diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-08 07:20:08 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-08 07:20:08 -0800 |
| commit | 2fd301e6a89181bbb0b9e9b1a4e6c8e200793fee (patch) | |
| tree | e3a95a89dfa5cc966e1f61c1b3345445905eef7b | |
| parent | 1ccd5ba21c030188ce6320fe825c6ef350e3af79 (diff) | |
| -rw-r--r-- | 57553-0.txt | 19439 | ||||
| -rw-r--r-- | 57553-8.txt | 19819 |
2 files changed, 19439 insertions, 19819 deletions
diff --git a/57553-0.txt b/57553-0.txt new file mode 100644 index 0000000..f35cd07 --- /dev/null +++ b/57553-0.txt @@ -0,0 +1,19439 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57553 *** + + + + + + + + + + + +HAGARIN POIKA + +Kirj. + +Hall Caine + + +Englanninkielestä suomentanut + +Ville Hynynen + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Oy, +1919. + + + + +SISÄLLYS: + +I Kirja: Mene pois, Saatana! + + Prologi: Vuonna 1845. + I-VIII Luku: Vuonna 1875. + +II Kirja: Kiusauksen pyörteissä. + + I-XVI Luku. + +III Kirja: Kaltevalla pinnalla. + + I-XXII Luku. + +IV Kirja: Katkera on katumuksen kalkki. + + I-XVIII: Vuonna 1877. + + + + + + +I KIRJA + +MENE POIS, SAATANA! + + + + +PROLOGI + +Vuonna 1845. + + +Oli kylmä joulukuun aamu. Ilma oli sakea ja hämärä muutamalla Lontoon +poliisiasemalla. Lamppujen valot näyttivät himmeiltä ja torkkuvilta, +samoin kuin ihmisetkin tänä varhaisena hetkenä. Eräs nainen lapsi +sylissä oli puolittain pakotettu ja vedetty istumaan syytettyjen +penkille. Hän oli nuori; irtipäässeitten, sotkeutuneitten hiusten +takaa hänen kasvonsa vielä näyttivät tyttömäisiltä. Hänen piirteillään +lepäsi tuskan ilme. Katse oli hetkittäin tyyni, mutta toisin ajoin +levoton ja uhkaava. Hänen pukunsa oli alkujaan ollut rikas, mutta nyt +se oli revitty ja likainen, ja raskaina laskoksina se peitti hänen +vartaloansa. Lapsi, jota hän kantoi, näytti ehkä neljän kuukauden +vanhalta. Hän painoi sitä suonenvedontapaisesti rintaansa vasten, ja +kun se heikosti itkeä kitisi, hän hyssytteli sitä koneellisesti. + +"Teidän kunnia-arvoisuutenne, tämän henkilön minä vedin maalle joesta +tänä aamuna kello puoli kaksi", sanoi eräs konstaapeli. "Hän oli +heittäytynyt jokeen Mustanmunkin sillan portaalta." + +"Oliko hänellä lapsi mukanansa?" kysyi oikeudenvalvoja. + +"Oli, teidän korkea-arvoisuutenne; ja kun minä nostin hänet maalle, +minä en mitenkään saanut lasta hänen sylistänsä -- hän painoi sitä +niin lujasti rintaansa vasten. Äiti oli tajutonna, mutta lapsi avasi +silmänsä ja itki." + +"Ettekö ole saanut tietää hänen nimeänsä?" + +"En, herra; hän ei halua vastata meille mitään, kun me kysymme sitä +häneltä." + +"Minulle on sanottu", virkkoi kirjuri, "että kysyttäessä hänen nimeänsä +ja olosuhteitansa, hän pysyy täydellisesti vaiti. Tohtori on sitä +mieltä, teidän korkea-arvoisuutenne, että tuo nainen ei ole täysin +syyntakeinen." + +"Hänen joutumisensa tänne tukee kyllä sitä otaksumaa", vastasi +virkamies. + +Nuori nainen oli tylsänä tuijotellut ympärilleen mistään välittämättä. +Hän näytti tuskin tajuavan, että satakunnan ihmisen silmät +tarkastelivat hänen hurjistuneita kasvojansa. + +"Onko täällä ketään, joka tuntee hänet?" kysyi virkamies. + +"On, teidän korkea-arvoisuutenne, minä löysin sen vanhan naisen, jonka +luona hän on asunut." + +"Tuokaa se vanha ihminen kuulusteltavaksi." + +Keski-ikäinen nainen -- pienikasvuinen, levoton ja ruma kepsutti +sisään. Nimekseen hän ilmoitti Drayton. Hänen miehensä oli hotellin +ovenvartija. Hänellä oli talo Pimlicossa. Kuukausi sitten hänellä +oli ollut vuokrattavana huone ensimmäisessä kerroksessa. Hän oli +pannut ilmoituskortin akkunaan ja pidätetty oli ilmestynyt. Hän oli +hyväksynyt tämän nuoren rouvan vuokralaisekseen ja oli saanut vuokransa +täsmälleen. Ei tiennyt mitään, kuka hän oli tai mistä hän tuli. Ei +ollut myöskään saanut selville hänen nimeänsä. Oli kuullut hänen +nimittävän lasta Pauliksi. Se oli kaikki, mitä hän tiesi. + +"Hänen ammattinsa, hyvä eukkoseni, mikä se oli?" + +"Ei mikään; ei hänellä ollut mitään ammattia, teidän +korkea-arvoisuutenne." + +"Eikö hän mennyt koskaan ulos -- ei öisinkään?" + +"Ei, herra; kaikista vähimmin öisin, herra. Toivon teidän +korkea-arvoisuutenne pitävän minua kunniallisena ihmisenä, herra." + +"Ei tehnyt mitään elääksensä ja kuitenkin maksoi teille. Annoitteko te +hänelle ruokaa?" + +"Annoin, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän sai itse keittää, mitä +halusi, mutta se nuori, onneton raukka ei koskaan näyttänyt haluavan +mitään, herra." + +"Eikö hän koskaan puhunut teille?" + +"Ei, herra, ei hän tehnyt muuta kuin itki. Hän itki, itki, itki, ellei +nauranut ja silloin se oli kauheata, teidän korkea-arvoisuutenne. Minun +mieheni aina sanoi, ettei sitä tiedä, mitä se vielä tekee." + +"Onko hän naimisissa, tiedättekö?" + +"On, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän käytti vihkimäsormusta, aivan +oikeata vihkimäsormusta -- mutta kerran hän riisti sen irti ja heitti +tuleen. Minä näin sen omin silmin, herra, muuten minä en olisi uskonut +sitä enkä ole ikinä sellaista nähnyt. Mutta se onneton raukka ei aina +ymmärrä, mitä tekee, sanoo minun mieheni." + +"Minkälainen hänen suhteensa lapseen oli? Näyttikö hän rakastavan sitä?" + +"Voi, näytti, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän syleili, syleili, +syleili sitä lakkaamatta, kutsui sitä lemmikikseen ja Paul, Paul, Paul +oli kaikki, mitä hänellä oli tässä maailmassa." + +"Milloin te näitte häntä viimeksi ennen tätä päivää?" + +"Eilen, herra. Hän pani hatun päähänsä ja heitti kapan hartioillensa ja +käärittyään lapsen shaaliin meni iltapäivällä ulos. 'Se tekee teille +oikein hyvää', sanon minä hänelle. 'Kyllä, rouva Drayton', sanoo +hän, 'se tekee meille molemmille maailman hyväksi.' Tämä tapahtui +takaovella, teidän korkea-arvoisuutenne, ja ilta oli ihana, mutta en +minä ikinä saattanut arvata, mitä hän aikoi tehdä. Mutta hän ei ymmärrä +tekojaan, nuori raukka -- kuten minun --" + +"Ja kun yö tuli, eikä hän ollut palannut, menittekö te etsimään häntä?" + +"Kyllä, teidän korkea-arvoisuutenne, sillä minä sanon miehelleni, +sanon minä: 'Se onneton nuori raukka, minä en voi levätä vuoteessani, +ellen saa tietää, mihin hän on joutunut.' Ja minun mieheni, hän sanoo +minulle: 'Maggie', sanoo hän, 'mene sinä poliisiasemalle ja kerro +upseerille hänen tuntomerkkinsä', sanoo hän. 'Pitkä nuori nainen, joka +saattaisi olla oikea rouva, kantaen lasta -- se kyllä riittääkin', +sanoo hän. Ja minä menin. Ja tänä aamuna eräs upseeri tuli ja minä näin +hänen naamastaan, että jotakin oli tapahtunut, ja --" + +"Pyytäkää tohtori tänne. Onko hän täällä?" + +"On, teidän korkea-arvoisuutenne", sanoi konstaapeli. + +Rouva Drayton oli työnnetty ulos huoneesta. Hän pysähtyi kuitenkin +ensimmäiselle portaalle: + +"Ja minä toivon, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa -- hän kun ei +oikein ymmärrä, kuten minun mieh--" + +"Hyvä on, tuon kaiken me kyllä tiedämme. Ulos nyt; tätä tietä; älkää +kiusatko hänen korkea-arvoisuuttansa!" + +Portaan alapäässä nainen pysähtyi taas, nenäliina silmillään. + +"Ja panee itkemään, kun täytyy nähdä hänet, onneton raukka, ja lapsi +myös, sillä hän on ymmärtämätön kuin kissanpoika, ja minä toivon, ettei +hänelle mitään tehdä, kuten --" + +Rouva Draytonin enemmät toiveet ja pelko häipyi poliisiaseman meluun. +Nuori nainen syytetyn penkillä yhä tuijotteli välinpitämättömänä +ympärilleen. Hänen itsemurha-yrityksensä todisti, kuten tavallisesti, +täydellistä vararikkoa rakkauden asioissa. Ehkäpä hän oli naimisissa +oleva nainen, jonka hänen miehensä oli hylännyt. Luultavasti hän oli +taas yksi niistä onnettomista ylhäisön naisista, jonka raskauden häpeä +oli tehnyt mielipuoleksi. Ilmeisesti hän oli sivistynyt ja tunteiltaan +hienostunut ihminen. + +"Hänellä täytyy olla toki joitakin sukulaisia", sanoi virkamies, ja +kääntyen syytettyyn hän virkkoi hillitysti: "Sanokaa meille nimenne, +hyvä rouva." + +Nainen ei näyttänyt kuulevan, vaan painoi lasta lujemmin rintaansa +vasten, niin että se heikosti itki. + +Virkamies koetti uudestaan: + +"Lapsenne nimi on Paul, eikös olekin? Paul -- niinkö?" + +Nainen katsahti ympärilleen, heitti silmäyksen virkamieheen ja ihmisiin +poliisikamarissa, mutta ei virkkanut mitään. + +Juuri sillä hetkellä ovi virkamiehen vastapäätä olevalla seinällä +avautui äänettömästi, ja eräs herrasmies astui sisään. Naisen +harhailevat silmät sattuivat häneen. Sinä hetkenä tylsyys hänestä +oli kadonnut. Hän iski katseensa tulijaan. Hänen kasvoilleen levisi +syvän tuskan ilme. Hän veti lapsen sivulleen, aivan kuin kätkeäksensä +sen toisten silmiltä. Sitten hänen katseensa värähti ja hän kaatui +takanaan olevan konstaapelin syliin. Nyt hän oli tunnotonna. Hämärästä +huolimatta katselijoitten kasvoille ilmestyi lämmin säälin ja osanoton +ilme. + +Huomattiin, että herra, joka juuri oli saapunut poliisiasemalle, heti +paikalla poistui sieltä. Virkamies näki hänen puikahtavan ovesta ulos, +niinkuin hän olisi ollut säikähtänyt varjo. + +"Toimittakaa hänet heti Dartfordin turvakotiin", sanoi virkamies, "minä +annan paikalla määräyksen." + +Kuului ääni poliisikamarin perältä. Se oli rouva Draytonin ääni, joka +kuului nyyhkytysten välistä. + +"Ja jos te suvaitsette, teidän korkea-arvoisuutenne, sallikaa minun ja +minun mieheni ottaa lapsi hoitoomme, kunnes tuo onneton nuori raukka +paranee ja voi noutaa sen pois. Meillä ei ole omia lapsia yhtään ja +minun mieheni ja minä tahtoisimme ottaa sen, eikä kukaan pidä siitä +parempaa huolta, teidän korkea-arvoisuutenne." + +"Minä luulen, että te olette hyvä nainen, rouva Drayton", virkkoi +virkamies. Sitten kääntyen kirjuriin hän lisäsi: "Kuulustelkaa häntä, +ja jos hänen asemansa on tyydyttävä, antakaa lapsi hänelle." + +"Oi, kiitos, teidän korkea-arvoisuutenne! Panee minut itkemään --" + +"No, no, hyvä on. Älkää huoliko nyt -- kyllä me ymmärrämme sen -- +tulkaa nyt." + +Tullessaan tuntoihinsa vanki huomasi, että hänet oli nostettu pois +syytetyn penkiltä ja eräs konstaapeli otti lasta hänen sylistään. Hän +puristi sitä kuumeentapaisesti: + +"Viekää minut pois", hän kuiskasi vapisevalla äänellä ja hänen +katseensa harhaili ovelle. + +"Ottakaa kiinni se mies", sanoi virkamies osoittaen ovea, josta vieras +oli poistunut. + +Eräs poliisi riensi kiireesti ulos, mutta palasi pian virkkaen: "Hän on +mennyt." + +"Viekää minut pois, viekää minut pois", huusi vanki kiihkeästi +rukoillen. "Paul, Paul, minun oma pikku Paulini." Naisen hengitys kävi +tuskaisena puuskutuksena ja lapsi parkui, kun hän niin lujasti pusersi +sitä rintaansa vasten. + +"Viekää ne pois", sanoi virkamies. + +Syntyi yleistä liikettä. Poliisikamarissa olevat ihmiset työntyivät +kasaan, kuten lampaat, lattia kolisi ja kaikki kuiskailivat ja +porisivat yht'aikaa. Virkamiehen vakavantyynille kasvoille ilmestyi +hymy, ja kellertävä kaasu loi puolihämärää valoaan, kuten ennenkin. +Sitten liike taas asettui, nainen ja lapsi olivat menneet, ja +poliisikamarin yksitoikkoinen elämä kulki edelleen entistä latuansa. + +Kuusi kuukautta myöhemmin eräs kaunis nainen, kasvoiltaan vieläkin +tyttö, vaikka silmissä kärsimyksen ilme, pysähtyi muutaman talon ovelle +Pimlicossa, ja koputti keveästi. + +"Minä tahtoisin nähdä rouva Draytonia", hän sanoi, kun eräs vanha +ihminen avasi oven. + +"Varjelkoon, ne ovat menneet, rouva Drayton ja hänen miehensä." + +"Menneet!" sanoi se nuori nainen, "menneet! Mitä te tarkoitatte?" + +"Mitä, menneet -- muuttaneet muualle -- ottaneet toisen asunnon." + +"Muuttaneet, ottaneet toisen asunnon?" tämä ajatus näytti hitaasti +pystyvän hänen päähänsä. + +"Totta kai. Mitäs hän muuta olisi voinut tehdä, kun suuri hotelli +vaihtoi isäntää ja hän menetti paikkansa? Vuokria ei voida tyhjällä +maksaa ja jotakinhan täytyy myöskin suuhun panna." + +"Menneet? Oletteko te villi? Rouva, ajatelkaa, mitä te sanotte. Mihin +menneet?" + +"Mistä minä sen tietäisin, mihin? Villi, vielä vai! En tahdo väittää, +eivätkö muut näytä vielä villimmiltä kuin minä." + +Se nuori nainen otti häntä kiinni olkapäistä. + +"Älkää sanoko sitä -- älkää sanoko, ettette tiedä, mihin he ovat +menneet. He ovat vieneet minun lapseni, minä sanon teille -- minun +pienen, onnettoman Paulini." + +"Ai, sitten te olette se nuori raukka, joka hukutti itsensä, oletteko +te? Niin, niin. Ne ovat nyt joka tapauksessa menneet ja vieneet +pienokaisen mukanansa eikä kukaan voi sanoa, mihin. Saatte uskoa minua, +tai kysykää naapureilta." + +Se nuori nainen nojasi ovenpieleen valkeiksi valahtanein kasvoin ja +suurin silmin. + +"Voi, voi, kuinka raskaasti se häneen vaikuttaa! Jaa, jaa, hän ei +sittenkään ole pahinta lajia, kun kaikki käy ympäri. Niin, niin, kuka +sitä olisi voinut uskoa! No, no, tulkaa sisään ja istukaa hetkinen. +Hirveätä _on_ menettää lapsosensa ja -- minunkin on vaikea sanoa se +hänelle. Erehtynyt tai ei, se on kuitenkin omaa lihaa ja verta, ja +niinhän minä olen aina sanonut." + +Se nuori nainen vietiin huoneeseen ja istutettiin tuolille. Hän nousi +kuitenkin pian vanhan vaimon estelyistä huolimatta. + +"Minä pakahdun", hän sanoi. + +"Levätkää hetkinen, levätkää nyt, ystäväni -- tuossa -- tuossa." + +"Ei, ei, hyvä rouva, antakaa minun mennä." + +"Taivas teitä auttakoon, lapsi; miten onnettomalta te näytätte!" + +"Taivas ei ole minua milloinkaan auttanut", sanoi se nuori nainen. +"Minä olin laupeudensisar vain kaksi vuotta sitten. Eräs mies tutustui +minuun, kosi minua ja meni kanssani naimisiin, mutta hylkäsi minut. +Minä koetin kuolla, mutta ne pelastivat minut. He erottivat minut +lapsestani ja panivat minut turvakotiin. Minä pakenin sieltä ja tulin +hakemaan lemmikkiäni, mutta hän on mennyt." + +"Rakas lapsi, rakas lapsi!" ja vanha vaimo siveli osaaottavasti hänen +päätänsä. + +"Antakaa minun mennä!" sanoi se nuori nainen hypähtäen uudestaan ylös. +"Jos ei taivas tahdo tehdä mitään minun hyväkseni, ehkäpä maailmalla on +enemmän sääliä." + +Kuolemankalpeat kasvot vastasivat huonosti sitä naurua, jonka hän +päästi hyvästiksi, kun hän niskojansa nakaten kiiruhti matkaansa. + + + + +I LUKU. + +Vuonna 1875. + + +Oli nuorison päivä Newlannin laaksossa. Kesä oli ihanimmillaan; +aurinko paistoi kirkkaasti; laakson pohjoispuolella oleva ulappa +lepäsi peilityynenä ja kiitävät pilvenhattarat leikiten kuvastelivat +sen pinnassa; vuoret näkyivät selvinä ja korkeimmat huiput uivat +lämpimän kesän purppuraisessa autereessa. Oli keskipäivä ja varjot +olivat lyhyet. Lukemattomat mehiläisparvet suristen leijailivat metisen +heinikon yllä. Kukkien ja vastaniitetyn heinän tuhannet tuoksut +täyttivät ilman ja ihmiset olivat kevyellä tuulella kuin perhoset. +Niitylle Pike-vuoren juurelle oli pystytetty telttoja, liput liehuivat +ja miesten, naisten ja lasten joukot katselivat rinteellä suoritettavaa +urheilua. + +Urheilukentän keskellä kaksi miestä kevyissä puvuissa heitti painia. Ne +olivat jättiläismäisiä nuorukaisia, lihakset käsivarsissa pullistuivat +pyöreiksi ja korkeiksi kuin summattomat munat, ja jalat ponnistivat +maahan, niinkuin vihaisten härkien kaviot. Painijat näyttivät tyyniltä +ja syleilivät toisiansa, ihan kuin olisivat antautuneet lemmenleikkiin, +vaikkakin hirvittävällä voimalla rutistelivat toisiansa. Mutta ihmiset +heidän ympärillään olivat silmittömästi ihastuneita. Henkeään pidättäen +he seisoivat ihaillen jokaista onnistunutta otetta ja kurottivat +kaulojansa nähdäkseen jokaisen liikkeen. + +"Kojeta, Reuben, kojeta! Yrittäköönpäs hän vain John Proudfootia! +Tiukalle ottaa, hei!" + +"Kahtoopas tuota! John paiskaa hänet nurin kenttään." + +John oli seppä, suuripäinen ja julma-ruhoinen nuorukainen. + +"Ja sen John tekeekin, totta vie." + +"Ei, eipäs teekään, hän joutuu kenttään; hei, hei, niinpäs käy!" + +Toinen painijoista oli kaatanut vastustajansa selälleen ja tyynesti +piteli häntä nyt maassa. Hän oli roteva, kaksikymmenkahdeksan-vuotias +nuorukainen, jonka tukka oli tummanruskea, silmät kirkkaat, kasvot +voimakkaat ja ahavoituneet, parta lyhyt, sakea ja hieman kähärä ja +koko olennosta kuvastui notkeus, jonka voima ja terveys käytökselle +antaa, ja siihen liittyi vielä täydellinen itsehillinnän taito. Hän +hymyili iloisesti ja nyökytti päätään vastaukseksi voimakkaille +suosionosoituksille. "Hyvin tehty! Niin sitä pitää! Siten sitä pitää +näyttää toiselle! Mitäs sanot siitä, Reuben?" + +"On häpeissään, ole siitä varma!" + +"Mitäs sanot tuollaisesta keekauksesta -- häh -- mies?" + +"No, no ol' se ny' keskinkertanen." + +"Oottakos sitten nuoruuven päivien nähny mitään tuollaista, vanhat +miehet?" + +"Ei, hän heitti, tuo Paul, sitä kuin rukkasta, se täytyy myöntää." + +"Ei ole Cumberlannissa miestä, joka uskaltaa käydä tämän jälkeen +käsikähmään Paul Ritsonin kanssa." + +"Ei, ei olekaan; hän on isänsä poika." Poikalauma piiritti nyt painijat +ja muodostaen kunniakujan vei heidät riemukulussa telttaan. + +Samana hetkenä ajoi mutkan takaa kummallinen olento esille ja pysähtyi +keskelle ruohokenttää. Se oli kutistunut olio, joka oli istahtanut +ponin etulapojen päälle kiinnitettyyn satulaan, kun taas hännän +päällä oli pari kantotuoleja. Ratsastaja oli vanhanpuoleinen mies, +jonka kulmat olivat tuuheat ja parta mustan- ja harmaankirjava. Hänen +päivettyneillä, teräväpiirteisillä, noidankasvoillansa oli syviä juovia +ja mustat, kiiluvat silmät, jotka ikäänkuin ilkkuivat: katsopas vain, +minäkin olen oikea Aatamin poika. Hän oli vuoriston kerjäläinen ja +ainakin tänään hänen esiintymisensä tuntui kiusalliselta. + +"Tyttäret, täällä on jotakin teille! Katsokaa, Gubblum Oglethorpe, poni +ja kaikki!" + +"Mitä, olettekos ikinä mokomaa nähneet? Gubblum on istahtanut oikein +satulaan!" + +Gubblum yhä istuen poninsa selässä väänsi vinot kasvonsa vieläkin +väärempään ja sanoi: + +"Satulaanpa tietenkin! Mutta on paljoa helpompi kiivetä tähän satulaan +kuin päästä siitä pois, sen minä sanon teille!" + +"Kuinka niin, minkätähden, Gubblum?" kysyi ääni joukosta. + +"Ettekö ole koskaan kuulleet siitä päivästä, jolloin minä sen ostin?" + +Monen pään kieltävä pudistus oli vastaus. + +"Ette?" sanoi Gubblum äänessään hyvin ihmettelevä sointu ja lisäsi: +"Niin, niin, muutamien ihmisten tietämättömyydellä ei ole mitään +rajoja." + +"Mitä teille, Gubblum, silloin tapahtui?" Gubblumin ihmettelevä +ilme muuttui hyväntahtoiseksi suvaitsevaisuudeksi. Hän kohotti +pronssinvärisen, karvaisen kätensä olkihatun laitaan suojatakseen +silmiänsä auringolta. + +"No, kun minä sidoin sen tämän vanhan Bessyn selkään, minä en voinut +enää saada sitä irti -- se mulle tapahtui." + +"Eikö? Miksi ei?" + +"Kattokaas, minulla oli jallaassani puukenkäni mennessäni maksamaan +satulaa Keswickiin ja niissä on joteskin vankat pohjat, näissä minun +kengissä. Niinpä kun mää panin jallaat jalustimiin, ne istus kiinni." + +"Istus kiinni!" + +"Niin kiinni kuin naulattu! Ja kun mää tulin kotia Branthin harjulle, +mää en voinnu saara jalkojain irti. Silloin sanoi meirän Sally minun +vanhalle eukollein: 'Äiti', sanoi hän, 'meirän pitää panna isä ponin +kanssa talliin ja antaa hänelle kuppi teetä.' Ja niin ne tekivät ja kun +minä olin sen horinut kurkkuuni, minä yritin uurestaan päästä satulasta +irti, mutta onnistumatta. Silloin minä -- arvaattekos, mitä minä +silloin tein?" + +"Ei, mies, mitäs teitte?" + +"Minä sain maata koko yön tallissa Bessyn selässä!" + +"Varjelkoon, Gubblum, ja kuinka se kävi?" + +"Siihen minä kyllä tulen, mutta muutamat ihmiset ovat vain niin +kärsimättömiä. Seuraavana aamuna minun tytär sanoi äirellens: 'Äite', +sanoi hän, 'eiköhän olisi parasta ottaa satulaa irti, kyllähän isä +siitä sitten selviää?'" + +"Ja ottivatko ne sen irti?" + +"Kyllä, miksikä ei? He veivät Bessyn ja minut sille pehmeälle paikalle, +joka tavallisesti on tallin takana ja siellä he päästivät hihnat irti +ja tyrkkäsivät sitä huutaen: 'Pois!'" + +"Hyvä, mies, hyvä!" + +"Hyvä! Ei sinne päinkään; se ei ollut ollenkaan hyvä sillä kertaa! Kun +minä pyörährin maahan, minä kyllä olin päässyt irti ponista, mutta minä +olin yhä kiinni satulassa." + +"Mitäs ne sinulle sitten tekivät?" + +"Minä tulen kohta siihenkin, mutta muutamat ihmiset ovat niin hirveän +ihastuneita kuulemaan itsensä puhuvan. Ne ottivat ylös minut, satulan +ja kaikki ja, panivat minut keittiön nurkkaan. Ja siellä minä olin +melkein koko viikon maaten ja valvoen, kartaten ja kehräten ja tullen +hirvittävän ohueksi. Mutta lopulta minä pääsin irti!" Tässä ilmausi +Gubblumin kasvoille ylpeä ilme, kun hän lisäsi: "Miten onkaan hyvä, +että ihminen on saanut kasvatusta! Me emme saa kasvatusta koskaan +liiaksi." + +Eräs nuorukainen -- pitkä Gordie Moore -- pisti pitkän, laihan kaulansa +kahden tytön välitse esille ja sanoi: + +"Opitteko te lukemaan ja kirjoittamaan ollessanne siellä kyökin +nurkassa, Gubblum?" + +Kaikki tirskuivat ja tirkistelivät. Mutta välittämättä keskeytyksestä +Gubblum kohotti ruskeat kasvonsa, niin että aurinko paistoi niihin +täydeltä terältä ja sanoi: + +"Sen teki minun poikani -- se, joka opiskelee papiksi. Hän tuli kotiin +Beestä ja, 'Äite', hän sanoi, ennenkuin oli ollut minuuttiakaan +talossa, 'otetaan isän kengät pois jalasta, tottapahan se sitten saa ne +irti jalustimesta'." + +Kuulijat päästivät äänekkään naurun. Gubblum istui suorana satulassa ja +lisäsi sitten vakavin ilmein: + +"Sitä se kasvatus auttaa ja kun lukee Raamatut ja kaikki! Jos minulla +olisi viisikymmentä poikaa, minä kasvattaisin ne kaikki papiksi." + +Ihmiset hänen ympärillänsä nauroivat taas ja sitten he kokoontuivat +ryhmiin nyökytellen ja iskien toisillensa merkitsevästi silmää. +Kerjäläisen juttu oli huvittanut heitä ja he kohtelivat hellyydellä +ja ymmärtämyksellä hänen mielikuvituksensa lapsellista lentoa. Hän +puolestansa iloitsi yhtä paljon saadessansa näytellä yksinkertaista +ja typerää. Hänen silmänsä välähtivät, kun hän "loisti lahjoillansa". +Ihmiset nauroivat, hän hymyili salaa ja kaikki olivat tyytyväisiä. + +Gubblum Oglethorpe, Branthin harjun kerjäläinen lähti pois ja silitteli +poninsa takkuista harjaa. Hän aikoi viedä sen tilapäiseen talliin, kun +hän joutui silmä silmää vasten nuoren painijan, Paul Ritsonin kanssa, +joka tuli teltasta siistissä kävelypuvussansa. Suuresti hämmästyen +kerjäläinen katseli Paulia päästä jalkoihin ja sitten hän ihmetellen, +mitä nuorukainen siellä kaukana oli tehnyt, kysyi: + +"Kas, koska te olette tullut takaisin näille main?" Paul hymyili. + +"Tullut takaisin! Enhän minä ole poissa ollutkaan." Vanha mies vilkaisi +salaa Paulin kasvoihin ja iski silmää merkitsevästi. Nähtyään, ettei +hän voinut keskustelua jatkaa alkamaansa suuntaan, hän väänsi vinot +kasvonsa vakavaan irviin ja sanoi: + +"Te olitte yötä Lontoossa kolme päivää sitten." + +"Yötä Lontoossa kolme päivää sitten!" Paul nauroi ja nyökäten +muutamalle lähellä-seisovalle suuriääniselle laaksolaiselle sanoi: +"Geordie, nipistäpäs sitä vanhaa miestä saadaksemme nähdä, eikö hän +uneksi." + +Sitä seurasi yleinen nauru, kysely ja tutkistelu Kerjäläinen otti +hatun päästänsä ja kynsien laiskasti korvallistansa kallisti päätänsä +sivulle, kohotti taaskin katseensa nuoreen Ritsoniin aivan kuin +tullakseen lopullisesti vakuutetuksi tämän läsnäolosta ja mutisi +puoliääneen: "Totisesti, pelkään, että olen lumottu -- niin minä olen!" + +"Lumottu -- miksi?" + +"Minä olisin voinut vannoa, että näin teidät muutamassa paikassa +lähellä Lontoota kolme päivää sitten." + +"En ole ollut siellä kolmeen vuoteen", sanoi Paul. + +"Ettekö te heiluttanut minulle kättänne, kun me menimme ohi -- minä ja +Bessy?" + +"Heilutinko minä? Missä?" + +"No, Haukka-Haikaran ravintolan edustalla Hendonissa." + +"En ole ikinä nähnyt sitä paikkaa." + +"Onko se totta?" + +"Tottapa totta." + +Vanhan miehen raskas pää painui vielä kerran sivulle ja ponin harjaa ja +otsatukkaa puhdistettiin kaikin voimin, niinkuin se olisi ollut vietävä +näyttelyyn. Sitten iski Gubblumin mieleen ensi kertaa ajatus, että Paul +tahtoi salata retkiänsä. Vanhus katseli ääneti ympärilleen, kohtasi +nuorukaisen katseen ja iski taas salaisesti silmää. Paul purskahti +nauruun, nyökkäsi hyväntuulisesti päätään ja melkeinpä myöntävästi iski +hänelle vastaukseksi silmää. Joukko, joka oli ympärille kokoontunut, +huomasi tilanteen hullunkurisuuden ja nauraa kikatti kyllin kuuluvasti +kiihoittaakseen kerjäläisen kiukkua. + +"Mutta minä sanon, että minä olen _nähnyt_ teidät", huusi Gubblum +kaikin voimin. + +Samana hetkenä eräs hoikka nuorukainen asteli hitaasti ryhmän sivu. +Hän oli hyvin puettu ja käyttäytyi hieman arvokkaan keikarimaisesti; +kiinnittämättä huomiota siihen, mitä puhuttiin, hän hieman väsynein +ja laahaavin askelin jatkoi matkaansa. Kun muutamat laakson miehet +kumarsivat hänelle, tuli hänen hymynsä lämpimäksi. Hän oli Hugh Ritson, +Paulin nuorempi veli. + +Gubblumin kiihko yhä kasvoi. "Te seisoitte Haukka-Haikaran portaalla", +hän sanoi, "ja minä heilutin kättäni ja huusin: 'Hyvää huomenta, herra +Paul.' Niin, sen minä tein!" + +"Älkää sanoko niin!" lausui Paul teeskennellyn juhlallisesti. Hänen +veljensä oli kuullut kerjäläisen sanat ja pysähtynyt. + +"Mutta minä sanon", virkkoi Gubblum ravistellen suurta päätänsä. +Saakoon jokainen hullutteleva nuori herra tietää, ettei hänen kanssaan +ole leikittelemistä, sillä se on samaa kuin hajoitella kiviä omaan +puutarhaansa. + +"Miksi, Gubblum?" kysyi Paul hyväntuulisesti nauraen. "Mitä minä tein +Hendonissa?" + +"Tein! Poika, jonka tapasin siinä lähellä kadulla, sanoi, että herra +Paul pitää kapakkaa." + +"Pitää kapakkaa!" + +Tätä seurasi hirveä naurunräjähdys, jonka keskeltä joku huusi: +"Koettakaapas, pojat, eikö tuo Gubblum-ukko nuku?" + +"Ja jos minä nukun, on sekin parempi kuin valvoa mielipuolien kanssa, +eikös olekin?" kiivaili Gubblum. + +Sitten kerjäläinen kynsi taas päätänsä ja virkkoi hiljaisemmin: "Niin +se on! Ellette se ollut te, niin sitten se oli se vanha kaviojalka +itse." + +"Olemmeko me niin samannäköiset? Mulla ei kuitenkaan ole kaviota." + +"Sen nimi oli joka tapauksessa Paul." + +Hugh Ritson oli avannut kyynärpäillänsä tien Gubblumin luo ja kuunteli +nyt tavattoman tarkasti. Kun toiset olivat nauraneet, hänen kasvojensa +ilme oli pysynyt täysin muuttumattomana. + +"Paul -- mitä?" hän kysyi. + +"Eikä ollut -- hirtä minut -- minä taidan olla vanha hourupää -- toden +totta olenkin!" + +Hugh Ritson kääntyi ympäri ja asteli tiehensä. + + + + +II LUKU. + + +Newlannin laakso käy pohjoisesta etelään. Sitä rajoittavat idässä +Cat Bellin kukkulat ja Ankeriaskalliot, lännessä Hindscarth ja +Robinson ja niiden takana tumma Pike ja Grasmoor. Laakson pohjassa +juoksee joki tullen siihen eteläisten kukkulain välistä ja laskien +pohjoisessa Ahvenlahteen. Kylä, joka on kuin pieni kaupunki, on laakson +keskiosassa ja rinteellä molemmin puolin laaksoa kulkee tie. Teltat +kilpailuja varten olivat pystytetyt laakson reunalle joen itäpuolelle. +Länsipuolella, vuoren rinteellä kasvoi komeita tammia, pähkinäpuita +ja koivuja. Tämän metsän sisästä kohosi kevyt, kiertelevä savu vuoren +rinnettä ylös haihtuen sinertävään autereeseen. Muutamia askeleita +tiestä oli pieni keilamainen laitos. Sen erotti maasta olki- ja +kanervakerros, niin että pieni aukko vain jäi oveksi. Lähellä tätä +kekoa paloi pieni pähkinän risuista tehty valkea padan alla, joka +iloisesti kupluili nuoresta tammesta tehdyssä keitinselässä. Vähän +matkan päässä oli kasa risuja ja koko irtonaista kaarnaa. Tässä oli +hiilihauta, joka oli vahvistettu monilla tukeilla ja tukittu ruoholla +ja sammalella, ja vanha mies poltti siinä hiiliä. + +Hän oli pitkä ja heikko ja kävi vanhuuttaan kumarassa. Hänen +silmänsä olivat suuret ja raukeat, ja hänen pitkä partansa oli +vaalennut. Hänellä oli leveäreunainen matalapäälakinen hattu ja väljä +flanellipaita ilman liivejä. Useimmat meistä kuvittelevat itseänsä +maailman keskipisteeksi, jonka ympärillä kaikki pyörii. Tämä vanha +mies ajatteli toisin. Hän näytti tuntevan ja kuvittelevan, että asiat +häneen nähden kulkivat aivan toista latua kuin muiden suhteen. Hänen +katseessaan ja liikkeissään ilmeni jokin salainen suru, kaukainen +kaiho, joka näytti vallanneen hänet kokonaan. + +Hänen nimensä oli Matthew Fisher, mutta ihmiset kylässä sanoivat häntä +loordi Fisheriksi. Tämä omavaltainen arvonimi johtui siitä seikasta, +että hän omisti ja isännöi muutamia aareja ihan omaa maata Hindscarthin +juurella. Tämä omistusoikeus oli ollut monta polvea hänen suvullansa. +Hänen isoisänsä oli osoittanut erinomaista uljuutta säilyttäessään +perheelleen tämän maakappaleen. Kun kaivoksen herra oli perustanut nämä +kuparikaivoksensa Ankerias-kallioitten juurelle, hän oli koettanut +saada myöskin Fisherien maan omaksensa. Mutta tämä talonpoikainen +perhe vastusti aatelisia. Luke Fisher luuli, että hänenkin maassansa +saattaisi asua onni, jonka hän jonakin kauniina päivänä kaivaisi +esille. Sitä päivää ei kuitenkaan tullut. Hänen poikansa Mark Fisher +uskoi samalla tavalla, mutta ei tehnyt mitään kaivaaksensa tuota onnea +esille. He olivat kylmää, hiljaista, hidasta ja jäykkää heimoa. Matthew +Fisher seurasi isäänsä ja isoisäänsä ja peri perheen sukutilan. Kaikki +nämä vuodet suuri kaivos oli omistajilleen tuottanut varallisuutta, +ja Fisherit myöskin iloitsivat omasta onnestansa. Matthew'n poikana +ollessa laaksossa laulettiin erästä renkutusta, jossa sanottiin: + + "On vanha loordi ja nuori loordi ja loordit ne riihiä pui; + jos muu loordi vielä ilmestyisi, niin kohta hän virrassa ui." + +Luulo, että aina tapahtuu samalla tavalla, on sitkeässä tässä +pohjoisten laaksojen väestössä. Mutta heidän toivonsa oli nyt turha. +Muuta loordia ei koskaan ilmestynyt. Matthew meni naimisiin ja sai +vain yhden tyttären. Nyt hän sai maastaan huonon tuloksen. Maa oli +kyllä hyvää, mutta Matthew'n elämä erosi suvun perintätavoista ja oli +kääntynyt synkille poluille. Eräänä päivänä -- oli kirkas sunnuntaiaamu +ja aurinko paistoi täydeltä terältä -- hän kiipesi puron vartta omaa +maatansa myöten Hindscarthille, kun hänen silmänsä keksi säteilevän +kiven joen pohjasta kivien välistä. Se oli metalli, hyvä täysmetalli, +jonka jo saattoi paljaalla silmällä huomata. Loordi Fisher kävi nyt +kaivamaan maata siltä kohdalta ja pani kaiken tarmonsa liikkeelle +löytääkseen rautaa tai kuparia. Laakson asukkaat pilkkasivat häntä, +mutta välittämättä siitä hän meluamatta kävi omaa tietänsä. + +"Olettakos löytännä kuparia tai jotain pehmeämpätä metallia tänään?" +saattoivat he kysyä. + +"Niin pehmyttä kuin useimpien ihmisten sydämet", hän olisi voinut +vastata ja jatkaa muristen, "eikä se ainakaan voi olla kovempaa kuin on +heidän päänsä." + +Vihdoin loordi Fisher huomasi erehdyksensä, mutta silloin hän oli vanha +ja köyhä. Hänen vaimonsa kuoli murtunein sydämin. Tämän jälkeen loordi +Fisher ei enää koskaan toipunut. Mutta laakson väestön rautainen iva +ei kuitenkaan säälinyt painunutta päätä. "Hän komeilee" -- käy pää +pystyssä -- "kuin ylpeä joutsen", tahtoivat he sanoa, kun hän meni ohi. +Kaivos jäi oman onnensa nojaan ja telineet romahtelivat alas. Loordi +Fisher rupesi nyt suuren kaivoksen herralle polttamaan maksusta hiiliä. + +Vanha mies työskenteli juuri hiilihaudallansa mätkien koholle jääneitä +paikkoja tammisella kangella, kun noin kahdeksantoista-vuotias tyttö +saapui etelästä tulevaa tietä ja kiipesi ketterästi sysihaudalle. +Mukanaan hänellä oli paimenkoira, pieni, mutta tulinen kuin vuoriston +susi. + +"Oletko se sinä, Mercy?" sanoi hiilenpolttaja kääntymättä paikaltansa. + +Tyttö oli kaunis, pikku olento, vaikka hänen kauneudessaan oli jotakin +luonnotonta. Ensi silmäyksellä näki, että hänen kasvojensa olisi +pitänyt olla punaiset ja valkeat kuin tuhatkaunon terä, ja hänen +hiustensa, jotka olivat keltaiset kuin esikko, olisi pitänyt iloisina +kierteinä ympäröidä niitä. Sinisissä silmissä olisi pitänyt ilmetä +päivänpaistetta, naurun leikkiä punaisilla huulilla ja hänen äänensä +olisi tullut soida iloisesti. Mutta puna neitosen poskilta oli paennut; +varjot olivat sumentaneet hänen silmiensä päivänpaisteen, huulten +ympärille oli ilmestynyt surullinen piirre ja murhe muodosti hänen +äänensä sointupohjan. + +"Tässä on vain sinun teesi, isä", hän sanoi asettaen alas korinsa. +Sitten hän otti maasta kapustan ja kävi hämmentämään tulella kiehuvaa +keittoa. Koira makasi ja raollaan olevilla silmillään tirkisteli +aurinkoon. + +Tuulenhenki lehahti pensaikkoon, ja huvipaikalta kuului häipyvä ilo +aina tänne asti. Varsinkin nuorten harmiton nauru kaikui kaiken yli. +Tytön silmät kiersivät kaihoten telttoihin ja liehuviin lippuihin. + +"Kuuletko, isä, tuota iloa, mitä urheilujuhlassa pidetään?" hän kysyi. + +"Kuulen, tyttö; ilo on siellä ylimmillään. Ne sirkuttavat ja +livertelevät kuin keväiset peipposet." Vanha mies kuunteli. "Minä +ajattelin, että sinä itse olisit toisten nuorten mukana ja ehkä +ottaisit osaa kilpailuihin, Mercy." + +"En välittänyt mennä", sanoi Mercy hiljaa. + +Vanha mies katseli taas hetkisen ääneti. + +"Kylläpä tyttäret ovat kirkkaihinsa pukeutuneet", hän sanoi kiiveten +risukerppukasalle. "Tuskin tässä ehtii työtään tehdä", hän lisäsi +hetkisen kuluttua. + +Pikku Mercyn silmät kohosivat kiehuvasta padasta ja kääntyivät taas +telttoihin. Sieltä kaikui suosionosoitusten myrsky. + +"Tuo on Geordie Mooren ääni", ajatteli Mercy. Hän saattoi nähdä piirin +kentällä. "Alkavat piirileikkiä", sanoi hän melkein kuiskaten ja +huokasi sitten raskaasti. + +Vaikk'ei hän välittänyt mennä kentälle tänään, hän kuitenkin kaipasi +sinne. Oi, kuinka hänen olisi tehnyt mielensä! Voi, miten kipeästi +koski sydämeen! Kuten haavoitettu jänis, joka piiloittuu pensaikkoon +löytääkseen suojaa ja saadakseen kuolla rauhassa, hän oli salaa +hiipinyt pois tämän päivän riemukkaasta ilosta. Hänen vakavaan +katseeseensa ilmestyi jotakin villiä ja julmaa, kun hän katseli toisten +verratonta huvia; yksinpä tämä ihana kesäpäiväkin kiusasi häntä. + +Vanha hiilenpolttaja oli astunut Mercyn luo, kun tämä kaihoisin katsein +polvillansa tulen ääressä viipyi. + +"Mercy", hän sanoi, "minun on monena päivänä tehnyt mieleni vähän puhua +sinulle." + +"Minulle, isä?" + +Tyttö hypähti seisoalleen. Hänen kasvoilleen kohosi kiusaantunut ilme. + +"Sinä olet menettänyt iloisuutesi. Mistä se johtuu?" + +"Minä, isä?" + +Mutta tämä hämmästynyt kysymys oli vähällä viedä kaiken hänen voimansa. + +"Et voi hyvin, Mercy -- mitä se on?" + +Hän otti hänen päänsä vanhojen karkeitten käsiensä väliin ja siveli +hänen kiharoitansa niin hellästi kuin äiti. + +"Oi, isä, minä voin oikein, oikein hyvin." + +Sitä seurasi lyhyt, väkinäinen nauru. Silmiin ilmestyi harras, kostea +kiilto. + +"Joitakin suruja, Mercy?" + +"Mitä suruja, isä?" + +"En tiedä, mutta joitakin suruja. Ehkä tavallisia nuorten huolia, +niinkö?" + +Vanhan miehen ääni värisi hiukan, ja hänen kätensä vapisi tytön päätä +silitellessään. + +"Mitä huolen syytä _minulla_ olisi?" sanoi Mercy hiljaisella, melkein +särkyneellä äänellä. + +"No niin, itse tiedät parhaiten", sanoi hiilenpolttaja. Sitten hän pani +kätensä tytön leuan alle ja nosti hänen päätänsä, kunnes saattoi katsoa +suoraan tytön vastahakoisiin silmiin. Tämä tutkimus näytti lohduttavan +häntä, ja hymy ilmestyi hänen jäykille kasvoillensa. "Ehkäpä erehdyin", +hän ajatteli. "Ihmiset juoruavat aina niin mielellään." + +Mercy yritti nauraa uudelleen, ja heti samana hetkenä loordi Fisherin +muoto uudestaan synkkeni. + +"Ne sanovat, ettet sinä enää ole sama iloinen, pikku tyttönen kuin +ennen", hän sanoi. + +"Sanovatko ne? Mutta minähän olen oikein onnellinen! Sinähän aina +sanot, että ihmiset ovat juorukelloja, etkös sanokin, isä?" + +Sulut olivat nyt väkisinkin katketa. + +"Mitä, Mercy, sinähän itket." + +"Minä -- itken!" Tyttö heitti päätänsä koettaen kiihkeästi vastustaa +tätä otaksumaa. "Oi, en; minähän nauroin -- sitä se oli." + +"Sinulla on kuitenkin kyyneleet silmissäsi joka tapauksessa." + +"Kyyneleet? Eikö mitä, isä! Kyyneleet? Enkö minä sanonut sinulle, että +sinun näkösi alkaa pettää -- niin, enkö minä sanonut?" + +Ei hyödyttänyt yrittää enää kierrellä. Surullinen pää painui +aaltoilevalle rinnalle ja Mercy nyyhkytti. + +Vanha mies katseli häntä sokaiseva sumu hämärissä silmissänsä. "Kerro +minulle, tyttöseni, kerro minulle kaikki", hän sanoi. + +"Oi, ei se ole mitään", sanoi Mercy. Hän oli pyyhkäissyt pois kyyneleet +ja hymyili taas. Loordi Fisher pudisti päätänsä. + +"Ei se ole mitään, isä -- ainoastaan --" + +"Ainoastaan mitä?" + +"Ainoastaan -- oh, ei se ole mitään!" + +"Mercy, oma lapseni", sanoi loordi Fisher, ja kyyneleet täyttivät +nyt hänen himmeät silmänsä -- "Mercy, muista, että jos tytön asiat +eivät käy oikeata latua ja äiti lepää nurmen alla, on silloin isä +ensimmäinen, jolle hänen pitäisi kertoa kaikki." + +Vanha mies oli istuutunut hirren pölkylle ja avasi juuri koriansa, kun +tieltä kuului keveitä, juoksevia askeleita. + +"Aiotteko sytyttää uuden haudan tänä yönä, Matthew?" + +Vanha mies nojasi edessään olevaan portaaseen ja hymyili. + +"En, herra Bonnithorne, ilma näyttää tulevan liian myrskyiseksi." + +Herrasmies otti silkkihatun päästään ja koputti sormellaan otsaansa. +Hänen tukkansa oli ohut ja vaaleankeltainen ja kammattu sileäksi +ohimoille. + +"Te hämmästytätte minua. Minä ajattelin, että ilma olisi mitä parhain. +Katsokaa, miten sinisiä pilvet ovat." + +"Se ei asiaa auta. Parempi olisi, etteivät pilvet koskaan olisi +hohtavan siniset. Samanlainen päivänpaiste oli eilen ja kuun noustessa +oli taivas pilvessä ja satoi." + +Hymy leikki lakkaamatta herrasmiehen kasvoilla. Siksi hänen hampaansa +myöskin aina olivat näkyvissä. + +"Te laaksojen asukkaat osaatte ilmoja ennustaa." + +Ääni oli pehmyt ja naisellinen. Jokaisen lauseen lopussa oli pieni +naurunhöhähdys. + +"Viime yönä sytytimme kuun noustessa, herra", vastasi hiilenpolttaja. +"Se nousi lounaasta eikä se tiedä hyvää, vaikka nyt onkin tyyni. Ennen +puolta yötä sataa ja myrskyää." + +Tyttö oli puikahtanut pensaikkoon ja laitteli luutaa tammen vesoista. +Herrasmies seurasi häntä silmillänsä. Ne olivat pienet, kiiluvat +silmät, ja hän räpytteli niitä lakkaamatta. + +"Teidän tyttärenne ei näytä oikein terveeltä, Matthew?" + +"Hän voi kyllä hyvin, herra, aivan hyvin", sanoi hiilenpolttaja +ryypäten suunsa teetä täyteen. + +Herrasmies hymyili taaskin suunsa irviin, niin että hampaat kokonaan +näkyivät. Hetkisen vaiettuaan hän virkkoi: "Otaksun, ettei ole erittäin +hauskaa vaihtaa kaivostansa tuollaiseen risuläjään", ja osoitti +puoliksi valmiiksi pinottua hiilihautaa. + +"Eipä, ei; se on inhoittavaa työtä -- kun nuo sytytetään palamaan." + +Koira oli äkkiä ampaissut pystyyn. Seurattuaan koiran liikkeitä sanoi +herrasmies: "Kenenkä lampaita nuo tuolla rinteellä ovat?" + +"Vanhan herra Ritsonin katraat ne ovat." + +Lampaat kiipeilivät ja hyppivät kallioilla. + +"Vaarallinen paikka, eikö totta?" + +"Paikka voi antaa niille tilaisuuden urheilla. Mutta ne ovat kuin +tunturikauriita eivätkä loukkaa itseänsä." + +"Sanon teille hyvää yötä, Matthew." Keltatukkainen, vanhanpuoleinen +herrasmies oli pois lähdössä. "Ja muistakaa viedä tyttärenne uuden +tohtorin luo Keswickiin", hän sanoi erottaessa. + +"Eivät ne ole tohtorit, jotka voivat Mercyn parantaa", mutisi +hiilenpolttaja toisen mentyä. + + + + +III LUKU. + + +Josiah Bonnithorne oli kokonaan ilman sukulaisia ja läheisiä ystäviä. +Hänen äitinsä oli ollut toinen kahdesta sisaruksesta, jotka hankkivat +toimeentulonsa harjoittamalla vähäistä sokerileipurin liikettä +Whitehavenissa ja olivat uskonnoltaan metodisteja. Sisarukset olivat +rakennelleet omat tuulentupansa tulevaisuuden suhteen. He olivat +päättäneet mennä naimisiin ja olivat jo mielessään omituisen vaalinsa +suorittaneet. He tahtoivat päästä saarnaajain vaimoiksi. Mutta +odotettua tilaisuutta ei vain tullut, ja he vanhenivat arveluttavasta +Vihdoin nuorempi sisar kuoli, ja siten päättyivät hänen pitemmälle +tähtäävät tulevaisuudensuunnitelmansa. Vanhempi sisar jäi vielä +pariksi vuodeksi yksin leipuripuotiinsa. Sitten hän yht'äkkiä otti +miehekseen muutaman paikkakunnalle saapuneen kulkurin. Se oli huono +vaali. Mutta kaikesta onnettomuudesta huolimatta tämä kulkuri oli +paikallinen saarnaaja, ja hieman tinkien oli kuitenkin vaimoparan +ihanne toteutunut. Vihdoin selvisi, että tämä kulkuri oli samalla +oikea roisto, jolla oli jossain vaimo elossa. Tämän vuoksi hän joutui +veljien epäsuosioon ja pakeni. Luonnollisesti hän jätti toisen +vaimonsa jälkeensä salaa pantattuaan sitä ennen kaiken, mitä suinkin +oli toiselle kelpaavaa. Muutamien kuukausien kuluttua vaimoraukka +joutui miehensä velkojien vaatimuksista puille paljaille, ja samoihin +aikoihin syntyi myöskin lapsi. Se oli viheliäinen, pieni otus -- +poika. Muutamat hyvät "yhdistyksen" jäsenet hoitivat lasta, kunnes se +oli kahden vuoden vanha, ja sittemmin he panivat sen turvakotiin ja +kouluun. Pojan ollessa siellä äitiä tapasi ankara halvaus. Silloin ensi +kertaa turmioon joutunut vaimoraukka halusi nähdä lastansa. He toivat +sen sairasvuoteen luo ja se hymyili katsellessaan äitinsä kuolevia +kasvoja. "Oi, jospa Jumala sallisi hänestä tulla saarnaajan!" sanoi +äiti koko sielunsa kiihkolla. Tohtorin viittauksesta lapsi otettiin +sairaalta pois. Kasvot vääntyivät kauheasti, sumentunut silmä, josta +toivonsäde vielä tuikahteli, avautui ja sulkeutui, ja äiti oli lausunut +jäähyväisensä kaikelle tässä elämässä. + +Poika eli kuitenkin. Kasteessa annettiin hänelle nimi Josiah ja hän +otti sukunimekseen äitinsä tyttönimen, Bonnithorne. Hän oli heikko +raukka eikä rakastanut poikamaisia leikkejä, mutta kunnostautui +kouluaineissa. Näistä ominaisuuksistaan huolimatta hänet pantiin +teurastajan oppiin, kun hänen täytyi koulunkäyntinsä lopettaa kesken. +Sattuman kautta hän joutui tarjoutumaan erääseen lakiasiaintoimistoon, +ja hänen hakemuksensa hyväksyttiin. Kymmenen vuoden kuluttua hän peri +isäntänsä toimiston ja silloin hän viiletti täysin purjein eteenpäin. + +Hän tuotti "yhdistykselle" pettymystä liittymällä valtion kirkkoon, +mutta ei muuten osoittanut vihaavansa entisiä suosijoitansa. Hänen +luonteensa näytti kykenevän sovittamaan kaikki ihmiset keskenänsä. +Hänestä pidettiin, vaikk'ei rakastettu, häneen luotettiin, vaikk'ei +häntä erittäin suosittu. Hänestä tuli kirkonisännöitsijä, yleisten +rahastojen hoitaja ja omaa etuaan etsimättä hän näytti uutterasti +harrastavan yhteistä parasta. Ja ihmiset sanoivatkin aina julki suuren +ilonsa siitä, että maailmassa saattoi menestyä niinkin jalo olento kuin +Josiah Bonnithorne. + +Mutta oli Cumberlannissa kuitenkin mies, joka tunsi herra Bonnithornen +kiireestä kantapäähän. Se mies oli Hugh Ritson. Kertaakaan nämä kaksi +eivät pettäneet toisiansa. + +Kun Bonnithorne jätti hiilenpolttajan, hän kulki sitä tietä, joka vei +Newlannin joen yli ja kääntyi Ankerias-kallioille päin. Siten hän +joutui ihan lähelle urheilijoita. Hän sattui juuri kuulemaan laakson +väen naurun, kun kerjäläinen kertoi, että hän oli nähnyt Paul Ritsonin +Hendonissa. Hetkistä myöhemmin hän kohtasi Hugh Ritsonin tiellä. +Tervehdys oli lyhyt ja kursailematon, kun nämä kaksi toisensa tapasivat. + +"Sinun isäsi on kutsunut minua", sanoi Bonnithorne. + +"Mitä varten?" kysyi Hugh Ritson. + +"Sitä minä en vielä tiedä." + +He kulkivat vähän matkaa puhumatta mitään. Sitten asianajaja käänsi +aina hymyilevät kasvonsa toiseen ja sanoi pehmeällä äänellänsä: + +"Minä olen juuri nähnyt sinun pikku ystäväsi. Hän näyttää kalpealta, +pikku raukka! Jotakin täytyy tehdä ja pian." + +Hugh Ritsonin kasvot lensivät hohtavanpunaisiksi. Hänen silmänsä +painuivat maahan. + +"Älkäämme puhuko enempää siitä", hän sanoi hiljaa. "Minä näin häntä +eilen. Sitten siinä on hänen isänsä, onneton, murtunut raukka! Sitä ei +voi sietää." + +"Sellaista minä en olisi uskonut sinusta", herra Bonnithorne puhui +kylmästi ja hymyili. + +"Sitäpaitsi, minua hävettää. Koko juttu on niin alhainen", sanoi Hugh +Ritson. "Mikä hitonmoinen metakka siitä eto asiasta nouseekaan!" + +"Niinpä niin, pidä sinä varasi! Miksi sinä oletkin kahdella päällä? +Sinuun sopii hyvin sananlasku kissasta ja kalasta." + +"Minun vereni ei ole kyllin vahvaa. Minä en voi tehdä sitä." + +"Miksi sinä sitten ehdotit sitä? Oliko se ajatus minun vai sinun? Minä +tahdoin pelastaa tytön häpeästä. Täällä hänellä on pataljoonittain +häpäisijöitä. Lähetä tyttö pois, niin sinä riistät heiltä hyvän juorun +aiheen." + +"Se ei ole välttämätöntä. Tiedäthän, että minä olen ennakkoluulojen +yläpuolella." Hugh Ritson madalti ääntänsä ja puhui ihan rintansa +pohjasta. "Pahimmassa tapauksessa minä voin naida hänet." + +Herra Bonnithorne naurahti kevyesti. + +"Ha, hahaa! Ja mikä hitonmoinen metakka juuri siitä pikku jutusta +nousee?" + +Hugh Ritson kiivastui hiukan. + +"Miksi en? Onko hän köyhä? Millainen niinä sitten olen? Sivistymätön? +Mitä sivistyksellä on minun kanssani tekemistä? Yksinkertainen olento, +kokonaan sydäntä eikä päätä? Jumalan kiitos, että niin on!" + +Sinä hetkenä kaikui etäältä tytön nauru. Se tuntui helmikirkkaana +pulppuavan riemukkaan sydämen syvyyksistä. Hugh Ritsonin kalpeat kasvot +punastuivat hieman ja hän veti raskaasti henkeä. + +Herra Bonnithorne nyökkäsi päällään sinne päin, mistä ääni kuului ja +sanoi pehmeästi: "Ystävämme Gretakin on tuolla tänään." + +"On", sanoi Hugh hyvin hiljaa. + +Taas ystävykset kulkivat aivan ääneti jonkun matkaa. + +"Tuskinpa sinun kannattaa puhua noin sairaalloisella tavalla", sanoi +Bonnithorne, ja äänessä kaikui katkera suuttumus. "Sinä asetut +katsomaan asioita väärältä näkökannalta. Sinä et rakasta sitä pikku +olentoa." + +Hugh Ritsonin otsa rypistyi ja hän sanoi: "Jos minä olen yhden tyhmän +työn kautta ajanut elämäni karille, eipä sillä väliä. En ole korkealta +kaatunut. Minä olen onnettomuuteen tuomittu mies." + +"Anteeks', herraseni! Minä luulin, että sinä vielä olit kovin nuori", +sanoi herra Bonnithorne. + +"Mitä minä olen isäni talossa? Hän ei vähimmässäkään määrässä näytä +tahtovan auttaa minua riippumattomaan asemaan elämässä." + +"Tässähän ovat maat. Sinun isäsi täytyy olla rikas mies." + +"Ja minä olen toinen poika." + +"Entäs sitten?" + +Hugh Ritson kohotti äkkiä katseensa. + +"Mitä sinä tarkoitat?" + +"Sinä sanot olevasi toinen poika." + +"Ja mitä sitten?" + +"Eivätkö asiasi olisi niin pahasti, jos sinä et olisi toinen poika." + +"Totuuden nimessä, puhukaamme selvään. Minun veljeni Paul on elossa." + +Herra Bonnithorne nyökkäsi päällään pari kolme kertaa ja virkahti +kylmästi: "Tiedätkö sinä, että veljesi ajattelee mennä naimisiin Gretan +kanssa?" + +"Olen kuullut siitä." + +Taas punastuivat Hugh Ritsonin kasvot. Hänen matala äänensä värisi. + +"Enkö minä ole koskaan kertonut sinulle Gretan isän omituisesta +jälkisäädöksestä?" + +"Et koskaan." + +"Minun onneton ystäväni Robert Lowther jätti poikaansa koskevan +jälkisäädöksen ja tämä poika oli Gretan velipuoli." + +"Äpäräpoika?" + +"Ei aivan. Lowther otti vaimokseen pojan äidin", sanoi Bonnithorne. + +"Otti hänet vaimokseen? No, silloinhan poika oli isänsä perijä?" + +"Ei." + +Hugh Ritson näytti hämmästyneeltä. + +"Tyttö oli katolinen, Lowther protestantti. Katolinen pappi vihki +heidät Irlannissa. Se ei ollut pätevä avioliitto Englannin lain mukaan." + +Hugh hymyili julmasti. + +"Ja Lowther peruutti tuon avioliiton?" + +"Hän oli rakastunut", alkoi herra Bonnithorne. + +"Tällä kertaa perijättäreen?" sitä seurasi ilkeä nauru. + +Herra Bonnithorne nyökkäsi. "Gretan äitiin. Niinpä hän --" + +"Hylkäsi ensimmäisen vaimonsa", keskeytti Hugh Ritson taas. + +Herra Bonnithorne pudisti päätään viattomin ilmein. + +"Vaimonsa? No, hän jätti hänet." + +"Sinä puhuit pojasta. Oliko heillä poika?" + +"Oli", sanoi herra Bonnithorne, "ja kun nainen ja lapsi... katosivat --" + +"Juuri niin", sanoi Hugh Ritson ja hymyili. "Mitä Lowther silloin teki?" + +"Meni uusiin naimisiin ja sai tyttären -- Gretan." + +"Mutta entäs se jälkisäädös?" + +"Omantunnon puhdistamiseksi", sanoi Bonnithorne ja irvisti ikeniänsä. + +Hugh Ritson naurahti kevyesti. + +"Siis jonkunlaista hullun veroa, jota rahaministeri kantaa nimellä: +'Tilapäisiä tuloja'." + +"Juuri niin -- Lowther ei vain ole niitä sinne lähettänyt." + +"Kaikissa tapauksissa hän on menetellyt kuin suuri roisto", sanoi Hugh +Ritson. + +"Totta, ja hän tunsi katumusta. Toisen naimisensa jälkeen hän pani +ihmiset etsimään vaimoansa ja lastansa. Mutta koskaan ei heitä +löydetty. Hänen viimeisiä päiviänsä varjostivat hänen nuoruutensa +hairahdukset. Minä uskon, että hän kuoli murtunein sydämin. +Testamentissaan -- minä kirjoitin sen hänelle -- hän jätti summan +pojalleen ensimmäisestä aviosta, jos tämä poika joskus löydettäisiin." + +Hugh Ritson nauroi pilkallisesti. + +"Minusta hän oli hullu. Roistot ovat tavallisesti myöskin hulluja." + +"Tavallisesti; olen usein pannut sen merkille", sanoi herra Bonnithorne. + +"Mitä iloa voisi jollekulle ihmiselle tuottaa mennä etsimään jonkun +hullun ja hylätyn vaimon poikaa?" + +"Hullu", vastasi herra Bonnithorne, "oli kyllin järjetön tehdäkseen +sellaisen säädöksen, että ellei poikaa löydettäisi, ennenkuin Greta +tulee täysikäiseksi, jälkisäädöksen summa olisi kaksinkertaisena +maksettava poikain orpokodille." + +Tämä huomautus sai Hugh Ritsonin kunnioittamaan kuolleen miehen järjen +terävyyttä. + +"Senvuoksi on siis perheelle hyödyllistä jälkisäädöksen määräyksen +mukaan koettaa löytää Gretan velipuoli", hän sanoi sovittaen heti +paikalla yhteen kaikki tämän asian yhteydessä olevat seikat. + +"Jos hän on elossa; ellei, niin ainakin on saatava varmuus hänen +kuolemastaan." + +Taas kulkivat miehet jonkun matkaa ja saapuivat paikalle, josta kääntyi +käytävä puiden välistä pilkottavaan taloon vuoren juurella. Nuorempi +mies kääntyi varmoin askelin käymään sitä. + +"Mutta minä en voi käsittää, mitä kaikki tämä minua hyödyttää. Kun minä +sanoin, että minä olen toinen poika, sinä --" + +"Minulla tuskin on ollut vähintäkään apua etsinnässäni", virkkoi herra +Bonnithorne. Taas hetken asteltuansa: "Olen löytänyt vain medaljongissa +olevan valokuvan ensimmäisestä vaimosta", herra Bonnithorne alkoi +kaivaa povitaskuansa. + +"Minun veljeni Paul elää. Mitä mahdollisuutta --" + +"Tässä se on", sanoi herra Bonnithorne näyttäen pientä valokuvaa. + +Hugh Ritson otti sen osoittaen sangen vähän mielenkiintoa. + +"Tämähän on jonkun nunnan valokuva", hän virkkoi, kun hänen katseensa +oli sattunut siihen ja hän huomasi viitan ja hunnun. + +"Kokeilija -- niin, se hän oli, ennenkuin Lowther kohtasi hänet", sanoi +herra Bonnithorne. + +Sitten Hugh Ritson pysähtyi. Hän tutki tarkasti valokuvaa ja katseli +vuoroin sitä, vuoroin taas asianajajaa. Hänen kylmäverisyytensä, jonka +hän tähän asti oli säilyttänyt, näytti kokonaan hänet jättäneen. Kuva +vapisi hänen kädessään. Herra Bonnithorne ei näyttänyt ollenkaan +huomaavan hänen kiihkoansa. + +"Olisiko se otaksuma? Varmasti sen täytyy olla otaksuma!" hän mutisi. + +Sitten hän kysyi ääneen, mikä oli ollut nunnan nimi. + +"Ormerod." + +Tämä tieto sai hänet hätkähtämään. "Ormerod -- kuinka kummallista!" +Huudahdus tuntui päässeen melkein hänen tietämättään, ehdottomasti. +"Miksi kummallista?" -- Hugh Ritson ei heti vastannut. "Hänen +ristimänimensä?" + +"Grace." + +"Grace Ormerod? Kas, sinun kai täytynee tietää, että Grace Ormerod +sattuu olemaan minun äitini tyttönimi!" + +"Sinä näytät tuntevan valokuvan." + +Hugh Ritson oli saanut takaisin mielenmalttinsa. Hän koetti näyttää +välinpitämättömältä. + +"No niin, ehkä -- ei, en tietenkään, en!" hän sanoi vihdoin kiivaasti. + +Sydämessään hänellä oli toinen vastaus. Hän ajatteli sinä hetkenä, kun +loi silmänsä valokuvaan, että se näytti -- näytti pikkuisen -- hänen +oman äitinsä kuvalta. + +He jatkoivat matkaansa. Herra Bonnithornen ikuinen hymy katosi hänen +huuliltansa. Kohottaen äänensä melkein liian kovaksi hän sanoi: + +"Samalla on tässä toinenkin merkillinen sattuma. Haluaisitko tietää, +mikä oli Grace Ormerodin ja Robert Lowtherin pojan nimi?" + +Hugh Ritsonin sydän oli pakahtua, mutta onnistuen säilyttämään +ulkonaisen välinpitämättömyytensä hän murahti: + +"Hyvä, anna kuulua!" + +"Paul." + +Nimi meni kuin nuoli hänen lävitsensä. Sitten hän sanoi melkein +masentuneena: + +"Greta Lowtherin velipuoli siis, missä hän lieneekin, on nimeltään --" + +"Paul Lowther", sanoi Bonnithorne. "Mutta", hän lisäsi äkkiä vilkaisten +toisen kasvoihin, "hän voi -- minä sanon, hän _voi_ -- esiintyä +toisella nimellä -- Paul jotakin muuta, esimerkiksi." + +"Varmaankin -- luonnollisesti -- niin -- niin", mutisi Hugh Ritson. +Koko hänen läpitunkematon kylmäverisyytensä oli hävinnyt. + +He olivat saapuneet talon eteen ja olivat nyt rakennusten ympäröimässä, +kivitetyssä pihassa. Se oli Ritsonien koti, tunnettu nimellä Ghyll, +ikivanha talo, jonka suuret suojat kimbrit olivat rakentaneet harmaasta +kivestä ja liuskakivestä. Savukierteet kohosivat laiskasti kirkkaalle +taivaalle muutamasta piipusta. Hämähäkki oli kutonut hienon verkkonsa +ruusupensaasta toiseen leveän portaan yli, ja loistava perhonen koetti +juuri päästä siitä läpi. Hanhien kaakatus kuului takapihalta. + +"Robert Lowther oli Grace Ormerodin lapsen isä?" kysyi Hugh Ritson muun +puheen jatkoksi. + +"Hänen poikansa Paulin isä." + +"Ja Greta on hänen tyttärensä? Niinkö on asia?" + +"Niin on -- Paulin sisarpuoli." + +Hugh Ritson katsoi suoraan herra Bonnithornen kasvoihin. + +"Ja minkä ikäinen pitäisi Paul Lowtherin nyt olla"? + +"Tjaa, vanhempi kuin sinä luonnollisesti. Ehkäpä yhtä vanha -- niin, +ehkä yhtä vanha -- juuri yhtä vanha kuin sinun veljesi." + +Hugh Ritsonin epävarma jalka astui raskaasti kiville. Hänen huulensa +vapisivat. Hetkisen näytti kuin jokin olisi hänet hurmannut. Sitten hän +pyörähti ympäri ja mutisi: + +"Lörpötystä! Se ei voi olla uskottavaa! Häväistä siten koti, se voisi +loukata miestä, taivas tietää, kuinka syvästi." + +Herra Bonnithorne katsoi häneen kysyvästi. + +"Anteeks', minä en voi ymmärtää, käyttääkseni sinun sanojasi, mitä tuo +viimeinen aprikointi sinua hyödyttää." + +"Herra Bonnithorne", sanoi Hugh Ritson ojentaen kätensä, "sinä ja minä +olemme olleet hyviä ystäviä, emmekös ole?" + +"Oh, parhaimmat ystävät!" + +"Jonakin joutilaana hetkenä, kun minä olen saanut aikaa miettiä tätä, +minä haluan puhua siitä vielä sinun kanssasi." + +Herra Bonnithorne hymyili hyväksyvästi. + +"Ja ennen sitä", hän sanoi pehmeästi, "lähetä se onneton pikku raukka +täältä pois." + +Hugh Ritsonin katse painui maahan ja ääni kävi syvemmäksi. + +"Onneton pikku raukka! Olen pahoillani -- hyvin pahoillani." + +"Gretan ja hänen rakkautensa vuoksi -- varmaankin --" + +Herra Bonnithorne jätti lauseensa täyttämättä ja nyökäytti +merkitsevästi päätänsä. + +"Minun isäni on karjapihassa", sanoi Hugh Ritson. "Sinä ehdit hänet +kyllä nähdä. Tule tätä tietä." + + * * * * * + +Varjot laaksossa olivat pidentyneet. Purppurainen rusko leikitteli +kaukaisilla huipuilla, ja synkkä, tumma sini asettui räystäitten alle. +Yksinäinen varis lennähteli hämärtyvässä illassa päästellen silloin +tällöin ilmoille yksitoikkoisen sävelensä. Illan yhä hämärtyessä saapui +kaksi vanhanpuoleista henkilöä pihaan. + + + + +IV LUKU. + + +"Olispa aika, että se kelpo herra Bonnithorne olis jo täällä", sanoi +Allan Ritson. + +"Mitä varten sinä kutsuit häntä tänne?" kysyi rouva Ritson matalalla +äänellä, joka oli hänelle luontainen. + +"Saahakseni sen testamenttiasian viimeinkin järjestetyksi. Onpahan +sitten yhtä huolta vähemmän ajateltavana, ja se onkin painanut mieltäni +kyllin kauan." + +Allan puhui kartellen, kuten mies, jota tuskalliset ajatukset ovat +painaneet liian kauan. Toivo saada vihdoinkin vapautua näistä +epämieluisista mietteistä näytti rohkaisevan häntä, vaikka tarkka +katselija olisi huomannut, että se helpotus saattoi olla otaksuttu +mieluumminkin kuin todellinen. + +Rouva Ritson ei yrittänytkään näyttää välinpitämättömältä. Hänen vakava +katseensa tuli vieläkin vakavammaksi ja hänen pehmeä äänensä yhä +pehmeämmäksi, kun hän sanoi: + +"Jos sitten, kun se on saatu järjestetyksi, poistuisivat pilvet, jotka +ovat pimittäneet elämämme taivasta, olisi kaikki hyvin. Mutta ne eivät +ikinä hajoa." + +Allan Ritson käänsi päänsä sivulle koettaen hymyillä, mutta +pilvet eivät olleet karkoittaneet aurinkoa niin tarkkaan hänen +viljapelloiltaan, kuin hymy oli kadonnut hänen ryppyisiltä kasvoiltansa. + +"Tule, elä vaivoo ihtees ennee sillä! Kun min' oon tehnyt testamenttin' +ja asettanut Paulin samanarvoiseksi toisen poijan kanssa, ei kukkaan +voi juoruta mittään kun vain emme ite kerro." + +Rouva Ritson katsoi hänen kasvoihinsa surullisin ilmein. + +"Taivas tietää, Allan", hän sanoi, "ja mustat pilvet kerääntyvät yhä." + +Vanha mies astui pari askelta kivistä käytävää ja hänen päänsä painui +alas. Ääni syveni. + +"Puhut oikeen, äiti", hän sanoi, "sinä sanot oikeen. Se raskauttaa +minui vanhuutenipäiviä ja -- sinun myös!" hän otti vielä pari askelta +ja lisäsi: "Eikä mikkään asianajaja voi poistaa niitä, ei -- ei nyt +enee. Totta, äiti, meijän pilvet eivät oo kauaan sataneet -- mutta +vähät siitä", kohottaen katseensa ja samalla äänensäkin, "meillä +on ollut hyviäkin vuosia, vaikkakin nisujen seassa olemme saaneet +ohakkeitakin joskus korjata." + +"Niin, onhan meillä ollut onnellisiakin päiviä", sanoi rouva Ritson. + +Juuri tällä hetkellä kuului laakson takaa huvittelijoitten iloisia +ääniä ja viulun viehättäviä säveleitä. Allan Ritson kohotti päänsä, +nyökkäsi huolettomasti ja hymyili heikosti, vaikkakin sumentava pilvi +oli kerääntynyt hänen silmiensä ympärille. + +"Tuolla ne ovat -- painien ja ilakoijen. Muistelen aikaa, jolloin ei +ollut Cumberlannissa toista miestä, joka olis uskaltanna kanssani +kilpaan lähtee. Siitä on nyt monta pitkee vuotta. Ja nyt meijän Paul +hallihtee useimmat niistä -- niin, niin hän tekkee." + +Viulu soitti erästä vanhaa kansantanssia. Vanha mies kuunteli: hänen +kasvonsa kirkastuivat, hän kohotti iloisesti jalkaansa ja teki +kädellään notkean liikkeen. + +Sinä hetkenä kaikui ilman läpi iloinen nauru. Se oli samaa sydämen +riemukasta musiikkia, jonka Hugh Ritson ja herra Bonnithorne olivat +kuulleet tiellä. + +Surun jälki oli kadonnut Allanin kasvoilta ja hänen äänensä soi +sydämellisenä, kun hän sanoi: + +"Se on Gretan nauru -- aivan varmaan! Mikä hilpeä tyttönen hän onkaan! +Minä rakastan iloisia tyttöjä -- ilo voittaa ja viehättää!" + +"Totta", sanoi rouva Ritson, "Greta on ihastuttava tyttö." + +Tuskin se oli sanottu, kun nuori tyttö hyökkäsi heidän luokseen +hengästyneenä ja kuitenkin nauraen; kääntäen päänsä sivulle hän karjui: + +"Eläköön! Hävinnyt, herraseni! Eläköön!" + +Se oli Greta Lowther: kaksikymmenvuotias, vaaleatukkainen tyttö, +jonka vilkkaissa ruskeissa silmissä asui aina loistava hyvätuuli. +Punoittavilla kasvoilla säteili riemukas hymy ja voimakas elämänhalu -- +hän oli kuin villi ruusu parhaimmassa kukoistuksessaan. + +"Minä olen voittanut hänet", hän sanoi, "hän aikoi kiertää Istuinkiven +kautta siihen, kun minä kulkisin Tuulensuun harjun yli, minä olin +valtatiellä, ennenkuin hän oli ehtinyt sillalle." + +Sitten hän juoksi nurkan ympäri ja päästettyään irti olkihattunsa +heilutti sitä ilmassa päänsä ympäri huutaen voiton riemulla: + +"Huraa, huraa, hävinnyt, herraseni, hävinnyt!" + +Paul Ritson tuli vuorta alas kahden kyynärän askelilla. + +"Ai, sinä nuori veijari -- sinä petit minut!" hän huudahti pysähtyen ja +vetäen kiivaasti henkeänsä. + +"Petit?" sanoi Greta ilakoiden. + +"Sinun piti koskea rovioon Tuulensuussa, mutta sinä et mennyt sadankaan +kyynärän päähän siitä." + +"Rovioon? Tuulensuussa?" sanoi tyttö, ja kummastunut ilme levisi hänen +rakastettaville kasvoillensa. + +Paul kuivasi otsansa ja pudisti päätänsä, niinkuin tämä ihastuttava +petos olisi tehnyt hänet hyvinkin vakavaksi. + +"Nyt, Greta, nyt, nyt -- kiltisti --" + +Greta katseli ympärilleen kuin säikähtänyt karitsa. + +"Äiti", sanoi Paul, "hän pääsi minusta varkain edelle." + +"Hän oli varas, uskokaa minua, ettekös uskokin?" + +"Minä? Miksi, eläissäni en ole mitään varastanut -- käytin vain +tilaisuutta hyväkseni." + +"Ja mikä tilaisuus se oli, ole hyvä", sanoi Greta mahdollisimman +viattomin ilmein. + +Paul harppasi hänen sivulleen ja kuiskasi jotakin hänen olkansa yli. +Silloin tyttö katsoi häntä ja sanoi samalla kuin hymy välähti hänen +kasvoillansa: + +"Älä sano niin! Äläkä myöskään ole aivan varma siitä. Minä varmasti en +ole koskaan kuullut sellaisesta varkaudesta." + +"Sittenpä sinä saat siitä kuulla", sanoi Paul pannen kätensä hänen +kaulalleen ja taputtaen häntä poskelle. + +Hetkiseksi yhtyivät vallattomat huulet ruusunpunaisiin. Vanha Allan +poikamainen pilke silmissään oli keksivinään heidät etäämmältä. + +"Ai, mitäs siellä on?" hän sanoi. "Ovatko nuorten kisat tänne +siirtyneet?" + +Greta pyörähti irti toisen sylistä. + +"Kuinka sinä voit -- ja kaikki ihmiset näkevät. He voivat vielä luulla, +että me -- että me olemme --" + +Paul tuli jäljessä, käänsi päänsä olkansa yli ja sanoi: + +"Ja emmekö me sitten ole?" + +"He ovat toistensa arvoiset, äiti, vai mitä?" sanoi Allan kääntyen +vaimoonsa. "Heistä tulee komea pari, kuten ihmiset sanovat. -- Greta, +poika on hirveä tomppeli, eikös olekin?" + +Greta astui vanhan miehen viereen ja laski tuttavallisesti kätensä +hänen käsivarrelleen. Samana hetkenä Paulkin tuli isänsä rinnalle. +Allan taputti poikaansa olalle. + +"Sinä hirveä, pitkä tomppeli", hän sanoi ja nauroi sydämellisesti. +Kaikki varjot, jotka olivat sumentaneet hänen taivastaan, olivat nyt +kadonneet. "Ja kuinka voi kirkkoherra Christian?" hän kysyi toisella +äänellä. + +"Hyvin, oikein hyvin, ja yhtä rakastettava vanha ystävä kuin ennenkin", +vastasi Greta. + +"Hän on sekä isä että äiti sinulle, tyttöseni. En koskaan tuntenna +sinun omaa isääsi. Hän oli kuollu, ennenkö me tultiin näille main. Ja +sinun äitisi myöskin, Jumala häntä siunatkoon! hänkin on nyt kuollut. +Mutta jos tämä minun poikani, tämä Paul, tämä pitkä --. Ah, tuollahan +onkin herra Bonnithorne ja myöskin Hughie." + +Asianajajan ja Hugh Ritsonin ilmestyminen keskeytti sen rangaistuksen +uhkauksen, joka tuntui juuri olevan livahtamassa vanhan miehen huulilta. + +Hugh Ritson oli heti päässyt selville tilanteesta. Tyttö nojasi +hänen isänsä käteen; puhdas, pehmyt poski oli aivan vanhan miehen +päivettyneitten, tummien ja vieläkin kauniitten kasvojen vieressä; +kohotetusta katseesta loisti syvä tunne, huulet olivat puoliksi auki +ja niiden välistä loisti valkoisten hampaitten rivi kuin helminauha; +ja kun hän käänsi katseensa Pauliin, joka hymyili hänelle, ilmeni +siinä vallattomuutta, moitetta ja rakkautta; väljän puvun kaulus +jätti paljaaksi kaulan ja käsivarret ja rinta nousi ja laski äskeisen +kiihtymisen vuoksi -- kaiken tuon Hugh näki yhdellä silmäyksellä ja +hänen rintansa oli pakahtua. Hänen kalpeat kasvonsa kävivät valkeiksi +ja hänen epävarma jalkansa astui raskaasti kiville. + +Allan pudisti herra Bonnithornen kättä ja kääntyi sitten poikiinsa. +"Tulkaa, te kaksi poikaa ette ole olleet hyviä ystäviä viime aikoina +ja se on tuottanna raskasta surua sekä teijän äijillenne että minulle. +Teitä ei ole tehty saman kaavan mukkaan. Mutta teijän täytyy sopia +riitanne vanhempienne vuoksi, jos ei muuten." + +Näin sanoen hän ojensi molemmille kätensä, aivan kuin yhdistääkseen +heidän kätensä. Hugh teki vastustavan ilmeen. + +"Minulla ei ole mitään riitoja sovittavana", hän sanoi kääntyen pois. + +Paul ojensi kätensä. "Pudista tuota, Hugh", hän sanoi. Hugh työnsi +ilmeisellä kylmyydellä pois tarjotun käden. + +Paul katsoi veljensä kasvoihin hetkisen ja sanoi: "Mitä hyödyttää pitää +vihaa? Se on kuin jokin satujen kummitus, joka syö kaiken muun." + +Hugh Ritsonin huulet värähtivät tuskin huomattavasti, mutta mitään +virkkamatta hän kääntyi pois. Pää painuneena alas rinnalle hän asteli +porrasta kohti. + +"Seis." + +Se oli vanhan Allanin ääni. Syvä ääni ilmaisi harmin, joka kiehui hänen +sisällänsä. Hänen kasvonsa punoittivat, hänen silmänsä leimusivat, +hänen huulensa vapisivat. + +"Tule takaisin ja purista veljesi kättä kunnollisesti." Hugh Ritson +silmäsi ympärilleen ja seisoi epävarmana toisella jalallaan. + +"Miksi tänään paremmin kuin eilen tai huomenna?" hän sanoi kylmästi. + +"Tule takaisin, minä sanon sinulle!" huusi vanha mies tulistuneena. + +Hugh pysyi liikahtamatta paikallaan ja sanoi hiljaa tavallisella +äänellään: "Minä en ole enää lapsi." + +"Käyttäy sitten kuin mies, äläkä kuin pieksetty koira." + +Väristys kävi salaa nuoren miehen läpi päästä jalkoihin. Hänen silmänsä +äkkiä leimahtivat. Sitten hilliten itsensä hän sanoi: + +"Yksinpä koirakin voisi suuttua tuollaisesta puheesta, herra." + +Greta oli siirtynyt syrjään päästäkseen katselemasta tätä kiusallista +näytelmää, ja hetkisen Hugh Ritsonin silmät seurasivat häntä. + +"Minä en taho nähä riitaa ja toraa omassa talossani", huusi vanha +mies murtuneella äänellä. "Niien, jotka assuuvat siinä, täytyy elää +sovinnossa; jotka tahtoovat sottaa, saavat männä." + +Hugh Ritson ei voinut kestää enempää. + +"Ja mitä on teidän talonne minulle, herra? Mitä se on tehnyt minun +hyväkseni? Maailma on avara." + +Vanha Allan oli hämmästynyt. Vaieten, mykkänä, suurin silmin hän +katseli ympärillään olevien kasvoja. Sitten hän epäselvällä, +vapisevalla äänellä huusi: + +"Purista veljesi kättä tai sinulla ei ole veljeä hänessä." + +"Ehk'ei", sanoi Hugh hyvin hiljaa. + +"Purista kättä, minä sanon sinulle." Vanha mies puristi kätensä +nyrkkiin. Hänen ruumiinsa jokainen jäsen vapisi. + +Hänen poikansa huulet olivat yhteen puristetut; hän ei vastannut mitään. + +Sitten vanha mies sieppasi kepin herra Bonnithornen kädestä. Silloin +Hugh kohotti äkkiä silmänsä, kunnes ne kohtasivat hänen isänsä katseen. +Allan masentui. Keppi putosi hänen kädestään. Pyörähtäen ympäri Hugh +lähti taloon. + +"Tule takaisin, tule takaisin, poikani... Hughie... tule takaisin!" +vanha mies nyyhkytti. Mutta mitään vastausta ei kuulunut. + +"Allan, ole kärsivällinen, anna hänelle anteeksi; hän kyllä pyytää +sinulta anteeksi", sanoi rouva Ritson. + +Paul ja Greta olivat pujahtaneet tiehensä. Vanha mies oli nyt aivan +mykkä ja hänen silmänsä olivat painuneet alas ja uivat kyynelissä. + +"Kaikki kääntyy hyväksi, jos Jumala suo", sanoi rouva Ritson. "Muista, +häntä on kovasti koeteltu, poikaparkaa. Hän on odottanut, että sinä +tekisit jotakin hänen hyväksensä." + +"Ja minä aioin teliä -- ja minä toellakin aioin tehä", vastasi isä +itkun murtamalla äänellä. + +"Mutta sinä olet siirtänyt sitä päivästä päivään, kuten kaikkea +muutakin." + +Allan kohotti sumean katseensa vaimonsa kasvoihin. "Jos tämän olisi +tehnyt toinen poika, minä ehkä olisin voinut sen kestää", hän sanoi +liikutettuna. + +Herra Bonnithorne seisoen syrjässä oli raaputtanut kivitystä +jalallansa. Hän kohotti nyt katseensa ja sanoi: "Ja niinpä, herra +Ritson, ihmiset sanovatkin, että te olette aina enemmän suosinut +vanhempaa poikaanne." + +Vanhan miehen tuijottava katse pysähtyi hetkeksi asianajajaan, mutta +hän ei puhunut mitään, vaan seurasi kiusallinen äänettömyys. + +"Minä haluan puhua nyt herra Bonnithornen kanssa, äiti", sanoi herra +Ritson. Hän oli tyynempi nyt. Rouva Ritson astui sisään. + +Allan Ritson ja asianajaja seurasivat häntä astuen sisään pieneen +saliin eteisestä oikealle. Se oli hieno huone, täynnä menneen ajan +muistoja. Lattia oli kiilloitettua mustaa tammea, peitetty nahoilla; +katto oli tammineliöistä, ja vahvat tammiset niskahirretkin oli +asetettu niin, että ne muodostivat suuria neliöitä. Seinillä oli +kirkasvärisiä tammisia kaappeja, joiden etuosaan oli leikattu +kömpelöitä kuvioita, ja seinät olivat valkaistut ja koristetut +mustalla ja valkealla. Huonekalut olivat vanhat ja raskaat. Suuressa +akkunansyvennyksessä oli rukki. Kärpänen surisi katossa ja auringon +kajastus vielä kuvastui lattialle. Miehet istuutuivat. + +"Minä olen kutsunut teijät, herra Bonnithorne, tehäkseni +testamenttini", sanoi vanha mies. Asianajaja hymyili. + +"Vanha totuushan on, että viivyttely lakiasioissa on samaa kuin polttaa +kynttilää päivällä; kun yö tulee, on se silloin hiileksi palanut." + +Vanha mies välitti vähät tästä huomautuksesta. + +"Niin", hän sanoi, "mutta mitkään muitten menettelytavat eivät sovellu +minulle." + +Tämä vihjaus sai herra Bonnithornen heristämään korviansa. + +"Ja mitkä ovat teidät varsinaiset syynne?" hän kysyi. + +Allan näytti hajamieliseltä. Hän oli hetkisen ääneti ja sanoi sitten +hitaasti aivan kuin leikitellen ajatuksilla ja lauseparsilla: + +"No niin, teijän täytyy tietää... Minä tuskin tiijän, kuinka sen +sanoisin ... Niin, minun vanhin poikani Paul, kuten häntä sanotaan --" + +Vanha mies pysähtyi, hänen koko olentonsa muuttui yrmeäksi ja +epävarmaksi. Herra Bonnithorne kiiruhti apuun. + +"Niin, minä olen pelkkänä korvana. Teidän vanhin poikanne --" + +"Hän on -- hän on --" + +Ovi avautui, ja rouva Ritson astui huoneeseen jäljessään loordi Fisher. + +"Herra Ritson, teijän lampaanne, koko mustaposkinen lauma +Hindscarthilla, ovat murtautuneet ulos haa'asta ja kiipeilevät nyt +juuri kuilun reunamia", sanoi hiilenpolttaja. + +Vanha mies hypähti seisoalleen. + +"Minun täytyy mennä heti", hän sanoi. -- "Herra Bonnithorne, minun +täytyy jättää teijät, muuten minä menetän viisikymmentä parhaimmista +lampaistani kuiluihin." + +"Mää olin niin rohkee, että tulin sanomaa, kun näin, ankara jumalanilma +on tuloss'." + +"Se oli oikeen, Mattha, ja teit niinkuin hyvä naapuri ainakin. Tulen +mukaasi tuossa paikassa." + +Loordi Fisher astui ulos. + +"Voitteko te tavata minua täällä uuvvestaan kello kaheksan illalla?" + +Harmi kuvastui herra Bonnithornen kasvoilla, mutta nöyrästi hän +kuitenkin vastasi: + +"Olen aina valmis palvelemaan teitä, herra Ritson. Voin palata kello +kahdeksan." + +"Olkee hyvä." Sitten Allan kääntyen rouva Ritsoniin lisäsi: "Tarjoa +herra Bonnithornelle virvokkeita", ja hän kiiruhti hiilenpolttajan +jälkeen. Päästyään pihaan hän kutsui koiria. "Britz! Laddie! Se, seh! +Tulkaa, pojat, tulkaa, pojat, se, seh!" + +Hän kurkisti sisään muutamasta ulkohuoneen ovesta -- ja huudahti: +"Reuben, missäs sinä oot? Jouvvu ny' sukkelaan, ja tuo poika mukanas!" + +Seuraavana hetkenä nuori lammaspaimen ja karjapoika mukanaan kolme +paimenkoiraa saapuivat Allan Ritsonin luo pihaan. + +"Tulekkos vuorelle, Mattha?" kysyi vanha mies. + +"En, tältä päivältä saa riittää. Oon matkalla kotiin." + +"Hyvää yötä, ja kiitos!" + +Sitten joukko lähti kujaa myöten, miehet huudellen, koirat haukkuen. + +Kulkiessaan eteisen läpi herra Bonnithorne tapasi Hugh Ritsonin, joka +oli menossa ulos kasvoilla kova ilme ja pää alas painuneena. + +"Tahtoisitkos", kysyi asianajaja, "tietää, mitä varten minua on +kutsuttu tänne?" + +Hugh Ritson ei heti kohottanut katsettaan. + +"Tekemään hänen testamenttiansa", lisäsi herra Bonnithorne odottamatta +toisen vastausta. + +Nyt Hugh Ritson kohotti katseensa; hänen silmänsä leimahtivat, mutta +sen jälkeen hän meni ulos virkkamatta sanaakaan. + + + + +V LUKU. + + +Hugh Ritson oli kaksikymmenseitsen-vuotias. Hänen sileäksi ajettu +naamansa oli pitkä, kalpea ja yksilöllinen; nenävarsi oli leveä ja +sieraimet turpeat; huulilla asui päättävä ilme, silmät olivat suuret ja +välkkyvät, otsa leveä; keskellä päätä oleva jakaus erotti tummanruskean +tukan kahteen osaan ja se laskeusi pieninä aaltoina ohimoille. +Tavallisissa oloissa kasvoilla oli tuskallinen ilme ja jokaisessa +piirteessä kuvastui suuri sisäinen voima. Kokonaisuudessaan se ei +paljoa eronnut hienorotuisen hevosen päästä, jossa on syvät silmät +ja liikkuvat sieraimet. Hän oli keskikokoa pitempi ja vartalo oli +sopusuhtainen. Kun hän puhui, melkein hätkähti sitä kuullessaan, sillä +ääni oli liian matala ja syvä ollakseen lähtöisin tuonnäköisen miehen +rinnasta. Hänen ryhtinsä oli veltto, mikä johtui jonkinlaisesta lantion +lamaannuksesta. + +Koska hän oli cumbrilaisen tilanomistajan toinen poika, odotti +hän isältänsä vain pientä osaa ja senvuoksi hän oli valmistunut +kaivosinsinööriksi. Vietettyään muutamia kuukausia Cleatorin +rautakaivoksissa hän muutti kaksikymmenkaksi-vuotiaana Lontooseen +ilmoittautuen oppilaaksi kaivosopistoon Jermyn kadun varrella. +Siellä hän vietti neljä vuotta jakaen huoneen muutaman lakitieteen +ylioppilaan kanssa kirkkopuistossa. Hänen oleskelunsa Lontoossa kului +ilman seikkailuja. Harvapuheisena hänellä oli vähän ystäviä. Hänellä +oli luontaista taipumusta mietiskelyyn, mutta ponnistuksia hän ei +rakastanut. Häneltä puuttui fyysillistä tarmoa ja se lienee osiksi +ollut syynä hänen ryhtinsä velttouteen. Myöhään yöhön hän tahtoi +marssia rantoja pitkin: kaupungin vilkas elämä ja sen salaperäinen +hiljaisuus puolenyön jälkeen erikoisesti viehätti häntä. Näillä +matkoillaan hän tutustui elämän murjomiin, mitä omituisimpiin +olentoihin: yksi niistä oli persialainen ylimys, joka oli ollut +viimeisen shahin hovissa ja nyt piti pientä tupakkakauppaa muutaman +sivukadun varrella; niihin kuului myöskin muuan ranskalainen +maastakarkoitettu, joka oli kuulunut Ludvig Philippen seurapiiriin ja +nyt myyskenteli puolen pennyn sanomalehtiä. Muina aikoina Hugh tuskin +ollenkaan meni ulos ja hyvin harvoin häntä kukaan luokseen kutsui. + +Vain palvelijat, jotka näkivät hänet kaikkina aikoina ja kaikilla +tuulilla, näyttivät aavistavan, että tuon näennäisesti kylmän kuoren +alla piili kiihkeä luonne. Mutta itse hän tiesi, miten voimakas oli +intohimojen valta. Hän ei koskaan voinut katsella kaunista naista +kasvoihin tuntematta veren kuohuvan suonissaan, niin että pyörrytti. +Mutta yhtä voimakas kuin hänen intohimonsa, oli, yhtä luja oli myöskin +hänen tahtonsa. Hän piti itseään kurissa ja nelivuotisen Lontoossa +oleskelunsa aikana hänen oli melkein onnistunut tyynnyttää sielunsa +salaiset pohjavirrat. + +Kaksikymmenkuusi-vuotiaana hän palasi Cumberlandiin, kun hänellä oli +syytä otaksua, että hänen isänsä antaisi kaivosten johdon hänelle. +Vuosi oli nyt kuitenkin kulunut eikä mitään oltu tehty. Pettyneitten +toiveitten vuoksi hän oli tulemassa sairaaksi. Hänen vanhempi veljensä, +Paul, oli elänyt koko ikänsä maalla ja oli melkein luonnollista, että +hän perisi maat. Niin oli Hugh Ritson kuitenkin ajatellut, vaikk'ei +asioita oltu vielä lopullisesti järjestetty. Viikko seurasi viikkoa, +kuu kuuta, ja hänen sydämensä tuli katkeraksi. Hän oli melkein +päättänyt lopettaa tämän odotuksen. Oli tuleva päivä, jolloin hän ei +jaksaisi kestää kauempaa ja silloin hän tiesi joutuvansa tuuliajolle. + +Eräs tilapäinen sattuma päästi hänen intohimonsa valloilleen. Metsissä +kierrellessään hän kävi usein sammalikossa, jossa loordi Fisher +työskenteli kaivoksessaan. Varhaisena kesäaamuna oli hauska kahlata +lirisevän puron yli yksinäisessä seudussa. Eräänä aamuna hän tapasi +vanhan loordin tyttären pesemässä vaatteita purossa. Hän muisti, että +tämä ennen oli ollut herttainen, sievä kymmen- tai yksitoistavuotias +olento. Hän oli nyt kahdeksantoistavuotias tyttö, jonka kasvot olivat +kauniit, esiintyminen vaatimatonta ja koko olento todisti, ettei +hän ollut vielä nainen, mutta ei enää lapsikaan. Hänen äitinsä oli +äskettäin kuollut, hänen isänsä vietti päivänsä -- usein yönsäkin, +kun hiilihauta paloi -- vuorella, joten hän joutui enimmäkseen +elelemään yksin. Hugh Ritson piti hänen ystävällisistä vastauksistaan +ja harvoista, yksinkertaisista kysymyksistänsä. Niinpä hänelle tuli +tarpeeksi saada katsella tyttöä aamuisin ja hän tunsi pettyvänsä, ellei +saanut nähdä hänen nuoria, kauniita kasvojansa. Ollen itse hiljainen +mies hän kuunteli mielellänsä tytön nöyrää, vaatimatonta puhetta. Hänen +jäykkä katseensa saattoi heltyä sellaisina hetkinä ja saada hyväilevän +ilmeen. Tätä jatkui kuukausia eikä kertaakaan kumpikaan osoittanut +mitään liehakoinnin merkkejä. Ajan oloon Hugh Ritson kuitenkin tajusi, +että tytön sydän oli syttynyt. Jos hän tuli myöhään, tapasi hän hänet +nojaamassa portin yli katsellen haaveillen vihertävälle vuorelle, ja +kasvoilla hehkui kaihoisa puna. Turhaa on kertoa enempää Tyttö antautui +hänelle koko sydämestään ja sielustaan ja hän itse tunsi, että se +miinoitus, jonka hän oli ympärilleen rakentanut, oli räjähtänyt ja +hajonnut. + +Sitten tuli heräämys, ja Hugh Ritson huomasi liian myöhään, ettei hän +ollut koskaan rakastanut tätä yksinkertaista lasta, joka oli saanut +hänet päästämään irti hänen intohimojensa siteet, vaan toista naista. + +Tästä johtui ensimmäinen murhenäytelmä tämän, miehen elämässä. + +Nyt äskettäin hän oli saanut toisen tärkeän seikan aprikoidakseen. +Herra Bonnithornen juttu siitä, että Gretan isältä oli jälkisäädöksen +mukaan jäänyt poika erään Grace Ormerodin kanssa, sattui juuri siihen +aikaan, jolloin hän tunsi mielessään katkerinta pettymystä, ja siksi +hän helposti lankesi kiusaukseen "rehellisesti kokeilla", eikö saisi +asioita kääntymään mielensä mukaan. Jos se Grace Ormerode, joka oli +mennyt naimisiin Lowtherin kanssa, sattui olemaan hänen oma äitinsä, +silloin -- voi panna veikkaa siitä -- Paul oli Lowtherin poika. Jos +Paul oli Lowtherin poika, hän samalla oli Gretan velipuoli. Ellei +Paul ollut Allan Ritsonin poika, silloin hän, Hugh Ritson, oli isänsä +perillinen. + +Nykyisessä tunteitten pyörteessä hän ei joutanut tarkasti kysymään, +miten asiat todellisuudessa olivat. Hänelle riitti, kun olosuhteet +näyttivät kääntyneen hänelle edullisiksi ja se muutti koko maailman +hänen silmissään. + +Ensimmäinen tulos tästä muutoksesta oli, että hän huomaamattaan alkoi +katsoa onnetonta suhdettaan Mercy Fisheriin aivan toisin silmin. Mitkä +hänen aikaisemmat tunteensa olivat olleet, olemme jo nähneet. Nyt +hänestä koko juttu oli onneton "sattuma", joka herätti "hitonmoista +melua" ja ajatus "mennä naimisiin" tuntui hassulta hulluttelulta, +jolloin hän vain leikkisi "romaanien suuria rakastajoita" toisten +katsellessa sysihaudalta hänen hommiansa. + +Kun hän kulki herra Bonnithornen ohi Ghyllin eteisessä, hän oli +matkalla loordi Fisherin mökille. Hän näki edellään joukon, jossa +oli hänen isänsä ja hiilenpolttaja ja päästäkseen tapaamasta heitä +hän kulki Ankerias-kallion yli oikopolkua. Astuttuaan kiivaasti +yhden penikulman hän tuli valkeaksimaalatulle mökille, joka oli +kylän laidassa likellä sitä siltaa, joka kulki putouksen yli. Se +oli suloinen, yksinäinen paikka, jossa hiljaisuutta häiritsi vain +veden kohina, kyyhkysten kujerrus ylisillä ja rastaan laulu kosken +partaalla. Ilmassa tuntui turpeen raikas tuoksu. Talon edustalla oli +kiilanmuotoinen puutarha, jossa kasvoi enimmäkseen pähkinäpuita. +Tullessaan lähelle Hugh Ritson huomasi, että orava kurahti muutaman +puun haaraan. Tämä pieni olento keinutteli itseänsä vetreällä oksalla +laskien välistä tuuhean häntänsä pitkin oksaa ja raksutellen auki +pähkinöitä. Avatessaan pientä porttia Hugh Ritson keksi, että kissa +oli asettunut puunrungon taa vaanimaan oravan liikkeitä ja ehkä +käyttääkseen sen varomatonta urheilua hyväkseen. + +Hänen tullessaan puutarhaan Mercy kulki juuri sen yli kädessään +vesisanko, jota hän juuri lähteestä toi. Hän oli nähnyt tulijan ja +koetti kiiruhtaa sisään. Hugh seisahtui hänen eteensä, ja tyttö laski +sangon kädestänsä. Mercyn pää oli painunut hyvin alas ja kasvot olivat +karahtaneet hehkuvan punaisiksi. + +"Mercy", sanoi Hugh Ritson, "kaikki on järjestetty. Herra Bonnithorne +saattaa sinua junaan tänä iltana ja perille tultuasi tulee sinua +vastaan se henkilö, josta sinulle puhuin." + +Mercy kohotti silmänsä katsellen rukoillen hänen kasvoihinsa. + +"Ei tänään, Hugh", hän sanoi kuiskaten murtuneella äänellä; "anna minun +jäädä huomiseen." + +Hugh katseli häntä hetkisen vakavana ja kun hän sitten puhui, tuntui +hänen äänensä tytöstä kuin kahleitten kitinä. + +"Matka on tehtävä. Jokaisen viikon viivytys suurentaa vaaraa." + +Tytön katse painui taas ja kyyneleet alkoivat tippua ruskealle +käsivarrelle, jonka hän oli kohottanut. + +"Tule", sanoi toinen pehmeämmällä äänellä; "juna lähtee tunnin +kuluttua. Isäsi ei ole vielä tullut ja kylän asukkaat ovat melkein +kaikki urheilupaikalla. Sen parempi. Ota takkisi ja hattusi ja kulje +polkua Tammilehdon läpi. Sen laidassa herra Bonnithorne odottaa sinua." + +Tytön kyyneleet juoksivat nyt valtoinaan, vaikka hän puri huuliaan ja +koetti pidättää niitä. + +"Tule nyt, tule; tiedäthän, että juuri itse valitsit tämän." + +Seurasi äänettömyys. + +"En koskaan luullut, että olisi niin hirveän raskasta lähteä", virkkoi +tyttö vihdoin. + +Hugh hymyili heikosti ja jatkoi houkuttelevammalla äänellä. + +"Ethän sinä iäksi mene. Sinähän tulet takaisin turvassa ja onnellisena." + +Sanat kulkivat uudestaan ja uudestaan tyttöparan läpi. Hänen +ristissäolevat kätensä vapisivat huomattavasti ja hänen sormensa +nytkähtelivät suonenvedontapaisesti. Hetkisen kuluttua hän hieman +tyyntyi ja sanoi hiljaa: + +"Ei, minä en koskaan tule takaisin -- sen minä hyvin tiedän." Ja hänen +päänsä painui rinnalle ja sydäntä poltti kauheasti. "Minun täytyy +jättää kaikille hyvästit. Täällä olivat Betsy Jacksonin lapset -- minä +suutelin heitä kaikkia tänä aamuna, mutta en sanonut, miksi; pikku +Willy näytti tietävän ja itki niin katkerasti, pikkuinen raukka." + +Tämän tapauksen muisto liikutti tytön yksinkertaista sielua, niin +että lähteet kuohuivat yli äyräittensä ja lapsellinen ääni tukahtui +nyyhkytyksiin. + +Mies seisoi tuskan hymy huulillaan. Hän tuli lähemmä ja pyyhki pois +kyyneleet ja siveli hänen päätään koettaen saada hänet tyyntymään. + +Mercy kohotti äänensä. + +"Ja vielä sinun äitisi, enkä minä voi sanoa edes hänelle hyvästiä", hän +sanoi; "ja minun isäparkani, jolle minä en tohdi puhua mitään --" + +Hugh polki kärsimättömästi käytävää. + +"Tule, tule, Mercy, älä ole hupakko." + +Tyttö kohotti nuoret kasvonsa, jotka ennen olivat olleet kauniit kuin +päivä, mutta nyt olivat itkusta ja huolesta laihtuneet ja kalvenneet. +Hän otti Hughin nutun rintapielestä kiinni ja sisäisen voiman +pakottamana, jota hän ei näyttänyt voivan vastustaa, heitti toisen +kätensä hänen kaulaansa, kohotti kasvonsa, kunnes heidän huulensa +hipaisivat toisiansa ja heidän katseensa yhtyivät vakavasti hetkeksi. + +"Hugh", hän sanoi kiihkeästi, "rakastatko varmasti minua niin paljon, +että poissaollessanikin muistat minua? -- oletko sinä oikein, oikein +varma?" + +"Olen, olen; ole varma siitä", Hugh sanoi hellästi. + +Hugh irroitti hänen kätensä. + +"Ja tuletko sinä hakemaan minua sen jälkeen, kun --" + +Hän ei voinut sanoa lausetta loppuun. Hugh hymyili: "Kuinkas, tietysti, +tietysti." + +Tytön sormet vapisivat ja menivät ristiin; hänen poskensa hehkuivat. + +"Tietysti, totta kai." Hugh hymyili taas aivan kuin antaen anteeksi +tällaisen lapsellisen epäilyn. Sitten hän pani kätensä tytön olalle, +laski äänensä niin, että siinä oli sekä hellyyttä että vakavuutta ja +sanoi kääntäen tytön kirkastuvat kasvot puoleensa: "Kas niin, kas niin; +mene nyt laittautumaan valmiiksi." + +Tyttö pyyhki kiireesti kyyneleet silmistään ja näytti puoliksi +häpeilevältä, puoliksi hurmaavalta. + +"Minä menen juuri." + +"Sinä olet hyvä, pieni tyttö." + +Kuinka auringonpaiste palasikaan näiden sanojen mukana tytön sieluun! + +"Hyvästi toistaiseksi, Mercy -- vain toistaiseksi, tiedäthän." + +Mutta miten kiireesti sittenkin seurasivat varjot auringonpaistetta! + +Hugh näki kyynelten uudestaan kokoontuvan loistaviin silmiin ja tuli +muutaman askelen takaisin. + +"Vielä -- yksi hymy -- vain yksi pieni hymy!" Tyttö hymyili kyyneltensä +läpi. "Kas niin -- kas niin -- pikkuinen, rakas Mercy. Hyvästi, +hyvästi." + +Hugh kääntyi ympäri ja astui kiivaasti tiehensä. Kulkiessaan portista +hän ei voinut olla huomaamatta, että kissa salaa hiipi pähkinäpuun +juurelta pihaan päin lakastuva hymy pyöreällä naamallansa, ja oravan +häntä roikkui sen hampaitten välistä. + +Hugh Ritson oli lopuksi voittanut, mutta hänestä tuntui, kuin hän olisi +kärsinyt musertavan tappion. Hän oli voittanut oman miehuutensa ja nyt +hän tunsi luikkivansa voittonsa näyttämöltä tiehensä syvästi häveten. +Puhuessaan herra Bonnithornen kanssa hän oli alkanut tajuta, että oli +sekaantumassa johonkin hulluun ja alhaiseen, ja jos mikään tyttöä +koskeva ajatus hänessä oli voimakas, niin oli se tunne siitä, että tämä +hänen inhimillinen tyhmyytensä alensi hänen miehistä arvoansa. Hän oli +ajatellut uhmata yleistä mielipidettä. Mutta sitä hän nyt kuitenkin +tunsi pelkäävänsä enemmän kuin mitään muuta. Että mies joutui näin +epätasaiseen koetteluun naisen kanssa ja selvisi siitä voittajana +vain liehakoinnin ja petoksen avulla, oli enemmän kuin julmaa: se oli +raakaa. Tätäkin sanontaa hän olisi voinut sietää niin paljon, kuin +se koski naisen kärsimystä, mutta pahempaa hänestä oli, että se teki +miehestä mitättömän narrin hänen omissa silmissään. + +Ilta oli pitkälle kulunut. Aurinko oli painunut ja läntiset vuoret +peittyivät mustiin pilviin. Itäisten vuorten huippuja verhosi vieläkin +vaalea auder, ikäänkuin aurinko olisi niitä vielä tervehtinyt +poistuvilla säteillänsä. Ei käynyt pieninkään tuulenhenkäys, ei +liikahtanut ainoakaan lehti. Laakso lepäsi tyynenä hiljakseen kerraten +vain iloisten äänten kaikua, joka huvipaikalta kierteli pitkin metsiä +ja maita. Taivas laakson kohdalta oli sininen, mutta pohjoiselle +taivaalle kohosi mustia pilviä, jotka paksuina ja monenmuotoisina +purjehtivat kuin epämääräiset laivat ilmojen meriä. + +Hugh Ritson lähti laaksotietä takaisin Ghylliin. Ilmeisesti hän oli +kiihtynyt: hän asteli pää hyvin painuneena, pysähtyi äkkiä silloin +tällöin ja kiukuissaan ruhtoi ohi kulkiessaan poikki tien varrella +olevia pensaita. Kun hän oli päässyt Hindscarthin juurelle, kuuli hän +kiihkeää koiranhaukuntaa, kun ne ajoivat jossakin tänne näkymätöntä +lammaslaumaa. Katsellessaan ympärilleen hän keksi joukon miehiä +kiipeävän jäljekkäin kuin muurahaiset äkkijyrkän kallion yli. + +Sinä hetkenä hänen kasvonsa omituisesti värähtivät ja hän astui +raskaammin jatkaessaan matkaansa. Muutamassa tienkäänteessä hän tapasi +loordi Fisherin. Vanha mies näytti nyt vähemmän surulliselta kuin +tavallisesti. Olipa kuin perheen murhe olisi painanut hänen melkein +raunioksi luhistunutta olentoansa kevyemmin tänä iltana kuin muulloin. + +"Hyvää iltaa, herra; kuinka voitte?" hän sanoi melkein iloisesti. + +Hugh Ritson vastasi lyhyesti: + +"Te ette olekaan yötä vuorella, Matthew?" hän kysyi ja hänen silmänsä +kääntyivät vuoritielle. + +"Ei, hauta ei pala tänä yönä, se on varma; minun tyttäreni oottaa +minua." + +Hugh Ritsonin silmät tarkastelivat nyt kiihkeästi tietä, joka kulki +vuoren juurta länteen. Hiilenpolttaja lähti edelleen samaan suuntaan, +mihin Hugh Ritson yhä tuijotteli, ja sanoi: + +"Tuo on kehno paikka tuo, jossa isänne nyt kiipeilee Reubenin ja +pojan kanssa, ja nyt on tulossa paha ilma. Kattokaapas noita mustia +pilvenmöhkäleitä!" + +Hugh Ritsonin katseeseen tuli epämääräinen ilme, ja vanhus jatkoi +tavallisella äänellänsä: + +"Nyt minun pitää laputtaa tieheni, herra, muuten minun tyttöressuni +väsyy oottamiseen. Hyvää yötä, herra, hyvää yötä." + +"Hyvää yötä, Matthew, ja Jumala teitä auttakoon", sanoi Hugh +hämmästyttävän vakavasti kääntäen silmänsä toisaalle. + +Hän oli kulkenut puolisen penikulmaa edelleen ja joutunut kujalle, joka +vei Ghylliin, kun Greta Lowther juoksi häneen melkein palliksi tullen +muutamasta niityn veräjästä hattu riippuen nauhasta käsivarressa, +pehmeä, aaltoileva tukka melkein vapaana, kasvoilla lämmin, hohtava +puna, iloinen pilke silmissä ja riemukas hymy punaisilla huulilla. + +Greta oli juuri livahtanut Paul Ritsonia pakoon. Hän oli kulkenut +lehdon läpi, joka kasvoi täynnä villiruusuja, punaisia ja valkeita. +Sen halki kulki hyppelevä puronen, joka hohti ambralta, koska +sen pohjaa peitti kirkkaankeltainen hiekka ja välkkyvä rapakivi. +Sen yli oli sillaksi asetettu vanhan pyökin runko. Maata peitti +sammal ja saraheinä, mutta ylempänä lehdon puut ja ruusut antoivat +kättä toisillensa. Ilma oli täynnä heinän ja kukkien tuoksua sekä +linnunlaulua. Paul, se kavala veitikka, oli koettanut viekoitella +Gretaa hetkeksi lehdon siimekseen, mutta tämä viisas pikku nainen +olikin liian ovela antautuakseen niin helposti tällaiseen leikkiin. +Uskotellen toiselle, että hän seuraa jäljestä, oli Greta varpaisillaan +kiitänyt yli sammalen keveästi ja kuulumattomasti kuin sirriäinen. + +Kohdatessaan Hugh Ritsonin hän oli ajattelemassa Paulista ja koko hänen +sukupuolestaan yleensä: "Mitä rakkaita, yksinkertaisia, epäluulottomia +ja luottavia olentoja he ovatkaan!" Mutta se ajatus katkesi lyhyeen: +"Ah, Hugh!" + +"Kuinka onnelliselta sinä näytätkään, Greta!" virkkoi Hugh iskien +silmänsä häneen. + +Uusi säde kirkasti Gretan päivänpaisteisia kasvoja. "En näytä +onnellisemmalta kuin olen", hän vastasi. Hän kohotti käsivartensa, ja +kohoava ja laskeutuva rinta osoitti, että hän oli täysi nainen. + +Hugh Ritson oli viimeisen puolen tunnin aikana tehnyt monta hyvää +päätöstä, mutta tällä hetkellä niistä ei ollut jäljellä ainoatakaan. + +"Sinä olit tänään kiusallisen kohtauksen todistajana", hän sanoi hieman +arvellen. "Ole varma siitä, ettei se ollut vähemmän tuskallinen minulle +senvuoksi, että sinä olit saapuvilla." + +"Ah, minä olin niin pahoillani", sanoi Greta kärsimättömästi. +"Halveksitko sinä isääsi?" + +Hugh painoi päänsä hieman alas. "Sitä ei voinut auttaa -- tiedän hyvin, +että se oli ikävää -- omasta puolestani pyydän sitä sinulta anteeksi." + +"Mitäs minusta", sanoi Greta, "mutta sinä loukkasit isääsi liian +syvästi." + +"Kohtelin häntä samalla mitalla kuin hän minua -- siinä kaikki." + +"Mutta se rakas vanhus ei tarkoittanut mitään, ja sinä tarkoitit +sangen paljon. Hän vain tahtoi komentaa sinua vähän, ehkäpä hiukan +peloitellakin ja siksi hän uhkasi sinua kepillänsä, rakastaaksensa +sinua jälkeenpäin sitä enemmän." + +"Saatat olla oikeassa, Greta. Luonto ehkä mielellään leikittelee sillä +tavalla, mutta, kuten näet, minä otan kaikki asiat vakavalta kannalta +-- samoin kuin koko elämänkin." + +Hän vaikeni, ja hänen huulensa vapisivat hiukan. + +"Sitäpaitsi", hän jatkoi toisella äänellä, "aina se on ollut sellaista. +Jo siitä asti, kun olimme lapsia -- veljeni ja minä -- ei _minulle_ +ole riittänyt paljoa vanhempain hellyyttä. Tuskin voin sitä enää nyt +odottaa." + +"Sen täytyy varmaankin olla turhaa kuvittelua", sanoi Greta +hajamielisesti. Ilo näytti kuolevan hänen silmistänsä. Hän katsahti +sinne, missä Hugh Ritsonin epävarma jalka tallasi tien kivitystä, ja +sitten hän äkkiä aivan kuin hetkellisen hellyyden puuskassa katsoi +häntä osanottavasti suoraan kasvoihin. + +Hugh Ritson luki hänen ajatuksensa. Hymy värähti hänen huulillaan ja +katse muuttui teräksenkylmäksi. + +"Ei, ei sitä", hän sanoi, "minä en pyydä sääliä -- enkä tarvitse sitä. +Luonto on lahjoittanut veljelleni kaikki edut -- yksinpä ruumiinkin +niin sopusuhtaisen, että kreikkalainen kuvapatsas voisi häntä kadehtia +mutta hän ja minä olemme kuitit -- ehkäpä enemmän kuin kuitit." + +Hän naurahti katkerasti, ja tyttö karahti verentipahtavan punaiseksi +häpeästä, kun toinen oli lukenut hänen ajatuksensa. + +"Olen pahoillani, jos minun ajatuksiani voidaan niin tulkita", hän +sanoi hitaasti. "Jos mielessäni oli sääliä, tuli se aivan tahtomattani. +Minä ajattelin äitiäsi Hän on hyvä ja hellä jokaiselle. Näes, hän on +koko seudun hyvä hengetär. Tiedätkö, mikä nimi hänelle on annettu?" + +Hugh pudisti päätänsä. + +"Pyhä Grace! Pappi Christian sanoi sen minulle; näyttää kuin minun oma +rakas äitini olisi ristinyt hänet." + +"Ei hän kuitenkaan ole tehnyt paljoa, joka olisi sulostuttanut minun +elämääni, Greta", sanoi Hugh. + +Hänen äänensä vaikutti voimakkaasti Gretan mieleen. Siinä ilmeni syvä, +tavaton tunne. Greta ei vastannut mitään ja he alkoivat astella taloon +päin. + +Kuljettuaan muutamia askeleita Greta muisti kepposen, jonka oli +Paulille tehnyt, ja kurottaen kaunista kaulaansa hän tahtoi nähdä yli +kentän lehtoon, johon hän oli hänet jättänyt. + +Hugh arvasi, mitä hänen silmänsä etsivät. + +"Olen kuullut, että sinä olet päättänyt. Onko se totta, Greta?" kysyi +Hugh. + +"Päättänyt, mitä?" kysyi tyttö punastuen taas. + +Hugh myöskin punastui hiukan ja vastasi pakotetusti ja hiljaa: + +"Mennä naimisiin minun veljeni kanssa." + +"Jos hän sitä tahtoo. Otaksun, että hän tahtoo, hän sanoo aina niin, +tiedäthän." + +Hugh katseli vakavasti tytön hehkuvia kasvoja ja; sanoi miettivästi: + +"Greta, on ehkä syitä, jotka sanovat, ettei sinun pitäisi mennä Paulin +kanssa naimisiin." + +"Mitä syitä?" + +Hugh ei vastannut heti, ja Greta uudisti kysymyksensä. Sitten Hugh +sanoi oudolla äänellä: + +"Vaikeita ja laillisia esteitä, kuten sanotaan." + +Gretan silmät levähtivät auki tavattomasta ihmetyksestä. + +"Mahdotonta -- sinä et voi tarkoittaa sitä, mitä nyt sanot!" hän sanoi +varmasti ja kiivaasti. Hän katsoi Hughin kasvoihin ja luki väärin, mitä +siellä näki. Sitten hän alkoi nauraa ensin kevyesti, hetken päästä +äänekkäästi ja sanoi kääntäen päänsä toisaalle, ihan kuin puhuen +itseksensä: "Ei, ei; hän ei ole minulle mitään muuta kuin se mies, jota +rakastan." + +"Rakastatko sinä sitten häntä?" + +Greta hätkähti. + +"Kysytkö sinä sitä?" hän sanoi. Hämmästys hänen suurissa silmissään +oli syventynyt ihastukseksi. "Rakastaa häntä?" hän sanoi. "Enemmän +kuin mitään muuta maailmassa." Tyttö tahtoi paljastaa salaisuutensa. +"Sinusta tulee minun veljeni, Hugh, enkä minä pelkää sanoa sitä +sinulle." + +Hän otti hattunsa ja heilutti sitä säilyttääkseen mielenmalttinsa +horjumattomana. + +Hugh Ritson pysähtyi ja hänen ilmeensä herkistyi. Hänen kasvoilleen +ilmestyi epämääräinen hymy. Puhuessaan Gretan kanssa hänen sielussaan +oli tuskaatuottavana pohjasävelenä kulkenut ajatus Mercy Fisheristä. +Mutta nyt hän vieroitti hänet kokonaan mielestänsä. Olla sidottuna +iäksensä mitättömään olioon, jonka kasvojen kauneus tosin saattoi +hetkeksi viehättää -- kuka mies sitä voisi kestää? Hän oli kyllä +hetkisen seurannut viettiensä vaatimuksia -- tosi! Sen kiusauksen +valtaan heittäytyminen oli johtanut ikävään lopputulokseen -- tosi +sekin! Mitäs siitä? Ei kannata ajatella! Pitäisikö hänen joutua koko +iäksensä kantamaan sellaista hirttä niskassansa? Turhaa! Luonnon +laki taisteli sitä vastaan. Eikö hän ollut sanonut, että hän oli +ennakkoluulojen yläpuolella? Niinpä hän ei myöskään tahtonut näytellä +"romaanien suuria rakastajoita". Gretan kauniit kasvot hänen edessään +karkoittivat kaikki kiusalliset viisastelut. Tarttuen hänen viimeisiin +sanoihinsa hän sanoi: + +"Sinun veljesi -- niin. Mutta etkö sinä ole koskaan ajatellut, että +olisin toivonut saavani toisen nimen?" + +Hämmästynyt ilme palasi taaskin tytön kasvoille. Hugh näki sen ja +jatkoi: + +"Onko se mahdollista, ettet sinä vielä olisi lukenut minun +salaisuuttani?" + +"Mitä salaisuutta?" kysyi Greta melkein lämpimästi. "Greta, jos sinun +rakkautesi olisi ollut suuri, sinä olisit lukenut minun salaisuuteni, +kuten minä olen lukenut sinun." Hiljaisella äänellä hän jatkoi: "Se +tapahtui paljon ennen kuin minä tiesin, tai edes ajattelin, että sinä +rakastaisit minun veljeäni. Minä näin sen, ennenkuin hän oli huomannut +sitä -- ennenkuin itsekään olit päässyt selville siitä." + +Punainen hohto Gretan kasvoilla syveni entistä enemmän. Hän pysähtyi, +ja Hugh liikehti hermostuneesti edestakaisin. + +"Greta", virkkoi Hugh katsoen rukoillen tytön kasvoihin, "mitä on +rakkaus, joka tuskin tajuaa olemassa-oloansa? Sellaista on se rakkaus, +jolla sinä minun veljeäni rakastat. Ja minkä arvoista on se miehuuton, +arka intohimo, jota hän sinulle tarjoaa? Sellaista on kuitenkin hänen +rakkautensa. Mitä on hänen rakkautensa sinuun tai sinun häneen -- mitä +se on -- mitä se voi olla? Rakkaus ei ole hyödytöntä tunneleikkiä, +vaan sen pitää vallata koko olento. Sen olen aina sanonut, Greta, ja +kuinka se onkaan tosi!" Hän jatkoi äkkiä ja äänessä helähti raivo: "Muu +rakkaus ei ole muuta kuin halujen tyydyttämistä. Greta, _minä_ ymmärrän +sinua, Sitä ei voi tehdä niin sivistymätön mies kuin minun veljeni." +Sitten hän lisäsi kiihkeällä äänellä: "Rakkahin, minä tarjoan sinulle +rakkautta, josta nämä maanmoukat eivät osaa uneksiakaan." + +"Maanmoukat!" Greta kertasi puoliksi tukahdutetusti kuiskaten. + +Hugh ei kuullut häntä. Hänen kiihkeät silmänsä hehkuivat ja häntä +huimasi. + +"Rakkahin Greta, minun elämässäni on ollut vähän, joka olisi +sulostuttanut sitä. Minä olen kuitenkin mies luotu rakastamaan ja +saamaan vastarakkautta. Kuukausia olen salannut rakkauttani sinuun, +mutta nyt sitä ei voi enää salata. Ehkä minua on estänyt tunnustamasta +sitä meidän molempien rakkaus Pauliin. Mutta nyt senkin on täytynyt +väistyä." + +Hänen leukansa vavahteli, hänen huulensa vapisivat, ääni paisui ja +sormet puristuivat lujasti kämmeniin. Hän lähestyi Gretaa tarttuen +hänen käteensä. Voimakas tunne näytti vallanneen tytön. Hämmästys +oli saanut hänet sanattomaksi ja hän seisoi kuin kuvapatsas tuskin +käsittäen, mitä ympärillä tapahtui. Mutta kun hän tunsi käteensä +koskettavan, hänen tietoisuutensa palasi. Hän vetäisi kätensä pois. +Hänen rintansa kohosi. Ääni muuttui ylpeäksi, kun hän virkkoi: + +"Tämä on siis sinun tarkoituksesi! Minä vihdoinkin ymmärrän sinua!" + +Hugh Ritson astui askelen taakse päin. + +"Greta, kuule minua -- kuule minua vielä!" + +Greta oli nyt voittanut mielenmalttinsa takaisin. + +"Herraseni, sinä olet solvaissut veljeäsi yhtä syvästi, kuin jos minä +nyt jo olisin sinun veljesi vaimo." + +"Greta, ajattele, ennenkuin puhut -- ajattele, minä rukoilen sinua." + +"Minä _olen_ ajatellut! Minä olen ajatellut sinua, kuten sisaren tulee +ja puhutellut sinua veljenäni. Nyt minä tiedän, kuinka alhainen sinun +sielusi on." + +Hugh Ritson keskeytti intohimoisesti: + +"Jumalan tähden, vaikene! Minä olen mies, joka ei voi anteeksi antaa." + +Hänen sieraimensa värähtelivät, jokainen hermo vapisi. + +"Rakastaa? Sinä et ole milloinkaan rakastanut. Jos sinä tietäisit, mitä +se sana merkitsee, niin kuolisit häpeästä siihen paikkaan, missä nyt +seisot." + +Hugh kadotti kaiken arvostelukyvyn. + +"Minä varoitan sinua", hän sanoi raivoissaan. "Ja minä pyydän sinua +olemaan vaiti", sanoi Greta kohottaen torjuvasti kättänsä. "Sinä +tarjoat rakkauttasi naiselle, joka on jo lupautunut toiselle. Se on +halpaa rakkautta, jota niin halvalla tavalla tarjotaan. Se on väärää +rahaa, herra, ja se halveksien hylätään." + +Hugh Ritson sai hieman hillityksi itseänsä. Rypyt hänen otsallansa +olivat syvät, mutta hän sanoi tyynesti: + +"Sinä et koskaan mene naimisiin minun veljeni kanssa." + +"Minä menen -- jos Jumala suo." + +"Sitten sinä menet hänen vaimokseen joutuaksesi koko elämäsi ajaksi +kärsimään suunnatonta häpeää ja inhoa." + +"Se on niinkuin taivas määrää." + +"Moukka -- sivistymätön raukka kehno --" + +"Kylliksi! Mieluummin minä otan miehekseni mieronkiertäjän, kuin +sinunlaisesi _herrasmiehen_." + +Kasvot kasvoja, silmä silmää vasten, kiihkeästi hengittäen he seisoivat +hetkisen. Sitten Greta pyörähti ympäri ja asteli reippaasti käytävää +pitkin. + +Hugh Ritson oli samassa taas oma itsensä. Hän katseli hänen jälkeensä, +eikä kasvojen ilme vähintäkään muuttunut, ja sitten hänkin kääntyi ja +meni mitään virkkamatta taloon. + + + + +VI LUKU. + + +Nukuttava hiljaisuus vallitsi huoneessa, jossa herra Bonnithorne söi +välipalaansa. Se oli pieni tammella verhottu sali oikealle siitä +huoneesta, jossa hän oli Allan Ritsonin kanssa alkanut keskustelun, +jonka loordi Fisherin uutinen oli keskeyttänyt. Akkunan puolisko +oli avattu, ja aivan kuin taulun kehyksinä erottivat akkunan pielet +näköalasta osan. Iltarusko loi hohdettaan kukkuloihin ja metsä näytti +asettuvan tyyneen rauhaan. + +Rouva Ritson astui huoneeseen ja istahti. Hänen esiintymisensä oli +vaatimatonta, melkeinpä nöyrää. Hän oli vanhettunut, mutta hänen +piirteensä olivat vieläkin kauniit. Ainainen suru näytti syventävän +rypyt, niin että ilme oli ihan toinen kuin nuoruuden päivinä. Hänellä +oli vanhanaikainen pehmeästä kankaasta tehty puku ja valkoinen +silkkikaulus. Hänen äänensä oli matala ja värähtelevä, mutta samalla +jännittynyt, niinkuin hän olisi alituiseen kysellyt. + +Pää painuneena, silmät luotuina alas, helmaan, jossa hänen sormensa +hermostuneesti ja lakkaamatta liikuttelivat neulintikkuja, hän istui +ääneti tai teki vieraalleen hiljaisia kysymyksiänsä. + +Herra Bonnithorne vastaili hymyllä tai lauseilla, jotka eivät olleet +kuutta sanaa pitempiä. Näiden harvojen vastausten välillä hän käytteli +veistään ja haarukkaansa niin ahkerasti, että saattoi ihailla hänen +erinomaista ruokahaluansa. Silloin tällöin kuului huvipaikalta monien +äänien häipyvä sorina tänne asti. + +Vihdoin rouva Ritsonin levottomuus pakotti hänet unohtamaan tavallisen +pidättyväisyytensä. + +"Herra Bonnithorne", hän sanoi, "koettakaa saada testamentti tehdyksi +vielä tänä iltana. Pyytäkää herra Ritsonia, kun hän tulee takaisin, +tekemään se viivyttelemättä. Hänellä on monta verratonta ominaisuutta, +mutta hitaisuus on hänen vikansa. Aina hän on ollut sellainen." + +Herra Bonnithorne pysähdytti lasin, jota juuri oli huulilleen viemässä, +ja kohotti äkkiä katseensa. + +"Anteeksi, rouva", hän sanoi tapansa mukaan hymyillen, mikä ei voinut +lievittää hänen sanojensa vaikutusta, "tämä on erityisistä syistä asia, +josta tuskin voin -- voin -- keskustella naisen kanssa." + +Juuri sillä hetkellä kuului riikinkukon kujerrus kanapihasta tuntuen +raa'alta ja repivältä tässä hiljaisessa ympäristössä. + +Rouva Ritson karahti hiusrajaa myöten punaiseksi. + +Niin tottunut kuin hänen nöyryytensä olikin, oli se kuitenkin joutunut +liian kovalle koetukselle. Mutta hän käänsi taas katseensa alas, +lopetti tikun ja pistäen vapaan tikun hampaihinsa vastasi tyynesti: + +"Tottahan vaimo saanee puhua asiasta, joka koskee hänen miestänsä ja +lapsiansa." + +Suuri mies oli asettanut veitsen ja haarukan lautaselleen. + +"Ei aina", hän vastasi. "Laissa on eräs merkittävä ehto, joka ei +tunnusta naiselle oikeutta sanoa poikaansa omaksensa." + +Tämän venytetysti lausutun puheen aikana Hugh Ritson, vieläkin +punakkana keskustelustaan Greta Lowtherin kanssa, astui huoneeseen ja +heittäytyi leposohvalle. + +Kohottamatta silmiään hermostuneista sormistansa rouva Ritson kysäisi: +"Mikä ehto?" + +Herra Bonnithorne väänsi hieman naamaansa ja katsahti merkitsevästi +Hugh Ritsoniin vastatessaan: "Ehto äpärälapsista." + +Jonkinlainen ylimielinen soinnahdus sattui rouva Ritsonin korvaan. Hän +kohotti katseensa neuleestansa ja sanoi: + +"Mitä te tarkoitatte?" + +Bonnithorne työnsi lautasensa syrjään, pyyhki suutansa lautasliinaan, +yskähti ja sanoi: "Tarkoitan, että laki kieltää pojan nimen +jälkeläiseltä, joka on siitetty ennen vihkimistä." + +Rouva Ritsonin kasvot kävivät sinipunerviksi ja hän nousi seisoalleen. + +"Sellainen laki on julma ja kirottu", hän sanoi, ja mielenliikutuksesta +hänen äänensä vapisi tavallista enemmän. + +Herra Bonnithorne nojasi veltosti tuolinsa selustaan, päästi pitkän +"hem" täydestä kurkustansa, pisti kätensä liiviensä kainaloreikiin, +kohotti katseensa ja sanoi: "Omituista, eikö totta?" + +Onnettomuudeksi herra Bonnithornen viisaalle urkinnalle Paul Ritson, +Gretan rinnalla, ilmestyi oviaukkoon ja muutti kokonaan asiain kulun. +Miesten esiintyminen, enemmän kuin sanat, oli herättänyt hänen +levottomuuttansa, ja hänen äitinsä kiihoittuneet kasvot selittivät +hänelle keskustelun sisällyksen. Kahdella askelella hän harppasi sinne, +missä suuri mies istui nytkin hymyillen, niin että valkeat hampaat +hohtivat -- ja laski voimakkaan kätensä hänen käsivarrelleen. + +"Ystäväni", sanoi Paul iloisesti, "ehk'ei ole aivan turvallista teille, +että puhuttelette minun äitiäni toisen kerran tuolla tavalla." + +Herra Bonnithorne nousi jäykästi ja hänen levottomat silmänsä +pysähtyivät Paulin suuttuneihin kasvoihin. + +"Turvallista?" hän kertasi kiihkeänä kaikuna. + +Paulin huulet olivat yhteen puristetut ja pää painunut, mutta hän +kohotti päänsä ja iski äkkiä nyrkillä pöytään. + +Mitään virkkamatta herra Bonnithorne lysähti istumaan tuolillensa. +Rouva Ritson antoi neuleen pudota helmaansa ja painoi päänsä +käsiinsä. Paul tarttui hänen käsiinsä, nosti hänet ylös ja johti ulos +huoneesta. Kulkiessaan sohvan ohi, jossa Hugh Ritson lojui, hän katsoi +veljensä välinpitämättömiin silmiin, ja huoli ja inho kuvastui hänen +katseestansa. + +Kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, nousivat Hugh Ritson ja herra +Bonnithorne molemmat. Ymmärtämyksen pilke välähti kummankin silmistä. +Sitten äkkiä, hetken vaiston pakottamana molemmat miehet ojensivat +pöydän yli toisilleen kätensä. + + + + +VII LUKU. + + +Pilvet, jotka olivat kokoontuneet pohjoiselle taivaalle, kiisivät +laakson, yli ja ankara sadekuuro, jonka mukana kuului kaukainen +ukonjyrinä, pakotti huviväen siirtymään vajaan. Se oli pitkä +purjekankaasta laitettu teltta, jonka toisessa päässä tarjoiltiin +virvoitusjuomia ja nurkissa oli pöytiä, joille oli levitetty +piparikakkuja ja kaikenlaista rihkamaa myytäväksi. Ruoho tällä kohden +oli tallattu ihan lakoon, ja käytävät olivat paljaat ja kiilsivät +sateessa. Kokoontunut seura oli sangen omituinen ja sekalainen. +Erillään muista istui kumolleen käännetyllä nelikolla Newlannin +viuluniekka, postinkuljettaja Tuomas Kyttyräselkä. Hän oli pieni mies, +jonka polvet olivat koukussa ja jalat hirvittävän pitkät. + +"Nyt, tyttäret, astuapas essiin. Ei sua virotella." + +"Tulkoot kaikki, joilla on notkeutta jäsenissään." + +Tätä karkeata kutsua seurasivat kursailematta monet komeasti-puetut +neitoset riisumatta hattua päästään. Pari parin jäljessä edestakaisin +pyörien kukin siinä taitoansa kilvan näytti. + +"Mää nousen parhaan hevoosein selkään ja ajan jonakin iltana sun +luokses ja koputan ikkunaas", kuiskasi eräs nuorukainen tytölle, jonka +kanssa oli juuri tanssinut. + +Tyttö nauroi ilakoiden. + +"_Sinun_ parhaan hevosesi, Ville?" + +"No niin -- isännän sitten." + +Tyttö nauroi taas, ja iva värähti hänen huulillaan. "Te Kaaliharjun +urhot olette oikein kuuluisia rakastajoita, kuulen ma. Hyvästin, Ville!" + +Ja tyttö pyörähti ympäri. Poika seurasi häntä. + +"Elä suutu, Aggy. Mää oon pian itte isäntä." + +Tyttö tunkeutui ihmisjoukon läpi ja katosi. + +"Tyttö on nähtävästi antanut hälle aimo rukkaset", sanoi eräs +vanhanpuoleinen mies, joka sattui seisomaan lähellä. + +"Juuri heidän kaltaistaan", sanoi toinen. "Tyttö on punonut paulojansa +poikaparan ympäri ja vihdoin saanut hänet verkkoihinsa. Eikös pojan +rikas eno ole kuollut Australiassa?" + +"Ei, mutta voisihan sellaista uskotella. Silloin kyllä kaikki tytöt +hyökkäisivät hänen kimppuunsa." + +Tanssi jatkui edelleen. + +"Kas vain, nämä juhlathan loppuvat yhtä hauskasti kuin Carelin +markkinat", sanoi eräs tytöistä. + +"Bessie, sinä totisesti olet kevyt kuin höyhen", vastasi hänen +toverinsa. + +Bessien silmät säteilivät ilosta, kun hänen tanssiansa oli näin kehuttu +ja hän avasi manttelinsa viillyttääkseen itseänsä ja näyttääkseen +kaulassaan riippuvan kauniin medaljongin. + +"Tuollaisesta totisesti on hitonmoiset seuraukset", mutisi vanha +ilonvihaaja. "Kyllä tulevaisuus tuollaisten tyttöjen kautta muodostuu +ihanaksi." + +"Turhaa, mies, turhaa, maakunta menestyy vallan mainiosti", vastasi +hänen ystävänsä. "Tytöt tekivät työtä ennen aikaan. Nyt ne eivät työllä +käsiänsä turmele. Ehkä sentään joskus huviksensa pesevät, silittävät, +kiilloittavat ja kähertelevät tukkaansa." + +"Ei, ei, maakunnassa ei ole ollut onnea siitä alkaen, kun naiset +rupesivat halveksimaan työtä." + +Viuluniekka vetäisi jousellaan kolme säveltä, jotka tuntuivat sanovan +"suutele" ja muutamasta teltan nurkasta kuuluikin äänekäs huulten +maiskahdus. + +"Minä näjin sinun rakastelevan koreeta Bessyä", sanoi eräs nuori mies +toiselle. + +"Ja minä näjin sinun kujertelevan niin sulosesti niityllä. Elä nyt kato +noin vijattomasti. Turha on kieltää. Varo vain Aggyn äitiä, hän on +aikamoinen lörppökieli, elä anna hälle tuulta purjeisiin. Hän höyhentää +tytön ja hennoo se höyhentää jonkun muunkin." + +Tanssin tauottua alkoi kuulua äänekäs lasien kilinä ja tavaton +puheensorina tarjoilupöytien luota. + +"Hei, sinä kelpo viuluniekka! Tule, niin otetaan tuikku murheeseen!" +huudahti eräs nuorukainen, jonka posket olivat punaiset kuin kirsikat. + +"Tule, Dick, tyhjennetyn yksi neljännes. Kyllä Dielin kukkaro kestää." + +"Kyllä vain, mies, ja missä olet ollut sitten pestuumaanantain?" + +"No, kattos, mää menin pestinottiin ja orottelin pureskellen olkea, +ja silloinkos kaikki muijat kerääntyivät mun ympärillein. Yksi heistä +sanoi: 'Paljonko tahrot palkkaa, korea poika?' 'Viis ja puol puntaa', +sanon minä. 'Ja mitä sinä voit tehrä?' kysyy hän. 'Tehrä?' sanon minä; +'kaikkea kyntämisestä ja puimisesta hevosen harjaamiseen asti', sanon +minä. 'Tule, sinä olet minun miehiäni', sanoo hän. Mutta hän oli kuin +takkiainen aina mun niskassain ja siksi minä pakkasin tavarain, vaarin +tilin ja tässä mää nyt olen." + +Pieni joukko oli kokoontunut soittajan nelikon ympärille. + +"Tulkaa, täällä Tuomas Kyttyräselkä selittää ihmisille, mitä he +ajattelevat." + +"Mahrotonta hänen on selittää sellaisten pölkkypäiren ajatuksia, jotka +eivät milloinkaan mitään mieti." + +"Hän ruoskii koko huvijoukkoa, sit' on Tuomas." + +"Kuka tuo on, joka heristelee sanomalehrellä ja sanoo, että 'koko +maakunta on muuttumassa, hitto vie, narrien pesäpaikaksi'?" + +"Sehän on Gray Graham, joka tuomitsee ihmisiä ja isottelee omalla +hyvyyrellänsä." + +"Huomatkaa, pojat, hänestä tulisi hyvä parlamentin jäsen, sillä hän +osaa mainiosti soittaa suutaan kansan kelvottomuuresta." + +"Suunsoitto ei tee valtiomiestä. Hän tarvitsisi hieman rokkiinsa +oppiakseen pitämään pienempää suuta." + +"Ovatko nuo herra Paul Ritson ja neitsy Lowther, jotka juuri tulevat +telttaan?" + +"Totisesti, ja hän on kerrassaan korea tyttö." + +"Ja poika on myöskin oppinut ja sivistynyt." + +"On, kyllä Paul on miehekseen paremmanpuoleista sorttia." + +"Asuuko tyttö pappilassa -- kirkkoherra Christianin luona?" + +"Totta kai, tietysti, mies; sehän on luonnollista -- hänhän on hänen +holhoojansa." + +"Ja mikä hän on miehiänsä, tuo pappi?" + +"Hänen kaltaistaan ei tule toista, kun hän on mennyt; on hän sellainen +mies." + +"Ei, ennenkuin vesi virtaa vastamäkeen ja puut kasvavat latva alaspäin." + +"Niin oppinut ja lokova kansanmies, ja mikä verraton pappi! Se kelpo +poika antaa maailmalle arvon, ja maailma kohtelee häntä sen mukaan." + +"Tyytyväisyys on kuningaskunnan arvoinen eikä hyväntekeväisyys uskonnon +arvoa alenna." + +Syntyi tungosta ovelle päin, johon Gubblum Oglethorpe ilmestyi +rihkamalaatikko niskasta riippuen. Varsinkin tytöt työntyivät +kiihkeästi hänen ympärilleen. + +"Mitä teillä on tänään, Gubblum?" + +"Ee, ee mittaan teille, rakkaani. Te ootte yks' niistä, joita +kattellessa kaikki muu unehtuu." + +"O, Gubblum!" + +Kohteliaisuuden sai luonnollisesti selittää, miten halusi. + +"Teirän kauniitten kasvojenne yks' ainoa hymy voi tehrä jonkun +ryysyläisen onnelliseks'." + +"Oi, Gubblum!" + +Kerjäläinen ilmeisesti oli hyväntahtoinen ja sukkela vekkuli. + +"Jumala teitä siunatkoo, hohhoh! Mitäkö täällä on?" jatkoi kerjäläinen +kiivaasti heilutellen laatikkoansa. "Nämä tavarat on hankittu +lontoolaisille, joiren kasvot ovat kuin Englannin kartta, mihin on +merkitty kaikki rautatiet, että ne oisivat eres vähän sierettäviä, +tierättehän. Eikä siellä kukaan tierä, että muutamat näistä esineistä +voivat tehrä hienon ihmisen -- siihen tarvitaan rintaneuloja, +nenäliinoja, kauluksia ja ties mitä." + +Gubblumin välinpitämättömyydellä oli erinomainen voima kääntää kaikkien +katseet hänen rihkamalaatikkoonsa. Kerjäläisen kasvojen ilme oli +viattoman näköinen, kun hän jatkoi: + +"Mää oon sangen vaatimaton poika, muuten minä saavuttaisin onneni +sillä, mitä minulla on täällä." + +"Avaa laatikkosi, Gubblum", sanoi eräs pojista, Georgie Moore, +kyynärpäällään tyrkkien toiset pois tieltään, että hän ja tyttö hänen +kynkässään pääsisi esille. + +"Vaatimaton poika" teki hyväksyvän eleen ja alkoi täyttää pyyntöä. +Nuoria avatessaan hän ylisti liikemiesrehellisyyttänsä ja horjumatonta +kunniantuntoansa. + +"Mää en ol' kyllin viekas, se on mun vikan'. Mää osaan elää vain +kärestä suuhun ja siinä kaikki. Jos mää tyyryn vähempään, niin hukka +mun perii." + +Gubblum avasi nyt laatikkonsa ja veti sieltä esille punaisen ja vihreän +shaalin, joka oli hirvittävän räikeä ja huonoa kangasta. + +"Kas niin, tässä mull' on verraton näyte. Näin siistiä ja kaunista +shaalia mull' ei ol' ollut kuin kaksi kappaletta koko elämäni aikana. +Sen toisen mää myin erääll' sulhaisell' seittemäst' ja kuurest' +pennyst'!" + +Se ihastunut ilme, jonka hänen oma sukkeluutensa oli kerjäläisen +kasvoille nostanut, hämmentyi, kun Paul Ritson veitikkamaisin elein +astui hänen luokseen ja ottaen shaalin hänen ojennetusta kädestään +kuiskasi: + +"Eihän, myittekö todellakin?" + +Gordie Moore sukelsi nyt taskuunsa ja kaivoi sieltä kolme +puolikruunusta. + +"Tässä on sulle, Gubblum, ota nämä." + +"Kattoppas tuota", huudahti vanha ihmisvihaaja, "tuo Gubblum ei koskaan +pengo laatikkoansa ilmaiseksi." + +Gray Graham, joka oli katsellut nuorten touhuja ja näki, mitä Gordie +tarjosi kerjäläiselle, hymähti hiukan katkerasti: + + "Tule kotiin järkikulta, + älä haihdu tuuliin multa." + +Juuri silloin kuului melua tarjoilupöytien luota. Kaksi ystävystä oli +joutunut ilmi sotaan keskenänsä. + +"Hitto vie, minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikeanpuolisessa +housuntaskussa, ja missä ne ovat nyt?" + +"Piru sinut periköön, mistä minä tiedän, mihin sinun kolikkos ovat +joutuneet! Sinähän potkit kuin riivattu, ne ovat lentäneet tiehensä." + +"Minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikean käden housuntaskussa, +minä sanon sinulle." + +"Mitä sinun viheliäiset killinkisi minuun kuuluu? Sinä olet humalassa +kuin pörriäinen. Luuletko sinä, että minä olen sinun kolikkosi ottanut? +Sinä olet erehtynyt miehestä käydessäsi minua epäilemään." + +"Ne olivat oikeanpuolisessa housuntaskussa, minä voin vannoa sen." + +"Älä horise! Koeta vasemmanpuolisesta housuntaskusta." + +Punaposkinen kyntömies teki työtä käskettyä, ja samassa levisi ilon ja +häpeän sekainen hymy hänen kasvoilleen. Kaikui ilkamoiva nauru, jonka +seasta erotti kerjäläisen äänen: + +"Mee teemme sinust' kukkojen kuninkaan, korea poikaseni." + +Korea poika lähti juuri luikkimaan tiehensä ivallisten katseitten +saattamana, kun teltassa syntyi kuolemanhiljaisuus. Edessä-olevat +peräytyivät ja takimmaiset kurottivat kaulojansa nähdäksensä etumaisten +yli. + +Teltan aukossa seisoi vanha loordi Fisher kalpeana kuin aave, silmät +suurina ja levottomina sadepisarain tippuessa tukasta ja parrasta. + +"Ne ovat sanoneet minulle", hän alkoi oudolla äänellä, "että +minun Mercyni on mennyt Lontoon-junaan. Minä tierän, että he ovat +erehtynneet, mutta tulin kuitenkin itte kattomaan. Onko hän täällä?" + +Ei kukaan vastannut. Vain suuret sadepisarat, jotka ropisivat katolle, +häiritsivät hiljaisuutta. Paul Ritson työntyi joukon läpi lähemmä. + +"Mercy? -- Lontooseen? Odottakaa, Matthew; minä katselen, ehkä hän on +täällä." + +Loordi Fisherin katse kiersi häntä ympäröivien ihmisten kasvoista +kasvoihin. + +"Eikö kukaan tierä hänest' mitään?" hän kysyi hiljaa. "Miksi te ette +puhu, miksi kukaan ei virka mitään? Te puistatte päätänne. Mitä se +tarkoittaa?" + +Vanha mies koetti hillitä mielenliikutustaan, joka kuristi hänen +kurkkuansa. + +"Ei, Matthew, ei hän ole täällä", sanoi Paul Ritson. + +"Sitten kai se lienee totta", sanoi Matthew oudon tyynesti. + +Seurasi äänettömyys. Paul oli ensimmäinen, joka voitti hämmästyksensä. + +"Hän voi olla Pikku Kaupungissa -- Keswickissä -- tai on hän +pistäytynyt johonkin muualle." + +"Hän _voisi_ olla, herra Paul, mutta hän ei tavallisesti juoksentele +sillä tavalla. Hän on matkalla Lontooseen, siitä ei epäilemistä." + +Puhuja oli Natt, Ghyllin tallimies. + +Vanhan miehen epäilys näytti häviävän. + +"Mennyt? Mercy mennyt? Mennyt virkkamatta sanaakaan? Miksi? Minne?" + +"Hänellä oli punainen nyytti kädessään ja hän itki nurkan takana +kauheasti. Sen minä näin omin silmin." + +Levottomuus nosti Paulin kasvoille raivostuneen ilmeen. + +"Tässä on harjoitettu konnankoukkuja -- olkaa siitä varmat", hän sanoi +kiivaasti. + +Loordi huojutti päätänsä edestakaisin, ja hänen silmänsä uivat +kyynelissä. Mutta hän seisoi paikallaan hiljaa kuin itkevä lapsi. + +"Minun suloinen Mercyni", hän lausui surkeasti, "mennyt pois vanhan +isänsä luota." + +Paul astui vanhan miehen rinnalle laskien voimakkaan kätensä hänen +olalleen niin hellästi kuin nainen lastansa tyynnytellessään. Sitten +hän kääntyi ja luoden säkenöivän katseensa ympärillä-oleviin virkkoi: + +"Joku roisto on tehnyt tässä konnantyön. Kuka se on? Sanokaa. Tietääkö +kukaan?" + +Kukaan ei puhunut. Ainoastaan loordi valitti heikosti horjuen kuin +juopunut. Kun sitten ensimmäinen puuska oli ohi, vanha mies alkoi +nauraa. Mitä naurua se olikaan! + +"Ei väliä!" hän sanoi, -- "ei väliä! Minulta ei nyt jää mitään enkä +karota mitään. Siinä on lohtua kaikissa tapauksissa! Ha, ha, ha! +Mutta minun syrämeni pakahtuu. Olette oikeassa, herra Ritson; tämä on +roistojen työtä." + +Vanhan miehen silmät vilkkuivat levottomasti. + +"Oman vanhan isänsä", hän mutisi, "onnettoman vanhan isänsä, joka häntä +rakasti ja jonka sydän on murtunut -- hän jätti. Ei väliä; ei minulta +nyt ketään jälkeen jää -- ha, ha, ha!" + +Hän koetti reippaasti lähteä kävelemään tiehensä, aavemainen hymy +kyyneleisillä kasvoillaan, mutta hän horjahti ja kaatui tiedotonna +Paulin avoimeen syliin. He avasivat hänen kauluksensa ja valelivat +vedellä hänen otsaansa. + +Juuri sinä hetkenä astui Hugh Ritson telttaan ja saavuttuaan joukkoon +katseli painuneitten päitten yli murtunutta isää, joka lepäsi hänen +veljensä käsivarsilla. + +Paulin huulet vapisivat ja hänen voimakas otsansa vetäytyi ryppyihin. + +"Kukapa tietää, ehkäpä se roisto on täällä nyt", hän sanoi, ja hänen +katseensa kiersi miehestä mieheen. "Jos hän on täällä, katsokoon +nyt säälimätöntä tekoansa ja seuratkoon tämä näky häntä hänen +kuolinpäiväänsä asti!" + +Tänä hetkenä Hugh Ritsonin kasvoilla tapahtui kauhea muutos. Nyt avasi +vanhuskin silmänsä tullen tuntoihinsa, ja Hugh polvistui hänen eteensä +ja kohotti vesilasin hänen huulilleen. + + + + +VIII LUKU. + + +Iloinen valkea oli juuri kuumentanut muutaman Ritsonien ikivanhan +huoneen takan hohtavan kuumaksi ja rouva Ritson seisoi sen edessä +paistaen kaurakakkuja "muotissa". Pöytään oli illalliseksi tuotu lihaa, +olutta, maitoa ja ohraleipää. Etäisimmässä akkunan syvennyksessä +istuivat Paul Ritson ja Greta Lowther. + +Pienien väliaikojen perästä, jotka tulivat yhä lyhyemmiksi, ja vakavin +ilmein, jotka lopulta tulivat tuskaisiksi, rouva Ritson kurkisti +ovesta yhä sakenevaan ilmaan. Nuoret olivat syventyneet liiaksi omaan +elämäänsä huomatakseen hänen levottomuuttansa, ennenkuin hän avasi +vaatekaapin ja otettuaan sieltä kuivia flanelleja asetti ne lämpenemään. + +"Älä ole levoton, äiti", sanoi Paul. "Hän on pian täällä. Hänen täytyy +kiertää Kaaliharjun kautta ja matka on pitkä, tiedäthän." + +"Illallisen aika on ollut jo tunti sitten", sanoi rouva Ritson luoden +katseensa vanhaan seinäkelloon, joka harvakseen naksutti suuren +nojatuolin takana. "Alkaa uudestaan sataa, kuunnelkaa!" Kuului +sadepisarani rapina akkunoihin. "Jos hän on nyt matkalla, hän kastuu +ihan likomäräksi." + +"Minä toivon, että olisin mennyt hänen sijastansa", sanoi Paul Gretaan +kääntyen. "Kastuminen on hänelle näihin aikoihin vaarallista. Toisin +oli ennen, jolloin hän saattoi päiväkausia kahlata vedessä ja vesi- ja +lumisateessa." + +Ukkosen isku pani koko huoneen vapisemaan. Akkunat helisivät, ja tuli +juuri sytytetyssä pöytälampussa lepatti ja näytti punaiselta. + +"Herra varjelkoon, millainen yö! Oliko se ukkosen isku?" sanoi rouva +Ritson rientäen ovelle ja avaten sen taas. + +"Älä ole levoton, äiti", kertasi Paul. "Tule sisään. Isä on täällä +pian, ja jos hän kastuu, ei sitä nyt voi auttaa." + +Paul oli keskeyttänyt viehättävän keskustelun Gretan kanssa +lohdutellakseen äitiänsä. Alkaen kertoa kilpailustaan hän karkoittikin +toisen levottomuuden yhtä paljon rauhallisella käytöksellään kuin +sanoillaankin. + +"John Proudfoot otti minua noin ja koetti saada minut kenttään, mutta +minä sain lujan otteen -- ja hei -- hän oli hartiat maassa!" + +Ulko-ovelta kuului hätäinen naputus. Samassa se avautui ja aukkoon +ilmestyi kalmankalpeat kasvot. + +"Mitä nyt, Reuben?" kysyi Paul hypähtäen seisoalleen. + +"Tulkaa minun kanssani -- jättäkää naiset -- herra on ulkona -- salama +on iskenyt häneen -- minä luulen, että hän on kuollut." + +"Minun isäni!" sanoi Paul ja seisoi hetkisen kauhistunein ilmein. +"Lähde, Reuben, minä tulen mukaan." Paul pisti hatun päähänsä ja riensi +kiireesti ulos. + +Rouva Ritson oli juuri kääntämässä kakkujansa, kun Reuben ilmestyi. Hän +kuuli, mitä sanottiin ja hänen kasvonsa valahtivat kuolemankalpeiksi. +Mutta hän ei sanonut mitään, horjui vain muutaman askelen ja vaipui +tuolille. Greta astui hänen luoksensa ja suuteli häntä. + +"Äiti -- rakas äiti!" hän sanoi ja rouva Ritson painoi päänsä hänen +rinnoilleen. + +Hugh oli istunut sanomalehtiä lukien omassa huoneessaan alakerrassa. +Hän oli kuullut, mitä sanottiin ja tuli eteiseen. + +"Salama on iskenyt sinun isääsi", sanoi Greta. "Ne kai tuovat hänet +kotiin", sanoi Hugh. Samana hetkenä kuului raskaitten askelten ääni +ulkoa. Siellä kannettiin loukkaantunutta miestä. He kantoivat hänet +talon läpi hänen omaan huoneeseensa. "Se on tapahtunut minun tähteni", +sanoi rouva Ritson kohottaen kyyneleiset kasvonsa. + +Paul astui huoneeseen. Hänen punaiset kasvonsa olivat muuttuneet +tuhkanharmaiksi. Hänen silmistään, jotka juuri äsken olivat loistaneet +ilosta, kuvastui nyt mitä suurin tuska ja pelko. + +"Elääkö hän?" + +"Elää." + +"Jumalan kiitos, Jumalan olkoon kiitos iankaikkisesta iankaikkiseen! +Minä menen hänen luokseen." + +"Hän on tunnotonna -- hengittää -- muuta ei." + +Rouva Ritson Paulin ja Gretan saattamana astui huoneeseen, johon +loukkaantunut mies oli viety. Hän lepäsi vuoteessaan vaatteet yllä +juuri sellaisena kuin hän oli ollut vahingon tapahtuessa. Hänen +otsaansa valeltiin vedellä ja pantiin iilimatoja hänen ohimoillensa. +Hän hengitti raskaasti, mutta ei näyttänyt mitään merkkejä tuntoihinsa +tulemisesta. + +Paul istui isänsä vuoteen reunalla kasvot käsiin painuneena. Hänen +mieleensä muistui eräs poikavuosien päivä, jolloin isä tahtoi nostaa +hänet ponyn paljaaseen selkään annettuaan tämän ponyn hänelle +syntymäpäivälahjaksi. Olisiko mahdollista, että nyt olisi tullut loppu? + +Hän nousi ylös ja vei Gretan ulos huoneesta. + +"Tämä murheitten talo ei ole sovelias sinulle", hän sanoi. "Myrsky on +asettunut; sinun täytyy jättää meidät. Natt voi panna hevosen valjaihin +ja saattaa sinut kotiin." + +"Minä en tahdo mennä", sanoi Greta, "tämä talo on oleva tämän yötä +minun kotini. Älä lähetä minua pois luotasi, Paul. Sinua on onnettomuus +kohdannut, ja minä tahdon jäädä sinun luoksesi." + +"Sinä et voi tehdä mitään hyvää, mutta voit kuitenkin tuottaa jotakin +harmia." + +Rouva Ritson tuli huoneesta. + +"Missä on herra Bonnithorne?" hän kysyi. "Hänen piti olla täällä kello +kahdeksan. Isäsi voi tulla tuntoihinsa." + +"Asianajaja ei voi ollenkaan häntä auttaa." + +"Jos hänen täytyy jättää meidät, ehkäpä Jumala sallii hänen tulla edes +hetkeksi tuntoihinsa." + +"Ehkäpä, että hän tuntisi meidät -- sanoisi meille jäähyväisiksi jonkun +sanan." + +"Toivon sitä muusta syystä -- muusta kauheasta syystä." + +"Sinä ajattelet testamenttia. Jätä se. Tule, äiti -- ja Greta, tule +sinäkin -- menkäämme takaisin." + +Puoli tuntia myöhemmin talo oli äänetön kuin ruumishuone. Hillityin +äänin ja varpaillaan sipsuttaen naispalvelijat liikkuivat siinä +huoneessa, jossa lepäsi kuoleva mies. Työmiehet istuivat keittiössä ja +keskustelivat kuiskaavin äänin. + +Myrsky oli asettunut. Tähti toisensa perästä tuikahti kiitävien pilvien +läpi, ja kuu loi hopeaista valoaan pilviin, jotka omituisina möhkäleinä +kiisivät määrättömiä ratojaan. + +Hugh Ritson istui yksin vanhassa salissa, jossa nyt kenenkään läsnäolo +ei häntä häirinnyt. Hänen kasvonsa lepäsivät käsissä ja kyynärpäänsä +nojasivat polviin. Hänen silmissään välähteli outo loiste. Siinä ei +ilmennyt surua eikä tuskaa, vaan huolta, levottomuutta ja epävarmuutta. +Uudestaan ja uudestaan hän näytti heräävän syvistä mietteistä, ja +hillitty huudahdus pääsi silloin tällöin hänen huuliltansa. Hän kävi +muutamia kertoja edestakaisin yli lattian ja istahti taas. + +Eräs palvelija kulki huoneen läpi varpaillansa. Hugh kohotti päänsä. + +"Kuinka teidän sairaanne nyt voi?" hän kysyi hiljaa. + +"Ainoastaan hengittää, ei muuta, herra, ei ole tullut tuntoihinsa." + +Hugh nousi hitaasti ylös. Suuri peili oli hänen vastassaan olevalla +seinällä. Hän katsoi siihen mitään tajuamatta. Hänen ajatuksensa +askartelivat muualla, mutta vihdoin selvä tajunta välähti hänen +sielussaan ja ensimmäinen, mikä hänelle selvisi, oli hänen oma kuvansa. +Mutta kasvojen ilme oli valoisa, tyytyväinen, niinkuin niillä olisi +leikkinyt aavemainen hymy. Hän kääntyi kärsimättömästi pois koko +peilistä. + +Uudestaan istuutuen hän koetti hillitä itseänsä. Hän tutki kohta +kohdalta tilannetta. Hän ajatteli, mitä asianajaja oli sanonut +Lowtherin hylätystä vaimosta ja hänen pojastaan. Sitten hän otti +povitaskustaan esille herra Bonnithornen antaman medaljongin ja tutki +sitä pitkään ja vakavasti. + +Tulos näytti tuottavan hänelle hirveää tyydytystä. Nyt ei voinut +olla epäilystä, mitä merkitsi aavemainen hymy, joka leikki hänen +kasvoillansa. + +Salin nurkassa oli korkea, vanhanaikainen kello. Se löi kahdeksan. +Hitaat, kirkkaat lyönnit kaikuivat repivinä äänettömässä huoneessa +ja tuntui kuin ne olisivat häirinneet koko talon hiljaisuutta. Tunti +palautti mietiskelevän miehen todellisuuteen. Kello kahdeksan herra +Bonnithorne oli luvannut tulla laatimaan testamenttia. + +Hugh Ritson soitti kevyesti kelloa, joka oli pöydällä. Eräs palvelija +astui huoneeseen. + +"Kutsu Natt minun luokseni", sanoi Hugh. + +Hetkistä myöhemmin tallimies tallusti saliin. Hän oli paksurakenteinen, +lyhytkaulainen nuorukainen, jonka kasvot olivat pyöreät ja silmäluomet +peittivät viekkaan silmäparin, niin että vain kapea rako jäi näkyviin. +Ensi silmäyksellä olisi voinut sanoa, että vekkuli oli vain puoliksi +valveilla, mutta toinen silmäys olisi selittänyt, ettei hän koskaan +nukkunut. + +Vastaanottaessaan Hugh näytti osoittavan hänelle erikoista ystävyyttä. + +"Ah, Natt, tule tänne -- lähemmäksi." + +Mies astui lattian yli. Hugh alensi äänensä. + +"Mene Pikku Kaupunkiin ja etsi puheillesi herra Bonnithorne. Sinä voit +tavata hänet tielläkin. Ellet, niin tapaat hänet ainakin Juoksevan +Hevosen ravintolasta. Sano hänelle, että _minä_ olen lähettänyt sinut +sanomaan hänelle, että Adam Fallow on kuolemaisillaan Bigriggissä ja +haluaa heti häntä nähdä. Ymmärrätkö?" + +Mies kohotti unisia luomiansa. Epäluuloinen pilke välähti niiden +välistä. Hän katsahti ympärilleen ja sitten alas suuriin, jäykkiin +kenkiinsä ja kohottaen kätensä käsnään, joka oli hänen ohimossansa, hän +mutisi: "Ymmärrän." + +Hughin kasvot synkistyivät. + +"Hiljaa", hän sanoi ankarasti ja vastasi sitten hymyllä Nattin +kohotettuun katseeseen. "Kun palaat, pidä suusi kiinni, kuuletko?" + +Raskaat luomet kohosivat vielä kerran. "Kuulen." + +"Lähde sitten." + +Mies alkoi nahjustella ulos. + +"Natt", sanoi Hugh astuen askelen hänen jälkeensä, "sinun on tehnyt +mieli minun piiskaani. Ota se, löydät sen eteisestä." + +Korviin asti ulottuva hymy kirkasti Nattin kasvoja. Hän kuhnusti +tiehensä. + +Hugh palasi sohvalleen. Kiusallinen peili sieppasi taas hänen kuvansa +ja ilmaisi hänelle, että hän taas hymyili. Sinä hetkenä kuului +sisemmästä huoneesta ankaran nyyhkytyksen häipyvä ääni. Se karkoitti +hymyn ja sai hänet pysähtymään. Hän katsoi kasvojensa ilmeitä. +Olisivatko nuo roiston kasvot? Suunnitteliko hän jotakin konnantyötä? +Ei; hän vain tahtoi puolustaa oikeuttansa, omaa selvää, laillista +oikeuttansa -- ei mitään muuta. + +Hän avasi erään seinälaatikon ottaen sieltä esille avainkimpun. +Valiten niistä yhden avaimen hän avasi oven ja astui työhuoneeseen, +jonka muutamassa laatikossa oli kasa irtonaisia papereita. Nyt täytyy +saada selville, eikö siellä jo olisi testamenttia. Hän silmäsi paperit +yksitellen ja asetti tarkastetut sivuun. Lopetettuaan tarkastelunsa hän +palasi äskeiseen huoneeseen. Ei piirtoakaan; olihan hän ollut siitä +varma! + +Taas kuului katkera nyyhkytys sisähuoneista. Hugh Ritson astui +äänettömin askelin ovelle, avasi sen hiljaa ja pistäen päänsä sisään +kuunteli. Hän kääntyi takaisin tuskaisin ilmein, otti hattunsa ja meni +ulos. + +Yö oli hyvin pimeä. Hän kulki vähän matkaa käytävää kylään päin ja +taas takaisin portaitten luo. Paljastaen päänsä hän antoi yötuulen +viillyttää kuumaa ohimoansa. Hänen hengityksensä kävi kovaksi ja +kuuluvaksi. Hän oli palaamassa sisään, kun hänen silmänsä keksi +liikkuvan valon puistokäytävällä. Valo yhä läheni. Hän astui sitä +vastaan ja kohtasi Josiah Bonnithornen. Asianajaja oli matkalla taloon +lyhty kädessä. + +"Etkö sinä tavannut tallimiestä?" kysyi Hugh kiihkeästi kuiskaten. + +"En." + +"Se toljake on varmaan kulkenut suurta vuorensivun ajotietä. Pitäisihän +jo ennestään tietää, ettei se tyhmyri mihinkään kelpaa. Oletko kuullut, +mitä on tapahtunut?" + +"Olen." + +"Testamenttia ei vielä ole." + +"Ja sinun isäsi on tunnotonna?" + +"Niin on." + +"Silloin sitä ei voida tehdäkään." + +Seurasi äänettömyys, ja pimeys näytti käyneen yhä sakeammaksi. Lyhty +valaisi hämärällä valollaan vain vähän matkaa edessä-olevaa tietä. + +"Jos sinun äitisi on se Grace Ormerod, joka meni naimisiin Robert +Lowtherin kanssa ja heille syntyi poika, silloin Paul on tuo poika -- +ja Lowtherin omantunnonrahojen perillinen." + +"Bonnithorne", sanoi Hugh Ritson, ja hänen äänensä vapisi ja petti -- +"jos asia on niin, _on_ se niin, eikä _meidän_ tarvitse tehdä mitään. +Muista, hän on minun isäni. Ei ole uskottavaa, että hän tahtoisi tehdä +oman poikansa perinnöttömäksi jonkun toisen pojan vuoksi." + +Herra Bonnithorne naurahti hillitysti ja astuen ihan likelle +ruusupensasta laski lyhtynsä maahan. + +"Sinun isäsi -- niin. Mutta tänään olet nähnyt, miten hän voi sinua +kohdella. Sinä olet aina ollut lapsipuolen asemassa. Paul on ollut +vanhuksen suosikki." + +"Siitä ei epäilystä." Hugh astui likelle asianajajaa. Hän oli +sotkeutumassa surullisen kiusauksen pyörteihin. + +"Jos hän tulee tuntoihinsa, hän voi joutua kiusaukseen tunnustaa +vaimonsa laittoman pojan omakseen. _Se_" -- ääni painui matalaksi ja +siinä helähti ivallinen sointu -- "suojelee vaimoa häpeältä ja riistää +sinulta perinnön." + +"Kaikissa tapauksissa hän on minun veljeni, minun äitini poika. Jos +minun isäni tahtoo määrätä hänet omaisuutensa perijäksi, niin Jumala +varjelkoon meitä millään tavalla estämästä sitä." + +Vielä kerran kuului pimeässä puoliksi pidätetty nauru. + +"Nyt sinä olet unohtanut, mitä oikeastaan tahdot, veliseni. Turhaa +tässä on ruveta evankeliumin levittäjäksi. Ehkäpä tahtoisit rukoilla +tämän kelpo veljen puolesta; ehkä pidät hyödyllisenä langeta polvillesi +veljesi eteen ja sanoa: 'Rakas velipuoleni, joka olet rakastanut +aina minua ja jota minä lakkaamatta olen rakastanut, ota käsiisi +minun onneni ja anna minulle arvoton maakappale niistä maista, jotka +syntymäoikeuden mukaan ovat minun'." + +Hugh Ritsonin hengitys muuttui puuskuttavaksi, ja hänen huulensa +vapisivat pimeässä. + +"Bonnithorne, asia ei voi olla niin. Sinua pettää pelkkä sattuma, +viettelevä, kirottu todennäköisyys. Minun äitini tietää kaikki. Jos +olisi totta, että Paul on Lowtherin poika, hän tietäisi myöskin, että +Paul ja Greta ovat veli- ja sisarpuolet. Hän varmasti tahtoisi estää +heidän luonnottoman liittonsa." + +"Ja luuletko sinä, että minä olisin odottanut aina tähän asti ja +samalla kulkenut ympäri kyliä juoruamassa, kuinka asiat oikeastaan +ovat? Äitisi on koko sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin Gretakin. +Lowther oli kuollut, ennenkuin teidän perheenne asettui Newlandiin. +Lesken eläessä eivät perheet koskaan tavanneet toisiansa. Nyt taas ei +ole enää ainoatakaan, joka voisi puhua tästä jutusta." + +"Kirkkoherra Christian?" sanoi Hugh. + +"Hän on iso lapsi, joka potkii vielä kapaloissansa." + +"Salaisuudesta ei siis tiedä kukaan muu kuin sinä ja minä, Bonnithorne?" + +"Pitäisikö siitä vielä jonkun muunkin tietää? Tuo avioliitto ei +saa toteutua. Greta on Paulin sisarpuoli, mutta hän ei ole _sinun_ +sukulaisesi --" + +"Olet oikeassa, Bonnithorne", keskeytti Hugh Ritson, "se avioliitto on +vastoin luontoa." + +"Ja ensimmäinen askel sen estämiseksi on testamentin teko." + +"Mitä varten sinä sitten olet täällä?" + +"Päästäkseni varmuuteen, ettei testamenttia ole jo ennemmin tehty. Sinä +olet tyydyttänyt minua ja nyt minä menen." + +Seurasi äänettömyys. + +"Kuka voi sanoa, että minä suunnittelen jotakin alhaista tekoa?" sanoi +Hugh kiihkeällä äänellä. + +"Kuka sitä voisi?" + +"Itse luonto on minun puolellani." + +Mies oli voitettu. Hän oli kokonaan lankeamaisillaan kiusaukseensa. + +"Kun minä olen mennyt, Hugh, mene sinä sisään. Ei ole _hyvä_ sinun olla +nyt pois näkyviltä ja kuuluvilta." + +Herra Bonnithorne lähti pitäen lyhtyä edessään näyttääkseen tietä +pimeässä. Sen valo lankesi hetkeksi Hugh Ritsonin ilkeäksi vääntyneille +kasvoille. + +"Odota, sammuta lyhty." + +"Se on tehty." + +Kaikki oli nyt pimeää. + +"Hyvää yötä." + +"Hyvää yötä." + +Hiljaa kuiskaten nämä kaksi miestä erosivat. + +Josiah Bonnithornen juoksevain askelten ääni käytävällä häipyi pian +kuulumasta. + +Hugh Ritson seisoi vielä hetken siinä, mihin asianajaja oli hänet +jättänyt ja sitten hän astui sisään. Hän huomasi, että työhuone oli +auki. Kiihkossaan hän oli unohtanut sulkea sen. Hän astui sisään ja +työnsi paperit paikoillensa. Sinä hetkenä ovi avautui ja hän kuuli +raskaita askelia lattialta. Hugh kohotti nolona katseensa. Tulija oli +Paul. Hänen kasvoilleen oli tuska piirtänyt syvät vaot. Mutta surun +pilvet eivät olleet niin mustat kuin ne huolen pilvet, jotka hänen +ilmeensä peittivät, kun hän huomasi, mitä hänen veljensä oli tekemässä +ja arvasi toisen tarkoituksen. + +"Mitä sinulla on tekeillä?" kysyi Paul hilliten vihaansa. + +Ei kuulunut mitään vastausta. + +"Jätä tämä työhuone." + +Hugh käänsi punastuneet kasvonsa. + +"Minä teen, mitä haluan." + +Paul harppasi kaksi askelta häntä kohti. + +"Ulos täältä." + +Työhuone jäi tyhjäksi ja lukittiin. Samana hetkenä astui rouva Ritson +saliin sisimmistä huoneista. Paul kääntyi ympäri. + +"Hän ajattelee testamenttia", sanoi vanhempi veli. "Ehkä on +luonnollista, että hän epäilee minua, mutta kun aika tulee, hän saa +puolen kaikesta eikä tuhatkaan testamenttia voi antaa hänelle enempää." + +Rouva Ritson oli äärimmilleen kiihtynyt. Hänen itkusta punaiset +silmänsä leimusivat mielenliikutuksesta. + +"Paul, hän on tunnoissaan", hän huudahti äänellä, jossa kaikui huoli ja +levottomuus. "Hän koettaa puhua. Missä on asianajaja?" + +Hugh oli siirtynyt ulommalle ovelle. + +"Tunnoissaan!" hän kertasi astellen uunin luo. + +"Lähetä heti kutsumaan herra Bonnithornea", sanoi rouva Ritson Hughille. + +Hänen liikkeensä olivat kuumeiset. Hugh soitti kelloa. Kun eräs +palvelija ilmestyi, sanoi hän: + +"Sano Nattille, että hän menee kylään hakemaan herra Bonnithornea." + +Paul oli astellut sisemmän huoneen ovelle. Hänen kätensä oli +kädensijalla, kun Greta astui huoneesta ulos. Hän astui rouva Ritsonin +luo ja koetti hillitä mielenliikutustaan. + +Palvelija palasi. + +"En löytänyt Nattia", hän sanoi. "Häntä ei ole koko talossa." + +"Löydät hänet tallista", sanoi Hugh tyynesti. + +Palvelija riensi kiireesti ulos. + +Paul palasi keskelle huonetta. + +"Minä menen itse", sanoi hän ja otti hattunsa, mutta rouva Ritson +kiiruhti estämään hantti. + +"Ei, ei, Paul", hän sanoi vapisevalla äänellä, "_sinä_ et saa +hetkeksikään jättää hänen vuodettaan." + +Paul katseli hämmästyneenä veljeänsä. + +Tämän kylmä tyyneys kiusasi häntä. + +Palvelija palasi uudestaan. + +"Natt ei ole tallissa, herra." + +Paulin kasvot kävivät hohtavanpunaisiksi. Rouva Ritson kääntyi Hughiin. + +"Hugh, rakas poikani, mene sinä hakemaan asianajajaa." + +Hymy, joka ilmestyi Hughin suupieliin, ilmaisi, että pyyntö loukkasi +häntä. + +"Äiti, _minun_ paikkani on myöskin täällä. Kuinka sinä voit pyytää +minua poistumaan isäni luota tällaisena hetkenä?" + +Greta oli lakkaamatta katsellut Hughia. + +"Minä menen", hän sanoi päättävästi. + +"Mahdotonta", sanoi Paul. "Yö on pimeä ja tie märkä ja ikävä." + +"Minä menen siitä huolimatta", sanoi Greta varmasti. + +"Jumala sinua siunatkoon, rakkaani, ja suojelkoon sinua aina", sanoi +Paul ja auttaen vaippaa hänen olalleen hän kuiskasi: "Sellaisesta +aineesta on oikea englantilainen nainen tehty." + +Hän avasi oven ja astui Gretan rinnalla yli pihan. Yöilma oli selvä ja +viileä, tähdet loistivat, puut huokailivat, kaukaiset kosket saatuaan +lisävettä kohisivat, ja linnut oksilla visersivät iltalaulujansa. +Myrsky oli asettunut, mutta sen tuhoama elämä oli sammumaisillaan +hiljaisessa sisähuoneessa. + +"Turvallista matkaa sinulle, rakas tyttöni, ja palaa pian", kuiskasi +Paul, ja seuraavana hetkenä Greta oli kadonnut pimeään. + +Tullessaan sisään Paul huomasi, että hänen veljensä oli menossa +sairaan huoneeseen. Paul aikoi seurata häntä, kun hänen äitinsä, joka +oli kävellyt edestakaisin huoneessa vielä kiihtyneempänä kuin ennen, +pysäytti hänet. Hän kääntyi ympäri tullen äitinsä luo ja huomaten +samalla, että Hugh oli pysähtynyt kynnykselle ja katseli heitä +terävästi. + +Rouva Ritson tarttui hermostuneesti Paulin käteen. Hänen silmänsä +olivat tulvillaan kyyneleitä ja kasvoilla oli villi, kiihoittunut ilme. + +"Jumala olkoon kiitetty, että hän vihdoinkin on tunnoissaan!" hän sanoi. + +Paul pudisti päätään, aivan kuin tuomiten äitinsä tunteita. + +"Anna hänen kuolla rauhassa", hän sanoi, "anna hänen sielunsa tyynesti +uinahtaa ikilepoon. Älä häiritse sitä nyt kaikella sillä, mitä hän +jälkeensä jättää." + +Rouva Ritson päästi hänen kätensä ja lyyhähti tuolille. Väristys kävi +hänen lävitsensä. Paul katseli häntä hämmästyksen ja osanoton tuntein. +Alkoi kuulua hiljaista nyyhkytystä. Paul kumartui äitinsä puoleen ja +silitti hellästi hänen hiuksiansa. + +"Tule, mennään sisään", kuiskasi Paul murtuneella äänellä. + +Rouva Ritson nousi ja lankesi polvilleen. Itku oli asettunut, mutta +silmät olivat vielä kyyneleiset ja ne hän kohotti taivasta kohden. + +"Kaikkivoipa isä, anna minulle voimaa", hän sanoi melkein kuin tuska +olisi hänet tukehduttanut ja sitten hän tyyntyneempänä nousi ylös. + +Paul katseli häntä tullen yhä levottomammaksi. Tuossa oli jotakin vielä +vakavampaa kuin se, mitä äsken oli tapahtunut. Hän tunsi rohkeutensa +kokonaan lannistuvan, vaikk'ei hän oikeastaan tiennyt syytä siihen. + +"Mitä sinä aiot, äiti?" hän kysyi tuskin tajuten omia sanojansa. + +Rouva Ritson heittäytyi hänen kaulaansa. + +"Enkö minä sanonut, että oli kauhea syy, jonka tähden isäsi aikoi tehdä +testamentin?" + +Paulin ääni tuntui pysähtyvän kurkkuun. + +"Mikä se on, äiti?" hän kysyi hiljaa tuskin tajuten, mikä häntä +oikeastaan peloitti. + +"Jumala tietää, etten koskaan uneksinutkaan, että sinun täytyisi kuulla +se minun huuliltani", sanoi rouva Ritson. "Paul, minun poikani, minun +rakas lemmitty poikani, sinä pidät minua hyvänä äitinä ja puhtaana +naisena. Minä en ole kumpaakaan. Minun täytyy tunnustaa kaikki -- nyt +-- ja sinulle. Oi, kuinka sinun rakkautesi tahtookaan kääntyä pois +minusta!" + +Paulin kasvot valahtivat kalpeiksi. Hän tuijotti äitinsä silmiin +melkein tajuttomana. Ei kuulunut muuta kuin kellon nakutus. Kaikki muu +oli vaiennut. Vihdoin Paul virkkoi: + +"Puhu, äiti! Koskeeko se jotenkin isääni?" + +Rouva Ritson painoi kasvonsa poikansa rintaan. Ankara väristys kävi +hänen lävitsensä ja hän nyyhkytti ääneen. + +"Sinä et ole isäsi perijä", hän sanoi. "Sinä olit syntynyt ennen +vihkimistä ... mutta koetathan sinä olla vihaamatta minua ... omaa +äitiäsi? ... Tahdothan koettaa ... etkös tahdokin, Paul?" + +Paulin ruumis tuntui kutistuvan kokoon. Hän koetti puhua, mutta kieli +ei tahtonut totella. + +"Tahdotko sinä sanoa, että minä olen -- äpärä?" hän kysyi käheästi +kuiskaten. Sanat tuntuivat lävistävän hänen äitinsä, niinkuin +teroitettu nuoli. Hän painui lujemmin poikansa rintaan. + +"Sääli minua ja rakasta minua vielä, vaikka minä olen rikkonut sinua +vastaan Jumalan ja ihmisten edessä. Minä, jota maailma piti niin +puhtaana, olen vain valkeaksi sivuttu hauta -- häväisty nainen, joka +häpäisee oman rakkaimman poikansa." + +Ovi avautui hiljaa, ja Hugh Ritson seisoi aukossa. Ei hänen äitinsä +eikä veljensä kumpikaan huomannut hänen läsnäoloaan. Hän pysähtyi +hetkisen, mutta vetäytyi sitten takaisin jättäen oven raolleen. + +Niiltä kahdelta, jotka hän jätti toiseen huoneeseen, puuttui sanoja. + +Paul seisoi suurin, nurin revähtänein silmin, joihin ei kyynel suonut +lievitystä, ja tuijotti lakkaamatta kyyneleisiin silmiin edessänsä. +Hänen huulensa vapisivat, mutta hän ei puhunut. + +"Paul, puhu minulle -- puhu minulle -- sano jotakin -- anna minun +kuulla sinun äänesi! Katso, minä lankean sinun jalkoihisi -- sinun +äitisi polvistuu sinun eteesi. Anna hänelle anteeksi, niinkuin Jumala +on antanut." + +Ja päästäen kätensä hänen kaulastaan äiti heittäytyi poikansa eteen +polvilleen ja peitti kasvonsa käsiinsä. + +Paul ei aluksi näyttänyt tajuavan, niitä oli tapahtunut. Sitten hän +kumartui ja nosti äidin ylös. + +"Äiti, nouse ylös," hän sanoi oudolla, ontolla äänellä. "Mikä minä +olen, jonka pitäisi antaa jotakin anteeksi sinulle? Minä olen sinun +poikasi, sinä olet minun äitini." + +Hänen tylsään katseeseensa kohosi pelästynyt ilme; Hän vilkaisi ympäri +huonetta ja kysyi syvästi kuiskaten: + +"Kuinka moni tietää tästä?" + +"Ei kukaan muu kuin me itse." + +Pelästynyt ilme katosi. Mutta nyt näytti koko olento kamppailevan kuin +kuoleman tuskassa. + +"Mutta _minä_ tiedän sen. Oi, Jumala!" hän huudahti ja lysähti kuin +haavoitettu mies tuolille, jolta hänen äitinsä oli noussut. + +Rouva Ritson kuivasi silmänsä. Omituinen tyyneys valtasi hänen +olentonsa. Hänen äänensä muuttui voimakkaaksi. Hän laski kätensä +poikansa käsiin, joihin tämän kasvot olivat hautautuneet. + +"Paul", hän sanoi, "tämä ei ole ainoa hetki, jolloin tämä hairahdus +on _minulle_ tuskaa tuottanut. Kun sinä olit pienoinen lapsi etkä +voinut tajuta äitisi erehdyksiä, minä lakkaamatta surin sitä häpeää, +jonka tiesin kerran tuottavan sinulle tuskaa. Kun sinä sitten kasvoit +suloiseksi leperteleväksi lapseksi, minä rukoilin ja toivoin, että +Jumala katsoisi sinun viattomiin silmiisi ja antaisi meille molemmille +armon." + +Paul kohotti päänsä. Sinä hetkenä laupias Jumala lahjoitti hänelle +kyynelten lievittävän lahjan. Hän katsoi kostein silmin hellästi +äitiinsä. + +"Paul", lisäsi äiti hiljaa ja tyynesti, "lupaa minulle yksi asia." + +"Mikä se on?" kysyi Paul lämpimästi. + +"Että jos sinun isäsi kuolee tekemättä testamenttia, jossa hän +tunnustaa sinut pojakseen, sinä et koskaan ilmaise kenellekään tätä +salaisuutta." + +Paul nousi seisoalleen. "Mahdotonta. Sitä minä en voi luvata", hän +sanoi. + +"Miksi et?" + +"Kunnia ja oikeus vaativat, että minun veljeni Hugh on isäni perijä +enkä minä. Hänen ainakin täytyy saada tämä tietää." + +"Mikä kunnia ja mikä oikeus?" + +"Oikean miehen kunnia ja Englannin laki." + +Rouva Ritsonin pää painui. "_Sinun_ kunniasi vaatii sitä. Mutta entäs +_minun_?" + +"Äiti, mitä sinä tarkoitat?" + +"Jos sinä luovutat nuoremmalle veljellesi perintöosuutensa, niin +tahdotko julistaa koko maailmalle kaiken -- sinun isäsi synnin ja +äitisi häpeän." + +Rouva Ritson peitti kasvonsa käsillään ja siirtyi pois. Paul asteli +hänen luokseen ja suuteli häntä kunnioittavasti otsalle. + +"Sinä olet oikeassa", hän sanoi. "Anna anteeksi, että minä ajattelin +vain itseäni. Maailma, joka mielellään tahtoo tahrata puhdasta nimeä, +ei saa peittää häpeällisellä varjollansa sinun pyhää suruasi. Se ei +saa milloinkaan tapahtua! Ihmisten laki tulee ehkä rikotuksi, mutta +Jumalan laki tulee täytetyksi. Taivas pitää minua teidän poikananne +yhtä hyvin kuin Jaakob oli Isakin ja David Jessen poika, olkoonpa +syntymäni millainen tahansa. Tule, mennään hänen luokseen, ehkäpä hän +on virkistynyt sen verran, että voi tuntea minut." + +Hetki oli ollut kauhea, mutta nyt se oli ohi. Kasvettuaan mieheksi +vähintäkään aavistamatta, että syntymässä häpeän varjo oli hänet +iäksi peittänyt, hän nyt sai kuolon majesteetin lähestyessä tietää +totuuden -- ja tämä surullinen hetki oli ollut viedä häneltä rohkeuden. +Suuri rakkaus, jota hän oli tuntenut isäänsä kohtaan, ihailu ja +kunnioitus, joka oli vallannut koko hänen olentonsa ja jolla hän äitiä +oli ajatellut aina siitä asti, kun istui hänen polvellaan -- kaikki +perustui valheelle! Oliko koko eletty elämä ollut vain väärä kuvitelma, +onnellisen elämän valhekuva? Peittäisikö tämä synkällä varjollansa koko +tulevaisuuden? Tyhjää! Hän tunsi olevansa tahdoton taikauskon orja, +haaveilija, hiuksenhalkaisija. + +Hänen sydämensä valtasi silloin voimakas tunne -- luonnon ääni kajahti +hänen sielussaan. Jumalan edessä hän tunsi itsensä isänsä pojaksi. Jos +maailma ja sen laki sanoivat toisin, olivat ne pahasta ja ansaitsivat +tuomion. Mitä ulkonaisilla menoilla, pappien lörpötyksillä ja +naimakirjoilla oli tekemistä silloin, kun hän tahtoi esiintyä isänsä +poikana? + +Osoittaen lämpimintä rakkautta hän otti äitinsä käden. "Menkäämme +sisään hänen luokseen", hän kertasi, ja yhdessä he astuivat lattian yli. + +Ulosjohtava ovi lensi silloin auki, ja Greta astui huoneeseen +punakkana ja silmät hehkuen. Samana hetkenä avautui äänettömästi +sisäänjohtava ovi, ja Hugh Ritson seisoi kynnyksellä. Greta aikoi +puhua, mutta Hugh kehoitti häntä käden liikkeellä vaikenemaan. Hänen +kasvonsa olivat kalpeat ja hänen kätensä vapisi. "Liian myöhään", +hän sanoi vaivalloisesti, "hän on kuollut." Greta lysähti pallille +akkunansyvennyksessä. Hugh asteli takan luo ja näki peilissä kasvojensa +tylyn ilmeen. Paul seisoi hetkisen käsi kädessä äitinsä kanssa, ääneti, +liikkumattomana, sydän kylmänä kuin jää. Sitten hän riensi sisempään +huoneeseen. Rouva Ritson seurasi häntä sulkien oven jälkeensä. + +Pieni, tamminen sali oli hämärä. Lamppu paloi himmeänä, mutta oli +sittenkin varjostettu. Vuoteella lepäsi Allan Ritson -- kuten hänellä +oli tapana -- aivan kuin olisi elänyt. Mutta hänen huulensa olivat +valkeat ja kylmät. Paul seisoi katse alas luotuna. Tuossa lepäsi +hänen isänsä -- hänen isänsä sittenkin, luonnon, rakkauden ja kunnian +oikeudella, sanokoon maailma mitä tahansa. Vihdoinkin hän tiesi +totuuden: tiesi liian myöhään voidakseen katsoa noihin jäykistyneisiin +silmiin ja lukea niistä heidän pitkän, kiihkeän, monivuotisen +rakkautensa salaisuuden. + +"Isä", kuiskasi Paul -- nyt kuuroille korville, -- ja lankesi +polvilleen. + +Rouva Ritson tavattoman tyynenä ja hiljaisena astui toiselle puolen +huonetta ja pani toisen kätensä kuolleen miehen rinnalle. + +"Paul", hän sanoi, "tule tänne." + +Paul nousi ja astui hänen rinnalleen. + +"Aseta kätesi tähän minun käteni luo ja vanno pyhästi, ettet koskaan +kenellekään virka sanaakaan siitä, mitä olet tänä iltana kuullut, +ennenkuin sinä suurena päivänä, jolloin me kolme seisomme yhdessä +iankaikkisen tuomarin edessä." + +Paul asetti kätensä hänen kätensä viereen ja kohotti katseensa +taivaaseen. + +"Isäni ruumiin ja äitini kunnian kautta vannon, etten ainoallekaan +olennolle sanoin enkä vihjauksin ilmaise isäni erehdystä enkä äitini +häpeää -- aina esiinnyn ihmisten edessä heidän laillisena poikanansa, +samoin kuin minä olen Jumalan edessä heidän poikansa -- minä vannon +sen! Minä vannon sen!" + +Hänen äänensä oli kylmä ja selvä, mutta tuskin olivat sanat päässeet +hänen huuliltansa, kun hän taas lankesi polvillensa, ja hänen +äärimmilleen kiihtyneet tunteensa purkautuivat koko ruumista puistavaan +itkuun. + +Rouva Ritson horjahti takaisin, tarttui vuoteen verhoihin ja peitti +kasvonsa. Kaikki oli hiljaa. + +Sitten kuului lattialla hiljaisia askeleita. Hugh Ritson oli hämärässä +huoneessa. Hän otti varjostetun lampun pöydältä, lähestyi vuodetta +ja piti lamppua toisella kädellänsä päänsä yläpuolella. Valo lankesi +hänen isänsä suoraksi kangistuneelle ruumiille ja hänen veljensä +kumartuneeseen päähän. + + + + + + +II KIRJA + +KIUSAUKSEN PYÖRTEISSÄ + + + + +I LUKU. + + +Oli pimeä, sumuinen päivä marraskuun lopulla. Valkoinen kuura peitti +maan. Sumu teki ilman synkäksi ja läpinäkymättömäksi. Kevyet sumupilvet +leijailivat yli laakson ja verhosivat asumukset hämärään vaippaansa. +Vuoren huiput olivat kadonneet näkyvistä, mutta silloin tällöin +kuitenkin saattoi huomata niiden epäselvät ääriviivat. + +Sillan korvalla olevalla pellolla kynti mies kesantoa. Hän oli vanha, +jäykän ja sitkeän näköinen raataja, puettuna siniseen kotikutoiseen +pukuun. Hänen ulkomuodossaan ja esiintymisessään ei huomannut mitään +papillista ja kuitenkin hän oli kirkkoherra ja seurakunnan opettaja. +Hänen kapealaitainen hattunsa oli painettu syvälle ja melkein peitti +hänen uneksivat, harmaat silmänsä. Herkkätunteinen suu ilmaisi +lempeyttä ja tyyntä hyväntahtoisuutta. Hänen vanhat kasvonsa olivat +hienot, sillä yksinkertaisuus loi niille kauneutta ja tyytyväisyys +suloa. + +Poika talutti vihellellen hevosia. Pappi itsekin hyräili jotakin +säveltä astellessaan vakoa pitkin. Joskus hän lauloi jonottavalla +äänellä: + + "Tyttö nuori, armahainen, ollos omanain; + työt' ei tarvis tehdä, kun vain istut polvellain." + +Vaon päässä hän pysähtyi ja lepäsi aurankurkeen nojaten. Lepopaikakseen +hän valitsi saran tienpuoleisen pään. Välittämättä usvasta hän oli +jatkanut samaa työtä varhaisesta aamusta. + +Toisella puolen tietä oli paja, joka oli hakattu vuoreen niin, että +kallio muodosti kolme seinää, ja se oli katettu oljilla. Silloin +tällöin leimahtivat ahjosta korkeat liekit, joiden valo hohti avoimesta +ovesta ja lähetti voittoisat säteensä läpi usvan valaisemaan synkkää +laaksoa. Alasimen kalke oli ainoa ääni koko seudulla, mutta sepän +pienempi vasara ja apulaisen raskas moukari synnyttivätkin voimakkaan +kalkkeen, joka kaikuna kallionseinistä ponnahti takaisin ja täytti +tienoon yksitoikkoisella sävelellänsä. + +Tällä Newlannin pajalla varsinaisen tehtävänsä rinnalla oli toinenkin, +johon suuremmissa oloissa käytettiin klubeja. Se oli myöskin miesväen +kokouspaikka. Nahkainen esiliina edessään, hihat käärittyinä +kyynärpäiden taa niin, että jäntevät lihakset näkyivät, seppä, John +Proudfoot, seisoi ahjonsa ääressä odotellen. Hänen apulaisensa, Geordie +Moore, oli istahtanut palkeen reunalle. Arkulla, jossa sepänkaluja +säilytettiin, istui Gubblum Oglethorpe laiskasti savuja vedellen +sidottuaan poninsa portinaspiin. Mylläri, Dick, istui rautakasalla. +Tuomas Kyttyräselkä, viulunsoittaja ja postinkantaja tahkosi +linkkuveistänsä, jonka terä oli kulunut ja hamara vain muodosti piikin, +joka sai toimittaa terän virkaa. + +"Ei, minä en ollenkaan ymmärrä häntä. Hän on kerrassaan muuttunut", +sanoi seppä. + +"Perintöriirat, sen sanon sinulle", mutisi Gubblum viisaannäköisenä +muuttaen piippunsa toiseen suupieleen. + +"Hän murjottelee ja kiertelee ympäri yötä päivää yksinänsä", lisäsi +seppä. + +"Se johtuu perintöriiroist'", kertasi kerjäläinen. + +"Ja kulkee kuin seipään niellyt", sanoi Tuomas Kyttyräselkä käheällä +äänellä kohottaen veitsensä tahosta. + +"Niin, ja on heikko kuin räsy", lisäsi seppä. + +"Hän, joka oli vahva kuin jättiläinen", sanoi viuluniekka puolestansa. + +"Perintöriirat, John -- ei mitään muuta", virkkoi Gubblum taas. + +Mylläri tarttui nyt puheeseen. + +"Mitkä perintöriidat?" + +"Jotka vaivaavat Paul Ritsonia", vastasi Gubblum. + +"Lörpötystä", sanoi Dick-mylläri, -- "perintöriirat ja perintöriirat. +Sinusta perintöriidat kelpaavat kaiken selitykseksi. Tuomaan +mustelmainen kurkku, Johnin kuhmut ja Geordien särkynyt nenä, jonka +Giles Raisley antoi hänelle lauantaina -- oli kai sekin perintöriitojen +syy." + +Mylläri oli aika vekkuli, joka saattoi kirota kuin villitty ja nauraa +hirnumalla kuin villi varsa melkein yht'aikaa. + +Gubblum killisteli rauhallisesti silmiänsä. + +"Perintöriirat juuri, sen mää tierän omast' kokemuksest'", hän jatkoi +hellittämättä. + +Sepän silmät välähtivät vallattomasti. + +"Tietysti sinä tiedät, Gubblum. Sinä sait kokea sitä tullessasi pikku +purrella Whitehebbenista. Siinä oli perintöriitaa -- oikein parasta +lajia." + +"Olen kuullut, että silloin tapahtui pieni onnettomuus", sanoi Tuomas +katsoen merkitsevästi sepän kasvoihin. + +"Oletko todellakin? Täytyisi ollakin surkuteltavan kuuro, ellei +siitä olisi kuullut. Pieni onnettomuus? On sanottu, että pursi teki +haaksirikon ja kaksi lankkua vain säästyi. Gubblum pelastui rannalle +jalat lujasti toisen laudan ympäri ja selkä toisella laudalla." + +Palkeen pitkä ja ahkera hengitys loppui, ja rauta hehkuvan kuumana +vedettiin ahjosta alasimelle, eikä vähään aikaan kuulunut mitään +muuta kuin käsivasaran kalke ja moukarin iskut. Sitten rauta jäähtyi +ja pistettiin taas säteilevään ahjoon. Seppä asteli ovelle, kuivasi +hikipisarat otsaltansa toisella kädellä ja heilutti toista pastorille, +joka kynti peltoa tien toisella puolella. + +"Hyvää huomenta, herra Christian", hän huudahti. "Huono-onninen +kaikissa tapauksissa oli tuo pastorin kaunis neiti; hänen sulhasellaan +ei näytä olevan kiirettä vihille", hän sanoi palatessaan ahjolle. + +"Hän on kuitenkin suloinen tyttö", virkkoi Tuomas Kyttyräselkä. + +Vanha mies -- kivimiehen työkalut olallaan -- astui pajaan. + +"Kuinkas hurisee, John?" hän kysyi. + +"Kohtalaisen hyvin, Job", vastasi seppä. "Mitäs tehtävää sinulla nyt +olisi?" + +"Olisi teroitettava pari talttaa." + +"Työssä kirkkotarhassa tänäänkin, Job? Eikös siellä ole liian kylmä?" + +"Ei, olen valmistellut vanhan Ritsonin kiveä, jonka he ovat asettaneet +hänen haudallensa." + +Seppä taputti kerjäläistä olalle. + +"Gubblum, minä sanon sinulle, mikä vaivaa Paulia." + +"Et sinä sitä voi sanoa, John, se johtuu perintöriiroist'." + +"Se on surua -- sitä se on -- hän suree isäänsä." + +"Jopa siinä nyt on surun syytä!" huudahti Dick, mylläri. "Allanhan on +kuollut jo puoli vuotta sitten." + +"John on oikeessa", sanoi Job, kivenhakkaaja, "se on surua." + +Dick hypähti pystyyn rautakasalta. + +"Se, että tuo nuori herra on antanut sulle tehtäväksi isänsä hautakiven +ja käskee sinun hakata kirjaimet puolen tuuman syviksi ja maksaa +shillingin tusinalta, sekö sinun mielestäsi ilmaisee surua?" + +"Hän ei ole maksusta tinkinyt", ärähti Job kuivasti. + +"Se kai merkitsee, että sen on tehnyt toinen -- Hugh?" kysyi mylläri. + +"Se voi olla paikallaan", sanoi Job. + +Dick-mylläri ei kuitenkaan halunnut alistua verukkeitten vuoksi. + +"Minkätähden sinä väität, että Paul itkee ja suree isäänsä, vaikka +hän antaa toisten hommata hänelle hautakivenkin ja kaivattaa siihen +muutamia harakanvarpaita?" + +"Siksi kun minä sanon niin", sanoi Job enempää selittämättä. + +"Ja ehkäpä sinulla on omat syysi, Job", sanoi seppä mielistelevästi. + +"Ehkäpä minulla on", sanoi kivenhakkaaja ja lisäsi sitten: "Saatanhan +minä sen sanoakin. Kun minä eilen aamulla tulin työhön, tapasin minä +Paul Ritsonin pitkin pituuttansa isänsä haudalla. Hänen vaatteensa +olivat kasteesta likomärät ja hänen kasvonsa olivat valkeat kuin +helmikuun lumi, ja kankeat ja kuolonväriset, ja hänen hiuksensa olivat +jäätyneet ja törröttivät kuin jääpuikot." + +"Vielä vain!" + +"Hän ei näyttänyt ollenkaan huomaavan minua, mutta minä pudistin häntä +ja sanoin: 'Mitä nyt, Paul-herra? Mies, mitä tämä merkitsee?'" + +"Ja mitä hän sanoi?" + +"Sanoi? Ei mitään. Hän nousi ylös -- ja hänen jäsenensä näyttivät aivan +kankeilta -- ja asteli tiehensä virkkamatta sanaakaan." + +Gubblum arkullaan oli pyöritellyt piippuansa kivenhakkaajan kertomuksen +aikana ja kuunnellut hämmästynein ilmein. + +"Hym! Koko mies on kangistaja!" hän sanoi pyllähtäen. + +"Mikä kangistaja?" kysyi Job terävästi. + +"Se, että sinä kerrot juttuja." Sitten kerjäläinen kääntyi seppään ja +osoittaen olkansa yli piipullansa kivenhakkaajaa sanoi: "Minä aamuna +hän näki Paul Ritsonin kirkkomaalla kylpemässä?" + +"Minäkö? Eilisaamuna!" sanoi seppä. + +"Johan arvasin, hän syöttää meille pajuköyttä", sanoi Gubblum. + +"Mitä se merkitsee?" karjaisi Job raivoissaan. + +"Että sinä olet valehellut meille", vastasi Gubblum. + +"Huomaa, Gubblum, ellet sinä peruuta noita sanojasi -- niin minä painan +sinut vesialtaaseen." + +"Ja mitäs minä silloin teen, kun sinä käyt sellaiseen ammattiin?" kysyi +kerjäläinen. + +Seppä kävi välittämään. + +"Hillitkää kiihkoanne!" hän sanoi. "Sinä olet liian kuumaverinen, Job." + +"Muutamat ihmiset ovat tulisempia kuin heidän raamatulliset kaimansa", +sanoi Gubblum piippuansa imien. + +"Mitäs varten hän väittää valeeksi, kun minä sanon nähneeni nuoren +Ritsonin kirkkotarhassa eilis aamuna?" pauhasi Job välittämättä +kerjäläisen viimeisestä huomautuksesta. + +"Siksi, ettei hän ollut siellä", sanoi Gubblum. + +Job menetti kokonaan kärsivällisyytensä. + +"Hitto vie", hän sanoi, "jos tahdot välttää kylmää kylpyä pakkasaamuna, +niin varo sanomasta sitä toista kertaa, kurja rahjus." + +"Ei hän kuitenkaan ollut siellä", mutisi "kurja rahjus" itsepintaisesti. + +Seppä oli heittänyt kuuman raudan vesialtaaseen, josta kohoava höyry +täytti koko pajan. + +"Herra varjele", hän sanoi nauraen, "tuolla tavalla muutamat ihmiset +aina esiintyvät -- kihisten ja puhisten." + +"Ei hän ollut siellä", mutisi taaskin kerjäläinen tämän kotoisen +toimituksen rohkaisemana. + +"Miten _sinä_ voit siitä olla niin varma?" kysyi mylläri Dick. "Ethän +siellä ollut sinäkään, uskallan otaksua." + +"En, mutta minä olin jossain muualla, kuten Paul Ritsonkin. Minä +makasin Laiskan Hevosen ravintolassa Keswickissa toista yötä ja siellä +oli myös Paul Ritson." + +"Näitkö sinä hänet siellä?" kysyi seppä. + +"En, mutta Giles Raisley näki hänet, eikä hän ollut vielä jalkeilla, +kun Giles kahreksan tienoissa suoriutui aamuaskareilleen." + +Seppä purskahti röhönauruun. "Sano meille, kuinka sinä näit hänet +juhannuksena Lontoossa Haukka-Haikaran luona." + +"Hän oli myöskin siellä", sanoi Gubblum järkähtämättömästi. + +"Joopa, joo", sanoi seppä nostaen alasimelle hehkuvan raudan, josta +sinkoili säkeneitä hänen kasvoihinsa asti, ja alkaen sitä vasarallansa +löylyttää. + +"Hänellä saattaa olla omat syynsä kieltää siellä olleensa", sanoi +Gubblum. + +Seppä naurahti taas kilkuttaen rautaa vasarallansa, ja kun moukari +joutui avuksi, sinkoili raudasta tummuvia pirstaleita kaikille +suunnille. + +Kaksi kaivosmiestä astui silloin pajaan. "Hyvää huomenta, John; oletkos +tänään hyvällä tuulella?" sanoi toinen niistä. + +"Hyvälläpä, hyvällä! Kuinkas Giles itse jaksaa?" + +"Giles", sanoi kerjäläinen, "missä Paul Ritson oli toissa yönä?" + +"Vuoteessaan, luullakseni", sanoi toinen äsken-tulleista. + +"Missä vuoteessa?" + +"No, älähän hätäile. Odota, toissa yönäkö? Silloin hän nukkui Janeten +ravintolassa, eikö niin?" + +Gubblumin silmät välähtivät voitonriemusta. + +"Mitäs minä teille sanoin?" + +"Mitä syytä hänellä oli yöpyä Keswickiin?" sanoi seppä. "Sieltähän on +vain neljä penikulmaa hänen omaan kotiinsa, Ghylliin." + +Tuomas, postinkantaja, pysäytti tahkonsa ja sylkäisten veitsenterälle +virkahti: + +"Ehkäpä hän on riidellyt tuon veljen -- tuon Hughin kanssa." + +"Kun minä hommailin aamuaskareissani, sanoo äiti Janet; 'Giles', sanoo +hän, 'sinun isäntäsi veli kävi myöhään vuoteeseen viime yönä'." + +"Job, mitäs sinä siihen sanoi?" huudahti seppä kovemmin kuin palje, +joka puuskutti kaikin voimin, ja hulmahtelevat liekit valaisivat sepän +nauravia kasvoja. + +"Sanon, että he valehtelevat kuin roistot", sanoi kivenhakkaaja ja +koppoen karkaisemattomat talttansa hyökkäsi ulos. + +Kun hän oli mennyt, muutti Gubblum piippunsa toiseen suupieleen ja +sanoi kylmästi: "Hän on paljon kiivaampi kuin hänen raamatullinen +kaimansa -- se on tämän Jobin ainoa vika." + +Pappi oli taaskin levännyt vaon päässä aurankurjellansa. Hän oli +hyräillyt "Tyttö nuori, armahainen", mutta kuultuaan kiivaita sanoja +pajasta hän oli lakannut ja kuunnellut. Kun Job, kivenhakkaaja, +hyökkäsi pois pajasta, hän käänsi auransa ja asteli vakoansa, ja poika +talutti vihellellen hevosia. + +"Kas, Mattha, oletko se sinä?" sanoi seppä huomattuaan nyt vasta toisen +tulijoista, "ja kuinkas sinä jaksat?" + +"Siinähän roikkuu, John, siinähän roikkuu", sanoi Mattha matalalla +äänellä istuessaan vesialtaan reunalla. + +Se oli loordi Fisher, entistään kumarampana ja vakavilla kasvoillaan +surun uurtamat vaot entistään syvempinä ja silmissään haluton ilme. Hän +oli tuonut pari rautakankea teroitettavaksi. + +"Jokos olette saaneet sulaton toimimaan, Mattha?" kysyi seppä. + +"Ei, John, se on vielä kesken, se on työn alla." + +Mylläri oli kääntynyt mennäkseen, mutta hän pyörähti takaisin ja +vihoissaan tokaisi: + +"Hitto vie, te olette koreata väkeä te ja teidän ystävänne! Te tahdotte +kokonaan tuhota minut. Mitäs arvelet, John? He, ovat rakentaneet +sulattonsa melkein minun myllytielleni -- minun myllytielleni; ei +kyynärääkään syrjään. Kun te työnnätte kuonan ulos, silloin tie on +tukossa; miten luulette päästävän myllyyn? Sanokaa, jos osaatte, miten +se käy!" + +"Myllykö käy", sanoi Gubblum arkultansa silmää iskien, "ehkä se auttaa +sinua käyttämään myllyäsi tulen avulla, kun tuuli tyyntyy." + +"Aivan oikein, Gubblum", nauroi seppä. + +"Minä tahdon hakea lain turvaa", sanoi mylläri. + +"Ja millä oikeudella sinä vahingonkorvausta haet?" + +"Te erotatte minut koko maailmasta. Minun täytyy saada harjoittaa +elinkeinoani." + +Kun naurunhohotus oli asettunut, kuului Matthewin hillitty ääni. + +"Minä sanoin siitä eilen herra Hughille. Minä sanoin hänelle kaikki, +mitä sinä olet sanonut." + +"Mitäs sanoi?" + +"Ei tahtonut suunnitelmaa muuttaa." + +"Tietysti ei! Miksi et puhunut siitä Paulille?" + +"Mitä se hyödyttäisi?" sanoi Matthew hiljaa. + +"Ei, nuori Hugh pitää oman päänsä", sanoi seppä. + +"Eikö Paulilla ole kaivosasioihin mitään sanottavaa, vai"? + +"En ollenkaan epäile, että olet oikeassa, Dick", sanoi Matthew nöyrästi. + +"Sellaistahan se on ollut juuri vanhan Allanin kuolemasta asti", sanoi +seppä. "Hän ei ollut vielä viikkoa ollut haudassaan, kun Hugh osti +Matthan kaivoksen ja alkoi laajentaa sitä. Ei hän sieltä ole paljoa +malmia löytänyt, kuten olen kuullut, mutta siitä huolimatta hän hankkii +yhä uusia koneita, laittelee nostovipuja ja kaivelee kanavia, aivan +kuin työskentelisi oikeassa kaivoksessa." + +"Hugh tietysti kaiken määrää eikä Paulilla ole muuta tekemistä kuin +katsoa valmista", sanoi Gubblum. + +"Ja rahaa täytyy kuitenkin jostakin tulla", sanoi + +Tuomas Kyttyräselkä lopetettuaan veitsen tahkoamisen ja koetellessaan +sen terää puupalikkaan. + +Matthew nousi seisomaan. + +"Minä tulen sitten hakemaan rautakankiani, John", hän virkkoi +hiljakseen, ja vanha mies tallusti ulos valoisasta, lämpimästä pajasta +kylmään, sumuiseen ilmaan. + +"Mattha ei ole koskaan ollut oma itsensä sen jälkeen kuin ilkeä Mercy +jätti hänet", huokasi seppä. + +"Mitä uutta hänestä?" kysyi kerjäläinen. + +"Kysy Tuomas Kyttyräselältä. Hän on posti ja hän kyllä tietää, onko +joku Newlannin asukkaista kirjevaihdossa karkurin kanssa", sanoi +mylläri. + +"Tuomas pudistaa päätänsä. Sinä voisit kertoa meille koko asian, etkös +voisikin, Tuomas?" sanoi seppä nauraen, niin että valkeat hampaat +kiilsivät. + +"Älkää pahastuko", virkkoi tämä syrjäseudun sanankuljettaja hieman +käheällä äänellä. "Minä en ole teidän urkkijanne." Ja posti nosti +päänsä ylpeästi pystyyn ja näytti ihan herrasmieheltä, jonka polvet +ovat koukussa ja kasvu kesken pysähtynyt. + +"Epäilenpä, voiko Mattha milloinkaan saada kaivoksestaan mitään, +jos siinä nyt jotakin saatavaa olisi", naurahti mylläri ovelta +napittaessaan nuttuansa leukaan asti. + +"Minä olen kuullut, että hän aikoo koettaa onneansa uudestaan", tiesi +Giles lisätä. + +"Ei, ei, ei sinne päinkään", väitti seppä. "Kun se ilkeä tyttö +jätti miesparan, on Mattha-rukka kokonaan menettänyt rohkeutensa ja +elämänhalunsa eikä ole käynyt katsomassakaan sitä paikkaa, jossa ennen +niin mielellään raatoi. Niinpä hän on melkein toimettomana mökillänsä +elellyt. Mutta Hugh Ritson käytti tilaisuutta hyväkseen ja keinotteli +häneltä kaivoksen omakseen -- rahatta ja hinnatta, kuten olen kuullut. +Nythän on pannut Mattha-paran sinne työhön palkkalaisena, mikä +vanhuksen on vienyt perikatoon vuosia sitten." + +"Ja nyt vanhus tahtoo nähdä onnen kohoavan sieltä", hymähti Giles. + +"Jos nouseekin, ei se ole enää Matthan onni." + +"Ei, siitä ei pelkoa", myönsi kaivosmies. + +Gubblum kaivoi perät piipustaan ja sanoi miettivästi: "Matthan touhu on +yhtä turhaa kuin minun ja käen." + +"Mitäs se oli, mies?" kysyi seppä käärien nahkaisen, esiliinansa +rullalle ja kiertäen sen vyötäistensä ympäri. Pantiin ahjoon uusia +hiiliä, palkeet puhalsivat ja hehkuvat liekit leimahtelivat lämmittäen +ja valaisten. Veitikka pilkisti sepän silmistä. "Mitäs se oli?" hän +kertasi. + +"Hän lopettaa kaiken hommansa liian lyhyeen", sanoi Gubblum. "Minun +rouvani sanoi minulle kerran: 'Gubblum', sanoi hän, 'etkö luule, että +aina olis kesä, jos käki jäis puutarhaamme?' 'Voispa olla', sanoin +minä. 'Etkö luule', sanoi hän, 'että kesä kestäis, jos käki voitais +pitää puutarhassamme?' 'Ehkä', sanon minä, 'mutta se on huokeammin +sanottu kuin tehty.' 'Sehän ei ole vaikeata', sanoo hän. 'Kun näet käen +lentävän puutarhaan, pirä varas ja laita lauroist' aitaus ympär'.' Minä +tein työt käskettyy ja laitoin airan kohtuullisen korkean. Mutt' se ei +ollu kuitenkaan kylliks' korkea, sill' nähkääs, erään' päivän' käki +lensi pois vain tuuman verran ylempää kuin aita. Jos minä olisin tehnyt +himpun verran korkeammaks' --" + +Äänekäs naurunräjähdys palkitsi Gubblumin kertomuksen. Kerjäläinen +sulloi peukalollaan piippuunsa uutta tupakkaa ja hymy väreili +tuuheitten kulmien alla. + + + + +II LUKU. + + +Kun pastori Christian sinä päivänä lopetti työnsä, oli päivä +pitkälle kulunut. Hän antoi pojalle shillingin palkaksi hevosten +taluttamisesta, vei juhdat takaisin niiden omistajalle, Robert +Atkinsonille, ja maksettuaan viisi shillingiä niiden vuokraa lähti +kotiinsa. Paluumatkalla hän poikkesi Henry Walmsleyn sekatavarakauppaan +ostaen sieltä paketin teetä, laatikon paahdettua kahvia ja topan +sokeria. Sitten hän meni suutari Randal Alstonen luo ja maksettuaan +saappaittensa korjuupalkan pisti ne käsivarrellensa. Lopuksi hän +poikkesi Lentävään Hevoseen, tilasi tuopin olutta ja sen juotuaan +tupakoi vielä hetkisen vältellen Tommy Lowtherwaiten, puplikaanin, +kanssa. + +Päivän kuluessa usva oli hälvennyt ja illan hämärtyessä se oli +vähentynyt laaksosta niin paljon, että etemmäksikin saattoi erottaa +pappilan keltaisen rakennuksen paljaaksi varisseitten puitten lomitse. +Muuan ovi oli auki ja takan punertava valo hohti aina portaille asti. +Yhtä kirkkaat olivat ne kasvot, jotka odottivat kirkkoherraa kotiin. + +"Nyt jo palannut, Greta, nyt jo palannut!" huudahti kirkkoherra +työntyen kodikkaaseen huoneeseen kantamus tavaraa kummassakin kädessä. +"Kas -- odota -- selvä peli, tyttö -- oh, sinä veitikka! -- Tuohan on +salakavala päällehyökkäys." + +Kuului huulten maiskahdus, hopeisen äänen iloinen naurahdus ja sitten +syvän äänen hyväilevä mutina, joka päättyi leveään hymyyn. + +Kädenmatkan päästä Greta katseli kirkkoherran kuormaa ja otti ankaran +ilmeen. + +"Enkö minä ole kieltänyt sinua enää koskaan sellaista tekemästä?" hän +sanoi kohottaen sormeansa ja viipattaen sillä nuhtelevasti. + +"Mistäs sinä _tiesit_?" sanoi kirkkoherra herttaisen viattomasti ja +lisäsi hymyillen: "Mistä sinä tiesit, että minulla on niin huono +muisti?" + +"Jätä tällaiset kotoiset velvollisuudet taloutesi ylijohtajalle, +herraseni", sanoi tyttö koettaen saada kasvoillensa ankaran ilmeen. +"Kuuletkos minua, sinä vanha, rakas lemmikki?" + +"Kuulen, kuulen", virkkoi vanha mies asetellen tavaransa yksitellen +lattialle. "Kas, varjelkoon, miten huomaamaton minä olen! Tuollahan on +herra Bonnithorne", hän lisäsi kääntäen katseensa uunin nurkkaan, jossa +asianajaja kuivaili varpaitansa. "Tervetuloa, tervetuloa." + +"Peter, Peter", huudahti Greta avaten oven sisähuoneihin. + +Laihahko, vanha ukonrahjus, jolla oli vain toinen käsi, tallusti sisään. + +"Peter, vie nuo tavarat keittiöön", sanoi Greta. + +Vanha mies katsahti kirkkoherran tuomiin tavaroihin, ja kasvoille +kohosi tyytymätön ilme. + +"Taas hän on ollut ostoksilla, emäntä", hän murahti. + +Kirkkoherra oli riisunut takkinsa ja veti juuri jalkapuussa pois +saappaitansa. + +"Kuinkas herra Bonnithorne voi tällä rumalla ilmalla? -- Odota, Peter, +anna minulle tohvelit, ota ne siitä suuresta paketista. Minä annoin +Randel Alstonen leikata vanhoista saappaistani varret ja tehdä niistä +lipokkaat mittojeni mukaan. Vain kuusi penceä ja katsokaa, miten kaunis +pari. Kiitos, Peter. -- Te voitte siis hyvin, herra Bonnithorne. +Ihme kyllä, eikö totta? On monia ihmisiä, jotka ovat aivan poissa +suunniltaan näin rumilla ilmoilla." + +Peter otti saappaat ja käänteli niitä käyttäen toisen käden leikattua +tynkää apuna. Tee ja kahvitötterö katosivat hänen housunsa taskuun ja +sokeritopan hän kantoi kädessään. + +"Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen", hän mutisi Gretan korvaan +astuessaan kantamuksineen ulos. "Harmittaa, etten minä voi hänen +edestään mennä kyntämään -- se on työtä, johon tarvitaan kaksi kättä -- +mutta ei se suinkaan ole herrojen työtä." + +"Mitä ihmeitä!" huudahti kirkkoherra tarkastellen lepotuolia, johon +aikoi istahtaa. "Uusi tyyny -- ja pussi seinällä pikku tavaroitani +varten -- ja hylly tupakkavehkeilleni ja -- ja -- mikä tämä on?" + +"Kirjoitusmatto, herra Christian", sanoi asianajaja. + +"Minä epäilin, voisiko hän koskaan huomata tuollaisia pikku esineitä", +sanoi Greta loistavin silmin. + +"Ai, ihme! Punaiset verhot akkunoissa ja uudet, koreat peitteet +sohvilla --" + +"Sitsikangasta, sitsikangasta", keskeytti Greta ilkamoivin ilmein. + +"Ja vanha ruusupuukello nurkassa niin kiiltävänä kuin peili ja suuri +tamminen kirjoituspöytä öljytty hohtavaksi --" + +"Vernissattu, herra, vernissattu." + +"Ja kaikki leikkaukset siinä kuin uudet -- siinä on pyhä Pietari +suurine avaimineen ja rikas mies rahapusseineen koettaen kieltäytyä +joutumasta vaivanpaikkaan." + +"Enkös minä sanonut, että tuskin tunnet omaa kotiasi tullessasi +takaisin?" sanoi Greta. + +Hän levitti juuri hohtavanvalkoista liinaa pyöreälle pöydälle johon hän +laittoi kirkkoherran illallisen. + +Kirkkoherra asteli uusissa lipokkaissaan ympäri huonetta katsellen +kaikkea, mikä oli uutta ja mikä vanhaa, joka oli saanut uuden muodon, +ja hänen kasvoilleen kohosi lapsellinen onnentunne ja silmissä sädehti +tyytyväisyys ja rauha. + +"Minä olen onnenpoika; onko _teillä_, herra Bonnithorne, nuori nainen +kotona?" + +"Tiedättehän, että minä olen vanhapoika, herra Christian", sanoi +asianajaja kainosti. + +"Niin minäkin, niin minäkin. Se minustakin oli parasta -- kunnes meidän +vanha ystävämme, rouva Lowther, kuollessaan uskoi tyttärensä minun +hoitooni." + +"Äidin olisi pitänyt kysyä _minulta_, ennenkuin jätti minut herra +Christianin niskoille, eikös olisikin, herra Bonnithorne?" sanoi Greta +vallattomin ilmein. + +"Se oli kuitenkin parasta näin", sanoi kirkkoherraa nauraen. "Peter +alkaa tulla jo vanhaksi ja hänen saranansa ovat hieman kankeat, kuten +tiedätte, ja niin me olimme kuin kaksi vanhenevaa varista, jotka tuskin +olisimme ajan oloon voineet pitää kunnollista huoltaa kristillisestä +seurakunnasta. Mutta sitten tuli Greta tähän vanhaan, hämärään +taloon, joka oli täynnä lukinverkkoja, joita kaksi vanhaa hämähäkkiä +lakkaamatta punoi -- tuli kuin päivänsäde valaisemaan synkkää +syyspäivää. Kas niin -- siirtäkääpä tuolinne, herra Bonnithorne, ja +käyttäkää hyväksenne. Se on minun mieliruokaani -- hän kyllä tietää +-- ruskistetuista vihanneksista lientä ja lampaan pää perunain ja +muhennettujen porkkanain kanssa. Tuokaa tuolinne lähemmä. Mutta missäs +olutkannu on, Greta?" + +"Peter, Peter!" + +Vanha hämähäkki ilmautui samalla tuoden olutkannun, jonka reunojen yli +oli vaahto kohonnut ja kuohui laitoja pitkin maahankin. + +"Oletkos tänään ollut perunoita kaivamassa, Peter?" kysyi kirkkoherra. + +Vastaukseksi Peter nyökäytti kankeasti suurta päätänsä. + +"Montako bushelia?" + +"Kaksitoista luullakseni", mutisi Peter kuhnustaen ulos. + +Sitten kirkkoherra vieraineen istahti pöytään. "Te olette onnellinen +mies, herra Christian", virkkoi herra Bonnithorne, kun Greta pistäytyi +ulos toimittamaan joitakin kotoisia askareita. + +Kirkkoherra Christian pudisti päätänsä. "On liian suurta", hän sanoi, +"että yhden osaksi tulee niin äärettömän paljon hyvyyttä; pahinta +kaikesta on elää liian suuressa onnessa. Ei mitään koetuksia, ei +vastuksia -- ei muuta kuin: 'Sydän, ota kaikki, mitä haluat' -- ja +se on paha, jos oikein ajattelette ... Enemmän lampaan päätä, herra +Bonnithorne; ette ole ollenkaan saanut kieltä -- tässä olisi kaunis, +herkullinen pala." + +"Kiitos, herra Christian. Minä tulin maksamaan teille ne kymmenen +shillingiä, jotka teille ovat tulevat Joseph Parkinsonin +hautajaistoimituksesta viime sunnuntai-iltana ja samalla suoritan sen +punnan, jonka James Bolton on puolivuosittain määrännyt maksettavaksi +köyhien konttoristien apurahastoon." + +"Hyvä, hyvä, ei tarvitse valittaa, että tulee vain sataen, vaan ihan +kaatamalla", sanoi kirkkoherra. "Poikkesin tullessani Henry Walmsleyn +ja Robert Atkinsonin luo ja he molemmat maksoivat palkanneljänneksensä +-- Henry viisi shillingiä ja Robert seitsemän; ja kun minä menin Randal +Alstonelle maksamaan kenkieni pohjuusta ja laittamisesta, hän sanoi, +että ne maksavat yhden shillingin kuusi penceä, mutta hän oli minulle +velkaa shillingin seitsemän penceä vasikasta, jota Peter oli hänelle +myynyt. Niin hän maksoi minulle yhden pencen ja me olemme kuitit +maailman alusta tähän päivään asti." + +"Sitäpaitsi minä ajattelin puhua meidän nuoresta ystävästämme, +Gretasta", sanoi herra Bonnithorne pehmeällä äänellänsä. "Otaksun, että +te olette valmistunut luopumaan hänestä?" + +"Luopumaan hänestä -- Gretasta?" sanoi kirkkoherra asettaen pois +veitsensä. Sitten hän hymyili: "Ai, te tarkoitatte sitten, kun Paul +ottaa hänet. Tietysti, tietysti. Mutta avioliitosta ei vielä vähään +aikaan tule mitään, hän itse sanoi sen minulle." + +"Avioliitto Paulin kanssa -- ei", sanoi herra Bonnithorne huuhdellen +kurkkuansa ja näyttäen huolestuneelta. + +Kirkkoherra Christian katsahti levottomasti asianajajan kasvoihin ja +vaipui äänettömyyteen. + +"Herra Christian, teidät jätti Greta Lowtherin holhoojaksi meidän +rakas, vanha ystävämme, hänen äitinsä. Teidän velvollisuutenne on +tarkasti valvoa, että hänen tulevainen onnensa ja hyvinvointinsa on +mahdollisimman hyvin turvattu." + +"Tietysti, aivan luonnollisesti!" sanoi kirkkoherra. + +"Te olette vanha mies, herra Christian, ja hän on nuori tyttö. Kun te +ja minä olemme poistuneet, on Greta Lowtherilla vielä elämäntaistelu +edessään." + +"Jumala sen suokoon, Jumala sen suokoon!" huokasi kirkkoherra nöyrästi. + +"Eikö teidän olisi viisainta katsoa, että hän saisi miehen, joka +taistelee hänen puolestansa ja tekee keveäksi hänen elämänsä?" + +"Niin hän saakin, niin hän saakin. Paul on miehekäs nuorukainen ja +rakastaa häntä enemmän kuin omaa sieluansa -- ei, minä sanon hänelle, +että on synti Jumalan edessä tehdä rakkautensa esineestä epäjumala." + +"Te erehdytte, herra Christian. Paul Ritson ei ole sopiva puoliso +Gretalle. Hän on rappiollejoutunut mies. Isänsä kuoleman jälkeen hän on +antanut rappeutua, hän on kokonaan hävittänyt kotitalonsa Ghyllin -- se +on pantattu jokaista ruohonkortta myöten. Minä tiedän sen." + +Kirkkoherra Christian siirsi tuolinsa pöydän luota ja tuijotteli tuleen +hämmästynein silmin. + +"Minä tiesin, että hänellä oli huolia", hän sanoi, "mutta minä en +tiennyt, että asiat olivat niin vakavaa laatua." + +"Ettekö ole huomannut, että hänen järkensä on yhtä sekaisin kuin hänen +asiansakin?" kysyi asianajaja. + +"Ei, ei: en voi sanoa, että sellaista olisin huomannut. Hän on joskus +hajamielinen, mutta siinä kaikki. Kun minä puhun Matthewista tai kerron +juttuja Adam Clarkesta, hän on hieman, hieman muistamaton, siinä kaikki +-- niin, siinä kaikki." + +"Verrattuna hänen veljeensä -- mikä erotus!" sanoi herra Bonnithorne. + +"Totta, siinä _on_ erotus", myönsi kirkkoherra. + +"Sellainen tarmo, sellainen terävyys; hänestä tulee Cumberlannin +rikkain mies ennen pitkää. Hän on ostanut oikeudet kaikkiin näihin +malmikaivoksiin ja nyt hän panee kaikki kuntoon, tilaa koneet, laittaa +sulatot ja rakentaa rautatien, jota myöten voi kaiken helposti +maailmanmarkkinoille lähettää." + +"Ja mistäs raha tulee?" kysyi kirkkoherra, "raha, jolla tuo kaikki +aluksi pannaan täytäntöön?" + +Herra Bonnithornen katse kävi läpitunkevaksi. "Siihen hän on saanut +osansa isänsä perinnöstä." + +"Suuri puu pienestä siemenestä", sanoi kirkkoherra miettivästi, "ja +äkkiä kasvanut." + +"Ei voi sanoa, mitä kaikkea äly ja tarmo tässä maailmassa saa aikaan, +herra Christian", sanoi asianajaja, joka näytti joutuvan hieman +ymmälle, mitä nyt sanoisi. "Hugh Ritson on viisas ja tarmokas. Kas, +siinä mies Gretalle -- jos voitte saada hänet, jota minä en varmaan +voi sanoa -- mutta jos suinkin mahdollista --" Kirkkoherra kohotti +katseensa. + +"Herra Bonnithorne", hän sanoi vakavasti, "tyttö ei ole kaupan, eikä +Cumberlannin rikkain mies voi häntä ostaa. Vaikka ne kolmekymmentä +hopearahaa, jotta Judas myi mestarinsa, olisivat sulatetut uudestaan, +ei yksikään niistä saisi tahrata minun sormiani." + +"Te erehdytte, herra Christian, uskokaa minua, te kerrassaan +erehdytte", väitti asianajaja kiihkeästi. "Minä puhuin juuri ajatellen +nuoren ystävänne etua. Kaikissa tapauksissa, minä pyydän teitä Robert +Lowtherin tyttären ystävänä ja suosijana estämään häntä milloinkaan +menemästä naimisiin Paul Ritsonin kanssa." + +"Se asia saa toteutua, jos Jumala sen suo", vastasi kirkkoherra +rauhallisesti. + +Asianajaja oli noussut ja pukenut päällystakin ylleen. + +"Hän jää toistaiseksi tänne minun luokseni", lisäsi kirkkoherra. + +"Ei, hänen pitäisi mennä naimisiin", väitti herra Bonnithorne astellen +ovelle. "Hän on pian täysi-ikäinen. Ei ole sopivaa pitää häntä täällä." + +"Kuinka, mitä te tarkoitatte?" kysyi kirkkoherra hämmästynein ilmein. + +"Hän on rikas ja nuori. Hänen rikkautensa voi ostaa mukavuuksia ja +nuoruutensa voittaa onnea." + +Vanhan, hyvän Christianin suuret, harmaat silmät revähtivät +hämmästyksestä selälleen. Kuin apua etsien hän katseli ympärillensä, +nousi seisoalleen ja istahti taas. + +"Sitä minä en ole koskaan tullut ajatelleeksi", hän sanoi alakuloisesti +ja tuijotti kauan tuleen. + +Ulkoa käytävältä kuului raskaita askeleita. Lukko avattiin, ja Paul +Ritson astui huoneeseen. Kuullessaan hänen askelensa Greta oli +puikahtanut sisähuoneesta ja kiisi yli lattian täynnä iloa ja odotusta +lausuakseen hänet tervetulleeksi. Kirkkoherra nousi ylös ja ojensi +molemmat kätensä; pilvet olivat hänen säteileviltä kasvoiltansa +kadonneet. + +"Jaa, hyvää yötä sitten", sanoi asianajaja avaten oven. "Minulla on +edessäni neljä pitkää penikulmaa. Ai, kuinka pimeä, kuinka kamalan +pimeä!" + +Paul Ritson oli todellakin muuttunut mies. Hänen kasvonsa olivat +kalpeat ja kankeat ja hänen silmänsä raukeat ja sumeat. Haluttomana hän +heittäytyi tuoliin, jonka Greta siirsi hänelle takan ääreen. Kun hän +hymyili, hänen huulensa vetäytyivät vain tuskaiseeni irvistykseen ja +nauraessa taas ilo tuntui ontolta ja lyhyeltä. + +"Tulit juuri oikeaan aikaan, poika, pelataksesi kanssani yhden shakin", +sanoi kirkkoherra. -- "Greta, nostapa shakkipöytä ja laatikko tänne." + +Pöytä nostettiin ja nappulat asetettiin paikoilleen. Kirkkoherra +asettui mukavasti uudet lipokkaansa pankon reunalla ja nenäliina +levitettynä polvelle. + +"Tiedätkös, Paul, minä kuulin sinusta käytävän sanasotaa tänään?" + +"Minusta! Missä?" kysyi Paul, ja äänessä ilmeni sangen vähän +uteliaisuutta. + +"Herra Proudfootin pajassa, kun minä olin kyntämässä kesantoa siinä +toisella puolen tietä. Pieni herra Oglethorpe sanoi, että sinä +toista yötä nukuit Laiskassa Hevosessa Keswickissä, mutta herra Job +kivenhakkaaja ja kirjeenkantaja sanoivat, ettet sinä ollut siellä. +He käyttivät oikein kiihtynyttä kieltä, jolloin Job nimitti herra +Oglethorpea kaikilla muilla kuin sopivilla nimillä ja vihdoin hyökkäsi +vihan väessä tiehensä." + +Paul muutti lähettinsä ja virkkoi: "En ole koko elämässäni nukkunut +ainoatakaan yötä Laiskassa Hevosessa, herra Christian." + +Greta istui ja neuloi takan toisella puolella. Kissanpoika, jonka +kaulaan silkkinauhaan oli sidottu pieni tiuku, leikitteli hänen +hienojen tohveliensa tupsuilla. Vain neulintikkujen sälinä, kellon +kilinä ja suuren seinäkellon harvat naksutukset häiritsivät +hiljaisuutta. + +Vihdoin kirkkoherra Christian nousi tuoliltansa. + +"No, Paul, mies, Paul -- voi kuitenkin, kuinka tuhoisa siirto! Sinun +taitosi huononee, huononee, huononee. Kerran sinä voitit minut neljästi +viidestä pelistä ja nyt minä olen tasaväkinen." + +Peli loppui pian, jolloin kirkkoherra ilosta hykersi käsiänsä, Greta +laski leikkiä ja Paul purskahti äänekkääseen nauruun. + +Kirkkoherra Christian nosti hyllyltä paksun, suuren kirjan, jonka +selkämys oli nahkaa ja kannet vihreää kangasta. + +"Minun täytyy tehdä tili päivän kulusta", hän sanoi, "ja mennä levolle. +Tänä aamuna minä olin ennen päivän koittoa jalkeilla." + +Greta astui vanhan miehen luo ja katseli yli olan, kun tämä kirjoitti: + +"21 p. marrask. Mentyäni huoneeseeni eilen illalla ja tehtyäni tilin +Jumalani kanssa panin maata ja nukahdin heti. Mutta Peter odotti +Herttasen kantamista ja niin hän tuli ja herätti minut. Menimme siis +navettaan, autoimme ja syötimme sitä ja lopuksi lypsimme. Ollut koko +päivän kyntämässä nurmea ja Peter kaivanut perunoita. Poikkesin +palatessa Lentävässä Hevosessa, istuin siellä hetkisen ja join tuopin +olutta, eikä enempää, ja maksoin sen. Saanut kymmenen shillingiä +asianajaja Bonnithornelta hautausjuhlallisuuksista ja punnan kaksi +shillingiä Boltonin hyväntekeväisyysrahastoon; samoin viisi shillingiä +neljännesmaksuksi Henry Walmsleyltä ja seitsemän Robert Atkinsonilta ja +yhden pennyn velan ylijäämää Randal Alstonelta ja niin vetäydyn levolle +sovinnossa ja rauhassa koko maailman kanssa, Ylistetty olkoon Herra." + +Kirkkoherra pani takaisin hyllylle upean kirjansa, jota hän nimitti: +"katsaus elämääni ja toimintaani", ja kutsui sisähuoneista kynttilää +sänkykamariinsa. Äreä ääni murahti vastaan: "Tulee", ja tulikin heti. + +"Kiitos, Peter. Mitenkäs yhdistys voi ja kuka saarnaa ensi sunnuntaina, +Peter?" Peter mörisi: + +"Enpä tiedä, ellei se vain ole te itse. Minä lupasin heille, että te +lahjoittaisitte sunnuntai-iltanne meille." + +"Mutta eihän minua ole kukaan pyytänytkään. Sinä olisit voinut puhua +asiasta minulle, ennenkuin lupasit, Peter. Mutta samapa se. Minä teen +sen kyllä, vaikka köyhän saarnan he nyt minulta saavat." + +Kääntyen Pauliin, joka istui takan ääressä, kirkkoherra virkkoi: + +"Peter on jättänyt meidät ja tullut methodistiksi. Hän on nyt veli +Peter Ward ja pyytää minua puhumaan heidän kokouksessaan. No, minä +en tahdo kieltää. Monet hyvät kirkonmiehet ovat olleet myöskin +lahkolaisia. Hyvää yötä ... Peter, tarkastapa minun onkeni ja laita +toisiin uusi siima, samoin uudet nuorat etupurjeeseen. -- Sido myöskin +piiskani kädensijaan leveämmälti nuoraa, se on eteisen nurkassa. Ja +Peter, huomenna minä vien kauroja myllyyn, Robin Atkinson on luvannut +ruunansa ja tammansa lainaan. Robin panee aina hevosille eväiksi +pussillisen kaurankahuja, mutta ne eivät riitä. Pane sinä sitä varten +toinen pussi parempia, jotka voidaan sekoittaa niihin huonompiin, että +hevoset jaksavat. Hyvää yötä teille kaikille, hyvää yötä." + +Peter murisi jotakin hampaittensa välitse ja kyhnysti ulos. + +"Jumala häntä siunatkoon!" sanoi Greta, kun he jäivät kahden, ja +nostamatta silmiänsä tulesta Paul virkkoi hiljaa: + + "Lapset, rakkaus ei kukkaiskieltä vaan + töin ja toimin täytyy näyttää rakkauttaan." + +Sitten vallitsi pienessä pappilassa täydellinen hiljaisuus. Paul +istui ääneti ja hievahtamatta, kunnes Greta tahtoi saada hänen +mielensä jälleen iloiseksi. Hänen kirkkaat silmänsä säteilivät +takan rusohohteisessa valossa. Hänen vilkas mielikuvituksensa keksi +lakkaamatta uutta ja uutta, jolla hän koetti karkoittaa toisen sielusta +masennuksen tunteen. Mutta hänen hellyytensä, hänen suloinen naurunsa, +hänen sukkeluutensa ja vallattomat kujeensa eivät tehneet toivottua +vaikutusta. Paulin kasvoja synkistävät raskaat pilvet eivät ottaneet +haihtuakseen. Paul hymähteli katsellessaan säteileviin silmiin ja +silitteli hellästi pehmeitä hiuksia, jotka nyt olivat saaneet tulen +valossa kultaisen loiston, mutta katseeseen palasi sama raskas +surumielisyys uudestaan ja uudestaan. + +Vihdoin Greta huomasi, että hänen yrityksensä olivat turhat. Hän nousi +matolta seisoalleen. + +"Lemmittyni", hän sanoi, "nyt minä menen nukkumaan. Sinä et voi tänään +hyvin tai olet suuttunut ja pahalla tuulella." + +Hän odotti hetkisen, mutta Paul ei virkkanut mitään. Sitten hän +hitaasti lähti liikkeelle jättääkseen huoneen. + +Nyt Paul virkahti: + +"Greta, minulla on jotakin sanottavaa sinulle." + +Sinä hetkenä Greta oli paikoillaan kaislamatollansa. + +Naurava ilme oli silmistä paennut ja sijalle oli kohonnut levoton +odotus. + +"Sinä olet onneton. Olet ollut onneton kauan, kauan, etkä ole koskaan +sanonut minulle syytä. Sano minulle nyt." + +Kasvojen jäykkä ilme pehmeni. + +"Miksi panna kaikennäköistä sinun päähäsi, pienokaiseni?" kysyi Paul +leikkivä sävy äänenpainossa ja hyväillen kultaisia hiuksia. + +"Sano minulle nyt", pyysi Greta kiihkeästi. "Pidä minua naisena, joka +kykenee jakamaan sinun surusi, äläkä lapsena, jonka kanssa voi leikkiä +ja jota voi lelliteliä, mutta joka ei voi olla apuna kantamassa miehen +raskasta kuormaa. Ellen minä ole kelvollinen kuulemaan sinun surujasi, +minä en ole sovelias sinun vaimoksesi. Sano minulle, Paul, mikä on +riistänyt päivänpaisteen sinun elämästäsi." + +"Päivänpaistetta ei ole mikään vielä ryöstänyt minulta, sinä +tyttöhupakko; tässä se on", sanoi Paul keventyneesti ja leikiten +sormillansa hänen kultaisilla kiharoillansa. + +Tytön loistava katse painui alas. + +"Sinä leikittelet vain minun kanssani", hän sanoi masentuneena, "sinä +vain leikit minun kanssani. Olenko minä niin lapsellinen? Oletko sinä +suuttunut minuun?" + +"Suuttunut sinuun, sinä pikkuhupakko? Sitä en koskaan pidä +mahdollisena", sanoi Paul, ja hänen äänensä aleni melkein kuiskaukseksi. + +"Sano minulle sitten, lemmikkini. Sinulla on jotakin sanottavaa. Mitä +se on?" + +"Minä tulin kysyäkseni --" + +"No?" + +Paul epäröi. Hänen sydämensä oli liian täynnä, että hän olisi voinut +puhua. Hän alkoi uudelleen. + +"Luuletko sinä, että olisi liian suuri uhraus purkaa --" + +"Mitä?" läähätti Greta. + +"Muistatko sinä, mitä sinä sanoit minulle veljestäni Hughista -- että +hän sanoi rakastavansa sinua?" + +"Entäs sitten?" kysyi Greta sekavin ilmein. + +"Minä luulen, että hän puhui totta", sai Paul sanotuksi, vaikka ääni +vapisi. + +Greta vetäytyi taaksepäin, ja ääretön jännitys kuvastui hänen +jokaisesta piirteestään. + +"Olisiko se... luulisitko sinä... otaksuen, että minä menisin kauas, +hyvin kauas, emmekä me kohtaisi toisiamme johonkin aikaan, pitkään +aikaan -- emme _koskaan_ enää tapaisi -- luulisitko voivasi oppia +rakastamaan häntä ja mennä hänen kanssaan naimisiin?" + +Greta hypähti kiihkoissaan seisoalleen. + +"Häntä -- rakastaa häntä! Sinä kysyt minulta sitä -- sinä!" + +Tytön ääni hukkui nyyhkytykseen, joka näytti raatelevan häntä +sydänjuuriin asti. + +"Greta, armahin, anna minulle anteeksi; minä olin sokea -- minä häpeän." + +"Oi, minä voisin itkeä silmät päästäni!" sanoi Greta kuivaten +kyyneleensä. "Sano, että sinä vain laskit leikkiä -- sano, että se oli +vain leikkiä, oi, sano, sano!" + +"Minä sanon mitä vain -- mutta en ikinä toista niitä sanoja -- ja ne +olivat vähällä tappaa minut." + +"Ja sitäkö sinä tulit minulle sanomaan?" kysyi Greta. + +"Ei, ei", vastasi Paul nousten kiihkoissaan tuoliltansa, "se oli aivan +muuta, joka on nyt helpompaa -- kymmenesti helpompaa sanoa se nyt. +Greta, sano minulle, jos minä jättäisin Cumberlannin ja asettuisin +asumaan johonkin muualle -- Australiaan tai Canadaan taikka johonkin +muualle kylliksi kauas täältä -- voisitko sinä jättää kotisi, ystäväsi, +vanhan seuraelämäsi ja tottumuksesi ja koko rakkaan entisyyden ja +viettää uutta elämää minun kanssani uudessa maailmassa? Voisitko sinä +sen tehdä?" + +Gretan silmät säteilivät. Paul avasi sylinsä, ja tyttö riemuiten +heittäytyi hänen povellensa. + +"Tämäkö on sinun vastauksesi?" kysyi Paul väristen ilosta. Pari +kyyneltyviä silmiä katsoi hetkisen syvälle hänen silmiinsä. + +"Sitten me emme puhu tästä enää. Minä matkustan huomeniltana Lontooseen +ja viivyn siellä neljä päivää. Kun minä sieltä palaan, keskustelemme +uudestaan ja puhumme sen jalon vanhuksen kanssa, joka tuolla sisällä +lepää. Nukkukoon se vanha ystävä rauhassa sulounia!" + +Paul otti hattunsa ja avasi oven. Hänen huolensa olivat haihtuneet, +hänen katseensa oli rohkea ja varma. Äsken harmaat kasvot punoittivat +nyt. Hän seisoi suorana ja astui voimakkaana miehenä yli kynnyksen. + +Greta seurasi häntä eteiseen. Punertava valo pilkisti jälkeen. Se +leikitteli hänen kultaisilla kiharoillansa ja hukutti hänen olentonsa +hohtavaan purppuraan. + +"Oi, kuinka vapaana saakaan siellä hengittää", virkahti Paul, "kun +kaikki tämä orjuus ja kurjuus on jäänyt! Sinä et voi tätä ymmärtää, +lemmittyni, mutta kerran sinä sen käsität. Mitäs siitä, vaikka se +olisikin sateen, lumen ja myrskyjen maa? Se on kuitenkin vapauden maa +-- vapauden, elämän ja rakkauden. Ja nyt, Hugh-herra, me olemme pian -- +sangen pian kuitit!" + +Hänen ilonsa oli rajaton, ja Greta oli liian onnellinen häiritäksensä +sitä kysymyksillä. + +He olivat pysähtyneet ovelle. Yö oli tyyni ja pimeä. Puut seisoivat +äänettöminä -- niiden lörpöttelevät lehdet olivat pudonneet. Äänetön ja +tyhjä, kuten autio katu oli näkymätön tie. + +Paul ojensi ulos kätensä koetellaksensa, sataisiko. Lakastunut lehti +tipahti hänen kämmenellensä räystään kiemurtelevista kasveista. + +Silloin kuului käytävältä askeleita. Ne lähenivät hiljakseen taloa. +Äkkiä ilmestyi postinkantaja portaan eteen. + +"Hyvää iltaa, Tuomas Kyttyräselkä", huudahti Paul iloisesti. + +"Kuka se sitten oli, jonka kohtasin tiellä?" kysyi tulija. + +"Koska?" + +"Nyt juuri." + +"No, kuka se sitten oli?" + +"Minä luulin, että se olitte juuri te." + +Pieni mies hävisi pimeään. + +"Epäilemättä minun veljeni", sanoi Paul ja sulki oven jälkeensä. + + + + +III LUKU. + + +Seuraavana aamuna aurinko paistoi kirkkaasti koettaen lämmittää +jäätynyttä maisemaa. Taivas oli sininen ja ilma raikuvan kuulakka. + +Hugh Ritson istui huoneessaan Ghyllin yläkerrassa, josta oli näköala +harjulle ja joelle, joka virtasi lehdettömien puiden lomitse. Hänen +huoneensa ei ollut aivan tavallinen cumbrilainen asumus. Sen kalustus +oli kaikkea muuta kuin komea. Sisustuksen huomattavin piirre oli +vanhanaikaisuus. Monilla hyllyillä oli kirjoja, jotka olivat sidotut +mitä erilaisimpiin kansiin. Seinillä oli öljy- ja vesivärimaalauksia +ja kaikenkokoisia peilejä. Oven sisäpuoleen oli kiinnitetty ommeltu +taulu. Mustan tammisen kirjoituspöydän huomattavin koriste oli Danten +veistokuva. Kalustona oli pesupöytä ja puisia tuoleja; keskiaikainen +kuvuton lamppu ja avoin takka antoivat valoa. Uunin korvalla oli +norsunluusta veistetty ristiinnaulitun kuva. + +Hugh itse istui harmoonion ääressä, ja hänen sormensa määrättömästi +juoksentelivat koskettimilla samalla kun soittajan katse harhaili +akkunasta ulos. Kuului naputus ovelta. + +"Sisään", sanoi soittaja. Herra Bonnithorne astui huoneeseen ja +suuntasi kulkunsa keskellä lattiata olevan pöydän luo. Hugh Ritson +lopetti soittonsa ja noustuaan ylös vei nojatuolin takan ääreen. + +"Onko luovutuskirja valmis?" hän kysyi, kun herra Bonnithorne yhä jäi +seisomaan. + +"On, rakas ystäväni, ja jotakin vieläkin tärkeämpää." + +Hugh kohotti katseensa: huolimatta ainaisesta hymystänsä herra +Bonnithorne oli kovin kiihtynyt. Alentaen äänensä virkkoi asianajaja: +"Jäljennökset kastetodistuksista." + +Hugh hymyili osoittamatta erikoista mielenkiintoa: "Hyvä, me puhumme +kastetodistuksista ensin", hän sanoi vetäen yönuttunsa tiukemmin +ympärilleen. + +Herra Bonnithorne kaivoi esille muutamia asiakirjoja. Hän vaikeni, +hänen katseensa oli terävä ja kirkas; hän näytti katselevan hämmästyen +rakasta ystäväänsä ja jokin selittämätön epäluulo näytti luovan +varjon hänen kasvoillensa, mutta hänen sanansa olivat sydämelliset ja +luottavat ja äänensä -- kuten tavallisesti -- matala ja hyväilevä. +"Mikä ihmeellinen mies sinä olet! Ja kuinka muuttunut! On vain +jokunen kuukausi siitä, kun minun piti ruoskalla herättää sinun +uinuvaa rohkeuttasi ratkaisemaan suuria asioita. Ja nyt sinä voitat +minut kokonaan. Ei vähintäkään epäilystä! Kuinka toisenlainen minä +olenkaan toden totta! Juuri tänä aamuna asiamieheni lähetti minulle +jäljennökset, ja nyt minä olen täällä viiden penikulman päässä kotoani. +Ja kun posti saapui -- minun täytyy kertoa sinulle -- sellainen oli +minun kiihkoni saada tietää, olivatko epäilyksemme oikeita vai --" + +Hugh keskeytti vilkkaasti ja kylmästi: "Että sinä olit liian +hermostunut avataksesi kirjettä, vaan pyörittelit sitä tuntikausia +sormissasi -- juuri niin!" + +Sanottuaan tämän Hugh kohotti katseensa kyllin äkkiä huomataksensa +ilmeen, joka välähti herra Bonnithornen kasvoilla, ja kun hän. käänsi +päänsä toisaalle, leikki hänen huulillansa merkillinen hymy. + +"Anna minulle asiakirjat", virkkoi Hugh ojentaen kätensä, mutta +hievahtamatta paikaltaan. + +"Jaah, todellakin, sinä olet -- todellakin --" + +Hugh nosti silmänsä. Herra Bonnithorne vaikeni, ojensi paperit ja +istahti väkinäisennäköisesti tuolille. + +Yksitellen Hugh tutki nämä kolme lyhyttä asiakirjaa. "Tämä on hyvä", +hän sanoi tyynesti. + +"Hyvä? Niin minäkin sanoisin. Mikä voisi olla parempi? Minun täytyy +tunnustaa sinulle, että aina tähän päivään asti minulla oli epäilyksiä. +Nyt ei niitä enää ole." + +"Epäilyksiä? Sinulla siis oli epäilyksiä", sanoi Hugh kuivasti. "Ne +turmelivat kai sinun yöunesi?" + +Vaaniva epäilyksen ilme herra Bonnithornen silmissä sai selvän muodon +ja hän koetti urkkia Hugh Ritsonin kasvoista, mitä toinen oikeastaan +ajatteli, tavalla, joka oli sangen vähän sopusoinnussa hänen hymynsä +kanssa. "Saako sinun mielestäsi toinen ottaa toisen perinnön ilman +epäilyksiä tai vastalauseita?" + +Hugh oli olevinaan, niinkuin ei olisi kuullut ja alkoi lukea ääneen +kädessään olevia asiakirjoja. "Annapas olla, tämä on ensiksi -- +Syntymätodistus." + +Herra Bonnithorne keskeytti, "Onneksi, erinomaiseksi onneksi +syntymätodistus _on_ ensiksi." + +Hugh luki: + +"Nimi, Paul. Syntymäpäivä, 14 elokuuta 1845. Syntymäpaikka, Russel +Square, Lontoo. Isän nimi, Robert Lowther. Äidin nimi, Grace Lowther, +tyttönimi Ormerod." + +"Tämä on sitten toiseksi -- Vihkimätodistus." + +Herra Bonnithorne nousi innoissaan ja hykerteli käsiänsä tulen edessä. +"Niin, _toiseksi_", hän sanoi ilmeisesti mielissään. + +Hugh luki kylmästi: + +"Allan Ritson -- Grace Ormerod vihityt kirkkoherran virastossa +Lontoossa Bow-kadun varrella 12 p. kesäkuuta 1847." + +"Mitäs siitä sanot?" kysyi herra Bonnithorne kiihkeästi kuiskaten. + +Vastaamatta mitään Hugh jatkoi. + +"Ja viimeksi tulee tämä -- Syntymätodistus." + +"Nimi Hugh -- synt. 25 p. maalisk. 1848 -- Cumberlannin Halme +Gravenglassissa -- vanhemmat Allan Ritson -- Grace Ritson (Ormerod)." + +"Siinä nyt on koko arvoituksen selitys", sanoi herra Bonnithorne ja +-- ääntänsä alentaen: "Paul on sinun velipuolesi ja hän on Lowtherin +poika. Sinä olet Allan Ritsonin perijä, syntynyt ennen, kuin vuosi +oli loppunut isäsi vihkimisestä. Voiko mikään olla sen selvempää?" +Hugh silmäili ääneti asiakirjojansa. "Onko nämä jäljennökset otettu +virallisista asiakirjoista?" hän kysyi. + +Herra Bonnithorne nyökkäsi. + +"Ja sinun kirjeenvaihtajasi on luotettava?" + +"Täydellisesti. Hän on asianajaja, joka kokemuksensa perusteella +tällaisissa asioissa on erehtymätön." + +"Saiko hän tietää, kenen vuoksi hänen oli kopiot otettava?" + +"Hän sai määräyksen etsiä Grace Ormerodin avioliitot ja saada selville +hänen jälkeläisensä." + +"Ja sen enempää ei hänelle selvitetty?" + +Herra Bonnithorne nyökkäsi taas. + +Hugh taivutteli sormillansa asiakirjoja ja pani sitten kaksi niistä +päällekkäin. Hänen kasvonsa ilmaisivat hämmästystä. "Minä ihmettelen", +hän sanoi. + +"Mikä sinua ihmetyttää?" kysyi herra Bonnithorne. + +"Voiko mikään olla sen selvempää?" + +"Voi. Näiden todistusten mukaan minä olen kaksi ja puoli vuotta +nuorempi Paulia. Minulle on aina sanottu, että välillämme oli vain yksi +vuosi." + +Herra Bonnithorne hymyili ja sanoi sitten ylemmyyttä ilmaisevalla +äänellä: + +"Häpeällinen petos." + +"Sinä ajattelet, että lasta on helppo pettää -- tosi!" Herra +Bonnithornen kasvoilla pysyi hymy lakkaamatta. + +"Nyt minun on suoritettava jälkisäädöksen summaa ja sinä epäilemättä +tahdot valvoa perintöoikeuksiasi." + +"En", sanoi Hugh Ritson painokkaasti ja nousten seisoalleen. + +"Sinä tiedät, että jos äpärä saa määrätyn ajan hallita tilaa, laki +tunnustaa hänet oikeuden omistajaksi. Hän on silloin äpäräesikoinen. +Sinun täytyy karkoittaa koko mies." + +"Ei", sanoi Hugh Ritson vielä kerran. Asianajaja katsoi häneen +kysyvästi, ja Hugh lisäsi: "Se tulee myöhemmin. Ensin täytyy +avioliitosta tulla tosi." + +"Sinun ja Gretan avioliitosta?" + +"Paulin." + +"Paulin?" sanoi herra Bonnithorne äänellä, joka ilmaisi mitä suurinta +epäilystä ja hämmästystä. + +"Paulin, niin", toisti Hugh kauhean mielihyvän ilmein. "Hänen täytyy +naida hänet." + +Asianajaja oli noussut vielä kerran ja katseli Hugh Ritsonia terävästi +suoraan silmiin koettaen päästä selville toisen tarkoituksesta. + +"Sitä sinä et voi tarkoittaa", sanoi hän vihdoin. + +"Ja miksi en?" kysyi Hugh viattomasti. + +"Koska Paul on hänen veljensä -- kaikissa tapauksissa velipuolensa." + +"Sitä he eivät tiedä." + +Herra Bonnithornen hengitys näytti pysähtyvän. + +"Mutta me tiedämme emmekä toimettomina voi olla heidän avioliittonsa +todistajina", sanoi hän vihdoin. + +Hugh Ritson nojasi selkäänsä uuniin. "Me voimme ja se meidän tulee +tehdä", hän päätti, eikä ainoakaan lihas hänen kasvoissaan liikahtanut. + +Herra Bonnithorne katseli ystäväänsä kiireestä kantapäähän ja hänen +kasvojensa jännitys laukesi. + +"Sinä lasket leikkiä, mutta heille se ei ole leikkiä, kun saavat +huomata, että heidän lirputtelunsa ja kuhertelunsa täytyy loppua Ja +millaisesta syystä sitten! Se on oleva kauhea isku. Toinen kysymys +on, eikö olisi inhimillisempää koettaa toteuttaa ennemmin eräs toinen +avioliitto. Eilen illalla käydessäni kirkkoherra Christianin luona, +minä tein puolestasi, mitä suinkin voin." + +Hugh hymyili vastaukseksi toisen hymyyn, mutta tarkempi huomioitten +tekijä olisi havainnut, että asianajajan hymy oli vain kylmää ivaa. + +"Niin, sinä olet inhimillinen, Bonnithorne, ja nyt sinun +hellätunteisuutesi on saanut iskun. Mutta kun minä puhuin naimisesta, +minä tarkoitin juhlamenoja -- en mitään muuta." + +Herra Bonnithornen silmät välähtivät. "Luulen ymmärtäväni sinua. Sinä +aiot erottaa heidät kirkon ovella -- -- ehkäpä itse alttarilla. Se on +kauhistava kosto; minun selkäpiitäni karmii." + +Hugh naurahti kevyesti ja asteli akkunan luo. Auringonsäde lankesi +hänen ylössuunnatuille kasvoilleen. Kun hän kääntyi ympäri ja keskeytti +hiljaisuuden, hänen äänensä kaikui syvänä ja karkeana. + +"Minäkin olin inhimillinen. Kun hän puhui avioliitostaan Paulin kanssa, +minä viittasin esteihin. Hän nauroi sille ajatukselle -- pilkkasi +sitä." Toinen kevyt naurahdus, sitten juhlallinen totisuus. "Hän +hylkäsi minut -- säälimättä, selvästi ja raa'asti. Mitä hän sanoi? +Enkö minä ole sanonut sitä sinulle? No, hän sanoi, ha, ha! voitko sinä +uskoa sitä? -- hän sanoi, että hän mieluummin ottaa jonkun rengin, kuin +minunlaiseni herrasmiehen. Ne olivat juuri hänen omat sanansa." + +Hugh Ritsonin kasvot olivat nyt synkät raivosta, vaikka hymy leikitteli +hänen huulillansa. + +"Hän _saa_ ottaa renkinsä ikuiseksi tuskakseen ja häpeäkseen. Niin +paljon minä hänelle lupasin ja minä pidän sanani." + +"Kauhea kosto", mutisi asianajaja kynsiänsä puhdistellen. + +"Turhaa! Sinä et tiedä, kuinka kauaksi rakkaus voi mennä. Yksinpä +sellaisetkin miehet, joilla on lapsen sydän, voivat hylätyn rakkauden +tuskassansa mennä pitkälle kostossansa." Hän vaikeni ja jatkoi +matalalla äänellä: "Hän on törkeästi loukannut minun rakkauttani." + +"Varmaankaan ei niin, ettei sitä voisi anteeksi antaa", keskeytti herra +Bonnithorne hermostuneesti. "Se olisi vääryys, jonka häpeä kestäisi +koko elämän ajan. Ja hän on kuitenkin nainen." + +Hugh silmäsi ympärilleen. + +"Mutta toinen on mies, ja minun on tehtävä tilini myöskin hänen +kanssansa." Hugh Ritson harppaili edestakaisin huoneessa ja pysähtyi +sitten äkkiä. "Huomaa, Bonnithorne, sanoit, että sinulla on isäni +kuolemasta asti ollut epäilyksiä aina tähän päivään. Mutta minä en ole +hetkeäkään epäillyt. Miksi? Siksi, että olen kuullut vakuutuksen oman +äitini huulilta. Minulleko hän sen sanoi? Ei, vaan -- sen pahempi -- +hänelle. Hän hyvin tietää, ettei hän ole minun isäni perijä. Hän on +tiennyt sen siitä hetkestä, kun minun isäni kuoli. Hän tietää, että +minäkin sen tiedän. Mutta siitä huolimatta hän on isännöinyt maita kuin +omiansa." Toinen harppailu ympäri huonetta. "Ajatteletko sinä sitä, +kun puhumme kostosta? Miehuus? Hänellä ei sitä ole. Hän on säälittävä +roisto, mateleva moukka, joka on valmis voittamaan etuja mihin hintaan +hyvänsä. Hän on ryöstänyt minun perintöni. Hän on vallannut minun +paikkani. Hän on elävä valhe. Kosto? Se on vain oikeudenmukainen +rangaistus." + +Hugh Ritsonin itsehillintä oli hävinnyt. Herra Bonnithorne, joka +ei vähästä joutunut hämilleen, painoi katseensa maahan hänen +edessään. "Kauheata, kauheata!" mutisi hän taas ja sitten hän lisäsi +vakuuttavasti: "Mutta sinä tiedät, että minä olen aina kehoittanut +sinua pitämään kiinni perintöoikeudestasi." + +Hugh Ritson harhaili ympäri huonetta; raskaana ja laahustavana kohtasi +jalka permantoa. + +"Bonnithorne", hän sanoi pysähtyen, "kun nainen häväisten hylkää +miesparan, jonka sydän on kiintynyt häneen, niin ettei luule voivansa +elää ilman, silloin tuo mies joskus heittää rikkihappoa naisen silmille +sanoen: 'Jos minä en voi häntä saada, niin eihän muillekaan kelpaa', +tai 'koska hän on tehnyt syntiä, niin kärsiköön.' Se on _kosto_. +Sellainen mies ajattelee yksinkertaisessa sielussansa, että kun kauneus +on kadonnut, jäljelle jää vain inho." + +Kuului kevyt naurahdus. + +"Oikeutettua rangaistusta ei voi verrata rikkihapon käyttämiseen." + +Herra Bonnithorne selaili hermostuneesti papereitansa ja mutisi +uudestaan: "Kauheata, kauheata!" + +"Nainen on tehnyt minulle vääryyttä ja mies on tehnyt minulle vielä +enemmän vääryyttä, Bonnithorne. Heidän tulee mennä _vihille_ ja erota; +ja sen jälkeen he saavat käydä yhteen ja erota taas, kuilu erottaa +heidät toisistansa ja vielä suurempi kuilu muusta maailmasta, ja niin +edelleen loppuun asti, ja vasta silloin me kolme olemme kuitit." + +"Kauheata, kauheata!" kertasi herra Bonnithorne taas. "Koko luonto +nousee sitä vastaan."? + +"Nouseeko? Nouskoon vain", sanoi Hugh hehkuvin poskin, ja kylmä +hymy palasi hänen huulillensa. "Sinun oikeudentuntosi olisi kai +tullut tyydytetyksi, jos minä olisin ajanut tuon äpärän pennittömänä +kerjäläisenä tiehensä, tehnyt tyhjäksi avioliiton ja ottanut naisen +vaimokseni suojatukseni häntä, kun en voinut rakkaudella voittaa." +Hymy häipyi pois. "Se olisi ehkä ollut hieman parempi kuin rikkihappo, +vaikk'ei siinä suurta eroa ole. Maailmanmiehenä ymmärrät sen." + +"Se on kauhea kosto", mutisi asianajaja ja tällä kertaa toisenlaisella +äänenpainolla. + +"Sanon vielä: heidän täytyy mennä vihille, ei enempää", sanoi Hugh. +"Minä en tahdo häväistä luontoa enempää kuin hämmästyttää ihmisiä pois +suunniltaan." Aurinko oli kiertänyt ja valaisi sitä nurkkaa, jossa +harmooni seisoi. Hughin kiihko oli vähitellen asettunut. Hän istahti +tuolille alkaen soittaa. Ovelta kuului naputus, ja loordi Fisher astui +sisään. + +"Se cleweläinen herra on hiilihaudoilla ja tahtoo puhua kanssanne +sulatosta", sanoi vanha mies. + +"Sanokaa hänelle, että puolen tunnin kuluttua olen siellä hänen +luonaan", sanoi Hugh, ja loordi Fisher jätti huoneen. Hugh Ritson pisti +paperit taskuunsa. + +"Me olemme menettäneet liian paljon aikaa noiden todistusten vuoksi +-- ne voivat odottaa. Missä on sopimuskirja? Minun täytyy saada raha +maksaakseni uudet koneet." + +"Tässä se on", sanoi asianajaja levittäen asiakirjan pöydälle. + +Hugh silmäsi kiireesti sen läpi ja soitti sitten kelloa. Kun +palvelijatar ilmestyi, Hugh käski hänen mennä herra Paulin luo, joka +oljilla peitteli mansikkamaata, ja sanoa, että hän tahtoo nähdä häntä +heti. Sitten hän palasi harmoonin luo ja soitteli käyttäen viehkeitä +äänikertoja. Kosketus oli kevyt ja juoksutukset tasaiset. + +"Mitäs uutta hänen tyttärestään?" kysyi herra Bonnithorne alentaen +äänensä kuiskaukseksi. + +"Kenenkä tyttärestä?" sanoi Hugh pysähtyen ja katsoen olkansa yli. + +"Tuon vanhuksen -- loordi Fisherin." + +Hugh Ritson lopetti soiton ja pisti kätensä povitaskuunsa. Mutta herra +Bonnithorne kiiruhti näyttämään, ettei hänen tarkoituksensa suinkaan +ollut udella toisen miehen salaisuuksia. + +"Älä vaivaudu. Ehkäpä mieluummin haluat kertoa minulle, miten asiat nyt +ovat." + +Hugh naurahti hieman, veti sitten kirjekuoresta taitetun paperiarkin, +jossa oli kankeita koukeroita ja alkoi lukea: + +"Minä kirjoitan sinulle kiittääkseni --" + +"Tuossa" -- työntäen kirjeen asianajajalle, "lue itse", sitten hän +jatkoi soittoansa. + +Herra Bonnithorne asetti lasit nenälleen ja luki: + +"Minä kirjoitan sinulle kiittääkseni sinua siitä, että ystävällisesti +muistit minua, oli aivan kuin olisin ollut sinun seurassasi, minä elän +lakkaamatta toivossa saada nähdä pian sinua, koska tulet luokseni? +Joskus minä ajattelen, ettet sinä koskaan, koskaan tule enkä minä voi +olla itkemättä, vaikka minä koetan enkä minä paljoa itke. Minä en mene +ulos kovin usein. Lontoo on kaukana, kuuten penikulman päässä, täällä +on kauniita ihmisiä ja kauniita lapsia. Aattelen vain aikaa, jolloin +se tapahtuu ja sinä tulet hakemaan minut kotiin. Miten isärukka voi, +onko hän kovin vanhennut ja sureeko hän minua? Epäilen, tuskin hän +enää minua tuntee. Minä voin oikein hyvin silmissäni on vain jotakin +vikaa. Joskus kun minä herään en voi nähdä selvästi. Älä ole kauaa +kirjoittamatta. Minun silmäni ovat hyvin kipeät ja punaiset tänään, +ja on niin hirveän ikävä tässä oudossa paikassa. Rouva Drayton on +minulle hyvä. Hyvästi. Hänellä on poika, mutta se on aina kokouksissa, +joka on kamalaa, enkä minä ole kertaakaan nähnyt häntä. Kirjoita pian +rakastavalle Mercyllesi. Aika on lähellä." + +Hugh soitteli sill'aikaa kun herra Bonnithorne luki. Kun asianajaja +pääsi kirjeen loppuun, hän antoi sen takaisin huomauttaen: + +"Tullut tänä aamuna, niinkö? Se on kirjoitettu torstaina melkein +viikko sitten." + +Hugh nyökäytti olkansa yli ja jatkoi soittamistaan. Vienot +sävelet seurasivat toisiansa hänen sormiensa kevyesti liidellessä +koskettimilla, kunnes ovi repäistiin auki ja Paul astui varmoin askelin +huoneeseen. Silloin hän nousi, otti kynän telineeltä ja kastoi sen +musteeseen. + +Paulilla oli kevyt puku karkeata kangasta, säärystimet ja karvalakki, +jota hän ei liikuttanut. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Varman +päätöksen saattoi lukea jokaisesta juonteesta. + +"Anteeksi, herra Bonnithorne, etten purista kättänne", hän sanoi +syvällä äänellänsä, "minä olin työssä enkä taida olla kyllin puhdas." + +"Tämä", sanoi Hugh pyöritellen kynää sormissansa -- "tämä on +sopimuskirja, josta sulle eilen puhuin. Kirjoita tuohon", osoittaen +etusivulla olevaa tyhjää nimiviivaa. + +Sitten hän asetti toisen kätensä paperin yläosalle aivan kuin +tukeaksensa sitä ja tarjosi kynää. + +Paul ei tehnyt pienintäkään merkkiä hyväksyäkseen sitä. Hän kumartui, +tarttui asiakirjaan ja heitettyään Hughin käden pois nosti sen +lukeaksensa. + +Hugh katseli häntä terävästi. + +"Tavallinen muodollisuus", hän sanoi kevyesti, "ei mitään muuta." + +Paul silmäsi kiireesti läpi asiakirjan ja sitten hän kääntyi +asianajajaan. + +"Onko tämä neljäs vai viides panttaus?" hän kysyi pitäen yhä asiakirjaa +kädessään. + +"Todellakaan en voi sitä sanoa. Luulen, että se on -- ei, todellakaan +en voi sitä sanoa --" + +Herra Bonnithornen suloinen ääni vaikeni ja makean hymyn rinnalle +ilmestyi levottomuus. + +Paul katsoi terävästi häntä silmiin. + +"Mutta minä muistan", hän sanoi tyynesti, mikä vaikutti enemmän kuin +raivo. "Se on viides. Holmen tila on ensin, ja sitten tuli Goldscape. +Hindscarth pantattiin viimeistä ruohonkortta myöten ja sen jälkeen +meni Coledale. Nyt on itse Ghyll, kuten näen, kaikkine maineen ja +rakennuksineen." + +Hugh Ritsonin ilme muuttui, mutta ääni oli järkähtämättä sama, kun hän +sanoi: + +"Jos suvaitset, niin käymme asiaan." Sitten pahaenteisesti hymyillen: +"Sinä esiinnyt kuin ranskalainen viisastelija -- alat jokaisen puheesi +maailman alusta. Alkakaamme edes vedenpaisumuksesta!" + +"Vedenpaisumuksesta!" sanoi Paul kääntäen katseensa sinne, missä Hugh +seisoi pitäen kynää kädessään ja naputellen vapaan kätensä sormilla +pöytään. "Se on tarpeetonta! Me olemme jo veden alla." + +Kiihko Hughin kasvoissa muuttui turmiotatuottavaksi vihaksi. Mutta hän +hillitsi äänensä ja sanoi hiljaa: + +"Clewestä tullut insinööri odottaa minua hiilihaudoilla. Minä olen +tuhlannut koko aamun odottaessani näiden muodollisuuksien täyttämistä. +Tule, tule, laitetaan se nyt valmiiksi. Herra Bonnithorne todistaa +nimikirjoituksen." + +Paul ei ollut kääntänyt terävää katsettansa veljensä kasvoista. Hugh +karttoi hänen katsettaan aluksi, mutta sitten vastasi siihen hävyttömin +ilmein. + +Pitäen asiakirjaa yhä edessään Paul sanoi tyynesti: + +"Tänä iltana minä lähden Lontooseen ja viivyn siellä neljä päivää. Eikö +tämä asia voi odottaa niin kauan?" + +"Ei, se ei voi odottaa", sanoi Hugh päättävästi. + +Paul alensi äänensä. + +"Älä käytä minulle tuota puhetapaa, minä varoitan sinua. Eikö tämä asia +voi odottaa?" + +"Minä tarkoitan, mitä minä sanon -- se _ei_ voi odottaa." + +"Palatessani minulla voi olla sinulle jotakin sanottavaa, joka voi +vaikuttaa tähän ja toisiin kiinnityksiin. Vielä kerran, voiko se +odottaa?" + +"Tahdotko kirjoittaa -- jaa tai ei?" sanoi Hugh. + +Paul katsoi tiukasti ja suoraan veljensä silmiin. + +"Sinä hävität kokonaan minun perintöni -- sinä --" + +Tämä sana karkoitti kaiken Hughin itsehillinnän. + +"_Sinun_ perintösi!" hän sanoi katkerimmalla äänellänsä. "Tänään on +myöhä puhua siitä. _Sinun_ perintösi -- --" + +Mutta hän pysähtyi. Rohkea ilme hänen kasvoillaan muuttui rajattomaksi +raivoksi. Paul oli repäissyt asiakirjan kappaleiksi ja heitettyään ne +pöydälle lähti arvelematta ulos. + + + + +IV LUKU. + + +Paul palasi puutarhaan ja työskenteli vielä kolme tuntia. Myrsky oli +hajoittanut olkikasan ja hän aumasi ne uudelleen erään työmiehen ja +nuoren pojan kanssa. Sitten hän palasi sisään, muutti pukua ja pakkasi +matkalaukkunsa. Kun se oli tehty, hän meni etsimään tallimiestä. Natt +oli tallissa puhdistellen viheltäen valjaita. + +"Aja pienet vaunut portaitten eteen kello seitsemän aikaan", hän sanoi, +"ja sido matkalaukkuni taakse, löydät sen eteisestä." + +Nyt olikin jo ilta ehtinyt ja alkava kuu kohotti kalpean kaarensa +Hindscarthin takaa. Alkoi tuuli puhaltaa. + +Paul palasi sisään, söi, joi ja tupakoi. Sitten hän nousi ja +kiivettyään yläkertaan koputti äitinsä ovelle. + +Rouva Ritson oli yksin. Lamppu paloi pöydällä ja loi kirkasta +valoansa hänen kasvoilleen. Ne olivat laihtuneet ja kalvenneet, +vaot olivat käyneet syviksi ja selviksi. Hän oli polvillansa, mutta +Paulin tullessa nousi ylös. Paul taivutti hänen päätänsä ja suuteli +häntä otsalle. Kirja oli auki hänen edessänsä, rukousnauha oli hänen +kädessään. Takassa ei ollut tulta. Huone oli kolea ja iloton ja vain +vaatimattomasti kalustettu -- lampaannahkamatto oli lattialla, seinillä +raamatunlauseita, leikkauksin koristettu vaatekaappi nurkassa, kaksi +korkeaselustaista tuolia, pieni pöytä ja vuode -- siinä koko kalusto. + +"Minä lähden matkalle, äiti", sanoi Paul; "juna lähtee tunnin kuluttua." + +"Koska sinä palaat?" kysyi rouva Ritson. + +"Annas, kun katson. Tänään on lauantai -- minä palaan +keskiviikkoiltana." + +"Jumala olkoon kanssasi", sanoi äiti hartaalla äänellä. + +"Äiti, minä puhuin Gretalle eilen illalla ja hän suostui. Me pääsemme +pian vapaiksi tästä orjuudesta. Ensimmäinen rengas kahleesta on jo +katkennut. Hugh kutsui minut huoneeseensa tänä aamuna allekirjoittamaan +Ghyllin panttaussopimusta, mutta minä en suostunut." + +"Ja nyt sinä aiot lähteä pois ja jättää kaikki hänen käsiinsä!" + +Rouva Ritson istahti, ja Paul laski hellästi kätensä hänen päähänsä. + +"Parempi niinkin, kuin antaa hänen kiskoa minulta kaiken tuuma tuumalta +-- -- omistaa vain perijän varjo, kun toinen käyttää kokonaan haltijan +oikeutta. Hän tietää kaiken, hänen karkeat viittauksensa ovat sanoneet +sen minulle kyllin selvästi." + +"Mutta vielä hän on vaiti", sanoi rouva Ritson ja hänen silmänsä +kääntyivät kirjaan. "Varmaankin hän on minun tähteni vaiti -- jos hän +tietää kaiken. Eikö hän ole minun poikani? Ja eikö minun kunniani ole +hänen kunniansa?" + +Paul pudisti päätänsä. + +"Jos kahdenkymmenen sinunlaisesi rakkaan ja hellän äidin kunnia olisi +porraskivenä hänen aikeillensa, ei hän hetkeäkään arvelisi astua sille. +Ei, ei; ei se ole sinun kunniasi eikä hänen omansa, joka pitää häntä +vaiti." + +Rouva Ritson kohotti katseensa. + +"Etkö sinä ole liian kova hänelle? Hän on syytön maailman edessä ja +se ainakin puhuu hänen puolestaan. Anna hänelle anteeksi. Älä jätä +veljeäsi onnettomuuteen!" + +"Minulla ei ole mitään anteeksiannettavaa", sanoi Paul, "vaikka hän +ei tietäisikään mitään, minä sittenkin lähtisin ja jättäisin hänelle +kaiken. Minä en jaksaisi elää kauempaa, kun elämääni synkistää +salaisuus, jonka olen vannonut säilyttäväni. Minä menisin, kuten menen +nytkin, suljetuin huulin, mutta vapain sydämin. Hän saisi omansa +ihmisten edessä, kuten minulla on omani Jumalan edessä." + +Rouva Ritson istui ääneti, hänen huulensa vapisivat huomattavasti ja +hänen kulmansa värisivät. + +"Minä jätän sinut pian, rakas poikani", hän sanoi värähtelevällä +äänellä. + +"Ei, ei, sinä et jätä meitä", vastasi Paul puoliksi ahtelevalla, +puoliksi hellällä äänellä. "Sinä tulet meidän kanssamme -- Gretan ja +minun -- ja siellä taas kukkivat ruusut valkeilla kasvoillasi." Rouva +Ritson pudisti päätänsä. "Minä jätän pian sinut, rakkaimpani", hän +toisti peittäen kyyneleiset silmänsä. + +Paul koetti karkoittaa hänen surunsa, hän nauratteli ja toinen hymyili +heikosti. Vaikka Paul hyväili hänen päätänsä ja laski leikkiä, hän aina +palasi takaisin samaan: -- "minä pian jätän sinut." + +Kuu oli korkealle kohonnut, kun Paul otti hattunsa mennäksensä. Kevyet +pilvet leijailivat taivaalla hetkittäin varjostaen sen kalpeata valoa. +Tuuli oli yltynyt ja puiden lehdettömät oksat löivät vasten akkunoita. +Ilma oli purevan kylmä. + +"Minä tapaan isäni vanhan ystävän Lontoossa maanantaina ja +keskiviikkona minä tulen takaisin. Hyvästi. Ole hyvällä mielellä. +Hyvästi, hyvästi." + +Äiti itki hänen rinnoillaan ja takertui häneen lujasti kiinni. + +"Hyvästi, hyvästi", kertasi Paul ja koetti vapautua hänen syleilystään. + +Mutta hän puristautui yhä lujempaan. Näytti kuin he olisivat yhdessä +viimeisen kerran. + +"Hyvästi", kuiskasi äiti nyyhkyttäen, ja kyyneleet omissa silmissään +Paul nauroi hänen turhalle pelollensa. + +"Ha, ha, ha! Ihan voisi luulla, että minä lähden viimeiselle matkalle +-- ha, ha --" + +Kylmän ilman läpi kuului omituinen kirkuna. Paulin nauru jähmettyi +hänen huulillensa. + +"Mitä se oli?" hän kysyi hengitystään pidättäen. + +Äiti nosti kasvonsa, jotka olivat valkeammat kuin koskaan ennen, ja +kyyneleettömin silmin hän sanoi kuiskaten: "Se oli linnun kirkuna, joka +ennustaa kuolemaa." + +Paul naurahti lyhyesti -- hurjasti. + +"Ei, ei; sinun täytyy vielä voida hyvin ja olla onnellinen." Sitten hän +riistäytyi irti ja lähti. + +Natt istui kuskipenkillänsä ajettuaan vaunut pääoven eteen. Hän +tuijotteli pimeyden läpi jotakin kaukaista ilmiötä, ja kun Paul läheni, +hän oli niin kokonaan vajonnut huomioitten tekoon, ettei ollenkaan +pitänyt varalta herransa tuloa. + +"Mitäs sinä, Natt, niin tarkasti katselet?" kysyi Paul napittaen +käsineitänsä. + +"Minä vain ihmettelen, että se pitkä Dick-mylläri on sytyttänyt tuonne +aika rovion, ellei tuo muhkea savu nouse uudesta sulatosta." + +Paul kurkisti hevosen pään yli. Mahtava liekki valaisi vuorta. Kaikki +ympärillä oli ammottavan pimeää. + +"Sulatto, sen uskallan väittää", sanoi Paul ja hyppäsi vaunuihin. + +Vaunun ainoan lampun valossa hän katsoi kelloansa. + +"Viisitoista yli seitsemän. Saamme ajaa aika vauhtia, mutta tullessa +voit antaa tamman vaeltaa omia aikojansa." + +Hän veti peitteen jaloilleen, ja seuraavana hetkenä he olivat kadonneet. + + + + +V LUKU. + + +Kello kahdeksan sinä iltana kirkas liekki valaisi iltataivasta +ja monien äänten kaiku kajahteli vuorissa. Punainen liekki hohti +myllyltä, mylly oli tulessa. Rätisten lensivät hiilet, ja kipinäsuihku +kohosi korkealle taivaalle ja kauaksi ympärille. Miehet ja naiset +juoksentelivat kiireesti edestakaisin, ja naisten kimeä kirkuna +sekausi miesten korkeaan karjuntaan. Välistä liekki vaimeni ja silloin +kohosi sakea savu tupruten vauhdilla ylös, josta tuuli sen sieppasi +lennättääksensä pitkin maita. Dick-mylläri oli myöskin siellä, ja +paahtava kuumuus korvensi hänen raivostuneita kasvojansa. John +Proudfoot oli nostanut tikapuut myllyn seinää vasten ja kiipesi kirves +kädessä katolle hakataksensa poikki vuoliaiset, mutta kuumuus ajoi +hänet takaisin. Leimahtelevat liekit ilmaisivat, että kaikki puuosat +olivat tulessa. + +"Ei hyödytä -- se on jo palanut", sanoi seppä laahaten tikapuita +jäljessänsä. + +"Minä jo sanoin heille, minkä se kirottu sulatto tekisi minulle", +kiukutteli mylläri kierrellen ympäri palaneissa risoissansa. + +Kirkkoherra Christian seisoi myllyn portilla tuulen yläpuolella loordi +Fisherin rinnalla ääneti katsellen liekkien leikkiä. + +"Tuuli on etelässä", hän sanoi, "ja hehkuvat kypenet lensivät sulatosta +sytyttäen myllyn." + +Mylly oli kuivista puista ja liekit nielaisivat sen kuin louhikäärme +kitaansa. Ihmiset kulkivat edestakaisin, milloin mennen valopiirin +sisälle, milloin taas vetäytyen pimeään. Niiden joukossa oli muuan +pitkä olento, jonka läsnäoloa ei kukaan ollut yleisen metelin aikana +huomannut. + +"Onko teillä presenninkiä?" kysyi tämä mies ympärillään-olijoilta. + +"Caledalen heinäpieleksien peittona on oikein iso", vastasi joku. + +"Hakekaa se." + +"Ei se mitään hyödytä." + +"Saakeli soi, hakekaa se!" + +Tätä ylemmyyttä ilmaisevaa ääntä ei voitu vastustaa. Kolmen minuutin +kuluttua noin tusinan verran miehiä veti perässään valtavaa +presenninkiä. + +"Pitäkää kiinni nuorista ja upotetaan se virtaan", kaikui sama kirkas +ääni yli muun melun. Niin tehtiinkin. Likomärkänä presenninki vedettiin +myllyn pihalle. + +"Missä ovat tikapuut? Pian!" + +Tikapuut nostettiin hiiltyvää, puista seinää vasten. + +"Olkaa valmiina heittämään nuorat minulle", karjaisi syvä ääni. + +Varma jalka astui matalimmalle puolapuulle. Kuului lasin sälähdys, ja +sankka savu syöksähti ulos särkyneestä akkunasta. Hetkisen perästä +seurasi sitä kirkas liekki, joka loistavina kielinä hulmahteli +taivaalle. "Yliset ovat tulessa", karjaisi mylläri. Kilvan ja leikiten +liekit ja säkenet leijailivat tuulessa. + +"Kuka mies tuolla portailla on, tierätkö?" kysyi John Proudfoot. + +"En tierä", vastasi mylläri. + +Sinä hetkenä ilmestyi Hugh Ritson joukkoon. Savu oli hälvennyt ja +selvästi saattoi huomata tumman olennon korkealla myllyn räystäällä. +Hän tarttui molemmin käsin vuoliaiseen ja heittäytyi myllyn katolle. + +"Heittäkää nuorat", hän huudahti. + +Liekit leimahtivat taas valaisten koko taivasta. Vuorten tummat +ääriviivat saattoi huomata päänsä päällä ja joen vesi laakson pohjassa +loisti ja välähteli kuin ambra. Pitkä olento erottui selvästi +punaisia liekkejä vasten ja samalla saattoi nähdä rattaat, joita tuli +tavattomalla halulla hyväili. + +Nyt kun kirkas liekki valaisi hänen kasvojansa ja keltaisenruskeata +tukkaansa, ei kukaan enää kysellyt, mistä hän oli kotoisin. + +"Sehän on Paul Ritson", huudahtivat useat äänet. "Saakeli, nuora -- +joutuin." + +Nuorat heitettiin ja otettiin kiinni ja heitettiin taas toiselle +puolelle. Sitten vettäjuokseva presenninki levitettiin niin, että se +peitti koko myllyn katon ja puolet sivuista. + +Rattaat olivat palaneet ja akselit ja rautaosat törröttivät +hävitettyinä. + +Tulen valta oli voitettu, taivas kävi jälleen sysimustaksi ja äskeinen +ääni tuulesta oli kadonnut. Vasta silloin sai joukko aikaa jutella. + +"Missä on Paul?" kysyi kirkkoherra Christian. + +"Hän oli kerrassaan mainio, totisesti -- missä hän on?" sanoi seppä. + +Kukaan ei tiennyt. Kun liekit alkoivat asettua, hän oli kadonnut. Hän +oli mennyt, kukaan ei tiennyt, minne. + +"Kello on yhdeksän", sanoi kirkkoherra Christian kääntyen kotiinsa. +"Työ oli ankaraa silloin, kun se oli parhaillaan, pojat." + +Silloin kuului rattaitten rätinää, ja Natt pysähdytti vaununsa myllyn +portille. + +"Tulet liian myöhään, Natt", sanoi John Proudfoot; "niissä sinä olet +ollut?" + +"Kyyritsemässä herraa asemalle." + +Hugh Ritson seisoi siinä vieressä. Kaikki katsoivat vuoroin häntä, +vuoroin Nattia. + +"Junalle -- herraa? Mitä sinä tarkoitat? Ketä?" + +"Ketäkö? No, nyt on ihme, Paul-herraa", sanoi Natt huuliansa +nyrpistäen. "Luulenpa melkein, ettei se voinut Hugh-herra olla." + +"Koska? Mille junalle?" kysyi kirkkoherra Christian. + +"Kahreksan Lontoon-junalle." + +"Kahdeksan? Lontoon?" + +"Enkö minä puhu selvästi?" + +"Ja onko hän mennyt?" + +"Saatte olla varmat, että hän on mennyt." + +Hämmästys kuvastui jokaisen kasvoilta. + + + + +VI LUKU. + + +Seuraava päivä oli sunnuntai ja aamujumalanpalveluksen jälkeen +kokoontui joukko miehiä kirkon portin edustalle keskustelemaan +edellisen päivän tapauksista. Illalla oli Lentävä Hevonen täynnä +laakson asukkaita ja siellä vahvistettiin ja hylättiin monta viisasta +teoriaa Paulin salaperäisestä ilmestymisestä palopaikalle ja hänen +samanaikaisesta matkastaan Lontoon-junalla. + +Hugh Ritsonia ei kenkään ollut nähnyt sinä päivänä. Mutta varhain +maanantaiaamuna hän riensi talliin, käski Nattin satuloida hevosen, +hyppäsi sen selkään ja ajoi täyttä laukkaa kaupunkiin. + +Aamu oli purevan kylmä, ja ratsastaja oli napittanut nuttunsa leukaan +asti. Ilma oli sakea, ja sumu ja höyry täyttivät laakson, niin että +vuorien huiput vain silloin tällöin epäselvinä pistäytyivät esille. +Hämärä talvinen päivä, jolloin aurinko ei pilkistänytkään pilven +raosta, ei kyennyt hajoittamaan näitä sumuja. Tuuli oli kääntynyt +pohjoiseen ja puhalsi jäisenä ja kosteana. Lumimyrsky oli tulossa. + +Hugh Ritsonin kasvot olivat veltot ja kuluneet. Hän kumartui syvään +eteenpäin satulassansa. Pureva tuuli löi suoraan vasten. Hänen +katseensa oli terävä, mutta hän ei näyttänyt huomaavan ihmisiä, jotka +sivuutti tiellä. + +Dick-mylläri kyhnysteli puoliksi palaneen myllynsä lähettyvillä. +Kun Hugh ajoi hänen ohitsensa, nosti mylläri katseensa ja mutisi +hampaittensa välitse kirouksen. Vanha loordi Fisher lykkäsi +työntökärryjä sulaton raunioilla. Suurin hiilihauta parhaillaan savusi. +Hughin kulkiessa pajan ohi John Proudfoot seisoi vasara kädessä oven +edessä selkäraudattoman vaunun pyörän vieressä. John kuului sanovan: +"Vaikea on sanoa, missä Paul-herra vietti yönsä pyhää vasten. Koko +juttu peittyy hämärään." Ja ääni pajasta vastasi: "Onneton enne, John, +onneton enne." Kerjäläisen poni oli sidottu portin hakaan. + +Kertaakaan kohottamatta silmiään ja painunutta päätänsä Hugh Ritson +ratsasti huulet lujasti yhteen puristettuina vasten nousevaa myrskyä. +Hänen sielussaan oli pohjamutia myöten myllertävä myrsky, joka oli +ulkonaista paljon voimakkaampi. Kun hän tuli pappilaan, hän pysähtyi +ja kolkutti kiivaasti porttia. Veli Peter tulla kuhnusti ulos kuuden +askelen nopeudella minuutissa. + +"Onko herra Christian kotona?" kysyi Hugh. + +"En tierä, liekö", sanoi Peter. + +"Missä hän on?" + +"En tierä, olisinko sattunut kuulemaan." + +"Sano hänelle, että minä poikkean hänen luokseen palatessani parin +tunnin kuluttua." + +"En tierä, tapaanko minä häntä." + +"Mene sitten hakemaan", karjaisi Hugh kärsimättömästi iskien +piiskallansa hevosta lautaselle. + +Veli Peter Ward kääntyi äreänä ympäri. + +"Enpä tierä, menenkö", hän murisi ja löntysti takaisin sisään. + +Sitten Hugh Ritson ratsasti tiehensä. Alkoi sataa räntää ja se +löi suoraan vasten kasvoja. Tie oli kohvettunut ja hevonen joskus +kompasteli. Mutta ratsastaja ajoi edelleen. + +Vähemmässä kuin puolessa tunnissa hän oli ratsastanut kaupunkiin. +Ihmiset, jotka olivat kokoontuneet torille ryhmiin, hajaantuivat antaen +hänelle tietä. He tervehtivät häntä kunnioittavasti. Hän vastasi +lyhyesti tai ei ollenkaan. Huolimatta pitkästä ratsastuksesta hänen +kasvonsa olivat kalpeat ja huulensa verettömät. Hän pysähtyi Laiskan +Hevosen portille, vanha Willie Calvert, kapakoitsija, seisoi vastassa +ja hipaisi hattuansa, kun Hugh lähestyi. + +"Minun veljeni, Paul, oli täällä yötä muutamia päiviä sitten, olen +kuullut", sanoi Hugh. + +"Niin oli", vastasi kapakoitsija. + +"Mikä yö se oli?" + +"Mikä yö? Odottakaahan. Keskiviikkona tulee siitä viikko." + +"Näittekö te itse hänet?" + +"En, minä makasin pitkään." + +"Kuka hänet näki -- rouva Calvert?" + +"Niin, hän varmasti näki -- Jannet" -- huutaen sisään. -- "Hän kertoo +teille prikusta prikkuun." + +Hauskannäköinen vanhanpuoleinen eukko, jolla oli valkoinen päähine ja +poimuinen esiliina, ilmestyi ovelle. + +"Näittekö te minun veljeni Paulin -- tiedättehän kun hän oli täällä +yötä viime keskiviikkona?" + +"Näin, varmasti", sanoi Jannet. + +"Mitä hän sanoi?" + +"Ei mitään. Oli aika myöhä -- ehkä kello kaksitoista -- minä olin juuri +menossa vuoteeseen, kun kolkutetaan ja kuka siellä oli ellei herra +Paul. Hän sanoi tahtovansa vuoteen, mutta hän näytti tahtovan karttaa +huomiota tai muuten pysyä rauhassa enkä minä senvuoksi häirinnyt häntä +kysymyksillä, vaan vein hänet pieneen, vihreään kamariin ja sanoin +hyvää yötä." + +"Ja seuraavana aamuna -- näittekö te häntä?" kysyi Hugh. + +"En muuta kuin silloin, kun hän maksoi vuoteensa, sillä hän ei ollut +nauttinut koko talossa yhtään mitään." + +"Näyttikö hän muuttuneelta? Oliko hänessä mitään erikoista?" + +"Ei, ellei ota huomioon, että hän esiintyi hieman karkeammin ja oli +puettu hieman toisin kuin tavallisesti." + +"Miten toisin? Mitä hänellä silloin oli yllä?" + +Hugh Ritsonin ennestäänkin kalpeat kasvot olivat nyt kuin ruumiin +kasvot kuutamossa. + +"Taisi olla vaalean harmaa puolivillainen takki, mutta en voi ihan +varmaan sanoa tällä hetkellä." + +Hughin suuret silmät tuijottivat kuin päästä tipahtamaisillaan. Kieli +tuntui tarttuvan kitalakeen ja hetkisen kieltäytyi tottelemasta, kun +hän tahtoi puhua. + +"Kiitos, rouva Calvert. -- Tässä Willie, ukkoseni, juokaa rouvan kanssa +lasi terveydekseni." + +Näin sanoen hän pisti hopearahan kapakanpitäjän käteen, meni ulos ja +ratsasti tiehensä. + +"Mää en ymmärr' nii yhtikäs mittää", sanoi vanha mies. + +"Mistä? Rahasta?" ihmetteli Jannet. + +"Ei, vaan koko tuost' vanhast' poijast'." + +"Anna siis kunkin pitää huolta asioistaan ja pirä sinä lukua vain +omistasi. Sinä olet aina niin hanakka toisten asioihin." + +Kapakoitsija oli jo pistäytynyt sisään ja täyttänyt itselleen +olutkannun. + +"Hanakka! Mää tahron nährä, mitä mikin tahtoo", hän huomautti veitikan +pilke silmässä ja olutkannu huulilla. + +"Jospa sinä oppisit huomaamaan, mitä sinä itse tahrot." + +"Mää tahron olla huolellinen, vanha tyttö." + +Hugh Ritsonin hevonen juosta loksutti kadun kivitystä, kunnes tuli +herra Bonnithornen talolle. Siinä Hugh äkkiä pysäytti, hyppäsi alas +satulasta, sitoi ohjasperät portin pieleen ja soitti kelloa. Seuraavana +hetkenä hän oli ruokailuhuoneessa, jossa iloinen valkea räiskyi +takassa. Herra Bonnithorne pitkässä aamunutussaan ja tohveleissaan +nousi lepotuolistansa hämmästyksen ilme kasvoillansa. + +"Oletko sinä kuullut lauantai-iltana tapahtuneesta myllyn tulipalosta?" +kysyi Hugh änkyttäen. + +Herra Bonnithorne nyökkäsi. + +"Kovin ikävää, kovin", sanoi asianajaja. "Mies voi vaatia korvausta, ja +laki on hänen puolellansa." + +"Lörpötystä -- se nyt on pieni asia!" sanoi Hugh kärsimättömin ilmein. + +"Tietysti, jos sinä sanot, niin --" + +"Etkö sinä ole kuullut mitään Paulista?" + +Herra Bonnithorne vastasi pudistaen keltaista päätänsä ja kysyvin +ilmein. + +Sitten Hugh kertoi hänelle tulipalossa nähdystä miehestä ja Nattin +jutun, kun hän pysähtyi portille. Hän puhui ilmeisesti hämillään ja +äänellä, joka tuskin kuului toiselle. Mutta se kamala pelko, joka hänet +oli vallannut ei vielä ollut tarttunut asianajajaan. Herra Bonnithorne +kuunteli hymyillen ja epäilevin ilmein. Hugh lopetti ja väristys kävi +hänen lävitseen. + +"Mitä sinä ajattelet?" hän kysyi hermostuneesti. + +"Että Natt valehtelee." + +"Sano yhtä hyvin, että tulipalossa olleet ihmiset valehtelevat." + +"Ei, sinä itsehän näit Paulin siellä." + +"Bonnithorne, kuten kaikki teräväsilmäiset miehet, sinä olet +lyhytnäköinen. Minä voin sanoa enemmänkin sinulle. Laiskan Hevosen +pitäjät sanovat, että Paul oli heidän luonaan viime keskiviikkoa vasten +yötä. Mutta minä tiedän, että hän makasi silloin kotona." + +Herra Bonnithorne hymyili taas. + +"Erehdys, kuten silloin illallakin", hän sanoi. "Mikä voi olla sen +selvempää." + +"Älä kiemurtele, katso tosiasioita silmiin." + +"Tosiasioita? Otaksumia, näennäisyyksiä -- tavallisia erehdyksiä." + +"Jumala suokoon, että niin olisi!" Hugh kiersi ympäri huonetta silmät +maahan luotuina, ja hänen sielussaan taistelivat peloittavat voimat. +"Bonnithorne, mikä oli se paikka, jossa Mercy-tyttö asuu?" + +"Vieraskoti Hendonissa." + +"Eivätkö ne sano sitä Haukka-Haikaraksi?" + +"Sanovat. Vanha vaimo, nimeltä Drayton, pitää sitä." + +Hugh Ritsonin askel horjui. Hän kuunteli tyhmin ja hämmästynein ilmein. + +"Enkö minä ole koskaan sanonut sinulle, että Oglethorpe-kerjäläinen +sanoi nähneensä Paulin Haukka-Haikaran edustalla Hendonissa?" + +Herra Bonnithorne istahti takaisin tuolilleen virkkamatta sanaakaan. +Epävarmuuden ilme kohosi hänen kasvoilleen. + +"Mitä ihmiset siitä sanovat?" hän vihdoin kysyi. + +"Sanovat? Että se oli aave, enne ja mitä muuta tahansa -- idiootit!" + +"Mitäs _sinä_ sanot, herra Ritson?" + +"Että se oli _toinen mies_." + +Asianajaja istui yhä; hänen silmänsä kävivät läpitunkeviksi ja +vaaniviksi. + +"Mitä sitten? Mitä siitä, vaikka se _olikin_ toinen mies? Yhtäläisyydet +ovat tavallisia. Me olemme kaikki veljiä. On esimerkiksi paljon +ihmisiä, jotka ovat ihan samanlaisia kuin minä itse. Omituista, eikö +totta?" + +"Kovin", sanoi Hugh raa'asti naurahtaen. + +"Ja mitä siitä, vaikka olisikin olemassa mies, joka on niin sinun +velipuolesi Paulin näköinen, että kolmessa eri tilaisuudessa on heidät +vaihdettu? Mistä se johtuu?" + +Hugh vaikeni. + +"Johtuu? Jumala tietää. Minä tahdon saada sen selville. Kuka on tämä +mies? Mistä hän tulee? Mitä tekemistä hänellä on täällä? Miksi hän koko +avarassa maailmassa aaveena kiertää juuri minun kotiani?" + +Hugh Ritson oli vieläkin huomattavan levoton. + +"Tässä jutussa piilee ehkä enemmän kuin sinä ja minä voimme +aavistaakaan", hän virkkoi. + +Herra Bonnithorne katsoi häneen hetkisen ääneti. + +"Minä luulen, että sinä teet tästä omituisen johtopäätöksen. Mikä se +on?" hän kysyi. + +"Mikä?" kertasi Hugh ja lisäsi hajamielisesti: "Kuka sen voi sanoa?" + +Hän asteli levottomana edestakaisin katse maahan luotuna ja kasvoillaan +veltto, masentunut ilme. Vihdoin hän pysähtyi ja otti hattunsa +sohvalta, johon oli sen heittänyt. + +"Bonnithorne", hän sanoi, "sinä ja minä ajattelimme, että olimme +nähneet tämän salaisuuden sydämeen. Taivas varjelkoon meitä sokeista +päätelmistä. Minä pelkään, ettemme vielä ole mitään nähneet." + +"Mitä -- miksi, miten siis -- kun --" herra Bonnithorne änkytti eikä +päässyt sen pitemmälle. + +Hugh oli astunut ulos huoneesta ja ulos koko talosta. Hän hyppäsi +satulaan ja ratsasti pois. + +Tuuli oli kiihtynyt. Jäisenä ja purevana se puhalsi takaa päin, kun +hän suuntasi matkansa kotiin. Sumuisen ilman läpi oli punertava valo +kuvastuvinaan vuorten huipuilta. Ankerias-kallion yläpuolelle oli höyry +asettunut pilveksi, joka oli kuin omituinen, suunnaton lintu siivet +levällään. + +Hugh piti ohjaksia puoliksi kylmettyneellä kädellä. Hän tuskin tunsi +purevaa tuulta. Hänen sielussaan myllersi kaikki sekaisin ja ainoa +selvä tunne oli ääretön pelko, joka tuntui mahdottomalta kestää. +Kuukausia oli paksu verho peittänyt hänen sieluansa ja nyt yht'äkkiä +sattuma repi sen rikki. Oliko hän viihdyttänyt sielunsa uneen? Nyt ei +nukuttava viisastelu voinut estää hänen sieluansa heräämästä. Se alkoi +jo olla valveilla. Hän alkoi käsittää, että hän aikoi esiintyä kuin +konna. + +Pappilassa hän pysähtyi, astui alas satulasta ja kävi sisään. +Pysähtyessään eteiseen hän kuuli ääniä keittiöstä. Siellä keskustelivat +veli Peter ja pieni Jacob Berry, räätäli, joka oli päiväpalkalla +ompelemassa ja istui pöydällä. + +"Minä olen kuullut sellaisista ilmestyksistä ennen", virkkoi pieni +räätäli. "Kun vanhan äiti Langdalen poika murhattiin Borrowdalen +kahakassa ja äiti Langdale makasi vuoteessa reumatismissa, hän näki +poikansa tulevan vuoteensa luo vaatteet verta valuvina ja niin kalpeana +kuin kalpeana olla voi eikä kulunut tuntiakaan, kun ne paarilla +kantoivat hänet kotiin vanhan äidin luo -- ja se on aivan tosi." + +"Selvä juttu. En ollenkaan epäile, eikö monet ihmiset ole aivan yhtä +pähkähulluja kuin äiti Langdale", mutisi Peter vastaukseksi. + +Hugh Ritson löi kovasti ovea ratsupiiskallansa. + +"Onko kirkkoherra Christian kotona?" hän kysyi kun Peter avasi oven. + +"Ollut ja mennyt", sanoi Peter. + +"Etkö sinä sanonut hänelle, että minä aioin poiketa palatessani?" + +"Enpä tierä, sanoinko." + +Hugh iski kärsimättömästi piiskallansa säärivarteensa. + +"Tiedätkö sinä _yhtään mitään_?" hän kysyi. "Tiedätkö sinä, että nyt +puhuttelet herrasmiestä?" + +"Enpä tierä, puhuttelenko" mutisi Peter vetäytyessään sisään. + +"Jos neiti Greta on kotona, sano hänelle, että olisin iloinen +saadessani puhella hänen kanssaan. Kuuletko?" Peter katosi. + +Hugh jäi yksin eteiseen. Hän odotti hetkisen ajatellen, että Peter +piti häntä pilkkanansa. Hän kuuli, että keittiössä ilman muuta käytiin +jatkamaan keskustelua äiti Langdalen aavistuksista. Hän päätti antaa +Peterille uuden opetuksen ja aikoi juuri koputtaa keittiön oveen, kun +salin ovi avautui, ja Greta seisoi kynnyksellä hymyilevänä ja kädet +ojennettuina. + +"Minä ajattelin, että se oli sinun äänesi" hän sanoi johtaen toista +sisään. + +"Sinun sydämellinen tervehdyksesi, Greta, kokoaa tulisia hiiliä pääni +päälle. Minä en voi unohtaa, millä tavalla me viimein erotessamme +keskustelimme." + +"Älkäämme ajatelko sitä enää", sanoi Greta vetäen vieraalleen tuolin +lähemmä tulta. + +Hugh jäi kuitenkin seisomaan aivan kuin voimakkaat tunteet olisivat +hänet jähmetyttäneet. + +"Minä olen tullut puhumaan siitä -- pyytämään anteeksi. Minä olin +väärässä", hän sanoi änkyttäen. + +Greta ei vastannut, vaan istui ääneti silmät alas luotuina. Hugh +vaikeni myöskin, ja seurasi kiusallinen äänettömyys. + +"Sinä et voi aavistaa, miten minä olen kärsinyt ja kärsin yhä. Sinä +olet hyvin onnellinen. Minä olen onneton mies. Greta, tiedätkö sinä, +mitä on rakastaa saamatta vastarakkautta? Kuinka sinä sen tietäisit? +Se on piinaa, jota ei voi sanoin kuvata -- tuskaa, jota eivät edes +kyyneleet lievitä. Se ei ole mustasukkaisuutta: sehän on vain kateutta +ja itsekkyyttä. Tämä on määrätöntä, kauheinta kidutusta." + +Hän vaikeni taas. Greta ei virkkanut mitään. Hughin ääni alkoi väristä. + +"Minä en kuulu niihin hulluihin, jotka luulevat, että toisilleen +määrätyt sisarsielut etsivät toisiansa ja vastustamattomalla voimalla +maailman eri ääriltä vetäytyvät yhteen -- että vaikka he koettavatkin +toteuttaa toiveitansa muualla, kohtalo on voimakkaampi kuin he lopuksi +johtaen heidät aavistamattomaan onneen. Minä tunnen maailman liian +hyvin antaakseni vallan tuollaisille hulluille kuvitelmille. Minä +tiedän, että joka päivä, joka hetki miehet ja naiset heittäytyvät +väärän miehen ja väärän naisen syliin -- ja se on laki, jota ei +milloinkaan, ei milloinkaan voi jättää täyttämättä." + +Hän astui Gretan tuolin luo muuttaen äänensä kuiskaukseksi. + +"Greta -- salli minun sanoa se -- minä rakastan sinua -- olen +rakastanut kauan. Kunpa taivas olisi estänyt minua siitä! Minun +rakkauteni oli syvä ja kuluttava. Aina oli vain sinä ja minä, minä ja +sinä. Se oli ainoa oikea avioliitto, johon toinen meistä saattoi astua, +vaikka etsittäisiin maailman äärestä toiseen. Mutta Paul tuli väliin; +ja kun minä näin, että sinä olit suostumassa väärään --" + +Greta oli noussut seisoalleen. + +"Sinä sanoit tulleesi pyytämään anteeksi sitä, mitä sinä silloin +sanoit, mutta sinä oletkin tullut toistamaan sitä." Näin sanoen hän oli +aikeissa jättää huoneen. -- + +Hugh seisoi hetkisen ääneti. Sitten hän kohotti värisevän äänensä. + +"Minä olen tullut", hän sanoi, "varoittamaan sinua, ennenkuin se on +liian myöhäistä. Minä olen tullut sanomaan, kun vielä on aikaa: 'Älä +mene minun veljeni kanssa naimisiin, sillä niin totta kuin Jumala on +yläpuolellamme, sinä tulet sitä pohjattoman katkerasti katumaan'." + +Gretan silmät leimusivat vihasta ja ylenkatseesta. + +"Ei", hän sanoi, "sinä olet tullut antamaan varmoja todistuksia siitä, +että sinut itsesi on vallannut jokin salainen pelko." + +Se oli arka kohta, eikä Hugh voinut olla näyttämättä, että isku oli +sattunut. + +"Greta, minä toistan sen: sinä aiot mennä väärän miehen vaimoksi!" + +"Millä oikeudella sinä sanot sen?" + +"Sen miehen oikeudella, joka voisi erottaa teidät ainiaaksi yhdellä +sanalla." + +Greta joutui helposti ymmälle. Kuten oikea nainen ainakin, hän tällä +hetkellä olisi antanut puolet omaisuudestansa, jos olisi saanut tietää, +mikä tämä salaisuus oli. Mutta hänen ylpeytensä oli suurempi kuin hänen +uteliaisuutensa. + +"Se on valhe", hän sanoi. + +"Se on tosi", vastasi Hugh. "Minä voisin sanoa sanan, joka erottaisi +teidät kauemmaksi kuin ovat maannavat toisistansa." + +"Silloin minä vaadin sinua sanomaan sen", huudahti Greta. + +He katselivat toisiansa silmästä silmään vapisevin huulin. + +"Se ei ole minun tarkoitukseni. Minä olen varoittanut sinua", sanoi +Hugh. + +"Sinä et itsekään usko varoitustasi", vastasi Greta. + +Hugh hätkähti, mutta ei virkkanut sanaakaan. + +"Sinä olet tullut kertomaan minulle turhia juttuja, ja sinun +kasvoillesi on piirretty pelko." + +Hugh hengähti kuuluvasti, mutta ei vastannut. + +"Mitä se lieneekin, sinä et kuitenkaan usko siihen." + +Hugh oli menossa ovelle. Hän palasi takaisin. + +"Sanonko minä sen?" hän kysyi, "Voitko sinä sen kestää?" + +"Jätä minut", sanoi Greta, "ja vie valheesi mukanasi." Hugh oli mennyt. +Gretan kiihko jäähtyi heti ja hänen naisellinen uteliaisuutensa palasi +satakertaisella voimalla. + +"Armias taivas, mitä hän tarkoitti?" hän ajatteli, ja kuumat kyyneleet +kohosivat hänen silmiinsä. Hän oli puoliksi taipuvainen kutsumaan hänet +takaisin. "Olisiko se totta?" Kyyneleet juoksivat nyt vallattomina +poskia pitkin. "Hänellä on salainen voima Paulin yli. Mitä se on?" Hän +juoksi ovelle. "Hugh, Hugh!" Hugh oli mennyt. Hänen hevosensa kavion +kopse kuului jo etäältä. Greta palasi sisään, istui takan ääreen ja +itki katkeria kyyneleitä, joihin sisältyi loukattua ylpeyttä ja harmia. + + + + +VII LUKU. + + +Päivällisen aikaan kirkkoherra Christian tuli pellolta kotiin. + +"Minä olen ollut turpeita nostamassa", hän sanoi, "kytösuolta Robert +Atkinsonille maksuksi siitä, että hän viime lauantaina lainasi minulle +harmaan tammansa myllyyn. Nyt se olisikin myöhäistä, sillä kaikki koko +myllyn tärkeimmät osat ovat porona, vaikkei se ole Robinsonin syy. +Niinpä emme kumpikaan ole toisillemme velassa, vaan olemme ihan kuitit +maailman alusta tähän päivään asti." + +Greta touhusi ruokaa pöytään Peterin koettaessa auttaa, mutta +itse asiassa estäessä hänen sukkelia liikkeitänsä. Hän hymyili ja +joskus heitti vallattomasti päätänsä ja nauroi niin iloisesti ja +huolettomasti, että se pakosta tarttui toisiinkin. Mutta hänen +kirkkaitten silmiensä ympärillä oli punaiset juovat ja hänen äänessään +kaiken vallattoman ilon alla oli itkunsekainen sointu. + +Kirkkoherra huomasi sen, mutta ei puhunut mitään. + +"Tullessani harjun poikki tapasin John Louthwaiten", hän sanoi, "ja +John pyysi minua poikkeamaan heille ja siunaamaan hänen vaimonsa, joka +juuri on noussut lapsivuoteesta. Niin minä menin sisälle ja lämmittelin +ja join heidän kanssaan tuopin olutta, ja sitten vaimo ja koko perhe +kiittivät Jumalaa." + +Päivällinen oli valmis, pikku Jacob Berry tuli sisään, keittiöstä ja +kaikki istuivat samaan pöytään -- kirkkoherra Christian ja Greta, veli +Peter ja räätäli, joka päiväpalkalla ompeli. + +"Toden totta, minä olen kaikkeen käypä kuin kanvertti, Greta, +tyttöseni", sanoi kirkkoherra leikkisästi. "Vanha Jonathan Truesdale +juoksi minun luokseni sillankorvalle ja sanoi, että rouva Truesdale +haluaa minua luokseen katsomaan, olisiko siinä rohdossa, jonka lääkäri +Keswickistä on hänelle lähettänyt, opiumia, koska se rupeaa häntä +nukuttamaan. Minä lähetin sanan, etten päässyt, mutta lupasin koettaa +saada neiti Gretan hänen luokseen. Jonathan sanoi, että hänen rouvansa +olisi kovin kiitollinen, sillä hän on hyvin huolissansa." + +"Minä menen ja palaan pian", sanoi Greta. Renkaat silmien ympärillä +näyttivät käyvän syvemmiksi. Kirkkoherra koetti keksiä jotakin +estääkseen puhkeamasta kyyneltulvan, jonka näki juuri olevan tulossa. + +"No, Peter, mitäs veljet rukoushuoneella pitivät eilisiltaisesta +keskustelusta?" + +"En tierä, eivätkö he ajatelleet, että te menitte pois tekstistä", +mutisi Peter soppalautasensa sisästä. + +"Te olette aika ystävällistä väkeä siellä, enkä minä pidä sitä minään +rikoksena, että te olitte kovin kiistelevällä päällä. Mitä hyödyttää +väitellä opinkappaleista? Ajateltakoonpa niin tai näin, sadan vuoden +perästä on se aivan yhdentekevää. Me olemme matkalla taivaaseen ja +Jumalan kiitos, siellä ei ole mitään opinkappaleita." + +Greta ei voinut syödä. Hänen ruumiinsa ei vaatinut ravintoa. +Toisenlainen ruokahalu -- uteliaisuus -- jäyti hänen sydäntään. Hän +pani veitsen pois. Kirkkoherra ei voinut enää huoltansa salata. + +"Toden totta, tyttöseni, sinä ja sinun kelpo poikasi olette kuin David +ja Jonathan, enkä" -- pudistaen valkeata päätänsä -- "enkä ole niin +varma, enkö minä puolestani voi muuttua Sauliksi ja ala, kuten hänkin, +kadehtia." + +Kirkkoherra ei suinkaan näyttänyt tällä hetkellä kostonhaluiselta, +sillä sumuverho alkoi laskeutua hänen katseeseensa. + +"Saulista puhuttaessa", sanoi pikku Jacob, "on olemassa kertomus, +että Saul näki Samuelin kuoleman jälkeen. Minä luulen, että se +oli jokseenkin samanlaista kuin se, mitä täällä tapahtui viime +lauantai-iltana." + +Kirkkoherra Christian katsahti salaa Gretan painuvaan päähän ja sitten +kohdatessaan räätälin katseen pani sormensa huulilleen. + +Kun päivällinen oli loppunut, nosti kirkkoherra hyllyltä paksun +kirjansa, jossa oli "Elämäni ja toimintani". Hän veti tuolin takan +ääreen ja alkoi selailla aikaisimpia lehtiä. Greta oli pukenut +päällystakin ylleen ja sitoi hattua päähänsä. + +"Minä menen katsomaan rouva Truesdale-parkaa", hän sanoi. Sitten tullen +vanhan miehen luo ja katsoen hänen olkansa yli polvilla olevaan kirjaan +hän kysyi hymyillen: "Mitä sinä etsit? Selitystä siihen, mikä on, +kateutta, vai?" + +Kirkkoherra pudisti vakavasti vanhaa päätään. "Katsos, minä tapasin +nuoren herra Ritsonin tänä aamuna." + +"Hughin?" + +"Niin. Hän ratsasti kotiin rautakaivokseltaan, mutta pysähtyi ja kysyi, +voisinko minä sanoa hänelle, milloin hänen isänsä, joka on kuollut ja +poistunut, miesparka, ensi kerran tuli näille main ja kuinka vanha +hänen veljensä Paul mahtoi olla niihin aikoihin." + +"Miksi hän sitä kysyi?" virkkoi Greta kiihkeästi. + +"No, sitä en oikein tiedä. Sanoin hänelle, etten voi ilmoittaa hänelle +katsomatta kirjoihini. Annas, kun katson. Siitä täytyy olla aikaa +kaskikymmentäseitsemän vuotta. Kuinka vanha sinun sulhasesi nyt on, +Greta?" + +"Paul on kahdenkymmenen kahdeksan vanha." + +"Ja tämä on vuosi seitsemänkymmentäviisi. Kaksikymmentäkahdeksan +pois seitsemästäkymmenestä viidestä -- on neljäkymmentäseitsemän, +Paul oli silloin pieni palleroinen, sen hyvin muistan. Minä katson +neljästäkymmenestäseitsemästä. Kahdeksantoista-neljäkymmentäneljä, +neljäkymmentäviisi, neljäkymmentäkuusi. Tässä se on, +neljäkymmentäseitsemän. Ja totisesti, juuri se sivu! Katsopas tähän." + +Sitten kirkkoherra luki muistiinpanonsa päiväkirjastansa: + +"Marrask. 18 -- Luvattuani saarnata John Skertonin kirkossa +Ravenglassissa minä valmistuin matkalle sinne. Otin tammani, valjastin +sen ja lähdin suoraan Tuomas Storsacren luo, joka oli luvannut minulle +asunnon. Satoi koko päivän kuin kaatamalla ja minä olin likomärkä +ja otin takin päältäni ja annoin sen kuivaa muutaman tunnin. Sitten +me söimme illallista ja keskustelimme takan ääressä kello kymmeneen +kaikenlaisista asioista, muiden muassa muutamasta Allan Ritsonista, +joka äskettäin oli asettunut Ravenglassiin. Tuomas sanoi, että Allan +on juuri tullut Skotlannista ja on skotlantilaista sukua ja että hänen +vaimonsa on irlantilainen ja että heillä on lapsi, nimeltä Paul, joka +on vasta muutamia kuukausia vanha eikä vielä kävele." + +"Niin se juuri oli! Odotahan, tässä on vieläkin enemmän: + +"Marrask. 19 -- (Rukouspäivä) Menin kirkkoon ja Paljon ihmisiä tuli +jumalanpalvelukseen. Kirkkoherra Skerton luki rukoukset ja Tuomas +Storsacre tekstit. + +"Minä rukoilin ja saarnasin Matt. 23, 24 johdolla ja sitten palvelin +Herran pöydässä. Jumalanpalveluksen jälkeen Tuomas esitti uuden +naapurinsa Allan Ritsonin, joka pyysi minua luokseen vieraaksi ja +päivälliselle. Niin minä menin hänen kanssansa ja näin hänen vaimonsa +ja lapsensa -- sylivauvan. Rouva Ritson on jonkunlaista kasvatusta +saanut nainen ja käyttäytyy erittäin tahdikkaasti. Hänen miehensä on +karkea, suora vuoristolainen, vanhaa, hyvää lajia." + +"Juuri niin", kertasi kirkkoherra pistäen paperipalan sivun väliin +merkiksi. + +"Minä ihmettelen, mihin hän sitä tarvitsee", sanoi Greta. + +Hän jätti kirkkoherra Christianin katselemaan kirjaansa ja meni ulos +asioillensa. + +Hän viipyi enemmän kuin tunnin poissa ja kun hän palasi, oli päivä +jo loppuun kulunut. Vain kalpea rusko kajasti päivän viime hyvästit +maailmalle. + +"Greta, sinua on haettu Ghylliin", sanoi kirkkoherra hänen astuessaan +huoneeseen. "Rouva Ritson tahtoo tavata sinua vielä tänä iltana. Natt, +tallimies, tuli pienillä vaunuilla, mutta hän on mennyt takaisin." + +"Minä lähden sinne heti paikalla", sanoi Greta. + +"Ei, tyttöseni, päivä on liian pitkälle kulunut", sanoi kirkkoherra. + +"Minua ei milloinkaan peloita pimeässä", sanoi Greta. + +Hän otti lyhdyn ja sytytettyään sen veti harson tiukemmalle ja +valmistui lähtemään. + +"Vie sitten tämä paperi nuorelle herra Ritsonille. Se on jäljennös +siitä, mitä minä olen kirjaani merkinnyt." + +Greta epäröi. Mutta hän ei voinut kertoa kirkkoherra Christianille, +mitä Hughin ja hänen välillänsä oli tapahtunut. Hän otti paperin ja +kiiruhti tiehensä. + +Kirkkoherra istui vielä kauan tulen ääressä. Sitten hän nousi, asteli +ovelle ja avasi sen. "Taivas sitä tyttöä siunatkoon, siellähän on +tuisku. Mikä ilma lapsen olla nyt matkalla!" Hän palasi levottomin +mielin takkansa luo. + + + + +VIII LUKU. + + +Kun Greta astui ulos, oli ilma kellertävä ja huuruinen. Pilvet +synkistyivät synkistymistään. Kun hän joutui kylään, alkoi suuria +lumihiutaleita keveinä ja leikitellen lennellä hänen ympärillään. Hän +tunsi, että tuuli heitteli niitä vasten hänen kasvojaan ja kun hän tuli +kapakan kohdalle, hän näki niiden tanssin kapakan kalpeankeltaisessa +valossa. + +Työväki palasi pelloiltansa ja aamiaiskorinsa käsivarrellaan tai taikon +varressa he kaksin tai kolmin astelivat Lentävään Hevoseen. Sisällä +näytti lämpimältä ja kodikkaalta. + +Hän kulki ohi vanhojen talojen rivin ja tuskin illan pimetessä huomasi +niitä. Sivuuttaessaan myllyn hän saattoi juuri erottaa sen hävitetyn +muodon, joka seisoi kuin synkkä pyramiidi harmaata taivasta vasten. Yhä +sakeampina leijailivat lumihiutaleet. Ne kokoontuivat hänen harsolleen +ja tuulen puolelle koettivat lyhdyllekin muodostaa kinoksen. + +Tie kävi yhä vaikeammaksi kulkea ja hänellä oli vielä koko +neljännespenikulma jäljellä. Hän kiiruhti askeleitansa. Kulkiessaan +ohi pienen kirkon -- pastori Christianin kirkon -- hän tapasi Job +Sheepshanksin, kivenhakkaajan, joka tuli ulos kirkkotarhasta. "Huono +ilma nuoren naisen olla poissa kotoa luvallanne sanoen, neiti", sanoi +Job ja asteli kylälle päin meisselikimpun helistessä hänen Olallansa. + +Tuuli suhisi lehdettömissä puissa, joita kasvoi katottoman vajan +ympärillä pelloille eroavien teitten risteyksessä. Puoliksi jäätyneen +veden kohina kuului kaukaisesta koskesta. Paitsi näitä ääniä, joihin +liittyi Gretan; askelen narske lumisella tiellä, oli kaikki hiljaa. + +Kuinka sakeaa olikaan lumen tulo! Mutta Greta ei sitä ollenkaan +huomannut. Hänen aatoksensa askarteli tuhansissa muissa asioissa. Hän +ajatteli Paulia sellaisena kuin kirkkoherra Christianin suuri kirja oli +hänet kuvannut -- pienenä lapsena, sylivauvana, joka ei vielä osannut +kävellä. Saattoiko olla mahdollista, että Paul, hänen Paulinsa oli +kerran ollut sellainen? Tietysti, hullua oli epäillä sitä. Jokainenhan +on kerran ollut pienoinen lapsi. Se vain tuntui niin omituiselta. Siinä +oli jotakin käsittämätöntä. + +Sitten hän ajatteli Paulia miehenä -- Paul sellaisena kuin hän oli, +uljaana ja komeana -- Paul karaistuna monissa koetuksissa. Hän ajatteli +rakkauttaan häneen -- kuinka pian he yhdistäisivätkään kätensä ja +sydämensä lähteäkseen vaeltamaan kohden tuntemattomia kohtaloita +tuntemattomassa maassa. Hän oli luvannut. Niin, ja hän tahtoi mennä. + +Hän ajatteli Paulin toimia Lontoossa ja kuinka pian hän palaisi +Newlandiin. Nyt oli maanantai ja Paul oli luvannut tulla keskiviikkona. +Kaksi päivää enää! Kuinka pitkiltä ne kuitenkin tuntuivatkaan! + +Greta oli saapunut kujalle, joka vei Ghylliin. Hän olisi pian perillä. +Kuinka sakeaoksaisina reunustivatkaan puut kujaa! Ne estivät illan +viimeisen kajastuksen lankeamasta tielle. Lyhty paloi kellertävänä ja +lumihiutaleet muodostivat monivivahteisia ruusuja sen ruuduille. + +Sitten Greta ajatteli rouva Ritsonia. Oli omituista, että Paulin +äiti oli lähettänyt kutsumaan häntä. He olivat ystäviä, mutta heidän +suhteensa ei ollut koskaan ollut erittäin lämmin. Rouva Ritson oli +vakava, totinen nainen, oikea pyhimyssielu, ja Gretan iloinen mieli +tunsi joutuvansa kahleihin hänen läheisyydessään. Paul rakasti äitiänsä +ja Greta tunsi velvollisuudekseen rakastaa häntä Paulin äitinä, kuten +omaansa. Ajatus palasi Pauliin ja aina vain Pauliin. Paul oli hänen +maailmansa keskus. Hän oli nainen ja rakkaus oli hänen elämänsä, +kaikkensa. + +Tällä puistokujalla oli pimeä kuin säkissä. Kerran hän kompastui +ojanpalteeseen, mutta naurahtaen nousi ja jatkoi matkaansa. Toisen +kerran hän oli kuulevinaan jotakin ääntä aivan lähettyviltä. Hän +pysähtyi ja kuunteli. Ei, ei se ollut mitään. Sata kyynärää vielä! +Rohkeasti vain! + +Sitten äkkiä -- hän ei tiennyt miksi -- hänen ajatuksensa palasivat +aamupäivän tapauksiin. Hän muisti Hugh Ritsonin ja hänen salaperäiset +vihjauksensa. Mitä hän tarkoitti? Mitä pahaa hän voisi heille tehdä? +Ah, kunpa hän olisi ollut kylmäverisempi ja kysynyt! Hänen sydämensä +säpsähti. Hänen mieleensä iski, että ehkä se olikin Hugh eikä hänen +äitinsä, joka oli häntä kutsunut. Sydän löi yhä rajummin. + +Sinä hetkenä kuovi lensi hänen ylitseen päästäen omituisen, kirkuvan +äänen. Samalla hän kuuli askelten lähestyvän. Ne tulivat kiivaasti yhä +lähemmä. Hän pysähtyi. + +"Kuka se on?" hän kysyi. + +Ei vastausta. Askelten ääni lakkasi kuulumasta. + +"Kuka siellä on?" hän kysyi uudestaan. + +Silloin kuului pimeässä raskaitten askelten ääni lumesta; joku +lähestyi. Hän vapisi kiireestä kantapäähän, astui askelen ja pysähtyi +taas. Kulkija tuntui menevän hänen ohitsensa. Hän kohotti lyhdyn, niin +että se täydelleen valaisi ohikulkijan vartalon. + +Se oli mies. Ohikulkiessaan hän käänsi päänsä; ja Greta näki hänen +kasvonsa. Ne olivat Paulin kasvot -- verettömät -- kiihoittuneet -- +hehkuvin silmin. + +Greta tunsi jokaisen veripisaransa hyytyvän. + +"Paul!" hän kirkaisi vavisten ja hievahtamatta paikaltaan. + +Hetkisen hän oli kuin tajutonna. Maa huojui hänen jalkainsa alla. +Tultuaan tuntoihinsa hän oli yksin seisomassa käytävällä lyhty puoliksi +lumeen hautaantuneena hänen jaloissaan. + +Oliko kaikki ollut vain unta? + +Hän oli vain kahdenkymmenen kyynärän päässä talosta. Eteisen ovi oli +auki. Pelästyneenä sydänjuuria myöten hän hyökkäsi sisään. Ketään ei +ollut eteisessä. Ei kuulunut muuta ääntä kuin hiljainen puheen sorina +keittiöstä. + +Hän juoksi yli lattian ja vetäisi auki keittiön oven. Työmiehet olivat +illallisella jutellen, nauraen, syöden ja tupakoiden. + +"Ettekö nähneet jonkun käyvän talossa?" hän huudahti. + +Miehet nousivat ylös. Hetkisen vallitsi täydellinen hiljaisuus. + +"Koska?" + +"Nyt." + +"Ei. Kuka joku se olisi?" + +Greta kiisi tiehensä selittämättä sen enempää. Keittiö oli kaukana +erillään. Hugh Ritsonin huone avautui juuri portaan päähän toiseen +kerrokseen. Portaat ylös lähtivät melkein heti, kun ulkoa tultiin +eteiseen. Harpattuaan ylös hän kiskaisi auki Hughin oven. Hugh oli +istumassa pöytänsä ääressä ja tutki joitakin papereita lampun valossa. + +"Oletko sinä nähnyt Paulia?" kysyi Greta kiihkeästi kuiskaten ja +kauhistunein ilmein. + +Hugh heitti paperit pöydälle ja nousi kankeasti ylös. + +"Suuri Jumala, missä?" + +"Täällä, nyt juuri." + +Heidän katseensa yhtyivät. Hugh ei vastannut. Hän oli hyvin kalpea. +Greta katsoi lumista lyhtyä kädessään. Oliko hän uneksinut? Kaiken on +täytynyt olla unta. + +Hän vetäytyi takaisin portaille ja vaikeni. Palvelusväki tuli ulos +keittiöstä kuiskutellen keskenänsä, ja he katselivat häntä ihmetellen. +Sitten hiljainen valitus saapui hänen korvaansa. Hän juoksi rouva +Ritsonin huoneeseen. Ovi sinne oli sepposen selällään, tuli paloi +takassa ja kynttilä pöydällä. + +Suorana lattialla makasi Paulin äiti, kylmänä, liikahtamatta ja +tajutonna. + +Kun rouva Ritson tuli tuntoihinsa, tuijotteli hän äkkäämättä +määrättömään etäisyyteen, ja katseeseen kohosi vähän väliä kauhun ilme. +Greta polvistui hänen vereensä ja auttoi häntä nousemaan vuoteeseen. +Rouva Ritson ei puhunut, vaan puristi hermostuneesti tytön käsiä, kun +tämä kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Silloin tällöin hän vapisi +huomattavasti, ja pelokas katse kääntyi alituiseen oveen. Mutta hän ei +virkkanut sanaakaan. + +Tunti kului tunnin jälkeen ja yö kävi yhä synkemmäksi. Kiusallinen +hiljaisuus vallitsi koko talossa. Vain, keittiöstä kuului joku +kuiskausta äänekkäämmäksi kohotettu ääni. Siellä palvelijat supattivat +ja supsuttivat koettaen keksiä mitä pöyristyttävimpiä juttuja +selitykseksi äskeisille tapauksille. + +Hugh Ritson kulki uudestaan ja uudestaan omansa ja äitinsä huoneen +väliä. Hänen täytyi alituiseen saada katsella äitinsä kuluneita, +kalpeita, tyyniä kasvoja, mutta hän puhui vähän. Hän ei kysellyt mitään. + +Greta istui vuoteen vieressä, mutta ei ollut niin kalpea, ei niin +tuskaantunut eivätkä kauhukuvat kiduttaneet häntä, niinkuin hänen +hoidokkiansa. Puolen yön seuduissa Hugh tuli sanomaan, että Peter oli +pappilasta lähetetty häntä noutamaan. Greta nousi, pani takin päälleen +ja hatun päähänsä, suuteli äänettömiä huulia ja seurasi Hughia ulos +huoneesta. + +Kun he astuivat portaita alas, Greta pysähtyi Hugh Ritsonin ovelle ja +viittasi tätä poikkeamaan hänen kanssaan sisään. He astuivat yhdessä +huoneeseen, ja Greta sulki oven. + +"Sano nyt minulle", hän virkkoi, "mitä tämä merkitsee." + +Hughin kasvot olivat hyvin kalpeat. Hänen silmissään oli hajamielinen +katse ja kun hän puhui, oli ääni hillitty. Mutta tahtonsa lujuudella +hän pian voitti nämä heikkouden merkit. + +"Se merkitsee", hän sanoi, "että kavala harhaluulo on sinut pettänyt." + +Gretan kalpeat kasvot karahtivat punaisiksi. "Entäs sinun äitisi, onko +kavala harhaluulo hänetkin pettänyt?" + +Hugh kohautti olkapäitänsä, irvisti hieman hampaitansa, mutta ei +vastannut mitään. + +"Vastaa minulle -- sano minulle totuus -- ole edes kerran rehellinen -- +sano minulle, voitko sinä selittää tämän ihmeen." + +"Jos minä voisin sen selittää, eihän se ihme olisikaan." + +Gretasta tuntui kuin veri olisi tippunut hänen sormensa päistä. + +"Uskotko sinä, että minä olen puhunut sinulle totta?" hän kysyi. + +"Siitä olen aivan varma." + +"Uskotko sinä, että minä näin Paulin käytävällä?" + +"Olen varma, että luulit nähneesi hänet." + +"Tiedätkö sinä varmaan, että hän on mennyt matkoille?" + +Hugh nyökkäsi myöntävästi. + +"Oletko varma, ettei hän ole tullut takaisin?" + +"Ihan varma." + +"Lyhyesti, sinä siis luulet, että se, mitä minä näin, oli vain pelkkää +naisten herkkäuskoisuutta?" + +Hughin valkeat huulet vetäytyivät hymyyn ja hänen tuijottaviin +silmiinsä hetkeksi ilmestyi riemukas mielentyyneys. Hän astui pöydän +luo ja selaili muutamia papereita. + +Tämä muistutti Gretaa siitä paperista, jonka kirkkoherra oli lähettänyt +hänen mukanaan. "Minun olisi pitänyt antaa tämä ennemmin", hän sanoi. +"Kirkkoherra Christian lähetti sen." + +Hugh otti sen osoittamatta suurempaa mielenkiintoa, pani sen lukematta +pöydälle ja meni Gretan kanssa ulos. + +Vaunut oli ajettu portaitten eteen, Natt istui ajajan penkillä ja Peter +takaistuimella. Lumisade oli lakannut, mutta lunta oli maassa useita +tuumia. Maassa ja ilmassa vallitsi mykkä hiljaisuus. + +Hugh auttoi Gretan vaunuun ja sitten otti vaunulyhdyn ja valaisi sillä +tietä useita kyynäriä hevosen edestä. "Ei näy mitään jälkiä lumessa", +hän sanoi koettaen väkinäisesti hymyillä -- "ei ainakaan sellaisia, +jotka menisivät talosta pois päin." + +Greta itsekin oli alkanut epäillä. Hänen teki mielensä kysyä, eikö +näkynyt mitään muita jälkiä, paitsi Peterin, mutta jätti sen tekemättä. +Jäljet olivatkin olleet ja menneet. Kaikki oli tapahtunut kolmisen +tuntia sitten ja nyt oli helppo todistaa olemattomaksi koko asia. + +Hugh asetti lyhdyn paikoilleen. "Huusitko sinä", hän kysyi, "kun sinä +näit, kun sinä näit -- _sen_?" + +Gretaa alkoi hävettää. "Varmaankin minä huusin. Minä en voi kuitenkaan +sanoa --" + +"Ah, se selittää kaiken. Epäilemättä äiti kuuli sen; ja pelästyi. Nyt +minä sen huomaan. Natt, aja pois -- kylmä nyt onkin -- hyvää yötä." + +Greta tunsi kasvojensa hehkuvan pimeässä. Ennenkuin hän ehti tai keksi +vastata, he olivat jo matkalla kotia kohti. + +Ajoittain hän oli kuulevinaan naurunkikatusta ajajan penkiltä. Natt +näytti olevan itseensä täysin tyytyväinen. Tulipalosta lähtien hän +oli koettanut seikkoja selitellä ja pannut tapauksia yhteen ja +luuli nyt päässeensä tosiasioitten perille. Kun ihmiset sanoivat, +että Paul oli ollut palopaikalla, hän nauroi pilkallisesti, sillä +tiesihän hän, että tuntia aikaisemmin hän oli jättänyt hänet asemalle. +Mutta kun joku ajatus iskee sellaisen miehen aivoihin, kuin Natt, +se ei lähdekään sieltä pois niin helposti. Se juurtuu ja muodostuu +aivan uudeksi johtaen mitä omituisimpiin päätelmiin. Natt tiesi, +että veljesten välillä oli joitakin riitoja. Samoin hän tiesi, että +asemalle päästiin kahta tietä, toinen kulki kaupungin, toinen Latriggin +kautta. Herra Paulilla saattoi olla omat syynsä olla lähtevinään +Lontooseen, mutta jäädäkin kotiin. Natt oli jättänyt hänet nousemaan +asemalle kaupunginpuoleisia portaita. Mutta mikä oli estänyt häntä +astumasta taas ulos Latriggin-puoleisesta ovesta? Tietysti hän oli niin +tehnytkin. Eikä hän ollut hetkeksikään poistunut näiltä main. Hitto +vie, miten sokeita ihmiset ovat! Tätä ajatellen Natt heilutteli ja +kallisteli viisasta päätään uudestaan ja uudestaan. + +Silloin tällöin Natt käänsi viisaan päänsä olkansa yli sinne, missä +Peter juhlallisesti vaieten istui ja päästi merkitsevän "hömp". "Totta +vie, Peter", hän sanoi kurkaten pelästyneenä ja ollen hätkähtävinään, +"oletko se todellakin sinä? Ja minä kun luulin, että se oli kummitus!" + +"Eipä tierä, vaikk' olisikin kun ajetaan ihmiset vuoteesta tällaiseen +kylmään yöhön", mutisi Peter maiskautellen suutansa tunnustellakseen, +vieläkö kieli olisi sulana. + + + + +IX LUKU. + + +Hugh Ritson oli tyytyväinen huomatessaan, että Greta uskoi harhaluulon +häntä pettäneen. Hänestä ei ollut ollenkaan vastenmielistä ajatella, +että yliluonnolliset otaksumat neitoa kiduttaisivat. Mielellään hän +tahtoi johtaa Gretan siihenkin ajatukseen, että Paul luulottelemalla, +että hän muka olisi poissa Newlannista, tahtoi morsiantaan pettää. +Ainoa asia, joka Hugh Ritsonia huoletti, oli pelko, ettei Greta vain +jollakin tavalla saisi selville tavanneensa silloin jonkun toisen +miehen. + +Mutta itse hän oli asiasta varma. Hän ei epäillyt enää, että todellakin +oli toinen mies, joka muistutti Paul Ritsonia niin täydellisesti, että +heidät kolmesti ennen ja nyt vielä kerran oli vaihdettu. Tämä toinen +mies näytti voivan hallita hänen, hänen veljensä, hänen äitinsä, +vieläpä Gretankin elämää. "Kuka hän oli?" + +Jäätyään pihalle yksin, kun vaunut vierivät pois Hugh Ritson värisi +ja katsoi pelokkaasti ympärilleen. Hän oli nauranut toivottaessaan +Gretalle hyvää yötä kuten mies, jota eivät mitkään huolet paina, mutta +epävarmuus kuitenkin jäyti hänen sydäntänsä. Hän palasi kiireesti +huoneeseensa, istahti pöydän ääreen, otti kirkkoherra Christianin +lähettämän paperin ja luki sen yhä kasvavalla kiihkolla. + +Hän luki sen ja luki uudestaan, hän näytti ahmivan sen rivi riviltä, +sana sanalta. Kun hän tahtoi asettaen sen pois, hänen sormensa +vapisivat niin, että se putosi ja noustessaan hän tunsi jäsenensä +kankeiksi. + +Mitä hän oli pelännyt, se hänelle esiintyi nyt täydellisenä varmuutena. +Hän avasi laatikon ja otti sieltä esille kolme todistusjäljennöstä, +jotka herra Bonnithorn oli hänelle tuonut. Valiten niistä aikaisimmat +päiväjärjestyksen mukaan hän asetti ne sen kirjelmän rinnalle, jonka +hän oli kirkkoherra Christianilta saanut. + +Toisen mukaan Paul, Grace Ormerodin ja Robert Lowtherin poika, oli +syntynyt 14 p. elokuuta 1845. + +Toisen mukaan taas Paul, Grace Ormerodin ja Allan Ritsonin +hyvämaineinen poika, oli vielä sylilapsi marraskuun 19 p. 1847. + +Paul Ritson ei voinut olla Paul Lowther. + +Paul Ritson ei voinut olla Greta Lowtherin velipuoli. + +Hugh Ritson luuhahti tuolille, niinkuin olisi saanut ankaran iskun. +Kuukausia hän oli mielessään hautonut turhia toiveita. Kosto, jonka hän +oli luvannut hylätystä ja häväistystä rakkaudestaan -- kosto, jota hän +nimitti: rangaistukseksi -- olikin ollut vain ilkeätä narripeliä. + +Tunnin hän asteli lattiaa edestakaisin tuohtunein kasvoin ja +horjahtelevin askelin. Natt palasi pappilasta, pani hevosensa talliin +ja pistäysi keittiöön, saadakseen nyt rauhassa lopun yönsä viettää. +Hän kuuli levottomia askeleita, jotka samaa jälkeä tuntuivat käyvän +edestakaisin, ja alkoi epäillä, olisiko vieläkin jotain hullusti. +Vihdoin hän hiipi portaita ylös, avasi äänettömästi oven ja tapasi +herransa hehkuvin poskin ja villein ilmein. Mutta utelias, unisilmäinen +poika ei ehtinyt tarjota palvelustaan, ennenkuin hänet kiroten +potkaistiin ulos. Sekavin tuntein hän palasi keittiöön päättäen etsiä +jostakin kaapista virkistyksekseen jotakin miestä väkevämpää, sillä hän +tiesi, että sellaiset aina karkoittivat hänen isäntänsä pahantuulen. + +Mimmoinen isäntä, sellainen palvelija: Natt lämmitti itsellensä kannun +olutta, riisui suuret saappaansa ja istahti nauttimaan takan ääreen, +jossa hiilet vielä miellyttävästi hehkuivat. + +Hugh Ritsonin makuuhuoneeseen meni ovi hänen seurusteluhuoneestaan. +Hän kävi vuoteeseen. Hän koetti nukkua, mutta unenrahtuakaan ei tullut +silmään; Tunnin verran hän keturoi vuoteessa, nousi ylös, käveli +edestakaisin ja laskeusi uudestaan levolle. + +Hän tunsi ensimmäisiä pistoksia omassatunnossansa. Turmeltuneempi mies +olisi ottanut helpommin vastaan varmuuden, että pelkkä harhaluulo +oli hänen ajatuksiaan niin kauan hallinnut. Mutta häntä tämä erehdys +kauheasti kidutti. Parempi mies taas olisi karkoittanut tällaiset +ajatukset. Hän ei voinut olla huomaamatta, että se tie, jota hän oli +lähtenyt kulkemaan, oli väärä, ja omatunto kehoitti palaamaan siltä +pois. Mutta hän päätteli että oli jo mennyt liian pitkälle. Jatkaa sitä +oli yhtä helppoa kuin palatakin ja jatkaa hänen täytyi. + +Kun hän rehellisesti uskoi, että se mies, jonka maailma tunsi Paul +Ritsonin ja hänen veljensä nimellä, oli Gretan velipuoli, hän olisi +ilman omantunnon vaivoin voinut olla niiden menojen todistajana, jotka +sitoisivat heidät ainiaaksi yhteen ja myöskin erottaisivat iäksi. +Silloin hän olisi mielihyviksensä astunut esille ja erotettuaan heidät +hän olisi tyynenä katsellut, miten se nainen, joka hänen rakkautensa +oli hylännyt, riutuisi lemmenkaipuusta ja ikävästä. Se olisi ollut +tuntuva rangaistus ja luonnon ääni hänessä olisi kuiskannut, että hän +oli menetellyt oikein. + +Mutta kun ei ollut enää mahdollisuutta uskoa, että Greta ja Paul +olivat sisar ja veli, tämä toivo petti ja täytyi keksiä keino, miten +rangaistuksen muuttaisi kostoksi. + +Hänen täytyy mennä pitemmälle, muuten hän ei saisi rauhaa. Sokeat +salaiset voimat saattoivat kyllä asettua häntä vastaan, mutta hän +voi ja hänen täytyi katsoa totuutta silmiin. Jos hän olisi saanut +toteutetuksi sen, mitä oli aikonut, hän olisi ollut roisto, tunnoton +roisto. + +Hugh Ritson hypähti vuoteestaan. Vesikarpaleet kierivät suurina +pisaroina hänen otsaltansa. Kieli suussa tuntui paksulta ja jäykältä. +Suuret valtimot kaulassa tuntuivat tulvivan haljetakseen. + +Tietämättä, mitä tekisi, hän asteli ulos ja äitinsä huoneeseen. +Kynttilä paloi vielä pöydällä. Tuli takassa oli palanut loppuun. Eräs +palvelijatar istui vuoteen vieressä pää taipuneena olkapäälle ja nukkui +viattomuuden unta. Hugh lähestyi vuodetta. Hänen äitinsä hengitti +tyynesti. Hän oli uinahtanut uneen. Kalpeat kasvot olivat hyvin +rauhalliset, kauhistunut ilme laihtuneilta kasvoilta oli hävinnyt. +Silmät olivat sulkeutuneet, sulkeutuneet raa'alta maailmalta, joka +kiusasi hänen hentoa sieluansa. + +Näky liikutti Hugh Ritsonia. Tämän jäätyneen sydämen syvyyksissä +rakkauden enkeli pani hiljaiset vedet väreilemään. + +Taivuttaen päätänsä hän olisi saattanut koskettaa kylmää otsaa +kuumeisilla huulillansa. Mutta hän vetäytyi takaisin. Ei, ei, ei! +Hellyys ei ollut häntä varten. Hyvä Jumala lahjoitti sitä muutamille +kuin taivaan mannaa. Mutta siellä täällä oli ihmisiä, jotka turhaan +rukoilivat vesipisaraa jäähdyttämään polttavaa kieltänsä. + +Varovin askelin, kuten mies, joka on salaa hiipinyt Pyhättöön, Hugh +Ritson vetäytyi takaisin omaan huoneeseensa. + +Hän otti muutamasta kaapista viinaa ja joi sitä lasillisen yhdellä +siemauksella. Sitten hän pani pitkäkseen ja koetti taas nukkua. Gretaa +koskevat ajatukset palasivat taas. Vieläpä hänen rakkautensakin häneen +oli kokonaan hellyyttä vailla. Se oli kuluttavaa intohimoa. Mutta se +kuitenkin pani hänet itkemään. Kaihon kyyneleet, kuumat, katkerat, +hiuduttavat kyyneleet juoksivat hänen silmistänsä. Ja täällä tunteitten +valtakunnassa hän oli samanlainen kuin muutkin ihmiset, hänen kova +sydämensä vuosi verta. Hän olisi voinut ajatella, että tällainen +rakkaus voisi taivuttaa koko maailman alamaisekseen ja kun joku nainen +saattoi sen hylätä, täytyi kivienkin itkeä. Hassutusta! + +Eikö uni ikinä tule! Hän hypähti ylös ja nauroi katkerasti, joi +toisen lasin viinaa ja nauroi uudestansa. Hänen ovensa oli auki, ja +peikkomaisena, ontto ääni kaikui läpi talon. + +Hän veti aamuviitan päälleen, otti lampun käteensä ja meni alakertaan +eteiseen. Tuuli oli yltynyt. Se valitti nurkissa ja nuoleskeli kattoa +vinkuvalla kielellänsä. + +Hugh Ritson astui takan luo, jossa ei ollut tulta. Siinä hän seisoi +tietämättä, miksi. Lamppu hänen kädessään loi valoaan seinällä +riippuvaan peiliin. Siinä hän näki tuohtuneet kasvot, harhailevat, +ontot silmät ja aukirevähtäneen suun. + +Tämä näky johti mieleen toisen tapauksen. Hän astui pieneen +sisähuoneeseen. Se oli sama huone, jossa hänen isänsä kuoli. Nyt se oli +tyhjä: paljas patja, tuoli, pöytä -- eikä muuta. + +Hugh Ritson kohotti lampun päänsä yli ja katseli alas. Hän tahtoi elää +sen yön surulliset tapaukset uudestaan. Hän vetäytyi ovelle, avasi +sen hiljaa ja katseli varovasti ympärilleen. Sitten hän jätti sen +auki, seisoi taivutetuin päin sen takana ja kuunteli. Kasvoilla oli +aavemainen hymy. + +Tuuli ulkona huokaili ja valitti. + +Hugh Ritson veti oven auki ja astui takaisin eteiseen. Siellä hän +seisoi muutamia minuutteja silmät kiinnitettyinä yhteen paikkaan. +Sitten hän kiiruhti omaan huoneeseensa. Astuessaan portaita ylös hän +nauroi taas. + +Päästyään vuoteensa luo hän kaasi kurkkuunsa vielä lasin viinaa ja +painautui taaskin maata. Tällä kertaa hän tietysti nukkui ja hänen +unensa oli raskas. + +Nattin uninen korva oli kuullut äänen eteisestä. Hän oli juonut kuuman +oluensa ja samasta syystä kuin isäntänsäkin nukahtanut, mutta se uni ei +ollut juuri niin syvä. Omituinen eteisestä kuuluva ääni herätti hänet +hänen tuoliltansa ja varpaisillaan hän sipsutti keittiön ovelle. Hän +tuli juuri parhaiksi nähdäksensä miehen astuvan portaita alas lamppu +kädessä. Nattin silmät olivat kyllä sinä hetkenä unenpöpperössä, mutta +siitä huolimatta hän täysin tajusi, mitä hänen edessään tapahtui. +Tietysti se oli herra Paul, joka hiiviskeli täällä ympäri silloin, +kun muut ihmiset olivat menneet yöpuulleen saadakseen edes hetkisen +yön lopulla levätä. Näin Natt arvelematta päätti tehdessään yöllisiä +havaintojaan. + +Kun kaikki tässä onnettomassa talossa vihdoin oli hiljaa, pilkisti kuun +kalpea naama esille pilvien välistä ja kurkisti pimeistä akkunoista +sisään. + + + + +X LUKU. + + +Seuraavana aamuna, tiistaina, Hugh Ritson löysi pöydältänsä tällaisen +kirjeen: + +"Rakkahin. En tiedä, mitä minulle tapahtuu, mutta; minun silmäni +tulevat pahemmiksi ja pahemmiksi. En ole tänään enkä eilen ollenkaan +avannut niitä. Oi, rakas, minä pelkään, että menetän näköni! Ja minua +on niin kauheasti peloittanut. Päivä sen jälkeen, kun minä olin +kirjoittanut sinulle, rouva Draytonin poika tuli kotiin ja minä näin +hänet. Voi, minä luulin, että se olisi sinun veljesi Paul, ja hänen +nimensä myöskin on Paul; mutta minä luulen nyt, että siihen vaikuttivat +minun silmäni -- ne olivat hyvin pahat ja ehkä minä en nähnyt selvään. +Hän kyseli minulta jotakin ja meni; pois seuraavana aamuna. Elä ole +kauan kirjoittamatta?; minulla on niin hirveän ikävä. Koska sinä tulet +minun; luokseni? Sinun rakastava Mercysi. Kirjoita pian." + +Hugh Ritson oli noussut tyynemmällä mielellä. Hän oli valmistunut +selvittelemään kaikki epäselvät asiat. Viime yönä hän oli saanut +tietää, että Paul Ritson ei ollut Robert Lowtherin poika. Nyt +päivänvalossa vakavat kysymykset täyttivät hänen mielensä. Hän ei +tuntunut saavan rauhaa, ennenkuin saisi tietää, kuka oli se mies, jota +erehdyksestä oli Paulina pidetty. + +Mercyn kirjeen jälkeen salaisuus oli suuressa määrin selvinnyt. Tuskin +oli enää epäilyksen varjoakaan siitä, että se mies, joka oli maannut +Laiskassa Hevosessa -- mies, jonka monet olivat tulipalossa nähneet -- +mies, jonka Greta oli käytävällä kohdannut, oli juuri sama mies, jonka +Mercy tunsi Paul Draytonin nimellä, hendonilainen kapakoitsija. + +Mutta kun yhtä paikkaa valaisi niin kirkas valo, tuli sen ympäristö +sitä pimeämmäksi. Paljon tärkeämpi kuin kysymys, kuka tuo mies oli, oli +kysymys, mitä varten hän oli täällä. Miksi hän oli tullut näille main? +Miksi hän ei ollut tullut avoimesti? Mitä syytä hänellä oli kulkea kuin +varjo siellä, missä tiesi voivansa pysyä tuntemattomana? + +Hughin ajatukset palasivat taas hänen äitinsä omituiseen +sairastumiseen. Viime yönä hän oli tehnyt sitäkin koskevia päätelmiä. +Ja ne olivat sangen yksinkertaisia. Toinen mies, kuka hän sitten +lieneekin, oli jostakin syystä tullut taloon ja päästyään eteiseen +ketään tapaamatta kiivennyt portaita ylös ja mennyt siihen huoneeseen, +josta ehkä kuuli jotakin liikettä. Tämä sattui olemaan hänen äitinsä +huone, ja kun muukalainen, joka niin merkillisellä tavalla oli rouva +Ritsonin poissa-olevan pojan näköinen, esitti itsensä näin omituisella +tavalla, näin omituisella ajalla ja näin omituisessa paikassa, valtasi +äidin pelko, että tässä oli aave, joka tuli ilmoittamaan hänen poikansa +kuolemasta ja niin hän oli pyörtynyt ja kaatunut lattialle. + +Tällä otaksumalla oli kyllä omat, huomattavat heikkoutensa, mutta niitä +ei Hugh Ritson ollenkaan ottanut lukuun. Muut vieläkin sekavammat +seikat kiduttivat häntä. + +Mutta tänä aamuna Mercyn kirjeen valossa asiat näyttivät selviävän +itsestään. Jos Paulin näköinen mies oli salaisesti saapunut Newlandiin, +hänellä täytyi olla salaiset syynsä pysyä tuntemattomana. Jos hän oli +mennyt rouva Ritsonin huoneeseen silloin, kun siellä ei ollut ketään, +tapahtui se siksi, että hänellä oli siellä jokin tehtävä. Eikä hänen +äitinsä pyörtymyskohtaus saattanut olla seuraus turhasta pelästymisestä +eikä järkkymätön äänettömyys hermokiihoituksesta. + +Yksi tehtävä oli nyt muita tärkeämpi, ja se oli päästä tämän +salaisuuden perille. Kuka hän olikin, tämä tuntematon mies näytti +voivan järkyttää heidän kaikkien elämäänsä. + +Se asia kuitenkin oli selvä, ettei Paul Ritson ollut Gretan velipuoli. + +Hugh Ritson päätti hänkin matkustaa etelään. Jos se muukalainen vielä +kierteli Newlannissa, sen parempi. Hugh tahtoi tavata sen vanhan +naisen, äitinsä ja keskustella häiritsemättä hänen kanssaan käyttäen +maailmanmiehen koko oveluutta apunaan. + +Hugh vietti suurimman osan päivästä toimistossaan: kaivoksilla +järjestellen sellaisia asioita, jotka eivät voineet odottaa hänen +paluutansa. Keskiviikkoaamuna hän lähetti Nattin jalkaisin viemään +herra Bonnithornelle kirjettä, jossa hän selitti lyhyesti ja varovasti, +miten asiat edelleen kehittyivät. Sitten hän pistäytyi hetkeksi äitinsä +huoneeseen. + +Rouva Ritson oli noussut ja istui nyt takan ääressä, kirjoittamassa. +Hugh huomasi äitinsä noustessa, että hän oli itkenyt ja että paperille +oli kirjoittaessa tipahdellut suuria pisaroita. Eräs nainen oli +lattialla polvillansa; ja järjesteli liinavaatteita matka-arkkuun. Tämä +kielevä eukko Dinah Wilson laverteli juuri, kun Hugh astui sisään. + +"Kaikki sanovat", hän puheli, "ettei sellaista ole kuultu eikä nähty. +Ja Reuben vakuutti minulle samaa. Hän oli puutarhassa, kun minä hain +liskoja, ja hän herkutteli siellä kuin parhainkin vieras. 'Tulipalossa +oli herra Paul, se on ihan varma', hän vakuutti uudestaan ja uudestaan. +Mitä mies, sanon minä, tiedäthän, ettei hän ollut kotona. Herra +Paul oli matkustanut Lontooseen. 'Se oli Paul tai hänen lihallinen +veljensä', väitti hän hellittämättä." + +"Hyst, Dinah", äännähti rouva Ritson. + +Hugh sanoi äidilleen hiljaisella äänellä, mitkä asiat vaatisivat +häntä matkustamaan. Sitten hän kääntyi ympäri ja sanoi "hyvää yötä" +osoittamatta mitään mielenliikutusta. + +Äiti ojensi hänelle kätensä ja katseli häntä hellästi silmiin. + +"Näinkö me eroamme?" hän sanoi ja ojentuen eteenpäin kosketti +huulillaan hänen poskeansa. + +Hugh näytti hämmästyneeltä ja valahti kalpeaksi, mutta hän meni ulos +kylmänä ja virkkamatta sanaakaan. Puolta tuntia myöhemmin hän asteli +lumista tietä myöten kiireesti asemalle. + + + + +XI LUKU. + + +Erotessaan Nattista lauantai-iltana asemalla Paul oli käskenyt +tallimiehen tuoda vaunut samaan paikkaan ja samalla ajalla +keskiviikkona. Saatuaan nämä määräykset Natt oli kuitenkin, kuten +olemme nähneet, tullut omiin päätelmiinsä, miten asiat oikeastaan +olisivat. Yhä suuremmalla voimalla hallitsi hänen mieltään ajatus, että +olisi ihan turhaa tehdä, niinkuin häntä oli käsketty. Mitä hyödyttäisi +mennä asemalle noutamaan miestä, joka ei kuitenkaan saapuisi junassa? +Mitä järkeä olisi olla hakevinaan kotiin mies, joka ei hetkeäkään ole +ollut poissa näiltä main? Nämä ja monet kysymykset risteilivät Nattin +mielessä, kun hän asiaa ajatteli. + +Hän harkitsi sitä koko matkan palatessaan herra Bonnithornen luota ja +päätti, että meno asemalle tänä iltana kahdeksan junalle olisi ollut +samaa kuin heittäytyä ihmisten pilkattavaksi. Mutta kun hän tuli +talliin, istahti tupakoimaan ja näki ajan lähestyvän, hänen vaistonsa +alkoi automaattisesti toimia ja hän punnitsi asiaa kylmän järjen +avulla. Lyhyesti, hän pani takin ylleen ja alkoi asetella valjaita +tamman selkään. + +Sitä tehdessään hänen mieleensä johtui kaksi merkillistä seikkaa. +Ensimmäinen oli se, että hevonen näytti olleen ajossa hänen +poissa-ollessaan; toiseksi hevosen valjaat eivät olleet juuri siinä +naulassa, johon hän oli ne viimeksi pannut. Ja kun hän veti vaunut +vajasta, hän huomasi, että rattaissa oli vielä sulamatonta lunta. + +Nämä huomiot muuttivat aluksi hänen päätelmänsä. Mutta nyt ei ollut +aikaa näihin syventyä, vaan hän hyppäsi ajajan penkille ja ajoi +tiehensä. Matkalla vanhat epäluulot Paulia kohtaan virisivät uudestaan. + +Natt oli ajanut tuskin puolitiehen asemalle, kun hän hypähti melkein +pois rattailta, niin voimakkaasti omituinen, järkevä ajatus iski +hänen mieleensä: _Vaunut olivat olleet ulkona jo ennemmin!_ Hän oli +tuskin ehtinyt hymyillä, ennenkuin ajatus synnytti toisen: _Ja se on +tapahtunut tätä samaa tietä!_ Tämän jälkeen ajatuksen lento oli nopea. +Tuskin puolta penikulmaa tarvittiin, ennenkuin Natt oli selvittänyt +itselleen, että Paul Ritson itse oli ajanut tammalla asemalle ollakseen +siellä kello kahdeksan aikaan, että voisi pettää tylsämielisiä ihmisiä. +Hän oli täysin tyytyväinen tähän tulokseen ja kokonaan unohti sen pikku +seikan, mikä olisi vienyt vaunut jälleen kotiin. + +Hänen ajaessaan asemalle tervehti häntä eräs odottava vuokra-ajuri: + +"Pahapa on tammarääsyn, ukkoseni -- kulkea kaksi kertaa puolenpäivän +kuluessa semmoinen matka. Luulen nähneeni sen jo täällä ennenkin." + +Nattin kasvoille levisi ylhäinen hymy, joka näytti johtavan häntä +kiusaukseen sanoa, ettei toinen vaivaisi itseään asioilla, jotka eivät +hänelle kuulu. Tämän asemesta hän kuitenkin urahti: + +"Tierätkö, kuka tällä viimeksi tuli?" + +Odottamatta vastausta Natt heilautti kättään ja ajoi ohi. + +Juuri kun kello löi kahdeksan, Lontoon-juna porhalsi asemalle ja +minuuttia myöhemmin Paul Ritson ilmestyi näkyville. "Siinä hän tietysti +on", ajatteli Natt. + +Paul oli verrattomalla tuulella. Hänen kasvoillaan oli kirkkain hymy ja +hänen äänessään mitä hyväilevin sointu. Hänen pukunsa lampun valossa +näytti rypistyneeltä ja likaiselta. + +Hän hyppäsi vaunuun, istahti ajajan puolelle, otti ohjakset ja lähti +matkalle iloisesti jutellen. + +Siitä oli kuukausia, kun Natt Paulilta oli osakseen sellaista +ystävyyttä saanut. + +"Liian hyvää ollakseen totta", ajatteli Natt tehden omalla hiljaisella +tavallaan huomioita saadakseen koko jutun selväksi. + +"Mitäs uutta minun poissa-ollessani?" kysyi Paul. + +"Höm!" sanoi Natt. + +"Eikö mitään uutta? Eikö kenenkään lehmä ole poikinut? Tamma ei ole +pudottanut takajalan kenkäänsä -- eikä mitään muutakaan?" kyseli Paul +nauraen. + +"Minä en tiedä enempää kuin tekään", sanoi Natt vastahakoisella äänellä. + +Paul katsahti häneen ja nauroi taas. Sellaisena iltana kuin tämä +ei jonkun palvelijan huono tuuli saanut häiritä hänen vapauttavaa +iloisuuttansa. + +He ajoivat nyt jonkun matkaa puhumatta mitään, äänettömyyttä vain +häiritsivät Paulin kehoitukset, kun hän hoputti vanhaa tammaa viemään +häntä kiireemmin jonkun luo, joka odotti häntä pappilassa. + +Natt alkoi vähitellen päästä synnynnäisestä epäluulostansa, että +ihmiset aina narrailevat häntä, ja nähdä asian huvittavan puolen. +Kaikissa tapauksissa oli sukkela temppu tämä -- tämä Paul-herran +kepponen. Ja parasta kaikista oli, ettei siitä tiennyt kukaan muu kuin +Natt ja hän itse. Natt alkoi olkansa yli luoda merkitseviä katseita +Paulin kasvoihin. Paul katsahti vastaan kummastelevin ilmein, mutta +sehän oli vain osa leikistä. + +"Pidä vain salassa", Natt ajatteli, "miten _me_ vedämme heitä nenästä." + +Eteläpuolella tietä avautui laakso, jota etäämpänä pilviätavoittavat +vuoret reunustivat. Mylly oli kummulla parin penikulman päässä, ja +öilläkin -- paitsi kaikkein pimeimpinä -- sen ääriviivat näkyivät +taivasta vasten kahden vuoren välistä. Kuuta ei näkynyt, vaikka olikin +kuutamon aika, sillä leijailevat pilvet peittivät taivaan. + +"Mitäs myllylle on tapahtunut?" kysyi Paul huomattuaan kaukaa sen +hävitetyn muodon. + +"Ei mitään sitten lauantai-illan, sen mukaan kuin olen kuullut", sanoi +Natt. + +"No, mitäs sille silloin tapahtui?" + +"Oh, ei mitään, ei mitään -- vaikk'en voi sitä vakuuttaa", sanoi Natt +tunkeilevasti irvistäen. + +"Mitä, poika, siivethän ovat poissa -- katso!" + +"Enhän sano muuta kuin, että ne ovat. _Me_ tiedämme koko asian, _me_ +tiedämme." + +Paul katsahti häneen hämmästyneenä. Natt oli juonut, mikään ei ollut +sen varmempaa. Likööri menee muutamien ihmisten päähän, mutta Nattin +päähän se ei ollut noussut, vaan kasvoihin. Miten idioottimaisesti +irvistäen saattoikaan joku katsoa toista suoraan silmiin! + +Mutta Paulin sydän oli täynnä onnea. Hänen sydämensä haltija oli +horjumatta valta-istuimellaan. Nattin kasvot olivat ärsyttävän +naurettavat eikä Paul voinut olla hymyilemättä silmätessään niihin. +Sitten Nattkin nauroi, ja he molemmat nauroivat -- kumpikin toisilleen +-- ei kumpikaan toisen kanssa. "Minä en tiedä mitään, minä en tiedä. +Oh, en!" mutisi Natt partaansa. Kerran hän virkkoi tämän huomautuksensa +ääneenkin. + +Kun he tulivat pappilaan, Paul nousi seisoalleen, antoi ohjakset +Nattille ja hyppäsi alas. + +"Älä odota minua", hän sanoi, "aja kotiin." + +Natt ajoi Lentävään Hevoseen asti ja siellä hän pistäytyi sisään +saadakseen tuikun murheeseen jättäen hevosen tielle. Ennenkuin hän +lähti kapakasta, hän teki huomion, joka julmasti kiihoitti, vaikka +sangen vähän ihastutti, hänen epäluuloista, typerää mieltänsä. + + + + +XII LUKU. + + +Eräs kiertävä, köyhä saarnaaja oli kulkenut sinä päivänä laakson läpi +ja kun ilta tuli, hän oli kolkuttanut pappilan ovelle. + +"Nähdessäni auringon laskevan", hän sanoi, "ja tietäen, että Keswickiin +on pitkä tie, ja kun minä en voi sietää raakaa yöilmaa, vaan varmasti +kylmetyn, minä, suoraan tulin teidän taloonne." + +Kuten arvokkaammatkin vieraat, kengätön tulija kutsuttiin sisään ja +tarjottiin hänelle, mitä talossa parasta oli. + +"Tule sisään, veli ja ole tervetullut", sanoi kirkkoherra Christian, +ja sen yön tämä kiertolainen vietti pappilassa. Hän oli onneton, +kovaosainen raukka, jonka aivot olivat yhtä tyhjät kuin kukkarokin, +mutta nyt hänellä oli lämmintä ja kodikasta takan ääressä. + +Greta kuuli Paulin askelet käytävällä ja juoksi häntä vastaan. + +"Paul, Paul, Jumalan kiitos, että sinä olet vihdoinkin täällä!" + +Hänen ilonsa oli vilpitön, vaikka sydäntä painoi raskas huoli, mutta +Paul ei ollut sillä tuulella, että olisi voinut, tehdä tarkkoja +huomioita. + +Kirkkoherra Christian nousi paikaltaan takan luota ja pudisti Paulin +kättä sydämellisesti ja teeskentelemättömästi. + +"Olen oikein iloinen tavatessani sinua, poika", hän puheli. "Tämä on +veli Jolly", hän lisäsi, "pyhän ristin soturi, joka hyvän sydämensä +vuoksi on joutunut takauksiin ja menettänyt kaiken, mutta nyt koettaa +saaden sijaan sellaista omaisuutta, jota ei koi syö eikä ruoste +raiskaa." + +Paul pudisti ristinsoturin kurttuista kättä ja vetäysi sitten Gretan +kanssa akkunansyvennykseen erillensä. + +"Kaikki on järjestyksessä", hän sanoi kiihkeästi. + +"Tapasin isäni vanhan ystävän ja sovimme, että minä menen hänen +lammaslaiduntensa isännöitsijäksi kahdeksi vuodeksi. Minulla on ollut +kiire, sen voin sanoa. Kuuntelehan. Maanantaina minä tapasin sen vanhan +herran -- hän on nyt Lontoossa eikä enää halua palata Victoriaan, +kuten sanoi minulle -- vaan tahtoo tulla haudatuksi isänmaan poveen -- +hauska vanha vekkuli muuten -- sanoo muistavansa isän niiltä ajoilta, +jolloin hän oli konttoristina Tommy Wilkinsonilla. No niin, maanantaina +minä näin sen vanhan pojan ja teimme sopimuksen -- reilu vanha ukkeli +samalla, vaikka hänellä onkin haukan nokka, sen puolesta hän on oikea +Shylock. No niin -- mihinkäs minä jäinkään? Jaa, sitten tiistaina +minä hankin paikat -- sinulle, äidille ja itselleni -- laivan nimi on +Ballarat -- omituinen nimi -- hieno valtamerihöyry -- niin ja lähtee +Lontoosta ensi keskiviikkona --" + +"Ensi keskiviikkona?" sanoi Greta hajamielisesti, äänessä sangen vähän +mielenkiintoa. + +"Niin, viikko tästä päivästä se lähtee täsmälleen kello kolme -- luotsi +tulee viittätoista vaille -- kaikki menevät laivaan kello kaksitoista. +Mutta eihän nyt kestänyt koko päivää ottaa paikkoja ja iltapäivän minä +olin asianajotoimistossa. Sitä joukkoa ei täytä millään, ne sitten ovat +ovelia! Ehkä se on siksi, että niillä aina täytyy olla täysi haarikka +nenän alla, eivätkä ne voi panna tikkua ristiin, ellei koko maailma +sitä tiedä. Ha, ha!" + +Paul jutteli iloisesti ja silmät leimusivat. + +Takan punertavassa valossa kirkkoherra ja kiertävä saarnaaja istuivat +ja juttelivat, mitä tapahtui suuressa maailmassa näiden unisten +vuoristojen ulkopuolella. + +Greta vetäytyi akkunansyvennyksestä sinne, mihin takka loi hämärää +valoansa, sillä Paulin verraton tuuli tuntui tällä hetkellä viiltävän +hänen masentunutta mieltään. + +"Niin, minä olin asianajotoimistossa", lisäsi Paul ja veti taskustaan +Hughin nimeen tehdyn valtuuskirjan, "ja nyt hän voi tehdä Ghyllille, +mitä haluaa aivan kuin se olisi hänen omansa. Paljon onnea toivotan +hänelle, ja suokoon Jumala hänelle yltäkyllin hyvyyttä! Mutta siinäkö +ei kaikki -- ei puoliksikaan. Tänä aamuna -- ah, sinä viisas pieni +nainen, joka luulet tietäväsi kaikki asiat paremmin kuin muut ihmiset, +sanopa minulle, mitä minä tein Lontoossa ennen lähtöäni tänä aamuna." +Greta oli tuskin kuullut, mitä toinen puhui. Hänen katseensa oli +painunut rinnalle, kädet olivat kiertyneet niskan taa ja kyyneleet +vuosivat virtoina, mutta Paul ei sitä huomannut. + +"Mitäs luulet? No, minä menin Siviilivirastoon ja ostin lupakirjat +eivätkä ne ihmeitä maksaneet -- ja nyt se voi tapahtua minä päivänä +hyvänsä -- _koska_ tahansa -- ajattelepas sitä. Hei, hei, kas vain, +näytäpäs kasvosi! No? -- ylös nyt, no, kiltisti vain! Tiedätkö, ne +kysyivät minulta sinun tuntomerkkejäsi, silmiesi väriä tai jotakin -- +mutta minä en kuolemakseni osannut sitä sanoa -- no, nyt minä katson -- +juuri nyt. Mitä, mitä tämä on. -- Mitä riivattua -- mitä kummaa tämä on +-- Mitä, Greta -- sinä itket -- totisesti, sinä _itket_." + +Paul oli kohottanut hellällä väkivallalla Gretan kasvot ja nyt hän piti +häntä käden päässä ja katseli hämmästyneenä. + +Kirkkoherra Christian liikahti tuolillansa. Hän ei ollut niin +syventynyt juttuihin ja juoruihin, ettei olisi huomannut, mitä +ympärillänsä tapahtui. "Greta on vain pahalla mielellä", hän sanoi +koettaen nauraa. "Hän on järjestellyt kapineita uudestaan ja uudestaan +eikä mikään ole viihdyttänyt. Hänellä on ollut ikävä, totisesti." Syvä +ääni värähti tällä kertaa, ja veitikkamaiset, vanhat silmät sumenivat. + +"Ah, tietysti, tietysti!" puheli Paul äänekkäästi ja nauroi yhtä +sydämellisesti kuin kirkkoherrakin. + +Gretan kyyneleet olivat kuivaneet sinä hetkenä. + +"Sinun täytyy heti mennä kotiin, Paul", hän sanoi. "Sinun äitisi ei +jaksa hetkeäkään enempää odottaa." + +Paul nauroi, hullutteli ja jutteli poislähdöstään. Greta keskeytti +hänet vakavin ilmein ja juhlallisin sanoin. Lopulta Paulin vallaton +mieli asettui, hän alkoi huomata, että jotakin oli hullusti. Silloin +Greta kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut Ghyllissä maanantai-iltana. +Paul valahti valkeaksi, ja kieli tuntui aluksi tarttuvan kiinni. Ensin +hän yritti nauraa sille, mutta nauru loppui lyhyeen. + +"Sen on täytynyt olla minun veljeni", hän sanoi. + +"On kyllä totta, ettemme me paljoa samanlaisilta näytä, mutta +silloinhan oli yö, pimeä yö, eikä sinulla ollut muuta kuin hämärä lyhty +-- ja onhan meissä jotakin koko suvulle yhteistä." + +"Sinun veljesi Hugh istui huoneessaan." + +Paulin sydäntä vihlaisi sanoinkuvaamaton tuska. + +"Sinun tullessasi äitini kamarin ovi oli auki?" + +"Ihan auki." + +"Ja Hugh oli huoneessaan?" kysyi Paul, ja hänen silmänsä leimusivat ja +hampaat pureutuivat vastakkain. + +"Minä näin hänet siellä hetkistä myöhemmin." + +"Minun piirteeni, kokoni, näköni, sinä sanot?" + +"Joka suhteessa sama." + +Paul kohotti kasvonsa ja takan punertavassa valossa niillä kuvastui +sanaton kauhu. "Todella siis -- peilikuva minusta?" + +Greta värisi ja vastasi: "Juuri niin, Paul, ei enempää eikä vähempää." + +"Sangen kummallista", mutisi Paul. Tämä oli järkyttänyt häntä +sydänjuuria myöten. Greta painautui lähemmä häntä. + +"Ja kun minun äitini tuli tuntoihinsa, hän ei sanonut mitään?" + +"Ei mitään." + +"Sinä et kysynyt häneltä mitään?" + +"Kuinka minä olisin voinut? Mutta niin kiihkeästi minä halusin kuulla +edes yhden sanan." + +Paul hyväili hellästi hänen päätänsä. + +"Oletko sinä tavannut häntä sen jälkeen?" + +"En sittemmin. Minä olen ollut kipeä -- tarkoitan kovin pahoinvoipa." + +Kirkkoherra Christian liikahti taaskin tuolillansa. "Mitä sinä +ajattelet, poikaseni? Viime yönä nousi Greta unissaan vuoteestaan, +kulki portaan päähän ja putosi ihan maahan asti." + +"Rakas lemmikkini", sanoi Paul, ja hajamieliseen katseeseen kohosi +kauhun ilme. + +"Mutta, Jumalan kiitos, hänelle ei tapahtunut mitään pahaa", sanoi +kirkkoherra ja kääntyi taas vieraaseensa. + +"Paul, nyt sinun täytyy kiiruhtaa. Hyvää yötä nyt tällä kertaa, +rakkahin. Suutele minua. Hyvää yötä." + +Mutta Paul seisoi yhä paikoillaan. "Greta, tuntuuko sinusta, että mitä +on tapahtunut nyt, on tapahtunut ennenkin -- jossakin -- jollakin +tavalla -- mutta missä ja milloin? -- Nämä kysymykset ahdistavat sinua +-- mutta niihin ei ole vastausta -- sinä olet vajoamassa pohjattomaan +syvyyteen." + +Hänen kasvonsa olivat tuhkanharmaat, hänen silmänsä säkenöivät, vaikka +katse tuntui tuijottavan määrättömiin etäisyyksiin. Gretaa rupesi +peloittamaan se kauhu, jonka oli hänessä herättänyt. + +"Älä ajattele liian vakavasti sitä", hän pyysi. "Saattoihan olla, että +erehdyin. Oikeastaan Hugh sanoi --" + +"No, mitä hän sanoi?" + +"Hän sai minut häpeämään. Hän sanoi, että minä olin kuvitellut näkeväni +sinut, kirkaissut ja peloittanut sinun äitiäsi." + +"Maailmassa on ihmisiä, jotka voisivat nähdä Jumalan enkelin taivaasta +tulevan alas ja sittenkin väittäisivät, että se oli vain vesipatsas." + +"Mutta, kuten itse sanoit, se tapahtui yöllä ja oli kovin pimeä. +Minulla ei ollut muuta kuin viheliäinen lyhty. Älä katso noin, Paul." + +Tyttö nosti hermostuneen kätensä hänen silmilleen ja naurahti lyhyesti +ja ontosti. + +Paul riistäytyi irti mieltänsä masentavasta ilkeästä tunteesta. + +"Hyvää yötä, Greta", hän sanoi hellästi ja asteli ovelle. Sitten +katseeseen palasi tyhjyys. + +"Vastaus on jossakin -- jossakin", hän sanoi miettivästi. Hän pudisti +taas itseänsä ja virkkoi iloisella äänellänsä: "Hyvää yötä kaikki, +hyvää yötä. Hyvää yötä." + +Seuraavana hetkenä hän oli kadonnut. + +Päästyään tielle hän alkoi juosta, mutta yksin ruumiinliikunnon +tähden ei hänen hengityksensä muuttunut puuskuttavaksi. Ennenkuin hän +ehti kylään hänet oli vallannut rajaton pelko ja huoli, miten oli +käynyt hänen äidillensä. Mitä oli se omituinen tauti, joka hänet oli +yllättänyt hänen poissaollessaan? Äidin enkelinkasvot olivat olleet +hänelle majakkana pimeässä. Hän oli kohottanut hänen sielunsa maan +tomusta. Maailma lakeineen oli kiduttanut häntä, mutta nyt oli taivaan +rauha käsittänyt hänet. Sanokoon maailma mitä tahansa, sen tuomio ei +ulottuisi äidin sydämeen. + +Hän kiiruhti edelleen. Miten järjetön hullu hän olikaan ollut, kun oli +antanut Nattin mennä vaunuineen! Miksi se tolvana ei kertonut, mitä oli +tapahtunut. Olisiko hänen äitinsä nyt pahempi? Olisiko hän tunnoissaan? +Miksi, Herran tähden, hän ollenkaan oli lähtenyt koko matkalle? + +Hän saapui Lentävän Hevosen luo, ja siellä sidottuna johteeseen oli +hevonen ja vaunut. Natt oli sisässä. Siellä se lurjus oli tulen ääressä +ja nauraa hohotti lasi kuumaa likööriä kädessään. + +Paul hyppäsi rattaille ja ajoi matkaansa. + + * * * * * + +Oli tuskin inhimillisen luonteen mukaista, että Natt olisi voinut +vastustaa kiusausta osoittaa, mikä monitietoinen, nuori veitikka hän +saattoi olla, jos tahtoi. Natt ei koskaan koettanutkaan vastustaa sitä. + +"Onko se kuoleman enne?" hän kysyi silmää iskien, mutta säilyttäen +arvokkaan ylemmyytensä, jolla oli toisia kohdellut. + +"Se on kohtalo, minä sanon sinulle", sanoi Tuomas Kyttyräselkä imien +kiivaasti piippuansa, ja toinen hento ääni -- se oli pienen Jakob +Berryn -- kuului peremmältä selittävän koko tätä salaisuutta. + +Ylpeä hymy väreili Nattin huulilla, kun hän halveksien armotta hylkäsi +toisten yliluonnolliset selitykset. + +"Säästäkää juttunne ja kummituksenne", sanon minä. "On kumma, että on +sellaisia ihmisiä, jotka eivät usko omia aistejansa. Jos te voitte +näyttää minulle, että tuo minun hevoseni voi olla kahressa paikassa +samalla kertaa, minä ehkä uskoisin, että herra Paul voi olla sekä +täällä että Lontoossa yht'aikaa. Sitä minä en kuitenkaan usko, sen +sanon teille." + +Tälle viisaalle päätelmälleen Natt nauroi, röyhisteli rintaansa +ja maisteli kuumaa likööriänsä. Juuri sillä hetkellä Paul hyppäsi +rattaille ja ajoi tiehensä. + +"Sanokaa minulle, että hevoseni, jonka olen sitonut ruuviin, on +tallissaan, ja minä alan uskoa, että olen erehtynyt." + +Gubblum Oglethorpe tuli juuri sisään ja kuuli Nattin viimeisen lauseen. + +"Mihinkä ruuviin?" hän kysyi. + +"Mihinkä, tietysti talon eressä olevaan johteeseen." + +"No, sitä vastaan minä nyt en voi väittää, sillä minä alan tulla +likinäköiseksi, mutta jos _tämän_ talon johteeseen on sirottu joku +hevonen, niin minut saa hirttää." + +Natt juoksi ovelle, ja tusina uteliaita silmäpareja seurasi häntä. +Hevonen oli tiessään. Natt istahti paikalleen ja katseli ympärilleen +kauhun ilme kasvoillaan. + +"No, minut kyllä hirtetään!" hän sanoi. + +Vihdoinkin kummitus oli tehnyt hänelle kepposet. + + + + +XIII LUKU. + + +Matkalla Ghylliin Paulin levottomuus oli kiihtynyt raatelevaksi +tuskaksi. Ehk'ei se ollut muuta kuin mielikuvitusta, mutta hänestä +tuntui, että sumupilvi leijaili talon yllä. Kun hän astui eteiseen, +hänen askelensa kaikuivat kumeina hänen korvissaan, ja koko talo näytti +tyhjältä kuin hauta. Surullinen ympäristö tuntui kokonaan masentavan +hänen mielensä. Vanha Dinah Wilson tuli silloin keittiöstä ja katseli +hämmästyneenä häntä. Ilmeisesti häntä ei oltu odotettu. Hänen teki +mielensä kysyä tuhansia asioita, mutta kieli tuntui puuttuvan suuhun. +Voimakas mies vapisi, ja hänen rohkeutensa tuntui lannistuvan. + +Miksi tuo nainen ei puhunut? Kuinka säikähtäneeltä hän näyttikään! +Paul aikoi hyökätä hänen ohitsensa yläkertaan, kun eukko ilmoitti +vapisevalla äänellä, että hänen rouvansa oli mennyt. + +Sanat lävistivät Paulin kuin teroitetut nuolet. "Mennyt! Miten mennyt?" +hän huudahti. Olisiko mahdollista, että hänen äitinsä olisi kuollut? + +"Mennyt pois", sanoi Dinah. + +"Pois! Mihin?" + +"Mennyt junalla, herra, tänä iltana." + +"Mennyt junalla", Paul kertasi koneellisesti ja hajamielisesti. + +"Sinne on jätetty kirje, herra. Se on hänen huoneensa pöydällä." + +Hilliten itseänsä Paul harppasi ylös kolme porrasta kerrallaan. Hänen +äitinsä huone oli tyhjä, takka oli kylmä, kuvat poissa seiniltä, pöytä +paljaana, ainoat kirjat hyllyltä kadonneet -- kaikki oli äänetöntä, +hämärää, selittämätöntä. + +Mitä tämä merkitsi? Paul seisoi hetkisen kynnyksellä nähden kaiken +yhdellä silmäyksellä. Heti kun hän jaksoi hieman malttaa mieltänsä, hän +huomasi kirjeen pöydällä. Hän otti sen vapisevin sormin. Osoite oli +hänelle, äidin käsialaa. Hän avasi sinetin ja luki seuraavaa: + +"Minä aion mennä katolisen kirkon suojaan. Olen kauan ajatellut tätä +turvapaikkaa, mutta minä toivoin voivani odottaa sitä päivää, jolloin +sinun onnesi olisi tullut täydelliseksi Gretan rinnalla. Taivas ei sitä +suonut, ja minä jätän sinut ilman viimeisiä jäähyväisiä. Hyvästi, rakas +poikani ja Jumala siunatkoon ja ohjatkoon sinua. Jos rakastat minua, +älä sure minun tähteni. Rakkaudesta sinuun minä jätän sinut. Ajattele +minua, kuten sellaista, joka on päässyt rauhaan, ja minä siunaan +taivaassakin sinua. Jos joskus maailma pilkkaisi sinua äitisi nimellä, +niin muista, että hän sittenkin on sinun äitisi ja rakasti sinua viime +hetkeensä asti. Hyvästi, rakas Paul. Sinä et koskaan saa tietää päivää, +milloin tämä erehtynyt ja surullinen sydän on lakannut sykkimästä ja +kaipaava henki saa yhtyä iäiseen kiitosvirteen Hänen kunniakseen. Siitä +hetkestä, rakkahin, kun luet tämän kirjeen, ajattele minua kuolleena, +sillä minä olen kuollut maailmalle." + +Paul piti kauan kirjettä edessään ja tuijotteli siihen nurinrevähtänein +silmin. Kaikki tunteet näyttivät kuolleen. Ei ainoatakaan kyyneltä, ei +huokausta, ei valitusta päässyt murtuneesta sydämestä. Kaikki tuntui +pysähtyneen ja puutuneen. Siinä seisoi nyt murtunut, häväisty, onneton +mies. Tuhat tuskaa hänen sielussaan tuntui muodostavan voimakkaan +virran, joka tahtoi vajottaa hänet ammottavaan tyhjyyteen. + +Ääneti hän kääntyi ympäri ja asteli ulos talosta. Äänettömät huoneet +kaikuna kertasivat hänen raskaat askelensa. Hän kääntyi pappilaan +johtavalle tielle, asteli katsomatta oikealle tai vasemmalle, +tuijottaen suoraan eteensä ja kohottamatta kertaakaan katsettaan. Tie +saattoi olla pitkä, mutta siitä hän ei välittänyt; yö voi olla kylmä, +mutta kylmempi oli sydän hänen rinnassaan. Pilvet kiisivät taivaalla +ja päästivät kuun kirkkaana valaisemaan maata, mutta hänelle oli elämä +sysimusta yö. + +Pappilassa unelmoiva takkatuli oli juuri riittymässä. Ryysyinen vieras +oli johdettu vuoteeseensa, ja itse hyvä kirkkoherra teki tiliä maailman +ja Luojansa kanssa päivän toimista. Greta istui hiipuvan hiilloksen +edessä, ja sydäntä painoi sanoinselittämätön pelko. + +Kun Paul avasi oven, hänen kasvonsa olivat hyvin kalpeat ja hänen +silmissään oli outo katse, mutta hän oli kylmä ja puhui hiljaa. Hän +kertoi, mitä oli tapahtunut ja luki äitinsä kirjeen. Hän luki sen +lujalla äänellä, eikä ainoakaan värähdys ilmaissut sitä tuskaa, joka +raateli hänen sieluansa. Sitten hän istui kauan ääneti eikä hänen +henkensä voinut tajuta ajankulua. + +Tuskin Gretakaan mitään virkkoi, ja vanha kirkkoherra puhui vähän. +Miten voimattomilta tuntuivatkaan sanat tällaisessa surussa! Kuolemalla +oli lohdutuksensa, mutta mikä voi lohduttaa elävältä kuolleen surevia +omaisia? + +Vihdoin Paul ilmoitti, että hän toivoi vihkimisen tapahtuvan heti -- +huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Hän ilmaisi heidän aikomuksensa +olevan lähteä Englannista, kertoi isänsä ystävästä, luovutuskirjasta, +joka oli tehty hänen veljensä nimeen. + +Vanha mies oli syvästi liikutettu, mutta hän oli mitä suurimmassa +määrässä epäitsekäs olento. Hän ymmärsi sangen vähän siitä, mitä jo +oli tehty tai tehtäisiin. Mutta hän sanoi: "Jumala siunatkoon teitä +ja olkoon teidän kanssanne", vaikka hänen oma haavoitettu sydämensä +vuosi verta. Greta polvistui hänen tuolinsa ääreen ja suuteli iän ja +vaivojen uurtelemia kasvoja, jotka nyt uivat kyynelissä. Sovittiin, +että vihkiminen tapahtuisi perjantaina. Nyt oli keskiviikon jälkeinen +yö. + +Paul nousi ja asteli ovelle, ja Greta seurasi häntä eteiseen. + +"Teet hyvin, kun jätät kaikki veljellesi", hän sanoi. + +"Emme puhu siitä nyt", vastasi Paul. + +"Mitä teidän välillänne on tapahtunut?" kysyi Greta. + +"Toisella kertaa, lemmittyni." + +Greta muisti Hugh Ritsonin omituisen uhkauksen. Pitäisikö hänen +ilmoittaa se Paulille? Hän oli melkein tekemäisillään sen, kun hän +kohotti katseensa Paulin kasvoihin. Niiden murtunut, eloton ilme +ehkäisi häntä. Ei nyt. Se olisi julmaa. + +"Minä tiesin, että kummallisia enteitä oli olemassa", sanoi Paul, "ja +nyt se kauhea on tapahtunut." + +Hän astui yli kynnyksen ja saapui pihalle. Lumi peitti vielä maata ja +pakkanen oli sen jäädyttänyt. Kävi vinha tuuli, joka humisi ja huokaili +jäisissä, lehdettömissä puissa. Kuu pilkisti taas synkän pilven raosta. +Samalla lankesi avoimesta ovesta takan punerva valo hänen kalpeille +kasvoillensa. + +Greta läähätti. Väristys kävi hänen lävitseen. Tuossa hänen edessään, +silmä silmää vasten, olivat taaskin samat kasvot, jotka hän oli nähnyt +Ghyllissä. + + + + +XIV LUKU. + + +Paul palasi kotiin murtunein sydämin ja masentunein mielin. Hän istahti +alakuloisena tuolille ja kaikki tuntui tyhjältä. Kun palvelijat +puhuivat hänelle, hän kohotti heihin kaksi surun sumentamaa silmää ja +vastasi lyhyesti heidän kysymyksiinsä. Palvelijatar laittoi pöytään +illallisen ja ilmoitti, että se on valmis. Kun hän palasi korjaamaan +sitä pois, oli se koskematta. Paul nousi äitinsä huoneeseen ja istui +kylmän takan ääreen. Kynttilä, jonka hän oli mukanaan tuonut, paloi +loppuun. + +Keittiössä palvelijat ja peltotyöläiset seurustelivat kauan ja +keskustelivat ahkerasti. "Mikä Paul-herraa vaivaa?" "Tullut ehkä +pettymyksiä rakkausasioissa." "Kuka niiden naisten oikkuja tietää?" +"Mihin talon rouva on mennyt?" "Ehkä ostamaan uutta pukua." "Kukapa +tietää, vaikka alkaisi vielä tytöksi pukeutua?" "Ekkös kuullut mitään +kyyritessäs' rouvaa asemalle Reuben?" "En, en kerrassa mitään." "Ekkös +sinä ollut kyyriss' asemall' tän' iltana?" "Enhän sanokkaan, etten +ollut." "Tapasitko sinä herra Hughin tänä aamuna, Natt?" "Älkää kyselkö +Nattilta, hänen kielens' on sirottu tän'iltana. Hän juttelee kaikk' +ittelleen -- kiroaa joskus ja mutisee omaan partaans'." + +Kun palvelijat olivat käyneet levolle ja koko talossa oli hiljaista, +Paul vielä istui äitinsä huoneessa. Ei kenkään muu kuin hän itse +tiennyt, niitä hän kärsi sinä yönä. Hän koetti selvitellä sitä +onnettomuutta, joka oli hänen osaksensa tullut. Miksi hänen äitinsä +oli sulkeutunut luostariin? Miksi hänen rakkautensa poikaansa vaati +häntä jättämään hänet? Koettaa etsiä vastausta näihin kysymyksiin oli +samaa kuin kolkuttaa hautaholviin: ääni, joka olisi voinut vastata, oli +vaiennut. Ei tullut mitään muuta vastausta kuin synkkä, raskas ontto +kaiku hänen epävarmaan koputukseensa. Kaikkialla ammotti tylsä sokea +tyhjyys, josta ei ollut ulospääsyä eikä kuulunut sanaakaan vastaukseksi. + +Tästä horroksesta hänet herätti harhanäky, joka tänä yönä monta pitkää +tuntia poltti hänen aivojaan kuin sulatettu lyijy. Kasvot, jotka Greta +oli nähnyt ja varmaankin olivat ilmestyneet hänen äidilleen, näyttivät +nyt kohoavan hänen eteensä, kun hän siinä istui yksinäisessä huoneessa. +Hän näki omat kasvonsa, kuin olisi katsellut niitä peilistä. Ei edes +yön pimeys voinut salata sitä. Selkeänä ja kirkkaana kuin päivällä +se hohti ja hehkui tässä pimeässä huoneessa. Hän sulki silmänsä +karkoittaakseen sen pois, mutta yhä se oli hänen edessään. Se oli +hänessä itsessään. Se oli tulella poltettu hänen aivoihinsa. Hän vapisi +pelosta, hän, joka ei koskaan ennen ollut tiennyt, mitä pelko on. Se +vaikutti häneen, kuten hänen oma kummituksensa. + +Hän tiesi, että se oli vain mielikuvitusta, mutta mitkään mielikuvat +eivät koskaan ole olleet niin kauheita. Hän nousi ylös paetaksensa +sitä, mutta se seisoi hänen edessänsä silmä silmää vasten. Hän lysähti +taas istumaan, ja se istahti hänen luokseen kasvot vasten kasvoja. + +Sitten se muuttui. Hetkeksi se katosi värisevään usvaan, ja hänen +tuijottavan katseensa jännitys laukesi. Miten siunattu olikaan tämä +hetken lepo! Hänen ajatuksensa kääntyivät äitiin. "Jos joskus maailma +pilkkaisi sinua äitisi nimellä, niin muista, että hän vieläkin on +sinun äitisi, joka rakasti sinua viime hetkeensä saakka." Rakas, +pyhä sielu, vähän on pelkoa siitä, että hän sen unohtaisi! Vähän on +pelkoa, että viisas maailma koskaan saisi tahrata tätä pyhää rakkautta! +Hellyyden kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä ja niiden sumun läpi +hän oli näkevinään äitinsä edessään. Hänen päänsä oli painunut, +ja kaikki kuluttava häpeä näytti nostavan punan hänen kalpeille +kasvoilleen. Sitten hänelle selvisi, että äitiin tuijottivat toiset +silmät, tuijottivat sydämen syvimpiin kätköihin ja säikyttivät hänet +kuoliaaksi, pitäen auki raskaat silmänluomensa, jotka eivät koskaan +sulkeutuisi uneen. Hän katsahti ylös -- hänen oma varjonsa tuijotti +ääneti heihin molempiin. + +Paul hypähti seisoalleen ja juoksi ulos huoneesta. Varmaankin äidin +henki yhä asui tässä hylätyssä asunnossa. Varmaan tuo oli se varjo, +joka hänet oli pois karkoittanut. Suuret vesikarpalot juoksivat hänen +otsaltansa. Hän meni ulos talosta. Raskaat, mustat pilvet purjehtivat +taivaalla myrskyn mukana. Niiden takaa pilkahtivat silloin tällöin kuun +kalpeat kasvot. + +Hän kulki Caledalen juurella metsässä ja kuunteli, kuinka tuuli +huokaili ja kohahteli jäisissä oksissa. Joka toisella askelella hän +katsahti taaksensa. Mutta vihdoin hän näki sen, mitä oli katsellut: se +kulki askel askelelta hänen rinnallaan. + +Hän asteli hitaasti pois metsästä eikä uskaltanut juosta. Vuori kohosi +melkein äkkijyrkkänä hänen edessään päättyen epätasaisiin jäätikköihin, +joiden välillä ammotti synkkiä kuiluja. Hetkisen valaisi sitä kuu ja +sen valossa hän näki kaikki selvänä. Ajattelematta; mitään hän alkoi +ilman päämäärää kiivetä. Työ oli vaivalloista minä aikana tahansa +ja niillekin, jotka olivat tottuneet vuorille kiipeämään. Vaiva ja +valppaus karkoittivat harhakuvan, ja vapautunut ajatus kääntyi Gretaan. +Mitä olisi nyt elämä ilman Gretan rakkautta? Sarja toisiaan seuraavia +onnettomuuden päiviä. Greta oli hänen menetetyn elämänsä pelastaja, +hänen elämänsä kevät ja päivänpaiste, Ihmeellinen hellyyden puuska +yllätti hänet ja sydämessään hän siunasi häntä. Täällä vuorella hän oli +näkevinään lemmittynsä sivullansa, mutta heidän välilleen, erottamaan +heitä kohosi samainen aave. + +Itäpuoli taivasta oli pimeä, mutta kaukaisista hiilihaudoista välkkyi +valoa. Lepuuttamatta jalkojaan Paul asteli valoa kohden. Ja hänen +kasvojensa varjo asteli hänen rinnallansa. Kun tuuli puhalsi, se +vihelsi hänen korvissaan, ja se kuului tässä autiudessa kuin hänen +rinnallaan kulkevan olennon hiljainen itku. + +Vanha loordi Fisher oli entisessä toimessaan, ja hiilloksesta hohtava +valo toi nähtäville hänen kuluneitten kasvojensa monet poimut ja +uurteet. + +"Ootteko se te, herra Paul?" hän kysyi henkeänsä haukkoen ja yskien +savun seassa ja huutaen niin, että se kuului tuulen pauhinan yli. + +Hänen seistessään siinä ei Paulia harhakuva enää vaivannut. Se oli +ollut heräävä kuvitelma, joka oli saanut alkunsa Gretan kertomuksesta +ja vahvistunut siitä hermokiihoituksesta, jonka hänen äitinsä pako oli +synnyttänyt. Matthewin läsnäolo auttoi karkoittamaan sitä. Ukon nöyrä +ulkomuoto kuvasi hänen murtunutta mieltänsä. Myrsky oli repäissyt irti +maasta hänen ainoan juurensa. Hän oli vain paljas, ruhjottu runko, joka +oli heitetty maahan ja jolla ei ollut enää voimaa juurtua uudestaan. +Hän oli vanha eikä hänellä ollut mitään toivoa. Sittenkin hän eli ja +teki nöyrästi työtä. Paulin oma asema oli toinen. Kohtalo oli heittänyt +hänen purtensa tuntemattomalla merellä salakallioihin. Mutta hän oli +nuori, hänen suonissaan virtasi elämänvoima, ja rakkaus antoi tukea. +Häntä oli vain kiusannut turha kuvitelma, kiduttanut pelon herättämä +tuska. + +"Hyvää yötä, Matthew!" hän huudahti yli tuuleni kohinan ja katosi yöhön. + +Hän tahtoi mennä kotiin nukkumaan, niin että kuume häviäisi hänen +suonistaan. Hän astui tielle, ja kaivosten koneitten yksitoikkoinen +ääni vähitellen lakkasi kuulumasta hänen korviinsa. Hän kulki kylän +ohi. Tiet olivat tyhjät, ja kumeina kaikuivat hänen askelensa. Suuret +varjot lankesivat häneen, kun kuu silloin tällöin vapaasti pääsi +paistamaan pilvien takaa Eräästä akkunasta loisti tuli. Siellä rouva +Truesdalen kärsivä henki kamppaili viime hetkiänsä. Tuuli tyyntyi ja +vinkui taas ja joskus se kuului lapsenitkulta hänen korvissaan yön +yksinäisyydessä. + +Hän asteli harvakseen tai hyökkäsi kiivaasti pimeää tietä yhä +eteenpäin. Etäältä Ghyllistä kuului koirien haukuntaa. Omituiset +pilvenmöhkäleet leijailivat taivaalla, ja ajoittain pilkisti kuu +esille. Koko taivas oli kuin musta tukka, johon oli siroteltu sinne +tänne hopeasuortuvia. Mutta yhdellä kohtaa tiellä kuu paistoi kirkkaana +ja valoisana. Se oli kuin johtotähtenä hänen edessään. Hän kiiruhti +askeleitaan, kunnes tuli sinne kuun valaisemalle kohdalle. Sitten se +valo muuttui toiseen paikkaan: nyt se valaisi kirkkomaata. Hänen isänsä +hauta oli vain muutamien askelten päässä tieltä. + +Mikä näkymätön voima oli ajanut häntä tänne? Tahtoiko tämä johtaa häntä +ymmärtämään, että kaikki kohlut, joita kohtalo on hänelle varannut, +ovat tutkimattomalla tavalla seurauksia hänen isänsä teoista? Hänen +mieleensä muistui taas hänen isänsä kuolinyö. Hän ajatteli äitinsä +tunnustusta -- tunnustusta, joka oli kauheampi tehdä ja musertavampi +kuunnella, kuin mikään äiti oli koskaan tehnyt tai poika kuunnellut. +Ja tämän yön kärsimykset, olivatko ne vain yksi rengas ihmeellisessä +kohtalon ketjussa? + +Älköön ihminen luulkokaan, että saisi jättää leikkaamatta ne ohdakkeet, +jotka hänen isänsä elämässään on kylvänyt. Jos Jumalan viha ei +kohtaisikaan häntä kaikessa ankaruudessaan, maailma pahuudessaan ei +kuitenkaan unohda, että isäin pahat teot kostetaan lapsille kolmanteen +ja neljänteen polveen. + +Paul läheni pientä porttia ja astui kirkkotarhaan. Yökastepisarat +hänen kasvoillaan eivät olleet kylmemmät kuin hänen kyyneleensä, +kun hän polvistui isänsä haudalla. Sinä hetkenä hän kirosi maailman +ja sen julmat lait. Sitten hänen sydämeensä salaa hiipi ajatus, +joka myrkyllään turmeli hänen rakkaimman muistonsa: hän ajatteli +katkeruudella isäänsä. + +Silloin ihmeellinen kammo käsitti hänen mielensä. Hän näki, vaikka +vielä muistonsa silmillä, että hirviö oli palannut. Hän tiesi, että se +seisoi yötaivasta vasten kuin aavemainen hautapatsas. Mutta kun hän +kohotti katseensa, näki hän vieläkin kauheampaa. Kasvot olivat hänen +edessään, mutta nyt ne olivat kuolleen kasvot. Hän näki oman ruumiinsa +oikaistuna isänsä haudalle. Hänen päänsä retkahti kylmälle turpeelle. +Hän makasi hautapengermällä kuin kuollut. Silloin hän tiesi, että +ylhäällä oli määrätty, että hänen isänsä synnin tuli luoda ikuinen +varjo hänen elämäänsä. Kaikissa elämänsä vaiheissa tuli hänen kulkea +kantaen orjana synnin kuormaa, joka ei johtunut hänen omista töistänsä. +Syntiperintö oli hänen kohtalonsa, ja synnin palkka on kuolema. + +Oliko ihme, että hetkellä, jolloin hänen elämänsä tie näytti kulkevan +synkinten varjojen kautta -- kun isän ihana muisto, jonka oli äidin +sylissä leikkiessään sieluunsa saanut, oli vain katkera harhakuva, joka +kantoi kostoa povellaan -- oliko silloin ihme, että rauha laskeusi kuin +kyyhkynen taivaasta hänen sieluunsa? + +Hänen tuntiessaan itsensä orvoksi, joka ei kuitenkaan vielä ollut orpo +-- joka oli tuomittu tuskassa kiemurtelemaan kuin maan mato maailman +liejussa, mies heräsi hänessä ja hän kerralla karkoitti pois pelon, +joka häntä kidutti. + +Tämän voiman hän sai siitä tiedosta -- hänhän oli karu ja oppimaton +mies, vaikka omasikin voimakkaan hengen -- että on olemassa korkeampi +voima kuin kohtalo, että myrskyisimmälläkin merellä on mestarinsa, +että kulkuri, jonka hyökylaine on heittänyt oudolle rannalle, ei ole +joutunut sinne sattumalta eikä yksin. + +Ja Jumalan enkeli tuntui kuiskaavan hänen sydämeensä Hagarin ja hänen +poikansa tarinan -- kuinka poika oli isänsä esikoinen ja kuinka +toiseksi syntyneestä tuli perillinen -- kuinka vaimo ja poika ajettiin +pois ja kuinka he olivat menehtyä kurjuuteen -- kuinka vihdoin kuului +taivaasta huuto: "Jumala on kuullut pojan rukouksen, ole hyvässä +turvassa." + +Harhakuvan synnyttämä kauhu oli hävinnyt. Se ei enää koskaan tulisi +takaisin. Paul asteli kotiin takaisin, sulkeutui omaan huoneeseensa ja +nukkui rauhallisesti. + +Kun hän heräsi, säteili talvinen aurinko noustessaan punaisena ja +keltaisena Ankerias-kallion huipuissa. Alasimen kalke kuului yli +laakson. Lampaat kiipeilivät jäätyneen tunturin rinteillä. Kirveiden +kalke kuului metsästä ja yhtyi kuulakassa aamuilmassa luonnon +mahtavaan kuoroon. Koleasti jyrisivät Nattin rattaat jäisellä tiellä. +Punarinta-satakieli istui akkunan ulkonemalla päästellen kurkustaan +riemukkaita aamusäveleitä. Viime yö oli siirtynyt ikuisuuteen eivätkä +sen kauhut koskaan enää voineet palata. Hänen edessään oli päivä, +maailma, elämä. + + + + +XV LUKU. + + +Tänä päivänä -- häiden edellisenä päivänä -- olivat kaikki juorujen +kielet Newlannissa aamusta iltaan ahkerassa toimessa. Natt oli +lähetetty kiertämään ympäri laaksoa ja kutsumaan maanviljelijöitä, +heidän vaimojaan, poikiansa ja tyttäriänsä. Kirkkoherra Christian itse +kulki kutsujana köyhien kodeissa. + +"'Köyhät teillä aina ovat', mutta kaikkialle niitä ei kutsuta eikä aina +ole Galilean Kaanaan häitä", oli hän lähtiessään Gretalle sanonut. + +Eikä seutukunnan asukkailla suinkaan ollut mitään juhlaan kokoontumista +vastaan. "Parhainta onnea vihittäville!" he sanoivat. "Älköönkä +runsauden sarvi koskaan vuotamasta laatko." + +Koko laaksossa ei tehty paljoa työtä sinä päivänä. Seudun rikkain +perijätär aikoi mennä naimisiin laakson rikkaimman tilanomistajan +kanssa. Sellaisessa tapauksessa oli työtä kylliksi, kun pistäysi +Lentävään Hevoseen tekemään toisten kanssa laskelmia. Pääasia selvisi +yksinkertaisella yhteenlaskulla -- nimittäin, paljonko olisi Paul +Ritsonin arvo sitten, kun hän on mennyt naimisiin Greta Lowtherin +kanssa. Ja useammin kuin kerran sinä päivänä kaksikertaa kaksi teki +viisi. + +Pakkanen kesti yhä ja tiet olivat jäässä. Ennen pakkasia oli ollut +ankaria sateita, ja joki, joka juoksi laakson halki, oli tulvinut ja +peittänyt niityt tien kahden puolen. Nyt se muodosti viiden penikulman +levyisen lasisileän jääsillan, jota myöten saattoi kulkea suoraan kuin +nuoli. + +Abraham Strong, puuseppä, oli saanut muuttaa suunnattomat nelipyöräiset +vaunut taiviajopeleiksi siten, että otti pois pyörät ja laittoi niihin +puusta jalakset. Tämän vaunureen oli seppä raudoittanut ja sitä +aiottiin käyttää hääjuhlallisuuksissa. + +Varhain sinä aamuna oli veli Peter lähetetty kaupunkiin kutsumaan herra +Bonnithornea. Neljän penikulman jalkamatka tuntui hänestä vaikeammalta +ponnistukselta kuin koko asia olisi ansainnut. + +"En ymmärrä, mikä sitä likkaa vaivaa ja mitä hän; on vailla", hän +murisi äkeästi astellessaan tietä. "Mitä hän miehellä tekee? Eikö +hänellä nytkin ole kaksi kappaletta? Minä itse palvelen häntä kylliksi. +Mutta tytöt ovat merkillisiä tuulihattuja." + +Herra Bonnithorne sai tarpeeksi Peterin sanoista: "En tierä, eikö +siellä lie vihkiminen tekeillä", ymmärtääkseen, mistä oli kysymys. +Hugh Ritson oli poissa kotoa, ja hänen veljensä Paul kiirehti hänen +poissaollessaan häämenojen toteuttamista. + +Näissä mietteissä herra Bonnithorne oli lähtenyt kaupungista matkalle. +Mutta ennenkuin hän ehti pappilaan, hän tapasi itsensä Paulin, joka oli +matkalla hänen toimistoonsa. He lausuivat toisilleen muutamia sanoja. +Tietysti nuori tilanomistaja oli maallikko eikä muuta. Hän kykeni +selittämään huonosti tilannetta, mutta sen sijaan hän antoi jotakin, +joka sanoi kaiken ja antoi asianajajan hävyttömyydelle ankaran iskun. +Paul antoi asianajajalle ilman lähempiä selityksiä ne luovutuskirjat, +jotka oli tuonut Lontoosta. Herra Bonnithorne tarkasti niitä, pisti ne +taskuunsa ja hymyili. Hänen mielestään Paulin merkitys vaarallisena +vastustajana aleni sinä hetkenä mitättömiin. He erosivat pitemmittä +puheitta. + +Illan tullen palasi kirkkoherra Christian kotiin kuolemanväsyneenä. +Hän tapasi asianajajan odottamassa häntä. Avioliitto hänen silmissään +oli kuvastunut koko päivän suurenmoisena ja kaikki muut asiat olivat +vähäpätöisyyksiä sen rinnalla. + +"Te annatte hänet siis pois, herra Bonnithorne", hän sanoi ilman +pitempiä kursailuja. + +"Minä -- minä?" ihmetteli herra Bonnithorne kulmiansa kohottaen. + +"Kenellä siihen olisi suurempi oikeus?" kysyi kirkkoherra. + +"No, tiedättehän, te -- te --" + +"Minä! Ei, minun täytyy vihkiä heidät. Muut velvollisuudet kuuluvat +teille." + +"Katsokaahan, herra Christian, jos ajattelette, minä olen -- minä olen +--" + +"Te olette hänen isänsä vanha ystävä. Kas niin, Pidetään se asia +päätettynä." + +Herra Bonnithorne näytti haluttomalta. "Tjaa, toden sanoakseni, herra +Christian, -- minä en -- _minä en mielelläni tahtoisi_." + +Vanha kirkkoherra kohotti kaksi ihmettelevää silmää ja katsoi +sankalasiensa yli herra Bonnithorneen. Asianajajan nolous yhä +lisääntyi. Silloin kirkkoherra Christian muisti, että vain joku aika +sitten herra Bonnithorne oli esittänyt syitä, miksi Paul ei saisi +mennä Gretan kanssa naimisiin. Ne olivat liian maallisia, ne samaiset +syyt, mutta ne olivat antaneet hänelle Gretan perheen ystävänä vakavaa +ajattelemisen aihetta. + +"Paul ja Greta aikovat matkustaa pois", virkkoi kirkkoherra. + +"Niin olen kuullut." + +"He asettuvat Victoriaan maanviljelijöiksi", lisäsi kirkkoherra. + +"Gretan rahoilla", iski asianajaja. + +Kirkkoherra Christian katsahti taaskin lasiensa yli. Silloin hän taas +huomasi omituisen hymyn väreileväni asianajajan huulilla. "Tiedättekö", +hän sanoi, "milloinkaan ei minun vanhaan tyhmään kallooni ole johtunut +epäillä, eivätkö perinnöt ole paremmat rehellisen työmiehen kuin +keinottelijan käsissä." + +Herra Bonnithorne hätkähti. Yksinkertainen, vanha kallo saattoi joskus +olla terävämpi kuin hänen oma viisas päänsä. + +"Siihen katsoen, että minun tulee vihkiä heidät, varmaankin odotetaan, +että Paul saisi hänet teidän kädestänne, mutta jos teillä on jotakin +vastaan --" + +"Vastaan?" keskeytti herra Bonnithorne. "En luule, että minun tunteeni +siinä suhteessa ovat niin vakavaa laatua." + +"Jätetään se siis siihen, ja te saatte huomenna päättää", sanoi +kirkkoherra Christian. + +Siihen asia jäikin, ja herra Bonnithorne, perheen rakas ystävä, riensi +kiireesti sähkölennätinasemalle ja lähetti Hugh Ritsonille Lontooseen +seuraavan sähkösanoman: "Heidät vihitään huomenna. Jos sinulla on +jotakin tärkeätä sanottavaa, niin kirjoita tänä iltana -- tai tule." + +Yleisessä hyörinässä ja pyörinässä tapasivat Paul ja Greta toisiansa +vain viitisen minuutin ajan, ja muutamat sanat, jotka he ehtivät +vaihtaa, olivat pohjaltaan ylen vakavat. Samalla kun heidän sydämessään +kaikui riemulaulu, kuului siellä pohjasävelenä viiltävä epäsointu, eikä +kumpikaan tiennyt toisensa hädästä. + +Greta ajatteli Hugh Ritsonin salaperäistä uhkausta. Olisiko Hughilla +voimaa estää heidän avioliittonsa, oli Gretalle vähemmän tärkeä kuin +kysymys, pitäisikö hänen kertoa Paulille, mitä kaikkea Hugh oli hänelle +sanonut. Päivän kuluessa hänen epävarmuutensa tuli tuskalliseksi. Jos +hän puhuisi, hänen samalla täytyisi kertoa, mitä hän tähän asti oli +osiksi salannut, Hughin tungettelevasta ja veljeyttä häpäisevästä +rakkaudesta. Hänen täytyisi siis tuottaa uutta mielipahaa Paulille, +jolla oli surua kylliksi äitinsä menettämisestä. Todennäköisesti ei +Paul voisi ymmärtää veljensä omituista esiintymistä ja hävyttömiä +puheita. Ja jos hän ei voisi niitä selittää, sitä enemmän ne +kiusaisivat häntä. Ehkäpä Hughin uhkaus ei ollut mitään muuta kuin +kiihtyneen mielen ajattelematon ilmaus, raivoa, jonka täytyi saada +purkautua. Sittenkin Gretan hermostus yltyi, eivät järkisyyt, eivätkä +saivartelut voineet sitä estää. Hän oli kuin sokea, joka ilmavirrasta +tuntee tulleensa teitten risteykseen eikä voi päättää, kumpaa olisi +lähdettävä kulkemaan. + +Paulilla puolestaan oli ankarampi kysymys ratkaistavana. Hän ajatteli, +olisiko kunniallisen miehen soveliasta mennä Gretan kanssa naimisiin +tämän tietämättä, ettei hän ollut isänsä laillinen poika. Sitä hän +ei kuitenkaan voinut koskaan ilmaista hänelle. Vala, jonka hän oli +vannonut isänsä ruumiin ääressä, sulki ainiaaksi hänen huulensa. +Hänen äitinsä kunnia oli kietoutunut yhteen tähän valaan. Jos rikkoi +toisen, tuli toinenkin salaisuus heti julki. Totta kyllä, se tarvitsisi +ilmaista vain Gretalle ja Greta ja hän olivat yhtä. Sekin oli totta, +että hänen äitinsä oli kuollut maailmalle. Mutta vala oli rikkomaton --: + +"Vanno, ettet koskaan ilmaise ainoallekaan inhimilliselle olennolle +sanoin etkä viittauksin isäsi tekoa etkä äitisi häpeätä." Hän oli +vannonut sen ja hänen täytyy se pitää. Tunteiden ristiriita oli +hirveä. Rakkaus veti häntä toiselle ja rakkaus toiselle tielle. Kunnia +kehoitti ja kunnia kielsi. Hänen sydämensä ensimmäinen ajatus oli +ilmaista Gretalle kaikki -- ei salata mitään häneltä, jonka sydämen +jokainen ajatus oli hänen. Mutta sitten hän päätti, että hänen syntynsä +salaisuuden täytyi ainiaaksi olla lukittuna hänen omaan poveensa. + +Ei ollut kunnianmiehen työ mennä Gretan kanssa naimisiin ilman, että +hän tietäisi hänen syntymästään -- oli vain yksi keino pelastua +kunniattomasta teosta: jättää koko avioliitto sikseen. Vaikka hän +menisikin naimisiin, hänen täytyisi kuitenkin valansa pitää. Jos vala +olisi pidettävä, avioliitto olisi kunniaton -- se ei olisi se sielujen +sopusointuinen liitto, jolloin sydän yhtyy sydämeen, ajatus ajatukseen +-- kuten oikeassa avioliitossa tuli tapahtua. Tällainen oli samaa +kuin olla uhraavinaan lahjansa alttarille ja kuitenkin säilyttää osa +itselleen. + +Paul ei ollut mikään teräväpäinen mies -- silloin tällaiset ajatukset +olisivat järkyttäneet häntä liian syvästi. Rakkaus hänen sielussaan +oli yli kaiken, ja jättää Greta oli aivan mahdotonta. Jos ihminen +ilman omaa syytä joutui kovan kohtalon kynsiin, eikö hänen pitänyt +kaikesta huolimatta koettaa kääntää sitä hyväksi? Kaiken uhallakin +Paul päätti mennä Gretan kanssa naimisiin. Ja itse asiassa, mitä +tällä kunniankysymyksellä oli tämän kanssa tekemistä? Sehän oli vain +kuvittelua. Mitä se Gretaan koskisi, onko hän syntynyt laillisessa tai +laittomassa avioliitossa? Rakastaisiko hän häntä senvuoksi enemmän +tai vähemmän? Olisiko hän senvuoksi arvoton hänen puolisokseen? Ja +miten oli hän synnyltänsä äpärä? Ei ainakaan Jumalan edessä, sillä +Jumala oli kuullut Hagarin pojan rukouksen. Vain maailman silmissä. +Ja mitä se merkitsi? Siellä se merkitsi sitä, että olkoon syntyperä +millainen tahansa, siellä yhdeksänsataa yhdeksänkymmentä yhdeksän +avioliittoa solmittiin rahojen vuoksi silloin, kun yhdessä oli kysymys +henkisistä ominaisuuksista. Mistä olivat puolet maailman ihmisistä +alkunsa saaneet? Ei suinkaan, kuten hän, isästään ja isänisästä, vaan +etevimmästä rakastajasta. + +Näin miettien Paul ratkaisi asian. Oliko hän täysin oikeassa vai täysin +väärässä, tai osiksi oikeassa ja osiksi väärässä, ei kuulu meihin +ollenkaan. Oli luonnollista, että sellainen mies, sellaisessa paikassa +ja sellaisella ajalla päätti olla virkkamatta Gretalle sanaakaan koko +asiasta. Luonnollista kuitenkin oli, että tämä vaikeneminen palaisi +vielä monella monituisella tavalla mieleen. + +Kävi siis niin, ettei virketty sanaakaan siitä, mikä lähinnä kummankin +sydäntä painoi. + + + + +XVI LUKU. + + +Aamu oli kirkas -- säteilevä, uusi päivä, jollaiseksi vain pohjolan +talviyö voi valjeta. Aurinko hohti valkoiselle lumelle. Ilmassa +oli auteretta siksi, että vuorien ääriviivat näkyivät jyrkkinä, ja +salaperäinen sädekiehkura näytti ympäröivän jokaista huippua, vieläpä +leikkivät säteet puidenkin huurteisilla oksilla. + +Ghyllissä oltiin aikaisin jalkeilla ja joka sopessa ja nurkassa +keskusteltiin kiihkeästi. + +"Jaa, asiat _toteutuvat_ varmasti." "Siinä eivät juorut auta." "Niin, +ja suin päin, ei edes odoteta rouvan paluuta." "Mitä iloa rouvasta +olisi? Hänhän on kaiken ilon surma. Häistä tuskin tulisi mitään, jos +hän olin kotona." "No, se minua kummastuttaa, ettei hän orota eres +Hugh-herraa -- hänen omaa veljeään, tieräthän." "Olkoon hän siellä, +miss' on, tyttö. Vai tahtoisitko astua hänen kanssaan saman askelen?" +"Ja entäpä jos tahtoisin, olisiko se niin maailman ihme?" "No, enpä +tahro väittää, että pyrkisit liian korkealle, sillä muistan erään +tyttörääsyn, jota sanottiin Mercy Fisheriksi, ja hänellä _sanottiin_ +olevan suhteita _erään_ kanssa." "Pirä suus' sellaisest' asiast', äläkä +pahenna juoruill' mun mieltäin." + +Loistaen sinisessä verkanutussaan, vaaleissa raidallisissa housuissaan, +keltaisissa, kukallisissa silkkiliiveissään ja valkoisessa hatussaan +Natt kiisi milloin portaita ylös Paulin huoneeseen ja milloin sieltä +taas alas. Paulia itseään ei vielä ollut näkynyt. Sanankuljettaja +keittiössä oli kertonut, ettei herra vielä ollut suvainnut pukeutua +eikä edes pessyt itseään. Enemmän kuin kerran Natt oli lausunut julki +ajatuksensa, että hänen herransa aikoi paitahihasillaan mennä vihille. +Hän ei ole koko aamuna pyytänyt mitään muuta kuin "paperia, kyniä, +lakkaa ja semmoista." + +Pappilan edustalle oli kokoontunut kirjava joukko. Siellä oli John +Proudfoot, seppä, tavattoman hienona hännystakissaan ja suurissa +käsissään niin valtavat kissannahkarukkaset, että ne olivat kuin +riippuvat pilvet hänen pajansa yllä. Dick-mylläri oli siellä myös +Giles Raisleyn hevosmiehen kanssa, ja Job, kivenhakkaaja -- matkalla +sopimaan uusista urakoista -- oli poikennut juhlille myöskin ja +suori Gubblum Oglethorpen ponin pörröistä harjaa. Lapset kiipeilivät +aidoille, naiset kerääntyivät portille ja koirat kisailivat käytävillä. +Gubblum itse oli ollut sisällä ja palasi nyt veli Peter Wardin kanssa +tuoden suunnattoman oluthaarikan, joka kaikkien tyydytykseksi kierteli +miehestä mieheen. + +"Eikö se viheliäinen miehennahjus ikinä saavu?" sanoi Gubblum lipoen +huuliansa ja tarkasti tuijotellen tielle. + +"No, siinä hän tuleekin niin pulleana ja punakkana, että vallan." + +Rientäen kuin henkensä edestä saapui Tuomas Kyttyräselkä läähättäen +puettuna hännystakkiin, jonka helma melkein viisti maata, toisessa +kädessä joku paperi ja toisessa viulu. + +"No, vihroinkin olet täällä, Tuomas ukkoseni. Kaara häneen joku lasi, +Peter, että päästään matkalle." + +"Nähkäähän, minussa on kaksi miestä", sanoi pikku mies puolustellen. +"Minun täytyy aluksi kantaa kirjeeni, tierättehän, että työ ennen +huvia." + +"Huvi ennen työtä, sanon minä", huudahti Gubblum. "Älä koskaan tee +mitään, jos muuten tulet toimeen -- se on minun ohjeeni." + +Kahdet kuomuvaunut ajettiin silloin esille valmiina lähtemään matkaan. + +John Proudfoot otti kursailematta soittaja-postimiestä niskasta ja +toisella kädellään juhlapuvun hännän alta ja heitti hänet viuluilleen +päivineen ponin satulaan ja piti häntä siinä hetkisen, kuten avosuista +säkkiä, että hän ehti vakaantua. + +"Istu sinä siinä nätisti ja kiltisti kuin laulava kana ja anna nyt +viulun vinkua", sanoi seppä. + +"Mutta minun täytyy ensin pistäytyä sisässä", väitti soittaja. "Minulla +on kirje herra Bonnithornelle." + +"Kirjeestä viis! Matkalle nyt! Anna se hänelle kirkon ovella." + +Ja niin sitä lähdettiin, Tuomas Kyttyräselkä ratsastaen edellä ja +Gubblum astellen ponin rinnalla pitäen ohjaksia. + +"Anna soira!" karjaisi Job-kivenhakkaaja. "Eks' sinä ikänä voi alkaa?" + +Silloin soittaja kohotti viulun leuallensa, ja ensimmäiset häämarssin +pitkät sävelet kaikuivat laaksossa. + +Naiset ja lapset seurasivat joukkuetta muutamia satoja kyynäriä ja +palasivat sitten katsomaan morsiusparin astumista vaunuihin. + + * * * * * + +Pappilassa sisällä oli melua ja hälinää. Greta vain oli tavattoman +hiljainen ja valmis purskahtamaan itkuun milloin hyvänsä. Eräs +laakson suloinen impynen, kevyt kuin kärppä, keikkui sukkelana hänen +ympärillään koettaen saada häntä vaihtamaan ruskean atlaspuvun +vaaleansiniseen silkkiin, ottamaan muutamia kasvihuoneen kukkasia +tukkaansa tai ainakin kiinnittämään hunnun kiharoilleen. + +"Ja säilytä rohkeutesi, rakas, ja puhu selvästi vastauksesi -- ja, +rakkahin, älä vain itke, ennenkuin pappi on sanonut: 'Jumala teitä +siunatkoon!'" + +Kiittäen Greta otti vastaan nämä neuvot. Hän näytti kuuntelevan ja oli +hyväksyvinään ne, vaikk'ei ollenkaan tajunnut, mitä toinen puheli. +Huolten pilvet leijailivat hänen kasvoillaan. Hän tuskin ymmärsi omaa +pelkoansa, mutta joka kerta, kun ovi avautui ja uusi vieras astui +huoneeseen, hän odotti jotakin sydän kurkussa. + +Kirkkoherra Christian pysytteli lähellä häntä silkkihousuissaan +ja takissa, joka oli ollut vanhamuotinen jo hänen nuoruudessansa. +Mutta hänen kaunis, harmaa päänsä ja hienot piirteensä, joilla aina +kuvastui sydämen hyvyys ja lapsellinen yksinkertaisuus, olivat +viehättävät puvusta välittämättä. Hän hyväili joskus Gretan päätä, +kuten kiitollinen isä viettäessään rakastetun lapsensa kanssa viimeistä +päivää. + +Herra Bonnithorne saapui aikaisin valkeissa liiveissänsä ja kukkia +takin rinnassa. Hänen loistava ulkomuotonsa tuskin soveltui siihen +huolenilmeeseen, joka kuvastui hänen kasvoillansa. Hän ei voinut +hetkistä kauemmin istua paikoillansa. Hän nousi ja istahti jälleen, +kävi edestakaisin katsellen ulos akkunoista ja kaivellen papereita +taskuistansa. + +Kulkue, jonka etupäässä Tuomas Kyttyräselkä vaelsi, oli päässyt vähän +matkaa, kun määräys annettiin ja juhlan päähenkilöt astuivat vaunuihin. +Silloin naiset portilla muodostivat kunniakujan ja monta viisasta +huomautusta tehtiin molemmin puolin. + +"Voi, voi, kyllä hän saa totisesti suloisen tytön." + +"Monet surulliset kokemukset saattaa tyttöressulla olla kestettävänä." + + * * * * * + +Kylä oli puolimatkassa kirkon ja pappilan välillä, ja kun seurue +iloista marssia soittaen kulki siitä ohi, ilmestyi uteliaita +katselijoita ovet ja akkunat täyteen. Tuomas Kyttyräselkä istui +mahdollisimman suorana ponin satulassa pontevasti soittaen, +ja kun Lentävän Hevosen eteen kokoontunut juopposakki osoitti +innokkaasti suosiotansa, piti Tuomas sen seurauksena soitostansa ja +nyökäytti päätään soveliaan arvokkaasti osoittamatta sopimatonta +tuttavallisuutta, aina muistaen, että taide voittaa ystävyyttä, ja +todellinen taiteilija on oikeutettu nauttimaan siitä. + +Kerran tai pari poni kompastui jäisellä tiellä, ja Tuomaan täytyi +keskeyttää soitto tarttuakseen käsin satulaan ja tehdäkseen samalla +vaikuttavan voimisteluliikkeen eteenpäin. + +Kaikki kävi kuitenkin hyvin, kunnes seurue saapui viitisenkymmenen +askelen päähän kirkon ovesta, jossa virta kulki poikki tien. Kun se oli +syvä ja vuolas, oli se päässyt ryöstäytymään pakkasen sormien lävitse. +Tien toisella puolella oli porras sen yli, ja soittajan jäljessä +kulkevat miehet käyttivät sitä hyväksensä yli käydessään. + +Gubblum heitti ohjakset ja seurasi heitä. Mutta kun portaat eivät +ole poneja varten, Tuomas oli pakotettu poneinensa kahlaamaan virran +yli. Lopettamatta hetkeksikään marssiansa hän antoi ponille potkun +jaloillansa, ja se astui vastahakoisesti etujaloillansa virtaan. Mutta +tuskin se oli ottanut kahta askelta ja vettä tullut polveen asti, +kun se, joko kylmän vuoksi, tai astuttuaan pyörivälle kivelle, tai +pelästyneenä soittajan potkusta, tai viisaitten kielellä suorastaan +ilkeydestä, heilauttaen takapuolensa koholle ja samalla painaen päänsä +alas heitti musikantin päänsä yli virtaan. + +Raikuvan ilon vallitessa Tuomas Kyttyräselkä vedettiin likomärkänä +vastaiselle rannalle, ja viulu pelastettiin myöskin lekottelemasta +myötävirtaan. + +Nyt tämä odottamaton seikkailu johti soittajataiteilijan +ihastuttavasta tehtävästä ajattelemaan jokapäiväisempiä postinkantajan +velvollisuuksia. Hän pisti kätensä taskuunsa, tunsi kuin olisi pistänyt +sen ankeriaskonttiin ja veti esille asianajajan kirjeen. Se oli ihan +märkä, ja päällekirjoituksen muste oli alkanut arveluttavasti levitä. + +Tuomas Kyttyräselkä lähti juoksemaan. Säikähdyksissään hän jätti +kiusalliset ystävänsä, kiiruhti kirkkoon, hyökkäsi sakastiin, jossa +tiesi tulen palavan, ja alkoi kuivata kirjettä. Vesi oli liottanut +liiman, ja kuori oli avautunut. + +"Helpomminpahan kuivaa", ajatteli Tuomas, veti arvelematta kirjeen ulos +ja alkoi kuivata sitä tulen edessä. Paperi höyrysi, kuten Tuomaskin, +kun hän kuuli vaununpyörien jyrinää tieltä, ja yleinen huuto ja +karjunta ilman kursasteluja mainitsi hänen oman nimensä: "Mihin se +soittaja, tomppeli, katosi?" tai jotakin muuta yhtä vaikuttavaa. + +Tuomas tiesi, että hänen täytyisi olla portilla ottamassa morsianta +iloisin sävelin vastaan. Mutta kirje ei ollut vielä kuiva. Hetkeäkään +ei saanut hukata. Tuomas levitti kirjeen ja kuoren kaminan reunalle +aikoen pian palata niitä hakemaan ja hyökkäsi viuluineen ulos +täyttämään taiteilijavelvollisuuttaan. + +Tuomas Kyttyräselän lähdettyä sakastista saapui sinne kirkkoherra +Christian. Kirkkoherra näki paperit uunin korvalla, otti ne käteensä ja +kaikessa viattomuudessaan luki ne. Kirje oli näin kuuluva: + + "Morleyn Hotelli. Trafalgar Square, + marrask. 28 p:nä. + + Rakas Bonnithorne! Mies, joka silloin oli Newlannissa, on Paul + Lowther, Gretan velipuoli. Paul Ritson on minun oma veljeni, + minun isäni poika. Pidä tämä omana tietonasi, kuten suojelet + sielusi autuutta,; kunniaasi tai kukkaroasi, tai mitä muuta + tahansa, jota pidät suurimmassa arvossa. Sähkötä minulle heidän + hotellinsa nimi, jossa he aikovat Lontoossa asua ja junan aika, + jolla he lähtevät etelään sekä ilmoita, kuka jos joku on heidän + kanssaan. Sinun + + Hugh Ritson. + + P.S. Mercy-tyttönen alkaa tulla kiusalliseksi." + +Kirkkoherralla tuskin oli aikaa tajuta, mitä luki, kun hänenkin +oli pakko jättää sakasti. Morsian ja sulhanen olivat kohdanneet +toisensa kirkon ovella. Viuluniekan tehtävä oli hetkiseksi päättynyt. +Kirkkoherra Christian ei voinut antaa viulun kuulua kirkossa. Siellähän +tarvittiin arvokkaampi soittokone. Kirkko oli kuitenkin liian köyhä +omataksensa urut, eikä sillä ollut edes varaa ylpeillä oikeasta +harmoonista. Mutta jonkinlainen hanurin ja harmoonin välimuoto sillä +oli ja eräs kirkkoherran seurakuntalaisista osasi sitä käyttää. Niinpä +tämä riisuen liinan päästään, astui kirkkoon, istahti paikalleen, nosti +soittokoneen hyllyltä, jossa sitä säilytti ja alkoi soittaa. + +Nyt sattui niin, että herra Bonnithornella oli muutamia papereita, +jotka täytyi allekirjoittaa ja saatettuaan morsiamen kirkon ovella +sulhasen luo hän lähti sakastiin täyttämään tätä velvollisuutta. Synkät +varjot lepäsivät raskaina hänen kasvoillansa, kun hän astui kirkkoon. +Se kirje, jota hän kiihkeästi oli odottanut, mutta jota ei ollut vielä +saanut, antoi hänelle sietämättömästi huolen syytä. Ehkä kiihkeä +kirjeen odotus sai hänet tarkasti silmäämään ympärilleen, jolloin hän +heti keksi kirjeen kaminan reunalta, johon kirkkoherra oli sen viimeksi +pistänyt. Ensi silmäyksellä herra Bonnithorne huomasi, että se on +hänelle. + +Tuomas Kyttyräselkä oli päässyt kirkkoon saattojoukon mukana. Hän näki +herra Bonnithornen, joka kulki saattueen etupäässä, menevän sakastiin. +Vaikka hän oli aivan likomärkä ja hampaat kalisivat, kohosi kuitenkin +hiki otsalle. "Saakeli soi, mitä kyytiä minä nyt saan", hän mutisi +itseksensä. Käyttäen ankarasti kyynärpäitänsä hän tunkeutui joukon läpi +ja pääsi vihdoin sakastiin. Mutta hän saapui liian myöhään. Salamat +sinkoilivat herra Bonnithornen silmistä vasten viuluniekan nöyriä +kasvoja, kun loukattu virkamies pyysi selitystä. Arvelematta kysytty +selitti asian. "Ja kuka on ollut tässä huoneessa sen jälkeen, kun sinä +jätit sen?" + +"Ei, ei kukaan, herra." + +"Oletko varma siitä?" + +"Ihan varma", sanoi Tuomas. + +Herra Bonnithornen kasvot kirkastuivat. Hän oli lukenut kirjeen +ja uskoen, ettei kukaan muu kuin hän ollut sitä nähnyt; hän oli +tyytyväinen. Hän pisti sen taskuunsa. + +"Ehkä minä saan lopettaa sen kuivaamisen", ehdotti Tuomas Kyttyräselkä. + +Asianajaja katsoa murjautti häneen musertavasti ja pyörähti ympäri. + +Kun Paul varmoin askelin asteli kuoriin, näytti hän virkeältä ja +reippaalta. Hänen pukunsa oli yksinkertainen, hänen silmänsä kirkkaat +ja säteilevät ja hänen pehmyt ruskea tukkansa kaareutui taakse +rauhalliselta otsalta. Greta Paulin rinnalla ei näyttänyt niin +levolliselta. Pilvet yhä synkistivät hänen kasvojansa. Usein hänen +silmänsä kääntyivät oveen aivan kuin hän olisi odottanut uutta tulijaa. + +Juhlallisuus oli lyhyt, ja sen jälkeen kirkkoherra piti vaatimattoman, +sydämellisen puheen. Siinä hän kertoi, miten maailman parhain piispa +oli asettanut avioliiton ja sanonut, että se on maailman äiti ja +kehoittanut heitä täyttämään maan, kaupungit ja kirkot sekä itse +taivaan, jonka esihuone koko maailma oli. Sitten hän jatkoi: + +"Minä en rakasta ulkonaisia juhlamenoja, sillä niiden suojassa +harjoitetaan paljon pahaa. Älkää etsikö loistoa ja kunniaa maailman +silmissä, vaan muistakaa, että rakkauden herra on liittänyt teidät +rakkaudessa auttamaan toisianne." + +Edelleen hän selitti, että vaikka ensimmäiset kristityt eivät +tunteneetkaan vihkimämenoja ja vaikka Vanhassa Testamentissa ei niistä +mitään puhuta, sillä siellähän Abraham "otti" Saaran vaimokseen ja +Jakob "otti" Rakelin, oli kirkon toimittama vihkimys kuitenkin ihana +hetki ihmisen elämässä ja selitti vertauskuvallisesti Kristuksen +suhdetta omiinsa. Lopuksi hän puhui sekä morsiamen että sulhasen +vanhempien tahrattomasta ja kunnioitetusta nimestä ja kehoitti heitä +säilyttämään nimensä ja maineensa puhtaana, sillä "mitä hyödyttää +hyvä syntyperä, jos jälkeläiset elämällään häpäisevät kuolleitten +esivanhempiensa kunnioitetun nimen ja maineen?" + +Greta taivutti nöyrästi päänsä alas, ja Paul seisoi koko puheen +ajan silmät hajamielisesti luotuina edessään oleviin seinäkuvioihin +silloinkin, kun koneellisesti lausui lupauksensa. + +Hetkisen kuluttua toimitus oli päättynyt, allekirjoitukset vahvistetut, +ja kellojen soidessa pienessä tornissa hääväki astui kirkosta ulos. +Kirkko oli vanha, ruma puuhökkeli, jonka seinänraoista paistoi päivä ja +jota tummuneissa lyijykruunuissa palavilla kynttilöillä valaistiin. + +Saattojoukko kokoontui pyörättömien vaunujen luo, josta nyt puuseppä +ja raudoittaja olivat tehneet jäälle soveliaan reen. Ajajan penkillä +istui Tuomas Kyttyräselkä viuluineen, ja jääpuikot pian riippuivat +hänen märän juhlatakkinsa helmasta. Morsian ja sulhanen saivat palata +tällä verrattomalla ajopelillä, jota rautakenkiin puetut laakson +nuoret miehet vetivät sileää jäätä pitkin. Päivän sankarit istuivat +paikoilleen ja olivat juuri lähtemäisillään, kun Greta kutsui +kirkkoherraa. + +"Kirkkoherra Christian, kirkkoherra Christian!" kertasivat monet +äänet. Kelpo kirkkoherra oli soittamassa kelloja, sillä hän oli +itse kellonsoittaja. Äkkiä lakkasi pronssinen kello heilumasta, ja +kirkkoherra ilmestyi. + +"Täällä on teille paikka, kirkkoherra", sanoi Paul tehden tilaa. + +"Ihan puoli vaunua", vastasi kirkkoherra vetäen taskustaan suuren +avaimen ja lukiten kirkon oven, sillä hän oli samalla suntiokin. + +Sitten hän nousi rekeen, määräys annettiin, viulu alkoi soida, ja niin +he lähtivät jokirantaan. Minuuttia myöhemmin he kiisivät peilikirkasta +jäätä aamuauringon ihanasti säteillessä ja soiton ja monien iloisten +äänten hyväillessä heidän korviansa. + +He kulkivat niittyjä pitkin ja saapuivat pappilaan yht'aikaa kuin +vaunutkin, jotka olivat palanneet tietä myöten. Sitten seurasi +aamiainen -- herkullinen ateria, joka oli erittäin tervetullut +tyydyttämään vuoriston ilmassa kiihoittunutta ruokahalua. Kirkkoherra +Christian oli isäntänä salissa ja veli Peter keittiön puolella, ja +väliovi oli auki. Edellinen hymyili ja säteili kuin huhtikuun aurinko, +jälkimmäinen taas oli hapan kuin etikassa liotettu kurkku eikä tiennyt, +"olenko koskaan nähnyt noin nälkäistä koiralaumaa." + +Aamiaisen lopulla hypähti herra Bonnithorne ylös. Tämä herra oli +lopultakin pudistanut harteiltaan kaiken huolten painon. Hän nauroi +ja lörpötteli, lasketteli sukkeluuksia ja terästi joskus kieltänsä +hienolla ivalla. + +"Asianajajamme on toisella kymmenellä", kuiskasi eräs neitonen Gretan +korvaan. "Hän on pian tukkihumalassa." + +Herra Bonnithorne tahtoi esittää "herra ja rouva Ritsonin maljan". +Aluksi hän lausui muutamia hiomattomia sukkeluuksia: "Miehet ovat +huhtikuita kosiessaan, mutta joulukuita vihkimisen jälkeen." Sitä +seurasi: "Tytöt ovat toukokuita tyttönä ollessaan, mutta taivas +pilvettyy, kun heistä tulee vaimoja." Näitä sanontatapoja ei herra +Bonnithorne kuitenkaan sanonut aivan tosiksi, sillä molemmista on +poikkeuksia. + +Paul kiitti seuraa muutamilla miehekkäillä ja hyvinvalituilla +lauseilla, ja sitten hän astui keittiön ovelle ja pyysi niitä vieraita, +joiden isäntänä Peter oli ollut, viettämään iltansa Ghyllissä. + +Naiset olivat nousseet ja kantoivat Gretan salista pois valmistumaan +matkalle. Silloin Gubblum Oglethorpe kohosi jaloillensa ja tahtoi +välttämättä esittää "tyttärien maljan". Mitä Gubblumilla tällaisessa +tilaisuudessa oli sanottavaa, ei meillä ole syytä muistiin merkitä. +Hänen puheestaan oli vaikea sanoa, oliko se hullua vai viisasta, +itsenäistä vai lainattua, mutta kaikissa tapauksissa se alkoi +hautajaisjutulla. + +"Muistan tässä", hän sanoi, "Adam Strangin ruumiinkantajat Gosforthin +hautausmaalla melkein ummelleen vuosi sitten. He suorittivat sen +kahress' vuoross' ja heillä oi' suuri pullo mukana ja he kallistelivat +sitä ahkerasti -- juu -- tuollainen kuin tuolla vanhalla Peterillä +tuolla pöyrän päässä, mutta jonka hän pitää vain ittellään. No, he +kantoivat Adamia kaikella kunnialla talosta; kumpikin kantoi penikulman +ja jätti sitten arkun jatkaen matkaa, kunnes toinen joukko tuli ja otti +arkun ja vei sitä taas penikulman. Matkaa kirkko maalle oli yhreksän +penikulmaa, niin että heirän täytyi vaihtaa yhreksän kertaa ja joka +kerta he lämpimästi hyväilivät sitä suurta pulloa -- kuljeta sitä +tästä kautta, Peter. No, surukansa oikaisi polkuja peltoja pitkin, +mutta kantajain täytyi käyttää valtatietä. Kaikki kävi hyvin kahreksan +penikulmaa, jolloin toisen joukon oli taas määrä seurustella Adamin, +toisen pullon kanssa. He jättivät arkun tien vieressä olevan talon +seinustalla ja kulkivat erelleen. No, kun toinen ryhmä saapui paikalle, +ei se sitä nähnyt -- ne eivät sitä nähneet, se on tosi -- yhtä vähän +kuin Peter näyttää huomaavan minua. No niin, he menivät erelleen. Ja +kun he sitten tulivat kirkkomaalle, oli siellä kirkkoherra valkeassa +kauluksessaan, paljain päin ja suuri kirja auki. Mutta, nähkääs +ruumista ei kuitenkaan ollut. Missä se oli? No, kas, se lepäsi kaikessa +rauhassa huoneen seinustalla penikulman päässä." + +Gubblum aikoi juuri sovittaa kertomuksensa Paulin ilmestymiseen +palopaikalle silloin, kun luultiin hänen olevan Lontoossa, mutta +silloin saapui Greta saliin turkkeihin käärittynä. Paul oli heittänyt +ylleen pitkän ulsterin, ja kaikki nousivat jättämään viimeisiä +jäähyväisiä. Seurueen keskellä seisoi vanha, hyvä Christian uurteiset +kasvonsa uiden äänettömissä kyynelissä. Greta heittäytyi hänen syliinsä +itkien ääneensä. Sitten kirkkoherra alkoi katsella ilmeisesti iloisena +ympärilleen ja näytti joutuvan äkkiä verrattomalle tuulelle. + +Hevonen ajettiin portaan eteen ja vaunuun oli ladottu monia +matkalaukkuja ja laatikoita. + +"Hyvästi, hyvästi, hyvästi!" + +Vähän hyväilyä, pieni yritys nauraa, pidätetty huokaus, ankara +itkunpurskahdus, ja he olivat ajaneet tiehensä. + +Ihanhan he lensivät tietä! Aurinko hohti juuri vasten heidän silmiänsä. +Se punasi lännen taivaan ja sai itäiset vuoret välkkymään kullalta. +Heidän ympärillään kiitelivät luistelijat, ja iloiset äänet saattelivat +heitä, ja pehmeänä kertasi ne vuoriston kaiku. + +Herra Bonnithorne istui Gretan ja Paulin kanssa. + +"Missäs te sanoittekaan asuvanne Lontoossa?" hän kysyi. + +"Morleyn Hotellissa", vastasi Paul. + +Kuultuaan tämän vastauksen näytti asianajaja sanomattoman onnelliselta. + +Matka asemalle kesti parisenkymmentä minuuttia. Juna porhalsi pian +Lontoon raiteille. Paul ja Greta astuivat viimeiseen vaunuun, koska +muut olivat täpösen täynnä. Hetkistä myöhemmin he olivat jättäneet +laakson. + +Herra Bonnithorne asteli suoraan sähkölennätinasemalle. Mutta hänen +nauttimansa likööri teki hänelle kepposet. Hänen tyhmenneeseen +kalloonsa iski, että hän oli erehtynyt Morleyn Hotellista. Eihän se +ollut Paulin, vaan Hughin osoite. Niinpä hän sähkötti: + +"Matkustaneet yhden junalla. Osoite: Haukka-Haikara." + +Sitten hän palasi onnellisena kotiinsa. + +Sinä iltana oli Ghyllissä suurenmoiset kemut. Ensiksi herkullinen +ateria -- pihviä, vasikkaa, lammasta, kinkkua, makkaraa ja kuumia +torttuja. Sitten pidettiin tanssiaiset suuressa ladossa, johon oli +puisiin jalkoihin pistelty pitkiä kynttilöitä, ja ontoiksi kaiverretut +perunat toimittivat lampun virkaa. Musta olut ja sikaarit olivat +vapaasti käytettävissä, ja kun lasit kilisivät ja savu kohosi, kaikui +laulu: + + "Se mies juo + ja sille Luoja suo, + jolla vaimona on järkevä nainen. + Mutta vaikka mies raataa, + niin vaimo hänet kaataa, + jos vaimo on tuhlailevainen." + +Sitä seurasi sokkoleikki. "Antoni, aimo poika, kutsun saat multa, +kerran ma ostin juustoa suita. Tule, tule, etsi ja kiinni ota, siitähän +seurata vois vaikka sota." + +Loppujen lopuksi tavarat koottiin heinärintuuksen reunaan ja lattia +lakaistiin puhtaaksi. Yhteen nurkkaan pystytettiin oluttynnyri, +ja Tuomas Kyttyräselkä viuluineen istutettiin sen päähän. Tanssi +keskeytettiin vain siksi aikaa, että saatiin juoda sekä olutta että +viinaa, kunnes Tuomaan tahti alkoi käydä säännöttömäksi, jolloin +Gubblum kävi häntä torumaan. Mutta Tuomaspa taiteilijan ylpeydellä +mursi viulunkopan Gubblumin päähän ja Gubblum mursi nyrkillänsä +viuluniekan nenän, ja sitten he pyörivät pitkin lattiaa yhdessä +sykkyrässä, kunnes Gubblum vihdoin pääsi vaivoin ylös ja pudistaen +pörröistä päätänsä virkahti: + +"Mies-raasu on humalassa kuin pelimanni ainakin." + +Pappila oli äänetön kuin yö. Kaikki vieraat, paitsi yhtä, olivat +menneet. Kirkkoherra Christian istui hiipuvan takan ääressä. Vanha +loordi Fisher istui hänen kanssaan. Kumpikaan ei puhunut. Äänettöminä +he viettivät monta pitkää tuntia. + + + + + + +III KIRJA + +KALTEVALLA PINNALLA + + + + +I LUKU. + + +Tien varrella, kuuden penikulman päässä Lontoosta, oli majatalo, jonka +oven päällä riippui nimikilpi, mihin oli maalattu hopeinen haukka ja +kultainen haikara. Se oli pieni matalakattoinen rakennus, jossa ulkoa +tultaessa ensiksi oli kapakka ja siitä päästiin molemmilla sivuilla +oleviin huoneisiin. + +Vasemmalla olevan huoneen ovi oli suljettu, mutta sisältä saattoi +kuulla lasten ääniä ja joskus taas heidän iloista nauruansa. Huone +oikealle oli auki. Se oli savustunut paikka, jossa oli muutamia +tuoleja, pitkä honkainen pöytä ja sen takana penkki, toisella seinällä +rahi, seinillä piippuja, jotka riippuivat nauloissa, ja pyöreä +kurkihirsi kannatti matalaa kattoa. + +Suuri tuli roihusi avoimessa takassa, jossa ei ollut kupua eikä +reunustaa. Sen edessä suunnattomassa tuolissa, joka oli kuin äsken +puustaveistetty kanotti, loikoi huoneen ainoa asukas. Yllään hänellä +oli vaalea, raidallinen puku. Hänen hattunsa oli vedetty syvälle, +silmille suojaksi kuumuutta vastaan. Hän oli nukahtanut, sen huomasi +ensi silmäyksellä. + +Jos huonetta olisi valaissut muu kuin takkatuli, se olisi näyttänyt +synkältä ja ilottomalta, mutta tässä valossa tämä mukavuuksia vailla +oleva suoja pani sydämen lämpimästi sykähtämään. Rusohohtoiset liekit +leikittelivät nukkujan pörröisellä tukalla, hiekkaisella lattialla +ja räikeillä kuvilla koristetuilla seinillä. Ne loivat varjoja ja +hävittivät ne samassa, kurkistivat ulos pienestä, pölyisestä akkunasta +ja hymyilivät, kun sininen yö seurasi niitä sisään. + +Vanha vaimo, keltainen kasvoiltansa ja tavattoman ryppyinen, tarjoili +kapakassa. Pari kolme kulkevaa kaupustelijaa istui penkeillä +keskustellen keskenään. Eräs näistä arvoisista vieraista virnisti +oikeaa suupieltänsä ivalliseen hymyyn. + +"Vaikka minut hirtettäisiin, on minusta verraton onni omistaa sellainen +poika, joka ei hetkeäkään suvaitse tehrä työtä!" + +Vanha vaimo nosti silmänsä. + +"Kas niin, kylliksi siitä!" hän sanoi ja nyökäten päätään oveen päin, +josta kuorsaus kuului, jatkoi: "Hän saa kyllä kohta työtä heittäessään +teidät ovesta ulos, ainakin jotkut, kuten heitti viime sunnuntaita +vasten nuoren Bobbyn." + +"Vaikka vain! Ei hän kumminkaan tierä, millä puolen hänen leivästään on +voi, sitä hän ei tierä." + +"_Hänen_ leivästään?" sanoi toinen, vanha maankiertäjä, kiihkoisasti ja +halveksien hymähtäen. "Tarkoitat kai hänen vanhan äitinsä leipää. Etkös +ole koskaan nähnyt ihmisiä, jotka aina syövät toisten leivän eivätkä +koskaan omaansa, eivätkä voi erottaa enempää kuin lapset, kummalla +puolen leivästä on voi?" + +"Hillitse kieltäsi, Luke Sturgis", kivahti vanha vaimo. "Sinulla ei ole +ollenkaan syytä sotkeutua asioihin, jotka eivät sinulle kuulu." + +"Älkää nyt kimmastuko, rouva Drayton. On eräs toinen asia, johon +tahtoisin sangen mielelläni _sekautua_ ja se on tuon teirän kelpo +poikanne sikaarivarasto, vaikkapa ette sitten antaisikaan mitään +juotavaa. Minä korvaan sen kyllä sopivassa tilaisuuressa." + +Raukeasilmäinen mies, jonka jaloissa koira leikitteli, virkkoi: + +"Ollut Lunnossa taaskin", ja osoitti piippunysällänsä sinne, missä +nukkuva mies lojui. "Saanut Lunnon hajua vaatteisiinsa. Minä aina +tunnen sen neljänkymmenen kyynärän päästä." + +"Silloin te erehdytte, herra Tietäväinen", sanoi vanha vaimo, "hän +ei ole saanut vaatteihinsa Lunnon hajua, ainakaan _tällä_ kertaa. +Hän on ollut siellä, missä ei ole hajua enempää kuin Hendonissakaan, +lukuunottamatta vuoriston tuoksuja, sillä hän on nähnyt vesiputouksia +ja lammaslaumoja." + +"Vuoriston? Ja onko herra Paul ollut vuoristossa?" + +"On, Cummerlannissa. Se on vuoristoa, ja suurenmoistapa onkin, kuten +olen kuullut." + +"Cummerland? Eiks' se ol' se paikka, josta tää nuori rouva on kotoisin?" + +"Ehk' on. En tahdo väittää, ettei ole." + +"No, nyt ne asiat selviävät, eiks' selviäkin?" Puhuja päästi +merkitsevän vihellyksen ja käänsi sitten pahaamerkitsevän katseensa +tovereihinsa. "Minä aina sanon eukolleni: 'Oles vaiti', sanon minä, 'ja +vielä se tulee ilmi', ja eikös se nyt ole niin käynyt?" + +Ravintolan emäntä kuohahti. + +"Ja _minä_ aina sanon sinun rouvallesi: 'rouva Sturgis', sanon minä, +'minua aina suututtaa nähdä miehen sekaantuvan toisten asioihin, +juoruavan ja levittävän häväistysjuttuja -- se on paha vika naisessa, +jolta te ette parempaa odotakaan, kuten sanat kuuluvat, mutta miehelle +sellainen ei ollenkaan sovi -- ja minä toivon, että te pidätätte +miestänne', sanon minä, 'pistämästä nokkaansa, kuten te aina sanotte, +toisten ihmisten asioihin.' Kas siinä, mitä _minä_ aina sanon sun +eukollesi." + +"Siinä teette vallan viisaasti", sanoi arvoisa puhuteltu jutellen +hyväntuulisesti, niinkuin se, joka ei minkään anna rauhaansa häiritä. +"Etteks' tahro nyt tutkia, eikö siellä olisi mulle tupakkaa?" hän kysyi +pannen pennyn pöytään. + +Niinpä kapakan emäntä otti hyllyltä tupakkatötterön, koppasi pennyn +pöydältä ja heitti sen laatikkoon. + +"Ei sitä tartte kieltääkään, väitän minä, ettei herra Draytonilla olisi +sormensa sen nuoren neiti-rouvan sopassa." + +"Kas niin -- kylliksi siitä! Minä sanon teille, ettei hän ole +vilahdukseltakaan nähnyt koko naista, ennenkuin sunnuntaista toista +viikkoa sitten." + +Kaksi naista tuli kannuineen kapakkaan. + +"Ja mitenkäs se rouvuus jaksaa?" tiedusteli vanhempi naisista -- +kuultuaan, mistä oli kysymys -- kapakan emännän täyttäessä hänen +kannuaan. + +"Tuolla hän on", vastasi kapakan emäntä vastahakoisesti ja nyökkäsi +päällänsä vasemmalla olevaan suljettuun oveen. + +Sinä hetkenä kuului sisältä lasten naurua. + +"Hän on siitä kuitenkin iloinen, vaikka olen kuullut kuiskattavan", +sanoi vanha nainen, "että hän syödessään ruokkii kahta, kuten sanotaan." + +Miehet nauroivat. + +"Sehän on naisten tehtävä", sanoi joku, kun akka kulki ohi. + +"Sellaista väkeä ei toki pitäisi ottaa asumaan kunniallisten ihmisten +luo", sanoi toinen, nuorempi nainen, joka oli sitonut hattunsa korealla +silkkinauhalla leuan alle. + +"Ja se onkin enemmän kuin armeliaisuus käskee", sanoi toinen eukko. +"Mutta tietysti jokainen osoittaa laupeutta toiselle, joka on +samanlainen kuin itsekin." + +"Uteliaisuus on tämän maailman suurin synti", sanoi raukeasilmäinen +mies. "Ihmiset puhuvat kaikenlaisista paheista ja vaivoista; joku pitää +pahimpana juoppoutta, toinen rahanhimoa, joku taas reumatismia tai +jotain muuta, mutta minä sanon, että kaikista kiusallisinta on naisten +uteliaisuus. Sanokaa minulle joku, joka ei ole utelias, niin saatte +nährä, ettei hän pistä nokkaansa joka paikkaan." + +"Tietysti ei", sanoi se herra, jota oli sanottu Luke Sturgikseksi. "Ja +osoita minulle mies, joka ei ole utelias", hän jatkoi silmää iskien, +"niin minä näytän sinulle miehen, joka on hyvä kyntäjä, verraton +ojankaivaja ja airanpanossa arvokkaampi kuin painonsa kultaa, kun taas +kovin tieronhaluiset ihmiset syövät ja hävittävät maakunnan pahemmin +kuin ilkeinkin sota." + + + + +II LUKU. + + +Vasemmalla olevassa huoneessa istui Mercy Fisher leikkien lasten +kanssa, nauroi, kun he nauroivat ja koetti unohtaa, ettei hän +ollut yhtä nuori kuin he, ei yhtä onnellinen eikä vapaa raskaista +ajatuksista, ei voinut elää kuten he hetkestä hetkeen katumatta +menneisyyttä, toivomatta mitään tulevaisuudelta, eläen kokonansa +nykyhetkessä. Mutta hän oli muuttunut eikä ollut enää lapsi, vaikka +hänen lapsensydämensä ei koskaan tuntunut vanhenevan, vaan oli vieläkin +täydelleen lapsellinen, huolimatta siitä, että täyden naisen kuorma +oli pantu sen kannettavaksi ja naisen surut sumensivat hänen elämäänsä +-- hän oli tullut vain hieman vanhemmaksi, ehkä hieman viisaammaksi, +kasvot olivat käyneet vähän surullisemmiksi ja silmät ajattelevammiksi. + +Eräs naapurinvaimo, joka oli mennyt vieraisille viiden penikulman +päähän, oli tuonut lapsensa ja pyytänyt "nuorta rouvaa" pitämään +niistä huolta hänen poissaollessaan. Nelivuotias poika pyöri Mercyn +polvella, kun taas hänen kuusivuotias sisarensa seisoi tuolin vieressä +katsellen, miten neulintikut somasti kilahtelivat tädin niitä ahkerasti +liikutellessa. Samalla lävisti moni lapsen viaton huomautus kuin nuoli +Mercyn sydämen. Nuori herra johti alituiseen puheen siihen, mikä Mercyn +mieltä painoi. + +"Ja jot tinulla oliti pieni poika, antaititko tinä hänelle makeitia +utein, -- myötäätä -- makeitia ja piparkakkuja -- antaititko?" + +"Antaisin, joka päivä, lemmikkini. Minä antaisin hänelle makeisia ja +leivoksia ihan joka päivä." + +"Minä tykkään tinutta. Ja antaititko tinä ten mennä leikkimää itojen +poikain kanta ja toititko linnunpetiä ja tavaroita, toititko?" + +"Toisin, linnunpesiä ja marjoja ja vaikka mitä." + +"Minä tykkään tinutta, minä tykkään. Ja antaititko tinä mennä itiä +vattaan, kun te illalla tulee kotiin ja rattattaa telättä?" + +Varjo laskeutui tytön sieville kasvoille, ja seurasi hiljaisuus. + +"Antaititko? Häh? Ja nottaititko itin telkään, nottaititko?" + +"Ehkäpä, lemmikkini." + +"Ah!" Pikku veitikka ilmaisi tällä ainoalla sanalla korkeinta +ihastustaan. + +"Mitä tinä teet?" + +"Neulon, ystäväni. Kas niin, istupas nyt hiljaa siinä minun polvellani." + +"Mitä tinä neulot -- tukkia pikku pojalleti?" + +"Ei minulla ole pikku poikaa, sydänkäpyseni. Näistä tulee rannikkaat +eräälle herrasmiehelle." + +"Voi, kun vahinko! Mille herratmiehelle?" + +"Eräälle miehelle, rakas. Herra Drayton on herrasmies, tiedäthän." + +"Oh!" Sitten hetken miettimisen jälkeen: "Minä tiedän -- lurjut." + +"Willy!" + +"Itä tanoo niin." + +Tällä ajalla pikku neiti Mercyn rinnalla oli miettinyt omaa +problemiansa. + +"Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi pieni tyttö?" + +"No, katsotaanpas. Minä opettaisin häntä neulomaan ja ompelemaan +ja laittaisin hänen tukkansa hyvin sieväksi ja tekisin hänelle +silkkimekon, johon ompelisin tupsuja, ja, oh, niin ihanan hatun hänelle +ostaisin!" + +"Ai, kuinka hauskaa! Ja ottaisitko sinä hänet torille ja kirkkoon ja +katsomaan rouva Bickersin akkunassa olevia nukkia?" + +"Ottaisin, rakas, ottaisin." + +"Etkö milloinkaan antaisi häntä selkään?" + +"Minun pikku tyttöni olisi oikein, oikein hyvä, ja oh, niin sievä!" + +"Ja antaisitko sinä hänen mennä isoäidin luo, milloin hän haluaa etkä +kieltäisi isoisää antamasta puolipennisiä, antaisitko?" + +"Kyllä ... rakas ... kyllä ... ehkä." + +"Ovatko sinun silmäsi _hyvin_ kipeät tänään, Mercy? Ne _ovat_ niin +punaiset." + +Mutta pikkumies ei ollut ollenkaan tyytyväinen tähän keskustelun +käänteeseen. "No, mikti tinulla ei ole pientä poikaa?" + +Kuolemanhiljaisuus. + +"Etkö tinä tatto, etkö?" + +Willy oli pantu lattialle. "Lauletaan jotakin. Pidätkö sinä laulusta, +sydänkäpyseni?" + +Ihastuneena kiipesi poikanen uudestaan hänen syliinsä. "Minä laulan, +minä laulan. Mamma on opettanut mulle laulun. Minä otaan." + +Ja kursailematta pikku veitikka lauloi kirkkaalla lapsenäänellänsä +vienon kehtolaulun. + +Mercy oli oppinut tämän saman laulun kauan aika sitten, kun hänen +äitinsä oli liekutellut häntä unen helmoihin. Hän tunsi, niinkuin +muistojen, rakkauden ja katumuksen hyökylaineet olisivat tahtoneet +hänet alleen haudata. Oli vaikea hillitä kyyneleitä puhkeamasta Pienet, +viattomat kasvot oli kohotettu kattoa kohti kun suloinen ääni lauloi +tutut sanat. + + * * * * * + +Kapakkaan oli saapunut uusi vieras. Se oli Hugh Ritson puettuna pitkään +ulsteriin, jonka päähineellä hän puoliksi salasi kasvonsa. Hän astui +suoraan kapakan emännän luo, joka niiasi syvään myymäpöytänsä takana. +"Hän on siis palannut?" kysyi tulija tervehtimättä millään tavalla. + +"On, herra, hän on tullut takaisin, herra. Hän saapui kotiin +iltapäivällä, herra." + +"Te ette sanonut mitään, että joku on häntä etsinyt?" + +"En, herra -- oikeastaan, herra -- en suoraan, herra -- vaan mainitsin +-- juuri mainitsin, herra, että --" + +Hugh Ritson hymyili kylmästi. "Tietysti -- kiertelemättä. Tottahan +olitte järkevämpi tytön suhteen?" + +"Olin, herra, kun te kielsitte minua virkkamasta siitä neidille --" + +"Poika nukkuu, kuten näen." + +"Niin, herra; hän oli tuskin haukannut palan leipää ja vähän soppaa, +kun hän heittäytyi tuoliinsa, samaan, jossa näette hänet, herra, eikä +ole sen jälkeen virkkanut sanaakaan. Hän on varmaankin matkustanut läpi +yön." + +"Eikö hän mitään selittänyt?" + +"Oi, ei, herra! Hän tahtoi vain kylmää lihaa ja olutkannunsa, herra, ja +--" + +"Huomatkaa, herra, hänen vanha äitinsä ei mitenkään ole hänen +uskottunsa", virkkoi eräs kulkija penkiltä. + +"Ettekä te minun, ystäväni", sanoi Hugh Ritson silmäten ympärilleen. +Kääntyen uudestaan kapakan emäntään hän virkkoi: "Sanokaa hänelle, +että joku tahtoo puhutella häntä. Tai odottakaa, minä menen itse hänen +luokseen." + +Hän astui siihen huoneeseen, jossa mies nukkui ja sulki oven jälkeensä. + +"Luke Sturgis", kuohahti kapakan emäntä raivoissaan, "minä sanon sulle, +että sinulla ei ole oikeutta tulla sanomaan sellaisia vastenmielisiä +asioita -- ja vielä minulle, hänen äidilleen. Ja mitä te sanotte? Että +hän on kelvoton? Hän olisi maailman hienoin herrasmies, jos olisi +enemmän oppia saanut -- ulkomuodoltaan hän kelpaa kenen rinnalle +tahansa." + + + + +III LUKU. + + +Päästyään nukkuvan miehen kanssa kahden Hugh Ritson seisoi katsellen +häntä tarkasti. Tuli oli palanut, niin että jäljellä oli vain liekitön, +punainen hiillos. Huoneessa ei ollut mitään muuta valoa. + +Nukkuja alkoi raotella silmiään ja venytellä, kuten ihminen, jonka +äkkiä valtaa ilkeä tunne, että joku tuijottelee häneen. Sitten hän +päätään pudistaen ja olkiansa ravistaen nousi tuolillensa istumaan. Hän +työnsi hatun otsaltansa takaraivolle, ja tupsu aaltomaisia, ruskeita +hiuksia vierähti sijalle. Pää oli painunut alas ja silmät olivat +suunnatut tuleen. Hugh Ritson astui hänen luokseen ja laski toisen +kätensä hänen olalleen. + +"Paul Drayton", hän sanoi, ja hätkähtäen mies kohotti silmänsä häneen. + +Heidän katseensa yhtyivät, ja Hugh Ritson sai nähdä, kuten oli +odottanutkin -- Paul Ritsonin kasvot. Tässä heikossa, punertavassa +valossa jokainen piirre oli sama. Ensi hetkenä saattoi olla vakuutettu, +että se oli juuri sama mies eikä kukaan muu -- aivan kuin Paul Drayton +ja Paul Ritson olisivat olleet sama mies. + +Kömpelösti nousi Drayton jaloilleen, ja sinä hetkenä harhakuva oli +hävinnyt. Hän potki paksuilla kengillänsä hiiltyviä hiiliä kasaan, +ja räiskyen ne syttyivät ja leimahtivat ilmi liekkiin. Kirkas valo +lankesi hänen kasvoillensa. Piirteet olivat hienot, mutta säännötön +elämä näytti ne veltostuttaneen. Kasvot olivat voimakkaat, miehekkäät +ja ilmeikkäät. Mitä Jumala oli tehnyt, oli sangen hyvä; mutta silmät +olivat sameat, huulet värittömät ja ilme, jonka olisi pitänyt olla +ystävällinen, oli juro ja yrmeä. + +"En ihmettele, että olette väsynyt matkanne jälkeen, olihan se aika +pitkä", sanoi Hugh Ritson. Hän koetti esiintyä vapaasti, mutta ääni +kuitenkin hermostuneesti vapisi. "Te läksitte aikaisella junalla +Penrithistä", hän virkkoi, veti penkin takan luo ja istahti siihen. + +Drayton tarkasti puoliksi epäillen vierastansa ja virkkoi sitten: + +"Saakeli vie, etteköhän lie se sama lurjus, joka jo ennemmin on ollut +täällä tutkistelemassa meidän vanhaa eukkoa. Sanokaa meille nimenne." + +Ääni oli karkea, mutta siitä huolimatta siinä oli jotakin Paul Ritsonin +äänensoinnusta. + +"Se lienee tarpeetonta", vastasi Hugh Ritson hilliten täydellisesti +itsensä. "Me olemme tavanneet ennenkin", hän lisäsi hymyillen. + +"No, saakeli, olemmeko -- missä?" + +"Te olitte yötä Laiskassa Hevosessa Keswickissä, eikä siitä ole vielä +viikkoakaan kulunut", sanoi Hugh. + +Drayton ei osoittanut vähintäkään hämmästystä. + +"Viime lauantai-iltana te olitte sammutustyössä vanhan myllyn palossa +Newlannissa." + +Draytonin jurot kasvot olivat liikkumattomat. + +"Ohimennen sanoen", jatkoi Hugh kohottaen ääntänsä ja siinä helähti +lämmin sointu, "minä olen omasta puolestani teille käynnistänne +kiitollinen. Mitä te juotte? -- Viinaa?" + +Mennen ovelle hän pyysi pullon viinaa ja lasit. + +"Sitten maanantai-iltana", hän lisäsi palaten huoneeseen, "te teitte +minulle sen kunnian, että vierailitte talossani." + +Drayton seisoi yhä. + +"Minä tunnen teidät", hän virkkoi. "Sanonko teidän nimenne?" + +Hugh hymyili hyväntuulisesti. "Sehän on tarpeetonta", hän sanoi riisuen +hitaasti käsineensä. + +"Mitä te tahdotte? Minulla ei nyt juuri ole aikaa juopotella." + +"Hyvä niin, katsotaan. Kello on juuri kymmenen", sanoi Hugh Ritson +vetäen kellonsa esille. "Minä tahtoisin antaa teidän ansaita +kaksikymmentä puntaa ennen puolta yötä." + +Herra Draytonin suu vetäytyi epäilevään naurunirvistykseen. + +"Tietysti sen voi tehdä, mutta millä ehdoilla. Te itse tahdotte ansaita +kaksisataa ennen kahtatoista." + +Herra Drayton vilkaisi syrjäsilmällä Hughiin, ja viekkaus välähti hänen +katseestaan. + +Hugh Ritson kohotti kulmiaan ja pudisti päätänsä. + +"Raha ei ole minun tarkoitukseni." + +"Oh, eikö, no? Hyvä, minä en pelkää sanoa teille, että -- minun +tarkoitukseni on pääasiassa se", ja herra Drayton väänsi uudestaan +suunsa irviin. + +Rouva Drayton astui sinä hetkenä huoneeseen tuoden viinan, kaksi lasia +ja vesipullon, jotka hän asetti honkaiselle pöydälle. + +"Sallikaa minun tarjota teille vähän virvoitusta", ja Hugh otti pullon +kaataen lasit puolilleen. + +"Kiitti, kiitti." + +"Vettä? Sanokaa, koska." + +Mutta herra Drayton esti sekoituksen kokonansa siepaten lasinsa +käteensä. Hänen käytöksensä oli aivan muuttunut. Villielukan +varovaisuus oli hävinnyt ja sijalle oli ilmestynyt häikäilemättömyys ja +uhma, jotka olivat valmiit millaisiin sopimuksiin tahansa. + +"Mistä siis on kysymys?" hän kysyi nauraa hohottaen täyttä kurkkua. + +"Saattaa erästä rouvaa Kentish-kaupungin asemalle ja toimittaa hänet +turvallisesti puolen yön junaan -- siinä kaikki." + +Drayton nauroi taaskin. + +"Tietysti se käy", hän sanoi. + +"Rouva on täällä vähää ennen puolta yötä." + +"On kai, kun niin sanotte." + +Hymy katosi Hugh Ritsonin kasvoilta. + +"Älkää naurako noin -- en voi sietää sitä." + +Herra Drayton otti viinapullosta toisen ryypyn ja sitten nojasi +tuolinsa selustan yli Hugh Ritsoniin päin. + +"Katsokaahan", hän sanoi, "elokuussa oli kulunut juuri kolmekymmentä +vuotta siitä, kun minun äitini sitoi minut kapaloon ja laittoi minut +vankilaan, josta en vielä ole vapaaksi päässyt." + +"Mitä te tarkoitatte, ystäväni?" sanoi Hugh. + +Drayton nauroi pilkallisesti. + +"Puhukaa selvästi", hän sanoi. "Antakaa työlle oikea nimi. Minä en +säikähdä, olkoon se mikä tahansa. Mies ei anna kahtakymmentä puntaa +turhan vuoksi. Ei, jos työ on kunniallinen, kuten minäkin. Minä olen +oikeutettu ravintoloitsija ja herrasmies -- niin, se minä olen, jos +haluatte tietää." + +Hugh Ritson kieltäytyi kuitenkin osoittamasta tarpeetonta +uteliaisuutta, mutta herra Drayton näki hyväksi terästää miehuuttaan ja +vaatimuksiansa, jonka vuoksi hän haki vielä apua viinapullosta ja kysyi +sitten: "Ja minä te itseänne pidätte?" + +Hugh ei heti tyydyttänyt herra Draytonin uteliaisuutta. + +"Vähät siitä, herra Drayton", hän sanoi. "Teidät minä tunnen +täydellisesti. Sanonko teille, mitä varten olitte Cumberlannissa?" + +Huomauttaen, että oli helppo kerrata vanhan vaimon juoruja, herra +Drayton otti taskustansa vuohennahkaisen tupakkakukkaron ja alkoi +tukkia täyteen merenvahaista piippuansa, josta maali oli kokonaan +kulunut pois. + +"Kolmekymmentä vuotta sitten", alkoi Hugh Ritson, "eräs nuori nainen +koetti hukuttaa itsensä ja lapsensa. Hänet pelastettiin ja pantiin +turvakotiin. Lapsi, poika, annettiin erään hyvän naisen hoitoon, jonka +luona hän on asunut tähän päivään asti." + +Herra Drayton keskeytti: "Kiitoksia paljon, mutta se asia on nyt jo +selvä." + +Hugh Ritson nyökkäsi ja jatkoi herra Draytonin ahkerasti tupakoidessa: +"Sen hetken jälkeen ette ole kuullut mitään äidistänne; mutta eräänä +päivänä kuulitte siltä nuorelta naiselta, jonka kohtalo on heittänyt +teidän kasvatusäitinne hoitoon, että Cumberlannin vuoristossa elää +toinen mies, joka hämmästyttävässä määrässä on teidän näköisenne. Se +kiihoitti teidän uteliaisuuttanne. Teillä oli syytä otaksua, että jos +äitinne vielä eläisi, hän varmaankin on rikas. Mutta onnettomuudeksi te +satutte olemaan köyhä." + +"Enkä minä pelkää sitä, että kaikki sen tietävät", keskeytti herra +Drayton. "Tulkaa suoraan itse asiaan. Katsokaahan, me olemme kuin +kaksi hyenaa, jotka eräänä päivänä näin eläintarhassa. Toinen sai +ruokinta-aikana luun hampaihinsa ja odotteli, ties kuinka kauan, eikö +toinen tulisi riistämään sitä siltä." + +"Hyvä", lisäsi Hugh Ritson epävarmasti hymyillen, mutta savupilvi +esti hänen toverinsa huomaamasta sitä, "te olette mies, joka tunnette +jonkun verran maailmaa, olette perinyt ajatuskyvyn, vaikk'ei muuta -- +vanhemmiltanne, jotka eivät jättäneet teille mitään muuta kuin --" + +Herra Drayton ojensi kätensä. "Minulla on ravintolanpito-oikeus ja minä +olen herrasmies, vaikk'ei ulkomuotoni olekaan loistava", hän sanoi +puolustellen. "Minä en voi sitä auttaa, kun en ole käynyt kouluja -- +te kyllä voitte ymmärtää sen." Ja herra, jonka ulkomuoto ei ollut +loistava, pudisti sydämellisesti sen herrasmiehen kättä, jolla oli +kaikki ulkonaiset edut. + +"Aivan oikein, herra Drayton, aivan oikein", sanoi Hugh Ritson. Hän +vaikeni katsellen Draytonia tarkasti. Tämä arvon herra oli ottanut +piippunysän hampaistaan ja katsoa toljotti tyhmin silmin, suu auki +tuleen. + +"Matkallanne ette löytänyt mitään." + +"Mistäs sen tiedätte?" + +"Teidän kasvonne tällä hetkellä ilmaisevat sen." + +"Puh! Älkää te kierrelkö täällä urkkimassa asioita, jotka eivät +teille kuulu. Minä en ollenkaan ole tottunut teidänlaisianne tekemään +uskotuikseni." + +Hugh Ritson nauroi. + +"Teistä ja remusta täytyy tulla ystävät, herra Drayton", hän sanoi. +"Mutta oppikaamme ensin ymmärtämään toisiamme. Ajatuksenne, että +voisitte löytää vanhempanne Cumberlannista, oli turha otaksuma." + +"Häh! Miksi?" + +"Koska teidän äitinne on kuollut." + +Drayton pudisti hetkeksi viinanhöyryt päästänsä ja osoitti tavatonta +mielenkiintoa. + +"Sen turvakodin luettelo, johon hänet otettiin itsemurhayrityksen +jälkeen, sisältää ilmoituksen --" + +"Mutta hän karkasi", keskeytti Drayton. + +"Sisältää ilmoituksen, että hän karkasi ja pääsi turvaan -- kuoli. +Hänen ruumiinsa saatiin joesta ylös, tunnettiin mainituksi henkilöksi +ja haudattiin hänen nimellänsä." + +"Millä nimellä?" kysyi Drayton. + +Hugh Ritsonin ilme muuttui äkkiä. + +"Mitäs sillä on väliä", hän sanoi, "olen sen unohtanut." + +"Todellako unohtanut?" epäili Drayton. "Eikö se olisi voinut olla +Ritson, häh?" + +Hugh iski nyrkkinsä pöytään. + +"Totisesti ei -- hänen nimensä _ei_ ollut Ritson." + +Ääni suututti herra Draytonia Hän katsoi Hugh Ritsoniin ikäänkuin +sanoen, että tämä sai kiittää luojaansa, joka oli tehnyt hänen toisen +jalkansa hervottomaksi, niin että hän nilkutti. + +Hugh Ritson tyynnytti häntä selittämällä, että jos hän oli utelias +tietämään, mikä hänen äitinsä nimi oli, hän kyllä voi sen saada +selville ja lisäsi: "Mitäpä nimi silloin hyödyttää, jos teidän äitinne +kerran on kuollut?" + +"Se on totta", sanoi Drayton, joka nyt oli tyyntynyt ja alkoi tulla +vakuutetuksi, että hänen vaivannäkönsä oli ollut turha. + +"Saatte olla varma, että teidän isänne, missä hän nyt lieneekin, on +aika lurjus", sanoi Hugh Ritson. + +Drayton nousi jaloillensa ja kävi edestakaisin laahustavin askelin. +Äkkiä lensi eräs ajatus hänen mieleensä. "Se nainen, joka otettiin ylös +virrasta, saattoi olla joku toinenkin. Sellaisesta olen kyllä kuullut." + +"Mahdollista kyllä, mutta vaikka se olisi erehdyskin, ei se kuitenkaan +teitä hyödyttäisi." Tätä sanoessaan Hugh näytti neuvottomalta, mutta +Drayton ei sitä huomannut. + +"Pah! Mitäpäs siitä?" sanoi Drayton ja päättäen olla enää vaivaamatta +aivojansa tällä asialla hän lähestyi viinapulloa ja joi vielä puoli +lasia. Heidän suhteensa muuttui nyt perin ystävälliseksi. + +"Sanokaa minulle", pyysi Hugh, "mitä tapahtui Ghyllissä +maanantai-iltana?" + +"Ghyllissä? Maanantaina? Se oli se ilta, jolloin satoi lunta. Mitä +tapahtui? Ei mitään." + +"Mitä te siellä teitte?" + +"Halusin nähdä teidän äitiänne. Näin teidän veljenne eräänä myöhäisenä +iltana pappilan ovella. Näin teidät tulipalossa. Olittehan tulipalossa? +-- tietysti. Seisoin kymmenen kyynärän päässä, kun se nuori pukki, +tallimies, palasi rattaineen taloon. Mitä syytä käyntiini? Hittoko ne +kaikki syyt tietää! Minä koputin eikä ketään kuulunut. En tiedä, kuinka +kauan seisoin ja palellutin jalkojani ovella. Sitten minä näin valoa +muutamasta ensimmäisen kerroksen huoneesta, mutta minä menin ylös ja +koputin. 'Sisään', sanoi joku. Minä menin sisään. Harmaahapsinen vanhus +nousi ylös. Mustassa puvussa ja rukousnauha kaulassa, tiedättehän. +Mutta ennenkuin minä ehdin puhua mitään, hän pyörtyi kuin kana ja +lyyhähti lattialle. Jumal' avita, ellei se vanha tyttö pitänyt minua +aaveena." Herra Drayton nosti kulmiansa ja lisäsi: "Minä lähdin +tieheni." + +"Ja tullessanne te säikytitte käytävällä erästä nuorta naista, joka, +kuten minun äitinikin, luuli teitä minun veljekseni Pauliksi. No niin, +tämä nuori nainen on tänään mennyt naimisiin minun veljeni kanssa. +He ovat nyt matkalla Lontooseen. He aikovat jättää Englannin ensi +keskiviikkona, ja nyt he ovat päättäneet viettää ensi yön teidän +ravintolassanne." + +Herra Draytonin kulmat kohosivat taaskin. + +"Sitä tietenkin on sangen vaikea ymmärtää, mutta katsokaa", ja Hugh +Ritson antoi Bonnithornelta saamansa sähkösanoman Draytonille. Tämä +herra katseli ja käänteli sitä minuutin ajan sumein ja hämmästynein +silmin ja sitten kääntyi vieraaseensa saadakseen selvitystä. + +"Tämä nainen ei saa lähteä Englannista", sanoi Hugh. + +Drayton koetti kaikin voimin hallita tasapainoansa ja näyttää +hämmästyneeltä. + +"Sieluni kautta te saatte minun vereni kiehumaan", hän sanoi. "Mitä +minun pitää tehdä saadakseni teidän kaksikymmentä puntaanne? Puhukaa +selvästi. Minä en ole lurjus, en. Minä olen oikeutettu ravintoloitsija +ja herrasmies --" + +"Mitäkö on tehtävä? Teidän on vain lähetettävä se nainen takaisin +kotiin ensimmäisellä junalla." + +Drayton alkoi nauraa. + +"Kuten näette, ei ollut mitään pelästymisen syytä", sanoi Hugh +viattomasti hymyillen. + +Draytonin nauru tuli äänekkääksi. + +"Minun on toimitettava se nuori rouva pois uskottelemalla hänelle, että +olen hänen miehensä, vai?" + +"Herra Drayton, te olette sukkela veitikka." + +"Ja mitäs sanoo siihen oikea aviomies -- eikö hänkin ole sukkela +veitikka?" + +"Jättäkää hänet minulle. Hetken tultua älkää viivytelkö. Älkää puhuko +tarpeettomasti mitään. Käyttäkää tuota ulsteria, joka teillä nyt +on. Puhukaa niin vähän kuin mahdollista -- eikä mitään muuta kuin +välttämätöntä. Viekää rouva vaunuun, joka odottaa tässä ovella, ajakaa +asemalle, ostakaa piletti Keswickiin, toimittakaa hänet junaan viime +hetkessä ja rientäkää sitten viivyttelemättä tiehenne. Yöjuna ei +koskaan pysähdy ennen Bedfordia." + +Drayton löntysti yli lattian ääneen nauraen. "He, he, he, kuinka, +kuinka -- minun on jätettävä hänet asemalle, häh? Nuori raukka -- +minulla ei ole sydäntä, ei ole voimaa olla niin raaka. Ei, ei, minä +en voi olla sellainen aviomies-roisto, he, he, voi, voi, ja vielä +tyttöparan hääpäivänä." + +Hugh Ritson hypähti seisoalleen. + +"Jos te menette tuumankaan pitemmälle kuin asemalle, saatte katua sitä +elämänne loppuun", hän kivahti iskien vielä kerran nyrkkinsä pöytään. + +Tämä teki Draytonin naurun ja hyväntuulen vieläkin äänekkäämmäksi ja +hän selitti, että olisi tarpeen tilata toinen puolikas viinaa, joka +huuhtoisi pahan halun pois hänen suustaan. + +Sitten hänen naurunsa asettui. + +"Katsokaa, te tahdotte saada minut tekemään työn, johon kykenee +vain yksi ainoa elävä olento. Ja mitä te tarjoatte siitä minulle? +Kaksikymmentä vaivaista puntaa. Pitäkää nekin", hän sanoi, "se ei +kävele, herra." + +Tuli oli kokonaan riittynyt. Iloton huone oli melkein pimeä ja ilma +sakea savusta ja tukahduttavan ummehtunut vanhasta tupakan ja viinan +hajusta. Drayton napitti pitkän takkinsa kurkkuun asti. + +"Minä olen myöhästynyt", hän sanoi, "hyvää yötä." + +Lasten ääniä kuului kapakasta. Pienokaiset olivat matkalla kotiin. + +"Hyvää yötä, neiti, ja kiitoksia paljon", sanoi naisääni. + +"Hyvää yötä, Mercy", huusivat lapset. + +Drayton aikoi avata oven. + +"Ajatelkaa tarkemmin", sanoi Hugh. "Teille ei ole siinä mitään vaaraa. +Yksitoista ja neljäkymmentä viisi täsmälleen sen tulee tapahtua." + + + + +IV LUKU. + + +Kun Drayton meni ulos, asteli Hugh Ritson kapakkahuoneeseen. Vieraat +olivat menneet. Kapakan emäntä vain yksin hääräili myymäpöytänsä +takana. Vasemmalle menevä ovi oli nyt auki. + +"Rouva Drayton", sanoi Hugh, "oletteko te koskaan ennen nähnyt näitä +kasvoja?" + +Hän otti medaljongin taskustaan ja piti sitä auki vanhan vaimon edessä. + +"Herra hyvästi siunatkoon!" huudahti kapakan emäntä. "Sehän on juuri +hän itse -- ihan ilmetty itsensä -- paitsi tuota nunnan huntua." + +"Onko tämä se nainen, joka asui teidän luonanne Pimlicossa -- Paulin +äiti?" + +"Totisesti, totisesti! Herra nähköön, on. Ja ajatelkaa, se nuori armas +raukka on nyt kuollut ja mennyt sinne. Siitä on nyt kolmekymmentä +vuotta, mutta se panee minut itkemään. Ja minun mieheni -- hänkin on +mennyt. -- Minun mieheni sanoi minulle: 'Martha', hän sanoi, +'Martha' --" + +Kapakan emännän livertelyn lopetti riemukas: "Hugh, Hugh!" + +Mercy Fisher seisoi ovella silmät iloisesta hämmästyksestä auki +revähtäneinä ja rinta nousten ja laskien. + +Sinä hetkenä onneton pikku raukka oli hyökännyt yli lattian Hughin +syliin, jossa vapisi kuin säikähtänyt lintu. + +"Oi, minä tiesin, että tulisit -- minä olin varma, että sinä tulisit", +hän sanoi kuivaten silmänsä, taas itkien ja kuivaten ne uudestaan ja +kohotti värisevät huulensa suudeltaviksi. + +Hugh Ritson ei osoittanut vähintäkään tunteellisuutta. Tyytymättömyyden +varjo levisi ensin hänen kasvoilleen, mutta katosi pian. Hän koetti +näyttää ihastuneelta ja taivuttaen päänsä kosketti kevyesti verettömiä +huulia. + +"Sinä näytät riutuneelta, pikku raukka", hän sanoi hiljaa. "Mikä sinua +vaivaa?" + +"Ei mikään -- ei mikään nyt, kun sinä olet tullut. Sinä vain olit +tulematta niin kauan, niin hirveän kauan." + +Hugh koetti keksiä jonkun lohduttavan sanan. + +"Mutta näethän, että minä pidän sanani, sinä tyttöhupakko", hän sanoi +ja hymyili nyökäten hänelle iloisesti päätänsä. + +"Ja sinä olet vihdoinkin tullut minua katsomaan! Koko tämän pitkän +matkan katsomaan minua, pikku raukkaa?" + +Raskas surumielisyys, joka tähän asti oli kuvastunut hänen kasvoillaan, +häipyi ja sijalle ilmestyi loistava hymy. + +"Täytyyhän tehdä jotakin sen hyväksi, joka on uskaltanut niin paljon +toisen vuoksi", virkkoi Hugh hieman naurahtaen. + +"Ah!" + +Kun ensimmäinen hämmästyksen puuska oli ohi, ei seuraavana ilon hetkenä +puhelahja kyennyt tunteita tulkitsemaan. Tytön kädet kiertyivät +Hughin kaulaan ja ääneti Mercy katseli hänen kasvojansa, ja silmät +kirkastuivat kirkastumistaan. + +"Ja sinusta tuntui aika pitkältä ja ikävältä?" kysyi Hugh. + +"Minulla ei ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut, puhua", vastasi +Mercy teeskentelemättömästi. + +"Ai, sinä kiittämätön pikku olento, olihan sinulla hyvä rouva Drayton +ja hänen poikansa ja kaikki sievät Hendonin pojat, jotka tulevat +tänne kapakkaan juomaan ja puhumaan monia hauskoja asioita pienelle +kapakkaneidille ja --" + +"Ei se ole sitä! Minulla ei ollut ketään, joka olisi tuntenut _sinut_", +sanoi Mercy laskien äänensä kuiskaukseksi. + +"Mutta menethän sinä joskus ulos -- kylään -- Lontooseen?" kysyi Hugh. + +"En, minä en milloinkaan mene ulos -- en koskaan nyt." + +"Ovatko sinun silmäsi sitten todellakin pahemmat?" + +"Ei se ole minun silmäini vuoksi. Mutta sillä ei väliä. Oi, minä +tiesin, ettet sinä unohtaisi minua. Vain joskus iltaisin, kun hämärä +hiipi sisään ja minä istuin ihan yksin takan ääressä, minä ajattelin: +'Hän ei välitä minusta. Hän ei tule minua hakemaan.' Mutta se ei ollut +totta, eihän?" + +"Kas, no ei, tietysti ei." + +"Ja sitten kun lapset tulivat -- tuon naapurin lapset -- ja minä panin +niitä nukkumaan ja ne pikku lemmikit lukivat siunauksensa, ja minä +koetin myöskin rukoilla, niin silloin, silloin" -- hän katsahti arasti +ympärilleen ja kuiskasi -- "oli kuin joku olisi sanonut: 'Miksi hän +jättää minut yksin -- olinhan minä niin onnellinen?'" + +"Sinä olet sairas, pikku raukka, mutta sinä tulet vielä onnelliseksi -- +olethan sinä onnellinen nyt, etkös olekin?" sanoi Hugh. + +Tytön silmät, sumeat ja punaiset, kirkastuivat ja niistä loisti hellä +rakkaus, kun hän käänsi ne häneen, ja koko olemus kertoi täydellisestä +onnesta. + +"Ah!" hän sanoi ja painoi kauniin päänsä hänen rintaansa vasten + +"Mutta sinun olisi pitänyt kävellä -- tehdä pitkiä, terveellisiä ja +onnellisia kävelymatkoja", puheli Hugh. + +"Teinhän minä -- kun ruusut kukkivat ja tuhatkaunot kukoistivat, ja +minä kokosin niistä monta sitä varten, että sinä tulisit, kokosin +metsäruusuja ja valkoruusuja, mutta sinä olit niin kauan tulematta, +ja ne kuihtuivat. Ja sitten minä en voinut niitä heittää pois, koska +ymmärräthän -- ne olivat sinun -- niinpä minä kuivasin ne sen kirjan +välissä, jonka minulle annoit. Tule, anna minä näytän ne sinulle." + +Hän riensi sivuhuoneeseen, ottaen riemumielin pöydältä pienen +kultareunaisen kirjan. Hugh seurasi häntä konemaisesti tuskin käsittäen +hänen onnellista sirkutustansa. + +"Ja eikö ollut Hendonissa nuorukaisia, jotka olisivat tehneet nuo sinun +ikävät matkasi hauskemmiksi?" + +Mercy avasi juuri kirjaansa hermostunein sormin, mutta pysähtyi ja +katsoi häneen hämmästynein silmin. + +"Eikö? Eikö kaunista nuorta miestä, joka olisi kuiskannut sinulle, että +sinä olit sievä pikku olento, jolla ei ollut oikeutta kulkea yksin ja +surren kuihduttaa kauneuttansa? Ei ketään? Häh?" + +Mercyn entinen tuskanilme alkoi palata. + +"Kuule, Mercy, sano minulle totuus, sinä sukkela pikku olento, häh?" + +Mercy hypisteli hermostunein sormin kuihtuneita ruusujansa. Hänen +kurkkuansa kuristi. + +Hugh katsoi hänen surullisiksi muuttuviin kasvoihinsa ja mutisi kuin +itsekseen: "Minä sanoin Bonnithornelle, että tämä pesä ei olisi oikea +paikka tytölle. Hänen olisi pitänyt viedä hänet Lontooseen." + +Tytön sydän kävi sairaaksi. Kirja oli suljettu ja pantu jälleen +pöydälle. + +"Ja nyt, Mercy", sanoi Hugh Ritson, "minä tahdon, että sinä olet +järkevä pikku nainen ja teet, kuten minä pyydän etkä puhu sanaakaan. +Teethän?" + +Lapselliset kasvot kirkastuivat, ja Mercy nyökkäsi päätään, mutta +toisesta silmästä vierähti hereä kyynel. Sinä hetkenä hän pisti kätensä +esiliinansa taskuun, veti sieltä esille parin rannikkaita ja koetti +niitä vetää Hughin käteen. Hugh katsoi lahjaan ja hymyili sanoen: "Minä +en tahdo niitä käyttää -- en tänään, tarkoitan. Katso, minullahan on +valkeat kalvostimet. Näes minä tahdon säilyttää lahjasi ja pistän ne +taskuuni. Mitä sinä murheellinen pikku raukka -- itketkö sinä taas?" + +Mercyn kauniit unelmat kuolivat toinen toisensa jälkeen. Hän kohotti +hennon kätensä, kunnes se keveänä lepäsi Hughin rinnoilla. + +"Kuuntele. Minä menen nyt ulos, mutta tulen pian takaisin. Minun täytyy +puhua rouva Draytonin kanssa, minullahan on jotakin maksettavaa, +tiedäthän." + +Hento käsi putosi sivulle. + +"Kun minä tulen takaisin, minun mukanani on ehkä ystäviä, eräs rouva ja +herra, ja minä tahdon tavata niitä yksin, aivan yksin, enkä minä tahdo, +että ne saavat nähdä sinua -- ymmärrätkö?" + +Äänetön, raskas murhe tuntui painuvan Mercyn sydämeen. + +"Mutta ne menevät pian, ja huomenna sinä ja minä puhumme uudestaan +ja koetamme järjestää asian, niin ettei sinulla olisi aivan niin +yksinäistä, vaan että voisit katsella ympärillesi ja etsiä silmillesi +tohtorin apua ja tulisit terveeksi ja voisit unohtaa --" + +"Unohtaa?" virkahti tyttö tuskin kuuluvasti. Kurkkua kuristi niin, että +sieltä vaivoin lähti mitään ääntä. + +"Minä tarkoitan -- se on -- minä toivoin -- tietysti, minä tarkoitan, +että unohtaisit kaiken ikävän Cumberlannissa tapahtuneen. Ja nyt, mene +vuoteeseen, kuten pieni hyvä tyttö ainakin. Minun täytyy mennä. Ah, +miten myöhä -- katso, kello on viittätoista vailla yksitoista ja minun +kelloni on jäljessä." + +Hän astui kapakkahuoneeseen napittaen takkinsa leukaan asti. Tyttö +seurasi häntä hajamielisenä. Rouva Drayton pesi laseja myymäpöytänsä +takana. + +"Tahdottekos lähettää tämän minun pikku ystäväni vuoteeseen sangen +pian", sanoi Hugh kapakan emännälle. "Katsokaa, miten punaiset hänen +silmänsä ovat. Ja pankaa hyvä tuli takkaan tuolla vasemmalla olevassa +salissa -- te saatte vieraita. Teidän ei tarvitse huolehtia vuoteista +-- ne eivät ole kauan. Näyttäkää minulle, mihin aikaan menee viimeinen +yöjuna kaupunkiin." + +"Lontooseen? Viimeinen lähtee puoli yksi", sanoi kapakan emäntä. + +"Hyvä on. Minä tapaan teitä vielä, rouva Drayton. Hyvää yötä, Mercy, ja +pidä kasvosi iloisina. Kas niin -- suutele minua. Nyt, hyvää yötä -- +mikä hullu, rakastava pikku hanhi sinä oletkaan -- ja muista, että olet +vuoteessa ja nukut, ennenkuin minä palaan, muuten minä julmasti suutun, +niin aivan varmaan. Sinä et ole koskaan nähnyt minua suuttuneena. No +niin, älä siitä välitä. Hyvää yötä!" + +Ovi avautui ja sulkeutui. Mercy palasi takaisin huoneeseensa. Se +oli iloton ja tyhjä eikä lasten onnellisia ääniä enää kuulunut. +Tytön sydäntä kivisti -- se ei ollut raatelevaa tuskaa, vaan synkkää +äänetöntä tyhjyyttä, johon ei pilkottanut pienintäkään valoa, ja hän +tunsi olevansa yksin. + +"Ehkäpä hän laski leikkiä sanoessaan, että kävellessäni minulla olisi +pitänyt olla joku toverina ja että pitäisi koettaa unohtaa", hän +ajatteli. "Niin, tietysti hän hullutteli, koska hän tiesi, miten minä +odotin ja odotin." + +Sitten hän otti taas kirjan, johon Hugh tuskin oli silmiänsä luonut. Se +aukesi siltä kohdalta, jossa oli kuivunut valkoinen ruusu. Sen sydämen +mahla oli painanut lehteen kellertävän merkin. + +"Niin, tietysti hän puhui leikkiä", hän sanoi ja naurahti vähän, ja +silloin tipahti suuri pisara kirjan lehdelle ja kuolleelle kukalle. + +Sitten hän koetti olla hyvin urhoollinen. + +"Minä en saa itkeä. Se tekee minun silmäni, oi, niin kipeiksi! Minun +täytyy hoitaa niitä hyvin ja saada ne terveiksi -- niin, niin. Minun +täytyy olla terve ja vahva, kun -- kun -- _se_ tapahtuu." + +Hän kohotti päätänsä seistessään paikoillaan, ja hymy, kuten kevyt, +kesäinen tuulahdus tyynellä vedellä, väreili hänen huulillaan. "Hän +suuteli minua", hän ajatteli, "ja tuli katsomaan minua koko tämän +pitkän -- pitkän matkan." + +Autuaallinen ilme kohosi nyt hänen kasvoilleen. + +"Ja ellei hän tulisi takaisin, ennenkuin -- ennenkuin _sitten_ -- hän +on hyvin iloinen -- oi, hän on niin hirveän iloinen!" + +Ajatus tulevasta hetkestä, jolloin jokin tekisi tämän pikku raukan +rikkaaksi, kuvastui hänen kasvoillansa suloisena ja suurena. Tuo aarre +olisi kaikista rakkain sen vuoksi, ettei se olisi yksin hänen omansa. +Hän palasi kapakkahuoneeseen ja sytytti kynttilän. + +"Jaa, tuoko se onkin teidän sulhasenne -- eikä se olekaan se +asianajaja, häh?" virkkoi rouva Drayton askarrellessansa. + +"Minun ei tarvitse peittää kasvojani nyt ei nyt, kun hän on tullut +eihän?" kysyi Mercy. + +"Niin niin, hän ei näytä välittävän rahasta, ja minä olen toivonut, +että hän antaisi niitä teille, sillä kun asiat käyvät hullusti, ovat ne +ainoa, mitä jää lohdutukseksi." + +Mercy näytti kuin iskun saaneelta: ääneti hän lähti sänkykamariinsa. +Mutta hänen päänsä oli liian täynnä ajatuksia, että hän olisi voinut +nukkua. Hän tutki kasvojaan peilistä ja hymyili ja punasteli, sillä +hänestä ne olivat kauniit. Ne olivat hänen omasta mielestään nyt +kauniimmat kuin koskaan ennen. Puolisen tunnin kuluttua hän muisti, +että hän oli unohtanut kirjansa salin pöydälle ja lähti alakertaan +hakemaan sitä. Kun hän oli viimeisillä portailla, hän kuuli kiireistä +koputusta ulko-ovelle. + +Sinä hetkenä kaikki hänen unelmansa hävisivät kuin tuhka tuuleen. + + + + +V LUKU. + + +Kun Hugh Ritson astui ulos ja saapui tielle, oli yö pimeä. Tultuaan +juuri kapakan kellertävästä valosta hänen silmänsä tuskin erottivat +jalkakäytävän tai näkivät pensaitten epäselvän mustan rivin. Ilma oli +sumuinen. Kosteus keräytyi hänen kulmakarvoihinsa ja partaansa suuriksi +pisaroiksi, ja pakkanen jäädytti ne puikoiksi. Oli pureva kylmä. Joesta +nouseva höyry levisi kylmän viiman mukana yli suoperäisen aukeaman, +joka levisi oikealle ja vasemmalle tiestä. Synkällä tiellä oli paksulti +puoliksi jäätynyttä liejua. + +Hugh Ritson napitti takkinsa vieläkin tiukemmin ja riensi kuin henkensä +edestä. + +"Hetkeäkään ei ole hukata", hän ajatteli, "jos aion ehtiä asemalle +siihen, kun juna pohjoisesta kulkee ohi. Olisin mielelläni tahtonut +pitää herrasmiestäni silmällä. Olisin sen tehnytkin ilman sitä +tytönlätykkää. 'Myöhästynyt', äh? Mitähän se oli, olisi hauska tietää. +Siitä saattaisi olla hyötyä." + +Myötätuuleen hän kiisi yhä tulisemmin, kun hänen silmänsä tottuivat +pimeään. Hän ajatteli, että Bonnithornen sähkösanoma saattoi olla +erehdyttävä. Kenties se oli sekoittunut johonkin toiseen. Olihan tuskin +luultavaa, että Paul ja Greta olisivat joskus edes sattuneet kuulemaan +Haukka-Haikaran nimeä. Ja mitä syytä heillä olisi yöpyä Hendoniin, +vaikka ovat näin lähellä Lontoota? + +Hänen ajatuksensa palasi Mercy Fisheriin. Juuri sinä hetkenä tyttö +uneksi sulounia, miten onnelliseksi hän Hughinsa tekisi sangen +pian. Hugh taas ajatteli harmitellen ja raivoissaan, että tyttö oli +kiusallinen olento, joka asettaa hänet aivan erikoiseen suhteeseen +cumberlantilaisiin. Niin, ja hän oli ainoa rengas, joka sitoi hänet +kotiseutuun. Voisiko tämä Mercy kavaltaa? -- Ei! Ajatus, että Mercy +voisi saattaa hänet huonoon huutoon, oli liian raaka. Jos hän ehtisi +asemalle, ennenkuin pohjoinen juna pysähtyy, hän voisi nähdä omin +silmin, jäävätkö Paul ja Greta junasta pois. Jos he eivät jää, he ovat +siis junassa, ja hän voi astua siihen ja saapua heidän kanssaan samalla +junalla Lontooseen. Bonnithorne saattoi erehtyä. + +Matka oli pitkä ja tie vaikeata kulkea. Se tuntui paljon pitemmältä +kuin hän oli luullut. Aidan ja orapihlaja-pensaan suojassa hän raapaisi +tikulla tulta ja katsoi kelloansa. Se oli juuri yksitoista. Liian +myöhään, jos kello ei ollut enempää kuin yhden minuutin jäljessä. + +Silloin hän kuuli junan vihellyksen ja tuulen tohinan välistä +hän kuuli merkkisoiton. Liian myöhään, totisesti. Hän oli vielä +neljännespenikulman päässä asemalta. + +Yhä hän kuitenkin kiisi asemaa kohti vähääkään enää toivomatta, että +joutuisi ajoissa. + +Hän oli noin kolmensadan kyynärän päässä asemalta, kun hän kuuli +julmaa räiskettä ja jyminää, johon samalla sekaantui inhimillisten +äänten melua ja pauhinaa. Huudot, karjunta, valitus, itku, voivotus -- +sekoittuivat yhdeksi hirvittäväksi hätähuudoksi, joka yön pimeydessä +herätti kammottavan kauhuntunteen. + +Hugh Ritson juoksi kiireemmin. + +Silloin hän näki säikähtäneitä miehiä ja naisia juoksevan edestakaisin, +milloin ne ilmestyivät valaistulle paikalle, milloin taas katosivat +pimeään. He näyttivät järjettömiltä kuin säikähtäneet hevoset. + +Pohjoisesta tulevalle junalle oli tapahtunut onnettomuus. + +Kymmenisen kyynärää asemalta veturi ja kolme etumaista vaunua oli +suistunut kiskoilta ja lentänyt kauaksi pengermälle. Neljä takimmaista +vaunua oli kuitenkin pysynyt raiteilla ja pysähtynyt saamatta mitään +vaurioita. + +Naiset, jotka oli saatu ulos nurinmenneistä vaunuista, hyökkäsivät +lumivalkein kasvoin läpi aseman ja hävisivät lakeudelle yön pimeään. +Miehetkin pakokauhu silmissään istuivat maahan kykenemättä mihinkään +hyödylliseen toimeen. Jotkut järkevämmät olennot ryhtyivät arvelematta +työhön koettaen saada vaunuja jälleen kiskoille. Asemalta tuli miehiä +lyhdyt käsissä; he auttoivat loukkaantuneita ja panivat heidät +pitkälleen vähän erilleen onnettomuuspaikasta. + +Tapauksen näyttämö oli laaja ja kauhea ja kuitenkin vain kaksi tämän +onnettomuuden uhreista on kertomuksemme aiheena. Kuvaus kaikista muista +-- huudosta, valituksesta, itkusta, melusta ja tuskasta -- olisi tässä +turhaa työtä. + +Kohtalo oli tällä hetkellä heittänyt yhteen kolme miestä, joiden elämä +tähän asti oli ollut erossa, mutta jotka tämän jälkeen olivat hyvässä +ja pahassa sidotut toisiinsa. + +Hugh Ritson juoksi edestakaisin kuin juopunut. Hän tirkisteli jokaisen +kasvoihin. Hän otti lyhdyn, jonka joku oli heittänyt maahan ja hyökkäsi +haavoittuneitten luo pimeään ja kurkisti jokaista silmiin, pysähtyi +joskus ja valaisi punertavalla lyhdyllä särkyneitten vaunujen akkunoita. + +Sinä hetkenä kaikki hänen jäätyneessä sielussansa tuntui sulavan. +Nähdessään onnettomuuden tekemää tuhoa hänen oma sydämetön +suunnitelmansa tuntui kauhealta ja meni rikki. Vihdoin hän näki ne +kasvot, joita etsi. Silloin hän laski lyhdyn sivulleen ja käänsi lasin +pois päin itsestänsä. + +"Seiso tässä, Greta", sanoi ääni, jonka hän hyvin tunsi. "Minä palaan +luoksesi pian. Anna minun koettaa auttaa noita tuolla." + +Paul meni ihan veljensä ohi pimeässä. "Auttakaa!" + +Hugh Ritson kuuli huudon pengermältä, johon haavoittuneet oli asetettu. + +"Apua, apua! Minut ryöstetään -- apua!" kuului pimeästä. + +"Missä te olette?" kysyi toinen ääni. "Täällä, auttakaa, auttakaa!" + +Hugh Ritson juoksi sinne päin, mistä ensimmäinen ääni kuului ja näki +miehen kumartuneena jonkun maassa makaavan yli. Sinä hetkenä toinen +mies hyökkäsi esiin ja tarttui voimakkaalla kädellä kumartuneeseen +mieheen. Syntyi lyhyt, ankara ottelu. Molemmat miehet olivat yhtä +suuret ja yhtä vahvat. Kuului repeävän vaatteen rasahdus. Seuraavana +hetkenä toinen miehistä lensi pois kuin tuulispää ja katosi lakeuden +pimeään. Mutta Hugh Ritson oli kohottanut lyhtynsä juuri, kun mies +kulki ohi ja nähnyt selvästi hänen kasvonsa. Hän tunsi hänet. + +Ihmisjoukko oli kerääntynyt loukkaantuneen ja hänen puolustajansa +ympärille. + +"Ettekö voinut roistoa pidättää?" kysyi joku. + +"Minä pidin häntä, kunnes hänen takistaan jäi osa minun käteeni. +Katsokaa", sanoi toinen. + +Hugh Ritson tunsi äänen. + +"Kappale irlantilaista, karkeata takkikangasta, voisin väittää" +(tunnustellen sitä). + +"Teidän olisi pitänyt tarttua hänen ulsterinsa rinnukseen. Antakaa tämä +minulle. Minä olen poliisikersantti. Mikä on teidän nimenne, herra?" + +"Paul Ritson." + +"Ja osoitteenne?" + +"Minä olin matkalla Morleyn Hotelliin, Trafalgar Squaressa. Mikä paikka +tämä on?" + +"Hendon." + +"Voiko tänne jäädä johonkin yöksi? Minulla on rouva mukana." + +"Parasta on mennä kaupunkiin puoli yhden junalla, herra." + +"Rouva on liian väsynyt ja säikähtynyt. Eikö ole jotakin hotellia, +ravintolaa, yömajaa?" + +Joku ovenvartija astui esille. + +"Olen Haukka-Haikaran lähetti. Sinne on penikulma, herra. Drayton -- se +on sen omistajan nimi -- hän on itsekin täällä jossakin -- Drayton!" +(huutaen). + +"Voitteko toimittaa minulle ajurin, poikaseni?" + +"Voin, herra." + +Poliisikersantti liikahti. + +"Minä voin siis tavata teitä Haukka-Haikarassa?" hän sanoi. + +Hugh Ritson kuuli kaiken. Hän laski lyhdyn maahan. Pimeyden vuoksi ei +voinut erottaa kenenkään kasvojen piirteitä. + +Neljännestuntia myöhemmin Hugh Ritson hengästyneenä kolkutti mainitun +kapakan ovelle. Kapakan emäntä askarteli puhdistellen oluttynnyreitä +sisällä. + +"Tulkaa, joutuin!" huusi Hugh. + +Ovi avautui ja hän astui sisään likomärkänä hiestä. + +"Onko poikanne palannut?" hän kysyi henkeänsä haukkoen. + +"Palannut, herra? Ei, herra, on ihme, jos hän tulee kotiin ennen aamua, +herra; hän ei millään tavalla --" + +"Lakatkaa lavertelemasta. Tyttö on kai omassa huoneessansa. Menkää ja +lukitkaa hänen ovensa." + +Tämä tapahtui juuri sinä hetkenä, jolloin Mercy hetkisen odoteltuaan +oli palannut hermot jännittyneinä kapakkahuoneeseen. Käännyttyään +ympäri Hugh Ritson joutui silmä silmää vasten hänen kanssaan. Kun Hugh +näki hänet, valahtivat hänen tuohtuneet kasvonsa vihasta valkeiksi. + +"Enkö minä käskenyt sinun mennä vuoteeseen?" hän sanoi hiljaa, käheästi +kuiskaten. + +"Minä tulin hakemaan ... tulin alas hakemaan ... Hugh, älä suutu +minulle." + +"Mene sitten heti takaisin äläkä täällä seiso. Sukkelaan -- ja lukitse +ovesi." + +"Kyllä minä menen. Ethän sinä ole vihainen minulle, ethän?" + +"No, en, ehk'en. Mene nyt vain -- kiireesti. Kuuletko? Miks'et sinä +mene?" + +"Minä tulin vain hakemaan ... minä tulin vain ..." + +"Nyt on ihme! Mitä saakelin hullutusta tämä on? Tyttöjen oikuttelua. +Vähät siitä. -- Tuossa, emäntä, ottakaa tuli. Näyttäkää tietä. Hän ei +ole liian raskas kantaa. Ylös nyt. Mikä kyhnys te olette, vanha eukko? +Mihin huoneeseen?" + +Toinen koputus ulko-ovelle. Toinen koputus ja toinen kiireellinen touhu +sisään laskemisessa. + +"Minä tulen, minä tulen!" huusi kapakan emäntä yläkerrasta. + +Hän lynkytti portaita alas niin pian kuin hänen kankeat raajansa ikinä +sallivat, mutta ovelta kuului koputus uudestaan. + +"Herra varjelkoon, herra varjelkoon, ja kuka se on?" + +"Saatana, liikuta luitasi hieman ja päästä minut sisään." + +Ovi lensi auki ulkopuolisen voiman ponnistuksesta. Kalmankalpeana, +hikikarpalot otsalta tippuen, hengitys puuskuttavana, kaula paljaana ja +paidankaulus sivulle kääntyneenä, pala ulsterista poissa ja punainen +flanellivuori näkyvässä -- Paul Drayton hyökkäsi sisään. Hän oli nyt +selvä. + +"Missä hän on?" kiroten. + +"Minä olen täällä", vastasi Hugh astellen kapakan lattian yli kynttilä +kädessä oikealla-olevaan huoneeseen. Drayton seurasi häntä koettaen +nauraa. "Jouduinko ajoissa?" + +"Tietysti jouduitte", raa'asti hymyillen. + +"Minua peloitti, että myöhästyisin." + +"Peloitti kai." + +"Juoksin koko matkan." + +"Juoksitte kai." + +"Mitä te myöntelette ja mukisette?" kiroten uudestaan. + +Hugh Ritson lopetti ivansa ja osoitti revittyä ulsteria ja +epäjärjestyksessä olevaa paidankaulusta. Drayton vilkaisi pukuunsa +kynttilän valossa. + +"Juoksin lakeuden yli suoraan ja tartuin orjantappurapensaaseen", hän +mutisi. + +"Vaietkaa", sanoi Hugh Ritson, "nyt ei ole aikaa sellaiseen. Katsokaa, +Drayton, minä olen suoraluontoinen mies. Älkää yrittäkö minua pettää. +Kuten sanotte, se ei kävele. Sanonko teille, missä takki repesi ja +kaulus joutui epäkuntoon? Kappale on nyt poliisiasemalla." + +Drayton liikahti harmistuneena ja katsahti raivokkaasti toiseen. Ei +ollut erehdystä, mitä hän näki Hugh Ritsonin kasvoilla. + +"Minulla on omat epäluuloni, miten ja mistä syystä se tapahtui", sanoi +Hugh. + +Drayton värisi ja ikäänkuin vetäytyi kokoon. + +"No, saatana! Nyt sen näkee, mikä te olette miehiänne. Te voitte +epäillä minua vaikka mistä, mutta niinä sanon teille, että te +valehtelette. Varas luulee, että kaikki varastavat. Te epäilette minua, +ja mistä? Nyt minä teidät tunnen!" + +"Älkää huoliko", sanoi Hugh kärsimättömästi, "te koetatte antaa +ilkityölle liian kauniin kuoren. Minä en _epäile_ teitä. Minä _näin_ +teidät juuri työssä. Riittääkö se?" + +Drayton vaikeni. + +"Te menette asemalle mainitun rouvan kanssa, kuten oli puhe. Herra +menee Lontooseen minun kanssani. He tulevat sittenkin tänne, vaikka +minun ensimmäinen tietoni oli väärä." + +"Minä otan sen kaksikymmentä puntaa", mutisi Drayton. + +"Joko nyt kelpaa? Me puhumme siitä myöhemmin." Drayton näytti hetkeksi +kokonaan tyhmistyneen. Sitten hän kohotti raivostuneet kasvonsa ja puri +hammasta. Hugh Ritson ymmärsi hänet täydellisesti. + +"Ei mitään kepposia, minä sanon sen teille. Jos te ette vie rouvaa +junaan -- oikeaan junaan ja ole täällä takaisin huomenaamuna kello +puoli kaksi, te joudutte viettämään ihania päiviä Vanhassa Baileyssä." + +Drayton kohotti katseensa Hugh Ritsonin kasvoihin, mutta samassa se +vaipui alas. + +"Jos minun on myönnyttävä, tapahtuu se hengen pelastamiseksi", hän +mutisi. Hän tarkasti revittyä ulsteriansa. "Minun täytyy muuttaa +pukua", hän sanoi. + +"Ei." + +"Rouva näkee sen." + +"Sen parempi." + +"Mutta sen näkevät myöskin ihmiset asemalla." + +"Mitäs se haittaa? Te olette siellä Paul Ritson ettekä Paul Drayton." + +Drayton alkoi nauraa -- hykersi käsiään ja hohotti. + +"Hush!" + +Rattaan jyrinä kuului tieltä. + +"Siinä ne ovat", sanoi Hugh Ritson. "Pysykää poissa näkyviltä, jos +vapautenne on teille kallis. Kuuletteko? Pitäkää huoli, ettei herra saa +teitä nähdä, eikä myöskään rouva saa nähdä teitä, ennenkuin herra on +mennyt." + +Drayton polki sisäisen voiman pakottamana lattiaa. + +"Tässä on luukku, minä raotan sitä tuuman verran." + +"Ei puolta tuumaa", sanoi Hugh puhaltaen kynttilän sammuksiin. + +Sitten hän otti avaimen ja pisti sen oveen ulkopuolelta. + +"Mitä? Olenko minä vanki omassa talossani?" sanoi Drayton. + +"Minä panen avaimen luukkuun." kuiskasi Hugh. "Kun kuulette oven +sulkeutuvan meidän jälkeemme, lähtekää täältä -- mutta ei sekuntiakaan +aikaisemmin." + +Rattaat pysähtyivät oven eteen. Kuului ajajan hyppääminen kuskipukilta +alas. Sitten koputettiin oveen. + +Hugh Ritson palasi Draytonin luo ja kuiskasi: + +"Tämä on sama mies, joka koetti ottaa teidät kiinni. Pitäkää varanne." + + + + +VI LUKU. + + +"_Tätä_ tietä, herra; tätä tietä, rouva, Me tiesimme, että tulisitte, +ja pidimme salin takassa lämpimän tulen. -- Tätä tietä, hyvä rouva ja +huomatkaa askelmat. Niin, siellä on pimeä ja kylmä, herra -- niin, niin +on, herra, mutta täällä on valoa ja lämpöä, herra." + +Paul ja Greta seurasivat kapakan emäntää pimeän kapakkahuoneen läpi. + +"Kyllä me osaamme, hyvä eukkoseni. Ah, ja miten kodikasta teillä täällä +onkaan! Kuuma kuin tulistettu pätsi kylmänä yönä! Kiitos, kiitos -- +ja -- me varmaankin hämmästytämme teitä. Sanoitteko te, että odotitte +jotakin? Ah, siltä näyttääkin!" + +Rouva Drayton peräytyi ovelle kalpein kasvoin ja kauhistunein ilmein +hypistellen esiliinansa nauhaa. Päästyään kapakkahuoneeseen hän vapisi +kiireestä kantapäähän. + +"Minä en usko kummituksiin", hän mutisi itseksensä, "mutta jos minä +uskoisin niihin ja pelkäisin niitä, en tiedä, enkö ... Herra hyvästi +siunatkoon! Kuka sanoikaan, että meidän Paul oli jonkun näköinen? Ja +täällä on nyt joku, joka on aivan kuin meidän Paul. Ja kooltaankin +aivan kuin kaksi olutpulloa, vain vähän notkeampi ehkä ja oppineempi." + +"Mikä vanhaa rouvaa vaivaa?" sanoi Greta hiljaa. + +Paul seisoi hetkisen ja nauroi. + +"Merkillistä! Mutta me emme siitä välitä nyt. Mikä onni, että olemme +nyt vahingoittumattomina turvassa!" + +"Kauhea näky, minä en koskaan, koskaan unohda sitä", sanoi Greta +peittäen kasvonsa. + +Paul astui ovelle. Ajuri toi juuri matkatavaroita sisään. + +"Jättäkää tavarat kapakkahuoneeseen, ajuri -- siihen, siinä ne kyllä +säilyvät. Montako niitä on? Oikein. Tässä teille itsellenne. -- Kas, +varjelkoon, kukas tuo on? Mitä, Hugh, sinäkö se olet!" + +Hugh Ritson astui huoneeseen kylmänä ja hymyilevänä, ojensi kätensä +Gretalle ja sitten veljelleen. + +"Tulin junalle tapaamaan teitä", hän sanoi vastaukseksi toisten +kysyvään katseeseen. + +"No, siinä teit ystävällisesti. Tietysti tiedät, mitä on tapahtunut. +Kuinka sinä löysit meidät täältä?" + +"Kuulin asemalla, että eräs rouva ja herra olivat lähteneet +Haukka-Haikaraan." + +"Ja sinä seurasit jäljestä? No, minun täytyy sanoa, Hugh, että se oli +veljellisesti tehty kaikesta huolimatta. --. Eikös ollutkin, Greta?" + +"Oli, rakkaani", sanoi Greta hiljaa, ja hänen äänensä vapisi. + +Paul huomasi hänen mielenliikutuksensa. "Tyttöparkani, sinä olet +vieläkin poissa suunniltasi. Sitä minä en ollenkaan ihmettele. Sinun +täytyy mennä levolle. Hugh, sinun pitää antaa hänelle anteeksi. Se oli +kauhea näky, tiedäthän. -- Meidän uusi elämämme alkaa järkyttäen sinua +sydänjuuria myöten, Greta. Mutta älä siitä välitä. Se tarkoittaa vain, +että kirkkaat päivät ovat meillä edessä." + +Paul astui taas ovelle ja kutsui rouva Draytonia. + +"Kuulkaa emäntä, ottakaa minun vaimoni ja viekää hänet huoneeseensa." + +Kapakan emäntä nilkutti saliin. + +"Huoneeseen, herra, huoneeseen? Herra ei sanonut mitään --" + +"Viekää rouva parhaimpaan huoneeseenne yläkertaan", sanoi Hugh tehden +merkitsevän ilmeen. + +Greta lähti. Hänen askelensa olivat hitaat ja epävarmat. + +"Etkö sinä sano hyvää yötä, Greta?" kysyi Hugh. + +"Hyvää yötä", sanoi Greta niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli. + +Veljekset katsoivat hänen jälkeensä. + +"Jumala häntä siunatkoon!" sanoi Paul lämpimästi. "Hänen tulevien +päiviensä täytyy olla kirkkaampia, jos minä ne voin sellaisiksi tehdä." + +Hugh Ritson sulki oven. + +"Paul", hän sanoi, "sinä ja sinun vaimosi ette saa enää koskaan tavata +toisianne." + +Paul Ritson karahti punaiseksi ja sitten tuhkanharmaaksi. Silmäluomet +värähtivät tuskin huomattavasti, sitä seurasi iloinen nauru ja +juhlallinen totisuus. + +"Mitä sinä tarkoitat, mies?" hän sanoi sekavin katsein. + +"Istu ja kuuntele", sanoi Hugh hänkin istuen ja kohennellen tulta. + +"Heti, sano minulle, mitä se on", sanoi Paul uudestaan. + +"Paul, älä kiivastu. Me molemmat olemme pohjaltamme kuumaverisiä", +sanoi Hugh, ja hänen silmänsä kääntyivät läpitunkevan tutkivina veljeen. + +"Älä katso minuun tuolla tavalla", kuohahti Paul. "Älä koeta pelotella +minua. Puhu suoraan ja heti." + +"Pysy tyynenä", sanoi Hugh. + +"Vai niin! Sinä talutat minut silmät sidottuina jyrkänteen partaalle ja +sanot: 'Pysy tyynenä!'" + +"Sinä erehdyt. Minä löysin sinut sieltä ja koetan poistaa siteen +silmiltäsi", väitti Hugh. + +"Pian, mitä se on? Kohta minun kärsivällisyyteni on lopussa." + +Hugh Ritson nousi kankeasti seisoalleen. + +"Paul, sanoitko sinä Gretalle, että hän meni naimisiin äpärän kanssa?" + +Tuskan ilme kasvoillaan Paul lysähti kokoon vavisten ja äänetönnä. + +"Sanoitko sen hänelle?" kysyi Hugh kauheasti kiihkoissaan. + +Paulin silmät olivat luodut lattiaan ja pää painui alas. Hän oli vaiti. + +"Minä ajattelin, ettet sinä aikoisikaan hänelle sanoa", jatkoi Hugh +kylmästi. Hänen silmänsä tuijottivat lakkaamatta Paulin painuneeseen +päähän. "Niin minä ajattelen vieläkin." + +Paul ei puhunut mitään, mutta saattoi tuskin hengittää. Hugh katseli +häntä yhä tarkemmin. + +"Mennä vihille naisen kanssa ja olla olevinaan toinen kuin on -- onko +se kunniallisen miehen teko? Onhan se petos? Anna sitten sille mikä +nimi tahansa." + +Paul nousi ylös. Hänen yhteenpuristetuille huulilleen ilmestyi hymy. + +"Siinäkö kaikki?" hän kysyi. "Miksi sinä et sanonut hänelle?" sanoi +Hugh. "Koska minä olin vannonut ja luvannut olla ilmaisematta sitä +kenellekään. Ymmärrät kai tämän salaisuuden, kuten olet ymmärtänyt +toisenkin." Hugh hymyili. + +"Sano mieluummin, ettet uskalla sanoa sitä, sillä jos olisit ilmaissut +sen hänelle, hän ei ikinä olisi tullut sinun vaimoksesi." + +Paul naurahti ontosti. + +"Sen saamme nähdä. Minun omat huuleni ovat suljetut, mutta sinun ovat +vapaat. Sinä voit tahrata isämme muiston ja mustata äitimme kunnian. +Sinä saat häväistä minua ja ryöstää minulta vaimoni rakkauden -- jos +tahdot ja voit." Tämän sanottuaan Paul astui kiireesti ovelle, heitti +sen auki ja huudahti: "Greta! Greta!" + +Hugh seurasi häntä ja tarttui hänen käteensä. + +"Mitä sinä aiot tehdä?" hän sanoi käheästi kuiskaten. "Ole vaiti, minä +sanon sinulle, ole vaiti." + +Paul käännähti ympäri. + +"Sinä sanot, että minua peloittaa ilmoittaa se hänelle. Sinä soimaat +minua, että olen ottanut hänet puolisokseni. Sinä saat kertoa hänelle +-- nyt, tässä, ja minun silmäini edessä." + +"Tule sisään ja sulje ovi", sanoi Hugh. + +"Siitä ei olisi mitään hyvää, mutta jotakin pahaa siitä saattaisi olla. +Ei hätää, sinä saat kertoa hänelle. Minä vaadin sinua kertomaan." + +"Tule sisään ja kuuntele minua", sanoi Hugh pahaenteisesti ja asettuen +oven ja Paulin välille hän veti oven kiinni. "Tässä on kysymys +enemmästä kuin Gretan tunteista", hän lisäsi. "Eikö sinulla ole mitään +sanottavaa _minulle_?" + +Paulin kuohuva kiihko tyyntyi äkkiä. "Minä olen korvannut sinulle +kaiken", hän sanoi hiljaa ja heittäytyi tuolille. + +"Korvannut!" + +Hugh Ritson hymyili katkerasti. + +"Kun palaat, saat nähdä", sanoi Paul, ja katse painui taas maahan. + +"Sinä ajattelet luovutuskirjaa -- minä olen siitä jo kuullut", sanoi +Hugh. Kylmä hymy leikki hänen yhteenpuristetuilla huulillaan. + +"Se oli kaikki, mitä minä voin tehdä", sanoi Paul, ja hänen äänensä oli +tuskin kuiskausta kuuluvampi. Hänen voimakas henkensä oli lannistunut +ja hänen uhmansa kuollut. + +"Sinä olet ryöstänyt minulta minun perintöni, kylmästi ja +tunnottomasti. Sinä olet ollut minun paikallani. Sinä olet siinä vielä. +Ja sinä annat minulle viheliäisen luovutuskirjan korvaukseksi." + +Musta uhkan pilvi ilmestyi Hughin kasvoille. + +"Korvaus! Eikö sinua hävetä sellainen ivanteko? Mikä korvaus voi +tällaisen teon hyvittää?" + +"Minä tein niin paljon kuin voin. Jumala tietää, että minä tein +parhaani", sanoi Paul ja hänen päänsä painui pöytään. + +Hugh Ritson seisoi vieressä kalpeana pidätetystä vihasta. + +"Oliko _parasta_ pitää minun paikkani niin kauan kuin se oli pitämisen +arvoinen ja jättää se sitten takaisin tyhjänä jalomielisyyden +osoituksena? Lahjakirja! Mitä oikeutta sinulla on otaksua, että minä +ottaisin sen sinulta? Ottaa omani takaisin mieheltä, joka on sen +ryöstänyt minulta ja ottaa se vastaan polvillani! Ottaa se lahjana, +jolloin sinä olet jalomielinen lahjoittaja ja minä viheliäinen +vastaanottaja!" + +Ankara väristys kävi Paulin lävitse. + +"Minä olin avuton, minä olin avuton!" hän sanoi. + +"Ymmärrä oikein todellinen asemasi -- sinun laillinen asemasi. Sinä +olit äitisi laiton poika --" + +"Minä puolustin hänen kunniaansa!" + +"Sinä tarkoitat -- peitit hänen häpeäänsä." + +"Kuten tahdot. Minä olin voimaton ja menettelin parhaani mukaan." + +Hugh Ritsonin kasvot synkistyivät. + +"Oliko parasta olla valapattoinen valehtelija?" hän kivahti. + +Paul läähätti, mutta ei vastannut. + +"Oliko parasta olla varas?" + +Paul hypähti seisoalleen. + +"Jumala, anna minulle kärsivällisyyttä!" hän mutisi. + +"Oliko parasta olla petturi?" + +"Vait! Jumalan tähden vaikene!" + +"Oliko parasta olla elävä, personoitu valhe -- ja kaikki vain kunnian +vuoksi? Kunnia, totisesti! Ovatko väärä vala ja ryöväys kunnian +kulmakivet?" + +Paul harppasi yli lattian äänettömänä ja tuhkan harmaana, kasvot +kauhean rumiksi vääntyneinä. Sitten kasvojen jännitys laukesi ja +murtuneella äänellä hän virkkoi: + +"Hugh, minä olen tehnyt nyt jo liian paljon vääryyttä sinulle. Älä aja +minua pitemmälle. Älä, älä, minä pyydän sinua." + +Hugh naurahti lyhyesti -- ääni kaikui onttona: äänettömässä huoneessa. + +Kuullessaan tämän sydämettömän äänen kaikki jalo Paulissa tuntui +jäätyvän. Hän ei hävennyt enää, vaan kohotti päänsä ja astui varmasti +jalkansa lattiaan. + +"Olkoon niin", hän sanoi, ja tuskan pilvi poistui hänen otsaltansa. +"Minä sanon, että säästääkseni äitini hyvän nimen tahrattomana minä +suostuin tekemään, kuten tein." + +"Suostuit?" sanoi Hugh kulmiansa kohottaen. + +"Etkö sinä usko minua? Ole uskomatta, sitä en voi auttaa. Sinä sanot, +että minun hyvitykseni on ivantekoa. No, hyvä, sanokaamme, että se +on sitä. Sinä sanot, että minä olen pitänyt sinun paikkasi, kunnes +se ei enää ollut pitämisen arvoinen. Sinä tarkoitat, että minä olen +vähentänyt kiinteimistöjesi arvoa. Se ei ole totta, ja sinä tiedät, +ettei se ole totta. Jos maita on pantattu, olet sinä saanut rahat." + +"Ja kenellä niihin olisi parempi oikeus?" kysyi Hugh uudestaan nauraen. + +Paul heilautti kättänsä ja hillitsi vihan, joka tahtoi kuohahtaa esille. + +"Sinä olet tehnyt elämäni helvetiksi. Itse hyvin tiedät, minkä +katkeran maljan olet valmistanut minun juotavakseni. Jos minä maailman +silmissä olen ollutkin isäni perijä, sinä kuitenkin olet syönyt koko +perinnön. Vaikka isäni talo oli minun, minä kuitenkin olin siinä kuin +kerjäläinen. Minä olen ollut varjo ja sinä päämies. Tuuma tuumalta sinä +olet kaivanut pohjan minun jalkaini alta." + +"Ja kuitenkin minä olen ollut äänetön kuin hauta", sanoi Hugh ja +taaskin nauroi kaikuvasti. + +"Jumala sinun tarkoituksesi tietää -- ilman sinä et mitään tee", sanoi +Paul. "Mutta minä yksin en ole kärsinyt. Oletko ajatellut, että tuo +kaikki on tapahtunut meidän äitimme silmäin edessä hänen näkemättä +sitä?" + +Hugh Ritson hymähti ivallisesti. + +Paulin kasvot kävivät kauhean juhlallisiksi. + +"Kun isämme kuoli, äitimme kunnia vaati minua lupaamaan vaitioloa. Minä +sain siinä sovittaakseni isäni syntiperinnön. Taivas hänelle anteeksi +suokoon. Minä en epäröinyt. Mutta siitä hetkestä oli äitini kohtalo +ratkaistu ja hänet ajettu pois." + +"Onko se minun syyni?" kysyi Hugh. + +"Taivas tietää ja taivas tuomitkoon teidän välillänne", sanoi Paul. +"Hän ei jaksanut sitä enää kestää", Paulin ääni vapisi, kun hän lisäsi: +"Nyt hän on mennyt." + +Seurasi hetken äänettömyys. Oli kuin enkeli olisi itkien liidellyt +heidän ohitsensa. + +"Minä tiedän sen", sanoi Hugh kylmästi. "Hän on pukeutunut nunnaksi. +Minä olen tavannut hänet sen jälkeen." + +Paul kohotti katseensa. + +"Hän on katolisessa Westminsterin luostarissa", lisäsi; Hugh. + +Paulin kasvot värähtelivät. + +"Onneton mies! Kuinka onnellinen hän olisikaan saattanut olla ilman +sinua!" + +"Erehdyt", sanoi Hugh. "Hän joutui sinne oman -- ja sinun rikoksesi +vuoksi." + +Paul hyökkäsi kohoitetuin käsin veljeänsä kohti. + +"Ei enää sanaakaan siitä", hän sanoi kähisevällä äänellä. + +"Kuinka hän saattoi tutkia omaatuntoansa ja olla onnellinen? Hän on +pannut petturin minun isäni perijän asemalle", jatkoi Hugh. + +"Hän on pannut siihen isäni ensiksi-syntyneen pojan", sanoi Paul. + +"Se on valhe! Hän on pannut siihen _toisen miehen_ kanssa saamansa +äpärän!" + +Kauhea äänettömyys. Paul seisoi hetkisen paikoillaan niin kamalan +tuskan raatelemana, että hetkeksi Hugh Ritsonkin lannistui sen edessä. + +"Jatka" sanoi Paul käheästi ja lysähti tuoliinsa. + +"Sinun äitisi oli jo ennen naimisissa", jatkoi Hugh, "ja hänen +avioliittonsa laittomana purkautui. Siitä yhdistyksestä syntyi yksi +lapsi." + +Paul kohotti päänsä. + +"Sitä minä en usko." + +"Se on tosi -- ja sinä saat uskoa sen." + +Tuska puristi Paulin sydämen kokoon. + +"Sinun isäsi meni uusiin naimisiin ja sai tyttären. Sinun äitisi meni +myöskin naimisiin ja sai pojan. Sinun isäsi tytär on elossa. Sanonko +sinulle, kuka hän on? Hän on sinun vaimosi -- nainen, jonka kanssa +tänään olet vihitty." + +Paul hypähti seisoalleen. + +"Se on valhe!" hän huudahti. + +"Katso itse", sanoi Hugh Ritson ja vedettyään papereita taskustaan hän +heitti ne pöydälle. Ne olivat samat todistukset, jotka Bonnithorne oli +hänelle hankkinut. + +Paul luki ne levottomin ilmein, lysähti tuolillensa, painoi päänsä +pöytään ja valitti ääneen. + +"Oi, Jumala! Voisiko se olla mahdollista?" + +"Kun äitisi sanoi sinulle, että olit laiton poika, hän unohti sanoa, +minkä isän kanssa saatu. Se oli häneen nähden luonnollista, mutta +raakaa sinua kohtaan. Minä tiesin totuuden alun pitäen." + +"Silloin sinä tunnustat itsesi roistoksi", huusi Paul. + +Hugh pudisti keveästi päätään ja koetti hymyillä. + +"Minä tiesin, miten hän on kulkenut miehen sylistä toiseen. Minä +tiesin, minkä arvoinen hänen _kunniansa_ oli. Ja kuitenkin minä olin +vaiti. Vaiti, vaikka vaietessa menetin syntymäoikeuteni. Sano nyt, jos +suvaitset, kumpi meistä -- sinä vai minä -- on ollut todellinen äitimme +kunnian suojelija." + +Paul nousi taas ylös nöyränä ja muserrettuna, ja hänen jokainen +jäsenensä vapisi. + +"Mies, mies, älä järsi minun sydäntäni. Peruuta sanasi. Sääli minua ja +sano, että se on valhe -- musta, kauhea valhe. Ajattele, kuinka hirveää +se olisi -- ajattele sitä ja sääli minua." + +"Se on tosi." + +Silloin Paul lankesi polvillensa ja tarttui veljensä käteen. + +"Hugh, Hugh, veljeni, tunnusta, että se oli valhe. Älä anna minun +kauhusta menehtyä. Älä saata minua kadehtimaan kaikkia kuolleita, jotka +uinuvat rauhassa haudoissansa! Sääli häntä, ellet tunne sääliä minua +kohtaan." + +"Minä tahdon pelastaa sinut suuresta synnistä." + +Paul nousi seisoalleen. + +"Nyt minä _tiedän_, että se oli valhe", sanoi hän ja sinä hetkenä +masentava nöyryys oli hänen olennostaan kuin pois puhallettu. + +Hugh Ritsonin kasvot lensivät hehkuvan punaisiksi. + +"Minulla on täällä", sanoi Paul hipaisten päätänsä ja painaen kätensä +sydämelleen, "ääni, joka sanoo, että se on valhe." + +Hugh hymyili kylmästi ja hillitsi täydellisesti itsensä. + +"Minun äitini tiesi kaikki. Jos Greta olisi ollut minun sisarpuoleni, +olisiko hän seisonut meidän rakkautemme äänettömänä todistajana?" + +Hugh teki kädellään torjuvan liikkeen. + +"Äitisi oli sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin te itsekin. Robert +Lowther oli kuollut, ennenkuin äitisi, asettui Newlandiin. Hän ei +tiennyt mitään entisestä rakastajastaan. Entisen, onnettoman avioliiton +salaisuus oli haudattu hänen kanssaan." + +"Sallimus olisi estänyt sen, sillä kohtalo kulkee omaa rataansa ja +lopulta kääntää kaikki hyväksi", sanoi Paul. + +"Niin, kohtalo kääntää asioitasi nyt", selitti Hugh, "tässä paikassa +ja minun kauttani. Tässä on pysäkki, johon elämänne polku on teidät +johtanut. Te yhdytte tässä -- ja eroatte." + +Paulin tuhkanharmaille kasvoille ilmestyi hymy. + +"Sitten olisi luonto estänyt sen", hän sanoi. "Jos tämä olisi totta, +luuletko, että me emme olisi sitä tienneet -- hän ja minä -- sydämemme +sykinnästä? Kun uskolliset sydämet yhtyvät, silloin täyttää ne pyhä +rakkaus ja suloinen ääni kuiskaa, että se on hyvä. Siinä on taivaan +suostumus. Ei maailman pyhitys, ei mainen laki eikä maailman avioliitto +ole mitään sen rinnalla, sillä sen on asettanut luonto itse. Meidän +sydämemme ovat yhtyneet, hänen ja minun, ja sama luonto on pyhittänyt +meidän rakkautemme ja avioliittomme. Ja vastoin tätä ensimmäistä ja +viimeistä ja korkeinta tuomaria sinä tahdot minut saada uskomaan noita +viheliäisiä papereita? Pois ne!" + +Paulin katse oli kirkas, hänen kasvoiltansa olivat kaikki varjot +kadonneet. + +"Se on epäilemättä hyvin kaunista", sanoi Hugh merkitsevästi hymyillen. +"Mutta minä kehoitan sinua olemaan varuillasi." + +"Minua ei pelota", vakuutti Paul. + +"Sinun täytyy pitää totena minun kertomukseni, samoin kuin nämä +paperitkin -- tai väittää molemmat vääriksi." + +"Ne ovat vääriä." + +"Ota kuitenkin asioista selvä. Jätä vaimosi tähän taloon täksi yöksi ja +mene itse jonnekin muualle." + +"Mitä?" + +"Jos sinä olet rikkonut Gretaa vastaan --" + +"Minä en ole rikkonut mitään häntä vastaan", sanoi Paul tulistuen. + +"Minä sanon, että jos sinä olet rikkonut häntä vastaan ja tahdot +säilyttää mahdollisuuden korjata sen, teidän täytyy viettää tämä yö +erossa." + +"Hugh!" huusi Paul raivoissaan, nousten taas seisoalleen. "Sinä olet +kiduttanut minua ja murtanut äitini sydämen. Sinä olet ajanut minut +pois kodistani ja hänet koko maailmasta. Sinä olet tunkeutunut minun +ja sen naisen väliin, joka minua rakastaa; ja nyt kun sinä olet. +riistänyt minulta kaiken, paitsi tämän naisen rakkautta, ja minä olen +tyhjin käsin muukalaisena lähdössä vieraaseen maahan, sinä tahdot ottaa +hänetkin minulta pois ja jättää minut aivan alasti." + +"Minä tahdoin varjella sinua kauheasta synnistä", sanoi Hugh Ritson +vielä kerran. + +"Pois tieltä", huusi Paul käskevällä äänellä ja kohotti puristetun +nyrkkinsä. + +"Ole varuillasi, minä sanon sinulle", kähisi Hugh. + +Paul oli raivoissaan. Hänen otsansa painui syviin ryppyihin, hänen +läähättävä hengityksensä löi Hughin kasvoihin. + +"Taivaan rakkauden nimessä, pois tieltä!" + +Samana hetkenä hänen voimakas nyrkkinsä putosi sellaisella raivolla, +että Hugh Ritson kellahti maahan. + +Samassa kohotti Paul jalkansa astuaksensa hänen rinnalleen, mutta +horjahti kauhusta takaisin aivan kuin tuntoihinsa tullen, kasvot olivat +kalmankalpeat ja silmät punaiset kuin veri. Seurasi äänettömyys, ja +Paul läähätti kauhusta. + +"Nouse ylös! Nouse ylös! Hugh, Hugh, nouse ylös!" + +Hän hyökkäsi ovelle ja heitti sen auki. + +"Tulkaa tänne, tulkaa tänne; tulisiko joku tänne?" hän huusi. + +Kapakan emäntä oli aivan lähellä. Hän oli seisonut, kuunnellut ja +vavissut oven takana. + +Seuraavana hetkenä Greta riensi portaita alas ja asettui Paulin +rinnalle. + +Paul nojasi seinään kasvot käsiin painuneina. + +"Viekää hänet pois", hän ähkyi, "ennenkuin kiroan sen päivän, jolloin +hänet ensi kerran näin." + +Hugh Ritson nousi seisoalleen. + +"Paul, mitä on tapahtunut?" huusi Greta. + +"Viekää hänet pois." + +Ja yhä Paul peitti kasvonsa päästäkseen näkemästä, mitä oli tehnyt ja +mitä oli aikonut tehdä. + +"Hugh, mitä se on?" + +Hugh Ritson astui ovelle. + +"Kysy _mieheltäsi_", hän sanoi hammasta purren ja jäädyttävän kylmästi. +"Ja muista tämä yö. Sinä et milloinkaan unohda sitä." + +Sitten hän hoiperteli ulos huoneesta. + + + + +VII LUKU. + + +Hugh Ritson astui kapakan toisella puolen olevaan huoneeseen. Oven +ripa ei kääntynyt, vaikka hän koetti sitä vääntää. Drayton piti sitä +sisäpuolelta ja painaen päänsä avaimen reikään hän koetti kuunnella. + +"Kuka se on?" hän kuiskasi, kun Hugh Ritson väänsi lukon auki ja työnsi +ovea. + +"Päästäkää minut sisään", sanoi Hugh jurosti. + +"Epäileekö hän?" kuiskasi Drayton, kun ovi jälleen sulkeutui. +"Seurasiko hän minua? Mitä aiotte pojalle tehdä? Saatana, minä näytän +hänelle!" + +Ja Drayton hapuili tyhjässä huoneessa, kopeloi sammunutta liettä ja sai +käteensä hiilihangon. + +"Hullu!" sanoi Hugh hiljaisella äänellä. "Pankaa se pois." + +"Eikö hän ole seurannut minua? Luuletteko, että ne ottavat minut +kiinni? Antaa hänen tulla tänne, niin näkee." + +Drayton käveli pimeässä, ja lattia kolisi hänen raskaitten +saappaittensa alla. + +"Liikkukaa hiljemmin, te heittiö", kuiskasi Hugh äreästi. "Hän ei tiedä +mitään teistä, hän ei ikinä ole kuullut teistä sanaakaan. Olkaa hiljaa. +Kuuletteko?" + +Ovelta kuului kevyt, hermostunut koputus. + +"Kuka siellä?" sanoi Hugh. + +"Se on vain minä", kuului ulkopuolelta rouva Draytonin ääni ja +läähättävä hengitys -- hän oli kuin henkensä hädässä. + +Hugh Ritson avasi oven, ja kapakan emäntä astua sisään. + +"Herra hyvästi siunatkoon, mikä tuota herraa vaivaa! Oi, oi, hän +on kuin sinä, Paul, ilmetty itse, mustassa puvussa. Minä olen niin +kauheassa tuskassa ja vapisen tyhjän tähden. Oletko sinä, Paul, siellä +pimeässä? En ikinä ole nähnyt ketään, joka olisi niin sinun näköisesi, +siitä olen varma." + +"Vait! Lakatkaa lavertelemasta. Mitä hän sanoo?" sanoi Hugh. + +"Herrako? Hän sanoo ja sanoo ja sanoo, ettei mikään, ei mikään, mikään +saa häntä jättämään rouvaa _tänä_ yönä." + +"Hän kyllä tulee parempiin ajatuksiin." + +"Ja mihinkä minä voin ne panna, kun minulla on vain oma huoneeni Paulin +huonetta lukuunottamatta? Eikä ole lakanoita, ei lämmitetty eikä +mitään. Se minua niin huolettaa." + +"Hillitkää kielenne! Pankaa rouva poikanne huoneeseen. Teidän poikanne +ei tänä yönä huonetta tarvitse." + +"Sinnehän minä hänet panin." + +"Se on hyvä. Jättäkää hänet sinne." + +"Ja herra myöskin, sinnekö sekin?" + +"Herra lähtee pois minun kanssani. Lähtekää täältä." + +"Hyvä, hyvä. Mutta kun sitä ei ole tuuletettu eikä puhdistettu ja minä +sanon, että minua niin peloittaa --" + +Hugh Ritson oli ottanut kapakan emäntää olkapäistä ja työnsi häntä ulos +huoneesta. + +"Vielä hetkinen", hän kuiskasi ja veti emännän takaisin. "Onko +yläkerrassa mitään tekeillä?" + +"Yläkerrassa? -- vuode -- tuuletus --" + +"Tyttö? Eikö hän ole pitänyt mitään ääntä? Onko hän valveilla?" + +"Ei niin paljon kuin minä tiedän. Minä menin ylös ja kuuntelin ja +kuuntelin enkä kuullut mitään ääntä. Siunatkoon ja varjelkoon, minua +niin peloittaa --" + +"Menkää uudestaan ylös ja pankaa korvanne oveen." + +"Minä pelkään, että hän sai kauhean kolauksen, kun häntä tuolla tavalla +ja hän on vielä siinä tilassa ja --?" + +Sinä hetkenä kuului pimeältä tieltä lähenevää rattaanpyörien jyrinää. +Hugh Ritson työnsi kapakan emännän ulos, veti oven kiinni ja väänsi sen +lukkoon. + +"Mitä se on?" kysyi Drayton karkeasti kuiskaten. "Mitä ne tahtovat? +Ettehän vain tahdo kavaltaa poikaa, häh?" + +"Ne ovat ne vaunut, joiden on vietävä teidät ja rouva asemalle", sanoi +Hugh. "Vait -- kuulkaa!" + +Ajuri koputti oveen piiskansa perällä ja huusi paikaltansa: "Hei, +hei! Hei, hoo! Kyyti asemalle valmis. Puoli tuntia sitten löi kello +yksitoista." Sitten hänen kuultiin käsiään heiluttaen hakkaavan +ruumistaan pysyäkseen lämpimänä. + +"Hullu!" mutisi Hugh, "eikö hän voi pitää kitaansa kiinni?" + +"Aivan oikein", huusi rouva Drayton kimeällä äänellä työntäen päänsä +akkunanpielestä ihan ruutuun kiinni. "Herra on varmaan kutsunut sen +itselleen", hän päätti ja lähti kynttilä kädessä nousemaan portaita. + +Vasemmalla olevan huoneen ovi avautui, ja Paul Ritson astui ulos. Hänen +suuri voimansa näytti hänet jättäneen -- hän horjui kuin juopunut. + +"Kapakan emäntä", hän sanoi, "milloin menee viimeinen juna Lontooseen?" + +"Puoli yksi", vastasi rouva Drayton portailta. + +"Voinko minä saada ajurin, parahin eukkoseni, tähän aikaan yöstä?" + +"Ajuri on ovella, herra -- se tuli juuri." + +Paul palasi huoneeseen, johon hän oli vaimonsa jättänyt. + +Kaksi miestä vastaisella puolella olevassa huoneessa kuunteli henkeä +pidättäen. + +"Nyt pitäkää varanne", kuiskasi Hugh Ritson. "Minä tiedän, että hän +muuttaa päätöksensä. Hän lähtee. Te pysytte hiljaa. Viiden minuutin +kuluttua te ajatte rouvan kanssa asemalle. Hän tulee jalan minun +kanssani. Sinä hetkenä kuin me suljemme oven jälkeemme, te menette +rouvan luo ja sanotte: 'Minä olen muuttanutkin päätökseni. Meidän +täytyy mennä yhdessä. Tule.' Ei sanaakaan enempää. Viekää hänet +kiireesti vaunuihin ja ajakaan tiehenne." + +"Helpommin sanottu kuin tehty, sanon minä." + + + + +VIII LUKU. + + +Jäätyään yksin Gretan kanssa Paul suuteli häntä hellästi ja painoi +päänsä hänen olkaansa vasten. Voimakas mies oli nyt heikko kuin lapsi. +Hän oli sortunut mies. "Musta valhe on kuin myrkky minun veressäni", +hän valitti. + +"Mitä se on?" kysyi Greta ja koetti rauhoittaa häntä. + +"Törkein valhe, mitä milloinkaan on lausuttu tätä ennen -- raa'in, +luonnottomin valhe." + +"Mitä se on, rakkahin?" kysyi Greta uudestaan painautuen hartaana ja +osaaottavana lähemmä. + +"Minä tiedän, että se on valhe -- minun sydämeni sanoo, että se on +valhe: yksin kivetkin huutavat, että se on valhe." + +"Sano minulle, mitä se on", pyysi Greta ja syleili häntä hellästi. + +Mutta vaikka Paul koetti vapautua myrkyllisestä sanasta, se yhä +hallitsi häntä. Ankarasti väristen hän työnsi vaimonsa luotansa, aivan +kuin hänen läheisyytensä olisi kiusannut häntä. + +Gretan rinta aaltoili. Hän katseli luottavasti hänen kasvoihinsa. "Jos +se ei ole totta", hän sanoi, "mitä se sitten lieneekin, miksi sen +sitten tarvitsee kiusata sinua?" + +"Totta puhut, lemmikkini", virkkoi Paul pudistaen pois pelkonsa, ottaen +Gretan syliinsä ja koettaen vapautuneesti nauraa. "Miksi, todellakin? +Miksi sen tarvitsee kiusata minua?" + +"Etkö sinä voi sanoa sitä minulle?" kysyi Greta kohottaen rukoilevasti +katseensa ylös. Hän ajatteli, niitä Hugh oli sanonut heidän +avioliittonsa esteistä. + +"Miksi minä sanoisin sinulle sellaista, mikä ei kuitenkaan ole totta?" + +"Meidän on siis vapauduttava siitä ajatuksesta"! sanoi Greta +lohdutellen. + +"Niin, tietysti, rakkaani, meidän on vapauduttava: siitä", ja Paul +päästi äänekkään, onton naurun. Hänen otsansa oli hiessä. Greta pyyhki +pois kylmät pisarat. Hänen ohimonsa polttivat. Greta hyväili niitä +viillyttävillä sormillaan. Hän oli vain entisen olemuksensa hylky -- +turmioon joutunut mies. "Jospa minä voisin!" hän mutisi itseksensä. + +"Sano minulle", pyysi Greta. "Minun oikeuteni on saada se tietää. Minä +olen nyt sinun vaimosi --" + +Paul vetäytyi erilleen. Greta painui lähemmä. "Meidän välillämme ei saa +olla mitään salaisuuksia, armahin. Mitään emme saa salata." + +"Taivainen Isä!" huudahti Paul nostaen tuskan runtelemat kasvonsa. + +"Ellet sinä voi vapautua siitä, älä kuitenkaan anna sen jäädä meidän +välillemme", sanoi Greta. Olisiko mahdollista, että sittenkin oli +olemassa jokin este? + +"Rakkahin, siitä ei ole mitään hyvää, jos minä sen sinulle sanon. +Kun minä otin sinut vaimokseni, minä lupasin juhlallisesti puolustaa +sinua ja tehdä elämäsi onnelliseksi. Pidänkö minä silloin lupaukseni, +jos minä raskautan sinun sieluasi mustalla valheella ja karkoitan +päivänpaisteen sinun elämästäsi? Katso minuun, katso _minuun_!" + +Gretan rinta kohoili, mutta hän hymyili suloisesti ja osaaottavasti, +kun hän kohotti kätensä hänen rinnalleen ja sanoi: "Ei, kun _sinä_ olet +minun, mikään valhe ei voi sitä tehdä." + +Paul ei vastannut. Kauhea puheentulva pysähtyi hänen kielellensä. +Hiljaisuuden keskeytti haikean itkun ääni. Oli kuin joku naisraukka +olisi itkenyt sydämen rinnastaan jossakin yläpuolella. + +"Rakkahin, kun kaksi sydäntä on tullut yhdeksi avioliitossa, ne ovat +todella tulleet yhdeksi", sanoi Greta vienolla äänellä. "Sen jälkeen +toisen ajatukset ovat molempien ajatuksia, toisen onni on molempien +onni, toisen suru on molempien suru. Mitään ei saa tulla väliin. Ilo on +kaksinkertainen, kun molemmat sen jakavat ja suru on paljon helpompi, +kun kaksi sitä kantaa. Yksin kuolemakin, julma, armoton kuolema, +kuolemakin lujittaa vain tuota liittoa. Päivänpaisteessa ja myrskyssä +tässä ja tulevassa maailmassa side on aina sama. Puhtainkin ystävyyden +liitto on löyhä tähän liittoon verraten. Eipä veren sidekään ole niin +luja." + +"Oi, Jumala taivaassa, tämä on liian paljon", sanoi Paul. + +"Paul, jos ajatukset ja tunteet ilossa ja surussa ovat samat avioliiton +alusta eikä kuolemakaan voi tätä yhteyttä lopettaa, pitäisikö meidän +nyt, kun olemme avioliittomme kynnyksellä, rikkoa sitä vastaan?" + +Ankara tuskan puuska puisti Paulin jokaista jäsentä. "Minä en voi +sanoa", hän huusi, "minä olen vannonut valan." + +"Valan?" Silloin varmaankaan tämän hetken suru ei johtunut yksistään +Hughin ilkeydestä. + +"Greta, jos meidän liittomme jotakin merkitsee, merkitsee se +luottamusta. Luota minuun, rakkaani. Minä olen voimaton. Minun kieleni +on sidottu. Minä en tohdi puhua -- ei, en sullekaan -- tuskin taivaan +Jumalalle." + +Sitä seurasi hetken äänettömyys. + +"Se on kylliksi", sanoi Greta hyvin hellästi, ja kyyneleet juoksivat +nyt hänen poskiansa pitkin. "Minä en enää kysy, minä en tahdo sitä +tietää. Unohda, että minä olen sitä kysynyt. Tule, rakkahin, suutele +minua. Älä enää ajattele sitä. Tule nyt." Ja hän veti hänen päänsä +omaansa kiinni. + +Mutta Paul heittäytyi tuolille. Koko hänen olentonsa oli äärettömän +nöyrä. + +"Tule, rakkahin", pyysi Greta, "ole mies." + +"Saattaa tapahtua vieläkin pahempaa, jos tulen," huokasi Paul. + +"Mitä se haittaa?" sanoi Greta hymyillen. "Minua ei mikään peloita, kun +_sinä_ olet minun rinnallani." + +"Minä en jaksa enempää kestää", valitti Paul. "Eikä sitten voisi tehtyä +korjata." + +"Ei, rakkahin, mikään ei voi olla sellaista." + +"Greta, sinä sanoit, että kuolema sitoo meidät lujemmin yhteen, mutta +tämä riistää meidät eroon." + +"Ei, rakkahin, sitä se ei tee -- _sitä_ se ei voi tehdä." + +"Eikö mikään voi meitä erottaa?" kysyi Paul päätänsä kohottaen. + +"Ei mikään. Vaikka maailma meidät erottaisikin, me sittenkin +kuuluisimme yhteen." + +Taas kuului äänekäs nyyhkytys yläkerrasta. + +Paul nousi seisoalleen, ei enää murtuneena miehenä. Hänen nöyrä +ilmeensä oli pudonnut pois kuin naamio. "Enkö minä sanonut, että se +on valhe?" hän mutisi kiihkeästi. "Greta, minua hävettää", hän sanoi, +"sinun rohkeutesi saattaa minut häpeämään. Katso, miten surkuteltavan +raukan sinä olet ottanut mieheksesi. Sinä olet ollut merkillisen +heikkouden todistajana. Mutta se oli viimeinen kerta. Jumalan kiitos, +minä olen nyt sama mies kuin eilenkin." + +Gretan kyyneleet vierivät yhä, mutta hänen silmänsä olivat hyvin +kirkkaat. "Mitä sinä tahdot minun tekemään?" hän kuiskasi. "Eikö ole +mitään, mitä _minä_ voin tehdä?" + +"On, rakkahin. Oikein sanoit, että toisen ajatukset ovat molempien." + +"Mitä se on?" + +"Kauhea asia." + +"Sillä ei väliä. Minä olen täällä tehdäkseni sen. Mikä se on?" + +"Sinun täytyy erota minusta täksi yöksi -- vain täksi yöksi -- vain +huomisaamuun." + +Gretan kasvoilta paistoi tällä hetkellä kauneuden aurinko täydeltä +terältä. + +"Siinäkö kaikki?" hän kysyi. + +"Rakkaimpani", sanoi Paul sulkien hänet lämpimästi syliinsä ja +suudellen vapisevia huulia. "Minun täytyy viedä sinua pimeitä teitä, +jossa et näe tuumaakaan eteesi." + +"Mutta minä pidän sinun kädestäsi, puolisoni", kuiskasi Greta. + +Puhe oli liian heikkoa tulkitsemaan tämän suuren hetken tunteita. +Taaskin sydäntäsärkevä nyyhkytys häiritsi hiljaisuutta. Silloin Paul +auttoi päällystakin Gretan ylle ja napitti oman ulsterinsa. "Nyt on +vähän yli puolen yön", hän sanoi levollisesti. "Ajuri on ovella. Me +ehdimme viimeiseen Lontoon junaan. Siellä minulla on sinulle pesä, +rakkahimpani." + +Sitten hän astui kapakkahuoneeseen. "Kapakan emäntä", huudahti Paul, +"minä tulen huomenna takaisin hakemaan matkatavaroitamme. Antakaa +niiden olla niin kauan täällä, elleivät ne ole teidän tiellänne. Me +olemme pitäneet teitä myöhään valveilla, vanha rouva. Tässä, ottakaa +tämä -- ja kiitoksia paljon." + +"Kiitos, ja tavarat ovat täällä hyvässä turvassa, herra. Kiitos." + +Paul avasi kadulle-vievän oven ja tervehti iloisesti ajajaa. "Kylmä, +sateinen yö, poikaseni. Te saatte ajaa aika vauhtia." + +"Kyllä, herra. Oli kylmä ja ikävä orottaa, varsinkin kun tiesi, että +pian voi myöhästyä." + +"Hyvä, minä pistäyn vain sisässä ja silloin lähdemme, poika." + +"Hyvä on, herra." + +Kun Paul palasi sisään, hän tapasi Gretan lukemassa papereita. Hän oli +ottanut ne pöydältä. Ne olivat samat jäljennökset syntymätodistuksista, +jotka Hugh Ritson oli jättänyt. Tuskankohtauksensa aikana Paul oli ne +kokonaan unohtanut. Hän koetti ottaa ne lukemattomina takaisin, mutta +se oli liian myöhäistä. + +"Tämä", sanoi Greta pitäen kädessään toista, "ei ole _sinun_ +syntymätodistuksesi. Tämä henkilö, Paul Lowther, on epäilemättä minun +isäni kadonnut poika." + +"Epäilemättä", sanoi Paul painaen päänsä alas. + +"Mutta hän on kolmenkymmenen vanha -- katso. Sinä et ole enempää kuin +kaksikymmentäkahdeksan." + +"Jos sen voisi todistaa, se olisi kylliksi", huokasi Paul. + +"Minä voin sen todistaa ja minä teen sen", vakuutti Greta. + +"Sinä! Miten?" + +"Odota huomiseen, niin saat nähdä", vastasi Greta. + +Paul kiersi toisen kätensä hänen vyötärelleen ja aikoi viedä hänet +vaunuun. + +Greta pysähtyi. "Nyt minä arvaan, mikä se musta valhe oli", hän +kuiskasi. + +"Nyt, ajuri, matkalle ja aika vauhtia." + +"Oliko se Kentish-kaupungin asemalle?" + +"Ei, lähiasemalle, 12,30 junalle." + +Vaunun ovi avattiin ja suljettiin. Silloin kuului katkera itku +yläkerrasta kadulle asti läpi pimeän yön. + +"Tyttöraukka, mikähän häntä vaivaa? Minusta tuntuu tuo ääni tutulta", +sanoi Greta. + +"Emme voi enää viipyä", vastasi Paul. + + + + +IX LUKU. + + +Kellot Lontoossa löivät yksi, kun Paul ja Greta astuivat St. Pancraksen +aseman portaita alas. Yö oli pimeä ja purevan kylmä. Sakea sumu täytti +ilman, ja tavaton hiljaisuus vallitsi kaupungissa. Avoimella torilla +seisoivat yksinänsä nelipyöräiset vaunut. Ajaja oli mennyt sisään, +käärinyt suuren takkinsa ympärilleen ja nukahtanut. Poliisi herätti +hänet ja hän teki tilaa Paulille ja Gretalle. Hän otti loimen hevosen +selästä, kääri sen kokoon ja kohotti lamppujensa sydäntä -- ne paloivat +pienenä ja punaisena ja niistä räiskyi säkeneitä sumuiseen ilmaan. + +"Mihin hotelliin, herra?" + +"Westminsterin luostariin." + +"Luostariin, herra? Sanoitteko luostariin, herra? Pyhän Margaretan +Westminsterin luostariinko, herra?" + +"Katoliseen luostariin." + +Gretan käsi puristi Paulin käsivartta. + +Ajuri nousi paikoillensa mutisten jotakin, jota ei voinut kuulla. Kun +hän ajoi vahtiportista, tuli päivystävä poliisi lamppu kädessä ulos ja +merkitsi muistiin vaunun numeron. + +Joka askelella sumu tuli yhä sakeammaksi ja he kulkivat alavaa katua. +Päästäkseen pois monisokkeloisilta kaduilta, joita myöten valoisampana +yönä matka olisi ollut suorempi, ajuri ohjasi hevosensa Eustonin Tietä +Kuninkaankadulle ja siitä etelää kohti Oxfordin katua. Tämä selvempi ja +valoisampi tie kulki onnettomuudeksi vilkasliikkeisten kaupunginosien +kautta. Monta pysähdystä sattui kelvottoman valon vuoksi. + +Ajuri osti soihdun muutamalta katukauppiaalta ja pisti sen piiskansa +varteen. Kun he tulivat vilkkaimmille paikoille, hän astui alas +kuskipenkiltänsä, otti soihdun toiseen ja ohjakset toiseen käteensä ja +asteli hevosen pään kohdalla. + +Kulku oli nyt vieläkin hitaampaa. Se oli kuin vaivalloinen matka +jossakin rautakaivoksessa. Inhoittavia höyrypilviä kulki heidän +ylitsensä. Taivas riippui matalana heidän päänsä päällä kuin +näkymättömillä pylväillä lepäävä katto. Punaiset valot välähtelivät +kuin lentävät tähdet eloisilla kaduilla. Muutamasta kahvilasta tulvi +kadulle valoa, ja sen edustalle oli kerääntynyt suuri väkijoukko +-- ajureita paksuissa takeissansa, naisia repaleissa ja likaisissa +vaatteissa ja poikia, joiden kasvot jo olivat vanhat. Siinä vieressä +oli perunakeittiö, jonka ovesta kohosi sakea vaalea höyry kuin +uhkailevasta tulivuoresta. Katulyhdyt näyttivät muodostavan tasaisen +rivin aivan kuin kynttilät katolisen kirkon alttarilla ja kostea, kylmä +ilma tunkeutui kaiken läpi kuin koetellakseen jokaisen varustuksia. + +303 + +Kaksi surullista olentoa, joiden sydäntä painoi raskas huolten taakka, +istui äänetönnä vaunussa ja heistä tuntui tämä suuri kaupunki -- joka +jo itsessään oli oma maailmansa -- kaivokselta, jonka inhimilliset maan +matoset olivat kaivaneet maan alle, kun taas valo ja vapaus olivat +heidän yläpuolellansa. + +Muutamassa paikassa, jossa käytävästä erosi porras kadunalaiseen +leipomoon, kolme tai neljä tämän kaupungin ryysyläistä oli kääriytynyt +yhteen ja nukkui. Katu oli kaikkea muuta kuin äänetön, vaikka oli +vielä pari tuntia siihen kuin jättiläisliike heräisi. Harvat ajurit +sivuuttaessaan tuntemattominakin toisensa tervehtivät, ja ääni kuului +raa'alta ja käheältä. Kun lukemattomat kellot löivät kaksi, kaikui ääni +kuorona läpi öisen, usvaisen ilman. + +Matka oli pitkä ja ikävä, mutta Paul ja Greta tuskin tajusivat sitä. +Heidän piti pian erota eivätkä he tienneet, he koska tapaisivat +uudestaan. Ehkä pian, ehkä pitkän ajan perästä, ehkä vasta sitten, kun +tätä suurempi pimeys peittäisi heiltä maan. + +Kääntäen Oxfordin kadulle ajuri ohjasi länttä kohden aikoen tulla +Westminsteriin pääportista Hallituskadulta. Tie oli nyt autio ja +äänetön. Mutta vaikka olikin levon aika, oli viheliäisyys kuitenkin +nytkin avannut kaikkinielevän kitansa. Kevyt naurahdus katkaisi +äänettömyyden, ja nuori tyttö, vielä melkein lapsi, Puettuna +tahrattuihin hepeniin, kulki hoiperrellen käytävää, tuli vaunun luo ja +kurkisti sisään akkunasta. + +Muutaman hotellin ovella, josta valonsäteet tunkeutuivat sumuiseen +yöhön, ajuri pysähdytti. "Mukava hotelli, herra. Ajattelin: ettekö +voisi jäädä yöksi sinne, herra?" + +Paul avasi luukun. "Me haluamme Westminsterin; luostariin, ukkoseni." + +Ajuri oli pistänyt soihtunsa paikoilleen lyhdyn jalkaan ja heiluttaen +käsiään hakkasi ruumistaan lämpimikseen. "Kylmää urakkaa, herra. +Ajattelen, että tämä jo olisi minulle kylliksi. Puoli kolme jo ja St. +Margaretaan on vielä penikulma, herra. Kotiin on nyt jo pitkä matka, +herra, ja rouva odottaa minua tähän aikaan ja muutenkin." + +Hotellin yövartija oli avannut vaunun oven, mutta hetkeksikään ei +Paulin päätös horjunut. "Olen pahoillani, poikaseni, mutta meidän +täytyy päästä luostariin, kuten sanoin teille." + +"Eikö se sopisi huomenna, herra? Oikein mukava asunto, herra. Minä voin +suositella sitä", sanoi hän ojentaen peukalollansa olkapäänsä yli. + +"Meidän täytyy päästä luostariin tänä yönä, ukkoseni." + +Ajuri pöyhi hevosensa harjaa tyytymättömästi mutisten. "Ovenvartia, +voitteko pitää yösijan minulle? Tunnin kuluttua olen takaisin", sanoi +Paul. Ovenvartija nyökkäsi myöntävästi, ja vaunut lähtivät vielä kerran +liikkeelle. + +Kun he kulkivat halki Trafalgar-torin, ilma äkkiä kirkastui. Oli +kuin vaaleat höyrypilvet olisivat vyöryneet yli kellertävän sumun +ja nielaisseet sen. Ajuri heitti soihtunsa maahan, kohentausi +istuimellansa ja pani hevosen juoksemaan. Heidän saapuessaan +Parlamentintorille sumu oli kokonaan haihtunut. Westminsterin kello löi +kolme. Pilvet tornin yläpuolella olivat tummanruskeat, ja luostarin +synkän rykelmän saattoi erottaa etäältä. + +Vaunut vierivät lounaispuolitse luostarin puutarhan pysähtyen suuren +rautaisen portin eteen. Lamppu paloi oven yläpuolella valaisten +hämärästi suurta tiilirakennusta niin, että sen muodosta voi saada +melkoisen selvän kuvan. + +"Tässä on pyhän Margaretan luostari, herra. Kahdeksan shillingiä, +herra, jos suvaitsette." + +Paul passitti ajurin tiehensä ja soitti kelloa. Ontto ääni kaikui +korviaviiltävänä yössä. Itäisen taivaan pilvet näyttivät hajoavan, +punertava rusotus ilmaisi päivän koittoa. + +Ovi lensi auki ja myöskin suuri portti avautui hitaasti. Eräs sisar +kädessään avoin lamppu tuli heitä vastaan. + +"Saisinko tavata abbedissaa?" kysyi Paul. + +"Hän on juuri noussut", sanoi sisar, pisti lampun seinäkoukkuun ja +riensi pois. Heidät oli jätetty tyhjään, ikävään, kaikuvaan käytävään. + +Seuraavana hetkenä kulki pitkä, kalottipäisten nunnain rivi ääneti, +mutta kiireellisin askelin ihan heidän ohitsensa. Tänä varhaisena +hetkenä he olivat nousseet aamuhartauteen. Muutamat heistä olivat +kalpeita ja kuihtuneita, ja eräs, joka oli kaikista kalpein ja +surkastunein, asteli painunein päin ja sormet kiihkeästi rukousnauhaa +hypistellen. Paul astui askelen taaksepäin. Nunna kulki varmoin askelin +toisten mukana. Ei ainoatakaan tuntemisen merkkiä, ei pienintäkään +katsetta heille. Vain huulet näyttivät hieman vavahtelevan, -- la +kuitenkin hän oli Paulin äiti. + +Paulin pää painui myöskin alas, ja hänenkin huulensa vapisivat. +Luostarin yliäiti seisoi heidän edessään, ennenkuin Paul oli oikein +päässyt hereille. Hetkeksi hänen äänensä kieltäytyi palvelemasta häntä, +mutta vihdoin hän kuitenkin sai sanotuksi, että suuri onnettomuus on +heitä kohdannut ja pyysi häntä ottamaan hänen vaimonsa joksikin aikaa +turvaan. + +"Armeliaisuus on meidän tunnussanamme", sanoi äiti kuultuaan tämän +pyynnön. "Tulkaa, sisareni, kirkon suojassa on rauha. Teidän +raskautettu sydämenne voi saada levon, kun olette täällä." + +Paul pyysi hetkisen aikaa voidakseen sanoa jäähyväiset, ja hyvä äiti +jätti heidät kahden. + +Silloin kuului sisemmistä huoneista urkujen juhlallinen humina ja +kuoron täyteläinen laulu. Suloiset sävelet tunkeutuivat heidän +raadeltuun sydämeensä ja he itkivät. Päivän hämärä hiipi sisään. Se +himmensi lampun heikon, punervan valon vieläkin vähäisemmäksi. + +"Hyvästi, armahin, hyvästi", kuiskasi Paul ja sulki hänet kiihkeästi +syliinsä. + +"Hyvästi vähäksi aikaa, rakas mieheni", vastasi Greta hymyillen. + +"Kuka olisi voinut ajatella, että tämä onnettomuus odotti sinua suoraan +Jumalan alttarilta?" + +"On tuleva päivä, joka muuttaa vielä kaiken tämän pahan hyväksi." + +"Yhteiselämämme kynnyksellä kiskotaan meidät eroon!" + +"Älä ajattele enää sitä, rakkahin. Meidän elämämme on tämän +onnettomuuden vuoksi muodostuva vielä kirkkaammaksi. Muistatko, mitä +kirkkoherra Christian usein sanoi? Onnellisinta ei ole se elämä, johon +päivä lakkaamatta paistaa, vaan se, jonka yllä kerran ovat riippuneet +synkät pilvet, jotka ovat sittemmin poistuneet." + +Paul pudisti päätänsä. "Minun huuleni ovat suljetut. Sinä et tiedä +kaikkea. Se on hirveä valhe, joka meidät erottaa. Mutta mitä, jos me +emme voisi sitä kumota?" + +Gretan silmistä säteili valoisa toivo. "Se voidaan ja se täytyy voida." + +Paul taivutti päänsä ja kosketti hänen otsaansa huulillansa. +"Menneisyys on kätketty äänettömyyteen, joka ei anna mitään vastausta", +hän huokasi. "Minun äitini yksin voisi sen kumota, mutta hän on kuollut +maailmalle." + +"Ei yksin hän, rakkahin. Minä voin sen valheen paljastaa. Odota, niin +saat nähdä." + +Paul hymyili surullisesti ja pudisti uudestaan päätänsä. "Sinä et tiedä +kaikkea", hän kertasi ja suuteli häntä hellästi. "Mitä, jos kuluu päivä +päivän perästä eikä mikään selvitä tätä salaisuutta?" + +"Älä sitä pelkää. Tässä on johtamassa taivaan sormi", lohdutti Greta. + +"Sano mieluummin: kohtalon raskas käsi. Ja miten vähäisiä me olemmekaan +tämän säälimättömän voiman meitä lähestyessä!" + +"Jumala näkee kaiken", sanoi Greta. "Hän on johtanut minut tänne ja Hän +kyllä johtaa minut täältä pois." + +"Entäs, jos minä toin sinut tänne päiväksi, ja sinä saisitkin jäädä +vuosiksi, koko elämäksesi?" + +"Ajattele silloin, että Jumala itse on ottanut pois sinun vaimosi." + +Paulin kasvot, joilla oli ollut nöyrä ilme, vääntyivät hirveästä +tuskasta. "Oi, se on kauheata! Ja tämän luostarin piti olla sinun +häähuoneesi!" + +"Vaiti, rakkaani! Täällä on rauha. Hyvästi, armahin Paul. Ole rohkea, +rakas mieheni." + +"Rohkea? Kuoleman edessä miehen _tulee_ olla rohkea. Mutta jouduttuaan +tällaiseen onnettomuuteen kuka mies voi olla rohkea?" + +"Jumala ottaa sen pois." + +"Jumala vain suurentaa sitä! Mutta minä pelkään saada totuutta ilmi. +Tulevaisuus ei voi olla minulle kauheampi kuin menneisyys." + +"Älä antaudu epätoivoon, rakkahin Paul. Sinähän tiedät, miten raskaalla +mielellä menee nukkumaan myrsky-yönä, kun puhurit ulvovat ja hakkaavat +puiden oksia toisiansa vasten, mutta miten suloista on seuraavansa +aamuna herätä, kun luonto on tyyntynyt, päivä paistaa ja ilma on +linnunlaulua täynnä. Huomenna valhe on vääräksi näytetty, ja sinä tulet +noutamaan minua pois." + +"Niin", vastasi Paul, "muuten minä vietän elämäni kuin maailman murjoma +hylkiö." + +"Ei, ei, ei! Hyvästi, rakkahin", lohduttajan ääni petti ja hän painoi +päänsä lemmittynsä rinnoille. + +Kuoro sisällä lauloi riemukasta aamuvirttä. Paul nosti pois +rautasalvan, joka sulki oven ja avasi sen. Kadun toisella puolella oli +harmaa seinä suurten lehdettömien puiden takana, välillä ja yläpuolella +lepäsi pyhäinen rauha. Kaukaisena kaikuna kuului tänne viestii +heränneestä ihmisten hälinästä. Nouseva päivä oli punannut itäisen +taivaan, ja luostarin tornit näyttivät synkiltä vasten sarastavaa valoa. + +"Voi olla, ettei tässä vanhassa kaupungissa koskaan aurinko nouse, vaan +että se herättää kulkijan joka päivä vain uuteen onnettomuuteen", sanoi +Paul. "Tämä isku kuitenkin on kaikista raskain. Hyvästi, lemmikkini." + +"Hyvästi, rakas mieheni." + +"Tuo vanha tehdas on nähnyt monen sortuneen elämän jäännösten kulkevan +ohitsensa, mutta mikään hautajaissaatto, joka on hiljalleen matkannut +noiden puiden varjossa, ei ole ollut surullisempi kuin tämä ero. +Hyvästi, rakkahin vaimoni, hyvästi." + +"Hyvästi, Paul." + +Paul löi rintaansa ja läähätti kuuluvasti. "Minun täytyy mennä. Asiaa +ei saa ensin ajatella ja jättää sitten toteuttamatta." + +"Hyvästi, Paul." Greta kätki kasvonsa Paulin povelle peittääksensä ne +hänen silmiltänsä. + +"Sanotaan, että menetetyn rakkaan ystävän muisto on suloinen kuin +taivaan autuus. Toteutukoon se meissä!" + +"Vaiti, Paul. Sinä palaat pian takaisin noutamaan minua täältä pois", +sanoi Greta painautuen lujemmin hänen rintaansa. + +"Ellen, ellen", hänen kuuma hengityksensä poltti Gretan painunutta +päätä -- "ellen tulisi, niin -- koska maailma meille molemmille on +kuollut ilman toistemme rakkautta -- jää tänne -- tähän luostariin -- +ainiaaksi. Hyvästi! Hyvästi!" + +Hän päästi irti Gretan kädet. Hän painoi polttavat huulensa hänen +kylmälle otsallensa. Gretankin oli vallannut pelko, joka mursi +hänen urhean sydämensä. Tuntui kuin hän olisi häipynyt mieheltänsä +sumupilveen. + +"Hyvästi, hyvästi!" + +Hetken hiljaisuus, murtuva katse, tukahduttava Nyyhkytys, viimeinen +kädenpuristus, ja ovi sulkeutui haulin jälkeen. Greta oli yksin +tyhjässä käytävässä. Hänen huulensa olivat kylmät, silmänsä suljetut. +Rusohohtoinen päivä sulki luostarin syliinsä, ja puhdas, soinnukas, +täyteläinen kuoro tervehti sitä viestinä ikuisen kauneuden, rakkauden +ja onnen mailta. + + + + +X LUKU. + + +Hetkisen harmitti Hugh Ritsonia, että Paul oli tällä tavalla kokonaan +tehnyt tyhjäksi hänen suunnitelmansa. "No, ei sillä väliä", hän +sanoi, "kysymys on vain muutamasta päivästä eikä muusta. Minun täytyy +kuitenkin saada tahtoni toteutetuksi." + +Drayton ei koettanutkaan salata mielihyväänsä, kun ovi sulkeutui ja +vaunut vierivät pois. "Minä en ole pahoillani, että se lurjus on +tiessään ja täällä on selvät reitit." + +"Kun ne nyt menivät, on teillä vain vaarallisempi tehtävä, ystäväni", +sanoi Hugh Ritson järkähtämättömän levollisesti. + +Drayton katsahti häneen puoliksi peläten, puoliksi epäillen. "Te +ette kai ole antanut poikaa kuitenkaan, ilmi? Ette kai liene sanonut +hänelle, että minä olen täällä?" + +"Älkää olko hullu! Menkää toimittamaan minulle; vuode, minun täytyy +jäädä tänne yöksi. Teidän tulee olla varuillanne, jos aiotte menetellä +viisaasti. Poliisi tulee aamulla tänne, siitä panen pääni pantiksi." + +"Tänne? Aamulla? Ei!" + +"Kun he kysyivät hänen osoitettansa, hän ilmoitti tämän talon. Ne eivät +unohda. Sellaiset miehet eivät milloinkaan unohda." + +"Sen takaan, etteivät sitä tee." + +"Heillä on mielessä muitakin asioita kuin osoitteita. Ajatelkaa, jos +niillä olisi jokin järkevä syy muistella myöskin tämän teidän talonne +isäntää." + +"Mitä turhia! Ette kai tahtone asettaa minua talon vanhan vaimon +asemaan?" + +"Siitä ei pelkoa. Itse tiedätte parhaiten. Pitäkää huoli itsestänne, +herra Drayton." + +Drayton napitti takkinsa niin hyvin kuin revenneeltä liepeeltä saattoi. +"Sitä minä juuri aion. Minua ei niin helposti kaapata. Aika on kallista +ja sitä on käytettävä hyväkseen." + +"Mihin te aiotte?" + +"Sama se sille, sanon minä." + +"Jättäkää, tämä talo ja kahdessakymmenessä neljässä tunnissa olette +kiinni." + +"Jos jään tänne, olen pinteessä kahdessatoista. Kun minä käytän joka +hetken viisaasti, minä en ole täällä saatavilla." + +Draytonin käsi oli oven rivassa. Hugh Ritson heitti sen pois. +"Sellainen idiootti kuin te joutaa kyllä joutuakin kiikkiin. Sellaiset +miehet _pitäisi_ toimittaa pois tieltä." + +Drayton kohotti nyrkkinsä. "Saatana, mutta minä toimitan _teidät_, jos +-- jos --" + +Hugh Ritson ei hievahtanut paikaltaan. "Mitä, jos minä neuvoisin, miten +voitte välttää joutumasta vastuuseen tämän yön työstä?" + +Draytonin käsi vaipui alas. "Minulla ei ole mitään sitä vastaan", hän +murisi. "Miten?" + +"Panemalla toisen miehen teidän sijallenne." + +Draytonin silmät revähtivät ihastuksesta selälleen. + +"Mihinkäs minä joudun?" hän kysyi. + +"Te", sanoi Hugh Ritson ja tuskin huomattava hymy karehti hänen +huulillansa, "te asetutte _hänen_ saappaihinsa." + +Suonenvedontapainen hymy väänsi Draytonin kasvoja. Hän näpelöitsi +revittyä takkia levottomin sormin. Hänen silmänsä kääntyivät oveen. +Seurasi hetken äänettömyys. + +"Hänkö?" hän kysyi kulmiansa kohottaen. + +Hugh Ritson nyökkäsi keveästi. Drayton seisoi suu auki. + +Vanha rouva Drayton lönkytti ympäri kapakkahuonetta valmistautuen +menemään levolle. + +"Minä sanon teille hyvää yötä, herra. Paul, johda sinä herra +huoneeseensa." + +"Hyvää yötä, rouva Drayton." + +Kapakan emäntä lynkytti tiehensä. Mutta portaan puolivälistä hänen +ruikuttava äänensä kuului uudestaan. "Se nuori onneton raukka -- minä +sanon teille, että hän itkee silmät päästänsä." + +"Mitä te tarkoitatte?" kysyi Drayton. + +"Tuoda hänet tänne." + +"Kuinka se käy? Hän on mennyt Lontooseen, vai mitä? Se on liian suuri +heinäpieles, että siitä voisi löytää neulan, vai mitä arvelette?" + +"Lontoo ei ole heinäpieles, herra Drayton, vaan mehiläispesä, jonka +jokaisessa kennossa on asukas. Kun he menevät ulos St. Pancraksen +asemalta, heidän täytyy vuokrata ajuri tai olla se tekemättä. Jos he +ottavat sen, merkitään vahtituvalla numero muistiin. Sillä numerolla +voidaan ajuri löytää. Hän tietää, mihin hän heidät kyyditsi. Jos minun +veljeni jätti vaimonsa toiseen paikkaan ja meni itse toiseen, tietää +ajuri senkin. Jos he eivät ota ajuria, ja kun yö on myöhäinen, heidän +täytyy jäädä asumaan likelle asemaa. Näin on siis tässä mehiläispesässä +heidän erikoinen kennonsa tarkalleen tiedossamme. Se tällä hetkellä +riittääkin. Ketä nukkuu tässä talossa -- lukuunottamatta tyttöä ja +teitä itseänne?" + +"Ei ketään muita kuin juoksupoika." + +"Missä hän nyt on -- vuoteessa?" + +"Neljä tuntia sitten." + +"Missä hän nukkuu?" + +"Ylhäällä ullakolla." + +"Älkää antako tämän pojan nähdä teitä. Millä puolella taloa teidän +ullakkokoppinne on?" + +"Ihan tässä päässä." + +"Onko ullakolla koppia myöskin toisessa päässä?" + +"On, hirvittävän kehno." + +"Se ei haittaa. Ottakaa patjanne ja maatkaa siellä koko huominen päivä +näyttäytymättä. Syökää, mutta väkijuomia ei, muistakaa se. Minä tulen +teidän luoksenne, kun kaikki on selvänä. Ja nyt näyttäkää minulle +huoneenne." + +Valmistettuaan hieman yötä varten nämä kaksi miestä menivät yläkertaan +kädessään ainoa valo, mikä vielä paloi. + +"Antakaa minulle kynttilä. Teidän on parasta mennä ullakollenne +pimeässä. Tässä, pankaa tämä avain tytön oveen ja vääntäkää lukko auki. +Hän on kyllin ääneti nyt. Vait! -- Ei, se oli vain tuuli. Hyvää yötä ja +muistakaa, mitä minä olen sanonut: älkää antako sen pojan nähdä teitä, +ja -- kuulkaa -- ei tippaakaan likööriä!" + + + + +XI LUKU. + + +Päivä ei vielä sarastanut ja kaikki talossa oli vaipunut hiljaisuuteen, +kun Mercy Fisher äänettömästi avasi huoneensa oven ja hiipi salaa +alakertaan. Siellä oli hyvin pimeä eikä hänellä ollut kynttilää. +Ilman täytti voimakas väljähtyneen tupakan tuoksu. Toisessa kädessään +hän kantoi pientä nyyttiä ja toisella seinää hapuillen tunnusteli +tietä, kunnes saapui ulko-ovelle. Raskas säppi piti sitä kiinni, ja +vapisevin sormin hän päästi sen aspista irti. Kun hän sai tiukan säpin +työntäistyksi; auki, luiskahti se hänen kädestään ja pudota rojahti +ovilautaan. Tytön sydän syöksähti kurkkuun. Hän oli ensin kauhusta +kokoon luhistua, mutta sitten hän avasi oven ja lensi pimeään yöhön +jättäen oven jälkeensä sepposen selälleen. + +Myöhempinä elonsa päivinä hän ei voinut selittää, mikä häntä sinä +hetkenä johti. Hänellä ei ollut mitään määrää eikä tarkoitusta. Tuli +vain päästä särkynyttä sydäntänsä pakoon. Tuli vain saada nukahtaa +nurmen alle ja voida vapautua tästä hirveästä sydämen kivusta. +Sokeassa tuskassansa hän oli matkalla elämän merkilliseen kurimoon +-- Lontooseen. Hän riensi tietä kertaakaan katsomatta taaksensa. +Lehdettömät puut huokailivat yötuulessa, niiden suuret haarat uhkaavina +huojuivat hänen päänsä päällä. Pensaat muodostivat kummallisia varjoja +hänen edessään ja sivuillansa. Hänen jäsenensä vapisivat ja hampaansa +kalisivat, mutta hän riensi yhä. Päätä alkoi pakottaa. Hän tunsi +tukehtuvansa. Maailma oli hänelle niin raaka. Jospa hän voisi paeta +sitä ja unohtaa -- voisi unohtaa! + +Päivä alkoi sarastaa. Taivaan synkkään sineen hänen vasemmalla +puolellansa ilmestyi vaaleita juovia. Kaikki hänen edessään näytti +pohjattoman harmaalta. Kostea, pureva tuuli löi vasten kasvoja. Soinen +lakeus hänen sivullansa uinui usvien peitossa. Ei kuulunut pienintäkään +ääntä paitsi hänen askeltensa narske jäisellä tiellä. Ei ainoatakaan +lintua tyhjässä ilmassa. Ei pilvenhattaraa kirkkaalla taivaalla. Kaikki +oli niin masentavaa -- ei ollut yö eikä päivä. + +Tämän autiuden keskellä, josta kaikki elämä näytti kokonaan kuolleen, +riensi murtunut tyttörukka nyytti kädessä, saali hartioilla ja punaiset +silmät tähdättyinä suoraan eteenpäin. + +Tuuli huokaili ja valitti kuin joku rauhaton henki. Silloin tällöin +joku viime vuoden kuollut lehti irtautui rapisten ja keinui tuulen +mukana joskus hipaisten häntä ohikulkiessaan. Raastettu, kuten sydän +hänen rinnassaan, oli luonto hänen ympärillään. + +Vähitellen harmaa taivas vaaleni. Itäinen taivas punertui ja raikas +tuuli näytti puhdistavan ilman sumuista. Silloin hän alkoi juosta. +Hänen takanansa olivat kaikki hänen kauniit unelmansa ja ne olivat nyt +kuolleet. Takana oli rakkaus, joka oli sulostuttanut hänen elämäänsä ja +sekin oli kuollut. Ihanasta unesta hän oli herännyt ja tunsi sydämensä +tyhjäksi ja jäätyneeksi. + +Juostessaan harmaata tietä, taivaan kuvun tyhjänä kaareutuessa hänen +päänsä päällä ja tuulen levottomasti tohistessa, hylätty tyttö +nyyhkytti kyynelettömässä tuskassansa kuin pieni lapsi äitiänsä, joka +on haudattu nurmen alle -- kunnes hän lopulta väsyneenä ja sairaana +vaipuu unen helmoihin unohtaen kärsimänsä vahingon. + +Hän saapui muutaman tehdaspiipun juurelle. Siitä tuprusi sankka savu, +joka häipyi savunnäköiseen ilmapiiriin. Hän aikoi pysähtyä sen suojaan +lepäämään, mutta kuuli askeleita sen takaa ja lensi säikähtäneenä +pakoon kuin pahanteosta tavattuna. + +Pois, pois, vaikk'ei hän tiennyt, minne. Eteenpäin, eteenpäin, +tietämättä miksi. + +Päivä oli nyt voittanut yön. Kuta kirkkaampia oli aamu, sitä synkeämpi +oli hänen sydämensä. Tukka oli päässyt puoliksi hajalle ja sumu oli +tarttunut siihen, jäädyttäen sen paksuiksi suortuviksi, mutta siitä hän +ei välittänyt, vaan astui edelleen nousevan auringon luodessa kultaisia +säteitänsä maailmaan. + +Oi, kun saisi haudata itsensä iäksi, iäksi -- mutta ei vielä kuolisi, +ei, ei, ei kuolisi! + +Muutamassa teitten risteyksessä oli osoitepylväs, josta hän luki: +"Kilburniin". Sen vierellä kasvoi metsää, ja auringon säteet leikkivät +pensaissa punaten kuolleita lehtiä, jotka vielä riippuivat tammen +oksissa. Hänen oli nyt lämmin, mutta voi, kuinka väsytti! Hän pistäysi +piiloon rautatammipensaan suojaan, joka kasvoi aivan tien reunalla ja +lyyhistyi maahan varisseille lehdille. Hän uinahti uneen, mutta heräsi +säikähtäen. Kaikki oli aivan hiljaa. Väsymys voitti kuitenkin pelon ja +pohjattoman tuskan ja hän nukkui. + +Uni, joka tekee kuninkaita ja kuningattaria meistä kaikista -- +suloinen uni teki tästäkin hylätystä tytöstä kuningattaren, rakkauden +kuningattaren, ja hän uneksi kodistaan, joka oli kaukana vuoristossa. + +Mercy nukkui yhä, kun kuorma-ajurin vaunut kulkivat jyristen tietä ohi. +Ajaja, kirkassilmäinen mies, aamun raikkaus kasvoillaan, istui edessä +ja vihelteli. Hänen hevosensa pysähtyi ja se herätti hänen huomiotansa. +Tämä tapahtui juuri rautatammipensaan luona, ja hän huomasi Mercyn sen +takana. + +Tytön kasvot olivat kuluneet ja kalpeat, päähine valunut taakse. Hänen +päänsä nojasi puun runkoon, toinen käsi lepäsi rinnalla ja toinen oli +hervahtanut sivulle kuolleille lehdille, johon oli pudonnut hänen +hervottomista sormistaan hänen punaiseen nenäliinaan kääritty nyyttinsä +-- ja koko kuvaa valaisi säteilevä aamuaurinko. + +Ajaja hyppäsi maahan. Samana hetkenä Mercy heräsi pelästynein ilmein. +Hän nousi seisoalleen ja tahtoi juosta tiehensä. + +"Nuorena joutunut maailmaa kiertämään, vai mitä, neiti?" sanoi ajaja. +Hänen äänensä oli ystävällisempi kuin hänen sanansa. + +"Antakaa minun mennä, pyydän", sanoi Mercy ja koetti päästä ohi. + +"Tietysti, tietysti, jos tahrotte." + +Mercy kiitti häntä silmät maahan luotuina. Hän oli jo tiellä. + +"Koska olette samalle päin matkalla kuin minäkin, minulla ei ole mitään +sitä vastaan, että nousette rattaille." + +"Ei, kiitos. Minulla ei ole -- minulla ei ole rahaa. Minun täytyy +kävellä." + +"Orottakaa, kunnes tulen karhuamaan, eikös niin, neiti? Tulkaa, +kiivetkää ylös vain." + +"Annattekos minun mennä alas, koska haluan?" + +"Tietysti saatte. Miks'en. Ylös nyt vain. Siinä on mukava paikka istua +säkillä, se on ihan kuin sitä varten. Niissä on kaikissa omenia. Onko +hyvä? Jahah. Lähretään siis." + +Kärrit olivat puolillaan säkkejä, ja Mercy hiipi perimmäiseen nurkkaan. + +"Minä en oo mikään omenatarhuri. Minä oon vain välittäjä, niin, se min' +oon. Minä kierrän maaseurull' ostamass' omenia ja sitten minä tuon +ne Covent-puistoon myötäviks'. Sinne minä oon nytkin matkalla, kuten +näkyy, ja täytyy olla siellä, ennenkuin liike-elämä alkaa." + +Mercy kuunteli, mutta ei puhunut mitään. + +"Te tunnette Covent-puiston -- ei kaukana Leicesteristä ja +Heinätorista?" + +Mercy pudisti päätänsä. + +"Mitä? Ettekö koskaan ole ollut siellä -- ei lähelläkään?" + +Mercy pudisti uudestaan päätänsä ja painoi katseensa alas. + +Ajaja vilkaisi häneen salaa. "Hänelle on tainnut käyrä huonnosti", hän +ajatteli ja oli hetkisen hiljaa. Sitten hän katsoi häneen toisen kerran +kulmiensa alta. + +"Minä näen, että neitill' on kipeät silmät." + +"Ne ovat kipeät ja joskus on vaikea nähdä", vastasi Mercy. + +"Te näytätte samanlaiselt' kuin eräs minun ystäväni -- silmänne ovat +samanlaiset, tarkoitan -- hänenkin olivat punaiset ja turvonneet +ja niin pois. Se oli Tom Crow, minun liiketoverini, oikeastaan. +Tom vilustui yhtenä yönä, kun me olimme omenoita keräämässä Roger +Tichbornen tilalla. Kylmä iski suoraan Tomin silmiin, ja on ihme, jos +hän ei ol' sokea kuin pukki." + +Mercyn huulet vapisivat. Ajaja lopetti lavertelunsa ajatellen, että oli +mennyt liian pitkälle ja sitten hieman epäjohdonmukaisesti koettaen +erehdystään korjata alkoi kurittaa hevostansa. + +"Hei, sinä vanha, tyhmä kuhnus, sinä matava täi!" + +Hevonen lähti juosta lönkyttämään. He kulkivat pienen kylän kautta, ja +Mercy luki nimen "Synnytyslaitos" muutaman talon nurkasta. + +"Oletteko te matkalla Lontooseen?" kysyi Mercy nöyrästi. "Onko Coventin +puisto -- Lontoossa?" + +"Häh?" Ajaja leväytti hämmästyksestä silmänsä selko selälleen. + +Mercy vapisi ja painoi päänsä alas. He koluuttivat jonkun aikaa aivan +äänettöminä ja sitten ajaja, joka oli luonut salaisia silmäyksiä +Mercyyn, kiinnitti ohjaksia ja sanoi: "Minä puhuin järettömiä +sanoessani, että Tom Crow oli sokea kuin pukki. Eihän pukki ole sokea, +ja vain katupojat käyttävät sellaista kieltä. Mutta sitäpä minä oon +oppinutkin torilla myöskennellessäni. Sitäpaitsi Tom riiteli rouvansa +kanssa ja ehkä se oli hänen silmilleen pahempi kuin kylmä." + +("Juokse sinä vanha kaakki sinä vanha linkku!") + +"Kattokaas, Tomin eukko karkasi ja jätti hänet. Hän oli yhtä nuori kuin +tekin ja saattoipa olla yhtä sievä katsellakin, mutta pahanilkinen kuin +hurja. Ja se mursi Tomin syrämen, kuten sanotaan. Niinpä Tom jätti +kaupanteon. Hän jätti omenanostolla-kulun, sillä se vaatii miestä. +Nyt hän on laittanut potakkakeittiön ja kun hän on niin sokea kuin +on, hänen poikansa pitää siitä huolta. Siihen kaikkeen on vaimo yksin +syyllinen. 'Jim Groundsell' -- hän sanoo minulle -- se on minun nimeni +-- 'Jim', hän sanoo, 'älä siro syräntäs' kehenkään, niin säilytät +silmäs ja pysyt kauppiaana'." + +("No, sinä vanha kuhnus! Juokse äläkä muuta!") + +"Mutta minä menin ja tein kuten hänkin. Ja nyt minun vaimoni on +raajarikko eikä ole päässyt vuoteesta -- jouluna tulee kaksitoista +kuukautta -- ja hänellä on ikävä maata aivan yksin ja siinä hän oppii +kiukuttelemaan ja --" + +("Juokse sinä vanha luukasa!") + +Seurasi pitkä äänettömyys. Vihreät pellot jäivät heidän taaksensa ja he +joutuivat pitemmille kaduille, kuin Mercy oli koskaan nähnyt. Vaikka +aurinko paistoi täydellä terällä, lyhdyt paloivat vielä käytävien; +vierillä. He sivuuttivat muutaman kirkon, ja Mercy näki tornikellosta, +että se oli kohta kahdeksan. He ajoivat kiireesti Camden kaupungin läpi +pyhän Gileksen kautta Long Acren kadulle. + +Kadut olivat ahdinkoon asti täynnä. Ihmisvirta kulki edestakaisin. +Ajurien rattaat ja raitiovaunut jyrisivät edestakaisin. Kuta pitemmälle +he ehtivät, sitä tiheämmäksi väkijoukko kävi ja sitä suuremmaksi melu. +Mercy istui nurkassaan melkein sekaisin. Outo kaupunki peloitti häntä. +Hetkeksi se karkoitti surun hänen mielestänsä. + +Kun he saapuivat Coventin puistoon, hyppäsi Jim, ajaja, reippaasti +alas, tervehti muutamia ahavoituneita, miehiä, joilla oli samanlaiset +vaunut kuin hänelläkin ja huudahteli toisille hauskoja sukkeluuksia. +Hämmästyneestä tytöstä tämä oli kuin hän olisi joutunut Baabeliin -- +nauru, kiroukset, huudot, koirien haukunta, kinastelut, kaikki ihan +pyörrytti häntä. + +Hänen päätänsä kivisti. Hän oli laskeutunut alas tietämättä, mitä nyt +tehdä. Mihin hänen oli mentävä? Tässä Lontoon kuohuvassa hälyssä, joka +hänet teki yksinäisemmäksi ja herätti suurempaa kauhua kuin synkinkään +erämaa, hän kyseli lakkaamatta, mitä hän on ja mihin hän joutuu. + +Hän seisoi hetken käytävällä punainen nyytti kädessänsä, ympärillään +tämä kauhistava ja kuohuva elämän pauhu. Kyyneleet nousivat hänen +silmiinsä, ja ihmisten katseet, äänet ja melu häipyivät kuin kaukaiseen +etäisyyteen. + +Seuraavana hetkenä hän tunsi, että hänet nostettiin takaisin vaunuun, +mutta sitten hän ei tajunnut muuta. + + + + +XII LUKU. + + +Kaksi päivää myöhemmin Hugh Ritson astui pyhän Margaretan luostarin +kirkkoon. Oli iltapalvelus ja väkeä oli keskilaiva tungokseen täynnä +kuorista portaille asti. Sivukuorit, joissa ei ollut istuimia, olivat +vain puolillaan ja käytävät olivat tyhjät, sillä ainoastaan siellä +täällä joku yksinäinen mies nojasi suuriin pylväihin, jotka muodostivat +synkän pylväskäytävän. + +Jumalanpalvelus oli jo alkanut. Hugh Ritson kulki äänettömin askelin +kuoriin päin, kunnes hän tuli lähemmä keskiosaa, jossa ihmiset olivat +ahtautuneet toisiinsa kiinni. Siellä hän pysähtyi muutaman pylvään +vierelle ja katseli tarkasti niitä, jotka olivat kuorissa. + +Hän saattoi hyvin kuulla saarnaajan äänen, mutta hän tuskin kuunteli +sanoja. Hänen silmänsä kiersivät ympäri kirkkoa, kunnes ne pysähtyivät +muutamaan kuorin eteläisen reunan paikkaan, johon joukko nunnia +alaspainunein katsein oli asettunut. Yksi niistä oli peittänyt kasvonsa +hunnullansa, rukousnauha oli hänen rinnallansa ja hän nypelöitsi sitä +hermostunein sormin. Hänen vieressään olivat toiset kasvot, jotka +kiinnittivät Hugh Ritsonin huomiota. Ne olivat Gretaa omaa kauneuttaan +säteilevät kasvot. Niiden ilme oli hellä ja vakava, ja tunteitten lämpö +oli kohottanut silmiin kostean kiillon. + +Hughin silmät eivät siirtyneet hetkistä kauemmaksi näistä kahdesta. +Velttona hän kuunteli niitä sanoja, joita näille ihmisille lausuttiin +ja jotka tekivät heidät mykiksi. Saarnaaja oli hoikka, nuori mies, +laihtunut ja kalpea, mutta silmät olivat säteilevät ja ääni soinnukas +ja hyväilevä. Mutta itse saarna oli kiihkeän intohimoinen ja +suvaitsematon, sisältäen enemmän lakia kuin evankeliumia, kuten aina +munkki Jeromen hehkuvat saarnat. + +"Moni luulee tiensä oikeaksi, mutta se johtaa kuolemaan." Tämä teksti +kerrattiin ainakin kaksikymmentä kertaa. Ihmiset puhuvat omantunnon +oikeudesta, aivan kuin omatunto olisi Jumalan laki. He lörpöttelevät +suvaitsevaisuudesta, aivan kuin harhaoppia tulisi suvaita, jos joku on +siihen langennut. Omatunto! Se on olosuhteitten orja. Suvaitsevaisuus! +Se on helvetin portin tunnussana. + +Hugh Ritson kuunteli välinpitämättömänä tuijotellen vuoroin nunnaan, +jonka pää oli painunut vuoroin hänen rinnallaan olevaan kukoistavaan +olentoon, jonka pää oli pystyssä. Vihdoin yksi sana sai koko hänen +sielunsa väräjämään. Miehet, naiset, koko mykkä ihmisjoukko, pylväät, +kuorit, akkunat pyhäinkuvineen, alttarilla palavat kynttilät, ihana +alttaritaulu, kalpeat kasvot palavine silmineen saarnastuolissa -- +kaikki hävisi häneltä sinä hetkenä. + +"Ihmiset luulevat", jatkoi puhuja, "että mikä on oikein ajatusten +valtakunnassa, ei voi olla väärin elämän maailmassa. Tehdään +liittoja perkeleen kanssa ja alistetaan ne oman orjuutetun mielen +hyväksyttäviksi. Ei ole niin pimeää tietä, jota ei kuljeta, jos se +vain näyttää valon tieltä, ei niin väärää suuntaa, kunhan se tuntuu +oikealta. Varokoon kukin sitä valhetta, jonka on lausunut omalle +sydämelleen. Se johtaa kuolemaan." + +Silmät jäykkinä tuijotellen ja verettömin kasvoin Hugh Ritson astui +askelen taaksepäin ja nojasi vapisevalla kädellään pylvääseen, jota +vasten äsken oli välinpitämättömänä seissyt. Hänen askelensa ääni oli +vihlovana kaikunut yli äänettömän kirkon, ja moni kaula kurkottui häntä +kohden. Hänen mielenliikutuksensa oli sinä hetkenä hävinnyt. Kevyt hymy +hänen kovilla huulillansa ilmaisi, että enkelin ääni hänen sielussansa +taaskin oli voitettu. + +Saarna loppui ankaraan selitykseen, miten horjumaton on Jumalan laki +ja miten sen rikkojat joutuvat ikuiseen kadotukseen. Sanat olivat +voimakkaat ja järkyttävät, mutta mies, joka hetkisen näytti enimmän +järkytetyltä, olikin entistä paatuneempi. "Tähdet", jatkoi puhuja, +"jotka tuikkivat ylhäällä, ovat nähneet kaiken syntyvän ja katoavan. +Ennenkuin ihminen luotiin, olivat ne. Vanha joki, joka kulkee tämän +vanhan kaupungin läpi tänä iltana, on virrannut siitä vuosisatoja, +ja sukupolvet sukupolvien perästä iloiten ja surren ovat vaipuneet +hautaan, mutta vielä huuhtelee sama vesi sen rantoja. Kuitenkin tähdet, +jotka itse mittaavat aikaa, meri, johon virrat katoavat, kaikki +häviävät, mutta sittenkin ihminen elää, vaikka ajallisuus lakkaa. +Vaikka hän joutuu kadotukseen, hän kuitenkin elää ja kärsii. Hän on +ikuinen kuin taivaat ja taivasten taivaat eikä hänen kärsimyksellänsä +pidä loppua oleman." + +Saarnaaja lopetti, ja touhu ja tohina, joka penkeillä syntyi, ilmaisi, +että äärimmilleen kiihtynyt jännitys oli lauennut. Kasvot, jotka olivat +vääntyneet pelosta ja tuskasta tai joilla ilmeni kiduttava omantunnon +tuska, tai jotka olivat hehkuneet innostuksen tulta, saivat jälleen +luonnollisen ilmeensä. + +Iltahymnin lauloi koko kirkkokansa seisoaltaan. Se kohosi voimakkaana +siniseen kupuun, johon alhaallariippuvat lamput loivat merkillisiä +varjoja peittäen pyhimyskuvat salaperäiseen hämyyn. Oli kuitenkin yksi +ääni, joka ei liittynyt kiitoslauluun, ja Hugh Ritsonin suljetut huulet +kuvasivat vain vertauskuvallisesti suljettua sydäntä. + +Hän kyseli itseltänsä, olisiko totta, että vielä sittenkin, kun +tähdet ovat palaneet loppuun, ihminen vieläkin kärsisi. Turhaa! Mitä +on ihminen? Tämä ihmispaljous, jonka voimakas ääni kohisi kuin meren +aallot, mitä se oli? Tässä vanhassa kirkossa, jossa he lauloivat, oli +laulanut ihmisiä ennen heitä ja missä he olivat nyt? Kuka voi sanoa, +etteivät ne olleet joutuneet kadotukseen? He olivat eläneet, uskoneet, +kuolleet ja poistuneet -- menneet pois synteineen ja suruineen, +menneet tahtoineen ja taipumuksineen, poistuneet kaikkien katseilta +ja muistosta, eikä tullut vähintäkään viestiä heistä ilmoittamaan, +mikä kuoleman jälkeen odotti, tai liittymään tähän riemulauluun, +jossa väreilee niin harras toivo. Toivo! Se on unta. Se uni hallitsee +ihmisten haluja ja tunteita, täyttää kirkot ja kappelit ja saa heidät +uneksimaan yhä uudelleen. Mutta se on unta, josta ei ole heräämistä ja +josta ei milloinkaan saa tietää, ettei se ollut totta. + +Saarnaaja ja kuorot jättivät kirkon. Silloin seurakuntakin hajosi. +Hugh Ritson jäi jäljelle seisten entisellä paikallansa pylvästä +vasten. Nunnat eteläisellä puolella nousivat viimeiseksi ja katosivat +muutamasta etelänpuoleisesta sivuovesta. Hugh katseli heidän +poistumistaan siirtyen hänkin sinne päin. Greta kulki muutamia +askeleita jäljempänä. Kun väki poistui ja hän nousi paikaltansa, +lankesivat hänen silmänsä Hughiin. Silloin hän painoi päänsä alas ja +riensi kiireisin askelin sivukuoriin. Hugh katsoi, kunnes hän astui +ovesta. Kirkko oli nyt ihan tyhjä ja siellä saattoi vapaasti liikkua. +Hän seurasi jäljessä ja pistäysi ovesta sakastiin. + +Hänen edessään oli toinen ovi. Se johti luostariin. Nunnajonon loppupää +hävisi juuri siitä. Greta seisoi sakastissa nöyränä ja hartain +ilmein toinen käsi rinnalla ja toinen kiinni ristiinnaulitussa, +joka seisoi seinän vierellä. Kun hän näki, että Hugh oli seurannut +häntä, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli juosta tiehensä ja toinen +langeta polvilleen hänen eteensä. Hän ei tehnyt kumpaakaan. Voittaen +heikkoutensa, mutta vieläkin vapisten päästä varpaihin hän kääntyi +Hughiin uhkaavin ilmein. "Mitä varten sinä tulet tänne? Minä en halua +puhua sinun kanssasi. Anna minun mennä", hän sanoi. + +Hugh Ritson ei pienimmälläkään merkillä näyttänyt haluavan pidättää +häntä. Hän seisoi hänen edessään katse maahan luotuna ja tunsi +seistessään jalkansa epävarmaksi. "Minä tulen sanomaan sinulle +hyvästi", hän vastasi tyynesti. "Minä tulen sanomaan, ettemme enää +koskaan tapaa toisiamme." + +"Kunpa olisimme eronneet ennen, kuin tapasimme toisemme viime +kerralla!" sanoi Greta kuohahtaen. + +"Kunpa emme olisi koskaan toisiamme tavanneet!" sanoi Hugh matalalla +äänellä. + +"Sinä valehtelit ja sen kautta erotit minut miehestäni", jatkoi Greta. + +"Niin tein -- Jumala minulle anteeksi suokoon." + +"Ja sinä tiesit, että se oli valhe", lisäsi Greta. + +"Minä tiesin, että se oli valhe." + +"Missä on sitten sinun häpysi, kun sinä vielä voit katsoa minua +silmiin? Vai eikö sinulla ole häpyä?" kuohahti Greta. + +"Eikö sinulla ole sääliä?" kysyi Hugh. + +"Oletko sinä säälinyt minua? Etkö sinä jo ole tehnyt kylliksi vääryyttä +minulle?" + +"Jumala tietää, että se on totta. Ja Hän tietää että minä olen onneton +ihminen. Sääli minua ja anna minulle anteeksi ja sano minulle hyvästi." + +Jokin hänen katuvassa äänessään liikutti Gretaa. Hän oli vaiti. + +"Pappi oli väärässä", jatkoi Hugh. "Ei ole mitään perkelettä. Meitä +ohjaavat vain omat himomme. Näiden himojen ylin mestari on rakkaus. +Se on koko maailman hallitsija, joka vangitsee ihmiset ja saa heidät +tekemään kuinka suuria rikoksia tahansa." + +"Sinun rikoksesi oli, että minä jouduin tänne", pisti Greta. + +"Suokoon Jumala, että minä voisin saada sinut ainaiseksi jäämään +tänne", sanoi Hugh. + +"Sitä rukousta Hän ei kuule. Minä jätän tämän: talon tänä iltana. Tänne +on tulossa eräs, joka voi näyttää sinun riettaan valheesi vääräksi." + +"Onko se kirkkoherra Christian?" kysyi Hugh. Greta ei vastannut, ja +Hugh jatkoi: "Hänen matkansa on turha. Yksi ainoa minun äitini sana +olisi selittänyt kaiken. Hän on tässä talossa." + +"On, taivas sinulle anteeksi suokoon, että hän on täällä", vastasi +Greta. + +"Sinä olet väärässä. Sinä et tiedä kaikkea. Missä on sinun miehesi?" + +Greta pudisti päätänsä. "Minä en ole tavannut häntä enkä kuullut +hänestä mitään sen jälkeen, kun me erosimme tämän luostarin +esihuoneessa", hän huokasi. + +"Ja kun sinä jätät tämän talon tänä iltana, jätätkö sinä hänet iäksi?" +kysyi Hugh. + +"Taivas sen estäköön!" sanoi Greta kiihkeästi. Hugh Ritsonin verettömät +kasvot olivat kauheat katsella. "Greta", hän sanoi tuskaisella äänellä, +"heitä hänet, mielestäsi. Pidä tätä väärää liittoa iäksi purettuna, ja +tämä kurjuus loppuu. Piti olla sinä ja minä -- minä ja sinä. Mutta se +on ohi nyt. Minä en tahdo tulla teidän väliinne. Hyödytöntä on sitä +ajatella. Minä en tarjoa sinulle rakkauttani, sillä sinä surmasit sen +jo kauan sitten. Mutta minä en voi nähdä sinua veljeni vaimona. Se +tuottaisi minulle liian suurta kärsimystä. Minä en jaksa sitä kestää. +Sääli minua. Jos minä en voi toivoa sinun rakkauttasi, eikö minulla ole +oikeutta saada osakseni edes sinun sääliäsi? Mitä minä olen kärsinyt +sinun rakkautesi vuoksi? Saanut ikuisen tuskan sydämeeni. Mitä minä +olen uhrannut sille? Nimeni -- paikkani -- perintöni." + +Greta kohotti häneen kysyvän katseensa. + +"Mitä! Eikö hän vieläkään ole kertonut sinulle kaikkea?" jatkoi Hugh. +"No, sillä ei väliä. Mitä hän on tehnyt ansaitaksensa sinun rakkautesi? +Mitä hän on kärsinyt? Mitä hän on uhrannut?" + +"Jos tuo on rakkautta, on se itsekästä rakkautta", päätti Greta +murtuneella äänellä. + +"Itsekästä? olkoon niin. Kaikki rakkaus on itsekästä." + +"Jätä minut, jätä minut." + +Hugh Ritson vaikeni. Hänen kiihkonsa lisääntyi. "Minä jätän sinut", hän +sanoi, "enkä koskaan tule sinua tapaamaan. Minä menen sinun luotasi +iäksi ja kätken poveeni tuskan, joka seuraa minua elämäni loppuun asti, +jos sinä lupaat minulle yhden asian." + +"Mikä se on?" kysyi Greta silmät maahan luotuina. + +"Se on paljon", jatkoi Hugh, "mutta se ei ole kaikki. Jos hinta on +suuri, niin ajattele sitä ikuista kurjuutta, mihin se on minut, +johtanut. Tahdothan sinä uhrata jotakin minun hyväkseni, etkös +tahdokin?" + +Hänen äänensä painui hänen puhuessaan, hänen kalpeat kasvonsa kävivät +lempeiksi ja toivoton rakkaus loisti hänen suurista silmistänsä. + +"Sano, että tahdot -- tahdot minun vuokseni!" Hän ojensi kätensä häntä +kohden aivan kuin sielun ja ruumiin kärsimys olisi ansainnut edes yhden +ainoan rakkauden sanan tai katseen. + +Greta seisoi ääneti hievahtamatta paikaltansa. "Mikä se on?" hän +kertasi. + +"Salli minun ajatella, että sinä tahdot tehdä jotakin minun hyväkseni +-- minun", pyysi Hugh. "Suo minulle edes se lohdutus. Ajattele, mitä +minä olen kärsinyt sinun tähtesi ja kuitenkin turhaan. Ajattele, ettei +se ehkä ollut minun syyni, ettet sinä voinut minua rakastaa, että joku +toinen nainen olisi saattanut pitää minua rakkautensa arvoisena, jos +minä olisin voinut häntä rakastaa." + +"Mikä se on?" toisti Greta tyynesti, mutta hänen silmänsä olivat täynnä +kyyneleitä. + +"Ajattele, että minä olen luja, itsepäinen ja järkähtämätön +luonteeltani, että koko maailmassa ei ole miestä eikä naista, ystävää +eikä vihamiestä, jolle minä olen osoittanut erikoista huomiota, etten +minä lapsuudestani asti ole koskaan polvistunut Herran huoneessa +rukoukseen, että ihmiset olisivat sen nähneet tai Jumala kuullut. +Ajattele tätä ja huomaa, että minä olen sinun jalkaisi juuressa +onnettomana ihmisenä." + +"Mitä se on?" kysyi Greta taaskin. + +Hugh vaikeni ja jatkoi sitten tyynemmin: "Että sinä antaisit lupauksen +ja ottaisit nunnan hunnun ja jäisit tänne koko elämäsi ajaksi." + +Greta kohotti katseensa. Hugh tuijotteli häneen. + +"Ei. Minä en sitä voi. Minä rikkoisin silloin avioliittolupaukseni", +sanoi Greta tyynesti. + +"Jos sinä pidät sen, silloin sinä rikot itseäsi, miestäsi ja minua +vastaan", väitti Hugh. + +"Minä rakastan miestäni", sanoi Greta kasvoillaan suloinen ilme. +"Ollessani rakkaudelleni uskollinen, olen uskollinen hänelle." + +Seurasi äänettömyys. Hugh Ritsonin olennossa tapahtui muutos. Hänet oli +vallannut intohimon raivo, kun hän keskeytti hiljaisuuden. + +"Greta", hän sanoi, ja hänen äänensä ankarasti värisi, "jos on jotakin +totta siinä, mitä pappi tänä iltana puhui -- ellei se ole unta ja +juhlallista vääristelyä, joka tahtoo johtaa tyhmiä ihmisiä harhaan -- +jos on olemassa Jumala ja tuomio -- on minun sieluni jo liian raskaasti +rikkonut sinua ja sinun omiasi vastaan. Minä tahdoin pelastua uudesta +synnistä, joka on mustempi ja kauheampi kuin kaikki muut, mutta sinä et +sallinut sitä." + +"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Greta, ja hänen kasvoilleen lensi +säikähtänyt ilme. + +Hugh Ritson astui askelen lähemmä. + +"Sitä, että sinun miehesi on minun vallassani, että yksi ainoa minun +sanani tuottaa hänelle tuomion, joka on kuolemaakin kauheampi, että jos +tahdot ostaa hänelle vapauden, sinun täytyy luopua hänestä iäksi." + +"Puhu selvästi. Mitä sinä tarkoitat?" läähätti Greta.; + +"Valitse -- pian. Kumman tahdot? Sinä jäät tähän: luostariin tai +miehesi elämäniäkseen vankilaan." + +Gretan mielessä myllersi kaikki sekaisin. Hän aikoi rientää ovelle. +Hugh asettui hänen eteensä. + +"Minä erotin teidät valheella, mutta minulle se ei aina ollut valhe", +hän sanoi. "Usko minua edes kerran. Luuletko sinä, että minä olisin +kieltänyt itseni ja perintöni ja antanut äpärän olla minun paikallani, +ellen minä olisi uskonut sitä?" + +"Mikä uusi valhe tuo on?" kysyi Greta. + +"Sama se sille. Taivas tietää. Ja kaiken minä tein rakkaudesta +sinuun. Onko minun rakkauteni sinuun niin suuri rikos, ettei sitä +voida anteeksi antaa, vaikka se on johtanut minut niin kauaksi kuin +rakkaus vain voi johtaa? Minä ajattelin toimittaa koko pallonpuoliskon +teidän välillenne lähettämällä hänet Afrikkaan ja sinut takaisin +Cumberlandiin. Mutta minua pelotti, että valhe selviäisi. Minulle olisi +ollut kylliksi, jos olisin saanut teidät erotetuksi." + +"Ja nyt, kun kostosi on pudonnut sinun jalkoihisi, sinä tulet +polvillasi minun luokseni", sanoi Greta. + +"Kosto? Se olisi ollut viheliäinen kosto", sävähti Hugh. "Hän olisi +saanut totuuden selville ja palannut takaisin vaatimaan sinua +omaksensa. Minulla ei olisi ollut lepoa eikä rauhaa, jos hän olisi +ollut elossa ja vapaana. Tulenko minä polvillani sinun luoksesi? Kyllä, +mutta minä tulen rukoilemaan sinua, että pelastaisit miehesi. Onko se +liian paljon, mitä minä sinulta pyydän? Ajattele, kuinka paljon siitä +riippuu! Ellet sinä sääli minua, eikö sinulla ole sääliä häntäkään +kohtaan?" + +Greta koetti päästä hänen ohitsensa. + +"Greta", sanoi Hugh, "valitse ja pian. Sen tulee tapahtua nyt tai +ei koskaan. Tänä iltana -- huomenna se on myöhäistä. Sinä vietät +täällä pyhää, kieltäytyvää elämää, tai hän kuluttaa kurjat päivänsä +rangaistustyössä kuritushuoneessa." + +"Se on vain toinen valhe. Anna minun mennä", sanoi Greta. + +"Se on tosi niin totta kuin Jumala meitä kuulee", sanoi Hugh. + +"Minä en ikinä sitä usko." + +"Minä vannon sen", sanoi Hugh tarttuen lujasti hänen ranteeseensa. +"Minä vannon sen Jumalan pyhällä alttarilla." + +Hugh koetti vetää Gretaa takaisin kirkkoon, mutta tämä vastusteli. + +"Anna minun mennä! Minä huudan apua." Hugh päästi hänen kätensä ja +vetäytyi pois tieltä. Greta lähti ääneti ja asteli hitaasti tiehensä. + +Hugh seisoi hetkisen yksin sakastissa. Sitten hän meni kirkon läpi +ulos. Se oli tyhjä, mutta valoisa. Suntio pitkä ruoko kädessä sammutti +valot toisen toisensa jälkeen. Hän kääntyi käsi ylös kohotettuna +katsomaan olentoa, joka kumarassa ja epävarmoin askelin kulki +pylväskäytävän kautta ja läntisestä ovesta ulos. + + + + +XIII LUKU. + + +Abbey Gardens, luostarin editse kulkeva katu, oli; pimeä ja autio. Vain +eräs juopunut nainen hoiperteli sitä pitkin. Mutta kaukainen kumea melu +ja pilviä valaiseva kajastus ilmaisivat, että jossakin yön sydän sykki +kiihkeästi. + +Hugh Ritson katseli luostarin synkkää rakennusta kulkiessaan kadun +poikki. Tulet oli jo sammutettu ja sisällä näytti kaikki pimeältä. Hän +asteli edelleen, mutta pysähtyi sitten äkkiä ja tuijotti yhä tarkemmin +sinne, mistä oli tullut. + +Hänestä tuntui, että jokin liikkui porttikäytävässä. Lamppu käytävältä +loi himmeätä valoansa, ja siellä kaasulyhdyn alla hän huomasi +naisolennon, joka oli selin häneen. Tuntematon loi pelokkaita ja +salaisia silmäyksiä ympärilleen ja kohotti vapisevan kätensä kelloon, +jonka nauha riippui hänen päänsä päällä. Käsi putosi sivulle, mutta +soittoa ei kuulunut. Vielä kerran kohosi käsi ja vielä kerran se vaipui +alas. Sitten nainen laskeutui horjuen portailta käytävälle ja kääntyi +poistuakseen. + +Hugh Ritson palasi kadun yli takaisin. Huolimatta siitä, että hänen +sielussaan myllersi kaikki sekaisin, tämä tapaus oli vallannut kokonaan +hänen huomionsa. + +Nainen tuli häntä kohden. Hugh asettui hänen tiellensä ja näki hänen +kasvonsa. Nainen oli Mercy Fisher. + +"Sinäkö se olet, Mercy?" kysyi Hugh. + +Tyttö ei vastannut, vaan koetti päästä pujahtamaan pois, mutta Hugh +esti sen hellällä väkivallalla. + +"Minkätähden sinä jätit Hendonin?" hän kysyi. + +"Sinä et välittänyt minusta", sanoi tyttö äänessään sanoinkuvaamaton +tuska. Hänen kasvonsa olivat vielä käsiin peitetyt. + +Hugh ei vastannut. Hän antoi hänen tuskansa vapaasti purkautua. + +Juuri silloin muuan juopunut nainen hoippui käytävää ihan heidän +luoksensa, tunkeutui heidän väliinsä ja meni matkaansa ilkeästi nauraen. + +"Mitä hän aikoo sinulle tehrä, rakkaani, häh?" hän sanoi pilkallisesti. +"Pirä puolesi", hän lisäsi ja nauroi taas. Hän oli ryysyinen +turmeltunut hylkiö -- ihmisen raunio, joita yö, parittaja, heittää +kadulle. + +Mercy kohotti päänsä. Synkkä kauhistunut ilme oli hänen silmissänsä. + +"Sinä tiesit miten minä odotin ja odotin", hän sanoi, "ja sinä olit +tulematta niin kauan, niin hirveän kauan." Hän käänsi päänsä pois. +"Sinä et välittänyt minusta. Sydämessäsi sinä et minusta välittänyt", +hän nyyhkytti. + +Katkerat muistot tukahduttivat hänen äänensä. Hiukan heltyneenä Hugh +seisoi ja katseli häntä, näki lapsenkasvojen uivan kyynelissä ja +yötuulen heiluttelevan hänen keltaisia kiharoitansa. + +"Missä sinä olet sen jälkeen ollut?" tiedusteli Hugh. + +"Eräs mies torille mennessään otti minut vaunuunsa. Sitten minä +pyörryin ja hän vei minut asunnolleen. Hän asuu aivan lähellä Groom +Yardia. Hänen vaimonsa on vuoteenomana, sellainen hyvä ihminen ja niin +ystävällinen minulle. Mutta he ovat köyhiä eikä minulla ollut rahaa +ja niin minä pelkäsin, että olen taakaksi heille. Ja sitäpaitsi -- +sitäpaitsi --" + +"No?" + +"Hän näki, että minä olin -- hän näki, että minä tulen -- naisena hän +ymmärsi, että minä tulen pian --" + +"Niin, niin", sanoi Hugh pysäyttäen toisen kyyneltulvan koskettaen +keveästi kädellänsä. "Kuinka punaiset sinun silmäsi ovatkaan! Ovatko ne +pahemmat?" + +"Mies oli hyvin hyvä: hän vei minut tohtoriin sairashuoneeseen, ja ne +sanoivat -- oi, ne sanoivat, että minä voin menettää näköni!" + +"Pikku Mercy-parka!" huudahti Hugh. + +Hän häpesi nyt omia kärsimyksiänsä. Miten äänekkäinä ja vaativina ne +äsken olivatkaan esiintyneet! Miten vähäiset ne kuitenkin olivatkaan +tämän tyttöparan hirvittävien murheiden rinnalla! Hänen tuskansa oli +otaksuttu, tämä todellinen. + +"Mutta ei sillä väliä!" huudahti Mercy. "Ei sillä väliä!" + +"Sinun täytyy säilyttää rohkeutesi, Mercy. Minä puhuin ankarasti +sinulle tässä yhtenä iltana, mutta se on ohi nyt, uskothan sen?" + +"Oi, miksi sinä jätit minut yksin?" valitti tyttö. + +"Vaiti, Mercy. Sinun asiasi kääntyvät vielä hyväksi", sanoi Hugh ja +hänen omatkin silmänsä kävivät sumeiksi, mutta sydän oli katkera. +Eikö hän ollut juuri äsken vihassaan sanonut, että intohimo on tämän +maailman pahahenki? Hän tahtoi surussaankin sanoa samaa. Tuon tytön +yksinkertainen sydän rakasti häntä aivan yhtä paljon kuin hänen +kiihkeämpi sielunsa rakasti Gretaa. Hän oli rikkonut häntä vastaan. +Mutta se oli pikku asia. Tytön viha kärsimänsä vääryyden vuoksi on pian +asettunut ja hänen kanssaan kyllä tulee, toimeen. + +"Mikä sinut tänne on tuonut, Mercy?" + +"Eräs sisarista -- ne käyvät sairaiden luona -- eräs heistä kävi siinä +talossa, jossa minä asuin ja minä kuulin, että he joskus ottavat +kodittomia tyttöjä luostariin. Ja minä ajattelin, että minä olin +koditon nyt ja -- ja --" + +"Onneton pikku nainen!" + +"Minä tulin toissa iltana, mutta näin sinun veljesi Paulin kävelevän +täällä, ja menin pois." + +"Paulin?" + +"Sitten minä tulin eilen illalla, mutta hän oli täällä taas ja minun +täytyi vieläkin palata. Sentähden minä tänään tulin aikaisemmin eikä +häntä ollut täällä. Mutta juuri kun minä aioin soittaa ja sanoa, että +minä olen koditon ja että minun silmäni tulevat yhä pahemmiksi, jokin +tuntui sanovan minulle, että ne kysyvät, eikö minulla ole isää ja +minkätähden minä olen jättänyt hänet. Silloin minä en voinut soittaa -- +ja silloin minä toivoin, että voisin kuolla -- niin, jos voisin kuolla +ja unohtaa eikä koskaan enää aamulla herätä --" + +"Vaiti, Mercy. Sinun täytyy palata takaisin isäsi luo." + +"Ei, ei, ei!" + +"Kyllä, ja minä tulen sinun kanssasi." + +Seurasi äänettömyys. Sameat silmät tuijottivat suoraan Hughin +kasvoihin. Kevyt hymy kohtasi hänen katsettaan. + +"Ah!" + +Hänen sielussaan kangasti ihanana se päivä, jolloin hän käsi kädessä +rakastettunsa kanssa saapuisi vuoristoon hylättyyn kotiinsa ja pyyhkisi +pois isänsä kyyneleet. Nyt hän kuitenkin oli suuren kaupungin pimeällä +kadulla ja hänen kotinsa oli äärettömän kaukana. + +Hugh naurahti sielussaan toisenlaiselle kuvalle. Hullu oikku johti +hänen mieleensä ajatuksen, että kaikki hänen kuohuvat intohimonsa +olisivat asettuneet ja hän näki itsensä tämän mitättömän naisen +tyytyväisenä, kotirakkaana ja kunnioitettuna aviomiehenä. + +"Oliko Paul yksin, kun sinä hänet näit?" kysyi Hugh. + +"Oli. Ja sanotko sinä niille kaikki?" + +Tytön sivulle-kääntyneeseen katseeseen levähti kaukainen, harhaileva +ilme. + +"Mercy, minä toivoisin, että sinä tekisit jotakin minun hyväkseni." + +"Kyllä, kyllä." + +Onnesta sykähtäen Mercy katsahti salaa häneen, + +Hugh kohotti tytön päätä kootakseen hänen harhailevat ajatuksensa. + +"Paul tulee varmaan tänäkin iltana. Minä tahdon, että sinä odotat ja +puhuttelet häntä." + +"Kyllä, kyllä, mutta eikö hän kysele minulta vaikka mitä?" + +"Mitä se tekee? Vastaa kaikkiin hänen kysymyksiinsä. Älä vain sano, +että minä olen pyytänyt sinua puhuttelemaan häntä. Sano hänelle -- +muistatko sen? Kuunteletko sinä? Katso minua silmiin, pikku vaimo." + +"Kyllä, kyllä." + +"Sano hänelle, että herra Christian, kirkkoherra Christian, tiedäthän +-- on tullut Lontooseen ja tahtoo tavata häntä heti. Sano hänelle, +että hän on etsinyt häntä Hallituskadun hotellista, mutta kun ei ole +tavannut, niin on nyt Hendonin kapakassa. Muistatko sen?" + +"Kyllä." + +"Mihin sinä aioit mennä, Mercy -- takaisin ystäväisi luo?" + +"En. Mutta tuleeko hän varmaan tänä iltana?" + +"Epäilemättä. Mihin aikaan hän oli täällä eilen illalla?" + +"Kello kymmenen." + +"Nyt se on jo paljon yli yhdeksän. Pyydä häntä menemään heti Hendoniin +ja kun hän lähtee, tule sinä hänen kanssaan. Ymmärrätkö?" + +"Kyllä." + +"Älä unohda, tänä iltana. Huomeniltana se ei enää sovi. Ellei hän tule, +sinun kuitenkin täytyy tulla Hendoniin kertomaan minulle. Minä olen +siellä. Älä sano hänelle sitä -- kuuletko?" + +Tyttö nyökkäsi nöyrästi. + +"Ja nyt hyvää yötä tunniksi tai pariksi, sinä pikku lemmikki." + +Hän asteli tiehensä, ja Mercy jäi yksin synkän luostarin edustalle. +Mutta hän ei kuitenkaan ollut yksin. Vasta herännyt unelma täytti hänen +rintansa, ja kirkas valo kajasti hänen sielussaan. + + + + +XIV LUKU. + + +Hugh Ritson astui kiireesti Dean Yardin läpi Sanctuarya kohden. Kun hän +kääntyi Parlamentin kadulle, puolikuu kohosi Westminster Hallin yli. +Mutta yö oli vieläkin pimeä. + +Hän kulki Trafalgar Squaren läpi Heinätorille. Kadut siellä olivat +täynnä. Joukko joukon perään kulki ohi -- surkeita miesten ja naisten +varjoja, enimmäkseen kurjia, jotka tähän aikaan maleksivat pitkin +katuja: vanhoja miehiä, joiden sielu oli jo monia vuosia sitten +kuollut; turmelus levisi heidän hengityksessään myrkyttäen jokaisen +sanan, ja kuin ruttotauti heidän tirkistävä katseensa tartutti +kaiken, mihin se sattui. Heidän rinnallaan hyppivät nuoret tytöt kuin +järjettömät, elukat kuihtuneet nuoruuden ruusut kasvoillaan, mutta +sydämessä pistävät okaat. Heillä ei ollut muuta tietä kuin tämä -- +tai toinen: heittäytyä Thamesiin ja hautautua kuoleman aaltoihin tai +koettaa vielä pysytellä lyhyt hetkinen elämän mutalätäkön pinnalla. + +Nauraen koska eivät voineet enää itkeä, nauraen, koska heidän +sielunsa oli jo kuollut, nauraen omantuntonsa raunioilla sille +murhenäytelmälle, johon osalliseksi jokaisen hänen huvitteluhalunsa oli +vienyt, he sipsuttivat, löntystivät tai hoipertelivat pitkin katuja. +Lamput hohtivat heidän päidensä päällä ja kaikkien yllä paistoi kuu +puoli-hämäränä. + +Kun Hugh Ritson joutui Heinätorille, hänen horjuva askelensa kävi +yhä epävarmemmaksi ja huojuen hän kulki eteenpäin. Eräs nainen, +joka vaanien ja odotellen oli seurannut muutamien askelten päässä +hänestä, huomasi tämän ja ollen olevinaan huomaamatta häntä huudahti +pilkallisesti nauraen: "Mikäs tuo on -- mies vai peikko?" + +Kuinka villi ja vihlova olikaan tämä yönsydän! + +Joukon läpi tunkeutui eteenpäin eräs mies, joka ei näyttänyt tajuavan +tätä riehuvaa hulluutta eikä ilotonta huvia -- pitkä mies, joka +harppasi kuin jättiläinen kääpiöiden keskellä, tylsät silmät eteen +tuijottaen ja valkeat kasvot ilmeettöminä. Hugh Ritson näki hänet. He +sivuuttivat toisensa parin askelen päästä, mutta tuntemattomina. Toinen +kulki määrää vailla sokeassa tuskassansa pyhän Margaretin luostarille +ja toinen suuntasi askelensa Hendonin vanhaan kapakkaan. + + * * * * * + +Tuntia myöhemmin Hugh Ritson seisoi Haukka-Haikaran kapakkahuoneessa. +Hän oli tehnyt päätöksensä. Se oli purkamaton ja suunnitelma oli valmis. + +"Onko ketään hänen luonaan?" hän kysyi kapakan emännältä astellen +portaille päin. + +"Ei minun tietääkseni, herra, mutta hän näyttää niin levottomalta ja +kuin olisi poissa suunniltaan, enkä minä tiedä, miten ymmärtää --" + +Hugh Ritson pysäytti hänen kielevän lavertelunsa. "Minä olen löytänyt +tytön. Hän tulee takaisin teidän luoksenne, rouva Drayton. Jos se +herra, joka jätti nämä tavarat, saapuu hänen mukanansa, viekää hänet +poikanne makuuhuoneeseen ja sanokaa, että se henkilö, jota hän haluaa +puhutella, on saapunut ja tulee heti paikalla hänen luokseen." + +Tämän sanottuaan hän meni portaita ylös. Sieltä hän huudahti alas rouva +Draytonille: "Sinä hetkenä, kun hän on huoneessa, tulkaa ilmoittamaan +minulle." Hetkistä myöhemmin hän vielä lisäsi: + +"Missä on tämän oven avain? Antakaa se minulle." + +Kapakan emäntä lyntysti ylös vieden Draytonin makuuhuoneen avaimen: +huone oli tyhjä ja ovi oli auki, Hugh Ritson koetti avainta lukkoon ja +näki, että se käy hyvin. "Hyvä on", hän sanoi tyytyväisellä äänellä. + +Vanha vaimo lähti lenksuttamaan takaisin. Hugh seisoi ajatuksissaan +painunein päin ja etusormensa kynsi kasvoissa kiinni. + +"Sivumennen, rouva Drayton", hän sanoi, "te voi sitte antaa tytön +joskus auttaa itseänne." + +"Varjelkoon, herra, enhän minä voi koskaan vaivata häntä, hän kun on +vieras." + +"Lörpötystä, rouva Drayton. Hän on nuori ja pirteä, ja teidän parhaat +päivänne ovat jo ohi, tiedättehän, Miten teidän rintanne on tänään -- +parempi?" + +"Kiitoksia vain, enhän voi sanoa, että se olisi paljoa parempi, kiitos +vain kysymästä, herra", ja pitkällinen yskänpuuska todisti vaimon sanat +oikeiksi. + +"Ah, tuo on pahan merkki, eukko hyvä." + +"Niin, niin on, herra. Eikä mitään myötätuntoa, herra -- kaikista +vähimmin siltä, jolta äiti toivoisi -- ei ainoatakaan sanaa." + +"Ajatelkaahan. Eikö ole mitään, mitä tyttö voisi tehdä, kun hän tulee +-- ei mitään palvelusta, ei askareita?" + +"No, herra, tuota, kyllähän kellarissa olisi järjestämistä, kun tuo +pojan veikale, jonka pitäisi huoltaa siitä, on niin saamaton, kuten +minä selitin --" + +"Aivan oikein, rouva Drayton. Lähettäkää tyttö sinne heti, kun hän +tulee ja pitäkää siellä maatamenoon asti." + +"Kiitoksia paljon, herra. Olkaa varma, että minusta! herra tekee niin +hyvin ja viisaasti, kun pitää huolta ihan syyttömästi." + +Kapakan emäntä linkutti alas keikutellen kiitollisena vanhaa kalloansa. +Viisas herrasmies pisti rouva Draytonilta saamansa avaimen oveen +ulkopuolelta jättäen sen siihen ja nousi sitten ullakolle, jossa +koputti päätykopin oveen. Aluksi ei kuulunut mitään vastausta. Raskas +askelten ääni kuitenkin ilmaisi, että sisällä oli joku. "Tulkaa ja +avatkaa ovi", sanoi Hugh kärsimättömästi. + +Ovi avautui varovasti. Drayton seisoi sen takana, ja Hugh Ritson astui +sisään. Huoneessa ei ollut valoa. Pitkän kynttilän hiiltynyt sydän +ilmaisi kuitenkin, että se juuri oli sammutettu ja pistävä rasvan haju +täytti ilman. + +"Te pidätte nähtävästi varanne", sanoi Hugh. "Koettakaapas saada valoa." + +Drayton laskeusi pimeässä polvilleen, kopeloitsi lattialta tulitikkuja +ja sytytti kynttilän uudestaan. Hän oli paitahihasillansa. + +"Eikö ole kylmä ilman takkia, vai?" sanoi Hugh. Hänen huulensa +vääntyivät irviin. + +Vastaamatta Drayton meni patjan luo, joka oli lattialla hämärässä +nurkassa, nosti sitä ja otettuaan takkinsa sen alta veti sen yllensä. +Se oli hänen revitty ulsterinsa. + +Hugh Ritson seurasi Draytonin liikkeitä ja naurahti huolettomasti. +"Teidänlaisenne miehet ovat aina? varovaisia väärällä paikalla", hän +sanoi. "Jos ne kerran saavat teidät kiinni, ei kestä kauan, ennenkuin +ne löytävät -- _takkinne_." Viimeinen sana lausuttiin merkitsevällä +äänenpainolla. + +"Saatana, jos minä en sitä polta sopivassa tilaisuuressa", mutisi +Drayton. Hänen käytöksensä oli juro ja masentunut. + +"Ei, sitä te ette saa tehdä", sanoi Hugh katsellen häntä suurellisesti. +Ylinen oli tyhjä lukuunottamatta patjaa ja vilttiä, joka oli melkein +koossa sen toisessa päässä ja paria kolmea lautasta, jotka olivat +lattialla kuivuneine ruoanjätteineen. Se oli matala huone, johon +vuoliaisten raosta ja seinistä päivä näkyi. Muuta akkunaa ei ollutkaan. +Seiniä oli kai joskus tukittu, mutta riiveet olivat irtautuneet ja +roikkuivat vain toisesta päästään kiinni. + +"Onkos kuulunut mitään?" murahti Drayton äreästi. + +"On. Minä ilmoitin poliisikersantille, että luulin päässeeni jäljille." + +"Mitä? Ette!" + +Kaksi miestä katsoi toisiinsa -- Drayton epäilevästi vaanien ja Hugh +Ritson tyytyväisenä ja hyvätuulisesti. + +"Minä sanon teille: _minua_ ei oteta kiinni noin vain lemmessä", sanoi +Drayton koettaen säilyttää tyyneytensä. + +Hugh Ritson ei vastannut muuta kuin hymähti. Kun hän katsahti Draytonin +kasvoihin, hänestä tuntui, ettei yksikään ihminen koskaan ole ollut +sellaisessa tilanteessa kuin hän oli tällä hetkellä. Tuossa oli mies, +joka oli Gretan velipuoli ja hänen miehensä ilmetty kuva. Tuossa +oli mies, joka vakavista epäilyksistään huolimatta ei tiennyt omaa +syntyperäänsä. Tuossa oli mies, jota uhkasi ankara rangaistus. Hugh +Ritson hymyili ajatellessaan, että hän aikoi juuri tehdä tämän miehen +siksi, _mikä hän oli_. + +"Drayton", hän sanoi, "minä aion olla teidän ystävänne tässä asiassa." + +"Sanon teille vielä, että vain se on minun ystäväni, joka auttaa minua +saavuttamaan onneni." + +"Te saavutatte sen, Drayton, vielä tänä yönä. Kuunnelkaa minua. Se +mies, jota sanotaan minun veljekseni Paul Ritsonin nimellä, ei ole +minun isäni poika. Hän on minun äitini ja erään toisen miehen poika ja +hänen oikea nimensä on Paul Lowther." + +"Minä en välitä siitä, mikä hänen oikea nimensä on, enempää kuin +siitäkään, mikä on väärä. Se ei merkitse minulle mitään, sanon minä, ja +sillä hyvä." + +"Eikö teille merkitsisi mitään saada periä viisituhatta puntaa?" + +"Mitä?" + +"Paul Lowther on sellaisen summan perijä. Mitä te sanotte, jos minä +panisin teidät Paul Lowtherin sijalle ja te saisitte Paul Lowtherin +perinnön?" + +"Häh? Ja tuo onni olisi saatavissa -- ja miten?" + +"Kuten olen sanonut teille aikaisemmin." + +Kuului hiljaista ratinaa, sellaista kuin syntyy, kun rotta nakertaa +tietänsä jauholaariin. + +"Mitä se on?" sanoi Drayton kasvot valahtaen valkeiksi ja levottomat +silmät pelokkaina oveen kääntyen. "Avain pantiin oveen", hän kuiskasi. + +"Turhaa, eikö teidän oma avaimenne ole sisäpuolella?" hymyili Hugh +Ritson. + +Drayton painoi päänsä alas häveten omaa pelkoansa. "Minä tierän -- minä +en ole sitä unohtanut", hän mutisi tukahduttaen turhan hämminkinsä. + +"Sääli on, että te voitte täällä joutua kiinni sen sijaan, että +olisitte vapaana ja turvassa", sanoi Hugh. + +"Niin on", mutisi Drayton. + +"Ja mennä eliniäksenne kuritushuoneeseen, kun joku toinen voisi +sen yhtä hyvin tehdä teidän puolestanne", lisäsi Hugh pirullisesti +hymyillen. + +"Minulla ei ole mitään sitä järjestelyä vastaan. _Mitä tuo on_?" +Drayton lyyhistyi kokoon. Lahonneesta katosta tipahti päreen kappale, +kun tuuli oli sitä aikansa heilutellut. Hugh Ritsonin ainoakaan lihas +ei värähtänyt. Vain halveksiva sivukatse ilmaisi hänen tyytyväisyyttään +nähdessään tämän rikollisen olennon pelon. + +"Asianajaja, jonka huollettavana tämä jälkisäädös on, on minun ystäväni +ja toverini", hän sanoi hetkisen vaitiolon jälkeen. "Sielläpäin meidän +ei ole vaikea järjestää tätä asiaa. Minun äitini on --. No niin, hän on +mennyt. Ei ole ketään, joka voi epäillä teitä. Jos teillä on vähänkään +rohkeutta, on tie selvä." + +"Mitäs _hän_ sanoo?" + +"Greta? Hänestä tulee teidän vaimonne." + +"Minun vaimoni?" + +"Nimellisesti. Teidän täytyy purkaa koko liitto, kuten sanoin teille, +selittämällä: 'Minä, jonka olette, tunteneet Paul Ritsonin nimellä, +olenkin Paul Lowther ja siten olen sen naisen velipuoli, jonka +kanssa olen vihitty avioliittoon. Tämän tosiasian sain selville heti +Lontooseen tultuani. Minä tuon tämän naisen takaisin sinne, mistä olen +hänet löytänytkin ja vaadin, että avioliitto -- joka ei ole mikään +avioliitto -- puretaan. Minä luovutan oikealle perilliselle, Hugh +Ritsonille, kaikki Allan Ritsonin maatilat ja vaadin, että minulle +suoritetaan isäni, Robert Lowtherin, jälkisäädöksellään määräämä +summa.' Siinä kaikki, mitä teidän tulee sanoa ja tehdä, ja kaikki +kunnioittavat ja ylistävät teitä rehellisenä ja oikeudenmukaisena +miehenä." + +"Se on hyvin ymmärrettävää, mutta mitäs _hänestä_?" + +"Hän on _silloin Paul Drayton_ ja pahantekijä." + +Drayton nauraa hykersi. "Ja mitäs _nainen_ sanoo?" + +"Kun mies on kiinni ja varmassa tallessa, naisesta ei ole suurta lukua." + +"Silloin minä tulen olemaan Paul Lowther!" + +"Teidän tulee olla olevinanne Paul Lowther." + +"Sanoin teille jo aikaisemmin, ettei tämä mahru mun kallooni, ja siltä +se vieläkin tuntuu", sanoi Drayton kynsien päätänsä. + +"Te saatte kyllä aikaa oppia läksynne. Te onnistutte mainiosti", +tyynnytteli Hugh. "Kuitenkin --" + +Sillä hetkellä Draytonin silmät olivat kääntyneet muutamaan rakoon, +josta tähti pilkisti yliselle. + +"Katsokaa tuonne", hän kuiskasi. + +"Mitä?" + +"Jonkun naama katolla." + +Hugh Ritson kohotti kynttilän ja tarkasti osoitettua paikkaa. "Mikä +naama?" hän kysyi halveksivasti. + +Drayton häpesi turhaa pelkoansa ja painoi päänsä alas. + +Alasjohtavilta portailta kuului sipsuttavia askeleita. Drayton käänsi +katseensa sivulle ja kuunteli. "Vanha eukko", hän mutisi. "Mitä nyt? +Illallinen, luullakseni." + + + + +XV LUKU. + + +Samana hetkenä uusi tulija ilmestyi kapakkahuoneeseen. Hän oli vanha, +pörrökulmainen ja ryppykasvoinen mies, kutistunut olento, jolla oli +jäljellä vain suuri päänsä, mutta senkin musta tukka oli muuttunut +harmaaksi. Se oli Gubblum Oglethorpe. Vuoriston kerjäläinen oli +kulkenut etelään ostamaan säämiskänahkoja. Hän oli kerännyt niitä +suuren nipun, jota hän kantoi kuin koria käsivarressaan. + +Aina Newlannin häistä, kolme päivää sitten, Gubblumin vilkas +mielikuvitus ei ollut saanut rauhaa, vaan hänen täytyi koettaa saada +selville, kuka oli se Paul Ritsonin näköinen mies, jonka hän kerran +oli nähnyt Hendonissa. Hän oli päättänyt kerta kaikkiaan saada +selville tämän merkillisen asian. Niinpä hän heti ensimmäisellä +Lontoon-matkallansa päätti yöpyä juuri samaan kapakkaan; ehkä salaisuus +jotenkin silloin selviäisi. + +"Kuinkas hurisee?" hän kysyi tervehtien sisäänastuessaan. Yläkertaan +lähtiessään rouva Drayton oli jättänyt juoksupojan pitämään kapakasta +huolta. Tämä oli hölmönnäköinen kuusitoistavuotias tolvana, nimeltään +Jabez. + +Jabez kohotti hitaasti silmänsä oluttuopeista, joita oli pesemässä, +ja leveä hymy ilmestyi hänen kasvoillensa. Ilmeisesti tulija oli joku +maanmoukka. + +"Kylmä yö, huh! Pureva kuin äitipuolen hengitys", puheli Gubblum +heittäen kimpun kädestänsä ja vetäytyen takan ääreen. + +Hymy Jabezen kasvoilla yhä levisi ja hän alkoi nauraa hohottaa. + +"Mitäs sinä kikatat, häh?" sanoi Gubblum. "Minä sanon, että ilma on +kuuma, jos tahron. Sinä et siitä mitään tierä, vai?" + +Jabez nauroi kohti kurkkuansa. Varmaankin tuo moukka oli hullu. + +"Mitähän tuo vietävä hohottanee?" ajatteli Gubblum. Sitten ääneen: "Ai, +poikaseni, annappa mulle jotakin suunavausta." + +Jabez tunsi tällaisen puhetavan asettavan hänen naurutautiansa. Hän +alkoi täyttää tuoppia. Juoksupojan liikkeet olivat ihan yhtä nopeat +kuin matavan kilpikonnan. + +"Hän on läpiliipattu lurjus, tuo", ajatteli Gubblum. "Hän polskuttaa +kuin ankka vesialtaassa." + +"Voinko minä saara täällä yösijan?" hän kysyi, kun Jabez oli tuonut +hänelle oluen. + +Silloin kiusallinen hymy pojan kasvoilla lientyi puheeksi. + +"Mää en tiärä yösijoist'", hän sanoi, "mutt' voitte ehkä saarakkin -- +he, he, he! Mää kysyn rouvalt -- he, he, heh!" + +"Rouvalt'? Eiks' sull' sitten herraa olekaan?" kysäisi Gubblum. + +Nyt oli Jabezia varoitettu, ettei mitenkään antaisi isännän suhteen +panna itseään pussiin, vaan joka kerta, kun isännästä tulee kysymys, +hänen tulee olla mykkä kuin hauta. Siksipä hän vastaukseksi kerjäläisen +kysymykseen pudisti viisasta päätään ja näytti tietämättömältä ja +hämmästyneeltä. + +"Ei? Ja kuinkas kauan olet ollut täällä?" + +"Pääsiäisenä kolme vuotta", vastasi Jabez. + +"Ja kuinkas kauan sanoit rouvan olleen täällä?" + +"Rouvan? Mää kuulin isän sanovan, ett' rouva Drayton on pitänyt +Haukka-Haikaraa kaksikymment' viis' vuotta." + +"Kaksikymmentä viisi! Silloin otaksun, ettei herra ollut kuin pikku +lapsi, kun hän tuli tänne", sanoi Gubblum. + +"Ehk'ei ollut", myönsi Jabez. Sitten huomaten, että oli varovaisuuden +niin huomaamatta unohtanut, hän ankarasti väitti, ettei hänellä herraa +ollut. + +"Vaikea on syörä kaffelilla kirnupiimää", ajatteli Gubblum. Hän koetti +käyttää lusikkaa. + +"Kattos, poikasein, tahroks', että lainaan sulle tään shillingin?" + +Jabez irvisti ja puristi lihavaan nyrkkiinsä saamansa rahan. + +"Minä tunsin kerran miehen, joka väitti, että sinun isäntäsi oli +jymäyttänyt muuatta pitkätukkaista", sanoi Gubblum. "Minä ajattelin, +että hän itse oli jymäyttänyt. Mutta kun minä sanoin sen hänelle, hän +tarttui minua niskasta kiinni ja nutisti katuun, ja kaikki vain siksi, +että minä puolustin sinun isäntääsi." + +"Mutta minulla ei ole isäntää", väitti Jabez. + +"Silloin minä ratsastin ponipahallani, mutta nyt minä saan lyntätä +jalan", jatkoi Gubblum välittämättä pojan kokeesta näyttää +mahdollisimman viattomalta. "Samalla kertaa minä huusin hänelle: 'Hyvää +huomenta, herra Paul!' ohikulkiessani." + +"Sittenhän te tierätte hänen nimensäkin?" kysyi Jabez avaten uniset +silmänsä selko selälleen. + +"'Herra Paul on mieronkiertäjä', sanoi eräs katupoika. 'Niin on', sanon +minä, 'tierän vallan hyvin.' Ah, minä muistan sen ihan kuin se olisi +tapahtunut eilen. Minä katsoin taakseni ja täällä hän seisoi kapakan +ovella kaivaen nenäänsä sormellansa. Niin juuri, niin hän teki." + +Jabez tunsi tällä hetkellä omantuntonsa tavattoman valppaaksi. "Mutta +minulla ei ole", hän väitti uudestaan. + +"Mitä ei ole?" + +"Herraa." + +"Se on valhe, poikaseni, sillä hän näyttää antaneen sinulle mustan +silmän -- ja se oli oikein -- estääkseen sinua pistämästä nenääsi joka +paikkaan." + +Tämän jälkeen Gubblum istui runsaan puolen tuntia aivan ääneti. Rouva +Drayton tuli alas ja järjesti niin, että Gubblum saisi nukkua yönsä +talossa. Hänen vuoteensa oli pienessä huoneessa toisessa kerroksessa +talon takaosassa, ja sen ovi oli ullakolle johtavien portaitten +juurella. + +Gubblum lähti ylös väittäen olevansa väsynyt ja pyysi näyttämään, +missä hänen huoneensa on. Jabez sytytti kynttilän, ja niin he yhdessä +lähtivät. + +"Mihinkäs tuo vie?" kysyi Gubblum osoittaen porrasta, joka oli hänen +ovensa vieressä. + +"En tierä", murahti Jabez nyrpeissään. Hän yhä märehti Gubblumin +huomautusta mustasta silmästä. + +"Hän on hapan kuin etikkasieni", ajatteli Gubblum. + +Kuului askeleita yläpuolelta. + +"Kukas nukkuu kyyhkyslakassa?" kysyi Gubblum ojentaen sormensa ylöspäin. + +"En tierä", kertasi Jabez. + +"Hän on vihoissansa", ajatteli Gubblum. + + * * * * * + +Juuri sillä hetkellä kapakan emäntä kapakkahuoneessa askarrellessaan +kuuli rattaitten pyörien ratinaa, ja seuraavana hetkenä vaunut +pysähtyivät ovelle. + +"Kuulkaa, tulkaa auttamaan pian", huusi ajuri. + +Rouva Drayton lenksutti ulos. Ajuri oli juuri kumartunut vaunun ovesta +sisään ja koetti auttaa ulos jotakin. + +"Ottakaa kärestä, neiti; kas niin, se on oikea tapa." + +"Varovasti nyt, herra, alas." + +Autettava henkilö oli mies. Kapakkahuoneesta lankesi valo suoraan +hänen kasvoihinsa, ja kapakan emäntä näki hänet selvään. Se oli Paul +Ritson. Hän oli tuohtuneen näköinen ja hänen silmänsä verestivät. Hänen +takanansa oli Mercy Fisher kasvoillansa vielä kyynelten jäljet. + +"Oi, hän voi pahoin, rouva Drayton", sanoi Mercy. + +Paul vapautti tytön syleilystä toisen kätensä, heilautti sitä +rauhoittavasti, hymyili heikosti ja sanoi: + +"Ei, ei, ei -- antakaa minun kävellä. Minä voin, hyvin, minä voin +hyvin." + +Näin sanoen hän kääntyi taloon, mutta tuskin oli ottanut pari askelta +kun horjahti taaskin ja vaipui portaille. + +"Herra varjelkoon, Herra varjelkoon, herraparkahan on aivan voimaton", +maurusi rouva Drayton hätäillen. + +Paul Ritson naurahti vähän, kohotti punaiset silmänsä ja sanoi: + +"Jaa, jaa! Ei se ole mitään. Päätä huimaa, siinä kaikki. Ja janottaa -- +hirveästi. Antakaa minulle juotavaa, hyvä eukko." + +"Tyhjentäkää tuo penkki, neiti, ja me asetamme hänet siihen +pitkälleen", sanoi ajuri. "Hyvä. Siinä voi levätä. Laskeutukaa siihen, +herra." + +"Varjelkoon, varjelkoon, juokaa tämä, herra. Se tekee teille hyvin +hyvää. Se on viinaa." + +"Vettä -- antakaa minulle vettä", sanoi Paul heikosti. "Minä näännyn +janoon." + +"Voi kauheata, kuinka kuuma hänen otsansa on!" huokasi Mercy. + +"Eikä mitään keinoa viillyttää sitä", sanoi ajuri. "Asuuko hän täällä, +rouva?" + +Rouva Drayton toi lasin vettä. Paul tyhjensi sen viime tippaan. + +"Ei, herra; tuota, tarkoitan kyllä, ajuri", sanoi kapakan emäntä +hämmentyneenä. + +"Hän ei ollut noin huono rattaille noustessaan", huomautti ajuri. + +"Oi, rakas, rakas, missä on kirkkoherra Christian?" hätäili Mercy, ja +hänen silmänsä kiersivät ympäri huonetta. + +"Herra kyllä tulee; hän on yläkerrassa, herra", selitti kapakan emäntä +ja itsekseen jotakin mutisten läpsytti tiehensä. + +Paul Ritsonin pää oli painunut rinnalle. Hänen hattunsa oli poissa +ja hiukset valuivat silmille: Vahva mies istui kokoonlyyhistyneenä +penkillä. Hän koetti kohentaa itseänsä ja pudistaa päältään tämän +kauhean voimattomuuden, joka oli hänet vallannut. + +"Oh, oh, kuka olisi luullut? Vettä -- lisää vettä", hän pyysi heikolla +äänellä. + +Mercy seisoi hänen edessään vesilasi kädessä. + +"Onkohan se hyvä hänelle, epäilen?" hän sanoi. "Oi, missä on +kirkkoherra Christian?" + +Paul Ritson huomasi lasin ja sieppasi sen molemmin käsin. Sitten hän +hymyili heikosti aivan kuin pyytäen anteeksi rajuuttansa ja joi sen +viimeiseen pisaraan. + +"Oh, hoh -- niin kuumaa ja pyörryttävää -- ja _kylmää_", hän mutisi +sekavasti. + +Sitten hän vaipui äänettömyyteen. Hetkisen kuluttua ajuri, joka oli +tukenut häntä, katsoi hänen kasvoihinsa. Silmät olivat suljetut ja +huulet riippuivat velttoina. + +"Hän on menettänyt tajuntansa", sanoi ajuri. "Eikö teillä ole +minkäänlaista vuodetta?" + +Silloin lynkytti rouva Drayton kiireesti alas aivan kuohuksissaan. + +"Teidän pitäisi auttaa häntä ylös hänen huoneeseensa", hän sanoi +läähättäen henkeään vetäen. + +"Siihen tarvitaan kaksi miestä, vai mitä luulette, rouva?" sanoi ajuri. + +Mercy oli avannut Paulin kauluksen ja vapisevin sormin hän koetti +viillyttää hänen palavaa otsaansa. + +"Oh, sanokaa herra Christianille", hän pyysi, "sanokaa, että hän on +pyörtynyt." + +Rouva Drayton riensi takaisin. Seuraavana hetkenä kuuluivat miehen +askelet laskeutuvan portaita. Hugh Ritson ilmestyi kapakkahuoneeseen. +Hän katsoi pyörtyneeseen mieheen ja koetti hänen valtimoansa. "Koska +tämä tapahtui?" hän kysyi Mercyyn kääntyen. + +"Hänen nuori vaimonsa, vai mitä?" kysyi ajuri Hughilta hieman syrjässä. + +Hugh nyökkäsi hieman päätänsä ja sanoi rouva Draytonille merkitsevästi +silmää iskien: "Teidän poikaparkanne näyttää olevan kovin kipeä." + +Kapakan emäntä katsahti vastaan hämmästynein ilmein ja melkein +änkyttäen selitti: "Herraparka --" + +"Tämän vanhan vaimon poika?" kysyi ajuri osoittaen sormellansa kapakan +emäntää. + +"Paul Drayton", sanoi Hugh. + +Mercy näki ja kuuli kaiken. Kyyneleet hänen silmissään kuivuivat äkkiä +ja luomet jäivät hämmästyksestä selälleen. Hän ei puhunut mitään. + +Hugh huomasi tämän ilmeen muutoksen. + +"Rouva Drayton", hän sanoi, "ettekö te sanonut, että teillä oli +Mercylle jotakin tärkeää tehtävää? Antakaa hänen suorittaa se heti +paikalla. -- Nyt, ajuri, auttakaa minua. Ylös. Sinne on vain yksi +porras." + +He nostivat Paul Ritsonin käsillensä ja lähtivät kantamaan häntä +kapakkahuoneesta. + +"Missä juoksupoika on?" kysyi Hugh. "Älkää antako hänen tulla tielle. +Pojista on enemmän vastusta kuin hyötyä", hän lisäsi selittäen. + +He olivat saapuneet portaan juurelle. "Nyt, ukkoseni, tanakasti. +Raskas, vai? -- aikalailla." + +He kiipesivät ylös. Mercy seisoi keskellä lattiaa kyynelettömin silmin +ja valkein kasvoin. + +Puolen minuutin kuluttua Hugh Ritson ja ajuri olivat palanneet +kapakkahuoneeseen. Merkillinen hymy leikki ajurin huulilla. Hugh +Ritsonin kasvot olivat tuhkanharmaat ja hänen huulensa vapisivat. + +Matkatavarat, jotka Greta ja Paul olivat jättäneet kapakkahuoneeseen +kolme päivää sitten, olivat vielä nurkassa. Hugh osoitti niitä +ajurille. "Ottakaa nuo kärryihinne", hän sanoi. Ajuri alkoi tehdä, +kuten käskettiin. + +Kun mies pääsi ovesta ulos, Hugh Ritson kääntyi rouva Draytoniin. +Kapakan emäntä löntysti ympäri huonetta hypistellen hermostuneesti +esiliinaansa. "Rouva Drayton", sanoi Hugh, "teidän on mentävä ajurin +kanssa pyhän Margaretin Westminsterin luostariin. Siellä teidän on +kysyttävä rouva Ritsonia, sitä rouvaa, joka jätti nuo tavarat tänne +perjantai-iltana. Teidän tulee sanoa hänelle, että teillä on hänen +tavaransa mukananne ja että hänen tulee seurata teitä St. Pancraksen +asemalle, jossa hän kohtaa miehensä ja sieltä he matkustavat takaisin +Cumberlandiin yöjunalla. Ymmärrättekö?" + +"En voi sanoa, herra, ymmärränkö oikein, pyydän anteeksi, herra. Jos +nyt sattuisi niin, että rouva kysyisi, miksi hänen miehensä ei ole +tullut häntä hakemaan, entäpäs sitten?" + +"Sanokaa sitten, mikä on totta -- ei mitään muuta, rouva Drayton." + +"Ja mitä se sitten on, herra?" + +"Että hänen miehensä on sairas. Mutta muistakaa: _ei_ vaarallisesti." + +"Oh! Sen minä voin kyllä sanoa nähtyäni, että se herraparka oli aivan +tajuton." + +Rouva Drayton sitoi hatun päähänsä ja kääri shaalin ympärilleen. Ajuri +oli pannut tavarat vaunujensa pohjalle ja seisoi nyt kapakkahuoneessa +piiska kädessä. + +"Ajurille ryyppy", sanoi Hugh. Rouva Drayton lähti pöytänsä taa. "Ei, +rientäkää rattaille, rouva Drayton. Mercy voi kyllä tarjota." + +Mercy meni myymäpöydän taa ja tarjosi likööriä ajatellen aivan muuta. + +"Kello on nyt kymmenen ja kolmekymmentä", sanoi Hugh katsoen kelloansa. +"Teidän tulee ajaa ensin Westminsterin luostariin ja sieltä St. +Pancraksen asemalle kahdentoista junalle." + +Tämän sanottuaan hän astui ulos, avasi vaunun akkunan ja kuiskasi: +"Rouva Drayton, te ette saa puhua sanaakaan pojastanne, kun +keskustelette rouvan kanssa. Muistakaa se, ymmärrättekö." + +Rouva Drayton asettautui mukavasti paikoilleen. "Kyllä, herra, enhän +tiedä, kun minä näin sen herran. Missä on Paul?" + +"Vait!" + +Ajuri tuli ulos. Hän hyppäsi istuimelleen. Seuraavana hetkenä vaunut +jyrisivät tiehensä. + +Hugh Ritson palasi sisään. Jabez oli tullut alas. "Mihin aikaan te +suljette kapakan?" kysyi Hugh. + +"Kello yksitoista, herra", vastasi Jabez. + +"Täällä ei ole ketään. Te melkein yhtä hyvin voisitte sulkea sen nyt +heti paikalla. Ei väliä. Mene nukkumaan, poikaseni. Mercy, sinun +silmäsi ovat punaisemmat kuin koskaan ennen. Mene sinäkin vuoteeseen +arvelematta." + +Mercyn silmät eivät olleet punaisemmat kuin niiden ilme oli +hämmästynyt. Hän liikkui konemaisesti. Kun hän joutui portaan juurelle, +hän kääntyi ja koetti puhua. Sanat eivät tahtoneet lähteä hänen +huuliltaan. Lopuksi hän sai omituisella äänellä sanotuksi: "Sinä et +puhunut minulle totta." + +"Mercy!" + +"Missä on kirkkoherra Christian?" kysyi Mercy, ja hänen äänensä kävi +lujemmaksi. + +"Sinä et saa käyttää tuota ääntä minulle. Tule, käy vuoteeseen, sinä +pikku olento." + +Mercyn silmät painuivat alas Hughin edessä. Hän kääntyi pois. Hugh +katsoi häntä, kunnes hän pääsi portaitten päähän. Niin varma oli Hugh +voimastaan, ettei edes tällaisena hetkenä epäillyt kykyänsä hallita +häntä. + +Mutta Mercy ei mennyt vuoteeseen. Hän pistäysi avoimesta ovesta +Draytonin huoneeseen. Huone oli pimeä; vain kuu loi kalpeita säteitänsä +poikki lattian. Mutta hän saattoi kuitenkin nähdä tunnottoman Paul +Ritsonin makaavan suorana vuoteella. + +"Ja minä olen johtanut sinut tänne valheella", hän ajatteli. Hänen +päätänsä pyörrytti ja hän nojasi sitä vuoteen päähän. Muutamia +minuutteja kului äänettömyydessä. Hän kuuli askeleita ulkopuolelta. Ne +lähenivät tätä huonetta. Selällään oleva ovi liikahti. Kun Mercyllä +ei ollut aikaa paeta, hän painautui pimeässä piiloon sängyn ja seinän +väliin. + +Kaksi miestä astui huoneeseen. Mercy tajusi heidän läsnä-olonsa +pimeässä enemmän tuntoaistillansa kuin korvillansa ja silmillänsä. +He astuivat varovasti. Pimeys peitti heidät, mutta ilmassa tuntui +heidän kuuma hengityksensä. Toinen heistä lähestyi vuodetta. Mercy +tunsi vuoteen heiluvan. Mies kumartui sen yli, ja seurasi täydellinen +hiljaisuus. Vain tunnottoman miehen tuskin kuuluva hengitys häiritsi +sitä. + +"Hän on kyllin vaaraton vielä", sanoi ääni, joka viilteli Mercyn koko +olentoa kuin tulinen miekka. "Nyt asiaan, ei ole hetkeäkään hukata." + +Tyttö lyyhistyi yhä enemmän kokoon ja pidätti hengitystänsä. + +"Saatana, ellen minä mielelläni tahtoisi päästä koko hommasta", mutisi +toinen ääni. + +Mercy tunsi molemmat miehet. Ne olivat Hugh Ritson ja Paul Drayton. + +Hugh sulki oven. "Mitä tomppelit pitävät onnena, sen viisas ottaa omin +käsin", hän sanoi matalalla, ivallisella äänellä. "Tässä jalkainne +juuressa on onni, joka on teidänlaisellenne miehelle kyllin sopiva." + +Drayton mutisi, ja Mercy kuuli toisen kirouksen tulevan hänen +hampaittensa välistä. "Minä haluan vapautua tästä enkä häpeä ilmoittaa +sitä teille." + +Hugh Ritsonin kevyt naurahdus kuului vuoteena luota. Hän seisoi yhä +Paul Ritsonin päänpohjissa. "Jos Isä Jumala tulisi teitä hakemaan +tulisilla vaunuilla ja salamat suojanansa, ette jättäisi turvallisemmin +tätä taloa kuin tämän työn tehtyänne", hän sanoi. "Tulkaa ja säästäkää +sanoja. Riisukaa pois tuo paljonpuhuva takki." + +Sitten hän kumartui vuoteen yli, ja kuului vieteripatjan natinaa. + +"Mitä tuo on?" kysyi Drayton hätääntyneellä äänellä. + +"Jumalan tähden, olkaa mies", sähähti Hugh Ritson katkerasti. + +"Sanotteko te tätä miehen työksi?" mutisi Drayton. + +Hiljainen nauru kuului uudestaan. "Ehk'ei se ole niin miehekästä kuin +ruumiiden ja kuolevien ryöstäminen", sanoi Hugh Ritson, ja hänen +äänensä oli kylmä ja kova. + +Mercy kuuli toisen mutistun kirouksen. Taivaan herra! Mitä nyt oli +tekeillä? Voisiko hän paeta? Ovi oli lukossa. Jos hän voisi päästä +sinne, hän voisi avata sen ja paeta. + +Aivan kuin vastaukseksi hänen ajatuksillensa Hugh Ritson sanoi +"odottakaa", ja astui ovelle asettaen salvankin paikoilleen. Mercy +nojasi seinään ja kuuli sydämensä sykinnän. Pimeässäkin hän tunsi, että +Paul Drayton oli vetänyt takkinsa päältään. "Hyvä pelastus!" Drayton +mutisi ja raskas vaate putosi muksahtaen lattialle. + +Hugh Ritson oli palannut vuoteen pääpuoleen. "Auttakaa minua", hän +sanoi. "Nostakaa häntä varovasti. Kas niin, minä pidän häntä ylhäällä. +Vetäkää nyt pois hänen takkinsa -- hiljaa, yksi hiha kerrassaan. Onko +se irti? Vetäkää se sitten pois." + +Toinen raskas vaate muksahti maahan. + +"Mitä poika on saanut toiseen taskuunsa, häh?" + +"Tulkaa, auttakaa vielä. Riisukaa pois kengät -- ne ovat +cumberlandilaista tekoa ja teidän on lontoolaista tyyliä -- pian." + +Drayton astui vuoteen jalkopäähän ja näpelöitsi tajuttoman miehen +jalkoja. Hän oli silloin vain kyynärän päässä tytön piilopaikasta. +Mercy tunsi hänen läheisyytensä ja alkoholin tuoksu tunkeutui hänen +sieraimiinsa. Hän oli puolipyörryksissä ja pelkäsi kaatuvansa. Hän +ojensi toisen kätensä tukeaksensa itseänsä ja se sattui sängynlaitaan +tuskin jalan päähän Draytonin kädestä. + +"Ottakaa pois sukat -- ne ovat kotikutoiset minä päästän irti kravatin. +Neula oli lahja hänellä ja sen takapuolelle on kaiverrettu hänen +nimensä." + +Kuun valojuova oli kadonnut lattialta ja kaikki oli pimeää. + +Drayton näytti pääsevän vauhkosta pelostaan. Hän nauroi ja pöyhisteli. +"Miten hiljaa tuo sankari on! Ihan kuin olisi mielissään! Totisesti -- +hän pyörtyi ihan sopivaan aikaan. Kauankohan tuo kestää?" + +"Pian riisukaa päältänne ja pukekaa ne noiden sijaan. Missä on +päällystakki, jonka lieve on revennyt? Älkää erehtykö _siinä_." + +"Siitä panen pääni pantiksi", sanoi Drayton raa'asti naurahtaen. + +Pimeässä oli kuuluvinaan jotakin liikettä. + +"Hyst!" + +Mercy tiesi, että Hugh Ritson oli tarttunut Draytonin käteen ja +molemmat kuuntelivat henkeä pidättäen. Tällä hetkellä kuu pilkisti +sisään ja kalpea juova, joka oli langennut poikki lattian, ulottui nyt +yli sängyn. Se valaisi ryöstetyn miehen kasvoja. Hänen silmänsä olivat +auki. + +"Vettä, vettä", pyysi Paul Ritson hyvin heikosti. + +Hugh Ritson astui kuun valosta pimeään veljensä selkäpuolelle, ja Mercy +näki käden pitävän viinapulloa Paulin suun edessä. + +Kun käsi kohotettiin, kasvot nytkähtivät heikosti, silmäluomet +räpähtelivät suonenvedontapaisesti ja kohotettu pää retkahti +hervottomana tyynylle. + +"Hän on äänettömämpi nyt kuin koskaan", sanoi Hugh Ritson tyytyväisenä. +Mercy tunsi tarvetta parahtaa, mutta itsesäilytysvaisto piti häntä +hiljaa. Hän ei liikauttanut jäsentäkään. Hänen päänsä nojasi seinään, +silmät tuijottivat pimeään, jano poltti hänen kieltänsä ja avautuneet +huulet olivat hehkuvan kuumat. + +"Pian! Pankaa nämä vaatteet päällenne ja suorikaamme heti tiehemme!" + +Drayton puki vaatteet päällensä ja nauroi käheästi. + +"Ja niin sopivat -- ihan kuin tehdyt -- saatana!" hän sanoi lausuen d:n +ihan oikein, vaikka se tavallisesti oli r. + +Ovi ja akkuna olivat vastakkain. Vuode oli ovesta vasemmalle pää +oveen päin. Ahdas paikka, jossa tyttö piili, oli vasemmalle akkunasta +ja akkunan edessä oli pukeutumispöytä. Drayton astui sen ääreen +järjestääkseen kravattinsa peilin edessä. Heikko kuun valo lankesi +hänen kasvoillensa ja hän näki petomaisen ilmeensä peilistä. + +Tänä hetkenä Mercyn kipeät silmät kääntyivät vuoteeseen. Hievahtamatta +kuin kuollut lepäsi siinä Paul Ritson kasvot käännettyinä ylöspäin. +Luonto oli valanut kahdet kasvot samaan muottiin -- toiset olivat +valkeat, ylevät ja rauhalliset, toiset taas pöhöttyneet, punaiset ja +riettaat, joihin intohimot olivat painaneet lähtemättömän häpeämerkin. + +"Ihan sama -- _ihan_ sama! Saatana, voisiko hänen oma äitinsä erottaa +minua omasta pojastaan." + +Hugh Ritson astui Draytonin rinnalle. Kun hän puhui, oli hänen äänensä +kylmä kuin jäätävä viima. + +"Kuule nyt. Tästä hetkestä, jolloin sinä muutat pukua, sinä lakkaat +olemasta Paul Drayton ja muutut Paul Ritsoniksi." + +"Etkös sinä sanonut, että minusta tulee Paul Lowther?" + +"Se tapahtuu myöhemmin." + +"Johan ininä sanoin, ettei tämä mahdu minun kallooni." + +"Ei väliä. Älä puhu itsellesi mitään muuta kuin 'Minun tulee olla +olevinani Paul Ritson!'" + +"No, se kyllä käy." + +"Valmis?" kysyi Hugh. Hän kääntyi vuoteeseen + +"Valmis." + +"Auta sitten minua. Meidän täytyy viedä hänen sinun ullakollesi. +Kun poliisi tulee häntä ottamaan, hänen täytyy näyttää juopuneena +piileskelevän. _Ymmärrätkö_?" + +Hiljainen, käheä nauru oli ainoa vastaus. + +Sitten he nostivat tunnottoman miehen vuoteesta avasivat oven ja +kantoivat hänet käytävään. + + * * * * * + +Mercy heräsi lamaannuksestaan kuin unesta. Kun miehet olivat menneet, +hän hiipi varpaisillaan käytävään ja omaan huoneeseensa. Ovella hän +pyörtyi ja kaatui raskaasti maahan. Välillä tajunta palasi ja hän kuuli +sanat: "Kanna hänet takaisin omaan huoneeseensa ja lukitse ovi." Samana +hetkenä hän tunsi voimakkaiden käsien tarttuvan häneen ja kantavan +hänet pois. + + + + +XVI LUKU. + + +Ennenkuin Gubblum Oglethorpe erosi Jabezista, hän koetti hyvittää +sen pahan mielen, jonka oli hänelle tuottanut. "Anna minulle kätesi +ja sovitaan pois", hän sanoi ojentaen kätensä. Mutta Jabez ei ollut +unohtanut, mitä Gubblum oli hänelle mustasta silmästä sanonut. Hän ei +vastannut mitään. + +"Hänet saa hulluna hirttää", ajatteli Gubblum. "Hän on kenkku kuin +löntyskä." Sitten Gubblum muisti, millä keinoin hän oli koettanut saada +pojan reilummaksi, kuitenkaan onnistumatta. "Hän vei mun shillingini +kuin kelpo koijari", hän ajatteli. "Sietäisi tuommoinen tolvana leipoa +uudestaan." + +Jabez pani kynttilän kädestään ja vetäytyi huoneesta katsoen toiseen +kuin kummitukseen. + +"Ei sun tartte pelätä mua. En mää aio sull' pahaa tehrä", sanoi Gubblum +leveimmällä murteellansa. Jabez työnsi oven auki. "Hänen päänsä on +pudingista ja pannurieskasta", ajatteli Gubblum. + +Sitten kerjäläinen istui vuoteen reunalle ja ajatteli, mitä järjellistä +syytä pojalla oli muuttua tuollaiselle tuulelle. Hän istui kauan, ja +monia teräviä ajatuksia kulki hänen aivojensa läpi. Lopuksi hän muisti, +että oli sanonut jotakin sopimatonta Jabezin mustasta silmästä. Se oli +nähtävästi arka kohta. "Epäilemättä siinä arvasin oikein", hän päätti. + +Juuri kun kerjäläinen oli päässyt tähän tulokseen, hän kuuli jonkun +nousevan ja sitten laskeutuvan portaita, jotka johtivat hänen ovensa +viereen. Gubblum ymmärsi tämän merkitsevän sitä, että talo oli niin +täynnä vieraita, että niitä makasi ylisilläkin. "Hoh, eipä uskoisi, +että tämä on niin haettu yöpaikka", hän ajatteli. + +Hän riisuutui, meni vuoteeseen ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Hän +loikoi odotellen unta ja miettien epäonnistunutta yritystään koettaa +saada Jabezia luopumaan äänettömyydestään. Sitten hän harmitellen +muisti, että poika oli aina nauranut hänelle huolimatta "shillingin +juomarahasta." + +"Oh, se oli vain hänen kollomaisuuttaan", hän ajatteli, kääntyi seinään +päin ja käyttäen sieraimiaan torvina alkoi omalla tavallaan hörrittää +viihdytyslaulua unimatille. + +Ollen juuri pääsemäisillään unen helmoihin Gubblum äkkiä havahtui +täysin hereille. Oven takaa kuului raskaita, varovaisia askeleita. +Kerjäläinen kohentautui ylös ja kuunteli. + +"Tässä nurkassa on liian pimeä", sanoi muuan ääni. "Sytytä tuli." + +Gubblum nousi vuoteesta, pani korvansa oveen ja kuunteli. + +Kuului poistuvia askeleita. Sitten mies, joka ensiksi; oli puhunut, +virkkoi taaskin: "Joutuin, tänne! Meidän täytyy joutua junalle +yksitoista ja viisitoista." + +Ääni herätti Gubblumin muiston vireille. Hän tunsi sen. Se oli sen +miehen ääni, jonka hän kaikista viimeisimmäksi luuli kuulevansa tässä +talossa -- Hugh Ritsonin. + +Askelet lähestyivät ja valojuovat tunkeutuivat Gubblumin pimeään +huoneeseen. Hän tuijotti oveen. Siihen oli kaivettu kolme pientä reikää +tuulettamista varten. + +"Pane kynttilä lattialle ja ota jaloista. Minä menen edeltä", sanoi +sama ääni. + +Gubblum kurottautui varpailleen ja koetti nähdä, mutta hän oli liian +lyhyt ulottuakseen reikiin. Hänen vuoteensa vieressä oli tuoli, jolle +hän oli jättänyt sammutetun kynttilänsä. Hän nosti kynttilänjalan pois, +siirsi tuolin varovasti ovelle ja nousi sille. Nyt hän näki kaiken. + +Siellä oli kaksi miestä ja hän tunsi heidät molemmat -- Ritsonin +veljekset. Ah, eikö hän ollut sanonut, että Paul piti tätä kapakkaa? +"Kyllä minä seuraavalla kerralla niille näytän!" ajatteli kerjäläinen. +"Odota! Mitä tuo on? Mitä ne raahaavat kyyhkyslakkaan?" + +"Oh -- saatana, miten paljon se junkkari painaa!" + +Se oli toisen miehen käheä ääni. Kynttilä paloi lattialla hänen +takanansa. Se loi valoansa hänen selkäänsä. "Jos minä voisin tyrkätä +tuota lurjusta vähän syrjään, minä voisin nähdä, mitä heidän välissään +on", ajatteli Gubblum. + +Miehet olivat nyt portaan päässä. + +"Käänny ja mene syrjittäin", murahti ensinmainittu ääni. + +Molemmat miehet kääntyivät. Sinä hetkenä valaisi kynttilä kaikkien +näiden kolmen kasvoja. + +"Taivaan herra, mitä tuo on?" ajatteli Gubblum. + +Kannettava oli miehen ruumis. Mutta juuri kasvot hämmästyttivät +Gubblumia -- ne olivat varmasti Paul Ritsonin kasvot. + +Gubblumin silmät tutkivat samalla kertaa koko ryhmää. Hän näki kaksi +Paul Ritsonia yhdellä kertaa ja toinen niistä makasi hiljaa kuin +kuollut. + +Tämä kauhistava näky kesti hetkisen ja sitten kuului kopin oven +avaaminen ja sulkeminen. Molempien miesten raskaat askelet kuuluivat +laskeutuvan kiireesti portaita ja häipyvän alas kapakkahuoneeseen. + +Gubblum kuunteli kaikilla aisteillansa. Hän tiesi, että ulko-ovi +avattiin ja suljettiin. Hän kuuli etenevien askelten häipyvän ulkona. +Kaikki talossa oli ihan äänetöntä. + + * * * * * + +Kaksi miestä rientäessään Hendonin rautatien asemalle pysähtyi +tienhaarassa, josta mentiin poliisikamarille ja -- vankilaan. + +"Mene sinä eteenpäin ja pidä huoli itsestäsi, minä seuraan jäljestä +viiden minuutin kuluttua", virkkoi toinen. + +"Ethän vain aikone antaa miestä ilmi?" epäili toinen. + +Vain kärsimätön murahdus kuului vastaukseksi. Ensinmainittu oli +kääntynyt ympäri. Ehdittyään poliisikamarille hän soitti kelloa. Eräs +kersantti avasi oven. + +"Minä olen löytänyt etsimänne miehen", sanoi Hugh Ritson. + +"Mistä, herra?" + +"Haukka-Haikarasta." + +"Kuka hän on?" + +"Paul Drayton. Te löydätte hänet kapakan läntisestä päätykopista -- +juopuneena. Älkää hukatko hetkeäkään. Menkää heti." + +"Onko se herra, joka taisteli hänen kanssaan, vielä siellä -- herra +Paul Ritson?" + +"Ei, hän matkustaa kotiin tänä iltana." + +"Mikä on hänen osoitteensa maalla?" + +"Ghyll, Newland, Cumberland." + +"Ja teidän, herra?" + +"Minä olen hänen veljensä, Hugh Ritson, ja minun osoitteeni on sama." + +"Me lähdemme heti." + +"Ottakaa käsirautanne mukaan ja katsokaa, sopivatko ne. Minä tunsin +hänet revitystä ulsterista. Hyvää yötä." + + + + +XVII LUKU. + + +Niin pian kuin etenevät askeleet olivat lakannet kuulumasta Gubblumin +korviin, hän pisti kiireesti tärkeimmät vaatteet ylleen, avasi +varovasti sänkykamarinsa oven ja astui eteiseen. Hän oli aivan pimeässä +ja kopeloiden tapasi ne portaat, joita myöten ne kaksi miestä olivat +kuormansa ullakolle kantaneet. Hän astui alimmalle portaalle ja oli +jo päässyt muutamia askeleita ylös, kun hän kuuli omituista ääntä. +Se kuulosti lapsen itkun ja sairaan miehen valituksen sekoitukselta. +Kuuluiko se ullakolta? Gubblum kurotti päätänsä ja kuunteli. Ei. Ääni +kuului käytävän toisesta päästä. Nyt se oli vaiennut ja kaikki oli +hiljaa. Mikä merkillinen talo tämä olikaan! + +"Ei näe otsaansa-iskevää", ajatteli Gubblum. "Minä otan valkean." + +Palaten huoneeseensa hän raapaisi tikulla tulen ja palasi eteiseen +suojaten kämmenellään vasta-sytytettyä kynttilää. Taas kuului kiivas +itku. Se oli kuuluvinaan hänen edestään, takaansa, yläpuoleltansa ja +kaikkialta. Gubblumin polvet notkahtelivat, mutta hänen kovettunut +sydämensä ei antanut järkyttää itseänsä. + +"Kerrassaan merkillinen talo", hän ajatteli, ja samana hetkenä +paukutettiin ankarasti ovea eteisen toisessa päässä ja kuului huuto: +"Auttakaa, auttakaa!" + +Gubblum hyökkäsi siihen suuntaan, josta ääni kuului. + +"Päästäkää minut ulos!" huusi ääni sisäpuolelta. + +Gubblum koetti avata ovea. Se oli lukittu. + +"Auttakaa, auttakaa!" kuului taas. + +"Tuossa paikassa, odottakaa pikkuisen", huudahti Gubblum, ja +asettaen kynttilän lattialle hän painoi olkansa oveen ja jalkansa +vastassa-olevaan seinään. + +"Auttakaa, auttakaa! Päästäkää minut ulos! Pian, pian!" kuului sisältä +yhä kiihkeämmin. + +"Nyt on saakeli", mörisi Gubblum puuskuttaen. + +Silloin lukko pääsi nauloista irti, ja ovi lensi auki. Huonolla valolla +Gubblum ei aluksi nähnyt mitään. Silloin hyökkäsi pimeästä huoneesta +häntä vastaan nainen villein elein ja kasvoillaan ääretön tuska. Se oli +Mercy Fisher. + +Kun he tunsivat toisensa, seurasi hetken äänettömyys. Mutta se kesti +vain hetkisen ja hetket olivat nyt liian kalliit. Kyyneltulvan +vuotaessa tyttö kiireesti kertoi, mitä oli tapahtunut. + +Gubblum ei ymmärtänyt juuri enempää, kuin että tässä oli tehty +konnantyö. Mercy ei nähnyt muuta kuin sen, että hänet oli petetty ja +siten hän oli ollut välikappaleena tässä tihutyössä. Se oli kylliksi. + +"Ne lurjukset! Minä tahtoisin pehmittää heidän selkänsä rottingilla", +sanoi Gubblum. + +"Oi, mihin ne ovat hänet panneet -- mihin, mihin?" huusi Mercy käsiänsä +väännellen. + +"Älkää sitä hätäilkö -- _minä_ tiedän", sanoi Gubblum. "Minä seurasin +heitä, kun he nousivat portaita. Tulkaa, tyttöseni, älkääkä itkekö ja +parkuko kuin pieni lapsi." + +Gubblum sieppasi kynttilänsä ja riensi käytävän päähän ja portaita ylös +kuin apina, ja Mercy seurasi kintereillä. + +"Luulen, että ne ovat lukinneet tuon oven", epäili Gubblum. + +Mutta ei, avain oli ovessa ja Gubblum vetäisi sen auki. Sitten hän +kurkisti ullakolle pitäen kynttilää päänsä päällä. Kun silmä ehti +tottua heikkoon valoon, he näkivät miehen ruumiin suorana patjalla, +joka oli tyhjän huoneen lattialla. He juoksivat sen luo ja kohottivat +päätä. + +"Hän on isänsä poika, sen voin taata", sanoi Gubblum. "Ja se lurjus, +joka on hänen kuvansa, ei ole muuta kuin luonnon oikku." + +Mercy oli polvillaan tunnottoman miehen vieressä hyväillen hänen +käsiänsä ja näki, että silmäluomet suonenvedontapaisesti värähtelivät. + +"Kattokaas, hän tulee tuntoihinsa. Juoskaapa vettä, tyttöseni", sanoi +Gubblum. + +Mercy katosi ja palasi heti. + +"Antaa olla, antaa olla, hän selviää tuossa paikassa. Hierokaa hänen +otsaansa -- kostuttakaa kätenne, tyttöseni -- kaatakaa vettä -- niin, +se riittää -- liian paljon imelää turmelee koiran." + +Paul Ritson avasi silmänsä. + +"Pankaa vesi pois, tyttöseni -- se on tehnyt tehtävänsä -- levätkää +vähän, poikaseni -- juotavaa? -- no, tilkkanen vettä." + +Paul katsoi häneen. Hänen verestävät silmänsä olivat täynnä kysymyksiä. +Mutta aluksi hänen kielensä ei tahtonut totella. Hän katseli seinän +raoista pilkistävää kuutamoa, rappeutuneita seiniä ja sitten taas +kerjäläisen kasvoihin. Hän huomasi Mercyn ja hymyili. + +"Missä me olemme, tyttöseni?" hän kysyi heikosti. + +"Tämä on Haukka-Haikara", vastasi tyttö. + +"Miten minä olen tänne tullut?" hän kysyi taas. + +Mercy peitti kasvonsa ja nyyhkytti. + +"Minä toin teidät", hän vihdoin kuiskasi. + +Paul katsoi häneen hetkisen sekavin ilmein. Sitten muisto täydelleen +palasi. + +"Minä muistan", hän sanoi hiljaa. "Minua pyörrytti -- en ollut nukkunut +kahteen yöhön -- en hetkeäkään levännyt -- kulkenut vain lakkaamatta +katuja." + +Sinä hetkenä tuli hyökylaineen tavoin kaikki mieleen, ja hän sulki +katkerasti valittaen silmänsä. Hänen jaloissaan Mercy peitti kasvonsa +ja nyyhkytti ääneen. + +Paul kohosi voimattomana kyynärpäilleen. + +"Missä on kirkkoherra Christian?" hän kysyi ja katseli ympärilleen +koettaen hymyillä. + +Ääretön tuska valtasi tytön. + +"Minä valehtelin sen teille", hän nyyhkytti. + +Hymy katosi Paulin huulilta. + +"Valehtelit! Mitä valehtelit?" + +Hänestä tuntui kuin hänen järkensä menisi sekaisin. + +"Minä sanoin teille, että kirkkoherra Christian olisi täällä, kun +tahdoin tuoda teidät tänne. Hän ei ole täällä." + +Ja Mercy näytti menehtyvän itkuunsa. + +"Mutta, tyttö hyvä, miksi?" + +"He toivat teidät tähän huoneeseen ja jättivät tänne ja nyt he ovat +menneet." + +"He! Ketkä?" + +"Veljenne Hugh ja herra Drayton." + +Paul tunsi kuoleman piston sydämessään. + +"Kuka se Drayton on?" + +"Teidän ilmetty kuvanne, poikaseni", sanoi Gubblum, "mies, josta puhuin +teille kauan sitten -- hän, joka pitää tätä kapakkaa." + +Paulin silmät pyörivät älyttöminä. Hänen hermostuneet sormensa +hypelöitsivät revittyä ulsteria, joka oli hänen päällään. + +"Mitä tämä on?" hän sanoi tarkaten muuttunutta pukuansa. + +"Kun te olitte tajutonna, he riisuivat teiltä pukunne ja panivat toisen +sijaan", selitti Mercy. + +"Kenen vaatteet nämä ovat?" + +"Herra Draytonin." + +Paul hypähti jaloillensa. + +"Missä ovat ne miehet", hän kähisi. + +"Ne ovat menneet." + +"Mihin?" + +"Asemalle; se oli kaikki, mitä kuulin." + +Paul vilkuili ympärilleen hulluin ilmein. Mercy heittäytyi hänen +jalkoihinsa ja itki katkerasti. + +"Antakaa minulle anteeksi -- oi, antakaa minulle anteeksi!" + +Paul katsoi häneen hämmentyneenä. Hänen aivonsa tuntuivat jähmettyneen. +Hän painoi käsivartensa kasvojensa yli aivan kuin taistellaksensa +itsensä vapaaksi jostakin kauheasta ja saadakseen ajatuskykynsä +takaisin. + +"Miksi, hyvä tyttöseni, mitä tämä on?" hän sanoi heikosti hymyillen ja +koettaen nostaa häntä ylös. + +"Kuka on Westminsterin luostarissa?" kysyi Mercy. Se muutti Paulin +olennon kokonansa. + +"Miksi? Mitä siitä?" hän sanoi. + +"Rouva Drayton lähetettiin sinne ajurilla ja hänen tuli kertoa +rouva Ritsonille, että hänen on saavuttava kahdentoista junalle St. +Pancraksen asemalle palatakseen miehensä kanssa Cumberlandiin." + +Ennen kalpeat kasvot muuttuivat äkkiä vanhoiksi ja aavemaisiksi. + +Seurasi kauhea äänettömyys. + +"Onko se totta?" hän kysyi. + +"On, on", huusi tyttö. + +"Nyt luulen näkeväni kaiken -- luulen ymmärtäväni", änkytti Paul. + +"Antakaa minulle anteeksi", huusi tyttö. + +Paul näytti tuskin huomaavan häntä. + +"Minut on jätetty tähän huoneeseen tajuttomana, ja roisto, joka on +minun näköiseni -- missä hän on nyt?" + +Hän taisteli sairautta vastaan, joka tahtoi hänet painaa maahan. Hänen +aivonsa herpautuivat. Kädet tulivat kosteiksi. Hän horjahti ja nojasi +seinään. + +"Levätkää hetkinen, poikaseni", pyysi Gubblum. "Te pyörrytte pian +uudestaan." + +Paul nousi jälleen jaloillensa. Hänen kasvonsa vääntyivät vihasta. + +"Ja se kirottu nainen, joka houkutteli minut tähän taloon, on tuossa", +hän sanoi vihasta tuohtuneella äänellä. + +"Antakaa minulle anteeksi -- antakaa minulle anteeksi!" itki tyttö +hänen jaloissansa. + +Paul otti häntä olkapäistä, nosti hänet polvillensa ja käänsi hänen +kasvojansa ylöspäin, kunnes heidän silmänsä kohtasivat. + +"Minä tahdon nähdä hänet", hän sanoi käheästi "Kuka olisi sitä uskonut?" + +"Antakaa minulle anteeksi -- antakaa anteeksi!" huusi tyttö. + +"Nainen, nainen! Mitä minä olin tehnyt sinulle mitä, mitä?" + +Mercyn hillitön nyyhkytys oli ainoa vastaus. + +Raivoissaan Paul tarttui hänen kurkkuunsa. Kauhea aikomus oli +kirjoitettu hänen kasvoillensa. + +"Ja tämä on se sama nainen, joka oli saattaa vanhan isänsä harmaan pään +ennenaikaiseen hautaan", hän sanoi katkerasti ja heitti hänet luotansa. + +Sitten hän horjahti taapäin. Hänen vähäinen voimansa oli paennut. +Seurasi äänettömyys. Kuului vain tytön katkera itku. + +Seuraavana hetkenä oudontyynenä, surulliset silmänsä ilman kyyneleitä +Paul astui hänen luokseen ja nosti hänet jaloillensa. + +"Minä olin väärässä", hän sanoi, "totisesti, minä olin väärässä. Sinä +et voinut valehdella minulle tuolla tavalla -- et tietäen. Ei, ei, ei!" + +"Ne sanoivat minulle, mitä minä sanoin teille", huokasi tyttö. + +"Minä olen syyttänyt sinua kaikesta siitä, tyttöparka." + +"Sittenhän te annatte minulle anteeksi?" kysyi Mercy kohottaen nöyrästi +silmänsä. + +"Anteeksi? Pyydä Jumalalta anteeksi, tyttö. Minä olen vain ihminen, ja +sinä olet tuhonnut minun elämäni." + +Portaista, kuului askeleita, ja Jabez-poikanen ilmestyi yliselle +kynttilä kädessä. Hän oli odotellut kapakan emäntää, kun kuuli ääniä +yläkerrasta. + +"Kuuleppas mies", sanoi Gubblum. "Eks' näe isäntääsi alakerrassa?" + +Jabez irvisti ja katsoa toljotti Paul Ritsoniin. + +"Kuule, mies, näiks' kahren miehen lähtevän talosta viitisentoista +minuuttia sitten?" + +"Näin kyll'", sanoi Jabez. "Ja varmaan toinen oli se herra, joka tul' +tänn' äsken -- ja yks' toinen miäs." + +"Toinen mies -- sinun isäntäsi, tarkoitat kai?" + +Jabezin suu levisi korviin asti. + +"Kuuliks' sä mitään?" + +"Mää kuulin sen herran sanovan, ett' heirän täytyy oll' St. Pancraksen +asemall' puol'yön aikaan." + +Paul kopeloitsi kelloa taskustansa. Se oli poissa. + +"Mitä kello on?" hän kysyi. + +"Viistoist' yl' ykstoist', herra", sanoi Jabez. "Mää kattoin juur'." + +Paulin kasvoille ilmestyi järkkymätön päätös. + +"Minun täytyy seurata heitä", hän sanoi. "Olen hukannut aikaa jo +kylliksi." + +"Mitä, mies! Te ette ikinä tapaa -- ja olette heikko kuin kapalovauva. +Kaatuisitte tielle kasaan kuin märkä säkki." + +Paul oli työntänyt oven auki. Kiihko antoi hänelle voimaa. Seuraavana +hetkenä hän oli kadonnut. + +"Minnekkäs isäntä lähti? St. Pancraksen asemall'?" kysyi Jabez. + +"Sama se sulle, pois tieltä. Laita pehmeä pääsi vuoteeseen, niin on +parasta", pyllähti Gubblum. + +Jabez ei kuitenkaan seurannut kerjäläisen neuvoa. Hän palasi +kapakkahuoneeseen odottamaan rouva Draytonia, jonka harvinainen +poissa-olo herätti monenlaisia ajatuksia pojan hitaassa kallossa. +Hän tapasi oven auki ja siitä hän päätti, että hänen isäntänsä oli +jo mennyt. Hänen kätensä oli ovenrivassa, sillä hän aikoi sulkea +ja salvata sen, kun hän kuuli kiireisten askeleitten lähestyvän. +Seuraavana hetkenä kaksi miestä hyökkäsi hänen ohitsensa sisään. + +"Missä on herra Drayton?" kysyi toinen puuskuttaen, kun oli liian +kiivaasti juossut. + +"Hän meni juuri", vastasi Jabez. + +"Onko se totta, poika?" kysyi mies pannen kätensä pojan olalle. + +"Hän on mennyt St. Pancraksen asemalle, herra. Hän aikoo joutua sinn' +puol'yön aikaan", selitti Jabez. + +Poika oli tuntenut vieraat ja vapisi. + +Miehet katsahtivat toisiinsa. + +"Se _oli_ Drayton -- se mies, joka juoksi ohitsemme tiellä", sanoi +toinen. + +"Ole varma siitä", myönsi toinen. "Tutki talo. Minä odotan sinua +täällä." + +Parin minuutin kuluttua nämä miehet olivat yhdessä jättäneet talon. + + * * * * * + +Viittätoista minuuttia myöhemmin Hendonin aseman päivystäjä näki miehen +juoksevan aseman poikki ja hyppäävän junaan juuri, kun vaunut lähtivät +liikkeelle. Hän huomasi, että mies oli avopäin, vaatteet olivat +epäjärjestyksessä ja ulsterista oli kiskaistu pala pois. Hän luuli +tuntevansa hänet. + +Juna oli juuri lähtenyt, kun kaksi miestä tuli juosten päivystäjän +eteen. + +"Mennyt!" sanoi toinen pettyneenä. + +"Se oli 11,35 juna Kings Crossiin", sanoi toinen. -- "Menikö siihen +täältä ketään, päivystäjä?" + +"Meni, kersantti -- Haukka-Haikaran Drayton", vastasi päivystäjä. + +"Seuraava juna St. Pancrakseen on 11,45?" + +"Niin on, herra -- saapuu sinne kello kaksitoista." + +"Ei kai se myöhästy?" + +"Tulee aikanaan." + +Molemmat miehet katsahtivat kelloonsa. + +"Meillä on kyllin aikaa." + + + + +XVIII LUKU. + + +Vaunut, jotka veivät rouva Draytonin Lontooseen, kulkivat tuttuja +seutuja, jotka herättivät monenlaisia muistoja. Ajatukset hänen +vanhassa päässään olivat kuin vesilinnut merellä -- milloin siellä, +milloin täällä milloin ladellen ilmassa, milloin taas sukeltaen +syvyyksiin. Kun he kulkivat Child Hillin ja New Endin synkkiä teitä, +hän koetti vaivata aivojansa ymmärtääksensä sitä asiaa, mille hänet +oli lähetetty. Mitä varten oli se herra tuotu Hendoniin? Miksi, vaikka +oli sairas, hänet viedään niin pian pois? Miks'ei, jos hänet nyt pitää +pois viedä, häntä pantu samoihin vaunuihin ja saatettu Cumberlannin +asemalle? Mistä syystä hänet oli lähetetty luostariin hakemaan sen +herran vaimoa, kun herra itse olisi saattanut mennä? Miksi oli rouva +luostarissa? Kapakan emäntä puristi huulensa yhteen ja koetti turhaan +pinnistää kuivuneita aivojansa saadakseen valoa tähän hämärään +kysymysten paljouteen. + +Kun hän ajatteli kotiinsa jäänyttä sairasta herraa, johtui hänen +mieleensä oma poika ja monet ajatukset kiertyivät häneen. Paul ei ollut +hänen poikansa eikä hänen nimensä ollut Drayton. Kenen poika hän oli, +sitä hän ei tiennyt eikä hän hänen nimeänsä ollut koskaan kuullut. +Mutta hän oli tehnyt kaikkensa hänen puolestaan siitä asti, kun hän +oli pieni lapsi, eikä ainoakaan äiti rakasta poikaansa enemmän kuin +hän rakasti Pauliansa. Mikä viheliäinen pieni raukka se olikaan kerran +ollut, ja miten monesti olivatkaan naapurit päätänsä pudistaen sanoneet: + +"Teillä ei ole siitä koskaan iloa. Kova kohtalo on syntymästä asti sen +pikkuraukan osa." + +Se oli kolmekymmentä pitkää vuotta sitten, ja nyt oli Paul koko +Hendonin hauskin nuorukainen. Ah! Silloin ei oltu Hendonissa, vaan +Lontoossa ja hänen puolisonsa, se hyvä mies, oli elossa ja parhaissa +voimissa. + +"Se kyllä vielä varttuu, Martha", hänen oli tapana sanoa, ja se pikku +raukka näytti ymmärtävän ja koetti hymyillä, kun hän kutitti sormellaan +sen masua. + +Sitten johtuivat kapakan emännän ajatukset pimeihin päiviin, jolloin +leipää oli niukalti ja ystävät sanoivat: + +"Liikaa vastusta. Mitä varten te pidätte liian suun elätettävänä? +Viekää kakara löytölasten seimeen." + +Mutta hänen miehensä, Jumala häntä siunatkoon, -- oli aina sanonut: + +"Ei se vahingoita, jos antaa lapselle tilkkasen soppaa. Pidä hänet, +Martha, hän tuottaa sinulle vielä lohtua ja iloa, vanha vaimo." + +Rouva Drayton itki hartaasti ajaessaan pimeää tietä. + +Sitten tuli pahat ajat. He jättivät kaupungin ja ottivat Hendonin +kapakan. Mutta sitten tapahtui kaikista pahin, sillä niin pian kuin he; +olivat saaneet kaiken siististi ja mukavasti järjestetyksi, kuoli hänen +miehensä. Hän sairasti viikon ja kun kuolema tuli, hän tahtoi nähdä +lapsen. + +"Anna poika minulle", hän pyysi, ja hän antoi lapsen hänen käsiinsä +vuoteeseen. Silloin hän kohotti laihan valkean kätensä ja koetti +silittää lapsen kiharoita, mutta käsi vaipui sen kasvoille. + +Rouva Drayton kohentausi istuimellaan ja koetti karkoittaa ne muistot, +jotka näitä ajatuksia seurasivat, mutta tie oli pimeä, ei näkynyt muuta +kuin taivas, eivätkä muistotkaan lähteneet mielestä. Hän muisti niitä +aikoja, jolloin Paul oli kehittynyt hauskaksi nuorukaiseksi -- hän oli +iloinen, vilkas ja vallaton, valmis mihin kepposiin tahansa ja hänen +tähtensä sai aina olla huolissaan. Eikä ollut miehen kättä taluttamassa +häntä, ja ihmiset pudistivat päätänsä sanoen: "Hän ei kunnialla kuole, +hänellä on pahuus veressä." Poikaparka Eihän se ollut hänen syynsä, +että hän oli kehittynyt hieman villiksi ja hillittömäksi, raa'aksi ja +ilkeäksi omalle äidilleenkin, kuten voidaan sanoa, kun hän tyrkki häntä +saatuaan väkeviä, löi, kun oli juovuksissa eikä tiennyt, mitä teki, +ei koskaan pannut kättään rehelliseen työhön, vaan uneksi päivästä +päivään onnesta, jonka hän joskus saavuttaisi, ja kiersi ja mellasti +kaikkialla, eikä koskaan tyyntynyt elämään onnessa ja rauhassa kotona. +Eihän se ollut hänen syynsä: huonot toverit olivat johtaneet hänet +harhaan. Eikä hän moittinut -- ei rahtuakaan. Jokaisen naisen tulee +valmistua sellaista kärsimään. On varattava runsaasti kärsivällisyyttä, +jos saa miehisen olennon lähettyvilleen -- siinä kaikki. + +Ajatus pahoista tovereista toi kapakan emännän mieleen Hugh Ritsonin, +jonka merkillistä lyöttäytymistä heidän seuraansa hän ei ollut koskaan +ymmärtänyt. Herrahan oli niin omituisella tavalla tunkeutunut taloon ja +hänellä näytti olevan salaperäinen vaikutusvoima Pauliin. Hän näytti +tietävän jotakin Paulin äidistä. Paul itse oli tutkinut asiaa kauan +aikaa sitten ja päässyt selville, että rouva oli paennut turvakodista +ja kadonnut jäljettömiin. Ja nyt tuli tämä vieras herra valokuvineen ja +sanoi, että hän oli kuollut. + +Ihmisparka, kuinka hyvin rouva Drayton muistikaan hänet! Ja siitä +oli jo kolmekymmentä vuotta! Hän ei kertaakaan jälkeenpäin ollut +nähnyt rouvaa eikä kuullut hänestä kuin kerran, ja sekin tapahtui +kaksikymmentä viisi vuotta sitten. Eräänä päivänä hän oli hakemassa +hiiliä Pimlicosta ja siellä hän tapasi vanhan naapurin, joka sanoi: +"Rouva Drayton, teidän vuokralaisenne, joka hukutti itsensä, tuli +eräänä päivänä hakemaan lastansa, mutta te ja miehenne olitte +muuttaneet pois." Voi kuitenkin, että se nuori raukka on nyt kuollut ja +mennyt pois, ja hän itse, joka jo silloin luuli olevansa vanha, eli ja +oli terve ja voimakas! + +Nyt kulkivat vaunut Lontoon vilkkaitten katujen kautta ja kapakan +emännän ajatuksenjuoksu katkesi. Vain epäselvästi hän tajusi, minne +oli matkalla. Vaunut veivät häntä sinne ja niiden tuli tuoda hänet +takaisin. Kun he saapuvat luostariin, hänen tuli kysyä rouva Ritsonia +ja sanoa, että hänet oli lähetetty noutamaan häntä St. Pancraksen +asemalle, jossa hän tapaisi miehensä ja saisi hänen kanssaan matkustaa +takaisin Cumberlandiin sydänyön junalla. Siinä kaikki. + +Kello luostarin tornissa löi puoli kaksitoista, kun vaunut kulkivat +Parlamentin torin halki. Seuraavana hetkenä he pysähtyivät luostarin +eteen Abbey Gardensilla. + +Ajuri hyppäsi alas, soitti kelloa ja auttoi rouva Draytonia maahan. +Rautaportti ja ovi avautuivat melkein yht'aikaa, ja kynnykselle +ilmestyi eräs nunna lamppu kädessä. Rouva Drayton löntysti portaita +ylös ja astui eteiseen. Synkkä hämärä täytti suuren suojan, jossa ei +ollut kuin pari viheliäistä tuolia ja pöytä. Nunnalla oli sarssipuku ja +huntu, jonka päät muodostivat neliön hänen rinnalleen, vyö uuman ympäri +ja sivulla riippui rukousnauha. + +"Voisinko minä tavata täällä asuvaa rouva Ritsonia?" kysyi kapakan +emäntä. + +Nunna hätkähti hieman ja vastasi sitten matalalla, surullisella +äänellä, joka vaikutti enemmän kuin sanat. Rouva Draytonin silmät +olivat nyt tottuneet pimeään ja hän katsoi tarkemmin nunnan kasvoihin. +Ne olivat huolten ja pilvien peittämät, ja kun ne hetkeksi kohotettiin +häneen päin, rouva Drayton vavahti kuin kuoleman käsi olisi häneen +koskenut. + +Ne olivat Paulin äidin kasvot -- vanhemmat, surullisemmat ja kylmemmät, +mutta kuitenkin samat. + +Nunna painoi silmänsä alas ja teki ristinmerkin. Sitten hän astui +kiireesti kuulumattomin askelin käytävän toiseen päähän ja soitti +kumeaa vaskirumpua. Tuskin oli ääni vaiennut, kun toinen sisar -- +kokelas, puettuna, kuten edellinenkin, mutta valkeaan -- ilmestyi. +Rouva Drayton vapisi päästä jalkoihin, mutta hän kertasi kuitenkin +kysymyksensä ja hänet vietiin tyhjään, koleaan huoneeseen ja jätettiin +yksin. + + + + +XIX LUKU. + + +Kun Greta erosi Hugh Ritsonista kolme tuntia sitten, hän oli vaipunut +epätoivoon. Toinen peloittava uhkaus oli saanut hänet kauheaan tuskaan. +Häntä oli vaadittu valitsemaan toinen kahdesta pahasta. Hän ei uskonut +Hugh Ritsonin voimaan ja hylkäsi ne molemmat. Mutta tämä epävarmuus oli +kauhea. Mihin asti voisi intohimo, tyydyttämätön intohimo, häväisty ja +hylätty intohimo johtaa sellaisen miehen, kuin oli Hugh Ritson? Ilman +sääliä, ilman tunnonvaivoja tämä mies, jonka tahto oli luja kuin kallio +ja jonka sydän ei milloinkaan kysynyt, mikä on totta, ei hämmästynyt +kauheimpiakaan yrityksiä. Mitä hän oli tarkoittanut? + +Gretan ensimmäinen mielijohde oli mennä etsimään miestänsä, mutta se +oli turha ja hullu ajatus. Mistä hän etsisi häntä? Sitäpaitsi hän +oli luvannut jäädä luostariin, kunnes hänen miehensä tulisi häntä +noutamaan ja hänen täytyi pitää sanansa. Hän ei mennyt illalliselle, +kun vaskirumpu kaikui, vaan vetäytyi omaan huoneeseensa. Kello kutsui +iltahartauteen, mutta Greta ei mennyt kappeliin. Hän vaipui maahan ja +itki katkeria kyyneleitä. Iltalaulun säveleet kaikuivat tänne asti, +mutta hän makasi yhä maassa ja itki. Ei ollut mitään valoa tässä +pimeydessä, ei mitään muuta tietä ulos näistä tuskien sokkeloista kuin +odottaa ja kärsiä. + +Hitaasti hiipi hänen mieleensä varmuus, ettei Hugh Ritson ollut +turhaan uhannut. Hän oli päättäväinen mies. Hän oli antanut hänelle +valittavaksi kaksi tietä ja eikö hän ollut valinnut itsekkyyden tietä? +Jos Paul, hänen miehensä, oli hädässä -- huolimatta siitä, minkälaisten +konnanjuonien vuoksi -- oliko liian paljon pyytää, että hän, hänen +vaimonsa, pelastaakseen hänet suorittaisi uhrin, joka kaikista +raskaimmin kohtaisi juuri häntä, vaimoa? Hugh Ritson oli ollut oikeassa +-- hän oli valinnut itsekkyyden tien. Oh, missä oli herra Christian? +Hän oli sähköttänyt hänelle ja hän oli vastannut tulevansa. Mutta tunti +tunnin jälkeen oli kulunut eikä hän ollut saapunut. + +Kolme, tuntia kului hirveässä tuskassa. Hän kuuli sisarien kulkevan +kaikuvia kivikäytäviä ja vetäytyvän kammioihinsa, ja sitten koko talo +muuttui hiljaiseksi kuin hauta. Ei pienintäkään kohinaa kuulunut tänne +tyyneen pyhättöön suuren maailman virrasta, joka loiskien, kuohuen ja +vaahdoten vyöryi sen lähettyvillä kuljettaen miljoonia ihmisiä kuin +lastuja mukanaan. + +Hänen akkunansa oli Abbey Gardensille päin. Kaikki sen alla oli +hiljaa. Ei kuulunut ainoatakaan askelta käytävältä. Sileä seinä +toisella puolella oli musta, ja lehdettömät puut seisoivat ikävissänsä +sumuisessa yössä. Taivasta vasten saattoi erottaa luostarin kahden +tornin ääriviivat. -- Nämä tornit tarjosivat levähdyspaikan päivällä +lukemattomille kyyhkysille, jotka lentelivät miljoonakaupungin humussa +ja yöllä ne kertasivat kumeana kumuna kellojen kaiun, kun ne ilmaisivat +ajankulua. + +Epätoivo ja tuska oli vaivuttanut Gretan sellaiseen tylsyyteen, että +hän tuskin kuuli, kun ovelle naputettiin. Sisään astui eräs kokelas +ilmoittaen, että alhaalla odotti muuan vanha vaimo, joka halusi +puhutella häntä. Greta ei osoittanut vähintäkään hämmästystä ja tuskin +mikään saattoi tässä tilassa kiihoittaa hänen mieltänsä. Sanaakaan +virkkamatta ja kyselemättä hän seurasi kokelasta siihen huoneeseen, +jossa rouva Drayton häntä odotti. + +Hän tunsi kapakan emännän ja kuunteli hänen asiansa. Gretan sydän +sykähti ilosta kun hän ajatteli, että hän pääsisi nyt miehensä luo. +Tässä oli vastaus rukouksiin, jotka lukemattomia kertoja olivat hänen +raskautetusta sydämestään kohonneet. Pian hän saisi varmuuden, että +Hugh Ritsonin uhkaus oli turha. Pian hän olisi Paulinsa rinnalla, +pitäisi hänen kättään omassaan eikä mikään maallinen voima voisi +riistää heitä enää erilleen. Ah, Jumalan olkoon kiitos, kun hän +parantaa lastensa vertavuotavat sydämet! Hän olisi sangen pian taas +onnellinen ja näiden muutamien päivien raskas suru häipyisi muistojen +hämärään. + +"Kello kaksitoista St. Pancraksen asemalle, ja teillä on matkatavarat +vaunuissa, jotka odottavat ovella, niinkö sanotte?" + +"Niin, eikä ole hetkeäkään hukata, sillä, toden totta, yö on pitkälle +kulunut", vastasi rouva Drayton. + +"Ja hän on siellä minua vastassa?" kysyi Greta. Hänen silmänsä olivat +vieläkin äskeisistä kyynelistä kosteat, mutta niistä loisti nyt uusi +ilo. + +"Niin, St. Pancraksen asemalla", myönsi rouva Drayton. + +Gretan onni tulvi yli äyräiden. Hän otti vanhan vaimon syliinsä ja +suuteli hänen ryppyisiä poskiansa. + +"Odottakaa hetkinen -- odottakaa yksi minuutti", hän sanoi ja lähti +keveänä kuin keijukainen. Mutta kun hän pääsi portaan puoliväliin, +hänen kiihkonsa asettui, ja hän kääntyi painunein päin alas. + +"Mutta miksi hän ei itse tule minua noutamaan?" hän kysyi. + +"Herra ei voi oikein hyvin -- hän on vähän sairas", sanoi rouva Drayton. + +"Sairas? Sanotteko sairas? Silloin hän ei voinut tulla. Ja minä moitin +häntä, ettei hän tullut!" + +"Herra on heikko, mutta ei mitenkään vaarallisesti -- tietysti hän +tulee suoraan asemalle teitä tapaamaan." + +Greta kääntyi uudestaan ympäri ja asteli hitaasti ylös. Ensimmäisen +portaan päässä olevalle ovelle hän pysähtyi ja koputti keveästi, ja kun +ääni sisästä vastasi, hän astui huoneeseen. + +Abbedissa oli polvillaan pöydän ääressä. Hän kohotti tyynet ja henkevät +kasvonsa tulijaan, kun tämä lähestyi. + +"Arvoisa äiti", sanoi Greta, "minä jätän teidät tällä hetkellä." + +"Niinkö pian, tyttäreni?" + +"Minun mieheni on lähettänyt hakemaan minua. Hän kohtaa minut asemalla +kello kaksitoista." + +"Miksi hän ei itse tullut teitä noutamaan?" + +"Hän on vähän sairas, hän on mennyt suoraan." + +"Hetki on myöhäinen ja viesti on pikainen. Oletteko te levollinen?" + +"Minä olen hyvin levoton. Arvoisa äiti --" + +"Mitä, tyttäreni?" + +"Eräs vanha herra -- eräs pappi, herra Christian, tulee Cumberlannista. +Minä olen odottanut häntä joka hetki, mutta hän ei ole vielä saapunut. +Minä en voi enää odottaa. Minun täytyy mennä mieheni luo. Voitteko te +määrätä, että tämä tieto ilmoitetaan sille vanhukselle?" + +"Mikä se tieto on, lapseni?" + +"Yksinkertaisesti, että minä olen mieheni kanssa palannut kotiin +puoliyön junalla St. Pancraksen asemalta." + +"Hallissa päivystävä sisar saa ilmoittaa tämän sanoman." + +"Kuka se sisar on?" + +"Sisar Grace." + +Seurasi äänettömyys. + +"Arvoisa äiti, onko sisar Grace koskaan puhunut menneisyydestänsä?" + +Abbedissa muutti muutamia helmiä rukousnauhassaan. + +"Menneisyys ei merkitse meille mitään täällä, tyttäreni. Näiden muurien +sisälle ei maailma astu. Ristin läheisyydessä menneisyys ja tulevaisuus +yhtyvät." + +Greta veti syvään henkeänsä. Sitten hän kumarsi ja suudeltuaan +abbedissaa kädelle kääntyi hitaasti ja lähti. + +Greta ja kapakan emäntä kulkivat synkän käytävän läpi, ja sama nunna, +joka oli avannut oven, sulki sen heidän jälkeensä. Rouva Drayton +tarttui Gretan käsivarteen heidän ohi kulkiessaan ja hänen kätensä +huomattavasti vapisi. + +"Kuka hän on?" kuiskasi kapakan emäntä, kun he istuutuivat vaunuun. + +"Sisar Grace", vastasi Greta kääntäen päänsä sivulle. + +"Minä olisin voinut vannoa, että hän oli minun Paulini äiti", mutisi +rouva Drayton. + +Greta katsahti ympärilleen, mutta kapakan emäntä ei nähnyt hänen +kysyvää ilmettään. Hänen silmänsä samoin kuin ajatuksensakin +harhailivat kaukana. + + + + +XX LUKU. + + +Vaikka hetki oli myöhäinen, olivat kadut tungokseen asti täynnä. +Ihmiset palasivat kotiin teattereista, ja Gretan ja kapakan emännän +kulkiessa Strandin yli se vilisi täynnä ajopelejä ja katuvaunuja. +Vaunut vierivät Seven Dialsin läpi, ja siellä yleiset talot tyhjensivät +kaikista nurkistaan ulos onnettomia miesten ja naisten raunioita. +Huudot, kiroukset, riidat ja naurut kaikuivat yli rattaitten +jyrinän. Parroittuneet miehet, peseymättömät naiset ja likaiset +lapset puikkelehtivat sekaisin, ja heihin liittyivät varkaat, +tyhjäntoimittajat ja kaikenlaiset katujen kiertäjät. Heidän joukossaan +ei tavannut yhtään ainoata rehellistä ihmistä -- ainoastaan poliisien +tummat olennot tekivät poikkeuksen. + +Gretan sydän sykki ankarasti tänä yönä. Hänen sielunsa täytti uusi ilo +ja toivo. Jokainen tuuma, jonka he kulkivat, herätti hänen rinnassaan +uusia tunteita. Hän ihmetteli, mistä tuo ihmisten paljous tuli ja +mihin se oli matkalla. Inhimillisyyden aava meri aaltoili ja kohisi +hetkeksikään tyyntymättä. + +Sata kertaa hänen teki mielensä astua maahan ja tyhjentää taskuistaan +kaikki rahat. Eräs sokea mies, joka puhalsi kimeää pilliä ja piti +pientä koiraa pitkästä narusta, herätti hänen erikoista myötätuntoansa, +puoliksi avoimien silmien tyhjä katse vaati aivan rajatonta sääliä. +Eräs siivoton nainen juopuneena hoiperrellen kulki avopäin poikki +kadun juuri heidän hevosensa jalkojen editse rinta paljaana riippuen +ja pieni lapsi käsivarrella itkien, ja tämä oli toinen, joka voitti +hänen osanottonsa. Hento olento, ryysyinen poika, kyyhötti muutaman +talon portaalla kuin hyrrittävä kissa ja herätti vastustamatonta +mielenkiintoa. Mutta hetkeksikään hän ei tohtinut pysähtyä, ja vihdoin +hän nojasi päättävästi selustaan, sulki silmänsä ja mietti ankarasti, +eikö sittenkin ollut sangen itsekästä olla täysin onnellinen. + +Vaunut pysähtyivät tärähtäen. He olivat St. Pancraksen asemalla. + +"Onko hän tullut?" kyseli Greta kiihkeästi itseltänsä, tarkaten kaikkia +niin terävästi, että muutamalla silmäyksellä sai selvän ihmisistä ja +tapahtumista ympärillään. + +Hän ei voinut nähdä Paulia, ja kun kantaja avasi vaunun oven ja auttoi +häntä alas, hänen teki mielensä kysyä mieheltä, oliko hän nähnyt hänen +puolisoansa. Mutta ei, sitä hän ei tahtonut tehdä. Hänen täytyy itsensä +etsiä hänet, niin että hän on ensimmäinen, joka hänet huomaa. Oh, niin! +Hänen täytyy ensiksi nähdä hänet, nyt hän varmasti päätti, ettei kysy +keltään. + +Kantaja pani tavarat kärryille ja työnsi ne asemasillalle, ja Greta ja +rouva Drayton seurasivat häntä. Silloin suuret silmät, jotka puoliksi +hymyilivät, puoliksi pelästyneinä katselivat ympärilleen värähtelevien +luomien alta, saivat huolestuneen ilmeen. Ei, Paul ei ollut siellä. + +"Mitä kello on?" hän kysyi silmät yhä kiertäen miehestä mieheen +ihmisjoukossa. + +"Kymmentä vaille kaksitoista, neiti", ilmoitti kantaja. + +"Oh", sanoi Greta helpotuksesta huoaten, "sitten hän on pian täällä." + +"Tahdotteko istua odotushuoneessa, neiti?" kysyi kantaja ja melkein +tajutonna Greta seurasi häntä, kun hän näytti tietä. Rouva Drayton +löntysti jäljessä. + +"Mitä hän sanoi sairaudestaan?" kysyi Greta, kun he olivat kahden. + +"Että häntä hieman pyörrytti. Ehkä hänellä usein on sellaisia +kohtauksia", sanoi kapakan emäntä. + +"Se on totta. Ja mitä te silloin sanoitte?" + +"Minä kehoitin häntä lepäämään hetkisen ja ottamaan vähän virvokkeita +ja hän sanoi: 'Kiitos, parahin eukko'." + +"Te olitte oikeassa, te hyvä rakas sielu", sanoi Greta kiertäen +kätensä hänen ympärilleen ja syleillen häntä. "Minä olen varma, että +te olette ollut hyvin hyvä minun miehelleni ja vaalinut häntä hellästi +sill'aikaa, kun minä, jonka olisi pitänyt hoitaa häntä, olin poissa. +Kiitos, kiitos teille!" + +Rouva Draytonista tuntui pahalta. "Niin, niin, katsokaas, minä en voi +nähdä miehisen olennon kärsivän. Se koskee minuun jollakin tavalla." + +Greta oli noussut seisoalleen. "Seiskaa tässä, rouva Drayton -- eikö se +ollut niin? -- seiskaa tässä sen aikaa, kun minä pistäyn asemasillalla. +Hän voi tulla eikä näekään minua. Ah, niin, hän voi etsiä minua joka +paikasta!" + +Hän riensi ulos ja tunkeutui eteenpäin ihmisten välistä, jotka kulkivat +edestakaisin. Hän puikahti matkatavaroiden vastaanottopaikalle ja +sieltä taas laiturille vaunujen luo. Veturit puhkuttivat savua ja +höyryä avaraan lasikattoon asti, jossa veturien vihellys kaikui +terävänä ja vihlovana. Sieltä hän palasi odotushuoneeseen. "Oi, rouva +Drayton", hän sanoi, "minä näin viime yönä kamalaa unta. Mitä te +ajattelette? Mahtaako hän olla niin terve, että voi tulla?" + +"Tietysti, tietysti, rakkaani. 'Käskekää tulla tapaamaan miestänsä +kello kaksitoista.' Ne ovat herran omat sanat." + +"Kuinka onnellinen minä olenkaan, kun me olemme turvassa kotona +jälleen! Ja jos hän on sairas, minun tehtäväni on hoitaa häntä." + +Kyyhkysmäisten silmäin ilme kertoi, että yksin sairauskin tuottaisi +tälle rehelliselle sielulle täydellistä onnea. + +"Ja mitä uniin tulee, olkaa varma, että ne ovat vain unia, sanon minä." + +"Olette oikeassa, rouva Drayton", sanoi Greta ja palasi vielä +kerran asemasillalle. Hänen ajatuksensa oli kääntynyt kirkkoherra +Christianiin. Olisiko mahdollista, että hän olisi saapunut? Kantaja, +joka oli tuonut hänen tavaransa sisään, seisoi vielä niiden vieressä +ja hänen kanssaan oli joku toinen kantaja. He olivat selin häneen, kun +hän kevyesti asteli odotushuoneesta ja hän saattoi kuulla osan heidän +keskustelustansa ennenkuin he huomasivat hänen läsnä-olonsa. + +"Näiks' sää sen vanhan ukkelin, joka yhrentoist' junall' saapus?" kysyi +toinen. + +"Näin kyll'. Oikea isoäirin isoisän isä omass' persoonassans'. Hieman +höperöpää, vai? -- säärystimiss' ja silkkisukiss'." + +"Parast' sorttii joka suhteess'." + +"Antoiks' juomarahaa, häh? Ei olis luullut." + +"Miks'ei, hyväsyräminen ukkeli, olen varma, ett' hän on itte paavi." + +"Ol' vait." + +"Ol' varma siit'. Mää panin hänet vaunuun ja lähetin Westminsterin +katoliseen luostariin." + +Greta ei voinut enää pidättää itseänsä, vaan hyökkäsi heidän kimppuunsa +kymmenin kysymyksin. Mihin aikaan kirkkoherra oli saapunut? Milloin oli +lähtenyt asemalta? Saiko hän vaunut? Oliko hevonen hyvä? Ehtisivätkö he +ajoissa takaisin? + +"Mikä on teidän junanne, neiti -- kahdentoista juna pohjoiseen?" + +"Niin. Ehtiikö hän siihen?" + +"Tuskin vain joutuu kahteentoista", sanoi kantaja. Mutta huolimatta +hänen lannistavasta ennustuksestansa Greta oli niin iloissaan näistä +tuoreista tiedoista, että veti kukkaronsa esille ja antoi kantajalle +viisi shillingiä. Hänellä ei ollut pientä muuta kuin kaksi kultarahaa +ja kaksi pennyä, eikä hänen nykyisessä ilossaan ollut eroa, antoiko +hopeaa vai kuparia sille, joka tällaisen sanoman toi. + +Mies reväytti silmänsä auki ja hymyili, mutta pian hän tointui tästä +odottamattomasta ilosta. Tavattomalla palvelevaisuudella hän toimitti +tavarat pohjoiseen menevään junaan, joka jo oli asemalla. + +Vielä oli kolme minuuttia puoli-yöhön, ja rouva Drayton oli työntynyt +Gretan kanssa asemasillalle. + +"Oh, minusta tuntuu kuin tuhannen sydäntä olisi niin täynnä ja sykkisi +minun rinnassani", sanoi Greta. "Rouva Drayton, onko varmaa, että hän +tulee? Kantaja, oletteko pannut tavarat vaunuun? Mikä on meidän juna -- +vasemmalla?" + +"Ei, neiti, vasemmanpuoleinen siirtyy juuri pois tehden tilaa Kentish +Townista ja Hendonista tulevalle paikallisjunalle. Oikealla on teidän +junanne, neiti. Joko teill' on piletti neiti?" + +"Ei vielä. Pitää kai minun ostaa se, luulen? Onko kiire? Minun täytyy +ostaa kaksi pilettiä", hän lisäsi kääntyen kapakan emäntään. "Kun hän +tulee, hänellä ei ole mitään muuta tehtävää kuin astua vaunuun." + +"Teidän tulee liikkua sukkelaan, neiti -- juna lähtee juuri -- vain +yksi minuutti", selitti kantaja. + +Gretan lumoavat silmät kurkistelivat ympärilläolevien ihmisten päiden +yli. Sitten ne kirkastuivat, ne välähtivät kuin salama ja taivaallinen +hymy levisi hänen kasvoillensa. "Ah, hän on tuolla -- tuolla takana -- +pilettiluukulla. Juoskaa hänen luokseen, rakas, hyvä mies, juoskaa ja +sanokaa, että minä olen täällä. Minä otan paikan ja pidän oven auki." + +Greta pyörähteli sillalla kevyenä kuin nuori hirvi. Seuraavana hetkenä +hän oli avannut vaunun oven ja seisoi käsi ovenrivassa. Hän näki +saapuvan sen, joka oli enemmän kuin koko maailma hänelle. Mutta hän ei +katsonut häneen kahdesti. Ei, hän ei voinut katsoa kahdesti. Hän tahtoi +odottaa, kunnes he olisivat sisällä kahden, kahden. + +Ihan hänen rinnallaan asteli Hugh Ritson! Voiko se olla mahdollista? +Ja oliko se todellakin hän, joka on tuonut hänen miehensä? Ah! Hän +on katunut ja lopultakin hän itse on ollut ilkeä ja katkera. Kuinka +ystävällisesti onkaan Hugh tehnyt, kuinka rumasti taas hän puolestaan! + +Gretan katse painui ja lämmin puna peitti hänen kasvonsa, kun +eellimmäinen astui vaunuun. Greta ei katsahtanut uudestaan häneen ja +toinen karttoi samalla tavalla. Greta tiesi sen, vaikka katsoikin +maahan. "Oh, sitten vasta, kun olemme yksin!" hän ajatteli ja kääntyi +Hugh Ritsoniin. + +Taivainen hymy valaisi yhä hänen kauniita kasvojansa ja silmäin syvä +ilme puhui ilosta ja katumuksesta. + +"Hugh, minä pelkään, minä pelkään", hän änkytti, "että minä olen ollut +kova ja sydämetön. Olkaamme ystäviä. Salli minun olla sinun rakkain +sisaresi." + +Hugh katsoi häneen äänetönnä. Hänen epävarma jalkansa raapaisi +asemasiltaa. Hän näki, mitä toisen sydämessä liikkui ja tiesi, mitä oli +hänen omassa sydämessänsä. Hän ajatteli sitä iskua, jonka juuri aikoi +hänelle antaa. + +Greta ojensi kätensä ja otti hänen kätensä omiinsa, mutta toinen ei +vastannut hänen puristukseensa. Niin, tiesihän hän, että hän nyt aikoi +iäksi murtaa tämän anteeksiantavan sydämen. Hän tiesi, kuka oli astunut +vaunuun. + +Greta kurkotti ja suuteli häntä poskelle. Mies Hughin sielussa ei +voinut kestää enempää. Hän tunsi kutistuvansa kokoon eikä voinut puhua. +Mielenliikutus vapisutti hänen ruumistansa. + +Greta kääntyi kapakan emäntään, joka seisoi lähellä hypelöiden hattunsa +nauhoja ja tuijotellen vaunuun. + +"Hyvästi, rouva Drayton ja Jumala teitä siunatkoon siitä hyvästä, mitä +olette tehnyt minun miehelleni." + +Kapakan emäntä mutisi jotakin, jota ei voinut kuulla. Hän oli aivan +sekaisin, hän änkytti ja sitten vaikeni. + +Greta astui vaunuun. Vartija seisoi ovella. Kello oli soinut, +lähtömerkki annettu ja veturi viheltänyt. Kellot löivät puoltayötä. + +"Odottakaa! odottakaa!" + +Ääni tuli asemasillan päästä. Vartija kääntyi hymyillen katsomaan, +kuka käski junaa odottamaan. Vanha herrasmies silkkisukissa ja +säärystimissä, valkea tukka liehuen leveälaitaisen hatun alta hyökkäsi +puuskuttaen ainoata ovea kohden, joka vielä oli auki. + +"Pian, herra, se jo liikkuu, sisään nyt." + +"Herra Christian!" huudahti Greta ja kiertäen kätensä hänen ympärilleen +veti hänet vaunuun. Silloin juna lähti liikkeelle. + + * * * * * + +Samana hetkenä toinen juna -- paikallisjuna Kentish Townista ja +Hendonista -- jyrisi asemasillan toiselle puolelle. Jo ennenkuin +se pysähtyi, kaksi miestä hyökkäsi ulos. Ne olivat kaksi +poliisikersanttia. Samalla -- suinpäin -- eräs mies tunkeutui ristikon +läpi kadulta asemalle. Hän oli avopäin ja hänen kasvonsa olivat +valkeat kuin aaveen. Heti paikalla poliisit olivat tarttuneet häneen. +Juna pohjoiseen ei juuri vielä ollut poistunut asemalta. Hän näki +sen vauhdin lisääntyvän. Hän riuhtaisi itsensä irti niin helposti +kuin lapset olisivat tarttuneet häneen kiinni ja kiisi junan jälkeen. +Se oli jo päässyt täyteen vauhtiin. Samassa se katosi, kuin pimeys +olisi sen nielaissut, ja mies jäi jäljelle avopäin, hiki otsalta +tippuen ja kasvot tuhkanharmaina, vaatteet epäjärjestyksessä ja pala +päällystakista poissa. Se oli Paul Ritson. + +Poliisikersantit riensivät hänen luoksensa parin kantajan avustamana +ottamaan miestänsä kiinni. Hän ei väräyttänyt lihastakaan, kun he +asettivat raudat hänen käsiinsä. Hän katsoi ympärilleen jäykin, +tunnottomin silmin aivan kuin tajuamatta, missä oli tai mitä hänelle +tehtiin. Hänen voimansa oli jättänyt hänet. + +He kuljettivat häntä asemasiltaa pitkin. Hugh Ritson seisoi +hievahtamatta siinä paikassa, johon Greta minuuttia aikaisemmin oli +hänet jättänyt. Kun miehet saapuivat siihen, vanki pysähtyi. Hän katsoi +ääneti Hugh Ritsoniin, ja hetkeksi silmien katse muuttui raivokkaaksi. +Sitten hän käänsi päänsä pois ja antoi ääneti kuljettaa itseänsä minne +hyvänsä. + + + + +XXI LUKU. + + +Eräänä marraskuun aamuna oli muutamassa aamulehdessä m.m. seuraava +uutinen: + +"Kuten muistetaan, mainitsimme viime perjantaina Hendonin rautatien +asemalla tapahtuneesta valitettavasta onnettomuudesta kertoessamme +pöyristyttävästä konnantyöstä, kun eräs haavoittunut henkilö, joka +kuolemaisillaan saatiin ulos särkyneestä vaunusta ja asetettiin +asemanviereen kentälle melusta syrjään, joutui raa'an ja häpeällisen +rikoksen uhriksi, sillä joku tuntematon roisto oli hänet ryöstänyt ja +pahoinpidellyt. Roisto yllätettiin itse teosta, mutta hän riistäytyi +vapaaksi poliisikersantti Coxilta, joka kuuluu Metropolitanin +poliisikunnan Hendonin osastoon, ja katosi pimeään. Roiston jäljille +päästiin heti, ja nyt on eräs henkilö, nimeltä Paul Drayton, pidätetty +ja tulee kuulusteltavaksi tänä aamuna. On käynyt selville, että +Drayton on pitänyt kapakkaa Hendonissa, jossa hän on kauan viettänyt +epäilyttävää elämää. Hänet vangittiin puolenyön aikaan St. Pancraksen +asemalla, josta hän koetti paeta pohjoiseen menevällä junalla ja koko +hänen esiintymisensä ilmaisi tavatonta rohkeutta, harkintakykyä, +oveluutta ja voimaa." + + * * * * * + +Sama sanomalehti päivää myöhemmin sisälsi lisäuutisen: + +"Vangittu Drayton, joka oli eilen kuulusteltavana Central +rikosoikeudessa, viedään tänään saamaan lopullista tuomiotansa ja kun +häntä vastaan on selviä todistuksia, ei kuulustelu ja tuomio viene +ylitä päivää enempää. On käynyt ilmi, että syytetty, joka eilen pysyi +järkähtämättä vaiti, kuulustelussa on keksinyt omituisen todistelutavan +osoittaakseen, että hänen henkilöllisyydessään on tapahtunut erehdys." + + * * * * * + +Eräs perjantain iltalehti kirjoitti asioitten kulusta: + +"Yleisesti tunnettua on, että onnettomuuden uhriksi joutuneita vastaan +tehdyt rikokset laki tuomitsee tavallista ankarammin. Se roisto, +joka koetti ryöstää tuskissaan viruvan onnettoman perjantai-iltana +Hendonin tapaturmassa, on ollut kyllin hävytön välttääkseen, ettei hän +ole ollenkaan se mies, jona häntä pidetään. Erehdykset henkilöitten +suhteen ovat kylläkin lukuisat oikeuden pöytäkirjoissa, mutta tässä +tapauksessa ovat todistukset niin selvät ja Hendonin kapakoitsija +niin yleisesti tuttu, ettei mikään erehdys henkilön suhteen saata +olla kuviteltavissakaan. Hänen vaatteensakin todistavat hänen +syyllisyyttään, sillä rikospaikalla hänen ulsteristaan repesi pala ja +kun sitä poliisikamarilla koetettiin hänen revenneeseen takkiinsa, +oli se juuri siitä otettu. Kokonaisuudessaan hänen syyllisyytensä on +niin selvä, että jokainen hänen lausumansa sana vakuuttaa sen yhä +varmemmaksi ja kieltäminen on vain pilkkaa. Hän kielsi olevansa Paul +Drayton ja väitti olevansa Paul Ritson. Hänet tunsivat Draytoniksi +kuitenkin monet todistajat, jotka ovat nähneet hänet lapsuudesta +asti. Muiden muassa hänen äitinsä, Martha Draytonin todistus -- +jonka hän antoi osoittaen hellyyttä ja vuodattaen kyyneleitä enemmän +kuin sellainen luonnoton poika ansaitsee -- oli kiusallisempi ja +omituisempi, kuin missään oikeudessa koskaan on kuultu. Väitteen, että +hän olisi Paul Ritson, kumosi herra Hugh Ritson, cumberlandilainen +kaivoksen omistaja, ja sen herran veli, jona vanki tahtoi esiintyä. +Herra H. Ritson huomasi kyllä yhtäläisyyttä, mutta ei hetkeäkään +arvellut kieltäessään, ettei syytetty ollut hänen veljensä. Vangittu +vaati, että sanotun Paul Ritsonin vaimoa kuulusteltaisiin, mutta +kun ilmoitettiin, että sekä herra että rouva olivat sairaana +Cumberlannissa, hylkäsi oikeus tämän vaatimuksen. Loppukeinona pyysi +vangittu, että tuotaisiin kuulusteltavaksi eräs Mercy Fisher, joka +hänen sanojensa mukaan voisi kertoa, missä olosuhteissa rikollisen +vaatteet olivat joutuneet hänelle. Oikeus keskeytettiin tunniksi, että +mainittu henkilö saataisiin tuoda kuulusteltavaksi, mutta haettaessa +ilmeni, että mainittu henkilö on eräs rouva, jota Drayton on elättänyt +äitinsä talossa ja joka nyt on kadonnut teille tietymättömille. +Oikeus tuomitsi rikollisen kolmen vuoden hyvinansaittuun +kuritushuonevankeuteen ja niin päättyi tämä juttu, jonka yhteydessä oli +ilmennyt kieroutta ja oveluutta enemmän kuin sellaisilta konniltakaan +voisi odottaa." + + * * * * * + +Viikko kului, ja yleisö oli melkein unohtanut koko jutun ja sen +yhteydessä olevat seikat, kun muutamassa viikkolehdessä oli seuraava +uutinen: + +"Olemme kuulleet, että mies, joka tuomittiin kolmen vuoden +kuritushuoneeseen ryöstöstä Hendonin rautatieonnettomuudessa, sai +ankaran aivokuumeen heti tultuaan Millbankiin. Mutta sen jälkeen +on hänen syrjäisestä olopaikastaan levinnyt huhu, että mies, joka +tuomittiin Paul Draytonin nimellä, olisi sittenkin ollut oikeassa +väittäessään, että hänen henkilöllisyydessään on erehdytty." + + + + +XXII LUKU. + + +St. Margaretin luostarin ripityskappeli oli hämärä, tyhjä huone, +kalustona vain tamminen pöytä ja neljä tai viisi tammista tuolia. +Maalatuilla hiekanharmailla seinillä oli Florentinin maalaus, joka +kuvasi pakoa Egyptiin, ja vertauskuvallinen taulu sakramenttien +pyhyydestä. Muuten olivat seinät paljaat. + +Neljä päivää oli kulunut Gretan lähdöstä tästä talosta, jossa hän +oli ollut tilapäisenä hoidokkina. Luostarin abbedissa istui illan +hämärtyessä ripityskappelissa ja hänen edessään oli eräs sisar +polvillansa. Sisaren puku oli harmaa ja hänen liinainen huntunsa oli +karkea. Hänellä ei ollut viittaa ja päähine oli vedetty syvälle hänen +otsallensa. Se oli sisar Grace. + +"Äiti, kuulkaa minun syntini", hän sanoi kuiskaten vapisevalla äänellä. + +"Puhu, tyttäreni." + +"Me olimme molemmat Athlonessa viimeisenä suurena nälkävuonna. Hän +oli siellä oleskelevan rykmentin upseeri. Minä olin kokelas ja kävin +armeliaisuusjärjestön lähettinä lievittämässä kurjien puutetta. Me +tapasimme toisemme pyhitetyillä paikoilla. Oi, äiti, kurjuus oli suuri +ja hän oli äärettömän hyvä onnettomille. Nälkäisten laumat kiersivät +kuin heinäsirkkaparvet itkien ja valittaen. Heidän huutonsa ja +kuihtuneet kasvonsa seurasivat meitä kaikkialle. Niin, äiti, hän oli +hyvin, hyvin hyvä köyhille." + +"No?" + +Katuja painoi päänsä vieläkin alemma. "Oi, äiti, minä rikoin +lupaukseni, ja -- me menimme naimisiin." + +Abbedissan huulet liikkuivat äänettömässä rukouksessa. + +"Mikä hänen nimensä oli, tyttäreni?" + +"Robert Lowther. Me tulimme Irlannista Lontooseen. Syntyi lapsi ja me +annoimme sille nimen Paul. Sitten minun mieheni rakkaus kylmeni ja +kuoli. Minä kauheasti surin sitä. Ehkä minusta siten tuli ikävä toveri. +Vihdoin hän ilmoitti minulle --" + +Ääni sammalsi, koko ruumis vapisi. + +"Mitä, lapseni?" + +"Oi, äiti, hän ilmoitti minulle, että minä en ollut hänen vaimonsa, +koska minä olin katolinen ja hän protestantti ja koska katolinen pappi +oli meidät vihkinyt Irlannissa katolisen tavan mukaan. Englannin laki +ei tunnusta sellaista päteväksi." + +"Häpeä Englannin laeille! Mutta mitä me tiedämme laeista ristin +juurella? Kuinkas sitten kävi?" + +"Hän jätti minut. Äiti, minä tahdoin taistella Jumalan johtoa vastaan. +Minä koetin hukuttaa itseni ja lapseni mukanani, mutta ne pelastivat +minut. Minut pantiin hulluinhuoneeseen ja minun lapseni -- minun +Paulini -- annettiin sen vaimon hoitoon, jonka luona olin asunut. Enkö +minä ole rikkonut suuresti?" + +"Sinun syntisi, tyttäreni, ovat suuret, mutta kärsimyksesi myöskin ovat +olleet suuret. Mitä sitten tapahtui?" + +"Minä karkasin turvakodista ja menin hakemaan lastani. Se oli kadonnut. +Nainen oli muuttanut johonkin toiseen osaan Lontoota -- kukaan ei +tiennyt, mihin -- ja minun Paulini, minun lemmikkini, oli kadonnut +minulta iäksi. Pyhä Äiti, sen jälkeen minä tein syntiä syvimmin." + +Hänen päänsä painui kiinni hänen vapiseviin polviinsa ja häpeän tuska +tahtoi kokonaan salvata äänen. + +"Äiti, silloin minä rikoin Jumalaa vastaan enemmän kuin lopettamalla +Hänen antamansa elämän. Ah, kuinka minä voin sen kertoa teille? Teidän +jalkanne vapisevat, arvoisa äiti. Te olette pyhä nainen, ettekä tiedä +mitään tämän maailman kiusauksista." + +"Vaiti, tyttäreni, minä olen yhtä suuri syntinen kuin sinäkin." + +"Minä en voi sanoa teille. Äiti, äiti, te näette, että minä en voi." + +"Se on sielusi autuuden tähden, tyttäreni." + +"Minä olen koettanut palvella Jumalaa, ja Hän on nähnyt minun häpeäni. +Mitä minulle oli jätetty muuta kuin maailma, maailma, maailma! Minä +toivoin, että maailmalla olisi enemmän sääliä. Armollinen äiti, enkö +ole jo sanonut kylliksi?" + +Abbedissa teki ristinmerkin. + +"Ah, tyttäreni, sielusi vihollinen oli silloin sinun kanssasi. Sinun +ei olisi pitänyt lakata kohottamasta käsiäsi taivaan puoleen palavassa +rukouksessa. Sinun olisi pitänyt maata tomussa ja tuhassa kolme päivää +ja yötä valmistuen saamaan apua pyhästä sakramentista." + +Katuja kohotti kalpeat kasvonsa. + +"Vähässä ajassa minusta tuli kokonaan turmeltunut, langennut nainen." + +Abbedissa siirsi muutamia helmiä vapisevin sormin. Sitten hän kohotti +ristin, joka riippui hänen rinnallaan ja piti sitä sisaren edessä. + +"Minä ajattelin lastani ja rukoilin, että hän olisi kuollut. Minä +ajattelin häntä, joka ei ollut minun mieheni ja minun sydämeni tuli +kylmäksi ja kovaksi. Äiti, minun vapahdukseni hetki vihdoin koitti. +Niin, mutta sen mukana minun sielussani lakkaamatta kaikuivat sanat, +_liian myöhään_. Elämän pyörteissä, etsiessäni iloa, vaikka löysin vain +häpeää, minä tapasin hyvän miehen. Niin, pyhä äiti, hyvän miehen. Äiti, +nyt hän on tuolla." + +Hänen kalpeat, surulliset ja juhlalliset kasvonsa kohosivat taas, ja +käsi, joka piti ristiinnaulittua, ojentui pään yli. + +"Minä inhosin elämääni. Hän vapautti minut siitä -- hän vei minut +mukanaan vuoristoon -- Skotlantiin ja siellä syntyi lapsi. Äiti, vasta +silloin minä heräsin kuin huumeesta. Minusta tuntui kuin synnin kahle +olisi kiertynyt minun ympärilleni. Kyyneleet -- -- ah, kuinka paljon +minä vuodatinkaan kyyneleitä! Mutta lepo ja rauha tuli vihdoin, ja me +menimme naimisiin." + +"Tyttäreni, vähän saatoin aavistaa ottaessani lupauksesi, että sielusi +vihollinen oli sinua niin kokonansa pitänyt vallassansa." + +"Kuunnelkaa minua vielä vähän, pyhä äiti. Lapsesta tuli minun +lemmikkini -- minun Paulini ilmetty kuva -- jokainen piirre, jokainen +ilme oli sama. Ja osiksi unohtaakseni kadottamani lapsen ja osiksi +muistaakseni häntä minä nimitin toisenkin lapseni Pauliksi. Äiti, +vuodet vierivät rauhassa. Menneisyys jäi taakseni. Sen muisto painoi +raskaana vain minun yksinäistä, vaivattua sydäntäni. Minä sain toisen +pojan ja annoin hänelle nimen Hugh. Monen vuoden kuluttua minun mieheni +kuoli." Katuja vaikeni. + +"Äiti, nyt minä rikoin toisella tavalla, mutta minä olen sen jo +tunnustanut. Pitääkö minun se toistaa?" + +"Ei, tyttäreni, jos se koskee valaa, joka raskaana painoi sydäntänne." + +"Minä ajattelin, että minun ensimmäinen lapseni oli kuollut. Minä en +ollut nähnyt häntä kolmeenkymmeneen vuoteen. Mutta meidän elämämme +polut yhtyivät kuitenkin viimein. Ja vaimo, joka häntä hoiti, tuli +tähän taloon neljä päivää sitten." + +"Tänne?" + +"Äiti, minun poikani, minun lapseni ensimmäisestä väärästä liitosta, +minun lemmikkini, jonka puolesta olin vuodattanut katkeria kyyneleitä +monta pitkää, pitkää vuotta -- minun Paulini, joka oli menettänyt +kaiken paitsi äitinsä sydämen, minun poikani on varas ja roisto." + +Abbedissan huulet liikkuivat taaskin rukouksessa. + +"Hän on mies, jonka maailma tuntee nimellä Paul Drayton, minä nimellä +Paul Lowther." + +"Rakas tyttäreni, nöyryytä sydämesi Kaikkivaltiaan ankaralle tuomiolle. +Sanoitko Drayton -- Drayton, joka, kuten olen kuullut, on tänään +tutkittu ja tuomittu?" + +"Ei -- kyllä -- kuinka minä sen sanoisin? -- sama eikä kuitenkaan sama. +Äiti, rikoksen teki minun poikani Paul Lowther, mutta minun poikani +Paul Ritson tuomittiin." + +"Rakas tyttäreni --" + +"Minä olin oikeuspaikalla ja kuulin kaikki. Ja minä yksin tiesin kaikki +-- minä yksin, yksin! Oi, rukoilkaa minulle armoa, vaikka minä rikoin +nämä pyhät säännöt. Ajatelkaa, oi, pyhä äiti -- että nunna oli vielä +vaimo, ja ennen kaikkea äiti. Niin, minä kuulin kaiken. Minä kuulin +tuomion, joka langetettiin minun pojalleni Paul Lowtherille. Hän oli +rikollinen Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta vanki syytetyn penkillä +oli minun poikani Paul Ritson. Minä tunsin hänet ja uskoin häntä, kun +hän kielsi sen nimen, jonka he hänelle antoivat. Oi, minua onnetonta, +minun sydämeni vuosi verta!" + +"Mitä sinä teit, tyttäreni?" + +"Äiti, minä olin heikko, hirveän heikko. Minä en voinut nähdä +velvollisuuttani selvästi. Minun sielussani riehui kauhea taistelu. +Minä en voinut tuottaa oikeutta toiselle tuomitsematta toista. Ja +molemmat olivat minun kohtuni hedelmät." + +"Kauheaa, kauheaa! Mutta, tyttäreni, toinen oli rikollinen ja toinen +oli syytön." + +"Niin, niin, tuhat kertaa niin! Mutta sitten olin minä itse. Kuinka +minä saatoin tuomita rikollisen paljastamatta salaista syntiä, jota +olen sydämessäni salannut ja säilyttänyt kolmekymmentä vuotta? Ja minun +viheliäinen luontoni lannistui ja minä vaikenin." + +"Tyttäreni, meidän täytyy ristiinnaulita henkinen ylpeytemme." + +"Niin, niin. Mutta kysymyksessä oli minun poikani Paul Ritsonin rakkaus +-- ja hän ajattelee minua vielä hyvänä naisena. Kuinka minä saatoin +paljastaa tämän syntisen menneisyyden menettämättä sen ainoan olennon +rakkautta, joka pitää minua puhtaana ja kunniallisena? Äiti, on +äärettömän ihanaa olla rakastettu." + +"Oi, tyttäreni, kauhea asema -- kauhea, kauhea!" + +"Äiti, minä olen kertonut teille kaiken. Sanokaa minulle nyt, onko +minulla mitään toivoa, neuvokaa minua." + +"Tyttäreni, nöyryyttäkäämme itsemme Jumalan edessä ja rukoilkaamme, +että Hän kirkastaisi meille tiensä ja näyttäisi velvollisuutemme. Tule." + +Abbedissa nousi, otti sauvansa käteensä ja astui ulos huoneesta. Sisar +seurasi häntä. He kulkivat sakastin läpi kirkkoon. + +Oli ilta. Talvisen auringon säteet, pilkistivät läntisistä akkunoista +ja loivat lämmintä, keltaista valoansa alttarille. Tänne ei ulottunut +maailman pauhu nyt, kun päivä vaihtui yöksi. Näiden muurien +ulkopuolella oli tuska ja taisto, sisällä lepo ja rauha -- tyyneys, +kuten pyörremyrskyn sydämessä. + +Ja hyvä äiti ja sisar lankesivat yhdessä polvillensa rukoillen valoa +ja johtoa. Äiti nousi, mutta sisar jäi polvilleen; pimeys peitti maan, +mutta hän oli yhä polvillaan, ja kun päivänsarastus kajasti itäisellä +taivaalla, valaisi harmaa päivä hänen kumartunutta päätänsä ja +kohotettuja käsiänsä. + + + + + + +IV KIRJA + +KATKERA ON KATUMUKSEN KALKKI + + + + +I LUKU. + +Vuonna 1877. + + +Laakso hohti vihreänä aamuauringon valossa. Virta vieri verkalleen sen +pohjassa ja välkkyi purppuralle ja ambralle. Lehdet lipattivat hiljaa +vienossa tuulessa, joka huojutti kaislikkoa ja pitkää ruohoa. Vuoret +kohosivat äkkijyrkkinä sinitaivaalle, josta vain joku pilvenhattara +verkalleen leijaillessaan loi hetkellisiä varjojansa ylänköihin ja +laaksoihin. Jostakin kuului lampaiden mää'yntää ja kaukaisten koskien +kohinaa, mutta tätä selvempänä kaikui lintujen laulu metsissä ja mailla. + +Tätä aamun riemua täydensivät vieläkin suloisemmat äänet. Vuoren +rinteille ilmestyi iloinen lapsilauma, joka laulaen, puhellen +ja nauraen laskeutui laaksoon. Oli pyhän Pietarin päivä ja he +olivat hakeneet koristelutarpeita -- siinä oli kaikenikäistä väkeä +nelitoistavuotiaasta kauniista tytöstä, joka oli juuri neitoseksi +kehittymässä ja kulki viimeisenä, nelivuotiseen suloiseen poikaan, +jolla oli esiliina ja olkalaput ja joka uljaana asteli joukon +johtajana. Useimmat toivat lehviä, mutta joillakin oli kädet täynnä +sanajalkoja ja kukkia. He olivat kokoontuneet koululle ja nyt he +matkalla kirkolle kiersivät juhlakulussa läpi laakson. + +He kulkivat sitä tietä, joka johti joen yli vuoren juurella ja +kääntyivät sitä polkua, joka kulki laakson halki. Muutamaan +tien mutkaan oli kokoontunut joukko kyläläisiä, jotka valkeissa +puvuissansa huolettomina juttelivat puiden varjossa ja kuuntelivat +veden salaperäistä kohinaa, kun se rotkojen lomitse kierrellen etsi +soveliasta kulkureittiä. Viimeisenä kylän reunassa on pieni mökki +pääty tiehen päin ja avoin portti johti kolmiomaiseen varjoisaan +pihaan. Kun lapset kulkivat tämän asumuksen ohi, seisoi sen portilla +sauvaansa nojaten vanha, harmaa, laiha ja hyvin kumara mies. Hänen +jaloissaan makasi skotlantilainen paimenkoira sidottuna maahan lyötyyn +puutolppaan. Lasten melu houkutteli tuvasta portaille nuoren naisen. +Hän oli paljain päin ja yllään hänellä oli vaalea kesäpuku. Hänen +kasvonsa olivat kalpeat ja surunuurtamat. Hän astui varoen ojentaen +toisen kätensä hapuillen eteensä ja tarttuen kiinni kuusaman hentoihin +ritvoihin, jotka riippuivat katosta. Hänen silmänsä olivat käännetyt +puoliksi ylös ja puoliksi kulkueeseen päin ja niiden vaalenneessa +terässä oli tyhjä ilme. Hän oli sokea. Hänen sivullaan, kiskoen +vallattomasti hänen toisesta kädestään, hyppeli puolitoistavuotias +lapsi -- pullea, suloinen poikanen, jonka pyöreät posket punottivat, +siniset silmät loistivat ja vaaleat kiharat liehuivat tuulessa. + +Leperrellen, nauraen, laulaen ja heilutellen lehviänsä ja +sanajalkojansa onnellisten, huolettomien päidensä päällä lapset +tepsuttivat ohi. Kun he olivat menneet, ilma oli tyhjä, aivan kuin +leivojen laulu olisi äkkiä vaiennut. + +Newlannin kirkko oli laakson keskellä puoliksi puiden peitossa. +Portilla seisoi kirkkoherra Christian -- hän oli vähän vanhentunut, +vuosien huurre peitti sakeampana hänen tuuheaa tukkaansa, kasvot +olivat saaneet vielä entistäkin hienostuneemman ilmeen ja kauniiden +silmien katse oli päivänpaisteinen ja sydämellinen. Greta seisoi hänen +rinnallaan hiljaisempana kuin muinaisina päivinä, kasvoillaan vakava, +mietiskelevä ilme ja hänen vilkkaat silmänsä katselivat surullisempina +ja rauhallisempina. Vaalea tukkansa ei enää aaltoillen langennut hänen +hartioillensa, vaan se oli koottu rehevälle sykkyrälle, jota nyt +leveälaitainen hattu peitti. + +"Tuolla ne tulevat, Jumala heidän viattomia sydämiänsä siunatkoon", +sanoi kirkkoherra Christian ja sinä hetkenä lapsilauma ilmestyi tien +mutkasta esille. + +Heidän punertavat ja valkeat pukunsa ja esiliinansa pilkahtelivat sen +vihreän lehvistön välistä, jota he käsissänsä kantoivat. + +"Birman metsä tulee Dusinaneen", mutisi Greta hymyillen. + +Kun lehvien kantajat tulivat kirkon edustalle, lensi portti auki ja +iloiten he astuivat pihaan. + +"Miten väsyneeltä hän näyttää, tuo urhea, pikku mies", sanoi Greta +ottaen syliinsä eellimmäisen miehen, jolla oli olkalaput ja joka nyt +oli yltä päältä tien pölyssä. + +"Pienet ensin ja isot sitten viimeksi", selitti kirkkoherra. "Ne, +joilla on kukkia, astuvat kuoriin ja koristavat alttarin, jäkälällä +koristetaan kastemaljan ympäristö; ja te, joilla on lehviä, saatte +alkaa saarnatuolin alta ja koristaa koko sivukuorin ja käytävän +portaille asti." + +Pitkäkasvuinen pikku sankari Gretan sylissä rimpuili päästäkseen +maahan. Hänellä oli jäkäliä ja hänen täytyi mennä ensimmäisenä. +Nyt hyökkäsivät lapset kirkkoon ja hetkisen kuului tästä vanhasta +temppelistä vilkasta touhua, lasten lepertelyä ja naurua. + +Lattian alla oli monia hautoja. Kivilaattaan, joka peitti +keskikäytävän, oli hakattu niiden miesten ja naisten nimet, jotka +vuosisatojen kuluessa olivat tässä laaksossa eläneet ja saaneet täällä +viimeisen leposijansa. Kerran hekin olivat olleet lapsia, ja nyt +lapset -- heidän omien lastensa lapsenlapset -- ajattelematta, ketä +alhaalla lepäsi, rakkaus katseissa, nauru huulilla ja eloa jäsenissä -- +koristelivat kirkkoa ja käytävää heidän yläpuolellansa. + +Kymmenessä minuutissa ei kuorista eikä käytävästä ollut tuumaakaan +paljaana. Kaikki oli vihreää alttarilta portaille asti. Siellä +täällä joku seikkailunhaluinen poika, joka oli taitonsa saavuttanut +linnunpesiä etsiessään, oli kiivennyt penkkipylväiden päähän ja sitonut +lehväkimppuja kattoonkin. + +"Nyt me laulamme, lapset", sanoi kirkkoherra ja ottaen esille +paljesoittimen aloitti virren. + +Kirkon lyijypienaiset akkunat olivat auki, ja suloiset, nuoret äänet +kiiriskelivät kirkkaina ja sointuisina yli laakson ja vuorten. Ja +linnut lauloivat yhä sinitaivaalla ja vedet kohisivat kaukaisissa +putouksissa ja kuiluissa, ja vieno tuuli huokaili puissa ja kaiken yllä +hohti kirkkaana aamuaurinko. + +Silloin kohosi tiellä sakea pölypilvi ja pian ilmestyi kirkon edustalle +joukko miehiä suuren koiralauman saattamana. Vingahdukset, haukunta, +rivoukset, naurunhohotus ja kukkojen kiekuna täytti ilman. Räyhääjiä +saattoi olla tusinan verran ja kaikki olivat enemmän tai vähemmän +juovuksissa. Ensiksi tuli John Proudfoot, seppä, paitahihasillaan, +nahkainen esiliina käärittynä kierteelle vyötärelle ja hopeanharmaa +taistelukukko vangittuna kainalossa. Pitkä Geordie Moore, hänen +apurinsa, kantoi toista lintua. Dick-mylläri, ruskeassa vaalenneessa +takissa kulki Geordien rinnalla kutittaen lintua oljella. Job +Sheepshanks, kivenhakkaaja, kantoi pikikuppia ja pensseliä ja Tuomas +Kyttyräselkä toi kourassaan rautaviiloja. Heidän jäljessään tuli +Lentävän Hevosen kapakoitsija kantaen koria, josta pisti esille monien +pullojen suut. Natt, Ghyllin tallimies, kantoi pajunoksista tehdyssä +lintuhäkissä bantam-kukkoa, jonka kannukset välkkyivät auringossa. + +Koko meluisan seurueen keskuksena ja sieluna kulki muuan mies. Hänen +äänensä kaikui yli muiden, hänen naurunsa oli äänekkäin, ja puolet +kaikesta, mitä sanottiin, oli tarkoitettu juuri hänelle. Hän oli +iloinen mies, ja hänen turpeat kasvonsa punoittivat. Päällään hänellä +oli vaalea, raidakas villapuku. + +Se oli Paul Drayton. + +"Saakeli soi, mitäs siellä nyt on?" hän kysyi, kun joukko astui kirkon +eteen. + +"Lehtimajan juhla, luulisin", vastasi Tuomas Kyttyräselkä. + +"Ja mikä on lehtimajan juhla?" + +"_Te_ tiedätte, herra Paul", sanoi postinkantaja -- "lehtimajan +juhla, jolloin seinät peitetään lehdeksillä -- pyhän Pietarin päivä, +tiedättehän." + +"Ai, niin, _minä_ tiedän -- lehdesjuhla, eikö se ole kerran vuodessa?" + +"Mitä, mies, ettekö muista päivää, jolloin poikana itse kannoitte +lehdeksiä?" ihmetteli seppä. + +"Tietysti, tietysti, ai, niin, en minä ole unohtanut niitä päiviä. +Varttokaas. Se on jonkinlainen elojuhla, vai?" + +"Ei sinnepäinkään", sanoi Dick-mylläri varmasti. "Teidän muistonne +pettää suuresti, herra Ritson." + +"Siinä olet oikeassa, vanha veikko. Minä en enää koskaan ole sama +senjälkeen, kun minä sairastin aivokuumeen Lontoossa -- en pääni +puolesta -- ymmärrättehän?" + +Miesten ryhmä seisoi aivan oven edessä, kun veli Peter astui +kirkonpihan yli punainen paperi kädessään. + +"Kukas tuo on? -- Methodisti, vai?" + +"Methodisti, siitä ei epäilystä", sanoi seppä. + +"Ah, sehän on kirkkoherran Peter", lisäsi postinkantaja, "ja tuo paperi +on sähkösanoma. Näyttää kuin hän toisi sitä jollekin." + +"Seis vähän, poikaseni", sanoi Drayton ja eroten joukosta hän lähestyi +Peteriä koirajoukon hyppiessä ja haukkuessa hänen ympärillään. + +Veli Peter oli ehtinyt kirkon portaille; lasten laulu kuului yhä +sisältä. + +"Jos tuo sähkösanoma on minun vaimolleni, te voitte sen yhtä hyvin +antaa minulle", sanoi Drayton ojentaen kätensä ottaaksensa sen. + +Veli Peter vetäytyi taapäin. + +"Se on kyllä ihan hyvä näin, vanha veikko; minä kyllä toimitan, että +hän saa sen." + +"Saa kyll', sill' mää itte vien sen perill'", sanoi Peter varovasti. + +"Tule, etkös tiedä, että mikä kuuluu vaimolle, kuuluu myös hänen +miehellensä." + +"Enpä tierä, tieränkö sitä. Mull' ei kukaan ol' sellaist' +järjettömyytt' opettannu", sanoi Peter. + +"Anna se tänne heti paikalla." + +"Mua on kielletty antamast'", sanoi Peter silmiään väläyttäen. + +"Anna sill' napsu hännän pääll'", huusi mylläri etempää. + +"Siinä kuulet, mitä toiset sanovat. Tänne se heti paikalla." + +"En, sää raastat ystäviäs ja olet kuin tyranni, mutt' mää välitän viis' +sun metkuistas." + +Drayton kääntyi ympäri tyytymättömästi muristen. + +"Saatana, mikä lenkku", hän mörähti ja hyppäsi muutamalle hautakummulle +voidakseen kurkistella sisään avoimesta akkunasta. Mutta siihen +noustessaan hän potkaisi kukkalasia ja se särähti moneksi kappaleeksi. +"Nyt minä olen tuhlannut jonkun rahaa", hän sanoi nauraa hohottaen. + +"Mitä mies, luulisin, että olette ostanut sen omilla kolikoillanne", +sanoi seppä. + +"Niin, sehän on teirän isänne hauta", selitti kivenhakkaaja Job +Sheepshanks. + +Drayton katsahti hautakiveen. + +"Niin, niinpä on", hän sanoi; "katsokaas, minä en ole ollut täällä +sitten kuin hautasin hänet." + +"Ei, tuo kaikki on lorua ja lörpötystä", sanoi Job. "Minä tarkoitan, +että muuanna aamuna minä tapasin teirät märkänä ja huurteisena tämän +patsaan juurella." + +"Tapasitteko? No, enpä tahdo kieltää sitä, ja nyt, kun oikein +ajattelen, minä _olin_, minä _olin_ täällä sinä aamuna." + +"Ei, ette ollut täällä päinkään", sanoi seppä. "Se oli samana aamuna, +kun Giles Raysley tiesi teirän nukkuneen Laiskassa Hevosessa. Minä +muistan, millaista sotaa Job kävi Gubblumin kanssa siitä samasta +asiasta kauan aikaa sitten." + +"Se on kaikki lorua ja lörpötystä", sanoi Job. "Hän, oli täällä." + +"Laiskassa Hevosessa? No, nyt minä muistan, minä _olin_ myöskin siellä." + +Laulu loppui ja Greta astui varpaisillaan eteiseen kantaen +käsivarsillansa pientä palleroa, joka itki. Peter antoi sähkösanoman +hänelle ja lähti kulkemaan käytävää. Drayton oli yhtynyt tovereihinsa +ja hakkasi särkyneen pullon kaulaa tasaiseksi seinään, kun Peter astui +ohi. + +"Silitä pulloa methodistin selkään", huusi Dick-mylläri, ja seuraavana +hetkenä Peter sai selkäänsä särkyneen pullon kappaleet. + +Hohottava naurunremakka täytti ilman ja kaikui vuorissa. + +"Mikä kepponen!" vikisi postinkantaja. + +"Mikä kepponen!" karjahti seppä. + +"Mikä kepponen!" mölisi mylläri. + +"Siinä sait", virnisti Natt. + +"Hänellä on kohta poikain kujeet, tuolla herra Paulilla", sanoi +Lentävän Hevosen kapakoitsija. + +"Ei, hän on jo aika mestari", kehui Tuomas Kyttyräselkä. + +Jättäen Peterin pyyhiskelemään vaatteistaan likööriä, jota oli pullon +pohjassa vielä ollut, tämä meluisa sakki lähti tielle, miehet huutaen +ja kiroten, koirat haukkuen ja liehakoiden heidän ympärillään ja kukot +vihaisesti kotkottaen, kun jokaisen kädet härnäsivät ja nyppivät niitä, +ja miehet nauraa hohottivat niiden raivolle. + +Newlannin laakson rannalla oli aukea kenttä, jossa muutamalla +lyijykaivosmiehellä oli ollut hiilihauta pari vuosisataa sitten. Se +oli kuin amphiteatteri, jonka ympärillä kohosi suurempia ja pienempiä +kukkuloita, joitten välissä taas oli syviä kuiluja ja rotkoja. Näistä +vanhoista kaivoksista ei ollut nähtävissä mitään muuta kuin joku +tursistunut aukko vuoren kupeessa tai siellä täällä joku merkillinen +syvennys, joka näytti veden muodostamalta. Sammaltuneita kivikasoja oli +ympäriinsä ja toisista saattoi huomata lyijysuonia, mutta ei kuulunut +pienintäkään vasaran tai rautakangen ääntä, eikä kulkenut kuormia ja +rattaita rappeutuneella tiellä. Siellä vallitsi täydellinen hiljaisuus +ja yksinäisyys, niin että helposti saattoi unohtaa, että maailma on +täynnä ääntä ja melua. + +Tänne Drayton ja hänen toverinsa suuntasivat tiensä. Hiilihaudan +reunalle he kiipesivät ja istahtivat ympyrään. He olivat tulleet +pitämään kukkotaistelua. Bantam-kukko, jota Natt kantoi ja jonka +hänen isäntänsä omisti, tahdottiin panna taistelemaan toisia vastaan. +Drayton ja seppä esiintyivät taistelumestareina. Ensimmäinen koetus +oli bantamin ja pitkän Geordien mustan espanjalaisen välillä. Geordien +lintu parahti pian surkeasti lentäen pilkallisten katsojain päiden yli +tiehensä, mutta Geordie hyökkäsi jälkeen ja sai kiinni sen levitetystä +siivestä ja samalla väänsi niskat poikki. Sitten päästettiin irti +John Proudfootin hopean- ja mustankirjava. Se hyökkäsi suoraa päätä +iskeäksensä kannuksensa vastustajansa kylkiin. Toinen lähti pakoon ja +niin ne juoksivat kilpaa ympäri piiriä. Vihdoin ne iskivät yhteen, +ne repivät kannuksin ja nokin toisiansa, ja höyhenet peittivät pian +taistelukentän. Ja kaksi miestä, vastakkaisilla puolilla haudan +reunoilla, seurasi kiihkeästi ottelua usuttaen aina yhteen, jos +ne aikoivat lakata, heiluttaen hyväksyvästi päätänsä jokaiselle +uskaliaalle yritykselle silmät verestävinä ja hampaat irvissä. + +Välillä he ottivat lintunsa eroon ja viilasivat niiden kannuksia +terävämmiksi. Lopuksi he ottivat kukon niskasta kiinni, kutsuivat +pikikupin ja laastaroivat eheiksi niiden vertavuotavat nokat. Kukot +olivat melkein yhtä vahvat ja uupuivat vihdoin. Nöyrinä ne kulkivat +toistensa jäljissä ojennellen veristä nokkaansa ja työntäen ulos +kuivan, valkean kielensä; mutta vieläkin ne yrittivät uudestansa, ne +pöyhistivät pyrstöjänsä ja hyökkäsivät toistensa kimppuun taistellen, +kunnes kumpikin kaatuivat maahan. + +Kun kukkojen voima alkoi vähetä, kasvoi miesten kiihko sitä mukaa. +Ihastuksissaan he huusivat, selittivät, kirosivat, hoilasivat ja nauraa +hohottivat. + +Vihdoin, kun bantam kaatui kuolleena maahan eikä näyttänyt vähintäkään +virkoamisen merkkejä, Draytonin raivoa ei mikään voinut hillitä. Hän +harppasi haudan yli kasvot yhtä punaisina kuin hänen kukkonsa nokka ja +huutaen: "Saatana, mitä varten sinä tapoit minun lintuni?" hän tarttui +kaikin voimin sepän rintapieliin. + +Syntyi tulinen koetus. Huutojen ja naurunhohotuksen säestäessä seppä +heristäysi voimakasta vihollistansa vastaan, kiersi lujat käsivartensa +hänen rintakehänsä ympärille, rutisti hänet litteäksi rintaansa vasten +ja heitti hänet maahan. Kiiluvin silmin hän piti häntä maassa antamatta +liikahtaakaan paikaltansa. + +"Minä näytän sinulle, ettet toista kertaa yritä samaa", hän puhisi. + +"Eihän se paina Johnin käsissä enempää kuin tuohilevy", huomautti +mylläri. + +"Herrahan menettää pian koko sisunsa?" sanoi Natt räpyttäen unisia +silmiänsä. + +"Minä muistan päivän, jolloin hän olisi pannut Johnin hartiat maahan, +niinkuin ei mitään", lisäsi pieni postinkantaja. + +Natt auttoi Draytonin jaloilleen. Hän oli nyt vaiti, mutta kasvoilla +oli uhkaava ukkospilvi. + +"Se tulee siitä, kun herrasmies sekaantuu alempainsa asioihin", mutisi +hän ja pyyhki hikoilevaa otsaansa silkkisellä nenäliinallansa. + +Mylläri murisi, kivenhakkaaja mörähti jotakin ja pieni postinkantaja +nauraa hihitti. + +Draytonin silmät leimahtivat. + +"Minä olen herrasmies, niin minä olen, jos haluatte tietää", hän sanoi +uhkaavan näköisenä. + +Seppä seisoi lähellä oikoen laiskasti käärittyjä paitansa hihoja. + +"Kuka se kissanhännän -- viisaitten ihmisten puutteessa luullaan niin", +hän sanoi nauraen. "Mutta hamppari, joka kuitenkin on _mies_, on sata +kertaa parempi kuin tommonen _herrasmies_." + +"No, se sattui kuin tikulla silmään, John", huusi Dick ja sitä seurasi +yleinen naurunräjähdys. + +"Herrasmies! Kysykää akoilta, mitä he tekevät tommosille +_herrasmiehille_", lisäsi seppä raivoissaan. "Mies, joka ei osaa muuta +kuin haljuilla ja juora." + +Kuului mutinaa miesjoukosta ja iskettiin merkitsevästi silmää. + +"Tierustakaa niiltä, mitä ne tekevät miehelle vietyään hänet neljäksi +päiväksi Lunnoon, että tuovat hänet takaisin toisena miehenä -- kysykää +akkaväeltä. He kyllä sen tietävät, luulisin." + +Seurasi levotonta liikehtimistä. + +"Saatana vie! Mitä sillä akalla on minun kanssani tekemistä?" sävähti +Drayton. + +"Ei, ei", vastasi seppä. "Oma vaimosi ei näy olevan erittäin huvitettu +sinun seurastasi." + +Draytonin silmät olivat punaiset, mutta niiden tuli sammui äkkiä. Hän +astui sepän luo ja ojensi kätensä. + +"Sinä voitit minut", hän sanoi toisella äänellä, "mutta minä en ole +sellainen mies, joka haluan pitää vihaa ja murjotella, ei sinne +päinkään; tule, vanha veikko, ja sovitaan pois." + +"Hyvin sanottu", kehahti Tommy Lowthwaite, kapakoitsija. + +"Se on niinkuin pitääkin", virkkoi Dick-mylläri. + +"Hän on sittenkin oikeata sorttia pohjaltaan", myönsi Job, +kivenhakkaaja. + +"Ihan oman isänsä poika on Paul Ritson", lisäsi Tuomas Kyttyräselkä. + +Paria minuuttia myöhemmin tämä sovinnon tehnyt joukko tarpoi polvea +myöten vesilaskun yli laakson toiselle puolen. He pysähtyivät muutamien +askelten päähän kaivoksesta, jonka reunalla oli koneita ja pyöriä. + +"Mennääns kattoon mun veljein tilejä", sanoi Drayton ja he astuivat +yksikerroksiseen taloon, joka oli lähellä. + +Huone oli tilava -- sisustettu kuin kirjasto eikä niinkuin konttori -- +paksut villamatot lattialla, kirjoituspöytä, nojatuoleja ja upea pöytä +keskellä lattiaa näyttivät sangen kodikkailta. + +"Täm' on kuin meitä varten, hitto vie", sanoi Drayton. "Tommy, avaapas +nyt joutuin korkit." + +"Siinä täytyy olla tulot, ennenkuin voiraan laittaa tämmöttiä", sanoi +mylläri heittäytyen nojatuoliin lojollensa. + +Dick katui kuin vimmattu, kun oli ollut niin hullu, ettei ollut +vaatinut kuin viisikymmentä puntaa tuhotusta myllystänsä. + +"Ettekös ole kuulleet, ettei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää?" hymähti +Drayton raapaisten tikulla tulta mahonkipöydän päästä. + +"Mitä, mies, tahroks sanoa, ettei kaivos kannata?" kysyi seppä. + +Drayton pudisti hänelle yli olkansa päätänsä ja sen tuli tarkoittaa +sekä kieltoa että epäilystä. + +"Kyll' se nyt kannattaa, kun teillä on rahoja lainata Hugh-herralle", +pisti Tuomas Kyttyräselkä viisaan näköisenä. + +"Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa", sanoi Drayton leveästi +hymyillen aivan kuin salataksensa suuria tietojansa. + +Miehet nauroivat ja kapakoitsija lähetti pullon kiertämään miehestä +mieheen ja jokainen tullasi sitä suulta ja istui sitten tyytyväisenä +tupruttaen uhkeita savupilviä ja ruiskautellen pitkiä sylkiä matolle. + +Ja yhä linnut lauloivat kirkkaassa ilmassa, ja yhä vesi kohisi +koskissa, yhä vieno tuuli humisi puissa ja ruohossa ja yhä aamuaurinko +hohti kaiken yllä. + +Ovi avautui ja Hugh Ritson astui asianajaja, herra Bonnithornen +seurassa sisään. Hänen silmänsä välähtivät raivosta, kun hän päästyään +kynnyksen yli katsahti ympärilleen. + +"Marssikaa tiehenne täältä", hän sanoi. + +Miehet nousivat jaloillensa, tyrkkien kyynärpäillänsä toisiansa +päästäksensä ulos. Drayton istui pöydän ääressä, siirsi rauhallisesti +piippunsa toiseen suupieleen ja kielsi miehiä jäämään. + +Hugh Ritson astui Draytonin luo ja laski kätensä hänen olalleen. + +"Minä tahdon puhua sinun kanssasi", hän sanoi. + +"Mistä niin?" kysyi Drayton. + +"Minä tahdon puhua kanssasi", kertasi Hugh. + +"Mitä on? Anna kuulua. Se kai on joku opetussaarna, vai? Älä kursaile +minun ystäviäni." + +Hugh Ritsonin kasvot vaalenivat ja kylmä hymy leikki hänen huulillansa. + +"Sinun aikasi on lähellä", hän mutisi ja pyörähti ympäri. + +Kun hän astui ulos meluisasta huoneesta, seurasi häntä käheä nauru. Hän +huoahti raskaasti. + +"Jumalan kiitos, se on kohta ohi", hän sanoi. + +Bonnithorne asteli hänen rinnallansa. + +"Eikös se olekin huomenna?" kysyi asianajaja. + +"Huomenna", sanoi Hugh Ritson. + +"Oletko sinä ilmoittanut hänelle?" + +"Ilmoita sinä itse, Bonnithorne. Minä en voi enää sietää tuota miestä. +Minä voisin tehdä jotakin, jota sittemmin katuisin." + +"Oletko sinä kutsunut kirkkoherra Christianin saapuville?" + +Hugh Ritson painoi päänsä alas. "Entäs Gretan?" + +"Hän ei halua tulla", sanoi Hugh. "Tyttö ei voi hengittää tuon roiston +kanssa viittä minuuttia samaa ilmaa." + +"Ja kuitenkin hän on hänen velipuolensa", sanoi asianajaja hiljaa ja +lisäsi sitten omituisella tavallansa hymyillen: "Kummallista, eikö +totta?" + + + + +II LUKU. + + +Kun lasten kulkue oli ehtinyt mökin ohi ja kadonnut tien mutkan taa, +kääntyi portilla sauvaansa nojaava mies ympäri ja astui portaille. + +"Näkikö poika ne? -- Näkikö se lapset?" kyseli se nuori nainen, joka +talutti lasta. + +"Sit! en epäile", vastasi vanha mies. + +Hän pysähtyi pienokaisen luo ja ojensi hänelle pitkän, kuihtuneen +sormensa. Pehmyt lapsenkäsi tarttui siihen paikalla. + +"Nauroiko se? Minä ajattelin, että se nauroi", jatkoi se nuori nainen. + +Kirkas hymy karehti hänen huulillansa. + +"Ehkä niin, tyttö." + +"Ralphie ei ole koskaan ennen lapsia nähnyt, isä. Eikö se näyttänyt +pelästyneeltä? -- eikö yhtään, yhtään näyttänyt pelkäävän, tiedättehän? +Minusta taisi tuntua, että se vetäytyi minun taakseni." + +"Ehkäpä, ehkä." + +Pienokainen oli jättänyt äitinsä käden ja yhä pitäen ukkinsa laihasta +sormesta se tepsutti hänen rinnallansa sisään. + +Keittiössä vallitsi suloinen viileys, ja valkeiksi-pestyine seinineen +ja savilattioineen se näytti miellyttävältä. Akkunan alla oli +penkki ja pöytä ja sen vastaiselta seinältä hohtivat hyllyltänsä +kirkkaat tinatuopit, kupit ja lautaset ja nauloihin oli ripustettu +leikkuulautoja, kaaviloita, laatikoita ja muotteja. + +"No, kattos tänne, ukkoseni", sanoi vanha hiilenpolttaja sukeltaen +suureen sivutaskuunsa. + +"Oletteko te tuonut sen? Onko se kissanpoikanen? Oh, rakas, antakaa +pojan nähdä se!" + +Kissanpoika tuli esille vanhuksen taskusta ja laskettiin hellan edessä +olevalle karvamatolle. Pienen, hentoisen eläimen silmät hohtivat, mutta +kauan se ei pysynyt paikallansa, vaan nousi takajaloillensa ja naukui. +"Missä on Ralphie? Katsooko se sitä, isä? Mitä hän tekee?" + +Pienokainen oli heittäytynyt nelinkontin sen eteen ja tuijotteli +suoraan sen pyöreihin poskiin. + +Äiti kumartui sen yli ja kasvoilta olisi säteillyt päivä, ellei hän +aikaisemmin olisi näön aurinkoa kadottanut. + +"Katsooko se? Eikö hän tahdo silittää sitä?" + +Poikanen oli työntänyt nenänsä siihen melkein kiinni ja koetti käyttää +kaikkia sanoja, mitä suinkin osasi hyväilläksensä sitä. + +"Boo-loo, la-la, mama." + +"Eikö se ole suloinen, isä?" + +"On kerrassaan ihastuttava ressukka", vastasi vanha mies kumartuen +lieden ääressä olevan ryhmän yli. + +Äidin kasvot saivat surullisen ilmeen ja hän kääntyi pois. Sitten +kuului hyllyn luota, josta hän oli ottavinaan lautasia, pidätettyä +nyyhkytystä. Vanhan miehen silmät seurasivat hänen liikkeitänsä. + +"Ei, tyttöseni, nyt meidän on saatava soppaa", hän sanoi äänellä, joka +vei aivan toisen viestin. + +Se nuori nainen asetti lautaset ja soppamaljan pöydälle. + +"Ajatelkaa, etten minä koskaan voi nähdä omaa lastani ja jok'ikinen muu +voi sen tehdä!" hän huokasi ja sitä seurasi toinen kyynelkuuro. + +Hiilenpolttaja söi ääneti soppaansa, kirkas pisara vieri salaa +hänen ryppyistä poskeansa pitkin, ja leikki hellan edessä jatkui +keskeytymättä. + +"Miu-miu-miu. Boo-loo-la-la-mama." + +Pihakäytävältä kuului askeleita. + +"Kutas kuuluu, Mattha?" sanoi ääni ulkoa. + +"Tule sisään, Gubblum", vastasi vanha mies. + +Gubblum Oglethorpe astui sisään puettuna aivan toisin kuin ennen. +Yllään hänellä oli karkea liinapuku, jonka raudan ruoste oli yltä +päältä tahrinut. + +"Ajattelin, että ehkä Mercy antaisi minun täällä keittää puuroni", +sanoi Gubblum. + +"Tervetuloa", sanoi Mercy ottaen esille kasarin ja puurokauhan. "Minä +keitän teidän puuronne sill'aikaa, kun isä syö soppaansa." + +"Ei, tyttö, sinulle se on yhtä vaikeata kuin jollekin vanhalle eukon +kuhvelolle, sen ymmärrän. Minä keitän sen itte. Se onkin aivan +erikoista puuroa, mitä minä tahron. Tieräks kuinka monta lajia minä +siihen käytän? Siihen täytyy panna hapanta, imelää, suolaista, tuimaa +-- kerta kaikkiaan suoloja niin paljon kuin sulaa, jauhoja niin paljon +kuin kastuu -- ymmärräks?" Gubblum oli astunut hellan luo. "Kas, +tässähän on poika ja perillinen", hän sanoi. "No, poikaseni, karta +minun saappaitani, ne likaavat sun uuren kolttis'." + +"Eikös hän ole kasvanut, Gubblum?" + +"Kasvanut? -- Totta kai." + +"Ja hänen silmänsä -- muuttavatko ne väriä -- eivätkö ne tule +ruskeiksi?" + +"Ehkä -- enpä saata väittää sitä vastaan." + +"Onko hän -- onko hän _ihan_ minun näköiseni?" + +"Ei -- no -- ei -- luulen näkeväni jotakin vierasta pojan koko +olennossa." + +Nuori äiti käänsi päänsä toisaalle. Gubblum vilkaisi sinne, missä +Matthew istui. + +"Tuo mies ja koko hänen roistosakkinsa on taas koko aamun harjoittanut +ilkeyttänsä. Hän turmelee kaikki, se on ihka varma." + +Vanha hiilenpolttaja ei vastannut. Hän pysähtyi lusikka puoliksi +kohotettuna, vilkaisi Mercyyn ja sitten jatkoi syöntiänsä. + +"Oletteks' kuulleet, mitä melua sanomalehret ovat siitä jutusta +pitäneet?" kysyi Gubblum. + +"En", vastasi Matthew, "minä en kuule mitään sanomalehdist'." + +"_Hänelle_ se ei taira olla aivan sulolaulua, kun hän siitä kuulee." + +"Tuskin vain", myönsi Matthew osoittamatta vähääkään uteliaisuutta. + +"Minä luulen, että se vanha Hendonin muija aikoo kääntää nahkansa. +Hän oli täällä äskettäin, eikä tämä _poika_ halunnu sanoa sanaakaan +hänelle." + +"Niin, minä muistan sen." + +"Kyllä koira kelponsa löytää ja uskonpa, että tämänkin koiran päivät +ovat pian luetut. Ne olisivatkin olleet paljon lyhyemmät, jos Mercy ei +olisi näköään menettänyt." + +"Niin, niin", myönsi Matthew hiljaisesti. + +"Ei olis' tarvinnu, kuin tyttö olis' voinnu sanoa: 'Tuo on Drayton, ja +tuo, jonka olette vangiksi vienneet, on Ritson ja minä näin, miten se +konnantyö tehtiin', se olis' selvittänny koko asian." + +"Siitä ei epäilystä", sanoi Matthew pää soppalautasessa. + +"Ne eivät tahtoneet kuulla _minua_. Kun kirkkoherra vei minut Lunnonin +oikeuteen kaksitoist' kuukautta sitten, lähetettiin meirät häntä +koipien välissä takaisin. 'Tuokaa se nuori nainen tänne', he sanoivat, +'teirän toristuksenne on pätevä hänen toristuksens' kanss', mutt' ei +yksinään. Tuokaa se nuori nainen toteamaan', he sanoivat. 'Hän on +tullu sokeaks', sanomme me. 'Sitä me emme voi auttaa', sanovat he. Ja +sitä sitten sanotaan Lunnossa oikeureks." + +"Niin, niin", myönsi Matthew. + +"Niin ne tekevät vääryyttä oikeille ihmisille -- mutta siitäkös ne +välittää." + +Gubblumin puuro kupluili ja puhkui, ja kapusta liikkui ahkerasti. +Matthew oli ottanut lapsen lattialta syliinsä. Pikku mies leikki hänen +valkealla parrallansa. + +"Oli paha onni, kun emme minä ja Mercy jääneet Hendoniin päiväks' tai +pariks' sillä kertaa. Silloin hän vielä näki. Mutta tyttö oli sairas +ja" -- ääntänsä alentaen -- "_semmoisena_ tierättehän, enkä minä voinnu +arvata, että Paul Ritson-rukalle niin kävisi. Niinpä minä toin hänet +kotiin takaisin." + +"Niin teitte, Gubblum", sanoi Matthew silitellen lapsen päätä. + +"Se on se Hugh, joka sittenkin on kaiken takana, uskon. Minä sanon sen +arvelematta, vaikka hän onkin minun isäntäni. Minä aina tykkäsin Paul +Ritsonista -- siitä oikeasta, tierättehän, ei tästä vaihrokkaasta, joka +sanoo itseänsä Paul Ritsoniksi -- mutta Hughista minä hitot välitän, +vaikka menis koko mies hornan kattilaan." + +Puuro oli valmista, ja Mercy toi puisen vadin pöydälle. "Sitä tulee +varin täyrelt', tyttöseni", sanoi Gubblum. "Minä olen vain työmies, +mutta minulla on mainio ruokahalu, kattos." Sitten kääntyen Matthewiin +hän lisäsi: "Mutta siitä hän saa maksaa. Hän toi tuon lurjuksen tänne, +mutta nytpä sillä konnalla onkin valta-asema -- sen voi selväst' nährä." + +"Niin on", myönsi Matthew. + +"Turmelee koko seuran juonnillans', kukkotaisteluillans' ja +roistouksillans', ja mahroton on kaikkia luetellakaan. Tuo +Dick-poloinen on mennyttä miestä, John-seppä ei ole käynytkään +alasimensa luona koko viikolla, ja Job-kivenhakkaaja saa pian istua +tomussa ja tuhassa ja kraappia kroppaans' kruukun paloill', kuten hänen +raamatullinen kaimansa, mutta oman syyn tähren." + +"Luuleks, etteivät ne epäile häntä vääräks' mieheks'?" kysyi Matthew. + +"Ei, Mattha, mutta muutamat viheliäiset kolikot tekevät ihmeitä tässä +maailmassa, tierättehän." + +"Se on kyllä totta." + +"Eräänä päivänä hän meni suutari Kitille tilaamaan uusia kenkiä. 'Mitä, +herra Ritson', sanoi Kit, 'teirän jalkanne ovat venynneet kolme tuumaa +siitä, kun minä otin viimeisen mitan.'" + +"Ah!" + +"Seuraavana päivänä Kit sai määräyksen tehrä Nattille kaksi paria. +Niinhän voi tosiasioita kiertää." + +Mercy oli ottanut lapsensa isänsä sylistä ja istui sivurahilla pitäen +peilin kappaletta sen edessä ja kuunnellen sen iloista naurua, kun se +näki peilistä oman kuvansa. + +"Mutta hän ei ole cummerlantilainen, -- senhän kuulee hänen +kielestäänkin", väitti Matthew. + +Gubblum pani lusikkansa vadille, joka nyt oli tyhjä. + +"Sitähän minäkin", hän sanoi nauraen, "minä kohtasin hänet eräänä +päivänä puettuna parhaaseen pukuun ja kiiltokenkiin -- pukuun, joka +voi tehrä hampparistakin herran näköisen. 'Matkalla soitimelle?' kysyn +minä. 'Mitä soitimella-olo merkittee?' hän sanoo pöllön näköisenä. +'Hoh, te ette ole tään laakson asukkait', kun olette sirottu Hendonin +sanoihin', sanon minä. Minä kerjäsin silloin, mutta seuraavana +päivänä Hugh-herra tulee mun luoksein ja sanoo: 'Gubblum', sanoo hän, +'minä tarvitten tanun miehen mittaamaan malmia kaivokselle -- punta +viikossa', hän sanoo." + +"Hoh, minä en epäile, että sillä tahtoivat teidät ostaa", selitti +Matthew. + +"Siinä ovat iskeneet harhaan, jos luulevat voivansa panna renkaan +Gubblumin sieraimiin. Ostaa tai lahjoa -- sama juttu. He ovat ostaneet +melkein kaikki laaksolaiset ja tehneet niistä niin laiskoja kuin +rantajätkät. Mutta eivätpä voineet ostaa Ritsonin koiraa." + +"Kuinka niin, Gubblum?" + +"Mitä, mies, etteks ole kuullut, miten se roisto tappoi vanhan +Fan-paran. Ei? No, tierättehän, että Fan oli Paul Ritsonin koira, +ja kun hän näki sen miehen tulevan käytävää, se hyppi ilosta ja +haukkuen heilutti häntääns'. Mutta kun mies tuli likemmä ja se näki +erehryksens', se luikki ulisten häntä koipien välissä pakoon. Mies +koetti mielistellä sitä, mutta sepä ei antanut mielistellä itteäns', ja +ihmiset pitivät lystiä. Mitäs luulette riiviön tehneen? Hän otti kiven +ja poukkasi sillä elukan pään halki." + +"Se on totisesti hänen tapaistaan", sanoi Matthew "Mutta eivätkö +ihmiset näe, että hänen vaimonsa, entinen Greta-neiti, ei tahdo virkkaa +hänelle halaistua sanaa?" + +"Ei, ne sanovat, että se on vain valeliitto ja että; hän häiren jälkeen +on muuttanut mieltäns'... Siinä kaikki, mitä ne tomppelit ajattelevat +siitä." + +"Kuulkaas", sanoi Mercy puoliksi nousten penkiltänsä, "kuulen rouva +Ritsonin askeleita." + +Miehet kuuntelivat. "Ei, tyttö, ei sieltä mitään askeleita kuulu", +väitti Gubblum. + +"Kyllä, hän on tiellä", sanoi Mercy. Hänen kasvojensa ilme kertoi, +että näyn kadottua olivat toiset aistit terästyneet ja hän saattoi +kuulla paremmin kuin toiset. Hetkistä myöhemmin Greta astui mökkiin. +Sähkösanoma, jonka Peter oli hänelle kirkossa antanut, oli vielä hänen +kädessään. "Hyvää huomenta, Matthew -- hyvää huomenta Gubblum. -- +Minulla on uutisia sinulle Mercy. Tohtorit tulevat tänään." + +Mercyn pää painui äkkiä alas. Vanhan miehen pää kumartui vieläkin +syvemmälle. + +"Kas niin, älä pelkää", sanoi Greta tarttuen lämpimästi hänen käteensä. +"Se ei kestä kuin hetkisen. Eiväthän tohtorit ole vahingoittaneet sinua +ennenkään, vai ovatko?" + +"Ei, mutta nythän tuleekin leikkaus", sanoi Mercy vapisevalla äänellä. + +Greta oli nostanut pienokaisen syliinsä. Lapsonen sirkutti ja leperteli +hänen korvaansa epämääräiset salaisuutensa. + +"Ajattelehan, että kun kaikki on ohi, sinä voit nähdä pikku lemmikkisi +Ralphien." + +Mercyn valottomat kasvot kirkastuivat. "Oi, niin", hän sanoi, "ja nähdä +hänen juoksevan ja ottavan kiinni perhosia. Oh, se on hirveän ihanaa!" + +"Sanoitteko tänään, rouva Ritson?" kysyi Matthew silmät täynnä suuria +pisaroita. + +"Sanoin, Matthew. Minä olen täällä niin kauan ja autan ja hoidan lasta." + +Mercy otti pienokaisen hänen käsistänsä ja nauroi ja itki ja nauroi +taas. "Äiti ja Ralphie leikkivät yhdessä, puutarhassa, lemmikkini, +ja Ralphie saa nähdä hevoset ja kukat ja linnut -- ja äiti -- niin, +äiti saa nähdä _Ralphien_. Oi, rouva Ritson, kuinka itsekäs minä olen! +Kuinka minä koskaan voin palkita teille?" + +Kyyneleet alkoivat valua Gretan poskia pitkin. "Minähän se olen +itsekäs, Mercy", hän sanoi suudellen näöttömiä silmiä. "Sinun silmäsi +antavat minulle takaisin minun miesparkani." + + + + +III LUKU. + + +Kaksi tuntia myöhemmin saapuivat tohtorit. Tullessaan he olivat +pistäytyneet pappilassa, ja kirkkoherra Christian oli heidän +mukanaan. He tarkastivat Mercyn silmät ja olivat tyytyväiset, sillä +vika oli kehittynyt niin pitkälle, että leikkauksen saattoi tehdä. +Heidän äänensä kuullessaan Mercy vapisi ja muuttui tuhkanharmaaksi. +Äidillisen vaistonsa pakottamana hän otti lapsen syliinsä lattialta, +jossa se touhusi omissa hommissansa ja puristi sitä rintaansa vasten. +Pienokainen avasi selälleen suuret, siniset silmänsä nähdessään +vieraat, ja hänen sopertava kielensä muuttui hiljaiseksi. + +"Viekää hänet huoneeseensa ja pankaa vuoteeseen", sanoi toinen +tohtoreista Gretalle. + +Äkillinen kauhu valtasi nuoren äidin. "Ei, ei, ei!" hän huusi +sanoinkuvaamattomassa tuskassa, ja lapsi itki hiukan hänen liian +voimakkaasta puristuksestansa. + +"Tule, Mercy, ole rohkea pikku lemmikkisi vuoksi", pyysi Greta. + +"Kuulkaa minua", sanoi toinen tohtoreista hiljaa, mutta varmasti. "Te +olette nyt upposokea ja olette elänyt täydellisessä pimeydessä enemmän +kuin puolitoista vuotta. Me voimme palauttaa teille näkönne tuottamalla +teille muutaman minuutin kivun. Ettekö te tahdo kestää sitä?" + +Mercy nyyhkytti ja suuteli lasta intohimoisesti. + +"Ajatelkaa, että ilman leikkausta ette ikinä saa näköänne takaisin", +lisäsi tohtori. "Te ette menetä mitään ja voitatte kaikki. Oletteko +tyytyväinen? Tulkaa, menkää nyt kiltisti huoneeseenne." + +"Oh, oh, oh!" nyyhkytti Mercy. + +"Ajatelkaa, vain muutaman minuutin kipu, josta tuskin tiedätte. +Ennenkuin aavistatte, mitä on tekeillä, se on jo tehty." + +Mercy syleili kiihkeämmin lastansa ja suuteli sitä uudestaan ja +uudestaan aina yhä hellemmin. + +Tohtorit kääntyivät toisiinsa. "Omituista turhamielisyyttä!" mutisi se +tohtori, joka ei vielä ollut puhunut. "Hänen silmänsä ovat hyödyttömät +ja kuitenkin hän pelkää, että menettäisi ne." + +Mercyn tarkka korva kuuli kuiskatut sanat. "Ei se ole sitä", hän sanoi +kiihkeästi. + +"Ei, herrat", sanoi Greta, "te olette erehtyneet hänen ajatuksistansa. +Sanokaa hänelle, ettei häntä uhkaa mikään hengenvaara." + +Tohtorit hymyilivät ja naurahtivat hiukan. "Oh, sekö siinä on? No, sen +me voimme varmasti vakuuttaa." + +Sitten miehet puoliksi huvitettuina katselivat toisiansa. + +"Ah, me, jotka olemme miehiä, hyvät herrat, emme voi ymmärtää äidin +sydämen hellyyttä", sanoi kirkkoherra Christian. Ja Mercy käänsi +syvästi kiitolliset kasvonsa häneen. Greta otti lapsen hänen sylistänsä +ja tuuditti sen uneen toisessa huoneessa. Sitten hän toi sen takaisin +ja asetti kehtoon, joka oli uunin kulmalla. + +"Tule, Mercy", hän sanoi, "tule poikasi tähden." Ja Mercy antoi johtaa +itsensä toiseen huoneeseen. + +"Ei ole siis hengenvaaraa", hän sanoi. "Minä en jätä poikaani. Kuka +sanoi niin? Oliko se tohtori? Oh, armias taivas, eihän se ole mitään. +Ajatelkaahan, minä saan elää ja nähdä sen kasvavan ja tulevan suureksi +pojaksi." + +Hänen koko kasvonsa säteilivät nyt. + +"Eihän se ole mitään. Oh ei, eihän se ole mitään. Miten kamalaa olisi +ajatella, että hän eläisi ja kasvaisi ja tulisi mieheksi ja minä +makaisin kirkkomaassa -- ja minä olen hänen äitinsä! Se oli kauhean +lapsellista, eikös ollutkin? Mutta minä olen ollut niin lapsellinen +siitä asti, kun Ralphie tuli." + +"Kas niin, makaa nyt ja ole tyyni ja kaikki on pian ohi", sanoi Greta. + +"Antakaa minun suudella sitä ensin. Antakaa minun suudella sitä! Vain +kerran. Tiedättehän, siinä on kuitenkin suuri vaara. Ja jos hän kasvaa +-- ja minua ei olisi -- jos -- jos --" + +"Kas niin, rakas Mercy, sinä et saa itkeä. Silmäsi: turpoavat, eikä se +ole hyvä tohtoreille." + +"Ei, ei, minä en tahdo itkeä. Te olette hyvin hyvä; jokainen on niin +hyvä. Antakaa minun vain suudella pikku Ralphietani -- vielä viimeisen +kerran." + +Greta johti hänet takaisin kehdon ääreen ja äiti painautui sen yli +kädet levällään, kuten lintuemo suojataksensa poikasiansa siipiensä +alle. Sitten hän nousi, ja hänen ilmeensä oli tyyni ja rauhallinen. + +Loordi Fisher istui keittiön takan ääressä toinen; käsi kehdon päässä. +Kirkkoherra Christian seisoi hänen vierellänsä. Vanha hiilenpolttaja +itki hiljaa, ja hyvän kirkkoherran ääni oli liian samea voidaksensa +lausua niitä lohdutuksen sanoja, jotka nousivat hänen huulillensa. + +Tohtorit seurasivat sänkykamariin. Mercy lepäsi; rauhallisena +vuoteella. Hänen kasvoillaan ei ollut mielenliikutuksen jälkeäkään. Hän +askarteli omissa ajatuksissansa. Greta seisoi hänen vierellänsä, ja +vakava huoli kuvastui hänen kauniitten kasvojensa jokaisesta juonteesta. + +"Meidän täytyy antaa hänelle kaasua", sanoi toinen tohtoreista +toverillensa. + +Mercyn kasvot nytkähtivät suonenvedon tapaisesti. + +"Kuka niin sanoi?" hän kysyi hermostuneesti. + +"Lapseni, teidän täytyy olla hiljaa", sanoi tohtori virallisella +äänellä. + +"Kyllä, minä olen hyvin, hyvin hiljaa, älkää vain tehkö minua +tajuttomaksi", hän pyysi. "Minusta ei väliä, minä en itke. Ei, vaikka +teette minulle kipeää, minä en itke. Minä en väräytäkään mitään kohtaa. +Minä teen kaikki, mitä käskette. Ja te saatte nähdä, miten hiljaa minä +olen ollut. Älkää vain tehkö minua tajuttomaksi." + +Tohtorit neuvottelivat hetkisen sivulla kahden kesken kuiskaten. + +"Kuka puhui kaasusta? Ettehän se vain ollut te, rouva Ritson?" + +"Sinun täytyy tehdä, kuten tohtori käskee, rakas", sanoi Greta +hyväilevällä äänellä. + +"Oh, minä olen oikein kiltti. Minä teen vaikka mitä. Niin, minä olen +niin hirveän urhea. Minä olen vähän lapsellinen joskus, mutta minä +_voin_ olla urhea, enkös voikin?" + +Tohtorit palasivat vuoteen luo. + +"Hyvä on, me emme käytä kaasua", sanoi toinen. "Te olette uljas, pikku +nainen, kaikesta huolimatta. Kas niin, olkaa nyt hiljaa -- hyvin +hiljaa." + +Toinen tohtoreista laittoi kääreitä kuntoon ja toinen asetteli Mercyn +päätä saadakseen valon edullisimmin lankeamaan. + +Keittiöstä kuului heikkoa ääntä. + +"Odottakaa", sanoi Mercy. -- "Siellä on isä -- hän itkee. Pyytäkää +häntä, ettei hän itke. Sanokaa, ettei se ole mitään." + +Hän naurahti kevyesti. + +"Kas niin, hän kuuli sen -- sanokaa, että minä vain nauran." + +Greta jätti varpaisillaan huoneen. Vanha Matthew istui yhä riittyvän +lieden ääressä ja heilutteli tasaisesti nukkuvaa lasta. Kirkkoherra +Christianin silmät kääntyivät rukouksessa ylös. + +Kun Greta palasi sänkykamariin, Mercy sanoi hänelle hyvin hiljaa: +"Antakaa minun pitää kädestänne, Greta -- saanko minä sanoa Greta? +Noin", ja hänen sormensa puristivat suonenvedon tapaisesti Gretan kättä. + +Leikkaus alkoi. Mercy pidätti henkeänsä. Hänellä oli voimakasta +pohjoisten maakuntain verta suonissaan Vain kerran pääsi huokaus. +Vallitsi kuolemanhiljaisuus. + +Parin kolmen minuutin kuluttua tohtori lausui: "Vielä hetkinen ja +kaikki on ohi." + +Seuraavana hetkenä Greta tunsi sormiansa puristettavan kuin +ruuvipenkkiin. + +"Tohtori, tohtori, minä voin nähdä teidät", huudahti Mercy +hillittömällä riemulla. + +"Olkaa hiljaa", sanoi tohtori ankaralla äänellä. Puolta minuuttia +myöhemmin sidottiin tarkasti Mercyn silmiä. + +"Tohtori, rakas tohtori, antakaa minun nähdä poikani", pyysi Mercy. + +"Olkaa hiljaa, sanon minä", käski tohtori taaskin. + +"Rakas tohtori, rakas tohtorini -- vain pilkahdus -- yksi ainoa +pikkuinen pilkahdus. Minä näin teidän kasvonne -- antakaa minun nähdä +myöskin Ralphien kasvot." + +"Ei vielä, se voisi olla vaarallista." + +"Vain hetkinen. Älkää panko sidettä ihan vielä. Ajatelkaa, tohtori, +minä en vielä ole nähnyt poikaani. Minä olen nähnyt muiden ihmisten +lapsia, mutta en koskaan omaani -- omaa lemmikkiäni. Oh, rakas, rakas +tohtori --" + +"Te kiihoitatte itseänne. Kuulkaa minua. Ellette te nyt hillitse +itseänne, te ette milloinkaan saa nähdä lastanne." + +"Kyllä, kyllä, minä hillitsen itseni. Minä olen hyvin kiltti. Älkää +vain sulkeko minua pimeään juuri nyt, kun olen näköni saanut ja +ennenkuin olen nähnyt poikani. Greta, tuokaa hänet tänne. Kuunnelkaa, +minä kuulen hänen hengityksensä. Hakekaa minun lemmikkini. Hyvät +tohtorit eivät siitä pahastu. Sanokaa heille, että jos saan nähdä +lapseni, se parantaa minut. Minä tiedän sen." + +Gretan silmät uivat kyynelissä. + +"Lepää hiljaa, Mercy. Kaikki on hukassa, jos nyt vahingoitat itseäsi, +rakas." + +Tohtorit käärivät siteen siteen päälle kiertäen ne lujasti ympäri pään. + +"Kuulkaa nyt taas", sanoi toinen tohtori. "Tätä sidettä teidän on +pidettävä silmillänne viikko." + +"Viikko -- kokonainen viikko? Oi, tohtori, yhtä hyvin voisitte sanoa +iäti." + +"Minä sanon viikko. Ja jos te kertaakaan kohotatte sitä --" + +"Eikö hetkeksikään? Ei edes raottaa pikkuistakaan?" + +"Jos te liikutatte sitä, jos hetkeksikään muutatte sitä paikaltansa, te +menetätte näkönne iäksi. Muistakaa se." + +"Oi, tohtori, se on kauheata. Miksi ette sanonut sitä jo ennen? Oh, +tämä on pahempaa kuin sokeus, Ajatelkaa kiusausta, kun minä en ole +kertaakaan nähnyt poikaani!" + +Tohtori oli saanut kääreen valmiiksi, mutta hänen äänensä oli vähemmän +ankara, vaikkakin myöntymätön. + +"Teidän täytyy totella minua", hän sanoi. "Minä palaan tästä päivästä +viikon kuluttua ja silloin te saatte nähdä lapsenne ja isänne ja tämän +nuoren rouvan ja kaikki, Mutta muistakaa, ellette tottele minua, te +ette saa koskaan nähdä mitään. Te saatte nähdä vilahdukselta pienen +poikanne ja sitten tulette iäksi sokeaksi -- niin, ehkä _kuolette_." + +Mercy makasi hetkisen hiljaa. Sitten hän sanoi aivan hiljaa: + +"Rakas tohtori, antakaa minulle anteeksi. Minä tahdon tehdä, kuten +käskette ja lupaan olla kiltti. Minä en koske käärettä. Ei, pienen +poikani vuoksi minä en; sitä koskaan, koskaan koske. Te saatte tulla +itse ja ottaa sen pois, ja sitten minä voin nähdä." + +Tohtorit lähtivät pois. Greta jäi koko siksi yöksi mökkiin. + +"Oletko nyt onnellinen, Mercy?" kysyi Greta. "Oi, olen", myönsi Mercy. +"Ajatelkaa, vain viikko! Ja sitten hän on niin kaunis." + +Kun Greta auringon laskiessa vei lapsen hänen luokseen, kuvastui +sanomaton ilo hänen kalpeilta kasvoiltansa, ja kun Greta seuraavana +aamuna heräsi, lauleli Mercy hiljalleen itsellensä auringon noustessa. + + + + +IV LUKU. + + +Joukko kaivosmiehiä oli kokoontunut vuorikaivoksen lähelle sinä aamuna. +Oli maksupäivä. Sääntönä oli, että aamuvuorolaiset kulkivat konttorin +kautta ennenkuin menivät kaivokseen kello kahdeksan, ja yövuorolaiset +kävivät palkoillansa kotimatkalla muutamaa minuuttia myöhemmin. Kun +ensimmäiset miehet saapuivat konttorille, oli ovi suljettu ja lappuun +oli kirjoitettu: "Kaikki palkat, jotka oli määrä maksaa tänään klo 8 +a.p., maksetaan huomenna samaan aikaan." + +Pian tulivat yövuorolaisetkin ylös ja hetkisen keskusteltuaan molemmat +vuorot yhtenä miehenä -- lukuunottamatta konemiehiä -- kokoontuivat +sopivalle paikalle neuvottelemaan. Noin sadan kyynärän päässä siitä +oli muuan kaivoksen alku. Se oli aikanaan tehty vuoren rinteeseen ja +nyt muodosti neliömäisen teatterin aukon, jonka molemmin puolin kohosi +jyrkkä vuorenseinä huimaavaan korkeuteen. Tänne nämä pari sataa miestä +suuntasivat askelensa kolmen ja neljän miehen ryhmissä, lyhdyt käsissä +ja ruosteenpunaiset puvut kiiltäen aamuauringossa. + +Päätettiin lähettää lähetystö isännän luo pyytämään, ettei mitään +viivytystä pidettäisi, vaan maksu suoritettaisiin, kuten tavallisesti. +Toiset miehet jäivät paistattamaan päivää siksi, kun kaksi hartiakasta +jurria, jotka osasivat käyttää kieltänsä terävämmin kuin muut, meni +toimistoon neuvottelemaan. + +He olivat juuri kulkemassa kaivosaukon ohi, kun koneenhoitaja ilmoitti, +että isäntä juuri tulee kaivoksesta ylös. Hetkistä myöhemmin Hugh +Ritson ilmestyikin flanellipuvussansa lähettiläiden eteen. + +Kuultuaan heidän asiansa hän heti päätti itse tulla antamaan miehille +vastauksensa. Kaivosmiehet tekivät hänelle kunnioittavasti tilaa ja +sitten kerääntyivät piiriin hänen ympärillensä. + +"Miehet", hän sanoi vanhalla, päättävällä tavallansa, "sallikaa minun +sanoa rehellisesti, kuten mies miehelle sanoo, että minä en voi +maksaa tänä aamuna, kun minä en ole saanut rahaa. Minä koetin saada +sitä, mutta en onnistunut. Tänä iltana minä saan paljon enemmän kuin +maksuihini tarvitsen ja huomenna teille maksetaan koron kanssa." + +Miehet vilkuilivat toisiinsa ja keskustelivat hillityllä äänellä. + +"Tuohan on niinkuin pitääkin", virkkoi muuan. + +"On kyllä, eikä kannata murista", lisäsi toinen. + +Mutta oli muutamia, jotka eivät tyytyneet niin vähään eivätkä tahtoneet +suostua odottamaan, vaan sanoivat ajatuksensa suoraan. Niinpä rohkein +heistä työntyi esille ja virkkoi: + +"Herra Ritson, me emme ole samanlaisia kuin paremmat ihmiset, jotka +voivat antaa saatavistaan luottoa. Me vaarimme kuuren päivän palkan, +koska olemme sitä kuusi päivää tienanneet. Ja jos me nyt jäämme +palkatta vaikkapa päiväksikin, täytyy meirän olla se päivä rahatta, ja +se on hieman haitallista, sillä meillä on vaimo ja perillisiä." + +Kuului mutinaa joukosta, ja toinen tyytymätön lisäsi: + +"Ajat ovat muuttuneet siitä, kun meillä oli varaa säästää. Me elämme +nyt kärestä suuhun, ja suu on silloinkin valmis, kun käsi ei olekaan." + +"Näinä aikoina ei ole ollutkaan paljoa tuhlata", lisäsi se, joka oli +ensiksi puhunut. "Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin työmiehen +vaimo heitti viisipuntasen vasten miehensä silmiä ruikutellen, että +mitä hän sen vertaisella tekee." + +"Niin, niin", myönsivät toiset kuorossa. "Minä en voi tarjota teille +menneen ajan makeanleivänpäiviä", sanoi Hugh Ritson, "eikä ole minun +syyni, ettei kaivos ole menestynyt niin hyvin, kuin olen toivonut." + +Hän lähti astelemaan pois, kun joukko ympäröi hänet uudestansa. + +"Varttokaas", huudahti joku kaivosmiehistä, "on eräs toinen asia, +josta muutamat meistä haluaisivat huomauttaa isännälle, ja se koskee +kaivoksen rakennetta." + +"Miten niin?" kysyi Hugh Ritson katsahtaen ympärilleen. + +"Muutamat meistä arvelevat, että kaivos ei ole varma, kun monista +osista hiekka juoksee melkein valtoinansa pohjalle. Useimmat meistä +ovat vanhoja kaivosmiehiä ja me ajattelemme, ettei olisi väärin +ilmoittaa teille ja pyytää rakentamaan jokseenkin kaikki varustukset +uurelleen." + +"Kiitos, pojat, minä tahdon katsoa, mitä voin tehdä", sanoi Hugh Ritson +lisäten sitten hiljaisemmalla äänellä: "Minä olen jo pannut koko metsän +maanalaisiin varustuksiin, ja milloin tämä rahan hauta on valmis, sen +Jumala yksin tietää." + +Hän kääntyi ympäri ja tällä kertaa hän sai jatkaa, mutta hänen +askelensa näytti tavallista epävarmemmalta. + +Hän poikkesi kaivoskonttoriinsa ja tapasi siellä herra Bonnithornen. + +"Aamu on varhainen, mutta minä en ole mikään unikeko, tiedäthän", +sanoi asianajaja. "Ajattelin, että meidän pitäisi hieman keskustella, +ennenkuin menemme kokoukseen Ghylliin." + +Hugh Ritson ei kiinnittänyt tähän selitykseen sen suurempaa +huomiota. Hän näytti huolestuneelta ja pahatuuliselta. Riisuessaan +kaivosflanellinsa ja pukiessaan ylleen tavalliset vaatteensa hän kertoi +herra Bonnithornelle, mitä juuri oli tapahtunut ja lisäsi sitten: + +"Jos jokin oli välttämätöntä minulle osoittamaan, että tämän päivän +ikävä selvitys on tapahtuva, niin on se tämä miesten esiintyminen." + +"Se tulee kuin loppuisku sinun jo epäonnistuneille yrityksillesi", +sanoi asianajaja omituisella tavallansa hymyillen. "Omituista, eikö +totta?" + +"Epäonnistuneille!" huudahti Hugh Ritson ja kohotti ihmetellen +silmäkulmiansa. + +Hetkisen kuluttua hän huoahti syvään ja sanoi harmin kadotessa hänen +kasvoiltaan: + +"Ah, niin, vaikkapa saakin kärsiä se nainen, joka on jo kärsinyt +kylliksi, on kuitenkin mies iäksi toimitettu pois tieltä." + +Bonnithorne liikahti istuimellansa. + +"Luuletko niin?" hän kysyi. + +Ääni tuntui Hugh Ritsonin korvissa vahingoniloiselta. + +"Se vaihto todellakin oli onneton, eikö ollutkin?" lisäsi asianajaja. +"Tämä toinen näyttää olevan monin verroin kiusallisempi." + +Hugh Ritson jatkoi äänetönnä pukeutumistansa. + +"Näethän, vaihdossa sinun asemasi kokonansa huonontui", lisäsi +asianajaja. + +"Mitä sinä tarkoitat?" + +"Katsos, älä luota _liian_ paljoa voittoosi. Toinenhan oli _sinun_ +käsissäsi, kun sen sijaan tämä _vieras_ nyt hallitsee sinua." + +Hugh Ritson polki tulisesti jalkaa, mutta sanoi kuitenkin kiukkuansa +hilliten: + +"Hänen rikoksensa antoi hänet minun käsiini." + +"Antoi -- niin kyllä", myönsi herra Bonnithorne. + +Hugh Ritson katsoi kysyvästi häneen. + +"Kun sinä panit hänen rikoksensa _toisen_ niskoille, silloin tästä tuli +vapaa mies", selitti asianajaja. + +Seurasi äänettömyys. + +"Mitä se merkitsee?" kysyi Hugh Ritson synkästi. + +"Se merkitsee sitä, että sinun valtasi Paul Draytoniin on loppunut." + +"Kuinka niin?" + +"Koska sinä et koskaan voi ilmaista hänen rikostansa, ilmaisematta +ensin omaa syyllisyyttäsi." + +"Kuka puhuu ilmaisemisesta?" sanoi Hugh Ritson äreästi. "Tänä päivänä +tämä mies muuttuu omaksi itseksensä Paul Lowtherin nimellä -- omalla +nimellänsä, vaikk'ei hän tiedä sitä, tomppeli kun on. Siksi kysyn: mitä +sinun epäilysi merkitsee?" + +Bonnithorne liikahti kiusaantuneena. + +"Ei mitään", hän sanoi nöyrästi, mutta kummallinen hymy leikki vielä +hänen alas-käännetyillä kasvoillansa. + +Seurasi taaskin äänettömyys. + +"Tiedätkö sinä, että Mercy Fisher saa piakkoin näkönsä takaisin?" sanoi +Hugh. + +"Niinkö? Merkillistä, merkillistä!" sanoi asianajaja nyt todellakin +hämmästyen. "Lakikirjat eivät tiedä kertoa näin erikoisesta +tapauksesta, että jonkun henkilön persoonallisuuden voisi todistaa vain +yksi ainoa ihminen ja tämä henkilö juuri ratkaisevalla hetkellä tulee +sokeaksi. Omituista, eikö totta?" + +Hugh Ritson hymyili kylmästi. + +"Omituista? Sano kohtalon tuomio", hän vastasi. "Minä uskon, että +teidän, kirkon ihmisten, luulonne Jumalan johdosta on vain harhaanvievä +otaksuma ja johtuu lyhytnäköisyydestänne." + +"Luulenpa kuitenkin, että jos _hän_ saa näkönsä, ei se suinkaan tule +olemaan aivan halveksittavan lyhyt", sanoi asianajaja. + +"Toimitetaan mies pois tieltä ja nainen on vaaraton", selitti Hugh. Hän +otti kirjeen muutamasta laatikosta ja antoi sen herra Bonnithornelle. +"Muistanet kai, että aioimme sen toisen lähettää Australiaan?" + +Bonnithorne nyökkäsi päätänsä. "Tämä kirje on mieheltä, jonka puolesta +hän aikoi matkustaa -- mies on isäni vanha ystävä. Vastaa tähän +Bonnithorne." + +"Millä sanoilla?" kysyi asianajaja. + +"Selitä, että pitkä sairaus on ollut esteenä, mutta ny on Paul Ritson +toipunut täydelleen ja voi ryhtyä toimeen." + +"Mitäs sitten?" + +"Mitäkö sitten?" kertasi Hugh Ritson kaikuna. "No mitä sinä arvelet?" + +"Lähettää _hänet_?" kysyi asianajaja osoittaen peukaloillansa olkansa +yli. + +"Hänet, niin," päätti Hugh. + +Toisen merkillinen äänenpaino herätti taaskin Hugh Ritsonin huomiota ja +hän katsahti äkkiä toiseen, mutta ei nähnyt mitään. Nyt hän oli puettu. + +"Minä olen valmis," ja lähestyen ovea hän loi yleissilmäyksen +huoneeseen ja lisäsi: "Huomenna minä tahdon saada parhaat näistä +huonekaluista muutetuksi Ghylliin. Talo on viime aikoina ollut aivan +sietämätön ja suurin osa ajastani minun on täytynyt viettää täällä." + +"Sitten sinä et aio osoittaa hänelle kovin suurta armoa?" kysyi +Bonnithorne. + +"Hän ei saa tuntiakaan viipyä." + +Sinä hetkenä asianajaja painoi päänsä hyvin alas. + + + + +V LUKU. + + +Aurinko hohti polttavana Hindscarthin huippujen yli, mutta pohjatuuli +oli viileä, niin että matka Ghylliin oli virkistävä ja helppo. Herra +Bonnithorne puhui käydessään sangen vähän, mutta Hugh Ritson tuli aivan +loistavalle tuulelle ja iloisesti hän jutteli monenlaisista asioista. +Kello oli vasta muutamaa minuuttia vailla yhdeksän, kun he saapuivat +taloon. Palvelijat puuhailivat askareissansa pukeutuneina puhtaihin +esiliinoihin ja päähineisiin. + +"Ovatko herrat saapuneet?" kysyi Hugh. + +"Eivät vielä, herra," vastasi yksi palvelijoista -- vanha Dinah Wilson. + +Nämä kaksi miestä nousivat Hugh Ritsonin huoneeseen. Sinne oli +aamiaispöytä katettu. Asianajaja katsahti paikkoihin ja virkkoi: + +"Sinä olet pyytänyt muitakin ystäviä?" + +Hugh nyökkäsi ja istui harmoonin ääreen. + +"Kolme tai neljä lähinaapuria", hän sanoi avaten tappeja. "Tällaisessa +asiassa on hyvä todistajain olla läsnä." + +Bonnithorne vastasi hitaasti: + +"Mutta mitäs sen miehen tunteista, joka niin pian ajetaan pois talosta?" + +Hugh Ritsonin sormet liikkuivat koskettimilla. Hän pysähtyi ja katsahti +ympärillensä. + +"Minä en ikinä ole ajatellut, että sinä olisit niin verraton +leikinlaskija, Bonnithorne," hän sanoi, mutta vain hymyn varjo häivähti +hänen kasvoillansa. "Tunteista -- _hänen_ tunteistansa!" + +Kuului vilkkaita juoksutuksia uruilla ja muut äänet hukkuivat niihin. +Akkuna oli auki. Asianajaja astui sen luo ja katseli ulos. Tänä +hetkenä molemmat miehet olivat selin. Hugh Ritsonin pää oli painunut +koskettimien yli, herra Bonnithornen katse ihaili rauhallista maisemaa, +joka täyteläisenä ja uhkeana kylpi auringossa. Molempien kasvoilla oli +merkillinen hymy. + +Hugh Ritson hypähti istuimeltaan. + +"Ah, minä tunnen jo itseni toiseksi mieheksi!" hän virkahti astuen +muutaman kerran edestakaisin huoneessa, eikä hänen käynnissään +huomannut tavallista velttoutta. Eteisestä kuului uusien vieraiden +ääni. Hetkisen kuluttua ilmestyi eräs palvelija johtaen sisään kolme +herraa, jotka sydämellisesti pudistivat Hugh Ritsonin kättä. + +"Olen hyvin iloinen voidessani palvella teitä jotenkin", virkkoi yksi +tulijoista. + +"Minua suuresti ilahduttaa, että tämä onneton sukulaisuus selviää. +Sehän on skandaali." lisäsi toinen. + +"Ettehän te voi elää semmoisissa oloissa. Elämä menettäisi arvonsa, +ymmärrättehän", jatkoi ensimmäinen. + +Kolmas herra oli pidättyvämpi, mutta Hugh Ritson osoitti hänelle sitä +suurempaa huomaavaisuutta. Heillä oli lyhyt kuiskaava neuvottelu hieman +sivulla. + +"Jos saatte toiset panttaukset mitättömiksi, minulla ei ole mitään +syytä olla lainaamatta teille rahaa maiden ja talojen kiinnitystä +vastaan," sanoi vieras herra. Tämän kuultuaan Hugh Ritson kumarsi ja +näytti tyytyväiseltä. + +Hän soitti aamiaiselle. + +"Pyytäkää herra Paul tänne, jos hän on valmis", hän sanoi, kun Dinah +toi tarjottimen sisään. + +"Herra Paul on vielä vuoteessa, herra", hän sanoi ja lisäsi sitten +itseksensä: "Tietysti väsyttää -- sellainen lurjusteleva elämä. +Sellaista se ei ennen ollut. Ei uskoisi, että mies voi niin muuttua +kahressatoist' kuukauress' --" + +"Ah, minä menen itse häntä katsomaan", sanoi Hugh ja pyytäen anteeksi +hän jätti huoneen. + +Bonnithorne seurasi häntä oven ulkopuolelle. + +"Oletko sinä ajatellut seurauksia?" hän kysyi. "Siitä tulee julkinen +skandaali." + +Hugh hymyili ja vastasi tyynesti: + +"Ketä se -- vahingoittaa?" + +"Jumala tietää!" sanoi asianajaja tavallista voimakkaammin. + +Hugh katsahti häneen. Sisältä kuului puheensorinaa. + +"Sinä pelkäät, että sinun hyvä nimesi tulee sekoitetuksi tähän +skandaaliin, kuten sanot?" + +Herra Bonnithornen kasvoille levisi outo ilme sinä hetkenä. + +"_Minun_ hyvästä nimestäni tässä ei ole kysymys", hän sanoi tyynesti ja +kääntyi oveen. + +"Kenenkäs sitten? -- hänen?" + +Mutta asianajaja oli jo vetäissyt oven auki ja astui huoneeseen. + +Hugh Ritson suuntasi askelensa siihen huoneeseen, jota Paul Drayton +piti sänkykamarinansa. Hän avasi koputtamatta oven. Sisällä oli pimeää. +Vain kapeat valojuovat pilkistivät sisään raskaitten verhojen välitse. +Ilma oli sakea ja tuoksui väljähtyneeltä tupakalta ja oluelta. Hugh +tunsi vihansa kuohahtavan, mutta hillitsi itsensä. + +"Kuka siellä?" kuului käheä ääni tummien uutimien takaa, jotka +neliömäisten tolppain varassa kokonaan peittivät vuoteen pimeään. + +"Täällä on ystäviä", sanoi Hugh iloisesti. "Kauanko sinä vielä viivyt?" + +Kuului hiljaista murinaa. + +"Vähän aikaa." + +"Me alamme aamiaisen", sanoi Hugh. Hän aikoi palata ovelle. + +"Onko asianajaja palannut Skotlannista?" kysyi Drayton. + +"Bonnithorne? Hän on täällä. Hän ei ole sanonut, että hän on ollutkaan +poissa", sanoi Hugh. + +"Hyvä on." + +Hugh Ritson kääntyi vuoteen luo. "Oletko kuullut", hän kysyi hillityllä +äänellä, "että tohtorit ovat leikanneet Mercy-tytön silmiä ja hän +sangen pian saa näkönsä jälleen?" + +"Häh -- mitä?" Drayton hyppäsi ylös vuoteesta. Sitten hän suori +hihojansa ja napittaen ne kiirehtimättä lisäsi: "Mutta sehän ei minulle +mitään merkitse." + +Hugh Ritson jätti huoneen. Hänen mielensä kuohui, mutta sittenkin hän +tahtoi hillitä itsensä, sillä nythän tämä kurjuus loppuisi. Kun hän +kulki talon läpi, astui Peter eteiseen kädessään kirje. + +"Tuleeko kirkkoherra Christian?" kysyi Hugh. + +"Enpä tierä, olenko siit' kuullut", murahti Peter. "Hän ajoi minut +tuomaan tätä kirjettä. Tässä se on." + +Hugh Ritson avasi kirjekuoren. Kirje oli seuraava: + +"Minä en voi pakottaa omaatuntoani murtamaan leipää sellaisen miehen +kanssa, joka on rikkonut minun kotini rauhan. Ei minun ole myöskään +Kristuksen palvelijana soveliasta seurustella roistojen kanssa, joiden +pelkkä läsnä-olo levittää häpeää ympärilleen. Minun velvollisuuteni on +toimittaa ryövärit ansaittuun rangaistukseen ja sen minä sopivan ajan +tullen teenkin." + +Hugh hymyili lukiessaan tätä kirjettä. Sitten hän pisti shillingin +Peterin jäykkään kouraan ja harppasi tiehensä. + +"Kirkkoherra ei suvaitse tulla", sanoi Hugh vetäen Bonnithornen hiukan +syrjään, "mutta se ei haittaa. Jos hän on Gretan holhooja, olet sinä +hänen testamenttinsa toimeenpanija." Sitten hän ääntänsä korottaen +lisäsi: "Hyvät herrat, minun veljeni toivoo, että alamme aamiaisen, hän +saapuu kyllä aivan heti." + +Seura istuutui pöydän ympärille, ja keskustelu oli iloista ja vilkasta. + +"Erinomainen näköala", sanoi se herra, joka istui akkunaa vastapäätä. +"Olen usein ihmetellyt, ettette ole kaivattanut lahtea tuohon laaksoon, +herra Ritson." + +"Olen kyllä sitä ajatellut", vastasi Hugh, "mutta ei ansaitse uhrata +sellaisia rahoja, ennenkuin tietää, että on isäntä omassa talossansa." + +"Ah, totta, totta!" sanoivat useat äänet kuorossa. + +Drayton astui sisään silmät punaisina ja kasvot kellanharmaina. +"Huomenta, herrat", hän sanoi karkealla kurkkuäänellänsä. + +Kaksi herroista nousi ja kumarsi kylmänkohteliaasti. "Hyvää huomenta, +herra Ritson", sanoi kolmas paikaltansa. + +Palvelija oli seurannut Draytonia tuoden sisään puolikypsän pihvin. +"Eikö posti ole tullut?" kysyi Drayton vaihtaen lautasia. + +"Se ei voi enää olla kaukana", sanoi Bonnithorne katsoen kelloansa. + +"Kuta lähempänä, sitä parempi", mutisi Drayton. Hän otti muutamia +papereita povitaskustaan ja laski ne. Sitten hän taittoi ne ja pisti +liivinsä rintataskuun, jossa hänen kellonsa olisi ollut, jos hän +sellaista olisi käyttänyt. + +Kun aamiainen oli syöty, Hugh Ritson -- otti laatikosta muutamia +tärkeitä asiakirjoja. "Istukaa, herrat", hän kehoitti. Kaikki istuivat, +paitsi Drayton, joka sytytti piipun ja juoksi kysymään postia. Se ei +vieläkään ollut saapunut. "Mene sitten teroittamaan hänen kannuksiansa." + +"Minun tehtäväni olisi vähemmän mieluinen", sanoi Hugh Ritson, +"elleivät jo kaikki seikat olisi ennestään tuttuja." + +"Sitten me keskustelemme tuttujen seikkojen perusteella", pyhähti +Drayton hautautuen savupilven suojaan. + +"Paul, minä pyydän sinua istumaan", sanoi Hugh Ritson toisella äänellä. + +Drayton istui jotakin muristen. + +"Minun on ilmoitettava teille", jatkoi Hugh Ritson, "että minun +veljeni, jonka te tunnette Paul Ritsonin nimellä, on päässyt selvyyteen +ja myöntää, ettei hän ole isäni perijä, koska isäni kuoli jättämättä +jälkisäädöstä." + +Pöydän ympärille kokoontuneet miehet nyökyttivät kallojansa mitä +erilaisimmilla tavoilla. + +"Hirvittävä isku miehelle", mutisi muuan. "Eipä olekaan ihme, että hän +on menettänyt rohkeutensa ja muuttunut hulttioksi", lisäsi toinen. + +"Saatuaan tämän tietää, hän on päättänyt heti paikalla luovuttaa +kiinteimistöt niiden oikealle omistajalle." + +Päät nyökkivät uudestansa ja joku mutisi jotakin kunnian vaatimuksista. + +"Minä näytän teille jäljennökset isäni vihkimätodistuksesta ja omasta +syntymästäni, joka tapahtui vähemmän kuin vuosi häiden jälkeen. Näistä, +koska erinäisiä määräyksiä puuttuu, selviää, että minä itse olen isäni +laillinen perillinen." + +Paperit kiersivät ympäri ja luettiin ilmeisellä tyydytyksellä. + +"Niin pitkälle kaikki on selvää", lisäsi Hugh Ritson. "Mutta minun +veljeni on saanut myöskin tietää sen, ettei hän ole ollenkaan minun +isäni poika." + +Kolmet hämmästyneet kasvot kohotettiin pöydästä. Bonnithorne luuhotti +pää kumarassa. Drayton istui kyynärpäällään nojaten toiseen polveensa +ja tupakoi äänettömänä. + +"On käynyt selville, että hän on minun äitini ja erään toisen miehen +poika", jatkoi Hugh Ritson. + +Vieraat vilkaisivat ympärillensä. "Ah, se selittää kaiken", he sanoivat. + +"Teitä varmaan hämmästyttää tietää, ettei minun äitini mies +ensimmäisessä laittomassa avioliitossa ollut kukaan muu, kuin Robert +Lowther, ja se, joka nyt istuu kanssamme Paul Ritsonin nimellä, onkin +Paul Lowther." + +Tätä sanoessaan Hugh asetti kaksi muuta asiakirjaa pöydälle. + +Drayton selvitteli äänekkäästi kurkkuansa. + +"Merkillistä, merkillistä! Nyt minulle kaikki selviää", sanoi joku +vieraista. + +"Mikäs silloin on rouva Ritsonin -- tarkoitan, neiti Gretan asema?" +kysyi toinen. + +"Hän on Paul Lowtherin sisarpuoli ja sentähden hänen avioliittonsa on +purettava." + +Vieraat herrat liikkuivat tuoleillansa ja näyttivät hämmästyneiltä. +Drayton yhä tupakoi äänetönnä. Bonnithorne ei kohottanut päätänsä. + +"Hän jättää minulle minun isäni kiinteimistöt. Mutta hän ei kuitenkaan +jää puille paljaille", jatkoi Hugh Ritson. "Hänen oman isänsä +testamentin mukaan hän perii viisituhatta puntaa." + +Drayton koruutti ylenkatseellisesti kurkkuansa. Sitten hän sylkäisi +lattialle. + +"Ystävät", sanoi Hugh Ritson taas, "minulla on vielä vain yksi asia, +joka minun täytyy samalla saada sanotuksi. Minun veljeni -- minä +puhun nyt Paul Lowtherista -- saatuaan haltuunsa isäni kiinteimistöt +menetteli, niinkuin hänellä olisi ollut laillinen oikeus ja panttasi +niitä. Minua surettaa sanoa, että hän panttasi ne ylenmäärin kalliista." + +Kuulijat vilkaisivat merkitsevästi toisiinsa. + +"Jos minä olisin rikas mies, minä voisin menettää ne, mutta minä olen +köyhä mies ja minun täytyy sanoa, että nuo panttaukset ovat mitättömät." + +"Onko laki sellainen?" + +"On, ja kuten ymmärrätte on se siinä oikeudenmukainen", vastasi Hugh. + +"Kutka ovat näiden panttilainojen antajat?" + +"Se onkin ikävin kohta koko asiassa. Suurin luotonantaja ei ole kukaan +muu kuin Robert Lowtherin tytär -- Greta." + +Levotonta liikehtimistä ja salaisia katseita. "Sääli häntä." + +"No, hänen olisi pitänyt ottaa selvä panttikirjojen antajasta. Kuka on +hänen asianajajansa?" + +"Hänen isänsä jälkisäädöksen toimeenpanija, ystävämme herra +Bonnithorne." + +"Kuinka paljon hän menettää?" + +"Pelkään, että melkoisen summan -- ehkä puolet omaisuudestansa", sanoi +Hugh. + +"Sama se sille. Sitä ei voi auttaa. Ei suinkaan herra Ritson voi ottaa +vastaan kiinteimistöjä, jotka joku väärä mies on puhtaiksi nylkenyt." + +Draytonin pää oli yhä painuksissa, mutta hän hankasi levottomasti +lattiaa jalallansa. + +"Minun tarvitsee sanoa vain muutama sana tämän lisäksi", alkoi +Hugh taas. "Näin tärkeissä asioissa täytyy olla todistajia, muuten +minä olisin selvittänyt tämän Paulin ja herra Bonnithornen kanssa +salaisesti." Hän hiljensi äänensä ja lisäsi: "Katsokaas, tähän sekautuu +myöskin minun äitiparkani, ja vaikka hän ei enää kuulu maailmaan, hänen +hyvä nimensä on kuitenkin minulle pyhä." + +Merkitseviä katseita taaskin. Asianajaja siirtyi akkunan luo. + +"Mutta herra Bonnithorne voi selittää teille, että laki pakottaa minut +karkoittamaan veljeni kokonaan tiloiltani. Te saatte tietää, että +Englannin lain mukaan äpärästä saattaa tulla perijä; silloin häntä +sanotaan lakikielellä äpäräesikoiseksi." Hänen äänensä hieman värisi, +kun hän lisäsi: "Uskokaa minua, minulla ei ole valitsemisen varaa." + +Drayton polki jalkaa, heitti piippunsa pöydälle ja hypähti seisoalleen. +"Koko tuo juttu on silkkaa valhetta", hän karjahti. Sitten hän kaivoi +liivinsä taskusta esille papereita. "Tässä on minun kastetodistukseni, +suora ja selvä." + +Hän tankkasi sen ääneen: + +"Ritson, Paul; isä, Allan Ritson; äiti, Grace Ritson. Syntymäpäivä, 6 +p. huhtik. 1847; paikka, Criefi Skotlanti." + +Hugh Ritson, hiukan kalpeana, hymyili. Toiset kääntyivät hämmästyneinä +häneen. Tahtonsa lujuudella hän oli saanut välinpitämättömän ilmeen. + +"Mistä tuo tulee?" hän kysyi. + +"Edinburghin arkistosta. Sanotko, ettei se ole oikea?"' + +"En. Mutta minä sanon, minkä arvoinen se on. --; Hyvät herrat", sanoi +Hugh kääntyen todistajiin, "verratkaa sitä minun isäni vihkimäpäivään. +Huomatkaa: toinen on huhtik. 6 p. 1847, ja toinen kesäk. 12 p. 1847. +Vaikka tuo olisi väärentämätönkin, olisiko se laillinen?" + +Drayton laski kätensä asianajajan käsivarrelle. "Nyt on teidän vuoronne +-- puhukaa nyt -- tahdotteko?" hän sanoi. + +Herra Bonnithorne nousi, ja silloin Hugh Ritsonin kalpeat kasvot saivat +peikkomaisen ilmeen. + +"Lapsi syntyi Skotlannissa", selitti Bonnithorne. "Jos nyt isällä +sattui olemaan kotipaikka Skotlannissa, ja äiti asui hänen luonansa +hänen vaimonansa, lapsi on laillinen." + +"Ilman avioliittoa?" + +"Ilman vihkimistä." + +Natt hyökkäsi huoneeseen hattu toisessa ja kirje toisessa kädessä. Hän +oli kahdesti koputtanut, mutta kukaan ei ollut kuullut. "Posti, herra. +Kirje herra Paulille." + +"Hyvä, poika." Drayton sieppasi sen ilosta huudahtaen. + +"Mutta minun isälläni ei ollut Skotlannissa kotipaikkaa", sanoi Hugh +Ritson voitonvarmana. + +"Olipa niinkin", sanoi Drayton repien auki kirjekuorta. + +"Hän oli skotlantilaista syntyperää", sanoi Bonnithorne ottaen +asiakirjan Draytonin kädestä. "Katsokaa, tässä on hänen +kastetodistuksensa. Omituista, eikö totta?" + +Hugh Ritsonin silmät leimahtivat. Hän katsoi tiukasti asianajajaa +silmiin. Sitten hän otti paperin. + +Seuraavana hetkenä hän rutisti sen kouraansa ja heitti akkunasta +ulos. "Minä vaadin todistuksia sekä mainittuun lainkohtaan että +todistelutapoihinne nähden", hän sanoi. + +"No, ja niitä saat", sanoi Drayton huutaen kiihkoissansa. "Kuunnelkaa +tätä", ja hän koetti lukea. + +"Odota! Keneltä se on?" kysyi Hugh Ritson. "Joltakin nurkkasihteeriltä?" + +"Oikeuskanslerilta", sanoi Bonnithorne. + +"Onko se kyllin hyvä?" kysyi Drayton vahingoniloisesta. + +"Anna mennä", käski Hugh Ritson naputtaen pöytää sormiensa päillä. + +Drayton antoi kirjeen asianajajalle. "Lukekaa te se", hän sanoi. "Minä +en ole mikään kirjanoppinut. Minä olen herrasmies ja --" Hän vaikeni ja +siirteli jalkojansa, kun Bonnithorne luki: + +"Ellei ole mitään syytä otaksua, että isä on menettänyt skotlantilaisen +kotipaikkaoikeutensa, on poika laillinen. Jos isä pojan +kastetilaisuudessa tunnusti äidin vaimokseen, tunnustaa Skotlannin laki +avioliiton lailliseksi, olipa siinä vihkimistä tai ei -- se ei muuta +asiaa." + +Seurasi äänettömyys. Drayton otti kirjeen asianajajalta, taittoi sen +huolellisesti ja pisti povitaskuunsa. Sitten hän katsoi Hugh Ritsonin +kasvoihin voitonriemuisin ilmein. Bonnithorne oli siirtynyt sivulle. +Vieraat olivat ääneti. + +"Kuuletko?" sanoi Drayton. "_Poika on laillinen_." Hän painosti +jokaista sanaa ja taputti kirjetaskuansa niitä kerratessaan. "Mitäs +sinä siitä sanot, häh?" + +Aluksi Hugh Ritson silminnähtävästi ponnisteli säilyttääkseen +mielenmalttinsa ja hänen kasvonsa valahtivat marmorin valkeiksi. +Drayton tuli lähemmä häntä. + +"Sinä tahdoit antaa minulle potkut, vai? Ajaa minut ulos talostani, +häh? Saatana, nyt on minun vuoroni, niinkuin se onkin." + +Näin sanoen Drayton astui ovelle ja heitti sen selälleen. + +"Tämä talo on minun", hän sanoi. "Mene ja piru sinut periköön." + +Saatuaan tämän odottamattoman iskun Hugh Ritson polki jalkaa. Hän +katsoi vieraisiin ja tunsi asemansa ilkeäksi kuin roisto, jolle on +pantu kapula suuhun niin ettei hän voi puhua. Sitten hän hoippasi kädet +ojona sinne, missä Drayton seisoi. + +"Anna minun puhua joku sana sinulle kahden kesken", hän kähisi äänellä, +jota tuskin saattoi kuulla. + +Drayton kohotti kätensä ja puristi nyrkkinsä. "Ei tavuakaan", hän +sävähti. Hänen äänensä oli raaka ja hurjistunut. + +Hugh Ritsonin sieraimet värähtelivät ja hänen silmänsä iskivät tulta. + +Drayton nolostui hetkeksi, mutta räjähti sitten nauruun. + +Seurasi pitkä äänettömyys. Bonnithorne seisoi yhä akkunassa pää +painuneena, kädet ristissä selän takana ja tömistellen lattiaa +jaloillansa. Hugh Ritson astui hänen luoksensa. Hän katseli häntä +hetkisen ja kosketti sitten olkapäähän. Hänen kasvonsa olivat intohimon +vääristämät, ja ääni kuului hiljaa ja syvänä kuin maan alta, kun hän +puhui. + +"On eräs kirja", hän sanoi, "jonka te kirkonmiehet hyvin tuntenette, +ja se kertoo väärästä huoneenhaltijasta. Isäntä aikoi ottaa häneltä +huoneenhallituksen pois. Silloin tämä palvelija kyseli itseltänsä: +'Mitä on minun tehtävä?'" + +Seurasi äänettömyys. + +"Mitä hän _teki_?", jatkoi Hugh Ritson, ja sanat kaikuivat +hiljaisuudessa vihlovina kuin rautakellon läppäykset. "Hän kutsui +isäntänsä velkojat yhteen ja sanoi ensimmäiselle: 'Kuinka paljon olet +velkaa?'" + +"Sata painomittaa." Silloin hän sanoi: "Kirjoita viisikymmentä'." + +Seurasi toinen äänettömyys. + +"Mitä tämä huoneenhaltija tarkoitti? Hän ajatteli, että kun isäntä +karkoittaa hänet palveluksestansa, velallinen ottaa silloin hänet omaan +taloonsa." + +Hugh Ritsonin tapa oli nyt tyyni ja jäätävän kylmä. Hän kääntyi +puoliksi Draytoniin ja kohotti ääntänsä. + +"Tämän jälkeen oli velallinen sidottu käsistä ja jaloista. Kun hän +tahtoi neuvotella huoneenhaltijan kanssa, huusi tämä: 'Rosvo', +'Väärentäjä', 'Valapatto'." + +Kiusaantuneena Bonnithorne liikahteli sinne tänne. Hän avasi suunsa +puhuaksensa, mutta sanat eivät lähteneet hänen huuliltansa. Vihdoin hän +näytti heittävän hartioiltaan kuorman, joka siihen äkkiä oli laskettu +ja kasvoille ilmestyi heikko, vararikkoinen hymy, kun hän virkkoi: + +"Miten meidän on selitettävä sinun vertauksesi? Oletko sinä velallinen, +jonka kädet ja jalat on sidottu, ja onko sinun veljesi viraltapantu +huoneenhaltija?" + +Hugh Ritson polki voimansa perästä jalkaa. + +"Käännätkö sen niin?" hän huudahti sanoja tavoitellen. "Olkoon +sitten niin!" ja hänen äänensä muuttui vihlovaksi kirkunaksi. "Tuo +huoneenhaltija on kukistuva ja hänen isäntänsä hänen kanssaan." + +Sitten hän palasi sinne, missä Drayton seisoi ja hänen silmistään +hehkui hullu raivo. + +"Paul Lowther --" hän sanoi. + +"Sano minua Paul Ritsoniksi", keskeytti Drayton. + +"Paul Lowther --" + +"Ritson", korjasi Drayton ja lisäsi sitten äkkiä ääntänsä alentaen: +"Sinä annoit minulle sen nimen ja Jumalan nimessä minä sen pidän!" + +Hugh Ritson kumartui pöytään päin ja otti siitä paperin, joka oli siinä +levällään. + +"_Tämä_ on sinun nimesi", hän sanoi, "ja minä tahdon todistaa sen." + +Drayton purskahti toisen kerran nauruun. + +"Sinä et uskalla sitä koettaa", hän hohotti. + +Hugh pyörähti häneen silmät tulta leimuten. + +"Silloin sinä arvostelet minun rohkeuttani omasi mukaan. Mies, mies!" +hän sanoi, "tiedätkö sinä, mitä sinä aiot tehdä?" + +Kuului taaskin Draytonin raaka nauru, mutta se kuoli äkkiä hänen +huulillensa. + +Sitten Hugh Ritson astui ovelle. Hän heitti viimeisen silmäyksen +huoneeseen. Tuntui kuin hän olisi tietänyt joutuneensa lopun alkuun -- +kuin hän olisi sinä hetkenä saanut varmuuden, ettei hän enää koskaan +näe tätä tuttua huonetta. Onni ja tulevaisuus, joka vain joku tunti +aikaisemmin näytti hänelle hymyilevän, oli jättänyt hänet ainiaaksi. +Malja, jonka hän oli jo huulilleen kohottanut, oli nyt pirstaleina +hänen jaloissansa. Hän näki sen kaiken tänä lyhyenä hetkenä. Hänen +kasvoillaan kuvastui ääretön tuska, mutta sittenkin huulilla leikki +lievittävä hymy. Hän painoi toisen käden otsallensa ja sanoi niin +hiljaisella äänellä, että se oli vain kuiskaus: + +"Odota, niin saat nähdä." + +Kun vieraat, jotka olivat painautuneet yhteen kuin lampaat myrskyssä, +saivat lamautuneet aistinsa takaisin, oli Hugh Ritson kadonnut. Drayton +oli lysähtänyt tuoliin lähelle Bonnithornea ja vikisi kuin pieksetty +koira. + +"Menkää hänen jäljessänsä. Mitä hän aikoo? Te tiedätte, että minä aina +olin tätä vastaan." + +Pian hän kuitenkin nousi seisoalleen ja nauroi, lörpötteli ja +melusi selittäen, että on ikävä, jos mies ei saa olla isäntä omassa +talossansa, ja jos ajos on parannettava, on leikkaus kestettävä. + +"Aivan oikein", myönsi joku vieraista, "ja minun myötätuntoni on +täydellisesti teidän puolellanne, herra Ritson. Häpeällisempää syytöstä +ei koskaan ole miehekkäämmin torjuttu." + +"Minä olen täydellisesti samaa mieltä kanssanne, naapuri", virkkoi +toinen, "ja sellaista kamalaa valhetta ei kukaan voi kärsiä. Paul +Lowther, toden totta! Sehän on verratonta ivaa." + +"Niin, onpa melkein, eikös olekin?" sanoi Drayton. Ja sitten hän nauroi +ja he kaikki nauroivat ja olivat erinomaisen hyviä ystäviä. + + + + +VI LUKU. + + +Greta viipyi Mercyn luona puolipäivään asti pyytäen, houkutellen ja +lopulta komentaen häntä makaamaan hiljaa vuoteessa sill'aikaa, kun +hän itse puki ja syötti lapsen ja keitti ja puhdisti loordi Fisherin +hartaista vastalauseista huolimatta. Kun kaikki oli tehty ja vanha +hiilenpolttaja oli lähtenyt vuorelle, Greta otti pienokaisen syliinsä +ja meni Mercyn huoneeseen. Mercy kuuli pienimmätkin äänet ja jo +heidän lähestyessään nousi vuoteellansa istuallensa. Hänen kasvonsa +säteilivät, avautuneet huulet hymyilivät ja ihastuneet sormet leikkivät +hermostuneesti pieluksella. + +"Miten kirkasta tänään onkaan, Greta", hän huudahti. "Olen aivan varma, +että nyt aurinko paistaa." + +Akkuna oli auki ja leppoisa tuulenhenki leyhyi auringonsäteitten +välitse huoneeseen. Mercy kallisti päänsä sivulle ja lisäsi: "Ah, +sinä nuori veitikka, sinä -- siellähän sinä olet, olethan vain? -- +Antakaa se minulle, se veijari." Veitikka annettiin hänelle ja hän +rankaisi sitä veijarimaisuudesta hukuttamalla sen suudelmiin. "Miten +sievät hänen kasvonsa varmaan ovatkaan! Niiden täytyy olla juuri kuin +kaksi kypsää omenaa." Ja taas satoi suudelmia. Sitten hän taputteli +ja hyssytti pienokaista, kuiskaili ja soperteli, puhalteli ilmaa +sen hiuksiin ja kutitti sitä, kunnes se nauroi ja hyppi ja kellahti +selälleen nostaen pienet kantapäänsä pystyyn, jolloin äiti peitti +sen pehmeät jalkopohjat suudelmiin ja lopuksi vangitsi suuhunsa koko +pienen jalan. "Voitteko te koskaan ymmärtää, että jalka voi olla noin +hentoinen, Greta?" hän kysyi. Ja pienokainen ryömi ja kiipesi äitinsä +rinnalle ja useammin kuin kerran koetti irroittaa äitinsä pään ympäri +käärittyä valkeata sidettä. "Ei, ei. Ralphie ei saa koskea", sanoi +Mercy käyden äkkiä vakavaksi. "Ajattelehan toki, Ralphie, yksi viikko +-- vain yksi -- ei, vähemmän -- vain kuusi päivää enää, ja sitten -- +oh, sitten --" pitkä syleily, ja pieni sankari ankarasti vastusti sitä +kiihkeää syleilyä, johon äiti tätä suunnatonta ilonhetkeä ajatellessaan +hänet sulki. + +Äkkiä Mercyn olento muuttui. Hän kääntyi Gretaan ja virkkoi: "Minä en +milloinkaan koske kääreeseen, en; mutta jos Ralphie päästäisi sen irti +ja se putoaisi, olisiko se minun lupaukseni rikkomista?" + +Greta huomasi, mitä hänen sydämessänsä liikkui. + +"Minä pelkään, että olisi, rakas", hän sanoi ja ääni väkisinkin värähti. + +Mercy huokasi kuuluvasti. + +"Ajatelkaahan -- sehän olisi vain Ralphie. Kiltti tohtori ei voisi +suuttua minun pikku ressulleni. Minä sanoisin: 'Poika sen teki', ja hän +hymyilisi ja sanoisi: 'Ah, se on aivan toista'." + +"Anna pienokainen minulle", sanoi Greta heltyneenä. + +Mercy veti lapsen lähemmä, ja seurasi äänettömyys. + +"Minä olin hyvin väärässä, Greta", hän sanoi matalalla äänellä. "Ah! +Te ette voi kuvitella, mikä kauhea ajatus pisti juuri minun päähäni. +Ottakaa Ralphie. Voitteko te ymmärtää, että oma lapseni kiusasi minua?" + +Kun Greta lähestyi vuodetta ottaakseen pienokaisen pois, pikku mies +sopersi ja hetken vakavuus, joka näytti luovan jonkinlaisen varjon +hänen päivänpaisteiseen elämäänsä, sai hänet yhdistämään äänteitä +oikeaksi sanaksi. "Kitta -- ym", toistettiin monta kertaa ja lihava +etusormi osoitti toisen pyöreän käden selkää. + +"Se selittää, että pikku kissa on raapaissut sitä", sanoi Greta. "Mutta +siunatkoon sitä pikku hiirtä! Se osoittaa väärää kättä." + +"Kitta -- ym", jatkoi lapsi ja tirkisteli äitinsä valottomiin +kasvoihin. Sinä hetkenä Mercy puhkesi kyyneliin. Hän oli kärsinyt +eilispäivän leikkauksen ääntä päästämättä, mutta nyt tuo pieni naarmu +lapsen kädessä viilsi kuin miekka hänen sieluansa. + +"Lepää hiljaa, Mercy", pyysi Greta. "Se on huomenna jo mennyt." + +"Mee-nyt", kertasi poikanen ja osoitti akkunaan. + +"Se lemmikki tarttuu jokaiseen sanaan!" ihasteli Greta. + +"Hän tarkoittaa hevosia", sanoi Mercy. + +"Mee-nyt uk-ko- mee-nyt", sopersi pikku mies huomaten ajatuksen +kaikkien muiden puheesta, paitsi omastansa. + +"Varjelkoon sitä kullanmurua, se varmaankin muistaa tohtorin ja hänen +hevosensa", puheli Greta. + +Mercy painoi pienen käden naarmut huulilleen. + +"Oi, Greta, minä olen hyvin lapsellinen, mutta äidin sydän sulaa kuin +voi." + +"Voo-i", kertasi lapsi ja pyörähtäen alas Gretan sylistä, se taas +kiipesi tuolille ja otti leipäpalan, joka oli pöydällä vuoteen +vieressä. Sitten pieni kähäräpää vilahti kuin auringonsäde ovesta +keittiöön. + +"Mitä minä välitän, vaikkapa muut äidit saavatkin nähdä minun lapseni? +Saanhan minäkin hänet nähdä", lohdutteli Mercy itseänsä huoaten. +"Näen", hän lisäsi, "minäkin vielä saan nähdä hänen kätensä ja jalkansa +ja silmänsä ja pehmeän tukkansa." + +"Koeta nukkua tunti tai pari, rakas", sanoi Greta, "ja ehkä sinä +voit nousta vähän ylös iltapäivällä -- vain _ehkä_, tiedäthän, mutta +saammehan nähdä." + +"Niin, Greta, niin. Miten hyvä te olette!" + +"Sinä olet vielä paljon parempi minulle jonakin päivänä", vastasi Greta +hyvin hellästi. + +"Ei -- ah, kyllä, minä muistan. Miten hirveän itsekäs minä olen. Minä +olin melkein unohtanut. Mutta on kauhean vaikea olla olematta itsekäs, +kunhan tulette äidiksi. Ajatelkaahan -- minä en koskaan pidä itseäni +Mercynä nyt. Ei, en milloinkaan. Minä olen vain Ralphien äiti. Kun +Ralphie tuli, Mercy varmaankin kuoli jollakin tavalla. Se on kauhean +hullua, eikös olekin? Se vain ei saata tuntua todelta." + +"Uk-ko -- mee-nyt -- voo-i", kuului keittiöstä pienen jalan kepsutuksen +mukana. + +"Kuunnelkaapas sitä. Miten soma se on! Te kuulette sen huutavan 'oh!' +ja seuraavana hetkenä se nauraa taas. Kas, nyt minä taas olen itsekäs, +mutta minä voin sen voittaa jonakin päivänä, jos Jumala on hyvä." + +"Kyllä. Hän _on_ hyvä", myönsi Greta. + +Hänen kätensä lepäsi oven rivalla, hänen päänsä oli painunut ja silmät +uivat kyynelissä. Tuntuiko tällä hetkellä, että Jumala oli ollut hyvin +hyvä näille kahdelle naiselle? + +"Greta", sanoi Mercy, ja hänen äänensä painui kuiskaukseksi, +"luuletteko, että Ralphie on -- jonkun näköinen?" + +"On, rakas -- hän on samanlainen kuin sinä." + +Seurasi äänettömyys. Sitten Mercyn käsi sukelsi esille peiton alta ja +tapaili Gretan rannetta. + +"Luuletteko", hän kysyi ja ääni oli tuskin kuuluva, "että isä tietää, +kuka se on?" + +"En voi sanoa. Me emme ole koskaan kertoneet hänelle." + +"En minäkään -- hän ei ole koskaan kysynyt -- ei kertaakaan. Mutta +tiedättehän, hän heitti paikkansa kaivoksella ja palasi takaisin +hiilihaudallensa, kun Ralphie tuli." + +Greta ei vastannut. Syntyi toinen äänettömyys. Sitten Mercy kysyi +oudolla äänellä: "Onko se pian -- se koe?" + +"Niin pian kuin silmäsi paranevat", vastasi Greta vakavasti, "kaikki +riippuu sinun selityksestäsi." + +Sinä hetkenä sänkykamarin ovi avautui hitaasti, ja pikku mies tallusti +sisään kädessään suuri paistihaarukka, johon hän oli leipäpalansa +keihästänyt. + +"Paitta", hän selitti pyytäen, "paitta", ja hän palasi keittiöön +koettaen kurottaa leipäänsä kylmälle hellalle. + +"No, sinä rakas hanhi, eihän ole tulta paistaa sinun leipääsi", sanoi +Greta siepaten syliinsä pienokaisen kaikkine miesmäisine puuhineen. + +Mercy oli kohonnut kyynärpäilleen ja hänen kasvoillansa kuvastui +sokeiden omituinen kaiho. Sitten hän painui alas. + +"Minusta ei väliä", hän sanoi änkyttäen, "minä tahdon maata hiljaa ja +olla onnellinen ja iloinen, kuten hänkin." + + + + +VII LUKU. + + +Greta palasi pappilaan keskipäivän korvilla ja tapasi kirkkoherra +Christianin ja Peterin käytävällä -- toisella oli viikate olalla ja +toisella kimppu kaisloja kainalossa. Kirkkoherra asteli äänetönnä +päivänpaisteessa olkihattu työnnettynä taakse ja silmät maahan +luotuina. Hän askarteli omine ajatuksineen. Vasta kun Greta oli astunut +hänen rinnalleen ja ottanut kovasimen hänen taskustaan, hän tajusi +hänen läsnä-olonsa ja heräsi mietteistänsä. + +"Suuria uutisia, Greta; suuria uutisia, tyttöseni", hän sanoi +vastaukseksi Gretan hyväilevään ja kysyvään katseeseen. "Kuinka hyvin +onkaan sanottu, että se, joka toiselle kuoppaa kaivaa, varokoon, ettei +itse siihen lankea." + +"Mitä uutisia, herra Christian?" kysyi Greta, ja voimakkaampi puna +ilmestyi hänen kasvoillensa. + +"No, me olimme olleet niittämässä kirkkomaalla, Peter ja minä, ja kun +viikate on yhtä vanha kuin me itsekin, me menimme pajaan kallitsemaan +sitä. Sanottu ja tehty. Me saavumme pajaan ja kuka sinne myös tulee, +ellei Robbie Atkinson. Robbie pyytää meitä kanssaan ilonpitoon +Lentävään Hevoseen. -- No, me menimme siis ja otimme tuopin maitoa ja +olutta, kun Natt, Ritsonien tallimies, hyökkäsi sisään sieraimiansa +päristellen aivan kuin hevonen, jolla hänen isäntänsä on ylenmäärin +ratsastanut. Ja Natt tiesi kertoa julmasta riidasta, joka on ollut +Ghyllissä, kun nuori Hugh Ritson oli koettanut ajaa pois talosta sitä +roistoa tavalla, josta sinulle kerroin. Mutta tuo miespä kielsi, että +hän on se, miksi Hugh häntä sanoi ja väitti olevansa Paul Ritson +tuoden samalla kirjalliset todistukset, että Paul sittenkin on isänsä +laillinen perijä." + +"Niin, niin. Entäs sitten?" kysyi Greta henkeään pidättäen. + +Peter oli tallustanut taloon. + +"No, Natt nyt ei ole aivan luotettava kertoja, pelkään, mutta yksi asia +on kuitenkin varma, ja se on: herra Hugh, joka aikoi ajaa tuon miehen +ulos talosta, onkin ajettu itse ulos kuin kerjäläinen." + +Greta seisoi käytävällä vapisten päästä jalkoihin. "Minun miesparkani!" +hän huo'ahti. Sitten seurasi kysymysten tulva. "Koska tämä tapahtui? +Mitä te luulette siitä tulevan? Mihin Hugh nyt menee? Mitä hän aikoo? +Ah, herra Christian, te sanoitte aina, että se roisto tuhoaisi hänet!" + +Kuului askeleita heidän takaansa. Kiihkoissaan he eivät olleet +niitä kuulleet, ennenkuin ne olivat aivan heidän takanansa. Kun he +kääntyivät, seisoivat he silmä silmää vasten herra Bonnithornen kanssa. + +Asianajaja kumarsi, mutta ennenkuin he ehtivät vaihtaa +tervehdyskohteliaisuuksia, kuului hevosen askeleita tieltä, ja Drayton +ratsasti käytävälle. Hänen kasvonsa punoittivat ja hän esiintyi +pöyhkeän meluisasti, kun hän hyppäsi satulasta heidän keskellensä. + +Greta kohotti toisen kätensä rinnallensa, ja toisella hän tarttui +kirkkoherra Christianin käsivarteen. Sinä hetkenä muuttuivat vanhan +miehen kasvot juroiksi ja niiden luonnollinen hyväntahtoisuus oli +kokonaan hävinnyt. + +Drayton kääntyi Gretaan ja kirkkoherraan, kuten röyhkeä kerskuri. + +"Minä olen tullut sanomaan kerta kaikkiaan, että minun vaimoni täytyy +asua minun kattoni, alla." + +Kukaan ei vastannut. Drayton astui lähemmä pieksäen saappaansa vartta +ratsupiiskallansa. + +"Laki velvoittaa minua siihen, ja minä tahdon saada sen nyt täytäntöön." + +Kukaan ei vieläkään vastannut, ja Draytonin röyhkeys lisääntyi +äänettömyydestä. + +"Ei niin, että minä himoitsisin häntä. -- Älkää sitä pelätkö, rouva." +Käheä nauru. "Saakeli vie, totisesti tahtoisin äitini mieluummin +vaimokseni kuin teidät!" + +"Mitäs sitten?" sanoi kirkkoherra Christian hiljaa. + +"Ihmisten vuoksi. Minä en tahdo olla enää ihmisten naurun aiheena. +Minun vaimoni on minun vaimoni. Aviomies on aviomies ja vaatii +kuuliaisuutta." + +"Ja mitäs sitten, jos te ette sitä saa?" kysyi kirkkoherra, vanhat +kasvot valkeiksi valahtaneina. + +"Mitä? Vankeus -- se on selvä." Drayton käännähti ympäri ja kosketti +asianajajaa piiskansa varrella. "Nyt on teidän tehtävänne, kertokaa +heille, mitä siitä seuraa." + +Tämän vetoumuksen kuultuansa herra Bonnithorne selitti, että +aviomiehellä on oikeus vaatia oikeuksiansa, ellei hän itse ole rikkonut +"uskollisuuttansa" puolisoaan kohtaan. + +"Laki", lisäsi herra Bonnithorne, "pakottaa vaimon elämään miehensä +kanssa yhdessä, tai rankaisee häntä vankeudella, ellei hän sitä tee." + +"Kuuletteko?" sanoi Drayton kuopien kiihkoissaan käytävää kenkänsä +koroilla, -- "rankaisee häntä vankeudella." + +Seurasi äänettömyys, ja sitten kirkkoherra sanoi hiljaa, mutta varmasti: + +"Minä huomaan, että tahtoisitte saada tämän rouvan omaisuuden +tuhlattavaksenne." + +"No, mitäs siitä? Eikö minulla oli oikeutta tuhlata sitä, häh?" + +"Te olette tuhlannut sitä jo kylliksi varastaessanne hänelle +kiinnitetyt velkakirjat uskottelemalla olevanne hänen miehensä, mutta +nyt te menette liian pitkälle." + +"Saammepa nähdä. -- Kas niin, te" -- kääntyen asianajajaan -- +"tarttukaa asiaan. Ellei hän tahdo tulla, vangitkaa hänet. Kuuletteko +-- vangitkaa hänet." + +Hän käännähti ympäri ja sieppasi ohjakset hevosen harjalta hohottaen +onttoa naurua. Greta vapautti kätensä kirkkoherran kainalosta ja astui +Draytonin luo, kunnes hän oli aivan hänen edessänsä silmä silmää vasten +silmät leimuten, huulet vapisten, kasvot kalpeina, koko olento suorana +ja majesteetillisena. + +"Ja mitäs sitten?" hän sanoi. "Luuletteko te voivanne peloitella minua +lain kovuudella? Minua? Minua?" hän kertasi korostaen erikoisesti +jokaista tavua. "Olenko minä kärsinyt teidän tähtenne niin vähän, että +te uskallatte sanoa: 'vangitkaa hänet', aivan kuin se voisi saada minut +tulemaan teidän asunnollenne!" + +Drayton koetti nauraa, mutta heikko yritys kuoli hänen kuumille +huulillensa. Hän sylkäisi maahan ja koetti kohottaa silmänsä Gretaan, +mutta ne painuivat heti piiskaan, jota hän piti kädessänsä. + +"Vangitkaa minut, Paul Drayton. Minä en ole ensimmäinen, jonka olette +vanginnut. Vangitkaa minut, niin minä vapaudun teistä ja teidän +rikoksistanne", hän lisäsi ääntänsä kohottaen. + +Drayton oli hypännyt satulaan. + +"Sen minä teen", hän mutisi. Hän oli nyt kalpea ja lyöty ja hänen +röyhkeytensä oli kadonnut. Hän käänsi hevosensa ja iski piiskansa sen +lautaseen. + +Kirkkoherra Christian kääntyi herra Bonnithorneen. + +"Seuratkaa häntä", hän sanoi päättävästi ja kohotti kätensä. + +Asianajaja yritti selittää, sitten näytti kovin hämmästyvän ja +huomattuaan, miten valkeat kirkkoherran kasvot olivat, kääntyi tiehensä. + +Seuraavana hetkenä Greta riippui kirkkoherran kaulassa nyyhkyttäen ja +valittaen, jolloin hyvä, vanha Christian uurteisilla kasvoillaan taas +entinen, rajaton hyvyys silitteli hänen hiuksiansa hellästi kuin joku +nainen. + +"Minun Paul-parkani, minun rakas mieheni!" huusi Greta tuskassa. + +"Ah, Jumalan kiitos, asiat ovat nyt pahimmillansa, tämän pahemmiksi ne +eivät enää voi muuttua", sanoi kirkkoherra. + +Hän vei Gretan sisään, valeli hänen polttavaa otsaansa vedellä ja +kuivasi kovalla, karkealla kädellänsä kyyneleet noista silmistä, jotka +hetkistä aikaisemmin olivat säihkyneet kuin salamat. + +Noin kello viiden seutuvilla sinä iltana kuului naputus pappilan +ovelta, ja vanha loordi Fisher astui huoneeseen. Hänen olentonsa oli +vieläkin hillitympi ja juhlallisempi kuin tavallisesti. + +"Minä tulin sanomaan, että minun tyttäreni pikkuinen vauva on tullut +hyvin kipeäksi", hän sanoi, "ja aivan äkkiä." + +Greta nousi ja pisti hatun päähänsä ja levätin hartioillensa. Hän kiisi +jo tietä pitkin, kun vanha hiilenpolttaja oli ehtinyt vasta kynnykselle. + + + + +VIII LUKU. + + +Kun Greta ehti vanhan hiilenpolttajan mökille, lepäsi pienokainen +puolihorroksissa Mercyn sylissä. Sen hengitys tuntui vaikealta. +Joskus se hätkähti aivan kuin kauhistuen jotakin. Kuume oli korkea +ja suuta kuivasi. Äidin vakavat kasvot olivat painuneet sen yli ja +niiden ilmettä on mahdoton kuvata. Vain vapisevat huulet kertoivat +taistelusta, joka riehui hänen sielussansa. Mutta halu nähdä pienet, +punaiset kasvot, kiihkeä toivo saada nähdä edes vilahdukselta uinuvat +pienet silmät, äidin sydämen sanaton tuska, kun hän moitti kohtaloa, +joka oli tehnyt pienokaisen hänen rinnallaan vieraaksi hänelle niin +ettei hän edes sen piirteitä tuntenut -- kaikki oli samalla hetkellä +kirjoitettu näihin sokeihin kasvoihin. + +"Onko se kalpea?" kysyi Mercy. "Nukkuuko se? Se ei puhele nyt, vaan +säikähtelee ja itkee ja joskus yskii." + +"Milloin tämä alkoi?" kysyi Greta. + +"Tuossa neljän tienoissa. Se oli leikkinyt ja minä kuulin, että se +hengitti raskaasti, ja sitten se tuli minun luokseni hoidettavaksi. +Onko se nyt valveilla? Kuunnelkaa." + +Pienokainen levottomassa unessaan mutisi heikosti: "Uk-ko -- mee-nyt -- +voo-i -- paitta." + +"Se lemmikki puhuu unissaan, eikö vain?" sanoi Mercy. + +Sitä seurasi hinkuva, ankara yskä. + +"Se on kuristustautia", ajatteli Greta. + +Hän sulki akkunan, sytytti tulen, asetti kattilan tulelle, että vesi +kiehuisi ja huoneeseen tulisi höyryä, kasteli sitten flanellin kuumassa +vedessä ja kääri sen hennon kaulan ympäri. Hän jäi koko yöksi mökkiin, +istuen pienokaisen vuoteen vieressä ja hoitaen sitä. Mercyä hän ei +voinut saada menemään levolle, mutta nuori äiti oli hyvin äänetön. Hän +ei vielä ollut varmistunut siinä ajatuksessa, että pienokainen oli +vakavasti sairas. Se oli horroksissa ja vähän kuumeessa, sen valtimo +löi kiivaasti ja se yski joskus hyvin ankarasti, mutta huomenna se +olisi parempi. Oi, niin, pian se on taas terve ja poimii kukkia +puutarhasta! + +Puoliyön lähetessä valtimo äkkiä rauhoittui ja hengitys kävi +tyynemmäksi ja sairaan koko olento muuttui hervottomaksi. Mercy +kuunteli painaen korvansa lähelle lapsen suuta ja kuvaamattoman riemun +hymy levisi hänen kasvoilleen. + +"Jumala sitä siunatkoon, se makaa nyt niin tyynenä", hän sanoi. + +Greta ei vastannut. + +"'Kitta' ja 'ukko' eivät nyt kummittele sen elämässä", lisäsi Mercy +iloisesti. + +"Eivät, rakas", myönsi Greta koettaen saada äänensä niin vahvaksi kuin +voi. + +"Minun rakas poikani on pian terve ja onnellinen taaskin, eikös olekin?" + +"On, rakas", myönsi Greta väännellen käsiään tuskissansa. + +Onneksi Mercy ei voinut nähdä toista vastausta, joka kuvastui hänen +kasvoillansa. + +Mercy oli asettanut herkän sormensa lapsen nenälle ja tunnusteli +keveästi sen suun ympärystä. + +"Greta", hän pelästyneenä kuiskasi, "näyttääkö se tuskaiselta?" + +"Vähän", myönsi Greta hiljaa. + +"Ja hänen kasvonsa -- eivätkö ne ole kylmät ja tahmeat?" + +"Meidän täytyy panna sille uusi kääre", sanoi Greta. + +Mercy istui vuoteen ääressä eikä tuntiin puhunut sanaakaan. Sitten hän +sanoi äkkiä oudolla, käheällä äänellä: + +"Minä toivoisin, ettei Jumala olisi tehnyt Ralphieta niin suloiseksi." + +Greta hätkähti näitä sanoja, mutta ei puhunut mitään. + +Päivä sarasti aikaisin. Kun ensimmäiset harmaat pilkahdukset +tuikahtivat sisään, Greta kääntyi sinne, missä Mercy äänetönnä istui. +Hän näki surulliset kasvot lampun kellertävässä valossa ja päivän +sarastaessa. + +Mercy puhui taaskin. + +"Greta, muistatteko, mitä rouva Branthet sanoi, kun hänen lapsensa +kuoli noin kaksitoista kuukautta sitten?" + +Greta katsahti ääneti kääreillä peitettyihin silmiin. + +"Mitä?" hän kysyi. + +"No, kirkkoherra koetti lohduttaa häntä ja sanoi: 'Lapsenne on nyt +enkelinä paratiisissa', ja silloin äiti kääntyi häneen ja sanoi: +'Teidän enkeleistänne minä en välitä! Minä en tahdo yhtään niistä. Minä +tahdon pienen tyttöni takaisin.'" + +Mercyn ääni hukkui nyyhkytykseen. + +Kymmenen seutuvilla tohtori tuli. Hän oli ennemmin ollut estetty. +Hän oli hyvin pahoillaan, ettei ollut voinut heti täyttää rouva +Ritsonin pyyntöä, mutta tosiasia oli, että vanha herra de Broadthwite +oli saanut hirveän kolotuksen lonkkaansa ja siihen liittyi vielä +hammastauti, ja kaikkihan tiesivät, että hänen vaatimuksiansa ei voi +sivuuttaa. Tämän nuoren naisen lapsiko on kipeä? Kuumeessa, levoton, +säikähtelee unissaan, yskii? Ah, kuristusyskä -- niin, kuristus, +varma kuristustauti, arveluttava. Katsotaanhan. Kuinka vanha se on? +Puolitoista vuotta? Ah, paha, hyvin paha. Aivan yleinen toisella +vuodella olevissa lapsissa. Hyvin arveluttavaa. Tulehdus kurkunpäässä, +joka sulkee ilmatiehyen. Päättyy usein kouristuksiin ja lapsi tukehtuu. +Ikävää, hyvin ikävää. Katsotaanhan vielä. Kauanko siitä on, kun kohtaus +alkoi? Eilen kello neljä. Ah, pitkälle ehtinyt, liian pitkälle. Suuri +mies pian katosi ruiskutettuaan vastamyrkkynsä ja tehtyään kaiken, mitä +lääkäri voi. + +Mercy oli kuullut kaiken, ja hänen pidätetty tuskansa puhkesi +nyyhkytyksiin. + +"Oi, ajatelkaa, minä en kuule enää koskaan Ralphien ääntä, ja hänen +valkeat, kylmät kasvonsa katsovat arkusta sill'aikaa, kun toiset lapset +leikkivät päivänpaisteessa ja ottavat kiinni perhosia! Ei, ei, se ei +voi tapahtua, Jumala ei voi sallia sen tapahtua. Minä rukoilen Häntä, +ja Hän pelastaa minun lapseni. Hän voi tehdä kaikki ja koko maailma on +hänen. Mitä minun pieni poikaseni on Hänelle? Hän ei voi ottaa sitä +minulta." + +Gretan sydän oli liian täysi, jotta hän olisi voinut puhua. Mutta hän +saattoi itkeä hiljaa, eikä kukaan tiennyt sitä. Mercy ojentui vuoteen +yli ja ottaen hellästi lapsen syliinsä kohotti sen ylös ja lankesi +polvillensa. + +"Armollinen Isä", hän sanoi lapsen suloisella, luottavalla äänellä, +"tämä on minun Ralphieni ja minä rakastan häntä niin syvästi. Sinä et +voi ajatella, kuinka syvästi minä häntä rakastan. Mutta hän on sairas, +ja tohtori sanoo, että se kuolee. Oi, rakas Isä, kuinka kauheata +olisikaan sanoa: 'Hän on siirtynyt pois'. Enkä minä ole koskaan nähnyt +häntä. Sinä et voi ottaa häntä pois, ennenkuin hänen äitinsä on nähnyt +hänet. Niin pian se vielä tapahtuu -- vain viisi päivää vielä. No, +sehän on ihan kohta. Ei huomenna, ei ylihuomenna eikä sitä seuraavana +päivänä, vaan sitten." + +Hän lausui vielä monta lapsellista rukousta ja nousi sitten hymy +huulillaan ja asetti lapsen takaisin tyynyille. + +"Kuinka kärsivällinen se onkaan!" hän jutteli. "Se ei voi sanoa +'kiitos', mutta minä olen varma, että sen silmät puhuvat. Antakaapa kun +minä koettelen." Hän pani sormensa kevyesti sen luomille. "Ei, ne ovat +suljetut: hän varmaankin nukkuu. Oh, rakas, se nukkuu kauhean paljon. +Ovatko sen posket punakat? Miten hiljaa se on! Kunpa se voisi sanoa: +'Mamma!' Oi, kuinka minä tahtoisin sitä nähdä!" + +Hän vaikeni hetkeksi ja tarttui sitten Gretan hameeseen. + +"Greta", hän sanoi kiihkeästi, "jokin sanoo minulle, että jos minä +näkisin Ralphien, niin se paranisi." + +Greta hypähti kauhuissaan ylös. "Ei, ei, ei, sinä et saa sitä +ajatella", hän sanoi. + +"Mutta jokin kuiskasi sen minulle. Se oli varmaankin Jumala itse. +Tiedättehän, että meidän täytyy aina totella Jumalaa." + +"Mercy, ei se ollut Jumala, joka sen sanoi, vaan sinun oma sydämesi. +Sinä et saa totella sitä." + +"Minä olen varma, että se oli Jumala", päätti Mercy. "Minä kuulin sen +aivan selvään." + +"Mercy rakas, ajattele, mitä sinä puhut, ajattele, mitä sinä aiot +tehdä. Jos sinä sen teet, sinä olet ikuisesti sokea." + +"Mutta minä olisin pelastanut Ralphien." + +"Ei, ei, et olisi." + +"Eikö häntä voi pelastaa, Greta?" + +"Taivainen Isä yksin sen tietää." + +"Hyvä, Hän kuiskasi minun sydämeeni, ja kuten sanotte, hän tietää +parhaiten." + +Greta joutui epätoivoon. Hänen ylevä sydämensä ei voinut vedota +kiitollisuuden ja velvollisuuden tunteeseen silloin, kun äidinrakkaus +vaati toista. Mutta hän tunsi, että koko hänen onnensa riippuisi siitä, +miten toinen menettelisi. Jos Mercy saisi näkönsä, kaikki kääntyisi +hyväksi hänelle ja hänen omillensa; jos Mercy kadottaisi sen, olisi +koko tulevaisuus synkkä ja toivoton. + +Päivä kului verkalleen, ja lapsi huononi huononemistaan. Illalla palasi +vanha hiilenpolttaja ja pistäysi sänkykamariin. Hän seisoi vuoteen +ääressä ja katseli vääntyneitä pieniä kasvoja ja kun lapsen silmät +avautuivat, hän tarjosi sille laihtuneen etusormensa. Mutta pyöreä käsi +ei tarttunut siihen enää. + +Vanhan miehen huulet vapisivat valkean parran takana. + +"Se oli suloinen pikku olento", hän sanoi hellästi ja kääntyi pois. + +Hän jätti soppansa koskematta ja asteli portaille. Siellä hän +istui vuoleskellen oratuomikeppiä. Aurinko painui Ankerias-kallion +taa ja koko laakso ui illan autereessa. Cat Bellsin huippu hohti +kirkkaana vaipuvan auringon luodessa siihen viimeisiä säteitänsä. +Raitis etelätuuli alkoi puhaltaa ja vilja huojui ja välkähteli +kuiskaillen ihmeellisin kielin yön tervetulleeksi. Koira makasi vanhan +hiilenpolttajan jaloissa, avaten joskus silmänsä ja tavoitellen +lentäviä kärpäsiä, jotka ilokseen näyttivät tahtovan kiusoitella sitä. + +Nuori elämä sisällä riutui loppuansa kohden. Ei kuulunut enää kirkuvaa +yskää, äänekäs hengitys kävi säännöttömämmäksi ja korahtelevaksi. Mercy +nosti lapsen vuoteesta ja istui se sylissänsä takan edessä. Greta näki +sen silmien avautuvan ja samana hetkenä hän näki sen huulten liikkuvan +hiljaa, mutta hän ei kuullut mitään. + +"Hän kutsuu äitiänsä", sanoi Mercy kallistaen korvansa lähelle lapsen +suuta. + +Seurasi pitkä äänettömyys. Mercy puristi lasta rintaansa vasten. Sen +läheisyys näytti lievittävän hänen tuskaansa. + +Greta seisoi ja katseli. Hän näki pienten huulien liikkuvan taas, mutta +nytkään hän ei kuullut mitään. + +"Hän kutsuu äitiänsä", kertasi Mercy miettivästi, "ja oh, hän tietää +lähtevänsä niin pitkälle matkalle!" + +Vielä kerran liikkuivat pienet huulet. + +"Hän kutsuu minua", sanoi Mercy kuunnellen henkeään pidätellen ja hän +tuli levottomaksi ja kiihoittui. "Hän muuttaa pois, minä kuulen sen. +Hän on hyvin kaukana. -- Ralphie, Ralphie!" Hän oli kohottanut lapsen +hyvin lähelle kasvojansa. "Ralphie, Ralphie!" hän huusi. + +"Anna lapsi minulle, Mercy", pyysi Greta. + +Mutta äiti puristi sitä suonenvedontapaisesti. + +"Ralphie, Ralphie, Ralphie!" + +Äkkiä levähtivät valkeat vaatteet. Sinä hetkenä side ole pudonnut +Mercyn silmiltä ja hän tirkisteli lapsen kasvoihin silmät villeinä ja +pois suunniltansa. + +"Ralphie, Ralphie... _Hugh_!" hän huusi. + +Äiti oli lopultakin nähnyt lapsensa ja sinä hetkenä hän oli tuntenut +siinä isän piirteet. + +Seuraavana hetkenä Jumalan enkeli liiteli läpi tämän murheiden talon, +ja lapsi lepäsi kuolleena äitinsä rinnoilla. + +Mercy näki sen ja hänen kiihkonsa asettui. Hän nousi hiljaa seisoalleen +ja asetti pienokaisen vuoteelle. Ei kuulunut ainoatakaan huokausta, +eikä vuotanut yhtään kyyneltä. Hänen kasvonsa vain olivat tuhkanharmaat +ja hänen valkeat huulensa vapisivat. + +"Greta", hän sanoi hyvin hiljaa, "tahtoisitteko mennä hakemaan _häntä_?" + +Greta suuteli hellästi tytön otsaa. Hänen oma tyyni, luja mielensä +lannistui. Koko maailma oli nyt hänelle kuollut. + +"Kyllä, rakkaani", hän kuiskasi. + +Seuraavana hetkenä hän oli jättänyt huoneen. + + + + +IX LUKU. + + +Ilta oli joutunut. Silloin tällöin lintujen kirkuna kaikui läpi +hämärtyvän illan. Pitkä hopeanhohtoinen viiru häipyi vähitellen +äärettömyyksiin Hindscarthin yläpuolelta. Greta riensi kaivosvuorelle. +Nostokoneitten vitjojen kitinä ilmaisi, että työ kaivoksessa jatkui. + +Siitä oli nyt puolitoista vuotta, jolloin onnettomuus ja mustin ja +kauhein epätoivo heitti ensikerran synkän varjonsa hänen elämäänsä, +eivätkä ne pilvet olleet poistuneet hetkeksikään, ennenkuin kolme +päivää sitten. Silloin muutamana hetkenä valo oli välähtänyt pilvien +välitse ja hän oli nähnyt tien, joka voi johtaa hänet tästä tuskain +sokkelosta ulos. Mutta nyt näytti kohtalon tuomio riistäneen häneltä +ainiaaksi elämän, toivon ja rakkauden. + +Mercy olisi ikuisesti sokea! Kaikki oli nyt peruuttamattomasti +tapahtunut. Gretan voimakas, tyyni mieli painui painumistansa. Hän +näki petturin ainiaaksi voittaneen oikean miehen aseman ja nimen, ja +hän näki sen oikean miehen laahustaen kulkevan elämäänsä -- hylkiönä, +pilkattuna, kantaen häpeän kuormaa, rikoksen merkki otsallensa +poltettuna. Ja tämä onneton mies oli hänen puolisonsa, eikä hänellä +ollut muuta jäljellä kuin vaimonsa rakkaus, ei muuta toivoa kuin hänen +uskollisuutensa. + +Greta pysähtyi Hugh Ritsonin toimiston ovelle ja koputti. Hetkistä +myöhemmin nämä kaksi seisoivat silmä silmää vasten. Hugh oli puettu +kaivosflanelliinsa ja seisoi pöydän ääressä, jolla lamppu paloi. Kun +hän tunsi tulijan, hän kohotti toisen kätensä ohimoillensa ja toinen +lepäsi kaminan reunalla. Gretan huulet omituisesti nytkähtelivät, ja +Hugh sai vaistomaisen varmuuden, että Greta sitten viime tapaaman oli +tullut laihemmaksi ja läpikuultavammaksi. + +"Tule minun kanssani", kuului Gretan värisevä kuiskaus. "Mercyn lapsi +on kuollut ja tyttöparka pyytää sinua luoksensa suuressa surussansa." + +Hugh ei puhunut aluksi mitään, vaan varjosti silmiänsä lampun valolta. +Sitten hän sanoi äänellä, joka oli aivan toinen kuin hänen omansa: + +"Minä seuraan sinua." + +Greta oli pitänyt kiinni oven vetimestä ja nyt hän kääntyi mennäksensä. +Hugh astui askelen häntä lähemmäksi. + +"Greta, eikö sinulla ole mitään muuta sanottavaa minulle?" hän kysyi. + +"Mitä sinä toivoisit minun sanovan sinulle?" + +Hugh ei vastannut; hänen silmänsä painuivat maahan Gretan katseen +edessä. + +Greta teki kädellänsä kevyen liikkeen lisätessänsä: + +"Sinun ja minun ei pitäisi viipyä samassa huoneessa -- ei koskaan olisi +pitänyt viipyä -- mutta minun asiani ei ole se." + +"Minä olen tämän ansainnut", sanoi Hugh nöyrästi. + +"Hirveä työ on tehty -- niin, tehty, eikä sitä voida enää auttaa. Mutta +koska olet kysynyt, mitä minulla on sinulle sanottavaa, on se tämä: Se +mies, joka on ollut sinun pahuutesi välikappaleena ja hallitsee nyt +sinua, on ollut tänään sanomassa minulle, että hän voi pakottaa minut +elämään hänen kanssaan ja jos kieltäydyn, hän voi vangituttaa minut. +Voiko hän tehdä sen?" + +Hugh Ritson kohotti silmänsä ja tuijotti tylsänä ja älyttömänä eteensä. + +"Elää hänen kanssaan -- hänen? Sinun elää hänen kanssaan?" hän sanoi +hajamielisesti. + +"Elää hänen kattonsa alla -- ne olivat hänen sanansa. Voiko hän tehdä +sen? Minä tarkoitan, tunnustaako laki hänet minun miehekseni." + +Hugh Ritsonin silmät pyörivät. + +"Tehdä sen? Sinun miehesi?" hän toisteli sekavasti. + +"Minä tiedän, mitä hän tahtoo", sanoi Greta raskaasti huoaten. "Ei hän +ollenkaan toivo minua itseäni, mutta hän ei voi saada toista, ellei +toista ensin saa." + +"Toinen ilman toista?" kertasi Hugh Ritson matalalla äänellä. Sitten +hän kävi huoneen yli tavattoman kiihtyneenä. "Greta, tuo mies on -- +tiedätkö sinä, _kuka_ hän on?" + +"Paul Drayton, Hendonin kapakoitsija", vastasi Greta kylmästi. + +"Ei, ei; hän on sinun --" + +Hän pysähtyi otsa rypyssä ja sormet nyrkkiin puristettuina. + +"Tahdotko sinä sanoa _minulle_, että hän on minun mieheni?" kysyi Greta +arvokkaasti. + +Hugh Ritson vei taas kätensä ohimoillensa. + +"Greta, minä olen ansainnut sinun epäluulosi", hän sanoi ääntänsä +muuttaen. + +"Mikä on tehty, sitä ei koskaan voi saada tekemättömäksi", vastasi +Greta. + +Hughin ääni oli saavuttanut tyyneytensä, mutta hänen käytöksensä oli +vielä kiihoittunut. + +"Ehkäpä minä voin sinua vielä palvella", hän sanoi. "Minä olen tehnyt +sinulle liian paljon vääryyttä. Minä tiedän sen." + +"Mitä arvoa sinun katumuksellasi on nyt?" kysyi Greta. "Se tulee liian +myöhään." + +Hugh katsoi häntä lujasti silmiin ja vastasi: + +"Greta, sangen syvä totuus sisältyy väitökseen, että onnettomin mies +maailmassa on se, joka tuntee omantunnontuskia _ennen_ kuin on tehnyt +rikoksen. Minä olin -- minä olen -- se mies. Minä tein, mitä minä tein, +tietäen, että katuisin sitä -- ah, elämäni viimeiseen hetkeen asti. +Mutta minut ajettiin siihen. Minulla ei ollut voimaa vastustaa sitä: se +hallitsi minua silloin ja se hallitsee minua yhä." + +Greta oli painanut sormensa päät lujasti leukaansa. Hugh Ritson astui +askelen lähemmä. + +"Greta", hän sanoi, ja ääni painui katkonaisiksi kuiskauksiksi, "on +miehiä, joille rakkaus on lyhyt henkäys, myrsky, joka lyö heitä +kasvoihin ja hukuttaa hyökylaineihinsa ja samassa häviää. Minulle se +on haava, syvä, kalvava, sisäinen haava, joka riuduttaa ja polttaa." +Gretaa värisytti. Oli kuin hänen sanansa olisivat viillelleet häntä. +Kärsimättömin elein hän kääntyi oveen sanoen: + +"Tämä on sinun lapsesi kuolinhetki, ja taivas sinulle anteeksi suokoon, +se tuntuu olevan myöskin sinun veljesi toiveiden kuolinhetki", hän +katsahti ympärilleen. "Ajatteletko sinä _häntä_?" hän lisäsi ääntänsä +korottaen. "Kun sinä näet tuon miehen hänen paikallansa, hävittävän +hänen ja minun omaisuuttani, ajatteletko sinä koskaan, _missä hän on_?" + +Hänen äänensä vapisi ja katkesi. Seurasi hetken äänettömyys. Hän oli +kääntänyt päänsä sivulle, ja Hugh kuuli tukahdutettua nyyhkytystä. + +"Kyllä, minä ajattelen häntä", vastasi Hugh hitaasti. "Öisin, +unettomina hetkinä minä ajattelen häntä ja missä hän on, ja minä pidän +häntä onnellisena miehenä -- niin, onnellisena miehenä! Mitä siitä, jos +hän käyttää vangin pukua? _Hänen_ sieluansa ei paina kuolemansynti. +Toista on minun -- _katso_ minuun!" + +Hän hymyili julmasti. + +"Minä olen kuullut kaiken", sanoi Greta. "Sinä olet kylvänyt tuulta ja +korjaat myrskyä." + +Hughin huulilta kuului naurua muistuttava ääni. Se kohosi katkeruuden +lähteistä, jotka kuohuivat syvällä hänen sydämessänsä. + +"Ei sitä", hän sanoi, "kaikki se kyllä häviää pois." + +Greta seisoi kynnyksellä; hän ei käsittänyt, mikä voima häntä pidätti +siinä. + +"Greta, minä en ole niin paha kuin minä ehkä näytän. Minä olen +arvoitus, jota sinä et osaa ratkaista. Ei ole kaukana se aika, jolloin +minä en enää huoleta maailmaa ja jälkeeni minä en jätä mitään muuta +kuin kurjan, häväistyn nimen, onko se paljon? Greta, tuntuisiko sinusta +pyhyyden pilkalta, jos minä pyytäisin sinulta anteeksi?" + +"On toisia, joilla on enemmän anteeksi annettavaa", sanoi Greta. +"Yksi niistä odottaa sinua tällä hetkellä, ja, ah, tyttöparka, hänen +sydämensä on murtunut!" + +Hugh Ritson painoi päänsä alas, ja Greta sulki oven jälkeensä. + + + + +X LUKU. + + +Oli myöhäinen ilta. Vetiset hunnut, jotka usein ilmestyvät erottamaan +päivää yöstä, riippuivat taivaalla. Tuuli oli yltynyt ja puut +huokailivat. Kun Hugh Ritson saapui mökille, oli kaikki pimeää sen +ympärillä, paitsi sitä valojuovaa, joka takasta lähtien lankesi +avoimesta ovesta portaille ja pihalle. Takan ääressä istui vanha loordi +Fisher, orapihlajakeppi jaloissaan, kyynärpäillään polviinsa nojaten +ja kasvot käsiin hautautuneina. Uninen takka heitti hiiltyvää valoansa +hänen painuneeseen, valkeaan päähänsä. Kun Hugh Ritson astui keittiöön, +kohotti vanhus päänsä ja kasvoilla kuvastui sanaton murhe ja moite +yht'aikaa, Hugh Ritsonin ylpeä mieli painui hänen katsellessaan tätä +äänetöntä surua. Vanhuksen katse oli kuin haavoitetun koiran, joka +katselee raakaa isäntäänsä. + +Lammaskoira makasi pitkin pituuttaan lieden edessä. Keittiö oli tyhjä +eikä kuulunut mitään muuta ääntä kuin kellon nakutus ja sirkkojen +laulu. Mutta Hugh Ritsonin epävarman askelen kopsaessa kovaan +savilattiaan avautui sänkykamarin ovi, ja Greta tuli sieltä häntä +vastaan. + +Vuoteen ääressä paloi kynttilä. Takan vieressä istuivat Mercy Fisher +ja kirkkoherra Christian. Mercyn pää lepäsi heidän välillään olevalla +pöydällä ristiin heitetyillä käsivarsilla. Toinen käsi oli auki, ja +pitkä keltainen tukka irtonaisena peitti sekä kädet että ruumiin +yläosan ja kirkkoherran käsi silitteli hyväillen sitä. Hugh Ritsonin +astuessa huoneeseen kirkkoherra nousi ja kylmästi kumartaen poistui. +Greta oli ennemmin jättänyt huoneen ja keittiössä he toisensa tapasivat. + +Mercy kohotti päänsä ja katsoi Hughiin. Ei ollut kyyneltä uupuneissa, +punaisissa, turvonneissa silmissä, eikä ainoakaan huokaus kohonnut +aaltoilevasta rinnasta. Hän nousi ääneti ja ottaen Hughin käden omaansa +johti hänet vuoteen luo. + +"Katso, siinä hän on", hän sanoi järkyttävän vakavasti ja kohotti +toisella kädellänsä nenäliinan pieniltä kasvoilta. Hugh Ritsonia +värisytti. Hän näki omat piirteensä, niinkuin muisto olisi kaukaisilta, +menneiltä ajoilta loihtinut ne esiin. + +Mercy vapautti kätensä ja äänettömänä peitti kasvonsa. Mutta hän ei +itkenyt. + +"Minun pikku Ralphieni", hän sanoi selittäen, "kuinka äänetön se +onkaan nyt! Oi, sinun olisi pitänyt nähdä se silloin, kun se oli kuin +aamuauringon hohtava säde. Miksi sinä et tullut ennemmin?" + +Hugh Ritson seisoi katsellen lapsen kuolleita kasvoja eikä vastannut +mitään. + +"Parasta on, että asia on, niinkuin on", hänen sydämensä kuiskasi sinä +hetkenä. Seuraavana hetkenä koko hänen olentonsa vapisi. Mitkä olivat +ne ajatukset, jotka kutsumatta olivat kohonneet hänen sielustansa? Eikö +ollut parempi, että hänen lapsensa lepäsi tuossa kylmänä, kuin että +hän täyttäisi tämän yksinäisen talon ilolla ja rakkaudella? Oliko hän +sitten niin musta konna? Jumala varjelkoon siitä! Kuitenkin parasta on +näin. + +"Kaikki on ohi nyt", virkkoi Mercy ja hänen kätensä putosivat +hervottomina kasvoilta. Hän käänsi väsyneet silmänsä Hughiin ja lisäsi: +"Me olemme saaneet jo rangaistuksemme." + +"Rangaistuksen?" sanoi Hugh -- "me?" Seurasi hetken äänettömyys, ja +laskien äänensä, niin että se oli tuskin kuuluva, hän sanoi: "Sinun +kuormasi on raskas kantaa, tyttöparkani." + +Mercyn hennot sormet liikkuivat hiukan. + +"Minä en voi sitä enää kantaa", hän vastasi. + +"Moni on ajatellut samoin ennen sinua", sanoi Hugh, "mutta Jumala yksin +tietää, kuinka paljon me jaksamme kantaa, ennenkuin olemme tarpeeksi +koetellut." + +"Hyvä, kaikki on nyt ohi", kertasi Mercy kuuntelematta häntä. + +Hän puhui itsestänsä, niinkuin hänen päivänsä olisivat jo päättyneet +ja kärsimys olisi ohi, niinkuin hänen elämänsä lanka olisi punoutunut +tuossa vuoteella lepäävän pienokaisen olentoon, jonka tie nyt oli +päättynyt. Hugh Ritson katsahti häneen ja hänen kasvolihaksensa +vavahtelivat. Mercyn uupuneet silmät olivat vielä kuivat, niiden hämärä +valo tuli kuin jostakin kaukaa sumujen takaa. + +"Kuinka minä rukoilinkaan, että saisin nähdä Ralphieni!" hän huokasi. +"Minä ajattelin, että Jumala olisi määrännyt, etten minä saisi koskaan +nähdä lastani. Ehkäpä se oli minun rangaistukseni kaikesta -- kaikesta, +mitä on ollut. Mutta minä rukoilin yhä. Oi, sinä et voi käsittää, miten +paljon minä rukoilin! Mutta sen täytyi olla kirottua rukousta." + +Hän kätki kasvonsa uudestaan käsiinsä ja lisäsi odottamattoman +innostuneesti: + +"Jumala kuuli minun rukoukseni ja vastasi siihen. Mutta katso!" Hän +osoitti lasta. "Minä näin hänet -- niin, minä näin hänen -- _kuolevan_!" + +Hugh Ritson oli liikutettu, mutta hänen sydämensä oli katkera. Tänä +hetkenä hän kirosi sen uskollisuuden, joka sitoi tuon naisen sielun +häneen. Jospa hän voisi tallata sen jalkoihinsa ja katkoa iäksi sen +ketjun, jolla hän piti tuota typerää olentoa sidottuna. + +"Hugh", jatkoi Mercy ja hänen äänensä sai vienon soinnun, "me eroamme +nyt iäksi. Meidän Ralphiemme -- sinun ja minun -- kutsuu minua. Minä +en voi elää ilman häntä, Jumala ei tahdo minua pakottaa siihen. Hän +on rangaissut jo minua ja Hän on armollinen. Ajattelehan, meidän +Ralphiemme on taivaassa." + +Hän vaikeni, puri huultansa ja veti kuuluvasti ilmaa keuhkoihinsa. +Hänen kasvonsa saivat kuoleman ilmeen ja äkkiä hänen koko olentonsa +muuttui äärettömän tuskaiseksi. + +"Tiedätkö, jokin kuiskasi tänä hetkenä minulle, että Jumala on +rangaissut meitä niin, ettei Ralphie olekaan taivaassa, ja että isän +synnit --. Oi, minun lemmikkini, minun rakkaani!" + +Kirkaisten hän kääntyi kädet levällään vuoteeseen, sulki lapsen +syliinsä ja suuteli sitä hellästi. + +Kyyneleet tulvehtivat vihdoin esille ja huuhtelivat pienokaisen +äänettömiä kasvoja. Hugh Ritson ei voinut kauempaa tätä näkyä kestää. + +"Mercy", hän sanoi, ja hänen äänessään oli syvä, värisevä sointu. "Jos +on olemassa jotakin syntiä, se synti on minun, ja jos on olemassa jokin +rangaistus, sekin on minun. Mitä tulee sinun pikku poikaasi, ole varma, +että hän on taivaassa." Hän oli astunut ovelle ja tarttunut puiseen +vetimeen. "Sinä sanoit oikein, me emme enää koskaan tapaa", hän sanoi +omituisella äänellä. "Hyvästi." + +Mercy kohotti kyyneleiset kasvonsa. "Anna minulle kätesi erotessamme", +hän sanoi rukoilevalla äänellä. Hugh oli toisella puolella vuodetta, ja +Mercy ojensi hänelle kätensä vuoteen yli. Hugh astui askelen lähemmä ja +sulki tarjotun käden omaansa. Heidän välillänsä ja heidän yhtyneitten +käsiensä alla lepäsi lapsi. "Hugh, me emme voineet rakastaa tässä +maailmassa -- jokin johti meitä harhaan, mutta me yhdymme vielä kerran, +emmekö yhdy?" + +Hugh käänsi silmänsä toisaalle. + +"Ehkä", hän vastasi. + +"Lupaa minulle", pyysi Mercy, "lupaa se minulle." + +Hugh hengitti raskaasti. + +"Jos on olemassa Jumala ja vanhurskas tuomio, me kohtaamme vielä +jälleen", hän myönsi. + +Hänen äänensä katkesi. Hän kääntyi kiireesti ympäri ja riensi ulos +huoneesta. + + + + +XI LUKU. + + +Yö oli tavattoman pimeä. Ei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Tuuli huokaili +raskaasti puissa. Kun se joskus hetkiseksi tyyntyi, kuului ilman läpi +veden synkkä kohina kaukaisista koskista. + +Hugh Ritson asteli pimeässä painunein päin. Hän ei kulkenut nyt +kaivosvuorelle, vaan päinvastaiselle suunnalle. Kun hän saapui kylään, +hän pysähtyi Lentävän Hevosen luona. Äänekkäät naurunpuuskat kuuluivat +salista, jonka akkunoita punaiset verhot peittivät. + +Hän seisoi ovella, joka avautui kapakkahuoneeseen. Kapakan emäntä, +seisten selin häneen, jutteli tavattoman innokkaasti muutaman laakson +vaimon kanssa, joka seisoi kannu kädessä myymäpöydän toisella puolella. + +"Mitä, eukko, ettekö todellakaan ole kuullut, mitä tapahtui Ghyllissä +tänä aamuna?" + +"En, Bessie, minä olen ollut ahkera kuin muurahainen koko päivän pesten +ja silittäen." + +"No, sieltähän kuuluu aivan kummia. Kaksi veljestä ja sellaisia +kelvottomia. Siellä tuli lopulta ilmitappelu ja herra Hugh kuuluu +olevan kuoleman kielissä siitä iskusta, jonka tuo pitkä kolppana +hänelle antoi." + +Hugh Ritson tömisti kovasti jalkojansa ovella. + +"Sanokaa miehellenne, että minä tahdon tavata häntä", hän sanoi +käskevästi. + +Kapakan emäntä katsahti ylös, kääräisi lautasliinan kokoon ja vastasi +hermostuneesti: "Kyllä, herra." Sitten hän luntusti salin ovelle ja +avasi sen. Meluisat äänet, höyryt ja inhoittavat hajut hyökkäsivät +kilvan raittiimpaan huoneeseen. "Tommy!" hän huudahti, niin että se +kirkuvana kuului yli muiden melun. + +Kapakan isäntä ilmestyi. + +"Voitteko lähettää minulle kyytirattaat puoli viideksi huomenaamuna?" +virkkoi Hugh. + +"Ehkä; se on kyllä sangen varhainen hetki, luullakseni", inisi kapakan +isäntä. + +Puhuessaankin hän veti pitkävartista piippua ja hänen punakoille +kasvoillensa ilmestyi kaksimielinen hymy. + +"Minun täytyy joutua viiden junalle", selitti Hugh. "Lontooseen?" +toinen poski irvistyi lukemattomiin poimuihin. + +"Sanoin viiden junalle", sanoi Hugh kiivaasti. "Mää en sano millonkaan, +ei. Se olisi kolme puolikruunusta." + +Hugh heitti puolen sovereignen rahan myymäpöydälle. + +"Lähettäkää se täsmälleen puoli viisi." + +"Ghylliin?" + +Kureet poskella näyttivät nyt tasoittuneen. + +"Kaivosvuorelle." + +Salin ovi avautui uudelleen, ja Natt ilmestyi kynnykselle. Tallimiehen +uniset silmät avautuivat ja välähtivät tietävän näköisinä. Sitten hänen +pyöreät kasvonsa katosivat ja hänen livertävä äänensä sekaantui toisten +äänekkääseen meluun. Seuraavana hetkenä ovi heitettiin selkoselälleen, +ja Drayton vetelehtivänä ilmestyi kapakkahuoneeseen. Hänen tukkansa oli +laskeutunut otsalle, josta hattu oli työnnetty takaraivolle. Sikaari +savusi hänen suussansa, ja sormiensa päät hän oli tukkinut liivinsä +taskuihin. + +"Tuu sisään, mull' on jotakin näytettävää sinulle", hän hohotti. + +Hugh ei hievahtanut paikoiltaan, vaan nosti kuitenkin päänsä ja silmäsi +huoneeseen. Puolet koko laakson kelvottomimmasta roistoväestä oli +kerääntynyt pöydän ympärille, ja heidän haamunsa näyttivät sinisiltä +savun sisässä. Suuren takan puisella reunuksella oli auki suuri kirja, +jonka lehtiä ovelta puhaltava tuuli selaili. + +"Mää en ol' unohtannu, mitä sää sanoit kauan aikaa sitten kirkkoherran +kirjast'", sanoi Drayton, "tässä se on ja verraton kalleus se onkin. +Sinä tahroit peloittaa mua sillä, mutta varjele taivas, miten kauheasti +minä siitä pirän. Kuuntele." + +Drayton astui takaisin huoneeseen, käänsi lehtiä ja alkoi ilakoivalla +äänellä lukea: + +"1847: marrask. 18. -- Thomas sanoi, että Allan on äskettäin tullut +Skotlannista, on skotlantilaista syntyperää, ja että hänen vaimonsa on +irlantilainen, ja että heillä on lapsi, nimeltä Paul, joka on vasta +muutaman kuukauden vanha eikä vielä kävele." + +Se oli kirkkoherran muistiinpanokirja. + +"Sehän on verrattoman hyvä, eikös olekin, herra Hugh Ritson?" +sanoi Drayton kohteliaasti kumartaen ja osoittaen harvinaista +sivistyneisyyttä, jota seurasi merkitsevä sivukatse hänen hohottaviin +seuralaisiinsa, jotka istuivat siinä ympärillä. + +Hugh Ritson seisoi jäykkänä ja sanoi tyynesti: + +"Mistä olet saanut tuon?" + +Kun tämä kysymys oli lausuttu, kuului pöydän ympäriltä mitä erilaisinta +tirskunaa ja murinaa, aivan kuin tässä olisi tehty verraton sankarityö. +Hugh Ritsonin silmät kiersivät miehestä mieheen ja katse tuli yhä +tiukemmaksi. + +"Olette sen varastaneet, olen siitä varma", hän sanoi hiljaa. + +"Entäs sitten?" rähähti Drayton. "Se oli hienoa hommaa. Natt +viekoitteli pois methodistin, ja sill'aikaa minä supelsin kirjan." + +Drayton näytti ylpeilevän osastaan mikä hänellä oli tässä erinomaisessa +näytelmässä, ja hänen ystävänsä nauraa hohottivat hänen loistavalle +selityksellensä. Nattin uniset silmät olivat yliluonnollisen kirkkaat +tänä suurena hetkenä. + +Hugh Ritsonin otsa synkkeni raivosta. + +"Tämä on teidän kiitollisuuttanne seurakuntanne paimenta kohtaan", hän +sanoi. + +Kuului taas tirskunaa ja murinaa pöydän ympäriltä. + +"Yhdelläkään teistä ei taida olla syytä pitää kirkkoherra Christianin +puolta", sanoi Hugh lujalla äänellä. Hän katsoi terävästi pöydän +ympärillä istuvien miesten kasvoihin, ja nauru alkoi vähitellen +tyrehtyä. "Reuben Rae, kuka hoiti teidän sairasta vaimoanne? -- John +Proudfoot", -- sepälle -- "mitä voitte kertoa siitä ajasta, jolloin +lapsenne makasi kuumeessa?" Hänen vilkas silmänsä tunkeutui salin +jokaiseen soppeen, ja useampi kuin yksi iloinen veitikka painoi +päänsä rinnallensa. "Te nauratte vielä, te kelpo sankarit, kun teidän +hyväntekijänne taloon on varas tunkeutunut." + +Drayton harppasi häntä kohti. + +"Tuki kitas ja paikalla", hän karjui. + +Hugh Ritson ponnisti hillitäksensä itseänsä. + +"Minä en ole tullut tänne rähisemään", hän sanoi tyynesti. + +"Hempeämielinen mammanlellu, huh, se sinä olet, kuuletko?" pyhähti +Drayton. + +Hughin kasvot väännähtivät, mutta hän kääntyi ympäri ja oli jo +seuraavana hetkenä tiellä. + +Drayton seurasi häntä ulos äänekkäästi nauraa hohottaen. Hugh kääntyi +äkkiä ympäri ja sulki oven. Sitten hän kääntyi Draytoniin, jonka +innoittavat kasvot olivat epäselvinä hänen edessänsä verhojen takaa +tuikkivassa punertavassa valossa. + +"Sinä olet koettanut kiduttaa minua", hän sanoi, "aivan kuin koettaisit +hirttää koiraa hännästänsä ja kiskoisit hampaita rotan suusta. Sinä +olet uhannut myöskin inhoittavalla tavalla kiduttaa jaloa ja hyvää +naista. Sinä olet roisto ja sinä tiedät sen. Mutta sinäkin epäröisit, +jos sinä varmasti tietäisit, kuka tai mikä sinä olet. Anna minun sanoa +se sinulle uudestaan nyt, kun me olemme kahden ja kun minulla ei ole +mitään persoonallisia etuja ajettavana. Sinä olet se mies, jonka nimen +minä sinulle annoin -- Paul Lowther, Robert Lowtherin poika -- ja tuo +nainen, minun veljeni vaimo, jonka sinä omaa etuasi tavoitellessasi +tahdot pakottaa asumaan saman katon alla sinun kanssasi, on sinun oma +sisaresi." Draytonin raaka naurun hohotus kuului yli puissa tohisevan +myrskytuulen. Hänen seuralaisensa sisällä kuulivat sen ja vaikenivat +kuuntelemaan. + +"Se on sievä, vanha juttu, tuo. Annapas olla -- sinä olet kertonut sen +ennenkin, muistaakseni." + +"Silloin se oli valhe, nyt se on Jumalan nimessä totta!" vakuutti Hugh. + +Drayton nauroi taaskin. + +"Ja silloin sitä uskottiin, mutta nyt ei uskota. Ei, ei, herra Hugh, se +ei kävele." + +"Me saamme nähdä." + +Hugh Ritson oli pyörähtänyt ympäri ja mennyt. Drayton palasi takaisin +ystäväinsä luo. "Eikö kyyhkynen tuo riistaa nokassaan, kun se palaa +pensaaseen?" hän mutisi. + +"Ei, sillä on nokassa komea, valkoinen höyhen", sanoi vanha Reuben Rae. + +"Ei se riistaa kokoa, jolla on vain kieli aseena", päätti John, seppä. + + * * * * * + +Hugh Ritson asteli pimeässä kaivosvuorelle. Sulatusuunista hohti valoa +eteläiselle taivaalle, ja vuorenjyrkänteet häämöttivät epäselvinä +sen valossa. Koneen jyske, ketjujen kolina ja viiltävä lapioiden +kirskuna, kun miehet loivat kopista malmia pengermälle, olivat ainoat +äänet, jotka kuuluivat tuulenpauhinan yli. Gubblum työskenteli aivan +kaivosaukon suulla. "Oglethorpe", sanoi Hugh, "kuinka monta vuoroa on +alhaalla työssä tänä yönä?" + +"Kaikki, paitsi kahta miestä -- vanhaa Reubenia ja Jim Southia." + +"Sittenhän ne ovat valinneet työn." + +"Niin, toiseks' kahreks' viikoks' -- luottaen siihen, että saavat +palkkansa jo ennen sitä, jos Jumala suo." + +"He eivät tule pettymään." + +Hugh Ritson kääntyi pois. Gubblum työnsi kärrynsä pengermän reunalle +ja levähti mutisten itseksensä: "Joka tapauksessa hän kestää sen aivan +kylmästi." + +Mutta ulkonainen tyyneys hävisi heti, kun Hugh Ritson pääsi omaan +huoneeseensa kaivosvuoren juurelle. Hän valeli polttavaa otsaansa +uudestaan ja yhä uudestaan. Hänen sormensa nytkähtelivät hermostuneesti +ja hän pisti hikiset kätensä kyynärpäitä myöten kylmään veteen pitäen +niitä siellä useita minuutteja. Pitkään aikaan hän ei hetkeksikään +istahtanut. Hän käveli lakkaamatta ja kiusaantuneena, ja hänen +herpaantunut jalkansa oli raskas ja laahustava. Sitten hän heittäytyi +leposohvaan, pyöri siinä hetkisen ja alkoi taaskin surullisen +marssinsa. Nämä tunnit kuluivat hitaasti. + +Hän kertasi kohta kohdalta päivän elämykset. Ja yksitellen syöksyivät +hänen mieleensä kaikki ne tapaukset, joita hänelle oli sattunut näinä +kahtena vuotena isän kuoleman jälkeen. Myrsky raastoi esille kaikki jo +haihtuneetkin muistot. Ja jokaisella muistolla oli oma katkera makunsa +ja ne saastuttivat koko hänen sielunsa kuin rutonhuurut. Hän koetti +suojata itseään itseänsä vastaan. Mitä hän ensin oli aikonut tehdä, oli +ollut vain etsiä eittämätöntä laillista oikeuttansa, ja -- jos hän oli +mennyt pitemmälle uskaltamatta ajatella, ennenkuin teko oli tehty -- +oli se ollut rakkaus, joka hänet oli harhaan vienyt. Oliko siis niin +raakaa etsiä oikeutta, niin häpeällistä rakastaa? + +Mutta yli vaihtelevien omantunnon soimausten, yli tukahdutetun +katumuksen, yli rakkauden tuskain ja ristiriitojen, puhui koston +ääni hänen sielussansa. Tämä mies, hänen välikappaleensa, nyt hänen +isäntänsä, Paul Lowther, täytyi nujertaa maahan ja hänen luikerteleva +apurinsa hänen kanssaan. Mutta miten? Oli vain yksi tie -- paljastaa +itsensä. Nyt se oli ainoa tie, joka tyydyttäisi hänen petettyä ja +solvaistua henkeänsä. Hänen täytyy mennä oikeaan paikkaan ja sanoa: +"Minä olen tehnyt väärän valan ja ryöstänyt sen kautta veljeni +vapauden. Mies, joka tuomittiin Paul Draytonina, onkin Paul Ritson. +Kaikki on minun syyni." + +Se kaataisi tämän hävyttömän roiston lokaan, mutta millä hinnalla! +Vangin puku, jota nyt kantaa hänen veljensä, joutuisi silloin hänelle. +Ja mikä lohdutus se olisikaan, että ryöväri itse joutuisi rikoksestaan +kärsimään! Mutta miksi puhua lohdutuksesta tällaisessa asiassa! Oliko +hänellä mitään muuta mahdollisuutta? Mistä hän löytäisi sellaisen +paikan, johon taivaan pilvien läpi valo kirkastaisi hänen tietänsä? Hän +matkusti kohden synkkenevää yötä ja hänen elämänsä päivätyö oli tehty. + +Mitäs sitten, jos hän antaisi kaiken mennä menojaan? Silloin hän olisi +häväisty, perikatoon joutunut mies, joka on ajettu kuin koira ulos +hänen isänsä talosta ja jonka aina täytyisi nähdä, kuinka muukalainen +siinä isännöi. Voisiko hän juoda niin katkeran kalkin? Katkeran! oh, +tuhat kertaa katkerammaksi se tuli sen kautta, että hän itse, oman +loppunsa alussa, oli asettanut roiston sille paikalle, jota hän nyt +hallitsi. + +Ei, ei, ei! Paul Lowtherin täytyy kukistua ja hänen kanssaan täytyy +kukistua myöskin erään paremman miehen sortuneen jäännöksen. Niin, +paremman miehen, sanokoon maailma mitä tahansa! + +Voisiko tapahtua, etteivät he uskoisi häntä? Kun hän sanoo: +"Vangitkaa minut -- minä olen valapatto", he ehkä vastaavat: "Ei. +Te tunnustatte itsenne rikolliseksi senvuoksi, että saisitte kostaa +sille, joka on ajanut teidät pois talostansa." Hugh Ritson naurahti +julmasti, kun tällainenkin mahdollisuus johtui hänen mieleensä: Roisto +pelastuu rangaistuksesta kun hänen vihamiehensä syytöspuhe muuttuu +puolustukseksi. + +Ovelta kuului koputus. Hän oli niin sotkeutunut näiden ajatusten +sokkeloihin, ettei aluksi ymmärtänyt, mitä koputus tarkoitti. Lopuksi +hän hallitsi itsensä ja huudahti: + +"Sisään!" + +Gubblum Oglethorpe astui huoneeseen. + +"Kahrentoist' vuorolaiset ovat juuri lähröss' ales, mutt' tahtovat +vierä muutamia pölkkyjä mukanaan. Sanovat, että suojusvarustukset +hiekkaosalla ovat alasromahtamaisillansa." + +Hugh Ritson ponnisti tahtoansa tajutaksensa Gubblumin sanoman. + +"Käskekää heidän ottaa pölkkyjä", hän myönsi matalalla äänellä. + +Gubblum peräytyi ovelle ja pysähtyi. + +"Oletteks' kuullut viimeisiä uutisia vanhan Matthan mökilt'?" hän kysyi +toisella äänellä. + +"Mitä uutisia, Oglethorpe?" sanoi Hugh pää painuneena yli pöydän. + +"Robbie Southin muija oli tääll' kaivoksell' ja sanoi, että Mercyn +pikku vauva on muuttannu pois." + +Hugh ei kohottanut silmiänsä. + +"Sekö uutinen on viimeinen?" hän kysyi. + +"Ei, vaan pahin. Tyttö itte repi siteen silmiltään ja on iäks' päiväks' +tullu sokeaks' kuin kivi." + +Hughin pää painui lähemmäksi pöytää. + +"Hyvää yötä, Oglethorpe", hän sanoi. + +Gubblum peräytyi ovesta ulos ja mutisi astellessansa kaivokselle: +"Kylmä mies, joka tapauksessa." + +Sinä hetkenä, kun ovi sulkeutui, Hugh Ritson tallusti levottomana +lattiaa edestakaisin. Mitä hän oli aikonut tehdä? Jättää itsensä +valapattona oikeuden käsiin? Eikö hänellä siis ole elämässä mitään +velvollisuuksia, kun hän aikoo sovittaa kostonsa kuolemaakin +peloittavammalla teolla? Mitä tulee siitä naisesta, joka on kärsinyt +hänen tähtensä? Mitä murtuneesta sydämestä ja turmellusta kotionnesta? +Eivätkö ne merkitse mitään silloin, kun ylpeä mieli tyydyttää omia +oikkujansa? + +Ei hetkeäkään, ei katkerimmassa tuskassaankaan Hugh Ritson sydämessänsä +katunut sitä pahaa, mitä hän oli tehnyt Paul Ritsonille; ei kannattanut +kostaa sitä, mitä hän oli kärsinyt Paul Draytonin tähden. Muuttua +pyhimykseksi silloin, kun tulee sairaaksi, saada omatunto herkäksi +vasta sitten, kun sitä uhkaa tuho -- oh, sellaiseen alentuvat vain +ihmiskunnan kehnoimmat hylkiöt! Sellainen kääntymys ei ollut häntä +varten. + +Toisessa kädessä kosto, toisessa velvollisuus -- kumpaa tuli seurata? +Tuhon omaksi joutunut mies ei voinut tehdä mitään päätöstä, ja kun +hänen kellonsa näytti yhtä, hän heittäytyi sohvalle levätäksensä hiukan. + +Unta hän ei toivonut -- unet viime aikoina olivat olleet liian täynnä +kauhuja, mutta uni valtasi hänet kaikesta huolimatta. Hänen nukkuvat +kasvonsa olivat tuskien miehen ja unet olivat kauhistavia heijastuksia +niistä ajatuksista, jotka valveilla hänen mielensä täyttivät. Hän +uneksi, että hän oli kuollut lapsena. Kylminä, ylevinä, mutta hyvin +suloisina hänen lapsenkasvonsa katsoivat ylös valkeilta lakanoilta. Hän +ajatteli, että hänen äitinsä kumartui hänen ylitsensä ja vuodatti monia +kyyneleitä, mutta hän itse muutti toiseen, ihmeelliseen maailmaan ja +katseli alas heihin molempiin. + +"Parasta on näin", hän ajatteli, "ja kyyneleet, jotka äiti vuodattaa, +ovat siunatut." + +Tässä hän havahtui ja nousi jaloillensa. Mitä hullutuksia ihmiset +ovatkaan unista sanoneet! "Oi, uni, sinä hellä haltija, maailman +äärestä toiseen kaikki sinua odottavat!" Hellä! Kauheampi kuin +kuolema! Surullinen kävely lakkasi, ja hän taas paneutui pitkäksensä. +Hän nukahti ja uneksi uudestansa. Tällä kertaa hän oli tappanut +oman veljensä. Hetkistä aikaisemmin he olivat seisseet silmä silmää +vasten -- voimakkaina ja raivoissansa, silmät tulta iskien ja kädet +kohotettuina. Nyt veli makasi hiljaa ja peloittavana hänen jaloissansa, +ja ääni taivaasta huusi: "Kulkijana ja pakolaisena pitää sinun oleman +maan päällä." + +Kauhuissaan hän hyppäsi seisoallensa. "Armoa, armoa!" hän huusi. +Sitten hän huokasi raskaasti ja katseli ympärillensä. "Unta -- vain +unta", hän sanoi itseksensä ja naurahti lujasti yhteen-purtujen +hampaidensa välitse. Lamppu paloi yhä pöydällä. Hän nousi, otti avaimen +taskustansa, avasi laatikon ja otti sieltä esille pienen pullon. +Se sisälsi unijuomaa. "Jos minun nyt täytyy nukkua, minun täytyy +vihdoinkin saada nukkua uneksimatta", hän sanoi ja mittasi annoksen. +Hän kohotti lasin huulilleen ja näki siinä omien kasvojensa kuvan. +"Sääliä, sääliä! Tyhjät unet turmelevat minun hermoni. Säälittävää, +toden totta! Ja nyt minun täytyy suojata itseäni itseäni vastaan +tällaisilla varustuksilla!" Hän piti lasia tulta vasten, ja kun käsi +vapisi, hän nauroi. Sitten hän joi sen, sammutti tulen ja istahti +sohvaan. + +Päivän sarastus vaalensi pilviä ja ensimmäinen kaje tuikahti akkunasta +sisään, kun keltainen valo sammui. Hugh Ritson istui synkässä hämyssä +polvet vedettyinä ihan leuan alle, kädet ristissä rinnalla ja pää +eteen syvälle painuneena. Hän hyräili jotakin vanhaa laulua. Äkkiä +ääni kävi möriseväksi, pilvi ilmestyi silmien eteen ja pää retkahti +taakse. Hän nukkui ja taas hän näki unta. Tai oliko se näky eikä uni, +joka hänelle nyt ilmestyi? Hän oli seisovinaan huoneessa, jonka hän oli +ennen nähnyt. Vuoteella lepäsi jokin valkoinen olento. Se oli lapsi, ja +pieni henki oli liidellyt pois. Sen ääressä oli eräs vaimo kuurullansa +ja valitti ääneen: "Rikollinen, rikollinen!" Naisen silmät tuijottivat +lapseen, mutta hän ei nähnyt mitään. Näöttömät terät olivat valjenneet. +Sydämellänsä hän kuitenkin näki lapsen ja näki myöskin hänet, Hughin, +kun hän astui sisään. Sitten tuntui kuin nainen olisi kääntänyt +sokeat kasvonsa häneen ja kutsunut häntä nimeltä. Seuraavana hetkenä +nainen oli kadonnut. Hänen istuimensa oli vapaa ja vuode tyhjä, vain +harmaapartainen mies istui kylmän takan ääressä. Ääretön kuorma painoi +häntä alas, mutta Hughista tuntui, että hän ponnistaen kohotti päätänsä +ja Hugh kuuli nimeänsä mainittavan. + +Hän hyökkäsi ylös. Suuret, kylmät hikipisarat tippuivat hänen +otsaltansa. "Mercy on kuollut", hän kuiskasi kauhuissaan. "Hän on +mennyt vaatimaan rikollista tilille. Hän on nyt Jumalan tuomiolla." + +Seuraavana hetkenä kuului huuto: "Herra Ritson!" + +Hän kuunteli ja päivän hämärtäessä hänen kivettyneet kasvonsa +hymyilivät julmasti. + +"Herra Ritson!" kuului taas ja piiskan varrella kolkutettiin oveen. + +"Kapakoitsija Tommy", sanoi Hugh Ritson ja purskahti katkeraan nauruun. +"Tuo Tommy oli siis minun pelastava enkelini, hoh!" + +Toinen korvia vihlova nauru. Kapakoitsija istuen kuskipenkillä kuuli +sen ja ajatteli itseksensä: "Siellä on joku hänen kanssansa." + +Hugh Ritson painoi koko päänsä pesuvatiin ja hankasi sitten kiivaasti +karkealla pyyhkeellä. "Minun viimeinen uneni on ohi", hän sanoi +katsahtaen kauhuissaan sohvaan. "Minun täytyy tehdä se, johon +velvollisuuteni vaatii, mutta ei enää painajaista eikä unia!" + +Hän avasi oven, heitti karkean vaipan ajajalle, veti ulsterin päälleen +ja hyppäsi rattaille. He lähtivät matkalle kiireisellä vauhdilla. Kolea +aamutuuli puhalsi yli laakson. Aurinko nousi Cat Bellsin yli, mutta +Hugh Ritsonista tuntui kuin hän olisi matkustanut ainaista yötä kohden. +Hän istui käsivarret ristissä ja pää rinnalle painuneena. + +"Oletteks' kuullu, mitä on vanhan loordi Fisherin mökill' tän' aamun' +tapahtunnu?" kysyi majatalon isäntä. + +Hugh vastasi matalalla äänellä. + +"En ole kuullut mitään." + +"Tyttö on seurannu lastaan sanken orottamatta. Niin, hän on myöskin +menny. Kuollu noin puol' tuntia sitten. Sivukulkiessan' kuulin sen +kirkkoherra Christianilt'." + +Hugh Ritson taivutti painuneen päänsä vieläkin alemma. + + + + +XII LUKU. + + +Kello kaksi sinä päivänä Hugh Ritson saapui Eustoniin. Hän otti ajurin +ja ajoi Whitehalliin. Sisäasiaintoimituskunnassa hän kysyi ministeriä. +Sata vastusta nousi hänen tiellensä estämään häntä tapaamasta +toimituskunnan päällikköä. Yksi virkamies neuvoi häntä toisen, toinen +kolmannen, kolmas neljännen luo. + +Hugh Ritson oli tuskin sellainen mies, joka saattoi ottaa lukuun +sellaisia esteitä. Hänellä oli asiaa ministerille eikä kenellekään +muulle. Parlamentilla oli istunto ja ministeri oli mukana. Hugh Ritson +etsi häntä sieltä. Hän selitti asiansa muutamin sanoin, ja ministeri +kuunteli häntä epäilevin ilmein. + +Ministeri oli tyhmä yorkshirelainen, jonka hyvät päivät olivat tehneet +luonnottoman pulleaksi ja kömpelöksi. Aluksi hän katseli vierastansa +ilmeisesti epäillen hänen järkeänsä, mutta kun tämä epäilys näytti +turhalta Hughin johdonmukaisten selitysten vuoksi, hänen mielensä +näytti tekevän omin käsin puhkaista koko mätäpaise. + +Pian ilmestyi yorkshirelaisen kasvoille kuitenkin varjoja, jotka +syntyivät vakavammista syistä kuin tuon epäilyttävän miehen +liikatunteellisuudesta. + +"Eikö teidän olisi paras jättää asia huomiseen ja tulla aamulla minun +luokseni Whitehalliin?" hän sanoi osoittaen suurempaa huomaavaisuutta +kuin tähän asti. "Jos te silloinkin vielä olette samaa mieltä, minä +annan asian yleiselle syyttäjälle." + +Hugh Ritson kumarsi hyväksyvästi. + +"Ja saanko minä käydä myöskin vankilassa?" hän kysyi. + +"Luultavasti. Se on kyllä vasten uusia määräyksiä, etteivät +kuritushuoneessa saa käydä kutkaan muut kuin vankilan viranomaiset ja +henkilöt, jotka tahtovat tutustua vankilan rangaistustapoihin. Mutta +saamme nähdä, mitä voimme tehdä." + +Sinä iltana Hugh Ritson pistäytyi St. Margaretin luostarissa. Oli +myöhä, kun hän astui sisään ja kun hän palasi puoli tuntia sen +jälkeen, olivat lamput Abbey Gardensilla sytytetyt. Valo lankesi +päivystäjä-sisaren kasvoille, kun hän avasi hänelle oven. Hänellä oli +harmaa puku, mutta ei huntua, ja päätä peittävän liinasiteen alla +silmät olivat punaiset ja turvonneet. + +Hugh Ritson vihelsi ajurin Broad Sanctuarylla ja ajoi Hendoniin. +Haukka-Haikaran kapakkahuone oli täynnä kantajia, kuorma-ajureita, +tienkiertäjiä ja maatyöläisiä, kaikki juoden ja meluten. Mutta tästä +näennäisestä vilkkaudesta huolimatta koko paikka oli rappeutuneen ja +häviävän näköinen. Jabez tarjoili myymäpöydän takana. Hän oli suuresti +entisestänsä edistynyt ja piti päänsä pystyssä, kuten ainakin nuori +keikari, joka juuri on vanhempain holhouksesta vapautunut ja pääsee +omin neuvoin esiintymään suuressa maailmassa. Rouva Drayton istui +neulomassa samassa huoneessa, jossa Mercy kerran oli leikkinyt naapurin +lasten kanssa. Kun Hugh Ritson astui hänen luokseen vanha rouva +hätkähti. + +"Herra hyvästi siunatkoon, herra, oletteko se te. Minä olen niin +pelännyt, kun minä silloin itkin ja valitin ilman aikojani. Ja mitä +hyvää minä olen siitä saanut? Sen erän perästä ei minun oma lihani ja +vereni, kuten hyvin voitte sanoa, ole tuntenut minua." + +"Tarkoitatteko koet-laisuutta?" kysyi Hugh Ritson. + +"Koettapa koetta!" voivotti kapakan emäntä kohottaen silmänsä samalla, +kun neulintikkujen kilinä lakkasi. "Minun Paulini ei ollut siellä. +Cummerlannissa taas, herra -- itse kuulitte, mitä hän minusta sanoi." +Hänen talousesiliinansa nurkka kohosi silmille. "Minusta, joka olen +häntä sillä hellyydellä kasvattanut! No", päättävästi itseänsä +hilliten, "minun sydämeni on niin täysi ja minä kostan hänelle ansion +mukaan. Minä uhallakin annan talon ja tavaroiden mennä, se on totinen +tosi. Minä luotan Luojaan, ja tuo Jabez, ei hänkään ole oikea lapsi." + +Kun Hugh Ritson teki lähtöä, vanhan rouvan kiihko lisääntyi. Hän pani +neuleen syrjään ja kiireesti askarteli ensin päähineensä nauhoilla ja +sitten esiliinallansa. + +"Kuunnelkaa minua", sanoi Hugh. "Tänään on perjantai. Maanantaina +teidän pitää mennä siihen luostariin, jossa näitte Paulin äidin. +Kysykää sisar Gracea. Muistatteko -- sisar Gracea. Hän sanoo teille +kaiken." + +Kello oli melkein yksitoista, kun Hugh Ritson palasi kaupunkiin. +Kadut olivat tungokseen asti täynnä, ja monta pitkää tuntia hän kulki +ihmisvirrassa, joka vyöryi edestakaisin Strandilla. Tässä ihmiskasvojen +lainehtivassa meressä eivät missään tuskan ja kärsimyksen jäljet +näkyneet selvemmin kuin hänen kasvoillansa. + +Hänen tunteensa olivat kääntyneet sellaiselle ladulle, jota hän ei +olisi toivonut. Hän oli kuin lastu laineilla, jotka heittelivät häntä +oudoille vesille, pilvenhattara ilman ankkuria taivaan tuulissa. +Sen lisäksi hän tunsi selvemmin kuin koskaan ennen, että yön hetket +muuttavat ihmisen herkemmäksi ja aivan toiseksi kuin päivällä. +Yhdenkään kasvoilla tuossa kasvojen meressä ei näyttänyt kuvastuvan se +salainen pelko, ilmeellinen ilo ja katkerin tuska, joka yön hiljaisina +hetkinä yksinäisen ihmisen sydämeen hiipii täyttäen sen onnella tai +epätoivolla. + +Kuinka kauheata olikaan joutua synnin ja kärsimysten hyökylaineille +tällaisin tuskain raatelemin tuntein! Hän tunsi -- tahtoipa tai ei -- +olevansa peto, joka oli hävittänyt orpojen onnen ja murtanut leskien +toiveet, niinkuin hän olisi julmin ilmein katsellut syrjästä vapisevaa +miestä, joka oli kumartunut hänen kynnykselleen kuolleen naisen yli, +jonka elämän hän oli tuhonnut. + +Niin, ei vain menneisyys kohottanut kaikkia kauhujaan hänen mieleensä, +vaan myöskin tulevaisuus turmiota uhkasi. Hän tiesi, että se nuori +tyttö, joka punertavassa musliinissaan hymy huulillaan sipsutti katua +idästä länteen, oli kuin luotu herättämään uinuvat vaistot, joiden +mutaisista lähteistä kuohuva häpeän lieju lopulta peittää kaiken +vihannan. + +Hän kauhistui itseänsä; hän vapisi, niinkuin pyövelin käsi äkkiä olisi +laskeutunut hänen olkapäällensä. Hän vapisi vielä enemmän, kun näki +kuin peilistä omien kivettyneitten kasvojensa kuvan ja mieleen johtui +ajatus, että toisetkin saattaisivat nähdä sen, minkä hänen silmänsä +näkivät. + +Hän kulki Arundel Streetiä ja kääntyi Embankmentille. Ei, ei, ei! +Armollinen Jumala ei voi sallia, että toinen näkisi niin syvälle toisen +sydämeen. Silloin ihminen tietäisi hyvän ja pahan. Hänen mieleensä +sukelsi ajatus, että tämä tunne oli sama kuin mahtoi olla ensimmäisillä +ihmisillä, kun he syötyään hyvän ja pahan tiedon puusta saivat kuulla +kirouksen ja katkeran tuomion. + +Täällä tyhjällä käytävällä, joka kaikuna kertasi hänen askeltensa +äänen, ilma oli vapaa. Hän paljasti päänsä, ja lempeä länsituuli leikki +hänen hiuksillansa ja viillytti hänen ohimoitansa. Pään päällä ei +tuikkanut ainoatakaan tähteä, ja virta, joka vieri verkalleen syvässä +uomassansa, oli synkkä ja uhkaava. Mutta vielä synkempi oli elämän +virta, jonka pohjamutiin hän avuttomana oli painunut. + +Hän oli kuullut, että Thames vaatii vuoden jokaisena päivänä yhden +ihmisuhrin ja nojatessaan marmorireunustan yli hän aprikoi, olisiko +se jo tänäkin päivänä, jonka viimeiset hetket olivat käsillä, veronsa +saanut. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn, kun hän ajatteli, että ehkä +juuri tällä hetkellä musta vesi hänen alapuolellansa uhkaavana vyöryi +uhriansa vaatien. + +Hän asteli edelleen, ja epäselvä ihmisten hyörinä ja melu saapui +Strandilta hänen korviinsa. Mitä sittenkin on joen vanhan jumalan +vaatimus kaupungin hirviön vaatimusten rinnalla? Ja nyt kun päivän +melu oli häipynyt, Hugh Ritsonin ajatus kääntyi kaikkeen, mitä hän +kaukaisessa pohjoisessa oli taaksensa jättänyt. Siellä, äänettömyydessä +ja pimeydessä, vuoristojen välillä, huojuvien puiden ja kuohuvien +koskien seutuvilla olivat puolet hänen tuhotun elämänsä raunioista. +Kajastus vanhan Lontoon monista valoista ei ulottunut sinne asti, mutta +se mies, joka niille paikoille oli luonut synkän varjon, kulki nyt +täällä. + + + + +XIII LUKU. + + +Kello löi puoliyötä, ja hän suuntasi askelensa siihen hotelliin, +josta oli tilannut vuoteen. Hän ei yrittänytkään nukkua, vaan käveli +edestakaisin läpi yön. + +Aamulla kello kymmenen hän oli taaskin sisäasiaintoimituskunnassa. +Hän tapasi ministerin ja muutamia tuomareita hänen kanssaan. Kun hän +tuli ulos, hänellä oli taskussaan määräys, että hän saa tavata erästä +kuritushuonevankia Portlannissa, ja eräs poliisikersantti seurasi +häntä sinne siviilipuvussa. He astuivat junaan Waterloossa kello kaksi +iltapäivällä ja joutuivat Weymouthiin kuuden aikaan. Kun he kulkivat +meren salmen yli, oli päivä lopussa ja raitis tuuli puhalsi ulapalta. +Anglosaksien aikuisen vanhan linnan seinät kuvastuivat uhkaavan +synkkinä siniseen veteen Vernon Hillin juurella, mutta etempänä, jossa +kallioinen ranta muodosti niemekkeen, keltaiset kivet ja halkeillut +sinertävä savi välkkyivät ilta-auringon valossa. + +Hugh Ritson ja hänen toverinsa asettuivat yöksi Portlandin yleiseen +majataloon. Punakka, pyöreäposkinen, keski-ikäinen mies, parta sileäksi +ajettuna ja nuorten tavalla puettuna, istui seurusteluhuoneessa +tupakoimassa. Hän vastasi tervehdykseen avomielisen sydämellisesti, +niinkuin ainakin mies, joka mielellään tahtoo keskustella. Mutta +Hugh Ritson ei ollut ollenkaan juttutuulella, vaan asteli heti +päivällisen jälkeen yksinäiselle kävelyretkelle. Hän asteli sitä +tietä, joka niemeltä kulkee Chiswellin ja Fortune's Weilin kylien +kautta. Kun hän saapui vuorenharjalle, välkkyi vesi joka puolelta, +ja hänen alapuolellansa oikealla ja vasemmalla olivat kivilouhimot, +joissa vangit työskentelivät. Itse vuorella, nimeltä Grove, oli +pitkä graniittiseinä, jonka läpi johti leveä portti pihaan. Se oli +kuritushuone ja kolme tai neljä sen edessä olevaa rakennusta oli +johtajaa, kappalaista ja muita virkamiehiä varten. Vähän matkan päässä +oli ryhmä mökkejä, joissa vartijat ja työnjohtajat asuivat. Näiden +mökkien välissä oli muutamia puoteja ja kapakka, nimeltä Koiran Kita. + +Hugh Ritson tallusti kapakkaan ja istahti "kommeroon", joka oli +erotettu yleisestä osastosta ohuella lautaseinällä. Mutta tämä seinä +oli niin matala, että pitkä mies saattoi kurkistaa sisään sen yli +ja väli kattoon oli auki. Toiselle puolen tätä seinää oli saapunut +muutamia miehiä "pitämään lystiä". + +"Nyt minä puhun vangista B 2001", sanoi omituinen kurkkuääni -- jota +kuullessaan Hugh Ritson hätkähti. "Minä nujersin sen niskat kohta +ensi yrityksellä. Suolta tullessa jouruin hänen kanssans' kahren. +Nähressäni, ettei hän ollu vielä vanha vetelys, minä sanoin hänelle: +'Vastatullut', sanon minä, 'jos te tahrotte oppia talon tapoja, on +teillä ehkä hyvätkin päivät, ei muuta kuin olla ja elää, mutta ellette, +voi täällä tulla olo hyvinkin tukalaksi.' 'Mitä te tarkoitatte?' hän +kysyi. 'Tämä vartijan toimi', sanon minä, 'ei ole mitään herkkua, ja +epäilen, viittisittekö meirän asemassa tehräkään sellaista työtä. +On pirettävä kieli keskellä suuta -- vettä ja leipää jokaisesta +sopimattomast' sanast',' sanon minä. 'Te kuulutte minun ryhmään enkä +minä vaari teitä ihmeesti raatamaan, ellette itte minua siihen pakota. +Mutta minä tahron, että minun ryhmässäni on reiluja miehiä, jotka eivät +kymmenmiehiään pistä kiikkiin.' 'En ymmärrä', sanoo hän. 'Minä sanon +siis selvään', sanon minä, 'puolustakaa vartijaanne, niin vartijanne +puolustaa teitä.' Hitto vie, jos saaraan tietää, että olen antanut +teille tällaisen neuvon, piru minut silloin perii!" + +"Sanoitko, saakeli soi!" epäilivät toiset kuorossa. + +"Oli sitten kuuma iltapäivä, ja pistettyäni mällin poskeen, minä +heittäysin muskettini viereen uinahtaakseni hiukan päivällisen päälle. +Toiset kuokkivat etempänä, mutta 2001 ja se nuorukainen, joka kuoli +keuhkotautiin, olivat ihan lähellä. No, tulee silloin johtaja ihan +2001 erestä ja karjaisee: 'Vartija', huutaa hän, 'saatte sakkoa +huolimattomuudesta.' Tämän sanottuaan hän menee matkoihinsa. 'Vai niin, +herra 2001', sanon minä, 'tätä minä en unohra'." + +"Mitäs sinä teit?" + +"Tein?" -- äänekäs ontto nauru. "Tämä tapahtui silloin, kun parakkeja +rakennettiin. Eräänä päivänä lensi pala sanomalehteä upseerien +asunnosta rakennuspaikalle, ja 2001 sieppasi sen ylös. Hän hypähti +ilosta saaressaan uutisia. Mutta kuului: 'Mars matkaan!' Hän sai +seittemän paria, kuukauren koppia ja menetti vuorevaatteensa." + +Sydämellinen nauru seurasi tätä kertomusta, miten "kymmenmies" kosti +"uurelle" tulokkaalle. Hugh Ritson kuunteli ja häntä puistatti. + +"Minua ei hämmästytä mitkään sen ukkelin härkäpäisyyret", sanoi toinen +ääni. "Hän ol' mun sakissan' suolla ja minä tunnen hänet. Hänet +pantiin vellin keittoon, mutta siitäkin hän toimitti ittensä pois. +Sitten hänet vietiin räätälien poksiin, mutta hän valitti johtajalle, +ettei hänenlaisensa pitkä roikale voi päiväkausia pöyrällä istua. Se +miekkonen ei halua helppoa hommaa, se ainakin on varma." + +Sitä seurasi äänekäs naurunrähäkkä. + +"Sitten he panivat hänet minun ojasakkiini suolle, ja eräänä päivänä +tulee vanha pappi sääryksissä ja leveälierisessä hatussa ja suu +niin messingillään, kuin talon isäntä olisi hänet tervetulleeksi +toivottannu, ja rouva sipsutti alas ja maiskautti häntä suulle. No +niin, 2001 tapasi heidät ylivartija Rennellin luona eikä ristikkojen +takana. Seuraavana päivänä minä sanon: 'Saittekos mitään, mikä +voi auttaa teitä maanalaiselle tielle?' 'Mille?' hän kivahtaa, ja +hänen hahmonsa mustaksi muuttuu. 'Maanalaiselle rautatielle', minä +sanoin merkitsevästi silmää iskien. 'Menkää tiehenne minun luotani, +verenimijä', hän sähähtää. Mutta minä nokastin hänet. Vanhat laiskurit +nauroivat kerran ojalla, kun Rennell saapui. 'Kuka siellä hohottaa?' +hän sanoo. '2001', sanon minä, 'hänell' on alituiset kujeet ja laiskuus +mielessä'." + +"Ha, ha, ha! Mitä hän sai?" + +"Kolme päivää vettä ja leipää, viikon yksityiskoppia ja menetti +majanvahrin viran. Ei hän välittänny muista eikä missä hän oli, mutt' +se häntä kismitti, kun ei saannu kirjoittaa kotiin rouvalleen." + +"Millaisen annoksen hän saa?" + +"Kolmanneksen. Joku toinen hänen sijastaan olisi työntänny ittensä +paremmin framille ja onnistunnu. Hän on koulutettu ja olis' voinnu +päästä sairaalan vahtimestariks' tai tohtori Crokerin pitsentiks', +tai parhaassa tapauksessa johtajan kirjanpitäjäks'. Mutt' hän ei +ole ansainnu ylennystä ja joutuu pois ennenkuin saa siihen enää +tilaisuutta." + +Hugh Ritson ei voinut sietää heidän keskusteluansa kauempaa. Hän nousi +jättääksensä talon, mutta ennenkuin sen teki, hän heitti oven auki +viereiseen huoneeseen, seisahtui kynnykselle ja yhdellä silmäyksellä +näki yksityiskohtia myöten sekä huoneen että siellä olijat. Raitis +tuuli puhalsi ulkona. Hän asteli illan hämärtyessä kirkon raunioille, +jotka olivat aivan jyrkänteen partaalla ja astuttuaan porttiaukosta +hän joutui kallionlouhokselle. Louhos ulottui noin sata kyynärää +rinnettä alas. Suuret särmikkäät möhkäleet oli kiskottu irti vuoresta, +joka näytti uhkaavana tahtovan nielaista kitaansa jokaisen, koska sen +ikuista rauhaa oli näin häiritty. Voiko olla mahdollista, että ihmiset +saattavat alentua viettämään tuollaista orjan viheliäistä elämää kuin +nuo kapakkasankarit, vaikka pelastuksen kallio on näin lähellä? Kerta +huiskaus alas ja silloin olisi päässyt. Kylmä hymy leikki Hugh Ritsonin +huulilla, kun hän ajatteli, että tuli mitä tuli, hän ainakaan ei +tällaiseen kurjuuteen ainiaaksi jää. + +Ikivanha vaahtera huojutti oksiansa muinaisen sakastin edustalla, ja +rastaan viimeiset iltasäveleet kaikuivat sen tuuheista haaroista. +Kaukana alhaalla aallot laiskasti huuhtelivat rantakiviä. Hugh Ritsonin +jalkain juuressa oli toisenlaisia laineita -- kuolleitten nurmettuneita +hautoja. Muutamat, jotka tänne oli haudattu kauan aikaa sitten, oli +haudattu kahleissaan. Maassa kahlehditut ihmiset -- kirkon raunioilla +vapaiden lintujen laulu. Valojuovat veden pinnalla tummenivat joka +hetki tummenemistansa. Pian on päivä lopussa ja sitten nousee kuu +luoden rauhallista valoansa niin kahlituille kuin vapaillekin. + +Hugh Ritson palasi hotelliinsa. Hän tapasi poliisikersantin +keskustelemassa pyöreänaamaisen miehen kanssa, joka oli tarjoutunut +selittämään hänelle leikkausveitsen salaisuuksia. + +"Hän on vankilan tohtori", kuiskasi kersantti Hughille, kun tohtorin +silmä vältti. + +Paikalla Hugh kääntyi häneen ja kysyi: + +"Satutteko tuntemaan, kuka on vanki B 2001?" + +"Kyllä -- Drayton", vastasi tohtori, "sanoo itseänsä Ritsoniksi. +Oletteko hänen ystävänsä?" + +Hugh Ritsonin kasvot hieman vavahtivat. + +"Ei", hän sanoi, "minä _en_ ole hänen ystävänsä." Sitten hetken +vaitiolon jälkeen: "Mutta minulla on määräys saada tavata häntä. +Sitäpaitsi olen juuri kuullut hänestä parin vartijan keskustelun +kapakassa tällä harjulla." + +"Ketä ne olivat? Minkä näköisiä ne olivat?" + +"Toinen oli pitkä mies, iältään ehkä viisikymmentä viisi vuotta, +tukka harmaa, parta inhoittava, silmät tummat ja kostonhaluiset, arpi +toisessa kasvossa ja ääni kuin variksella." + +"Humph! Jim-porrasvahti -- eronsaanut soturi." "Toinen oli inhoittavan +näköinen lurjus, jonka kieli ansaitsee tunnustuksen." + +"Horroeks -- vanha toisluokkainen. Palvellut aikansa Dartmoorissa ja +saanut ylennystä -- saanut virkatehtäväänsä epäilyttävän kasvatuksen." + +"He molemmat tarvitsevat toisen ylennyksen ja paljon korkeamman kuin +entinen", sanoi Hugh merkitsevästi. + +"Tarkoitatteko tätä?" nauroi tohtori pistäen toisen käden etusormensa +vaakasuoraan ja pannen toisen kätensä riippumaan siitä etusormen +varassa. + +"Voiko olla mahdollista, että laki on voimaton taistellessaan +rikollisuutta vastaan ja täytyykö sen kutsua joukko roistoja ja +pelkureita vartijoikseen?" + +"Te kuulitte jotakin pahaa B 2001:stä, päätän." + +"En kuullut mitään, mitä hän olisi tehnyt sellaista, joka estäisi häntä +ylenemästä vaikka Rooman paaviksi." + +"Olette aivan oikeassa: häntä parempaa miestä ei ole koko Portlannin +vankilassa", sanoi tohtori, "ja jos hän ei ole aivan niin tahraton kuin +hänen Pyhyytensä, hänen esiintymisensä _tällä_ kertaa oikeuttaa hänet +vaikka paaviksi." + +Hugh Ritson katsahti häntä silmiin. + +"Te kai olette kuullut, että hän on nyt rangaistuskopissa", jatkoi +tohtori. "Sivumennen, te ette voi tavata häntä ennenkuin maanantaina. +Sitä ennen hän ei voi puhua kenenkään kanssa ja hänelle ei myönnetä +pienintäkään lievitystä, poikaparalle." + +Hugh Ritson kysyi syytä. + +"Siitä asti kun hän tuli tänne, hänen toverinaan oli muuan nuorukainen, +joka poti keuhkotautia. Poika ei tahtonut olla sairaalassa, vaan +vaihtoi sen vankilaan, kun sai siellä erikoisia oikeuksia. Hän tiesi +kuinka monta päivää hänen vielä piti olla vankilassa ja merkitsi ne +joka ilta puisen lusikkansa varteen. Siinä kuvastui hänen sielunsa +kiihkeä huuto: pois, pois, pois! Tuo Jim-porrasvahti teki siitä +suuren numeron. Poikaraukka tahtoi kuolla äitinsä syliin. Hänellä oli +aikaa jäljellä enää yksi ainoa viikko, mutta 'herrat' lisäsivät hänen +vankeutensa kuukauteen. Silloin hän epätoivoissaan heittäytyi mereen ja +kun hänet saatiin ylös, hän oli kuollut." + +"Oliko B 2001 hänen kanssaan silloin, kuten tavallisesti?" + +"Oli. Hän joutui pois suunniltaan, hyökkäsi vartijan kimppuun ja +riisti häneltä aseen käsistä. Jim-porrasvartija on ennen ollut +ammattinyrkkeilijä ja syntyi kamala mylläkkä. Hän karkasi takaapäin B +2001 niskaan huutaen kuin riivattu ja iskuja satoi kuin vesipisaroita. +Syntyi kauhea hämminki, ja vangit kirkuivat kuin hullut." + +"B 2001 on siis voimakas mies?" kysyi Hugh Ritson. + +Tohtori nyökkäsi. + +"Hän tarttui vartijaan, väänsi hänet melkein solmulle lanteesta, +kohotti sitten päänsä päälle ja iski tantereeseen sellaisella voimalla, +että se olisi vienyt hengen joltakin toiselta, mutta ei siltä mieheltä. +Tuli lisää vartijoita ja vanki vietiin koppiinsa tomuisena, hiestä +märkänä ja verissään, silmät hohtaen kuin tulipallot. He panivat pojan +ruumiin penkille hänen viereensä, huulet valkeina ja kasvot sinervinä. +Se oli kauhea näky, sen voin sanoa teille." + +Hugh Ritsonin rinta kohoili ja ihme kyllä, jostakin hänen sydämensä +syvyyksistä nousi merkillinen ylpeyden tunne. Tämä mies oli sankari ja +hänen oma veljensä. + +"Ja siitä sitten vankia rangaistiin?" + +"Neljätoista päivää rangaistuskoppia ja kuusi kuukautta puoli annosta. +Maanantaina hän pääsee pois ja silloin hänellä on sininen lakki, joka +merkitsee hänet vaaralliseksi mieheksi." + +Hugh Ritson värisi. + +"Onko ihan mahdotonta saada nähdä häntä huomenna?" hän kysyi. + +"Tulkaa huomenaamuna ennen kirkonaikaa minua tapaamaan, niin saamme +puhua johtajan kanssa." + + + + +XIV LUKU. + + +Varhain seuraavana aamuna Hugh Ritson näytti määräyksensä vankilan +portilla, ja hänet neuvottiin tohtorin asunnolle. Hugh ja tohtori +menivät etsimään johtajaa, mutta saivat tietää, että hän oli koko +päiväksi mennyt pois. Apulaisjohtaja makasi vuoteessa hammassäryssä, +eivätkä he voineet tehdä mitään muuta kuin odottaa huomiseen saadakseen +puhutella vankia. + +"Te voitte jäädä tänne huomiseen", sanoi tohtori, "ja minä toimitan, +että saatte luoda yleissilmäyksen tähän elämään. Nyt me lähdemme +kirkkoon. Mutta tulkaa tätä tietä." + +He astelivat siihen osaan pihaa, johon seinään oli suurin valkein +kirjaimin maalattu: "34 ryhmä" ja alla oli pitkä ja leveä nuoli. Tätä +lähellä oli puusta ja raudasta tehty rakennus ja merkitty samanlaisilla +kirjaimilla: "E Halli". He astuivat käytävään, jonka päästä johtivat +portaat omituiseen sokkelokäytävään, jonka joka puolella oli kapeita +ovia. Vartija asteli edestakaisin väljimmällä paikalla, jota +kaasutuikku valaisi. + +"Hush! Katsokaa!" sanoi tohtori pysähtyen muutaman oven tarkastusreiän +eteen ja väänsi samalla sammuksiin kaasun, joka paloi oven pielessä. + +Hugh Ritson lähestyi aukkoa eikä aluksi voinut nähdä mitään hämärässä. +Mutta hän kuuli sisältä merkillistä kalinaa. Silmä kuitenkin pian +tottui ja hän saattoi kynttilän heikossa valossa erottaa laatikon +tapaisen huoneen, joka oli seitsemän jalkaa pitkä, neljä jalkaa leveä +ja kahdeksan jalkaa korkea. Se oli rangaistus-koppi. Oven vastaisella +seinällä oli hylly ja siinä oli tinainen pesuastia. + +Oven toisella puolen täytyi varmaankin olla samanlainen hylly, jossa +kynttilä paloi. Luuta, vesikannu ja ruokakaukalo oli kivilattialla. +Huoneessa ei ollut muita huonekaluja kuin päästä päähän ulottuva +riippuva vuode, jossa vanki juuri oli pitkällänsä. Saattoi huomata, +että raskaat kahleet oli sidottu molempiin nilkkoihin ja ne yhtyivät +rinnan ympäri kiertävään rautaliiviin. Jokaisella pienimmälläkin +liikkeellä tämä kahle kalisi. Sama ääni korvissa yötä päivää. Jos vanki +unissansa liikahti, häiritsi tuo kalina hiljaisuutta ja karkoitti +hänen elämästään ainoan valonpilkahduksen -- unien lahjoittaman +päivänpaisteen. Hänen päänsä oli oveen päin, niin että kynttilästä +tuleva valo lankesi hänen rinnallaan, olevalle kivitaululle. Vaikka +hän oli rangaistuskopissa, hän kuitenkin kirjoitti ja Hugh Ritsonin +tarkka silmä erotti sanat: "Oi, jospa Jumala näkisi hyväksi tappaa +minut, jospa hänen ankara kätensä murskaisi minut! Oi, minä viheliäinen +ihminen, kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista?" Hän pysäytti +kirjoituksensa ja nakersi kuin lintu kovaa leipäpalaansa, joka oli +hänen vieressänsä. + +Hugh Ritson peräytyi ja kun hänen omituinen askelensa kapsi lattiaan, +hätkähti vanki ja käänsi kasvonsa häneen. Ne olivat laihtuneet, kalpeat +kasvot, mutta niiden ilme oli järkähtämättömän rauhallinen, ja niillä +kuvastui tuskien luoma ylevyys, vaikk'ei ainoatakaan toivon sädettä. + +"Tunnetteko hänet?" kysyi tohtori. + +Mutta Hugh Ritsonin silmät olivat kääntyneet maahan eikä hän vastannut. + +He menivät kirkkoon. Vartijat olivat asettuneet käytäville ladattuine +pyssyinensä. Jumalanpalvelukseen oli saapunut kahdeksansataa +vankia: toiset niistä aikoivat käydä ripillä. He olivat ottaneet +hartaannäköisen muodon ennemminkin miellyttääkseen kappalaista kuin +sisäisestä pakosta. Muuan omituisen näköinen murjaani, joka oli +Hugh Ritsonin lähellä, kiinnitti erikoisesti hänen huomiotansa. +Hän polvistui käytävälle kasvot kuoriin päin. Hänen rinnallaan oli +nuorukainen, joka juuri oli saapunut Millbankista. Vanha synninmyyrä +näytti ilmeisesti uudelle tulokkaalle selittelevän tämän uuden kodin +salaisuuksia. Hän ei suinkaan hienotunteisuudesta näyttänyt itseänsä +hillitsevän, vaikkakin ääni nyt oli painunut kuiskaukseksi, kun hän +keskusteli. + +"Näetkö tuon rasvaisen ryökäleen tuolla kuorossa? Se on poika, joka +kattoo eteensä. Hän palveli erästä rouvaa ja eräänä varhaisena aamuna +hän nitisti rouvansa supeltaakseen hänen rahansa ja mennäkseen muille +markkinoille." + +Papin ääni keskeytti pitemmät selittelyt, mutta jo seuraavana hetkenä +vanhan veitikan suu kävi kuin mylly, kun hän selitti: + +"Hän on aika mestari -- kulkee kuorossa ja senvuoksi saa etuja. Joka +lauantai-aamu hänellä on harjoitus -- eikä hänellä kuitenkaan ole ääntä +enempää kuin ruisrääkällä." + +Ilmeisesti ei täällä ollut epäedullista olla suurin lurjus, kunhan ei +vain osoittanut jalompia harrastuksia. Kun kuivuneenkeltainen vanha Jew +kulki sivukäytävää, tietoviisas kuiskasi kunnioittaen: + +"Tuo on vanha Mo. Hän kuuluu vahtiväkeen, vaikkakin kerran oli +aika, jolloin yhressä suunnittelimme, miten voisimme lähettää vahan +Rothschilden vaivaistaloon." + +Muutamana hetkenä vasta-tulleen huomiota näytti kiinnittävän muuan +pitkä mies mustan ja harmaan raidakkaassa puvussa, jollaista käyttivät +karkaamista yrittäneet vangit. + +"Sanotaan, että hän on täällä kahrest' kymmenest' tuhannest', mutta +se on valhe", kuiskasi vanha mies. "Hän oli vain mutikoinnu hengen +muutamasta herran viinimäen sanansaattajasta." + +Viimeinen, mitä Hugh Ritson kuuli, oli tämä mieleen-pantava neuvo: + +"On sellaisia, jotka eivät voi kattoa eteensä, kuten B 2001, ja toisia +taas, jotka eivät täälläkään anna paarmojen pesiä nenälleen. Ja minä +sanon: Pitäkää silmänne auki." + +Jumalanpalveluksen jälkeen jaettiin ehtoollinen. Rippivieraita oli +monta sataa, kaikki yksinkertaisia ja hartaita jumalanpelossansa. +Saattoi huomata, että kappalaisen täytyi varoa viiniänsä, sillä +muutamat ahmatit tahtoivat hotkaista kerralla kalkin tyhjäksi. + +Tämän yön Hugh Ritson vietti tohtorin asunnolla. Hän ei nukkunut, vaan +nyt, kuten edellisenäkin yönä, hän käveli edestakaisin tunnit pitkät +horjumatta vastustaen kaikkia unimatin kiusauksia. Kello viiden aikaan +aamulla hän kuuli suurta kelloa soitettavan parin minuutin ajan ja +kohta kuului akkunan alta monien jalkojen synnyttämä tramp, tramp, +tramp. Vangit, viiden sadan ryhmissä, oli tuotu ulos aamukierrokselle. +He näyttivät -- harmaat takit tiukasti olkapäille vedettyinä -- +ikävystyneiltä aamuauringon koleassa valossa, kädet riippuivat +hervottomina sivuilla, ja he astuivat huojuen ja laahustaen aivan kuin +olisi ollut tavattoman vaikea vetää raskaita kenkiä. Vartiosto oli +paikallansa, vartijapäällikkö vihelteli, ja sitten miehet hajaantuivat +kahdenkymmenen viiden miehen ryhmiin, kullakin oma vartijansa. + +"Rivit suoriksi, kaksi askelta oikeaan -- mars!" Sitten uudistui +taas tramp, tramp, tramp. Kun ulkotöihin lähtijät kulkivat portista, +saivat heidän vartijansa päivystäjältä kiväärinsä, pistimensä, vyönsä +ja patroonakotelonsa. Kivenhakkaajat kulkivat aivan hänen akkunansa +alitse, ja Hugh Ritson horjahti taapäin, kun muuan pitkä sinilakkinen +mies -- käyden kuin runneltu eläin -- sattui nostamaan katseensa +akkunaan. + +Kello kahdeksan johtaja ilmestyi vastaanottohuoneeseensa. Hän oli +laihahko mies, jonka kasvot ja olento muistuttivat vinttikoiraa. Hänen +sotilastakkinsa oli koristettu kunniamerkeillä ja hänen vaatteissaan +oli vahva Whitehallin tuoksu. Hän otti vastaan Hugh Ritsonin +paperit oudon hämmästyksen ja arvokkuuden sekaisin ilmein -- siihen +yhdistyi ylenmääräinen kohteliaisuus, kuin hän olisi ottanut vastaan +valtiosihteerin, ja ankaruus, kuin tuomitessa kahlehdittua vankia +vedelle ja leivälle. + +"Miehet palaavat aamiaiselle kello yhdeksän", hän sanoi, "Watkins", +vartijapäällikölle, "tuokaa B 2001 kansliaan heti, kun 34 ryhmä on +palannut." + +Hugh Ritson oli jättänyt vastaanottotoimiston ja kulki juuri pihan yli, +kun hän kuuli äänekästä melua meren puolelta. + +"Vene!" huusi parikymmentä ääntä, ja joukko vankeja hyökkäsi siihen +suuntaan, jossa kahdeksanairoinen vene oli teloillansa vajassa. "Mies +on karannut, hyökkäsi vaatteineen päivineen mereen ja lekottelee virtaa +alas." + +Kuinka nämä paholaiset nauroivat, kuinka he kirosivat leikillänsä, +kuinka he tekivät työtä ja kuinka heidän silmänsä kiiluivat ja kasvonsa +kiihkosta vääntyivät irviin koettaessaan saavuttaa vankitoveriansa, +joka oli koettanut paeta! Jokainen vanki, joka auttoi karkurin kiinni +saamisessa, sai kuuden päivän loman. Tohtori vei Hugh Ritsonin pieneen +torniin, joka oli hänen asuntonsa katolla. Täältä he saattoivat nähdä +yli vankilan muurin kivikkorannalle alapuolellensa. Lähellä kirkon +raunioita joukko vankeja juoksi edestakaisin heiluttaen käsiänsä ja +huutaen innoissansa. + +"Se on 34 ryhmä", huomautti tohtori, "Jim-porrasvahdin ryhmä." + +Aurinko oli noussut, meri hohti ja säteili tuhansin vivahtein, ja +lukemattomista kevyistä laineista vesilinnut pistivät kaarevan kaulansa +pinnalle, pulpahtaakseen taas pian syvyyksiin. Muutamassa paikassa +veden hopeajuovalla uiskenteli jotakin, aluksi se näytti tynnyriltä. +Siinä oli kärrynkorit, jotka vanki oli työntänyt veteen käyttääksensä +sitä veneenä. + +"Se uppoaa; kaikki vankkurit ovat raskaasti raudoitetut", selitti +tohtori. + +Vanki seisoi siinä. Hän oli heittänyt pois takin ja hatun ja hänen +käsivartensa olivat hartioihin asti paljaat. Vartija juoksi jyrkänteen +reunalle ja laukaisi. Luoti sattui. Vanki repäisi paitansa helmasta +kappaleen ja sitoi ranteensa. + +"Miksi hän ei heittäydy pitkäksensä?" sanoi Hugh Ritson. Hän ei +tiennyt, kuka vanki oli, mutta sydämessänsä hän kiihkeästi toivoi, että +vanki pääsisi pakoon. + +"Hän on auttamattomasti tuomittu -- hän on joutunut pyörteeseen ja +virta painaa hänet takaisin saarelle", puheli tohtori. + +Puolta tuntia myöhemmin aseellinen vartijajoukko parin kolmen +avustajan saattamana kuljetti kiinnisaadun pakolaisen vankilan +johtajan kansliaan. Pitkä ja vankka mies marssi vartijoiden välissä +varmoin askelin ja pää pystyssä. Hänellä ei ollut takkia eikä hattua +ja toiseen paljaaseen käsivarteen oli likaisenharmaa vaatteenkappale +kömpelösti sitaistu. Hänen rintansa oli paljas, silmänsä leimusivat +ja lukuunottamatta hyytynyttä verijuovaa hänen kasvonsa olivat +tuhkanharmaat. Mutta tätä miestä ei vastoinkäyminen ollut murtanut: hän +näytti uhmaavan sitä. + +"Ottakaa miehen numero", komensi johtaja. + +"Jaa, ottakaa se ja katsokaa, että otatte sen oikein", uhitteli vanki. + +"Se on B 2001", sanoi vartijapäällikkö. + +Johtaja tarkasti käsissään olevia papereita. + +"Kutsukaa se herra tänne", hän sanoi kansliapäivystäjälle. "On onni +teille, että joku hallituksen luvalla tahtoo puhutella teitä", hän +lisäsi vankiin kääntyen. + +Vanki ei vastannut. Hän ei nyt ollut nöyrä eikä yrmeä, vaan hän +esiintyi kohteliaasti, vaikkakin kiivastuneena, niinkuin mies, joka on +kärsinyt vääryyttä. + +Seuraavana hetkenä Hugh Ritson astui huoneeseen. Hänen silmänsä +painuivat maahan ja hänen epävarma askeleensa oli raskas ja koliseva. +Hän hypelöitsi takkiansa hermostunein sormin, hänen sieraimensa +laajenivat ja hänen koko ruumiinsa huomattavasti vapisi. + +"Tässä on mies, jota haluatte puhutella", sanoi vartijapäällikkö +kohteliaasti kumartaen. + +Hugh Ritson koetti kohottaa katsettansa, mutta se vaipui äkkiä maahan. +Hän avasi huulensa puhuakseen, mutta sanat pysähtyivät kielelle. +Sillä aikaa märkä, likainen, alaston, sidottu ja verintahrattu vanki +aseellisten vartijoitten välissä seisoi hänen edessänsä suorana ja +ylväänä ja hänen silmänsä näyttivät tunkeutuvan toisen sielun pohjiin +asti. Vanki pani toisen kätensä lanteelleen ja osoitti toisella +halveksien Hugh Ritsonia. + +"Mitä tuo mies minusta tahtoo?" hän sanoi syvällä rintaäänellänsä. + +Tämän kuullessaan Hugh Ritson vastasi kiihkeästi: + +"Paul, minä en tahdo lisätä sinun kärsimyksiäsi lausumalla julki +säälittelyni." + +Virkailijat katsahtivat toisiansa silmiin. + +"Minä en huoli sinun säälistäsi", virkkoi vanki katkerasti. + +"Et, vaan minä tarvitsen sinun sääliäsi", sanoi Hugh Ritson hiljaa. + +Vanki naurahti karkeasti ja kääntyi sitten vartijaan. + +"Tässä, viekää minut pois. Minä olen saanut tästä tarpeekseni." + +"Kuuntele minua. Minulla on jotakin sanottavaa sinulle -- jotakin +tehtävää sinun puolestasi." + +Vanki räjähti taaskin nauruun. + +"Viekää minut pois, kuuletteko?" + +"Mitä jos minä sanon, että olen pahoillani kaikesta, mitä on +tapahtunut?" jatkoi Hugh. + +"Silloin sinä olet tekopyhä", vastasi vanki. + +Hugh Ritson oikaisi ryhtiänsä ja veti kuuluvasti ilmaa keuhkoihinsa. +Äkkiä väri katosi hänen vääntyneiltä kasvoiltansa. Hetkisen +äänettömyyden jälkeen hän sanoi hiljaisella, murtuneella äänellä: + +"Paul, sinä tiedät, millainen mies minä olen, älä kohtele minua liian +kovasti. Minä olen tullut tänne tehdäkseni sinulle palveluksen. Muista +kärsimyksiäsi --" + +Vielä kerran vanki purskahti kylmään nauruun. "Muista mitä muut -- eräs +muu -- on kärsinyt sinun kanssasi." + +Vangin kopea ilme muuttui ja silmissä leimahtivat salamat. + +"Tässä, viekää minut pois", hän puuskutti hiljaa tukehtuneella äänellä. +Hän astui taapäin, mutta vartija sulki häneltä tien. "Minä en tahdo +jäädä kuuntelemaan tätä miestä. Kuuletteko? Minä en tahdo kuunnella", +hän huusi tulisesti, "hän on tullut tänne kiduttamaan minua -- siinä +kaikki." + +"Minä olen tullut hyvittämään kaiken, mitä minä olen tehnyt", vakuutti +Hugh. "Paul, anna minun sovittaa se. Älä yllytä minun pahempaa puoltani +tänä sinun ja minun elämäni tärkeimpänä hetkenä." Vanki vaikeni ja +sanoi sitten hiljemmin: "Mitenhän sinun kieroutesi voi sen sovittaa?" +Hugh Ritson horjahti taapäin. Sanat lävistivät hänen sydämensä kuin +teroitetut nuolet. Jos hän oli koettanut peitellä tarkoituksiansa, tämä +huomautus nyt riisti hänet ilkoisen alasti. + +"Minä en tahdo häväistä totuutta väittämällä, että minä olen muuttunut +mies", hän vastasi nöyrästi. "Minulla on omat syyni, mutta minun tekoni +kaikesta huolimatta on sinulle tärkeä." + +Vangin silmät leimahtivat. + +"Sinä olet käyttänyt minua välineenä saadaksesi tyydyttää +kostonhimoasi", hän sanoi, "mutta sinä et saa minua katumuksesi +välikappaleeksi. -- Vartijat, viekää minut pois, viekää minut pois, +minä sanon teille!" + +Johtaja keskeytti: + +"Kun te jätätte tämän huoneen, te menette suoraan rangaistuskoppiin." + +"Vaikka! Viekää minut koppeihinne ja antakaa minun maata, kuolla ja +mädätä sinne", kuohahti vanki. + +"Viekää hänet pois", komensi johtaja. + +"Paul, minä rukoilen sinua kuulemaan minua", kuului Hugh Ritsonin huuto +kahleitten ja vartijain aseitten kalskeen yli. + +"Viekää hänet pois", huusi johtaja uudestaan. + +Tuntia myöhemmin vanki B 2001 kutsuttiin uudestaan +vastaanottohuoneeseen. Hän oli nyt aivan tyyni. + +"Meillä on valtion prokuraattorin määräys", sanoi johtaja. "Teidän +asianne otetaan uudestaan tutkittavaksi. Kello kaksi te jätätte +Portlannin matkustaaksenne Cumberlandiin, ja vartijanne tulee teidän +kanssanne." + +Vanki kumarsi päätänsä ja astui ääneti ulos. + + + + +XV LUKU. + + +Paul Ritsonia -- älkäämme enää käyttäkö hänen virallista numeroansa +-- ei viety rangaistuskoppiin. Hänet oli pantu työhön kivenhakkaajain +sakkiin, joka työskenteli lähellä vankilan porttia. Tieto hänen +pakoyrityksestänsä ei ollut levinnyt nopeammin kuin huhu hänen +lähenevästä vapautumisestansa. + +"Minä tahron", huudahti eräs harmaahapsinen vanki, "eks' ottais' +vieräkses' täält' tärkeitä terveisiä?" + +"Mitkä teidän terveisenne ovat?" + +"Vain sana mun vanhall' muijall', mist' hän löytää kimpun avaimia, +joit' hän angeleegist' tarttee." + +"Kirjoittakaa hänelle, ukkoseni." + +"Mitä, ettäkö johtaja lukis' sen ja minä joutuisin häpeään ja se vanha +lunttu kiikkiin? Toren totta, minua _hämmästyttää_. Mutt' mää unohrin: +sää olet rehellinen miäs, niinkuin sää oletkin." + +Ivanauru seurasi tätä selittävää puhetta. Eräs kalpea mies, nöyrin +ilmein ja jäniksen säikähtynein silmin, hiipi lähelle Paul Ritsonia ja +veti saappaansa varresta esille kirjeen. + +"Tämä on viimeinen, mitä olen kotoa saanut", hän sanoi hiljaa pistäen +kirjeen Paulin käteen. + +Se oli tahrainen, rutistunut paperi, niin likainen ahkerasta käytöstä +ja kulunut monista taitteistansa, että sitä oli melkein mahdoton +lukea. Kotoa? Se oli päivätty Liverpoolin esikaupungissa, jossa hänen +raajarikko vaimonsa ja lapsensa asuivat ja vielä elivät. + +Miesparka ei osannut lukea, mutta hän oli jollakin tavalla oppinut +kirjeen ulkoa ja tiesi tarkasti näyttää, missä paikassa mikin tuttu +asia tässä ruttuisessa paperissa oli. + +Hän oli menettänyt oikeutensa eikä saanut vastata siihen. Nyt hän +pyysi, eikö Paul Ritson tahtoisi pistäytyä Liverpoolissa katsomassa +hänen vaimoansa ja pikku raukkojansa ja kertoisi heille, miten hyvin +hän voi, miten hauskalta hän näyttää ja miten mukavaa hänellä täällä +on, "että heirän rohkeutensa pysyisi yllä, tierättehän." + +"Mää sanon teill', herra", sanoi eräs vanha synninmyyrä -- sama, jonka +keskustelua kirkossa seurasimme. -- "Mää olen kuullu, että te olettekin +työnantaja, ettekä vetelehtijä pakkotyössä. Etteks' riemmuitte? Määkin +tahron jättää tämän paikan. Pitkät ovat tunnit ja palkka huono. +Sitäpaitsi minun nykyinen isäntäni välttämättä tahtoo käyttää nummeroa +minun kauluksessan', aivan kuin teuraselukoilla. Se tahtoo toisinaan +kismittää. Niinpä mää tahron ilmoittaa, että syyskuussa mää, hitto vie, +lennän täält'. Ehkäpä näette, että minulla on kohta siivet, joilla +lentää." Vanha syntisäkki osoitti harmaita hiuksiansa, jotka olivat +pitemmät kuin kellään hänen tovereillansa. "Ne vain muuttavat väriä, +eivätkä ole niin komeat kuin kymmenen vuotta sitten eikä mun vanha +henttuni voi ylpeillä minun komeast' ulkomuorostain." + +Kello kaksi vartija, nimeltä Jim-porrasvahti, marssitti Paul Ritsonin +vartijapäällikön toimistoon. Siellä pantiin vangin käsiin raudat ja +vartija sai aseensa. Sitten he lähtivät. + +Laivassa, joka välitti liikettä Portlannista Weymouthiin, vanginpuku +herätti suurta huomiota. Oli jonkinlainen kirkkojuhla ja paljon +kirkkokansaa juhlapuvuissansa oli tunkeutunut laivankannelle ja +hytteihin. Ilma oli ihana. Auringon säteet tanssivat veden kalvossa +kuin lukemattomat perhosparvet peilin pinnalla. Torvisoittokunta +soitteli etukannella. + +Weymouthin asemalla ihmiset taas kokoontuivat ryhmiin ja katselivat +karsain silmin vankia. Muutamien minuuttien kuluessa, jotka juna +asemalla seisoi, oli asemasillalle kokoontunut joukko katselijoita, +jotka sekä ovesta että akkunoista kurkistelivat vaunuun. + +Paul Ritson vähät välitti tästä erinomaisesta huomaavaisuudesta, +vaikkakin tällainen oli sangen kiusallista. "Pysy kaukana hänestä +-- etkös näe sinistä lakkia?" "Mikä pahannäköinen murjaani! Totta +totisesti hänen pelkkä katseensa ansaitsee hänelle hirsipuun." + +Paul nauroi katkerasti. Sinä hetkenä hän tunsi sydämensä jäätyvän. +Jos hänellä olisi ollut yllään juhlapuku ja hymy huulilla, miten +toisenlainen olisikaan ihmisten arvostelu hänestä ollut! Kuka silloin +olisi sanonut, että hän on heittiö? Ei ainakaan se inhoittava ja +tekopyhä Kristuksen sanansaattaja, joka joku hetki sitten laulavalla +äänellä ulisi hänen korvaansa: "Olkaa varma, että teidän syntinne +annetaan teille anteeksi." Sama mustatakkinen fariseus talutti juuri +komeata naista ensimmäisen luokan vaunuun. + +Juna lähti. Paul painautui istuimellensa selkänojaan ja mietti kaikkea, +mitä oli tapahtunut sen jälkeen, kuin hän viimeksi matkusti tätä tietä. +Hän matkusti silloin päinvastaiseen suuntaan ja mitä tuskia ja kauhuja +olivatkaan nämä ensimmäiset vankilaelämän hetket hänen sielussansa +herättäneet! Hän ei koskaan ennen tähän päivään asti ollut sitä +muistellut. + +Toiset ja vielä katkerammat muistot olivat kuluttaneet pois hänen +sielustaan näiden kokemusten jäljet. Mutta nyt ne tulivat mieleen +yhtä tuoreina kuin kaikki olisi eilen tapahtunut. Hän oli yksi siitä +kaksikymmenmiehisestä joukosta, joka matkusti Millbankista Dartmooriin. +Matka Waterloohon vankivaunuissa oli ollut kauhea koe. Hän oli +kopissaan ajatellut, ettei häneen ollenkaan koskisi, jos ihmiset +kaduilla hänet tuntisivat. Syyttömän miehen häpeällinen tuomitseminen +ei alentanut häntä, vaan lakia. + +Kun hän astui vankila-alueelle rinnallansa pedonnäköinen konna, +joka murjottavien kulmiensa alta vain salaa vilkaisi toisiin +haukansilmillänsä, edessänsä vanha rosvo ja miestaposta tuomittu +murhamies kintereillänsä, juoksivat suuret, kylmät hikikarpalot hänen +otsaltansa. + +Hän oli aikonut pitää päänsä pystyssä, ja jos ihmiset katsoisivat häntä +kasvoihin, hän oli päättänyt rohkeasti katsoa heitä suoraan silmiin. +Mutta kun sellainen tilaisuus sattui, hän koetti piiloutua vaunuun ja +hautasi leukansa rintaansa. + +Hän muisti, miten ihmiset inhoten siirtyivät syrjään vaunujen tieltä, +miten he katselivat heitä, kun heidän vaununsa vilkasliikkeisillä +paikoilla pysähtyi odottamaan siksi, kuin ajurien ja katuvaunujen jono +oli päässyt ohi, ja miten kauhea olikaan ollut näytelmä asemalla, jossa +kahdenkymmenen kahlitun miehen askelten kopse herätti kaikkien ihmisten +huomiota! + +Miten kauheata olikaan vanhempien vartijoitten nauru ja iva! He olivat +ennemmin kärsineet rangaistuksensa ja esiintyivät nyt yleiseksi +häpeäksi muka oikeuden vartijoina! "Sinä kikkanokka siellä, eks' ole +supeltannu taskuusi tupakkaa?" "Oleks' nähnyt meitä ennen? No, riivattu +vie, totta kai! Sinä, jolla on valkea kaulahuivi, kattoppas tarkkaan, +niin varmasti tunnet meirät." "Oh, neitty Maria, oleks' se sää itte? +Ja miten iloiset me ollaan saaressamme tavata teirät taas! Säilytäppäs +samettikukkarosi minun taskuuni, niin saat sen takaisin, kun palaamme +tätä tietä." Eikä vartijain päällikön ankaruus voinut hillitä tätä +korkea-äänistä iloa. + +Paul Ritson ei voinut olla nauramatta muistellessaan, miten tuskanhiki +oli sinä päivänä juossut pitkin hänen selkäänsä, kun hän hievahtamatta +istui kokoonlyhistyneenä paikallansa. + +Ajat olivat muuttuneet sen jälkeen. Hän oli viettänyt puolitoista +vuotta valtion koulussa ja tämä kasvatustapa oli antanut hänen kokea +kaikkien kidutuskeinojen ihanuudet. + +Vartija koetti saada keskustelua syntymään. Jim-portaanvartija +toisti moneen kertaan, ettei hän suinkaan tarkoittanut mitään pahaa. +"Pohjaltani minä olen oikein kunnon poika", hän sanoi useammin kuin +kerran, eikä Paul Ritson osoittanut hänelle mitään kaunamieltä. +Mutta hän nauroi katkerasti niille rumille ja ristiriitaisille +ajatuksille, joita vartijan kiusoittavat sanat synnyttivät. Huomaten +kaikki yrityksensä tyhjiksi, vartija tyhjensi piippunsa ja vaipui +äänettömyyteen. + +Heillä oli oma vaununsa. Muutamalla asemalla eräs mies avasi oven +ja oli jo astunut toisen jalkansa sisään, kun huomasi, millaiseen +matkaseuraan oli joutumaisillansa. Suutansa mutistaen hän hävisi. +Paul Ritson teki parhaansa hillitäkseen raivoansa, jonka tällainen +"hyvää yötä" hänessä synnytti. Hän onnistuikin ja päästi kaikuvan +naurun poistujan jälkeen. Jollakin toisella asemalla eräs kaikkiin +virkakuntansa helyihin puettu poliisipäällikkö, huomattuaan sinisen +lakin, tutki tarkasti vartijan paperit. Sitten hän ylpein elein työntyi +pois läpi ihmisjoukon, jonka hänen läsnäolonsa oli kokoon kutsunut. + +Kun he pääsivät Waterloohon, huusi vartija ajurin ja he ajoivat +poliisiasemalle ilmoittautumaan. Siellä he nauttivat illallisekseen +kupin kaakaota, ruskeata leipää ja papumuhennosta, ja vartija sai +tupakkaa piippuunsa. Sieltä heidät kyydittiin Eustoniin, josta he +nousivat yhdeksän Penrithin-junaan. + +Matka pohjoiseen kului enemmittä seikkailuitta. Rugbyssä, Staffardissa +ja joillakin muilla asemilla juna pysähtyi ja pienet ihmisjoukot +kokoontuivat katsomaan vankia ja lausuivat erilaisia mielipiteitä +hänen ulkomuodostansa, rikoksestansa ja alkuperästänsä. Paul Ritson +usein sulki silmänsä eikä puhunut mitään. Joskus ylenkatse väreili +hänen kasvoillansa, joskus hän taas purskahti katkeraan nauruun. Hän +ajatteli, että tämä oli tarpeen, sillä ilman sitä vankilaelämässä hänen +alennuksensa ei olisi ollut kyllin syvä. Jos hänessä oli säilynyt +rahtunenkaan ihmisyyden tunnetta, hellyyttä ja arkatuntoisuutta sen +jälkeen, kun Portlannin portit sulkeutuivat hänen lähdettyänsä, +tarvittiin vain tätä karkoittamaan ne kaikki iäksi. + +Välittämättä karkausyrityksistä ja vieläkin vakavammasta vaarasta, +johon Paul Ritsonin raudanlujat kädet saattoivat hänet johtaa, vartija +oikaisi itsensä penkille ja nukkui. Puoliyön jälkeen he saapuivat +Creween ja tämän jälkeen matkan pahin kiusa oli ohi. Säälittelevät +ihmiset olivat kääriytyneet matkavaippoihinsa ja uneksivat jaloista +sankaritöistä, joita aikoivat suorittaa. Mutta yön hiljaisuudella oli +omat kidutuskeinonsa. Kun juna jyrisi läpi pimeyden milloin kadoten +tunneleihin, milloin taas kiitäen yli aavan lakeuden kuin laiva +tyynessä vedessä, Paul Ritsonin ajatus kääntyi päivään, joka nyt +tuntui olevan niin äärettömän kaukana, kuin se olisi kuulunut johonkin +toiseen olotilaan, jolloin hän matkusti tätä tietä ihanan, rakkaan +olennon kanssa. Tämä oli uskonut nuoren pilvettömän elämänsä hänelle +ja missä hän oli nyt? Rauha hänelle, missä ikinä hän lieneekin! Paul +johti mieleensä hänen hellimmän katseensa, oli kuulevinaan hänen +viehkeimmän äänensä. Hänen ihastuttavat sormensa olivat kevyesti +puristavinaan hänen käsiänsä, jotka olivat rautoihin kahlitut. Ja +tänäkin hetkenä, kun koko hänen sielunsa palasi nuoren vaimon luo, joka +oli jakanut hänen kärsimyksensä, ja hän tunsi, ettei aika ja paikka +mitään merkinnyt, vaan hän oli vetänyt vaimonsa luokseen kuluttavan +rakkautensa voimalla, hänestä tuntui, että kaikki hävisi ja tahraantui, +kun hänen korvissaan kaikuivat lakkaamatta vankien huudot, kiroukset ja +sadatukset. + +Hän hypähti seisoalleen ulospyrkivä kirous omillakin huulillansa, ja +kun kuviteltu tuska, jonka hän oli sieluunsa loihtinut, haihtui ja +hän tajusi todelliset kärsimyksensä, hänen sydämensä muuttui entistä +kylmemmäksi ja katkerammaksi. Hän ajatteli, mitä hän ennen oli ollut +ja mitä hän nyt oli. Ei ollut epäilystäkään -- hän oli nyt kehnompi +ihminen. Niin. Mikä kerran oli ollut puhdasta hänessä, mikä kerran +oli ollut jaloa ja ylevää, oli nyt likaista, epäjaloa ja alhaista. +Mutta kamalinta kaikesta oli, että hän oli menettänyt ne hellemmät +tunteet, jotka antavat voimakkaalle miehelle suurimman arvon. Hänestä +tuntui, että maailma oli kohottanut kätensä häntä vastaan ja hänen teki +vastustamattomasti mieli iskeä takaisin. + +He saapuivat Peurithiin aamulla neljän tienoissa, ja heidän vaununsa +tyrkättiin sivuraiteelle odottamaan Cockermouthiin menevää junaa. +Päivä sarasti. Akkunasta Paul Ritson saattoi epäselvästi erottaa +häämöttävät linnan rauniot. Tämä tuttu näky järkytti häntä sydänjuuria +myöten. Hän tuskin tiesi miksi, mutta hän tunsi, että lujin jääkerros +hänen sydämessään suli vedeksi. Aamun hiljaisuutta häiritsivät +vain jarrumiehen huudot vaihdemiehelle. Sanat olivat yksinäisiä -- +tavallisia ilmoituksia vain, mutta ne lausuttiin mitä leveimmällä +Cumberlannin murteella, jota hän ei ollut saanut puoleentoista vuoteen +kertaakaan kuulla. Silloin se pala, joka oli sulaen irtautunut hänen +sydämestään, tuntui nousevan kurkkuun. Hannaa valo muuttui punertavaksi +ja pian hohti itäinen taivas purppurassa. Paul avasi vaunun akkunan, +ja vuoriston suloinen ilma maustettuna turpeen voimakkaalla +tuoksulla virtasi tervehtimään häntä. Hänen huulensa avautuivat ja +hänen rintansa laajeni. Kello viisi tarttui veturi vaunuun. Junaan +liitettiin tässä muutamia muitakin vaunuja täynnä kaivosmiehiä, jotka +ruosteen-tahraamissa puvuissansa olivat matkalla aamuvuorollensa. Kun +juna lähti liikkeelle länttä kohden, aurinko oli noussut ja ilma oli +täynnä lintujen laulua. Sangen pian syöksyi juna vuoristoon, ja kaikki +katkeruus Paulin sydämestä putosi pois kuin saastainen vaate. Tämän +äkillisen tunteitten muutoksen saattaa ymmärtää vain se vuoristolainen, +joka pitkän poissaolon jälkeen taas ensi kerran näkee ikävöimänsä +vuoret. Paul näki synnyinseutunsa vuorten kohoavan pilviin ja valkoinen +usva leijaili niiden huipuilla, purot solisivat niiden jyrkkiä rinteitä +alas, ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä puhdistaen kasvoilta +katkeruuden jäljet. Leppäkerttu lauloi kilvan kivitaskun kanssa, ja +vaikk'ei hän niitä nähnyt, hän kuitenkin tiesi, missä ne olivat: +leppäkerttu lauloi lehdon siimeksessä, kivitasku taas oli istahtanut +harmaalle kalliolle, jonka halkeamaan se oli laatinut pesänsä ja +muninut vaaleansiniset munansa. Lampaat määkivät vuorilla, ja hän tiesi +niiden retket yli kallioiden ja joenuomien seuduille, joissa ruoho oli +tuoreinta. Koirien ajamina kokoontuivat ne suuriin katraihin, ja hän +tiesi, että paimenet ovat olleet kesäisenä yönä merkitsemässä niitä ja +aikovat keritsemistä varten pestä ne kirkkaassa vuoripurossa. + +Kaikki palasi hänen mieleensä selvänä kuin eilisen päivän muisto. Hän +pisti päänsä ulos ja unohti vanginpukunsa, kunnes muuan mies, joka +uitti hevostansa läheisessä suvannossa, hätkähti hänet nähtyään ja +tuijotti häneen kuin sadun kummitukseen. + +Silloin Paul Ritson muisti, että hän oli vielä vanki, että hänen +ranteensa olivat raudoissa, että tuo mies, joka makasi tuossa vaunun +penkillä, oli hänen vartijansa ja että tuo teräskalu, joka pisti esiin +hänen vyöstänsä, oli tuon nukkuvan miehen revolveri valmiina heti +pamahtamaan, jos hän yrittäisi paeta. + +Mutta eivät nämäkään mietteet voineet karkoittaa niitä liikuttavia +kotoisia tunteita, jotka hänet olivat vallanneet. Lopuksi hän alkoi +ajatella Hugh Ritsonia ja miettiä syytä, miksi hän oli matkalla kotiin. +Kotiin! -- Kotiin? Se oli surullinen kotiintulo, mutta kaikissa +tapauksissa se oli tulo kotiin. + + + + +XVI LUKU. + + +Kahta päivää myöhemmin oli vanhan, harmaan kaupungintalon ympärille +Keswickissä kerääntynyt tungokseen asti väkeä. Kihlakunnanoikeus +oli kokoontunut välikäräjille tutkimaan erästä juttua, joka herätti +paikkakunnalla tavatonta huomiota. Kantajana esiintyi Greta, Paul +Ritsonin rouva, ja vastaajan nimeksi kannekirjelmässä oli merkitty Paul +Drayton, esiintyvä nykyjään Paul Ritsonin nimellä ja halliten Ghyllin +kartanoa Newlannin seurakunnassa. + +Käräjähuone oli tungokseen asti täynnä Se oli suuri, tyhjä huone, +jonka toisessa päässä oli pitkä pöytä ja kaks riviä tuoleja, toinen +rivi oikeutta ja valamiehiä ja toinen asianajajia, vieraitamiehiä ja +asianosaisia varten. Muita istuinpaikkoja huoneessa ei ollut ja laakson +asukkaat seisoivat tyhjällä lattialla ahdettuna niin tiukkaan, että +tuskin saattoi hievahtaa. + +Pöydän toiseen päähän varatulla tuolilla istui Greta. Hänen leukansa +oli käden varassa. Hän painoi silmänsä maahan, kun katselijat +kuroittivat kaulojansa nähdäkseen häntä edes vilahdukseltakin. Hänen +rinnallaan, toinen käsi hänen tuolinsa selkänojalla seisoi vanha +kirkkoherra, kaunis päänsä valkeampana kuin koskaan ennen, hänen +lempeitten kasvojensa hellyyttä ilmaisevat piirteet kuvastivat syvää +tuskaa. Lakkaamatta tuijotellen Gretaan istui pöydän toisessa päässä +Hugh Ritson. Toinen jalka oli nostettu toiselle polvelle, ja pitkät +hermostuneet oikean käden sormet leikkivät kengännauhoilla. Hänen +päänsä oli kurkottunut eteenpäin ja kuultava, kalpea, sileäksi-ajettu +naama suurine kylmine silmineen ja laajoine, liikkuville sieraimineen +muistutti enemmän kuin koskaan ennen rotuhevosta. Kenkään ei arvannut +syytä, mikä Hugh Ritsonin oli tänne tuonut. Joku olisi voinut sanoa, +että välinpitämättömyys kuvastui noista silmistä ja tuolla otsalla asui +epätoivoa peittelevä huolettomuus. + +Lähellä sitä paikkaa, jossa tungos oli ahtain, supina vilkkain ja +levottomin, istui Drayton herra Bonnithornen rinnalla. Hänen yllään oli +raidakkaasta kankaasta tehty puku, jollaista hän kaikista mieluimmin +käytti, ja hän oli pistänyt jättiläismäisen sinipunervan liljan +napinkoloonsa. Hänen poskensa punoittivat ja silmät säteilivät. Silloin +tällöin hän nojasi taapäin, kuiskaten jotakin sepälle, myllärille ja +Lentävän Hevosen kapakoitsijalle, jotka olivat ryhmittyneet hänen +taaksensa. Hänen huomautustensa täytyi olla erittäin sukkelia, sillä +niitä seurasi aina hiljainen kikatus ja silmien välke, vaikkakin +äänekäs ja hyväksyvä melu hillittiin. + +Kantajan asianajaja luki julki kannekirjelmänsä, Kantaja vaati, että +sukutilojen perintöoikeus tuomittaisiin hänen miehellensä, joka +nyt oli oikeuden turvaa vailla. Hän väitti, että se mies, joka nyt +hallitsi Ghylliä, ei ollut hänen miehensä Paul Ritson, vaan Paul +Drayton, Hendonin kapakoitsija, joka merkillisellä tavalla oli hänen +miehensä näköinen ja sen avulla oli asettunut hänen miehensä sijalle. +Selvät asianhaarat, jotka jätettiin nyt oikeuden tutkittaviksi, +peittämättömästi todistivat, ettei vastaaja ollut Paul Ritson, joka +yksin perintöoikeuden nojalla oli isänsä kiinteimistöjen omistaja. +Onnettomuudeksi se, joka olisi voinut antaa ratkaisevan todistuksen, +kuinka Paul Drayton, kapakoitsija, saattoi päästä toisen miehen +sijalle, tuli sokeaksi ja oli nyttemmin kuollut, ja asia oli sen kautta +tullut vieläkin vaikeammaksi. Kuitenkin esitettävien todistusten +nojalla herra tuomarin tulisi antaa valamiesten ratkaista, ettei +vastaaja ollut se mies, jona hän esiintyi, vaan rikoksentekijä, jonka +puolesta toinen oli kärsimässä rangaistusta. Asian selville saamiseksi +yleinen syyttäjä esitti kaksi vierastamiestä, joiden todistuksen +täytyi olla ratkaiseva, Paul Ritsonin vaimon ja kirkon palvelijan, +joka vihkimyksen toimitti. Gretan nimi mainittiin ja hän nousi pöydän +päässä seisoalleen. Hänen rintansa aaltoili pienen pitsishaalin +alla, joka peitti hänen olkapäitänsä ja oli sidottu kuin merimiesten +kaulahuivi rinnalle. Hän seisoi suorana, silmät kohosivat hitaasti +maasta ja painuneet kädet puristettiin edessä yhteen. Tavallisten +muodollisuuksien jälkeen hänen kuulustelunsa alkoi. + +"Te olette Robert Lowtherin ainoa lapsi?" + +"Minä olen Robert Lowtherin tytär." + +Drayton nytkäytti päätänsä taapäin ja naurahti. "Te menitte naimisiin +Paul Ritsonin kanssa Newlannin seurakunnan kirkossa 1875 ja vihkimyksen +toimitti kunnia-arvoisa kirkkoherra Christian?" + +"Niin tein." + +"Hääpäivänänne te matkustitte miehenne kanssa Lontooseen, ja hän jätti +teidät samana iltana St. Margaretin Westminsterin luostariin?" + +"Se on aivan totta." + +Kuului keskustelun supinaa oikeussalista ja kuiskauksia tuoliriveiltä. +Tuomari pysähtyi ja selitti, ettei ollut hänen aikomuksensa koettaa +päästä selville tästä omituisesta tosiasiasta, jonka vain yksi henkilö +valallansa voisi todistaa. Mutta vaikka tämä henkilö olisi saapusalla, +ei häntä kuitenkaan voitaisi kuulustella. Kuullessaan tämän selityksen +Hugh Ritson kohotti raukeat silmänsä, ja kuulustelu jatkui. + +"Kolme päivää myöhemmin te saitte mieheltänne sanan saapua puoliyön +junalle St. Pancraksen asemalle, josta teidän miehenne kanssa oli +matkustettava takaisin Cumberlandiin?" + +"Niin sain." + +"Kuka toi teille sen sanan?" + +"Rouva Drayton, Hendonin kapakan vanha emäntä." + +"Menittekö te asemalle?" + +"Oh, kyllä." + +"Kertokaa oikeudelle, mitä sitten tapahtui." + +"Juuri kellon lyödessä kahtatoista, kun junan piti lähteä, eräs mies, +jota ensi silmäyksellä pidin miehenäni, kiiruhti asemasillalle ja minä +menin hänen kanssaan vaunuun." + +"Näettekö te tämän miehen täällä oikeussalissa?" + +"Näen, hän istuu teistä oikealle kolmannella tuolilla." + +Drayton nousi, hymyili leveästi, kumarsi todistajalle ja istahti sitten +takaisin. + +"Olitteko te yksin siinä vaununosastossa?" + +"Ensin olimme, mutta juuri, kun juna alkoi liikkua, kukas muu yhtyi +meihin, ellei kirkkoherra Christian." + +Taas seurasi keskustelua ja supinaa, ja tuomari selitti, ettei hän +tahdo viivyttää oikeutta tutkimalla sitä merkillistä sattumaa, joka +kirkkoherra Christianin toi Lontooseen tällä ratkaisevalla hetkellä. +Nämä seikat itsessänsä muodostavat tosiasiain ketjun, joka vielä +on joutuva rikosoikeuden tutkittavaksi, koska tämän kautta juttu +tapahtuneesta rikoksesta käy yhä tuskallisemmaksi ja peittyy yhä +suurempaan hämärään. + +"Kertokaa oikeudelle, mitä tapahtui junassa." + +"Minä huomasin heti, ettei mies ollut minun mieheni, vaikka hän +muotonsa ja kokonsa puolesta suuresti oli hänen näköisensä, ja kun hän +puhutteli minua vaimonaan, minä jyrkästi kielsin häntä sitä tekemästä." + +"Huomasiko myöskin kirkkoherra Christian erehdyksen?" + +"Huomasi kyllä, vaikk'ei aivan niin pian." + +"Mitä te teitte?" + +"Me jätimme junan ensimmäisellä asemalla, missä se pysähtyi." + +"Koettiko vastaaja estää teitä siitä?" + +"Ei. Hän näytti häpeävän ja huomautti, että sairaus ehkä on kokonaan +muuttanut hänet." + +Yleinen syyttäjä, jonka vasemmalla puolella herra Bonnithorne istui +vastaajan lainopillisena avustajana, silmäili tutkivasti todistajaa. + +"Te sanotte, että vihkimäpäiväänne seuranneena yönä miehenne jätti +teidät luostariin?" + +"Niin sanon." + +Herra Bonnithorne painoi maahan vilkkuvat silmänsä ja virkkoi jotakin, +jota todistaja ei voinut kuulla. Ihmiset hänen tuolinsa takana nauraa +kikattivat. + +"Ja te sanotte, että rouva Drayton toi teille sanoman, josta +mainitsitte. Puhuiko hän siitä, että teidän miehenne on sairas?" + +"Kyllä hän puhui." + +"Siitä me kai saamme päättää, että olitte sitä ennen käyneet Draytonin +talossa Hendonissa?" + +"Rautatieonnettomuus pakotti meidät siihen." + +"Oliko ketään vastaajan mukana, kun hän tuli St. Pancraksen asemalle +sinä yönä?" + +"Minun mieheni veli, Hugh Ritson, oli hänen kanssaan." + +"Sanokaa valamiehille, missä teidän miehenne nyt on, ellei hän tällä +hetkellä ole oikeussalissa." + +Ei vastausta. Täydellisen hiljaisuuden vallitessa odotettiin, että +kantajan asianajaja vastaisi tähän kysymykseen. + +"No, sen asian me voimme jättää silleen", jatkoi tuomari ylhäisesti +hymyillen. "Yksi kysymys vielä, rouva Ritson. Sattuiko teille miehenne +kanssa mitään erimielisyyksiä?" + +"Ei milloinkaan." + +"Tahdotteko vannoa, ettei äänenne ollut noussut kiivaaseen sanasotaan, +kun olitte Hendonin kapakassa?" + +Greta kohotti päänsä ja hänen silmänsä salamoivat. "Kyllä, minä vannon +sen", hän sanoi lempeällä äänellä, mutta järkyttävällä painolla. + +Herra Bonnithorne läheni tuomarin korvaa ja antoi ymmärtää, että ehkä +asia oli liian arkaluontoinen valanvelvoituksella kuulusteltavaksi. + +Tämän jälkeen kuulusteltiin kirkkoherra Christiania. Vastaaja ei ollut +se mies, jonka hän oli kantajan kanssa vihkinyt. Sen jälkeen hän oli +nähnyt Paul Ritsonin. Missä? Dartmoorin kuritushuoneessa. Kysellen hän +oli saanut selville, millä nimellä viranomaiset pitivät häntä vankina +ja hänelle oli sanottu: Paul Drayton. + +"Kertokaa oikeudelle, kuinka saitte selville, että vastaaja on Paul +Drayton." + +"Monet tosiasiat selvittivät sen." + +"Sanokaa niistä joku." + +"Hääaamuna minä löysin kirjeen sakastini uuninreunustalta. Se oli herra +Hugh Ritsonilta herra Bonnithornelle ja siinä mainittiin Draytonin +nimi, joka myöhempien tapausten valossa on johtanut varmaan päätökseen, +että vastaaja on sama mies." + +"Voitteko näyttää meille sen kirjeen?" + +"En, minä jätin sen siihen, mistä sen löysin." + +"Tuskinpa me silloin voimme saada sitä todistuskappaleeksi." + +Tuomarit hymyilivät, ja jännitys Draytonin kasvoilla laukesi. Yleisössä +syntyi liikettä, ja todistaja siirtyi syrjään. + +Puolustajan asianajaja aloitti puheensa. Heitä oli koetettu saada +uskomaan, että syytetty tässä jutussa olisi Paul Drayton, huolimatta +siitä, että varmasti tiedetään Paul Draytonin olevan vankina +kuritushuoneessa. Oli kyhätty kokoon merkillinen kertomus, että +vast'ikään naimisiin mennyt mies heittää vaimonsa luostariin heidän +hääpäivänsä iltana, ja kun heidän pitäisi keskinäisen sopimuksen mukaan +kohdata toisensa, mies meneekin toisen nimellä vankilaan ja toinen +mies tulee Cumberlandiin vaatimaan oikeuksiansa vaimonsa aviomiehenä. +Edelleen heitä on uskoteltu, että aviomiehen veli, herra Hugh Ritson, +on joutunut petturin narriksi tai tehnyt itsensä syypääksi petokseen. +Onneksi oli helppo saada selville asian oikea laita kahden verrattoman +todistuskeinon -- ulkomuodon ja muistin avulla. Voitiin todistaa, +ettei vastaaja ollut kukaan muu kuin Paul Ritson, koska hän ensiksi +oli täydellisesti hänen näköisensä, toiseksi tiesi kaikki, mitä Paul +Ritsonin tuli tietää, ja kolmanneksi, koska hän ei tiennyt mitään, +mitä Paul Ritson ei saanut tietää. Koska maailman alusta ei ole ollut +kahta ihmistä, joiden elämä olisi niin täydellisesti sama, ei myöskään +vastaaja voinut olla kukaan muu kuin Paul Ritson. + +Dick-mylläri oli vastaajan ensimmäinen vierasmies. Hän vannoi, että +Paul Ritson oli sammuttamassa tulipaloa, joka syttyi hänen myllyllänsä +kaksi vuotta sitten ja että vastaaja kertoi hänelle vain joku kuukausi +sitten, miten hän oli kiivennyt katolle ja miten tuli lopulta sammui. +Yksikään, joka ei itse olisi ollut saapuvilla, ei olisi voinut kertoa +asioita niin yksityiskohtia myöten. Se mies oli Paul Ritson, ja monet +katselijat muiden muassa kirkkoherra Christian näkivät hänet. + +Seuraava todistaja oli rouva Calvert, Laiskan Hevosen kapakasta. Paul +Ritson oli ollut heillä yötä kaksi vuotta sitten eikä ole kulunut kuin +muutamia päiviä, kun vastaaja tuli heille, osoitti sitä huonetta, jossa +oli nukkunut, ja kertasi ne harvat sanat, jotka silloin lausui. + +Kutsuttiin esille tallimies Natt. Hänen uniset silmänsä välkehtivät +tietoviisaina, kun hän selitti, että eräänä talvi-iltana, jolloin satoi +julmasti lunta, rouva Ritson, silloin neiti Greta, oli säikähtänyt +jotakin, jota hän piti Paul Ritsonin kummituksena. Todistaja ei antanut +pettää itseänsä niin helposti, ja syytetty olikin sittemmin selittänyt +kulkeneensa käytävällä ja kertonut, millainen tilanne oli ja mikä hänet +oli saattanut näyttämään aaveelta. Sitten seurasivat John Proudfoot, +seppä, Tuomas Kyttyräselkä, postinkantaja, Giles Raisley, kaivosmies, +Job Sheepshangs, kivenhakkaaja ja Tommy Lowthwaite, Lentävän Hevosen +kapakoitsija -- kaikki vannoen tuntevansa syytetyn Paul Ritsoniksi. + +Joku huomautti, että Paulilla oli päässään arpi, jonka hän oli saanut, +kun hevonen oli häntä pienenä potkaissut. Vastaajalla juuri oli +mainittu arpi. + +Toinen muisti, että Paul Ritsonilla oli arpi myöskin jalkopohjassa. +Se oli muisto haavasta, jonka hän kerran oli saanut kiivetessään +Hindscarthille. Siinäkin piti todistus paikkansa. + +Kolmas oli lyönyt painia Paul Ritsonin kanssa ja tiesi, että hänellä +on luomi selässä oikeassa lavassa. Vastaajalla oli luomi tässä +harvinaisessa paikassa. + +Yleinen syyttäjä hymyili merkitsevästi valamiehille, ja valamiehet +hymyilivät merkitsevästi yleiselle syyttäjälle. Oliko todellakin +tarpeen, että vastaaja vieläkin kutsuttaisiin esille? Totisesti se +kulutti vain turhaan oikeuden kallista aikaa. Koko juttu oli selvä +kuin päivä: rouva oli riidellyt miehensä kanssa. Asiat oli saatettava +oikealle ladulle siten, että tämä aiheeton kanne kumottiin ja miehelle +annettiin oikeus valvoa aviollisia oikeuksiansa, jotka häneltä näin +väärällä tavalla oli tahdottu riistää. + +Kantajan asianajaja hymyili myöskin ja hänen hymynsä koetti ilmaista +heikkoa itsepuolustelua. Hän änkytti joitakin sanoja selittääkseen, +että hänelle oli luvattu sitovampia todistuksia silloin, kun hän otti +tämän asian ajaaksensa. + +Oikeussalista kuului askelten töminää. Drayton oli noussut vastaamaan +takanaan seisovien ystäviensä onnentoivotuksiin ja tuomarien oikealla +ja vasemmalla puolella istuvien ylempien kansalaisten sydämellisiin +päännyökkäyksiin. Hän vastasi äänekkäästi, kun yht'äkkiä vaadittiin +hiljaisuutta, ja kaikkien silmät olivat kääntyneet pöydän toiseen +päähän. + +Hugh Ritson oli noussut seisoalleen, ja hänen kasvonsa olivat hyvin +kalpeat, mutta kovat kuin kallio. Hän neuvotteli kuiskaavalla äänellä +kantajan asianajajan kanssa. Mainitun herrasmiehen kasvojen ilme kertoi +hänen tavattomasta mielenkiinnostaan siihen, mitä hän kuuli. Hän +kohotti äkkiä tavattomalla kiihkolla kätensä ja sanoi: + +"Hyvät herrat, minulle on huomautettu eräistä todistajista, jotka +voivat luoda valaistusta tähän sangen merkilliseen ja hämärältä +näyttävään juttuun." + +"Millaisista todistajista?" kysyi tuomari. + +"Jos onkin mahdollista", alkoi asianajaja, "että oikeus panee enemmän +arvoa päättäessään kyseessä-olevien yksilöitten henkilöllisyydestä +suutarien ja räätälien ja laakson roskaväen todistuksiin kuin +sen miehen vaimon sanaan, jonka maatiloista on kysymys, ehkäpä +sallitaan kuitenkin mainita, että on olemassa kolme henkilöä, +joiden kuulusteleminen ehdottomasti on tarpeen, että asia saisi +oikean ratkaisun -- Paul Ritsonin veli, syytetty, joka väittää +olevansa Paul Ritson ja vanki, joka Paul Draytonina on tuomittu +kuritushuonerangaistukseen. Voisin nimittää vielä yhden, jonka todistus +olisi varmin ja sitovin -- Paul Ritsonin äidin -- mutta hän, ikävä +kyllä, on kuollut maailmalle." + +Drayton seisoi kuin kivettyneenä paikallansa. Vaikka hän olikin +hidasjärkinen, hän yhdellä silmäyksellä tajusi, mitä oli tapahtunut. +Laskelmissaan hän ei kertaakaan ollut ottanut huomioon sitä +mahdollisuutta, että Hugh Ritson voisi antautua itse vaaraan +koettaessaan paljastaa häntä ja saada hänet turmioon. + +"Voitteko te vaatia kaikki nämä henkilöt todistajiksi?" + +"Herra tuomari, minä olen varma, että syytetty vapautensa hinnalla +kieltäytyy ilmaisemasta tärkeitä tosiasioita, mutta oikeus ei voi +kieltäytyä kuulustelemasta kahta mainitsemistani henkilöistä -- Paul +Ritsonin veljeä ja vankia, joka tunnetaan nimellä Paul Drayton." + +Tämä selitys herätti tavatonta hämmästystä. Greta oli nojautunut +tuolinsa selustaan, hänen rintansa aaltoili ja raateleva tuska synkisti +hänen kasvojansa. Kirkkoherra Christian seisoi hänen takanansa +ilonsekainen hämmästys ja kiihko kasvoillansa. Draytonin kulmat olivat +vetäytyneet kurttuun ja huulet puristuneet lujasti yhteen. + +"Minä en tarvitse heidän lavertelujansa", hän mutisi. + +"Te voitte päätöksestä vedota", sanoi tuomari. + +"Herra tuomari, muutamia seikkoja on ennen istunnon lopettamista +mahdollisuus saada selville ja ne tosiasiat saattavat olla niin +ratkaisevia, että asia saa aivan uuden käänteen." + +"Mitä te siis vaaditte?" + +"Ennen lopullista päätöstä mainitsemieni todistajien kuulustelua." + +Tämän välikohtauksen ajan oli Hugh Ritson hievahtamatta seisonut +paikallansa pöydän ääressä. Hän jäi paikalleen ja osoitti täydellistä +mielenmalttia, kun asianajaja selitti, että neljä päivää sitten oli +oikeusministerille esitetty sitovia todistuksia tässä asiassa eikä +niitä tässä tilaisuudessa vielä ole julkituotu. Ensimmäinen tulos +näiden todistusten jättämisestä oli, että vanki Drayton oli tällä +hetkellä tässä samassa talossa ja voitiin siis heti kuulustella. + +Tuomari antoi määräyksen, että vanki on tuotava heti sisään. + +Hugh Ritson lähestyi erästä pitkää miestä, joka seisoi lähellä, +ja pian heitettiin ovi auki ja hänen kanssaan astui toinen mies +käräjähuoneeseen. + +Jokaisen silmät kääntyivät häneen. Hänellä oli yllään vangin takki, +johon oli kiinnitetty pyöreä levy ja siinä merkki: "B 2001 P.S." ja +sen alla leveä nuoli. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja kangistuneet ja +hänen suuret silmänsä kiilsivät. Hän oli täysissä miehuutensa voimissa, +mutta hänen pörröisessä tukassaan oli runsaasti harmaata. Hän työntyi +ihmisten välitse, ja kaikki vetäytyivät syrjään antaaksensa hänelle +tietä. Kun hän saapui pöydän luo, hän laski kärsimättömästi sille +toisen kätensä, joka oli kahleissa ja kohotti uhmaten päätänsä. Hänen +koko olentonsa osoitti voimakasta miestä, joka tietää, että kaikkien +kädet on kohotettu häntä vastaan, ja joka tahtoo näyttää, että hänen +kätensä ovat kaikkia vastaan. + +Kantajan asianajaja vaati uudelleen, että vastaajan todistajat +kutsuttaisiin toistamiseen esille. Se tapahtuikin. + +"John Proudfoot, Job Sheepshangs, Thomas Lowthwaite, Giles Raisley, +katsokaa tänne. Kuka on tämä mies?" + +Seurasi kuolemanhiljaisuus. Sitten mainitut miehet yksitellen +pudistivat päätänsä. He eivät tunteneet vankia. Tietysti hän oli +kauheasti vanhentunut. Kahden vuoden kärsimykset ja tuskat olivat +piirtäneet syviä vakoja hänen kasvoihinsa. Tällä hetkellä hän oli +vähemmän oman itsensä näköinen kuin se petturi, joka esiintyi hänen +nimellänsä. + +Hugh Ritsonin käytös ei muuttunut. Vain huulten tuskin huomattava +värähtely ilmaisi hänen tunteitansa. + +Tuomari kysyi: "Onko täällä ketään, joka tuntee hänet?" + +Yksikään ääni ei vastannut. Kaikki oli aivan hiljaa. "Tahtooko vastaaja +asettua hänen rinnallensa?" Drayton hypähti äänekkäästi nauraen +seisoalleen ja tallusti pöydän ääreen. Kun hän lähestyi, katsoi vanki +terävästi häneen. + +"Tahtooko rouva Ritson astua uudestansa esille?" Greta oli jo noussut +ja piteli kirkkoherra Christianin kättä hermostunein sormin. Hän +astui erilleen ja tullen miesten taa hän joutui seisomaan heidän +välillänsä. Toisella puolen seisoi Drayton teeskennelty hymy huulillaan +ja puoliksi kääntyneenä katsojiin; toisella puolen seisoi vanki kädet +eteen sidottuina, uhmaava katse heltyneenä ja huulet avautuneina +huudahdukseen, joka kohosi niille, mutta ei kuulunut kenenkään korvaan. + +"Greta", sanoi Hugh Ritson hiljaisella äänellä, mutta se kertoi +sanoinkuvaamattomista tunteista, "kumpi näistä kahdesta miehestä on +sinun miehesi?" + +Tuomari kertasi virallisesti kysymyksen. Greta oli hitaasti kohottanut +katseensa maasta, kunnes se pysähtyi vangin kasvoihin. Sitten äkkiä, +salaman nopeudella, kirkaisten kuin pelästynyt lintu hän heittäytyi +vangin kaulaan. + +Liikutus kuristi Hugh Ritsonin kurkkua, mutta hän seisoi äänettömänä +pöydän ääressä. Vain hänen hento vartalonsa nytkähteli ja hänen +kasvonsa värähtelivät. Hän ei vielä ollut suorittanut tehtäväänsä +loppuun. + +"Siinä on luonnon vastaus", hän virkahti hiljaa. Hugh Ritson asetettiin +todistajan paikalle ja täyteläisellä ja lujalla äänellä, joka kuului +oikeussalin perimpäänkin soppeen, hän todisti vangin veljekseen, Paul +Ritsoniksi. + +Syytetyn asianajaja näytti siltä kuin hän olisi saanut iskun vasten +kasvoja. Voittaen itsensä hän koetti hymyillä ja sanoi: + +"Tämän vaikuttavan välinäytöksen jälkeen minun ehkä sallitaan tälle +uudelle todistajalle tehdä muutamia kysymyksiä: + +"Vannoitteko te Keskusrikosoikeudessa, Vanhassa Baileyssä vuonna 1875, +että tämä henkilö, joka seisoo tässä vangin puvussa, _ei_ ollut Paul +Ritson?" + +"Vannoin." + +"Nyt minun toinen kysymykseni. Vannoitteko myöskin, että tämä vastaaja +oli teidän veljenne, eikä niin ollen voinut olla Paul Drayton?" + +"Vannoin." + +"Siinä tapauksessa te teitte väärän valan silloin, tai teette te väärän +valan nyt?" + +"Minä tein väärän valan _silloin_." + +Tuomari keskeytti nyt ja kysyi, tiesikö todistaja, kuinka suuren +rikoksen hän oli tehnyt, jos hänen tunnustuksensa oli tosi. Hugh Ritson +painoi päänsä alas. + +"Ymmärrättekö te, että tämä teidän tunnustuksenne vie teidät +kuritushuoneeseen väärästä valasta ja petoksesta?" + +"Minä olen sinetilläni vahvistanut selitykseni, jossa olen tunnustanut +rikokseni." + +Hän lausui tämän vastauksen täydellisesti itsensä hilliten, vaikka +syvä liikutus väreili jokaisessa sanassa. "Tiedättekö, että moni +haaksirikkoutunut raukka, joiden rikos laatunsa puolesta on verrattava +teidän rikokseenne, muutamia vuosia sitten meni suoraan oikeussalista +hirsipuuhun?" + +"Minun rikokseni on sovittamaton rikos. Minä teen tunnustukseni +vapaaehtoisesti ja tietoisena. Minä en ole täällä armoa pyytääkseni." + +Kauhistuksen kohahdus kävi läpi oikeussalin. Vangin kasvoille oli +kohonnut sanoin-kuvaamaton ihmettelyn ilme. + +Tuomari hymyili taas. + +"Otaksun teidän käsittävän, että jos valtion lainvalvojat uskovat sen +kertomuksen, jonka juuri olemme kuulleet, se mies, jota te sanotte +veljeksenne, saa haltuunsa ja hallittavakseen ne kiinteimistöt, jotka +teidän isänne kuollessansa jälkeensä jätti?" + +"Hänellä on oikeus niihin." + +Vastaajan asianajaja kääntyi hymyillen valamiehiin. + +"On aina tärkeätä löytää jokin järjellinen syy tuomitessamme ihmisten +tekoja. Todistaja riiteli vastaajan kanssa neljä päivää sitten ja tässä +on kosto. Mutta minä vetoan oikeuteen. Onko tämä juttu uskottava? Eikö +tämä ole ilmeinen petosyritys?" + +Tuomari keskeytti taaskin. + +"Ihminen ei uhraa niin paljoa valheen vuoksi. Todistaja tietää, että +kun oikeus lopettaa istuntonsa, hän itse joutuu telkien taa." + +Tässä asianajaja nousi taas ja pyysi, ettei tuomari leikkisi piilosilla +todistajan kanssa, ennenkuin asia on selvillä. + +"Ottakaamme vanki kuulusteltavaksi," sanoi tuomari. + +Paul Ritson kohotti päätänsä, Greta vaipui tuolille hänen viereensä. +Vankia ei voitu vannottaa. + +Vartija esitti otteen vankilan henkilöluettelosta. Se kuului: "Paul +Drayton, viisi jalkaa yksitoista tuumaa, ruskea tukka ja silmät, +ikä kolmekymmentä, ammatiltaan ravintoloitsija, syntynyt Lontoossa, +tuomittu ryöstöstä rautatieonnettomuudessa." + +"Tarkoittaako tämä ote teitä?" kysyi tuomari. + +Vangin silmät kiersivät ympäri pöydän. + +"Mitä on tekeillä?" hän kysyi hämmentyneellä äänellä. + +"Pitäkää ajatuksenne koossa, mies. Oletteko te Paul Ritson, Allan +Ritsonin vanhin poika?" + +"Miksi sen tahdotte tietää", murahti vanki. + +"Vangin, jonka on sallittu saapua todistajaksi, vaikk'ei hänellä ole +kansalaisluottamusta, tulee vastata tehtyihin kysymyksiin selvästi ja +kiertelemättä. Mikä on nimenne, herraseni?" + +"Ottakaa se selville." + +"Kuulkaahan mies", sanoi tuomari lievitellen, "me istumme täällä +lain nimessä ja laki tahtoo olla teidän ystävänne." -- Vanki nauroi +katkerasti. -- "Auttakaa meitä tässä vaikeassa jutussa muutamilla +kohteliailla vastauksilla. Jos te olette Paul Drayton, te menette +takaisin Portlandiin suorittamaan rangaistuksenne loppuun. Jos saamme +selville, että te olette Paul Ritson, teidän juttunne annetaan +Ylioikeuden selvitettäväksi ja te saatte takaisin vapautenne, ja +omaisuutenne palautetaan teille takaisin. Ennen kaikkea, mikä on teidän +nimenne -- Paul Drayton vai Paul Ritson?" + +Vanki oli aluksi vaiti. Sitten hän virkkoi hiljaa: + +"Mikään laki ei voi palauttaa minulle kaikkea, mitä minulta on viety." + +Tuomari lisäsi: + +"Ajatelkaa, jos te olette Paul Ritson, ja syytön mies, lain avulla te +saatte takaisin nuoren vaimonne." + +Tämä vetoaminen muutti vangin olennon kokonaan. Hänen silmänsä +kääntyivät hänen vieressään istuvaan Gretaan ja hänen kasvojensa +jännitys laukesi. Tuomari alkoi taas: + +"Kaksi todistajaa -- toinen väittää olevansa teidän veljenne, toinen +teidän vaimonne -- on tuntenut teidät Paul Ritsoniksi. Oletteko se +henkilö?" + +Vangin kasvot ilmaisivat niitä tuskia ja ristiriitoja, jotka +riehuivat hänen sielussansa. Hämärästi ja sekavasti hän ajatteli +niitä seurauksia, joita hänen vastauksestansa saattaisi olla. Jos hän +sanoisi olevansa Paul Ritson, hänestä tuntui samalla välttämättömältä +tunnustaa, ettei hän ollut isänsä vanhin laillinen poika. Silloin hänen +äitiänsä ympäröivä kunniakehä menisi rikki ja tallattaisiin lokaan. +Hän muisteli valaansa. Voisiko hän sanoa kuuttakaan sanaa rikkomatta +sitä? Ei, hän ei tahtonut lausua kuutta tavuakaan. Miten nuo vuoriston +juorukellot iloitsisivatkaan, jos pääsisivät tahraamaan hyvää nimeä! + +"Oletteko te Paul Ritson, Allan Ritsonin vanhin poika ja perijä?" + +Vanki katsahti Gretaan. Tämä nousi seisoalleen hänen rinnallensa -- +hänen koko sielunsa kuvastui hänen kasvoillansa, kun hän huusi: + +"Vastaa, vastaa!" + +"En voi vastata", sanoi, vanki kuuluvalla, mutta värähtelevällä äänellä. + +Tänä kauheana hetkenä hänen voimansa näytti jättävän hänet. Hän +horjahti taapäin ja lyhistyi sille tuolille, josta Greta oli noussut. + +Greta kumartui hänen ylitsensä laskien kätensä hellästi hänen päänsä +päälle. + +"Sano heille totuus", hän rukoili, "sano, että olet minun mieheni, sano +se heille, oi sano, sano!" + +Paul kohotti häneen silmänsä, joista kuvastui kauhea tuska, joka +rakkautensa nimessä häneltä armoa rukoili. + +Kaikista läsnä-olijoista Hugh Ritson yksin tajusi, mitä liikkui hänen +sydämessänsä. + +"Paul Ritson on oikeutettu perijä ja isänsä ja äitinsä laillinen +poika", hän mutisi kuuluvasti. + +Vanki kääntyi sinne, missä hänen veljensä istui ja katseli häneen +sellaisin ilmein, ettei hän näyttänyt ymmärtävän, mitä uskoa tai olla +uskomatta. + +Vastaajan asianajaja nousi. + +"Kaikki selvästi huomaamme, ettemme tätä onnetonta vankia voi käyttää +todistajana saadaksemme selvitystä asiaan", hän sanoi. "Hän on Paul +Drayton eikä häntä voida saada edes yrittämäänkään koettaa esiintyä +Paul Ritsonina." + +Oikeussalissa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kun ovi tuomareitten +takana avautui ja kynnykselle ilmestyi kaksi naista. Toinen niistä oli +pieni, ryppyinen ja vanha. Se oli rouva Drayton. Toisella oli nunnan +huntu ja puku. Se oli sisar Grace. + +Hugh Ritson kumartui kantajan asianajajaan, joka nousi äkkiä ja virkkoi: + +"Se todistaja, josta mainitsin ja jonka sanoin kuolleen maailmalle, on +nyt oikeussalissa." + +Syntyi tavatonta supinaa, jonka aikana nunna johdettiin pöydän ääreen. +Hän kohotti pitkää huntuansa ja sen takaa tuli esille tyynet kalpeat +kasvot. Tavallisten muodollisuuksien perästä tuomari kysyi häneltä: + +"Rouva Ritson, kumpi näistä kahdesta miehestä, jotka istuvat +vastapäätä, on teidän poikanne?" + +Sisar Grace vastasi kirkkaalla, pehmeällä äänellä: + +"Molemmat ovat minun poikiani. Vanki on Paul Ritson, minun ja Allan +Ritsonin poika. Toinen on Paul Lowther, minun poikani onnettomasta +yhteydestä Robert Lowtherin kanssa." + +Drayton hypähti seisoalleen. + +"Siinä se on, kylliksi siitä", huusi hän kiihkoissansa. "Saatanan +saatana, jos minä voin sitä enää sietää!" + +Bonnithorne lähestyi häntä ja kuiskasi: + +"Hullu, mitä aiotte tehdä? Hillitkää kielenne." + +"Nyt se on selvillä. Tuolla on tuo vanha akka myöskin, tulkoon hänkin +antamaan minua ilmi. Kas niin, minä sanon, minä olen Paul Drayton. +Niin, se minä olen, jos haluatte tietää." + +"Poliisi saa pidättää tämän miehen viivyttelemättä kuulustelua varten", +sanoi tuomari. + +"Se olitte _te_, joka keititte minulle tämän sopan", huusi Drayton +Bonnithornelle. "Ilman teitä minä olisin ollut Australiassa tällä +hetkellä." + +"Poliisin tulee pidättää herra Bonnithorne myöskin", sanoi tuomari. +"Mitä teihin, herra, tulee", hän lisäsi kääntyen Hugh Ritsoniin, "minä +ilmoitan teidän todistuksenne oikeuskanslerille, joka jo ennemmin +lienee teidän selityksenne saanut -- ja laki saa teidän suhteenne +menetellä, miten asianhaarat vaativat." + +Tämä asia lykättiin toistaiseksi. + + * * * * * + +Drayton ja Bonnithorne eivät huolestuttaneet maailmaa enää kauaa. +Kuukauden kuluessa heidät tutkittiin ja tuomittiin yhdessä -- toinen +väärällä nimellä esiintymisestä, molemmat petoksesta. + +Paul Ritson vapautui vartijastaan, mutta hänen täytyi kuitenkin jäädä +vielä poliisikamarille odottamaan oikeuskanslerin vapauttavaa päätöstä. +Hugh Ritson asteli ulos oikeussalista vapaana miehenä. + + + + +XVII LUKU. + + +Hugh Ritson palasi asunnolleen kaivosvuorelle. Matkalla sinne hän +kohtasi joukon ihmisiä, jotka olivat kokoontuneet kaupungin puoleiselle +sillalle. He hajaantuivat, kun hän kulki läpi, mutta ainoakaan ilme +hänen kivettyneillä kasvoillansa ei todistanut, että hän tunsi heidät. +Puoli-iltarupeamassa saapui Carlislesta asianajaja, joka osti kaikki +koneet ja kaivoskaluston. Samana iltana, kun päivävuorolaiset palasivat +ja yövuorolaiset menivät työhön, heidän palkkansa maksettiin viimeiseen +penniin. Sitten Hugh Ritson sulki ovensa ja alkoi uudestansa surullisen +marssinsa huoneessansa. + +Tänä iltana -- se oli keskiviikko-ilta -- kun pimeys peitti laaksot ja +vuoret, oli laaksossa kauhea huuto ja valitus. Se alkoi kaivosaukolta +ja sieltä se levisi kaikkialle. Vähemmässä kuin neljännestunnissa +satakunta ihmistä, miehiä, lapsia ja vaimoja oli kokoontunut +kaivosaukon ympärille. Hiekka oli sortunut kaivokseen ja vanginnut +sinne muutamia työmiehiä. Huuto, valitus ja moninaiset itkun äänet +täyttivät yhtenäisenä kuorona ilman. + +"Minä tiesin, että näin kävisi." "Minä jo sanoin isännälle aikoja +sitten." "Missä on minun mieheni?" "Ja minun?" "Ja minun lapsiraukkani +-- vasta viidentoista vuotias." "Onko kukaan nähnyt minun Willietani?" +"Oletko se sinä, Robbie, poikaseni? -- Ei." Ja joka kerta kun alhaalta +tuli nostokorissa miehiä ja poikia, hyökkäsivät äidit, vaimot ja isät +tuntemaan omiansa. + +Hugh Ritson astui ulos ja kulki läpi ihmisjoukon. + +"Missä hiekka on sortunut?" hän kysyi muutamalta kaivosmieheltä, joka +juuri tuli ylös aukosta. + +"Hiekkasuonilla 2, 3, 1", vastasi mies. + +"No, sittenhän itse kaivos on selvä?" + +"On, mutta vettä on sinne tulvinut, niin ettei sinne ole turvallista +mennä." + +Hugh Ritson oli ottanut kynttilän hänen kädestänsä ja puhdisti sen +sydäntä hattunsa suojassa. + +"Oletteko valmis?" hän huusi konemiehelle yli ihmisten melun. + +Seuraavana hetkenä hän oli asettunut koriin ja päästi irti rautaparrun, +joka sitä piti kiinni. Kauhun valtaamat ihmiset olivat hetken vaiti, +kun kori alkoi painua alas. + +Aukon pohjalla odotti joukko miehiä päästäksensä ylös. Heidän kasvonsa +olivat kalmankarvaiset hämärässä valossa. Ennenkuin kori oli päässyt +alas, Hugh Ritson saattoi kuulla heidän hengityksensä. + +"Kuinka monta teistä on poissa?" hän kysyi. + +"Ei ketään muita kuin Giles Raisley ja vanha Reuben", vastasi yksi +miehistä. Toiset välittämättä isännän kysymyksistä olivat hyökänneet +koriin ja antoivat kiivaita kohotusmerkkejä. + +Hugh Ritson lähti siihen osaan, jossa olivat hiekkasuonet, kuten +miehet sitä nimittivät. Kori kohosi jo, ja mies, joka oli puhunut, +huomasi jääneensä kaivoksen pohjalle. Se lyhyt hetki, jonka hän oli +isännällensä uhrannut, oli vienyt häneltä otollisen tilaisuuden. +Hän heitti raivokkaan silmäyksen ylös, ja mutistu kirous oli hänen +huulillansa. Tämän huomattuaan hän lähti samaan suuntaan kuin Hugh +Ritsonkin ja tallusti askelen päässä hänen jäljessänsä. + +Hiljaisuudessa ei kuulunut muuta kuin heidän askeltensa äänet kalliossa +ja veden tipunta. Kun he olivat kulkeneet satasen kyynärää, saapui +heidän korviinsa paljon kauhistavampia ääniä. Se oli kuin meren +myrskyisä kohina, kun se lyö rannan kallioita vasten tai katkoo padot +ja syöksyy jyrkännettä alas. Se oli tuhansien hiekkatonnien ääni, kun +se jyristen vyöryi heidän päänsä päällä. Ja tämän hirvittävän painon +luhistamina vankat hirret taittuivat kuin tulitikut. + +Tätä kauhistavaa, jylisevää ääntä kohden Hugh Ritson kiirehti +askeleitansa. Mies seurasi ihan hänen kintereillänsä. Äkkiä +hiekkaseinä tukkesi heidän tiensä. Samalla heidän päänsä päällä +puiset varustukset murtuivat ja hirret sinkoilivat heistä oikealle ja +vasemmalle. Maa heidän allansa vapisi, kun tämä ääretön uusi paino +jyristen yhä lisääntyi. He kiiruhtivat takaisin ja sinä hetkenä maa +vaipui alas kohisten kuin hyökyaalto syöksyessään kallioluolaan. +Välikerros uusimpaan kaivokseen, joka oli tämän käytävän alapuolella, +oli murtunut. Heidän eteensä oli ilmestynyt ammottava aukko. Tätä +järistystä seurasi äänettömyys, ja hiljaisuuden läpi kuului heikko +avunhuuto. Hugh Ritson koetti tarkastaa paikkaa kynttilänsä valossa. + +"Missä te olette?" hän huusi ja kamalana kaikuna kertasivat synkät +käytävät hänen äänensä. Pian huomattiinkin, että mies oli kömpinyt +muutamaan kallion aukkoon, johon kerran kaivostyö oli pysähtynyt. Mutta +ennenkuin hänet saatiin sieltä vapautetuksi, täytyi kaivaa käytävä. +Mutta se oli sekä vaikeata että vaarallista, sillä vähimmästäkin +liikkeestä hiekka alkoi taas juosta. Hugh Ritson ei kuitenkaan +epäröinyt. "Tämä on avattava", hän sanoi käyden käsiksi työhön. Mutta +mies tarttui takaa häneen. + +"Jumalan tähren, älkää", hän huusi. "Tämä työ vaatii meiltä hengen." + +Hugh Ritson kääntyi ympäri ja katsoi häntä tiukasti silmiin. + +"Mikä on teidän nimenne, ukkoseni?" + +"Davey Braithwaite." + +"Sittenhän te olette se nuori leski, jonka vaimo kuoli viime viikolla?" + +"Olen", hän vastasi painunein päin. + +"Teidän lapsenne kuoli ennen äitiä, eikös kuollut?" + +"He ovat menneet molemmat!" + +"Eikä teillä koko avarassa maailmassa ole ainoatakaan ihmistä, joka +jäisi suremaan?" + +"Ei, tässä on koko minun heimokuntani." + +Hugh Ritson ei puhunut enempää. Kova hymy leikki hänen valkeilla +kasvoillansa ja sinä hetkenä hän alkoi pelastustyönsä. + +Mies seisoi ällistyneenä katsellen ja ennenkuin hän ehti käydä +auttamaan, veti hänen isäntänsä Giles Raisleyn esille tämän vaikeasta +suojasta. + +"Missä oli vanha Reuben ja hänen ryhmänsä työssä?" kysyi Hugh Ritson. + +"Suuressa kaivoksessa, mutta se on täyttynny verell', sinne me emme +ikinä pääse." + +He painuivat kaivoksen pohjaan ja lähtivät sitä käytävää, joka +haaraantui oikealle. Kynttilän valo tuikki kaukaa hämärästi pitkän +pimeyden läpi. + +Se oli käytävää valaiseva kynttilä, joita sinne tänne oli kallioseinään +pistetty. Miehet, jotka olivat siinä lähellä työskennelleet, olivat +jättäneet sen siihen hyökätessään henkensä edestä pois täältä +nostoaukolle. Tämän onkalon pohjassa oli syvä vesiväylä, mutta se oli +nyt kuiva. + +Se oli se kanava, johon kaikki vesisuonet oli johdettu ja joka piti +koko kaivoksen kuivana. Vähän matkan päässä toinen hiekkaseinä tukki +heiltä tien, ja sen takaa kuului synkkä veden kohina. + +"Jos vanha Reuben on tuolla, hän on kuoleman oma", sanoi Giles Raisley +ja kääntyi mennäksensä. + +Hugh Ritson oli kiivennyt hiekkareunustaa kattoon asti ja koetti kaikin +voimin käsillänsä avata tietä. Vähässä ajassa hän olikin kaivanut aukon +ja tuijotti edessään avautuvaan pimeään. Vesi oli patoutunut ja noussut +monen jalan korkeudelle. Mutta se oli vieläkin neljä tai viisi jalkaa +katosta, ja mustissa, loiskivissa ja kuohuvissa aalloissa hän huomasi +vankeuteen joutuneen kaivosmiehen, joka oli vyötäisiään myöten vedessä, +ja piti kallionkielekkeestä kaikin voimin kiinni. Kun kynttilän valo +pilkahti läpi aukon, miesparka päästi heikon huudahduksen. + +Seuraavana hetkenä isäntä oli hivuttautunut läpi aukon ja laskeutunut +veteen. Kahlaten rintaan asti vedessä hän pääsi kaivosmiehen luo, antoi +hänelle kätensä ja talutti hänet läpi tulvivan veden. + +Kun kori nousi ylös tuoden tullessansa viimeiset vangituista, pääsi +raju riemuhuuto monista kurkuista yht'aikaa. Vaimot, jotka olivat +ajatelleet, etteivät ikinä siunaisi isäntäänsä, siunasivat häntä nyt +kaunopuheisin kielin. Miehet, jotka eivät olleet luulleet tuossa +hentovartisessa miehessä löytyvän sellaista voimaa ja rohkeutta, +häpesivät nyt omaa pelkuruuttansa. Sulaton punertavassa valossa monen +kovat kasvot sulivat. + +Hugh Ritson ei sitä huomannut eikä siitä ollenkaan välittänyt. Hän +otti kynttilän, jota oli hatussansa ilmavirralta suojannut, vapaaksi +ja heitti syrjään. Hän astui sitten ihmisten välitse huoneellensa ja +päästyään sinne löi oven kiinni niiden monien nenän edessä, jotka +olivat seuranneet häntä sinne. Hän laski kaihtimet akkunain eteen ja +aloitti uudestansa keskeytyneen edestakaisinkulkunsa. + +Hän oli muuttunut kalpeaksi ja läpikuultavaksi. Synkkä tuli paloi hänen +silmissään ja hänen huulensa näyttivät lakkaamatta yhä valkenevan. +Hänen askelensa, joka ennen oli ollut reipas ja varma, oli nyt veltto +ja epävarma. Hän ei ollut hetkeäkään nukkunut sitten Mercyn kuoleman +yön. Päättäen olla antautumatta kauheiden unien kanssa taisteluun ja +niiden kiusattavaksi hän oli lakkaamatta kävellyt kaikki pitkät tunnit +viimeisinä neljänä yönä. Hän tiesi, mikä lopputulos oli oleva eikä hän +tahtonut sitä väistää. Vain kerran hän oli ajatellut käyttää nopeampaa +tietä päästäksensä määränsä päähän. Silloin hän oli avannut kaapin +ja tuijottanut kauan ja melkein henkeänsä pidättäen pulloon, jonka +oli sieltä ottanut. Mutta hän oli pannut pullon takaisin. Miksi hän +näyttelisi hullua ja turmelisi tulevankin elämänsä? Nämä yöt toisensa +jälkeen hän oli kulkenut ja kulkenut hetkeäkään levähtämättä, usein +seisahtuen miettimään, vaikka väsyneet raajat hänen allansa vapisivat +eivätkä tahtoneet totella, ja neljä seinää pyöri hänen kiiltävissä +silmissänsä. + +Ennen kotiinmenoansa ihmiset kokoontuivat pimeässä toimiston ovelle ja +hurrasivat viimeisen kerran. + +Isäntä kuuli sen, ja hänen huulensa värähtelivät. + +"Tomppelit -- he eivät ymmärrä", hän mutisi henkeään vetäen ja jatkoi +yksinäistä käyntiänsä. + +Seuraavana aamuna eräs kaivosmies, joka toimi Hugh Ritsonin +käskyläisenä, toi hänelle aamiaisen. Ei ollut enää varhainen. Aurinko +oli noussut korkealle, mutta kaihtimet olivat vielä alhaalla ja +kynttilä paloi pöydällä. Mies tahtoi sammuttaa kynttilän ja päästää +sisään auringonvaloa, mutta hänen isäntänsä kielsi sen. Mies oli +methodisti ja hyräili virttä askarrellessaan. Tänä aamuna hän oli +tavallista iloisempi ja onnellisempi astuessaan sisään tarjottimineen, +mutta kun hän näki Hugh Ritsonin kalpeat kasvot, hänen omatkin kasvonsa +synkistyivät. + +"Te olette vielä kuin nuoret miehet, Luke", sanoi isäntä. "Kuinka vanha +te olette?" + +"Seitsemänkymmenen yhreksän, herra. Minä olen syntynyt yhreksänkymment' +kahreksan. Se oli samoihin aikoihin, kuin Punaparta taisteli meitä +vastaan ja Nelson nujersi sen." + +"Uskallanpa otaksua, että teillä on nyt jo lapsenlapsiakin?" + +"Herra teitä siunatkoon, on, ja lapsenlapsenlapsia kokonaista kymmenen +kappaletta. Ja kaikki ovat riskiä ja terveitä, Jumalan olkoon kiitos." + +Kuului laakson läpi kirkonkellojen juhlallinen soitto. Hugh Ritsonin +kasvot laskeutuivat poimuihin ja katse painui alas. + +"Mitä ne nyt soittavat?" hän kysyi muuttuneella äänellä. + +"Tänä aamuna haurataan Matthan tyttöraukka ja hänen sikiönsä." + +Hugh Ritson ei koskenut aamiaiseensa. + +"Luke, pankaa laudat akkunain eteen ja tuokaa lisää kynttilöitä." + +Hän ei mennyt ollenkaan ulos sinä päivänä, vaan käveli lakkaamatta +edestakaisin hämärässä huoneessa. Illan saapuessa hän sai kuumetta ja +soitti vähän väliä kelloa, joka kutsui käskyläisen hänen luokseen. +Mutta hänellä oli annettavana vain joku tavallinen käsky, joku sanoma +tai vähäpätöinen selitys. + +Vihdoin mies oli ymmärtävinään hänen tarkoituksensa ja jäi yöksi hänen +luokseen. He puhuivat paljon varhaisina tunteina, ja isäntä nauroi +usein ja laski leikkiä. Mutta unettoman miehen hengittämä ilma on +aina unettavaa, ja ankarista ponnistuksistaan huolimatta Luke lopulta +nukahti tuolillansa. Sitten seurasi tuntimääriä kestävä äänettömyys, +jota häiritsi vain yksitoikkoinen askelten sipse sisällä ja sulaton +kohina ulkoa. + +Seuraavana päivänä, perjantaina, aurinko paistoi ihanasti, mutta +suojuslaudat eivät avautuneet kaivosvuoren pienen talon akkunoista, +ja kynttilä yhä paloi pöydällä. Hugh Ritson oli tullut huomattavasti +heikommaksi, mutta yhä hän jatkoi väsynyttä käyntiänsä. Vanhaa miestä +kiellettiin kutsumasta tohtoria, mutta sen sijaan hän sai viedä sanan +kirkkoherra Christianille. Tämänkin yön vanhus valvoi isäntänsä luona. +Kun puhelu vaikeni, hän lauloi -- ensin Davidin psalmin: "Hullut +sanovat sydämessänsä, ettei Herraa olekaan", sitten Charles Wesleyn +virren Kristuksen veren puhdistavasta voimasta. + +Vieraan silmälle olisi ollut outo näky: vanha mies -- vielä nuori, +vaikka seitsemänkymmenyhdeksän-vuotias, rakas rakkaiden ympäröimänä, +viettäen rakastettuna ja kunnioitettuna elämänsä iltahetkiä, eläen +köyhyydessä, vaikka luuli elävänsä yltäkylläisyydessä, uskoen kerran +ikuisen onnen käsittävänsä, ja siksi kasvot kukoistavampina ja +lempeämpinä kuin koskaan ennen -- huojuttaen päätänsä lauloi sydämensä +yksinkertaisuudessa. Toinen mies, tuskin vielä kolmenkymmenen vanha, +oli menettänyt nuoruutensa, hänen kasvonsa olivat valkeat kuin palttina +ja silmissä paloi synkkä tuli -- yksin maailmassa, hylättynä ja +omistaan erotettuna -- kävi epävarmoin askelin ja laahustaen kuin hänen +kuormansa olisi joka hetki tahtonut hänet maahan rutistaa, heiluttaen +käsiänsä virren tahdissa ja hymyillen pakotettua hymyä, joka ei +tahtonut kohota hänen valjenneille huulillensa. + +Kun laulu lakkasi, Hugh Ritson pysähtyi äkkiä ja kääntyi vanhaan +kaivosmieheen. + +"Luke", hän sanoi äkkiä, "otaksun, että teillä on monta saattomiestä, +kun kerran teidän aikanne tulee." + +"Niin, Jumalan kiitos", vastasi vanhus pyyhkäisten pois kuuman pisaran, +joka oli vierähtänyt hänen kasvoillensa, "siellä ovat minun lapseni ja +lastenlapset ja vielä niirenkin lapset. Ehkäpä lapset tahtovat laskea +minut äidin, sen siunatun vanhan olennon, viereen." + +Hugh Ritsonin kasvot synkistyivät ja hän jatkoi käyntiänsä. + +"Loruja, välipä tällä!" hän hymähti itseksensä. "Yötuulen valitus on +kylliksi miehen haudalla." Ja hän naurahti hiukan. + +Seuraavana aamuna -- lauantaiaamuna -- hän kirjoitti kirjeen ja lähetti +Luken kylään viemään sitä postiin. Sitten hän itse kävi kaivoksella +toimittamassa muutamia asioita. Sieltä tultuaan hän sulki ja salpasi +ovensa. Kun vanhus toi päivällisen, hän kolkutti turhaan ja sai niine +hyvinensä mennä tiehensä. + +Ilta saapui eikä vieläkään kuulunut vastausta vanhan miehen +koputukseen. Auringon laskettua tuuli oli yltynyt. Uhkasi tulla +myrskyinen yö. + +Kymmenen tienoissa kirkkoherra Christian saapui. Hän oli taistellut +kauan sydämessään, päästäkseen selville, mihin velvollisuus häntä +käskisi. Vastaukseksi vanhan miehen pyyntöön hän oli vihdoin saapunut +ja kolkutti nyt ovelle. Mitään vastausta ei kuulunut. Tuuli vinkui ja +tohisi äänekkäästi puissa hänen päänsä päällä, mutta sittenkin hän +kuuli levottoman astunnan sisältä. Hän kolkutti uudestaan ja uudestaan. + +Lopultakin avautui salpa ja ääni, joka samalla oli sekä outo että +tuttu, huudahti: "Astukaa sisään, kirkkoherra Christian." + +Kirkkoherra astui huoneeseen. Kun hän katsahti Hugh Ritsonin kasvoihin, +häntä värisytti kummallisemmin kuin koskaan ennen. Monen monta kertaa +hän oli nähnyt kuoleman elävän ihmisen kasvoilla, mutta ei milloinkaan +tuollaisena. Elävät kasvot olivat kivettyneet, valkeat huulet olivat +yhteen puristetut, synkät silmät paloivat kuin syvä, kytevä tuli, +keltaiset kädet olivat kuivettuneet ja hermostuneet. Epätoivo, mutta +ei katumus kuvastui kurttuun painuneelta otsalta. Uupuneet jalat +vapisivat, mutta yhä eteenpäin -- yhä, yhä, yhä eteenpäin matkaa, +joka oli pitempi kuin Gabbathasta Golgatalle. Huoneen ilmassa tuntui +kuoleman siipien suhina. + +"Antakaa minun rukoilla teidän kanssanne", sanoi kirkkoherra lempeästi +ja pitemmittä puheitta hän heittäytyi polvillensa. + +"Niin, rukoilkaa, rukoilkaa minun puolestani! Mutta työnne on turha -- +mikään ei voi minua pelastaa." + +"Huutakaamme Jumalan puoleen", sanoi kirkkoherra. + +Hugh Ritsonin huulilta kuului katkera nauru. + +"Miksi! Viedäksemme hänen eteensä minun elämäni ränstyneet rauniot? Ei." + +"Kristuksen veri on pelastanut maailman. Se voi puhdistaa meistä +suurimmankin syntisen ja lepyttää Jumalan ankarimmankin vihan." + +Hugh Ritson purskahti uudestaan katkeraan nauruun. + +"On tullut synnin ja pahuuden loppu. Eipä sillä väliä." Sitten hän +kauhistavan juhlallisesti lisäsi: "Minun sieluni on tyhjä. Se on jo +joutunut ikuiseen tuskaan. Minä kuolen huomenaamuna auringon noustessa." + +"Yksikään ihminen ei tiedä aikaa eikä hetkeä --" + +Hugh Ritson kertasi kauhealla innostuksella: "Minä kuolen, kun aurinko +sunnuntaiaamuna nousee." + +Kirkkoherra Christian jäi hänen luokseen koko täksi raskaaksi yöksi. +Tuuli ulvoi ja tohisi ulkona. Se nuoleksi seiniä kuin käärmeitten +kielet. Kirkkoherra rukoili palavasti, mutta Hugh Ritsonin ääni ei +kertaakaan yhtynyt häneen. Edestakaisin, edestakaisin kuoleva mies +lakkaamatta jatkoi vaivalloista kulkuansa. Muutamana hetkenä hän +pysähtyi ja sanoi aavemaisesti hymyillen: "Tämä kuolema on vanha +juttu. Se on vieraillut ihmisten kodeissa jok'ikinen päivä näinä +kuutenatuhantena vuotena ja kuitenkin se on meistä aina yhtä kauhea." + +Kolmen tienoissa aamusilla hän veti kaihtimet auki. Akkunat olivat +vielä pimeät; näytti kuin aamun sarastus olisi vielä kaukana. "Se +lähestyy", hän sanoi tyynesti. "Minä tiesin, että se tulisi pian. +Lähtekäämme ulos sitä vastaan." + +Tavattomalla ponnistuksella hän sai ulsterin päällensä, pani hatun +päähänsä ja avasi oven. + +"Mihin te lähdette?" sanoi kirkkoherra, ja hänen äänensä petti. + +"Vuoren huipulle." + +"Miksi sinne?" + +Hugh Ritson käänsi raskaan katseensa häneen. "Nähdäkseni uuden päivän +sarastuksen", hän sanoi kauhean juhlallisesti. + +Hän oli jo astunut ulos hämärään. Kirkkoherra Christian seurasi häntä. +He kääntyivät polulle, joka vei suon halki Cat Bellsin juurelle. Vanha +mies tarjosi kätensä, mutta Hugh Ritson pudisti päätänsä ja asteli +yhden askelen edellä. Se oli surullinen matka. Tuuli oli asettunut. +Ilmassa tuntui yön ja päivän taistelu. Kuoleva mies jatkoi matkaansa +rohkeana kuin haavoitettu leijona. Askel askelelta he jatkoivat +vaivalloista työtänsä kiiveten päivän sarastaessa yhä korkeammalle. +Vihdoin he pääsivät korkeimmalle huipulle. + +Heidän allansa lepäsi suo synkkänä ja äänettömänä. Sumu ympäröi heitä. +Heistä tuntui kuin he seisoisivat pilvien meressä. Päivän valjetessa +tuntuivat pilvien reunat vähitellen murtuvan, ja niiden läpi tunkeutui +päivä ihmeellisen kirkkaana ja hohtavana hukuttaen koko maailman +loistavaan valomereen. + +Päästyään huipulle Hugh Ritson pysähdytti surullisen kulkunsa. Vanha +kirkkoherra mutisi kuin itseksensä: "Murtunutta ruokoa ja särjettyä +sydäntä et sinä Herra, hylkää. Eikö sinun armosi saa sänkeäkin +uudestaan vihannaksi?" Hugh Ritson kuuli nämä sanat ja koko hänen +olentonsa muuttui. Katkeruus huulilta suli, synkkyys katseesta häipyi, +rypistynyt otsa kirkastui ja ensi kerran moniin pitkiin vuosiin hän +itki kuin avuton lapsi. + +Samana hetkenä, kun aurinko nousi, hän vaipui maahan ja nukahti. +Kirkkoherra Christian kumartui hänen ylitsensä. Idän puna säteili hänen +valkeille kasvoillensa. Uusi päivä oli sarastanut. + + * * * * * + +Seuraavana tiistaina seisoi kaksi surijaa Newlannin kirkkomaalla +avoimen haudan partaalla. Toinen niistä oli valkohapsinen vanhus, +toisella oli sininen lakki ja takki, johon oli kiinnitetty vangin +numerolappu nuolinensa. Haudankaivaja miehinensä oli laskenut arkun +sen uuteen kotiin ja astunut sitten syrjään. Eräs pitkä mies nojasi +pylvääseen kirkon portaalla ja joukko miehiä ja naisia seisoi ääneti +kirkon portilla. Illan aurinko oli painunut alas, ja hautapatsaiden +varjot venyivät yhä pitemmiksi vihannalla äpäriköllä. + +Vanki lankesi polvilleen ja katseli kauan hautaan. Kun hän nousi, +olivat ihmiset portilta poistuneet ja vanhasta kirkosta kuuluivat +juhlalliset virren sävelet. Kylän kirkkokuoro siellä harjoitteli. +Maailman työ oli taaskin alkanut. + + + + +XVIII LUKU. + + +Kaksi päivää myöhemmin vuorella Ghyllin takana oli tavatonta +liikettä. Oli keritsemispäivä. Koko katras näytti muutamia päiviä +sitten tapahtuneesta pesusta muuttuneen valkeammaksi ja villavammaksi +kuin ennen sitä ja se oli ajettu kiviaitaukseen. Keritsijät olivat +istuutuneet turvevalkean ympärille, jossa keitinselässä riippui +tervakattila. Pojat, "kiinniottajat", toivat yhden kerrallaan +kerittäväksi ja tytöt, "auttajat", kantoivat pois lämpimän, tuoksuvan +villan ja heittivät sen avoimesta ovesta vajaan. Kun lammas kerittiin, +vietiin se tulen ääreen ja kupluilevalla tervalla poltettiin siihen +Ritsonien merkki. Ilmassa kuului keritsimien metallinsointuinen kilke, +ja kaiken yllä hohti päivä täydeltä terältä pohjattomalta sinitaivaalta. + +Pitkässä liinatakissa, jossa oli terva- ja veritahroja, villanihveä +ja -haituvia, kirkkoherra Christian liikuskeli keritsijäin keskellä +kädessä valtainen laatikko salvaa siltä varalta, että keritsimet +sattuivat haukkaamaan palan lammasparan nahasta. + +"Me olisimme voineet orottaa isäntää kerittemisjuhlille -- vai?" kuului +vanhan Reubenin ääni keritsimien kilkkeen yli. + +"Hän on täällä, ennenkuin työ loppuu, jos Jumala suo", vastasi +kirkkoherra. + +"Eiks' se ol' juur' tänään, kun menette hänt' noutamaan?" + +"On, tänään iltapäivällä." + +"Kattokaapas tätä linkkua, kirkkoherra, miten se potkii -- hitto hänet +vieköön ... Tehän tuotte hänet kotiin trilloill'." + +"Niin, Randal Alston on lainannut minulle tammansa." + +"Oh, mitkä juhlat siitä syntyvätkään! -- Täytyy olla porsaankyljyksiä, +lammaskotletteja ja piirakoita ja pudinkia, eikö vain? -- Pitäkääpäs +tuosta koivesta, kirkkoherra, että saan tämän mustaposken villityn +rinnan ja vattanaluksen puhtaaksi... Tuleeko rouva myöskin kotiin?" + +"Ei, Reuben. Rouva Ritson on mennyt sinne, mistä tulikin." + +"Jaa, jaa, sehän on aivan luonnollist' kaiken sen jälkeen, mitä +on tapahtunnu. Pysy paikoillas ... hiljaa nyt... tahroks' toisen +näpsäyksen, häh? ... Ja nuori rouva Greta -- tuleeko hänest' rouva nyt?" + +"Luonnollisesti hän tulee Ghylliin miehensä kanssa, Reuben." + +"Jumala häntä siunakkoon! Eikä tääll' ole ollukkaan onnea sen jälkeen +kuin Paul sen jätti -- ja kaikki on menny nurin päin ... Noh, nyt se on +keritty -- taluta se pois, Natt-ukkoseni, ja hitto sen vieköön." + +Iltapäivällä oli vielä kerran kerääntynyt tungokseen asti miehiä, +naisia ja lapsia Keswickin vanhan kaupungintalon edustalle. He +nauroivat, ilakoivat ja lauloivat. Äkkiä lensi ovi auki, ja kaksi +miestä astui ulos. Toinen oli Paul Ritson, ei enää vangin puvussa, +ja toinen oli kirkkoherra Christian. Ihmiset tervehtivät heitä +voimakkaasti hurraten, nostivat heidät rattaille, päästivät hevosen +irti, ja nuoret miehet hyökkäsivät kilvan aisoihin. Sitten he lähtivät +tavattomalla riemulla halki kaupungin kylätielle, ja pölypilvet +kohosivat heidän jäljessänsä. + +He kääntyivät laakson läntistä reunaa kulkevalle tielle, ja kun he +matkasivat metsän läpi, näkivät he vanhan miehen, jonka vartalo oli +hyvin kumara, vajuttelevan savuavaa hiilihautaa. Hän pysähtyi ja +oikaisten itseänsä, rautakanki kädessänsä, kohotti raskaan katseensa +äänekkääseen ja meluisaan joukkoon. Kärryt kiisivät ohi meluineen, +hurraahuutoineen ja nauruineen, ja vanha mies kääntyi äänettömänä +jatkamaan työtänsä. + +Kun he lähestyivät pappilaa, Paul hyppäsi alas rattailta sitä +työntävien miesten päiden yli ja hyökkäsi taloon sisään. Siellä oli +joku, joka häntä odotti, ja sinä hetkenä odottaja sulkeutui hänen +lujaan syleilyynsä. "Vihdoinkin!" kuiskasi Paul. Gretan sydän tulvi yli +äyräidensä, hän painoi nuoren kauniin päänsä odotetun rinnalle ja itki +suloisia kyyneleitä. + +Kirkkoherra Christian saapui portaitten eteen meluisan joukon +ympäröimänä. Ensimmäisinä ja muita iloisimpina olivat seppä ja mylläri +ja aivan heidän jäljessään kapakan isäntä ja postinkantaja. Kaikki +huusivat aivan kuin halkaistakseen messinginvahvat kurkkunsa. + +Sinä iltana oli Ghyllissä suurenmoiset pidot. Ensin juhlittiin vanhassa +keittiössä: suurenmoiset pihvikasat, lampaanpuoliskot, herneet, makeat +vanukkaat ja piirakat koristivat pöytää. Sitä seurasi tanssi ladossa, +joka oli valaistu turnipsiin pistetyillä kynttilöillä, lyhdyillä ja +soihduilla. + +Mutta pappilassa istuivat Paul ja Greta äänettöminä kädet yhdessä. +Silloin tällöin saapui kirkkoherra heidän luokseen jutellen iloisesti +jokapäiväisen elämän hyörinästä ja pyörinästä aivan kuin sen kulkua +ei mikään olisi häirinnyt. He söivät yhdessä illallista ja istuivat +lähelle puoliyötä. Vihdoin vanha Christian otti esille vihreän +aikakirjansa ja kirjoitti: + +"Kesäk. 3. -- Niin on siis Paul tullut kotiin pitkän poissa-olonsa +jälkeen, ja minä vietin aamupäivän vuorella, jossa lampaita kerittiin +ja ansaitsin aika nipun villoja ja mitallisen ruista. Iltapäivällä +pistäysin Keswickissä, jonne Randal Alstone oli lainannut minulle +tammansa ja ajopelinsä. Lentävässä Hevosessa en joutanut istumaan, +vaan join seisten olueni keskustellen samalla John Proudfootin ja +Richard Parkinsonin sekä erään naapurin kanssa, joka tulee huomenna +meille kattamaan alangon latoa. Sitten suoraan Keswickiin, jossa oli +suuri ihmispaljous koolla, ja se tervehti meitä niin sydämellisesti ja +riemu oli niin korkealla, että minun oli vaikea säilyttää ulkonainen +tyyneyteni, kun sydän oli haljeta. Saatuani Paul-poikani viimein oli +aikomukseni ajaa suoraan kotiin. Mutta ne hyvät ihmiset eivät sallineet +sitä, vaan riisuivat tamman valjaista ja tarttuivat itse aisoihin Niin +me saavuimme kotiin kuuden maissa, ja siellä oli kaikki hyvin, ja minun +rakas Gretani odotettuaan niin kauan sai nyt Paulinsa omakseen, ja Paul +hyökkäsikin sisään jo ennen minua. Minä jätin heidät kahden ja syötin +ja juotin tamman, sillä Peter on joskus sellainen kitupiikki, ettei +raatsi antaa hevoselle, mitä se viitsisi syödä. Vietin iltapäiväni +korjaten kenkiäni, joihin ostin pennyn edestä nauloja Thomas Seedin +puodista, ja jätin Paulin kokonaan Gretan hoteihin. Sitten söimme +illallisen ja luimme psalmin ja minä rukoilin perheeni puolesta ja +istuimme sitten vielä puoliyöhön. Niin minä vetäydyn omaan huoneeseeni +sovussa kaiken maailman kanssa ja jätän kaiken Jumalan huomaan. Jumala +antakoon minulle ja minun omilleni anteeksi kaikki synnit, joita ehkä +ajatuksin, sanoin ja töin olemme tämän koettelemuksen aikana tehneet. +Jumala olkoon kiitetty, koska Hän meille voiton antoi, ja rangaisten +vihollisiamme soi meidän vapautua onnettomuudestamme. Amen." + +Kirkkoherra Christian pani kynän kädestänsä telineelle ja kuivasi +kirjoitustansa tiputtamalla sille hiekkaa lasitötteröstä, kun veli +Peter astui sisään kynttilä kädessä ja puristaen toisen kätensä +tyngällä kirjettä kainaloansa vasten. "Tuomas Kyttyräselkä antoi +minulle tämän", hän sanoi Paulille ja heitti kirjeen hänen polvillensa. +"Minä olin niin sekaisin niiren kauheast' melust', ett' olin sen +vähällä unohtaa." + +Kirkkoherra Christian pani vihreäkantisen kirjansa hyllylle, otti +kynttilän hänen kädestään, lausui hyvää yötä ja meni vuoteellensa. + +Veli Peter tallusti ulos, ja Greta ja Paul jäivät kahden. + +Paul avasi kirjeen. Se oli kääritty paperiarkkiin, jonka päällä oli St. +Margaretin luostarin leima ja ainoastaan sanat: "Lähettänyt edelleen +sisar Grace" Paul alkoi lukea kirjettä ensin ääneen ja Greta katseli +hänen olkansa yli. Mutta tuskin hän oli päässyt alkuun, kun ääni +tyrehtyi ja hän pysähtyi. Sitten hiljaisuuden vallitessa molempain +silmät liukuivat yli kirjoitettujen sanojen. Kirje oli seuraava: + +"Äiti! Minä olen syvästi rikkonut sinua vastaan, ja sinua vastaan +tehtyä vääryyttä ei voi koskaan sovittaa. Menneisyys ei palaa ja mikä +on tehty, sitä ei voi tekemättömäksi saada. Ei ole meille suotu voimaa +pyyhkiä pois niitä syntejä, jotka olemme tehneet tai hävittää toisten +sielusta niitä kärsimyksiä, joita olemme heille tuottaneet. Ne jäävät +ja pysyvät sellaisina kuin ovat. Minä en ole niin huono ihminen kuin +ehkä näytän, mutta mitäpä hyödyttäisi tässä käydä puolustelemaan +itseäni? ja kuka minua uskoisi? Minun elämäni on ollut yhtä ainoata +pitkää erehdystä ja minun kohtaloni langat ovat sotkeutuneet. Enkö minä +ole esiintynyt pienessä maailmassamme kovana ja paatuneena miehenä? +Mutta pohjaltani minä en ole sellainen, vaan intohimo on tahrannut +minun sieluni. Olen etsinyt rakkautta sieltä, mistä rakkautta ei voida +löytää, ja nyt minä olen sen raunio, mitä minusta olisi pitänyt tulla. +Jos minä tein vääryyttä tieten ja tahtoen, tapahtui se vasta sen +jälkeen, kun intohimo pääsi minua hallitsemaan. Jos minä näin asiat +toisenlaisina kuin ne olivat, tapahtui se siksi, että intohimo teki +minut sokeaksi. Äiti, jos on olemassa Yksi, joka valvoo ja tuomitsee +meidän elämäämme, varmasti Hän näkee tämän ja ottaa vaikuttaneet +olosuhteet lukuun. + +"Sano _hänelle_, että minä toivotan hänelle tyyntä elämän matkaa. Jos +minä olisin mies, joka voisin rukoilla, ehkä minä rukoilisin taivasta +siunaamaan häntä. Mutta minun sydämeni on suljettu rukoukselta. Ja +mitä sittenkään minun rukoukseni voisi hyödyttää? Lopultakin minä olen +antanut hänelle takaisin jalon miehen rakkauden. Ja nyt minun tuhottu +elämäni on päättyvä. Tässä on loppu -- surullinen loppu. + +"Äiti, minä en elä kärsiäkseni maallisen rangaistuksen rikoksestani. +Älä pelkää, minä en nosta kättäni itseäni vastaan. Ole siitä varma, +miten epävarmalta kaikki muu näyttäneekin. Mutta sangen pian tämä +intohimoinen ja kapinallinen sielu on Jumalan iankaikkisella tuomiolla. + +"Hyvästi, äitini, hyvästi --" + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Hagarin poika, by Hall Caine + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57553 *** diff --git a/57553-8.txt b/57553-8.txt deleted file mode 100644 index 53fe95f..0000000 --- a/57553-8.txt +++ /dev/null @@ -1,19819 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Hagarin poika, by Hall Caine - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Hagarin poika - -Author: Hall Caine - -Translator: Ville Hynynen - -Release Date: July 20, 2018 [EBook #57553] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAGARIN POIKA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -HAGARIN POIKA - -Kirj. - -Hall Caine - - -Englanninkielestä suomentanut - -Ville Hynynen - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Oy, -1919. - - - - -SISÄLLYS: - -I Kirja: Mene pois, Saatana! - - Prologi: Vuonna 1845. - I-VIII Luku: Vuonna 1875. - -II Kirja: Kiusauksen pyörteissä. - - I-XVI Luku. - -III Kirja: Kaltevalla pinnalla. - - I-XXII Luku. - -IV Kirja: Katkera on katumuksen kalkki. - - I-XVIII: Vuonna 1877. - - - - - - -I KIRJA - -MENE POIS, SAATANA! - - - - -PROLOGI - -Vuonna 1845. - - -Oli kylmä joulukuun aamu. Ilma oli sakea ja hämärä muutamalla Lontoon -poliisiasemalla. Lamppujen valot näyttivät himmeiltä ja torkkuvilta, -samoin kuin ihmisetkin tänä varhaisena hetkenä. Eräs nainen lapsi -sylissä oli puolittain pakotettu ja vedetty istumaan syytettyjen -penkille. Hän oli nuori; irtipäässeitten, sotkeutuneitten hiusten -takaa hänen kasvonsa vielä näyttivät tyttömäisiltä. Hänen piirteillään -lepäsi tuskan ilme. Katse oli hetkittäin tyyni, mutta toisin ajoin -levoton ja uhkaava. Hänen pukunsa oli alkujaan ollut rikas, mutta nyt -se oli revitty ja likainen, ja raskaina laskoksina se peitti hänen -vartaloansa. Lapsi, jota hän kantoi, näytti ehkä neljän kuukauden -vanhalta. Hän painoi sitä suonenvedontapaisesti rintaansa vasten, ja -kun se heikosti itkeä kitisi, hän hyssytteli sitä koneellisesti. - -"Teidän kunnia-arvoisuutenne, tämän henkilön minä vedin maalle joesta -tänä aamuna kello puoli kaksi", sanoi eräs konstaapeli. "Hän oli -heittäytynyt jokeen Mustanmunkin sillan portaalta." - -"Oliko hänellä lapsi mukanansa?" kysyi oikeudenvalvoja. - -"Oli, teidän korkea-arvoisuutenne; ja kun minä nostin hänet maalle, -minä en mitenkään saanut lasta hänen sylistänsä -- hän painoi sitä -niin lujasti rintaansa vasten. Äiti oli tajutonna, mutta lapsi avasi -silmänsä ja itki." - -"Ettekö ole saanut tietää hänen nimeänsä?" - -"En, herra; hän ei halua vastata meille mitään, kun me kysymme sitä -häneltä." - -"Minulle on sanottu", virkkoi kirjuri, "että kysyttäessä hänen nimeänsä -ja olosuhteitansa, hän pysyy täydellisesti vaiti. Tohtori on sitä -mieltä, teidän korkea-arvoisuutenne, että tuo nainen ei ole täysin -syyntakeinen." - -"Hänen joutumisensa tänne tukee kyllä sitä otaksumaa", vastasi -virkamies. - -Nuori nainen oli tylsänä tuijotellut ympärilleen mistään välittämättä. -Hän näytti tuskin tajuavan, että satakunnan ihmisen silmät -tarkastelivat hänen hurjistuneita kasvojansa. - -"Onko täällä ketään, joka tuntee hänet?" kysyi virkamies. - -"On, teidän korkea-arvoisuutenne, minä löysin sen vanhan naisen, jonka -luona hän on asunut." - -"Tuokaa se vanha ihminen kuulusteltavaksi." - -Keski-ikäinen nainen -- pienikasvuinen, levoton ja ruma kepsutti -sisään. Nimekseen hän ilmoitti Drayton. Hänen miehensä oli hotellin -ovenvartija. Hänellä oli talo Pimlicossa. Kuukausi sitten hänellä -oli ollut vuokrattavana huone ensimmäisessä kerroksessa. Hän oli -pannut ilmoituskortin akkunaan ja pidätetty oli ilmestynyt. Hän oli -hyväksynyt tämän nuoren rouvan vuokralaisekseen ja oli saanut vuokransa -täsmälleen. Ei tiennyt mitään, kuka hän oli tai mistä hän tuli. Ei -ollut myöskään saanut selville hänen nimeänsä. Oli kuullut hänen -nimittävän lasta Pauliksi. Se oli kaikki, mitä hän tiesi. - -"Hänen ammattinsa, hyvä eukkoseni, mikä se oli?" - -"Ei mikään; ei hänellä ollut mitään ammattia, teidän -korkea-arvoisuutenne." - -"Eikö hän mennyt koskaan ulos -- ei öisinkään?" - -"Ei, herra; kaikista vähimmin öisin, herra. Toivon teidän -korkea-arvoisuutenne pitävän minua kunniallisena ihmisenä, herra." - -"Ei tehnyt mitään elääksensä ja kuitenkin maksoi teille. Annoitteko te -hänelle ruokaa?" - -"Annoin, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän sai itse keittää, mitä -halusi, mutta se nuori, onneton raukka ei koskaan näyttänyt haluavan -mitään, herra." - -"Eikö hän koskaan puhunut teille?" - -"Ei, herra, ei hän tehnyt muuta kuin itki. Hän itki, itki, itki, ellei -nauranut ja silloin se oli kauheata, teidän korkea-arvoisuutenne. Minun -mieheni aina sanoi, ettei sitä tiedä, mitä se vielä tekee." - -"Onko hän naimisissa, tiedättekö?" - -"On, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän käytti vihkimäsormusta, aivan -oikeata vihkimäsormusta -- mutta kerran hän riisti sen irti ja heitti -tuleen. Minä näin sen omin silmin, herra, muuten minä en olisi uskonut -sitä enkä ole ikinä sellaista nähnyt. Mutta se onneton raukka ei aina -ymmärrä, mitä tekee, sanoo minun mieheni." - -"Minkälainen hänen suhteensa lapseen oli? Näyttikö hän rakastavan sitä?" - -"Voi, näytti, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän syleili, syleili, -syleili sitä lakkaamatta, kutsui sitä lemmikikseen ja Paul, Paul, Paul -oli kaikki, mitä hänellä oli tässä maailmassa." - -"Milloin te näitte häntä viimeksi ennen tätä päivää?" - -"Eilen, herra. Hän pani hatun päähänsä ja heitti kapan hartioillensa ja -käärittyään lapsen shaaliin meni iltapäivällä ulos. 'Se tekee teille -oikein hyvää', sanon minä hänelle. 'Kyllä, rouva Drayton', sanoo -hän, 'se tekee meille molemmille maailman hyväksi.' Tämä tapahtui -takaovella, teidän korkea-arvoisuutenne, ja ilta oli ihana, mutta en -minä ikinä saattanut arvata, mitä hän aikoi tehdä. Mutta hän ei ymmärrä -tekojaan, nuori raukka -- kuten minun --" - -"Ja kun yö tuli, eikä hän ollut palannut, menittekö te etsimään häntä?" - -"Kyllä, teidän korkea-arvoisuutenne, sillä minä sanon miehelleni, -sanon minä: 'Se onneton nuori raukka, minä en voi levätä vuoteessani, -ellen saa tietää, mihin hän on joutunut.' Ja minun mieheni, hän sanoo -minulle: 'Maggie', sanoo hän, 'mene sinä poliisiasemalle ja kerro -upseerille hänen tuntomerkkinsä', sanoo hän. 'Pitkä nuori nainen, joka -saattaisi olla oikea rouva, kantaen lasta -- se kyllä riittääkin', -sanoo hän. Ja minä menin. Ja tänä aamuna eräs upseeri tuli ja minä näin -hänen naamastaan, että jotakin oli tapahtunut, ja --" - -"Pyytäkää tohtori tänne. Onko hän täällä?" - -"On, teidän korkea-arvoisuutenne", sanoi konstaapeli. - -Rouva Drayton oli työnnetty ulos huoneesta. Hän pysähtyi kuitenkin -ensimmäiselle portaalle: - -"Ja minä toivon, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa -- hän kun ei -oikein ymmärrä, kuten minun mieh--" - -"Hyvä on, tuon kaiken me kyllä tiedämme. Ulos nyt; tätä tietä; älkää -kiusatko hänen korkea-arvoisuuttansa!" - -Portaan alapäässä nainen pysähtyi taas, nenäliina silmillään. - -"Ja panee itkemään, kun täytyy nähdä hänet, onneton raukka, ja lapsi -myös, sillä hän on ymmärtämätön kuin kissanpoika, ja minä toivon, ettei -hänelle mitään tehdä, kuten --" - -Rouva Draytonin enemmät toiveet ja pelko häipyi poliisiaseman meluun. -Nuori nainen syytetyn penkillä yhä tuijotteli välinpitämättömänä -ympärilleen. Hänen itsemurha-yrityksensä todisti, kuten tavallisesti, -täydellistä vararikkoa rakkauden asioissa. Ehkäpä hän oli naimisissa -oleva nainen, jonka hänen miehensä oli hylännyt. Luultavasti hän oli -taas yksi niistä onnettomista ylhäisön naisista, jonka raskauden häpeä -oli tehnyt mielipuoleksi. Ilmeisesti hän oli sivistynyt ja tunteiltaan -hienostunut ihminen. - -"Hänellä täytyy olla toki joitakin sukulaisia", sanoi virkamies, ja -kääntyen syytettyyn hän virkkoi hillitysti: "Sanokaa meille nimenne, -hyvä rouva." - -Nainen ei näyttänyt kuulevan, vaan painoi lasta lujemmin rintaansa -vasten, niin että se heikosti itki. - -Virkamies koetti uudestaan: - -"Lapsenne nimi on Paul, eikös olekin? Paul -- niinkö?" - -Nainen katsahti ympärilleen, heitti silmäyksen virkamieheen ja ihmisiin -poliisikamarissa, mutta ei virkkanut mitään. - -Juuri sillä hetkellä ovi virkamiehen vastapäätä olevalla seinällä -avautui äänettömästi, ja eräs herrasmies astui sisään. Naisen -harhailevat silmät sattuivat häneen. Sinä hetkenä tylsyys hänestä -oli kadonnut. Hän iski katseensa tulijaan. Hänen kasvoilleen levisi -syvän tuskan ilme. Hän veti lapsen sivulleen, aivan kuin kätkeäksensä -sen toisten silmiltä. Sitten hänen katseensa värähti ja hän kaatui -takanaan olevan konstaapelin syliin. Nyt hän oli tunnotonna. Hämärästä -huolimatta katselijoitten kasvoille ilmestyi lämmin säälin ja osanoton -ilme. - -Huomattiin, että herra, joka juuri oli saapunut poliisiasemalle, heti -paikalla poistui sieltä. Virkamies näki hänen puikahtavan ovesta ulos, -niinkuin hän olisi ollut säikähtänyt varjo. - -"Toimittakaa hänet heti Dartfordin turvakotiin", sanoi virkamies, "minä -annan paikalla määräyksen." - -Kuului ääni poliisikamarin perältä. Se oli rouva Draytonin ääni, joka -kuului nyyhkytysten välistä. - -"Ja jos te suvaitsette, teidän korkea-arvoisuutenne, sallikaa minun ja -minun mieheni ottaa lapsi hoitoomme, kunnes tuo onneton nuori raukka -paranee ja voi noutaa sen pois. Meillä ei ole omia lapsia yhtään ja -minun mieheni ja minä tahtoisimme ottaa sen, eikä kukaan pidä siitä -parempaa huolta, teidän korkea-arvoisuutenne." - -"Minä luulen, että te olette hyvä nainen, rouva Drayton", virkkoi -virkamies. Sitten kääntyen kirjuriin hän lisäsi: "Kuulustelkaa häntä, -ja jos hänen asemansa on tyydyttävä, antakaa lapsi hänelle." - -"Oi, kiitos, teidän korkea-arvoisuutenne! Panee minut itkemään --" - -"No, no, hyvä on. Älkää huoliko nyt -- kyllä me ymmärrämme sen -- -tulkaa nyt." - -Tullessaan tuntoihinsa vanki huomasi, että hänet oli nostettu pois -syytetyn penkiltä ja eräs konstaapeli otti lasta hänen sylistään. Hän -puristi sitä kuumeentapaisesti: - -"Viekää minut pois", hän kuiskasi vapisevalla äänellä ja hänen -katseensa harhaili ovelle. - -"Ottakaa kiinni se mies", sanoi virkamies osoittaen ovea, josta vieras -oli poistunut. - -Eräs poliisi riensi kiireesti ulos, mutta palasi pian virkkaen: "Hän on -mennyt." - -"Viekää minut pois, viekää minut pois", huusi vanki kiihkeästi -rukoillen. "Paul, Paul, minun oma pikku Paulini." Naisen hengitys kävi -tuskaisena puuskutuksena ja lapsi parkui, kun hän niin lujasti pusersi -sitä rintaansa vasten. - -"Viekää ne pois", sanoi virkamies. - -Syntyi yleistä liikettä. Poliisikamarissa olevat ihmiset työntyivät -kasaan, kuten lampaat, lattia kolisi ja kaikki kuiskailivat ja -porisivat yht'aikaa. Virkamiehen vakavantyynille kasvoille ilmestyi -hymy, ja kellertävä kaasu loi puolihämärää valoaan, kuten ennenkin. -Sitten liike taas asettui, nainen ja lapsi olivat menneet, ja -poliisikamarin yksitoikkoinen elämä kulki edelleen entistä latuansa. - -Kuusi kuukautta myöhemmin eräs kaunis nainen, kasvoiltaan vieläkin -tyttö, vaikka silmissä kärsimyksen ilme, pysähtyi muutaman talon ovelle -Pimlicossa, ja koputti keveästi. - -"Minä tahtoisin nähdä rouva Draytonia", hän sanoi, kun eräs vanha -ihminen avasi oven. - -"Varjelkoon, ne ovat menneet, rouva Drayton ja hänen miehensä." - -"Menneet!" sanoi se nuori nainen, "menneet! Mitä te tarkoitatte?" - -"Mitä, menneet -- muuttaneet muualle -- ottaneet toisen asunnon." - -"Muuttaneet, ottaneet toisen asunnon?" tämä ajatus näytti hitaasti -pystyvän hänen päähänsä. - -"Totta kai. Mitäs hän muuta olisi voinut tehdä, kun suuri hotelli -vaihtoi isäntää ja hän menetti paikkansa? Vuokria ei voida tyhjällä -maksaa ja jotakinhan täytyy myöskin suuhun panna." - -"Menneet? Oletteko te villi? Rouva, ajatelkaa, mitä te sanotte. Mihin -menneet?" - -"Mistä minä sen tietäisin, mihin? Villi, vielä vai! En tahdo väittää, -eivätkö muut näytä vielä villimmiltä kuin minä." - -Se nuori nainen otti häntä kiinni olkapäistä. - -"Älkää sanoko sitä -- älkää sanoko, ettette tiedä, mihin he ovat -menneet. He ovat vieneet minun lapseni, minä sanon teille -- minun -pienen, onnettoman Paulini." - -"Ai, sitten te olette se nuori raukka, joka hukutti itsensä, oletteko -te? Niin, niin. Ne ovat nyt joka tapauksessa menneet ja vieneet -pienokaisen mukanansa eikä kukaan voi sanoa, mihin. Saatte uskoa minua, -tai kysykää naapureilta." - -Se nuori nainen nojasi ovenpieleen valkeiksi valahtanein kasvoin ja -suurin silmin. - -"Voi, voi, kuinka raskaasti se häneen vaikuttaa! Jaa, jaa, hän ei -sittenkään ole pahinta lajia, kun kaikki käy ympäri. Niin, niin, kuka -sitä olisi voinut uskoa! No, no, tulkaa sisään ja istukaa hetkinen. -Hirveätä _on_ menettää lapsosensa ja -- minunkin on vaikea sanoa se -hänelle. Erehtynyt tai ei, se on kuitenkin omaa lihaa ja verta, ja -niinhän minä olen aina sanonut." - -Se nuori nainen vietiin huoneeseen ja istutettiin tuolille. Hän nousi -kuitenkin pian vanhan vaimon estelyistä huolimatta. - -"Minä pakahdun", hän sanoi. - -"Levätkää hetkinen, levätkää nyt, ystäväni -- tuossa -- tuossa." - -"Ei, ei, hyvä rouva, antakaa minun mennä." - -"Taivas teitä auttakoon, lapsi; miten onnettomalta te näytätte!" - -"Taivas ei ole minua milloinkaan auttanut", sanoi se nuori nainen. -"Minä olin laupeudensisar vain kaksi vuotta sitten. Eräs mies tutustui -minuun, kosi minua ja meni kanssani naimisiin, mutta hylkäsi minut. -Minä koetin kuolla, mutta ne pelastivat minut. He erottivat minut -lapsestani ja panivat minut turvakotiin. Minä pakenin sieltä ja tulin -hakemaan lemmikkiäni, mutta hän on mennyt." - -"Rakas lapsi, rakas lapsi!" ja vanha vaimo siveli osaaottavasti hänen -päätänsä. - -"Antakaa minun mennä!" sanoi se nuori nainen hypähtäen uudestaan ylös. -"Jos ei taivas tahdo tehdä mitään minun hyväkseni, ehkäpä maailmalla on -enemmän sääliä." - -Kuolemankalpeat kasvot vastasivat huonosti sitä naurua, jonka hän -päästi hyvästiksi, kun hän niskojansa nakaten kiiruhti matkaansa. - - - - -I LUKU. - -Vuonna 1875. - - -Oli nuorison päivä Newlannin laaksossa. Kesä oli ihanimmillaan; -aurinko paistoi kirkkaasti; laakson pohjoispuolella oleva ulappa -lepäsi peilityynenä ja kiitävät pilvenhattarat leikiten kuvastelivat -sen pinnassa; vuoret näkyivät selvinä ja korkeimmat huiput uivat -lämpimän kesän purppuraisessa autereessa. Oli keskipäivä ja varjot -olivat lyhyet. Lukemattomat mehiläisparvet suristen leijailivat metisen -heinikon yllä. Kukkien ja vastaniitetyn heinän tuhannet tuoksut -täyttivät ilman ja ihmiset olivat kevyellä tuulella kuin perhoset. -Niitylle Pike-vuoren juurelle oli pystytetty telttoja, liput liehuivat -ja miesten, naisten ja lasten joukot katselivat rinteellä suoritettavaa -urheilua. - -Urheilukentän keskellä kaksi miestä kevyissä puvuissa heitti painia. Ne -olivat jättiläismäisiä nuorukaisia, lihakset käsivarsissa pullistuivat -pyöreiksi ja korkeiksi kuin summattomat munat, ja jalat ponnistivat -maahan, niinkuin vihaisten härkien kaviot. Painijat näyttivät tyyniltä -ja syleilivät toisiansa, ihan kuin olisivat antautuneet lemmenleikkiin, -vaikkakin hirvittävällä voimalla rutistelivat toisiansa. Mutta ihmiset -heidän ympärillään olivat silmittömästi ihastuneita. Henkeään pidättäen -he seisoivat ihaillen jokaista onnistunutta otetta ja kurottivat -kaulojansa nähdäkseen jokaisen liikkeen. - -"Kojeta, Reuben, kojeta! Yrittäköönpäs hän vain John Proudfootia! -Tiukalle ottaa, hei!" - -"Kahtoopas tuota! John paiskaa hänet nurin kenttään." - -John oli seppä, suuripäinen ja julma-ruhoinen nuorukainen. - -"Ja sen John tekeekin, totta vie." - -"Ei, eipäs teekään, hän joutuu kenttään; hei, hei, niinpäs käy!" - -Toinen painijoista oli kaatanut vastustajansa selälleen ja tyynesti -piteli häntä nyt maassa. Hän oli roteva, kaksikymmenkahdeksan-vuotias -nuorukainen, jonka tukka oli tummanruskea, silmät kirkkaat, kasvot -voimakkaat ja ahavoituneet, parta lyhyt, sakea ja hieman kähärä ja -koko olennosta kuvastui notkeus, jonka voima ja terveys käytökselle -antaa, ja siihen liittyi vielä täydellinen itsehillinnän taito. Hän -hymyili iloisesti ja nyökytti päätään vastaukseksi voimakkaille -suosionosoituksille. "Hyvin tehty! Niin sitä pitää! Siten sitä pitää -näyttää toiselle! Mitäs sanot siitä, Reuben?" - -"On häpeissään, ole siitä varma!" - -"Mitäs sanot tuollaisesta keekauksesta -- häh -- mies?" - -"No, no ol' se ny' keskinkertanen." - -"Oottakos sitten nuoruuven päivien nähny mitään tuollaista, vanhat -miehet?" - -"Ei, hän heitti, tuo Paul, sitä kuin rukkasta, se täytyy myöntää." - -"Ei ole Cumberlannissa miestä, joka uskaltaa käydä tämän jälkeen -käsikähmään Paul Ritsonin kanssa." - -"Ei, ei olekaan; hän on isänsä poika." Poikalauma piiritti nyt painijat -ja muodostaen kunniakujan vei heidät riemukulussa telttaan. - -Samana hetkenä ajoi mutkan takaa kummallinen olento esille ja pysähtyi -keskelle ruohokenttää. Se oli kutistunut olio, joka oli istahtanut -ponin etulapojen päälle kiinnitettyyn satulaan, kun taas hännän -päällä oli pari kantotuoleja. Ratsastaja oli vanhanpuoleinen mies, -jonka kulmat olivat tuuheat ja parta mustan- ja harmaankirjava. Hänen -päivettyneillä, teräväpiirteisillä, noidankasvoillansa oli syviä juovia -ja mustat, kiiluvat silmät, jotka ikäänkuin ilkkuivat: katsopas vain, -minäkin olen oikea Aatamin poika. Hän oli vuoriston kerjäläinen ja -ainakin tänään hänen esiintymisensä tuntui kiusalliselta. - -"Tyttäret, täällä on jotakin teille! Katsokaa, Gubblum Oglethorpe, poni -ja kaikki!" - -"Mitä, olettekos ikinä mokomaa nähneet? Gubblum on istahtanut oikein -satulaan!" - -Gubblum yhä istuen poninsa selässä väänsi vinot kasvonsa vieläkin -väärempään ja sanoi: - -"Satulaanpa tietenkin! Mutta on paljoa helpompi kiivetä tähän satulaan -kuin päästä siitä pois, sen minä sanon teille!" - -"Kuinka niin, minkätähden, Gubblum?" kysyi ääni joukosta. - -"Ettekö ole koskaan kuulleet siitä päivästä, jolloin minä sen ostin?" - -Monen pään kieltävä pudistus oli vastaus. - -"Ette?" sanoi Gubblum äänessään hyvin ihmettelevä sointu ja lisäsi: -"Niin, niin, muutamien ihmisten tietämättömyydellä ei ole mitään -rajoja." - -"Mitä teille, Gubblum, silloin tapahtui?" Gubblumin ihmettelevä -ilme muuttui hyväntahtoiseksi suvaitsevaisuudeksi. Hän kohotti -pronssinvärisen, karvaisen kätensä olkihatun laitaan suojatakseen -silmiänsä auringolta. - -"No, kun minä sidoin sen tämän vanhan Bessyn selkään, minä en voinut -enää saada sitä irti -- se mulle tapahtui." - -"Eikö? Miksi ei?" - -"Kattokaas, minulla oli jallaassani puukenkäni mennessäni maksamaan -satulaa Keswickiin ja niissä on joteskin vankat pohjat, näissä minun -kengissä. Niinpä kun mää panin jallaat jalustimiin, ne istus kiinni." - -"Istus kiinni!" - -"Niin kiinni kuin naulattu! Ja kun mää tulin kotia Branthin harjulle, -mää en voinnu saara jalkojain irti. Silloin sanoi meirän Sally minun -vanhalle eukollein: 'Äiti', sanoi hän, 'meirän pitää panna isä ponin -kanssa talliin ja antaa hänelle kuppi teetä.' Ja niin ne tekivät ja kun -minä olin sen horinut kurkkuuni, minä yritin uurestaan päästä satulasta -irti, mutta onnistumatta. Silloin minä -- arvaattekos, mitä minä -silloin tein?" - -"Ei, mies, mitäs teitte?" - -"Minä sain maata koko yön tallissa Bessyn selässä!" - -"Varjelkoon, Gubblum, ja kuinka se kävi?" - -"Siihen minä kyllä tulen, mutta muutamat ihmiset ovat vain niin -kärsimättömiä. Seuraavana aamuna minun tytär sanoi äirellens: 'Äite', -sanoi hän, 'eiköhän olisi parasta ottaa satulaa irti, kyllähän isä -siitä sitten selviää?'" - -"Ja ottivatko ne sen irti?" - -"Kyllä, miksikä ei? He veivät Bessyn ja minut sille pehmeälle paikalle, -joka tavallisesti on tallin takana ja siellä he päästivät hihnat irti -ja tyrkkäsivät sitä huutaen: 'Pois!'" - -"Hyvä, mies, hyvä!" - -"Hyvä! Ei sinne päinkään; se ei ollut ollenkaan hyvä sillä kertaa! Kun -minä pyörährin maahan, minä kyllä olin päässyt irti ponista, mutta minä -olin yhä kiinni satulassa." - -"Mitäs ne sinulle sitten tekivät?" - -"Minä tulen kohta siihenkin, mutta muutamat ihmiset ovat niin hirveän -ihastuneita kuulemaan itsensä puhuvan. Ne ottivat ylös minut, satulan -ja kaikki ja, panivat minut keittiön nurkkaan. Ja siellä minä olin -melkein koko viikon maaten ja valvoen, kartaten ja kehräten ja tullen -hirvittävän ohueksi. Mutta lopulta minä pääsin irti!" Tässä ilmausi -Gubblumin kasvoille ylpeä ilme, kun hän lisäsi: "Miten onkaan hyvä, -että ihminen on saanut kasvatusta! Me emme saa kasvatusta koskaan -liiaksi." - -Eräs nuorukainen -- pitkä Gordie Moore -- pisti pitkän, laihan kaulansa -kahden tytön välitse esille ja sanoi: - -"Opitteko te lukemaan ja kirjoittamaan ollessanne siellä kyökin -nurkassa, Gubblum?" - -Kaikki tirskuivat ja tirkistelivät. Mutta välittämättä keskeytyksestä -Gubblum kohotti ruskeat kasvonsa, niin että aurinko paistoi niihin -täydeltä terältä ja sanoi: - -"Sen teki minun poikani -- se, joka opiskelee papiksi. Hän tuli kotiin -Beestä ja, 'Äite', hän sanoi, ennenkuin oli ollut minuuttiakaan -talossa, 'otetaan isän kengät pois jalasta, tottapahan se sitten saa ne -irti jalustimesta'." - -Kuulijat päästivät äänekkään naurun. Gubblum istui suorana satulassa ja -lisäsi sitten vakavin ilmein: - -"Sitä se kasvatus auttaa ja kun lukee Raamatut ja kaikki! Jos minulla -olisi viisikymmentä poikaa, minä kasvattaisin ne kaikki papiksi." - -Ihmiset hänen ympärillänsä nauroivat taas ja sitten he kokoontuivat -ryhmiin nyökytellen ja iskien toisillensa merkitsevästi silmää. -Kerjäläisen juttu oli huvittanut heitä ja he kohtelivat hellyydellä -ja ymmärtämyksellä hänen mielikuvituksensa lapsellista lentoa. Hän -puolestansa iloitsi yhtä paljon saadessansa näytellä yksinkertaista -ja typerää. Hänen silmänsä välähtivät, kun hän "loisti lahjoillansa". -Ihmiset nauroivat, hän hymyili salaa ja kaikki olivat tyytyväisiä. - -Gubblum Oglethorpe, Branthin harjun kerjäläinen lähti pois ja silitteli -poninsa takkuista harjaa. Hän aikoi viedä sen tilapäiseen talliin, kun -hän joutui silmä silmää vasten nuoren painijan, Paul Ritsonin kanssa, -joka tuli teltasta siistissä kävelypuvussansa. Suuresti hämmästyen -kerjäläinen katseli Paulia päästä jalkoihin ja sitten hän ihmetellen, -mitä nuorukainen siellä kaukana oli tehnyt, kysyi: - -"Kas, koska te olette tullut takaisin näille main?" Paul hymyili. - -"Tullut takaisin! Enhän minä ole poissa ollutkaan." Vanha mies vilkaisi -salaa Paulin kasvoihin ja iski silmää merkitsevästi. Nähtyään, ettei -hän voinut keskustelua jatkaa alkamaansa suuntaan, hän väänsi vinot -kasvonsa vakavaan irviin ja sanoi: - -"Te olitte yötä Lontoossa kolme päivää sitten." - -"Yötä Lontoossa kolme päivää sitten!" Paul nauroi ja nyökäten -muutamalle lähellä-seisovalle suuriääniselle laaksolaiselle sanoi: -"Geordie, nipistäpäs sitä vanhaa miestä saadaksemme nähdä, eikö hän -uneksi." - -Sitä seurasi yleinen nauru, kysely ja tutkistelu Kerjäläinen otti -hatun päästänsä ja kynsien laiskasti korvallistansa kallisti päätänsä -sivulle, kohotti taaskin katseensa nuoreen Ritsoniin aivan kuin -tullakseen lopullisesti vakuutetuksi tämän läsnäolosta ja mutisi -puoliääneen: "Totisesti, pelkään, että olen lumottu -- niin minä olen!" - -"Lumottu -- miksi?" - -"Minä olisin voinut vannoa, että näin teidät muutamassa paikassa -lähellä Lontoota kolme päivää sitten." - -"En ole ollut siellä kolmeen vuoteen", sanoi Paul. - -"Ettekö te heiluttanut minulle kättänne, kun me menimme ohi -- minä ja -Bessy?" - -"Heilutinko minä? Missä?" - -"No, Haukka-Haikaran ravintolan edustalla Hendonissa." - -"En ole ikinä nähnyt sitä paikkaa." - -"Onko se totta?" - -"Tottapa totta." - -Vanhan miehen raskas pää painui vielä kerran sivulle ja ponin harjaa ja -otsatukkaa puhdistettiin kaikin voimin, niinkuin se olisi ollut vietävä -näyttelyyn. Sitten iski Gubblumin mieleen ensi kertaa ajatus, että Paul -tahtoi salata retkiänsä. Vanhus katseli ääneti ympärilleen, kohtasi -nuorukaisen katseen ja iski taas salaisesti silmää. Paul purskahti -nauruun, nyökkäsi hyväntuulisesti päätään ja melkeinpä myöntävästi iski -hänelle vastaukseksi silmää. Joukko, joka oli ympärille kokoontunut, -huomasi tilanteen hullunkurisuuden ja nauraa kikatti kyllin kuuluvasti -kiihoittaakseen kerjäläisen kiukkua. - -"Mutta minä sanon, että minä olen _nähnyt_ teidät", huusi Gubblum -kaikin voimin. - -Samana hetkenä eräs hoikka nuorukainen asteli hitaasti ryhmän sivu. -Hän oli hyvin puettu ja käyttäytyi hieman arvokkaan keikarimaisesti; -kiinnittämättä huomiota siihen, mitä puhuttiin, hän hieman väsynein -ja laahaavin askelin jatkoi matkaansa. Kun muutamat laakson miehet -kumarsivat hänelle, tuli hänen hymynsä lämpimäksi. Hän oli Hugh Ritson, -Paulin nuorempi veli. - -Gubblumin kiihko yhä kasvoi. "Te seisoitte Haukka-Haikaran portaalla", -hän sanoi, "ja minä heilutin kättäni ja huusin: 'Hyvää huomenta, herra -Paul.' Niin, sen minä tein!" - -"Älkää sanoko niin!" lausui Paul teeskennellyn juhlallisesti. Hänen -veljensä oli kuullut kerjäläisen sanat ja pysähtynyt. - -"Mutta minä sanon", virkkoi Gubblum ravistellen suurta päätänsä. -Saakoon jokainen hullutteleva nuori herra tietää, ettei hänen kanssaan -ole leikittelemistä, sillä se on samaa kuin hajoitella kiviä omaan -puutarhaansa. - -"Miksi, Gubblum?" kysyi Paul hyväntuulisesti nauraen. "Mitä minä tein -Hendonissa?" - -"Tein! Poika, jonka tapasin siinä lähellä kadulla, sanoi, että herra -Paul pitää kapakkaa." - -"Pitää kapakkaa!" - -Tätä seurasi hirveä naurunräjähdys, jonka keskeltä joku huusi: -"Koettakaapas, pojat, eikö tuo Gubblum-ukko nuku?" - -"Ja jos minä nukun, on sekin parempi kuin valvoa mielipuolien kanssa, -eikös olekin?" kiivaili Gubblum. - -Sitten kerjäläinen kynsi taas päätänsä ja virkkoi hiljaisemmin: "Niin -se on! Ellette se ollut te, niin sitten se oli se vanha kaviojalka -itse." - -"Olemmeko me niin samannäköiset? Mulla ei kuitenkaan ole kaviota." - -"Sen nimi oli joka tapauksessa Paul." - -Hugh Ritson oli avannut kyynärpäillänsä tien Gubblumin luo ja kuunteli -nyt tavattoman tarkasti. Kun toiset olivat nauraneet, hänen kasvojensa -ilme oli pysynyt täysin muuttumattomana. - -"Paul -- mitä?" hän kysyi. - -"Eikä ollut -- hirtä minut -- minä taidan olla vanha hourupää -- toden -totta olenkin!" - -Hugh Ritson kääntyi ympäri ja asteli tiehensä. - - - - -II LUKU. - - -Newlannin laakso käy pohjoisesta etelään. Sitä rajoittavat idässä -Cat Bellin kukkulat ja Ankeriaskalliot, lännessä Hindscarth ja -Robinson ja niiden takana tumma Pike ja Grasmoor. Laakson pohjassa -juoksee joki tullen siihen eteläisten kukkulain välistä ja laskien -pohjoisessa Ahvenlahteen. Kylä, joka on kuin pieni kaupunki, on laakson -keskiosassa ja rinteellä molemmin puolin laaksoa kulkee tie. Teltat -kilpailuja varten olivat pystytetyt laakson reunalle joen itäpuolelle. -Länsipuolella, vuoren rinteellä kasvoi komeita tammia, pähkinäpuita -ja koivuja. Tämän metsän sisästä kohosi kevyt, kiertelevä savu vuoren -rinnettä ylös haihtuen sinertävään autereeseen. Muutamia askeleita -tiestä oli pieni keilamainen laitos. Sen erotti maasta olki- ja -kanervakerros, niin että pieni aukko vain jäi oveksi. Lähellä tätä -kekoa paloi pieni pähkinän risuista tehty valkea padan alla, joka -iloisesti kupluili nuoresta tammesta tehdyssä keitinselässä. Vähän -matkan päässä oli kasa risuja ja koko irtonaista kaarnaa. Tässä oli -hiilihauta, joka oli vahvistettu monilla tukeilla ja tukittu ruoholla -ja sammalella, ja vanha mies poltti siinä hiiliä. - -Hän oli pitkä ja heikko ja kävi vanhuuttaan kumarassa. Hänen -silmänsä olivat suuret ja raukeat, ja hänen pitkä partansa oli -vaalennut. Hänellä oli leveäreunainen matalapäälakinen hattu ja väljä -flanellipaita ilman liivejä. Useimmat meistä kuvittelevat itseänsä -maailman keskipisteeksi, jonka ympärillä kaikki pyörii. Tämä vanha -mies ajatteli toisin. Hän näytti tuntevan ja kuvittelevan, että asiat -häneen nähden kulkivat aivan toista latua kuin muiden suhteen. Hänen -katseessaan ja liikkeissään ilmeni jokin salainen suru, kaukainen -kaiho, joka näytti vallanneen hänet kokonaan. - -Hänen nimensä oli Matthew Fisher, mutta ihmiset kylässä sanoivat häntä -loordi Fisheriksi. Tämä omavaltainen arvonimi johtui siitä seikasta, -että hän omisti ja isännöi muutamia aareja ihan omaa maata Hindscarthin -juurella. Tämä omistusoikeus oli ollut monta polvea hänen suvullansa. -Hänen isoisänsä oli osoittanut erinomaista uljuutta säilyttäessään -perheelleen tämän maakappaleen. Kun kaivoksen herra oli perustanut nämä -kuparikaivoksensa Ankerias-kallioitten juurelle, hän oli koettanut -saada myöskin Fisherien maan omaksensa. Mutta tämä talonpoikainen -perhe vastusti aatelisia. Luke Fisher luuli, että hänenkin maassansa -saattaisi asua onni, jonka hän jonakin kauniina päivänä kaivaisi -esille. Sitä päivää ei kuitenkaan tullut. Hänen poikansa Mark Fisher -uskoi samalla tavalla, mutta ei tehnyt mitään kaivaaksensa tuota onnea -esille. He olivat kylmää, hiljaista, hidasta ja jäykkää heimoa. Matthew -Fisher seurasi isäänsä ja isoisäänsä ja peri perheen sukutilan. Kaikki -nämä vuodet suuri kaivos oli omistajilleen tuottanut varallisuutta, -ja Fisherit myöskin iloitsivat omasta onnestansa. Matthew'n poikana -ollessa laaksossa laulettiin erästä renkutusta, jossa sanottiin: - - "On vanha loordi ja nuori loordi ja loordit ne riihiä pui; - jos muu loordi vielä ilmestyisi, niin kohta hän virrassa ui." - -Luulo, että aina tapahtuu samalla tavalla, on sitkeässä tässä -pohjoisten laaksojen väestössä. Mutta heidän toivonsa oli nyt turha. -Muuta loordia ei koskaan ilmestynyt. Matthew meni naimisiin ja sai -vain yhden tyttären. Nyt hän sai maastaan huonon tuloksen. Maa oli -kyllä hyvää, mutta Matthew'n elämä erosi suvun perintätavoista ja oli -kääntynyt synkille poluille. Eräänä päivänä -- oli kirkas sunnuntaiaamu -ja aurinko paistoi täydeltä terältä -- hän kiipesi puron vartta omaa -maatansa myöten Hindscarthille, kun hänen silmänsä keksi säteilevän -kiven joen pohjasta kivien välistä. Se oli metalli, hyvä täysmetalli, -jonka jo saattoi paljaalla silmällä huomata. Loordi Fisher kävi nyt -kaivamaan maata siltä kohdalta ja pani kaiken tarmonsa liikkeelle -löytääkseen rautaa tai kuparia. Laakson asukkaat pilkkasivat häntä, -mutta välittämättä siitä hän meluamatta kävi omaa tietänsä. - -"Olettakos löytännä kuparia tai jotain pehmeämpätä metallia tänään?" -saattoivat he kysyä. - -"Niin pehmyttä kuin useimpien ihmisten sydämet", hän olisi voinut -vastata ja jatkaa muristen, "eikä se ainakaan voi olla kovempaa kuin on -heidän päänsä." - -Vihdoin loordi Fisher huomasi erehdyksensä, mutta silloin hän oli vanha -ja köyhä. Hänen vaimonsa kuoli murtunein sydämin. Tämän jälkeen loordi -Fisher ei enää koskaan toipunut. Mutta laakson väestön rautainen iva -ei kuitenkaan säälinyt painunutta päätä. "Hän komeilee" -- käy pää -pystyssä -- "kuin ylpeä joutsen", tahtoivat he sanoa, kun hän meni ohi. -Kaivos jäi oman onnensa nojaan ja telineet romahtelivat alas. Loordi -Fisher rupesi nyt suuren kaivoksen herralle polttamaan maksusta hiiliä. - -Vanha mies työskenteli juuri hiilihaudallansa mätkien koholle jääneitä -paikkoja tammisella kangella, kun noin kahdeksantoista-vuotias tyttö -saapui etelästä tulevaa tietä ja kiipesi ketterästi sysihaudalle. -Mukanaan hänellä oli paimenkoira, pieni, mutta tulinen kuin vuoriston -susi. - -"Oletko se sinä, Mercy?" sanoi hiilenpolttaja kääntymättä paikaltansa. - -Tyttö oli kaunis, pikku olento, vaikka hänen kauneudessaan oli jotakin -luonnotonta. Ensi silmäyksellä näki, että hänen kasvojensa olisi -pitänyt olla punaiset ja valkeat kuin tuhatkaunon terä, ja hänen -hiustensa, jotka olivat keltaiset kuin esikko, olisi pitänyt iloisina -kierteinä ympäröidä niitä. Sinisissä silmissä olisi pitänyt ilmetä -päivänpaistetta, naurun leikkiä punaisilla huulilla ja hänen äänensä -olisi tullut soida iloisesti. Mutta puna neitosen poskilta oli paennut; -varjot olivat sumentaneet hänen silmiensä päivänpaisteen, huulten -ympärille oli ilmestynyt surullinen piirre ja murhe muodosti hänen -äänensä sointupohjan. - -"Tässä on vain sinun teesi, isä", hän sanoi asettaen alas korinsa. -Sitten hän otti maasta kapustan ja kävi hämmentämään tulella kiehuvaa -keittoa. Koira makasi ja raollaan olevilla silmillään tirkisteli -aurinkoon. - -Tuulenhenki lehahti pensaikkoon, ja huvipaikalta kuului häipyvä ilo -aina tänne asti. Varsinkin nuorten harmiton nauru kaikui kaiken yli. -Tytön silmät kiersivät kaihoten telttoihin ja liehuviin lippuihin. - -"Kuuletko, isä, tuota iloa, mitä urheilujuhlassa pidetään?" hän kysyi. - -"Kuulen, tyttö; ilo on siellä ylimmillään. Ne sirkuttavat ja -livertelevät kuin keväiset peipposet." Vanha mies kuunteli. "Minä -ajattelin, että sinä itse olisit toisten nuorten mukana ja ehkä -ottaisit osaa kilpailuihin, Mercy." - -"En välittänyt mennä", sanoi Mercy hiljaa. - -Vanha mies katseli taas hetkisen ääneti. - -"Kylläpä tyttäret ovat kirkkaihinsa pukeutuneet", hän sanoi kiiveten -risukerppukasalle. "Tuskin tässä ehtii työtään tehdä", hän lisäsi -hetkisen kuluttua. - -Pikku Mercyn silmät kohosivat kiehuvasta padasta ja kääntyivät taas -telttoihin. Sieltä kaikui suosionosoitusten myrsky. - -"Tuo on Geordie Mooren ääni", ajatteli Mercy. Hän saattoi nähdä piirin -kentällä. "Alkavat piirileikkiä", sanoi hän melkein kuiskaten ja -huokasi sitten raskaasti. - -Vaikk'ei hän välittänyt mennä kentälle tänään, hän kuitenkin kaipasi -sinne. Oi, kuinka hänen olisi tehnyt mielensä! Voi, miten kipeästi -koski sydämeen! Kuten haavoitettu jänis, joka piiloittuu pensaikkoon -löytääkseen suojaa ja saadakseen kuolla rauhassa, hän oli salaa -hiipinyt pois tämän päivän riemukkaasta ilosta. Hänen vakavaan -katseeseensa ilmestyi jotakin villiä ja julmaa, kun hän katseli toisten -verratonta huvia; yksinpä tämä ihana kesäpäiväkin kiusasi häntä. - -Vanha hiilenpolttaja oli astunut Mercyn luo, kun tämä kaihoisin katsein -polvillansa tulen ääressä viipyi. - -"Mercy", hän sanoi, "minun on monena päivänä tehnyt mieleni vähän puhua -sinulle." - -"Minulle, isä?" - -Tyttö hypähti seisoalleen. Hänen kasvoilleen kohosi kiusaantunut ilme. - -"Sinä olet menettänyt iloisuutesi. Mistä se johtuu?" - -"Minä, isä?" - -Mutta tämä hämmästynyt kysymys oli vähällä viedä kaiken hänen voimansa. - -"Et voi hyvin, Mercy -- mitä se on?" - -Hän otti hänen päänsä vanhojen karkeitten käsiensä väliin ja siveli -hänen kiharoitansa niin hellästi kuin äiti. - -"Oi, isä, minä voin oikein, oikein hyvin." - -Sitä seurasi lyhyt, väkinäinen nauru. Silmiin ilmestyi harras, kostea -kiilto. - -"Joitakin suruja, Mercy?" - -"Mitä suruja, isä?" - -"En tiedä, mutta joitakin suruja. Ehkä tavallisia nuorten huolia, -niinkö?" - -Vanhan miehen ääni värisi hiukan, ja hänen kätensä vapisi tytön päätä -silitellessään. - -"Mitä huolen syytä _minulla_ olisi?" sanoi Mercy hiljaisella, melkein -särkyneellä äänellä. - -"No niin, itse tiedät parhaiten", sanoi hiilenpolttaja. Sitten hän pani -kätensä tytön leuan alle ja nosti hänen päätänsä, kunnes saattoi katsoa -suoraan tytön vastahakoisiin silmiin. Tämä tutkimus näytti lohduttavan -häntä, ja hymy ilmestyi hänen jäykille kasvoillensa. "Ehkäpä erehdyin", -hän ajatteli. "Ihmiset juoruavat aina niin mielellään." - -Mercy yritti nauraa uudelleen, ja heti samana hetkenä loordi Fisherin -muoto uudestaan synkkeni. - -"Ne sanovat, ettet sinä enää ole sama iloinen, pikku tyttönen kuin -ennen", hän sanoi. - -"Sanovatko ne? Mutta minähän olen oikein onnellinen! Sinähän aina -sanot, että ihmiset ovat juorukelloja, etkös sanokin, isä?" - -Sulut olivat nyt väkisinkin katketa. - -"Mitä, Mercy, sinähän itket." - -"Minä -- itken!" Tyttö heitti päätänsä koettaen kiihkeästi vastustaa -tätä otaksumaa. "Oi, en; minähän nauroin -- sitä se oli." - -"Sinulla on kuitenkin kyyneleet silmissäsi joka tapauksessa." - -"Kyyneleet? Eikö mitä, isä! Kyyneleet? Enkö minä sanonut sinulle, että -sinun näkösi alkaa pettää -- niin, enkö minä sanonut?" - -Ei hyödyttänyt yrittää enää kierrellä. Surullinen pää painui -aaltoilevalle rinnalle ja Mercy nyyhkytti. - -Vanha mies katseli häntä sokaiseva sumu hämärissä silmissänsä. "Kerro -minulle, tyttöseni, kerro minulle kaikki", hän sanoi. - -"Oi, ei se ole mitään", sanoi Mercy. Hän oli pyyhkäissyt pois kyyneleet -ja hymyili taas. Loordi Fisher pudisti päätänsä. - -"Ei se ole mitään, isä -- ainoastaan --" - -"Ainoastaan mitä?" - -"Ainoastaan -- oh, ei se ole mitään!" - -"Mercy, oma lapseni", sanoi loordi Fisher, ja kyyneleet täyttivät -nyt hänen himmeät silmänsä -- "Mercy, muista, että jos tytön asiat -eivät käy oikeata latua ja äiti lepää nurmen alla, on silloin isä -ensimmäinen, jolle hänen pitäisi kertoa kaikki." - -Vanha mies oli istuutunut hirren pölkylle ja avasi juuri koriansa, kun -tieltä kuului keveitä, juoksevia askeleita. - -"Aiotteko sytyttää uuden haudan tänä yönä, Matthew?" - -Vanha mies nojasi edessään olevaan portaaseen ja hymyili. - -"En, herra Bonnithorne, ilma näyttää tulevan liian myrskyiseksi." - -Herrasmies otti silkkihatun päästään ja koputti sormellaan otsaansa. -Hänen tukkansa oli ohut ja vaaleankeltainen ja kammattu sileäksi -ohimoille. - -"Te hämmästytätte minua. Minä ajattelin, että ilma olisi mitä parhain. -Katsokaa, miten sinisiä pilvet ovat." - -"Se ei asiaa auta. Parempi olisi, etteivät pilvet koskaan olisi -hohtavan siniset. Samanlainen päivänpaiste oli eilen ja kuun noustessa -oli taivas pilvessä ja satoi." - -Hymy leikki lakkaamatta herrasmiehen kasvoilla. Siksi hänen hampaansa -myöskin aina olivat näkyvissä. - -"Te laaksojen asukkaat osaatte ilmoja ennustaa." - -Ääni oli pehmyt ja naisellinen. Jokaisen lauseen lopussa oli pieni -naurunhöhähdys. - -"Viime yönä sytytimme kuun noustessa, herra", vastasi hiilenpolttaja. -"Se nousi lounaasta eikä se tiedä hyvää, vaikka nyt onkin tyyni. Ennen -puolta yötä sataa ja myrskyää." - -Tyttö oli puikahtanut pensaikkoon ja laitteli luutaa tammen vesoista. -Herrasmies seurasi häntä silmillänsä. Ne olivat pienet, kiiluvat -silmät, ja hän räpytteli niitä lakkaamatta. - -"Teidän tyttärenne ei näytä oikein terveeltä, Matthew?" - -"Hän voi kyllä hyvin, herra, aivan hyvin", sanoi hiilenpolttaja -ryypäten suunsa teetä täyteen. - -Herrasmies hymyili taaskin suunsa irviin, niin että hampaat kokonaan -näkyivät. Hetkisen vaiettuaan hän virkkoi: "Otaksun, ettei ole erittäin -hauskaa vaihtaa kaivostansa tuollaiseen risuläjään", ja osoitti -puoliksi valmiiksi pinottua hiilihautaa. - -"Eipä, ei; se on inhoittavaa työtä -- kun nuo sytytetään palamaan." - -Koira oli äkkiä ampaissut pystyyn. Seurattuaan koiran liikkeitä sanoi -herrasmies: "Kenenkä lampaita nuo tuolla rinteellä ovat?" - -"Vanhan herra Ritsonin katraat ne ovat." - -Lampaat kiipeilivät ja hyppivät kallioilla. - -"Vaarallinen paikka, eikö totta?" - -"Paikka voi antaa niille tilaisuuden urheilla. Mutta ne ovat kuin -tunturikauriita eivätkä loukkaa itseänsä." - -"Sanon teille hyvää yötä, Matthew." Keltatukkainen, vanhanpuoleinen -herrasmies oli pois lähdössä. "Ja muistakaa viedä tyttärenne uuden -tohtorin luo Keswickiin", hän sanoi erottaessa. - -"Eivät ne ole tohtorit, jotka voivat Mercyn parantaa", mutisi -hiilenpolttaja toisen mentyä. - - - - -III LUKU. - - -Josiah Bonnithorne oli kokonaan ilman sukulaisia ja läheisiä ystäviä. -Hänen äitinsä oli ollut toinen kahdesta sisaruksesta, jotka hankkivat -toimeentulonsa harjoittamalla vähäistä sokerileipurin liikettä -Whitehavenissa ja olivat uskonnoltaan metodisteja. Sisarukset olivat -rakennelleet omat tuulentupansa tulevaisuuden suhteen. He olivat -päättäneet mennä naimisiin ja olivat jo mielessään omituisen vaalinsa -suorittaneet. He tahtoivat päästä saarnaajain vaimoiksi. Mutta -odotettua tilaisuutta ei vain tullut, ja he vanhenivat arveluttavasta -Vihdoin nuorempi sisar kuoli, ja siten päättyivät hänen pitemmälle -tähtäävät tulevaisuudensuunnitelmansa. Vanhempi sisar jäi vielä -pariksi vuodeksi yksin leipuripuotiinsa. Sitten hän yht'äkkiä otti -miehekseen muutaman paikkakunnalle saapuneen kulkurin. Se oli huono -vaali. Mutta kaikesta onnettomuudesta huolimatta tämä kulkuri oli -paikallinen saarnaaja, ja hieman tinkien oli kuitenkin vaimoparan -ihanne toteutunut. Vihdoin selvisi, että tämä kulkuri oli samalla -oikea roisto, jolla oli jossain vaimo elossa. Tämän vuoksi hän joutui -veljien epäsuosioon ja pakeni. Luonnollisesti hän jätti toisen -vaimonsa jälkeensä salaa pantattuaan sitä ennen kaiken, mitä suinkin -oli toiselle kelpaavaa. Muutamien kuukausien kuluttua vaimoraukka -joutui miehensä velkojien vaatimuksista puille paljaille, ja samoihin -aikoihin syntyi myöskin lapsi. Se oli viheliäinen, pieni otus -- -poika. Muutamat hyvät "yhdistyksen" jäsenet hoitivat lasta, kunnes se -oli kahden vuoden vanha, ja sittemmin he panivat sen turvakotiin ja -kouluun. Pojan ollessa siellä äitiä tapasi ankara halvaus. Silloin ensi -kertaa turmioon joutunut vaimoraukka halusi nähdä lastansa. He toivat -sen sairasvuoteen luo ja se hymyili katsellessaan äitinsä kuolevia -kasvoja. "Oi, jospa Jumala sallisi hänestä tulla saarnaajan!" sanoi -äiti koko sielunsa kiihkolla. Tohtorin viittauksesta lapsi otettiin -sairaalta pois. Kasvot vääntyivät kauheasti, sumentunut silmä, josta -toivonsäde vielä tuikahteli, avautui ja sulkeutui, ja äiti oli lausunut -jäähyväisensä kaikelle tässä elämässä. - -Poika eli kuitenkin. Kasteessa annettiin hänelle nimi Josiah ja hän -otti sukunimekseen äitinsä tyttönimen, Bonnithorne. Hän oli heikko -raukka eikä rakastanut poikamaisia leikkejä, mutta kunnostautui -kouluaineissa. Näistä ominaisuuksistaan huolimatta hänet pantiin -teurastajan oppiin, kun hänen täytyi koulunkäyntinsä lopettaa kesken. -Sattuman kautta hän joutui tarjoutumaan erääseen lakiasiaintoimistoon, -ja hänen hakemuksensa hyväksyttiin. Kymmenen vuoden kuluttua hän peri -isäntänsä toimiston ja silloin hän viiletti täysin purjein eteenpäin. - -Hän tuotti "yhdistykselle" pettymystä liittymällä valtion kirkkoon, -mutta ei muuten osoittanut vihaavansa entisiä suosijoitansa. Hänen -luonteensa näytti kykenevän sovittamaan kaikki ihmiset keskenänsä. -Hänestä pidettiin, vaikk'ei rakastettu, häneen luotettiin, vaikk'ei -häntä erittäin suosittu. Hänestä tuli kirkonisännöitsijä, yleisten -rahastojen hoitaja ja omaa etuaan etsimättä hän näytti uutterasti -harrastavan yhteistä parasta. Ja ihmiset sanoivatkin aina julki suuren -ilonsa siitä, että maailmassa saattoi menestyä niinkin jalo olento kuin -Josiah Bonnithorne. - -Mutta oli Cumberlannissa kuitenkin mies, joka tunsi herra Bonnithornen -kiireestä kantapäähän. Se mies oli Hugh Ritson. Kertaakaan nämä kaksi -eivät pettäneet toisiansa. - -Kun Bonnithorne jätti hiilenpolttajan, hän kulki sitä tietä, joka vei -Newlannin joen yli ja kääntyi Ankerias-kallioille päin. Siten hän -joutui ihan lähelle urheilijoita. Hän sattui juuri kuulemaan laakson -väen naurun, kun kerjäläinen kertoi, että hän oli nähnyt Paul Ritsonin -Hendonissa. Hetkistä myöhemmin hän kohtasi Hugh Ritsonin tiellä. -Tervehdys oli lyhyt ja kursailematon, kun nämä kaksi toisensa tapasivat. - -"Sinun isäsi on kutsunut minua", sanoi Bonnithorne. - -"Mitä varten?" kysyi Hugh Ritson. - -"Sitä minä en vielä tiedä." - -He kulkivat vähän matkaa puhumatta mitään. Sitten asianajaja käänsi -aina hymyilevät kasvonsa toiseen ja sanoi pehmeällä äänellänsä: - -"Minä olen juuri nähnyt sinun pikku ystäväsi. Hän näyttää kalpealta, -pikku raukka! Jotakin täytyy tehdä ja pian." - -Hugh Ritsonin kasvot lensivät hohtavanpunaisiksi. Hänen silmänsä -painuivat maahan. - -"Älkäämme puhuko enempää siitä", hän sanoi hiljaa. "Minä näin häntä -eilen. Sitten siinä on hänen isänsä, onneton, murtunut raukka! Sitä ei -voi sietää." - -"Sellaista minä en olisi uskonut sinusta", herra Bonnithorne puhui -kylmästi ja hymyili. - -"Sitäpaitsi, minua hävettää. Koko juttu on niin alhainen", sanoi Hugh -Ritson. "Mikä hitonmoinen metakka siitä eto asiasta nouseekaan!" - -"Niinpä niin, pidä sinä varasi! Miksi sinä oletkin kahdella päällä? -Sinuun sopii hyvin sananlasku kissasta ja kalasta." - -"Minun vereni ei ole kyllin vahvaa. Minä en voi tehdä sitä." - -"Miksi sinä sitten ehdotit sitä? Oliko se ajatus minun vai sinun? Minä -tahdoin pelastaa tytön häpeästä. Täällä hänellä on pataljoonittain -häpäisijöitä. Lähetä tyttö pois, niin sinä riistät heiltä hyvän juorun -aiheen." - -"Se ei ole välttämätöntä. Tiedäthän, että minä olen ennakkoluulojen -yläpuolella." Hugh Ritson madalti ääntänsä ja puhui ihan rintansa -pohjasta. "Pahimmassa tapauksessa minä voin naida hänet." - -Herra Bonnithorne naurahti kevyesti. - -"Ha, hahaa! Ja mikä hitonmoinen metakka juuri siitä pikku jutusta -nousee?" - -Hugh Ritson kiivastui hiukan. - -"Miksi en? Onko hän köyhä? Millainen niinä sitten olen? Sivistymätön? -Mitä sivistyksellä on minun kanssani tekemistä? Yksinkertainen olento, -kokonaan sydäntä eikä päätä? Jumalan kiitos, että niin on!" - -Sinä hetkenä kaikui etäältä tytön nauru. Se tuntui helmikirkkaana -pulppuavan riemukkaan sydämen syvyyksistä. Hugh Ritsonin kalpeat kasvot -punastuivat hieman ja hän veti raskaasti henkeä. - -Herra Bonnithorne nyökkäsi päällään sinne päin, mistä ääni kuului ja -sanoi pehmeästi: "Ystävämme Gretakin on tuolla tänään." - -"On", sanoi Hugh hyvin hiljaa. - -Taas ystävykset kulkivat aivan ääneti jonkun matkaa. - -"Tuskinpa sinun kannattaa puhua noin sairaalloisella tavalla", sanoi -Bonnithorne, ja äänessä kaikui katkera suuttumus. "Sinä asetut -katsomaan asioita väärältä näkökannalta. Sinä et rakasta sitä pikku -olentoa." - -Hugh Ritsonin otsa rypistyi ja hän sanoi: "Jos minä olen yhden tyhmän -työn kautta ajanut elämäni karille, eipä sillä väliä. En ole korkealta -kaatunut. Minä olen onnettomuuteen tuomittu mies." - -"Anteeks', herraseni! Minä luulin, että sinä vielä olit kovin nuori", -sanoi herra Bonnithorne. - -"Mitä minä olen isäni talossa? Hän ei vähimmässäkään määrässä näytä -tahtovan auttaa minua riippumattomaan asemaan elämässä." - -"Tässähän ovat maat. Sinun isäsi täytyy olla rikas mies." - -"Ja minä olen toinen poika." - -"Entäs sitten?" - -Hugh Ritson kohotti äkkiä katseensa. - -"Mitä sinä tarkoitat?" - -"Sinä sanot olevasi toinen poika." - -"Ja mitä sitten?" - -"Eivätkö asiasi olisi niin pahasti, jos sinä et olisi toinen poika." - -"Totuuden nimessä, puhukaamme selvään. Minun veljeni Paul on elossa." - -Herra Bonnithorne nyökkäsi päällään pari kolme kertaa ja virkahti -kylmästi: "Tiedätkö sinä, että veljesi ajattelee mennä naimisiin Gretan -kanssa?" - -"Olen kuullut siitä." - -Taas punastuivat Hugh Ritsonin kasvot. Hänen matala äänensä värisi. - -"Enkö minä ole koskaan kertonut sinulle Gretan isän omituisesta -jälkisäädöksestä?" - -"Et koskaan." - -"Minun onneton ystäväni Robert Lowther jätti poikaansa koskevan -jälkisäädöksen ja tämä poika oli Gretan velipuoli." - -"Äpäräpoika?" - -"Ei aivan. Lowther otti vaimokseen pojan äidin", sanoi Bonnithorne. - -"Otti hänet vaimokseen? No, silloinhan poika oli isänsä perijä?" - -"Ei." - -Hugh Ritson näytti hämmästyneeltä. - -"Tyttö oli katolinen, Lowther protestantti. Katolinen pappi vihki -heidät Irlannissa. Se ei ollut pätevä avioliitto Englannin lain mukaan." - -Hugh hymyili julmasti. - -"Ja Lowther peruutti tuon avioliiton?" - -"Hän oli rakastunut", alkoi herra Bonnithorne. - -"Tällä kertaa perijättäreen?" sitä seurasi ilkeä nauru. - -Herra Bonnithorne nyökkäsi. "Gretan äitiin. Niinpä hän --" - -"Hylkäsi ensimmäisen vaimonsa", keskeytti Hugh Ritson taas. - -Herra Bonnithorne pudisti päätään viattomin ilmein. - -"Vaimonsa? No, hän jätti hänet." - -"Sinä puhuit pojasta. Oliko heillä poika?" - -"Oli", sanoi herra Bonnithorne, "ja kun nainen ja lapsi... katosivat --" - -"Juuri niin", sanoi Hugh Ritson ja hymyili. "Mitä Lowther silloin teki?" - -"Meni uusiin naimisiin ja sai tyttären -- Gretan." - -"Mutta entäs se jälkisäädös?" - -"Omantunnon puhdistamiseksi", sanoi Bonnithorne ja irvisti ikeniänsä. - -Hugh Ritson naurahti kevyesti. - -"Siis jonkunlaista hullun veroa, jota rahaministeri kantaa nimellä: -'Tilapäisiä tuloja'." - -"Juuri niin -- Lowther ei vain ole niitä sinne lähettänyt." - -"Kaikissa tapauksissa hän on menetellyt kuin suuri roisto", sanoi Hugh -Ritson. - -"Totta, ja hän tunsi katumusta. Toisen naimisensa jälkeen hän pani -ihmiset etsimään vaimoansa ja lastansa. Mutta koskaan ei heitä -löydetty. Hänen viimeisiä päiviänsä varjostivat hänen nuoruutensa -hairahdukset. Minä uskon, että hän kuoli murtunein sydämin. -Testamentissaan -- minä kirjoitin sen hänelle -- hän jätti summan -pojalleen ensimmäisestä aviosta, jos tämä poika joskus löydettäisiin." - -Hugh Ritson nauroi pilkallisesti. - -"Minusta hän oli hullu. Roistot ovat tavallisesti myöskin hulluja." - -"Tavallisesti; olen usein pannut sen merkille", sanoi herra Bonnithorne. - -"Mitä iloa voisi jollekulle ihmiselle tuottaa mennä etsimään jonkun -hullun ja hylätyn vaimon poikaa?" - -"Hullu", vastasi herra Bonnithorne, "oli kyllin järjetön tehdäkseen -sellaisen säädöksen, että ellei poikaa löydettäisi, ennenkuin Greta -tulee täysikäiseksi, jälkisäädöksen summa olisi kaksinkertaisena -maksettava poikain orpokodille." - -Tämä huomautus sai Hugh Ritsonin kunnioittamaan kuolleen miehen järjen -terävyyttä. - -"Senvuoksi on siis perheelle hyödyllistä jälkisäädöksen määräyksen -mukaan koettaa löytää Gretan velipuoli", hän sanoi sovittaen heti -paikalla yhteen kaikki tämän asian yhteydessä olevat seikat. - -"Jos hän on elossa; ellei, niin ainakin on saatava varmuus hänen -kuolemastaan." - -Taas kulkivat miehet jonkun matkaa ja saapuivat paikalle, josta kääntyi -käytävä puiden välistä pilkottavaan taloon vuoren juurella. Nuorempi -mies kääntyi varmoin askelin käymään sitä. - -"Mutta minä en voi käsittää, mitä kaikki tämä minua hyödyttää. Kun minä -sanoin, että minä olen toinen poika, sinä --" - -"Minulla tuskin on ollut vähintäkään apua etsinnässäni", virkkoi herra -Bonnithorne. Taas hetken asteltuansa: "Olen löytänyt vain medaljongissa -olevan valokuvan ensimmäisestä vaimosta", herra Bonnithorne alkoi -kaivaa povitaskuansa. - -"Minun veljeni Paul elää. Mitä mahdollisuutta --" - -"Tässä se on", sanoi herra Bonnithorne näyttäen pientä valokuvaa. - -Hugh Ritson otti sen osoittaen sangen vähän mielenkiintoa. - -"Tämähän on jonkun nunnan valokuva", hän virkkoi, kun hänen katseensa -oli sattunut siihen ja hän huomasi viitan ja hunnun. - -"Kokeilija -- niin, se hän oli, ennenkuin Lowther kohtasi hänet", sanoi -herra Bonnithorne. - -Sitten Hugh Ritson pysähtyi. Hän tutki tarkasti valokuvaa ja katseli -vuoroin sitä, vuoroin taas asianajajaa. Hänen kylmäverisyytensä, jonka -hän tähän asti oli säilyttänyt, näytti kokonaan hänet jättäneen. Kuva -vapisi hänen kädessään. Herra Bonnithorne ei näyttänyt ollenkaan -huomaavan hänen kiihkoansa. - -"Olisiko se otaksuma? Varmasti sen täytyy olla otaksuma!" hän mutisi. - -Sitten hän kysyi ääneen, mikä oli ollut nunnan nimi. - -"Ormerod." - -Tämä tieto sai hänet hätkähtämään. "Ormerod -- kuinka kummallista!" -Huudahdus tuntui päässeen melkein hänen tietämättään, ehdottomasti. -"Miksi kummallista?" -- Hugh Ritson ei heti vastannut. "Hänen -ristimänimensä?" - -"Grace." - -"Grace Ormerod? Kas, sinun kai täytynee tietää, että Grace Ormerod -sattuu olemaan minun äitini tyttönimi!" - -"Sinä näytät tuntevan valokuvan." - -Hugh Ritson oli saanut takaisin mielenmalttinsa. Hän koetti näyttää -välinpitämättömältä. - -"No niin, ehkä -- ei, en tietenkään, en!" hän sanoi vihdoin kiivaasti. - -Sydämessään hänellä oli toinen vastaus. Hän ajatteli sinä hetkenä, kun -loi silmänsä valokuvaan, että se näytti -- näytti pikkuisen -- hänen -oman äitinsä kuvalta. - -He jatkoivat matkaansa. Herra Bonnithornen ikuinen hymy katosi hänen -huuliltansa. Kohottaen äänensä melkein liian kovaksi hän sanoi: - -"Samalla on tässä toinenkin merkillinen sattuma. Haluaisitko tietää, -mikä oli Grace Ormerodin ja Robert Lowtherin pojan nimi?" - -Hugh Ritsonin sydän oli pakahtua, mutta onnistuen säilyttämään -ulkonaisen välinpitämättömyytensä hän murahti: - -"Hyvä, anna kuulua!" - -"Paul." - -Nimi meni kuin nuoli hänen lävitsensä. Sitten hän sanoi melkein -masentuneena: - -"Greta Lowtherin velipuoli siis, missä hän lieneekin, on nimeltään --" - -"Paul Lowther", sanoi Bonnithorne. "Mutta", hän lisäsi äkkiä vilkaisten -toisen kasvoihin, "hän voi -- minä sanon, hän _voi_ -- esiintyä -toisella nimellä -- Paul jotakin muuta, esimerkiksi." - -"Varmaankin -- luonnollisesti -- niin -- niin", mutisi Hugh Ritson. -Koko hänen läpitunkematon kylmäverisyytensä oli hävinnyt. - -He olivat saapuneet talon eteen ja olivat nyt rakennusten ympäröimässä, -kivitetyssä pihassa. Se oli Ritsonien koti, tunnettu nimellä Ghyll, -ikivanha talo, jonka suuret suojat kimbrit olivat rakentaneet harmaasta -kivestä ja liuskakivestä. Savukierteet kohosivat laiskasti kirkkaalle -taivaalle muutamasta piipusta. Hämähäkki oli kutonut hienon verkkonsa -ruusupensaasta toiseen leveän portaan yli, ja loistava perhonen koetti -juuri päästä siitä läpi. Hanhien kaakatus kuului takapihalta. - -"Robert Lowther oli Grace Ormerodin lapsen isä?" kysyi Hugh Ritson muun -puheen jatkoksi. - -"Hänen poikansa Paulin isä." - -"Ja Greta on hänen tyttärensä? Niinkö on asia?" - -"Niin on -- Paulin sisarpuoli." - -Hugh Ritson katsoi suoraan herra Bonnithornen kasvoihin. - -"Ja minkä ikäinen pitäisi Paul Lowtherin nyt olla"? - -"Tjaa, vanhempi kuin sinä luonnollisesti. Ehkäpä yhtä vanha -- niin, -ehkä yhtä vanha -- juuri yhtä vanha kuin sinun veljesi." - -Hugh Ritsonin epävarma jalka astui raskaasti kiville. Hänen huulensa -vapisivat. Hetkisen näytti kuin jokin olisi hänet hurmannut. Sitten hän -pyörähti ympäri ja mutisi: - -"Lörpötystä! Se ei voi olla uskottavaa! Häväistä siten koti, se voisi -loukata miestä, taivas tietää, kuinka syvästi." - -Herra Bonnithorne katsoi häneen kysyvästi. - -"Anteeks', minä en voi ymmärtää, käyttääkseni sinun sanojasi, mitä tuo -viimeinen aprikointi sinua hyödyttää." - -"Herra Bonnithorne", sanoi Hugh Ritson ojentaen kätensä, "sinä ja minä -olemme olleet hyviä ystäviä, emmekös ole?" - -"Oh, parhaimmat ystävät!" - -"Jonakin joutilaana hetkenä, kun minä olen saanut aikaa miettiä tätä, -minä haluan puhua siitä vielä sinun kanssasi." - -Herra Bonnithorne hymyili hyväksyvästi. - -"Ja ennen sitä", hän sanoi pehmeästi, "lähetä se onneton pikku raukka -täältä pois." - -Hugh Ritsonin katse painui maahan ja ääni kävi syvemmäksi. - -"Onneton pikku raukka! Olen pahoillani -- hyvin pahoillani." - -"Gretan ja hänen rakkautensa vuoksi -- varmaankin --" - -Herra Bonnithorne jätti lauseensa täyttämättä ja nyökäytti -merkitsevästi päätänsä. - -"Minun isäni on karjapihassa", sanoi Hugh Ritson. "Sinä ehdit hänet -kyllä nähdä. Tule tätä tietä." - - * * * * * - -Varjot laaksossa olivat pidentyneet. Purppurainen rusko leikitteli -kaukaisilla huipuilla, ja synkkä, tumma sini asettui räystäitten alle. -Yksinäinen varis lennähteli hämärtyvässä illassa päästellen silloin -tällöin ilmoille yksitoikkoisen sävelensä. Illan yhä hämärtyessä saapui -kaksi vanhanpuoleista henkilöä pihaan. - - - - -IV LUKU. - - -"Olispa aika, että se kelpo herra Bonnithorne olis jo täällä", sanoi -Allan Ritson. - -"Mitä varten sinä kutsuit häntä tänne?" kysyi rouva Ritson matalalla -äänellä, joka oli hänelle luontainen. - -"Saahakseni sen testamenttiasian viimeinkin järjestetyksi. Onpahan -sitten yhtä huolta vähemmän ajateltavana, ja se onkin painanut mieltäni -kyllin kauan." - -Allan puhui kartellen, kuten mies, jota tuskalliset ajatukset ovat -painaneet liian kauan. Toivo saada vihdoinkin vapautua näistä -epämieluisista mietteistä näytti rohkaisevan häntä, vaikka tarkka -katselija olisi huomannut, että se helpotus saattoi olla otaksuttu -mieluumminkin kuin todellinen. - -Rouva Ritson ei yrittänytkään näyttää välinpitämättömältä. Hänen vakava -katseensa tuli vieläkin vakavammaksi ja hänen pehmeä äänensä yhä -pehmeämmäksi, kun hän sanoi: - -"Jos sitten, kun se on saatu järjestetyksi, poistuisivat pilvet, jotka -ovat pimittäneet elämämme taivasta, olisi kaikki hyvin. Mutta ne eivät -ikinä hajoa." - -Allan Ritson käänsi päänsä sivulle koettaen hymyillä, mutta -pilvet eivät olleet karkoittaneet aurinkoa niin tarkkaan hänen -viljapelloiltaan, kuin hymy oli kadonnut hänen ryppyisiltä kasvoiltansa. - -"Tule, elä vaivoo ihtees ennee sillä! Kun min' oon tehnyt testamenttin' -ja asettanut Paulin samanarvoiseksi toisen poijan kanssa, ei kukkaan -voi juoruta mittään kun vain emme ite kerro." - -Rouva Ritson katsoi hänen kasvoihinsa surullisin ilmein. - -"Taivas tietää, Allan", hän sanoi, "ja mustat pilvet kerääntyvät yhä." - -Vanha mies astui pari askelta kivistä käytävää ja hänen päänsä painui -alas. Ääni syveni. - -"Puhut oikeen, äiti", hän sanoi, "sinä sanot oikeen. Se raskauttaa -minui vanhuutenipäiviä ja -- sinun myös!" hän otti vielä pari askelta -ja lisäsi: "Eikä mikkään asianajaja voi poistaa niitä, ei -- ei nyt -enee. Totta, äiti, meijän pilvet eivät oo kauaan sataneet -- mutta -vähät siitä", kohottaen katseensa ja samalla äänensäkin, "meillä -on ollut hyviäkin vuosia, vaikkakin nisujen seassa olemme saaneet -ohakkeitakin joskus korjata." - -"Niin, onhan meillä ollut onnellisiakin päiviä", sanoi rouva Ritson. - -Juuri tällä hetkellä kuului laakson takaa huvittelijoitten iloisia -ääniä ja viulun viehättäviä säveleitä. Allan Ritson kohotti päänsä, -nyökkäsi huolettomasti ja hymyili heikosti, vaikkakin sumentava pilvi -oli kerääntynyt hänen silmiensä ympärille. - -"Tuolla ne ovat -- painien ja ilakoijen. Muistelen aikaa, jolloin ei -ollut Cumberlannissa toista miestä, joka olis uskaltanna kanssani -kilpaan lähtee. Siitä on nyt monta pitkee vuotta. Ja nyt meijän Paul -hallihtee useimmat niistä -- niin, niin hän tekkee." - -Viulu soitti erästä vanhaa kansantanssia. Vanha mies kuunteli: hänen -kasvonsa kirkastuivat, hän kohotti iloisesti jalkaansa ja teki -kädellään notkean liikkeen. - -Sinä hetkenä kaikui ilman läpi iloinen nauru. Se oli samaa sydämen -riemukasta musiikkia, jonka Hugh Ritson ja herra Bonnithorne olivat -kuulleet tiellä. - -Surun jälki oli kadonnut Allanin kasvoilta ja hänen äänensä soi -sydämellisenä, kun hän sanoi: - -"Se on Gretan nauru -- aivan varmaan! Mikä hilpeä tyttönen hän onkaan! -Minä rakastan iloisia tyttöjä -- ilo voittaa ja viehättää!" - -"Totta", sanoi rouva Ritson, "Greta on ihastuttava tyttö." - -Tuskin se oli sanottu, kun nuori tyttö hyökkäsi heidän luokseen -hengästyneenä ja kuitenkin nauraen; kääntäen päänsä sivulle hän karjui: - -"Eläköön! Hävinnyt, herraseni! Eläköön!" - -Se oli Greta Lowther: kaksikymmenvuotias, vaaleatukkainen tyttö, -jonka vilkkaissa ruskeissa silmissä asui aina loistava hyvätuuli. -Punoittavilla kasvoilla säteili riemukas hymy ja voimakas elämänhalu -- -hän oli kuin villi ruusu parhaimmassa kukoistuksessaan. - -"Minä olen voittanut hänet", hän sanoi, "hän aikoi kiertää Istuinkiven -kautta siihen, kun minä kulkisin Tuulensuun harjun yli, minä olin -valtatiellä, ennenkuin hän oli ehtinyt sillalle." - -Sitten hän juoksi nurkan ympäri ja päästettyään irti olkihattunsa -heilutti sitä ilmassa päänsä ympäri huutaen voiton riemulla: - -"Huraa, huraa, hävinnyt, herraseni, hävinnyt!" - -Paul Ritson tuli vuorta alas kahden kyynärän askelilla. - -"Ai, sinä nuori veijari -- sinä petit minut!" hän huudahti pysähtyen ja -vetäen kiivaasti henkeänsä. - -"Petit?" sanoi Greta ilakoiden. - -"Sinun piti koskea rovioon Tuulensuussa, mutta sinä et mennyt sadankaan -kyynärän päähän siitä." - -"Rovioon? Tuulensuussa?" sanoi tyttö, ja kummastunut ilme levisi hänen -rakastettaville kasvoillensa. - -Paul kuivasi otsansa ja pudisti päätänsä, niinkuin tämä ihastuttava -petos olisi tehnyt hänet hyvinkin vakavaksi. - -"Nyt, Greta, nyt, nyt -- kiltisti --" - -Greta katseli ympärilleen kuin säikähtänyt karitsa. - -"Äiti", sanoi Paul, "hän pääsi minusta varkain edelle." - -"Hän oli varas, uskokaa minua, ettekös uskokin?" - -"Minä? Miksi, eläissäni en ole mitään varastanut -- käytin vain -tilaisuutta hyväkseni." - -"Ja mikä tilaisuus se oli, ole hyvä", sanoi Greta mahdollisimman -viattomin ilmein. - -Paul harppasi hänen sivulleen ja kuiskasi jotakin hänen olkansa yli. -Silloin tyttö katsoi häntä ja sanoi samalla kuin hymy välähti hänen -kasvoillansa: - -"Älä sano niin! Äläkä myöskään ole aivan varma siitä. Minä varmasti en -ole koskaan kuullut sellaisesta varkaudesta." - -"Sittenpä sinä saat siitä kuulla", sanoi Paul pannen kätensä hänen -kaulalleen ja taputtaen häntä poskelle. - -Hetkiseksi yhtyivät vallattomat huulet ruusunpunaisiin. Vanha Allan -poikamainen pilke silmissään oli keksivinään heidät etäämmältä. - -"Ai, mitäs siellä on?" hän sanoi. "Ovatko nuorten kisat tänne -siirtyneet?" - -Greta pyörähti irti toisen sylistä. - -"Kuinka sinä voit -- ja kaikki ihmiset näkevät. He voivat vielä luulla, -että me -- että me olemme --" - -Paul tuli jäljessä, käänsi päänsä olkansa yli ja sanoi: - -"Ja emmekö me sitten ole?" - -"He ovat toistensa arvoiset, äiti, vai mitä?" sanoi Allan kääntyen -vaimoonsa. "Heistä tulee komea pari, kuten ihmiset sanovat. -- Greta, -poika on hirveä tomppeli, eikös olekin?" - -Greta astui vanhan miehen viereen ja laski tuttavallisesti kätensä -hänen käsivarrelleen. Samana hetkenä Paulkin tuli isänsä rinnalle. -Allan taputti poikaansa olalle. - -"Sinä hirveä, pitkä tomppeli", hän sanoi ja nauroi sydämellisesti. -Kaikki varjot, jotka olivat sumentaneet hänen taivastaan, olivat nyt -kadonneet. "Ja kuinka voi kirkkoherra Christian?" hän kysyi toisella -äänellä. - -"Hyvin, oikein hyvin, ja yhtä rakastettava vanha ystävä kuin ennenkin", -vastasi Greta. - -"Hän on sekä isä että äiti sinulle, tyttöseni. En koskaan tuntenna -sinun omaa isääsi. Hän oli kuollu, ennenkö me tultiin näille main. Ja -sinun äitisi myöskin, Jumala häntä siunatkoon! hänkin on nyt kuollut. -Mutta jos tämä minun poikani, tämä Paul, tämä pitkä --. Ah, tuollahan -onkin herra Bonnithorne ja myöskin Hughie." - -Asianajajan ja Hugh Ritsonin ilmestyminen keskeytti sen rangaistuksen -uhkauksen, joka tuntui juuri olevan livahtamassa vanhan miehen huulilta. - -Hugh Ritson oli heti päässyt selville tilanteesta. Tyttö nojasi -hänen isänsä käteen; puhdas, pehmyt poski oli aivan vanhan miehen -päivettyneitten, tummien ja vieläkin kauniitten kasvojen vieressä; -kohotetusta katseesta loisti syvä tunne, huulet olivat puoliksi auki -ja niiden välistä loisti valkoisten hampaitten rivi kuin helminauha; -ja kun hän käänsi katseensa Pauliin, joka hymyili hänelle, ilmeni -siinä vallattomuutta, moitetta ja rakkautta; väljän puvun kaulus -jätti paljaaksi kaulan ja käsivarret ja rinta nousi ja laski äskeisen -kiihtymisen vuoksi -- kaiken tuon Hugh näki yhdellä silmäyksellä ja -hänen rintansa oli pakahtua. Hänen kalpeat kasvonsa kävivät valkeiksi -ja hänen epävarma jalkansa astui raskaasti kiville. - -Allan pudisti herra Bonnithornen kättä ja kääntyi sitten poikiinsa. -"Tulkaa, te kaksi poikaa ette ole olleet hyviä ystäviä viime aikoina -ja se on tuottanna raskasta surua sekä teijän äijillenne että minulle. -Teitä ei ole tehty saman kaavan mukkaan. Mutta teijän täytyy sopia -riitanne vanhempienne vuoksi, jos ei muuten." - -Näin sanoen hän ojensi molemmille kätensä, aivan kuin yhdistääkseen -heidän kätensä. Hugh teki vastustavan ilmeen. - -"Minulla ei ole mitään riitoja sovittavana", hän sanoi kääntyen pois. - -Paul ojensi kätensä. "Pudista tuota, Hugh", hän sanoi. Hugh työnsi -ilmeisellä kylmyydellä pois tarjotun käden. - -Paul katsoi veljensä kasvoihin hetkisen ja sanoi: "Mitä hyödyttää pitää -vihaa? Se on kuin jokin satujen kummitus, joka syö kaiken muun." - -Hugh Ritsonin huulet värähtivät tuskin huomattavasti, mutta mitään -virkkamatta hän kääntyi pois. Pää painuneena alas rinnalle hän asteli -porrasta kohti. - -"Seis." - -Se oli vanhan Allanin ääni. Syvä ääni ilmaisi harmin, joka kiehui hänen -sisällänsä. Hänen kasvonsa punoittivat, hänen silmänsä leimusivat, -hänen huulensa vapisivat. - -"Tule takaisin ja purista veljesi kättä kunnollisesti." Hugh Ritson -silmäsi ympärilleen ja seisoi epävarmana toisella jalallaan. - -"Miksi tänään paremmin kuin eilen tai huomenna?" hän sanoi kylmästi. - -"Tule takaisin, minä sanon sinulle!" huusi vanha mies tulistuneena. - -Hugh pysyi liikahtamatta paikallaan ja sanoi hiljaa tavallisella -äänellään: "Minä en ole enää lapsi." - -"Käyttäy sitten kuin mies, äläkä kuin pieksetty koira." - -Väristys kävi salaa nuoren miehen läpi päästä jalkoihin. Hänen silmänsä -äkkiä leimahtivat. Sitten hilliten itsensä hän sanoi: - -"Yksinpä koirakin voisi suuttua tuollaisesta puheesta, herra." - -Greta oli siirtynyt syrjään päästäkseen katselemasta tätä kiusallista -näytelmää, ja hetkisen Hugh Ritsonin silmät seurasivat häntä. - -"Minä en taho nähä riitaa ja toraa omassa talossani", huusi vanha -mies murtuneella äänellä. "Niien, jotka assuuvat siinä, täytyy elää -sovinnossa; jotka tahtoovat sottaa, saavat männä." - -Hugh Ritson ei voinut kestää enempää. - -"Ja mitä on teidän talonne minulle, herra? Mitä se on tehnyt minun -hyväkseni? Maailma on avara." - -Vanha Allan oli hämmästynyt. Vaieten, mykkänä, suurin silmin hän -katseli ympärillään olevien kasvoja. Sitten hän epäselvällä, -vapisevalla äänellä huusi: - -"Purista veljesi kättä tai sinulla ei ole veljeä hänessä." - -"Ehk'ei", sanoi Hugh hyvin hiljaa. - -"Purista kättä, minä sanon sinulle." Vanha mies puristi kätensä -nyrkkiin. Hänen ruumiinsa jokainen jäsen vapisi. - -Hänen poikansa huulet olivat yhteen puristetut; hän ei vastannut mitään. - -Sitten vanha mies sieppasi kepin herra Bonnithornen kädestä. Silloin -Hugh kohotti äkkiä silmänsä, kunnes ne kohtasivat hänen isänsä katseen. -Allan masentui. Keppi putosi hänen kädestään. Pyörähtäen ympäri Hugh -lähti taloon. - -"Tule takaisin, tule takaisin, poikani... Hughie... tule takaisin!" -vanha mies nyyhkytti. Mutta mitään vastausta ei kuulunut. - -"Allan, ole kärsivällinen, anna hänelle anteeksi; hän kyllä pyytää -sinulta anteeksi", sanoi rouva Ritson. - -Paul ja Greta olivat pujahtaneet tiehensä. Vanha mies oli nyt aivan -mykkä ja hänen silmänsä olivat painuneet alas ja uivat kyynelissä. - -"Kaikki kääntyy hyväksi, jos Jumala suo", sanoi rouva Ritson. "Muista, -häntä on kovasti koeteltu, poikaparkaa. Hän on odottanut, että sinä -tekisit jotakin hänen hyväksensä." - -"Ja minä aioin teliä -- ja minä toellakin aioin tehä", vastasi isä -itkun murtamalla äänellä. - -"Mutta sinä olet siirtänyt sitä päivästä päivään, kuten kaikkea -muutakin." - -Allan kohotti sumean katseensa vaimonsa kasvoihin. "Jos tämän olisi -tehnyt toinen poika, minä ehkä olisin voinut sen kestää", hän sanoi -liikutettuna. - -Herra Bonnithorne seisoen syrjässä oli raaputtanut kivitystä -jalallansa. Hän kohotti nyt katseensa ja sanoi: "Ja niinpä, herra -Ritson, ihmiset sanovatkin, että te olette aina enemmän suosinut -vanhempaa poikaanne." - -Vanhan miehen tuijottava katse pysähtyi hetkeksi asianajajaan, mutta -hän ei puhunut mitään, vaan seurasi kiusallinen äänettömyys. - -"Minä haluan puhua nyt herra Bonnithornen kanssa, äiti", sanoi herra -Ritson. Hän oli tyynempi nyt. Rouva Ritson astui sisään. - -Allan Ritson ja asianajaja seurasivat häntä astuen sisään pieneen -saliin eteisestä oikealle. Se oli hieno huone, täynnä menneen ajan -muistoja. Lattia oli kiilloitettua mustaa tammea, peitetty nahoilla; -katto oli tammineliöistä, ja vahvat tammiset niskahirretkin oli -asetettu niin, että ne muodostivat suuria neliöitä. Seinillä oli -kirkasvärisiä tammisia kaappeja, joiden etuosaan oli leikattu -kömpelöitä kuvioita, ja seinät olivat valkaistut ja koristetut -mustalla ja valkealla. Huonekalut olivat vanhat ja raskaat. Suuressa -akkunansyvennyksessä oli rukki. Kärpänen surisi katossa ja auringon -kajastus vielä kuvastui lattialle. Miehet istuutuivat. - -"Minä olen kutsunut teijät, herra Bonnithorne, tehäkseni -testamenttini", sanoi vanha mies. Asianajaja hymyili. - -"Vanha totuushan on, että viivyttely lakiasioissa on samaa kuin polttaa -kynttilää päivällä; kun yö tulee, on se silloin hiileksi palanut." - -Vanha mies välitti vähät tästä huomautuksesta. - -"Niin", hän sanoi, "mutta mitkään muitten menettelytavat eivät sovellu -minulle." - -Tämä vihjaus sai herra Bonnithornen heristämään korviansa. - -"Ja mitkä ovat teidät varsinaiset syynne?" hän kysyi. - -Allan näytti hajamieliseltä. Hän oli hetkisen ääneti ja sanoi sitten -hitaasti aivan kuin leikitellen ajatuksilla ja lauseparsilla: - -"No niin, teijän täytyy tietää... Minä tuskin tiijän, kuinka sen -sanoisin ... Niin, minun vanhin poikani Paul, kuten häntä sanotaan --" - -Vanha mies pysähtyi, hänen koko olentonsa muuttui yrmeäksi ja -epävarmaksi. Herra Bonnithorne kiiruhti apuun. - -"Niin, minä olen pelkkänä korvana. Teidän vanhin poikanne --" - -"Hän on -- hän on --" - -Ovi avautui, ja rouva Ritson astui huoneeseen jäljessään loordi Fisher. - -"Herra Ritson, teijän lampaanne, koko mustaposkinen lauma -Hindscarthilla, ovat murtautuneet ulos haa'asta ja kiipeilevät nyt -juuri kuilun reunamia", sanoi hiilenpolttaja. - -Vanha mies hypähti seisoalleen. - -"Minun täytyy mennä heti", hän sanoi. -- "Herra Bonnithorne, minun -täytyy jättää teijät, muuten minä menetän viisikymmentä parhaimmista -lampaistani kuiluihin." - -"Mää olin niin rohkee, että tulin sanomaa, kun näin, ankara jumalanilma -on tuloss'." - -"Se oli oikeen, Mattha, ja teit niinkuin hyvä naapuri ainakin. Tulen -mukaasi tuossa paikassa." - -Loordi Fisher astui ulos. - -"Voitteko te tavata minua täällä uuvvestaan kello kaheksan illalla?" - -Harmi kuvastui herra Bonnithornen kasvoilla, mutta nöyrästi hän -kuitenkin vastasi: - -"Olen aina valmis palvelemaan teitä, herra Ritson. Voin palata kello -kahdeksan." - -"Olkee hyvä." Sitten Allan kääntyen rouva Ritsoniin lisäsi: "Tarjoa -herra Bonnithornelle virvokkeita", ja hän kiiruhti hiilenpolttajan -jälkeen. Päästyään pihaan hän kutsui koiria. "Britz! Laddie! Se, seh! -Tulkaa, pojat, tulkaa, pojat, se, seh!" - -Hän kurkisti sisään muutamasta ulkohuoneen ovesta -- ja huudahti: -"Reuben, missäs sinä oot? Jouvvu ny' sukkelaan, ja tuo poika mukanas!" - -Seuraavana hetkenä nuori lammaspaimen ja karjapoika mukanaan kolme -paimenkoiraa saapuivat Allan Ritsonin luo pihaan. - -"Tulekkos vuorelle, Mattha?" kysyi vanha mies. - -"En, tältä päivältä saa riittää. Oon matkalla kotiin." - -"Hyvää yötä, ja kiitos!" - -Sitten joukko lähti kujaa myöten, miehet huudellen, koirat haukkuen. - -Kulkiessaan eteisen läpi herra Bonnithorne tapasi Hugh Ritsonin, joka -oli menossa ulos kasvoilla kova ilme ja pää alas painuneena. - -"Tahtoisitkos", kysyi asianajaja, "tietää, mitä varten minua on -kutsuttu tänne?" - -Hugh Ritson ei heti kohottanut katsettaan. - -"Tekemään hänen testamenttiansa", lisäsi herra Bonnithorne odottamatta -toisen vastausta. - -Nyt Hugh Ritson kohotti katseensa; hänen silmänsä leimahtivat, mutta -sen jälkeen hän meni ulos virkkamatta sanaakaan. - - - - -V LUKU. - - -Hugh Ritson oli kaksikymmenseitsen-vuotias. Hänen sileäksi ajettu -naamansa oli pitkä, kalpea ja yksilöllinen; nenävarsi oli leveä ja -sieraimet turpeat; huulilla asui päättävä ilme, silmät olivat suuret ja -välkkyvät, otsa leveä; keskellä päätä oleva jakaus erotti tummanruskean -tukan kahteen osaan ja se laskeusi pieninä aaltoina ohimoille. -Tavallisissa oloissa kasvoilla oli tuskallinen ilme ja jokaisessa -piirteessä kuvastui suuri sisäinen voima. Kokonaisuudessaan se ei -paljoa eronnut hienorotuisen hevosen päästä, jossa on syvät silmät -ja liikkuvat sieraimet. Hän oli keskikokoa pitempi ja vartalo oli -sopusuhtainen. Kun hän puhui, melkein hätkähti sitä kuullessaan, sillä -ääni oli liian matala ja syvä ollakseen lähtöisin tuonnäköisen miehen -rinnasta. Hänen ryhtinsä oli veltto, mikä johtui jonkinlaisesta lantion -lamaannuksesta. - -Koska hän oli cumbrilaisen tilanomistajan toinen poika, odotti -hän isältänsä vain pientä osaa ja senvuoksi hän oli valmistunut -kaivosinsinööriksi. Vietettyään muutamia kuukausia Cleatorin -rautakaivoksissa hän muutti kaksikymmenkaksi-vuotiaana Lontooseen -ilmoittautuen oppilaaksi kaivosopistoon Jermyn kadun varrella. -Siellä hän vietti neljä vuotta jakaen huoneen muutaman lakitieteen -ylioppilaan kanssa kirkkopuistossa. Hänen oleskelunsa Lontoossa kului -ilman seikkailuja. Harvapuheisena hänellä oli vähän ystäviä. Hänellä -oli luontaista taipumusta mietiskelyyn, mutta ponnistuksia hän ei -rakastanut. Häneltä puuttui fyysillistä tarmoa ja se lienee osiksi -ollut syynä hänen ryhtinsä velttouteen. Myöhään yöhön hän tahtoi -marssia rantoja pitkin: kaupungin vilkas elämä ja sen salaperäinen -hiljaisuus puolenyön jälkeen erikoisesti viehätti häntä. Näillä -matkoillaan hän tutustui elämän murjomiin, mitä omituisimpiin -olentoihin: yksi niistä oli persialainen ylimys, joka oli ollut -viimeisen shahin hovissa ja nyt piti pientä tupakkakauppaa muutaman -sivukadun varrella; niihin kuului myöskin muuan ranskalainen -maastakarkoitettu, joka oli kuulunut Ludvig Philippen seurapiiriin ja -nyt myyskenteli puolen pennyn sanomalehtiä. Muina aikoina Hugh tuskin -ollenkaan meni ulos ja hyvin harvoin häntä kukaan luokseen kutsui. - -Vain palvelijat, jotka näkivät hänet kaikkina aikoina ja kaikilla -tuulilla, näyttivät aavistavan, että tuon näennäisesti kylmän kuoren -alla piili kiihkeä luonne. Mutta itse hän tiesi, miten voimakas oli -intohimojen valta. Hän ei koskaan voinut katsella kaunista naista -kasvoihin tuntematta veren kuohuvan suonissaan, niin että pyörrytti. -Mutta yhtä voimakas kuin hänen intohimonsa, oli, yhtä luja oli myöskin -hänen tahtonsa. Hän piti itseään kurissa ja nelivuotisen Lontoossa -oleskelunsa aikana hänen oli melkein onnistunut tyynnyttää sielunsa -salaiset pohjavirrat. - -Kaksikymmenkuusi-vuotiaana hän palasi Cumberlandiin, kun hänellä oli -syytä otaksua, että hänen isänsä antaisi kaivosten johdon hänelle. -Vuosi oli nyt kuitenkin kulunut eikä mitään oltu tehty. Pettyneitten -toiveitten vuoksi hän oli tulemassa sairaaksi. Hänen vanhempi veljensä, -Paul, oli elänyt koko ikänsä maalla ja oli melkein luonnollista, että -hän perisi maat. Niin oli Hugh Ritson kuitenkin ajatellut, vaikk'ei -asioita oltu vielä lopullisesti järjestetty. Viikko seurasi viikkoa, -kuu kuuta, ja hänen sydämensä tuli katkeraksi. Hän oli melkein -päättänyt lopettaa tämän odotuksen. Oli tuleva päivä, jolloin hän ei -jaksaisi kestää kauempaa ja silloin hän tiesi joutuvansa tuuliajolle. - -Eräs tilapäinen sattuma päästi hänen intohimonsa valloilleen. Metsissä -kierrellessään hän kävi usein sammalikossa, jossa loordi Fisher -työskenteli kaivoksessaan. Varhaisena kesäaamuna oli hauska kahlata -lirisevän puron yli yksinäisessä seudussa. Eräänä aamuna hän tapasi -vanhan loordin tyttären pesemässä vaatteita purossa. Hän muisti, että -tämä ennen oli ollut herttainen, sievä kymmen- tai yksitoistavuotias -olento. Hän oli nyt kahdeksantoistavuotias tyttö, jonka kasvot olivat -kauniit, esiintyminen vaatimatonta ja koko olento todisti, ettei -hän ollut vielä nainen, mutta ei enää lapsikaan. Hänen äitinsä oli -äskettäin kuollut, hänen isänsä vietti päivänsä -- usein yönsäkin, -kun hiilihauta paloi -- vuorella, joten hän joutui enimmäkseen -elelemään yksin. Hugh Ritson piti hänen ystävällisistä vastauksistaan -ja harvoista, yksinkertaisista kysymyksistänsä. Niinpä hänelle tuli -tarpeeksi saada katsella tyttöä aamuisin ja hän tunsi pettyvänsä, ellei -saanut nähdä hänen nuoria, kauniita kasvojansa. Ollen itse hiljainen -mies hän kuunteli mielellänsä tytön nöyrää, vaatimatonta puhetta. Hänen -jäykkä katseensa saattoi heltyä sellaisina hetkinä ja saada hyväilevän -ilmeen. Tätä jatkui kuukausia eikä kertaakaan kumpikaan osoittanut -mitään liehakoinnin merkkejä. Ajan oloon Hugh Ritson kuitenkin tajusi, -että tytön sydän oli syttynyt. Jos hän tuli myöhään, tapasi hän hänet -nojaamassa portin yli katsellen haaveillen vihertävälle vuorelle, ja -kasvoilla hehkui kaihoisa puna. Turhaa on kertoa enempää Tyttö antautui -hänelle koko sydämestään ja sielustaan ja hän itse tunsi, että se -miinoitus, jonka hän oli ympärilleen rakentanut, oli räjähtänyt ja -hajonnut. - -Sitten tuli heräämys, ja Hugh Ritson huomasi liian myöhään, ettei hän -ollut koskaan rakastanut tätä yksinkertaista lasta, joka oli saanut -hänet päästämään irti hänen intohimojensa siteet, vaan toista naista. - -Tästä johtui ensimmäinen murhenäytelmä tämän, miehen elämässä. - -Nyt äskettäin hän oli saanut toisen tärkeän seikan aprikoidakseen. -Herra Bonnithornen juttu siitä, että Gretan isältä oli jälkisäädöksen -mukaan jäänyt poika erään Grace Ormerodin kanssa, sattui juuri siihen -aikaan, jolloin hän tunsi mielessään katkerinta pettymystä, ja siksi -hän helposti lankesi kiusaukseen "rehellisesti kokeilla", eikö saisi -asioita kääntymään mielensä mukaan. Jos se Grace Ormerode, joka oli -mennyt naimisiin Lowtherin kanssa, sattui olemaan hänen oma äitinsä, -silloin -- voi panna veikkaa siitä -- Paul oli Lowtherin poika. Jos -Paul oli Lowtherin poika, hän samalla oli Gretan velipuoli. Ellei -Paul ollut Allan Ritsonin poika, silloin hän, Hugh Ritson, oli isänsä -perillinen. - -Nykyisessä tunteitten pyörteessä hän ei joutanut tarkasti kysymään, -miten asiat todellisuudessa olivat. Hänelle riitti, kun olosuhteet -näyttivät kääntyneen hänelle edullisiksi ja se muutti koko maailman -hänen silmissään. - -Ensimmäinen tulos tästä muutoksesta oli, että hän huomaamattaan alkoi -katsoa onnetonta suhdettaan Mercy Fisheriin aivan toisin silmin. Mitkä -hänen aikaisemmat tunteensa olivat olleet, olemme jo nähneet. Nyt -hänestä koko juttu oli onneton "sattuma", joka herätti "hitonmoista -melua" ja ajatus "mennä naimisiin" tuntui hassulta hulluttelulta, -jolloin hän vain leikkisi "romaanien suuria rakastajoita" toisten -katsellessa sysihaudalta hänen hommiansa. - -Kun hän kulki herra Bonnithornen ohi Ghyllin eteisessä, hän oli -matkalla loordi Fisherin mökille. Hän näki edellään joukon, jossa -oli hänen isänsä ja hiilenpolttaja ja päästäkseen tapaamasta heitä -hän kulki Ankerias-kallion yli oikopolkua. Astuttuaan kiivaasti -yhden penikulman hän tuli valkeaksimaalatulle mökille, joka oli -kylän laidassa likellä sitä siltaa, joka kulki putouksen yli. Se -oli suloinen, yksinäinen paikka, jossa hiljaisuutta häiritsi vain -veden kohina, kyyhkysten kujerrus ylisillä ja rastaan laulu kosken -partaalla. Ilmassa tuntui turpeen raikas tuoksu. Talon edustalla oli -kiilanmuotoinen puutarha, jossa kasvoi enimmäkseen pähkinäpuita. -Tullessaan lähelle Hugh Ritson huomasi, että orava kurahti muutaman -puun haaraan. Tämä pieni olento keinutteli itseänsä vetreällä oksalla -laskien välistä tuuhean häntänsä pitkin oksaa ja raksutellen auki -pähkinöitä. Avatessaan pientä porttia Hugh Ritson keksi, että kissa -oli asettunut puunrungon taa vaanimaan oravan liikkeitä ja ehkä -käyttääkseen sen varomatonta urheilua hyväkseen. - -Hänen tullessaan puutarhaan Mercy kulki juuri sen yli kädessään -vesisanko, jota hän juuri lähteestä toi. Hän oli nähnyt tulijan ja -koetti kiiruhtaa sisään. Hugh seisahtui hänen eteensä, ja tyttö laski -sangon kädestänsä. Mercyn pää oli painunut hyvin alas ja kasvot olivat -karahtaneet hehkuvan punaisiksi. - -"Mercy", sanoi Hugh Ritson, "kaikki on järjestetty. Herra Bonnithorne -saattaa sinua junaan tänä iltana ja perille tultuasi tulee sinua -vastaan se henkilö, josta sinulle puhuin." - -Mercy kohotti silmänsä katsellen rukoillen hänen kasvoihinsa. - -"Ei tänään, Hugh", hän sanoi kuiskaten murtuneella äänellä; "anna minun -jäädä huomiseen." - -Hugh katseli häntä hetkisen vakavana ja kun hän sitten puhui, tuntui -hänen äänensä tytöstä kuin kahleitten kitinä. - -"Matka on tehtävä. Jokaisen viikon viivytys suurentaa vaaraa." - -Tytön katse painui taas ja kyyneleet alkoivat tippua ruskealle -käsivarrelle, jonka hän oli kohottanut. - -"Tule", sanoi toinen pehmeämmällä äänellä; "juna lähtee tunnin -kuluttua. Isäsi ei ole vielä tullut ja kylän asukkaat ovat melkein -kaikki urheilupaikalla. Sen parempi. Ota takkisi ja hattusi ja kulje -polkua Tammilehdon läpi. Sen laidassa herra Bonnithorne odottaa sinua." - -Tytön kyyneleet juoksivat nyt valtoinaan, vaikka hän puri huuliaan ja -koetti pidättää niitä. - -"Tule nyt, tule; tiedäthän, että juuri itse valitsit tämän." - -Seurasi äänettömyys. - -"En koskaan luullut, että olisi niin hirveän raskasta lähteä", virkkoi -tyttö vihdoin. - -Hugh hymyili heikosti ja jatkoi houkuttelevammalla äänellä. - -"Ethän sinä iäksi mene. Sinähän tulet takaisin turvassa ja onnellisena." - -Sanat kulkivat uudestaan ja uudestaan tyttöparan läpi. Hänen -ristissäolevat kätensä vapisivat huomattavasti ja hänen sormensa -nytkähtelivät suonenvedontapaisesti. Hetkisen kuluttua hän hieman -tyyntyi ja sanoi hiljaa: - -"Ei, minä en koskaan tule takaisin -- sen minä hyvin tiedän." Ja hänen -päänsä painui rinnalle ja sydäntä poltti kauheasti. "Minun täytyy -jättää kaikille hyvästit. Täällä olivat Betsy Jacksonin lapset -- minä -suutelin heitä kaikkia tänä aamuna, mutta en sanonut, miksi; pikku -Willy näytti tietävän ja itki niin katkerasti, pikkuinen raukka." - -Tämän tapauksen muisto liikutti tytön yksinkertaista sielua, niin -että lähteet kuohuivat yli äyräittensä ja lapsellinen ääni tukahtui -nyyhkytyksiin. - -Mies seisoi tuskan hymy huulillaan. Hän tuli lähemmä ja pyyhki pois -kyyneleet ja siveli hänen päätään koettaen saada hänet tyyntymään. - -Mercy kohotti äänensä. - -"Ja vielä sinun äitisi, enkä minä voi sanoa edes hänelle hyvästiä", hän -sanoi; "ja minun isäparkani, jolle minä en tohdi puhua mitään --" - -Hugh polki kärsimättömästi käytävää. - -"Tule, tule, Mercy, älä ole hupakko." - -Tyttö kohotti nuoret kasvonsa, jotka ennen olivat olleet kauniit kuin -päivä, mutta nyt olivat itkusta ja huolesta laihtuneet ja kalvenneet. -Hän otti Hughin nutun rintapielestä kiinni ja sisäisen voiman -pakottamana, jota hän ei näyttänyt voivan vastustaa, heitti toisen -kätensä hänen kaulaansa, kohotti kasvonsa, kunnes heidän huulensa -hipaisivat toisiansa ja heidän katseensa yhtyivät vakavasti hetkeksi. - -"Hugh", hän sanoi kiihkeästi, "rakastatko varmasti minua niin paljon, -että poissaollessanikin muistat minua? -- oletko sinä oikein, oikein -varma?" - -"Olen, olen; ole varma siitä", Hugh sanoi hellästi. - -Hugh irroitti hänen kätensä. - -"Ja tuletko sinä hakemaan minua sen jälkeen, kun --" - -Hän ei voinut sanoa lausetta loppuun. Hugh hymyili: "Kuinkas, tietysti, -tietysti." - -Tytön sormet vapisivat ja menivät ristiin; hänen poskensa hehkuivat. - -"Tietysti, totta kai." Hugh hymyili taas aivan kuin antaen anteeksi -tällaisen lapsellisen epäilyn. Sitten hän pani kätensä tytön olalle, -laski äänensä niin, että siinä oli sekä hellyyttä että vakavuutta ja -sanoi kääntäen tytön kirkastuvat kasvot puoleensa: "Kas niin, kas niin; -mene nyt laittautumaan valmiiksi." - -Tyttö pyyhki kiireesti kyyneleet silmistään ja näytti puoliksi -häpeilevältä, puoliksi hurmaavalta. - -"Minä menen juuri." - -"Sinä olet hyvä, pieni tyttö." - -Kuinka auringonpaiste palasikaan näiden sanojen mukana tytön sieluun! - -"Hyvästi toistaiseksi, Mercy -- vain toistaiseksi, tiedäthän." - -Mutta miten kiireesti sittenkin seurasivat varjot auringonpaistetta! - -Hugh näki kyynelten uudestaan kokoontuvan loistaviin silmiin ja tuli -muutaman askelen takaisin. - -"Vielä -- yksi hymy -- vain yksi pieni hymy!" Tyttö hymyili kyyneltensä -läpi. "Kas niin -- kas niin -- pikkuinen, rakas Mercy. Hyvästi, -hyvästi." - -Hugh kääntyi ympäri ja astui kiivaasti tiehensä. Kulkiessaan portista -hän ei voinut olla huomaamatta, että kissa salaa hiipi pähkinäpuun -juurelta pihaan päin lakastuva hymy pyöreällä naamallansa, ja oravan -häntä roikkui sen hampaitten välistä. - -Hugh Ritson oli lopuksi voittanut, mutta hänestä tuntui, kuin hän olisi -kärsinyt musertavan tappion. Hän oli voittanut oman miehuutensa ja nyt -hän tunsi luikkivansa voittonsa näyttämöltä tiehensä syvästi häveten. -Puhuessaan herra Bonnithornen kanssa hän oli alkanut tajuta, että oli -sekaantumassa johonkin hulluun ja alhaiseen, ja jos mikään tyttöä -koskeva ajatus hänessä oli voimakas, niin oli se tunne siitä, että tämä -hänen inhimillinen tyhmyytensä alensi hänen miehistä arvoansa. Hän oli -ajatellut uhmata yleistä mielipidettä. Mutta sitä hän nyt kuitenkin -tunsi pelkäävänsä enemmän kuin mitään muuta. Että mies joutui näin -epätasaiseen koetteluun naisen kanssa ja selvisi siitä voittajana -vain liehakoinnin ja petoksen avulla, oli enemmän kuin julmaa: se oli -raakaa. Tätäkin sanontaa hän olisi voinut sietää niin paljon, kuin -se koski naisen kärsimystä, mutta pahempaa hänestä oli, että se teki -miehestä mitättömän narrin hänen omissa silmissään. - -Ilta oli pitkälle kulunut. Aurinko oli painunut ja läntiset vuoret -peittyivät mustiin pilviin. Itäisten vuorten huippuja verhosi vieläkin -vaalea auder, ikäänkuin aurinko olisi niitä vielä tervehtinyt -poistuvilla säteillänsä. Ei käynyt pieninkään tuulenhenkäys, ei -liikahtanut ainoakaan lehti. Laakso lepäsi tyynenä hiljakseen kerraten -vain iloisten äänten kaikua, joka huvipaikalta kierteli pitkin metsiä -ja maita. Taivas laakson kohdalta oli sininen, mutta pohjoiselle -taivaalle kohosi mustia pilviä, jotka paksuina ja monenmuotoisina -purjehtivat kuin epämääräiset laivat ilmojen meriä. - -Hugh Ritson lähti laaksotietä takaisin Ghylliin. Ilmeisesti hän oli -kiihtynyt: hän asteli pää hyvin painuneena, pysähtyi äkkiä silloin -tällöin ja kiukuissaan ruhtoi ohi kulkiessaan poikki tien varrella -olevia pensaita. Kun hän oli päässyt Hindscarthin juurelle, kuuli hän -kiihkeää koiranhaukuntaa, kun ne ajoivat jossakin tänne näkymätöntä -lammaslaumaa. Katsellessaan ympärilleen hän keksi joukon miehiä -kiipeävän jäljekkäin kuin muurahaiset äkkijyrkän kallion yli. - -Sinä hetkenä hänen kasvonsa omituisesti värähtivät ja hän astui -raskaammin jatkaessaan matkaansa. Muutamassa tienkäänteessä hän tapasi -loordi Fisherin. Vanha mies näytti nyt vähemmän surulliselta kuin -tavallisesti. Olipa kuin perheen murhe olisi painanut hänen melkein -raunioksi luhistunutta olentoansa kevyemmin tänä iltana kuin muulloin. - -"Hyvää iltaa, herra; kuinka voitte?" hän sanoi melkein iloisesti. - -Hugh Ritson vastasi lyhyesti: - -"Te ette olekaan yötä vuorella, Matthew?" hän kysyi ja hänen silmänsä -kääntyivät vuoritielle. - -"Ei, hauta ei pala tänä yönä, se on varma; minun tyttäreni oottaa -minua." - -Hugh Ritsonin silmät tarkastelivat nyt kiihkeästi tietä, joka kulki -vuoren juurta länteen. Hiilenpolttaja lähti edelleen samaan suuntaan, -mihin Hugh Ritson yhä tuijotteli, ja sanoi: - -"Tuo on kehno paikka tuo, jossa isänne nyt kiipeilee Reubenin ja -pojan kanssa, ja nyt on tulossa paha ilma. Kattokaapas noita mustia -pilvenmöhkäleitä!" - -Hugh Ritsonin katseeseen tuli epämääräinen ilme, ja vanhus jatkoi -tavallisella äänellänsä: - -"Nyt minun pitää laputtaa tieheni, herra, muuten minun tyttöressuni -väsyy oottamiseen. Hyvää yötä, herra, hyvää yötä." - -"Hyvää yötä, Matthew, ja Jumala teitä auttakoon", sanoi Hugh -hämmästyttävän vakavasti kääntäen silmänsä toisaalle. - -Hän oli kulkenut puolisen penikulmaa edelleen ja joutunut kujalle, joka -vei Ghylliin, kun Greta Lowther juoksi häneen melkein palliksi tullen -muutamasta niityn veräjästä hattu riippuen nauhasta käsivarressa, -pehmeä, aaltoileva tukka melkein vapaana, kasvoilla lämmin, hohtava -puna, iloinen pilke silmissä ja riemukas hymy punaisilla huulilla. - -Greta oli juuri livahtanut Paul Ritsonia pakoon. Hän oli kulkenut -lehdon läpi, joka kasvoi täynnä villiruusuja, punaisia ja valkeita. -Sen halki kulki hyppelevä puronen, joka hohti ambralta, koska -sen pohjaa peitti kirkkaankeltainen hiekka ja välkkyvä rapakivi. -Sen yli oli sillaksi asetettu vanhan pyökin runko. Maata peitti -sammal ja saraheinä, mutta ylempänä lehdon puut ja ruusut antoivat -kättä toisillensa. Ilma oli täynnä heinän ja kukkien tuoksua sekä -linnunlaulua. Paul, se kavala veitikka, oli koettanut viekoitella -Gretaa hetkeksi lehdon siimekseen, mutta tämä viisas pikku nainen -olikin liian ovela antautuakseen niin helposti tällaiseen leikkiin. -Uskotellen toiselle, että hän seuraa jäljestä, oli Greta varpaisillaan -kiitänyt yli sammalen keveästi ja kuulumattomasti kuin sirriäinen. - -Kohdatessaan Hugh Ritsonin hän oli ajattelemassa Paulista ja koko hänen -sukupuolestaan yleensä: "Mitä rakkaita, yksinkertaisia, epäluulottomia -ja luottavia olentoja he ovatkaan!" Mutta se ajatus katkesi lyhyeen: -"Ah, Hugh!" - -"Kuinka onnelliselta sinä näytätkään, Greta!" virkkoi Hugh iskien -silmänsä häneen. - -Uusi säde kirkasti Gretan päivänpaisteisia kasvoja. "En näytä -onnellisemmalta kuin olen", hän vastasi. Hän kohotti käsivartensa, ja -kohoava ja laskeutuva rinta osoitti, että hän oli täysi nainen. - -Hugh Ritson oli viimeisen puolen tunnin aikana tehnyt monta hyvää -päätöstä, mutta tällä hetkellä niistä ei ollut jäljellä ainoatakaan. - -"Sinä olit tänään kiusallisen kohtauksen todistajana", hän sanoi hieman -arvellen. "Ole varma siitä, ettei se ollut vähemmän tuskallinen minulle -senvuoksi, että sinä olit saapuvilla." - -"Ah, minä olin niin pahoillani", sanoi Greta kärsimättömästi. -"Halveksitko sinä isääsi?" - -Hugh painoi päänsä hieman alas. "Sitä ei voinut auttaa -- tiedän hyvin, -että se oli ikävää -- omasta puolestani pyydän sitä sinulta anteeksi." - -"Mitäs minusta", sanoi Greta, "mutta sinä loukkasit isääsi liian -syvästi." - -"Kohtelin häntä samalla mitalla kuin hän minua -- siinä kaikki." - -"Mutta se rakas vanhus ei tarkoittanut mitään, ja sinä tarkoitit -sangen paljon. Hän vain tahtoi komentaa sinua vähän, ehkäpä hiukan -peloitellakin ja siksi hän uhkasi sinua kepillänsä, rakastaaksensa -sinua jälkeenpäin sitä enemmän." - -"Saatat olla oikeassa, Greta. Luonto ehkä mielellään leikittelee sillä -tavalla, mutta, kuten näet, minä otan kaikki asiat vakavalta kannalta --- samoin kuin koko elämänkin." - -Hän vaikeni, ja hänen huulensa vapisivat hiukan. - -"Sitäpaitsi", hän jatkoi toisella äänellä, "aina se on ollut sellaista. -Jo siitä asti, kun olimme lapsia -- veljeni ja minä -- ei _minulle_ -ole riittänyt paljoa vanhempain hellyyttä. Tuskin voin sitä enää nyt -odottaa." - -"Sen täytyy varmaankin olla turhaa kuvittelua", sanoi Greta -hajamielisesti. Ilo näytti kuolevan hänen silmistänsä. Hän katsahti -sinne, missä Hugh Ritsonin epävarma jalka tallasi tien kivitystä, ja -sitten hän äkkiä aivan kuin hetkellisen hellyyden puuskassa katsoi -häntä osanottavasti suoraan kasvoihin. - -Hugh Ritson luki hänen ajatuksensa. Hymy värähti hänen huulillaan ja -katse muuttui teräksenkylmäksi. - -"Ei, ei sitä", hän sanoi, "minä en pyydä sääliä -- enkä tarvitse sitä. -Luonto on lahjoittanut veljelleni kaikki edut -- yksinpä ruumiinkin -niin sopusuhtaisen, että kreikkalainen kuvapatsas voisi häntä kadehtia -mutta hän ja minä olemme kuitit -- ehkäpä enemmän kuin kuitit." - -Hän naurahti katkerasti, ja tyttö karahti verentipahtavan punaiseksi -häpeästä, kun toinen oli lukenut hänen ajatuksensa. - -"Olen pahoillani, jos minun ajatuksiani voidaan niin tulkita", hän -sanoi hitaasti. "Jos mielessäni oli sääliä, tuli se aivan tahtomattani. -Minä ajattelin äitiäsi Hän on hyvä ja hellä jokaiselle. Näes, hän on -koko seudun hyvä hengetär. Tiedätkö, mikä nimi hänelle on annettu?" - -Hugh pudisti päätänsä. - -"Pyhä Grace! Pappi Christian sanoi sen minulle; näyttää kuin minun oma -rakas äitini olisi ristinyt hänet." - -"Ei hän kuitenkaan ole tehnyt paljoa, joka olisi sulostuttanut minun -elämääni, Greta", sanoi Hugh. - -Hänen äänensä vaikutti voimakkaasti Gretan mieleen. Siinä ilmeni syvä, -tavaton tunne. Greta ei vastannut mitään ja he alkoivat astella taloon -päin. - -Kuljettuaan muutamia askeleita Greta muisti kepposen, jonka oli -Paulille tehnyt, ja kurottaen kaunista kaulaansa hän tahtoi nähdä yli -kentän lehtoon, johon hän oli hänet jättänyt. - -Hugh arvasi, mitä hänen silmänsä etsivät. - -"Olen kuullut, että sinä olet päättänyt. Onko se totta, Greta?" kysyi -Hugh. - -"Päättänyt, mitä?" kysyi tyttö punastuen taas. - -Hugh myöskin punastui hiukan ja vastasi pakotetusti ja hiljaa: - -"Mennä naimisiin minun veljeni kanssa." - -"Jos hän sitä tahtoo. Otaksun, että hän tahtoo, hän sanoo aina niin, -tiedäthän." - -Hugh katseli vakavasti tytön hehkuvia kasvoja ja; sanoi miettivästi: - -"Greta, on ehkä syitä, jotka sanovat, ettei sinun pitäisi mennä Paulin -kanssa naimisiin." - -"Mitä syitä?" - -Hugh ei vastannut heti, ja Greta uudisti kysymyksensä. Sitten Hugh -sanoi oudolla äänellä: - -"Vaikeita ja laillisia esteitä, kuten sanotaan." - -Gretan silmät levähtivät auki tavattomasta ihmetyksestä. - -"Mahdotonta -- sinä et voi tarkoittaa sitä, mitä nyt sanot!" hän sanoi -varmasti ja kiivaasti. Hän katsoi Hughin kasvoihin ja luki väärin, mitä -siellä näki. Sitten hän alkoi nauraa ensin kevyesti, hetken päästä -äänekkäästi ja sanoi kääntäen päänsä toisaalle, ihan kuin puhuen -itseksensä: "Ei, ei; hän ei ole minulle mitään muuta kuin se mies, jota -rakastan." - -"Rakastatko sinä sitten häntä?" - -Greta hätkähti. - -"Kysytkö sinä sitä?" hän sanoi. Hämmästys hänen suurissa silmissään -oli syventynyt ihastukseksi. "Rakastaa häntä?" hän sanoi. "Enemmän -kuin mitään muuta maailmassa." Tyttö tahtoi paljastaa salaisuutensa. -"Sinusta tulee minun veljeni, Hugh, enkä minä pelkää sanoa sitä -sinulle." - -Hän otti hattunsa ja heilutti sitä säilyttääkseen mielenmalttinsa -horjumattomana. - -Hugh Ritson pysähtyi ja hänen ilmeensä herkistyi. Hänen kasvoilleen -ilmestyi epämääräinen hymy. Puhuessaan Gretan kanssa hänen sielussaan -oli tuskaatuottavana pohjasävelenä kulkenut ajatus Mercy Fisheristä. -Mutta nyt hän vieroitti hänet kokonaan mielestänsä. Olla sidottuna -iäksensä mitättömään olioon, jonka kasvojen kauneus tosin saattoi -hetkeksi viehättää -- kuka mies sitä voisi kestää? Hän oli kyllä -hetkisen seurannut viettiensä vaatimuksia -- tosi! Sen kiusauksen -valtaan heittäytyminen oli johtanut ikävään lopputulokseen -- tosi -sekin! Mitäs siitä? Ei kannata ajatella! Pitäisikö hänen joutua koko -iäksensä kantamaan sellaista hirttä niskassansa? Turhaa! Luonnon -laki taisteli sitä vastaan. Eikö hän ollut sanonut, että hän oli -ennakkoluulojen yläpuolella? Niinpä hän ei myöskään tahtonut näytellä -"romaanien suuria rakastajoita". Gretan kauniit kasvot hänen edessään -karkoittivat kaikki kiusalliset viisastelut. Tarttuen hänen viimeisiin -sanoihinsa hän sanoi: - -"Sinun veljesi -- niin. Mutta etkö sinä ole koskaan ajatellut, että -olisin toivonut saavani toisen nimen?" - -Hämmästynyt ilme palasi taaskin tytön kasvoille. Hugh näki sen ja -jatkoi: - -"Onko se mahdollista, ettet sinä vielä olisi lukenut minun -salaisuuttani?" - -"Mitä salaisuutta?" kysyi Greta melkein lämpimästi. "Greta, jos sinun -rakkautesi olisi ollut suuri, sinä olisit lukenut minun salaisuuteni, -kuten minä olen lukenut sinun." Hiljaisella äänellä hän jatkoi: "Se -tapahtui paljon ennen kuin minä tiesin, tai edes ajattelin, että sinä -rakastaisit minun veljeäni. Minä näin sen, ennenkuin hän oli huomannut -sitä -- ennenkuin itsekään olit päässyt selville siitä." - -Punainen hohto Gretan kasvoilla syveni entistä enemmän. Hän pysähtyi, -ja Hugh liikehti hermostuneesti edestakaisin. - -"Greta", virkkoi Hugh katsoen rukoillen tytön kasvoihin, "mitä on -rakkaus, joka tuskin tajuaa olemassa-oloansa? Sellaista on se rakkaus, -jolla sinä minun veljeäni rakastat. Ja minkä arvoista on se miehuuton, -arka intohimo, jota hän sinulle tarjoaa? Sellaista on kuitenkin hänen -rakkautensa. Mitä on hänen rakkautensa sinuun tai sinun häneen -- mitä -se on -- mitä se voi olla? Rakkaus ei ole hyödytöntä tunneleikkiä, -vaan sen pitää vallata koko olento. Sen olen aina sanonut, Greta, ja -kuinka se onkaan tosi!" Hän jatkoi äkkiä ja äänessä helähti raivo: "Muu -rakkaus ei ole muuta kuin halujen tyydyttämistä. Greta, _minä_ ymmärrän -sinua, Sitä ei voi tehdä niin sivistymätön mies kuin minun veljeni." -Sitten hän lisäsi kiihkeällä äänellä: "Rakkahin, minä tarjoan sinulle -rakkautta, josta nämä maanmoukat eivät osaa uneksiakaan." - -"Maanmoukat!" Greta kertasi puoliksi tukahdutetusti kuiskaten. - -Hugh ei kuullut häntä. Hänen kiihkeät silmänsä hehkuivat ja häntä -huimasi. - -"Rakkahin Greta, minun elämässäni on ollut vähän, joka olisi -sulostuttanut sitä. Minä olen kuitenkin mies luotu rakastamaan ja -saamaan vastarakkautta. Kuukausia olen salannut rakkauttani sinuun, -mutta nyt sitä ei voi enää salata. Ehkä minua on estänyt tunnustamasta -sitä meidän molempien rakkaus Pauliin. Mutta nyt senkin on täytynyt -väistyä." - -Hänen leukansa vavahteli, hänen huulensa vapisivat, ääni paisui ja -sormet puristuivat lujasti kämmeniin. Hän lähestyi Gretaa tarttuen -hänen käteensä. Voimakas tunne näytti vallanneen tytön. Hämmästys -oli saanut hänet sanattomaksi ja hän seisoi kuin kuvapatsas tuskin -käsittäen, mitä ympärillä tapahtui. Mutta kun hän tunsi käteensä -koskettavan, hänen tietoisuutensa palasi. Hän vetäisi kätensä pois. -Hänen rintansa kohosi. Ääni muuttui ylpeäksi, kun hän virkkoi: - -"Tämä on siis sinun tarkoituksesi! Minä vihdoinkin ymmärrän sinua!" - -Hugh Ritson astui askelen taakse päin. - -"Greta, kuule minua -- kuule minua vielä!" - -Greta oli nyt voittanut mielenmalttinsa takaisin. - -"Herraseni, sinä olet solvaissut veljeäsi yhtä syvästi, kuin jos minä -nyt jo olisin sinun veljesi vaimo." - -"Greta, ajattele, ennenkuin puhut -- ajattele, minä rukoilen sinua." - -"Minä _olen_ ajatellut! Minä olen ajatellut sinua, kuten sisaren tulee -ja puhutellut sinua veljenäni. Nyt minä tiedän, kuinka alhainen sinun -sielusi on." - -Hugh Ritson keskeytti intohimoisesti: - -"Jumalan tähden, vaikene! Minä olen mies, joka ei voi anteeksi antaa." - -Hänen sieraimensa värähtelivät, jokainen hermo vapisi. - -"Rakastaa? Sinä et ole milloinkaan rakastanut. Jos sinä tietäisit, mitä -se sana merkitsee, niin kuolisit häpeästä siihen paikkaan, missä nyt -seisot." - -Hugh kadotti kaiken arvostelukyvyn. - -"Minä varoitan sinua", hän sanoi raivoissaan. "Ja minä pyydän sinua -olemaan vaiti", sanoi Greta kohottaen torjuvasti kättänsä. "Sinä -tarjoat rakkauttasi naiselle, joka on jo lupautunut toiselle. Se on -halpaa rakkautta, jota niin halvalla tavalla tarjotaan. Se on väärää -rahaa, herra, ja se halveksien hylätään." - -Hugh Ritson sai hieman hillityksi itseänsä. Rypyt hänen otsallansa -olivat syvät, mutta hän sanoi tyynesti: - -"Sinä et koskaan mene naimisiin minun veljeni kanssa." - -"Minä menen -- jos Jumala suo." - -"Sitten sinä menet hänen vaimokseen joutuaksesi koko elämäsi ajaksi -kärsimään suunnatonta häpeää ja inhoa." - -"Se on niinkuin taivas määrää." - -"Moukka -- sivistymätön raukka kehno --" - -"Kylliksi! Mieluummin minä otan miehekseni mieronkiertäjän, kuin -sinunlaisesi _herrasmiehen_." - -Kasvot kasvoja, silmä silmää vasten, kiihkeästi hengittäen he seisoivat -hetkisen. Sitten Greta pyörähti ympäri ja asteli reippaasti käytävää -pitkin. - -Hugh Ritson oli samassa taas oma itsensä. Hän katseli hänen jälkeensä, -eikä kasvojen ilme vähintäkään muuttunut, ja sitten hänkin kääntyi ja -meni mitään virkkamatta taloon. - - - - -VI LUKU. - - -Nukuttava hiljaisuus vallitsi huoneessa, jossa herra Bonnithorne söi -välipalaansa. Se oli pieni tammella verhottu sali oikealle siitä -huoneesta, jossa hän oli Allan Ritsonin kanssa alkanut keskustelun, -jonka loordi Fisherin uutinen oli keskeyttänyt. Akkunan puolisko -oli avattu, ja aivan kuin taulun kehyksinä erottivat akkunan pielet -näköalasta osan. Iltarusko loi hohdettaan kukkuloihin ja metsä näytti -asettuvan tyyneen rauhaan. - -Rouva Ritson astui huoneeseen ja istahti. Hänen esiintymisensä oli -vaatimatonta, melkeinpä nöyrää. Hän oli vanhettunut, mutta hänen -piirteensä olivat vieläkin kauniit. Ainainen suru näytti syventävän -rypyt, niin että ilme oli ihan toinen kuin nuoruuden päivinä. Hänellä -oli vanhanaikainen pehmeästä kankaasta tehty puku ja valkoinen -silkkikaulus. Hänen äänensä oli matala ja värähtelevä, mutta samalla -jännittynyt, niinkuin hän olisi alituiseen kysellyt. - -Pää painuneena, silmät luotuina alas, helmaan, jossa hänen sormensa -hermostuneesti ja lakkaamatta liikuttelivat neulintikkuja, hän istui -ääneti tai teki vieraalleen hiljaisia kysymyksiänsä. - -Herra Bonnithorne vastaili hymyllä tai lauseilla, jotka eivät olleet -kuutta sanaa pitempiä. Näiden harvojen vastausten välillä hän käytteli -veistään ja haarukkaansa niin ahkerasti, että saattoi ihailla hänen -erinomaista ruokahaluansa. Silloin tällöin kuului huvipaikalta monien -äänien häipyvä sorina tänne asti. - -Vihdoin rouva Ritsonin levottomuus pakotti hänet unohtamaan tavallisen -pidättyväisyytensä. - -"Herra Bonnithorne", hän sanoi, "koettakaa saada testamentti tehdyksi -vielä tänä iltana. Pyytäkää herra Ritsonia, kun hän tulee takaisin, -tekemään se viivyttelemättä. Hänellä on monta verratonta ominaisuutta, -mutta hitaisuus on hänen vikansa. Aina hän on ollut sellainen." - -Herra Bonnithorne pysähdytti lasin, jota juuri oli huulilleen viemässä, -ja kohotti äkkiä katseensa. - -"Anteeksi, rouva", hän sanoi tapansa mukaan hymyillen, mikä ei voinut -lievittää hänen sanojensa vaikutusta, "tämä on erityisistä syistä asia, -josta tuskin voin -- voin -- keskustella naisen kanssa." - -Juuri sillä hetkellä kuului riikinkukon kujerrus kanapihasta tuntuen -raa'alta ja repivältä tässä hiljaisessa ympäristössä. - -Rouva Ritson karahti hiusrajaa myöten punaiseksi. - -Niin tottunut kuin hänen nöyryytensä olikin, oli se kuitenkin joutunut -liian kovalle koetukselle. Mutta hän käänsi taas katseensa alas, -lopetti tikun ja pistäen vapaan tikun hampaihinsa vastasi tyynesti: - -"Tottahan vaimo saanee puhua asiasta, joka koskee hänen miestänsä ja -lapsiansa." - -Suuri mies oli asettanut veitsen ja haarukan lautaselleen. - -"Ei aina", hän vastasi. "Laissa on eräs merkittävä ehto, joka ei -tunnusta naiselle oikeutta sanoa poikaansa omaksensa." - -Tämän venytetysti lausutun puheen aikana Hugh Ritson, vieläkin -punakkana keskustelustaan Greta Lowtherin kanssa, astui huoneeseen ja -heittäytyi leposohvalle. - -Kohottamatta silmiään hermostuneista sormistansa rouva Ritson kysäisi: -"Mikä ehto?" - -Herra Bonnithorne väänsi hieman naamaansa ja katsahti merkitsevästi -Hugh Ritsoniin vastatessaan: "Ehto äpärälapsista." - -Jonkinlainen ylimielinen soinnahdus sattui rouva Ritsonin korvaan. Hän -kohotti katseensa neuleestansa ja sanoi: - -"Mitä te tarkoitatte?" - -Bonnithorne työnsi lautasensa syrjään, pyyhki suutansa lautasliinaan, -yskähti ja sanoi: "Tarkoitan, että laki kieltää pojan nimen -jälkeläiseltä, joka on siitetty ennen vihkimistä." - -Rouva Ritsonin kasvot kävivät sinipunerviksi ja hän nousi seisoalleen. - -"Sellainen laki on julma ja kirottu", hän sanoi, ja mielenliikutuksesta -hänen äänensä vapisi tavallista enemmän. - -Herra Bonnithorne nojasi veltosti tuolinsa selustaan, päästi pitkän -"hem" täydestä kurkustansa, pisti kätensä liiviensä kainaloreikiin, -kohotti katseensa ja sanoi: "Omituista, eikö totta?" - -Onnettomuudeksi herra Bonnithornen viisaalle urkinnalle Paul Ritson, -Gretan rinnalla, ilmestyi oviaukkoon ja muutti kokonaan asiain kulun. -Miesten esiintyminen, enemmän kuin sanat, oli herättänyt hänen -levottomuuttansa, ja hänen äitinsä kiihoittuneet kasvot selittivät -hänelle keskustelun sisällyksen. Kahdella askelella hän harppasi sinne, -missä suuri mies istui nytkin hymyillen, niin että valkeat hampaat -hohtivat -- ja laski voimakkaan kätensä hänen käsivarrelleen. - -"Ystäväni", sanoi Paul iloisesti, "ehk'ei ole aivan turvallista teille, -että puhuttelette minun äitiäni toisen kerran tuolla tavalla." - -Herra Bonnithorne nousi jäykästi ja hänen levottomat silmänsä -pysähtyivät Paulin suuttuneihin kasvoihin. - -"Turvallista?" hän kertasi kiihkeänä kaikuna. - -Paulin huulet olivat yhteen puristetut ja pää painunut, mutta hän -kohotti päänsä ja iski äkkiä nyrkillä pöytään. - -Mitään virkkamatta herra Bonnithorne lysähti istumaan tuolillensa. -Rouva Ritson antoi neuleen pudota helmaansa ja painoi päänsä -käsiinsä. Paul tarttui hänen käsiinsä, nosti hänet ylös ja johti ulos -huoneesta. Kulkiessaan sohvan ohi, jossa Hugh Ritson lojui, hän katsoi -veljensä välinpitämättömiin silmiin, ja huoli ja inho kuvastui hänen -katseestansa. - -Kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, nousivat Hugh Ritson ja herra -Bonnithorne molemmat. Ymmärtämyksen pilke välähti kummankin silmistä. -Sitten äkkiä, hetken vaiston pakottamana molemmat miehet ojensivat -pöydän yli toisilleen kätensä. - - - - -VII LUKU. - - -Pilvet, jotka olivat kokoontuneet pohjoiselle taivaalle, kiisivät -laakson, yli ja ankara sadekuuro, jonka mukana kuului kaukainen -ukonjyrinä, pakotti huviväen siirtymään vajaan. Se oli pitkä -purjekankaasta laitettu teltta, jonka toisessa päässä tarjoiltiin -virvoitusjuomia ja nurkissa oli pöytiä, joille oli levitetty -piparikakkuja ja kaikenlaista rihkamaa myytäväksi. Ruoho tällä kohden -oli tallattu ihan lakoon, ja käytävät olivat paljaat ja kiilsivät -sateessa. Kokoontunut seura oli sangen omituinen ja sekalainen. -Erillään muista istui kumolleen käännetyllä nelikolla Newlannin -viuluniekka, postinkuljettaja Tuomas Kyttyräselkä. Hän oli pieni mies, -jonka polvet olivat koukussa ja jalat hirvittävän pitkät. - -"Nyt, tyttäret, astuapas essiin. Ei sua virotella." - -"Tulkoot kaikki, joilla on notkeutta jäsenissään." - -Tätä karkeata kutsua seurasivat kursailematta monet komeasti-puetut -neitoset riisumatta hattua päästään. Pari parin jäljessä edestakaisin -pyörien kukin siinä taitoansa kilvan näytti. - -"Mää nousen parhaan hevoosein selkään ja ajan jonakin iltana sun -luokses ja koputan ikkunaas", kuiskasi eräs nuorukainen tytölle, jonka -kanssa oli juuri tanssinut. - -Tyttö nauroi ilakoiden. - -"_Sinun_ parhaan hevosesi, Ville?" - -"No niin -- isännän sitten." - -Tyttö nauroi taas, ja iva värähti hänen huulillaan. "Te Kaaliharjun -urhot olette oikein kuuluisia rakastajoita, kuulen ma. Hyvästin, Ville!" - -Ja tyttö pyörähti ympäri. Poika seurasi häntä. - -"Elä suutu, Aggy. Mää oon pian itte isäntä." - -Tyttö tunkeutui ihmisjoukon läpi ja katosi. - -"Tyttö on nähtävästi antanut hälle aimo rukkaset", sanoi eräs -vanhanpuoleinen mies, joka sattui seisomaan lähellä. - -"Juuri heidän kaltaistaan", sanoi toinen. "Tyttö on punonut paulojansa -poikaparan ympäri ja vihdoin saanut hänet verkkoihinsa. Eikös pojan -rikas eno ole kuollut Australiassa?" - -"Ei, mutta voisihan sellaista uskotella. Silloin kyllä kaikki tytöt -hyökkäisivät hänen kimppuunsa." - -Tanssi jatkui edelleen. - -"Kas vain, nämä juhlathan loppuvat yhtä hauskasti kuin Carelin -markkinat", sanoi eräs tytöistä. - -"Bessie, sinä totisesti olet kevyt kuin höyhen", vastasi hänen -toverinsa. - -Bessien silmät säteilivät ilosta, kun hänen tanssiansa oli näin kehuttu -ja hän avasi manttelinsa viillyttääkseen itseänsä ja näyttääkseen -kaulassaan riippuvan kauniin medaljongin. - -"Tuollaisesta totisesti on hitonmoiset seuraukset", mutisi vanha -ilonvihaaja. "Kyllä tulevaisuus tuollaisten tyttöjen kautta muodostuu -ihanaksi." - -"Turhaa, mies, turhaa, maakunta menestyy vallan mainiosti", vastasi -hänen ystävänsä. "Tytöt tekivät työtä ennen aikaan. Nyt ne eivät työllä -käsiänsä turmele. Ehkä sentään joskus huviksensa pesevät, silittävät, -kiilloittavat ja kähertelevät tukkaansa." - -"Ei, ei, maakunnassa ei ole ollut onnea siitä alkaen, kun naiset -rupesivat halveksimaan työtä." - -Viuluniekka vetäisi jousellaan kolme säveltä, jotka tuntuivat sanovan -"suutele" ja muutamasta teltan nurkasta kuuluikin äänekäs huulten -maiskahdus. - -"Minä näjin sinun rakastelevan koreeta Bessyä", sanoi eräs nuori mies -toiselle. - -"Ja minä näjin sinun kujertelevan niin sulosesti niityllä. Elä nyt kato -noin vijattomasti. Turha on kieltää. Varo vain Aggyn äitiä, hän on -aikamoinen lörppökieli, elä anna hälle tuulta purjeisiin. Hän höyhentää -tytön ja hennoo se höyhentää jonkun muunkin." - -Tanssin tauottua alkoi kuulua äänekäs lasien kilinä ja tavaton -puheensorina tarjoilupöytien luota. - -"Hei, sinä kelpo viuluniekka! Tule, niin otetaan tuikku murheeseen!" -huudahti eräs nuorukainen, jonka posket olivat punaiset kuin kirsikat. - -"Tule, Dick, tyhjennetyn yksi neljännes. Kyllä Dielin kukkaro kestää." - -"Kyllä vain, mies, ja missä olet ollut sitten pestuumaanantain?" - -"No, kattos, mää menin pestinottiin ja orottelin pureskellen olkea, -ja silloinkos kaikki muijat kerääntyivät mun ympärillein. Yksi heistä -sanoi: 'Paljonko tahrot palkkaa, korea poika?' 'Viis ja puol puntaa', -sanon minä. 'Ja mitä sinä voit tehrä?' kysyy hän. 'Tehrä?' sanon minä; -'kaikkea kyntämisestä ja puimisesta hevosen harjaamiseen asti', sanon -minä. 'Tule, sinä olet minun miehiäni', sanoo hän. Mutta hän oli kuin -takkiainen aina mun niskassain ja siksi minä pakkasin tavarain, vaarin -tilin ja tässä mää nyt olen." - -Pieni joukko oli kokoontunut soittajan nelikon ympärille. - -"Tulkaa, täällä Tuomas Kyttyräselkä selittää ihmisille, mitä he -ajattelevat." - -"Mahrotonta hänen on selittää sellaisten pölkkypäiren ajatuksia, jotka -eivät milloinkaan mitään mieti." - -"Hän ruoskii koko huvijoukkoa, sit' on Tuomas." - -"Kuka tuo on, joka heristelee sanomalehrellä ja sanoo, että 'koko -maakunta on muuttumassa, hitto vie, narrien pesäpaikaksi'?" - -"Sehän on Gray Graham, joka tuomitsee ihmisiä ja isottelee omalla -hyvyyrellänsä." - -"Huomatkaa, pojat, hänestä tulisi hyvä parlamentin jäsen, sillä hän -osaa mainiosti soittaa suutaan kansan kelvottomuuresta." - -"Suunsoitto ei tee valtiomiestä. Hän tarvitsisi hieman rokkiinsa -oppiakseen pitämään pienempää suuta." - -"Ovatko nuo herra Paul Ritson ja neitsy Lowther, jotka juuri tulevat -telttaan?" - -"Totisesti, ja hän on kerrassaan korea tyttö." - -"Ja poika on myöskin oppinut ja sivistynyt." - -"On, kyllä Paul on miehekseen paremmanpuoleista sorttia." - -"Asuuko tyttö pappilassa -- kirkkoherra Christianin luona?" - -"Totta kai, tietysti, mies; sehän on luonnollista -- hänhän on hänen -holhoojansa." - -"Ja mikä hän on miehiänsä, tuo pappi?" - -"Hänen kaltaistaan ei tule toista, kun hän on mennyt; on hän sellainen -mies." - -"Ei, ennenkuin vesi virtaa vastamäkeen ja puut kasvavat latva alaspäin." - -"Niin oppinut ja lokova kansanmies, ja mikä verraton pappi! Se kelpo -poika antaa maailmalle arvon, ja maailma kohtelee häntä sen mukaan." - -"Tyytyväisyys on kuningaskunnan arvoinen eikä hyväntekeväisyys uskonnon -arvoa alenna." - -Syntyi tungosta ovelle päin, johon Gubblum Oglethorpe ilmestyi -rihkamalaatikko niskasta riippuen. Varsinkin tytöt työntyivät -kiihkeästi hänen ympärilleen. - -"Mitä teillä on tänään, Gubblum?" - -"Ee, ee mittaan teille, rakkaani. Te ootte yks' niistä, joita -kattellessa kaikki muu unehtuu." - -"O, Gubblum!" - -Kohteliaisuuden sai luonnollisesti selittää, miten halusi. - -"Teirän kauniitten kasvojenne yks' ainoa hymy voi tehrä jonkun -ryysyläisen onnelliseks'." - -"Oi, Gubblum!" - -Kerjäläinen ilmeisesti oli hyväntahtoinen ja sukkela vekkuli. - -"Jumala teitä siunatkoo, hohhoh! Mitäkö täällä on?" jatkoi kerjäläinen -kiivaasti heilutellen laatikkoansa. "Nämä tavarat on hankittu -lontoolaisille, joiren kasvot ovat kuin Englannin kartta, mihin on -merkitty kaikki rautatiet, että ne oisivat eres vähän sierettäviä, -tierättehän. Eikä siellä kukaan tierä, että muutamat näistä esineistä -voivat tehrä hienon ihmisen -- siihen tarvitaan rintaneuloja, -nenäliinoja, kauluksia ja ties mitä." - -Gubblumin välinpitämättömyydellä oli erinomainen voima kääntää kaikkien -katseet hänen rihkamalaatikkoonsa. Kerjäläisen kasvojen ilme oli -viattoman näköinen, kun hän jatkoi: - -"Mää oon sangen vaatimaton poika, muuten minä saavuttaisin onneni -sillä, mitä minulla on täällä." - -"Avaa laatikkosi, Gubblum", sanoi eräs pojista, Georgie Moore, -kyynärpäällään tyrkkien toiset pois tieltään, että hän ja tyttö hänen -kynkässään pääsisi esille. - -"Vaatimaton poika" teki hyväksyvän eleen ja alkoi täyttää pyyntöä. -Nuoria avatessaan hän ylisti liikemiesrehellisyyttänsä ja horjumatonta -kunniantuntoansa. - -"Mää en ol' kyllin viekas, se on mun vikan'. Mää osaan elää vain -kärestä suuhun ja siinä kaikki. Jos mää tyyryn vähempään, niin hukka -mun perii." - -Gubblum avasi nyt laatikkonsa ja veti sieltä esille punaisen ja vihreän -shaalin, joka oli hirvittävän räikeä ja huonoa kangasta. - -"Kas niin, tässä mull' on verraton näyte. Näin siistiä ja kaunista -shaalia mull' ei ol' ollut kuin kaksi kappaletta koko elämäni aikana. -Sen toisen mää myin erääll' sulhaisell' seittemäst' ja kuurest' -pennyst'!" - -Se ihastunut ilme, jonka hänen oma sukkeluutensa oli kerjäläisen -kasvoille nostanut, hämmentyi, kun Paul Ritson veitikkamaisin elein -astui hänen luokseen ja ottaen shaalin hänen ojennetusta kädestään -kuiskasi: - -"Eihän, myittekö todellakin?" - -Gordie Moore sukelsi nyt taskuunsa ja kaivoi sieltä kolme -puolikruunusta. - -"Tässä on sulle, Gubblum, ota nämä." - -"Kattoppas tuota", huudahti vanha ihmisvihaaja, "tuo Gubblum ei koskaan -pengo laatikkoansa ilmaiseksi." - -Gray Graham, joka oli katsellut nuorten touhuja ja näki, mitä Gordie -tarjosi kerjäläiselle, hymähti hiukan katkerasti: - - "Tule kotiin järkikulta, - älä haihdu tuuliin multa." - -Juuri silloin kuului melua tarjoilupöytien luota. Kaksi ystävystä oli -joutunut ilmi sotaan keskenänsä. - -"Hitto vie, minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikeanpuolisessa -housuntaskussa, ja missä ne ovat nyt?" - -"Piru sinut periköön, mistä minä tiedän, mihin sinun kolikkos ovat -joutuneet! Sinähän potkit kuin riivattu, ne ovat lentäneet tiehensä." - -"Minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikean käden housuntaskussa, -minä sanon sinulle." - -"Mitä sinun viheliäiset killinkisi minuun kuuluu? Sinä olet humalassa -kuin pörriäinen. Luuletko sinä, että minä olen sinun kolikkosi ottanut? -Sinä olet erehtynyt miehestä käydessäsi minua epäilemään." - -"Ne olivat oikeanpuolisessa housuntaskussa, minä voin vannoa sen." - -"Älä horise! Koeta vasemmanpuolisesta housuntaskusta." - -Punaposkinen kyntömies teki työtä käskettyä, ja samassa levisi ilon ja -häpeän sekainen hymy hänen kasvoilleen. Kaikui ilkamoiva nauru, jonka -seasta erotti kerjäläisen äänen: - -"Mee teemme sinust' kukkojen kuninkaan, korea poikaseni." - -Korea poika lähti juuri luikkimaan tiehensä ivallisten katseitten -saattamana, kun teltassa syntyi kuolemanhiljaisuus. Edessä-olevat -peräytyivät ja takimmaiset kurottivat kaulojansa nähdäksensä etumaisten -yli. - -Teltan aukossa seisoi vanha loordi Fisher kalpeana kuin aave, silmät -suurina ja levottomina sadepisarain tippuessa tukasta ja parrasta. - -"Ne ovat sanoneet minulle", hän alkoi oudolla äänellä, "että -minun Mercyni on mennyt Lontoon-junaan. Minä tierän, että he ovat -erehtynneet, mutta tulin kuitenkin itte kattomaan. Onko hän täällä?" - -Ei kukaan vastannut. Vain suuret sadepisarat, jotka ropisivat katolle, -häiritsivät hiljaisuutta. Paul Ritson työntyi joukon läpi lähemmä. - -"Mercy? -- Lontooseen? Odottakaa, Matthew; minä katselen, ehkä hän on -täällä." - -Loordi Fisherin katse kiersi häntä ympäröivien ihmisten kasvoista -kasvoihin. - -"Eikö kukaan tierä hänest' mitään?" hän kysyi hiljaa. "Miksi te ette -puhu, miksi kukaan ei virka mitään? Te puistatte päätänne. Mitä se -tarkoittaa?" - -Vanha mies koetti hillitä mielenliikutustaan, joka kuristi hänen -kurkkuansa. - -"Ei, Matthew, ei hän ole täällä", sanoi Paul Ritson. - -"Sitten kai se lienee totta", sanoi Matthew oudon tyynesti. - -Seurasi äänettömyys. Paul oli ensimmäinen, joka voitti hämmästyksensä. - -"Hän voi olla Pikku Kaupungissa -- Keswickissä -- tai on hän -pistäytynyt johonkin muualle." - -"Hän _voisi_ olla, herra Paul, mutta hän ei tavallisesti juoksentele -sillä tavalla. Hän on matkalla Lontooseen, siitä ei epäilemistä." - -Puhuja oli Natt, Ghyllin tallimies. - -Vanhan miehen epäilys näytti häviävän. - -"Mennyt? Mercy mennyt? Mennyt virkkamatta sanaakaan? Miksi? Minne?" - -"Hänellä oli punainen nyytti kädessään ja hän itki nurkan takana -kauheasti. Sen minä näin omin silmin." - -Levottomuus nosti Paulin kasvoille raivostuneen ilmeen. - -"Tässä on harjoitettu konnankoukkuja -- olkaa siitä varmat", hän sanoi -kiivaasti. - -Loordi huojutti päätänsä edestakaisin, ja hänen silmänsä uivat -kyynelissä. Mutta hän seisoi paikallaan hiljaa kuin itkevä lapsi. - -"Minun suloinen Mercyni", hän lausui surkeasti, "mennyt pois vanhan -isänsä luota." - -Paul astui vanhan miehen rinnalle laskien voimakkaan kätensä hänen -olalleen niin hellästi kuin nainen lastansa tyynnytellessään. Sitten -hän kääntyi ja luoden säkenöivän katseensa ympärillä-oleviin virkkoi: - -"Joku roisto on tehnyt tässä konnantyön. Kuka se on? Sanokaa. Tietääkö -kukaan?" - -Kukaan ei puhunut. Ainoastaan loordi valitti heikosti horjuen kuin -juopunut. Kun sitten ensimmäinen puuska oli ohi, vanha mies alkoi -nauraa. Mitä naurua se olikaan! - -"Ei väliä!" hän sanoi, -- "ei väliä! Minulta ei nyt jää mitään enkä -karota mitään. Siinä on lohtua kaikissa tapauksissa! Ha, ha, ha! -Mutta minun syrämeni pakahtuu. Olette oikeassa, herra Ritson; tämä on -roistojen työtä." - -Vanhan miehen silmät vilkkuivat levottomasti. - -"Oman vanhan isänsä", hän mutisi, "onnettoman vanhan isänsä, joka häntä -rakasti ja jonka sydän on murtunut -- hän jätti. Ei väliä; ei minulta -nyt ketään jälkeen jää -- ha, ha, ha!" - -Hän koetti reippaasti lähteä kävelemään tiehensä, aavemainen hymy -kyyneleisillä kasvoillaan, mutta hän horjahti ja kaatui tiedotonna -Paulin avoimeen syliin. He avasivat hänen kauluksensa ja valelivat -vedellä hänen otsaansa. - -Juuri sinä hetkenä astui Hugh Ritson telttaan ja saavuttuaan joukkoon -katseli painuneitten päitten yli murtunutta isää, joka lepäsi hänen -veljensä käsivarsilla. - -Paulin huulet vapisivat ja hänen voimakas otsansa vetäytyi ryppyihin. - -"Kukapa tietää, ehkäpä se roisto on täällä nyt", hän sanoi, ja hänen -katseensa kiersi miehestä mieheen. "Jos hän on täällä, katsokoon -nyt säälimätöntä tekoansa ja seuratkoon tämä näky häntä hänen -kuolinpäiväänsä asti!" - -Tänä hetkenä Hugh Ritsonin kasvoilla tapahtui kauhea muutos. Nyt avasi -vanhuskin silmänsä tullen tuntoihinsa, ja Hugh polvistui hänen eteensä -ja kohotti vesilasin hänen huulilleen. - - - - -VIII LUKU. - - -Iloinen valkea oli juuri kuumentanut muutaman Ritsonien ikivanhan -huoneen takan hohtavan kuumaksi ja rouva Ritson seisoi sen edessä -paistaen kaurakakkuja "muotissa". Pöytään oli illalliseksi tuotu lihaa, -olutta, maitoa ja ohraleipää. Etäisimmässä akkunan syvennyksessä -istuivat Paul Ritson ja Greta Lowther. - -Pienien väliaikojen perästä, jotka tulivat yhä lyhyemmiksi, ja vakavin -ilmein, jotka lopulta tulivat tuskaisiksi, rouva Ritson kurkisti -ovesta yhä sakenevaan ilmaan. Nuoret olivat syventyneet liiaksi omaan -elämäänsä huomatakseen hänen levottomuuttansa, ennenkuin hän avasi -vaatekaapin ja otettuaan sieltä kuivia flanelleja asetti ne lämpenemään. - -"Älä ole levoton, äiti", sanoi Paul. "Hän on pian täällä. Hänen täytyy -kiertää Kaaliharjun kautta ja matka on pitkä, tiedäthän." - -"Illallisen aika on ollut jo tunti sitten", sanoi rouva Ritson luoden -katseensa vanhaan seinäkelloon, joka harvakseen naksutti suuren -nojatuolin takana. "Alkaa uudestaan sataa, kuunnelkaa!" Kuului -sadepisarani rapina akkunoihin. "Jos hän on nyt matkalla, hän kastuu -ihan likomäräksi." - -"Minä toivon, että olisin mennyt hänen sijastansa", sanoi Paul Gretaan -kääntyen. "Kastuminen on hänelle näihin aikoihin vaarallista. Toisin -oli ennen, jolloin hän saattoi päiväkausia kahlata vedessä ja vesi- ja -lumisateessa." - -Ukkosen isku pani koko huoneen vapisemaan. Akkunat helisivät, ja tuli -juuri sytytetyssä pöytälampussa lepatti ja näytti punaiselta. - -"Herra varjelkoon, millainen yö! Oliko se ukkosen isku?" sanoi rouva -Ritson rientäen ovelle ja avaten sen taas. - -"Älä ole levoton, äiti", kertasi Paul. "Tule sisään. Isä on täällä -pian, ja jos hän kastuu, ei sitä nyt voi auttaa." - -Paul oli keskeyttänyt viehättävän keskustelun Gretan kanssa -lohdutellakseen äitiänsä. Alkaen kertoa kilpailustaan hän karkoittikin -toisen levottomuuden yhtä paljon rauhallisella käytöksellään kuin -sanoillaankin. - -"John Proudfoot otti minua noin ja koetti saada minut kenttään, mutta -minä sain lujan otteen -- ja hei -- hän oli hartiat maassa!" - -Ulko-ovelta kuului hätäinen naputus. Samassa se avautui ja aukkoon -ilmestyi kalmankalpeat kasvot. - -"Mitä nyt, Reuben?" kysyi Paul hypähtäen seisoalleen. - -"Tulkaa minun kanssani -- jättäkää naiset -- herra on ulkona -- salama -on iskenyt häneen -- minä luulen, että hän on kuollut." - -"Minun isäni!" sanoi Paul ja seisoi hetkisen kauhistunein ilmein. -"Lähde, Reuben, minä tulen mukaan." Paul pisti hatun päähänsä ja riensi -kiireesti ulos. - -Rouva Ritson oli juuri kääntämässä kakkujansa, kun Reuben ilmestyi. Hän -kuuli, mitä sanottiin ja hänen kasvonsa valahtivat kuolemankalpeiksi. -Mutta hän ei sanonut mitään, horjui vain muutaman askelen ja vaipui -tuolille. Greta astui hänen luoksensa ja suuteli häntä. - -"Äiti -- rakas äiti!" hän sanoi ja rouva Ritson painoi päänsä hänen -rinnoilleen. - -Hugh oli istunut sanomalehtiä lukien omassa huoneessaan alakerrassa. -Hän oli kuullut, mitä sanottiin ja tuli eteiseen. - -"Salama on iskenyt sinun isääsi", sanoi Greta. "Ne kai tuovat hänet -kotiin", sanoi Hugh. Samana hetkenä kuului raskaitten askelten ääni -ulkoa. Siellä kannettiin loukkaantunutta miestä. He kantoivat hänet -talon läpi hänen omaan huoneeseensa. "Se on tapahtunut minun tähteni", -sanoi rouva Ritson kohottaen kyyneleiset kasvonsa. - -Paul astui huoneeseen. Hänen punaiset kasvonsa olivat muuttuneet -tuhkanharmaiksi. Hänen silmistään, jotka juuri äsken olivat loistaneet -ilosta, kuvastui nyt mitä suurin tuska ja pelko. - -"Elääkö hän?" - -"Elää." - -"Jumalan kiitos, Jumalan olkoon kiitos iankaikkisesta iankaikkiseen! -Minä menen hänen luokseen." - -"Hän on tunnotonna -- hengittää -- muuta ei." - -Rouva Ritson Paulin ja Gretan saattamana astui huoneeseen, johon -loukkaantunut mies oli viety. Hän lepäsi vuoteessaan vaatteet yllä -juuri sellaisena kuin hän oli ollut vahingon tapahtuessa. Hänen -otsaansa valeltiin vedellä ja pantiin iilimatoja hänen ohimoillensa. -Hän hengitti raskaasti, mutta ei näyttänyt mitään merkkejä tuntoihinsa -tulemisesta. - -Paul istui isänsä vuoteen reunalla kasvot käsiin painuneena. Hänen -mieleensä muistui eräs poikavuosien päivä, jolloin isä tahtoi nostaa -hänet ponyn paljaaseen selkään annettuaan tämän ponyn hänelle -syntymäpäivälahjaksi. Olisiko mahdollista, että nyt olisi tullut loppu? - -Hän nousi ylös ja vei Gretan ulos huoneesta. - -"Tämä murheitten talo ei ole sovelias sinulle", hän sanoi. "Myrsky on -asettunut; sinun täytyy jättää meidät. Natt voi panna hevosen valjaihin -ja saattaa sinut kotiin." - -"Minä en tahdo mennä", sanoi Greta, "tämä talo on oleva tämän yötä -minun kotini. Älä lähetä minua pois luotasi, Paul. Sinua on onnettomuus -kohdannut, ja minä tahdon jäädä sinun luoksesi." - -"Sinä et voi tehdä mitään hyvää, mutta voit kuitenkin tuottaa jotakin -harmia." - -Rouva Ritson tuli huoneesta. - -"Missä on herra Bonnithorne?" hän kysyi. "Hänen piti olla täällä kello -kahdeksan. Isäsi voi tulla tuntoihinsa." - -"Asianajaja ei voi ollenkaan häntä auttaa." - -"Jos hänen täytyy jättää meidät, ehkäpä Jumala sallii hänen tulla edes -hetkeksi tuntoihinsa." - -"Ehkäpä, että hän tuntisi meidät -- sanoisi meille jäähyväisiksi jonkun -sanan." - -"Toivon sitä muusta syystä -- muusta kauheasta syystä." - -"Sinä ajattelet testamenttia. Jätä se. Tule, äiti -- ja Greta, tule -sinäkin -- menkäämme takaisin." - -Puoli tuntia myöhemmin talo oli äänetön kuin ruumishuone. Hillityin -äänin ja varpaillaan sipsuttaen naispalvelijat liikkuivat siinä -huoneessa, jossa lepäsi kuoleva mies. Työmiehet istuivat keittiössä ja -keskustelivat kuiskaavin äänin. - -Myrsky oli asettunut. Tähti toisensa perästä tuikahti kiitävien pilvien -läpi, ja kuu loi hopeaista valoaan pilviin, jotka omituisina möhkäleinä -kiisivät määrättömiä ratojaan. - -Hugh Ritson istui yksin vanhassa salissa, jossa nyt kenenkään läsnäolo -ei häntä häirinnyt. Hänen kasvonsa lepäsivät käsissä ja kyynärpäänsä -nojasivat polviin. Hänen silmissään välähteli outo loiste. Siinä ei -ilmennyt surua eikä tuskaa, vaan huolta, levottomuutta ja epävarmuutta. -Uudestaan ja uudestaan hän näytti heräävän syvistä mietteistä, ja -hillitty huudahdus pääsi silloin tällöin hänen huuliltansa. Hän kävi -muutamia kertoja edestakaisin yli lattian ja istahti taas. - -Eräs palvelija kulki huoneen läpi varpaillansa. Hugh kohotti päänsä. - -"Kuinka teidän sairaanne nyt voi?" hän kysyi hiljaa. - -"Ainoastaan hengittää, ei muuta, herra, ei ole tullut tuntoihinsa." - -Hugh nousi hitaasti ylös. Suuri peili oli hänen vastassaan olevalla -seinällä. Hän katsoi siihen mitään tajuamatta. Hänen ajatuksensa -askartelivat muualla, mutta vihdoin selvä tajunta välähti hänen -sielussaan ja ensimmäinen, mikä hänelle selvisi, oli hänen oma kuvansa. -Mutta kasvojen ilme oli valoisa, tyytyväinen, niinkuin niillä olisi -leikkinyt aavemainen hymy. Hän kääntyi kärsimättömästi pois koko -peilistä. - -Uudestaan istuutuen hän koetti hillitä itseänsä. Hän tutki kohta -kohdalta tilannetta. Hän ajatteli, mitä asianajaja oli sanonut -Lowtherin hylätystä vaimosta ja hänen pojastaan. Sitten hän otti -povitaskustaan esille herra Bonnithornen antaman medaljongin ja tutki -sitä pitkään ja vakavasti. - -Tulos näytti tuottavan hänelle hirveää tyydytystä. Nyt ei voinut -olla epäilystä, mitä merkitsi aavemainen hymy, joka leikki hänen -kasvoillansa. - -Salin nurkassa oli korkea, vanhanaikainen kello. Se löi kahdeksan. -Hitaat, kirkkaat lyönnit kaikuivat repivinä äänettömässä huoneessa -ja tuntui kuin ne olisivat häirinneet koko talon hiljaisuutta. Tunti -palautti mietiskelevän miehen todellisuuteen. Kello kahdeksan herra -Bonnithorne oli luvannut tulla laatimaan testamenttia. - -Hugh Ritson soitti kevyesti kelloa, joka oli pöydällä. Eräs palvelija -astui huoneeseen. - -"Kutsu Natt minun luokseni", sanoi Hugh. - -Hetkistä myöhemmin tallimies tallusti saliin. Hän oli paksurakenteinen, -lyhytkaulainen nuorukainen, jonka kasvot olivat pyöreät ja silmäluomet -peittivät viekkaan silmäparin, niin että vain kapea rako jäi näkyviin. -Ensi silmäyksellä olisi voinut sanoa, että vekkuli oli vain puoliksi -valveilla, mutta toinen silmäys olisi selittänyt, ettei hän koskaan -nukkunut. - -Vastaanottaessaan Hugh näytti osoittavan hänelle erikoista ystävyyttä. - -"Ah, Natt, tule tänne -- lähemmäksi." - -Mies astui lattian yli. Hugh alensi äänensä. - -"Mene Pikku Kaupunkiin ja etsi puheillesi herra Bonnithorne. Sinä voit -tavata hänet tielläkin. Ellet, niin tapaat hänet ainakin Juoksevan -Hevosen ravintolasta. Sano hänelle, että _minä_ olen lähettänyt sinut -sanomaan hänelle, että Adam Fallow on kuolemaisillaan Bigriggissä ja -haluaa heti häntä nähdä. Ymmärrätkö?" - -Mies kohotti unisia luomiansa. Epäluuloinen pilke välähti niiden -välistä. Hän katsahti ympärilleen ja sitten alas suuriin, jäykkiin -kenkiinsä ja kohottaen kätensä käsnään, joka oli hänen ohimossansa, hän -mutisi: "Ymmärrän." - -Hughin kasvot synkistyivät. - -"Hiljaa", hän sanoi ankarasti ja vastasi sitten hymyllä Nattin -kohotettuun katseeseen. "Kun palaat, pidä suusi kiinni, kuuletko?" - -Raskaat luomet kohosivat vielä kerran. "Kuulen." - -"Lähde sitten." - -Mies alkoi nahjustella ulos. - -"Natt", sanoi Hugh astuen askelen hänen jälkeensä, "sinun on tehnyt -mieli minun piiskaani. Ota se, löydät sen eteisestä." - -Korviin asti ulottuva hymy kirkasti Nattin kasvoja. Hän kuhnusti -tiehensä. - -Hugh palasi sohvalleen. Kiusallinen peili sieppasi taas hänen kuvansa -ja ilmaisi hänelle, että hän taas hymyili. Sinä hetkenä kuului -sisemmästä huoneesta ankaran nyyhkytyksen häipyvä ääni. Se karkoitti -hymyn ja sai hänet pysähtymään. Hän katsoi kasvojensa ilmeitä. -Olisivatko nuo roiston kasvot? Suunnitteliko hän jotakin konnantyötä? -Ei; hän vain tahtoi puolustaa oikeuttansa, omaa selvää, laillista -oikeuttansa -- ei mitään muuta. - -Hän avasi erään seinälaatikon ottaen sieltä esille avainkimpun. -Valiten niistä yhden avaimen hän avasi oven ja astui työhuoneeseen, -jonka muutamassa laatikossa oli kasa irtonaisia papereita. Nyt täytyy -saada selville, eikö siellä jo olisi testamenttia. Hän silmäsi paperit -yksitellen ja asetti tarkastetut sivuun. Lopetettuaan tarkastelunsa hän -palasi äskeiseen huoneeseen. Ei piirtoakaan; olihan hän ollut siitä -varma! - -Taas kuului katkera nyyhkytys sisähuoneista. Hugh Ritson astui -äänettömin askelin ovelle, avasi sen hiljaa ja pistäen päänsä sisään -kuunteli. Hän kääntyi takaisin tuskaisin ilmein, otti hattunsa ja meni -ulos. - -Yö oli hyvin pimeä. Hän kulki vähän matkaa käytävää kylään päin ja -taas takaisin portaitten luo. Paljastaen päänsä hän antoi yötuulen -viillyttää kuumaa ohimoansa. Hänen hengityksensä kävi kovaksi ja -kuuluvaksi. Hän oli palaamassa sisään, kun hänen silmänsä keksi -liikkuvan valon puistokäytävällä. Valo yhä läheni. Hän astui sitä -vastaan ja kohtasi Josiah Bonnithornen. Asianajaja oli matkalla taloon -lyhty kädessä. - -"Etkö sinä tavannut tallimiestä?" kysyi Hugh kiihkeästi kuiskaten. - -"En." - -"Se toljake on varmaan kulkenut suurta vuorensivun ajotietä. Pitäisihän -jo ennestään tietää, ettei se tyhmyri mihinkään kelpaa. Oletko kuullut, -mitä on tapahtunut?" - -"Olen." - -"Testamenttia ei vielä ole." - -"Ja sinun isäsi on tunnotonna?" - -"Niin on." - -"Silloin sitä ei voida tehdäkään." - -Seurasi äänettömyys, ja pimeys näytti käyneen yhä sakeammaksi. Lyhty -valaisi hämärällä valollaan vain vähän matkaa edessä-olevaa tietä. - -"Jos sinun äitisi on se Grace Ormerod, joka meni naimisiin Robert -Lowtherin kanssa ja heille syntyi poika, silloin Paul on tuo poika -- -ja Lowtherin omantunnonrahojen perillinen." - -"Bonnithorne", sanoi Hugh Ritson, ja hänen äänensä vapisi ja petti -- -"jos asia on niin, _on_ se niin, eikä _meidän_ tarvitse tehdä mitään. -Muista, hän on minun isäni. Ei ole uskottavaa, että hän tahtoisi tehdä -oman poikansa perinnöttömäksi jonkun toisen pojan vuoksi." - -Herra Bonnithorne naurahti hillitysti ja astuen ihan likelle -ruusupensasta laski lyhtynsä maahan. - -"Sinun isäsi -- niin. Mutta tänään olet nähnyt, miten hän voi sinua -kohdella. Sinä olet aina ollut lapsipuolen asemassa. Paul on ollut -vanhuksen suosikki." - -"Siitä ei epäilystä." Hugh astui likelle asianajajaa. Hän oli -sotkeutumassa surullisen kiusauksen pyörteihin. - -"Jos hän tulee tuntoihinsa, hän voi joutua kiusaukseen tunnustaa -vaimonsa laittoman pojan omakseen. _Se_" -- ääni painui matalaksi ja -siinä helähti ivallinen sointu -- "suojelee vaimoa häpeältä ja riistää -sinulta perinnön." - -"Kaikissa tapauksissa hän on minun veljeni, minun äitini poika. Jos -minun isäni tahtoo määrätä hänet omaisuutensa perijäksi, niin Jumala -varjelkoon meitä millään tavalla estämästä sitä." - -Vielä kerran kuului pimeässä puoliksi pidätetty nauru. - -"Nyt sinä olet unohtanut, mitä oikeastaan tahdot, veliseni. Turhaa -tässä on ruveta evankeliumin levittäjäksi. Ehkäpä tahtoisit rukoilla -tämän kelpo veljen puolesta; ehkä pidät hyödyllisenä langeta polvillesi -veljesi eteen ja sanoa: 'Rakas velipuoleni, joka olet rakastanut -aina minua ja jota minä lakkaamatta olen rakastanut, ota käsiisi -minun onneni ja anna minulle arvoton maakappale niistä maista, jotka -syntymäoikeuden mukaan ovat minun'." - -Hugh Ritsonin hengitys muuttui puuskuttavaksi, ja hänen huulensa -vapisivat pimeässä. - -"Bonnithorne, asia ei voi olla niin. Sinua pettää pelkkä sattuma, -viettelevä, kirottu todennäköisyys. Minun äitini tietää kaikki. Jos -olisi totta, että Paul on Lowtherin poika, hän tietäisi myöskin, että -Paul ja Greta ovat veli- ja sisarpuolet. Hän varmasti tahtoisi estää -heidän luonnottoman liittonsa." - -"Ja luuletko sinä, että minä olisin odottanut aina tähän asti ja -samalla kulkenut ympäri kyliä juoruamassa, kuinka asiat oikeastaan -ovat? Äitisi on koko sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin Gretakin. -Lowther oli kuollut, ennenkuin teidän perheenne asettui Newlandiin. -Lesken eläessä eivät perheet koskaan tavanneet toisiansa. Nyt taas ei -ole enää ainoatakaan, joka voisi puhua tästä jutusta." - -"Kirkkoherra Christian?" sanoi Hugh. - -"Hän on iso lapsi, joka potkii vielä kapaloissansa." - -"Salaisuudesta ei siis tiedä kukaan muu kuin sinä ja minä, Bonnithorne?" - -"Pitäisikö siitä vielä jonkun muunkin tietää? Tuo avioliitto ei -saa toteutua. Greta on Paulin sisarpuoli, mutta hän ei ole _sinun_ -sukulaisesi --" - -"Olet oikeassa, Bonnithorne", keskeytti Hugh Ritson, "se avioliitto on -vastoin luontoa." - -"Ja ensimmäinen askel sen estämiseksi on testamentin teko." - -"Mitä varten sinä sitten olet täällä?" - -"Päästäkseni varmuuteen, ettei testamenttia ole jo ennemmin tehty. Sinä -olet tyydyttänyt minua ja nyt minä menen." - -Seurasi äänettömyys. - -"Kuka voi sanoa, että minä suunnittelen jotakin alhaista tekoa?" sanoi -Hugh kiihkeällä äänellä. - -"Kuka sitä voisi?" - -"Itse luonto on minun puolellani." - -Mies oli voitettu. Hän oli kokonaan lankeamaisillaan kiusaukseensa. - -"Kun minä olen mennyt, Hugh, mene sinä sisään. Ei ole _hyvä_ sinun olla -nyt pois näkyviltä ja kuuluvilta." - -Herra Bonnithorne lähti pitäen lyhtyä edessään näyttääkseen tietä -pimeässä. Sen valo lankesi hetkeksi Hugh Ritsonin ilkeäksi vääntyneille -kasvoille. - -"Odota, sammuta lyhty." - -"Se on tehty." - -Kaikki oli nyt pimeää. - -"Hyvää yötä." - -"Hyvää yötä." - -Hiljaa kuiskaten nämä kaksi miestä erosivat. - -Josiah Bonnithornen juoksevain askelten ääni käytävällä häipyi pian -kuulumasta. - -Hugh Ritson seisoi vielä hetken siinä, mihin asianajaja oli hänet -jättänyt ja sitten hän astui sisään. Hän huomasi, että työhuone oli -auki. Kiihkossaan hän oli unohtanut sulkea sen. Hän astui sisään ja -työnsi paperit paikoillensa. Sinä hetkenä ovi avautui ja hän kuuli -raskaita askelia lattialta. Hugh kohotti nolona katseensa. Tulija oli -Paul. Hänen kasvoilleen oli tuska piirtänyt syvät vaot. Mutta surun -pilvet eivät olleet niin mustat kuin ne huolen pilvet, jotka hänen -ilmeensä peittivät, kun hän huomasi, mitä hänen veljensä oli tekemässä -ja arvasi toisen tarkoituksen. - -"Mitä sinulla on tekeillä?" kysyi Paul hilliten vihaansa. - -Ei kuulunut mitään vastausta. - -"Jätä tämä työhuone." - -Hugh käänsi punastuneet kasvonsa. - -"Minä teen, mitä haluan." - -Paul harppasi kaksi askelta häntä kohti. - -"Ulos täältä." - -Työhuone jäi tyhjäksi ja lukittiin. Samana hetkenä astui rouva Ritson -saliin sisimmistä huoneista. Paul kääntyi ympäri. - -"Hän ajattelee testamenttia", sanoi vanhempi veli. "Ehkä on -luonnollista, että hän epäilee minua, mutta kun aika tulee, hän saa -puolen kaikesta eikä tuhatkaan testamenttia voi antaa hänelle enempää." - -Rouva Ritson oli äärimmilleen kiihtynyt. Hänen itkusta punaiset -silmänsä leimusivat mielenliikutuksesta. - -"Paul, hän on tunnoissaan", hän huudahti äänellä, jossa kaikui huoli ja -levottomuus. "Hän koettaa puhua. Missä on asianajaja?" - -Hugh oli siirtynyt ulommalle ovelle. - -"Tunnoissaan!" hän kertasi astellen uunin luo. - -"Lähetä heti kutsumaan herra Bonnithornea", sanoi rouva Ritson Hughille. - -Hänen liikkeensä olivat kuumeiset. Hugh soitti kelloa. Kun eräs -palvelija ilmestyi, sanoi hän: - -"Sano Nattille, että hän menee kylään hakemaan herra Bonnithornea." - -Paul oli astellut sisemmän huoneen ovelle. Hänen kätensä oli -kädensijalla, kun Greta astui huoneesta ulos. Hän astui rouva Ritsonin -luo ja koetti hillitä mielenliikutustaan. - -Palvelija palasi. - -"En löytänyt Nattia", hän sanoi. "Häntä ei ole koko talossa." - -"Löydät hänet tallista", sanoi Hugh tyynesti. - -Palvelija riensi kiireesti ulos. - -Paul palasi keskelle huonetta. - -"Minä menen itse", sanoi hän ja otti hattunsa, mutta rouva Ritson -kiiruhti estämään hantti. - -"Ei, ei, Paul", hän sanoi vapisevalla äänellä, "_sinä_ et saa -hetkeksikään jättää hänen vuodettaan." - -Paul katseli hämmästyneenä veljeänsä. - -Tämän kylmä tyyneys kiusasi häntä. - -Palvelija palasi uudestaan. - -"Natt ei ole tallissa, herra." - -Paulin kasvot kävivät hohtavanpunaisiksi. Rouva Ritson kääntyi Hughiin. - -"Hugh, rakas poikani, mene sinä hakemaan asianajajaa." - -Hymy, joka ilmestyi Hughin suupieliin, ilmaisi, että pyyntö loukkasi -häntä. - -"Äiti, _minun_ paikkani on myöskin täällä. Kuinka sinä voit pyytää -minua poistumaan isäni luota tällaisena hetkenä?" - -Greta oli lakkaamatta katsellut Hughia. - -"Minä menen", hän sanoi päättävästi. - -"Mahdotonta", sanoi Paul. "Yö on pimeä ja tie märkä ja ikävä." - -"Minä menen siitä huolimatta", sanoi Greta varmasti. - -"Jumala sinua siunatkoon, rakkaani, ja suojelkoon sinua aina", sanoi -Paul ja auttaen vaippaa hänen olalleen hän kuiskasi: "Sellaisesta -aineesta on oikea englantilainen nainen tehty." - -Hän avasi oven ja astui Gretan rinnalla yli pihan. Yöilma oli selvä ja -viileä, tähdet loistivat, puut huokailivat, kaukaiset kosket saatuaan -lisävettä kohisivat, ja linnut oksilla visersivät iltalaulujansa. -Myrsky oli asettunut, mutta sen tuhoama elämä oli sammumaisillaan -hiljaisessa sisähuoneessa. - -"Turvallista matkaa sinulle, rakas tyttöni, ja palaa pian", kuiskasi -Paul, ja seuraavana hetkenä Greta oli kadonnut pimeään. - -Tullessaan sisään Paul huomasi, että hänen veljensä oli menossa -sairaan huoneeseen. Paul aikoi seurata häntä, kun hänen äitinsä, joka -oli kävellyt edestakaisin huoneessa vielä kiihtyneempänä kuin ennen, -pysäytti hänet. Hän kääntyi ympäri tullen äitinsä luo ja huomaten -samalla, että Hugh oli pysähtynyt kynnykselle ja katseli heitä -terävästi. - -Rouva Ritson tarttui hermostuneesti Paulin käteen. Hänen silmänsä -olivat tulvillaan kyyneleitä ja kasvoilla oli villi, kiihoittunut ilme. - -"Jumala olkoon kiitetty, että hän vihdoinkin on tunnoissaan!" hän sanoi. - -Paul pudisti päätään, aivan kuin tuomiten äitinsä tunteita. - -"Anna hänen kuolla rauhassa", hän sanoi, "anna hänen sielunsa tyynesti -uinahtaa ikilepoon. Älä häiritse sitä nyt kaikella sillä, mitä hän -jälkeensä jättää." - -Rouva Ritson päästi hänen kätensä ja lyyhähti tuolille. Väristys kävi -hänen lävitsensä. Paul katseli häntä hämmästyksen ja osanoton tuntein. -Alkoi kuulua hiljaista nyyhkytystä. Paul kumartui äitinsä puoleen ja -silitti hellästi hänen hiuksiansa. - -"Tule, mennään sisään", kuiskasi Paul murtuneella äänellä. - -Rouva Ritson nousi ja lankesi polvilleen. Itku oli asettunut, mutta -silmät olivat vielä kyyneleiset ja ne hän kohotti taivasta kohden. - -"Kaikkivoipa isä, anna minulle voimaa", hän sanoi melkein kuin tuska -olisi hänet tukehduttanut ja sitten hän tyyntyneempänä nousi ylös. - -Paul katseli häntä tullen yhä levottomammaksi. Tuossa oli jotakin vielä -vakavampaa kuin se, mitä äsken oli tapahtunut. Hän tunsi rohkeutensa -kokonaan lannistuvan, vaikk'ei hän oikeastaan tiennyt syytä siihen. - -"Mitä sinä aiot, äiti?" hän kysyi tuskin tajuten omia sanojansa. - -Rouva Ritson heittäytyi hänen kaulaansa. - -"Enkö minä sanonut, että oli kauhea syy, jonka tähden isäsi aikoi tehdä -testamentin?" - -Paulin ääni tuntui pysähtyvän kurkkuun. - -"Mikä se on, äiti?" hän kysyi hiljaa tuskin tajuten, mikä häntä -oikeastaan peloitti. - -"Jumala tietää, etten koskaan uneksinutkaan, että sinun täytyisi kuulla -se minun huuliltani", sanoi rouva Ritson. "Paul, minun poikani, minun -rakas lemmitty poikani, sinä pidät minua hyvänä äitinä ja puhtaana -naisena. Minä en ole kumpaakaan. Minun täytyy tunnustaa kaikki -- nyt --- ja sinulle. Oi, kuinka sinun rakkautesi tahtookaan kääntyä pois -minusta!" - -Paulin kasvot valahtivat kalpeiksi. Hän tuijotti äitinsä silmiin -melkein tajuttomana. Ei kuulunut muuta kuin kellon nakutus. Kaikki muu -oli vaiennut. Vihdoin Paul virkkoi: - -"Puhu, äiti! Koskeeko se jotenkin isääni?" - -Rouva Ritson painoi kasvonsa poikansa rintaan. Ankara väristys kävi -hänen lävitsensä ja hän nyyhkytti ääneen. - -"Sinä et ole isäsi perijä", hän sanoi. "Sinä olit syntynyt ennen -vihkimistä ... mutta koetathan sinä olla vihaamatta minua ... omaa -äitiäsi? ... Tahdothan koettaa ... etkös tahdokin, Paul?" - -Paulin ruumis tuntui kutistuvan kokoon. Hän koetti puhua, mutta kieli -ei tahtonut totella. - -"Tahdotko sinä sanoa, että minä olen -- äpärä?" hän kysyi käheästi -kuiskaten. Sanat tuntuivat lävistävän hänen äitinsä, niinkuin -teroitettu nuoli. Hän painui lujemmin poikansa rintaan. - -"Sääli minua ja rakasta minua vielä, vaikka minä olen rikkonut sinua -vastaan Jumalan ja ihmisten edessä. Minä, jota maailma piti niin -puhtaana, olen vain valkeaksi sivuttu hauta -- häväisty nainen, joka -häpäisee oman rakkaimman poikansa." - -Ovi avautui hiljaa, ja Hugh Ritson seisoi aukossa. Ei hänen äitinsä -eikä veljensä kumpikaan huomannut hänen läsnäoloaan. Hän pysähtyi -hetkisen, mutta vetäytyi sitten takaisin jättäen oven raolleen. - -Niiltä kahdelta, jotka hän jätti toiseen huoneeseen, puuttui sanoja. - -Paul seisoi suurin, nurin revähtänein silmin, joihin ei kyynel suonut -lievitystä, ja tuijotti lakkaamatta kyyneleisiin silmiin edessänsä. -Hänen huulensa vapisivat, mutta hän ei puhunut. - -"Paul, puhu minulle -- puhu minulle -- sano jotakin -- anna minun -kuulla sinun äänesi! Katso, minä lankean sinun jalkoihisi -- sinun -äitisi polvistuu sinun eteesi. Anna hänelle anteeksi, niinkuin Jumala -on antanut." - -Ja päästäen kätensä hänen kaulastaan äiti heittäytyi poikansa eteen -polvilleen ja peitti kasvonsa käsiinsä. - -Paul ei aluksi näyttänyt tajuavan, niitä oli tapahtunut. Sitten hän -kumartui ja nosti äidin ylös. - -"Äiti, nouse ylös," hän sanoi oudolla, ontolla äänellä. "Mikä minä -olen, jonka pitäisi antaa jotakin anteeksi sinulle? Minä olen sinun -poikasi, sinä olet minun äitini." - -Hänen tylsään katseeseensa kohosi pelästynyt ilme; Hän vilkaisi ympäri -huonetta ja kysyi syvästi kuiskaten: - -"Kuinka moni tietää tästä?" - -"Ei kukaan muu kuin me itse." - -Pelästynyt ilme katosi. Mutta nyt näytti koko olento kamppailevan kuin -kuoleman tuskassa. - -"Mutta _minä_ tiedän sen. Oi, Jumala!" hän huudahti ja lysähti kuin -haavoitettu mies tuolille, jolta hänen äitinsä oli noussut. - -Rouva Ritson kuivasi silmänsä. Omituinen tyyneys valtasi hänen -olentonsa. Hänen äänensä muuttui voimakkaaksi. Hän laski kätensä -poikansa käsiin, joihin tämän kasvot olivat hautautuneet. - -"Paul", hän sanoi, "tämä ei ole ainoa hetki, jolloin tämä hairahdus -on _minulle_ tuskaa tuottanut. Kun sinä olit pienoinen lapsi etkä -voinut tajuta äitisi erehdyksiä, minä lakkaamatta surin sitä häpeää, -jonka tiesin kerran tuottavan sinulle tuskaa. Kun sinä sitten kasvoit -suloiseksi leperteleväksi lapseksi, minä rukoilin ja toivoin, että -Jumala katsoisi sinun viattomiin silmiisi ja antaisi meille molemmille -armon." - -Paul kohotti päänsä. Sinä hetkenä laupias Jumala lahjoitti hänelle -kyynelten lievittävän lahjan. Hän katsoi kostein silmin hellästi -äitiinsä. - -"Paul", lisäsi äiti hiljaa ja tyynesti, "lupaa minulle yksi asia." - -"Mikä se on?" kysyi Paul lämpimästi. - -"Että jos sinun isäsi kuolee tekemättä testamenttia, jossa hän -tunnustaa sinut pojakseen, sinä et koskaan ilmaise kenellekään tätä -salaisuutta." - -Paul nousi seisoalleen. "Mahdotonta. Sitä minä en voi luvata", hän -sanoi. - -"Miksi et?" - -"Kunnia ja oikeus vaativat, että minun veljeni Hugh on isäni perijä -enkä minä. Hänen ainakin täytyy saada tämä tietää." - -"Mikä kunnia ja mikä oikeus?" - -"Oikean miehen kunnia ja Englannin laki." - -Rouva Ritsonin pää painui. "_Sinun_ kunniasi vaatii sitä. Mutta entäs -_minun_?" - -"Äiti, mitä sinä tarkoitat?" - -"Jos sinä luovutat nuoremmalle veljellesi perintöosuutensa, niin -tahdotko julistaa koko maailmalle kaiken -- sinun isäsi synnin ja -äitisi häpeän." - -Rouva Ritson peitti kasvonsa käsillään ja siirtyi pois. Paul asteli -hänen luokseen ja suuteli häntä kunnioittavasti otsalle. - -"Sinä olet oikeassa", hän sanoi. "Anna anteeksi, että minä ajattelin -vain itseäni. Maailma, joka mielellään tahtoo tahrata puhdasta nimeä, -ei saa peittää häpeällisellä varjollansa sinun pyhää suruasi. Se ei -saa milloinkaan tapahtua! Ihmisten laki tulee ehkä rikotuksi, mutta -Jumalan laki tulee täytetyksi. Taivas pitää minua teidän poikananne -yhtä hyvin kuin Jaakob oli Isakin ja David Jessen poika, olkoonpa -syntymäni millainen tahansa. Tule, mennään hänen luokseen, ehkäpä hän -on virkistynyt sen verran, että voi tuntea minut." - -Hetki oli ollut kauhea, mutta nyt se oli ohi. Kasvettuaan mieheksi -vähintäkään aavistamatta, että syntymässä häpeän varjo oli hänet -iäksi peittänyt, hän nyt sai kuolon majesteetin lähestyessä tietää -totuuden -- ja tämä surullinen hetki oli ollut viedä häneltä rohkeuden. -Suuri rakkaus, jota hän oli tuntenut isäänsä kohtaan, ihailu ja -kunnioitus, joka oli vallannut koko hänen olentonsa ja jolla hän äitiä -oli ajatellut aina siitä asti, kun istui hänen polvellaan -- kaikki -perustui valheelle! Oliko koko eletty elämä ollut vain väärä kuvitelma, -onnellisen elämän valhekuva? Peittäisikö tämä synkällä varjollansa koko -tulevaisuuden? Tyhjää! Hän tunsi olevansa tahdoton taikauskon orja, -haaveilija, hiuksenhalkaisija. - -Hänen sydämensä valtasi silloin voimakas tunne -- luonnon ääni kajahti -hänen sielussaan. Jumalan edessä hän tunsi itsensä isänsä pojaksi. Jos -maailma ja sen laki sanoivat toisin, olivat ne pahasta ja ansaitsivat -tuomion. Mitä ulkonaisilla menoilla, pappien lörpötyksillä ja -naimakirjoilla oli tekemistä silloin, kun hän tahtoi esiintyä isänsä -poikana? - -Osoittaen lämpimintä rakkautta hän otti äitinsä käden. "Menkäämme -sisään hänen luokseen", hän kertasi, ja yhdessä he astuivat lattian yli. - -Ulosjohtava ovi lensi silloin auki, ja Greta astui huoneeseen -punakkana ja silmät hehkuen. Samana hetkenä avautui äänettömästi -sisäänjohtava ovi, ja Hugh Ritson seisoi kynnyksellä. Greta aikoi -puhua, mutta Hugh kehoitti häntä käden liikkeellä vaikenemaan. Hänen -kasvonsa olivat kalpeat ja hänen kätensä vapisi. "Liian myöhään", -hän sanoi vaivalloisesti, "hän on kuollut." Greta lysähti pallille -akkunansyvennyksessä. Hugh asteli takan luo ja näki peilissä kasvojensa -tylyn ilmeen. Paul seisoi hetkisen käsi kädessä äitinsä kanssa, ääneti, -liikkumattomana, sydän kylmänä kuin jää. Sitten hän riensi sisempään -huoneeseen. Rouva Ritson seurasi häntä sulkien oven jälkeensä. - -Pieni, tamminen sali oli hämärä. Lamppu paloi himmeänä, mutta oli -sittenkin varjostettu. Vuoteella lepäsi Allan Ritson -- kuten hänellä -oli tapana -- aivan kuin olisi elänyt. Mutta hänen huulensa olivat -valkeat ja kylmät. Paul seisoi katse alas luotuna. Tuossa lepäsi -hänen isänsä -- hänen isänsä sittenkin, luonnon, rakkauden ja kunnian -oikeudella, sanokoon maailma mitä tahansa. Vihdoinkin hän tiesi -totuuden: tiesi liian myöhään voidakseen katsoa noihin jäykistyneisiin -silmiin ja lukea niistä heidän pitkän, kiihkeän, monivuotisen -rakkautensa salaisuuden. - -"Isä", kuiskasi Paul -- nyt kuuroille korville, -- ja lankesi -polvilleen. - -Rouva Ritson tavattoman tyynenä ja hiljaisena astui toiselle puolen -huonetta ja pani toisen kätensä kuolleen miehen rinnalle. - -"Paul", hän sanoi, "tule tänne." - -Paul nousi ja astui hänen rinnalleen. - -"Aseta kätesi tähän minun käteni luo ja vanno pyhästi, ettet koskaan -kenellekään virka sanaakaan siitä, mitä olet tänä iltana kuullut, -ennenkuin sinä suurena päivänä, jolloin me kolme seisomme yhdessä -iankaikkisen tuomarin edessä." - -Paul asetti kätensä hänen kätensä viereen ja kohotti katseensa -taivaaseen. - -"Isäni ruumiin ja äitini kunnian kautta vannon, etten ainoallekaan -olennolle sanoin enkä vihjauksin ilmaise isäni erehdystä enkä äitini -häpeää -- aina esiinnyn ihmisten edessä heidän laillisena poikanansa, -samoin kuin minä olen Jumalan edessä heidän poikansa -- minä vannon -sen! Minä vannon sen!" - -Hänen äänensä oli kylmä ja selvä, mutta tuskin olivat sanat päässeet -hänen huuliltansa, kun hän taas lankesi polvillensa, ja hänen -äärimmilleen kiihtyneet tunteensa purkautuivat koko ruumista puistavaan -itkuun. - -Rouva Ritson horjahti takaisin, tarttui vuoteen verhoihin ja peitti -kasvonsa. Kaikki oli hiljaa. - -Sitten kuului lattialla hiljaisia askeleita. Hugh Ritson oli hämärässä -huoneessa. Hän otti varjostetun lampun pöydältä, lähestyi vuodetta -ja piti lamppua toisella kädellänsä päänsä yläpuolella. Valo lankesi -hänen isänsä suoraksi kangistuneelle ruumiille ja hänen veljensä -kumartuneeseen päähän. - - - - - - -II KIRJA - -KIUSAUKSEN PYÖRTEISSÄ - - - - -I LUKU. - - -Oli pimeä, sumuinen päivä marraskuun lopulla. Valkoinen kuura peitti -maan. Sumu teki ilman synkäksi ja läpinäkymättömäksi. Kevyet sumupilvet -leijailivat yli laakson ja verhosivat asumukset hämärään vaippaansa. -Vuoren huiput olivat kadonneet näkyvistä, mutta silloin tällöin -kuitenkin saattoi huomata niiden epäselvät ääriviivat. - -Sillan korvalla olevalla pellolla kynti mies kesantoa. Hän oli vanha, -jäykän ja sitkeän näköinen raataja, puettuna siniseen kotikutoiseen -pukuun. Hänen ulkomuodossaan ja esiintymisessään ei huomannut mitään -papillista ja kuitenkin hän oli kirkkoherra ja seurakunnan opettaja. -Hänen kapealaitainen hattunsa oli painettu syvälle ja melkein peitti -hänen uneksivat, harmaat silmänsä. Herkkätunteinen suu ilmaisi -lempeyttä ja tyyntä hyväntahtoisuutta. Hänen vanhat kasvonsa olivat -hienot, sillä yksinkertaisuus loi niille kauneutta ja tyytyväisyys -suloa. - -Poika talutti vihellellen hevosia. Pappi itsekin hyräili jotakin -säveltä astellessaan vakoa pitkin. Joskus hän lauloi jonottavalla -äänellä: - - "Tyttö nuori, armahainen, ollos omanain; - työt' ei tarvis tehdä, kun vain istut polvellain." - -Vaon päässä hän pysähtyi ja lepäsi aurankurkeen nojaten. Lepopaikakseen -hän valitsi saran tienpuoleisen pään. Välittämättä usvasta hän oli -jatkanut samaa työtä varhaisesta aamusta. - -Toisella puolen tietä oli paja, joka oli hakattu vuoreen niin, että -kallio muodosti kolme seinää, ja se oli katettu oljilla. Silloin -tällöin leimahtivat ahjosta korkeat liekit, joiden valo hohti avoimesta -ovesta ja lähetti voittoisat säteensä läpi usvan valaisemaan synkkää -laaksoa. Alasimen kalke oli ainoa ääni koko seudulla, mutta sepän -pienempi vasara ja apulaisen raskas moukari synnyttivätkin voimakkaan -kalkkeen, joka kaikuna kallionseinistä ponnahti takaisin ja täytti -tienoon yksitoikkoisella sävelellänsä. - -Tällä Newlannin pajalla varsinaisen tehtävänsä rinnalla oli toinenkin, -johon suuremmissa oloissa käytettiin klubeja. Se oli myöskin miesväen -kokouspaikka. Nahkainen esiliina edessään, hihat käärittyinä -kyynärpäiden taa niin, että jäntevät lihakset näkyivät, seppä, John -Proudfoot, seisoi ahjonsa ääressä odotellen. Hänen apulaisensa, Geordie -Moore, oli istahtanut palkeen reunalle. Arkulla, jossa sepänkaluja -säilytettiin, istui Gubblum Oglethorpe laiskasti savuja vedellen -sidottuaan poninsa portinaspiin. Mylläri, Dick, istui rautakasalla. -Tuomas Kyttyräselkä, viulunsoittaja ja postinkantaja tahkosi -linkkuveistänsä, jonka terä oli kulunut ja hamara vain muodosti piikin, -joka sai toimittaa terän virkaa. - -"Ei, minä en ollenkaan ymmärrä häntä. Hän on kerrassaan muuttunut", -sanoi seppä. - -"Perintöriirat, sen sanon sinulle", mutisi Gubblum viisaannäköisenä -muuttaen piippunsa toiseen suupieleen. - -"Hän murjottelee ja kiertelee ympäri yötä päivää yksinänsä", lisäsi -seppä. - -"Se johtuu perintöriiroist'", kertasi kerjäläinen. - -"Ja kulkee kuin seipään niellyt", sanoi Tuomas Kyttyräselkä käheällä -äänellä kohottaen veitsensä tahosta. - -"Niin, ja on heikko kuin räsy", lisäsi seppä. - -"Hän, joka oli vahva kuin jättiläinen", sanoi viuluniekka puolestansa. - -"Perintöriirat, John -- ei mitään muuta", virkkoi Gubblum taas. - -Mylläri tarttui nyt puheeseen. - -"Mitkä perintöriidat?" - -"Jotka vaivaavat Paul Ritsonia", vastasi Gubblum. - -"Lörpötystä", sanoi Dick-mylläri, -- "perintöriirat ja perintöriirat. -Sinusta perintöriidat kelpaavat kaiken selitykseksi. Tuomaan -mustelmainen kurkku, Johnin kuhmut ja Geordien särkynyt nenä, jonka -Giles Raisley antoi hänelle lauantaina -- oli kai sekin perintöriitojen -syy." - -Mylläri oli aika vekkuli, joka saattoi kirota kuin villitty ja nauraa -hirnumalla kuin villi varsa melkein yht'aikaa. - -Gubblum killisteli rauhallisesti silmiänsä. - -"Perintöriirat juuri, sen mää tierän omast' kokemuksest'", hän jatkoi -hellittämättä. - -Sepän silmät välähtivät vallattomasti. - -"Tietysti sinä tiedät, Gubblum. Sinä sait kokea sitä tullessasi pikku -purrella Whitehebbenista. Siinä oli perintöriitaa -- oikein parasta -lajia." - -"Olen kuullut, että silloin tapahtui pieni onnettomuus", sanoi Tuomas -katsoen merkitsevästi sepän kasvoihin. - -"Oletko todellakin? Täytyisi ollakin surkuteltavan kuuro, ellei -siitä olisi kuullut. Pieni onnettomuus? On sanottu, että pursi teki -haaksirikon ja kaksi lankkua vain säästyi. Gubblum pelastui rannalle -jalat lujasti toisen laudan ympäri ja selkä toisella laudalla." - -Palkeen pitkä ja ahkera hengitys loppui, ja rauta hehkuvan kuumana -vedettiin ahjosta alasimelle, eikä vähään aikaan kuulunut mitään -muuta kuin käsivasaran kalke ja moukarin iskut. Sitten rauta jäähtyi -ja pistettiin taas säteilevään ahjoon. Seppä asteli ovelle, kuivasi -hikipisarat otsaltansa toisella kädellä ja heilutti toista pastorille, -joka kynti peltoa tien toisella puolella. - -"Hyvää huomenta, herra Christian", hän huudahti. "Huono-onninen -kaikissa tapauksissa oli tuo pastorin kaunis neiti; hänen sulhasellaan -ei näytä olevan kiirettä vihille", hän sanoi palatessaan ahjolle. - -"Hän on kuitenkin suloinen tyttö", virkkoi Tuomas Kyttyräselkä. - -Vanha mies -- kivimiehen työkalut olallaan -- astui pajaan. - -"Kuinkas hurisee, John?" hän kysyi. - -"Kohtalaisen hyvin, Job", vastasi seppä. "Mitäs tehtävää sinulla nyt -olisi?" - -"Olisi teroitettava pari talttaa." - -"Työssä kirkkotarhassa tänäänkin, Job? Eikös siellä ole liian kylmä?" - -"Ei, olen valmistellut vanhan Ritsonin kiveä, jonka he ovat asettaneet -hänen haudallensa." - -Seppä taputti kerjäläistä olalle. - -"Gubblum, minä sanon sinulle, mikä vaivaa Paulia." - -"Et sinä sitä voi sanoa, John, se johtuu perintöriiroist'." - -"Se on surua -- sitä se on -- hän suree isäänsä." - -"Jopa siinä nyt on surun syytä!" huudahti Dick, mylläri. "Allanhan on -kuollut jo puoli vuotta sitten." - -"John on oikeessa", sanoi Job, kivenhakkaaja, "se on surua." - -Dick hypähti pystyyn rautakasalta. - -"Se, että tuo nuori herra on antanut sulle tehtäväksi isänsä hautakiven -ja käskee sinun hakata kirjaimet puolen tuuman syviksi ja maksaa -shillingin tusinalta, sekö sinun mielestäsi ilmaisee surua?" - -"Hän ei ole maksusta tinkinyt", ärähti Job kuivasti. - -"Se kai merkitsee, että sen on tehnyt toinen -- Hugh?" kysyi mylläri. - -"Se voi olla paikallaan", sanoi Job. - -Dick-mylläri ei kuitenkaan halunnut alistua verukkeitten vuoksi. - -"Minkätähden sinä väität, että Paul itkee ja suree isäänsä, vaikka -hän antaa toisten hommata hänelle hautakivenkin ja kaivattaa siihen -muutamia harakanvarpaita?" - -"Siksi kun minä sanon niin", sanoi Job enempää selittämättä. - -"Ja ehkäpä sinulla on omat syysi, Job", sanoi seppä mielistelevästi. - -"Ehkäpä minulla on", sanoi kivenhakkaaja ja lisäsi sitten: "Saatanhan -minä sen sanoakin. Kun minä eilen aamulla tulin työhön, tapasin minä -Paul Ritsonin pitkin pituuttansa isänsä haudalla. Hänen vaatteensa -olivat kasteesta likomärät ja hänen kasvonsa olivat valkeat kuin -helmikuun lumi, ja kankeat ja kuolonväriset, ja hänen hiuksensa olivat -jäätyneet ja törröttivät kuin jääpuikot." - -"Vielä vain!" - -"Hän ei näyttänyt ollenkaan huomaavan minua, mutta minä pudistin häntä -ja sanoin: 'Mitä nyt, Paul-herra? Mies, mitä tämä merkitsee?'" - -"Ja mitä hän sanoi?" - -"Sanoi? Ei mitään. Hän nousi ylös -- ja hänen jäsenensä näyttivät aivan -kankeilta -- ja asteli tiehensä virkkamatta sanaakaan." - -Gubblum arkullaan oli pyöritellyt piippuansa kivenhakkaajan kertomuksen -aikana ja kuunnellut hämmästynein ilmein. - -"Hym! Koko mies on kangistaja!" hän sanoi pyllähtäen. - -"Mikä kangistaja?" kysyi Job terävästi. - -"Se, että sinä kerrot juttuja." Sitten kerjäläinen kääntyi seppään ja -osoittaen olkansa yli piipullansa kivenhakkaajaa sanoi: "Minä aamuna -hän näki Paul Ritsonin kirkkomaalla kylpemässä?" - -"Minäkö? Eilisaamuna!" sanoi seppä. - -"Johan arvasin, hän syöttää meille pajuköyttä", sanoi Gubblum. - -"Mitä se merkitsee?" karjaisi Job raivoissaan. - -"Että sinä olet valehellut meille", vastasi Gubblum. - -"Huomaa, Gubblum, ellet sinä peruuta noita sanojasi -- niin minä painan -sinut vesialtaaseen." - -"Ja mitäs minä silloin teen, kun sinä käyt sellaiseen ammattiin?" kysyi -kerjäläinen. - -Seppä kävi välittämään. - -"Hillitkää kiihkoanne!" hän sanoi. "Sinä olet liian kuumaverinen, Job." - -"Muutamat ihmiset ovat tulisempia kuin heidän raamatulliset kaimansa", -sanoi Gubblum piippuansa imien. - -"Mitäs varten hän väittää valeeksi, kun minä sanon nähneeni nuoren -Ritsonin kirkkotarhassa eilis aamuna?" pauhasi Job välittämättä -kerjäläisen viimeisestä huomautuksesta. - -"Siksi, ettei hän ollut siellä", sanoi Gubblum. - -Job menetti kokonaan kärsivällisyytensä. - -"Hitto vie", hän sanoi, "jos tahdot välttää kylmää kylpyä pakkasaamuna, -niin varo sanomasta sitä toista kertaa, kurja rahjus." - -"Ei hän kuitenkaan ollut siellä", mutisi "kurja rahjus" itsepintaisesti. - -Seppä oli heittänyt kuuman raudan vesialtaaseen, josta kohoava höyry -täytti koko pajan. - -"Herra varjele", hän sanoi nauraen, "tuolla tavalla muutamat ihmiset -aina esiintyvät -- kihisten ja puhisten." - -"Ei hän ollut siellä", mutisi taaskin kerjäläinen tämän kotoisen -toimituksen rohkaisemana. - -"Miten _sinä_ voit siitä olla niin varma?" kysyi mylläri Dick. "Ethän -siellä ollut sinäkään, uskallan otaksua." - -"En, mutta minä olin jossain muualla, kuten Paul Ritsonkin. Minä -makasin Laiskan Hevosen ravintolassa Keswickissa toista yötä ja siellä -oli myös Paul Ritson." - -"Näitkö sinä hänet siellä?" kysyi seppä. - -"En, mutta Giles Raisley näki hänet, eikä hän ollut vielä jalkeilla, -kun Giles kahreksan tienoissa suoriutui aamuaskareilleen." - -Seppä purskahti röhönauruun. "Sano meille, kuinka sinä näit hänet -juhannuksena Lontoossa Haukka-Haikaran luona." - -"Hän oli myöskin siellä", sanoi Gubblum järkähtämättömästi. - -"Joopa, joo", sanoi seppä nostaen alasimelle hehkuvan raudan, josta -sinkoili säkeneitä hänen kasvoihinsa asti, ja alkaen sitä vasarallansa -löylyttää. - -"Hänellä saattaa olla omat syynsä kieltää siellä olleensa", sanoi -Gubblum. - -Seppä naurahti taas kilkuttaen rautaa vasarallansa, ja kun moukari -joutui avuksi, sinkoili raudasta tummuvia pirstaleita kaikille -suunnille. - -Kaksi kaivosmiestä astui silloin pajaan. "Hyvää huomenta, John; oletkos -tänään hyvällä tuulella?" sanoi toinen niistä. - -"Hyvälläpä, hyvällä! Kuinkas Giles itse jaksaa?" - -"Giles", sanoi kerjäläinen, "missä Paul Ritson oli toissa yönä?" - -"Vuoteessaan, luullakseni", sanoi toinen äsken-tulleista. - -"Missä vuoteessa?" - -"No, älähän hätäile. Odota, toissa yönäkö? Silloin hän nukkui Janeten -ravintolassa, eikö niin?" - -Gubblumin silmät välähtivät voitonriemusta. - -"Mitäs minä teille sanoin?" - -"Mitä syytä hänellä oli yöpyä Keswickiin?" sanoi seppä. "Sieltähän on -vain neljä penikulmaa hänen omaan kotiinsa, Ghylliin." - -Tuomas, postinkantaja, pysäytti tahkonsa ja sylkäisten veitsenterälle -virkahti: - -"Ehkäpä hän on riidellyt tuon veljen -- tuon Hughin kanssa." - -"Kun minä hommailin aamuaskareissani, sanoo äiti Janet; 'Giles', sanoo -hän, 'sinun isäntäsi veli kävi myöhään vuoteeseen viime yönä'." - -"Job, mitäs sinä siihen sanoi?" huudahti seppä kovemmin kuin palje, -joka puuskutti kaikin voimin, ja hulmahtelevat liekit valaisivat sepän -nauravia kasvoja. - -"Sanon, että he valehtelevat kuin roistot", sanoi kivenhakkaaja ja -koppoen karkaisemattomat talttansa hyökkäsi ulos. - -Kun hän oli mennyt, muutti Gubblum piippunsa toiseen suupieleen ja -sanoi kylmästi: "Hän on paljon kiivaampi kuin hänen raamatullinen -kaimansa -- se on tämän Jobin ainoa vika." - -Pappi oli taaskin levännyt vaon päässä aurankurjellansa. Hän oli -hyräillyt "Tyttö nuori, armahainen", mutta kuultuaan kiivaita sanoja -pajasta hän oli lakannut ja kuunnellut. Kun Job, kivenhakkaaja, -hyökkäsi pois pajasta, hän käänsi auransa ja asteli vakoansa, ja poika -talutti vihellellen hevosia. - -"Kas, Mattha, oletko se sinä?" sanoi seppä huomattuaan nyt vasta toisen -tulijoista, "ja kuinkas sinä jaksat?" - -"Siinähän roikkuu, John, siinähän roikkuu", sanoi Mattha matalalla -äänellä istuessaan vesialtaan reunalla. - -Se oli loordi Fisher, entistään kumarampana ja vakavilla kasvoillaan -surun uurtamat vaot entistään syvempinä ja silmissään haluton ilme. Hän -oli tuonut pari rautakankea teroitettavaksi. - -"Jokos olette saaneet sulaton toimimaan, Mattha?" kysyi seppä. - -"Ei, John, se on vielä kesken, se on työn alla." - -Mylläri oli kääntynyt mennäkseen, mutta hän pyörähti takaisin ja -vihoissaan tokaisi: - -"Hitto vie, te olette koreata väkeä te ja teidän ystävänne! Te tahdotte -kokonaan tuhota minut. Mitäs arvelet, John? He, ovat rakentaneet -sulattonsa melkein minun myllytielleni -- minun myllytielleni; ei -kyynärääkään syrjään. Kun te työnnätte kuonan ulos, silloin tie on -tukossa; miten luulette päästävän myllyyn? Sanokaa, jos osaatte, miten -se käy!" - -"Myllykö käy", sanoi Gubblum arkultansa silmää iskien, "ehkä se auttaa -sinua käyttämään myllyäsi tulen avulla, kun tuuli tyyntyy." - -"Aivan oikein, Gubblum", nauroi seppä. - -"Minä tahdon hakea lain turvaa", sanoi mylläri. - -"Ja millä oikeudella sinä vahingonkorvausta haet?" - -"Te erotatte minut koko maailmasta. Minun täytyy saada harjoittaa -elinkeinoani." - -Kun naurunhohotus oli asettunut, kuului Matthewin hillitty ääni. - -"Minä sanoin siitä eilen herra Hughille. Minä sanoin hänelle kaikki, -mitä sinä olet sanonut." - -"Mitäs sanoi?" - -"Ei tahtonut suunnitelmaa muuttaa." - -"Tietysti ei! Miksi et puhunut siitä Paulille?" - -"Mitä se hyödyttäisi?" sanoi Matthew hiljaa. - -"Ei, nuori Hugh pitää oman päänsä", sanoi seppä. - -"Eikö Paulilla ole kaivosasioihin mitään sanottavaa, vai"? - -"En ollenkaan epäile, että olet oikeassa, Dick", sanoi Matthew nöyrästi. - -"Sellaistahan se on ollut juuri vanhan Allanin kuolemasta asti", sanoi -seppä. "Hän ei ollut vielä viikkoa ollut haudassaan, kun Hugh osti -Matthan kaivoksen ja alkoi laajentaa sitä. Ei hän sieltä ole paljoa -malmia löytänyt, kuten olen kuullut, mutta siitä huolimatta hän hankkii -yhä uusia koneita, laittelee nostovipuja ja kaivelee kanavia, aivan -kuin työskentelisi oikeassa kaivoksessa." - -"Hugh tietysti kaiken määrää eikä Paulilla ole muuta tekemistä kuin -katsoa valmista", sanoi Gubblum. - -"Ja rahaa täytyy kuitenkin jostakin tulla", sanoi - -Tuomas Kyttyräselkä lopetettuaan veitsen tahkoamisen ja koetellessaan -sen terää puupalikkaan. - -Matthew nousi seisomaan. - -"Minä tulen sitten hakemaan rautakankiani, John", hän virkkoi -hiljakseen, ja vanha mies tallusti ulos valoisasta, lämpimästä pajasta -kylmään, sumuiseen ilmaan. - -"Mattha ei ole koskaan ollut oma itsensä sen jälkeen kuin ilkeä Mercy -jätti hänet", huokasi seppä. - -"Mitä uutta hänestä?" kysyi kerjäläinen. - -"Kysy Tuomas Kyttyräselältä. Hän on posti ja hän kyllä tietää, onko -joku Newlannin asukkaista kirjevaihdossa karkurin kanssa", sanoi -mylläri. - -"Tuomas pudistaa päätänsä. Sinä voisit kertoa meille koko asian, etkös -voisikin, Tuomas?" sanoi seppä nauraen, niin että valkeat hampaat -kiilsivät. - -"Älkää pahastuko", virkkoi tämä syrjäseudun sanankuljettaja hieman -käheällä äänellä. "Minä en ole teidän urkkijanne." Ja posti nosti -päänsä ylpeästi pystyyn ja näytti ihan herrasmieheltä, jonka polvet -ovat koukussa ja kasvu kesken pysähtynyt. - -"Epäilenpä, voiko Mattha milloinkaan saada kaivoksestaan mitään, -jos siinä nyt jotakin saatavaa olisi", naurahti mylläri ovelta -napittaessaan nuttuansa leukaan asti. - -"Minä olen kuullut, että hän aikoo koettaa onneansa uudestaan", tiesi -Giles lisätä. - -"Ei, ei, ei sinne päinkään", väitti seppä. "Kun se ilkeä tyttö -jätti miesparan, on Mattha-rukka kokonaan menettänyt rohkeutensa ja -elämänhalunsa eikä ole käynyt katsomassakaan sitä paikkaa, jossa ennen -niin mielellään raatoi. Niinpä hän on melkein toimettomana mökillänsä -elellyt. Mutta Hugh Ritson käytti tilaisuutta hyväkseen ja keinotteli -häneltä kaivoksen omakseen -- rahatta ja hinnatta, kuten olen kuullut. -Nythän on pannut Mattha-paran sinne työhön palkkalaisena, mikä -vanhuksen on vienyt perikatoon vuosia sitten." - -"Ja nyt vanhus tahtoo nähdä onnen kohoavan sieltä", hymähti Giles. - -"Jos nouseekin, ei se ole enää Matthan onni." - -"Ei, siitä ei pelkoa", myönsi kaivosmies. - -Gubblum kaivoi perät piipustaan ja sanoi miettivästi: "Matthan touhu on -yhtä turhaa kuin minun ja käen." - -"Mitäs se oli, mies?" kysyi seppä käärien nahkaisen, esiliinansa -rullalle ja kiertäen sen vyötäistensä ympäri. Pantiin ahjoon uusia -hiiliä, palkeet puhalsivat ja hehkuvat liekit leimahtelivat lämmittäen -ja valaisten. Veitikka pilkisti sepän silmistä. "Mitäs se oli?" hän -kertasi. - -"Hän lopettaa kaiken hommansa liian lyhyeen", sanoi Gubblum. "Minun -rouvani sanoi minulle kerran: 'Gubblum', sanoi hän, 'etkö luule, että -aina olis kesä, jos käki jäis puutarhaamme?' 'Voispa olla', sanoin -minä. 'Etkö luule', sanoi hän, 'että kesä kestäis, jos käki voitais -pitää puutarhassamme?' 'Ehkä', sanon minä, 'mutta se on huokeammin -sanottu kuin tehty.' 'Sehän ei ole vaikeata', sanoo hän. 'Kun näet käen -lentävän puutarhaan, pirä varas ja laita lauroist' aitaus ympär'.' Minä -tein työt käskettyy ja laitoin airan kohtuullisen korkean. Mutt' se ei -ollu kuitenkaan kylliks' korkea, sill' nähkääs, erään' päivän' käki -lensi pois vain tuuman verran ylempää kuin aita. Jos minä olisin tehnyt -himpun verran korkeammaks' --" - -Äänekäs naurunräjähdys palkitsi Gubblumin kertomuksen. Kerjäläinen -sulloi peukalollaan piippuunsa uutta tupakkaa ja hymy väreili -tuuheitten kulmien alla. - - - - -II LUKU. - - -Kun pastori Christian sinä päivänä lopetti työnsä, oli päivä -pitkälle kulunut. Hän antoi pojalle shillingin palkaksi hevosten -taluttamisesta, vei juhdat takaisin niiden omistajalle, Robert -Atkinsonille, ja maksettuaan viisi shillingiä niiden vuokraa lähti -kotiinsa. Paluumatkalla hän poikkesi Henry Walmsleyn sekatavarakauppaan -ostaen sieltä paketin teetä, laatikon paahdettua kahvia ja topan -sokeria. Sitten hän meni suutari Randal Alstonen luo ja maksettuaan -saappaittensa korjuupalkan pisti ne käsivarrellensa. Lopuksi hän -poikkesi Lentävään Hevoseen, tilasi tuopin olutta ja sen juotuaan -tupakoi vielä hetkisen vältellen Tommy Lowtherwaiten, puplikaanin, -kanssa. - -Päivän kuluessa usva oli hälvennyt ja illan hämärtyessä se oli -vähentynyt laaksosta niin paljon, että etemmäksikin saattoi erottaa -pappilan keltaisen rakennuksen paljaaksi varisseitten puitten lomitse. -Muuan ovi oli auki ja takan punertava valo hohti aina portaille asti. -Yhtä kirkkaat olivat ne kasvot, jotka odottivat kirkkoherraa kotiin. - -"Nyt jo palannut, Greta, nyt jo palannut!" huudahti kirkkoherra -työntyen kodikkaaseen huoneeseen kantamus tavaraa kummassakin kädessä. -"Kas -- odota -- selvä peli, tyttö -- oh, sinä veitikka! -- Tuohan on -salakavala päällehyökkäys." - -Kuului huulten maiskahdus, hopeisen äänen iloinen naurahdus ja sitten -syvän äänen hyväilevä mutina, joka päättyi leveään hymyyn. - -Kädenmatkan päästä Greta katseli kirkkoherran kuormaa ja otti ankaran -ilmeen. - -"Enkö minä ole kieltänyt sinua enää koskaan sellaista tekemästä?" hän -sanoi kohottaen sormeansa ja viipattaen sillä nuhtelevasti. - -"Mistäs sinä _tiesit_?" sanoi kirkkoherra herttaisen viattomasti ja -lisäsi hymyillen: "Mistä sinä tiesit, että minulla on niin huono -muisti?" - -"Jätä tällaiset kotoiset velvollisuudet taloutesi ylijohtajalle, -herraseni", sanoi tyttö koettaen saada kasvoillensa ankaran ilmeen. -"Kuuletkos minua, sinä vanha, rakas lemmikki?" - -"Kuulen, kuulen", virkkoi vanha mies asetellen tavaransa yksitellen -lattialle. "Kas, varjelkoon, miten huomaamaton minä olen! Tuollahan on -herra Bonnithorne", hän lisäsi kääntäen katseensa uunin nurkkaan, jossa -asianajaja kuivaili varpaitansa. "Tervetuloa, tervetuloa." - -"Peter, Peter", huudahti Greta avaten oven sisähuoneihin. - -Laihahko, vanha ukonrahjus, jolla oli vain toinen käsi, tallusti sisään. - -"Peter, vie nuo tavarat keittiöön", sanoi Greta. - -Vanha mies katsahti kirkkoherran tuomiin tavaroihin, ja kasvoille -kohosi tyytymätön ilme. - -"Taas hän on ollut ostoksilla, emäntä", hän murahti. - -Kirkkoherra oli riisunut takkinsa ja veti juuri jalkapuussa pois -saappaitansa. - -"Kuinkas herra Bonnithorne voi tällä rumalla ilmalla? -- Odota, Peter, -anna minulle tohvelit, ota ne siitä suuresta paketista. Minä annoin -Randel Alstonen leikata vanhoista saappaistani varret ja tehdä niistä -lipokkaat mittojeni mukaan. Vain kuusi penceä ja katsokaa, miten kaunis -pari. Kiitos, Peter. -- Te voitte siis hyvin, herra Bonnithorne. -Ihme kyllä, eikö totta? On monia ihmisiä, jotka ovat aivan poissa -suunniltaan näin rumilla ilmoilla." - -Peter otti saappaat ja käänteli niitä käyttäen toisen käden leikattua -tynkää apuna. Tee ja kahvitötterö katosivat hänen housunsa taskuun ja -sokeritopan hän kantoi kädessään. - -"Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen", hän mutisi Gretan korvaan -astuessaan kantamuksineen ulos. "Harmittaa, etten minä voi hänen -edestään mennä kyntämään -- se on työtä, johon tarvitaan kaksi kättä -- -mutta ei se suinkaan ole herrojen työtä." - -"Mitä ihmeitä!" huudahti kirkkoherra tarkastellen lepotuolia, johon -aikoi istahtaa. "Uusi tyyny -- ja pussi seinällä pikku tavaroitani -varten -- ja hylly tupakkavehkeilleni ja -- ja -- mikä tämä on?" - -"Kirjoitusmatto, herra Christian", sanoi asianajaja. - -"Minä epäilin, voisiko hän koskaan huomata tuollaisia pikku esineitä", -sanoi Greta loistavin silmin. - -"Ai, ihme! Punaiset verhot akkunoissa ja uudet, koreat peitteet -sohvilla --" - -"Sitsikangasta, sitsikangasta", keskeytti Greta ilkamoivin ilmein. - -"Ja vanha ruusupuukello nurkassa niin kiiltävänä kuin peili ja suuri -tamminen kirjoituspöytä öljytty hohtavaksi --" - -"Vernissattu, herra, vernissattu." - -"Ja kaikki leikkaukset siinä kuin uudet -- siinä on pyhä Pietari -suurine avaimineen ja rikas mies rahapusseineen koettaen kieltäytyä -joutumasta vaivanpaikkaan." - -"Enkös minä sanonut, että tuskin tunnet omaa kotiasi tullessasi -takaisin?" sanoi Greta. - -Hän levitti juuri hohtavanvalkoista liinaa pyöreälle pöydälle johon hän -laittoi kirkkoherran illallisen. - -Kirkkoherra asteli uusissa lipokkaissaan ympäri huonetta katsellen -kaikkea, mikä oli uutta ja mikä vanhaa, joka oli saanut uuden muodon, -ja hänen kasvoilleen kohosi lapsellinen onnentunne ja silmissä sädehti -tyytyväisyys ja rauha. - -"Minä olen onnenpoika; onko _teillä_, herra Bonnithorne, nuori nainen -kotona?" - -"Tiedättehän, että minä olen vanhapoika, herra Christian", sanoi -asianajaja kainosti. - -"Niin minäkin, niin minäkin. Se minustakin oli parasta -- kunnes meidän -vanha ystävämme, rouva Lowther, kuollessaan uskoi tyttärensä minun -hoitooni." - -"Äidin olisi pitänyt kysyä _minulta_, ennenkuin jätti minut herra -Christianin niskoille, eikös olisikin, herra Bonnithorne?" sanoi Greta -vallattomin ilmein. - -"Se oli kuitenkin parasta näin", sanoi kirkkoherraa nauraen. "Peter -alkaa tulla jo vanhaksi ja hänen saranansa ovat hieman kankeat, kuten -tiedätte, ja niin me olimme kuin kaksi vanhenevaa varista, jotka tuskin -olisimme ajan oloon voineet pitää kunnollista huoltaa kristillisestä -seurakunnasta. Mutta sitten tuli Greta tähän vanhaan, hämärään -taloon, joka oli täynnä lukinverkkoja, joita kaksi vanhaa hämähäkkiä -lakkaamatta punoi -- tuli kuin päivänsäde valaisemaan synkkää -syyspäivää. Kas niin -- siirtäkääpä tuolinne, herra Bonnithorne, ja -käyttäkää hyväksenne. Se on minun mieliruokaani -- hän kyllä tietää --- ruskistetuista vihanneksista lientä ja lampaan pää perunain ja -muhennettujen porkkanain kanssa. Tuokaa tuolinne lähemmä. Mutta missäs -olutkannu on, Greta?" - -"Peter, Peter!" - -Vanha hämähäkki ilmautui samalla tuoden olutkannun, jonka reunojen yli -oli vaahto kohonnut ja kuohui laitoja pitkin maahankin. - -"Oletkos tänään ollut perunoita kaivamassa, Peter?" kysyi kirkkoherra. - -Vastaukseksi Peter nyökäytti kankeasti suurta päätänsä. - -"Montako bushelia?" - -"Kaksitoista luullakseni", mutisi Peter kuhnustaen ulos. - -Sitten kirkkoherra vieraineen istahti pöytään. "Te olette onnellinen -mies, herra Christian", virkkoi herra Bonnithorne, kun Greta pistäytyi -ulos toimittamaan joitakin kotoisia askareita. - -Kirkkoherra Christian pudisti päätänsä. "On liian suurta", hän sanoi, -"että yhden osaksi tulee niin äärettömän paljon hyvyyttä; pahinta -kaikesta on elää liian suuressa onnessa. Ei mitään koetuksia, ei -vastuksia -- ei muuta kuin: 'Sydän, ota kaikki, mitä haluat' -- ja -se on paha, jos oikein ajattelette ... Enemmän lampaan päätä, herra -Bonnithorne; ette ole ollenkaan saanut kieltä -- tässä olisi kaunis, -herkullinen pala." - -"Kiitos, herra Christian. Minä tulin maksamaan teille ne kymmenen -shillingiä, jotka teille ovat tulevat Joseph Parkinsonin -hautajaistoimituksesta viime sunnuntai-iltana ja samalla suoritan sen -punnan, jonka James Bolton on puolivuosittain määrännyt maksettavaksi -köyhien konttoristien apurahastoon." - -"Hyvä, hyvä, ei tarvitse valittaa, että tulee vain sataen, vaan ihan -kaatamalla", sanoi kirkkoherra. "Poikkesin tullessani Henry Walmsleyn -ja Robert Atkinsonin luo ja he molemmat maksoivat palkanneljänneksensä --- Henry viisi shillingiä ja Robert seitsemän; ja kun minä menin Randal -Alstonelle maksamaan kenkieni pohjuusta ja laittamisesta, hän sanoi, -että ne maksavat yhden shillingin kuusi penceä, mutta hän oli minulle -velkaa shillingin seitsemän penceä vasikasta, jota Peter oli hänelle -myynyt. Niin hän maksoi minulle yhden pencen ja me olemme kuitit -maailman alusta tähän päivään asti." - -"Sitäpaitsi minä ajattelin puhua meidän nuoresta ystävästämme, -Gretasta", sanoi herra Bonnithorne pehmeällä äänellänsä. "Otaksun, että -te olette valmistunut luopumaan hänestä?" - -"Luopumaan hänestä -- Gretasta?" sanoi kirkkoherra asettaen pois -veitsensä. Sitten hän hymyili: "Ai, te tarkoitatte sitten, kun Paul -ottaa hänet. Tietysti, tietysti. Mutta avioliitosta ei vielä vähään -aikaan tule mitään, hän itse sanoi sen minulle." - -"Avioliitto Paulin kanssa -- ei", sanoi herra Bonnithorne huuhdellen -kurkkuansa ja näyttäen huolestuneelta. - -Kirkkoherra Christian katsahti levottomasti asianajajan kasvoihin ja -vaipui äänettömyyteen. - -"Herra Christian, teidät jätti Greta Lowtherin holhoojaksi meidän -rakas, vanha ystävämme, hänen äitinsä. Teidän velvollisuutenne on -tarkasti valvoa, että hänen tulevainen onnensa ja hyvinvointinsa on -mahdollisimman hyvin turvattu." - -"Tietysti, aivan luonnollisesti!" sanoi kirkkoherra. - -"Te olette vanha mies, herra Christian, ja hän on nuori tyttö. Kun te -ja minä olemme poistuneet, on Greta Lowtherilla vielä elämäntaistelu -edessään." - -"Jumala sen suokoon, Jumala sen suokoon!" huokasi kirkkoherra nöyrästi. - -"Eikö teidän olisi viisainta katsoa, että hän saisi miehen, joka -taistelee hänen puolestansa ja tekee keveäksi hänen elämänsä?" - -"Niin hän saakin, niin hän saakin. Paul on miehekäs nuorukainen ja -rakastaa häntä enemmän kuin omaa sieluansa -- ei, minä sanon hänelle, -että on synti Jumalan edessä tehdä rakkautensa esineestä epäjumala." - -"Te erehdytte, herra Christian. Paul Ritson ei ole sopiva puoliso -Gretalle. Hän on rappiollejoutunut mies. Isänsä kuoleman jälkeen hän on -antanut rappeutua, hän on kokonaan hävittänyt kotitalonsa Ghyllin -- se -on pantattu jokaista ruohonkortta myöten. Minä tiedän sen." - -Kirkkoherra Christian siirsi tuolinsa pöydän luota ja tuijotteli tuleen -hämmästynein silmin. - -"Minä tiesin, että hänellä oli huolia", hän sanoi, "mutta minä en -tiennyt, että asiat olivat niin vakavaa laatua." - -"Ettekö ole huomannut, että hänen järkensä on yhtä sekaisin kuin hänen -asiansakin?" kysyi asianajaja. - -"Ei, ei: en voi sanoa, että sellaista olisin huomannut. Hän on joskus -hajamielinen, mutta siinä kaikki. Kun minä puhun Matthewista tai kerron -juttuja Adam Clarkesta, hän on hieman, hieman muistamaton, siinä kaikki --- niin, siinä kaikki." - -"Verrattuna hänen veljeensä -- mikä erotus!" sanoi herra Bonnithorne. - -"Totta, siinä _on_ erotus", myönsi kirkkoherra. - -"Sellainen tarmo, sellainen terävyys; hänestä tulee Cumberlannin -rikkain mies ennen pitkää. Hän on ostanut oikeudet kaikkiin näihin -malmikaivoksiin ja nyt hän panee kaikki kuntoon, tilaa koneet, laittaa -sulatot ja rakentaa rautatien, jota myöten voi kaiken helposti -maailmanmarkkinoille lähettää." - -"Ja mistäs raha tulee?" kysyi kirkkoherra, "raha, jolla tuo kaikki -aluksi pannaan täytäntöön?" - -Herra Bonnithornen katse kävi läpitunkevaksi. "Siihen hän on saanut -osansa isänsä perinnöstä." - -"Suuri puu pienestä siemenestä", sanoi kirkkoherra miettivästi, "ja -äkkiä kasvanut." - -"Ei voi sanoa, mitä kaikkea äly ja tarmo tässä maailmassa saa aikaan, -herra Christian", sanoi asianajaja, joka näytti joutuvan hieman -ymmälle, mitä nyt sanoisi. "Hugh Ritson on viisas ja tarmokas. Kas, -siinä mies Gretalle -- jos voitte saada hänet, jota minä en varmaan -voi sanoa -- mutta jos suinkin mahdollista --" Kirkkoherra kohotti -katseensa. - -"Herra Bonnithorne", hän sanoi vakavasti, "tyttö ei ole kaupan, eikä -Cumberlannin rikkain mies voi häntä ostaa. Vaikka ne kolmekymmentä -hopearahaa, jotta Judas myi mestarinsa, olisivat sulatetut uudestaan, -ei yksikään niistä saisi tahrata minun sormiani." - -"Te erehdytte, herra Christian, uskokaa minua, te kerrassaan -erehdytte", väitti asianajaja kiihkeästi. "Minä puhuin juuri ajatellen -nuoren ystävänne etua. Kaikissa tapauksissa, minä pyydän teitä Robert -Lowtherin tyttären ystävänä ja suosijana estämään häntä milloinkaan -menemästä naimisiin Paul Ritsonin kanssa." - -"Se asia saa toteutua, jos Jumala sen suo", vastasi kirkkoherra -rauhallisesti. - -Asianajaja oli noussut ja pukenut päällystakin ylleen. - -"Hän jää toistaiseksi tänne minun luokseni", lisäsi kirkkoherra. - -"Ei, hänen pitäisi mennä naimisiin", väitti herra Bonnithorne astellen -ovelle. "Hän on pian täysi-ikäinen. Ei ole sopivaa pitää häntä täällä." - -"Kuinka, mitä te tarkoitatte?" kysyi kirkkoherra hämmästynein ilmein. - -"Hän on rikas ja nuori. Hänen rikkautensa voi ostaa mukavuuksia ja -nuoruutensa voittaa onnea." - -Vanhan, hyvän Christianin suuret, harmaat silmät revähtivät -hämmästyksestä selälleen. Kuin apua etsien hän katseli ympärillensä, -nousi seisoalleen ja istahti taas. - -"Sitä minä en ole koskaan tullut ajatelleeksi", hän sanoi alakuloisesti -ja tuijotti kauan tuleen. - -Ulkoa käytävältä kuului raskaita askeleita. Lukko avattiin, ja Paul -Ritson astui huoneeseen. Kuullessaan hänen askelensa Greta oli -puikahtanut sisähuoneesta ja kiisi yli lattian täynnä iloa ja odotusta -lausuakseen hänet tervetulleeksi. Kirkkoherra nousi ylös ja ojensi -molemmat kätensä; pilvet olivat hänen säteileviltä kasvoiltansa -kadonneet. - -"Jaa, hyvää yötä sitten", sanoi asianajaja avaten oven. "Minulla on -edessäni neljä pitkää penikulmaa. Ai, kuinka pimeä, kuinka kamalan -pimeä!" - -Paul Ritson oli todellakin muuttunut mies. Hänen kasvonsa olivat -kalpeat ja kankeat ja hänen silmänsä raukeat ja sumeat. Haluttomana hän -heittäytyi tuoliin, jonka Greta siirsi hänelle takan ääreen. Kun hän -hymyili, hänen huulensa vetäytyivät vain tuskaiseeni irvistykseen ja -nauraessa taas ilo tuntui ontolta ja lyhyeltä. - -"Tulit juuri oikeaan aikaan, poika, pelataksesi kanssani yhden shakin", -sanoi kirkkoherra. -- "Greta, nostapa shakkipöytä ja laatikko tänne." - -Pöytä nostettiin ja nappulat asetettiin paikoilleen. Kirkkoherra -asettui mukavasti uudet lipokkaansa pankon reunalla ja nenäliina -levitettynä polvelle. - -"Tiedätkös, Paul, minä kuulin sinusta käytävän sanasotaa tänään?" - -"Minusta! Missä?" kysyi Paul, ja äänessä ilmeni sangen vähän -uteliaisuutta. - -"Herra Proudfootin pajassa, kun minä olin kyntämässä kesantoa siinä -toisella puolen tietä. Pieni herra Oglethorpe sanoi, että sinä -toista yötä nukuit Laiskassa Hevosessa Keswickissä, mutta herra Job -kivenhakkaaja ja kirjeenkantaja sanoivat, ettet sinä ollut siellä. -He käyttivät oikein kiihtynyttä kieltä, jolloin Job nimitti herra -Oglethorpea kaikilla muilla kuin sopivilla nimillä ja vihdoin hyökkäsi -vihan väessä tiehensä." - -Paul muutti lähettinsä ja virkkoi: "En ole koko elämässäni nukkunut -ainoatakaan yötä Laiskassa Hevosessa, herra Christian." - -Greta istui ja neuloi takan toisella puolella. Kissanpoika, jonka -kaulaan silkkinauhaan oli sidottu pieni tiuku, leikitteli hänen -hienojen tohveliensa tupsuilla. Vain neulintikkujen sälinä, kellon -kilinä ja suuren seinäkellon harvat naksutukset häiritsivät -hiljaisuutta. - -Vihdoin kirkkoherra Christian nousi tuoliltansa. - -"No, Paul, mies, Paul -- voi kuitenkin, kuinka tuhoisa siirto! Sinun -taitosi huononee, huononee, huononee. Kerran sinä voitit minut neljästi -viidestä pelistä ja nyt minä olen tasaväkinen." - -Peli loppui pian, jolloin kirkkoherra ilosta hykersi käsiänsä, Greta -laski leikkiä ja Paul purskahti äänekkääseen nauruun. - -Kirkkoherra Christian nosti hyllyltä paksun, suuren kirjan, jonka -selkämys oli nahkaa ja kannet vihreää kangasta. - -"Minun täytyy tehdä tili päivän kulusta", hän sanoi, "ja mennä levolle. -Tänä aamuna minä olin ennen päivän koittoa jalkeilla." - -Greta astui vanhan miehen luo ja katseli yli olan, kun tämä kirjoitti: - -"21 p. marrask. Mentyäni huoneeseeni eilen illalla ja tehtyäni tilin -Jumalani kanssa panin maata ja nukahdin heti. Mutta Peter odotti -Herttasen kantamista ja niin hän tuli ja herätti minut. Menimme siis -navettaan, autoimme ja syötimme sitä ja lopuksi lypsimme. Ollut koko -päivän kyntämässä nurmea ja Peter kaivanut perunoita. Poikkesin -palatessa Lentävässä Hevosessa, istuin siellä hetkisen ja join tuopin -olutta, eikä enempää, ja maksoin sen. Saanut kymmenen shillingiä -asianajaja Bonnithornelta hautausjuhlallisuuksista ja punnan kaksi -shillingiä Boltonin hyväntekeväisyysrahastoon; samoin viisi shillingiä -neljännesmaksuksi Henry Walmsleyltä ja seitsemän Robert Atkinsonilta ja -yhden pennyn velan ylijäämää Randal Alstonelta ja niin vetäydyn levolle -sovinnossa ja rauhassa koko maailman kanssa, Ylistetty olkoon Herra." - -Kirkkoherra pani takaisin hyllylle upean kirjansa, jota hän nimitti: -"katsaus elämääni ja toimintaani", ja kutsui sisähuoneista kynttilää -sänkykamariinsa. Äreä ääni murahti vastaan: "Tulee", ja tulikin heti. - -"Kiitos, Peter. Mitenkäs yhdistys voi ja kuka saarnaa ensi sunnuntaina, -Peter?" Peter mörisi: - -"Enpä tiedä, ellei se vain ole te itse. Minä lupasin heille, että te -lahjoittaisitte sunnuntai-iltanne meille." - -"Mutta eihän minua ole kukaan pyytänytkään. Sinä olisit voinut puhua -asiasta minulle, ennenkuin lupasit, Peter. Mutta samapa se. Minä teen -sen kyllä, vaikka köyhän saarnan he nyt minulta saavat." - -Kääntyen Pauliin, joka istui takan ääressä, kirkkoherra virkkoi: - -"Peter on jättänyt meidät ja tullut methodistiksi. Hän on nyt veli -Peter Ward ja pyytää minua puhumaan heidän kokouksessaan. No, minä -en tahdo kieltää. Monet hyvät kirkonmiehet ovat olleet myöskin -lahkolaisia. Hyvää yötä ... Peter, tarkastapa minun onkeni ja laita -toisiin uusi siima, samoin uudet nuorat etupurjeeseen. -- Sido myöskin -piiskani kädensijaan leveämmälti nuoraa, se on eteisen nurkassa. Ja -Peter, huomenna minä vien kauroja myllyyn, Robin Atkinson on luvannut -ruunansa ja tammansa lainaan. Robin panee aina hevosille eväiksi -pussillisen kaurankahuja, mutta ne eivät riitä. Pane sinä sitä varten -toinen pussi parempia, jotka voidaan sekoittaa niihin huonompiin, että -hevoset jaksavat. Hyvää yötä teille kaikille, hyvää yötä." - -Peter murisi jotakin hampaittensa välitse ja kyhnysti ulos. - -"Jumala häntä siunatkoon!" sanoi Greta, kun he jäivät kahden, ja -nostamatta silmiänsä tulesta Paul virkkoi hiljaa: - - "Lapset, rakkaus ei kukkaiskieltä vaan - töin ja toimin täytyy näyttää rakkauttaan." - -Sitten vallitsi pienessä pappilassa täydellinen hiljaisuus. Paul -istui ääneti ja hievahtamatta, kunnes Greta tahtoi saada hänen -mielensä jälleen iloiseksi. Hänen kirkkaat silmänsä säteilivät -takan rusohohteisessa valossa. Hänen vilkas mielikuvituksensa keksi -lakkaamatta uutta ja uutta, jolla hän koetti karkoittaa toisen sielusta -masennuksen tunteen. Mutta hänen hellyytensä, hänen suloinen naurunsa, -hänen sukkeluutensa ja vallattomat kujeensa eivät tehneet toivottua -vaikutusta. Paulin kasvoja synkistävät raskaat pilvet eivät ottaneet -haihtuakseen. Paul hymähteli katsellessaan säteileviin silmiin ja -silitteli hellästi pehmeitä hiuksia, jotka nyt olivat saaneet tulen -valossa kultaisen loiston, mutta katseeseen palasi sama raskas -surumielisyys uudestaan ja uudestaan. - -Vihdoin Greta huomasi, että hänen yrityksensä olivat turhat. Hän nousi -matolta seisoalleen. - -"Lemmittyni", hän sanoi, "nyt minä menen nukkumaan. Sinä et voi tänään -hyvin tai olet suuttunut ja pahalla tuulella." - -Hän odotti hetkisen, mutta Paul ei virkkanut mitään. Sitten hän -hitaasti lähti liikkeelle jättääkseen huoneen. - -Nyt Paul virkahti: - -"Greta, minulla on jotakin sanottavaa sinulle." - -Sinä hetkenä Greta oli paikoillaan kaislamatollansa. - -Naurava ilme oli silmistä paennut ja sijalle oli kohonnut levoton -odotus. - -"Sinä olet onneton. Olet ollut onneton kauan, kauan, etkä ole koskaan -sanonut minulle syytä. Sano minulle nyt." - -Kasvojen jäykkä ilme pehmeni. - -"Miksi panna kaikennäköistä sinun päähäsi, pienokaiseni?" kysyi Paul -leikkivä sävy äänenpainossa ja hyväillen kultaisia hiuksia. - -"Sano minulle nyt", pyysi Greta kiihkeästi. "Pidä minua naisena, joka -kykenee jakamaan sinun surusi, äläkä lapsena, jonka kanssa voi leikkiä -ja jota voi lelliteliä, mutta joka ei voi olla apuna kantamassa miehen -raskasta kuormaa. Ellen minä ole kelvollinen kuulemaan sinun surujasi, -minä en ole sovelias sinun vaimoksesi. Sano minulle, Paul, mikä on -riistänyt päivänpaisteen sinun elämästäsi." - -"Päivänpaistetta ei ole mikään vielä ryöstänyt minulta, sinä -tyttöhupakko; tässä se on", sanoi Paul keventyneesti ja leikiten -sormillansa hänen kultaisilla kiharoillansa. - -Tytön loistava katse painui alas. - -"Sinä leikittelet vain minun kanssani", hän sanoi masentuneena, "sinä -vain leikit minun kanssani. Olenko minä niin lapsellinen? Oletko sinä -suuttunut minuun?" - -"Suuttunut sinuun, sinä pikkuhupakko? Sitä en koskaan pidä -mahdollisena", sanoi Paul, ja hänen äänensä aleni melkein kuiskaukseksi. - -"Sano minulle sitten, lemmikkini. Sinulla on jotakin sanottavaa. Mitä -se on?" - -"Minä tulin kysyäkseni --" - -"No?" - -Paul epäröi. Hänen sydämensä oli liian täynnä, että hän olisi voinut -puhua. Hän alkoi uudelleen. - -"Luuletko sinä, että olisi liian suuri uhraus purkaa --" - -"Mitä?" läähätti Greta. - -"Muistatko sinä, mitä sinä sanoit minulle veljestäni Hughista -- että -hän sanoi rakastavansa sinua?" - -"Entäs sitten?" kysyi Greta sekavin ilmein. - -"Minä luulen, että hän puhui totta", sai Paul sanotuksi, vaikka ääni -vapisi. - -Greta vetäytyi taaksepäin, ja ääretön jännitys kuvastui hänen -jokaisesta piirteestään. - -"Olisiko se... luulisitko sinä... otaksuen, että minä menisin kauas, -hyvin kauas, emmekä me kohtaisi toisiamme johonkin aikaan, pitkään -aikaan -- emme _koskaan_ enää tapaisi -- luulisitko voivasi oppia -rakastamaan häntä ja mennä hänen kanssaan naimisiin?" - -Greta hypähti kiihkoissaan seisoalleen. - -"Häntä -- rakastaa häntä! Sinä kysyt minulta sitä -- sinä!" - -Tytön ääni hukkui nyyhkytykseen, joka näytti raatelevan häntä -sydänjuuriin asti. - -"Greta, armahin, anna minulle anteeksi; minä olin sokea -- minä häpeän." - -"Oi, minä voisin itkeä silmät päästäni!" sanoi Greta kuivaten -kyyneleensä. "Sano, että sinä vain laskit leikkiä -- sano, että se oli -vain leikkiä, oi, sano, sano!" - -"Minä sanon mitä vain -- mutta en ikinä toista niitä sanoja -- ja ne -olivat vähällä tappaa minut." - -"Ja sitäkö sinä tulit minulle sanomaan?" kysyi Greta. - -"Ei, ei", vastasi Paul nousten kiihkoissaan tuoliltansa, "se oli aivan -muuta, joka on nyt helpompaa -- kymmenesti helpompaa sanoa se nyt. -Greta, sano minulle, jos minä jättäisin Cumberlannin ja asettuisin -asumaan johonkin muualle -- Australiaan tai Canadaan taikka johonkin -muualle kylliksi kauas täältä -- voisitko sinä jättää kotisi, ystäväsi, -vanhan seuraelämäsi ja tottumuksesi ja koko rakkaan entisyyden ja -viettää uutta elämää minun kanssani uudessa maailmassa? Voisitko sinä -sen tehdä?" - -Gretan silmät säteilivät. Paul avasi sylinsä, ja tyttö riemuiten -heittäytyi hänen povellensa. - -"Tämäkö on sinun vastauksesi?" kysyi Paul väristen ilosta. Pari -kyyneltyviä silmiä katsoi hetkisen syvälle hänen silmiinsä. - -"Sitten me emme puhu tästä enää. Minä matkustan huomeniltana Lontooseen -ja viivyn siellä neljä päivää. Kun minä sieltä palaan, keskustelemme -uudestaan ja puhumme sen jalon vanhuksen kanssa, joka tuolla sisällä -lepää. Nukkukoon se vanha ystävä rauhassa sulounia!" - -Paul otti hattunsa ja avasi oven. Hänen huolensa olivat haihtuneet, -hänen katseensa oli rohkea ja varma. Äsken harmaat kasvot punoittivat -nyt. Hän seisoi suorana ja astui voimakkaana miehenä yli kynnyksen. - -Greta seurasi häntä eteiseen. Punertava valo pilkisti jälkeen. Se -leikitteli hänen kultaisilla kiharoillansa ja hukutti hänen olentonsa -hohtavaan purppuraan. - -"Oi, kuinka vapaana saakaan siellä hengittää", virkahti Paul, "kun -kaikki tämä orjuus ja kurjuus on jäänyt! Sinä et voi tätä ymmärtää, -lemmittyni, mutta kerran sinä sen käsität. Mitäs siitä, vaikka se -olisikin sateen, lumen ja myrskyjen maa? Se on kuitenkin vapauden maa --- vapauden, elämän ja rakkauden. Ja nyt, Hugh-herra, me olemme pian -- -sangen pian kuitit!" - -Hänen ilonsa oli rajaton, ja Greta oli liian onnellinen häiritäksensä -sitä kysymyksillä. - -He olivat pysähtyneet ovelle. Yö oli tyyni ja pimeä. Puut seisoivat -äänettöminä -- niiden lörpöttelevät lehdet olivat pudonneet. Äänetön ja -tyhjä, kuten autio katu oli näkymätön tie. - -Paul ojensi ulos kätensä koetellaksensa, sataisiko. Lakastunut lehti -tipahti hänen kämmenellensä räystään kiemurtelevista kasveista. - -Silloin kuului käytävältä askeleita. Ne lähenivät hiljakseen taloa. -Äkkiä ilmestyi postinkantaja portaan eteen. - -"Hyvää iltaa, Tuomas Kyttyräselkä", huudahti Paul iloisesti. - -"Kuka se sitten oli, jonka kohtasin tiellä?" kysyi tulija. - -"Koska?" - -"Nyt juuri." - -"No, kuka se sitten oli?" - -"Minä luulin, että se olitte juuri te." - -Pieni mies hävisi pimeään. - -"Epäilemättä minun veljeni", sanoi Paul ja sulki oven jälkeensä. - - - - -III LUKU. - - -Seuraavana aamuna aurinko paistoi kirkkaasti koettaen lämmittää -jäätynyttä maisemaa. Taivas oli sininen ja ilma raikuvan kuulakka. - -Hugh Ritson istui huoneessaan Ghyllin yläkerrassa, josta oli näköala -harjulle ja joelle, joka virtasi lehdettömien puiden lomitse. Hänen -huoneensa ei ollut aivan tavallinen cumbrilainen asumus. Sen kalustus -oli kaikkea muuta kuin komea. Sisustuksen huomattavin piirre oli -vanhanaikaisuus. Monilla hyllyillä oli kirjoja, jotka olivat sidotut -mitä erilaisimpiin kansiin. Seinillä oli öljy- ja vesivärimaalauksia -ja kaikenkokoisia peilejä. Oven sisäpuoleen oli kiinnitetty ommeltu -taulu. Mustan tammisen kirjoituspöydän huomattavin koriste oli Danten -veistokuva. Kalustona oli pesupöytä ja puisia tuoleja; keskiaikainen -kuvuton lamppu ja avoin takka antoivat valoa. Uunin korvalla oli -norsunluusta veistetty ristiinnaulitun kuva. - -Hugh itse istui harmoonion ääressä, ja hänen sormensa määrättömästi -juoksentelivat koskettimilla samalla kun soittajan katse harhaili -akkunasta ulos. Kuului naputus ovelta. - -"Sisään", sanoi soittaja. Herra Bonnithorne astui huoneeseen ja -suuntasi kulkunsa keskellä lattiata olevan pöydän luo. Hugh Ritson -lopetti soittonsa ja noustuaan ylös vei nojatuolin takan ääreen. - -"Onko luovutuskirja valmis?" hän kysyi, kun herra Bonnithorne yhä jäi -seisomaan. - -"On, rakas ystäväni, ja jotakin vieläkin tärkeämpää." - -Hugh kohotti katseensa: huolimatta ainaisesta hymystänsä herra -Bonnithorne oli kovin kiihtynyt. Alentaen äänensä virkkoi asianajaja: -"Jäljennökset kastetodistuksista." - -Hugh hymyili osoittamatta erikoista mielenkiintoa: "Hyvä, me puhumme -kastetodistuksista ensin", hän sanoi vetäen yönuttunsa tiukemmin -ympärilleen. - -Herra Bonnithorne kaivoi esille muutamia asiakirjoja. Hän vaikeni, -hänen katseensa oli terävä ja kirkas; hän näytti katselevan hämmästyen -rakasta ystäväänsä ja jokin selittämätön epäluulo näytti luovan -varjon hänen kasvoillensa, mutta hänen sanansa olivat sydämelliset ja -luottavat ja äänensä -- kuten tavallisesti -- matala ja hyväilevä. -"Mikä ihmeellinen mies sinä olet! Ja kuinka muuttunut! On vain -jokunen kuukausi siitä, kun minun piti ruoskalla herättää sinun -uinuvaa rohkeuttasi ratkaisemaan suuria asioita. Ja nyt sinä voitat -minut kokonaan. Ei vähintäkään epäilystä! Kuinka toisenlainen minä -olenkaan toden totta! Juuri tänä aamuna asiamieheni lähetti minulle -jäljennökset, ja nyt minä olen täällä viiden penikulman päässä kotoani. -Ja kun posti saapui -- minun täytyy kertoa sinulle -- sellainen oli -minun kiihkoni saada tietää, olivatko epäilyksemme oikeita vai --" - -Hugh keskeytti vilkkaasti ja kylmästi: "Että sinä olit liian -hermostunut avataksesi kirjettä, vaan pyörittelit sitä tuntikausia -sormissasi -- juuri niin!" - -Sanottuaan tämän Hugh kohotti katseensa kyllin äkkiä huomataksensa -ilmeen, joka välähti herra Bonnithornen kasvoilla, ja kun hän. käänsi -päänsä toisaalle, leikki hänen huulillansa merkillinen hymy. - -"Anna minulle asiakirjat", virkkoi Hugh ojentaen kätensä, mutta -hievahtamatta paikaltaan. - -"Jaah, todellakin, sinä olet -- todellakin --" - -Hugh nosti silmänsä. Herra Bonnithorne vaikeni, ojensi paperit ja -istahti väkinäisennäköisesti tuolille. - -Yksitellen Hugh tutki nämä kolme lyhyttä asiakirjaa. "Tämä on hyvä", -hän sanoi tyynesti. - -"Hyvä? Niin minäkin sanoisin. Mikä voisi olla parempi? Minun täytyy -tunnustaa sinulle, että aina tähän päivään asti minulla oli epäilyksiä. -Nyt ei niitä enää ole." - -"Epäilyksiä? Sinulla siis oli epäilyksiä", sanoi Hugh kuivasti. "Ne -turmelivat kai sinun yöunesi?" - -Vaaniva epäilyksen ilme herra Bonnithornen silmissä sai selvän muodon -ja hän koetti urkkia Hugh Ritsonin kasvoista, mitä toinen oikeastaan -ajatteli, tavalla, joka oli sangen vähän sopusoinnussa hänen hymynsä -kanssa. "Saako sinun mielestäsi toinen ottaa toisen perinnön ilman -epäilyksiä tai vastalauseita?" - -Hugh oli olevinaan, niinkuin ei olisi kuullut ja alkoi lukea ääneen -kädessään olevia asiakirjoja. "Annapas olla, tämä on ensiksi -- -Syntymätodistus." - -Herra Bonnithorne keskeytti, "Onneksi, erinomaiseksi onneksi -syntymätodistus _on_ ensiksi." - -Hugh luki: - -"Nimi, Paul. Syntymäpäivä, 14 elokuuta 1845. Syntymäpaikka, Russel -Square, Lontoo. Isän nimi, Robert Lowther. Äidin nimi, Grace Lowther, -tyttönimi Ormerod." - -"Tämä on sitten toiseksi -- Vihkimätodistus." - -Herra Bonnithorne nousi innoissaan ja hykerteli käsiänsä tulen edessä. -"Niin, _toiseksi_", hän sanoi ilmeisesti mielissään. - -Hugh luki kylmästi: - -"Allan Ritson -- Grace Ormerod vihityt kirkkoherran virastossa -Lontoossa Bow-kadun varrella 12 p. kesäkuuta 1847." - -"Mitäs siitä sanot?" kysyi herra Bonnithorne kiihkeästi kuiskaten. - -Vastaamatta mitään Hugh jatkoi. - -"Ja viimeksi tulee tämä -- Syntymätodistus." - -"Nimi Hugh -- synt. 25 p. maalisk. 1848 -- Cumberlannin Halme -Gravenglassissa -- vanhemmat Allan Ritson -- Grace Ritson (Ormerod)." - -"Siinä nyt on koko arvoituksen selitys", sanoi herra Bonnithorne ja --- ääntänsä alentaen: "Paul on sinun velipuolesi ja hän on Lowtherin -poika. Sinä olet Allan Ritsonin perijä, syntynyt ennen, kuin vuosi -oli loppunut isäsi vihkimisestä. Voiko mikään olla sen selvempää?" -Hugh silmäili ääneti asiakirjojansa. "Onko nämä jäljennökset otettu -virallisista asiakirjoista?" hän kysyi. - -Herra Bonnithorne nyökkäsi. - -"Ja sinun kirjeenvaihtajasi on luotettava?" - -"Täydellisesti. Hän on asianajaja, joka kokemuksensa perusteella -tällaisissa asioissa on erehtymätön." - -"Saiko hän tietää, kenen vuoksi hänen oli kopiot otettava?" - -"Hän sai määräyksen etsiä Grace Ormerodin avioliitot ja saada selville -hänen jälkeläisensä." - -"Ja sen enempää ei hänelle selvitetty?" - -Herra Bonnithorne nyökkäsi taas. - -Hugh taivutteli sormillansa asiakirjoja ja pani sitten kaksi niistä -päällekkäin. Hänen kasvonsa ilmaisivat hämmästystä. "Minä ihmettelen", -hän sanoi. - -"Mikä sinua ihmetyttää?" kysyi herra Bonnithorne. - -"Voiko mikään olla sen selvempää?" - -"Voi. Näiden todistusten mukaan minä olen kaksi ja puoli vuotta -nuorempi Paulia. Minulle on aina sanottu, että välillämme oli vain yksi -vuosi." - -Herra Bonnithorne hymyili ja sanoi sitten ylemmyyttä ilmaisevalla -äänellä: - -"Häpeällinen petos." - -"Sinä ajattelet, että lasta on helppo pettää -- tosi!" Herra -Bonnithornen kasvoilla pysyi hymy lakkaamatta. - -"Nyt minun on suoritettava jälkisäädöksen summaa ja sinä epäilemättä -tahdot valvoa perintöoikeuksiasi." - -"En", sanoi Hugh Ritson painokkaasti ja nousten seisoalleen. - -"Sinä tiedät, että jos äpärä saa määrätyn ajan hallita tilaa, laki -tunnustaa hänet oikeuden omistajaksi. Hän on silloin äpäräesikoinen. -Sinun täytyy karkoittaa koko mies." - -"Ei", sanoi Hugh Ritson vielä kerran. Asianajaja katsoi häneen -kysyvästi, ja Hugh lisäsi: "Se tulee myöhemmin. Ensin täytyy -avioliitosta tulla tosi." - -"Sinun ja Gretan avioliitosta?" - -"Paulin." - -"Paulin?" sanoi herra Bonnithorne äänellä, joka ilmaisi mitä suurinta -epäilystä ja hämmästystä. - -"Paulin, niin", toisti Hugh kauhean mielihyvän ilmein. "Hänen täytyy -naida hänet." - -Asianajaja oli noussut vielä kerran ja katseli Hugh Ritsonia terävästi -suoraan silmiin koettaen päästä selville toisen tarkoituksesta. - -"Sitä sinä et voi tarkoittaa", sanoi hän vihdoin. - -"Ja miksi en?" kysyi Hugh viattomasti. - -"Koska Paul on hänen veljensä -- kaikissa tapauksissa velipuolensa." - -"Sitä he eivät tiedä." - -Herra Bonnithornen hengitys näytti pysähtyvän. - -"Mutta me tiedämme emmekä toimettomina voi olla heidän avioliittonsa -todistajina", sanoi hän vihdoin. - -Hugh Ritson nojasi selkäänsä uuniin. "Me voimme ja se meidän tulee -tehdä", hän päätti, eikä ainoakaan lihas hänen kasvoissaan liikahtanut. - -Herra Bonnithorne katseli ystäväänsä kiireestä kantapäähän ja hänen -kasvojensa jännitys laukesi. - -"Sinä lasket leikkiä, mutta heille se ei ole leikkiä, kun saavat -huomata, että heidän lirputtelunsa ja kuhertelunsa täytyy loppua Ja -millaisesta syystä sitten! Se on oleva kauhea isku. Toinen kysymys -on, eikö olisi inhimillisempää koettaa toteuttaa ennemmin eräs toinen -avioliitto. Eilen illalla käydessäni kirkkoherra Christianin luona, -minä tein puolestasi, mitä suinkin voin." - -Hugh hymyili vastaukseksi toisen hymyyn, mutta tarkempi huomioitten -tekijä olisi havainnut, että asianajajan hymy oli vain kylmää ivaa. - -"Niin, sinä olet inhimillinen, Bonnithorne, ja nyt sinun -hellätunteisuutesi on saanut iskun. Mutta kun minä puhuin naimisesta, -minä tarkoitin juhlamenoja -- en mitään muuta." - -Herra Bonnithornen silmät välähtivät. "Luulen ymmärtäväni sinua. Sinä -aiot erottaa heidät kirkon ovella -- -- ehkäpä itse alttarilla. Se on -kauhistava kosto; minun selkäpiitäni karmii." - -Hugh naurahti kevyesti ja asteli akkunan luo. Auringonsäde lankesi -hänen ylössuunnatuille kasvoilleen. Kun hän kääntyi ympäri ja keskeytti -hiljaisuuden, hänen äänensä kaikui syvänä ja karkeana. - -"Minäkin olin inhimillinen. Kun hän puhui avioliitostaan Paulin kanssa, -minä viittasin esteihin. Hän nauroi sille ajatukselle -- pilkkasi -sitä." Toinen kevyt naurahdus, sitten juhlallinen totisuus. "Hän -hylkäsi minut -- säälimättä, selvästi ja raa'asti. Mitä hän sanoi? -Enkö minä ole sanonut sitä sinulle? No, hän sanoi, ha, ha! voitko sinä -uskoa sitä? -- hän sanoi, että hän mieluummin ottaa jonkun rengin, kuin -minunlaiseni herrasmiehen. Ne olivat juuri hänen omat sanansa." - -Hugh Ritsonin kasvot olivat nyt synkät raivosta, vaikka hymy leikitteli -hänen huulillansa. - -"Hän _saa_ ottaa renkinsä ikuiseksi tuskakseen ja häpeäkseen. Niin -paljon minä hänelle lupasin ja minä pidän sanani." - -"Kauhea kosto", mutisi asianajaja kynsiänsä puhdistellen. - -"Turhaa! Sinä et tiedä, kuinka kauaksi rakkaus voi mennä. Yksinpä -sellaisetkin miehet, joilla on lapsen sydän, voivat hylätyn rakkauden -tuskassansa mennä pitkälle kostossansa." Hän vaikeni ja jatkoi -matalalla äänellä: "Hän on törkeästi loukannut minun rakkauttani." - -"Varmaankaan ei niin, ettei sitä voisi anteeksi antaa", keskeytti herra -Bonnithorne hermostuneesti. "Se olisi vääryys, jonka häpeä kestäisi -koko elämän ajan. Ja hän on kuitenkin nainen." - -Hugh silmäsi ympärilleen. - -"Mutta toinen on mies, ja minun on tehtävä tilini myöskin hänen -kanssansa." Hugh Ritson harppaili edestakaisin huoneessa ja pysähtyi -sitten äkkiä. "Huomaa, Bonnithorne, sanoit, että sinulla on isäni -kuolemasta asti ollut epäilyksiä aina tähän päivään. Mutta minä en ole -hetkeäkään epäillyt. Miksi? Siksi, että olen kuullut vakuutuksen oman -äitini huulilta. Minulleko hän sen sanoi? Ei, vaan -- sen pahempi -- -hänelle. Hän hyvin tietää, ettei hän ole minun isäni perijä. Hän on -tiennyt sen siitä hetkestä, kun minun isäni kuoli. Hän tietää, että -minäkin sen tiedän. Mutta siitä huolimatta hän on isännöinyt maita kuin -omiansa." Toinen harppailu ympäri huonetta. "Ajatteletko sinä sitä, -kun puhumme kostosta? Miehuus? Hänellä ei sitä ole. Hän on säälittävä -roisto, mateleva moukka, joka on valmis voittamaan etuja mihin hintaan -hyvänsä. Hän on ryöstänyt minun perintöni. Hän on vallannut minun -paikkani. Hän on elävä valhe. Kosto? Se on vain oikeudenmukainen -rangaistus." - -Hugh Ritsonin itsehillintä oli hävinnyt. Herra Bonnithorne, joka -ei vähästä joutunut hämilleen, painoi katseensa maahan hänen -edessään. "Kauheata, kauheata!" mutisi hän taas ja sitten hän lisäsi -vakuuttavasti: "Mutta sinä tiedät, että minä olen aina kehoittanut -sinua pitämään kiinni perintöoikeudestasi." - -Hugh Ritson harhaili ympäri huonetta; raskaana ja laahustavana kohtasi -jalka permantoa. - -"Bonnithorne", hän sanoi pysähtyen, "kun nainen häväisten hylkää -miesparan, jonka sydän on kiintynyt häneen, niin ettei luule voivansa -elää ilman, silloin tuo mies joskus heittää rikkihappoa naisen silmille -sanoen: 'Jos minä en voi häntä saada, niin eihän muillekaan kelpaa', -tai 'koska hän on tehnyt syntiä, niin kärsiköön.' Se on _kosto_. -Sellainen mies ajattelee yksinkertaisessa sielussansa, että kun kauneus -on kadonnut, jäljelle jää vain inho." - -Kuului kevyt naurahdus. - -"Oikeutettua rangaistusta ei voi verrata rikkihapon käyttämiseen." - -Herra Bonnithorne selaili hermostuneesti papereitansa ja mutisi -uudestaan: "Kauheata, kauheata!" - -"Nainen on tehnyt minulle vääryyttä ja mies on tehnyt minulle vielä -enemmän vääryyttä, Bonnithorne. Heidän tulee mennä _vihille_ ja erota; -ja sen jälkeen he saavat käydä yhteen ja erota taas, kuilu erottaa -heidät toisistansa ja vielä suurempi kuilu muusta maailmasta, ja niin -edelleen loppuun asti, ja vasta silloin me kolme olemme kuitit." - -"Kauheata, kauheata!" kertasi herra Bonnithorne taas. "Koko luonto -nousee sitä vastaan."? - -"Nouseeko? Nouskoon vain", sanoi Hugh hehkuvin poskin, ja kylmä -hymy palasi hänen huulillensa. "Sinun oikeudentuntosi olisi kai -tullut tyydytetyksi, jos minä olisin ajanut tuon äpärän pennittömänä -kerjäläisenä tiehensä, tehnyt tyhjäksi avioliiton ja ottanut naisen -vaimokseni suojatukseni häntä, kun en voinut rakkaudella voittaa." -Hymy häipyi pois. "Se olisi ehkä ollut hieman parempi kuin rikkihappo, -vaikk'ei siinä suurta eroa ole. Maailmanmiehenä ymmärrät sen." - -"Se on kauhea kosto", mutisi asianajaja ja tällä kertaa toisenlaisella -äänenpainolla. - -"Sanon vielä: heidän täytyy mennä vihille, ei enempää", sanoi Hugh. -"Minä en tahdo häväistä luontoa enempää kuin hämmästyttää ihmisiä pois -suunniltaan." Aurinko oli kiertänyt ja valaisi sitä nurkkaa, jossa -harmooni seisoi. Hughin kiihko oli vähitellen asettunut. Hän istahti -tuolille alkaen soittaa. Ovelta kuului naputus, ja loordi Fisher astui -sisään. - -"Se cleweläinen herra on hiilihaudoilla ja tahtoo puhua kanssanne -sulatosta", sanoi vanha mies. - -"Sanokaa hänelle, että puolen tunnin kuluttua olen siellä hänen -luonaan", sanoi Hugh, ja loordi Fisher jätti huoneen. Hugh Ritson pisti -paperit taskuunsa. - -"Me olemme menettäneet liian paljon aikaa noiden todistusten vuoksi --- ne voivat odottaa. Missä on sopimuskirja? Minun täytyy saada raha -maksaakseni uudet koneet." - -"Tässä se on", sanoi asianajaja levittäen asiakirjan pöydälle. - -Hugh silmäsi kiireesti sen läpi ja soitti sitten kelloa. Kun -palvelijatar ilmestyi, Hugh käski hänen mennä herra Paulin luo, joka -oljilla peitteli mansikkamaata, ja sanoa, että hän tahtoo nähdä häntä -heti. Sitten hän palasi harmoonin luo ja soitteli käyttäen viehkeitä -äänikertoja. Kosketus oli kevyt ja juoksutukset tasaiset. - -"Mitäs uutta hänen tyttärestään?" kysyi herra Bonnithorne alentaen -äänensä kuiskaukseksi. - -"Kenenkä tyttärestä?" sanoi Hugh pysähtyen ja katsoen olkansa yli. - -"Tuon vanhuksen -- loordi Fisherin." - -Hugh Ritson lopetti soiton ja pisti kätensä povitaskuunsa. Mutta herra -Bonnithorne kiiruhti näyttämään, ettei hänen tarkoituksensa suinkaan -ollut udella toisen miehen salaisuuksia. - -"Älä vaivaudu. Ehkäpä mieluummin haluat kertoa minulle, miten asiat nyt -ovat." - -Hugh naurahti hieman, veti sitten kirjekuoresta taitetun paperiarkin, -jossa oli kankeita koukeroita ja alkoi lukea: - -"Minä kirjoitan sinulle kiittääkseni --" - -"Tuossa" -- työntäen kirjeen asianajajalle, "lue itse", sitten hän -jatkoi soittoansa. - -Herra Bonnithorne asetti lasit nenälleen ja luki: - -"Minä kirjoitan sinulle kiittääkseni sinua siitä, että ystävällisesti -muistit minua, oli aivan kuin olisin ollut sinun seurassasi, minä elän -lakkaamatta toivossa saada nähdä pian sinua, koska tulet luokseni? -Joskus minä ajattelen, ettet sinä koskaan, koskaan tule enkä minä voi -olla itkemättä, vaikka minä koetan enkä minä paljoa itke. Minä en mene -ulos kovin usein. Lontoo on kaukana, kuuten penikulman päässä, täällä -on kauniita ihmisiä ja kauniita lapsia. Aattelen vain aikaa, jolloin -se tapahtuu ja sinä tulet hakemaan minut kotiin. Miten isärukka voi, -onko hän kovin vanhennut ja sureeko hän minua? Epäilen, tuskin hän -enää minua tuntee. Minä voin oikein hyvin silmissäni on vain jotakin -vikaa. Joskus kun minä herään en voi nähdä selvästi. Älä ole kauaa -kirjoittamatta. Minun silmäni ovat hyvin kipeät ja punaiset tänään, -ja on niin hirveän ikävä tässä oudossa paikassa. Rouva Drayton on -minulle hyvä. Hyvästi. Hänellä on poika, mutta se on aina kokouksissa, -joka on kamalaa, enkä minä ole kertaakaan nähnyt häntä. Kirjoita pian -rakastavalle Mercyllesi. Aika on lähellä." - -Hugh soitteli sill'aikaa kun herra Bonnithorne luki. Kun asianajaja -pääsi kirjeen loppuun, hän antoi sen takaisin huomauttaen: - -"Tullut tänä aamuna, niinkö? Se on kirjoitettu torstaina melkein -viikko sitten." - -Hugh nyökäytti olkansa yli ja jatkoi soittamistaan. Vienot -sävelet seurasivat toisiansa hänen sormiensa kevyesti liidellessä -koskettimilla, kunnes ovi repäistiin auki ja Paul astui varmoin askelin -huoneeseen. Silloin hän nousi, otti kynän telineeltä ja kastoi sen -musteeseen. - -Paulilla oli kevyt puku karkeata kangasta, säärystimet ja karvalakki, -jota hän ei liikuttanut. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Varman -päätöksen saattoi lukea jokaisesta juonteesta. - -"Anteeksi, herra Bonnithorne, etten purista kättänne", hän sanoi -syvällä äänellänsä, "minä olin työssä enkä taida olla kyllin puhdas." - -"Tämä", sanoi Hugh pyöritellen kynää sormissansa -- "tämä on -sopimuskirja, josta sulle eilen puhuin. Kirjoita tuohon", osoittaen -etusivulla olevaa tyhjää nimiviivaa. - -Sitten hän asetti toisen kätensä paperin yläosalle aivan kuin -tukeaksensa sitä ja tarjosi kynää. - -Paul ei tehnyt pienintäkään merkkiä hyväksyäkseen sitä. Hän kumartui, -tarttui asiakirjaan ja heitettyään Hughin käden pois nosti sen -lukeaksensa. - -Hugh katseli häntä terävästi. - -"Tavallinen muodollisuus", hän sanoi kevyesti, "ei mitään muuta." - -Paul silmäsi kiireesti läpi asiakirjan ja sitten hän kääntyi -asianajajaan. - -"Onko tämä neljäs vai viides panttaus?" hän kysyi pitäen yhä asiakirjaa -kädessään. - -"Todellakaan en voi sitä sanoa. Luulen, että se on -- ei, todellakaan -en voi sitä sanoa --" - -Herra Bonnithornen suloinen ääni vaikeni ja makean hymyn rinnalle -ilmestyi levottomuus. - -Paul katsoi terävästi häntä silmiin. - -"Mutta minä muistan", hän sanoi tyynesti, mikä vaikutti enemmän kuin -raivo. "Se on viides. Holmen tila on ensin, ja sitten tuli Goldscape. -Hindscarth pantattiin viimeistä ruohonkortta myöten ja sen jälkeen -meni Coledale. Nyt on itse Ghyll, kuten näen, kaikkine maineen ja -rakennuksineen." - -Hugh Ritsonin ilme muuttui, mutta ääni oli järkähtämättä sama, kun hän -sanoi: - -"Jos suvaitset, niin käymme asiaan." Sitten pahaenteisesti hymyillen: -"Sinä esiinnyt kuin ranskalainen viisastelija -- alat jokaisen puheesi -maailman alusta. Alkakaamme edes vedenpaisumuksesta!" - -"Vedenpaisumuksesta!" sanoi Paul kääntäen katseensa sinne, missä Hugh -seisoi pitäen kynää kädessään ja naputellen vapaan kätensä sormilla -pöytään. "Se on tarpeetonta! Me olemme jo veden alla." - -Kiihko Hughin kasvoissa muuttui turmiotatuottavaksi vihaksi. Mutta hän -hillitsi äänensä ja sanoi hiljaa: - -"Clewestä tullut insinööri odottaa minua hiilihaudoilla. Minä olen -tuhlannut koko aamun odottaessani näiden muodollisuuksien täyttämistä. -Tule, tule, laitetaan se nyt valmiiksi. Herra Bonnithorne todistaa -nimikirjoituksen." - -Paul ei ollut kääntänyt terävää katsettansa veljensä kasvoista. Hugh -karttoi hänen katsettaan aluksi, mutta sitten vastasi siihen hävyttömin -ilmein. - -Pitäen asiakirjaa yhä edessään Paul sanoi tyynesti: - -"Tänä iltana minä lähden Lontooseen ja viivyn siellä neljä päivää. Eikö -tämä asia voi odottaa niin kauan?" - -"Ei, se ei voi odottaa", sanoi Hugh päättävästi. - -Paul alensi äänensä. - -"Älä käytä minulle tuota puhetapaa, minä varoitan sinua. Eikö tämä asia -voi odottaa?" - -"Minä tarkoitan, mitä minä sanon -- se _ei_ voi odottaa." - -"Palatessani minulla voi olla sinulle jotakin sanottavaa, joka voi -vaikuttaa tähän ja toisiin kiinnityksiin. Vielä kerran, voiko se -odottaa?" - -"Tahdotko kirjoittaa -- jaa tai ei?" sanoi Hugh. - -Paul katsoi tiukasti ja suoraan veljensä silmiin. - -"Sinä hävität kokonaan minun perintöni -- sinä --" - -Tämä sana karkoitti kaiken Hughin itsehillinnän. - -"_Sinun_ perintösi!" hän sanoi katkerimmalla äänellänsä. "Tänään on -myöhä puhua siitä. _Sinun_ perintösi -- --" - -Mutta hän pysähtyi. Rohkea ilme hänen kasvoillaan muuttui rajattomaksi -raivoksi. Paul oli repäissyt asiakirjan kappaleiksi ja heitettyään ne -pöydälle lähti arvelematta ulos. - - - - -IV LUKU. - - -Paul palasi puutarhaan ja työskenteli vielä kolme tuntia. Myrsky oli -hajoittanut olkikasan ja hän aumasi ne uudelleen erään työmiehen ja -nuoren pojan kanssa. Sitten hän palasi sisään, muutti pukua ja pakkasi -matkalaukkunsa. Kun se oli tehty, hän meni etsimään tallimiestä. Natt -oli tallissa puhdistellen viheltäen valjaita. - -"Aja pienet vaunut portaitten eteen kello seitsemän aikaan", hän sanoi, -"ja sido matkalaukkuni taakse, löydät sen eteisestä." - -Nyt olikin jo ilta ehtinyt ja alkava kuu kohotti kalpean kaarensa -Hindscarthin takaa. Alkoi tuuli puhaltaa. - -Paul palasi sisään, söi, joi ja tupakoi. Sitten hän nousi ja -kiivettyään yläkertaan koputti äitinsä ovelle. - -Rouva Ritson oli yksin. Lamppu paloi pöydällä ja loi kirkasta -valoansa hänen kasvoilleen. Ne olivat laihtuneet ja kalvenneet, -vaot olivat käyneet syviksi ja selviksi. Hän oli polvillansa, mutta -Paulin tullessa nousi ylös. Paul taivutti hänen päätänsä ja suuteli -häntä otsalle. Kirja oli auki hänen edessänsä, rukousnauha oli hänen -kädessään. Takassa ei ollut tulta. Huone oli kolea ja iloton ja vain -vaatimattomasti kalustettu -- lampaannahkamatto oli lattialla, seinillä -raamatunlauseita, leikkauksin koristettu vaatekaappi nurkassa, kaksi -korkeaselustaista tuolia, pieni pöytä ja vuode -- siinä koko kalusto. - -"Minä lähden matkalle, äiti", sanoi Paul; "juna lähtee tunnin kuluttua." - -"Koska sinä palaat?" kysyi rouva Ritson. - -"Annas, kun katson. Tänään on lauantai -- minä palaan -keskiviikkoiltana." - -"Jumala olkoon kanssasi", sanoi äiti hartaalla äänellä. - -"Äiti, minä puhuin Gretalle eilen illalla ja hän suostui. Me pääsemme -pian vapaiksi tästä orjuudesta. Ensimmäinen rengas kahleesta on jo -katkennut. Hugh kutsui minut huoneeseensa tänä aamuna allekirjoittamaan -Ghyllin panttaussopimusta, mutta minä en suostunut." - -"Ja nyt sinä aiot lähteä pois ja jättää kaikki hänen käsiinsä!" - -Rouva Ritson istahti, ja Paul laski hellästi kätensä hänen päähänsä. - -"Parempi niinkin, kuin antaa hänen kiskoa minulta kaiken tuuma tuumalta --- -- omistaa vain perijän varjo, kun toinen käyttää kokonaan haltijan -oikeutta. Hän tietää kaiken, hänen karkeat viittauksensa ovat sanoneet -sen minulle kyllin selvästi." - -"Mutta vielä hän on vaiti", sanoi rouva Ritson ja hänen silmänsä -kääntyivät kirjaan. "Varmaankin hän on minun tähteni vaiti -- jos hän -tietää kaiken. Eikö hän ole minun poikani? Ja eikö minun kunniani ole -hänen kunniansa?" - -Paul pudisti päätänsä. - -"Jos kahdenkymmenen sinunlaisesi rakkaan ja hellän äidin kunnia olisi -porraskivenä hänen aikeillensa, ei hän hetkeäkään arvelisi astua sille. -Ei, ei; ei se ole sinun kunniasi eikä hänen omansa, joka pitää häntä -vaiti." - -Rouva Ritson kohotti katseensa. - -"Etkö sinä ole liian kova hänelle? Hän on syytön maailman edessä ja -se ainakin puhuu hänen puolestaan. Anna hänelle anteeksi. Älä jätä -veljeäsi onnettomuuteen!" - -"Minulla ei ole mitään anteeksiannettavaa", sanoi Paul, "vaikka hän -ei tietäisikään mitään, minä sittenkin lähtisin ja jättäisin hänelle -kaiken. Minä en jaksaisi elää kauempaa, kun elämääni synkistää -salaisuus, jonka olen vannonut säilyttäväni. Minä menisin, kuten menen -nytkin, suljetuin huulin, mutta vapain sydämin. Hän saisi omansa -ihmisten edessä, kuten minulla on omani Jumalan edessä." - -Rouva Ritson istui ääneti, hänen huulensa vapisivat huomattavasti ja -hänen kulmansa värisivät. - -"Minä jätän sinut pian, rakas poikani", hän sanoi värähtelevällä -äänellä. - -"Ei, ei, sinä et jätä meitä", vastasi Paul puoliksi ahtelevalla, -puoliksi hellällä äänellä. "Sinä tulet meidän kanssamme -- Gretan ja -minun -- ja siellä taas kukkivat ruusut valkeilla kasvoillasi." Rouva -Ritson pudisti päätänsä. "Minä jätän pian sinut, rakkaimpani", hän -toisti peittäen kyyneleiset silmänsä. - -Paul koetti karkoittaa hänen surunsa, hän nauratteli ja toinen hymyili -heikosti. Vaikka Paul hyväili hänen päätänsä ja laski leikkiä, hän aina -palasi takaisin samaan: -- "minä pian jätän sinut." - -Kuu oli korkealle kohonnut, kun Paul otti hattunsa mennäksensä. Kevyet -pilvet leijailivat taivaalla hetkittäin varjostaen sen kalpeata valoa. -Tuuli oli yltynyt ja puiden lehdettömät oksat löivät vasten akkunoita. -Ilma oli purevan kylmä. - -"Minä tapaan isäni vanhan ystävän Lontoossa maanantaina ja -keskiviikkona minä tulen takaisin. Hyvästi. Ole hyvällä mielellä. -Hyvästi, hyvästi." - -Äiti itki hänen rinnoillaan ja takertui häneen lujasti kiinni. - -"Hyvästi, hyvästi", kertasi Paul ja koetti vapautua hänen syleilystään. - -Mutta hän puristautui yhä lujempaan. Näytti kuin he olisivat yhdessä -viimeisen kerran. - -"Hyvästi", kuiskasi äiti nyyhkyttäen, ja kyyneleet omissa silmissään -Paul nauroi hänen turhalle pelollensa. - -"Ha, ha, ha! Ihan voisi luulla, että minä lähden viimeiselle matkalle --- ha, ha --" - -Kylmän ilman läpi kuului omituinen kirkuna. Paulin nauru jähmettyi -hänen huulillensa. - -"Mitä se oli?" hän kysyi hengitystään pidättäen. - -Äiti nosti kasvonsa, jotka olivat valkeammat kuin koskaan ennen, ja -kyyneleettömin silmin hän sanoi kuiskaten: "Se oli linnun kirkuna, joka -ennustaa kuolemaa." - -Paul naurahti lyhyesti -- hurjasti. - -"Ei, ei; sinun täytyy vielä voida hyvin ja olla onnellinen." Sitten hän -riistäytyi irti ja lähti. - -Natt istui kuskipenkillänsä ajettuaan vaunut pääoven eteen. Hän -tuijotteli pimeyden läpi jotakin kaukaista ilmiötä, ja kun Paul läheni, -hän oli niin kokonaan vajonnut huomioitten tekoon, ettei ollenkaan -pitänyt varalta herransa tuloa. - -"Mitäs sinä, Natt, niin tarkasti katselet?" kysyi Paul napittaen -käsineitänsä. - -"Minä vain ihmettelen, että se pitkä Dick-mylläri on sytyttänyt tuonne -aika rovion, ellei tuo muhkea savu nouse uudesta sulatosta." - -Paul kurkisti hevosen pään yli. Mahtava liekki valaisi vuorta. Kaikki -ympärillä oli ammottavan pimeää. - -"Sulatto, sen uskallan väittää", sanoi Paul ja hyppäsi vaunuihin. - -Vaunun ainoan lampun valossa hän katsoi kelloansa. - -"Viisitoista yli seitsemän. Saamme ajaa aika vauhtia, mutta tullessa -voit antaa tamman vaeltaa omia aikojansa." - -Hän veti peitteen jaloilleen, ja seuraavana hetkenä he olivat kadonneet. - - - - -V LUKU. - - -Kello kahdeksan sinä iltana kirkas liekki valaisi iltataivasta -ja monien äänten kaiku kajahteli vuorissa. Punainen liekki hohti -myllyltä, mylly oli tulessa. Rätisten lensivät hiilet, ja kipinäsuihku -kohosi korkealle taivaalle ja kauaksi ympärille. Miehet ja naiset -juoksentelivat kiireesti edestakaisin, ja naisten kimeä kirkuna -sekausi miesten korkeaan karjuntaan. Välistä liekki vaimeni ja silloin -kohosi sakea savu tupruten vauhdilla ylös, josta tuuli sen sieppasi -lennättääksensä pitkin maita. Dick-mylläri oli myöskin siellä, ja -paahtava kuumuus korvensi hänen raivostuneita kasvojansa. John -Proudfoot oli nostanut tikapuut myllyn seinää vasten ja kiipesi kirves -kädessä katolle hakataksensa poikki vuoliaiset, mutta kuumuus ajoi -hänet takaisin. Leimahtelevat liekit ilmaisivat, että kaikki puuosat -olivat tulessa. - -"Ei hyödytä -- se on jo palanut", sanoi seppä laahaten tikapuita -jäljessänsä. - -"Minä jo sanoin heille, minkä se kirottu sulatto tekisi minulle", -kiukutteli mylläri kierrellen ympäri palaneissa risoissansa. - -Kirkkoherra Christian seisoi myllyn portilla tuulen yläpuolella loordi -Fisherin rinnalla ääneti katsellen liekkien leikkiä. - -"Tuuli on etelässä", hän sanoi, "ja hehkuvat kypenet lensivät sulatosta -sytyttäen myllyn." - -Mylly oli kuivista puista ja liekit nielaisivat sen kuin louhikäärme -kitaansa. Ihmiset kulkivat edestakaisin, milloin mennen valopiirin -sisälle, milloin taas vetäytyen pimeään. Niiden joukossa oli muuan -pitkä olento, jonka läsnäoloa ei kukaan ollut yleisen metelin aikana -huomannut. - -"Onko teillä presenninkiä?" kysyi tämä mies ympärillään-olijoilta. - -"Caledalen heinäpieleksien peittona on oikein iso", vastasi joku. - -"Hakekaa se." - -"Ei se mitään hyödytä." - -"Saakeli soi, hakekaa se!" - -Tätä ylemmyyttä ilmaisevaa ääntä ei voitu vastustaa. Kolmen minuutin -kuluttua noin tusinan verran miehiä veti perässään valtavaa -presenninkiä. - -"Pitäkää kiinni nuorista ja upotetaan se virtaan", kaikui sama kirkas -ääni yli muun melun. Niin tehtiinkin. Likomärkänä presenninki vedettiin -myllyn pihalle. - -"Missä ovat tikapuut? Pian!" - -Tikapuut nostettiin hiiltyvää, puista seinää vasten. - -"Olkaa valmiina heittämään nuorat minulle", karjaisi syvä ääni. - -Varma jalka astui matalimmalle puolapuulle. Kuului lasin sälähdys, ja -sankka savu syöksähti ulos särkyneestä akkunasta. Hetkisen perästä -seurasi sitä kirkas liekki, joka loistavina kielinä hulmahteli -taivaalle. "Yliset ovat tulessa", karjaisi mylläri. Kilvan ja leikiten -liekit ja säkenet leijailivat tuulessa. - -"Kuka mies tuolla portailla on, tierätkö?" kysyi John Proudfoot. - -"En tierä", vastasi mylläri. - -Sinä hetkenä ilmestyi Hugh Ritson joukkoon. Savu oli hälvennyt ja -selvästi saattoi huomata tumman olennon korkealla myllyn räystäällä. -Hän tarttui molemmin käsin vuoliaiseen ja heittäytyi myllyn katolle. - -"Heittäkää nuorat", hän huudahti. - -Liekit leimahtivat taas valaisten koko taivasta. Vuorten tummat -ääriviivat saattoi huomata päänsä päällä ja joen vesi laakson pohjassa -loisti ja välähteli kuin ambra. Pitkä olento erottui selvästi -punaisia liekkejä vasten ja samalla saattoi nähdä rattaat, joita tuli -tavattomalla halulla hyväili. - -Nyt kun kirkas liekki valaisi hänen kasvojansa ja keltaisenruskeata -tukkaansa, ei kukaan enää kysellyt, mistä hän oli kotoisin. - -"Sehän on Paul Ritson", huudahtivat useat äänet. "Saakeli, nuora -- -joutuin." - -Nuorat heitettiin ja otettiin kiinni ja heitettiin taas toiselle -puolelle. Sitten vettäjuokseva presenninki levitettiin niin, että se -peitti koko myllyn katon ja puolet sivuista. - -Rattaat olivat palaneet ja akselit ja rautaosat törröttivät -hävitettyinä. - -Tulen valta oli voitettu, taivas kävi jälleen sysimustaksi ja äskeinen -ääni tuulesta oli kadonnut. Vasta silloin sai joukko aikaa jutella. - -"Missä on Paul?" kysyi kirkkoherra Christian. - -"Hän oli kerrassaan mainio, totisesti -- missä hän on?" sanoi seppä. - -Kukaan ei tiennyt. Kun liekit alkoivat asettua, hän oli kadonnut. Hän -oli mennyt, kukaan ei tiennyt, minne. - -"Kello on yhdeksän", sanoi kirkkoherra Christian kääntyen kotiinsa. -"Työ oli ankaraa silloin, kun se oli parhaillaan, pojat." - -Silloin kuului rattaitten rätinää, ja Natt pysähdytti vaununsa myllyn -portille. - -"Tulet liian myöhään, Natt", sanoi John Proudfoot; "niissä sinä olet -ollut?" - -"Kyyritsemässä herraa asemalle." - -Hugh Ritson seisoi siinä vieressä. Kaikki katsoivat vuoroin häntä, -vuoroin Nattia. - -"Junalle -- herraa? Mitä sinä tarkoitat? Ketä?" - -"Ketäkö? No, nyt on ihme, Paul-herraa", sanoi Natt huuliansa -nyrpistäen. "Luulenpa melkein, ettei se voinut Hugh-herra olla." - -"Koska? Mille junalle?" kysyi kirkkoherra Christian. - -"Kahreksan Lontoon-junalle." - -"Kahdeksan? Lontoon?" - -"Enkö minä puhu selvästi?" - -"Ja onko hän mennyt?" - -"Saatte olla varmat, että hän on mennyt." - -Hämmästys kuvastui jokaisen kasvoilta. - - - - -VI LUKU. - - -Seuraava päivä oli sunnuntai ja aamujumalanpalveluksen jälkeen -kokoontui joukko miehiä kirkon portin edustalle keskustelemaan -edellisen päivän tapauksista. Illalla oli Lentävä Hevonen täynnä -laakson asukkaita ja siellä vahvistettiin ja hylättiin monta viisasta -teoriaa Paulin salaperäisestä ilmestymisestä palopaikalle ja hänen -samanaikaisesta matkastaan Lontoon-junalla. - -Hugh Ritsonia ei kenkään ollut nähnyt sinä päivänä. Mutta varhain -maanantaiaamuna hän riensi talliin, käski Nattin satuloida hevosen, -hyppäsi sen selkään ja ajoi täyttä laukkaa kaupunkiin. - -Aamu oli purevan kylmä, ja ratsastaja oli napittanut nuttunsa leukaan -asti. Ilma oli sakea, ja sumu ja höyry täyttivät laakson, niin että -vuorien huiput vain silloin tällöin epäselvinä pistäytyivät esille. -Hämärä talvinen päivä, jolloin aurinko ei pilkistänytkään pilven -raosta, ei kyennyt hajoittamaan näitä sumuja. Tuuli oli kääntynyt -pohjoiseen ja puhalsi jäisenä ja kosteana. Lumimyrsky oli tulossa. - -Hugh Ritsonin kasvot olivat veltot ja kuluneet. Hän kumartui syvään -eteenpäin satulassansa. Pureva tuuli löi suoraan vasten. Hänen -katseensa oli terävä, mutta hän ei näyttänyt huomaavan ihmisiä, jotka -sivuutti tiellä. - -Dick-mylläri kyhnysteli puoliksi palaneen myllynsä lähettyvillä. -Kun Hugh ajoi hänen ohitsensa, nosti mylläri katseensa ja mutisi -hampaittensa välitse kirouksen. Vanha loordi Fisher lykkäsi -työntökärryjä sulaton raunioilla. Suurin hiilihauta parhaillaan savusi. -Hughin kulkiessa pajan ohi John Proudfoot seisoi vasara kädessä oven -edessä selkäraudattoman vaunun pyörän vieressä. John kuului sanovan: -"Vaikea on sanoa, missä Paul-herra vietti yönsä pyhää vasten. Koko -juttu peittyy hämärään." Ja ääni pajasta vastasi: "Onneton enne, John, -onneton enne." Kerjäläisen poni oli sidottu portin hakaan. - -Kertaakaan kohottamatta silmiään ja painunutta päätänsä Hugh Ritson -ratsasti huulet lujasti yhteen puristettuina vasten nousevaa myrskyä. -Hänen sielussaan oli pohjamutia myöten myllertävä myrsky, joka oli -ulkonaista paljon voimakkaampi. Kun hän tuli pappilaan, hän pysähtyi -ja kolkutti kiivaasti porttia. Veli Peter tulla kuhnusti ulos kuuden -askelen nopeudella minuutissa. - -"Onko herra Christian kotona?" kysyi Hugh. - -"En tierä, liekö", sanoi Peter. - -"Missä hän on?" - -"En tierä, olisinko sattunut kuulemaan." - -"Sano hänelle, että minä poikkean hänen luokseen palatessani parin -tunnin kuluttua." - -"En tierä, tapaanko minä häntä." - -"Mene sitten hakemaan", karjaisi Hugh kärsimättömästi iskien -piiskallansa hevosta lautaselle. - -Veli Peter Ward kääntyi äreänä ympäri. - -"Enpä tierä, menenkö", hän murisi ja löntysti takaisin sisään. - -Sitten Hugh Ritson ratsasti tiehensä. Alkoi sataa räntää ja se -löi suoraan vasten kasvoja. Tie oli kohvettunut ja hevonen joskus -kompasteli. Mutta ratsastaja ajoi edelleen. - -Vähemmässä kuin puolessa tunnissa hän oli ratsastanut kaupunkiin. -Ihmiset, jotka olivat kokoontuneet torille ryhmiin, hajaantuivat antaen -hänelle tietä. He tervehtivät häntä kunnioittavasti. Hän vastasi -lyhyesti tai ei ollenkaan. Huolimatta pitkästä ratsastuksesta hänen -kasvonsa olivat kalpeat ja huulensa verettömät. Hän pysähtyi Laiskan -Hevosen portille, vanha Willie Calvert, kapakoitsija, seisoi vastassa -ja hipaisi hattuansa, kun Hugh lähestyi. - -"Minun veljeni, Paul, oli täällä yötä muutamia päiviä sitten, olen -kuullut", sanoi Hugh. - -"Niin oli", vastasi kapakoitsija. - -"Mikä yö se oli?" - -"Mikä yö? Odottakaahan. Keskiviikkona tulee siitä viikko." - -"Näittekö te itse hänet?" - -"En, minä makasin pitkään." - -"Kuka hänet näki -- rouva Calvert?" - -"Niin, hän varmasti näki -- Jannet" -- huutaen sisään. -- "Hän kertoo -teille prikusta prikkuun." - -Hauskannäköinen vanhanpuoleinen eukko, jolla oli valkoinen päähine ja -poimuinen esiliina, ilmestyi ovelle. - -"Näittekö te minun veljeni Paulin -- tiedättehän kun hän oli täällä -yötä viime keskiviikkona?" - -"Näin, varmasti", sanoi Jannet. - -"Mitä hän sanoi?" - -"Ei mitään. Oli aika myöhä -- ehkä kello kaksitoista -- minä olin juuri -menossa vuoteeseen, kun kolkutetaan ja kuka siellä oli ellei herra -Paul. Hän sanoi tahtovansa vuoteen, mutta hän näytti tahtovan karttaa -huomiota tai muuten pysyä rauhassa enkä minä senvuoksi häirinnyt häntä -kysymyksillä, vaan vein hänet pieneen, vihreään kamariin ja sanoin -hyvää yötä." - -"Ja seuraavana aamuna -- näittekö te häntä?" kysyi Hugh. - -"En muuta kuin silloin, kun hän maksoi vuoteensa, sillä hän ei ollut -nauttinut koko talossa yhtään mitään." - -"Näyttikö hän muuttuneelta? Oliko hänessä mitään erikoista?" - -"Ei, ellei ota huomioon, että hän esiintyi hieman karkeammin ja oli -puettu hieman toisin kuin tavallisesti." - -"Miten toisin? Mitä hänellä silloin oli yllä?" - -Hugh Ritsonin ennestäänkin kalpeat kasvot olivat nyt kuin ruumiin -kasvot kuutamossa. - -"Taisi olla vaalean harmaa puolivillainen takki, mutta en voi ihan -varmaan sanoa tällä hetkellä." - -Hughin suuret silmät tuijottivat kuin päästä tipahtamaisillaan. Kieli -tuntui tarttuvan kitalakeen ja hetkisen kieltäytyi tottelemasta, kun -hän tahtoi puhua. - -"Kiitos, rouva Calvert. -- Tässä Willie, ukkoseni, juokaa rouvan kanssa -lasi terveydekseni." - -Näin sanoen hän pisti hopearahan kapakanpitäjän käteen, meni ulos ja -ratsasti tiehensä. - -"Mää en ymmärr' nii yhtikäs mittää", sanoi vanha mies. - -"Mistä? Rahasta?" ihmetteli Jannet. - -"Ei, vaan koko tuost' vanhast' poijast'." - -"Anna siis kunkin pitää huolta asioistaan ja pirä sinä lukua vain -omistasi. Sinä olet aina niin hanakka toisten asioihin." - -Kapakoitsija oli jo pistäytynyt sisään ja täyttänyt itselleen -olutkannun. - -"Hanakka! Mää tahron nährä, mitä mikin tahtoo", hän huomautti veitikan -pilke silmässä ja olutkannu huulilla. - -"Jospa sinä oppisit huomaamaan, mitä sinä itse tahrot." - -"Mää tahron olla huolellinen, vanha tyttö." - -Hugh Ritsonin hevonen juosta loksutti kadun kivitystä, kunnes tuli -herra Bonnithornen talolle. Siinä Hugh äkkiä pysäytti, hyppäsi alas -satulasta, sitoi ohjasperät portin pieleen ja soitti kelloa. Seuraavana -hetkenä hän oli ruokailuhuoneessa, jossa iloinen valkea räiskyi -takassa. Herra Bonnithorne pitkässä aamunutussaan ja tohveleissaan -nousi lepotuolistansa hämmästyksen ilme kasvoillansa. - -"Oletko sinä kuullut lauantai-iltana tapahtuneesta myllyn tulipalosta?" -kysyi Hugh änkyttäen. - -Herra Bonnithorne nyökkäsi. - -"Kovin ikävää, kovin", sanoi asianajaja. "Mies voi vaatia korvausta, ja -laki on hänen puolellansa." - -"Lörpötystä -- se nyt on pieni asia!" sanoi Hugh kärsimättömin ilmein. - -"Tietysti, jos sinä sanot, niin --" - -"Etkö sinä ole kuullut mitään Paulista?" - -Herra Bonnithorne vastasi pudistaen keltaista päätänsä ja kysyvin -ilmein. - -Sitten Hugh kertoi hänelle tulipalossa nähdystä miehestä ja Nattin -jutun, kun hän pysähtyi portille. Hän puhui ilmeisesti hämillään ja -äänellä, joka tuskin kuului toiselle. Mutta se kamala pelko, joka hänet -oli vallannut ei vielä ollut tarttunut asianajajaan. Herra Bonnithorne -kuunteli hymyillen ja epäilevin ilmein. Hugh lopetti ja väristys kävi -hänen lävitseen. - -"Mitä sinä ajattelet?" hän kysyi hermostuneesti. - -"Että Natt valehtelee." - -"Sano yhtä hyvin, että tulipalossa olleet ihmiset valehtelevat." - -"Ei, sinä itsehän näit Paulin siellä." - -"Bonnithorne, kuten kaikki teräväsilmäiset miehet, sinä olet -lyhytnäköinen. Minä voin sanoa enemmänkin sinulle. Laiskan Hevosen -pitäjät sanovat, että Paul oli heidän luonaan viime keskiviikkoa vasten -yötä. Mutta minä tiedän, että hän makasi silloin kotona." - -Herra Bonnithorne hymyili taas. - -"Erehdys, kuten silloin illallakin", hän sanoi. "Mikä voi olla sen -selvempää." - -"Älä kiemurtele, katso tosiasioita silmiin." - -"Tosiasioita? Otaksumia, näennäisyyksiä -- tavallisia erehdyksiä." - -"Jumala suokoon, että niin olisi!" Hugh kiersi ympäri huonetta silmät -maahan luotuina, ja hänen sielussaan taistelivat peloittavat voimat. -"Bonnithorne, mikä oli se paikka, jossa Mercy-tyttö asuu?" - -"Vieraskoti Hendonissa." - -"Eivätkö ne sano sitä Haukka-Haikaraksi?" - -"Sanovat. Vanha vaimo, nimeltä Drayton, pitää sitä." - -Hugh Ritsonin askel horjui. Hän kuunteli tyhmin ja hämmästynein ilmein. - -"Enkö minä ole koskaan sanonut sinulle, että Oglethorpe-kerjäläinen -sanoi nähneensä Paulin Haukka-Haikaran edustalla Hendonissa?" - -Herra Bonnithorne istahti takaisin tuolilleen virkkamatta sanaakaan. -Epävarmuuden ilme kohosi hänen kasvoilleen. - -"Mitä ihmiset siitä sanovat?" hän vihdoin kysyi. - -"Sanovat? Että se oli aave, enne ja mitä muuta tahansa -- idiootit!" - -"Mitäs _sinä_ sanot, herra Ritson?" - -"Että se oli _toinen mies_." - -Asianajaja istui yhä; hänen silmänsä kävivät läpitunkeviksi ja -vaaniviksi. - -"Mitä sitten? Mitä siitä, vaikka se _olikin_ toinen mies? Yhtäläisyydet -ovat tavallisia. Me olemme kaikki veljiä. On esimerkiksi paljon -ihmisiä, jotka ovat ihan samanlaisia kuin minä itse. Omituista, eikö -totta?" - -"Kovin", sanoi Hugh raa'asti naurahtaen. - -"Ja mitä siitä, vaikka olisikin olemassa mies, joka on niin sinun -velipuolesi Paulin näköinen, että kolmessa eri tilaisuudessa on heidät -vaihdettu? Mistä se johtuu?" - -Hugh vaikeni. - -"Johtuu? Jumala tietää. Minä tahdon saada sen selville. Kuka on tämä -mies? Mistä hän tulee? Mitä tekemistä hänellä on täällä? Miksi hän koko -avarassa maailmassa aaveena kiertää juuri minun kotiani?" - -Hugh Ritson oli vieläkin huomattavan levoton. - -"Tässä jutussa piilee ehkä enemmän kuin sinä ja minä voimme -aavistaakaan", hän virkkoi. - -Herra Bonnithorne katsoi häneen hetkisen ääneti. - -"Minä luulen, että sinä teet tästä omituisen johtopäätöksen. Mikä se -on?" hän kysyi. - -"Mikä?" kertasi Hugh ja lisäsi hajamielisesti: "Kuka sen voi sanoa?" - -Hän asteli levottomana edestakaisin katse maahan luotuna ja kasvoillaan -veltto, masentunut ilme. Vihdoin hän pysähtyi ja otti hattunsa -sohvalta, johon oli sen heittänyt. - -"Bonnithorne", hän sanoi, "sinä ja minä ajattelimme, että olimme -nähneet tämän salaisuuden sydämeen. Taivas varjelkoon meitä sokeista -päätelmistä. Minä pelkään, ettemme vielä ole mitään nähneet." - -"Mitä -- miksi, miten siis -- kun --" herra Bonnithorne änkytti eikä -päässyt sen pitemmälle. - -Hugh oli astunut ulos huoneesta ja ulos koko talosta. Hän hyppäsi -satulaan ja ratsasti pois. - -Tuuli oli kiihtynyt. Jäisenä ja purevana se puhalsi takaa päin, kun -hän suuntasi matkansa kotiin. Sumuisen ilman läpi oli punertava valo -kuvastuvinaan vuorten huipuilta. Ankerias-kallion yläpuolelle oli höyry -asettunut pilveksi, joka oli kuin omituinen, suunnaton lintu siivet -levällään. - -Hugh piti ohjaksia puoliksi kylmettyneellä kädellä. Hän tuskin tunsi -purevaa tuulta. Hänen sielussaan myllersi kaikki sekaisin ja ainoa -selvä tunne oli ääretön pelko, joka tuntui mahdottomalta kestää. -Kuukausia oli paksu verho peittänyt hänen sieluansa ja nyt yht'äkkiä -sattuma repi sen rikki. Oliko hän viihdyttänyt sielunsa uneen? Nyt ei -nukuttava viisastelu voinut estää hänen sieluansa heräämästä. Se alkoi -jo olla valveilla. Hän alkoi käsittää, että hän aikoi esiintyä kuin -konna. - -Pappilassa hän pysähtyi, astui alas satulasta ja kävi sisään. -Pysähtyessään eteiseen hän kuuli ääniä keittiöstä. Siellä keskustelivat -veli Peter ja pieni Jacob Berry, räätäli, joka oli päiväpalkalla -ompelemassa ja istui pöydällä. - -"Minä olen kuullut sellaisista ilmestyksistä ennen", virkkoi pieni -räätäli. "Kun vanhan äiti Langdalen poika murhattiin Borrowdalen -kahakassa ja äiti Langdale makasi vuoteessa reumatismissa, hän näki -poikansa tulevan vuoteensa luo vaatteet verta valuvina ja niin kalpeana -kuin kalpeana olla voi eikä kulunut tuntiakaan, kun ne paarilla -kantoivat hänet kotiin vanhan äidin luo -- ja se on aivan tosi." - -"Selvä juttu. En ollenkaan epäile, eikö monet ihmiset ole aivan yhtä -pähkähulluja kuin äiti Langdale", mutisi Peter vastaukseksi. - -Hugh Ritson löi kovasti ovea ratsupiiskallansa. - -"Onko kirkkoherra Christian kotona?" hän kysyi kun Peter avasi oven. - -"Ollut ja mennyt", sanoi Peter. - -"Etkö sinä sanonut hänelle, että minä aioin poiketa palatessani?" - -"Enpä tierä, sanoinko." - -Hugh iski kärsimättömästi piiskallansa säärivarteensa. - -"Tiedätkö sinä _yhtään mitään_?" hän kysyi. "Tiedätkö sinä, että nyt -puhuttelet herrasmiestä?" - -"Enpä tierä, puhuttelenko" mutisi Peter vetäytyessään sisään. - -"Jos neiti Greta on kotona, sano hänelle, että olisin iloinen -saadessani puhella hänen kanssaan. Kuuletko?" Peter katosi. - -Hugh jäi yksin eteiseen. Hän odotti hetkisen ajatellen, että Peter -piti häntä pilkkanansa. Hän kuuli, että keittiössä ilman muuta käytiin -jatkamaan keskustelua äiti Langdalen aavistuksista. Hän päätti antaa -Peterille uuden opetuksen ja aikoi juuri koputtaa keittiön oveen, kun -salin ovi avautui, ja Greta seisoi kynnyksellä hymyilevänä ja kädet -ojennettuina. - -"Minä ajattelin, että se oli sinun äänesi" hän sanoi johtaen toista -sisään. - -"Sinun sydämellinen tervehdyksesi, Greta, kokoaa tulisia hiiliä pääni -päälle. Minä en voi unohtaa, millä tavalla me viimein erotessamme -keskustelimme." - -"Älkäämme ajatelko sitä enää", sanoi Greta vetäen vieraalleen tuolin -lähemmä tulta. - -Hugh jäi kuitenkin seisomaan aivan kuin voimakkaat tunteet olisivat -hänet jähmetyttäneet. - -"Minä olen tullut puhumaan siitä -- pyytämään anteeksi. Minä olin -väärässä", hän sanoi änkyttäen. - -Greta ei vastannut, vaan istui ääneti silmät alas luotuina. Hugh -vaikeni myöskin, ja seurasi kiusallinen äänettömyys. - -"Sinä et voi aavistaa, miten minä olen kärsinyt ja kärsin yhä. Sinä -olet hyvin onnellinen. Minä olen onneton mies. Greta, tiedätkö sinä, -mitä on rakastaa saamatta vastarakkautta? Kuinka sinä sen tietäisit? -Se on piinaa, jota ei voi sanoin kuvata -- tuskaa, jota eivät edes -kyyneleet lievitä. Se ei ole mustasukkaisuutta: sehän on vain kateutta -ja itsekkyyttä. Tämä on määrätöntä, kauheinta kidutusta." - -Hän vaikeni taas. Greta ei virkkanut mitään. Hughin ääni alkoi väristä. - -"Minä en kuulu niihin hulluihin, jotka luulevat, että toisilleen -määrätyt sisarsielut etsivät toisiansa ja vastustamattomalla voimalla -maailman eri ääriltä vetäytyvät yhteen -- että vaikka he koettavatkin -toteuttaa toiveitansa muualla, kohtalo on voimakkaampi kuin he lopuksi -johtaen heidät aavistamattomaan onneen. Minä tunnen maailman liian -hyvin antaakseni vallan tuollaisille hulluille kuvitelmille. Minä -tiedän, että joka päivä, joka hetki miehet ja naiset heittäytyvät -väärän miehen ja väärän naisen syliin -- ja se on laki, jota ei -milloinkaan, ei milloinkaan voi jättää täyttämättä." - -Hän astui Gretan tuolin luo muuttaen äänensä kuiskaukseksi. - -"Greta -- salli minun sanoa se -- minä rakastan sinua -- olen -rakastanut kauan. Kunpa taivas olisi estänyt minua siitä! Minun -rakkauteni oli syvä ja kuluttava. Aina oli vain sinä ja minä, minä ja -sinä. Se oli ainoa oikea avioliitto, johon toinen meistä saattoi astua, -vaikka etsittäisiin maailman äärestä toiseen. Mutta Paul tuli väliin; -ja kun minä näin, että sinä olit suostumassa väärään --" - -Greta oli noussut seisoalleen. - -"Sinä sanoit tulleesi pyytämään anteeksi sitä, mitä sinä silloin -sanoit, mutta sinä oletkin tullut toistamaan sitä." Näin sanoen hän oli -aikeissa jättää huoneen. -- - -Hugh seisoi hetkisen ääneti. Sitten hän kohotti värisevän äänensä. - -"Minä olen tullut", hän sanoi, "varoittamaan sinua, ennenkuin se on -liian myöhäistä. Minä olen tullut sanomaan, kun vielä on aikaa: 'Älä -mene minun veljeni kanssa naimisiin, sillä niin totta kuin Jumala on -yläpuolellamme, sinä tulet sitä pohjattoman katkerasti katumaan'." - -Gretan silmät leimusivat vihasta ja ylenkatseesta. - -"Ei", hän sanoi, "sinä olet tullut antamaan varmoja todistuksia siitä, -että sinut itsesi on vallannut jokin salainen pelko." - -Se oli arka kohta, eikä Hugh voinut olla näyttämättä, että isku oli -sattunut. - -"Greta, minä toistan sen: sinä aiot mennä väärän miehen vaimoksi!" - -"Millä oikeudella sinä sanot sen?" - -"Sen miehen oikeudella, joka voisi erottaa teidät ainiaaksi yhdellä -sanalla." - -Greta joutui helposti ymmälle. Kuten oikea nainen ainakin, hän tällä -hetkellä olisi antanut puolet omaisuudestansa, jos olisi saanut tietää, -mikä tämä salaisuus oli. Mutta hänen ylpeytensä oli suurempi kuin hänen -uteliaisuutensa. - -"Se on valhe", hän sanoi. - -"Se on tosi", vastasi Hugh. "Minä voisin sanoa sanan, joka erottaisi -teidät kauemmaksi kuin ovat maannavat toisistansa." - -"Silloin minä vaadin sinua sanomaan sen", huudahti Greta. - -He katselivat toisiansa silmästä silmään vapisevin huulin. - -"Se ei ole minun tarkoitukseni. Minä olen varoittanut sinua", sanoi -Hugh. - -"Sinä et itsekään usko varoitustasi", vastasi Greta. - -Hugh hätkähti, mutta ei virkkanut sanaakaan. - -"Sinä olet tullut kertomaan minulle turhia juttuja, ja sinun -kasvoillesi on piirretty pelko." - -Hugh hengähti kuuluvasti, mutta ei vastannut. - -"Mitä se lieneekin, sinä et kuitenkaan usko siihen." - -Hugh oli menossa ovelle. Hän palasi takaisin. - -"Sanonko minä sen?" hän kysyi, "Voitko sinä sen kestää?" - -"Jätä minut", sanoi Greta, "ja vie valheesi mukanasi." Hugh oli mennyt. -Gretan kiihko jäähtyi heti ja hänen naisellinen uteliaisuutensa palasi -satakertaisella voimalla. - -"Armias taivas, mitä hän tarkoitti?" hän ajatteli, ja kuumat kyyneleet -kohosivat hänen silmiinsä. Hän oli puoliksi taipuvainen kutsumaan hänet -takaisin. "Olisiko se totta?" Kyyneleet juoksivat nyt vallattomina -poskia pitkin. "Hänellä on salainen voima Paulin yli. Mitä se on?" Hän -juoksi ovelle. "Hugh, Hugh!" Hugh oli mennyt. Hänen hevosensa kavion -kopse kuului jo etäältä. Greta palasi sisään, istui takan ääreen ja -itki katkeria kyyneleitä, joihin sisältyi loukattua ylpeyttä ja harmia. - - - - -VII LUKU. - - -Päivällisen aikaan kirkkoherra Christian tuli pellolta kotiin. - -"Minä olen ollut turpeita nostamassa", hän sanoi, "kytösuolta Robert -Atkinsonille maksuksi siitä, että hän viime lauantaina lainasi minulle -harmaan tammansa myllyyn. Nyt se olisikin myöhäistä, sillä kaikki koko -myllyn tärkeimmät osat ovat porona, vaikkei se ole Robinsonin syy. -Niinpä emme kumpikaan ole toisillemme velassa, vaan olemme ihan kuitit -maailman alusta tähän päivään asti." - -Greta touhusi ruokaa pöytään Peterin koettaessa auttaa, mutta -itse asiassa estäessä hänen sukkelia liikkeitänsä. Hän hymyili ja -joskus heitti vallattomasti päätänsä ja nauroi niin iloisesti ja -huolettomasti, että se pakosta tarttui toisiinkin. Mutta hänen -kirkkaitten silmiensä ympärillä oli punaiset juovat ja hänen äänessään -kaiken vallattoman ilon alla oli itkunsekainen sointu. - -Kirkkoherra huomasi sen, mutta ei puhunut mitään. - -"Tullessani harjun poikki tapasin John Louthwaiten", hän sanoi, "ja -John pyysi minua poikkeamaan heille ja siunaamaan hänen vaimonsa, joka -juuri on noussut lapsivuoteesta. Niin minä menin sisälle ja lämmittelin -ja join heidän kanssaan tuopin olutta, ja sitten vaimo ja koko perhe -kiittivät Jumalaa." - -Päivällinen oli valmis, pikku Jacob Berry tuli sisään, keittiöstä ja -kaikki istuivat samaan pöytään -- kirkkoherra Christian ja Greta, veli -Peter ja räätäli, joka päiväpalkalla ompeli. - -"Toden totta, minä olen kaikkeen käypä kuin kanvertti, Greta, -tyttöseni", sanoi kirkkoherra leikkisästi. "Vanha Jonathan Truesdale -juoksi minun luokseni sillankorvalle ja sanoi, että rouva Truesdale -haluaa minua luokseen katsomaan, olisiko siinä rohdossa, jonka lääkäri -Keswickistä on hänelle lähettänyt, opiumia, koska se rupeaa häntä -nukuttamaan. Minä lähetin sanan, etten päässyt, mutta lupasin koettaa -saada neiti Gretan hänen luokseen. Jonathan sanoi, että hänen rouvansa -olisi kovin kiitollinen, sillä hän on hyvin huolissansa." - -"Minä menen ja palaan pian", sanoi Greta. Renkaat silmien ympärillä -näyttivät käyvän syvemmiksi. Kirkkoherra koetti keksiä jotakin -estääkseen puhkeamasta kyyneltulvan, jonka näki juuri olevan tulossa. - -"No, Peter, mitäs veljet rukoushuoneella pitivät eilisiltaisesta -keskustelusta?" - -"En tierä, eivätkö he ajatelleet, että te menitte pois tekstistä", -mutisi Peter soppalautasensa sisästä. - -"Te olette aika ystävällistä väkeä siellä, enkä minä pidä sitä minään -rikoksena, että te olitte kovin kiistelevällä päällä. Mitä hyödyttää -väitellä opinkappaleista? Ajateltakoonpa niin tai näin, sadan vuoden -perästä on se aivan yhdentekevää. Me olemme matkalla taivaaseen ja -Jumalan kiitos, siellä ei ole mitään opinkappaleita." - -Greta ei voinut syödä. Hänen ruumiinsa ei vaatinut ravintoa. -Toisenlainen ruokahalu -- uteliaisuus -- jäyti hänen sydäntään. Hän -pani veitsen pois. Kirkkoherra ei voinut enää huoltansa salata. - -"Toden totta, tyttöseni, sinä ja sinun kelpo poikasi olette kuin David -ja Jonathan, enkä" -- pudistaen valkeata päätänsä -- "enkä ole niin -varma, enkö minä puolestani voi muuttua Sauliksi ja ala, kuten hänkin, -kadehtia." - -Kirkkoherra ei suinkaan näyttänyt tällä hetkellä kostonhaluiselta, -sillä sumuverho alkoi laskeutua hänen katseeseensa. - -"Saulista puhuttaessa", sanoi pikku Jacob, "on olemassa kertomus, -että Saul näki Samuelin kuoleman jälkeen. Minä luulen, että se -oli jokseenkin samanlaista kuin se, mitä täällä tapahtui viime -lauantai-iltana." - -Kirkkoherra Christian katsahti salaa Gretan painuvaan päähän ja sitten -kohdatessaan räätälin katseen pani sormensa huulilleen. - -Kun päivällinen oli loppunut, nosti kirkkoherra hyllyltä paksun -kirjansa, jossa oli "Elämäni ja toimintani". Hän veti tuolin takan -ääreen ja alkoi selailla aikaisimpia lehtiä. Greta oli pukenut -päällystakin ylleen ja sitoi hattua päähänsä. - -"Minä menen katsomaan rouva Truesdale-parkaa", hän sanoi. Sitten tullen -vanhan miehen luo ja katsoen hänen olkansa yli polvilla olevaan kirjaan -hän kysyi hymyillen: "Mitä sinä etsit? Selitystä siihen, mikä on, -kateutta, vai?" - -Kirkkoherra pudisti vakavasti vanhaa päätään. "Katsos, minä tapasin -nuoren herra Ritsonin tänä aamuna." - -"Hughin?" - -"Niin. Hän ratsasti kotiin rautakaivokseltaan, mutta pysähtyi ja kysyi, -voisinko minä sanoa hänelle, milloin hänen isänsä, joka on kuollut ja -poistunut, miesparka, ensi kerran tuli näille main ja kuinka vanha -hänen veljensä Paul mahtoi olla niihin aikoihin." - -"Miksi hän sitä kysyi?" virkkoi Greta kiihkeästi. - -"No, sitä en oikein tiedä. Sanoin hänelle, etten voi ilmoittaa hänelle -katsomatta kirjoihini. Annas, kun katson. Siitä täytyy olla aikaa -kaskikymmentäseitsemän vuotta. Kuinka vanha sinun sulhasesi nyt on, -Greta?" - -"Paul on kahdenkymmenen kahdeksan vanha." - -"Ja tämä on vuosi seitsemänkymmentäviisi. Kaksikymmentäkahdeksan -pois seitsemästäkymmenestä viidestä -- on neljäkymmentäseitsemän, -Paul oli silloin pieni palleroinen, sen hyvin muistan. Minä katson -neljästäkymmenestäseitsemästä. Kahdeksantoista-neljäkymmentäneljä, -neljäkymmentäviisi, neljäkymmentäkuusi. Tässä se on, -neljäkymmentäseitsemän. Ja totisesti, juuri se sivu! Katsopas tähän." - -Sitten kirkkoherra luki muistiinpanonsa päiväkirjastansa: - -"Marrask. 18 -- Luvattuani saarnata John Skertonin kirkossa -Ravenglassissa minä valmistuin matkalle sinne. Otin tammani, valjastin -sen ja lähdin suoraan Tuomas Storsacren luo, joka oli luvannut minulle -asunnon. Satoi koko päivän kuin kaatamalla ja minä olin likomärkä -ja otin takin päältäni ja annoin sen kuivaa muutaman tunnin. Sitten -me söimme illallista ja keskustelimme takan ääressä kello kymmeneen -kaikenlaisista asioista, muiden muassa muutamasta Allan Ritsonista, -joka äskettäin oli asettunut Ravenglassiin. Tuomas sanoi, että Allan -on juuri tullut Skotlannista ja on skotlantilaista sukua ja että hänen -vaimonsa on irlantilainen ja että heillä on lapsi, nimeltä Paul, joka -on vasta muutamia kuukausia vanha eikä vielä kävele." - -"Niin se juuri oli! Odotahan, tässä on vieläkin enemmän: - -"Marrask. 19 -- (Rukouspäivä) Menin kirkkoon ja Paljon ihmisiä tuli -jumalanpalvelukseen. Kirkkoherra Skerton luki rukoukset ja Tuomas -Storsacre tekstit. - -"Minä rukoilin ja saarnasin Matt. 23, 24 johdolla ja sitten palvelin -Herran pöydässä. Jumalanpalveluksen jälkeen Tuomas esitti uuden -naapurinsa Allan Ritsonin, joka pyysi minua luokseen vieraaksi ja -päivälliselle. Niin minä menin hänen kanssansa ja näin hänen vaimonsa -ja lapsensa -- sylivauvan. Rouva Ritson on jonkunlaista kasvatusta -saanut nainen ja käyttäytyy erittäin tahdikkaasti. Hänen miehensä on -karkea, suora vuoristolainen, vanhaa, hyvää lajia." - -"Juuri niin", kertasi kirkkoherra pistäen paperipalan sivun väliin -merkiksi. - -"Minä ihmettelen, mihin hän sitä tarvitsee", sanoi Greta. - -Hän jätti kirkkoherra Christianin katselemaan kirjaansa ja meni ulos -asioillensa. - -Hän viipyi enemmän kuin tunnin poissa ja kun hän palasi, oli päivä -jo loppuun kulunut. Vain kalpea rusko kajasti päivän viime hyvästit -maailmalle. - -"Greta, sinua on haettu Ghylliin", sanoi kirkkoherra hänen astuessaan -huoneeseen. "Rouva Ritson tahtoo tavata sinua vielä tänä iltana. Natt, -tallimies, tuli pienillä vaunuilla, mutta hän on mennyt takaisin." - -"Minä lähden sinne heti paikalla", sanoi Greta. - -"Ei, tyttöseni, päivä on liian pitkälle kulunut", sanoi kirkkoherra. - -"Minua ei milloinkaan peloita pimeässä", sanoi Greta. - -Hän otti lyhdyn ja sytytettyään sen veti harson tiukemmalle ja -valmistui lähtemään. - -"Vie sitten tämä paperi nuorelle herra Ritsonille. Se on jäljennös -siitä, mitä minä olen kirjaani merkinnyt." - -Greta epäröi. Mutta hän ei voinut kertoa kirkkoherra Christianille, -mitä Hughin ja hänen välillänsä oli tapahtunut. Hän otti paperin ja -kiiruhti tiehensä. - -Kirkkoherra istui vielä kauan tulen ääressä. Sitten hän nousi, asteli -ovelle ja avasi sen. "Taivas sitä tyttöä siunatkoon, siellähän on -tuisku. Mikä ilma lapsen olla nyt matkalla!" Hän palasi levottomin -mielin takkansa luo. - - - - -VIII LUKU. - - -Kun Greta astui ulos, oli ilma kellertävä ja huuruinen. Pilvet -synkistyivät synkistymistään. Kun hän joutui kylään, alkoi suuria -lumihiutaleita keveinä ja leikitellen lennellä hänen ympärillään. Hän -tunsi, että tuuli heitteli niitä vasten hänen kasvojaan ja kun hän tuli -kapakan kohdalle, hän näki niiden tanssin kapakan kalpeankeltaisessa -valossa. - -Työväki palasi pelloiltansa ja aamiaiskorinsa käsivarrellaan tai taikon -varressa he kaksin tai kolmin astelivat Lentävään Hevoseen. Sisällä -näytti lämpimältä ja kodikkaalta. - -Hän kulki ohi vanhojen talojen rivin ja tuskin illan pimetessä huomasi -niitä. Sivuuttaessaan myllyn hän saattoi juuri erottaa sen hävitetyn -muodon, joka seisoi kuin synkkä pyramiidi harmaata taivasta vasten. Yhä -sakeampina leijailivat lumihiutaleet. Ne kokoontuivat hänen harsolleen -ja tuulen puolelle koettivat lyhdyllekin muodostaa kinoksen. - -Tie kävi yhä vaikeammaksi kulkea ja hänellä oli vielä koko -neljännespenikulma jäljellä. Hän kiiruhti askeleitansa. Kulkiessaan -ohi pienen kirkon -- pastori Christianin kirkon -- hän tapasi Job -Sheepshanksin, kivenhakkaajan, joka tuli ulos kirkkotarhasta. "Huono -ilma nuoren naisen olla poissa kotoa luvallanne sanoen, neiti", sanoi -Job ja asteli kylälle päin meisselikimpun helistessä hänen Olallansa. - -Tuuli suhisi lehdettömissä puissa, joita kasvoi katottoman vajan -ympärillä pelloille eroavien teitten risteyksessä. Puoliksi jäätyneen -veden kohina kuului kaukaisesta koskesta. Paitsi näitä ääniä, joihin -liittyi Gretan; askelen narske lumisella tiellä, oli kaikki hiljaa. - -Kuinka sakeaa olikaan lumen tulo! Mutta Greta ei sitä ollenkaan -huomannut. Hänen aatoksensa askarteli tuhansissa muissa asioissa. Hän -ajatteli Paulia sellaisena kuin kirkkoherra Christianin suuri kirja oli -hänet kuvannut -- pienenä lapsena, sylivauvana, joka ei vielä osannut -kävellä. Saattoiko olla mahdollista, että Paul, hänen Paulinsa oli -kerran ollut sellainen? Tietysti, hullua oli epäillä sitä. Jokainenhan -on kerran ollut pienoinen lapsi. Se vain tuntui niin omituiselta. Siinä -oli jotakin käsittämätöntä. - -Sitten hän ajatteli Paulia miehenä -- Paul sellaisena kuin hän oli, -uljaana ja komeana -- Paul karaistuna monissa koetuksissa. Hän ajatteli -rakkauttaan häneen -- kuinka pian he yhdistäisivätkään kätensä ja -sydämensä lähteäkseen vaeltamaan kohden tuntemattomia kohtaloita -tuntemattomassa maassa. Hän oli luvannut. Niin, ja hän tahtoi mennä. - -Hän ajatteli Paulin toimia Lontoossa ja kuinka pian hän palaisi -Newlandiin. Nyt oli maanantai ja Paul oli luvannut tulla keskiviikkona. -Kaksi päivää enää! Kuinka pitkiltä ne kuitenkin tuntuivatkaan! - -Greta oli saapunut kujalle, joka vei Ghylliin. Hän olisi pian perillä. -Kuinka sakeaoksaisina reunustivatkaan puut kujaa! Ne estivät illan -viimeisen kajastuksen lankeamasta tielle. Lyhty paloi kellertävänä ja -lumihiutaleet muodostivat monivivahteisia ruusuja sen ruuduille. - -Sitten Greta ajatteli rouva Ritsonia. Oli omituista, että Paulin -äiti oli lähettänyt kutsumaan häntä. He olivat ystäviä, mutta heidän -suhteensa ei ollut koskaan ollut erittäin lämmin. Rouva Ritson oli -vakava, totinen nainen, oikea pyhimyssielu, ja Gretan iloinen mieli -tunsi joutuvansa kahleihin hänen läheisyydessään. Paul rakasti äitiänsä -ja Greta tunsi velvollisuudekseen rakastaa häntä Paulin äitinä, kuten -omaansa. Ajatus palasi Pauliin ja aina vain Pauliin. Paul oli hänen -maailmansa keskus. Hän oli nainen ja rakkaus oli hänen elämänsä, -kaikkensa. - -Tällä puistokujalla oli pimeä kuin säkissä. Kerran hän kompastui -ojanpalteeseen, mutta naurahtaen nousi ja jatkoi matkaansa. Toisen -kerran hän oli kuulevinaan jotakin ääntä aivan lähettyviltä. Hän -pysähtyi ja kuunteli. Ei, ei se ollut mitään. Sata kyynärää vielä! -Rohkeasti vain! - -Sitten äkkiä -- hän ei tiennyt miksi -- hänen ajatuksensa palasivat -aamupäivän tapauksiin. Hän muisti Hugh Ritsonin ja hänen salaperäiset -vihjauksensa. Mitä hän tarkoitti? Mitä pahaa hän voisi heille tehdä? -Ah, kunpa hän olisi ollut kylmäverisempi ja kysynyt! Hänen sydämensä -säpsähti. Hänen mieleensä iski, että ehkä se olikin Hugh eikä hänen -äitinsä, joka oli häntä kutsunut. Sydän löi yhä rajummin. - -Sinä hetkenä kuovi lensi hänen ylitseen päästäen omituisen, kirkuvan -äänen. Samalla hän kuuli askelten lähestyvän. Ne tulivat kiivaasti yhä -lähemmä. Hän pysähtyi. - -"Kuka se on?" hän kysyi. - -Ei vastausta. Askelten ääni lakkasi kuulumasta. - -"Kuka siellä on?" hän kysyi uudestaan. - -Silloin kuului pimeässä raskaitten askelten ääni lumesta; joku -lähestyi. Hän vapisi kiireestä kantapäähän, astui askelen ja pysähtyi -taas. Kulkija tuntui menevän hänen ohitsensa. Hän kohotti lyhdyn, niin -että se täydelleen valaisi ohikulkijan vartalon. - -Se oli mies. Ohikulkiessaan hän käänsi päänsä; ja Greta näki hänen -kasvonsa. Ne olivat Paulin kasvot -- verettömät -- kiihoittuneet -- -hehkuvin silmin. - -Greta tunsi jokaisen veripisaransa hyytyvän. - -"Paul!" hän kirkaisi vavisten ja hievahtamatta paikaltaan. - -Hetkisen hän oli kuin tajutonna. Maa huojui hänen jalkainsa alla. -Tultuaan tuntoihinsa hän oli yksin seisomassa käytävällä lyhty puoliksi -lumeen hautaantuneena hänen jaloissaan. - -Oliko kaikki ollut vain unta? - -Hän oli vain kahdenkymmenen kyynärän päässä talosta. Eteisen ovi oli -auki. Pelästyneenä sydänjuuria myöten hän hyökkäsi sisään. Ketään ei -ollut eteisessä. Ei kuulunut muuta ääntä kuin hiljainen puheen sorina -keittiöstä. - -Hän juoksi yli lattian ja vetäisi auki keittiön oven. Työmiehet olivat -illallisella jutellen, nauraen, syöden ja tupakoiden. - -"Ettekö nähneet jonkun käyvän talossa?" hän huudahti. - -Miehet nousivat ylös. Hetkisen vallitsi täydellinen hiljaisuus. - -"Koska?" - -"Nyt." - -"Ei. Kuka joku se olisi?" - -Greta kiisi tiehensä selittämättä sen enempää. Keittiö oli kaukana -erillään. Hugh Ritsonin huone avautui juuri portaan päähän toiseen -kerrokseen. Portaat ylös lähtivät melkein heti, kun ulkoa tultiin -eteiseen. Harpattuaan ylös hän kiskaisi auki Hughin oven. Hugh oli -istumassa pöytänsä ääressä ja tutki joitakin papereita lampun valossa. - -"Oletko sinä nähnyt Paulia?" kysyi Greta kiihkeästi kuiskaten ja -kauhistunein ilmein. - -Hugh heitti paperit pöydälle ja nousi kankeasti ylös. - -"Suuri Jumala, missä?" - -"Täällä, nyt juuri." - -Heidän katseensa yhtyivät. Hugh ei vastannut. Hän oli hyvin kalpea. -Greta katsoi lumista lyhtyä kädessään. Oliko hän uneksinut? Kaiken on -täytynyt olla unta. - -Hän vetäytyi takaisin portaille ja vaikeni. Palvelusväki tuli ulos -keittiöstä kuiskutellen keskenänsä, ja he katselivat häntä ihmetellen. -Sitten hiljainen valitus saapui hänen korvaansa. Hän juoksi rouva -Ritsonin huoneeseen. Ovi sinne oli sepposen selällään, tuli paloi -takassa ja kynttilä pöydällä. - -Suorana lattialla makasi Paulin äiti, kylmänä, liikahtamatta ja -tajutonna. - -Kun rouva Ritson tuli tuntoihinsa, tuijotteli hän äkkäämättä -määrättömään etäisyyteen, ja katseeseen kohosi vähän väliä kauhun ilme. -Greta polvistui hänen vereensä ja auttoi häntä nousemaan vuoteeseen. -Rouva Ritson ei puhunut, vaan puristi hermostuneesti tytön käsiä, kun -tämä kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Silloin tällöin hän vapisi -huomattavasti, ja pelokas katse kääntyi alituiseen oveen. Mutta hän ei -virkkanut sanaakaan. - -Tunti kului tunnin jälkeen ja yö kävi yhä synkemmäksi. Kiusallinen -hiljaisuus vallitsi koko talossa. Vain, keittiöstä kuului joku -kuiskausta äänekkäämmäksi kohotettu ääni. Siellä palvelijat supattivat -ja supsuttivat koettaen keksiä mitä pöyristyttävimpiä juttuja -selitykseksi äskeisille tapauksille. - -Hugh Ritson kulki uudestaan ja uudestaan omansa ja äitinsä huoneen -väliä. Hänen täytyi alituiseen saada katsella äitinsä kuluneita, -kalpeita, tyyniä kasvoja, mutta hän puhui vähän. Hän ei kysellyt mitään. - -Greta istui vuoteen vieressä, mutta ei ollut niin kalpea, ei niin -tuskaantunut eivätkä kauhukuvat kiduttaneet häntä, niinkuin hänen -hoidokkiansa. Puolen yön seuduissa Hugh tuli sanomaan, että Peter oli -pappilasta lähetetty häntä noutamaan. Greta nousi, pani takin päälleen -ja hatun päähänsä, suuteli äänettömiä huulia ja seurasi Hughia ulos -huoneesta. - -Kun he astuivat portaita alas, Greta pysähtyi Hugh Ritsonin ovelle ja -viittasi tätä poikkeamaan hänen kanssaan sisään. He astuivat yhdessä -huoneeseen, ja Greta sulki oven. - -"Sano nyt minulle", hän virkkoi, "mitä tämä merkitsee." - -Hughin kasvot olivat hyvin kalpeat. Hänen silmissään oli hajamielinen -katse ja kun hän puhui, oli ääni hillitty. Mutta tahtonsa lujuudella -hän pian voitti nämä heikkouden merkit. - -"Se merkitsee", hän sanoi, "että kavala harhaluulo on sinut pettänyt." - -Gretan kalpeat kasvot karahtivat punaisiksi. "Entäs sinun äitisi, onko -kavala harhaluulo hänetkin pettänyt?" - -Hugh kohautti olkapäitänsä, irvisti hieman hampaitansa, mutta ei -vastannut mitään. - -"Vastaa minulle -- sano minulle totuus -- ole edes kerran rehellinen -- -sano minulle, voitko sinä selittää tämän ihmeen." - -"Jos minä voisin sen selittää, eihän se ihme olisikaan." - -Gretasta tuntui kuin veri olisi tippunut hänen sormensa päistä. - -"Uskotko sinä, että minä olen puhunut sinulle totta?" hän kysyi. - -"Siitä olen aivan varma." - -"Uskotko sinä, että minä näin Paulin käytävällä?" - -"Olen varma, että luulit nähneesi hänet." - -"Tiedätkö sinä varmaan, että hän on mennyt matkoille?" - -Hugh nyökkäsi myöntävästi. - -"Oletko varma, ettei hän ole tullut takaisin?" - -"Ihan varma." - -"Lyhyesti, sinä siis luulet, että se, mitä minä näin, oli vain pelkkää -naisten herkkäuskoisuutta?" - -Hughin valkeat huulet vetäytyivät hymyyn ja hänen tuijottaviin -silmiinsä hetkeksi ilmestyi riemukas mielentyyneys. Hän astui pöydän -luo ja selaili muutamia papereita. - -Tämä muistutti Gretaa siitä paperista, jonka kirkkoherra oli lähettänyt -hänen mukanaan. "Minun olisi pitänyt antaa tämä ennemmin", hän sanoi. -"Kirkkoherra Christian lähetti sen." - -Hugh otti sen osoittamatta suurempaa mielenkiintoa, pani sen lukematta -pöydälle ja meni Gretan kanssa ulos. - -Vaunut oli ajettu portaitten eteen, Natt istui ajajan penkillä ja Peter -takaistuimella. Lumisade oli lakannut, mutta lunta oli maassa useita -tuumia. Maassa ja ilmassa vallitsi mykkä hiljaisuus. - -Hugh auttoi Gretan vaunuun ja sitten otti vaunulyhdyn ja valaisi sillä -tietä useita kyynäriä hevosen edestä. "Ei näy mitään jälkiä lumessa", -hän sanoi koettaen väkinäisesti hymyillä -- "ei ainakaan sellaisia, -jotka menisivät talosta pois päin." - -Greta itsekin oli alkanut epäillä. Hänen teki mielensä kysyä, eikö -näkynyt mitään muita jälkiä, paitsi Peterin, mutta jätti sen tekemättä. -Jäljet olivatkin olleet ja menneet. Kaikki oli tapahtunut kolmisen -tuntia sitten ja nyt oli helppo todistaa olemattomaksi koko asia. - -Hugh asetti lyhdyn paikoilleen. "Huusitko sinä", hän kysyi, "kun sinä -näit, kun sinä näit -- _sen_?" - -Gretaa alkoi hävettää. "Varmaankin minä huusin. Minä en voi kuitenkaan -sanoa --" - -"Ah, se selittää kaiken. Epäilemättä äiti kuuli sen; ja pelästyi. Nyt -minä sen huomaan. Natt, aja pois -- kylmä nyt onkin -- hyvää yötä." - -Greta tunsi kasvojensa hehkuvan pimeässä. Ennenkuin hän ehti tai keksi -vastata, he olivat jo matkalla kotia kohti. - -Ajoittain hän oli kuulevinaan naurunkikatusta ajajan penkiltä. Natt -näytti olevan itseensä täysin tyytyväinen. Tulipalosta lähtien hän -oli koettanut seikkoja selitellä ja pannut tapauksia yhteen ja -luuli nyt päässeensä tosiasioitten perille. Kun ihmiset sanoivat, -että Paul oli ollut palopaikalla, hän nauroi pilkallisesti, sillä -tiesihän hän, että tuntia aikaisemmin hän oli jättänyt hänet asemalle. -Mutta kun joku ajatus iskee sellaisen miehen aivoihin, kuin Natt, -se ei lähdekään sieltä pois niin helposti. Se juurtuu ja muodostuu -aivan uudeksi johtaen mitä omituisimpiin päätelmiin. Natt tiesi, -että veljesten välillä oli joitakin riitoja. Samoin hän tiesi, että -asemalle päästiin kahta tietä, toinen kulki kaupungin, toinen Latriggin -kautta. Herra Paulilla saattoi olla omat syynsä olla lähtevinään -Lontooseen, mutta jäädäkin kotiin. Natt oli jättänyt hänet nousemaan -asemalle kaupunginpuoleisia portaita. Mutta mikä oli estänyt häntä -astumasta taas ulos Latriggin-puoleisesta ovesta? Tietysti hän oli niin -tehnytkin. Eikä hän ollut hetkeksikään poistunut näiltä main. Hitto -vie, miten sokeita ihmiset ovat! Tätä ajatellen Natt heilutteli ja -kallisteli viisasta päätään uudestaan ja uudestaan. - -Silloin tällöin Natt käänsi viisaan päänsä olkansa yli sinne, missä -Peter juhlallisesti vaieten istui ja päästi merkitsevän "hömp". "Totta -vie, Peter", hän sanoi kurkaten pelästyneenä ja ollen hätkähtävinään, -"oletko se todellakin sinä? Ja minä kun luulin, että se oli kummitus!" - -"Eipä tierä, vaikk' olisikin kun ajetaan ihmiset vuoteesta tällaiseen -kylmään yöhön", mutisi Peter maiskautellen suutansa tunnustellakseen, -vieläkö kieli olisi sulana. - - - - -IX LUKU. - - -Hugh Ritson oli tyytyväinen huomatessaan, että Greta uskoi harhaluulon -häntä pettäneen. Hänestä ei ollut ollenkaan vastenmielistä ajatella, -että yliluonnolliset otaksumat neitoa kiduttaisivat. Mielellään hän -tahtoi johtaa Gretan siihenkin ajatukseen, että Paul luulottelemalla, -että hän muka olisi poissa Newlannista, tahtoi morsiantaan pettää. -Ainoa asia, joka Hugh Ritsonia huoletti, oli pelko, ettei Greta vain -jollakin tavalla saisi selville tavanneensa silloin jonkun toisen -miehen. - -Mutta itse hän oli asiasta varma. Hän ei epäillyt enää, että todellakin -oli toinen mies, joka muistutti Paul Ritsonia niin täydellisesti, että -heidät kolmesti ennen ja nyt vielä kerran oli vaihdettu. Tämä toinen -mies näytti voivan hallita hänen, hänen veljensä, hänen äitinsä, -vieläpä Gretankin elämää. "Kuka hän oli?" - -Jäätyään pihalle yksin, kun vaunut vierivät pois Hugh Ritson värisi -ja katsoi pelokkaasti ympärilleen. Hän oli nauranut toivottaessaan -Gretalle hyvää yötä kuten mies, jota eivät mitkään huolet paina, mutta -epävarmuus kuitenkin jäyti hänen sydäntänsä. Hän palasi kiireesti -huoneeseensa, istahti pöydän ääreen, otti kirkkoherra Christianin -lähettämän paperin ja luki sen yhä kasvavalla kiihkolla. - -Hän luki sen ja luki uudestaan, hän näytti ahmivan sen rivi riviltä, -sana sanalta. Kun hän tahtoi asettaen sen pois, hänen sormensa -vapisivat niin, että se putosi ja noustessaan hän tunsi jäsenensä -kankeiksi. - -Mitä hän oli pelännyt, se hänelle esiintyi nyt täydellisenä varmuutena. -Hän avasi laatikon ja otti sieltä esille kolme todistusjäljennöstä, -jotka herra Bonnithorn oli hänelle tuonut. Valiten niistä aikaisimmat -päiväjärjestyksen mukaan hän asetti ne sen kirjelmän rinnalle, jonka -hän oli kirkkoherra Christianilta saanut. - -Toisen mukaan Paul, Grace Ormerodin ja Robert Lowtherin poika, oli -syntynyt 14 p. elokuuta 1845. - -Toisen mukaan taas Paul, Grace Ormerodin ja Allan Ritsonin -hyvämaineinen poika, oli vielä sylilapsi marraskuun 19 p. 1847. - -Paul Ritson ei voinut olla Paul Lowther. - -Paul Ritson ei voinut olla Greta Lowtherin velipuoli. - -Hugh Ritson luuhahti tuolille, niinkuin olisi saanut ankaran iskun. -Kuukausia hän oli mielessään hautonut turhia toiveita. Kosto, jonka hän -oli luvannut hylätystä ja häväistystä rakkaudestaan -- kosto, jota hän -nimitti: rangaistukseksi -- olikin ollut vain ilkeätä narripeliä. - -Tunnin hän asteli lattiaa edestakaisin tuohtunein kasvoin ja -horjahtelevin askelin. Natt palasi pappilasta, pani hevosensa talliin -ja pistäysi keittiöön, saadakseen nyt rauhassa lopun yönsä viettää. -Hän kuuli levottomia askeleita, jotka samaa jälkeä tuntuivat käyvän -edestakaisin, ja alkoi epäillä, olisiko vieläkin jotain hullusti. -Vihdoin hän hiipi portaita ylös, avasi äänettömästi oven ja tapasi -herransa hehkuvin poskin ja villein ilmein. Mutta utelias, unisilmäinen -poika ei ehtinyt tarjota palvelustaan, ennenkuin hänet kiroten -potkaistiin ulos. Sekavin tuntein hän palasi keittiöön päättäen etsiä -jostakin kaapista virkistyksekseen jotakin miestä väkevämpää, sillä hän -tiesi, että sellaiset aina karkoittivat hänen isäntänsä pahantuulen. - -Mimmoinen isäntä, sellainen palvelija: Natt lämmitti itsellensä kannun -olutta, riisui suuret saappaansa ja istahti nauttimaan takan ääreen, -jossa hiilet vielä miellyttävästi hehkuivat. - -Hugh Ritsonin makuuhuoneeseen meni ovi hänen seurusteluhuoneestaan. -Hän kävi vuoteeseen. Hän koetti nukkua, mutta unenrahtuakaan ei tullut -silmään; Tunnin verran hän keturoi vuoteessa, nousi ylös, käveli -edestakaisin ja laskeusi uudestaan levolle. - -Hän tunsi ensimmäisiä pistoksia omassatunnossansa. Turmeltuneempi mies -olisi ottanut helpommin vastaan varmuuden, että pelkkä harhaluulo -oli hänen ajatuksiaan niin kauan hallinnut. Mutta häntä tämä erehdys -kauheasti kidutti. Parempi mies taas olisi karkoittanut tällaiset -ajatukset. Hän ei voinut olla huomaamatta, että se tie, jota hän oli -lähtenyt kulkemaan, oli väärä, ja omatunto kehoitti palaamaan siltä -pois. Mutta hän päätteli että oli jo mennyt liian pitkälle. Jatkaa sitä -oli yhtä helppoa kuin palatakin ja jatkaa hänen täytyi. - -Kun hän rehellisesti uskoi, että se mies, jonka maailma tunsi Paul -Ritsonin ja hänen veljensä nimellä, oli Gretan velipuoli, hän olisi -ilman omantunnon vaivoin voinut olla niiden menojen todistajana, jotka -sitoisivat heidät ainiaaksi yhteen ja myöskin erottaisivat iäksi. -Silloin hän olisi mielihyviksensä astunut esille ja erotettuaan heidät -hän olisi tyynenä katsellut, miten se nainen, joka hänen rakkautensa -oli hylännyt, riutuisi lemmenkaipuusta ja ikävästä. Se olisi ollut -tuntuva rangaistus ja luonnon ääni hänessä olisi kuiskannut, että hän -oli menetellyt oikein. - -Mutta kun ei ollut enää mahdollisuutta uskoa, että Greta ja Paul -olivat sisar ja veli, tämä toivo petti ja täytyi keksiä keino, miten -rangaistuksen muuttaisi kostoksi. - -Hänen täytyy mennä pitemmälle, muuten hän ei saisi rauhaa. Sokeat -salaiset voimat saattoivat kyllä asettua häntä vastaan, mutta hän -voi ja hänen täytyi katsoa totuutta silmiin. Jos hän olisi saanut -toteutetuksi sen, mitä oli aikonut, hän olisi ollut roisto, tunnoton -roisto. - -Hugh Ritson hypähti vuoteestaan. Vesikarpaleet kierivät suurina -pisaroina hänen otsaltansa. Kieli suussa tuntui paksulta ja jäykältä. -Suuret valtimot kaulassa tuntuivat tulvivan haljetakseen. - -Tietämättä, mitä tekisi, hän asteli ulos ja äitinsä huoneeseen. -Kynttilä paloi vielä pöydällä. Tuli takassa oli palanut loppuun. Eräs -palvelijatar istui vuoteen vieressä pää taipuneena olkapäälle ja nukkui -viattomuuden unta. Hugh lähestyi vuodetta. Hänen äitinsä hengitti -tyynesti. Hän oli uinahtanut uneen. Kalpeat kasvot olivat hyvin -rauhalliset, kauhistunut ilme laihtuneilta kasvoilta oli hävinnyt. -Silmät olivat sulkeutuneet, sulkeutuneet raa'alta maailmalta, joka -kiusasi hänen hentoa sieluansa. - -Näky liikutti Hugh Ritsonia. Tämän jäätyneen sydämen syvyyksissä -rakkauden enkeli pani hiljaiset vedet väreilemään. - -Taivuttaen päätänsä hän olisi saattanut koskettaa kylmää otsaa -kuumeisilla huulillansa. Mutta hän vetäytyi takaisin. Ei, ei, ei! -Hellyys ei ollut häntä varten. Hyvä Jumala lahjoitti sitä muutamille -kuin taivaan mannaa. Mutta siellä täällä oli ihmisiä, jotka turhaan -rukoilivat vesipisaraa jäähdyttämään polttavaa kieltänsä. - -Varovin askelin, kuten mies, joka on salaa hiipinyt Pyhättöön, Hugh -Ritson vetäytyi takaisin omaan huoneeseensa. - -Hän otti muutamasta kaapista viinaa ja joi sitä lasillisen yhdellä -siemauksella. Sitten hän pani pitkäkseen ja koetti taas nukkua. Gretaa -koskevat ajatukset palasivat taas. Vieläpä hänen rakkautensakin häneen -oli kokonaan hellyyttä vailla. Se oli kuluttavaa intohimoa. Mutta se -kuitenkin pani hänet itkemään. Kaihon kyyneleet, kuumat, katkerat, -hiuduttavat kyyneleet juoksivat hänen silmistänsä. Ja täällä tunteitten -valtakunnassa hän oli samanlainen kuin muutkin ihmiset, hänen kova -sydämensä vuosi verta. Hän olisi voinut ajatella, että tällainen -rakkaus voisi taivuttaa koko maailman alamaisekseen ja kun joku nainen -saattoi sen hylätä, täytyi kivienkin itkeä. Hassutusta! - -Eikö uni ikinä tule! Hän hypähti ylös ja nauroi katkerasti, joi -toisen lasin viinaa ja nauroi uudestansa. Hänen ovensa oli auki, ja -peikkomaisena, ontto ääni kaikui läpi talon. - -Hän veti aamuviitan päälleen, otti lampun käteensä ja meni alakertaan -eteiseen. Tuuli oli yltynyt. Se valitti nurkissa ja nuoleskeli kattoa -vinkuvalla kielellänsä. - -Hugh Ritson astui takan luo, jossa ei ollut tulta. Siinä hän seisoi -tietämättä, miksi. Lamppu hänen kädessään loi valoaan seinällä -riippuvaan peiliin. Siinä hän näki tuohtuneet kasvot, harhailevat, -ontot silmät ja aukirevähtäneen suun. - -Tämä näky johti mieleen toisen tapauksen. Hän astui pieneen -sisähuoneeseen. Se oli sama huone, jossa hänen isänsä kuoli. Nyt se oli -tyhjä: paljas patja, tuoli, pöytä -- eikä muuta. - -Hugh Ritson kohotti lampun päänsä yli ja katseli alas. Hän tahtoi elää -sen yön surulliset tapaukset uudestaan. Hän vetäytyi ovelle, avasi -sen hiljaa ja katseli varovasti ympärilleen. Sitten hän jätti sen -auki, seisoi taivutetuin päin sen takana ja kuunteli. Kasvoilla oli -aavemainen hymy. - -Tuuli ulkona huokaili ja valitti. - -Hugh Ritson veti oven auki ja astui takaisin eteiseen. Siellä hän -seisoi muutamia minuutteja silmät kiinnitettyinä yhteen paikkaan. -Sitten hän kiiruhti omaan huoneeseensa. Astuessaan portaita ylös hän -nauroi taas. - -Päästyään vuoteensa luo hän kaasi kurkkuunsa vielä lasin viinaa ja -painautui taaskin maata. Tällä kertaa hän tietysti nukkui ja hänen -unensa oli raskas. - -Nattin uninen korva oli kuullut äänen eteisestä. Hän oli juonut kuuman -oluensa ja samasta syystä kuin isäntänsäkin nukahtanut, mutta se uni ei -ollut juuri niin syvä. Omituinen eteisestä kuuluva ääni herätti hänet -hänen tuoliltansa ja varpaisillaan hän sipsutti keittiön ovelle. Hän -tuli juuri parhaiksi nähdäksensä miehen astuvan portaita alas lamppu -kädessä. Nattin silmät olivat kyllä sinä hetkenä unenpöpperössä, mutta -siitä huolimatta hän täysin tajusi, mitä hänen edessään tapahtui. -Tietysti se oli herra Paul, joka hiiviskeli täällä ympäri silloin, -kun muut ihmiset olivat menneet yöpuulleen saadakseen edes hetkisen -yön lopulla levätä. Näin Natt arvelematta päätti tehdessään yöllisiä -havaintojaan. - -Kun kaikki tässä onnettomassa talossa vihdoin oli hiljaa, pilkisti kuun -kalpea naama esille pilvien välistä ja kurkisti pimeistä akkunoista -sisään. - - - - -X LUKU. - - -Seuraavana aamuna, tiistaina, Hugh Ritson löysi pöydältänsä tällaisen -kirjeen: - -"Rakkahin. En tiedä, mitä minulle tapahtuu, mutta; minun silmäni -tulevat pahemmiksi ja pahemmiksi. En ole tänään enkä eilen ollenkaan -avannut niitä. Oi, rakas, minä pelkään, että menetän näköni! Ja minua -on niin kauheasti peloittanut. Päivä sen jälkeen, kun minä olin -kirjoittanut sinulle, rouva Draytonin poika tuli kotiin ja minä näin -hänet. Voi, minä luulin, että se olisi sinun veljesi Paul, ja hänen -nimensä myöskin on Paul; mutta minä luulen nyt, että siihen vaikuttivat -minun silmäni -- ne olivat hyvin pahat ja ehkä minä en nähnyt selvään. -Hän kyseli minulta jotakin ja meni; pois seuraavana aamuna. Elä ole -kauan kirjoittamatta?; minulla on niin hirveän ikävä. Koska sinä tulet -minun; luokseni? Sinun rakastava Mercysi. Kirjoita pian." - -Hugh Ritson oli noussut tyynemmällä mielellä. Hän oli valmistunut -selvittelemään kaikki epäselvät asiat. Viime yönä hän oli saanut -tietää, että Paul Ritson ei ollut Robert Lowtherin poika. Nyt -päivänvalossa vakavat kysymykset täyttivät hänen mielensä. Hän ei -tuntunut saavan rauhaa, ennenkuin saisi tietää, kuka oli se mies, jota -erehdyksestä oli Paulina pidetty. - -Mercyn kirjeen jälkeen salaisuus oli suuressa määrin selvinnyt. Tuskin -oli enää epäilyksen varjoakaan siitä, että se mies, joka oli maannut -Laiskassa Hevosessa -- mies, jonka monet olivat tulipalossa nähneet -- -mies, jonka Greta oli käytävällä kohdannut, oli juuri sama mies, jonka -Mercy tunsi Paul Draytonin nimellä, hendonilainen kapakoitsija. - -Mutta kun yhtä paikkaa valaisi niin kirkas valo, tuli sen ympäristö -sitä pimeämmäksi. Paljon tärkeämpi kuin kysymys, kuka tuo mies oli, oli -kysymys, mitä varten hän oli täällä. Miksi hän oli tullut näille main? -Miksi hän ei ollut tullut avoimesti? Mitä syytä hänellä oli kulkea kuin -varjo siellä, missä tiesi voivansa pysyä tuntemattomana? - -Hughin ajatukset palasivat taas hänen äitinsä omituiseen -sairastumiseen. Viime yönä hän oli tehnyt sitäkin koskevia päätelmiä. -Ja ne olivat sangen yksinkertaisia. Toinen mies, kuka hän sitten -lieneekin, oli jostakin syystä tullut taloon ja päästyään eteiseen -ketään tapaamatta kiivennyt portaita ylös ja mennyt siihen huoneeseen, -josta ehkä kuuli jotakin liikettä. Tämä sattui olemaan hänen äitinsä -huone, ja kun muukalainen, joka niin merkillisellä tavalla oli rouva -Ritsonin poissa-olevan pojan näköinen, esitti itsensä näin omituisella -tavalla, näin omituisella ajalla ja näin omituisessa paikassa, valtasi -äidin pelko, että tässä oli aave, joka tuli ilmoittamaan hänen poikansa -kuolemasta ja niin hän oli pyörtynyt ja kaatunut lattialle. - -Tällä otaksumalla oli kyllä omat, huomattavat heikkoutensa, mutta niitä -ei Hugh Ritson ollenkaan ottanut lukuun. Muut vieläkin sekavammat -seikat kiduttivat häntä. - -Mutta tänä aamuna Mercyn kirjeen valossa asiat näyttivät selviävän -itsestään. Jos Paulin näköinen mies oli salaisesti saapunut Newlandiin, -hänellä täytyi olla salaiset syynsä pysyä tuntemattomana. Jos hän oli -mennyt rouva Ritsonin huoneeseen silloin, kun siellä ei ollut ketään, -tapahtui se siksi, että hänellä oli siellä jokin tehtävä. Eikä hänen -äitinsä pyörtymyskohtaus saattanut olla seuraus turhasta pelästymisestä -eikä järkkymätön äänettömyys hermokiihoituksesta. - -Yksi tehtävä oli nyt muita tärkeämpi, ja se oli päästä tämän -salaisuuden perille. Kuka hän olikin, tämä tuntematon mies näytti -voivan järkyttää heidän kaikkien elämäänsä. - -Se asia kuitenkin oli selvä, ettei Paul Ritson ollut Gretan velipuoli. - -Hugh Ritson päätti hänkin matkustaa etelään. Jos se muukalainen vielä -kierteli Newlannissa, sen parempi. Hugh tahtoi tavata sen vanhan -naisen, äitinsä ja keskustella häiritsemättä hänen kanssaan käyttäen -maailmanmiehen koko oveluutta apunaan. - -Hugh vietti suurimman osan päivästä toimistossaan: kaivoksilla -järjestellen sellaisia asioita, jotka eivät voineet odottaa hänen -paluutansa. Keskiviikkoaamuna hän lähetti Nattin jalkaisin viemään -herra Bonnithornelle kirjettä, jossa hän selitti lyhyesti ja varovasti, -miten asiat edelleen kehittyivät. Sitten hän pistäytyi hetkeksi äitinsä -huoneeseen. - -Rouva Ritson oli noussut ja istui nyt takan ääressä, kirjoittamassa. -Hugh huomasi äitinsä noustessa, että hän oli itkenyt ja että paperille -oli kirjoittaessa tipahdellut suuria pisaroita. Eräs nainen oli -lattialla polvillansa; ja järjesteli liinavaatteita matka-arkkuun. Tämä -kielevä eukko Dinah Wilson laverteli juuri, kun Hugh astui sisään. - -"Kaikki sanovat", hän puheli, "ettei sellaista ole kuultu eikä nähty. -Ja Reuben vakuutti minulle samaa. Hän oli puutarhassa, kun minä hain -liskoja, ja hän herkutteli siellä kuin parhainkin vieras. 'Tulipalossa -oli herra Paul, se on ihan varma', hän vakuutti uudestaan ja uudestaan. -Mitä mies, sanon minä, tiedäthän, ettei hän ollut kotona. Herra -Paul oli matkustanut Lontooseen. 'Se oli Paul tai hänen lihallinen -veljensä', väitti hän hellittämättä." - -"Hyst, Dinah", äännähti rouva Ritson. - -Hugh sanoi äidilleen hiljaisella äänellä, mitkä asiat vaatisivat -häntä matkustamaan. Sitten hän kääntyi ympäri ja sanoi "hyvää yötä" -osoittamatta mitään mielenliikutusta. - -Äiti ojensi hänelle kätensä ja katseli häntä hellästi silmiin. - -"Näinkö me eroamme?" hän sanoi ja ojentuen eteenpäin kosketti -huulillaan hänen poskeansa. - -Hugh näytti hämmästyneeltä ja valahti kalpeaksi, mutta hän meni ulos -kylmänä ja virkkamatta sanaakaan. Puolta tuntia myöhemmin hän asteli -lumista tietä myöten kiireesti asemalle. - - - - -XI LUKU. - - -Erotessaan Nattista lauantai-iltana asemalla Paul oli käskenyt -tallimiehen tuoda vaunut samaan paikkaan ja samalla ajalla -keskiviikkona. Saatuaan nämä määräykset Natt oli kuitenkin, kuten -olemme nähneet, tullut omiin päätelmiinsä, miten asiat oikeastaan -olisivat. Yhä suuremmalla voimalla hallitsi hänen mieltään ajatus, että -olisi ihan turhaa tehdä, niinkuin häntä oli käsketty. Mitä hyödyttäisi -mennä asemalle noutamaan miestä, joka ei kuitenkaan saapuisi junassa? -Mitä järkeä olisi olla hakevinaan kotiin mies, joka ei hetkeäkään ole -ollut poissa näiltä main? Nämä ja monet kysymykset risteilivät Nattin -mielessä, kun hän asiaa ajatteli. - -Hän harkitsi sitä koko matkan palatessaan herra Bonnithornen luota ja -päätti, että meno asemalle tänä iltana kahdeksan junalle olisi ollut -samaa kuin heittäytyä ihmisten pilkattavaksi. Mutta kun hän tuli -talliin, istahti tupakoimaan ja näki ajan lähestyvän, hänen vaistonsa -alkoi automaattisesti toimia ja hän punnitsi asiaa kylmän järjen -avulla. Lyhyesti, hän pani takin ylleen ja alkoi asetella valjaita -tamman selkään. - -Sitä tehdessään hänen mieleensä johtui kaksi merkillistä seikkaa. -Ensimmäinen oli se, että hevonen näytti olleen ajossa hänen -poissa-ollessaan; toiseksi hevosen valjaat eivät olleet juuri siinä -naulassa, johon hän oli ne viimeksi pannut. Ja kun hän veti vaunut -vajasta, hän huomasi, että rattaissa oli vielä sulamatonta lunta. - -Nämä huomiot muuttivat aluksi hänen päätelmänsä. Mutta nyt ei ollut -aikaa näihin syventyä, vaan hän hyppäsi ajajan penkille ja ajoi -tiehensä. Matkalla vanhat epäluulot Paulia kohtaan virisivät uudestaan. - -Natt oli ajanut tuskin puolitiehen asemalle, kun hän hypähti melkein -pois rattailta, niin voimakkaasti omituinen, järkevä ajatus iski -hänen mieleensä: _Vaunut olivat olleet ulkona jo ennemmin!_ Hän oli -tuskin ehtinyt hymyillä, ennenkuin ajatus synnytti toisen: _Ja se on -tapahtunut tätä samaa tietä!_ Tämän jälkeen ajatuksen lento oli nopea. -Tuskin puolta penikulmaa tarvittiin, ennenkuin Natt oli selvittänyt -itselleen, että Paul Ritson itse oli ajanut tammalla asemalle ollakseen -siellä kello kahdeksan aikaan, että voisi pettää tylsämielisiä ihmisiä. -Hän oli täysin tyytyväinen tähän tulokseen ja kokonaan unohti sen pikku -seikan, mikä olisi vienyt vaunut jälleen kotiin. - -Hänen ajaessaan asemalle tervehti häntä eräs odottava vuokra-ajuri: - -"Pahapa on tammarääsyn, ukkoseni -- kulkea kaksi kertaa puolenpäivän -kuluessa semmoinen matka. Luulen nähneeni sen jo täällä ennenkin." - -Nattin kasvoille levisi ylhäinen hymy, joka näytti johtavan häntä -kiusaukseen sanoa, ettei toinen vaivaisi itseään asioilla, jotka eivät -hänelle kuulu. Tämän asemesta hän kuitenkin urahti: - -"Tierätkö, kuka tällä viimeksi tuli?" - -Odottamatta vastausta Natt heilautti kättään ja ajoi ohi. - -Juuri kun kello löi kahdeksan, Lontoon-juna porhalsi asemalle ja -minuuttia myöhemmin Paul Ritson ilmestyi näkyville. "Siinä hän tietysti -on", ajatteli Natt. - -Paul oli verrattomalla tuulella. Hänen kasvoillaan oli kirkkain hymy ja -hänen äänessään mitä hyväilevin sointu. Hänen pukunsa lampun valossa -näytti rypistyneeltä ja likaiselta. - -Hän hyppäsi vaunuun, istahti ajajan puolelle, otti ohjakset ja lähti -matkalle iloisesti jutellen. - -Siitä oli kuukausia, kun Natt Paulilta oli osakseen sellaista -ystävyyttä saanut. - -"Liian hyvää ollakseen totta", ajatteli Natt tehden omalla hiljaisella -tavallaan huomioita saadakseen koko jutun selväksi. - -"Mitäs uutta minun poissa-ollessani?" kysyi Paul. - -"Höm!" sanoi Natt. - -"Eikö mitään uutta? Eikö kenenkään lehmä ole poikinut? Tamma ei ole -pudottanut takajalan kenkäänsä -- eikä mitään muutakaan?" kyseli Paul -nauraen. - -"Minä en tiedä enempää kuin tekään", sanoi Natt vastahakoisella äänellä. - -Paul katsahti häneen ja nauroi taas. Sellaisena iltana kuin tämä -ei jonkun palvelijan huono tuuli saanut häiritä hänen vapauttavaa -iloisuuttansa. - -He ajoivat nyt jonkun matkaa puhumatta mitään, äänettömyyttä vain -häiritsivät Paulin kehoitukset, kun hän hoputti vanhaa tammaa viemään -häntä kiireemmin jonkun luo, joka odotti häntä pappilassa. - -Natt alkoi vähitellen päästä synnynnäisestä epäluulostansa, että -ihmiset aina narrailevat häntä, ja nähdä asian huvittavan puolen. -Kaikissa tapauksissa oli sukkela temppu tämä -- tämä Paul-herran -kepponen. Ja parasta kaikista oli, ettei siitä tiennyt kukaan muu kuin -Natt ja hän itse. Natt alkoi olkansa yli luoda merkitseviä katseita -Paulin kasvoihin. Paul katsahti vastaan kummastelevin ilmein, mutta -sehän oli vain osa leikistä. - -"Pidä vain salassa", Natt ajatteli, "miten _me_ vedämme heitä nenästä." - -Eteläpuolella tietä avautui laakso, jota etäämpänä pilviätavoittavat -vuoret reunustivat. Mylly oli kummulla parin penikulman päässä, ja -öilläkin -- paitsi kaikkein pimeimpinä -- sen ääriviivat näkyivät -taivasta vasten kahden vuoren välistä. Kuuta ei näkynyt, vaikka olikin -kuutamon aika, sillä leijailevat pilvet peittivät taivaan. - -"Mitäs myllylle on tapahtunut?" kysyi Paul huomattuaan kaukaa sen -hävitetyn muodon. - -"Ei mitään sitten lauantai-illan, sen mukaan kuin olen kuullut", sanoi -Natt. - -"No, mitäs sille silloin tapahtui?" - -"Oh, ei mitään, ei mitään -- vaikk'en voi sitä vakuuttaa", sanoi Natt -tunkeilevasti irvistäen. - -"Mitä, poika, siivethän ovat poissa -- katso!" - -"Enhän sano muuta kuin, että ne ovat. _Me_ tiedämme koko asian, _me_ -tiedämme." - -Paul katsahti häneen hämmästyneenä. Natt oli juonut, mikään ei ollut -sen varmempaa. Likööri menee muutamien ihmisten päähän, mutta Nattin -päähän se ei ollut noussut, vaan kasvoihin. Miten idioottimaisesti -irvistäen saattoikaan joku katsoa toista suoraan silmiin! - -Mutta Paulin sydän oli täynnä onnea. Hänen sydämensä haltija oli -horjumatta valta-istuimellaan. Nattin kasvot olivat ärsyttävän -naurettavat eikä Paul voinut olla hymyilemättä silmätessään niihin. -Sitten Nattkin nauroi, ja he molemmat nauroivat -- kumpikin toisilleen --- ei kumpikaan toisen kanssa. "Minä en tiedä mitään, minä en tiedä. -Oh, en!" mutisi Natt partaansa. Kerran hän virkkoi tämän huomautuksensa -ääneenkin. - -Kun he tulivat pappilaan, Paul nousi seisoalleen, antoi ohjakset -Nattille ja hyppäsi alas. - -"Älä odota minua", hän sanoi, "aja kotiin." - -Natt ajoi Lentävään Hevoseen asti ja siellä hän pistäytyi sisään -saadakseen tuikun murheeseen jättäen hevosen tielle. Ennenkuin hän -lähti kapakasta, hän teki huomion, joka julmasti kiihoitti, vaikka -sangen vähän ihastutti, hänen epäluuloista, typerää mieltänsä. - - - - -XII LUKU. - - -Eräs kiertävä, köyhä saarnaaja oli kulkenut sinä päivänä laakson läpi -ja kun ilta tuli, hän oli kolkuttanut pappilan ovelle. - -"Nähdessäni auringon laskevan", hän sanoi, "ja tietäen, että Keswickiin -on pitkä tie, ja kun minä en voi sietää raakaa yöilmaa, vaan varmasti -kylmetyn, minä, suoraan tulin teidän taloonne." - -Kuten arvokkaammatkin vieraat, kengätön tulija kutsuttiin sisään ja -tarjottiin hänelle, mitä talossa parasta oli. - -"Tule sisään, veli ja ole tervetullut", sanoi kirkkoherra Christian, -ja sen yön tämä kiertolainen vietti pappilassa. Hän oli onneton, -kovaosainen raukka, jonka aivot olivat yhtä tyhjät kuin kukkarokin, -mutta nyt hänellä oli lämmintä ja kodikasta takan ääressä. - -Greta kuuli Paulin askelet käytävällä ja juoksi häntä vastaan. - -"Paul, Paul, Jumalan kiitos, että sinä olet vihdoinkin täällä!" - -Hänen ilonsa oli vilpitön, vaikka sydäntä painoi raskas huoli, mutta -Paul ei ollut sillä tuulella, että olisi voinut, tehdä tarkkoja -huomioita. - -Kirkkoherra Christian nousi paikaltaan takan luota ja pudisti Paulin -kättä sydämellisesti ja teeskentelemättömästi. - -"Olen oikein iloinen tavatessani sinua, poika", hän puheli. "Tämä on -veli Jolly", hän lisäsi, "pyhän ristin soturi, joka hyvän sydämensä -vuoksi on joutunut takauksiin ja menettänyt kaiken, mutta nyt koettaa -saaden sijaan sellaista omaisuutta, jota ei koi syö eikä ruoste -raiskaa." - -Paul pudisti ristinsoturin kurttuista kättä ja vetäysi sitten Gretan -kanssa akkunansyvennykseen erillensä. - -"Kaikki on järjestyksessä", hän sanoi kiihkeästi. - -"Tapasin isäni vanhan ystävän ja sovimme, että minä menen hänen -lammaslaiduntensa isännöitsijäksi kahdeksi vuodeksi. Minulla on ollut -kiire, sen voin sanoa. Kuuntelehan. Maanantaina minä tapasin sen vanhan -herran -- hän on nyt Lontoossa eikä enää halua palata Victoriaan, -kuten sanoi minulle -- vaan tahtoo tulla haudatuksi isänmaan poveen -- -hauska vanha vekkuli muuten -- sanoo muistavansa isän niiltä ajoilta, -jolloin hän oli konttoristina Tommy Wilkinsonilla. No niin, maanantaina -minä näin sen vanhan pojan ja teimme sopimuksen -- reilu vanha ukkeli -samalla, vaikka hänellä onkin haukan nokka, sen puolesta hän on oikea -Shylock. No niin -- mihinkäs minä jäinkään? Jaa, sitten tiistaina -minä hankin paikat -- sinulle, äidille ja itselleni -- laivan nimi on -Ballarat -- omituinen nimi -- hieno valtamerihöyry -- niin ja lähtee -Lontoosta ensi keskiviikkona --" - -"Ensi keskiviikkona?" sanoi Greta hajamielisesti, äänessä sangen vähän -mielenkiintoa. - -"Niin, viikko tästä päivästä se lähtee täsmälleen kello kolme -- luotsi -tulee viittätoista vaille -- kaikki menevät laivaan kello kaksitoista. -Mutta eihän nyt kestänyt koko päivää ottaa paikkoja ja iltapäivän minä -olin asianajotoimistossa. Sitä joukkoa ei täytä millään, ne sitten ovat -ovelia! Ehkä se on siksi, että niillä aina täytyy olla täysi haarikka -nenän alla, eivätkä ne voi panna tikkua ristiin, ellei koko maailma -sitä tiedä. Ha, ha!" - -Paul jutteli iloisesti ja silmät leimusivat. - -Takan punertavassa valossa kirkkoherra ja kiertävä saarnaaja istuivat -ja juttelivat, mitä tapahtui suuressa maailmassa näiden unisten -vuoristojen ulkopuolella. - -Greta vetäytyi akkunansyvennyksestä sinne, mihin takka loi hämärää -valoansa, sillä Paulin verraton tuuli tuntui tällä hetkellä viiltävän -hänen masentunutta mieltään. - -"Niin, minä olin asianajotoimistossa", lisäsi Paul ja veti taskustaan -Hughin nimeen tehdyn valtuuskirjan, "ja nyt hän voi tehdä Ghyllille, -mitä haluaa aivan kuin se olisi hänen omansa. Paljon onnea toivotan -hänelle, ja suokoon Jumala hänelle yltäkyllin hyvyyttä! Mutta siinäkö -ei kaikki -- ei puoliksikaan. Tänä aamuna -- ah, sinä viisas pieni -nainen, joka luulet tietäväsi kaikki asiat paremmin kuin muut ihmiset, -sanopa minulle, mitä minä tein Lontoossa ennen lähtöäni tänä aamuna." -Greta oli tuskin kuullut, mitä toinen puhui. Hänen katseensa oli -painunut rinnalle, kädet olivat kiertyneet niskan taa ja kyyneleet -vuosivat virtoina, mutta Paul ei sitä huomannut. - -"Mitäs luulet? No, minä menin Siviilivirastoon ja ostin lupakirjat -eivätkä ne ihmeitä maksaneet -- ja nyt se voi tapahtua minä päivänä -hyvänsä -- _koska_ tahansa -- ajattelepas sitä. Hei, hei, kas vain, -näytäpäs kasvosi! No? -- ylös nyt, no, kiltisti vain! Tiedätkö, ne -kysyivät minulta sinun tuntomerkkejäsi, silmiesi väriä tai jotakin -- -mutta minä en kuolemakseni osannut sitä sanoa -- no, nyt minä katson -- -juuri nyt. Mitä, mitä tämä on. -- Mitä riivattua -- mitä kummaa tämä on --- Mitä, Greta -- sinä itket -- totisesti, sinä _itket_." - -Paul oli kohottanut hellällä väkivallalla Gretan kasvot ja nyt hän piti -häntä käden päässä ja katseli hämmästyneenä. - -Kirkkoherra Christian liikahti tuolillansa. Hän ei ollut niin -syventynyt juttuihin ja juoruihin, ettei olisi huomannut, mitä -ympärillänsä tapahtui. "Greta on vain pahalla mielellä", hän sanoi -koettaen nauraa. "Hän on järjestellyt kapineita uudestaan ja uudestaan -eikä mikään ole viihdyttänyt. Hänellä on ollut ikävä, totisesti." Syvä -ääni värähti tällä kertaa, ja veitikkamaiset, vanhat silmät sumenivat. - -"Ah, tietysti, tietysti!" puheli Paul äänekkäästi ja nauroi yhtä -sydämellisesti kuin kirkkoherrakin. - -Gretan kyyneleet olivat kuivaneet sinä hetkenä. - -"Sinun täytyy heti mennä kotiin, Paul", hän sanoi. "Sinun äitisi ei -jaksa hetkeäkään enempää odottaa." - -Paul nauroi, hullutteli ja jutteli poislähdöstään. Greta keskeytti -hänet vakavin ilmein ja juhlallisin sanoin. Lopulta Paulin vallaton -mieli asettui, hän alkoi huomata, että jotakin oli hullusti. Silloin -Greta kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut Ghyllissä maanantai-iltana. -Paul valahti valkeaksi, ja kieli tuntui aluksi tarttuvan kiinni. Ensin -hän yritti nauraa sille, mutta nauru loppui lyhyeen. - -"Sen on täytynyt olla minun veljeni", hän sanoi. - -"On kyllä totta, ettemme me paljoa samanlaisilta näytä, mutta -silloinhan oli yö, pimeä yö, eikä sinulla ollut muuta kuin hämärä lyhty --- ja onhan meissä jotakin koko suvulle yhteistä." - -"Sinun veljesi Hugh istui huoneessaan." - -Paulin sydäntä vihlaisi sanoinkuvaamaton tuska. - -"Sinun tullessasi äitini kamarin ovi oli auki?" - -"Ihan auki." - -"Ja Hugh oli huoneessaan?" kysyi Paul, ja hänen silmänsä leimusivat ja -hampaat pureutuivat vastakkain. - -"Minä näin hänet siellä hetkistä myöhemmin." - -"Minun piirteeni, kokoni, näköni, sinä sanot?" - -"Joka suhteessa sama." - -Paul kohotti kasvonsa ja takan punertavassa valossa niillä kuvastui -sanaton kauhu. "Todella siis -- peilikuva minusta?" - -Greta värisi ja vastasi: "Juuri niin, Paul, ei enempää eikä vähempää." - -"Sangen kummallista", mutisi Paul. Tämä oli järkyttänyt häntä -sydänjuuria myöten. Greta painautui lähemmä häntä. - -"Ja kun minun äitini tuli tuntoihinsa, hän ei sanonut mitään?" - -"Ei mitään." - -"Sinä et kysynyt häneltä mitään?" - -"Kuinka minä olisin voinut? Mutta niin kiihkeästi minä halusin kuulla -edes yhden sanan." - -Paul hyväili hellästi hänen päätänsä. - -"Oletko sinä tavannut häntä sen jälkeen?" - -"En sittemmin. Minä olen ollut kipeä -- tarkoitan kovin pahoinvoipa." - -Kirkkoherra Christian liikahti taaskin tuolillansa. "Mitä sinä -ajattelet, poikaseni? Viime yönä nousi Greta unissaan vuoteestaan, -kulki portaan päähän ja putosi ihan maahan asti." - -"Rakas lemmikkini", sanoi Paul, ja hajamieliseen katseeseen kohosi -kauhun ilme. - -"Mutta, Jumalan kiitos, hänelle ei tapahtunut mitään pahaa", sanoi -kirkkoherra ja kääntyi taas vieraaseensa. - -"Paul, nyt sinun täytyy kiiruhtaa. Hyvää yötä nyt tällä kertaa, -rakkahin. Suutele minua. Hyvää yötä." - -Mutta Paul seisoi yhä paikoillaan. "Greta, tuntuuko sinusta, että mitä -on tapahtunut nyt, on tapahtunut ennenkin -- jossakin -- jollakin -tavalla -- mutta missä ja milloin? -- Nämä kysymykset ahdistavat sinua --- mutta niihin ei ole vastausta -- sinä olet vajoamassa pohjattomaan -syvyyteen." - -Hänen kasvonsa olivat tuhkanharmaat, hänen silmänsä säkenöivät, vaikka -katse tuntui tuijottavan määrättömiin etäisyyksiin. Gretaa rupesi -peloittamaan se kauhu, jonka oli hänessä herättänyt. - -"Älä ajattele liian vakavasti sitä", hän pyysi. "Saattoihan olla, että -erehdyin. Oikeastaan Hugh sanoi --" - -"No, mitä hän sanoi?" - -"Hän sai minut häpeämään. Hän sanoi, että minä olin kuvitellut näkeväni -sinut, kirkaissut ja peloittanut sinun äitiäsi." - -"Maailmassa on ihmisiä, jotka voisivat nähdä Jumalan enkelin taivaasta -tulevan alas ja sittenkin väittäisivät, että se oli vain vesipatsas." - -"Mutta, kuten itse sanoit, se tapahtui yöllä ja oli kovin pimeä. -Minulla ei ollut muuta kuin viheliäinen lyhty. Älä katso noin, Paul." - -Tyttö nosti hermostuneen kätensä hänen silmilleen ja naurahti lyhyesti -ja ontosti. - -Paul riistäytyi irti mieltänsä masentavasta ilkeästä tunteesta. - -"Hyvää yötä, Greta", hän sanoi hellästi ja asteli ovelle. Sitten -katseeseen palasi tyhjyys. - -"Vastaus on jossakin -- jossakin", hän sanoi miettivästi. Hän pudisti -taas itseänsä ja virkkoi iloisella äänellänsä: "Hyvää yötä kaikki, -hyvää yötä. Hyvää yötä." - -Seuraavana hetkenä hän oli kadonnut. - -Päästyään tielle hän alkoi juosta, mutta yksin ruumiinliikunnon -tähden ei hänen hengityksensä muuttunut puuskuttavaksi. Ennenkuin hän -ehti kylään hänet oli vallannut rajaton pelko ja huoli, miten oli -käynyt hänen äidillensä. Mitä oli se omituinen tauti, joka hänet oli -yllättänyt hänen poissaollessaan? Äidin enkelinkasvot olivat olleet -hänelle majakkana pimeässä. Hän oli kohottanut hänen sielunsa maan -tomusta. Maailma lakeineen oli kiduttanut häntä, mutta nyt oli taivaan -rauha käsittänyt hänet. Sanokoon maailma mitä tahansa, sen tuomio ei -ulottuisi äidin sydämeen. - -Hän kiiruhti edelleen. Miten järjetön hullu hän olikaan ollut, kun oli -antanut Nattin mennä vaunuineen! Miksi se tolvana ei kertonut, mitä oli -tapahtunut. Olisiko hänen äitinsä nyt pahempi? Olisiko hän tunnoissaan? -Miksi, Herran tähden, hän ollenkaan oli lähtenyt koko matkalle? - -Hän saapui Lentävän Hevosen luo, ja siellä sidottuna johteeseen oli -hevonen ja vaunut. Natt oli sisässä. Siellä se lurjus oli tulen ääressä -ja nauraa hohotti lasi kuumaa likööriä kädessään. - -Paul hyppäsi rattaille ja ajoi matkaansa. - - * * * * * - -Oli tuskin inhimillisen luonteen mukaista, että Natt olisi voinut -vastustaa kiusausta osoittaa, mikä monitietoinen, nuori veitikka hän -saattoi olla, jos tahtoi. Natt ei koskaan koettanutkaan vastustaa sitä. - -"Onko se kuoleman enne?" hän kysyi silmää iskien, mutta säilyttäen -arvokkaan ylemmyytensä, jolla oli toisia kohdellut. - -"Se on kohtalo, minä sanon sinulle", sanoi Tuomas Kyttyräselkä imien -kiivaasti piippuansa, ja toinen hento ääni -- se oli pienen Jakob -Berryn -- kuului peremmältä selittävän koko tätä salaisuutta. - -Ylpeä hymy väreili Nattin huulilla, kun hän halveksien armotta hylkäsi -toisten yliluonnolliset selitykset. - -"Säästäkää juttunne ja kummituksenne", sanon minä. "On kumma, että on -sellaisia ihmisiä, jotka eivät usko omia aistejansa. Jos te voitte -näyttää minulle, että tuo minun hevoseni voi olla kahressa paikassa -samalla kertaa, minä ehkä uskoisin, että herra Paul voi olla sekä -täällä että Lontoossa yht'aikaa. Sitä minä en kuitenkaan usko, sen -sanon teille." - -Tälle viisaalle päätelmälleen Natt nauroi, röyhisteli rintaansa -ja maisteli kuumaa likööriänsä. Juuri sillä hetkellä Paul hyppäsi -rattaille ja ajoi tiehensä. - -"Sanokaa minulle, että hevoseni, jonka olen sitonut ruuviin, on -tallissaan, ja minä alan uskoa, että olen erehtynyt." - -Gubblum Oglethorpe tuli juuri sisään ja kuuli Nattin viimeisen lauseen. - -"Mihinkä ruuviin?" hän kysyi. - -"Mihinkä, tietysti talon eressä olevaan johteeseen." - -"No, sitä vastaan minä nyt en voi väittää, sillä minä alan tulla -likinäköiseksi, mutta jos _tämän_ talon johteeseen on sirottu joku -hevonen, niin minut saa hirttää." - -Natt juoksi ovelle, ja tusina uteliaita silmäpareja seurasi häntä. -Hevonen oli tiessään. Natt istahti paikalleen ja katseli ympärilleen -kauhun ilme kasvoillaan. - -"No, minut kyllä hirtetään!" hän sanoi. - -Vihdoinkin kummitus oli tehnyt hänelle kepposet. - - - - -XIII LUKU. - - -Matkalla Ghylliin Paulin levottomuus oli kiihtynyt raatelevaksi -tuskaksi. Ehk'ei se ollut muuta kuin mielikuvitusta, mutta hänestä -tuntui, että sumupilvi leijaili talon yllä. Kun hän astui eteiseen, -hänen askelensa kaikuivat kumeina hänen korvissaan, ja koko talo näytti -tyhjältä kuin hauta. Surullinen ympäristö tuntui kokonaan masentavan -hänen mielensä. Vanha Dinah Wilson tuli silloin keittiöstä ja katseli -hämmästyneenä häntä. Ilmeisesti häntä ei oltu odotettu. Hänen teki -mielensä kysyä tuhansia asioita, mutta kieli tuntui puuttuvan suuhun. -Voimakas mies vapisi, ja hänen rohkeutensa tuntui lannistuvan. - -Miksi tuo nainen ei puhunut? Kuinka säikähtäneeltä hän näyttikään! -Paul aikoi hyökätä hänen ohitsensa yläkertaan, kun eukko ilmoitti -vapisevalla äänellä, että hänen rouvansa oli mennyt. - -Sanat lävistivät Paulin kuin teroitetut nuolet. "Mennyt! Miten mennyt?" -hän huudahti. Olisiko mahdollista, että hänen äitinsä olisi kuollut? - -"Mennyt pois", sanoi Dinah. - -"Pois! Mihin?" - -"Mennyt junalla, herra, tänä iltana." - -"Mennyt junalla", Paul kertasi koneellisesti ja hajamielisesti. - -"Sinne on jätetty kirje, herra. Se on hänen huoneensa pöydällä." - -Hilliten itseänsä Paul harppasi ylös kolme porrasta kerrallaan. Hänen -äitinsä huone oli tyhjä, takka oli kylmä, kuvat poissa seiniltä, pöytä -paljaana, ainoat kirjat hyllyltä kadonneet -- kaikki oli äänetöntä, -hämärää, selittämätöntä. - -Mitä tämä merkitsi? Paul seisoi hetkisen kynnyksellä nähden kaiken -yhdellä silmäyksellä. Heti kun hän jaksoi hieman malttaa mieltänsä, hän -huomasi kirjeen pöydällä. Hän otti sen vapisevin sormin. Osoite oli -hänelle, äidin käsialaa. Hän avasi sinetin ja luki seuraavaa: - -"Minä aion mennä katolisen kirkon suojaan. Olen kauan ajatellut tätä -turvapaikkaa, mutta minä toivoin voivani odottaa sitä päivää, jolloin -sinun onnesi olisi tullut täydelliseksi Gretan rinnalla. Taivas ei sitä -suonut, ja minä jätän sinut ilman viimeisiä jäähyväisiä. Hyvästi, rakas -poikani ja Jumala siunatkoon ja ohjatkoon sinua. Jos rakastat minua, -älä sure minun tähteni. Rakkaudesta sinuun minä jätän sinut. Ajattele -minua, kuten sellaista, joka on päässyt rauhaan, ja minä siunaan -taivaassakin sinua. Jos joskus maailma pilkkaisi sinua äitisi nimellä, -niin muista, että hän sittenkin on sinun äitisi ja rakasti sinua viime -hetkeensä asti. Hyvästi, rakas Paul. Sinä et koskaan saa tietää päivää, -milloin tämä erehtynyt ja surullinen sydän on lakannut sykkimästä ja -kaipaava henki saa yhtyä iäiseen kiitosvirteen Hänen kunniakseen. Siitä -hetkestä, rakkahin, kun luet tämän kirjeen, ajattele minua kuolleena, -sillä minä olen kuollut maailmalle." - -Paul piti kauan kirjettä edessään ja tuijotteli siihen nurinrevähtänein -silmin. Kaikki tunteet näyttivät kuolleen. Ei ainoatakaan kyyneltä, ei -huokausta, ei valitusta päässyt murtuneesta sydämestä. Kaikki tuntui -pysähtyneen ja puutuneen. Siinä seisoi nyt murtunut, häväisty, onneton -mies. Tuhat tuskaa hänen sielussaan tuntui muodostavan voimakkaan -virran, joka tahtoi vajottaa hänet ammottavaan tyhjyyteen. - -Ääneti hän kääntyi ympäri ja asteli ulos talosta. Äänettömät huoneet -kaikuna kertasivat hänen raskaat askelensa. Hän kääntyi pappilaan -johtavalle tielle, asteli katsomatta oikealle tai vasemmalle, -tuijottaen suoraan eteensä ja kohottamatta kertaakaan katsettaan. Tie -saattoi olla pitkä, mutta siitä hän ei välittänyt; yö voi olla kylmä, -mutta kylmempi oli sydän hänen rinnassaan. Pilvet kiisivät taivaalla -ja päästivät kuun kirkkaana valaisemaan maata, mutta hänelle oli elämä -sysimusta yö. - -Pappilassa unelmoiva takkatuli oli juuri riittymässä. Ryysyinen vieras -oli johdettu vuoteeseensa, ja itse hyvä kirkkoherra teki tiliä maailman -ja Luojansa kanssa päivän toimista. Greta istui hiipuvan hiilloksen -edessä, ja sydäntä painoi sanoinselittämätön pelko. - -Kun Paul avasi oven, hänen kasvonsa olivat hyvin kalpeat ja hänen -silmissään oli outo katse, mutta hän oli kylmä ja puhui hiljaa. Hän -kertoi, mitä oli tapahtunut ja luki äitinsä kirjeen. Hän luki sen -lujalla äänellä, eikä ainoakaan värähdys ilmaissut sitä tuskaa, joka -raateli hänen sieluansa. Sitten hän istui kauan ääneti eikä hänen -henkensä voinut tajuta ajankulua. - -Tuskin Gretakaan mitään virkkoi, ja vanha kirkkoherra puhui vähän. -Miten voimattomilta tuntuivatkaan sanat tällaisessa surussa! Kuolemalla -oli lohdutuksensa, mutta mikä voi lohduttaa elävältä kuolleen surevia -omaisia? - -Vihdoin Paul ilmoitti, että hän toivoi vihkimisen tapahtuvan heti -- -huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Hän ilmaisi heidän aikomuksensa -olevan lähteä Englannista, kertoi isänsä ystävästä, luovutuskirjasta, -joka oli tehty hänen veljensä nimeen. - -Vanha mies oli syvästi liikutettu, mutta hän oli mitä suurimmassa -määrässä epäitsekäs olento. Hän ymmärsi sangen vähän siitä, mitä jo -oli tehty tai tehtäisiin. Mutta hän sanoi: "Jumala siunatkoon teitä -ja olkoon teidän kanssanne", vaikka hänen oma haavoitettu sydämensä -vuosi verta. Greta polvistui hänen tuolinsa ääreen ja suuteli iän ja -vaivojen uurtelemia kasvoja, jotka nyt uivat kyynelissä. Sovittiin, -että vihkiminen tapahtuisi perjantaina. Nyt oli keskiviikon jälkeinen -yö. - -Paul nousi ja asteli ovelle, ja Greta seurasi häntä eteiseen. - -"Teet hyvin, kun jätät kaikki veljellesi", hän sanoi. - -"Emme puhu siitä nyt", vastasi Paul. - -"Mitä teidän välillänne on tapahtunut?" kysyi Greta. - -"Toisella kertaa, lemmittyni." - -Greta muisti Hugh Ritsonin omituisen uhkauksen. Pitäisikö hänen -ilmoittaa se Paulille? Hän oli melkein tekemäisillään sen, kun hän -kohotti katseensa Paulin kasvoihin. Niiden murtunut, eloton ilme -ehkäisi häntä. Ei nyt. Se olisi julmaa. - -"Minä tiesin, että kummallisia enteitä oli olemassa", sanoi Paul, "ja -nyt se kauhea on tapahtunut." - -Hän astui yli kynnyksen ja saapui pihalle. Lumi peitti vielä maata ja -pakkanen oli sen jäädyttänyt. Kävi vinha tuuli, joka humisi ja huokaili -jäisissä, lehdettömissä puissa. Kuu pilkisti taas synkän pilven raosta. -Samalla lankesi avoimesta ovesta takan punerva valo hänen kalpeille -kasvoillensa. - -Greta läähätti. Väristys kävi hänen lävitseen. Tuossa hänen edessään, -silmä silmää vasten, olivat taaskin samat kasvot, jotka hän oli nähnyt -Ghyllissä. - - - - -XIV LUKU. - - -Paul palasi kotiin murtunein sydämin ja masentunein mielin. Hän istahti -alakuloisena tuolille ja kaikki tuntui tyhjältä. Kun palvelijat -puhuivat hänelle, hän kohotti heihin kaksi surun sumentamaa silmää ja -vastasi lyhyesti heidän kysymyksiinsä. Palvelijatar laittoi pöytään -illallisen ja ilmoitti, että se on valmis. Kun hän palasi korjaamaan -sitä pois, oli se koskematta. Paul nousi äitinsä huoneeseen ja istui -kylmän takan ääreen. Kynttilä, jonka hän oli mukanaan tuonut, paloi -loppuun. - -Keittiössä palvelijat ja peltotyöläiset seurustelivat kauan ja -keskustelivat ahkerasti. "Mikä Paul-herraa vaivaa?" "Tullut ehkä -pettymyksiä rakkausasioissa." "Kuka niiden naisten oikkuja tietää?" -"Mihin talon rouva on mennyt?" "Ehkä ostamaan uutta pukua." "Kukapa -tietää, vaikka alkaisi vielä tytöksi pukeutua?" "Ekkös kuullut mitään -kyyritessäs' rouvaa asemalle Reuben?" "En, en kerrassa mitään." "Ekkös -sinä ollut kyyriss' asemall' tän' iltana?" "Enhän sanokkaan, etten -ollut." "Tapasitko sinä herra Hughin tänä aamuna, Natt?" "Älkää kyselkö -Nattilta, hänen kielens' on sirottu tän'iltana. Hän juttelee kaikk' -ittelleen -- kiroaa joskus ja mutisee omaan partaans'." - -Kun palvelijat olivat käyneet levolle ja koko talossa oli hiljaista, -Paul vielä istui äitinsä huoneessa. Ei kenkään muu kuin hän itse -tiennyt, niitä hän kärsi sinä yönä. Hän koetti selvitellä sitä -onnettomuutta, joka oli hänen osaksensa tullut. Miksi hänen äitinsä -oli sulkeutunut luostariin? Miksi hänen rakkautensa poikaansa vaati -häntä jättämään hänet? Koettaa etsiä vastausta näihin kysymyksiin oli -samaa kuin kolkuttaa hautaholviin: ääni, joka olisi voinut vastata, oli -vaiennut. Ei tullut mitään muuta vastausta kuin synkkä, raskas ontto -kaiku hänen epävarmaan koputukseensa. Kaikkialla ammotti tylsä sokea -tyhjyys, josta ei ollut ulospääsyä eikä kuulunut sanaakaan vastaukseksi. - -Tästä horroksesta hänet herätti harhanäky, joka tänä yönä monta pitkää -tuntia poltti hänen aivojaan kuin sulatettu lyijy. Kasvot, jotka Greta -oli nähnyt ja varmaankin olivat ilmestyneet hänen äidilleen, näyttivät -nyt kohoavan hänen eteensä, kun hän siinä istui yksinäisessä huoneessa. -Hän näki omat kasvonsa, kuin olisi katsellut niitä peilistä. Ei edes -yön pimeys voinut salata sitä. Selkeänä ja kirkkaana kuin päivällä -se hohti ja hehkui tässä pimeässä huoneessa. Hän sulki silmänsä -karkoittaakseen sen pois, mutta yhä se oli hänen edessään. Se oli -hänessä itsessään. Se oli tulella poltettu hänen aivoihinsa. Hän vapisi -pelosta, hän, joka ei koskaan ennen ollut tiennyt, mitä pelko on. Se -vaikutti häneen, kuten hänen oma kummituksensa. - -Hän tiesi, että se oli vain mielikuvitusta, mutta mitkään mielikuvat -eivät koskaan ole olleet niin kauheita. Hän nousi ylös paetaksensa -sitä, mutta se seisoi hänen edessänsä silmä silmää vasten. Hän lysähti -taas istumaan, ja se istahti hänen luokseen kasvot vasten kasvoja. - -Sitten se muuttui. Hetkeksi se katosi värisevään usvaan, ja hänen -tuijottavan katseensa jännitys laukesi. Miten siunattu olikaan tämä -hetken lepo! Hänen ajatuksensa kääntyivät äitiin. "Jos joskus maailma -pilkkaisi sinua äitisi nimellä, niin muista, että hän vieläkin on -sinun äitisi, joka rakasti sinua viime hetkeensä saakka." Rakas, -pyhä sielu, vähän on pelkoa siitä, että hän sen unohtaisi! Vähän on -pelkoa, että viisas maailma koskaan saisi tahrata tätä pyhää rakkautta! -Hellyyden kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä ja niiden sumun läpi -hän oli näkevinään äitinsä edessään. Hänen päänsä oli painunut, -ja kaikki kuluttava häpeä näytti nostavan punan hänen kalpeille -kasvoilleen. Sitten hänelle selvisi, että äitiin tuijottivat toiset -silmät, tuijottivat sydämen syvimpiin kätköihin ja säikyttivät hänet -kuoliaaksi, pitäen auki raskaat silmänluomensa, jotka eivät koskaan -sulkeutuisi uneen. Hän katsahti ylös -- hänen oma varjonsa tuijotti -ääneti heihin molempiin. - -Paul hypähti seisoalleen ja juoksi ulos huoneesta. Varmaankin äidin -henki yhä asui tässä hylätyssä asunnossa. Varmaan tuo oli se varjo, -joka hänet oli pois karkoittanut. Suuret vesikarpalot juoksivat hänen -otsaltansa. Hän meni ulos talosta. Raskaat, mustat pilvet purjehtivat -taivaalla myrskyn mukana. Niiden takaa pilkahtivat silloin tällöin kuun -kalpeat kasvot. - -Hän kulki Caledalen juurella metsässä ja kuunteli, kuinka tuuli -huokaili ja kohahteli jäisissä oksissa. Joka toisella askelella hän -katsahti taaksensa. Mutta vihdoin hän näki sen, mitä oli katsellut: se -kulki askel askelelta hänen rinnallaan. - -Hän asteli hitaasti pois metsästä eikä uskaltanut juosta. Vuori kohosi -melkein äkkijyrkkänä hänen edessään päättyen epätasaisiin jäätikköihin, -joiden välillä ammotti synkkiä kuiluja. Hetkisen valaisi sitä kuu ja -sen valossa hän näki kaikki selvänä. Ajattelematta; mitään hän alkoi -ilman päämäärää kiivetä. Työ oli vaivalloista minä aikana tahansa -ja niillekin, jotka olivat tottuneet vuorille kiipeämään. Vaiva ja -valppaus karkoittivat harhakuvan, ja vapautunut ajatus kääntyi Gretaan. -Mitä olisi nyt elämä ilman Gretan rakkautta? Sarja toisiaan seuraavia -onnettomuuden päiviä. Greta oli hänen menetetyn elämänsä pelastaja, -hänen elämänsä kevät ja päivänpaiste, Ihmeellinen hellyyden puuska -yllätti hänet ja sydämessään hän siunasi häntä. Täällä vuorella hän oli -näkevinään lemmittynsä sivullansa, mutta heidän välilleen, erottamaan -heitä kohosi samainen aave. - -Itäpuoli taivasta oli pimeä, mutta kaukaisista hiilihaudoista välkkyi -valoa. Lepuuttamatta jalkojaan Paul asteli valoa kohden. Ja hänen -kasvojensa varjo asteli hänen rinnallansa. Kun tuuli puhalsi, se -vihelsi hänen korvissaan, ja se kuului tässä autiudessa kuin hänen -rinnallaan kulkevan olennon hiljainen itku. - -Vanha loordi Fisher oli entisessä toimessaan, ja hiilloksesta hohtava -valo toi nähtäville hänen kuluneitten kasvojensa monet poimut ja -uurteet. - -"Ootteko se te, herra Paul?" hän kysyi henkeänsä haukkoen ja yskien -savun seassa ja huutaen niin, että se kuului tuulen pauhinan yli. - -Hänen seistessään siinä ei Paulia harhakuva enää vaivannut. Se oli -ollut heräävä kuvitelma, joka oli saanut alkunsa Gretan kertomuksesta -ja vahvistunut siitä hermokiihoituksesta, jonka hänen äitinsä pako oli -synnyttänyt. Matthewin läsnäolo auttoi karkoittamaan sitä. Ukon nöyrä -ulkomuoto kuvasi hänen murtunutta mieltänsä. Myrsky oli repäissyt irti -maasta hänen ainoan juurensa. Hän oli vain paljas, ruhjottu runko, joka -oli heitetty maahan ja jolla ei ollut enää voimaa juurtua uudestaan. -Hän oli vanha eikä hänellä ollut mitään toivoa. Sittenkin hän eli ja -teki nöyrästi työtä. Paulin oma asema oli toinen. Kohtalo oli heittänyt -hänen purtensa tuntemattomalla merellä salakallioihin. Mutta hän oli -nuori, hänen suonissaan virtasi elämänvoima, ja rakkaus antoi tukea. -Häntä oli vain kiusannut turha kuvitelma, kiduttanut pelon herättämä -tuska. - -"Hyvää yötä, Matthew!" hän huudahti yli tuuleni kohinan ja katosi yöhön. - -Hän tahtoi mennä kotiin nukkumaan, niin että kuume häviäisi hänen -suonistaan. Hän astui tielle, ja kaivosten koneitten yksitoikkoinen -ääni vähitellen lakkasi kuulumasta hänen korviinsa. Hän kulki kylän -ohi. Tiet olivat tyhjät, ja kumeina kaikuivat hänen askelensa. Suuret -varjot lankesivat häneen, kun kuu silloin tällöin vapaasti pääsi -paistamaan pilvien takaa Eräästä akkunasta loisti tuli. Siellä rouva -Truesdalen kärsivä henki kamppaili viime hetkiänsä. Tuuli tyyntyi ja -vinkui taas ja joskus se kuului lapsenitkulta hänen korvissaan yön -yksinäisyydessä. - -Hän asteli harvakseen tai hyökkäsi kiivaasti pimeää tietä yhä -eteenpäin. Etäältä Ghyllistä kuului koirien haukuntaa. Omituiset -pilvenmöhkäleet leijailivat taivaalla, ja ajoittain pilkisti kuu -esille. Koko taivas oli kuin musta tukka, johon oli siroteltu sinne -tänne hopeasuortuvia. Mutta yhdellä kohtaa tiellä kuu paistoi kirkkaana -ja valoisana. Se oli kuin johtotähtenä hänen edessään. Hän kiiruhti -askeleitaan, kunnes tuli sinne kuun valaisemalle kohdalle. Sitten se -valo muuttui toiseen paikkaan: nyt se valaisi kirkkomaata. Hänen isänsä -hauta oli vain muutamien askelten päässä tieltä. - -Mikä näkymätön voima oli ajanut häntä tänne? Tahtoiko tämä johtaa häntä -ymmärtämään, että kaikki kohlut, joita kohtalo on hänelle varannut, -ovat tutkimattomalla tavalla seurauksia hänen isänsä teoista? Hänen -mieleensä muistui taas hänen isänsä kuolinyö. Hän ajatteli äitinsä -tunnustusta -- tunnustusta, joka oli kauheampi tehdä ja musertavampi -kuunnella, kuin mikään äiti oli koskaan tehnyt tai poika kuunnellut. -Ja tämän yön kärsimykset, olivatko ne vain yksi rengas ihmeellisessä -kohtalon ketjussa? - -Älköön ihminen luulkokaan, että saisi jättää leikkaamatta ne ohdakkeet, -jotka hänen isänsä elämässään on kylvänyt. Jos Jumalan viha ei -kohtaisikaan häntä kaikessa ankaruudessaan, maailma pahuudessaan ei -kuitenkaan unohda, että isäin pahat teot kostetaan lapsille kolmanteen -ja neljänteen polveen. - -Paul läheni pientä porttia ja astui kirkkotarhaan. Yökastepisarat -hänen kasvoillaan eivät olleet kylmemmät kuin hänen kyyneleensä, -kun hän polvistui isänsä haudalla. Sinä hetkenä hän kirosi maailman -ja sen julmat lait. Sitten hänen sydämeensä salaa hiipi ajatus, -joka myrkyllään turmeli hänen rakkaimman muistonsa: hän ajatteli -katkeruudella isäänsä. - -Silloin ihmeellinen kammo käsitti hänen mielensä. Hän näki, vaikka -vielä muistonsa silmillä, että hirviö oli palannut. Hän tiesi, että se -seisoi yötaivasta vasten kuin aavemainen hautapatsas. Mutta kun hän -kohotti katseensa, näki hän vieläkin kauheampaa. Kasvot olivat hänen -edessään, mutta nyt ne olivat kuolleen kasvot. Hän näki oman ruumiinsa -oikaistuna isänsä haudalle. Hänen päänsä retkahti kylmälle turpeelle. -Hän makasi hautapengermällä kuin kuollut. Silloin hän tiesi, että -ylhäällä oli määrätty, että hänen isänsä synnin tuli luoda ikuinen -varjo hänen elämäänsä. Kaikissa elämänsä vaiheissa tuli hänen kulkea -kantaen orjana synnin kuormaa, joka ei johtunut hänen omista töistänsä. -Syntiperintö oli hänen kohtalonsa, ja synnin palkka on kuolema. - -Oliko ihme, että hetkellä, jolloin hänen elämänsä tie näytti kulkevan -synkinten varjojen kautta -- kun isän ihana muisto, jonka oli äidin -sylissä leikkiessään sieluunsa saanut, oli vain katkera harhakuva, joka -kantoi kostoa povellaan -- oliko silloin ihme, että rauha laskeusi kuin -kyyhkynen taivaasta hänen sieluunsa? - -Hänen tuntiessaan itsensä orvoksi, joka ei kuitenkaan vielä ollut orpo --- joka oli tuomittu tuskassa kiemurtelemaan kuin maan mato maailman -liejussa, mies heräsi hänessä ja hän kerralla karkoitti pois pelon, -joka häntä kidutti. - -Tämän voiman hän sai siitä tiedosta -- hänhän oli karu ja oppimaton -mies, vaikka omasikin voimakkaan hengen -- että on olemassa korkeampi -voima kuin kohtalo, että myrskyisimmälläkin merellä on mestarinsa, -että kulkuri, jonka hyökylaine on heittänyt oudolle rannalle, ei ole -joutunut sinne sattumalta eikä yksin. - -Ja Jumalan enkeli tuntui kuiskaavan hänen sydämeensä Hagarin ja hänen -poikansa tarinan -- kuinka poika oli isänsä esikoinen ja kuinka -toiseksi syntyneestä tuli perillinen -- kuinka vaimo ja poika ajettiin -pois ja kuinka he olivat menehtyä kurjuuteen -- kuinka vihdoin kuului -taivaasta huuto: "Jumala on kuullut pojan rukouksen, ole hyvässä -turvassa." - -Harhakuvan synnyttämä kauhu oli hävinnyt. Se ei enää koskaan tulisi -takaisin. Paul asteli kotiin takaisin, sulkeutui omaan huoneeseensa ja -nukkui rauhallisesti. - -Kun hän heräsi, säteili talvinen aurinko noustessaan punaisena ja -keltaisena Ankerias-kallion huipuissa. Alasimen kalke kuului yli -laakson. Lampaat kiipeilivät jäätyneen tunturin rinteillä. Kirveiden -kalke kuului metsästä ja yhtyi kuulakassa aamuilmassa luonnon -mahtavaan kuoroon. Koleasti jyrisivät Nattin rattaat jäisellä tiellä. -Punarinta-satakieli istui akkunan ulkonemalla päästellen kurkustaan -riemukkaita aamusäveleitä. Viime yö oli siirtynyt ikuisuuteen eivätkä -sen kauhut koskaan enää voineet palata. Hänen edessään oli päivä, -maailma, elämä. - - - - -XV LUKU. - - -Tänä päivänä -- häiden edellisenä päivänä -- olivat kaikki juorujen -kielet Newlannissa aamusta iltaan ahkerassa toimessa. Natt oli -lähetetty kiertämään ympäri laaksoa ja kutsumaan maanviljelijöitä, -heidän vaimojaan, poikiansa ja tyttäriänsä. Kirkkoherra Christian itse -kulki kutsujana köyhien kodeissa. - -"'Köyhät teillä aina ovat', mutta kaikkialle niitä ei kutsuta eikä aina -ole Galilean Kaanaan häitä", oli hän lähtiessään Gretalle sanonut. - -Eikä seutukunnan asukkailla suinkaan ollut mitään juhlaan kokoontumista -vastaan. "Parhainta onnea vihittäville!" he sanoivat. "Älköönkä -runsauden sarvi koskaan vuotamasta laatko." - -Koko laaksossa ei tehty paljoa työtä sinä päivänä. Seudun rikkain -perijätär aikoi mennä naimisiin laakson rikkaimman tilanomistajan -kanssa. Sellaisessa tapauksessa oli työtä kylliksi, kun pistäysi -Lentävään Hevoseen tekemään toisten kanssa laskelmia. Pääasia selvisi -yksinkertaisella yhteenlaskulla -- nimittäin, paljonko olisi Paul -Ritsonin arvo sitten, kun hän on mennyt naimisiin Greta Lowtherin -kanssa. Ja useammin kuin kerran sinä päivänä kaksikertaa kaksi teki -viisi. - -Pakkanen kesti yhä ja tiet olivat jäässä. Ennen pakkasia oli ollut -ankaria sateita, ja joki, joka juoksi laakson halki, oli tulvinut ja -peittänyt niityt tien kahden puolen. Nyt se muodosti viiden penikulman -levyisen lasisileän jääsillan, jota myöten saattoi kulkea suoraan kuin -nuoli. - -Abraham Strong, puuseppä, oli saanut muuttaa suunnattomat nelipyöräiset -vaunut taiviajopeleiksi siten, että otti pois pyörät ja laittoi niihin -puusta jalakset. Tämän vaunureen oli seppä raudoittanut ja sitä -aiottiin käyttää hääjuhlallisuuksissa. - -Varhain sinä aamuna oli veli Peter lähetetty kaupunkiin kutsumaan herra -Bonnithornea. Neljän penikulman jalkamatka tuntui hänestä vaikeammalta -ponnistukselta kuin koko asia olisi ansainnut. - -"En ymmärrä, mikä sitä likkaa vaivaa ja mitä hän; on vailla", hän -murisi äkeästi astellessaan tietä. "Mitä hän miehellä tekee? Eikö -hänellä nytkin ole kaksi kappaletta? Minä itse palvelen häntä kylliksi. -Mutta tytöt ovat merkillisiä tuulihattuja." - -Herra Bonnithorne sai tarpeeksi Peterin sanoista: "En tierä, eikö -siellä lie vihkiminen tekeillä", ymmärtääkseen, mistä oli kysymys. -Hugh Ritson oli poissa kotoa, ja hänen veljensä Paul kiirehti hänen -poissaollessaan häämenojen toteuttamista. - -Näissä mietteissä herra Bonnithorne oli lähtenyt kaupungista matkalle. -Mutta ennenkuin hän ehti pappilaan, hän tapasi itsensä Paulin, joka oli -matkalla hänen toimistoonsa. He lausuivat toisilleen muutamia sanoja. -Tietysti nuori tilanomistaja oli maallikko eikä muuta. Hän kykeni -selittämään huonosti tilannetta, mutta sen sijaan hän antoi jotakin, -joka sanoi kaiken ja antoi asianajajan hävyttömyydelle ankaran iskun. -Paul antoi asianajajalle ilman lähempiä selityksiä ne luovutuskirjat, -jotka oli tuonut Lontoosta. Herra Bonnithorne tarkasti niitä, pisti ne -taskuunsa ja hymyili. Hänen mielestään Paulin merkitys vaarallisena -vastustajana aleni sinä hetkenä mitättömiin. He erosivat pitemmittä -puheitta. - -Illan tullen palasi kirkkoherra Christian kotiin kuolemanväsyneenä. -Hän tapasi asianajajan odottamassa häntä. Avioliitto hänen silmissään -oli kuvastunut koko päivän suurenmoisena ja kaikki muut asiat olivat -vähäpätöisyyksiä sen rinnalla. - -"Te annatte hänet siis pois, herra Bonnithorne", hän sanoi ilman -pitempiä kursailuja. - -"Minä -- minä?" ihmetteli herra Bonnithorne kulmiansa kohottaen. - -"Kenellä siihen olisi suurempi oikeus?" kysyi kirkkoherra. - -"No, tiedättehän, te -- te --" - -"Minä! Ei, minun täytyy vihkiä heidät. Muut velvollisuudet kuuluvat -teille." - -"Katsokaahan, herra Christian, jos ajattelette, minä olen -- minä olen ---" - -"Te olette hänen isänsä vanha ystävä. Kas niin, Pidetään se asia -päätettynä." - -Herra Bonnithorne näytti haluttomalta. "Tjaa, toden sanoakseni, herra -Christian, -- minä en -- _minä en mielelläni tahtoisi_." - -Vanha kirkkoherra kohotti kaksi ihmettelevää silmää ja katsoi -sankalasiensa yli herra Bonnithorneen. Asianajajan nolous yhä -lisääntyi. Silloin kirkkoherra Christian muisti, että vain joku aika -sitten herra Bonnithorne oli esittänyt syitä, miksi Paul ei saisi -mennä Gretan kanssa naimisiin. Ne olivat liian maallisia, ne samaiset -syyt, mutta ne olivat antaneet hänelle Gretan perheen ystävänä vakavaa -ajattelemisen aihetta. - -"Paul ja Greta aikovat matkustaa pois", virkkoi kirkkoherra. - -"Niin olen kuullut." - -"He asettuvat Victoriaan maanviljelijöiksi", lisäsi kirkkoherra. - -"Gretan rahoilla", iski asianajaja. - -Kirkkoherra Christian katsahti taaskin lasiensa yli. Silloin hän taas -huomasi omituisen hymyn väreileväni asianajajan huulilla. "Tiedättekö", -hän sanoi, "milloinkaan ei minun vanhaan tyhmään kallooni ole johtunut -epäillä, eivätkö perinnöt ole paremmat rehellisen työmiehen kuin -keinottelijan käsissä." - -Herra Bonnithorne hätkähti. Yksinkertainen, vanha kallo saattoi joskus -olla terävämpi kuin hänen oma viisas päänsä. - -"Siihen katsoen, että minun tulee vihkiä heidät, varmaankin odotetaan, -että Paul saisi hänet teidän kädestänne, mutta jos teillä on jotakin -vastaan --" - -"Vastaan?" keskeytti herra Bonnithorne. "En luule, että minun tunteeni -siinä suhteessa ovat niin vakavaa laatua." - -"Jätetään se siis siihen, ja te saatte huomenna päättää", sanoi -kirkkoherra Christian. - -Siihen asia jäikin, ja herra Bonnithorne, perheen rakas ystävä, riensi -kiireesti sähkölennätinasemalle ja lähetti Hugh Ritsonille Lontooseen -seuraavan sähkösanoman: "Heidät vihitään huomenna. Jos sinulla on -jotakin tärkeätä sanottavaa, niin kirjoita tänä iltana -- tai tule." - -Yleisessä hyörinässä ja pyörinässä tapasivat Paul ja Greta toisiansa -vain viitisen minuutin ajan, ja muutamat sanat, jotka he ehtivät -vaihtaa, olivat pohjaltaan ylen vakavat. Samalla kun heidän sydämessään -kaikui riemulaulu, kuului siellä pohjasävelenä viiltävä epäsointu, eikä -kumpikaan tiennyt toisensa hädästä. - -Greta ajatteli Hugh Ritsonin salaperäistä uhkausta. Olisiko Hughilla -voimaa estää heidän avioliittonsa, oli Gretalle vähemmän tärkeä kuin -kysymys, pitäisikö hänen kertoa Paulille, mitä kaikkea Hugh oli hänelle -sanonut. Päivän kuluessa hänen epävarmuutensa tuli tuskalliseksi. Jos -hän puhuisi, hänen samalla täytyisi kertoa, mitä hän tähän asti oli -osiksi salannut, Hughin tungettelevasta ja veljeyttä häpäisevästä -rakkaudesta. Hänen täytyisi siis tuottaa uutta mielipahaa Paulille, -jolla oli surua kylliksi äitinsä menettämisestä. Todennäköisesti ei -Paul voisi ymmärtää veljensä omituista esiintymistä ja hävyttömiä -puheita. Ja jos hän ei voisi niitä selittää, sitä enemmän ne -kiusaisivat häntä. Ehkäpä Hughin uhkaus ei ollut mitään muuta kuin -kiihtyneen mielen ajattelematon ilmaus, raivoa, jonka täytyi saada -purkautua. Sittenkin Gretan hermostus yltyi, eivät järkisyyt, eivätkä -saivartelut voineet sitä estää. Hän oli kuin sokea, joka ilmavirrasta -tuntee tulleensa teitten risteykseen eikä voi päättää, kumpaa olisi -lähdettävä kulkemaan. - -Paulilla puolestaan oli ankarampi kysymys ratkaistavana. Hän ajatteli, -olisiko kunniallisen miehen soveliasta mennä Gretan kanssa naimisiin -tämän tietämättä, ettei hän ollut isänsä laillinen poika. Sitä hän -ei kuitenkaan voinut koskaan ilmaista hänelle. Vala, jonka hän oli -vannonut isänsä ruumiin ääressä, sulki ainiaaksi hänen huulensa. -Hänen äitinsä kunnia oli kietoutunut yhteen tähän valaan. Jos rikkoi -toisen, tuli toinenkin salaisuus heti julki. Totta kyllä, se tarvitsisi -ilmaista vain Gretalle ja Greta ja hän olivat yhtä. Sekin oli totta, -että hänen äitinsä oli kuollut maailmalle. Mutta vala oli rikkomaton --: - -"Vanno, ettet koskaan ilmaise ainoallekaan inhimilliselle olennolle -sanoin etkä viittauksin isäsi tekoa etkä äitisi häpeätä." Hän oli -vannonut sen ja hänen täytyy se pitää. Tunteiden ristiriita oli -hirveä. Rakkaus veti häntä toiselle ja rakkaus toiselle tielle. Kunnia -kehoitti ja kunnia kielsi. Hänen sydämensä ensimmäinen ajatus oli -ilmaista Gretalle kaikki -- ei salata mitään häneltä, jonka sydämen -jokainen ajatus oli hänen. Mutta sitten hän päätti, että hänen syntynsä -salaisuuden täytyi ainiaaksi olla lukittuna hänen omaan poveensa. - -Ei ollut kunnianmiehen työ mennä Gretan kanssa naimisiin ilman, että -hän tietäisi hänen syntymästään -- oli vain yksi keino pelastua -kunniattomasta teosta: jättää koko avioliitto sikseen. Vaikka hän -menisikin naimisiin, hänen täytyisi kuitenkin valansa pitää. Jos vala -olisi pidettävä, avioliitto olisi kunniaton -- se ei olisi se sielujen -sopusointuinen liitto, jolloin sydän yhtyy sydämeen, ajatus ajatukseen --- kuten oikeassa avioliitossa tuli tapahtua. Tällainen oli samaa -kuin olla uhraavinaan lahjansa alttarille ja kuitenkin säilyttää osa -itselleen. - -Paul ei ollut mikään teräväpäinen mies -- silloin tällaiset ajatukset -olisivat järkyttäneet häntä liian syvästi. Rakkaus hänen sielussaan -oli yli kaiken, ja jättää Greta oli aivan mahdotonta. Jos ihminen -ilman omaa syytä joutui kovan kohtalon kynsiin, eikö hänen pitänyt -kaikesta huolimatta koettaa kääntää sitä hyväksi? Kaiken uhallakin -Paul päätti mennä Gretan kanssa naimisiin. Ja itse asiassa, mitä -tällä kunniankysymyksellä oli tämän kanssa tekemistä? Sehän oli vain -kuvittelua. Mitä se Gretaan koskisi, onko hän syntynyt laillisessa tai -laittomassa avioliitossa? Rakastaisiko hän häntä senvuoksi enemmän -tai vähemmän? Olisiko hän senvuoksi arvoton hänen puolisokseen? Ja -miten oli hän synnyltänsä äpärä? Ei ainakaan Jumalan edessä, sillä -Jumala oli kuullut Hagarin pojan rukouksen. Vain maailman silmissä. -Ja mitä se merkitsi? Siellä se merkitsi sitä, että olkoon syntyperä -millainen tahansa, siellä yhdeksänsataa yhdeksänkymmentä yhdeksän -avioliittoa solmittiin rahojen vuoksi silloin, kun yhdessä oli kysymys -henkisistä ominaisuuksista. Mistä olivat puolet maailman ihmisistä -alkunsa saaneet? Ei suinkaan, kuten hän, isästään ja isänisästä, vaan -etevimmästä rakastajasta. - -Näin miettien Paul ratkaisi asian. Oliko hän täysin oikeassa vai täysin -väärässä, tai osiksi oikeassa ja osiksi väärässä, ei kuulu meihin -ollenkaan. Oli luonnollista, että sellainen mies, sellaisessa paikassa -ja sellaisella ajalla päätti olla virkkamatta Gretalle sanaakaan koko -asiasta. Luonnollista kuitenkin oli, että tämä vaikeneminen palaisi -vielä monella monituisella tavalla mieleen. - -Kävi siis niin, ettei virketty sanaakaan siitä, mikä lähinnä kummankin -sydäntä painoi. - - - - -XVI LUKU. - - -Aamu oli kirkas -- säteilevä, uusi päivä, jollaiseksi vain pohjolan -talviyö voi valjeta. Aurinko hohti valkoiselle lumelle. Ilmassa -oli auteretta siksi, että vuorien ääriviivat näkyivät jyrkkinä, ja -salaperäinen sädekiehkura näytti ympäröivän jokaista huippua, vieläpä -leikkivät säteet puidenkin huurteisilla oksilla. - -Ghyllissä oltiin aikaisin jalkeilla ja joka sopessa ja nurkassa -keskusteltiin kiihkeästi. - -"Jaa, asiat _toteutuvat_ varmasti." "Siinä eivät juorut auta." "Niin, -ja suin päin, ei edes odoteta rouvan paluuta." "Mitä iloa rouvasta -olisi? Hänhän on kaiken ilon surma. Häistä tuskin tulisi mitään, jos -hän olin kotona." "No, se minua kummastuttaa, ettei hän orota eres -Hugh-herraa -- hänen omaa veljeään, tieräthän." "Olkoon hän siellä, -miss' on, tyttö. Vai tahtoisitko astua hänen kanssaan saman askelen?" -"Ja entäpä jos tahtoisin, olisiko se niin maailman ihme?" "No, enpä -tahro väittää, että pyrkisit liian korkealle, sillä muistan erään -tyttörääsyn, jota sanottiin Mercy Fisheriksi, ja hänellä _sanottiin_ -olevan suhteita _erään_ kanssa." "Pirä suus' sellaisest' asiast', äläkä -pahenna juoruill' mun mieltäin." - -Loistaen sinisessä verkanutussaan, vaaleissa raidallisissa housuissaan, -keltaisissa, kukallisissa silkkiliiveissään ja valkoisessa hatussaan -Natt kiisi milloin portaita ylös Paulin huoneeseen ja milloin sieltä -taas alas. Paulia itseään ei vielä ollut näkynyt. Sanankuljettaja -keittiössä oli kertonut, ettei herra vielä ollut suvainnut pukeutua -eikä edes pessyt itseään. Enemmän kuin kerran Natt oli lausunut julki -ajatuksensa, että hänen herransa aikoi paitahihasillaan mennä vihille. -Hän ei ole koko aamuna pyytänyt mitään muuta kuin "paperia, kyniä, -lakkaa ja semmoista." - -Pappilan edustalle oli kokoontunut kirjava joukko. Siellä oli John -Proudfoot, seppä, tavattoman hienona hännystakissaan ja suurissa -käsissään niin valtavat kissannahkarukkaset, että ne olivat kuin -riippuvat pilvet hänen pajansa yllä. Dick-mylläri oli siellä myös -Giles Raisleyn hevosmiehen kanssa, ja Job, kivenhakkaaja -- matkalla -sopimaan uusista urakoista -- oli poikennut juhlille myöskin ja -suori Gubblum Oglethorpen ponin pörröistä harjaa. Lapset kiipeilivät -aidoille, naiset kerääntyivät portille ja koirat kisailivat käytävillä. -Gubblum itse oli ollut sisällä ja palasi nyt veli Peter Wardin kanssa -tuoden suunnattoman oluthaarikan, joka kaikkien tyydytykseksi kierteli -miehestä mieheen. - -"Eikö se viheliäinen miehennahjus ikinä saavu?" sanoi Gubblum lipoen -huuliansa ja tarkasti tuijotellen tielle. - -"No, siinä hän tuleekin niin pulleana ja punakkana, että vallan." - -Rientäen kuin henkensä edestä saapui Tuomas Kyttyräselkä läähättäen -puettuna hännystakkiin, jonka helma melkein viisti maata, toisessa -kädessä joku paperi ja toisessa viulu. - -"No, vihroinkin olet täällä, Tuomas ukkoseni. Kaara häneen joku lasi, -Peter, että päästään matkalle." - -"Nähkäähän, minussa on kaksi miestä", sanoi pikku mies puolustellen. -"Minun täytyy aluksi kantaa kirjeeni, tierättehän, että työ ennen -huvia." - -"Huvi ennen työtä, sanon minä", huudahti Gubblum. "Älä koskaan tee -mitään, jos muuten tulet toimeen -- se on minun ohjeeni." - -Kahdet kuomuvaunut ajettiin silloin esille valmiina lähtemään matkaan. - -John Proudfoot otti kursailematta soittaja-postimiestä niskasta ja -toisella kädellään juhlapuvun hännän alta ja heitti hänet viuluilleen -päivineen ponin satulaan ja piti häntä siinä hetkisen, kuten avosuista -säkkiä, että hän ehti vakaantua. - -"Istu sinä siinä nätisti ja kiltisti kuin laulava kana ja anna nyt -viulun vinkua", sanoi seppä. - -"Mutta minun täytyy ensin pistäytyä sisässä", väitti soittaja. "Minulla -on kirje herra Bonnithornelle." - -"Kirjeestä viis! Matkalle nyt! Anna se hänelle kirkon ovella." - -Ja niin sitä lähdettiin, Tuomas Kyttyräselkä ratsastaen edellä ja -Gubblum astellen ponin rinnalla pitäen ohjaksia. - -"Anna soira!" karjaisi Job-kivenhakkaaja. "Eks' sinä ikänä voi alkaa?" - -Silloin soittaja kohotti viulun leuallensa, ja ensimmäiset häämarssin -pitkät sävelet kaikuivat laaksossa. - -Naiset ja lapset seurasivat joukkuetta muutamia satoja kyynäriä ja -palasivat sitten katsomaan morsiusparin astumista vaunuihin. - - * * * * * - -Pappilassa sisällä oli melua ja hälinää. Greta vain oli tavattoman -hiljainen ja valmis purskahtamaan itkuun milloin hyvänsä. Eräs -laakson suloinen impynen, kevyt kuin kärppä, keikkui sukkelana hänen -ympärillään koettaen saada häntä vaihtamaan ruskean atlaspuvun -vaaleansiniseen silkkiin, ottamaan muutamia kasvihuoneen kukkasia -tukkaansa tai ainakin kiinnittämään hunnun kiharoilleen. - -"Ja säilytä rohkeutesi, rakas, ja puhu selvästi vastauksesi -- ja, -rakkahin, älä vain itke, ennenkuin pappi on sanonut: 'Jumala teitä -siunatkoon!'" - -Kiittäen Greta otti vastaan nämä neuvot. Hän näytti kuuntelevan ja oli -hyväksyvinään ne, vaikk'ei ollenkaan tajunnut, mitä toinen puheli. -Huolten pilvet leijailivat hänen kasvoillaan. Hän tuskin ymmärsi omaa -pelkoansa, mutta joka kerta, kun ovi avautui ja uusi vieras astui -huoneeseen, hän odotti jotakin sydän kurkussa. - -Kirkkoherra Christian pysytteli lähellä häntä silkkihousuissaan -ja takissa, joka oli ollut vanhamuotinen jo hänen nuoruudessansa. -Mutta hänen kaunis, harmaa päänsä ja hienot piirteensä, joilla aina -kuvastui sydämen hyvyys ja lapsellinen yksinkertaisuus, olivat -viehättävät puvusta välittämättä. Hän hyväili joskus Gretan päätä, -kuten kiitollinen isä viettäessään rakastetun lapsensa kanssa viimeistä -päivää. - -Herra Bonnithorne saapui aikaisin valkeissa liiveissänsä ja kukkia -takin rinnassa. Hänen loistava ulkomuotonsa tuskin soveltui siihen -huolenilmeeseen, joka kuvastui hänen kasvoillansa. Hän ei voinut -hetkistä kauemmin istua paikoillansa. Hän nousi ja istahti jälleen, -kävi edestakaisin katsellen ulos akkunoista ja kaivellen papereita -taskuistansa. - -Kulkue, jonka etupäässä Tuomas Kyttyräselkä vaelsi, oli päässyt vähän -matkaa, kun määräys annettiin ja juhlan päähenkilöt astuivat vaunuihin. -Silloin naiset portilla muodostivat kunniakujan ja monta viisasta -huomautusta tehtiin molemmin puolin. - -"Voi, voi, kyllä hän saa totisesti suloisen tytön." - -"Monet surulliset kokemukset saattaa tyttöressulla olla kestettävänä." - - * * * * * - -Kylä oli puolimatkassa kirkon ja pappilan välillä, ja kun seurue -iloista marssia soittaen kulki siitä ohi, ilmestyi uteliaita -katselijoita ovet ja akkunat täyteen. Tuomas Kyttyräselkä istui -mahdollisimman suorana ponin satulassa pontevasti soittaen, -ja kun Lentävän Hevosen eteen kokoontunut juopposakki osoitti -innokkaasti suosiotansa, piti Tuomas sen seurauksena soitostansa ja -nyökäytti päätään soveliaan arvokkaasti osoittamatta sopimatonta -tuttavallisuutta, aina muistaen, että taide voittaa ystävyyttä, ja -todellinen taiteilija on oikeutettu nauttimaan siitä. - -Kerran tai pari poni kompastui jäisellä tiellä, ja Tuomaan täytyi -keskeyttää soitto tarttuakseen käsin satulaan ja tehdäkseen samalla -vaikuttavan voimisteluliikkeen eteenpäin. - -Kaikki kävi kuitenkin hyvin, kunnes seurue saapui viitisenkymmenen -askelen päähän kirkon ovesta, jossa virta kulki poikki tien. Kun se oli -syvä ja vuolas, oli se päässyt ryöstäytymään pakkasen sormien lävitse. -Tien toisella puolella oli porras sen yli, ja soittajan jäljessä -kulkevat miehet käyttivät sitä hyväksensä yli käydessään. - -Gubblum heitti ohjakset ja seurasi heitä. Mutta kun portaat eivät -ole poneja varten, Tuomas oli pakotettu poneinensa kahlaamaan virran -yli. Lopettamatta hetkeksikään marssiansa hän antoi ponille potkun -jaloillansa, ja se astui vastahakoisesti etujaloillansa virtaan. Mutta -tuskin se oli ottanut kahta askelta ja vettä tullut polveen asti, -kun se, joko kylmän vuoksi, tai astuttuaan pyörivälle kivelle, tai -pelästyneenä soittajan potkusta, tai viisaitten kielellä suorastaan -ilkeydestä, heilauttaen takapuolensa koholle ja samalla painaen päänsä -alas heitti musikantin päänsä yli virtaan. - -Raikuvan ilon vallitessa Tuomas Kyttyräselkä vedettiin likomärkänä -vastaiselle rannalle, ja viulu pelastettiin myöskin lekottelemasta -myötävirtaan. - -Nyt tämä odottamaton seikkailu johti soittajataiteilijan -ihastuttavasta tehtävästä ajattelemaan jokapäiväisempiä postinkantajan -velvollisuuksia. Hän pisti kätensä taskuunsa, tunsi kuin olisi pistänyt -sen ankeriaskonttiin ja veti esille asianajajan kirjeen. Se oli ihan -märkä, ja päällekirjoituksen muste oli alkanut arveluttavasti levitä. - -Tuomas Kyttyräselkä lähti juoksemaan. Säikähdyksissään hän jätti -kiusalliset ystävänsä, kiiruhti kirkkoon, hyökkäsi sakastiin, jossa -tiesi tulen palavan, ja alkoi kuivata kirjettä. Vesi oli liottanut -liiman, ja kuori oli avautunut. - -"Helpomminpahan kuivaa", ajatteli Tuomas, veti arvelematta kirjeen ulos -ja alkoi kuivata sitä tulen edessä. Paperi höyrysi, kuten Tuomaskin, -kun hän kuuli vaununpyörien jyrinää tieltä, ja yleinen huuto ja -karjunta ilman kursasteluja mainitsi hänen oman nimensä: "Mihin se -soittaja, tomppeli, katosi?" tai jotakin muuta yhtä vaikuttavaa. - -Tuomas tiesi, että hänen täytyisi olla portilla ottamassa morsianta -iloisin sävelin vastaan. Mutta kirje ei ollut vielä kuiva. Hetkeäkään -ei saanut hukata. Tuomas levitti kirjeen ja kuoren kaminan reunalle -aikoen pian palata niitä hakemaan ja hyökkäsi viuluineen ulos -täyttämään taiteilijavelvollisuuttaan. - -Tuomas Kyttyräselän lähdettyä sakastista saapui sinne kirkkoherra -Christian. Kirkkoherra näki paperit uunin korvalla, otti ne käteensä ja -kaikessa viattomuudessaan luki ne. Kirje oli näin kuuluva: - - "Morleyn Hotelli. Trafalgar Square, - marrask. 28 p:nä. - - Rakas Bonnithorne! Mies, joka silloin oli Newlannissa, on Paul - Lowther, Gretan velipuoli. Paul Ritson on minun oma veljeni, - minun isäni poika. Pidä tämä omana tietonasi, kuten suojelet - sielusi autuutta,; kunniaasi tai kukkaroasi, tai mitä muuta - tahansa, jota pidät suurimmassa arvossa. Sähkötä minulle heidän - hotellinsa nimi, jossa he aikovat Lontoossa asua ja junan aika, - jolla he lähtevät etelään sekä ilmoita, kuka jos joku on heidän - kanssaan. Sinun - - Hugh Ritson. - - P.S. Mercy-tyttönen alkaa tulla kiusalliseksi." - -Kirkkoherralla tuskin oli aikaa tajuta, mitä luki, kun hänenkin -oli pakko jättää sakasti. Morsian ja sulhanen olivat kohdanneet -toisensa kirkon ovella. Viuluniekan tehtävä oli hetkiseksi päättynyt. -Kirkkoherra Christian ei voinut antaa viulun kuulua kirkossa. Siellähän -tarvittiin arvokkaampi soittokone. Kirkko oli kuitenkin liian köyhä -omataksensa urut, eikä sillä ollut edes varaa ylpeillä oikeasta -harmoonista. Mutta jonkinlainen hanurin ja harmoonin välimuoto sillä -oli ja eräs kirkkoherran seurakuntalaisista osasi sitä käyttää. Niinpä -tämä riisuen liinan päästään, astui kirkkoon, istahti paikalleen, nosti -soittokoneen hyllyltä, jossa sitä säilytti ja alkoi soittaa. - -Nyt sattui niin, että herra Bonnithornella oli muutamia papereita, -jotka täytyi allekirjoittaa ja saatettuaan morsiamen kirkon ovella -sulhasen luo hän lähti sakastiin täyttämään tätä velvollisuutta. Synkät -varjot lepäsivät raskaina hänen kasvoillansa, kun hän astui kirkkoon. -Se kirje, jota hän kiihkeästi oli odottanut, mutta jota ei ollut vielä -saanut, antoi hänelle sietämättömästi huolen syytä. Ehkä kiihkeä -kirjeen odotus sai hänet tarkasti silmäämään ympärilleen, jolloin hän -heti keksi kirjeen kaminan reunalta, johon kirkkoherra oli sen viimeksi -pistänyt. Ensi silmäyksellä herra Bonnithorne huomasi, että se on -hänelle. - -Tuomas Kyttyräselkä oli päässyt kirkkoon saattojoukon mukana. Hän näki -herra Bonnithornen, joka kulki saattueen etupäässä, menevän sakastiin. -Vaikka hän oli aivan likomärkä ja hampaat kalisivat, kohosi kuitenkin -hiki otsalle. "Saakeli soi, mitä kyytiä minä nyt saan", hän mutisi -itseksensä. Käyttäen ankarasti kyynärpäitänsä hän tunkeutui joukon läpi -ja pääsi vihdoin sakastiin. Mutta hän saapui liian myöhään. Salamat -sinkoilivat herra Bonnithornen silmistä vasten viuluniekan nöyriä -kasvoja, kun loukattu virkamies pyysi selitystä. Arvelematta kysytty -selitti asian. "Ja kuka on ollut tässä huoneessa sen jälkeen, kun sinä -jätit sen?" - -"Ei, ei kukaan, herra." - -"Oletko varma siitä?" - -"Ihan varma", sanoi Tuomas. - -Herra Bonnithornen kasvot kirkastuivat. Hän oli lukenut kirjeen -ja uskoen, ettei kukaan muu kuin hän ollut sitä nähnyt; hän oli -tyytyväinen. Hän pisti sen taskuunsa. - -"Ehkä minä saan lopettaa sen kuivaamisen", ehdotti Tuomas Kyttyräselkä. - -Asianajaja katsoa murjautti häneen musertavasti ja pyörähti ympäri. - -Kun Paul varmoin askelin asteli kuoriin, näytti hän virkeältä ja -reippaalta. Hänen pukunsa oli yksinkertainen, hänen silmänsä kirkkaat -ja säteilevät ja hänen pehmyt ruskea tukkansa kaareutui taakse -rauhalliselta otsalta. Greta Paulin rinnalla ei näyttänyt niin -levolliselta. Pilvet yhä synkistivät hänen kasvojansa. Usein hänen -silmänsä kääntyivät oveen aivan kuin hän olisi odottanut uutta tulijaa. - -Juhlallisuus oli lyhyt, ja sen jälkeen kirkkoherra piti vaatimattoman, -sydämellisen puheen. Siinä hän kertoi, miten maailman parhain piispa -oli asettanut avioliiton ja sanonut, että se on maailman äiti ja -kehoittanut heitä täyttämään maan, kaupungit ja kirkot sekä itse -taivaan, jonka esihuone koko maailma oli. Sitten hän jatkoi: - -"Minä en rakasta ulkonaisia juhlamenoja, sillä niiden suojassa -harjoitetaan paljon pahaa. Älkää etsikö loistoa ja kunniaa maailman -silmissä, vaan muistakaa, että rakkauden herra on liittänyt teidät -rakkaudessa auttamaan toisianne." - -Edelleen hän selitti, että vaikka ensimmäiset kristityt eivät -tunteneetkaan vihkimämenoja ja vaikka Vanhassa Testamentissa ei niistä -mitään puhuta, sillä siellähän Abraham "otti" Saaran vaimokseen ja -Jakob "otti" Rakelin, oli kirkon toimittama vihkimys kuitenkin ihana -hetki ihmisen elämässä ja selitti vertauskuvallisesti Kristuksen -suhdetta omiinsa. Lopuksi hän puhui sekä morsiamen että sulhasen -vanhempien tahrattomasta ja kunnioitetusta nimestä ja kehoitti heitä -säilyttämään nimensä ja maineensa puhtaana, sillä "mitä hyödyttää -hyvä syntyperä, jos jälkeläiset elämällään häpäisevät kuolleitten -esivanhempiensa kunnioitetun nimen ja maineen?" - -Greta taivutti nöyrästi päänsä alas, ja Paul seisoi koko puheen -ajan silmät hajamielisesti luotuina edessään oleviin seinäkuvioihin -silloinkin, kun koneellisesti lausui lupauksensa. - -Hetkisen kuluttua toimitus oli päättynyt, allekirjoitukset vahvistetut, -ja kellojen soidessa pienessä tornissa hääväki astui kirkosta ulos. -Kirkko oli vanha, ruma puuhökkeli, jonka seinänraoista paistoi päivä ja -jota tummuneissa lyijykruunuissa palavilla kynttilöillä valaistiin. - -Saattojoukko kokoontui pyörättömien vaunujen luo, josta nyt puuseppä -ja raudoittaja olivat tehneet jäälle soveliaan reen. Ajajan penkillä -istui Tuomas Kyttyräselkä viuluineen, ja jääpuikot pian riippuivat -hänen märän juhlatakkinsa helmasta. Morsian ja sulhanen saivat palata -tällä verrattomalla ajopelillä, jota rautakenkiin puetut laakson -nuoret miehet vetivät sileää jäätä pitkin. Päivän sankarit istuivat -paikoilleen ja olivat juuri lähtemäisillään, kun Greta kutsui -kirkkoherraa. - -"Kirkkoherra Christian, kirkkoherra Christian!" kertasivat monet -äänet. Kelpo kirkkoherra oli soittamassa kelloja, sillä hän oli -itse kellonsoittaja. Äkkiä lakkasi pronssinen kello heilumasta, ja -kirkkoherra ilmestyi. - -"Täällä on teille paikka, kirkkoherra", sanoi Paul tehden tilaa. - -"Ihan puoli vaunua", vastasi kirkkoherra vetäen taskustaan suuren -avaimen ja lukiten kirkon oven, sillä hän oli samalla suntiokin. - -Sitten hän nousi rekeen, määräys annettiin, viulu alkoi soida, ja niin -he lähtivät jokirantaan. Minuuttia myöhemmin he kiisivät peilikirkasta -jäätä aamuauringon ihanasti säteillessä ja soiton ja monien iloisten -äänten hyväillessä heidän korviansa. - -He kulkivat niittyjä pitkin ja saapuivat pappilaan yht'aikaa kuin -vaunutkin, jotka olivat palanneet tietä myöten. Sitten seurasi -aamiainen -- herkullinen ateria, joka oli erittäin tervetullut -tyydyttämään vuoriston ilmassa kiihoittunutta ruokahalua. Kirkkoherra -Christian oli isäntänä salissa ja veli Peter keittiön puolella, ja -väliovi oli auki. Edellinen hymyili ja säteili kuin huhtikuun aurinko, -jälkimmäinen taas oli hapan kuin etikassa liotettu kurkku eikä tiennyt, -"olenko koskaan nähnyt noin nälkäistä koiralaumaa." - -Aamiaisen lopulla hypähti herra Bonnithorne ylös. Tämä herra oli -lopultakin pudistanut harteiltaan kaiken huolten painon. Hän nauroi -ja lörpötteli, lasketteli sukkeluuksia ja terästi joskus kieltänsä -hienolla ivalla. - -"Asianajajamme on toisella kymmenellä", kuiskasi eräs neitonen Gretan -korvaan. "Hän on pian tukkihumalassa." - -Herra Bonnithorne tahtoi esittää "herra ja rouva Ritsonin maljan". -Aluksi hän lausui muutamia hiomattomia sukkeluuksia: "Miehet ovat -huhtikuita kosiessaan, mutta joulukuita vihkimisen jälkeen." Sitä -seurasi: "Tytöt ovat toukokuita tyttönä ollessaan, mutta taivas -pilvettyy, kun heistä tulee vaimoja." Näitä sanontatapoja ei herra -Bonnithorne kuitenkaan sanonut aivan tosiksi, sillä molemmista on -poikkeuksia. - -Paul kiitti seuraa muutamilla miehekkäillä ja hyvinvalituilla -lauseilla, ja sitten hän astui keittiön ovelle ja pyysi niitä vieraita, -joiden isäntänä Peter oli ollut, viettämään iltansa Ghyllissä. - -Naiset olivat nousseet ja kantoivat Gretan salista pois valmistumaan -matkalle. Silloin Gubblum Oglethorpe kohosi jaloillensa ja tahtoi -välttämättä esittää "tyttärien maljan". Mitä Gubblumilla tällaisessa -tilaisuudessa oli sanottavaa, ei meillä ole syytä muistiin merkitä. -Hänen puheestaan oli vaikea sanoa, oliko se hullua vai viisasta, -itsenäistä vai lainattua, mutta kaikissa tapauksissa se alkoi -hautajaisjutulla. - -"Muistan tässä", hän sanoi, "Adam Strangin ruumiinkantajat Gosforthin -hautausmaalla melkein ummelleen vuosi sitten. He suorittivat sen -kahress' vuoross' ja heillä oi' suuri pullo mukana ja he kallistelivat -sitä ahkerasti -- juu -- tuollainen kuin tuolla vanhalla Peterillä -tuolla pöyrän päässä, mutta jonka hän pitää vain ittellään. No, he -kantoivat Adamia kaikella kunnialla talosta; kumpikin kantoi penikulman -ja jätti sitten arkun jatkaen matkaa, kunnes toinen joukko tuli ja otti -arkun ja vei sitä taas penikulman. Matkaa kirkko maalle oli yhreksän -penikulmaa, niin että heirän täytyi vaihtaa yhreksän kertaa ja joka -kerta he lämpimästi hyväilivät sitä suurta pulloa -- kuljeta sitä -tästä kautta, Peter. No, surukansa oikaisi polkuja peltoja pitkin, -mutta kantajain täytyi käyttää valtatietä. Kaikki kävi hyvin kahreksan -penikulmaa, jolloin toisen joukon oli taas määrä seurustella Adamin, -toisen pullon kanssa. He jättivät arkun tien vieressä olevan talon -seinustalla ja kulkivat erelleen. No, kun toinen ryhmä saapui paikalle, -ei se sitä nähnyt -- ne eivät sitä nähneet, se on tosi -- yhtä vähän -kuin Peter näyttää huomaavan minua. No niin, he menivät erelleen. Ja -kun he sitten tulivat kirkkomaalle, oli siellä kirkkoherra valkeassa -kauluksessaan, paljain päin ja suuri kirja auki. Mutta, nähkääs -ruumista ei kuitenkaan ollut. Missä se oli? No, kas, se lepäsi kaikessa -rauhassa huoneen seinustalla penikulman päässä." - -Gubblum aikoi juuri sovittaa kertomuksensa Paulin ilmestymiseen -palopaikalle silloin, kun luultiin hänen olevan Lontoossa, mutta -silloin saapui Greta saliin turkkeihin käärittynä. Paul oli heittänyt -ylleen pitkän ulsterin, ja kaikki nousivat jättämään viimeisiä -jäähyväisiä. Seurueen keskellä seisoi vanha, hyvä Christian uurteiset -kasvonsa uiden äänettömissä kyynelissä. Greta heittäytyi hänen syliinsä -itkien ääneensä. Sitten kirkkoherra alkoi katsella ilmeisesti iloisena -ympärilleen ja näytti joutuvan äkkiä verrattomalle tuulelle. - -Hevonen ajettiin portaan eteen ja vaunuun oli ladottu monia -matkalaukkuja ja laatikoita. - -"Hyvästi, hyvästi, hyvästi!" - -Vähän hyväilyä, pieni yritys nauraa, pidätetty huokaus, ankara -itkunpurskahdus, ja he olivat ajaneet tiehensä. - -Ihanhan he lensivät tietä! Aurinko hohti juuri vasten heidän silmiänsä. -Se punasi lännen taivaan ja sai itäiset vuoret välkkymään kullalta. -Heidän ympärillään kiitelivät luistelijat, ja iloiset äänet saattelivat -heitä, ja pehmeänä kertasi ne vuoriston kaiku. - -Herra Bonnithorne istui Gretan ja Paulin kanssa. - -"Missäs te sanoittekaan asuvanne Lontoossa?" hän kysyi. - -"Morleyn Hotellissa", vastasi Paul. - -Kuultuaan tämän vastauksen näytti asianajaja sanomattoman onnelliselta. - -Matka asemalle kesti parisenkymmentä minuuttia. Juna porhalsi pian -Lontoon raiteille. Paul ja Greta astuivat viimeiseen vaunuun, koska -muut olivat täpösen täynnä. Hetkistä myöhemmin he olivat jättäneet -laakson. - -Herra Bonnithorne asteli suoraan sähkölennätinasemalle. Mutta hänen -nauttimansa likööri teki hänelle kepposet. Hänen tyhmenneeseen -kalloonsa iski, että hän oli erehtynyt Morleyn Hotellista. Eihän se -ollut Paulin, vaan Hughin osoite. Niinpä hän sähkötti: - -"Matkustaneet yhden junalla. Osoite: Haukka-Haikara." - -Sitten hän palasi onnellisena kotiinsa. - -Sinä iltana oli Ghyllissä suurenmoiset kemut. Ensiksi herkullinen -ateria -- pihviä, vasikkaa, lammasta, kinkkua, makkaraa ja kuumia -torttuja. Sitten pidettiin tanssiaiset suuressa ladossa, johon oli -puisiin jalkoihin pistelty pitkiä kynttilöitä, ja ontoiksi kaiverretut -perunat toimittivat lampun virkaa. Musta olut ja sikaarit olivat -vapaasti käytettävissä, ja kun lasit kilisivät ja savu kohosi, kaikui -laulu: - - "Se mies juo - ja sille Luoja suo, - jolla vaimona on järkevä nainen. - Mutta vaikka mies raataa, - niin vaimo hänet kaataa, - jos vaimo on tuhlailevainen." - -Sitä seurasi sokkoleikki. "Antoni, aimo poika, kutsun saat multa, -kerran ma ostin juustoa suita. Tule, tule, etsi ja kiinni ota, siitähän -seurata vois vaikka sota." - -Loppujen lopuksi tavarat koottiin heinärintuuksen reunaan ja lattia -lakaistiin puhtaaksi. Yhteen nurkkaan pystytettiin oluttynnyri, -ja Tuomas Kyttyräselkä viuluineen istutettiin sen päähän. Tanssi -keskeytettiin vain siksi aikaa, että saatiin juoda sekä olutta että -viinaa, kunnes Tuomaan tahti alkoi käydä säännöttömäksi, jolloin -Gubblum kävi häntä torumaan. Mutta Tuomaspa taiteilijan ylpeydellä -mursi viulunkopan Gubblumin päähän ja Gubblum mursi nyrkillänsä -viuluniekan nenän, ja sitten he pyörivät pitkin lattiaa yhdessä -sykkyrässä, kunnes Gubblum vihdoin pääsi vaivoin ylös ja pudistaen -pörröistä päätänsä virkahti: - -"Mies-raasu on humalassa kuin pelimanni ainakin." - -Pappila oli äänetön kuin yö. Kaikki vieraat, paitsi yhtä, olivat -menneet. Kirkkoherra Christian istui hiipuvan takan ääressä. Vanha -loordi Fisher istui hänen kanssaan. Kumpikaan ei puhunut. Äänettöminä -he viettivät monta pitkää tuntia. - - - - - - -III KIRJA - -KALTEVALLA PINNALLA - - - - -I LUKU. - - -Tien varrella, kuuden penikulman päässä Lontoosta, oli majatalo, jonka -oven päällä riippui nimikilpi, mihin oli maalattu hopeinen haukka ja -kultainen haikara. Se oli pieni matalakattoinen rakennus, jossa ulkoa -tultaessa ensiksi oli kapakka ja siitä päästiin molemmilla sivuilla -oleviin huoneisiin. - -Vasemmalla olevan huoneen ovi oli suljettu, mutta sisältä saattoi -kuulla lasten ääniä ja joskus taas heidän iloista nauruansa. Huone -oikealle oli auki. Se oli savustunut paikka, jossa oli muutamia -tuoleja, pitkä honkainen pöytä ja sen takana penkki, toisella seinällä -rahi, seinillä piippuja, jotka riippuivat nauloissa, ja pyöreä -kurkihirsi kannatti matalaa kattoa. - -Suuri tuli roihusi avoimessa takassa, jossa ei ollut kupua eikä -reunustaa. Sen edessä suunnattomassa tuolissa, joka oli kuin äsken -puustaveistetty kanotti, loikoi huoneen ainoa asukas. Yllään hänellä -oli vaalea, raidallinen puku. Hänen hattunsa oli vedetty syvälle, -silmille suojaksi kuumuutta vastaan. Hän oli nukahtanut, sen huomasi -ensi silmäyksellä. - -Jos huonetta olisi valaissut muu kuin takkatuli, se olisi näyttänyt -synkältä ja ilottomalta, mutta tässä valossa tämä mukavuuksia vailla -oleva suoja pani sydämen lämpimästi sykähtämään. Rusohohtoiset liekit -leikittelivät nukkujan pörröisellä tukalla, hiekkaisella lattialla -ja räikeillä kuvilla koristetuilla seinillä. Ne loivat varjoja ja -hävittivät ne samassa, kurkistivat ulos pienestä, pölyisestä akkunasta -ja hymyilivät, kun sininen yö seurasi niitä sisään. - -Vanha vaimo, keltainen kasvoiltansa ja tavattoman ryppyinen, tarjoili -kapakassa. Pari kolme kulkevaa kaupustelijaa istui penkeillä -keskustellen keskenään. Eräs näistä arvoisista vieraista virnisti -oikeaa suupieltänsä ivalliseen hymyyn. - -"Vaikka minut hirtettäisiin, on minusta verraton onni omistaa sellainen -poika, joka ei hetkeäkään suvaitse tehrä työtä!" - -Vanha vaimo nosti silmänsä. - -"Kas niin, kylliksi siitä!" hän sanoi ja nyökäten päätään oveen päin, -josta kuorsaus kuului, jatkoi: "Hän saa kyllä kohta työtä heittäessään -teidät ovesta ulos, ainakin jotkut, kuten heitti viime sunnuntaita -vasten nuoren Bobbyn." - -"Vaikka vain! Ei hän kumminkaan tierä, millä puolen hänen leivästään on -voi, sitä hän ei tierä." - -"_Hänen_ leivästään?" sanoi toinen, vanha maankiertäjä, kiihkoisasti ja -halveksien hymähtäen. "Tarkoitat kai hänen vanhan äitinsä leipää. Etkös -ole koskaan nähnyt ihmisiä, jotka aina syövät toisten leivän eivätkä -koskaan omaansa, eivätkä voi erottaa enempää kuin lapset, kummalla -puolen leivästä on voi?" - -"Hillitse kieltäsi, Luke Sturgis", kivahti vanha vaimo. "Sinulla ei ole -ollenkaan syytä sotkeutua asioihin, jotka eivät sinulle kuulu." - -"Älkää nyt kimmastuko, rouva Drayton. On eräs toinen asia, johon -tahtoisin sangen mielelläni _sekautua_ ja se on tuon teirän kelpo -poikanne sikaarivarasto, vaikkapa ette sitten antaisikaan mitään -juotavaa. Minä korvaan sen kyllä sopivassa tilaisuuressa." - -Raukeasilmäinen mies, jonka jaloissa koira leikitteli, virkkoi: - -"Ollut Lunnossa taaskin", ja osoitti piippunysällänsä sinne, missä -nukkuva mies lojui. "Saanut Lunnon hajua vaatteisiinsa. Minä aina -tunnen sen neljänkymmenen kyynärän päästä." - -"Silloin te erehdytte, herra Tietäväinen", sanoi vanha vaimo, "hän -ei ole saanut vaatteihinsa Lunnon hajua, ainakaan _tällä_ kertaa. -Hän on ollut siellä, missä ei ole hajua enempää kuin Hendonissakaan, -lukuunottamatta vuoriston tuoksuja, sillä hän on nähnyt vesiputouksia -ja lammaslaumoja." - -"Vuoriston? Ja onko herra Paul ollut vuoristossa?" - -"On, Cummerlannissa. Se on vuoristoa, ja suurenmoistapa onkin, kuten -olen kuullut." - -"Cummerland? Eiks' se ol' se paikka, josta tää nuori rouva on kotoisin?" - -"Ehk' on. En tahdo väittää, ettei ole." - -"No, nyt ne asiat selviävät, eiks' selviäkin?" Puhuja päästi -merkitsevän vihellyksen ja käänsi sitten pahaamerkitsevän katseensa -tovereihinsa. "Minä aina sanon eukolleni: 'Oles vaiti', sanon minä, 'ja -vielä se tulee ilmi', ja eikös se nyt ole niin käynyt?" - -Ravintolan emäntä kuohahti. - -"Ja _minä_ aina sanon sinun rouvallesi: 'rouva Sturgis', sanon minä, -'minua aina suututtaa nähdä miehen sekaantuvan toisten asioihin, -juoruavan ja levittävän häväistysjuttuja -- se on paha vika naisessa, -jolta te ette parempaa odotakaan, kuten sanat kuuluvat, mutta miehelle -sellainen ei ollenkaan sovi -- ja minä toivon, että te pidätätte -miestänne', sanon minä, 'pistämästä nokkaansa, kuten te aina sanotte, -toisten ihmisten asioihin.' Kas siinä, mitä _minä_ aina sanon sun -eukollesi." - -"Siinä teette vallan viisaasti", sanoi arvoisa puhuteltu jutellen -hyväntuulisesti, niinkuin se, joka ei minkään anna rauhaansa häiritä. -"Etteks' tahro nyt tutkia, eikö siellä olisi mulle tupakkaa?" hän kysyi -pannen pennyn pöytään. - -Niinpä kapakan emäntä otti hyllyltä tupakkatötterön, koppasi pennyn -pöydältä ja heitti sen laatikkoon. - -"Ei sitä tartte kieltääkään, väitän minä, ettei herra Draytonilla olisi -sormensa sen nuoren neiti-rouvan sopassa." - -"Kas niin -- kylliksi siitä! Minä sanon teille, ettei hän ole -vilahdukseltakaan nähnyt koko naista, ennenkuin sunnuntaista toista -viikkoa sitten." - -Kaksi naista tuli kannuineen kapakkaan. - -"Ja mitenkäs se rouvuus jaksaa?" tiedusteli vanhempi naisista -- -kuultuaan, mistä oli kysymys -- kapakan emännän täyttäessä hänen -kannuaan. - -"Tuolla hän on", vastasi kapakan emäntä vastahakoisesti ja nyökkäsi -päällänsä vasemmalla olevaan suljettuun oveen. - -Sinä hetkenä kuului sisältä lasten naurua. - -"Hän on siitä kuitenkin iloinen, vaikka olen kuullut kuiskattavan", -sanoi vanha nainen, "että hän syödessään ruokkii kahta, kuten sanotaan." - -Miehet nauroivat. - -"Sehän on naisten tehtävä", sanoi joku, kun akka kulki ohi. - -"Sellaista väkeä ei toki pitäisi ottaa asumaan kunniallisten ihmisten -luo", sanoi toinen, nuorempi nainen, joka oli sitonut hattunsa korealla -silkkinauhalla leuan alle. - -"Ja se onkin enemmän kuin armeliaisuus käskee", sanoi toinen eukko. -"Mutta tietysti jokainen osoittaa laupeutta toiselle, joka on -samanlainen kuin itsekin." - -"Uteliaisuus on tämän maailman suurin synti", sanoi raukeasilmäinen -mies. "Ihmiset puhuvat kaikenlaisista paheista ja vaivoista; joku pitää -pahimpana juoppoutta, toinen rahanhimoa, joku taas reumatismia tai -jotain muuta, mutta minä sanon, että kaikista kiusallisinta on naisten -uteliaisuus. Sanokaa minulle joku, joka ei ole utelias, niin saatte -nährä, ettei hän pistä nokkaansa joka paikkaan." - -"Tietysti ei", sanoi se herra, jota oli sanottu Luke Sturgikseksi. "Ja -osoita minulle mies, joka ei ole utelias", hän jatkoi silmää iskien, -"niin minä näytän sinulle miehen, joka on hyvä kyntäjä, verraton -ojankaivaja ja airanpanossa arvokkaampi kuin painonsa kultaa, kun taas -kovin tieronhaluiset ihmiset syövät ja hävittävät maakunnan pahemmin -kuin ilkeinkin sota." - - - - -II LUKU. - - -Vasemmalla olevassa huoneessa istui Mercy Fisher leikkien lasten -kanssa, nauroi, kun he nauroivat ja koetti unohtaa, ettei hän -ollut yhtä nuori kuin he, ei yhtä onnellinen eikä vapaa raskaista -ajatuksista, ei voinut elää kuten he hetkestä hetkeen katumatta -menneisyyttä, toivomatta mitään tulevaisuudelta, eläen kokonansa -nykyhetkessä. Mutta hän oli muuttunut eikä ollut enää lapsi, vaikka -hänen lapsensydämensä ei koskaan tuntunut vanhenevan, vaan oli vieläkin -täydelleen lapsellinen, huolimatta siitä, että täyden naisen kuorma -oli pantu sen kannettavaksi ja naisen surut sumensivat hänen elämäänsä --- hän oli tullut vain hieman vanhemmaksi, ehkä hieman viisaammaksi, -kasvot olivat käyneet vähän surullisemmiksi ja silmät ajattelevammiksi. - -Eräs naapurinvaimo, joka oli mennyt vieraisille viiden penikulman -päähän, oli tuonut lapsensa ja pyytänyt "nuorta rouvaa" pitämään -niistä huolta hänen poissaollessaan. Nelivuotias poika pyöri Mercyn -polvella, kun taas hänen kuusivuotias sisarensa seisoi tuolin vieressä -katsellen, miten neulintikut somasti kilahtelivat tädin niitä ahkerasti -liikutellessa. Samalla lävisti moni lapsen viaton huomautus kuin nuoli -Mercyn sydämen. Nuori herra johti alituiseen puheen siihen, mikä Mercyn -mieltä painoi. - -"Ja jot tinulla oliti pieni poika, antaititko tinä hänelle makeitia -utein, -- myötäätä -- makeitia ja piparkakkuja -- antaititko?" - -"Antaisin, joka päivä, lemmikkini. Minä antaisin hänelle makeisia ja -leivoksia ihan joka päivä." - -"Minä tykkään tinutta. Ja antaititko tinä ten mennä leikkimää itojen -poikain kanta ja toititko linnunpetiä ja tavaroita, toititko?" - -"Toisin, linnunpesiä ja marjoja ja vaikka mitä." - -"Minä tykkään tinutta, minä tykkään. Ja antaititko tinä mennä itiä -vattaan, kun te illalla tulee kotiin ja rattattaa telättä?" - -Varjo laskeutui tytön sieville kasvoille, ja seurasi hiljaisuus. - -"Antaititko? Häh? Ja nottaititko itin telkään, nottaititko?" - -"Ehkäpä, lemmikkini." - -"Ah!" Pikku veitikka ilmaisi tällä ainoalla sanalla korkeinta -ihastustaan. - -"Mitä tinä teet?" - -"Neulon, ystäväni. Kas niin, istupas nyt hiljaa siinä minun polvellani." - -"Mitä tinä neulot -- tukkia pikku pojalleti?" - -"Ei minulla ole pikku poikaa, sydänkäpyseni. Näistä tulee rannikkaat -eräälle herrasmiehelle." - -"Voi, kun vahinko! Mille herratmiehelle?" - -"Eräälle miehelle, rakas. Herra Drayton on herrasmies, tiedäthän." - -"Oh!" Sitten hetken miettimisen jälkeen: "Minä tiedän -- lurjut." - -"Willy!" - -"Itä tanoo niin." - -Tällä ajalla pikku neiti Mercyn rinnalla oli miettinyt omaa -problemiansa. - -"Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi pieni tyttö?" - -"No, katsotaanpas. Minä opettaisin häntä neulomaan ja ompelemaan -ja laittaisin hänen tukkansa hyvin sieväksi ja tekisin hänelle -silkkimekon, johon ompelisin tupsuja, ja, oh, niin ihanan hatun hänelle -ostaisin!" - -"Ai, kuinka hauskaa! Ja ottaisitko sinä hänet torille ja kirkkoon ja -katsomaan rouva Bickersin akkunassa olevia nukkia?" - -"Ottaisin, rakas, ottaisin." - -"Etkö milloinkaan antaisi häntä selkään?" - -"Minun pikku tyttöni olisi oikein, oikein hyvä, ja oh, niin sievä!" - -"Ja antaisitko sinä hänen mennä isoäidin luo, milloin hän haluaa etkä -kieltäisi isoisää antamasta puolipennisiä, antaisitko?" - -"Kyllä ... rakas ... kyllä ... ehkä." - -"Ovatko sinun silmäsi _hyvin_ kipeät tänään, Mercy? Ne _ovat_ niin -punaiset." - -Mutta pikkumies ei ollut ollenkaan tyytyväinen tähän keskustelun -käänteeseen. "No, mikti tinulla ei ole pientä poikaa?" - -Kuolemanhiljaisuus. - -"Etkö tinä tatto, etkö?" - -Willy oli pantu lattialle. "Lauletaan jotakin. Pidätkö sinä laulusta, -sydänkäpyseni?" - -Ihastuneena kiipesi poikanen uudestaan hänen syliinsä. "Minä laulan, -minä laulan. Mamma on opettanut mulle laulun. Minä otaan." - -Ja kursailematta pikku veitikka lauloi kirkkaalla lapsenäänellänsä -vienon kehtolaulun. - -Mercy oli oppinut tämän saman laulun kauan aika sitten, kun hänen -äitinsä oli liekutellut häntä unen helmoihin. Hän tunsi, niinkuin -muistojen, rakkauden ja katumuksen hyökylaineet olisivat tahtoneet -hänet alleen haudata. Oli vaikea hillitä kyyneleitä puhkeamasta Pienet, -viattomat kasvot oli kohotettu kattoa kohti kun suloinen ääni lauloi -tutut sanat. - - * * * * * - -Kapakkaan oli saapunut uusi vieras. Se oli Hugh Ritson puettuna pitkään -ulsteriin, jonka päähineellä hän puoliksi salasi kasvonsa. Hän astui -suoraan kapakan emännän luo, joka niiasi syvään myymäpöytänsä takana. -"Hän on siis palannut?" kysyi tulija tervehtimättä millään tavalla. - -"On, herra, hän on tullut takaisin, herra. Hän saapui kotiin -iltapäivällä, herra." - -"Te ette sanonut mitään, että joku on häntä etsinyt?" - -"En, herra -- oikeastaan, herra -- en suoraan, herra -- vaan mainitsin --- juuri mainitsin, herra, että --" - -Hugh Ritson hymyili kylmästi. "Tietysti -- kiertelemättä. Tottahan -olitte järkevämpi tytön suhteen?" - -"Olin, herra, kun te kielsitte minua virkkamasta siitä neidille --" - -"Poika nukkuu, kuten näen." - -"Niin, herra; hän oli tuskin haukannut palan leipää ja vähän soppaa, -kun hän heittäytyi tuoliinsa, samaan, jossa näette hänet, herra, eikä -ole sen jälkeen virkkanut sanaakaan. Hän on varmaankin matkustanut läpi -yön." - -"Eikö hän mitään selittänyt?" - -"Oi, ei, herra! Hän tahtoi vain kylmää lihaa ja olutkannunsa, herra, ja ---" - -"Huomatkaa, herra, hänen vanha äitinsä ei mitenkään ole hänen -uskottunsa", virkkoi eräs kulkija penkiltä. - -"Ettekä te minun, ystäväni", sanoi Hugh Ritson silmäten ympärilleen. -Kääntyen uudestaan kapakan emäntään hän virkkoi: "Sanokaa hänelle, -että joku tahtoo puhutella häntä. Tai odottakaa, minä menen itse hänen -luokseen." - -Hän astui siihen huoneeseen, jossa mies nukkui ja sulki oven jälkeensä. - -"Luke Sturgis", kuohahti kapakan emäntä raivoissaan, "minä sanon sulle, -että sinulla ei ole oikeutta tulla sanomaan sellaisia vastenmielisiä -asioita -- ja vielä minulle, hänen äidilleen. Ja mitä te sanotte? Että -hän on kelvoton? Hän olisi maailman hienoin herrasmies, jos olisi -enemmän oppia saanut -- ulkomuodoltaan hän kelpaa kenen rinnalle -tahansa." - - - - -III LUKU. - - -Päästyään nukkuvan miehen kanssa kahden Hugh Ritson seisoi katsellen -häntä tarkasti. Tuli oli palanut, niin että jäljellä oli vain liekitön, -punainen hiillos. Huoneessa ei ollut mitään muuta valoa. - -Nukkuja alkoi raotella silmiään ja venytellä, kuten ihminen, jonka -äkkiä valtaa ilkeä tunne, että joku tuijottelee häneen. Sitten hän -päätään pudistaen ja olkiansa ravistaen nousi tuolillensa istumaan. Hän -työnsi hatun otsaltansa takaraivolle, ja tupsu aaltomaisia, ruskeita -hiuksia vierähti sijalle. Pää oli painunut alas ja silmät olivat -suunnatut tuleen. Hugh Ritson astui hänen luokseen ja laski toisen -kätensä hänen olalleen. - -"Paul Drayton", hän sanoi, ja hätkähtäen mies kohotti silmänsä häneen. - -Heidän katseensa yhtyivät, ja Hugh Ritson sai nähdä, kuten oli -odottanutkin -- Paul Ritsonin kasvot. Tässä heikossa, punertavassa -valossa jokainen piirre oli sama. Ensi hetkenä saattoi olla vakuutettu, -että se oli juuri sama mies eikä kukaan muu -- aivan kuin Paul Drayton -ja Paul Ritson olisivat olleet sama mies. - -Kömpelösti nousi Drayton jaloilleen, ja sinä hetkenä harhakuva oli -hävinnyt. Hän potki paksuilla kengillänsä hiiltyviä hiiliä kasaan, -ja räiskyen ne syttyivät ja leimahtivat ilmi liekkiin. Kirkas valo -lankesi hänen kasvoillensa. Piirteet olivat hienot, mutta säännötön -elämä näytti ne veltostuttaneen. Kasvot olivat voimakkaat, miehekkäät -ja ilmeikkäät. Mitä Jumala oli tehnyt, oli sangen hyvä; mutta silmät -olivat sameat, huulet värittömät ja ilme, jonka olisi pitänyt olla -ystävällinen, oli juro ja yrmeä. - -"En ihmettele, että olette väsynyt matkanne jälkeen, olihan se aika -pitkä", sanoi Hugh Ritson. Hän koetti esiintyä vapaasti, mutta ääni -kuitenkin hermostuneesti vapisi. "Te läksitte aikaisella junalla -Penrithistä", hän virkkoi, veti penkin takan luo ja istahti siihen. - -Drayton tarkasti puoliksi epäillen vierastansa ja virkkoi sitten: - -"Saakeli vie, etteköhän lie se sama lurjus, joka jo ennemmin on ollut -täällä tutkistelemassa meidän vanhaa eukkoa. Sanokaa meille nimenne." - -Ääni oli karkea, mutta siitä huolimatta siinä oli jotakin Paul Ritsonin -äänensoinnusta. - -"Se lienee tarpeetonta", vastasi Hugh Ritson hilliten täydellisesti -itsensä. "Me olemme tavanneet ennenkin", hän lisäsi hymyillen. - -"No, saakeli, olemmeko -- missä?" - -"Te olitte yötä Laiskassa Hevosessa Keswickissä, eikä siitä ole vielä -viikkoakaan kulunut", sanoi Hugh. - -Drayton ei osoittanut vähintäkään hämmästystä. - -"Viime lauantai-iltana te olitte sammutustyössä vanhan myllyn palossa -Newlannissa." - -Draytonin jurot kasvot olivat liikkumattomat. - -"Ohimennen sanoen", jatkoi Hugh kohottaen ääntänsä ja siinä helähti -lämmin sointu, "minä olen omasta puolestani teille käynnistänne -kiitollinen. Mitä te juotte? -- Viinaa?" - -Mennen ovelle hän pyysi pullon viinaa ja lasit. - -"Sitten maanantai-iltana", hän lisäsi palaten huoneeseen, "te teitte -minulle sen kunnian, että vierailitte talossani." - -Drayton seisoi yhä. - -"Minä tunnen teidät", hän virkkoi. "Sanonko teidän nimenne?" - -Hugh hymyili hyväntuulisesti. "Sehän on tarpeetonta", hän sanoi riisuen -hitaasti käsineensä. - -"Mitä te tahdotte? Minulla ei nyt juuri ole aikaa juopotella." - -"Hyvä niin, katsotaan. Kello on juuri kymmenen", sanoi Hugh Ritson -vetäen kellonsa esille. "Minä tahtoisin antaa teidän ansaita -kaksikymmentä puntaa ennen puolta yötä." - -Herra Draytonin suu vetäytyi epäilevään naurunirvistykseen. - -"Tietysti sen voi tehdä, mutta millä ehdoilla. Te itse tahdotte ansaita -kaksisataa ennen kahtatoista." - -Herra Drayton vilkaisi syrjäsilmällä Hughiin, ja viekkaus välähti hänen -katseestaan. - -Hugh Ritson kohotti kulmiaan ja pudisti päätänsä. - -"Raha ei ole minun tarkoitukseni." - -"Oh, eikö, no? Hyvä, minä en pelkää sanoa teille, että -- minun -tarkoitukseni on pääasiassa se", ja herra Drayton väänsi uudestaan -suunsa irviin. - -Rouva Drayton astui sinä hetkenä huoneeseen tuoden viinan, kaksi lasia -ja vesipullon, jotka hän asetti honkaiselle pöydälle. - -"Sallikaa minun tarjota teille vähän virvoitusta", ja Hugh otti pullon -kaataen lasit puolilleen. - -"Kiitti, kiitti." - -"Vettä? Sanokaa, koska." - -Mutta herra Drayton esti sekoituksen kokonansa siepaten lasinsa -käteensä. Hänen käytöksensä oli aivan muuttunut. Villielukan -varovaisuus oli hävinnyt ja sijalle oli ilmestynyt häikäilemättömyys ja -uhma, jotka olivat valmiit millaisiin sopimuksiin tahansa. - -"Mistä siis on kysymys?" hän kysyi nauraa hohottaen täyttä kurkkua. - -"Saattaa erästä rouvaa Kentish-kaupungin asemalle ja toimittaa hänet -turvallisesti puolen yön junaan -- siinä kaikki." - -Drayton nauroi taaskin. - -"Tietysti se käy", hän sanoi. - -"Rouva on täällä vähää ennen puolta yötä." - -"On kai, kun niin sanotte." - -Hymy katosi Hugh Ritsonin kasvoilta. - -"Älkää naurako noin -- en voi sietää sitä." - -Herra Drayton otti viinapullosta toisen ryypyn ja sitten nojasi -tuolinsa selustan yli Hugh Ritsoniin päin. - -"Katsokaahan", hän sanoi, "elokuussa oli kulunut juuri kolmekymmentä -vuotta siitä, kun minun äitini sitoi minut kapaloon ja laittoi minut -vankilaan, josta en vielä ole vapaaksi päässyt." - -"Mitä te tarkoitatte, ystäväni?" sanoi Hugh. - -Drayton nauroi pilkallisesti. - -"Puhukaa selvästi", hän sanoi. "Antakaa työlle oikea nimi. Minä en -säikähdä, olkoon se mikä tahansa. Mies ei anna kahtakymmentä puntaa -turhan vuoksi. Ei, jos työ on kunniallinen, kuten minäkin. Minä olen -oikeutettu ravintoloitsija ja herrasmies -- niin, se minä olen, jos -haluatte tietää." - -Hugh Ritson kieltäytyi kuitenkin osoittamasta tarpeetonta -uteliaisuutta, mutta herra Drayton näki hyväksi terästää miehuuttaan ja -vaatimuksiansa, jonka vuoksi hän haki vielä apua viinapullosta ja kysyi -sitten: "Ja minä te itseänne pidätte?" - -Hugh ei heti tyydyttänyt herra Draytonin uteliaisuutta. - -"Vähät siitä, herra Drayton", hän sanoi. "Teidät minä tunnen -täydellisesti. Sanonko teille, mitä varten olitte Cumberlannissa?" - -Huomauttaen, että oli helppo kerrata vanhan vaimon juoruja, herra -Drayton otti taskustansa vuohennahkaisen tupakkakukkaron ja alkoi -tukkia täyteen merenvahaista piippuansa, josta maali oli kokonaan -kulunut pois. - -"Kolmekymmentä vuotta sitten", alkoi Hugh Ritson, "eräs nuori nainen -koetti hukuttaa itsensä ja lapsensa. Hänet pelastettiin ja pantiin -turvakotiin. Lapsi, poika, annettiin erään hyvän naisen hoitoon, jonka -luona hän on asunut tähän päivään asti." - -Herra Drayton keskeytti: "Kiitoksia paljon, mutta se asia on nyt jo -selvä." - -Hugh Ritson nyökkäsi ja jatkoi herra Draytonin ahkerasti tupakoidessa: -"Sen hetken jälkeen ette ole kuullut mitään äidistänne; mutta eräänä -päivänä kuulitte siltä nuorelta naiselta, jonka kohtalo on heittänyt -teidän kasvatusäitinne hoitoon, että Cumberlannin vuoristossa elää -toinen mies, joka hämmästyttävässä määrässä on teidän näköisenne. Se -kiihoitti teidän uteliaisuuttanne. Teillä oli syytä otaksua, että jos -äitinne vielä eläisi, hän varmaankin on rikas. Mutta onnettomuudeksi te -satutte olemaan köyhä." - -"Enkä minä pelkää sitä, että kaikki sen tietävät", keskeytti herra -Drayton. "Tulkaa suoraan itse asiaan. Katsokaahan, me olemme kuin -kaksi hyenaa, jotka eräänä päivänä näin eläintarhassa. Toinen sai -ruokinta-aikana luun hampaihinsa ja odotteli, ties kuinka kauan, eikö -toinen tulisi riistämään sitä siltä." - -"Hyvä", lisäsi Hugh Ritson epävarmasti hymyillen, mutta savupilvi -esti hänen toverinsa huomaamasta sitä, "te olette mies, joka tunnette -jonkun verran maailmaa, olette perinyt ajatuskyvyn, vaikk'ei muuta -- -vanhemmiltanne, jotka eivät jättäneet teille mitään muuta kuin --" - -Herra Drayton ojensi kätensä. "Minulla on ravintolanpito-oikeus ja minä -olen herrasmies, vaikk'ei ulkomuotoni olekaan loistava", hän sanoi -puolustellen. "Minä en voi sitä auttaa, kun en ole käynyt kouluja -- -te kyllä voitte ymmärtää sen." Ja herra, jonka ulkomuoto ei ollut -loistava, pudisti sydämellisesti sen herrasmiehen kättä, jolla oli -kaikki ulkonaiset edut. - -"Aivan oikein, herra Drayton, aivan oikein", sanoi Hugh Ritson. Hän -vaikeni katsellen Draytonia tarkasti. Tämä arvon herra oli ottanut -piippunysän hampaistaan ja katsoa toljotti tyhmin silmin, suu auki -tuleen. - -"Matkallanne ette löytänyt mitään." - -"Mistäs sen tiedätte?" - -"Teidän kasvonne tällä hetkellä ilmaisevat sen." - -"Puh! Älkää te kierrelkö täällä urkkimassa asioita, jotka eivät -teille kuulu. Minä en ollenkaan ole tottunut teidänlaisianne tekemään -uskotuikseni." - -Hugh Ritson nauroi. - -"Teistä ja remusta täytyy tulla ystävät, herra Drayton", hän sanoi. -"Mutta oppikaamme ensin ymmärtämään toisiamme. Ajatuksenne, että -voisitte löytää vanhempanne Cumberlannista, oli turha otaksuma." - -"Häh! Miksi?" - -"Koska teidän äitinne on kuollut." - -Drayton pudisti hetkeksi viinanhöyryt päästänsä ja osoitti tavatonta -mielenkiintoa. - -"Sen turvakodin luettelo, johon hänet otettiin itsemurhayrityksen -jälkeen, sisältää ilmoituksen --" - -"Mutta hän karkasi", keskeytti Drayton. - -"Sisältää ilmoituksen, että hän karkasi ja pääsi turvaan -- kuoli. -Hänen ruumiinsa saatiin joesta ylös, tunnettiin mainituksi henkilöksi -ja haudattiin hänen nimellänsä." - -"Millä nimellä?" kysyi Drayton. - -Hugh Ritsonin ilme muuttui äkkiä. - -"Mitäs sillä on väliä", hän sanoi, "olen sen unohtanut." - -"Todellako unohtanut?" epäili Drayton. "Eikö se olisi voinut olla -Ritson, häh?" - -Hugh iski nyrkkinsä pöytään. - -"Totisesti ei -- hänen nimensä _ei_ ollut Ritson." - -Ääni suututti herra Draytonia Hän katsoi Hugh Ritsoniin ikäänkuin -sanoen, että tämä sai kiittää luojaansa, joka oli tehnyt hänen toisen -jalkansa hervottomaksi, niin että hän nilkutti. - -Hugh Ritson tyynnytti häntä selittämällä, että jos hän oli utelias -tietämään, mikä hänen äitinsä nimi oli, hän kyllä voi sen saada -selville ja lisäsi: "Mitäpä nimi silloin hyödyttää, jos teidän äitinne -kerran on kuollut?" - -"Se on totta", sanoi Drayton, joka nyt oli tyyntynyt ja alkoi tulla -vakuutetuksi, että hänen vaivannäkönsä oli ollut turha. - -"Saatte olla varma, että teidän isänne, missä hän nyt lieneekin, on -aika lurjus", sanoi Hugh Ritson. - -Drayton nousi jaloillensa ja kävi edestakaisin laahustavin askelin. -Äkkiä lensi eräs ajatus hänen mieleensä. "Se nainen, joka otettiin ylös -virrasta, saattoi olla joku toinenkin. Sellaisesta olen kyllä kuullut." - -"Mahdollista kyllä, mutta vaikka se olisi erehdyskin, ei se kuitenkaan -teitä hyödyttäisi." Tätä sanoessaan Hugh näytti neuvottomalta, mutta -Drayton ei sitä huomannut. - -"Pah! Mitäpäs siitä?" sanoi Drayton ja päättäen olla enää vaivaamatta -aivojansa tällä asialla hän lähestyi viinapulloa ja joi vielä puoli -lasia. Heidän suhteensa muuttui nyt perin ystävälliseksi. - -"Sanokaa minulle", pyysi Hugh, "mitä tapahtui Ghyllissä -maanantai-iltana?" - -"Ghyllissä? Maanantaina? Se oli se ilta, jolloin satoi lunta. Mitä -tapahtui? Ei mitään." - -"Mitä te siellä teitte?" - -"Halusin nähdä teidän äitiänne. Näin teidän veljenne eräänä myöhäisenä -iltana pappilan ovella. Näin teidät tulipalossa. Olittehan tulipalossa? --- tietysti. Seisoin kymmenen kyynärän päässä, kun se nuori pukki, -tallimies, palasi rattaineen taloon. Mitä syytä käyntiini? Hittoko ne -kaikki syyt tietää! Minä koputin eikä ketään kuulunut. En tiedä, kuinka -kauan seisoin ja palellutin jalkojani ovella. Sitten minä näin valoa -muutamasta ensimmäisen kerroksen huoneesta, mutta minä menin ylös ja -koputin. 'Sisään', sanoi joku. Minä menin sisään. Harmaahapsinen vanhus -nousi ylös. Mustassa puvussa ja rukousnauha kaulassa, tiedättehän. -Mutta ennenkuin minä ehdin puhua mitään, hän pyörtyi kuin kana ja -lyyhähti lattialle. Jumal' avita, ellei se vanha tyttö pitänyt minua -aaveena." Herra Drayton nosti kulmiansa ja lisäsi: "Minä lähdin -tieheni." - -"Ja tullessanne te säikytitte käytävällä erästä nuorta naista, joka, -kuten minun äitinikin, luuli teitä minun veljekseni Pauliksi. No niin, -tämä nuori nainen on tänään mennyt naimisiin minun veljeni kanssa. -He ovat nyt matkalla Lontooseen. He aikovat jättää Englannin ensi -keskiviikkona, ja nyt he ovat päättäneet viettää ensi yön teidän -ravintolassanne." - -Herra Draytonin kulmat kohosivat taaskin. - -"Sitä tietenkin on sangen vaikea ymmärtää, mutta katsokaa", ja Hugh -Ritson antoi Bonnithornelta saamansa sähkösanoman Draytonille. Tämä -herra katseli ja käänteli sitä minuutin ajan sumein ja hämmästynein -silmin ja sitten kääntyi vieraaseensa saadakseen selvitystä. - -"Tämä nainen ei saa lähteä Englannista", sanoi Hugh. - -Drayton koetti kaikin voimin hallita tasapainoansa ja näyttää -hämmästyneeltä. - -"Sieluni kautta te saatte minun vereni kiehumaan", hän sanoi. "Mitä -minun pitää tehdä saadakseni teidän kaksikymmentä puntaanne? Puhukaa -selvästi. Minä en ole lurjus, en. Minä olen oikeutettu ravintoloitsija -ja herrasmies --" - -"Mitäkö on tehtävä? Teidän on vain lähetettävä se nainen takaisin -kotiin ensimmäisellä junalla." - -Drayton alkoi nauraa. - -"Kuten näette, ei ollut mitään pelästymisen syytä", sanoi Hugh -viattomasti hymyillen. - -Draytonin nauru tuli äänekkääksi. - -"Minun on toimitettava se nuori rouva pois uskottelemalla hänelle, että -olen hänen miehensä, vai?" - -"Herra Drayton, te olette sukkela veitikka." - -"Ja mitäs sanoo siihen oikea aviomies -- eikö hänkin ole sukkela -veitikka?" - -"Jättäkää hänet minulle. Hetken tultua älkää viivytelkö. Älkää puhuko -tarpeettomasti mitään. Käyttäkää tuota ulsteria, joka teillä nyt -on. Puhukaa niin vähän kuin mahdollista -- eikä mitään muuta kuin -välttämätöntä. Viekää rouva vaunuun, joka odottaa tässä ovella, ajakaa -asemalle, ostakaa piletti Keswickiin, toimittakaa hänet junaan viime -hetkessä ja rientäkää sitten viivyttelemättä tiehenne. Yöjuna ei -koskaan pysähdy ennen Bedfordia." - -Drayton löntysti yli lattian ääneen nauraen. "He, he, he, kuinka, -kuinka -- minun on jätettävä hänet asemalle, häh? Nuori raukka -- -minulla ei ole sydäntä, ei ole voimaa olla niin raaka. Ei, ei, minä -en voi olla sellainen aviomies-roisto, he, he, voi, voi, ja vielä -tyttöparan hääpäivänä." - -Hugh Ritson hypähti seisoalleen. - -"Jos te menette tuumankaan pitemmälle kuin asemalle, saatte katua sitä -elämänne loppuun", hän kivahti iskien vielä kerran nyrkkinsä pöytään. - -Tämä teki Draytonin naurun ja hyväntuulen vieläkin äänekkäämmäksi ja -hän selitti, että olisi tarpeen tilata toinen puolikas viinaa, joka -huuhtoisi pahan halun pois hänen suustaan. - -Sitten hänen naurunsa asettui. - -"Katsokaa, te tahdotte saada minut tekemään työn, johon kykenee -vain yksi ainoa elävä olento. Ja mitä te tarjoatte siitä minulle? -Kaksikymmentä vaivaista puntaa. Pitäkää nekin", hän sanoi, "se ei -kävele, herra." - -Tuli oli kokonaan riittynyt. Iloton huone oli melkein pimeä ja ilma -sakea savusta ja tukahduttavan ummehtunut vanhasta tupakan ja viinan -hajusta. Drayton napitti pitkän takkinsa kurkkuun asti. - -"Minä olen myöhästynyt", hän sanoi, "hyvää yötä." - -Lasten ääniä kuului kapakasta. Pienokaiset olivat matkalla kotiin. - -"Hyvää yötä, neiti, ja kiitoksia paljon", sanoi naisääni. - -"Hyvää yötä, Mercy", huusivat lapset. - -Drayton aikoi avata oven. - -"Ajatelkaa tarkemmin", sanoi Hugh. "Teille ei ole siinä mitään vaaraa. -Yksitoista ja neljäkymmentä viisi täsmälleen sen tulee tapahtua." - - - - -IV LUKU. - - -Kun Drayton meni ulos, asteli Hugh Ritson kapakkahuoneeseen. Vieraat -olivat menneet. Kapakan emäntä vain yksin hääräili myymäpöytänsä -takana. Vasemmalle menevä ovi oli nyt auki. - -"Rouva Drayton", sanoi Hugh, "oletteko te koskaan ennen nähnyt näitä -kasvoja?" - -Hän otti medaljongin taskustaan ja piti sitä auki vanhan vaimon edessä. - -"Herra hyvästi siunatkoon!" huudahti kapakan emäntä. "Sehän on juuri -hän itse -- ihan ilmetty itsensä -- paitsi tuota nunnan huntua." - -"Onko tämä se nainen, joka asui teidän luonanne Pimlicossa -- Paulin -äiti?" - -"Totisesti, totisesti! Herra nähköön, on. Ja ajatelkaa, se nuori armas -raukka on nyt kuollut ja mennyt sinne. Siitä on nyt kolmekymmentä -vuotta, mutta se panee minut itkemään. Ja minun mieheni -- hänkin on -mennyt. -- Minun mieheni sanoi minulle: 'Martha', hän sanoi, -'Martha' --" - -Kapakan emännän livertelyn lopetti riemukas: "Hugh, Hugh!" - -Mercy Fisher seisoi ovella silmät iloisesta hämmästyksestä auki -revähtäneinä ja rinta nousten ja laskien. - -Sinä hetkenä onneton pikku raukka oli hyökännyt yli lattian Hughin -syliin, jossa vapisi kuin säikähtänyt lintu. - -"Oi, minä tiesin, että tulisit -- minä olin varma, että sinä tulisit", -hän sanoi kuivaten silmänsä, taas itkien ja kuivaten ne uudestaan ja -kohotti värisevät huulensa suudeltaviksi. - -Hugh Ritson ei osoittanut vähintäkään tunteellisuutta. Tyytymättömyyden -varjo levisi ensin hänen kasvoilleen, mutta katosi pian. Hän koetti -näyttää ihastuneelta ja taivuttaen päänsä kosketti kevyesti verettömiä -huulia. - -"Sinä näytät riutuneelta, pikku raukka", hän sanoi hiljaa. "Mikä sinua -vaivaa?" - -"Ei mikään -- ei mikään nyt, kun sinä olet tullut. Sinä vain olit -tulematta niin kauan, niin hirveän kauan." - -Hugh koetti keksiä jonkun lohduttavan sanan. - -"Mutta näethän, että minä pidän sanani, sinä tyttöhupakko", hän sanoi -ja hymyili nyökäten hänelle iloisesti päätänsä. - -"Ja sinä olet vihdoinkin tullut minua katsomaan! Koko tämän pitkän -matkan katsomaan minua, pikku raukkaa?" - -Raskas surumielisyys, joka tähän asti oli kuvastunut hänen kasvoillaan, -häipyi ja sijalle ilmestyi loistava hymy. - -"Täytyyhän tehdä jotakin sen hyväksi, joka on uskaltanut niin paljon -toisen vuoksi", virkkoi Hugh hieman naurahtaen. - -"Ah!" - -Kun ensimmäinen hämmästyksen puuska oli ohi, ei seuraavana ilon hetkenä -puhelahja kyennyt tunteita tulkitsemaan. Tytön kädet kiertyivät -Hughin kaulaan ja ääneti Mercy katseli hänen kasvojansa, ja silmät -kirkastuivat kirkastumistaan. - -"Ja sinusta tuntui aika pitkältä ja ikävältä?" kysyi Hugh. - -"Minulla ei ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut, puhua", vastasi -Mercy teeskentelemättömästi. - -"Ai, sinä kiittämätön pikku olento, olihan sinulla hyvä rouva Drayton -ja hänen poikansa ja kaikki sievät Hendonin pojat, jotka tulevat -tänne kapakkaan juomaan ja puhumaan monia hauskoja asioita pienelle -kapakkaneidille ja --" - -"Ei se ole sitä! Minulla ei ollut ketään, joka olisi tuntenut _sinut_", -sanoi Mercy laskien äänensä kuiskaukseksi. - -"Mutta menethän sinä joskus ulos -- kylään -- Lontooseen?" kysyi Hugh. - -"En, minä en milloinkaan mene ulos -- en koskaan nyt." - -"Ovatko sinun silmäsi sitten todellakin pahemmat?" - -"Ei se ole minun silmäini vuoksi. Mutta sillä ei väliä. Oi, minä -tiesin, ettet sinä unohtaisi minua. Vain joskus iltaisin, kun hämärä -hiipi sisään ja minä istuin ihan yksin takan ääressä, minä ajattelin: -'Hän ei välitä minusta. Hän ei tule minua hakemaan.' Mutta se ei ollut -totta, eihän?" - -"Kas, no ei, tietysti ei." - -"Ja sitten kun lapset tulivat -- tuon naapurin lapset -- ja minä panin -niitä nukkumaan ja ne pikku lemmikit lukivat siunauksensa, ja minä -koetin myöskin rukoilla, niin silloin, silloin" -- hän katsahti arasti -ympärilleen ja kuiskasi -- "oli kuin joku olisi sanonut: 'Miksi hän -jättää minut yksin -- olinhan minä niin onnellinen?'" - -"Sinä olet sairas, pikku raukka, mutta sinä tulet vielä onnelliseksi -- -olethan sinä onnellinen nyt, etkös olekin?" sanoi Hugh. - -Tytön silmät, sumeat ja punaiset, kirkastuivat ja niistä loisti hellä -rakkaus, kun hän käänsi ne häneen, ja koko olemus kertoi täydellisestä -onnesta. - -"Ah!" hän sanoi ja painoi kauniin päänsä hänen rintaansa vasten - -"Mutta sinun olisi pitänyt kävellä -- tehdä pitkiä, terveellisiä ja -onnellisia kävelymatkoja", puheli Hugh. - -"Teinhän minä -- kun ruusut kukkivat ja tuhatkaunot kukoistivat, ja -minä kokosin niistä monta sitä varten, että sinä tulisit, kokosin -metsäruusuja ja valkoruusuja, mutta sinä olit niin kauan tulematta, -ja ne kuihtuivat. Ja sitten minä en voinut niitä heittää pois, koska -ymmärräthän -- ne olivat sinun -- niinpä minä kuivasin ne sen kirjan -välissä, jonka minulle annoit. Tule, anna minä näytän ne sinulle." - -Hän riensi sivuhuoneeseen, ottaen riemumielin pöydältä pienen -kultareunaisen kirjan. Hugh seurasi häntä konemaisesti tuskin käsittäen -hänen onnellista sirkutustansa. - -"Ja eikö ollut Hendonissa nuorukaisia, jotka olisivat tehneet nuo sinun -ikävät matkasi hauskemmiksi?" - -Mercy avasi juuri kirjaansa hermostunein sormin, mutta pysähtyi ja -katsoi häneen hämmästynein silmin. - -"Eikö? Eikö kaunista nuorta miestä, joka olisi kuiskannut sinulle, että -sinä olit sievä pikku olento, jolla ei ollut oikeutta kulkea yksin ja -surren kuihduttaa kauneuttansa? Ei ketään? Häh?" - -Mercyn entinen tuskanilme alkoi palata. - -"Kuule, Mercy, sano minulle totuus, sinä sukkela pikku olento, häh?" - -Mercy hypisteli hermostunein sormin kuihtuneita ruusujansa. Hänen -kurkkuansa kuristi. - -Hugh katsoi hänen surullisiksi muuttuviin kasvoihinsa ja mutisi kuin -itsekseen: "Minä sanoin Bonnithornelle, että tämä pesä ei olisi oikea -paikka tytölle. Hänen olisi pitänyt viedä hänet Lontooseen." - -Tytön sydän kävi sairaaksi. Kirja oli suljettu ja pantu jälleen -pöydälle. - -"Ja nyt, Mercy", sanoi Hugh Ritson, "minä tahdon, että sinä olet -järkevä pikku nainen ja teet, kuten minä pyydän etkä puhu sanaakaan. -Teethän?" - -Lapselliset kasvot kirkastuivat, ja Mercy nyökkäsi päätään, mutta -toisesta silmästä vierähti hereä kyynel. Sinä hetkenä hän pisti kätensä -esiliinansa taskuun, veti sieltä esille parin rannikkaita ja koetti -niitä vetää Hughin käteen. Hugh katsoi lahjaan ja hymyili sanoen: "Minä -en tahdo niitä käyttää -- en tänään, tarkoitan. Katso, minullahan on -valkeat kalvostimet. Näes minä tahdon säilyttää lahjasi ja pistän ne -taskuuni. Mitä sinä murheellinen pikku raukka -- itketkö sinä taas?" - -Mercyn kauniit unelmat kuolivat toinen toisensa jälkeen. Hän kohotti -hennon kätensä, kunnes se keveänä lepäsi Hughin rinnoilla. - -"Kuuntele. Minä menen nyt ulos, mutta tulen pian takaisin. Minun täytyy -puhua rouva Draytonin kanssa, minullahan on jotakin maksettavaa, -tiedäthän." - -Hento käsi putosi sivulle. - -"Kun minä tulen takaisin, minun mukanani on ehkä ystäviä, eräs rouva ja -herra, ja minä tahdon tavata niitä yksin, aivan yksin, enkä minä tahdo, -että ne saavat nähdä sinua -- ymmärrätkö?" - -Äänetön, raskas murhe tuntui painuvan Mercyn sydämeen. - -"Mutta ne menevät pian, ja huomenna sinä ja minä puhumme uudestaan -ja koetamme järjestää asian, niin ettei sinulla olisi aivan niin -yksinäistä, vaan että voisit katsella ympärillesi ja etsiä silmillesi -tohtorin apua ja tulisit terveeksi ja voisit unohtaa --" - -"Unohtaa?" virkahti tyttö tuskin kuuluvasti. Kurkkua kuristi niin, että -sieltä vaivoin lähti mitään ääntä. - -"Minä tarkoitan -- se on -- minä toivoin -- tietysti, minä tarkoitan, -että unohtaisit kaiken ikävän Cumberlannissa tapahtuneen. Ja nyt, mene -vuoteeseen, kuten pieni hyvä tyttö ainakin. Minun täytyy mennä. Ah, -miten myöhä -- katso, kello on viittätoista vailla yksitoista ja minun -kelloni on jäljessä." - -Hän astui kapakkahuoneeseen napittaen takkinsa leukaan asti. Tyttö -seurasi häntä hajamielisenä. Rouva Drayton pesi laseja myymäpöytänsä -takana. - -"Tahdottekos lähettää tämän minun pikku ystäväni vuoteeseen sangen -pian", sanoi Hugh kapakan emännälle. "Katsokaa, miten punaiset hänen -silmänsä ovat. Ja pankaa hyvä tuli takkaan tuolla vasemmalla olevassa -salissa -- te saatte vieraita. Teidän ei tarvitse huolehtia vuoteista --- ne eivät ole kauan. Näyttäkää minulle, mihin aikaan menee viimeinen -yöjuna kaupunkiin." - -"Lontooseen? Viimeinen lähtee puoli yksi", sanoi kapakan emäntä. - -"Hyvä on. Minä tapaan teitä vielä, rouva Drayton. Hyvää yötä, Mercy, ja -pidä kasvosi iloisina. Kas niin -- suutele minua. Nyt, hyvää yötä -- -mikä hullu, rakastava pikku hanhi sinä oletkaan -- ja muista, että olet -vuoteessa ja nukut, ennenkuin minä palaan, muuten minä julmasti suutun, -niin aivan varmaan. Sinä et ole koskaan nähnyt minua suuttuneena. No -niin, älä siitä välitä. Hyvää yötä!" - -Ovi avautui ja sulkeutui. Mercy palasi takaisin huoneeseensa. Se -oli iloton ja tyhjä eikä lasten onnellisia ääniä enää kuulunut. -Tytön sydäntä kivisti -- se ei ollut raatelevaa tuskaa, vaan synkkää -äänetöntä tyhjyyttä, johon ei pilkottanut pienintäkään valoa, ja hän -tunsi olevansa yksin. - -"Ehkäpä hän laski leikkiä sanoessaan, että kävellessäni minulla olisi -pitänyt olla joku toverina ja että pitäisi koettaa unohtaa", hän -ajatteli. "Niin, tietysti hän hullutteli, koska hän tiesi, miten minä -odotin ja odotin." - -Sitten hän otti taas kirjan, johon Hugh tuskin oli silmiänsä luonut. Se -aukesi siltä kohdalta, jossa oli kuivunut valkoinen ruusu. Sen sydämen -mahla oli painanut lehteen kellertävän merkin. - -"Niin, tietysti hän puhui leikkiä", hän sanoi ja naurahti vähän, ja -silloin tipahti suuri pisara kirjan lehdelle ja kuolleelle kukalle. - -Sitten hän koetti olla hyvin urhoollinen. - -"Minä en saa itkeä. Se tekee minun silmäni, oi, niin kipeiksi! Minun -täytyy hoitaa niitä hyvin ja saada ne terveiksi -- niin, niin. Minun -täytyy olla terve ja vahva, kun -- kun -- _se_ tapahtuu." - -Hän kohotti päätänsä seistessään paikoillaan, ja hymy, kuten kevyt, -kesäinen tuulahdus tyynellä vedellä, väreili hänen huulillaan. "Hän -suuteli minua", hän ajatteli, "ja tuli katsomaan minua koko tämän -pitkän -- pitkän matkan." - -Autuaallinen ilme kohosi nyt hänen kasvoilleen. - -"Ja ellei hän tulisi takaisin, ennenkuin -- ennenkuin _sitten_ -- hän -on hyvin iloinen -- oi, hän on niin hirveän iloinen!" - -Ajatus tulevasta hetkestä, jolloin jokin tekisi tämän pikku raukan -rikkaaksi, kuvastui hänen kasvoillansa suloisena ja suurena. Tuo aarre -olisi kaikista rakkain sen vuoksi, ettei se olisi yksin hänen omansa. -Hän palasi kapakkahuoneeseen ja sytytti kynttilän. - -"Jaa, tuoko se onkin teidän sulhasenne -- eikä se olekaan se -asianajaja, häh?" virkkoi rouva Drayton askarrellessansa. - -"Minun ei tarvitse peittää kasvojani nyt ei nyt, kun hän on tullut -eihän?" kysyi Mercy. - -"Niin niin, hän ei näytä välittävän rahasta, ja minä olen toivonut, -että hän antaisi niitä teille, sillä kun asiat käyvät hullusti, ovat ne -ainoa, mitä jää lohdutukseksi." - -Mercy näytti kuin iskun saaneelta: ääneti hän lähti sänkykamariinsa. -Mutta hänen päänsä oli liian täynnä ajatuksia, että hän olisi voinut -nukkua. Hän tutki kasvojaan peilistä ja hymyili ja punasteli, sillä -hänestä ne olivat kauniit. Ne olivat hänen omasta mielestään nyt -kauniimmat kuin koskaan ennen. Puolisen tunnin kuluttua hän muisti, -että hän oli unohtanut kirjansa salin pöydälle ja lähti alakertaan -hakemaan sitä. Kun hän oli viimeisillä portailla, hän kuuli kiireistä -koputusta ulko-ovelle. - -Sinä hetkenä kaikki hänen unelmansa hävisivät kuin tuhka tuuleen. - - - - -V LUKU. - - -Kun Hugh Ritson astui ulos ja saapui tielle, oli yö pimeä. Tultuaan -juuri kapakan kellertävästä valosta hänen silmänsä tuskin erottivat -jalkakäytävän tai näkivät pensaitten epäselvän mustan rivin. Ilma oli -sumuinen. Kosteus keräytyi hänen kulmakarvoihinsa ja partaansa suuriksi -pisaroiksi, ja pakkanen jäädytti ne puikoiksi. Oli pureva kylmä. Joesta -nouseva höyry levisi kylmän viiman mukana yli suoperäisen aukeaman, -joka levisi oikealle ja vasemmalle tiestä. Synkällä tiellä oli paksulti -puoliksi jäätynyttä liejua. - -Hugh Ritson napitti takkinsa vieläkin tiukemmin ja riensi kuin henkensä -edestä. - -"Hetkeäkään ei ole hukata", hän ajatteli, "jos aion ehtiä asemalle -siihen, kun juna pohjoisesta kulkee ohi. Olisin mielelläni tahtonut -pitää herrasmiestäni silmällä. Olisin sen tehnytkin ilman sitä -tytönlätykkää. 'Myöhästynyt', äh? Mitähän se oli, olisi hauska tietää. -Siitä saattaisi olla hyötyä." - -Myötätuuleen hän kiisi yhä tulisemmin, kun hänen silmänsä tottuivat -pimeään. Hän ajatteli, että Bonnithornen sähkösanoma saattoi olla -erehdyttävä. Kenties se oli sekoittunut johonkin toiseen. Olihan tuskin -luultavaa, että Paul ja Greta olisivat joskus edes sattuneet kuulemaan -Haukka-Haikaran nimeä. Ja mitä syytä heillä olisi yöpyä Hendoniin, -vaikka ovat näin lähellä Lontoota? - -Hänen ajatuksensa palasi Mercy Fisheriin. Juuri sinä hetkenä tyttö -uneksi sulounia, miten onnelliseksi hän Hughinsa tekisi sangen -pian. Hugh taas ajatteli harmitellen ja raivoissaan, että tyttö oli -kiusallinen olento, joka asettaa hänet aivan erikoiseen suhteeseen -cumberlantilaisiin. Niin, ja hän oli ainoa rengas, joka sitoi hänet -kotiseutuun. Voisiko tämä Mercy kavaltaa? -- Ei! Ajatus, että Mercy -voisi saattaa hänet huonoon huutoon, oli liian raaka. Jos hän ehtisi -asemalle, ennenkuin pohjoinen juna pysähtyy, hän voisi nähdä omin -silmin, jäävätkö Paul ja Greta junasta pois. Jos he eivät jää, he ovat -siis junassa, ja hän voi astua siihen ja saapua heidän kanssaan samalla -junalla Lontooseen. Bonnithorne saattoi erehtyä. - -Matka oli pitkä ja tie vaikeata kulkea. Se tuntui paljon pitemmältä -kuin hän oli luullut. Aidan ja orapihlaja-pensaan suojassa hän raapaisi -tikulla tulta ja katsoi kelloansa. Se oli juuri yksitoista. Liian -myöhään, jos kello ei ollut enempää kuin yhden minuutin jäljessä. - -Silloin hän kuuli junan vihellyksen ja tuulen tohinan välistä -hän kuuli merkkisoiton. Liian myöhään, totisesti. Hän oli vielä -neljännespenikulman päässä asemalta. - -Yhä hän kuitenkin kiisi asemaa kohti vähääkään enää toivomatta, että -joutuisi ajoissa. - -Hän oli noin kolmensadan kyynärän päässä asemalta, kun hän kuuli -julmaa räiskettä ja jyminää, johon samalla sekaantui inhimillisten -äänten melua ja pauhinaa. Huudot, karjunta, valitus, itku, voivotus -- -sekoittuivat yhdeksi hirvittäväksi hätähuudoksi, joka yön pimeydessä -herätti kammottavan kauhuntunteen. - -Hugh Ritson juoksi kiireemmin. - -Silloin hän näki säikähtäneitä miehiä ja naisia juoksevan edestakaisin, -milloin ne ilmestyivät valaistulle paikalle, milloin taas katosivat -pimeään. He näyttivät järjettömiltä kuin säikähtäneet hevoset. - -Pohjoisesta tulevalle junalle oli tapahtunut onnettomuus. - -Kymmenisen kyynärää asemalta veturi ja kolme etumaista vaunua oli -suistunut kiskoilta ja lentänyt kauaksi pengermälle. Neljä takimmaista -vaunua oli kuitenkin pysynyt raiteilla ja pysähtynyt saamatta mitään -vaurioita. - -Naiset, jotka oli saatu ulos nurinmenneistä vaunuista, hyökkäsivät -lumivalkein kasvoin läpi aseman ja hävisivät lakeudelle yön pimeään. -Miehetkin pakokauhu silmissään istuivat maahan kykenemättä mihinkään -hyödylliseen toimeen. Jotkut järkevämmät olennot ryhtyivät arvelematta -työhön koettaen saada vaunuja jälleen kiskoille. Asemalta tuli miehiä -lyhdyt käsissä; he auttoivat loukkaantuneita ja panivat heidät -pitkälleen vähän erilleen onnettomuuspaikasta. - -Tapauksen näyttämö oli laaja ja kauhea ja kuitenkin vain kaksi tämän -onnettomuuden uhreista on kertomuksemme aiheena. Kuvaus kaikista muista --- huudosta, valituksesta, itkusta, melusta ja tuskasta -- olisi tässä -turhaa työtä. - -Kohtalo oli tällä hetkellä heittänyt yhteen kolme miestä, joiden elämä -tähän asti oli ollut erossa, mutta jotka tämän jälkeen olivat hyvässä -ja pahassa sidotut toisiinsa. - -Hugh Ritson juoksi edestakaisin kuin juopunut. Hän tirkisteli jokaisen -kasvoihin. Hän otti lyhdyn, jonka joku oli heittänyt maahan ja hyökkäsi -haavoittuneitten luo pimeään ja kurkisti jokaista silmiin, pysähtyi -joskus ja valaisi punertavalla lyhdyllä särkyneitten vaunujen akkunoita. - -Sinä hetkenä kaikki hänen jäätyneessä sielussansa tuntui sulavan. -Nähdessään onnettomuuden tekemää tuhoa hänen oma sydämetön -suunnitelmansa tuntui kauhealta ja meni rikki. Vihdoin hän näki ne -kasvot, joita etsi. Silloin hän laski lyhdyn sivulleen ja käänsi lasin -pois päin itsestänsä. - -"Seiso tässä, Greta", sanoi ääni, jonka hän hyvin tunsi. "Minä palaan -luoksesi pian. Anna minun koettaa auttaa noita tuolla." - -Paul meni ihan veljensä ohi pimeässä. "Auttakaa!" - -Hugh Ritson kuuli huudon pengermältä, johon haavoittuneet oli asetettu. - -"Apua, apua! Minut ryöstetään -- apua!" kuului pimeästä. - -"Missä te olette?" kysyi toinen ääni. "Täällä, auttakaa, auttakaa!" - -Hugh Ritson juoksi sinne päin, mistä ensimmäinen ääni kuului ja näki -miehen kumartuneena jonkun maassa makaavan yli. Sinä hetkenä toinen -mies hyökkäsi esiin ja tarttui voimakkaalla kädellä kumartuneeseen -mieheen. Syntyi lyhyt, ankara ottelu. Molemmat miehet olivat yhtä -suuret ja yhtä vahvat. Kuului repeävän vaatteen rasahdus. Seuraavana -hetkenä toinen miehistä lensi pois kuin tuulispää ja katosi lakeuden -pimeään. Mutta Hugh Ritson oli kohottanut lyhtynsä juuri, kun mies -kulki ohi ja nähnyt selvästi hänen kasvonsa. Hän tunsi hänet. - -Ihmisjoukko oli kerääntynyt loukkaantuneen ja hänen puolustajansa -ympärille. - -"Ettekö voinut roistoa pidättää?" kysyi joku. - -"Minä pidin häntä, kunnes hänen takistaan jäi osa minun käteeni. -Katsokaa", sanoi toinen. - -Hugh Ritson tunsi äänen. - -"Kappale irlantilaista, karkeata takkikangasta, voisin väittää" -(tunnustellen sitä). - -"Teidän olisi pitänyt tarttua hänen ulsterinsa rinnukseen. Antakaa tämä -minulle. Minä olen poliisikersantti. Mikä on teidän nimenne, herra?" - -"Paul Ritson." - -"Ja osoitteenne?" - -"Minä olin matkalla Morleyn Hotelliin, Trafalgar Squaressa. Mikä paikka -tämä on?" - -"Hendon." - -"Voiko tänne jäädä johonkin yöksi? Minulla on rouva mukana." - -"Parasta on mennä kaupunkiin puoli yhden junalla, herra." - -"Rouva on liian väsynyt ja säikähtynyt. Eikö ole jotakin hotellia, -ravintolaa, yömajaa?" - -Joku ovenvartija astui esille. - -"Olen Haukka-Haikaran lähetti. Sinne on penikulma, herra. Drayton -- se -on sen omistajan nimi -- hän on itsekin täällä jossakin -- Drayton!" -(huutaen). - -"Voitteko toimittaa minulle ajurin, poikaseni?" - -"Voin, herra." - -Poliisikersantti liikahti. - -"Minä voin siis tavata teitä Haukka-Haikarassa?" hän sanoi. - -Hugh Ritson kuuli kaiken. Hän laski lyhdyn maahan. Pimeyden vuoksi ei -voinut erottaa kenenkään kasvojen piirteitä. - -Neljännestuntia myöhemmin Hugh Ritson hengästyneenä kolkutti mainitun -kapakan ovelle. Kapakan emäntä askarteli puhdistellen oluttynnyreitä -sisällä. - -"Tulkaa, joutuin!" huusi Hugh. - -Ovi avautui ja hän astui sisään likomärkänä hiestä. - -"Onko poikanne palannut?" hän kysyi henkeänsä haukkoen. - -"Palannut, herra? Ei, herra, on ihme, jos hän tulee kotiin ennen aamua, -herra; hän ei millään tavalla --" - -"Lakatkaa lavertelemasta. Tyttö on kai omassa huoneessansa. Menkää ja -lukitkaa hänen ovensa." - -Tämä tapahtui juuri sinä hetkenä, jolloin Mercy hetkisen odoteltuaan -oli palannut hermot jännittyneinä kapakkahuoneeseen. Käännyttyään -ympäri Hugh Ritson joutui silmä silmää vasten hänen kanssaan. Kun Hugh -näki hänet, valahtivat hänen tuohtuneet kasvonsa vihasta valkeiksi. - -"Enkö minä käskenyt sinun mennä vuoteeseen?" hän sanoi hiljaa, käheästi -kuiskaten. - -"Minä tulin hakemaan ... tulin alas hakemaan ... Hugh, älä suutu -minulle." - -"Mene sitten heti takaisin äläkä täällä seiso. Sukkelaan -- ja lukitse -ovesi." - -"Kyllä minä menen. Ethän sinä ole vihainen minulle, ethän?" - -"No, en, ehk'en. Mene nyt vain -- kiireesti. Kuuletko? Miks'et sinä -mene?" - -"Minä tulin vain hakemaan ... minä tulin vain ..." - -"Nyt on ihme! Mitä saakelin hullutusta tämä on? Tyttöjen oikuttelua. -Vähät siitä. -- Tuossa, emäntä, ottakaa tuli. Näyttäkää tietä. Hän ei -ole liian raskas kantaa. Ylös nyt. Mikä kyhnys te olette, vanha eukko? -Mihin huoneeseen?" - -Toinen koputus ulko-ovelle. Toinen koputus ja toinen kiireellinen touhu -sisään laskemisessa. - -"Minä tulen, minä tulen!" huusi kapakan emäntä yläkerrasta. - -Hän lynkytti portaita alas niin pian kuin hänen kankeat raajansa ikinä -sallivat, mutta ovelta kuului koputus uudestaan. - -"Herra varjelkoon, herra varjelkoon, ja kuka se on?" - -"Saatana, liikuta luitasi hieman ja päästä minut sisään." - -Ovi lensi auki ulkopuolisen voiman ponnistuksesta. Kalmankalpeana, -hikikarpalot otsalta tippuen, hengitys puuskuttavana, kaula paljaana ja -paidankaulus sivulle kääntyneenä, pala ulsterista poissa ja punainen -flanellivuori näkyvässä -- Paul Drayton hyökkäsi sisään. Hän oli nyt -selvä. - -"Missä hän on?" kiroten. - -"Minä olen täällä", vastasi Hugh astellen kapakan lattian yli kynttilä -kädessä oikealla-olevaan huoneeseen. Drayton seurasi häntä koettaen -nauraa. "Jouduinko ajoissa?" - -"Tietysti jouduitte", raa'asti hymyillen. - -"Minua peloitti, että myöhästyisin." - -"Peloitti kai." - -"Juoksin koko matkan." - -"Juoksitte kai." - -"Mitä te myöntelette ja mukisette?" kiroten uudestaan. - -Hugh Ritson lopetti ivansa ja osoitti revittyä ulsteria ja -epäjärjestyksessä olevaa paidankaulusta. Drayton vilkaisi pukuunsa -kynttilän valossa. - -"Juoksin lakeuden yli suoraan ja tartuin orjantappurapensaaseen", hän -mutisi. - -"Vaietkaa", sanoi Hugh Ritson, "nyt ei ole aikaa sellaiseen. Katsokaa, -Drayton, minä olen suoraluontoinen mies. Älkää yrittäkö minua pettää. -Kuten sanotte, se ei kävele. Sanonko teille, missä takki repesi ja -kaulus joutui epäkuntoon? Kappale on nyt poliisiasemalla." - -Drayton liikahti harmistuneena ja katsahti raivokkaasti toiseen. Ei -ollut erehdystä, mitä hän näki Hugh Ritsonin kasvoilla. - -"Minulla on omat epäluuloni, miten ja mistä syystä se tapahtui", sanoi -Hugh. - -Drayton värisi ja ikäänkuin vetäytyi kokoon. - -"No, saatana! Nyt sen näkee, mikä te olette miehiänne. Te voitte -epäillä minua vaikka mistä, mutta niinä sanon teille, että te -valehtelette. Varas luulee, että kaikki varastavat. Te epäilette minua, -ja mistä? Nyt minä teidät tunnen!" - -"Älkää huoliko", sanoi Hugh kärsimättömästi, "te koetatte antaa -ilkityölle liian kauniin kuoren. Minä en _epäile_ teitä. Minä _näin_ -teidät juuri työssä. Riittääkö se?" - -Drayton vaikeni. - -"Te menette asemalle mainitun rouvan kanssa, kuten oli puhe. Herra -menee Lontooseen minun kanssani. He tulevat sittenkin tänne, vaikka -minun ensimmäinen tietoni oli väärä." - -"Minä otan sen kaksikymmentä puntaa", mutisi Drayton. - -"Joko nyt kelpaa? Me puhumme siitä myöhemmin." Drayton näytti hetkeksi -kokonaan tyhmistyneen. Sitten hän kohotti raivostuneet kasvonsa ja puri -hammasta. Hugh Ritson ymmärsi hänet täydellisesti. - -"Ei mitään kepposia, minä sanon sen teille. Jos te ette vie rouvaa -junaan -- oikeaan junaan ja ole täällä takaisin huomenaamuna kello -puoli kaksi, te joudutte viettämään ihania päiviä Vanhassa Baileyssä." - -Drayton kohotti katseensa Hugh Ritsonin kasvoihin, mutta samassa se -vaipui alas. - -"Jos minun on myönnyttävä, tapahtuu se hengen pelastamiseksi", hän -mutisi. Hän tarkasti revittyä ulsteriansa. "Minun täytyy muuttaa -pukua", hän sanoi. - -"Ei." - -"Rouva näkee sen." - -"Sen parempi." - -"Mutta sen näkevät myöskin ihmiset asemalla." - -"Mitäs se haittaa? Te olette siellä Paul Ritson ettekä Paul Drayton." - -Drayton alkoi nauraa -- hykersi käsiään ja hohotti. - -"Hush!" - -Rattaan jyrinä kuului tieltä. - -"Siinä ne ovat", sanoi Hugh Ritson. "Pysykää poissa näkyviltä, jos -vapautenne on teille kallis. Kuuletteko? Pitäkää huoli, ettei herra saa -teitä nähdä, eikä myöskään rouva saa nähdä teitä, ennenkuin herra on -mennyt." - -Drayton polki sisäisen voiman pakottamana lattiaa. - -"Tässä on luukku, minä raotan sitä tuuman verran." - -"Ei puolta tuumaa", sanoi Hugh puhaltaen kynttilän sammuksiin. - -Sitten hän otti avaimen ja pisti sen oveen ulkopuolelta. - -"Mitä? Olenko minä vanki omassa talossani?" sanoi Drayton. - -"Minä panen avaimen luukkuun." kuiskasi Hugh. "Kun kuulette oven -sulkeutuvan meidän jälkeemme, lähtekää täältä -- mutta ei sekuntiakaan -aikaisemmin." - -Rattaat pysähtyivät oven eteen. Kuului ajajan hyppääminen kuskipukilta -alas. Sitten koputettiin oveen. - -Hugh Ritson palasi Draytonin luo ja kuiskasi: - -"Tämä on sama mies, joka koetti ottaa teidät kiinni. Pitäkää varanne." - - - - -VI LUKU. - - -"_Tätä_ tietä, herra; tätä tietä, rouva, Me tiesimme, että tulisitte, -ja pidimme salin takassa lämpimän tulen. -- Tätä tietä, hyvä rouva ja -huomatkaa askelmat. Niin, siellä on pimeä ja kylmä, herra -- niin, niin -on, herra, mutta täällä on valoa ja lämpöä, herra." - -Paul ja Greta seurasivat kapakan emäntää pimeän kapakkahuoneen läpi. - -"Kyllä me osaamme, hyvä eukkoseni. Ah, ja miten kodikasta teillä täällä -onkaan! Kuuma kuin tulistettu pätsi kylmänä yönä! Kiitos, kiitos -- -ja -- me varmaankin hämmästytämme teitä. Sanoitteko te, että odotitte -jotakin? Ah, siltä näyttääkin!" - -Rouva Drayton peräytyi ovelle kalpein kasvoin ja kauhistunein ilmein -hypistellen esiliinansa nauhaa. Päästyään kapakkahuoneeseen hän vapisi -kiireestä kantapäähän. - -"Minä en usko kummituksiin", hän mutisi itseksensä, "mutta jos minä -uskoisin niihin ja pelkäisin niitä, en tiedä, enkö ... Herra hyvästi -siunatkoon! Kuka sanoikaan, että meidän Paul oli jonkun näköinen? Ja -täällä on nyt joku, joka on aivan kuin meidän Paul. Ja kooltaankin -aivan kuin kaksi olutpulloa, vain vähän notkeampi ehkä ja oppineempi." - -"Mikä vanhaa rouvaa vaivaa?" sanoi Greta hiljaa. - -Paul seisoi hetkisen ja nauroi. - -"Merkillistä! Mutta me emme siitä välitä nyt. Mikä onni, että olemme -nyt vahingoittumattomina turvassa!" - -"Kauhea näky, minä en koskaan, koskaan unohda sitä", sanoi Greta -peittäen kasvonsa. - -Paul astui ovelle. Ajuri toi juuri matkatavaroita sisään. - -"Jättäkää tavarat kapakkahuoneeseen, ajuri -- siihen, siinä ne kyllä -säilyvät. Montako niitä on? Oikein. Tässä teille itsellenne. -- Kas, -varjelkoon, kukas tuo on? Mitä, Hugh, sinäkö se olet!" - -Hugh Ritson astui huoneeseen kylmänä ja hymyilevänä, ojensi kätensä -Gretalle ja sitten veljelleen. - -"Tulin junalle tapaamaan teitä", hän sanoi vastaukseksi toisten -kysyvään katseeseen. - -"No, siinä teit ystävällisesti. Tietysti tiedät, mitä on tapahtunut. -Kuinka sinä löysit meidät täältä?" - -"Kuulin asemalla, että eräs rouva ja herra olivat lähteneet -Haukka-Haikaraan." - -"Ja sinä seurasit jäljestä? No, minun täytyy sanoa, Hugh, että se oli -veljellisesti tehty kaikesta huolimatta. --. Eikös ollutkin, Greta?" - -"Oli, rakkaani", sanoi Greta hiljaa, ja hänen äänensä vapisi. - -Paul huomasi hänen mielenliikutuksensa. "Tyttöparkani, sinä olet -vieläkin poissa suunniltasi. Sitä minä en ollenkaan ihmettele. Sinun -täytyy mennä levolle. Hugh, sinun pitää antaa hänelle anteeksi. Se oli -kauhea näky, tiedäthän. -- Meidän uusi elämämme alkaa järkyttäen sinua -sydänjuuria myöten, Greta. Mutta älä siitä välitä. Se tarkoittaa vain, -että kirkkaat päivät ovat meillä edessä." - -Paul astui taas ovelle ja kutsui rouva Draytonia. - -"Kuulkaa emäntä, ottakaa minun vaimoni ja viekää hänet huoneeseensa." - -Kapakan emäntä nilkutti saliin. - -"Huoneeseen, herra, huoneeseen? Herra ei sanonut mitään --" - -"Viekää rouva parhaimpaan huoneeseenne yläkertaan", sanoi Hugh tehden -merkitsevän ilmeen. - -Greta lähti. Hänen askelensa olivat hitaat ja epävarmat. - -"Etkö sinä sano hyvää yötä, Greta?" kysyi Hugh. - -"Hyvää yötä", sanoi Greta niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli. - -Veljekset katsoivat hänen jälkeensä. - -"Jumala häntä siunatkoon!" sanoi Paul lämpimästi. "Hänen tulevien -päiviensä täytyy olla kirkkaampia, jos minä ne voin sellaisiksi tehdä." - -Hugh Ritson sulki oven. - -"Paul", hän sanoi, "sinä ja sinun vaimosi ette saa enää koskaan tavata -toisianne." - -Paul Ritson karahti punaiseksi ja sitten tuhkanharmaaksi. Silmäluomet -värähtivät tuskin huomattavasti, sitä seurasi iloinen nauru ja -juhlallinen totisuus. - -"Mitä sinä tarkoitat, mies?" hän sanoi sekavin katsein. - -"Istu ja kuuntele", sanoi Hugh hänkin istuen ja kohennellen tulta. - -"Heti, sano minulle, mitä se on", sanoi Paul uudestaan. - -"Paul, älä kiivastu. Me molemmat olemme pohjaltamme kuumaverisiä", -sanoi Hugh, ja hänen silmänsä kääntyivät läpitunkevan tutkivina veljeen. - -"Älä katso minuun tuolla tavalla", kuohahti Paul. "Älä koeta pelotella -minua. Puhu suoraan ja heti." - -"Pysy tyynenä", sanoi Hugh. - -"Vai niin! Sinä talutat minut silmät sidottuina jyrkänteen partaalle ja -sanot: 'Pysy tyynenä!'" - -"Sinä erehdyt. Minä löysin sinut sieltä ja koetan poistaa siteen -silmiltäsi", väitti Hugh. - -"Pian, mitä se on? Kohta minun kärsivällisyyteni on lopussa." - -Hugh Ritson nousi kankeasti seisoalleen. - -"Paul, sanoitko sinä Gretalle, että hän meni naimisiin äpärän kanssa?" - -Tuskan ilme kasvoillaan Paul lysähti kokoon vavisten ja äänetönnä. - -"Sanoitko sen hänelle?" kysyi Hugh kauheasti kiihkoissaan. - -Paulin silmät olivat luodut lattiaan ja pää painui alas. Hän oli vaiti. - -"Minä ajattelin, ettet sinä aikoisikaan hänelle sanoa", jatkoi Hugh -kylmästi. Hänen silmänsä tuijottivat lakkaamatta Paulin painuneeseen -päähän. "Niin minä ajattelen vieläkin." - -Paul ei puhunut mitään, mutta saattoi tuskin hengittää. Hugh katseli -häntä yhä tarkemmin. - -"Mennä vihille naisen kanssa ja olla olevinaan toinen kuin on -- onko -se kunniallisen miehen teko? Onhan se petos? Anna sitten sille mikä -nimi tahansa." - -Paul nousi ylös. Hänen yhteenpuristetuille huulilleen ilmestyi hymy. - -"Siinäkö kaikki?" hän kysyi. "Miksi sinä et sanonut hänelle?" sanoi -Hugh. "Koska minä olin vannonut ja luvannut olla ilmaisematta sitä -kenellekään. Ymmärrät kai tämän salaisuuden, kuten olet ymmärtänyt -toisenkin." Hugh hymyili. - -"Sano mieluummin, ettet uskalla sanoa sitä, sillä jos olisit ilmaissut -sen hänelle, hän ei ikinä olisi tullut sinun vaimoksesi." - -Paul naurahti ontosti. - -"Sen saamme nähdä. Minun omat huuleni ovat suljetut, mutta sinun ovat -vapaat. Sinä voit tahrata isämme muiston ja mustata äitimme kunnian. -Sinä saat häväistä minua ja ryöstää minulta vaimoni rakkauden -- jos -tahdot ja voit." Tämän sanottuaan Paul astui kiireesti ovelle, heitti -sen auki ja huudahti: "Greta! Greta!" - -Hugh seurasi häntä ja tarttui hänen käteensä. - -"Mitä sinä aiot tehdä?" hän sanoi käheästi kuiskaten. "Ole vaiti, minä -sanon sinulle, ole vaiti." - -Paul käännähti ympäri. - -"Sinä sanot, että minua peloittaa ilmoittaa se hänelle. Sinä soimaat -minua, että olen ottanut hänet puolisokseni. Sinä saat kertoa hänelle --- nyt, tässä, ja minun silmäini edessä." - -"Tule sisään ja sulje ovi", sanoi Hugh. - -"Siitä ei olisi mitään hyvää, mutta jotakin pahaa siitä saattaisi olla. -Ei hätää, sinä saat kertoa hänelle. Minä vaadin sinua kertomaan." - -"Tule sisään ja kuuntele minua", sanoi Hugh pahaenteisesti ja asettuen -oven ja Paulin välille hän veti oven kiinni. "Tässä on kysymys -enemmästä kuin Gretan tunteista", hän lisäsi. "Eikö sinulla ole mitään -sanottavaa _minulle_?" - -Paulin kuohuva kiihko tyyntyi äkkiä. "Minä olen korvannut sinulle -kaiken", hän sanoi hiljaa ja heittäytyi tuolille. - -"Korvannut!" - -Hugh Ritson hymyili katkerasti. - -"Kun palaat, saat nähdä", sanoi Paul, ja katse painui taas maahan. - -"Sinä ajattelet luovutuskirjaa -- minä olen siitä jo kuullut", sanoi -Hugh. Kylmä hymy leikki hänen yhteenpuristetuilla huulillaan. - -"Se oli kaikki, mitä minä voin tehdä", sanoi Paul, ja hänen äänensä oli -tuskin kuiskausta kuuluvampi. Hänen voimakas henkensä oli lannistunut -ja hänen uhmansa kuollut. - -"Sinä olet ryöstänyt minulta minun perintöni, kylmästi ja -tunnottomasti. Sinä olet ollut minun paikallani. Sinä olet siinä vielä. -Ja sinä annat minulle viheliäisen luovutuskirjan korvaukseksi." - -Musta uhkan pilvi ilmestyi Hughin kasvoille. - -"Korvaus! Eikö sinua hävetä sellainen ivanteko? Mikä korvaus voi -tällaisen teon hyvittää?" - -"Minä tein niin paljon kuin voin. Jumala tietää, että minä tein -parhaani", sanoi Paul ja hänen päänsä painui pöytään. - -Hugh Ritson seisoi vieressä kalpeana pidätetystä vihasta. - -"Oliko _parasta_ pitää minun paikkani niin kauan kuin se oli pitämisen -arvoinen ja jättää se sitten takaisin tyhjänä jalomielisyyden -osoituksena? Lahjakirja! Mitä oikeutta sinulla on otaksua, että minä -ottaisin sen sinulta? Ottaa omani takaisin mieheltä, joka on sen -ryöstänyt minulta ja ottaa se vastaan polvillani! Ottaa se lahjana, -jolloin sinä olet jalomielinen lahjoittaja ja minä viheliäinen -vastaanottaja!" - -Ankara väristys kävi Paulin lävitse. - -"Minä olin avuton, minä olin avuton!" hän sanoi. - -"Ymmärrä oikein todellinen asemasi -- sinun laillinen asemasi. Sinä -olit äitisi laiton poika --" - -"Minä puolustin hänen kunniaansa!" - -"Sinä tarkoitat -- peitit hänen häpeäänsä." - -"Kuten tahdot. Minä olin voimaton ja menettelin parhaani mukaan." - -Hugh Ritsonin kasvot synkistyivät. - -"Oliko parasta olla valapattoinen valehtelija?" hän kivahti. - -Paul läähätti, mutta ei vastannut. - -"Oliko parasta olla varas?" - -Paul hypähti seisoalleen. - -"Jumala, anna minulle kärsivällisyyttä!" hän mutisi. - -"Oliko parasta olla petturi?" - -"Vait! Jumalan tähden vaikene!" - -"Oliko parasta olla elävä, personoitu valhe -- ja kaikki vain kunnian -vuoksi? Kunnia, totisesti! Ovatko väärä vala ja ryöväys kunnian -kulmakivet?" - -Paul harppasi yli lattian äänettömänä ja tuhkan harmaana, kasvot -kauhean rumiksi vääntyneinä. Sitten kasvojen jännitys laukesi ja -murtuneella äänellä hän virkkoi: - -"Hugh, minä olen tehnyt nyt jo liian paljon vääryyttä sinulle. Älä aja -minua pitemmälle. Älä, älä, minä pyydän sinua." - -Hugh naurahti lyhyesti -- ääni kaikui onttona: äänettömässä huoneessa. - -Kuullessaan tämän sydämettömän äänen kaikki jalo Paulissa tuntui -jäätyvän. Hän ei hävennyt enää, vaan kohotti päänsä ja astui varmasti -jalkansa lattiaan. - -"Olkoon niin", hän sanoi, ja tuskan pilvi poistui hänen otsaltansa. -"Minä sanon, että säästääkseni äitini hyvän nimen tahrattomana minä -suostuin tekemään, kuten tein." - -"Suostuit?" sanoi Hugh kulmiansa kohottaen. - -"Etkö sinä usko minua? Ole uskomatta, sitä en voi auttaa. Sinä sanot, -että minun hyvitykseni on ivantekoa. No, hyvä, sanokaamme, että se -on sitä. Sinä sanot, että minä olen pitänyt sinun paikkasi, kunnes -se ei enää ollut pitämisen arvoinen. Sinä tarkoitat, että minä olen -vähentänyt kiinteimistöjesi arvoa. Se ei ole totta, ja sinä tiedät, -ettei se ole totta. Jos maita on pantattu, olet sinä saanut rahat." - -"Ja kenellä niihin olisi parempi oikeus?" kysyi Hugh uudestaan nauraen. - -Paul heilautti kättänsä ja hillitsi vihan, joka tahtoi kuohahtaa esille. - -"Sinä olet tehnyt elämäni helvetiksi. Itse hyvin tiedät, minkä -katkeran maljan olet valmistanut minun juotavakseni. Jos minä maailman -silmissä olen ollutkin isäni perijä, sinä kuitenkin olet syönyt koko -perinnön. Vaikka isäni talo oli minun, minä kuitenkin olin siinä kuin -kerjäläinen. Minä olen ollut varjo ja sinä päämies. Tuuma tuumalta sinä -olet kaivanut pohjan minun jalkaini alta." - -"Ja kuitenkin minä olen ollut äänetön kuin hauta", sanoi Hugh ja -taaskin nauroi kaikuvasti. - -"Jumala sinun tarkoituksesi tietää -- ilman sinä et mitään tee", sanoi -Paul. "Mutta minä yksin en ole kärsinyt. Oletko ajatellut, että tuo -kaikki on tapahtunut meidän äitimme silmäin edessä hänen näkemättä -sitä?" - -Hugh Ritson hymähti ivallisesti. - -Paulin kasvot kävivät kauhean juhlallisiksi. - -"Kun isämme kuoli, äitimme kunnia vaati minua lupaamaan vaitioloa. Minä -sain siinä sovittaakseni isäni syntiperinnön. Taivas hänelle anteeksi -suokoon. Minä en epäröinyt. Mutta siitä hetkestä oli äitini kohtalo -ratkaistu ja hänet ajettu pois." - -"Onko se minun syyni?" kysyi Hugh. - -"Taivas tietää ja taivas tuomitkoon teidän välillänne", sanoi Paul. -"Hän ei jaksanut sitä enää kestää", Paulin ääni vapisi, kun hän lisäsi: -"Nyt hän on mennyt." - -Seurasi hetken äänettömyys. Oli kuin enkeli olisi itkien liidellyt -heidän ohitsensa. - -"Minä tiedän sen", sanoi Hugh kylmästi. "Hän on pukeutunut nunnaksi. -Minä olen tavannut hänet sen jälkeen." - -Paul kohotti katseensa. - -"Hän on katolisessa Westminsterin luostarissa", lisäsi; Hugh. - -Paulin kasvot värähtelivät. - -"Onneton mies! Kuinka onnellinen hän olisikaan saattanut olla ilman -sinua!" - -"Erehdyt", sanoi Hugh. "Hän joutui sinne oman -- ja sinun rikoksesi -vuoksi." - -Paul hyökkäsi kohoitetuin käsin veljeänsä kohti. - -"Ei enää sanaakaan siitä", hän sanoi kähisevällä äänellä. - -"Kuinka hän saattoi tutkia omaatuntoansa ja olla onnellinen? Hän on -pannut petturin minun isäni perijän asemalle", jatkoi Hugh. - -"Hän on pannut siihen isäni ensiksi-syntyneen pojan", sanoi Paul. - -"Se on valhe! Hän on pannut siihen _toisen miehen_ kanssa saamansa -äpärän!" - -Kauhea äänettömyys. Paul seisoi hetkisen paikoillaan niin kamalan -tuskan raatelemana, että hetkeksi Hugh Ritsonkin lannistui sen edessä. - -"Jatka" sanoi Paul käheästi ja lysähti tuoliinsa. - -"Sinun äitisi oli jo ennen naimisissa", jatkoi Hugh, "ja hänen -avioliittonsa laittomana purkautui. Siitä yhdistyksestä syntyi yksi -lapsi." - -Paul kohotti päänsä. - -"Sitä minä en usko." - -"Se on tosi -- ja sinä saat uskoa sen." - -Tuska puristi Paulin sydämen kokoon. - -"Sinun isäsi meni uusiin naimisiin ja sai tyttären. Sinun äitisi meni -myöskin naimisiin ja sai pojan. Sinun isäsi tytär on elossa. Sanonko -sinulle, kuka hän on? Hän on sinun vaimosi -- nainen, jonka kanssa -tänään olet vihitty." - -Paul hypähti seisoalleen. - -"Se on valhe!" hän huudahti. - -"Katso itse", sanoi Hugh Ritson ja vedettyään papereita taskustaan hän -heitti ne pöydälle. Ne olivat samat todistukset, jotka Bonnithorne oli -hänelle hankkinut. - -Paul luki ne levottomin ilmein, lysähti tuolillensa, painoi päänsä -pöytään ja valitti ääneen. - -"Oi, Jumala! Voisiko se olla mahdollista?" - -"Kun äitisi sanoi sinulle, että olit laiton poika, hän unohti sanoa, -minkä isän kanssa saatu. Se oli häneen nähden luonnollista, mutta -raakaa sinua kohtaan. Minä tiesin totuuden alun pitäen." - -"Silloin sinä tunnustat itsesi roistoksi", huusi Paul. - -Hugh pudisti keveästi päätään ja koetti hymyillä. - -"Minä tiesin, miten hän on kulkenut miehen sylistä toiseen. Minä -tiesin, minkä arvoinen hänen _kunniansa_ oli. Ja kuitenkin minä olin -vaiti. Vaiti, vaikka vaietessa menetin syntymäoikeuteni. Sano nyt, jos -suvaitset, kumpi meistä -- sinä vai minä -- on ollut todellinen äitimme -kunnian suojelija." - -Paul nousi taas ylös nöyränä ja muserrettuna, ja hänen jokainen -jäsenensä vapisi. - -"Mies, mies, älä järsi minun sydäntäni. Peruuta sanasi. Sääli minua ja -sano, että se on valhe -- musta, kauhea valhe. Ajattele, kuinka hirveää -se olisi -- ajattele sitä ja sääli minua." - -"Se on tosi." - -Silloin Paul lankesi polvillensa ja tarttui veljensä käteen. - -"Hugh, Hugh, veljeni, tunnusta, että se oli valhe. Älä anna minun -kauhusta menehtyä. Älä saata minua kadehtimaan kaikkia kuolleita, jotka -uinuvat rauhassa haudoissansa! Sääli häntä, ellet tunne sääliä minua -kohtaan." - -"Minä tahdon pelastaa sinut suuresta synnistä." - -Paul nousi seisoalleen. - -"Nyt minä _tiedän_, että se oli valhe", sanoi hän ja sinä hetkenä -masentava nöyryys oli hänen olennostaan kuin pois puhallettu. - -Hugh Ritsonin kasvot lensivät hehkuvan punaisiksi. - -"Minulla on täällä", sanoi Paul hipaisten päätänsä ja painaen kätensä -sydämelleen, "ääni, joka sanoo, että se on valhe." - -Hugh hymyili kylmästi ja hillitsi täydellisesti itsensä. - -"Minun äitini tiesi kaikki. Jos Greta olisi ollut minun sisarpuoleni, -olisiko hän seisonut meidän rakkautemme äänettömänä todistajana?" - -Hugh teki kädellään torjuvan liikkeen. - -"Äitisi oli sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin te itsekin. Robert -Lowther oli kuollut, ennenkuin äitisi, asettui Newlandiin. Hän ei -tiennyt mitään entisestä rakastajastaan. Entisen, onnettoman avioliiton -salaisuus oli haudattu hänen kanssaan." - -"Sallimus olisi estänyt sen, sillä kohtalo kulkee omaa rataansa ja -lopulta kääntää kaikki hyväksi", sanoi Paul. - -"Niin, kohtalo kääntää asioitasi nyt", selitti Hugh, "tässä paikassa -ja minun kauttani. Tässä on pysäkki, johon elämänne polku on teidät -johtanut. Te yhdytte tässä -- ja eroatte." - -Paulin tuhkanharmaille kasvoille ilmestyi hymy. - -"Sitten olisi luonto estänyt sen", hän sanoi. "Jos tämä olisi totta, -luuletko, että me emme olisi sitä tienneet -- hän ja minä -- sydämemme -sykinnästä? Kun uskolliset sydämet yhtyvät, silloin täyttää ne pyhä -rakkaus ja suloinen ääni kuiskaa, että se on hyvä. Siinä on taivaan -suostumus. Ei maailman pyhitys, ei mainen laki eikä maailman avioliitto -ole mitään sen rinnalla, sillä sen on asettanut luonto itse. Meidän -sydämemme ovat yhtyneet, hänen ja minun, ja sama luonto on pyhittänyt -meidän rakkautemme ja avioliittomme. Ja vastoin tätä ensimmäistä ja -viimeistä ja korkeinta tuomaria sinä tahdot minut saada uskomaan noita -viheliäisiä papereita? Pois ne!" - -Paulin katse oli kirkas, hänen kasvoiltansa olivat kaikki varjot -kadonneet. - -"Se on epäilemättä hyvin kaunista", sanoi Hugh merkitsevästi hymyillen. -"Mutta minä kehoitan sinua olemaan varuillasi." - -"Minua ei pelota", vakuutti Paul. - -"Sinun täytyy pitää totena minun kertomukseni, samoin kuin nämä -paperitkin -- tai väittää molemmat vääriksi." - -"Ne ovat vääriä." - -"Ota kuitenkin asioista selvä. Jätä vaimosi tähän taloon täksi yöksi ja -mene itse jonnekin muualle." - -"Mitä?" - -"Jos sinä olet rikkonut Gretaa vastaan --" - -"Minä en ole rikkonut mitään häntä vastaan", sanoi Paul tulistuen. - -"Minä sanon, että jos sinä olet rikkonut häntä vastaan ja tahdot -säilyttää mahdollisuuden korjata sen, teidän täytyy viettää tämä yö -erossa." - -"Hugh!" huusi Paul raivoissaan, nousten taas seisoalleen. "Sinä olet -kiduttanut minua ja murtanut äitini sydämen. Sinä olet ajanut minut -pois kodistani ja hänet koko maailmasta. Sinä olet tunkeutunut minun -ja sen naisen väliin, joka minua rakastaa; ja nyt kun sinä olet. -riistänyt minulta kaiken, paitsi tämän naisen rakkautta, ja minä olen -tyhjin käsin muukalaisena lähdössä vieraaseen maahan, sinä tahdot ottaa -hänetkin minulta pois ja jättää minut aivan alasti." - -"Minä tahdoin varjella sinua kauheasta synnistä", sanoi Hugh Ritson -vielä kerran. - -"Pois tieltä", huusi Paul käskevällä äänellä ja kohotti puristetun -nyrkkinsä. - -"Ole varuillasi, minä sanon sinulle", kähisi Hugh. - -Paul oli raivoissaan. Hänen otsansa painui syviin ryppyihin, hänen -läähättävä hengityksensä löi Hughin kasvoihin. - -"Taivaan rakkauden nimessä, pois tieltä!" - -Samana hetkenä hänen voimakas nyrkkinsä putosi sellaisella raivolla, -että Hugh Ritson kellahti maahan. - -Samassa kohotti Paul jalkansa astuaksensa hänen rinnalleen, mutta -horjahti kauhusta takaisin aivan kuin tuntoihinsa tullen, kasvot olivat -kalmankalpeat ja silmät punaiset kuin veri. Seurasi äänettömyys, ja -Paul läähätti kauhusta. - -"Nouse ylös! Nouse ylös! Hugh, Hugh, nouse ylös!" - -Hän hyökkäsi ovelle ja heitti sen auki. - -"Tulkaa tänne, tulkaa tänne; tulisiko joku tänne?" hän huusi. - -Kapakan emäntä oli aivan lähellä. Hän oli seisonut, kuunnellut ja -vavissut oven takana. - -Seuraavana hetkenä Greta riensi portaita alas ja asettui Paulin -rinnalle. - -Paul nojasi seinään kasvot käsiin painuneina. - -"Viekää hänet pois", hän ähkyi, "ennenkuin kiroan sen päivän, jolloin -hänet ensi kerran näin." - -Hugh Ritson nousi seisoalleen. - -"Paul, mitä on tapahtunut?" huusi Greta. - -"Viekää hänet pois." - -Ja yhä Paul peitti kasvonsa päästäkseen näkemästä, mitä oli tehnyt ja -mitä oli aikonut tehdä. - -"Hugh, mitä se on?" - -Hugh Ritson astui ovelle. - -"Kysy _mieheltäsi_", hän sanoi hammasta purren ja jäädyttävän kylmästi. -"Ja muista tämä yö. Sinä et milloinkaan unohda sitä." - -Sitten hän hoiperteli ulos huoneesta. - - - - -VII LUKU. - - -Hugh Ritson astui kapakan toisella puolen olevaan huoneeseen. Oven -ripa ei kääntynyt, vaikka hän koetti sitä vääntää. Drayton piti sitä -sisäpuolelta ja painaen päänsä avaimen reikään hän koetti kuunnella. - -"Kuka se on?" hän kuiskasi, kun Hugh Ritson väänsi lukon auki ja työnsi -ovea. - -"Päästäkää minut sisään", sanoi Hugh jurosti. - -"Epäileekö hän?" kuiskasi Drayton, kun ovi jälleen sulkeutui. -"Seurasiko hän minua? Mitä aiotte pojalle tehdä? Saatana, minä näytän -hänelle!" - -Ja Drayton hapuili tyhjässä huoneessa, kopeloi sammunutta liettä ja sai -käteensä hiilihangon. - -"Hullu!" sanoi Hugh hiljaisella äänellä. "Pankaa se pois." - -"Eikö hän ole seurannut minua? Luuletteko, että ne ottavat minut -kiinni? Antaa hänen tulla tänne, niin näkee." - -Drayton käveli pimeässä, ja lattia kolisi hänen raskaitten -saappaittensa alla. - -"Liikkukaa hiljemmin, te heittiö", kuiskasi Hugh äreästi. "Hän ei tiedä -mitään teistä, hän ei ikinä ole kuullut teistä sanaakaan. Olkaa hiljaa. -Kuuletteko?" - -Ovelta kuului kevyt, hermostunut koputus. - -"Kuka siellä?" sanoi Hugh. - -"Se on vain minä", kuului ulkopuolelta rouva Draytonin ääni ja -läähättävä hengitys -- hän oli kuin henkensä hädässä. - -Hugh Ritson avasi oven, ja kapakan emäntä astua sisään. - -"Herra hyvästi siunatkoon, mikä tuota herraa vaivaa! Oi, oi, hän -on kuin sinä, Paul, ilmetty itse, mustassa puvussa. Minä olen niin -kauheassa tuskassa ja vapisen tyhjän tähden. Oletko sinä, Paul, siellä -pimeässä? En ikinä ole nähnyt ketään, joka olisi niin sinun näköisesi, -siitä olen varma." - -"Vait! Lakatkaa lavertelemasta. Mitä hän sanoo?" sanoi Hugh. - -"Herrako? Hän sanoo ja sanoo ja sanoo, ettei mikään, ei mikään, mikään -saa häntä jättämään rouvaa _tänä_ yönä." - -"Hän kyllä tulee parempiin ajatuksiin." - -"Ja mihinkä minä voin ne panna, kun minulla on vain oma huoneeni Paulin -huonetta lukuunottamatta? Eikä ole lakanoita, ei lämmitetty eikä -mitään. Se minua niin huolettaa." - -"Hillitkää kielenne! Pankaa rouva poikanne huoneeseen. Teidän poikanne -ei tänä yönä huonetta tarvitse." - -"Sinnehän minä hänet panin." - -"Se on hyvä. Jättäkää hänet sinne." - -"Ja herra myöskin, sinnekö sekin?" - -"Herra lähtee pois minun kanssani. Lähtekää täältä." - -"Hyvä, hyvä. Mutta kun sitä ei ole tuuletettu eikä puhdistettu ja minä -sanon, että minua niin peloittaa --" - -Hugh Ritson oli ottanut kapakan emäntää olkapäistä ja työnsi häntä ulos -huoneesta. - -"Vielä hetkinen", hän kuiskasi ja veti emännän takaisin. "Onko -yläkerrassa mitään tekeillä?" - -"Yläkerrassa? -- vuode -- tuuletus --" - -"Tyttö? Eikö hän ole pitänyt mitään ääntä? Onko hän valveilla?" - -"Ei niin paljon kuin minä tiedän. Minä menin ylös ja kuuntelin ja -kuuntelin enkä kuullut mitään ääntä. Siunatkoon ja varjelkoon, minua -niin peloittaa --" - -"Menkää uudestaan ylös ja pankaa korvanne oveen." - -"Minä pelkään, että hän sai kauhean kolauksen, kun häntä tuolla tavalla -ja hän on vielä siinä tilassa ja --?" - -Sinä hetkenä kuului pimeältä tieltä lähenevää rattaanpyörien jyrinää. -Hugh Ritson työnsi kapakan emännän ulos, veti oven kiinni ja väänsi sen -lukkoon. - -"Mitä se on?" kysyi Drayton karkeasti kuiskaten. "Mitä ne tahtovat? -Ettehän vain tahdo kavaltaa poikaa, häh?" - -"Ne ovat ne vaunut, joiden on vietävä teidät ja rouva asemalle", sanoi -Hugh. "Vait -- kuulkaa!" - -Ajuri koputti oveen piiskansa perällä ja huusi paikaltansa: "Hei, -hei! Hei, hoo! Kyyti asemalle valmis. Puoli tuntia sitten löi kello -yksitoista." Sitten hänen kuultiin käsiään heiluttaen hakkaavan -ruumistaan pysyäkseen lämpimänä. - -"Hullu!" mutisi Hugh, "eikö hän voi pitää kitaansa kiinni?" - -"Aivan oikein", huusi rouva Drayton kimeällä äänellä työntäen päänsä -akkunanpielestä ihan ruutuun kiinni. "Herra on varmaan kutsunut sen -itselleen", hän päätti ja lähti kynttilä kädessä nousemaan portaita. - -Vasemmalla olevan huoneen ovi avautui, ja Paul Ritson astui ulos. Hänen -suuri voimansa näytti hänet jättäneen -- hän horjui kuin juopunut. - -"Kapakan emäntä", hän sanoi, "milloin menee viimeinen juna Lontooseen?" - -"Puoli yksi", vastasi rouva Drayton portailta. - -"Voinko minä saada ajurin, parahin eukkoseni, tähän aikaan yöstä?" - -"Ajuri on ovella, herra -- se tuli juuri." - -Paul palasi huoneeseen, johon hän oli vaimonsa jättänyt. - -Kaksi miestä vastaisella puolella olevassa huoneessa kuunteli henkeä -pidättäen. - -"Nyt pitäkää varanne", kuiskasi Hugh Ritson. "Minä tiedän, että hän -muuttaa päätöksensä. Hän lähtee. Te pysytte hiljaa. Viiden minuutin -kuluttua te ajatte rouvan kanssa asemalle. Hän tulee jalan minun -kanssani. Sinä hetkenä kuin me suljemme oven jälkeemme, te menette -rouvan luo ja sanotte: 'Minä olen muuttanutkin päätökseni. Meidän -täytyy mennä yhdessä. Tule.' Ei sanaakaan enempää. Viekää hänet -kiireesti vaunuihin ja ajakaan tiehenne." - -"Helpommin sanottu kuin tehty, sanon minä." - - - - -VIII LUKU. - - -Jäätyään yksin Gretan kanssa Paul suuteli häntä hellästi ja painoi -päänsä hänen olkaansa vasten. Voimakas mies oli nyt heikko kuin lapsi. -Hän oli sortunut mies. "Musta valhe on kuin myrkky minun veressäni", -hän valitti. - -"Mitä se on?" kysyi Greta ja koetti rauhoittaa häntä. - -"Törkein valhe, mitä milloinkaan on lausuttu tätä ennen -- raa'in, -luonnottomin valhe." - -"Mitä se on, rakkahin?" kysyi Greta uudestaan painautuen hartaana ja -osaaottavana lähemmä. - -"Minä tiedän, että se on valhe -- minun sydämeni sanoo, että se on -valhe: yksin kivetkin huutavat, että se on valhe." - -"Sano minulle, mitä se on", pyysi Greta ja syleili häntä hellästi. - -Mutta vaikka Paul koetti vapautua myrkyllisestä sanasta, se yhä -hallitsi häntä. Ankarasti väristen hän työnsi vaimonsa luotansa, aivan -kuin hänen läheisyytensä olisi kiusannut häntä. - -Gretan rinta aaltoili. Hän katseli luottavasti hänen kasvoihinsa. "Jos -se ei ole totta", hän sanoi, "mitä se sitten lieneekin, miksi sen -sitten tarvitsee kiusata sinua?" - -"Totta puhut, lemmikkini", virkkoi Paul pudistaen pois pelkonsa, ottaen -Gretan syliinsä ja koettaen vapautuneesti nauraa. "Miksi, todellakin? -Miksi sen tarvitsee kiusata minua?" - -"Etkö sinä voi sanoa sitä minulle?" kysyi Greta kohottaen rukoilevasti -katseensa ylös. Hän ajatteli, niitä Hugh oli sanonut heidän -avioliittonsa esteistä. - -"Miksi minä sanoisin sinulle sellaista, mikä ei kuitenkaan ole totta?" - -"Meidän on siis vapauduttava siitä ajatuksesta"! sanoi Greta -lohdutellen. - -"Niin, tietysti, rakkaani, meidän on vapauduttava: siitä", ja Paul -päästi äänekkään, onton naurun. Hänen otsansa oli hiessä. Greta pyyhki -pois kylmät pisarat. Hänen ohimonsa polttivat. Greta hyväili niitä -viillyttävillä sormillaan. Hän oli vain entisen olemuksensa hylky -- -turmioon joutunut mies. "Jospa minä voisin!" hän mutisi itseksensä. - -"Sano minulle", pyysi Greta. "Minun oikeuteni on saada se tietää. Minä -olen nyt sinun vaimosi --" - -Paul vetäytyi erilleen. Greta painui lähemmä. "Meidän välillämme ei saa -olla mitään salaisuuksia, armahin. Mitään emme saa salata." - -"Taivainen Isä!" huudahti Paul nostaen tuskan runtelemat kasvonsa. - -"Ellet sinä voi vapautua siitä, älä kuitenkaan anna sen jäädä meidän -välillemme", sanoi Greta. Olisiko mahdollista, että sittenkin oli -olemassa jokin este? - -"Rakkahin, siitä ei ole mitään hyvää, jos minä sen sinulle sanon. -Kun minä otin sinut vaimokseni, minä lupasin juhlallisesti puolustaa -sinua ja tehdä elämäsi onnelliseksi. Pidänkö minä silloin lupaukseni, -jos minä raskautan sinun sieluasi mustalla valheella ja karkoitan -päivänpaisteen sinun elämästäsi? Katso minuun, katso _minuun_!" - -Gretan rinta kohoili, mutta hän hymyili suloisesti ja osaaottavasti, -kun hän kohotti kätensä hänen rinnalleen ja sanoi: "Ei, kun _sinä_ olet -minun, mikään valhe ei voi sitä tehdä." - -Paul ei vastannut. Kauhea puheentulva pysähtyi hänen kielellensä. -Hiljaisuuden keskeytti haikean itkun ääni. Oli kuin joku naisraukka -olisi itkenyt sydämen rinnastaan jossakin yläpuolella. - -"Rakkahin, kun kaksi sydäntä on tullut yhdeksi avioliitossa, ne ovat -todella tulleet yhdeksi", sanoi Greta vienolla äänellä. "Sen jälkeen -toisen ajatukset ovat molempien ajatuksia, toisen onni on molempien -onni, toisen suru on molempien suru. Mitään ei saa tulla väliin. Ilo on -kaksinkertainen, kun molemmat sen jakavat ja suru on paljon helpompi, -kun kaksi sitä kantaa. Yksin kuolemakin, julma, armoton kuolema, -kuolemakin lujittaa vain tuota liittoa. Päivänpaisteessa ja myrskyssä -tässä ja tulevassa maailmassa side on aina sama. Puhtainkin ystävyyden -liitto on löyhä tähän liittoon verraten. Eipä veren sidekään ole niin -luja." - -"Oi, Jumala taivaassa, tämä on liian paljon", sanoi Paul. - -"Paul, jos ajatukset ja tunteet ilossa ja surussa ovat samat avioliiton -alusta eikä kuolemakaan voi tätä yhteyttä lopettaa, pitäisikö meidän -nyt, kun olemme avioliittomme kynnyksellä, rikkoa sitä vastaan?" - -Ankara tuskan puuska puisti Paulin jokaista jäsentä. "Minä en voi -sanoa", hän huusi, "minä olen vannonut valan." - -"Valan?" Silloin varmaankaan tämän hetken suru ei johtunut yksistään -Hughin ilkeydestä. - -"Greta, jos meidän liittomme jotakin merkitsee, merkitsee se -luottamusta. Luota minuun, rakkaani. Minä olen voimaton. Minun kieleni -on sidottu. Minä en tohdi puhua -- ei, en sullekaan -- tuskin taivaan -Jumalalle." - -Sitä seurasi hetken äänettömyys. - -"Se on kylliksi", sanoi Greta hyvin hellästi, ja kyyneleet juoksivat -nyt hänen poskiansa pitkin. "Minä en enää kysy, minä en tahdo sitä -tietää. Unohda, että minä olen sitä kysynyt. Tule, rakkahin, suutele -minua. Älä enää ajattele sitä. Tule nyt." Ja hän veti hänen päänsä -omaansa kiinni. - -Mutta Paul heittäytyi tuolille. Koko hänen olentonsa oli äärettömän -nöyrä. - -"Tule, rakkahin", pyysi Greta, "ole mies." - -"Saattaa tapahtua vieläkin pahempaa, jos tulen," huokasi Paul. - -"Mitä se haittaa?" sanoi Greta hymyillen. "Minua ei mikään peloita, kun -_sinä_ olet minun rinnallani." - -"Minä en jaksa enempää kestää", valitti Paul. "Eikä sitten voisi tehtyä -korjata." - -"Ei, rakkahin, mikään ei voi olla sellaista." - -"Greta, sinä sanoit, että kuolema sitoo meidät lujemmin yhteen, mutta -tämä riistää meidät eroon." - -"Ei, rakkahin, sitä se ei tee -- _sitä_ se ei voi tehdä." - -"Eikö mikään voi meitä erottaa?" kysyi Paul päätänsä kohottaen. - -"Ei mikään. Vaikka maailma meidät erottaisikin, me sittenkin -kuuluisimme yhteen." - -Taas kuului äänekäs nyyhkytys yläkerrasta. - -Paul nousi seisoalleen, ei enää murtuneena miehenä. Hänen nöyrä -ilmeensä oli pudonnut pois kuin naamio. "Enkö minä sanonut, että se -on valhe?" hän mutisi kiihkeästi. "Greta, minua hävettää", hän sanoi, -"sinun rohkeutesi saattaa minut häpeämään. Katso, miten surkuteltavan -raukan sinä olet ottanut mieheksesi. Sinä olet ollut merkillisen -heikkouden todistajana. Mutta se oli viimeinen kerta. Jumalan kiitos, -minä olen nyt sama mies kuin eilenkin." - -Gretan kyyneleet vierivät yhä, mutta hänen silmänsä olivat hyvin -kirkkaat. "Mitä sinä tahdot minun tekemään?" hän kuiskasi. "Eikö ole -mitään, mitä _minä_ voin tehdä?" - -"On, rakkahin. Oikein sanoit, että toisen ajatukset ovat molempien." - -"Mitä se on?" - -"Kauhea asia." - -"Sillä ei väliä. Minä olen täällä tehdäkseni sen. Mikä se on?" - -"Sinun täytyy erota minusta täksi yöksi -- vain täksi yöksi -- vain -huomisaamuun." - -Gretan kasvoilta paistoi tällä hetkellä kauneuden aurinko täydeltä -terältä. - -"Siinäkö kaikki?" hän kysyi. - -"Rakkaimpani", sanoi Paul sulkien hänet lämpimästi syliinsä ja -suudellen vapisevia huulia. "Minun täytyy viedä sinua pimeitä teitä, -jossa et näe tuumaakaan eteesi." - -"Mutta minä pidän sinun kädestäsi, puolisoni", kuiskasi Greta. - -Puhe oli liian heikkoa tulkitsemaan tämän suuren hetken tunteita. -Taaskin sydäntäsärkevä nyyhkytys häiritsi hiljaisuutta. Silloin Paul -auttoi päällystakin Gretan ylle ja napitti oman ulsterinsa. "Nyt on -vähän yli puolen yön", hän sanoi levollisesti. "Ajuri on ovella. Me -ehdimme viimeiseen Lontoon junaan. Siellä minulla on sinulle pesä, -rakkahimpani." - -Sitten hän astui kapakkahuoneeseen. "Kapakan emäntä", huudahti Paul, -"minä tulen huomenna takaisin hakemaan matkatavaroitamme. Antakaa -niiden olla niin kauan täällä, elleivät ne ole teidän tiellänne. Me -olemme pitäneet teitä myöhään valveilla, vanha rouva. Tässä, ottakaa -tämä -- ja kiitoksia paljon." - -"Kiitos, ja tavarat ovat täällä hyvässä turvassa, herra. Kiitos." - -Paul avasi kadulle-vievän oven ja tervehti iloisesti ajajaa. "Kylmä, -sateinen yö, poikaseni. Te saatte ajaa aika vauhtia." - -"Kyllä, herra. Oli kylmä ja ikävä orottaa, varsinkin kun tiesi, että -pian voi myöhästyä." - -"Hyvä, minä pistäyn vain sisässä ja silloin lähdemme, poika." - -"Hyvä on, herra." - -Kun Paul palasi sisään, hän tapasi Gretan lukemassa papereita. Hän oli -ottanut ne pöydältä. Ne olivat samat jäljennökset syntymätodistuksista, -jotka Hugh Ritson oli jättänyt. Tuskankohtauksensa aikana Paul oli ne -kokonaan unohtanut. Hän koetti ottaa ne lukemattomina takaisin, mutta -se oli liian myöhäistä. - -"Tämä", sanoi Greta pitäen kädessään toista, "ei ole _sinun_ -syntymätodistuksesi. Tämä henkilö, Paul Lowther, on epäilemättä minun -isäni kadonnut poika." - -"Epäilemättä", sanoi Paul painaen päänsä alas. - -"Mutta hän on kolmenkymmenen vanha -- katso. Sinä et ole enempää kuin -kaksikymmentäkahdeksan." - -"Jos sen voisi todistaa, se olisi kylliksi", huokasi Paul. - -"Minä voin sen todistaa ja minä teen sen", vakuutti Greta. - -"Sinä! Miten?" - -"Odota huomiseen, niin saat nähdä", vastasi Greta. - -Paul kiersi toisen kätensä hänen vyötärelleen ja aikoi viedä hänet -vaunuun. - -Greta pysähtyi. "Nyt minä arvaan, mikä se musta valhe oli", hän -kuiskasi. - -"Nyt, ajuri, matkalle ja aika vauhtia." - -"Oliko se Kentish-kaupungin asemalle?" - -"Ei, lähiasemalle, 12,30 junalle." - -Vaunun ovi avattiin ja suljettiin. Silloin kuului katkera itku -yläkerrasta kadulle asti läpi pimeän yön. - -"Tyttöraukka, mikähän häntä vaivaa? Minusta tuntuu tuo ääni tutulta", -sanoi Greta. - -"Emme voi enää viipyä", vastasi Paul. - - - - -IX LUKU. - - -Kellot Lontoossa löivät yksi, kun Paul ja Greta astuivat St. Pancraksen -aseman portaita alas. Yö oli pimeä ja purevan kylmä. Sakea sumu täytti -ilman, ja tavaton hiljaisuus vallitsi kaupungissa. Avoimella torilla -seisoivat yksinänsä nelipyöräiset vaunut. Ajaja oli mennyt sisään, -käärinyt suuren takkinsa ympärilleen ja nukahtanut. Poliisi herätti -hänet ja hän teki tilaa Paulille ja Gretalle. Hän otti loimen hevosen -selästä, kääri sen kokoon ja kohotti lamppujensa sydäntä -- ne paloivat -pienenä ja punaisena ja niistä räiskyi säkeneitä sumuiseen ilmaan. - -"Mihin hotelliin, herra?" - -"Westminsterin luostariin." - -"Luostariin, herra? Sanoitteko luostariin, herra? Pyhän Margaretan -Westminsterin luostariinko, herra?" - -"Katoliseen luostariin." - -Gretan käsi puristi Paulin käsivartta. - -Ajuri nousi paikoillensa mutisten jotakin, jota ei voinut kuulla. Kun -hän ajoi vahtiportista, tuli päivystävä poliisi lamppu kädessä ulos ja -merkitsi muistiin vaunun numeron. - -Joka askelella sumu tuli yhä sakeammaksi ja he kulkivat alavaa katua. -Päästäkseen pois monisokkeloisilta kaduilta, joita myöten valoisampana -yönä matka olisi ollut suorempi, ajuri ohjasi hevosensa Eustonin Tietä -Kuninkaankadulle ja siitä etelää kohti Oxfordin katua. Tämä selvempi ja -valoisampi tie kulki onnettomuudeksi vilkasliikkeisten kaupunginosien -kautta. Monta pysähdystä sattui kelvottoman valon vuoksi. - -Ajuri osti soihdun muutamalta katukauppiaalta ja pisti sen piiskansa -varteen. Kun he tulivat vilkkaimmille paikoille, hän astui alas -kuskipenkiltänsä, otti soihdun toiseen ja ohjakset toiseen käteensä ja -asteli hevosen pään kohdalla. - -Kulku oli nyt vieläkin hitaampaa. Se oli kuin vaivalloinen matka -jossakin rautakaivoksessa. Inhoittavia höyrypilviä kulki heidän -ylitsensä. Taivas riippui matalana heidän päänsä päällä kuin -näkymättömillä pylväillä lepäävä katto. Punaiset valot välähtelivät -kuin lentävät tähdet eloisilla kaduilla. Muutamasta kahvilasta tulvi -kadulle valoa, ja sen edustalle oli kerääntynyt suuri väkijoukko --- ajureita paksuissa takeissansa, naisia repaleissa ja likaisissa -vaatteissa ja poikia, joiden kasvot jo olivat vanhat. Siinä vieressä -oli perunakeittiö, jonka ovesta kohosi sakea vaalea höyry kuin -uhkailevasta tulivuoresta. Katulyhdyt näyttivät muodostavan tasaisen -rivin aivan kuin kynttilät katolisen kirkon alttarilla ja kostea, kylmä -ilma tunkeutui kaiken läpi kuin koetellakseen jokaisen varustuksia. - -303 - -Kaksi surullista olentoa, joiden sydäntä painoi raskas huolten taakka, -istui äänetönnä vaunussa ja heistä tuntui tämä suuri kaupunki -- joka -jo itsessään oli oma maailmansa -- kaivokselta, jonka inhimilliset maan -matoset olivat kaivaneet maan alle, kun taas valo ja vapaus olivat -heidän yläpuolellansa. - -Muutamassa paikassa, jossa käytävästä erosi porras kadunalaiseen -leipomoon, kolme tai neljä tämän kaupungin ryysyläistä oli kääriytynyt -yhteen ja nukkui. Katu oli kaikkea muuta kuin äänetön, vaikka oli -vielä pari tuntia siihen kuin jättiläisliike heräisi. Harvat ajurit -sivuuttaessaan tuntemattominakin toisensa tervehtivät, ja ääni kuului -raa'alta ja käheältä. Kun lukemattomat kellot löivät kaksi, kaikui ääni -kuorona läpi öisen, usvaisen ilman. - -Matka oli pitkä ja ikävä, mutta Paul ja Greta tuskin tajusivat sitä. -Heidän piti pian erota eivätkä he tienneet, he koska tapaisivat -uudestaan. Ehkä pian, ehkä pitkän ajan perästä, ehkä vasta sitten, kun -tätä suurempi pimeys peittäisi heiltä maan. - -Kääntäen Oxfordin kadulle ajuri ohjasi länttä kohden aikoen tulla -Westminsteriin pääportista Hallituskadulta. Tie oli nyt autio ja -äänetön. Mutta vaikka olikin levon aika, oli viheliäisyys kuitenkin -nytkin avannut kaikkinielevän kitansa. Kevyt naurahdus katkaisi -äänettömyyden, ja nuori tyttö, vielä melkein lapsi, Puettuna -tahrattuihin hepeniin, kulki hoiperrellen käytävää, tuli vaunun luo ja -kurkisti sisään akkunasta. - -Muutaman hotellin ovella, josta valonsäteet tunkeutuivat sumuiseen -yöhön, ajuri pysähdytti. "Mukava hotelli, herra. Ajattelin: ettekö -voisi jäädä yöksi sinne, herra?" - -Paul avasi luukun. "Me haluamme Westminsterin; luostariin, ukkoseni." - -Ajuri oli pistänyt soihtunsa paikoilleen lyhdyn jalkaan ja heiluttaen -käsiään hakkasi ruumistaan lämpimikseen. "Kylmää urakkaa, herra. -Ajattelen, että tämä jo olisi minulle kylliksi. Puoli kolme jo ja St. -Margaretaan on vielä penikulma, herra. Kotiin on nyt jo pitkä matka, -herra, ja rouva odottaa minua tähän aikaan ja muutenkin." - -Hotellin yövartija oli avannut vaunun oven, mutta hetkeksikään ei -Paulin päätös horjunut. "Olen pahoillani, poikaseni, mutta meidän -täytyy päästä luostariin, kuten sanoin teille." - -"Eikö se sopisi huomenna, herra? Oikein mukava asunto, herra. Minä voin -suositella sitä", sanoi hän ojentaen peukalollansa olkapäänsä yli. - -"Meidän täytyy päästä luostariin tänä yönä, ukkoseni." - -Ajuri pöyhi hevosensa harjaa tyytymättömästi mutisten. "Ovenvartia, -voitteko pitää yösijan minulle? Tunnin kuluttua olen takaisin", sanoi -Paul. Ovenvartija nyökkäsi myöntävästi, ja vaunut lähtivät vielä kerran -liikkeelle. - -Kun he kulkivat halki Trafalgar-torin, ilma äkkiä kirkastui. Oli -kuin vaaleat höyrypilvet olisivat vyöryneet yli kellertävän sumun -ja nielaisseet sen. Ajuri heitti soihtunsa maahan, kohentausi -istuimellansa ja pani hevosen juoksemaan. Heidän saapuessaan -Parlamentintorille sumu oli kokonaan haihtunut. Westminsterin kello löi -kolme. Pilvet tornin yläpuolella olivat tummanruskeat, ja luostarin -synkän rykelmän saattoi erottaa etäältä. - -Vaunut vierivät lounaispuolitse luostarin puutarhan pysähtyen suuren -rautaisen portin eteen. Lamppu paloi oven yläpuolella valaisten -hämärästi suurta tiilirakennusta niin, että sen muodosta voi saada -melkoisen selvän kuvan. - -"Tässä on pyhän Margaretan luostari, herra. Kahdeksan shillingiä, -herra, jos suvaitsette." - -Paul passitti ajurin tiehensä ja soitti kelloa. Ontto ääni kaikui -korviaviiltävänä yössä. Itäisen taivaan pilvet näyttivät hajoavan, -punertava rusotus ilmaisi päivän koittoa. - -Ovi lensi auki ja myöskin suuri portti avautui hitaasti. Eräs sisar -kädessään avoin lamppu tuli heitä vastaan. - -"Saisinko tavata abbedissaa?" kysyi Paul. - -"Hän on juuri noussut", sanoi sisar, pisti lampun seinäkoukkuun ja -riensi pois. Heidät oli jätetty tyhjään, ikävään, kaikuvaan käytävään. - -Seuraavana hetkenä kulki pitkä, kalottipäisten nunnain rivi ääneti, -mutta kiireellisin askelin ihan heidän ohitsensa. Tänä varhaisena -hetkenä he olivat nousseet aamuhartauteen. Muutamat heistä olivat -kalpeita ja kuihtuneita, ja eräs, joka oli kaikista kalpein ja -surkastunein, asteli painunein päin ja sormet kiihkeästi rukousnauhaa -hypistellen. Paul astui askelen taaksepäin. Nunna kulki varmoin askelin -toisten mukana. Ei ainoatakaan tuntemisen merkkiä, ei pienintäkään -katsetta heille. Vain huulet näyttivät hieman vavahtelevan, -- la -kuitenkin hän oli Paulin äiti. - -Paulin pää painui myöskin alas, ja hänenkin huulensa vapisivat. -Luostarin yliäiti seisoi heidän edessään, ennenkuin Paul oli oikein -päässyt hereille. Hetkeksi hänen äänensä kieltäytyi palvelemasta häntä, -mutta vihdoin hän kuitenkin sai sanotuksi, että suuri onnettomuus on -heitä kohdannut ja pyysi häntä ottamaan hänen vaimonsa joksikin aikaa -turvaan. - -"Armeliaisuus on meidän tunnussanamme", sanoi äiti kuultuaan tämän -pyynnön. "Tulkaa, sisareni, kirkon suojassa on rauha. Teidän -raskautettu sydämenne voi saada levon, kun olette täällä." - -Paul pyysi hetkisen aikaa voidakseen sanoa jäähyväiset, ja hyvä äiti -jätti heidät kahden. - -Silloin kuului sisemmistä huoneista urkujen juhlallinen humina ja -kuoron täyteläinen laulu. Suloiset sävelet tunkeutuivat heidän -raadeltuun sydämeensä ja he itkivät. Päivän hämärä hiipi sisään. Se -himmensi lampun heikon, punervan valon vieläkin vähäisemmäksi. - -"Hyvästi, armahin, hyvästi", kuiskasi Paul ja sulki hänet kiihkeästi -syliinsä. - -"Hyvästi vähäksi aikaa, rakas mieheni", vastasi Greta hymyillen. - -"Kuka olisi voinut ajatella, että tämä onnettomuus odotti sinua suoraan -Jumalan alttarilta?" - -"On tuleva päivä, joka muuttaa vielä kaiken tämän pahan hyväksi." - -"Yhteiselämämme kynnyksellä kiskotaan meidät eroon!" - -"Älä ajattele enää sitä, rakkahin. Meidän elämämme on tämän -onnettomuuden vuoksi muodostuva vielä kirkkaammaksi. Muistatko, mitä -kirkkoherra Christian usein sanoi? Onnellisinta ei ole se elämä, johon -päivä lakkaamatta paistaa, vaan se, jonka yllä kerran ovat riippuneet -synkät pilvet, jotka ovat sittemmin poistuneet." - -Paul pudisti päätänsä. "Minun huuleni ovat suljetut. Sinä et tiedä -kaikkea. Se on hirveä valhe, joka meidät erottaa. Mutta mitä, jos me -emme voisi sitä kumota?" - -Gretan silmistä säteili valoisa toivo. "Se voidaan ja se täytyy voida." - -Paul taivutti päänsä ja kosketti hänen otsaansa huulillansa. -"Menneisyys on kätketty äänettömyyteen, joka ei anna mitään vastausta", -hän huokasi. "Minun äitini yksin voisi sen kumota, mutta hän on kuollut -maailmalle." - -"Ei yksin hän, rakkahin. Minä voin sen valheen paljastaa. Odota, niin -saat nähdä." - -Paul hymyili surullisesti ja pudisti uudestaan päätänsä. "Sinä et tiedä -kaikkea", hän kertasi ja suuteli häntä hellästi. "Mitä, jos kuluu päivä -päivän perästä eikä mikään selvitä tätä salaisuutta?" - -"Älä sitä pelkää. Tässä on johtamassa taivaan sormi", lohdutti Greta. - -"Sano mieluummin: kohtalon raskas käsi. Ja miten vähäisiä me olemmekaan -tämän säälimättömän voiman meitä lähestyessä!" - -"Jumala näkee kaiken", sanoi Greta. "Hän on johtanut minut tänne ja Hän -kyllä johtaa minut täältä pois." - -"Entäs, jos minä toin sinut tänne päiväksi, ja sinä saisitkin jäädä -vuosiksi, koko elämäksesi?" - -"Ajattele silloin, että Jumala itse on ottanut pois sinun vaimosi." - -Paulin kasvot, joilla oli ollut nöyrä ilme, vääntyivät hirveästä -tuskasta. "Oi, se on kauheata! Ja tämän luostarin piti olla sinun -häähuoneesi!" - -"Vaiti, rakkaani! Täällä on rauha. Hyvästi, armahin Paul. Ole rohkea, -rakas mieheni." - -"Rohkea? Kuoleman edessä miehen _tulee_ olla rohkea. Mutta jouduttuaan -tällaiseen onnettomuuteen kuka mies voi olla rohkea?" - -"Jumala ottaa sen pois." - -"Jumala vain suurentaa sitä! Mutta minä pelkään saada totuutta ilmi. -Tulevaisuus ei voi olla minulle kauheampi kuin menneisyys." - -"Älä antaudu epätoivoon, rakkahin Paul. Sinähän tiedät, miten raskaalla -mielellä menee nukkumaan myrsky-yönä, kun puhurit ulvovat ja hakkaavat -puiden oksia toisiansa vasten, mutta miten suloista on seuraavansa -aamuna herätä, kun luonto on tyyntynyt, päivä paistaa ja ilma on -linnunlaulua täynnä. Huomenna valhe on vääräksi näytetty, ja sinä tulet -noutamaan minua pois." - -"Niin", vastasi Paul, "muuten minä vietän elämäni kuin maailman murjoma -hylkiö." - -"Ei, ei, ei! Hyvästi, rakkahin", lohduttajan ääni petti ja hän painoi -päänsä lemmittynsä rinnoille. - -Kuoro sisällä lauloi riemukasta aamuvirttä. Paul nosti pois -rautasalvan, joka sulki oven ja avasi sen. Kadun toisella puolella oli -harmaa seinä suurten lehdettömien puiden takana, välillä ja yläpuolella -lepäsi pyhäinen rauha. Kaukaisena kaikuna kuului tänne viestii -heränneestä ihmisten hälinästä. Nouseva päivä oli punannut itäisen -taivaan, ja luostarin tornit näyttivät synkiltä vasten sarastavaa valoa. - -"Voi olla, ettei tässä vanhassa kaupungissa koskaan aurinko nouse, vaan -että se herättää kulkijan joka päivä vain uuteen onnettomuuteen", sanoi -Paul. "Tämä isku kuitenkin on kaikista raskain. Hyvästi, lemmikkini." - -"Hyvästi, rakas mieheni." - -"Tuo vanha tehdas on nähnyt monen sortuneen elämän jäännösten kulkevan -ohitsensa, mutta mikään hautajaissaatto, joka on hiljalleen matkannut -noiden puiden varjossa, ei ole ollut surullisempi kuin tämä ero. -Hyvästi, rakkahin vaimoni, hyvästi." - -"Hyvästi, Paul." - -Paul löi rintaansa ja läähätti kuuluvasti. "Minun täytyy mennä. Asiaa -ei saa ensin ajatella ja jättää sitten toteuttamatta." - -"Hyvästi, Paul." Greta kätki kasvonsa Paulin povelle peittääksensä ne -hänen silmiltänsä. - -"Sanotaan, että menetetyn rakkaan ystävän muisto on suloinen kuin -taivaan autuus. Toteutukoon se meissä!" - -"Vaiti, Paul. Sinä palaat pian takaisin noutamaan minua täältä pois", -sanoi Greta painautuen lujemmin hänen rintaansa. - -"Ellen, ellen", hänen kuuma hengityksensä poltti Gretan painunutta -päätä -- "ellen tulisi, niin -- koska maailma meille molemmille on -kuollut ilman toistemme rakkautta -- jää tänne -- tähän luostariin -- -ainiaaksi. Hyvästi! Hyvästi!" - -Hän päästi irti Gretan kädet. Hän painoi polttavat huulensa hänen -kylmälle otsallensa. Gretankin oli vallannut pelko, joka mursi -hänen urhean sydämensä. Tuntui kuin hän olisi häipynyt mieheltänsä -sumupilveen. - -"Hyvästi, hyvästi!" - -Hetken hiljaisuus, murtuva katse, tukahduttava Nyyhkytys, viimeinen -kädenpuristus, ja ovi sulkeutui haulin jälkeen. Greta oli yksin -tyhjässä käytävässä. Hänen huulensa olivat kylmät, silmänsä suljetut. -Rusohohtoinen päivä sulki luostarin syliinsä, ja puhdas, soinnukas, -täyteläinen kuoro tervehti sitä viestinä ikuisen kauneuden, rakkauden -ja onnen mailta. - - - - -X LUKU. - - -Hetkisen harmitti Hugh Ritsonia, että Paul oli tällä tavalla kokonaan -tehnyt tyhjäksi hänen suunnitelmansa. "No, ei sillä väliä", hän -sanoi, "kysymys on vain muutamasta päivästä eikä muusta. Minun täytyy -kuitenkin saada tahtoni toteutetuksi." - -Drayton ei koettanutkaan salata mielihyväänsä, kun ovi sulkeutui ja -vaunut vierivät pois. "Minä en ole pahoillani, että se lurjus on -tiessään ja täällä on selvät reitit." - -"Kun ne nyt menivät, on teillä vain vaarallisempi tehtävä, ystäväni", -sanoi Hugh Ritson järkähtämättömän levollisesti. - -Drayton katsahti häneen puoliksi peläten, puoliksi epäillen. "Te -ette kai ole antanut poikaa kuitenkaan, ilmi? Ette kai liene sanonut -hänelle, että minä olen täällä?" - -"Älkää olko hullu! Menkää toimittamaan minulle; vuode, minun täytyy -jäädä tänne yöksi. Teidän tulee olla varuillanne, jos aiotte menetellä -viisaasti. Poliisi tulee aamulla tänne, siitä panen pääni pantiksi." - -"Tänne? Aamulla? Ei!" - -"Kun he kysyivät hänen osoitettansa, hän ilmoitti tämän talon. Ne eivät -unohda. Sellaiset miehet eivät milloinkaan unohda." - -"Sen takaan, etteivät sitä tee." - -"Heillä on mielessä muitakin asioita kuin osoitteita. Ajatelkaa, jos -niillä olisi jokin järkevä syy muistella myöskin tämän teidän talonne -isäntää." - -"Mitä turhia! Ette kai tahtone asettaa minua talon vanhan vaimon -asemaan?" - -"Siitä ei pelkoa. Itse tiedätte parhaiten. Pitäkää huoli itsestänne, -herra Drayton." - -Drayton napitti takkinsa niin hyvin kuin revenneeltä liepeeltä saattoi. -"Sitä minä juuri aion. Minua ei niin helposti kaapata. Aika on kallista -ja sitä on käytettävä hyväkseen." - -"Mihin te aiotte?" - -"Sama se sille, sanon minä." - -"Jättäkää, tämä talo ja kahdessakymmenessä neljässä tunnissa olette -kiinni." - -"Jos jään tänne, olen pinteessä kahdessatoista. Kun minä käytän joka -hetken viisaasti, minä en ole täällä saatavilla." - -Draytonin käsi oli oven rivassa. Hugh Ritson heitti sen pois. -"Sellainen idiootti kuin te joutaa kyllä joutuakin kiikkiin. Sellaiset -miehet _pitäisi_ toimittaa pois tieltä." - -Drayton kohotti nyrkkinsä. "Saatana, mutta minä toimitan _teidät_, jos --- jos --" - -Hugh Ritson ei hievahtanut paikaltaan. "Mitä, jos minä neuvoisin, miten -voitte välttää joutumasta vastuuseen tämän yön työstä?" - -Draytonin käsi vaipui alas. "Minulla ei ole mitään sitä vastaan", hän -murisi. "Miten?" - -"Panemalla toisen miehen teidän sijallenne." - -Draytonin silmät revähtivät ihastuksesta selälleen. - -"Mihinkäs minä joudun?" hän kysyi. - -"Te", sanoi Hugh Ritson ja tuskin huomattava hymy karehti hänen -huulillansa, "te asetutte _hänen_ saappaihinsa." - -Suonenvedontapainen hymy väänsi Draytonin kasvoja. Hän näpelöitsi -revittyä takkia levottomin sormin. Hänen silmänsä kääntyivät oveen. -Seurasi hetken äänettömyys. - -"Hänkö?" hän kysyi kulmiansa kohottaen. - -Hugh Ritson nyökkäsi keveästi. Drayton seisoi suu auki. - -Vanha rouva Drayton lönkytti ympäri kapakkahuonetta valmistautuen -menemään levolle. - -"Minä sanon teille hyvää yötä, herra. Paul, johda sinä herra -huoneeseensa." - -"Hyvää yötä, rouva Drayton." - -Kapakan emäntä lynkytti tiehensä. Mutta portaan puolivälistä hänen -ruikuttava äänensä kuului uudestaan. "Se nuori onneton raukka -- minä -sanon teille, että hän itkee silmät päästänsä." - -"Mitä te tarkoitatte?" kysyi Drayton. - -"Tuoda hänet tänne." - -"Kuinka se käy? Hän on mennyt Lontooseen, vai mitä? Se on liian suuri -heinäpieles, että siitä voisi löytää neulan, vai mitä arvelette?" - -"Lontoo ei ole heinäpieles, herra Drayton, vaan mehiläispesä, jonka -jokaisessa kennossa on asukas. Kun he menevät ulos St. Pancraksen -asemalta, heidän täytyy vuokrata ajuri tai olla se tekemättä. Jos he -ottavat sen, merkitään vahtituvalla numero muistiin. Sillä numerolla -voidaan ajuri löytää. Hän tietää, mihin hän heidät kyyditsi. Jos minun -veljeni jätti vaimonsa toiseen paikkaan ja meni itse toiseen, tietää -ajuri senkin. Jos he eivät ota ajuria, ja kun yö on myöhäinen, heidän -täytyy jäädä asumaan likelle asemaa. Näin on siis tässä mehiläispesässä -heidän erikoinen kennonsa tarkalleen tiedossamme. Se tällä hetkellä -riittääkin. Ketä nukkuu tässä talossa -- lukuunottamatta tyttöä ja -teitä itseänne?" - -"Ei ketään muita kuin juoksupoika." - -"Missä hän nyt on -- vuoteessa?" - -"Neljä tuntia sitten." - -"Missä hän nukkuu?" - -"Ylhäällä ullakolla." - -"Älkää antako tämän pojan nähdä teitä. Millä puolella taloa teidän -ullakkokoppinne on?" - -"Ihan tässä päässä." - -"Onko ullakolla koppia myöskin toisessa päässä?" - -"On, hirvittävän kehno." - -"Se ei haittaa. Ottakaa patjanne ja maatkaa siellä koko huominen päivä -näyttäytymättä. Syökää, mutta väkijuomia ei, muistakaa se. Minä tulen -teidän luoksenne, kun kaikki on selvänä. Ja nyt näyttäkää minulle -huoneenne." - -Valmistettuaan hieman yötä varten nämä kaksi miestä menivät yläkertaan -kädessään ainoa valo, mikä vielä paloi. - -"Antakaa minulle kynttilä. Teidän on parasta mennä ullakollenne -pimeässä. Tässä, pankaa tämä avain tytön oveen ja vääntäkää lukko auki. -Hän on kyllin ääneti nyt. Vait! -- Ei, se oli vain tuuli. Hyvää yötä ja -muistakaa, mitä minä olen sanonut: älkää antako sen pojan nähdä teitä, -ja -- kuulkaa -- ei tippaakaan likööriä!" - - - - -XI LUKU. - - -Päivä ei vielä sarastanut ja kaikki talossa oli vaipunut hiljaisuuteen, -kun Mercy Fisher äänettömästi avasi huoneensa oven ja hiipi salaa -alakertaan. Siellä oli hyvin pimeä eikä hänellä ollut kynttilää. -Ilman täytti voimakas väljähtyneen tupakan tuoksu. Toisessa kädessään -hän kantoi pientä nyyttiä ja toisella seinää hapuillen tunnusteli -tietä, kunnes saapui ulko-ovelle. Raskas säppi piti sitä kiinni, ja -vapisevin sormin hän päästi sen aspista irti. Kun hän sai tiukan säpin -työntäistyksi; auki, luiskahti se hänen kädestään ja pudota rojahti -ovilautaan. Tytön sydän syöksähti kurkkuun. Hän oli ensin kauhusta -kokoon luhistua, mutta sitten hän avasi oven ja lensi pimeään yöhön -jättäen oven jälkeensä sepposen selälleen. - -Myöhempinä elonsa päivinä hän ei voinut selittää, mikä häntä sinä -hetkenä johti. Hänellä ei ollut mitään määrää eikä tarkoitusta. Tuli -vain päästä särkynyttä sydäntänsä pakoon. Tuli vain saada nukahtaa -nurmen alle ja voida vapautua tästä hirveästä sydämen kivusta. -Sokeassa tuskassansa hän oli matkalla elämän merkilliseen kurimoon --- Lontooseen. Hän riensi tietä kertaakaan katsomatta taaksensa. -Lehdettömät puut huokailivat yötuulessa, niiden suuret haarat uhkaavina -huojuivat hänen päänsä päällä. Pensaat muodostivat kummallisia varjoja -hänen edessään ja sivuillansa. Hänen jäsenensä vapisivat ja hampaansa -kalisivat, mutta hän riensi yhä. Päätä alkoi pakottaa. Hän tunsi -tukehtuvansa. Maailma oli hänelle niin raaka. Jospa hän voisi paeta -sitä ja unohtaa -- voisi unohtaa! - -Päivä alkoi sarastaa. Taivaan synkkään sineen hänen vasemmalla -puolellansa ilmestyi vaaleita juovia. Kaikki hänen edessään näytti -pohjattoman harmaalta. Kostea, pureva tuuli löi vasten kasvoja. Soinen -lakeus hänen sivullansa uinui usvien peitossa. Ei kuulunut pienintäkään -ääntä paitsi hänen askeltensa narske jäisellä tiellä. Ei ainoatakaan -lintua tyhjässä ilmassa. Ei pilvenhattaraa kirkkaalla taivaalla. Kaikki -oli niin masentavaa -- ei ollut yö eikä päivä. - -Tämän autiuden keskellä, josta kaikki elämä näytti kokonaan kuolleen, -riensi murtunut tyttörukka nyytti kädessä, saali hartioilla ja punaiset -silmät tähdättyinä suoraan eteenpäin. - -Tuuli huokaili ja valitti kuin joku rauhaton henki. Silloin tällöin -joku viime vuoden kuollut lehti irtautui rapisten ja keinui tuulen -mukana joskus hipaisten häntä ohikulkiessaan. Raastettu, kuten sydän -hänen rinnassaan, oli luonto hänen ympärillään. - -Vähitellen harmaa taivas vaaleni. Itäinen taivas punertui ja raikas -tuuli näytti puhdistavan ilman sumuista. Silloin hän alkoi juosta. -Hänen takanansa olivat kaikki hänen kauniit unelmansa ja ne olivat nyt -kuolleet. Takana oli rakkaus, joka oli sulostuttanut hänen elämäänsä ja -sekin oli kuollut. Ihanasta unesta hän oli herännyt ja tunsi sydämensä -tyhjäksi ja jäätyneeksi. - -Juostessaan harmaata tietä, taivaan kuvun tyhjänä kaareutuessa hänen -päänsä päällä ja tuulen levottomasti tohistessa, hylätty tyttö -nyyhkytti kyynelettömässä tuskassansa kuin pieni lapsi äitiänsä, joka -on haudattu nurmen alle -- kunnes hän lopulta väsyneenä ja sairaana -vaipuu unen helmoihin unohtaen kärsimänsä vahingon. - -Hän saapui muutaman tehdaspiipun juurelle. Siitä tuprusi sankka savu, -joka häipyi savunnäköiseen ilmapiiriin. Hän aikoi pysähtyä sen suojaan -lepäämään, mutta kuuli askeleita sen takaa ja lensi säikähtäneenä -pakoon kuin pahanteosta tavattuna. - -Pois, pois, vaikk'ei hän tiennyt, minne. Eteenpäin, eteenpäin, -tietämättä miksi. - -Päivä oli nyt voittanut yön. Kuta kirkkaampia oli aamu, sitä synkeämpi -oli hänen sydämensä. Tukka oli päässyt puoliksi hajalle ja sumu oli -tarttunut siihen, jäädyttäen sen paksuiksi suortuviksi, mutta siitä hän -ei välittänyt, vaan astui edelleen nousevan auringon luodessa kultaisia -säteitänsä maailmaan. - -Oi, kun saisi haudata itsensä iäksi, iäksi -- mutta ei vielä kuolisi, -ei, ei, ei kuolisi! - -Muutamassa teitten risteyksessä oli osoitepylväs, josta hän luki: -"Kilburniin". Sen vierellä kasvoi metsää, ja auringon säteet leikkivät -pensaissa punaten kuolleita lehtiä, jotka vielä riippuivat tammen -oksissa. Hänen oli nyt lämmin, mutta voi, kuinka väsytti! Hän pistäysi -piiloon rautatammipensaan suojaan, joka kasvoi aivan tien reunalla ja -lyyhistyi maahan varisseille lehdille. Hän uinahti uneen, mutta heräsi -säikähtäen. Kaikki oli aivan hiljaa. Väsymys voitti kuitenkin pelon ja -pohjattoman tuskan ja hän nukkui. - -Uni, joka tekee kuninkaita ja kuningattaria meistä kaikista -- -suloinen uni teki tästäkin hylätystä tytöstä kuningattaren, rakkauden -kuningattaren, ja hän uneksi kodistaan, joka oli kaukana vuoristossa. - -Mercy nukkui yhä, kun kuorma-ajurin vaunut kulkivat jyristen tietä ohi. -Ajaja, kirkassilmäinen mies, aamun raikkaus kasvoillaan, istui edessä -ja vihelteli. Hänen hevosensa pysähtyi ja se herätti hänen huomiotansa. -Tämä tapahtui juuri rautatammipensaan luona, ja hän huomasi Mercyn sen -takana. - -Tytön kasvot olivat kuluneet ja kalpeat, päähine valunut taakse. Hänen -päänsä nojasi puun runkoon, toinen käsi lepäsi rinnalla ja toinen oli -hervahtanut sivulle kuolleille lehdille, johon oli pudonnut hänen -hervottomista sormistaan hänen punaiseen nenäliinaan kääritty nyyttinsä --- ja koko kuvaa valaisi säteilevä aamuaurinko. - -Ajaja hyppäsi maahan. Samana hetkenä Mercy heräsi pelästynein ilmein. -Hän nousi seisoalleen ja tahtoi juosta tiehensä. - -"Nuorena joutunut maailmaa kiertämään, vai mitä, neiti?" sanoi ajaja. -Hänen äänensä oli ystävällisempi kuin hänen sanansa. - -"Antakaa minun mennä, pyydän", sanoi Mercy ja koetti päästä ohi. - -"Tietysti, tietysti, jos tahrotte." - -Mercy kiitti häntä silmät maahan luotuina. Hän oli jo tiellä. - -"Koska olette samalle päin matkalla kuin minäkin, minulla ei ole mitään -sitä vastaan, että nousette rattaille." - -"Ei, kiitos. Minulla ei ole -- minulla ei ole rahaa. Minun täytyy -kävellä." - -"Orottakaa, kunnes tulen karhuamaan, eikös niin, neiti? Tulkaa, -kiivetkää ylös vain." - -"Annattekos minun mennä alas, koska haluan?" - -"Tietysti saatte. Miks'en. Ylös nyt vain. Siinä on mukava paikka istua -säkillä, se on ihan kuin sitä varten. Niissä on kaikissa omenia. Onko -hyvä? Jahah. Lähretään siis." - -Kärrit olivat puolillaan säkkejä, ja Mercy hiipi perimmäiseen nurkkaan. - -"Minä en oo mikään omenatarhuri. Minä oon vain välittäjä, niin, se min' -oon. Minä kierrän maaseurull' ostamass' omenia ja sitten minä tuon -ne Covent-puistoon myötäviks'. Sinne minä oon nytkin matkalla, kuten -näkyy, ja täytyy olla siellä, ennenkuin liike-elämä alkaa." - -Mercy kuunteli, mutta ei puhunut mitään. - -"Te tunnette Covent-puiston -- ei kaukana Leicesteristä ja -Heinätorista?" - -Mercy pudisti päätänsä. - -"Mitä? Ettekö koskaan ole ollut siellä -- ei lähelläkään?" - -Mercy pudisti uudestaan päätänsä ja painoi katseensa alas. - -Ajaja vilkaisi häneen salaa. "Hänelle on tainnut käyrä huonnosti", hän -ajatteli ja oli hetkisen hiljaa. Sitten hän katsoi häneen toisen kerran -kulmiensa alta. - -"Minä näen, että neitill' on kipeät silmät." - -"Ne ovat kipeät ja joskus on vaikea nähdä", vastasi Mercy. - -"Te näytätte samanlaiselt' kuin eräs minun ystäväni -- silmänne ovat -samanlaiset, tarkoitan -- hänenkin olivat punaiset ja turvonneet -ja niin pois. Se oli Tom Crow, minun liiketoverini, oikeastaan. -Tom vilustui yhtenä yönä, kun me olimme omenoita keräämässä Roger -Tichbornen tilalla. Kylmä iski suoraan Tomin silmiin, ja on ihme, jos -hän ei ol' sokea kuin pukki." - -Mercyn huulet vapisivat. Ajaja lopetti lavertelunsa ajatellen, että oli -mennyt liian pitkälle ja sitten hieman epäjohdonmukaisesti koettaen -erehdystään korjata alkoi kurittaa hevostansa. - -"Hei, sinä vanha, tyhmä kuhnus, sinä matava täi!" - -Hevonen lähti juosta lönkyttämään. He kulkivat pienen kylän kautta, ja -Mercy luki nimen "Synnytyslaitos" muutaman talon nurkasta. - -"Oletteko te matkalla Lontooseen?" kysyi Mercy nöyrästi. "Onko Coventin -puisto -- Lontoossa?" - -"Häh?" Ajaja leväytti hämmästyksestä silmänsä selko selälleen. - -Mercy vapisi ja painoi päänsä alas. He koluuttivat jonkun aikaa aivan -äänettöminä ja sitten ajaja, joka oli luonut salaisia silmäyksiä -Mercyyn, kiinnitti ohjaksia ja sanoi: "Minä puhuin järettömiä -sanoessani, että Tom Crow oli sokea kuin pukki. Eihän pukki ole sokea, -ja vain katupojat käyttävät sellaista kieltä. Mutta sitäpä minä oon -oppinutkin torilla myöskennellessäni. Sitäpaitsi Tom riiteli rouvansa -kanssa ja ehkä se oli hänen silmilleen pahempi kuin kylmä." - -("Juokse sinä vanha kaakki sinä vanha linkku!") - -"Kattokaas, Tomin eukko karkasi ja jätti hänet. Hän oli yhtä nuori kuin -tekin ja saattoipa olla yhtä sievä katsellakin, mutta pahanilkinen kuin -hurja. Ja se mursi Tomin syrämen, kuten sanotaan. Niinpä Tom jätti -kaupanteon. Hän jätti omenanostolla-kulun, sillä se vaatii miestä. -Nyt hän on laittanut potakkakeittiön ja kun hän on niin sokea kuin -on, hänen poikansa pitää siitä huolta. Siihen kaikkeen on vaimo yksin -syyllinen. 'Jim Groundsell' -- hän sanoo minulle -- se on minun nimeni --- 'Jim', hän sanoo, 'älä siro syräntäs' kehenkään, niin säilytät -silmäs ja pysyt kauppiaana'." - -("No, sinä vanha kuhnus! Juokse äläkä muuta!") - -"Mutta minä menin ja tein kuten hänkin. Ja nyt minun vaimoni on -raajarikko eikä ole päässyt vuoteesta -- jouluna tulee kaksitoista -kuukautta -- ja hänellä on ikävä maata aivan yksin ja siinä hän oppii -kiukuttelemaan ja --" - -("Juokse sinä vanha luukasa!") - -Seurasi pitkä äänettömyys. Vihreät pellot jäivät heidän taaksensa ja he -joutuivat pitemmille kaduille, kuin Mercy oli koskaan nähnyt. Vaikka -aurinko paistoi täydellä terällä, lyhdyt paloivat vielä käytävien; -vierillä. He sivuuttivat muutaman kirkon, ja Mercy näki tornikellosta, -että se oli kohta kahdeksan. He ajoivat kiireesti Camden kaupungin läpi -pyhän Gileksen kautta Long Acren kadulle. - -Kadut olivat ahdinkoon asti täynnä. Ihmisvirta kulki edestakaisin. -Ajurien rattaat ja raitiovaunut jyrisivät edestakaisin. Kuta pitemmälle -he ehtivät, sitä tiheämmäksi väkijoukko kävi ja sitä suuremmaksi melu. -Mercy istui nurkassaan melkein sekaisin. Outo kaupunki peloitti häntä. -Hetkeksi se karkoitti surun hänen mielestänsä. - -Kun he saapuivat Coventin puistoon, hyppäsi Jim, ajaja, reippaasti -alas, tervehti muutamia ahavoituneita, miehiä, joilla oli samanlaiset -vaunut kuin hänelläkin ja huudahteli toisille hauskoja sukkeluuksia. -Hämmästyneestä tytöstä tämä oli kuin hän olisi joutunut Baabeliin -- -nauru, kiroukset, huudot, koirien haukunta, kinastelut, kaikki ihan -pyörrytti häntä. - -Hänen päätänsä kivisti. Hän oli laskeutunut alas tietämättä, mitä nyt -tehdä. Mihin hänen oli mentävä? Tässä Lontoon kuohuvassa hälyssä, joka -hänet teki yksinäisemmäksi ja herätti suurempaa kauhua kuin synkinkään -erämaa, hän kyseli lakkaamatta, mitä hän on ja mihin hän joutuu. - -Hän seisoi hetken käytävällä punainen nyytti kädessänsä, ympärillään -tämä kauhistava ja kuohuva elämän pauhu. Kyyneleet nousivat hänen -silmiinsä, ja ihmisten katseet, äänet ja melu häipyivät kuin kaukaiseen -etäisyyteen. - -Seuraavana hetkenä hän tunsi, että hänet nostettiin takaisin vaunuun, -mutta sitten hän ei tajunnut muuta. - - - - -XII LUKU. - - -Kaksi päivää myöhemmin Hugh Ritson astui pyhän Margaretan luostarin -kirkkoon. Oli iltapalvelus ja väkeä oli keskilaiva tungokseen täynnä -kuorista portaille asti. Sivukuorit, joissa ei ollut istuimia, olivat -vain puolillaan ja käytävät olivat tyhjät, sillä ainoastaan siellä -täällä joku yksinäinen mies nojasi suuriin pylväihin, jotka muodostivat -synkän pylväskäytävän. - -Jumalanpalvelus oli jo alkanut. Hugh Ritson kulki äänettömin askelin -kuoriin päin, kunnes hän tuli lähemmä keskiosaa, jossa ihmiset olivat -ahtautuneet toisiinsa kiinni. Siellä hän pysähtyi muutaman pylvään -vierelle ja katseli tarkasti niitä, jotka olivat kuorissa. - -Hän saattoi hyvin kuulla saarnaajan äänen, mutta hän tuskin kuunteli -sanoja. Hänen silmänsä kiersivät ympäri kirkkoa, kunnes ne pysähtyivät -muutamaan kuorin eteläisen reunan paikkaan, johon joukko nunnia -alaspainunein katsein oli asettunut. Yksi niistä oli peittänyt kasvonsa -hunnullansa, rukousnauha oli hänen rinnallansa ja hän nypelöitsi sitä -hermostunein sormin. Hänen vieressään olivat toiset kasvot, jotka -kiinnittivät Hugh Ritsonin huomiota. Ne olivat Gretaa omaa kauneuttaan -säteilevät kasvot. Niiden ilme oli hellä ja vakava, ja tunteitten lämpö -oli kohottanut silmiin kostean kiillon. - -Hughin silmät eivät siirtyneet hetkistä kauemmaksi näistä kahdesta. -Velttona hän kuunteli niitä sanoja, joita näille ihmisille lausuttiin -ja jotka tekivät heidät mykiksi. Saarnaaja oli hoikka, nuori mies, -laihtunut ja kalpea, mutta silmät olivat säteilevät ja ääni soinnukas -ja hyväilevä. Mutta itse saarna oli kiihkeän intohimoinen ja -suvaitsematon, sisältäen enemmän lakia kuin evankeliumia, kuten aina -munkki Jeromen hehkuvat saarnat. - -"Moni luulee tiensä oikeaksi, mutta se johtaa kuolemaan." Tämä teksti -kerrattiin ainakin kaksikymmentä kertaa. Ihmiset puhuvat omantunnon -oikeudesta, aivan kuin omatunto olisi Jumalan laki. He lörpöttelevät -suvaitsevaisuudesta, aivan kuin harhaoppia tulisi suvaita, jos joku on -siihen langennut. Omatunto! Se on olosuhteitten orja. Suvaitsevaisuus! -Se on helvetin portin tunnussana. - -Hugh Ritson kuunteli välinpitämättömänä tuijotellen vuoroin nunnaan, -jonka pää oli painunut vuoroin hänen rinnallaan olevaan kukoistavaan -olentoon, jonka pää oli pystyssä. Vihdoin yksi sana sai koko hänen -sielunsa väräjämään. Miehet, naiset, koko mykkä ihmisjoukko, pylväät, -kuorit, akkunat pyhäinkuvineen, alttarilla palavat kynttilät, ihana -alttaritaulu, kalpeat kasvot palavine silmineen saarnastuolissa -- -kaikki hävisi häneltä sinä hetkenä. - -"Ihmiset luulevat", jatkoi puhuja, "että mikä on oikein ajatusten -valtakunnassa, ei voi olla väärin elämän maailmassa. Tehdään -liittoja perkeleen kanssa ja alistetaan ne oman orjuutetun mielen -hyväksyttäviksi. Ei ole niin pimeää tietä, jota ei kuljeta, jos se -vain näyttää valon tieltä, ei niin väärää suuntaa, kunhan se tuntuu -oikealta. Varokoon kukin sitä valhetta, jonka on lausunut omalle -sydämelleen. Se johtaa kuolemaan." - -Silmät jäykkinä tuijotellen ja verettömin kasvoin Hugh Ritson astui -askelen taaksepäin ja nojasi vapisevalla kädellään pylvääseen, jota -vasten äsken oli välinpitämättömänä seissyt. Hänen askelensa ääni oli -vihlovana kaikunut yli äänettömän kirkon, ja moni kaula kurkottui häntä -kohden. Hänen mielenliikutuksensa oli sinä hetkenä hävinnyt. Kevyt hymy -hänen kovilla huulillansa ilmaisi, että enkelin ääni hänen sielussansa -taaskin oli voitettu. - -Saarna loppui ankaraan selitykseen, miten horjumaton on Jumalan laki -ja miten sen rikkojat joutuvat ikuiseen kadotukseen. Sanat olivat -voimakkaat ja järkyttävät, mutta mies, joka hetkisen näytti enimmän -järkytetyltä, olikin entistä paatuneempi. "Tähdet", jatkoi puhuja, -"jotka tuikkivat ylhäällä, ovat nähneet kaiken syntyvän ja katoavan. -Ennenkuin ihminen luotiin, olivat ne. Vanha joki, joka kulkee tämän -vanhan kaupungin läpi tänä iltana, on virrannut siitä vuosisatoja, -ja sukupolvet sukupolvien perästä iloiten ja surren ovat vaipuneet -hautaan, mutta vielä huuhtelee sama vesi sen rantoja. Kuitenkin tähdet, -jotka itse mittaavat aikaa, meri, johon virrat katoavat, kaikki -häviävät, mutta sittenkin ihminen elää, vaikka ajallisuus lakkaa. -Vaikka hän joutuu kadotukseen, hän kuitenkin elää ja kärsii. Hän on -ikuinen kuin taivaat ja taivasten taivaat eikä hänen kärsimyksellänsä -pidä loppua oleman." - -Saarnaaja lopetti, ja touhu ja tohina, joka penkeillä syntyi, ilmaisi, -että äärimmilleen kiihtynyt jännitys oli lauennut. Kasvot, jotka olivat -vääntyneet pelosta ja tuskasta tai joilla ilmeni kiduttava omantunnon -tuska, tai jotka olivat hehkuneet innostuksen tulta, saivat jälleen -luonnollisen ilmeensä. - -Iltahymnin lauloi koko kirkkokansa seisoaltaan. Se kohosi voimakkaana -siniseen kupuun, johon alhaallariippuvat lamput loivat merkillisiä -varjoja peittäen pyhimyskuvat salaperäiseen hämyyn. Oli kuitenkin yksi -ääni, joka ei liittynyt kiitoslauluun, ja Hugh Ritsonin suljetut huulet -kuvasivat vain vertauskuvallisesti suljettua sydäntä. - -Hän kyseli itseltänsä, olisiko totta, että vielä sittenkin, kun -tähdet ovat palaneet loppuun, ihminen vieläkin kärsisi. Turhaa! Mitä -on ihminen? Tämä ihmispaljous, jonka voimakas ääni kohisi kuin meren -aallot, mitä se oli? Tässä vanhassa kirkossa, jossa he lauloivat, oli -laulanut ihmisiä ennen heitä ja missä he olivat nyt? Kuka voi sanoa, -etteivät ne olleet joutuneet kadotukseen? He olivat eläneet, uskoneet, -kuolleet ja poistuneet -- menneet pois synteineen ja suruineen, -menneet tahtoineen ja taipumuksineen, poistuneet kaikkien katseilta -ja muistosta, eikä tullut vähintäkään viestiä heistä ilmoittamaan, -mikä kuoleman jälkeen odotti, tai liittymään tähän riemulauluun, -jossa väreilee niin harras toivo. Toivo! Se on unta. Se uni hallitsee -ihmisten haluja ja tunteita, täyttää kirkot ja kappelit ja saa heidät -uneksimaan yhä uudelleen. Mutta se on unta, josta ei ole heräämistä ja -josta ei milloinkaan saa tietää, ettei se ollut totta. - -Saarnaaja ja kuorot jättivät kirkon. Silloin seurakuntakin hajosi. -Hugh Ritson jäi jäljelle seisten entisellä paikallansa pylvästä -vasten. Nunnat eteläisellä puolella nousivat viimeiseksi ja katosivat -muutamasta etelänpuoleisesta sivuovesta. Hugh katseli heidän -poistumistaan siirtyen hänkin sinne päin. Greta kulki muutamia -askeleita jäljempänä. Kun väki poistui ja hän nousi paikaltansa, -lankesivat hänen silmänsä Hughiin. Silloin hän painoi päänsä alas ja -riensi kiireisin askelin sivukuoriin. Hugh katsoi, kunnes hän astui -ovesta. Kirkko oli nyt ihan tyhjä ja siellä saattoi vapaasti liikkua. -Hän seurasi jäljessä ja pistäysi ovesta sakastiin. - -Hänen edessään oli toinen ovi. Se johti luostariin. Nunnajonon loppupää -hävisi juuri siitä. Greta seisoi sakastissa nöyränä ja hartain -ilmein toinen käsi rinnalla ja toinen kiinni ristiinnaulitussa, -joka seisoi seinän vierellä. Kun hän näki, että Hugh oli seurannut -häntä, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli juosta tiehensä ja toinen -langeta polvilleen hänen eteensä. Hän ei tehnyt kumpaakaan. Voittaen -heikkoutensa, mutta vieläkin vapisten päästä varpaihin hän kääntyi -Hughiin uhkaavin ilmein. "Mitä varten sinä tulet tänne? Minä en halua -puhua sinun kanssasi. Anna minun mennä", hän sanoi. - -Hugh Ritson ei pienimmälläkään merkillä näyttänyt haluavan pidättää -häntä. Hän seisoi hänen edessään katse maahan luotuna ja tunsi -seistessään jalkansa epävarmaksi. "Minä tulen sanomaan sinulle -hyvästi", hän vastasi tyynesti. "Minä tulen sanomaan, ettemme enää -koskaan tapaa toisiamme." - -"Kunpa olisimme eronneet ennen, kuin tapasimme toisemme viime -kerralla!" sanoi Greta kuohahtaen. - -"Kunpa emme olisi koskaan toisiamme tavanneet!" sanoi Hugh matalalla -äänellä. - -"Sinä valehtelit ja sen kautta erotit minut miehestäni", jatkoi Greta. - -"Niin tein -- Jumala minulle anteeksi suokoon." - -"Ja sinä tiesit, että se oli valhe", lisäsi Greta. - -"Minä tiesin, että se oli valhe." - -"Missä on sitten sinun häpysi, kun sinä vielä voit katsoa minua -silmiin? Vai eikö sinulla ole häpyä?" kuohahti Greta. - -"Eikö sinulla ole sääliä?" kysyi Hugh. - -"Oletko sinä säälinyt minua? Etkö sinä jo ole tehnyt kylliksi vääryyttä -minulle?" - -"Jumala tietää, että se on totta. Ja Hän tietää että minä olen onneton -ihminen. Sääli minua ja anna minulle anteeksi ja sano minulle hyvästi." - -Jokin hänen katuvassa äänessään liikutti Gretaa. Hän oli vaiti. - -"Pappi oli väärässä", jatkoi Hugh. "Ei ole mitään perkelettä. Meitä -ohjaavat vain omat himomme. Näiden himojen ylin mestari on rakkaus. -Se on koko maailman hallitsija, joka vangitsee ihmiset ja saa heidät -tekemään kuinka suuria rikoksia tahansa." - -"Sinun rikoksesi oli, että minä jouduin tänne", pisti Greta. - -"Suokoon Jumala, että minä voisin saada sinut ainaiseksi jäämään -tänne", sanoi Hugh. - -"Sitä rukousta Hän ei kuule. Minä jätän tämän: talon tänä iltana. Tänne -on tulossa eräs, joka voi näyttää sinun riettaan valheesi vääräksi." - -"Onko se kirkkoherra Christian?" kysyi Hugh. Greta ei vastannut, ja -Hugh jatkoi: "Hänen matkansa on turha. Yksi ainoa minun äitini sana -olisi selittänyt kaiken. Hän on tässä talossa." - -"On, taivas sinulle anteeksi suokoon, että hän on täällä", vastasi -Greta. - -"Sinä olet väärässä. Sinä et tiedä kaikkea. Missä on sinun miehesi?" - -Greta pudisti päätänsä. "Minä en ole tavannut häntä enkä kuullut -hänestä mitään sen jälkeen, kun me erosimme tämän luostarin -esihuoneessa", hän huokasi. - -"Ja kun sinä jätät tämän talon tänä iltana, jätätkö sinä hänet iäksi?" -kysyi Hugh. - -"Taivas sen estäköön!" sanoi Greta kiihkeästi. Hugh Ritsonin verettömät -kasvot olivat kauheat katsella. "Greta", hän sanoi tuskaisella äänellä, -"heitä hänet, mielestäsi. Pidä tätä väärää liittoa iäksi purettuna, ja -tämä kurjuus loppuu. Piti olla sinä ja minä -- minä ja sinä. Mutta se -on ohi nyt. Minä en tahdo tulla teidän väliinne. Hyödytöntä on sitä -ajatella. Minä en tarjoa sinulle rakkauttani, sillä sinä surmasit sen -jo kauan sitten. Mutta minä en voi nähdä sinua veljeni vaimona. Se -tuottaisi minulle liian suurta kärsimystä. Minä en jaksa sitä kestää. -Sääli minua. Jos minä en voi toivoa sinun rakkauttasi, eikö minulla ole -oikeutta saada osakseni edes sinun sääliäsi? Mitä minä olen kärsinyt -sinun rakkautesi vuoksi? Saanut ikuisen tuskan sydämeeni. Mitä minä -olen uhrannut sille? Nimeni -- paikkani -- perintöni." - -Greta kohotti häneen kysyvän katseensa. - -"Mitä! Eikö hän vieläkään ole kertonut sinulle kaikkea?" jatkoi Hugh. -"No, sillä ei väliä. Mitä hän on tehnyt ansaitaksensa sinun rakkautesi? -Mitä hän on kärsinyt? Mitä hän on uhrannut?" - -"Jos tuo on rakkautta, on se itsekästä rakkautta", päätti Greta -murtuneella äänellä. - -"Itsekästä? olkoon niin. Kaikki rakkaus on itsekästä." - -"Jätä minut, jätä minut." - -Hugh Ritson vaikeni. Hänen kiihkonsa lisääntyi. "Minä jätän sinut", hän -sanoi, "enkä koskaan tule sinua tapaamaan. Minä menen sinun luotasi -iäksi ja kätken poveeni tuskan, joka seuraa minua elämäni loppuun asti, -jos sinä lupaat minulle yhden asian." - -"Mikä se on?" kysyi Greta silmät maahan luotuina. - -"Se on paljon", jatkoi Hugh, "mutta se ei ole kaikki. Jos hinta on -suuri, niin ajattele sitä ikuista kurjuutta, mihin se on minut, -johtanut. Tahdothan sinä uhrata jotakin minun hyväkseni, etkös -tahdokin?" - -Hänen äänensä painui hänen puhuessaan, hänen kalpeat kasvonsa kävivät -lempeiksi ja toivoton rakkaus loisti hänen suurista silmistänsä. - -"Sano, että tahdot -- tahdot minun vuokseni!" Hän ojensi kätensä häntä -kohden aivan kuin sielun ja ruumiin kärsimys olisi ansainnut edes yhden -ainoan rakkauden sanan tai katseen. - -Greta seisoi ääneti hievahtamatta paikaltansa. "Mikä se on?" hän -kertasi. - -"Salli minun ajatella, että sinä tahdot tehdä jotakin minun hyväkseni --- minun", pyysi Hugh. "Suo minulle edes se lohdutus. Ajattele, mitä -minä olen kärsinyt sinun tähtesi ja kuitenkin turhaan. Ajattele, ettei -se ehkä ollut minun syyni, ettet sinä voinut minua rakastaa, että joku -toinen nainen olisi saattanut pitää minua rakkautensa arvoisena, jos -minä olisin voinut häntä rakastaa." - -"Mikä se on?" toisti Greta tyynesti, mutta hänen silmänsä olivat täynnä -kyyneleitä. - -"Ajattele, että minä olen luja, itsepäinen ja järkähtämätön -luonteeltani, että koko maailmassa ei ole miestä eikä naista, ystävää -eikä vihamiestä, jolle minä olen osoittanut erikoista huomiota, etten -minä lapsuudestani asti ole koskaan polvistunut Herran huoneessa -rukoukseen, että ihmiset olisivat sen nähneet tai Jumala kuullut. -Ajattele tätä ja huomaa, että minä olen sinun jalkaisi juuressa -onnettomana ihmisenä." - -"Mitä se on?" kysyi Greta taaskin. - -Hugh vaikeni ja jatkoi sitten tyynemmin: "Että sinä antaisit lupauksen -ja ottaisit nunnan hunnun ja jäisit tänne koko elämäsi ajaksi." - -Greta kohotti katseensa. Hugh tuijotteli häneen. - -"Ei. Minä en sitä voi. Minä rikkoisin silloin avioliittolupaukseni", -sanoi Greta tyynesti. - -"Jos sinä pidät sen, silloin sinä rikot itseäsi, miestäsi ja minua -vastaan", väitti Hugh. - -"Minä rakastan miestäni", sanoi Greta kasvoillaan suloinen ilme. -"Ollessani rakkaudelleni uskollinen, olen uskollinen hänelle." - -Seurasi äänettömyys. Hugh Ritsonin olennossa tapahtui muutos. Hänet oli -vallannut intohimon raivo, kun hän keskeytti hiljaisuuden. - -"Greta", hän sanoi, ja hänen äänensä ankarasti värisi, "jos on jotakin -totta siinä, mitä pappi tänä iltana puhui -- ellei se ole unta ja -juhlallista vääristelyä, joka tahtoo johtaa tyhmiä ihmisiä harhaan -- -jos on olemassa Jumala ja tuomio -- on minun sieluni jo liian raskaasti -rikkonut sinua ja sinun omiasi vastaan. Minä tahdoin pelastua uudesta -synnistä, joka on mustempi ja kauheampi kuin kaikki muut, mutta sinä et -sallinut sitä." - -"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Greta, ja hänen kasvoilleen lensi -säikähtänyt ilme. - -Hugh Ritson astui askelen lähemmä. - -"Sitä, että sinun miehesi on minun vallassani, että yksi ainoa minun -sanani tuottaa hänelle tuomion, joka on kuolemaakin kauheampi, että jos -tahdot ostaa hänelle vapauden, sinun täytyy luopua hänestä iäksi." - -"Puhu selvästi. Mitä sinä tarkoitat?" läähätti Greta.; - -"Valitse -- pian. Kumman tahdot? Sinä jäät tähän: luostariin tai -miehesi elämäniäkseen vankilaan." - -Gretan mielessä myllersi kaikki sekaisin. Hän aikoi rientää ovelle. -Hugh asettui hänen eteensä. - -"Minä erotin teidät valheella, mutta minulle se ei aina ollut valhe", -hän sanoi. "Usko minua edes kerran. Luuletko sinä, että minä olisin -kieltänyt itseni ja perintöni ja antanut äpärän olla minun paikallani, -ellen minä olisi uskonut sitä?" - -"Mikä uusi valhe tuo on?" kysyi Greta. - -"Sama se sille. Taivas tietää. Ja kaiken minä tein rakkaudesta -sinuun. Onko minun rakkauteni sinuun niin suuri rikos, ettei sitä -voida anteeksi antaa, vaikka se on johtanut minut niin kauaksi kuin -rakkaus vain voi johtaa? Minä ajattelin toimittaa koko pallonpuoliskon -teidän välillenne lähettämällä hänet Afrikkaan ja sinut takaisin -Cumberlandiin. Mutta minua pelotti, että valhe selviäisi. Minulle olisi -ollut kylliksi, jos olisin saanut teidät erotetuksi." - -"Ja nyt, kun kostosi on pudonnut sinun jalkoihisi, sinä tulet -polvillasi minun luokseni", sanoi Greta. - -"Kosto? Se olisi ollut viheliäinen kosto", sävähti Hugh. "Hän olisi -saanut totuuden selville ja palannut takaisin vaatimaan sinua -omaksensa. Minulla ei olisi ollut lepoa eikä rauhaa, jos hän olisi -ollut elossa ja vapaana. Tulenko minä polvillani sinun luoksesi? Kyllä, -mutta minä tulen rukoilemaan sinua, että pelastaisit miehesi. Onko se -liian paljon, mitä minä sinulta pyydän? Ajattele, kuinka paljon siitä -riippuu! Ellet sinä sääli minua, eikö sinulla ole sääliä häntäkään -kohtaan?" - -Greta koetti päästä hänen ohitsensa. - -"Greta", sanoi Hugh, "valitse ja pian. Sen tulee tapahtua nyt tai -ei koskaan. Tänä iltana -- huomenna se on myöhäistä. Sinä vietät -täällä pyhää, kieltäytyvää elämää, tai hän kuluttaa kurjat päivänsä -rangaistustyössä kuritushuoneessa." - -"Se on vain toinen valhe. Anna minun mennä", sanoi Greta. - -"Se on tosi niin totta kuin Jumala meitä kuulee", sanoi Hugh. - -"Minä en ikinä sitä usko." - -"Minä vannon sen", sanoi Hugh tarttuen lujasti hänen ranteeseensa. -"Minä vannon sen Jumalan pyhällä alttarilla." - -Hugh koetti vetää Gretaa takaisin kirkkoon, mutta tämä vastusteli. - -"Anna minun mennä! Minä huudan apua." Hugh päästi hänen kätensä ja -vetäytyi pois tieltä. Greta lähti ääneti ja asteli hitaasti tiehensä. - -Hugh seisoi hetkisen yksin sakastissa. Sitten hän meni kirkon läpi -ulos. Se oli tyhjä, mutta valoisa. Suntio pitkä ruoko kädessä sammutti -valot toisen toisensa jälkeen. Hän kääntyi käsi ylös kohotettuna -katsomaan olentoa, joka kumarassa ja epävarmoin askelin kulki -pylväskäytävän kautta ja läntisestä ovesta ulos. - - - - -XIII LUKU. - - -Abbey Gardens, luostarin editse kulkeva katu, oli; pimeä ja autio. Vain -eräs juopunut nainen hoiperteli sitä pitkin. Mutta kaukainen kumea melu -ja pilviä valaiseva kajastus ilmaisivat, että jossakin yön sydän sykki -kiihkeästi. - -Hugh Ritson katseli luostarin synkkää rakennusta kulkiessaan kadun -poikki. Tulet oli jo sammutettu ja sisällä näytti kaikki pimeältä. Hän -asteli edelleen, mutta pysähtyi sitten äkkiä ja tuijotti yhä tarkemmin -sinne, mistä oli tullut. - -Hänestä tuntui, että jokin liikkui porttikäytävässä. Lamppu käytävältä -loi himmeätä valoansa, ja siellä kaasulyhdyn alla hän huomasi -naisolennon, joka oli selin häneen. Tuntematon loi pelokkaita ja -salaisia silmäyksiä ympärilleen ja kohotti vapisevan kätensä kelloon, -jonka nauha riippui hänen päänsä päällä. Käsi putosi sivulle, mutta -soittoa ei kuulunut. Vielä kerran kohosi käsi ja vielä kerran se vaipui -alas. Sitten nainen laskeutui horjuen portailta käytävälle ja kääntyi -poistuakseen. - -Hugh Ritson palasi kadun yli takaisin. Huolimatta siitä, että hänen -sielussaan myllersi kaikki sekaisin, tämä tapaus oli vallannut kokonaan -hänen huomionsa. - -Nainen tuli häntä kohden. Hugh asettui hänen tiellensä ja näki hänen -kasvonsa. Nainen oli Mercy Fisher. - -"Sinäkö se olet, Mercy?" kysyi Hugh. - -Tyttö ei vastannut, vaan koetti päästä pujahtamaan pois, mutta Hugh -esti sen hellällä väkivallalla. - -"Minkätähden sinä jätit Hendonin?" hän kysyi. - -"Sinä et välittänyt minusta", sanoi tyttö äänessään sanoinkuvaamaton -tuska. Hänen kasvonsa olivat vielä käsiin peitetyt. - -Hugh ei vastannut. Hän antoi hänen tuskansa vapaasti purkautua. - -Juuri silloin muuan juopunut nainen hoippui käytävää ihan heidän -luoksensa, tunkeutui heidän väliinsä ja meni matkaansa ilkeästi nauraen. - -"Mitä hän aikoo sinulle tehrä, rakkaani, häh?" hän sanoi pilkallisesti. -"Pirä puolesi", hän lisäsi ja nauroi taas. Hän oli ryysyinen -turmeltunut hylkiö -- ihmisen raunio, joita yö, parittaja, heittää -kadulle. - -Mercy kohotti päänsä. Synkkä kauhistunut ilme oli hänen silmissänsä. - -"Sinä tiesit miten minä odotin ja odotin", hän sanoi, "ja sinä olit -tulematta niin kauan, niin hirveän kauan." Hän käänsi päänsä pois. -"Sinä et välittänyt minusta. Sydämessäsi sinä et minusta välittänyt", -hän nyyhkytti. - -Katkerat muistot tukahduttivat hänen äänensä. Hiukan heltyneenä Hugh -seisoi ja katseli häntä, näki lapsenkasvojen uivan kyynelissä ja -yötuulen heiluttelevan hänen keltaisia kiharoitansa. - -"Missä sinä olet sen jälkeen ollut?" tiedusteli Hugh. - -"Eräs mies torille mennessään otti minut vaunuunsa. Sitten minä -pyörryin ja hän vei minut asunnolleen. Hän asuu aivan lähellä Groom -Yardia. Hänen vaimonsa on vuoteenomana, sellainen hyvä ihminen ja niin -ystävällinen minulle. Mutta he ovat köyhiä eikä minulla ollut rahaa -ja niin minä pelkäsin, että olen taakaksi heille. Ja sitäpaitsi -- -sitäpaitsi --" - -"No?" - -"Hän näki, että minä olin -- hän näki, että minä tulen -- naisena hän -ymmärsi, että minä tulen pian --" - -"Niin, niin", sanoi Hugh pysäyttäen toisen kyyneltulvan koskettaen -keveästi kädellänsä. "Kuinka punaiset sinun silmäsi ovatkaan! Ovatko ne -pahemmat?" - -"Mies oli hyvin hyvä: hän vei minut tohtoriin sairashuoneeseen, ja ne -sanoivat -- oi, ne sanoivat, että minä voin menettää näköni!" - -"Pikku Mercy-parka!" huudahti Hugh. - -Hän häpesi nyt omia kärsimyksiänsä. Miten äänekkäinä ja vaativina ne -äsken olivatkaan esiintyneet! Miten vähäiset ne kuitenkin olivatkaan -tämän tyttöparan hirvittävien murheiden rinnalla! Hänen tuskansa oli -otaksuttu, tämä todellinen. - -"Mutta ei sillä väliä!" huudahti Mercy. "Ei sillä väliä!" - -"Sinun täytyy säilyttää rohkeutesi, Mercy. Minä puhuin ankarasti -sinulle tässä yhtenä iltana, mutta se on ohi nyt, uskothan sen?" - -"Oi, miksi sinä jätit minut yksin?" valitti tyttö. - -"Vaiti, Mercy. Sinun asiasi kääntyvät vielä hyväksi", sanoi Hugh ja -hänen omatkin silmänsä kävivät sumeiksi, mutta sydän oli katkera. -Eikö hän ollut juuri äsken vihassaan sanonut, että intohimo on tämän -maailman pahahenki? Hän tahtoi surussaankin sanoa samaa. Tuon tytön -yksinkertainen sydän rakasti häntä aivan yhtä paljon kuin hänen -kiihkeämpi sielunsa rakasti Gretaa. Hän oli rikkonut häntä vastaan. -Mutta se oli pikku asia. Tytön viha kärsimänsä vääryyden vuoksi on pian -asettunut ja hänen kanssaan kyllä tulee, toimeen. - -"Mikä sinut tänne on tuonut, Mercy?" - -"Eräs sisarista -- ne käyvät sairaiden luona -- eräs heistä kävi siinä -talossa, jossa minä asuin ja minä kuulin, että he joskus ottavat -kodittomia tyttöjä luostariin. Ja minä ajattelin, että minä olin -koditon nyt ja -- ja --" - -"Onneton pikku nainen!" - -"Minä tulin toissa iltana, mutta näin sinun veljesi Paulin kävelevän -täällä, ja menin pois." - -"Paulin?" - -"Sitten minä tulin eilen illalla, mutta hän oli täällä taas ja minun -täytyi vieläkin palata. Sentähden minä tänään tulin aikaisemmin eikä -häntä ollut täällä. Mutta juuri kun minä aioin soittaa ja sanoa, että -minä olen koditon ja että minun silmäni tulevat yhä pahemmiksi, jokin -tuntui sanovan minulle, että ne kysyvät, eikö minulla ole isää ja -minkätähden minä olen jättänyt hänet. Silloin minä en voinut soittaa -- -ja silloin minä toivoin, että voisin kuolla -- niin, jos voisin kuolla -ja unohtaa eikä koskaan enää aamulla herätä --" - -"Vaiti, Mercy. Sinun täytyy palata takaisin isäsi luo." - -"Ei, ei, ei!" - -"Kyllä, ja minä tulen sinun kanssasi." - -Seurasi äänettömyys. Sameat silmät tuijottivat suoraan Hughin -kasvoihin. Kevyt hymy kohtasi hänen katsettaan. - -"Ah!" - -Hänen sielussaan kangasti ihanana se päivä, jolloin hän käsi kädessä -rakastettunsa kanssa saapuisi vuoristoon hylättyyn kotiinsa ja pyyhkisi -pois isänsä kyyneleet. Nyt hän kuitenkin oli suuren kaupungin pimeällä -kadulla ja hänen kotinsa oli äärettömän kaukana. - -Hugh naurahti sielussaan toisenlaiselle kuvalle. Hullu oikku johti -hänen mieleensä ajatuksen, että kaikki hänen kuohuvat intohimonsa -olisivat asettuneet ja hän näki itsensä tämän mitättömän naisen -tyytyväisenä, kotirakkaana ja kunnioitettuna aviomiehenä. - -"Oliko Paul yksin, kun sinä hänet näit?" kysyi Hugh. - -"Oli. Ja sanotko sinä niille kaikki?" - -Tytön sivulle-kääntyneeseen katseeseen levähti kaukainen, harhaileva -ilme. - -"Mercy, minä toivoisin, että sinä tekisit jotakin minun hyväkseni." - -"Kyllä, kyllä." - -Onnesta sykähtäen Mercy katsahti salaa häneen, - -Hugh kohotti tytön päätä kootakseen hänen harhailevat ajatuksensa. - -"Paul tulee varmaan tänäkin iltana. Minä tahdon, että sinä odotat ja -puhuttelet häntä." - -"Kyllä, kyllä, mutta eikö hän kysele minulta vaikka mitä?" - -"Mitä se tekee? Vastaa kaikkiin hänen kysymyksiinsä. Älä vain sano, -että minä olen pyytänyt sinua puhuttelemaan häntä. Sano hänelle -- -muistatko sen? Kuunteletko sinä? Katso minua silmiin, pikku vaimo." - -"Kyllä, kyllä." - -"Sano hänelle, että herra Christian, kirkkoherra Christian, tiedäthän --- on tullut Lontooseen ja tahtoo tavata häntä heti. Sano hänelle, -että hän on etsinyt häntä Hallituskadun hotellista, mutta kun ei ole -tavannut, niin on nyt Hendonin kapakassa. Muistatko sen?" - -"Kyllä." - -"Mihin sinä aioit mennä, Mercy -- takaisin ystäväisi luo?" - -"En. Mutta tuleeko hän varmaan tänä iltana?" - -"Epäilemättä. Mihin aikaan hän oli täällä eilen illalla?" - -"Kello kymmenen." - -"Nyt se on jo paljon yli yhdeksän. Pyydä häntä menemään heti Hendoniin -ja kun hän lähtee, tule sinä hänen kanssaan. Ymmärrätkö?" - -"Kyllä." - -"Älä unohda, tänä iltana. Huomeniltana se ei enää sovi. Ellei hän tule, -sinun kuitenkin täytyy tulla Hendoniin kertomaan minulle. Minä olen -siellä. Älä sano hänelle sitä -- kuuletko?" - -Tyttö nyökkäsi nöyrästi. - -"Ja nyt hyvää yötä tunniksi tai pariksi, sinä pikku lemmikki." - -Hän asteli tiehensä, ja Mercy jäi yksin synkän luostarin edustalle. -Mutta hän ei kuitenkaan ollut yksin. Vasta herännyt unelma täytti hänen -rintansa, ja kirkas valo kajasti hänen sielussaan. - - - - -XIV LUKU. - - -Hugh Ritson astui kiireesti Dean Yardin läpi Sanctuarya kohden. Kun hän -kääntyi Parlamentin kadulle, puolikuu kohosi Westminster Hallin yli. -Mutta yö oli vieläkin pimeä. - -Hän kulki Trafalgar Squaren läpi Heinätorille. Kadut siellä olivat -täynnä. Joukko joukon perään kulki ohi -- surkeita miesten ja naisten -varjoja, enimmäkseen kurjia, jotka tähän aikaan maleksivat pitkin -katuja: vanhoja miehiä, joiden sielu oli jo monia vuosia sitten -kuollut; turmelus levisi heidän hengityksessään myrkyttäen jokaisen -sanan, ja kuin ruttotauti heidän tirkistävä katseensa tartutti -kaiken, mihin se sattui. Heidän rinnallaan hyppivät nuoret tytöt kuin -järjettömät, elukat kuihtuneet nuoruuden ruusut kasvoillaan, mutta -sydämessä pistävät okaat. Heillä ei ollut muuta tietä kuin tämä -- -tai toinen: heittäytyä Thamesiin ja hautautua kuoleman aaltoihin tai -koettaa vielä pysytellä lyhyt hetkinen elämän mutalätäkön pinnalla. - -Nauraen koska eivät voineet enää itkeä, nauraen, koska heidän -sielunsa oli jo kuollut, nauraen omantuntonsa raunioilla sille -murhenäytelmälle, johon osalliseksi jokaisen hänen huvitteluhalunsa oli -vienyt, he sipsuttivat, löntystivät tai hoipertelivat pitkin katuja. -Lamput hohtivat heidän päidensä päällä ja kaikkien yllä paistoi kuu -puoli-hämäränä. - -Kun Hugh Ritson joutui Heinätorille, hänen horjuva askelensa kävi -yhä epävarmemmaksi ja huojuen hän kulki eteenpäin. Eräs nainen, -joka vaanien ja odotellen oli seurannut muutamien askelten päässä -hänestä, huomasi tämän ja ollen olevinaan huomaamatta häntä huudahti -pilkallisesti nauraen: "Mikäs tuo on -- mies vai peikko?" - -Kuinka villi ja vihlova olikaan tämä yönsydän! - -Joukon läpi tunkeutui eteenpäin eräs mies, joka ei näyttänyt tajuavan -tätä riehuvaa hulluutta eikä ilotonta huvia -- pitkä mies, joka -harppasi kuin jättiläinen kääpiöiden keskellä, tylsät silmät eteen -tuijottaen ja valkeat kasvot ilmeettöminä. Hugh Ritson näki hänet. He -sivuuttivat toisensa parin askelen päästä, mutta tuntemattomina. Toinen -kulki määrää vailla sokeassa tuskassansa pyhän Margaretin luostarille -ja toinen suuntasi askelensa Hendonin vanhaan kapakkaan. - - * * * * * - -Tuntia myöhemmin Hugh Ritson seisoi Haukka-Haikaran kapakkahuoneessa. -Hän oli tehnyt päätöksensä. Se oli purkamaton ja suunnitelma oli valmis. - -"Onko ketään hänen luonaan?" hän kysyi kapakan emännältä astellen -portaille päin. - -"Ei minun tietääkseni, herra, mutta hän näyttää niin levottomalta ja -kuin olisi poissa suunniltaan, enkä minä tiedä, miten ymmärtää --" - -Hugh Ritson pysäytti hänen kielevän lavertelunsa. "Minä olen löytänyt -tytön. Hän tulee takaisin teidän luoksenne, rouva Drayton. Jos se -herra, joka jätti nämä tavarat, saapuu hänen mukanansa, viekää hänet -poikanne makuuhuoneeseen ja sanokaa, että se henkilö, jota hän haluaa -puhutella, on saapunut ja tulee heti paikalla hänen luokseen." - -Tämän sanottuaan hän meni portaita ylös. Sieltä hän huudahti alas rouva -Draytonille: "Sinä hetkenä, kun hän on huoneessa, tulkaa ilmoittamaan -minulle." Hetkistä myöhemmin hän vielä lisäsi: - -"Missä on tämän oven avain? Antakaa se minulle." - -Kapakan emäntä lyntysti ylös vieden Draytonin makuuhuoneen avaimen: -huone oli tyhjä ja ovi oli auki, Hugh Ritson koetti avainta lukkoon ja -näki, että se käy hyvin. "Hyvä on", hän sanoi tyytyväisellä äänellä. - -Vanha vaimo lähti lenksuttamaan takaisin. Hugh seisoi ajatuksissaan -painunein päin ja etusormensa kynsi kasvoissa kiinni. - -"Sivumennen, rouva Drayton", hän sanoi, "te voi sitte antaa tytön -joskus auttaa itseänne." - -"Varjelkoon, herra, enhän minä voi koskaan vaivata häntä, hän kun on -vieras." - -"Lörpötystä, rouva Drayton. Hän on nuori ja pirteä, ja teidän parhaat -päivänne ovat jo ohi, tiedättehän, Miten teidän rintanne on tänään -- -parempi?" - -"Kiitoksia vain, enhän voi sanoa, että se olisi paljoa parempi, kiitos -vain kysymästä, herra", ja pitkällinen yskänpuuska todisti vaimon sanat -oikeiksi. - -"Ah, tuo on pahan merkki, eukko hyvä." - -"Niin, niin on, herra. Eikä mitään myötätuntoa, herra -- kaikista -vähimmin siltä, jolta äiti toivoisi -- ei ainoatakaan sanaa." - -"Ajatelkaahan. Eikö ole mitään, mitä tyttö voisi tehdä, kun hän tulee --- ei mitään palvelusta, ei askareita?" - -"No, herra, tuota, kyllähän kellarissa olisi järjestämistä, kun tuo -pojan veikale, jonka pitäisi huoltaa siitä, on niin saamaton, kuten -minä selitin --" - -"Aivan oikein, rouva Drayton. Lähettäkää tyttö sinne heti, kun hän -tulee ja pitäkää siellä maatamenoon asti." - -"Kiitoksia paljon, herra. Olkaa varma, että minusta! herra tekee niin -hyvin ja viisaasti, kun pitää huolta ihan syyttömästi." - -Kapakan emäntä linkutti alas keikutellen kiitollisena vanhaa kalloansa. -Viisas herrasmies pisti rouva Draytonilta saamansa avaimen oveen -ulkopuolelta jättäen sen siihen ja nousi sitten ullakolle, jossa -koputti päätykopin oveen. Aluksi ei kuulunut mitään vastausta. Raskas -askelten ääni kuitenkin ilmaisi, että sisällä oli joku. "Tulkaa ja -avatkaa ovi", sanoi Hugh kärsimättömästi. - -Ovi avautui varovasti. Drayton seisoi sen takana, ja Hugh Ritson astui -sisään. Huoneessa ei ollut valoa. Pitkän kynttilän hiiltynyt sydän -ilmaisi kuitenkin, että se juuri oli sammutettu ja pistävä rasvan haju -täytti ilman. - -"Te pidätte nähtävästi varanne", sanoi Hugh. "Koettakaapas saada valoa." - -Drayton laskeusi pimeässä polvilleen, kopeloitsi lattialta tulitikkuja -ja sytytti kynttilän uudestaan. Hän oli paitahihasillansa. - -"Eikö ole kylmä ilman takkia, vai?" sanoi Hugh. Hänen huulensa -vääntyivät irviin. - -Vastaamatta Drayton meni patjan luo, joka oli lattialla hämärässä -nurkassa, nosti sitä ja otettuaan takkinsa sen alta veti sen yllensä. -Se oli hänen revitty ulsterinsa. - -Hugh Ritson seurasi Draytonin liikkeitä ja naurahti huolettomasti. -"Teidänlaisenne miehet ovat aina? varovaisia väärällä paikalla", hän -sanoi. "Jos ne kerran saavat teidät kiinni, ei kestä kauan, ennenkuin -ne löytävät -- _takkinne_." Viimeinen sana lausuttiin merkitsevällä -äänenpainolla. - -"Saatana, jos minä en sitä polta sopivassa tilaisuuressa", mutisi -Drayton. Hänen käytöksensä oli juro ja masentunut. - -"Ei, sitä te ette saa tehdä", sanoi Hugh katsellen häntä suurellisesti. -Ylinen oli tyhjä lukuunottamatta patjaa ja vilttiä, joka oli melkein -koossa sen toisessa päässä ja paria kolmea lautasta, jotka olivat -lattialla kuivuneine ruoanjätteineen. Se oli matala huone, johon -vuoliaisten raosta ja seinistä päivä näkyi. Muuta akkunaa ei ollutkaan. -Seiniä oli kai joskus tukittu, mutta riiveet olivat irtautuneet ja -roikkuivat vain toisesta päästään kiinni. - -"Onkos kuulunut mitään?" murahti Drayton äreästi. - -"On. Minä ilmoitin poliisikersantille, että luulin päässeeni jäljille." - -"Mitä? Ette!" - -Kaksi miestä katsoi toisiinsa -- Drayton epäilevästi vaanien ja Hugh -Ritson tyytyväisenä ja hyvätuulisesti. - -"Minä sanon teille: _minua_ ei oteta kiinni noin vain lemmessä", sanoi -Drayton koettaen säilyttää tyyneytensä. - -Hugh Ritson ei vastannut muuta kuin hymähti. Kun hän katsahti Draytonin -kasvoihin, hänestä tuntui, ettei yksikään ihminen koskaan ole ollut -sellaisessa tilanteessa kuin hän oli tällä hetkellä. Tuossa oli mies, -joka oli Gretan velipuoli ja hänen miehensä ilmetty kuva. Tuossa -oli mies, joka vakavista epäilyksistään huolimatta ei tiennyt omaa -syntyperäänsä. Tuossa oli mies, jota uhkasi ankara rangaistus. Hugh -Ritson hymyili ajatellessaan, että hän aikoi juuri tehdä tämän miehen -siksi, _mikä hän oli_. - -"Drayton", hän sanoi, "minä aion olla teidän ystävänne tässä asiassa." - -"Sanon teille vielä, että vain se on minun ystäväni, joka auttaa minua -saavuttamaan onneni." - -"Te saavutatte sen, Drayton, vielä tänä yönä. Kuunnelkaa minua. Se -mies, jota sanotaan minun veljekseni Paul Ritsonin nimellä, ei ole -minun isäni poika. Hän on minun äitini ja erään toisen miehen poika ja -hänen oikea nimensä on Paul Lowther." - -"Minä en välitä siitä, mikä hänen oikea nimensä on, enempää kuin -siitäkään, mikä on väärä. Se ei merkitse minulle mitään, sanon minä, ja -sillä hyvä." - -"Eikö teille merkitsisi mitään saada periä viisituhatta puntaa?" - -"Mitä?" - -"Paul Lowther on sellaisen summan perijä. Mitä te sanotte, jos minä -panisin teidät Paul Lowtherin sijalle ja te saisitte Paul Lowtherin -perinnön?" - -"Häh? Ja tuo onni olisi saatavissa -- ja miten?" - -"Kuten olen sanonut teille aikaisemmin." - -Kuului hiljaista ratinaa, sellaista kuin syntyy, kun rotta nakertaa -tietänsä jauholaariin. - -"Mitä se on?" sanoi Drayton kasvot valahtaen valkeiksi ja levottomat -silmät pelokkaina oveen kääntyen. "Avain pantiin oveen", hän kuiskasi. - -"Turhaa, eikö teidän oma avaimenne ole sisäpuolella?" hymyili Hugh -Ritson. - -Drayton painoi päänsä alas häveten omaa pelkoansa. "Minä tierän -- minä -en ole sitä unohtanut", hän mutisi tukahduttaen turhan hämminkinsä. - -"Sääli on, että te voitte täällä joutua kiinni sen sijaan, että -olisitte vapaana ja turvassa", sanoi Hugh. - -"Niin on", mutisi Drayton. - -"Ja mennä eliniäksenne kuritushuoneeseen, kun joku toinen voisi -sen yhtä hyvin tehdä teidän puolestanne", lisäsi Hugh pirullisesti -hymyillen. - -"Minulla ei ole mitään sitä järjestelyä vastaan. _Mitä tuo on_?" -Drayton lyyhistyi kokoon. Lahonneesta katosta tipahti päreen kappale, -kun tuuli oli sitä aikansa heilutellut. Hugh Ritsonin ainoakaan lihas -ei värähtänyt. Vain halveksiva sivukatse ilmaisi hänen tyytyväisyyttään -nähdessään tämän rikollisen olennon pelon. - -"Asianajaja, jonka huollettavana tämä jälkisäädös on, on minun ystäväni -ja toverini", hän sanoi hetkisen vaitiolon jälkeen. "Sielläpäin meidän -ei ole vaikea järjestää tätä asiaa. Minun äitini on --. No niin, hän on -mennyt. Ei ole ketään, joka voi epäillä teitä. Jos teillä on vähänkään -rohkeutta, on tie selvä." - -"Mitäs _hän_ sanoo?" - -"Greta? Hänestä tulee teidän vaimonne." - -"Minun vaimoni?" - -"Nimellisesti. Teidän täytyy purkaa koko liitto, kuten sanoin teille, -selittämällä: 'Minä, jonka olette, tunteneet Paul Ritsonin nimellä, -olenkin Paul Lowther ja siten olen sen naisen velipuoli, jonka -kanssa olen vihitty avioliittoon. Tämän tosiasian sain selville heti -Lontooseen tultuani. Minä tuon tämän naisen takaisin sinne, mistä olen -hänet löytänytkin ja vaadin, että avioliitto -- joka ei ole mikään -avioliitto -- puretaan. Minä luovutan oikealle perilliselle, Hugh -Ritsonille, kaikki Allan Ritsonin maatilat ja vaadin, että minulle -suoritetaan isäni, Robert Lowtherin, jälkisäädöksellään määräämä -summa.' Siinä kaikki, mitä teidän tulee sanoa ja tehdä, ja kaikki -kunnioittavat ja ylistävät teitä rehellisenä ja oikeudenmukaisena -miehenä." - -"Se on hyvin ymmärrettävää, mutta mitäs _hänestä_?" - -"Hän on _silloin Paul Drayton_ ja pahantekijä." - -Drayton nauraa hykersi. "Ja mitäs _nainen_ sanoo?" - -"Kun mies on kiinni ja varmassa tallessa, naisesta ei ole suurta lukua." - -"Silloin minä tulen olemaan Paul Lowther!" - -"Teidän tulee olla olevinanne Paul Lowther." - -"Sanoin teille jo aikaisemmin, ettei tämä mahru mun kallooni, ja siltä -se vieläkin tuntuu", sanoi Drayton kynsien päätänsä. - -"Te saatte kyllä aikaa oppia läksynne. Te onnistutte mainiosti", -tyynnytteli Hugh. "Kuitenkin --" - -Sillä hetkellä Draytonin silmät olivat kääntyneet muutamaan rakoon, -josta tähti pilkisti yliselle. - -"Katsokaa tuonne", hän kuiskasi. - -"Mitä?" - -"Jonkun naama katolla." - -Hugh Ritson kohotti kynttilän ja tarkasti osoitettua paikkaa. "Mikä -naama?" hän kysyi halveksivasti. - -Drayton häpesi turhaa pelkoansa ja painoi päänsä alas. - -Alasjohtavilta portailta kuului sipsuttavia askeleita. Drayton käänsi -katseensa sivulle ja kuunteli. "Vanha eukko", hän mutisi. "Mitä nyt? -Illallinen, luullakseni." - - - - -XV LUKU. - - -Samana hetkenä uusi tulija ilmestyi kapakkahuoneeseen. Hän oli vanha, -pörrökulmainen ja ryppykasvoinen mies, kutistunut olento, jolla oli -jäljellä vain suuri päänsä, mutta senkin musta tukka oli muuttunut -harmaaksi. Se oli Gubblum Oglethorpe. Vuoriston kerjäläinen oli -kulkenut etelään ostamaan säämiskänahkoja. Hän oli kerännyt niitä -suuren nipun, jota hän kantoi kuin koria käsivarressaan. - -Aina Newlannin häistä, kolme päivää sitten, Gubblumin vilkas -mielikuvitus ei ollut saanut rauhaa, vaan hänen täytyi koettaa saada -selville, kuka oli se Paul Ritsonin näköinen mies, jonka hän kerran -oli nähnyt Hendonissa. Hän oli päättänyt kerta kaikkiaan saada -selville tämän merkillisen asian. Niinpä hän heti ensimmäisellä -Lontoon-matkallansa päätti yöpyä juuri samaan kapakkaan; ehkä salaisuus -jotenkin silloin selviäisi. - -"Kuinkas hurisee?" hän kysyi tervehtien sisäänastuessaan. Yläkertaan -lähtiessään rouva Drayton oli jättänyt juoksupojan pitämään kapakasta -huolta. Tämä oli hölmönnäköinen kuusitoistavuotias tolvana, nimeltään -Jabez. - -Jabez kohotti hitaasti silmänsä oluttuopeista, joita oli pesemässä, -ja leveä hymy ilmestyi hänen kasvoillensa. Ilmeisesti tulija oli joku -maanmoukka. - -"Kylmä yö, huh! Pureva kuin äitipuolen hengitys", puheli Gubblum -heittäen kimpun kädestänsä ja vetäytyen takan ääreen. - -Hymy Jabezen kasvoilla yhä levisi ja hän alkoi nauraa hohottaa. - -"Mitäs sinä kikatat, häh?" sanoi Gubblum. "Minä sanon, että ilma on -kuuma, jos tahron. Sinä et siitä mitään tierä, vai?" - -Jabez nauroi kohti kurkkuansa. Varmaankin tuo moukka oli hullu. - -"Mitähän tuo vietävä hohottanee?" ajatteli Gubblum. Sitten ääneen: "Ai, -poikaseni, annappa mulle jotakin suunavausta." - -Jabez tunsi tällaisen puhetavan asettavan hänen naurutautiansa. Hän -alkoi täyttää tuoppia. Juoksupojan liikkeet olivat ihan yhtä nopeat -kuin matavan kilpikonnan. - -"Hän on läpiliipattu lurjus, tuo", ajatteli Gubblum. "Hän polskuttaa -kuin ankka vesialtaassa." - -"Voinko minä saara täällä yösijan?" hän kysyi, kun Jabez oli tuonut -hänelle oluen. - -Silloin kiusallinen hymy pojan kasvoilla lientyi puheeksi. - -"Mää en tiärä yösijoist'", hän sanoi, "mutt' voitte ehkä saarakkin -- -he, he, he! Mää kysyn rouvalt -- he, he, heh!" - -"Rouvalt'? Eiks' sull' sitten herraa olekaan?" kysäisi Gubblum. - -Nyt oli Jabezia varoitettu, ettei mitenkään antaisi isännän suhteen -panna itseään pussiin, vaan joka kerta, kun isännästä tulee kysymys, -hänen tulee olla mykkä kuin hauta. Siksipä hän vastaukseksi kerjäläisen -kysymykseen pudisti viisasta päätään ja näytti tietämättömältä ja -hämmästyneeltä. - -"Ei? Ja kuinkas kauan olet ollut täällä?" - -"Pääsiäisenä kolme vuotta", vastasi Jabez. - -"Ja kuinkas kauan sanoit rouvan olleen täällä?" - -"Rouvan? Mää kuulin isän sanovan, ett' rouva Drayton on pitänyt -Haukka-Haikaraa kaksikymment' viis' vuotta." - -"Kaksikymmentä viisi! Silloin otaksun, ettei herra ollut kuin pikku -lapsi, kun hän tuli tänne", sanoi Gubblum. - -"Ehk'ei ollut", myönsi Jabez. Sitten huomaten, että oli varovaisuuden -niin huomaamatta unohtanut, hän ankarasti väitti, ettei hänellä herraa -ollut. - -"Vaikea on syörä kaffelilla kirnupiimää", ajatteli Gubblum. Hän koetti -käyttää lusikkaa. - -"Kattos, poikasein, tahroks', että lainaan sulle tään shillingin?" - -Jabez irvisti ja puristi lihavaan nyrkkiinsä saamansa rahan. - -"Minä tunsin kerran miehen, joka väitti, että sinun isäntäsi oli -jymäyttänyt muuatta pitkätukkaista", sanoi Gubblum. "Minä ajattelin, -että hän itse oli jymäyttänyt. Mutta kun minä sanoin sen hänelle, hän -tarttui minua niskasta kiinni ja nutisti katuun, ja kaikki vain siksi, -että minä puolustin sinun isäntääsi." - -"Mutta minulla ei ole isäntää", väitti Jabez. - -"Silloin minä ratsastin ponipahallani, mutta nyt minä saan lyntätä -jalan", jatkoi Gubblum välittämättä pojan kokeesta näyttää -mahdollisimman viattomalta. "Samalla kertaa minä huusin hänelle: 'Hyvää -huomenta, herra Paul!' ohikulkiessani." - -"Sittenhän te tierätte hänen nimensäkin?" kysyi Jabez avaten uniset -silmänsä selko selälleen. - -"'Herra Paul on mieronkiertäjä', sanoi eräs katupoika. 'Niin on', sanon -minä, 'tierän vallan hyvin.' Ah, minä muistan sen ihan kuin se olisi -tapahtunut eilen. Minä katsoin taakseni ja täällä hän seisoi kapakan -ovella kaivaen nenäänsä sormellansa. Niin juuri, niin hän teki." - -Jabez tunsi tällä hetkellä omantuntonsa tavattoman valppaaksi. "Mutta -minulla ei ole", hän väitti uudestaan. - -"Mitä ei ole?" - -"Herraa." - -"Se on valhe, poikaseni, sillä hän näyttää antaneen sinulle mustan -silmän -- ja se oli oikein -- estääkseen sinua pistämästä nenääsi joka -paikkaan." - -Tämän jälkeen Gubblum istui runsaan puolen tuntia aivan ääneti. Rouva -Drayton tuli alas ja järjesti niin, että Gubblum saisi nukkua yönsä -talossa. Hänen vuoteensa oli pienessä huoneessa toisessa kerroksessa -talon takaosassa, ja sen ovi oli ullakolle johtavien portaitten -juurella. - -Gubblum lähti ylös väittäen olevansa väsynyt ja pyysi näyttämään, -missä hänen huoneensa on. Jabez sytytti kynttilän, ja niin he yhdessä -lähtivät. - -"Mihinkäs tuo vie?" kysyi Gubblum osoittaen porrasta, joka oli hänen -ovensa vieressä. - -"En tierä", murahti Jabez nyrpeissään. Hän yhä märehti Gubblumin -huomautusta mustasta silmästä. - -"Hän on hapan kuin etikkasieni", ajatteli Gubblum. - -Kuului askeleita yläpuolelta. - -"Kukas nukkuu kyyhkyslakassa?" kysyi Gubblum ojentaen sormensa ylöspäin. - -"En tierä", kertasi Jabez. - -"Hän on vihoissansa", ajatteli Gubblum. - - * * * * * - -Juuri sillä hetkellä kapakan emäntä kapakkahuoneessa askarrellessaan -kuuli rattaitten pyörien ratinaa, ja seuraavana hetkenä vaunut -pysähtyivät ovelle. - -"Kuulkaa, tulkaa auttamaan pian", huusi ajuri. - -Rouva Drayton lenksutti ulos. Ajuri oli juuri kumartunut vaunun ovesta -sisään ja koetti auttaa ulos jotakin. - -"Ottakaa kärestä, neiti; kas niin, se on oikea tapa." - -"Varovasti nyt, herra, alas." - -Autettava henkilö oli mies. Kapakkahuoneesta lankesi valo suoraan -hänen kasvoihinsa, ja kapakan emäntä näki hänet selvään. Se oli Paul -Ritson. Hän oli tuohtuneen näköinen ja hänen silmänsä verestivät. Hänen -takanansa oli Mercy Fisher kasvoillansa vielä kyynelten jäljet. - -"Oi, hän voi pahoin, rouva Drayton", sanoi Mercy. - -Paul vapautti tytön syleilystä toisen kätensä, heilautti sitä -rauhoittavasti, hymyili heikosti ja sanoi: - -"Ei, ei, ei -- antakaa minun kävellä. Minä voin, hyvin, minä voin -hyvin." - -Näin sanoen hän kääntyi taloon, mutta tuskin oli ottanut pari askelta -kun horjahti taaskin ja vaipui portaille. - -"Herra varjelkoon, Herra varjelkoon, herraparkahan on aivan voimaton", -maurusi rouva Drayton hätäillen. - -Paul Ritson naurahti vähän, kohotti punaiset silmänsä ja sanoi: - -"Jaa, jaa! Ei se ole mitään. Päätä huimaa, siinä kaikki. Ja janottaa -- -hirveästi. Antakaa minulle juotavaa, hyvä eukko." - -"Tyhjentäkää tuo penkki, neiti, ja me asetamme hänet siihen -pitkälleen", sanoi ajuri. "Hyvä. Siinä voi levätä. Laskeutukaa siihen, -herra." - -"Varjelkoon, varjelkoon, juokaa tämä, herra. Se tekee teille hyvin -hyvää. Se on viinaa." - -"Vettä -- antakaa minulle vettä", sanoi Paul heikosti. "Minä näännyn -janoon." - -"Voi kauheata, kuinka kuuma hänen otsansa on!" huokasi Mercy. - -"Eikä mitään keinoa viillyttää sitä", sanoi ajuri. "Asuuko hän täällä, -rouva?" - -Rouva Drayton toi lasin vettä. Paul tyhjensi sen viime tippaan. - -"Ei, herra; tuota, tarkoitan kyllä, ajuri", sanoi kapakan emäntä -hämmentyneenä. - -"Hän ei ollut noin huono rattaille noustessaan", huomautti ajuri. - -"Oi, rakas, rakas, missä on kirkkoherra Christian?" hätäili Mercy, ja -hänen silmänsä kiersivät ympäri huonetta. - -"Herra kyllä tulee; hän on yläkerrassa, herra", selitti kapakan emäntä -ja itsekseen jotakin mutisten läpsytti tiehensä. - -Paul Ritsonin pää oli painunut rinnalle. Hänen hattunsa oli poissa -ja hiukset valuivat silmille: Vahva mies istui kokoonlyyhistyneenä -penkillä. Hän koetti kohentaa itseänsä ja pudistaa päältään tämän -kauhean voimattomuuden, joka oli hänet vallannut. - -"Oh, oh, kuka olisi luullut? Vettä -- lisää vettä", hän pyysi heikolla -äänellä. - -Mercy seisoi hänen edessään vesilasi kädessä. - -"Onkohan se hyvä hänelle, epäilen?" hän sanoi. "Oi, missä on -kirkkoherra Christian?" - -Paul Ritson huomasi lasin ja sieppasi sen molemmin käsin. Sitten hän -hymyili heikosti aivan kuin pyytäen anteeksi rajuuttansa ja joi sen -viimeiseen pisaraan. - -"Oh, hoh -- niin kuumaa ja pyörryttävää -- ja _kylmää_", hän mutisi -sekavasti. - -Sitten hän vaipui äänettömyyteen. Hetkisen kuluttua ajuri, joka oli -tukenut häntä, katsoi hänen kasvoihinsa. Silmät olivat suljetut ja -huulet riippuivat velttoina. - -"Hän on menettänyt tajuntansa", sanoi ajuri. "Eikö teillä ole -minkäänlaista vuodetta?" - -Silloin lynkytti rouva Drayton kiireesti alas aivan kuohuksissaan. - -"Teidän pitäisi auttaa häntä ylös hänen huoneeseensa", hän sanoi -läähättäen henkeään vetäen. - -"Siihen tarvitaan kaksi miestä, vai mitä luulette, rouva?" sanoi ajuri. - -Mercy oli avannut Paulin kauluksen ja vapisevin sormin hän koetti -viillyttää hänen palavaa otsaansa. - -"Oh, sanokaa herra Christianille", hän pyysi, "sanokaa, että hän on -pyörtynyt." - -Rouva Drayton riensi takaisin. Seuraavana hetkenä kuuluivat miehen -askelet laskeutuvan portaita. Hugh Ritson ilmestyi kapakkahuoneeseen. -Hän katsoi pyörtyneeseen mieheen ja koetti hänen valtimoansa. "Koska -tämä tapahtui?" hän kysyi Mercyyn kääntyen. - -"Hänen nuori vaimonsa, vai mitä?" kysyi ajuri Hughilta hieman syrjässä. - -Hugh nyökkäsi hieman päätänsä ja sanoi rouva Draytonille merkitsevästi -silmää iskien: "Teidän poikaparkanne näyttää olevan kovin kipeä." - -Kapakan emäntä katsahti vastaan hämmästynein ilmein ja melkein -änkyttäen selitti: "Herraparka --" - -"Tämän vanhan vaimon poika?" kysyi ajuri osoittaen sormellansa kapakan -emäntää. - -"Paul Drayton", sanoi Hugh. - -Mercy näki ja kuuli kaiken. Kyyneleet hänen silmissään kuivuivat äkkiä -ja luomet jäivät hämmästyksestä selälleen. Hän ei puhunut mitään. - -Hugh huomasi tämän ilmeen muutoksen. - -"Rouva Drayton", hän sanoi, "ettekö te sanonut, että teillä oli -Mercylle jotakin tärkeää tehtävää? Antakaa hänen suorittaa se heti -paikalla. -- Nyt, ajuri, auttakaa minua. Ylös. Sinne on vain yksi -porras." - -He nostivat Paul Ritsonin käsillensä ja lähtivät kantamaan häntä -kapakkahuoneesta. - -"Missä juoksupoika on?" kysyi Hugh. "Älkää antako hänen tulla tielle. -Pojista on enemmän vastusta kuin hyötyä", hän lisäsi selittäen. - -He olivat saapuneet portaan juurelle. "Nyt, ukkoseni, tanakasti. -Raskas, vai? -- aikalailla." - -He kiipesivät ylös. Mercy seisoi keskellä lattiaa kyynelettömin silmin -ja valkein kasvoin. - -Puolen minuutin kuluttua Hugh Ritson ja ajuri olivat palanneet -kapakkahuoneeseen. Merkillinen hymy leikki ajurin huulilla. Hugh -Ritsonin kasvot olivat tuhkanharmaat ja hänen huulensa vapisivat. - -Matkatavarat, jotka Greta ja Paul olivat jättäneet kapakkahuoneeseen -kolme päivää sitten, olivat vielä nurkassa. Hugh osoitti niitä -ajurille. "Ottakaa nuo kärryihinne", hän sanoi. Ajuri alkoi tehdä, -kuten käskettiin. - -Kun mies pääsi ovesta ulos, Hugh Ritson kääntyi rouva Draytoniin. -Kapakan emäntä löntysti ympäri huonetta hypistellen hermostuneesti -esiliinaansa. "Rouva Drayton", sanoi Hugh, "teidän on mentävä ajurin -kanssa pyhän Margaretin Westminsterin luostariin. Siellä teidän on -kysyttävä rouva Ritsonia, sitä rouvaa, joka jätti nuo tavarat tänne -perjantai-iltana. Teidän tulee sanoa hänelle, että teillä on hänen -tavaransa mukananne ja että hänen tulee seurata teitä St. Pancraksen -asemalle, jossa hän kohtaa miehensä ja sieltä he matkustavat takaisin -Cumberlandiin yöjunalla. Ymmärrättekö?" - -"En voi sanoa, herra, ymmärränkö oikein, pyydän anteeksi, herra. Jos -nyt sattuisi niin, että rouva kysyisi, miksi hänen miehensä ei ole -tullut häntä hakemaan, entäpäs sitten?" - -"Sanokaa sitten, mikä on totta -- ei mitään muuta, rouva Drayton." - -"Ja mitä se sitten on, herra?" - -"Että hänen miehensä on sairas. Mutta muistakaa: _ei_ vaarallisesti." - -"Oh! Sen minä voin kyllä sanoa nähtyäni, että se herraparka oli aivan -tajuton." - -Rouva Drayton sitoi hatun päähänsä ja kääri shaalin ympärilleen. Ajuri -oli pannut tavarat vaunujensa pohjalle ja seisoi nyt kapakkahuoneessa -piiska kädessä. - -"Ajurille ryyppy", sanoi Hugh. Rouva Drayton lähti pöytänsä taa. "Ei, -rientäkää rattaille, rouva Drayton. Mercy voi kyllä tarjota." - -Mercy meni myymäpöydän taa ja tarjosi likööriä ajatellen aivan muuta. - -"Kello on nyt kymmenen ja kolmekymmentä", sanoi Hugh katsoen kelloansa. -"Teidän tulee ajaa ensin Westminsterin luostariin ja sieltä St. -Pancraksen asemalle kahdentoista junalle." - -Tämän sanottuaan hän astui ulos, avasi vaunun akkunan ja kuiskasi: -"Rouva Drayton, te ette saa puhua sanaakaan pojastanne, kun -keskustelette rouvan kanssa. Muistakaa se, ymmärrättekö." - -Rouva Drayton asettautui mukavasti paikoilleen. "Kyllä, herra, enhän -tiedä, kun minä näin sen herran. Missä on Paul?" - -"Vait!" - -Ajuri tuli ulos. Hän hyppäsi istuimelleen. Seuraavana hetkenä vaunut -jyrisivät tiehensä. - -Hugh Ritson palasi sisään. Jabez oli tullut alas. "Mihin aikaan te -suljette kapakan?" kysyi Hugh. - -"Kello yksitoista, herra", vastasi Jabez. - -"Täällä ei ole ketään. Te melkein yhtä hyvin voisitte sulkea sen nyt -heti paikalla. Ei väliä. Mene nukkumaan, poikaseni. Mercy, sinun -silmäsi ovat punaisemmat kuin koskaan ennen. Mene sinäkin vuoteeseen -arvelematta." - -Mercyn silmät eivät olleet punaisemmat kuin niiden ilme oli -hämmästynyt. Hän liikkui konemaisesti. Kun hän joutui portaan juurelle, -hän kääntyi ja koetti puhua. Sanat eivät tahtoneet lähteä hänen -huuliltaan. Lopuksi hän sai omituisella äänellä sanotuksi: "Sinä et -puhunut minulle totta." - -"Mercy!" - -"Missä on kirkkoherra Christian?" kysyi Mercy, ja hänen äänensä kävi -lujemmaksi. - -"Sinä et saa käyttää tuota ääntä minulle. Tule, käy vuoteeseen, sinä -pikku olento." - -Mercyn silmät painuivat alas Hughin edessä. Hän kääntyi pois. Hugh -katsoi häntä, kunnes hän pääsi portaitten päähän. Niin varma oli Hugh -voimastaan, ettei edes tällaisena hetkenä epäillyt kykyänsä hallita -häntä. - -Mutta Mercy ei mennyt vuoteeseen. Hän pistäysi avoimesta ovesta -Draytonin huoneeseen. Huone oli pimeä; vain kuu loi kalpeita säteitänsä -poikki lattian. Mutta hän saattoi kuitenkin nähdä tunnottoman Paul -Ritsonin makaavan suorana vuoteella. - -"Ja minä olen johtanut sinut tänne valheella", hän ajatteli. Hänen -päätänsä pyörrytti ja hän nojasi sitä vuoteen päähän. Muutamia -minuutteja kului äänettömyydessä. Hän kuuli askeleita ulkopuolelta. Ne -lähenivät tätä huonetta. Selällään oleva ovi liikahti. Kun Mercyllä -ei ollut aikaa paeta, hän painautui pimeässä piiloon sängyn ja seinän -väliin. - -Kaksi miestä astui huoneeseen. Mercy tajusi heidän läsnä-olonsa -pimeässä enemmän tuntoaistillansa kuin korvillansa ja silmillänsä. -He astuivat varovasti. Pimeys peitti heidät, mutta ilmassa tuntui -heidän kuuma hengityksensä. Toinen heistä lähestyi vuodetta. Mercy -tunsi vuoteen heiluvan. Mies kumartui sen yli, ja seurasi täydellinen -hiljaisuus. Vain tunnottoman miehen tuskin kuuluva hengitys häiritsi -sitä. - -"Hän on kyllin vaaraton vielä", sanoi ääni, joka viilteli Mercyn koko -olentoa kuin tulinen miekka. "Nyt asiaan, ei ole hetkeäkään hukata." - -Tyttö lyyhistyi yhä enemmän kokoon ja pidätti hengitystänsä. - -"Saatana, ellen minä mielelläni tahtoisi päästä koko hommasta", mutisi -toinen ääni. - -Mercy tunsi molemmat miehet. Ne olivat Hugh Ritson ja Paul Drayton. - -Hugh sulki oven. "Mitä tomppelit pitävät onnena, sen viisas ottaa omin -käsin", hän sanoi matalalla, ivallisella äänellä. "Tässä jalkainne -juuressa on onni, joka on teidänlaisellenne miehelle kyllin sopiva." - -Drayton mutisi, ja Mercy kuuli toisen kirouksen tulevan hänen -hampaittensa välistä. "Minä haluan vapautua tästä enkä häpeä ilmoittaa -sitä teille." - -Hugh Ritsonin kevyt naurahdus kuului vuoteena luota. Hän seisoi yhä -Paul Ritsonin päänpohjissa. "Jos Isä Jumala tulisi teitä hakemaan -tulisilla vaunuilla ja salamat suojanansa, ette jättäisi turvallisemmin -tätä taloa kuin tämän työn tehtyänne", hän sanoi. "Tulkaa ja säästäkää -sanoja. Riisukaa pois tuo paljonpuhuva takki." - -Sitten hän kumartui vuoteen yli, ja kuului vieteripatjan natinaa. - -"Mitä tuo on?" kysyi Drayton hätääntyneellä äänellä. - -"Jumalan tähden, olkaa mies", sähähti Hugh Ritson katkerasti. - -"Sanotteko te tätä miehen työksi?" mutisi Drayton. - -Hiljainen nauru kuului uudestaan. "Ehk'ei se ole niin miehekästä kuin -ruumiiden ja kuolevien ryöstäminen", sanoi Hugh Ritson, ja hänen -äänensä oli kylmä ja kova. - -Mercy kuuli toisen mutistun kirouksen. Taivaan herra! Mitä nyt oli -tekeillä? Voisiko hän paeta? Ovi oli lukossa. Jos hän voisi päästä -sinne, hän voisi avata sen ja paeta. - -Aivan kuin vastaukseksi hänen ajatuksillensa Hugh Ritson sanoi -"odottakaa", ja astui ovelle asettaen salvankin paikoilleen. Mercy -nojasi seinään ja kuuli sydämensä sykinnän. Pimeässäkin hän tunsi, että -Paul Drayton oli vetänyt takkinsa päältään. "Hyvä pelastus!" Drayton -mutisi ja raskas vaate putosi muksahtaen lattialle. - -Hugh Ritson oli palannut vuoteen pääpuoleen. "Auttakaa minua", hän -sanoi. "Nostakaa häntä varovasti. Kas niin, minä pidän häntä ylhäällä. -Vetäkää nyt pois hänen takkinsa -- hiljaa, yksi hiha kerrassaan. Onko -se irti? Vetäkää se sitten pois." - -Toinen raskas vaate muksahti maahan. - -"Mitä poika on saanut toiseen taskuunsa, häh?" - -"Tulkaa, auttakaa vielä. Riisukaa pois kengät -- ne ovat -cumberlandilaista tekoa ja teidän on lontoolaista tyyliä -- pian." - -Drayton astui vuoteen jalkopäähän ja näpelöitsi tajuttoman miehen -jalkoja. Hän oli silloin vain kyynärän päässä tytön piilopaikasta. -Mercy tunsi hänen läheisyytensä ja alkoholin tuoksu tunkeutui hänen -sieraimiinsa. Hän oli puolipyörryksissä ja pelkäsi kaatuvansa. Hän -ojensi toisen kätensä tukeaksensa itseänsä ja se sattui sängynlaitaan -tuskin jalan päähän Draytonin kädestä. - -"Ottakaa pois sukat -- ne ovat kotikutoiset minä päästän irti kravatin. -Neula oli lahja hänellä ja sen takapuolelle on kaiverrettu hänen -nimensä." - -Kuun valojuova oli kadonnut lattialta ja kaikki oli pimeää. - -Drayton näytti pääsevän vauhkosta pelostaan. Hän nauroi ja pöyhisteli. -"Miten hiljaa tuo sankari on! Ihan kuin olisi mielissään! Totisesti -- -hän pyörtyi ihan sopivaan aikaan. Kauankohan tuo kestää?" - -"Pian riisukaa päältänne ja pukekaa ne noiden sijaan. Missä on -päällystakki, jonka lieve on revennyt? Älkää erehtykö _siinä_." - -"Siitä panen pääni pantiksi", sanoi Drayton raa'asti naurahtaen. - -Pimeässä oli kuuluvinaan jotakin liikettä. - -"Hyst!" - -Mercy tiesi, että Hugh Ritson oli tarttunut Draytonin käteen ja -molemmat kuuntelivat henkeä pidättäen. Tällä hetkellä kuu pilkisti -sisään ja kalpea juova, joka oli langennut poikki lattian, ulottui nyt -yli sängyn. Se valaisi ryöstetyn miehen kasvoja. Hänen silmänsä olivat -auki. - -"Vettä, vettä", pyysi Paul Ritson hyvin heikosti. - -Hugh Ritson astui kuun valosta pimeään veljensä selkäpuolelle, ja Mercy -näki käden pitävän viinapulloa Paulin suun edessä. - -Kun käsi kohotettiin, kasvot nytkähtivät heikosti, silmäluomet -räpähtelivät suonenvedontapaisesti ja kohotettu pää retkahti -hervottomana tyynylle. - -"Hän on äänettömämpi nyt kuin koskaan", sanoi Hugh Ritson tyytyväisenä. -Mercy tunsi tarvetta parahtaa, mutta itsesäilytysvaisto piti häntä -hiljaa. Hän ei liikauttanut jäsentäkään. Hänen päänsä nojasi seinään, -silmät tuijottivat pimeään, jano poltti hänen kieltänsä ja avautuneet -huulet olivat hehkuvan kuumat. - -"Pian! Pankaa nämä vaatteet päällenne ja suorikaamme heti tiehemme!" - -Drayton puki vaatteet päällensä ja nauroi käheästi. - -"Ja niin sopivat -- ihan kuin tehdyt -- saatana!" hän sanoi lausuen d:n -ihan oikein, vaikka se tavallisesti oli r. - -Ovi ja akkuna olivat vastakkain. Vuode oli ovesta vasemmalle pää -oveen päin. Ahdas paikka, jossa tyttö piili, oli vasemmalle akkunasta -ja akkunan edessä oli pukeutumispöytä. Drayton astui sen ääreen -järjestääkseen kravattinsa peilin edessä. Heikko kuun valo lankesi -hänen kasvoillensa ja hän näki petomaisen ilmeensä peilistä. - -Tänä hetkenä Mercyn kipeät silmät kääntyivät vuoteeseen. Hievahtamatta -kuin kuollut lepäsi siinä Paul Ritson kasvot käännettyinä ylöspäin. -Luonto oli valanut kahdet kasvot samaan muottiin -- toiset olivat -valkeat, ylevät ja rauhalliset, toiset taas pöhöttyneet, punaiset ja -riettaat, joihin intohimot olivat painaneet lähtemättömän häpeämerkin. - -"Ihan sama -- _ihan_ sama! Saatana, voisiko hänen oma äitinsä erottaa -minua omasta pojastaan." - -Hugh Ritson astui Draytonin rinnalle. Kun hän puhui, oli hänen äänensä -kylmä kuin jäätävä viima. - -"Kuule nyt. Tästä hetkestä, jolloin sinä muutat pukua, sinä lakkaat -olemasta Paul Drayton ja muutut Paul Ritsoniksi." - -"Etkös sinä sanonut, että minusta tulee Paul Lowther?" - -"Se tapahtuu myöhemmin." - -"Johan ininä sanoin, ettei tämä mahdu minun kallooni." - -"Ei väliä. Älä puhu itsellesi mitään muuta kuin 'Minun tulee olla -olevinani Paul Ritson!'" - -"No, se kyllä käy." - -"Valmis?" kysyi Hugh. Hän kääntyi vuoteeseen - -"Valmis." - -"Auta sitten minua. Meidän täytyy viedä hänen sinun ullakollesi. -Kun poliisi tulee häntä ottamaan, hänen täytyy näyttää juopuneena -piileskelevän. _Ymmärrätkö_?" - -Hiljainen, käheä nauru oli ainoa vastaus. - -Sitten he nostivat tunnottoman miehen vuoteesta avasivat oven ja -kantoivat hänet käytävään. - - * * * * * - -Mercy heräsi lamaannuksestaan kuin unesta. Kun miehet olivat menneet, -hän hiipi varpaisillaan käytävään ja omaan huoneeseensa. Ovella hän -pyörtyi ja kaatui raskaasti maahan. Välillä tajunta palasi ja hän kuuli -sanat: "Kanna hänet takaisin omaan huoneeseensa ja lukitse ovi." Samana -hetkenä hän tunsi voimakkaiden käsien tarttuvan häneen ja kantavan -hänet pois. - - - - -XVI LUKU. - - -Ennenkuin Gubblum Oglethorpe erosi Jabezista, hän koetti hyvittää -sen pahan mielen, jonka oli hänelle tuottanut. "Anna minulle kätesi -ja sovitaan pois", hän sanoi ojentaen kätensä. Mutta Jabez ei ollut -unohtanut, mitä Gubblum oli hänelle mustasta silmästä sanonut. Hän ei -vastannut mitään. - -"Hänet saa hulluna hirttää", ajatteli Gubblum. "Hän on kenkku kuin -löntyskä." Sitten Gubblum muisti, millä keinoin hän oli koettanut saada -pojan reilummaksi, kuitenkaan onnistumatta. "Hän vei mun shillingini -kuin kelpo koijari", hän ajatteli. "Sietäisi tuommoinen tolvana leipoa -uudestaan." - -Jabez pani kynttilän kädestään ja vetäytyi huoneesta katsoen toiseen -kuin kummitukseen. - -"Ei sun tartte pelätä mua. En mää aio sull' pahaa tehrä", sanoi Gubblum -leveimmällä murteellansa. Jabez työnsi oven auki. "Hänen päänsä on -pudingista ja pannurieskasta", ajatteli Gubblum. - -Sitten kerjäläinen istui vuoteen reunalle ja ajatteli, mitä järjellistä -syytä pojalla oli muuttua tuollaiselle tuulelle. Hän istui kauan, ja -monia teräviä ajatuksia kulki hänen aivojensa läpi. Lopuksi hän muisti, -että oli sanonut jotakin sopimatonta Jabezin mustasta silmästä. Se oli -nähtävästi arka kohta. "Epäilemättä siinä arvasin oikein", hän päätti. - -Juuri kun kerjäläinen oli päässyt tähän tulokseen, hän kuuli jonkun -nousevan ja sitten laskeutuvan portaita, jotka johtivat hänen ovensa -viereen. Gubblum ymmärsi tämän merkitsevän sitä, että talo oli niin -täynnä vieraita, että niitä makasi ylisilläkin. "Hoh, eipä uskoisi, -että tämä on niin haettu yöpaikka", hän ajatteli. - -Hän riisuutui, meni vuoteeseen ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Hän -loikoi odotellen unta ja miettien epäonnistunutta yritystään koettaa -saada Jabezia luopumaan äänettömyydestään. Sitten hän harmitellen -muisti, että poika oli aina nauranut hänelle huolimatta "shillingin -juomarahasta." - -"Oh, se oli vain hänen kollomaisuuttaan", hän ajatteli, kääntyi seinään -päin ja käyttäen sieraimiaan torvina alkoi omalla tavallaan hörrittää -viihdytyslaulua unimatille. - -Ollen juuri pääsemäisillään unen helmoihin Gubblum äkkiä havahtui -täysin hereille. Oven takaa kuului raskaita, varovaisia askeleita. -Kerjäläinen kohentautui ylös ja kuunteli. - -"Tässä nurkassa on liian pimeä", sanoi muuan ääni. "Sytytä tuli." - -Gubblum nousi vuoteesta, pani korvansa oveen ja kuunteli. - -Kuului poistuvia askeleita. Sitten mies, joka ensiksi; oli puhunut, -virkkoi taaskin: "Joutuin, tänne! Meidän täytyy joutua junalle -yksitoista ja viisitoista." - -Ääni herätti Gubblumin muiston vireille. Hän tunsi sen. Se oli sen -miehen ääni, jonka hän kaikista viimeisimmäksi luuli kuulevansa tässä -talossa -- Hugh Ritsonin. - -Askelet lähestyivät ja valojuovat tunkeutuivat Gubblumin pimeään -huoneeseen. Hän tuijotti oveen. Siihen oli kaivettu kolme pientä reikää -tuulettamista varten. - -"Pane kynttilä lattialle ja ota jaloista. Minä menen edeltä", sanoi -sama ääni. - -Gubblum kurottautui varpailleen ja koetti nähdä, mutta hän oli liian -lyhyt ulottuakseen reikiin. Hänen vuoteensa vieressä oli tuoli, jolle -hän oli jättänyt sammutetun kynttilänsä. Hän nosti kynttilänjalan pois, -siirsi tuolin varovasti ovelle ja nousi sille. Nyt hän näki kaiken. - -Siellä oli kaksi miestä ja hän tunsi heidät molemmat -- Ritsonin -veljekset. Ah, eikö hän ollut sanonut, että Paul piti tätä kapakkaa? -"Kyllä minä seuraavalla kerralla niille näytän!" ajatteli kerjäläinen. -"Odota! Mitä tuo on? Mitä ne raahaavat kyyhkyslakkaan?" - -"Oh -- saatana, miten paljon se junkkari painaa!" - -Se oli toisen miehen käheä ääni. Kynttilä paloi lattialla hänen -takanansa. Se loi valoansa hänen selkäänsä. "Jos minä voisin tyrkätä -tuota lurjusta vähän syrjään, minä voisin nähdä, mitä heidän välissään -on", ajatteli Gubblum. - -Miehet olivat nyt portaan päässä. - -"Käänny ja mene syrjittäin", murahti ensinmainittu ääni. - -Molemmat miehet kääntyivät. Sinä hetkenä valaisi kynttilä kaikkien -näiden kolmen kasvoja. - -"Taivaan herra, mitä tuo on?" ajatteli Gubblum. - -Kannettava oli miehen ruumis. Mutta juuri kasvot hämmästyttivät -Gubblumia -- ne olivat varmasti Paul Ritsonin kasvot. - -Gubblumin silmät tutkivat samalla kertaa koko ryhmää. Hän näki kaksi -Paul Ritsonia yhdellä kertaa ja toinen niistä makasi hiljaa kuin -kuollut. - -Tämä kauhistava näky kesti hetkisen ja sitten kuului kopin oven -avaaminen ja sulkeminen. Molempien miesten raskaat askelet kuuluivat -laskeutuvan kiireesti portaita ja häipyvän alas kapakkahuoneeseen. - -Gubblum kuunteli kaikilla aisteillansa. Hän tiesi, että ulko-ovi -avattiin ja suljettiin. Hän kuuli etenevien askelten häipyvän ulkona. -Kaikki talossa oli ihan äänetöntä. - - * * * * * - -Kaksi miestä rientäessään Hendonin rautatien asemalle pysähtyi -tienhaarassa, josta mentiin poliisikamarille ja -- vankilaan. - -"Mene sinä eteenpäin ja pidä huoli itsestäsi, minä seuraan jäljestä -viiden minuutin kuluttua", virkkoi toinen. - -"Ethän vain aikone antaa miestä ilmi?" epäili toinen. - -Vain kärsimätön murahdus kuului vastaukseksi. Ensinmainittu oli -kääntynyt ympäri. Ehdittyään poliisikamarille hän soitti kelloa. Eräs -kersantti avasi oven. - -"Minä olen löytänyt etsimänne miehen", sanoi Hugh Ritson. - -"Mistä, herra?" - -"Haukka-Haikarasta." - -"Kuka hän on?" - -"Paul Drayton. Te löydätte hänet kapakan läntisestä päätykopista -- -juopuneena. Älkää hukatko hetkeäkään. Menkää heti." - -"Onko se herra, joka taisteli hänen kanssaan, vielä siellä -- herra -Paul Ritson?" - -"Ei, hän matkustaa kotiin tänä iltana." - -"Mikä on hänen osoitteensa maalla?" - -"Ghyll, Newland, Cumberland." - -"Ja teidän, herra?" - -"Minä olen hänen veljensä, Hugh Ritson, ja minun osoitteeni on sama." - -"Me lähdemme heti." - -"Ottakaa käsirautanne mukaan ja katsokaa, sopivatko ne. Minä tunsin -hänet revitystä ulsterista. Hyvää yötä." - - - - -XVII LUKU. - - -Niin pian kuin etenevät askeleet olivat lakannet kuulumasta Gubblumin -korviin, hän pisti kiireesti tärkeimmät vaatteet ylleen, avasi -varovasti sänkykamarinsa oven ja astui eteiseen. Hän oli aivan pimeässä -ja kopeloiden tapasi ne portaat, joita myöten ne kaksi miestä olivat -kuormansa ullakolle kantaneet. Hän astui alimmalle portaalle ja oli -jo päässyt muutamia askeleita ylös, kun hän kuuli omituista ääntä. -Se kuulosti lapsen itkun ja sairaan miehen valituksen sekoitukselta. -Kuuluiko se ullakolta? Gubblum kurotti päätänsä ja kuunteli. Ei. Ääni -kuului käytävän toisesta päästä. Nyt se oli vaiennut ja kaikki oli -hiljaa. Mikä merkillinen talo tämä olikaan! - -"Ei näe otsaansa-iskevää", ajatteli Gubblum. "Minä otan valkean." - -Palaten huoneeseensa hän raapaisi tikulla tulen ja palasi eteiseen -suojaten kämmenellään vasta-sytytettyä kynttilää. Taas kuului kiivas -itku. Se oli kuuluvinaan hänen edestään, takaansa, yläpuoleltansa ja -kaikkialta. Gubblumin polvet notkahtelivat, mutta hänen kovettunut -sydämensä ei antanut järkyttää itseänsä. - -"Kerrassaan merkillinen talo", hän ajatteli, ja samana hetkenä -paukutettiin ankarasti ovea eteisen toisessa päässä ja kuului huuto: -"Auttakaa, auttakaa!" - -Gubblum hyökkäsi siihen suuntaan, josta ääni kuului. - -"Päästäkää minut ulos!" huusi ääni sisäpuolelta. - -Gubblum koetti avata ovea. Se oli lukittu. - -"Auttakaa, auttakaa!" kuului taas. - -"Tuossa paikassa, odottakaa pikkuisen", huudahti Gubblum, ja -asettaen kynttilän lattialle hän painoi olkansa oveen ja jalkansa -vastassa-olevaan seinään. - -"Auttakaa, auttakaa! Päästäkää minut ulos! Pian, pian!" kuului sisältä -yhä kiihkeämmin. - -"Nyt on saakeli", mörisi Gubblum puuskuttaen. - -Silloin lukko pääsi nauloista irti, ja ovi lensi auki. Huonolla valolla -Gubblum ei aluksi nähnyt mitään. Silloin hyökkäsi pimeästä huoneesta -häntä vastaan nainen villein elein ja kasvoillaan ääretön tuska. Se oli -Mercy Fisher. - -Kun he tunsivat toisensa, seurasi hetken äänettömyys. Mutta se kesti -vain hetkisen ja hetket olivat nyt liian kalliit. Kyyneltulvan -vuotaessa tyttö kiireesti kertoi, mitä oli tapahtunut. - -Gubblum ei ymmärtänyt juuri enempää, kuin että tässä oli tehty -konnantyö. Mercy ei nähnyt muuta kuin sen, että hänet oli petetty ja -siten hän oli ollut välikappaleena tässä tihutyössä. Se oli kylliksi. - -"Ne lurjukset! Minä tahtoisin pehmittää heidän selkänsä rottingilla", -sanoi Gubblum. - -"Oi, mihin ne ovat hänet panneet -- mihin, mihin?" huusi Mercy käsiänsä -väännellen. - -"Älkää sitä hätäilkö -- _minä_ tiedän", sanoi Gubblum. "Minä seurasin -heitä, kun he nousivat portaita. Tulkaa, tyttöseni, älkääkä itkekö ja -parkuko kuin pieni lapsi." - -Gubblum sieppasi kynttilänsä ja riensi käytävän päähän ja portaita ylös -kuin apina, ja Mercy seurasi kintereillä. - -"Luulen, että ne ovat lukinneet tuon oven", epäili Gubblum. - -Mutta ei, avain oli ovessa ja Gubblum vetäisi sen auki. Sitten hän -kurkisti ullakolle pitäen kynttilää päänsä päällä. Kun silmä ehti -tottua heikkoon valoon, he näkivät miehen ruumiin suorana patjalla, -joka oli tyhjän huoneen lattialla. He juoksivat sen luo ja kohottivat -päätä. - -"Hän on isänsä poika, sen voin taata", sanoi Gubblum. "Ja se lurjus, -joka on hänen kuvansa, ei ole muuta kuin luonnon oikku." - -Mercy oli polvillaan tunnottoman miehen vieressä hyväillen hänen -käsiänsä ja näki, että silmäluomet suonenvedontapaisesti värähtelivät. - -"Kattokaas, hän tulee tuntoihinsa. Juoskaapa vettä, tyttöseni", sanoi -Gubblum. - -Mercy katosi ja palasi heti. - -"Antaa olla, antaa olla, hän selviää tuossa paikassa. Hierokaa hänen -otsaansa -- kostuttakaa kätenne, tyttöseni -- kaatakaa vettä -- niin, -se riittää -- liian paljon imelää turmelee koiran." - -Paul Ritson avasi silmänsä. - -"Pankaa vesi pois, tyttöseni -- se on tehnyt tehtävänsä -- levätkää -vähän, poikaseni -- juotavaa? -- no, tilkkanen vettä." - -Paul katsoi häneen. Hänen verestävät silmänsä olivat täynnä kysymyksiä. -Mutta aluksi hänen kielensä ei tahtonut totella. Hän katseli seinän -raoista pilkistävää kuutamoa, rappeutuneita seiniä ja sitten taas -kerjäläisen kasvoihin. Hän huomasi Mercyn ja hymyili. - -"Missä me olemme, tyttöseni?" hän kysyi heikosti. - -"Tämä on Haukka-Haikara", vastasi tyttö. - -"Miten minä olen tänne tullut?" hän kysyi taas. - -Mercy peitti kasvonsa ja nyyhkytti. - -"Minä toin teidät", hän vihdoin kuiskasi. - -Paul katsoi häneen hetkisen sekavin ilmein. Sitten muisto täydelleen -palasi. - -"Minä muistan", hän sanoi hiljaa. "Minua pyörrytti -- en ollut nukkunut -kahteen yöhön -- en hetkeäkään levännyt -- kulkenut vain lakkaamatta -katuja." - -Sinä hetkenä tuli hyökylaineen tavoin kaikki mieleen, ja hän sulki -katkerasti valittaen silmänsä. Hänen jaloissaan Mercy peitti kasvonsa -ja nyyhkytti ääneen. - -Paul kohosi voimattomana kyynärpäilleen. - -"Missä on kirkkoherra Christian?" hän kysyi ja katseli ympärilleen -koettaen hymyillä. - -Ääretön tuska valtasi tytön. - -"Minä valehtelin sen teille", hän nyyhkytti. - -Hymy katosi Paulin huulilta. - -"Valehtelit! Mitä valehtelit?" - -Hänestä tuntui kuin hänen järkensä menisi sekaisin. - -"Minä sanoin teille, että kirkkoherra Christian olisi täällä, kun -tahdoin tuoda teidät tänne. Hän ei ole täällä." - -Ja Mercy näytti menehtyvän itkuunsa. - -"Mutta, tyttö hyvä, miksi?" - -"He toivat teidät tähän huoneeseen ja jättivät tänne ja nyt he ovat -menneet." - -"He! Ketkä?" - -"Veljenne Hugh ja herra Drayton." - -Paul tunsi kuoleman piston sydämessään. - -"Kuka se Drayton on?" - -"Teidän ilmetty kuvanne, poikaseni", sanoi Gubblum, "mies, josta puhuin -teille kauan sitten -- hän, joka pitää tätä kapakkaa." - -Paulin silmät pyörivät älyttöminä. Hänen hermostuneet sormensa -hypelöitsivät revittyä ulsteria, joka oli hänen päällään. - -"Mitä tämä on?" hän sanoi tarkaten muuttunutta pukuansa. - -"Kun te olitte tajutonna, he riisuivat teiltä pukunne ja panivat toisen -sijaan", selitti Mercy. - -"Kenen vaatteet nämä ovat?" - -"Herra Draytonin." - -Paul hypähti jaloillensa. - -"Missä ovat ne miehet", hän kähisi. - -"Ne ovat menneet." - -"Mihin?" - -"Asemalle; se oli kaikki, mitä kuulin." - -Paul vilkuili ympärilleen hulluin ilmein. Mercy heittäytyi hänen -jalkoihinsa ja itki katkerasti. - -"Antakaa minulle anteeksi -- oi, antakaa minulle anteeksi!" - -Paul katsoi häneen hämmentyneenä. Hänen aivonsa tuntuivat jähmettyneen. -Hän painoi käsivartensa kasvojensa yli aivan kuin taistellaksensa -itsensä vapaaksi jostakin kauheasta ja saadakseen ajatuskykynsä -takaisin. - -"Miksi, hyvä tyttöseni, mitä tämä on?" hän sanoi heikosti hymyillen ja -koettaen nostaa häntä ylös. - -"Kuka on Westminsterin luostarissa?" kysyi Mercy. Se muutti Paulin -olennon kokonansa. - -"Miksi? Mitä siitä?" hän sanoi. - -"Rouva Drayton lähetettiin sinne ajurilla ja hänen tuli kertoa -rouva Ritsonille, että hänen on saavuttava kahdentoista junalle St. -Pancraksen asemalle palatakseen miehensä kanssa Cumberlandiin." - -Ennen kalpeat kasvot muuttuivat äkkiä vanhoiksi ja aavemaisiksi. - -Seurasi kauhea äänettömyys. - -"Onko se totta?" hän kysyi. - -"On, on", huusi tyttö. - -"Nyt luulen näkeväni kaiken -- luulen ymmärtäväni", änkytti Paul. - -"Antakaa minulle anteeksi", huusi tyttö. - -Paul näytti tuskin huomaavan häntä. - -"Minut on jätetty tähän huoneeseen tajuttomana, ja roisto, joka on -minun näköiseni -- missä hän on nyt?" - -Hän taisteli sairautta vastaan, joka tahtoi hänet painaa maahan. Hänen -aivonsa herpautuivat. Kädet tulivat kosteiksi. Hän horjahti ja nojasi -seinään. - -"Levätkää hetkinen, poikaseni", pyysi Gubblum. "Te pyörrytte pian -uudestaan." - -Paul nousi jälleen jaloillensa. Hänen kasvonsa vääntyivät vihasta. - -"Ja se kirottu nainen, joka houkutteli minut tähän taloon, on tuossa", -hän sanoi vihasta tuohtuneella äänellä. - -"Antakaa minulle anteeksi -- antakaa minulle anteeksi!" itki tyttö -hänen jaloissansa. - -Paul otti häntä olkapäistä, nosti hänet polvillensa ja käänsi hänen -kasvojansa ylöspäin, kunnes heidän silmänsä kohtasivat. - -"Minä tahdon nähdä hänet", hän sanoi käheästi "Kuka olisi sitä uskonut?" - -"Antakaa minulle anteeksi -- antakaa anteeksi!" huusi tyttö. - -"Nainen, nainen! Mitä minä olin tehnyt sinulle mitä, mitä?" - -Mercyn hillitön nyyhkytys oli ainoa vastaus. - -Raivoissaan Paul tarttui hänen kurkkuunsa. Kauhea aikomus oli -kirjoitettu hänen kasvoillensa. - -"Ja tämä on se sama nainen, joka oli saattaa vanhan isänsä harmaan pään -ennenaikaiseen hautaan", hän sanoi katkerasti ja heitti hänet luotansa. - -Sitten hän horjahti taapäin. Hänen vähäinen voimansa oli paennut. -Seurasi äänettömyys. Kuului vain tytön katkera itku. - -Seuraavana hetkenä oudontyynenä, surulliset silmänsä ilman kyyneleitä -Paul astui hänen luokseen ja nosti hänet jaloillensa. - -"Minä olin väärässä", hän sanoi, "totisesti, minä olin väärässä. Sinä -et voinut valehdella minulle tuolla tavalla -- et tietäen. Ei, ei, ei!" - -"Ne sanoivat minulle, mitä minä sanoin teille", huokasi tyttö. - -"Minä olen syyttänyt sinua kaikesta siitä, tyttöparka." - -"Sittenhän te annatte minulle anteeksi?" kysyi Mercy kohottaen nöyrästi -silmänsä. - -"Anteeksi? Pyydä Jumalalta anteeksi, tyttö. Minä olen vain ihminen, ja -sinä olet tuhonnut minun elämäni." - -Portaista, kuului askeleita, ja Jabez-poikanen ilmestyi yliselle -kynttilä kädessä. Hän oli odotellut kapakan emäntää, kun kuuli ääniä -yläkerrasta. - -"Kuuleppas mies", sanoi Gubblum. "Eks' näe isäntääsi alakerrassa?" - -Jabez irvisti ja katsoa toljotti Paul Ritsoniin. - -"Kuule, mies, näiks' kahren miehen lähtevän talosta viitisentoista -minuuttia sitten?" - -"Näin kyll'", sanoi Jabez. "Ja varmaan toinen oli se herra, joka tul' -tänn' äsken -- ja yks' toinen miäs." - -"Toinen mies -- sinun isäntäsi, tarkoitat kai?" - -Jabezin suu levisi korviin asti. - -"Kuuliks' sä mitään?" - -"Mää kuulin sen herran sanovan, ett' heirän täytyy oll' St. Pancraksen -asemall' puol'yön aikaan." - -Paul kopeloitsi kelloa taskustansa. Se oli poissa. - -"Mitä kello on?" hän kysyi. - -"Viistoist' yl' ykstoist', herra", sanoi Jabez. "Mää kattoin juur'." - -Paulin kasvoille ilmestyi järkkymätön päätös. - -"Minun täytyy seurata heitä", hän sanoi. "Olen hukannut aikaa jo -kylliksi." - -"Mitä, mies! Te ette ikinä tapaa -- ja olette heikko kuin kapalovauva. -Kaatuisitte tielle kasaan kuin märkä säkki." - -Paul oli työntänyt oven auki. Kiihko antoi hänelle voimaa. Seuraavana -hetkenä hän oli kadonnut. - -"Minnekkäs isäntä lähti? St. Pancraksen asemall'?" kysyi Jabez. - -"Sama se sulle, pois tieltä. Laita pehmeä pääsi vuoteeseen, niin on -parasta", pyllähti Gubblum. - -Jabez ei kuitenkaan seurannut kerjäläisen neuvoa. Hän palasi -kapakkahuoneeseen odottamaan rouva Draytonia, jonka harvinainen -poissa-olo herätti monenlaisia ajatuksia pojan hitaassa kallossa. -Hän tapasi oven auki ja siitä hän päätti, että hänen isäntänsä oli -jo mennyt. Hänen kätensä oli ovenrivassa, sillä hän aikoi sulkea -ja salvata sen, kun hän kuuli kiireisten askeleitten lähestyvän. -Seuraavana hetkenä kaksi miestä hyökkäsi hänen ohitsensa sisään. - -"Missä on herra Drayton?" kysyi toinen puuskuttaen, kun oli liian -kiivaasti juossut. - -"Hän meni juuri", vastasi Jabez. - -"Onko se totta, poika?" kysyi mies pannen kätensä pojan olalle. - -"Hän on mennyt St. Pancraksen asemalle, herra. Hän aikoo joutua sinn' -puol'yön aikaan", selitti Jabez. - -Poika oli tuntenut vieraat ja vapisi. - -Miehet katsahtivat toisiinsa. - -"Se _oli_ Drayton -- se mies, joka juoksi ohitsemme tiellä", sanoi -toinen. - -"Ole varma siitä", myönsi toinen. "Tutki talo. Minä odotan sinua -täällä." - -Parin minuutin kuluttua nämä miehet olivat yhdessä jättäneet talon. - - * * * * * - -Viittätoista minuuttia myöhemmin Hendonin aseman päivystäjä näki miehen -juoksevan aseman poikki ja hyppäävän junaan juuri, kun vaunut lähtivät -liikkeelle. Hän huomasi, että mies oli avopäin, vaatteet olivat -epäjärjestyksessä ja ulsterista oli kiskaistu pala pois. Hän luuli -tuntevansa hänet. - -Juna oli juuri lähtenyt, kun kaksi miestä tuli juosten päivystäjän -eteen. - -"Mennyt!" sanoi toinen pettyneenä. - -"Se oli 11,35 juna Kings Crossiin", sanoi toinen. -- "Menikö siihen -täältä ketään, päivystäjä?" - -"Meni, kersantti -- Haukka-Haikaran Drayton", vastasi päivystäjä. - -"Seuraava juna St. Pancrakseen on 11,45?" - -"Niin on, herra -- saapuu sinne kello kaksitoista." - -"Ei kai se myöhästy?" - -"Tulee aikanaan." - -Molemmat miehet katsahtivat kelloonsa. - -"Meillä on kyllin aikaa." - - - - -XVIII LUKU. - - -Vaunut, jotka veivät rouva Draytonin Lontooseen, kulkivat tuttuja -seutuja, jotka herättivät monenlaisia muistoja. Ajatukset hänen -vanhassa päässään olivat kuin vesilinnut merellä -- milloin siellä, -milloin täällä milloin ladellen ilmassa, milloin taas sukeltaen -syvyyksiin. Kun he kulkivat Child Hillin ja New Endin synkkiä teitä, -hän koetti vaivata aivojansa ymmärtääksensä sitä asiaa, mille hänet -oli lähetetty. Mitä varten oli se herra tuotu Hendoniin? Miksi, vaikka -oli sairas, hänet viedään niin pian pois? Miks'ei, jos hänet nyt pitää -pois viedä, häntä pantu samoihin vaunuihin ja saatettu Cumberlannin -asemalle? Mistä syystä hänet oli lähetetty luostariin hakemaan sen -herran vaimoa, kun herra itse olisi saattanut mennä? Miksi oli rouva -luostarissa? Kapakan emäntä puristi huulensa yhteen ja koetti turhaan -pinnistää kuivuneita aivojansa saadakseen valoa tähän hämärään -kysymysten paljouteen. - -Kun hän ajatteli kotiinsa jäänyttä sairasta herraa, johtui hänen -mieleensä oma poika ja monet ajatukset kiertyivät häneen. Paul ei ollut -hänen poikansa eikä hänen nimensä ollut Drayton. Kenen poika hän oli, -sitä hän ei tiennyt eikä hän hänen nimeänsä ollut koskaan kuullut. -Mutta hän oli tehnyt kaikkensa hänen puolestaan siitä asti, kun hän -oli pieni lapsi, eikä ainoakaan äiti rakasta poikaansa enemmän kuin -hän rakasti Pauliansa. Mikä viheliäinen pieni raukka se olikaan kerran -ollut, ja miten monesti olivatkaan naapurit päätänsä pudistaen sanoneet: - -"Teillä ei ole siitä koskaan iloa. Kova kohtalo on syntymästä asti sen -pikkuraukan osa." - -Se oli kolmekymmentä pitkää vuotta sitten, ja nyt oli Paul koko -Hendonin hauskin nuorukainen. Ah! Silloin ei oltu Hendonissa, vaan -Lontoossa ja hänen puolisonsa, se hyvä mies, oli elossa ja parhaissa -voimissa. - -"Se kyllä vielä varttuu, Martha", hänen oli tapana sanoa, ja se pikku -raukka näytti ymmärtävän ja koetti hymyillä, kun hän kutitti sormellaan -sen masua. - -Sitten johtuivat kapakan emännän ajatukset pimeihin päiviin, jolloin -leipää oli niukalti ja ystävät sanoivat: - -"Liikaa vastusta. Mitä varten te pidätte liian suun elätettävänä? -Viekää kakara löytölasten seimeen." - -Mutta hänen miehensä, Jumala häntä siunatkoon, -- oli aina sanonut: - -"Ei se vahingoita, jos antaa lapselle tilkkasen soppaa. Pidä hänet, -Martha, hän tuottaa sinulle vielä lohtua ja iloa, vanha vaimo." - -Rouva Drayton itki hartaasti ajaessaan pimeää tietä. - -Sitten tuli pahat ajat. He jättivät kaupungin ja ottivat Hendonin -kapakan. Mutta sitten tapahtui kaikista pahin, sillä niin pian kuin he; -olivat saaneet kaiken siististi ja mukavasti järjestetyksi, kuoli hänen -miehensä. Hän sairasti viikon ja kun kuolema tuli, hän tahtoi nähdä -lapsen. - -"Anna poika minulle", hän pyysi, ja hän antoi lapsen hänen käsiinsä -vuoteeseen. Silloin hän kohotti laihan valkean kätensä ja koetti -silittää lapsen kiharoita, mutta käsi vaipui sen kasvoille. - -Rouva Drayton kohentausi istuimellaan ja koetti karkoittaa ne muistot, -jotka näitä ajatuksia seurasivat, mutta tie oli pimeä, ei näkynyt muuta -kuin taivas, eivätkä muistotkaan lähteneet mielestä. Hän muisti niitä -aikoja, jolloin Paul oli kehittynyt hauskaksi nuorukaiseksi -- hän oli -iloinen, vilkas ja vallaton, valmis mihin kepposiin tahansa ja hänen -tähtensä sai aina olla huolissaan. Eikä ollut miehen kättä taluttamassa -häntä, ja ihmiset pudistivat päätänsä sanoen: "Hän ei kunnialla kuole, -hänellä on pahuus veressä." Poikaparka Eihän se ollut hänen syynsä, -että hän oli kehittynyt hieman villiksi ja hillittömäksi, raa'aksi ja -ilkeäksi omalle äidilleenkin, kuten voidaan sanoa, kun hän tyrkki häntä -saatuaan väkeviä, löi, kun oli juovuksissa eikä tiennyt, mitä teki, -ei koskaan pannut kättään rehelliseen työhön, vaan uneksi päivästä -päivään onnesta, jonka hän joskus saavuttaisi, ja kiersi ja mellasti -kaikkialla, eikä koskaan tyyntynyt elämään onnessa ja rauhassa kotona. -Eihän se ollut hänen syynsä: huonot toverit olivat johtaneet hänet -harhaan. Eikä hän moittinut -- ei rahtuakaan. Jokaisen naisen tulee -valmistua sellaista kärsimään. On varattava runsaasti kärsivällisyyttä, -jos saa miehisen olennon lähettyvilleen -- siinä kaikki. - -Ajatus pahoista tovereista toi kapakan emännän mieleen Hugh Ritsonin, -jonka merkillistä lyöttäytymistä heidän seuraansa hän ei ollut koskaan -ymmärtänyt. Herrahan oli niin omituisella tavalla tunkeutunut taloon ja -hänellä näytti olevan salaperäinen vaikutusvoima Pauliin. Hän näytti -tietävän jotakin Paulin äidistä. Paul itse oli tutkinut asiaa kauan -aikaa sitten ja päässyt selville, että rouva oli paennut turvakodista -ja kadonnut jäljettömiin. Ja nyt tuli tämä vieras herra valokuvineen ja -sanoi, että hän oli kuollut. - -Ihmisparka, kuinka hyvin rouva Drayton muistikaan hänet! Ja siitä -oli jo kolmekymmentä vuotta! Hän ei kertaakaan jälkeenpäin ollut -nähnyt rouvaa eikä kuullut hänestä kuin kerran, ja sekin tapahtui -kaksikymmentä viisi vuotta sitten. Eräänä päivänä hän oli hakemassa -hiiliä Pimlicosta ja siellä hän tapasi vanhan naapurin, joka sanoi: -"Rouva Drayton, teidän vuokralaisenne, joka hukutti itsensä, tuli -eräänä päivänä hakemaan lastansa, mutta te ja miehenne olitte -muuttaneet pois." Voi kuitenkin, että se nuori raukka on nyt kuollut ja -mennyt pois, ja hän itse, joka jo silloin luuli olevansa vanha, eli ja -oli terve ja voimakas! - -Nyt kulkivat vaunut Lontoon vilkkaitten katujen kautta ja kapakan -emännän ajatuksenjuoksu katkesi. Vain epäselvästi hän tajusi, minne -oli matkalla. Vaunut veivät häntä sinne ja niiden tuli tuoda hänet -takaisin. Kun he saapuvat luostariin, hänen tuli kysyä rouva Ritsonia -ja sanoa, että hänet oli lähetetty noutamaan häntä St. Pancraksen -asemalle, jossa hän tapaisi miehensä ja saisi hänen kanssaan matkustaa -takaisin Cumberlandiin sydänyön junalla. Siinä kaikki. - -Kello luostarin tornissa löi puoli kaksitoista, kun vaunut kulkivat -Parlamentin torin halki. Seuraavana hetkenä he pysähtyivät luostarin -eteen Abbey Gardensilla. - -Ajuri hyppäsi alas, soitti kelloa ja auttoi rouva Draytonia maahan. -Rautaportti ja ovi avautuivat melkein yht'aikaa, ja kynnykselle -ilmestyi eräs nunna lamppu kädessä. Rouva Drayton löntysti portaita -ylös ja astui eteiseen. Synkkä hämärä täytti suuren suojan, jossa ei -ollut kuin pari viheliäistä tuolia ja pöytä. Nunnalla oli sarssipuku ja -huntu, jonka päät muodostivat neliön hänen rinnalleen, vyö uuman ympäri -ja sivulla riippui rukousnauha. - -"Voisinko minä tavata täällä asuvaa rouva Ritsonia?" kysyi kapakan -emäntä. - -Nunna hätkähti hieman ja vastasi sitten matalalla, surullisella -äänellä, joka vaikutti enemmän kuin sanat. Rouva Draytonin silmät -olivat nyt tottuneet pimeään ja hän katsoi tarkemmin nunnan kasvoihin. -Ne olivat huolten ja pilvien peittämät, ja kun ne hetkeksi kohotettiin -häneen päin, rouva Drayton vavahti kuin kuoleman käsi olisi häneen -koskenut. - -Ne olivat Paulin äidin kasvot -- vanhemmat, surullisemmat ja kylmemmät, -mutta kuitenkin samat. - -Nunna painoi silmänsä alas ja teki ristinmerkin. Sitten hän astui -kiireesti kuulumattomin askelin käytävän toiseen päähän ja soitti -kumeaa vaskirumpua. Tuskin oli ääni vaiennut, kun toinen sisar -- -kokelas, puettuna, kuten edellinenkin, mutta valkeaan -- ilmestyi. -Rouva Drayton vapisi päästä jalkoihin, mutta hän kertasi kuitenkin -kysymyksensä ja hänet vietiin tyhjään, koleaan huoneeseen ja jätettiin -yksin. - - - - -XIX LUKU. - - -Kun Greta erosi Hugh Ritsonista kolme tuntia sitten, hän oli vaipunut -epätoivoon. Toinen peloittava uhkaus oli saanut hänet kauheaan tuskaan. -Häntä oli vaadittu valitsemaan toinen kahdesta pahasta. Hän ei uskonut -Hugh Ritsonin voimaan ja hylkäsi ne molemmat. Mutta tämä epävarmuus oli -kauhea. Mihin asti voisi intohimo, tyydyttämätön intohimo, häväisty ja -hylätty intohimo johtaa sellaisen miehen, kuin oli Hugh Ritson? Ilman -sääliä, ilman tunnonvaivoja tämä mies, jonka tahto oli luja kuin kallio -ja jonka sydän ei milloinkaan kysynyt, mikä on totta, ei hämmästynyt -kauheimpiakaan yrityksiä. Mitä hän oli tarkoittanut? - -Gretan ensimmäinen mielijohde oli mennä etsimään miestänsä, mutta se -oli turha ja hullu ajatus. Mistä hän etsisi häntä? Sitäpaitsi hän -oli luvannut jäädä luostariin, kunnes hänen miehensä tulisi häntä -noutamaan ja hänen täytyi pitää sanansa. Hän ei mennyt illalliselle, -kun vaskirumpu kaikui, vaan vetäytyi omaan huoneeseensa. Kello kutsui -iltahartauteen, mutta Greta ei mennyt kappeliin. Hän vaipui maahan ja -itki katkeria kyyneleitä. Iltalaulun säveleet kaikuivat tänne asti, -mutta hän makasi yhä maassa ja itki. Ei ollut mitään valoa tässä -pimeydessä, ei mitään muuta tietä ulos näistä tuskien sokkeloista kuin -odottaa ja kärsiä. - -Hitaasti hiipi hänen mieleensä varmuus, ettei Hugh Ritson ollut -turhaan uhannut. Hän oli päättäväinen mies. Hän oli antanut hänelle -valittavaksi kaksi tietä ja eikö hän ollut valinnut itsekkyyden tietä? -Jos Paul, hänen miehensä, oli hädässä -- huolimatta siitä, minkälaisten -konnanjuonien vuoksi -- oliko liian paljon pyytää, että hän, hänen -vaimonsa, pelastaakseen hänet suorittaisi uhrin, joka kaikista -raskaimmin kohtaisi juuri häntä, vaimoa? Hugh Ritson oli ollut oikeassa --- hän oli valinnut itsekkyyden tien. Oh, missä oli herra Christian? -Hän oli sähköttänyt hänelle ja hän oli vastannut tulevansa. Mutta tunti -tunnin jälkeen oli kulunut eikä hän ollut saapunut. - -Kolme, tuntia kului hirveässä tuskassa. Hän kuuli sisarien kulkevan -kaikuvia kivikäytäviä ja vetäytyvän kammioihinsa, ja sitten koko talo -muuttui hiljaiseksi kuin hauta. Ei pienintäkään kohinaa kuulunut tänne -tyyneen pyhättöön suuren maailman virrasta, joka loiskien, kuohuen ja -vaahdoten vyöryi sen lähettyvillä kuljettaen miljoonia ihmisiä kuin -lastuja mukanaan. - -Hänen akkunansa oli Abbey Gardensille päin. Kaikki sen alla oli -hiljaa. Ei kuulunut ainoatakaan askelta käytävältä. Sileä seinä -toisella puolella oli musta, ja lehdettömät puut seisoivat ikävissänsä -sumuisessa yössä. Taivasta vasten saattoi erottaa luostarin kahden -tornin ääriviivat. -- Nämä tornit tarjosivat levähdyspaikan päivällä -lukemattomille kyyhkysille, jotka lentelivät miljoonakaupungin humussa -ja yöllä ne kertasivat kumeana kumuna kellojen kaiun, kun ne ilmaisivat -ajankulua. - -Epätoivo ja tuska oli vaivuttanut Gretan sellaiseen tylsyyteen, että -hän tuskin kuuli, kun ovelle naputettiin. Sisään astui eräs kokelas -ilmoittaen, että alhaalla odotti muuan vanha vaimo, joka halusi -puhutella häntä. Greta ei osoittanut vähintäkään hämmästystä ja tuskin -mikään saattoi tässä tilassa kiihoittaa hänen mieltänsä. Sanaakaan -virkkamatta ja kyselemättä hän seurasi kokelasta siihen huoneeseen, -jossa rouva Drayton häntä odotti. - -Hän tunsi kapakan emännän ja kuunteli hänen asiansa. Gretan sydän -sykähti ilosta kun hän ajatteli, että hän pääsisi nyt miehensä luo. -Tässä oli vastaus rukouksiin, jotka lukemattomia kertoja olivat hänen -raskautetusta sydämestään kohonneet. Pian hän saisi varmuuden, että -Hugh Ritsonin uhkaus oli turha. Pian hän olisi Paulinsa rinnalla, -pitäisi hänen kättään omassaan eikä mikään maallinen voima voisi -riistää heitä enää erilleen. Ah, Jumalan olkoon kiitos, kun hän -parantaa lastensa vertavuotavat sydämet! Hän olisi sangen pian taas -onnellinen ja näiden muutamien päivien raskas suru häipyisi muistojen -hämärään. - -"Kello kaksitoista St. Pancraksen asemalle, ja teillä on matkatavarat -vaunuissa, jotka odottavat ovella, niinkö sanotte?" - -"Niin, eikä ole hetkeäkään hukata, sillä, toden totta, yö on pitkälle -kulunut", vastasi rouva Drayton. - -"Ja hän on siellä minua vastassa?" kysyi Greta. Hänen silmänsä olivat -vieläkin äskeisistä kyynelistä kosteat, mutta niistä loisti nyt uusi -ilo. - -"Niin, St. Pancraksen asemalla", myönsi rouva Drayton. - -Gretan onni tulvi yli äyräiden. Hän otti vanhan vaimon syliinsä ja -suuteli hänen ryppyisiä poskiansa. - -"Odottakaa hetkinen -- odottakaa yksi minuutti", hän sanoi ja lähti -keveänä kuin keijukainen. Mutta kun hän pääsi portaan puoliväliin, -hänen kiihkonsa asettui, ja hän kääntyi painunein päin alas. - -"Mutta miksi hän ei itse tule minua noutamaan?" hän kysyi. - -"Herra ei voi oikein hyvin -- hän on vähän sairas", sanoi rouva Drayton. - -"Sairas? Sanotteko sairas? Silloin hän ei voinut tulla. Ja minä moitin -häntä, ettei hän tullut!" - -"Herra on heikko, mutta ei mitenkään vaarallisesti -- tietysti hän -tulee suoraan asemalle teitä tapaamaan." - -Greta kääntyi uudestaan ympäri ja asteli hitaasti ylös. Ensimmäisen -portaan päässä olevalle ovelle hän pysähtyi ja koputti keveästi, ja kun -ääni sisästä vastasi, hän astui huoneeseen. - -Abbedissa oli polvillaan pöydän ääressä. Hän kohotti tyynet ja henkevät -kasvonsa tulijaan, kun tämä lähestyi. - -"Arvoisa äiti", sanoi Greta, "minä jätän teidät tällä hetkellä." - -"Niinkö pian, tyttäreni?" - -"Minun mieheni on lähettänyt hakemaan minua. Hän kohtaa minut asemalla -kello kaksitoista." - -"Miksi hän ei itse tullut teitä noutamaan?" - -"Hän on vähän sairas, hän on mennyt suoraan." - -"Hetki on myöhäinen ja viesti on pikainen. Oletteko te levollinen?" - -"Minä olen hyvin levoton. Arvoisa äiti --" - -"Mitä, tyttäreni?" - -"Eräs vanha herra -- eräs pappi, herra Christian, tulee Cumberlannista. -Minä olen odottanut häntä joka hetki, mutta hän ei ole vielä saapunut. -Minä en voi enää odottaa. Minun täytyy mennä mieheni luo. Voitteko te -määrätä, että tämä tieto ilmoitetaan sille vanhukselle?" - -"Mikä se tieto on, lapseni?" - -"Yksinkertaisesti, että minä olen mieheni kanssa palannut kotiin -puoliyön junalla St. Pancraksen asemalta." - -"Hallissa päivystävä sisar saa ilmoittaa tämän sanoman." - -"Kuka se sisar on?" - -"Sisar Grace." - -Seurasi äänettömyys. - -"Arvoisa äiti, onko sisar Grace koskaan puhunut menneisyydestänsä?" - -Abbedissa muutti muutamia helmiä rukousnauhassaan. - -"Menneisyys ei merkitse meille mitään täällä, tyttäreni. Näiden muurien -sisälle ei maailma astu. Ristin läheisyydessä menneisyys ja tulevaisuus -yhtyvät." - -Greta veti syvään henkeänsä. Sitten hän kumarsi ja suudeltuaan -abbedissaa kädelle kääntyi hitaasti ja lähti. - -Greta ja kapakan emäntä kulkivat synkän käytävän läpi, ja sama nunna, -joka oli avannut oven, sulki sen heidän jälkeensä. Rouva Drayton -tarttui Gretan käsivarteen heidän ohi kulkiessaan ja hänen kätensä -huomattavasti vapisi. - -"Kuka hän on?" kuiskasi kapakan emäntä, kun he istuutuivat vaunuun. - -"Sisar Grace", vastasi Greta kääntäen päänsä sivulle. - -"Minä olisin voinut vannoa, että hän oli minun Paulini äiti", mutisi -rouva Drayton. - -Greta katsahti ympärilleen, mutta kapakan emäntä ei nähnyt hänen -kysyvää ilmettään. Hänen silmänsä samoin kuin ajatuksensakin -harhailivat kaukana. - - - - -XX LUKU. - - -Vaikka hetki oli myöhäinen, olivat kadut tungokseen asti täynnä. -Ihmiset palasivat kotiin teattereista, ja Gretan ja kapakan emännän -kulkiessa Strandin yli se vilisi täynnä ajopelejä ja katuvaunuja. -Vaunut vierivät Seven Dialsin läpi, ja siellä yleiset talot tyhjensivät -kaikista nurkistaan ulos onnettomia miesten ja naisten raunioita. -Huudot, kiroukset, riidat ja naurut kaikuivat yli rattaitten -jyrinän. Parroittuneet miehet, peseymättömät naiset ja likaiset -lapset puikkelehtivat sekaisin, ja heihin liittyivät varkaat, -tyhjäntoimittajat ja kaikenlaiset katujen kiertäjät. Heidän joukossaan -ei tavannut yhtään ainoata rehellistä ihmistä -- ainoastaan poliisien -tummat olennot tekivät poikkeuksen. - -Gretan sydän sykki ankarasti tänä yönä. Hänen sielunsa täytti uusi ilo -ja toivo. Jokainen tuuma, jonka he kulkivat, herätti hänen rinnassaan -uusia tunteita. Hän ihmetteli, mistä tuo ihmisten paljous tuli ja -mihin se oli matkalla. Inhimillisyyden aava meri aaltoili ja kohisi -hetkeksikään tyyntymättä. - -Sata kertaa hänen teki mielensä astua maahan ja tyhjentää taskuistaan -kaikki rahat. Eräs sokea mies, joka puhalsi kimeää pilliä ja piti -pientä koiraa pitkästä narusta, herätti hänen erikoista myötätuntoansa, -puoliksi avoimien silmien tyhjä katse vaati aivan rajatonta sääliä. -Eräs siivoton nainen juopuneena hoiperrellen kulki avopäin poikki -kadun juuri heidän hevosensa jalkojen editse rinta paljaana riippuen -ja pieni lapsi käsivarrella itkien, ja tämä oli toinen, joka voitti -hänen osanottonsa. Hento olento, ryysyinen poika, kyyhötti muutaman -talon portaalla kuin hyrrittävä kissa ja herätti vastustamatonta -mielenkiintoa. Mutta hetkeksikään hän ei tohtinut pysähtyä, ja vihdoin -hän nojasi päättävästi selustaan, sulki silmänsä ja mietti ankarasti, -eikö sittenkin ollut sangen itsekästä olla täysin onnellinen. - -Vaunut pysähtyivät tärähtäen. He olivat St. Pancraksen asemalla. - -"Onko hän tullut?" kyseli Greta kiihkeästi itseltänsä, tarkaten kaikkia -niin terävästi, että muutamalla silmäyksellä sai selvän ihmisistä ja -tapahtumista ympärillään. - -Hän ei voinut nähdä Paulia, ja kun kantaja avasi vaunun oven ja auttoi -häntä alas, hänen teki mielensä kysyä mieheltä, oliko hän nähnyt hänen -puolisoansa. Mutta ei, sitä hän ei tahtonut tehdä. Hänen täytyy itsensä -etsiä hänet, niin että hän on ensimmäinen, joka hänet huomaa. Oh, niin! -Hänen täytyy ensiksi nähdä hänet, nyt hän varmasti päätti, ettei kysy -keltään. - -Kantaja pani tavarat kärryille ja työnsi ne asemasillalle, ja Greta ja -rouva Drayton seurasivat häntä. Silloin suuret silmät, jotka puoliksi -hymyilivät, puoliksi pelästyneinä katselivat ympärilleen värähtelevien -luomien alta, saivat huolestuneen ilmeen. Ei, Paul ei ollut siellä. - -"Mitä kello on?" hän kysyi silmät yhä kiertäen miehestä mieheen -ihmisjoukossa. - -"Kymmentä vaille kaksitoista, neiti", ilmoitti kantaja. - -"Oh", sanoi Greta helpotuksesta huoaten, "sitten hän on pian täällä." - -"Tahdotteko istua odotushuoneessa, neiti?" kysyi kantaja ja melkein -tajutonna Greta seurasi häntä, kun hän näytti tietä. Rouva Drayton -löntysti jäljessä. - -"Mitä hän sanoi sairaudestaan?" kysyi Greta, kun he olivat kahden. - -"Että häntä hieman pyörrytti. Ehkä hänellä usein on sellaisia -kohtauksia", sanoi kapakan emäntä. - -"Se on totta. Ja mitä te silloin sanoitte?" - -"Minä kehoitin häntä lepäämään hetkisen ja ottamaan vähän virvokkeita -ja hän sanoi: 'Kiitos, parahin eukko'." - -"Te olitte oikeassa, te hyvä rakas sielu", sanoi Greta kiertäen -kätensä hänen ympärilleen ja syleillen häntä. "Minä olen varma, että -te olette ollut hyvin hyvä minun miehelleni ja vaalinut häntä hellästi -sill'aikaa, kun minä, jonka olisi pitänyt hoitaa häntä, olin poissa. -Kiitos, kiitos teille!" - -Rouva Draytonista tuntui pahalta. "Niin, niin, katsokaas, minä en voi -nähdä miehisen olennon kärsivän. Se koskee minuun jollakin tavalla." - -Greta oli noussut seisoalleen. "Seiskaa tässä, rouva Drayton -- eikö se -ollut niin? -- seiskaa tässä sen aikaa, kun minä pistäyn asemasillalla. -Hän voi tulla eikä näekään minua. Ah, niin, hän voi etsiä minua joka -paikasta!" - -Hän riensi ulos ja tunkeutui eteenpäin ihmisten välistä, jotka kulkivat -edestakaisin. Hän puikahti matkatavaroiden vastaanottopaikalle ja -sieltä taas laiturille vaunujen luo. Veturit puhkuttivat savua ja -höyryä avaraan lasikattoon asti, jossa veturien vihellys kaikui -terävänä ja vihlovana. Sieltä hän palasi odotushuoneeseen. "Oi, rouva -Drayton", hän sanoi, "minä näin viime yönä kamalaa unta. Mitä te -ajattelette? Mahtaako hän olla niin terve, että voi tulla?" - -"Tietysti, tietysti, rakkaani. 'Käskekää tulla tapaamaan miestänsä -kello kaksitoista.' Ne ovat herran omat sanat." - -"Kuinka onnellinen minä olenkaan, kun me olemme turvassa kotona -jälleen! Ja jos hän on sairas, minun tehtäväni on hoitaa häntä." - -Kyyhkysmäisten silmäin ilme kertoi, että yksin sairauskin tuottaisi -tälle rehelliselle sielulle täydellistä onnea. - -"Ja mitä uniin tulee, olkaa varma, että ne ovat vain unia, sanon minä." - -"Olette oikeassa, rouva Drayton", sanoi Greta ja palasi vielä -kerran asemasillalle. Hänen ajatuksensa oli kääntynyt kirkkoherra -Christianiin. Olisiko mahdollista, että hän olisi saapunut? Kantaja, -joka oli tuonut hänen tavaransa sisään, seisoi vielä niiden vieressä -ja hänen kanssaan oli joku toinen kantaja. He olivat selin häneen, kun -hän kevyesti asteli odotushuoneesta ja hän saattoi kuulla osan heidän -keskustelustansa ennenkuin he huomasivat hänen läsnä-olonsa. - -"Näiks' sää sen vanhan ukkelin, joka yhrentoist' junall' saapus?" kysyi -toinen. - -"Näin kyll'. Oikea isoäirin isoisän isä omass' persoonassans'. Hieman -höperöpää, vai? -- säärystimiss' ja silkkisukiss'." - -"Parast' sorttii joka suhteess'." - -"Antoiks' juomarahaa, häh? Ei olis luullut." - -"Miks'ei, hyväsyräminen ukkeli, olen varma, ett' hän on itte paavi." - -"Ol' vait." - -"Ol' varma siit'. Mää panin hänet vaunuun ja lähetin Westminsterin -katoliseen luostariin." - -Greta ei voinut enää pidättää itseänsä, vaan hyökkäsi heidän kimppuunsa -kymmenin kysymyksin. Mihin aikaan kirkkoherra oli saapunut? Milloin oli -lähtenyt asemalta? Saiko hän vaunut? Oliko hevonen hyvä? Ehtisivätkö he -ajoissa takaisin? - -"Mikä on teidän junanne, neiti -- kahdentoista juna pohjoiseen?" - -"Niin. Ehtiikö hän siihen?" - -"Tuskin vain joutuu kahteentoista", sanoi kantaja. Mutta huolimatta -hänen lannistavasta ennustuksestansa Greta oli niin iloissaan näistä -tuoreista tiedoista, että veti kukkaronsa esille ja antoi kantajalle -viisi shillingiä. Hänellä ei ollut pientä muuta kuin kaksi kultarahaa -ja kaksi pennyä, eikä hänen nykyisessä ilossaan ollut eroa, antoiko -hopeaa vai kuparia sille, joka tällaisen sanoman toi. - -Mies reväytti silmänsä auki ja hymyili, mutta pian hän tointui tästä -odottamattomasta ilosta. Tavattomalla palvelevaisuudella hän toimitti -tavarat pohjoiseen menevään junaan, joka jo oli asemalla. - -Vielä oli kolme minuuttia puoli-yöhön, ja rouva Drayton oli työntynyt -Gretan kanssa asemasillalle. - -"Oh, minusta tuntuu kuin tuhannen sydäntä olisi niin täynnä ja sykkisi -minun rinnassani", sanoi Greta. "Rouva Drayton, onko varmaa, että hän -tulee? Kantaja, oletteko pannut tavarat vaunuun? Mikä on meidän juna -- -vasemmalla?" - -"Ei, neiti, vasemmanpuoleinen siirtyy juuri pois tehden tilaa Kentish -Townista ja Hendonista tulevalle paikallisjunalle. Oikealla on teidän -junanne, neiti. Joko teill' on piletti neiti?" - -"Ei vielä. Pitää kai minun ostaa se, luulen? Onko kiire? Minun täytyy -ostaa kaksi pilettiä", hän lisäsi kääntyen kapakan emäntään. "Kun hän -tulee, hänellä ei ole mitään muuta tehtävää kuin astua vaunuun." - -"Teidän tulee liikkua sukkelaan, neiti -- juna lähtee juuri -- vain -yksi minuutti", selitti kantaja. - -Gretan lumoavat silmät kurkistelivat ympärilläolevien ihmisten päiden -yli. Sitten ne kirkastuivat, ne välähtivät kuin salama ja taivaallinen -hymy levisi hänen kasvoillensa. "Ah, hän on tuolla -- tuolla takana -- -pilettiluukulla. Juoskaa hänen luokseen, rakas, hyvä mies, juoskaa ja -sanokaa, että minä olen täällä. Minä otan paikan ja pidän oven auki." - -Greta pyörähteli sillalla kevyenä kuin nuori hirvi. Seuraavana hetkenä -hän oli avannut vaunun oven ja seisoi käsi ovenrivassa. Hän näki -saapuvan sen, joka oli enemmän kuin koko maailma hänelle. Mutta hän ei -katsonut häneen kahdesti. Ei, hän ei voinut katsoa kahdesti. Hän tahtoi -odottaa, kunnes he olisivat sisällä kahden, kahden. - -Ihan hänen rinnallaan asteli Hugh Ritson! Voiko se olla mahdollista? -Ja oliko se todellakin hän, joka on tuonut hänen miehensä? Ah! Hän -on katunut ja lopultakin hän itse on ollut ilkeä ja katkera. Kuinka -ystävällisesti onkaan Hugh tehnyt, kuinka rumasti taas hän puolestaan! - -Gretan katse painui ja lämmin puna peitti hänen kasvonsa, kun -eellimmäinen astui vaunuun. Greta ei katsahtanut uudestaan häneen ja -toinen karttoi samalla tavalla. Greta tiesi sen, vaikka katsoikin -maahan. "Oh, sitten vasta, kun olemme yksin!" hän ajatteli ja kääntyi -Hugh Ritsoniin. - -Taivainen hymy valaisi yhä hänen kauniita kasvojansa ja silmäin syvä -ilme puhui ilosta ja katumuksesta. - -"Hugh, minä pelkään, minä pelkään", hän änkytti, "että minä olen ollut -kova ja sydämetön. Olkaamme ystäviä. Salli minun olla sinun rakkain -sisaresi." - -Hugh katsoi häneen äänetönnä. Hänen epävarma jalkansa raapaisi -asemasiltaa. Hän näki, mitä toisen sydämessä liikkui ja tiesi, mitä oli -hänen omassa sydämessänsä. Hän ajatteli sitä iskua, jonka juuri aikoi -hänelle antaa. - -Greta ojensi kätensä ja otti hänen kätensä omiinsa, mutta toinen ei -vastannut hänen puristukseensa. Niin, tiesihän hän, että hän nyt aikoi -iäksi murtaa tämän anteeksiantavan sydämen. Hän tiesi, kuka oli astunut -vaunuun. - -Greta kurkotti ja suuteli häntä poskelle. Mies Hughin sielussa ei -voinut kestää enempää. Hän tunsi kutistuvansa kokoon eikä voinut puhua. -Mielenliikutus vapisutti hänen ruumistansa. - -Greta kääntyi kapakan emäntään, joka seisoi lähellä hypelöiden hattunsa -nauhoja ja tuijotellen vaunuun. - -"Hyvästi, rouva Drayton ja Jumala teitä siunatkoon siitä hyvästä, mitä -olette tehnyt minun miehelleni." - -Kapakan emäntä mutisi jotakin, jota ei voinut kuulla. Hän oli aivan -sekaisin, hän änkytti ja sitten vaikeni. - -Greta astui vaunuun. Vartija seisoi ovella. Kello oli soinut, -lähtömerkki annettu ja veturi viheltänyt. Kellot löivät puoltayötä. - -"Odottakaa! odottakaa!" - -Ääni tuli asemasillan päästä. Vartija kääntyi hymyillen katsomaan, -kuka käski junaa odottamaan. Vanha herrasmies silkkisukissa ja -säärystimissä, valkea tukka liehuen leveälaitaisen hatun alta hyökkäsi -puuskuttaen ainoata ovea kohden, joka vielä oli auki. - -"Pian, herra, se jo liikkuu, sisään nyt." - -"Herra Christian!" huudahti Greta ja kiertäen kätensä hänen ympärilleen -veti hänet vaunuun. Silloin juna lähti liikkeelle. - - * * * * * - -Samana hetkenä toinen juna -- paikallisjuna Kentish Townista ja -Hendonista -- jyrisi asemasillan toiselle puolelle. Jo ennenkuin -se pysähtyi, kaksi miestä hyökkäsi ulos. Ne olivat kaksi -poliisikersanttia. Samalla -- suinpäin -- eräs mies tunkeutui ristikon -läpi kadulta asemalle. Hän oli avopäin ja hänen kasvonsa olivat -valkeat kuin aaveen. Heti paikalla poliisit olivat tarttuneet häneen. -Juna pohjoiseen ei juuri vielä ollut poistunut asemalta. Hän näki -sen vauhdin lisääntyvän. Hän riuhtaisi itsensä irti niin helposti -kuin lapset olisivat tarttuneet häneen kiinni ja kiisi junan jälkeen. -Se oli jo päässyt täyteen vauhtiin. Samassa se katosi, kuin pimeys -olisi sen nielaissut, ja mies jäi jäljelle avopäin, hiki otsalta -tippuen ja kasvot tuhkanharmaina, vaatteet epäjärjestyksessä ja pala -päällystakista poissa. Se oli Paul Ritson. - -Poliisikersantit riensivät hänen luoksensa parin kantajan avustamana -ottamaan miestänsä kiinni. Hän ei väräyttänyt lihastakaan, kun he -asettivat raudat hänen käsiinsä. Hän katsoi ympärilleen jäykin, -tunnottomin silmin aivan kuin tajuamatta, missä oli tai mitä hänelle -tehtiin. Hänen voimansa oli jättänyt hänet. - -He kuljettivat häntä asemasiltaa pitkin. Hugh Ritson seisoi -hievahtamatta siinä paikassa, johon Greta minuuttia aikaisemmin oli -hänet jättänyt. Kun miehet saapuivat siihen, vanki pysähtyi. Hän katsoi -ääneti Hugh Ritsoniin, ja hetkeksi silmien katse muuttui raivokkaaksi. -Sitten hän käänsi päänsä pois ja antoi ääneti kuljettaa itseänsä minne -hyvänsä. - - - - -XXI LUKU. - - -Eräänä marraskuun aamuna oli muutamassa aamulehdessä m.m. seuraava -uutinen: - -"Kuten muistetaan, mainitsimme viime perjantaina Hendonin rautatien -asemalla tapahtuneesta valitettavasta onnettomuudesta kertoessamme -pöyristyttävästä konnantyöstä, kun eräs haavoittunut henkilö, joka -kuolemaisillaan saatiin ulos särkyneestä vaunusta ja asetettiin -asemanviereen kentälle melusta syrjään, joutui raa'an ja häpeällisen -rikoksen uhriksi, sillä joku tuntematon roisto oli hänet ryöstänyt ja -pahoinpidellyt. Roisto yllätettiin itse teosta, mutta hän riistäytyi -vapaaksi poliisikersantti Coxilta, joka kuuluu Metropolitanin -poliisikunnan Hendonin osastoon, ja katosi pimeään. Roiston jäljille -päästiin heti, ja nyt on eräs henkilö, nimeltä Paul Drayton, pidätetty -ja tulee kuulusteltavaksi tänä aamuna. On käynyt selville, että -Drayton on pitänyt kapakkaa Hendonissa, jossa hän on kauan viettänyt -epäilyttävää elämää. Hänet vangittiin puolenyön aikaan St. Pancraksen -asemalla, josta hän koetti paeta pohjoiseen menevällä junalla ja koko -hänen esiintymisensä ilmaisi tavatonta rohkeutta, harkintakykyä, -oveluutta ja voimaa." - - * * * * * - -Sama sanomalehti päivää myöhemmin sisälsi lisäuutisen: - -"Vangittu Drayton, joka oli eilen kuulusteltavana Central -rikosoikeudessa, viedään tänään saamaan lopullista tuomiotansa ja kun -häntä vastaan on selviä todistuksia, ei kuulustelu ja tuomio viene -ylitä päivää enempää. On käynyt ilmi, että syytetty, joka eilen pysyi -järkähtämättä vaiti, kuulustelussa on keksinyt omituisen todistelutavan -osoittaakseen, että hänen henkilöllisyydessään on tapahtunut erehdys." - - * * * * * - -Eräs perjantain iltalehti kirjoitti asioitten kulusta: - -"Yleisesti tunnettua on, että onnettomuuden uhriksi joutuneita vastaan -tehdyt rikokset laki tuomitsee tavallista ankarammin. Se roisto, -joka koetti ryöstää tuskissaan viruvan onnettoman perjantai-iltana -Hendonin tapaturmassa, on ollut kyllin hävytön välttääkseen, ettei hän -ole ollenkaan se mies, jona häntä pidetään. Erehdykset henkilöitten -suhteen ovat kylläkin lukuisat oikeuden pöytäkirjoissa, mutta tässä -tapauksessa ovat todistukset niin selvät ja Hendonin kapakoitsija -niin yleisesti tuttu, ettei mikään erehdys henkilön suhteen saata -olla kuviteltavissakaan. Hänen vaatteensakin todistavat hänen -syyllisyyttään, sillä rikospaikalla hänen ulsteristaan repesi pala ja -kun sitä poliisikamarilla koetettiin hänen revenneeseen takkiinsa, -oli se juuri siitä otettu. Kokonaisuudessaan hänen syyllisyytensä on -niin selvä, että jokainen hänen lausumansa sana vakuuttaa sen yhä -varmemmaksi ja kieltäminen on vain pilkkaa. Hän kielsi olevansa Paul -Drayton ja väitti olevansa Paul Ritson. Hänet tunsivat Draytoniksi -kuitenkin monet todistajat, jotka ovat nähneet hänet lapsuudesta -asti. Muiden muassa hänen äitinsä, Martha Draytonin todistus -- -jonka hän antoi osoittaen hellyyttä ja vuodattaen kyyneleitä enemmän -kuin sellainen luonnoton poika ansaitsee -- oli kiusallisempi ja -omituisempi, kuin missään oikeudessa koskaan on kuultu. Väitteen, että -hän olisi Paul Ritson, kumosi herra Hugh Ritson, cumberlandilainen -kaivoksen omistaja, ja sen herran veli, jona vanki tahtoi esiintyä. -Herra H. Ritson huomasi kyllä yhtäläisyyttä, mutta ei hetkeäkään -arvellut kieltäessään, ettei syytetty ollut hänen veljensä. Vangittu -vaati, että sanotun Paul Ritsonin vaimoa kuulusteltaisiin, mutta -kun ilmoitettiin, että sekä herra että rouva olivat sairaana -Cumberlannissa, hylkäsi oikeus tämän vaatimuksen. Loppukeinona pyysi -vangittu, että tuotaisiin kuulusteltavaksi eräs Mercy Fisher, joka -hänen sanojensa mukaan voisi kertoa, missä olosuhteissa rikollisen -vaatteet olivat joutuneet hänelle. Oikeus keskeytettiin tunniksi, että -mainittu henkilö saataisiin tuoda kuulusteltavaksi, mutta haettaessa -ilmeni, että mainittu henkilö on eräs rouva, jota Drayton on elättänyt -äitinsä talossa ja joka nyt on kadonnut teille tietymättömille. -Oikeus tuomitsi rikollisen kolmen vuoden hyvinansaittuun -kuritushuonevankeuteen ja niin päättyi tämä juttu, jonka yhteydessä oli -ilmennyt kieroutta ja oveluutta enemmän kuin sellaisilta konniltakaan -voisi odottaa." - - * * * * * - -Viikko kului, ja yleisö oli melkein unohtanut koko jutun ja sen -yhteydessä olevat seikat, kun muutamassa viikkolehdessä oli seuraava -uutinen: - -"Olemme kuulleet, että mies, joka tuomittiin kolmen vuoden -kuritushuoneeseen ryöstöstä Hendonin rautatieonnettomuudessa, sai -ankaran aivokuumeen heti tultuaan Millbankiin. Mutta sen jälkeen -on hänen syrjäisestä olopaikastaan levinnyt huhu, että mies, joka -tuomittiin Paul Draytonin nimellä, olisi sittenkin ollut oikeassa -väittäessään, että hänen henkilöllisyydessään on erehdytty." - - - - -XXII LUKU. - - -St. Margaretin luostarin ripityskappeli oli hämärä, tyhjä huone, -kalustona vain tamminen pöytä ja neljä tai viisi tammista tuolia. -Maalatuilla hiekanharmailla seinillä oli Florentinin maalaus, joka -kuvasi pakoa Egyptiin, ja vertauskuvallinen taulu sakramenttien -pyhyydestä. Muuten olivat seinät paljaat. - -Neljä päivää oli kulunut Gretan lähdöstä tästä talosta, jossa hän -oli ollut tilapäisenä hoidokkina. Luostarin abbedissa istui illan -hämärtyessä ripityskappelissa ja hänen edessään oli eräs sisar -polvillansa. Sisaren puku oli harmaa ja hänen liinainen huntunsa oli -karkea. Hänellä ei ollut viittaa ja päähine oli vedetty syvälle hänen -otsallensa. Se oli sisar Grace. - -"Äiti, kuulkaa minun syntini", hän sanoi kuiskaten vapisevalla äänellä. - -"Puhu, tyttäreni." - -"Me olimme molemmat Athlonessa viimeisenä suurena nälkävuonna. Hän -oli siellä oleskelevan rykmentin upseeri. Minä olin kokelas ja kävin -armeliaisuusjärjestön lähettinä lievittämässä kurjien puutetta. Me -tapasimme toisemme pyhitetyillä paikoilla. Oi, äiti, kurjuus oli suuri -ja hän oli äärettömän hyvä onnettomille. Nälkäisten laumat kiersivät -kuin heinäsirkkaparvet itkien ja valittaen. Heidän huutonsa ja -kuihtuneet kasvonsa seurasivat meitä kaikkialle. Niin, äiti, hän oli -hyvin, hyvin hyvä köyhille." - -"No?" - -Katuja painoi päänsä vieläkin alemma. "Oi, äiti, minä rikoin -lupaukseni, ja -- me menimme naimisiin." - -Abbedissan huulet liikkuivat äänettömässä rukouksessa. - -"Mikä hänen nimensä oli, tyttäreni?" - -"Robert Lowther. Me tulimme Irlannista Lontooseen. Syntyi lapsi ja me -annoimme sille nimen Paul. Sitten minun mieheni rakkaus kylmeni ja -kuoli. Minä kauheasti surin sitä. Ehkä minusta siten tuli ikävä toveri. -Vihdoin hän ilmoitti minulle --" - -Ääni sammalsi, koko ruumis vapisi. - -"Mitä, lapseni?" - -"Oi, äiti, hän ilmoitti minulle, että minä en ollut hänen vaimonsa, -koska minä olin katolinen ja hän protestantti ja koska katolinen pappi -oli meidät vihkinyt Irlannissa katolisen tavan mukaan. Englannin laki -ei tunnusta sellaista päteväksi." - -"Häpeä Englannin laeille! Mutta mitä me tiedämme laeista ristin -juurella? Kuinkas sitten kävi?" - -"Hän jätti minut. Äiti, minä tahdoin taistella Jumalan johtoa vastaan. -Minä koetin hukuttaa itseni ja lapseni mukanani, mutta ne pelastivat -minut. Minut pantiin hulluinhuoneeseen ja minun lapseni -- minun -Paulini -- annettiin sen vaimon hoitoon, jonka luona olin asunut. Enkö -minä ole rikkonut suuresti?" - -"Sinun syntisi, tyttäreni, ovat suuret, mutta kärsimyksesi myöskin ovat -olleet suuret. Mitä sitten tapahtui?" - -"Minä karkasin turvakodista ja menin hakemaan lastani. Se oli kadonnut. -Nainen oli muuttanut johonkin toiseen osaan Lontoota -- kukaan ei -tiennyt, mihin -- ja minun Paulini, minun lemmikkini, oli kadonnut -minulta iäksi. Pyhä Äiti, sen jälkeen minä tein syntiä syvimmin." - -Hänen päänsä painui kiinni hänen vapiseviin polviinsa ja häpeän tuska -tahtoi kokonaan salvata äänen. - -"Äiti, silloin minä rikoin Jumalaa vastaan enemmän kuin lopettamalla -Hänen antamansa elämän. Ah, kuinka minä voin sen kertoa teille? Teidän -jalkanne vapisevat, arvoisa äiti. Te olette pyhä nainen, ettekä tiedä -mitään tämän maailman kiusauksista." - -"Vaiti, tyttäreni, minä olen yhtä suuri syntinen kuin sinäkin." - -"Minä en voi sanoa teille. Äiti, äiti, te näette, että minä en voi." - -"Se on sielusi autuuden tähden, tyttäreni." - -"Minä olen koettanut palvella Jumalaa, ja Hän on nähnyt minun häpeäni. -Mitä minulle oli jätetty muuta kuin maailma, maailma, maailma! Minä -toivoin, että maailmalla olisi enemmän sääliä. Armollinen äiti, enkö -ole jo sanonut kylliksi?" - -Abbedissa teki ristinmerkin. - -"Ah, tyttäreni, sielusi vihollinen oli silloin sinun kanssasi. Sinun -ei olisi pitänyt lakata kohottamasta käsiäsi taivaan puoleen palavassa -rukouksessa. Sinun olisi pitänyt maata tomussa ja tuhassa kolme päivää -ja yötä valmistuen saamaan apua pyhästä sakramentista." - -Katuja kohotti kalpeat kasvonsa. - -"Vähässä ajassa minusta tuli kokonaan turmeltunut, langennut nainen." - -Abbedissa siirsi muutamia helmiä vapisevin sormin. Sitten hän kohotti -ristin, joka riippui hänen rinnallaan ja piti sitä sisaren edessä. - -"Minä ajattelin lastani ja rukoilin, että hän olisi kuollut. Minä -ajattelin häntä, joka ei ollut minun mieheni ja minun sydämeni tuli -kylmäksi ja kovaksi. Äiti, minun vapahdukseni hetki vihdoin koitti. -Niin, mutta sen mukana minun sielussani lakkaamatta kaikuivat sanat, -_liian myöhään_. Elämän pyörteissä, etsiessäni iloa, vaikka löysin vain -häpeää, minä tapasin hyvän miehen. Niin, pyhä äiti, hyvän miehen. Äiti, -nyt hän on tuolla." - -Hänen kalpeat, surulliset ja juhlalliset kasvonsa kohosivat taas, ja -käsi, joka piti ristiinnaulittua, ojentui pään yli. - -"Minä inhosin elämääni. Hän vapautti minut siitä -- hän vei minut -mukanaan vuoristoon -- Skotlantiin ja siellä syntyi lapsi. Äiti, vasta -silloin minä heräsin kuin huumeesta. Minusta tuntui kuin synnin kahle -olisi kiertynyt minun ympärilleni. Kyyneleet -- -- ah, kuinka paljon -minä vuodatinkaan kyyneleitä! Mutta lepo ja rauha tuli vihdoin, ja me -menimme naimisiin." - -"Tyttäreni, vähän saatoin aavistaa ottaessani lupauksesi, että sielusi -vihollinen oli sinua niin kokonansa pitänyt vallassansa." - -"Kuunnelkaa minua vielä vähän, pyhä äiti. Lapsesta tuli minun -lemmikkini -- minun Paulini ilmetty kuva -- jokainen piirre, jokainen -ilme oli sama. Ja osiksi unohtaakseni kadottamani lapsen ja osiksi -muistaakseni häntä minä nimitin toisenkin lapseni Pauliksi. Äiti, -vuodet vierivät rauhassa. Menneisyys jäi taakseni. Sen muisto painoi -raskaana vain minun yksinäistä, vaivattua sydäntäni. Minä sain toisen -pojan ja annoin hänelle nimen Hugh. Monen vuoden kuluttua minun mieheni -kuoli." Katuja vaikeni. - -"Äiti, nyt minä rikoin toisella tavalla, mutta minä olen sen jo -tunnustanut. Pitääkö minun se toistaa?" - -"Ei, tyttäreni, jos se koskee valaa, joka raskaana painoi sydäntänne." - -"Minä ajattelin, että minun ensimmäinen lapseni oli kuollut. Minä en -ollut nähnyt häntä kolmeenkymmeneen vuoteen. Mutta meidän elämämme -polut yhtyivät kuitenkin viimein. Ja vaimo, joka häntä hoiti, tuli -tähän taloon neljä päivää sitten." - -"Tänne?" - -"Äiti, minun poikani, minun lapseni ensimmäisestä väärästä liitosta, -minun lemmikkini, jonka puolesta olin vuodattanut katkeria kyyneleitä -monta pitkää, pitkää vuotta -- minun Paulini, joka oli menettänyt -kaiken paitsi äitinsä sydämen, minun poikani on varas ja roisto." - -Abbedissan huulet liikkuivat taaskin rukouksessa. - -"Hän on mies, jonka maailma tuntee nimellä Paul Drayton, minä nimellä -Paul Lowther." - -"Rakas tyttäreni, nöyryytä sydämesi Kaikkivaltiaan ankaralle tuomiolle. -Sanoitko Drayton -- Drayton, joka, kuten olen kuullut, on tänään -tutkittu ja tuomittu?" - -"Ei -- kyllä -- kuinka minä sen sanoisin? -- sama eikä kuitenkaan sama. -Äiti, rikoksen teki minun poikani Paul Lowther, mutta minun poikani -Paul Ritson tuomittiin." - -"Rakas tyttäreni --" - -"Minä olin oikeuspaikalla ja kuulin kaikki. Ja minä yksin tiesin kaikki --- minä yksin, yksin! Oi, rukoilkaa minulle armoa, vaikka minä rikoin -nämä pyhät säännöt. Ajatelkaa, oi, pyhä äiti -- että nunna oli vielä -vaimo, ja ennen kaikkea äiti. Niin, minä kuulin kaiken. Minä kuulin -tuomion, joka langetettiin minun pojalleni Paul Lowtherille. Hän oli -rikollinen Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta vanki syytetyn penkillä -oli minun poikani Paul Ritson. Minä tunsin hänet ja uskoin häntä, kun -hän kielsi sen nimen, jonka he hänelle antoivat. Oi, minua onnetonta, -minun sydämeni vuosi verta!" - -"Mitä sinä teit, tyttäreni?" - -"Äiti, minä olin heikko, hirveän heikko. Minä en voinut nähdä -velvollisuuttani selvästi. Minun sielussani riehui kauhea taistelu. -Minä en voinut tuottaa oikeutta toiselle tuomitsematta toista. Ja -molemmat olivat minun kohtuni hedelmät." - -"Kauheaa, kauheaa! Mutta, tyttäreni, toinen oli rikollinen ja toinen -oli syytön." - -"Niin, niin, tuhat kertaa niin! Mutta sitten olin minä itse. Kuinka -minä saatoin tuomita rikollisen paljastamatta salaista syntiä, jota -olen sydämessäni salannut ja säilyttänyt kolmekymmentä vuotta? Ja minun -viheliäinen luontoni lannistui ja minä vaikenin." - -"Tyttäreni, meidän täytyy ristiinnaulita henkinen ylpeytemme." - -"Niin, niin. Mutta kysymyksessä oli minun poikani Paul Ritsonin rakkaus --- ja hän ajattelee minua vielä hyvänä naisena. Kuinka minä saatoin -paljastaa tämän syntisen menneisyyden menettämättä sen ainoan olennon -rakkautta, joka pitää minua puhtaana ja kunniallisena? Äiti, on -äärettömän ihanaa olla rakastettu." - -"Oi, tyttäreni, kauhea asema -- kauhea, kauhea!" - -"Äiti, minä olen kertonut teille kaiken. Sanokaa minulle nyt, onko -minulla mitään toivoa, neuvokaa minua." - -"Tyttäreni, nöyryyttäkäämme itsemme Jumalan edessä ja rukoilkaamme, -että Hän kirkastaisi meille tiensä ja näyttäisi velvollisuutemme. Tule." - -Abbedissa nousi, otti sauvansa käteensä ja astui ulos huoneesta. Sisar -seurasi häntä. He kulkivat sakastin läpi kirkkoon. - -Oli ilta. Talvisen auringon säteet, pilkistivät läntisistä akkunoista -ja loivat lämmintä, keltaista valoansa alttarille. Tänne ei ulottunut -maailman pauhu nyt, kun päivä vaihtui yöksi. Näiden muurien -ulkopuolella oli tuska ja taisto, sisällä lepo ja rauha -- tyyneys, -kuten pyörremyrskyn sydämessä. - -Ja hyvä äiti ja sisar lankesivat yhdessä polvillensa rukoillen valoa -ja johtoa. Äiti nousi, mutta sisar jäi polvilleen; pimeys peitti maan, -mutta hän oli yhä polvillaan, ja kun päivänsarastus kajasti itäisellä -taivaalla, valaisi harmaa päivä hänen kumartunutta päätänsä ja -kohotettuja käsiänsä. - - - - - - -IV KIRJA - -KATKERA ON KATUMUKSEN KALKKI - - - - -I LUKU. - -Vuonna 1877. - - -Laakso hohti vihreänä aamuauringon valossa. Virta vieri verkalleen sen -pohjassa ja välkkyi purppuralle ja ambralle. Lehdet lipattivat hiljaa -vienossa tuulessa, joka huojutti kaislikkoa ja pitkää ruohoa. Vuoret -kohosivat äkkijyrkkinä sinitaivaalle, josta vain joku pilvenhattara -verkalleen leijaillessaan loi hetkellisiä varjojansa ylänköihin ja -laaksoihin. Jostakin kuului lampaiden mää'yntää ja kaukaisten koskien -kohinaa, mutta tätä selvempänä kaikui lintujen laulu metsissä ja mailla. - -Tätä aamun riemua täydensivät vieläkin suloisemmat äänet. Vuoren -rinteille ilmestyi iloinen lapsilauma, joka laulaen, puhellen -ja nauraen laskeutui laaksoon. Oli pyhän Pietarin päivä ja he -olivat hakeneet koristelutarpeita -- siinä oli kaikenikäistä väkeä -nelitoistavuotiaasta kauniista tytöstä, joka oli juuri neitoseksi -kehittymässä ja kulki viimeisenä, nelivuotiseen suloiseen poikaan, -jolla oli esiliina ja olkalaput ja joka uljaana asteli joukon -johtajana. Useimmat toivat lehviä, mutta joillakin oli kädet täynnä -sanajalkoja ja kukkia. He olivat kokoontuneet koululle ja nyt he -matkalla kirkolle kiersivät juhlakulussa läpi laakson. - -He kulkivat sitä tietä, joka johti joen yli vuoren juurella ja -kääntyivät sitä polkua, joka kulki laakson halki. Muutamaan -tien mutkaan oli kokoontunut joukko kyläläisiä, jotka valkeissa -puvuissansa huolettomina juttelivat puiden varjossa ja kuuntelivat -veden salaperäistä kohinaa, kun se rotkojen lomitse kierrellen etsi -soveliasta kulkureittiä. Viimeisenä kylän reunassa on pieni mökki -pääty tiehen päin ja avoin portti johti kolmiomaiseen varjoisaan -pihaan. Kun lapset kulkivat tämän asumuksen ohi, seisoi sen portilla -sauvaansa nojaten vanha, harmaa, laiha ja hyvin kumara mies. Hänen -jaloissaan makasi skotlantilainen paimenkoira sidottuna maahan lyötyyn -puutolppaan. Lasten melu houkutteli tuvasta portaille nuoren naisen. -Hän oli paljain päin ja yllään hänellä oli vaalea kesäpuku. Hänen -kasvonsa olivat kalpeat ja surunuurtamat. Hän astui varoen ojentaen -toisen kätensä hapuillen eteensä ja tarttuen kiinni kuusaman hentoihin -ritvoihin, jotka riippuivat katosta. Hänen silmänsä olivat käännetyt -puoliksi ylös ja puoliksi kulkueeseen päin ja niiden vaalenneessa -terässä oli tyhjä ilme. Hän oli sokea. Hänen sivullaan, kiskoen -vallattomasti hänen toisesta kädestään, hyppeli puolitoistavuotias -lapsi -- pullea, suloinen poikanen, jonka pyöreät posket punottivat, -siniset silmät loistivat ja vaaleat kiharat liehuivat tuulessa. - -Leperrellen, nauraen, laulaen ja heilutellen lehviänsä ja -sanajalkojansa onnellisten, huolettomien päidensä päällä lapset -tepsuttivat ohi. Kun he olivat menneet, ilma oli tyhjä, aivan kuin -leivojen laulu olisi äkkiä vaiennut. - -Newlannin kirkko oli laakson keskellä puoliksi puiden peitossa. -Portilla seisoi kirkkoherra Christian -- hän oli vähän vanhentunut, -vuosien huurre peitti sakeampana hänen tuuheaa tukkaansa, kasvot -olivat saaneet vielä entistäkin hienostuneemman ilmeen ja kauniiden -silmien katse oli päivänpaisteinen ja sydämellinen. Greta seisoi hänen -rinnallaan hiljaisempana kuin muinaisina päivinä, kasvoillaan vakava, -mietiskelevä ilme ja hänen vilkkaat silmänsä katselivat surullisempina -ja rauhallisempina. Vaalea tukkansa ei enää aaltoillen langennut hänen -hartioillensa, vaan se oli koottu rehevälle sykkyrälle, jota nyt -leveälaitainen hattu peitti. - -"Tuolla ne tulevat, Jumala heidän viattomia sydämiänsä siunatkoon", -sanoi kirkkoherra Christian ja sinä hetkenä lapsilauma ilmestyi tien -mutkasta esille. - -Heidän punertavat ja valkeat pukunsa ja esiliinansa pilkahtelivat sen -vihreän lehvistön välistä, jota he käsissänsä kantoivat. - -"Birman metsä tulee Dusinaneen", mutisi Greta hymyillen. - -Kun lehvien kantajat tulivat kirkon edustalle, lensi portti auki ja -iloiten he astuivat pihaan. - -"Miten väsyneeltä hän näyttää, tuo urhea, pikku mies", sanoi Greta -ottaen syliinsä eellimmäisen miehen, jolla oli olkalaput ja joka nyt -oli yltä päältä tien pölyssä. - -"Pienet ensin ja isot sitten viimeksi", selitti kirkkoherra. "Ne, -joilla on kukkia, astuvat kuoriin ja koristavat alttarin, jäkälällä -koristetaan kastemaljan ympäristö; ja te, joilla on lehviä, saatte -alkaa saarnatuolin alta ja koristaa koko sivukuorin ja käytävän -portaille asti." - -Pitkäkasvuinen pikku sankari Gretan sylissä rimpuili päästäkseen -maahan. Hänellä oli jäkäliä ja hänen täytyi mennä ensimmäisenä. -Nyt hyökkäsivät lapset kirkkoon ja hetkisen kuului tästä vanhasta -temppelistä vilkasta touhua, lasten lepertelyä ja naurua. - -Lattian alla oli monia hautoja. Kivilaattaan, joka peitti -keskikäytävän, oli hakattu niiden miesten ja naisten nimet, jotka -vuosisatojen kuluessa olivat tässä laaksossa eläneet ja saaneet täällä -viimeisen leposijansa. Kerran hekin olivat olleet lapsia, ja nyt -lapset -- heidän omien lastensa lapsenlapset -- ajattelematta, ketä -alhaalla lepäsi, rakkaus katseissa, nauru huulilla ja eloa jäsenissä -- -koristelivat kirkkoa ja käytävää heidän yläpuolellansa. - -Kymmenessä minuutissa ei kuorista eikä käytävästä ollut tuumaakaan -paljaana. Kaikki oli vihreää alttarilta portaille asti. Siellä -täällä joku seikkailunhaluinen poika, joka oli taitonsa saavuttanut -linnunpesiä etsiessään, oli kiivennyt penkkipylväiden päähän ja sitonut -lehväkimppuja kattoonkin. - -"Nyt me laulamme, lapset", sanoi kirkkoherra ja ottaen esille -paljesoittimen aloitti virren. - -Kirkon lyijypienaiset akkunat olivat auki, ja suloiset, nuoret äänet -kiiriskelivät kirkkaina ja sointuisina yli laakson ja vuorten. Ja -linnut lauloivat yhä sinitaivaalla ja vedet kohisivat kaukaisissa -putouksissa ja kuiluissa, ja vieno tuuli huokaili puissa ja kaiken yllä -hohti kirkkaana aamuaurinko. - -Silloin kohosi tiellä sakea pölypilvi ja pian ilmestyi kirkon edustalle -joukko miehiä suuren koiralauman saattamana. Vingahdukset, haukunta, -rivoukset, naurunhohotus ja kukkojen kiekuna täytti ilman. Räyhääjiä -saattoi olla tusinan verran ja kaikki olivat enemmän tai vähemmän -juovuksissa. Ensiksi tuli John Proudfoot, seppä, paitahihasillaan, -nahkainen esiliina käärittynä kierteelle vyötärelle ja hopeanharmaa -taistelukukko vangittuna kainalossa. Pitkä Geordie Moore, hänen -apurinsa, kantoi toista lintua. Dick-mylläri, ruskeassa vaalenneessa -takissa kulki Geordien rinnalla kutittaen lintua oljella. Job -Sheepshanks, kivenhakkaaja, kantoi pikikuppia ja pensseliä ja Tuomas -Kyttyräselkä toi kourassaan rautaviiloja. Heidän jäljessään tuli -Lentävän Hevosen kapakoitsija kantaen koria, josta pisti esille monien -pullojen suut. Natt, Ghyllin tallimies, kantoi pajunoksista tehdyssä -lintuhäkissä bantam-kukkoa, jonka kannukset välkkyivät auringossa. - -Koko meluisan seurueen keskuksena ja sieluna kulki muuan mies. Hänen -äänensä kaikui yli muiden, hänen naurunsa oli äänekkäin, ja puolet -kaikesta, mitä sanottiin, oli tarkoitettu juuri hänelle. Hän oli -iloinen mies, ja hänen turpeat kasvonsa punoittivat. Päällään hänellä -oli vaalea, raidakas villapuku. - -Se oli Paul Drayton. - -"Saakeli soi, mitäs siellä nyt on?" hän kysyi, kun joukko astui kirkon -eteen. - -"Lehtimajan juhla, luulisin", vastasi Tuomas Kyttyräselkä. - -"Ja mikä on lehtimajan juhla?" - -"_Te_ tiedätte, herra Paul", sanoi postinkantaja -- "lehtimajan -juhla, jolloin seinät peitetään lehdeksillä -- pyhän Pietarin päivä, -tiedättehän." - -"Ai, niin, _minä_ tiedän -- lehdesjuhla, eikö se ole kerran vuodessa?" - -"Mitä, mies, ettekö muista päivää, jolloin poikana itse kannoitte -lehdeksiä?" ihmetteli seppä. - -"Tietysti, tietysti, ai, niin, en minä ole unohtanut niitä päiviä. -Varttokaas. Se on jonkinlainen elojuhla, vai?" - -"Ei sinnepäinkään", sanoi Dick-mylläri varmasti. "Teidän muistonne -pettää suuresti, herra Ritson." - -"Siinä olet oikeassa, vanha veikko. Minä en enää koskaan ole sama -senjälkeen, kun minä sairastin aivokuumeen Lontoossa -- en pääni -puolesta -- ymmärrättehän?" - -Miesten ryhmä seisoi aivan oven edessä, kun veli Peter astui -kirkonpihan yli punainen paperi kädessään. - -"Kukas tuo on? -- Methodisti, vai?" - -"Methodisti, siitä ei epäilystä", sanoi seppä. - -"Ah, sehän on kirkkoherran Peter", lisäsi postinkantaja, "ja tuo paperi -on sähkösanoma. Näyttää kuin hän toisi sitä jollekin." - -"Seis vähän, poikaseni", sanoi Drayton ja eroten joukosta hän lähestyi -Peteriä koirajoukon hyppiessä ja haukkuessa hänen ympärillään. - -Veli Peter oli ehtinyt kirkon portaille; lasten laulu kuului yhä -sisältä. - -"Jos tuo sähkösanoma on minun vaimolleni, te voitte sen yhtä hyvin -antaa minulle", sanoi Drayton ojentaen kätensä ottaaksensa sen. - -Veli Peter vetäytyi taapäin. - -"Se on kyllä ihan hyvä näin, vanha veikko; minä kyllä toimitan, että -hän saa sen." - -"Saa kyll', sill' mää itte vien sen perill'", sanoi Peter varovasti. - -"Tule, etkös tiedä, että mikä kuuluu vaimolle, kuuluu myös hänen -miehellensä." - -"Enpä tierä, tieränkö sitä. Mull' ei kukaan ol' sellaist' -järjettömyytt' opettannu", sanoi Peter. - -"Anna se tänne heti paikalla." - -"Mua on kielletty antamast'", sanoi Peter silmiään väläyttäen. - -"Anna sill' napsu hännän pääll'", huusi mylläri etempää. - -"Siinä kuulet, mitä toiset sanovat. Tänne se heti paikalla." - -"En, sää raastat ystäviäs ja olet kuin tyranni, mutt' mää välitän viis' -sun metkuistas." - -Drayton kääntyi ympäri tyytymättömästi muristen. - -"Saatana, mikä lenkku", hän mörähti ja hyppäsi muutamalle hautakummulle -voidakseen kurkistella sisään avoimesta akkunasta. Mutta siihen -noustessaan hän potkaisi kukkalasia ja se särähti moneksi kappaleeksi. -"Nyt minä olen tuhlannut jonkun rahaa", hän sanoi nauraa hohottaen. - -"Mitä mies, luulisin, että olette ostanut sen omilla kolikoillanne", -sanoi seppä. - -"Niin, sehän on teirän isänne hauta", selitti kivenhakkaaja Job -Sheepshanks. - -Drayton katsahti hautakiveen. - -"Niin, niinpä on", hän sanoi; "katsokaas, minä en ole ollut täällä -sitten kuin hautasin hänet." - -"Ei, tuo kaikki on lorua ja lörpötystä", sanoi Job. "Minä tarkoitan, -että muuanna aamuna minä tapasin teirät märkänä ja huurteisena tämän -patsaan juurella." - -"Tapasitteko? No, enpä tahdo kieltää sitä, ja nyt, kun oikein -ajattelen, minä _olin_, minä _olin_ täällä sinä aamuna." - -"Ei, ette ollut täällä päinkään", sanoi seppä. "Se oli samana aamuna, -kun Giles Raysley tiesi teirän nukkuneen Laiskassa Hevosessa. Minä -muistan, millaista sotaa Job kävi Gubblumin kanssa siitä samasta -asiasta kauan aikaa sitten." - -"Se on kaikki lorua ja lörpötystä", sanoi Job. "Hän, oli täällä." - -"Laiskassa Hevosessa? No, nyt minä muistan, minä _olin_ myöskin siellä." - -Laulu loppui ja Greta astui varpaisillaan eteiseen kantaen -käsivarsillansa pientä palleroa, joka itki. Peter antoi sähkösanoman -hänelle ja lähti kulkemaan käytävää. Drayton oli yhtynyt tovereihinsa -ja hakkasi särkyneen pullon kaulaa tasaiseksi seinään, kun Peter astui -ohi. - -"Silitä pulloa methodistin selkään", huusi Dick-mylläri, ja seuraavana -hetkenä Peter sai selkäänsä särkyneen pullon kappaleet. - -Hohottava naurunremakka täytti ilman ja kaikui vuorissa. - -"Mikä kepponen!" vikisi postinkantaja. - -"Mikä kepponen!" karjahti seppä. - -"Mikä kepponen!" mölisi mylläri. - -"Siinä sait", virnisti Natt. - -"Hänellä on kohta poikain kujeet, tuolla herra Paulilla", sanoi -Lentävän Hevosen kapakoitsija. - -"Ei, hän on jo aika mestari", kehui Tuomas Kyttyräselkä. - -Jättäen Peterin pyyhiskelemään vaatteistaan likööriä, jota oli pullon -pohjassa vielä ollut, tämä meluisa sakki lähti tielle, miehet huutaen -ja kiroten, koirat haukkuen ja liehakoiden heidän ympärillään ja kukot -vihaisesti kotkottaen, kun jokaisen kädet härnäsivät ja nyppivät niitä, -ja miehet nauraa hohottivat niiden raivolle. - -Newlannin laakson rannalla oli aukea kenttä, jossa muutamalla -lyijykaivosmiehellä oli ollut hiilihauta pari vuosisataa sitten. Se -oli kuin amphiteatteri, jonka ympärillä kohosi suurempia ja pienempiä -kukkuloita, joitten välissä taas oli syviä kuiluja ja rotkoja. Näistä -vanhoista kaivoksista ei ollut nähtävissä mitään muuta kuin joku -tursistunut aukko vuoren kupeessa tai siellä täällä joku merkillinen -syvennys, joka näytti veden muodostamalta. Sammaltuneita kivikasoja oli -ympäriinsä ja toisista saattoi huomata lyijysuonia, mutta ei kuulunut -pienintäkään vasaran tai rautakangen ääntä, eikä kulkenut kuormia ja -rattaita rappeutuneella tiellä. Siellä vallitsi täydellinen hiljaisuus -ja yksinäisyys, niin että helposti saattoi unohtaa, että maailma on -täynnä ääntä ja melua. - -Tänne Drayton ja hänen toverinsa suuntasivat tiensä. Hiilihaudan -reunalle he kiipesivät ja istahtivat ympyrään. He olivat tulleet -pitämään kukkotaistelua. Bantam-kukko, jota Natt kantoi ja jonka -hänen isäntänsä omisti, tahdottiin panna taistelemaan toisia vastaan. -Drayton ja seppä esiintyivät taistelumestareina. Ensimmäinen koetus -oli bantamin ja pitkän Geordien mustan espanjalaisen välillä. Geordien -lintu parahti pian surkeasti lentäen pilkallisten katsojain päiden yli -tiehensä, mutta Geordie hyökkäsi jälkeen ja sai kiinni sen levitetystä -siivestä ja samalla väänsi niskat poikki. Sitten päästettiin irti -John Proudfootin hopean- ja mustankirjava. Se hyökkäsi suoraa päätä -iskeäksensä kannuksensa vastustajansa kylkiin. Toinen lähti pakoon ja -niin ne juoksivat kilpaa ympäri piiriä. Vihdoin ne iskivät yhteen, -ne repivät kannuksin ja nokin toisiansa, ja höyhenet peittivät pian -taistelukentän. Ja kaksi miestä, vastakkaisilla puolilla haudan -reunoilla, seurasi kiihkeästi ottelua usuttaen aina yhteen, jos -ne aikoivat lakata, heiluttaen hyväksyvästi päätänsä jokaiselle -uskaliaalle yritykselle silmät verestävinä ja hampaat irvissä. - -Välillä he ottivat lintunsa eroon ja viilasivat niiden kannuksia -terävämmiksi. Lopuksi he ottivat kukon niskasta kiinni, kutsuivat -pikikupin ja laastaroivat eheiksi niiden vertavuotavat nokat. Kukot -olivat melkein yhtä vahvat ja uupuivat vihdoin. Nöyrinä ne kulkivat -toistensa jäljissä ojennellen veristä nokkaansa ja työntäen ulos -kuivan, valkean kielensä; mutta vieläkin ne yrittivät uudestansa, ne -pöyhistivät pyrstöjänsä ja hyökkäsivät toistensa kimppuun taistellen, -kunnes kumpikin kaatuivat maahan. - -Kun kukkojen voima alkoi vähetä, kasvoi miesten kiihko sitä mukaa. -Ihastuksissaan he huusivat, selittivät, kirosivat, hoilasivat ja nauraa -hohottivat. - -Vihdoin, kun bantam kaatui kuolleena maahan eikä näyttänyt vähintäkään -virkoamisen merkkejä, Draytonin raivoa ei mikään voinut hillitä. Hän -harppasi haudan yli kasvot yhtä punaisina kuin hänen kukkonsa nokka ja -huutaen: "Saatana, mitä varten sinä tapoit minun lintuni?" hän tarttui -kaikin voimin sepän rintapieliin. - -Syntyi tulinen koetus. Huutojen ja naurunhohotuksen säestäessä seppä -heristäysi voimakasta vihollistansa vastaan, kiersi lujat käsivartensa -hänen rintakehänsä ympärille, rutisti hänet litteäksi rintaansa vasten -ja heitti hänet maahan. Kiiluvin silmin hän piti häntä maassa antamatta -liikahtaakaan paikaltansa. - -"Minä näytän sinulle, ettet toista kertaa yritä samaa", hän puhisi. - -"Eihän se paina Johnin käsissä enempää kuin tuohilevy", huomautti -mylläri. - -"Herrahan menettää pian koko sisunsa?" sanoi Natt räpyttäen unisia -silmiänsä. - -"Minä muistan päivän, jolloin hän olisi pannut Johnin hartiat maahan, -niinkuin ei mitään", lisäsi pieni postinkantaja. - -Natt auttoi Draytonin jaloilleen. Hän oli nyt vaiti, mutta kasvoilla -oli uhkaava ukkospilvi. - -"Se tulee siitä, kun herrasmies sekaantuu alempainsa asioihin", mutisi -hän ja pyyhki hikoilevaa otsaansa silkkisellä nenäliinallansa. - -Mylläri murisi, kivenhakkaaja mörähti jotakin ja pieni postinkantaja -nauraa hihitti. - -Draytonin silmät leimahtivat. - -"Minä olen herrasmies, niin minä olen, jos haluatte tietää", hän sanoi -uhkaavan näköisenä. - -Seppä seisoi lähellä oikoen laiskasti käärittyjä paitansa hihoja. - -"Kuka se kissanhännän -- viisaitten ihmisten puutteessa luullaan niin", -hän sanoi nauraen. "Mutta hamppari, joka kuitenkin on _mies_, on sata -kertaa parempi kuin tommonen _herrasmies_." - -"No, se sattui kuin tikulla silmään, John", huusi Dick ja sitä seurasi -yleinen naurunräjähdys. - -"Herrasmies! Kysykää akoilta, mitä he tekevät tommosille -_herrasmiehille_", lisäsi seppä raivoissaan. "Mies, joka ei osaa muuta -kuin haljuilla ja juora." - -Kuului mutinaa miesjoukosta ja iskettiin merkitsevästi silmää. - -"Tierustakaa niiltä, mitä ne tekevät miehelle vietyään hänet neljäksi -päiväksi Lunnoon, että tuovat hänet takaisin toisena miehenä -- kysykää -akkaväeltä. He kyllä sen tietävät, luulisin." - -Seurasi levotonta liikehtimistä. - -"Saatana vie! Mitä sillä akalla on minun kanssani tekemistä?" sävähti -Drayton. - -"Ei, ei", vastasi seppä. "Oma vaimosi ei näy olevan erittäin huvitettu -sinun seurastasi." - -Draytonin silmät olivat punaiset, mutta niiden tuli sammui äkkiä. Hän -astui sepän luo ja ojensi kätensä. - -"Sinä voitit minut", hän sanoi toisella äänellä, "mutta minä en ole -sellainen mies, joka haluan pitää vihaa ja murjotella, ei sinne -päinkään; tule, vanha veikko, ja sovitaan pois." - -"Hyvin sanottu", kehahti Tommy Lowthwaite, kapakoitsija. - -"Se on niinkuin pitääkin", virkkoi Dick-mylläri. - -"Hän on sittenkin oikeata sorttia pohjaltaan", myönsi Job, -kivenhakkaaja. - -"Ihan oman isänsä poika on Paul Ritson", lisäsi Tuomas Kyttyräselkä. - -Paria minuuttia myöhemmin tämä sovinnon tehnyt joukko tarpoi polvea -myöten vesilaskun yli laakson toiselle puolen. He pysähtyivät muutamien -askelten päähän kaivoksesta, jonka reunalla oli koneita ja pyöriä. - -"Mennääns kattoon mun veljein tilejä", sanoi Drayton ja he astuivat -yksikerroksiseen taloon, joka oli lähellä. - -Huone oli tilava -- sisustettu kuin kirjasto eikä niinkuin konttori -- -paksut villamatot lattialla, kirjoituspöytä, nojatuoleja ja upea pöytä -keskellä lattiaa näyttivät sangen kodikkailta. - -"Täm' on kuin meitä varten, hitto vie", sanoi Drayton. "Tommy, avaapas -nyt joutuin korkit." - -"Siinä täytyy olla tulot, ennenkuin voiraan laittaa tämmöttiä", sanoi -mylläri heittäytyen nojatuoliin lojollensa. - -Dick katui kuin vimmattu, kun oli ollut niin hullu, ettei ollut -vaatinut kuin viisikymmentä puntaa tuhotusta myllystänsä. - -"Ettekös ole kuulleet, ettei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää?" hymähti -Drayton raapaisten tikulla tulta mahonkipöydän päästä. - -"Mitä, mies, tahroks sanoa, ettei kaivos kannata?" kysyi seppä. - -Drayton pudisti hänelle yli olkansa päätänsä ja sen tuli tarkoittaa -sekä kieltoa että epäilystä. - -"Kyll' se nyt kannattaa, kun teillä on rahoja lainata Hugh-herralle", -pisti Tuomas Kyttyräselkä viisaan näköisenä. - -"Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa", sanoi Drayton leveästi -hymyillen aivan kuin salataksensa suuria tietojansa. - -Miehet nauroivat ja kapakoitsija lähetti pullon kiertämään miehestä -mieheen ja jokainen tullasi sitä suulta ja istui sitten tyytyväisenä -tupruttaen uhkeita savupilviä ja ruiskautellen pitkiä sylkiä matolle. - -Ja yhä linnut lauloivat kirkkaassa ilmassa, ja yhä vesi kohisi -koskissa, yhä vieno tuuli humisi puissa ja ruohossa ja yhä aamuaurinko -hohti kaiken yllä. - -Ovi avautui ja Hugh Ritson astui asianajaja, herra Bonnithornen -seurassa sisään. Hänen silmänsä välähtivät raivosta, kun hän päästyään -kynnyksen yli katsahti ympärilleen. - -"Marssikaa tiehenne täältä", hän sanoi. - -Miehet nousivat jaloillensa, tyrkkien kyynärpäillänsä toisiansa -päästäksensä ulos. Drayton istui pöydän ääressä, siirsi rauhallisesti -piippunsa toiseen suupieleen ja kielsi miehiä jäämään. - -Hugh Ritson astui Draytonin luo ja laski kätensä hänen olalleen. - -"Minä tahdon puhua sinun kanssasi", hän sanoi. - -"Mistä niin?" kysyi Drayton. - -"Minä tahdon puhua kanssasi", kertasi Hugh. - -"Mitä on? Anna kuulua. Se kai on joku opetussaarna, vai? Älä kursaile -minun ystäviäni." - -Hugh Ritsonin kasvot vaalenivat ja kylmä hymy leikki hänen huulillansa. - -"Sinun aikasi on lähellä", hän mutisi ja pyörähti ympäri. - -Kun hän astui ulos meluisasta huoneesta, seurasi häntä käheä nauru. Hän -huoahti raskaasti. - -"Jumalan kiitos, se on kohta ohi", hän sanoi. - -Bonnithorne asteli hänen rinnallansa. - -"Eikös se olekin huomenna?" kysyi asianajaja. - -"Huomenna", sanoi Hugh Ritson. - -"Oletko sinä ilmoittanut hänelle?" - -"Ilmoita sinä itse, Bonnithorne. Minä en voi enää sietää tuota miestä. -Minä voisin tehdä jotakin, jota sittemmin katuisin." - -"Oletko sinä kutsunut kirkkoherra Christianin saapuville?" - -Hugh Ritson painoi päänsä alas. "Entäs Gretan?" - -"Hän ei halua tulla", sanoi Hugh. "Tyttö ei voi hengittää tuon roiston -kanssa viittä minuuttia samaa ilmaa." - -"Ja kuitenkin hän on hänen velipuolensa", sanoi asianajaja hiljaa ja -lisäsi sitten omituisella tavallansa hymyillen: "Kummallista, eikö -totta?" - - - - -II LUKU. - - -Kun lasten kulkue oli ehtinyt mökin ohi ja kadonnut tien mutkan taa, -kääntyi portilla sauvaansa nojaava mies ympäri ja astui portaille. - -"Näkikö poika ne? -- Näkikö se lapset?" kyseli se nuori nainen, joka -talutti lasta. - -"Sit! en epäile", vastasi vanha mies. - -Hän pysähtyi pienokaisen luo ja ojensi hänelle pitkän, kuihtuneen -sormensa. Pehmyt lapsenkäsi tarttui siihen paikalla. - -"Nauroiko se? Minä ajattelin, että se nauroi", jatkoi se nuori nainen. - -Kirkas hymy karehti hänen huulillansa. - -"Ehkä niin, tyttö." - -"Ralphie ei ole koskaan ennen lapsia nähnyt, isä. Eikö se näyttänyt -pelästyneeltä? -- eikö yhtään, yhtään näyttänyt pelkäävän, tiedättehän? -Minusta taisi tuntua, että se vetäytyi minun taakseni." - -"Ehkäpä, ehkä." - -Pienokainen oli jättänyt äitinsä käden ja yhä pitäen ukkinsa laihasta -sormesta se tepsutti hänen rinnallansa sisään. - -Keittiössä vallitsi suloinen viileys, ja valkeiksi-pestyine seinineen -ja savilattioineen se näytti miellyttävältä. Akkunan alla oli -penkki ja pöytä ja sen vastaiselta seinältä hohtivat hyllyltänsä -kirkkaat tinatuopit, kupit ja lautaset ja nauloihin oli ripustettu -leikkuulautoja, kaaviloita, laatikoita ja muotteja. - -"No, kattos tänne, ukkoseni", sanoi vanha hiilenpolttaja sukeltaen -suureen sivutaskuunsa. - -"Oletteko te tuonut sen? Onko se kissanpoikanen? Oh, rakas, antakaa -pojan nähdä se!" - -Kissanpoika tuli esille vanhuksen taskusta ja laskettiin hellan edessä -olevalle karvamatolle. Pienen, hentoisen eläimen silmät hohtivat, mutta -kauan se ei pysynyt paikallansa, vaan nousi takajaloillensa ja naukui. -"Missä on Ralphie? Katsooko se sitä, isä? Mitä hän tekee?" - -Pienokainen oli heittäytynyt nelinkontin sen eteen ja tuijotteli -suoraan sen pyöreihin poskiin. - -Äiti kumartui sen yli ja kasvoilta olisi säteillyt päivä, ellei hän -aikaisemmin olisi näön aurinkoa kadottanut. - -"Katsooko se? Eikö hän tahdo silittää sitä?" - -Poikanen oli työntänyt nenänsä siihen melkein kiinni ja koetti käyttää -kaikkia sanoja, mitä suinkin osasi hyväilläksensä sitä. - -"Boo-loo, la-la, mama." - -"Eikö se ole suloinen, isä?" - -"On kerrassaan ihastuttava ressukka", vastasi vanha mies kumartuen -lieden ääressä olevan ryhmän yli. - -Äidin kasvot saivat surullisen ilmeen ja hän kääntyi pois. Sitten -kuului hyllyn luota, josta hän oli ottavinaan lautasia, pidätettyä -nyyhkytystä. Vanhan miehen silmät seurasivat hänen liikkeitänsä. - -"Ei, tyttöseni, nyt meidän on saatava soppaa", hän sanoi äänellä, joka -vei aivan toisen viestin. - -Se nuori nainen asetti lautaset ja soppamaljan pöydälle. - -"Ajatelkaa, etten minä koskaan voi nähdä omaa lastani ja jok'ikinen muu -voi sen tehdä!" hän huokasi ja sitä seurasi toinen kyynelkuuro. - -Hiilenpolttaja söi ääneti soppaansa, kirkas pisara vieri salaa -hänen ryppyistä poskeansa pitkin, ja leikki hellan edessä jatkui -keskeytymättä. - -"Miu-miu-miu. Boo-loo-la-la-mama." - -Pihakäytävältä kuului askeleita. - -"Kutas kuuluu, Mattha?" sanoi ääni ulkoa. - -"Tule sisään, Gubblum", vastasi vanha mies. - -Gubblum Oglethorpe astui sisään puettuna aivan toisin kuin ennen. -Yllään hänellä oli karkea liinapuku, jonka raudan ruoste oli yltä -päältä tahrinut. - -"Ajattelin, että ehkä Mercy antaisi minun täällä keittää puuroni", -sanoi Gubblum. - -"Tervetuloa", sanoi Mercy ottaen esille kasarin ja puurokauhan. "Minä -keitän teidän puuronne sill'aikaa, kun isä syö soppaansa." - -"Ei, tyttö, sinulle se on yhtä vaikeata kuin jollekin vanhalle eukon -kuhvelolle, sen ymmärrän. Minä keitän sen itte. Se onkin aivan -erikoista puuroa, mitä minä tahron. Tieräks kuinka monta lajia minä -siihen käytän? Siihen täytyy panna hapanta, imelää, suolaista, tuimaa --- kerta kaikkiaan suoloja niin paljon kuin sulaa, jauhoja niin paljon -kuin kastuu -- ymmärräks?" Gubblum oli astunut hellan luo. "Kas, -tässähän on poika ja perillinen", hän sanoi. "No, poikaseni, karta -minun saappaitani, ne likaavat sun uuren kolttis'." - -"Eikös hän ole kasvanut, Gubblum?" - -"Kasvanut? -- Totta kai." - -"Ja hänen silmänsä -- muuttavatko ne väriä -- eivätkö ne tule -ruskeiksi?" - -"Ehkä -- enpä saata väittää sitä vastaan." - -"Onko hän -- onko hän _ihan_ minun näköiseni?" - -"Ei -- no -- ei -- luulen näkeväni jotakin vierasta pojan koko -olennossa." - -Nuori äiti käänsi päänsä toisaalle. Gubblum vilkaisi sinne, missä -Matthew istui. - -"Tuo mies ja koko hänen roistosakkinsa on taas koko aamun harjoittanut -ilkeyttänsä. Hän turmelee kaikki, se on ihka varma." - -Vanha hiilenpolttaja ei vastannut. Hän pysähtyi lusikka puoliksi -kohotettuna, vilkaisi Mercyyn ja sitten jatkoi syöntiänsä. - -"Oletteks' kuulleet, mitä melua sanomalehret ovat siitä jutusta -pitäneet?" kysyi Gubblum. - -"En", vastasi Matthew, "minä en kuule mitään sanomalehdist'." - -"_Hänelle_ se ei taira olla aivan sulolaulua, kun hän siitä kuulee." - -"Tuskin vain", myönsi Matthew osoittamatta vähääkään uteliaisuutta. - -"Minä luulen, että se vanha Hendonin muija aikoo kääntää nahkansa. -Hän oli täällä äskettäin, eikä tämä _poika_ halunnu sanoa sanaakaan -hänelle." - -"Niin, minä muistan sen." - -"Kyllä koira kelponsa löytää ja uskonpa, että tämänkin koiran päivät -ovat pian luetut. Ne olisivatkin olleet paljon lyhyemmät, jos Mercy ei -olisi näköään menettänyt." - -"Niin, niin", myönsi Matthew hiljaisesti. - -"Ei olis' tarvinnu, kuin tyttö olis' voinnu sanoa: 'Tuo on Drayton, ja -tuo, jonka olette vangiksi vienneet, on Ritson ja minä näin, miten se -konnantyö tehtiin', se olis' selvittänny koko asian." - -"Siitä ei epäilystä", sanoi Matthew pää soppalautasessa. - -"Ne eivät tahtoneet kuulla _minua_. Kun kirkkoherra vei minut Lunnonin -oikeuteen kaksitoist' kuukautta sitten, lähetettiin meirät häntä -koipien välissä takaisin. 'Tuokaa se nuori nainen tänne', he sanoivat, -'teirän toristuksenne on pätevä hänen toristuksens' kanss', mutt' ei -yksinään. Tuokaa se nuori nainen toteamaan', he sanoivat. 'Hän on -tullu sokeaks', sanomme me. 'Sitä me emme voi auttaa', sanovat he. Ja -sitä sitten sanotaan Lunnossa oikeureks." - -"Niin, niin", myönsi Matthew. - -"Niin ne tekevät vääryyttä oikeille ihmisille -- mutta siitäkös ne -välittää." - -Gubblumin puuro kupluili ja puhkui, ja kapusta liikkui ahkerasti. -Matthew oli ottanut lapsen lattialta syliinsä. Pikku mies leikki hänen -valkealla parrallansa. - -"Oli paha onni, kun emme minä ja Mercy jääneet Hendoniin päiväks' tai -pariks' sillä kertaa. Silloin hän vielä näki. Mutta tyttö oli sairas -ja" -- ääntänsä alentaen -- "_semmoisena_ tierättehän, enkä minä voinnu -arvata, että Paul Ritson-rukalle niin kävisi. Niinpä minä toin hänet -kotiin takaisin." - -"Niin teitte, Gubblum", sanoi Matthew silitellen lapsen päätä. - -"Se on se Hugh, joka sittenkin on kaiken takana, uskon. Minä sanon sen -arvelematta, vaikka hän onkin minun isäntäni. Minä aina tykkäsin Paul -Ritsonista -- siitä oikeasta, tierättehän, ei tästä vaihrokkaasta, joka -sanoo itseänsä Paul Ritsoniksi -- mutta Hughista minä hitot välitän, -vaikka menis koko mies hornan kattilaan." - -Puuro oli valmista, ja Mercy toi puisen vadin pöydälle. "Sitä tulee -varin täyrelt', tyttöseni", sanoi Gubblum. "Minä olen vain työmies, -mutta minulla on mainio ruokahalu, kattos." Sitten kääntyen Matthewiin -hän lisäsi: "Mutta siitä hän saa maksaa. Hän toi tuon lurjuksen tänne, -mutta nytpä sillä konnalla onkin valta-asema -- sen voi selväst' nährä." - -"Niin on", myönsi Matthew. - -"Turmelee koko seuran juonnillans', kukkotaisteluillans' ja -roistouksillans', ja mahroton on kaikkia luetellakaan. Tuo -Dick-poloinen on mennyttä miestä, John-seppä ei ole käynytkään -alasimensa luona koko viikolla, ja Job-kivenhakkaaja saa pian istua -tomussa ja tuhassa ja kraappia kroppaans' kruukun paloill', kuten hänen -raamatullinen kaimansa, mutta oman syyn tähren." - -"Luuleks, etteivät ne epäile häntä vääräks' mieheks'?" kysyi Matthew. - -"Ei, Mattha, mutta muutamat viheliäiset kolikot tekevät ihmeitä tässä -maailmassa, tierättehän." - -"Se on kyllä totta." - -"Eräänä päivänä hän meni suutari Kitille tilaamaan uusia kenkiä. 'Mitä, -herra Ritson', sanoi Kit, 'teirän jalkanne ovat venynneet kolme tuumaa -siitä, kun minä otin viimeisen mitan.'" - -"Ah!" - -"Seuraavana päivänä Kit sai määräyksen tehrä Nattille kaksi paria. -Niinhän voi tosiasioita kiertää." - -Mercy oli ottanut lapsensa isänsä sylistä ja istui sivurahilla pitäen -peilin kappaletta sen edessä ja kuunnellen sen iloista naurua, kun se -näki peilistä oman kuvansa. - -"Mutta hän ei ole cummerlantilainen, -- senhän kuulee hänen -kielestäänkin", väitti Matthew. - -Gubblum pani lusikkansa vadille, joka nyt oli tyhjä. - -"Sitähän minäkin", hän sanoi nauraen, "minä kohtasin hänet eräänä -päivänä puettuna parhaaseen pukuun ja kiiltokenkiin -- pukuun, joka -voi tehrä hampparistakin herran näköisen. 'Matkalla soitimelle?' kysyn -minä. 'Mitä soitimella-olo merkittee?' hän sanoo pöllön näköisenä. -'Hoh, te ette ole tään laakson asukkait', kun olette sirottu Hendonin -sanoihin', sanon minä. Minä kerjäsin silloin, mutta seuraavana -päivänä Hugh-herra tulee mun luoksein ja sanoo: 'Gubblum', sanoo hän, -'minä tarvitten tanun miehen mittaamaan malmia kaivokselle -- punta -viikossa', hän sanoo." - -"Hoh, minä en epäile, että sillä tahtoivat teidät ostaa", selitti -Matthew. - -"Siinä ovat iskeneet harhaan, jos luulevat voivansa panna renkaan -Gubblumin sieraimiin. Ostaa tai lahjoa -- sama juttu. He ovat ostaneet -melkein kaikki laaksolaiset ja tehneet niistä niin laiskoja kuin -rantajätkät. Mutta eivätpä voineet ostaa Ritsonin koiraa." - -"Kuinka niin, Gubblum?" - -"Mitä, mies, etteks ole kuullut, miten se roisto tappoi vanhan -Fan-paran. Ei? No, tierättehän, että Fan oli Paul Ritsonin koira, -ja kun hän näki sen miehen tulevan käytävää, se hyppi ilosta ja -haukkuen heilutti häntääns'. Mutta kun mies tuli likemmä ja se näki -erehryksens', se luikki ulisten häntä koipien välissä pakoon. Mies -koetti mielistellä sitä, mutta sepä ei antanut mielistellä itteäns', ja -ihmiset pitivät lystiä. Mitäs luulette riiviön tehneen? Hän otti kiven -ja poukkasi sillä elukan pään halki." - -"Se on totisesti hänen tapaistaan", sanoi Matthew "Mutta eivätkö -ihmiset näe, että hänen vaimonsa, entinen Greta-neiti, ei tahdo virkkaa -hänelle halaistua sanaa?" - -"Ei, ne sanovat, että se on vain valeliitto ja että; hän häiren jälkeen -on muuttanut mieltäns'... Siinä kaikki, mitä ne tomppelit ajattelevat -siitä." - -"Kuulkaas", sanoi Mercy puoliksi nousten penkiltänsä, "kuulen rouva -Ritsonin askeleita." - -Miehet kuuntelivat. "Ei, tyttö, ei sieltä mitään askeleita kuulu", -väitti Gubblum. - -"Kyllä, hän on tiellä", sanoi Mercy. Hänen kasvojensa ilme kertoi, -että näyn kadottua olivat toiset aistit terästyneet ja hän saattoi -kuulla paremmin kuin toiset. Hetkistä myöhemmin Greta astui mökkiin. -Sähkösanoma, jonka Peter oli hänelle kirkossa antanut, oli vielä hänen -kädessään. "Hyvää huomenta, Matthew -- hyvää huomenta Gubblum. -- -Minulla on uutisia sinulle Mercy. Tohtorit tulevat tänään." - -Mercyn pää painui äkkiä alas. Vanhan miehen pää kumartui vieläkin -syvemmälle. - -"Kas niin, älä pelkää", sanoi Greta tarttuen lämpimästi hänen käteensä. -"Se ei kestä kuin hetkisen. Eiväthän tohtorit ole vahingoittaneet sinua -ennenkään, vai ovatko?" - -"Ei, mutta nythän tuleekin leikkaus", sanoi Mercy vapisevalla äänellä. - -Greta oli nostanut pienokaisen syliinsä. Lapsonen sirkutti ja leperteli -hänen korvaansa epämääräiset salaisuutensa. - -"Ajattelehan, että kun kaikki on ohi, sinä voit nähdä pikku lemmikkisi -Ralphien." - -Mercyn valottomat kasvot kirkastuivat. "Oi, niin", hän sanoi, "ja nähdä -hänen juoksevan ja ottavan kiinni perhosia. Oh, se on hirveän ihanaa!" - -"Sanoitteko tänään, rouva Ritson?" kysyi Matthew silmät täynnä suuria -pisaroita. - -"Sanoin, Matthew. Minä olen täällä niin kauan ja autan ja hoidan lasta." - -Mercy otti pienokaisen hänen käsistänsä ja nauroi ja itki ja nauroi -taas. "Äiti ja Ralphie leikkivät yhdessä, puutarhassa, lemmikkini, -ja Ralphie saa nähdä hevoset ja kukat ja linnut -- ja äiti -- niin, -äiti saa nähdä _Ralphien_. Oi, rouva Ritson, kuinka itsekäs minä olen! -Kuinka minä koskaan voin palkita teille?" - -Kyyneleet alkoivat valua Gretan poskia pitkin. "Minähän se olen -itsekäs, Mercy", hän sanoi suudellen näöttömiä silmiä. "Sinun silmäsi -antavat minulle takaisin minun miesparkani." - - - - -III LUKU. - - -Kaksi tuntia myöhemmin saapuivat tohtorit. Tullessaan he olivat -pistäytyneet pappilassa, ja kirkkoherra Christian oli heidän -mukanaan. He tarkastivat Mercyn silmät ja olivat tyytyväiset, sillä -vika oli kehittynyt niin pitkälle, että leikkauksen saattoi tehdä. -Heidän äänensä kuullessaan Mercy vapisi ja muuttui tuhkanharmaaksi. -Äidillisen vaistonsa pakottamana hän otti lapsen syliinsä lattialta, -jossa se touhusi omissa hommissansa ja puristi sitä rintaansa vasten. -Pienokainen avasi selälleen suuret, siniset silmänsä nähdessään -vieraat, ja hänen sopertava kielensä muuttui hiljaiseksi. - -"Viekää hänet huoneeseensa ja pankaa vuoteeseen", sanoi toinen -tohtoreista Gretalle. - -Äkillinen kauhu valtasi nuoren äidin. "Ei, ei, ei!" hän huusi -sanoinkuvaamattomassa tuskassa, ja lapsi itki hiukan hänen liian -voimakkaasta puristuksestansa. - -"Tule, Mercy, ole rohkea pikku lemmikkisi vuoksi", pyysi Greta. - -"Kuulkaa minua", sanoi toinen tohtoreista hiljaa, mutta varmasti. "Te -olette nyt upposokea ja olette elänyt täydellisessä pimeydessä enemmän -kuin puolitoista vuotta. Me voimme palauttaa teille näkönne tuottamalla -teille muutaman minuutin kivun. Ettekö te tahdo kestää sitä?" - -Mercy nyyhkytti ja suuteli lasta intohimoisesti. - -"Ajatelkaa, että ilman leikkausta ette ikinä saa näköänne takaisin", -lisäsi tohtori. "Te ette menetä mitään ja voitatte kaikki. Oletteko -tyytyväinen? Tulkaa, menkää nyt kiltisti huoneeseenne." - -"Oh, oh, oh!" nyyhkytti Mercy. - -"Ajatelkaa, vain muutaman minuutin kipu, josta tuskin tiedätte. -Ennenkuin aavistatte, mitä on tekeillä, se on jo tehty." - -Mercy syleili kiihkeämmin lastansa ja suuteli sitä uudestaan ja -uudestaan aina yhä hellemmin. - -Tohtorit kääntyivät toisiinsa. "Omituista turhamielisyyttä!" mutisi se -tohtori, joka ei vielä ollut puhunut. "Hänen silmänsä ovat hyödyttömät -ja kuitenkin hän pelkää, että menettäisi ne." - -Mercyn tarkka korva kuuli kuiskatut sanat. "Ei se ole sitä", hän sanoi -kiihkeästi. - -"Ei, herrat", sanoi Greta, "te olette erehtyneet hänen ajatuksistansa. -Sanokaa hänelle, ettei häntä uhkaa mikään hengenvaara." - -Tohtorit hymyilivät ja naurahtivat hiukan. "Oh, sekö siinä on? No, sen -me voimme varmasti vakuuttaa." - -Sitten miehet puoliksi huvitettuina katselivat toisiansa. - -"Ah, me, jotka olemme miehiä, hyvät herrat, emme voi ymmärtää äidin -sydämen hellyyttä", sanoi kirkkoherra Christian. Ja Mercy käänsi -syvästi kiitolliset kasvonsa häneen. Greta otti lapsen hänen sylistänsä -ja tuuditti sen uneen toisessa huoneessa. Sitten hän toi sen takaisin -ja asetti kehtoon, joka oli uunin kulmalla. - -"Tule, Mercy", hän sanoi, "tule poikasi tähden." Ja Mercy antoi johtaa -itsensä toiseen huoneeseen. - -"Ei ole siis hengenvaaraa", hän sanoi. "Minä en jätä poikaani. Kuka -sanoi niin? Oliko se tohtori? Oh, armias taivas, eihän se ole mitään. -Ajatelkaahan, minä saan elää ja nähdä sen kasvavan ja tulevan suureksi -pojaksi." - -Hänen koko kasvonsa säteilivät nyt. - -"Eihän se ole mitään. Oh ei, eihän se ole mitään. Miten kamalaa olisi -ajatella, että hän eläisi ja kasvaisi ja tulisi mieheksi ja minä -makaisin kirkkomaassa -- ja minä olen hänen äitinsä! Se oli kauhean -lapsellista, eikös ollutkin? Mutta minä olen ollut niin lapsellinen -siitä asti, kun Ralphie tuli." - -"Kas niin, makaa nyt ja ole tyyni ja kaikki on pian ohi", sanoi Greta. - -"Antakaa minun suudella sitä ensin. Antakaa minun suudella sitä! Vain -kerran. Tiedättehän, siinä on kuitenkin suuri vaara. Ja jos hän kasvaa --- ja minua ei olisi -- jos -- jos --" - -"Kas niin, rakas Mercy, sinä et saa itkeä. Silmäsi: turpoavat, eikä se -ole hyvä tohtoreille." - -"Ei, ei, minä en tahdo itkeä. Te olette hyvin hyvä; jokainen on niin -hyvä. Antakaa minun vain suudella pikku Ralphietani -- vielä viimeisen -kerran." - -Greta johti hänet takaisin kehdon ääreen ja äiti painautui sen yli -kädet levällään, kuten lintuemo suojataksensa poikasiansa siipiensä -alle. Sitten hän nousi, ja hänen ilmeensä oli tyyni ja rauhallinen. - -Loordi Fisher istui keittiön takan ääressä toinen; käsi kehdon päässä. -Kirkkoherra Christian seisoi hänen vierellänsä. Vanha hiilenpolttaja -itki hiljaa, ja hyvän kirkkoherran ääni oli liian samea voidaksensa -lausua niitä lohdutuksen sanoja, jotka nousivat hänen huulillensa. - -Tohtorit seurasivat sänkykamariin. Mercy lepäsi; rauhallisena -vuoteella. Hänen kasvoillaan ei ollut mielenliikutuksen jälkeäkään. Hän -askarteli omissa ajatuksissansa. Greta seisoi hänen vierellänsä, ja -vakava huoli kuvastui hänen kauniitten kasvojensa jokaisesta juonteesta. - -"Meidän täytyy antaa hänelle kaasua", sanoi toinen tohtoreista -toverillensa. - -Mercyn kasvot nytkähtivät suonenvedon tapaisesti. - -"Kuka niin sanoi?" hän kysyi hermostuneesti. - -"Lapseni, teidän täytyy olla hiljaa", sanoi tohtori virallisella -äänellä. - -"Kyllä, minä olen hyvin, hyvin hiljaa, älkää vain tehkö minua -tajuttomaksi", hän pyysi. "Minusta ei väliä, minä en itke. Ei, vaikka -teette minulle kipeää, minä en itke. Minä en väräytäkään mitään kohtaa. -Minä teen kaikki, mitä käskette. Ja te saatte nähdä, miten hiljaa minä -olen ollut. Älkää vain tehkö minua tajuttomaksi." - -Tohtorit neuvottelivat hetkisen sivulla kahden kesken kuiskaten. - -"Kuka puhui kaasusta? Ettehän se vain ollut te, rouva Ritson?" - -"Sinun täytyy tehdä, kuten tohtori käskee, rakas", sanoi Greta -hyväilevällä äänellä. - -"Oh, minä olen oikein kiltti. Minä teen vaikka mitä. Niin, minä olen -niin hirveän urhea. Minä olen vähän lapsellinen joskus, mutta minä -_voin_ olla urhea, enkös voikin?" - -Tohtorit palasivat vuoteen luo. - -"Hyvä on, me emme käytä kaasua", sanoi toinen. "Te olette uljas, pikku -nainen, kaikesta huolimatta. Kas niin, olkaa nyt hiljaa -- hyvin -hiljaa." - -Toinen tohtoreista laittoi kääreitä kuntoon ja toinen asetteli Mercyn -päätä saadakseen valon edullisimmin lankeamaan. - -Keittiöstä kuului heikkoa ääntä. - -"Odottakaa", sanoi Mercy. -- "Siellä on isä -- hän itkee. Pyytäkää -häntä, ettei hän itke. Sanokaa, ettei se ole mitään." - -Hän naurahti kevyesti. - -"Kas niin, hän kuuli sen -- sanokaa, että minä vain nauran." - -Greta jätti varpaisillaan huoneen. Vanha Matthew istui yhä riittyvän -lieden ääressä ja heilutteli tasaisesti nukkuvaa lasta. Kirkkoherra -Christianin silmät kääntyivät rukouksessa ylös. - -Kun Greta palasi sänkykamariin, Mercy sanoi hänelle hyvin hiljaa: -"Antakaa minun pitää kädestänne, Greta -- saanko minä sanoa Greta? -Noin", ja hänen sormensa puristivat suonenvedon tapaisesti Gretan kättä. - -Leikkaus alkoi. Mercy pidätti henkeänsä. Hänellä oli voimakasta -pohjoisten maakuntain verta suonissaan Vain kerran pääsi huokaus. -Vallitsi kuolemanhiljaisuus. - -Parin kolmen minuutin kuluttua tohtori lausui: "Vielä hetkinen ja -kaikki on ohi." - -Seuraavana hetkenä Greta tunsi sormiansa puristettavan kuin -ruuvipenkkiin. - -"Tohtori, tohtori, minä voin nähdä teidät", huudahti Mercy -hillittömällä riemulla. - -"Olkaa hiljaa", sanoi tohtori ankaralla äänellä. Puolta minuuttia -myöhemmin sidottiin tarkasti Mercyn silmiä. - -"Tohtori, rakas tohtori, antakaa minun nähdä poikani", pyysi Mercy. - -"Olkaa hiljaa, sanon minä", käski tohtori taaskin. - -"Rakas tohtori, rakas tohtorini -- vain pilkahdus -- yksi ainoa -pikkuinen pilkahdus. Minä näin teidän kasvonne -- antakaa minun nähdä -myöskin Ralphien kasvot." - -"Ei vielä, se voisi olla vaarallista." - -"Vain hetkinen. Älkää panko sidettä ihan vielä. Ajatelkaa, tohtori, -minä en vielä ole nähnyt poikaani. Minä olen nähnyt muiden ihmisten -lapsia, mutta en koskaan omaani -- omaa lemmikkiäni. Oh, rakas, rakas -tohtori --" - -"Te kiihoitatte itseänne. Kuulkaa minua. Ellette te nyt hillitse -itseänne, te ette milloinkaan saa nähdä lastanne." - -"Kyllä, kyllä, minä hillitsen itseni. Minä olen hyvin kiltti. Älkää -vain sulkeko minua pimeään juuri nyt, kun olen näköni saanut ja -ennenkuin olen nähnyt poikani. Greta, tuokaa hänet tänne. Kuunnelkaa, -minä kuulen hänen hengityksensä. Hakekaa minun lemmikkini. Hyvät -tohtorit eivät siitä pahastu. Sanokaa heille, että jos saan nähdä -lapseni, se parantaa minut. Minä tiedän sen." - -Gretan silmät uivat kyynelissä. - -"Lepää hiljaa, Mercy. Kaikki on hukassa, jos nyt vahingoitat itseäsi, -rakas." - -Tohtorit käärivät siteen siteen päälle kiertäen ne lujasti ympäri pään. - -"Kuulkaa nyt taas", sanoi toinen tohtori. "Tätä sidettä teidän on -pidettävä silmillänne viikko." - -"Viikko -- kokonainen viikko? Oi, tohtori, yhtä hyvin voisitte sanoa -iäti." - -"Minä sanon viikko. Ja jos te kertaakaan kohotatte sitä --" - -"Eikö hetkeksikään? Ei edes raottaa pikkuistakaan?" - -"Jos te liikutatte sitä, jos hetkeksikään muutatte sitä paikaltansa, te -menetätte näkönne iäksi. Muistakaa se." - -"Oi, tohtori, se on kauheata. Miksi ette sanonut sitä jo ennen? Oh, -tämä on pahempaa kuin sokeus, Ajatelkaa kiusausta, kun minä en ole -kertaakaan nähnyt poikaani!" - -Tohtori oli saanut kääreen valmiiksi, mutta hänen äänensä oli vähemmän -ankara, vaikkakin myöntymätön. - -"Teidän täytyy totella minua", hän sanoi. "Minä palaan tästä päivästä -viikon kuluttua ja silloin te saatte nähdä lapsenne ja isänne ja tämän -nuoren rouvan ja kaikki, Mutta muistakaa, ellette tottele minua, te -ette saa koskaan nähdä mitään. Te saatte nähdä vilahdukselta pienen -poikanne ja sitten tulette iäksi sokeaksi -- niin, ehkä _kuolette_." - -Mercy makasi hetkisen hiljaa. Sitten hän sanoi aivan hiljaa: - -"Rakas tohtori, antakaa minulle anteeksi. Minä tahdon tehdä, kuten -käskette ja lupaan olla kiltti. Minä en koske käärettä. Ei, pienen -poikani vuoksi minä en; sitä koskaan, koskaan koske. Te saatte tulla -itse ja ottaa sen pois, ja sitten minä voin nähdä." - -Tohtorit lähtivät pois. Greta jäi koko siksi yöksi mökkiin. - -"Oletko nyt onnellinen, Mercy?" kysyi Greta. "Oi, olen", myönsi Mercy. -"Ajatelkaa, vain viikko! Ja sitten hän on niin kaunis." - -Kun Greta auringon laskiessa vei lapsen hänen luokseen, kuvastui -sanomaton ilo hänen kalpeilta kasvoiltansa, ja kun Greta seuraavana -aamuna heräsi, lauleli Mercy hiljalleen itsellensä auringon noustessa. - - - - -IV LUKU. - - -Joukko kaivosmiehiä oli kokoontunut vuorikaivoksen lähelle sinä aamuna. -Oli maksupäivä. Sääntönä oli, että aamuvuorolaiset kulkivat konttorin -kautta ennenkuin menivät kaivokseen kello kahdeksan, ja yövuorolaiset -kävivät palkoillansa kotimatkalla muutamaa minuuttia myöhemmin. Kun -ensimmäiset miehet saapuivat konttorille, oli ovi suljettu ja lappuun -oli kirjoitettu: "Kaikki palkat, jotka oli määrä maksaa tänään klo 8 -a.p., maksetaan huomenna samaan aikaan." - -Pian tulivat yövuorolaisetkin ylös ja hetkisen keskusteltuaan molemmat -vuorot yhtenä miehenä -- lukuunottamatta konemiehiä -- kokoontuivat -sopivalle paikalle neuvottelemaan. Noin sadan kyynärän päässä siitä -oli muuan kaivoksen alku. Se oli aikanaan tehty vuoren rinteeseen ja -nyt muodosti neliömäisen teatterin aukon, jonka molemmin puolin kohosi -jyrkkä vuorenseinä huimaavaan korkeuteen. Tänne nämä pari sataa miestä -suuntasivat askelensa kolmen ja neljän miehen ryhmissä, lyhdyt käsissä -ja ruosteenpunaiset puvut kiiltäen aamuauringossa. - -Päätettiin lähettää lähetystö isännän luo pyytämään, ettei mitään -viivytystä pidettäisi, vaan maksu suoritettaisiin, kuten tavallisesti. -Toiset miehet jäivät paistattamaan päivää siksi, kun kaksi hartiakasta -jurria, jotka osasivat käyttää kieltänsä terävämmin kuin muut, meni -toimistoon neuvottelemaan. - -He olivat juuri kulkemassa kaivosaukon ohi, kun koneenhoitaja ilmoitti, -että isäntä juuri tulee kaivoksesta ylös. Hetkistä myöhemmin Hugh -Ritson ilmestyikin flanellipuvussansa lähettiläiden eteen. - -Kuultuaan heidän asiansa hän heti päätti itse tulla antamaan miehille -vastauksensa. Kaivosmiehet tekivät hänelle kunnioittavasti tilaa ja -sitten kerääntyivät piiriin hänen ympärillensä. - -"Miehet", hän sanoi vanhalla, päättävällä tavallansa, "sallikaa minun -sanoa rehellisesti, kuten mies miehelle sanoo, että minä en voi -maksaa tänä aamuna, kun minä en ole saanut rahaa. Minä koetin saada -sitä, mutta en onnistunut. Tänä iltana minä saan paljon enemmän kuin -maksuihini tarvitsen ja huomenna teille maksetaan koron kanssa." - -Miehet vilkuilivat toisiinsa ja keskustelivat hillityllä äänellä. - -"Tuohan on niinkuin pitääkin", virkkoi muuan. - -"On kyllä, eikä kannata murista", lisäsi toinen. - -Mutta oli muutamia, jotka eivät tyytyneet niin vähään eivätkä tahtoneet -suostua odottamaan, vaan sanoivat ajatuksensa suoraan. Niinpä rohkein -heistä työntyi esille ja virkkoi: - -"Herra Ritson, me emme ole samanlaisia kuin paremmat ihmiset, jotka -voivat antaa saatavistaan luottoa. Me vaarimme kuuren päivän palkan, -koska olemme sitä kuusi päivää tienanneet. Ja jos me nyt jäämme -palkatta vaikkapa päiväksikin, täytyy meirän olla se päivä rahatta, ja -se on hieman haitallista, sillä meillä on vaimo ja perillisiä." - -Kuului mutinaa joukosta, ja toinen tyytymätön lisäsi: - -"Ajat ovat muuttuneet siitä, kun meillä oli varaa säästää. Me elämme -nyt kärestä suuhun, ja suu on silloinkin valmis, kun käsi ei olekaan." - -"Näinä aikoina ei ole ollutkaan paljoa tuhlata", lisäsi se, joka oli -ensiksi puhunut. "Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin työmiehen -vaimo heitti viisipuntasen vasten miehensä silmiä ruikutellen, että -mitä hän sen vertaisella tekee." - -"Niin, niin", myönsivät toiset kuorossa. "Minä en voi tarjota teille -menneen ajan makeanleivänpäiviä", sanoi Hugh Ritson, "eikä ole minun -syyni, ettei kaivos ole menestynyt niin hyvin, kuin olen toivonut." - -Hän lähti astelemaan pois, kun joukko ympäröi hänet uudestansa. - -"Varttokaas", huudahti joku kaivosmiehistä, "on eräs toinen asia, -josta muutamat meistä haluaisivat huomauttaa isännälle, ja se koskee -kaivoksen rakennetta." - -"Miten niin?" kysyi Hugh Ritson katsahtaen ympärilleen. - -"Muutamat meistä arvelevat, että kaivos ei ole varma, kun monista -osista hiekka juoksee melkein valtoinansa pohjalle. Useimmat meistä -ovat vanhoja kaivosmiehiä ja me ajattelemme, ettei olisi väärin -ilmoittaa teille ja pyytää rakentamaan jokseenkin kaikki varustukset -uurelleen." - -"Kiitos, pojat, minä tahdon katsoa, mitä voin tehdä", sanoi Hugh Ritson -lisäten sitten hiljaisemmalla äänellä: "Minä olen jo pannut koko metsän -maanalaisiin varustuksiin, ja milloin tämä rahan hauta on valmis, sen -Jumala yksin tietää." - -Hän kääntyi ympäri ja tällä kertaa hän sai jatkaa, mutta hänen -askelensa näytti tavallista epävarmemmalta. - -Hän poikkesi kaivoskonttoriinsa ja tapasi siellä herra Bonnithornen. - -"Aamu on varhainen, mutta minä en ole mikään unikeko, tiedäthän", -sanoi asianajaja. "Ajattelin, että meidän pitäisi hieman keskustella, -ennenkuin menemme kokoukseen Ghylliin." - -Hugh Ritson ei kiinnittänyt tähän selitykseen sen suurempaa -huomiota. Hän näytti huolestuneelta ja pahatuuliselta. Riisuessaan -kaivosflanellinsa ja pukiessaan ylleen tavalliset vaatteensa hän kertoi -herra Bonnithornelle, mitä juuri oli tapahtunut ja lisäsi sitten: - -"Jos jokin oli välttämätöntä minulle osoittamaan, että tämän päivän -ikävä selvitys on tapahtuva, niin on se tämä miesten esiintyminen." - -"Se tulee kuin loppuisku sinun jo epäonnistuneille yrityksillesi", -sanoi asianajaja omituisella tavallansa hymyillen. "Omituista, eikö -totta?" - -"Epäonnistuneille!" huudahti Hugh Ritson ja kohotti ihmetellen -silmäkulmiansa. - -Hetkisen kuluttua hän huoahti syvään ja sanoi harmin kadotessa hänen -kasvoiltaan: - -"Ah, niin, vaikkapa saakin kärsiä se nainen, joka on jo kärsinyt -kylliksi, on kuitenkin mies iäksi toimitettu pois tieltä." - -Bonnithorne liikahti istuimellansa. - -"Luuletko niin?" hän kysyi. - -Ääni tuntui Hugh Ritsonin korvissa vahingoniloiselta. - -"Se vaihto todellakin oli onneton, eikö ollutkin?" lisäsi asianajaja. -"Tämä toinen näyttää olevan monin verroin kiusallisempi." - -Hugh Ritson jatkoi äänetönnä pukeutumistansa. - -"Näethän, vaihdossa sinun asemasi kokonansa huonontui", lisäsi -asianajaja. - -"Mitä sinä tarkoitat?" - -"Katsos, älä luota _liian_ paljoa voittoosi. Toinenhan oli _sinun_ -käsissäsi, kun sen sijaan tämä _vieras_ nyt hallitsee sinua." - -Hugh Ritson polki tulisesti jalkaa, mutta sanoi kuitenkin kiukkuansa -hilliten: - -"Hänen rikoksensa antoi hänet minun käsiini." - -"Antoi -- niin kyllä", myönsi herra Bonnithorne. - -Hugh Ritson katsoi kysyvästi häneen. - -"Kun sinä panit hänen rikoksensa _toisen_ niskoille, silloin tästä tuli -vapaa mies", selitti asianajaja. - -Seurasi äänettömyys. - -"Mitä se merkitsee?" kysyi Hugh Ritson synkästi. - -"Se merkitsee sitä, että sinun valtasi Paul Draytoniin on loppunut." - -"Kuinka niin?" - -"Koska sinä et koskaan voi ilmaista hänen rikostansa, ilmaisematta -ensin omaa syyllisyyttäsi." - -"Kuka puhuu ilmaisemisesta?" sanoi Hugh Ritson äreästi. "Tänä päivänä -tämä mies muuttuu omaksi itseksensä Paul Lowtherin nimellä -- omalla -nimellänsä, vaikk'ei hän tiedä sitä, tomppeli kun on. Siksi kysyn: mitä -sinun epäilysi merkitsee?" - -Bonnithorne liikahti kiusaantuneena. - -"Ei mitään", hän sanoi nöyrästi, mutta kummallinen hymy leikki vielä -hänen alas-käännetyillä kasvoillansa. - -Seurasi taaskin äänettömyys. - -"Tiedätkö sinä, että Mercy Fisher saa piakkoin näkönsä takaisin?" sanoi -Hugh. - -"Niinkö? Merkillistä, merkillistä!" sanoi asianajaja nyt todellakin -hämmästyen. "Lakikirjat eivät tiedä kertoa näin erikoisesta -tapauksesta, että jonkun henkilön persoonallisuuden voisi todistaa vain -yksi ainoa ihminen ja tämä henkilö juuri ratkaisevalla hetkellä tulee -sokeaksi. Omituista, eikö totta?" - -Hugh Ritson hymyili kylmästi. - -"Omituista? Sano kohtalon tuomio", hän vastasi. "Minä uskon, että -teidän, kirkon ihmisten, luulonne Jumalan johdosta on vain harhaanvievä -otaksuma ja johtuu lyhytnäköisyydestänne." - -"Luulenpa kuitenkin, että jos _hän_ saa näkönsä, ei se suinkaan tule -olemaan aivan halveksittavan lyhyt", sanoi asianajaja. - -"Toimitetaan mies pois tieltä ja nainen on vaaraton", selitti Hugh. Hän -otti kirjeen muutamasta laatikosta ja antoi sen herra Bonnithornelle. -"Muistanet kai, että aioimme sen toisen lähettää Australiaan?" - -Bonnithorne nyökkäsi päätänsä. "Tämä kirje on mieheltä, jonka puolesta -hän aikoi matkustaa -- mies on isäni vanha ystävä. Vastaa tähän -Bonnithorne." - -"Millä sanoilla?" kysyi asianajaja. - -"Selitä, että pitkä sairaus on ollut esteenä, mutta ny on Paul Ritson -toipunut täydelleen ja voi ryhtyä toimeen." - -"Mitäs sitten?" - -"Mitäkö sitten?" kertasi Hugh Ritson kaikuna. "No mitä sinä arvelet?" - -"Lähettää _hänet_?" kysyi asianajaja osoittaen peukaloillansa olkansa -yli. - -"Hänet, niin," päätti Hugh. - -Toisen merkillinen äänenpaino herätti taaskin Hugh Ritsonin huomiota ja -hän katsahti äkkiä toiseen, mutta ei nähnyt mitään. Nyt hän oli puettu. - -"Minä olen valmis," ja lähestyen ovea hän loi yleissilmäyksen -huoneeseen ja lisäsi: "Huomenna minä tahdon saada parhaat näistä -huonekaluista muutetuksi Ghylliin. Talo on viime aikoina ollut aivan -sietämätön ja suurin osa ajastani minun on täytynyt viettää täällä." - -"Sitten sinä et aio osoittaa hänelle kovin suurta armoa?" kysyi -Bonnithorne. - -"Hän ei saa tuntiakaan viipyä." - -Sinä hetkenä asianajaja painoi päänsä hyvin alas. - - - - -V LUKU. - - -Aurinko hohti polttavana Hindscarthin huippujen yli, mutta pohjatuuli -oli viileä, niin että matka Ghylliin oli virkistävä ja helppo. Herra -Bonnithorne puhui käydessään sangen vähän, mutta Hugh Ritson tuli aivan -loistavalle tuulelle ja iloisesti hän jutteli monenlaisista asioista. -Kello oli vasta muutamaa minuuttia vailla yhdeksän, kun he saapuivat -taloon. Palvelijat puuhailivat askareissansa pukeutuneina puhtaihin -esiliinoihin ja päähineisiin. - -"Ovatko herrat saapuneet?" kysyi Hugh. - -"Eivät vielä, herra," vastasi yksi palvelijoista -- vanha Dinah Wilson. - -Nämä kaksi miestä nousivat Hugh Ritsonin huoneeseen. Sinne oli -aamiaispöytä katettu. Asianajaja katsahti paikkoihin ja virkkoi: - -"Sinä olet pyytänyt muitakin ystäviä?" - -Hugh nyökkäsi ja istui harmoonin ääreen. - -"Kolme tai neljä lähinaapuria", hän sanoi avaten tappeja. "Tällaisessa -asiassa on hyvä todistajain olla läsnä." - -Bonnithorne vastasi hitaasti: - -"Mutta mitäs sen miehen tunteista, joka niin pian ajetaan pois talosta?" - -Hugh Ritsonin sormet liikkuivat koskettimilla. Hän pysähtyi ja katsahti -ympärillensä. - -"Minä en ikinä ole ajatellut, että sinä olisit niin verraton -leikinlaskija, Bonnithorne," hän sanoi, mutta vain hymyn varjo häivähti -hänen kasvoillansa. "Tunteista -- _hänen_ tunteistansa!" - -Kuului vilkkaita juoksutuksia uruilla ja muut äänet hukkuivat niihin. -Akkuna oli auki. Asianajaja astui sen luo ja katseli ulos. Tänä -hetkenä molemmat miehet olivat selin. Hugh Ritsonin pää oli painunut -koskettimien yli, herra Bonnithornen katse ihaili rauhallista maisemaa, -joka täyteläisenä ja uhkeana kylpi auringossa. Molempien kasvoilla oli -merkillinen hymy. - -Hugh Ritson hypähti istuimeltaan. - -"Ah, minä tunnen jo itseni toiseksi mieheksi!" hän virkahti astuen -muutaman kerran edestakaisin huoneessa, eikä hänen käynnissään -huomannut tavallista velttoutta. Eteisestä kuului uusien vieraiden -ääni. Hetkisen kuluttua ilmestyi eräs palvelija johtaen sisään kolme -herraa, jotka sydämellisesti pudistivat Hugh Ritsonin kättä. - -"Olen hyvin iloinen voidessani palvella teitä jotenkin", virkkoi yksi -tulijoista. - -"Minua suuresti ilahduttaa, että tämä onneton sukulaisuus selviää. -Sehän on skandaali." lisäsi toinen. - -"Ettehän te voi elää semmoisissa oloissa. Elämä menettäisi arvonsa, -ymmärrättehän", jatkoi ensimmäinen. - -Kolmas herra oli pidättyvämpi, mutta Hugh Ritson osoitti hänelle sitä -suurempaa huomaavaisuutta. Heillä oli lyhyt kuiskaava neuvottelu hieman -sivulla. - -"Jos saatte toiset panttaukset mitättömiksi, minulla ei ole mitään -syytä olla lainaamatta teille rahaa maiden ja talojen kiinnitystä -vastaan," sanoi vieras herra. Tämän kuultuaan Hugh Ritson kumarsi ja -näytti tyytyväiseltä. - -Hän soitti aamiaiselle. - -"Pyytäkää herra Paul tänne, jos hän on valmis", hän sanoi, kun Dinah -toi tarjottimen sisään. - -"Herra Paul on vielä vuoteessa, herra", hän sanoi ja lisäsi sitten -itseksensä: "Tietysti väsyttää -- sellainen lurjusteleva elämä. -Sellaista se ei ennen ollut. Ei uskoisi, että mies voi niin muuttua -kahressatoist' kuukauress' --" - -"Ah, minä menen itse häntä katsomaan", sanoi Hugh ja pyytäen anteeksi -hän jätti huoneen. - -Bonnithorne seurasi häntä oven ulkopuolelle. - -"Oletko sinä ajatellut seurauksia?" hän kysyi. "Siitä tulee julkinen -skandaali." - -Hugh hymyili ja vastasi tyynesti: - -"Ketä se -- vahingoittaa?" - -"Jumala tietää!" sanoi asianajaja tavallista voimakkaammin. - -Hugh katsahti häneen. Sisältä kuului puheensorinaa. - -"Sinä pelkäät, että sinun hyvä nimesi tulee sekoitetuksi tähän -skandaaliin, kuten sanot?" - -Herra Bonnithornen kasvoille levisi outo ilme sinä hetkenä. - -"_Minun_ hyvästä nimestäni tässä ei ole kysymys", hän sanoi tyynesti ja -kääntyi oveen. - -"Kenenkäs sitten? -- hänen?" - -Mutta asianajaja oli jo vetäissyt oven auki ja astui huoneeseen. - -Hugh Ritson suuntasi askelensa siihen huoneeseen, jota Paul Drayton -piti sänkykamarinansa. Hän avasi koputtamatta oven. Sisällä oli pimeää. -Vain kapeat valojuovat pilkistivät sisään raskaitten verhojen välitse. -Ilma oli sakea ja tuoksui väljähtyneeltä tupakalta ja oluelta. Hugh -tunsi vihansa kuohahtavan, mutta hillitsi itsensä. - -"Kuka siellä?" kuului käheä ääni tummien uutimien takaa, jotka -neliömäisten tolppain varassa kokonaan peittivät vuoteen pimeään. - -"Täällä on ystäviä", sanoi Hugh iloisesti. "Kauanko sinä vielä viivyt?" - -Kuului hiljaista murinaa. - -"Vähän aikaa." - -"Me alamme aamiaisen", sanoi Hugh. Hän aikoi palata ovelle. - -"Onko asianajaja palannut Skotlannista?" kysyi Drayton. - -"Bonnithorne? Hän on täällä. Hän ei ole sanonut, että hän on ollutkaan -poissa", sanoi Hugh. - -"Hyvä on." - -Hugh Ritson kääntyi vuoteen luo. "Oletko kuullut", hän kysyi hillityllä -äänellä, "että tohtorit ovat leikanneet Mercy-tytön silmiä ja hän -sangen pian saa näkönsä jälleen?" - -"Häh -- mitä?" Drayton hyppäsi ylös vuoteesta. Sitten hän suori -hihojansa ja napittaen ne kiirehtimättä lisäsi: "Mutta sehän ei minulle -mitään merkitse." - -Hugh Ritson jätti huoneen. Hänen mielensä kuohui, mutta sittenkin hän -tahtoi hillitä itsensä, sillä nythän tämä kurjuus loppuisi. Kun hän -kulki talon läpi, astui Peter eteiseen kädessään kirje. - -"Tuleeko kirkkoherra Christian?" kysyi Hugh. - -"Enpä tierä, olenko siit' kuullut", murahti Peter. "Hän ajoi minut -tuomaan tätä kirjettä. Tässä se on." - -Hugh Ritson avasi kirjekuoren. Kirje oli seuraava: - -"Minä en voi pakottaa omaatuntoani murtamaan leipää sellaisen miehen -kanssa, joka on rikkonut minun kotini rauhan. Ei minun ole myöskään -Kristuksen palvelijana soveliasta seurustella roistojen kanssa, joiden -pelkkä läsnä-olo levittää häpeää ympärilleen. Minun velvollisuuteni on -toimittaa ryövärit ansaittuun rangaistukseen ja sen minä sopivan ajan -tullen teenkin." - -Hugh hymyili lukiessaan tätä kirjettä. Sitten hän pisti shillingin -Peterin jäykkään kouraan ja harppasi tiehensä. - -"Kirkkoherra ei suvaitse tulla", sanoi Hugh vetäen Bonnithornen hiukan -syrjään, "mutta se ei haittaa. Jos hän on Gretan holhooja, olet sinä -hänen testamenttinsa toimeenpanija." Sitten hän ääntänsä korottaen -lisäsi: "Hyvät herrat, minun veljeni toivoo, että alamme aamiaisen, hän -saapuu kyllä aivan heti." - -Seura istuutui pöydän ympärille, ja keskustelu oli iloista ja vilkasta. - -"Erinomainen näköala", sanoi se herra, joka istui akkunaa vastapäätä. -"Olen usein ihmetellyt, ettette ole kaivattanut lahtea tuohon laaksoon, -herra Ritson." - -"Olen kyllä sitä ajatellut", vastasi Hugh, "mutta ei ansaitse uhrata -sellaisia rahoja, ennenkuin tietää, että on isäntä omassa talossansa." - -"Ah, totta, totta!" sanoivat useat äänet kuorossa. - -Drayton astui sisään silmät punaisina ja kasvot kellanharmaina. -"Huomenta, herrat", hän sanoi karkealla kurkkuäänellänsä. - -Kaksi herroista nousi ja kumarsi kylmänkohteliaasti. "Hyvää huomenta, -herra Ritson", sanoi kolmas paikaltansa. - -Palvelija oli seurannut Draytonia tuoden sisään puolikypsän pihvin. -"Eikö posti ole tullut?" kysyi Drayton vaihtaen lautasia. - -"Se ei voi enää olla kaukana", sanoi Bonnithorne katsoen kelloansa. - -"Kuta lähempänä, sitä parempi", mutisi Drayton. Hän otti muutamia -papereita povitaskustaan ja laski ne. Sitten hän taittoi ne ja pisti -liivinsä rintataskuun, jossa hänen kellonsa olisi ollut, jos hän -sellaista olisi käyttänyt. - -Kun aamiainen oli syöty, Hugh Ritson -- otti laatikosta muutamia -tärkeitä asiakirjoja. "Istukaa, herrat", hän kehoitti. Kaikki istuivat, -paitsi Drayton, joka sytytti piipun ja juoksi kysymään postia. Se ei -vieläkään ollut saapunut. "Mene sitten teroittamaan hänen kannuksiansa." - -"Minun tehtäväni olisi vähemmän mieluinen", sanoi Hugh Ritson, -"elleivät jo kaikki seikat olisi ennestään tuttuja." - -"Sitten me keskustelemme tuttujen seikkojen perusteella", pyhähti -Drayton hautautuen savupilven suojaan. - -"Paul, minä pyydän sinua istumaan", sanoi Hugh Ritson toisella äänellä. - -Drayton istui jotakin muristen. - -"Minun on ilmoitettava teille", jatkoi Hugh Ritson, "että minun -veljeni, jonka te tunnette Paul Ritsonin nimellä, on päässyt selvyyteen -ja myöntää, ettei hän ole isäni perijä, koska isäni kuoli jättämättä -jälkisäädöstä." - -Pöydän ympärille kokoontuneet miehet nyökyttivät kallojansa mitä -erilaisimmilla tavoilla. - -"Hirvittävä isku miehelle", mutisi muuan. "Eipä olekaan ihme, että hän -on menettänyt rohkeutensa ja muuttunut hulttioksi", lisäsi toinen. - -"Saatuaan tämän tietää, hän on päättänyt heti paikalla luovuttaa -kiinteimistöt niiden oikealle omistajalle." - -Päät nyökkivät uudestansa ja joku mutisi jotakin kunnian vaatimuksista. - -"Minä näytän teille jäljennökset isäni vihkimätodistuksesta ja omasta -syntymästäni, joka tapahtui vähemmän kuin vuosi häiden jälkeen. Näistä, -koska erinäisiä määräyksiä puuttuu, selviää, että minä itse olen isäni -laillinen perillinen." - -Paperit kiersivät ympäri ja luettiin ilmeisellä tyydytyksellä. - -"Niin pitkälle kaikki on selvää", lisäsi Hugh Ritson. "Mutta minun -veljeni on saanut myöskin tietää sen, ettei hän ole ollenkaan minun -isäni poika." - -Kolmet hämmästyneet kasvot kohotettiin pöydästä. Bonnithorne luuhotti -pää kumarassa. Drayton istui kyynärpäällään nojaten toiseen polveensa -ja tupakoi äänettömänä. - -"On käynyt selville, että hän on minun äitini ja erään toisen miehen -poika", jatkoi Hugh Ritson. - -Vieraat vilkaisivat ympärillensä. "Ah, se selittää kaiken", he sanoivat. - -"Teitä varmaan hämmästyttää tietää, ettei minun äitini mies -ensimmäisessä laittomassa avioliitossa ollut kukaan muu, kuin Robert -Lowther, ja se, joka nyt istuu kanssamme Paul Ritsonin nimellä, onkin -Paul Lowther." - -Tätä sanoessaan Hugh asetti kaksi muuta asiakirjaa pöydälle. - -Drayton selvitteli äänekkäästi kurkkuansa. - -"Merkillistä, merkillistä! Nyt minulle kaikki selviää", sanoi joku -vieraista. - -"Mikäs silloin on rouva Ritsonin -- tarkoitan, neiti Gretan asema?" -kysyi toinen. - -"Hän on Paul Lowtherin sisarpuoli ja sentähden hänen avioliittonsa on -purettava." - -Vieraat herrat liikkuivat tuoleillansa ja näyttivät hämmästyneiltä. -Drayton yhä tupakoi äänetönnä. Bonnithorne ei kohottanut päätänsä. - -"Hän jättää minulle minun isäni kiinteimistöt. Mutta hän ei kuitenkaan -jää puille paljaille", jatkoi Hugh Ritson. "Hänen oman isänsä -testamentin mukaan hän perii viisituhatta puntaa." - -Drayton koruutti ylenkatseellisesti kurkkuansa. Sitten hän sylkäisi -lattialle. - -"Ystävät", sanoi Hugh Ritson taas, "minulla on vielä vain yksi asia, -joka minun täytyy samalla saada sanotuksi. Minun veljeni -- minä -puhun nyt Paul Lowtherista -- saatuaan haltuunsa isäni kiinteimistöt -menetteli, niinkuin hänellä olisi ollut laillinen oikeus ja panttasi -niitä. Minua surettaa sanoa, että hän panttasi ne ylenmäärin kalliista." - -Kuulijat vilkaisivat merkitsevästi toisiinsa. - -"Jos minä olisin rikas mies, minä voisin menettää ne, mutta minä olen -köyhä mies ja minun täytyy sanoa, että nuo panttaukset ovat mitättömät." - -"Onko laki sellainen?" - -"On, ja kuten ymmärrätte on se siinä oikeudenmukainen", vastasi Hugh. - -"Kutka ovat näiden panttilainojen antajat?" - -"Se onkin ikävin kohta koko asiassa. Suurin luotonantaja ei ole kukaan -muu kuin Robert Lowtherin tytär -- Greta." - -Levotonta liikehtimistä ja salaisia katseita. "Sääli häntä." - -"No, hänen olisi pitänyt ottaa selvä panttikirjojen antajasta. Kuka on -hänen asianajajansa?" - -"Hänen isänsä jälkisäädöksen toimeenpanija, ystävämme herra -Bonnithorne." - -"Kuinka paljon hän menettää?" - -"Pelkään, että melkoisen summan -- ehkä puolet omaisuudestansa", sanoi -Hugh. - -"Sama se sille. Sitä ei voi auttaa. Ei suinkaan herra Ritson voi ottaa -vastaan kiinteimistöjä, jotka joku väärä mies on puhtaiksi nylkenyt." - -Draytonin pää oli yhä painuksissa, mutta hän hankasi levottomasti -lattiaa jalallansa. - -"Minun tarvitsee sanoa vain muutama sana tämän lisäksi", alkoi -Hugh taas. "Näin tärkeissä asioissa täytyy olla todistajia, muuten -minä olisin selvittänyt tämän Paulin ja herra Bonnithornen kanssa -salaisesti." Hän hiljensi äänensä ja lisäsi: "Katsokaas, tähän sekautuu -myöskin minun äitiparkani, ja vaikka hän ei enää kuulu maailmaan, hänen -hyvä nimensä on kuitenkin minulle pyhä." - -Merkitseviä katseita taaskin. Asianajaja siirtyi akkunan luo. - -"Mutta herra Bonnithorne voi selittää teille, että laki pakottaa minut -karkoittamaan veljeni kokonaan tiloiltani. Te saatte tietää, että -Englannin lain mukaan äpärästä saattaa tulla perijä; silloin häntä -sanotaan lakikielellä äpäräesikoiseksi." Hänen äänensä hieman värisi, -kun hän lisäsi: "Uskokaa minua, minulla ei ole valitsemisen varaa." - -Drayton polki jalkaa, heitti piippunsa pöydälle ja hypähti seisoalleen. -"Koko tuo juttu on silkkaa valhetta", hän karjahti. Sitten hän kaivoi -liivinsä taskusta esille papereita. "Tässä on minun kastetodistukseni, -suora ja selvä." - -Hän tankkasi sen ääneen: - -"Ritson, Paul; isä, Allan Ritson; äiti, Grace Ritson. Syntymäpäivä, 6 -p. huhtik. 1847; paikka, Criefi Skotlanti." - -Hugh Ritson, hiukan kalpeana, hymyili. Toiset kääntyivät hämmästyneinä -häneen. Tahtonsa lujuudella hän oli saanut välinpitämättömän ilmeen. - -"Mistä tuo tulee?" hän kysyi. - -"Edinburghin arkistosta. Sanotko, ettei se ole oikea?"' - -"En. Mutta minä sanon, minkä arvoinen se on. --; Hyvät herrat", sanoi -Hugh kääntyen todistajiin, "verratkaa sitä minun isäni vihkimäpäivään. -Huomatkaa: toinen on huhtik. 6 p. 1847, ja toinen kesäk. 12 p. 1847. -Vaikka tuo olisi väärentämätönkin, olisiko se laillinen?" - -Drayton laski kätensä asianajajan käsivarrelle. "Nyt on teidän vuoronne --- puhukaa nyt -- tahdotteko?" hän sanoi. - -Herra Bonnithorne nousi, ja silloin Hugh Ritsonin kalpeat kasvot saivat -peikkomaisen ilmeen. - -"Lapsi syntyi Skotlannissa", selitti Bonnithorne. "Jos nyt isällä -sattui olemaan kotipaikka Skotlannissa, ja äiti asui hänen luonansa -hänen vaimonansa, lapsi on laillinen." - -"Ilman avioliittoa?" - -"Ilman vihkimistä." - -Natt hyökkäsi huoneeseen hattu toisessa ja kirje toisessa kädessä. Hän -oli kahdesti koputtanut, mutta kukaan ei ollut kuullut. "Posti, herra. -Kirje herra Paulille." - -"Hyvä, poika." Drayton sieppasi sen ilosta huudahtaen. - -"Mutta minun isälläni ei ollut Skotlannissa kotipaikkaa", sanoi Hugh -Ritson voitonvarmana. - -"Olipa niinkin", sanoi Drayton repien auki kirjekuorta. - -"Hän oli skotlantilaista syntyperää", sanoi Bonnithorne ottaen -asiakirjan Draytonin kädestä. "Katsokaa, tässä on hänen -kastetodistuksensa. Omituista, eikö totta?" - -Hugh Ritsonin silmät leimahtivat. Hän katsoi tiukasti asianajajaa -silmiin. Sitten hän otti paperin. - -Seuraavana hetkenä hän rutisti sen kouraansa ja heitti akkunasta -ulos. "Minä vaadin todistuksia sekä mainittuun lainkohtaan että -todistelutapoihinne nähden", hän sanoi. - -"No, ja niitä saat", sanoi Drayton huutaen kiihkoissansa. "Kuunnelkaa -tätä", ja hän koetti lukea. - -"Odota! Keneltä se on?" kysyi Hugh Ritson. "Joltakin nurkkasihteeriltä?" - -"Oikeuskanslerilta", sanoi Bonnithorne. - -"Onko se kyllin hyvä?" kysyi Drayton vahingoniloisesta. - -"Anna mennä", käski Hugh Ritson naputtaen pöytää sormiensa päillä. - -Drayton antoi kirjeen asianajajalle. "Lukekaa te se", hän sanoi. "Minä -en ole mikään kirjanoppinut. Minä olen herrasmies ja --" Hän vaikeni ja -siirteli jalkojansa, kun Bonnithorne luki: - -"Ellei ole mitään syytä otaksua, että isä on menettänyt skotlantilaisen -kotipaikkaoikeutensa, on poika laillinen. Jos isä pojan -kastetilaisuudessa tunnusti äidin vaimokseen, tunnustaa Skotlannin laki -avioliiton lailliseksi, olipa siinä vihkimistä tai ei -- se ei muuta -asiaa." - -Seurasi äänettömyys. Drayton otti kirjeen asianajajalta, taittoi sen -huolellisesti ja pisti povitaskuunsa. Sitten hän katsoi Hugh Ritsonin -kasvoihin voitonriemuisin ilmein. Bonnithorne oli siirtynyt sivulle. -Vieraat olivat ääneti. - -"Kuuletko?" sanoi Drayton. "_Poika on laillinen_." Hän painosti -jokaista sanaa ja taputti kirjetaskuansa niitä kerratessaan. "Mitäs -sinä siitä sanot, häh?" - -Aluksi Hugh Ritson silminnähtävästi ponnisteli säilyttääkseen -mielenmalttinsa ja hänen kasvonsa valahtivat marmorin valkeiksi. -Drayton tuli lähemmä häntä. - -"Sinä tahdoit antaa minulle potkut, vai? Ajaa minut ulos talostani, -häh? Saatana, nyt on minun vuoroni, niinkuin se onkin." - -Näin sanoen Drayton astui ovelle ja heitti sen selälleen. - -"Tämä talo on minun", hän sanoi. "Mene ja piru sinut periköön." - -Saatuaan tämän odottamattoman iskun Hugh Ritson polki jalkaa. Hän -katsoi vieraisiin ja tunsi asemansa ilkeäksi kuin roisto, jolle on -pantu kapula suuhun niin ettei hän voi puhua. Sitten hän hoippasi kädet -ojona sinne, missä Drayton seisoi. - -"Anna minun puhua joku sana sinulle kahden kesken", hän kähisi äänellä, -jota tuskin saattoi kuulla. - -Drayton kohotti kätensä ja puristi nyrkkinsä. "Ei tavuakaan", hän -sävähti. Hänen äänensä oli raaka ja hurjistunut. - -Hugh Ritsonin sieraimet värähtelivät ja hänen silmänsä iskivät tulta. - -Drayton nolostui hetkeksi, mutta räjähti sitten nauruun. - -Seurasi pitkä äänettömyys. Bonnithorne seisoi yhä akkunassa pää -painuneena, kädet ristissä selän takana ja tömistellen lattiaa -jaloillansa. Hugh Ritson astui hänen luoksensa. Hän katseli häntä -hetkisen ja kosketti sitten olkapäähän. Hänen kasvonsa olivat intohimon -vääristämät, ja ääni kuului hiljaa ja syvänä kuin maan alta, kun hän -puhui. - -"On eräs kirja", hän sanoi, "jonka te kirkonmiehet hyvin tuntenette, -ja se kertoo väärästä huoneenhaltijasta. Isäntä aikoi ottaa häneltä -huoneenhallituksen pois. Silloin tämä palvelija kyseli itseltänsä: -'Mitä on minun tehtävä?'" - -Seurasi äänettömyys. - -"Mitä hän _teki_?", jatkoi Hugh Ritson, ja sanat kaikuivat -hiljaisuudessa vihlovina kuin rautakellon läppäykset. "Hän kutsui -isäntänsä velkojat yhteen ja sanoi ensimmäiselle: 'Kuinka paljon olet -velkaa?'" - -"Sata painomittaa." Silloin hän sanoi: "Kirjoita viisikymmentä'." - -Seurasi toinen äänettömyys. - -"Mitä tämä huoneenhaltija tarkoitti? Hän ajatteli, että kun isäntä -karkoittaa hänet palveluksestansa, velallinen ottaa silloin hänet omaan -taloonsa." - -Hugh Ritsonin tapa oli nyt tyyni ja jäätävän kylmä. Hän kääntyi -puoliksi Draytoniin ja kohotti ääntänsä. - -"Tämän jälkeen oli velallinen sidottu käsistä ja jaloista. Kun hän -tahtoi neuvotella huoneenhaltijan kanssa, huusi tämä: 'Rosvo', -'Väärentäjä', 'Valapatto'." - -Kiusaantuneena Bonnithorne liikahteli sinne tänne. Hän avasi suunsa -puhuaksensa, mutta sanat eivät lähteneet hänen huuliltansa. Vihdoin hän -näytti heittävän hartioiltaan kuorman, joka siihen äkkiä oli laskettu -ja kasvoille ilmestyi heikko, vararikkoinen hymy, kun hän virkkoi: - -"Miten meidän on selitettävä sinun vertauksesi? Oletko sinä velallinen, -jonka kädet ja jalat on sidottu, ja onko sinun veljesi viraltapantu -huoneenhaltija?" - -Hugh Ritson polki voimansa perästä jalkaa. - -"Käännätkö sen niin?" hän huudahti sanoja tavoitellen. "Olkoon -sitten niin!" ja hänen äänensä muuttui vihlovaksi kirkunaksi. "Tuo -huoneenhaltija on kukistuva ja hänen isäntänsä hänen kanssaan." - -Sitten hän palasi sinne, missä Drayton seisoi ja hänen silmistään -hehkui hullu raivo. - -"Paul Lowther --" hän sanoi. - -"Sano minua Paul Ritsoniksi", keskeytti Drayton. - -"Paul Lowther --" - -"Ritson", korjasi Drayton ja lisäsi sitten äkkiä ääntänsä alentaen: -"Sinä annoit minulle sen nimen ja Jumalan nimessä minä sen pidän!" - -Hugh Ritson kumartui pöytään päin ja otti siitä paperin, joka oli siinä -levällään. - -"_Tämä_ on sinun nimesi", hän sanoi, "ja minä tahdon todistaa sen." - -Drayton purskahti toisen kerran nauruun. - -"Sinä et uskalla sitä koettaa", hän hohotti. - -Hugh pyörähti häneen silmät tulta leimuten. - -"Silloin sinä arvostelet minun rohkeuttani omasi mukaan. Mies, mies!" -hän sanoi, "tiedätkö sinä, mitä sinä aiot tehdä?" - -Kuului taaskin Draytonin raaka nauru, mutta se kuoli äkkiä hänen -huulillensa. - -Sitten Hugh Ritson astui ovelle. Hän heitti viimeisen silmäyksen -huoneeseen. Tuntui kuin hän olisi tietänyt joutuneensa lopun alkuun -- -kuin hän olisi sinä hetkenä saanut varmuuden, ettei hän enää koskaan -näe tätä tuttua huonetta. Onni ja tulevaisuus, joka vain joku tunti -aikaisemmin näytti hänelle hymyilevän, oli jättänyt hänet ainiaaksi. -Malja, jonka hän oli jo huulilleen kohottanut, oli nyt pirstaleina -hänen jaloissansa. Hän näki sen kaiken tänä lyhyenä hetkenä. Hänen -kasvoillaan kuvastui ääretön tuska, mutta sittenkin huulilla leikki -lievittävä hymy. Hän painoi toisen käden otsallensa ja sanoi niin -hiljaisella äänellä, että se oli vain kuiskaus: - -"Odota, niin saat nähdä." - -Kun vieraat, jotka olivat painautuneet yhteen kuin lampaat myrskyssä, -saivat lamautuneet aistinsa takaisin, oli Hugh Ritson kadonnut. Drayton -oli lysähtänyt tuoliin lähelle Bonnithornea ja vikisi kuin pieksetty -koira. - -"Menkää hänen jäljessänsä. Mitä hän aikoo? Te tiedätte, että minä aina -olin tätä vastaan." - -Pian hän kuitenkin nousi seisoalleen ja nauroi, lörpötteli ja -melusi selittäen, että on ikävä, jos mies ei saa olla isäntä omassa -talossansa, ja jos ajos on parannettava, on leikkaus kestettävä. - -"Aivan oikein", myönsi joku vieraista, "ja minun myötätuntoni on -täydellisesti teidän puolellanne, herra Ritson. Häpeällisempää syytöstä -ei koskaan ole miehekkäämmin torjuttu." - -"Minä olen täydellisesti samaa mieltä kanssanne, naapuri", virkkoi -toinen, "ja sellaista kamalaa valhetta ei kukaan voi kärsiä. Paul -Lowther, toden totta! Sehän on verratonta ivaa." - -"Niin, onpa melkein, eikös olekin?" sanoi Drayton. Ja sitten hän nauroi -ja he kaikki nauroivat ja olivat erinomaisen hyviä ystäviä. - - - - -VI LUKU. - - -Greta viipyi Mercyn luona puolipäivään asti pyytäen, houkutellen ja -lopulta komentaen häntä makaamaan hiljaa vuoteessa sill'aikaa, kun -hän itse puki ja syötti lapsen ja keitti ja puhdisti loordi Fisherin -hartaista vastalauseista huolimatta. Kun kaikki oli tehty ja vanha -hiilenpolttaja oli lähtenyt vuorelle, Greta otti pienokaisen syliinsä -ja meni Mercyn huoneeseen. Mercy kuuli pienimmätkin äänet ja jo -heidän lähestyessään nousi vuoteellansa istuallensa. Hänen kasvonsa -säteilivät, avautuneet huulet hymyilivät ja ihastuneet sormet leikkivät -hermostuneesti pieluksella. - -"Miten kirkasta tänään onkaan, Greta", hän huudahti. "Olen aivan varma, -että nyt aurinko paistaa." - -Akkuna oli auki ja leppoisa tuulenhenki leyhyi auringonsäteitten -välitse huoneeseen. Mercy kallisti päänsä sivulle ja lisäsi: "Ah, -sinä nuori veitikka, sinä -- siellähän sinä olet, olethan vain? -- -Antakaa se minulle, se veijari." Veitikka annettiin hänelle ja hän -rankaisi sitä veijarimaisuudesta hukuttamalla sen suudelmiin. "Miten -sievät hänen kasvonsa varmaan ovatkaan! Niiden täytyy olla juuri kuin -kaksi kypsää omenaa." Ja taas satoi suudelmia. Sitten hän taputteli -ja hyssytti pienokaista, kuiskaili ja soperteli, puhalteli ilmaa -sen hiuksiin ja kutitti sitä, kunnes se nauroi ja hyppi ja kellahti -selälleen nostaen pienet kantapäänsä pystyyn, jolloin äiti peitti -sen pehmeät jalkopohjat suudelmiin ja lopuksi vangitsi suuhunsa koko -pienen jalan. "Voitteko te koskaan ymmärtää, että jalka voi olla noin -hentoinen, Greta?" hän kysyi. Ja pienokainen ryömi ja kiipesi äitinsä -rinnalle ja useammin kuin kerran koetti irroittaa äitinsä pään ympäri -käärittyä valkeata sidettä. "Ei, ei. Ralphie ei saa koskea", sanoi -Mercy käyden äkkiä vakavaksi. "Ajattelehan toki, Ralphie, yksi viikko --- vain yksi -- ei, vähemmän -- vain kuusi päivää enää, ja sitten -- -oh, sitten --" pitkä syleily, ja pieni sankari ankarasti vastusti sitä -kiihkeää syleilyä, johon äiti tätä suunnatonta ilonhetkeä ajatellessaan -hänet sulki. - -Äkkiä Mercyn olento muuttui. Hän kääntyi Gretaan ja virkkoi: "Minä en -milloinkaan koske kääreeseen, en; mutta jos Ralphie päästäisi sen irti -ja se putoaisi, olisiko se minun lupaukseni rikkomista?" - -Greta huomasi, mitä hänen sydämessänsä liikkui. - -"Minä pelkään, että olisi, rakas", hän sanoi ja ääni väkisinkin värähti. - -Mercy huokasi kuuluvasti. - -"Ajatelkaahan -- sehän olisi vain Ralphie. Kiltti tohtori ei voisi -suuttua minun pikku ressulleni. Minä sanoisin: 'Poika sen teki', ja hän -hymyilisi ja sanoisi: 'Ah, se on aivan toista'." - -"Anna pienokainen minulle", sanoi Greta heltyneenä. - -Mercy veti lapsen lähemmä, ja seurasi äänettömyys. - -"Minä olin hyvin väärässä, Greta", hän sanoi matalalla äänellä. "Ah! -Te ette voi kuvitella, mikä kauhea ajatus pisti juuri minun päähäni. -Ottakaa Ralphie. Voitteko te ymmärtää, että oma lapseni kiusasi minua?" - -Kun Greta lähestyi vuodetta ottaakseen pienokaisen pois, pikku mies -sopersi ja hetken vakavuus, joka näytti luovan jonkinlaisen varjon -hänen päivänpaisteiseen elämäänsä, sai hänet yhdistämään äänteitä -oikeaksi sanaksi. "Kitta -- ym", toistettiin monta kertaa ja lihava -etusormi osoitti toisen pyöreän käden selkää. - -"Se selittää, että pikku kissa on raapaissut sitä", sanoi Greta. "Mutta -siunatkoon sitä pikku hiirtä! Se osoittaa väärää kättä." - -"Kitta -- ym", jatkoi lapsi ja tirkisteli äitinsä valottomiin -kasvoihin. Sinä hetkenä Mercy puhkesi kyyneliin. Hän oli kärsinyt -eilispäivän leikkauksen ääntä päästämättä, mutta nyt tuo pieni naarmu -lapsen kädessä viilsi kuin miekka hänen sieluansa. - -"Lepää hiljaa, Mercy", pyysi Greta. "Se on huomenna jo mennyt." - -"Mee-nyt", kertasi poikanen ja osoitti akkunaan. - -"Se lemmikki tarttuu jokaiseen sanaan!" ihasteli Greta. - -"Hän tarkoittaa hevosia", sanoi Mercy. - -"Mee-nyt uk-ko- mee-nyt", sopersi pikku mies huomaten ajatuksen -kaikkien muiden puheesta, paitsi omastansa. - -"Varjelkoon sitä kullanmurua, se varmaankin muistaa tohtorin ja hänen -hevosensa", puheli Greta. - -Mercy painoi pienen käden naarmut huulilleen. - -"Oi, Greta, minä olen hyvin lapsellinen, mutta äidin sydän sulaa kuin -voi." - -"Voo-i", kertasi lapsi ja pyörähtäen alas Gretan sylistä, se taas -kiipesi tuolille ja otti leipäpalan, joka oli pöydällä vuoteen -vieressä. Sitten pieni kähäräpää vilahti kuin auringonsäde ovesta -keittiöön. - -"Mitä minä välitän, vaikkapa muut äidit saavatkin nähdä minun lapseni? -Saanhan minäkin hänet nähdä", lohdutteli Mercy itseänsä huoaten. -"Näen", hän lisäsi, "minäkin vielä saan nähdä hänen kätensä ja jalkansa -ja silmänsä ja pehmeän tukkansa." - -"Koeta nukkua tunti tai pari, rakas", sanoi Greta, "ja ehkä sinä -voit nousta vähän ylös iltapäivällä -- vain _ehkä_, tiedäthän, mutta -saammehan nähdä." - -"Niin, Greta, niin. Miten hyvä te olette!" - -"Sinä olet vielä paljon parempi minulle jonakin päivänä", vastasi Greta -hyvin hellästi. - -"Ei -- ah, kyllä, minä muistan. Miten hirveän itsekäs minä olen. Minä -olin melkein unohtanut. Mutta on kauhean vaikea olla olematta itsekäs, -kunhan tulette äidiksi. Ajatelkaahan -- minä en koskaan pidä itseäni -Mercynä nyt. Ei, en milloinkaan. Minä olen vain Ralphien äiti. Kun -Ralphie tuli, Mercy varmaankin kuoli jollakin tavalla. Se on kauhean -hullua, eikös olekin? Se vain ei saata tuntua todelta." - -"Uk-ko -- mee-nyt -- voo-i", kuului keittiöstä pienen jalan kepsutuksen -mukana. - -"Kuunnelkaapas sitä. Miten soma se on! Te kuulette sen huutavan 'oh!' -ja seuraavana hetkenä se nauraa taas. Kas, nyt minä taas olen itsekäs, -mutta minä voin sen voittaa jonakin päivänä, jos Jumala on hyvä." - -"Kyllä. Hän _on_ hyvä", myönsi Greta. - -Hänen kätensä lepäsi oven rivalla, hänen päänsä oli painunut ja silmät -uivat kyynelissä. Tuntuiko tällä hetkellä, että Jumala oli ollut hyvin -hyvä näille kahdelle naiselle? - -"Greta", sanoi Mercy, ja hänen äänensä painui kuiskaukseksi, -"luuletteko, että Ralphie on -- jonkun näköinen?" - -"On, rakas -- hän on samanlainen kuin sinä." - -Seurasi äänettömyys. Sitten Mercyn käsi sukelsi esille peiton alta ja -tapaili Gretan rannetta. - -"Luuletteko", hän kysyi ja ääni oli tuskin kuuluva, "että isä tietää, -kuka se on?" - -"En voi sanoa. Me emme ole koskaan kertoneet hänelle." - -"En minäkään -- hän ei ole koskaan kysynyt -- ei kertaakaan. Mutta -tiedättehän, hän heitti paikkansa kaivoksella ja palasi takaisin -hiilihaudallensa, kun Ralphie tuli." - -Greta ei vastannut. Syntyi toinen äänettömyys. Sitten Mercy kysyi -oudolla äänellä: "Onko se pian -- se koe?" - -"Niin pian kuin silmäsi paranevat", vastasi Greta vakavasti, "kaikki -riippuu sinun selityksestäsi." - -Sinä hetkenä sänkykamarin ovi avautui hitaasti, ja pikku mies tallusti -sisään kädessään suuri paistihaarukka, johon hän oli leipäpalansa -keihästänyt. - -"Paitta", hän selitti pyytäen, "paitta", ja hän palasi keittiöön -koettaen kurottaa leipäänsä kylmälle hellalle. - -"No, sinä rakas hanhi, eihän ole tulta paistaa sinun leipääsi", sanoi -Greta siepaten syliinsä pienokaisen kaikkine miesmäisine puuhineen. - -Mercy oli kohonnut kyynärpäilleen ja hänen kasvoillansa kuvastui -sokeiden omituinen kaiho. Sitten hän painui alas. - -"Minusta ei väliä", hän sanoi änkyttäen, "minä tahdon maata hiljaa ja -olla onnellinen ja iloinen, kuten hänkin." - - - - -VII LUKU. - - -Greta palasi pappilaan keskipäivän korvilla ja tapasi kirkkoherra -Christianin ja Peterin käytävällä -- toisella oli viikate olalla ja -toisella kimppu kaisloja kainalossa. Kirkkoherra asteli äänetönnä -päivänpaisteessa olkihattu työnnettynä taakse ja silmät maahan -luotuina. Hän askarteli omine ajatuksineen. Vasta kun Greta oli astunut -hänen rinnalleen ja ottanut kovasimen hänen taskustaan, hän tajusi -hänen läsnä-olonsa ja heräsi mietteistänsä. - -"Suuria uutisia, Greta; suuria uutisia, tyttöseni", hän sanoi -vastaukseksi Gretan hyväilevään ja kysyvään katseeseen. "Kuinka hyvin -onkaan sanottu, että se, joka toiselle kuoppaa kaivaa, varokoon, ettei -itse siihen lankea." - -"Mitä uutisia, herra Christian?" kysyi Greta, ja voimakkaampi puna -ilmestyi hänen kasvoillensa. - -"No, me olimme olleet niittämässä kirkkomaalla, Peter ja minä, ja kun -viikate on yhtä vanha kuin me itsekin, me menimme pajaan kallitsemaan -sitä. Sanottu ja tehty. Me saavumme pajaan ja kuka sinne myös tulee, -ellei Robbie Atkinson. Robbie pyytää meitä kanssaan ilonpitoon -Lentävään Hevoseen. -- No, me menimme siis ja otimme tuopin maitoa ja -olutta, kun Natt, Ritsonien tallimies, hyökkäsi sisään sieraimiansa -päristellen aivan kuin hevonen, jolla hänen isäntänsä on ylenmäärin -ratsastanut. Ja Natt tiesi kertoa julmasta riidasta, joka on ollut -Ghyllissä, kun nuori Hugh Ritson oli koettanut ajaa pois talosta sitä -roistoa tavalla, josta sinulle kerroin. Mutta tuo miespä kielsi, että -hän on se, miksi Hugh häntä sanoi ja väitti olevansa Paul Ritson -tuoden samalla kirjalliset todistukset, että Paul sittenkin on isänsä -laillinen perijä." - -"Niin, niin. Entäs sitten?" kysyi Greta henkeään pidättäen. - -Peter oli tallustanut taloon. - -"No, Natt nyt ei ole aivan luotettava kertoja, pelkään, mutta yksi asia -on kuitenkin varma, ja se on: herra Hugh, joka aikoi ajaa tuon miehen -ulos talosta, onkin ajettu itse ulos kuin kerjäläinen." - -Greta seisoi käytävällä vapisten päästä jalkoihin. "Minun miesparkani!" -hän huo'ahti. Sitten seurasi kysymysten tulva. "Koska tämä tapahtui? -Mitä te luulette siitä tulevan? Mihin Hugh nyt menee? Mitä hän aikoo? -Ah, herra Christian, te sanoitte aina, että se roisto tuhoaisi hänet!" - -Kuului askeleita heidän takaansa. Kiihkoissaan he eivät olleet -niitä kuulleet, ennenkuin ne olivat aivan heidän takanansa. Kun he -kääntyivät, seisoivat he silmä silmää vasten herra Bonnithornen kanssa. - -Asianajaja kumarsi, mutta ennenkuin he ehtivät vaihtaa -tervehdyskohteliaisuuksia, kuului hevosen askeleita tieltä, ja Drayton -ratsasti käytävälle. Hänen kasvonsa punoittivat ja hän esiintyi -pöyhkeän meluisasti, kun hän hyppäsi satulasta heidän keskellensä. - -Greta kohotti toisen kätensä rinnallensa, ja toisella hän tarttui -kirkkoherra Christianin käsivarteen. Sinä hetkenä muuttuivat vanhan -miehen kasvot juroiksi ja niiden luonnollinen hyväntahtoisuus oli -kokonaan hävinnyt. - -Drayton kääntyi Gretaan ja kirkkoherraan, kuten röyhkeä kerskuri. - -"Minä olen tullut sanomaan kerta kaikkiaan, että minun vaimoni täytyy -asua minun kattoni, alla." - -Kukaan ei vastannut. Drayton astui lähemmä pieksäen saappaansa vartta -ratsupiiskallansa. - -"Laki velvoittaa minua siihen, ja minä tahdon saada sen nyt täytäntöön." - -Kukaan ei vieläkään vastannut, ja Draytonin röyhkeys lisääntyi -äänettömyydestä. - -"Ei niin, että minä himoitsisin häntä. -- Älkää sitä pelätkö, rouva." -Käheä nauru. "Saakeli vie, totisesti tahtoisin äitini mieluummin -vaimokseni kuin teidät!" - -"Mitäs sitten?" sanoi kirkkoherra Christian hiljaa. - -"Ihmisten vuoksi. Minä en tahdo olla enää ihmisten naurun aiheena. -Minun vaimoni on minun vaimoni. Aviomies on aviomies ja vaatii -kuuliaisuutta." - -"Ja mitäs sitten, jos te ette sitä saa?" kysyi kirkkoherra, vanhat -kasvot valkeiksi valahtaneina. - -"Mitä? Vankeus -- se on selvä." Drayton käännähti ympäri ja kosketti -asianajajaa piiskansa varrella. "Nyt on teidän tehtävänne, kertokaa -heille, mitä siitä seuraa." - -Tämän vetoumuksen kuultuansa herra Bonnithorne selitti, että -aviomiehellä on oikeus vaatia oikeuksiansa, ellei hän itse ole rikkonut -"uskollisuuttansa" puolisoaan kohtaan. - -"Laki", lisäsi herra Bonnithorne, "pakottaa vaimon elämään miehensä -kanssa yhdessä, tai rankaisee häntä vankeudella, ellei hän sitä tee." - -"Kuuletteko?" sanoi Drayton kuopien kiihkoissaan käytävää kenkänsä -koroilla, -- "rankaisee häntä vankeudella." - -Seurasi äänettömyys, ja sitten kirkkoherra sanoi hiljaa, mutta varmasti: - -"Minä huomaan, että tahtoisitte saada tämän rouvan omaisuuden -tuhlattavaksenne." - -"No, mitäs siitä? Eikö minulla oli oikeutta tuhlata sitä, häh?" - -"Te olette tuhlannut sitä jo kylliksi varastaessanne hänelle -kiinnitetyt velkakirjat uskottelemalla olevanne hänen miehensä, mutta -nyt te menette liian pitkälle." - -"Saammepa nähdä. -- Kas niin, te" -- kääntyen asianajajaan -- -"tarttukaa asiaan. Ellei hän tahdo tulla, vangitkaa hänet. Kuuletteko --- vangitkaa hänet." - -Hän käännähti ympäri ja sieppasi ohjakset hevosen harjalta hohottaen -onttoa naurua. Greta vapautti kätensä kirkkoherran kainalosta ja astui -Draytonin luo, kunnes hän oli aivan hänen edessänsä silmä silmää vasten -silmät leimuten, huulet vapisten, kasvot kalpeina, koko olento suorana -ja majesteetillisena. - -"Ja mitäs sitten?" hän sanoi. "Luuletteko te voivanne peloitella minua -lain kovuudella? Minua? Minua?" hän kertasi korostaen erikoisesti -jokaista tavua. "Olenko minä kärsinyt teidän tähtenne niin vähän, että -te uskallatte sanoa: 'vangitkaa hänet', aivan kuin se voisi saada minut -tulemaan teidän asunnollenne!" - -Drayton koetti nauraa, mutta heikko yritys kuoli hänen kuumille -huulillensa. Hän sylkäisi maahan ja koetti kohottaa silmänsä Gretaan, -mutta ne painuivat heti piiskaan, jota hän piti kädessänsä. - -"Vangitkaa minut, Paul Drayton. Minä en ole ensimmäinen, jonka olette -vanginnut. Vangitkaa minut, niin minä vapaudun teistä ja teidän -rikoksistanne", hän lisäsi ääntänsä kohottaen. - -Drayton oli hypännyt satulaan. - -"Sen minä teen", hän mutisi. Hän oli nyt kalpea ja lyöty ja hänen -röyhkeytensä oli kadonnut. Hän käänsi hevosensa ja iski piiskansa sen -lautaseen. - -Kirkkoherra Christian kääntyi herra Bonnithorneen. - -"Seuratkaa häntä", hän sanoi päättävästi ja kohotti kätensä. - -Asianajaja yritti selittää, sitten näytti kovin hämmästyvän ja -huomattuaan, miten valkeat kirkkoherran kasvot olivat, kääntyi tiehensä. - -Seuraavana hetkenä Greta riippui kirkkoherran kaulassa nyyhkyttäen ja -valittaen, jolloin hyvä, vanha Christian uurteisilla kasvoillaan taas -entinen, rajaton hyvyys silitteli hänen hiuksiansa hellästi kuin joku -nainen. - -"Minun Paul-parkani, minun rakas mieheni!" huusi Greta tuskassa. - -"Ah, Jumalan kiitos, asiat ovat nyt pahimmillansa, tämän pahemmiksi ne -eivät enää voi muuttua", sanoi kirkkoherra. - -Hän vei Gretan sisään, valeli hänen polttavaa otsaansa vedellä ja -kuivasi kovalla, karkealla kädellänsä kyyneleet noista silmistä, jotka -hetkistä aikaisemmin olivat säihkyneet kuin salamat. - -Noin kello viiden seutuvilla sinä iltana kuului naputus pappilan -ovelta, ja vanha loordi Fisher astui huoneeseen. Hänen olentonsa oli -vieläkin hillitympi ja juhlallisempi kuin tavallisesti. - -"Minä tulin sanomaan, että minun tyttäreni pikkuinen vauva on tullut -hyvin kipeäksi", hän sanoi, "ja aivan äkkiä." - -Greta nousi ja pisti hatun päähänsä ja levätin hartioillensa. Hän kiisi -jo tietä pitkin, kun vanha hiilenpolttaja oli ehtinyt vasta kynnykselle. - - - - -VIII LUKU. - - -Kun Greta ehti vanhan hiilenpolttajan mökille, lepäsi pienokainen -puolihorroksissa Mercyn sylissä. Sen hengitys tuntui vaikealta. -Joskus se hätkähti aivan kuin kauhistuen jotakin. Kuume oli korkea -ja suuta kuivasi. Äidin vakavat kasvot olivat painuneet sen yli ja -niiden ilmettä on mahdoton kuvata. Vain vapisevat huulet kertoivat -taistelusta, joka riehui hänen sielussansa. Mutta halu nähdä pienet, -punaiset kasvot, kiihkeä toivo saada nähdä edes vilahdukselta uinuvat -pienet silmät, äidin sydämen sanaton tuska, kun hän moitti kohtaloa, -joka oli tehnyt pienokaisen hänen rinnallaan vieraaksi hänelle niin -ettei hän edes sen piirteitä tuntenut -- kaikki oli samalla hetkellä -kirjoitettu näihin sokeihin kasvoihin. - -"Onko se kalpea?" kysyi Mercy. "Nukkuuko se? Se ei puhele nyt, vaan -säikähtelee ja itkee ja joskus yskii." - -"Milloin tämä alkoi?" kysyi Greta. - -"Tuossa neljän tienoissa. Se oli leikkinyt ja minä kuulin, että se -hengitti raskaasti, ja sitten se tuli minun luokseni hoidettavaksi. -Onko se nyt valveilla? Kuunnelkaa." - -Pienokainen levottomassa unessaan mutisi heikosti: "Uk-ko -- mee-nyt -- -voo-i -- paitta." - -"Se lemmikki puhuu unissaan, eikö vain?" sanoi Mercy. - -Sitä seurasi hinkuva, ankara yskä. - -"Se on kuristustautia", ajatteli Greta. - -Hän sulki akkunan, sytytti tulen, asetti kattilan tulelle, että vesi -kiehuisi ja huoneeseen tulisi höyryä, kasteli sitten flanellin kuumassa -vedessä ja kääri sen hennon kaulan ympäri. Hän jäi koko yöksi mökkiin, -istuen pienokaisen vuoteen vieressä ja hoitaen sitä. Mercyä hän ei -voinut saada menemään levolle, mutta nuori äiti oli hyvin äänetön. Hän -ei vielä ollut varmistunut siinä ajatuksessa, että pienokainen oli -vakavasti sairas. Se oli horroksissa ja vähän kuumeessa, sen valtimo -löi kiivaasti ja se yski joskus hyvin ankarasti, mutta huomenna se -olisi parempi. Oi, niin, pian se on taas terve ja poimii kukkia -puutarhasta! - -Puoliyön lähetessä valtimo äkkiä rauhoittui ja hengitys kävi -tyynemmäksi ja sairaan koko olento muuttui hervottomaksi. Mercy -kuunteli painaen korvansa lähelle lapsen suuta ja kuvaamattoman riemun -hymy levisi hänen kasvoilleen. - -"Jumala sitä siunatkoon, se makaa nyt niin tyynenä", hän sanoi. - -Greta ei vastannut. - -"'Kitta' ja 'ukko' eivät nyt kummittele sen elämässä", lisäsi Mercy -iloisesti. - -"Eivät, rakas", myönsi Greta koettaen saada äänensä niin vahvaksi kuin -voi. - -"Minun rakas poikani on pian terve ja onnellinen taaskin, eikös olekin?" - -"On, rakas", myönsi Greta väännellen käsiään tuskissansa. - -Onneksi Mercy ei voinut nähdä toista vastausta, joka kuvastui hänen -kasvoillansa. - -Mercy oli asettanut herkän sormensa lapsen nenälle ja tunnusteli -keveästi sen suun ympärystä. - -"Greta", hän pelästyneenä kuiskasi, "näyttääkö se tuskaiselta?" - -"Vähän", myönsi Greta hiljaa. - -"Ja hänen kasvonsa -- eivätkö ne ole kylmät ja tahmeat?" - -"Meidän täytyy panna sille uusi kääre", sanoi Greta. - -Mercy istui vuoteen ääressä eikä tuntiin puhunut sanaakaan. Sitten hän -sanoi äkkiä oudolla, käheällä äänellä: - -"Minä toivoisin, ettei Jumala olisi tehnyt Ralphieta niin suloiseksi." - -Greta hätkähti näitä sanoja, mutta ei puhunut mitään. - -Päivä sarasti aikaisin. Kun ensimmäiset harmaat pilkahdukset -tuikahtivat sisään, Greta kääntyi sinne, missä Mercy äänetönnä istui. -Hän näki surulliset kasvot lampun kellertävässä valossa ja päivän -sarastaessa. - -Mercy puhui taaskin. - -"Greta, muistatteko, mitä rouva Branthet sanoi, kun hänen lapsensa -kuoli noin kaksitoista kuukautta sitten?" - -Greta katsahti ääneti kääreillä peitettyihin silmiin. - -"Mitä?" hän kysyi. - -"No, kirkkoherra koetti lohduttaa häntä ja sanoi: 'Lapsenne on nyt -enkelinä paratiisissa', ja silloin äiti kääntyi häneen ja sanoi: -'Teidän enkeleistänne minä en välitä! Minä en tahdo yhtään niistä. Minä -tahdon pienen tyttöni takaisin.'" - -Mercyn ääni hukkui nyyhkytykseen. - -Kymmenen seutuvilla tohtori tuli. Hän oli ennemmin ollut estetty. -Hän oli hyvin pahoillaan, ettei ollut voinut heti täyttää rouva -Ritsonin pyyntöä, mutta tosiasia oli, että vanha herra de Broadthwite -oli saanut hirveän kolotuksen lonkkaansa ja siihen liittyi vielä -hammastauti, ja kaikkihan tiesivät, että hänen vaatimuksiansa ei voi -sivuuttaa. Tämän nuoren naisen lapsiko on kipeä? Kuumeessa, levoton, -säikähtelee unissaan, yskii? Ah, kuristusyskä -- niin, kuristus, -varma kuristustauti, arveluttava. Katsotaanhan. Kuinka vanha se on? -Puolitoista vuotta? Ah, paha, hyvin paha. Aivan yleinen toisella -vuodella olevissa lapsissa. Hyvin arveluttavaa. Tulehdus kurkunpäässä, -joka sulkee ilmatiehyen. Päättyy usein kouristuksiin ja lapsi tukehtuu. -Ikävää, hyvin ikävää. Katsotaanhan vielä. Kauanko siitä on, kun kohtaus -alkoi? Eilen kello neljä. Ah, pitkälle ehtinyt, liian pitkälle. Suuri -mies pian katosi ruiskutettuaan vastamyrkkynsä ja tehtyään kaiken, mitä -lääkäri voi. - -Mercy oli kuullut kaiken, ja hänen pidätetty tuskansa puhkesi -nyyhkytyksiin. - -"Oi, ajatelkaa, minä en kuule enää koskaan Ralphien ääntä, ja hänen -valkeat, kylmät kasvonsa katsovat arkusta sill'aikaa, kun toiset lapset -leikkivät päivänpaisteessa ja ottavat kiinni perhosia! Ei, ei, se ei -voi tapahtua, Jumala ei voi sallia sen tapahtua. Minä rukoilen Häntä, -ja Hän pelastaa minun lapseni. Hän voi tehdä kaikki ja koko maailma on -hänen. Mitä minun pieni poikaseni on Hänelle? Hän ei voi ottaa sitä -minulta." - -Gretan sydän oli liian täysi, jotta hän olisi voinut puhua. Mutta hän -saattoi itkeä hiljaa, eikä kukaan tiennyt sitä. Mercy ojentui vuoteen -yli ja ottaen hellästi lapsen syliinsä kohotti sen ylös ja lankesi -polvillensa. - -"Armollinen Isä", hän sanoi lapsen suloisella, luottavalla äänellä, -"tämä on minun Ralphieni ja minä rakastan häntä niin syvästi. Sinä et -voi ajatella, kuinka syvästi minä häntä rakastan. Mutta hän on sairas, -ja tohtori sanoo, että se kuolee. Oi, rakas Isä, kuinka kauheata -olisikaan sanoa: 'Hän on siirtynyt pois'. Enkä minä ole koskaan nähnyt -häntä. Sinä et voi ottaa häntä pois, ennenkuin hänen äitinsä on nähnyt -hänet. Niin pian se vielä tapahtuu -- vain viisi päivää vielä. No, -sehän on ihan kohta. Ei huomenna, ei ylihuomenna eikä sitä seuraavana -päivänä, vaan sitten." - -Hän lausui vielä monta lapsellista rukousta ja nousi sitten hymy -huulillaan ja asetti lapsen takaisin tyynyille. - -"Kuinka kärsivällinen se onkaan!" hän jutteli. "Se ei voi sanoa -'kiitos', mutta minä olen varma, että sen silmät puhuvat. Antakaapa kun -minä koettelen." Hän pani sormensa kevyesti sen luomille. "Ei, ne ovat -suljetut: hän varmaankin nukkuu. Oh, rakas, se nukkuu kauhean paljon. -Ovatko sen posket punakat? Miten hiljaa se on! Kunpa se voisi sanoa: -'Mamma!' Oi, kuinka minä tahtoisin sitä nähdä!" - -Hän vaikeni hetkeksi ja tarttui sitten Gretan hameeseen. - -"Greta", hän sanoi kiihkeästi, "jokin sanoo minulle, että jos minä -näkisin Ralphien, niin se paranisi." - -Greta hypähti kauhuissaan ylös. "Ei, ei, ei, sinä et saa sitä -ajatella", hän sanoi. - -"Mutta jokin kuiskasi sen minulle. Se oli varmaankin Jumala itse. -Tiedättehän, että meidän täytyy aina totella Jumalaa." - -"Mercy, ei se ollut Jumala, joka sen sanoi, vaan sinun oma sydämesi. -Sinä et saa totella sitä." - -"Minä olen varma, että se oli Jumala", päätti Mercy. "Minä kuulin sen -aivan selvään." - -"Mercy rakas, ajattele, mitä sinä puhut, ajattele, mitä sinä aiot -tehdä. Jos sinä sen teet, sinä olet ikuisesti sokea." - -"Mutta minä olisin pelastanut Ralphien." - -"Ei, ei, et olisi." - -"Eikö häntä voi pelastaa, Greta?" - -"Taivainen Isä yksin sen tietää." - -"Hyvä, Hän kuiskasi minun sydämeeni, ja kuten sanotte, hän tietää -parhaiten." - -Greta joutui epätoivoon. Hänen ylevä sydämensä ei voinut vedota -kiitollisuuden ja velvollisuuden tunteeseen silloin, kun äidinrakkaus -vaati toista. Mutta hän tunsi, että koko hänen onnensa riippuisi siitä, -miten toinen menettelisi. Jos Mercy saisi näkönsä, kaikki kääntyisi -hyväksi hänelle ja hänen omillensa; jos Mercy kadottaisi sen, olisi -koko tulevaisuus synkkä ja toivoton. - -Päivä kului verkalleen, ja lapsi huononi huononemistaan. Illalla palasi -vanha hiilenpolttaja ja pistäysi sänkykamariin. Hän seisoi vuoteen -ääressä ja katseli vääntyneitä pieniä kasvoja ja kun lapsen silmät -avautuivat, hän tarjosi sille laihtuneen etusormensa. Mutta pyöreä käsi -ei tarttunut siihen enää. - -Vanhan miehen huulet vapisivat valkean parran takana. - -"Se oli suloinen pikku olento", hän sanoi hellästi ja kääntyi pois. - -Hän jätti soppansa koskematta ja asteli portaille. Siellä hän -istui vuoleskellen oratuomikeppiä. Aurinko painui Ankerias-kallion -taa ja koko laakso ui illan autereessa. Cat Bellsin huippu hohti -kirkkaana vaipuvan auringon luodessa siihen viimeisiä säteitänsä. -Raitis etelätuuli alkoi puhaltaa ja vilja huojui ja välkähteli -kuiskaillen ihmeellisin kielin yön tervetulleeksi. Koira makasi vanhan -hiilenpolttajan jaloissa, avaten joskus silmänsä ja tavoitellen -lentäviä kärpäsiä, jotka ilokseen näyttivät tahtovan kiusoitella sitä. - -Nuori elämä sisällä riutui loppuansa kohden. Ei kuulunut enää kirkuvaa -yskää, äänekäs hengitys kävi säännöttömämmäksi ja korahtelevaksi. Mercy -nosti lapsen vuoteesta ja istui se sylissänsä takan edessä. Greta näki -sen silmien avautuvan ja samana hetkenä hän näki sen huulten liikkuvan -hiljaa, mutta hän ei kuullut mitään. - -"Hän kutsuu äitiänsä", sanoi Mercy kallistaen korvansa lähelle lapsen -suuta. - -Seurasi pitkä äänettömyys. Mercy puristi lasta rintaansa vasten. Sen -läheisyys näytti lievittävän hänen tuskaansa. - -Greta seisoi ja katseli. Hän näki pienten huulien liikkuvan taas, mutta -nytkään hän ei kuullut mitään. - -"Hän kutsuu äitiänsä", kertasi Mercy miettivästi, "ja oh, hän tietää -lähtevänsä niin pitkälle matkalle!" - -Vielä kerran liikkuivat pienet huulet. - -"Hän kutsuu minua", sanoi Mercy kuunnellen henkeään pidätellen ja hän -tuli levottomaksi ja kiihoittui. "Hän muuttaa pois, minä kuulen sen. -Hän on hyvin kaukana. -- Ralphie, Ralphie!" Hän oli kohottanut lapsen -hyvin lähelle kasvojansa. "Ralphie, Ralphie!" hän huusi. - -"Anna lapsi minulle, Mercy", pyysi Greta. - -Mutta äiti puristi sitä suonenvedontapaisesti. - -"Ralphie, Ralphie, Ralphie!" - -Äkkiä levähtivät valkeat vaatteet. Sinä hetkenä side ole pudonnut -Mercyn silmiltä ja hän tirkisteli lapsen kasvoihin silmät villeinä ja -pois suunniltansa. - -"Ralphie, Ralphie... _Hugh_!" hän huusi. - -Äiti oli lopultakin nähnyt lapsensa ja sinä hetkenä hän oli tuntenut -siinä isän piirteet. - -Seuraavana hetkenä Jumalan enkeli liiteli läpi tämän murheiden talon, -ja lapsi lepäsi kuolleena äitinsä rinnoilla. - -Mercy näki sen ja hänen kiihkonsa asettui. Hän nousi hiljaa seisoalleen -ja asetti pienokaisen vuoteelle. Ei kuulunut ainoatakaan huokausta, -eikä vuotanut yhtään kyyneltä. Hänen kasvonsa vain olivat tuhkanharmaat -ja hänen valkeat huulensa vapisivat. - -"Greta", hän sanoi hyvin hiljaa, "tahtoisitteko mennä hakemaan _häntä_?" - -Greta suuteli hellästi tytön otsaa. Hänen oma tyyni, luja mielensä -lannistui. Koko maailma oli nyt hänelle kuollut. - -"Kyllä, rakkaani", hän kuiskasi. - -Seuraavana hetkenä hän oli jättänyt huoneen. - - - - -IX LUKU. - - -Ilta oli joutunut. Silloin tällöin lintujen kirkuna kaikui läpi -hämärtyvän illan. Pitkä hopeanhohtoinen viiru häipyi vähitellen -äärettömyyksiin Hindscarthin yläpuolelta. Greta riensi kaivosvuorelle. -Nostokoneitten vitjojen kitinä ilmaisi, että työ kaivoksessa jatkui. - -Siitä oli nyt puolitoista vuotta, jolloin onnettomuus ja mustin ja -kauhein epätoivo heitti ensikerran synkän varjonsa hänen elämäänsä, -eivätkä ne pilvet olleet poistuneet hetkeksikään, ennenkuin kolme -päivää sitten. Silloin muutamana hetkenä valo oli välähtänyt pilvien -välitse ja hän oli nähnyt tien, joka voi johtaa hänet tästä tuskain -sokkelosta ulos. Mutta nyt näytti kohtalon tuomio riistäneen häneltä -ainiaaksi elämän, toivon ja rakkauden. - -Mercy olisi ikuisesti sokea! Kaikki oli nyt peruuttamattomasti -tapahtunut. Gretan voimakas, tyyni mieli painui painumistansa. Hän -näki petturin ainiaaksi voittaneen oikean miehen aseman ja nimen, ja -hän näki sen oikean miehen laahustaen kulkevan elämäänsä -- hylkiönä, -pilkattuna, kantaen häpeän kuormaa, rikoksen merkki otsallensa -poltettuna. Ja tämä onneton mies oli hänen puolisonsa, eikä hänellä -ollut muuta jäljellä kuin vaimonsa rakkaus, ei muuta toivoa kuin hänen -uskollisuutensa. - -Greta pysähtyi Hugh Ritsonin toimiston ovelle ja koputti. Hetkistä -myöhemmin nämä kaksi seisoivat silmä silmää vasten. Hugh oli puettu -kaivosflanelliinsa ja seisoi pöydän ääressä, jolla lamppu paloi. Kun -hän tunsi tulijan, hän kohotti toisen kätensä ohimoillensa ja toinen -lepäsi kaminan reunalla. Gretan huulet omituisesti nytkähtelivät, ja -Hugh sai vaistomaisen varmuuden, että Greta sitten viime tapaaman oli -tullut laihemmaksi ja läpikuultavammaksi. - -"Tule minun kanssani", kuului Gretan värisevä kuiskaus. "Mercyn lapsi -on kuollut ja tyttöparka pyytää sinua luoksensa suuressa surussansa." - -Hugh ei puhunut aluksi mitään, vaan varjosti silmiänsä lampun valolta. -Sitten hän sanoi äänellä, joka oli aivan toinen kuin hänen omansa: - -"Minä seuraan sinua." - -Greta oli pitänyt kiinni oven vetimestä ja nyt hän kääntyi mennäksensä. -Hugh astui askelen häntä lähemmäksi. - -"Greta, eikö sinulla ole mitään muuta sanottavaa minulle?" hän kysyi. - -"Mitä sinä toivoisit minun sanovan sinulle?" - -Hugh ei vastannut; hänen silmänsä painuivat maahan Gretan katseen -edessä. - -Greta teki kädellänsä kevyen liikkeen lisätessänsä: - -"Sinun ja minun ei pitäisi viipyä samassa huoneessa -- ei koskaan olisi -pitänyt viipyä -- mutta minun asiani ei ole se." - -"Minä olen tämän ansainnut", sanoi Hugh nöyrästi. - -"Hirveä työ on tehty -- niin, tehty, eikä sitä voida enää auttaa. Mutta -koska olet kysynyt, mitä minulla on sinulle sanottavaa, on se tämä: Se -mies, joka on ollut sinun pahuutesi välikappaleena ja hallitsee nyt -sinua, on ollut tänään sanomassa minulle, että hän voi pakottaa minut -elämään hänen kanssaan ja jos kieltäydyn, hän voi vangituttaa minut. -Voiko hän tehdä sen?" - -Hugh Ritson kohotti silmänsä ja tuijotti tylsänä ja älyttömänä eteensä. - -"Elää hänen kanssaan -- hänen? Sinun elää hänen kanssaan?" hän sanoi -hajamielisesti. - -"Elää hänen kattonsa alla -- ne olivat hänen sanansa. Voiko hän tehdä -sen? Minä tarkoitan, tunnustaako laki hänet minun miehekseni." - -Hugh Ritsonin silmät pyörivät. - -"Tehdä sen? Sinun miehesi?" hän toisteli sekavasti. - -"Minä tiedän, mitä hän tahtoo", sanoi Greta raskaasti huoaten. "Ei hän -ollenkaan toivo minua itseäni, mutta hän ei voi saada toista, ellei -toista ensin saa." - -"Toinen ilman toista?" kertasi Hugh Ritson matalalla äänellä. Sitten -hän kävi huoneen yli tavattoman kiihtyneenä. "Greta, tuo mies on -- -tiedätkö sinä, _kuka_ hän on?" - -"Paul Drayton, Hendonin kapakoitsija", vastasi Greta kylmästi. - -"Ei, ei; hän on sinun --" - -Hän pysähtyi otsa rypyssä ja sormet nyrkkiin puristettuina. - -"Tahdotko sinä sanoa _minulle_, että hän on minun mieheni?" kysyi Greta -arvokkaasti. - -Hugh Ritson vei taas kätensä ohimoillensa. - -"Greta, minä olen ansainnut sinun epäluulosi", hän sanoi ääntänsä -muuttaen. - -"Mikä on tehty, sitä ei koskaan voi saada tekemättömäksi", vastasi -Greta. - -Hughin ääni oli saavuttanut tyyneytensä, mutta hänen käytöksensä oli -vielä kiihoittunut. - -"Ehkäpä minä voin sinua vielä palvella", hän sanoi. "Minä olen tehnyt -sinulle liian paljon vääryyttä. Minä tiedän sen." - -"Mitä arvoa sinun katumuksellasi on nyt?" kysyi Greta. "Se tulee liian -myöhään." - -Hugh katsoi häntä lujasti silmiin ja vastasi: - -"Greta, sangen syvä totuus sisältyy väitökseen, että onnettomin mies -maailmassa on se, joka tuntee omantunnontuskia _ennen_ kuin on tehnyt -rikoksen. Minä olin -- minä olen -- se mies. Minä tein, mitä minä tein, -tietäen, että katuisin sitä -- ah, elämäni viimeiseen hetkeen asti. -Mutta minut ajettiin siihen. Minulla ei ollut voimaa vastustaa sitä: se -hallitsi minua silloin ja se hallitsee minua yhä." - -Greta oli painanut sormensa päät lujasti leukaansa. Hugh Ritson astui -askelen lähemmä. - -"Greta", hän sanoi, ja ääni painui katkonaisiksi kuiskauksiksi, "on -miehiä, joille rakkaus on lyhyt henkäys, myrsky, joka lyö heitä -kasvoihin ja hukuttaa hyökylaineihinsa ja samassa häviää. Minulle se -on haava, syvä, kalvava, sisäinen haava, joka riuduttaa ja polttaa." -Gretaa värisytti. Oli kuin hänen sanansa olisivat viillelleet häntä. -Kärsimättömin elein hän kääntyi oveen sanoen: - -"Tämä on sinun lapsesi kuolinhetki, ja taivas sinulle anteeksi suokoon, -se tuntuu olevan myöskin sinun veljesi toiveiden kuolinhetki", hän -katsahti ympärilleen. "Ajatteletko sinä _häntä_?" hän lisäsi ääntänsä -korottaen. "Kun sinä näet tuon miehen hänen paikallansa, hävittävän -hänen ja minun omaisuuttani, ajatteletko sinä koskaan, _missä hän on_?" - -Hänen äänensä vapisi ja katkesi. Seurasi hetken äänettömyys. Hän oli -kääntänyt päänsä sivulle, ja Hugh kuuli tukahdutettua nyyhkytystä. - -"Kyllä, minä ajattelen häntä", vastasi Hugh hitaasti. "Öisin, -unettomina hetkinä minä ajattelen häntä ja missä hän on, ja minä pidän -häntä onnellisena miehenä -- niin, onnellisena miehenä! Mitä siitä, jos -hän käyttää vangin pukua? _Hänen_ sieluansa ei paina kuolemansynti. -Toista on minun -- _katso_ minuun!" - -Hän hymyili julmasti. - -"Minä olen kuullut kaiken", sanoi Greta. "Sinä olet kylvänyt tuulta ja -korjaat myrskyä." - -Hughin huulilta kuului naurua muistuttava ääni. Se kohosi katkeruuden -lähteistä, jotka kuohuivat syvällä hänen sydämessänsä. - -"Ei sitä", hän sanoi, "kaikki se kyllä häviää pois." - -Greta seisoi kynnyksellä; hän ei käsittänyt, mikä voima häntä pidätti -siinä. - -"Greta, minä en ole niin paha kuin minä ehkä näytän. Minä olen -arvoitus, jota sinä et osaa ratkaista. Ei ole kaukana se aika, jolloin -minä en enää huoleta maailmaa ja jälkeeni minä en jätä mitään muuta -kuin kurjan, häväistyn nimen, onko se paljon? Greta, tuntuisiko sinusta -pyhyyden pilkalta, jos minä pyytäisin sinulta anteeksi?" - -"On toisia, joilla on enemmän anteeksi annettavaa", sanoi Greta. -"Yksi niistä odottaa sinua tällä hetkellä, ja, ah, tyttöparka, hänen -sydämensä on murtunut!" - -Hugh Ritson painoi päänsä alas, ja Greta sulki oven jälkeensä. - - - - -X LUKU. - - -Oli myöhäinen ilta. Vetiset hunnut, jotka usein ilmestyvät erottamaan -päivää yöstä, riippuivat taivaalla. Tuuli oli yltynyt ja puut -huokailivat. Kun Hugh Ritson saapui mökille, oli kaikki pimeää sen -ympärillä, paitsi sitä valojuovaa, joka takasta lähtien lankesi -avoimesta ovesta portaille ja pihalle. Takan ääressä istui vanha loordi -Fisher, orapihlajakeppi jaloissaan, kyynärpäillään polviinsa nojaten -ja kasvot käsiin hautautuneina. Uninen takka heitti hiiltyvää valoansa -hänen painuneeseen, valkeaan päähänsä. Kun Hugh Ritson astui keittiöön, -kohotti vanhus päänsä ja kasvoilla kuvastui sanaton murhe ja moite -yht'aikaa, Hugh Ritsonin ylpeä mieli painui hänen katsellessaan tätä -äänetöntä surua. Vanhuksen katse oli kuin haavoitetun koiran, joka -katselee raakaa isäntäänsä. - -Lammaskoira makasi pitkin pituuttaan lieden edessä. Keittiö oli tyhjä -eikä kuulunut mitään muuta ääntä kuin kellon nakutus ja sirkkojen -laulu. Mutta Hugh Ritsonin epävarman askelen kopsaessa kovaan -savilattiaan avautui sänkykamarin ovi, ja Greta tuli sieltä häntä -vastaan. - -Vuoteen ääressä paloi kynttilä. Takan vieressä istuivat Mercy Fisher -ja kirkkoherra Christian. Mercyn pää lepäsi heidän välillään olevalla -pöydällä ristiin heitetyillä käsivarsilla. Toinen käsi oli auki, ja -pitkä keltainen tukka irtonaisena peitti sekä kädet että ruumiin -yläosan ja kirkkoherran käsi silitteli hyväillen sitä. Hugh Ritsonin -astuessa huoneeseen kirkkoherra nousi ja kylmästi kumartaen poistui. -Greta oli ennemmin jättänyt huoneen ja keittiössä he toisensa tapasivat. - -Mercy kohotti päänsä ja katsoi Hughiin. Ei ollut kyyneltä uupuneissa, -punaisissa, turvonneissa silmissä, eikä ainoakaan huokaus kohonnut -aaltoilevasta rinnasta. Hän nousi ääneti ja ottaen Hughin käden omaansa -johti hänet vuoteen luo. - -"Katso, siinä hän on", hän sanoi järkyttävän vakavasti ja kohotti -toisella kädellänsä nenäliinan pieniltä kasvoilta. Hugh Ritsonia -värisytti. Hän näki omat piirteensä, niinkuin muisto olisi kaukaisilta, -menneiltä ajoilta loihtinut ne esiin. - -Mercy vapautti kätensä ja äänettömänä peitti kasvonsa. Mutta hän ei -itkenyt. - -"Minun pikku Ralphieni", hän sanoi selittäen, "kuinka äänetön se -onkaan nyt! Oi, sinun olisi pitänyt nähdä se silloin, kun se oli kuin -aamuauringon hohtava säde. Miksi sinä et tullut ennemmin?" - -Hugh Ritson seisoi katsellen lapsen kuolleita kasvoja eikä vastannut -mitään. - -"Parasta on, että asia on, niinkuin on", hänen sydämensä kuiskasi sinä -hetkenä. Seuraavana hetkenä koko hänen olentonsa vapisi. Mitkä olivat -ne ajatukset, jotka kutsumatta olivat kohonneet hänen sielustansa? Eikö -ollut parempi, että hänen lapsensa lepäsi tuossa kylmänä, kuin että -hän täyttäisi tämän yksinäisen talon ilolla ja rakkaudella? Oliko hän -sitten niin musta konna? Jumala varjelkoon siitä! Kuitenkin parasta on -näin. - -"Kaikki on ohi nyt", virkkoi Mercy ja hänen kätensä putosivat -hervottomina kasvoilta. Hän käänsi väsyneet silmänsä Hughiin ja lisäsi: -"Me olemme saaneet jo rangaistuksemme." - -"Rangaistuksen?" sanoi Hugh -- "me?" Seurasi hetken äänettömyys, ja -laskien äänensä, niin että se oli tuskin kuuluva, hän sanoi: "Sinun -kuormasi on raskas kantaa, tyttöparkani." - -Mercyn hennot sormet liikkuivat hiukan. - -"Minä en voi sitä enää kantaa", hän vastasi. - -"Moni on ajatellut samoin ennen sinua", sanoi Hugh, "mutta Jumala yksin -tietää, kuinka paljon me jaksamme kantaa, ennenkuin olemme tarpeeksi -koetellut." - -"Hyvä, kaikki on nyt ohi", kertasi Mercy kuuntelematta häntä. - -Hän puhui itsestänsä, niinkuin hänen päivänsä olisivat jo päättyneet -ja kärsimys olisi ohi, niinkuin hänen elämänsä lanka olisi punoutunut -tuossa vuoteella lepäävän pienokaisen olentoon, jonka tie nyt oli -päättynyt. Hugh Ritson katsahti häneen ja hänen kasvolihaksensa -vavahtelivat. Mercyn uupuneet silmät olivat vielä kuivat, niiden hämärä -valo tuli kuin jostakin kaukaa sumujen takaa. - -"Kuinka minä rukoilinkaan, että saisin nähdä Ralphieni!" hän huokasi. -"Minä ajattelin, että Jumala olisi määrännyt, etten minä saisi koskaan -nähdä lastani. Ehkäpä se oli minun rangaistukseni kaikesta -- kaikesta, -mitä on ollut. Mutta minä rukoilin yhä. Oi, sinä et voi käsittää, miten -paljon minä rukoilin! Mutta sen täytyi olla kirottua rukousta." - -Hän kätki kasvonsa uudestaan käsiinsä ja lisäsi odottamattoman -innostuneesti: - -"Jumala kuuli minun rukoukseni ja vastasi siihen. Mutta katso!" Hän -osoitti lasta. "Minä näin hänet -- niin, minä näin hänen -- _kuolevan_!" - -Hugh Ritson oli liikutettu, mutta hänen sydämensä oli katkera. Tänä -hetkenä hän kirosi sen uskollisuuden, joka sitoi tuon naisen sielun -häneen. Jospa hän voisi tallata sen jalkoihinsa ja katkoa iäksi sen -ketjun, jolla hän piti tuota typerää olentoa sidottuna. - -"Hugh", jatkoi Mercy ja hänen äänensä sai vienon soinnun, "me eroamme -nyt iäksi. Meidän Ralphiemme -- sinun ja minun -- kutsuu minua. Minä -en voi elää ilman häntä, Jumala ei tahdo minua pakottaa siihen. Hän -on rangaissut jo minua ja Hän on armollinen. Ajattelehan, meidän -Ralphiemme on taivaassa." - -Hän vaikeni, puri huultansa ja veti kuuluvasti ilmaa keuhkoihinsa. -Hänen kasvonsa saivat kuoleman ilmeen ja äkkiä hänen koko olentonsa -muuttui äärettömän tuskaiseksi. - -"Tiedätkö, jokin kuiskasi tänä hetkenä minulle, että Jumala on -rangaissut meitä niin, ettei Ralphie olekaan taivaassa, ja että isän -synnit --. Oi, minun lemmikkini, minun rakkaani!" - -Kirkaisten hän kääntyi kädet levällään vuoteeseen, sulki lapsen -syliinsä ja suuteli sitä hellästi. - -Kyyneleet tulvehtivat vihdoin esille ja huuhtelivat pienokaisen -äänettömiä kasvoja. Hugh Ritson ei voinut kauempaa tätä näkyä kestää. - -"Mercy", hän sanoi, ja hänen äänessään oli syvä, värisevä sointu. "Jos -on olemassa jotakin syntiä, se synti on minun, ja jos on olemassa jokin -rangaistus, sekin on minun. Mitä tulee sinun pikku poikaasi, ole varma, -että hän on taivaassa." Hän oli astunut ovelle ja tarttunut puiseen -vetimeen. "Sinä sanoit oikein, me emme enää koskaan tapaa", hän sanoi -omituisella äänellä. "Hyvästi." - -Mercy kohotti kyyneleiset kasvonsa. "Anna minulle kätesi erotessamme", -hän sanoi rukoilevalla äänellä. Hugh oli toisella puolella vuodetta, ja -Mercy ojensi hänelle kätensä vuoteen yli. Hugh astui askelen lähemmä ja -sulki tarjotun käden omaansa. Heidän välillänsä ja heidän yhtyneitten -käsiensä alla lepäsi lapsi. "Hugh, me emme voineet rakastaa tässä -maailmassa -- jokin johti meitä harhaan, mutta me yhdymme vielä kerran, -emmekö yhdy?" - -Hugh käänsi silmänsä toisaalle. - -"Ehkä", hän vastasi. - -"Lupaa minulle", pyysi Mercy, "lupaa se minulle." - -Hugh hengitti raskaasti. - -"Jos on olemassa Jumala ja vanhurskas tuomio, me kohtaamme vielä -jälleen", hän myönsi. - -Hänen äänensä katkesi. Hän kääntyi kiireesti ympäri ja riensi ulos -huoneesta. - - - - -XI LUKU. - - -Yö oli tavattoman pimeä. Ei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Tuuli huokaili -raskaasti puissa. Kun se joskus hetkiseksi tyyntyi, kuului ilman läpi -veden synkkä kohina kaukaisista koskista. - -Hugh Ritson asteli pimeässä painunein päin. Hän ei kulkenut nyt -kaivosvuorelle, vaan päinvastaiselle suunnalle. Kun hän saapui kylään, -hän pysähtyi Lentävän Hevosen luona. Äänekkäät naurunpuuskat kuuluivat -salista, jonka akkunoita punaiset verhot peittivät. - -Hän seisoi ovella, joka avautui kapakkahuoneeseen. Kapakan emäntä, -seisten selin häneen, jutteli tavattoman innokkaasti muutaman laakson -vaimon kanssa, joka seisoi kannu kädessä myymäpöydän toisella puolella. - -"Mitä, eukko, ettekö todellakaan ole kuullut, mitä tapahtui Ghyllissä -tänä aamuna?" - -"En, Bessie, minä olen ollut ahkera kuin muurahainen koko päivän pesten -ja silittäen." - -"No, sieltähän kuuluu aivan kummia. Kaksi veljestä ja sellaisia -kelvottomia. Siellä tuli lopulta ilmitappelu ja herra Hugh kuuluu -olevan kuoleman kielissä siitä iskusta, jonka tuo pitkä kolppana -hänelle antoi." - -Hugh Ritson tömisti kovasti jalkojansa ovella. - -"Sanokaa miehellenne, että minä tahdon tavata häntä", hän sanoi -käskevästi. - -Kapakan emäntä katsahti ylös, kääräisi lautasliinan kokoon ja vastasi -hermostuneesti: "Kyllä, herra." Sitten hän luntusti salin ovelle ja -avasi sen. Meluisat äänet, höyryt ja inhoittavat hajut hyökkäsivät -kilvan raittiimpaan huoneeseen. "Tommy!" hän huudahti, niin että se -kirkuvana kuului yli muiden melun. - -Kapakan isäntä ilmestyi. - -"Voitteko lähettää minulle kyytirattaat puoli viideksi huomenaamuna?" -virkkoi Hugh. - -"Ehkä; se on kyllä sangen varhainen hetki, luullakseni", inisi kapakan -isäntä. - -Puhuessaankin hän veti pitkävartista piippua ja hänen punakoille -kasvoillensa ilmestyi kaksimielinen hymy. - -"Minun täytyy joutua viiden junalle", selitti Hugh. "Lontooseen?" -toinen poski irvistyi lukemattomiin poimuihin. - -"Sanoin viiden junalle", sanoi Hugh kiivaasti. "Mää en sano millonkaan, -ei. Se olisi kolme puolikruunusta." - -Hugh heitti puolen sovereignen rahan myymäpöydälle. - -"Lähettäkää se täsmälleen puoli viisi." - -"Ghylliin?" - -Kureet poskella näyttivät nyt tasoittuneen. - -"Kaivosvuorelle." - -Salin ovi avautui uudelleen, ja Natt ilmestyi kynnykselle. Tallimiehen -uniset silmät avautuivat ja välähtivät tietävän näköisinä. Sitten hänen -pyöreät kasvonsa katosivat ja hänen livertävä äänensä sekaantui toisten -äänekkääseen meluun. Seuraavana hetkenä ovi heitettiin selkoselälleen, -ja Drayton vetelehtivänä ilmestyi kapakkahuoneeseen. Hänen tukkansa oli -laskeutunut otsalle, josta hattu oli työnnetty takaraivolle. Sikaari -savusi hänen suussansa, ja sormiensa päät hän oli tukkinut liivinsä -taskuihin. - -"Tuu sisään, mull' on jotakin näytettävää sinulle", hän hohotti. - -Hugh ei hievahtanut paikoiltaan, vaan nosti kuitenkin päänsä ja silmäsi -huoneeseen. Puolet koko laakson kelvottomimmasta roistoväestä oli -kerääntynyt pöydän ympärille, ja heidän haamunsa näyttivät sinisiltä -savun sisässä. Suuren takan puisella reunuksella oli auki suuri kirja, -jonka lehtiä ovelta puhaltava tuuli selaili. - -"Mää en ol' unohtannu, mitä sää sanoit kauan aikaa sitten kirkkoherran -kirjast'", sanoi Drayton, "tässä se on ja verraton kalleus se onkin. -Sinä tahroit peloittaa mua sillä, mutta varjele taivas, miten kauheasti -minä siitä pirän. Kuuntele." - -Drayton astui takaisin huoneeseen, käänsi lehtiä ja alkoi ilakoivalla -äänellä lukea: - -"1847: marrask. 18. -- Thomas sanoi, että Allan on äskettäin tullut -Skotlannista, on skotlantilaista syntyperää, ja että hänen vaimonsa on -irlantilainen, ja että heillä on lapsi, nimeltä Paul, joka on vasta -muutaman kuukauden vanha eikä vielä kävele." - -Se oli kirkkoherran muistiinpanokirja. - -"Sehän on verrattoman hyvä, eikös olekin, herra Hugh Ritson?" -sanoi Drayton kohteliaasti kumartaen ja osoittaen harvinaista -sivistyneisyyttä, jota seurasi merkitsevä sivukatse hänen hohottaviin -seuralaisiinsa, jotka istuivat siinä ympärillä. - -Hugh Ritson seisoi jäykkänä ja sanoi tyynesti: - -"Mistä olet saanut tuon?" - -Kun tämä kysymys oli lausuttu, kuului pöydän ympäriltä mitä erilaisinta -tirskunaa ja murinaa, aivan kuin tässä olisi tehty verraton sankarityö. -Hugh Ritsonin silmät kiersivät miehestä mieheen ja katse tuli yhä -tiukemmaksi. - -"Olette sen varastaneet, olen siitä varma", hän sanoi hiljaa. - -"Entäs sitten?" rähähti Drayton. "Se oli hienoa hommaa. Natt -viekoitteli pois methodistin, ja sill'aikaa minä supelsin kirjan." - -Drayton näytti ylpeilevän osastaan mikä hänellä oli tässä erinomaisessa -näytelmässä, ja hänen ystävänsä nauraa hohottivat hänen loistavalle -selityksellensä. Nattin uniset silmät olivat yliluonnollisen kirkkaat -tänä suurena hetkenä. - -Hugh Ritsonin otsa synkkeni raivosta. - -"Tämä on teidän kiitollisuuttanne seurakuntanne paimenta kohtaan", hän -sanoi. - -Kuului taas tirskunaa ja murinaa pöydän ympäriltä. - -"Yhdelläkään teistä ei taida olla syytä pitää kirkkoherra Christianin -puolta", sanoi Hugh lujalla äänellä. Hän katsoi terävästi pöydän -ympärillä istuvien miesten kasvoihin, ja nauru alkoi vähitellen -tyrehtyä. "Reuben Rae, kuka hoiti teidän sairasta vaimoanne? -- John -Proudfoot", -- sepälle -- "mitä voitte kertoa siitä ajasta, jolloin -lapsenne makasi kuumeessa?" Hänen vilkas silmänsä tunkeutui salin -jokaiseen soppeen, ja useampi kuin yksi iloinen veitikka painoi -päänsä rinnallensa. "Te nauratte vielä, te kelpo sankarit, kun teidän -hyväntekijänne taloon on varas tunkeutunut." - -Drayton harppasi häntä kohti. - -"Tuki kitas ja paikalla", hän karjui. - -Hugh Ritson ponnisti hillitäksensä itseänsä. - -"Minä en ole tullut tänne rähisemään", hän sanoi tyynesti. - -"Hempeämielinen mammanlellu, huh, se sinä olet, kuuletko?" pyhähti -Drayton. - -Hughin kasvot väännähtivät, mutta hän kääntyi ympäri ja oli jo -seuraavana hetkenä tiellä. - -Drayton seurasi häntä ulos äänekkäästi nauraa hohottaen. Hugh kääntyi -äkkiä ympäri ja sulki oven. Sitten hän kääntyi Draytoniin, jonka -innoittavat kasvot olivat epäselvinä hänen edessänsä verhojen takaa -tuikkivassa punertavassa valossa. - -"Sinä olet koettanut kiduttaa minua", hän sanoi, "aivan kuin koettaisit -hirttää koiraa hännästänsä ja kiskoisit hampaita rotan suusta. Sinä -olet uhannut myöskin inhoittavalla tavalla kiduttaa jaloa ja hyvää -naista. Sinä olet roisto ja sinä tiedät sen. Mutta sinäkin epäröisit, -jos sinä varmasti tietäisit, kuka tai mikä sinä olet. Anna minun sanoa -se sinulle uudestaan nyt, kun me olemme kahden ja kun minulla ei ole -mitään persoonallisia etuja ajettavana. Sinä olet se mies, jonka nimen -minä sinulle annoin -- Paul Lowther, Robert Lowtherin poika -- ja tuo -nainen, minun veljeni vaimo, jonka sinä omaa etuasi tavoitellessasi -tahdot pakottaa asumaan saman katon alla sinun kanssasi, on sinun oma -sisaresi." Draytonin raaka naurun hohotus kuului yli puissa tohisevan -myrskytuulen. Hänen seuralaisensa sisällä kuulivat sen ja vaikenivat -kuuntelemaan. - -"Se on sievä, vanha juttu, tuo. Annapas olla -- sinä olet kertonut sen -ennenkin, muistaakseni." - -"Silloin se oli valhe, nyt se on Jumalan nimessä totta!" vakuutti Hugh. - -Drayton nauroi taaskin. - -"Ja silloin sitä uskottiin, mutta nyt ei uskota. Ei, ei, herra Hugh, se -ei kävele." - -"Me saamme nähdä." - -Hugh Ritson oli pyörähtänyt ympäri ja mennyt. Drayton palasi takaisin -ystäväinsä luo. "Eikö kyyhkynen tuo riistaa nokassaan, kun se palaa -pensaaseen?" hän mutisi. - -"Ei, sillä on nokassa komea, valkoinen höyhen", sanoi vanha Reuben Rae. - -"Ei se riistaa kokoa, jolla on vain kieli aseena", päätti John, seppä. - - * * * * * - -Hugh Ritson asteli pimeässä kaivosvuorelle. Sulatusuunista hohti valoa -eteläiselle taivaalle, ja vuorenjyrkänteet häämöttivät epäselvinä -sen valossa. Koneen jyske, ketjujen kolina ja viiltävä lapioiden -kirskuna, kun miehet loivat kopista malmia pengermälle, olivat ainoat -äänet, jotka kuuluivat tuulenpauhinan yli. Gubblum työskenteli aivan -kaivosaukon suulla. "Oglethorpe", sanoi Hugh, "kuinka monta vuoroa on -alhaalla työssä tänä yönä?" - -"Kaikki, paitsi kahta miestä -- vanhaa Reubenia ja Jim Southia." - -"Sittenhän ne ovat valinneet työn." - -"Niin, toiseks' kahreks' viikoks' -- luottaen siihen, että saavat -palkkansa jo ennen sitä, jos Jumala suo." - -"He eivät tule pettymään." - -Hugh Ritson kääntyi pois. Gubblum työnsi kärrynsä pengermän reunalle -ja levähti mutisten itseksensä: "Joka tapauksessa hän kestää sen aivan -kylmästi." - -Mutta ulkonainen tyyneys hävisi heti, kun Hugh Ritson pääsi omaan -huoneeseensa kaivosvuoren juurelle. Hän valeli polttavaa otsaansa -uudestaan ja yhä uudestaan. Hänen sormensa nytkähtelivät hermostuneesti -ja hän pisti hikiset kätensä kyynärpäitä myöten kylmään veteen pitäen -niitä siellä useita minuutteja. Pitkään aikaan hän ei hetkeksikään -istahtanut. Hän käveli lakkaamatta ja kiusaantuneena, ja hänen -herpaantunut jalkansa oli raskas ja laahustava. Sitten hän heittäytyi -leposohvaan, pyöri siinä hetkisen ja alkoi taaskin surullisen -marssinsa. Nämä tunnit kuluivat hitaasti. - -Hän kertasi kohta kohdalta päivän elämykset. Ja yksitellen syöksyivät -hänen mieleensä kaikki ne tapaukset, joita hänelle oli sattunut näinä -kahtena vuotena isän kuoleman jälkeen. Myrsky raastoi esille kaikki jo -haihtuneetkin muistot. Ja jokaisella muistolla oli oma katkera makunsa -ja ne saastuttivat koko hänen sielunsa kuin rutonhuurut. Hän koetti -suojata itseään itseänsä vastaan. Mitä hän ensin oli aikonut tehdä, oli -ollut vain etsiä eittämätöntä laillista oikeuttansa, ja -- jos hän oli -mennyt pitemmälle uskaltamatta ajatella, ennenkuin teko oli tehty -- -oli se ollut rakkaus, joka hänet oli harhaan vienyt. Oliko siis niin -raakaa etsiä oikeutta, niin häpeällistä rakastaa? - -Mutta yli vaihtelevien omantunnon soimausten, yli tukahdutetun -katumuksen, yli rakkauden tuskain ja ristiriitojen, puhui koston -ääni hänen sielussansa. Tämä mies, hänen välikappaleensa, nyt hänen -isäntänsä, Paul Lowther, täytyi nujertaa maahan ja hänen luikerteleva -apurinsa hänen kanssaan. Mutta miten? Oli vain yksi tie -- paljastaa -itsensä. Nyt se oli ainoa tie, joka tyydyttäisi hänen petettyä ja -solvaistua henkeänsä. Hänen täytyy mennä oikeaan paikkaan ja sanoa: -"Minä olen tehnyt väärän valan ja ryöstänyt sen kautta veljeni -vapauden. Mies, joka tuomittiin Paul Draytonina, onkin Paul Ritson. -Kaikki on minun syyni." - -Se kaataisi tämän hävyttömän roiston lokaan, mutta millä hinnalla! -Vangin puku, jota nyt kantaa hänen veljensä, joutuisi silloin hänelle. -Ja mikä lohdutus se olisikaan, että ryöväri itse joutuisi rikoksestaan -kärsimään! Mutta miksi puhua lohdutuksesta tällaisessa asiassa! Oliko -hänellä mitään muuta mahdollisuutta? Mistä hän löytäisi sellaisen -paikan, johon taivaan pilvien läpi valo kirkastaisi hänen tietänsä? Hän -matkusti kohden synkkenevää yötä ja hänen elämänsä päivätyö oli tehty. - -Mitäs sitten, jos hän antaisi kaiken mennä menojaan? Silloin hän olisi -häväisty, perikatoon joutunut mies, joka on ajettu kuin koira ulos -hänen isänsä talosta ja jonka aina täytyisi nähdä, kuinka muukalainen -siinä isännöi. Voisiko hän juoda niin katkeran kalkin? Katkeran! oh, -tuhat kertaa katkerammaksi se tuli sen kautta, että hän itse, oman -loppunsa alussa, oli asettanut roiston sille paikalle, jota hän nyt -hallitsi. - -Ei, ei, ei! Paul Lowtherin täytyy kukistua ja hänen kanssaan täytyy -kukistua myöskin erään paremman miehen sortuneen jäännöksen. Niin, -paremman miehen, sanokoon maailma mitä tahansa! - -Voisiko tapahtua, etteivät he uskoisi häntä? Kun hän sanoo: -"Vangitkaa minut -- minä olen valapatto", he ehkä vastaavat: "Ei. -Te tunnustatte itsenne rikolliseksi senvuoksi, että saisitte kostaa -sille, joka on ajanut teidät pois talostansa." Hugh Ritson naurahti -julmasti, kun tällainenkin mahdollisuus johtui hänen mieleensä: Roisto -pelastuu rangaistuksesta kun hänen vihamiehensä syytöspuhe muuttuu -puolustukseksi. - -Ovelta kuului koputus. Hän oli niin sotkeutunut näiden ajatusten -sokkeloihin, ettei aluksi ymmärtänyt, mitä koputus tarkoitti. Lopuksi -hän hallitsi itsensä ja huudahti: - -"Sisään!" - -Gubblum Oglethorpe astui huoneeseen. - -"Kahrentoist' vuorolaiset ovat juuri lähröss' ales, mutt' tahtovat -vierä muutamia pölkkyjä mukanaan. Sanovat, että suojusvarustukset -hiekkaosalla ovat alasromahtamaisillansa." - -Hugh Ritson ponnisti tahtoansa tajutaksensa Gubblumin sanoman. - -"Käskekää heidän ottaa pölkkyjä", hän myönsi matalalla äänellä. - -Gubblum peräytyi ovelle ja pysähtyi. - -"Oletteks' kuullut viimeisiä uutisia vanhan Matthan mökilt'?" hän kysyi -toisella äänellä. - -"Mitä uutisia, Oglethorpe?" sanoi Hugh pää painuneena yli pöydän. - -"Robbie Southin muija oli tääll' kaivoksell' ja sanoi, että Mercyn -pikku vauva on muuttannu pois." - -Hugh ei kohottanut silmiänsä. - -"Sekö uutinen on viimeinen?" hän kysyi. - -"Ei, vaan pahin. Tyttö itte repi siteen silmiltään ja on iäks' päiväks' -tullu sokeaks' kuin kivi." - -Hughin pää painui lähemmäksi pöytää. - -"Hyvää yötä, Oglethorpe", hän sanoi. - -Gubblum peräytyi ovesta ulos ja mutisi astellessansa kaivokselle: -"Kylmä mies, joka tapauksessa." - -Sinä hetkenä, kun ovi sulkeutui, Hugh Ritson tallusti levottomana -lattiaa edestakaisin. Mitä hän oli aikonut tehdä? Jättää itsensä -valapattona oikeuden käsiin? Eikö hänellä siis ole elämässä mitään -velvollisuuksia, kun hän aikoo sovittaa kostonsa kuolemaakin -peloittavammalla teolla? Mitä tulee siitä naisesta, joka on kärsinyt -hänen tähtensä? Mitä murtuneesta sydämestä ja turmellusta kotionnesta? -Eivätkö ne merkitse mitään silloin, kun ylpeä mieli tyydyttää omia -oikkujansa? - -Ei hetkeäkään, ei katkerimmassa tuskassaankaan Hugh Ritson sydämessänsä -katunut sitä pahaa, mitä hän oli tehnyt Paul Ritsonille; ei kannattanut -kostaa sitä, mitä hän oli kärsinyt Paul Draytonin tähden. Muuttua -pyhimykseksi silloin, kun tulee sairaaksi, saada omatunto herkäksi -vasta sitten, kun sitä uhkaa tuho -- oh, sellaiseen alentuvat vain -ihmiskunnan kehnoimmat hylkiöt! Sellainen kääntymys ei ollut häntä -varten. - -Toisessa kädessä kosto, toisessa velvollisuus -- kumpaa tuli seurata? -Tuhon omaksi joutunut mies ei voinut tehdä mitään päätöstä, ja kun -hänen kellonsa näytti yhtä, hän heittäytyi sohvalle levätäksensä hiukan. - -Unta hän ei toivonut -- unet viime aikoina olivat olleet liian täynnä -kauhuja, mutta uni valtasi hänet kaikesta huolimatta. Hänen nukkuvat -kasvonsa olivat tuskien miehen ja unet olivat kauhistavia heijastuksia -niistä ajatuksista, jotka valveilla hänen mielensä täyttivät. Hän -uneksi, että hän oli kuollut lapsena. Kylminä, ylevinä, mutta hyvin -suloisina hänen lapsenkasvonsa katsoivat ylös valkeilta lakanoilta. Hän -ajatteli, että hänen äitinsä kumartui hänen ylitsensä ja vuodatti monia -kyyneleitä, mutta hän itse muutti toiseen, ihmeelliseen maailmaan ja -katseli alas heihin molempiin. - -"Parasta on näin", hän ajatteli, "ja kyyneleet, jotka äiti vuodattaa, -ovat siunatut." - -Tässä hän havahtui ja nousi jaloillensa. Mitä hullutuksia ihmiset -ovatkaan unista sanoneet! "Oi, uni, sinä hellä haltija, maailman -äärestä toiseen kaikki sinua odottavat!" Hellä! Kauheampi kuin -kuolema! Surullinen kävely lakkasi, ja hän taas paneutui pitkäksensä. -Hän nukahti ja uneksi uudestansa. Tällä kertaa hän oli tappanut -oman veljensä. Hetkistä aikaisemmin he olivat seisseet silmä silmää -vasten -- voimakkaina ja raivoissansa, silmät tulta iskien ja kädet -kohotettuina. Nyt veli makasi hiljaa ja peloittavana hänen jaloissansa, -ja ääni taivaasta huusi: "Kulkijana ja pakolaisena pitää sinun oleman -maan päällä." - -Kauhuissaan hän hyppäsi seisoallensa. "Armoa, armoa!" hän huusi. -Sitten hän huokasi raskaasti ja katseli ympärillensä. "Unta -- vain -unta", hän sanoi itseksensä ja naurahti lujasti yhteen-purtujen -hampaidensa välitse. Lamppu paloi yhä pöydällä. Hän nousi, otti avaimen -taskustansa, avasi laatikon ja otti sieltä esille pienen pullon. -Se sisälsi unijuomaa. "Jos minun nyt täytyy nukkua, minun täytyy -vihdoinkin saada nukkua uneksimatta", hän sanoi ja mittasi annoksen. -Hän kohotti lasin huulilleen ja näki siinä omien kasvojensa kuvan. -"Sääliä, sääliä! Tyhjät unet turmelevat minun hermoni. Säälittävää, -toden totta! Ja nyt minun täytyy suojata itseäni itseäni vastaan -tällaisilla varustuksilla!" Hän piti lasia tulta vasten, ja kun käsi -vapisi, hän nauroi. Sitten hän joi sen, sammutti tulen ja istahti -sohvaan. - -Päivän sarastus vaalensi pilviä ja ensimmäinen kaje tuikahti akkunasta -sisään, kun keltainen valo sammui. Hugh Ritson istui synkässä hämyssä -polvet vedettyinä ihan leuan alle, kädet ristissä rinnalla ja pää -eteen syvälle painuneena. Hän hyräili jotakin vanhaa laulua. Äkkiä -ääni kävi möriseväksi, pilvi ilmestyi silmien eteen ja pää retkahti -taakse. Hän nukkui ja taas hän näki unta. Tai oliko se näky eikä uni, -joka hänelle nyt ilmestyi? Hän oli seisovinaan huoneessa, jonka hän oli -ennen nähnyt. Vuoteella lepäsi jokin valkoinen olento. Se oli lapsi, ja -pieni henki oli liidellyt pois. Sen ääressä oli eräs vaimo kuurullansa -ja valitti ääneen: "Rikollinen, rikollinen!" Naisen silmät tuijottivat -lapseen, mutta hän ei nähnyt mitään. Näöttömät terät olivat valjenneet. -Sydämellänsä hän kuitenkin näki lapsen ja näki myöskin hänet, Hughin, -kun hän astui sisään. Sitten tuntui kuin nainen olisi kääntänyt -sokeat kasvonsa häneen ja kutsunut häntä nimeltä. Seuraavana hetkenä -nainen oli kadonnut. Hänen istuimensa oli vapaa ja vuode tyhjä, vain -harmaapartainen mies istui kylmän takan ääressä. Ääretön kuorma painoi -häntä alas, mutta Hughista tuntui, että hän ponnistaen kohotti päätänsä -ja Hugh kuuli nimeänsä mainittavan. - -Hän hyökkäsi ylös. Suuret, kylmät hikipisarat tippuivat hänen -otsaltansa. "Mercy on kuollut", hän kuiskasi kauhuissaan. "Hän on -mennyt vaatimaan rikollista tilille. Hän on nyt Jumalan tuomiolla." - -Seuraavana hetkenä kuului huuto: "Herra Ritson!" - -Hän kuunteli ja päivän hämärtäessä hänen kivettyneet kasvonsa -hymyilivät julmasti. - -"Herra Ritson!" kuului taas ja piiskan varrella kolkutettiin oveen. - -"Kapakoitsija Tommy", sanoi Hugh Ritson ja purskahti katkeraan nauruun. -"Tuo Tommy oli siis minun pelastava enkelini, hoh!" - -Toinen korvia vihlova nauru. Kapakoitsija istuen kuskipenkillä kuuli -sen ja ajatteli itseksensä: "Siellä on joku hänen kanssansa." - -Hugh Ritson painoi koko päänsä pesuvatiin ja hankasi sitten kiivaasti -karkealla pyyhkeellä. "Minun viimeinen uneni on ohi", hän sanoi -katsahtaen kauhuissaan sohvaan. "Minun täytyy tehdä se, johon -velvollisuuteni vaatii, mutta ei enää painajaista eikä unia!" - -Hän avasi oven, heitti karkean vaipan ajajalle, veti ulsterin päälleen -ja hyppäsi rattaille. He lähtivät matkalle kiireisellä vauhdilla. Kolea -aamutuuli puhalsi yli laakson. Aurinko nousi Cat Bellsin yli, mutta -Hugh Ritsonista tuntui kuin hän olisi matkustanut ainaista yötä kohden. -Hän istui käsivarret ristissä ja pää rinnalle painuneena. - -"Oletteks' kuullu, mitä on vanhan loordi Fisherin mökill' tän' aamun' -tapahtunnu?" kysyi majatalon isäntä. - -Hugh vastasi matalalla äänellä. - -"En ole kuullut mitään." - -"Tyttö on seurannu lastaan sanken orottamatta. Niin, hän on myöskin -menny. Kuollu noin puol' tuntia sitten. Sivukulkiessan' kuulin sen -kirkkoherra Christianilt'." - -Hugh Ritson taivutti painuneen päänsä vieläkin alemma. - - - - -XII LUKU. - - -Kello kaksi sinä päivänä Hugh Ritson saapui Eustoniin. Hän otti ajurin -ja ajoi Whitehalliin. Sisäasiaintoimituskunnassa hän kysyi ministeriä. -Sata vastusta nousi hänen tiellensä estämään häntä tapaamasta -toimituskunnan päällikköä. Yksi virkamies neuvoi häntä toisen, toinen -kolmannen, kolmas neljännen luo. - -Hugh Ritson oli tuskin sellainen mies, joka saattoi ottaa lukuun -sellaisia esteitä. Hänellä oli asiaa ministerille eikä kenellekään -muulle. Parlamentilla oli istunto ja ministeri oli mukana. Hugh Ritson -etsi häntä sieltä. Hän selitti asiansa muutamin sanoin, ja ministeri -kuunteli häntä epäilevin ilmein. - -Ministeri oli tyhmä yorkshirelainen, jonka hyvät päivät olivat tehneet -luonnottoman pulleaksi ja kömpelöksi. Aluksi hän katseli vierastansa -ilmeisesti epäillen hänen järkeänsä, mutta kun tämä epäilys näytti -turhalta Hughin johdonmukaisten selitysten vuoksi, hänen mielensä -näytti tekevän omin käsin puhkaista koko mätäpaise. - -Pian ilmestyi yorkshirelaisen kasvoille kuitenkin varjoja, jotka -syntyivät vakavammista syistä kuin tuon epäilyttävän miehen -liikatunteellisuudesta. - -"Eikö teidän olisi paras jättää asia huomiseen ja tulla aamulla minun -luokseni Whitehalliin?" hän sanoi osoittaen suurempaa huomaavaisuutta -kuin tähän asti. "Jos te silloinkin vielä olette samaa mieltä, minä -annan asian yleiselle syyttäjälle." - -Hugh Ritson kumarsi hyväksyvästi. - -"Ja saanko minä käydä myöskin vankilassa?" hän kysyi. - -"Luultavasti. Se on kyllä vasten uusia määräyksiä, etteivät -kuritushuoneessa saa käydä kutkaan muut kuin vankilan viranomaiset ja -henkilöt, jotka tahtovat tutustua vankilan rangaistustapoihin. Mutta -saamme nähdä, mitä voimme tehdä." - -Sinä iltana Hugh Ritson pistäytyi St. Margaretin luostarissa. Oli -myöhä, kun hän astui sisään ja kun hän palasi puoli tuntia sen -jälkeen, olivat lamput Abbey Gardensilla sytytetyt. Valo lankesi -päivystäjä-sisaren kasvoille, kun hän avasi hänelle oven. Hänellä oli -harmaa puku, mutta ei huntua, ja päätä peittävän liinasiteen alla -silmät olivat punaiset ja turvonneet. - -Hugh Ritson vihelsi ajurin Broad Sanctuarylla ja ajoi Hendoniin. -Haukka-Haikaran kapakkahuone oli täynnä kantajia, kuorma-ajureita, -tienkiertäjiä ja maatyöläisiä, kaikki juoden ja meluten. Mutta tästä -näennäisestä vilkkaudesta huolimatta koko paikka oli rappeutuneen ja -häviävän näköinen. Jabez tarjoili myymäpöydän takana. Hän oli suuresti -entisestänsä edistynyt ja piti päänsä pystyssä, kuten ainakin nuori -keikari, joka juuri on vanhempain holhouksesta vapautunut ja pääsee -omin neuvoin esiintymään suuressa maailmassa. Rouva Drayton istui -neulomassa samassa huoneessa, jossa Mercy kerran oli leikkinyt naapurin -lasten kanssa. Kun Hugh Ritson astui hänen luokseen vanha rouva -hätkähti. - -"Herra hyvästi siunatkoon, herra, oletteko se te. Minä olen niin -pelännyt, kun minä silloin itkin ja valitin ilman aikojani. Ja mitä -hyvää minä olen siitä saanut? Sen erän perästä ei minun oma lihani ja -vereni, kuten hyvin voitte sanoa, ole tuntenut minua." - -"Tarkoitatteko koet-laisuutta?" kysyi Hugh Ritson. - -"Koettapa koetta!" voivotti kapakan emäntä kohottaen silmänsä samalla, -kun neulintikkujen kilinä lakkasi. "Minun Paulini ei ollut siellä. -Cummerlannissa taas, herra -- itse kuulitte, mitä hän minusta sanoi." -Hänen talousesiliinansa nurkka kohosi silmille. "Minusta, joka olen -häntä sillä hellyydellä kasvattanut! No", päättävästi itseänsä -hilliten, "minun sydämeni on niin täysi ja minä kostan hänelle ansion -mukaan. Minä uhallakin annan talon ja tavaroiden mennä, se on totinen -tosi. Minä luotan Luojaan, ja tuo Jabez, ei hänkään ole oikea lapsi." - -Kun Hugh Ritson teki lähtöä, vanhan rouvan kiihko lisääntyi. Hän pani -neuleen syrjään ja kiireesti askarteli ensin päähineensä nauhoilla ja -sitten esiliinallansa. - -"Kuunnelkaa minua", sanoi Hugh. "Tänään on perjantai. Maanantaina -teidän pitää mennä siihen luostariin, jossa näitte Paulin äidin. -Kysykää sisar Gracea. Muistatteko -- sisar Gracea. Hän sanoo teille -kaiken." - -Kello oli melkein yksitoista, kun Hugh Ritson palasi kaupunkiin. -Kadut olivat tungokseen asti täynnä, ja monta pitkää tuntia hän kulki -ihmisvirrassa, joka vyöryi edestakaisin Strandilla. Tässä ihmiskasvojen -lainehtivassa meressä eivät missään tuskan ja kärsimyksen jäljet -näkyneet selvemmin kuin hänen kasvoillansa. - -Hänen tunteensa olivat kääntyneet sellaiselle ladulle, jota hän ei -olisi toivonut. Hän oli kuin lastu laineilla, jotka heittelivät häntä -oudoille vesille, pilvenhattara ilman ankkuria taivaan tuulissa. -Sen lisäksi hän tunsi selvemmin kuin koskaan ennen, että yön hetket -muuttavat ihmisen herkemmäksi ja aivan toiseksi kuin päivällä. -Yhdenkään kasvoilla tuossa kasvojen meressä ei näyttänyt kuvastuvan se -salainen pelko, ilmeellinen ilo ja katkerin tuska, joka yön hiljaisina -hetkinä yksinäisen ihmisen sydämeen hiipii täyttäen sen onnella tai -epätoivolla. - -Kuinka kauheata olikaan joutua synnin ja kärsimysten hyökylaineille -tällaisin tuskain raatelemin tuntein! Hän tunsi -- tahtoipa tai ei -- -olevansa peto, joka oli hävittänyt orpojen onnen ja murtanut leskien -toiveet, niinkuin hän olisi julmin ilmein katsellut syrjästä vapisevaa -miestä, joka oli kumartunut hänen kynnykselleen kuolleen naisen yli, -jonka elämän hän oli tuhonnut. - -Niin, ei vain menneisyys kohottanut kaikkia kauhujaan hänen mieleensä, -vaan myöskin tulevaisuus turmiota uhkasi. Hän tiesi, että se nuori -tyttö, joka punertavassa musliinissaan hymy huulillaan sipsutti katua -idästä länteen, oli kuin luotu herättämään uinuvat vaistot, joiden -mutaisista lähteistä kuohuva häpeän lieju lopulta peittää kaiken -vihannan. - -Hän kauhistui itseänsä; hän vapisi, niinkuin pyövelin käsi äkkiä olisi -laskeutunut hänen olkapäällensä. Hän vapisi vielä enemmän, kun näki -kuin peilistä omien kivettyneitten kasvojensa kuvan ja mieleen johtui -ajatus, että toisetkin saattaisivat nähdä sen, minkä hänen silmänsä -näkivät. - -Hän kulki Arundel Streetiä ja kääntyi Embankmentille. Ei, ei, ei! -Armollinen Jumala ei voi sallia, että toinen näkisi niin syvälle toisen -sydämeen. Silloin ihminen tietäisi hyvän ja pahan. Hänen mieleensä -sukelsi ajatus, että tämä tunne oli sama kuin mahtoi olla ensimmäisillä -ihmisillä, kun he syötyään hyvän ja pahan tiedon puusta saivat kuulla -kirouksen ja katkeran tuomion. - -Täällä tyhjällä käytävällä, joka kaikuna kertasi hänen askeltensa -äänen, ilma oli vapaa. Hän paljasti päänsä, ja lempeä länsituuli leikki -hänen hiuksillansa ja viillytti hänen ohimoitansa. Pään päällä ei -tuikkanut ainoatakaan tähteä, ja virta, joka vieri verkalleen syvässä -uomassansa, oli synkkä ja uhkaava. Mutta vielä synkempi oli elämän -virta, jonka pohjamutiin hän avuttomana oli painunut. - -Hän oli kuullut, että Thames vaatii vuoden jokaisena päivänä yhden -ihmisuhrin ja nojatessaan marmorireunustan yli hän aprikoi, olisiko -se jo tänäkin päivänä, jonka viimeiset hetket olivat käsillä, veronsa -saanut. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn, kun hän ajatteli, että ehkä -juuri tällä hetkellä musta vesi hänen alapuolellansa uhkaavana vyöryi -uhriansa vaatien. - -Hän asteli edelleen, ja epäselvä ihmisten hyörinä ja melu saapui -Strandilta hänen korviinsa. Mitä sittenkin on joen vanhan jumalan -vaatimus kaupungin hirviön vaatimusten rinnalla? Ja nyt kun päivän -melu oli häipynyt, Hugh Ritsonin ajatus kääntyi kaikkeen, mitä hän -kaukaisessa pohjoisessa oli taaksensa jättänyt. Siellä, äänettömyydessä -ja pimeydessä, vuoristojen välillä, huojuvien puiden ja kuohuvien -koskien seutuvilla olivat puolet hänen tuhotun elämänsä raunioista. -Kajastus vanhan Lontoon monista valoista ei ulottunut sinne asti, mutta -se mies, joka niille paikoille oli luonut synkän varjon, kulki nyt -täällä. - - - - -XIII LUKU. - - -Kello löi puoliyötä, ja hän suuntasi askelensa siihen hotelliin, -josta oli tilannut vuoteen. Hän ei yrittänytkään nukkua, vaan käveli -edestakaisin läpi yön. - -Aamulla kello kymmenen hän oli taaskin sisäasiaintoimituskunnassa. -Hän tapasi ministerin ja muutamia tuomareita hänen kanssaan. Kun hän -tuli ulos, hänellä oli taskussaan määräys, että hän saa tavata erästä -kuritushuonevankia Portlannissa, ja eräs poliisikersantti seurasi -häntä sinne siviilipuvussa. He astuivat junaan Waterloossa kello kaksi -iltapäivällä ja joutuivat Weymouthiin kuuden aikaan. Kun he kulkivat -meren salmen yli, oli päivä lopussa ja raitis tuuli puhalsi ulapalta. -Anglosaksien aikuisen vanhan linnan seinät kuvastuivat uhkaavan -synkkinä siniseen veteen Vernon Hillin juurella, mutta etempänä, jossa -kallioinen ranta muodosti niemekkeen, keltaiset kivet ja halkeillut -sinertävä savi välkkyivät ilta-auringon valossa. - -Hugh Ritson ja hänen toverinsa asettuivat yöksi Portlandin yleiseen -majataloon. Punakka, pyöreäposkinen, keski-ikäinen mies, parta sileäksi -ajettuna ja nuorten tavalla puettuna, istui seurusteluhuoneessa -tupakoimassa. Hän vastasi tervehdykseen avomielisen sydämellisesti, -niinkuin ainakin mies, joka mielellään tahtoo keskustella. Mutta -Hugh Ritson ei ollut ollenkaan juttutuulella, vaan asteli heti -päivällisen jälkeen yksinäiselle kävelyretkelle. Hän asteli sitä -tietä, joka niemeltä kulkee Chiswellin ja Fortune's Weilin kylien -kautta. Kun hän saapui vuorenharjalle, välkkyi vesi joka puolelta, -ja hänen alapuolellansa oikealla ja vasemmalla olivat kivilouhimot, -joissa vangit työskentelivät. Itse vuorella, nimeltä Grove, oli -pitkä graniittiseinä, jonka läpi johti leveä portti pihaan. Se oli -kuritushuone ja kolme tai neljä sen edessä olevaa rakennusta oli -johtajaa, kappalaista ja muita virkamiehiä varten. Vähän matkan päässä -oli ryhmä mökkejä, joissa vartijat ja työnjohtajat asuivat. Näiden -mökkien välissä oli muutamia puoteja ja kapakka, nimeltä Koiran Kita. - -Hugh Ritson tallusti kapakkaan ja istahti "kommeroon", joka oli -erotettu yleisestä osastosta ohuella lautaseinällä. Mutta tämä seinä -oli niin matala, että pitkä mies saattoi kurkistaa sisään sen yli -ja väli kattoon oli auki. Toiselle puolen tätä seinää oli saapunut -muutamia miehiä "pitämään lystiä". - -"Nyt minä puhun vangista B 2001", sanoi omituinen kurkkuääni -- jota -kuullessaan Hugh Ritson hätkähti. "Minä nujersin sen niskat kohta -ensi yrityksellä. Suolta tullessa jouruin hänen kanssans' kahren. -Nähressäni, ettei hän ollu vielä vanha vetelys, minä sanoin hänelle: -'Vastatullut', sanon minä, 'jos te tahrotte oppia talon tapoja, on -teillä ehkä hyvätkin päivät, ei muuta kuin olla ja elää, mutta ellette, -voi täällä tulla olo hyvinkin tukalaksi.' 'Mitä te tarkoitatte?' hän -kysyi. 'Tämä vartijan toimi', sanon minä, 'ei ole mitään herkkua, ja -epäilen, viittisittekö meirän asemassa tehräkään sellaista työtä. -On pirettävä kieli keskellä suuta -- vettä ja leipää jokaisesta -sopimattomast' sanast',' sanon minä. 'Te kuulutte minun ryhmään enkä -minä vaari teitä ihmeesti raatamaan, ellette itte minua siihen pakota. -Mutta minä tahron, että minun ryhmässäni on reiluja miehiä, jotka eivät -kymmenmiehiään pistä kiikkiin.' 'En ymmärrä', sanoo hän. 'Minä sanon -siis selvään', sanon minä, 'puolustakaa vartijaanne, niin vartijanne -puolustaa teitä.' Hitto vie, jos saaraan tietää, että olen antanut -teille tällaisen neuvon, piru minut silloin perii!" - -"Sanoitko, saakeli soi!" epäilivät toiset kuorossa. - -"Oli sitten kuuma iltapäivä, ja pistettyäni mällin poskeen, minä -heittäysin muskettini viereen uinahtaakseni hiukan päivällisen päälle. -Toiset kuokkivat etempänä, mutta 2001 ja se nuorukainen, joka kuoli -keuhkotautiin, olivat ihan lähellä. No, tulee silloin johtaja ihan -2001 erestä ja karjaisee: 'Vartija', huutaa hän, 'saatte sakkoa -huolimattomuudesta.' Tämän sanottuaan hän menee matkoihinsa. 'Vai niin, -herra 2001', sanon minä, 'tätä minä en unohra'." - -"Mitäs sinä teit?" - -"Tein?" -- äänekäs ontto nauru. "Tämä tapahtui silloin, kun parakkeja -rakennettiin. Eräänä päivänä lensi pala sanomalehteä upseerien -asunnosta rakennuspaikalle, ja 2001 sieppasi sen ylös. Hän hypähti -ilosta saaressaan uutisia. Mutta kuului: 'Mars matkaan!' Hän sai -seittemän paria, kuukauren koppia ja menetti vuorevaatteensa." - -Sydämellinen nauru seurasi tätä kertomusta, miten "kymmenmies" kosti -"uurelle" tulokkaalle. Hugh Ritson kuunteli ja häntä puistatti. - -"Minua ei hämmästytä mitkään sen ukkelin härkäpäisyyret", sanoi toinen -ääni. "Hän ol' mun sakissan' suolla ja minä tunnen hänet. Hänet -pantiin vellin keittoon, mutta siitäkin hän toimitti ittensä pois. -Sitten hänet vietiin räätälien poksiin, mutta hän valitti johtajalle, -ettei hänenlaisensa pitkä roikale voi päiväkausia pöyrällä istua. Se -miekkonen ei halua helppoa hommaa, se ainakin on varma." - -Sitä seurasi äänekäs naurunrähäkkä. - -"Sitten he panivat hänet minun ojasakkiini suolle, ja eräänä päivänä -tulee vanha pappi sääryksissä ja leveälierisessä hatussa ja suu -niin messingillään, kuin talon isäntä olisi hänet tervetulleeksi -toivottannu, ja rouva sipsutti alas ja maiskautti häntä suulle. No -niin, 2001 tapasi heidät ylivartija Rennellin luona eikä ristikkojen -takana. Seuraavana päivänä minä sanon: 'Saittekos mitään, mikä -voi auttaa teitä maanalaiselle tielle?' 'Mille?' hän kivahtaa, ja -hänen hahmonsa mustaksi muuttuu. 'Maanalaiselle rautatielle', minä -sanoin merkitsevästi silmää iskien. 'Menkää tiehenne minun luotani, -verenimijä', hän sähähtää. Mutta minä nokastin hänet. Vanhat laiskurit -nauroivat kerran ojalla, kun Rennell saapui. 'Kuka siellä hohottaa?' -hän sanoo. '2001', sanon minä, 'hänell' on alituiset kujeet ja laiskuus -mielessä'." - -"Ha, ha, ha! Mitä hän sai?" - -"Kolme päivää vettä ja leipää, viikon yksityiskoppia ja menetti -majanvahrin viran. Ei hän välittänny muista eikä missä hän oli, mutt' -se häntä kismitti, kun ei saannu kirjoittaa kotiin rouvalleen." - -"Millaisen annoksen hän saa?" - -"Kolmanneksen. Joku toinen hänen sijastaan olisi työntänny ittensä -paremmin framille ja onnistunnu. Hän on koulutettu ja olis' voinnu -päästä sairaalan vahtimestariks' tai tohtori Crokerin pitsentiks', -tai parhaassa tapauksessa johtajan kirjanpitäjäks'. Mutt' hän ei -ole ansainnu ylennystä ja joutuu pois ennenkuin saa siihen enää -tilaisuutta." - -Hugh Ritson ei voinut sietää heidän keskusteluansa kauempaa. Hän nousi -jättääksensä talon, mutta ennenkuin sen teki, hän heitti oven auki -viereiseen huoneeseen, seisahtui kynnykselle ja yhdellä silmäyksellä -näki yksityiskohtia myöten sekä huoneen että siellä olijat. Raitis -tuuli puhalsi ulkona. Hän asteli illan hämärtyessä kirkon raunioille, -jotka olivat aivan jyrkänteen partaalla ja astuttuaan porttiaukosta -hän joutui kallionlouhokselle. Louhos ulottui noin sata kyynärää -rinnettä alas. Suuret särmikkäät möhkäleet oli kiskottu irti vuoresta, -joka näytti uhkaavana tahtovan nielaista kitaansa jokaisen, koska sen -ikuista rauhaa oli näin häiritty. Voiko olla mahdollista, että ihmiset -saattavat alentua viettämään tuollaista orjan viheliäistä elämää kuin -nuo kapakkasankarit, vaikka pelastuksen kallio on näin lähellä? Kerta -huiskaus alas ja silloin olisi päässyt. Kylmä hymy leikki Hugh Ritsonin -huulilla, kun hän ajatteli, että tuli mitä tuli, hän ainakaan ei -tällaiseen kurjuuteen ainiaaksi jää. - -Ikivanha vaahtera huojutti oksiansa muinaisen sakastin edustalla, ja -rastaan viimeiset iltasäveleet kaikuivat sen tuuheista haaroista. -Kaukana alhaalla aallot laiskasti huuhtelivat rantakiviä. Hugh Ritsonin -jalkain juuressa oli toisenlaisia laineita -- kuolleitten nurmettuneita -hautoja. Muutamat, jotka tänne oli haudattu kauan aikaa sitten, oli -haudattu kahleissaan. Maassa kahlehditut ihmiset -- kirkon raunioilla -vapaiden lintujen laulu. Valojuovat veden pinnalla tummenivat joka -hetki tummenemistansa. Pian on päivä lopussa ja sitten nousee kuu -luoden rauhallista valoansa niin kahlituille kuin vapaillekin. - -Hugh Ritson palasi hotelliinsa. Hän tapasi poliisikersantin -keskustelemassa pyöreänaamaisen miehen kanssa, joka oli tarjoutunut -selittämään hänelle leikkausveitsen salaisuuksia. - -"Hän on vankilan tohtori", kuiskasi kersantti Hughille, kun tohtorin -silmä vältti. - -Paikalla Hugh kääntyi häneen ja kysyi: - -"Satutteko tuntemaan, kuka on vanki B 2001?" - -"Kyllä -- Drayton", vastasi tohtori, "sanoo itseänsä Ritsoniksi. -Oletteko hänen ystävänsä?" - -Hugh Ritsonin kasvot hieman vavahtivat. - -"Ei", hän sanoi, "minä _en_ ole hänen ystävänsä." Sitten hetken -vaitiolon jälkeen: "Mutta minulla on määräys saada tavata häntä. -Sitäpaitsi olen juuri kuullut hänestä parin vartijan keskustelun -kapakassa tällä harjulla." - -"Ketä ne olivat? Minkä näköisiä ne olivat?" - -"Toinen oli pitkä mies, iältään ehkä viisikymmentä viisi vuotta, -tukka harmaa, parta inhoittava, silmät tummat ja kostonhaluiset, arpi -toisessa kasvossa ja ääni kuin variksella." - -"Humph! Jim-porrasvahti -- eronsaanut soturi." "Toinen oli inhoittavan -näköinen lurjus, jonka kieli ansaitsee tunnustuksen." - -"Horroeks -- vanha toisluokkainen. Palvellut aikansa Dartmoorissa ja -saanut ylennystä -- saanut virkatehtäväänsä epäilyttävän kasvatuksen." - -"He molemmat tarvitsevat toisen ylennyksen ja paljon korkeamman kuin -entinen", sanoi Hugh merkitsevästi. - -"Tarkoitatteko tätä?" nauroi tohtori pistäen toisen käden etusormensa -vaakasuoraan ja pannen toisen kätensä riippumaan siitä etusormen -varassa. - -"Voiko olla mahdollista, että laki on voimaton taistellessaan -rikollisuutta vastaan ja täytyykö sen kutsua joukko roistoja ja -pelkureita vartijoikseen?" - -"Te kuulitte jotakin pahaa B 2001:stä, päätän." - -"En kuullut mitään, mitä hän olisi tehnyt sellaista, joka estäisi häntä -ylenemästä vaikka Rooman paaviksi." - -"Olette aivan oikeassa: häntä parempaa miestä ei ole koko Portlannin -vankilassa", sanoi tohtori, "ja jos hän ei ole aivan niin tahraton kuin -hänen Pyhyytensä, hänen esiintymisensä _tällä_ kertaa oikeuttaa hänet -vaikka paaviksi." - -Hugh Ritson katsahti häntä silmiin. - -"Te kai olette kuullut, että hän on nyt rangaistuskopissa", jatkoi -tohtori. "Sivumennen, te ette voi tavata häntä ennenkuin maanantaina. -Sitä ennen hän ei voi puhua kenenkään kanssa ja hänelle ei myönnetä -pienintäkään lievitystä, poikaparalle." - -Hugh Ritson kysyi syytä. - -"Siitä asti kun hän tuli tänne, hänen toverinaan oli muuan nuorukainen, -joka poti keuhkotautia. Poika ei tahtonut olla sairaalassa, vaan -vaihtoi sen vankilaan, kun sai siellä erikoisia oikeuksia. Hän tiesi -kuinka monta päivää hänen vielä piti olla vankilassa ja merkitsi ne -joka ilta puisen lusikkansa varteen. Siinä kuvastui hänen sielunsa -kiihkeä huuto: pois, pois, pois! Tuo Jim-porrasvahti teki siitä -suuren numeron. Poikaraukka tahtoi kuolla äitinsä syliin. Hänellä oli -aikaa jäljellä enää yksi ainoa viikko, mutta 'herrat' lisäsivät hänen -vankeutensa kuukauteen. Silloin hän epätoivoissaan heittäytyi mereen ja -kun hänet saatiin ylös, hän oli kuollut." - -"Oliko B 2001 hänen kanssaan silloin, kuten tavallisesti?" - -"Oli. Hän joutui pois suunniltaan, hyökkäsi vartijan kimppuun ja -riisti häneltä aseen käsistä. Jim-porrasvartija on ennen ollut -ammattinyrkkeilijä ja syntyi kamala mylläkkä. Hän karkasi takaapäin B -2001 niskaan huutaen kuin riivattu ja iskuja satoi kuin vesipisaroita. -Syntyi kauhea hämminki, ja vangit kirkuivat kuin hullut." - -"B 2001 on siis voimakas mies?" kysyi Hugh Ritson. - -Tohtori nyökkäsi. - -"Hän tarttui vartijaan, väänsi hänet melkein solmulle lanteesta, -kohotti sitten päänsä päälle ja iski tantereeseen sellaisella voimalla, -että se olisi vienyt hengen joltakin toiselta, mutta ei siltä mieheltä. -Tuli lisää vartijoita ja vanki vietiin koppiinsa tomuisena, hiestä -märkänä ja verissään, silmät hohtaen kuin tulipallot. He panivat pojan -ruumiin penkille hänen viereensä, huulet valkeina ja kasvot sinervinä. -Se oli kauhea näky, sen voin sanoa teille." - -Hugh Ritsonin rinta kohoili ja ihme kyllä, jostakin hänen sydämensä -syvyyksistä nousi merkillinen ylpeyden tunne. Tämä mies oli sankari ja -hänen oma veljensä. - -"Ja siitä sitten vankia rangaistiin?" - -"Neljätoista päivää rangaistuskoppia ja kuusi kuukautta puoli annosta. -Maanantaina hän pääsee pois ja silloin hänellä on sininen lakki, joka -merkitsee hänet vaaralliseksi mieheksi." - -Hugh Ritson värisi. - -"Onko ihan mahdotonta saada nähdä häntä huomenna?" hän kysyi. - -"Tulkaa huomenaamuna ennen kirkonaikaa minua tapaamaan, niin saamme -puhua johtajan kanssa." - - - - -XIV LUKU. - - -Varhain seuraavana aamuna Hugh Ritson näytti määräyksensä vankilan -portilla, ja hänet neuvottiin tohtorin asunnolle. Hugh ja tohtori -menivät etsimään johtajaa, mutta saivat tietää, että hän oli koko -päiväksi mennyt pois. Apulaisjohtaja makasi vuoteessa hammassäryssä, -eivätkä he voineet tehdä mitään muuta kuin odottaa huomiseen saadakseen -puhutella vankia. - -"Te voitte jäädä tänne huomiseen", sanoi tohtori, "ja minä toimitan, -että saatte luoda yleissilmäyksen tähän elämään. Nyt me lähdemme -kirkkoon. Mutta tulkaa tätä tietä." - -He astelivat siihen osaan pihaa, johon seinään oli suurin valkein -kirjaimin maalattu: "34 ryhmä" ja alla oli pitkä ja leveä nuoli. Tätä -lähellä oli puusta ja raudasta tehty rakennus ja merkitty samanlaisilla -kirjaimilla: "E Halli". He astuivat käytävään, jonka päästä johtivat -portaat omituiseen sokkelokäytävään, jonka joka puolella oli kapeita -ovia. Vartija asteli edestakaisin väljimmällä paikalla, jota -kaasutuikku valaisi. - -"Hush! Katsokaa!" sanoi tohtori pysähtyen muutaman oven tarkastusreiän -eteen ja väänsi samalla sammuksiin kaasun, joka paloi oven pielessä. - -Hugh Ritson lähestyi aukkoa eikä aluksi voinut nähdä mitään hämärässä. -Mutta hän kuuli sisältä merkillistä kalinaa. Silmä kuitenkin pian -tottui ja hän saattoi kynttilän heikossa valossa erottaa laatikon -tapaisen huoneen, joka oli seitsemän jalkaa pitkä, neljä jalkaa leveä -ja kahdeksan jalkaa korkea. Se oli rangaistus-koppi. Oven vastaisella -seinällä oli hylly ja siinä oli tinainen pesuastia. - -Oven toisella puolen täytyi varmaankin olla samanlainen hylly, jossa -kynttilä paloi. Luuta, vesikannu ja ruokakaukalo oli kivilattialla. -Huoneessa ei ollut muita huonekaluja kuin päästä päähän ulottuva -riippuva vuode, jossa vanki juuri oli pitkällänsä. Saattoi huomata, -että raskaat kahleet oli sidottu molempiin nilkkoihin ja ne yhtyivät -rinnan ympäri kiertävään rautaliiviin. Jokaisella pienimmälläkin -liikkeellä tämä kahle kalisi. Sama ääni korvissa yötä päivää. Jos vanki -unissansa liikahti, häiritsi tuo kalina hiljaisuutta ja karkoitti -hänen elämästään ainoan valonpilkahduksen -- unien lahjoittaman -päivänpaisteen. Hänen päänsä oli oveen päin, niin että kynttilästä -tuleva valo lankesi hänen rinnallaan, olevalle kivitaululle. Vaikka -hän oli rangaistuskopissa, hän kuitenkin kirjoitti ja Hugh Ritsonin -tarkka silmä erotti sanat: "Oi, jospa Jumala näkisi hyväksi tappaa -minut, jospa hänen ankara kätensä murskaisi minut! Oi, minä viheliäinen -ihminen, kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista?" Hän pysäytti -kirjoituksensa ja nakersi kuin lintu kovaa leipäpalaansa, joka oli -hänen vieressänsä. - -Hugh Ritson peräytyi ja kun hänen omituinen askelensa kapsi lattiaan, -hätkähti vanki ja käänsi kasvonsa häneen. Ne olivat laihtuneet, kalpeat -kasvot, mutta niiden ilme oli järkähtämättömän rauhallinen, ja niillä -kuvastui tuskien luoma ylevyys, vaikk'ei ainoatakaan toivon sädettä. - -"Tunnetteko hänet?" kysyi tohtori. - -Mutta Hugh Ritsonin silmät olivat kääntyneet maahan eikä hän vastannut. - -He menivät kirkkoon. Vartijat olivat asettuneet käytäville ladattuine -pyssyinensä. Jumalanpalvelukseen oli saapunut kahdeksansataa -vankia: toiset niistä aikoivat käydä ripillä. He olivat ottaneet -hartaannäköisen muodon ennemminkin miellyttääkseen kappalaista kuin -sisäisestä pakosta. Muuan omituisen näköinen murjaani, joka oli -Hugh Ritsonin lähellä, kiinnitti erikoisesti hänen huomiotansa. -Hän polvistui käytävälle kasvot kuoriin päin. Hänen rinnallaan oli -nuorukainen, joka juuri oli saapunut Millbankista. Vanha synninmyyrä -näytti ilmeisesti uudelle tulokkaalle selittelevän tämän uuden kodin -salaisuuksia. Hän ei suinkaan hienotunteisuudesta näyttänyt itseänsä -hillitsevän, vaikkakin ääni nyt oli painunut kuiskaukseksi, kun hän -keskusteli. - -"Näetkö tuon rasvaisen ryökäleen tuolla kuorossa? Se on poika, joka -kattoo eteensä. Hän palveli erästä rouvaa ja eräänä varhaisena aamuna -hän nitisti rouvansa supeltaakseen hänen rahansa ja mennäkseen muille -markkinoille." - -Papin ääni keskeytti pitemmät selittelyt, mutta jo seuraavana hetkenä -vanhan veitikan suu kävi kuin mylly, kun hän selitti: - -"Hän on aika mestari -- kulkee kuorossa ja senvuoksi saa etuja. Joka -lauantai-aamu hänellä on harjoitus -- eikä hänellä kuitenkaan ole ääntä -enempää kuin ruisrääkällä." - -Ilmeisesti ei täällä ollut epäedullista olla suurin lurjus, kunhan ei -vain osoittanut jalompia harrastuksia. Kun kuivuneenkeltainen vanha Jew -kulki sivukäytävää, tietoviisas kuiskasi kunnioittaen: - -"Tuo on vanha Mo. Hän kuuluu vahtiväkeen, vaikkakin kerran oli -aika, jolloin yhressä suunnittelimme, miten voisimme lähettää vahan -Rothschilden vaivaistaloon." - -Muutamana hetkenä vasta-tulleen huomiota näytti kiinnittävän muuan -pitkä mies mustan ja harmaan raidakkaassa puvussa, jollaista käyttivät -karkaamista yrittäneet vangit. - -"Sanotaan, että hän on täällä kahrest' kymmenest' tuhannest', mutta -se on valhe", kuiskasi vanha mies. "Hän oli vain mutikoinnu hengen -muutamasta herran viinimäen sanansaattajasta." - -Viimeinen, mitä Hugh Ritson kuuli, oli tämä mieleen-pantava neuvo: - -"On sellaisia, jotka eivät voi kattoa eteensä, kuten B 2001, ja toisia -taas, jotka eivät täälläkään anna paarmojen pesiä nenälleen. Ja minä -sanon: Pitäkää silmänne auki." - -Jumalanpalveluksen jälkeen jaettiin ehtoollinen. Rippivieraita oli -monta sataa, kaikki yksinkertaisia ja hartaita jumalanpelossansa. -Saattoi huomata, että kappalaisen täytyi varoa viiniänsä, sillä -muutamat ahmatit tahtoivat hotkaista kerralla kalkin tyhjäksi. - -Tämän yön Hugh Ritson vietti tohtorin asunnolla. Hän ei nukkunut, vaan -nyt, kuten edellisenäkin yönä, hän käveli edestakaisin tunnit pitkät -horjumatta vastustaen kaikkia unimatin kiusauksia. Kello viiden aikaan -aamulla hän kuuli suurta kelloa soitettavan parin minuutin ajan ja -kohta kuului akkunan alta monien jalkojen synnyttämä tramp, tramp, -tramp. Vangit, viiden sadan ryhmissä, oli tuotu ulos aamukierrokselle. -He näyttivät -- harmaat takit tiukasti olkapäille vedettyinä -- -ikävystyneiltä aamuauringon koleassa valossa, kädet riippuivat -hervottomina sivuilla, ja he astuivat huojuen ja laahustaen aivan kuin -olisi ollut tavattoman vaikea vetää raskaita kenkiä. Vartiosto oli -paikallansa, vartijapäällikkö vihelteli, ja sitten miehet hajaantuivat -kahdenkymmenen viiden miehen ryhmiin, kullakin oma vartijansa. - -"Rivit suoriksi, kaksi askelta oikeaan -- mars!" Sitten uudistui -taas tramp, tramp, tramp. Kun ulkotöihin lähtijät kulkivat portista, -saivat heidän vartijansa päivystäjältä kiväärinsä, pistimensä, vyönsä -ja patroonakotelonsa. Kivenhakkaajat kulkivat aivan hänen akkunansa -alitse, ja Hugh Ritson horjahti taapäin, kun muuan pitkä sinilakkinen -mies -- käyden kuin runneltu eläin -- sattui nostamaan katseensa -akkunaan. - -Kello kahdeksan johtaja ilmestyi vastaanottohuoneeseensa. Hän oli -laihahko mies, jonka kasvot ja olento muistuttivat vinttikoiraa. Hänen -sotilastakkinsa oli koristettu kunniamerkeillä ja hänen vaatteissaan -oli vahva Whitehallin tuoksu. Hän otti vastaan Hugh Ritsonin -paperit oudon hämmästyksen ja arvokkuuden sekaisin ilmein -- siihen -yhdistyi ylenmääräinen kohteliaisuus, kuin hän olisi ottanut vastaan -valtiosihteerin, ja ankaruus, kuin tuomitessa kahlehdittua vankia -vedelle ja leivälle. - -"Miehet palaavat aamiaiselle kello yhdeksän", hän sanoi, "Watkins", -vartijapäällikölle, "tuokaa B 2001 kansliaan heti, kun 34 ryhmä on -palannut." - -Hugh Ritson oli jättänyt vastaanottotoimiston ja kulki juuri pihan yli, -kun hän kuuli äänekästä melua meren puolelta. - -"Vene!" huusi parikymmentä ääntä, ja joukko vankeja hyökkäsi siihen -suuntaan, jossa kahdeksanairoinen vene oli teloillansa vajassa. "Mies -on karannut, hyökkäsi vaatteineen päivineen mereen ja lekottelee virtaa -alas." - -Kuinka nämä paholaiset nauroivat, kuinka he kirosivat leikillänsä, -kuinka he tekivät työtä ja kuinka heidän silmänsä kiiluivat ja kasvonsa -kiihkosta vääntyivät irviin koettaessaan saavuttaa vankitoveriansa, -joka oli koettanut paeta! Jokainen vanki, joka auttoi karkurin kiinni -saamisessa, sai kuuden päivän loman. Tohtori vei Hugh Ritsonin pieneen -torniin, joka oli hänen asuntonsa katolla. Täältä he saattoivat nähdä -yli vankilan muurin kivikkorannalle alapuolellensa. Lähellä kirkon -raunioita joukko vankeja juoksi edestakaisin heiluttaen käsiänsä ja -huutaen innoissansa. - -"Se on 34 ryhmä", huomautti tohtori, "Jim-porrasvahdin ryhmä." - -Aurinko oli noussut, meri hohti ja säteili tuhansin vivahtein, ja -lukemattomista kevyistä laineista vesilinnut pistivät kaarevan kaulansa -pinnalle, pulpahtaakseen taas pian syvyyksiin. Muutamassa paikassa -veden hopeajuovalla uiskenteli jotakin, aluksi se näytti tynnyriltä. -Siinä oli kärrynkorit, jotka vanki oli työntänyt veteen käyttääksensä -sitä veneenä. - -"Se uppoaa; kaikki vankkurit ovat raskaasti raudoitetut", selitti -tohtori. - -Vanki seisoi siinä. Hän oli heittänyt pois takin ja hatun ja hänen -käsivartensa olivat hartioihin asti paljaat. Vartija juoksi jyrkänteen -reunalle ja laukaisi. Luoti sattui. Vanki repäisi paitansa helmasta -kappaleen ja sitoi ranteensa. - -"Miksi hän ei heittäydy pitkäksensä?" sanoi Hugh Ritson. Hän ei -tiennyt, kuka vanki oli, mutta sydämessänsä hän kiihkeästi toivoi, että -vanki pääsisi pakoon. - -"Hän on auttamattomasti tuomittu -- hän on joutunut pyörteeseen ja -virta painaa hänet takaisin saarelle", puheli tohtori. - -Puolta tuntia myöhemmin aseellinen vartijajoukko parin kolmen -avustajan saattamana kuljetti kiinnisaadun pakolaisen vankilan -johtajan kansliaan. Pitkä ja vankka mies marssi vartijoiden välissä -varmoin askelin ja pää pystyssä. Hänellä ei ollut takkia eikä hattua -ja toiseen paljaaseen käsivarteen oli likaisenharmaa vaatteenkappale -kömpelösti sitaistu. Hänen rintansa oli paljas, silmänsä leimusivat -ja lukuunottamatta hyytynyttä verijuovaa hänen kasvonsa olivat -tuhkanharmaat. Mutta tätä miestä ei vastoinkäyminen ollut murtanut: hän -näytti uhmaavan sitä. - -"Ottakaa miehen numero", komensi johtaja. - -"Jaa, ottakaa se ja katsokaa, että otatte sen oikein", uhitteli vanki. - -"Se on B 2001", sanoi vartijapäällikkö. - -Johtaja tarkasti käsissään olevia papereita. - -"Kutsukaa se herra tänne", hän sanoi kansliapäivystäjälle. "On onni -teille, että joku hallituksen luvalla tahtoo puhutella teitä", hän -lisäsi vankiin kääntyen. - -Vanki ei vastannut. Hän ei nyt ollut nöyrä eikä yrmeä, vaan hän -esiintyi kohteliaasti, vaikkakin kiivastuneena, niinkuin mies, joka on -kärsinyt vääryyttä. - -Seuraavana hetkenä Hugh Ritson astui huoneeseen. Hänen silmänsä -painuivat maahan ja hänen epävarma askeleensa oli raskas ja koliseva. -Hän hypelöitsi takkiansa hermostunein sormin, hänen sieraimensa -laajenivat ja hänen koko ruumiinsa huomattavasti vapisi. - -"Tässä on mies, jota haluatte puhutella", sanoi vartijapäällikkö -kohteliaasti kumartaen. - -Hugh Ritson koetti kohottaa katsettansa, mutta se vaipui äkkiä maahan. -Hän avasi huulensa puhuakseen, mutta sanat pysähtyivät kielelle. -Sillä aikaa märkä, likainen, alaston, sidottu ja verintahrattu vanki -aseellisten vartijoitten välissä seisoi hänen edessänsä suorana ja -ylväänä ja hänen silmänsä näyttivät tunkeutuvan toisen sielun pohjiin -asti. Vanki pani toisen kätensä lanteelleen ja osoitti toisella -halveksien Hugh Ritsonia. - -"Mitä tuo mies minusta tahtoo?" hän sanoi syvällä rintaäänellänsä. - -Tämän kuullessaan Hugh Ritson vastasi kiihkeästi: - -"Paul, minä en tahdo lisätä sinun kärsimyksiäsi lausumalla julki -säälittelyni." - -Virkailijat katsahtivat toisiansa silmiin. - -"Minä en huoli sinun säälistäsi", virkkoi vanki katkerasti. - -"Et, vaan minä tarvitsen sinun sääliäsi", sanoi Hugh Ritson hiljaa. - -Vanki naurahti karkeasti ja kääntyi sitten vartijaan. - -"Tässä, viekää minut pois. Minä olen saanut tästä tarpeekseni." - -"Kuuntele minua. Minulla on jotakin sanottavaa sinulle -- jotakin -tehtävää sinun puolestasi." - -Vanki räjähti taaskin nauruun. - -"Viekää minut pois, kuuletteko?" - -"Mitä jos minä sanon, että olen pahoillani kaikesta, mitä on -tapahtunut?" jatkoi Hugh. - -"Silloin sinä olet tekopyhä", vastasi vanki. - -Hugh Ritson oikaisi ryhtiänsä ja veti kuuluvasti ilmaa keuhkoihinsa. -Äkkiä väri katosi hänen vääntyneiltä kasvoiltansa. Hetkisen -äänettömyyden jälkeen hän sanoi hiljaisella, murtuneella äänellä: - -"Paul, sinä tiedät, millainen mies minä olen, älä kohtele minua liian -kovasti. Minä olen tullut tänne tehdäkseni sinulle palveluksen. Muista -kärsimyksiäsi --" - -Vielä kerran vanki purskahti kylmään nauruun. "Muista mitä muut -- eräs -muu -- on kärsinyt sinun kanssasi." - -Vangin kopea ilme muuttui ja silmissä leimahtivat salamat. - -"Tässä, viekää minut pois", hän puuskutti hiljaa tukehtuneella äänellä. -Hän astui taapäin, mutta vartija sulki häneltä tien. "Minä en tahdo -jäädä kuuntelemaan tätä miestä. Kuuletteko? Minä en tahdo kuunnella", -hän huusi tulisesti, "hän on tullut tänne kiduttamaan minua -- siinä -kaikki." - -"Minä olen tullut hyvittämään kaiken, mitä minä olen tehnyt", vakuutti -Hugh. "Paul, anna minun sovittaa se. Älä yllytä minun pahempaa puoltani -tänä sinun ja minun elämäni tärkeimpänä hetkenä." Vanki vaikeni ja -sanoi sitten hiljemmin: "Mitenhän sinun kieroutesi voi sen sovittaa?" -Hugh Ritson horjahti taapäin. Sanat lävistivät hänen sydämensä kuin -teroitetut nuolet. Jos hän oli koettanut peitellä tarkoituksiansa, tämä -huomautus nyt riisti hänet ilkoisen alasti. - -"Minä en tahdo häväistä totuutta väittämällä, että minä olen muuttunut -mies", hän vastasi nöyrästi. "Minulla on omat syyni, mutta minun tekoni -kaikesta huolimatta on sinulle tärkeä." - -Vangin silmät leimahtivat. - -"Sinä olet käyttänyt minua välineenä saadaksesi tyydyttää -kostonhimoasi", hän sanoi, "mutta sinä et saa minua katumuksesi -välikappaleeksi. -- Vartijat, viekää minut pois, viekää minut pois, -minä sanon teille!" - -Johtaja keskeytti: - -"Kun te jätätte tämän huoneen, te menette suoraan rangaistuskoppiin." - -"Vaikka! Viekää minut koppeihinne ja antakaa minun maata, kuolla ja -mädätä sinne", kuohahti vanki. - -"Viekää hänet pois", komensi johtaja. - -"Paul, minä rukoilen sinua kuulemaan minua", kuului Hugh Ritsonin huuto -kahleitten ja vartijain aseitten kalskeen yli. - -"Viekää hänet pois", huusi johtaja uudestaan. - -Tuntia myöhemmin vanki B 2001 kutsuttiin uudestaan -vastaanottohuoneeseen. Hän oli nyt aivan tyyni. - -"Meillä on valtion prokuraattorin määräys", sanoi johtaja. "Teidän -asianne otetaan uudestaan tutkittavaksi. Kello kaksi te jätätte -Portlannin matkustaaksenne Cumberlandiin, ja vartijanne tulee teidän -kanssanne." - -Vanki kumarsi päätänsä ja astui ääneti ulos. - - - - -XV LUKU. - - -Paul Ritsonia -- älkäämme enää käyttäkö hänen virallista numeroansa --- ei viety rangaistuskoppiin. Hänet oli pantu työhön kivenhakkaajain -sakkiin, joka työskenteli lähellä vankilan porttia. Tieto hänen -pakoyrityksestänsä ei ollut levinnyt nopeammin kuin huhu hänen -lähenevästä vapautumisestansa. - -"Minä tahron", huudahti eräs harmaahapsinen vanki, "eks' ottais' -vieräkses' täält' tärkeitä terveisiä?" - -"Mitkä teidän terveisenne ovat?" - -"Vain sana mun vanhall' muijall', mist' hän löytää kimpun avaimia, -joit' hän angeleegist' tarttee." - -"Kirjoittakaa hänelle, ukkoseni." - -"Mitä, ettäkö johtaja lukis' sen ja minä joutuisin häpeään ja se vanha -lunttu kiikkiin? Toren totta, minua _hämmästyttää_. Mutt' mää unohrin: -sää olet rehellinen miäs, niinkuin sää oletkin." - -Ivanauru seurasi tätä selittävää puhetta. Eräs kalpea mies, nöyrin -ilmein ja jäniksen säikähtynein silmin, hiipi lähelle Paul Ritsonia ja -veti saappaansa varresta esille kirjeen. - -"Tämä on viimeinen, mitä olen kotoa saanut", hän sanoi hiljaa pistäen -kirjeen Paulin käteen. - -Se oli tahrainen, rutistunut paperi, niin likainen ahkerasta käytöstä -ja kulunut monista taitteistansa, että sitä oli melkein mahdoton -lukea. Kotoa? Se oli päivätty Liverpoolin esikaupungissa, jossa hänen -raajarikko vaimonsa ja lapsensa asuivat ja vielä elivät. - -Miesparka ei osannut lukea, mutta hän oli jollakin tavalla oppinut -kirjeen ulkoa ja tiesi tarkasti näyttää, missä paikassa mikin tuttu -asia tässä ruttuisessa paperissa oli. - -Hän oli menettänyt oikeutensa eikä saanut vastata siihen. Nyt hän -pyysi, eikö Paul Ritson tahtoisi pistäytyä Liverpoolissa katsomassa -hänen vaimoansa ja pikku raukkojansa ja kertoisi heille, miten hyvin -hän voi, miten hauskalta hän näyttää ja miten mukavaa hänellä täällä -on, "että heirän rohkeutensa pysyisi yllä, tierättehän." - -"Mää sanon teill', herra", sanoi eräs vanha synninmyyrä -- sama, jonka -keskustelua kirkossa seurasimme. -- "Mää olen kuullu, että te olettekin -työnantaja, ettekä vetelehtijä pakkotyössä. Etteks' riemmuitte? Määkin -tahron jättää tämän paikan. Pitkät ovat tunnit ja palkka huono. -Sitäpaitsi minun nykyinen isäntäni välttämättä tahtoo käyttää nummeroa -minun kauluksessan', aivan kuin teuraselukoilla. Se tahtoo toisinaan -kismittää. Niinpä mää tahron ilmoittaa, että syyskuussa mää, hitto vie, -lennän täält'. Ehkäpä näette, että minulla on kohta siivet, joilla -lentää." Vanha syntisäkki osoitti harmaita hiuksiansa, jotka olivat -pitemmät kuin kellään hänen tovereillansa. "Ne vain muuttavat väriä, -eivätkä ole niin komeat kuin kymmenen vuotta sitten eikä mun vanha -henttuni voi ylpeillä minun komeast' ulkomuorostain." - -Kello kaksi vartija, nimeltä Jim-porrasvahti, marssitti Paul Ritsonin -vartijapäällikön toimistoon. Siellä pantiin vangin käsiin raudat ja -vartija sai aseensa. Sitten he lähtivät. - -Laivassa, joka välitti liikettä Portlannista Weymouthiin, vanginpuku -herätti suurta huomiota. Oli jonkinlainen kirkkojuhla ja paljon -kirkkokansaa juhlapuvuissansa oli tunkeutunut laivankannelle ja -hytteihin. Ilma oli ihana. Auringon säteet tanssivat veden kalvossa -kuin lukemattomat perhosparvet peilin pinnalla. Torvisoittokunta -soitteli etukannella. - -Weymouthin asemalla ihmiset taas kokoontuivat ryhmiin ja katselivat -karsain silmin vankia. Muutamien minuuttien kuluessa, jotka juna -asemalla seisoi, oli asemasillalle kokoontunut joukko katselijoita, -jotka sekä ovesta että akkunoista kurkistelivat vaunuun. - -Paul Ritson vähät välitti tästä erinomaisesta huomaavaisuudesta, -vaikkakin tällainen oli sangen kiusallista. "Pysy kaukana hänestä --- etkös näe sinistä lakkia?" "Mikä pahannäköinen murjaani! Totta -totisesti hänen pelkkä katseensa ansaitsee hänelle hirsipuun." - -Paul nauroi katkerasti. Sinä hetkenä hän tunsi sydämensä jäätyvän. -Jos hänellä olisi ollut yllään juhlapuku ja hymy huulilla, miten -toisenlainen olisikaan ihmisten arvostelu hänestä ollut! Kuka silloin -olisi sanonut, että hän on heittiö? Ei ainakaan se inhoittava ja -tekopyhä Kristuksen sanansaattaja, joka joku hetki sitten laulavalla -äänellä ulisi hänen korvaansa: "Olkaa varma, että teidän syntinne -annetaan teille anteeksi." Sama mustatakkinen fariseus talutti juuri -komeata naista ensimmäisen luokan vaunuun. - -Juna lähti. Paul painautui istuimellensa selkänojaan ja mietti kaikkea, -mitä oli tapahtunut sen jälkeen, kuin hän viimeksi matkusti tätä tietä. -Hän matkusti silloin päinvastaiseen suuntaan ja mitä tuskia ja kauhuja -olivatkaan nämä ensimmäiset vankilaelämän hetket hänen sielussansa -herättäneet! Hän ei koskaan ennen tähän päivään asti ollut sitä -muistellut. - -Toiset ja vielä katkerammat muistot olivat kuluttaneet pois hänen -sielustaan näiden kokemusten jäljet. Mutta nyt ne tulivat mieleen -yhtä tuoreina kuin kaikki olisi eilen tapahtunut. Hän oli yksi siitä -kaksikymmenmiehisestä joukosta, joka matkusti Millbankista Dartmooriin. -Matka Waterloohon vankivaunuissa oli ollut kauhea koe. Hän oli -kopissaan ajatellut, ettei häneen ollenkaan koskisi, jos ihmiset -kaduilla hänet tuntisivat. Syyttömän miehen häpeällinen tuomitseminen -ei alentanut häntä, vaan lakia. - -Kun hän astui vankila-alueelle rinnallansa pedonnäköinen konna, -joka murjottavien kulmiensa alta vain salaa vilkaisi toisiin -haukansilmillänsä, edessänsä vanha rosvo ja miestaposta tuomittu -murhamies kintereillänsä, juoksivat suuret, kylmät hikikarpalot hänen -otsaltansa. - -Hän oli aikonut pitää päänsä pystyssä, ja jos ihmiset katsoisivat häntä -kasvoihin, hän oli päättänyt rohkeasti katsoa heitä suoraan silmiin. -Mutta kun sellainen tilaisuus sattui, hän koetti piiloutua vaunuun ja -hautasi leukansa rintaansa. - -Hän muisti, miten ihmiset inhoten siirtyivät syrjään vaunujen tieltä, -miten he katselivat heitä, kun heidän vaununsa vilkasliikkeisillä -paikoilla pysähtyi odottamaan siksi, kuin ajurien ja katuvaunujen jono -oli päässyt ohi, ja miten kauhea olikaan ollut näytelmä asemalla, jossa -kahdenkymmenen kahlitun miehen askelten kopse herätti kaikkien ihmisten -huomiota! - -Miten kauheata olikaan vanhempien vartijoitten nauru ja iva! He olivat -ennemmin kärsineet rangaistuksensa ja esiintyivät nyt yleiseksi -häpeäksi muka oikeuden vartijoina! "Sinä kikkanokka siellä, eks' ole -supeltannu taskuusi tupakkaa?" "Oleks' nähnyt meitä ennen? No, riivattu -vie, totta kai! Sinä, jolla on valkea kaulahuivi, kattoppas tarkkaan, -niin varmasti tunnet meirät." "Oh, neitty Maria, oleks' se sää itte? -Ja miten iloiset me ollaan saaressamme tavata teirät taas! Säilytäppäs -samettikukkarosi minun taskuuni, niin saat sen takaisin, kun palaamme -tätä tietä." Eikä vartijain päällikön ankaruus voinut hillitä tätä -korkea-äänistä iloa. - -Paul Ritson ei voinut olla nauramatta muistellessaan, miten tuskanhiki -oli sinä päivänä juossut pitkin hänen selkäänsä, kun hän hievahtamatta -istui kokoonlyhistyneenä paikallansa. - -Ajat olivat muuttuneet sen jälkeen. Hän oli viettänyt puolitoista -vuotta valtion koulussa ja tämä kasvatustapa oli antanut hänen kokea -kaikkien kidutuskeinojen ihanuudet. - -Vartija koetti saada keskustelua syntymään. Jim-portaanvartija -toisti moneen kertaan, ettei hän suinkaan tarkoittanut mitään pahaa. -"Pohjaltani minä olen oikein kunnon poika", hän sanoi useammin kuin -kerran, eikä Paul Ritson osoittanut hänelle mitään kaunamieltä. -Mutta hän nauroi katkerasti niille rumille ja ristiriitaisille -ajatuksille, joita vartijan kiusoittavat sanat synnyttivät. Huomaten -kaikki yrityksensä tyhjiksi, vartija tyhjensi piippunsa ja vaipui -äänettömyyteen. - -Heillä oli oma vaununsa. Muutamalla asemalla eräs mies avasi oven -ja oli jo astunut toisen jalkansa sisään, kun huomasi, millaiseen -matkaseuraan oli joutumaisillansa. Suutansa mutistaen hän hävisi. -Paul Ritson teki parhaansa hillitäkseen raivoansa, jonka tällainen -"hyvää yötä" hänessä synnytti. Hän onnistuikin ja päästi kaikuvan -naurun poistujan jälkeen. Jollakin toisella asemalla eräs kaikkiin -virkakuntansa helyihin puettu poliisipäällikkö, huomattuaan sinisen -lakin, tutki tarkasti vartijan paperit. Sitten hän ylpein elein työntyi -pois läpi ihmisjoukon, jonka hänen läsnäolonsa oli kokoon kutsunut. - -Kun he pääsivät Waterloohon, huusi vartija ajurin ja he ajoivat -poliisiasemalle ilmoittautumaan. Siellä he nauttivat illallisekseen -kupin kaakaota, ruskeata leipää ja papumuhennosta, ja vartija sai -tupakkaa piippuunsa. Sieltä heidät kyydittiin Eustoniin, josta he -nousivat yhdeksän Penrithin-junaan. - -Matka pohjoiseen kului enemmittä seikkailuitta. Rugbyssä, Staffardissa -ja joillakin muilla asemilla juna pysähtyi ja pienet ihmisjoukot -kokoontuivat katsomaan vankia ja lausuivat erilaisia mielipiteitä -hänen ulkomuodostansa, rikoksestansa ja alkuperästänsä. Paul Ritson -usein sulki silmänsä eikä puhunut mitään. Joskus ylenkatse väreili -hänen kasvoillansa, joskus hän taas purskahti katkeraan nauruun. Hän -ajatteli, että tämä oli tarpeen, sillä ilman sitä vankilaelämässä hänen -alennuksensa ei olisi ollut kyllin syvä. Jos hänessä oli säilynyt -rahtunenkaan ihmisyyden tunnetta, hellyyttä ja arkatuntoisuutta sen -jälkeen, kun Portlannin portit sulkeutuivat hänen lähdettyänsä, -tarvittiin vain tätä karkoittamaan ne kaikki iäksi. - -Välittämättä karkausyrityksistä ja vieläkin vakavammasta vaarasta, -johon Paul Ritsonin raudanlujat kädet saattoivat hänet johtaa, vartija -oikaisi itsensä penkille ja nukkui. Puoliyön jälkeen he saapuivat -Creween ja tämän jälkeen matkan pahin kiusa oli ohi. Säälittelevät -ihmiset olivat kääriytyneet matkavaippoihinsa ja uneksivat jaloista -sankaritöistä, joita aikoivat suorittaa. Mutta yön hiljaisuudella oli -omat kidutuskeinonsa. Kun juna jyrisi läpi pimeyden milloin kadoten -tunneleihin, milloin taas kiitäen yli aavan lakeuden kuin laiva -tyynessä vedessä, Paul Ritsonin ajatus kääntyi päivään, joka nyt -tuntui olevan niin äärettömän kaukana, kuin se olisi kuulunut johonkin -toiseen olotilaan, jolloin hän matkusti tätä tietä ihanan, rakkaan -olennon kanssa. Tämä oli uskonut nuoren pilvettömän elämänsä hänelle -ja missä hän oli nyt? Rauha hänelle, missä ikinä hän lieneekin! Paul -johti mieleensä hänen hellimmän katseensa, oli kuulevinaan hänen -viehkeimmän äänensä. Hänen ihastuttavat sormensa olivat kevyesti -puristavinaan hänen käsiänsä, jotka olivat rautoihin kahlitut. Ja -tänäkin hetkenä, kun koko hänen sielunsa palasi nuoren vaimon luo, joka -oli jakanut hänen kärsimyksensä, ja hän tunsi, ettei aika ja paikka -mitään merkinnyt, vaan hän oli vetänyt vaimonsa luokseen kuluttavan -rakkautensa voimalla, hänestä tuntui, että kaikki hävisi ja tahraantui, -kun hänen korvissaan kaikuivat lakkaamatta vankien huudot, kiroukset ja -sadatukset. - -Hän hypähti seisoalleen ulospyrkivä kirous omillakin huulillansa, ja -kun kuviteltu tuska, jonka hän oli sieluunsa loihtinut, haihtui ja -hän tajusi todelliset kärsimyksensä, hänen sydämensä muuttui entistä -kylmemmäksi ja katkerammaksi. Hän ajatteli, mitä hän ennen oli ollut -ja mitä hän nyt oli. Ei ollut epäilystäkään -- hän oli nyt kehnompi -ihminen. Niin. Mikä kerran oli ollut puhdasta hänessä, mikä kerran -oli ollut jaloa ja ylevää, oli nyt likaista, epäjaloa ja alhaista. -Mutta kamalinta kaikesta oli, että hän oli menettänyt ne hellemmät -tunteet, jotka antavat voimakkaalle miehelle suurimman arvon. Hänestä -tuntui, että maailma oli kohottanut kätensä häntä vastaan ja hänen teki -vastustamattomasti mieli iskeä takaisin. - -He saapuivat Peurithiin aamulla neljän tienoissa, ja heidän vaununsa -tyrkättiin sivuraiteelle odottamaan Cockermouthiin menevää junaa. -Päivä sarasti. Akkunasta Paul Ritson saattoi epäselvästi erottaa -häämöttävät linnan rauniot. Tämä tuttu näky järkytti häntä sydänjuuria -myöten. Hän tuskin tiesi miksi, mutta hän tunsi, että lujin jääkerros -hänen sydämessään suli vedeksi. Aamun hiljaisuutta häiritsivät -vain jarrumiehen huudot vaihdemiehelle. Sanat olivat yksinäisiä -- -tavallisia ilmoituksia vain, mutta ne lausuttiin mitä leveimmällä -Cumberlannin murteella, jota hän ei ollut saanut puoleentoista vuoteen -kertaakaan kuulla. Silloin se pala, joka oli sulaen irtautunut hänen -sydämestään, tuntui nousevan kurkkuun. Hannaa valo muuttui punertavaksi -ja pian hohti itäinen taivas purppurassa. Paul avasi vaunun akkunan, -ja vuoriston suloinen ilma maustettuna turpeen voimakkaalla -tuoksulla virtasi tervehtimään häntä. Hänen huulensa avautuivat ja -hänen rintansa laajeni. Kello viisi tarttui veturi vaunuun. Junaan -liitettiin tässä muutamia muitakin vaunuja täynnä kaivosmiehiä, jotka -ruosteen-tahraamissa puvuissansa olivat matkalla aamuvuorollensa. Kun -juna lähti liikkeelle länttä kohden, aurinko oli noussut ja ilma oli -täynnä lintujen laulua. Sangen pian syöksyi juna vuoristoon, ja kaikki -katkeruus Paulin sydämestä putosi pois kuin saastainen vaate. Tämän -äkillisen tunteitten muutoksen saattaa ymmärtää vain se vuoristolainen, -joka pitkän poissaolon jälkeen taas ensi kerran näkee ikävöimänsä -vuoret. Paul näki synnyinseutunsa vuorten kohoavan pilviin ja valkoinen -usva leijaili niiden huipuilla, purot solisivat niiden jyrkkiä rinteitä -alas, ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä puhdistaen kasvoilta -katkeruuden jäljet. Leppäkerttu lauloi kilvan kivitaskun kanssa, ja -vaikk'ei hän niitä nähnyt, hän kuitenkin tiesi, missä ne olivat: -leppäkerttu lauloi lehdon siimeksessä, kivitasku taas oli istahtanut -harmaalle kalliolle, jonka halkeamaan se oli laatinut pesänsä ja -muninut vaaleansiniset munansa. Lampaat määkivät vuorilla, ja hän tiesi -niiden retket yli kallioiden ja joenuomien seuduille, joissa ruoho oli -tuoreinta. Koirien ajamina kokoontuivat ne suuriin katraihin, ja hän -tiesi, että paimenet ovat olleet kesäisenä yönä merkitsemässä niitä ja -aikovat keritsemistä varten pestä ne kirkkaassa vuoripurossa. - -Kaikki palasi hänen mieleensä selvänä kuin eilisen päivän muisto. Hän -pisti päänsä ulos ja unohti vanginpukunsa, kunnes muuan mies, joka -uitti hevostansa läheisessä suvannossa, hätkähti hänet nähtyään ja -tuijotti häneen kuin sadun kummitukseen. - -Silloin Paul Ritson muisti, että hän oli vielä vanki, että hänen -ranteensa olivat raudoissa, että tuo mies, joka makasi tuossa vaunun -penkillä, oli hänen vartijansa ja että tuo teräskalu, joka pisti esiin -hänen vyöstänsä, oli tuon nukkuvan miehen revolveri valmiina heti -pamahtamaan, jos hän yrittäisi paeta. - -Mutta eivät nämäkään mietteet voineet karkoittaa niitä liikuttavia -kotoisia tunteita, jotka hänet olivat vallanneet. Lopuksi hän alkoi -ajatella Hugh Ritsonia ja miettiä syytä, miksi hän oli matkalla kotiin. -Kotiin! -- Kotiin? Se oli surullinen kotiintulo, mutta kaikissa -tapauksissa se oli tulo kotiin. - - - - -XVI LUKU. - - -Kahta päivää myöhemmin oli vanhan, harmaan kaupungintalon ympärille -Keswickissä kerääntynyt tungokseen asti väkeä. Kihlakunnanoikeus -oli kokoontunut välikäräjille tutkimaan erästä juttua, joka herätti -paikkakunnalla tavatonta huomiota. Kantajana esiintyi Greta, Paul -Ritsonin rouva, ja vastaajan nimeksi kannekirjelmässä oli merkitty Paul -Drayton, esiintyvä nykyjään Paul Ritsonin nimellä ja halliten Ghyllin -kartanoa Newlannin seurakunnassa. - -Käräjähuone oli tungokseen asti täynnä Se oli suuri, tyhjä huone, -jonka toisessa päässä oli pitkä pöytä ja kaks riviä tuoleja, toinen -rivi oikeutta ja valamiehiä ja toinen asianajajia, vieraitamiehiä ja -asianosaisia varten. Muita istuinpaikkoja huoneessa ei ollut ja laakson -asukkaat seisoivat tyhjällä lattialla ahdettuna niin tiukkaan, että -tuskin saattoi hievahtaa. - -Pöydän toiseen päähän varatulla tuolilla istui Greta. Hänen leukansa -oli käden varassa. Hän painoi silmänsä maahan, kun katselijat -kuroittivat kaulojansa nähdäkseen häntä edes vilahdukseltakin. Hänen -rinnallaan, toinen käsi hänen tuolinsa selkänojalla seisoi vanha -kirkkoherra, kaunis päänsä valkeampana kuin koskaan ennen, hänen -lempeitten kasvojensa hellyyttä ilmaisevat piirteet kuvastivat syvää -tuskaa. Lakkaamatta tuijotellen Gretaan istui pöydän toisessa päässä -Hugh Ritson. Toinen jalka oli nostettu toiselle polvelle, ja pitkät -hermostuneet oikean käden sormet leikkivät kengännauhoilla. Hänen -päänsä oli kurkottunut eteenpäin ja kuultava, kalpea, sileäksi-ajettu -naama suurine kylmine silmineen ja laajoine, liikkuville sieraimineen -muistutti enemmän kuin koskaan ennen rotuhevosta. Kenkään ei arvannut -syytä, mikä Hugh Ritsonin oli tänne tuonut. Joku olisi voinut sanoa, -että välinpitämättömyys kuvastui noista silmistä ja tuolla otsalla asui -epätoivoa peittelevä huolettomuus. - -Lähellä sitä paikkaa, jossa tungos oli ahtain, supina vilkkain ja -levottomin, istui Drayton herra Bonnithornen rinnalla. Hänen yllään oli -raidakkaasta kankaasta tehty puku, jollaista hän kaikista mieluimmin -käytti, ja hän oli pistänyt jättiläismäisen sinipunervan liljan -napinkoloonsa. Hänen poskensa punoittivat ja silmät säteilivät. Silloin -tällöin hän nojasi taapäin, kuiskaten jotakin sepälle, myllärille ja -Lentävän Hevosen kapakoitsijalle, jotka olivat ryhmittyneet hänen -taaksensa. Hänen huomautustensa täytyi olla erittäin sukkelia, sillä -niitä seurasi aina hiljainen kikatus ja silmien välke, vaikkakin -äänekäs ja hyväksyvä melu hillittiin. - -Kantajan asianajaja luki julki kannekirjelmänsä, Kantaja vaati, että -sukutilojen perintöoikeus tuomittaisiin hänen miehellensä, joka -nyt oli oikeuden turvaa vailla. Hän väitti, että se mies, joka nyt -hallitsi Ghylliä, ei ollut hänen miehensä Paul Ritson, vaan Paul -Drayton, Hendonin kapakoitsija, joka merkillisellä tavalla oli hänen -miehensä näköinen ja sen avulla oli asettunut hänen miehensä sijalle. -Selvät asianhaarat, jotka jätettiin nyt oikeuden tutkittaviksi, -peittämättömästi todistivat, ettei vastaaja ollut Paul Ritson, joka -yksin perintöoikeuden nojalla oli isänsä kiinteimistöjen omistaja. -Onnettomuudeksi se, joka olisi voinut antaa ratkaisevan todistuksen, -kuinka Paul Drayton, kapakoitsija, saattoi päästä toisen miehen -sijalle, tuli sokeaksi ja oli nyttemmin kuollut, ja asia oli sen kautta -tullut vieläkin vaikeammaksi. Kuitenkin esitettävien todistusten -nojalla herra tuomarin tulisi antaa valamiesten ratkaista, ettei -vastaaja ollut se mies, jona hän esiintyi, vaan rikoksentekijä, jonka -puolesta toinen oli kärsimässä rangaistusta. Asian selville saamiseksi -yleinen syyttäjä esitti kaksi vierastamiestä, joiden todistuksen -täytyi olla ratkaiseva, Paul Ritsonin vaimon ja kirkon palvelijan, -joka vihkimyksen toimitti. Gretan nimi mainittiin ja hän nousi pöydän -päässä seisoalleen. Hänen rintansa aaltoili pienen pitsishaalin -alla, joka peitti hänen olkapäitänsä ja oli sidottu kuin merimiesten -kaulahuivi rinnalle. Hän seisoi suorana, silmät kohosivat hitaasti -maasta ja painuneet kädet puristettiin edessä yhteen. Tavallisten -muodollisuuksien jälkeen hänen kuulustelunsa alkoi. - -"Te olette Robert Lowtherin ainoa lapsi?" - -"Minä olen Robert Lowtherin tytär." - -Drayton nytkäytti päätänsä taapäin ja naurahti. "Te menitte naimisiin -Paul Ritsonin kanssa Newlannin seurakunnan kirkossa 1875 ja vihkimyksen -toimitti kunnia-arvoisa kirkkoherra Christian?" - -"Niin tein." - -"Hääpäivänänne te matkustitte miehenne kanssa Lontooseen, ja hän jätti -teidät samana iltana St. Margaretin Westminsterin luostariin?" - -"Se on aivan totta." - -Kuului keskustelun supinaa oikeussalista ja kuiskauksia tuoliriveiltä. -Tuomari pysähtyi ja selitti, ettei ollut hänen aikomuksensa koettaa -päästä selville tästä omituisesta tosiasiasta, jonka vain yksi henkilö -valallansa voisi todistaa. Mutta vaikka tämä henkilö olisi saapusalla, -ei häntä kuitenkaan voitaisi kuulustella. Kuullessaan tämän selityksen -Hugh Ritson kohotti raukeat silmänsä, ja kuulustelu jatkui. - -"Kolme päivää myöhemmin te saitte mieheltänne sanan saapua puoliyön -junalle St. Pancraksen asemalle, josta teidän miehenne kanssa oli -matkustettava takaisin Cumberlandiin?" - -"Niin sain." - -"Kuka toi teille sen sanan?" - -"Rouva Drayton, Hendonin kapakan vanha emäntä." - -"Menittekö te asemalle?" - -"Oh, kyllä." - -"Kertokaa oikeudelle, mitä sitten tapahtui." - -"Juuri kellon lyödessä kahtatoista, kun junan piti lähteä, eräs mies, -jota ensi silmäyksellä pidin miehenäni, kiiruhti asemasillalle ja minä -menin hänen kanssaan vaunuun." - -"Näettekö te tämän miehen täällä oikeussalissa?" - -"Näen, hän istuu teistä oikealle kolmannella tuolilla." - -Drayton nousi, hymyili leveästi, kumarsi todistajalle ja istahti sitten -takaisin. - -"Olitteko te yksin siinä vaununosastossa?" - -"Ensin olimme, mutta juuri, kun juna alkoi liikkua, kukas muu yhtyi -meihin, ellei kirkkoherra Christian." - -Taas seurasi keskustelua ja supinaa, ja tuomari selitti, ettei hän -tahdo viivyttää oikeutta tutkimalla sitä merkillistä sattumaa, joka -kirkkoherra Christianin toi Lontooseen tällä ratkaisevalla hetkellä. -Nämä seikat itsessänsä muodostavat tosiasiain ketjun, joka vielä -on joutuva rikosoikeuden tutkittavaksi, koska tämän kautta juttu -tapahtuneesta rikoksesta käy yhä tuskallisemmaksi ja peittyy yhä -suurempaan hämärään. - -"Kertokaa oikeudelle, mitä tapahtui junassa." - -"Minä huomasin heti, ettei mies ollut minun mieheni, vaikka hän -muotonsa ja kokonsa puolesta suuresti oli hänen näköisensä, ja kun hän -puhutteli minua vaimonaan, minä jyrkästi kielsin häntä sitä tekemästä." - -"Huomasiko myöskin kirkkoherra Christian erehdyksen?" - -"Huomasi kyllä, vaikk'ei aivan niin pian." - -"Mitä te teitte?" - -"Me jätimme junan ensimmäisellä asemalla, missä se pysähtyi." - -"Koettiko vastaaja estää teitä siitä?" - -"Ei. Hän näytti häpeävän ja huomautti, että sairaus ehkä on kokonaan -muuttanut hänet." - -Yleinen syyttäjä, jonka vasemmalla puolella herra Bonnithorne istui -vastaajan lainopillisena avustajana, silmäili tutkivasti todistajaa. - -"Te sanotte, että vihkimäpäiväänne seuranneena yönä miehenne jätti -teidät luostariin?" - -"Niin sanon." - -Herra Bonnithorne painoi maahan vilkkuvat silmänsä ja virkkoi jotakin, -jota todistaja ei voinut kuulla. Ihmiset hänen tuolinsa takana nauraa -kikattivat. - -"Ja te sanotte, että rouva Drayton toi teille sanoman, josta -mainitsitte. Puhuiko hän siitä, että teidän miehenne on sairas?" - -"Kyllä hän puhui." - -"Siitä me kai saamme päättää, että olitte sitä ennen käyneet Draytonin -talossa Hendonissa?" - -"Rautatieonnettomuus pakotti meidät siihen." - -"Oliko ketään vastaajan mukana, kun hän tuli St. Pancraksen asemalle -sinä yönä?" - -"Minun mieheni veli, Hugh Ritson, oli hänen kanssaan." - -"Sanokaa valamiehille, missä teidän miehenne nyt on, ellei hän tällä -hetkellä ole oikeussalissa." - -Ei vastausta. Täydellisen hiljaisuuden vallitessa odotettiin, että -kantajan asianajaja vastaisi tähän kysymykseen. - -"No, sen asian me voimme jättää silleen", jatkoi tuomari ylhäisesti -hymyillen. "Yksi kysymys vielä, rouva Ritson. Sattuiko teille miehenne -kanssa mitään erimielisyyksiä?" - -"Ei milloinkaan." - -"Tahdotteko vannoa, ettei äänenne ollut noussut kiivaaseen sanasotaan, -kun olitte Hendonin kapakassa?" - -Greta kohotti päänsä ja hänen silmänsä salamoivat. "Kyllä, minä vannon -sen", hän sanoi lempeällä äänellä, mutta järkyttävällä painolla. - -Herra Bonnithorne läheni tuomarin korvaa ja antoi ymmärtää, että ehkä -asia oli liian arkaluontoinen valanvelvoituksella kuulusteltavaksi. - -Tämän jälkeen kuulusteltiin kirkkoherra Christiania. Vastaaja ei ollut -se mies, jonka hän oli kantajan kanssa vihkinyt. Sen jälkeen hän oli -nähnyt Paul Ritsonin. Missä? Dartmoorin kuritushuoneessa. Kysellen hän -oli saanut selville, millä nimellä viranomaiset pitivät häntä vankina -ja hänelle oli sanottu: Paul Drayton. - -"Kertokaa oikeudelle, kuinka saitte selville, että vastaaja on Paul -Drayton." - -"Monet tosiasiat selvittivät sen." - -"Sanokaa niistä joku." - -"Hääaamuna minä löysin kirjeen sakastini uuninreunustalta. Se oli herra -Hugh Ritsonilta herra Bonnithornelle ja siinä mainittiin Draytonin -nimi, joka myöhempien tapausten valossa on johtanut varmaan päätökseen, -että vastaaja on sama mies." - -"Voitteko näyttää meille sen kirjeen?" - -"En, minä jätin sen siihen, mistä sen löysin." - -"Tuskinpa me silloin voimme saada sitä todistuskappaleeksi." - -Tuomarit hymyilivät, ja jännitys Draytonin kasvoilla laukesi. Yleisössä -syntyi liikettä, ja todistaja siirtyi syrjään. - -Puolustajan asianajaja aloitti puheensa. Heitä oli koetettu saada -uskomaan, että syytetty tässä jutussa olisi Paul Drayton, huolimatta -siitä, että varmasti tiedetään Paul Draytonin olevan vankina -kuritushuoneessa. Oli kyhätty kokoon merkillinen kertomus, että -vast'ikään naimisiin mennyt mies heittää vaimonsa luostariin heidän -hääpäivänsä iltana, ja kun heidän pitäisi keskinäisen sopimuksen mukaan -kohdata toisensa, mies meneekin toisen nimellä vankilaan ja toinen -mies tulee Cumberlandiin vaatimaan oikeuksiansa vaimonsa aviomiehenä. -Edelleen heitä on uskoteltu, että aviomiehen veli, herra Hugh Ritson, -on joutunut petturin narriksi tai tehnyt itsensä syypääksi petokseen. -Onneksi oli helppo saada selville asian oikea laita kahden verrattoman -todistuskeinon -- ulkomuodon ja muistin avulla. Voitiin todistaa, -ettei vastaaja ollut kukaan muu kuin Paul Ritson, koska hän ensiksi -oli täydellisesti hänen näköisensä, toiseksi tiesi kaikki, mitä Paul -Ritsonin tuli tietää, ja kolmanneksi, koska hän ei tiennyt mitään, -mitä Paul Ritson ei saanut tietää. Koska maailman alusta ei ole ollut -kahta ihmistä, joiden elämä olisi niin täydellisesti sama, ei myöskään -vastaaja voinut olla kukaan muu kuin Paul Ritson. - -Dick-mylläri oli vastaajan ensimmäinen vierasmies. Hän vannoi, että -Paul Ritson oli sammuttamassa tulipaloa, joka syttyi hänen myllyllänsä -kaksi vuotta sitten ja että vastaaja kertoi hänelle vain joku kuukausi -sitten, miten hän oli kiivennyt katolle ja miten tuli lopulta sammui. -Yksikään, joka ei itse olisi ollut saapuvilla, ei olisi voinut kertoa -asioita niin yksityiskohtia myöten. Se mies oli Paul Ritson, ja monet -katselijat muiden muassa kirkkoherra Christian näkivät hänet. - -Seuraava todistaja oli rouva Calvert, Laiskan Hevosen kapakasta. Paul -Ritson oli ollut heillä yötä kaksi vuotta sitten eikä ole kulunut kuin -muutamia päiviä, kun vastaaja tuli heille, osoitti sitä huonetta, jossa -oli nukkunut, ja kertasi ne harvat sanat, jotka silloin lausui. - -Kutsuttiin esille tallimies Natt. Hänen uniset silmänsä välkehtivät -tietoviisaina, kun hän selitti, että eräänä talvi-iltana, jolloin satoi -julmasti lunta, rouva Ritson, silloin neiti Greta, oli säikähtänyt -jotakin, jota hän piti Paul Ritsonin kummituksena. Todistaja ei antanut -pettää itseänsä niin helposti, ja syytetty olikin sittemmin selittänyt -kulkeneensa käytävällä ja kertonut, millainen tilanne oli ja mikä hänet -oli saattanut näyttämään aaveelta. Sitten seurasivat John Proudfoot, -seppä, Tuomas Kyttyräselkä, postinkantaja, Giles Raisley, kaivosmies, -Job Sheepshangs, kivenhakkaaja ja Tommy Lowthwaite, Lentävän Hevosen -kapakoitsija -- kaikki vannoen tuntevansa syytetyn Paul Ritsoniksi. - -Joku huomautti, että Paulilla oli päässään arpi, jonka hän oli saanut, -kun hevonen oli häntä pienenä potkaissut. Vastaajalla juuri oli -mainittu arpi. - -Toinen muisti, että Paul Ritsonilla oli arpi myöskin jalkopohjassa. -Se oli muisto haavasta, jonka hän kerran oli saanut kiivetessään -Hindscarthille. Siinäkin piti todistus paikkansa. - -Kolmas oli lyönyt painia Paul Ritsonin kanssa ja tiesi, että hänellä -on luomi selässä oikeassa lavassa. Vastaajalla oli luomi tässä -harvinaisessa paikassa. - -Yleinen syyttäjä hymyili merkitsevästi valamiehille, ja valamiehet -hymyilivät merkitsevästi yleiselle syyttäjälle. Oliko todellakin -tarpeen, että vastaaja vieläkin kutsuttaisiin esille? Totisesti se -kulutti vain turhaan oikeuden kallista aikaa. Koko juttu oli selvä -kuin päivä: rouva oli riidellyt miehensä kanssa. Asiat oli saatettava -oikealle ladulle siten, että tämä aiheeton kanne kumottiin ja miehelle -annettiin oikeus valvoa aviollisia oikeuksiansa, jotka häneltä näin -väärällä tavalla oli tahdottu riistää. - -Kantajan asianajaja hymyili myöskin ja hänen hymynsä koetti ilmaista -heikkoa itsepuolustelua. Hän änkytti joitakin sanoja selittääkseen, -että hänelle oli luvattu sitovampia todistuksia silloin, kun hän otti -tämän asian ajaaksensa. - -Oikeussalista kuului askelten töminää. Drayton oli noussut vastaamaan -takanaan seisovien ystäviensä onnentoivotuksiin ja tuomarien oikealla -ja vasemmalla puolella istuvien ylempien kansalaisten sydämellisiin -päännyökkäyksiin. Hän vastasi äänekkäästi, kun yht'äkkiä vaadittiin -hiljaisuutta, ja kaikkien silmät olivat kääntyneet pöydän toiseen -päähän. - -Hugh Ritson oli noussut seisoalleen, ja hänen kasvonsa olivat hyvin -kalpeat, mutta kovat kuin kallio. Hän neuvotteli kuiskaavalla äänellä -kantajan asianajajan kanssa. Mainitun herrasmiehen kasvojen ilme kertoi -hänen tavattomasta mielenkiinnostaan siihen, mitä hän kuuli. Hän -kohotti äkkiä tavattomalla kiihkolla kätensä ja sanoi: - -"Hyvät herrat, minulle on huomautettu eräistä todistajista, jotka -voivat luoda valaistusta tähän sangen merkilliseen ja hämärältä -näyttävään juttuun." - -"Millaisista todistajista?" kysyi tuomari. - -"Jos onkin mahdollista", alkoi asianajaja, "että oikeus panee enemmän -arvoa päättäessään kyseessä-olevien yksilöitten henkilöllisyydestä -suutarien ja räätälien ja laakson roskaväen todistuksiin kuin -sen miehen vaimon sanaan, jonka maatiloista on kysymys, ehkäpä -sallitaan kuitenkin mainita, että on olemassa kolme henkilöä, -joiden kuulusteleminen ehdottomasti on tarpeen, että asia saisi -oikean ratkaisun -- Paul Ritsonin veli, syytetty, joka väittää -olevansa Paul Ritson ja vanki, joka Paul Draytonina on tuomittu -kuritushuonerangaistukseen. Voisin nimittää vielä yhden, jonka todistus -olisi varmin ja sitovin -- Paul Ritsonin äidin -- mutta hän, ikävä -kyllä, on kuollut maailmalle." - -Drayton seisoi kuin kivettyneenä paikallansa. Vaikka hän olikin -hidasjärkinen, hän yhdellä silmäyksellä tajusi, mitä oli tapahtunut. -Laskelmissaan hän ei kertaakaan ollut ottanut huomioon sitä -mahdollisuutta, että Hugh Ritson voisi antautua itse vaaraan -koettaessaan paljastaa häntä ja saada hänet turmioon. - -"Voitteko te vaatia kaikki nämä henkilöt todistajiksi?" - -"Herra tuomari, minä olen varma, että syytetty vapautensa hinnalla -kieltäytyy ilmaisemasta tärkeitä tosiasioita, mutta oikeus ei voi -kieltäytyä kuulustelemasta kahta mainitsemistani henkilöistä -- Paul -Ritsonin veljeä ja vankia, joka tunnetaan nimellä Paul Drayton." - -Tämä selitys herätti tavatonta hämmästystä. Greta oli nojautunut -tuolinsa selustaan, hänen rintansa aaltoili ja raateleva tuska synkisti -hänen kasvojansa. Kirkkoherra Christian seisoi hänen takanansa -ilonsekainen hämmästys ja kiihko kasvoillansa. Draytonin kulmat olivat -vetäytyneet kurttuun ja huulet puristuneet lujasti yhteen. - -"Minä en tarvitse heidän lavertelujansa", hän mutisi. - -"Te voitte päätöksestä vedota", sanoi tuomari. - -"Herra tuomari, muutamia seikkoja on ennen istunnon lopettamista -mahdollisuus saada selville ja ne tosiasiat saattavat olla niin -ratkaisevia, että asia saa aivan uuden käänteen." - -"Mitä te siis vaaditte?" - -"Ennen lopullista päätöstä mainitsemieni todistajien kuulustelua." - -Tämän välikohtauksen ajan oli Hugh Ritson hievahtamatta seisonut -paikallansa pöydän ääressä. Hän jäi paikalleen ja osoitti täydellistä -mielenmalttia, kun asianajaja selitti, että neljä päivää sitten oli -oikeusministerille esitetty sitovia todistuksia tässä asiassa eikä -niitä tässä tilaisuudessa vielä ole julkituotu. Ensimmäinen tulos -näiden todistusten jättämisestä oli, että vanki Drayton oli tällä -hetkellä tässä samassa talossa ja voitiin siis heti kuulustella. - -Tuomari antoi määräyksen, että vanki on tuotava heti sisään. - -Hugh Ritson lähestyi erästä pitkää miestä, joka seisoi lähellä, -ja pian heitettiin ovi auki ja hänen kanssaan astui toinen mies -käräjähuoneeseen. - -Jokaisen silmät kääntyivät häneen. Hänellä oli yllään vangin takki, -johon oli kiinnitetty pyöreä levy ja siinä merkki: "B 2001 P.S." ja -sen alla leveä nuoli. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja kangistuneet ja -hänen suuret silmänsä kiilsivät. Hän oli täysissä miehuutensa voimissa, -mutta hänen pörröisessä tukassaan oli runsaasti harmaata. Hän työntyi -ihmisten välitse, ja kaikki vetäytyivät syrjään antaaksensa hänelle -tietä. Kun hän saapui pöydän luo, hän laski kärsimättömästi sille -toisen kätensä, joka oli kahleissa ja kohotti uhmaten päätänsä. Hänen -koko olentonsa osoitti voimakasta miestä, joka tietää, että kaikkien -kädet on kohotettu häntä vastaan, ja joka tahtoo näyttää, että hänen -kätensä ovat kaikkia vastaan. - -Kantajan asianajaja vaati uudelleen, että vastaajan todistajat -kutsuttaisiin toistamiseen esille. Se tapahtuikin. - -"John Proudfoot, Job Sheepshangs, Thomas Lowthwaite, Giles Raisley, -katsokaa tänne. Kuka on tämä mies?" - -Seurasi kuolemanhiljaisuus. Sitten mainitut miehet yksitellen -pudistivat päätänsä. He eivät tunteneet vankia. Tietysti hän oli -kauheasti vanhentunut. Kahden vuoden kärsimykset ja tuskat olivat -piirtäneet syviä vakoja hänen kasvoihinsa. Tällä hetkellä hän oli -vähemmän oman itsensä näköinen kuin se petturi, joka esiintyi hänen -nimellänsä. - -Hugh Ritsonin käytös ei muuttunut. Vain huulten tuskin huomattava -värähtely ilmaisi hänen tunteitansa. - -Tuomari kysyi: "Onko täällä ketään, joka tuntee hänet?" - -Yksikään ääni ei vastannut. Kaikki oli aivan hiljaa. "Tahtooko vastaaja -asettua hänen rinnallensa?" Drayton hypähti äänekkäästi nauraen -seisoalleen ja tallusti pöydän ääreen. Kun hän lähestyi, katsoi vanki -terävästi häneen. - -"Tahtooko rouva Ritson astua uudestansa esille?" Greta oli jo noussut -ja piteli kirkkoherra Christianin kättä hermostunein sormin. Hän -astui erilleen ja tullen miesten taa hän joutui seisomaan heidän -välillänsä. Toisella puolen seisoi Drayton teeskennelty hymy huulillaan -ja puoliksi kääntyneenä katsojiin; toisella puolen seisoi vanki kädet -eteen sidottuina, uhmaava katse heltyneenä ja huulet avautuneina -huudahdukseen, joka kohosi niille, mutta ei kuulunut kenenkään korvaan. - -"Greta", sanoi Hugh Ritson hiljaisella äänellä, mutta se kertoi -sanoinkuvaamattomista tunteista, "kumpi näistä kahdesta miehestä on -sinun miehesi?" - -Tuomari kertasi virallisesti kysymyksen. Greta oli hitaasti kohottanut -katseensa maasta, kunnes se pysähtyi vangin kasvoihin. Sitten äkkiä, -salaman nopeudella, kirkaisten kuin pelästynyt lintu hän heittäytyi -vangin kaulaan. - -Liikutus kuristi Hugh Ritsonin kurkkua, mutta hän seisoi äänettömänä -pöydän ääressä. Vain hänen hento vartalonsa nytkähteli ja hänen -kasvonsa värähtelivät. Hän ei vielä ollut suorittanut tehtäväänsä -loppuun. - -"Siinä on luonnon vastaus", hän virkahti hiljaa. Hugh Ritson asetettiin -todistajan paikalle ja täyteläisellä ja lujalla äänellä, joka kuului -oikeussalin perimpäänkin soppeen, hän todisti vangin veljekseen, Paul -Ritsoniksi. - -Syytetyn asianajaja näytti siltä kuin hän olisi saanut iskun vasten -kasvoja. Voittaen itsensä hän koetti hymyillä ja sanoi: - -"Tämän vaikuttavan välinäytöksen jälkeen minun ehkä sallitaan tälle -uudelle todistajalle tehdä muutamia kysymyksiä: - -"Vannoitteko te Keskusrikosoikeudessa, Vanhassa Baileyssä vuonna 1875, -että tämä henkilö, joka seisoo tässä vangin puvussa, _ei_ ollut Paul -Ritson?" - -"Vannoin." - -"Nyt minun toinen kysymykseni. Vannoitteko myöskin, että tämä vastaaja -oli teidän veljenne, eikä niin ollen voinut olla Paul Drayton?" - -"Vannoin." - -"Siinä tapauksessa te teitte väärän valan silloin, tai teette te väärän -valan nyt?" - -"Minä tein väärän valan _silloin_." - -Tuomari keskeytti nyt ja kysyi, tiesikö todistaja, kuinka suuren -rikoksen hän oli tehnyt, jos hänen tunnustuksensa oli tosi. Hugh Ritson -painoi päänsä alas. - -"Ymmärrättekö te, että tämä teidän tunnustuksenne vie teidät -kuritushuoneeseen väärästä valasta ja petoksesta?" - -"Minä olen sinetilläni vahvistanut selitykseni, jossa olen tunnustanut -rikokseni." - -Hän lausui tämän vastauksen täydellisesti itsensä hilliten, vaikka -syvä liikutus väreili jokaisessa sanassa. "Tiedättekö, että moni -haaksirikkoutunut raukka, joiden rikos laatunsa puolesta on verrattava -teidän rikokseenne, muutamia vuosia sitten meni suoraan oikeussalista -hirsipuuhun?" - -"Minun rikokseni on sovittamaton rikos. Minä teen tunnustukseni -vapaaehtoisesti ja tietoisena. Minä en ole täällä armoa pyytääkseni." - -Kauhistuksen kohahdus kävi läpi oikeussalin. Vangin kasvoille oli -kohonnut sanoin-kuvaamaton ihmettelyn ilme. - -Tuomari hymyili taas. - -"Otaksun teidän käsittävän, että jos valtion lainvalvojat uskovat sen -kertomuksen, jonka juuri olemme kuulleet, se mies, jota te sanotte -veljeksenne, saa haltuunsa ja hallittavakseen ne kiinteimistöt, jotka -teidän isänne kuollessansa jälkeensä jätti?" - -"Hänellä on oikeus niihin." - -Vastaajan asianajaja kääntyi hymyillen valamiehiin. - -"On aina tärkeätä löytää jokin järjellinen syy tuomitessamme ihmisten -tekoja. Todistaja riiteli vastaajan kanssa neljä päivää sitten ja tässä -on kosto. Mutta minä vetoan oikeuteen. Onko tämä juttu uskottava? Eikö -tämä ole ilmeinen petosyritys?" - -Tuomari keskeytti taaskin. - -"Ihminen ei uhraa niin paljoa valheen vuoksi. Todistaja tietää, että -kun oikeus lopettaa istuntonsa, hän itse joutuu telkien taa." - -Tässä asianajaja nousi taas ja pyysi, ettei tuomari leikkisi piilosilla -todistajan kanssa, ennenkuin asia on selvillä. - -"Ottakaamme vanki kuulusteltavaksi," sanoi tuomari. - -Paul Ritson kohotti päätänsä, Greta vaipui tuolille hänen viereensä. -Vankia ei voitu vannottaa. - -Vartija esitti otteen vankilan henkilöluettelosta. Se kuului: "Paul -Drayton, viisi jalkaa yksitoista tuumaa, ruskea tukka ja silmät, -ikä kolmekymmentä, ammatiltaan ravintoloitsija, syntynyt Lontoossa, -tuomittu ryöstöstä rautatieonnettomuudessa." - -"Tarkoittaako tämä ote teitä?" kysyi tuomari. - -Vangin silmät kiersivät ympäri pöydän. - -"Mitä on tekeillä?" hän kysyi hämmentyneellä äänellä. - -"Pitäkää ajatuksenne koossa, mies. Oletteko te Paul Ritson, Allan -Ritsonin vanhin poika?" - -"Miksi sen tahdotte tietää", murahti vanki. - -"Vangin, jonka on sallittu saapua todistajaksi, vaikk'ei hänellä ole -kansalaisluottamusta, tulee vastata tehtyihin kysymyksiin selvästi ja -kiertelemättä. Mikä on nimenne, herraseni?" - -"Ottakaa se selville." - -"Kuulkaahan mies", sanoi tuomari lievitellen, "me istumme täällä -lain nimessä ja laki tahtoo olla teidän ystävänne." -- Vanki nauroi -katkerasti. -- "Auttakaa meitä tässä vaikeassa jutussa muutamilla -kohteliailla vastauksilla. Jos te olette Paul Drayton, te menette -takaisin Portlandiin suorittamaan rangaistuksenne loppuun. Jos saamme -selville, että te olette Paul Ritson, teidän juttunne annetaan -Ylioikeuden selvitettäväksi ja te saatte takaisin vapautenne, ja -omaisuutenne palautetaan teille takaisin. Ennen kaikkea, mikä on teidän -nimenne -- Paul Drayton vai Paul Ritson?" - -Vanki oli aluksi vaiti. Sitten hän virkkoi hiljaa: - -"Mikään laki ei voi palauttaa minulle kaikkea, mitä minulta on viety." - -Tuomari lisäsi: - -"Ajatelkaa, jos te olette Paul Ritson, ja syytön mies, lain avulla te -saatte takaisin nuoren vaimonne." - -Tämä vetoaminen muutti vangin olennon kokonaan. Hänen silmänsä -kääntyivät hänen vieressään istuvaan Gretaan ja hänen kasvojensa -jännitys laukesi. Tuomari alkoi taas: - -"Kaksi todistajaa -- toinen väittää olevansa teidän veljenne, toinen -teidän vaimonne -- on tuntenut teidät Paul Ritsoniksi. Oletteko se -henkilö?" - -Vangin kasvot ilmaisivat niitä tuskia ja ristiriitoja, jotka -riehuivat hänen sielussansa. Hämärästi ja sekavasti hän ajatteli -niitä seurauksia, joita hänen vastauksestansa saattaisi olla. Jos hän -sanoisi olevansa Paul Ritson, hänestä tuntui samalla välttämättömältä -tunnustaa, ettei hän ollut isänsä vanhin laillinen poika. Silloin hänen -äitiänsä ympäröivä kunniakehä menisi rikki ja tallattaisiin lokaan. -Hän muisteli valaansa. Voisiko hän sanoa kuuttakaan sanaa rikkomatta -sitä? Ei, hän ei tahtonut lausua kuutta tavuakaan. Miten nuo vuoriston -juorukellot iloitsisivatkaan, jos pääsisivät tahraamaan hyvää nimeä! - -"Oletteko te Paul Ritson, Allan Ritsonin vanhin poika ja perijä?" - -Vanki katsahti Gretaan. Tämä nousi seisoalleen hänen rinnallensa -- -hänen koko sielunsa kuvastui hänen kasvoillansa, kun hän huusi: - -"Vastaa, vastaa!" - -"En voi vastata", sanoi, vanki kuuluvalla, mutta värähtelevällä äänellä. - -Tänä kauheana hetkenä hänen voimansa näytti jättävän hänet. Hän -horjahti taapäin ja lyhistyi sille tuolille, josta Greta oli noussut. - -Greta kumartui hänen ylitsensä laskien kätensä hellästi hänen päänsä -päälle. - -"Sano heille totuus", hän rukoili, "sano, että olet minun mieheni, sano -se heille, oi sano, sano!" - -Paul kohotti häneen silmänsä, joista kuvastui kauhea tuska, joka -rakkautensa nimessä häneltä armoa rukoili. - -Kaikista läsnä-olijoista Hugh Ritson yksin tajusi, mitä liikkui hänen -sydämessänsä. - -"Paul Ritson on oikeutettu perijä ja isänsä ja äitinsä laillinen -poika", hän mutisi kuuluvasti. - -Vanki kääntyi sinne, missä hänen veljensä istui ja katseli häneen -sellaisin ilmein, ettei hän näyttänyt ymmärtävän, mitä uskoa tai olla -uskomatta. - -Vastaajan asianajaja nousi. - -"Kaikki selvästi huomaamme, ettemme tätä onnetonta vankia voi käyttää -todistajana saadaksemme selvitystä asiaan", hän sanoi. "Hän on Paul -Drayton eikä häntä voida saada edes yrittämäänkään koettaa esiintyä -Paul Ritsonina." - -Oikeussalissa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kun ovi tuomareitten -takana avautui ja kynnykselle ilmestyi kaksi naista. Toinen niistä oli -pieni, ryppyinen ja vanha. Se oli rouva Drayton. Toisella oli nunnan -huntu ja puku. Se oli sisar Grace. - -Hugh Ritson kumartui kantajan asianajajaan, joka nousi äkkiä ja virkkoi: - -"Se todistaja, josta mainitsin ja jonka sanoin kuolleen maailmalle, on -nyt oikeussalissa." - -Syntyi tavatonta supinaa, jonka aikana nunna johdettiin pöydän ääreen. -Hän kohotti pitkää huntuansa ja sen takaa tuli esille tyynet kalpeat -kasvot. Tavallisten muodollisuuksien perästä tuomari kysyi häneltä: - -"Rouva Ritson, kumpi näistä kahdesta miehestä, jotka istuvat -vastapäätä, on teidän poikanne?" - -Sisar Grace vastasi kirkkaalla, pehmeällä äänellä: - -"Molemmat ovat minun poikiani. Vanki on Paul Ritson, minun ja Allan -Ritsonin poika. Toinen on Paul Lowther, minun poikani onnettomasta -yhteydestä Robert Lowtherin kanssa." - -Drayton hypähti seisoalleen. - -"Siinä se on, kylliksi siitä", huusi hän kiihkoissansa. "Saatanan -saatana, jos minä voin sitä enää sietää!" - -Bonnithorne lähestyi häntä ja kuiskasi: - -"Hullu, mitä aiotte tehdä? Hillitkää kielenne." - -"Nyt se on selvillä. Tuolla on tuo vanha akka myöskin, tulkoon hänkin -antamaan minua ilmi. Kas niin, minä sanon, minä olen Paul Drayton. -Niin, se minä olen, jos haluatte tietää." - -"Poliisi saa pidättää tämän miehen viivyttelemättä kuulustelua varten", -sanoi tuomari. - -"Se olitte _te_, joka keititte minulle tämän sopan", huusi Drayton -Bonnithornelle. "Ilman teitä minä olisin ollut Australiassa tällä -hetkellä." - -"Poliisin tulee pidättää herra Bonnithorne myöskin", sanoi tuomari. -"Mitä teihin, herra, tulee", hän lisäsi kääntyen Hugh Ritsoniin, "minä -ilmoitan teidän todistuksenne oikeuskanslerille, joka jo ennemmin -lienee teidän selityksenne saanut -- ja laki saa teidän suhteenne -menetellä, miten asianhaarat vaativat." - -Tämä asia lykättiin toistaiseksi. - - * * * * * - -Drayton ja Bonnithorne eivät huolestuttaneet maailmaa enää kauaa. -Kuukauden kuluessa heidät tutkittiin ja tuomittiin yhdessä -- toinen -väärällä nimellä esiintymisestä, molemmat petoksesta. - -Paul Ritson vapautui vartijastaan, mutta hänen täytyi kuitenkin jäädä -vielä poliisikamarille odottamaan oikeuskanslerin vapauttavaa päätöstä. -Hugh Ritson asteli ulos oikeussalista vapaana miehenä. - - - - -XVII LUKU. - - -Hugh Ritson palasi asunnolleen kaivosvuorelle. Matkalla sinne hän -kohtasi joukon ihmisiä, jotka olivat kokoontuneet kaupungin puoleiselle -sillalle. He hajaantuivat, kun hän kulki läpi, mutta ainoakaan ilme -hänen kivettyneillä kasvoillansa ei todistanut, että hän tunsi heidät. -Puoli-iltarupeamassa saapui Carlislesta asianajaja, joka osti kaikki -koneet ja kaivoskaluston. Samana iltana, kun päivävuorolaiset palasivat -ja yövuorolaiset menivät työhön, heidän palkkansa maksettiin viimeiseen -penniin. Sitten Hugh Ritson sulki ovensa ja alkoi uudestansa surullisen -marssinsa huoneessansa. - -Tänä iltana -- se oli keskiviikko-ilta -- kun pimeys peitti laaksot ja -vuoret, oli laaksossa kauhea huuto ja valitus. Se alkoi kaivosaukolta -ja sieltä se levisi kaikkialle. Vähemmässä kuin neljännestunnissa -satakunta ihmistä, miehiä, lapsia ja vaimoja oli kokoontunut -kaivosaukon ympärille. Hiekka oli sortunut kaivokseen ja vanginnut -sinne muutamia työmiehiä. Huuto, valitus ja moninaiset itkun äänet -täyttivät yhtenäisenä kuorona ilman. - -"Minä tiesin, että näin kävisi." "Minä jo sanoin isännälle aikoja -sitten." "Missä on minun mieheni?" "Ja minun?" "Ja minun lapsiraukkani --- vasta viidentoista vuotias." "Onko kukaan nähnyt minun Willietani?" -"Oletko se sinä, Robbie, poikaseni? -- Ei." Ja joka kerta kun alhaalta -tuli nostokorissa miehiä ja poikia, hyökkäsivät äidit, vaimot ja isät -tuntemaan omiansa. - -Hugh Ritson astui ulos ja kulki läpi ihmisjoukon. - -"Missä hiekka on sortunut?" hän kysyi muutamalta kaivosmieheltä, joka -juuri tuli ylös aukosta. - -"Hiekkasuonilla 2, 3, 1", vastasi mies. - -"No, sittenhän itse kaivos on selvä?" - -"On, mutta vettä on sinne tulvinut, niin ettei sinne ole turvallista -mennä." - -Hugh Ritson oli ottanut kynttilän hänen kädestänsä ja puhdisti sen -sydäntä hattunsa suojassa. - -"Oletteko valmis?" hän huusi konemiehelle yli ihmisten melun. - -Seuraavana hetkenä hän oli asettunut koriin ja päästi irti rautaparrun, -joka sitä piti kiinni. Kauhun valtaamat ihmiset olivat hetken vaiti, -kun kori alkoi painua alas. - -Aukon pohjalla odotti joukko miehiä päästäksensä ylös. Heidän kasvonsa -olivat kalmankarvaiset hämärässä valossa. Ennenkuin kori oli päässyt -alas, Hugh Ritson saattoi kuulla heidän hengityksensä. - -"Kuinka monta teistä on poissa?" hän kysyi. - -"Ei ketään muita kuin Giles Raisley ja vanha Reuben", vastasi yksi -miehistä. Toiset välittämättä isännän kysymyksistä olivat hyökänneet -koriin ja antoivat kiivaita kohotusmerkkejä. - -Hugh Ritson lähti siihen osaan, jossa olivat hiekkasuonet, kuten -miehet sitä nimittivät. Kori kohosi jo, ja mies, joka oli puhunut, -huomasi jääneensä kaivoksen pohjalle. Se lyhyt hetki, jonka hän oli -isännällensä uhrannut, oli vienyt häneltä otollisen tilaisuuden. -Hän heitti raivokkaan silmäyksen ylös, ja mutistu kirous oli hänen -huulillansa. Tämän huomattuaan hän lähti samaan suuntaan kuin Hugh -Ritsonkin ja tallusti askelen päässä hänen jäljessänsä. - -Hiljaisuudessa ei kuulunut muuta kuin heidän askeltensa äänet kalliossa -ja veden tipunta. Kun he olivat kulkeneet satasen kyynärää, saapui -heidän korviinsa paljon kauhistavampia ääniä. Se oli kuin meren -myrskyisä kohina, kun se lyö rannan kallioita vasten tai katkoo padot -ja syöksyy jyrkännettä alas. Se oli tuhansien hiekkatonnien ääni, kun -se jyristen vyöryi heidän päänsä päällä. Ja tämän hirvittävän painon -luhistamina vankat hirret taittuivat kuin tulitikut. - -Tätä kauhistavaa, jylisevää ääntä kohden Hugh Ritson kiirehti -askeleitansa. Mies seurasi ihan hänen kintereillänsä. Äkkiä -hiekkaseinä tukkesi heidän tiensä. Samalla heidän päänsä päällä -puiset varustukset murtuivat ja hirret sinkoilivat heistä oikealle ja -vasemmalle. Maa heidän allansa vapisi, kun tämä ääretön uusi paino -jyristen yhä lisääntyi. He kiiruhtivat takaisin ja sinä hetkenä maa -vaipui alas kohisten kuin hyökyaalto syöksyessään kallioluolaan. -Välikerros uusimpaan kaivokseen, joka oli tämän käytävän alapuolella, -oli murtunut. Heidän eteensä oli ilmestynyt ammottava aukko. Tätä -järistystä seurasi äänettömyys, ja hiljaisuuden läpi kuului heikko -avunhuuto. Hugh Ritson koetti tarkastaa paikkaa kynttilänsä valossa. - -"Missä te olette?" hän huusi ja kamalana kaikuna kertasivat synkät -käytävät hänen äänensä. Pian huomattiinkin, että mies oli kömpinyt -muutamaan kallion aukkoon, johon kerran kaivostyö oli pysähtynyt. Mutta -ennenkuin hänet saatiin sieltä vapautetuksi, täytyi kaivaa käytävä. -Mutta se oli sekä vaikeata että vaarallista, sillä vähimmästäkin -liikkeestä hiekka alkoi taas juosta. Hugh Ritson ei kuitenkaan -epäröinyt. "Tämä on avattava", hän sanoi käyden käsiksi työhön. Mutta -mies tarttui takaa häneen. - -"Jumalan tähren, älkää", hän huusi. "Tämä työ vaatii meiltä hengen." - -Hugh Ritson kääntyi ympäri ja katsoi häntä tiukasti silmiin. - -"Mikä on teidän nimenne, ukkoseni?" - -"Davey Braithwaite." - -"Sittenhän te olette se nuori leski, jonka vaimo kuoli viime viikolla?" - -"Olen", hän vastasi painunein päin. - -"Teidän lapsenne kuoli ennen äitiä, eikös kuollut?" - -"He ovat menneet molemmat!" - -"Eikä teillä koko avarassa maailmassa ole ainoatakaan ihmistä, joka -jäisi suremaan?" - -"Ei, tässä on koko minun heimokuntani." - -Hugh Ritson ei puhunut enempää. Kova hymy leikki hänen valkeilla -kasvoillansa ja sinä hetkenä hän alkoi pelastustyönsä. - -Mies seisoi ällistyneenä katsellen ja ennenkuin hän ehti käydä -auttamaan, veti hänen isäntänsä Giles Raisleyn esille tämän vaikeasta -suojasta. - -"Missä oli vanha Reuben ja hänen ryhmänsä työssä?" kysyi Hugh Ritson. - -"Suuressa kaivoksessa, mutta se on täyttynny verell', sinne me emme -ikinä pääse." - -He painuivat kaivoksen pohjaan ja lähtivät sitä käytävää, joka -haaraantui oikealle. Kynttilän valo tuikki kaukaa hämärästi pitkän -pimeyden läpi. - -Se oli käytävää valaiseva kynttilä, joita sinne tänne oli kallioseinään -pistetty. Miehet, jotka olivat siinä lähellä työskennelleet, olivat -jättäneet sen siihen hyökätessään henkensä edestä pois täältä -nostoaukolle. Tämän onkalon pohjassa oli syvä vesiväylä, mutta se oli -nyt kuiva. - -Se oli se kanava, johon kaikki vesisuonet oli johdettu ja joka piti -koko kaivoksen kuivana. Vähän matkan päässä toinen hiekkaseinä tukki -heiltä tien, ja sen takaa kuului synkkä veden kohina. - -"Jos vanha Reuben on tuolla, hän on kuoleman oma", sanoi Giles Raisley -ja kääntyi mennäksensä. - -Hugh Ritson oli kiivennyt hiekkareunustaa kattoon asti ja koetti kaikin -voimin käsillänsä avata tietä. Vähässä ajassa hän olikin kaivanut aukon -ja tuijotti edessään avautuvaan pimeään. Vesi oli patoutunut ja noussut -monen jalan korkeudelle. Mutta se oli vieläkin neljä tai viisi jalkaa -katosta, ja mustissa, loiskivissa ja kuohuvissa aalloissa hän huomasi -vankeuteen joutuneen kaivosmiehen, joka oli vyötäisiään myöten vedessä, -ja piti kallionkielekkeestä kaikin voimin kiinni. Kun kynttilän valo -pilkahti läpi aukon, miesparka päästi heikon huudahduksen. - -Seuraavana hetkenä isäntä oli hivuttautunut läpi aukon ja laskeutunut -veteen. Kahlaten rintaan asti vedessä hän pääsi kaivosmiehen luo, antoi -hänelle kätensä ja talutti hänet läpi tulvivan veden. - -Kun kori nousi ylös tuoden tullessansa viimeiset vangituista, pääsi -raju riemuhuuto monista kurkuista yht'aikaa. Vaimot, jotka olivat -ajatelleet, etteivät ikinä siunaisi isäntäänsä, siunasivat häntä nyt -kaunopuheisin kielin. Miehet, jotka eivät olleet luulleet tuossa -hentovartisessa miehessä löytyvän sellaista voimaa ja rohkeutta, -häpesivät nyt omaa pelkuruuttansa. Sulaton punertavassa valossa monen -kovat kasvot sulivat. - -Hugh Ritson ei sitä huomannut eikä siitä ollenkaan välittänyt. Hän -otti kynttilän, jota oli hatussansa ilmavirralta suojannut, vapaaksi -ja heitti syrjään. Hän astui sitten ihmisten välitse huoneellensa ja -päästyään sinne löi oven kiinni niiden monien nenän edessä, jotka -olivat seuranneet häntä sinne. Hän laski kaihtimet akkunain eteen ja -aloitti uudestansa keskeytyneen edestakaisinkulkunsa. - -Hän oli muuttunut kalpeaksi ja läpikuultavaksi. Synkkä tuli paloi hänen -silmissään ja hänen huulensa näyttivät lakkaamatta yhä valkenevan. -Hänen askelensa, joka ennen oli ollut reipas ja varma, oli nyt veltto -ja epävarma. Hän ei ollut hetkeäkään nukkunut sitten Mercyn kuoleman -yön. Päättäen olla antautumatta kauheiden unien kanssa taisteluun ja -niiden kiusattavaksi hän oli lakkaamatta kävellyt kaikki pitkät tunnit -viimeisinä neljänä yönä. Hän tiesi, mikä lopputulos oli oleva eikä hän -tahtonut sitä väistää. Vain kerran hän oli ajatellut käyttää nopeampaa -tietä päästäksensä määränsä päähän. Silloin hän oli avannut kaapin -ja tuijottanut kauan ja melkein henkeänsä pidättäen pulloon, jonka -oli sieltä ottanut. Mutta hän oli pannut pullon takaisin. Miksi hän -näyttelisi hullua ja turmelisi tulevankin elämänsä? Nämä yöt toisensa -jälkeen hän oli kulkenut ja kulkenut hetkeäkään levähtämättä, usein -seisahtuen miettimään, vaikka väsyneet raajat hänen allansa vapisivat -eivätkä tahtoneet totella, ja neljä seinää pyöri hänen kiiltävissä -silmissänsä. - -Ennen kotiinmenoansa ihmiset kokoontuivat pimeässä toimiston ovelle ja -hurrasivat viimeisen kerran. - -Isäntä kuuli sen, ja hänen huulensa värähtelivät. - -"Tomppelit -- he eivät ymmärrä", hän mutisi henkeään vetäen ja jatkoi -yksinäistä käyntiänsä. - -Seuraavana aamuna eräs kaivosmies, joka toimi Hugh Ritsonin -käskyläisenä, toi hänelle aamiaisen. Ei ollut enää varhainen. Aurinko -oli noussut korkealle, mutta kaihtimet olivat vielä alhaalla ja -kynttilä paloi pöydällä. Mies tahtoi sammuttaa kynttilän ja päästää -sisään auringonvaloa, mutta hänen isäntänsä kielsi sen. Mies oli -methodisti ja hyräili virttä askarrellessaan. Tänä aamuna hän oli -tavallista iloisempi ja onnellisempi astuessaan sisään tarjottimineen, -mutta kun hän näki Hugh Ritsonin kalpeat kasvot, hänen omatkin kasvonsa -synkistyivät. - -"Te olette vielä kuin nuoret miehet, Luke", sanoi isäntä. "Kuinka vanha -te olette?" - -"Seitsemänkymmenen yhreksän, herra. Minä olen syntynyt yhreksänkymment' -kahreksan. Se oli samoihin aikoihin, kuin Punaparta taisteli meitä -vastaan ja Nelson nujersi sen." - -"Uskallanpa otaksua, että teillä on nyt jo lapsenlapsiakin?" - -"Herra teitä siunatkoon, on, ja lapsenlapsenlapsia kokonaista kymmenen -kappaletta. Ja kaikki ovat riskiä ja terveitä, Jumalan olkoon kiitos." - -Kuului laakson läpi kirkonkellojen juhlallinen soitto. Hugh Ritsonin -kasvot laskeutuivat poimuihin ja katse painui alas. - -"Mitä ne nyt soittavat?" hän kysyi muuttuneella äänellä. - -"Tänä aamuna haurataan Matthan tyttöraukka ja hänen sikiönsä." - -Hugh Ritson ei koskenut aamiaiseensa. - -"Luke, pankaa laudat akkunain eteen ja tuokaa lisää kynttilöitä." - -Hän ei mennyt ollenkaan ulos sinä päivänä, vaan käveli lakkaamatta -edestakaisin hämärässä huoneessa. Illan saapuessa hän sai kuumetta ja -soitti vähän väliä kelloa, joka kutsui käskyläisen hänen luokseen. -Mutta hänellä oli annettavana vain joku tavallinen käsky, joku sanoma -tai vähäpätöinen selitys. - -Vihdoin mies oli ymmärtävinään hänen tarkoituksensa ja jäi yöksi hänen -luokseen. He puhuivat paljon varhaisina tunteina, ja isäntä nauroi -usein ja laski leikkiä. Mutta unettoman miehen hengittämä ilma on -aina unettavaa, ja ankarista ponnistuksistaan huolimatta Luke lopulta -nukahti tuolillansa. Sitten seurasi tuntimääriä kestävä äänettömyys, -jota häiritsi vain yksitoikkoinen askelten sipse sisällä ja sulaton -kohina ulkoa. - -Seuraavana päivänä, perjantaina, aurinko paistoi ihanasti, mutta -suojuslaudat eivät avautuneet kaivosvuoren pienen talon akkunoista, -ja kynttilä yhä paloi pöydällä. Hugh Ritson oli tullut huomattavasti -heikommaksi, mutta yhä hän jatkoi väsynyttä käyntiänsä. Vanhaa miestä -kiellettiin kutsumasta tohtoria, mutta sen sijaan hän sai viedä sanan -kirkkoherra Christianille. Tämänkin yön vanhus valvoi isäntänsä luona. -Kun puhelu vaikeni, hän lauloi -- ensin Davidin psalmin: "Hullut -sanovat sydämessänsä, ettei Herraa olekaan", sitten Charles Wesleyn -virren Kristuksen veren puhdistavasta voimasta. - -Vieraan silmälle olisi ollut outo näky: vanha mies -- vielä nuori, -vaikka seitsemänkymmenyhdeksän-vuotias, rakas rakkaiden ympäröimänä, -viettäen rakastettuna ja kunnioitettuna elämänsä iltahetkiä, eläen -köyhyydessä, vaikka luuli elävänsä yltäkylläisyydessä, uskoen kerran -ikuisen onnen käsittävänsä, ja siksi kasvot kukoistavampina ja -lempeämpinä kuin koskaan ennen -- huojuttaen päätänsä lauloi sydämensä -yksinkertaisuudessa. Toinen mies, tuskin vielä kolmenkymmenen vanha, -oli menettänyt nuoruutensa, hänen kasvonsa olivat valkeat kuin palttina -ja silmissä paloi synkkä tuli -- yksin maailmassa, hylättynä ja -omistaan erotettuna -- kävi epävarmoin askelin ja laahustaen kuin hänen -kuormansa olisi joka hetki tahtonut hänet maahan rutistaa, heiluttaen -käsiänsä virren tahdissa ja hymyillen pakotettua hymyä, joka ei -tahtonut kohota hänen valjenneille huulillensa. - -Kun laulu lakkasi, Hugh Ritson pysähtyi äkkiä ja kääntyi vanhaan -kaivosmieheen. - -"Luke", hän sanoi äkkiä, "otaksun, että teillä on monta saattomiestä, -kun kerran teidän aikanne tulee." - -"Niin, Jumalan kiitos", vastasi vanhus pyyhkäisten pois kuuman pisaran, -joka oli vierähtänyt hänen kasvoillensa, "siellä ovat minun lapseni ja -lastenlapset ja vielä niirenkin lapset. Ehkäpä lapset tahtovat laskea -minut äidin, sen siunatun vanhan olennon, viereen." - -Hugh Ritsonin kasvot synkistyivät ja hän jatkoi käyntiänsä. - -"Loruja, välipä tällä!" hän hymähti itseksensä. "Yötuulen valitus on -kylliksi miehen haudalla." Ja hän naurahti hiukan. - -Seuraavana aamuna -- lauantaiaamuna -- hän kirjoitti kirjeen ja lähetti -Luken kylään viemään sitä postiin. Sitten hän itse kävi kaivoksella -toimittamassa muutamia asioita. Sieltä tultuaan hän sulki ja salpasi -ovensa. Kun vanhus toi päivällisen, hän kolkutti turhaan ja sai niine -hyvinensä mennä tiehensä. - -Ilta saapui eikä vieläkään kuulunut vastausta vanhan miehen -koputukseen. Auringon laskettua tuuli oli yltynyt. Uhkasi tulla -myrskyinen yö. - -Kymmenen tienoissa kirkkoherra Christian saapui. Hän oli taistellut -kauan sydämessään, päästäkseen selville, mihin velvollisuus häntä -käskisi. Vastaukseksi vanhan miehen pyyntöön hän oli vihdoin saapunut -ja kolkutti nyt ovelle. Mitään vastausta ei kuulunut. Tuuli vinkui ja -tohisi äänekkäästi puissa hänen päänsä päällä, mutta sittenkin hän -kuuli levottoman astunnan sisältä. Hän kolkutti uudestaan ja uudestaan. - -Lopultakin avautui salpa ja ääni, joka samalla oli sekä outo että -tuttu, huudahti: "Astukaa sisään, kirkkoherra Christian." - -Kirkkoherra astui huoneeseen. Kun hän katsahti Hugh Ritsonin kasvoihin, -häntä värisytti kummallisemmin kuin koskaan ennen. Monen monta kertaa -hän oli nähnyt kuoleman elävän ihmisen kasvoilla, mutta ei milloinkaan -tuollaisena. Elävät kasvot olivat kivettyneet, valkeat huulet olivat -yhteen puristetut, synkät silmät paloivat kuin syvä, kytevä tuli, -keltaiset kädet olivat kuivettuneet ja hermostuneet. Epätoivo, mutta -ei katumus kuvastui kurttuun painuneelta otsalta. Uupuneet jalat -vapisivat, mutta yhä eteenpäin -- yhä, yhä, yhä eteenpäin matkaa, -joka oli pitempi kuin Gabbathasta Golgatalle. Huoneen ilmassa tuntui -kuoleman siipien suhina. - -"Antakaa minun rukoilla teidän kanssanne", sanoi kirkkoherra lempeästi -ja pitemmittä puheitta hän heittäytyi polvillensa. - -"Niin, rukoilkaa, rukoilkaa minun puolestani! Mutta työnne on turha -- -mikään ei voi minua pelastaa." - -"Huutakaamme Jumalan puoleen", sanoi kirkkoherra. - -Hugh Ritsonin huulilta kuului katkera nauru. - -"Miksi! Viedäksemme hänen eteensä minun elämäni ränstyneet rauniot? Ei." - -"Kristuksen veri on pelastanut maailman. Se voi puhdistaa meistä -suurimmankin syntisen ja lepyttää Jumalan ankarimmankin vihan." - -Hugh Ritson purskahti uudestaan katkeraan nauruun. - -"On tullut synnin ja pahuuden loppu. Eipä sillä väliä." Sitten hän -kauhistavan juhlallisesti lisäsi: "Minun sieluni on tyhjä. Se on jo -joutunut ikuiseen tuskaan. Minä kuolen huomenaamuna auringon noustessa." - -"Yksikään ihminen ei tiedä aikaa eikä hetkeä --" - -Hugh Ritson kertasi kauhealla innostuksella: "Minä kuolen, kun aurinko -sunnuntaiaamuna nousee." - -Kirkkoherra Christian jäi hänen luokseen koko täksi raskaaksi yöksi. -Tuuli ulvoi ja tohisi ulkona. Se nuoleksi seiniä kuin käärmeitten -kielet. Kirkkoherra rukoili palavasti, mutta Hugh Ritsonin ääni ei -kertaakaan yhtynyt häneen. Edestakaisin, edestakaisin kuoleva mies -lakkaamatta jatkoi vaivalloista kulkuansa. Muutamana hetkenä hän -pysähtyi ja sanoi aavemaisesti hymyillen: "Tämä kuolema on vanha -juttu. Se on vieraillut ihmisten kodeissa jok'ikinen päivä näinä -kuutenatuhantena vuotena ja kuitenkin se on meistä aina yhtä kauhea." - -Kolmen tienoissa aamusilla hän veti kaihtimet auki. Akkunat olivat -vielä pimeät; näytti kuin aamun sarastus olisi vielä kaukana. "Se -lähestyy", hän sanoi tyynesti. "Minä tiesin, että se tulisi pian. -Lähtekäämme ulos sitä vastaan." - -Tavattomalla ponnistuksella hän sai ulsterin päällensä, pani hatun -päähänsä ja avasi oven. - -"Mihin te lähdette?" sanoi kirkkoherra, ja hänen äänensä petti. - -"Vuoren huipulle." - -"Miksi sinne?" - -Hugh Ritson käänsi raskaan katseensa häneen. "Nähdäkseni uuden päivän -sarastuksen", hän sanoi kauhean juhlallisesti. - -Hän oli jo astunut ulos hämärään. Kirkkoherra Christian seurasi häntä. -He kääntyivät polulle, joka vei suon halki Cat Bellsin juurelle. Vanha -mies tarjosi kätensä, mutta Hugh Ritson pudisti päätänsä ja asteli -yhden askelen edellä. Se oli surullinen matka. Tuuli oli asettunut. -Ilmassa tuntui yön ja päivän taistelu. Kuoleva mies jatkoi matkaansa -rohkeana kuin haavoitettu leijona. Askel askelelta he jatkoivat -vaivalloista työtänsä kiiveten päivän sarastaessa yhä korkeammalle. -Vihdoin he pääsivät korkeimmalle huipulle. - -Heidän allansa lepäsi suo synkkänä ja äänettömänä. Sumu ympäröi heitä. -Heistä tuntui kuin he seisoisivat pilvien meressä. Päivän valjetessa -tuntuivat pilvien reunat vähitellen murtuvan, ja niiden läpi tunkeutui -päivä ihmeellisen kirkkaana ja hohtavana hukuttaen koko maailman -loistavaan valomereen. - -Päästyään huipulle Hugh Ritson pysähdytti surullisen kulkunsa. Vanha -kirkkoherra mutisi kuin itseksensä: "Murtunutta ruokoa ja särjettyä -sydäntä et sinä Herra, hylkää. Eikö sinun armosi saa sänkeäkin -uudestaan vihannaksi?" Hugh Ritson kuuli nämä sanat ja koko hänen -olentonsa muuttui. Katkeruus huulilta suli, synkkyys katseesta häipyi, -rypistynyt otsa kirkastui ja ensi kerran moniin pitkiin vuosiin hän -itki kuin avuton lapsi. - -Samana hetkenä, kun aurinko nousi, hän vaipui maahan ja nukahti. -Kirkkoherra Christian kumartui hänen ylitsensä. Idän puna säteili hänen -valkeille kasvoillensa. Uusi päivä oli sarastanut. - - * * * * * - -Seuraavana tiistaina seisoi kaksi surijaa Newlannin kirkkomaalla -avoimen haudan partaalla. Toinen niistä oli valkohapsinen vanhus, -toisella oli sininen lakki ja takki, johon oli kiinnitetty vangin -numerolappu nuolinensa. Haudankaivaja miehinensä oli laskenut arkun -sen uuteen kotiin ja astunut sitten syrjään. Eräs pitkä mies nojasi -pylvääseen kirkon portaalla ja joukko miehiä ja naisia seisoi ääneti -kirkon portilla. Illan aurinko oli painunut alas, ja hautapatsaiden -varjot venyivät yhä pitemmiksi vihannalla äpäriköllä. - -Vanki lankesi polvilleen ja katseli kauan hautaan. Kun hän nousi, -olivat ihmiset portilta poistuneet ja vanhasta kirkosta kuuluivat -juhlalliset virren sävelet. Kylän kirkkokuoro siellä harjoitteli. -Maailman työ oli taaskin alkanut. - - - - -XVIII LUKU. - - -Kaksi päivää myöhemmin vuorella Ghyllin takana oli tavatonta -liikettä. Oli keritsemispäivä. Koko katras näytti muutamia päiviä -sitten tapahtuneesta pesusta muuttuneen valkeammaksi ja villavammaksi -kuin ennen sitä ja se oli ajettu kiviaitaukseen. Keritsijät olivat -istuutuneet turvevalkean ympärille, jossa keitinselässä riippui -tervakattila. Pojat, "kiinniottajat", toivat yhden kerrallaan -kerittäväksi ja tytöt, "auttajat", kantoivat pois lämpimän, tuoksuvan -villan ja heittivät sen avoimesta ovesta vajaan. Kun lammas kerittiin, -vietiin se tulen ääreen ja kupluilevalla tervalla poltettiin siihen -Ritsonien merkki. Ilmassa kuului keritsimien metallinsointuinen kilke, -ja kaiken yllä hohti päivä täydeltä terältä pohjattomalta sinitaivaalta. - -Pitkässä liinatakissa, jossa oli terva- ja veritahroja, villanihveä -ja -haituvia, kirkkoherra Christian liikuskeli keritsijäin keskellä -kädessä valtainen laatikko salvaa siltä varalta, että keritsimet -sattuivat haukkaamaan palan lammasparan nahasta. - -"Me olisimme voineet orottaa isäntää kerittemisjuhlille -- vai?" kuului -vanhan Reubenin ääni keritsimien kilkkeen yli. - -"Hän on täällä, ennenkuin työ loppuu, jos Jumala suo", vastasi -kirkkoherra. - -"Eiks' se ol' juur' tänään, kun menette hänt' noutamaan?" - -"On, tänään iltapäivällä." - -"Kattokaapas tätä linkkua, kirkkoherra, miten se potkii -- hitto hänet -vieköön ... Tehän tuotte hänet kotiin trilloill'." - -"Niin, Randal Alston on lainannut minulle tammansa." - -"Oh, mitkä juhlat siitä syntyvätkään! -- Täytyy olla porsaankyljyksiä, -lammaskotletteja ja piirakoita ja pudinkia, eikö vain? -- Pitäkääpäs -tuosta koivesta, kirkkoherra, että saan tämän mustaposken villityn -rinnan ja vattanaluksen puhtaaksi... Tuleeko rouva myöskin kotiin?" - -"Ei, Reuben. Rouva Ritson on mennyt sinne, mistä tulikin." - -"Jaa, jaa, sehän on aivan luonnollist' kaiken sen jälkeen, mitä -on tapahtunnu. Pysy paikoillas ... hiljaa nyt... tahroks' toisen -näpsäyksen, häh? ... Ja nuori rouva Greta -- tuleeko hänest' rouva nyt?" - -"Luonnollisesti hän tulee Ghylliin miehensä kanssa, Reuben." - -"Jumala häntä siunakkoon! Eikä tääll' ole ollukkaan onnea sen jälkeen -kuin Paul sen jätti -- ja kaikki on menny nurin päin ... Noh, nyt se on -keritty -- taluta se pois, Natt-ukkoseni, ja hitto sen vieköön." - -Iltapäivällä oli vielä kerran kerääntynyt tungokseen asti miehiä, -naisia ja lapsia Keswickin vanhan kaupungintalon edustalle. He -nauroivat, ilakoivat ja lauloivat. Äkkiä lensi ovi auki, ja kaksi -miestä astui ulos. Toinen oli Paul Ritson, ei enää vangin puvussa, -ja toinen oli kirkkoherra Christian. Ihmiset tervehtivät heitä -voimakkaasti hurraten, nostivat heidät rattaille, päästivät hevosen -irti, ja nuoret miehet hyökkäsivät kilvan aisoihin. Sitten he lähtivät -tavattomalla riemulla halki kaupungin kylätielle, ja pölypilvet -kohosivat heidän jäljessänsä. - -He kääntyivät laakson läntistä reunaa kulkevalle tielle, ja kun he -matkasivat metsän läpi, näkivät he vanhan miehen, jonka vartalo oli -hyvin kumara, vajuttelevan savuavaa hiilihautaa. Hän pysähtyi ja -oikaisten itseänsä, rautakanki kädessänsä, kohotti raskaan katseensa -äänekkääseen ja meluisaan joukkoon. Kärryt kiisivät ohi meluineen, -hurraahuutoineen ja nauruineen, ja vanha mies kääntyi äänettömänä -jatkamaan työtänsä. - -Kun he lähestyivät pappilaa, Paul hyppäsi alas rattailta sitä -työntävien miesten päiden yli ja hyökkäsi taloon sisään. Siellä oli -joku, joka häntä odotti, ja sinä hetkenä odottaja sulkeutui hänen -lujaan syleilyynsä. "Vihdoinkin!" kuiskasi Paul. Gretan sydän tulvi yli -äyräidensä, hän painoi nuoren kauniin päänsä odotetun rinnalle ja itki -suloisia kyyneleitä. - -Kirkkoherra Christian saapui portaitten eteen meluisan joukon -ympäröimänä. Ensimmäisinä ja muita iloisimpina olivat seppä ja mylläri -ja aivan heidän jäljessään kapakan isäntä ja postinkantaja. Kaikki -huusivat aivan kuin halkaistakseen messinginvahvat kurkkunsa. - -Sinä iltana oli Ghyllissä suurenmoiset pidot. Ensin juhlittiin vanhassa -keittiössä: suurenmoiset pihvikasat, lampaanpuoliskot, herneet, makeat -vanukkaat ja piirakat koristivat pöytää. Sitä seurasi tanssi ladossa, -joka oli valaistu turnipsiin pistetyillä kynttilöillä, lyhdyillä ja -soihduilla. - -Mutta pappilassa istuivat Paul ja Greta äänettöminä kädet yhdessä. -Silloin tällöin saapui kirkkoherra heidän luokseen jutellen iloisesti -jokapäiväisen elämän hyörinästä ja pyörinästä aivan kuin sen kulkua -ei mikään olisi häirinnyt. He söivät yhdessä illallista ja istuivat -lähelle puoliyötä. Vihdoin vanha Christian otti esille vihreän -aikakirjansa ja kirjoitti: - -"Kesäk. 3. -- Niin on siis Paul tullut kotiin pitkän poissa-olonsa -jälkeen, ja minä vietin aamupäivän vuorella, jossa lampaita kerittiin -ja ansaitsin aika nipun villoja ja mitallisen ruista. Iltapäivällä -pistäysin Keswickissä, jonne Randal Alstone oli lainannut minulle -tammansa ja ajopelinsä. Lentävässä Hevosessa en joutanut istumaan, -vaan join seisten olueni keskustellen samalla John Proudfootin ja -Richard Parkinsonin sekä erään naapurin kanssa, joka tulee huomenna -meille kattamaan alangon latoa. Sitten suoraan Keswickiin, jossa oli -suuri ihmispaljous koolla, ja se tervehti meitä niin sydämellisesti ja -riemu oli niin korkealla, että minun oli vaikea säilyttää ulkonainen -tyyneyteni, kun sydän oli haljeta. Saatuani Paul-poikani viimein oli -aikomukseni ajaa suoraan kotiin. Mutta ne hyvät ihmiset eivät sallineet -sitä, vaan riisuivat tamman valjaista ja tarttuivat itse aisoihin Niin -me saavuimme kotiin kuuden maissa, ja siellä oli kaikki hyvin, ja minun -rakas Gretani odotettuaan niin kauan sai nyt Paulinsa omakseen, ja Paul -hyökkäsikin sisään jo ennen minua. Minä jätin heidät kahden ja syötin -ja juotin tamman, sillä Peter on joskus sellainen kitupiikki, ettei -raatsi antaa hevoselle, mitä se viitsisi syödä. Vietin iltapäiväni -korjaten kenkiäni, joihin ostin pennyn edestä nauloja Thomas Seedin -puodista, ja jätin Paulin kokonaan Gretan hoteihin. Sitten söimme -illallisen ja luimme psalmin ja minä rukoilin perheeni puolesta ja -istuimme sitten vielä puoliyöhön. Niin minä vetäydyn omaan huoneeseeni -sovussa kaiken maailman kanssa ja jätän kaiken Jumalan huomaan. Jumala -antakoon minulle ja minun omilleni anteeksi kaikki synnit, joita ehkä -ajatuksin, sanoin ja töin olemme tämän koettelemuksen aikana tehneet. -Jumala olkoon kiitetty, koska Hän meille voiton antoi, ja rangaisten -vihollisiamme soi meidän vapautua onnettomuudestamme. Amen." - -Kirkkoherra Christian pani kynän kädestänsä telineelle ja kuivasi -kirjoitustansa tiputtamalla sille hiekkaa lasitötteröstä, kun veli -Peter astui sisään kynttilä kädessä ja puristaen toisen kätensä -tyngällä kirjettä kainaloansa vasten. "Tuomas Kyttyräselkä antoi -minulle tämän", hän sanoi Paulille ja heitti kirjeen hänen polvillensa. -"Minä olin niin sekaisin niiren kauheast' melust', ett' olin sen -vähällä unohtaa." - -Kirkkoherra Christian pani vihreäkantisen kirjansa hyllylle, otti -kynttilän hänen kädestään, lausui hyvää yötä ja meni vuoteellensa. - -Veli Peter tallusti ulos, ja Greta ja Paul jäivät kahden. - -Paul avasi kirjeen. Se oli kääritty paperiarkkiin, jonka päällä oli St. -Margaretin luostarin leima ja ainoastaan sanat: "Lähettänyt edelleen -sisar Grace" Paul alkoi lukea kirjettä ensin ääneen ja Greta katseli -hänen olkansa yli. Mutta tuskin hän oli päässyt alkuun, kun ääni -tyrehtyi ja hän pysähtyi. Sitten hiljaisuuden vallitessa molempain -silmät liukuivat yli kirjoitettujen sanojen. Kirje oli seuraava: - -"Äiti! Minä olen syvästi rikkonut sinua vastaan, ja sinua vastaan -tehtyä vääryyttä ei voi koskaan sovittaa. Menneisyys ei palaa ja mikä -on tehty, sitä ei voi tekemättömäksi saada. Ei ole meille suotu voimaa -pyyhkiä pois niitä syntejä, jotka olemme tehneet tai hävittää toisten -sielusta niitä kärsimyksiä, joita olemme heille tuottaneet. Ne jäävät -ja pysyvät sellaisina kuin ovat. Minä en ole niin huono ihminen kuin -ehkä näytän, mutta mitäpä hyödyttäisi tässä käydä puolustelemaan -itseäni? ja kuka minua uskoisi? Minun elämäni on ollut yhtä ainoata -pitkää erehdystä ja minun kohtaloni langat ovat sotkeutuneet. Enkö minä -ole esiintynyt pienessä maailmassamme kovana ja paatuneena miehenä? -Mutta pohjaltani minä en ole sellainen, vaan intohimo on tahrannut -minun sieluni. Olen etsinyt rakkautta sieltä, mistä rakkautta ei voida -löytää, ja nyt minä olen sen raunio, mitä minusta olisi pitänyt tulla. -Jos minä tein vääryyttä tieten ja tahtoen, tapahtui se vasta sen -jälkeen, kun intohimo pääsi minua hallitsemaan. Jos minä näin asiat -toisenlaisina kuin ne olivat, tapahtui se siksi, että intohimo teki -minut sokeaksi. Äiti, jos on olemassa Yksi, joka valvoo ja tuomitsee -meidän elämäämme, varmasti Hän näkee tämän ja ottaa vaikuttaneet -olosuhteet lukuun. - -"Sano _hänelle_, että minä toivotan hänelle tyyntä elämän matkaa. Jos -minä olisin mies, joka voisin rukoilla, ehkä minä rukoilisin taivasta -siunaamaan häntä. Mutta minun sydämeni on suljettu rukoukselta. Ja -mitä sittenkään minun rukoukseni voisi hyödyttää? Lopultakin minä olen -antanut hänelle takaisin jalon miehen rakkauden. Ja nyt minun tuhottu -elämäni on päättyvä. Tässä on loppu -- surullinen loppu. - -"Äiti, minä en elä kärsiäkseni maallisen rangaistuksen rikoksestani. -Älä pelkää, minä en nosta kättäni itseäni vastaan. Ole siitä varma, -miten epävarmalta kaikki muu näyttäneekin. Mutta sangen pian tämä -intohimoinen ja kapinallinen sielu on Jumalan iankaikkisella tuomiolla. - -"Hyvästi, äitini, hyvästi --" - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Hagarin poika, by Hall Caine - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAGARIN POIKA *** - -***** This file should be named 57553-8.txt or 57553-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/7/5/5/57553/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |
