Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 19439 insertions, 19819 deletions

diff --git a/57553-0.txt b/57553-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..f35cd07
--- /dev/null
+++ b/57553-0.txt
@@ -0,0 +1,19439 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57553 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+HAGARIN POIKA
+
+Kirj.
+
+Hall Caine
+
+
+Englanninkielestä suomentanut
+
+Ville Hynynen
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Oy,
+1919.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+I Kirja: Mene pois, Saatana!
+
+  Prologi: Vuonna 1845.
+  I-VIII Luku: Vuonna 1875.
+
+II Kirja: Kiusauksen pyörteissä.
+
+  I-XVI Luku.
+
+III Kirja: Kaltevalla pinnalla.
+
+  I-XXII Luku.
+
+IV Kirja: Katkera on katumuksen kalkki.
+
+  I-XVIII: Vuonna 1877.
+
+
+
+
+
+
+I KIRJA
+
+MENE POIS, SAATANA!
+
+
+
+
+PROLOGI
+
+Vuonna 1845.
+
+
+Oli kylmä joulukuun aamu. Ilma oli sakea ja hämärä muutamalla Lontoon
+poliisiasemalla. Lamppujen valot näyttivät himmeiltä ja torkkuvilta,
+samoin kuin ihmisetkin tänä varhaisena hetkenä. Eräs nainen lapsi
+sylissä oli puolittain pakotettu ja vedetty istumaan syytettyjen
+penkille. Hän oli nuori; irtipäässeitten, sotkeutuneitten hiusten
+takaa hänen kasvonsa vielä näyttivät tyttömäisiltä. Hänen piirteillään
+lepäsi tuskan ilme. Katse oli hetkittäin tyyni, mutta toisin ajoin
+levoton ja uhkaava. Hänen pukunsa oli alkujaan ollut rikas, mutta nyt
+se oli revitty ja likainen, ja raskaina laskoksina se peitti hänen
+vartaloansa. Lapsi, jota hän kantoi, näytti ehkä neljän kuukauden
+vanhalta. Hän painoi sitä suonenvedontapaisesti rintaansa vasten, ja
+kun se heikosti itkeä kitisi, hän hyssytteli sitä koneellisesti.
+
+"Teidän kunnia-arvoisuutenne, tämän henkilön minä vedin maalle joesta
+tänä aamuna kello puoli kaksi", sanoi eräs konstaapeli. "Hän oli
+heittäytynyt jokeen Mustanmunkin sillan portaalta."
+
+"Oliko hänellä lapsi mukanansa?" kysyi oikeudenvalvoja.
+
+"Oli, teidän korkea-arvoisuutenne; ja kun minä nostin hänet maalle,
+minä en mitenkään saanut lasta hänen sylistänsä -- hän painoi sitä
+niin lujasti rintaansa vasten. Äiti oli tajutonna, mutta lapsi avasi
+silmänsä ja itki."
+
+"Ettekö ole saanut tietää hänen nimeänsä?"
+
+"En, herra; hän ei halua vastata meille mitään, kun me kysymme sitä
+häneltä."
+
+"Minulle on sanottu", virkkoi kirjuri, "että kysyttäessä hänen nimeänsä
+ja olosuhteitansa, hän pysyy täydellisesti vaiti. Tohtori on sitä
+mieltä, teidän korkea-arvoisuutenne, että tuo nainen ei ole täysin
+syyntakeinen."
+
+"Hänen joutumisensa tänne tukee kyllä sitä otaksumaa", vastasi
+virkamies.
+
+Nuori nainen oli tylsänä tuijotellut ympärilleen mistään välittämättä.
+Hän näytti tuskin tajuavan, että satakunnan ihmisen silmät
+tarkastelivat hänen hurjistuneita kasvojansa.
+
+"Onko täällä ketään, joka tuntee hänet?" kysyi virkamies.
+
+"On, teidän korkea-arvoisuutenne, minä löysin sen vanhan naisen, jonka
+luona hän on asunut."
+
+"Tuokaa se vanha ihminen kuulusteltavaksi."
+
+Keski-ikäinen nainen -- pienikasvuinen, levoton ja ruma kepsutti
+sisään. Nimekseen hän ilmoitti Drayton. Hänen miehensä oli hotellin
+ovenvartija. Hänellä oli talo Pimlicossa. Kuukausi sitten hänellä
+oli ollut vuokrattavana huone ensimmäisessä kerroksessa. Hän oli
+pannut ilmoituskortin akkunaan ja pidätetty oli ilmestynyt. Hän oli
+hyväksynyt tämän nuoren rouvan vuokralaisekseen ja oli saanut vuokransa
+täsmälleen. Ei tiennyt mitään, kuka hän oli tai mistä hän tuli. Ei
+ollut myöskään saanut selville hänen nimeänsä. Oli kuullut hänen
+nimittävän lasta Pauliksi. Se oli kaikki, mitä hän tiesi.
+
+"Hänen ammattinsa, hyvä eukkoseni, mikä se oli?"
+
+"Ei mikään; ei hänellä ollut mitään ammattia, teidän
+korkea-arvoisuutenne."
+
+"Eikö hän mennyt koskaan ulos -- ei öisinkään?"
+
+"Ei, herra; kaikista vähimmin öisin, herra. Toivon teidän
+korkea-arvoisuutenne pitävän minua kunniallisena ihmisenä, herra."
+
+"Ei tehnyt mitään elääksensä ja kuitenkin maksoi teille. Annoitteko te
+hänelle ruokaa?"
+
+"Annoin, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän sai itse keittää, mitä
+halusi, mutta se nuori, onneton raukka ei koskaan näyttänyt haluavan
+mitään, herra."
+
+"Eikö hän koskaan puhunut teille?"
+
+"Ei, herra, ei hän tehnyt muuta kuin itki. Hän itki, itki, itki, ellei
+nauranut ja silloin se oli kauheata, teidän korkea-arvoisuutenne. Minun
+mieheni aina sanoi, ettei sitä tiedä, mitä se vielä tekee."
+
+"Onko hän naimisissa, tiedättekö?"
+
+"On, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän käytti vihkimäsormusta, aivan
+oikeata vihkimäsormusta -- mutta kerran hän riisti sen irti ja heitti
+tuleen. Minä näin sen omin silmin, herra, muuten minä en olisi uskonut
+sitä enkä ole ikinä sellaista nähnyt. Mutta se onneton raukka ei aina
+ymmärrä, mitä tekee, sanoo minun mieheni."
+
+"Minkälainen hänen suhteensa lapseen oli? Näyttikö hän rakastavan sitä?"
+
+"Voi, näytti, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän syleili, syleili,
+syleili sitä lakkaamatta, kutsui sitä lemmikikseen ja Paul, Paul, Paul
+oli kaikki, mitä hänellä oli tässä maailmassa."
+
+"Milloin te näitte häntä viimeksi ennen tätä päivää?"
+
+"Eilen, herra. Hän pani hatun päähänsä ja heitti kapan hartioillensa ja
+käärittyään lapsen shaaliin meni iltapäivällä ulos. 'Se tekee teille
+oikein hyvää', sanon minä hänelle. 'Kyllä, rouva Drayton', sanoo
+hän, 'se tekee meille molemmille maailman hyväksi.' Tämä tapahtui
+takaovella, teidän korkea-arvoisuutenne, ja ilta oli ihana, mutta en
+minä ikinä saattanut arvata, mitä hän aikoi tehdä. Mutta hän ei ymmärrä
+tekojaan, nuori raukka -- kuten minun --"
+
+"Ja kun yö tuli, eikä hän ollut palannut, menittekö te etsimään häntä?"
+
+"Kyllä, teidän korkea-arvoisuutenne, sillä minä sanon miehelleni,
+sanon minä: 'Se onneton nuori raukka, minä en voi levätä vuoteessani,
+ellen saa tietää, mihin hän on joutunut.' Ja minun mieheni, hän sanoo
+minulle: 'Maggie', sanoo hän, 'mene sinä poliisiasemalle ja kerro
+upseerille hänen tuntomerkkinsä', sanoo hän. 'Pitkä nuori nainen, joka
+saattaisi olla oikea rouva, kantaen lasta -- se kyllä riittääkin',
+sanoo hän. Ja minä menin. Ja tänä aamuna eräs upseeri tuli ja minä näin
+hänen naamastaan, että jotakin oli tapahtunut, ja --"
+
+"Pyytäkää tohtori tänne. Onko hän täällä?"
+
+"On, teidän korkea-arvoisuutenne", sanoi konstaapeli.
+
+Rouva Drayton oli työnnetty ulos huoneesta. Hän pysähtyi kuitenkin
+ensimmäiselle portaalle:
+
+"Ja minä toivon, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa -- hän kun ei
+oikein ymmärrä, kuten minun mieh--"
+
+"Hyvä on, tuon kaiken me kyllä tiedämme. Ulos nyt; tätä tietä; älkää
+kiusatko hänen korkea-arvoisuuttansa!"
+
+Portaan alapäässä nainen pysähtyi taas, nenäliina silmillään.
+
+"Ja panee itkemään, kun täytyy nähdä hänet, onneton raukka, ja lapsi
+myös, sillä hän on ymmärtämätön kuin kissanpoika, ja minä toivon, ettei
+hänelle mitään tehdä, kuten --"
+
+Rouva Draytonin enemmät toiveet ja pelko häipyi poliisiaseman meluun.
+Nuori nainen syytetyn penkillä yhä tuijotteli välinpitämättömänä
+ympärilleen. Hänen itsemurha-yrityksensä todisti, kuten tavallisesti,
+täydellistä vararikkoa rakkauden asioissa. Ehkäpä hän oli naimisissa
+oleva nainen, jonka hänen miehensä oli hylännyt. Luultavasti hän oli
+taas yksi niistä onnettomista ylhäisön naisista, jonka raskauden häpeä
+oli tehnyt mielipuoleksi. Ilmeisesti hän oli sivistynyt ja tunteiltaan
+hienostunut ihminen.
+
+"Hänellä täytyy olla toki joitakin sukulaisia", sanoi virkamies, ja
+kääntyen syytettyyn hän virkkoi hillitysti: "Sanokaa meille nimenne,
+hyvä rouva."
+
+Nainen ei näyttänyt kuulevan, vaan painoi lasta lujemmin rintaansa
+vasten, niin että se heikosti itki.
+
+Virkamies koetti uudestaan:
+
+"Lapsenne nimi on Paul, eikös olekin? Paul -- niinkö?"
+
+Nainen katsahti ympärilleen, heitti silmäyksen virkamieheen ja ihmisiin
+poliisikamarissa, mutta ei virkkanut mitään.
+
+Juuri sillä hetkellä ovi virkamiehen vastapäätä olevalla seinällä
+avautui äänettömästi, ja eräs herrasmies astui sisään. Naisen
+harhailevat silmät sattuivat häneen. Sinä hetkenä tylsyys hänestä
+oli kadonnut. Hän iski katseensa tulijaan. Hänen kasvoilleen levisi
+syvän tuskan ilme. Hän veti lapsen sivulleen, aivan kuin kätkeäksensä
+sen toisten silmiltä. Sitten hänen katseensa värähti ja hän kaatui
+takanaan olevan konstaapelin syliin. Nyt hän oli tunnotonna. Hämärästä
+huolimatta katselijoitten kasvoille ilmestyi lämmin säälin ja osanoton
+ilme.
+
+Huomattiin, että herra, joka juuri oli saapunut poliisiasemalle, heti
+paikalla poistui sieltä. Virkamies näki hänen puikahtavan ovesta ulos,
+niinkuin hän olisi ollut säikähtänyt varjo.
+
+"Toimittakaa hänet heti Dartfordin turvakotiin", sanoi virkamies, "minä
+annan paikalla määräyksen."
+
+Kuului ääni poliisikamarin perältä. Se oli rouva Draytonin ääni, joka
+kuului nyyhkytysten välistä.
+
+"Ja jos te suvaitsette, teidän korkea-arvoisuutenne, sallikaa minun ja
+minun mieheni ottaa lapsi hoitoomme, kunnes tuo onneton nuori raukka
+paranee ja voi noutaa sen pois. Meillä ei ole omia lapsia yhtään ja
+minun mieheni ja minä tahtoisimme ottaa sen, eikä kukaan pidä siitä
+parempaa huolta, teidän korkea-arvoisuutenne."
+
+"Minä luulen, että te olette hyvä nainen, rouva Drayton", virkkoi
+virkamies. Sitten kääntyen kirjuriin hän lisäsi: "Kuulustelkaa häntä,
+ja jos hänen asemansa on tyydyttävä, antakaa lapsi hänelle."
+
+"Oi, kiitos, teidän korkea-arvoisuutenne! Panee minut itkemään --"
+
+"No, no, hyvä on. Älkää huoliko nyt -- kyllä me ymmärrämme sen --
+tulkaa nyt."
+
+Tullessaan tuntoihinsa vanki huomasi, että hänet oli nostettu pois
+syytetyn penkiltä ja eräs konstaapeli otti lasta hänen sylistään. Hän
+puristi sitä kuumeentapaisesti:
+
+"Viekää minut pois", hän kuiskasi vapisevalla äänellä ja hänen
+katseensa harhaili ovelle.
+
+"Ottakaa kiinni se mies", sanoi virkamies osoittaen ovea, josta vieras
+oli poistunut.
+
+Eräs poliisi riensi kiireesti ulos, mutta palasi pian virkkaen: "Hän on
+mennyt."
+
+"Viekää minut pois, viekää minut pois", huusi vanki kiihkeästi
+rukoillen. "Paul, Paul, minun oma pikku Paulini." Naisen hengitys kävi
+tuskaisena puuskutuksena ja lapsi parkui, kun hän niin lujasti pusersi
+sitä rintaansa vasten.
+
+"Viekää ne pois", sanoi virkamies.
+
+Syntyi yleistä liikettä. Poliisikamarissa olevat ihmiset työntyivät
+kasaan, kuten lampaat, lattia kolisi ja kaikki kuiskailivat ja
+porisivat yht'aikaa. Virkamiehen vakavantyynille kasvoille ilmestyi
+hymy, ja kellertävä kaasu loi puolihämärää valoaan, kuten ennenkin.
+Sitten liike taas asettui, nainen ja lapsi olivat menneet, ja
+poliisikamarin yksitoikkoinen elämä kulki edelleen entistä latuansa.
+
+Kuusi kuukautta myöhemmin eräs kaunis nainen, kasvoiltaan vieläkin
+tyttö, vaikka silmissä kärsimyksen ilme, pysähtyi muutaman talon ovelle
+Pimlicossa, ja koputti keveästi.
+
+"Minä tahtoisin nähdä rouva Draytonia", hän sanoi, kun eräs vanha
+ihminen avasi oven.
+
+"Varjelkoon, ne ovat menneet, rouva Drayton ja hänen miehensä."
+
+"Menneet!" sanoi se nuori nainen, "menneet! Mitä te tarkoitatte?"
+
+"Mitä, menneet -- muuttaneet muualle -- ottaneet toisen asunnon."
+
+"Muuttaneet, ottaneet toisen asunnon?" tämä ajatus näytti hitaasti
+pystyvän hänen päähänsä.
+
+"Totta kai. Mitäs hän muuta olisi voinut tehdä, kun suuri hotelli
+vaihtoi isäntää ja hän menetti paikkansa? Vuokria ei voida tyhjällä
+maksaa ja jotakinhan täytyy myöskin suuhun panna."
+
+"Menneet? Oletteko te villi? Rouva, ajatelkaa, mitä te sanotte. Mihin
+menneet?"
+
+"Mistä minä sen tietäisin, mihin? Villi, vielä vai! En tahdo väittää,
+eivätkö muut näytä vielä villimmiltä kuin minä."
+
+Se nuori nainen otti häntä kiinni olkapäistä.
+
+"Älkää sanoko sitä -- älkää sanoko, ettette tiedä, mihin he ovat
+menneet. He ovat vieneet minun lapseni, minä sanon teille -- minun
+pienen, onnettoman Paulini."
+
+"Ai, sitten te olette se nuori raukka, joka hukutti itsensä, oletteko
+te? Niin, niin. Ne ovat nyt joka tapauksessa menneet ja vieneet
+pienokaisen mukanansa eikä kukaan voi sanoa, mihin. Saatte uskoa minua,
+tai kysykää naapureilta."
+
+Se nuori nainen nojasi ovenpieleen valkeiksi valahtanein kasvoin ja
+suurin silmin.
+
+"Voi, voi, kuinka raskaasti se häneen vaikuttaa! Jaa, jaa, hän ei
+sittenkään ole pahinta lajia, kun kaikki käy ympäri. Niin, niin, kuka
+sitä olisi voinut uskoa! No, no, tulkaa sisään ja istukaa hetkinen.
+Hirveätä _on_ menettää lapsosensa ja -- minunkin on vaikea sanoa se
+hänelle. Erehtynyt tai ei, se on kuitenkin omaa lihaa ja verta, ja
+niinhän minä olen aina sanonut."
+
+Se nuori nainen vietiin huoneeseen ja istutettiin tuolille. Hän nousi
+kuitenkin pian vanhan vaimon estelyistä huolimatta.
+
+"Minä pakahdun", hän sanoi.
+
+"Levätkää hetkinen, levätkää nyt, ystäväni -- tuossa -- tuossa."
+
+"Ei, ei, hyvä rouva, antakaa minun mennä."
+
+"Taivas teitä auttakoon, lapsi; miten onnettomalta te näytätte!"
+
+"Taivas ei ole minua milloinkaan auttanut", sanoi se nuori nainen.
+"Minä olin laupeudensisar vain kaksi vuotta sitten. Eräs mies tutustui
+minuun, kosi minua ja meni kanssani naimisiin, mutta hylkäsi minut.
+Minä koetin kuolla, mutta ne pelastivat minut. He erottivat minut
+lapsestani ja panivat minut turvakotiin. Minä pakenin sieltä ja tulin
+hakemaan lemmikkiäni, mutta hän on mennyt."
+
+"Rakas lapsi, rakas lapsi!" ja vanha vaimo siveli osaaottavasti hänen
+päätänsä.
+
+"Antakaa minun mennä!" sanoi se nuori nainen hypähtäen uudestaan ylös.
+"Jos ei taivas tahdo tehdä mitään minun hyväkseni, ehkäpä maailmalla on
+enemmän sääliä."
+
+Kuolemankalpeat kasvot vastasivat huonosti sitä naurua, jonka hän
+päästi hyvästiksi, kun hän niskojansa nakaten kiiruhti matkaansa.
+
+
+
+
+I LUKU.
+
+Vuonna 1875.
+
+
+Oli nuorison päivä Newlannin laaksossa. Kesä oli ihanimmillaan;
+aurinko paistoi kirkkaasti; laakson pohjoispuolella oleva ulappa
+lepäsi peilityynenä ja kiitävät pilvenhattarat leikiten kuvastelivat
+sen pinnassa; vuoret näkyivät selvinä ja korkeimmat huiput uivat
+lämpimän kesän purppuraisessa autereessa. Oli keskipäivä ja varjot
+olivat lyhyet. Lukemattomat mehiläisparvet suristen leijailivat metisen
+heinikon yllä. Kukkien ja vastaniitetyn heinän tuhannet tuoksut
+täyttivät ilman ja ihmiset olivat kevyellä tuulella kuin perhoset.
+Niitylle Pike-vuoren juurelle oli pystytetty telttoja, liput liehuivat
+ja miesten, naisten ja lasten joukot katselivat rinteellä suoritettavaa
+urheilua.
+
+Urheilukentän keskellä kaksi miestä kevyissä puvuissa heitti painia. Ne
+olivat jättiläismäisiä nuorukaisia, lihakset käsivarsissa pullistuivat
+pyöreiksi ja korkeiksi kuin summattomat munat, ja jalat ponnistivat
+maahan, niinkuin vihaisten härkien kaviot. Painijat näyttivät tyyniltä
+ja syleilivät toisiansa, ihan kuin olisivat antautuneet lemmenleikkiin,
+vaikkakin hirvittävällä voimalla rutistelivat toisiansa. Mutta ihmiset
+heidän ympärillään olivat silmittömästi ihastuneita. Henkeään pidättäen
+he seisoivat ihaillen jokaista onnistunutta otetta ja kurottivat
+kaulojansa nähdäkseen jokaisen liikkeen.
+
+"Kojeta, Reuben, kojeta! Yrittäköönpäs hän vain John Proudfootia!
+Tiukalle ottaa, hei!"
+
+"Kahtoopas tuota! John paiskaa hänet nurin kenttään."
+
+John oli seppä, suuripäinen ja julma-ruhoinen nuorukainen.
+
+"Ja sen John tekeekin, totta vie."
+
+"Ei, eipäs teekään, hän joutuu kenttään; hei, hei, niinpäs käy!"
+
+Toinen painijoista oli kaatanut vastustajansa selälleen ja tyynesti
+piteli häntä nyt maassa. Hän oli roteva, kaksikymmenkahdeksan-vuotias
+nuorukainen, jonka tukka oli tummanruskea, silmät kirkkaat, kasvot
+voimakkaat ja ahavoituneet, parta lyhyt, sakea ja hieman kähärä ja
+koko olennosta kuvastui notkeus, jonka voima ja terveys käytökselle
+antaa, ja siihen liittyi vielä täydellinen itsehillinnän taito. Hän
+hymyili iloisesti ja nyökytti päätään vastaukseksi voimakkaille
+suosionosoituksille. "Hyvin tehty! Niin sitä pitää! Siten sitä pitää
+näyttää toiselle! Mitäs sanot siitä, Reuben?"
+
+"On häpeissään, ole siitä varma!"
+
+"Mitäs sanot tuollaisesta keekauksesta -- häh -- mies?"
+
+"No, no ol' se ny' keskinkertanen."
+
+"Oottakos sitten nuoruuven päivien nähny mitään tuollaista, vanhat
+miehet?"
+
+"Ei, hän heitti, tuo Paul, sitä kuin rukkasta, se täytyy myöntää."
+
+"Ei ole Cumberlannissa miestä, joka uskaltaa käydä tämän jälkeen
+käsikähmään Paul Ritsonin kanssa."
+
+"Ei, ei olekaan; hän on isänsä poika." Poikalauma piiritti nyt painijat
+ja muodostaen kunniakujan vei heidät riemukulussa telttaan.
+
+Samana hetkenä ajoi mutkan takaa kummallinen olento esille ja pysähtyi
+keskelle ruohokenttää. Se oli kutistunut olio, joka oli istahtanut
+ponin etulapojen päälle kiinnitettyyn satulaan, kun taas hännän
+päällä oli pari kantotuoleja. Ratsastaja oli vanhanpuoleinen mies,
+jonka kulmat olivat tuuheat ja parta mustan- ja harmaankirjava. Hänen
+päivettyneillä, teräväpiirteisillä, noidankasvoillansa oli syviä juovia
+ja mustat, kiiluvat silmät, jotka ikäänkuin ilkkuivat: katsopas vain,
+minäkin olen oikea Aatamin poika. Hän oli vuoriston kerjäläinen ja
+ainakin tänään hänen esiintymisensä tuntui kiusalliselta.
+
+"Tyttäret, täällä on jotakin teille! Katsokaa, Gubblum Oglethorpe, poni
+ja kaikki!"
+
+"Mitä, olettekos ikinä mokomaa nähneet? Gubblum on istahtanut oikein
+satulaan!"
+
+Gubblum yhä istuen poninsa selässä väänsi vinot kasvonsa vieläkin
+väärempään ja sanoi:
+
+"Satulaanpa tietenkin! Mutta on paljoa helpompi kiivetä tähän satulaan
+kuin päästä siitä pois, sen minä sanon teille!"
+
+"Kuinka niin, minkätähden, Gubblum?" kysyi ääni joukosta.
+
+"Ettekö ole koskaan kuulleet siitä päivästä, jolloin minä sen ostin?"
+
+Monen pään kieltävä pudistus oli vastaus.
+
+"Ette?" sanoi Gubblum äänessään hyvin ihmettelevä sointu ja lisäsi:
+"Niin, niin, muutamien ihmisten tietämättömyydellä ei ole mitään
+rajoja."
+
+"Mitä teille, Gubblum, silloin tapahtui?" Gubblumin ihmettelevä
+ilme muuttui hyväntahtoiseksi suvaitsevaisuudeksi. Hän kohotti
+pronssinvärisen, karvaisen kätensä olkihatun laitaan suojatakseen
+silmiänsä auringolta.
+
+"No, kun minä sidoin sen tämän vanhan Bessyn selkään, minä en voinut
+enää saada sitä irti -- se mulle tapahtui."
+
+"Eikö? Miksi ei?"
+
+"Kattokaas, minulla oli jallaassani puukenkäni mennessäni maksamaan
+satulaa Keswickiin ja niissä on joteskin vankat pohjat, näissä minun
+kengissä. Niinpä kun mää panin jallaat jalustimiin, ne istus kiinni."
+
+"Istus kiinni!"
+
+"Niin kiinni kuin naulattu! Ja kun mää tulin kotia Branthin harjulle,
+mää en voinnu saara jalkojain irti. Silloin sanoi meirän Sally minun
+vanhalle eukollein: 'Äiti', sanoi hän, 'meirän pitää panna isä ponin
+kanssa talliin ja antaa hänelle kuppi teetä.' Ja niin ne tekivät ja kun
+minä olin sen horinut kurkkuuni, minä yritin uurestaan päästä satulasta
+irti, mutta onnistumatta. Silloin minä -- arvaattekos, mitä minä
+silloin tein?"
+
+"Ei, mies, mitäs teitte?"
+
+"Minä sain maata koko yön tallissa Bessyn selässä!"
+
+"Varjelkoon, Gubblum, ja kuinka se kävi?"
+
+"Siihen minä kyllä tulen, mutta muutamat ihmiset ovat vain niin
+kärsimättömiä. Seuraavana aamuna minun tytär sanoi äirellens: 'Äite',
+sanoi hän, 'eiköhän olisi parasta ottaa satulaa irti, kyllähän isä
+siitä sitten selviää?'"
+
+"Ja ottivatko ne sen irti?"
+
+"Kyllä, miksikä ei? He veivät Bessyn ja minut sille pehmeälle paikalle,
+joka tavallisesti on tallin takana ja siellä he päästivät hihnat irti
+ja tyrkkäsivät sitä huutaen: 'Pois!'"
+
+"Hyvä, mies, hyvä!"
+
+"Hyvä! Ei sinne päinkään; se ei ollut ollenkaan hyvä sillä kertaa! Kun
+minä pyörährin maahan, minä kyllä olin päässyt irti ponista, mutta minä
+olin yhä kiinni satulassa."
+
+"Mitäs ne sinulle sitten tekivät?"
+
+"Minä tulen kohta siihenkin, mutta muutamat ihmiset ovat niin hirveän
+ihastuneita kuulemaan itsensä puhuvan. Ne ottivat ylös minut, satulan
+ja kaikki ja, panivat minut keittiön nurkkaan. Ja siellä minä olin
+melkein koko viikon maaten ja valvoen, kartaten ja kehräten ja tullen
+hirvittävän ohueksi. Mutta lopulta minä pääsin irti!" Tässä ilmausi
+Gubblumin kasvoille ylpeä ilme, kun hän lisäsi: "Miten onkaan hyvä,
+että ihminen on saanut kasvatusta! Me emme saa kasvatusta koskaan
+liiaksi."
+
+Eräs nuorukainen -- pitkä Gordie Moore -- pisti pitkän, laihan kaulansa
+kahden tytön välitse esille ja sanoi:
+
+"Opitteko te lukemaan ja kirjoittamaan ollessanne siellä kyökin
+nurkassa, Gubblum?"
+
+Kaikki tirskuivat ja tirkistelivät. Mutta välittämättä keskeytyksestä
+Gubblum kohotti ruskeat kasvonsa, niin että aurinko paistoi niihin
+täydeltä terältä ja sanoi:
+
+"Sen teki minun poikani -- se, joka opiskelee papiksi. Hän tuli kotiin
+Beestä ja, 'Äite', hän sanoi, ennenkuin oli ollut minuuttiakaan
+talossa, 'otetaan isän kengät pois jalasta, tottapahan se sitten saa ne
+irti jalustimesta'."
+
+Kuulijat päästivät äänekkään naurun. Gubblum istui suorana satulassa ja
+lisäsi sitten vakavin ilmein:
+
+"Sitä se kasvatus auttaa ja kun lukee Raamatut ja kaikki! Jos minulla
+olisi viisikymmentä poikaa, minä kasvattaisin ne kaikki papiksi."
+
+Ihmiset hänen ympärillänsä nauroivat taas ja sitten he kokoontuivat
+ryhmiin nyökytellen ja iskien toisillensa merkitsevästi silmää.
+Kerjäläisen juttu oli huvittanut heitä ja he kohtelivat hellyydellä
+ja ymmärtämyksellä hänen mielikuvituksensa lapsellista lentoa. Hän
+puolestansa iloitsi yhtä paljon saadessansa näytellä yksinkertaista
+ja typerää. Hänen silmänsä välähtivät, kun hän "loisti lahjoillansa".
+Ihmiset nauroivat, hän hymyili salaa ja kaikki olivat tyytyväisiä.
+
+Gubblum Oglethorpe, Branthin harjun kerjäläinen lähti pois ja silitteli
+poninsa takkuista harjaa. Hän aikoi viedä sen tilapäiseen talliin, kun
+hän joutui silmä silmää vasten nuoren painijan, Paul Ritsonin kanssa,
+joka tuli teltasta siistissä kävelypuvussansa. Suuresti hämmästyen
+kerjäläinen katseli Paulia päästä jalkoihin ja sitten hän ihmetellen,
+mitä nuorukainen siellä kaukana oli tehnyt, kysyi:
+
+"Kas, koska te olette tullut takaisin näille main?" Paul hymyili.
+
+"Tullut takaisin! Enhän minä ole poissa ollutkaan." Vanha mies vilkaisi
+salaa Paulin kasvoihin ja iski silmää merkitsevästi. Nähtyään, ettei
+hän voinut keskustelua jatkaa alkamaansa suuntaan, hän väänsi vinot
+kasvonsa vakavaan irviin ja sanoi:
+
+"Te olitte yötä Lontoossa kolme päivää sitten."
+
+"Yötä Lontoossa kolme päivää sitten!" Paul nauroi ja nyökäten
+muutamalle lähellä-seisovalle suuriääniselle laaksolaiselle sanoi:
+"Geordie, nipistäpäs sitä vanhaa miestä saadaksemme nähdä, eikö hän
+uneksi."
+
+Sitä seurasi yleinen nauru, kysely ja tutkistelu Kerjäläinen otti
+hatun päästänsä ja kynsien laiskasti korvallistansa kallisti päätänsä
+sivulle, kohotti taaskin katseensa nuoreen Ritsoniin aivan kuin
+tullakseen lopullisesti vakuutetuksi tämän läsnäolosta ja mutisi
+puoliääneen: "Totisesti, pelkään, että olen lumottu -- niin minä olen!"
+
+"Lumottu -- miksi?"
+
+"Minä olisin voinut vannoa, että näin teidät muutamassa paikassa
+lähellä Lontoota kolme päivää sitten."
+
+"En ole ollut siellä kolmeen vuoteen", sanoi Paul.
+
+"Ettekö te heiluttanut minulle kättänne, kun me menimme ohi -- minä ja
+Bessy?"
+
+"Heilutinko minä? Missä?"
+
+"No, Haukka-Haikaran ravintolan edustalla Hendonissa."
+
+"En ole ikinä nähnyt sitä paikkaa."
+
+"Onko se totta?"
+
+"Tottapa totta."
+
+Vanhan miehen raskas pää painui vielä kerran sivulle ja ponin harjaa ja
+otsatukkaa puhdistettiin kaikin voimin, niinkuin se olisi ollut vietävä
+näyttelyyn. Sitten iski Gubblumin mieleen ensi kertaa ajatus, että Paul
+tahtoi salata retkiänsä. Vanhus katseli ääneti ympärilleen, kohtasi
+nuorukaisen katseen ja iski taas salaisesti silmää. Paul purskahti
+nauruun, nyökkäsi hyväntuulisesti päätään ja melkeinpä myöntävästi iski
+hänelle vastaukseksi silmää. Joukko, joka oli ympärille kokoontunut,
+huomasi tilanteen hullunkurisuuden ja nauraa kikatti kyllin kuuluvasti
+kiihoittaakseen kerjäläisen kiukkua.
+
+"Mutta minä sanon, että minä olen _nähnyt_ teidät", huusi Gubblum
+kaikin voimin.
+
+Samana hetkenä eräs hoikka nuorukainen asteli hitaasti ryhmän sivu.
+Hän oli hyvin puettu ja käyttäytyi hieman arvokkaan keikarimaisesti;
+kiinnittämättä huomiota siihen, mitä puhuttiin, hän hieman väsynein
+ja laahaavin askelin jatkoi matkaansa. Kun muutamat laakson miehet
+kumarsivat hänelle, tuli hänen hymynsä lämpimäksi. Hän oli Hugh Ritson,
+Paulin nuorempi veli.
+
+Gubblumin kiihko yhä kasvoi. "Te seisoitte Haukka-Haikaran portaalla",
+hän sanoi, "ja minä heilutin kättäni ja huusin: 'Hyvää huomenta, herra
+Paul.' Niin, sen minä tein!"
+
+"Älkää sanoko niin!" lausui Paul teeskennellyn juhlallisesti. Hänen
+veljensä oli kuullut kerjäläisen sanat ja pysähtynyt.
+
+"Mutta minä sanon", virkkoi Gubblum ravistellen suurta päätänsä.
+Saakoon jokainen hullutteleva nuori herra tietää, ettei hänen kanssaan
+ole leikittelemistä, sillä se on samaa kuin hajoitella kiviä omaan
+puutarhaansa.
+
+"Miksi, Gubblum?" kysyi Paul hyväntuulisesti nauraen. "Mitä minä tein
+Hendonissa?"
+
+"Tein! Poika, jonka tapasin siinä lähellä kadulla, sanoi, että herra
+Paul pitää kapakkaa."
+
+"Pitää kapakkaa!"
+
+Tätä seurasi hirveä naurunräjähdys, jonka keskeltä joku huusi:
+"Koettakaapas, pojat, eikö tuo Gubblum-ukko nuku?"
+
+"Ja jos minä nukun, on sekin parempi kuin valvoa mielipuolien kanssa,
+eikös olekin?" kiivaili Gubblum.
+
+Sitten kerjäläinen kynsi taas päätänsä ja virkkoi hiljaisemmin: "Niin
+se on! Ellette se ollut te, niin sitten se oli se vanha kaviojalka
+itse."
+
+"Olemmeko me niin samannäköiset? Mulla ei kuitenkaan ole kaviota."
+
+"Sen nimi oli joka tapauksessa Paul."
+
+Hugh Ritson oli avannut kyynärpäillänsä tien Gubblumin luo ja kuunteli
+nyt tavattoman tarkasti. Kun toiset olivat nauraneet, hänen kasvojensa
+ilme oli pysynyt täysin muuttumattomana.
+
+"Paul -- mitä?" hän kysyi.
+
+"Eikä ollut -- hirtä minut -- minä taidan olla vanha hourupää -- toden
+totta olenkin!"
+
+Hugh Ritson kääntyi ympäri ja asteli tiehensä.
+
+
+
+
+II LUKU.
+
+
+Newlannin laakso käy pohjoisesta etelään. Sitä rajoittavat idässä
+Cat Bellin kukkulat ja Ankeriaskalliot, lännessä Hindscarth ja
+Robinson ja niiden takana tumma Pike ja Grasmoor. Laakson pohjassa
+juoksee joki tullen siihen eteläisten kukkulain välistä ja laskien
+pohjoisessa Ahvenlahteen. Kylä, joka on kuin pieni kaupunki, on laakson
+keskiosassa ja rinteellä molemmin puolin laaksoa kulkee tie. Teltat
+kilpailuja varten olivat pystytetyt laakson reunalle joen itäpuolelle.
+Länsipuolella, vuoren rinteellä kasvoi komeita tammia, pähkinäpuita
+ja koivuja. Tämän metsän sisästä kohosi kevyt, kiertelevä savu vuoren
+rinnettä ylös haihtuen sinertävään autereeseen. Muutamia askeleita
+tiestä oli pieni keilamainen laitos. Sen erotti maasta olki- ja
+kanervakerros, niin että pieni aukko vain jäi oveksi. Lähellä tätä
+kekoa paloi pieni pähkinän risuista tehty valkea padan alla, joka
+iloisesti kupluili nuoresta tammesta tehdyssä keitinselässä. Vähän
+matkan päässä oli kasa risuja ja koko irtonaista kaarnaa. Tässä oli
+hiilihauta, joka oli vahvistettu monilla tukeilla ja tukittu ruoholla
+ja sammalella, ja vanha mies poltti siinä hiiliä.
+
+Hän oli pitkä ja heikko ja kävi vanhuuttaan kumarassa. Hänen
+silmänsä olivat suuret ja raukeat, ja hänen pitkä partansa oli
+vaalennut. Hänellä oli leveäreunainen matalapäälakinen hattu ja väljä
+flanellipaita ilman liivejä. Useimmat meistä kuvittelevat itseänsä
+maailman keskipisteeksi, jonka ympärillä kaikki pyörii. Tämä vanha
+mies ajatteli toisin. Hän näytti tuntevan ja kuvittelevan, että asiat
+häneen nähden kulkivat aivan toista latua kuin muiden suhteen. Hänen
+katseessaan ja liikkeissään ilmeni jokin salainen suru, kaukainen
+kaiho, joka näytti vallanneen hänet kokonaan.
+
+Hänen nimensä oli Matthew Fisher, mutta ihmiset kylässä sanoivat häntä
+loordi Fisheriksi. Tämä omavaltainen arvonimi johtui siitä seikasta,
+että hän omisti ja isännöi muutamia aareja ihan omaa maata Hindscarthin
+juurella. Tämä omistusoikeus oli ollut monta polvea hänen suvullansa.
+Hänen isoisänsä oli osoittanut erinomaista uljuutta säilyttäessään
+perheelleen tämän maakappaleen. Kun kaivoksen herra oli perustanut nämä
+kuparikaivoksensa Ankerias-kallioitten juurelle, hän oli koettanut
+saada myöskin Fisherien maan omaksensa. Mutta tämä talonpoikainen
+perhe vastusti aatelisia. Luke Fisher luuli, että hänenkin maassansa
+saattaisi asua onni, jonka hän jonakin kauniina päivänä kaivaisi
+esille. Sitä päivää ei kuitenkaan tullut. Hänen poikansa Mark Fisher
+uskoi samalla tavalla, mutta ei tehnyt mitään kaivaaksensa tuota onnea
+esille. He olivat kylmää, hiljaista, hidasta ja jäykkää heimoa. Matthew
+Fisher seurasi isäänsä ja isoisäänsä ja peri perheen sukutilan. Kaikki
+nämä vuodet suuri kaivos oli omistajilleen tuottanut varallisuutta,
+ja Fisherit myöskin iloitsivat omasta onnestansa. Matthew'n poikana
+ollessa laaksossa laulettiin erästä renkutusta, jossa sanottiin:
+
+    "On vanha loordi ja nuori loordi ja loordit ne riihiä pui;
+    jos muu loordi vielä ilmestyisi, niin kohta hän virrassa ui."
+
+Luulo, että aina tapahtuu samalla tavalla, on sitkeässä tässä
+pohjoisten laaksojen väestössä. Mutta heidän toivonsa oli nyt turha.
+Muuta loordia ei koskaan ilmestynyt. Matthew meni naimisiin ja sai
+vain yhden tyttären. Nyt hän sai maastaan huonon tuloksen. Maa oli
+kyllä hyvää, mutta Matthew'n elämä erosi suvun perintätavoista ja oli
+kääntynyt synkille poluille. Eräänä päivänä -- oli kirkas sunnuntaiaamu
+ja aurinko paistoi täydeltä terältä -- hän kiipesi puron vartta omaa
+maatansa myöten Hindscarthille, kun hänen silmänsä keksi säteilevän
+kiven joen pohjasta kivien välistä. Se oli metalli, hyvä täysmetalli,
+jonka jo saattoi paljaalla silmällä huomata. Loordi Fisher kävi nyt
+kaivamaan maata siltä kohdalta ja pani kaiken tarmonsa liikkeelle
+löytääkseen rautaa tai kuparia. Laakson asukkaat pilkkasivat häntä,
+mutta välittämättä siitä hän meluamatta kävi omaa tietänsä.
+
+"Olettakos löytännä kuparia tai jotain pehmeämpätä metallia tänään?"
+saattoivat he kysyä.
+
+"Niin pehmyttä kuin useimpien ihmisten sydämet", hän olisi voinut
+vastata ja jatkaa muristen, "eikä se ainakaan voi olla kovempaa kuin on
+heidän päänsä."
+
+Vihdoin loordi Fisher huomasi erehdyksensä, mutta silloin hän oli vanha
+ja köyhä. Hänen vaimonsa kuoli murtunein sydämin. Tämän jälkeen loordi
+Fisher ei enää koskaan toipunut. Mutta laakson väestön rautainen iva
+ei kuitenkaan säälinyt painunutta päätä. "Hän komeilee" -- käy pää
+pystyssä -- "kuin ylpeä joutsen", tahtoivat he sanoa, kun hän meni ohi.
+Kaivos jäi oman onnensa nojaan ja telineet romahtelivat alas. Loordi
+Fisher rupesi nyt suuren kaivoksen herralle polttamaan maksusta hiiliä.
+
+Vanha mies työskenteli juuri hiilihaudallansa mätkien koholle jääneitä
+paikkoja tammisella kangella, kun noin kahdeksantoista-vuotias tyttö
+saapui etelästä tulevaa tietä ja kiipesi ketterästi sysihaudalle.
+Mukanaan hänellä oli paimenkoira, pieni, mutta tulinen kuin vuoriston
+susi.
+
+"Oletko se sinä, Mercy?" sanoi hiilenpolttaja kääntymättä paikaltansa.
+
+Tyttö oli kaunis, pikku olento, vaikka hänen kauneudessaan oli jotakin
+luonnotonta. Ensi silmäyksellä näki, että hänen kasvojensa olisi
+pitänyt olla punaiset ja valkeat kuin tuhatkaunon terä, ja hänen
+hiustensa, jotka olivat keltaiset kuin esikko, olisi pitänyt iloisina
+kierteinä ympäröidä niitä. Sinisissä silmissä olisi pitänyt ilmetä
+päivänpaistetta, naurun leikkiä punaisilla huulilla ja hänen äänensä
+olisi tullut soida iloisesti. Mutta puna neitosen poskilta oli paennut;
+varjot olivat sumentaneet hänen silmiensä päivänpaisteen, huulten
+ympärille oli ilmestynyt surullinen piirre ja murhe muodosti hänen
+äänensä sointupohjan.
+
+"Tässä on vain sinun teesi, isä", hän sanoi asettaen alas korinsa.
+Sitten hän otti maasta kapustan ja kävi hämmentämään tulella kiehuvaa
+keittoa. Koira makasi ja raollaan olevilla silmillään tirkisteli
+aurinkoon.
+
+Tuulenhenki lehahti pensaikkoon, ja huvipaikalta kuului häipyvä ilo
+aina tänne asti. Varsinkin nuorten harmiton nauru kaikui kaiken yli.
+Tytön silmät kiersivät kaihoten telttoihin ja liehuviin lippuihin.
+
+"Kuuletko, isä, tuota iloa, mitä urheilujuhlassa pidetään?" hän kysyi.
+
+"Kuulen, tyttö; ilo on siellä ylimmillään. Ne sirkuttavat ja
+livertelevät kuin keväiset peipposet." Vanha mies kuunteli. "Minä
+ajattelin, että sinä itse olisit toisten nuorten mukana ja ehkä
+ottaisit osaa kilpailuihin, Mercy."
+
+"En välittänyt mennä", sanoi Mercy hiljaa.
+
+Vanha mies katseli taas hetkisen ääneti.
+
+"Kylläpä tyttäret ovat kirkkaihinsa pukeutuneet", hän sanoi kiiveten
+risukerppukasalle. "Tuskin tässä ehtii työtään tehdä", hän lisäsi
+hetkisen kuluttua.
+
+Pikku Mercyn silmät kohosivat kiehuvasta padasta ja kääntyivät taas
+telttoihin. Sieltä kaikui suosionosoitusten myrsky.
+
+"Tuo on Geordie Mooren ääni", ajatteli Mercy. Hän saattoi nähdä piirin
+kentällä. "Alkavat piirileikkiä", sanoi hän melkein kuiskaten ja
+huokasi sitten raskaasti.
+
+Vaikk'ei hän välittänyt mennä kentälle tänään, hän kuitenkin kaipasi
+sinne. Oi, kuinka hänen olisi tehnyt mielensä! Voi, miten kipeästi
+koski sydämeen! Kuten haavoitettu jänis, joka piiloittuu pensaikkoon
+löytääkseen suojaa ja saadakseen kuolla rauhassa, hän oli salaa
+hiipinyt pois tämän päivän riemukkaasta ilosta. Hänen vakavaan
+katseeseensa ilmestyi jotakin villiä ja julmaa, kun hän katseli toisten
+verratonta huvia; yksinpä tämä ihana kesäpäiväkin kiusasi häntä.
+
+Vanha hiilenpolttaja oli astunut Mercyn luo, kun tämä kaihoisin katsein
+polvillansa tulen ääressä viipyi.
+
+"Mercy", hän sanoi, "minun on monena päivänä tehnyt mieleni vähän puhua
+sinulle."
+
+"Minulle, isä?"
+
+Tyttö hypähti seisoalleen. Hänen kasvoilleen kohosi kiusaantunut ilme.
+
+"Sinä olet menettänyt iloisuutesi. Mistä se johtuu?"
+
+"Minä, isä?"
+
+Mutta tämä hämmästynyt kysymys oli vähällä viedä kaiken hänen voimansa.
+
+"Et voi hyvin, Mercy -- mitä se on?"
+
+Hän otti hänen päänsä vanhojen karkeitten käsiensä väliin ja siveli
+hänen kiharoitansa niin hellästi kuin äiti.
+
+"Oi, isä, minä voin oikein, oikein hyvin."
+
+Sitä seurasi lyhyt, väkinäinen nauru. Silmiin ilmestyi harras, kostea
+kiilto.
+
+"Joitakin suruja, Mercy?"
+
+"Mitä suruja, isä?"
+
+"En tiedä, mutta joitakin suruja. Ehkä tavallisia nuorten huolia,
+niinkö?"
+
+Vanhan miehen ääni värisi hiukan, ja hänen kätensä vapisi tytön päätä
+silitellessään.
+
+"Mitä huolen syytä _minulla_ olisi?" sanoi Mercy hiljaisella, melkein
+särkyneellä äänellä.
+
+"No niin, itse tiedät parhaiten", sanoi hiilenpolttaja. Sitten hän pani
+kätensä tytön leuan alle ja nosti hänen päätänsä, kunnes saattoi katsoa
+suoraan tytön vastahakoisiin silmiin. Tämä tutkimus näytti lohduttavan
+häntä, ja hymy ilmestyi hänen jäykille kasvoillensa. "Ehkäpä erehdyin",
+hän ajatteli. "Ihmiset juoruavat aina niin mielellään."
+
+Mercy yritti nauraa uudelleen, ja heti samana hetkenä loordi Fisherin
+muoto uudestaan synkkeni.
+
+"Ne sanovat, ettet sinä enää ole sama iloinen, pikku tyttönen kuin
+ennen", hän sanoi.
+
+"Sanovatko ne? Mutta minähän olen oikein onnellinen! Sinähän aina
+sanot, että ihmiset ovat juorukelloja, etkös sanokin, isä?"
+
+Sulut olivat nyt väkisinkin katketa.
+
+"Mitä, Mercy, sinähän itket."
+
+"Minä -- itken!" Tyttö heitti päätänsä koettaen kiihkeästi vastustaa
+tätä otaksumaa. "Oi, en; minähän nauroin -- sitä se oli."
+
+"Sinulla on kuitenkin kyyneleet silmissäsi joka tapauksessa."
+
+"Kyyneleet? Eikö mitä, isä! Kyyneleet? Enkö minä sanonut sinulle, että
+sinun näkösi alkaa pettää -- niin, enkö minä sanonut?"
+
+Ei hyödyttänyt yrittää enää kierrellä. Surullinen pää painui
+aaltoilevalle rinnalle ja Mercy nyyhkytti.
+
+Vanha mies katseli häntä sokaiseva sumu hämärissä silmissänsä. "Kerro
+minulle, tyttöseni, kerro minulle kaikki", hän sanoi.
+
+"Oi, ei se ole mitään", sanoi Mercy. Hän oli pyyhkäissyt pois kyyneleet
+ja hymyili taas. Loordi Fisher pudisti päätänsä.
+
+"Ei se ole mitään, isä -- ainoastaan --"
+
+"Ainoastaan mitä?"
+
+"Ainoastaan -- oh, ei se ole mitään!"
+
+"Mercy, oma lapseni", sanoi loordi Fisher, ja kyyneleet täyttivät
+nyt hänen himmeät silmänsä -- "Mercy, muista, että jos tytön asiat
+eivät käy oikeata latua ja äiti lepää nurmen alla, on silloin isä
+ensimmäinen, jolle hänen pitäisi kertoa kaikki."
+
+Vanha mies oli istuutunut hirren pölkylle ja avasi juuri koriansa, kun
+tieltä kuului keveitä, juoksevia askeleita.
+
+"Aiotteko sytyttää uuden haudan tänä yönä, Matthew?"
+
+Vanha mies nojasi edessään olevaan portaaseen ja hymyili.
+
+"En, herra Bonnithorne, ilma näyttää tulevan liian myrskyiseksi."
+
+Herrasmies otti silkkihatun päästään ja koputti sormellaan otsaansa.
+Hänen tukkansa oli ohut ja vaaleankeltainen ja kammattu sileäksi
+ohimoille.
+
+"Te hämmästytätte minua. Minä ajattelin, että ilma olisi mitä parhain.
+Katsokaa, miten sinisiä pilvet ovat."
+
+"Se ei asiaa auta. Parempi olisi, etteivät pilvet koskaan olisi
+hohtavan siniset. Samanlainen päivänpaiste oli eilen ja kuun noustessa
+oli taivas pilvessä ja satoi."
+
+Hymy leikki lakkaamatta herrasmiehen kasvoilla. Siksi hänen hampaansa
+myöskin aina olivat näkyvissä.
+
+"Te laaksojen asukkaat osaatte ilmoja ennustaa."
+
+Ääni oli pehmyt ja naisellinen. Jokaisen lauseen lopussa oli pieni
+naurunhöhähdys.
+
+"Viime yönä sytytimme kuun noustessa, herra", vastasi hiilenpolttaja.
+"Se nousi lounaasta eikä se tiedä hyvää, vaikka nyt onkin tyyni. Ennen
+puolta yötä sataa ja myrskyää."
+
+Tyttö oli puikahtanut pensaikkoon ja laitteli luutaa tammen vesoista.
+Herrasmies seurasi häntä silmillänsä. Ne olivat pienet, kiiluvat
+silmät, ja hän räpytteli niitä lakkaamatta.
+
+"Teidän tyttärenne ei näytä oikein terveeltä, Matthew?"
+
+"Hän voi kyllä hyvin, herra, aivan hyvin", sanoi hiilenpolttaja
+ryypäten suunsa teetä täyteen.
+
+Herrasmies hymyili taaskin suunsa irviin, niin että hampaat kokonaan
+näkyivät. Hetkisen vaiettuaan hän virkkoi: "Otaksun, ettei ole erittäin
+hauskaa vaihtaa kaivostansa tuollaiseen risuläjään", ja osoitti
+puoliksi valmiiksi pinottua hiilihautaa.
+
+"Eipä, ei; se on inhoittavaa työtä -- kun nuo sytytetään palamaan."
+
+Koira oli äkkiä ampaissut pystyyn. Seurattuaan koiran liikkeitä sanoi
+herrasmies: "Kenenkä lampaita nuo tuolla rinteellä ovat?"
+
+"Vanhan herra Ritsonin katraat ne ovat."
+
+Lampaat kiipeilivät ja hyppivät kallioilla.
+
+"Vaarallinen paikka, eikö totta?"
+
+"Paikka voi antaa niille tilaisuuden urheilla. Mutta ne ovat kuin
+tunturikauriita eivätkä loukkaa itseänsä."
+
+"Sanon teille hyvää yötä, Matthew." Keltatukkainen, vanhanpuoleinen
+herrasmies oli pois lähdössä. "Ja muistakaa viedä tyttärenne uuden
+tohtorin luo Keswickiin", hän sanoi erottaessa.
+
+"Eivät ne ole tohtorit, jotka voivat Mercyn parantaa", mutisi
+hiilenpolttaja toisen mentyä.
+
+
+
+
+III LUKU.
+
+
+Josiah Bonnithorne oli kokonaan ilman sukulaisia ja läheisiä ystäviä.
+Hänen äitinsä oli ollut toinen kahdesta sisaruksesta, jotka hankkivat
+toimeentulonsa harjoittamalla vähäistä sokerileipurin liikettä
+Whitehavenissa ja olivat uskonnoltaan metodisteja. Sisarukset olivat
+rakennelleet omat tuulentupansa tulevaisuuden suhteen. He olivat
+päättäneet mennä naimisiin ja olivat jo mielessään omituisen vaalinsa
+suorittaneet. He tahtoivat päästä saarnaajain vaimoiksi. Mutta
+odotettua tilaisuutta ei vain tullut, ja he vanhenivat arveluttavasta
+Vihdoin nuorempi sisar kuoli, ja siten päättyivät hänen pitemmälle
+tähtäävät tulevaisuudensuunnitelmansa. Vanhempi sisar jäi vielä
+pariksi vuodeksi yksin leipuripuotiinsa. Sitten hän yht'äkkiä otti
+miehekseen muutaman paikkakunnalle saapuneen kulkurin. Se oli huono
+vaali. Mutta kaikesta onnettomuudesta huolimatta tämä kulkuri oli
+paikallinen saarnaaja, ja hieman tinkien oli kuitenkin vaimoparan
+ihanne toteutunut. Vihdoin selvisi, että tämä kulkuri oli samalla
+oikea roisto, jolla oli jossain vaimo elossa. Tämän vuoksi hän joutui
+veljien epäsuosioon ja pakeni. Luonnollisesti hän jätti toisen
+vaimonsa jälkeensä salaa pantattuaan sitä ennen kaiken, mitä suinkin
+oli toiselle kelpaavaa. Muutamien kuukausien kuluttua vaimoraukka
+joutui miehensä velkojien vaatimuksista puille paljaille, ja samoihin
+aikoihin syntyi myöskin lapsi. Se oli viheliäinen, pieni otus --
+poika. Muutamat hyvät "yhdistyksen" jäsenet hoitivat lasta, kunnes se
+oli kahden vuoden vanha, ja sittemmin he panivat sen turvakotiin ja
+kouluun. Pojan ollessa siellä äitiä tapasi ankara halvaus. Silloin ensi
+kertaa turmioon joutunut vaimoraukka halusi nähdä lastansa. He toivat
+sen sairasvuoteen luo ja se hymyili katsellessaan äitinsä kuolevia
+kasvoja. "Oi, jospa Jumala sallisi hänestä tulla saarnaajan!" sanoi
+äiti koko sielunsa kiihkolla. Tohtorin viittauksesta lapsi otettiin
+sairaalta pois. Kasvot vääntyivät kauheasti, sumentunut silmä, josta
+toivonsäde vielä tuikahteli, avautui ja sulkeutui, ja äiti oli lausunut
+jäähyväisensä kaikelle tässä elämässä.
+
+Poika eli kuitenkin. Kasteessa annettiin hänelle nimi Josiah ja hän
+otti sukunimekseen äitinsä tyttönimen, Bonnithorne. Hän oli heikko
+raukka eikä rakastanut poikamaisia leikkejä, mutta kunnostautui
+kouluaineissa. Näistä ominaisuuksistaan huolimatta hänet pantiin
+teurastajan oppiin, kun hänen täytyi koulunkäyntinsä lopettaa kesken.
+Sattuman kautta hän joutui tarjoutumaan erääseen lakiasiaintoimistoon,
+ja hänen hakemuksensa hyväksyttiin. Kymmenen vuoden kuluttua hän peri
+isäntänsä toimiston ja silloin hän viiletti täysin purjein eteenpäin.
+
+Hän tuotti "yhdistykselle" pettymystä liittymällä valtion kirkkoon,
+mutta ei muuten osoittanut vihaavansa entisiä suosijoitansa. Hänen
+luonteensa näytti kykenevän sovittamaan kaikki ihmiset keskenänsä.
+Hänestä pidettiin, vaikk'ei rakastettu, häneen luotettiin, vaikk'ei
+häntä erittäin suosittu. Hänestä tuli kirkonisännöitsijä, yleisten
+rahastojen hoitaja ja omaa etuaan etsimättä hän näytti uutterasti
+harrastavan yhteistä parasta. Ja ihmiset sanoivatkin aina julki suuren
+ilonsa siitä, että maailmassa saattoi menestyä niinkin jalo olento kuin
+Josiah Bonnithorne.
+
+Mutta oli Cumberlannissa kuitenkin mies, joka tunsi herra Bonnithornen
+kiireestä kantapäähän. Se mies oli Hugh Ritson. Kertaakaan nämä kaksi
+eivät pettäneet toisiansa.
+
+Kun Bonnithorne jätti hiilenpolttajan, hän kulki sitä tietä, joka vei
+Newlannin joen yli ja kääntyi Ankerias-kallioille päin. Siten hän
+joutui ihan lähelle urheilijoita. Hän sattui juuri kuulemaan laakson
+väen naurun, kun kerjäläinen kertoi, että hän oli nähnyt Paul Ritsonin
+Hendonissa. Hetkistä myöhemmin hän kohtasi Hugh Ritsonin tiellä.
+Tervehdys oli lyhyt ja kursailematon, kun nämä kaksi toisensa tapasivat.
+
+"Sinun isäsi on kutsunut minua", sanoi Bonnithorne.
+
+"Mitä varten?" kysyi Hugh Ritson.
+
+"Sitä minä en vielä tiedä."
+
+He kulkivat vähän matkaa puhumatta mitään. Sitten asianajaja käänsi
+aina hymyilevät kasvonsa toiseen ja sanoi pehmeällä äänellänsä:
+
+"Minä olen juuri nähnyt sinun pikku ystäväsi. Hän näyttää kalpealta,
+pikku raukka! Jotakin täytyy tehdä ja pian."
+
+Hugh Ritsonin kasvot lensivät hohtavanpunaisiksi. Hänen silmänsä
+painuivat maahan.
+
+"Älkäämme puhuko enempää siitä", hän sanoi hiljaa. "Minä näin häntä
+eilen. Sitten siinä on hänen isänsä, onneton, murtunut raukka! Sitä ei
+voi sietää."
+
+"Sellaista minä en olisi uskonut sinusta", herra Bonnithorne puhui
+kylmästi ja hymyili.
+
+"Sitäpaitsi, minua hävettää. Koko juttu on niin alhainen", sanoi Hugh
+Ritson. "Mikä hitonmoinen metakka siitä eto asiasta nouseekaan!"
+
+"Niinpä niin, pidä sinä varasi! Miksi sinä oletkin kahdella päällä?
+Sinuun sopii hyvin sananlasku kissasta ja kalasta."
+
+"Minun vereni ei ole kyllin vahvaa. Minä en voi tehdä sitä."
+
+"Miksi sinä sitten ehdotit sitä? Oliko se ajatus minun vai sinun? Minä
+tahdoin pelastaa tytön häpeästä. Täällä hänellä on pataljoonittain
+häpäisijöitä. Lähetä tyttö pois, niin sinä riistät heiltä hyvän juorun
+aiheen."
+
+"Se ei ole välttämätöntä. Tiedäthän, että minä olen ennakkoluulojen
+yläpuolella." Hugh Ritson madalti ääntänsä ja puhui ihan rintansa
+pohjasta. "Pahimmassa tapauksessa minä voin naida hänet."
+
+Herra Bonnithorne naurahti kevyesti.
+
+"Ha, hahaa! Ja mikä hitonmoinen metakka juuri siitä pikku jutusta
+nousee?"
+
+Hugh Ritson kiivastui hiukan.
+
+"Miksi en? Onko hän köyhä? Millainen niinä sitten olen? Sivistymätön?
+Mitä sivistyksellä on minun kanssani tekemistä? Yksinkertainen olento,
+kokonaan sydäntä eikä päätä? Jumalan kiitos, että niin on!"
+
+Sinä hetkenä kaikui etäältä tytön nauru. Se tuntui helmikirkkaana
+pulppuavan riemukkaan sydämen syvyyksistä. Hugh Ritsonin kalpeat kasvot
+punastuivat hieman ja hän veti raskaasti henkeä.
+
+Herra Bonnithorne nyökkäsi päällään sinne päin, mistä ääni kuului ja
+sanoi pehmeästi: "Ystävämme Gretakin on tuolla tänään."
+
+"On", sanoi Hugh hyvin hiljaa.
+
+Taas ystävykset kulkivat aivan ääneti jonkun matkaa.
+
+"Tuskinpa sinun kannattaa puhua noin sairaalloisella tavalla", sanoi
+Bonnithorne, ja äänessä kaikui katkera suuttumus. "Sinä asetut
+katsomaan asioita väärältä näkökannalta. Sinä et rakasta sitä pikku
+olentoa."
+
+Hugh Ritsonin otsa rypistyi ja hän sanoi: "Jos minä olen yhden tyhmän
+työn kautta ajanut elämäni karille, eipä sillä väliä. En ole korkealta
+kaatunut. Minä olen onnettomuuteen tuomittu mies."
+
+"Anteeks', herraseni! Minä luulin, että sinä vielä olit kovin nuori",
+sanoi herra Bonnithorne.
+
+"Mitä minä olen isäni talossa? Hän ei vähimmässäkään määrässä näytä
+tahtovan auttaa minua riippumattomaan asemaan elämässä."
+
+"Tässähän ovat maat. Sinun isäsi täytyy olla rikas mies."
+
+"Ja minä olen toinen poika."
+
+"Entäs sitten?"
+
+Hugh Ritson kohotti äkkiä katseensa.
+
+"Mitä sinä tarkoitat?"
+
+"Sinä sanot olevasi toinen poika."
+
+"Ja mitä sitten?"
+
+"Eivätkö asiasi olisi niin pahasti, jos sinä et olisi toinen poika."
+
+"Totuuden nimessä, puhukaamme selvään. Minun veljeni Paul on elossa."
+
+Herra Bonnithorne nyökkäsi päällään pari kolme kertaa ja virkahti
+kylmästi: "Tiedätkö sinä, että veljesi ajattelee mennä naimisiin Gretan
+kanssa?"
+
+"Olen kuullut siitä."
+
+Taas punastuivat Hugh Ritsonin kasvot. Hänen matala äänensä värisi.
+
+"Enkö minä ole koskaan kertonut sinulle Gretan isän omituisesta
+jälkisäädöksestä?"
+
+"Et koskaan."
+
+"Minun onneton ystäväni Robert Lowther jätti poikaansa koskevan
+jälkisäädöksen ja tämä poika oli Gretan velipuoli."
+
+"Äpäräpoika?"
+
+"Ei aivan. Lowther otti vaimokseen pojan äidin", sanoi Bonnithorne.
+
+"Otti hänet vaimokseen? No, silloinhan poika oli isänsä perijä?"
+
+"Ei."
+
+Hugh Ritson näytti hämmästyneeltä.
+
+"Tyttö oli katolinen, Lowther protestantti. Katolinen pappi vihki
+heidät Irlannissa. Se ei ollut pätevä avioliitto Englannin lain mukaan."
+
+Hugh hymyili julmasti.
+
+"Ja Lowther peruutti tuon avioliiton?"
+
+"Hän oli rakastunut", alkoi herra Bonnithorne.
+
+"Tällä kertaa perijättäreen?" sitä seurasi ilkeä nauru.
+
+Herra Bonnithorne nyökkäsi. "Gretan äitiin. Niinpä hän --"
+
+"Hylkäsi ensimmäisen vaimonsa", keskeytti Hugh Ritson taas.
+
+Herra Bonnithorne pudisti päätään viattomin ilmein.
+
+"Vaimonsa? No, hän jätti hänet."
+
+"Sinä puhuit pojasta. Oliko heillä poika?"
+
+"Oli", sanoi herra Bonnithorne, "ja kun nainen ja lapsi... katosivat --"
+
+"Juuri niin", sanoi Hugh Ritson ja hymyili. "Mitä Lowther silloin teki?"
+
+"Meni uusiin naimisiin ja sai tyttären -- Gretan."
+
+"Mutta entäs se jälkisäädös?"
+
+"Omantunnon puhdistamiseksi", sanoi Bonnithorne ja irvisti ikeniänsä.
+
+Hugh Ritson naurahti kevyesti.
+
+"Siis jonkunlaista hullun veroa, jota rahaministeri kantaa nimellä:
+'Tilapäisiä tuloja'."
+
+"Juuri niin -- Lowther ei vain ole niitä sinne lähettänyt."
+
+"Kaikissa tapauksissa hän on menetellyt kuin suuri roisto", sanoi Hugh
+Ritson.
+
+"Totta, ja hän tunsi katumusta. Toisen naimisensa jälkeen hän pani
+ihmiset etsimään vaimoansa ja lastansa. Mutta koskaan ei heitä
+löydetty. Hänen viimeisiä päiviänsä varjostivat hänen nuoruutensa
+hairahdukset. Minä uskon, että hän kuoli murtunein sydämin.
+Testamentissaan -- minä kirjoitin sen hänelle -- hän jätti summan
+pojalleen ensimmäisestä aviosta, jos tämä poika joskus löydettäisiin."
+
+Hugh Ritson nauroi pilkallisesti.
+
+"Minusta hän oli hullu. Roistot ovat tavallisesti myöskin hulluja."
+
+"Tavallisesti; olen usein pannut sen merkille", sanoi herra Bonnithorne.
+
+"Mitä iloa voisi jollekulle ihmiselle tuottaa mennä etsimään jonkun
+hullun ja hylätyn vaimon poikaa?"
+
+"Hullu", vastasi herra Bonnithorne, "oli kyllin järjetön tehdäkseen
+sellaisen säädöksen, että ellei poikaa löydettäisi, ennenkuin Greta
+tulee täysikäiseksi, jälkisäädöksen summa olisi kaksinkertaisena
+maksettava poikain orpokodille."
+
+Tämä huomautus sai Hugh Ritsonin kunnioittamaan kuolleen miehen järjen
+terävyyttä.
+
+"Senvuoksi on siis perheelle hyödyllistä jälkisäädöksen määräyksen
+mukaan koettaa löytää Gretan velipuoli", hän sanoi sovittaen heti
+paikalla yhteen kaikki tämän asian yhteydessä olevat seikat.
+
+"Jos hän on elossa; ellei, niin ainakin on saatava varmuus hänen
+kuolemastaan."
+
+Taas kulkivat miehet jonkun matkaa ja saapuivat paikalle, josta kääntyi
+käytävä puiden välistä pilkottavaan taloon vuoren juurella. Nuorempi
+mies kääntyi varmoin askelin käymään sitä.
+
+"Mutta minä en voi käsittää, mitä kaikki tämä minua hyödyttää. Kun minä
+sanoin, että minä olen toinen poika, sinä --"
+
+"Minulla tuskin on ollut vähintäkään apua etsinnässäni", virkkoi herra
+Bonnithorne. Taas hetken asteltuansa: "Olen löytänyt vain medaljongissa
+olevan valokuvan ensimmäisestä vaimosta", herra Bonnithorne alkoi
+kaivaa povitaskuansa.
+
+"Minun veljeni Paul elää. Mitä mahdollisuutta --"
+
+"Tässä se on", sanoi herra Bonnithorne näyttäen pientä valokuvaa.
+
+Hugh Ritson otti sen osoittaen sangen vähän mielenkiintoa.
+
+"Tämähän on jonkun nunnan valokuva", hän virkkoi, kun hänen katseensa
+oli sattunut siihen ja hän huomasi viitan ja hunnun.
+
+"Kokeilija -- niin, se hän oli, ennenkuin Lowther kohtasi hänet", sanoi
+herra Bonnithorne.
+
+Sitten Hugh Ritson pysähtyi. Hän tutki tarkasti valokuvaa ja katseli
+vuoroin sitä, vuoroin taas asianajajaa. Hänen kylmäverisyytensä, jonka
+hän tähän asti oli säilyttänyt, näytti kokonaan hänet jättäneen. Kuva
+vapisi hänen kädessään. Herra Bonnithorne ei näyttänyt ollenkaan
+huomaavan hänen kiihkoansa.
+
+"Olisiko se otaksuma? Varmasti sen täytyy olla otaksuma!" hän mutisi.
+
+Sitten hän kysyi ääneen, mikä oli ollut nunnan nimi.
+
+"Ormerod."
+
+Tämä tieto sai hänet hätkähtämään. "Ormerod -- kuinka kummallista!"
+Huudahdus tuntui päässeen melkein hänen tietämättään, ehdottomasti.
+"Miksi kummallista?" -- Hugh Ritson ei heti vastannut. "Hänen
+ristimänimensä?"
+
+"Grace."
+
+"Grace Ormerod? Kas, sinun kai täytynee tietää, että Grace Ormerod
+sattuu olemaan minun äitini tyttönimi!"
+
+"Sinä näytät tuntevan valokuvan."
+
+Hugh Ritson oli saanut takaisin mielenmalttinsa. Hän koetti näyttää
+välinpitämättömältä.
+
+"No niin, ehkä -- ei, en tietenkään, en!" hän sanoi vihdoin kiivaasti.
+
+Sydämessään hänellä oli toinen vastaus. Hän ajatteli sinä hetkenä, kun
+loi silmänsä valokuvaan, että se näytti -- näytti pikkuisen -- hänen
+oman äitinsä kuvalta.
+
+He jatkoivat matkaansa. Herra Bonnithornen ikuinen hymy katosi hänen
+huuliltansa. Kohottaen äänensä melkein liian kovaksi hän sanoi:
+
+"Samalla on tässä toinenkin merkillinen sattuma. Haluaisitko tietää,
+mikä oli Grace Ormerodin ja Robert Lowtherin pojan nimi?"
+
+Hugh Ritsonin sydän oli pakahtua, mutta onnistuen säilyttämään
+ulkonaisen välinpitämättömyytensä hän murahti:
+
+"Hyvä, anna kuulua!"
+
+"Paul."
+
+Nimi meni kuin nuoli hänen lävitsensä. Sitten hän sanoi melkein
+masentuneena:
+
+"Greta Lowtherin velipuoli siis, missä hän lieneekin, on nimeltään --"
+
+"Paul Lowther", sanoi Bonnithorne. "Mutta", hän lisäsi äkkiä vilkaisten
+toisen kasvoihin, "hän voi -- minä sanon, hän _voi_ -- esiintyä
+toisella nimellä -- Paul jotakin muuta, esimerkiksi."
+
+"Varmaankin -- luonnollisesti -- niin -- niin", mutisi Hugh Ritson.
+Koko hänen läpitunkematon kylmäverisyytensä oli hävinnyt.
+
+He olivat saapuneet talon eteen ja olivat nyt rakennusten ympäröimässä,
+kivitetyssä pihassa. Se oli Ritsonien koti, tunnettu nimellä Ghyll,
+ikivanha talo, jonka suuret suojat kimbrit olivat rakentaneet harmaasta
+kivestä ja liuskakivestä. Savukierteet kohosivat laiskasti kirkkaalle
+taivaalle muutamasta piipusta. Hämähäkki oli kutonut hienon verkkonsa
+ruusupensaasta toiseen leveän portaan yli, ja loistava perhonen koetti
+juuri päästä siitä läpi. Hanhien kaakatus kuului takapihalta.
+
+"Robert Lowther oli Grace Ormerodin lapsen isä?" kysyi Hugh Ritson muun
+puheen jatkoksi.
+
+"Hänen poikansa Paulin isä."
+
+"Ja Greta on hänen tyttärensä? Niinkö on asia?"
+
+"Niin on -- Paulin sisarpuoli."
+
+Hugh Ritson katsoi suoraan herra Bonnithornen kasvoihin.
+
+"Ja minkä ikäinen pitäisi Paul Lowtherin nyt olla"?
+
+"Tjaa, vanhempi kuin sinä luonnollisesti. Ehkäpä yhtä vanha -- niin,
+ehkä yhtä vanha -- juuri yhtä vanha kuin sinun veljesi."
+
+Hugh Ritsonin epävarma jalka astui raskaasti kiville. Hänen huulensa
+vapisivat. Hetkisen näytti kuin jokin olisi hänet hurmannut. Sitten hän
+pyörähti ympäri ja mutisi:
+
+"Lörpötystä! Se ei voi olla uskottavaa! Häväistä siten koti, se voisi
+loukata miestä, taivas tietää, kuinka syvästi."
+
+Herra Bonnithorne katsoi häneen kysyvästi.
+
+"Anteeks', minä en voi ymmärtää, käyttääkseni sinun sanojasi, mitä tuo
+viimeinen aprikointi sinua hyödyttää."
+
+"Herra Bonnithorne", sanoi Hugh Ritson ojentaen kätensä, "sinä ja minä
+olemme olleet hyviä ystäviä, emmekös ole?"
+
+"Oh, parhaimmat ystävät!"
+
+"Jonakin joutilaana hetkenä, kun minä olen saanut aikaa miettiä tätä,
+minä haluan puhua siitä vielä sinun kanssasi."
+
+Herra Bonnithorne hymyili hyväksyvästi.
+
+"Ja ennen sitä", hän sanoi pehmeästi, "lähetä se onneton pikku raukka
+täältä pois."
+
+Hugh Ritsonin katse painui maahan ja ääni kävi syvemmäksi.
+
+"Onneton pikku raukka! Olen pahoillani -- hyvin pahoillani."
+
+"Gretan ja hänen rakkautensa vuoksi -- varmaankin --"
+
+Herra Bonnithorne jätti lauseensa täyttämättä ja nyökäytti
+merkitsevästi päätänsä.
+
+"Minun isäni on karjapihassa", sanoi Hugh Ritson. "Sinä ehdit hänet
+kyllä nähdä. Tule tätä tietä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Varjot laaksossa olivat pidentyneet. Purppurainen rusko leikitteli
+kaukaisilla huipuilla, ja synkkä, tumma sini asettui räystäitten alle.
+Yksinäinen varis lennähteli hämärtyvässä illassa päästellen silloin
+tällöin ilmoille yksitoikkoisen sävelensä. Illan yhä hämärtyessä saapui
+kaksi vanhanpuoleista henkilöä pihaan.
+
+
+
+
+IV LUKU.
+
+
+"Olispa aika, että se kelpo herra Bonnithorne olis jo täällä", sanoi
+Allan Ritson.
+
+"Mitä varten sinä kutsuit häntä tänne?" kysyi rouva Ritson matalalla
+äänellä, joka oli hänelle luontainen.
+
+"Saahakseni sen testamenttiasian viimeinkin järjestetyksi. Onpahan
+sitten yhtä huolta vähemmän ajateltavana, ja se onkin painanut mieltäni
+kyllin kauan."
+
+Allan puhui kartellen, kuten mies, jota tuskalliset ajatukset ovat
+painaneet liian kauan. Toivo saada vihdoinkin vapautua näistä
+epämieluisista mietteistä näytti rohkaisevan häntä, vaikka tarkka
+katselija olisi huomannut, että se helpotus saattoi olla otaksuttu
+mieluumminkin kuin todellinen.
+
+Rouva Ritson ei yrittänytkään näyttää välinpitämättömältä. Hänen vakava
+katseensa tuli vieläkin vakavammaksi ja hänen pehmeä äänensä yhä
+pehmeämmäksi, kun hän sanoi:
+
+"Jos sitten, kun se on saatu järjestetyksi, poistuisivat pilvet, jotka
+ovat pimittäneet elämämme taivasta, olisi kaikki hyvin. Mutta ne eivät
+ikinä hajoa."
+
+Allan Ritson käänsi päänsä sivulle koettaen hymyillä, mutta
+pilvet eivät olleet karkoittaneet aurinkoa niin tarkkaan hänen
+viljapelloiltaan, kuin hymy oli kadonnut hänen ryppyisiltä kasvoiltansa.
+
+"Tule, elä vaivoo ihtees ennee sillä! Kun min' oon tehnyt testamenttin'
+ja asettanut Paulin samanarvoiseksi toisen poijan kanssa, ei kukkaan
+voi juoruta mittään kun vain emme ite kerro."
+
+Rouva Ritson katsoi hänen kasvoihinsa surullisin ilmein.
+
+"Taivas tietää, Allan", hän sanoi, "ja mustat pilvet kerääntyvät yhä."
+
+Vanha mies astui pari askelta kivistä käytävää ja hänen päänsä painui
+alas. Ääni syveni.
+
+"Puhut oikeen, äiti", hän sanoi, "sinä sanot oikeen. Se raskauttaa
+minui vanhuutenipäiviä ja -- sinun myös!" hän otti vielä pari askelta
+ja lisäsi: "Eikä mikkään asianajaja voi poistaa niitä, ei -- ei nyt
+enee. Totta, äiti, meijän pilvet eivät oo kauaan sataneet -- mutta
+vähät siitä", kohottaen katseensa ja samalla äänensäkin, "meillä
+on ollut hyviäkin vuosia, vaikkakin nisujen seassa olemme saaneet
+ohakkeitakin joskus korjata."
+
+"Niin, onhan meillä ollut onnellisiakin päiviä", sanoi rouva Ritson.
+
+Juuri tällä hetkellä kuului laakson takaa huvittelijoitten iloisia
+ääniä ja viulun viehättäviä säveleitä. Allan Ritson kohotti päänsä,
+nyökkäsi huolettomasti ja hymyili heikosti, vaikkakin sumentava pilvi
+oli kerääntynyt hänen silmiensä ympärille.
+
+"Tuolla ne ovat -- painien ja ilakoijen. Muistelen aikaa, jolloin ei
+ollut Cumberlannissa toista miestä, joka olis uskaltanna kanssani
+kilpaan lähtee. Siitä on nyt monta pitkee vuotta. Ja nyt meijän Paul
+hallihtee useimmat niistä -- niin, niin hän tekkee."
+
+Viulu soitti erästä vanhaa kansantanssia. Vanha mies kuunteli: hänen
+kasvonsa kirkastuivat, hän kohotti iloisesti jalkaansa ja teki
+kädellään notkean liikkeen.
+
+Sinä hetkenä kaikui ilman läpi iloinen nauru. Se oli samaa sydämen
+riemukasta musiikkia, jonka Hugh Ritson ja herra Bonnithorne olivat
+kuulleet tiellä.
+
+Surun jälki oli kadonnut Allanin kasvoilta ja hänen äänensä soi
+sydämellisenä, kun hän sanoi:
+
+"Se on Gretan nauru -- aivan varmaan! Mikä hilpeä tyttönen hän onkaan!
+Minä rakastan iloisia tyttöjä -- ilo voittaa ja viehättää!"
+
+"Totta", sanoi rouva Ritson, "Greta on ihastuttava tyttö."
+
+Tuskin se oli sanottu, kun nuori tyttö hyökkäsi heidän luokseen
+hengästyneenä ja kuitenkin nauraen; kääntäen päänsä sivulle hän karjui:
+
+"Eläköön! Hävinnyt, herraseni! Eläköön!"
+
+Se oli Greta Lowther: kaksikymmenvuotias, vaaleatukkainen tyttö,
+jonka vilkkaissa ruskeissa silmissä asui aina loistava hyvätuuli.
+Punoittavilla kasvoilla säteili riemukas hymy ja voimakas elämänhalu --
+hän oli kuin villi ruusu parhaimmassa kukoistuksessaan.
+
+"Minä olen voittanut hänet", hän sanoi, "hän aikoi kiertää Istuinkiven
+kautta siihen, kun minä kulkisin Tuulensuun harjun yli, minä olin
+valtatiellä, ennenkuin hän oli ehtinyt sillalle."
+
+Sitten hän juoksi nurkan ympäri ja päästettyään irti olkihattunsa
+heilutti sitä ilmassa päänsä ympäri huutaen voiton riemulla:
+
+"Huraa, huraa, hävinnyt, herraseni, hävinnyt!"
+
+Paul Ritson tuli vuorta alas kahden kyynärän askelilla.
+
+"Ai, sinä nuori veijari -- sinä petit minut!" hän huudahti pysähtyen ja
+vetäen kiivaasti henkeänsä.
+
+"Petit?" sanoi Greta ilakoiden.
+
+"Sinun piti koskea rovioon Tuulensuussa, mutta sinä et mennyt sadankaan
+kyynärän päähän siitä."
+
+"Rovioon? Tuulensuussa?" sanoi tyttö, ja kummastunut ilme levisi hänen
+rakastettaville kasvoillensa.
+
+Paul kuivasi otsansa ja pudisti päätänsä, niinkuin tämä ihastuttava
+petos olisi tehnyt hänet hyvinkin vakavaksi.
+
+"Nyt, Greta, nyt, nyt -- kiltisti --"
+
+Greta katseli ympärilleen kuin säikähtänyt karitsa.
+
+"Äiti", sanoi Paul, "hän pääsi minusta varkain edelle."
+
+"Hän oli varas, uskokaa minua, ettekös uskokin?"
+
+"Minä? Miksi, eläissäni en ole mitään varastanut -- käytin vain
+tilaisuutta hyväkseni."
+
+"Ja mikä tilaisuus se oli, ole hyvä", sanoi Greta mahdollisimman
+viattomin ilmein.
+
+Paul harppasi hänen sivulleen ja kuiskasi jotakin hänen olkansa yli.
+Silloin tyttö katsoi häntä ja sanoi samalla kuin hymy välähti hänen
+kasvoillansa:
+
+"Älä sano niin! Äläkä myöskään ole aivan varma siitä. Minä varmasti en
+ole koskaan kuullut sellaisesta varkaudesta."
+
+"Sittenpä sinä saat siitä kuulla", sanoi Paul pannen kätensä hänen
+kaulalleen ja taputtaen häntä poskelle.
+
+Hetkiseksi yhtyivät vallattomat huulet ruusunpunaisiin. Vanha Allan
+poikamainen pilke silmissään oli keksivinään heidät etäämmältä.
+
+"Ai, mitäs siellä on?" hän sanoi. "Ovatko nuorten kisat tänne
+siirtyneet?"
+
+Greta pyörähti irti toisen sylistä.
+
+"Kuinka sinä voit -- ja kaikki ihmiset näkevät. He voivat vielä luulla,
+että me -- että me olemme --"
+
+Paul tuli jäljessä, käänsi päänsä olkansa yli ja sanoi:
+
+"Ja emmekö me sitten ole?"
+
+"He ovat toistensa arvoiset, äiti, vai mitä?" sanoi Allan kääntyen
+vaimoonsa. "Heistä tulee komea pari, kuten ihmiset sanovat. -- Greta,
+poika on hirveä tomppeli, eikös olekin?"
+
+Greta astui vanhan miehen viereen ja laski tuttavallisesti kätensä
+hänen käsivarrelleen. Samana hetkenä Paulkin tuli isänsä rinnalle.
+Allan taputti poikaansa olalle.
+
+"Sinä hirveä, pitkä tomppeli", hän sanoi ja nauroi sydämellisesti.
+Kaikki varjot, jotka olivat sumentaneet hänen taivastaan, olivat nyt
+kadonneet. "Ja kuinka voi kirkkoherra Christian?" hän kysyi toisella
+äänellä.
+
+"Hyvin, oikein hyvin, ja yhtä rakastettava vanha ystävä kuin ennenkin",
+vastasi Greta.
+
+"Hän on sekä isä että äiti sinulle, tyttöseni. En koskaan tuntenna
+sinun omaa isääsi. Hän oli kuollu, ennenkö me tultiin näille main. Ja
+sinun äitisi myöskin, Jumala häntä siunatkoon! hänkin on nyt kuollut.
+Mutta jos tämä minun poikani, tämä Paul, tämä pitkä --. Ah, tuollahan
+onkin herra Bonnithorne ja myöskin Hughie."
+
+Asianajajan ja Hugh Ritsonin ilmestyminen keskeytti sen rangaistuksen
+uhkauksen, joka tuntui juuri olevan livahtamassa vanhan miehen huulilta.
+
+Hugh Ritson oli heti päässyt selville tilanteesta. Tyttö nojasi
+hänen isänsä käteen; puhdas, pehmyt poski oli aivan vanhan miehen
+päivettyneitten, tummien ja vieläkin kauniitten kasvojen vieressä;
+kohotetusta katseesta loisti syvä tunne, huulet olivat puoliksi auki
+ja niiden välistä loisti valkoisten hampaitten rivi kuin helminauha;
+ja kun hän käänsi katseensa Pauliin, joka hymyili hänelle, ilmeni
+siinä vallattomuutta, moitetta ja rakkautta; väljän puvun kaulus
+jätti paljaaksi kaulan ja käsivarret ja rinta nousi ja laski äskeisen
+kiihtymisen vuoksi -- kaiken tuon Hugh näki yhdellä silmäyksellä ja
+hänen rintansa oli pakahtua. Hänen kalpeat kasvonsa kävivät valkeiksi
+ja hänen epävarma jalkansa astui raskaasti kiville.
+
+Allan pudisti herra Bonnithornen kättä ja kääntyi sitten poikiinsa.
+"Tulkaa, te kaksi poikaa ette ole olleet hyviä ystäviä viime aikoina
+ja se on tuottanna raskasta surua sekä teijän äijillenne että minulle.
+Teitä ei ole tehty saman kaavan mukkaan. Mutta teijän täytyy sopia
+riitanne vanhempienne vuoksi, jos ei muuten."
+
+Näin sanoen hän ojensi molemmille kätensä, aivan kuin yhdistääkseen
+heidän kätensä. Hugh teki vastustavan ilmeen.
+
+"Minulla ei ole mitään riitoja sovittavana", hän sanoi kääntyen pois.
+
+Paul ojensi kätensä. "Pudista tuota, Hugh", hän sanoi. Hugh työnsi
+ilmeisellä kylmyydellä pois tarjotun käden.
+
+Paul katsoi veljensä kasvoihin hetkisen ja sanoi: "Mitä hyödyttää pitää
+vihaa? Se on kuin jokin satujen kummitus, joka syö kaiken muun."
+
+Hugh Ritsonin huulet värähtivät tuskin huomattavasti, mutta mitään
+virkkamatta hän kääntyi pois. Pää painuneena alas rinnalle hän asteli
+porrasta kohti.
+
+"Seis."
+
+Se oli vanhan Allanin ääni. Syvä ääni ilmaisi harmin, joka kiehui hänen
+sisällänsä. Hänen kasvonsa punoittivat, hänen silmänsä leimusivat,
+hänen huulensa vapisivat.
+
+"Tule takaisin ja purista veljesi kättä kunnollisesti." Hugh Ritson
+silmäsi ympärilleen ja seisoi epävarmana toisella jalallaan.
+
+"Miksi tänään paremmin kuin eilen tai huomenna?" hän sanoi kylmästi.
+
+"Tule takaisin, minä sanon sinulle!" huusi vanha mies tulistuneena.
+
+Hugh pysyi liikahtamatta paikallaan ja sanoi hiljaa tavallisella
+äänellään: "Minä en ole enää lapsi."
+
+"Käyttäy sitten kuin mies, äläkä kuin pieksetty koira."
+
+Väristys kävi salaa nuoren miehen läpi päästä jalkoihin. Hänen silmänsä
+äkkiä leimahtivat. Sitten hilliten itsensä hän sanoi:
+
+"Yksinpä koirakin voisi suuttua tuollaisesta puheesta, herra."
+
+Greta oli siirtynyt syrjään päästäkseen katselemasta tätä kiusallista
+näytelmää, ja hetkisen Hugh Ritsonin silmät seurasivat häntä.
+
+"Minä en taho nähä riitaa ja toraa omassa talossani", huusi vanha
+mies murtuneella äänellä. "Niien, jotka assuuvat siinä, täytyy elää
+sovinnossa; jotka tahtoovat sottaa, saavat männä."
+
+Hugh Ritson ei voinut kestää enempää.
+
+"Ja mitä on teidän talonne minulle, herra? Mitä se on tehnyt minun
+hyväkseni? Maailma on avara."
+
+Vanha Allan oli hämmästynyt. Vaieten, mykkänä, suurin silmin hän
+katseli ympärillään olevien kasvoja. Sitten hän epäselvällä,
+vapisevalla äänellä huusi:
+
+"Purista veljesi kättä tai sinulla ei ole veljeä hänessä."
+
+"Ehk'ei", sanoi Hugh hyvin hiljaa.
+
+"Purista kättä, minä sanon sinulle." Vanha mies puristi kätensä
+nyrkkiin. Hänen ruumiinsa jokainen jäsen vapisi.
+
+Hänen poikansa huulet olivat yhteen puristetut; hän ei vastannut mitään.
+
+Sitten vanha mies sieppasi kepin herra Bonnithornen kädestä. Silloin
+Hugh kohotti äkkiä silmänsä, kunnes ne kohtasivat hänen isänsä katseen.
+Allan masentui. Keppi putosi hänen kädestään. Pyörähtäen ympäri Hugh
+lähti taloon.
+
+"Tule takaisin, tule takaisin, poikani... Hughie... tule takaisin!"
+vanha mies nyyhkytti. Mutta mitään vastausta ei kuulunut.
+
+"Allan, ole kärsivällinen, anna hänelle anteeksi; hän kyllä pyytää
+sinulta anteeksi", sanoi rouva Ritson.
+
+Paul ja Greta olivat pujahtaneet tiehensä. Vanha mies oli nyt aivan
+mykkä ja hänen silmänsä olivat painuneet alas ja uivat kyynelissä.
+
+"Kaikki kääntyy hyväksi, jos Jumala suo", sanoi rouva Ritson. "Muista,
+häntä on kovasti koeteltu, poikaparkaa. Hän on odottanut, että sinä
+tekisit jotakin hänen hyväksensä."
+
+"Ja minä aioin teliä -- ja minä toellakin aioin tehä", vastasi isä
+itkun murtamalla äänellä.
+
+"Mutta sinä olet siirtänyt sitä päivästä päivään, kuten kaikkea
+muutakin."
+
+Allan kohotti sumean katseensa vaimonsa kasvoihin. "Jos tämän olisi
+tehnyt toinen poika, minä ehkä olisin voinut sen kestää", hän sanoi
+liikutettuna.
+
+Herra Bonnithorne seisoen syrjässä oli raaputtanut kivitystä
+jalallansa. Hän kohotti nyt katseensa ja sanoi: "Ja niinpä, herra
+Ritson, ihmiset sanovatkin, että te olette aina enemmän suosinut
+vanhempaa poikaanne."
+
+Vanhan miehen tuijottava katse pysähtyi hetkeksi asianajajaan, mutta
+hän ei puhunut mitään, vaan seurasi kiusallinen äänettömyys.
+
+"Minä haluan puhua nyt herra Bonnithornen kanssa, äiti", sanoi herra
+Ritson. Hän oli tyynempi nyt. Rouva Ritson astui sisään.
+
+Allan Ritson ja asianajaja seurasivat häntä astuen sisään pieneen
+saliin eteisestä oikealle. Se oli hieno huone, täynnä menneen ajan
+muistoja. Lattia oli kiilloitettua mustaa tammea, peitetty nahoilla;
+katto oli tammineliöistä, ja vahvat tammiset niskahirretkin oli
+asetettu niin, että ne muodostivat suuria neliöitä. Seinillä oli
+kirkasvärisiä tammisia kaappeja, joiden etuosaan oli leikattu
+kömpelöitä kuvioita, ja seinät olivat valkaistut ja koristetut
+mustalla ja valkealla. Huonekalut olivat vanhat ja raskaat. Suuressa
+akkunansyvennyksessä oli rukki. Kärpänen surisi katossa ja auringon
+kajastus vielä kuvastui lattialle. Miehet istuutuivat.
+
+"Minä olen kutsunut teijät, herra Bonnithorne, tehäkseni
+testamenttini", sanoi vanha mies. Asianajaja hymyili.
+
+"Vanha totuushan on, että viivyttely lakiasioissa on samaa kuin polttaa
+kynttilää päivällä; kun yö tulee, on se silloin hiileksi palanut."
+
+Vanha mies välitti vähät tästä huomautuksesta.
+
+"Niin", hän sanoi, "mutta mitkään muitten menettelytavat eivät sovellu
+minulle."
+
+Tämä vihjaus sai herra Bonnithornen heristämään korviansa.
+
+"Ja mitkä ovat teidät varsinaiset syynne?" hän kysyi.
+
+Allan näytti hajamieliseltä. Hän oli hetkisen ääneti ja sanoi sitten
+hitaasti aivan kuin leikitellen ajatuksilla ja lauseparsilla:
+
+"No niin, teijän täytyy tietää... Minä tuskin tiijän, kuinka sen
+sanoisin ... Niin, minun vanhin poikani Paul, kuten häntä sanotaan --"
+
+Vanha mies pysähtyi, hänen koko olentonsa muuttui yrmeäksi ja
+epävarmaksi. Herra Bonnithorne kiiruhti apuun.
+
+"Niin, minä olen pelkkänä korvana. Teidän vanhin poikanne --"
+
+"Hän on -- hän on --"
+
+Ovi avautui, ja rouva Ritson astui huoneeseen jäljessään loordi Fisher.
+
+"Herra Ritson, teijän lampaanne, koko mustaposkinen lauma
+Hindscarthilla, ovat murtautuneet ulos haa'asta ja kiipeilevät nyt
+juuri kuilun reunamia", sanoi hiilenpolttaja.
+
+Vanha mies hypähti seisoalleen.
+
+"Minun täytyy mennä heti", hän sanoi. -- "Herra Bonnithorne, minun
+täytyy jättää teijät, muuten minä menetän viisikymmentä parhaimmista
+lampaistani kuiluihin."
+
+"Mää olin niin rohkee, että tulin sanomaa, kun näin, ankara jumalanilma
+on tuloss'."
+
+"Se oli oikeen, Mattha, ja teit niinkuin hyvä naapuri ainakin. Tulen
+mukaasi tuossa paikassa."
+
+Loordi Fisher astui ulos.
+
+"Voitteko te tavata minua täällä uuvvestaan kello kaheksan illalla?"
+
+Harmi kuvastui herra Bonnithornen kasvoilla, mutta nöyrästi hän
+kuitenkin vastasi:
+
+"Olen aina valmis palvelemaan teitä, herra Ritson. Voin palata kello
+kahdeksan."
+
+"Olkee hyvä." Sitten Allan kääntyen rouva Ritsoniin lisäsi: "Tarjoa
+herra Bonnithornelle virvokkeita", ja hän kiiruhti hiilenpolttajan
+jälkeen. Päästyään pihaan hän kutsui koiria. "Britz! Laddie! Se, seh!
+Tulkaa, pojat, tulkaa, pojat, se, seh!"
+
+Hän kurkisti sisään muutamasta ulkohuoneen ovesta -- ja huudahti:
+"Reuben, missäs sinä oot? Jouvvu ny' sukkelaan, ja tuo poika mukanas!"
+
+Seuraavana hetkenä nuori lammaspaimen ja karjapoika mukanaan kolme
+paimenkoiraa saapuivat Allan Ritsonin luo pihaan.
+
+"Tulekkos vuorelle, Mattha?" kysyi vanha mies.
+
+"En, tältä päivältä saa riittää. Oon matkalla kotiin."
+
+"Hyvää yötä, ja kiitos!"
+
+Sitten joukko lähti kujaa myöten, miehet huudellen, koirat haukkuen.
+
+Kulkiessaan eteisen läpi herra Bonnithorne tapasi Hugh Ritsonin, joka
+oli menossa ulos kasvoilla kova ilme ja pää alas painuneena.
+
+"Tahtoisitkos", kysyi asianajaja, "tietää, mitä varten minua on
+kutsuttu tänne?"
+
+Hugh Ritson ei heti kohottanut katsettaan.
+
+"Tekemään hänen testamenttiansa", lisäsi herra Bonnithorne odottamatta
+toisen vastausta.
+
+Nyt Hugh Ritson kohotti katseensa; hänen silmänsä leimahtivat, mutta
+sen jälkeen hän meni ulos virkkamatta sanaakaan.
+
+
+
+
+V LUKU.
+
+
+Hugh Ritson oli kaksikymmenseitsen-vuotias. Hänen sileäksi ajettu
+naamansa oli pitkä, kalpea ja yksilöllinen; nenävarsi oli leveä ja
+sieraimet turpeat; huulilla asui päättävä ilme, silmät olivat suuret ja
+välkkyvät, otsa leveä; keskellä päätä oleva jakaus erotti tummanruskean
+tukan kahteen osaan ja se laskeusi pieninä aaltoina ohimoille.
+Tavallisissa oloissa kasvoilla oli tuskallinen ilme ja jokaisessa
+piirteessä kuvastui suuri sisäinen voima. Kokonaisuudessaan se ei
+paljoa eronnut hienorotuisen hevosen päästä, jossa on syvät silmät
+ja liikkuvat sieraimet. Hän oli keskikokoa pitempi ja vartalo oli
+sopusuhtainen. Kun hän puhui, melkein hätkähti sitä kuullessaan, sillä
+ääni oli liian matala ja syvä ollakseen lähtöisin tuonnäköisen miehen
+rinnasta. Hänen ryhtinsä oli veltto, mikä johtui jonkinlaisesta lantion
+lamaannuksesta.
+
+Koska hän oli cumbrilaisen tilanomistajan toinen poika, odotti
+hän isältänsä vain pientä osaa ja senvuoksi hän oli valmistunut
+kaivosinsinööriksi. Vietettyään muutamia kuukausia Cleatorin
+rautakaivoksissa hän muutti kaksikymmenkaksi-vuotiaana Lontooseen
+ilmoittautuen oppilaaksi kaivosopistoon Jermyn kadun varrella.
+Siellä hän vietti neljä vuotta jakaen huoneen muutaman lakitieteen
+ylioppilaan kanssa kirkkopuistossa. Hänen oleskelunsa Lontoossa kului
+ilman seikkailuja. Harvapuheisena hänellä oli vähän ystäviä. Hänellä
+oli luontaista taipumusta mietiskelyyn, mutta ponnistuksia hän ei
+rakastanut. Häneltä puuttui fyysillistä tarmoa ja se lienee osiksi
+ollut syynä hänen ryhtinsä velttouteen. Myöhään yöhön hän tahtoi
+marssia rantoja pitkin: kaupungin vilkas elämä ja sen salaperäinen
+hiljaisuus puolenyön jälkeen erikoisesti viehätti häntä. Näillä
+matkoillaan hän tutustui elämän murjomiin, mitä omituisimpiin
+olentoihin: yksi niistä oli persialainen ylimys, joka oli ollut
+viimeisen shahin hovissa ja nyt piti pientä tupakkakauppaa muutaman
+sivukadun varrella; niihin kuului myöskin muuan ranskalainen
+maastakarkoitettu, joka oli kuulunut Ludvig Philippen seurapiiriin ja
+nyt myyskenteli puolen pennyn sanomalehtiä. Muina aikoina Hugh tuskin
+ollenkaan meni ulos ja hyvin harvoin häntä kukaan luokseen kutsui.
+
+Vain palvelijat, jotka näkivät hänet kaikkina aikoina ja kaikilla
+tuulilla, näyttivät aavistavan, että tuon näennäisesti kylmän kuoren
+alla piili kiihkeä luonne. Mutta itse hän tiesi, miten voimakas oli
+intohimojen valta. Hän ei koskaan voinut katsella kaunista naista
+kasvoihin tuntematta veren kuohuvan suonissaan, niin että pyörrytti.
+Mutta yhtä voimakas kuin hänen intohimonsa, oli, yhtä luja oli myöskin
+hänen tahtonsa. Hän piti itseään kurissa ja nelivuotisen Lontoossa
+oleskelunsa aikana hänen oli melkein onnistunut tyynnyttää sielunsa
+salaiset pohjavirrat.
+
+Kaksikymmenkuusi-vuotiaana hän palasi Cumberlandiin, kun hänellä oli
+syytä otaksua, että hänen isänsä antaisi kaivosten johdon hänelle.
+Vuosi oli nyt kuitenkin kulunut eikä mitään oltu tehty. Pettyneitten
+toiveitten vuoksi hän oli tulemassa sairaaksi. Hänen vanhempi veljensä,
+Paul, oli elänyt koko ikänsä maalla ja oli melkein luonnollista, että
+hän perisi maat. Niin oli Hugh Ritson kuitenkin ajatellut, vaikk'ei
+asioita oltu vielä lopullisesti järjestetty. Viikko seurasi viikkoa,
+kuu kuuta, ja hänen sydämensä tuli katkeraksi. Hän oli melkein
+päättänyt lopettaa tämän odotuksen. Oli tuleva päivä, jolloin hän ei
+jaksaisi kestää kauempaa ja silloin hän tiesi joutuvansa tuuliajolle.
+
+Eräs tilapäinen sattuma päästi hänen intohimonsa valloilleen. Metsissä
+kierrellessään hän kävi usein sammalikossa, jossa loordi Fisher
+työskenteli kaivoksessaan. Varhaisena kesäaamuna oli hauska kahlata
+lirisevän puron yli yksinäisessä seudussa. Eräänä aamuna hän tapasi
+vanhan loordin tyttären pesemässä vaatteita purossa. Hän muisti, että
+tämä ennen oli ollut herttainen, sievä kymmen- tai yksitoistavuotias
+olento. Hän oli nyt kahdeksantoistavuotias tyttö, jonka kasvot olivat
+kauniit, esiintyminen vaatimatonta ja koko olento todisti, ettei
+hän ollut vielä nainen, mutta ei enää lapsikaan. Hänen äitinsä oli
+äskettäin kuollut, hänen isänsä vietti päivänsä -- usein yönsäkin,
+kun hiilihauta paloi -- vuorella, joten hän joutui enimmäkseen
+elelemään yksin. Hugh Ritson piti hänen ystävällisistä vastauksistaan
+ja harvoista, yksinkertaisista kysymyksistänsä. Niinpä hänelle tuli
+tarpeeksi saada katsella tyttöä aamuisin ja hän tunsi pettyvänsä, ellei
+saanut nähdä hänen nuoria, kauniita kasvojansa. Ollen itse hiljainen
+mies hän kuunteli mielellänsä tytön nöyrää, vaatimatonta puhetta. Hänen
+jäykkä katseensa saattoi heltyä sellaisina hetkinä ja saada hyväilevän
+ilmeen. Tätä jatkui kuukausia eikä kertaakaan kumpikaan osoittanut
+mitään liehakoinnin merkkejä. Ajan oloon Hugh Ritson kuitenkin tajusi,
+että tytön sydän oli syttynyt. Jos hän tuli myöhään, tapasi hän hänet
+nojaamassa portin yli katsellen haaveillen vihertävälle vuorelle, ja
+kasvoilla hehkui kaihoisa puna. Turhaa on kertoa enempää Tyttö antautui
+hänelle koko sydämestään ja sielustaan ja hän itse tunsi, että se
+miinoitus, jonka hän oli ympärilleen rakentanut, oli räjähtänyt ja
+hajonnut.
+
+Sitten tuli heräämys, ja Hugh Ritson huomasi liian myöhään, ettei hän
+ollut koskaan rakastanut tätä yksinkertaista lasta, joka oli saanut
+hänet päästämään irti hänen intohimojensa siteet, vaan toista naista.
+
+Tästä johtui ensimmäinen murhenäytelmä tämän, miehen elämässä.
+
+Nyt äskettäin hän oli saanut toisen tärkeän seikan aprikoidakseen.
+Herra Bonnithornen juttu siitä, että Gretan isältä oli jälkisäädöksen
+mukaan jäänyt poika erään Grace Ormerodin kanssa, sattui juuri siihen
+aikaan, jolloin hän tunsi mielessään katkerinta pettymystä, ja siksi
+hän helposti lankesi kiusaukseen "rehellisesti kokeilla", eikö saisi
+asioita kääntymään mielensä mukaan. Jos se Grace Ormerode, joka oli
+mennyt naimisiin Lowtherin kanssa, sattui olemaan hänen oma äitinsä,
+silloin -- voi panna veikkaa siitä -- Paul oli Lowtherin poika. Jos
+Paul oli Lowtherin poika, hän samalla oli Gretan velipuoli. Ellei
+Paul ollut Allan Ritsonin poika, silloin hän, Hugh Ritson, oli isänsä
+perillinen.
+
+Nykyisessä tunteitten pyörteessä hän ei joutanut tarkasti kysymään,
+miten asiat todellisuudessa olivat. Hänelle riitti, kun olosuhteet
+näyttivät kääntyneen hänelle edullisiksi ja se muutti koko maailman
+hänen silmissään.
+
+Ensimmäinen tulos tästä muutoksesta oli, että hän huomaamattaan alkoi
+katsoa onnetonta suhdettaan Mercy Fisheriin aivan toisin silmin. Mitkä
+hänen aikaisemmat tunteensa olivat olleet, olemme jo nähneet. Nyt
+hänestä koko juttu oli onneton "sattuma", joka herätti "hitonmoista
+melua" ja ajatus "mennä naimisiin" tuntui hassulta hulluttelulta,
+jolloin hän vain leikkisi "romaanien suuria rakastajoita" toisten
+katsellessa sysihaudalta hänen hommiansa.
+
+Kun hän kulki herra Bonnithornen ohi Ghyllin eteisessä, hän oli
+matkalla loordi Fisherin mökille. Hän näki edellään joukon, jossa
+oli hänen isänsä ja hiilenpolttaja ja päästäkseen tapaamasta heitä
+hän kulki Ankerias-kallion yli oikopolkua. Astuttuaan kiivaasti
+yhden penikulman hän tuli valkeaksimaalatulle mökille, joka oli
+kylän laidassa likellä sitä siltaa, joka kulki putouksen yli. Se
+oli suloinen, yksinäinen paikka, jossa hiljaisuutta häiritsi vain
+veden kohina, kyyhkysten kujerrus ylisillä ja rastaan laulu kosken
+partaalla. Ilmassa tuntui turpeen raikas tuoksu. Talon edustalla oli
+kiilanmuotoinen puutarha, jossa kasvoi enimmäkseen pähkinäpuita.
+Tullessaan lähelle Hugh Ritson huomasi, että orava kurahti muutaman
+puun haaraan. Tämä pieni olento keinutteli itseänsä vetreällä oksalla
+laskien välistä tuuhean häntänsä pitkin oksaa ja raksutellen auki
+pähkinöitä. Avatessaan pientä porttia Hugh Ritson keksi, että kissa
+oli asettunut puunrungon taa vaanimaan oravan liikkeitä ja ehkä
+käyttääkseen sen varomatonta urheilua hyväkseen.
+
+Hänen tullessaan puutarhaan Mercy kulki juuri sen yli kädessään
+vesisanko, jota hän juuri lähteestä toi. Hän oli nähnyt tulijan ja
+koetti kiiruhtaa sisään. Hugh seisahtui hänen eteensä, ja tyttö laski
+sangon kädestänsä. Mercyn pää oli painunut hyvin alas ja kasvot olivat
+karahtaneet hehkuvan punaisiksi.
+
+"Mercy", sanoi Hugh Ritson, "kaikki on järjestetty. Herra Bonnithorne
+saattaa sinua junaan tänä iltana ja perille tultuasi tulee sinua
+vastaan se henkilö, josta sinulle puhuin."
+
+Mercy kohotti silmänsä katsellen rukoillen hänen kasvoihinsa.
+
+"Ei tänään, Hugh", hän sanoi kuiskaten murtuneella äänellä; "anna minun
+jäädä huomiseen."
+
+Hugh katseli häntä hetkisen vakavana ja kun hän sitten puhui, tuntui
+hänen äänensä tytöstä kuin kahleitten kitinä.
+
+"Matka on tehtävä. Jokaisen viikon viivytys suurentaa vaaraa."
+
+Tytön katse painui taas ja kyyneleet alkoivat tippua ruskealle
+käsivarrelle, jonka hän oli kohottanut.
+
+"Tule", sanoi toinen pehmeämmällä äänellä; "juna lähtee tunnin
+kuluttua. Isäsi ei ole vielä tullut ja kylän asukkaat ovat melkein
+kaikki urheilupaikalla. Sen parempi. Ota takkisi ja hattusi ja kulje
+polkua Tammilehdon läpi. Sen laidassa herra Bonnithorne odottaa sinua."
+
+Tytön kyyneleet juoksivat nyt valtoinaan, vaikka hän puri huuliaan ja
+koetti pidättää niitä.
+
+"Tule nyt, tule; tiedäthän, että juuri itse valitsit tämän."
+
+Seurasi äänettömyys.
+
+"En koskaan luullut, että olisi niin hirveän raskasta lähteä", virkkoi
+tyttö vihdoin.
+
+Hugh hymyili heikosti ja jatkoi houkuttelevammalla äänellä.
+
+"Ethän sinä iäksi mene. Sinähän tulet takaisin turvassa ja onnellisena."
+
+Sanat kulkivat uudestaan ja uudestaan tyttöparan läpi. Hänen
+ristissäolevat kätensä vapisivat huomattavasti ja hänen sormensa
+nytkähtelivät suonenvedontapaisesti. Hetkisen kuluttua hän hieman
+tyyntyi ja sanoi hiljaa:
+
+"Ei, minä en koskaan tule takaisin -- sen minä hyvin tiedän." Ja hänen
+päänsä painui rinnalle ja sydäntä poltti kauheasti. "Minun täytyy
+jättää kaikille hyvästit. Täällä olivat Betsy Jacksonin lapset -- minä
+suutelin heitä kaikkia tänä aamuna, mutta en sanonut, miksi; pikku
+Willy näytti tietävän ja itki niin katkerasti, pikkuinen raukka."
+
+Tämän tapauksen muisto liikutti tytön yksinkertaista sielua, niin
+että lähteet kuohuivat yli äyräittensä ja lapsellinen ääni tukahtui
+nyyhkytyksiin.
+
+Mies seisoi tuskan hymy huulillaan. Hän tuli lähemmä ja pyyhki pois
+kyyneleet ja siveli hänen päätään koettaen saada hänet tyyntymään.
+
+Mercy kohotti äänensä.
+
+"Ja vielä sinun äitisi, enkä minä voi sanoa edes hänelle hyvästiä", hän
+sanoi; "ja minun isäparkani, jolle minä en tohdi puhua mitään --"
+
+Hugh polki kärsimättömästi käytävää.
+
+"Tule, tule, Mercy, älä ole hupakko."
+
+Tyttö kohotti nuoret kasvonsa, jotka ennen olivat olleet kauniit kuin
+päivä, mutta nyt olivat itkusta ja huolesta laihtuneet ja kalvenneet.
+Hän otti Hughin nutun rintapielestä kiinni ja sisäisen voiman
+pakottamana, jota hän ei näyttänyt voivan vastustaa, heitti toisen
+kätensä hänen kaulaansa, kohotti kasvonsa, kunnes heidän huulensa
+hipaisivat toisiansa ja heidän katseensa yhtyivät vakavasti hetkeksi.
+
+"Hugh", hän sanoi kiihkeästi, "rakastatko varmasti minua niin paljon,
+että poissaollessanikin muistat minua? -- oletko sinä oikein, oikein
+varma?"
+
+"Olen, olen; ole varma siitä", Hugh sanoi hellästi.
+
+Hugh irroitti hänen kätensä.
+
+"Ja tuletko sinä hakemaan minua sen jälkeen, kun --"
+
+Hän ei voinut sanoa lausetta loppuun. Hugh hymyili: "Kuinkas, tietysti,
+tietysti."
+
+Tytön sormet vapisivat ja menivät ristiin; hänen poskensa hehkuivat.
+
+"Tietysti, totta kai." Hugh hymyili taas aivan kuin antaen anteeksi
+tällaisen lapsellisen epäilyn. Sitten hän pani kätensä tytön olalle,
+laski äänensä niin, että siinä oli sekä hellyyttä että vakavuutta ja
+sanoi kääntäen tytön kirkastuvat kasvot puoleensa: "Kas niin, kas niin;
+mene nyt laittautumaan valmiiksi."
+
+Tyttö pyyhki kiireesti kyyneleet silmistään ja näytti puoliksi
+häpeilevältä, puoliksi hurmaavalta.
+
+"Minä menen juuri."
+
+"Sinä olet hyvä, pieni tyttö."
+
+Kuinka auringonpaiste palasikaan näiden sanojen mukana tytön sieluun!
+
+"Hyvästi toistaiseksi, Mercy -- vain toistaiseksi, tiedäthän."
+
+Mutta miten kiireesti sittenkin seurasivat varjot auringonpaistetta!
+
+Hugh näki kyynelten uudestaan kokoontuvan loistaviin silmiin ja tuli
+muutaman askelen takaisin.
+
+"Vielä -- yksi hymy -- vain yksi pieni hymy!" Tyttö hymyili kyyneltensä
+läpi. "Kas niin -- kas niin -- pikkuinen, rakas Mercy. Hyvästi,
+hyvästi."
+
+Hugh kääntyi ympäri ja astui kiivaasti tiehensä. Kulkiessaan portista
+hän ei voinut olla huomaamatta, että kissa salaa hiipi pähkinäpuun
+juurelta pihaan päin lakastuva hymy pyöreällä naamallansa, ja oravan
+häntä roikkui sen hampaitten välistä.
+
+Hugh Ritson oli lopuksi voittanut, mutta hänestä tuntui, kuin hän olisi
+kärsinyt musertavan tappion. Hän oli voittanut oman miehuutensa ja nyt
+hän tunsi luikkivansa voittonsa näyttämöltä tiehensä syvästi häveten.
+Puhuessaan herra Bonnithornen kanssa hän oli alkanut tajuta, että oli
+sekaantumassa johonkin hulluun ja alhaiseen, ja jos mikään tyttöä
+koskeva ajatus hänessä oli voimakas, niin oli se tunne siitä, että tämä
+hänen inhimillinen tyhmyytensä alensi hänen miehistä arvoansa. Hän oli
+ajatellut uhmata yleistä mielipidettä. Mutta sitä hän nyt kuitenkin
+tunsi pelkäävänsä enemmän kuin mitään muuta. Että mies joutui näin
+epätasaiseen koetteluun naisen kanssa ja selvisi siitä voittajana
+vain liehakoinnin ja petoksen avulla, oli enemmän kuin julmaa: se oli
+raakaa. Tätäkin sanontaa hän olisi voinut sietää niin paljon, kuin
+se koski naisen kärsimystä, mutta pahempaa hänestä oli, että se teki
+miehestä mitättömän narrin hänen omissa silmissään.
+
+Ilta oli pitkälle kulunut. Aurinko oli painunut ja läntiset vuoret
+peittyivät mustiin pilviin. Itäisten vuorten huippuja verhosi vieläkin
+vaalea auder, ikäänkuin aurinko olisi niitä vielä tervehtinyt
+poistuvilla säteillänsä. Ei käynyt pieninkään tuulenhenkäys, ei
+liikahtanut ainoakaan lehti. Laakso lepäsi tyynenä hiljakseen kerraten
+vain iloisten äänten kaikua, joka huvipaikalta kierteli pitkin metsiä
+ja maita. Taivas laakson kohdalta oli sininen, mutta pohjoiselle
+taivaalle kohosi mustia pilviä, jotka paksuina ja monenmuotoisina
+purjehtivat kuin epämääräiset laivat ilmojen meriä.
+
+Hugh Ritson lähti laaksotietä takaisin Ghylliin. Ilmeisesti hän oli
+kiihtynyt: hän asteli pää hyvin painuneena, pysähtyi äkkiä silloin
+tällöin ja kiukuissaan ruhtoi ohi kulkiessaan poikki tien varrella
+olevia pensaita. Kun hän oli päässyt Hindscarthin juurelle, kuuli hän
+kiihkeää koiranhaukuntaa, kun ne ajoivat jossakin tänne näkymätöntä
+lammaslaumaa. Katsellessaan ympärilleen hän keksi joukon miehiä
+kiipeävän jäljekkäin kuin muurahaiset äkkijyrkän kallion yli.
+
+Sinä hetkenä hänen kasvonsa omituisesti värähtivät ja hän astui
+raskaammin jatkaessaan matkaansa. Muutamassa tienkäänteessä hän tapasi
+loordi Fisherin. Vanha mies näytti nyt vähemmän surulliselta kuin
+tavallisesti. Olipa kuin perheen murhe olisi painanut hänen melkein
+raunioksi luhistunutta olentoansa kevyemmin tänä iltana kuin muulloin.
+
+"Hyvää iltaa, herra; kuinka voitte?" hän sanoi melkein iloisesti.
+
+Hugh Ritson vastasi lyhyesti:
+
+"Te ette olekaan yötä vuorella, Matthew?" hän kysyi ja hänen silmänsä
+kääntyivät vuoritielle.
+
+"Ei, hauta ei pala tänä yönä, se on varma; minun tyttäreni oottaa
+minua."
+
+Hugh Ritsonin silmät tarkastelivat nyt kiihkeästi tietä, joka kulki
+vuoren juurta länteen. Hiilenpolttaja lähti edelleen samaan suuntaan,
+mihin Hugh Ritson yhä tuijotteli, ja sanoi:
+
+"Tuo on kehno paikka tuo, jossa isänne nyt kiipeilee Reubenin ja
+pojan kanssa, ja nyt on tulossa paha ilma. Kattokaapas noita mustia
+pilvenmöhkäleitä!"
+
+Hugh Ritsonin katseeseen tuli epämääräinen ilme, ja vanhus jatkoi
+tavallisella äänellänsä:
+
+"Nyt minun pitää laputtaa tieheni, herra, muuten minun tyttöressuni
+väsyy oottamiseen. Hyvää yötä, herra, hyvää yötä."
+
+"Hyvää yötä, Matthew, ja Jumala teitä auttakoon", sanoi Hugh
+hämmästyttävän vakavasti kääntäen silmänsä toisaalle.
+
+Hän oli kulkenut puolisen penikulmaa edelleen ja joutunut kujalle, joka
+vei Ghylliin, kun Greta Lowther juoksi häneen melkein palliksi tullen
+muutamasta niityn veräjästä hattu riippuen nauhasta käsivarressa,
+pehmeä, aaltoileva tukka melkein vapaana, kasvoilla lämmin, hohtava
+puna, iloinen pilke silmissä ja riemukas hymy punaisilla huulilla.
+
+Greta oli juuri livahtanut Paul Ritsonia pakoon. Hän oli kulkenut
+lehdon läpi, joka kasvoi täynnä villiruusuja, punaisia ja valkeita.
+Sen halki kulki hyppelevä puronen, joka hohti ambralta, koska
+sen pohjaa peitti kirkkaankeltainen hiekka ja välkkyvä rapakivi.
+Sen yli oli sillaksi asetettu vanhan pyökin runko. Maata peitti
+sammal ja saraheinä, mutta ylempänä lehdon puut ja ruusut antoivat
+kättä toisillensa. Ilma oli täynnä heinän ja kukkien tuoksua sekä
+linnunlaulua. Paul, se kavala veitikka, oli koettanut viekoitella
+Gretaa hetkeksi lehdon siimekseen, mutta tämä viisas pikku nainen
+olikin liian ovela antautuakseen niin helposti tällaiseen leikkiin.
+Uskotellen toiselle, että hän seuraa jäljestä, oli Greta varpaisillaan
+kiitänyt yli sammalen keveästi ja kuulumattomasti kuin sirriäinen.
+
+Kohdatessaan Hugh Ritsonin hän oli ajattelemassa Paulista ja koko hänen
+sukupuolestaan yleensä: "Mitä rakkaita, yksinkertaisia, epäluulottomia
+ja luottavia olentoja he ovatkaan!" Mutta se ajatus katkesi lyhyeen:
+"Ah, Hugh!"
+
+"Kuinka onnelliselta sinä näytätkään, Greta!" virkkoi Hugh iskien
+silmänsä häneen.
+
+Uusi säde kirkasti Gretan päivänpaisteisia kasvoja. "En näytä
+onnellisemmalta kuin olen", hän vastasi. Hän kohotti käsivartensa, ja
+kohoava ja laskeutuva rinta osoitti, että hän oli täysi nainen.
+
+Hugh Ritson oli viimeisen puolen tunnin aikana tehnyt monta hyvää
+päätöstä, mutta tällä hetkellä niistä ei ollut jäljellä ainoatakaan.
+
+"Sinä olit tänään kiusallisen kohtauksen todistajana", hän sanoi hieman
+arvellen. "Ole varma siitä, ettei se ollut vähemmän tuskallinen minulle
+senvuoksi, että sinä olit saapuvilla."
+
+"Ah, minä olin niin pahoillani", sanoi Greta kärsimättömästi.
+"Halveksitko sinä isääsi?"
+
+Hugh painoi päänsä hieman alas. "Sitä ei voinut auttaa -- tiedän hyvin,
+että se oli ikävää -- omasta puolestani pyydän sitä sinulta anteeksi."
+
+"Mitäs minusta", sanoi Greta, "mutta sinä loukkasit isääsi liian
+syvästi."
+
+"Kohtelin häntä samalla mitalla kuin hän minua -- siinä kaikki."
+
+"Mutta se rakas vanhus ei tarkoittanut mitään, ja sinä tarkoitit
+sangen paljon. Hän vain tahtoi komentaa sinua vähän, ehkäpä hiukan
+peloitellakin ja siksi hän uhkasi sinua kepillänsä, rakastaaksensa
+sinua jälkeenpäin sitä enemmän."
+
+"Saatat olla oikeassa, Greta. Luonto ehkä mielellään leikittelee sillä
+tavalla, mutta, kuten näet, minä otan kaikki asiat vakavalta kannalta
+-- samoin kuin koko elämänkin."
+
+Hän vaikeni, ja hänen huulensa vapisivat hiukan.
+
+"Sitäpaitsi", hän jatkoi toisella äänellä, "aina se on ollut sellaista.
+Jo siitä asti, kun olimme lapsia -- veljeni ja minä -- ei _minulle_
+ole riittänyt paljoa vanhempain hellyyttä. Tuskin voin sitä enää nyt
+odottaa."
+
+"Sen täytyy varmaankin olla turhaa kuvittelua", sanoi Greta
+hajamielisesti. Ilo näytti kuolevan hänen silmistänsä. Hän katsahti
+sinne, missä Hugh Ritsonin epävarma jalka tallasi tien kivitystä, ja
+sitten hän äkkiä aivan kuin hetkellisen hellyyden puuskassa katsoi
+häntä osanottavasti suoraan kasvoihin.
+
+Hugh Ritson luki hänen ajatuksensa. Hymy värähti hänen huulillaan ja
+katse muuttui teräksenkylmäksi.
+
+"Ei, ei sitä", hän sanoi, "minä en pyydä sääliä -- enkä tarvitse sitä.
+Luonto on lahjoittanut veljelleni kaikki edut -- yksinpä ruumiinkin
+niin sopusuhtaisen, että kreikkalainen kuvapatsas voisi häntä kadehtia
+mutta hän ja minä olemme kuitit -- ehkäpä enemmän kuin kuitit."
+
+Hän naurahti katkerasti, ja tyttö karahti verentipahtavan punaiseksi
+häpeästä, kun toinen oli lukenut hänen ajatuksensa.
+
+"Olen pahoillani, jos minun ajatuksiani voidaan niin tulkita", hän
+sanoi hitaasti. "Jos mielessäni oli sääliä, tuli se aivan tahtomattani.
+Minä ajattelin äitiäsi Hän on hyvä ja hellä jokaiselle. Näes, hän on
+koko seudun hyvä hengetär. Tiedätkö, mikä nimi hänelle on annettu?"
+
+Hugh pudisti päätänsä.
+
+"Pyhä Grace! Pappi Christian sanoi sen minulle; näyttää kuin minun oma
+rakas äitini olisi ristinyt hänet."
+
+"Ei hän kuitenkaan ole tehnyt paljoa, joka olisi sulostuttanut minun
+elämääni, Greta", sanoi Hugh.
+
+Hänen äänensä vaikutti voimakkaasti Gretan mieleen. Siinä ilmeni syvä,
+tavaton tunne. Greta ei vastannut mitään ja he alkoivat astella taloon
+päin.
+
+Kuljettuaan muutamia askeleita Greta muisti kepposen, jonka oli
+Paulille tehnyt, ja kurottaen kaunista kaulaansa hän tahtoi nähdä yli
+kentän lehtoon, johon hän oli hänet jättänyt.
+
+Hugh arvasi, mitä hänen silmänsä etsivät.
+
+"Olen kuullut, että sinä olet päättänyt. Onko se totta, Greta?" kysyi
+Hugh.
+
+"Päättänyt, mitä?" kysyi tyttö punastuen taas.
+
+Hugh myöskin punastui hiukan ja vastasi pakotetusti ja hiljaa:
+
+"Mennä naimisiin minun veljeni kanssa."
+
+"Jos hän sitä tahtoo. Otaksun, että hän tahtoo, hän sanoo aina niin,
+tiedäthän."
+
+Hugh katseli vakavasti tytön hehkuvia kasvoja ja; sanoi miettivästi:
+
+"Greta, on ehkä syitä, jotka sanovat, ettei sinun pitäisi mennä Paulin
+kanssa naimisiin."
+
+"Mitä syitä?"
+
+Hugh ei vastannut heti, ja Greta uudisti kysymyksensä. Sitten Hugh
+sanoi oudolla äänellä:
+
+"Vaikeita ja laillisia esteitä, kuten sanotaan."
+
+Gretan silmät levähtivät auki tavattomasta ihmetyksestä.
+
+"Mahdotonta -- sinä et voi tarkoittaa sitä, mitä nyt sanot!" hän sanoi
+varmasti ja kiivaasti. Hän katsoi Hughin kasvoihin ja luki väärin, mitä
+siellä näki. Sitten hän alkoi nauraa ensin kevyesti, hetken päästä
+äänekkäästi ja sanoi kääntäen päänsä toisaalle, ihan kuin puhuen
+itseksensä: "Ei, ei; hän ei ole minulle mitään muuta kuin se mies, jota
+rakastan."
+
+"Rakastatko sinä sitten häntä?"
+
+Greta hätkähti.
+
+"Kysytkö sinä sitä?" hän sanoi. Hämmästys hänen suurissa silmissään
+oli syventynyt ihastukseksi. "Rakastaa häntä?" hän sanoi. "Enemmän
+kuin mitään muuta maailmassa." Tyttö tahtoi paljastaa salaisuutensa.
+"Sinusta tulee minun veljeni, Hugh, enkä minä pelkää sanoa sitä
+sinulle."
+
+Hän otti hattunsa ja heilutti sitä säilyttääkseen mielenmalttinsa
+horjumattomana.
+
+Hugh Ritson pysähtyi ja hänen ilmeensä herkistyi. Hänen kasvoilleen
+ilmestyi epämääräinen hymy. Puhuessaan Gretan kanssa hänen sielussaan
+oli tuskaatuottavana pohjasävelenä kulkenut ajatus Mercy Fisheristä.
+Mutta nyt hän vieroitti hänet kokonaan mielestänsä. Olla sidottuna
+iäksensä mitättömään olioon, jonka kasvojen kauneus tosin saattoi
+hetkeksi viehättää -- kuka mies sitä voisi kestää? Hän oli kyllä
+hetkisen seurannut viettiensä vaatimuksia -- tosi! Sen kiusauksen
+valtaan heittäytyminen oli johtanut ikävään lopputulokseen -- tosi
+sekin! Mitäs siitä? Ei kannata ajatella! Pitäisikö hänen joutua koko
+iäksensä kantamaan sellaista hirttä niskassansa? Turhaa! Luonnon
+laki taisteli sitä vastaan. Eikö hän ollut sanonut, että hän oli
+ennakkoluulojen yläpuolella? Niinpä hän ei myöskään tahtonut näytellä
+"romaanien suuria rakastajoita". Gretan kauniit kasvot hänen edessään
+karkoittivat kaikki kiusalliset viisastelut. Tarttuen hänen viimeisiin
+sanoihinsa hän sanoi:
+
+"Sinun veljesi -- niin. Mutta etkö sinä ole koskaan ajatellut, että
+olisin toivonut saavani toisen nimen?"
+
+Hämmästynyt ilme palasi taaskin tytön kasvoille. Hugh näki sen ja
+jatkoi:
+
+"Onko se mahdollista, ettet sinä vielä olisi lukenut minun
+salaisuuttani?"
+
+"Mitä salaisuutta?" kysyi Greta melkein lämpimästi. "Greta, jos sinun
+rakkautesi olisi ollut suuri, sinä olisit lukenut minun salaisuuteni,
+kuten minä olen lukenut sinun." Hiljaisella äänellä hän jatkoi: "Se
+tapahtui paljon ennen kuin minä tiesin, tai edes ajattelin, että sinä
+rakastaisit minun veljeäni. Minä näin sen, ennenkuin hän oli huomannut
+sitä -- ennenkuin itsekään olit päässyt selville siitä."
+
+Punainen hohto Gretan kasvoilla syveni entistä enemmän. Hän pysähtyi,
+ja Hugh liikehti hermostuneesti edestakaisin.
+
+"Greta", virkkoi Hugh katsoen rukoillen tytön kasvoihin, "mitä on
+rakkaus, joka tuskin tajuaa olemassa-oloansa? Sellaista on se rakkaus,
+jolla sinä minun veljeäni rakastat. Ja minkä arvoista on se miehuuton,
+arka intohimo, jota hän sinulle tarjoaa? Sellaista on kuitenkin hänen
+rakkautensa. Mitä on hänen rakkautensa sinuun tai sinun häneen -- mitä
+se on -- mitä se voi olla? Rakkaus ei ole hyödytöntä tunneleikkiä,
+vaan sen pitää vallata koko olento. Sen olen aina sanonut, Greta, ja
+kuinka se onkaan tosi!" Hän jatkoi äkkiä ja äänessä helähti raivo: "Muu
+rakkaus ei ole muuta kuin halujen tyydyttämistä. Greta, _minä_ ymmärrän
+sinua, Sitä ei voi tehdä niin sivistymätön mies kuin minun veljeni."
+Sitten hän lisäsi kiihkeällä äänellä: "Rakkahin, minä tarjoan sinulle
+rakkautta, josta nämä maanmoukat eivät osaa uneksiakaan."
+
+"Maanmoukat!" Greta kertasi puoliksi tukahdutetusti kuiskaten.
+
+Hugh ei kuullut häntä. Hänen kiihkeät silmänsä hehkuivat ja häntä
+huimasi.
+
+"Rakkahin Greta, minun elämässäni on ollut vähän, joka olisi
+sulostuttanut sitä. Minä olen kuitenkin mies luotu rakastamaan ja
+saamaan vastarakkautta. Kuukausia olen salannut rakkauttani sinuun,
+mutta nyt sitä ei voi enää salata. Ehkä minua on estänyt tunnustamasta
+sitä meidän molempien rakkaus Pauliin. Mutta nyt senkin on täytynyt
+väistyä."
+
+Hänen leukansa vavahteli, hänen huulensa vapisivat, ääni paisui ja
+sormet puristuivat lujasti kämmeniin. Hän lähestyi Gretaa tarttuen
+hänen käteensä. Voimakas tunne näytti vallanneen tytön. Hämmästys
+oli saanut hänet sanattomaksi ja hän seisoi kuin kuvapatsas tuskin
+käsittäen, mitä ympärillä tapahtui. Mutta kun hän tunsi käteensä
+koskettavan, hänen tietoisuutensa palasi. Hän vetäisi kätensä pois.
+Hänen rintansa kohosi. Ääni muuttui ylpeäksi, kun hän virkkoi:
+
+"Tämä on siis sinun tarkoituksesi! Minä vihdoinkin ymmärrän sinua!"
+
+Hugh Ritson astui askelen taakse päin.
+
+"Greta, kuule minua -- kuule minua vielä!"
+
+Greta oli nyt voittanut mielenmalttinsa takaisin.
+
+"Herraseni, sinä olet solvaissut veljeäsi yhtä syvästi, kuin jos minä
+nyt jo olisin sinun veljesi vaimo."
+
+"Greta, ajattele, ennenkuin puhut -- ajattele, minä rukoilen sinua."
+
+"Minä _olen_ ajatellut! Minä olen ajatellut sinua, kuten sisaren tulee
+ja puhutellut sinua veljenäni. Nyt minä tiedän, kuinka alhainen sinun
+sielusi on."
+
+Hugh Ritson keskeytti intohimoisesti:
+
+"Jumalan tähden, vaikene! Minä olen mies, joka ei voi anteeksi antaa."
+
+Hänen sieraimensa värähtelivät, jokainen hermo vapisi.
+
+"Rakastaa? Sinä et ole milloinkaan rakastanut. Jos sinä tietäisit, mitä
+se sana merkitsee, niin kuolisit häpeästä siihen paikkaan, missä nyt
+seisot."
+
+Hugh kadotti kaiken arvostelukyvyn.
+
+"Minä varoitan sinua", hän sanoi raivoissaan. "Ja minä pyydän sinua
+olemaan vaiti", sanoi Greta kohottaen torjuvasti kättänsä. "Sinä
+tarjoat rakkauttasi naiselle, joka on jo lupautunut toiselle. Se on
+halpaa rakkautta, jota niin halvalla tavalla tarjotaan. Se on väärää
+rahaa, herra, ja se halveksien hylätään."
+
+Hugh Ritson sai hieman hillityksi itseänsä. Rypyt hänen otsallansa
+olivat syvät, mutta hän sanoi tyynesti:
+
+"Sinä et koskaan mene naimisiin minun veljeni kanssa."
+
+"Minä menen -- jos Jumala suo."
+
+"Sitten sinä menet hänen vaimokseen joutuaksesi koko elämäsi ajaksi
+kärsimään suunnatonta häpeää ja inhoa."
+
+"Se on niinkuin taivas määrää."
+
+"Moukka -- sivistymätön raukka kehno --"
+
+"Kylliksi! Mieluummin minä otan miehekseni mieronkiertäjän, kuin
+sinunlaisesi _herrasmiehen_."
+
+Kasvot kasvoja, silmä silmää vasten, kiihkeästi hengittäen he seisoivat
+hetkisen. Sitten Greta pyörähti ympäri ja asteli reippaasti käytävää
+pitkin.
+
+Hugh Ritson oli samassa taas oma itsensä. Hän katseli hänen jälkeensä,
+eikä kasvojen ilme vähintäkään muuttunut, ja sitten hänkin kääntyi ja
+meni mitään virkkamatta taloon.
+
+
+
+
+VI LUKU.
+
+
+Nukuttava hiljaisuus vallitsi huoneessa, jossa herra Bonnithorne söi
+välipalaansa. Se oli pieni tammella verhottu sali oikealle siitä
+huoneesta, jossa hän oli Allan Ritsonin kanssa alkanut keskustelun,
+jonka loordi Fisherin uutinen oli keskeyttänyt. Akkunan puolisko
+oli avattu, ja aivan kuin taulun kehyksinä erottivat akkunan pielet
+näköalasta osan. Iltarusko loi hohdettaan kukkuloihin ja metsä näytti
+asettuvan tyyneen rauhaan.
+
+Rouva Ritson astui huoneeseen ja istahti. Hänen esiintymisensä oli
+vaatimatonta, melkeinpä nöyrää. Hän oli vanhettunut, mutta hänen
+piirteensä olivat vieläkin kauniit. Ainainen suru näytti syventävän
+rypyt, niin että ilme oli ihan toinen kuin nuoruuden päivinä. Hänellä
+oli vanhanaikainen pehmeästä kankaasta tehty puku ja valkoinen
+silkkikaulus. Hänen äänensä oli matala ja värähtelevä, mutta samalla
+jännittynyt, niinkuin hän olisi alituiseen kysellyt.
+
+Pää painuneena, silmät luotuina alas, helmaan, jossa hänen sormensa
+hermostuneesti ja lakkaamatta liikuttelivat neulintikkuja, hän istui
+ääneti tai teki vieraalleen hiljaisia kysymyksiänsä.
+
+Herra Bonnithorne vastaili hymyllä tai lauseilla, jotka eivät olleet
+kuutta sanaa pitempiä. Näiden harvojen vastausten välillä hän käytteli
+veistään ja haarukkaansa niin ahkerasti, että saattoi ihailla hänen
+erinomaista ruokahaluansa. Silloin tällöin kuului huvipaikalta monien
+äänien häipyvä sorina tänne asti.
+
+Vihdoin rouva Ritsonin levottomuus pakotti hänet unohtamaan tavallisen
+pidättyväisyytensä.
+
+"Herra Bonnithorne", hän sanoi, "koettakaa saada testamentti tehdyksi
+vielä tänä iltana. Pyytäkää herra Ritsonia, kun hän tulee takaisin,
+tekemään se viivyttelemättä. Hänellä on monta verratonta ominaisuutta,
+mutta hitaisuus on hänen vikansa. Aina hän on ollut sellainen."
+
+Herra Bonnithorne pysähdytti lasin, jota juuri oli huulilleen viemässä,
+ja kohotti äkkiä katseensa.
+
+"Anteeksi, rouva", hän sanoi tapansa mukaan hymyillen, mikä ei voinut
+lievittää hänen sanojensa vaikutusta, "tämä on erityisistä syistä asia,
+josta tuskin voin -- voin -- keskustella naisen kanssa."
+
+Juuri sillä hetkellä kuului riikinkukon kujerrus kanapihasta tuntuen
+raa'alta ja repivältä tässä hiljaisessa ympäristössä.
+
+Rouva Ritson karahti hiusrajaa myöten punaiseksi.
+
+Niin tottunut kuin hänen nöyryytensä olikin, oli se kuitenkin joutunut
+liian kovalle koetukselle. Mutta hän käänsi taas katseensa alas,
+lopetti tikun ja pistäen vapaan tikun hampaihinsa vastasi tyynesti:
+
+"Tottahan vaimo saanee puhua asiasta, joka koskee hänen miestänsä ja
+lapsiansa."
+
+Suuri mies oli asettanut veitsen ja haarukan lautaselleen.
+
+"Ei aina", hän vastasi. "Laissa on eräs merkittävä ehto, joka ei
+tunnusta naiselle oikeutta sanoa poikaansa omaksensa."
+
+Tämän venytetysti lausutun puheen aikana Hugh Ritson, vieläkin
+punakkana keskustelustaan Greta Lowtherin kanssa, astui huoneeseen ja
+heittäytyi leposohvalle.
+
+Kohottamatta silmiään hermostuneista sormistansa rouva Ritson kysäisi:
+"Mikä ehto?"
+
+Herra Bonnithorne väänsi hieman naamaansa ja katsahti merkitsevästi
+Hugh Ritsoniin vastatessaan: "Ehto äpärälapsista."
+
+Jonkinlainen ylimielinen soinnahdus sattui rouva Ritsonin korvaan. Hän
+kohotti katseensa neuleestansa ja sanoi:
+
+"Mitä te tarkoitatte?"
+
+Bonnithorne työnsi lautasensa syrjään, pyyhki suutansa lautasliinaan,
+yskähti ja sanoi: "Tarkoitan, että laki kieltää pojan nimen
+jälkeläiseltä, joka on siitetty ennen vihkimistä."
+
+Rouva Ritsonin kasvot kävivät sinipunerviksi ja hän nousi seisoalleen.
+
+"Sellainen laki on julma ja kirottu", hän sanoi, ja mielenliikutuksesta
+hänen äänensä vapisi tavallista enemmän.
+
+Herra Bonnithorne nojasi veltosti tuolinsa selustaan, päästi pitkän
+"hem" täydestä kurkustansa, pisti kätensä liiviensä kainaloreikiin,
+kohotti katseensa ja sanoi: "Omituista, eikö totta?"
+
+Onnettomuudeksi herra Bonnithornen viisaalle urkinnalle Paul Ritson,
+Gretan rinnalla, ilmestyi oviaukkoon ja muutti kokonaan asiain kulun.
+Miesten esiintyminen, enemmän kuin sanat, oli herättänyt hänen
+levottomuuttansa, ja hänen äitinsä kiihoittuneet kasvot selittivät
+hänelle keskustelun sisällyksen. Kahdella askelella hän harppasi sinne,
+missä suuri mies istui nytkin hymyillen, niin että valkeat hampaat
+hohtivat -- ja laski voimakkaan kätensä hänen käsivarrelleen.
+
+"Ystäväni", sanoi Paul iloisesti, "ehk'ei ole aivan turvallista teille,
+että puhuttelette minun äitiäni toisen kerran tuolla tavalla."
+
+Herra Bonnithorne nousi jäykästi ja hänen levottomat silmänsä
+pysähtyivät Paulin suuttuneihin kasvoihin.
+
+"Turvallista?" hän kertasi kiihkeänä kaikuna.
+
+Paulin huulet olivat yhteen puristetut ja pää painunut, mutta hän
+kohotti päänsä ja iski äkkiä nyrkillä pöytään.
+
+Mitään virkkamatta herra Bonnithorne lysähti istumaan tuolillensa.
+Rouva Ritson antoi neuleen pudota helmaansa ja painoi päänsä
+käsiinsä. Paul tarttui hänen käsiinsä, nosti hänet ylös ja johti ulos
+huoneesta. Kulkiessaan sohvan ohi, jossa Hugh Ritson lojui, hän katsoi
+veljensä välinpitämättömiin silmiin, ja huoli ja inho kuvastui hänen
+katseestansa.
+
+Kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, nousivat Hugh Ritson ja herra
+Bonnithorne molemmat. Ymmärtämyksen pilke välähti kummankin silmistä.
+Sitten äkkiä, hetken vaiston pakottamana molemmat miehet ojensivat
+pöydän yli toisilleen kätensä.
+
+
+
+
+VII LUKU.
+
+
+Pilvet, jotka olivat kokoontuneet pohjoiselle taivaalle, kiisivät
+laakson, yli ja ankara sadekuuro, jonka mukana kuului kaukainen
+ukonjyrinä, pakotti huviväen siirtymään vajaan. Se oli pitkä
+purjekankaasta laitettu teltta, jonka toisessa päässä tarjoiltiin
+virvoitusjuomia ja nurkissa oli pöytiä, joille oli levitetty
+piparikakkuja ja kaikenlaista rihkamaa myytäväksi. Ruoho tällä kohden
+oli tallattu ihan lakoon, ja käytävät olivat paljaat ja kiilsivät
+sateessa. Kokoontunut seura oli sangen omituinen ja sekalainen.
+Erillään muista istui kumolleen käännetyllä nelikolla Newlannin
+viuluniekka, postinkuljettaja Tuomas Kyttyräselkä. Hän oli pieni mies,
+jonka polvet olivat koukussa ja jalat hirvittävän pitkät.
+
+"Nyt, tyttäret, astuapas essiin. Ei sua virotella."
+
+"Tulkoot kaikki, joilla on notkeutta jäsenissään."
+
+Tätä karkeata kutsua seurasivat kursailematta monet komeasti-puetut
+neitoset riisumatta hattua päästään. Pari parin jäljessä edestakaisin
+pyörien kukin siinä taitoansa kilvan näytti.
+
+"Mää nousen parhaan hevoosein selkään ja ajan jonakin iltana sun
+luokses ja koputan ikkunaas", kuiskasi eräs nuorukainen tytölle, jonka
+kanssa oli juuri tanssinut.
+
+Tyttö nauroi ilakoiden.
+
+"_Sinun_ parhaan hevosesi, Ville?"
+
+"No niin -- isännän sitten."
+
+Tyttö nauroi taas, ja iva värähti hänen huulillaan. "Te Kaaliharjun
+urhot olette oikein kuuluisia rakastajoita, kuulen ma. Hyvästin, Ville!"
+
+Ja tyttö pyörähti ympäri. Poika seurasi häntä.
+
+"Elä suutu, Aggy. Mää oon pian itte isäntä."
+
+Tyttö tunkeutui ihmisjoukon läpi ja katosi.
+
+"Tyttö on nähtävästi antanut hälle aimo rukkaset", sanoi eräs
+vanhanpuoleinen mies, joka sattui seisomaan lähellä.
+
+"Juuri heidän kaltaistaan", sanoi toinen. "Tyttö on punonut paulojansa
+poikaparan ympäri ja vihdoin saanut hänet verkkoihinsa. Eikös pojan
+rikas eno ole kuollut Australiassa?"
+
+"Ei, mutta voisihan sellaista uskotella. Silloin kyllä kaikki tytöt
+hyökkäisivät hänen kimppuunsa."
+
+Tanssi jatkui edelleen.
+
+"Kas vain, nämä juhlathan loppuvat yhtä hauskasti kuin Carelin
+markkinat", sanoi eräs tytöistä.
+
+"Bessie, sinä totisesti olet kevyt kuin höyhen", vastasi hänen
+toverinsa.
+
+Bessien silmät säteilivät ilosta, kun hänen tanssiansa oli näin kehuttu
+ja hän avasi manttelinsa viillyttääkseen itseänsä ja näyttääkseen
+kaulassaan riippuvan kauniin medaljongin.
+
+"Tuollaisesta totisesti on hitonmoiset seuraukset", mutisi vanha
+ilonvihaaja. "Kyllä tulevaisuus tuollaisten tyttöjen kautta muodostuu
+ihanaksi."
+
+"Turhaa, mies, turhaa, maakunta menestyy vallan mainiosti", vastasi
+hänen ystävänsä. "Tytöt tekivät työtä ennen aikaan. Nyt ne eivät työllä
+käsiänsä turmele. Ehkä sentään joskus huviksensa pesevät, silittävät,
+kiilloittavat ja kähertelevät tukkaansa."
+
+"Ei, ei, maakunnassa ei ole ollut onnea siitä alkaen, kun naiset
+rupesivat halveksimaan työtä."
+
+Viuluniekka vetäisi jousellaan kolme säveltä, jotka tuntuivat sanovan
+"suutele" ja muutamasta teltan nurkasta kuuluikin äänekäs huulten
+maiskahdus.
+
+"Minä näjin sinun rakastelevan koreeta Bessyä", sanoi eräs nuori mies
+toiselle.
+
+"Ja minä näjin sinun kujertelevan niin sulosesti niityllä. Elä nyt kato
+noin vijattomasti. Turha on kieltää. Varo vain Aggyn äitiä, hän on
+aikamoinen lörppökieli, elä anna hälle tuulta purjeisiin. Hän höyhentää
+tytön ja hennoo se höyhentää jonkun muunkin."
+
+Tanssin tauottua alkoi kuulua äänekäs lasien kilinä ja tavaton
+puheensorina tarjoilupöytien luota.
+
+"Hei, sinä kelpo viuluniekka! Tule, niin otetaan tuikku murheeseen!"
+huudahti eräs nuorukainen, jonka posket olivat punaiset kuin kirsikat.
+
+"Tule, Dick, tyhjennetyn yksi neljännes. Kyllä Dielin kukkaro kestää."
+
+"Kyllä vain, mies, ja missä olet ollut sitten pestuumaanantain?"
+
+"No, kattos, mää menin pestinottiin ja orottelin pureskellen olkea,
+ja silloinkos kaikki muijat kerääntyivät mun ympärillein. Yksi heistä
+sanoi: 'Paljonko tahrot palkkaa, korea poika?' 'Viis ja puol puntaa',
+sanon minä. 'Ja mitä sinä voit tehrä?' kysyy hän. 'Tehrä?' sanon minä;
+'kaikkea kyntämisestä ja puimisesta hevosen harjaamiseen asti', sanon
+minä. 'Tule, sinä olet minun miehiäni', sanoo hän. Mutta hän oli kuin
+takkiainen aina mun niskassain ja siksi minä pakkasin tavarain, vaarin
+tilin ja tässä mää nyt olen."
+
+Pieni joukko oli kokoontunut soittajan nelikon ympärille.
+
+"Tulkaa, täällä Tuomas Kyttyräselkä selittää ihmisille, mitä he
+ajattelevat."
+
+"Mahrotonta hänen on selittää sellaisten pölkkypäiren ajatuksia, jotka
+eivät milloinkaan mitään mieti."
+
+"Hän ruoskii koko huvijoukkoa, sit' on Tuomas."
+
+"Kuka tuo on, joka heristelee sanomalehrellä ja sanoo, että 'koko
+maakunta on muuttumassa, hitto vie, narrien pesäpaikaksi'?"
+
+"Sehän on Gray Graham, joka tuomitsee ihmisiä ja isottelee omalla
+hyvyyrellänsä."
+
+"Huomatkaa, pojat, hänestä tulisi hyvä parlamentin jäsen, sillä hän
+osaa mainiosti soittaa suutaan kansan kelvottomuuresta."
+
+"Suunsoitto ei tee valtiomiestä. Hän tarvitsisi hieman rokkiinsa
+oppiakseen pitämään pienempää suuta."
+
+"Ovatko nuo herra Paul Ritson ja neitsy Lowther, jotka juuri tulevat
+telttaan?"
+
+"Totisesti, ja hän on kerrassaan korea tyttö."
+
+"Ja poika on myöskin oppinut ja sivistynyt."
+
+"On, kyllä Paul on miehekseen paremmanpuoleista sorttia."
+
+"Asuuko tyttö pappilassa -- kirkkoherra Christianin luona?"
+
+"Totta kai, tietysti, mies; sehän on luonnollista -- hänhän on hänen
+holhoojansa."
+
+"Ja mikä hän on miehiänsä, tuo pappi?"
+
+"Hänen kaltaistaan ei tule toista, kun hän on mennyt; on hän sellainen
+mies."
+
+"Ei, ennenkuin vesi virtaa vastamäkeen ja puut kasvavat latva alaspäin."
+
+"Niin oppinut ja lokova kansanmies, ja mikä verraton pappi! Se kelpo
+poika antaa maailmalle arvon, ja maailma kohtelee häntä sen mukaan."
+
+"Tyytyväisyys on kuningaskunnan arvoinen eikä hyväntekeväisyys uskonnon
+arvoa alenna."
+
+Syntyi tungosta ovelle päin, johon Gubblum Oglethorpe ilmestyi
+rihkamalaatikko niskasta riippuen. Varsinkin tytöt työntyivät
+kiihkeästi hänen ympärilleen.
+
+"Mitä teillä on tänään, Gubblum?"
+
+"Ee, ee mittaan teille, rakkaani. Te ootte yks' niistä, joita
+kattellessa kaikki muu unehtuu."
+
+"O, Gubblum!"
+
+Kohteliaisuuden sai luonnollisesti selittää, miten halusi.
+
+"Teirän kauniitten kasvojenne yks' ainoa hymy voi tehrä jonkun
+ryysyläisen onnelliseks'."
+
+"Oi, Gubblum!"
+
+Kerjäläinen ilmeisesti oli hyväntahtoinen ja sukkela vekkuli.
+
+"Jumala teitä siunatkoo, hohhoh! Mitäkö täällä on?" jatkoi kerjäläinen
+kiivaasti heilutellen laatikkoansa. "Nämä tavarat on hankittu
+lontoolaisille, joiren kasvot ovat kuin Englannin kartta, mihin on
+merkitty kaikki rautatiet, että ne oisivat eres vähän sierettäviä,
+tierättehän. Eikä siellä kukaan tierä, että muutamat näistä esineistä
+voivat tehrä hienon ihmisen -- siihen tarvitaan rintaneuloja,
+nenäliinoja, kauluksia ja ties mitä."
+
+Gubblumin välinpitämättömyydellä oli erinomainen voima kääntää kaikkien
+katseet hänen rihkamalaatikkoonsa. Kerjäläisen kasvojen ilme oli
+viattoman näköinen, kun hän jatkoi:
+
+"Mää oon sangen vaatimaton poika, muuten minä saavuttaisin onneni
+sillä, mitä minulla on täällä."
+
+"Avaa laatikkosi, Gubblum", sanoi eräs pojista, Georgie Moore,
+kyynärpäällään tyrkkien toiset pois tieltään, että hän ja tyttö hänen
+kynkässään pääsisi esille.
+
+"Vaatimaton poika" teki hyväksyvän eleen ja alkoi täyttää pyyntöä.
+Nuoria avatessaan hän ylisti liikemiesrehellisyyttänsä ja horjumatonta
+kunniantuntoansa.
+
+"Mää en ol' kyllin viekas, se on mun vikan'. Mää osaan elää vain
+kärestä suuhun ja siinä kaikki. Jos mää tyyryn vähempään, niin hukka
+mun perii."
+
+Gubblum avasi nyt laatikkonsa ja veti sieltä esille punaisen ja vihreän
+shaalin, joka oli hirvittävän räikeä ja huonoa kangasta.
+
+"Kas niin, tässä mull' on verraton näyte. Näin siistiä ja kaunista
+shaalia mull' ei ol' ollut kuin kaksi kappaletta koko elämäni aikana.
+Sen toisen mää myin erääll' sulhaisell' seittemäst' ja kuurest'
+pennyst'!"
+
+Se ihastunut ilme, jonka hänen oma sukkeluutensa oli kerjäläisen
+kasvoille nostanut, hämmentyi, kun Paul Ritson veitikkamaisin elein
+astui hänen luokseen ja ottaen shaalin hänen ojennetusta kädestään
+kuiskasi:
+
+"Eihän, myittekö todellakin?"
+
+Gordie Moore sukelsi nyt taskuunsa ja kaivoi sieltä kolme
+puolikruunusta.
+
+"Tässä on sulle, Gubblum, ota nämä."
+
+"Kattoppas tuota", huudahti vanha ihmisvihaaja, "tuo Gubblum ei koskaan
+pengo laatikkoansa ilmaiseksi."
+
+Gray Graham, joka oli katsellut nuorten touhuja ja näki, mitä Gordie
+tarjosi kerjäläiselle, hymähti hiukan katkerasti:
+
+    "Tule kotiin järkikulta,
+    älä haihdu tuuliin multa."
+
+Juuri silloin kuului melua tarjoilupöytien luota. Kaksi ystävystä oli
+joutunut ilmi sotaan keskenänsä.
+
+"Hitto vie, minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikeanpuolisessa
+housuntaskussa, ja missä ne ovat nyt?"
+
+"Piru sinut periköön, mistä minä tiedän, mihin sinun kolikkos ovat
+joutuneet! Sinähän potkit kuin riivattu, ne ovat lentäneet tiehensä."
+
+"Minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikean käden housuntaskussa,
+minä sanon sinulle."
+
+"Mitä sinun viheliäiset killinkisi minuun kuuluu? Sinä olet humalassa
+kuin pörriäinen. Luuletko sinä, että minä olen sinun kolikkosi ottanut?
+Sinä olet erehtynyt miehestä käydessäsi minua epäilemään."
+
+"Ne olivat oikeanpuolisessa housuntaskussa, minä voin vannoa sen."
+
+"Älä horise! Koeta vasemmanpuolisesta housuntaskusta."
+
+Punaposkinen kyntömies teki työtä käskettyä, ja samassa levisi ilon ja
+häpeän sekainen hymy hänen kasvoilleen. Kaikui ilkamoiva nauru, jonka
+seasta erotti kerjäläisen äänen:
+
+"Mee teemme sinust' kukkojen kuninkaan, korea poikaseni."
+
+Korea poika lähti juuri luikkimaan tiehensä ivallisten katseitten
+saattamana, kun teltassa syntyi kuolemanhiljaisuus. Edessä-olevat
+peräytyivät ja takimmaiset kurottivat kaulojansa nähdäksensä etumaisten
+yli.
+
+Teltan aukossa seisoi vanha loordi Fisher kalpeana kuin aave, silmät
+suurina ja levottomina sadepisarain tippuessa tukasta ja parrasta.
+
+"Ne ovat sanoneet minulle", hän alkoi oudolla äänellä, "että
+minun Mercyni on mennyt Lontoon-junaan. Minä tierän, että he ovat
+erehtynneet, mutta tulin kuitenkin itte kattomaan. Onko hän täällä?"
+
+Ei kukaan vastannut. Vain suuret sadepisarat, jotka ropisivat katolle,
+häiritsivät hiljaisuutta. Paul Ritson työntyi joukon läpi lähemmä.
+
+"Mercy? -- Lontooseen? Odottakaa, Matthew; minä katselen, ehkä hän on
+täällä."
+
+Loordi Fisherin katse kiersi häntä ympäröivien ihmisten kasvoista
+kasvoihin.
+
+"Eikö kukaan tierä hänest' mitään?" hän kysyi hiljaa. "Miksi te ette
+puhu, miksi kukaan ei virka mitään? Te puistatte päätänne. Mitä se
+tarkoittaa?"
+
+Vanha mies koetti hillitä mielenliikutustaan, joka kuristi hänen
+kurkkuansa.
+
+"Ei, Matthew, ei hän ole täällä", sanoi Paul Ritson.
+
+"Sitten kai se lienee totta", sanoi Matthew oudon tyynesti.
+
+Seurasi äänettömyys. Paul oli ensimmäinen, joka voitti hämmästyksensä.
+
+"Hän voi olla Pikku Kaupungissa -- Keswickissä -- tai on hän
+pistäytynyt johonkin muualle."
+
+"Hän _voisi_ olla, herra Paul, mutta hän ei tavallisesti juoksentele
+sillä tavalla. Hän on matkalla Lontooseen, siitä ei epäilemistä."
+
+Puhuja oli Natt, Ghyllin tallimies.
+
+Vanhan miehen epäilys näytti häviävän.
+
+"Mennyt? Mercy mennyt? Mennyt virkkamatta sanaakaan? Miksi? Minne?"
+
+"Hänellä oli punainen nyytti kädessään ja hän itki nurkan takana
+kauheasti. Sen minä näin omin silmin."
+
+Levottomuus nosti Paulin kasvoille raivostuneen ilmeen.
+
+"Tässä on harjoitettu konnankoukkuja -- olkaa siitä varmat", hän sanoi
+kiivaasti.
+
+Loordi huojutti päätänsä edestakaisin, ja hänen silmänsä uivat
+kyynelissä. Mutta hän seisoi paikallaan hiljaa kuin itkevä lapsi.
+
+"Minun suloinen Mercyni", hän lausui surkeasti, "mennyt pois vanhan
+isänsä luota."
+
+Paul astui vanhan miehen rinnalle laskien voimakkaan kätensä hänen
+olalleen niin hellästi kuin nainen lastansa tyynnytellessään. Sitten
+hän kääntyi ja luoden säkenöivän katseensa ympärillä-oleviin virkkoi:
+
+"Joku roisto on tehnyt tässä konnantyön. Kuka se on? Sanokaa. Tietääkö
+kukaan?"
+
+Kukaan ei puhunut. Ainoastaan loordi valitti heikosti horjuen kuin
+juopunut. Kun sitten ensimmäinen puuska oli ohi, vanha mies alkoi
+nauraa. Mitä naurua se olikaan!
+
+"Ei väliä!" hän sanoi, -- "ei väliä! Minulta ei nyt jää mitään enkä
+karota mitään. Siinä on lohtua kaikissa tapauksissa! Ha, ha, ha!
+Mutta minun syrämeni pakahtuu. Olette oikeassa, herra Ritson; tämä on
+roistojen työtä."
+
+Vanhan miehen silmät vilkkuivat levottomasti.
+
+"Oman vanhan isänsä", hän mutisi, "onnettoman vanhan isänsä, joka häntä
+rakasti ja jonka sydän on murtunut -- hän jätti. Ei väliä; ei minulta
+nyt ketään jälkeen jää -- ha, ha, ha!"
+
+Hän koetti reippaasti lähteä kävelemään tiehensä, aavemainen hymy
+kyyneleisillä kasvoillaan, mutta hän horjahti ja kaatui tiedotonna
+Paulin avoimeen syliin. He avasivat hänen kauluksensa ja valelivat
+vedellä hänen otsaansa.
+
+Juuri sinä hetkenä astui Hugh Ritson telttaan ja saavuttuaan joukkoon
+katseli painuneitten päitten yli murtunutta isää, joka lepäsi hänen
+veljensä käsivarsilla.
+
+Paulin huulet vapisivat ja hänen voimakas otsansa vetäytyi ryppyihin.
+
+"Kukapa tietää, ehkäpä se roisto on täällä nyt", hän sanoi, ja hänen
+katseensa kiersi miehestä mieheen. "Jos hän on täällä, katsokoon
+nyt säälimätöntä tekoansa ja seuratkoon tämä näky häntä hänen
+kuolinpäiväänsä asti!"
+
+Tänä hetkenä Hugh Ritsonin kasvoilla tapahtui kauhea muutos. Nyt avasi
+vanhuskin silmänsä tullen tuntoihinsa, ja Hugh polvistui hänen eteensä
+ja kohotti vesilasin hänen huulilleen.
+
+
+
+
+VIII LUKU.
+
+
+Iloinen valkea oli juuri kuumentanut muutaman Ritsonien ikivanhan
+huoneen takan hohtavan kuumaksi ja rouva Ritson seisoi sen edessä
+paistaen kaurakakkuja "muotissa". Pöytään oli illalliseksi tuotu lihaa,
+olutta, maitoa ja ohraleipää. Etäisimmässä akkunan syvennyksessä
+istuivat Paul Ritson ja Greta Lowther.
+
+Pienien väliaikojen perästä, jotka tulivat yhä lyhyemmiksi, ja vakavin
+ilmein, jotka lopulta tulivat tuskaisiksi, rouva Ritson kurkisti
+ovesta yhä sakenevaan ilmaan. Nuoret olivat syventyneet liiaksi omaan
+elämäänsä huomatakseen hänen levottomuuttansa, ennenkuin hän avasi
+vaatekaapin ja otettuaan sieltä kuivia flanelleja asetti ne lämpenemään.
+
+"Älä ole levoton, äiti", sanoi Paul. "Hän on pian täällä. Hänen täytyy
+kiertää Kaaliharjun kautta ja matka on pitkä, tiedäthän."
+
+"Illallisen aika on ollut jo tunti sitten", sanoi rouva Ritson luoden
+katseensa vanhaan seinäkelloon, joka harvakseen naksutti suuren
+nojatuolin takana. "Alkaa uudestaan sataa, kuunnelkaa!" Kuului
+sadepisarani rapina akkunoihin. "Jos hän on nyt matkalla, hän kastuu
+ihan likomäräksi."
+
+"Minä toivon, että olisin mennyt hänen sijastansa", sanoi Paul Gretaan
+kääntyen. "Kastuminen on hänelle näihin aikoihin vaarallista. Toisin
+oli ennen, jolloin hän saattoi päiväkausia kahlata vedessä ja vesi- ja
+lumisateessa."
+
+Ukkosen isku pani koko huoneen vapisemaan. Akkunat helisivät, ja tuli
+juuri sytytetyssä pöytälampussa lepatti ja näytti punaiselta.
+
+"Herra varjelkoon, millainen yö! Oliko se ukkosen isku?" sanoi rouva
+Ritson rientäen ovelle ja avaten sen taas.
+
+"Älä ole levoton, äiti", kertasi Paul. "Tule sisään. Isä on täällä
+pian, ja jos hän kastuu, ei sitä nyt voi auttaa."
+
+Paul oli keskeyttänyt viehättävän keskustelun Gretan kanssa
+lohdutellakseen äitiänsä. Alkaen kertoa kilpailustaan hän karkoittikin
+toisen levottomuuden yhtä paljon rauhallisella käytöksellään kuin
+sanoillaankin.
+
+"John Proudfoot otti minua noin ja koetti saada minut kenttään, mutta
+minä sain lujan otteen -- ja hei -- hän oli hartiat maassa!"
+
+Ulko-ovelta kuului hätäinen naputus. Samassa se avautui ja aukkoon
+ilmestyi kalmankalpeat kasvot.
+
+"Mitä nyt, Reuben?" kysyi Paul hypähtäen seisoalleen.
+
+"Tulkaa minun kanssani -- jättäkää naiset -- herra on ulkona -- salama
+on iskenyt häneen -- minä luulen, että hän on kuollut."
+
+"Minun isäni!" sanoi Paul ja seisoi hetkisen kauhistunein ilmein.
+"Lähde, Reuben, minä tulen mukaan." Paul pisti hatun päähänsä ja riensi
+kiireesti ulos.
+
+Rouva Ritson oli juuri kääntämässä kakkujansa, kun Reuben ilmestyi. Hän
+kuuli, mitä sanottiin ja hänen kasvonsa valahtivat kuolemankalpeiksi.
+Mutta hän ei sanonut mitään, horjui vain muutaman askelen ja vaipui
+tuolille. Greta astui hänen luoksensa ja suuteli häntä.
+
+"Äiti -- rakas äiti!" hän sanoi ja rouva Ritson painoi päänsä hänen
+rinnoilleen.
+
+Hugh oli istunut sanomalehtiä lukien omassa huoneessaan alakerrassa.
+Hän oli kuullut, mitä sanottiin ja tuli eteiseen.
+
+"Salama on iskenyt sinun isääsi", sanoi Greta. "Ne kai tuovat hänet
+kotiin", sanoi Hugh. Samana hetkenä kuului raskaitten askelten ääni
+ulkoa. Siellä kannettiin loukkaantunutta miestä. He kantoivat hänet
+talon läpi hänen omaan huoneeseensa. "Se on tapahtunut minun tähteni",
+sanoi rouva Ritson kohottaen kyyneleiset kasvonsa.
+
+Paul astui huoneeseen. Hänen punaiset kasvonsa olivat muuttuneet
+tuhkanharmaiksi. Hänen silmistään, jotka juuri äsken olivat loistaneet
+ilosta, kuvastui nyt mitä suurin tuska ja pelko.
+
+"Elääkö hän?"
+
+"Elää."
+
+"Jumalan kiitos, Jumalan olkoon kiitos iankaikkisesta iankaikkiseen!
+Minä menen hänen luokseen."
+
+"Hän on tunnotonna -- hengittää -- muuta ei."
+
+Rouva Ritson Paulin ja Gretan saattamana astui huoneeseen, johon
+loukkaantunut mies oli viety. Hän lepäsi vuoteessaan vaatteet yllä
+juuri sellaisena kuin hän oli ollut vahingon tapahtuessa. Hänen
+otsaansa valeltiin vedellä ja pantiin iilimatoja hänen ohimoillensa.
+Hän hengitti raskaasti, mutta ei näyttänyt mitään merkkejä tuntoihinsa
+tulemisesta.
+
+Paul istui isänsä vuoteen reunalla kasvot käsiin painuneena. Hänen
+mieleensä muistui eräs poikavuosien päivä, jolloin isä tahtoi nostaa
+hänet ponyn paljaaseen selkään annettuaan tämän ponyn hänelle
+syntymäpäivälahjaksi. Olisiko mahdollista, että nyt olisi tullut loppu?
+
+Hän nousi ylös ja vei Gretan ulos huoneesta.
+
+"Tämä murheitten talo ei ole sovelias sinulle", hän sanoi. "Myrsky on
+asettunut; sinun täytyy jättää meidät. Natt voi panna hevosen valjaihin
+ja saattaa sinut kotiin."
+
+"Minä en tahdo mennä", sanoi Greta, "tämä talo on oleva tämän yötä
+minun kotini. Älä lähetä minua pois luotasi, Paul. Sinua on onnettomuus
+kohdannut, ja minä tahdon jäädä sinun luoksesi."
+
+"Sinä et voi tehdä mitään hyvää, mutta voit kuitenkin tuottaa jotakin
+harmia."
+
+Rouva Ritson tuli huoneesta.
+
+"Missä on herra Bonnithorne?" hän kysyi. "Hänen piti olla täällä kello
+kahdeksan. Isäsi voi tulla tuntoihinsa."
+
+"Asianajaja ei voi ollenkaan häntä auttaa."
+
+"Jos hänen täytyy jättää meidät, ehkäpä Jumala sallii hänen tulla edes
+hetkeksi tuntoihinsa."
+
+"Ehkäpä, että hän tuntisi meidät -- sanoisi meille jäähyväisiksi jonkun
+sanan."
+
+"Toivon sitä muusta syystä -- muusta kauheasta syystä."
+
+"Sinä ajattelet testamenttia. Jätä se. Tule, äiti -- ja Greta, tule
+sinäkin -- menkäämme takaisin."
+
+Puoli tuntia myöhemmin talo oli äänetön kuin ruumishuone. Hillityin
+äänin ja varpaillaan sipsuttaen naispalvelijat liikkuivat siinä
+huoneessa, jossa lepäsi kuoleva mies. Työmiehet istuivat keittiössä ja
+keskustelivat kuiskaavin äänin.
+
+Myrsky oli asettunut. Tähti toisensa perästä tuikahti kiitävien pilvien
+läpi, ja kuu loi hopeaista valoaan pilviin, jotka omituisina möhkäleinä
+kiisivät määrättömiä ratojaan.
+
+Hugh Ritson istui yksin vanhassa salissa, jossa nyt kenenkään läsnäolo
+ei häntä häirinnyt. Hänen kasvonsa lepäsivät käsissä ja kyynärpäänsä
+nojasivat polviin. Hänen silmissään välähteli outo loiste. Siinä ei
+ilmennyt surua eikä tuskaa, vaan huolta, levottomuutta ja epävarmuutta.
+Uudestaan ja uudestaan hän näytti heräävän syvistä mietteistä, ja
+hillitty huudahdus pääsi silloin tällöin hänen huuliltansa. Hän kävi
+muutamia kertoja edestakaisin yli lattian ja istahti taas.
+
+Eräs palvelija kulki huoneen läpi varpaillansa. Hugh kohotti päänsä.
+
+"Kuinka teidän sairaanne nyt voi?" hän kysyi hiljaa.
+
+"Ainoastaan hengittää, ei muuta, herra, ei ole tullut tuntoihinsa."
+
+Hugh nousi hitaasti ylös. Suuri peili oli hänen vastassaan olevalla
+seinällä. Hän katsoi siihen mitään tajuamatta. Hänen ajatuksensa
+askartelivat muualla, mutta vihdoin selvä tajunta välähti hänen
+sielussaan ja ensimmäinen, mikä hänelle selvisi, oli hänen oma kuvansa.
+Mutta kasvojen ilme oli valoisa, tyytyväinen, niinkuin niillä olisi
+leikkinyt aavemainen hymy. Hän kääntyi kärsimättömästi pois koko
+peilistä.
+
+Uudestaan istuutuen hän koetti hillitä itseänsä. Hän tutki kohta
+kohdalta tilannetta. Hän ajatteli, mitä asianajaja oli sanonut
+Lowtherin hylätystä vaimosta ja hänen pojastaan. Sitten hän otti
+povitaskustaan esille herra Bonnithornen antaman medaljongin ja tutki
+sitä pitkään ja vakavasti.
+
+Tulos näytti tuottavan hänelle hirveää tyydytystä. Nyt ei voinut
+olla epäilystä, mitä merkitsi aavemainen hymy, joka leikki hänen
+kasvoillansa.
+
+Salin nurkassa oli korkea, vanhanaikainen kello. Se löi kahdeksan.
+Hitaat, kirkkaat lyönnit kaikuivat repivinä äänettömässä huoneessa
+ja tuntui kuin ne olisivat häirinneet koko talon hiljaisuutta. Tunti
+palautti mietiskelevän miehen todellisuuteen. Kello kahdeksan herra
+Bonnithorne oli luvannut tulla laatimaan testamenttia.
+
+Hugh Ritson soitti kevyesti kelloa, joka oli pöydällä. Eräs palvelija
+astui huoneeseen.
+
+"Kutsu Natt minun luokseni", sanoi Hugh.
+
+Hetkistä myöhemmin tallimies tallusti saliin. Hän oli paksurakenteinen,
+lyhytkaulainen nuorukainen, jonka kasvot olivat pyöreät ja silmäluomet
+peittivät viekkaan silmäparin, niin että vain kapea rako jäi näkyviin.
+Ensi silmäyksellä olisi voinut sanoa, että vekkuli oli vain puoliksi
+valveilla, mutta toinen silmäys olisi selittänyt, ettei hän koskaan
+nukkunut.
+
+Vastaanottaessaan Hugh näytti osoittavan hänelle erikoista ystävyyttä.
+
+"Ah, Natt, tule tänne -- lähemmäksi."
+
+Mies astui lattian yli. Hugh alensi äänensä.
+
+"Mene Pikku Kaupunkiin ja etsi puheillesi herra Bonnithorne. Sinä voit
+tavata hänet tielläkin. Ellet, niin tapaat hänet ainakin Juoksevan
+Hevosen ravintolasta. Sano hänelle, että _minä_ olen lähettänyt sinut
+sanomaan hänelle, että Adam Fallow on kuolemaisillaan Bigriggissä ja
+haluaa heti häntä nähdä. Ymmärrätkö?"
+
+Mies kohotti unisia luomiansa. Epäluuloinen pilke välähti niiden
+välistä. Hän katsahti ympärilleen ja sitten alas suuriin, jäykkiin
+kenkiinsä ja kohottaen kätensä käsnään, joka oli hänen ohimossansa, hän
+mutisi: "Ymmärrän."
+
+Hughin kasvot synkistyivät.
+
+"Hiljaa", hän sanoi ankarasti ja vastasi sitten hymyllä Nattin
+kohotettuun katseeseen. "Kun palaat, pidä suusi kiinni, kuuletko?"
+
+Raskaat luomet kohosivat vielä kerran. "Kuulen."
+
+"Lähde sitten."
+
+Mies alkoi nahjustella ulos.
+
+"Natt", sanoi Hugh astuen askelen hänen jälkeensä, "sinun on tehnyt
+mieli minun piiskaani. Ota se, löydät sen eteisestä."
+
+Korviin asti ulottuva hymy kirkasti Nattin kasvoja. Hän kuhnusti
+tiehensä.
+
+Hugh palasi sohvalleen. Kiusallinen peili sieppasi taas hänen kuvansa
+ja ilmaisi hänelle, että hän taas hymyili. Sinä hetkenä kuului
+sisemmästä huoneesta ankaran nyyhkytyksen häipyvä ääni. Se karkoitti
+hymyn ja sai hänet pysähtymään. Hän katsoi kasvojensa ilmeitä.
+Olisivatko nuo roiston kasvot? Suunnitteliko hän jotakin konnantyötä?
+Ei; hän vain tahtoi puolustaa oikeuttansa, omaa selvää, laillista
+oikeuttansa -- ei mitään muuta.
+
+Hän avasi erään seinälaatikon ottaen sieltä esille avainkimpun.
+Valiten niistä yhden avaimen hän avasi oven ja astui työhuoneeseen,
+jonka muutamassa laatikossa oli kasa irtonaisia papereita. Nyt täytyy
+saada selville, eikö siellä jo olisi testamenttia. Hän silmäsi paperit
+yksitellen ja asetti tarkastetut sivuun. Lopetettuaan tarkastelunsa hän
+palasi äskeiseen huoneeseen. Ei piirtoakaan; olihan hän ollut siitä
+varma!
+
+Taas kuului katkera nyyhkytys sisähuoneista. Hugh Ritson astui
+äänettömin askelin ovelle, avasi sen hiljaa ja pistäen päänsä sisään
+kuunteli. Hän kääntyi takaisin tuskaisin ilmein, otti hattunsa ja meni
+ulos.
+
+Yö oli hyvin pimeä. Hän kulki vähän matkaa käytävää kylään päin ja
+taas takaisin portaitten luo. Paljastaen päänsä hän antoi yötuulen
+viillyttää kuumaa ohimoansa. Hänen hengityksensä kävi kovaksi ja
+kuuluvaksi. Hän oli palaamassa sisään, kun hänen silmänsä keksi
+liikkuvan valon puistokäytävällä. Valo yhä läheni. Hän astui sitä
+vastaan ja kohtasi Josiah Bonnithornen. Asianajaja oli matkalla taloon
+lyhty kädessä.
+
+"Etkö sinä tavannut tallimiestä?" kysyi Hugh kiihkeästi kuiskaten.
+
+"En."
+
+"Se toljake on varmaan kulkenut suurta vuorensivun ajotietä. Pitäisihän
+jo ennestään tietää, ettei se tyhmyri mihinkään kelpaa. Oletko kuullut,
+mitä on tapahtunut?"
+
+"Olen."
+
+"Testamenttia ei vielä ole."
+
+"Ja sinun isäsi on tunnotonna?"
+
+"Niin on."
+
+"Silloin sitä ei voida tehdäkään."
+
+Seurasi äänettömyys, ja pimeys näytti käyneen yhä sakeammaksi. Lyhty
+valaisi hämärällä valollaan vain vähän matkaa edessä-olevaa tietä.
+
+"Jos sinun äitisi on se Grace Ormerod, joka meni naimisiin Robert
+Lowtherin kanssa ja heille syntyi poika, silloin Paul on tuo poika --
+ja Lowtherin omantunnonrahojen perillinen."
+
+"Bonnithorne", sanoi Hugh Ritson, ja hänen äänensä vapisi ja petti --
+"jos asia on niin, _on_ se niin, eikä _meidän_ tarvitse tehdä mitään.
+Muista, hän on minun isäni. Ei ole uskottavaa, että hän tahtoisi tehdä
+oman poikansa perinnöttömäksi jonkun toisen pojan vuoksi."
+
+Herra Bonnithorne naurahti hillitysti ja astuen ihan likelle
+ruusupensasta laski lyhtynsä maahan.
+
+"Sinun isäsi -- niin. Mutta tänään olet nähnyt, miten hän voi sinua
+kohdella. Sinä olet aina ollut lapsipuolen asemassa. Paul on ollut
+vanhuksen suosikki."
+
+"Siitä ei epäilystä." Hugh astui likelle asianajajaa. Hän oli
+sotkeutumassa surullisen kiusauksen pyörteihin.
+
+"Jos hän tulee tuntoihinsa, hän voi joutua kiusaukseen tunnustaa
+vaimonsa laittoman pojan omakseen. _Se_" -- ääni painui matalaksi ja
+siinä helähti ivallinen sointu -- "suojelee vaimoa häpeältä ja riistää
+sinulta perinnön."
+
+"Kaikissa tapauksissa hän on minun veljeni, minun äitini poika. Jos
+minun isäni tahtoo määrätä hänet omaisuutensa perijäksi, niin Jumala
+varjelkoon meitä millään tavalla estämästä sitä."
+
+Vielä kerran kuului pimeässä puoliksi pidätetty nauru.
+
+"Nyt sinä olet unohtanut, mitä oikeastaan tahdot, veliseni. Turhaa
+tässä on ruveta evankeliumin levittäjäksi. Ehkäpä tahtoisit rukoilla
+tämän kelpo veljen puolesta; ehkä pidät hyödyllisenä langeta polvillesi
+veljesi eteen ja sanoa: 'Rakas velipuoleni, joka olet rakastanut
+aina minua ja jota minä lakkaamatta olen rakastanut, ota käsiisi
+minun onneni ja anna minulle arvoton maakappale niistä maista, jotka
+syntymäoikeuden mukaan ovat minun'."
+
+Hugh Ritsonin hengitys muuttui puuskuttavaksi, ja hänen huulensa
+vapisivat pimeässä.
+
+"Bonnithorne, asia ei voi olla niin. Sinua pettää pelkkä sattuma,
+viettelevä, kirottu todennäköisyys. Minun äitini tietää kaikki. Jos
+olisi totta, että Paul on Lowtherin poika, hän tietäisi myöskin, että
+Paul ja Greta ovat veli- ja sisarpuolet. Hän varmasti tahtoisi estää
+heidän luonnottoman liittonsa."
+
+"Ja luuletko sinä, että minä olisin odottanut aina tähän asti ja
+samalla kulkenut ympäri kyliä juoruamassa, kuinka asiat oikeastaan
+ovat? Äitisi on koko sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin Gretakin.
+Lowther oli kuollut, ennenkuin teidän perheenne asettui Newlandiin.
+Lesken eläessä eivät perheet koskaan tavanneet toisiansa. Nyt taas ei
+ole enää ainoatakaan, joka voisi puhua tästä jutusta."
+
+"Kirkkoherra Christian?" sanoi Hugh.
+
+"Hän on iso lapsi, joka potkii vielä kapaloissansa."
+
+"Salaisuudesta ei siis tiedä kukaan muu kuin sinä ja minä, Bonnithorne?"
+
+"Pitäisikö siitä vielä jonkun muunkin tietää? Tuo avioliitto ei
+saa toteutua. Greta on Paulin sisarpuoli, mutta hän ei ole _sinun_
+sukulaisesi --"
+
+"Olet oikeassa, Bonnithorne", keskeytti Hugh Ritson, "se avioliitto on
+vastoin luontoa."
+
+"Ja ensimmäinen askel sen estämiseksi on testamentin teko."
+
+"Mitä varten sinä sitten olet täällä?"
+
+"Päästäkseni varmuuteen, ettei testamenttia ole jo ennemmin tehty. Sinä
+olet tyydyttänyt minua ja nyt minä menen."
+
+Seurasi äänettömyys.
+
+"Kuka voi sanoa, että minä suunnittelen jotakin alhaista tekoa?" sanoi
+Hugh kiihkeällä äänellä.
+
+"Kuka sitä voisi?"
+
+"Itse luonto on minun puolellani."
+
+Mies oli voitettu. Hän oli kokonaan lankeamaisillaan kiusaukseensa.
+
+"Kun minä olen mennyt, Hugh, mene sinä sisään. Ei ole _hyvä_ sinun olla
+nyt pois näkyviltä ja kuuluvilta."
+
+Herra Bonnithorne lähti pitäen lyhtyä edessään näyttääkseen tietä
+pimeässä. Sen valo lankesi hetkeksi Hugh Ritsonin ilkeäksi vääntyneille
+kasvoille.
+
+"Odota, sammuta lyhty."
+
+"Se on tehty."
+
+Kaikki oli nyt pimeää.
+
+"Hyvää yötä."
+
+"Hyvää yötä."
+
+Hiljaa kuiskaten nämä kaksi miestä erosivat.
+
+Josiah Bonnithornen juoksevain askelten ääni käytävällä häipyi pian
+kuulumasta.
+
+Hugh Ritson seisoi vielä hetken siinä, mihin asianajaja oli hänet
+jättänyt ja sitten hän astui sisään. Hän huomasi, että työhuone oli
+auki. Kiihkossaan hän oli unohtanut sulkea sen. Hän astui sisään ja
+työnsi paperit paikoillensa. Sinä hetkenä ovi avautui ja hän kuuli
+raskaita askelia lattialta. Hugh kohotti nolona katseensa. Tulija oli
+Paul. Hänen kasvoilleen oli tuska piirtänyt syvät vaot. Mutta surun
+pilvet eivät olleet niin mustat kuin ne huolen pilvet, jotka hänen
+ilmeensä peittivät, kun hän huomasi, mitä hänen veljensä oli tekemässä
+ja arvasi toisen tarkoituksen.
+
+"Mitä sinulla on tekeillä?" kysyi Paul hilliten vihaansa.
+
+Ei kuulunut mitään vastausta.
+
+"Jätä tämä työhuone."
+
+Hugh käänsi punastuneet kasvonsa.
+
+"Minä teen, mitä haluan."
+
+Paul harppasi kaksi askelta häntä kohti.
+
+"Ulos täältä."
+
+Työhuone jäi tyhjäksi ja lukittiin. Samana hetkenä astui rouva Ritson
+saliin sisimmistä huoneista. Paul kääntyi ympäri.
+
+"Hän ajattelee testamenttia", sanoi vanhempi veli. "Ehkä on
+luonnollista, että hän epäilee minua, mutta kun aika tulee, hän saa
+puolen kaikesta eikä tuhatkaan testamenttia voi antaa hänelle enempää."
+
+Rouva Ritson oli äärimmilleen kiihtynyt. Hänen itkusta punaiset
+silmänsä leimusivat mielenliikutuksesta.
+
+"Paul, hän on tunnoissaan", hän huudahti äänellä, jossa kaikui huoli ja
+levottomuus. "Hän koettaa puhua. Missä on asianajaja?"
+
+Hugh oli siirtynyt ulommalle ovelle.
+
+"Tunnoissaan!" hän kertasi astellen uunin luo.
+
+"Lähetä heti kutsumaan herra Bonnithornea", sanoi rouva Ritson Hughille.
+
+Hänen liikkeensä olivat kuumeiset. Hugh soitti kelloa. Kun eräs
+palvelija ilmestyi, sanoi hän:
+
+"Sano Nattille, että hän menee kylään hakemaan herra Bonnithornea."
+
+Paul oli astellut sisemmän huoneen ovelle. Hänen kätensä oli
+kädensijalla, kun Greta astui huoneesta ulos. Hän astui rouva Ritsonin
+luo ja koetti hillitä mielenliikutustaan.
+
+Palvelija palasi.
+
+"En löytänyt Nattia", hän sanoi. "Häntä ei ole koko talossa."
+
+"Löydät hänet tallista", sanoi Hugh tyynesti.
+
+Palvelija riensi kiireesti ulos.
+
+Paul palasi keskelle huonetta.
+
+"Minä menen itse", sanoi hän ja otti hattunsa, mutta rouva Ritson
+kiiruhti estämään hantti.
+
+"Ei, ei, Paul", hän sanoi vapisevalla äänellä, "_sinä_ et saa
+hetkeksikään jättää hänen vuodettaan."
+
+Paul katseli hämmästyneenä veljeänsä.
+
+Tämän kylmä tyyneys kiusasi häntä.
+
+Palvelija palasi uudestaan.
+
+"Natt ei ole tallissa, herra."
+
+Paulin kasvot kävivät hohtavanpunaisiksi. Rouva Ritson kääntyi Hughiin.
+
+"Hugh, rakas poikani, mene sinä hakemaan asianajajaa."
+
+Hymy, joka ilmestyi Hughin suupieliin, ilmaisi, että pyyntö loukkasi
+häntä.
+
+"Äiti, _minun_ paikkani on myöskin täällä. Kuinka sinä voit pyytää
+minua poistumaan isäni luota tällaisena hetkenä?"
+
+Greta oli lakkaamatta katsellut Hughia.
+
+"Minä menen", hän sanoi päättävästi.
+
+"Mahdotonta", sanoi Paul. "Yö on pimeä ja tie märkä ja ikävä."
+
+"Minä menen siitä huolimatta", sanoi Greta varmasti.
+
+"Jumala sinua siunatkoon, rakkaani, ja suojelkoon sinua aina", sanoi
+Paul ja auttaen vaippaa hänen olalleen hän kuiskasi: "Sellaisesta
+aineesta on oikea englantilainen nainen tehty."
+
+Hän avasi oven ja astui Gretan rinnalla yli pihan. Yöilma oli selvä ja
+viileä, tähdet loistivat, puut huokailivat, kaukaiset kosket saatuaan
+lisävettä kohisivat, ja linnut oksilla visersivät iltalaulujansa.
+Myrsky oli asettunut, mutta sen tuhoama elämä oli sammumaisillaan
+hiljaisessa sisähuoneessa.
+
+"Turvallista matkaa sinulle, rakas tyttöni, ja palaa pian", kuiskasi
+Paul, ja seuraavana hetkenä Greta oli kadonnut pimeään.
+
+Tullessaan sisään Paul huomasi, että hänen veljensä oli menossa
+sairaan huoneeseen. Paul aikoi seurata häntä, kun hänen äitinsä, joka
+oli kävellyt edestakaisin huoneessa vielä kiihtyneempänä kuin ennen,
+pysäytti hänet. Hän kääntyi ympäri tullen äitinsä luo ja huomaten
+samalla, että Hugh oli pysähtynyt kynnykselle ja katseli heitä
+terävästi.
+
+Rouva Ritson tarttui hermostuneesti Paulin käteen. Hänen silmänsä
+olivat tulvillaan kyyneleitä ja kasvoilla oli villi, kiihoittunut ilme.
+
+"Jumala olkoon kiitetty, että hän vihdoinkin on tunnoissaan!" hän sanoi.
+
+Paul pudisti päätään, aivan kuin tuomiten äitinsä tunteita.
+
+"Anna hänen kuolla rauhassa", hän sanoi, "anna hänen sielunsa tyynesti
+uinahtaa ikilepoon. Älä häiritse sitä nyt kaikella sillä, mitä hän
+jälkeensä jättää."
+
+Rouva Ritson päästi hänen kätensä ja lyyhähti tuolille. Väristys kävi
+hänen lävitsensä. Paul katseli häntä hämmästyksen ja osanoton tuntein.
+Alkoi kuulua hiljaista nyyhkytystä. Paul kumartui äitinsä puoleen ja
+silitti hellästi hänen hiuksiansa.
+
+"Tule, mennään sisään", kuiskasi Paul murtuneella äänellä.
+
+Rouva Ritson nousi ja lankesi polvilleen. Itku oli asettunut, mutta
+silmät olivat vielä kyyneleiset ja ne hän kohotti taivasta kohden.
+
+"Kaikkivoipa isä, anna minulle voimaa", hän sanoi melkein kuin tuska
+olisi hänet tukehduttanut ja sitten hän tyyntyneempänä nousi ylös.
+
+Paul katseli häntä tullen yhä levottomammaksi. Tuossa oli jotakin vielä
+vakavampaa kuin se, mitä äsken oli tapahtunut. Hän tunsi rohkeutensa
+kokonaan lannistuvan, vaikk'ei hän oikeastaan tiennyt syytä siihen.
+
+"Mitä sinä aiot, äiti?" hän kysyi tuskin tajuten omia sanojansa.
+
+Rouva Ritson heittäytyi hänen kaulaansa.
+
+"Enkö minä sanonut, että oli kauhea syy, jonka tähden isäsi aikoi tehdä
+testamentin?"
+
+Paulin ääni tuntui pysähtyvän kurkkuun.
+
+"Mikä se on, äiti?" hän kysyi hiljaa tuskin tajuten, mikä häntä
+oikeastaan peloitti.
+
+"Jumala tietää, etten koskaan uneksinutkaan, että sinun täytyisi kuulla
+se minun huuliltani", sanoi rouva Ritson. "Paul, minun poikani, minun
+rakas lemmitty poikani, sinä pidät minua hyvänä äitinä ja puhtaana
+naisena. Minä en ole kumpaakaan. Minun täytyy tunnustaa kaikki -- nyt
+-- ja sinulle. Oi, kuinka sinun rakkautesi tahtookaan kääntyä pois
+minusta!"
+
+Paulin kasvot valahtivat kalpeiksi. Hän tuijotti äitinsä silmiin
+melkein tajuttomana. Ei kuulunut muuta kuin kellon nakutus. Kaikki muu
+oli vaiennut. Vihdoin Paul virkkoi:
+
+"Puhu, äiti! Koskeeko se jotenkin isääni?"
+
+Rouva Ritson painoi kasvonsa poikansa rintaan. Ankara väristys kävi
+hänen lävitsensä ja hän nyyhkytti ääneen.
+
+"Sinä et ole isäsi perijä", hän sanoi. "Sinä olit syntynyt ennen
+vihkimistä ... mutta koetathan sinä olla vihaamatta minua ... omaa
+äitiäsi? ... Tahdothan koettaa ... etkös tahdokin, Paul?"
+
+Paulin ruumis tuntui kutistuvan kokoon. Hän koetti puhua, mutta kieli
+ei tahtonut totella.
+
+"Tahdotko sinä sanoa, että minä olen -- äpärä?" hän kysyi käheästi
+kuiskaten. Sanat tuntuivat lävistävän hänen äitinsä, niinkuin
+teroitettu nuoli. Hän painui lujemmin poikansa rintaan.
+
+"Sääli minua ja rakasta minua vielä, vaikka minä olen rikkonut sinua
+vastaan Jumalan ja ihmisten edessä. Minä, jota maailma piti niin
+puhtaana, olen vain valkeaksi sivuttu hauta -- häväisty nainen, joka
+häpäisee oman rakkaimman poikansa."
+
+Ovi avautui hiljaa, ja Hugh Ritson seisoi aukossa. Ei hänen äitinsä
+eikä veljensä kumpikaan huomannut hänen läsnäoloaan. Hän pysähtyi
+hetkisen, mutta vetäytyi sitten takaisin jättäen oven raolleen.
+
+Niiltä kahdelta, jotka hän jätti toiseen huoneeseen, puuttui sanoja.
+
+Paul seisoi suurin, nurin revähtänein silmin, joihin ei kyynel suonut
+lievitystä, ja tuijotti lakkaamatta kyyneleisiin silmiin edessänsä.
+Hänen huulensa vapisivat, mutta hän ei puhunut.
+
+"Paul, puhu minulle -- puhu minulle -- sano jotakin -- anna minun
+kuulla sinun äänesi! Katso, minä lankean sinun jalkoihisi -- sinun
+äitisi polvistuu sinun eteesi. Anna hänelle anteeksi, niinkuin Jumala
+on antanut."
+
+Ja päästäen kätensä hänen kaulastaan äiti heittäytyi poikansa eteen
+polvilleen ja peitti kasvonsa käsiinsä.
+
+Paul ei aluksi näyttänyt tajuavan, niitä oli tapahtunut. Sitten hän
+kumartui ja nosti äidin ylös.
+
+"Äiti, nouse ylös," hän sanoi oudolla, ontolla äänellä. "Mikä minä
+olen, jonka pitäisi antaa jotakin anteeksi sinulle? Minä olen sinun
+poikasi, sinä olet minun äitini."
+
+Hänen tylsään katseeseensa kohosi pelästynyt ilme; Hän vilkaisi ympäri
+huonetta ja kysyi syvästi kuiskaten:
+
+"Kuinka moni tietää tästä?"
+
+"Ei kukaan muu kuin me itse."
+
+Pelästynyt ilme katosi. Mutta nyt näytti koko olento kamppailevan kuin
+kuoleman tuskassa.
+
+"Mutta _minä_ tiedän sen. Oi, Jumala!" hän huudahti ja lysähti kuin
+haavoitettu mies tuolille, jolta hänen äitinsä oli noussut.
+
+Rouva Ritson kuivasi silmänsä. Omituinen tyyneys valtasi hänen
+olentonsa. Hänen äänensä muuttui voimakkaaksi. Hän laski kätensä
+poikansa käsiin, joihin tämän kasvot olivat hautautuneet.
+
+"Paul", hän sanoi, "tämä ei ole ainoa hetki, jolloin tämä hairahdus
+on _minulle_ tuskaa tuottanut. Kun sinä olit pienoinen lapsi etkä
+voinut tajuta äitisi erehdyksiä, minä lakkaamatta surin sitä häpeää,
+jonka tiesin kerran tuottavan sinulle tuskaa. Kun sinä sitten kasvoit
+suloiseksi leperteleväksi lapseksi, minä rukoilin ja toivoin, että
+Jumala katsoisi sinun viattomiin silmiisi ja antaisi meille molemmille
+armon."
+
+Paul kohotti päänsä. Sinä hetkenä laupias Jumala lahjoitti hänelle
+kyynelten lievittävän lahjan. Hän katsoi kostein silmin hellästi
+äitiinsä.
+
+"Paul", lisäsi äiti hiljaa ja tyynesti, "lupaa minulle yksi asia."
+
+"Mikä se on?" kysyi Paul lämpimästi.
+
+"Että jos sinun isäsi kuolee tekemättä testamenttia, jossa hän
+tunnustaa sinut pojakseen, sinä et koskaan ilmaise kenellekään tätä
+salaisuutta."
+
+Paul nousi seisoalleen. "Mahdotonta. Sitä minä en voi luvata", hän
+sanoi.
+
+"Miksi et?"
+
+"Kunnia ja oikeus vaativat, että minun veljeni Hugh on isäni perijä
+enkä minä. Hänen ainakin täytyy saada tämä tietää."
+
+"Mikä kunnia ja mikä oikeus?"
+
+"Oikean miehen kunnia ja Englannin laki."
+
+Rouva Ritsonin pää painui. "_Sinun_ kunniasi vaatii sitä. Mutta entäs
+_minun_?"
+
+"Äiti, mitä sinä tarkoitat?"
+
+"Jos sinä luovutat nuoremmalle veljellesi perintöosuutensa, niin
+tahdotko julistaa koko maailmalle kaiken -- sinun isäsi synnin ja
+äitisi häpeän."
+
+Rouva Ritson peitti kasvonsa käsillään ja siirtyi pois. Paul asteli
+hänen luokseen ja suuteli häntä kunnioittavasti otsalle.
+
+"Sinä olet oikeassa", hän sanoi. "Anna anteeksi, että minä ajattelin
+vain itseäni. Maailma, joka mielellään tahtoo tahrata puhdasta nimeä,
+ei saa peittää häpeällisellä varjollansa sinun pyhää suruasi. Se ei
+saa milloinkaan tapahtua! Ihmisten laki tulee ehkä rikotuksi, mutta
+Jumalan laki tulee täytetyksi. Taivas pitää minua teidän poikananne
+yhtä hyvin kuin Jaakob oli Isakin ja David Jessen poika, olkoonpa
+syntymäni millainen tahansa. Tule, mennään hänen luokseen, ehkäpä hän
+on virkistynyt sen verran, että voi tuntea minut."
+
+Hetki oli ollut kauhea, mutta nyt se oli ohi. Kasvettuaan mieheksi
+vähintäkään aavistamatta, että syntymässä häpeän varjo oli hänet
+iäksi peittänyt, hän nyt sai kuolon majesteetin lähestyessä tietää
+totuuden -- ja tämä surullinen hetki oli ollut viedä häneltä rohkeuden.
+Suuri rakkaus, jota hän oli tuntenut isäänsä kohtaan, ihailu ja
+kunnioitus, joka oli vallannut koko hänen olentonsa ja jolla hän äitiä
+oli ajatellut aina siitä asti, kun istui hänen polvellaan -- kaikki
+perustui valheelle! Oliko koko eletty elämä ollut vain väärä kuvitelma,
+onnellisen elämän valhekuva? Peittäisikö tämä synkällä varjollansa koko
+tulevaisuuden? Tyhjää! Hän tunsi olevansa tahdoton taikauskon orja,
+haaveilija, hiuksenhalkaisija.
+
+Hänen sydämensä valtasi silloin voimakas tunne -- luonnon ääni kajahti
+hänen sielussaan. Jumalan edessä hän tunsi itsensä isänsä pojaksi. Jos
+maailma ja sen laki sanoivat toisin, olivat ne pahasta ja ansaitsivat
+tuomion. Mitä ulkonaisilla menoilla, pappien lörpötyksillä ja
+naimakirjoilla oli tekemistä silloin, kun hän tahtoi esiintyä isänsä
+poikana?
+
+Osoittaen lämpimintä rakkautta hän otti äitinsä käden. "Menkäämme
+sisään hänen luokseen", hän kertasi, ja yhdessä he astuivat lattian yli.
+
+Ulosjohtava ovi lensi silloin auki, ja Greta astui huoneeseen
+punakkana ja silmät hehkuen. Samana hetkenä avautui äänettömästi
+sisäänjohtava ovi, ja Hugh Ritson seisoi kynnyksellä. Greta aikoi
+puhua, mutta Hugh kehoitti häntä käden liikkeellä vaikenemaan. Hänen
+kasvonsa olivat kalpeat ja hänen kätensä vapisi. "Liian myöhään",
+hän sanoi vaivalloisesti, "hän on kuollut." Greta lysähti pallille
+akkunansyvennyksessä. Hugh asteli takan luo ja näki peilissä kasvojensa
+tylyn ilmeen. Paul seisoi hetkisen käsi kädessä äitinsä kanssa, ääneti,
+liikkumattomana, sydän kylmänä kuin jää. Sitten hän riensi sisempään
+huoneeseen. Rouva Ritson seurasi häntä sulkien oven jälkeensä.
+
+Pieni, tamminen sali oli hämärä. Lamppu paloi himmeänä, mutta oli
+sittenkin varjostettu. Vuoteella lepäsi Allan Ritson -- kuten hänellä
+oli tapana -- aivan kuin olisi elänyt. Mutta hänen huulensa olivat
+valkeat ja kylmät. Paul seisoi katse alas luotuna. Tuossa lepäsi
+hänen isänsä -- hänen isänsä sittenkin, luonnon, rakkauden ja kunnian
+oikeudella, sanokoon maailma mitä tahansa. Vihdoinkin hän tiesi
+totuuden: tiesi liian myöhään voidakseen katsoa noihin jäykistyneisiin
+silmiin ja lukea niistä heidän pitkän, kiihkeän, monivuotisen
+rakkautensa salaisuuden.
+
+"Isä", kuiskasi Paul -- nyt kuuroille korville, -- ja lankesi
+polvilleen.
+
+Rouva Ritson tavattoman tyynenä ja hiljaisena astui toiselle puolen
+huonetta ja pani toisen kätensä kuolleen miehen rinnalle.
+
+"Paul", hän sanoi, "tule tänne."
+
+Paul nousi ja astui hänen rinnalleen.
+
+"Aseta kätesi tähän minun käteni luo ja vanno pyhästi, ettet koskaan
+kenellekään virka sanaakaan siitä, mitä olet tänä iltana kuullut,
+ennenkuin sinä suurena päivänä, jolloin me kolme seisomme yhdessä
+iankaikkisen tuomarin edessä."
+
+Paul asetti kätensä hänen kätensä viereen ja kohotti katseensa
+taivaaseen.
+
+"Isäni ruumiin ja äitini kunnian kautta vannon, etten ainoallekaan
+olennolle sanoin enkä vihjauksin ilmaise isäni erehdystä enkä äitini
+häpeää -- aina esiinnyn ihmisten edessä heidän laillisena poikanansa,
+samoin kuin minä olen Jumalan edessä heidän poikansa -- minä vannon
+sen! Minä vannon sen!"
+
+Hänen äänensä oli kylmä ja selvä, mutta tuskin olivat sanat päässeet
+hänen huuliltansa, kun hän taas lankesi polvillensa, ja hänen
+äärimmilleen kiihtyneet tunteensa purkautuivat koko ruumista puistavaan
+itkuun.
+
+Rouva Ritson horjahti takaisin, tarttui vuoteen verhoihin ja peitti
+kasvonsa. Kaikki oli hiljaa.
+
+Sitten kuului lattialla hiljaisia askeleita. Hugh Ritson oli hämärässä
+huoneessa. Hän otti varjostetun lampun pöydältä, lähestyi vuodetta
+ja piti lamppua toisella kädellänsä päänsä yläpuolella. Valo lankesi
+hänen isänsä suoraksi kangistuneelle ruumiille ja hänen veljensä
+kumartuneeseen päähän.
+
+
+
+
+
+
+II KIRJA
+
+KIUSAUKSEN PYÖRTEISSÄ
+
+
+
+
+I LUKU.
+
+
+Oli pimeä, sumuinen päivä marraskuun lopulla. Valkoinen kuura peitti
+maan. Sumu teki ilman synkäksi ja läpinäkymättömäksi. Kevyet sumupilvet
+leijailivat yli laakson ja verhosivat asumukset hämärään vaippaansa.
+Vuoren huiput olivat kadonneet näkyvistä, mutta silloin tällöin
+kuitenkin saattoi huomata niiden epäselvät ääriviivat.
+
+Sillan korvalla olevalla pellolla kynti mies kesantoa. Hän oli vanha,
+jäykän ja sitkeän näköinen raataja, puettuna siniseen kotikutoiseen
+pukuun. Hänen ulkomuodossaan ja esiintymisessään ei huomannut mitään
+papillista ja kuitenkin hän oli kirkkoherra ja seurakunnan opettaja.
+Hänen kapealaitainen hattunsa oli painettu syvälle ja melkein peitti
+hänen uneksivat, harmaat silmänsä. Herkkätunteinen suu ilmaisi
+lempeyttä ja tyyntä hyväntahtoisuutta. Hänen vanhat kasvonsa olivat
+hienot, sillä yksinkertaisuus loi niille kauneutta ja tyytyväisyys
+suloa.
+
+Poika talutti vihellellen hevosia. Pappi itsekin hyräili jotakin
+säveltä astellessaan vakoa pitkin. Joskus hän lauloi jonottavalla
+äänellä:
+
+    "Tyttö nuori, armahainen, ollos omanain;
+    työt' ei tarvis tehdä, kun vain istut polvellain."
+
+Vaon päässä hän pysähtyi ja lepäsi aurankurkeen nojaten. Lepopaikakseen
+hän valitsi saran tienpuoleisen pään. Välittämättä usvasta hän oli
+jatkanut samaa työtä varhaisesta aamusta.
+
+Toisella puolen tietä oli paja, joka oli hakattu vuoreen niin, että
+kallio muodosti kolme seinää, ja se oli katettu oljilla. Silloin
+tällöin leimahtivat ahjosta korkeat liekit, joiden valo hohti avoimesta
+ovesta ja lähetti voittoisat säteensä läpi usvan valaisemaan synkkää
+laaksoa. Alasimen kalke oli ainoa ääni koko seudulla, mutta sepän
+pienempi vasara ja apulaisen raskas moukari synnyttivätkin voimakkaan
+kalkkeen, joka kaikuna kallionseinistä ponnahti takaisin ja täytti
+tienoon yksitoikkoisella sävelellänsä.
+
+Tällä Newlannin pajalla varsinaisen tehtävänsä rinnalla oli toinenkin,
+johon suuremmissa oloissa käytettiin klubeja. Se oli myöskin miesväen
+kokouspaikka. Nahkainen esiliina edessään, hihat käärittyinä
+kyynärpäiden taa niin, että jäntevät lihakset näkyivät, seppä, John
+Proudfoot, seisoi ahjonsa ääressä odotellen. Hänen apulaisensa, Geordie
+Moore, oli istahtanut palkeen reunalle. Arkulla, jossa sepänkaluja
+säilytettiin, istui Gubblum Oglethorpe laiskasti savuja vedellen
+sidottuaan poninsa portinaspiin. Mylläri, Dick, istui rautakasalla.
+Tuomas Kyttyräselkä, viulunsoittaja ja postinkantaja tahkosi
+linkkuveistänsä, jonka terä oli kulunut ja hamara vain muodosti piikin,
+joka sai toimittaa terän virkaa.
+
+"Ei, minä en ollenkaan ymmärrä häntä. Hän on kerrassaan muuttunut",
+sanoi seppä.
+
+"Perintöriirat, sen sanon sinulle", mutisi Gubblum viisaannäköisenä
+muuttaen piippunsa toiseen suupieleen.
+
+"Hän murjottelee ja kiertelee ympäri yötä päivää yksinänsä", lisäsi
+seppä.
+
+"Se johtuu perintöriiroist'", kertasi kerjäläinen.
+
+"Ja kulkee kuin seipään niellyt", sanoi Tuomas Kyttyräselkä käheällä
+äänellä kohottaen veitsensä tahosta.
+
+"Niin, ja on heikko kuin räsy", lisäsi seppä.
+
+"Hän, joka oli vahva kuin jättiläinen", sanoi viuluniekka puolestansa.
+
+"Perintöriirat, John -- ei mitään muuta", virkkoi Gubblum taas.
+
+Mylläri tarttui nyt puheeseen.
+
+"Mitkä perintöriidat?"
+
+"Jotka vaivaavat Paul Ritsonia", vastasi Gubblum.
+
+"Lörpötystä", sanoi Dick-mylläri, -- "perintöriirat ja perintöriirat.
+Sinusta perintöriidat kelpaavat kaiken selitykseksi. Tuomaan
+mustelmainen kurkku, Johnin kuhmut ja Geordien särkynyt nenä, jonka
+Giles Raisley antoi hänelle lauantaina -- oli kai sekin perintöriitojen
+syy."
+
+Mylläri oli aika vekkuli, joka saattoi kirota kuin villitty ja nauraa
+hirnumalla kuin villi varsa melkein yht'aikaa.
+
+Gubblum killisteli rauhallisesti silmiänsä.
+
+"Perintöriirat juuri, sen mää tierän omast' kokemuksest'", hän jatkoi
+hellittämättä.
+
+Sepän silmät välähtivät vallattomasti.
+
+"Tietysti sinä tiedät, Gubblum. Sinä sait kokea sitä tullessasi pikku
+purrella Whitehebbenista. Siinä oli perintöriitaa -- oikein parasta
+lajia."
+
+"Olen kuullut, että silloin tapahtui pieni onnettomuus", sanoi Tuomas
+katsoen merkitsevästi sepän kasvoihin.
+
+"Oletko todellakin? Täytyisi ollakin surkuteltavan kuuro, ellei
+siitä olisi kuullut. Pieni onnettomuus? On sanottu, että pursi teki
+haaksirikon ja kaksi lankkua vain säästyi. Gubblum pelastui rannalle
+jalat lujasti toisen laudan ympäri ja selkä toisella laudalla."
+
+Palkeen pitkä ja ahkera hengitys loppui, ja rauta hehkuvan kuumana
+vedettiin ahjosta alasimelle, eikä vähään aikaan kuulunut mitään
+muuta kuin käsivasaran kalke ja moukarin iskut. Sitten rauta jäähtyi
+ja pistettiin taas säteilevään ahjoon. Seppä asteli ovelle, kuivasi
+hikipisarat otsaltansa toisella kädellä ja heilutti toista pastorille,
+joka kynti peltoa tien toisella puolella.
+
+"Hyvää huomenta, herra Christian", hän huudahti. "Huono-onninen
+kaikissa tapauksissa oli tuo pastorin kaunis neiti; hänen sulhasellaan
+ei näytä olevan kiirettä vihille", hän sanoi palatessaan ahjolle.
+
+"Hän on kuitenkin suloinen tyttö", virkkoi Tuomas Kyttyräselkä.
+
+Vanha mies -- kivimiehen työkalut olallaan -- astui pajaan.
+
+"Kuinkas hurisee, John?" hän kysyi.
+
+"Kohtalaisen hyvin, Job", vastasi seppä. "Mitäs tehtävää sinulla nyt
+olisi?"
+
+"Olisi teroitettava pari talttaa."
+
+"Työssä kirkkotarhassa tänäänkin, Job? Eikös siellä ole liian kylmä?"
+
+"Ei, olen valmistellut vanhan Ritsonin kiveä, jonka he ovat asettaneet
+hänen haudallensa."
+
+Seppä taputti kerjäläistä olalle.
+
+"Gubblum, minä sanon sinulle, mikä vaivaa Paulia."
+
+"Et sinä sitä voi sanoa, John, se johtuu perintöriiroist'."
+
+"Se on surua -- sitä se on -- hän suree isäänsä."
+
+"Jopa siinä nyt on surun syytä!" huudahti Dick, mylläri. "Allanhan on
+kuollut jo puoli vuotta sitten."
+
+"John on oikeessa", sanoi Job, kivenhakkaaja, "se on surua."
+
+Dick hypähti pystyyn rautakasalta.
+
+"Se, että tuo nuori herra on antanut sulle tehtäväksi isänsä hautakiven
+ja käskee sinun hakata kirjaimet puolen tuuman syviksi ja maksaa
+shillingin tusinalta, sekö sinun mielestäsi ilmaisee surua?"
+
+"Hän ei ole maksusta tinkinyt", ärähti Job kuivasti.
+
+"Se kai merkitsee, että sen on tehnyt toinen -- Hugh?" kysyi mylläri.
+
+"Se voi olla paikallaan", sanoi Job.
+
+Dick-mylläri ei kuitenkaan halunnut alistua verukkeitten vuoksi.
+
+"Minkätähden sinä väität, että Paul itkee ja suree isäänsä, vaikka
+hän antaa toisten hommata hänelle hautakivenkin ja kaivattaa siihen
+muutamia harakanvarpaita?"
+
+"Siksi kun minä sanon niin", sanoi Job enempää selittämättä.
+
+"Ja ehkäpä sinulla on omat syysi, Job", sanoi seppä mielistelevästi.
+
+"Ehkäpä minulla on", sanoi kivenhakkaaja ja lisäsi sitten: "Saatanhan
+minä sen sanoakin. Kun minä eilen aamulla tulin työhön, tapasin minä
+Paul Ritsonin pitkin pituuttansa isänsä haudalla. Hänen vaatteensa
+olivat kasteesta likomärät ja hänen kasvonsa olivat valkeat kuin
+helmikuun lumi, ja kankeat ja kuolonväriset, ja hänen hiuksensa olivat
+jäätyneet ja törröttivät kuin jääpuikot."
+
+"Vielä vain!"
+
+"Hän ei näyttänyt ollenkaan huomaavan minua, mutta minä pudistin häntä
+ja sanoin: 'Mitä nyt, Paul-herra? Mies, mitä tämä merkitsee?'"
+
+"Ja mitä hän sanoi?"
+
+"Sanoi? Ei mitään. Hän nousi ylös -- ja hänen jäsenensä näyttivät aivan
+kankeilta -- ja asteli tiehensä virkkamatta sanaakaan."
+
+Gubblum arkullaan oli pyöritellyt piippuansa kivenhakkaajan kertomuksen
+aikana ja kuunnellut hämmästynein ilmein.
+
+"Hym! Koko mies on kangistaja!" hän sanoi pyllähtäen.
+
+"Mikä kangistaja?" kysyi Job terävästi.
+
+"Se, että sinä kerrot juttuja." Sitten kerjäläinen kääntyi seppään ja
+osoittaen olkansa yli piipullansa kivenhakkaajaa sanoi: "Minä aamuna
+hän näki Paul Ritsonin kirkkomaalla kylpemässä?"
+
+"Minäkö? Eilisaamuna!" sanoi seppä.
+
+"Johan arvasin, hän syöttää meille pajuköyttä", sanoi Gubblum.
+
+"Mitä se merkitsee?" karjaisi Job raivoissaan.
+
+"Että sinä olet valehellut meille", vastasi Gubblum.
+
+"Huomaa, Gubblum, ellet sinä peruuta noita sanojasi -- niin minä painan
+sinut vesialtaaseen."
+
+"Ja mitäs minä silloin teen, kun sinä käyt sellaiseen ammattiin?" kysyi
+kerjäläinen.
+
+Seppä kävi välittämään.
+
+"Hillitkää kiihkoanne!" hän sanoi. "Sinä olet liian kuumaverinen, Job."
+
+"Muutamat ihmiset ovat tulisempia kuin heidän raamatulliset kaimansa",
+sanoi Gubblum piippuansa imien.
+
+"Mitäs varten hän väittää valeeksi, kun minä sanon nähneeni nuoren
+Ritsonin kirkkotarhassa eilis aamuna?" pauhasi Job välittämättä
+kerjäläisen viimeisestä huomautuksesta.
+
+"Siksi, ettei hän ollut siellä", sanoi Gubblum.
+
+Job menetti kokonaan kärsivällisyytensä.
+
+"Hitto vie", hän sanoi, "jos tahdot välttää kylmää kylpyä pakkasaamuna,
+niin varo sanomasta sitä toista kertaa, kurja rahjus."
+
+"Ei hän kuitenkaan ollut siellä", mutisi "kurja rahjus" itsepintaisesti.
+
+Seppä oli heittänyt kuuman raudan vesialtaaseen, josta kohoava höyry
+täytti koko pajan.
+
+"Herra varjele", hän sanoi nauraen, "tuolla tavalla muutamat ihmiset
+aina esiintyvät -- kihisten ja puhisten."
+
+"Ei hän ollut siellä", mutisi taaskin kerjäläinen tämän kotoisen
+toimituksen rohkaisemana.
+
+"Miten _sinä_ voit siitä olla niin varma?" kysyi mylläri Dick. "Ethän
+siellä ollut sinäkään, uskallan otaksua."
+
+"En, mutta minä olin jossain muualla, kuten Paul Ritsonkin. Minä
+makasin Laiskan Hevosen ravintolassa Keswickissa toista yötä ja siellä
+oli myös Paul Ritson."
+
+"Näitkö sinä hänet siellä?" kysyi seppä.
+
+"En, mutta Giles Raisley näki hänet, eikä hän ollut vielä jalkeilla,
+kun Giles kahreksan tienoissa suoriutui aamuaskareilleen."
+
+Seppä purskahti röhönauruun. "Sano meille, kuinka sinä näit hänet
+juhannuksena Lontoossa Haukka-Haikaran luona."
+
+"Hän oli myöskin siellä", sanoi Gubblum järkähtämättömästi.
+
+"Joopa, joo", sanoi seppä nostaen alasimelle hehkuvan raudan, josta
+sinkoili säkeneitä hänen kasvoihinsa asti, ja alkaen sitä vasarallansa
+löylyttää.
+
+"Hänellä saattaa olla omat syynsä kieltää siellä olleensa", sanoi
+Gubblum.
+
+Seppä naurahti taas kilkuttaen rautaa vasarallansa, ja kun moukari
+joutui avuksi, sinkoili raudasta tummuvia pirstaleita kaikille
+suunnille.
+
+Kaksi kaivosmiestä astui silloin pajaan. "Hyvää huomenta, John; oletkos
+tänään hyvällä tuulella?" sanoi toinen niistä.
+
+"Hyvälläpä, hyvällä! Kuinkas Giles itse jaksaa?"
+
+"Giles", sanoi kerjäläinen, "missä Paul Ritson oli toissa yönä?"
+
+"Vuoteessaan, luullakseni", sanoi toinen äsken-tulleista.
+
+"Missä vuoteessa?"
+
+"No, älähän hätäile. Odota, toissa yönäkö? Silloin hän nukkui Janeten
+ravintolassa, eikö niin?"
+
+Gubblumin silmät välähtivät voitonriemusta.
+
+"Mitäs minä teille sanoin?"
+
+"Mitä syytä hänellä oli yöpyä Keswickiin?" sanoi seppä. "Sieltähän on
+vain neljä penikulmaa hänen omaan kotiinsa, Ghylliin."
+
+Tuomas, postinkantaja, pysäytti tahkonsa ja sylkäisten veitsenterälle
+virkahti:
+
+"Ehkäpä hän on riidellyt tuon veljen -- tuon Hughin kanssa."
+
+"Kun minä hommailin aamuaskareissani, sanoo äiti Janet; 'Giles', sanoo
+hän, 'sinun isäntäsi veli kävi myöhään vuoteeseen viime yönä'."
+
+"Job, mitäs sinä siihen sanoi?" huudahti seppä kovemmin kuin palje,
+joka puuskutti kaikin voimin, ja hulmahtelevat liekit valaisivat sepän
+nauravia kasvoja.
+
+"Sanon, että he valehtelevat kuin roistot", sanoi kivenhakkaaja ja
+koppoen karkaisemattomat talttansa hyökkäsi ulos.
+
+Kun hän oli mennyt, muutti Gubblum piippunsa toiseen suupieleen ja
+sanoi kylmästi: "Hän on paljon kiivaampi kuin hänen raamatullinen
+kaimansa -- se on tämän Jobin ainoa vika."
+
+Pappi oli taaskin levännyt vaon päässä aurankurjellansa. Hän oli
+hyräillyt "Tyttö nuori, armahainen", mutta kuultuaan kiivaita sanoja
+pajasta hän oli lakannut ja kuunnellut. Kun Job, kivenhakkaaja,
+hyökkäsi pois pajasta, hän käänsi auransa ja asteli vakoansa, ja poika
+talutti vihellellen hevosia.
+
+"Kas, Mattha, oletko se sinä?" sanoi seppä huomattuaan nyt vasta toisen
+tulijoista, "ja kuinkas sinä jaksat?"
+
+"Siinähän roikkuu, John, siinähän roikkuu", sanoi Mattha matalalla
+äänellä istuessaan vesialtaan reunalla.
+
+Se oli loordi Fisher, entistään kumarampana ja vakavilla kasvoillaan
+surun uurtamat vaot entistään syvempinä ja silmissään haluton ilme. Hän
+oli tuonut pari rautakankea teroitettavaksi.
+
+"Jokos olette saaneet sulaton toimimaan, Mattha?" kysyi seppä.
+
+"Ei, John, se on vielä kesken, se on työn alla."
+
+Mylläri oli kääntynyt mennäkseen, mutta hän pyörähti takaisin ja
+vihoissaan tokaisi:
+
+"Hitto vie, te olette koreata väkeä te ja teidän ystävänne! Te tahdotte
+kokonaan tuhota minut. Mitäs arvelet, John? He, ovat rakentaneet
+sulattonsa melkein minun myllytielleni -- minun myllytielleni; ei
+kyynärääkään syrjään. Kun te työnnätte kuonan ulos, silloin tie on
+tukossa; miten luulette päästävän myllyyn? Sanokaa, jos osaatte, miten
+se käy!"
+
+"Myllykö käy", sanoi Gubblum arkultansa silmää iskien, "ehkä se auttaa
+sinua käyttämään myllyäsi tulen avulla, kun tuuli tyyntyy."
+
+"Aivan oikein, Gubblum", nauroi seppä.
+
+"Minä tahdon hakea lain turvaa", sanoi mylläri.
+
+"Ja millä oikeudella sinä vahingonkorvausta haet?"
+
+"Te erotatte minut koko maailmasta. Minun täytyy saada harjoittaa
+elinkeinoani."
+
+Kun naurunhohotus oli asettunut, kuului Matthewin hillitty ääni.
+
+"Minä sanoin siitä eilen herra Hughille. Minä sanoin hänelle kaikki,
+mitä sinä olet sanonut."
+
+"Mitäs sanoi?"
+
+"Ei tahtonut suunnitelmaa muuttaa."
+
+"Tietysti ei! Miksi et puhunut siitä Paulille?"
+
+"Mitä se hyödyttäisi?" sanoi Matthew hiljaa.
+
+"Ei, nuori Hugh pitää oman päänsä", sanoi seppä.
+
+"Eikö Paulilla ole kaivosasioihin mitään sanottavaa, vai"?
+
+"En ollenkaan epäile, että olet oikeassa, Dick", sanoi Matthew nöyrästi.
+
+"Sellaistahan se on ollut juuri vanhan Allanin kuolemasta asti", sanoi
+seppä. "Hän ei ollut vielä viikkoa ollut haudassaan, kun Hugh osti
+Matthan kaivoksen ja alkoi laajentaa sitä. Ei hän sieltä ole paljoa
+malmia löytänyt, kuten olen kuullut, mutta siitä huolimatta hän hankkii
+yhä uusia koneita, laittelee nostovipuja ja kaivelee kanavia, aivan
+kuin työskentelisi oikeassa kaivoksessa."
+
+"Hugh tietysti kaiken määrää eikä Paulilla ole muuta tekemistä kuin
+katsoa valmista", sanoi Gubblum.
+
+"Ja rahaa täytyy kuitenkin jostakin tulla", sanoi
+
+Tuomas Kyttyräselkä lopetettuaan veitsen tahkoamisen ja koetellessaan
+sen terää puupalikkaan.
+
+Matthew nousi seisomaan.
+
+"Minä tulen sitten hakemaan rautakankiani, John", hän virkkoi
+hiljakseen, ja vanha mies tallusti ulos valoisasta, lämpimästä pajasta
+kylmään, sumuiseen ilmaan.
+
+"Mattha ei ole koskaan ollut oma itsensä sen jälkeen kuin ilkeä Mercy
+jätti hänet", huokasi seppä.
+
+"Mitä uutta hänestä?" kysyi kerjäläinen.
+
+"Kysy Tuomas Kyttyräselältä. Hän on posti ja hän kyllä tietää, onko
+joku Newlannin asukkaista kirjevaihdossa karkurin kanssa", sanoi
+mylläri.
+
+"Tuomas pudistaa päätänsä. Sinä voisit kertoa meille koko asian, etkös
+voisikin, Tuomas?" sanoi seppä nauraen, niin että valkeat hampaat
+kiilsivät.
+
+"Älkää pahastuko", virkkoi tämä syrjäseudun sanankuljettaja hieman
+käheällä äänellä. "Minä en ole teidän urkkijanne." Ja posti nosti
+päänsä ylpeästi pystyyn ja näytti ihan herrasmieheltä, jonka polvet
+ovat koukussa ja kasvu kesken pysähtynyt.
+
+"Epäilenpä, voiko Mattha milloinkaan saada kaivoksestaan mitään,
+jos siinä nyt jotakin saatavaa olisi", naurahti mylläri ovelta
+napittaessaan nuttuansa leukaan asti.
+
+"Minä olen kuullut, että hän aikoo koettaa onneansa uudestaan", tiesi
+Giles lisätä.
+
+"Ei, ei, ei sinne päinkään", väitti seppä. "Kun se ilkeä tyttö
+jätti miesparan, on Mattha-rukka kokonaan menettänyt rohkeutensa ja
+elämänhalunsa eikä ole käynyt katsomassakaan sitä paikkaa, jossa ennen
+niin mielellään raatoi. Niinpä hän on melkein toimettomana mökillänsä
+elellyt. Mutta Hugh Ritson käytti tilaisuutta hyväkseen ja keinotteli
+häneltä kaivoksen omakseen -- rahatta ja hinnatta, kuten olen kuullut.
+Nythän on pannut Mattha-paran sinne työhön palkkalaisena, mikä
+vanhuksen on vienyt perikatoon vuosia sitten."
+
+"Ja nyt vanhus tahtoo nähdä onnen kohoavan sieltä", hymähti Giles.
+
+"Jos nouseekin, ei se ole enää Matthan onni."
+
+"Ei, siitä ei pelkoa", myönsi kaivosmies.
+
+Gubblum kaivoi perät piipustaan ja sanoi miettivästi: "Matthan touhu on
+yhtä turhaa kuin minun ja käen."
+
+"Mitäs se oli, mies?" kysyi seppä käärien nahkaisen, esiliinansa
+rullalle ja kiertäen sen vyötäistensä ympäri. Pantiin ahjoon uusia
+hiiliä, palkeet puhalsivat ja hehkuvat liekit leimahtelivat lämmittäen
+ja valaisten. Veitikka pilkisti sepän silmistä. "Mitäs se oli?" hän
+kertasi.
+
+"Hän lopettaa kaiken hommansa liian lyhyeen", sanoi Gubblum. "Minun
+rouvani sanoi minulle kerran: 'Gubblum', sanoi hän, 'etkö luule, että
+aina olis kesä, jos käki jäis puutarhaamme?' 'Voispa olla', sanoin
+minä. 'Etkö luule', sanoi hän, 'että kesä kestäis, jos käki voitais
+pitää puutarhassamme?' 'Ehkä', sanon minä, 'mutta se on huokeammin
+sanottu kuin tehty.' 'Sehän ei ole vaikeata', sanoo hän. 'Kun näet käen
+lentävän puutarhaan, pirä varas ja laita lauroist' aitaus ympär'.' Minä
+tein työt käskettyy ja laitoin airan kohtuullisen korkean. Mutt' se ei
+ollu kuitenkaan kylliks' korkea, sill' nähkääs, erään' päivän' käki
+lensi pois vain tuuman verran ylempää kuin aita. Jos minä olisin tehnyt
+himpun verran korkeammaks' --"
+
+Äänekäs naurunräjähdys palkitsi Gubblumin kertomuksen. Kerjäläinen
+sulloi peukalollaan piippuunsa uutta tupakkaa ja hymy väreili
+tuuheitten kulmien alla.
+
+
+
+
+II LUKU.
+
+
+Kun pastori Christian sinä päivänä lopetti työnsä, oli päivä
+pitkälle kulunut. Hän antoi pojalle shillingin palkaksi hevosten
+taluttamisesta, vei juhdat takaisin niiden omistajalle, Robert
+Atkinsonille, ja maksettuaan viisi shillingiä niiden vuokraa lähti
+kotiinsa. Paluumatkalla hän poikkesi Henry Walmsleyn sekatavarakauppaan
+ostaen sieltä paketin teetä, laatikon paahdettua kahvia ja topan
+sokeria. Sitten hän meni suutari Randal Alstonen luo ja maksettuaan
+saappaittensa korjuupalkan pisti ne käsivarrellensa. Lopuksi hän
+poikkesi Lentävään Hevoseen, tilasi tuopin olutta ja sen juotuaan
+tupakoi vielä hetkisen vältellen Tommy Lowtherwaiten, puplikaanin,
+kanssa.
+
+Päivän kuluessa usva oli hälvennyt ja illan hämärtyessä se oli
+vähentynyt laaksosta niin paljon, että etemmäksikin saattoi erottaa
+pappilan keltaisen rakennuksen paljaaksi varisseitten puitten lomitse.
+Muuan ovi oli auki ja takan punertava valo hohti aina portaille asti.
+Yhtä kirkkaat olivat ne kasvot, jotka odottivat kirkkoherraa kotiin.
+
+"Nyt jo palannut, Greta, nyt jo palannut!" huudahti kirkkoherra
+työntyen kodikkaaseen huoneeseen kantamus tavaraa kummassakin kädessä.
+"Kas -- odota -- selvä peli, tyttö -- oh, sinä veitikka! -- Tuohan on
+salakavala päällehyökkäys."
+
+Kuului huulten maiskahdus, hopeisen äänen iloinen naurahdus ja sitten
+syvän äänen hyväilevä mutina, joka päättyi leveään hymyyn.
+
+Kädenmatkan päästä Greta katseli kirkkoherran kuormaa ja otti ankaran
+ilmeen.
+
+"Enkö minä ole kieltänyt sinua enää koskaan sellaista tekemästä?" hän
+sanoi kohottaen sormeansa ja viipattaen sillä nuhtelevasti.
+
+"Mistäs sinä _tiesit_?" sanoi kirkkoherra herttaisen viattomasti ja
+lisäsi hymyillen: "Mistä sinä tiesit, että minulla on niin huono
+muisti?"
+
+"Jätä tällaiset kotoiset velvollisuudet taloutesi ylijohtajalle,
+herraseni", sanoi tyttö koettaen saada kasvoillensa ankaran ilmeen.
+"Kuuletkos minua, sinä vanha, rakas lemmikki?"
+
+"Kuulen, kuulen", virkkoi vanha mies asetellen tavaransa yksitellen
+lattialle. "Kas, varjelkoon, miten huomaamaton minä olen! Tuollahan on
+herra Bonnithorne", hän lisäsi kääntäen katseensa uunin nurkkaan, jossa
+asianajaja kuivaili varpaitansa. "Tervetuloa, tervetuloa."
+
+"Peter, Peter", huudahti Greta avaten oven sisähuoneihin.
+
+Laihahko, vanha ukonrahjus, jolla oli vain toinen käsi, tallusti sisään.
+
+"Peter, vie nuo tavarat keittiöön", sanoi Greta.
+
+Vanha mies katsahti kirkkoherran tuomiin tavaroihin, ja kasvoille
+kohosi tyytymätön ilme.
+
+"Taas hän on ollut ostoksilla, emäntä", hän murahti.
+
+Kirkkoherra oli riisunut takkinsa ja veti juuri jalkapuussa pois
+saappaitansa.
+
+"Kuinkas herra Bonnithorne voi tällä rumalla ilmalla? -- Odota, Peter,
+anna minulle tohvelit, ota ne siitä suuresta paketista. Minä annoin
+Randel Alstonen leikata vanhoista saappaistani varret ja tehdä niistä
+lipokkaat mittojeni mukaan. Vain kuusi penceä ja katsokaa, miten kaunis
+pari. Kiitos, Peter. -- Te voitte siis hyvin, herra Bonnithorne.
+Ihme kyllä, eikö totta? On monia ihmisiä, jotka ovat aivan poissa
+suunniltaan näin rumilla ilmoilla."
+
+Peter otti saappaat ja käänteli niitä käyttäen toisen käden leikattua
+tynkää apuna. Tee ja kahvitötterö katosivat hänen housunsa taskuun ja
+sokeritopan hän kantoi kädessään.
+
+"Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen", hän mutisi Gretan korvaan
+astuessaan kantamuksineen ulos. "Harmittaa, etten minä voi hänen
+edestään mennä kyntämään -- se on työtä, johon tarvitaan kaksi kättä --
+mutta ei se suinkaan ole herrojen työtä."
+
+"Mitä ihmeitä!" huudahti kirkkoherra tarkastellen lepotuolia, johon
+aikoi istahtaa. "Uusi tyyny -- ja pussi seinällä pikku tavaroitani
+varten -- ja hylly tupakkavehkeilleni ja -- ja -- mikä tämä on?"
+
+"Kirjoitusmatto, herra Christian", sanoi asianajaja.
+
+"Minä epäilin, voisiko hän koskaan huomata tuollaisia pikku esineitä",
+sanoi Greta loistavin silmin.
+
+"Ai, ihme! Punaiset verhot akkunoissa ja uudet, koreat peitteet
+sohvilla --"
+
+"Sitsikangasta, sitsikangasta", keskeytti Greta ilkamoivin ilmein.
+
+"Ja vanha ruusupuukello nurkassa niin kiiltävänä kuin peili ja suuri
+tamminen kirjoituspöytä öljytty hohtavaksi --"
+
+"Vernissattu, herra, vernissattu."
+
+"Ja kaikki leikkaukset siinä kuin uudet -- siinä on pyhä Pietari
+suurine avaimineen ja rikas mies rahapusseineen koettaen kieltäytyä
+joutumasta vaivanpaikkaan."
+
+"Enkös minä sanonut, että tuskin tunnet omaa kotiasi tullessasi
+takaisin?" sanoi Greta.
+
+Hän levitti juuri hohtavanvalkoista liinaa pyöreälle pöydälle johon hän
+laittoi kirkkoherran illallisen.
+
+Kirkkoherra asteli uusissa lipokkaissaan ympäri huonetta katsellen
+kaikkea, mikä oli uutta ja mikä vanhaa, joka oli saanut uuden muodon,
+ja hänen kasvoilleen kohosi lapsellinen onnentunne ja silmissä sädehti
+tyytyväisyys ja rauha.
+
+"Minä olen onnenpoika; onko _teillä_, herra Bonnithorne, nuori nainen
+kotona?"
+
+"Tiedättehän, että minä olen vanhapoika, herra Christian", sanoi
+asianajaja kainosti.
+
+"Niin minäkin, niin minäkin. Se minustakin oli parasta -- kunnes meidän
+vanha ystävämme, rouva Lowther, kuollessaan uskoi tyttärensä minun
+hoitooni."
+
+"Äidin olisi pitänyt kysyä _minulta_, ennenkuin jätti minut herra
+Christianin niskoille, eikös olisikin, herra Bonnithorne?" sanoi Greta
+vallattomin ilmein.
+
+"Se oli kuitenkin parasta näin", sanoi kirkkoherraa nauraen. "Peter
+alkaa tulla jo vanhaksi ja hänen saranansa ovat hieman kankeat, kuten
+tiedätte, ja niin me olimme kuin kaksi vanhenevaa varista, jotka tuskin
+olisimme ajan oloon voineet pitää kunnollista huoltaa kristillisestä
+seurakunnasta. Mutta sitten tuli Greta tähän vanhaan, hämärään
+taloon, joka oli täynnä lukinverkkoja, joita kaksi vanhaa hämähäkkiä
+lakkaamatta punoi -- tuli kuin päivänsäde valaisemaan synkkää
+syyspäivää. Kas niin -- siirtäkääpä tuolinne, herra Bonnithorne, ja
+käyttäkää hyväksenne. Se on minun mieliruokaani -- hän kyllä tietää
+-- ruskistetuista vihanneksista lientä ja lampaan pää perunain ja
+muhennettujen porkkanain kanssa. Tuokaa tuolinne lähemmä. Mutta missäs
+olutkannu on, Greta?"
+
+"Peter, Peter!"
+
+Vanha hämähäkki ilmautui samalla tuoden olutkannun, jonka reunojen yli
+oli vaahto kohonnut ja kuohui laitoja pitkin maahankin.
+
+"Oletkos tänään ollut perunoita kaivamassa, Peter?" kysyi kirkkoherra.
+
+Vastaukseksi Peter nyökäytti kankeasti suurta päätänsä.
+
+"Montako bushelia?"
+
+"Kaksitoista luullakseni", mutisi Peter kuhnustaen ulos.
+
+Sitten kirkkoherra vieraineen istahti pöytään. "Te olette onnellinen
+mies, herra Christian", virkkoi herra Bonnithorne, kun Greta pistäytyi
+ulos toimittamaan joitakin kotoisia askareita.
+
+Kirkkoherra Christian pudisti päätänsä. "On liian suurta", hän sanoi,
+"että yhden osaksi tulee niin äärettömän paljon hyvyyttä; pahinta
+kaikesta on elää liian suuressa onnessa. Ei mitään koetuksia, ei
+vastuksia -- ei muuta kuin: 'Sydän, ota kaikki, mitä haluat' -- ja
+se on paha, jos oikein ajattelette ... Enemmän lampaan päätä, herra
+Bonnithorne; ette ole ollenkaan saanut kieltä -- tässä olisi kaunis,
+herkullinen pala."
+
+"Kiitos, herra Christian. Minä tulin maksamaan teille ne kymmenen
+shillingiä, jotka teille ovat tulevat Joseph Parkinsonin
+hautajaistoimituksesta viime sunnuntai-iltana ja samalla suoritan sen
+punnan, jonka James Bolton on puolivuosittain määrännyt maksettavaksi
+köyhien konttoristien apurahastoon."
+
+"Hyvä, hyvä, ei tarvitse valittaa, että tulee vain sataen, vaan ihan
+kaatamalla", sanoi kirkkoherra. "Poikkesin tullessani Henry Walmsleyn
+ja Robert Atkinsonin luo ja he molemmat maksoivat palkanneljänneksensä
+-- Henry viisi shillingiä ja Robert seitsemän; ja kun minä menin Randal
+Alstonelle maksamaan kenkieni pohjuusta ja laittamisesta, hän sanoi,
+että ne maksavat yhden shillingin kuusi penceä, mutta hän oli minulle
+velkaa shillingin seitsemän penceä vasikasta, jota Peter oli hänelle
+myynyt. Niin hän maksoi minulle yhden pencen ja me olemme kuitit
+maailman alusta tähän päivään asti."
+
+"Sitäpaitsi minä ajattelin puhua meidän nuoresta ystävästämme,
+Gretasta", sanoi herra Bonnithorne pehmeällä äänellänsä. "Otaksun, että
+te olette valmistunut luopumaan hänestä?"
+
+"Luopumaan hänestä -- Gretasta?" sanoi kirkkoherra asettaen pois
+veitsensä. Sitten hän hymyili: "Ai, te tarkoitatte sitten, kun Paul
+ottaa hänet. Tietysti, tietysti. Mutta avioliitosta ei vielä vähään
+aikaan tule mitään, hän itse sanoi sen minulle."
+
+"Avioliitto Paulin kanssa -- ei", sanoi herra Bonnithorne huuhdellen
+kurkkuansa ja näyttäen huolestuneelta.
+
+Kirkkoherra Christian katsahti levottomasti asianajajan kasvoihin ja
+vaipui äänettömyyteen.
+
+"Herra Christian, teidät jätti Greta Lowtherin holhoojaksi meidän
+rakas, vanha ystävämme, hänen äitinsä. Teidän velvollisuutenne on
+tarkasti valvoa, että hänen tulevainen onnensa ja hyvinvointinsa on
+mahdollisimman hyvin turvattu."
+
+"Tietysti, aivan luonnollisesti!" sanoi kirkkoherra.
+
+"Te olette vanha mies, herra Christian, ja hän on nuori tyttö. Kun te
+ja minä olemme poistuneet, on Greta Lowtherilla vielä elämäntaistelu
+edessään."
+
+"Jumala sen suokoon, Jumala sen suokoon!" huokasi kirkkoherra nöyrästi.
+
+"Eikö teidän olisi viisainta katsoa, että hän saisi miehen, joka
+taistelee hänen puolestansa ja tekee keveäksi hänen elämänsä?"
+
+"Niin hän saakin, niin hän saakin. Paul on miehekäs nuorukainen ja
+rakastaa häntä enemmän kuin omaa sieluansa -- ei, minä sanon hänelle,
+että on synti Jumalan edessä tehdä rakkautensa esineestä epäjumala."
+
+"Te erehdytte, herra Christian. Paul Ritson ei ole sopiva puoliso
+Gretalle. Hän on rappiollejoutunut mies. Isänsä kuoleman jälkeen hän on
+antanut rappeutua, hän on kokonaan hävittänyt kotitalonsa Ghyllin -- se
+on pantattu jokaista ruohonkortta myöten. Minä tiedän sen."
+
+Kirkkoherra Christian siirsi tuolinsa pöydän luota ja tuijotteli tuleen
+hämmästynein silmin.
+
+"Minä tiesin, että hänellä oli huolia", hän sanoi, "mutta minä en
+tiennyt, että asiat olivat niin vakavaa laatua."
+
+"Ettekö ole huomannut, että hänen järkensä on yhtä sekaisin kuin hänen
+asiansakin?" kysyi asianajaja.
+
+"Ei, ei: en voi sanoa, että sellaista olisin huomannut. Hän on joskus
+hajamielinen, mutta siinä kaikki. Kun minä puhun Matthewista tai kerron
+juttuja Adam Clarkesta, hän on hieman, hieman muistamaton, siinä kaikki
+-- niin, siinä kaikki."
+
+"Verrattuna hänen veljeensä -- mikä erotus!" sanoi herra Bonnithorne.
+
+"Totta, siinä _on_ erotus", myönsi kirkkoherra.
+
+"Sellainen tarmo, sellainen terävyys; hänestä tulee Cumberlannin
+rikkain mies ennen pitkää. Hän on ostanut oikeudet kaikkiin näihin
+malmikaivoksiin ja nyt hän panee kaikki kuntoon, tilaa koneet, laittaa
+sulatot ja rakentaa rautatien, jota myöten voi kaiken helposti
+maailmanmarkkinoille lähettää."
+
+"Ja mistäs raha tulee?" kysyi kirkkoherra, "raha, jolla tuo kaikki
+aluksi pannaan täytäntöön?"
+
+Herra Bonnithornen katse kävi läpitunkevaksi. "Siihen hän on saanut
+osansa isänsä perinnöstä."
+
+"Suuri puu pienestä siemenestä", sanoi kirkkoherra miettivästi, "ja
+äkkiä kasvanut."
+
+"Ei voi sanoa, mitä kaikkea äly ja tarmo tässä maailmassa saa aikaan,
+herra Christian", sanoi asianajaja, joka näytti joutuvan hieman
+ymmälle, mitä nyt sanoisi. "Hugh Ritson on viisas ja tarmokas. Kas,
+siinä mies Gretalle -- jos voitte saada hänet, jota minä en varmaan
+voi sanoa -- mutta jos suinkin mahdollista --" Kirkkoherra kohotti
+katseensa.
+
+"Herra Bonnithorne", hän sanoi vakavasti, "tyttö ei ole kaupan, eikä
+Cumberlannin rikkain mies voi häntä ostaa. Vaikka ne kolmekymmentä
+hopearahaa, jotta Judas myi mestarinsa, olisivat sulatetut uudestaan,
+ei yksikään niistä saisi tahrata minun sormiani."
+
+"Te erehdytte, herra Christian, uskokaa minua, te kerrassaan
+erehdytte", väitti asianajaja kiihkeästi. "Minä puhuin juuri ajatellen
+nuoren ystävänne etua. Kaikissa tapauksissa, minä pyydän teitä Robert
+Lowtherin tyttären ystävänä ja suosijana estämään häntä milloinkaan
+menemästä naimisiin Paul Ritsonin kanssa."
+
+"Se asia saa toteutua, jos Jumala sen suo", vastasi kirkkoherra
+rauhallisesti.
+
+Asianajaja oli noussut ja pukenut päällystakin ylleen.
+
+"Hän jää toistaiseksi tänne minun luokseni", lisäsi kirkkoherra.
+
+"Ei, hänen pitäisi mennä naimisiin", väitti herra Bonnithorne astellen
+ovelle. "Hän on pian täysi-ikäinen. Ei ole sopivaa pitää häntä täällä."
+
+"Kuinka, mitä te tarkoitatte?" kysyi kirkkoherra hämmästynein ilmein.
+
+"Hän on rikas ja nuori. Hänen rikkautensa voi ostaa mukavuuksia ja
+nuoruutensa voittaa onnea."
+
+Vanhan, hyvän Christianin suuret, harmaat silmät revähtivät
+hämmästyksestä selälleen. Kuin apua etsien hän katseli ympärillensä,
+nousi seisoalleen ja istahti taas.
+
+"Sitä minä en ole koskaan tullut ajatelleeksi", hän sanoi alakuloisesti
+ja tuijotti kauan tuleen.
+
+Ulkoa käytävältä kuului raskaita askeleita. Lukko avattiin, ja Paul
+Ritson astui huoneeseen. Kuullessaan hänen askelensa Greta oli
+puikahtanut sisähuoneesta ja kiisi yli lattian täynnä iloa ja odotusta
+lausuakseen hänet tervetulleeksi. Kirkkoherra nousi ylös ja ojensi
+molemmat kätensä; pilvet olivat hänen säteileviltä kasvoiltansa
+kadonneet.
+
+"Jaa, hyvää yötä sitten", sanoi asianajaja avaten oven. "Minulla on
+edessäni neljä pitkää penikulmaa. Ai, kuinka pimeä, kuinka kamalan
+pimeä!"
+
+Paul Ritson oli todellakin muuttunut mies. Hänen kasvonsa olivat
+kalpeat ja kankeat ja hänen silmänsä raukeat ja sumeat. Haluttomana hän
+heittäytyi tuoliin, jonka Greta siirsi hänelle takan ääreen. Kun hän
+hymyili, hänen huulensa vetäytyivät vain tuskaiseeni irvistykseen ja
+nauraessa taas ilo tuntui ontolta ja lyhyeltä.
+
+"Tulit juuri oikeaan aikaan, poika, pelataksesi kanssani yhden shakin",
+sanoi kirkkoherra. -- "Greta, nostapa shakkipöytä ja laatikko tänne."
+
+Pöytä nostettiin ja nappulat asetettiin paikoilleen. Kirkkoherra
+asettui mukavasti uudet lipokkaansa pankon reunalla ja nenäliina
+levitettynä polvelle.
+
+"Tiedätkös, Paul, minä kuulin sinusta käytävän sanasotaa tänään?"
+
+"Minusta! Missä?" kysyi Paul, ja äänessä ilmeni sangen vähän
+uteliaisuutta.
+
+"Herra Proudfootin pajassa, kun minä olin kyntämässä kesantoa siinä
+toisella puolen tietä. Pieni herra Oglethorpe sanoi, että sinä
+toista yötä nukuit Laiskassa Hevosessa Keswickissä, mutta herra Job
+kivenhakkaaja ja kirjeenkantaja sanoivat, ettet sinä ollut siellä.
+He käyttivät oikein kiihtynyttä kieltä, jolloin Job nimitti herra
+Oglethorpea kaikilla muilla kuin sopivilla nimillä ja vihdoin hyökkäsi
+vihan väessä tiehensä."
+
+Paul muutti lähettinsä ja virkkoi: "En ole koko elämässäni nukkunut
+ainoatakaan yötä Laiskassa Hevosessa, herra Christian."
+
+Greta istui ja neuloi takan toisella puolella. Kissanpoika, jonka
+kaulaan silkkinauhaan oli sidottu pieni tiuku, leikitteli hänen
+hienojen tohveliensa tupsuilla. Vain neulintikkujen sälinä, kellon
+kilinä ja suuren seinäkellon harvat naksutukset häiritsivät
+hiljaisuutta.
+
+Vihdoin kirkkoherra Christian nousi tuoliltansa.
+
+"No, Paul, mies, Paul -- voi kuitenkin, kuinka tuhoisa siirto! Sinun
+taitosi huononee, huononee, huononee. Kerran sinä voitit minut neljästi
+viidestä pelistä ja nyt minä olen tasaväkinen."
+
+Peli loppui pian, jolloin kirkkoherra ilosta hykersi käsiänsä, Greta
+laski leikkiä ja Paul purskahti äänekkääseen nauruun.
+
+Kirkkoherra Christian nosti hyllyltä paksun, suuren kirjan, jonka
+selkämys oli nahkaa ja kannet vihreää kangasta.
+
+"Minun täytyy tehdä tili päivän kulusta", hän sanoi, "ja mennä levolle.
+Tänä aamuna minä olin ennen päivän koittoa jalkeilla."
+
+Greta astui vanhan miehen luo ja katseli yli olan, kun tämä kirjoitti:
+
+"21 p. marrask. Mentyäni huoneeseeni eilen illalla ja tehtyäni tilin
+Jumalani kanssa panin maata ja nukahdin heti. Mutta Peter odotti
+Herttasen kantamista ja niin hän tuli ja herätti minut. Menimme siis
+navettaan, autoimme ja syötimme sitä ja lopuksi lypsimme. Ollut koko
+päivän kyntämässä nurmea ja Peter kaivanut perunoita. Poikkesin
+palatessa Lentävässä Hevosessa, istuin siellä hetkisen ja join tuopin
+olutta, eikä enempää, ja maksoin sen. Saanut kymmenen shillingiä
+asianajaja Bonnithornelta hautausjuhlallisuuksista ja punnan kaksi
+shillingiä Boltonin hyväntekeväisyysrahastoon; samoin viisi shillingiä
+neljännesmaksuksi Henry Walmsleyltä ja seitsemän Robert Atkinsonilta ja
+yhden pennyn velan ylijäämää Randal Alstonelta ja niin vetäydyn levolle
+sovinnossa ja rauhassa koko maailman kanssa, Ylistetty olkoon Herra."
+
+Kirkkoherra pani takaisin hyllylle upean kirjansa, jota hän nimitti:
+"katsaus elämääni ja toimintaani", ja kutsui sisähuoneista kynttilää
+sänkykamariinsa. Äreä ääni murahti vastaan: "Tulee", ja tulikin heti.
+
+"Kiitos, Peter. Mitenkäs yhdistys voi ja kuka saarnaa ensi sunnuntaina,
+Peter?" Peter mörisi:
+
+"Enpä tiedä, ellei se vain ole te itse. Minä lupasin heille, että te
+lahjoittaisitte sunnuntai-iltanne meille."
+
+"Mutta eihän minua ole kukaan pyytänytkään. Sinä olisit voinut puhua
+asiasta minulle, ennenkuin lupasit, Peter. Mutta samapa se. Minä teen
+sen kyllä, vaikka köyhän saarnan he nyt minulta saavat."
+
+Kääntyen Pauliin, joka istui takan ääressä, kirkkoherra virkkoi:
+
+"Peter on jättänyt meidät ja tullut methodistiksi. Hän on nyt veli
+Peter Ward ja pyytää minua puhumaan heidän kokouksessaan. No, minä
+en tahdo kieltää. Monet hyvät kirkonmiehet ovat olleet myöskin
+lahkolaisia. Hyvää yötä ... Peter, tarkastapa minun onkeni ja laita
+toisiin uusi siima, samoin uudet nuorat etupurjeeseen. -- Sido myöskin
+piiskani kädensijaan leveämmälti nuoraa, se on eteisen nurkassa. Ja
+Peter, huomenna minä vien kauroja myllyyn, Robin Atkinson on luvannut
+ruunansa ja tammansa lainaan. Robin panee aina hevosille eväiksi
+pussillisen kaurankahuja, mutta ne eivät riitä. Pane sinä sitä varten
+toinen pussi parempia, jotka voidaan sekoittaa niihin huonompiin, että
+hevoset jaksavat. Hyvää yötä teille kaikille, hyvää yötä."
+
+Peter murisi jotakin hampaittensa välitse ja kyhnysti ulos.
+
+"Jumala häntä siunatkoon!" sanoi Greta, kun he jäivät kahden, ja
+nostamatta silmiänsä tulesta Paul virkkoi hiljaa:
+
+    "Lapset, rakkaus ei kukkaiskieltä vaan
+    töin ja toimin täytyy näyttää rakkauttaan."
+
+Sitten vallitsi pienessä pappilassa täydellinen hiljaisuus. Paul
+istui ääneti ja hievahtamatta, kunnes Greta tahtoi saada hänen
+mielensä jälleen iloiseksi. Hänen kirkkaat silmänsä säteilivät
+takan rusohohteisessa valossa. Hänen vilkas mielikuvituksensa keksi
+lakkaamatta uutta ja uutta, jolla hän koetti karkoittaa toisen sielusta
+masennuksen tunteen. Mutta hänen hellyytensä, hänen suloinen naurunsa,
+hänen sukkeluutensa ja vallattomat kujeensa eivät tehneet toivottua
+vaikutusta. Paulin kasvoja synkistävät raskaat pilvet eivät ottaneet
+haihtuakseen. Paul hymähteli katsellessaan säteileviin silmiin ja
+silitteli hellästi pehmeitä hiuksia, jotka nyt olivat saaneet tulen
+valossa kultaisen loiston, mutta katseeseen palasi sama raskas
+surumielisyys uudestaan ja uudestaan.
+
+Vihdoin Greta huomasi, että hänen yrityksensä olivat turhat. Hän nousi
+matolta seisoalleen.
+
+"Lemmittyni", hän sanoi, "nyt minä menen nukkumaan. Sinä et voi tänään
+hyvin tai olet suuttunut ja pahalla tuulella."
+
+Hän odotti hetkisen, mutta Paul ei virkkanut mitään. Sitten hän
+hitaasti lähti liikkeelle jättääkseen huoneen.
+
+Nyt Paul virkahti:
+
+"Greta, minulla on jotakin sanottavaa sinulle."
+
+Sinä hetkenä Greta oli paikoillaan kaislamatollansa.
+
+Naurava ilme oli silmistä paennut ja sijalle oli kohonnut levoton
+odotus.
+
+"Sinä olet onneton. Olet ollut onneton kauan, kauan, etkä ole koskaan
+sanonut minulle syytä. Sano minulle nyt."
+
+Kasvojen jäykkä ilme pehmeni.
+
+"Miksi panna kaikennäköistä sinun päähäsi, pienokaiseni?" kysyi Paul
+leikkivä sävy äänenpainossa ja hyväillen kultaisia hiuksia.
+
+"Sano minulle nyt", pyysi Greta kiihkeästi. "Pidä minua naisena, joka
+kykenee jakamaan sinun surusi, äläkä lapsena, jonka kanssa voi leikkiä
+ja jota voi lelliteliä, mutta joka ei voi olla apuna kantamassa miehen
+raskasta kuormaa. Ellen minä ole kelvollinen kuulemaan sinun surujasi,
+minä en ole sovelias sinun vaimoksesi. Sano minulle, Paul, mikä on
+riistänyt päivänpaisteen sinun elämästäsi."
+
+"Päivänpaistetta ei ole mikään vielä ryöstänyt minulta, sinä
+tyttöhupakko; tässä se on", sanoi Paul keventyneesti ja leikiten
+sormillansa hänen kultaisilla kiharoillansa.
+
+Tytön loistava katse painui alas.
+
+"Sinä leikittelet vain minun kanssani", hän sanoi masentuneena, "sinä
+vain leikit minun kanssani. Olenko minä niin lapsellinen? Oletko sinä
+suuttunut minuun?"
+
+"Suuttunut sinuun, sinä pikkuhupakko? Sitä en koskaan pidä
+mahdollisena", sanoi Paul, ja hänen äänensä aleni melkein kuiskaukseksi.
+
+"Sano minulle sitten, lemmikkini. Sinulla on jotakin sanottavaa. Mitä
+se on?"
+
+"Minä tulin kysyäkseni --"
+
+"No?"
+
+Paul epäröi. Hänen sydämensä oli liian täynnä, että hän olisi voinut
+puhua. Hän alkoi uudelleen.
+
+"Luuletko sinä, että olisi liian suuri uhraus purkaa --"
+
+"Mitä?" läähätti Greta.
+
+"Muistatko sinä, mitä sinä sanoit minulle veljestäni Hughista -- että
+hän sanoi rakastavansa sinua?"
+
+"Entäs sitten?" kysyi Greta sekavin ilmein.
+
+"Minä luulen, että hän puhui totta", sai Paul sanotuksi, vaikka ääni
+vapisi.
+
+Greta vetäytyi taaksepäin, ja ääretön jännitys kuvastui hänen
+jokaisesta piirteestään.
+
+"Olisiko se... luulisitko sinä... otaksuen, että minä menisin kauas,
+hyvin kauas, emmekä me kohtaisi toisiamme johonkin aikaan, pitkään
+aikaan -- emme _koskaan_ enää tapaisi -- luulisitko voivasi oppia
+rakastamaan häntä ja mennä hänen kanssaan naimisiin?"
+
+Greta hypähti kiihkoissaan seisoalleen.
+
+"Häntä -- rakastaa häntä! Sinä kysyt minulta sitä -- sinä!"
+
+Tytön ääni hukkui nyyhkytykseen, joka näytti raatelevan häntä
+sydänjuuriin asti.
+
+"Greta, armahin, anna minulle anteeksi; minä olin sokea -- minä häpeän."
+
+"Oi, minä voisin itkeä silmät päästäni!" sanoi Greta kuivaten
+kyyneleensä. "Sano, että sinä vain laskit leikkiä -- sano, että se oli
+vain leikkiä, oi, sano, sano!"
+
+"Minä sanon mitä vain -- mutta en ikinä toista niitä sanoja -- ja ne
+olivat vähällä tappaa minut."
+
+"Ja sitäkö sinä tulit minulle sanomaan?" kysyi Greta.
+
+"Ei, ei", vastasi Paul nousten kiihkoissaan tuoliltansa, "se oli aivan
+muuta, joka on nyt helpompaa -- kymmenesti helpompaa sanoa se nyt.
+Greta, sano minulle, jos minä jättäisin Cumberlannin ja asettuisin
+asumaan johonkin muualle -- Australiaan tai Canadaan taikka johonkin
+muualle kylliksi kauas täältä -- voisitko sinä jättää kotisi, ystäväsi,
+vanhan seuraelämäsi ja tottumuksesi ja koko rakkaan entisyyden ja
+viettää uutta elämää minun kanssani uudessa maailmassa? Voisitko sinä
+sen tehdä?"
+
+Gretan silmät säteilivät. Paul avasi sylinsä, ja tyttö riemuiten
+heittäytyi hänen povellensa.
+
+"Tämäkö on sinun vastauksesi?" kysyi Paul väristen ilosta. Pari
+kyyneltyviä silmiä katsoi hetkisen syvälle hänen silmiinsä.
+
+"Sitten me emme puhu tästä enää. Minä matkustan huomeniltana Lontooseen
+ja viivyn siellä neljä päivää. Kun minä sieltä palaan, keskustelemme
+uudestaan ja puhumme sen jalon vanhuksen kanssa, joka tuolla sisällä
+lepää. Nukkukoon se vanha ystävä rauhassa sulounia!"
+
+Paul otti hattunsa ja avasi oven. Hänen huolensa olivat haihtuneet,
+hänen katseensa oli rohkea ja varma. Äsken harmaat kasvot punoittivat
+nyt. Hän seisoi suorana ja astui voimakkaana miehenä yli kynnyksen.
+
+Greta seurasi häntä eteiseen. Punertava valo pilkisti jälkeen. Se
+leikitteli hänen kultaisilla kiharoillansa ja hukutti hänen olentonsa
+hohtavaan purppuraan.
+
+"Oi, kuinka vapaana saakaan siellä hengittää", virkahti Paul, "kun
+kaikki tämä orjuus ja kurjuus on jäänyt! Sinä et voi tätä ymmärtää,
+lemmittyni, mutta kerran sinä sen käsität. Mitäs siitä, vaikka se
+olisikin sateen, lumen ja myrskyjen maa? Se on kuitenkin vapauden maa
+-- vapauden, elämän ja rakkauden. Ja nyt, Hugh-herra, me olemme pian --
+sangen pian kuitit!"
+
+Hänen ilonsa oli rajaton, ja Greta oli liian onnellinen häiritäksensä
+sitä kysymyksillä.
+
+He olivat pysähtyneet ovelle. Yö oli tyyni ja pimeä. Puut seisoivat
+äänettöminä -- niiden lörpöttelevät lehdet olivat pudonneet. Äänetön ja
+tyhjä, kuten autio katu oli näkymätön tie.
+
+Paul ojensi ulos kätensä koetellaksensa, sataisiko. Lakastunut lehti
+tipahti hänen kämmenellensä räystään kiemurtelevista kasveista.
+
+Silloin kuului käytävältä askeleita. Ne lähenivät hiljakseen taloa.
+Äkkiä ilmestyi postinkantaja portaan eteen.
+
+"Hyvää iltaa, Tuomas Kyttyräselkä", huudahti Paul iloisesti.
+
+"Kuka se sitten oli, jonka kohtasin tiellä?" kysyi tulija.
+
+"Koska?"
+
+"Nyt juuri."
+
+"No, kuka se sitten oli?"
+
+"Minä luulin, että se olitte juuri te."
+
+Pieni mies hävisi pimeään.
+
+"Epäilemättä minun veljeni", sanoi Paul ja sulki oven jälkeensä.
+
+
+
+
+III LUKU.
+
+
+Seuraavana aamuna aurinko paistoi kirkkaasti koettaen lämmittää
+jäätynyttä maisemaa. Taivas oli sininen ja ilma raikuvan kuulakka.
+
+Hugh Ritson istui huoneessaan Ghyllin yläkerrassa, josta oli näköala
+harjulle ja joelle, joka virtasi lehdettömien puiden lomitse. Hänen
+huoneensa ei ollut aivan tavallinen cumbrilainen asumus. Sen kalustus
+oli kaikkea muuta kuin komea. Sisustuksen huomattavin piirre oli
+vanhanaikaisuus. Monilla hyllyillä oli kirjoja, jotka olivat sidotut
+mitä erilaisimpiin kansiin. Seinillä oli öljy- ja vesivärimaalauksia
+ja kaikenkokoisia peilejä. Oven sisäpuoleen oli kiinnitetty ommeltu
+taulu. Mustan tammisen kirjoituspöydän huomattavin koriste oli Danten
+veistokuva. Kalustona oli pesupöytä ja puisia tuoleja; keskiaikainen
+kuvuton lamppu ja avoin takka antoivat valoa. Uunin korvalla oli
+norsunluusta veistetty ristiinnaulitun kuva.
+
+Hugh itse istui harmoonion ääressä, ja hänen sormensa määrättömästi
+juoksentelivat koskettimilla samalla kun soittajan katse harhaili
+akkunasta ulos. Kuului naputus ovelta.
+
+"Sisään", sanoi soittaja. Herra Bonnithorne astui huoneeseen ja
+suuntasi kulkunsa keskellä lattiata olevan pöydän luo. Hugh Ritson
+lopetti soittonsa ja noustuaan ylös vei nojatuolin takan ääreen.
+
+"Onko luovutuskirja valmis?" hän kysyi, kun herra Bonnithorne yhä jäi
+seisomaan.
+
+"On, rakas ystäväni, ja jotakin vieläkin tärkeämpää."
+
+Hugh kohotti katseensa: huolimatta ainaisesta hymystänsä herra
+Bonnithorne oli kovin kiihtynyt. Alentaen äänensä virkkoi asianajaja:
+"Jäljennökset kastetodistuksista."
+
+Hugh hymyili osoittamatta erikoista mielenkiintoa: "Hyvä, me puhumme
+kastetodistuksista ensin", hän sanoi vetäen yönuttunsa tiukemmin
+ympärilleen.
+
+Herra Bonnithorne kaivoi esille muutamia asiakirjoja. Hän vaikeni,
+hänen katseensa oli terävä ja kirkas; hän näytti katselevan hämmästyen
+rakasta ystäväänsä ja jokin selittämätön epäluulo näytti luovan
+varjon hänen kasvoillensa, mutta hänen sanansa olivat sydämelliset ja
+luottavat ja äänensä -- kuten tavallisesti -- matala ja hyväilevä.
+"Mikä ihmeellinen mies sinä olet! Ja kuinka muuttunut! On vain
+jokunen kuukausi siitä, kun minun piti ruoskalla herättää sinun
+uinuvaa rohkeuttasi ratkaisemaan suuria asioita. Ja nyt sinä voitat
+minut kokonaan. Ei vähintäkään epäilystä! Kuinka toisenlainen minä
+olenkaan toden totta! Juuri tänä aamuna asiamieheni lähetti minulle
+jäljennökset, ja nyt minä olen täällä viiden penikulman päässä kotoani.
+Ja kun posti saapui -- minun täytyy kertoa sinulle -- sellainen oli
+minun kiihkoni saada tietää, olivatko epäilyksemme oikeita vai --"
+
+Hugh keskeytti vilkkaasti ja kylmästi: "Että sinä olit liian
+hermostunut avataksesi kirjettä, vaan pyörittelit sitä tuntikausia
+sormissasi -- juuri niin!"
+
+Sanottuaan tämän Hugh kohotti katseensa kyllin äkkiä huomataksensa
+ilmeen, joka välähti herra Bonnithornen kasvoilla, ja kun hän. käänsi
+päänsä toisaalle, leikki hänen huulillansa merkillinen hymy.
+
+"Anna minulle asiakirjat", virkkoi Hugh ojentaen kätensä, mutta
+hievahtamatta paikaltaan.
+
+"Jaah, todellakin, sinä olet -- todellakin --"
+
+Hugh nosti silmänsä. Herra Bonnithorne vaikeni, ojensi paperit ja
+istahti väkinäisennäköisesti tuolille.
+
+Yksitellen Hugh tutki nämä kolme lyhyttä asiakirjaa. "Tämä on hyvä",
+hän sanoi tyynesti.
+
+"Hyvä? Niin minäkin sanoisin. Mikä voisi olla parempi? Minun täytyy
+tunnustaa sinulle, että aina tähän päivään asti minulla oli epäilyksiä.
+Nyt ei niitä enää ole."
+
+"Epäilyksiä? Sinulla siis oli epäilyksiä", sanoi Hugh kuivasti. "Ne
+turmelivat kai sinun yöunesi?"
+
+Vaaniva epäilyksen ilme herra Bonnithornen silmissä sai selvän muodon
+ja hän koetti urkkia Hugh Ritsonin kasvoista, mitä toinen oikeastaan
+ajatteli, tavalla, joka oli sangen vähän sopusoinnussa hänen hymynsä
+kanssa. "Saako sinun mielestäsi toinen ottaa toisen perinnön ilman
+epäilyksiä tai vastalauseita?"
+
+Hugh oli olevinaan, niinkuin ei olisi kuullut ja alkoi lukea ääneen
+kädessään olevia asiakirjoja. "Annapas olla, tämä on ensiksi --
+Syntymätodistus."
+
+Herra Bonnithorne keskeytti, "Onneksi, erinomaiseksi onneksi
+syntymätodistus _on_ ensiksi."
+
+Hugh luki:
+
+"Nimi, Paul. Syntymäpäivä, 14 elokuuta 1845. Syntymäpaikka, Russel
+Square, Lontoo. Isän nimi, Robert Lowther. Äidin nimi, Grace Lowther,
+tyttönimi Ormerod."
+
+"Tämä on sitten toiseksi -- Vihkimätodistus."
+
+Herra Bonnithorne nousi innoissaan ja hykerteli käsiänsä tulen edessä.
+"Niin, _toiseksi_", hän sanoi ilmeisesti mielissään.
+
+Hugh luki kylmästi:
+
+"Allan Ritson -- Grace Ormerod vihityt kirkkoherran virastossa
+Lontoossa Bow-kadun varrella 12 p. kesäkuuta 1847."
+
+"Mitäs siitä sanot?" kysyi herra Bonnithorne kiihkeästi kuiskaten.
+
+Vastaamatta mitään Hugh jatkoi.
+
+"Ja viimeksi tulee tämä -- Syntymätodistus."
+
+"Nimi Hugh -- synt. 25 p. maalisk. 1848 -- Cumberlannin Halme
+Gravenglassissa -- vanhemmat Allan Ritson -- Grace Ritson (Ormerod)."
+
+"Siinä nyt on koko arvoituksen selitys", sanoi herra Bonnithorne ja
+-- ääntänsä alentaen: "Paul on sinun velipuolesi ja hän on Lowtherin
+poika. Sinä olet Allan Ritsonin perijä, syntynyt ennen, kuin vuosi
+oli loppunut isäsi vihkimisestä. Voiko mikään olla sen selvempää?"
+Hugh silmäili ääneti asiakirjojansa. "Onko nämä jäljennökset otettu
+virallisista asiakirjoista?" hän kysyi.
+
+Herra Bonnithorne nyökkäsi.
+
+"Ja sinun kirjeenvaihtajasi on luotettava?"
+
+"Täydellisesti. Hän on asianajaja, joka kokemuksensa perusteella
+tällaisissa asioissa on erehtymätön."
+
+"Saiko hän tietää, kenen vuoksi hänen oli kopiot otettava?"
+
+"Hän sai määräyksen etsiä Grace Ormerodin avioliitot ja saada selville
+hänen jälkeläisensä."
+
+"Ja sen enempää ei hänelle selvitetty?"
+
+Herra Bonnithorne nyökkäsi taas.
+
+Hugh taivutteli sormillansa asiakirjoja ja pani sitten kaksi niistä
+päällekkäin. Hänen kasvonsa ilmaisivat hämmästystä. "Minä ihmettelen",
+hän sanoi.
+
+"Mikä sinua ihmetyttää?" kysyi herra Bonnithorne.
+
+"Voiko mikään olla sen selvempää?"
+
+"Voi. Näiden todistusten mukaan minä olen kaksi ja puoli vuotta
+nuorempi Paulia. Minulle on aina sanottu, että välillämme oli vain yksi
+vuosi."
+
+Herra Bonnithorne hymyili ja sanoi sitten ylemmyyttä ilmaisevalla
+äänellä:
+
+"Häpeällinen petos."
+
+"Sinä ajattelet, että lasta on helppo pettää -- tosi!" Herra
+Bonnithornen kasvoilla pysyi hymy lakkaamatta.
+
+"Nyt minun on suoritettava jälkisäädöksen summaa ja sinä epäilemättä
+tahdot valvoa perintöoikeuksiasi."
+
+"En", sanoi Hugh Ritson painokkaasti ja nousten seisoalleen.
+
+"Sinä tiedät, että jos äpärä saa määrätyn ajan hallita tilaa, laki
+tunnustaa hänet oikeuden omistajaksi. Hän on silloin äpäräesikoinen.
+Sinun täytyy karkoittaa koko mies."
+
+"Ei", sanoi Hugh Ritson vielä kerran. Asianajaja katsoi häneen
+kysyvästi, ja Hugh lisäsi: "Se tulee myöhemmin. Ensin täytyy
+avioliitosta tulla tosi."
+
+"Sinun ja Gretan avioliitosta?"
+
+"Paulin."
+
+"Paulin?" sanoi herra Bonnithorne äänellä, joka ilmaisi mitä suurinta
+epäilystä ja hämmästystä.
+
+"Paulin, niin", toisti Hugh kauhean mielihyvän ilmein. "Hänen täytyy
+naida hänet."
+
+Asianajaja oli noussut vielä kerran ja katseli Hugh Ritsonia terävästi
+suoraan silmiin koettaen päästä selville toisen tarkoituksesta.
+
+"Sitä sinä et voi tarkoittaa", sanoi hän vihdoin.
+
+"Ja miksi en?" kysyi Hugh viattomasti.
+
+"Koska Paul on hänen veljensä -- kaikissa tapauksissa velipuolensa."
+
+"Sitä he eivät tiedä."
+
+Herra Bonnithornen hengitys näytti pysähtyvän.
+
+"Mutta me tiedämme emmekä toimettomina voi olla heidän avioliittonsa
+todistajina", sanoi hän vihdoin.
+
+Hugh Ritson nojasi selkäänsä uuniin. "Me voimme ja se meidän tulee
+tehdä", hän päätti, eikä ainoakaan lihas hänen kasvoissaan liikahtanut.
+
+Herra Bonnithorne katseli ystäväänsä kiireestä kantapäähän ja hänen
+kasvojensa jännitys laukesi.
+
+"Sinä lasket leikkiä, mutta heille se ei ole leikkiä, kun saavat
+huomata, että heidän lirputtelunsa ja kuhertelunsa täytyy loppua Ja
+millaisesta syystä sitten! Se on oleva kauhea isku. Toinen kysymys
+on, eikö olisi inhimillisempää koettaa toteuttaa ennemmin eräs toinen
+avioliitto. Eilen illalla käydessäni kirkkoherra Christianin luona,
+minä tein puolestasi, mitä suinkin voin."
+
+Hugh hymyili vastaukseksi toisen hymyyn, mutta tarkempi huomioitten
+tekijä olisi havainnut, että asianajajan hymy oli vain kylmää ivaa.
+
+"Niin, sinä olet inhimillinen, Bonnithorne, ja nyt sinun
+hellätunteisuutesi on saanut iskun. Mutta kun minä puhuin naimisesta,
+minä tarkoitin juhlamenoja -- en mitään muuta."
+
+Herra Bonnithornen silmät välähtivät. "Luulen ymmärtäväni sinua. Sinä
+aiot erottaa heidät kirkon ovella -- -- ehkäpä itse alttarilla. Se on
+kauhistava kosto; minun selkäpiitäni karmii."
+
+Hugh naurahti kevyesti ja asteli akkunan luo. Auringonsäde lankesi
+hänen ylössuunnatuille kasvoilleen. Kun hän kääntyi ympäri ja keskeytti
+hiljaisuuden, hänen äänensä kaikui syvänä ja karkeana.
+
+"Minäkin olin inhimillinen. Kun hän puhui avioliitostaan Paulin kanssa,
+minä viittasin esteihin. Hän nauroi sille ajatukselle -- pilkkasi
+sitä." Toinen kevyt naurahdus, sitten juhlallinen totisuus. "Hän
+hylkäsi minut -- säälimättä, selvästi ja raa'asti. Mitä hän sanoi?
+Enkö minä ole sanonut sitä sinulle? No, hän sanoi, ha, ha! voitko sinä
+uskoa sitä? -- hän sanoi, että hän mieluummin ottaa jonkun rengin, kuin
+minunlaiseni herrasmiehen. Ne olivat juuri hänen omat sanansa."
+
+Hugh Ritsonin kasvot olivat nyt synkät raivosta, vaikka hymy leikitteli
+hänen huulillansa.
+
+"Hän _saa_ ottaa renkinsä ikuiseksi tuskakseen ja häpeäkseen. Niin
+paljon minä hänelle lupasin ja minä pidän sanani."
+
+"Kauhea kosto", mutisi asianajaja kynsiänsä puhdistellen.
+
+"Turhaa! Sinä et tiedä, kuinka kauaksi rakkaus voi mennä. Yksinpä
+sellaisetkin miehet, joilla on lapsen sydän, voivat hylätyn rakkauden
+tuskassansa mennä pitkälle kostossansa." Hän vaikeni ja jatkoi
+matalalla äänellä: "Hän on törkeästi loukannut minun rakkauttani."
+
+"Varmaankaan ei niin, ettei sitä voisi anteeksi antaa", keskeytti herra
+Bonnithorne hermostuneesti. "Se olisi vääryys, jonka häpeä kestäisi
+koko elämän ajan. Ja hän on kuitenkin nainen."
+
+Hugh silmäsi ympärilleen.
+
+"Mutta toinen on mies, ja minun on tehtävä tilini myöskin hänen
+kanssansa." Hugh Ritson harppaili edestakaisin huoneessa ja pysähtyi
+sitten äkkiä. "Huomaa, Bonnithorne, sanoit, että sinulla on isäni
+kuolemasta asti ollut epäilyksiä aina tähän päivään. Mutta minä en ole
+hetkeäkään epäillyt. Miksi? Siksi, että olen kuullut vakuutuksen oman
+äitini huulilta. Minulleko hän sen sanoi? Ei, vaan -- sen pahempi --
+hänelle. Hän hyvin tietää, ettei hän ole minun isäni perijä. Hän on
+tiennyt sen siitä hetkestä, kun minun isäni kuoli. Hän tietää, että
+minäkin sen tiedän. Mutta siitä huolimatta hän on isännöinyt maita kuin
+omiansa." Toinen harppailu ympäri huonetta. "Ajatteletko sinä sitä,
+kun puhumme kostosta? Miehuus? Hänellä ei sitä ole. Hän on säälittävä
+roisto, mateleva moukka, joka on valmis voittamaan etuja mihin hintaan
+hyvänsä. Hän on ryöstänyt minun perintöni. Hän on vallannut minun
+paikkani. Hän on elävä valhe. Kosto? Se on vain oikeudenmukainen
+rangaistus."
+
+Hugh Ritsonin itsehillintä oli hävinnyt. Herra Bonnithorne, joka
+ei vähästä joutunut hämilleen, painoi katseensa maahan hänen
+edessään. "Kauheata, kauheata!" mutisi hän taas ja sitten hän lisäsi
+vakuuttavasti: "Mutta sinä tiedät, että minä olen aina kehoittanut
+sinua pitämään kiinni perintöoikeudestasi."
+
+Hugh Ritson harhaili ympäri huonetta; raskaana ja laahustavana kohtasi
+jalka permantoa.
+
+"Bonnithorne", hän sanoi pysähtyen, "kun nainen häväisten hylkää
+miesparan, jonka sydän on kiintynyt häneen, niin ettei luule voivansa
+elää ilman, silloin tuo mies joskus heittää rikkihappoa naisen silmille
+sanoen: 'Jos minä en voi häntä saada, niin eihän muillekaan kelpaa',
+tai 'koska hän on tehnyt syntiä, niin kärsiköön.' Se on _kosto_.
+Sellainen mies ajattelee yksinkertaisessa sielussansa, että kun kauneus
+on kadonnut, jäljelle jää vain inho."
+
+Kuului kevyt naurahdus.
+
+"Oikeutettua rangaistusta ei voi verrata rikkihapon käyttämiseen."
+
+Herra Bonnithorne selaili hermostuneesti papereitansa ja mutisi
+uudestaan: "Kauheata, kauheata!"
+
+"Nainen on tehnyt minulle vääryyttä ja mies on tehnyt minulle vielä
+enemmän vääryyttä, Bonnithorne. Heidän tulee mennä _vihille_ ja erota;
+ja sen jälkeen he saavat käydä yhteen ja erota taas, kuilu erottaa
+heidät toisistansa ja vielä suurempi kuilu muusta maailmasta, ja niin
+edelleen loppuun asti, ja vasta silloin me kolme olemme kuitit."
+
+"Kauheata, kauheata!" kertasi herra Bonnithorne taas. "Koko luonto
+nousee sitä vastaan."?
+
+"Nouseeko? Nouskoon vain", sanoi Hugh hehkuvin poskin, ja kylmä
+hymy palasi hänen huulillensa. "Sinun oikeudentuntosi olisi kai
+tullut tyydytetyksi, jos minä olisin ajanut tuon äpärän pennittömänä
+kerjäläisenä tiehensä, tehnyt tyhjäksi avioliiton ja ottanut naisen
+vaimokseni suojatukseni häntä, kun en voinut rakkaudella voittaa."
+Hymy häipyi pois. "Se olisi ehkä ollut hieman parempi kuin rikkihappo,
+vaikk'ei siinä suurta eroa ole. Maailmanmiehenä ymmärrät sen."
+
+"Se on kauhea kosto", mutisi asianajaja ja tällä kertaa toisenlaisella
+äänenpainolla.
+
+"Sanon vielä: heidän täytyy mennä vihille, ei enempää", sanoi Hugh.
+"Minä en tahdo häväistä luontoa enempää kuin hämmästyttää ihmisiä pois
+suunniltaan." Aurinko oli kiertänyt ja valaisi sitä nurkkaa, jossa
+harmooni seisoi. Hughin kiihko oli vähitellen asettunut. Hän istahti
+tuolille alkaen soittaa. Ovelta kuului naputus, ja loordi Fisher astui
+sisään.
+
+"Se cleweläinen herra on hiilihaudoilla ja tahtoo puhua kanssanne
+sulatosta", sanoi vanha mies.
+
+"Sanokaa hänelle, että puolen tunnin kuluttua olen siellä hänen
+luonaan", sanoi Hugh, ja loordi Fisher jätti huoneen. Hugh Ritson pisti
+paperit taskuunsa.
+
+"Me olemme menettäneet liian paljon aikaa noiden todistusten vuoksi
+-- ne voivat odottaa. Missä on sopimuskirja? Minun täytyy saada raha
+maksaakseni uudet koneet."
+
+"Tässä se on", sanoi asianajaja levittäen asiakirjan pöydälle.
+
+Hugh silmäsi kiireesti sen läpi ja soitti sitten kelloa. Kun
+palvelijatar ilmestyi, Hugh käski hänen mennä herra Paulin luo, joka
+oljilla peitteli mansikkamaata, ja sanoa, että hän tahtoo nähdä häntä
+heti. Sitten hän palasi harmoonin luo ja soitteli käyttäen viehkeitä
+äänikertoja. Kosketus oli kevyt ja juoksutukset tasaiset.
+
+"Mitäs uutta hänen tyttärestään?" kysyi herra Bonnithorne alentaen
+äänensä kuiskaukseksi.
+
+"Kenenkä tyttärestä?" sanoi Hugh pysähtyen ja katsoen olkansa yli.
+
+"Tuon vanhuksen -- loordi Fisherin."
+
+Hugh Ritson lopetti soiton ja pisti kätensä povitaskuunsa. Mutta herra
+Bonnithorne kiiruhti näyttämään, ettei hänen tarkoituksensa suinkaan
+ollut udella toisen miehen salaisuuksia.
+
+"Älä vaivaudu. Ehkäpä mieluummin haluat kertoa minulle, miten asiat nyt
+ovat."
+
+Hugh naurahti hieman, veti sitten kirjekuoresta taitetun paperiarkin,
+jossa oli kankeita koukeroita ja alkoi lukea:
+
+"Minä kirjoitan sinulle kiittääkseni --"
+
+"Tuossa" -- työntäen kirjeen asianajajalle, "lue itse", sitten hän
+jatkoi soittoansa.
+
+Herra Bonnithorne asetti lasit nenälleen ja luki:
+
+"Minä kirjoitan sinulle kiittääkseni sinua siitä, että ystävällisesti
+muistit minua, oli aivan kuin olisin ollut sinun seurassasi, minä elän
+lakkaamatta toivossa saada nähdä pian sinua, koska tulet luokseni?
+Joskus minä ajattelen, ettet sinä koskaan, koskaan tule enkä minä voi
+olla itkemättä, vaikka minä koetan enkä minä paljoa itke. Minä en mene
+ulos kovin usein. Lontoo on kaukana, kuuten penikulman päässä, täällä
+on kauniita ihmisiä ja kauniita lapsia. Aattelen vain aikaa, jolloin
+se tapahtuu ja sinä tulet hakemaan minut kotiin. Miten isärukka voi,
+onko hän kovin vanhennut ja sureeko hän minua? Epäilen, tuskin hän
+enää minua tuntee. Minä voin oikein hyvin silmissäni on vain jotakin
+vikaa. Joskus kun minä herään en voi nähdä selvästi. Älä ole kauaa
+kirjoittamatta. Minun silmäni ovat hyvin kipeät ja punaiset tänään,
+ja on niin hirveän ikävä tässä oudossa paikassa. Rouva Drayton on
+minulle hyvä. Hyvästi. Hänellä on poika, mutta se on aina kokouksissa,
+joka on kamalaa, enkä minä ole kertaakaan nähnyt häntä. Kirjoita pian
+rakastavalle Mercyllesi. Aika on lähellä."
+
+Hugh soitteli sill'aikaa kun herra Bonnithorne luki. Kun asianajaja
+pääsi kirjeen loppuun, hän antoi sen takaisin huomauttaen:
+
+"Tullut tänä aamuna, niinkö? Se on kirjoitettu torstaina melkein
+viikko sitten."
+
+Hugh nyökäytti olkansa yli ja jatkoi soittamistaan. Vienot
+sävelet seurasivat toisiansa hänen sormiensa kevyesti liidellessä
+koskettimilla, kunnes ovi repäistiin auki ja Paul astui varmoin askelin
+huoneeseen. Silloin hän nousi, otti kynän telineeltä ja kastoi sen
+musteeseen.
+
+Paulilla oli kevyt puku karkeata kangasta, säärystimet ja karvalakki,
+jota hän ei liikuttanut. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Varman
+päätöksen saattoi lukea jokaisesta juonteesta.
+
+"Anteeksi, herra Bonnithorne, etten purista kättänne", hän sanoi
+syvällä äänellänsä, "minä olin työssä enkä taida olla kyllin puhdas."
+
+"Tämä", sanoi Hugh pyöritellen kynää sormissansa -- "tämä on
+sopimuskirja, josta sulle eilen puhuin. Kirjoita tuohon", osoittaen
+etusivulla olevaa tyhjää nimiviivaa.
+
+Sitten hän asetti toisen kätensä paperin yläosalle aivan kuin
+tukeaksensa sitä ja tarjosi kynää.
+
+Paul ei tehnyt pienintäkään merkkiä hyväksyäkseen sitä. Hän kumartui,
+tarttui asiakirjaan ja heitettyään Hughin käden pois nosti sen
+lukeaksensa.
+
+Hugh katseli häntä terävästi.
+
+"Tavallinen muodollisuus", hän sanoi kevyesti, "ei mitään muuta."
+
+Paul silmäsi kiireesti läpi asiakirjan ja sitten hän kääntyi
+asianajajaan.
+
+"Onko tämä neljäs vai viides panttaus?" hän kysyi pitäen yhä asiakirjaa
+kädessään.
+
+"Todellakaan en voi sitä sanoa. Luulen, että se on -- ei, todellakaan
+en voi sitä sanoa --"
+
+Herra Bonnithornen suloinen ääni vaikeni ja makean hymyn rinnalle
+ilmestyi levottomuus.
+
+Paul katsoi terävästi häntä silmiin.
+
+"Mutta minä muistan", hän sanoi tyynesti, mikä vaikutti enemmän kuin
+raivo. "Se on viides. Holmen tila on ensin, ja sitten tuli Goldscape.
+Hindscarth pantattiin viimeistä ruohonkortta myöten ja sen jälkeen
+meni Coledale. Nyt on itse Ghyll, kuten näen, kaikkine maineen ja
+rakennuksineen."
+
+Hugh Ritsonin ilme muuttui, mutta ääni oli järkähtämättä sama, kun hän
+sanoi:
+
+"Jos suvaitset, niin käymme asiaan." Sitten pahaenteisesti hymyillen:
+"Sinä esiinnyt kuin ranskalainen viisastelija -- alat jokaisen puheesi
+maailman alusta. Alkakaamme edes vedenpaisumuksesta!"
+
+"Vedenpaisumuksesta!" sanoi Paul kääntäen katseensa sinne, missä Hugh
+seisoi pitäen kynää kädessään ja naputellen vapaan kätensä sormilla
+pöytään. "Se on tarpeetonta! Me olemme jo veden alla."
+
+Kiihko Hughin kasvoissa muuttui turmiotatuottavaksi vihaksi. Mutta hän
+hillitsi äänensä ja sanoi hiljaa:
+
+"Clewestä tullut insinööri odottaa minua hiilihaudoilla. Minä olen
+tuhlannut koko aamun odottaessani näiden muodollisuuksien täyttämistä.
+Tule, tule, laitetaan se nyt valmiiksi. Herra Bonnithorne todistaa
+nimikirjoituksen."
+
+Paul ei ollut kääntänyt terävää katsettansa veljensä kasvoista. Hugh
+karttoi hänen katsettaan aluksi, mutta sitten vastasi siihen hävyttömin
+ilmein.
+
+Pitäen asiakirjaa yhä edessään Paul sanoi tyynesti:
+
+"Tänä iltana minä lähden Lontooseen ja viivyn siellä neljä päivää. Eikö
+tämä asia voi odottaa niin kauan?"
+
+"Ei, se ei voi odottaa", sanoi Hugh päättävästi.
+
+Paul alensi äänensä.
+
+"Älä käytä minulle tuota puhetapaa, minä varoitan sinua. Eikö tämä asia
+voi odottaa?"
+
+"Minä tarkoitan, mitä minä sanon -- se _ei_ voi odottaa."
+
+"Palatessani minulla voi olla sinulle jotakin sanottavaa, joka voi
+vaikuttaa tähän ja toisiin kiinnityksiin. Vielä kerran, voiko se
+odottaa?"
+
+"Tahdotko kirjoittaa -- jaa tai ei?" sanoi Hugh.
+
+Paul katsoi tiukasti ja suoraan veljensä silmiin.
+
+"Sinä hävität kokonaan minun perintöni -- sinä --"
+
+Tämä sana karkoitti kaiken Hughin itsehillinnän.
+
+"_Sinun_ perintösi!" hän sanoi katkerimmalla äänellänsä. "Tänään on
+myöhä puhua siitä. _Sinun_ perintösi -- --"
+
+Mutta hän pysähtyi. Rohkea ilme hänen kasvoillaan muuttui rajattomaksi
+raivoksi. Paul oli repäissyt asiakirjan kappaleiksi ja heitettyään ne
+pöydälle lähti arvelematta ulos.
+
+
+
+
+IV LUKU.
+
+
+Paul palasi puutarhaan ja työskenteli vielä kolme tuntia. Myrsky oli
+hajoittanut olkikasan ja hän aumasi ne uudelleen erään työmiehen ja
+nuoren pojan kanssa. Sitten hän palasi sisään, muutti pukua ja pakkasi
+matkalaukkunsa. Kun se oli tehty, hän meni etsimään tallimiestä. Natt
+oli tallissa puhdistellen viheltäen valjaita.
+
+"Aja pienet vaunut portaitten eteen kello seitsemän aikaan", hän sanoi,
+"ja sido matkalaukkuni taakse, löydät sen eteisestä."
+
+Nyt olikin jo ilta ehtinyt ja alkava kuu kohotti kalpean kaarensa
+Hindscarthin takaa. Alkoi tuuli puhaltaa.
+
+Paul palasi sisään, söi, joi ja tupakoi. Sitten hän nousi ja
+kiivettyään yläkertaan koputti äitinsä ovelle.
+
+Rouva Ritson oli yksin. Lamppu paloi pöydällä ja loi kirkasta
+valoansa hänen kasvoilleen. Ne olivat laihtuneet ja kalvenneet,
+vaot olivat käyneet syviksi ja selviksi. Hän oli polvillansa, mutta
+Paulin tullessa nousi ylös. Paul taivutti hänen päätänsä ja suuteli
+häntä otsalle. Kirja oli auki hänen edessänsä, rukousnauha oli hänen
+kädessään. Takassa ei ollut tulta. Huone oli kolea ja iloton ja vain
+vaatimattomasti kalustettu -- lampaannahkamatto oli lattialla, seinillä
+raamatunlauseita, leikkauksin koristettu vaatekaappi nurkassa, kaksi
+korkeaselustaista tuolia, pieni pöytä ja vuode -- siinä koko kalusto.
+
+"Minä lähden matkalle, äiti", sanoi Paul; "juna lähtee tunnin kuluttua."
+
+"Koska sinä palaat?" kysyi rouva Ritson.
+
+"Annas, kun katson. Tänään on lauantai -- minä palaan
+keskiviikkoiltana."
+
+"Jumala olkoon kanssasi", sanoi äiti hartaalla äänellä.
+
+"Äiti, minä puhuin Gretalle eilen illalla ja hän suostui. Me pääsemme
+pian vapaiksi tästä orjuudesta. Ensimmäinen rengas kahleesta on jo
+katkennut. Hugh kutsui minut huoneeseensa tänä aamuna allekirjoittamaan
+Ghyllin panttaussopimusta, mutta minä en suostunut."
+
+"Ja nyt sinä aiot lähteä pois ja jättää kaikki hänen käsiinsä!"
+
+Rouva Ritson istahti, ja Paul laski hellästi kätensä hänen päähänsä.
+
+"Parempi niinkin, kuin antaa hänen kiskoa minulta kaiken tuuma tuumalta
+-- -- omistaa vain perijän varjo, kun toinen käyttää kokonaan haltijan
+oikeutta. Hän tietää kaiken, hänen karkeat viittauksensa ovat sanoneet
+sen minulle kyllin selvästi."
+
+"Mutta vielä hän on vaiti", sanoi rouva Ritson ja hänen silmänsä
+kääntyivät kirjaan. "Varmaankin hän on minun tähteni vaiti -- jos hän
+tietää kaiken. Eikö hän ole minun poikani? Ja eikö minun kunniani ole
+hänen kunniansa?"
+
+Paul pudisti päätänsä.
+
+"Jos kahdenkymmenen sinunlaisesi rakkaan ja hellän äidin kunnia olisi
+porraskivenä hänen aikeillensa, ei hän hetkeäkään arvelisi astua sille.
+Ei, ei; ei se ole sinun kunniasi eikä hänen omansa, joka pitää häntä
+vaiti."
+
+Rouva Ritson kohotti katseensa.
+
+"Etkö sinä ole liian kova hänelle? Hän on syytön maailman edessä ja
+se ainakin puhuu hänen puolestaan. Anna hänelle anteeksi. Älä jätä
+veljeäsi onnettomuuteen!"
+
+"Minulla ei ole mitään anteeksiannettavaa", sanoi Paul, "vaikka hän
+ei tietäisikään mitään, minä sittenkin lähtisin ja jättäisin hänelle
+kaiken. Minä en jaksaisi elää kauempaa, kun elämääni synkistää
+salaisuus, jonka olen vannonut säilyttäväni. Minä menisin, kuten menen
+nytkin, suljetuin huulin, mutta vapain sydämin. Hän saisi omansa
+ihmisten edessä, kuten minulla on omani Jumalan edessä."
+
+Rouva Ritson istui ääneti, hänen huulensa vapisivat huomattavasti ja
+hänen kulmansa värisivät.
+
+"Minä jätän sinut pian, rakas poikani", hän sanoi värähtelevällä
+äänellä.
+
+"Ei, ei, sinä et jätä meitä", vastasi Paul puoliksi ahtelevalla,
+puoliksi hellällä äänellä. "Sinä tulet meidän kanssamme -- Gretan ja
+minun -- ja siellä taas kukkivat ruusut valkeilla kasvoillasi." Rouva
+Ritson pudisti päätänsä. "Minä jätän pian sinut, rakkaimpani", hän
+toisti peittäen kyyneleiset silmänsä.
+
+Paul koetti karkoittaa hänen surunsa, hän nauratteli ja toinen hymyili
+heikosti. Vaikka Paul hyväili hänen päätänsä ja laski leikkiä, hän aina
+palasi takaisin samaan: -- "minä pian jätän sinut."
+
+Kuu oli korkealle kohonnut, kun Paul otti hattunsa mennäksensä. Kevyet
+pilvet leijailivat taivaalla hetkittäin varjostaen sen kalpeata valoa.
+Tuuli oli yltynyt ja puiden lehdettömät oksat löivät vasten akkunoita.
+Ilma oli purevan kylmä.
+
+"Minä tapaan isäni vanhan ystävän Lontoossa maanantaina ja
+keskiviikkona minä tulen takaisin. Hyvästi. Ole hyvällä mielellä.
+Hyvästi, hyvästi."
+
+Äiti itki hänen rinnoillaan ja takertui häneen lujasti kiinni.
+
+"Hyvästi, hyvästi", kertasi Paul ja koetti vapautua hänen syleilystään.
+
+Mutta hän puristautui yhä lujempaan. Näytti kuin he olisivat yhdessä
+viimeisen kerran.
+
+"Hyvästi", kuiskasi äiti nyyhkyttäen, ja kyyneleet omissa silmissään
+Paul nauroi hänen turhalle pelollensa.
+
+"Ha, ha, ha! Ihan voisi luulla, että minä lähden viimeiselle matkalle
+-- ha, ha --"
+
+Kylmän ilman läpi kuului omituinen kirkuna. Paulin nauru jähmettyi
+hänen huulillensa.
+
+"Mitä se oli?" hän kysyi hengitystään pidättäen.
+
+Äiti nosti kasvonsa, jotka olivat valkeammat kuin koskaan ennen, ja
+kyyneleettömin silmin hän sanoi kuiskaten: "Se oli linnun kirkuna, joka
+ennustaa kuolemaa."
+
+Paul naurahti lyhyesti -- hurjasti.
+
+"Ei, ei; sinun täytyy vielä voida hyvin ja olla onnellinen." Sitten hän
+riistäytyi irti ja lähti.
+
+Natt istui kuskipenkillänsä ajettuaan vaunut pääoven eteen. Hän
+tuijotteli pimeyden läpi jotakin kaukaista ilmiötä, ja kun Paul läheni,
+hän oli niin kokonaan vajonnut huomioitten tekoon, ettei ollenkaan
+pitänyt varalta herransa tuloa.
+
+"Mitäs sinä, Natt, niin tarkasti katselet?" kysyi Paul napittaen
+käsineitänsä.
+
+"Minä vain ihmettelen, että se pitkä Dick-mylläri on sytyttänyt tuonne
+aika rovion, ellei tuo muhkea savu nouse uudesta sulatosta."
+
+Paul kurkisti hevosen pään yli. Mahtava liekki valaisi vuorta. Kaikki
+ympärillä oli ammottavan pimeää.
+
+"Sulatto, sen uskallan väittää", sanoi Paul ja hyppäsi vaunuihin.
+
+Vaunun ainoan lampun valossa hän katsoi kelloansa.
+
+"Viisitoista yli seitsemän. Saamme ajaa aika vauhtia, mutta tullessa
+voit antaa tamman vaeltaa omia aikojansa."
+
+Hän veti peitteen jaloilleen, ja seuraavana hetkenä he olivat kadonneet.
+
+
+
+
+V LUKU.
+
+
+Kello kahdeksan sinä iltana kirkas liekki valaisi iltataivasta
+ja monien äänten kaiku kajahteli vuorissa. Punainen liekki hohti
+myllyltä, mylly oli tulessa. Rätisten lensivät hiilet, ja kipinäsuihku
+kohosi korkealle taivaalle ja kauaksi ympärille. Miehet ja naiset
+juoksentelivat kiireesti edestakaisin, ja naisten kimeä kirkuna
+sekausi miesten korkeaan karjuntaan. Välistä liekki vaimeni ja silloin
+kohosi sakea savu tupruten vauhdilla ylös, josta tuuli sen sieppasi
+lennättääksensä pitkin maita. Dick-mylläri oli myöskin siellä, ja
+paahtava kuumuus korvensi hänen raivostuneita kasvojansa. John
+Proudfoot oli nostanut tikapuut myllyn seinää vasten ja kiipesi kirves
+kädessä katolle hakataksensa poikki vuoliaiset, mutta kuumuus ajoi
+hänet takaisin. Leimahtelevat liekit ilmaisivat, että kaikki puuosat
+olivat tulessa.
+
+"Ei hyödytä -- se on jo palanut", sanoi seppä laahaten tikapuita
+jäljessänsä.
+
+"Minä jo sanoin heille, minkä se kirottu sulatto tekisi minulle",
+kiukutteli mylläri kierrellen ympäri palaneissa risoissansa.
+
+Kirkkoherra Christian seisoi myllyn portilla tuulen yläpuolella loordi
+Fisherin rinnalla ääneti katsellen liekkien leikkiä.
+
+"Tuuli on etelässä", hän sanoi, "ja hehkuvat kypenet lensivät sulatosta
+sytyttäen myllyn."
+
+Mylly oli kuivista puista ja liekit nielaisivat sen kuin louhikäärme
+kitaansa. Ihmiset kulkivat edestakaisin, milloin mennen valopiirin
+sisälle, milloin taas vetäytyen pimeään. Niiden joukossa oli muuan
+pitkä olento, jonka läsnäoloa ei kukaan ollut yleisen metelin aikana
+huomannut.
+
+"Onko teillä presenninkiä?" kysyi tämä mies ympärillään-olijoilta.
+
+"Caledalen heinäpieleksien peittona on oikein iso", vastasi joku.
+
+"Hakekaa se."
+
+"Ei se mitään hyödytä."
+
+"Saakeli soi, hakekaa se!"
+
+Tätä ylemmyyttä ilmaisevaa ääntä ei voitu vastustaa. Kolmen minuutin
+kuluttua noin tusinan verran miehiä veti perässään valtavaa
+presenninkiä.
+
+"Pitäkää kiinni nuorista ja upotetaan se virtaan", kaikui sama kirkas
+ääni yli muun melun. Niin tehtiinkin. Likomärkänä presenninki vedettiin
+myllyn pihalle.
+
+"Missä ovat tikapuut? Pian!"
+
+Tikapuut nostettiin hiiltyvää, puista seinää vasten.
+
+"Olkaa valmiina heittämään nuorat minulle", karjaisi syvä ääni.
+
+Varma jalka astui matalimmalle puolapuulle. Kuului lasin sälähdys, ja
+sankka savu syöksähti ulos särkyneestä akkunasta. Hetkisen perästä
+seurasi sitä kirkas liekki, joka loistavina kielinä hulmahteli
+taivaalle. "Yliset ovat tulessa", karjaisi mylläri. Kilvan ja leikiten
+liekit ja säkenet leijailivat tuulessa.
+
+"Kuka mies tuolla portailla on, tierätkö?" kysyi John Proudfoot.
+
+"En tierä", vastasi mylläri.
+
+Sinä hetkenä ilmestyi Hugh Ritson joukkoon. Savu oli hälvennyt ja
+selvästi saattoi huomata tumman olennon korkealla myllyn räystäällä.
+Hän tarttui molemmin käsin vuoliaiseen ja heittäytyi myllyn katolle.
+
+"Heittäkää nuorat", hän huudahti.
+
+Liekit leimahtivat taas valaisten koko taivasta. Vuorten tummat
+ääriviivat saattoi huomata päänsä päällä ja joen vesi laakson pohjassa
+loisti ja välähteli kuin ambra. Pitkä olento erottui selvästi
+punaisia liekkejä vasten ja samalla saattoi nähdä rattaat, joita tuli
+tavattomalla halulla hyväili.
+
+Nyt kun kirkas liekki valaisi hänen kasvojansa ja keltaisenruskeata
+tukkaansa, ei kukaan enää kysellyt, mistä hän oli kotoisin.
+
+"Sehän on Paul Ritson", huudahtivat useat äänet. "Saakeli, nuora --
+joutuin."
+
+Nuorat heitettiin ja otettiin kiinni ja heitettiin taas toiselle
+puolelle. Sitten vettäjuokseva presenninki levitettiin niin, että se
+peitti koko myllyn katon ja puolet sivuista.
+
+Rattaat olivat palaneet ja akselit ja rautaosat törröttivät
+hävitettyinä.
+
+Tulen valta oli voitettu, taivas kävi jälleen sysimustaksi ja äskeinen
+ääni tuulesta oli kadonnut. Vasta silloin sai joukko aikaa jutella.
+
+"Missä on Paul?" kysyi kirkkoherra Christian.
+
+"Hän oli kerrassaan mainio, totisesti -- missä hän on?" sanoi seppä.
+
+Kukaan ei tiennyt. Kun liekit alkoivat asettua, hän oli kadonnut. Hän
+oli mennyt, kukaan ei tiennyt, minne.
+
+"Kello on yhdeksän", sanoi kirkkoherra Christian kääntyen kotiinsa.
+"Työ oli ankaraa silloin, kun se oli parhaillaan, pojat."
+
+Silloin kuului rattaitten rätinää, ja Natt pysähdytti vaununsa myllyn
+portille.
+
+"Tulet liian myöhään, Natt", sanoi John Proudfoot; "niissä sinä olet
+ollut?"
+
+"Kyyritsemässä herraa asemalle."
+
+Hugh Ritson seisoi siinä vieressä. Kaikki katsoivat vuoroin häntä,
+vuoroin Nattia.
+
+"Junalle -- herraa? Mitä sinä tarkoitat? Ketä?"
+
+"Ketäkö? No, nyt on ihme, Paul-herraa", sanoi Natt huuliansa
+nyrpistäen. "Luulenpa melkein, ettei se voinut Hugh-herra olla."
+
+"Koska? Mille junalle?" kysyi kirkkoherra Christian.
+
+"Kahreksan Lontoon-junalle."
+
+"Kahdeksan? Lontoon?"
+
+"Enkö minä puhu selvästi?"
+
+"Ja onko hän mennyt?"
+
+"Saatte olla varmat, että hän on mennyt."
+
+Hämmästys kuvastui jokaisen kasvoilta.
+
+
+
+
+VI LUKU.
+
+
+Seuraava päivä oli sunnuntai ja aamujumalanpalveluksen jälkeen
+kokoontui joukko miehiä kirkon portin edustalle keskustelemaan
+edellisen päivän tapauksista. Illalla oli Lentävä Hevonen täynnä
+laakson asukkaita ja siellä vahvistettiin ja hylättiin monta viisasta
+teoriaa Paulin salaperäisestä ilmestymisestä palopaikalle ja hänen
+samanaikaisesta matkastaan Lontoon-junalla.
+
+Hugh Ritsonia ei kenkään ollut nähnyt sinä päivänä. Mutta varhain
+maanantaiaamuna hän riensi talliin, käski Nattin satuloida hevosen,
+hyppäsi sen selkään ja ajoi täyttä laukkaa kaupunkiin.
+
+Aamu oli purevan kylmä, ja ratsastaja oli napittanut nuttunsa leukaan
+asti. Ilma oli sakea, ja sumu ja höyry täyttivät laakson, niin että
+vuorien huiput vain silloin tällöin epäselvinä pistäytyivät esille.
+Hämärä talvinen päivä, jolloin aurinko ei pilkistänytkään pilven
+raosta, ei kyennyt hajoittamaan näitä sumuja. Tuuli oli kääntynyt
+pohjoiseen ja puhalsi jäisenä ja kosteana. Lumimyrsky oli tulossa.
+
+Hugh Ritsonin kasvot olivat veltot ja kuluneet. Hän kumartui syvään
+eteenpäin satulassansa. Pureva tuuli löi suoraan vasten. Hänen
+katseensa oli terävä, mutta hän ei näyttänyt huomaavan ihmisiä, jotka
+sivuutti tiellä.
+
+Dick-mylläri kyhnysteli puoliksi palaneen myllynsä lähettyvillä.
+Kun Hugh ajoi hänen ohitsensa, nosti mylläri katseensa ja mutisi
+hampaittensa välitse kirouksen. Vanha loordi Fisher lykkäsi
+työntökärryjä sulaton raunioilla. Suurin hiilihauta parhaillaan savusi.
+Hughin kulkiessa pajan ohi John Proudfoot seisoi vasara kädessä oven
+edessä selkäraudattoman vaunun pyörän vieressä. John kuului sanovan:
+"Vaikea on sanoa, missä Paul-herra vietti yönsä pyhää vasten. Koko
+juttu peittyy hämärään." Ja ääni pajasta vastasi: "Onneton enne, John,
+onneton enne." Kerjäläisen poni oli sidottu portin hakaan.
+
+Kertaakaan kohottamatta silmiään ja painunutta päätänsä Hugh Ritson
+ratsasti huulet lujasti yhteen puristettuina vasten nousevaa myrskyä.
+Hänen sielussaan oli pohjamutia myöten myllertävä myrsky, joka oli
+ulkonaista paljon voimakkaampi. Kun hän tuli pappilaan, hän pysähtyi
+ja kolkutti kiivaasti porttia. Veli Peter tulla kuhnusti ulos kuuden
+askelen nopeudella minuutissa.
+
+"Onko herra Christian kotona?" kysyi Hugh.
+
+"En tierä, liekö", sanoi Peter.
+
+"Missä hän on?"
+
+"En tierä, olisinko sattunut kuulemaan."
+
+"Sano hänelle, että minä poikkean hänen luokseen palatessani parin
+tunnin kuluttua."
+
+"En tierä, tapaanko minä häntä."
+
+"Mene sitten hakemaan", karjaisi Hugh kärsimättömästi iskien
+piiskallansa hevosta lautaselle.
+
+Veli Peter Ward kääntyi äreänä ympäri.
+
+"Enpä tierä, menenkö", hän murisi ja löntysti takaisin sisään.
+
+Sitten Hugh Ritson ratsasti tiehensä. Alkoi sataa räntää ja se
+löi suoraan vasten kasvoja. Tie oli kohvettunut ja hevonen joskus
+kompasteli. Mutta ratsastaja ajoi edelleen.
+
+Vähemmässä kuin puolessa tunnissa hän oli ratsastanut kaupunkiin.
+Ihmiset, jotka olivat kokoontuneet torille ryhmiin, hajaantuivat antaen
+hänelle tietä. He tervehtivät häntä kunnioittavasti. Hän vastasi
+lyhyesti tai ei ollenkaan. Huolimatta pitkästä ratsastuksesta hänen
+kasvonsa olivat kalpeat ja huulensa verettömät. Hän pysähtyi Laiskan
+Hevosen portille, vanha Willie Calvert, kapakoitsija, seisoi vastassa
+ja hipaisi hattuansa, kun Hugh lähestyi.
+
+"Minun veljeni, Paul, oli täällä yötä muutamia päiviä sitten, olen
+kuullut", sanoi Hugh.
+
+"Niin oli", vastasi kapakoitsija.
+
+"Mikä yö se oli?"
+
+"Mikä yö? Odottakaahan. Keskiviikkona tulee siitä viikko."
+
+"Näittekö te itse hänet?"
+
+"En, minä makasin pitkään."
+
+"Kuka hänet näki -- rouva Calvert?"
+
+"Niin, hän varmasti näki -- Jannet" -- huutaen sisään. -- "Hän kertoo
+teille prikusta prikkuun."
+
+Hauskannäköinen vanhanpuoleinen eukko, jolla oli valkoinen päähine ja
+poimuinen esiliina, ilmestyi ovelle.
+
+"Näittekö te minun veljeni Paulin -- tiedättehän kun hän oli täällä
+yötä viime keskiviikkona?"
+
+"Näin, varmasti", sanoi Jannet.
+
+"Mitä hän sanoi?"
+
+"Ei mitään. Oli aika myöhä -- ehkä kello kaksitoista -- minä olin juuri
+menossa vuoteeseen, kun kolkutetaan ja kuka siellä oli ellei herra
+Paul. Hän sanoi tahtovansa vuoteen, mutta hän näytti tahtovan karttaa
+huomiota tai muuten pysyä rauhassa enkä minä senvuoksi häirinnyt häntä
+kysymyksillä, vaan vein hänet pieneen, vihreään kamariin ja sanoin
+hyvää yötä."
+
+"Ja seuraavana aamuna -- näittekö te häntä?" kysyi Hugh.
+
+"En muuta kuin silloin, kun hän maksoi vuoteensa, sillä hän ei ollut
+nauttinut koko talossa yhtään mitään."
+
+"Näyttikö hän muuttuneelta? Oliko hänessä mitään erikoista?"
+
+"Ei, ellei ota huomioon, että hän esiintyi hieman karkeammin ja oli
+puettu hieman toisin kuin tavallisesti."
+
+"Miten toisin? Mitä hänellä silloin oli yllä?"
+
+Hugh Ritsonin ennestäänkin kalpeat kasvot olivat nyt kuin ruumiin
+kasvot kuutamossa.
+
+"Taisi olla vaalean harmaa puolivillainen takki, mutta en voi ihan
+varmaan sanoa tällä hetkellä."
+
+Hughin suuret silmät tuijottivat kuin päästä tipahtamaisillaan. Kieli
+tuntui tarttuvan kitalakeen ja hetkisen kieltäytyi tottelemasta, kun
+hän tahtoi puhua.
+
+"Kiitos, rouva Calvert. -- Tässä Willie, ukkoseni, juokaa rouvan kanssa
+lasi terveydekseni."
+
+Näin sanoen hän pisti hopearahan kapakanpitäjän käteen, meni ulos ja
+ratsasti tiehensä.
+
+"Mää en ymmärr' nii yhtikäs mittää", sanoi vanha mies.
+
+"Mistä? Rahasta?" ihmetteli Jannet.
+
+"Ei, vaan koko tuost' vanhast' poijast'."
+
+"Anna siis kunkin pitää huolta asioistaan ja pirä sinä lukua vain
+omistasi. Sinä olet aina niin hanakka toisten asioihin."
+
+Kapakoitsija oli jo pistäytynyt sisään ja täyttänyt itselleen
+olutkannun.
+
+"Hanakka! Mää tahron nährä, mitä mikin tahtoo", hän huomautti veitikan
+pilke silmässä ja olutkannu huulilla.
+
+"Jospa sinä oppisit huomaamaan, mitä sinä itse tahrot."
+
+"Mää tahron olla huolellinen, vanha tyttö."
+
+Hugh Ritsonin hevonen juosta loksutti kadun kivitystä, kunnes tuli
+herra Bonnithornen talolle. Siinä Hugh äkkiä pysäytti, hyppäsi alas
+satulasta, sitoi ohjasperät portin pieleen ja soitti kelloa. Seuraavana
+hetkenä hän oli ruokailuhuoneessa, jossa iloinen valkea räiskyi
+takassa. Herra Bonnithorne pitkässä aamunutussaan ja tohveleissaan
+nousi lepotuolistansa hämmästyksen ilme kasvoillansa.
+
+"Oletko sinä kuullut lauantai-iltana tapahtuneesta myllyn tulipalosta?"
+kysyi Hugh änkyttäen.
+
+Herra Bonnithorne nyökkäsi.
+
+"Kovin ikävää, kovin", sanoi asianajaja. "Mies voi vaatia korvausta, ja
+laki on hänen puolellansa."
+
+"Lörpötystä -- se nyt on pieni asia!" sanoi Hugh kärsimättömin ilmein.
+
+"Tietysti, jos sinä sanot, niin --"
+
+"Etkö sinä ole kuullut mitään Paulista?"
+
+Herra Bonnithorne vastasi pudistaen keltaista päätänsä ja kysyvin
+ilmein.
+
+Sitten Hugh kertoi hänelle tulipalossa nähdystä miehestä ja Nattin
+jutun, kun hän pysähtyi portille. Hän puhui ilmeisesti hämillään ja
+äänellä, joka tuskin kuului toiselle. Mutta se kamala pelko, joka hänet
+oli vallannut ei vielä ollut tarttunut asianajajaan. Herra Bonnithorne
+kuunteli hymyillen ja epäilevin ilmein. Hugh lopetti ja väristys kävi
+hänen lävitseen.
+
+"Mitä sinä ajattelet?" hän kysyi hermostuneesti.
+
+"Että Natt valehtelee."
+
+"Sano yhtä hyvin, että tulipalossa olleet ihmiset valehtelevat."
+
+"Ei, sinä itsehän näit Paulin siellä."
+
+"Bonnithorne, kuten kaikki teräväsilmäiset miehet, sinä olet
+lyhytnäköinen. Minä voin sanoa enemmänkin sinulle. Laiskan Hevosen
+pitäjät sanovat, että Paul oli heidän luonaan viime keskiviikkoa vasten
+yötä. Mutta minä tiedän, että hän makasi silloin kotona."
+
+Herra Bonnithorne hymyili taas.
+
+"Erehdys, kuten silloin illallakin", hän sanoi. "Mikä voi olla sen
+selvempää."
+
+"Älä kiemurtele, katso tosiasioita silmiin."
+
+"Tosiasioita? Otaksumia, näennäisyyksiä -- tavallisia erehdyksiä."
+
+"Jumala suokoon, että niin olisi!" Hugh kiersi ympäri huonetta silmät
+maahan luotuina, ja hänen sielussaan taistelivat peloittavat voimat.
+"Bonnithorne, mikä oli se paikka, jossa Mercy-tyttö asuu?"
+
+"Vieraskoti Hendonissa."
+
+"Eivätkö ne sano sitä Haukka-Haikaraksi?"
+
+"Sanovat. Vanha vaimo, nimeltä Drayton, pitää sitä."
+
+Hugh Ritsonin askel horjui. Hän kuunteli tyhmin ja hämmästynein ilmein.
+
+"Enkö minä ole koskaan sanonut sinulle, että Oglethorpe-kerjäläinen
+sanoi nähneensä Paulin Haukka-Haikaran edustalla Hendonissa?"
+
+Herra Bonnithorne istahti takaisin tuolilleen virkkamatta sanaakaan.
+Epävarmuuden ilme kohosi hänen kasvoilleen.
+
+"Mitä ihmiset siitä sanovat?" hän vihdoin kysyi.
+
+"Sanovat? Että se oli aave, enne ja mitä muuta tahansa -- idiootit!"
+
+"Mitäs _sinä_ sanot, herra Ritson?"
+
+"Että se oli _toinen mies_."
+
+Asianajaja istui yhä; hänen silmänsä kävivät läpitunkeviksi ja
+vaaniviksi.
+
+"Mitä sitten? Mitä siitä, vaikka se _olikin_ toinen mies? Yhtäläisyydet
+ovat tavallisia. Me olemme kaikki veljiä. On esimerkiksi paljon
+ihmisiä, jotka ovat ihan samanlaisia kuin minä itse. Omituista, eikö
+totta?"
+
+"Kovin", sanoi Hugh raa'asti naurahtaen.
+
+"Ja mitä siitä, vaikka olisikin olemassa mies, joka on niin sinun
+velipuolesi Paulin näköinen, että kolmessa eri tilaisuudessa on heidät
+vaihdettu? Mistä se johtuu?"
+
+Hugh vaikeni.
+
+"Johtuu? Jumala tietää. Minä tahdon saada sen selville. Kuka on tämä
+mies? Mistä hän tulee? Mitä tekemistä hänellä on täällä? Miksi hän koko
+avarassa maailmassa aaveena kiertää juuri minun kotiani?"
+
+Hugh Ritson oli vieläkin huomattavan levoton.
+
+"Tässä jutussa piilee ehkä enemmän kuin sinä ja minä voimme
+aavistaakaan", hän virkkoi.
+
+Herra Bonnithorne katsoi häneen hetkisen ääneti.
+
+"Minä luulen, että sinä teet tästä omituisen johtopäätöksen. Mikä se
+on?" hän kysyi.
+
+"Mikä?" kertasi Hugh ja lisäsi hajamielisesti: "Kuka sen voi sanoa?"
+
+Hän asteli levottomana edestakaisin katse maahan luotuna ja kasvoillaan
+veltto, masentunut ilme. Vihdoin hän pysähtyi ja otti hattunsa
+sohvalta, johon oli sen heittänyt.
+
+"Bonnithorne", hän sanoi, "sinä ja minä ajattelimme, että olimme
+nähneet tämän salaisuuden sydämeen. Taivas varjelkoon meitä sokeista
+päätelmistä. Minä pelkään, ettemme vielä ole mitään nähneet."
+
+"Mitä -- miksi, miten siis -- kun --" herra Bonnithorne änkytti eikä
+päässyt sen pitemmälle.
+
+Hugh oli astunut ulos huoneesta ja ulos koko talosta. Hän hyppäsi
+satulaan ja ratsasti pois.
+
+Tuuli oli kiihtynyt. Jäisenä ja purevana se puhalsi takaa päin, kun
+hän suuntasi matkansa kotiin. Sumuisen ilman läpi oli punertava valo
+kuvastuvinaan vuorten huipuilta. Ankerias-kallion yläpuolelle oli höyry
+asettunut pilveksi, joka oli kuin omituinen, suunnaton lintu siivet
+levällään.
+
+Hugh piti ohjaksia puoliksi kylmettyneellä kädellä. Hän tuskin tunsi
+purevaa tuulta. Hänen sielussaan myllersi kaikki sekaisin ja ainoa
+selvä tunne oli ääretön pelko, joka tuntui mahdottomalta kestää.
+Kuukausia oli paksu verho peittänyt hänen sieluansa ja nyt yht'äkkiä
+sattuma repi sen rikki. Oliko hän viihdyttänyt sielunsa uneen? Nyt ei
+nukuttava viisastelu voinut estää hänen sieluansa heräämästä. Se alkoi
+jo olla valveilla. Hän alkoi käsittää, että hän aikoi esiintyä kuin
+konna.
+
+Pappilassa hän pysähtyi, astui alas satulasta ja kävi sisään.
+Pysähtyessään eteiseen hän kuuli ääniä keittiöstä. Siellä keskustelivat
+veli Peter ja pieni Jacob Berry, räätäli, joka oli päiväpalkalla
+ompelemassa ja istui pöydällä.
+
+"Minä olen kuullut sellaisista ilmestyksistä ennen", virkkoi pieni
+räätäli. "Kun vanhan äiti Langdalen poika murhattiin Borrowdalen
+kahakassa ja äiti Langdale makasi vuoteessa reumatismissa, hän näki
+poikansa tulevan vuoteensa luo vaatteet verta valuvina ja niin kalpeana
+kuin kalpeana olla voi eikä kulunut tuntiakaan, kun ne paarilla
+kantoivat hänet kotiin vanhan äidin luo -- ja se on aivan tosi."
+
+"Selvä juttu. En ollenkaan epäile, eikö monet ihmiset ole aivan yhtä
+pähkähulluja kuin äiti Langdale", mutisi Peter vastaukseksi.
+
+Hugh Ritson löi kovasti ovea ratsupiiskallansa.
+
+"Onko kirkkoherra Christian kotona?" hän kysyi kun Peter avasi oven.
+
+"Ollut ja mennyt", sanoi Peter.
+
+"Etkö sinä sanonut hänelle, että minä aioin poiketa palatessani?"
+
+"Enpä tierä, sanoinko."
+
+Hugh iski kärsimättömästi piiskallansa säärivarteensa.
+
+"Tiedätkö sinä _yhtään mitään_?" hän kysyi. "Tiedätkö sinä, että nyt
+puhuttelet herrasmiestä?"
+
+"Enpä tierä, puhuttelenko" mutisi Peter vetäytyessään sisään.
+
+"Jos neiti Greta on kotona, sano hänelle, että olisin iloinen
+saadessani puhella hänen kanssaan. Kuuletko?" Peter katosi.
+
+Hugh jäi yksin eteiseen. Hän odotti hetkisen ajatellen, että Peter
+piti häntä pilkkanansa. Hän kuuli, että keittiössä ilman muuta käytiin
+jatkamaan keskustelua äiti Langdalen aavistuksista. Hän päätti antaa
+Peterille uuden opetuksen ja aikoi juuri koputtaa keittiön oveen, kun
+salin ovi avautui, ja Greta seisoi kynnyksellä hymyilevänä ja kädet
+ojennettuina.
+
+"Minä ajattelin, että se oli sinun äänesi" hän sanoi johtaen toista
+sisään.
+
+"Sinun sydämellinen tervehdyksesi, Greta, kokoaa tulisia hiiliä pääni
+päälle. Minä en voi unohtaa, millä tavalla me viimein erotessamme
+keskustelimme."
+
+"Älkäämme ajatelko sitä enää", sanoi Greta vetäen vieraalleen tuolin
+lähemmä tulta.
+
+Hugh jäi kuitenkin seisomaan aivan kuin voimakkaat tunteet olisivat
+hänet jähmetyttäneet.
+
+"Minä olen tullut puhumaan siitä -- pyytämään anteeksi. Minä olin
+väärässä", hän sanoi änkyttäen.
+
+Greta ei vastannut, vaan istui ääneti silmät alas luotuina. Hugh
+vaikeni myöskin, ja seurasi kiusallinen äänettömyys.
+
+"Sinä et voi aavistaa, miten minä olen kärsinyt ja kärsin yhä. Sinä
+olet hyvin onnellinen. Minä olen onneton mies. Greta, tiedätkö sinä,
+mitä on rakastaa saamatta vastarakkautta? Kuinka sinä sen tietäisit?
+Se on piinaa, jota ei voi sanoin kuvata -- tuskaa, jota eivät edes
+kyyneleet lievitä. Se ei ole mustasukkaisuutta: sehän on vain kateutta
+ja itsekkyyttä. Tämä on määrätöntä, kauheinta kidutusta."
+
+Hän vaikeni taas. Greta ei virkkanut mitään. Hughin ääni alkoi väristä.
+
+"Minä en kuulu niihin hulluihin, jotka luulevat, että toisilleen
+määrätyt sisarsielut etsivät toisiansa ja vastustamattomalla voimalla
+maailman eri ääriltä vetäytyvät yhteen -- että vaikka he koettavatkin
+toteuttaa toiveitansa muualla, kohtalo on voimakkaampi kuin he lopuksi
+johtaen heidät aavistamattomaan onneen. Minä tunnen maailman liian
+hyvin antaakseni vallan tuollaisille hulluille kuvitelmille. Minä
+tiedän, että joka päivä, joka hetki miehet ja naiset heittäytyvät
+väärän miehen ja väärän naisen syliin -- ja se on laki, jota ei
+milloinkaan, ei milloinkaan voi jättää täyttämättä."
+
+Hän astui Gretan tuolin luo muuttaen äänensä kuiskaukseksi.
+
+"Greta -- salli minun sanoa se -- minä rakastan sinua -- olen
+rakastanut kauan. Kunpa taivas olisi estänyt minua siitä! Minun
+rakkauteni oli syvä ja kuluttava. Aina oli vain sinä ja minä, minä ja
+sinä. Se oli ainoa oikea avioliitto, johon toinen meistä saattoi astua,
+vaikka etsittäisiin maailman äärestä toiseen. Mutta Paul tuli väliin;
+ja kun minä näin, että sinä olit suostumassa väärään --"
+
+Greta oli noussut seisoalleen.
+
+"Sinä sanoit tulleesi pyytämään anteeksi sitä, mitä sinä silloin
+sanoit, mutta sinä oletkin tullut toistamaan sitä." Näin sanoen hän oli
+aikeissa jättää huoneen. --
+
+Hugh seisoi hetkisen ääneti. Sitten hän kohotti värisevän äänensä.
+
+"Minä olen tullut", hän sanoi, "varoittamaan sinua, ennenkuin se on
+liian myöhäistä. Minä olen tullut sanomaan, kun vielä on aikaa: 'Älä
+mene minun veljeni kanssa naimisiin, sillä niin totta kuin Jumala on
+yläpuolellamme, sinä tulet sitä pohjattoman katkerasti katumaan'."
+
+Gretan silmät leimusivat vihasta ja ylenkatseesta.
+
+"Ei", hän sanoi, "sinä olet tullut antamaan varmoja todistuksia siitä,
+että sinut itsesi on vallannut jokin salainen pelko."
+
+Se oli arka kohta, eikä Hugh voinut olla näyttämättä, että isku oli
+sattunut.
+
+"Greta, minä toistan sen: sinä aiot mennä väärän miehen vaimoksi!"
+
+"Millä oikeudella sinä sanot sen?"
+
+"Sen miehen oikeudella, joka voisi erottaa teidät ainiaaksi yhdellä
+sanalla."
+
+Greta joutui helposti ymmälle. Kuten oikea nainen ainakin, hän tällä
+hetkellä olisi antanut puolet omaisuudestansa, jos olisi saanut tietää,
+mikä tämä salaisuus oli. Mutta hänen ylpeytensä oli suurempi kuin hänen
+uteliaisuutensa.
+
+"Se on valhe", hän sanoi.
+
+"Se on tosi", vastasi Hugh. "Minä voisin sanoa sanan, joka erottaisi
+teidät kauemmaksi kuin ovat maannavat toisistansa."
+
+"Silloin minä vaadin sinua sanomaan sen", huudahti Greta.
+
+He katselivat toisiansa silmästä silmään vapisevin huulin.
+
+"Se ei ole minun tarkoitukseni. Minä olen varoittanut sinua", sanoi
+Hugh.
+
+"Sinä et itsekään usko varoitustasi", vastasi Greta.
+
+Hugh hätkähti, mutta ei virkkanut sanaakaan.
+
+"Sinä olet tullut kertomaan minulle turhia juttuja, ja sinun
+kasvoillesi on piirretty pelko."
+
+Hugh hengähti kuuluvasti, mutta ei vastannut.
+
+"Mitä se lieneekin, sinä et kuitenkaan usko siihen."
+
+Hugh oli menossa ovelle. Hän palasi takaisin.
+
+"Sanonko minä sen?" hän kysyi, "Voitko sinä sen kestää?"
+
+"Jätä minut", sanoi Greta, "ja vie valheesi mukanasi." Hugh oli mennyt.
+Gretan kiihko jäähtyi heti ja hänen naisellinen uteliaisuutensa palasi
+satakertaisella voimalla.
+
+"Armias taivas, mitä hän tarkoitti?" hän ajatteli, ja kuumat kyyneleet
+kohosivat hänen silmiinsä. Hän oli puoliksi taipuvainen kutsumaan hänet
+takaisin. "Olisiko se totta?" Kyyneleet juoksivat nyt vallattomina
+poskia pitkin. "Hänellä on salainen voima Paulin yli. Mitä se on?" Hän
+juoksi ovelle. "Hugh, Hugh!" Hugh oli mennyt. Hänen hevosensa kavion
+kopse kuului jo etäältä. Greta palasi sisään, istui takan ääreen ja
+itki katkeria kyyneleitä, joihin sisältyi loukattua ylpeyttä ja harmia.
+
+
+
+
+VII LUKU.
+
+
+Päivällisen aikaan kirkkoherra Christian tuli pellolta kotiin.
+
+"Minä olen ollut turpeita nostamassa", hän sanoi, "kytösuolta Robert
+Atkinsonille maksuksi siitä, että hän viime lauantaina lainasi minulle
+harmaan tammansa myllyyn. Nyt se olisikin myöhäistä, sillä kaikki koko
+myllyn tärkeimmät osat ovat porona, vaikkei se ole Robinsonin syy.
+Niinpä emme kumpikaan ole toisillemme velassa, vaan olemme ihan kuitit
+maailman alusta tähän päivään asti."
+
+Greta touhusi ruokaa pöytään Peterin koettaessa auttaa, mutta
+itse asiassa estäessä hänen sukkelia liikkeitänsä. Hän hymyili ja
+joskus heitti vallattomasti päätänsä ja nauroi niin iloisesti ja
+huolettomasti, että se pakosta tarttui toisiinkin. Mutta hänen
+kirkkaitten silmiensä ympärillä oli punaiset juovat ja hänen äänessään
+kaiken vallattoman ilon alla oli itkunsekainen sointu.
+
+Kirkkoherra huomasi sen, mutta ei puhunut mitään.
+
+"Tullessani harjun poikki tapasin John Louthwaiten", hän sanoi, "ja
+John pyysi minua poikkeamaan heille ja siunaamaan hänen vaimonsa, joka
+juuri on noussut lapsivuoteesta. Niin minä menin sisälle ja lämmittelin
+ja join heidän kanssaan tuopin olutta, ja sitten vaimo ja koko perhe
+kiittivät Jumalaa."
+
+Päivällinen oli valmis, pikku Jacob Berry tuli sisään, keittiöstä ja
+kaikki istuivat samaan pöytään -- kirkkoherra Christian ja Greta, veli
+Peter ja räätäli, joka päiväpalkalla ompeli.
+
+"Toden totta, minä olen kaikkeen käypä kuin kanvertti, Greta,
+tyttöseni", sanoi kirkkoherra leikkisästi. "Vanha Jonathan Truesdale
+juoksi minun luokseni sillankorvalle ja sanoi, että rouva Truesdale
+haluaa minua luokseen katsomaan, olisiko siinä rohdossa, jonka lääkäri
+Keswickistä on hänelle lähettänyt, opiumia, koska se rupeaa häntä
+nukuttamaan. Minä lähetin sanan, etten päässyt, mutta lupasin koettaa
+saada neiti Gretan hänen luokseen. Jonathan sanoi, että hänen rouvansa
+olisi kovin kiitollinen, sillä hän on hyvin huolissansa."
+
+"Minä menen ja palaan pian", sanoi Greta. Renkaat silmien ympärillä
+näyttivät käyvän syvemmiksi. Kirkkoherra koetti keksiä jotakin
+estääkseen puhkeamasta kyyneltulvan, jonka näki juuri olevan tulossa.
+
+"No, Peter, mitäs veljet rukoushuoneella pitivät eilisiltaisesta
+keskustelusta?"
+
+"En tierä, eivätkö he ajatelleet, että te menitte pois tekstistä",
+mutisi Peter soppalautasensa sisästä.
+
+"Te olette aika ystävällistä väkeä siellä, enkä minä pidä sitä minään
+rikoksena, että te olitte kovin kiistelevällä päällä. Mitä hyödyttää
+väitellä opinkappaleista? Ajateltakoonpa niin tai näin, sadan vuoden
+perästä on se aivan yhdentekevää. Me olemme matkalla taivaaseen ja
+Jumalan kiitos, siellä ei ole mitään opinkappaleita."
+
+Greta ei voinut syödä. Hänen ruumiinsa ei vaatinut ravintoa.
+Toisenlainen ruokahalu -- uteliaisuus -- jäyti hänen sydäntään. Hän
+pani veitsen pois. Kirkkoherra ei voinut enää huoltansa salata.
+
+"Toden totta, tyttöseni, sinä ja sinun kelpo poikasi olette kuin David
+ja Jonathan, enkä" -- pudistaen valkeata päätänsä -- "enkä ole niin
+varma, enkö minä puolestani voi muuttua Sauliksi ja ala, kuten hänkin,
+kadehtia."
+
+Kirkkoherra ei suinkaan näyttänyt tällä hetkellä kostonhaluiselta,
+sillä sumuverho alkoi laskeutua hänen katseeseensa.
+
+"Saulista puhuttaessa", sanoi pikku Jacob, "on olemassa kertomus,
+että Saul näki Samuelin kuoleman jälkeen. Minä luulen, että se
+oli jokseenkin samanlaista kuin se, mitä täällä tapahtui viime
+lauantai-iltana."
+
+Kirkkoherra Christian katsahti salaa Gretan painuvaan päähän ja sitten
+kohdatessaan räätälin katseen pani sormensa huulilleen.
+
+Kun päivällinen oli loppunut, nosti kirkkoherra hyllyltä paksun
+kirjansa, jossa oli "Elämäni ja toimintani". Hän veti tuolin takan
+ääreen ja alkoi selailla aikaisimpia lehtiä. Greta oli pukenut
+päällystakin ylleen ja sitoi hattua päähänsä.
+
+"Minä menen katsomaan rouva Truesdale-parkaa", hän sanoi. Sitten tullen
+vanhan miehen luo ja katsoen hänen olkansa yli polvilla olevaan kirjaan
+hän kysyi hymyillen: "Mitä sinä etsit? Selitystä siihen, mikä on,
+kateutta, vai?"
+
+Kirkkoherra pudisti vakavasti vanhaa päätään. "Katsos, minä tapasin
+nuoren herra Ritsonin tänä aamuna."
+
+"Hughin?"
+
+"Niin. Hän ratsasti kotiin rautakaivokseltaan, mutta pysähtyi ja kysyi,
+voisinko minä sanoa hänelle, milloin hänen isänsä, joka on kuollut ja
+poistunut, miesparka, ensi kerran tuli näille main ja kuinka vanha
+hänen veljensä Paul mahtoi olla niihin aikoihin."
+
+"Miksi hän sitä kysyi?" virkkoi Greta kiihkeästi.
+
+"No, sitä en oikein tiedä. Sanoin hänelle, etten voi ilmoittaa hänelle
+katsomatta kirjoihini. Annas, kun katson. Siitä täytyy olla aikaa
+kaskikymmentäseitsemän vuotta. Kuinka vanha sinun sulhasesi nyt on,
+Greta?"
+
+"Paul on kahdenkymmenen kahdeksan vanha."
+
+"Ja tämä on vuosi seitsemänkymmentäviisi. Kaksikymmentäkahdeksan
+pois seitsemästäkymmenestä viidestä -- on neljäkymmentäseitsemän,
+Paul oli silloin pieni palleroinen, sen hyvin muistan. Minä katson
+neljästäkymmenestäseitsemästä. Kahdeksantoista-neljäkymmentäneljä,
+neljäkymmentäviisi, neljäkymmentäkuusi. Tässä se on,
+neljäkymmentäseitsemän. Ja totisesti, juuri se sivu! Katsopas tähän."
+
+Sitten kirkkoherra luki muistiinpanonsa päiväkirjastansa:
+
+"Marrask. 18 -- Luvattuani saarnata John Skertonin kirkossa
+Ravenglassissa minä valmistuin matkalle sinne. Otin tammani, valjastin
+sen ja lähdin suoraan Tuomas Storsacren luo, joka oli luvannut minulle
+asunnon. Satoi koko päivän kuin kaatamalla ja minä olin likomärkä
+ja otin takin päältäni ja annoin sen kuivaa muutaman tunnin. Sitten
+me söimme illallista ja keskustelimme takan ääressä kello kymmeneen
+kaikenlaisista asioista, muiden muassa muutamasta Allan Ritsonista,
+joka äskettäin oli asettunut Ravenglassiin. Tuomas sanoi, että Allan
+on juuri tullut Skotlannista ja on skotlantilaista sukua ja että hänen
+vaimonsa on irlantilainen ja että heillä on lapsi, nimeltä Paul, joka
+on vasta muutamia kuukausia vanha eikä vielä kävele."
+
+"Niin se juuri oli! Odotahan, tässä on vieläkin enemmän:
+
+"Marrask. 19 -- (Rukouspäivä) Menin kirkkoon ja Paljon ihmisiä tuli
+jumalanpalvelukseen. Kirkkoherra Skerton luki rukoukset ja Tuomas
+Storsacre tekstit.
+
+"Minä rukoilin ja saarnasin Matt. 23, 24 johdolla ja sitten palvelin
+Herran pöydässä. Jumalanpalveluksen jälkeen Tuomas esitti uuden
+naapurinsa Allan Ritsonin, joka pyysi minua luokseen vieraaksi ja
+päivälliselle. Niin minä menin hänen kanssansa ja näin hänen vaimonsa
+ja lapsensa -- sylivauvan. Rouva Ritson on jonkunlaista kasvatusta
+saanut nainen ja käyttäytyy erittäin tahdikkaasti. Hänen miehensä on
+karkea, suora vuoristolainen, vanhaa, hyvää lajia."
+
+"Juuri niin", kertasi kirkkoherra pistäen paperipalan sivun väliin
+merkiksi.
+
+"Minä ihmettelen, mihin hän sitä tarvitsee", sanoi Greta.
+
+Hän jätti kirkkoherra Christianin katselemaan kirjaansa ja meni ulos
+asioillensa.
+
+Hän viipyi enemmän kuin tunnin poissa ja kun hän palasi, oli päivä
+jo loppuun kulunut. Vain kalpea rusko kajasti päivän viime hyvästit
+maailmalle.
+
+"Greta, sinua on haettu Ghylliin", sanoi kirkkoherra hänen astuessaan
+huoneeseen. "Rouva Ritson tahtoo tavata sinua vielä tänä iltana. Natt,
+tallimies, tuli pienillä vaunuilla, mutta hän on mennyt takaisin."
+
+"Minä lähden sinne heti paikalla", sanoi Greta.
+
+"Ei, tyttöseni, päivä on liian pitkälle kulunut", sanoi kirkkoherra.
+
+"Minua ei milloinkaan peloita pimeässä", sanoi Greta.
+
+Hän otti lyhdyn ja sytytettyään sen veti harson tiukemmalle ja
+valmistui lähtemään.
+
+"Vie sitten tämä paperi nuorelle herra Ritsonille. Se on jäljennös
+siitä, mitä minä olen kirjaani merkinnyt."
+
+Greta epäröi. Mutta hän ei voinut kertoa kirkkoherra Christianille,
+mitä Hughin ja hänen välillänsä oli tapahtunut. Hän otti paperin ja
+kiiruhti tiehensä.
+
+Kirkkoherra istui vielä kauan tulen ääressä. Sitten hän nousi, asteli
+ovelle ja avasi sen. "Taivas sitä tyttöä siunatkoon, siellähän on
+tuisku. Mikä ilma lapsen olla nyt matkalla!" Hän palasi levottomin
+mielin takkansa luo.
+
+
+
+
+VIII LUKU.
+
+
+Kun Greta astui ulos, oli ilma kellertävä ja huuruinen. Pilvet
+synkistyivät synkistymistään. Kun hän joutui kylään, alkoi suuria
+lumihiutaleita keveinä ja leikitellen lennellä hänen ympärillään. Hän
+tunsi, että tuuli heitteli niitä vasten hänen kasvojaan ja kun hän tuli
+kapakan kohdalle, hän näki niiden tanssin kapakan kalpeankeltaisessa
+valossa.
+
+Työväki palasi pelloiltansa ja aamiaiskorinsa käsivarrellaan tai taikon
+varressa he kaksin tai kolmin astelivat Lentävään Hevoseen. Sisällä
+näytti lämpimältä ja kodikkaalta.
+
+Hän kulki ohi vanhojen talojen rivin ja tuskin illan pimetessä huomasi
+niitä. Sivuuttaessaan myllyn hän saattoi juuri erottaa sen hävitetyn
+muodon, joka seisoi kuin synkkä pyramiidi harmaata taivasta vasten. Yhä
+sakeampina leijailivat lumihiutaleet. Ne kokoontuivat hänen harsolleen
+ja tuulen puolelle koettivat lyhdyllekin muodostaa kinoksen.
+
+Tie kävi yhä vaikeammaksi kulkea ja hänellä oli vielä koko
+neljännespenikulma jäljellä. Hän kiiruhti askeleitansa. Kulkiessaan
+ohi pienen kirkon -- pastori Christianin kirkon -- hän tapasi Job
+Sheepshanksin, kivenhakkaajan, joka tuli ulos kirkkotarhasta. "Huono
+ilma nuoren naisen olla poissa kotoa luvallanne sanoen, neiti", sanoi
+Job ja asteli kylälle päin meisselikimpun helistessä hänen Olallansa.
+
+Tuuli suhisi lehdettömissä puissa, joita kasvoi katottoman vajan
+ympärillä pelloille eroavien teitten risteyksessä. Puoliksi jäätyneen
+veden kohina kuului kaukaisesta koskesta. Paitsi näitä ääniä, joihin
+liittyi Gretan; askelen narske lumisella tiellä, oli kaikki hiljaa.
+
+Kuinka sakeaa olikaan lumen tulo! Mutta Greta ei sitä ollenkaan
+huomannut. Hänen aatoksensa askarteli tuhansissa muissa asioissa. Hän
+ajatteli Paulia sellaisena kuin kirkkoherra Christianin suuri kirja oli
+hänet kuvannut -- pienenä lapsena, sylivauvana, joka ei vielä osannut
+kävellä. Saattoiko olla mahdollista, että Paul, hänen Paulinsa oli
+kerran ollut sellainen? Tietysti, hullua oli epäillä sitä. Jokainenhan
+on kerran ollut pienoinen lapsi. Se vain tuntui niin omituiselta. Siinä
+oli jotakin käsittämätöntä.
+
+Sitten hän ajatteli Paulia miehenä -- Paul sellaisena kuin hän oli,
+uljaana ja komeana -- Paul karaistuna monissa koetuksissa. Hän ajatteli
+rakkauttaan häneen -- kuinka pian he yhdistäisivätkään kätensä ja
+sydämensä lähteäkseen vaeltamaan kohden tuntemattomia kohtaloita
+tuntemattomassa maassa. Hän oli luvannut. Niin, ja hän tahtoi mennä.
+
+Hän ajatteli Paulin toimia Lontoossa ja kuinka pian hän palaisi
+Newlandiin. Nyt oli maanantai ja Paul oli luvannut tulla keskiviikkona.
+Kaksi päivää enää! Kuinka pitkiltä ne kuitenkin tuntuivatkaan!
+
+Greta oli saapunut kujalle, joka vei Ghylliin. Hän olisi pian perillä.
+Kuinka sakeaoksaisina reunustivatkaan puut kujaa! Ne estivät illan
+viimeisen kajastuksen lankeamasta tielle. Lyhty paloi kellertävänä ja
+lumihiutaleet muodostivat monivivahteisia ruusuja sen ruuduille.
+
+Sitten Greta ajatteli rouva Ritsonia. Oli omituista, että Paulin
+äiti oli lähettänyt kutsumaan häntä. He olivat ystäviä, mutta heidän
+suhteensa ei ollut koskaan ollut erittäin lämmin. Rouva Ritson oli
+vakava, totinen nainen, oikea pyhimyssielu, ja Gretan iloinen mieli
+tunsi joutuvansa kahleihin hänen läheisyydessään. Paul rakasti äitiänsä
+ja Greta tunsi velvollisuudekseen rakastaa häntä Paulin äitinä, kuten
+omaansa. Ajatus palasi Pauliin ja aina vain Pauliin. Paul oli hänen
+maailmansa keskus. Hän oli nainen ja rakkaus oli hänen elämänsä,
+kaikkensa.
+
+Tällä puistokujalla oli pimeä kuin säkissä. Kerran hän kompastui
+ojanpalteeseen, mutta naurahtaen nousi ja jatkoi matkaansa. Toisen
+kerran hän oli kuulevinaan jotakin ääntä aivan lähettyviltä. Hän
+pysähtyi ja kuunteli. Ei, ei se ollut mitään. Sata kyynärää vielä!
+Rohkeasti vain!
+
+Sitten äkkiä -- hän ei tiennyt miksi -- hänen ajatuksensa palasivat
+aamupäivän tapauksiin. Hän muisti Hugh Ritsonin ja hänen salaperäiset
+vihjauksensa. Mitä hän tarkoitti? Mitä pahaa hän voisi heille tehdä?
+Ah, kunpa hän olisi ollut kylmäverisempi ja kysynyt! Hänen sydämensä
+säpsähti. Hänen mieleensä iski, että ehkä se olikin Hugh eikä hänen
+äitinsä, joka oli häntä kutsunut. Sydän löi yhä rajummin.
+
+Sinä hetkenä kuovi lensi hänen ylitseen päästäen omituisen, kirkuvan
+äänen. Samalla hän kuuli askelten lähestyvän. Ne tulivat kiivaasti yhä
+lähemmä. Hän pysähtyi.
+
+"Kuka se on?" hän kysyi.
+
+Ei vastausta. Askelten ääni lakkasi kuulumasta.
+
+"Kuka siellä on?" hän kysyi uudestaan.
+
+Silloin kuului pimeässä raskaitten askelten ääni lumesta; joku
+lähestyi. Hän vapisi kiireestä kantapäähän, astui askelen ja pysähtyi
+taas. Kulkija tuntui menevän hänen ohitsensa. Hän kohotti lyhdyn, niin
+että se täydelleen valaisi ohikulkijan vartalon.
+
+Se oli mies. Ohikulkiessaan hän käänsi päänsä; ja Greta näki hänen
+kasvonsa. Ne olivat Paulin kasvot -- verettömät -- kiihoittuneet --
+hehkuvin silmin.
+
+Greta tunsi jokaisen veripisaransa hyytyvän.
+
+"Paul!" hän kirkaisi vavisten ja hievahtamatta paikaltaan.
+
+Hetkisen hän oli kuin tajutonna. Maa huojui hänen jalkainsa alla.
+Tultuaan tuntoihinsa hän oli yksin seisomassa käytävällä lyhty puoliksi
+lumeen hautaantuneena hänen jaloissaan.
+
+Oliko kaikki ollut vain unta?
+
+Hän oli vain kahdenkymmenen kyynärän päässä talosta. Eteisen ovi oli
+auki. Pelästyneenä sydänjuuria myöten hän hyökkäsi sisään. Ketään ei
+ollut eteisessä. Ei kuulunut muuta ääntä kuin hiljainen puheen sorina
+keittiöstä.
+
+Hän juoksi yli lattian ja vetäisi auki keittiön oven. Työmiehet olivat
+illallisella jutellen, nauraen, syöden ja tupakoiden.
+
+"Ettekö nähneet jonkun käyvän talossa?" hän huudahti.
+
+Miehet nousivat ylös. Hetkisen vallitsi täydellinen hiljaisuus.
+
+"Koska?"
+
+"Nyt."
+
+"Ei. Kuka joku se olisi?"
+
+Greta kiisi tiehensä selittämättä sen enempää. Keittiö oli kaukana
+erillään. Hugh Ritsonin huone avautui juuri portaan päähän toiseen
+kerrokseen. Portaat ylös lähtivät melkein heti, kun ulkoa tultiin
+eteiseen. Harpattuaan ylös hän kiskaisi auki Hughin oven. Hugh oli
+istumassa pöytänsä ääressä ja tutki joitakin papereita lampun valossa.
+
+"Oletko sinä nähnyt Paulia?" kysyi Greta kiihkeästi kuiskaten ja
+kauhistunein ilmein.
+
+Hugh heitti paperit pöydälle ja nousi kankeasti ylös.
+
+"Suuri Jumala, missä?"
+
+"Täällä, nyt juuri."
+
+Heidän katseensa yhtyivät. Hugh ei vastannut. Hän oli hyvin kalpea.
+Greta katsoi lumista lyhtyä kädessään. Oliko hän uneksinut? Kaiken on
+täytynyt olla unta.
+
+Hän vetäytyi takaisin portaille ja vaikeni. Palvelusväki tuli ulos
+keittiöstä kuiskutellen keskenänsä, ja he katselivat häntä ihmetellen.
+Sitten hiljainen valitus saapui hänen korvaansa. Hän juoksi rouva
+Ritsonin huoneeseen. Ovi sinne oli sepposen selällään, tuli paloi
+takassa ja kynttilä pöydällä.
+
+Suorana lattialla makasi Paulin äiti, kylmänä, liikahtamatta ja
+tajutonna.
+
+Kun rouva Ritson tuli tuntoihinsa, tuijotteli hän äkkäämättä
+määrättömään etäisyyteen, ja katseeseen kohosi vähän väliä kauhun ilme.
+Greta polvistui hänen vereensä ja auttoi häntä nousemaan vuoteeseen.
+Rouva Ritson ei puhunut, vaan puristi hermostuneesti tytön käsiä, kun
+tämä kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Silloin tällöin hän vapisi
+huomattavasti, ja pelokas katse kääntyi alituiseen oveen. Mutta hän ei
+virkkanut sanaakaan.
+
+Tunti kului tunnin jälkeen ja yö kävi yhä synkemmäksi. Kiusallinen
+hiljaisuus vallitsi koko talossa. Vain, keittiöstä kuului joku
+kuiskausta äänekkäämmäksi kohotettu ääni. Siellä palvelijat supattivat
+ja supsuttivat koettaen keksiä mitä pöyristyttävimpiä juttuja
+selitykseksi äskeisille tapauksille.
+
+Hugh Ritson kulki uudestaan ja uudestaan omansa ja äitinsä huoneen
+väliä. Hänen täytyi alituiseen saada katsella äitinsä kuluneita,
+kalpeita, tyyniä kasvoja, mutta hän puhui vähän. Hän ei kysellyt mitään.
+
+Greta istui vuoteen vieressä, mutta ei ollut niin kalpea, ei niin
+tuskaantunut eivätkä kauhukuvat kiduttaneet häntä, niinkuin hänen
+hoidokkiansa. Puolen yön seuduissa Hugh tuli sanomaan, että Peter oli
+pappilasta lähetetty häntä noutamaan. Greta nousi, pani takin päälleen
+ja hatun päähänsä, suuteli äänettömiä huulia ja seurasi Hughia ulos
+huoneesta.
+
+Kun he astuivat portaita alas, Greta pysähtyi Hugh Ritsonin ovelle ja
+viittasi tätä poikkeamaan hänen kanssaan sisään. He astuivat yhdessä
+huoneeseen, ja Greta sulki oven.
+
+"Sano nyt minulle", hän virkkoi, "mitä tämä merkitsee."
+
+Hughin kasvot olivat hyvin kalpeat. Hänen silmissään oli hajamielinen
+katse ja kun hän puhui, oli ääni hillitty. Mutta tahtonsa lujuudella
+hän pian voitti nämä heikkouden merkit.
+
+"Se merkitsee", hän sanoi, "että kavala harhaluulo on sinut pettänyt."
+
+Gretan kalpeat kasvot karahtivat punaisiksi. "Entäs sinun äitisi, onko
+kavala harhaluulo hänetkin pettänyt?"
+
+Hugh kohautti olkapäitänsä, irvisti hieman hampaitansa, mutta ei
+vastannut mitään.
+
+"Vastaa minulle -- sano minulle totuus -- ole edes kerran rehellinen --
+sano minulle, voitko sinä selittää tämän ihmeen."
+
+"Jos minä voisin sen selittää, eihän se ihme olisikaan."
+
+Gretasta tuntui kuin veri olisi tippunut hänen sormensa päistä.
+
+"Uskotko sinä, että minä olen puhunut sinulle totta?" hän kysyi.
+
+"Siitä olen aivan varma."
+
+"Uskotko sinä, että minä näin Paulin käytävällä?"
+
+"Olen varma, että luulit nähneesi hänet."
+
+"Tiedätkö sinä varmaan, että hän on mennyt matkoille?"
+
+Hugh nyökkäsi myöntävästi.
+
+"Oletko varma, ettei hän ole tullut takaisin?"
+
+"Ihan varma."
+
+"Lyhyesti, sinä siis luulet, että se, mitä minä näin, oli vain pelkkää
+naisten herkkäuskoisuutta?"
+
+Hughin valkeat huulet vetäytyivät hymyyn ja hänen tuijottaviin
+silmiinsä hetkeksi ilmestyi riemukas mielentyyneys. Hän astui pöydän
+luo ja selaili muutamia papereita.
+
+Tämä muistutti Gretaa siitä paperista, jonka kirkkoherra oli lähettänyt
+hänen mukanaan. "Minun olisi pitänyt antaa tämä ennemmin", hän sanoi.
+"Kirkkoherra Christian lähetti sen."
+
+Hugh otti sen osoittamatta suurempaa mielenkiintoa, pani sen lukematta
+pöydälle ja meni Gretan kanssa ulos.
+
+Vaunut oli ajettu portaitten eteen, Natt istui ajajan penkillä ja Peter
+takaistuimella. Lumisade oli lakannut, mutta lunta oli maassa useita
+tuumia. Maassa ja ilmassa vallitsi mykkä hiljaisuus.
+
+Hugh auttoi Gretan vaunuun ja sitten otti vaunulyhdyn ja valaisi sillä
+tietä useita kyynäriä hevosen edestä. "Ei näy mitään jälkiä lumessa",
+hän sanoi koettaen väkinäisesti hymyillä -- "ei ainakaan sellaisia,
+jotka menisivät talosta pois päin."
+
+Greta itsekin oli alkanut epäillä. Hänen teki mielensä kysyä, eikö
+näkynyt mitään muita jälkiä, paitsi Peterin, mutta jätti sen tekemättä.
+Jäljet olivatkin olleet ja menneet. Kaikki oli tapahtunut kolmisen
+tuntia sitten ja nyt oli helppo todistaa olemattomaksi koko asia.
+
+Hugh asetti lyhdyn paikoilleen. "Huusitko sinä", hän kysyi, "kun sinä
+näit, kun sinä näit -- _sen_?"
+
+Gretaa alkoi hävettää. "Varmaankin minä huusin. Minä en voi kuitenkaan
+sanoa --"
+
+"Ah, se selittää kaiken. Epäilemättä äiti kuuli sen; ja pelästyi. Nyt
+minä sen huomaan. Natt, aja pois -- kylmä nyt onkin -- hyvää yötä."
+
+Greta tunsi kasvojensa hehkuvan pimeässä. Ennenkuin hän ehti tai keksi
+vastata, he olivat jo matkalla kotia kohti.
+
+Ajoittain hän oli kuulevinaan naurunkikatusta ajajan penkiltä. Natt
+näytti olevan itseensä täysin tyytyväinen. Tulipalosta lähtien hän
+oli koettanut seikkoja selitellä ja pannut tapauksia yhteen ja
+luuli nyt päässeensä tosiasioitten perille. Kun ihmiset sanoivat,
+että Paul oli ollut palopaikalla, hän nauroi pilkallisesti, sillä
+tiesihän hän, että tuntia aikaisemmin hän oli jättänyt hänet asemalle.
+Mutta kun joku ajatus iskee sellaisen miehen aivoihin, kuin Natt,
+se ei lähdekään sieltä pois niin helposti. Se juurtuu ja muodostuu
+aivan uudeksi johtaen mitä omituisimpiin päätelmiin. Natt tiesi,
+että veljesten välillä oli joitakin riitoja. Samoin hän tiesi, että
+asemalle päästiin kahta tietä, toinen kulki kaupungin, toinen Latriggin
+kautta. Herra Paulilla saattoi olla omat syynsä olla lähtevinään
+Lontooseen, mutta jäädäkin kotiin. Natt oli jättänyt hänet nousemaan
+asemalle kaupunginpuoleisia portaita. Mutta mikä oli estänyt häntä
+astumasta taas ulos Latriggin-puoleisesta ovesta? Tietysti hän oli niin
+tehnytkin. Eikä hän ollut hetkeksikään poistunut näiltä main. Hitto
+vie, miten sokeita ihmiset ovat! Tätä ajatellen Natt heilutteli ja
+kallisteli viisasta päätään uudestaan ja uudestaan.
+
+Silloin tällöin Natt käänsi viisaan päänsä olkansa yli sinne, missä
+Peter juhlallisesti vaieten istui ja päästi merkitsevän "hömp". "Totta
+vie, Peter", hän sanoi kurkaten pelästyneenä ja ollen hätkähtävinään,
+"oletko se todellakin sinä? Ja minä kun luulin, että se oli kummitus!"
+
+"Eipä tierä, vaikk' olisikin kun ajetaan ihmiset vuoteesta tällaiseen
+kylmään yöhön", mutisi Peter maiskautellen suutansa tunnustellakseen,
+vieläkö kieli olisi sulana.
+
+
+
+
+IX LUKU.
+
+
+Hugh Ritson oli tyytyväinen huomatessaan, että Greta uskoi harhaluulon
+häntä pettäneen. Hänestä ei ollut ollenkaan vastenmielistä ajatella,
+että yliluonnolliset otaksumat neitoa kiduttaisivat. Mielellään hän
+tahtoi johtaa Gretan siihenkin ajatukseen, että Paul luulottelemalla,
+että hän muka olisi poissa Newlannista, tahtoi morsiantaan pettää.
+Ainoa asia, joka Hugh Ritsonia huoletti, oli pelko, ettei Greta vain
+jollakin tavalla saisi selville tavanneensa silloin jonkun toisen
+miehen.
+
+Mutta itse hän oli asiasta varma. Hän ei epäillyt enää, että todellakin
+oli toinen mies, joka muistutti Paul Ritsonia niin täydellisesti, että
+heidät kolmesti ennen ja nyt vielä kerran oli vaihdettu. Tämä toinen
+mies näytti voivan hallita hänen, hänen veljensä, hänen äitinsä,
+vieläpä Gretankin elämää. "Kuka hän oli?"
+
+Jäätyään pihalle yksin, kun vaunut vierivät pois Hugh Ritson värisi
+ja katsoi pelokkaasti ympärilleen. Hän oli nauranut toivottaessaan
+Gretalle hyvää yötä kuten mies, jota eivät mitkään huolet paina, mutta
+epävarmuus kuitenkin jäyti hänen sydäntänsä. Hän palasi kiireesti
+huoneeseensa, istahti pöydän ääreen, otti kirkkoherra Christianin
+lähettämän paperin ja luki sen yhä kasvavalla kiihkolla.
+
+Hän luki sen ja luki uudestaan, hän näytti ahmivan sen rivi riviltä,
+sana sanalta. Kun hän tahtoi asettaen sen pois, hänen sormensa
+vapisivat niin, että se putosi ja noustessaan hän tunsi jäsenensä
+kankeiksi.
+
+Mitä hän oli pelännyt, se hänelle esiintyi nyt täydellisenä varmuutena.
+Hän avasi laatikon ja otti sieltä esille kolme todistusjäljennöstä,
+jotka herra Bonnithorn oli hänelle tuonut. Valiten niistä aikaisimmat
+päiväjärjestyksen mukaan hän asetti ne sen kirjelmän rinnalle, jonka
+hän oli kirkkoherra Christianilta saanut.
+
+Toisen mukaan Paul, Grace Ormerodin ja Robert Lowtherin poika, oli
+syntynyt 14 p. elokuuta 1845.
+
+Toisen mukaan taas Paul, Grace Ormerodin ja Allan Ritsonin
+hyvämaineinen poika, oli vielä sylilapsi marraskuun 19 p. 1847.
+
+Paul Ritson ei voinut olla Paul Lowther.
+
+Paul Ritson ei voinut olla Greta Lowtherin velipuoli.
+
+Hugh Ritson luuhahti tuolille, niinkuin olisi saanut ankaran iskun.
+Kuukausia hän oli mielessään hautonut turhia toiveita. Kosto, jonka hän
+oli luvannut hylätystä ja häväistystä rakkaudestaan -- kosto, jota hän
+nimitti: rangaistukseksi -- olikin ollut vain ilkeätä narripeliä.
+
+Tunnin hän asteli lattiaa edestakaisin tuohtunein kasvoin ja
+horjahtelevin askelin. Natt palasi pappilasta, pani hevosensa talliin
+ja pistäysi keittiöön, saadakseen nyt rauhassa lopun yönsä viettää.
+Hän kuuli levottomia askeleita, jotka samaa jälkeä tuntuivat käyvän
+edestakaisin, ja alkoi epäillä, olisiko vieläkin jotain hullusti.
+Vihdoin hän hiipi portaita ylös, avasi äänettömästi oven ja tapasi
+herransa hehkuvin poskin ja villein ilmein. Mutta utelias, unisilmäinen
+poika ei ehtinyt tarjota palvelustaan, ennenkuin hänet kiroten
+potkaistiin ulos. Sekavin tuntein hän palasi keittiöön päättäen etsiä
+jostakin kaapista virkistyksekseen jotakin miestä väkevämpää, sillä hän
+tiesi, että sellaiset aina karkoittivat hänen isäntänsä pahantuulen.
+
+Mimmoinen isäntä, sellainen palvelija: Natt lämmitti itsellensä kannun
+olutta, riisui suuret saappaansa ja istahti nauttimaan takan ääreen,
+jossa hiilet vielä miellyttävästi hehkuivat.
+
+Hugh Ritsonin makuuhuoneeseen meni ovi hänen seurusteluhuoneestaan.
+Hän kävi vuoteeseen. Hän koetti nukkua, mutta unenrahtuakaan ei tullut
+silmään; Tunnin verran hän keturoi vuoteessa, nousi ylös, käveli
+edestakaisin ja laskeusi uudestaan levolle.
+
+Hän tunsi ensimmäisiä pistoksia omassatunnossansa. Turmeltuneempi mies
+olisi ottanut helpommin vastaan varmuuden, että pelkkä harhaluulo
+oli hänen ajatuksiaan niin kauan hallinnut. Mutta häntä tämä erehdys
+kauheasti kidutti. Parempi mies taas olisi karkoittanut tällaiset
+ajatukset. Hän ei voinut olla huomaamatta, että se tie, jota hän oli
+lähtenyt kulkemaan, oli väärä, ja omatunto kehoitti palaamaan siltä
+pois. Mutta hän päätteli että oli jo mennyt liian pitkälle. Jatkaa sitä
+oli yhtä helppoa kuin palatakin ja jatkaa hänen täytyi.
+
+Kun hän rehellisesti uskoi, että se mies, jonka maailma tunsi Paul
+Ritsonin ja hänen veljensä nimellä, oli Gretan velipuoli, hän olisi
+ilman omantunnon vaivoin voinut olla niiden menojen todistajana, jotka
+sitoisivat heidät ainiaaksi yhteen ja myöskin erottaisivat iäksi.
+Silloin hän olisi mielihyviksensä astunut esille ja erotettuaan heidät
+hän olisi tyynenä katsellut, miten se nainen, joka hänen rakkautensa
+oli hylännyt, riutuisi lemmenkaipuusta ja ikävästä. Se olisi ollut
+tuntuva rangaistus ja luonnon ääni hänessä olisi kuiskannut, että hän
+oli menetellyt oikein.
+
+Mutta kun ei ollut enää mahdollisuutta uskoa, että Greta ja Paul
+olivat sisar ja veli, tämä toivo petti ja täytyi keksiä keino, miten
+rangaistuksen muuttaisi kostoksi.
+
+Hänen täytyy mennä pitemmälle, muuten hän ei saisi rauhaa. Sokeat
+salaiset voimat saattoivat kyllä asettua häntä vastaan, mutta hän
+voi ja hänen täytyi katsoa totuutta silmiin. Jos hän olisi saanut
+toteutetuksi sen, mitä oli aikonut, hän olisi ollut roisto, tunnoton
+roisto.
+
+Hugh Ritson hypähti vuoteestaan. Vesikarpaleet kierivät suurina
+pisaroina hänen otsaltansa. Kieli suussa tuntui paksulta ja jäykältä.
+Suuret valtimot kaulassa tuntuivat tulvivan haljetakseen.
+
+Tietämättä, mitä tekisi, hän asteli ulos ja äitinsä huoneeseen.
+Kynttilä paloi vielä pöydällä. Tuli takassa oli palanut loppuun. Eräs
+palvelijatar istui vuoteen vieressä pää taipuneena olkapäälle ja nukkui
+viattomuuden unta. Hugh lähestyi vuodetta. Hänen äitinsä hengitti
+tyynesti. Hän oli uinahtanut uneen. Kalpeat kasvot olivat hyvin
+rauhalliset, kauhistunut ilme laihtuneilta kasvoilta oli hävinnyt.
+Silmät olivat sulkeutuneet, sulkeutuneet raa'alta maailmalta, joka
+kiusasi hänen hentoa sieluansa.
+
+Näky liikutti Hugh Ritsonia. Tämän jäätyneen sydämen syvyyksissä
+rakkauden enkeli pani hiljaiset vedet väreilemään.
+
+Taivuttaen päätänsä hän olisi saattanut koskettaa kylmää otsaa
+kuumeisilla huulillansa. Mutta hän vetäytyi takaisin. Ei, ei, ei!
+Hellyys ei ollut häntä varten. Hyvä Jumala lahjoitti sitä muutamille
+kuin taivaan mannaa. Mutta siellä täällä oli ihmisiä, jotka turhaan
+rukoilivat vesipisaraa jäähdyttämään polttavaa kieltänsä.
+
+Varovin askelin, kuten mies, joka on salaa hiipinyt Pyhättöön, Hugh
+Ritson vetäytyi takaisin omaan huoneeseensa.
+
+Hän otti muutamasta kaapista viinaa ja joi sitä lasillisen yhdellä
+siemauksella. Sitten hän pani pitkäkseen ja koetti taas nukkua. Gretaa
+koskevat ajatukset palasivat taas. Vieläpä hänen rakkautensakin häneen
+oli kokonaan hellyyttä vailla. Se oli kuluttavaa intohimoa. Mutta se
+kuitenkin pani hänet itkemään. Kaihon kyyneleet, kuumat, katkerat,
+hiuduttavat kyyneleet juoksivat hänen silmistänsä. Ja täällä tunteitten
+valtakunnassa hän oli samanlainen kuin muutkin ihmiset, hänen kova
+sydämensä vuosi verta. Hän olisi voinut ajatella, että tällainen
+rakkaus voisi taivuttaa koko maailman alamaisekseen ja kun joku nainen
+saattoi sen hylätä, täytyi kivienkin itkeä. Hassutusta!
+
+Eikö uni ikinä tule! Hän hypähti ylös ja nauroi katkerasti, joi
+toisen lasin viinaa ja nauroi uudestansa. Hänen ovensa oli auki, ja
+peikkomaisena, ontto ääni kaikui läpi talon.
+
+Hän veti aamuviitan päälleen, otti lampun käteensä ja meni alakertaan
+eteiseen. Tuuli oli yltynyt. Se valitti nurkissa ja nuoleskeli kattoa
+vinkuvalla kielellänsä.
+
+Hugh Ritson astui takan luo, jossa ei ollut tulta. Siinä hän seisoi
+tietämättä, miksi. Lamppu hänen kädessään loi valoaan seinällä
+riippuvaan peiliin. Siinä hän näki tuohtuneet kasvot, harhailevat,
+ontot silmät ja aukirevähtäneen suun.
+
+Tämä näky johti mieleen toisen tapauksen. Hän astui pieneen
+sisähuoneeseen. Se oli sama huone, jossa hänen isänsä kuoli. Nyt se oli
+tyhjä: paljas patja, tuoli, pöytä -- eikä muuta.
+
+Hugh Ritson kohotti lampun päänsä yli ja katseli alas. Hän tahtoi elää
+sen yön surulliset tapaukset uudestaan. Hän vetäytyi ovelle, avasi
+sen hiljaa ja katseli varovasti ympärilleen. Sitten hän jätti sen
+auki, seisoi taivutetuin päin sen takana ja kuunteli. Kasvoilla oli
+aavemainen hymy.
+
+Tuuli ulkona huokaili ja valitti.
+
+Hugh Ritson veti oven auki ja astui takaisin eteiseen. Siellä hän
+seisoi muutamia minuutteja silmät kiinnitettyinä yhteen paikkaan.
+Sitten hän kiiruhti omaan huoneeseensa. Astuessaan portaita ylös hän
+nauroi taas.
+
+Päästyään vuoteensa luo hän kaasi kurkkuunsa vielä lasin viinaa ja
+painautui taaskin maata. Tällä kertaa hän tietysti nukkui ja hänen
+unensa oli raskas.
+
+Nattin uninen korva oli kuullut äänen eteisestä. Hän oli juonut kuuman
+oluensa ja samasta syystä kuin isäntänsäkin nukahtanut, mutta se uni ei
+ollut juuri niin syvä. Omituinen eteisestä kuuluva ääni herätti hänet
+hänen tuoliltansa ja varpaisillaan hän sipsutti keittiön ovelle. Hän
+tuli juuri parhaiksi nähdäksensä miehen astuvan portaita alas lamppu
+kädessä. Nattin silmät olivat kyllä sinä hetkenä unenpöpperössä, mutta
+siitä huolimatta hän täysin tajusi, mitä hänen edessään tapahtui.
+Tietysti se oli herra Paul, joka hiiviskeli täällä ympäri silloin,
+kun muut ihmiset olivat menneet yöpuulleen saadakseen edes hetkisen
+yön lopulla levätä. Näin Natt arvelematta päätti tehdessään yöllisiä
+havaintojaan.
+
+Kun kaikki tässä onnettomassa talossa vihdoin oli hiljaa, pilkisti kuun
+kalpea naama esille pilvien välistä ja kurkisti pimeistä akkunoista
+sisään.
+
+
+
+
+X LUKU.
+
+
+Seuraavana aamuna, tiistaina, Hugh Ritson löysi pöydältänsä tällaisen
+kirjeen:
+
+"Rakkahin. En tiedä, mitä minulle tapahtuu, mutta; minun silmäni
+tulevat pahemmiksi ja pahemmiksi. En ole tänään enkä eilen ollenkaan
+avannut niitä. Oi, rakas, minä pelkään, että menetän näköni! Ja minua
+on niin kauheasti peloittanut. Päivä sen jälkeen, kun minä olin
+kirjoittanut sinulle, rouva Draytonin poika tuli kotiin ja minä näin
+hänet. Voi, minä luulin, että se olisi sinun veljesi Paul, ja hänen
+nimensä myöskin on Paul; mutta minä luulen nyt, että siihen vaikuttivat
+minun silmäni -- ne olivat hyvin pahat ja ehkä minä en nähnyt selvään.
+Hän kyseli minulta jotakin ja meni; pois seuraavana aamuna. Elä ole
+kauan kirjoittamatta?; minulla on niin hirveän ikävä. Koska sinä tulet
+minun; luokseni? Sinun rakastava Mercysi. Kirjoita pian."
+
+Hugh Ritson oli noussut tyynemmällä mielellä. Hän oli valmistunut
+selvittelemään kaikki epäselvät asiat. Viime yönä hän oli saanut
+tietää, että Paul Ritson ei ollut Robert Lowtherin poika. Nyt
+päivänvalossa vakavat kysymykset täyttivät hänen mielensä. Hän ei
+tuntunut saavan rauhaa, ennenkuin saisi tietää, kuka oli se mies, jota
+erehdyksestä oli Paulina pidetty.
+
+Mercyn kirjeen jälkeen salaisuus oli suuressa määrin selvinnyt. Tuskin
+oli enää epäilyksen varjoakaan siitä, että se mies, joka oli maannut
+Laiskassa Hevosessa -- mies, jonka monet olivat tulipalossa nähneet --
+mies, jonka Greta oli käytävällä kohdannut, oli juuri sama mies, jonka
+Mercy tunsi Paul Draytonin nimellä, hendonilainen kapakoitsija.
+
+Mutta kun yhtä paikkaa valaisi niin kirkas valo, tuli sen ympäristö
+sitä pimeämmäksi. Paljon tärkeämpi kuin kysymys, kuka tuo mies oli, oli
+kysymys, mitä varten hän oli täällä. Miksi hän oli tullut näille main?
+Miksi hän ei ollut tullut avoimesti? Mitä syytä hänellä oli kulkea kuin
+varjo siellä, missä tiesi voivansa pysyä tuntemattomana?
+
+Hughin ajatukset palasivat taas hänen äitinsä omituiseen
+sairastumiseen. Viime yönä hän oli tehnyt sitäkin koskevia päätelmiä.
+Ja ne olivat sangen yksinkertaisia. Toinen mies, kuka hän sitten
+lieneekin, oli jostakin syystä tullut taloon ja päästyään eteiseen
+ketään tapaamatta kiivennyt portaita ylös ja mennyt siihen huoneeseen,
+josta ehkä kuuli jotakin liikettä. Tämä sattui olemaan hänen äitinsä
+huone, ja kun muukalainen, joka niin merkillisellä tavalla oli rouva
+Ritsonin poissa-olevan pojan näköinen, esitti itsensä näin omituisella
+tavalla, näin omituisella ajalla ja näin omituisessa paikassa, valtasi
+äidin pelko, että tässä oli aave, joka tuli ilmoittamaan hänen poikansa
+kuolemasta ja niin hän oli pyörtynyt ja kaatunut lattialle.
+
+Tällä otaksumalla oli kyllä omat, huomattavat heikkoutensa, mutta niitä
+ei Hugh Ritson ollenkaan ottanut lukuun. Muut vieläkin sekavammat
+seikat kiduttivat häntä.
+
+Mutta tänä aamuna Mercyn kirjeen valossa asiat näyttivät selviävän
+itsestään. Jos Paulin näköinen mies oli salaisesti saapunut Newlandiin,
+hänellä täytyi olla salaiset syynsä pysyä tuntemattomana. Jos hän oli
+mennyt rouva Ritsonin huoneeseen silloin, kun siellä ei ollut ketään,
+tapahtui se siksi, että hänellä oli siellä jokin tehtävä. Eikä hänen
+äitinsä pyörtymyskohtaus saattanut olla seuraus turhasta pelästymisestä
+eikä järkkymätön äänettömyys hermokiihoituksesta.
+
+Yksi tehtävä oli nyt muita tärkeämpi, ja se oli päästä tämän
+salaisuuden perille. Kuka hän olikin, tämä tuntematon mies näytti
+voivan järkyttää heidän kaikkien elämäänsä.
+
+Se asia kuitenkin oli selvä, ettei Paul Ritson ollut Gretan velipuoli.
+
+Hugh Ritson päätti hänkin matkustaa etelään. Jos se muukalainen vielä
+kierteli Newlannissa, sen parempi. Hugh tahtoi tavata sen vanhan
+naisen, äitinsä ja keskustella häiritsemättä hänen kanssaan käyttäen
+maailmanmiehen koko oveluutta apunaan.
+
+Hugh vietti suurimman osan päivästä toimistossaan: kaivoksilla
+järjestellen sellaisia asioita, jotka eivät voineet odottaa hänen
+paluutansa. Keskiviikkoaamuna hän lähetti Nattin jalkaisin viemään
+herra Bonnithornelle kirjettä, jossa hän selitti lyhyesti ja varovasti,
+miten asiat edelleen kehittyivät. Sitten hän pistäytyi hetkeksi äitinsä
+huoneeseen.
+
+Rouva Ritson oli noussut ja istui nyt takan ääressä, kirjoittamassa.
+Hugh huomasi äitinsä noustessa, että hän oli itkenyt ja että paperille
+oli kirjoittaessa tipahdellut suuria pisaroita. Eräs nainen oli
+lattialla polvillansa; ja järjesteli liinavaatteita matka-arkkuun. Tämä
+kielevä eukko Dinah Wilson laverteli juuri, kun Hugh astui sisään.
+
+"Kaikki sanovat", hän puheli, "ettei sellaista ole kuultu eikä nähty.
+Ja Reuben vakuutti minulle samaa. Hän oli puutarhassa, kun minä hain
+liskoja, ja hän herkutteli siellä kuin parhainkin vieras. 'Tulipalossa
+oli herra Paul, se on ihan varma', hän vakuutti uudestaan ja uudestaan.
+Mitä mies, sanon minä, tiedäthän, ettei hän ollut kotona. Herra
+Paul oli matkustanut Lontooseen. 'Se oli Paul tai hänen lihallinen
+veljensä', väitti hän hellittämättä."
+
+"Hyst, Dinah", äännähti rouva Ritson.
+
+Hugh sanoi äidilleen hiljaisella äänellä, mitkä asiat vaatisivat
+häntä matkustamaan. Sitten hän kääntyi ympäri ja sanoi "hyvää yötä"
+osoittamatta mitään mielenliikutusta.
+
+Äiti ojensi hänelle kätensä ja katseli häntä hellästi silmiin.
+
+"Näinkö me eroamme?" hän sanoi ja ojentuen eteenpäin kosketti
+huulillaan hänen poskeansa.
+
+Hugh näytti hämmästyneeltä ja valahti kalpeaksi, mutta hän meni ulos
+kylmänä ja virkkamatta sanaakaan. Puolta tuntia myöhemmin hän asteli
+lumista tietä myöten kiireesti asemalle.
+
+
+
+
+XI LUKU.
+
+
+Erotessaan Nattista lauantai-iltana asemalla Paul oli käskenyt
+tallimiehen tuoda vaunut samaan paikkaan ja samalla ajalla
+keskiviikkona. Saatuaan nämä määräykset Natt oli kuitenkin, kuten
+olemme nähneet, tullut omiin päätelmiinsä, miten asiat oikeastaan
+olisivat. Yhä suuremmalla voimalla hallitsi hänen mieltään ajatus, että
+olisi ihan turhaa tehdä, niinkuin häntä oli käsketty. Mitä hyödyttäisi
+mennä asemalle noutamaan miestä, joka ei kuitenkaan saapuisi junassa?
+Mitä järkeä olisi olla hakevinaan kotiin mies, joka ei hetkeäkään ole
+ollut poissa näiltä main? Nämä ja monet kysymykset risteilivät Nattin
+mielessä, kun hän asiaa ajatteli.
+
+Hän harkitsi sitä koko matkan palatessaan herra Bonnithornen luota ja
+päätti, että meno asemalle tänä iltana kahdeksan junalle olisi ollut
+samaa kuin heittäytyä ihmisten pilkattavaksi. Mutta kun hän tuli
+talliin, istahti tupakoimaan ja näki ajan lähestyvän, hänen vaistonsa
+alkoi automaattisesti toimia ja hän punnitsi asiaa kylmän järjen
+avulla. Lyhyesti, hän pani takin ylleen ja alkoi asetella valjaita
+tamman selkään.
+
+Sitä tehdessään hänen mieleensä johtui kaksi merkillistä seikkaa.
+Ensimmäinen oli se, että hevonen näytti olleen ajossa hänen
+poissa-ollessaan; toiseksi hevosen valjaat eivät olleet juuri siinä
+naulassa, johon hän oli ne viimeksi pannut. Ja kun hän veti vaunut
+vajasta, hän huomasi, että rattaissa oli vielä sulamatonta lunta.
+
+Nämä huomiot muuttivat aluksi hänen päätelmänsä. Mutta nyt ei ollut
+aikaa näihin syventyä, vaan hän hyppäsi ajajan penkille ja ajoi
+tiehensä. Matkalla vanhat epäluulot Paulia kohtaan virisivät uudestaan.
+
+Natt oli ajanut tuskin puolitiehen asemalle, kun hän hypähti melkein
+pois rattailta, niin voimakkaasti omituinen, järkevä ajatus iski
+hänen mieleensä: _Vaunut olivat olleet ulkona jo ennemmin!_ Hän oli
+tuskin ehtinyt hymyillä, ennenkuin ajatus synnytti toisen: _Ja se on
+tapahtunut tätä samaa tietä!_ Tämän jälkeen ajatuksen lento oli nopea.
+Tuskin puolta penikulmaa tarvittiin, ennenkuin Natt oli selvittänyt
+itselleen, että Paul Ritson itse oli ajanut tammalla asemalle ollakseen
+siellä kello kahdeksan aikaan, että voisi pettää tylsämielisiä ihmisiä.
+Hän oli täysin tyytyväinen tähän tulokseen ja kokonaan unohti sen pikku
+seikan, mikä olisi vienyt vaunut jälleen kotiin.
+
+Hänen ajaessaan asemalle tervehti häntä eräs odottava vuokra-ajuri:
+
+"Pahapa on tammarääsyn, ukkoseni -- kulkea kaksi kertaa puolenpäivän
+kuluessa semmoinen matka. Luulen nähneeni sen jo täällä ennenkin."
+
+Nattin kasvoille levisi ylhäinen hymy, joka näytti johtavan häntä
+kiusaukseen sanoa, ettei toinen vaivaisi itseään asioilla, jotka eivät
+hänelle kuulu. Tämän asemesta hän kuitenkin urahti:
+
+"Tierätkö, kuka tällä viimeksi tuli?"
+
+Odottamatta vastausta Natt heilautti kättään ja ajoi ohi.
+
+Juuri kun kello löi kahdeksan, Lontoon-juna porhalsi asemalle ja
+minuuttia myöhemmin Paul Ritson ilmestyi näkyville. "Siinä hän tietysti
+on", ajatteli Natt.
+
+Paul oli verrattomalla tuulella. Hänen kasvoillaan oli kirkkain hymy ja
+hänen äänessään mitä hyväilevin sointu. Hänen pukunsa lampun valossa
+näytti rypistyneeltä ja likaiselta.
+
+Hän hyppäsi vaunuun, istahti ajajan puolelle, otti ohjakset ja lähti
+matkalle iloisesti jutellen.
+
+Siitä oli kuukausia, kun Natt Paulilta oli osakseen sellaista
+ystävyyttä saanut.
+
+"Liian hyvää ollakseen totta", ajatteli Natt tehden omalla hiljaisella
+tavallaan huomioita saadakseen koko jutun selväksi.
+
+"Mitäs uutta minun poissa-ollessani?" kysyi Paul.
+
+"Höm!" sanoi Natt.
+
+"Eikö mitään uutta? Eikö kenenkään lehmä ole poikinut? Tamma ei ole
+pudottanut takajalan kenkäänsä -- eikä mitään muutakaan?" kyseli Paul
+nauraen.
+
+"Minä en tiedä enempää kuin tekään", sanoi Natt vastahakoisella äänellä.
+
+Paul katsahti häneen ja nauroi taas. Sellaisena iltana kuin tämä
+ei jonkun palvelijan huono tuuli saanut häiritä hänen vapauttavaa
+iloisuuttansa.
+
+He ajoivat nyt jonkun matkaa puhumatta mitään, äänettömyyttä vain
+häiritsivät Paulin kehoitukset, kun hän hoputti vanhaa tammaa viemään
+häntä kiireemmin jonkun luo, joka odotti häntä pappilassa.
+
+Natt alkoi vähitellen päästä synnynnäisestä epäluulostansa, että
+ihmiset aina narrailevat häntä, ja nähdä asian huvittavan puolen.
+Kaikissa tapauksissa oli sukkela temppu tämä -- tämä Paul-herran
+kepponen. Ja parasta kaikista oli, ettei siitä tiennyt kukaan muu kuin
+Natt ja hän itse. Natt alkoi olkansa yli luoda merkitseviä katseita
+Paulin kasvoihin. Paul katsahti vastaan kummastelevin ilmein, mutta
+sehän oli vain osa leikistä.
+
+"Pidä vain salassa", Natt ajatteli, "miten _me_ vedämme heitä nenästä."
+
+Eteläpuolella tietä avautui laakso, jota etäämpänä pilviätavoittavat
+vuoret reunustivat. Mylly oli kummulla parin penikulman päässä, ja
+öilläkin -- paitsi kaikkein pimeimpinä -- sen ääriviivat näkyivät
+taivasta vasten kahden vuoren välistä. Kuuta ei näkynyt, vaikka olikin
+kuutamon aika, sillä leijailevat pilvet peittivät taivaan.
+
+"Mitäs myllylle on tapahtunut?" kysyi Paul huomattuaan kaukaa sen
+hävitetyn muodon.
+
+"Ei mitään sitten lauantai-illan, sen mukaan kuin olen kuullut", sanoi
+Natt.
+
+"No, mitäs sille silloin tapahtui?"
+
+"Oh, ei mitään, ei mitään -- vaikk'en voi sitä vakuuttaa", sanoi Natt
+tunkeilevasti irvistäen.
+
+"Mitä, poika, siivethän ovat poissa -- katso!"
+
+"Enhän sano muuta kuin, että ne ovat. _Me_ tiedämme koko asian, _me_
+tiedämme."
+
+Paul katsahti häneen hämmästyneenä. Natt oli juonut, mikään ei ollut
+sen varmempaa. Likööri menee muutamien ihmisten päähän, mutta Nattin
+päähän se ei ollut noussut, vaan kasvoihin. Miten idioottimaisesti
+irvistäen saattoikaan joku katsoa toista suoraan silmiin!
+
+Mutta Paulin sydän oli täynnä onnea. Hänen sydämensä haltija oli
+horjumatta valta-istuimellaan. Nattin kasvot olivat ärsyttävän
+naurettavat eikä Paul voinut olla hymyilemättä silmätessään niihin.
+Sitten Nattkin nauroi, ja he molemmat nauroivat -- kumpikin toisilleen
+-- ei kumpikaan toisen kanssa. "Minä en tiedä mitään, minä en tiedä.
+Oh, en!" mutisi Natt partaansa. Kerran hän virkkoi tämän huomautuksensa
+ääneenkin.
+
+Kun he tulivat pappilaan, Paul nousi seisoalleen, antoi ohjakset
+Nattille ja hyppäsi alas.
+
+"Älä odota minua", hän sanoi, "aja kotiin."
+
+Natt ajoi Lentävään Hevoseen asti ja siellä hän pistäytyi sisään
+saadakseen tuikun murheeseen jättäen hevosen tielle. Ennenkuin hän
+lähti kapakasta, hän teki huomion, joka julmasti kiihoitti, vaikka
+sangen vähän ihastutti, hänen epäluuloista, typerää mieltänsä.
+
+
+
+
+XII LUKU.
+
+
+Eräs kiertävä, köyhä saarnaaja oli kulkenut sinä päivänä laakson läpi
+ja kun ilta tuli, hän oli kolkuttanut pappilan ovelle.
+
+"Nähdessäni auringon laskevan", hän sanoi, "ja tietäen, että Keswickiin
+on pitkä tie, ja kun minä en voi sietää raakaa yöilmaa, vaan varmasti
+kylmetyn, minä, suoraan tulin teidän taloonne."
+
+Kuten arvokkaammatkin vieraat, kengätön tulija kutsuttiin sisään ja
+tarjottiin hänelle, mitä talossa parasta oli.
+
+"Tule sisään, veli ja ole tervetullut", sanoi kirkkoherra Christian,
+ja sen yön tämä kiertolainen vietti pappilassa. Hän oli onneton,
+kovaosainen raukka, jonka aivot olivat yhtä tyhjät kuin kukkarokin,
+mutta nyt hänellä oli lämmintä ja kodikasta takan ääressä.
+
+Greta kuuli Paulin askelet käytävällä ja juoksi häntä vastaan.
+
+"Paul, Paul, Jumalan kiitos, että sinä olet vihdoinkin täällä!"
+
+Hänen ilonsa oli vilpitön, vaikka sydäntä painoi raskas huoli, mutta
+Paul ei ollut sillä tuulella, että olisi voinut, tehdä tarkkoja
+huomioita.
+
+Kirkkoherra Christian nousi paikaltaan takan luota ja pudisti Paulin
+kättä sydämellisesti ja teeskentelemättömästi.
+
+"Olen oikein iloinen tavatessani sinua, poika", hän puheli. "Tämä on
+veli Jolly", hän lisäsi, "pyhän ristin soturi, joka hyvän sydämensä
+vuoksi on joutunut takauksiin ja menettänyt kaiken, mutta nyt koettaa
+saaden sijaan sellaista omaisuutta, jota ei koi syö eikä ruoste
+raiskaa."
+
+Paul pudisti ristinsoturin kurttuista kättä ja vetäysi sitten Gretan
+kanssa akkunansyvennykseen erillensä.
+
+"Kaikki on järjestyksessä", hän sanoi kiihkeästi.
+
+"Tapasin isäni vanhan ystävän ja sovimme, että minä menen hänen
+lammaslaiduntensa isännöitsijäksi kahdeksi vuodeksi. Minulla on ollut
+kiire, sen voin sanoa. Kuuntelehan. Maanantaina minä tapasin sen vanhan
+herran -- hän on nyt Lontoossa eikä enää halua palata Victoriaan,
+kuten sanoi minulle -- vaan tahtoo tulla haudatuksi isänmaan poveen --
+hauska vanha vekkuli muuten -- sanoo muistavansa isän niiltä ajoilta,
+jolloin hän oli konttoristina Tommy Wilkinsonilla. No niin, maanantaina
+minä näin sen vanhan pojan ja teimme sopimuksen -- reilu vanha ukkeli
+samalla, vaikka hänellä onkin haukan nokka, sen puolesta hän on oikea
+Shylock. No niin -- mihinkäs minä jäinkään? Jaa, sitten tiistaina
+minä hankin paikat -- sinulle, äidille ja itselleni -- laivan nimi on
+Ballarat -- omituinen nimi -- hieno valtamerihöyry -- niin ja lähtee
+Lontoosta ensi keskiviikkona --"
+
+"Ensi keskiviikkona?" sanoi Greta hajamielisesti, äänessä sangen vähän
+mielenkiintoa.
+
+"Niin, viikko tästä päivästä se lähtee täsmälleen kello kolme -- luotsi
+tulee viittätoista vaille -- kaikki menevät laivaan kello kaksitoista.
+Mutta eihän nyt kestänyt koko päivää ottaa paikkoja ja iltapäivän minä
+olin asianajotoimistossa. Sitä joukkoa ei täytä millään, ne sitten ovat
+ovelia! Ehkä se on siksi, että niillä aina täytyy olla täysi haarikka
+nenän alla, eivätkä ne voi panna tikkua ristiin, ellei koko maailma
+sitä tiedä. Ha, ha!"
+
+Paul jutteli iloisesti ja silmät leimusivat.
+
+Takan punertavassa valossa kirkkoherra ja kiertävä saarnaaja istuivat
+ja juttelivat, mitä tapahtui suuressa maailmassa näiden unisten
+vuoristojen ulkopuolella.
+
+Greta vetäytyi akkunansyvennyksestä sinne, mihin takka loi hämärää
+valoansa, sillä Paulin verraton tuuli tuntui tällä hetkellä viiltävän
+hänen masentunutta mieltään.
+
+"Niin, minä olin asianajotoimistossa", lisäsi Paul ja veti taskustaan
+Hughin nimeen tehdyn valtuuskirjan, "ja nyt hän voi tehdä Ghyllille,
+mitä haluaa aivan kuin se olisi hänen omansa. Paljon onnea toivotan
+hänelle, ja suokoon Jumala hänelle yltäkyllin hyvyyttä! Mutta siinäkö
+ei kaikki -- ei puoliksikaan. Tänä aamuna -- ah, sinä viisas pieni
+nainen, joka luulet tietäväsi kaikki asiat paremmin kuin muut ihmiset,
+sanopa minulle, mitä minä tein Lontoossa ennen lähtöäni tänä aamuna."
+Greta oli tuskin kuullut, mitä toinen puhui. Hänen katseensa oli
+painunut rinnalle, kädet olivat kiertyneet niskan taa ja kyyneleet
+vuosivat virtoina, mutta Paul ei sitä huomannut.
+
+"Mitäs luulet? No, minä menin Siviilivirastoon ja ostin lupakirjat
+eivätkä ne ihmeitä maksaneet -- ja nyt se voi tapahtua minä päivänä
+hyvänsä -- _koska_ tahansa -- ajattelepas sitä. Hei, hei, kas vain,
+näytäpäs kasvosi! No? -- ylös nyt, no, kiltisti vain! Tiedätkö, ne
+kysyivät minulta sinun tuntomerkkejäsi, silmiesi väriä tai jotakin --
+mutta minä en kuolemakseni osannut sitä sanoa -- no, nyt minä katson --
+juuri nyt. Mitä, mitä tämä on. -- Mitä riivattua -- mitä kummaa tämä on
+-- Mitä, Greta -- sinä itket -- totisesti, sinä _itket_."
+
+Paul oli kohottanut hellällä väkivallalla Gretan kasvot ja nyt hän piti
+häntä käden päässä ja katseli hämmästyneenä.
+
+Kirkkoherra Christian liikahti tuolillansa. Hän ei ollut niin
+syventynyt juttuihin ja juoruihin, ettei olisi huomannut, mitä
+ympärillänsä tapahtui. "Greta on vain pahalla mielellä", hän sanoi
+koettaen nauraa. "Hän on järjestellyt kapineita uudestaan ja uudestaan
+eikä mikään ole viihdyttänyt. Hänellä on ollut ikävä, totisesti." Syvä
+ääni värähti tällä kertaa, ja veitikkamaiset, vanhat silmät sumenivat.
+
+"Ah, tietysti, tietysti!" puheli Paul äänekkäästi ja nauroi yhtä
+sydämellisesti kuin kirkkoherrakin.
+
+Gretan kyyneleet olivat kuivaneet sinä hetkenä.
+
+"Sinun täytyy heti mennä kotiin, Paul", hän sanoi. "Sinun äitisi ei
+jaksa hetkeäkään enempää odottaa."
+
+Paul nauroi, hullutteli ja jutteli poislähdöstään. Greta keskeytti
+hänet vakavin ilmein ja juhlallisin sanoin. Lopulta Paulin vallaton
+mieli asettui, hän alkoi huomata, että jotakin oli hullusti. Silloin
+Greta kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut Ghyllissä maanantai-iltana.
+Paul valahti valkeaksi, ja kieli tuntui aluksi tarttuvan kiinni. Ensin
+hän yritti nauraa sille, mutta nauru loppui lyhyeen.
+
+"Sen on täytynyt olla minun veljeni", hän sanoi.
+
+"On kyllä totta, ettemme me paljoa samanlaisilta näytä, mutta
+silloinhan oli yö, pimeä yö, eikä sinulla ollut muuta kuin hämärä lyhty
+-- ja onhan meissä jotakin koko suvulle yhteistä."
+
+"Sinun veljesi Hugh istui huoneessaan."
+
+Paulin sydäntä vihlaisi sanoinkuvaamaton tuska.
+
+"Sinun tullessasi äitini kamarin ovi oli auki?"
+
+"Ihan auki."
+
+"Ja Hugh oli huoneessaan?" kysyi Paul, ja hänen silmänsä leimusivat ja
+hampaat pureutuivat vastakkain.
+
+"Minä näin hänet siellä hetkistä myöhemmin."
+
+"Minun piirteeni, kokoni, näköni, sinä sanot?"
+
+"Joka suhteessa sama."
+
+Paul kohotti kasvonsa ja takan punertavassa valossa niillä kuvastui
+sanaton kauhu. "Todella siis -- peilikuva minusta?"
+
+Greta värisi ja vastasi: "Juuri niin, Paul, ei enempää eikä vähempää."
+
+"Sangen kummallista", mutisi Paul. Tämä oli järkyttänyt häntä
+sydänjuuria myöten. Greta painautui lähemmä häntä.
+
+"Ja kun minun äitini tuli tuntoihinsa, hän ei sanonut mitään?"
+
+"Ei mitään."
+
+"Sinä et kysynyt häneltä mitään?"
+
+"Kuinka minä olisin voinut? Mutta niin kiihkeästi minä halusin kuulla
+edes yhden sanan."
+
+Paul hyväili hellästi hänen päätänsä.
+
+"Oletko sinä tavannut häntä sen jälkeen?"
+
+"En sittemmin. Minä olen ollut kipeä -- tarkoitan kovin pahoinvoipa."
+
+Kirkkoherra Christian liikahti taaskin tuolillansa. "Mitä sinä
+ajattelet, poikaseni? Viime yönä nousi Greta unissaan vuoteestaan,
+kulki portaan päähän ja putosi ihan maahan asti."
+
+"Rakas lemmikkini", sanoi Paul, ja hajamieliseen katseeseen kohosi
+kauhun ilme.
+
+"Mutta, Jumalan kiitos, hänelle ei tapahtunut mitään pahaa", sanoi
+kirkkoherra ja kääntyi taas vieraaseensa.
+
+"Paul, nyt sinun täytyy kiiruhtaa. Hyvää yötä nyt tällä kertaa,
+rakkahin. Suutele minua. Hyvää yötä."
+
+Mutta Paul seisoi yhä paikoillaan. "Greta, tuntuuko sinusta, että mitä
+on tapahtunut nyt, on tapahtunut ennenkin -- jossakin -- jollakin
+tavalla -- mutta missä ja milloin? -- Nämä kysymykset ahdistavat sinua
+-- mutta niihin ei ole vastausta -- sinä olet vajoamassa pohjattomaan
+syvyyteen."
+
+Hänen kasvonsa olivat tuhkanharmaat, hänen silmänsä säkenöivät, vaikka
+katse tuntui tuijottavan määrättömiin etäisyyksiin. Gretaa rupesi
+peloittamaan se kauhu, jonka oli hänessä herättänyt.
+
+"Älä ajattele liian vakavasti sitä", hän pyysi. "Saattoihan olla, että
+erehdyin. Oikeastaan Hugh sanoi --"
+
+"No, mitä hän sanoi?"
+
+"Hän sai minut häpeämään. Hän sanoi, että minä olin kuvitellut näkeväni
+sinut, kirkaissut ja peloittanut sinun äitiäsi."
+
+"Maailmassa on ihmisiä, jotka voisivat nähdä Jumalan enkelin taivaasta
+tulevan alas ja sittenkin väittäisivät, että se oli vain vesipatsas."
+
+"Mutta, kuten itse sanoit, se tapahtui yöllä ja oli kovin pimeä.
+Minulla ei ollut muuta kuin viheliäinen lyhty. Älä katso noin, Paul."
+
+Tyttö nosti hermostuneen kätensä hänen silmilleen ja naurahti lyhyesti
+ja ontosti.
+
+Paul riistäytyi irti mieltänsä masentavasta ilkeästä tunteesta.
+
+"Hyvää yötä, Greta", hän sanoi hellästi ja asteli ovelle. Sitten
+katseeseen palasi tyhjyys.
+
+"Vastaus on jossakin -- jossakin", hän sanoi miettivästi. Hän pudisti
+taas itseänsä ja virkkoi iloisella äänellänsä: "Hyvää yötä kaikki,
+hyvää yötä. Hyvää yötä."
+
+Seuraavana hetkenä hän oli kadonnut.
+
+Päästyään tielle hän alkoi juosta, mutta yksin ruumiinliikunnon
+tähden ei hänen hengityksensä muuttunut puuskuttavaksi. Ennenkuin hän
+ehti kylään hänet oli vallannut rajaton pelko ja huoli, miten oli
+käynyt hänen äidillensä. Mitä oli se omituinen tauti, joka hänet oli
+yllättänyt hänen poissaollessaan? Äidin enkelinkasvot olivat olleet
+hänelle majakkana pimeässä. Hän oli kohottanut hänen sielunsa maan
+tomusta. Maailma lakeineen oli kiduttanut häntä, mutta nyt oli taivaan
+rauha käsittänyt hänet. Sanokoon maailma mitä tahansa, sen tuomio ei
+ulottuisi äidin sydämeen.
+
+Hän kiiruhti edelleen. Miten järjetön hullu hän olikaan ollut, kun oli
+antanut Nattin mennä vaunuineen! Miksi se tolvana ei kertonut, mitä oli
+tapahtunut. Olisiko hänen äitinsä nyt pahempi? Olisiko hän tunnoissaan?
+Miksi, Herran tähden, hän ollenkaan oli lähtenyt koko matkalle?
+
+Hän saapui Lentävän Hevosen luo, ja siellä sidottuna johteeseen oli
+hevonen ja vaunut. Natt oli sisässä. Siellä se lurjus oli tulen ääressä
+ja nauraa hohotti lasi kuumaa likööriä kädessään.
+
+Paul hyppäsi rattaille ja ajoi matkaansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli tuskin inhimillisen luonteen mukaista, että Natt olisi voinut
+vastustaa kiusausta osoittaa, mikä monitietoinen, nuori veitikka hän
+saattoi olla, jos tahtoi. Natt ei koskaan koettanutkaan vastustaa sitä.
+
+"Onko se kuoleman enne?" hän kysyi silmää iskien, mutta säilyttäen
+arvokkaan ylemmyytensä, jolla oli toisia kohdellut.
+
+"Se on kohtalo, minä sanon sinulle", sanoi Tuomas Kyttyräselkä imien
+kiivaasti piippuansa, ja toinen hento ääni -- se oli pienen Jakob
+Berryn -- kuului peremmältä selittävän koko tätä salaisuutta.
+
+Ylpeä hymy väreili Nattin huulilla, kun hän halveksien armotta hylkäsi
+toisten yliluonnolliset selitykset.
+
+"Säästäkää juttunne ja kummituksenne", sanon minä. "On kumma, että on
+sellaisia ihmisiä, jotka eivät usko omia aistejansa. Jos te voitte
+näyttää minulle, että tuo minun hevoseni voi olla kahressa paikassa
+samalla kertaa, minä ehkä uskoisin, että herra Paul voi olla sekä
+täällä että Lontoossa yht'aikaa. Sitä minä en kuitenkaan usko, sen
+sanon teille."
+
+Tälle viisaalle päätelmälleen Natt nauroi, röyhisteli rintaansa
+ja maisteli kuumaa likööriänsä. Juuri sillä hetkellä Paul hyppäsi
+rattaille ja ajoi tiehensä.
+
+"Sanokaa minulle, että hevoseni, jonka olen sitonut ruuviin, on
+tallissaan, ja minä alan uskoa, että olen erehtynyt."
+
+Gubblum Oglethorpe tuli juuri sisään ja kuuli Nattin viimeisen lauseen.
+
+"Mihinkä ruuviin?" hän kysyi.
+
+"Mihinkä, tietysti talon eressä olevaan johteeseen."
+
+"No, sitä vastaan minä nyt en voi väittää, sillä minä alan tulla
+likinäköiseksi, mutta jos _tämän_ talon johteeseen on sirottu joku
+hevonen, niin minut saa hirttää."
+
+Natt juoksi ovelle, ja tusina uteliaita silmäpareja seurasi häntä.
+Hevonen oli tiessään. Natt istahti paikalleen ja katseli ympärilleen
+kauhun ilme kasvoillaan.
+
+"No, minut kyllä hirtetään!" hän sanoi.
+
+Vihdoinkin kummitus oli tehnyt hänelle kepposet.
+
+
+
+
+XIII LUKU.
+
+
+Matkalla Ghylliin Paulin levottomuus oli kiihtynyt raatelevaksi
+tuskaksi. Ehk'ei se ollut muuta kuin mielikuvitusta, mutta hänestä
+tuntui, että sumupilvi leijaili talon yllä. Kun hän astui eteiseen,
+hänen askelensa kaikuivat kumeina hänen korvissaan, ja koko talo näytti
+tyhjältä kuin hauta. Surullinen ympäristö tuntui kokonaan masentavan
+hänen mielensä. Vanha Dinah Wilson tuli silloin keittiöstä ja katseli
+hämmästyneenä häntä. Ilmeisesti häntä ei oltu odotettu. Hänen teki
+mielensä kysyä tuhansia asioita, mutta kieli tuntui puuttuvan suuhun.
+Voimakas mies vapisi, ja hänen rohkeutensa tuntui lannistuvan.
+
+Miksi tuo nainen ei puhunut? Kuinka säikähtäneeltä hän näyttikään!
+Paul aikoi hyökätä hänen ohitsensa yläkertaan, kun eukko ilmoitti
+vapisevalla äänellä, että hänen rouvansa oli mennyt.
+
+Sanat lävistivät Paulin kuin teroitetut nuolet. "Mennyt! Miten mennyt?"
+hän huudahti. Olisiko mahdollista, että hänen äitinsä olisi kuollut?
+
+"Mennyt pois", sanoi Dinah.
+
+"Pois! Mihin?"
+
+"Mennyt junalla, herra, tänä iltana."
+
+"Mennyt junalla", Paul kertasi koneellisesti ja hajamielisesti.
+
+"Sinne on jätetty kirje, herra. Se on hänen huoneensa pöydällä."
+
+Hilliten itseänsä Paul harppasi ylös kolme porrasta kerrallaan. Hänen
+äitinsä huone oli tyhjä, takka oli kylmä, kuvat poissa seiniltä, pöytä
+paljaana, ainoat kirjat hyllyltä kadonneet -- kaikki oli äänetöntä,
+hämärää, selittämätöntä.
+
+Mitä tämä merkitsi? Paul seisoi hetkisen kynnyksellä nähden kaiken
+yhdellä silmäyksellä. Heti kun hän jaksoi hieman malttaa mieltänsä, hän
+huomasi kirjeen pöydällä. Hän otti sen vapisevin sormin. Osoite oli
+hänelle, äidin käsialaa. Hän avasi sinetin ja luki seuraavaa:
+
+"Minä aion mennä katolisen kirkon suojaan. Olen kauan ajatellut tätä
+turvapaikkaa, mutta minä toivoin voivani odottaa sitä päivää, jolloin
+sinun onnesi olisi tullut täydelliseksi Gretan rinnalla. Taivas ei sitä
+suonut, ja minä jätän sinut ilman viimeisiä jäähyväisiä. Hyvästi, rakas
+poikani ja Jumala siunatkoon ja ohjatkoon sinua. Jos rakastat minua,
+älä sure minun tähteni. Rakkaudesta sinuun minä jätän sinut. Ajattele
+minua, kuten sellaista, joka on päässyt rauhaan, ja minä siunaan
+taivaassakin sinua. Jos joskus maailma pilkkaisi sinua äitisi nimellä,
+niin muista, että hän sittenkin on sinun äitisi ja rakasti sinua viime
+hetkeensä asti. Hyvästi, rakas Paul. Sinä et koskaan saa tietää päivää,
+milloin tämä erehtynyt ja surullinen sydän on lakannut sykkimästä ja
+kaipaava henki saa yhtyä iäiseen kiitosvirteen Hänen kunniakseen. Siitä
+hetkestä, rakkahin, kun luet tämän kirjeen, ajattele minua kuolleena,
+sillä minä olen kuollut maailmalle."
+
+Paul piti kauan kirjettä edessään ja tuijotteli siihen nurinrevähtänein
+silmin. Kaikki tunteet näyttivät kuolleen. Ei ainoatakaan kyyneltä, ei
+huokausta, ei valitusta päässyt murtuneesta sydämestä. Kaikki tuntui
+pysähtyneen ja puutuneen. Siinä seisoi nyt murtunut, häväisty, onneton
+mies. Tuhat tuskaa hänen sielussaan tuntui muodostavan voimakkaan
+virran, joka tahtoi vajottaa hänet ammottavaan tyhjyyteen.
+
+Ääneti hän kääntyi ympäri ja asteli ulos talosta. Äänettömät huoneet
+kaikuna kertasivat hänen raskaat askelensa. Hän kääntyi pappilaan
+johtavalle tielle, asteli katsomatta oikealle tai vasemmalle,
+tuijottaen suoraan eteensä ja kohottamatta kertaakaan katsettaan. Tie
+saattoi olla pitkä, mutta siitä hän ei välittänyt; yö voi olla kylmä,
+mutta kylmempi oli sydän hänen rinnassaan. Pilvet kiisivät taivaalla
+ja päästivät kuun kirkkaana valaisemaan maata, mutta hänelle oli elämä
+sysimusta yö.
+
+Pappilassa unelmoiva takkatuli oli juuri riittymässä. Ryysyinen vieras
+oli johdettu vuoteeseensa, ja itse hyvä kirkkoherra teki tiliä maailman
+ja Luojansa kanssa päivän toimista. Greta istui hiipuvan hiilloksen
+edessä, ja sydäntä painoi sanoinselittämätön pelko.
+
+Kun Paul avasi oven, hänen kasvonsa olivat hyvin kalpeat ja hänen
+silmissään oli outo katse, mutta hän oli kylmä ja puhui hiljaa. Hän
+kertoi, mitä oli tapahtunut ja luki äitinsä kirjeen. Hän luki sen
+lujalla äänellä, eikä ainoakaan värähdys ilmaissut sitä tuskaa, joka
+raateli hänen sieluansa. Sitten hän istui kauan ääneti eikä hänen
+henkensä voinut tajuta ajankulua.
+
+Tuskin Gretakaan mitään virkkoi, ja vanha kirkkoherra puhui vähän.
+Miten voimattomilta tuntuivatkaan sanat tällaisessa surussa! Kuolemalla
+oli lohdutuksensa, mutta mikä voi lohduttaa elävältä kuolleen surevia
+omaisia?
+
+Vihdoin Paul ilmoitti, että hän toivoi vihkimisen tapahtuvan heti --
+huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Hän ilmaisi heidän aikomuksensa
+olevan lähteä Englannista, kertoi isänsä ystävästä, luovutuskirjasta,
+joka oli tehty hänen veljensä nimeen.
+
+Vanha mies oli syvästi liikutettu, mutta hän oli mitä suurimmassa
+määrässä epäitsekäs olento. Hän ymmärsi sangen vähän siitä, mitä jo
+oli tehty tai tehtäisiin. Mutta hän sanoi: "Jumala siunatkoon teitä
+ja olkoon teidän kanssanne", vaikka hänen oma haavoitettu sydämensä
+vuosi verta. Greta polvistui hänen tuolinsa ääreen ja suuteli iän ja
+vaivojen uurtelemia kasvoja, jotka nyt uivat kyynelissä. Sovittiin,
+että vihkiminen tapahtuisi perjantaina. Nyt oli keskiviikon jälkeinen
+yö.
+
+Paul nousi ja asteli ovelle, ja Greta seurasi häntä eteiseen.
+
+"Teet hyvin, kun jätät kaikki veljellesi", hän sanoi.
+
+"Emme puhu siitä nyt", vastasi Paul.
+
+"Mitä teidän välillänne on tapahtunut?" kysyi Greta.
+
+"Toisella kertaa, lemmittyni."
+
+Greta muisti Hugh Ritsonin omituisen uhkauksen. Pitäisikö hänen
+ilmoittaa se Paulille? Hän oli melkein tekemäisillään sen, kun hän
+kohotti katseensa Paulin kasvoihin. Niiden murtunut, eloton ilme
+ehkäisi häntä. Ei nyt. Se olisi julmaa.
+
+"Minä tiesin, että kummallisia enteitä oli olemassa", sanoi Paul, "ja
+nyt se kauhea on tapahtunut."
+
+Hän astui yli kynnyksen ja saapui pihalle. Lumi peitti vielä maata ja
+pakkanen oli sen jäädyttänyt. Kävi vinha tuuli, joka humisi ja huokaili
+jäisissä, lehdettömissä puissa. Kuu pilkisti taas synkän pilven raosta.
+Samalla lankesi avoimesta ovesta takan punerva valo hänen kalpeille
+kasvoillensa.
+
+Greta läähätti. Väristys kävi hänen lävitseen. Tuossa hänen edessään,
+silmä silmää vasten, olivat taaskin samat kasvot, jotka hän oli nähnyt
+Ghyllissä.
+
+
+
+
+XIV LUKU.
+
+
+Paul palasi kotiin murtunein sydämin ja masentunein mielin. Hän istahti
+alakuloisena tuolille ja kaikki tuntui tyhjältä. Kun palvelijat
+puhuivat hänelle, hän kohotti heihin kaksi surun sumentamaa silmää ja
+vastasi lyhyesti heidän kysymyksiinsä. Palvelijatar laittoi pöytään
+illallisen ja ilmoitti, että se on valmis. Kun hän palasi korjaamaan
+sitä pois, oli se koskematta. Paul nousi äitinsä huoneeseen ja istui
+kylmän takan ääreen. Kynttilä, jonka hän oli mukanaan tuonut, paloi
+loppuun.
+
+Keittiössä palvelijat ja peltotyöläiset seurustelivat kauan ja
+keskustelivat ahkerasti. "Mikä Paul-herraa vaivaa?" "Tullut ehkä
+pettymyksiä rakkausasioissa." "Kuka niiden naisten oikkuja tietää?"
+"Mihin talon rouva on mennyt?" "Ehkä ostamaan uutta pukua." "Kukapa
+tietää, vaikka alkaisi vielä tytöksi pukeutua?" "Ekkös kuullut mitään
+kyyritessäs' rouvaa asemalle Reuben?" "En, en kerrassa mitään." "Ekkös
+sinä ollut kyyriss' asemall' tän' iltana?" "Enhän sanokkaan, etten
+ollut." "Tapasitko sinä herra Hughin tänä aamuna, Natt?" "Älkää kyselkö
+Nattilta, hänen kielens' on sirottu tän'iltana. Hän juttelee kaikk'
+ittelleen -- kiroaa joskus ja mutisee omaan partaans'."
+
+Kun palvelijat olivat käyneet levolle ja koko talossa oli hiljaista,
+Paul vielä istui äitinsä huoneessa. Ei kenkään muu kuin hän itse
+tiennyt, niitä hän kärsi sinä yönä. Hän koetti selvitellä sitä
+onnettomuutta, joka oli hänen osaksensa tullut. Miksi hänen äitinsä
+oli sulkeutunut luostariin? Miksi hänen rakkautensa poikaansa vaati
+häntä jättämään hänet? Koettaa etsiä vastausta näihin kysymyksiin oli
+samaa kuin kolkuttaa hautaholviin: ääni, joka olisi voinut vastata, oli
+vaiennut. Ei tullut mitään muuta vastausta kuin synkkä, raskas ontto
+kaiku hänen epävarmaan koputukseensa. Kaikkialla ammotti tylsä sokea
+tyhjyys, josta ei ollut ulospääsyä eikä kuulunut sanaakaan vastaukseksi.
+
+Tästä horroksesta hänet herätti harhanäky, joka tänä yönä monta pitkää
+tuntia poltti hänen aivojaan kuin sulatettu lyijy. Kasvot, jotka Greta
+oli nähnyt ja varmaankin olivat ilmestyneet hänen äidilleen, näyttivät
+nyt kohoavan hänen eteensä, kun hän siinä istui yksinäisessä huoneessa.
+Hän näki omat kasvonsa, kuin olisi katsellut niitä peilistä. Ei edes
+yön pimeys voinut salata sitä. Selkeänä ja kirkkaana kuin päivällä
+se hohti ja hehkui tässä pimeässä huoneessa. Hän sulki silmänsä
+karkoittaakseen sen pois, mutta yhä se oli hänen edessään. Se oli
+hänessä itsessään. Se oli tulella poltettu hänen aivoihinsa. Hän vapisi
+pelosta, hän, joka ei koskaan ennen ollut tiennyt, mitä pelko on. Se
+vaikutti häneen, kuten hänen oma kummituksensa.
+
+Hän tiesi, että se oli vain mielikuvitusta, mutta mitkään mielikuvat
+eivät koskaan ole olleet niin kauheita. Hän nousi ylös paetaksensa
+sitä, mutta se seisoi hänen edessänsä silmä silmää vasten. Hän lysähti
+taas istumaan, ja se istahti hänen luokseen kasvot vasten kasvoja.
+
+Sitten se muuttui. Hetkeksi se katosi värisevään usvaan, ja hänen
+tuijottavan katseensa jännitys laukesi. Miten siunattu olikaan tämä
+hetken lepo! Hänen ajatuksensa kääntyivät äitiin. "Jos joskus maailma
+pilkkaisi sinua äitisi nimellä, niin muista, että hän vieläkin on
+sinun äitisi, joka rakasti sinua viime hetkeensä saakka." Rakas,
+pyhä sielu, vähän on pelkoa siitä, että hän sen unohtaisi! Vähän on
+pelkoa, että viisas maailma koskaan saisi tahrata tätä pyhää rakkautta!
+Hellyyden kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä ja niiden sumun läpi
+hän oli näkevinään äitinsä edessään. Hänen päänsä oli painunut,
+ja kaikki kuluttava häpeä näytti nostavan punan hänen kalpeille
+kasvoilleen. Sitten hänelle selvisi, että äitiin tuijottivat toiset
+silmät, tuijottivat sydämen syvimpiin kätköihin ja säikyttivät hänet
+kuoliaaksi, pitäen auki raskaat silmänluomensa, jotka eivät koskaan
+sulkeutuisi uneen. Hän katsahti ylös -- hänen oma varjonsa tuijotti
+ääneti heihin molempiin.
+
+Paul hypähti seisoalleen ja juoksi ulos huoneesta. Varmaankin äidin
+henki yhä asui tässä hylätyssä asunnossa. Varmaan tuo oli se varjo,
+joka hänet oli pois karkoittanut. Suuret vesikarpalot juoksivat hänen
+otsaltansa. Hän meni ulos talosta. Raskaat, mustat pilvet purjehtivat
+taivaalla myrskyn mukana. Niiden takaa pilkahtivat silloin tällöin kuun
+kalpeat kasvot.
+
+Hän kulki Caledalen juurella metsässä ja kuunteli, kuinka tuuli
+huokaili ja kohahteli jäisissä oksissa. Joka toisella askelella hän
+katsahti taaksensa. Mutta vihdoin hän näki sen, mitä oli katsellut: se
+kulki askel askelelta hänen rinnallaan.
+
+Hän asteli hitaasti pois metsästä eikä uskaltanut juosta. Vuori kohosi
+melkein äkkijyrkkänä hänen edessään päättyen epätasaisiin jäätikköihin,
+joiden välillä ammotti synkkiä kuiluja. Hetkisen valaisi sitä kuu ja
+sen valossa hän näki kaikki selvänä. Ajattelematta; mitään hän alkoi
+ilman päämäärää kiivetä. Työ oli vaivalloista minä aikana tahansa
+ja niillekin, jotka olivat tottuneet vuorille kiipeämään. Vaiva ja
+valppaus karkoittivat harhakuvan, ja vapautunut ajatus kääntyi Gretaan.
+Mitä olisi nyt elämä ilman Gretan rakkautta? Sarja toisiaan seuraavia
+onnettomuuden päiviä. Greta oli hänen menetetyn elämänsä pelastaja,
+hänen elämänsä kevät ja päivänpaiste, Ihmeellinen hellyyden puuska
+yllätti hänet ja sydämessään hän siunasi häntä. Täällä vuorella hän oli
+näkevinään lemmittynsä sivullansa, mutta heidän välilleen, erottamaan
+heitä kohosi samainen aave.
+
+Itäpuoli taivasta oli pimeä, mutta kaukaisista hiilihaudoista välkkyi
+valoa. Lepuuttamatta jalkojaan Paul asteli valoa kohden. Ja hänen
+kasvojensa varjo asteli hänen rinnallansa. Kun tuuli puhalsi, se
+vihelsi hänen korvissaan, ja se kuului tässä autiudessa kuin hänen
+rinnallaan kulkevan olennon hiljainen itku.
+
+Vanha loordi Fisher oli entisessä toimessaan, ja hiilloksesta hohtava
+valo toi nähtäville hänen kuluneitten kasvojensa monet poimut ja
+uurteet.
+
+"Ootteko se te, herra Paul?" hän kysyi henkeänsä haukkoen ja yskien
+savun seassa ja huutaen niin, että se kuului tuulen pauhinan yli.
+
+Hänen seistessään siinä ei Paulia harhakuva enää vaivannut. Se oli
+ollut heräävä kuvitelma, joka oli saanut alkunsa Gretan kertomuksesta
+ja vahvistunut siitä hermokiihoituksesta, jonka hänen äitinsä pako oli
+synnyttänyt. Matthewin läsnäolo auttoi karkoittamaan sitä. Ukon nöyrä
+ulkomuoto kuvasi hänen murtunutta mieltänsä. Myrsky oli repäissyt irti
+maasta hänen ainoan juurensa. Hän oli vain paljas, ruhjottu runko, joka
+oli heitetty maahan ja jolla ei ollut enää voimaa juurtua uudestaan.
+Hän oli vanha eikä hänellä ollut mitään toivoa. Sittenkin hän eli ja
+teki nöyrästi työtä. Paulin oma asema oli toinen. Kohtalo oli heittänyt
+hänen purtensa tuntemattomalla merellä salakallioihin. Mutta hän oli
+nuori, hänen suonissaan virtasi elämänvoima, ja rakkaus antoi tukea.
+Häntä oli vain kiusannut turha kuvitelma, kiduttanut pelon herättämä
+tuska.
+
+"Hyvää yötä, Matthew!" hän huudahti yli tuuleni kohinan ja katosi yöhön.
+
+Hän tahtoi mennä kotiin nukkumaan, niin että kuume häviäisi hänen
+suonistaan. Hän astui tielle, ja kaivosten koneitten yksitoikkoinen
+ääni vähitellen lakkasi kuulumasta hänen korviinsa. Hän kulki kylän
+ohi. Tiet olivat tyhjät, ja kumeina kaikuivat hänen askelensa. Suuret
+varjot lankesivat häneen, kun kuu silloin tällöin vapaasti pääsi
+paistamaan pilvien takaa Eräästä akkunasta loisti tuli. Siellä rouva
+Truesdalen kärsivä henki kamppaili viime hetkiänsä. Tuuli tyyntyi ja
+vinkui taas ja joskus se kuului lapsenitkulta hänen korvissaan yön
+yksinäisyydessä.
+
+Hän asteli harvakseen tai hyökkäsi kiivaasti pimeää tietä yhä
+eteenpäin. Etäältä Ghyllistä kuului koirien haukuntaa. Omituiset
+pilvenmöhkäleet leijailivat taivaalla, ja ajoittain pilkisti kuu
+esille. Koko taivas oli kuin musta tukka, johon oli siroteltu sinne
+tänne hopeasuortuvia. Mutta yhdellä kohtaa tiellä kuu paistoi kirkkaana
+ja valoisana. Se oli kuin johtotähtenä hänen edessään. Hän kiiruhti
+askeleitaan, kunnes tuli sinne kuun valaisemalle kohdalle. Sitten se
+valo muuttui toiseen paikkaan: nyt se valaisi kirkkomaata. Hänen isänsä
+hauta oli vain muutamien askelten päässä tieltä.
+
+Mikä näkymätön voima oli ajanut häntä tänne? Tahtoiko tämä johtaa häntä
+ymmärtämään, että kaikki kohlut, joita kohtalo on hänelle varannut,
+ovat tutkimattomalla tavalla seurauksia hänen isänsä teoista? Hänen
+mieleensä muistui taas hänen isänsä kuolinyö. Hän ajatteli äitinsä
+tunnustusta -- tunnustusta, joka oli kauheampi tehdä ja musertavampi
+kuunnella, kuin mikään äiti oli koskaan tehnyt tai poika kuunnellut.
+Ja tämän yön kärsimykset, olivatko ne vain yksi rengas ihmeellisessä
+kohtalon ketjussa?
+
+Älköön ihminen luulkokaan, että saisi jättää leikkaamatta ne ohdakkeet,
+jotka hänen isänsä elämässään on kylvänyt. Jos Jumalan viha ei
+kohtaisikaan häntä kaikessa ankaruudessaan, maailma pahuudessaan ei
+kuitenkaan unohda, että isäin pahat teot kostetaan lapsille kolmanteen
+ja neljänteen polveen.
+
+Paul läheni pientä porttia ja astui kirkkotarhaan. Yökastepisarat
+hänen kasvoillaan eivät olleet kylmemmät kuin hänen kyyneleensä,
+kun hän polvistui isänsä haudalla. Sinä hetkenä hän kirosi maailman
+ja sen julmat lait. Sitten hänen sydämeensä salaa hiipi ajatus,
+joka myrkyllään turmeli hänen rakkaimman muistonsa: hän ajatteli
+katkeruudella isäänsä.
+
+Silloin ihmeellinen kammo käsitti hänen mielensä. Hän näki, vaikka
+vielä muistonsa silmillä, että hirviö oli palannut. Hän tiesi, että se
+seisoi yötaivasta vasten kuin aavemainen hautapatsas. Mutta kun hän
+kohotti katseensa, näki hän vieläkin kauheampaa. Kasvot olivat hänen
+edessään, mutta nyt ne olivat kuolleen kasvot. Hän näki oman ruumiinsa
+oikaistuna isänsä haudalle. Hänen päänsä retkahti kylmälle turpeelle.
+Hän makasi hautapengermällä kuin kuollut. Silloin hän tiesi, että
+ylhäällä oli määrätty, että hänen isänsä synnin tuli luoda ikuinen
+varjo hänen elämäänsä. Kaikissa elämänsä vaiheissa tuli hänen kulkea
+kantaen orjana synnin kuormaa, joka ei johtunut hänen omista töistänsä.
+Syntiperintö oli hänen kohtalonsa, ja synnin palkka on kuolema.
+
+Oliko ihme, että hetkellä, jolloin hänen elämänsä tie näytti kulkevan
+synkinten varjojen kautta -- kun isän ihana muisto, jonka oli äidin
+sylissä leikkiessään sieluunsa saanut, oli vain katkera harhakuva, joka
+kantoi kostoa povellaan -- oliko silloin ihme, että rauha laskeusi kuin
+kyyhkynen taivaasta hänen sieluunsa?
+
+Hänen tuntiessaan itsensä orvoksi, joka ei kuitenkaan vielä ollut orpo
+-- joka oli tuomittu tuskassa kiemurtelemaan kuin maan mato maailman
+liejussa, mies heräsi hänessä ja hän kerralla karkoitti pois pelon,
+joka häntä kidutti.
+
+Tämän voiman hän sai siitä tiedosta -- hänhän oli karu ja oppimaton
+mies, vaikka omasikin voimakkaan hengen -- että on olemassa korkeampi
+voima kuin kohtalo, että myrskyisimmälläkin merellä on mestarinsa,
+että kulkuri, jonka hyökylaine on heittänyt oudolle rannalle, ei ole
+joutunut sinne sattumalta eikä yksin.
+
+Ja Jumalan enkeli tuntui kuiskaavan hänen sydämeensä Hagarin ja hänen
+poikansa tarinan -- kuinka poika oli isänsä esikoinen ja kuinka
+toiseksi syntyneestä tuli perillinen -- kuinka vaimo ja poika ajettiin
+pois ja kuinka he olivat menehtyä kurjuuteen -- kuinka vihdoin kuului
+taivaasta huuto: "Jumala on kuullut pojan rukouksen, ole hyvässä
+turvassa."
+
+Harhakuvan synnyttämä kauhu oli hävinnyt. Se ei enää koskaan tulisi
+takaisin. Paul asteli kotiin takaisin, sulkeutui omaan huoneeseensa ja
+nukkui rauhallisesti.
+
+Kun hän heräsi, säteili talvinen aurinko noustessaan punaisena ja
+keltaisena Ankerias-kallion huipuissa. Alasimen kalke kuului yli
+laakson. Lampaat kiipeilivät jäätyneen tunturin rinteillä. Kirveiden
+kalke kuului metsästä ja yhtyi kuulakassa aamuilmassa luonnon
+mahtavaan kuoroon. Koleasti jyrisivät Nattin rattaat jäisellä tiellä.
+Punarinta-satakieli istui akkunan ulkonemalla päästellen kurkustaan
+riemukkaita aamusäveleitä. Viime yö oli siirtynyt ikuisuuteen eivätkä
+sen kauhut koskaan enää voineet palata. Hänen edessään oli päivä,
+maailma, elämä.
+
+
+
+
+XV LUKU.
+
+
+Tänä päivänä -- häiden edellisenä päivänä -- olivat kaikki juorujen
+kielet Newlannissa aamusta iltaan ahkerassa toimessa. Natt oli
+lähetetty kiertämään ympäri laaksoa ja kutsumaan maanviljelijöitä,
+heidän vaimojaan, poikiansa ja tyttäriänsä. Kirkkoherra Christian itse
+kulki kutsujana köyhien kodeissa.
+
+"'Köyhät teillä aina ovat', mutta kaikkialle niitä ei kutsuta eikä aina
+ole Galilean Kaanaan häitä", oli hän lähtiessään Gretalle sanonut.
+
+Eikä seutukunnan asukkailla suinkaan ollut mitään juhlaan kokoontumista
+vastaan. "Parhainta onnea vihittäville!" he sanoivat. "Älköönkä
+runsauden sarvi koskaan vuotamasta laatko."
+
+Koko laaksossa ei tehty paljoa työtä sinä päivänä. Seudun rikkain
+perijätär aikoi mennä naimisiin laakson rikkaimman tilanomistajan
+kanssa. Sellaisessa tapauksessa oli työtä kylliksi, kun pistäysi
+Lentävään Hevoseen tekemään toisten kanssa laskelmia. Pääasia selvisi
+yksinkertaisella yhteenlaskulla -- nimittäin, paljonko olisi Paul
+Ritsonin arvo sitten, kun hän on mennyt naimisiin Greta Lowtherin
+kanssa. Ja useammin kuin kerran sinä päivänä kaksikertaa kaksi teki
+viisi.
+
+Pakkanen kesti yhä ja tiet olivat jäässä. Ennen pakkasia oli ollut
+ankaria sateita, ja joki, joka juoksi laakson halki, oli tulvinut ja
+peittänyt niityt tien kahden puolen. Nyt se muodosti viiden penikulman
+levyisen lasisileän jääsillan, jota myöten saattoi kulkea suoraan kuin
+nuoli.
+
+Abraham Strong, puuseppä, oli saanut muuttaa suunnattomat nelipyöräiset
+vaunut taiviajopeleiksi siten, että otti pois pyörät ja laittoi niihin
+puusta jalakset. Tämän vaunureen oli seppä raudoittanut ja sitä
+aiottiin käyttää hääjuhlallisuuksissa.
+
+Varhain sinä aamuna oli veli Peter lähetetty kaupunkiin kutsumaan herra
+Bonnithornea. Neljän penikulman jalkamatka tuntui hänestä vaikeammalta
+ponnistukselta kuin koko asia olisi ansainnut.
+
+"En ymmärrä, mikä sitä likkaa vaivaa ja mitä hän; on vailla", hän
+murisi äkeästi astellessaan tietä. "Mitä hän miehellä tekee? Eikö
+hänellä nytkin ole kaksi kappaletta? Minä itse palvelen häntä kylliksi.
+Mutta tytöt ovat merkillisiä tuulihattuja."
+
+Herra Bonnithorne sai tarpeeksi Peterin sanoista: "En tierä, eikö
+siellä lie vihkiminen tekeillä", ymmärtääkseen, mistä oli kysymys.
+Hugh Ritson oli poissa kotoa, ja hänen veljensä Paul kiirehti hänen
+poissaollessaan häämenojen toteuttamista.
+
+Näissä mietteissä herra Bonnithorne oli lähtenyt kaupungista matkalle.
+Mutta ennenkuin hän ehti pappilaan, hän tapasi itsensä Paulin, joka oli
+matkalla hänen toimistoonsa. He lausuivat toisilleen muutamia sanoja.
+Tietysti nuori tilanomistaja oli maallikko eikä muuta. Hän kykeni
+selittämään huonosti tilannetta, mutta sen sijaan hän antoi jotakin,
+joka sanoi kaiken ja antoi asianajajan hävyttömyydelle ankaran iskun.
+Paul antoi asianajajalle ilman lähempiä selityksiä ne luovutuskirjat,
+jotka oli tuonut Lontoosta. Herra Bonnithorne tarkasti niitä, pisti ne
+taskuunsa ja hymyili. Hänen mielestään Paulin merkitys vaarallisena
+vastustajana aleni sinä hetkenä mitättömiin. He erosivat pitemmittä
+puheitta.
+
+Illan tullen palasi kirkkoherra Christian kotiin kuolemanväsyneenä.
+Hän tapasi asianajajan odottamassa häntä. Avioliitto hänen silmissään
+oli kuvastunut koko päivän suurenmoisena ja kaikki muut asiat olivat
+vähäpätöisyyksiä sen rinnalla.
+
+"Te annatte hänet siis pois, herra Bonnithorne", hän sanoi ilman
+pitempiä kursailuja.
+
+"Minä -- minä?" ihmetteli herra Bonnithorne kulmiansa kohottaen.
+
+"Kenellä siihen olisi suurempi oikeus?" kysyi kirkkoherra.
+
+"No, tiedättehän, te -- te --"
+
+"Minä! Ei, minun täytyy vihkiä heidät. Muut velvollisuudet kuuluvat
+teille."
+
+"Katsokaahan, herra Christian, jos ajattelette, minä olen -- minä olen
+--"
+
+"Te olette hänen isänsä vanha ystävä. Kas niin, Pidetään se asia
+päätettynä."
+
+Herra Bonnithorne näytti haluttomalta. "Tjaa, toden sanoakseni, herra
+Christian, -- minä en -- _minä en mielelläni tahtoisi_."
+
+Vanha kirkkoherra kohotti kaksi ihmettelevää silmää ja katsoi
+sankalasiensa yli herra Bonnithorneen. Asianajajan nolous yhä
+lisääntyi. Silloin kirkkoherra Christian muisti, että vain joku aika
+sitten herra Bonnithorne oli esittänyt syitä, miksi Paul ei saisi
+mennä Gretan kanssa naimisiin. Ne olivat liian maallisia, ne samaiset
+syyt, mutta ne olivat antaneet hänelle Gretan perheen ystävänä vakavaa
+ajattelemisen aihetta.
+
+"Paul ja Greta aikovat matkustaa pois", virkkoi kirkkoherra.
+
+"Niin olen kuullut."
+
+"He asettuvat Victoriaan maanviljelijöiksi", lisäsi kirkkoherra.
+
+"Gretan rahoilla", iski asianajaja.
+
+Kirkkoherra Christian katsahti taaskin lasiensa yli. Silloin hän taas
+huomasi omituisen hymyn väreileväni asianajajan huulilla. "Tiedättekö",
+hän sanoi, "milloinkaan ei minun vanhaan tyhmään kallooni ole johtunut
+epäillä, eivätkö perinnöt ole paremmat rehellisen työmiehen kuin
+keinottelijan käsissä."
+
+Herra Bonnithorne hätkähti. Yksinkertainen, vanha kallo saattoi joskus
+olla terävämpi kuin hänen oma viisas päänsä.
+
+"Siihen katsoen, että minun tulee vihkiä heidät, varmaankin odotetaan,
+että Paul saisi hänet teidän kädestänne, mutta jos teillä on jotakin
+vastaan --"
+
+"Vastaan?" keskeytti herra Bonnithorne. "En luule, että minun tunteeni
+siinä suhteessa ovat niin vakavaa laatua."
+
+"Jätetään se siis siihen, ja te saatte huomenna päättää", sanoi
+kirkkoherra Christian.
+
+Siihen asia jäikin, ja herra Bonnithorne, perheen rakas ystävä, riensi
+kiireesti sähkölennätinasemalle ja lähetti Hugh Ritsonille Lontooseen
+seuraavan sähkösanoman: "Heidät vihitään huomenna. Jos sinulla on
+jotakin tärkeätä sanottavaa, niin kirjoita tänä iltana -- tai tule."
+
+Yleisessä hyörinässä ja pyörinässä tapasivat Paul ja Greta toisiansa
+vain viitisen minuutin ajan, ja muutamat sanat, jotka he ehtivät
+vaihtaa, olivat pohjaltaan ylen vakavat. Samalla kun heidän sydämessään
+kaikui riemulaulu, kuului siellä pohjasävelenä viiltävä epäsointu, eikä
+kumpikaan tiennyt toisensa hädästä.
+
+Greta ajatteli Hugh Ritsonin salaperäistä uhkausta. Olisiko Hughilla
+voimaa estää heidän avioliittonsa, oli Gretalle vähemmän tärkeä kuin
+kysymys, pitäisikö hänen kertoa Paulille, mitä kaikkea Hugh oli hänelle
+sanonut. Päivän kuluessa hänen epävarmuutensa tuli tuskalliseksi. Jos
+hän puhuisi, hänen samalla täytyisi kertoa, mitä hän tähän asti oli
+osiksi salannut, Hughin tungettelevasta ja veljeyttä häpäisevästä
+rakkaudesta. Hänen täytyisi siis tuottaa uutta mielipahaa Paulille,
+jolla oli surua kylliksi äitinsä menettämisestä. Todennäköisesti ei
+Paul voisi ymmärtää veljensä omituista esiintymistä ja hävyttömiä
+puheita. Ja jos hän ei voisi niitä selittää, sitä enemmän ne
+kiusaisivat häntä. Ehkäpä Hughin uhkaus ei ollut mitään muuta kuin
+kiihtyneen mielen ajattelematon ilmaus, raivoa, jonka täytyi saada
+purkautua. Sittenkin Gretan hermostus yltyi, eivät järkisyyt, eivätkä
+saivartelut voineet sitä estää. Hän oli kuin sokea, joka ilmavirrasta
+tuntee tulleensa teitten risteykseen eikä voi päättää, kumpaa olisi
+lähdettävä kulkemaan.
+
+Paulilla puolestaan oli ankarampi kysymys ratkaistavana. Hän ajatteli,
+olisiko kunniallisen miehen soveliasta mennä Gretan kanssa naimisiin
+tämän tietämättä, ettei hän ollut isänsä laillinen poika. Sitä hän
+ei kuitenkaan voinut koskaan ilmaista hänelle. Vala, jonka hän oli
+vannonut isänsä ruumiin ääressä, sulki ainiaaksi hänen huulensa.
+Hänen äitinsä kunnia oli kietoutunut yhteen tähän valaan. Jos rikkoi
+toisen, tuli toinenkin salaisuus heti julki. Totta kyllä, se tarvitsisi
+ilmaista vain Gretalle ja Greta ja hän olivat yhtä. Sekin oli totta,
+että hänen äitinsä oli kuollut maailmalle. Mutta vala oli rikkomaton --:
+
+"Vanno, ettet koskaan ilmaise ainoallekaan inhimilliselle olennolle
+sanoin etkä viittauksin isäsi tekoa etkä äitisi häpeätä." Hän oli
+vannonut sen ja hänen täytyy se pitää. Tunteiden ristiriita oli
+hirveä. Rakkaus veti häntä toiselle ja rakkaus toiselle tielle. Kunnia
+kehoitti ja kunnia kielsi. Hänen sydämensä ensimmäinen ajatus oli
+ilmaista Gretalle kaikki -- ei salata mitään häneltä, jonka sydämen
+jokainen ajatus oli hänen. Mutta sitten hän päätti, että hänen syntynsä
+salaisuuden täytyi ainiaaksi olla lukittuna hänen omaan poveensa.
+
+Ei ollut kunnianmiehen työ mennä Gretan kanssa naimisiin ilman, että
+hän tietäisi hänen syntymästään -- oli vain yksi keino pelastua
+kunniattomasta teosta: jättää koko avioliitto sikseen. Vaikka hän
+menisikin naimisiin, hänen täytyisi kuitenkin valansa pitää. Jos vala
+olisi pidettävä, avioliitto olisi kunniaton -- se ei olisi se sielujen
+sopusointuinen liitto, jolloin sydän yhtyy sydämeen, ajatus ajatukseen
+-- kuten oikeassa avioliitossa tuli tapahtua. Tällainen oli samaa
+kuin olla uhraavinaan lahjansa alttarille ja kuitenkin säilyttää osa
+itselleen.
+
+Paul ei ollut mikään teräväpäinen mies -- silloin tällaiset ajatukset
+olisivat järkyttäneet häntä liian syvästi. Rakkaus hänen sielussaan
+oli yli kaiken, ja jättää Greta oli aivan mahdotonta. Jos ihminen
+ilman omaa syytä joutui kovan kohtalon kynsiin, eikö hänen pitänyt
+kaikesta huolimatta koettaa kääntää sitä hyväksi? Kaiken uhallakin
+Paul päätti mennä Gretan kanssa naimisiin. Ja itse asiassa, mitä
+tällä kunniankysymyksellä oli tämän kanssa tekemistä? Sehän oli vain
+kuvittelua. Mitä se Gretaan koskisi, onko hän syntynyt laillisessa tai
+laittomassa avioliitossa? Rakastaisiko hän häntä senvuoksi enemmän
+tai vähemmän? Olisiko hän senvuoksi arvoton hänen puolisokseen? Ja
+miten oli hän synnyltänsä äpärä? Ei ainakaan Jumalan edessä, sillä
+Jumala oli kuullut Hagarin pojan rukouksen. Vain maailman silmissä.
+Ja mitä se merkitsi? Siellä se merkitsi sitä, että olkoon syntyperä
+millainen tahansa, siellä yhdeksänsataa yhdeksänkymmentä yhdeksän
+avioliittoa solmittiin rahojen vuoksi silloin, kun yhdessä oli kysymys
+henkisistä ominaisuuksista. Mistä olivat puolet maailman ihmisistä
+alkunsa saaneet? Ei suinkaan, kuten hän, isästään ja isänisästä, vaan
+etevimmästä rakastajasta.
+
+Näin miettien Paul ratkaisi asian. Oliko hän täysin oikeassa vai täysin
+väärässä, tai osiksi oikeassa ja osiksi väärässä, ei kuulu meihin
+ollenkaan. Oli luonnollista, että sellainen mies, sellaisessa paikassa
+ja sellaisella ajalla päätti olla virkkamatta Gretalle sanaakaan koko
+asiasta. Luonnollista kuitenkin oli, että tämä vaikeneminen palaisi
+vielä monella monituisella tavalla mieleen.
+
+Kävi siis niin, ettei virketty sanaakaan siitä, mikä lähinnä kummankin
+sydäntä painoi.
+
+
+
+
+XVI LUKU.
+
+
+Aamu oli kirkas -- säteilevä, uusi päivä, jollaiseksi vain pohjolan
+talviyö voi valjeta. Aurinko hohti valkoiselle lumelle. Ilmassa
+oli auteretta siksi, että vuorien ääriviivat näkyivät jyrkkinä, ja
+salaperäinen sädekiehkura näytti ympäröivän jokaista huippua, vieläpä
+leikkivät säteet puidenkin huurteisilla oksilla.
+
+Ghyllissä oltiin aikaisin jalkeilla ja joka sopessa ja nurkassa
+keskusteltiin kiihkeästi.
+
+"Jaa, asiat _toteutuvat_ varmasti." "Siinä eivät juorut auta." "Niin,
+ja suin päin, ei edes odoteta rouvan paluuta." "Mitä iloa rouvasta
+olisi? Hänhän on kaiken ilon surma. Häistä tuskin tulisi mitään, jos
+hän olin kotona." "No, se minua kummastuttaa, ettei hän orota eres
+Hugh-herraa -- hänen omaa veljeään, tieräthän." "Olkoon hän siellä,
+miss' on, tyttö. Vai tahtoisitko astua hänen kanssaan saman askelen?"
+"Ja entäpä jos tahtoisin, olisiko se niin maailman ihme?" "No, enpä
+tahro väittää, että pyrkisit liian korkealle, sillä muistan erään
+tyttörääsyn, jota sanottiin Mercy Fisheriksi, ja hänellä _sanottiin_
+olevan suhteita _erään_ kanssa." "Pirä suus' sellaisest' asiast', äläkä
+pahenna juoruill' mun mieltäin."
+
+Loistaen sinisessä verkanutussaan, vaaleissa raidallisissa housuissaan,
+keltaisissa, kukallisissa silkkiliiveissään ja valkoisessa hatussaan
+Natt kiisi milloin portaita ylös Paulin huoneeseen ja milloin sieltä
+taas alas. Paulia itseään ei vielä ollut näkynyt. Sanankuljettaja
+keittiössä oli kertonut, ettei herra vielä ollut suvainnut pukeutua
+eikä edes pessyt itseään. Enemmän kuin kerran Natt oli lausunut julki
+ajatuksensa, että hänen herransa aikoi paitahihasillaan mennä vihille.
+Hän ei ole koko aamuna pyytänyt mitään muuta kuin "paperia, kyniä,
+lakkaa ja semmoista."
+
+Pappilan edustalle oli kokoontunut kirjava joukko. Siellä oli John
+Proudfoot, seppä, tavattoman hienona hännystakissaan ja suurissa
+käsissään niin valtavat kissannahkarukkaset, että ne olivat kuin
+riippuvat pilvet hänen pajansa yllä. Dick-mylläri oli siellä myös
+Giles Raisleyn hevosmiehen kanssa, ja Job, kivenhakkaaja -- matkalla
+sopimaan uusista urakoista -- oli poikennut juhlille myöskin ja
+suori Gubblum Oglethorpen ponin pörröistä harjaa. Lapset kiipeilivät
+aidoille, naiset kerääntyivät portille ja koirat kisailivat käytävillä.
+Gubblum itse oli ollut sisällä ja palasi nyt veli Peter Wardin kanssa
+tuoden suunnattoman oluthaarikan, joka kaikkien tyydytykseksi kierteli
+miehestä mieheen.
+
+"Eikö se viheliäinen miehennahjus ikinä saavu?" sanoi Gubblum lipoen
+huuliansa ja tarkasti tuijotellen tielle.
+
+"No, siinä hän tuleekin niin pulleana ja punakkana, että vallan."
+
+Rientäen kuin henkensä edestä saapui Tuomas Kyttyräselkä läähättäen
+puettuna hännystakkiin, jonka helma melkein viisti maata, toisessa
+kädessä joku paperi ja toisessa viulu.
+
+"No, vihroinkin olet täällä, Tuomas ukkoseni. Kaara häneen joku lasi,
+Peter, että päästään matkalle."
+
+"Nähkäähän, minussa on kaksi miestä", sanoi pikku mies puolustellen.
+"Minun täytyy aluksi kantaa kirjeeni, tierättehän, että työ ennen
+huvia."
+
+"Huvi ennen työtä, sanon minä", huudahti Gubblum. "Älä koskaan tee
+mitään, jos muuten tulet toimeen -- se on minun ohjeeni."
+
+Kahdet kuomuvaunut ajettiin silloin esille valmiina lähtemään matkaan.
+
+John Proudfoot otti kursailematta soittaja-postimiestä niskasta ja
+toisella kädellään juhlapuvun hännän alta ja heitti hänet viuluilleen
+päivineen ponin satulaan ja piti häntä siinä hetkisen, kuten avosuista
+säkkiä, että hän ehti vakaantua.
+
+"Istu sinä siinä nätisti ja kiltisti kuin laulava kana ja anna nyt
+viulun vinkua", sanoi seppä.
+
+"Mutta minun täytyy ensin pistäytyä sisässä", väitti soittaja. "Minulla
+on kirje herra Bonnithornelle."
+
+"Kirjeestä viis! Matkalle nyt! Anna se hänelle kirkon ovella."
+
+Ja niin sitä lähdettiin, Tuomas Kyttyräselkä ratsastaen edellä ja
+Gubblum astellen ponin rinnalla pitäen ohjaksia.
+
+"Anna soira!" karjaisi Job-kivenhakkaaja. "Eks' sinä ikänä voi alkaa?"
+
+Silloin soittaja kohotti viulun leuallensa, ja ensimmäiset häämarssin
+pitkät sävelet kaikuivat laaksossa.
+
+Naiset ja lapset seurasivat joukkuetta muutamia satoja kyynäriä ja
+palasivat sitten katsomaan morsiusparin astumista vaunuihin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pappilassa sisällä oli melua ja hälinää. Greta vain oli tavattoman
+hiljainen ja valmis purskahtamaan itkuun milloin hyvänsä. Eräs
+laakson suloinen impynen, kevyt kuin kärppä, keikkui sukkelana hänen
+ympärillään koettaen saada häntä vaihtamaan ruskean atlaspuvun
+vaaleansiniseen silkkiin, ottamaan muutamia kasvihuoneen kukkasia
+tukkaansa tai ainakin kiinnittämään hunnun kiharoilleen.
+
+"Ja säilytä rohkeutesi, rakas, ja puhu selvästi vastauksesi -- ja,
+rakkahin, älä vain itke, ennenkuin pappi on sanonut: 'Jumala teitä
+siunatkoon!'"
+
+Kiittäen Greta otti vastaan nämä neuvot. Hän näytti kuuntelevan ja oli
+hyväksyvinään ne, vaikk'ei ollenkaan tajunnut, mitä toinen puheli.
+Huolten pilvet leijailivat hänen kasvoillaan. Hän tuskin ymmärsi omaa
+pelkoansa, mutta joka kerta, kun ovi avautui ja uusi vieras astui
+huoneeseen, hän odotti jotakin sydän kurkussa.
+
+Kirkkoherra Christian pysytteli lähellä häntä silkkihousuissaan
+ja takissa, joka oli ollut vanhamuotinen jo hänen nuoruudessansa.
+Mutta hänen kaunis, harmaa päänsä ja hienot piirteensä, joilla aina
+kuvastui sydämen hyvyys ja lapsellinen yksinkertaisuus, olivat
+viehättävät puvusta välittämättä. Hän hyväili joskus Gretan päätä,
+kuten kiitollinen isä viettäessään rakastetun lapsensa kanssa viimeistä
+päivää.
+
+Herra Bonnithorne saapui aikaisin valkeissa liiveissänsä ja kukkia
+takin rinnassa. Hänen loistava ulkomuotonsa tuskin soveltui siihen
+huolenilmeeseen, joka kuvastui hänen kasvoillansa. Hän ei voinut
+hetkistä kauemmin istua paikoillansa. Hän nousi ja istahti jälleen,
+kävi edestakaisin katsellen ulos akkunoista ja kaivellen papereita
+taskuistansa.
+
+Kulkue, jonka etupäässä Tuomas Kyttyräselkä vaelsi, oli päässyt vähän
+matkaa, kun määräys annettiin ja juhlan päähenkilöt astuivat vaunuihin.
+Silloin naiset portilla muodostivat kunniakujan ja monta viisasta
+huomautusta tehtiin molemmin puolin.
+
+"Voi, voi, kyllä hän saa totisesti suloisen tytön."
+
+"Monet surulliset kokemukset saattaa tyttöressulla olla kestettävänä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kylä oli puolimatkassa kirkon ja pappilan välillä, ja kun seurue
+iloista marssia soittaen kulki siitä ohi, ilmestyi uteliaita
+katselijoita ovet ja akkunat täyteen. Tuomas Kyttyräselkä istui
+mahdollisimman suorana ponin satulassa pontevasti soittaen,
+ja kun Lentävän Hevosen eteen kokoontunut juopposakki osoitti
+innokkaasti suosiotansa, piti Tuomas sen seurauksena soitostansa ja
+nyökäytti päätään soveliaan arvokkaasti osoittamatta sopimatonta
+tuttavallisuutta, aina muistaen, että taide voittaa ystävyyttä, ja
+todellinen taiteilija on oikeutettu nauttimaan siitä.
+
+Kerran tai pari poni kompastui jäisellä tiellä, ja Tuomaan täytyi
+keskeyttää soitto tarttuakseen käsin satulaan ja tehdäkseen samalla
+vaikuttavan voimisteluliikkeen eteenpäin.
+
+Kaikki kävi kuitenkin hyvin, kunnes seurue saapui viitisenkymmenen
+askelen päähän kirkon ovesta, jossa virta kulki poikki tien. Kun se oli
+syvä ja vuolas, oli se päässyt ryöstäytymään pakkasen sormien lävitse.
+Tien toisella puolella oli porras sen yli, ja soittajan jäljessä
+kulkevat miehet käyttivät sitä hyväksensä yli käydessään.
+
+Gubblum heitti ohjakset ja seurasi heitä. Mutta kun portaat eivät
+ole poneja varten, Tuomas oli pakotettu poneinensa kahlaamaan virran
+yli. Lopettamatta hetkeksikään marssiansa hän antoi ponille potkun
+jaloillansa, ja se astui vastahakoisesti etujaloillansa virtaan. Mutta
+tuskin se oli ottanut kahta askelta ja vettä tullut polveen asti,
+kun se, joko kylmän vuoksi, tai astuttuaan pyörivälle kivelle, tai
+pelästyneenä soittajan potkusta, tai viisaitten kielellä suorastaan
+ilkeydestä, heilauttaen takapuolensa koholle ja samalla painaen päänsä
+alas heitti musikantin päänsä yli virtaan.
+
+Raikuvan ilon vallitessa Tuomas Kyttyräselkä vedettiin likomärkänä
+vastaiselle rannalle, ja viulu pelastettiin myöskin lekottelemasta
+myötävirtaan.
+
+Nyt tämä odottamaton seikkailu johti soittajataiteilijan
+ihastuttavasta tehtävästä ajattelemaan jokapäiväisempiä postinkantajan
+velvollisuuksia. Hän pisti kätensä taskuunsa, tunsi kuin olisi pistänyt
+sen ankeriaskonttiin ja veti esille asianajajan kirjeen. Se oli ihan
+märkä, ja päällekirjoituksen muste oli alkanut arveluttavasti levitä.
+
+Tuomas Kyttyräselkä lähti juoksemaan. Säikähdyksissään hän jätti
+kiusalliset ystävänsä, kiiruhti kirkkoon, hyökkäsi sakastiin, jossa
+tiesi tulen palavan, ja alkoi kuivata kirjettä. Vesi oli liottanut
+liiman, ja kuori oli avautunut.
+
+"Helpomminpahan kuivaa", ajatteli Tuomas, veti arvelematta kirjeen ulos
+ja alkoi kuivata sitä tulen edessä. Paperi höyrysi, kuten Tuomaskin,
+kun hän kuuli vaununpyörien jyrinää tieltä, ja yleinen huuto ja
+karjunta ilman kursasteluja mainitsi hänen oman nimensä: "Mihin se
+soittaja, tomppeli, katosi?" tai jotakin muuta yhtä vaikuttavaa.
+
+Tuomas tiesi, että hänen täytyisi olla portilla ottamassa morsianta
+iloisin sävelin vastaan. Mutta kirje ei ollut vielä kuiva. Hetkeäkään
+ei saanut hukata. Tuomas levitti kirjeen ja kuoren kaminan reunalle
+aikoen pian palata niitä hakemaan ja hyökkäsi viuluineen ulos
+täyttämään taiteilijavelvollisuuttaan.
+
+Tuomas Kyttyräselän lähdettyä sakastista saapui sinne kirkkoherra
+Christian. Kirkkoherra näki paperit uunin korvalla, otti ne käteensä ja
+kaikessa viattomuudessaan luki ne. Kirje oli näin kuuluva:
+
+    "Morleyn Hotelli. Trafalgar Square,
+    marrask. 28 p:nä.
+
+    Rakas Bonnithorne! Mies, joka silloin oli Newlannissa, on Paul
+    Lowther, Gretan velipuoli. Paul Ritson on minun oma veljeni,
+    minun isäni poika. Pidä tämä omana tietonasi, kuten suojelet
+    sielusi autuutta,; kunniaasi tai kukkaroasi, tai mitä muuta
+    tahansa, jota pidät suurimmassa arvossa. Sähkötä minulle heidän
+    hotellinsa nimi, jossa he aikovat Lontoossa asua ja junan aika,
+    jolla he lähtevät etelään sekä ilmoita, kuka jos joku on heidän
+    kanssaan. Sinun
+
+                                                Hugh Ritson.
+
+    P.S. Mercy-tyttönen alkaa tulla kiusalliseksi."
+
+Kirkkoherralla tuskin oli aikaa tajuta, mitä luki, kun hänenkin
+oli pakko jättää sakasti. Morsian ja sulhanen olivat kohdanneet
+toisensa kirkon ovella. Viuluniekan tehtävä oli hetkiseksi päättynyt.
+Kirkkoherra Christian ei voinut antaa viulun kuulua kirkossa. Siellähän
+tarvittiin arvokkaampi soittokone. Kirkko oli kuitenkin liian köyhä
+omataksensa urut, eikä sillä ollut edes varaa ylpeillä oikeasta
+harmoonista. Mutta jonkinlainen hanurin ja harmoonin välimuoto sillä
+oli ja eräs kirkkoherran seurakuntalaisista osasi sitä käyttää. Niinpä
+tämä riisuen liinan päästään, astui kirkkoon, istahti paikalleen, nosti
+soittokoneen hyllyltä, jossa sitä säilytti ja alkoi soittaa.
+
+Nyt sattui niin, että herra Bonnithornella oli muutamia papereita,
+jotka täytyi allekirjoittaa ja saatettuaan morsiamen kirkon ovella
+sulhasen luo hän lähti sakastiin täyttämään tätä velvollisuutta. Synkät
+varjot lepäsivät raskaina hänen kasvoillansa, kun hän astui kirkkoon.
+Se kirje, jota hän kiihkeästi oli odottanut, mutta jota ei ollut vielä
+saanut, antoi hänelle sietämättömästi huolen syytä. Ehkä kiihkeä
+kirjeen odotus sai hänet tarkasti silmäämään ympärilleen, jolloin hän
+heti keksi kirjeen kaminan reunalta, johon kirkkoherra oli sen viimeksi
+pistänyt. Ensi silmäyksellä herra Bonnithorne huomasi, että se on
+hänelle.
+
+Tuomas Kyttyräselkä oli päässyt kirkkoon saattojoukon mukana. Hän näki
+herra Bonnithornen, joka kulki saattueen etupäässä, menevän sakastiin.
+Vaikka hän oli aivan likomärkä ja hampaat kalisivat, kohosi kuitenkin
+hiki otsalle. "Saakeli soi, mitä kyytiä minä nyt saan", hän mutisi
+itseksensä. Käyttäen ankarasti kyynärpäitänsä hän tunkeutui joukon läpi
+ja pääsi vihdoin sakastiin. Mutta hän saapui liian myöhään. Salamat
+sinkoilivat herra Bonnithornen silmistä vasten viuluniekan nöyriä
+kasvoja, kun loukattu virkamies pyysi selitystä. Arvelematta kysytty
+selitti asian. "Ja kuka on ollut tässä huoneessa sen jälkeen, kun sinä
+jätit sen?"
+
+"Ei, ei kukaan, herra."
+
+"Oletko varma siitä?"
+
+"Ihan varma", sanoi Tuomas.
+
+Herra Bonnithornen kasvot kirkastuivat. Hän oli lukenut kirjeen
+ja uskoen, ettei kukaan muu kuin hän ollut sitä nähnyt; hän oli
+tyytyväinen. Hän pisti sen taskuunsa.
+
+"Ehkä minä saan lopettaa sen kuivaamisen", ehdotti Tuomas Kyttyräselkä.
+
+Asianajaja katsoa murjautti häneen musertavasti ja pyörähti ympäri.
+
+Kun Paul varmoin askelin asteli kuoriin, näytti hän virkeältä ja
+reippaalta. Hänen pukunsa oli yksinkertainen, hänen silmänsä kirkkaat
+ja säteilevät ja hänen pehmyt ruskea tukkansa kaareutui taakse
+rauhalliselta otsalta. Greta Paulin rinnalla ei näyttänyt niin
+levolliselta. Pilvet yhä synkistivät hänen kasvojansa. Usein hänen
+silmänsä kääntyivät oveen aivan kuin hän olisi odottanut uutta tulijaa.
+
+Juhlallisuus oli lyhyt, ja sen jälkeen kirkkoherra piti vaatimattoman,
+sydämellisen puheen. Siinä hän kertoi, miten maailman parhain piispa
+oli asettanut avioliiton ja sanonut, että se on maailman äiti ja
+kehoittanut heitä täyttämään maan, kaupungit ja kirkot sekä itse
+taivaan, jonka esihuone koko maailma oli. Sitten hän jatkoi:
+
+"Minä en rakasta ulkonaisia juhlamenoja, sillä niiden suojassa
+harjoitetaan paljon pahaa. Älkää etsikö loistoa ja kunniaa maailman
+silmissä, vaan muistakaa, että rakkauden herra on liittänyt teidät
+rakkaudessa auttamaan toisianne."
+
+Edelleen hän selitti, että vaikka ensimmäiset kristityt eivät
+tunteneetkaan vihkimämenoja ja vaikka Vanhassa Testamentissa ei niistä
+mitään puhuta, sillä siellähän Abraham "otti" Saaran vaimokseen ja
+Jakob "otti" Rakelin, oli kirkon toimittama vihkimys kuitenkin ihana
+hetki ihmisen elämässä ja selitti vertauskuvallisesti Kristuksen
+suhdetta omiinsa. Lopuksi hän puhui sekä morsiamen että sulhasen
+vanhempien tahrattomasta ja kunnioitetusta nimestä ja kehoitti heitä
+säilyttämään nimensä ja maineensa puhtaana, sillä "mitä hyödyttää
+hyvä syntyperä, jos jälkeläiset elämällään häpäisevät kuolleitten
+esivanhempiensa kunnioitetun nimen ja maineen?"
+
+Greta taivutti nöyrästi päänsä alas, ja Paul seisoi koko puheen
+ajan silmät hajamielisesti luotuina edessään oleviin seinäkuvioihin
+silloinkin, kun koneellisesti lausui lupauksensa.
+
+Hetkisen kuluttua toimitus oli päättynyt, allekirjoitukset vahvistetut,
+ja kellojen soidessa pienessä tornissa hääväki astui kirkosta ulos.
+Kirkko oli vanha, ruma puuhökkeli, jonka seinänraoista paistoi päivä ja
+jota tummuneissa lyijykruunuissa palavilla kynttilöillä valaistiin.
+
+Saattojoukko kokoontui pyörättömien vaunujen luo, josta nyt puuseppä
+ja raudoittaja olivat tehneet jäälle soveliaan reen. Ajajan penkillä
+istui Tuomas Kyttyräselkä viuluineen, ja jääpuikot pian riippuivat
+hänen märän juhlatakkinsa helmasta. Morsian ja sulhanen saivat palata
+tällä verrattomalla ajopelillä, jota rautakenkiin puetut laakson
+nuoret miehet vetivät sileää jäätä pitkin. Päivän sankarit istuivat
+paikoilleen ja olivat juuri lähtemäisillään, kun Greta kutsui
+kirkkoherraa.
+
+"Kirkkoherra Christian, kirkkoherra Christian!" kertasivat monet
+äänet. Kelpo kirkkoherra oli soittamassa kelloja, sillä hän oli
+itse kellonsoittaja. Äkkiä lakkasi pronssinen kello heilumasta, ja
+kirkkoherra ilmestyi.
+
+"Täällä on teille paikka, kirkkoherra", sanoi Paul tehden tilaa.
+
+"Ihan puoli vaunua", vastasi kirkkoherra vetäen taskustaan suuren
+avaimen ja lukiten kirkon oven, sillä hän oli samalla suntiokin.
+
+Sitten hän nousi rekeen, määräys annettiin, viulu alkoi soida, ja niin
+he lähtivät jokirantaan. Minuuttia myöhemmin he kiisivät peilikirkasta
+jäätä aamuauringon ihanasti säteillessä ja soiton ja monien iloisten
+äänten hyväillessä heidän korviansa.
+
+He kulkivat niittyjä pitkin ja saapuivat pappilaan yht'aikaa kuin
+vaunutkin, jotka olivat palanneet tietä myöten. Sitten seurasi
+aamiainen -- herkullinen ateria, joka oli erittäin tervetullut
+tyydyttämään vuoriston ilmassa kiihoittunutta ruokahalua. Kirkkoherra
+Christian oli isäntänä salissa ja veli Peter keittiön puolella, ja
+väliovi oli auki. Edellinen hymyili ja säteili kuin huhtikuun aurinko,
+jälkimmäinen taas oli hapan kuin etikassa liotettu kurkku eikä tiennyt,
+"olenko koskaan nähnyt noin nälkäistä koiralaumaa."
+
+Aamiaisen lopulla hypähti herra Bonnithorne ylös. Tämä herra oli
+lopultakin pudistanut harteiltaan kaiken huolten painon. Hän nauroi
+ja lörpötteli, lasketteli sukkeluuksia ja terästi joskus kieltänsä
+hienolla ivalla.
+
+"Asianajajamme on toisella kymmenellä", kuiskasi eräs neitonen Gretan
+korvaan. "Hän on pian tukkihumalassa."
+
+Herra Bonnithorne tahtoi esittää "herra ja rouva Ritsonin maljan".
+Aluksi hän lausui muutamia hiomattomia sukkeluuksia: "Miehet ovat
+huhtikuita kosiessaan, mutta joulukuita vihkimisen jälkeen." Sitä
+seurasi: "Tytöt ovat toukokuita tyttönä ollessaan, mutta taivas
+pilvettyy, kun heistä tulee vaimoja." Näitä sanontatapoja ei herra
+Bonnithorne kuitenkaan sanonut aivan tosiksi, sillä molemmista on
+poikkeuksia.
+
+Paul kiitti seuraa muutamilla miehekkäillä ja hyvinvalituilla
+lauseilla, ja sitten hän astui keittiön ovelle ja pyysi niitä vieraita,
+joiden isäntänä Peter oli ollut, viettämään iltansa Ghyllissä.
+
+Naiset olivat nousseet ja kantoivat Gretan salista pois valmistumaan
+matkalle. Silloin Gubblum Oglethorpe kohosi jaloillensa ja tahtoi
+välttämättä esittää "tyttärien maljan". Mitä Gubblumilla tällaisessa
+tilaisuudessa oli sanottavaa, ei meillä ole syytä muistiin merkitä.
+Hänen puheestaan oli vaikea sanoa, oliko se hullua vai viisasta,
+itsenäistä vai lainattua, mutta kaikissa tapauksissa se alkoi
+hautajaisjutulla.
+
+"Muistan tässä", hän sanoi, "Adam Strangin ruumiinkantajat Gosforthin
+hautausmaalla melkein ummelleen vuosi sitten. He suorittivat sen
+kahress' vuoross' ja heillä oi' suuri pullo mukana ja he kallistelivat
+sitä ahkerasti -- juu -- tuollainen kuin tuolla vanhalla Peterillä
+tuolla pöyrän päässä, mutta jonka hän pitää vain ittellään. No, he
+kantoivat Adamia kaikella kunnialla talosta; kumpikin kantoi penikulman
+ja jätti sitten arkun jatkaen matkaa, kunnes toinen joukko tuli ja otti
+arkun ja vei sitä taas penikulman. Matkaa kirkko maalle oli yhreksän
+penikulmaa, niin että heirän täytyi vaihtaa yhreksän kertaa ja joka
+kerta he lämpimästi hyväilivät sitä suurta pulloa -- kuljeta sitä
+tästä kautta, Peter. No, surukansa oikaisi polkuja peltoja pitkin,
+mutta kantajain täytyi käyttää valtatietä. Kaikki kävi hyvin kahreksan
+penikulmaa, jolloin toisen joukon oli taas määrä seurustella Adamin,
+toisen pullon kanssa. He jättivät arkun tien vieressä olevan talon
+seinustalla ja kulkivat erelleen. No, kun toinen ryhmä saapui paikalle,
+ei se sitä nähnyt -- ne eivät sitä nähneet, se on tosi -- yhtä vähän
+kuin Peter näyttää huomaavan minua. No niin, he menivät erelleen. Ja
+kun he sitten tulivat kirkkomaalle, oli siellä kirkkoherra valkeassa
+kauluksessaan, paljain päin ja suuri kirja auki. Mutta, nähkääs
+ruumista ei kuitenkaan ollut. Missä se oli? No, kas, se lepäsi kaikessa
+rauhassa huoneen seinustalla penikulman päässä."
+
+Gubblum aikoi juuri sovittaa kertomuksensa Paulin ilmestymiseen
+palopaikalle silloin, kun luultiin hänen olevan Lontoossa, mutta
+silloin saapui Greta saliin turkkeihin käärittynä. Paul oli heittänyt
+ylleen pitkän ulsterin, ja kaikki nousivat jättämään viimeisiä
+jäähyväisiä. Seurueen keskellä seisoi vanha, hyvä Christian uurteiset
+kasvonsa uiden äänettömissä kyynelissä. Greta heittäytyi hänen syliinsä
+itkien ääneensä. Sitten kirkkoherra alkoi katsella ilmeisesti iloisena
+ympärilleen ja näytti joutuvan äkkiä verrattomalle tuulelle.
+
+Hevonen ajettiin portaan eteen ja vaunuun oli ladottu monia
+matkalaukkuja ja laatikoita.
+
+"Hyvästi, hyvästi, hyvästi!"
+
+Vähän hyväilyä, pieni yritys nauraa, pidätetty huokaus, ankara
+itkunpurskahdus, ja he olivat ajaneet tiehensä.
+
+Ihanhan he lensivät tietä! Aurinko hohti juuri vasten heidän silmiänsä.
+Se punasi lännen taivaan ja sai itäiset vuoret välkkymään kullalta.
+Heidän ympärillään kiitelivät luistelijat, ja iloiset äänet saattelivat
+heitä, ja pehmeänä kertasi ne vuoriston kaiku.
+
+Herra Bonnithorne istui Gretan ja Paulin kanssa.
+
+"Missäs te sanoittekaan asuvanne Lontoossa?" hän kysyi.
+
+"Morleyn Hotellissa", vastasi Paul.
+
+Kuultuaan tämän vastauksen näytti asianajaja sanomattoman onnelliselta.
+
+Matka asemalle kesti parisenkymmentä minuuttia. Juna porhalsi pian
+Lontoon raiteille. Paul ja Greta astuivat viimeiseen vaunuun, koska
+muut olivat täpösen täynnä. Hetkistä myöhemmin he olivat jättäneet
+laakson.
+
+Herra Bonnithorne asteli suoraan sähkölennätinasemalle. Mutta hänen
+nauttimansa likööri teki hänelle kepposet. Hänen tyhmenneeseen
+kalloonsa iski, että hän oli erehtynyt Morleyn Hotellista. Eihän se
+ollut Paulin, vaan Hughin osoite. Niinpä hän sähkötti:
+
+"Matkustaneet yhden junalla. Osoite: Haukka-Haikara."
+
+Sitten hän palasi onnellisena kotiinsa.
+
+Sinä iltana oli Ghyllissä suurenmoiset kemut. Ensiksi herkullinen
+ateria -- pihviä, vasikkaa, lammasta, kinkkua, makkaraa ja kuumia
+torttuja. Sitten pidettiin tanssiaiset suuressa ladossa, johon oli
+puisiin jalkoihin pistelty pitkiä kynttilöitä, ja ontoiksi kaiverretut
+perunat toimittivat lampun virkaa. Musta olut ja sikaarit olivat
+vapaasti käytettävissä, ja kun lasit kilisivät ja savu kohosi, kaikui
+laulu:
+
+    "Se mies juo
+    ja sille Luoja suo,
+    jolla vaimona on järkevä nainen.
+    Mutta vaikka mies raataa,
+    niin vaimo hänet kaataa,
+    jos vaimo on tuhlailevainen."
+
+Sitä seurasi sokkoleikki. "Antoni, aimo poika, kutsun saat multa,
+kerran ma ostin juustoa suita. Tule, tule, etsi ja kiinni ota, siitähän
+seurata vois vaikka sota."
+
+Loppujen lopuksi tavarat koottiin heinärintuuksen reunaan ja lattia
+lakaistiin puhtaaksi. Yhteen nurkkaan pystytettiin oluttynnyri,
+ja Tuomas Kyttyräselkä viuluineen istutettiin sen päähän. Tanssi
+keskeytettiin vain siksi aikaa, että saatiin juoda sekä olutta että
+viinaa, kunnes Tuomaan tahti alkoi käydä säännöttömäksi, jolloin
+Gubblum kävi häntä torumaan. Mutta Tuomaspa taiteilijan ylpeydellä
+mursi viulunkopan Gubblumin päähän ja Gubblum mursi nyrkillänsä
+viuluniekan nenän, ja sitten he pyörivät pitkin lattiaa yhdessä
+sykkyrässä, kunnes Gubblum vihdoin pääsi vaivoin ylös ja pudistaen
+pörröistä päätänsä virkahti:
+
+"Mies-raasu on humalassa kuin pelimanni ainakin."
+
+Pappila oli äänetön kuin yö. Kaikki vieraat, paitsi yhtä, olivat
+menneet. Kirkkoherra Christian istui hiipuvan takan ääressä. Vanha
+loordi Fisher istui hänen kanssaan. Kumpikaan ei puhunut. Äänettöminä
+he viettivät monta pitkää tuntia.
+
+
+
+
+
+
+III KIRJA
+
+KALTEVALLA PINNALLA
+
+
+
+
+I LUKU.
+
+
+Tien varrella, kuuden penikulman päässä Lontoosta, oli majatalo, jonka
+oven päällä riippui nimikilpi, mihin oli maalattu hopeinen haukka ja
+kultainen haikara. Se oli pieni matalakattoinen rakennus, jossa ulkoa
+tultaessa ensiksi oli kapakka ja siitä päästiin molemmilla sivuilla
+oleviin huoneisiin.
+
+Vasemmalla olevan huoneen ovi oli suljettu, mutta sisältä saattoi
+kuulla lasten ääniä ja joskus taas heidän iloista nauruansa. Huone
+oikealle oli auki. Se oli savustunut paikka, jossa oli muutamia
+tuoleja, pitkä honkainen pöytä ja sen takana penkki, toisella seinällä
+rahi, seinillä piippuja, jotka riippuivat nauloissa, ja pyöreä
+kurkihirsi kannatti matalaa kattoa.
+
+Suuri tuli roihusi avoimessa takassa, jossa ei ollut kupua eikä
+reunustaa. Sen edessä suunnattomassa tuolissa, joka oli kuin äsken
+puustaveistetty kanotti, loikoi huoneen ainoa asukas. Yllään hänellä
+oli vaalea, raidallinen puku. Hänen hattunsa oli vedetty syvälle,
+silmille suojaksi kuumuutta vastaan. Hän oli nukahtanut, sen huomasi
+ensi silmäyksellä.
+
+Jos huonetta olisi valaissut muu kuin takkatuli, se olisi näyttänyt
+synkältä ja ilottomalta, mutta tässä valossa tämä mukavuuksia vailla
+oleva suoja pani sydämen lämpimästi sykähtämään. Rusohohtoiset liekit
+leikittelivät nukkujan pörröisellä tukalla, hiekkaisella lattialla
+ja räikeillä kuvilla koristetuilla seinillä. Ne loivat varjoja ja
+hävittivät ne samassa, kurkistivat ulos pienestä, pölyisestä akkunasta
+ja hymyilivät, kun sininen yö seurasi niitä sisään.
+
+Vanha vaimo, keltainen kasvoiltansa ja tavattoman ryppyinen, tarjoili
+kapakassa. Pari kolme kulkevaa kaupustelijaa istui penkeillä
+keskustellen keskenään. Eräs näistä arvoisista vieraista virnisti
+oikeaa suupieltänsä ivalliseen hymyyn.
+
+"Vaikka minut hirtettäisiin, on minusta verraton onni omistaa sellainen
+poika, joka ei hetkeäkään suvaitse tehrä työtä!"
+
+Vanha vaimo nosti silmänsä.
+
+"Kas niin, kylliksi siitä!" hän sanoi ja nyökäten päätään oveen päin,
+josta kuorsaus kuului, jatkoi: "Hän saa kyllä kohta työtä heittäessään
+teidät ovesta ulos, ainakin jotkut, kuten heitti viime sunnuntaita
+vasten nuoren Bobbyn."
+
+"Vaikka vain! Ei hän kumminkaan tierä, millä puolen hänen leivästään on
+voi, sitä hän ei tierä."
+
+"_Hänen_ leivästään?" sanoi toinen, vanha maankiertäjä, kiihkoisasti ja
+halveksien hymähtäen. "Tarkoitat kai hänen vanhan äitinsä leipää. Etkös
+ole koskaan nähnyt ihmisiä, jotka aina syövät toisten leivän eivätkä
+koskaan omaansa, eivätkä voi erottaa enempää kuin lapset, kummalla
+puolen leivästä on voi?"
+
+"Hillitse kieltäsi, Luke Sturgis", kivahti vanha vaimo. "Sinulla ei ole
+ollenkaan syytä sotkeutua asioihin, jotka eivät sinulle kuulu."
+
+"Älkää nyt kimmastuko, rouva Drayton. On eräs toinen asia, johon
+tahtoisin sangen mielelläni _sekautua_ ja se on tuon teirän kelpo
+poikanne sikaarivarasto, vaikkapa ette sitten antaisikaan mitään
+juotavaa. Minä korvaan sen kyllä sopivassa tilaisuuressa."
+
+Raukeasilmäinen mies, jonka jaloissa koira leikitteli, virkkoi:
+
+"Ollut Lunnossa taaskin", ja osoitti piippunysällänsä sinne, missä
+nukkuva mies lojui. "Saanut Lunnon hajua vaatteisiinsa. Minä aina
+tunnen sen neljänkymmenen kyynärän päästä."
+
+"Silloin te erehdytte, herra Tietäväinen", sanoi vanha vaimo, "hän
+ei ole saanut vaatteihinsa Lunnon hajua, ainakaan _tällä_ kertaa.
+Hän on ollut siellä, missä ei ole hajua enempää kuin Hendonissakaan,
+lukuunottamatta vuoriston tuoksuja, sillä hän on nähnyt vesiputouksia
+ja lammaslaumoja."
+
+"Vuoriston? Ja onko herra Paul ollut vuoristossa?"
+
+"On, Cummerlannissa. Se on vuoristoa, ja suurenmoistapa onkin, kuten
+olen kuullut."
+
+"Cummerland? Eiks' se ol' se paikka, josta tää nuori rouva on kotoisin?"
+
+"Ehk' on. En tahdo väittää, ettei ole."
+
+"No, nyt ne asiat selviävät, eiks' selviäkin?" Puhuja päästi
+merkitsevän vihellyksen ja käänsi sitten pahaamerkitsevän katseensa
+tovereihinsa. "Minä aina sanon eukolleni: 'Oles vaiti', sanon minä, 'ja
+vielä se tulee ilmi', ja eikös se nyt ole niin käynyt?"
+
+Ravintolan emäntä kuohahti.
+
+"Ja _minä_ aina sanon sinun rouvallesi: 'rouva Sturgis', sanon minä,
+'minua aina suututtaa nähdä miehen sekaantuvan toisten asioihin,
+juoruavan ja levittävän häväistysjuttuja -- se on paha vika naisessa,
+jolta te ette parempaa odotakaan, kuten sanat kuuluvat, mutta miehelle
+sellainen ei ollenkaan sovi -- ja minä toivon, että te pidätätte
+miestänne', sanon minä, 'pistämästä nokkaansa, kuten te aina sanotte,
+toisten ihmisten asioihin.' Kas siinä, mitä _minä_ aina sanon sun
+eukollesi."
+
+"Siinä teette vallan viisaasti", sanoi arvoisa puhuteltu jutellen
+hyväntuulisesti, niinkuin se, joka ei minkään anna rauhaansa häiritä.
+"Etteks' tahro nyt tutkia, eikö siellä olisi mulle tupakkaa?" hän kysyi
+pannen pennyn pöytään.
+
+Niinpä kapakan emäntä otti hyllyltä tupakkatötterön, koppasi pennyn
+pöydältä ja heitti sen laatikkoon.
+
+"Ei sitä tartte kieltääkään, väitän minä, ettei herra Draytonilla olisi
+sormensa sen nuoren neiti-rouvan sopassa."
+
+"Kas niin -- kylliksi siitä! Minä sanon teille, ettei hän ole
+vilahdukseltakaan nähnyt koko naista, ennenkuin sunnuntaista toista
+viikkoa sitten."
+
+Kaksi naista tuli kannuineen kapakkaan.
+
+"Ja mitenkäs se rouvuus jaksaa?" tiedusteli vanhempi naisista --
+kuultuaan, mistä oli kysymys -- kapakan emännän täyttäessä hänen
+kannuaan.
+
+"Tuolla hän on", vastasi kapakan emäntä vastahakoisesti ja nyökkäsi
+päällänsä vasemmalla olevaan suljettuun oveen.
+
+Sinä hetkenä kuului sisältä lasten naurua.
+
+"Hän on siitä kuitenkin iloinen, vaikka olen kuullut kuiskattavan",
+sanoi vanha nainen, "että hän syödessään ruokkii kahta, kuten sanotaan."
+
+Miehet nauroivat.
+
+"Sehän on naisten tehtävä", sanoi joku, kun akka kulki ohi.
+
+"Sellaista väkeä ei toki pitäisi ottaa asumaan kunniallisten ihmisten
+luo", sanoi toinen, nuorempi nainen, joka oli sitonut hattunsa korealla
+silkkinauhalla leuan alle.
+
+"Ja se onkin enemmän kuin armeliaisuus käskee", sanoi toinen eukko.
+"Mutta tietysti jokainen osoittaa laupeutta toiselle, joka on
+samanlainen kuin itsekin."
+
+"Uteliaisuus on tämän maailman suurin synti", sanoi raukeasilmäinen
+mies. "Ihmiset puhuvat kaikenlaisista paheista ja vaivoista; joku pitää
+pahimpana juoppoutta, toinen rahanhimoa, joku taas reumatismia tai
+jotain muuta, mutta minä sanon, että kaikista kiusallisinta on naisten
+uteliaisuus. Sanokaa minulle joku, joka ei ole utelias, niin saatte
+nährä, ettei hän pistä nokkaansa joka paikkaan."
+
+"Tietysti ei", sanoi se herra, jota oli sanottu Luke Sturgikseksi. "Ja
+osoita minulle mies, joka ei ole utelias", hän jatkoi silmää iskien,
+"niin minä näytän sinulle miehen, joka on hyvä kyntäjä, verraton
+ojankaivaja ja airanpanossa arvokkaampi kuin painonsa kultaa, kun taas
+kovin tieronhaluiset ihmiset syövät ja hävittävät maakunnan pahemmin
+kuin ilkeinkin sota."
+
+
+
+
+II LUKU.
+
+
+Vasemmalla olevassa huoneessa istui Mercy Fisher leikkien lasten
+kanssa, nauroi, kun he nauroivat ja koetti unohtaa, ettei hän
+ollut yhtä nuori kuin he, ei yhtä onnellinen eikä vapaa raskaista
+ajatuksista, ei voinut elää kuten he hetkestä hetkeen katumatta
+menneisyyttä, toivomatta mitään tulevaisuudelta, eläen kokonansa
+nykyhetkessä. Mutta hän oli muuttunut eikä ollut enää lapsi, vaikka
+hänen lapsensydämensä ei koskaan tuntunut vanhenevan, vaan oli vieläkin
+täydelleen lapsellinen, huolimatta siitä, että täyden naisen kuorma
+oli pantu sen kannettavaksi ja naisen surut sumensivat hänen elämäänsä
+-- hän oli tullut vain hieman vanhemmaksi, ehkä hieman viisaammaksi,
+kasvot olivat käyneet vähän surullisemmiksi ja silmät ajattelevammiksi.
+
+Eräs naapurinvaimo, joka oli mennyt vieraisille viiden penikulman
+päähän, oli tuonut lapsensa ja pyytänyt "nuorta rouvaa" pitämään
+niistä huolta hänen poissaollessaan. Nelivuotias poika pyöri Mercyn
+polvella, kun taas hänen kuusivuotias sisarensa seisoi tuolin vieressä
+katsellen, miten neulintikut somasti kilahtelivat tädin niitä ahkerasti
+liikutellessa. Samalla lävisti moni lapsen viaton huomautus kuin nuoli
+Mercyn sydämen. Nuori herra johti alituiseen puheen siihen, mikä Mercyn
+mieltä painoi.
+
+"Ja jot tinulla oliti pieni poika, antaititko tinä hänelle makeitia
+utein, -- myötäätä -- makeitia ja piparkakkuja -- antaititko?"
+
+"Antaisin, joka päivä, lemmikkini. Minä antaisin hänelle makeisia ja
+leivoksia ihan joka päivä."
+
+"Minä tykkään tinutta. Ja antaititko tinä ten mennä leikkimää itojen
+poikain kanta ja toititko linnunpetiä ja tavaroita, toititko?"
+
+"Toisin, linnunpesiä ja marjoja ja vaikka mitä."
+
+"Minä tykkään tinutta, minä tykkään. Ja antaititko tinä mennä itiä
+vattaan, kun te illalla tulee kotiin ja rattattaa telättä?"
+
+Varjo laskeutui tytön sieville kasvoille, ja seurasi hiljaisuus.
+
+"Antaititko? Häh? Ja nottaititko itin telkään, nottaititko?"
+
+"Ehkäpä, lemmikkini."
+
+"Ah!" Pikku veitikka ilmaisi tällä ainoalla sanalla korkeinta
+ihastustaan.
+
+"Mitä tinä teet?"
+
+"Neulon, ystäväni. Kas niin, istupas nyt hiljaa siinä minun polvellani."
+
+"Mitä tinä neulot -- tukkia pikku pojalleti?"
+
+"Ei minulla ole pikku poikaa, sydänkäpyseni. Näistä tulee rannikkaat
+eräälle herrasmiehelle."
+
+"Voi, kun vahinko! Mille herratmiehelle?"
+
+"Eräälle miehelle, rakas. Herra Drayton on herrasmies, tiedäthän."
+
+"Oh!" Sitten hetken miettimisen jälkeen: "Minä tiedän -- lurjut."
+
+"Willy!"
+
+"Itä tanoo niin."
+
+Tällä ajalla pikku neiti Mercyn rinnalla oli miettinyt omaa
+problemiansa.
+
+"Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi pieni tyttö?"
+
+"No, katsotaanpas. Minä opettaisin häntä neulomaan ja ompelemaan
+ja laittaisin hänen tukkansa hyvin sieväksi ja tekisin hänelle
+silkkimekon, johon ompelisin tupsuja, ja, oh, niin ihanan hatun hänelle
+ostaisin!"
+
+"Ai, kuinka hauskaa! Ja ottaisitko sinä hänet torille ja kirkkoon ja
+katsomaan rouva Bickersin akkunassa olevia nukkia?"
+
+"Ottaisin, rakas, ottaisin."
+
+"Etkö milloinkaan antaisi häntä selkään?"
+
+"Minun pikku tyttöni olisi oikein, oikein hyvä, ja oh, niin sievä!"
+
+"Ja antaisitko sinä hänen mennä isoäidin luo, milloin hän haluaa etkä
+kieltäisi isoisää antamasta puolipennisiä, antaisitko?"
+
+"Kyllä ... rakas ... kyllä ... ehkä."
+
+"Ovatko sinun silmäsi _hyvin_ kipeät tänään, Mercy? Ne _ovat_ niin
+punaiset."
+
+Mutta pikkumies ei ollut ollenkaan tyytyväinen tähän keskustelun
+käänteeseen. "No, mikti tinulla ei ole pientä poikaa?"
+
+Kuolemanhiljaisuus.
+
+"Etkö tinä tatto, etkö?"
+
+Willy oli pantu lattialle. "Lauletaan jotakin. Pidätkö sinä laulusta,
+sydänkäpyseni?"
+
+Ihastuneena kiipesi poikanen uudestaan hänen syliinsä. "Minä laulan,
+minä laulan. Mamma on opettanut mulle laulun. Minä otaan."
+
+Ja kursailematta pikku veitikka lauloi kirkkaalla lapsenäänellänsä
+vienon kehtolaulun.
+
+Mercy oli oppinut tämän saman laulun kauan aika sitten, kun hänen
+äitinsä oli liekutellut häntä unen helmoihin. Hän tunsi, niinkuin
+muistojen, rakkauden ja katumuksen hyökylaineet olisivat tahtoneet
+hänet alleen haudata. Oli vaikea hillitä kyyneleitä puhkeamasta Pienet,
+viattomat kasvot oli kohotettu kattoa kohti kun suloinen ääni lauloi
+tutut sanat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kapakkaan oli saapunut uusi vieras. Se oli Hugh Ritson puettuna pitkään
+ulsteriin, jonka päähineellä hän puoliksi salasi kasvonsa. Hän astui
+suoraan kapakan emännän luo, joka niiasi syvään myymäpöytänsä takana.
+"Hän on siis palannut?" kysyi tulija tervehtimättä millään tavalla.
+
+"On, herra, hän on tullut takaisin, herra. Hän saapui kotiin
+iltapäivällä, herra."
+
+"Te ette sanonut mitään, että joku on häntä etsinyt?"
+
+"En, herra -- oikeastaan, herra -- en suoraan, herra -- vaan mainitsin
+-- juuri mainitsin, herra, että --"
+
+Hugh Ritson hymyili kylmästi. "Tietysti -- kiertelemättä. Tottahan
+olitte järkevämpi tytön suhteen?"
+
+"Olin, herra, kun te kielsitte minua virkkamasta siitä neidille --"
+
+"Poika nukkuu, kuten näen."
+
+"Niin, herra; hän oli tuskin haukannut palan leipää ja vähän soppaa,
+kun hän heittäytyi tuoliinsa, samaan, jossa näette hänet, herra, eikä
+ole sen jälkeen virkkanut sanaakaan. Hän on varmaankin matkustanut läpi
+yön."
+
+"Eikö hän mitään selittänyt?"
+
+"Oi, ei, herra! Hän tahtoi vain kylmää lihaa ja olutkannunsa, herra, ja
+--"
+
+"Huomatkaa, herra, hänen vanha äitinsä ei mitenkään ole hänen
+uskottunsa", virkkoi eräs kulkija penkiltä.
+
+"Ettekä te minun, ystäväni", sanoi Hugh Ritson silmäten ympärilleen.
+Kääntyen uudestaan kapakan emäntään hän virkkoi: "Sanokaa hänelle,
+että joku tahtoo puhutella häntä. Tai odottakaa, minä menen itse hänen
+luokseen."
+
+Hän astui siihen huoneeseen, jossa mies nukkui ja sulki oven jälkeensä.
+
+"Luke Sturgis", kuohahti kapakan emäntä raivoissaan, "minä sanon sulle,
+että sinulla ei ole oikeutta tulla sanomaan sellaisia vastenmielisiä
+asioita -- ja vielä minulle, hänen äidilleen. Ja mitä te sanotte? Että
+hän on kelvoton? Hän olisi maailman hienoin herrasmies, jos olisi
+enemmän oppia saanut -- ulkomuodoltaan hän kelpaa kenen rinnalle
+tahansa."
+
+
+
+
+III LUKU.
+
+
+Päästyään nukkuvan miehen kanssa kahden Hugh Ritson seisoi katsellen
+häntä tarkasti. Tuli oli palanut, niin että jäljellä oli vain liekitön,
+punainen hiillos. Huoneessa ei ollut mitään muuta valoa.
+
+Nukkuja alkoi raotella silmiään ja venytellä, kuten ihminen, jonka
+äkkiä valtaa ilkeä tunne, että joku tuijottelee häneen. Sitten hän
+päätään pudistaen ja olkiansa ravistaen nousi tuolillensa istumaan. Hän
+työnsi hatun otsaltansa takaraivolle, ja tupsu aaltomaisia, ruskeita
+hiuksia vierähti sijalle. Pää oli painunut alas ja silmät olivat
+suunnatut tuleen. Hugh Ritson astui hänen luokseen ja laski toisen
+kätensä hänen olalleen.
+
+"Paul Drayton", hän sanoi, ja hätkähtäen mies kohotti silmänsä häneen.
+
+Heidän katseensa yhtyivät, ja Hugh Ritson sai nähdä, kuten oli
+odottanutkin -- Paul Ritsonin kasvot. Tässä heikossa, punertavassa
+valossa jokainen piirre oli sama. Ensi hetkenä saattoi olla vakuutettu,
+että se oli juuri sama mies eikä kukaan muu -- aivan kuin Paul Drayton
+ja Paul Ritson olisivat olleet sama mies.
+
+Kömpelösti nousi Drayton jaloilleen, ja sinä hetkenä harhakuva oli
+hävinnyt. Hän potki paksuilla kengillänsä hiiltyviä hiiliä kasaan,
+ja räiskyen ne syttyivät ja leimahtivat ilmi liekkiin. Kirkas valo
+lankesi hänen kasvoillensa. Piirteet olivat hienot, mutta säännötön
+elämä näytti ne veltostuttaneen. Kasvot olivat voimakkaat, miehekkäät
+ja ilmeikkäät. Mitä Jumala oli tehnyt, oli sangen hyvä; mutta silmät
+olivat sameat, huulet värittömät ja ilme, jonka olisi pitänyt olla
+ystävällinen, oli juro ja yrmeä.
+
+"En ihmettele, että olette väsynyt matkanne jälkeen, olihan se aika
+pitkä", sanoi Hugh Ritson. Hän koetti esiintyä vapaasti, mutta ääni
+kuitenkin hermostuneesti vapisi. "Te läksitte aikaisella junalla
+Penrithistä", hän virkkoi, veti penkin takan luo ja istahti siihen.
+
+Drayton tarkasti puoliksi epäillen vierastansa ja virkkoi sitten:
+
+"Saakeli vie, etteköhän lie se sama lurjus, joka jo ennemmin on ollut
+täällä tutkistelemassa meidän vanhaa eukkoa. Sanokaa meille nimenne."
+
+Ääni oli karkea, mutta siitä huolimatta siinä oli jotakin Paul Ritsonin
+äänensoinnusta.
+
+"Se lienee tarpeetonta", vastasi Hugh Ritson hilliten täydellisesti
+itsensä. "Me olemme tavanneet ennenkin", hän lisäsi hymyillen.
+
+"No, saakeli, olemmeko -- missä?"
+
+"Te olitte yötä Laiskassa Hevosessa Keswickissä, eikä siitä ole vielä
+viikkoakaan kulunut", sanoi Hugh.
+
+Drayton ei osoittanut vähintäkään hämmästystä.
+
+"Viime lauantai-iltana te olitte sammutustyössä vanhan myllyn palossa
+Newlannissa."
+
+Draytonin jurot kasvot olivat liikkumattomat.
+
+"Ohimennen sanoen", jatkoi Hugh kohottaen ääntänsä ja siinä helähti
+lämmin sointu, "minä olen omasta puolestani teille käynnistänne
+kiitollinen. Mitä te juotte? -- Viinaa?"
+
+Mennen ovelle hän pyysi pullon viinaa ja lasit.
+
+"Sitten maanantai-iltana", hän lisäsi palaten huoneeseen, "te teitte
+minulle sen kunnian, että vierailitte talossani."
+
+Drayton seisoi yhä.
+
+"Minä tunnen teidät", hän virkkoi. "Sanonko teidän nimenne?"
+
+Hugh hymyili hyväntuulisesti. "Sehän on tarpeetonta", hän sanoi riisuen
+hitaasti käsineensä.
+
+"Mitä te tahdotte? Minulla ei nyt juuri ole aikaa juopotella."
+
+"Hyvä niin, katsotaan. Kello on juuri kymmenen", sanoi Hugh Ritson
+vetäen kellonsa esille. "Minä tahtoisin antaa teidän ansaita
+kaksikymmentä puntaa ennen puolta yötä."
+
+Herra Draytonin suu vetäytyi epäilevään naurunirvistykseen.
+
+"Tietysti sen voi tehdä, mutta millä ehdoilla. Te itse tahdotte ansaita
+kaksisataa ennen kahtatoista."
+
+Herra Drayton vilkaisi syrjäsilmällä Hughiin, ja viekkaus välähti hänen
+katseestaan.
+
+Hugh Ritson kohotti kulmiaan ja pudisti päätänsä.
+
+"Raha ei ole minun tarkoitukseni."
+
+"Oh, eikö, no? Hyvä, minä en pelkää sanoa teille, että -- minun
+tarkoitukseni on pääasiassa se", ja herra Drayton väänsi uudestaan
+suunsa irviin.
+
+Rouva Drayton astui sinä hetkenä huoneeseen tuoden viinan, kaksi lasia
+ja vesipullon, jotka hän asetti honkaiselle pöydälle.
+
+"Sallikaa minun tarjota teille vähän virvoitusta", ja Hugh otti pullon
+kaataen lasit puolilleen.
+
+"Kiitti, kiitti."
+
+"Vettä? Sanokaa, koska."
+
+Mutta herra Drayton esti sekoituksen kokonansa siepaten lasinsa
+käteensä. Hänen käytöksensä oli aivan muuttunut. Villielukan
+varovaisuus oli hävinnyt ja sijalle oli ilmestynyt häikäilemättömyys ja
+uhma, jotka olivat valmiit millaisiin sopimuksiin tahansa.
+
+"Mistä siis on kysymys?" hän kysyi nauraa hohottaen täyttä kurkkua.
+
+"Saattaa erästä rouvaa Kentish-kaupungin asemalle ja toimittaa hänet
+turvallisesti puolen yön junaan -- siinä kaikki."
+
+Drayton nauroi taaskin.
+
+"Tietysti se käy", hän sanoi.
+
+"Rouva on täällä vähää ennen puolta yötä."
+
+"On kai, kun niin sanotte."
+
+Hymy katosi Hugh Ritsonin kasvoilta.
+
+"Älkää naurako noin -- en voi sietää sitä."
+
+Herra Drayton otti viinapullosta toisen ryypyn ja sitten nojasi
+tuolinsa selustan yli Hugh Ritsoniin päin.
+
+"Katsokaahan", hän sanoi, "elokuussa oli kulunut juuri kolmekymmentä
+vuotta siitä, kun minun äitini sitoi minut kapaloon ja laittoi minut
+vankilaan, josta en vielä ole vapaaksi päässyt."
+
+"Mitä te tarkoitatte, ystäväni?" sanoi Hugh.
+
+Drayton nauroi pilkallisesti.
+
+"Puhukaa selvästi", hän sanoi. "Antakaa työlle oikea nimi. Minä en
+säikähdä, olkoon se mikä tahansa. Mies ei anna kahtakymmentä puntaa
+turhan vuoksi. Ei, jos työ on kunniallinen, kuten minäkin. Minä olen
+oikeutettu ravintoloitsija ja herrasmies -- niin, se minä olen, jos
+haluatte tietää."
+
+Hugh Ritson kieltäytyi kuitenkin osoittamasta tarpeetonta
+uteliaisuutta, mutta herra Drayton näki hyväksi terästää miehuuttaan ja
+vaatimuksiansa, jonka vuoksi hän haki vielä apua viinapullosta ja kysyi
+sitten: "Ja minä te itseänne pidätte?"
+
+Hugh ei heti tyydyttänyt herra Draytonin uteliaisuutta.
+
+"Vähät siitä, herra Drayton", hän sanoi. "Teidät minä tunnen
+täydellisesti. Sanonko teille, mitä varten olitte Cumberlannissa?"
+
+Huomauttaen, että oli helppo kerrata vanhan vaimon juoruja, herra
+Drayton otti taskustansa vuohennahkaisen tupakkakukkaron ja alkoi
+tukkia täyteen merenvahaista piippuansa, josta maali oli kokonaan
+kulunut pois.
+
+"Kolmekymmentä vuotta sitten", alkoi Hugh Ritson, "eräs nuori nainen
+koetti hukuttaa itsensä ja lapsensa. Hänet pelastettiin ja pantiin
+turvakotiin. Lapsi, poika, annettiin erään hyvän naisen hoitoon, jonka
+luona hän on asunut tähän päivään asti."
+
+Herra Drayton keskeytti: "Kiitoksia paljon, mutta se asia on nyt jo
+selvä."
+
+Hugh Ritson nyökkäsi ja jatkoi herra Draytonin ahkerasti tupakoidessa:
+"Sen hetken jälkeen ette ole kuullut mitään äidistänne; mutta eräänä
+päivänä kuulitte siltä nuorelta naiselta, jonka kohtalo on heittänyt
+teidän kasvatusäitinne hoitoon, että Cumberlannin vuoristossa elää
+toinen mies, joka hämmästyttävässä määrässä on teidän näköisenne. Se
+kiihoitti teidän uteliaisuuttanne. Teillä oli syytä otaksua, että jos
+äitinne vielä eläisi, hän varmaankin on rikas. Mutta onnettomuudeksi te
+satutte olemaan köyhä."
+
+"Enkä minä pelkää sitä, että kaikki sen tietävät", keskeytti herra
+Drayton. "Tulkaa suoraan itse asiaan. Katsokaahan, me olemme kuin
+kaksi hyenaa, jotka eräänä päivänä näin eläintarhassa. Toinen sai
+ruokinta-aikana luun hampaihinsa ja odotteli, ties kuinka kauan, eikö
+toinen tulisi riistämään sitä siltä."
+
+"Hyvä", lisäsi Hugh Ritson epävarmasti hymyillen, mutta savupilvi
+esti hänen toverinsa huomaamasta sitä, "te olette mies, joka tunnette
+jonkun verran maailmaa, olette perinyt ajatuskyvyn, vaikk'ei muuta --
+vanhemmiltanne, jotka eivät jättäneet teille mitään muuta kuin --"
+
+Herra Drayton ojensi kätensä. "Minulla on ravintolanpito-oikeus ja minä
+olen herrasmies, vaikk'ei ulkomuotoni olekaan loistava", hän sanoi
+puolustellen. "Minä en voi sitä auttaa, kun en ole käynyt kouluja --
+te kyllä voitte ymmärtää sen." Ja herra, jonka ulkomuoto ei ollut
+loistava, pudisti sydämellisesti sen herrasmiehen kättä, jolla oli
+kaikki ulkonaiset edut.
+
+"Aivan oikein, herra Drayton, aivan oikein", sanoi Hugh Ritson. Hän
+vaikeni katsellen Draytonia tarkasti. Tämä arvon herra oli ottanut
+piippunysän hampaistaan ja katsoa toljotti tyhmin silmin, suu auki
+tuleen.
+
+"Matkallanne ette löytänyt mitään."
+
+"Mistäs sen tiedätte?"
+
+"Teidän kasvonne tällä hetkellä ilmaisevat sen."
+
+"Puh! Älkää te kierrelkö täällä urkkimassa asioita, jotka eivät
+teille kuulu. Minä en ollenkaan ole tottunut teidänlaisianne tekemään
+uskotuikseni."
+
+Hugh Ritson nauroi.
+
+"Teistä ja remusta täytyy tulla ystävät, herra Drayton", hän sanoi.
+"Mutta oppikaamme ensin ymmärtämään toisiamme. Ajatuksenne, että
+voisitte löytää vanhempanne Cumberlannista, oli turha otaksuma."
+
+"Häh! Miksi?"
+
+"Koska teidän äitinne on kuollut."
+
+Drayton pudisti hetkeksi viinanhöyryt päästänsä ja osoitti tavatonta
+mielenkiintoa.
+
+"Sen turvakodin luettelo, johon hänet otettiin itsemurhayrityksen
+jälkeen, sisältää ilmoituksen --"
+
+"Mutta hän karkasi", keskeytti Drayton.
+
+"Sisältää ilmoituksen, että hän karkasi ja pääsi turvaan -- kuoli.
+Hänen ruumiinsa saatiin joesta ylös, tunnettiin mainituksi henkilöksi
+ja haudattiin hänen nimellänsä."
+
+"Millä nimellä?" kysyi Drayton.
+
+Hugh Ritsonin ilme muuttui äkkiä.
+
+"Mitäs sillä on väliä", hän sanoi, "olen sen unohtanut."
+
+"Todellako unohtanut?" epäili Drayton. "Eikö se olisi voinut olla
+Ritson, häh?"
+
+Hugh iski nyrkkinsä pöytään.
+
+"Totisesti ei -- hänen nimensä _ei_ ollut Ritson."
+
+Ääni suututti herra Draytonia Hän katsoi Hugh Ritsoniin ikäänkuin
+sanoen, että tämä sai kiittää luojaansa, joka oli tehnyt hänen toisen
+jalkansa hervottomaksi, niin että hän nilkutti.
+
+Hugh Ritson tyynnytti häntä selittämällä, että jos hän oli utelias
+tietämään, mikä hänen äitinsä nimi oli, hän kyllä voi sen saada
+selville ja lisäsi: "Mitäpä nimi silloin hyödyttää, jos teidän äitinne
+kerran on kuollut?"
+
+"Se on totta", sanoi Drayton, joka nyt oli tyyntynyt ja alkoi tulla
+vakuutetuksi, että hänen vaivannäkönsä oli ollut turha.
+
+"Saatte olla varma, että teidän isänne, missä hän nyt lieneekin, on
+aika lurjus", sanoi Hugh Ritson.
+
+Drayton nousi jaloillensa ja kävi edestakaisin laahustavin askelin.
+Äkkiä lensi eräs ajatus hänen mieleensä. "Se nainen, joka otettiin ylös
+virrasta, saattoi olla joku toinenkin. Sellaisesta olen kyllä kuullut."
+
+"Mahdollista kyllä, mutta vaikka se olisi erehdyskin, ei se kuitenkaan
+teitä hyödyttäisi." Tätä sanoessaan Hugh näytti neuvottomalta, mutta
+Drayton ei sitä huomannut.
+
+"Pah! Mitäpäs siitä?" sanoi Drayton ja päättäen olla enää vaivaamatta
+aivojansa tällä asialla hän lähestyi viinapulloa ja joi vielä puoli
+lasia. Heidän suhteensa muuttui nyt perin ystävälliseksi.
+
+"Sanokaa minulle", pyysi Hugh, "mitä tapahtui Ghyllissä
+maanantai-iltana?"
+
+"Ghyllissä? Maanantaina? Se oli se ilta, jolloin satoi lunta. Mitä
+tapahtui? Ei mitään."
+
+"Mitä te siellä teitte?"
+
+"Halusin nähdä teidän äitiänne. Näin teidän veljenne eräänä myöhäisenä
+iltana pappilan ovella. Näin teidät tulipalossa. Olittehan tulipalossa?
+-- tietysti. Seisoin kymmenen kyynärän päässä, kun se nuori pukki,
+tallimies, palasi rattaineen taloon. Mitä syytä käyntiini? Hittoko ne
+kaikki syyt tietää! Minä koputin eikä ketään kuulunut. En tiedä, kuinka
+kauan seisoin ja palellutin jalkojani ovella. Sitten minä näin valoa
+muutamasta ensimmäisen kerroksen huoneesta, mutta minä menin ylös ja
+koputin. 'Sisään', sanoi joku. Minä menin sisään. Harmaahapsinen vanhus
+nousi ylös. Mustassa puvussa ja rukousnauha kaulassa, tiedättehän.
+Mutta ennenkuin minä ehdin puhua mitään, hän pyörtyi kuin kana ja
+lyyhähti lattialle. Jumal' avita, ellei se vanha tyttö pitänyt minua
+aaveena." Herra Drayton nosti kulmiansa ja lisäsi: "Minä lähdin
+tieheni."
+
+"Ja tullessanne te säikytitte käytävällä erästä nuorta naista, joka,
+kuten minun äitinikin, luuli teitä minun veljekseni Pauliksi. No niin,
+tämä nuori nainen on tänään mennyt naimisiin minun veljeni kanssa.
+He ovat nyt matkalla Lontooseen. He aikovat jättää Englannin ensi
+keskiviikkona, ja nyt he ovat päättäneet viettää ensi yön teidän
+ravintolassanne."
+
+Herra Draytonin kulmat kohosivat taaskin.
+
+"Sitä tietenkin on sangen vaikea ymmärtää, mutta katsokaa", ja Hugh
+Ritson antoi Bonnithornelta saamansa sähkösanoman Draytonille. Tämä
+herra katseli ja käänteli sitä minuutin ajan sumein ja hämmästynein
+silmin ja sitten kääntyi vieraaseensa saadakseen selvitystä.
+
+"Tämä nainen ei saa lähteä Englannista", sanoi Hugh.
+
+Drayton koetti kaikin voimin hallita tasapainoansa ja näyttää
+hämmästyneeltä.
+
+"Sieluni kautta te saatte minun vereni kiehumaan", hän sanoi. "Mitä
+minun pitää tehdä saadakseni teidän kaksikymmentä puntaanne? Puhukaa
+selvästi. Minä en ole lurjus, en. Minä olen oikeutettu ravintoloitsija
+ja herrasmies --"
+
+"Mitäkö on tehtävä? Teidän on vain lähetettävä se nainen takaisin
+kotiin ensimmäisellä junalla."
+
+Drayton alkoi nauraa.
+
+"Kuten näette, ei ollut mitään pelästymisen syytä", sanoi Hugh
+viattomasti hymyillen.
+
+Draytonin nauru tuli äänekkääksi.
+
+"Minun on toimitettava se nuori rouva pois uskottelemalla hänelle, että
+olen hänen miehensä, vai?"
+
+"Herra Drayton, te olette sukkela veitikka."
+
+"Ja mitäs sanoo siihen oikea aviomies -- eikö hänkin ole sukkela
+veitikka?"
+
+"Jättäkää hänet minulle. Hetken tultua älkää viivytelkö. Älkää puhuko
+tarpeettomasti mitään. Käyttäkää tuota ulsteria, joka teillä nyt
+on. Puhukaa niin vähän kuin mahdollista -- eikä mitään muuta kuin
+välttämätöntä. Viekää rouva vaunuun, joka odottaa tässä ovella, ajakaa
+asemalle, ostakaa piletti Keswickiin, toimittakaa hänet junaan viime
+hetkessä ja rientäkää sitten viivyttelemättä tiehenne. Yöjuna ei
+koskaan pysähdy ennen Bedfordia."
+
+Drayton löntysti yli lattian ääneen nauraen. "He, he, he, kuinka,
+kuinka -- minun on jätettävä hänet asemalle, häh? Nuori raukka --
+minulla ei ole sydäntä, ei ole voimaa olla niin raaka. Ei, ei, minä
+en voi olla sellainen aviomies-roisto, he, he, voi, voi, ja vielä
+tyttöparan hääpäivänä."
+
+Hugh Ritson hypähti seisoalleen.
+
+"Jos te menette tuumankaan pitemmälle kuin asemalle, saatte katua sitä
+elämänne loppuun", hän kivahti iskien vielä kerran nyrkkinsä pöytään.
+
+Tämä teki Draytonin naurun ja hyväntuulen vieläkin äänekkäämmäksi ja
+hän selitti, että olisi tarpeen tilata toinen puolikas viinaa, joka
+huuhtoisi pahan halun pois hänen suustaan.
+
+Sitten hänen naurunsa asettui.
+
+"Katsokaa, te tahdotte saada minut tekemään työn, johon kykenee
+vain yksi ainoa elävä olento. Ja mitä te tarjoatte siitä minulle?
+Kaksikymmentä vaivaista puntaa. Pitäkää nekin", hän sanoi, "se ei
+kävele, herra."
+
+Tuli oli kokonaan riittynyt. Iloton huone oli melkein pimeä ja ilma
+sakea savusta ja tukahduttavan ummehtunut vanhasta tupakan ja viinan
+hajusta. Drayton napitti pitkän takkinsa kurkkuun asti.
+
+"Minä olen myöhästynyt", hän sanoi, "hyvää yötä."
+
+Lasten ääniä kuului kapakasta. Pienokaiset olivat matkalla kotiin.
+
+"Hyvää yötä, neiti, ja kiitoksia paljon", sanoi naisääni.
+
+"Hyvää yötä, Mercy", huusivat lapset.
+
+Drayton aikoi avata oven.
+
+"Ajatelkaa tarkemmin", sanoi Hugh. "Teille ei ole siinä mitään vaaraa.
+Yksitoista ja neljäkymmentä viisi täsmälleen sen tulee tapahtua."
+
+
+
+
+IV LUKU.
+
+
+Kun Drayton meni ulos, asteli Hugh Ritson kapakkahuoneeseen. Vieraat
+olivat menneet. Kapakan emäntä vain yksin hääräili myymäpöytänsä
+takana. Vasemmalle menevä ovi oli nyt auki.
+
+"Rouva Drayton", sanoi Hugh, "oletteko te koskaan ennen nähnyt näitä
+kasvoja?"
+
+Hän otti medaljongin taskustaan ja piti sitä auki vanhan vaimon edessä.
+
+"Herra hyvästi siunatkoon!" huudahti kapakan emäntä. "Sehän on juuri
+hän itse -- ihan ilmetty itsensä -- paitsi tuota nunnan huntua."
+
+"Onko tämä se nainen, joka asui teidän luonanne Pimlicossa -- Paulin
+äiti?"
+
+"Totisesti, totisesti! Herra nähköön, on. Ja ajatelkaa, se nuori armas
+raukka on nyt kuollut ja mennyt sinne. Siitä on nyt kolmekymmentä
+vuotta, mutta se panee minut itkemään. Ja minun mieheni -- hänkin on
+mennyt. -- Minun mieheni sanoi minulle: 'Martha', hän sanoi,
+'Martha' --"
+
+Kapakan emännän livertelyn lopetti riemukas: "Hugh, Hugh!"
+
+Mercy Fisher seisoi ovella silmät iloisesta hämmästyksestä auki
+revähtäneinä ja rinta nousten ja laskien.
+
+Sinä hetkenä onneton pikku raukka oli hyökännyt yli lattian Hughin
+syliin, jossa vapisi kuin säikähtänyt lintu.
+
+"Oi, minä tiesin, että tulisit -- minä olin varma, että sinä tulisit",
+hän sanoi kuivaten silmänsä, taas itkien ja kuivaten ne uudestaan ja
+kohotti värisevät huulensa suudeltaviksi.
+
+Hugh Ritson ei osoittanut vähintäkään tunteellisuutta. Tyytymättömyyden
+varjo levisi ensin hänen kasvoilleen, mutta katosi pian. Hän koetti
+näyttää ihastuneelta ja taivuttaen päänsä kosketti kevyesti verettömiä
+huulia.
+
+"Sinä näytät riutuneelta, pikku raukka", hän sanoi hiljaa. "Mikä sinua
+vaivaa?"
+
+"Ei mikään -- ei mikään nyt, kun sinä olet tullut. Sinä vain olit
+tulematta niin kauan, niin hirveän kauan."
+
+Hugh koetti keksiä jonkun lohduttavan sanan.
+
+"Mutta näethän, että minä pidän sanani, sinä tyttöhupakko", hän sanoi
+ja hymyili nyökäten hänelle iloisesti päätänsä.
+
+"Ja sinä olet vihdoinkin tullut minua katsomaan! Koko tämän pitkän
+matkan katsomaan minua, pikku raukkaa?"
+
+Raskas surumielisyys, joka tähän asti oli kuvastunut hänen kasvoillaan,
+häipyi ja sijalle ilmestyi loistava hymy.
+
+"Täytyyhän tehdä jotakin sen hyväksi, joka on uskaltanut niin paljon
+toisen vuoksi", virkkoi Hugh hieman naurahtaen.
+
+"Ah!"
+
+Kun ensimmäinen hämmästyksen puuska oli ohi, ei seuraavana ilon hetkenä
+puhelahja kyennyt tunteita tulkitsemaan. Tytön kädet kiertyivät
+Hughin kaulaan ja ääneti Mercy katseli hänen kasvojansa, ja silmät
+kirkastuivat kirkastumistaan.
+
+"Ja sinusta tuntui aika pitkältä ja ikävältä?" kysyi Hugh.
+
+"Minulla ei ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut, puhua", vastasi
+Mercy teeskentelemättömästi.
+
+"Ai, sinä kiittämätön pikku olento, olihan sinulla hyvä rouva Drayton
+ja hänen poikansa ja kaikki sievät Hendonin pojat, jotka tulevat
+tänne kapakkaan juomaan ja puhumaan monia hauskoja asioita pienelle
+kapakkaneidille ja --"
+
+"Ei se ole sitä! Minulla ei ollut ketään, joka olisi tuntenut _sinut_",
+sanoi Mercy laskien äänensä kuiskaukseksi.
+
+"Mutta menethän sinä joskus ulos -- kylään -- Lontooseen?" kysyi Hugh.
+
+"En, minä en milloinkaan mene ulos -- en koskaan nyt."
+
+"Ovatko sinun silmäsi sitten todellakin pahemmat?"
+
+"Ei se ole minun silmäini vuoksi. Mutta sillä ei väliä. Oi, minä
+tiesin, ettet sinä unohtaisi minua. Vain joskus iltaisin, kun hämärä
+hiipi sisään ja minä istuin ihan yksin takan ääressä, minä ajattelin:
+'Hän ei välitä minusta. Hän ei tule minua hakemaan.' Mutta se ei ollut
+totta, eihän?"
+
+"Kas, no ei, tietysti ei."
+
+"Ja sitten kun lapset tulivat -- tuon naapurin lapset -- ja minä panin
+niitä nukkumaan ja ne pikku lemmikit lukivat siunauksensa, ja minä
+koetin myöskin rukoilla, niin silloin, silloin" -- hän katsahti arasti
+ympärilleen ja kuiskasi -- "oli kuin joku olisi sanonut: 'Miksi hän
+jättää minut yksin -- olinhan minä niin onnellinen?'"
+
+"Sinä olet sairas, pikku raukka, mutta sinä tulet vielä onnelliseksi --
+olethan sinä onnellinen nyt, etkös olekin?" sanoi Hugh.
+
+Tytön silmät, sumeat ja punaiset, kirkastuivat ja niistä loisti hellä
+rakkaus, kun hän käänsi ne häneen, ja koko olemus kertoi täydellisestä
+onnesta.
+
+"Ah!" hän sanoi ja painoi kauniin päänsä hänen rintaansa vasten
+
+"Mutta sinun olisi pitänyt kävellä -- tehdä pitkiä, terveellisiä ja
+onnellisia kävelymatkoja", puheli Hugh.
+
+"Teinhän minä -- kun ruusut kukkivat ja tuhatkaunot kukoistivat, ja
+minä kokosin niistä monta sitä varten, että sinä tulisit, kokosin
+metsäruusuja ja valkoruusuja, mutta sinä olit niin kauan tulematta,
+ja ne kuihtuivat. Ja sitten minä en voinut niitä heittää pois, koska
+ymmärräthän -- ne olivat sinun -- niinpä minä kuivasin ne sen kirjan
+välissä, jonka minulle annoit. Tule, anna minä näytän ne sinulle."
+
+Hän riensi sivuhuoneeseen, ottaen riemumielin pöydältä pienen
+kultareunaisen kirjan. Hugh seurasi häntä konemaisesti tuskin käsittäen
+hänen onnellista sirkutustansa.
+
+"Ja eikö ollut Hendonissa nuorukaisia, jotka olisivat tehneet nuo sinun
+ikävät matkasi hauskemmiksi?"
+
+Mercy avasi juuri kirjaansa hermostunein sormin, mutta pysähtyi ja
+katsoi häneen hämmästynein silmin.
+
+"Eikö? Eikö kaunista nuorta miestä, joka olisi kuiskannut sinulle, että
+sinä olit sievä pikku olento, jolla ei ollut oikeutta kulkea yksin ja
+surren kuihduttaa kauneuttansa? Ei ketään? Häh?"
+
+Mercyn entinen tuskanilme alkoi palata.
+
+"Kuule, Mercy, sano minulle totuus, sinä sukkela pikku olento, häh?"
+
+Mercy hypisteli hermostunein sormin kuihtuneita ruusujansa. Hänen
+kurkkuansa kuristi.
+
+Hugh katsoi hänen surullisiksi muuttuviin kasvoihinsa ja mutisi kuin
+itsekseen: "Minä sanoin Bonnithornelle, että tämä pesä ei olisi oikea
+paikka tytölle. Hänen olisi pitänyt viedä hänet Lontooseen."
+
+Tytön sydän kävi sairaaksi. Kirja oli suljettu ja pantu jälleen
+pöydälle.
+
+"Ja nyt, Mercy", sanoi Hugh Ritson, "minä tahdon, että sinä olet
+järkevä pikku nainen ja teet, kuten minä pyydän etkä puhu sanaakaan.
+Teethän?"
+
+Lapselliset kasvot kirkastuivat, ja Mercy nyökkäsi päätään, mutta
+toisesta silmästä vierähti hereä kyynel. Sinä hetkenä hän pisti kätensä
+esiliinansa taskuun, veti sieltä esille parin rannikkaita ja koetti
+niitä vetää Hughin käteen. Hugh katsoi lahjaan ja hymyili sanoen: "Minä
+en tahdo niitä käyttää -- en tänään, tarkoitan. Katso, minullahan on
+valkeat kalvostimet. Näes minä tahdon säilyttää lahjasi ja pistän ne
+taskuuni. Mitä sinä murheellinen pikku raukka -- itketkö sinä taas?"
+
+Mercyn kauniit unelmat kuolivat toinen toisensa jälkeen. Hän kohotti
+hennon kätensä, kunnes se keveänä lepäsi Hughin rinnoilla.
+
+"Kuuntele. Minä menen nyt ulos, mutta tulen pian takaisin. Minun täytyy
+puhua rouva Draytonin kanssa, minullahan on jotakin maksettavaa,
+tiedäthän."
+
+Hento käsi putosi sivulle.
+
+"Kun minä tulen takaisin, minun mukanani on ehkä ystäviä, eräs rouva ja
+herra, ja minä tahdon tavata niitä yksin, aivan yksin, enkä minä tahdo,
+että ne saavat nähdä sinua -- ymmärrätkö?"
+
+Äänetön, raskas murhe tuntui painuvan Mercyn sydämeen.
+
+"Mutta ne menevät pian, ja huomenna sinä ja minä puhumme uudestaan
+ja koetamme järjestää asian, niin ettei sinulla olisi aivan niin
+yksinäistä, vaan että voisit katsella ympärillesi ja etsiä silmillesi
+tohtorin apua ja tulisit terveeksi ja voisit unohtaa --"
+
+"Unohtaa?" virkahti tyttö tuskin kuuluvasti. Kurkkua kuristi niin, että
+sieltä vaivoin lähti mitään ääntä.
+
+"Minä tarkoitan -- se on -- minä toivoin -- tietysti, minä tarkoitan,
+että unohtaisit kaiken ikävän Cumberlannissa tapahtuneen. Ja nyt, mene
+vuoteeseen, kuten pieni hyvä tyttö ainakin. Minun täytyy mennä. Ah,
+miten myöhä -- katso, kello on viittätoista vailla yksitoista ja minun
+kelloni on jäljessä."
+
+Hän astui kapakkahuoneeseen napittaen takkinsa leukaan asti. Tyttö
+seurasi häntä hajamielisenä. Rouva Drayton pesi laseja myymäpöytänsä
+takana.
+
+"Tahdottekos lähettää tämän minun pikku ystäväni vuoteeseen sangen
+pian", sanoi Hugh kapakan emännälle. "Katsokaa, miten punaiset hänen
+silmänsä ovat. Ja pankaa hyvä tuli takkaan tuolla vasemmalla olevassa
+salissa -- te saatte vieraita. Teidän ei tarvitse huolehtia vuoteista
+-- ne eivät ole kauan. Näyttäkää minulle, mihin aikaan menee viimeinen
+yöjuna kaupunkiin."
+
+"Lontooseen? Viimeinen lähtee puoli yksi", sanoi kapakan emäntä.
+
+"Hyvä on. Minä tapaan teitä vielä, rouva Drayton. Hyvää yötä, Mercy, ja
+pidä kasvosi iloisina. Kas niin -- suutele minua. Nyt, hyvää yötä --
+mikä hullu, rakastava pikku hanhi sinä oletkaan -- ja muista, että olet
+vuoteessa ja nukut, ennenkuin minä palaan, muuten minä julmasti suutun,
+niin aivan varmaan. Sinä et ole koskaan nähnyt minua suuttuneena. No
+niin, älä siitä välitä. Hyvää yötä!"
+
+Ovi avautui ja sulkeutui. Mercy palasi takaisin huoneeseensa. Se
+oli iloton ja tyhjä eikä lasten onnellisia ääniä enää kuulunut.
+Tytön sydäntä kivisti -- se ei ollut raatelevaa tuskaa, vaan synkkää
+äänetöntä tyhjyyttä, johon ei pilkottanut pienintäkään valoa, ja hän
+tunsi olevansa yksin.
+
+"Ehkäpä hän laski leikkiä sanoessaan, että kävellessäni minulla olisi
+pitänyt olla joku toverina ja että pitäisi koettaa unohtaa", hän
+ajatteli. "Niin, tietysti hän hullutteli, koska hän tiesi, miten minä
+odotin ja odotin."
+
+Sitten hän otti taas kirjan, johon Hugh tuskin oli silmiänsä luonut. Se
+aukesi siltä kohdalta, jossa oli kuivunut valkoinen ruusu. Sen sydämen
+mahla oli painanut lehteen kellertävän merkin.
+
+"Niin, tietysti hän puhui leikkiä", hän sanoi ja naurahti vähän, ja
+silloin tipahti suuri pisara kirjan lehdelle ja kuolleelle kukalle.
+
+Sitten hän koetti olla hyvin urhoollinen.
+
+"Minä en saa itkeä. Se tekee minun silmäni, oi, niin kipeiksi! Minun
+täytyy hoitaa niitä hyvin ja saada ne terveiksi -- niin, niin. Minun
+täytyy olla terve ja vahva, kun -- kun -- _se_ tapahtuu."
+
+Hän kohotti päätänsä seistessään paikoillaan, ja hymy, kuten kevyt,
+kesäinen tuulahdus tyynellä vedellä, väreili hänen huulillaan. "Hän
+suuteli minua", hän ajatteli, "ja tuli katsomaan minua koko tämän
+pitkän -- pitkän matkan."
+
+Autuaallinen ilme kohosi nyt hänen kasvoilleen.
+
+"Ja ellei hän tulisi takaisin, ennenkuin -- ennenkuin _sitten_ -- hän
+on hyvin iloinen -- oi, hän on niin hirveän iloinen!"
+
+Ajatus tulevasta hetkestä, jolloin jokin tekisi tämän pikku raukan
+rikkaaksi, kuvastui hänen kasvoillansa suloisena ja suurena. Tuo aarre
+olisi kaikista rakkain sen vuoksi, ettei se olisi yksin hänen omansa.
+Hän palasi kapakkahuoneeseen ja sytytti kynttilän.
+
+"Jaa, tuoko se onkin teidän sulhasenne -- eikä se olekaan se
+asianajaja, häh?" virkkoi rouva Drayton askarrellessansa.
+
+"Minun ei tarvitse peittää kasvojani nyt ei nyt, kun hän on tullut
+eihän?" kysyi Mercy.
+
+"Niin niin, hän ei näytä välittävän rahasta, ja minä olen toivonut,
+että hän antaisi niitä teille, sillä kun asiat käyvät hullusti, ovat ne
+ainoa, mitä jää lohdutukseksi."
+
+Mercy näytti kuin iskun saaneelta: ääneti hän lähti sänkykamariinsa.
+Mutta hänen päänsä oli liian täynnä ajatuksia, että hän olisi voinut
+nukkua. Hän tutki kasvojaan peilistä ja hymyili ja punasteli, sillä
+hänestä ne olivat kauniit. Ne olivat hänen omasta mielestään nyt
+kauniimmat kuin koskaan ennen. Puolisen tunnin kuluttua hän muisti,
+että hän oli unohtanut kirjansa salin pöydälle ja lähti alakertaan
+hakemaan sitä. Kun hän oli viimeisillä portailla, hän kuuli kiireistä
+koputusta ulko-ovelle.
+
+Sinä hetkenä kaikki hänen unelmansa hävisivät kuin tuhka tuuleen.
+
+
+
+
+V LUKU.
+
+
+Kun Hugh Ritson astui ulos ja saapui tielle, oli yö pimeä. Tultuaan
+juuri kapakan kellertävästä valosta hänen silmänsä tuskin erottivat
+jalkakäytävän tai näkivät pensaitten epäselvän mustan rivin. Ilma oli
+sumuinen. Kosteus keräytyi hänen kulmakarvoihinsa ja partaansa suuriksi
+pisaroiksi, ja pakkanen jäädytti ne puikoiksi. Oli pureva kylmä. Joesta
+nouseva höyry levisi kylmän viiman mukana yli suoperäisen aukeaman,
+joka levisi oikealle ja vasemmalle tiestä. Synkällä tiellä oli paksulti
+puoliksi jäätynyttä liejua.
+
+Hugh Ritson napitti takkinsa vieläkin tiukemmin ja riensi kuin henkensä
+edestä.
+
+"Hetkeäkään ei ole hukata", hän ajatteli, "jos aion ehtiä asemalle
+siihen, kun juna pohjoisesta kulkee ohi. Olisin mielelläni tahtonut
+pitää herrasmiestäni silmällä. Olisin sen tehnytkin ilman sitä
+tytönlätykkää. 'Myöhästynyt', äh? Mitähän se oli, olisi hauska tietää.
+Siitä saattaisi olla hyötyä."
+
+Myötätuuleen hän kiisi yhä tulisemmin, kun hänen silmänsä tottuivat
+pimeään. Hän ajatteli, että Bonnithornen sähkösanoma saattoi olla
+erehdyttävä. Kenties se oli sekoittunut johonkin toiseen. Olihan tuskin
+luultavaa, että Paul ja Greta olisivat joskus edes sattuneet kuulemaan
+Haukka-Haikaran nimeä. Ja mitä syytä heillä olisi yöpyä Hendoniin,
+vaikka ovat näin lähellä Lontoota?
+
+Hänen ajatuksensa palasi Mercy Fisheriin. Juuri sinä hetkenä tyttö
+uneksi sulounia, miten onnelliseksi hän Hughinsa tekisi sangen
+pian. Hugh taas ajatteli harmitellen ja raivoissaan, että tyttö oli
+kiusallinen olento, joka asettaa hänet aivan erikoiseen suhteeseen
+cumberlantilaisiin. Niin, ja hän oli ainoa rengas, joka sitoi hänet
+kotiseutuun. Voisiko tämä Mercy kavaltaa? -- Ei! Ajatus, että Mercy
+voisi saattaa hänet huonoon huutoon, oli liian raaka. Jos hän ehtisi
+asemalle, ennenkuin pohjoinen juna pysähtyy, hän voisi nähdä omin
+silmin, jäävätkö Paul ja Greta junasta pois. Jos he eivät jää, he ovat
+siis junassa, ja hän voi astua siihen ja saapua heidän kanssaan samalla
+junalla Lontooseen. Bonnithorne saattoi erehtyä.
+
+Matka oli pitkä ja tie vaikeata kulkea. Se tuntui paljon pitemmältä
+kuin hän oli luullut. Aidan ja orapihlaja-pensaan suojassa hän raapaisi
+tikulla tulta ja katsoi kelloansa. Se oli juuri yksitoista. Liian
+myöhään, jos kello ei ollut enempää kuin yhden minuutin jäljessä.
+
+Silloin hän kuuli junan vihellyksen ja tuulen tohinan välistä
+hän kuuli merkkisoiton. Liian myöhään, totisesti. Hän oli vielä
+neljännespenikulman päässä asemalta.
+
+Yhä hän kuitenkin kiisi asemaa kohti vähääkään enää toivomatta, että
+joutuisi ajoissa.
+
+Hän oli noin kolmensadan kyynärän päässä asemalta, kun hän kuuli
+julmaa räiskettä ja jyminää, johon samalla sekaantui inhimillisten
+äänten melua ja pauhinaa. Huudot, karjunta, valitus, itku, voivotus --
+sekoittuivat yhdeksi hirvittäväksi hätähuudoksi, joka yön pimeydessä
+herätti kammottavan kauhuntunteen.
+
+Hugh Ritson juoksi kiireemmin.
+
+Silloin hän näki säikähtäneitä miehiä ja naisia juoksevan edestakaisin,
+milloin ne ilmestyivät valaistulle paikalle, milloin taas katosivat
+pimeään. He näyttivät järjettömiltä kuin säikähtäneet hevoset.
+
+Pohjoisesta tulevalle junalle oli tapahtunut onnettomuus.
+
+Kymmenisen kyynärää asemalta veturi ja kolme etumaista vaunua oli
+suistunut kiskoilta ja lentänyt kauaksi pengermälle. Neljä takimmaista
+vaunua oli kuitenkin pysynyt raiteilla ja pysähtynyt saamatta mitään
+vaurioita.
+
+Naiset, jotka oli saatu ulos nurinmenneistä vaunuista, hyökkäsivät
+lumivalkein kasvoin läpi aseman ja hävisivät lakeudelle yön pimeään.
+Miehetkin pakokauhu silmissään istuivat maahan kykenemättä mihinkään
+hyödylliseen toimeen. Jotkut järkevämmät olennot ryhtyivät arvelematta
+työhön koettaen saada vaunuja jälleen kiskoille. Asemalta tuli miehiä
+lyhdyt käsissä; he auttoivat loukkaantuneita ja panivat heidät
+pitkälleen vähän erilleen onnettomuuspaikasta.
+
+Tapauksen näyttämö oli laaja ja kauhea ja kuitenkin vain kaksi tämän
+onnettomuuden uhreista on kertomuksemme aiheena. Kuvaus kaikista muista
+-- huudosta, valituksesta, itkusta, melusta ja tuskasta -- olisi tässä
+turhaa työtä.
+
+Kohtalo oli tällä hetkellä heittänyt yhteen kolme miestä, joiden elämä
+tähän asti oli ollut erossa, mutta jotka tämän jälkeen olivat hyvässä
+ja pahassa sidotut toisiinsa.
+
+Hugh Ritson juoksi edestakaisin kuin juopunut. Hän tirkisteli jokaisen
+kasvoihin. Hän otti lyhdyn, jonka joku oli heittänyt maahan ja hyökkäsi
+haavoittuneitten luo pimeään ja kurkisti jokaista silmiin, pysähtyi
+joskus ja valaisi punertavalla lyhdyllä särkyneitten vaunujen akkunoita.
+
+Sinä hetkenä kaikki hänen jäätyneessä sielussansa tuntui sulavan.
+Nähdessään onnettomuuden tekemää tuhoa hänen oma sydämetön
+suunnitelmansa tuntui kauhealta ja meni rikki. Vihdoin hän näki ne
+kasvot, joita etsi. Silloin hän laski lyhdyn sivulleen ja käänsi lasin
+pois päin itsestänsä.
+
+"Seiso tässä, Greta", sanoi ääni, jonka hän hyvin tunsi. "Minä palaan
+luoksesi pian. Anna minun koettaa auttaa noita tuolla."
+
+Paul meni ihan veljensä ohi pimeässä. "Auttakaa!"
+
+Hugh Ritson kuuli huudon pengermältä, johon haavoittuneet oli asetettu.
+
+"Apua, apua! Minut ryöstetään -- apua!" kuului pimeästä.
+
+"Missä te olette?" kysyi toinen ääni. "Täällä, auttakaa, auttakaa!"
+
+Hugh Ritson juoksi sinne päin, mistä ensimmäinen ääni kuului ja näki
+miehen kumartuneena jonkun maassa makaavan yli. Sinä hetkenä toinen
+mies hyökkäsi esiin ja tarttui voimakkaalla kädellä kumartuneeseen
+mieheen. Syntyi lyhyt, ankara ottelu. Molemmat miehet olivat yhtä
+suuret ja yhtä vahvat. Kuului repeävän vaatteen rasahdus. Seuraavana
+hetkenä toinen miehistä lensi pois kuin tuulispää ja katosi lakeuden
+pimeään. Mutta Hugh Ritson oli kohottanut lyhtynsä juuri, kun mies
+kulki ohi ja nähnyt selvästi hänen kasvonsa. Hän tunsi hänet.
+
+Ihmisjoukko oli kerääntynyt loukkaantuneen ja hänen puolustajansa
+ympärille.
+
+"Ettekö voinut roistoa pidättää?" kysyi joku.
+
+"Minä pidin häntä, kunnes hänen takistaan jäi osa minun käteeni.
+Katsokaa", sanoi toinen.
+
+Hugh Ritson tunsi äänen.
+
+"Kappale irlantilaista, karkeata takkikangasta, voisin väittää"
+(tunnustellen sitä).
+
+"Teidän olisi pitänyt tarttua hänen ulsterinsa rinnukseen. Antakaa tämä
+minulle. Minä olen poliisikersantti. Mikä on teidän nimenne, herra?"
+
+"Paul Ritson."
+
+"Ja osoitteenne?"
+
+"Minä olin matkalla Morleyn Hotelliin, Trafalgar Squaressa. Mikä paikka
+tämä on?"
+
+"Hendon."
+
+"Voiko tänne jäädä johonkin yöksi? Minulla on rouva mukana."
+
+"Parasta on mennä kaupunkiin puoli yhden junalla, herra."
+
+"Rouva on liian väsynyt ja säikähtynyt. Eikö ole jotakin hotellia,
+ravintolaa, yömajaa?"
+
+Joku ovenvartija astui esille.
+
+"Olen Haukka-Haikaran lähetti. Sinne on penikulma, herra. Drayton -- se
+on sen omistajan nimi -- hän on itsekin täällä jossakin -- Drayton!"
+(huutaen).
+
+"Voitteko toimittaa minulle ajurin, poikaseni?"
+
+"Voin, herra."
+
+Poliisikersantti liikahti.
+
+"Minä voin siis tavata teitä Haukka-Haikarassa?" hän sanoi.
+
+Hugh Ritson kuuli kaiken. Hän laski lyhdyn maahan. Pimeyden vuoksi ei
+voinut erottaa kenenkään kasvojen piirteitä.
+
+Neljännestuntia myöhemmin Hugh Ritson hengästyneenä kolkutti mainitun
+kapakan ovelle. Kapakan emäntä askarteli puhdistellen oluttynnyreitä
+sisällä.
+
+"Tulkaa, joutuin!" huusi Hugh.
+
+Ovi avautui ja hän astui sisään likomärkänä hiestä.
+
+"Onko poikanne palannut?" hän kysyi henkeänsä haukkoen.
+
+"Palannut, herra? Ei, herra, on ihme, jos hän tulee kotiin ennen aamua,
+herra; hän ei millään tavalla --"
+
+"Lakatkaa lavertelemasta. Tyttö on kai omassa huoneessansa. Menkää ja
+lukitkaa hänen ovensa."
+
+Tämä tapahtui juuri sinä hetkenä, jolloin Mercy hetkisen odoteltuaan
+oli palannut hermot jännittyneinä kapakkahuoneeseen. Käännyttyään
+ympäri Hugh Ritson joutui silmä silmää vasten hänen kanssaan. Kun Hugh
+näki hänet, valahtivat hänen tuohtuneet kasvonsa vihasta valkeiksi.
+
+"Enkö minä käskenyt sinun mennä vuoteeseen?" hän sanoi hiljaa, käheästi
+kuiskaten.
+
+"Minä tulin hakemaan ... tulin alas hakemaan ... Hugh, älä suutu
+minulle."
+
+"Mene sitten heti takaisin äläkä täällä seiso. Sukkelaan -- ja lukitse
+ovesi."
+
+"Kyllä minä menen. Ethän sinä ole vihainen minulle, ethän?"
+
+"No, en, ehk'en. Mene nyt vain -- kiireesti. Kuuletko? Miks'et sinä
+mene?"
+
+"Minä tulin vain hakemaan ... minä tulin vain ..."
+
+"Nyt on ihme! Mitä saakelin hullutusta tämä on? Tyttöjen oikuttelua.
+Vähät siitä. -- Tuossa, emäntä, ottakaa tuli. Näyttäkää tietä. Hän ei
+ole liian raskas kantaa. Ylös nyt. Mikä kyhnys te olette, vanha eukko?
+Mihin huoneeseen?"
+
+Toinen koputus ulko-ovelle. Toinen koputus ja toinen kiireellinen touhu
+sisään laskemisessa.
+
+"Minä tulen, minä tulen!" huusi kapakan emäntä yläkerrasta.
+
+Hän lynkytti portaita alas niin pian kuin hänen kankeat raajansa ikinä
+sallivat, mutta ovelta kuului koputus uudestaan.
+
+"Herra varjelkoon, herra varjelkoon, ja kuka se on?"
+
+"Saatana, liikuta luitasi hieman ja päästä minut sisään."
+
+Ovi lensi auki ulkopuolisen voiman ponnistuksesta. Kalmankalpeana,
+hikikarpalot otsalta tippuen, hengitys puuskuttavana, kaula paljaana ja
+paidankaulus sivulle kääntyneenä, pala ulsterista poissa ja punainen
+flanellivuori näkyvässä -- Paul Drayton hyökkäsi sisään. Hän oli nyt
+selvä.
+
+"Missä hän on?" kiroten.
+
+"Minä olen täällä", vastasi Hugh astellen kapakan lattian yli kynttilä
+kädessä oikealla-olevaan huoneeseen. Drayton seurasi häntä koettaen
+nauraa. "Jouduinko ajoissa?"
+
+"Tietysti jouduitte", raa'asti hymyillen.
+
+"Minua peloitti, että myöhästyisin."
+
+"Peloitti kai."
+
+"Juoksin koko matkan."
+
+"Juoksitte kai."
+
+"Mitä te myöntelette ja mukisette?" kiroten uudestaan.
+
+Hugh Ritson lopetti ivansa ja osoitti revittyä ulsteria ja
+epäjärjestyksessä olevaa paidankaulusta. Drayton vilkaisi pukuunsa
+kynttilän valossa.
+
+"Juoksin lakeuden yli suoraan ja tartuin orjantappurapensaaseen", hän
+mutisi.
+
+"Vaietkaa", sanoi Hugh Ritson, "nyt ei ole aikaa sellaiseen. Katsokaa,
+Drayton, minä olen suoraluontoinen mies. Älkää yrittäkö minua pettää.
+Kuten sanotte, se ei kävele. Sanonko teille, missä takki repesi ja
+kaulus joutui epäkuntoon? Kappale on nyt poliisiasemalla."
+
+Drayton liikahti harmistuneena ja katsahti raivokkaasti toiseen. Ei
+ollut erehdystä, mitä hän näki Hugh Ritsonin kasvoilla.
+
+"Minulla on omat epäluuloni, miten ja mistä syystä se tapahtui", sanoi
+Hugh.
+
+Drayton värisi ja ikäänkuin vetäytyi kokoon.
+
+"No, saatana! Nyt sen näkee, mikä te olette miehiänne. Te voitte
+epäillä minua vaikka mistä, mutta niinä sanon teille, että te
+valehtelette. Varas luulee, että kaikki varastavat. Te epäilette minua,
+ja mistä? Nyt minä teidät tunnen!"
+
+"Älkää huoliko", sanoi Hugh kärsimättömästi, "te koetatte antaa
+ilkityölle liian kauniin kuoren. Minä en _epäile_ teitä. Minä _näin_
+teidät juuri työssä. Riittääkö se?"
+
+Drayton vaikeni.
+
+"Te menette asemalle mainitun rouvan kanssa, kuten oli puhe. Herra
+menee Lontooseen minun kanssani. He tulevat sittenkin tänne, vaikka
+minun ensimmäinen tietoni oli väärä."
+
+"Minä otan sen kaksikymmentä puntaa", mutisi Drayton.
+
+"Joko nyt kelpaa? Me puhumme siitä myöhemmin." Drayton näytti hetkeksi
+kokonaan tyhmistyneen. Sitten hän kohotti raivostuneet kasvonsa ja puri
+hammasta. Hugh Ritson ymmärsi hänet täydellisesti.
+
+"Ei mitään kepposia, minä sanon sen teille. Jos te ette vie rouvaa
+junaan -- oikeaan junaan ja ole täällä takaisin huomenaamuna kello
+puoli kaksi, te joudutte viettämään ihania päiviä Vanhassa Baileyssä."
+
+Drayton kohotti katseensa Hugh Ritsonin kasvoihin, mutta samassa se
+vaipui alas.
+
+"Jos minun on myönnyttävä, tapahtuu se hengen pelastamiseksi", hän
+mutisi. Hän tarkasti revittyä ulsteriansa. "Minun täytyy muuttaa
+pukua", hän sanoi.
+
+"Ei."
+
+"Rouva näkee sen."
+
+"Sen parempi."
+
+"Mutta sen näkevät myöskin ihmiset asemalla."
+
+"Mitäs se haittaa? Te olette siellä Paul Ritson ettekä Paul Drayton."
+
+Drayton alkoi nauraa -- hykersi käsiään ja hohotti.
+
+"Hush!"
+
+Rattaan jyrinä kuului tieltä.
+
+"Siinä ne ovat", sanoi Hugh Ritson. "Pysykää poissa näkyviltä, jos
+vapautenne on teille kallis. Kuuletteko? Pitäkää huoli, ettei herra saa
+teitä nähdä, eikä myöskään rouva saa nähdä teitä, ennenkuin herra on
+mennyt."
+
+Drayton polki sisäisen voiman pakottamana lattiaa.
+
+"Tässä on luukku, minä raotan sitä tuuman verran."
+
+"Ei puolta tuumaa", sanoi Hugh puhaltaen kynttilän sammuksiin.
+
+Sitten hän otti avaimen ja pisti sen oveen ulkopuolelta.
+
+"Mitä? Olenko minä vanki omassa talossani?" sanoi Drayton.
+
+"Minä panen avaimen luukkuun." kuiskasi Hugh. "Kun kuulette oven
+sulkeutuvan meidän jälkeemme, lähtekää täältä -- mutta ei sekuntiakaan
+aikaisemmin."
+
+Rattaat pysähtyivät oven eteen. Kuului ajajan hyppääminen kuskipukilta
+alas. Sitten koputettiin oveen.
+
+Hugh Ritson palasi Draytonin luo ja kuiskasi:
+
+"Tämä on sama mies, joka koetti ottaa teidät kiinni. Pitäkää varanne."
+
+
+
+
+VI LUKU.
+
+
+"_Tätä_ tietä, herra; tätä tietä, rouva, Me tiesimme, että tulisitte,
+ja pidimme salin takassa lämpimän tulen. -- Tätä tietä, hyvä rouva ja
+huomatkaa askelmat. Niin, siellä on pimeä ja kylmä, herra -- niin, niin
+on, herra, mutta täällä on valoa ja lämpöä, herra."
+
+Paul ja Greta seurasivat kapakan emäntää pimeän kapakkahuoneen läpi.
+
+"Kyllä me osaamme, hyvä eukkoseni. Ah, ja miten kodikasta teillä täällä
+onkaan! Kuuma kuin tulistettu pätsi kylmänä yönä! Kiitos, kiitos --
+ja -- me varmaankin hämmästytämme teitä. Sanoitteko te, että odotitte
+jotakin? Ah, siltä näyttääkin!"
+
+Rouva Drayton peräytyi ovelle kalpein kasvoin ja kauhistunein ilmein
+hypistellen esiliinansa nauhaa. Päästyään kapakkahuoneeseen hän vapisi
+kiireestä kantapäähän.
+
+"Minä en usko kummituksiin", hän mutisi itseksensä, "mutta jos minä
+uskoisin niihin ja pelkäisin niitä, en tiedä, enkö ... Herra hyvästi
+siunatkoon! Kuka sanoikaan, että meidän Paul oli jonkun näköinen? Ja
+täällä on nyt joku, joka on aivan kuin meidän Paul. Ja kooltaankin
+aivan kuin kaksi olutpulloa, vain vähän notkeampi ehkä ja oppineempi."
+
+"Mikä vanhaa rouvaa vaivaa?" sanoi Greta hiljaa.
+
+Paul seisoi hetkisen ja nauroi.
+
+"Merkillistä! Mutta me emme siitä välitä nyt. Mikä onni, että olemme
+nyt vahingoittumattomina turvassa!"
+
+"Kauhea näky, minä en koskaan, koskaan unohda sitä", sanoi Greta
+peittäen kasvonsa.
+
+Paul astui ovelle. Ajuri toi juuri matkatavaroita sisään.
+
+"Jättäkää tavarat kapakkahuoneeseen, ajuri -- siihen, siinä ne kyllä
+säilyvät. Montako niitä on? Oikein. Tässä teille itsellenne. -- Kas,
+varjelkoon, kukas tuo on? Mitä, Hugh, sinäkö se olet!"
+
+Hugh Ritson astui huoneeseen kylmänä ja hymyilevänä, ojensi kätensä
+Gretalle ja sitten veljelleen.
+
+"Tulin junalle tapaamaan teitä", hän sanoi vastaukseksi toisten
+kysyvään katseeseen.
+
+"No, siinä teit ystävällisesti. Tietysti tiedät, mitä on tapahtunut.
+Kuinka sinä löysit meidät täältä?"
+
+"Kuulin asemalla, että eräs rouva ja herra olivat lähteneet
+Haukka-Haikaraan."
+
+"Ja sinä seurasit jäljestä? No, minun täytyy sanoa, Hugh, että se oli
+veljellisesti tehty kaikesta huolimatta. --. Eikös ollutkin, Greta?"
+
+"Oli, rakkaani", sanoi Greta hiljaa, ja hänen äänensä vapisi.
+
+Paul huomasi hänen mielenliikutuksensa. "Tyttöparkani, sinä olet
+vieläkin poissa suunniltasi. Sitä minä en ollenkaan ihmettele. Sinun
+täytyy mennä levolle. Hugh, sinun pitää antaa hänelle anteeksi. Se oli
+kauhea näky, tiedäthän. -- Meidän uusi elämämme alkaa järkyttäen sinua
+sydänjuuria myöten, Greta. Mutta älä siitä välitä. Se tarkoittaa vain,
+että kirkkaat päivät ovat meillä edessä."
+
+Paul astui taas ovelle ja kutsui rouva Draytonia.
+
+"Kuulkaa emäntä, ottakaa minun vaimoni ja viekää hänet huoneeseensa."
+
+Kapakan emäntä nilkutti saliin.
+
+"Huoneeseen, herra, huoneeseen? Herra ei sanonut mitään --"
+
+"Viekää rouva parhaimpaan huoneeseenne yläkertaan", sanoi Hugh tehden
+merkitsevän ilmeen.
+
+Greta lähti. Hänen askelensa olivat hitaat ja epävarmat.
+
+"Etkö sinä sano hyvää yötä, Greta?" kysyi Hugh.
+
+"Hyvää yötä", sanoi Greta niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli.
+
+Veljekset katsoivat hänen jälkeensä.
+
+"Jumala häntä siunatkoon!" sanoi Paul lämpimästi. "Hänen tulevien
+päiviensä täytyy olla kirkkaampia, jos minä ne voin sellaisiksi tehdä."
+
+Hugh Ritson sulki oven.
+
+"Paul", hän sanoi, "sinä ja sinun vaimosi ette saa enää koskaan tavata
+toisianne."
+
+Paul Ritson karahti punaiseksi ja sitten tuhkanharmaaksi. Silmäluomet
+värähtivät tuskin huomattavasti, sitä seurasi iloinen nauru ja
+juhlallinen totisuus.
+
+"Mitä sinä tarkoitat, mies?" hän sanoi sekavin katsein.
+
+"Istu ja kuuntele", sanoi Hugh hänkin istuen ja kohennellen tulta.
+
+"Heti, sano minulle, mitä se on", sanoi Paul uudestaan.
+
+"Paul, älä kiivastu. Me molemmat olemme pohjaltamme kuumaverisiä",
+sanoi Hugh, ja hänen silmänsä kääntyivät läpitunkevan tutkivina veljeen.
+
+"Älä katso minuun tuolla tavalla", kuohahti Paul. "Älä koeta pelotella
+minua. Puhu suoraan ja heti."
+
+"Pysy tyynenä", sanoi Hugh.
+
+"Vai niin! Sinä talutat minut silmät sidottuina jyrkänteen partaalle ja
+sanot: 'Pysy tyynenä!'"
+
+"Sinä erehdyt. Minä löysin sinut sieltä ja koetan poistaa siteen
+silmiltäsi", väitti Hugh.
+
+"Pian, mitä se on? Kohta minun kärsivällisyyteni on lopussa."
+
+Hugh Ritson nousi kankeasti seisoalleen.
+
+"Paul, sanoitko sinä Gretalle, että hän meni naimisiin äpärän kanssa?"
+
+Tuskan ilme kasvoillaan Paul lysähti kokoon vavisten ja äänetönnä.
+
+"Sanoitko sen hänelle?" kysyi Hugh kauheasti kiihkoissaan.
+
+Paulin silmät olivat luodut lattiaan ja pää painui alas. Hän oli vaiti.
+
+"Minä ajattelin, ettet sinä aikoisikaan hänelle sanoa", jatkoi Hugh
+kylmästi. Hänen silmänsä tuijottivat lakkaamatta Paulin painuneeseen
+päähän. "Niin minä ajattelen vieläkin."
+
+Paul ei puhunut mitään, mutta saattoi tuskin hengittää. Hugh katseli
+häntä yhä tarkemmin.
+
+"Mennä vihille naisen kanssa ja olla olevinaan toinen kuin on -- onko
+se kunniallisen miehen teko? Onhan se petos? Anna sitten sille mikä
+nimi tahansa."
+
+Paul nousi ylös. Hänen yhteenpuristetuille huulilleen ilmestyi hymy.
+
+"Siinäkö kaikki?" hän kysyi. "Miksi sinä et sanonut hänelle?" sanoi
+Hugh. "Koska minä olin vannonut ja luvannut olla ilmaisematta sitä
+kenellekään. Ymmärrät kai tämän salaisuuden, kuten olet ymmärtänyt
+toisenkin." Hugh hymyili.
+
+"Sano mieluummin, ettet uskalla sanoa sitä, sillä jos olisit ilmaissut
+sen hänelle, hän ei ikinä olisi tullut sinun vaimoksesi."
+
+Paul naurahti ontosti.
+
+"Sen saamme nähdä. Minun omat huuleni ovat suljetut, mutta sinun ovat
+vapaat. Sinä voit tahrata isämme muiston ja mustata äitimme kunnian.
+Sinä saat häväistä minua ja ryöstää minulta vaimoni rakkauden -- jos
+tahdot ja voit." Tämän sanottuaan Paul astui kiireesti ovelle, heitti
+sen auki ja huudahti: "Greta! Greta!"
+
+Hugh seurasi häntä ja tarttui hänen käteensä.
+
+"Mitä sinä aiot tehdä?" hän sanoi käheästi kuiskaten. "Ole vaiti, minä
+sanon sinulle, ole vaiti."
+
+Paul käännähti ympäri.
+
+"Sinä sanot, että minua peloittaa ilmoittaa se hänelle. Sinä soimaat
+minua, että olen ottanut hänet puolisokseni. Sinä saat kertoa hänelle
+-- nyt, tässä, ja minun silmäini edessä."
+
+"Tule sisään ja sulje ovi", sanoi Hugh.
+
+"Siitä ei olisi mitään hyvää, mutta jotakin pahaa siitä saattaisi olla.
+Ei hätää, sinä saat kertoa hänelle. Minä vaadin sinua kertomaan."
+
+"Tule sisään ja kuuntele minua", sanoi Hugh pahaenteisesti ja asettuen
+oven ja Paulin välille hän veti oven kiinni. "Tässä on kysymys
+enemmästä kuin Gretan tunteista", hän lisäsi. "Eikö sinulla ole mitään
+sanottavaa _minulle_?"
+
+Paulin kuohuva kiihko tyyntyi äkkiä. "Minä olen korvannut sinulle
+kaiken", hän sanoi hiljaa ja heittäytyi tuolille.
+
+"Korvannut!"
+
+Hugh Ritson hymyili katkerasti.
+
+"Kun palaat, saat nähdä", sanoi Paul, ja katse painui taas maahan.
+
+"Sinä ajattelet luovutuskirjaa -- minä olen siitä jo kuullut", sanoi
+Hugh. Kylmä hymy leikki hänen yhteenpuristetuilla huulillaan.
+
+"Se oli kaikki, mitä minä voin tehdä", sanoi Paul, ja hänen äänensä oli
+tuskin kuiskausta kuuluvampi. Hänen voimakas henkensä oli lannistunut
+ja hänen uhmansa kuollut.
+
+"Sinä olet ryöstänyt minulta minun perintöni, kylmästi ja
+tunnottomasti. Sinä olet ollut minun paikallani. Sinä olet siinä vielä.
+Ja sinä annat minulle viheliäisen luovutuskirjan korvaukseksi."
+
+Musta uhkan pilvi ilmestyi Hughin kasvoille.
+
+"Korvaus! Eikö sinua hävetä sellainen ivanteko? Mikä korvaus voi
+tällaisen teon hyvittää?"
+
+"Minä tein niin paljon kuin voin. Jumala tietää, että minä tein
+parhaani", sanoi Paul ja hänen päänsä painui pöytään.
+
+Hugh Ritson seisoi vieressä kalpeana pidätetystä vihasta.
+
+"Oliko _parasta_ pitää minun paikkani niin kauan kuin se oli pitämisen
+arvoinen ja jättää se sitten takaisin tyhjänä jalomielisyyden
+osoituksena? Lahjakirja! Mitä oikeutta sinulla on otaksua, että minä
+ottaisin sen sinulta? Ottaa omani takaisin mieheltä, joka on sen
+ryöstänyt minulta ja ottaa se vastaan polvillani! Ottaa se lahjana,
+jolloin sinä olet jalomielinen lahjoittaja ja minä viheliäinen
+vastaanottaja!"
+
+Ankara väristys kävi Paulin lävitse.
+
+"Minä olin avuton, minä olin avuton!" hän sanoi.
+
+"Ymmärrä oikein todellinen asemasi -- sinun laillinen asemasi. Sinä
+olit äitisi laiton poika --"
+
+"Minä puolustin hänen kunniaansa!"
+
+"Sinä tarkoitat -- peitit hänen häpeäänsä."
+
+"Kuten tahdot. Minä olin voimaton ja menettelin parhaani mukaan."
+
+Hugh Ritsonin kasvot synkistyivät.
+
+"Oliko parasta olla valapattoinen valehtelija?" hän kivahti.
+
+Paul läähätti, mutta ei vastannut.
+
+"Oliko parasta olla varas?"
+
+Paul hypähti seisoalleen.
+
+"Jumala, anna minulle kärsivällisyyttä!" hän mutisi.
+
+"Oliko parasta olla petturi?"
+
+"Vait! Jumalan tähden vaikene!"
+
+"Oliko parasta olla elävä, personoitu valhe -- ja kaikki vain kunnian
+vuoksi? Kunnia, totisesti! Ovatko väärä vala ja ryöväys kunnian
+kulmakivet?"
+
+Paul harppasi yli lattian äänettömänä ja tuhkan harmaana, kasvot
+kauhean rumiksi vääntyneinä. Sitten kasvojen jännitys laukesi ja
+murtuneella äänellä hän virkkoi:
+
+"Hugh, minä olen tehnyt nyt jo liian paljon vääryyttä sinulle. Älä aja
+minua pitemmälle. Älä, älä, minä pyydän sinua."
+
+Hugh naurahti lyhyesti -- ääni kaikui onttona: äänettömässä huoneessa.
+
+Kuullessaan tämän sydämettömän äänen kaikki jalo Paulissa tuntui
+jäätyvän. Hän ei hävennyt enää, vaan kohotti päänsä ja astui varmasti
+jalkansa lattiaan.
+
+"Olkoon niin", hän sanoi, ja tuskan pilvi poistui hänen otsaltansa.
+"Minä sanon, että säästääkseni äitini hyvän nimen tahrattomana minä
+suostuin tekemään, kuten tein."
+
+"Suostuit?" sanoi Hugh kulmiansa kohottaen.
+
+"Etkö sinä usko minua? Ole uskomatta, sitä en voi auttaa. Sinä sanot,
+että minun hyvitykseni on ivantekoa. No, hyvä, sanokaamme, että se
+on sitä. Sinä sanot, että minä olen pitänyt sinun paikkasi, kunnes
+se ei enää ollut pitämisen arvoinen. Sinä tarkoitat, että minä olen
+vähentänyt kiinteimistöjesi arvoa. Se ei ole totta, ja sinä tiedät,
+ettei se ole totta. Jos maita on pantattu, olet sinä saanut rahat."
+
+"Ja kenellä niihin olisi parempi oikeus?" kysyi Hugh uudestaan nauraen.
+
+Paul heilautti kättänsä ja hillitsi vihan, joka tahtoi kuohahtaa esille.
+
+"Sinä olet tehnyt elämäni helvetiksi. Itse hyvin tiedät, minkä
+katkeran maljan olet valmistanut minun juotavakseni. Jos minä maailman
+silmissä olen ollutkin isäni perijä, sinä kuitenkin olet syönyt koko
+perinnön. Vaikka isäni talo oli minun, minä kuitenkin olin siinä kuin
+kerjäläinen. Minä olen ollut varjo ja sinä päämies. Tuuma tuumalta sinä
+olet kaivanut pohjan minun jalkaini alta."
+
+"Ja kuitenkin minä olen ollut äänetön kuin hauta", sanoi Hugh ja
+taaskin nauroi kaikuvasti.
+
+"Jumala sinun tarkoituksesi tietää -- ilman sinä et mitään tee", sanoi
+Paul. "Mutta minä yksin en ole kärsinyt. Oletko ajatellut, että tuo
+kaikki on tapahtunut meidän äitimme silmäin edessä hänen näkemättä
+sitä?"
+
+Hugh Ritson hymähti ivallisesti.
+
+Paulin kasvot kävivät kauhean juhlallisiksi.
+
+"Kun isämme kuoli, äitimme kunnia vaati minua lupaamaan vaitioloa. Minä
+sain siinä sovittaakseni isäni syntiperinnön. Taivas hänelle anteeksi
+suokoon. Minä en epäröinyt. Mutta siitä hetkestä oli äitini kohtalo
+ratkaistu ja hänet ajettu pois."
+
+"Onko se minun syyni?" kysyi Hugh.
+
+"Taivas tietää ja taivas tuomitkoon teidän välillänne", sanoi Paul.
+"Hän ei jaksanut sitä enää kestää", Paulin ääni vapisi, kun hän lisäsi:
+"Nyt hän on mennyt."
+
+Seurasi hetken äänettömyys. Oli kuin enkeli olisi itkien liidellyt
+heidän ohitsensa.
+
+"Minä tiedän sen", sanoi Hugh kylmästi. "Hän on pukeutunut nunnaksi.
+Minä olen tavannut hänet sen jälkeen."
+
+Paul kohotti katseensa.
+
+"Hän on katolisessa Westminsterin luostarissa", lisäsi; Hugh.
+
+Paulin kasvot värähtelivät.
+
+"Onneton mies! Kuinka onnellinen hän olisikaan saattanut olla ilman
+sinua!"
+
+"Erehdyt", sanoi Hugh. "Hän joutui sinne oman -- ja sinun rikoksesi
+vuoksi."
+
+Paul hyökkäsi kohoitetuin käsin veljeänsä kohti.
+
+"Ei enää sanaakaan siitä", hän sanoi kähisevällä äänellä.
+
+"Kuinka hän saattoi tutkia omaatuntoansa ja olla onnellinen? Hän on
+pannut petturin minun isäni perijän asemalle", jatkoi Hugh.
+
+"Hän on pannut siihen isäni ensiksi-syntyneen pojan", sanoi Paul.
+
+"Se on valhe! Hän on pannut siihen _toisen miehen_ kanssa saamansa
+äpärän!"
+
+Kauhea äänettömyys. Paul seisoi hetkisen paikoillaan niin kamalan
+tuskan raatelemana, että hetkeksi Hugh Ritsonkin lannistui sen edessä.
+
+"Jatka" sanoi Paul käheästi ja lysähti tuoliinsa.
+
+"Sinun äitisi oli jo ennen naimisissa", jatkoi Hugh, "ja hänen
+avioliittonsa laittomana purkautui. Siitä yhdistyksestä syntyi yksi
+lapsi."
+
+Paul kohotti päänsä.
+
+"Sitä minä en usko."
+
+"Se on tosi -- ja sinä saat uskoa sen."
+
+Tuska puristi Paulin sydämen kokoon.
+
+"Sinun isäsi meni uusiin naimisiin ja sai tyttären. Sinun äitisi meni
+myöskin naimisiin ja sai pojan. Sinun isäsi tytär on elossa. Sanonko
+sinulle, kuka hän on? Hän on sinun vaimosi -- nainen, jonka kanssa
+tänään olet vihitty."
+
+Paul hypähti seisoalleen.
+
+"Se on valhe!" hän huudahti.
+
+"Katso itse", sanoi Hugh Ritson ja vedettyään papereita taskustaan hän
+heitti ne pöydälle. Ne olivat samat todistukset, jotka Bonnithorne oli
+hänelle hankkinut.
+
+Paul luki ne levottomin ilmein, lysähti tuolillensa, painoi päänsä
+pöytään ja valitti ääneen.
+
+"Oi, Jumala! Voisiko se olla mahdollista?"
+
+"Kun äitisi sanoi sinulle, että olit laiton poika, hän unohti sanoa,
+minkä isän kanssa saatu. Se oli häneen nähden luonnollista, mutta
+raakaa sinua kohtaan. Minä tiesin totuuden alun pitäen."
+
+"Silloin sinä tunnustat itsesi roistoksi", huusi Paul.
+
+Hugh pudisti keveästi päätään ja koetti hymyillä.
+
+"Minä tiesin, miten hän on kulkenut miehen sylistä toiseen. Minä
+tiesin, minkä arvoinen hänen _kunniansa_ oli. Ja kuitenkin minä olin
+vaiti. Vaiti, vaikka vaietessa menetin syntymäoikeuteni. Sano nyt, jos
+suvaitset, kumpi meistä -- sinä vai minä -- on ollut todellinen äitimme
+kunnian suojelija."
+
+Paul nousi taas ylös nöyränä ja muserrettuna, ja hänen jokainen
+jäsenensä vapisi.
+
+"Mies, mies, älä järsi minun sydäntäni. Peruuta sanasi. Sääli minua ja
+sano, että se on valhe -- musta, kauhea valhe. Ajattele, kuinka hirveää
+se olisi -- ajattele sitä ja sääli minua."
+
+"Se on tosi."
+
+Silloin Paul lankesi polvillensa ja tarttui veljensä käteen.
+
+"Hugh, Hugh, veljeni, tunnusta, että se oli valhe. Älä anna minun
+kauhusta menehtyä. Älä saata minua kadehtimaan kaikkia kuolleita, jotka
+uinuvat rauhassa haudoissansa! Sääli häntä, ellet tunne sääliä minua
+kohtaan."
+
+"Minä tahdon pelastaa sinut suuresta synnistä."
+
+Paul nousi seisoalleen.
+
+"Nyt minä _tiedän_, että se oli valhe", sanoi hän ja sinä hetkenä
+masentava nöyryys oli hänen olennostaan kuin pois puhallettu.
+
+Hugh Ritsonin kasvot lensivät hehkuvan punaisiksi.
+
+"Minulla on täällä", sanoi Paul hipaisten päätänsä ja painaen kätensä
+sydämelleen, "ääni, joka sanoo, että se on valhe."
+
+Hugh hymyili kylmästi ja hillitsi täydellisesti itsensä.
+
+"Minun äitini tiesi kaikki. Jos Greta olisi ollut minun sisarpuoleni,
+olisiko hän seisonut meidän rakkautemme äänettömänä todistajana?"
+
+Hugh teki kädellään torjuvan liikkeen.
+
+"Äitisi oli sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin te itsekin. Robert
+Lowther oli kuollut, ennenkuin äitisi, asettui Newlandiin. Hän ei
+tiennyt mitään entisestä rakastajastaan. Entisen, onnettoman avioliiton
+salaisuus oli haudattu hänen kanssaan."
+
+"Sallimus olisi estänyt sen, sillä kohtalo kulkee omaa rataansa ja
+lopulta kääntää kaikki hyväksi", sanoi Paul.
+
+"Niin, kohtalo kääntää asioitasi nyt", selitti Hugh, "tässä paikassa
+ja minun kauttani. Tässä on pysäkki, johon elämänne polku on teidät
+johtanut. Te yhdytte tässä -- ja eroatte."
+
+Paulin tuhkanharmaille kasvoille ilmestyi hymy.
+
+"Sitten olisi luonto estänyt sen", hän sanoi. "Jos tämä olisi totta,
+luuletko, että me emme olisi sitä tienneet -- hän ja minä -- sydämemme
+sykinnästä? Kun uskolliset sydämet yhtyvät, silloin täyttää ne pyhä
+rakkaus ja suloinen ääni kuiskaa, että se on hyvä. Siinä on taivaan
+suostumus. Ei maailman pyhitys, ei mainen laki eikä maailman avioliitto
+ole mitään sen rinnalla, sillä sen on asettanut luonto itse. Meidän
+sydämemme ovat yhtyneet, hänen ja minun, ja sama luonto on pyhittänyt
+meidän rakkautemme ja avioliittomme. Ja vastoin tätä ensimmäistä ja
+viimeistä ja korkeinta tuomaria sinä tahdot minut saada uskomaan noita
+viheliäisiä papereita? Pois ne!"
+
+Paulin katse oli kirkas, hänen kasvoiltansa olivat kaikki varjot
+kadonneet.
+
+"Se on epäilemättä hyvin kaunista", sanoi Hugh merkitsevästi hymyillen.
+"Mutta minä kehoitan sinua olemaan varuillasi."
+
+"Minua ei pelota", vakuutti Paul.
+
+"Sinun täytyy pitää totena minun kertomukseni, samoin kuin nämä
+paperitkin -- tai väittää molemmat vääriksi."
+
+"Ne ovat vääriä."
+
+"Ota kuitenkin asioista selvä. Jätä vaimosi tähän taloon täksi yöksi ja
+mene itse jonnekin muualle."
+
+"Mitä?"
+
+"Jos sinä olet rikkonut Gretaa vastaan --"
+
+"Minä en ole rikkonut mitään häntä vastaan", sanoi Paul tulistuen.
+
+"Minä sanon, että jos sinä olet rikkonut häntä vastaan ja tahdot
+säilyttää mahdollisuuden korjata sen, teidän täytyy viettää tämä yö
+erossa."
+
+"Hugh!" huusi Paul raivoissaan, nousten taas seisoalleen. "Sinä olet
+kiduttanut minua ja murtanut äitini sydämen. Sinä olet ajanut minut
+pois kodistani ja hänet koko maailmasta. Sinä olet tunkeutunut minun
+ja sen naisen väliin, joka minua rakastaa; ja nyt kun sinä olet.
+riistänyt minulta kaiken, paitsi tämän naisen rakkautta, ja minä olen
+tyhjin käsin muukalaisena lähdössä vieraaseen maahan, sinä tahdot ottaa
+hänetkin minulta pois ja jättää minut aivan alasti."
+
+"Minä tahdoin varjella sinua kauheasta synnistä", sanoi Hugh Ritson
+vielä kerran.
+
+"Pois tieltä", huusi Paul käskevällä äänellä ja kohotti puristetun
+nyrkkinsä.
+
+"Ole varuillasi, minä sanon sinulle", kähisi Hugh.
+
+Paul oli raivoissaan. Hänen otsansa painui syviin ryppyihin, hänen
+läähättävä hengityksensä löi Hughin kasvoihin.
+
+"Taivaan rakkauden nimessä, pois tieltä!"
+
+Samana hetkenä hänen voimakas nyrkkinsä putosi sellaisella raivolla,
+että Hugh Ritson kellahti maahan.
+
+Samassa kohotti Paul jalkansa astuaksensa hänen rinnalleen, mutta
+horjahti kauhusta takaisin aivan kuin tuntoihinsa tullen, kasvot olivat
+kalmankalpeat ja silmät punaiset kuin veri. Seurasi äänettömyys, ja
+Paul läähätti kauhusta.
+
+"Nouse ylös! Nouse ylös! Hugh, Hugh, nouse ylös!"
+
+Hän hyökkäsi ovelle ja heitti sen auki.
+
+"Tulkaa tänne, tulkaa tänne; tulisiko joku tänne?" hän huusi.
+
+Kapakan emäntä oli aivan lähellä. Hän oli seisonut, kuunnellut ja
+vavissut oven takana.
+
+Seuraavana hetkenä Greta riensi portaita alas ja asettui Paulin
+rinnalle.
+
+Paul nojasi seinään kasvot käsiin painuneina.
+
+"Viekää hänet pois", hän ähkyi, "ennenkuin kiroan sen päivän, jolloin
+hänet ensi kerran näin."
+
+Hugh Ritson nousi seisoalleen.
+
+"Paul, mitä on tapahtunut?" huusi Greta.
+
+"Viekää hänet pois."
+
+Ja yhä Paul peitti kasvonsa päästäkseen näkemästä, mitä oli tehnyt ja
+mitä oli aikonut tehdä.
+
+"Hugh, mitä se on?"
+
+Hugh Ritson astui ovelle.
+
+"Kysy _mieheltäsi_", hän sanoi hammasta purren ja jäädyttävän kylmästi.
+"Ja muista tämä yö. Sinä et milloinkaan unohda sitä."
+
+Sitten hän hoiperteli ulos huoneesta.
+
+
+
+
+VII LUKU.
+
+
+Hugh Ritson astui kapakan toisella puolen olevaan huoneeseen. Oven
+ripa ei kääntynyt, vaikka hän koetti sitä vääntää. Drayton piti sitä
+sisäpuolelta ja painaen päänsä avaimen reikään hän koetti kuunnella.
+
+"Kuka se on?" hän kuiskasi, kun Hugh Ritson väänsi lukon auki ja työnsi
+ovea.
+
+"Päästäkää minut sisään", sanoi Hugh jurosti.
+
+"Epäileekö hän?" kuiskasi Drayton, kun ovi jälleen sulkeutui.
+"Seurasiko hän minua? Mitä aiotte pojalle tehdä? Saatana, minä näytän
+hänelle!"
+
+Ja Drayton hapuili tyhjässä huoneessa, kopeloi sammunutta liettä ja sai
+käteensä hiilihangon.
+
+"Hullu!" sanoi Hugh hiljaisella äänellä. "Pankaa se pois."
+
+"Eikö hän ole seurannut minua? Luuletteko, että ne ottavat minut
+kiinni? Antaa hänen tulla tänne, niin näkee."
+
+Drayton käveli pimeässä, ja lattia kolisi hänen raskaitten
+saappaittensa alla.
+
+"Liikkukaa hiljemmin, te heittiö", kuiskasi Hugh äreästi. "Hän ei tiedä
+mitään teistä, hän ei ikinä ole kuullut teistä sanaakaan. Olkaa hiljaa.
+Kuuletteko?"
+
+Ovelta kuului kevyt, hermostunut koputus.
+
+"Kuka siellä?" sanoi Hugh.
+
+"Se on vain minä", kuului ulkopuolelta rouva Draytonin ääni ja
+läähättävä hengitys -- hän oli kuin henkensä hädässä.
+
+Hugh Ritson avasi oven, ja kapakan emäntä astua sisään.
+
+"Herra hyvästi siunatkoon, mikä tuota herraa vaivaa! Oi, oi, hän
+on kuin sinä, Paul, ilmetty itse, mustassa puvussa. Minä olen niin
+kauheassa tuskassa ja vapisen tyhjän tähden. Oletko sinä, Paul, siellä
+pimeässä? En ikinä ole nähnyt ketään, joka olisi niin sinun näköisesi,
+siitä olen varma."
+
+"Vait! Lakatkaa lavertelemasta. Mitä hän sanoo?" sanoi Hugh.
+
+"Herrako? Hän sanoo ja sanoo ja sanoo, ettei mikään, ei mikään, mikään
+saa häntä jättämään rouvaa _tänä_ yönä."
+
+"Hän kyllä tulee parempiin ajatuksiin."
+
+"Ja mihinkä minä voin ne panna, kun minulla on vain oma huoneeni Paulin
+huonetta lukuunottamatta? Eikä ole lakanoita, ei lämmitetty eikä
+mitään. Se minua niin huolettaa."
+
+"Hillitkää kielenne! Pankaa rouva poikanne huoneeseen. Teidän poikanne
+ei tänä yönä huonetta tarvitse."
+
+"Sinnehän minä hänet panin."
+
+"Se on hyvä. Jättäkää hänet sinne."
+
+"Ja herra myöskin, sinnekö sekin?"
+
+"Herra lähtee pois minun kanssani. Lähtekää täältä."
+
+"Hyvä, hyvä. Mutta kun sitä ei ole tuuletettu eikä puhdistettu ja minä
+sanon, että minua niin peloittaa --"
+
+Hugh Ritson oli ottanut kapakan emäntää olkapäistä ja työnsi häntä ulos
+huoneesta.
+
+"Vielä hetkinen", hän kuiskasi ja veti emännän takaisin. "Onko
+yläkerrassa mitään tekeillä?"
+
+"Yläkerrassa? -- vuode -- tuuletus --"
+
+"Tyttö? Eikö hän ole pitänyt mitään ääntä? Onko hän valveilla?"
+
+"Ei niin paljon kuin minä tiedän. Minä menin ylös ja kuuntelin ja
+kuuntelin enkä kuullut mitään ääntä. Siunatkoon ja varjelkoon, minua
+niin peloittaa --"
+
+"Menkää uudestaan ylös ja pankaa korvanne oveen."
+
+"Minä pelkään, että hän sai kauhean kolauksen, kun häntä tuolla tavalla
+ja hän on vielä siinä tilassa ja --?"
+
+Sinä hetkenä kuului pimeältä tieltä lähenevää rattaanpyörien jyrinää.
+Hugh Ritson työnsi kapakan emännän ulos, veti oven kiinni ja väänsi sen
+lukkoon.
+
+"Mitä se on?" kysyi Drayton karkeasti kuiskaten. "Mitä ne tahtovat?
+Ettehän vain tahdo kavaltaa poikaa, häh?"
+
+"Ne ovat ne vaunut, joiden on vietävä teidät ja rouva asemalle", sanoi
+Hugh. "Vait -- kuulkaa!"
+
+Ajuri koputti oveen piiskansa perällä ja huusi paikaltansa: "Hei,
+hei! Hei, hoo! Kyyti asemalle valmis. Puoli tuntia sitten löi kello
+yksitoista." Sitten hänen kuultiin käsiään heiluttaen hakkaavan
+ruumistaan pysyäkseen lämpimänä.
+
+"Hullu!" mutisi Hugh, "eikö hän voi pitää kitaansa kiinni?"
+
+"Aivan oikein", huusi rouva Drayton kimeällä äänellä työntäen päänsä
+akkunanpielestä ihan ruutuun kiinni. "Herra on varmaan kutsunut sen
+itselleen", hän päätti ja lähti kynttilä kädessä nousemaan portaita.
+
+Vasemmalla olevan huoneen ovi avautui, ja Paul Ritson astui ulos. Hänen
+suuri voimansa näytti hänet jättäneen -- hän horjui kuin juopunut.
+
+"Kapakan emäntä", hän sanoi, "milloin menee viimeinen juna Lontooseen?"
+
+"Puoli yksi", vastasi rouva Drayton portailta.
+
+"Voinko minä saada ajurin, parahin eukkoseni, tähän aikaan yöstä?"
+
+"Ajuri on ovella, herra -- se tuli juuri."
+
+Paul palasi huoneeseen, johon hän oli vaimonsa jättänyt.
+
+Kaksi miestä vastaisella puolella olevassa huoneessa kuunteli henkeä
+pidättäen.
+
+"Nyt pitäkää varanne", kuiskasi Hugh Ritson. "Minä tiedän, että hän
+muuttaa päätöksensä. Hän lähtee. Te pysytte hiljaa. Viiden minuutin
+kuluttua te ajatte rouvan kanssa asemalle. Hän tulee jalan minun
+kanssani. Sinä hetkenä kuin me suljemme oven jälkeemme, te menette
+rouvan luo ja sanotte: 'Minä olen muuttanutkin päätökseni. Meidän
+täytyy mennä yhdessä. Tule.' Ei sanaakaan enempää. Viekää hänet
+kiireesti vaunuihin ja ajakaan tiehenne."
+
+"Helpommin sanottu kuin tehty, sanon minä."
+
+
+
+
+VIII LUKU.
+
+
+Jäätyään yksin Gretan kanssa Paul suuteli häntä hellästi ja painoi
+päänsä hänen olkaansa vasten. Voimakas mies oli nyt heikko kuin lapsi.
+Hän oli sortunut mies. "Musta valhe on kuin myrkky minun veressäni",
+hän valitti.
+
+"Mitä se on?" kysyi Greta ja koetti rauhoittaa häntä.
+
+"Törkein valhe, mitä milloinkaan on lausuttu tätä ennen -- raa'in,
+luonnottomin valhe."
+
+"Mitä se on, rakkahin?" kysyi Greta uudestaan painautuen hartaana ja
+osaaottavana lähemmä.
+
+"Minä tiedän, että se on valhe -- minun sydämeni sanoo, että se on
+valhe: yksin kivetkin huutavat, että se on valhe."
+
+"Sano minulle, mitä se on", pyysi Greta ja syleili häntä hellästi.
+
+Mutta vaikka Paul koetti vapautua myrkyllisestä sanasta, se yhä
+hallitsi häntä. Ankarasti väristen hän työnsi vaimonsa luotansa, aivan
+kuin hänen läheisyytensä olisi kiusannut häntä.
+
+Gretan rinta aaltoili. Hän katseli luottavasti hänen kasvoihinsa. "Jos
+se ei ole totta", hän sanoi, "mitä se sitten lieneekin, miksi sen
+sitten tarvitsee kiusata sinua?"
+
+"Totta puhut, lemmikkini", virkkoi Paul pudistaen pois pelkonsa, ottaen
+Gretan syliinsä ja koettaen vapautuneesti nauraa. "Miksi, todellakin?
+Miksi sen tarvitsee kiusata minua?"
+
+"Etkö sinä voi sanoa sitä minulle?" kysyi Greta kohottaen rukoilevasti
+katseensa ylös. Hän ajatteli, niitä Hugh oli sanonut heidän
+avioliittonsa esteistä.
+
+"Miksi minä sanoisin sinulle sellaista, mikä ei kuitenkaan ole totta?"
+
+"Meidän on siis vapauduttava siitä ajatuksesta"! sanoi Greta
+lohdutellen.
+
+"Niin, tietysti, rakkaani, meidän on vapauduttava: siitä", ja Paul
+päästi äänekkään, onton naurun. Hänen otsansa oli hiessä. Greta pyyhki
+pois kylmät pisarat. Hänen ohimonsa polttivat. Greta hyväili niitä
+viillyttävillä sormillaan. Hän oli vain entisen olemuksensa hylky --
+turmioon joutunut mies. "Jospa minä voisin!" hän mutisi itseksensä.
+
+"Sano minulle", pyysi Greta. "Minun oikeuteni on saada se tietää. Minä
+olen nyt sinun vaimosi --"
+
+Paul vetäytyi erilleen. Greta painui lähemmä. "Meidän välillämme ei saa
+olla mitään salaisuuksia, armahin. Mitään emme saa salata."
+
+"Taivainen Isä!" huudahti Paul nostaen tuskan runtelemat kasvonsa.
+
+"Ellet sinä voi vapautua siitä, älä kuitenkaan anna sen jäädä meidän
+välillemme", sanoi Greta. Olisiko mahdollista, että sittenkin oli
+olemassa jokin este?
+
+"Rakkahin, siitä ei ole mitään hyvää, jos minä sen sinulle sanon.
+Kun minä otin sinut vaimokseni, minä lupasin juhlallisesti puolustaa
+sinua ja tehdä elämäsi onnelliseksi. Pidänkö minä silloin lupaukseni,
+jos minä raskautan sinun sieluasi mustalla valheella ja karkoitan
+päivänpaisteen sinun elämästäsi? Katso minuun, katso _minuun_!"
+
+Gretan rinta kohoili, mutta hän hymyili suloisesti ja osaaottavasti,
+kun hän kohotti kätensä hänen rinnalleen ja sanoi: "Ei, kun _sinä_ olet
+minun, mikään valhe ei voi sitä tehdä."
+
+Paul ei vastannut. Kauhea puheentulva pysähtyi hänen kielellensä.
+Hiljaisuuden keskeytti haikean itkun ääni. Oli kuin joku naisraukka
+olisi itkenyt sydämen rinnastaan jossakin yläpuolella.
+
+"Rakkahin, kun kaksi sydäntä on tullut yhdeksi avioliitossa, ne ovat
+todella tulleet yhdeksi", sanoi Greta vienolla äänellä. "Sen jälkeen
+toisen ajatukset ovat molempien ajatuksia, toisen onni on molempien
+onni, toisen suru on molempien suru. Mitään ei saa tulla väliin. Ilo on
+kaksinkertainen, kun molemmat sen jakavat ja suru on paljon helpompi,
+kun kaksi sitä kantaa. Yksin kuolemakin, julma, armoton kuolema,
+kuolemakin lujittaa vain tuota liittoa. Päivänpaisteessa ja myrskyssä
+tässä ja tulevassa maailmassa side on aina sama. Puhtainkin ystävyyden
+liitto on löyhä tähän liittoon verraten. Eipä veren sidekään ole niin
+luja."
+
+"Oi, Jumala taivaassa, tämä on liian paljon", sanoi Paul.
+
+"Paul, jos ajatukset ja tunteet ilossa ja surussa ovat samat avioliiton
+alusta eikä kuolemakaan voi tätä yhteyttä lopettaa, pitäisikö meidän
+nyt, kun olemme avioliittomme kynnyksellä, rikkoa sitä vastaan?"
+
+Ankara tuskan puuska puisti Paulin jokaista jäsentä. "Minä en voi
+sanoa", hän huusi, "minä olen vannonut valan."
+
+"Valan?" Silloin varmaankaan tämän hetken suru ei johtunut yksistään
+Hughin ilkeydestä.
+
+"Greta, jos meidän liittomme jotakin merkitsee, merkitsee se
+luottamusta. Luota minuun, rakkaani. Minä olen voimaton. Minun kieleni
+on sidottu. Minä en tohdi puhua -- ei, en sullekaan -- tuskin taivaan
+Jumalalle."
+
+Sitä seurasi hetken äänettömyys.
+
+"Se on kylliksi", sanoi Greta hyvin hellästi, ja kyyneleet juoksivat
+nyt hänen poskiansa pitkin. "Minä en enää kysy, minä en tahdo sitä
+tietää. Unohda, että minä olen sitä kysynyt. Tule, rakkahin, suutele
+minua. Älä enää ajattele sitä. Tule nyt." Ja hän veti hänen päänsä
+omaansa kiinni.
+
+Mutta Paul heittäytyi tuolille. Koko hänen olentonsa oli äärettömän
+nöyrä.
+
+"Tule, rakkahin", pyysi Greta, "ole mies."
+
+"Saattaa tapahtua vieläkin pahempaa, jos tulen," huokasi Paul.
+
+"Mitä se haittaa?" sanoi Greta hymyillen. "Minua ei mikään peloita, kun
+_sinä_ olet minun rinnallani."
+
+"Minä en jaksa enempää kestää", valitti Paul. "Eikä sitten voisi tehtyä
+korjata."
+
+"Ei, rakkahin, mikään ei voi olla sellaista."
+
+"Greta, sinä sanoit, että kuolema sitoo meidät lujemmin yhteen, mutta
+tämä riistää meidät eroon."
+
+"Ei, rakkahin, sitä se ei tee -- _sitä_ se ei voi tehdä."
+
+"Eikö mikään voi meitä erottaa?" kysyi Paul päätänsä kohottaen.
+
+"Ei mikään. Vaikka maailma meidät erottaisikin, me sittenkin
+kuuluisimme yhteen."
+
+Taas kuului äänekäs nyyhkytys yläkerrasta.
+
+Paul nousi seisoalleen, ei enää murtuneena miehenä. Hänen nöyrä
+ilmeensä oli pudonnut pois kuin naamio. "Enkö minä sanonut, että se
+on valhe?" hän mutisi kiihkeästi. "Greta, minua hävettää", hän sanoi,
+"sinun rohkeutesi saattaa minut häpeämään. Katso, miten surkuteltavan
+raukan sinä olet ottanut mieheksesi. Sinä olet ollut merkillisen
+heikkouden todistajana. Mutta se oli viimeinen kerta. Jumalan kiitos,
+minä olen nyt sama mies kuin eilenkin."
+
+Gretan kyyneleet vierivät yhä, mutta hänen silmänsä olivat hyvin
+kirkkaat. "Mitä sinä tahdot minun tekemään?" hän kuiskasi. "Eikö ole
+mitään, mitä _minä_ voin tehdä?"
+
+"On, rakkahin. Oikein sanoit, että toisen ajatukset ovat molempien."
+
+"Mitä se on?"
+
+"Kauhea asia."
+
+"Sillä ei väliä. Minä olen täällä tehdäkseni sen. Mikä se on?"
+
+"Sinun täytyy erota minusta täksi yöksi -- vain täksi yöksi -- vain
+huomisaamuun."
+
+Gretan kasvoilta paistoi tällä hetkellä kauneuden aurinko täydeltä
+terältä.
+
+"Siinäkö kaikki?" hän kysyi.
+
+"Rakkaimpani", sanoi Paul sulkien hänet lämpimästi syliinsä ja
+suudellen vapisevia huulia. "Minun täytyy viedä sinua pimeitä teitä,
+jossa et näe tuumaakaan eteesi."
+
+"Mutta minä pidän sinun kädestäsi, puolisoni", kuiskasi Greta.
+
+Puhe oli liian heikkoa tulkitsemaan tämän suuren hetken tunteita.
+Taaskin sydäntäsärkevä nyyhkytys häiritsi hiljaisuutta. Silloin Paul
+auttoi päällystakin Gretan ylle ja napitti oman ulsterinsa. "Nyt on
+vähän yli puolen yön", hän sanoi levollisesti. "Ajuri on ovella. Me
+ehdimme viimeiseen Lontoon junaan. Siellä minulla on sinulle pesä,
+rakkahimpani."
+
+Sitten hän astui kapakkahuoneeseen. "Kapakan emäntä", huudahti Paul,
+"minä tulen huomenna takaisin hakemaan matkatavaroitamme. Antakaa
+niiden olla niin kauan täällä, elleivät ne ole teidän tiellänne. Me
+olemme pitäneet teitä myöhään valveilla, vanha rouva. Tässä, ottakaa
+tämä -- ja kiitoksia paljon."
+
+"Kiitos, ja tavarat ovat täällä hyvässä turvassa, herra. Kiitos."
+
+Paul avasi kadulle-vievän oven ja tervehti iloisesti ajajaa. "Kylmä,
+sateinen yö, poikaseni. Te saatte ajaa aika vauhtia."
+
+"Kyllä, herra. Oli kylmä ja ikävä orottaa, varsinkin kun tiesi, että
+pian voi myöhästyä."
+
+"Hyvä, minä pistäyn vain sisässä ja silloin lähdemme, poika."
+
+"Hyvä on, herra."
+
+Kun Paul palasi sisään, hän tapasi Gretan lukemassa papereita. Hän oli
+ottanut ne pöydältä. Ne olivat samat jäljennökset syntymätodistuksista,
+jotka Hugh Ritson oli jättänyt. Tuskankohtauksensa aikana Paul oli ne
+kokonaan unohtanut. Hän koetti ottaa ne lukemattomina takaisin, mutta
+se oli liian myöhäistä.
+
+"Tämä", sanoi Greta pitäen kädessään toista, "ei ole _sinun_
+syntymätodistuksesi. Tämä henkilö, Paul Lowther, on epäilemättä minun
+isäni kadonnut poika."
+
+"Epäilemättä", sanoi Paul painaen päänsä alas.
+
+"Mutta hän on kolmenkymmenen vanha -- katso. Sinä et ole enempää kuin
+kaksikymmentäkahdeksan."
+
+"Jos sen voisi todistaa, se olisi kylliksi", huokasi Paul.
+
+"Minä voin sen todistaa ja minä teen sen", vakuutti Greta.
+
+"Sinä! Miten?"
+
+"Odota huomiseen, niin saat nähdä", vastasi Greta.
+
+Paul kiersi toisen kätensä hänen vyötärelleen ja aikoi viedä hänet
+vaunuun.
+
+Greta pysähtyi. "Nyt minä arvaan, mikä se musta valhe oli", hän
+kuiskasi.
+
+"Nyt, ajuri, matkalle ja aika vauhtia."
+
+"Oliko se Kentish-kaupungin asemalle?"
+
+"Ei, lähiasemalle, 12,30 junalle."
+
+Vaunun ovi avattiin ja suljettiin. Silloin kuului katkera itku
+yläkerrasta kadulle asti läpi pimeän yön.
+
+"Tyttöraukka, mikähän häntä vaivaa? Minusta tuntuu tuo ääni tutulta",
+sanoi Greta.
+
+"Emme voi enää viipyä", vastasi Paul.
+
+
+
+
+IX LUKU.
+
+
+Kellot Lontoossa löivät yksi, kun Paul ja Greta astuivat St. Pancraksen
+aseman portaita alas. Yö oli pimeä ja purevan kylmä. Sakea sumu täytti
+ilman, ja tavaton hiljaisuus vallitsi kaupungissa. Avoimella torilla
+seisoivat yksinänsä nelipyöräiset vaunut. Ajaja oli mennyt sisään,
+käärinyt suuren takkinsa ympärilleen ja nukahtanut. Poliisi herätti
+hänet ja hän teki tilaa Paulille ja Gretalle. Hän otti loimen hevosen
+selästä, kääri sen kokoon ja kohotti lamppujensa sydäntä -- ne paloivat
+pienenä ja punaisena ja niistä räiskyi säkeneitä sumuiseen ilmaan.
+
+"Mihin hotelliin, herra?"
+
+"Westminsterin luostariin."
+
+"Luostariin, herra? Sanoitteko luostariin, herra? Pyhän Margaretan
+Westminsterin luostariinko, herra?"
+
+"Katoliseen luostariin."
+
+Gretan käsi puristi Paulin käsivartta.
+
+Ajuri nousi paikoillensa mutisten jotakin, jota ei voinut kuulla. Kun
+hän ajoi vahtiportista, tuli päivystävä poliisi lamppu kädessä ulos ja
+merkitsi muistiin vaunun numeron.
+
+Joka askelella sumu tuli yhä sakeammaksi ja he kulkivat alavaa katua.
+Päästäkseen pois monisokkeloisilta kaduilta, joita myöten valoisampana
+yönä matka olisi ollut suorempi, ajuri ohjasi hevosensa Eustonin Tietä
+Kuninkaankadulle ja siitä etelää kohti Oxfordin katua. Tämä selvempi ja
+valoisampi tie kulki onnettomuudeksi vilkasliikkeisten kaupunginosien
+kautta. Monta pysähdystä sattui kelvottoman valon vuoksi.
+
+Ajuri osti soihdun muutamalta katukauppiaalta ja pisti sen piiskansa
+varteen. Kun he tulivat vilkkaimmille paikoille, hän astui alas
+kuskipenkiltänsä, otti soihdun toiseen ja ohjakset toiseen käteensä ja
+asteli hevosen pään kohdalla.
+
+Kulku oli nyt vieläkin hitaampaa. Se oli kuin vaivalloinen matka
+jossakin rautakaivoksessa. Inhoittavia höyrypilviä kulki heidän
+ylitsensä. Taivas riippui matalana heidän päänsä päällä kuin
+näkymättömillä pylväillä lepäävä katto. Punaiset valot välähtelivät
+kuin lentävät tähdet eloisilla kaduilla. Muutamasta kahvilasta tulvi
+kadulle valoa, ja sen edustalle oli kerääntynyt suuri väkijoukko
+-- ajureita paksuissa takeissansa, naisia repaleissa ja likaisissa
+vaatteissa ja poikia, joiden kasvot jo olivat vanhat. Siinä vieressä
+oli perunakeittiö, jonka ovesta kohosi sakea vaalea höyry kuin
+uhkailevasta tulivuoresta. Katulyhdyt näyttivät muodostavan tasaisen
+rivin aivan kuin kynttilät katolisen kirkon alttarilla ja kostea, kylmä
+ilma tunkeutui kaiken läpi kuin koetellakseen jokaisen varustuksia.
+
+303
+
+Kaksi surullista olentoa, joiden sydäntä painoi raskas huolten taakka,
+istui äänetönnä vaunussa ja heistä tuntui tämä suuri kaupunki -- joka
+jo itsessään oli oma maailmansa -- kaivokselta, jonka inhimilliset maan
+matoset olivat kaivaneet maan alle, kun taas valo ja vapaus olivat
+heidän yläpuolellansa.
+
+Muutamassa paikassa, jossa käytävästä erosi porras kadunalaiseen
+leipomoon, kolme tai neljä tämän kaupungin ryysyläistä oli kääriytynyt
+yhteen ja nukkui. Katu oli kaikkea muuta kuin äänetön, vaikka oli
+vielä pari tuntia siihen kuin jättiläisliike heräisi. Harvat ajurit
+sivuuttaessaan tuntemattominakin toisensa tervehtivät, ja ääni kuului
+raa'alta ja käheältä. Kun lukemattomat kellot löivät kaksi, kaikui ääni
+kuorona läpi öisen, usvaisen ilman.
+
+Matka oli pitkä ja ikävä, mutta Paul ja Greta tuskin tajusivat sitä.
+Heidän piti pian erota eivätkä he tienneet, he koska tapaisivat
+uudestaan. Ehkä pian, ehkä pitkän ajan perästä, ehkä vasta sitten, kun
+tätä suurempi pimeys peittäisi heiltä maan.
+
+Kääntäen Oxfordin kadulle ajuri ohjasi länttä kohden aikoen tulla
+Westminsteriin pääportista Hallituskadulta. Tie oli nyt autio ja
+äänetön. Mutta vaikka olikin levon aika, oli viheliäisyys kuitenkin
+nytkin avannut kaikkinielevän kitansa. Kevyt naurahdus katkaisi
+äänettömyyden, ja nuori tyttö, vielä melkein lapsi, Puettuna
+tahrattuihin hepeniin, kulki hoiperrellen käytävää, tuli vaunun luo ja
+kurkisti sisään akkunasta.
+
+Muutaman hotellin ovella, josta valonsäteet tunkeutuivat sumuiseen
+yöhön, ajuri pysähdytti. "Mukava hotelli, herra. Ajattelin: ettekö
+voisi jäädä yöksi sinne, herra?"
+
+Paul avasi luukun. "Me haluamme Westminsterin; luostariin, ukkoseni."
+
+Ajuri oli pistänyt soihtunsa paikoilleen lyhdyn jalkaan ja heiluttaen
+käsiään hakkasi ruumistaan lämpimikseen. "Kylmää urakkaa, herra.
+Ajattelen, että tämä jo olisi minulle kylliksi. Puoli kolme jo ja St.
+Margaretaan on vielä penikulma, herra. Kotiin on nyt jo pitkä matka,
+herra, ja rouva odottaa minua tähän aikaan ja muutenkin."
+
+Hotellin yövartija oli avannut vaunun oven, mutta hetkeksikään ei
+Paulin päätös horjunut. "Olen pahoillani, poikaseni, mutta meidän
+täytyy päästä luostariin, kuten sanoin teille."
+
+"Eikö se sopisi huomenna, herra? Oikein mukava asunto, herra. Minä voin
+suositella sitä", sanoi hän ojentaen peukalollansa olkapäänsä yli.
+
+"Meidän täytyy päästä luostariin tänä yönä, ukkoseni."
+
+Ajuri pöyhi hevosensa harjaa tyytymättömästi mutisten. "Ovenvartia,
+voitteko pitää yösijan minulle? Tunnin kuluttua olen takaisin", sanoi
+Paul. Ovenvartija nyökkäsi myöntävästi, ja vaunut lähtivät vielä kerran
+liikkeelle.
+
+Kun he kulkivat halki Trafalgar-torin, ilma äkkiä kirkastui. Oli
+kuin vaaleat höyrypilvet olisivat vyöryneet yli kellertävän sumun
+ja nielaisseet sen. Ajuri heitti soihtunsa maahan, kohentausi
+istuimellansa ja pani hevosen juoksemaan. Heidän saapuessaan
+Parlamentintorille sumu oli kokonaan haihtunut. Westminsterin kello löi
+kolme. Pilvet tornin yläpuolella olivat tummanruskeat, ja luostarin
+synkän rykelmän saattoi erottaa etäältä.
+
+Vaunut vierivät lounaispuolitse luostarin puutarhan pysähtyen suuren
+rautaisen portin eteen. Lamppu paloi oven yläpuolella valaisten
+hämärästi suurta tiilirakennusta niin, että sen muodosta voi saada
+melkoisen selvän kuvan.
+
+"Tässä on pyhän Margaretan luostari, herra. Kahdeksan shillingiä,
+herra, jos suvaitsette."
+
+Paul passitti ajurin tiehensä ja soitti kelloa. Ontto ääni kaikui
+korviaviiltävänä yössä. Itäisen taivaan pilvet näyttivät hajoavan,
+punertava rusotus ilmaisi päivän koittoa.
+
+Ovi lensi auki ja myöskin suuri portti avautui hitaasti. Eräs sisar
+kädessään avoin lamppu tuli heitä vastaan.
+
+"Saisinko tavata abbedissaa?" kysyi Paul.
+
+"Hän on juuri noussut", sanoi sisar, pisti lampun seinäkoukkuun ja
+riensi pois. Heidät oli jätetty tyhjään, ikävään, kaikuvaan käytävään.
+
+Seuraavana hetkenä kulki pitkä, kalottipäisten nunnain rivi ääneti,
+mutta kiireellisin askelin ihan heidän ohitsensa. Tänä varhaisena
+hetkenä he olivat nousseet aamuhartauteen. Muutamat heistä olivat
+kalpeita ja kuihtuneita, ja eräs, joka oli kaikista kalpein ja
+surkastunein, asteli painunein päin ja sormet kiihkeästi rukousnauhaa
+hypistellen. Paul astui askelen taaksepäin. Nunna kulki varmoin askelin
+toisten mukana. Ei ainoatakaan tuntemisen merkkiä, ei pienintäkään
+katsetta heille. Vain huulet näyttivät hieman vavahtelevan, -- la
+kuitenkin hän oli Paulin äiti.
+
+Paulin pää painui myöskin alas, ja hänenkin huulensa vapisivat.
+Luostarin yliäiti seisoi heidän edessään, ennenkuin Paul oli oikein
+päässyt hereille. Hetkeksi hänen äänensä kieltäytyi palvelemasta häntä,
+mutta vihdoin hän kuitenkin sai sanotuksi, että suuri onnettomuus on
+heitä kohdannut ja pyysi häntä ottamaan hänen vaimonsa joksikin aikaa
+turvaan.
+
+"Armeliaisuus on meidän tunnussanamme", sanoi äiti kuultuaan tämän
+pyynnön. "Tulkaa, sisareni, kirkon suojassa on rauha. Teidän
+raskautettu sydämenne voi saada levon, kun olette täällä."
+
+Paul pyysi hetkisen aikaa voidakseen sanoa jäähyväiset, ja hyvä äiti
+jätti heidät kahden.
+
+Silloin kuului sisemmistä huoneista urkujen juhlallinen humina ja
+kuoron täyteläinen laulu. Suloiset sävelet tunkeutuivat heidän
+raadeltuun sydämeensä ja he itkivät. Päivän hämärä hiipi sisään. Se
+himmensi lampun heikon, punervan valon vieläkin vähäisemmäksi.
+
+"Hyvästi, armahin, hyvästi", kuiskasi Paul ja sulki hänet kiihkeästi
+syliinsä.
+
+"Hyvästi vähäksi aikaa, rakas mieheni", vastasi Greta hymyillen.
+
+"Kuka olisi voinut ajatella, että tämä onnettomuus odotti sinua suoraan
+Jumalan alttarilta?"
+
+"On tuleva päivä, joka muuttaa vielä kaiken tämän pahan hyväksi."
+
+"Yhteiselämämme kynnyksellä kiskotaan meidät eroon!"
+
+"Älä ajattele enää sitä, rakkahin. Meidän elämämme on tämän
+onnettomuuden vuoksi muodostuva vielä kirkkaammaksi. Muistatko, mitä
+kirkkoherra Christian usein sanoi? Onnellisinta ei ole se elämä, johon
+päivä lakkaamatta paistaa, vaan se, jonka yllä kerran ovat riippuneet
+synkät pilvet, jotka ovat sittemmin poistuneet."
+
+Paul pudisti päätänsä. "Minun huuleni ovat suljetut. Sinä et tiedä
+kaikkea. Se on hirveä valhe, joka meidät erottaa. Mutta mitä, jos me
+emme voisi sitä kumota?"
+
+Gretan silmistä säteili valoisa toivo. "Se voidaan ja se täytyy voida."
+
+Paul taivutti päänsä ja kosketti hänen otsaansa huulillansa.
+"Menneisyys on kätketty äänettömyyteen, joka ei anna mitään vastausta",
+hän huokasi. "Minun äitini yksin voisi sen kumota, mutta hän on kuollut
+maailmalle."
+
+"Ei yksin hän, rakkahin. Minä voin sen valheen paljastaa. Odota, niin
+saat nähdä."
+
+Paul hymyili surullisesti ja pudisti uudestaan päätänsä. "Sinä et tiedä
+kaikkea", hän kertasi ja suuteli häntä hellästi. "Mitä, jos kuluu päivä
+päivän perästä eikä mikään selvitä tätä salaisuutta?"
+
+"Älä sitä pelkää. Tässä on johtamassa taivaan sormi", lohdutti Greta.
+
+"Sano mieluummin: kohtalon raskas käsi. Ja miten vähäisiä me olemmekaan
+tämän säälimättömän voiman meitä lähestyessä!"
+
+"Jumala näkee kaiken", sanoi Greta. "Hän on johtanut minut tänne ja Hän
+kyllä johtaa minut täältä pois."
+
+"Entäs, jos minä toin sinut tänne päiväksi, ja sinä saisitkin jäädä
+vuosiksi, koko elämäksesi?"
+
+"Ajattele silloin, että Jumala itse on ottanut pois sinun vaimosi."
+
+Paulin kasvot, joilla oli ollut nöyrä ilme, vääntyivät hirveästä
+tuskasta. "Oi, se on kauheata! Ja tämän luostarin piti olla sinun
+häähuoneesi!"
+
+"Vaiti, rakkaani! Täällä on rauha. Hyvästi, armahin Paul. Ole rohkea,
+rakas mieheni."
+
+"Rohkea? Kuoleman edessä miehen _tulee_ olla rohkea. Mutta jouduttuaan
+tällaiseen onnettomuuteen kuka mies voi olla rohkea?"
+
+"Jumala ottaa sen pois."
+
+"Jumala vain suurentaa sitä! Mutta minä pelkään saada totuutta ilmi.
+Tulevaisuus ei voi olla minulle kauheampi kuin menneisyys."
+
+"Älä antaudu epätoivoon, rakkahin Paul. Sinähän tiedät, miten raskaalla
+mielellä menee nukkumaan myrsky-yönä, kun puhurit ulvovat ja hakkaavat
+puiden oksia toisiansa vasten, mutta miten suloista on seuraavansa
+aamuna herätä, kun luonto on tyyntynyt, päivä paistaa ja ilma on
+linnunlaulua täynnä. Huomenna valhe on vääräksi näytetty, ja sinä tulet
+noutamaan minua pois."
+
+"Niin", vastasi Paul, "muuten minä vietän elämäni kuin maailman murjoma
+hylkiö."
+
+"Ei, ei, ei! Hyvästi, rakkahin", lohduttajan ääni petti ja hän painoi
+päänsä lemmittynsä rinnoille.
+
+Kuoro sisällä lauloi riemukasta aamuvirttä. Paul nosti pois
+rautasalvan, joka sulki oven ja avasi sen. Kadun toisella puolella oli
+harmaa seinä suurten lehdettömien puiden takana, välillä ja yläpuolella
+lepäsi pyhäinen rauha. Kaukaisena kaikuna kuului tänne viestii
+heränneestä ihmisten hälinästä. Nouseva päivä oli punannut itäisen
+taivaan, ja luostarin tornit näyttivät synkiltä vasten sarastavaa valoa.
+
+"Voi olla, ettei tässä vanhassa kaupungissa koskaan aurinko nouse, vaan
+että se herättää kulkijan joka päivä vain uuteen onnettomuuteen", sanoi
+Paul. "Tämä isku kuitenkin on kaikista raskain. Hyvästi, lemmikkini."
+
+"Hyvästi, rakas mieheni."
+
+"Tuo vanha tehdas on nähnyt monen sortuneen elämän jäännösten kulkevan
+ohitsensa, mutta mikään hautajaissaatto, joka on hiljalleen matkannut
+noiden puiden varjossa, ei ole ollut surullisempi kuin tämä ero.
+Hyvästi, rakkahin vaimoni, hyvästi."
+
+"Hyvästi, Paul."
+
+Paul löi rintaansa ja läähätti kuuluvasti. "Minun täytyy mennä. Asiaa
+ei saa ensin ajatella ja jättää sitten toteuttamatta."
+
+"Hyvästi, Paul." Greta kätki kasvonsa Paulin povelle peittääksensä ne
+hänen silmiltänsä.
+
+"Sanotaan, että menetetyn rakkaan ystävän muisto on suloinen kuin
+taivaan autuus. Toteutukoon se meissä!"
+
+"Vaiti, Paul. Sinä palaat pian takaisin noutamaan minua täältä pois",
+sanoi Greta painautuen lujemmin hänen rintaansa.
+
+"Ellen, ellen", hänen kuuma hengityksensä poltti Gretan painunutta
+päätä -- "ellen tulisi, niin -- koska maailma meille molemmille on
+kuollut ilman toistemme rakkautta -- jää tänne -- tähän luostariin --
+ainiaaksi. Hyvästi! Hyvästi!"
+
+Hän päästi irti Gretan kädet. Hän painoi polttavat huulensa hänen
+kylmälle otsallensa. Gretankin oli vallannut pelko, joka mursi
+hänen urhean sydämensä. Tuntui kuin hän olisi häipynyt mieheltänsä
+sumupilveen.
+
+"Hyvästi, hyvästi!"
+
+Hetken hiljaisuus, murtuva katse, tukahduttava Nyyhkytys, viimeinen
+kädenpuristus, ja ovi sulkeutui haulin jälkeen. Greta oli yksin
+tyhjässä käytävässä. Hänen huulensa olivat kylmät, silmänsä suljetut.
+Rusohohtoinen päivä sulki luostarin syliinsä, ja puhdas, soinnukas,
+täyteläinen kuoro tervehti sitä viestinä ikuisen kauneuden, rakkauden
+ja onnen mailta.
+
+
+
+
+X LUKU.
+
+
+Hetkisen harmitti Hugh Ritsonia, että Paul oli tällä tavalla kokonaan
+tehnyt tyhjäksi hänen suunnitelmansa. "No, ei sillä väliä", hän
+sanoi, "kysymys on vain muutamasta päivästä eikä muusta. Minun täytyy
+kuitenkin saada tahtoni toteutetuksi."
+
+Drayton ei koettanutkaan salata mielihyväänsä, kun ovi sulkeutui ja
+vaunut vierivät pois. "Minä en ole pahoillani, että se lurjus on
+tiessään ja täällä on selvät reitit."
+
+"Kun ne nyt menivät, on teillä vain vaarallisempi tehtävä, ystäväni",
+sanoi Hugh Ritson järkähtämättömän levollisesti.
+
+Drayton katsahti häneen puoliksi peläten, puoliksi epäillen. "Te
+ette kai ole antanut poikaa kuitenkaan, ilmi? Ette kai liene sanonut
+hänelle, että minä olen täällä?"
+
+"Älkää olko hullu! Menkää toimittamaan minulle; vuode, minun täytyy
+jäädä tänne yöksi. Teidän tulee olla varuillanne, jos aiotte menetellä
+viisaasti. Poliisi tulee aamulla tänne, siitä panen pääni pantiksi."
+
+"Tänne? Aamulla? Ei!"
+
+"Kun he kysyivät hänen osoitettansa, hän ilmoitti tämän talon. Ne eivät
+unohda. Sellaiset miehet eivät milloinkaan unohda."
+
+"Sen takaan, etteivät sitä tee."
+
+"Heillä on mielessä muitakin asioita kuin osoitteita. Ajatelkaa, jos
+niillä olisi jokin järkevä syy muistella myöskin tämän teidän talonne
+isäntää."
+
+"Mitä turhia! Ette kai tahtone asettaa minua talon vanhan vaimon
+asemaan?"
+
+"Siitä ei pelkoa. Itse tiedätte parhaiten. Pitäkää huoli itsestänne,
+herra Drayton."
+
+Drayton napitti takkinsa niin hyvin kuin revenneeltä liepeeltä saattoi.
+"Sitä minä juuri aion. Minua ei niin helposti kaapata. Aika on kallista
+ja sitä on käytettävä hyväkseen."
+
+"Mihin te aiotte?"
+
+"Sama se sille, sanon minä."
+
+"Jättäkää, tämä talo ja kahdessakymmenessä neljässä tunnissa olette
+kiinni."
+
+"Jos jään tänne, olen pinteessä kahdessatoista. Kun minä käytän joka
+hetken viisaasti, minä en ole täällä saatavilla."
+
+Draytonin käsi oli oven rivassa. Hugh Ritson heitti sen pois.
+"Sellainen idiootti kuin te joutaa kyllä joutuakin kiikkiin. Sellaiset
+miehet _pitäisi_ toimittaa pois tieltä."
+
+Drayton kohotti nyrkkinsä. "Saatana, mutta minä toimitan _teidät_, jos
+-- jos --"
+
+Hugh Ritson ei hievahtanut paikaltaan. "Mitä, jos minä neuvoisin, miten
+voitte välttää joutumasta vastuuseen tämän yön työstä?"
+
+Draytonin käsi vaipui alas. "Minulla ei ole mitään sitä vastaan", hän
+murisi. "Miten?"
+
+"Panemalla toisen miehen teidän sijallenne."
+
+Draytonin silmät revähtivät ihastuksesta selälleen.
+
+"Mihinkäs minä joudun?" hän kysyi.
+
+"Te", sanoi Hugh Ritson ja tuskin huomattava hymy karehti hänen
+huulillansa, "te asetutte _hänen_ saappaihinsa."
+
+Suonenvedontapainen hymy väänsi Draytonin kasvoja. Hän näpelöitsi
+revittyä takkia levottomin sormin. Hänen silmänsä kääntyivät oveen.
+Seurasi hetken äänettömyys.
+
+"Hänkö?" hän kysyi kulmiansa kohottaen.
+
+Hugh Ritson nyökkäsi keveästi. Drayton seisoi suu auki.
+
+Vanha rouva Drayton lönkytti ympäri kapakkahuonetta valmistautuen
+menemään levolle.
+
+"Minä sanon teille hyvää yötä, herra. Paul, johda sinä herra
+huoneeseensa."
+
+"Hyvää yötä, rouva Drayton."
+
+Kapakan emäntä lynkytti tiehensä. Mutta portaan puolivälistä hänen
+ruikuttava äänensä kuului uudestaan. "Se nuori onneton raukka -- minä
+sanon teille, että hän itkee silmät päästänsä."
+
+"Mitä te tarkoitatte?" kysyi Drayton.
+
+"Tuoda hänet tänne."
+
+"Kuinka se käy? Hän on mennyt Lontooseen, vai mitä? Se on liian suuri
+heinäpieles, että siitä voisi löytää neulan, vai mitä arvelette?"
+
+"Lontoo ei ole heinäpieles, herra Drayton, vaan mehiläispesä, jonka
+jokaisessa kennossa on asukas. Kun he menevät ulos St. Pancraksen
+asemalta, heidän täytyy vuokrata ajuri tai olla se tekemättä. Jos he
+ottavat sen, merkitään vahtituvalla numero muistiin. Sillä numerolla
+voidaan ajuri löytää. Hän tietää, mihin hän heidät kyyditsi. Jos minun
+veljeni jätti vaimonsa toiseen paikkaan ja meni itse toiseen, tietää
+ajuri senkin. Jos he eivät ota ajuria, ja kun yö on myöhäinen, heidän
+täytyy jäädä asumaan likelle asemaa. Näin on siis tässä mehiläispesässä
+heidän erikoinen kennonsa tarkalleen tiedossamme. Se tällä hetkellä
+riittääkin. Ketä nukkuu tässä talossa -- lukuunottamatta tyttöä ja
+teitä itseänne?"
+
+"Ei ketään muita kuin juoksupoika."
+
+"Missä hän nyt on -- vuoteessa?"
+
+"Neljä tuntia sitten."
+
+"Missä hän nukkuu?"
+
+"Ylhäällä ullakolla."
+
+"Älkää antako tämän pojan nähdä teitä. Millä puolella taloa teidän
+ullakkokoppinne on?"
+
+"Ihan tässä päässä."
+
+"Onko ullakolla koppia myöskin toisessa päässä?"
+
+"On, hirvittävän kehno."
+
+"Se ei haittaa. Ottakaa patjanne ja maatkaa siellä koko huominen päivä
+näyttäytymättä. Syökää, mutta väkijuomia ei, muistakaa se. Minä tulen
+teidän luoksenne, kun kaikki on selvänä. Ja nyt näyttäkää minulle
+huoneenne."
+
+Valmistettuaan hieman yötä varten nämä kaksi miestä menivät yläkertaan
+kädessään ainoa valo, mikä vielä paloi.
+
+"Antakaa minulle kynttilä. Teidän on parasta mennä ullakollenne
+pimeässä. Tässä, pankaa tämä avain tytön oveen ja vääntäkää lukko auki.
+Hän on kyllin ääneti nyt. Vait! -- Ei, se oli vain tuuli. Hyvää yötä ja
+muistakaa, mitä minä olen sanonut: älkää antako sen pojan nähdä teitä,
+ja -- kuulkaa -- ei tippaakaan likööriä!"
+
+
+
+
+XI LUKU.
+
+
+Päivä ei vielä sarastanut ja kaikki talossa oli vaipunut hiljaisuuteen,
+kun Mercy Fisher äänettömästi avasi huoneensa oven ja hiipi salaa
+alakertaan. Siellä oli hyvin pimeä eikä hänellä ollut kynttilää.
+Ilman täytti voimakas väljähtyneen tupakan tuoksu. Toisessa kädessään
+hän kantoi pientä nyyttiä ja toisella seinää hapuillen tunnusteli
+tietä, kunnes saapui ulko-ovelle. Raskas säppi piti sitä kiinni, ja
+vapisevin sormin hän päästi sen aspista irti. Kun hän sai tiukan säpin
+työntäistyksi; auki, luiskahti se hänen kädestään ja pudota rojahti
+ovilautaan. Tytön sydän syöksähti kurkkuun. Hän oli ensin kauhusta
+kokoon luhistua, mutta sitten hän avasi oven ja lensi pimeään yöhön
+jättäen oven jälkeensä sepposen selälleen.
+
+Myöhempinä elonsa päivinä hän ei voinut selittää, mikä häntä sinä
+hetkenä johti. Hänellä ei ollut mitään määrää eikä tarkoitusta. Tuli
+vain päästä särkynyttä sydäntänsä pakoon. Tuli vain saada nukahtaa
+nurmen alle ja voida vapautua tästä hirveästä sydämen kivusta.
+Sokeassa tuskassansa hän oli matkalla elämän merkilliseen kurimoon
+-- Lontooseen. Hän riensi tietä kertaakaan katsomatta taaksensa.
+Lehdettömät puut huokailivat yötuulessa, niiden suuret haarat uhkaavina
+huojuivat hänen päänsä päällä. Pensaat muodostivat kummallisia varjoja
+hänen edessään ja sivuillansa. Hänen jäsenensä vapisivat ja hampaansa
+kalisivat, mutta hän riensi yhä. Päätä alkoi pakottaa. Hän tunsi
+tukehtuvansa. Maailma oli hänelle niin raaka. Jospa hän voisi paeta
+sitä ja unohtaa -- voisi unohtaa!
+
+Päivä alkoi sarastaa. Taivaan synkkään sineen hänen vasemmalla
+puolellansa ilmestyi vaaleita juovia. Kaikki hänen edessään näytti
+pohjattoman harmaalta. Kostea, pureva tuuli löi vasten kasvoja. Soinen
+lakeus hänen sivullansa uinui usvien peitossa. Ei kuulunut pienintäkään
+ääntä paitsi hänen askeltensa narske jäisellä tiellä. Ei ainoatakaan
+lintua tyhjässä ilmassa. Ei pilvenhattaraa kirkkaalla taivaalla. Kaikki
+oli niin masentavaa -- ei ollut yö eikä päivä.
+
+Tämän autiuden keskellä, josta kaikki elämä näytti kokonaan kuolleen,
+riensi murtunut tyttörukka nyytti kädessä, saali hartioilla ja punaiset
+silmät tähdättyinä suoraan eteenpäin.
+
+Tuuli huokaili ja valitti kuin joku rauhaton henki. Silloin tällöin
+joku viime vuoden kuollut lehti irtautui rapisten ja keinui tuulen
+mukana joskus hipaisten häntä ohikulkiessaan. Raastettu, kuten sydän
+hänen rinnassaan, oli luonto hänen ympärillään.
+
+Vähitellen harmaa taivas vaaleni. Itäinen taivas punertui ja raikas
+tuuli näytti puhdistavan ilman sumuista. Silloin hän alkoi juosta.
+Hänen takanansa olivat kaikki hänen kauniit unelmansa ja ne olivat nyt
+kuolleet. Takana oli rakkaus, joka oli sulostuttanut hänen elämäänsä ja
+sekin oli kuollut. Ihanasta unesta hän oli herännyt ja tunsi sydämensä
+tyhjäksi ja jäätyneeksi.
+
+Juostessaan harmaata tietä, taivaan kuvun tyhjänä kaareutuessa hänen
+päänsä päällä ja tuulen levottomasti tohistessa, hylätty tyttö
+nyyhkytti kyynelettömässä tuskassansa kuin pieni lapsi äitiänsä, joka
+on haudattu nurmen alle -- kunnes hän lopulta väsyneenä ja sairaana
+vaipuu unen helmoihin unohtaen kärsimänsä vahingon.
+
+Hän saapui muutaman tehdaspiipun juurelle. Siitä tuprusi sankka savu,
+joka häipyi savunnäköiseen ilmapiiriin. Hän aikoi pysähtyä sen suojaan
+lepäämään, mutta kuuli askeleita sen takaa ja lensi säikähtäneenä
+pakoon kuin pahanteosta tavattuna.
+
+Pois, pois, vaikk'ei hän tiennyt, minne. Eteenpäin, eteenpäin,
+tietämättä miksi.
+
+Päivä oli nyt voittanut yön. Kuta kirkkaampia oli aamu, sitä synkeämpi
+oli hänen sydämensä. Tukka oli päässyt puoliksi hajalle ja sumu oli
+tarttunut siihen, jäädyttäen sen paksuiksi suortuviksi, mutta siitä hän
+ei välittänyt, vaan astui edelleen nousevan auringon luodessa kultaisia
+säteitänsä maailmaan.
+
+Oi, kun saisi haudata itsensä iäksi, iäksi -- mutta ei vielä kuolisi,
+ei, ei, ei kuolisi!
+
+Muutamassa teitten risteyksessä oli osoitepylväs, josta hän luki:
+"Kilburniin". Sen vierellä kasvoi metsää, ja auringon säteet leikkivät
+pensaissa punaten kuolleita lehtiä, jotka vielä riippuivat tammen
+oksissa. Hänen oli nyt lämmin, mutta voi, kuinka väsytti! Hän pistäysi
+piiloon rautatammipensaan suojaan, joka kasvoi aivan tien reunalla ja
+lyyhistyi maahan varisseille lehdille. Hän uinahti uneen, mutta heräsi
+säikähtäen. Kaikki oli aivan hiljaa. Väsymys voitti kuitenkin pelon ja
+pohjattoman tuskan ja hän nukkui.
+
+Uni, joka tekee kuninkaita ja kuningattaria meistä kaikista --
+suloinen uni teki tästäkin hylätystä tytöstä kuningattaren, rakkauden
+kuningattaren, ja hän uneksi kodistaan, joka oli kaukana vuoristossa.
+
+Mercy nukkui yhä, kun kuorma-ajurin vaunut kulkivat jyristen tietä ohi.
+Ajaja, kirkassilmäinen mies, aamun raikkaus kasvoillaan, istui edessä
+ja vihelteli. Hänen hevosensa pysähtyi ja se herätti hänen huomiotansa.
+Tämä tapahtui juuri rautatammipensaan luona, ja hän huomasi Mercyn sen
+takana.
+
+Tytön kasvot olivat kuluneet ja kalpeat, päähine valunut taakse. Hänen
+päänsä nojasi puun runkoon, toinen käsi lepäsi rinnalla ja toinen oli
+hervahtanut sivulle kuolleille lehdille, johon oli pudonnut hänen
+hervottomista sormistaan hänen punaiseen nenäliinaan kääritty nyyttinsä
+-- ja koko kuvaa valaisi säteilevä aamuaurinko.
+
+Ajaja hyppäsi maahan. Samana hetkenä Mercy heräsi pelästynein ilmein.
+Hän nousi seisoalleen ja tahtoi juosta tiehensä.
+
+"Nuorena joutunut maailmaa kiertämään, vai mitä, neiti?" sanoi ajaja.
+Hänen äänensä oli ystävällisempi kuin hänen sanansa.
+
+"Antakaa minun mennä, pyydän", sanoi Mercy ja koetti päästä ohi.
+
+"Tietysti, tietysti, jos tahrotte."
+
+Mercy kiitti häntä silmät maahan luotuina. Hän oli jo tiellä.
+
+"Koska olette samalle päin matkalla kuin minäkin, minulla ei ole mitään
+sitä vastaan, että nousette rattaille."
+
+"Ei, kiitos. Minulla ei ole -- minulla ei ole rahaa. Minun täytyy
+kävellä."
+
+"Orottakaa, kunnes tulen karhuamaan, eikös niin, neiti? Tulkaa,
+kiivetkää ylös vain."
+
+"Annattekos minun mennä alas, koska haluan?"
+
+"Tietysti saatte. Miks'en. Ylös nyt vain. Siinä on mukava paikka istua
+säkillä, se on ihan kuin sitä varten. Niissä on kaikissa omenia. Onko
+hyvä? Jahah. Lähretään siis."
+
+Kärrit olivat puolillaan säkkejä, ja Mercy hiipi perimmäiseen nurkkaan.
+
+"Minä en oo mikään omenatarhuri. Minä oon vain välittäjä, niin, se min'
+oon. Minä kierrän maaseurull' ostamass' omenia ja sitten minä tuon
+ne Covent-puistoon myötäviks'. Sinne minä oon nytkin matkalla, kuten
+näkyy, ja täytyy olla siellä, ennenkuin liike-elämä alkaa."
+
+Mercy kuunteli, mutta ei puhunut mitään.
+
+"Te tunnette Covent-puiston -- ei kaukana Leicesteristä ja
+Heinätorista?"
+
+Mercy pudisti päätänsä.
+
+"Mitä? Ettekö koskaan ole ollut siellä -- ei lähelläkään?"
+
+Mercy pudisti uudestaan päätänsä ja painoi katseensa alas.
+
+Ajaja vilkaisi häneen salaa. "Hänelle on tainnut käyrä huonnosti", hän
+ajatteli ja oli hetkisen hiljaa. Sitten hän katsoi häneen toisen kerran
+kulmiensa alta.
+
+"Minä näen, että neitill' on kipeät silmät."
+
+"Ne ovat kipeät ja joskus on vaikea nähdä", vastasi Mercy.
+
+"Te näytätte samanlaiselt' kuin eräs minun ystäväni -- silmänne ovat
+samanlaiset, tarkoitan -- hänenkin olivat punaiset ja turvonneet
+ja niin pois. Se oli Tom Crow, minun liiketoverini, oikeastaan.
+Tom vilustui yhtenä yönä, kun me olimme omenoita keräämässä Roger
+Tichbornen tilalla. Kylmä iski suoraan Tomin silmiin, ja on ihme, jos
+hän ei ol' sokea kuin pukki."
+
+Mercyn huulet vapisivat. Ajaja lopetti lavertelunsa ajatellen, että oli
+mennyt liian pitkälle ja sitten hieman epäjohdonmukaisesti koettaen
+erehdystään korjata alkoi kurittaa hevostansa.
+
+"Hei, sinä vanha, tyhmä kuhnus, sinä matava täi!"
+
+Hevonen lähti juosta lönkyttämään. He kulkivat pienen kylän kautta, ja
+Mercy luki nimen "Synnytyslaitos" muutaman talon nurkasta.
+
+"Oletteko te matkalla Lontooseen?" kysyi Mercy nöyrästi. "Onko Coventin
+puisto -- Lontoossa?"
+
+"Häh?" Ajaja leväytti hämmästyksestä silmänsä selko selälleen.
+
+Mercy vapisi ja painoi päänsä alas. He koluuttivat jonkun aikaa aivan
+äänettöminä ja sitten ajaja, joka oli luonut salaisia silmäyksiä
+Mercyyn, kiinnitti ohjaksia ja sanoi: "Minä puhuin järettömiä
+sanoessani, että Tom Crow oli sokea kuin pukki. Eihän pukki ole sokea,
+ja vain katupojat käyttävät sellaista kieltä. Mutta sitäpä minä oon
+oppinutkin torilla myöskennellessäni. Sitäpaitsi Tom riiteli rouvansa
+kanssa ja ehkä se oli hänen silmilleen pahempi kuin kylmä."
+
+("Juokse sinä vanha kaakki sinä vanha linkku!")
+
+"Kattokaas, Tomin eukko karkasi ja jätti hänet. Hän oli yhtä nuori kuin
+tekin ja saattoipa olla yhtä sievä katsellakin, mutta pahanilkinen kuin
+hurja. Ja se mursi Tomin syrämen, kuten sanotaan. Niinpä Tom jätti
+kaupanteon. Hän jätti omenanostolla-kulun, sillä se vaatii miestä.
+Nyt hän on laittanut potakkakeittiön ja kun hän on niin sokea kuin
+on, hänen poikansa pitää siitä huolta. Siihen kaikkeen on vaimo yksin
+syyllinen. 'Jim Groundsell' -- hän sanoo minulle -- se on minun nimeni
+-- 'Jim', hän sanoo, 'älä siro syräntäs' kehenkään, niin säilytät
+silmäs ja pysyt kauppiaana'."
+
+("No, sinä vanha kuhnus! Juokse äläkä muuta!")
+
+"Mutta minä menin ja tein kuten hänkin. Ja nyt minun vaimoni on
+raajarikko eikä ole päässyt vuoteesta -- jouluna tulee kaksitoista
+kuukautta -- ja hänellä on ikävä maata aivan yksin ja siinä hän oppii
+kiukuttelemaan ja --"
+
+("Juokse sinä vanha luukasa!")
+
+Seurasi pitkä äänettömyys. Vihreät pellot jäivät heidän taaksensa ja he
+joutuivat pitemmille kaduille, kuin Mercy oli koskaan nähnyt. Vaikka
+aurinko paistoi täydellä terällä, lyhdyt paloivat vielä käytävien;
+vierillä. He sivuuttivat muutaman kirkon, ja Mercy näki tornikellosta,
+että se oli kohta kahdeksan. He ajoivat kiireesti Camden kaupungin läpi
+pyhän Gileksen kautta Long Acren kadulle.
+
+Kadut olivat ahdinkoon asti täynnä. Ihmisvirta kulki edestakaisin.
+Ajurien rattaat ja raitiovaunut jyrisivät edestakaisin. Kuta pitemmälle
+he ehtivät, sitä tiheämmäksi väkijoukko kävi ja sitä suuremmaksi melu.
+Mercy istui nurkassaan melkein sekaisin. Outo kaupunki peloitti häntä.
+Hetkeksi se karkoitti surun hänen mielestänsä.
+
+Kun he saapuivat Coventin puistoon, hyppäsi Jim, ajaja, reippaasti
+alas, tervehti muutamia ahavoituneita, miehiä, joilla oli samanlaiset
+vaunut kuin hänelläkin ja huudahteli toisille hauskoja sukkeluuksia.
+Hämmästyneestä tytöstä tämä oli kuin hän olisi joutunut Baabeliin --
+nauru, kiroukset, huudot, koirien haukunta, kinastelut, kaikki ihan
+pyörrytti häntä.
+
+Hänen päätänsä kivisti. Hän oli laskeutunut alas tietämättä, mitä nyt
+tehdä. Mihin hänen oli mentävä? Tässä Lontoon kuohuvassa hälyssä, joka
+hänet teki yksinäisemmäksi ja herätti suurempaa kauhua kuin synkinkään
+erämaa, hän kyseli lakkaamatta, mitä hän on ja mihin hän joutuu.
+
+Hän seisoi hetken käytävällä punainen nyytti kädessänsä, ympärillään
+tämä kauhistava ja kuohuva elämän pauhu. Kyyneleet nousivat hänen
+silmiinsä, ja ihmisten katseet, äänet ja melu häipyivät kuin kaukaiseen
+etäisyyteen.
+
+Seuraavana hetkenä hän tunsi, että hänet nostettiin takaisin vaunuun,
+mutta sitten hän ei tajunnut muuta.
+
+
+
+
+XII LUKU.
+
+
+Kaksi päivää myöhemmin Hugh Ritson astui pyhän Margaretan luostarin
+kirkkoon. Oli iltapalvelus ja väkeä oli keskilaiva tungokseen täynnä
+kuorista portaille asti. Sivukuorit, joissa ei ollut istuimia, olivat
+vain puolillaan ja käytävät olivat tyhjät, sillä ainoastaan siellä
+täällä joku yksinäinen mies nojasi suuriin pylväihin, jotka muodostivat
+synkän pylväskäytävän.
+
+Jumalanpalvelus oli jo alkanut. Hugh Ritson kulki äänettömin askelin
+kuoriin päin, kunnes hän tuli lähemmä keskiosaa, jossa ihmiset olivat
+ahtautuneet toisiinsa kiinni. Siellä hän pysähtyi muutaman pylvään
+vierelle ja katseli tarkasti niitä, jotka olivat kuorissa.
+
+Hän saattoi hyvin kuulla saarnaajan äänen, mutta hän tuskin kuunteli
+sanoja. Hänen silmänsä kiersivät ympäri kirkkoa, kunnes ne pysähtyivät
+muutamaan kuorin eteläisen reunan paikkaan, johon joukko nunnia
+alaspainunein katsein oli asettunut. Yksi niistä oli peittänyt kasvonsa
+hunnullansa, rukousnauha oli hänen rinnallansa ja hän nypelöitsi sitä
+hermostunein sormin. Hänen vieressään olivat toiset kasvot, jotka
+kiinnittivät Hugh Ritsonin huomiota. Ne olivat Gretaa omaa kauneuttaan
+säteilevät kasvot. Niiden ilme oli hellä ja vakava, ja tunteitten lämpö
+oli kohottanut silmiin kostean kiillon.
+
+Hughin silmät eivät siirtyneet hetkistä kauemmaksi näistä kahdesta.
+Velttona hän kuunteli niitä sanoja, joita näille ihmisille lausuttiin
+ja jotka tekivät heidät mykiksi. Saarnaaja oli hoikka, nuori mies,
+laihtunut ja kalpea, mutta silmät olivat säteilevät ja ääni soinnukas
+ja hyväilevä. Mutta itse saarna oli kiihkeän intohimoinen ja
+suvaitsematon, sisältäen enemmän lakia kuin evankeliumia, kuten aina
+munkki Jeromen hehkuvat saarnat.
+
+"Moni luulee tiensä oikeaksi, mutta se johtaa kuolemaan." Tämä teksti
+kerrattiin ainakin kaksikymmentä kertaa. Ihmiset puhuvat omantunnon
+oikeudesta, aivan kuin omatunto olisi Jumalan laki. He lörpöttelevät
+suvaitsevaisuudesta, aivan kuin harhaoppia tulisi suvaita, jos joku on
+siihen langennut. Omatunto! Se on olosuhteitten orja. Suvaitsevaisuus!
+Se on helvetin portin tunnussana.
+
+Hugh Ritson kuunteli välinpitämättömänä tuijotellen vuoroin nunnaan,
+jonka pää oli painunut vuoroin hänen rinnallaan olevaan kukoistavaan
+olentoon, jonka pää oli pystyssä. Vihdoin yksi sana sai koko hänen
+sielunsa väräjämään. Miehet, naiset, koko mykkä ihmisjoukko, pylväät,
+kuorit, akkunat pyhäinkuvineen, alttarilla palavat kynttilät, ihana
+alttaritaulu, kalpeat kasvot palavine silmineen saarnastuolissa --
+kaikki hävisi häneltä sinä hetkenä.
+
+"Ihmiset luulevat", jatkoi puhuja, "että mikä on oikein ajatusten
+valtakunnassa, ei voi olla väärin elämän maailmassa. Tehdään
+liittoja perkeleen kanssa ja alistetaan ne oman orjuutetun mielen
+hyväksyttäviksi. Ei ole niin pimeää tietä, jota ei kuljeta, jos se
+vain näyttää valon tieltä, ei niin väärää suuntaa, kunhan se tuntuu
+oikealta. Varokoon kukin sitä valhetta, jonka on lausunut omalle
+sydämelleen. Se johtaa kuolemaan."
+
+Silmät jäykkinä tuijotellen ja verettömin kasvoin Hugh Ritson astui
+askelen taaksepäin ja nojasi vapisevalla kädellään pylvääseen, jota
+vasten äsken oli välinpitämättömänä seissyt. Hänen askelensa ääni oli
+vihlovana kaikunut yli äänettömän kirkon, ja moni kaula kurkottui häntä
+kohden. Hänen mielenliikutuksensa oli sinä hetkenä hävinnyt. Kevyt hymy
+hänen kovilla huulillansa ilmaisi, että enkelin ääni hänen sielussansa
+taaskin oli voitettu.
+
+Saarna loppui ankaraan selitykseen, miten horjumaton on Jumalan laki
+ja miten sen rikkojat joutuvat ikuiseen kadotukseen. Sanat olivat
+voimakkaat ja järkyttävät, mutta mies, joka hetkisen näytti enimmän
+järkytetyltä, olikin entistä paatuneempi. "Tähdet", jatkoi puhuja,
+"jotka tuikkivat ylhäällä, ovat nähneet kaiken syntyvän ja katoavan.
+Ennenkuin ihminen luotiin, olivat ne. Vanha joki, joka kulkee tämän
+vanhan kaupungin läpi tänä iltana, on virrannut siitä vuosisatoja,
+ja sukupolvet sukupolvien perästä iloiten ja surren ovat vaipuneet
+hautaan, mutta vielä huuhtelee sama vesi sen rantoja. Kuitenkin tähdet,
+jotka itse mittaavat aikaa, meri, johon virrat katoavat, kaikki
+häviävät, mutta sittenkin ihminen elää, vaikka ajallisuus lakkaa.
+Vaikka hän joutuu kadotukseen, hän kuitenkin elää ja kärsii. Hän on
+ikuinen kuin taivaat ja taivasten taivaat eikä hänen kärsimyksellänsä
+pidä loppua oleman."
+
+Saarnaaja lopetti, ja touhu ja tohina, joka penkeillä syntyi, ilmaisi,
+että äärimmilleen kiihtynyt jännitys oli lauennut. Kasvot, jotka olivat
+vääntyneet pelosta ja tuskasta tai joilla ilmeni kiduttava omantunnon
+tuska, tai jotka olivat hehkuneet innostuksen tulta, saivat jälleen
+luonnollisen ilmeensä.
+
+Iltahymnin lauloi koko kirkkokansa seisoaltaan. Se kohosi voimakkaana
+siniseen kupuun, johon alhaallariippuvat lamput loivat merkillisiä
+varjoja peittäen pyhimyskuvat salaperäiseen hämyyn. Oli kuitenkin yksi
+ääni, joka ei liittynyt kiitoslauluun, ja Hugh Ritsonin suljetut huulet
+kuvasivat vain vertauskuvallisesti suljettua sydäntä.
+
+Hän kyseli itseltänsä, olisiko totta, että vielä sittenkin, kun
+tähdet ovat palaneet loppuun, ihminen vieläkin kärsisi. Turhaa! Mitä
+on ihminen? Tämä ihmispaljous, jonka voimakas ääni kohisi kuin meren
+aallot, mitä se oli? Tässä vanhassa kirkossa, jossa he lauloivat, oli
+laulanut ihmisiä ennen heitä ja missä he olivat nyt? Kuka voi sanoa,
+etteivät ne olleet joutuneet kadotukseen? He olivat eläneet, uskoneet,
+kuolleet ja poistuneet -- menneet pois synteineen ja suruineen,
+menneet tahtoineen ja taipumuksineen, poistuneet kaikkien katseilta
+ja muistosta, eikä tullut vähintäkään viestiä heistä ilmoittamaan,
+mikä kuoleman jälkeen odotti, tai liittymään tähän riemulauluun,
+jossa väreilee niin harras toivo. Toivo! Se on unta. Se uni hallitsee
+ihmisten haluja ja tunteita, täyttää kirkot ja kappelit ja saa heidät
+uneksimaan yhä uudelleen. Mutta se on unta, josta ei ole heräämistä ja
+josta ei milloinkaan saa tietää, ettei se ollut totta.
+
+Saarnaaja ja kuorot jättivät kirkon. Silloin seurakuntakin hajosi.
+Hugh Ritson jäi jäljelle seisten entisellä paikallansa pylvästä
+vasten. Nunnat eteläisellä puolella nousivat viimeiseksi ja katosivat
+muutamasta etelänpuoleisesta sivuovesta. Hugh katseli heidän
+poistumistaan siirtyen hänkin sinne päin. Greta kulki muutamia
+askeleita jäljempänä. Kun väki poistui ja hän nousi paikaltansa,
+lankesivat hänen silmänsä Hughiin. Silloin hän painoi päänsä alas ja
+riensi kiireisin askelin sivukuoriin. Hugh katsoi, kunnes hän astui
+ovesta. Kirkko oli nyt ihan tyhjä ja siellä saattoi vapaasti liikkua.
+Hän seurasi jäljessä ja pistäysi ovesta sakastiin.
+
+Hänen edessään oli toinen ovi. Se johti luostariin. Nunnajonon loppupää
+hävisi juuri siitä. Greta seisoi sakastissa nöyränä ja hartain
+ilmein toinen käsi rinnalla ja toinen kiinni ristiinnaulitussa,
+joka seisoi seinän vierellä. Kun hän näki, että Hugh oli seurannut
+häntä, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli juosta tiehensä ja toinen
+langeta polvilleen hänen eteensä. Hän ei tehnyt kumpaakaan. Voittaen
+heikkoutensa, mutta vieläkin vapisten päästä varpaihin hän kääntyi
+Hughiin uhkaavin ilmein. "Mitä varten sinä tulet tänne? Minä en halua
+puhua sinun kanssasi. Anna minun mennä", hän sanoi.
+
+Hugh Ritson ei pienimmälläkään merkillä näyttänyt haluavan pidättää
+häntä. Hän seisoi hänen edessään katse maahan luotuna ja tunsi
+seistessään jalkansa epävarmaksi. "Minä tulen sanomaan sinulle
+hyvästi", hän vastasi tyynesti. "Minä tulen sanomaan, ettemme enää
+koskaan tapaa toisiamme."
+
+"Kunpa olisimme eronneet ennen, kuin tapasimme toisemme viime
+kerralla!" sanoi Greta kuohahtaen.
+
+"Kunpa emme olisi koskaan toisiamme tavanneet!" sanoi Hugh matalalla
+äänellä.
+
+"Sinä valehtelit ja sen kautta erotit minut miehestäni", jatkoi Greta.
+
+"Niin tein -- Jumala minulle anteeksi suokoon."
+
+"Ja sinä tiesit, että se oli valhe", lisäsi Greta.
+
+"Minä tiesin, että se oli valhe."
+
+"Missä on sitten sinun häpysi, kun sinä vielä voit katsoa minua
+silmiin? Vai eikö sinulla ole häpyä?" kuohahti Greta.
+
+"Eikö sinulla ole sääliä?" kysyi Hugh.
+
+"Oletko sinä säälinyt minua? Etkö sinä jo ole tehnyt kylliksi vääryyttä
+minulle?"
+
+"Jumala tietää, että se on totta. Ja Hän tietää että minä olen onneton
+ihminen. Sääli minua ja anna minulle anteeksi ja sano minulle hyvästi."
+
+Jokin hänen katuvassa äänessään liikutti Gretaa. Hän oli vaiti.
+
+"Pappi oli väärässä", jatkoi Hugh. "Ei ole mitään perkelettä. Meitä
+ohjaavat vain omat himomme. Näiden himojen ylin mestari on rakkaus.
+Se on koko maailman hallitsija, joka vangitsee ihmiset ja saa heidät
+tekemään kuinka suuria rikoksia tahansa."
+
+"Sinun rikoksesi oli, että minä jouduin tänne", pisti Greta.
+
+"Suokoon Jumala, että minä voisin saada sinut ainaiseksi jäämään
+tänne", sanoi Hugh.
+
+"Sitä rukousta Hän ei kuule. Minä jätän tämän: talon tänä iltana. Tänne
+on tulossa eräs, joka voi näyttää sinun riettaan valheesi vääräksi."
+
+"Onko se kirkkoherra Christian?" kysyi Hugh. Greta ei vastannut, ja
+Hugh jatkoi: "Hänen matkansa on turha. Yksi ainoa minun äitini sana
+olisi selittänyt kaiken. Hän on tässä talossa."
+
+"On, taivas sinulle anteeksi suokoon, että hän on täällä", vastasi
+Greta.
+
+"Sinä olet väärässä. Sinä et tiedä kaikkea. Missä on sinun miehesi?"
+
+Greta pudisti päätänsä. "Minä en ole tavannut häntä enkä kuullut
+hänestä mitään sen jälkeen, kun me erosimme tämän luostarin
+esihuoneessa", hän huokasi.
+
+"Ja kun sinä jätät tämän talon tänä iltana, jätätkö sinä hänet iäksi?"
+kysyi Hugh.
+
+"Taivas sen estäköön!" sanoi Greta kiihkeästi. Hugh Ritsonin verettömät
+kasvot olivat kauheat katsella. "Greta", hän sanoi tuskaisella äänellä,
+"heitä hänet, mielestäsi. Pidä tätä väärää liittoa iäksi purettuna, ja
+tämä kurjuus loppuu. Piti olla sinä ja minä -- minä ja sinä. Mutta se
+on ohi nyt. Minä en tahdo tulla teidän väliinne. Hyödytöntä on sitä
+ajatella. Minä en tarjoa sinulle rakkauttani, sillä sinä surmasit sen
+jo kauan sitten. Mutta minä en voi nähdä sinua veljeni vaimona. Se
+tuottaisi minulle liian suurta kärsimystä. Minä en jaksa sitä kestää.
+Sääli minua. Jos minä en voi toivoa sinun rakkauttasi, eikö minulla ole
+oikeutta saada osakseni edes sinun sääliäsi? Mitä minä olen kärsinyt
+sinun rakkautesi vuoksi? Saanut ikuisen tuskan sydämeeni. Mitä minä
+olen uhrannut sille? Nimeni -- paikkani -- perintöni."
+
+Greta kohotti häneen kysyvän katseensa.
+
+"Mitä! Eikö hän vieläkään ole kertonut sinulle kaikkea?" jatkoi Hugh.
+"No, sillä ei väliä. Mitä hän on tehnyt ansaitaksensa sinun rakkautesi?
+Mitä hän on kärsinyt? Mitä hän on uhrannut?"
+
+"Jos tuo on rakkautta, on se itsekästä rakkautta", päätti Greta
+murtuneella äänellä.
+
+"Itsekästä? olkoon niin. Kaikki rakkaus on itsekästä."
+
+"Jätä minut, jätä minut."
+
+Hugh Ritson vaikeni. Hänen kiihkonsa lisääntyi. "Minä jätän sinut", hän
+sanoi, "enkä koskaan tule sinua tapaamaan. Minä menen sinun luotasi
+iäksi ja kätken poveeni tuskan, joka seuraa minua elämäni loppuun asti,
+jos sinä lupaat minulle yhden asian."
+
+"Mikä se on?" kysyi Greta silmät maahan luotuina.
+
+"Se on paljon", jatkoi Hugh, "mutta se ei ole kaikki. Jos hinta on
+suuri, niin ajattele sitä ikuista kurjuutta, mihin se on minut,
+johtanut. Tahdothan sinä uhrata jotakin minun hyväkseni, etkös
+tahdokin?"
+
+Hänen äänensä painui hänen puhuessaan, hänen kalpeat kasvonsa kävivät
+lempeiksi ja toivoton rakkaus loisti hänen suurista silmistänsä.
+
+"Sano, että tahdot -- tahdot minun vuokseni!" Hän ojensi kätensä häntä
+kohden aivan kuin sielun ja ruumiin kärsimys olisi ansainnut edes yhden
+ainoan rakkauden sanan tai katseen.
+
+Greta seisoi ääneti hievahtamatta paikaltansa. "Mikä se on?" hän
+kertasi.
+
+"Salli minun ajatella, että sinä tahdot tehdä jotakin minun hyväkseni
+-- minun", pyysi Hugh. "Suo minulle edes se lohdutus. Ajattele, mitä
+minä olen kärsinyt sinun tähtesi ja kuitenkin turhaan. Ajattele, ettei
+se ehkä ollut minun syyni, ettet sinä voinut minua rakastaa, että joku
+toinen nainen olisi saattanut pitää minua rakkautensa arvoisena, jos
+minä olisin voinut häntä rakastaa."
+
+"Mikä se on?" toisti Greta tyynesti, mutta hänen silmänsä olivat täynnä
+kyyneleitä.
+
+"Ajattele, että minä olen luja, itsepäinen ja järkähtämätön
+luonteeltani, että koko maailmassa ei ole miestä eikä naista, ystävää
+eikä vihamiestä, jolle minä olen osoittanut erikoista huomiota, etten
+minä lapsuudestani asti ole koskaan polvistunut Herran huoneessa
+rukoukseen, että ihmiset olisivat sen nähneet tai Jumala kuullut.
+Ajattele tätä ja huomaa, että minä olen sinun jalkaisi juuressa
+onnettomana ihmisenä."
+
+"Mitä se on?" kysyi Greta taaskin.
+
+Hugh vaikeni ja jatkoi sitten tyynemmin: "Että sinä antaisit lupauksen
+ja ottaisit nunnan hunnun ja jäisit tänne koko elämäsi ajaksi."
+
+Greta kohotti katseensa. Hugh tuijotteli häneen.
+
+"Ei. Minä en sitä voi. Minä rikkoisin silloin avioliittolupaukseni",
+sanoi Greta tyynesti.
+
+"Jos sinä pidät sen, silloin sinä rikot itseäsi, miestäsi ja minua
+vastaan", väitti Hugh.
+
+"Minä rakastan miestäni", sanoi Greta kasvoillaan suloinen ilme.
+"Ollessani rakkaudelleni uskollinen, olen uskollinen hänelle."
+
+Seurasi äänettömyys. Hugh Ritsonin olennossa tapahtui muutos. Hänet oli
+vallannut intohimon raivo, kun hän keskeytti hiljaisuuden.
+
+"Greta", hän sanoi, ja hänen äänensä ankarasti värisi, "jos on jotakin
+totta siinä, mitä pappi tänä iltana puhui -- ellei se ole unta ja
+juhlallista vääristelyä, joka tahtoo johtaa tyhmiä ihmisiä harhaan --
+jos on olemassa Jumala ja tuomio -- on minun sieluni jo liian raskaasti
+rikkonut sinua ja sinun omiasi vastaan. Minä tahdoin pelastua uudesta
+synnistä, joka on mustempi ja kauheampi kuin kaikki muut, mutta sinä et
+sallinut sitä."
+
+"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Greta, ja hänen kasvoilleen lensi
+säikähtänyt ilme.
+
+Hugh Ritson astui askelen lähemmä.
+
+"Sitä, että sinun miehesi on minun vallassani, että yksi ainoa minun
+sanani tuottaa hänelle tuomion, joka on kuolemaakin kauheampi, että jos
+tahdot ostaa hänelle vapauden, sinun täytyy luopua hänestä iäksi."
+
+"Puhu selvästi. Mitä sinä tarkoitat?" läähätti Greta.;
+
+"Valitse -- pian. Kumman tahdot? Sinä jäät tähän: luostariin tai
+miehesi elämäniäkseen vankilaan."
+
+Gretan mielessä myllersi kaikki sekaisin. Hän aikoi rientää ovelle.
+Hugh asettui hänen eteensä.
+
+"Minä erotin teidät valheella, mutta minulle se ei aina ollut valhe",
+hän sanoi. "Usko minua edes kerran. Luuletko sinä, että minä olisin
+kieltänyt itseni ja perintöni ja antanut äpärän olla minun paikallani,
+ellen minä olisi uskonut sitä?"
+
+"Mikä uusi valhe tuo on?" kysyi Greta.
+
+"Sama se sille. Taivas tietää. Ja kaiken minä tein rakkaudesta
+sinuun. Onko minun rakkauteni sinuun niin suuri rikos, ettei sitä
+voida anteeksi antaa, vaikka se on johtanut minut niin kauaksi kuin
+rakkaus vain voi johtaa? Minä ajattelin toimittaa koko pallonpuoliskon
+teidän välillenne lähettämällä hänet Afrikkaan ja sinut takaisin
+Cumberlandiin. Mutta minua pelotti, että valhe selviäisi. Minulle olisi
+ollut kylliksi, jos olisin saanut teidät erotetuksi."
+
+"Ja nyt, kun kostosi on pudonnut sinun jalkoihisi, sinä tulet
+polvillasi minun luokseni", sanoi Greta.
+
+"Kosto? Se olisi ollut viheliäinen kosto", sävähti Hugh. "Hän olisi
+saanut totuuden selville ja palannut takaisin vaatimaan sinua
+omaksensa. Minulla ei olisi ollut lepoa eikä rauhaa, jos hän olisi
+ollut elossa ja vapaana. Tulenko minä polvillani sinun luoksesi? Kyllä,
+mutta minä tulen rukoilemaan sinua, että pelastaisit miehesi. Onko se
+liian paljon, mitä minä sinulta pyydän? Ajattele, kuinka paljon siitä
+riippuu! Ellet sinä sääli minua, eikö sinulla ole sääliä häntäkään
+kohtaan?"
+
+Greta koetti päästä hänen ohitsensa.
+
+"Greta", sanoi Hugh, "valitse ja pian. Sen tulee tapahtua nyt tai
+ei koskaan. Tänä iltana -- huomenna se on myöhäistä. Sinä vietät
+täällä pyhää, kieltäytyvää elämää, tai hän kuluttaa kurjat päivänsä
+rangaistustyössä kuritushuoneessa."
+
+"Se on vain toinen valhe. Anna minun mennä", sanoi Greta.
+
+"Se on tosi niin totta kuin Jumala meitä kuulee", sanoi Hugh.
+
+"Minä en ikinä sitä usko."
+
+"Minä vannon sen", sanoi Hugh tarttuen lujasti hänen ranteeseensa.
+"Minä vannon sen Jumalan pyhällä alttarilla."
+
+Hugh koetti vetää Gretaa takaisin kirkkoon, mutta tämä vastusteli.
+
+"Anna minun mennä! Minä huudan apua." Hugh päästi hänen kätensä ja
+vetäytyi pois tieltä. Greta lähti ääneti ja asteli hitaasti tiehensä.
+
+Hugh seisoi hetkisen yksin sakastissa. Sitten hän meni kirkon läpi
+ulos. Se oli tyhjä, mutta valoisa. Suntio pitkä ruoko kädessä sammutti
+valot toisen toisensa jälkeen. Hän kääntyi käsi ylös kohotettuna
+katsomaan olentoa, joka kumarassa ja epävarmoin askelin kulki
+pylväskäytävän kautta ja läntisestä ovesta ulos.
+
+
+
+
+XIII LUKU.
+
+
+Abbey Gardens, luostarin editse kulkeva katu, oli; pimeä ja autio. Vain
+eräs juopunut nainen hoiperteli sitä pitkin. Mutta kaukainen kumea melu
+ja pilviä valaiseva kajastus ilmaisivat, että jossakin yön sydän sykki
+kiihkeästi.
+
+Hugh Ritson katseli luostarin synkkää rakennusta kulkiessaan kadun
+poikki. Tulet oli jo sammutettu ja sisällä näytti kaikki pimeältä. Hän
+asteli edelleen, mutta pysähtyi sitten äkkiä ja tuijotti yhä tarkemmin
+sinne, mistä oli tullut.
+
+Hänestä tuntui, että jokin liikkui porttikäytävässä. Lamppu käytävältä
+loi himmeätä valoansa, ja siellä kaasulyhdyn alla hän huomasi
+naisolennon, joka oli selin häneen. Tuntematon loi pelokkaita ja
+salaisia silmäyksiä ympärilleen ja kohotti vapisevan kätensä kelloon,
+jonka nauha riippui hänen päänsä päällä. Käsi putosi sivulle, mutta
+soittoa ei kuulunut. Vielä kerran kohosi käsi ja vielä kerran se vaipui
+alas. Sitten nainen laskeutui horjuen portailta käytävälle ja kääntyi
+poistuakseen.
+
+Hugh Ritson palasi kadun yli takaisin. Huolimatta siitä, että hänen
+sielussaan myllersi kaikki sekaisin, tämä tapaus oli vallannut kokonaan
+hänen huomionsa.
+
+Nainen tuli häntä kohden. Hugh asettui hänen tiellensä ja näki hänen
+kasvonsa. Nainen oli Mercy Fisher.
+
+"Sinäkö se olet, Mercy?" kysyi Hugh.
+
+Tyttö ei vastannut, vaan koetti päästä pujahtamaan pois, mutta Hugh
+esti sen hellällä väkivallalla.
+
+"Minkätähden sinä jätit Hendonin?" hän kysyi.
+
+"Sinä et välittänyt minusta", sanoi tyttö äänessään sanoinkuvaamaton
+tuska. Hänen kasvonsa olivat vielä käsiin peitetyt.
+
+Hugh ei vastannut. Hän antoi hänen tuskansa vapaasti purkautua.
+
+Juuri silloin muuan juopunut nainen hoippui käytävää ihan heidän
+luoksensa, tunkeutui heidän väliinsä ja meni matkaansa ilkeästi nauraen.
+
+"Mitä hän aikoo sinulle tehrä, rakkaani, häh?" hän sanoi pilkallisesti.
+"Pirä puolesi", hän lisäsi ja nauroi taas. Hän oli ryysyinen
+turmeltunut hylkiö -- ihmisen raunio, joita yö, parittaja, heittää
+kadulle.
+
+Mercy kohotti päänsä. Synkkä kauhistunut ilme oli hänen silmissänsä.
+
+"Sinä tiesit miten minä odotin ja odotin", hän sanoi, "ja sinä olit
+tulematta niin kauan, niin hirveän kauan." Hän käänsi päänsä pois.
+"Sinä et välittänyt minusta. Sydämessäsi sinä et minusta välittänyt",
+hän nyyhkytti.
+
+Katkerat muistot tukahduttivat hänen äänensä. Hiukan heltyneenä Hugh
+seisoi ja katseli häntä, näki lapsenkasvojen uivan kyynelissä ja
+yötuulen heiluttelevan hänen keltaisia kiharoitansa.
+
+"Missä sinä olet sen jälkeen ollut?" tiedusteli Hugh.
+
+"Eräs mies torille mennessään otti minut vaunuunsa. Sitten minä
+pyörryin ja hän vei minut asunnolleen. Hän asuu aivan lähellä Groom
+Yardia. Hänen vaimonsa on vuoteenomana, sellainen hyvä ihminen ja niin
+ystävällinen minulle. Mutta he ovat köyhiä eikä minulla ollut rahaa
+ja niin minä pelkäsin, että olen taakaksi heille. Ja sitäpaitsi --
+sitäpaitsi --"
+
+"No?"
+
+"Hän näki, että minä olin -- hän näki, että minä tulen -- naisena hän
+ymmärsi, että minä tulen pian --"
+
+"Niin, niin", sanoi Hugh pysäyttäen toisen kyyneltulvan koskettaen
+keveästi kädellänsä. "Kuinka punaiset sinun silmäsi ovatkaan! Ovatko ne
+pahemmat?"
+
+"Mies oli hyvin hyvä: hän vei minut tohtoriin sairashuoneeseen, ja ne
+sanoivat -- oi, ne sanoivat, että minä voin menettää näköni!"
+
+"Pikku Mercy-parka!" huudahti Hugh.
+
+Hän häpesi nyt omia kärsimyksiänsä. Miten äänekkäinä ja vaativina ne
+äsken olivatkaan esiintyneet! Miten vähäiset ne kuitenkin olivatkaan
+tämän tyttöparan hirvittävien murheiden rinnalla! Hänen tuskansa oli
+otaksuttu, tämä todellinen.
+
+"Mutta ei sillä väliä!" huudahti Mercy. "Ei sillä väliä!"
+
+"Sinun täytyy säilyttää rohkeutesi, Mercy. Minä puhuin ankarasti
+sinulle tässä yhtenä iltana, mutta se on ohi nyt, uskothan sen?"
+
+"Oi, miksi sinä jätit minut yksin?" valitti tyttö.
+
+"Vaiti, Mercy. Sinun asiasi kääntyvät vielä hyväksi", sanoi Hugh ja
+hänen omatkin silmänsä kävivät sumeiksi, mutta sydän oli katkera.
+Eikö hän ollut juuri äsken vihassaan sanonut, että intohimo on tämän
+maailman pahahenki? Hän tahtoi surussaankin sanoa samaa. Tuon tytön
+yksinkertainen sydän rakasti häntä aivan yhtä paljon kuin hänen
+kiihkeämpi sielunsa rakasti Gretaa. Hän oli rikkonut häntä vastaan.
+Mutta se oli pikku asia. Tytön viha kärsimänsä vääryyden vuoksi on pian
+asettunut ja hänen kanssaan kyllä tulee, toimeen.
+
+"Mikä sinut tänne on tuonut, Mercy?"
+
+"Eräs sisarista -- ne käyvät sairaiden luona -- eräs heistä kävi siinä
+talossa, jossa minä asuin ja minä kuulin, että he joskus ottavat
+kodittomia tyttöjä luostariin. Ja minä ajattelin, että minä olin
+koditon nyt ja -- ja --"
+
+"Onneton pikku nainen!"
+
+"Minä tulin toissa iltana, mutta näin sinun veljesi Paulin kävelevän
+täällä, ja menin pois."
+
+"Paulin?"
+
+"Sitten minä tulin eilen illalla, mutta hän oli täällä taas ja minun
+täytyi vieläkin palata. Sentähden minä tänään tulin aikaisemmin eikä
+häntä ollut täällä. Mutta juuri kun minä aioin soittaa ja sanoa, että
+minä olen koditon ja että minun silmäni tulevat yhä pahemmiksi, jokin
+tuntui sanovan minulle, että ne kysyvät, eikö minulla ole isää ja
+minkätähden minä olen jättänyt hänet. Silloin minä en voinut soittaa --
+ja silloin minä toivoin, että voisin kuolla -- niin, jos voisin kuolla
+ja unohtaa eikä koskaan enää aamulla herätä --"
+
+"Vaiti, Mercy. Sinun täytyy palata takaisin isäsi luo."
+
+"Ei, ei, ei!"
+
+"Kyllä, ja minä tulen sinun kanssasi."
+
+Seurasi äänettömyys. Sameat silmät tuijottivat suoraan Hughin
+kasvoihin. Kevyt hymy kohtasi hänen katsettaan.
+
+"Ah!"
+
+Hänen sielussaan kangasti ihanana se päivä, jolloin hän käsi kädessä
+rakastettunsa kanssa saapuisi vuoristoon hylättyyn kotiinsa ja pyyhkisi
+pois isänsä kyyneleet. Nyt hän kuitenkin oli suuren kaupungin pimeällä
+kadulla ja hänen kotinsa oli äärettömän kaukana.
+
+Hugh naurahti sielussaan toisenlaiselle kuvalle. Hullu oikku johti
+hänen mieleensä ajatuksen, että kaikki hänen kuohuvat intohimonsa
+olisivat asettuneet ja hän näki itsensä tämän mitättömän naisen
+tyytyväisenä, kotirakkaana ja kunnioitettuna aviomiehenä.
+
+"Oliko Paul yksin, kun sinä hänet näit?" kysyi Hugh.
+
+"Oli. Ja sanotko sinä niille kaikki?"
+
+Tytön sivulle-kääntyneeseen katseeseen levähti kaukainen, harhaileva
+ilme.
+
+"Mercy, minä toivoisin, että sinä tekisit jotakin minun hyväkseni."
+
+"Kyllä, kyllä."
+
+Onnesta sykähtäen Mercy katsahti salaa häneen,
+
+Hugh kohotti tytön päätä kootakseen hänen harhailevat ajatuksensa.
+
+"Paul tulee varmaan tänäkin iltana. Minä tahdon, että sinä odotat ja
+puhuttelet häntä."
+
+"Kyllä, kyllä, mutta eikö hän kysele minulta vaikka mitä?"
+
+"Mitä se tekee? Vastaa kaikkiin hänen kysymyksiinsä. Älä vain sano,
+että minä olen pyytänyt sinua puhuttelemaan häntä. Sano hänelle --
+muistatko sen? Kuunteletko sinä? Katso minua silmiin, pikku vaimo."
+
+"Kyllä, kyllä."
+
+"Sano hänelle, että herra Christian, kirkkoherra Christian, tiedäthän
+-- on tullut Lontooseen ja tahtoo tavata häntä heti. Sano hänelle,
+että hän on etsinyt häntä Hallituskadun hotellista, mutta kun ei ole
+tavannut, niin on nyt Hendonin kapakassa. Muistatko sen?"
+
+"Kyllä."
+
+"Mihin sinä aioit mennä, Mercy -- takaisin ystäväisi luo?"
+
+"En. Mutta tuleeko hän varmaan tänä iltana?"
+
+"Epäilemättä. Mihin aikaan hän oli täällä eilen illalla?"
+
+"Kello kymmenen."
+
+"Nyt se on jo paljon yli yhdeksän. Pyydä häntä menemään heti Hendoniin
+ja kun hän lähtee, tule sinä hänen kanssaan. Ymmärrätkö?"
+
+"Kyllä."
+
+"Älä unohda, tänä iltana. Huomeniltana se ei enää sovi. Ellei hän tule,
+sinun kuitenkin täytyy tulla Hendoniin kertomaan minulle. Minä olen
+siellä. Älä sano hänelle sitä -- kuuletko?"
+
+Tyttö nyökkäsi nöyrästi.
+
+"Ja nyt hyvää yötä tunniksi tai pariksi, sinä pikku lemmikki."
+
+Hän asteli tiehensä, ja Mercy jäi yksin synkän luostarin edustalle.
+Mutta hän ei kuitenkaan ollut yksin. Vasta herännyt unelma täytti hänen
+rintansa, ja kirkas valo kajasti hänen sielussaan.
+
+
+
+
+XIV LUKU.
+
+
+Hugh Ritson astui kiireesti Dean Yardin läpi Sanctuarya kohden. Kun hän
+kääntyi Parlamentin kadulle, puolikuu kohosi Westminster Hallin yli.
+Mutta yö oli vieläkin pimeä.
+
+Hän kulki Trafalgar Squaren läpi Heinätorille. Kadut siellä olivat
+täynnä. Joukko joukon perään kulki ohi -- surkeita miesten ja naisten
+varjoja, enimmäkseen kurjia, jotka tähän aikaan maleksivat pitkin
+katuja: vanhoja miehiä, joiden sielu oli jo monia vuosia sitten
+kuollut; turmelus levisi heidän hengityksessään myrkyttäen jokaisen
+sanan, ja kuin ruttotauti heidän tirkistävä katseensa tartutti
+kaiken, mihin se sattui. Heidän rinnallaan hyppivät nuoret tytöt kuin
+järjettömät, elukat kuihtuneet nuoruuden ruusut kasvoillaan, mutta
+sydämessä pistävät okaat. Heillä ei ollut muuta tietä kuin tämä --
+tai toinen: heittäytyä Thamesiin ja hautautua kuoleman aaltoihin tai
+koettaa vielä pysytellä lyhyt hetkinen elämän mutalätäkön pinnalla.
+
+Nauraen koska eivät voineet enää itkeä, nauraen, koska heidän
+sielunsa oli jo kuollut, nauraen omantuntonsa raunioilla sille
+murhenäytelmälle, johon osalliseksi jokaisen hänen huvitteluhalunsa oli
+vienyt, he sipsuttivat, löntystivät tai hoipertelivat pitkin katuja.
+Lamput hohtivat heidän päidensä päällä ja kaikkien yllä paistoi kuu
+puoli-hämäränä.
+
+Kun Hugh Ritson joutui Heinätorille, hänen horjuva askelensa kävi
+yhä epävarmemmaksi ja huojuen hän kulki eteenpäin. Eräs nainen,
+joka vaanien ja odotellen oli seurannut muutamien askelten päässä
+hänestä, huomasi tämän ja ollen olevinaan huomaamatta häntä huudahti
+pilkallisesti nauraen: "Mikäs tuo on -- mies vai peikko?"
+
+Kuinka villi ja vihlova olikaan tämä yönsydän!
+
+Joukon läpi tunkeutui eteenpäin eräs mies, joka ei näyttänyt tajuavan
+tätä riehuvaa hulluutta eikä ilotonta huvia -- pitkä mies, joka
+harppasi kuin jättiläinen kääpiöiden keskellä, tylsät silmät eteen
+tuijottaen ja valkeat kasvot ilmeettöminä. Hugh Ritson näki hänet. He
+sivuuttivat toisensa parin askelen päästä, mutta tuntemattomina. Toinen
+kulki määrää vailla sokeassa tuskassansa pyhän Margaretin luostarille
+ja toinen suuntasi askelensa Hendonin vanhaan kapakkaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuntia myöhemmin Hugh Ritson seisoi Haukka-Haikaran kapakkahuoneessa.
+Hän oli tehnyt päätöksensä. Se oli purkamaton ja suunnitelma oli valmis.
+
+"Onko ketään hänen luonaan?" hän kysyi kapakan emännältä astellen
+portaille päin.
+
+"Ei minun tietääkseni, herra, mutta hän näyttää niin levottomalta ja
+kuin olisi poissa suunniltaan, enkä minä tiedä, miten ymmärtää --"
+
+Hugh Ritson pysäytti hänen kielevän lavertelunsa. "Minä olen löytänyt
+tytön. Hän tulee takaisin teidän luoksenne, rouva Drayton. Jos se
+herra, joka jätti nämä tavarat, saapuu hänen mukanansa, viekää hänet
+poikanne makuuhuoneeseen ja sanokaa, että se henkilö, jota hän haluaa
+puhutella, on saapunut ja tulee heti paikalla hänen luokseen."
+
+Tämän sanottuaan hän meni portaita ylös. Sieltä hän huudahti alas rouva
+Draytonille: "Sinä hetkenä, kun hän on huoneessa, tulkaa ilmoittamaan
+minulle." Hetkistä myöhemmin hän vielä lisäsi:
+
+"Missä on tämän oven avain? Antakaa se minulle."
+
+Kapakan emäntä lyntysti ylös vieden Draytonin makuuhuoneen avaimen:
+huone oli tyhjä ja ovi oli auki, Hugh Ritson koetti avainta lukkoon ja
+näki, että se käy hyvin. "Hyvä on", hän sanoi tyytyväisellä äänellä.
+
+Vanha vaimo lähti lenksuttamaan takaisin. Hugh seisoi ajatuksissaan
+painunein päin ja etusormensa kynsi kasvoissa kiinni.
+
+"Sivumennen, rouva Drayton", hän sanoi, "te voi sitte antaa tytön
+joskus auttaa itseänne."
+
+"Varjelkoon, herra, enhän minä voi koskaan vaivata häntä, hän kun on
+vieras."
+
+"Lörpötystä, rouva Drayton. Hän on nuori ja pirteä, ja teidän parhaat
+päivänne ovat jo ohi, tiedättehän, Miten teidän rintanne on tänään --
+parempi?"
+
+"Kiitoksia vain, enhän voi sanoa, että se olisi paljoa parempi, kiitos
+vain kysymästä, herra", ja pitkällinen yskänpuuska todisti vaimon sanat
+oikeiksi.
+
+"Ah, tuo on pahan merkki, eukko hyvä."
+
+"Niin, niin on, herra. Eikä mitään myötätuntoa, herra -- kaikista
+vähimmin siltä, jolta äiti toivoisi -- ei ainoatakaan sanaa."
+
+"Ajatelkaahan. Eikö ole mitään, mitä tyttö voisi tehdä, kun hän tulee
+-- ei mitään palvelusta, ei askareita?"
+
+"No, herra, tuota, kyllähän kellarissa olisi järjestämistä, kun tuo
+pojan veikale, jonka pitäisi huoltaa siitä, on niin saamaton, kuten
+minä selitin --"
+
+"Aivan oikein, rouva Drayton. Lähettäkää tyttö sinne heti, kun hän
+tulee ja pitäkää siellä maatamenoon asti."
+
+"Kiitoksia paljon, herra. Olkaa varma, että minusta! herra tekee niin
+hyvin ja viisaasti, kun pitää huolta ihan syyttömästi."
+
+Kapakan emäntä linkutti alas keikutellen kiitollisena vanhaa kalloansa.
+Viisas herrasmies pisti rouva Draytonilta saamansa avaimen oveen
+ulkopuolelta jättäen sen siihen ja nousi sitten ullakolle, jossa
+koputti päätykopin oveen. Aluksi ei kuulunut mitään vastausta. Raskas
+askelten ääni kuitenkin ilmaisi, että sisällä oli joku. "Tulkaa ja
+avatkaa ovi", sanoi Hugh kärsimättömästi.
+
+Ovi avautui varovasti. Drayton seisoi sen takana, ja Hugh Ritson astui
+sisään. Huoneessa ei ollut valoa. Pitkän kynttilän hiiltynyt sydän
+ilmaisi kuitenkin, että se juuri oli sammutettu ja pistävä rasvan haju
+täytti ilman.
+
+"Te pidätte nähtävästi varanne", sanoi Hugh. "Koettakaapas saada valoa."
+
+Drayton laskeusi pimeässä polvilleen, kopeloitsi lattialta tulitikkuja
+ja sytytti kynttilän uudestaan. Hän oli paitahihasillansa.
+
+"Eikö ole kylmä ilman takkia, vai?" sanoi Hugh. Hänen huulensa
+vääntyivät irviin.
+
+Vastaamatta Drayton meni patjan luo, joka oli lattialla hämärässä
+nurkassa, nosti sitä ja otettuaan takkinsa sen alta veti sen yllensä.
+Se oli hänen revitty ulsterinsa.
+
+Hugh Ritson seurasi Draytonin liikkeitä ja naurahti huolettomasti.
+"Teidänlaisenne miehet ovat aina? varovaisia väärällä paikalla", hän
+sanoi. "Jos ne kerran saavat teidät kiinni, ei kestä kauan, ennenkuin
+ne löytävät -- _takkinne_." Viimeinen sana lausuttiin merkitsevällä
+äänenpainolla.
+
+"Saatana, jos minä en sitä polta sopivassa tilaisuuressa", mutisi
+Drayton. Hänen käytöksensä oli juro ja masentunut.
+
+"Ei, sitä te ette saa tehdä", sanoi Hugh katsellen häntä suurellisesti.
+Ylinen oli tyhjä lukuunottamatta patjaa ja vilttiä, joka oli melkein
+koossa sen toisessa päässä ja paria kolmea lautasta, jotka olivat
+lattialla kuivuneine ruoanjätteineen. Se oli matala huone, johon
+vuoliaisten raosta ja seinistä päivä näkyi. Muuta akkunaa ei ollutkaan.
+Seiniä oli kai joskus tukittu, mutta riiveet olivat irtautuneet ja
+roikkuivat vain toisesta päästään kiinni.
+
+"Onkos kuulunut mitään?" murahti Drayton äreästi.
+
+"On. Minä ilmoitin poliisikersantille, että luulin päässeeni jäljille."
+
+"Mitä? Ette!"
+
+Kaksi miestä katsoi toisiinsa -- Drayton epäilevästi vaanien ja Hugh
+Ritson tyytyväisenä ja hyvätuulisesti.
+
+"Minä sanon teille: _minua_ ei oteta kiinni noin vain lemmessä", sanoi
+Drayton koettaen säilyttää tyyneytensä.
+
+Hugh Ritson ei vastannut muuta kuin hymähti. Kun hän katsahti Draytonin
+kasvoihin, hänestä tuntui, ettei yksikään ihminen koskaan ole ollut
+sellaisessa tilanteessa kuin hän oli tällä hetkellä. Tuossa oli mies,
+joka oli Gretan velipuoli ja hänen miehensä ilmetty kuva. Tuossa
+oli mies, joka vakavista epäilyksistään huolimatta ei tiennyt omaa
+syntyperäänsä. Tuossa oli mies, jota uhkasi ankara rangaistus. Hugh
+Ritson hymyili ajatellessaan, että hän aikoi juuri tehdä tämän miehen
+siksi, _mikä hän oli_.
+
+"Drayton", hän sanoi, "minä aion olla teidän ystävänne tässä asiassa."
+
+"Sanon teille vielä, että vain se on minun ystäväni, joka auttaa minua
+saavuttamaan onneni."
+
+"Te saavutatte sen, Drayton, vielä tänä yönä. Kuunnelkaa minua. Se
+mies, jota sanotaan minun veljekseni Paul Ritsonin nimellä, ei ole
+minun isäni poika. Hän on minun äitini ja erään toisen miehen poika ja
+hänen oikea nimensä on Paul Lowther."
+
+"Minä en välitä siitä, mikä hänen oikea nimensä on, enempää kuin
+siitäkään, mikä on väärä. Se ei merkitse minulle mitään, sanon minä, ja
+sillä hyvä."
+
+"Eikö teille merkitsisi mitään saada periä viisituhatta puntaa?"
+
+"Mitä?"
+
+"Paul Lowther on sellaisen summan perijä. Mitä te sanotte, jos minä
+panisin teidät Paul Lowtherin sijalle ja te saisitte Paul Lowtherin
+perinnön?"
+
+"Häh? Ja tuo onni olisi saatavissa -- ja miten?"
+
+"Kuten olen sanonut teille aikaisemmin."
+
+Kuului hiljaista ratinaa, sellaista kuin syntyy, kun rotta nakertaa
+tietänsä jauholaariin.
+
+"Mitä se on?" sanoi Drayton kasvot valahtaen valkeiksi ja levottomat
+silmät pelokkaina oveen kääntyen. "Avain pantiin oveen", hän kuiskasi.
+
+"Turhaa, eikö teidän oma avaimenne ole sisäpuolella?" hymyili Hugh
+Ritson.
+
+Drayton painoi päänsä alas häveten omaa pelkoansa. "Minä tierän -- minä
+en ole sitä unohtanut", hän mutisi tukahduttaen turhan hämminkinsä.
+
+"Sääli on, että te voitte täällä joutua kiinni sen sijaan, että
+olisitte vapaana ja turvassa", sanoi Hugh.
+
+"Niin on", mutisi Drayton.
+
+"Ja mennä eliniäksenne kuritushuoneeseen, kun joku toinen voisi
+sen yhtä hyvin tehdä teidän puolestanne", lisäsi Hugh pirullisesti
+hymyillen.
+
+"Minulla ei ole mitään sitä järjestelyä vastaan. _Mitä tuo on_?"
+Drayton lyyhistyi kokoon. Lahonneesta katosta tipahti päreen kappale,
+kun tuuli oli sitä aikansa heilutellut. Hugh Ritsonin ainoakaan lihas
+ei värähtänyt. Vain halveksiva sivukatse ilmaisi hänen tyytyväisyyttään
+nähdessään tämän rikollisen olennon pelon.
+
+"Asianajaja, jonka huollettavana tämä jälkisäädös on, on minun ystäväni
+ja toverini", hän sanoi hetkisen vaitiolon jälkeen. "Sielläpäin meidän
+ei ole vaikea järjestää tätä asiaa. Minun äitini on --. No niin, hän on
+mennyt. Ei ole ketään, joka voi epäillä teitä. Jos teillä on vähänkään
+rohkeutta, on tie selvä."
+
+"Mitäs _hän_ sanoo?"
+
+"Greta? Hänestä tulee teidän vaimonne."
+
+"Minun vaimoni?"
+
+"Nimellisesti. Teidän täytyy purkaa koko liitto, kuten sanoin teille,
+selittämällä: 'Minä, jonka olette, tunteneet Paul Ritsonin nimellä,
+olenkin Paul Lowther ja siten olen sen naisen velipuoli, jonka
+kanssa olen vihitty avioliittoon. Tämän tosiasian sain selville heti
+Lontooseen tultuani. Minä tuon tämän naisen takaisin sinne, mistä olen
+hänet löytänytkin ja vaadin, että avioliitto -- joka ei ole mikään
+avioliitto -- puretaan. Minä luovutan oikealle perilliselle, Hugh
+Ritsonille, kaikki Allan Ritsonin maatilat ja vaadin, että minulle
+suoritetaan isäni, Robert Lowtherin, jälkisäädöksellään määräämä
+summa.' Siinä kaikki, mitä teidän tulee sanoa ja tehdä, ja kaikki
+kunnioittavat ja ylistävät teitä rehellisenä ja oikeudenmukaisena
+miehenä."
+
+"Se on hyvin ymmärrettävää, mutta mitäs _hänestä_?"
+
+"Hän on _silloin Paul Drayton_ ja pahantekijä."
+
+Drayton nauraa hykersi. "Ja mitäs _nainen_ sanoo?"
+
+"Kun mies on kiinni ja varmassa tallessa, naisesta ei ole suurta lukua."
+
+"Silloin minä tulen olemaan Paul Lowther!"
+
+"Teidän tulee olla olevinanne Paul Lowther."
+
+"Sanoin teille jo aikaisemmin, ettei tämä mahru mun kallooni, ja siltä
+se vieläkin tuntuu", sanoi Drayton kynsien päätänsä.
+
+"Te saatte kyllä aikaa oppia läksynne. Te onnistutte mainiosti",
+tyynnytteli Hugh. "Kuitenkin --"
+
+Sillä hetkellä Draytonin silmät olivat kääntyneet muutamaan rakoon,
+josta tähti pilkisti yliselle.
+
+"Katsokaa tuonne", hän kuiskasi.
+
+"Mitä?"
+
+"Jonkun naama katolla."
+
+Hugh Ritson kohotti kynttilän ja tarkasti osoitettua paikkaa. "Mikä
+naama?" hän kysyi halveksivasti.
+
+Drayton häpesi turhaa pelkoansa ja painoi päänsä alas.
+
+Alasjohtavilta portailta kuului sipsuttavia askeleita. Drayton käänsi
+katseensa sivulle ja kuunteli. "Vanha eukko", hän mutisi. "Mitä nyt?
+Illallinen, luullakseni."
+
+
+
+
+XV LUKU.
+
+
+Samana hetkenä uusi tulija ilmestyi kapakkahuoneeseen. Hän oli vanha,
+pörrökulmainen ja ryppykasvoinen mies, kutistunut olento, jolla oli
+jäljellä vain suuri päänsä, mutta senkin musta tukka oli muuttunut
+harmaaksi. Se oli Gubblum Oglethorpe. Vuoriston kerjäläinen oli
+kulkenut etelään ostamaan säämiskänahkoja. Hän oli kerännyt niitä
+suuren nipun, jota hän kantoi kuin koria käsivarressaan.
+
+Aina Newlannin häistä, kolme päivää sitten, Gubblumin vilkas
+mielikuvitus ei ollut saanut rauhaa, vaan hänen täytyi koettaa saada
+selville, kuka oli se Paul Ritsonin näköinen mies, jonka hän kerran
+oli nähnyt Hendonissa. Hän oli päättänyt kerta kaikkiaan saada
+selville tämän merkillisen asian. Niinpä hän heti ensimmäisellä
+Lontoon-matkallansa päätti yöpyä juuri samaan kapakkaan; ehkä salaisuus
+jotenkin silloin selviäisi.
+
+"Kuinkas hurisee?" hän kysyi tervehtien sisäänastuessaan. Yläkertaan
+lähtiessään rouva Drayton oli jättänyt juoksupojan pitämään kapakasta
+huolta. Tämä oli hölmönnäköinen kuusitoistavuotias tolvana, nimeltään
+Jabez.
+
+Jabez kohotti hitaasti silmänsä oluttuopeista, joita oli pesemässä,
+ja leveä hymy ilmestyi hänen kasvoillensa. Ilmeisesti tulija oli joku
+maanmoukka.
+
+"Kylmä yö, huh! Pureva kuin äitipuolen hengitys", puheli Gubblum
+heittäen kimpun kädestänsä ja vetäytyen takan ääreen.
+
+Hymy Jabezen kasvoilla yhä levisi ja hän alkoi nauraa hohottaa.
+
+"Mitäs sinä kikatat, häh?" sanoi Gubblum. "Minä sanon, että ilma on
+kuuma, jos tahron. Sinä et siitä mitään tierä, vai?"
+
+Jabez nauroi kohti kurkkuansa. Varmaankin tuo moukka oli hullu.
+
+"Mitähän tuo vietävä hohottanee?" ajatteli Gubblum. Sitten ääneen: "Ai,
+poikaseni, annappa mulle jotakin suunavausta."
+
+Jabez tunsi tällaisen puhetavan asettavan hänen naurutautiansa. Hän
+alkoi täyttää tuoppia. Juoksupojan liikkeet olivat ihan yhtä nopeat
+kuin matavan kilpikonnan.
+
+"Hän on läpiliipattu lurjus, tuo", ajatteli Gubblum. "Hän polskuttaa
+kuin ankka vesialtaassa."
+
+"Voinko minä saara täällä yösijan?" hän kysyi, kun Jabez oli tuonut
+hänelle oluen.
+
+Silloin kiusallinen hymy pojan kasvoilla lientyi puheeksi.
+
+"Mää en tiärä yösijoist'", hän sanoi, "mutt' voitte ehkä saarakkin --
+he, he, he! Mää kysyn rouvalt -- he, he, heh!"
+
+"Rouvalt'? Eiks' sull' sitten herraa olekaan?" kysäisi Gubblum.
+
+Nyt oli Jabezia varoitettu, ettei mitenkään antaisi isännän suhteen
+panna itseään pussiin, vaan joka kerta, kun isännästä tulee kysymys,
+hänen tulee olla mykkä kuin hauta. Siksipä hän vastaukseksi kerjäläisen
+kysymykseen pudisti viisasta päätään ja näytti tietämättömältä ja
+hämmästyneeltä.
+
+"Ei? Ja kuinkas kauan olet ollut täällä?"
+
+"Pääsiäisenä kolme vuotta", vastasi Jabez.
+
+"Ja kuinkas kauan sanoit rouvan olleen täällä?"
+
+"Rouvan? Mää kuulin isän sanovan, ett' rouva Drayton on pitänyt
+Haukka-Haikaraa kaksikymment' viis' vuotta."
+
+"Kaksikymmentä viisi! Silloin otaksun, ettei herra ollut kuin pikku
+lapsi, kun hän tuli tänne", sanoi Gubblum.
+
+"Ehk'ei ollut", myönsi Jabez. Sitten huomaten, että oli varovaisuuden
+niin huomaamatta unohtanut, hän ankarasti väitti, ettei hänellä herraa
+ollut.
+
+"Vaikea on syörä kaffelilla kirnupiimää", ajatteli Gubblum. Hän koetti
+käyttää lusikkaa.
+
+"Kattos, poikasein, tahroks', että lainaan sulle tään shillingin?"
+
+Jabez irvisti ja puristi lihavaan nyrkkiinsä saamansa rahan.
+
+"Minä tunsin kerran miehen, joka väitti, että sinun isäntäsi oli
+jymäyttänyt muuatta pitkätukkaista", sanoi Gubblum. "Minä ajattelin,
+että hän itse oli jymäyttänyt. Mutta kun minä sanoin sen hänelle, hän
+tarttui minua niskasta kiinni ja nutisti katuun, ja kaikki vain siksi,
+että minä puolustin sinun isäntääsi."
+
+"Mutta minulla ei ole isäntää", väitti Jabez.
+
+"Silloin minä ratsastin ponipahallani, mutta nyt minä saan lyntätä
+jalan", jatkoi Gubblum välittämättä pojan kokeesta näyttää
+mahdollisimman viattomalta. "Samalla kertaa minä huusin hänelle: 'Hyvää
+huomenta, herra Paul!' ohikulkiessani."
+
+"Sittenhän te tierätte hänen nimensäkin?" kysyi Jabez avaten uniset
+silmänsä selko selälleen.
+
+"'Herra Paul on mieronkiertäjä', sanoi eräs katupoika. 'Niin on', sanon
+minä, 'tierän vallan hyvin.' Ah, minä muistan sen ihan kuin se olisi
+tapahtunut eilen. Minä katsoin taakseni ja täällä hän seisoi kapakan
+ovella kaivaen nenäänsä sormellansa. Niin juuri, niin hän teki."
+
+Jabez tunsi tällä hetkellä omantuntonsa tavattoman valppaaksi. "Mutta
+minulla ei ole", hän väitti uudestaan.
+
+"Mitä ei ole?"
+
+"Herraa."
+
+"Se on valhe, poikaseni, sillä hän näyttää antaneen sinulle mustan
+silmän -- ja se oli oikein -- estääkseen sinua pistämästä nenääsi joka
+paikkaan."
+
+Tämän jälkeen Gubblum istui runsaan puolen tuntia aivan ääneti. Rouva
+Drayton tuli alas ja järjesti niin, että Gubblum saisi nukkua yönsä
+talossa. Hänen vuoteensa oli pienessä huoneessa toisessa kerroksessa
+talon takaosassa, ja sen ovi oli ullakolle johtavien portaitten
+juurella.
+
+Gubblum lähti ylös väittäen olevansa väsynyt ja pyysi näyttämään,
+missä hänen huoneensa on. Jabez sytytti kynttilän, ja niin he yhdessä
+lähtivät.
+
+"Mihinkäs tuo vie?" kysyi Gubblum osoittaen porrasta, joka oli hänen
+ovensa vieressä.
+
+"En tierä", murahti Jabez nyrpeissään. Hän yhä märehti Gubblumin
+huomautusta mustasta silmästä.
+
+"Hän on hapan kuin etikkasieni", ajatteli Gubblum.
+
+Kuului askeleita yläpuolelta.
+
+"Kukas nukkuu kyyhkyslakassa?" kysyi Gubblum ojentaen sormensa ylöspäin.
+
+"En tierä", kertasi Jabez.
+
+"Hän on vihoissansa", ajatteli Gubblum.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juuri sillä hetkellä kapakan emäntä kapakkahuoneessa askarrellessaan
+kuuli rattaitten pyörien ratinaa, ja seuraavana hetkenä vaunut
+pysähtyivät ovelle.
+
+"Kuulkaa, tulkaa auttamaan pian", huusi ajuri.
+
+Rouva Drayton lenksutti ulos. Ajuri oli juuri kumartunut vaunun ovesta
+sisään ja koetti auttaa ulos jotakin.
+
+"Ottakaa kärestä, neiti; kas niin, se on oikea tapa."
+
+"Varovasti nyt, herra, alas."
+
+Autettava henkilö oli mies. Kapakkahuoneesta lankesi valo suoraan
+hänen kasvoihinsa, ja kapakan emäntä näki hänet selvään. Se oli Paul
+Ritson. Hän oli tuohtuneen näköinen ja hänen silmänsä verestivät. Hänen
+takanansa oli Mercy Fisher kasvoillansa vielä kyynelten jäljet.
+
+"Oi, hän voi pahoin, rouva Drayton", sanoi Mercy.
+
+Paul vapautti tytön syleilystä toisen kätensä, heilautti sitä
+rauhoittavasti, hymyili heikosti ja sanoi:
+
+"Ei, ei, ei -- antakaa minun kävellä. Minä voin, hyvin, minä voin
+hyvin."
+
+Näin sanoen hän kääntyi taloon, mutta tuskin oli ottanut pari askelta
+kun horjahti taaskin ja vaipui portaille.
+
+"Herra varjelkoon, Herra varjelkoon, herraparkahan on aivan voimaton",
+maurusi rouva Drayton hätäillen.
+
+Paul Ritson naurahti vähän, kohotti punaiset silmänsä ja sanoi:
+
+"Jaa, jaa! Ei se ole mitään. Päätä huimaa, siinä kaikki. Ja janottaa --
+hirveästi. Antakaa minulle juotavaa, hyvä eukko."
+
+"Tyhjentäkää tuo penkki, neiti, ja me asetamme hänet siihen
+pitkälleen", sanoi ajuri. "Hyvä. Siinä voi levätä. Laskeutukaa siihen,
+herra."
+
+"Varjelkoon, varjelkoon, juokaa tämä, herra. Se tekee teille hyvin
+hyvää. Se on viinaa."
+
+"Vettä -- antakaa minulle vettä", sanoi Paul heikosti. "Minä näännyn
+janoon."
+
+"Voi kauheata, kuinka kuuma hänen otsansa on!" huokasi Mercy.
+
+"Eikä mitään keinoa viillyttää sitä", sanoi ajuri. "Asuuko hän täällä,
+rouva?"
+
+Rouva Drayton toi lasin vettä. Paul tyhjensi sen viime tippaan.
+
+"Ei, herra; tuota, tarkoitan kyllä, ajuri", sanoi kapakan emäntä
+hämmentyneenä.
+
+"Hän ei ollut noin huono rattaille noustessaan", huomautti ajuri.
+
+"Oi, rakas, rakas, missä on kirkkoherra Christian?" hätäili Mercy, ja
+hänen silmänsä kiersivät ympäri huonetta.
+
+"Herra kyllä tulee; hän on yläkerrassa, herra", selitti kapakan emäntä
+ja itsekseen jotakin mutisten läpsytti tiehensä.
+
+Paul Ritsonin pää oli painunut rinnalle. Hänen hattunsa oli poissa
+ja hiukset valuivat silmille: Vahva mies istui kokoonlyyhistyneenä
+penkillä. Hän koetti kohentaa itseänsä ja pudistaa päältään tämän
+kauhean voimattomuuden, joka oli hänet vallannut.
+
+"Oh, oh, kuka olisi luullut? Vettä -- lisää vettä", hän pyysi heikolla
+äänellä.
+
+Mercy seisoi hänen edessään vesilasi kädessä.
+
+"Onkohan se hyvä hänelle, epäilen?" hän sanoi. "Oi, missä on
+kirkkoherra Christian?"
+
+Paul Ritson huomasi lasin ja sieppasi sen molemmin käsin. Sitten hän
+hymyili heikosti aivan kuin pyytäen anteeksi rajuuttansa ja joi sen
+viimeiseen pisaraan.
+
+"Oh, hoh -- niin kuumaa ja pyörryttävää -- ja _kylmää_", hän mutisi
+sekavasti.
+
+Sitten hän vaipui äänettömyyteen. Hetkisen kuluttua ajuri, joka oli
+tukenut häntä, katsoi hänen kasvoihinsa. Silmät olivat suljetut ja
+huulet riippuivat velttoina.
+
+"Hän on menettänyt tajuntansa", sanoi ajuri. "Eikö teillä ole
+minkäänlaista vuodetta?"
+
+Silloin lynkytti rouva Drayton kiireesti alas aivan kuohuksissaan.
+
+"Teidän pitäisi auttaa häntä ylös hänen huoneeseensa", hän sanoi
+läähättäen henkeään vetäen.
+
+"Siihen tarvitaan kaksi miestä, vai mitä luulette, rouva?" sanoi ajuri.
+
+Mercy oli avannut Paulin kauluksen ja vapisevin sormin hän koetti
+viillyttää hänen palavaa otsaansa.
+
+"Oh, sanokaa herra Christianille", hän pyysi, "sanokaa, että hän on
+pyörtynyt."
+
+Rouva Drayton riensi takaisin. Seuraavana hetkenä kuuluivat miehen
+askelet laskeutuvan portaita. Hugh Ritson ilmestyi kapakkahuoneeseen.
+Hän katsoi pyörtyneeseen mieheen ja koetti hänen valtimoansa. "Koska
+tämä tapahtui?" hän kysyi Mercyyn kääntyen.
+
+"Hänen nuori vaimonsa, vai mitä?" kysyi ajuri Hughilta hieman syrjässä.
+
+Hugh nyökkäsi hieman päätänsä ja sanoi rouva Draytonille merkitsevästi
+silmää iskien: "Teidän poikaparkanne näyttää olevan kovin kipeä."
+
+Kapakan emäntä katsahti vastaan hämmästynein ilmein ja melkein
+änkyttäen selitti: "Herraparka --"
+
+"Tämän vanhan vaimon poika?" kysyi ajuri osoittaen sormellansa kapakan
+emäntää.
+
+"Paul Drayton", sanoi Hugh.
+
+Mercy näki ja kuuli kaiken. Kyyneleet hänen silmissään kuivuivat äkkiä
+ja luomet jäivät hämmästyksestä selälleen. Hän ei puhunut mitään.
+
+Hugh huomasi tämän ilmeen muutoksen.
+
+"Rouva Drayton", hän sanoi, "ettekö te sanonut, että teillä oli
+Mercylle jotakin tärkeää tehtävää? Antakaa hänen suorittaa se heti
+paikalla. -- Nyt, ajuri, auttakaa minua. Ylös. Sinne on vain yksi
+porras."
+
+He nostivat Paul Ritsonin käsillensä ja lähtivät kantamaan häntä
+kapakkahuoneesta.
+
+"Missä juoksupoika on?" kysyi Hugh. "Älkää antako hänen tulla tielle.
+Pojista on enemmän vastusta kuin hyötyä", hän lisäsi selittäen.
+
+He olivat saapuneet portaan juurelle. "Nyt, ukkoseni, tanakasti.
+Raskas, vai? -- aikalailla."
+
+He kiipesivät ylös. Mercy seisoi keskellä lattiaa kyynelettömin silmin
+ja valkein kasvoin.
+
+Puolen minuutin kuluttua Hugh Ritson ja ajuri olivat palanneet
+kapakkahuoneeseen. Merkillinen hymy leikki ajurin huulilla. Hugh
+Ritsonin kasvot olivat tuhkanharmaat ja hänen huulensa vapisivat.
+
+Matkatavarat, jotka Greta ja Paul olivat jättäneet kapakkahuoneeseen
+kolme päivää sitten, olivat vielä nurkassa. Hugh osoitti niitä
+ajurille. "Ottakaa nuo kärryihinne", hän sanoi. Ajuri alkoi tehdä,
+kuten käskettiin.
+
+Kun mies pääsi ovesta ulos, Hugh Ritson kääntyi rouva Draytoniin.
+Kapakan emäntä löntysti ympäri huonetta hypistellen hermostuneesti
+esiliinaansa. "Rouva Drayton", sanoi Hugh, "teidän on mentävä ajurin
+kanssa pyhän Margaretin Westminsterin luostariin. Siellä teidän on
+kysyttävä rouva Ritsonia, sitä rouvaa, joka jätti nuo tavarat tänne
+perjantai-iltana. Teidän tulee sanoa hänelle, että teillä on hänen
+tavaransa mukananne ja että hänen tulee seurata teitä St. Pancraksen
+asemalle, jossa hän kohtaa miehensä ja sieltä he matkustavat takaisin
+Cumberlandiin yöjunalla. Ymmärrättekö?"
+
+"En voi sanoa, herra, ymmärränkö oikein, pyydän anteeksi, herra. Jos
+nyt sattuisi niin, että rouva kysyisi, miksi hänen miehensä ei ole
+tullut häntä hakemaan, entäpäs sitten?"
+
+"Sanokaa sitten, mikä on totta -- ei mitään muuta, rouva Drayton."
+
+"Ja mitä se sitten on, herra?"
+
+"Että hänen miehensä on sairas. Mutta muistakaa: _ei_ vaarallisesti."
+
+"Oh! Sen minä voin kyllä sanoa nähtyäni, että se herraparka oli aivan
+tajuton."
+
+Rouva Drayton sitoi hatun päähänsä ja kääri shaalin ympärilleen. Ajuri
+oli pannut tavarat vaunujensa pohjalle ja seisoi nyt kapakkahuoneessa
+piiska kädessä.
+
+"Ajurille ryyppy", sanoi Hugh. Rouva Drayton lähti pöytänsä taa. "Ei,
+rientäkää rattaille, rouva Drayton. Mercy voi kyllä tarjota."
+
+Mercy meni myymäpöydän taa ja tarjosi likööriä ajatellen aivan muuta.
+
+"Kello on nyt kymmenen ja kolmekymmentä", sanoi Hugh katsoen kelloansa.
+"Teidän tulee ajaa ensin Westminsterin luostariin ja sieltä St.
+Pancraksen asemalle kahdentoista junalle."
+
+Tämän sanottuaan hän astui ulos, avasi vaunun akkunan ja kuiskasi:
+"Rouva Drayton, te ette saa puhua sanaakaan pojastanne, kun
+keskustelette rouvan kanssa. Muistakaa se, ymmärrättekö."
+
+Rouva Drayton asettautui mukavasti paikoilleen. "Kyllä, herra, enhän
+tiedä, kun minä näin sen herran. Missä on Paul?"
+
+"Vait!"
+
+Ajuri tuli ulos. Hän hyppäsi istuimelleen. Seuraavana hetkenä vaunut
+jyrisivät tiehensä.
+
+Hugh Ritson palasi sisään. Jabez oli tullut alas. "Mihin aikaan te
+suljette kapakan?" kysyi Hugh.
+
+"Kello yksitoista, herra", vastasi Jabez.
+
+"Täällä ei ole ketään. Te melkein yhtä hyvin voisitte sulkea sen nyt
+heti paikalla. Ei väliä. Mene nukkumaan, poikaseni. Mercy, sinun
+silmäsi ovat punaisemmat kuin koskaan ennen. Mene sinäkin vuoteeseen
+arvelematta."
+
+Mercyn silmät eivät olleet punaisemmat kuin niiden ilme oli
+hämmästynyt. Hän liikkui konemaisesti. Kun hän joutui portaan juurelle,
+hän kääntyi ja koetti puhua. Sanat eivät tahtoneet lähteä hänen
+huuliltaan. Lopuksi hän sai omituisella äänellä sanotuksi: "Sinä et
+puhunut minulle totta."
+
+"Mercy!"
+
+"Missä on kirkkoherra Christian?" kysyi Mercy, ja hänen äänensä kävi
+lujemmaksi.
+
+"Sinä et saa käyttää tuota ääntä minulle. Tule, käy vuoteeseen, sinä
+pikku olento."
+
+Mercyn silmät painuivat alas Hughin edessä. Hän kääntyi pois. Hugh
+katsoi häntä, kunnes hän pääsi portaitten päähän. Niin varma oli Hugh
+voimastaan, ettei edes tällaisena hetkenä epäillyt kykyänsä hallita
+häntä.
+
+Mutta Mercy ei mennyt vuoteeseen. Hän pistäysi avoimesta ovesta
+Draytonin huoneeseen. Huone oli pimeä; vain kuu loi kalpeita säteitänsä
+poikki lattian. Mutta hän saattoi kuitenkin nähdä tunnottoman Paul
+Ritsonin makaavan suorana vuoteella.
+
+"Ja minä olen johtanut sinut tänne valheella", hän ajatteli. Hänen
+päätänsä pyörrytti ja hän nojasi sitä vuoteen päähän. Muutamia
+minuutteja kului äänettömyydessä. Hän kuuli askeleita ulkopuolelta. Ne
+lähenivät tätä huonetta. Selällään oleva ovi liikahti. Kun Mercyllä
+ei ollut aikaa paeta, hän painautui pimeässä piiloon sängyn ja seinän
+väliin.
+
+Kaksi miestä astui huoneeseen. Mercy tajusi heidän läsnä-olonsa
+pimeässä enemmän tuntoaistillansa kuin korvillansa ja silmillänsä.
+He astuivat varovasti. Pimeys peitti heidät, mutta ilmassa tuntui
+heidän kuuma hengityksensä. Toinen heistä lähestyi vuodetta. Mercy
+tunsi vuoteen heiluvan. Mies kumartui sen yli, ja seurasi täydellinen
+hiljaisuus. Vain tunnottoman miehen tuskin kuuluva hengitys häiritsi
+sitä.
+
+"Hän on kyllin vaaraton vielä", sanoi ääni, joka viilteli Mercyn koko
+olentoa kuin tulinen miekka. "Nyt asiaan, ei ole hetkeäkään hukata."
+
+Tyttö lyyhistyi yhä enemmän kokoon ja pidätti hengitystänsä.
+
+"Saatana, ellen minä mielelläni tahtoisi päästä koko hommasta", mutisi
+toinen ääni.
+
+Mercy tunsi molemmat miehet. Ne olivat Hugh Ritson ja Paul Drayton.
+
+Hugh sulki oven. "Mitä tomppelit pitävät onnena, sen viisas ottaa omin
+käsin", hän sanoi matalalla, ivallisella äänellä. "Tässä jalkainne
+juuressa on onni, joka on teidänlaisellenne miehelle kyllin sopiva."
+
+Drayton mutisi, ja Mercy kuuli toisen kirouksen tulevan hänen
+hampaittensa välistä. "Minä haluan vapautua tästä enkä häpeä ilmoittaa
+sitä teille."
+
+Hugh Ritsonin kevyt naurahdus kuului vuoteena luota. Hän seisoi yhä
+Paul Ritsonin päänpohjissa. "Jos Isä Jumala tulisi teitä hakemaan
+tulisilla vaunuilla ja salamat suojanansa, ette jättäisi turvallisemmin
+tätä taloa kuin tämän työn tehtyänne", hän sanoi. "Tulkaa ja säästäkää
+sanoja. Riisukaa pois tuo paljonpuhuva takki."
+
+Sitten hän kumartui vuoteen yli, ja kuului vieteripatjan natinaa.
+
+"Mitä tuo on?" kysyi Drayton hätääntyneellä äänellä.
+
+"Jumalan tähden, olkaa mies", sähähti Hugh Ritson katkerasti.
+
+"Sanotteko te tätä miehen työksi?" mutisi Drayton.
+
+Hiljainen nauru kuului uudestaan. "Ehk'ei se ole niin miehekästä kuin
+ruumiiden ja kuolevien ryöstäminen", sanoi Hugh Ritson, ja hänen
+äänensä oli kylmä ja kova.
+
+Mercy kuuli toisen mutistun kirouksen. Taivaan herra! Mitä nyt oli
+tekeillä? Voisiko hän paeta? Ovi oli lukossa. Jos hän voisi päästä
+sinne, hän voisi avata sen ja paeta.
+
+Aivan kuin vastaukseksi hänen ajatuksillensa Hugh Ritson sanoi
+"odottakaa", ja astui ovelle asettaen salvankin paikoilleen. Mercy
+nojasi seinään ja kuuli sydämensä sykinnän. Pimeässäkin hän tunsi, että
+Paul Drayton oli vetänyt takkinsa päältään. "Hyvä pelastus!" Drayton
+mutisi ja raskas vaate putosi muksahtaen lattialle.
+
+Hugh Ritson oli palannut vuoteen pääpuoleen. "Auttakaa minua", hän
+sanoi. "Nostakaa häntä varovasti. Kas niin, minä pidän häntä ylhäällä.
+Vetäkää nyt pois hänen takkinsa -- hiljaa, yksi hiha kerrassaan. Onko
+se irti? Vetäkää se sitten pois."
+
+Toinen raskas vaate muksahti maahan.
+
+"Mitä poika on saanut toiseen taskuunsa, häh?"
+
+"Tulkaa, auttakaa vielä. Riisukaa pois kengät -- ne ovat
+cumberlandilaista tekoa ja teidän on lontoolaista tyyliä -- pian."
+
+Drayton astui vuoteen jalkopäähän ja näpelöitsi tajuttoman miehen
+jalkoja. Hän oli silloin vain kyynärän päässä tytön piilopaikasta.
+Mercy tunsi hänen läheisyytensä ja alkoholin tuoksu tunkeutui hänen
+sieraimiinsa. Hän oli puolipyörryksissä ja pelkäsi kaatuvansa. Hän
+ojensi toisen kätensä tukeaksensa itseänsä ja se sattui sängynlaitaan
+tuskin jalan päähän Draytonin kädestä.
+
+"Ottakaa pois sukat -- ne ovat kotikutoiset minä päästän irti kravatin.
+Neula oli lahja hänellä ja sen takapuolelle on kaiverrettu hänen
+nimensä."
+
+Kuun valojuova oli kadonnut lattialta ja kaikki oli pimeää.
+
+Drayton näytti pääsevän vauhkosta pelostaan. Hän nauroi ja pöyhisteli.
+"Miten hiljaa tuo sankari on! Ihan kuin olisi mielissään! Totisesti --
+hän pyörtyi ihan sopivaan aikaan. Kauankohan tuo kestää?"
+
+"Pian riisukaa päältänne ja pukekaa ne noiden sijaan. Missä on
+päällystakki, jonka lieve on revennyt? Älkää erehtykö _siinä_."
+
+"Siitä panen pääni pantiksi", sanoi Drayton raa'asti naurahtaen.
+
+Pimeässä oli kuuluvinaan jotakin liikettä.
+
+"Hyst!"
+
+Mercy tiesi, että Hugh Ritson oli tarttunut Draytonin käteen ja
+molemmat kuuntelivat henkeä pidättäen. Tällä hetkellä kuu pilkisti
+sisään ja kalpea juova, joka oli langennut poikki lattian, ulottui nyt
+yli sängyn. Se valaisi ryöstetyn miehen kasvoja. Hänen silmänsä olivat
+auki.
+
+"Vettä, vettä", pyysi Paul Ritson hyvin heikosti.
+
+Hugh Ritson astui kuun valosta pimeään veljensä selkäpuolelle, ja Mercy
+näki käden pitävän viinapulloa Paulin suun edessä.
+
+Kun käsi kohotettiin, kasvot nytkähtivät heikosti, silmäluomet
+räpähtelivät suonenvedontapaisesti ja kohotettu pää retkahti
+hervottomana tyynylle.
+
+"Hän on äänettömämpi nyt kuin koskaan", sanoi Hugh Ritson tyytyväisenä.
+Mercy tunsi tarvetta parahtaa, mutta itsesäilytysvaisto piti häntä
+hiljaa. Hän ei liikauttanut jäsentäkään. Hänen päänsä nojasi seinään,
+silmät tuijottivat pimeään, jano poltti hänen kieltänsä ja avautuneet
+huulet olivat hehkuvan kuumat.
+
+"Pian! Pankaa nämä vaatteet päällenne ja suorikaamme heti tiehemme!"
+
+Drayton puki vaatteet päällensä ja nauroi käheästi.
+
+"Ja niin sopivat -- ihan kuin tehdyt -- saatana!" hän sanoi lausuen d:n
+ihan oikein, vaikka se tavallisesti oli r.
+
+Ovi ja akkuna olivat vastakkain. Vuode oli ovesta vasemmalle pää
+oveen päin. Ahdas paikka, jossa tyttö piili, oli vasemmalle akkunasta
+ja akkunan edessä oli pukeutumispöytä. Drayton astui sen ääreen
+järjestääkseen kravattinsa peilin edessä. Heikko kuun valo lankesi
+hänen kasvoillensa ja hän näki petomaisen ilmeensä peilistä.
+
+Tänä hetkenä Mercyn kipeät silmät kääntyivät vuoteeseen. Hievahtamatta
+kuin kuollut lepäsi siinä Paul Ritson kasvot käännettyinä ylöspäin.
+Luonto oli valanut kahdet kasvot samaan muottiin -- toiset olivat
+valkeat, ylevät ja rauhalliset, toiset taas pöhöttyneet, punaiset ja
+riettaat, joihin intohimot olivat painaneet lähtemättömän häpeämerkin.
+
+"Ihan sama -- _ihan_ sama! Saatana, voisiko hänen oma äitinsä erottaa
+minua omasta pojastaan."
+
+Hugh Ritson astui Draytonin rinnalle. Kun hän puhui, oli hänen äänensä
+kylmä kuin jäätävä viima.
+
+"Kuule nyt. Tästä hetkestä, jolloin sinä muutat pukua, sinä lakkaat
+olemasta Paul Drayton ja muutut Paul Ritsoniksi."
+
+"Etkös sinä sanonut, että minusta tulee Paul Lowther?"
+
+"Se tapahtuu myöhemmin."
+
+"Johan ininä sanoin, ettei tämä mahdu minun kallooni."
+
+"Ei väliä. Älä puhu itsellesi mitään muuta kuin 'Minun tulee olla
+olevinani Paul Ritson!'"
+
+"No, se kyllä käy."
+
+"Valmis?" kysyi Hugh. Hän kääntyi vuoteeseen
+
+"Valmis."
+
+"Auta sitten minua. Meidän täytyy viedä hänen sinun ullakollesi.
+Kun poliisi tulee häntä ottamaan, hänen täytyy näyttää juopuneena
+piileskelevän. _Ymmärrätkö_?"
+
+Hiljainen, käheä nauru oli ainoa vastaus.
+
+Sitten he nostivat tunnottoman miehen vuoteesta avasivat oven ja
+kantoivat hänet käytävään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mercy heräsi lamaannuksestaan kuin unesta. Kun miehet olivat menneet,
+hän hiipi varpaisillaan käytävään ja omaan huoneeseensa. Ovella hän
+pyörtyi ja kaatui raskaasti maahan. Välillä tajunta palasi ja hän kuuli
+sanat: "Kanna hänet takaisin omaan huoneeseensa ja lukitse ovi." Samana
+hetkenä hän tunsi voimakkaiden käsien tarttuvan häneen ja kantavan
+hänet pois.
+
+
+
+
+XVI LUKU.
+
+
+Ennenkuin Gubblum Oglethorpe erosi Jabezista, hän koetti hyvittää
+sen pahan mielen, jonka oli hänelle tuottanut. "Anna minulle kätesi
+ja sovitaan pois", hän sanoi ojentaen kätensä. Mutta Jabez ei ollut
+unohtanut, mitä Gubblum oli hänelle mustasta silmästä sanonut. Hän ei
+vastannut mitään.
+
+"Hänet saa hulluna hirttää", ajatteli Gubblum. "Hän on kenkku kuin
+löntyskä." Sitten Gubblum muisti, millä keinoin hän oli koettanut saada
+pojan reilummaksi, kuitenkaan onnistumatta. "Hän vei mun shillingini
+kuin kelpo koijari", hän ajatteli. "Sietäisi tuommoinen tolvana leipoa
+uudestaan."
+
+Jabez pani kynttilän kädestään ja vetäytyi huoneesta katsoen toiseen
+kuin kummitukseen.
+
+"Ei sun tartte pelätä mua. En mää aio sull' pahaa tehrä", sanoi Gubblum
+leveimmällä murteellansa. Jabez työnsi oven auki. "Hänen päänsä on
+pudingista ja pannurieskasta", ajatteli Gubblum.
+
+Sitten kerjäläinen istui vuoteen reunalle ja ajatteli, mitä järjellistä
+syytä pojalla oli muuttua tuollaiselle tuulelle. Hän istui kauan, ja
+monia teräviä ajatuksia kulki hänen aivojensa läpi. Lopuksi hän muisti,
+että oli sanonut jotakin sopimatonta Jabezin mustasta silmästä. Se oli
+nähtävästi arka kohta. "Epäilemättä siinä arvasin oikein", hän päätti.
+
+Juuri kun kerjäläinen oli päässyt tähän tulokseen, hän kuuli jonkun
+nousevan ja sitten laskeutuvan portaita, jotka johtivat hänen ovensa
+viereen. Gubblum ymmärsi tämän merkitsevän sitä, että talo oli niin
+täynnä vieraita, että niitä makasi ylisilläkin. "Hoh, eipä uskoisi,
+että tämä on niin haettu yöpaikka", hän ajatteli.
+
+Hän riisuutui, meni vuoteeseen ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Hän
+loikoi odotellen unta ja miettien epäonnistunutta yritystään koettaa
+saada Jabezia luopumaan äänettömyydestään. Sitten hän harmitellen
+muisti, että poika oli aina nauranut hänelle huolimatta "shillingin
+juomarahasta."
+
+"Oh, se oli vain hänen kollomaisuuttaan", hän ajatteli, kääntyi seinään
+päin ja käyttäen sieraimiaan torvina alkoi omalla tavallaan hörrittää
+viihdytyslaulua unimatille.
+
+Ollen juuri pääsemäisillään unen helmoihin Gubblum äkkiä havahtui
+täysin hereille. Oven takaa kuului raskaita, varovaisia askeleita.
+Kerjäläinen kohentautui ylös ja kuunteli.
+
+"Tässä nurkassa on liian pimeä", sanoi muuan ääni. "Sytytä tuli."
+
+Gubblum nousi vuoteesta, pani korvansa oveen ja kuunteli.
+
+Kuului poistuvia askeleita. Sitten mies, joka ensiksi; oli puhunut,
+virkkoi taaskin: "Joutuin, tänne! Meidän täytyy joutua junalle
+yksitoista ja viisitoista."
+
+Ääni herätti Gubblumin muiston vireille. Hän tunsi sen. Se oli sen
+miehen ääni, jonka hän kaikista viimeisimmäksi luuli kuulevansa tässä
+talossa -- Hugh Ritsonin.
+
+Askelet lähestyivät ja valojuovat tunkeutuivat Gubblumin pimeään
+huoneeseen. Hän tuijotti oveen. Siihen oli kaivettu kolme pientä reikää
+tuulettamista varten.
+
+"Pane kynttilä lattialle ja ota jaloista. Minä menen edeltä", sanoi
+sama ääni.
+
+Gubblum kurottautui varpailleen ja koetti nähdä, mutta hän oli liian
+lyhyt ulottuakseen reikiin. Hänen vuoteensa vieressä oli tuoli, jolle
+hän oli jättänyt sammutetun kynttilänsä. Hän nosti kynttilänjalan pois,
+siirsi tuolin varovasti ovelle ja nousi sille. Nyt hän näki kaiken.
+
+Siellä oli kaksi miestä ja hän tunsi heidät molemmat -- Ritsonin
+veljekset. Ah, eikö hän ollut sanonut, että Paul piti tätä kapakkaa?
+"Kyllä minä seuraavalla kerralla niille näytän!" ajatteli kerjäläinen.
+"Odota! Mitä tuo on? Mitä ne raahaavat kyyhkyslakkaan?"
+
+"Oh -- saatana, miten paljon se junkkari painaa!"
+
+Se oli toisen miehen käheä ääni. Kynttilä paloi lattialla hänen
+takanansa. Se loi valoansa hänen selkäänsä. "Jos minä voisin tyrkätä
+tuota lurjusta vähän syrjään, minä voisin nähdä, mitä heidän välissään
+on", ajatteli Gubblum.
+
+Miehet olivat nyt portaan päässä.
+
+"Käänny ja mene syrjittäin", murahti ensinmainittu ääni.
+
+Molemmat miehet kääntyivät. Sinä hetkenä valaisi kynttilä kaikkien
+näiden kolmen kasvoja.
+
+"Taivaan herra, mitä tuo on?" ajatteli Gubblum.
+
+Kannettava oli miehen ruumis. Mutta juuri kasvot hämmästyttivät
+Gubblumia -- ne olivat varmasti Paul Ritsonin kasvot.
+
+Gubblumin silmät tutkivat samalla kertaa koko ryhmää. Hän näki kaksi
+Paul Ritsonia yhdellä kertaa ja toinen niistä makasi hiljaa kuin
+kuollut.
+
+Tämä kauhistava näky kesti hetkisen ja sitten kuului kopin oven
+avaaminen ja sulkeminen. Molempien miesten raskaat askelet kuuluivat
+laskeutuvan kiireesti portaita ja häipyvän alas kapakkahuoneeseen.
+
+Gubblum kuunteli kaikilla aisteillansa. Hän tiesi, että ulko-ovi
+avattiin ja suljettiin. Hän kuuli etenevien askelten häipyvän ulkona.
+Kaikki talossa oli ihan äänetöntä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaksi miestä rientäessään Hendonin rautatien asemalle pysähtyi
+tienhaarassa, josta mentiin poliisikamarille ja -- vankilaan.
+
+"Mene sinä eteenpäin ja pidä huoli itsestäsi, minä seuraan jäljestä
+viiden minuutin kuluttua", virkkoi toinen.
+
+"Ethän vain aikone antaa miestä ilmi?" epäili toinen.
+
+Vain kärsimätön murahdus kuului vastaukseksi. Ensinmainittu oli
+kääntynyt ympäri. Ehdittyään poliisikamarille hän soitti kelloa. Eräs
+kersantti avasi oven.
+
+"Minä olen löytänyt etsimänne miehen", sanoi Hugh Ritson.
+
+"Mistä, herra?"
+
+"Haukka-Haikarasta."
+
+"Kuka hän on?"
+
+"Paul Drayton. Te löydätte hänet kapakan läntisestä päätykopista --
+juopuneena. Älkää hukatko hetkeäkään. Menkää heti."
+
+"Onko se herra, joka taisteli hänen kanssaan, vielä siellä -- herra
+Paul Ritson?"
+
+"Ei, hän matkustaa kotiin tänä iltana."
+
+"Mikä on hänen osoitteensa maalla?"
+
+"Ghyll, Newland, Cumberland."
+
+"Ja teidän, herra?"
+
+"Minä olen hänen veljensä, Hugh Ritson, ja minun osoitteeni on sama."
+
+"Me lähdemme heti."
+
+"Ottakaa käsirautanne mukaan ja katsokaa, sopivatko ne. Minä tunsin
+hänet revitystä ulsterista. Hyvää yötä."
+
+
+
+
+XVII LUKU.
+
+
+Niin pian kuin etenevät askeleet olivat lakannet kuulumasta Gubblumin
+korviin, hän pisti kiireesti tärkeimmät vaatteet ylleen, avasi
+varovasti sänkykamarinsa oven ja astui eteiseen. Hän oli aivan pimeässä
+ja kopeloiden tapasi ne portaat, joita myöten ne kaksi miestä olivat
+kuormansa ullakolle kantaneet. Hän astui alimmalle portaalle ja oli
+jo päässyt muutamia askeleita ylös, kun hän kuuli omituista ääntä.
+Se kuulosti lapsen itkun ja sairaan miehen valituksen sekoitukselta.
+Kuuluiko se ullakolta? Gubblum kurotti päätänsä ja kuunteli. Ei. Ääni
+kuului käytävän toisesta päästä. Nyt se oli vaiennut ja kaikki oli
+hiljaa. Mikä merkillinen talo tämä olikaan!
+
+"Ei näe otsaansa-iskevää", ajatteli Gubblum. "Minä otan valkean."
+
+Palaten huoneeseensa hän raapaisi tikulla tulen ja palasi eteiseen
+suojaten kämmenellään vasta-sytytettyä kynttilää. Taas kuului kiivas
+itku. Se oli kuuluvinaan hänen edestään, takaansa, yläpuoleltansa ja
+kaikkialta. Gubblumin polvet notkahtelivat, mutta hänen kovettunut
+sydämensä ei antanut järkyttää itseänsä.
+
+"Kerrassaan merkillinen talo", hän ajatteli, ja samana hetkenä
+paukutettiin ankarasti ovea eteisen toisessa päässä ja kuului huuto:
+"Auttakaa, auttakaa!"
+
+Gubblum hyökkäsi siihen suuntaan, josta ääni kuului.
+
+"Päästäkää minut ulos!" huusi ääni sisäpuolelta.
+
+Gubblum koetti avata ovea. Se oli lukittu.
+
+"Auttakaa, auttakaa!" kuului taas.
+
+"Tuossa paikassa, odottakaa pikkuisen", huudahti Gubblum, ja
+asettaen kynttilän lattialle hän painoi olkansa oveen ja jalkansa
+vastassa-olevaan seinään.
+
+"Auttakaa, auttakaa! Päästäkää minut ulos! Pian, pian!" kuului sisältä
+yhä kiihkeämmin.
+
+"Nyt on saakeli", mörisi Gubblum puuskuttaen.
+
+Silloin lukko pääsi nauloista irti, ja ovi lensi auki. Huonolla valolla
+Gubblum ei aluksi nähnyt mitään. Silloin hyökkäsi pimeästä huoneesta
+häntä vastaan nainen villein elein ja kasvoillaan ääretön tuska. Se oli
+Mercy Fisher.
+
+Kun he tunsivat toisensa, seurasi hetken äänettömyys. Mutta se kesti
+vain hetkisen ja hetket olivat nyt liian kalliit. Kyyneltulvan
+vuotaessa tyttö kiireesti kertoi, mitä oli tapahtunut.
+
+Gubblum ei ymmärtänyt juuri enempää, kuin että tässä oli tehty
+konnantyö. Mercy ei nähnyt muuta kuin sen, että hänet oli petetty ja
+siten hän oli ollut välikappaleena tässä tihutyössä. Se oli kylliksi.
+
+"Ne lurjukset! Minä tahtoisin pehmittää heidän selkänsä rottingilla",
+sanoi Gubblum.
+
+"Oi, mihin ne ovat hänet panneet -- mihin, mihin?" huusi Mercy käsiänsä
+väännellen.
+
+"Älkää sitä hätäilkö -- _minä_ tiedän", sanoi Gubblum. "Minä seurasin
+heitä, kun he nousivat portaita. Tulkaa, tyttöseni, älkääkä itkekö ja
+parkuko kuin pieni lapsi."
+
+Gubblum sieppasi kynttilänsä ja riensi käytävän päähän ja portaita ylös
+kuin apina, ja Mercy seurasi kintereillä.
+
+"Luulen, että ne ovat lukinneet tuon oven", epäili Gubblum.
+
+Mutta ei, avain oli ovessa ja Gubblum vetäisi sen auki. Sitten hän
+kurkisti ullakolle pitäen kynttilää päänsä päällä. Kun silmä ehti
+tottua heikkoon valoon, he näkivät miehen ruumiin suorana patjalla,
+joka oli tyhjän huoneen lattialla. He juoksivat sen luo ja kohottivat
+päätä.
+
+"Hän on isänsä poika, sen voin taata", sanoi Gubblum. "Ja se lurjus,
+joka on hänen kuvansa, ei ole muuta kuin luonnon oikku."
+
+Mercy oli polvillaan tunnottoman miehen vieressä hyväillen hänen
+käsiänsä ja näki, että silmäluomet suonenvedontapaisesti värähtelivät.
+
+"Kattokaas, hän tulee tuntoihinsa. Juoskaapa vettä, tyttöseni", sanoi
+Gubblum.
+
+Mercy katosi ja palasi heti.
+
+"Antaa olla, antaa olla, hän selviää tuossa paikassa. Hierokaa hänen
+otsaansa -- kostuttakaa kätenne, tyttöseni -- kaatakaa vettä -- niin,
+se riittää -- liian paljon imelää turmelee koiran."
+
+Paul Ritson avasi silmänsä.
+
+"Pankaa vesi pois, tyttöseni -- se on tehnyt tehtävänsä -- levätkää
+vähän, poikaseni -- juotavaa? -- no, tilkkanen vettä."
+
+Paul katsoi häneen. Hänen verestävät silmänsä olivat täynnä kysymyksiä.
+Mutta aluksi hänen kielensä ei tahtonut totella. Hän katseli seinän
+raoista pilkistävää kuutamoa, rappeutuneita seiniä ja sitten taas
+kerjäläisen kasvoihin. Hän huomasi Mercyn ja hymyili.
+
+"Missä me olemme, tyttöseni?" hän kysyi heikosti.
+
+"Tämä on Haukka-Haikara", vastasi tyttö.
+
+"Miten minä olen tänne tullut?" hän kysyi taas.
+
+Mercy peitti kasvonsa ja nyyhkytti.
+
+"Minä toin teidät", hän vihdoin kuiskasi.
+
+Paul katsoi häneen hetkisen sekavin ilmein. Sitten muisto täydelleen
+palasi.
+
+"Minä muistan", hän sanoi hiljaa. "Minua pyörrytti -- en ollut nukkunut
+kahteen yöhön -- en hetkeäkään levännyt -- kulkenut vain lakkaamatta
+katuja."
+
+Sinä hetkenä tuli hyökylaineen tavoin kaikki mieleen, ja hän sulki
+katkerasti valittaen silmänsä. Hänen jaloissaan Mercy peitti kasvonsa
+ja nyyhkytti ääneen.
+
+Paul kohosi voimattomana kyynärpäilleen.
+
+"Missä on kirkkoherra Christian?" hän kysyi ja katseli ympärilleen
+koettaen hymyillä.
+
+Ääretön tuska valtasi tytön.
+
+"Minä valehtelin sen teille", hän nyyhkytti.
+
+Hymy katosi Paulin huulilta.
+
+"Valehtelit! Mitä valehtelit?"
+
+Hänestä tuntui kuin hänen järkensä menisi sekaisin.
+
+"Minä sanoin teille, että kirkkoherra Christian olisi täällä, kun
+tahdoin tuoda teidät tänne. Hän ei ole täällä."
+
+Ja Mercy näytti menehtyvän itkuunsa.
+
+"Mutta, tyttö hyvä, miksi?"
+
+"He toivat teidät tähän huoneeseen ja jättivät tänne ja nyt he ovat
+menneet."
+
+"He! Ketkä?"
+
+"Veljenne Hugh ja herra Drayton."
+
+Paul tunsi kuoleman piston sydämessään.
+
+"Kuka se Drayton on?"
+
+"Teidän ilmetty kuvanne, poikaseni", sanoi Gubblum, "mies, josta puhuin
+teille kauan sitten -- hän, joka pitää tätä kapakkaa."
+
+Paulin silmät pyörivät älyttöminä. Hänen hermostuneet sormensa
+hypelöitsivät revittyä ulsteria, joka oli hänen päällään.
+
+"Mitä tämä on?" hän sanoi tarkaten muuttunutta pukuansa.
+
+"Kun te olitte tajutonna, he riisuivat teiltä pukunne ja panivat toisen
+sijaan", selitti Mercy.
+
+"Kenen vaatteet nämä ovat?"
+
+"Herra Draytonin."
+
+Paul hypähti jaloillensa.
+
+"Missä ovat ne miehet", hän kähisi.
+
+"Ne ovat menneet."
+
+"Mihin?"
+
+"Asemalle; se oli kaikki, mitä kuulin."
+
+Paul vilkuili ympärilleen hulluin ilmein. Mercy heittäytyi hänen
+jalkoihinsa ja itki katkerasti.
+
+"Antakaa minulle anteeksi -- oi, antakaa minulle anteeksi!"
+
+Paul katsoi häneen hämmentyneenä. Hänen aivonsa tuntuivat jähmettyneen.
+Hän painoi käsivartensa kasvojensa yli aivan kuin taistellaksensa
+itsensä vapaaksi jostakin kauheasta ja saadakseen ajatuskykynsä
+takaisin.
+
+"Miksi, hyvä tyttöseni, mitä tämä on?" hän sanoi heikosti hymyillen ja
+koettaen nostaa häntä ylös.
+
+"Kuka on Westminsterin luostarissa?" kysyi Mercy. Se muutti Paulin
+olennon kokonansa.
+
+"Miksi? Mitä siitä?" hän sanoi.
+
+"Rouva Drayton lähetettiin sinne ajurilla ja hänen tuli kertoa
+rouva Ritsonille, että hänen on saavuttava kahdentoista junalle St.
+Pancraksen asemalle palatakseen miehensä kanssa Cumberlandiin."
+
+Ennen kalpeat kasvot muuttuivat äkkiä vanhoiksi ja aavemaisiksi.
+
+Seurasi kauhea äänettömyys.
+
+"Onko se totta?" hän kysyi.
+
+"On, on", huusi tyttö.
+
+"Nyt luulen näkeväni kaiken -- luulen ymmärtäväni", änkytti Paul.
+
+"Antakaa minulle anteeksi", huusi tyttö.
+
+Paul näytti tuskin huomaavan häntä.
+
+"Minut on jätetty tähän huoneeseen tajuttomana, ja roisto, joka on
+minun näköiseni -- missä hän on nyt?"
+
+Hän taisteli sairautta vastaan, joka tahtoi hänet painaa maahan. Hänen
+aivonsa herpautuivat. Kädet tulivat kosteiksi. Hän horjahti ja nojasi
+seinään.
+
+"Levätkää hetkinen, poikaseni", pyysi Gubblum. "Te pyörrytte pian
+uudestaan."
+
+Paul nousi jälleen jaloillensa. Hänen kasvonsa vääntyivät vihasta.
+
+"Ja se kirottu nainen, joka houkutteli minut tähän taloon, on tuossa",
+hän sanoi vihasta tuohtuneella äänellä.
+
+"Antakaa minulle anteeksi -- antakaa minulle anteeksi!" itki tyttö
+hänen jaloissansa.
+
+Paul otti häntä olkapäistä, nosti hänet polvillensa ja käänsi hänen
+kasvojansa ylöspäin, kunnes heidän silmänsä kohtasivat.
+
+"Minä tahdon nähdä hänet", hän sanoi käheästi "Kuka olisi sitä uskonut?"
+
+"Antakaa minulle anteeksi -- antakaa anteeksi!" huusi tyttö.
+
+"Nainen, nainen! Mitä minä olin tehnyt sinulle mitä, mitä?"
+
+Mercyn hillitön nyyhkytys oli ainoa vastaus.
+
+Raivoissaan Paul tarttui hänen kurkkuunsa. Kauhea aikomus oli
+kirjoitettu hänen kasvoillensa.
+
+"Ja tämä on se sama nainen, joka oli saattaa vanhan isänsä harmaan pään
+ennenaikaiseen hautaan", hän sanoi katkerasti ja heitti hänet luotansa.
+
+Sitten hän horjahti taapäin. Hänen vähäinen voimansa oli paennut.
+Seurasi äänettömyys. Kuului vain tytön katkera itku.
+
+Seuraavana hetkenä oudontyynenä, surulliset silmänsä ilman kyyneleitä
+Paul astui hänen luokseen ja nosti hänet jaloillensa.
+
+"Minä olin väärässä", hän sanoi, "totisesti, minä olin väärässä. Sinä
+et voinut valehdella minulle tuolla tavalla -- et tietäen. Ei, ei, ei!"
+
+"Ne sanoivat minulle, mitä minä sanoin teille", huokasi tyttö.
+
+"Minä olen syyttänyt sinua kaikesta siitä, tyttöparka."
+
+"Sittenhän te annatte minulle anteeksi?" kysyi Mercy kohottaen nöyrästi
+silmänsä.
+
+"Anteeksi? Pyydä Jumalalta anteeksi, tyttö. Minä olen vain ihminen, ja
+sinä olet tuhonnut minun elämäni."
+
+Portaista, kuului askeleita, ja Jabez-poikanen ilmestyi yliselle
+kynttilä kädessä. Hän oli odotellut kapakan emäntää, kun kuuli ääniä
+yläkerrasta.
+
+"Kuuleppas mies", sanoi Gubblum. "Eks' näe isäntääsi alakerrassa?"
+
+Jabez irvisti ja katsoa toljotti Paul Ritsoniin.
+
+"Kuule, mies, näiks' kahren miehen lähtevän talosta viitisentoista
+minuuttia sitten?"
+
+"Näin kyll'", sanoi Jabez. "Ja varmaan toinen oli se herra, joka tul'
+tänn' äsken -- ja yks' toinen miäs."
+
+"Toinen mies -- sinun isäntäsi, tarkoitat kai?"
+
+Jabezin suu levisi korviin asti.
+
+"Kuuliks' sä mitään?"
+
+"Mää kuulin sen herran sanovan, ett' heirän täytyy oll' St. Pancraksen
+asemall' puol'yön aikaan."
+
+Paul kopeloitsi kelloa taskustansa. Se oli poissa.
+
+"Mitä kello on?" hän kysyi.
+
+"Viistoist' yl' ykstoist', herra", sanoi Jabez. "Mää kattoin juur'."
+
+Paulin kasvoille ilmestyi järkkymätön päätös.
+
+"Minun täytyy seurata heitä", hän sanoi. "Olen hukannut aikaa jo
+kylliksi."
+
+"Mitä, mies! Te ette ikinä tapaa -- ja olette heikko kuin kapalovauva.
+Kaatuisitte tielle kasaan kuin märkä säkki."
+
+Paul oli työntänyt oven auki. Kiihko antoi hänelle voimaa. Seuraavana
+hetkenä hän oli kadonnut.
+
+"Minnekkäs isäntä lähti? St. Pancraksen asemall'?" kysyi Jabez.
+
+"Sama se sulle, pois tieltä. Laita pehmeä pääsi vuoteeseen, niin on
+parasta", pyllähti Gubblum.
+
+Jabez ei kuitenkaan seurannut kerjäläisen neuvoa. Hän palasi
+kapakkahuoneeseen odottamaan rouva Draytonia, jonka harvinainen
+poissa-olo herätti monenlaisia ajatuksia pojan hitaassa kallossa.
+Hän tapasi oven auki ja siitä hän päätti, että hänen isäntänsä oli
+jo mennyt. Hänen kätensä oli ovenrivassa, sillä hän aikoi sulkea
+ja salvata sen, kun hän kuuli kiireisten askeleitten lähestyvän.
+Seuraavana hetkenä kaksi miestä hyökkäsi hänen ohitsensa sisään.
+
+"Missä on herra Drayton?" kysyi toinen puuskuttaen, kun oli liian
+kiivaasti juossut.
+
+"Hän meni juuri", vastasi Jabez.
+
+"Onko se totta, poika?" kysyi mies pannen kätensä pojan olalle.
+
+"Hän on mennyt St. Pancraksen asemalle, herra. Hän aikoo joutua sinn'
+puol'yön aikaan", selitti Jabez.
+
+Poika oli tuntenut vieraat ja vapisi.
+
+Miehet katsahtivat toisiinsa.
+
+"Se _oli_ Drayton -- se mies, joka juoksi ohitsemme tiellä", sanoi
+toinen.
+
+"Ole varma siitä", myönsi toinen. "Tutki talo. Minä odotan sinua
+täällä."
+
+Parin minuutin kuluttua nämä miehet olivat yhdessä jättäneet talon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Viittätoista minuuttia myöhemmin Hendonin aseman päivystäjä näki miehen
+juoksevan aseman poikki ja hyppäävän junaan juuri, kun vaunut lähtivät
+liikkeelle. Hän huomasi, että mies oli avopäin, vaatteet olivat
+epäjärjestyksessä ja ulsterista oli kiskaistu pala pois. Hän luuli
+tuntevansa hänet.
+
+Juna oli juuri lähtenyt, kun kaksi miestä tuli juosten päivystäjän
+eteen.
+
+"Mennyt!" sanoi toinen pettyneenä.
+
+"Se oli 11,35 juna Kings Crossiin", sanoi toinen. -- "Menikö siihen
+täältä ketään, päivystäjä?"
+
+"Meni, kersantti -- Haukka-Haikaran Drayton", vastasi päivystäjä.
+
+"Seuraava juna St. Pancrakseen on 11,45?"
+
+"Niin on, herra -- saapuu sinne kello kaksitoista."
+
+"Ei kai se myöhästy?"
+
+"Tulee aikanaan."
+
+Molemmat miehet katsahtivat kelloonsa.
+
+"Meillä on kyllin aikaa."
+
+
+
+
+XVIII LUKU.
+
+
+Vaunut, jotka veivät rouva Draytonin Lontooseen, kulkivat tuttuja
+seutuja, jotka herättivät monenlaisia muistoja. Ajatukset hänen
+vanhassa päässään olivat kuin vesilinnut merellä -- milloin siellä,
+milloin täällä milloin ladellen ilmassa, milloin taas sukeltaen
+syvyyksiin. Kun he kulkivat Child Hillin ja New Endin synkkiä teitä,
+hän koetti vaivata aivojansa ymmärtääksensä sitä asiaa, mille hänet
+oli lähetetty. Mitä varten oli se herra tuotu Hendoniin? Miksi, vaikka
+oli sairas, hänet viedään niin pian pois? Miks'ei, jos hänet nyt pitää
+pois viedä, häntä pantu samoihin vaunuihin ja saatettu Cumberlannin
+asemalle? Mistä syystä hänet oli lähetetty luostariin hakemaan sen
+herran vaimoa, kun herra itse olisi saattanut mennä? Miksi oli rouva
+luostarissa? Kapakan emäntä puristi huulensa yhteen ja koetti turhaan
+pinnistää kuivuneita aivojansa saadakseen valoa tähän hämärään
+kysymysten paljouteen.
+
+Kun hän ajatteli kotiinsa jäänyttä sairasta herraa, johtui hänen
+mieleensä oma poika ja monet ajatukset kiertyivät häneen. Paul ei ollut
+hänen poikansa eikä hänen nimensä ollut Drayton. Kenen poika hän oli,
+sitä hän ei tiennyt eikä hän hänen nimeänsä ollut koskaan kuullut.
+Mutta hän oli tehnyt kaikkensa hänen puolestaan siitä asti, kun hän
+oli pieni lapsi, eikä ainoakaan äiti rakasta poikaansa enemmän kuin
+hän rakasti Pauliansa. Mikä viheliäinen pieni raukka se olikaan kerran
+ollut, ja miten monesti olivatkaan naapurit päätänsä pudistaen sanoneet:
+
+"Teillä ei ole siitä koskaan iloa. Kova kohtalo on syntymästä asti sen
+pikkuraukan osa."
+
+Se oli kolmekymmentä pitkää vuotta sitten, ja nyt oli Paul koko
+Hendonin hauskin nuorukainen. Ah! Silloin ei oltu Hendonissa, vaan
+Lontoossa ja hänen puolisonsa, se hyvä mies, oli elossa ja parhaissa
+voimissa.
+
+"Se kyllä vielä varttuu, Martha", hänen oli tapana sanoa, ja se pikku
+raukka näytti ymmärtävän ja koetti hymyillä, kun hän kutitti sormellaan
+sen masua.
+
+Sitten johtuivat kapakan emännän ajatukset pimeihin päiviin, jolloin
+leipää oli niukalti ja ystävät sanoivat:
+
+"Liikaa vastusta. Mitä varten te pidätte liian suun elätettävänä?
+Viekää kakara löytölasten seimeen."
+
+Mutta hänen miehensä, Jumala häntä siunatkoon, -- oli aina sanonut:
+
+"Ei se vahingoita, jos antaa lapselle tilkkasen soppaa. Pidä hänet,
+Martha, hän tuottaa sinulle vielä lohtua ja iloa, vanha vaimo."
+
+Rouva Drayton itki hartaasti ajaessaan pimeää tietä.
+
+Sitten tuli pahat ajat. He jättivät kaupungin ja ottivat Hendonin
+kapakan. Mutta sitten tapahtui kaikista pahin, sillä niin pian kuin he;
+olivat saaneet kaiken siististi ja mukavasti järjestetyksi, kuoli hänen
+miehensä. Hän sairasti viikon ja kun kuolema tuli, hän tahtoi nähdä
+lapsen.
+
+"Anna poika minulle", hän pyysi, ja hän antoi lapsen hänen käsiinsä
+vuoteeseen. Silloin hän kohotti laihan valkean kätensä ja koetti
+silittää lapsen kiharoita, mutta käsi vaipui sen kasvoille.
+
+Rouva Drayton kohentausi istuimellaan ja koetti karkoittaa ne muistot,
+jotka näitä ajatuksia seurasivat, mutta tie oli pimeä, ei näkynyt muuta
+kuin taivas, eivätkä muistotkaan lähteneet mielestä. Hän muisti niitä
+aikoja, jolloin Paul oli kehittynyt hauskaksi nuorukaiseksi -- hän oli
+iloinen, vilkas ja vallaton, valmis mihin kepposiin tahansa ja hänen
+tähtensä sai aina olla huolissaan. Eikä ollut miehen kättä taluttamassa
+häntä, ja ihmiset pudistivat päätänsä sanoen: "Hän ei kunnialla kuole,
+hänellä on pahuus veressä." Poikaparka Eihän se ollut hänen syynsä,
+että hän oli kehittynyt hieman villiksi ja hillittömäksi, raa'aksi ja
+ilkeäksi omalle äidilleenkin, kuten voidaan sanoa, kun hän tyrkki häntä
+saatuaan väkeviä, löi, kun oli juovuksissa eikä tiennyt, mitä teki,
+ei koskaan pannut kättään rehelliseen työhön, vaan uneksi päivästä
+päivään onnesta, jonka hän joskus saavuttaisi, ja kiersi ja mellasti
+kaikkialla, eikä koskaan tyyntynyt elämään onnessa ja rauhassa kotona.
+Eihän se ollut hänen syynsä: huonot toverit olivat johtaneet hänet
+harhaan. Eikä hän moittinut -- ei rahtuakaan. Jokaisen naisen tulee
+valmistua sellaista kärsimään. On varattava runsaasti kärsivällisyyttä,
+jos saa miehisen olennon lähettyvilleen -- siinä kaikki.
+
+Ajatus pahoista tovereista toi kapakan emännän mieleen Hugh Ritsonin,
+jonka merkillistä lyöttäytymistä heidän seuraansa hän ei ollut koskaan
+ymmärtänyt. Herrahan oli niin omituisella tavalla tunkeutunut taloon ja
+hänellä näytti olevan salaperäinen vaikutusvoima Pauliin. Hän näytti
+tietävän jotakin Paulin äidistä. Paul itse oli tutkinut asiaa kauan
+aikaa sitten ja päässyt selville, että rouva oli paennut turvakodista
+ja kadonnut jäljettömiin. Ja nyt tuli tämä vieras herra valokuvineen ja
+sanoi, että hän oli kuollut.
+
+Ihmisparka, kuinka hyvin rouva Drayton muistikaan hänet! Ja siitä
+oli jo kolmekymmentä vuotta! Hän ei kertaakaan jälkeenpäin ollut
+nähnyt rouvaa eikä kuullut hänestä kuin kerran, ja sekin tapahtui
+kaksikymmentä viisi vuotta sitten. Eräänä päivänä hän oli hakemassa
+hiiliä Pimlicosta ja siellä hän tapasi vanhan naapurin, joka sanoi:
+"Rouva Drayton, teidän vuokralaisenne, joka hukutti itsensä, tuli
+eräänä päivänä hakemaan lastansa, mutta te ja miehenne olitte
+muuttaneet pois." Voi kuitenkin, että se nuori raukka on nyt kuollut ja
+mennyt pois, ja hän itse, joka jo silloin luuli olevansa vanha, eli ja
+oli terve ja voimakas!
+
+Nyt kulkivat vaunut Lontoon vilkkaitten katujen kautta ja kapakan
+emännän ajatuksenjuoksu katkesi. Vain epäselvästi hän tajusi, minne
+oli matkalla. Vaunut veivät häntä sinne ja niiden tuli tuoda hänet
+takaisin. Kun he saapuvat luostariin, hänen tuli kysyä rouva Ritsonia
+ja sanoa, että hänet oli lähetetty noutamaan häntä St. Pancraksen
+asemalle, jossa hän tapaisi miehensä ja saisi hänen kanssaan matkustaa
+takaisin Cumberlandiin sydänyön junalla. Siinä kaikki.
+
+Kello luostarin tornissa löi puoli kaksitoista, kun vaunut kulkivat
+Parlamentin torin halki. Seuraavana hetkenä he pysähtyivät luostarin
+eteen Abbey Gardensilla.
+
+Ajuri hyppäsi alas, soitti kelloa ja auttoi rouva Draytonia maahan.
+Rautaportti ja ovi avautuivat melkein yht'aikaa, ja kynnykselle
+ilmestyi eräs nunna lamppu kädessä. Rouva Drayton löntysti portaita
+ylös ja astui eteiseen. Synkkä hämärä täytti suuren suojan, jossa ei
+ollut kuin pari viheliäistä tuolia ja pöytä. Nunnalla oli sarssipuku ja
+huntu, jonka päät muodostivat neliön hänen rinnalleen, vyö uuman ympäri
+ja sivulla riippui rukousnauha.
+
+"Voisinko minä tavata täällä asuvaa rouva Ritsonia?" kysyi kapakan
+emäntä.
+
+Nunna hätkähti hieman ja vastasi sitten matalalla, surullisella
+äänellä, joka vaikutti enemmän kuin sanat. Rouva Draytonin silmät
+olivat nyt tottuneet pimeään ja hän katsoi tarkemmin nunnan kasvoihin.
+Ne olivat huolten ja pilvien peittämät, ja kun ne hetkeksi kohotettiin
+häneen päin, rouva Drayton vavahti kuin kuoleman käsi olisi häneen
+koskenut.
+
+Ne olivat Paulin äidin kasvot -- vanhemmat, surullisemmat ja kylmemmät,
+mutta kuitenkin samat.
+
+Nunna painoi silmänsä alas ja teki ristinmerkin. Sitten hän astui
+kiireesti kuulumattomin askelin käytävän toiseen päähän ja soitti
+kumeaa vaskirumpua. Tuskin oli ääni vaiennut, kun toinen sisar --
+kokelas, puettuna, kuten edellinenkin, mutta valkeaan -- ilmestyi.
+Rouva Drayton vapisi päästä jalkoihin, mutta hän kertasi kuitenkin
+kysymyksensä ja hänet vietiin tyhjään, koleaan huoneeseen ja jätettiin
+yksin.
+
+
+
+
+XIX LUKU.
+
+
+Kun Greta erosi Hugh Ritsonista kolme tuntia sitten, hän oli vaipunut
+epätoivoon. Toinen peloittava uhkaus oli saanut hänet kauheaan tuskaan.
+Häntä oli vaadittu valitsemaan toinen kahdesta pahasta. Hän ei uskonut
+Hugh Ritsonin voimaan ja hylkäsi ne molemmat. Mutta tämä epävarmuus oli
+kauhea. Mihin asti voisi intohimo, tyydyttämätön intohimo, häväisty ja
+hylätty intohimo johtaa sellaisen miehen, kuin oli Hugh Ritson? Ilman
+sääliä, ilman tunnonvaivoja tämä mies, jonka tahto oli luja kuin kallio
+ja jonka sydän ei milloinkaan kysynyt, mikä on totta, ei hämmästynyt
+kauheimpiakaan yrityksiä. Mitä hän oli tarkoittanut?
+
+Gretan ensimmäinen mielijohde oli mennä etsimään miestänsä, mutta se
+oli turha ja hullu ajatus. Mistä hän etsisi häntä? Sitäpaitsi hän
+oli luvannut jäädä luostariin, kunnes hänen miehensä tulisi häntä
+noutamaan ja hänen täytyi pitää sanansa. Hän ei mennyt illalliselle,
+kun vaskirumpu kaikui, vaan vetäytyi omaan huoneeseensa. Kello kutsui
+iltahartauteen, mutta Greta ei mennyt kappeliin. Hän vaipui maahan ja
+itki katkeria kyyneleitä. Iltalaulun säveleet kaikuivat tänne asti,
+mutta hän makasi yhä maassa ja itki. Ei ollut mitään valoa tässä
+pimeydessä, ei mitään muuta tietä ulos näistä tuskien sokkeloista kuin
+odottaa ja kärsiä.
+
+Hitaasti hiipi hänen mieleensä varmuus, ettei Hugh Ritson ollut
+turhaan uhannut. Hän oli päättäväinen mies. Hän oli antanut hänelle
+valittavaksi kaksi tietä ja eikö hän ollut valinnut itsekkyyden tietä?
+Jos Paul, hänen miehensä, oli hädässä -- huolimatta siitä, minkälaisten
+konnanjuonien vuoksi -- oliko liian paljon pyytää, että hän, hänen
+vaimonsa, pelastaakseen hänet suorittaisi uhrin, joka kaikista
+raskaimmin kohtaisi juuri häntä, vaimoa? Hugh Ritson oli ollut oikeassa
+-- hän oli valinnut itsekkyyden tien. Oh, missä oli herra Christian?
+Hän oli sähköttänyt hänelle ja hän oli vastannut tulevansa. Mutta tunti
+tunnin jälkeen oli kulunut eikä hän ollut saapunut.
+
+Kolme, tuntia kului hirveässä tuskassa. Hän kuuli sisarien kulkevan
+kaikuvia kivikäytäviä ja vetäytyvän kammioihinsa, ja sitten koko talo
+muuttui hiljaiseksi kuin hauta. Ei pienintäkään kohinaa kuulunut tänne
+tyyneen pyhättöön suuren maailman virrasta, joka loiskien, kuohuen ja
+vaahdoten vyöryi sen lähettyvillä kuljettaen miljoonia ihmisiä kuin
+lastuja mukanaan.
+
+Hänen akkunansa oli Abbey Gardensille päin. Kaikki sen alla oli
+hiljaa. Ei kuulunut ainoatakaan askelta käytävältä. Sileä seinä
+toisella puolella oli musta, ja lehdettömät puut seisoivat ikävissänsä
+sumuisessa yössä. Taivasta vasten saattoi erottaa luostarin kahden
+tornin ääriviivat. -- Nämä tornit tarjosivat levähdyspaikan päivällä
+lukemattomille kyyhkysille, jotka lentelivät miljoonakaupungin humussa
+ja yöllä ne kertasivat kumeana kumuna kellojen kaiun, kun ne ilmaisivat
+ajankulua.
+
+Epätoivo ja tuska oli vaivuttanut Gretan sellaiseen tylsyyteen, että
+hän tuskin kuuli, kun ovelle naputettiin. Sisään astui eräs kokelas
+ilmoittaen, että alhaalla odotti muuan vanha vaimo, joka halusi
+puhutella häntä. Greta ei osoittanut vähintäkään hämmästystä ja tuskin
+mikään saattoi tässä tilassa kiihoittaa hänen mieltänsä. Sanaakaan
+virkkamatta ja kyselemättä hän seurasi kokelasta siihen huoneeseen,
+jossa rouva Drayton häntä odotti.
+
+Hän tunsi kapakan emännän ja kuunteli hänen asiansa. Gretan sydän
+sykähti ilosta kun hän ajatteli, että hän pääsisi nyt miehensä luo.
+Tässä oli vastaus rukouksiin, jotka lukemattomia kertoja olivat hänen
+raskautetusta sydämestään kohonneet. Pian hän saisi varmuuden, että
+Hugh Ritsonin uhkaus oli turha. Pian hän olisi Paulinsa rinnalla,
+pitäisi hänen kättään omassaan eikä mikään maallinen voima voisi
+riistää heitä enää erilleen. Ah, Jumalan olkoon kiitos, kun hän
+parantaa lastensa vertavuotavat sydämet! Hän olisi sangen pian taas
+onnellinen ja näiden muutamien päivien raskas suru häipyisi muistojen
+hämärään.
+
+"Kello kaksitoista St. Pancraksen asemalle, ja teillä on matkatavarat
+vaunuissa, jotka odottavat ovella, niinkö sanotte?"
+
+"Niin, eikä ole hetkeäkään hukata, sillä, toden totta, yö on pitkälle
+kulunut", vastasi rouva Drayton.
+
+"Ja hän on siellä minua vastassa?" kysyi Greta. Hänen silmänsä olivat
+vieläkin äskeisistä kyynelistä kosteat, mutta niistä loisti nyt uusi
+ilo.
+
+"Niin, St. Pancraksen asemalla", myönsi rouva Drayton.
+
+Gretan onni tulvi yli äyräiden. Hän otti vanhan vaimon syliinsä ja
+suuteli hänen ryppyisiä poskiansa.
+
+"Odottakaa hetkinen -- odottakaa yksi minuutti", hän sanoi ja lähti
+keveänä kuin keijukainen. Mutta kun hän pääsi portaan puoliväliin,
+hänen kiihkonsa asettui, ja hän kääntyi painunein päin alas.
+
+"Mutta miksi hän ei itse tule minua noutamaan?" hän kysyi.
+
+"Herra ei voi oikein hyvin -- hän on vähän sairas", sanoi rouva Drayton.
+
+"Sairas? Sanotteko sairas? Silloin hän ei voinut tulla. Ja minä moitin
+häntä, ettei hän tullut!"
+
+"Herra on heikko, mutta ei mitenkään vaarallisesti -- tietysti hän
+tulee suoraan asemalle teitä tapaamaan."
+
+Greta kääntyi uudestaan ympäri ja asteli hitaasti ylös. Ensimmäisen
+portaan päässä olevalle ovelle hän pysähtyi ja koputti keveästi, ja kun
+ääni sisästä vastasi, hän astui huoneeseen.
+
+Abbedissa oli polvillaan pöydän ääressä. Hän kohotti tyynet ja henkevät
+kasvonsa tulijaan, kun tämä lähestyi.
+
+"Arvoisa äiti", sanoi Greta, "minä jätän teidät tällä hetkellä."
+
+"Niinkö pian, tyttäreni?"
+
+"Minun mieheni on lähettänyt hakemaan minua. Hän kohtaa minut asemalla
+kello kaksitoista."
+
+"Miksi hän ei itse tullut teitä noutamaan?"
+
+"Hän on vähän sairas, hän on mennyt suoraan."
+
+"Hetki on myöhäinen ja viesti on pikainen. Oletteko te levollinen?"
+
+"Minä olen hyvin levoton. Arvoisa äiti --"
+
+"Mitä, tyttäreni?"
+
+"Eräs vanha herra -- eräs pappi, herra Christian, tulee Cumberlannista.
+Minä olen odottanut häntä joka hetki, mutta hän ei ole vielä saapunut.
+Minä en voi enää odottaa. Minun täytyy mennä mieheni luo. Voitteko te
+määrätä, että tämä tieto ilmoitetaan sille vanhukselle?"
+
+"Mikä se tieto on, lapseni?"
+
+"Yksinkertaisesti, että minä olen mieheni kanssa palannut kotiin
+puoliyön junalla St. Pancraksen asemalta."
+
+"Hallissa päivystävä sisar saa ilmoittaa tämän sanoman."
+
+"Kuka se sisar on?"
+
+"Sisar Grace."
+
+Seurasi äänettömyys.
+
+"Arvoisa äiti, onko sisar Grace koskaan puhunut menneisyydestänsä?"
+
+Abbedissa muutti muutamia helmiä rukousnauhassaan.
+
+"Menneisyys ei merkitse meille mitään täällä, tyttäreni. Näiden muurien
+sisälle ei maailma astu. Ristin läheisyydessä menneisyys ja tulevaisuus
+yhtyvät."
+
+Greta veti syvään henkeänsä. Sitten hän kumarsi ja suudeltuaan
+abbedissaa kädelle kääntyi hitaasti ja lähti.
+
+Greta ja kapakan emäntä kulkivat synkän käytävän läpi, ja sama nunna,
+joka oli avannut oven, sulki sen heidän jälkeensä. Rouva Drayton
+tarttui Gretan käsivarteen heidän ohi kulkiessaan ja hänen kätensä
+huomattavasti vapisi.
+
+"Kuka hän on?" kuiskasi kapakan emäntä, kun he istuutuivat vaunuun.
+
+"Sisar Grace", vastasi Greta kääntäen päänsä sivulle.
+
+"Minä olisin voinut vannoa, että hän oli minun Paulini äiti", mutisi
+rouva Drayton.
+
+Greta katsahti ympärilleen, mutta kapakan emäntä ei nähnyt hänen
+kysyvää ilmettään. Hänen silmänsä samoin kuin ajatuksensakin
+harhailivat kaukana.
+
+
+
+
+XX LUKU.
+
+
+Vaikka hetki oli myöhäinen, olivat kadut tungokseen asti täynnä.
+Ihmiset palasivat kotiin teattereista, ja Gretan ja kapakan emännän
+kulkiessa Strandin yli se vilisi täynnä ajopelejä ja katuvaunuja.
+Vaunut vierivät Seven Dialsin läpi, ja siellä yleiset talot tyhjensivät
+kaikista nurkistaan ulos onnettomia miesten ja naisten raunioita.
+Huudot, kiroukset, riidat ja naurut kaikuivat yli rattaitten
+jyrinän. Parroittuneet miehet, peseymättömät naiset ja likaiset
+lapset puikkelehtivat sekaisin, ja heihin liittyivät varkaat,
+tyhjäntoimittajat ja kaikenlaiset katujen kiertäjät. Heidän joukossaan
+ei tavannut yhtään ainoata rehellistä ihmistä -- ainoastaan poliisien
+tummat olennot tekivät poikkeuksen.
+
+Gretan sydän sykki ankarasti tänä yönä. Hänen sielunsa täytti uusi ilo
+ja toivo. Jokainen tuuma, jonka he kulkivat, herätti hänen rinnassaan
+uusia tunteita. Hän ihmetteli, mistä tuo ihmisten paljous tuli ja
+mihin se oli matkalla. Inhimillisyyden aava meri aaltoili ja kohisi
+hetkeksikään tyyntymättä.
+
+Sata kertaa hänen teki mielensä astua maahan ja tyhjentää taskuistaan
+kaikki rahat. Eräs sokea mies, joka puhalsi kimeää pilliä ja piti
+pientä koiraa pitkästä narusta, herätti hänen erikoista myötätuntoansa,
+puoliksi avoimien silmien tyhjä katse vaati aivan rajatonta sääliä.
+Eräs siivoton nainen juopuneena hoiperrellen kulki avopäin poikki
+kadun juuri heidän hevosensa jalkojen editse rinta paljaana riippuen
+ja pieni lapsi käsivarrella itkien, ja tämä oli toinen, joka voitti
+hänen osanottonsa. Hento olento, ryysyinen poika, kyyhötti muutaman
+talon portaalla kuin hyrrittävä kissa ja herätti vastustamatonta
+mielenkiintoa. Mutta hetkeksikään hän ei tohtinut pysähtyä, ja vihdoin
+hän nojasi päättävästi selustaan, sulki silmänsä ja mietti ankarasti,
+eikö sittenkin ollut sangen itsekästä olla täysin onnellinen.
+
+Vaunut pysähtyivät tärähtäen. He olivat St. Pancraksen asemalla.
+
+"Onko hän tullut?" kyseli Greta kiihkeästi itseltänsä, tarkaten kaikkia
+niin terävästi, että muutamalla silmäyksellä sai selvän ihmisistä ja
+tapahtumista ympärillään.
+
+Hän ei voinut nähdä Paulia, ja kun kantaja avasi vaunun oven ja auttoi
+häntä alas, hänen teki mielensä kysyä mieheltä, oliko hän nähnyt hänen
+puolisoansa. Mutta ei, sitä hän ei tahtonut tehdä. Hänen täytyy itsensä
+etsiä hänet, niin että hän on ensimmäinen, joka hänet huomaa. Oh, niin!
+Hänen täytyy ensiksi nähdä hänet, nyt hän varmasti päätti, ettei kysy
+keltään.
+
+Kantaja pani tavarat kärryille ja työnsi ne asemasillalle, ja Greta ja
+rouva Drayton seurasivat häntä. Silloin suuret silmät, jotka puoliksi
+hymyilivät, puoliksi pelästyneinä katselivat ympärilleen värähtelevien
+luomien alta, saivat huolestuneen ilmeen. Ei, Paul ei ollut siellä.
+
+"Mitä kello on?" hän kysyi silmät yhä kiertäen miehestä mieheen
+ihmisjoukossa.
+
+"Kymmentä vaille kaksitoista, neiti", ilmoitti kantaja.
+
+"Oh", sanoi Greta helpotuksesta huoaten, "sitten hän on pian täällä."
+
+"Tahdotteko istua odotushuoneessa, neiti?" kysyi kantaja ja melkein
+tajutonna Greta seurasi häntä, kun hän näytti tietä. Rouva Drayton
+löntysti jäljessä.
+
+"Mitä hän sanoi sairaudestaan?" kysyi Greta, kun he olivat kahden.
+
+"Että häntä hieman pyörrytti. Ehkä hänellä usein on sellaisia
+kohtauksia", sanoi kapakan emäntä.
+
+"Se on totta. Ja mitä te silloin sanoitte?"
+
+"Minä kehoitin häntä lepäämään hetkisen ja ottamaan vähän virvokkeita
+ja hän sanoi: 'Kiitos, parahin eukko'."
+
+"Te olitte oikeassa, te hyvä rakas sielu", sanoi Greta kiertäen
+kätensä hänen ympärilleen ja syleillen häntä. "Minä olen varma, että
+te olette ollut hyvin hyvä minun miehelleni ja vaalinut häntä hellästi
+sill'aikaa, kun minä, jonka olisi pitänyt hoitaa häntä, olin poissa.
+Kiitos, kiitos teille!"
+
+Rouva Draytonista tuntui pahalta. "Niin, niin, katsokaas, minä en voi
+nähdä miehisen olennon kärsivän. Se koskee minuun jollakin tavalla."
+
+Greta oli noussut seisoalleen. "Seiskaa tässä, rouva Drayton -- eikö se
+ollut niin? -- seiskaa tässä sen aikaa, kun minä pistäyn asemasillalla.
+Hän voi tulla eikä näekään minua. Ah, niin, hän voi etsiä minua joka
+paikasta!"
+
+Hän riensi ulos ja tunkeutui eteenpäin ihmisten välistä, jotka kulkivat
+edestakaisin. Hän puikahti matkatavaroiden vastaanottopaikalle ja
+sieltä taas laiturille vaunujen luo. Veturit puhkuttivat savua ja
+höyryä avaraan lasikattoon asti, jossa veturien vihellys kaikui
+terävänä ja vihlovana. Sieltä hän palasi odotushuoneeseen. "Oi, rouva
+Drayton", hän sanoi, "minä näin viime yönä kamalaa unta. Mitä te
+ajattelette? Mahtaako hän olla niin terve, että voi tulla?"
+
+"Tietysti, tietysti, rakkaani. 'Käskekää tulla tapaamaan miestänsä
+kello kaksitoista.' Ne ovat herran omat sanat."
+
+"Kuinka onnellinen minä olenkaan, kun me olemme turvassa kotona
+jälleen! Ja jos hän on sairas, minun tehtäväni on hoitaa häntä."
+
+Kyyhkysmäisten silmäin ilme kertoi, että yksin sairauskin tuottaisi
+tälle rehelliselle sielulle täydellistä onnea.
+
+"Ja mitä uniin tulee, olkaa varma, että ne ovat vain unia, sanon minä."
+
+"Olette oikeassa, rouva Drayton", sanoi Greta ja palasi vielä
+kerran asemasillalle. Hänen ajatuksensa oli kääntynyt kirkkoherra
+Christianiin. Olisiko mahdollista, että hän olisi saapunut? Kantaja,
+joka oli tuonut hänen tavaransa sisään, seisoi vielä niiden vieressä
+ja hänen kanssaan oli joku toinen kantaja. He olivat selin häneen, kun
+hän kevyesti asteli odotushuoneesta ja hän saattoi kuulla osan heidän
+keskustelustansa ennenkuin he huomasivat hänen läsnä-olonsa.
+
+"Näiks' sää sen vanhan ukkelin, joka yhrentoist' junall' saapus?" kysyi
+toinen.
+
+"Näin kyll'. Oikea isoäirin isoisän isä omass' persoonassans'. Hieman
+höperöpää, vai? -- säärystimiss' ja silkkisukiss'."
+
+"Parast' sorttii joka suhteess'."
+
+"Antoiks' juomarahaa, häh? Ei olis luullut."
+
+"Miks'ei, hyväsyräminen ukkeli, olen varma, ett' hän on itte paavi."
+
+"Ol' vait."
+
+"Ol' varma siit'. Mää panin hänet vaunuun ja lähetin Westminsterin
+katoliseen luostariin."
+
+Greta ei voinut enää pidättää itseänsä, vaan hyökkäsi heidän kimppuunsa
+kymmenin kysymyksin. Mihin aikaan kirkkoherra oli saapunut? Milloin oli
+lähtenyt asemalta? Saiko hän vaunut? Oliko hevonen hyvä? Ehtisivätkö he
+ajoissa takaisin?
+
+"Mikä on teidän junanne, neiti -- kahdentoista juna pohjoiseen?"
+
+"Niin. Ehtiikö hän siihen?"
+
+"Tuskin vain joutuu kahteentoista", sanoi kantaja. Mutta huolimatta
+hänen lannistavasta ennustuksestansa Greta oli niin iloissaan näistä
+tuoreista tiedoista, että veti kukkaronsa esille ja antoi kantajalle
+viisi shillingiä. Hänellä ei ollut pientä muuta kuin kaksi kultarahaa
+ja kaksi pennyä, eikä hänen nykyisessä ilossaan ollut eroa, antoiko
+hopeaa vai kuparia sille, joka tällaisen sanoman toi.
+
+Mies reväytti silmänsä auki ja hymyili, mutta pian hän tointui tästä
+odottamattomasta ilosta. Tavattomalla palvelevaisuudella hän toimitti
+tavarat pohjoiseen menevään junaan, joka jo oli asemalla.
+
+Vielä oli kolme minuuttia puoli-yöhön, ja rouva Drayton oli työntynyt
+Gretan kanssa asemasillalle.
+
+"Oh, minusta tuntuu kuin tuhannen sydäntä olisi niin täynnä ja sykkisi
+minun rinnassani", sanoi Greta. "Rouva Drayton, onko varmaa, että hän
+tulee? Kantaja, oletteko pannut tavarat vaunuun? Mikä on meidän juna --
+vasemmalla?"
+
+"Ei, neiti, vasemmanpuoleinen siirtyy juuri pois tehden tilaa Kentish
+Townista ja Hendonista tulevalle paikallisjunalle. Oikealla on teidän
+junanne, neiti. Joko teill' on piletti neiti?"
+
+"Ei vielä. Pitää kai minun ostaa se, luulen? Onko kiire? Minun täytyy
+ostaa kaksi pilettiä", hän lisäsi kääntyen kapakan emäntään. "Kun hän
+tulee, hänellä ei ole mitään muuta tehtävää kuin astua vaunuun."
+
+"Teidän tulee liikkua sukkelaan, neiti -- juna lähtee juuri -- vain
+yksi minuutti", selitti kantaja.
+
+Gretan lumoavat silmät kurkistelivat ympärilläolevien ihmisten päiden
+yli. Sitten ne kirkastuivat, ne välähtivät kuin salama ja taivaallinen
+hymy levisi hänen kasvoillensa. "Ah, hän on tuolla -- tuolla takana --
+pilettiluukulla. Juoskaa hänen luokseen, rakas, hyvä mies, juoskaa ja
+sanokaa, että minä olen täällä. Minä otan paikan ja pidän oven auki."
+
+Greta pyörähteli sillalla kevyenä kuin nuori hirvi. Seuraavana hetkenä
+hän oli avannut vaunun oven ja seisoi käsi ovenrivassa. Hän näki
+saapuvan sen, joka oli enemmän kuin koko maailma hänelle. Mutta hän ei
+katsonut häneen kahdesti. Ei, hän ei voinut katsoa kahdesti. Hän tahtoi
+odottaa, kunnes he olisivat sisällä kahden, kahden.
+
+Ihan hänen rinnallaan asteli Hugh Ritson! Voiko se olla mahdollista?
+Ja oliko se todellakin hän, joka on tuonut hänen miehensä? Ah! Hän
+on katunut ja lopultakin hän itse on ollut ilkeä ja katkera. Kuinka
+ystävällisesti onkaan Hugh tehnyt, kuinka rumasti taas hän puolestaan!
+
+Gretan katse painui ja lämmin puna peitti hänen kasvonsa, kun
+eellimmäinen astui vaunuun. Greta ei katsahtanut uudestaan häneen ja
+toinen karttoi samalla tavalla. Greta tiesi sen, vaikka katsoikin
+maahan. "Oh, sitten vasta, kun olemme yksin!" hän ajatteli ja kääntyi
+Hugh Ritsoniin.
+
+Taivainen hymy valaisi yhä hänen kauniita kasvojansa ja silmäin syvä
+ilme puhui ilosta ja katumuksesta.
+
+"Hugh, minä pelkään, minä pelkään", hän änkytti, "että minä olen ollut
+kova ja sydämetön. Olkaamme ystäviä. Salli minun olla sinun rakkain
+sisaresi."
+
+Hugh katsoi häneen äänetönnä. Hänen epävarma jalkansa raapaisi
+asemasiltaa. Hän näki, mitä toisen sydämessä liikkui ja tiesi, mitä oli
+hänen omassa sydämessänsä. Hän ajatteli sitä iskua, jonka juuri aikoi
+hänelle antaa.
+
+Greta ojensi kätensä ja otti hänen kätensä omiinsa, mutta toinen ei
+vastannut hänen puristukseensa. Niin, tiesihän hän, että hän nyt aikoi
+iäksi murtaa tämän anteeksiantavan sydämen. Hän tiesi, kuka oli astunut
+vaunuun.
+
+Greta kurkotti ja suuteli häntä poskelle. Mies Hughin sielussa ei
+voinut kestää enempää. Hän tunsi kutistuvansa kokoon eikä voinut puhua.
+Mielenliikutus vapisutti hänen ruumistansa.
+
+Greta kääntyi kapakan emäntään, joka seisoi lähellä hypelöiden hattunsa
+nauhoja ja tuijotellen vaunuun.
+
+"Hyvästi, rouva Drayton ja Jumala teitä siunatkoon siitä hyvästä, mitä
+olette tehnyt minun miehelleni."
+
+Kapakan emäntä mutisi jotakin, jota ei voinut kuulla. Hän oli aivan
+sekaisin, hän änkytti ja sitten vaikeni.
+
+Greta astui vaunuun. Vartija seisoi ovella. Kello oli soinut,
+lähtömerkki annettu ja veturi viheltänyt. Kellot löivät puoltayötä.
+
+"Odottakaa! odottakaa!"
+
+Ääni tuli asemasillan päästä. Vartija kääntyi hymyillen katsomaan,
+kuka käski junaa odottamaan. Vanha herrasmies silkkisukissa ja
+säärystimissä, valkea tukka liehuen leveälaitaisen hatun alta hyökkäsi
+puuskuttaen ainoata ovea kohden, joka vielä oli auki.
+
+"Pian, herra, se jo liikkuu, sisään nyt."
+
+"Herra Christian!" huudahti Greta ja kiertäen kätensä hänen ympärilleen
+veti hänet vaunuun. Silloin juna lähti liikkeelle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samana hetkenä toinen juna -- paikallisjuna Kentish Townista ja
+Hendonista -- jyrisi asemasillan toiselle puolelle. Jo ennenkuin
+se pysähtyi, kaksi miestä hyökkäsi ulos. Ne olivat kaksi
+poliisikersanttia. Samalla -- suinpäin -- eräs mies tunkeutui ristikon
+läpi kadulta asemalle. Hän oli avopäin ja hänen kasvonsa olivat
+valkeat kuin aaveen. Heti paikalla poliisit olivat tarttuneet häneen.
+Juna pohjoiseen ei juuri vielä ollut poistunut asemalta. Hän näki
+sen vauhdin lisääntyvän. Hän riuhtaisi itsensä irti niin helposti
+kuin lapset olisivat tarttuneet häneen kiinni ja kiisi junan jälkeen.
+Se oli jo päässyt täyteen vauhtiin. Samassa se katosi, kuin pimeys
+olisi sen nielaissut, ja mies jäi jäljelle avopäin, hiki otsalta
+tippuen ja kasvot tuhkanharmaina, vaatteet epäjärjestyksessä ja pala
+päällystakista poissa. Se oli Paul Ritson.
+
+Poliisikersantit riensivät hänen luoksensa parin kantajan avustamana
+ottamaan miestänsä kiinni. Hän ei väräyttänyt lihastakaan, kun he
+asettivat raudat hänen käsiinsä. Hän katsoi ympärilleen jäykin,
+tunnottomin silmin aivan kuin tajuamatta, missä oli tai mitä hänelle
+tehtiin. Hänen voimansa oli jättänyt hänet.
+
+He kuljettivat häntä asemasiltaa pitkin. Hugh Ritson seisoi
+hievahtamatta siinä paikassa, johon Greta minuuttia aikaisemmin oli
+hänet jättänyt. Kun miehet saapuivat siihen, vanki pysähtyi. Hän katsoi
+ääneti Hugh Ritsoniin, ja hetkeksi silmien katse muuttui raivokkaaksi.
+Sitten hän käänsi päänsä pois ja antoi ääneti kuljettaa itseänsä minne
+hyvänsä.
+
+
+
+
+XXI LUKU.
+
+
+Eräänä marraskuun aamuna oli muutamassa aamulehdessä m.m. seuraava
+uutinen:
+
+"Kuten muistetaan, mainitsimme viime perjantaina Hendonin rautatien
+asemalla tapahtuneesta valitettavasta onnettomuudesta kertoessamme
+pöyristyttävästä konnantyöstä, kun eräs haavoittunut henkilö, joka
+kuolemaisillaan saatiin ulos särkyneestä vaunusta ja asetettiin
+asemanviereen kentälle melusta syrjään, joutui raa'an ja häpeällisen
+rikoksen uhriksi, sillä joku tuntematon roisto oli hänet ryöstänyt ja
+pahoinpidellyt. Roisto yllätettiin itse teosta, mutta hän riistäytyi
+vapaaksi poliisikersantti Coxilta, joka kuuluu Metropolitanin
+poliisikunnan Hendonin osastoon, ja katosi pimeään. Roiston jäljille
+päästiin heti, ja nyt on eräs henkilö, nimeltä Paul Drayton, pidätetty
+ja tulee kuulusteltavaksi tänä aamuna. On käynyt selville, että
+Drayton on pitänyt kapakkaa Hendonissa, jossa hän on kauan viettänyt
+epäilyttävää elämää. Hänet vangittiin puolenyön aikaan St. Pancraksen
+asemalla, josta hän koetti paeta pohjoiseen menevällä junalla ja koko
+hänen esiintymisensä ilmaisi tavatonta rohkeutta, harkintakykyä,
+oveluutta ja voimaa."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sama sanomalehti päivää myöhemmin sisälsi lisäuutisen:
+
+"Vangittu Drayton, joka oli eilen kuulusteltavana Central
+rikosoikeudessa, viedään tänään saamaan lopullista tuomiotansa ja kun
+häntä vastaan on selviä todistuksia, ei kuulustelu ja tuomio viene
+ylitä päivää enempää. On käynyt ilmi, että syytetty, joka eilen pysyi
+järkähtämättä vaiti, kuulustelussa on keksinyt omituisen todistelutavan
+osoittaakseen, että hänen henkilöllisyydessään on tapahtunut erehdys."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräs perjantain iltalehti kirjoitti asioitten kulusta:
+
+"Yleisesti tunnettua on, että onnettomuuden uhriksi joutuneita vastaan
+tehdyt rikokset laki tuomitsee tavallista ankarammin. Se roisto,
+joka koetti ryöstää tuskissaan viruvan onnettoman perjantai-iltana
+Hendonin tapaturmassa, on ollut kyllin hävytön välttääkseen, ettei hän
+ole ollenkaan se mies, jona häntä pidetään. Erehdykset henkilöitten
+suhteen ovat kylläkin lukuisat oikeuden pöytäkirjoissa, mutta tässä
+tapauksessa ovat todistukset niin selvät ja Hendonin kapakoitsija
+niin yleisesti tuttu, ettei mikään erehdys henkilön suhteen saata
+olla kuviteltavissakaan. Hänen vaatteensakin todistavat hänen
+syyllisyyttään, sillä rikospaikalla hänen ulsteristaan repesi pala ja
+kun sitä poliisikamarilla koetettiin hänen revenneeseen takkiinsa,
+oli se juuri siitä otettu. Kokonaisuudessaan hänen syyllisyytensä on
+niin selvä, että jokainen hänen lausumansa sana vakuuttaa sen yhä
+varmemmaksi ja kieltäminen on vain pilkkaa. Hän kielsi olevansa Paul
+Drayton ja väitti olevansa Paul Ritson. Hänet tunsivat Draytoniksi
+kuitenkin monet todistajat, jotka ovat nähneet hänet lapsuudesta
+asti. Muiden muassa hänen äitinsä, Martha Draytonin todistus --
+jonka hän antoi osoittaen hellyyttä ja vuodattaen kyyneleitä enemmän
+kuin sellainen luonnoton poika ansaitsee -- oli kiusallisempi ja
+omituisempi, kuin missään oikeudessa koskaan on kuultu. Väitteen, että
+hän olisi Paul Ritson, kumosi herra Hugh Ritson, cumberlandilainen
+kaivoksen omistaja, ja sen herran veli, jona vanki tahtoi esiintyä.
+Herra H. Ritson huomasi kyllä yhtäläisyyttä, mutta ei hetkeäkään
+arvellut kieltäessään, ettei syytetty ollut hänen veljensä. Vangittu
+vaati, että sanotun Paul Ritsonin vaimoa kuulusteltaisiin, mutta
+kun ilmoitettiin, että sekä herra että rouva olivat sairaana
+Cumberlannissa, hylkäsi oikeus tämän vaatimuksen. Loppukeinona pyysi
+vangittu, että tuotaisiin kuulusteltavaksi eräs Mercy Fisher, joka
+hänen sanojensa mukaan voisi kertoa, missä olosuhteissa rikollisen
+vaatteet olivat joutuneet hänelle. Oikeus keskeytettiin tunniksi, että
+mainittu henkilö saataisiin tuoda kuulusteltavaksi, mutta haettaessa
+ilmeni, että mainittu henkilö on eräs rouva, jota Drayton on elättänyt
+äitinsä talossa ja joka nyt on kadonnut teille tietymättömille.
+Oikeus tuomitsi rikollisen kolmen vuoden hyvinansaittuun
+kuritushuonevankeuteen ja niin päättyi tämä juttu, jonka yhteydessä oli
+ilmennyt kieroutta ja oveluutta enemmän kuin sellaisilta konniltakaan
+voisi odottaa."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Viikko kului, ja yleisö oli melkein unohtanut koko jutun ja sen
+yhteydessä olevat seikat, kun muutamassa viikkolehdessä oli seuraava
+uutinen:
+
+"Olemme kuulleet, että mies, joka tuomittiin kolmen vuoden
+kuritushuoneeseen ryöstöstä Hendonin rautatieonnettomuudessa, sai
+ankaran aivokuumeen heti tultuaan Millbankiin. Mutta sen jälkeen
+on hänen syrjäisestä olopaikastaan levinnyt huhu, että mies, joka
+tuomittiin Paul Draytonin nimellä, olisi sittenkin ollut oikeassa
+väittäessään, että hänen henkilöllisyydessään on erehdytty."
+
+
+
+
+XXII LUKU.
+
+
+St. Margaretin luostarin ripityskappeli oli hämärä, tyhjä huone,
+kalustona vain tamminen pöytä ja neljä tai viisi tammista tuolia.
+Maalatuilla hiekanharmailla seinillä oli Florentinin maalaus, joka
+kuvasi pakoa Egyptiin, ja vertauskuvallinen taulu sakramenttien
+pyhyydestä. Muuten olivat seinät paljaat.
+
+Neljä päivää oli kulunut Gretan lähdöstä tästä talosta, jossa hän
+oli ollut tilapäisenä hoidokkina. Luostarin abbedissa istui illan
+hämärtyessä ripityskappelissa ja hänen edessään oli eräs sisar
+polvillansa. Sisaren puku oli harmaa ja hänen liinainen huntunsa oli
+karkea. Hänellä ei ollut viittaa ja päähine oli vedetty syvälle hänen
+otsallensa. Se oli sisar Grace.
+
+"Äiti, kuulkaa minun syntini", hän sanoi kuiskaten vapisevalla äänellä.
+
+"Puhu, tyttäreni."
+
+"Me olimme molemmat Athlonessa viimeisenä suurena nälkävuonna. Hän
+oli siellä oleskelevan rykmentin upseeri. Minä olin kokelas ja kävin
+armeliaisuusjärjestön lähettinä lievittämässä kurjien puutetta. Me
+tapasimme toisemme pyhitetyillä paikoilla. Oi, äiti, kurjuus oli suuri
+ja hän oli äärettömän hyvä onnettomille. Nälkäisten laumat kiersivät
+kuin heinäsirkkaparvet itkien ja valittaen. Heidän huutonsa ja
+kuihtuneet kasvonsa seurasivat meitä kaikkialle. Niin, äiti, hän oli
+hyvin, hyvin hyvä köyhille."
+
+"No?"
+
+Katuja painoi päänsä vieläkin alemma. "Oi, äiti, minä rikoin
+lupaukseni, ja -- me menimme naimisiin."
+
+Abbedissan huulet liikkuivat äänettömässä rukouksessa.
+
+"Mikä hänen nimensä oli, tyttäreni?"
+
+"Robert Lowther. Me tulimme Irlannista Lontooseen. Syntyi lapsi ja me
+annoimme sille nimen Paul. Sitten minun mieheni rakkaus kylmeni ja
+kuoli. Minä kauheasti surin sitä. Ehkä minusta siten tuli ikävä toveri.
+Vihdoin hän ilmoitti minulle --"
+
+Ääni sammalsi, koko ruumis vapisi.
+
+"Mitä, lapseni?"
+
+"Oi, äiti, hän ilmoitti minulle, että minä en ollut hänen vaimonsa,
+koska minä olin katolinen ja hän protestantti ja koska katolinen pappi
+oli meidät vihkinyt Irlannissa katolisen tavan mukaan. Englannin laki
+ei tunnusta sellaista päteväksi."
+
+"Häpeä Englannin laeille! Mutta mitä me tiedämme laeista ristin
+juurella? Kuinkas sitten kävi?"
+
+"Hän jätti minut. Äiti, minä tahdoin taistella Jumalan johtoa vastaan.
+Minä koetin hukuttaa itseni ja lapseni mukanani, mutta ne pelastivat
+minut. Minut pantiin hulluinhuoneeseen ja minun lapseni -- minun
+Paulini -- annettiin sen vaimon hoitoon, jonka luona olin asunut. Enkö
+minä ole rikkonut suuresti?"
+
+"Sinun syntisi, tyttäreni, ovat suuret, mutta kärsimyksesi myöskin ovat
+olleet suuret. Mitä sitten tapahtui?"
+
+"Minä karkasin turvakodista ja menin hakemaan lastani. Se oli kadonnut.
+Nainen oli muuttanut johonkin toiseen osaan Lontoota -- kukaan ei
+tiennyt, mihin -- ja minun Paulini, minun lemmikkini, oli kadonnut
+minulta iäksi. Pyhä Äiti, sen jälkeen minä tein syntiä syvimmin."
+
+Hänen päänsä painui kiinni hänen vapiseviin polviinsa ja häpeän tuska
+tahtoi kokonaan salvata äänen.
+
+"Äiti, silloin minä rikoin Jumalaa vastaan enemmän kuin lopettamalla
+Hänen antamansa elämän. Ah, kuinka minä voin sen kertoa teille? Teidän
+jalkanne vapisevat, arvoisa äiti. Te olette pyhä nainen, ettekä tiedä
+mitään tämän maailman kiusauksista."
+
+"Vaiti, tyttäreni, minä olen yhtä suuri syntinen kuin sinäkin."
+
+"Minä en voi sanoa teille. Äiti, äiti, te näette, että minä en voi."
+
+"Se on sielusi autuuden tähden, tyttäreni."
+
+"Minä olen koettanut palvella Jumalaa, ja Hän on nähnyt minun häpeäni.
+Mitä minulle oli jätetty muuta kuin maailma, maailma, maailma! Minä
+toivoin, että maailmalla olisi enemmän sääliä. Armollinen äiti, enkö
+ole jo sanonut kylliksi?"
+
+Abbedissa teki ristinmerkin.
+
+"Ah, tyttäreni, sielusi vihollinen oli silloin sinun kanssasi. Sinun
+ei olisi pitänyt lakata kohottamasta käsiäsi taivaan puoleen palavassa
+rukouksessa. Sinun olisi pitänyt maata tomussa ja tuhassa kolme päivää
+ja yötä valmistuen saamaan apua pyhästä sakramentista."
+
+Katuja kohotti kalpeat kasvonsa.
+
+"Vähässä ajassa minusta tuli kokonaan turmeltunut, langennut nainen."
+
+Abbedissa siirsi muutamia helmiä vapisevin sormin. Sitten hän kohotti
+ristin, joka riippui hänen rinnallaan ja piti sitä sisaren edessä.
+
+"Minä ajattelin lastani ja rukoilin, että hän olisi kuollut. Minä
+ajattelin häntä, joka ei ollut minun mieheni ja minun sydämeni tuli
+kylmäksi ja kovaksi. Äiti, minun vapahdukseni hetki vihdoin koitti.
+Niin, mutta sen mukana minun sielussani lakkaamatta kaikuivat sanat,
+_liian myöhään_. Elämän pyörteissä, etsiessäni iloa, vaikka löysin vain
+häpeää, minä tapasin hyvän miehen. Niin, pyhä äiti, hyvän miehen. Äiti,
+nyt hän on tuolla."
+
+Hänen kalpeat, surulliset ja juhlalliset kasvonsa kohosivat taas, ja
+käsi, joka piti ristiinnaulittua, ojentui pään yli.
+
+"Minä inhosin elämääni. Hän vapautti minut siitä -- hän vei minut
+mukanaan vuoristoon -- Skotlantiin ja siellä syntyi lapsi. Äiti, vasta
+silloin minä heräsin kuin huumeesta. Minusta tuntui kuin synnin kahle
+olisi kiertynyt minun ympärilleni. Kyyneleet -- -- ah, kuinka paljon
+minä vuodatinkaan kyyneleitä! Mutta lepo ja rauha tuli vihdoin, ja me
+menimme naimisiin."
+
+"Tyttäreni, vähän saatoin aavistaa ottaessani lupauksesi, että sielusi
+vihollinen oli sinua niin kokonansa pitänyt vallassansa."
+
+"Kuunnelkaa minua vielä vähän, pyhä äiti. Lapsesta tuli minun
+lemmikkini -- minun Paulini ilmetty kuva -- jokainen piirre, jokainen
+ilme oli sama. Ja osiksi unohtaakseni kadottamani lapsen ja osiksi
+muistaakseni häntä minä nimitin toisenkin lapseni Pauliksi. Äiti,
+vuodet vierivät rauhassa. Menneisyys jäi taakseni. Sen muisto painoi
+raskaana vain minun yksinäistä, vaivattua sydäntäni. Minä sain toisen
+pojan ja annoin hänelle nimen Hugh. Monen vuoden kuluttua minun mieheni
+kuoli." Katuja vaikeni.
+
+"Äiti, nyt minä rikoin toisella tavalla, mutta minä olen sen jo
+tunnustanut. Pitääkö minun se toistaa?"
+
+"Ei, tyttäreni, jos se koskee valaa, joka raskaana painoi sydäntänne."
+
+"Minä ajattelin, että minun ensimmäinen lapseni oli kuollut. Minä en
+ollut nähnyt häntä kolmeenkymmeneen vuoteen. Mutta meidän elämämme
+polut yhtyivät kuitenkin viimein. Ja vaimo, joka häntä hoiti, tuli
+tähän taloon neljä päivää sitten."
+
+"Tänne?"
+
+"Äiti, minun poikani, minun lapseni ensimmäisestä väärästä liitosta,
+minun lemmikkini, jonka puolesta olin vuodattanut katkeria kyyneleitä
+monta pitkää, pitkää vuotta -- minun Paulini, joka oli menettänyt
+kaiken paitsi äitinsä sydämen, minun poikani on varas ja roisto."
+
+Abbedissan huulet liikkuivat taaskin rukouksessa.
+
+"Hän on mies, jonka maailma tuntee nimellä Paul Drayton, minä nimellä
+Paul Lowther."
+
+"Rakas tyttäreni, nöyryytä sydämesi Kaikkivaltiaan ankaralle tuomiolle.
+Sanoitko Drayton -- Drayton, joka, kuten olen kuullut, on tänään
+tutkittu ja tuomittu?"
+
+"Ei -- kyllä -- kuinka minä sen sanoisin? -- sama eikä kuitenkaan sama.
+Äiti, rikoksen teki minun poikani Paul Lowther, mutta minun poikani
+Paul Ritson tuomittiin."
+
+"Rakas tyttäreni --"
+
+"Minä olin oikeuspaikalla ja kuulin kaikki. Ja minä yksin tiesin kaikki
+-- minä yksin, yksin! Oi, rukoilkaa minulle armoa, vaikka minä rikoin
+nämä pyhät säännöt. Ajatelkaa, oi, pyhä äiti -- että nunna oli vielä
+vaimo, ja ennen kaikkea äiti. Niin, minä kuulin kaiken. Minä kuulin
+tuomion, joka langetettiin minun pojalleni Paul Lowtherille. Hän oli
+rikollinen Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta vanki syytetyn penkillä
+oli minun poikani Paul Ritson. Minä tunsin hänet ja uskoin häntä, kun
+hän kielsi sen nimen, jonka he hänelle antoivat. Oi, minua onnetonta,
+minun sydämeni vuosi verta!"
+
+"Mitä sinä teit, tyttäreni?"
+
+"Äiti, minä olin heikko, hirveän heikko. Minä en voinut nähdä
+velvollisuuttani selvästi. Minun sielussani riehui kauhea taistelu.
+Minä en voinut tuottaa oikeutta toiselle tuomitsematta toista. Ja
+molemmat olivat minun kohtuni hedelmät."
+
+"Kauheaa, kauheaa! Mutta, tyttäreni, toinen oli rikollinen ja toinen
+oli syytön."
+
+"Niin, niin, tuhat kertaa niin! Mutta sitten olin minä itse. Kuinka
+minä saatoin tuomita rikollisen paljastamatta salaista syntiä, jota
+olen sydämessäni salannut ja säilyttänyt kolmekymmentä vuotta? Ja minun
+viheliäinen luontoni lannistui ja minä vaikenin."
+
+"Tyttäreni, meidän täytyy ristiinnaulita henkinen ylpeytemme."
+
+"Niin, niin. Mutta kysymyksessä oli minun poikani Paul Ritsonin rakkaus
+-- ja hän ajattelee minua vielä hyvänä naisena. Kuinka minä saatoin
+paljastaa tämän syntisen menneisyyden menettämättä sen ainoan olennon
+rakkautta, joka pitää minua puhtaana ja kunniallisena? Äiti, on
+äärettömän ihanaa olla rakastettu."
+
+"Oi, tyttäreni, kauhea asema -- kauhea, kauhea!"
+
+"Äiti, minä olen kertonut teille kaiken. Sanokaa minulle nyt, onko
+minulla mitään toivoa, neuvokaa minua."
+
+"Tyttäreni, nöyryyttäkäämme itsemme Jumalan edessä ja rukoilkaamme,
+että Hän kirkastaisi meille tiensä ja näyttäisi velvollisuutemme. Tule."
+
+Abbedissa nousi, otti sauvansa käteensä ja astui ulos huoneesta. Sisar
+seurasi häntä. He kulkivat sakastin läpi kirkkoon.
+
+Oli ilta. Talvisen auringon säteet, pilkistivät läntisistä akkunoista
+ja loivat lämmintä, keltaista valoansa alttarille. Tänne ei ulottunut
+maailman pauhu nyt, kun päivä vaihtui yöksi. Näiden muurien
+ulkopuolella oli tuska ja taisto, sisällä lepo ja rauha -- tyyneys,
+kuten pyörremyrskyn sydämessä.
+
+Ja hyvä äiti ja sisar lankesivat yhdessä polvillensa rukoillen valoa
+ja johtoa. Äiti nousi, mutta sisar jäi polvilleen; pimeys peitti maan,
+mutta hän oli yhä polvillaan, ja kun päivänsarastus kajasti itäisellä
+taivaalla, valaisi harmaa päivä hänen kumartunutta päätänsä ja
+kohotettuja käsiänsä.
+
+
+
+
+
+
+IV KIRJA
+
+KATKERA ON KATUMUKSEN KALKKI
+
+
+
+
+I LUKU.
+
+Vuonna 1877.
+
+
+Laakso hohti vihreänä aamuauringon valossa. Virta vieri verkalleen sen
+pohjassa ja välkkyi purppuralle ja ambralle. Lehdet lipattivat hiljaa
+vienossa tuulessa, joka huojutti kaislikkoa ja pitkää ruohoa. Vuoret
+kohosivat äkkijyrkkinä sinitaivaalle, josta vain joku pilvenhattara
+verkalleen leijaillessaan loi hetkellisiä varjojansa ylänköihin ja
+laaksoihin. Jostakin kuului lampaiden mää'yntää ja kaukaisten koskien
+kohinaa, mutta tätä selvempänä kaikui lintujen laulu metsissä ja mailla.
+
+Tätä aamun riemua täydensivät vieläkin suloisemmat äänet. Vuoren
+rinteille ilmestyi iloinen lapsilauma, joka laulaen, puhellen
+ja nauraen laskeutui laaksoon. Oli pyhän Pietarin päivä ja he
+olivat hakeneet koristelutarpeita -- siinä oli kaikenikäistä väkeä
+nelitoistavuotiaasta kauniista tytöstä, joka oli juuri neitoseksi
+kehittymässä ja kulki viimeisenä, nelivuotiseen suloiseen poikaan,
+jolla oli esiliina ja olkalaput ja joka uljaana asteli joukon
+johtajana. Useimmat toivat lehviä, mutta joillakin oli kädet täynnä
+sanajalkoja ja kukkia. He olivat kokoontuneet koululle ja nyt he
+matkalla kirkolle kiersivät juhlakulussa läpi laakson.
+
+He kulkivat sitä tietä, joka johti joen yli vuoren juurella ja
+kääntyivät sitä polkua, joka kulki laakson halki. Muutamaan
+tien mutkaan oli kokoontunut joukko kyläläisiä, jotka valkeissa
+puvuissansa huolettomina juttelivat puiden varjossa ja kuuntelivat
+veden salaperäistä kohinaa, kun se rotkojen lomitse kierrellen etsi
+soveliasta kulkureittiä. Viimeisenä kylän reunassa on pieni mökki
+pääty tiehen päin ja avoin portti johti kolmiomaiseen varjoisaan
+pihaan. Kun lapset kulkivat tämän asumuksen ohi, seisoi sen portilla
+sauvaansa nojaten vanha, harmaa, laiha ja hyvin kumara mies. Hänen
+jaloissaan makasi skotlantilainen paimenkoira sidottuna maahan lyötyyn
+puutolppaan. Lasten melu houkutteli tuvasta portaille nuoren naisen.
+Hän oli paljain päin ja yllään hänellä oli vaalea kesäpuku. Hänen
+kasvonsa olivat kalpeat ja surunuurtamat. Hän astui varoen ojentaen
+toisen kätensä hapuillen eteensä ja tarttuen kiinni kuusaman hentoihin
+ritvoihin, jotka riippuivat katosta. Hänen silmänsä olivat käännetyt
+puoliksi ylös ja puoliksi kulkueeseen päin ja niiden vaalenneessa
+terässä oli tyhjä ilme. Hän oli sokea. Hänen sivullaan, kiskoen
+vallattomasti hänen toisesta kädestään, hyppeli puolitoistavuotias
+lapsi -- pullea, suloinen poikanen, jonka pyöreät posket punottivat,
+siniset silmät loistivat ja vaaleat kiharat liehuivat tuulessa.
+
+Leperrellen, nauraen, laulaen ja heilutellen lehviänsä ja
+sanajalkojansa onnellisten, huolettomien päidensä päällä lapset
+tepsuttivat ohi. Kun he olivat menneet, ilma oli tyhjä, aivan kuin
+leivojen laulu olisi äkkiä vaiennut.
+
+Newlannin kirkko oli laakson keskellä puoliksi puiden peitossa.
+Portilla seisoi kirkkoherra Christian -- hän oli vähän vanhentunut,
+vuosien huurre peitti sakeampana hänen tuuheaa tukkaansa, kasvot
+olivat saaneet vielä entistäkin hienostuneemman ilmeen ja kauniiden
+silmien katse oli päivänpaisteinen ja sydämellinen. Greta seisoi hänen
+rinnallaan hiljaisempana kuin muinaisina päivinä, kasvoillaan vakava,
+mietiskelevä ilme ja hänen vilkkaat silmänsä katselivat surullisempina
+ja rauhallisempina. Vaalea tukkansa ei enää aaltoillen langennut hänen
+hartioillensa, vaan se oli koottu rehevälle sykkyrälle, jota nyt
+leveälaitainen hattu peitti.
+
+"Tuolla ne tulevat, Jumala heidän viattomia sydämiänsä siunatkoon",
+sanoi kirkkoherra Christian ja sinä hetkenä lapsilauma ilmestyi tien
+mutkasta esille.
+
+Heidän punertavat ja valkeat pukunsa ja esiliinansa pilkahtelivat sen
+vihreän lehvistön välistä, jota he käsissänsä kantoivat.
+
+"Birman metsä tulee Dusinaneen", mutisi Greta hymyillen.
+
+Kun lehvien kantajat tulivat kirkon edustalle, lensi portti auki ja
+iloiten he astuivat pihaan.
+
+"Miten väsyneeltä hän näyttää, tuo urhea, pikku mies", sanoi Greta
+ottaen syliinsä eellimmäisen miehen, jolla oli olkalaput ja joka nyt
+oli yltä päältä tien pölyssä.
+
+"Pienet ensin ja isot sitten viimeksi", selitti kirkkoherra. "Ne,
+joilla on kukkia, astuvat kuoriin ja koristavat alttarin, jäkälällä
+koristetaan kastemaljan ympäristö; ja te, joilla on lehviä, saatte
+alkaa saarnatuolin alta ja koristaa koko sivukuorin ja käytävän
+portaille asti."
+
+Pitkäkasvuinen pikku sankari Gretan sylissä rimpuili päästäkseen
+maahan. Hänellä oli jäkäliä ja hänen täytyi mennä ensimmäisenä.
+Nyt hyökkäsivät lapset kirkkoon ja hetkisen kuului tästä vanhasta
+temppelistä vilkasta touhua, lasten lepertelyä ja naurua.
+
+Lattian alla oli monia hautoja. Kivilaattaan, joka peitti
+keskikäytävän, oli hakattu niiden miesten ja naisten nimet, jotka
+vuosisatojen kuluessa olivat tässä laaksossa eläneet ja saaneet täällä
+viimeisen leposijansa. Kerran hekin olivat olleet lapsia, ja nyt
+lapset -- heidän omien lastensa lapsenlapset -- ajattelematta, ketä
+alhaalla lepäsi, rakkaus katseissa, nauru huulilla ja eloa jäsenissä --
+koristelivat kirkkoa ja käytävää heidän yläpuolellansa.
+
+Kymmenessä minuutissa ei kuorista eikä käytävästä ollut tuumaakaan
+paljaana. Kaikki oli vihreää alttarilta portaille asti. Siellä
+täällä joku seikkailunhaluinen poika, joka oli taitonsa saavuttanut
+linnunpesiä etsiessään, oli kiivennyt penkkipylväiden päähän ja sitonut
+lehväkimppuja kattoonkin.
+
+"Nyt me laulamme, lapset", sanoi kirkkoherra ja ottaen esille
+paljesoittimen aloitti virren.
+
+Kirkon lyijypienaiset akkunat olivat auki, ja suloiset, nuoret äänet
+kiiriskelivät kirkkaina ja sointuisina yli laakson ja vuorten. Ja
+linnut lauloivat yhä sinitaivaalla ja vedet kohisivat kaukaisissa
+putouksissa ja kuiluissa, ja vieno tuuli huokaili puissa ja kaiken yllä
+hohti kirkkaana aamuaurinko.
+
+Silloin kohosi tiellä sakea pölypilvi ja pian ilmestyi kirkon edustalle
+joukko miehiä suuren koiralauman saattamana. Vingahdukset, haukunta,
+rivoukset, naurunhohotus ja kukkojen kiekuna täytti ilman. Räyhääjiä
+saattoi olla tusinan verran ja kaikki olivat enemmän tai vähemmän
+juovuksissa. Ensiksi tuli John Proudfoot, seppä, paitahihasillaan,
+nahkainen esiliina käärittynä kierteelle vyötärelle ja hopeanharmaa
+taistelukukko vangittuna kainalossa. Pitkä Geordie Moore, hänen
+apurinsa, kantoi toista lintua. Dick-mylläri, ruskeassa vaalenneessa
+takissa kulki Geordien rinnalla kutittaen lintua oljella. Job
+Sheepshanks, kivenhakkaaja, kantoi pikikuppia ja pensseliä ja Tuomas
+Kyttyräselkä toi kourassaan rautaviiloja. Heidän jäljessään tuli
+Lentävän Hevosen kapakoitsija kantaen koria, josta pisti esille monien
+pullojen suut. Natt, Ghyllin tallimies, kantoi pajunoksista tehdyssä
+lintuhäkissä bantam-kukkoa, jonka kannukset välkkyivät auringossa.
+
+Koko meluisan seurueen keskuksena ja sieluna kulki muuan mies. Hänen
+äänensä kaikui yli muiden, hänen naurunsa oli äänekkäin, ja puolet
+kaikesta, mitä sanottiin, oli tarkoitettu juuri hänelle. Hän oli
+iloinen mies, ja hänen turpeat kasvonsa punoittivat. Päällään hänellä
+oli vaalea, raidakas villapuku.
+
+Se oli Paul Drayton.
+
+"Saakeli soi, mitäs siellä nyt on?" hän kysyi, kun joukko astui kirkon
+eteen.
+
+"Lehtimajan juhla, luulisin", vastasi Tuomas Kyttyräselkä.
+
+"Ja mikä on lehtimajan juhla?"
+
+"_Te_ tiedätte, herra Paul", sanoi postinkantaja -- "lehtimajan
+juhla, jolloin seinät peitetään lehdeksillä -- pyhän Pietarin päivä,
+tiedättehän."
+
+"Ai, niin, _minä_ tiedän -- lehdesjuhla, eikö se ole kerran vuodessa?"
+
+"Mitä, mies, ettekö muista päivää, jolloin poikana itse kannoitte
+lehdeksiä?" ihmetteli seppä.
+
+"Tietysti, tietysti, ai, niin, en minä ole unohtanut niitä päiviä.
+Varttokaas. Se on jonkinlainen elojuhla, vai?"
+
+"Ei sinnepäinkään", sanoi Dick-mylläri varmasti. "Teidän muistonne
+pettää suuresti, herra Ritson."
+
+"Siinä olet oikeassa, vanha veikko. Minä en enää koskaan ole sama
+senjälkeen, kun minä sairastin aivokuumeen Lontoossa -- en pääni
+puolesta -- ymmärrättehän?"
+
+Miesten ryhmä seisoi aivan oven edessä, kun veli Peter astui
+kirkonpihan yli punainen paperi kädessään.
+
+"Kukas tuo on? -- Methodisti, vai?"
+
+"Methodisti, siitä ei epäilystä", sanoi seppä.
+
+"Ah, sehän on kirkkoherran Peter", lisäsi postinkantaja, "ja tuo paperi
+on sähkösanoma. Näyttää kuin hän toisi sitä jollekin."
+
+"Seis vähän, poikaseni", sanoi Drayton ja eroten joukosta hän lähestyi
+Peteriä koirajoukon hyppiessä ja haukkuessa hänen ympärillään.
+
+Veli Peter oli ehtinyt kirkon portaille; lasten laulu kuului yhä
+sisältä.
+
+"Jos tuo sähkösanoma on minun vaimolleni, te voitte sen yhtä hyvin
+antaa minulle", sanoi Drayton ojentaen kätensä ottaaksensa sen.
+
+Veli Peter vetäytyi taapäin.
+
+"Se on kyllä ihan hyvä näin, vanha veikko; minä kyllä toimitan, että
+hän saa sen."
+
+"Saa kyll', sill' mää itte vien sen perill'", sanoi Peter varovasti.
+
+"Tule, etkös tiedä, että mikä kuuluu vaimolle, kuuluu myös hänen
+miehellensä."
+
+"Enpä tierä, tieränkö sitä. Mull' ei kukaan ol' sellaist'
+järjettömyytt' opettannu", sanoi Peter.
+
+"Anna se tänne heti paikalla."
+
+"Mua on kielletty antamast'", sanoi Peter silmiään väläyttäen.
+
+"Anna sill' napsu hännän pääll'", huusi mylläri etempää.
+
+"Siinä kuulet, mitä toiset sanovat. Tänne se heti paikalla."
+
+"En, sää raastat ystäviäs ja olet kuin tyranni, mutt' mää välitän viis'
+sun metkuistas."
+
+Drayton kääntyi ympäri tyytymättömästi muristen.
+
+"Saatana, mikä lenkku", hän mörähti ja hyppäsi muutamalle hautakummulle
+voidakseen kurkistella sisään avoimesta akkunasta. Mutta siihen
+noustessaan hän potkaisi kukkalasia ja se särähti moneksi kappaleeksi.
+"Nyt minä olen tuhlannut jonkun rahaa", hän sanoi nauraa hohottaen.
+
+"Mitä mies, luulisin, että olette ostanut sen omilla kolikoillanne",
+sanoi seppä.
+
+"Niin, sehän on teirän isänne hauta", selitti kivenhakkaaja Job
+Sheepshanks.
+
+Drayton katsahti hautakiveen.
+
+"Niin, niinpä on", hän sanoi; "katsokaas, minä en ole ollut täällä
+sitten kuin hautasin hänet."
+
+"Ei, tuo kaikki on lorua ja lörpötystä", sanoi Job. "Minä tarkoitan,
+että muuanna aamuna minä tapasin teirät märkänä ja huurteisena tämän
+patsaan juurella."
+
+"Tapasitteko? No, enpä tahdo kieltää sitä, ja nyt, kun oikein
+ajattelen, minä _olin_, minä _olin_ täällä sinä aamuna."
+
+"Ei, ette ollut täällä päinkään", sanoi seppä. "Se oli samana aamuna,
+kun Giles Raysley tiesi teirän nukkuneen Laiskassa Hevosessa. Minä
+muistan, millaista sotaa Job kävi Gubblumin kanssa siitä samasta
+asiasta kauan aikaa sitten."
+
+"Se on kaikki lorua ja lörpötystä", sanoi Job. "Hän, oli täällä."
+
+"Laiskassa Hevosessa? No, nyt minä muistan, minä _olin_ myöskin siellä."
+
+Laulu loppui ja Greta astui varpaisillaan eteiseen kantaen
+käsivarsillansa pientä palleroa, joka itki. Peter antoi sähkösanoman
+hänelle ja lähti kulkemaan käytävää. Drayton oli yhtynyt tovereihinsa
+ja hakkasi särkyneen pullon kaulaa tasaiseksi seinään, kun Peter astui
+ohi.
+
+"Silitä pulloa methodistin selkään", huusi Dick-mylläri, ja seuraavana
+hetkenä Peter sai selkäänsä särkyneen pullon kappaleet.
+
+Hohottava naurunremakka täytti ilman ja kaikui vuorissa.
+
+"Mikä kepponen!" vikisi postinkantaja.
+
+"Mikä kepponen!" karjahti seppä.
+
+"Mikä kepponen!" mölisi mylläri.
+
+"Siinä sait", virnisti Natt.
+
+"Hänellä on kohta poikain kujeet, tuolla herra Paulilla", sanoi
+Lentävän Hevosen kapakoitsija.
+
+"Ei, hän on jo aika mestari", kehui Tuomas Kyttyräselkä.
+
+Jättäen Peterin pyyhiskelemään vaatteistaan likööriä, jota oli pullon
+pohjassa vielä ollut, tämä meluisa sakki lähti tielle, miehet huutaen
+ja kiroten, koirat haukkuen ja liehakoiden heidän ympärillään ja kukot
+vihaisesti kotkottaen, kun jokaisen kädet härnäsivät ja nyppivät niitä,
+ja miehet nauraa hohottivat niiden raivolle.
+
+Newlannin laakson rannalla oli aukea kenttä, jossa muutamalla
+lyijykaivosmiehellä oli ollut hiilihauta pari vuosisataa sitten. Se
+oli kuin amphiteatteri, jonka ympärillä kohosi suurempia ja pienempiä
+kukkuloita, joitten välissä taas oli syviä kuiluja ja rotkoja. Näistä
+vanhoista kaivoksista ei ollut nähtävissä mitään muuta kuin joku
+tursistunut aukko vuoren kupeessa tai siellä täällä joku merkillinen
+syvennys, joka näytti veden muodostamalta. Sammaltuneita kivikasoja oli
+ympäriinsä ja toisista saattoi huomata lyijysuonia, mutta ei kuulunut
+pienintäkään vasaran tai rautakangen ääntä, eikä kulkenut kuormia ja
+rattaita rappeutuneella tiellä. Siellä vallitsi täydellinen hiljaisuus
+ja yksinäisyys, niin että helposti saattoi unohtaa, että maailma on
+täynnä ääntä ja melua.
+
+Tänne Drayton ja hänen toverinsa suuntasivat tiensä. Hiilihaudan
+reunalle he kiipesivät ja istahtivat ympyrään. He olivat tulleet
+pitämään kukkotaistelua. Bantam-kukko, jota Natt kantoi ja jonka
+hänen isäntänsä omisti, tahdottiin panna taistelemaan toisia vastaan.
+Drayton ja seppä esiintyivät taistelumestareina. Ensimmäinen koetus
+oli bantamin ja pitkän Geordien mustan espanjalaisen välillä. Geordien
+lintu parahti pian surkeasti lentäen pilkallisten katsojain päiden yli
+tiehensä, mutta Geordie hyökkäsi jälkeen ja sai kiinni sen levitetystä
+siivestä ja samalla väänsi niskat poikki. Sitten päästettiin irti
+John Proudfootin hopean- ja mustankirjava. Se hyökkäsi suoraa päätä
+iskeäksensä kannuksensa vastustajansa kylkiin. Toinen lähti pakoon ja
+niin ne juoksivat kilpaa ympäri piiriä. Vihdoin ne iskivät yhteen,
+ne repivät kannuksin ja nokin toisiansa, ja höyhenet peittivät pian
+taistelukentän. Ja kaksi miestä, vastakkaisilla puolilla haudan
+reunoilla, seurasi kiihkeästi ottelua usuttaen aina yhteen, jos
+ne aikoivat lakata, heiluttaen hyväksyvästi päätänsä jokaiselle
+uskaliaalle yritykselle silmät verestävinä ja hampaat irvissä.
+
+Välillä he ottivat lintunsa eroon ja viilasivat niiden kannuksia
+terävämmiksi. Lopuksi he ottivat kukon niskasta kiinni, kutsuivat
+pikikupin ja laastaroivat eheiksi niiden vertavuotavat nokat. Kukot
+olivat melkein yhtä vahvat ja uupuivat vihdoin. Nöyrinä ne kulkivat
+toistensa jäljissä ojennellen veristä nokkaansa ja työntäen ulos
+kuivan, valkean kielensä; mutta vieläkin ne yrittivät uudestansa, ne
+pöyhistivät pyrstöjänsä ja hyökkäsivät toistensa kimppuun taistellen,
+kunnes kumpikin kaatuivat maahan.
+
+Kun kukkojen voima alkoi vähetä, kasvoi miesten kiihko sitä mukaa.
+Ihastuksissaan he huusivat, selittivät, kirosivat, hoilasivat ja nauraa
+hohottivat.
+
+Vihdoin, kun bantam kaatui kuolleena maahan eikä näyttänyt vähintäkään
+virkoamisen merkkejä, Draytonin raivoa ei mikään voinut hillitä. Hän
+harppasi haudan yli kasvot yhtä punaisina kuin hänen kukkonsa nokka ja
+huutaen: "Saatana, mitä varten sinä tapoit minun lintuni?" hän tarttui
+kaikin voimin sepän rintapieliin.
+
+Syntyi tulinen koetus. Huutojen ja naurunhohotuksen säestäessä seppä
+heristäysi voimakasta vihollistansa vastaan, kiersi lujat käsivartensa
+hänen rintakehänsä ympärille, rutisti hänet litteäksi rintaansa vasten
+ja heitti hänet maahan. Kiiluvin silmin hän piti häntä maassa antamatta
+liikahtaakaan paikaltansa.
+
+"Minä näytän sinulle, ettet toista kertaa yritä samaa", hän puhisi.
+
+"Eihän se paina Johnin käsissä enempää kuin tuohilevy", huomautti
+mylläri.
+
+"Herrahan menettää pian koko sisunsa?" sanoi Natt räpyttäen unisia
+silmiänsä.
+
+"Minä muistan päivän, jolloin hän olisi pannut Johnin hartiat maahan,
+niinkuin ei mitään", lisäsi pieni postinkantaja.
+
+Natt auttoi Draytonin jaloilleen. Hän oli nyt vaiti, mutta kasvoilla
+oli uhkaava ukkospilvi.
+
+"Se tulee siitä, kun herrasmies sekaantuu alempainsa asioihin", mutisi
+hän ja pyyhki hikoilevaa otsaansa silkkisellä nenäliinallansa.
+
+Mylläri murisi, kivenhakkaaja mörähti jotakin ja pieni postinkantaja
+nauraa hihitti.
+
+Draytonin silmät leimahtivat.
+
+"Minä olen herrasmies, niin minä olen, jos haluatte tietää", hän sanoi
+uhkaavan näköisenä.
+
+Seppä seisoi lähellä oikoen laiskasti käärittyjä paitansa hihoja.
+
+"Kuka se kissanhännän -- viisaitten ihmisten puutteessa luullaan niin",
+hän sanoi nauraen. "Mutta hamppari, joka kuitenkin on _mies_, on sata
+kertaa parempi kuin tommonen _herrasmies_."
+
+"No, se sattui kuin tikulla silmään, John", huusi Dick ja sitä seurasi
+yleinen naurunräjähdys.
+
+"Herrasmies! Kysykää akoilta, mitä he tekevät tommosille
+_herrasmiehille_", lisäsi seppä raivoissaan. "Mies, joka ei osaa muuta
+kuin haljuilla ja juora."
+
+Kuului mutinaa miesjoukosta ja iskettiin merkitsevästi silmää.
+
+"Tierustakaa niiltä, mitä ne tekevät miehelle vietyään hänet neljäksi
+päiväksi Lunnoon, että tuovat hänet takaisin toisena miehenä -- kysykää
+akkaväeltä. He kyllä sen tietävät, luulisin."
+
+Seurasi levotonta liikehtimistä.
+
+"Saatana vie! Mitä sillä akalla on minun kanssani tekemistä?" sävähti
+Drayton.
+
+"Ei, ei", vastasi seppä. "Oma vaimosi ei näy olevan erittäin huvitettu
+sinun seurastasi."
+
+Draytonin silmät olivat punaiset, mutta niiden tuli sammui äkkiä. Hän
+astui sepän luo ja ojensi kätensä.
+
+"Sinä voitit minut", hän sanoi toisella äänellä, "mutta minä en ole
+sellainen mies, joka haluan pitää vihaa ja murjotella, ei sinne
+päinkään; tule, vanha veikko, ja sovitaan pois."
+
+"Hyvin sanottu", kehahti Tommy Lowthwaite, kapakoitsija.
+
+"Se on niinkuin pitääkin", virkkoi Dick-mylläri.
+
+"Hän on sittenkin oikeata sorttia pohjaltaan", myönsi Job,
+kivenhakkaaja.
+
+"Ihan oman isänsä poika on Paul Ritson", lisäsi Tuomas Kyttyräselkä.
+
+Paria minuuttia myöhemmin tämä sovinnon tehnyt joukko tarpoi polvea
+myöten vesilaskun yli laakson toiselle puolen. He pysähtyivät muutamien
+askelten päähän kaivoksesta, jonka reunalla oli koneita ja pyöriä.
+
+"Mennääns kattoon mun veljein tilejä", sanoi Drayton ja he astuivat
+yksikerroksiseen taloon, joka oli lähellä.
+
+Huone oli tilava -- sisustettu kuin kirjasto eikä niinkuin konttori --
+paksut villamatot lattialla, kirjoituspöytä, nojatuoleja ja upea pöytä
+keskellä lattiaa näyttivät sangen kodikkailta.
+
+"Täm' on kuin meitä varten, hitto vie", sanoi Drayton. "Tommy, avaapas
+nyt joutuin korkit."
+
+"Siinä täytyy olla tulot, ennenkuin voiraan laittaa tämmöttiä", sanoi
+mylläri heittäytyen nojatuoliin lojollensa.
+
+Dick katui kuin vimmattu, kun oli ollut niin hullu, ettei ollut
+vaatinut kuin viisikymmentä puntaa tuhotusta myllystänsä.
+
+"Ettekös ole kuulleet, ettei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää?" hymähti
+Drayton raapaisten tikulla tulta mahonkipöydän päästä.
+
+"Mitä, mies, tahroks sanoa, ettei kaivos kannata?" kysyi seppä.
+
+Drayton pudisti hänelle yli olkansa päätänsä ja sen tuli tarkoittaa
+sekä kieltoa että epäilystä.
+
+"Kyll' se nyt kannattaa, kun teillä on rahoja lainata Hugh-herralle",
+pisti Tuomas Kyttyräselkä viisaan näköisenä.
+
+"Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa", sanoi Drayton leveästi
+hymyillen aivan kuin salataksensa suuria tietojansa.
+
+Miehet nauroivat ja kapakoitsija lähetti pullon kiertämään miehestä
+mieheen ja jokainen tullasi sitä suulta ja istui sitten tyytyväisenä
+tupruttaen uhkeita savupilviä ja ruiskautellen pitkiä sylkiä matolle.
+
+Ja yhä linnut lauloivat kirkkaassa ilmassa, ja yhä vesi kohisi
+koskissa, yhä vieno tuuli humisi puissa ja ruohossa ja yhä aamuaurinko
+hohti kaiken yllä.
+
+Ovi avautui ja Hugh Ritson astui asianajaja, herra Bonnithornen
+seurassa sisään. Hänen silmänsä välähtivät raivosta, kun hän päästyään
+kynnyksen yli katsahti ympärilleen.
+
+"Marssikaa tiehenne täältä", hän sanoi.
+
+Miehet nousivat jaloillensa, tyrkkien kyynärpäillänsä toisiansa
+päästäksensä ulos. Drayton istui pöydän ääressä, siirsi rauhallisesti
+piippunsa toiseen suupieleen ja kielsi miehiä jäämään.
+
+Hugh Ritson astui Draytonin luo ja laski kätensä hänen olalleen.
+
+"Minä tahdon puhua sinun kanssasi", hän sanoi.
+
+"Mistä niin?" kysyi Drayton.
+
+"Minä tahdon puhua kanssasi", kertasi Hugh.
+
+"Mitä on? Anna kuulua. Se kai on joku opetussaarna, vai? Älä kursaile
+minun ystäviäni."
+
+Hugh Ritsonin kasvot vaalenivat ja kylmä hymy leikki hänen huulillansa.
+
+"Sinun aikasi on lähellä", hän mutisi ja pyörähti ympäri.
+
+Kun hän astui ulos meluisasta huoneesta, seurasi häntä käheä nauru. Hän
+huoahti raskaasti.
+
+"Jumalan kiitos, se on kohta ohi", hän sanoi.
+
+Bonnithorne asteli hänen rinnallansa.
+
+"Eikös se olekin huomenna?" kysyi asianajaja.
+
+"Huomenna", sanoi Hugh Ritson.
+
+"Oletko sinä ilmoittanut hänelle?"
+
+"Ilmoita sinä itse, Bonnithorne. Minä en voi enää sietää tuota miestä.
+Minä voisin tehdä jotakin, jota sittemmin katuisin."
+
+"Oletko sinä kutsunut kirkkoherra Christianin saapuville?"
+
+Hugh Ritson painoi päänsä alas. "Entäs Gretan?"
+
+"Hän ei halua tulla", sanoi Hugh. "Tyttö ei voi hengittää tuon roiston
+kanssa viittä minuuttia samaa ilmaa."
+
+"Ja kuitenkin hän on hänen velipuolensa", sanoi asianajaja hiljaa ja
+lisäsi sitten omituisella tavallansa hymyillen: "Kummallista, eikö
+totta?"
+
+
+
+
+II LUKU.
+
+
+Kun lasten kulkue oli ehtinyt mökin ohi ja kadonnut tien mutkan taa,
+kääntyi portilla sauvaansa nojaava mies ympäri ja astui portaille.
+
+"Näkikö poika ne? -- Näkikö se lapset?" kyseli se nuori nainen, joka
+talutti lasta.
+
+"Sit! en epäile", vastasi vanha mies.
+
+Hän pysähtyi pienokaisen luo ja ojensi hänelle pitkän, kuihtuneen
+sormensa. Pehmyt lapsenkäsi tarttui siihen paikalla.
+
+"Nauroiko se? Minä ajattelin, että se nauroi", jatkoi se nuori nainen.
+
+Kirkas hymy karehti hänen huulillansa.
+
+"Ehkä niin, tyttö."
+
+"Ralphie ei ole koskaan ennen lapsia nähnyt, isä. Eikö se näyttänyt
+pelästyneeltä? -- eikö yhtään, yhtään näyttänyt pelkäävän, tiedättehän?
+Minusta taisi tuntua, että se vetäytyi minun taakseni."
+
+"Ehkäpä, ehkä."
+
+Pienokainen oli jättänyt äitinsä käden ja yhä pitäen ukkinsa laihasta
+sormesta se tepsutti hänen rinnallansa sisään.
+
+Keittiössä vallitsi suloinen viileys, ja valkeiksi-pestyine seinineen
+ja savilattioineen se näytti miellyttävältä. Akkunan alla oli
+penkki ja pöytä ja sen vastaiselta seinältä hohtivat hyllyltänsä
+kirkkaat tinatuopit, kupit ja lautaset ja nauloihin oli ripustettu
+leikkuulautoja, kaaviloita, laatikoita ja muotteja.
+
+"No, kattos tänne, ukkoseni", sanoi vanha hiilenpolttaja sukeltaen
+suureen sivutaskuunsa.
+
+"Oletteko te tuonut sen? Onko se kissanpoikanen? Oh, rakas, antakaa
+pojan nähdä se!"
+
+Kissanpoika tuli esille vanhuksen taskusta ja laskettiin hellan edessä
+olevalle karvamatolle. Pienen, hentoisen eläimen silmät hohtivat, mutta
+kauan se ei pysynyt paikallansa, vaan nousi takajaloillensa ja naukui.
+"Missä on Ralphie? Katsooko se sitä, isä? Mitä hän tekee?"
+
+Pienokainen oli heittäytynyt nelinkontin sen eteen ja tuijotteli
+suoraan sen pyöreihin poskiin.
+
+Äiti kumartui sen yli ja kasvoilta olisi säteillyt päivä, ellei hän
+aikaisemmin olisi näön aurinkoa kadottanut.
+
+"Katsooko se? Eikö hän tahdo silittää sitä?"
+
+Poikanen oli työntänyt nenänsä siihen melkein kiinni ja koetti käyttää
+kaikkia sanoja, mitä suinkin osasi hyväilläksensä sitä.
+
+"Boo-loo, la-la, mama."
+
+"Eikö se ole suloinen, isä?"
+
+"On kerrassaan ihastuttava ressukka", vastasi vanha mies kumartuen
+lieden ääressä olevan ryhmän yli.
+
+Äidin kasvot saivat surullisen ilmeen ja hän kääntyi pois. Sitten
+kuului hyllyn luota, josta hän oli ottavinaan lautasia, pidätettyä
+nyyhkytystä. Vanhan miehen silmät seurasivat hänen liikkeitänsä.
+
+"Ei, tyttöseni, nyt meidän on saatava soppaa", hän sanoi äänellä, joka
+vei aivan toisen viestin.
+
+Se nuori nainen asetti lautaset ja soppamaljan pöydälle.
+
+"Ajatelkaa, etten minä koskaan voi nähdä omaa lastani ja jok'ikinen muu
+voi sen tehdä!" hän huokasi ja sitä seurasi toinen kyynelkuuro.
+
+Hiilenpolttaja söi ääneti soppaansa, kirkas pisara vieri salaa
+hänen ryppyistä poskeansa pitkin, ja leikki hellan edessä jatkui
+keskeytymättä.
+
+"Miu-miu-miu. Boo-loo-la-la-mama."
+
+Pihakäytävältä kuului askeleita.
+
+"Kutas kuuluu, Mattha?" sanoi ääni ulkoa.
+
+"Tule sisään, Gubblum", vastasi vanha mies.
+
+Gubblum Oglethorpe astui sisään puettuna aivan toisin kuin ennen.
+Yllään hänellä oli karkea liinapuku, jonka raudan ruoste oli yltä
+päältä tahrinut.
+
+"Ajattelin, että ehkä Mercy antaisi minun täällä keittää puuroni",
+sanoi Gubblum.
+
+"Tervetuloa", sanoi Mercy ottaen esille kasarin ja puurokauhan. "Minä
+keitän teidän puuronne sill'aikaa, kun isä syö soppaansa."
+
+"Ei, tyttö, sinulle se on yhtä vaikeata kuin jollekin vanhalle eukon
+kuhvelolle, sen ymmärrän. Minä keitän sen itte. Se onkin aivan
+erikoista puuroa, mitä minä tahron. Tieräks kuinka monta lajia minä
+siihen käytän? Siihen täytyy panna hapanta, imelää, suolaista, tuimaa
+-- kerta kaikkiaan suoloja niin paljon kuin sulaa, jauhoja niin paljon
+kuin kastuu -- ymmärräks?" Gubblum oli astunut hellan luo. "Kas,
+tässähän on poika ja perillinen", hän sanoi. "No, poikaseni, karta
+minun saappaitani, ne likaavat sun uuren kolttis'."
+
+"Eikös hän ole kasvanut, Gubblum?"
+
+"Kasvanut? -- Totta kai."
+
+"Ja hänen silmänsä -- muuttavatko ne väriä -- eivätkö ne tule
+ruskeiksi?"
+
+"Ehkä -- enpä saata väittää sitä vastaan."
+
+"Onko hän -- onko hän _ihan_ minun näköiseni?"
+
+"Ei -- no -- ei -- luulen näkeväni jotakin vierasta pojan koko
+olennossa."
+
+Nuori äiti käänsi päänsä toisaalle. Gubblum vilkaisi sinne, missä
+Matthew istui.
+
+"Tuo mies ja koko hänen roistosakkinsa on taas koko aamun harjoittanut
+ilkeyttänsä. Hän turmelee kaikki, se on ihka varma."
+
+Vanha hiilenpolttaja ei vastannut. Hän pysähtyi lusikka puoliksi
+kohotettuna, vilkaisi Mercyyn ja sitten jatkoi syöntiänsä.
+
+"Oletteks' kuulleet, mitä melua sanomalehret ovat siitä jutusta
+pitäneet?" kysyi Gubblum.
+
+"En", vastasi Matthew, "minä en kuule mitään sanomalehdist'."
+
+"_Hänelle_ se ei taira olla aivan sulolaulua, kun hän siitä kuulee."
+
+"Tuskin vain", myönsi Matthew osoittamatta vähääkään uteliaisuutta.
+
+"Minä luulen, että se vanha Hendonin muija aikoo kääntää nahkansa.
+Hän oli täällä äskettäin, eikä tämä _poika_ halunnu sanoa sanaakaan
+hänelle."
+
+"Niin, minä muistan sen."
+
+"Kyllä koira kelponsa löytää ja uskonpa, että tämänkin koiran päivät
+ovat pian luetut. Ne olisivatkin olleet paljon lyhyemmät, jos Mercy ei
+olisi näköään menettänyt."
+
+"Niin, niin", myönsi Matthew hiljaisesti.
+
+"Ei olis' tarvinnu, kuin tyttö olis' voinnu sanoa: 'Tuo on Drayton, ja
+tuo, jonka olette vangiksi vienneet, on Ritson ja minä näin, miten se
+konnantyö tehtiin', se olis' selvittänny koko asian."
+
+"Siitä ei epäilystä", sanoi Matthew pää soppalautasessa.
+
+"Ne eivät tahtoneet kuulla _minua_. Kun kirkkoherra vei minut Lunnonin
+oikeuteen kaksitoist' kuukautta sitten, lähetettiin meirät häntä
+koipien välissä takaisin. 'Tuokaa se nuori nainen tänne', he sanoivat,
+'teirän toristuksenne on pätevä hänen toristuksens' kanss', mutt' ei
+yksinään. Tuokaa se nuori nainen toteamaan', he sanoivat. 'Hän on
+tullu sokeaks', sanomme me. 'Sitä me emme voi auttaa', sanovat he. Ja
+sitä sitten sanotaan Lunnossa oikeureks."
+
+"Niin, niin", myönsi Matthew.
+
+"Niin ne tekevät vääryyttä oikeille ihmisille -- mutta siitäkös ne
+välittää."
+
+Gubblumin puuro kupluili ja puhkui, ja kapusta liikkui ahkerasti.
+Matthew oli ottanut lapsen lattialta syliinsä. Pikku mies leikki hänen
+valkealla parrallansa.
+
+"Oli paha onni, kun emme minä ja Mercy jääneet Hendoniin päiväks' tai
+pariks' sillä kertaa. Silloin hän vielä näki. Mutta tyttö oli sairas
+ja" -- ääntänsä alentaen -- "_semmoisena_ tierättehän, enkä minä voinnu
+arvata, että Paul Ritson-rukalle niin kävisi. Niinpä minä toin hänet
+kotiin takaisin."
+
+"Niin teitte, Gubblum", sanoi Matthew silitellen lapsen päätä.
+
+"Se on se Hugh, joka sittenkin on kaiken takana, uskon. Minä sanon sen
+arvelematta, vaikka hän onkin minun isäntäni. Minä aina tykkäsin Paul
+Ritsonista -- siitä oikeasta, tierättehän, ei tästä vaihrokkaasta, joka
+sanoo itseänsä Paul Ritsoniksi -- mutta Hughista minä hitot välitän,
+vaikka menis koko mies hornan kattilaan."
+
+Puuro oli valmista, ja Mercy toi puisen vadin pöydälle. "Sitä tulee
+varin täyrelt', tyttöseni", sanoi Gubblum. "Minä olen vain työmies,
+mutta minulla on mainio ruokahalu, kattos." Sitten kääntyen Matthewiin
+hän lisäsi: "Mutta siitä hän saa maksaa. Hän toi tuon lurjuksen tänne,
+mutta nytpä sillä konnalla onkin valta-asema -- sen voi selväst' nährä."
+
+"Niin on", myönsi Matthew.
+
+"Turmelee koko seuran juonnillans', kukkotaisteluillans' ja
+roistouksillans', ja mahroton on kaikkia luetellakaan. Tuo
+Dick-poloinen on mennyttä miestä, John-seppä ei ole käynytkään
+alasimensa luona koko viikolla, ja Job-kivenhakkaaja saa pian istua
+tomussa ja tuhassa ja kraappia kroppaans' kruukun paloill', kuten hänen
+raamatullinen kaimansa, mutta oman syyn tähren."
+
+"Luuleks, etteivät ne epäile häntä vääräks' mieheks'?" kysyi Matthew.
+
+"Ei, Mattha, mutta muutamat viheliäiset kolikot tekevät ihmeitä tässä
+maailmassa, tierättehän."
+
+"Se on kyllä totta."
+
+"Eräänä päivänä hän meni suutari Kitille tilaamaan uusia kenkiä. 'Mitä,
+herra Ritson', sanoi Kit, 'teirän jalkanne ovat venynneet kolme tuumaa
+siitä, kun minä otin viimeisen mitan.'"
+
+"Ah!"
+
+"Seuraavana päivänä Kit sai määräyksen tehrä Nattille kaksi paria.
+Niinhän voi tosiasioita kiertää."
+
+Mercy oli ottanut lapsensa isänsä sylistä ja istui sivurahilla pitäen
+peilin kappaletta sen edessä ja kuunnellen sen iloista naurua, kun se
+näki peilistä oman kuvansa.
+
+"Mutta hän ei ole cummerlantilainen, -- senhän kuulee hänen
+kielestäänkin", väitti Matthew.
+
+Gubblum pani lusikkansa vadille, joka nyt oli tyhjä.
+
+"Sitähän minäkin", hän sanoi nauraen, "minä kohtasin hänet eräänä
+päivänä puettuna parhaaseen pukuun ja kiiltokenkiin -- pukuun, joka
+voi tehrä hampparistakin herran näköisen. 'Matkalla soitimelle?' kysyn
+minä. 'Mitä soitimella-olo merkittee?' hän sanoo pöllön näköisenä.
+'Hoh, te ette ole tään laakson asukkait', kun olette sirottu Hendonin
+sanoihin', sanon minä. Minä kerjäsin silloin, mutta seuraavana
+päivänä Hugh-herra tulee mun luoksein ja sanoo: 'Gubblum', sanoo hän,
+'minä tarvitten tanun miehen mittaamaan malmia kaivokselle -- punta
+viikossa', hän sanoo."
+
+"Hoh, minä en epäile, että sillä tahtoivat teidät ostaa", selitti
+Matthew.
+
+"Siinä ovat iskeneet harhaan, jos luulevat voivansa panna renkaan
+Gubblumin sieraimiin. Ostaa tai lahjoa -- sama juttu. He ovat ostaneet
+melkein kaikki laaksolaiset ja tehneet niistä niin laiskoja kuin
+rantajätkät. Mutta eivätpä voineet ostaa Ritsonin koiraa."
+
+"Kuinka niin, Gubblum?"
+
+"Mitä, mies, etteks ole kuullut, miten se roisto tappoi vanhan
+Fan-paran. Ei? No, tierättehän, että Fan oli Paul Ritsonin koira,
+ja kun hän näki sen miehen tulevan käytävää, se hyppi ilosta ja
+haukkuen heilutti häntääns'. Mutta kun mies tuli likemmä ja se näki
+erehryksens', se luikki ulisten häntä koipien välissä pakoon. Mies
+koetti mielistellä sitä, mutta sepä ei antanut mielistellä itteäns', ja
+ihmiset pitivät lystiä. Mitäs luulette riiviön tehneen? Hän otti kiven
+ja poukkasi sillä elukan pään halki."
+
+"Se on totisesti hänen tapaistaan", sanoi Matthew "Mutta eivätkö
+ihmiset näe, että hänen vaimonsa, entinen Greta-neiti, ei tahdo virkkaa
+hänelle halaistua sanaa?"
+
+"Ei, ne sanovat, että se on vain valeliitto ja että; hän häiren jälkeen
+on muuttanut mieltäns'... Siinä kaikki, mitä ne tomppelit ajattelevat
+siitä."
+
+"Kuulkaas", sanoi Mercy puoliksi nousten penkiltänsä, "kuulen rouva
+Ritsonin askeleita."
+
+Miehet kuuntelivat. "Ei, tyttö, ei sieltä mitään askeleita kuulu",
+väitti Gubblum.
+
+"Kyllä, hän on tiellä", sanoi Mercy. Hänen kasvojensa ilme kertoi,
+että näyn kadottua olivat toiset aistit terästyneet ja hän saattoi
+kuulla paremmin kuin toiset. Hetkistä myöhemmin Greta astui mökkiin.
+Sähkösanoma, jonka Peter oli hänelle kirkossa antanut, oli vielä hänen
+kädessään. "Hyvää huomenta, Matthew -- hyvää huomenta Gubblum. --
+Minulla on uutisia sinulle Mercy. Tohtorit tulevat tänään."
+
+Mercyn pää painui äkkiä alas. Vanhan miehen pää kumartui vieläkin
+syvemmälle.
+
+"Kas niin, älä pelkää", sanoi Greta tarttuen lämpimästi hänen käteensä.
+"Se ei kestä kuin hetkisen. Eiväthän tohtorit ole vahingoittaneet sinua
+ennenkään, vai ovatko?"
+
+"Ei, mutta nythän tuleekin leikkaus", sanoi Mercy vapisevalla äänellä.
+
+Greta oli nostanut pienokaisen syliinsä. Lapsonen sirkutti ja leperteli
+hänen korvaansa epämääräiset salaisuutensa.
+
+"Ajattelehan, että kun kaikki on ohi, sinä voit nähdä pikku lemmikkisi
+Ralphien."
+
+Mercyn valottomat kasvot kirkastuivat. "Oi, niin", hän sanoi, "ja nähdä
+hänen juoksevan ja ottavan kiinni perhosia. Oh, se on hirveän ihanaa!"
+
+"Sanoitteko tänään, rouva Ritson?" kysyi Matthew silmät täynnä suuria
+pisaroita.
+
+"Sanoin, Matthew. Minä olen täällä niin kauan ja autan ja hoidan lasta."
+
+Mercy otti pienokaisen hänen käsistänsä ja nauroi ja itki ja nauroi
+taas. "Äiti ja Ralphie leikkivät yhdessä, puutarhassa, lemmikkini,
+ja Ralphie saa nähdä hevoset ja kukat ja linnut -- ja äiti -- niin,
+äiti saa nähdä _Ralphien_. Oi, rouva Ritson, kuinka itsekäs minä olen!
+Kuinka minä koskaan voin palkita teille?"
+
+Kyyneleet alkoivat valua Gretan poskia pitkin. "Minähän se olen
+itsekäs, Mercy", hän sanoi suudellen näöttömiä silmiä. "Sinun silmäsi
+antavat minulle takaisin minun miesparkani."
+
+
+
+
+III LUKU.
+
+
+Kaksi tuntia myöhemmin saapuivat tohtorit. Tullessaan he olivat
+pistäytyneet pappilassa, ja kirkkoherra Christian oli heidän
+mukanaan. He tarkastivat Mercyn silmät ja olivat tyytyväiset, sillä
+vika oli kehittynyt niin pitkälle, että leikkauksen saattoi tehdä.
+Heidän äänensä kuullessaan Mercy vapisi ja muuttui tuhkanharmaaksi.
+Äidillisen vaistonsa pakottamana hän otti lapsen syliinsä lattialta,
+jossa se touhusi omissa hommissansa ja puristi sitä rintaansa vasten.
+Pienokainen avasi selälleen suuret, siniset silmänsä nähdessään
+vieraat, ja hänen sopertava kielensä muuttui hiljaiseksi.
+
+"Viekää hänet huoneeseensa ja pankaa vuoteeseen", sanoi toinen
+tohtoreista Gretalle.
+
+Äkillinen kauhu valtasi nuoren äidin. "Ei, ei, ei!" hän huusi
+sanoinkuvaamattomassa tuskassa, ja lapsi itki hiukan hänen liian
+voimakkaasta puristuksestansa.
+
+"Tule, Mercy, ole rohkea pikku lemmikkisi vuoksi", pyysi Greta.
+
+"Kuulkaa minua", sanoi toinen tohtoreista hiljaa, mutta varmasti. "Te
+olette nyt upposokea ja olette elänyt täydellisessä pimeydessä enemmän
+kuin puolitoista vuotta. Me voimme palauttaa teille näkönne tuottamalla
+teille muutaman minuutin kivun. Ettekö te tahdo kestää sitä?"
+
+Mercy nyyhkytti ja suuteli lasta intohimoisesti.
+
+"Ajatelkaa, että ilman leikkausta ette ikinä saa näköänne takaisin",
+lisäsi tohtori. "Te ette menetä mitään ja voitatte kaikki. Oletteko
+tyytyväinen? Tulkaa, menkää nyt kiltisti huoneeseenne."
+
+"Oh, oh, oh!" nyyhkytti Mercy.
+
+"Ajatelkaa, vain muutaman minuutin kipu, josta tuskin tiedätte.
+Ennenkuin aavistatte, mitä on tekeillä, se on jo tehty."
+
+Mercy syleili kiihkeämmin lastansa ja suuteli sitä uudestaan ja
+uudestaan aina yhä hellemmin.
+
+Tohtorit kääntyivät toisiinsa. "Omituista turhamielisyyttä!" mutisi se
+tohtori, joka ei vielä ollut puhunut. "Hänen silmänsä ovat hyödyttömät
+ja kuitenkin hän pelkää, että menettäisi ne."
+
+Mercyn tarkka korva kuuli kuiskatut sanat. "Ei se ole sitä", hän sanoi
+kiihkeästi.
+
+"Ei, herrat", sanoi Greta, "te olette erehtyneet hänen ajatuksistansa.
+Sanokaa hänelle, ettei häntä uhkaa mikään hengenvaara."
+
+Tohtorit hymyilivät ja naurahtivat hiukan. "Oh, sekö siinä on? No, sen
+me voimme varmasti vakuuttaa."
+
+Sitten miehet puoliksi huvitettuina katselivat toisiansa.
+
+"Ah, me, jotka olemme miehiä, hyvät herrat, emme voi ymmärtää äidin
+sydämen hellyyttä", sanoi kirkkoherra Christian. Ja Mercy käänsi
+syvästi kiitolliset kasvonsa häneen. Greta otti lapsen hänen sylistänsä
+ja tuuditti sen uneen toisessa huoneessa. Sitten hän toi sen takaisin
+ja asetti kehtoon, joka oli uunin kulmalla.
+
+"Tule, Mercy", hän sanoi, "tule poikasi tähden." Ja Mercy antoi johtaa
+itsensä toiseen huoneeseen.
+
+"Ei ole siis hengenvaaraa", hän sanoi. "Minä en jätä poikaani. Kuka
+sanoi niin? Oliko se tohtori? Oh, armias taivas, eihän se ole mitään.
+Ajatelkaahan, minä saan elää ja nähdä sen kasvavan ja tulevan suureksi
+pojaksi."
+
+Hänen koko kasvonsa säteilivät nyt.
+
+"Eihän se ole mitään. Oh ei, eihän se ole mitään. Miten kamalaa olisi
+ajatella, että hän eläisi ja kasvaisi ja tulisi mieheksi ja minä
+makaisin kirkkomaassa -- ja minä olen hänen äitinsä! Se oli kauhean
+lapsellista, eikös ollutkin? Mutta minä olen ollut niin lapsellinen
+siitä asti, kun Ralphie tuli."
+
+"Kas niin, makaa nyt ja ole tyyni ja kaikki on pian ohi", sanoi Greta.
+
+"Antakaa minun suudella sitä ensin. Antakaa minun suudella sitä! Vain
+kerran. Tiedättehän, siinä on kuitenkin suuri vaara. Ja jos hän kasvaa
+-- ja minua ei olisi -- jos -- jos --"
+
+"Kas niin, rakas Mercy, sinä et saa itkeä. Silmäsi: turpoavat, eikä se
+ole hyvä tohtoreille."
+
+"Ei, ei, minä en tahdo itkeä. Te olette hyvin hyvä; jokainen on niin
+hyvä. Antakaa minun vain suudella pikku Ralphietani -- vielä viimeisen
+kerran."
+
+Greta johti hänet takaisin kehdon ääreen ja äiti painautui sen yli
+kädet levällään, kuten lintuemo suojataksensa poikasiansa siipiensä
+alle. Sitten hän nousi, ja hänen ilmeensä oli tyyni ja rauhallinen.
+
+Loordi Fisher istui keittiön takan ääressä toinen; käsi kehdon päässä.
+Kirkkoherra Christian seisoi hänen vierellänsä. Vanha hiilenpolttaja
+itki hiljaa, ja hyvän kirkkoherran ääni oli liian samea voidaksensa
+lausua niitä lohdutuksen sanoja, jotka nousivat hänen huulillensa.
+
+Tohtorit seurasivat sänkykamariin. Mercy lepäsi; rauhallisena
+vuoteella. Hänen kasvoillaan ei ollut mielenliikutuksen jälkeäkään. Hän
+askarteli omissa ajatuksissansa. Greta seisoi hänen vierellänsä, ja
+vakava huoli kuvastui hänen kauniitten kasvojensa jokaisesta juonteesta.
+
+"Meidän täytyy antaa hänelle kaasua", sanoi toinen tohtoreista
+toverillensa.
+
+Mercyn kasvot nytkähtivät suonenvedon tapaisesti.
+
+"Kuka niin sanoi?" hän kysyi hermostuneesti.
+
+"Lapseni, teidän täytyy olla hiljaa", sanoi tohtori virallisella
+äänellä.
+
+"Kyllä, minä olen hyvin, hyvin hiljaa, älkää vain tehkö minua
+tajuttomaksi", hän pyysi. "Minusta ei väliä, minä en itke. Ei, vaikka
+teette minulle kipeää, minä en itke. Minä en väräytäkään mitään kohtaa.
+Minä teen kaikki, mitä käskette. Ja te saatte nähdä, miten hiljaa minä
+olen ollut. Älkää vain tehkö minua tajuttomaksi."
+
+Tohtorit neuvottelivat hetkisen sivulla kahden kesken kuiskaten.
+
+"Kuka puhui kaasusta? Ettehän se vain ollut te, rouva Ritson?"
+
+"Sinun täytyy tehdä, kuten tohtori käskee, rakas", sanoi Greta
+hyväilevällä äänellä.
+
+"Oh, minä olen oikein kiltti. Minä teen vaikka mitä. Niin, minä olen
+niin hirveän urhea. Minä olen vähän lapsellinen joskus, mutta minä
+_voin_ olla urhea, enkös voikin?"
+
+Tohtorit palasivat vuoteen luo.
+
+"Hyvä on, me emme käytä kaasua", sanoi toinen. "Te olette uljas, pikku
+nainen, kaikesta huolimatta. Kas niin, olkaa nyt hiljaa -- hyvin
+hiljaa."
+
+Toinen tohtoreista laittoi kääreitä kuntoon ja toinen asetteli Mercyn
+päätä saadakseen valon edullisimmin lankeamaan.
+
+Keittiöstä kuului heikkoa ääntä.
+
+"Odottakaa", sanoi Mercy. -- "Siellä on isä -- hän itkee. Pyytäkää
+häntä, ettei hän itke. Sanokaa, ettei se ole mitään."
+
+Hän naurahti kevyesti.
+
+"Kas niin, hän kuuli sen -- sanokaa, että minä vain nauran."
+
+Greta jätti varpaisillaan huoneen. Vanha Matthew istui yhä riittyvän
+lieden ääressä ja heilutteli tasaisesti nukkuvaa lasta. Kirkkoherra
+Christianin silmät kääntyivät rukouksessa ylös.
+
+Kun Greta palasi sänkykamariin, Mercy sanoi hänelle hyvin hiljaa:
+"Antakaa minun pitää kädestänne, Greta -- saanko minä sanoa Greta?
+Noin", ja hänen sormensa puristivat suonenvedon tapaisesti Gretan kättä.
+
+Leikkaus alkoi. Mercy pidätti henkeänsä. Hänellä oli voimakasta
+pohjoisten maakuntain verta suonissaan Vain kerran pääsi huokaus.
+Vallitsi kuolemanhiljaisuus.
+
+Parin kolmen minuutin kuluttua tohtori lausui: "Vielä hetkinen ja
+kaikki on ohi."
+
+Seuraavana hetkenä Greta tunsi sormiansa puristettavan kuin
+ruuvipenkkiin.
+
+"Tohtori, tohtori, minä voin nähdä teidät", huudahti Mercy
+hillittömällä riemulla.
+
+"Olkaa hiljaa", sanoi tohtori ankaralla äänellä. Puolta minuuttia
+myöhemmin sidottiin tarkasti Mercyn silmiä.
+
+"Tohtori, rakas tohtori, antakaa minun nähdä poikani", pyysi Mercy.
+
+"Olkaa hiljaa, sanon minä", käski tohtori taaskin.
+
+"Rakas tohtori, rakas tohtorini -- vain pilkahdus -- yksi ainoa
+pikkuinen pilkahdus. Minä näin teidän kasvonne -- antakaa minun nähdä
+myöskin Ralphien kasvot."
+
+"Ei vielä, se voisi olla vaarallista."
+
+"Vain hetkinen. Älkää panko sidettä ihan vielä. Ajatelkaa, tohtori,
+minä en vielä ole nähnyt poikaani. Minä olen nähnyt muiden ihmisten
+lapsia, mutta en koskaan omaani -- omaa lemmikkiäni. Oh, rakas, rakas
+tohtori --"
+
+"Te kiihoitatte itseänne. Kuulkaa minua. Ellette te nyt hillitse
+itseänne, te ette milloinkaan saa nähdä lastanne."
+
+"Kyllä, kyllä, minä hillitsen itseni. Minä olen hyvin kiltti. Älkää
+vain sulkeko minua pimeään juuri nyt, kun olen näköni saanut ja
+ennenkuin olen nähnyt poikani. Greta, tuokaa hänet tänne. Kuunnelkaa,
+minä kuulen hänen hengityksensä. Hakekaa minun lemmikkini. Hyvät
+tohtorit eivät siitä pahastu. Sanokaa heille, että jos saan nähdä
+lapseni, se parantaa minut. Minä tiedän sen."
+
+Gretan silmät uivat kyynelissä.
+
+"Lepää hiljaa, Mercy. Kaikki on hukassa, jos nyt vahingoitat itseäsi,
+rakas."
+
+Tohtorit käärivät siteen siteen päälle kiertäen ne lujasti ympäri pään.
+
+"Kuulkaa nyt taas", sanoi toinen tohtori. "Tätä sidettä teidän on
+pidettävä silmillänne viikko."
+
+"Viikko -- kokonainen viikko? Oi, tohtori, yhtä hyvin voisitte sanoa
+iäti."
+
+"Minä sanon viikko. Ja jos te kertaakaan kohotatte sitä --"
+
+"Eikö hetkeksikään? Ei edes raottaa pikkuistakaan?"
+
+"Jos te liikutatte sitä, jos hetkeksikään muutatte sitä paikaltansa, te
+menetätte näkönne iäksi. Muistakaa se."
+
+"Oi, tohtori, se on kauheata. Miksi ette sanonut sitä jo ennen? Oh,
+tämä on pahempaa kuin sokeus, Ajatelkaa kiusausta, kun minä en ole
+kertaakaan nähnyt poikaani!"
+
+Tohtori oli saanut kääreen valmiiksi, mutta hänen äänensä oli vähemmän
+ankara, vaikkakin myöntymätön.
+
+"Teidän täytyy totella minua", hän sanoi. "Minä palaan tästä päivästä
+viikon kuluttua ja silloin te saatte nähdä lapsenne ja isänne ja tämän
+nuoren rouvan ja kaikki, Mutta muistakaa, ellette tottele minua, te
+ette saa koskaan nähdä mitään. Te saatte nähdä vilahdukselta pienen
+poikanne ja sitten tulette iäksi sokeaksi -- niin, ehkä _kuolette_."
+
+Mercy makasi hetkisen hiljaa. Sitten hän sanoi aivan hiljaa:
+
+"Rakas tohtori, antakaa minulle anteeksi. Minä tahdon tehdä, kuten
+käskette ja lupaan olla kiltti. Minä en koske käärettä. Ei, pienen
+poikani vuoksi minä en; sitä koskaan, koskaan koske. Te saatte tulla
+itse ja ottaa sen pois, ja sitten minä voin nähdä."
+
+Tohtorit lähtivät pois. Greta jäi koko siksi yöksi mökkiin.
+
+"Oletko nyt onnellinen, Mercy?" kysyi Greta. "Oi, olen", myönsi Mercy.
+"Ajatelkaa, vain viikko! Ja sitten hän on niin kaunis."
+
+Kun Greta auringon laskiessa vei lapsen hänen luokseen, kuvastui
+sanomaton ilo hänen kalpeilta kasvoiltansa, ja kun Greta seuraavana
+aamuna heräsi, lauleli Mercy hiljalleen itsellensä auringon noustessa.
+
+
+
+
+IV LUKU.
+
+
+Joukko kaivosmiehiä oli kokoontunut vuorikaivoksen lähelle sinä aamuna.
+Oli maksupäivä. Sääntönä oli, että aamuvuorolaiset kulkivat konttorin
+kautta ennenkuin menivät kaivokseen kello kahdeksan, ja yövuorolaiset
+kävivät palkoillansa kotimatkalla muutamaa minuuttia myöhemmin. Kun
+ensimmäiset miehet saapuivat konttorille, oli ovi suljettu ja lappuun
+oli kirjoitettu: "Kaikki palkat, jotka oli määrä maksaa tänään klo 8
+a.p., maksetaan huomenna samaan aikaan."
+
+Pian tulivat yövuorolaisetkin ylös ja hetkisen keskusteltuaan molemmat
+vuorot yhtenä miehenä -- lukuunottamatta konemiehiä -- kokoontuivat
+sopivalle paikalle neuvottelemaan. Noin sadan kyynärän päässä siitä
+oli muuan kaivoksen alku. Se oli aikanaan tehty vuoren rinteeseen ja
+nyt muodosti neliömäisen teatterin aukon, jonka molemmin puolin kohosi
+jyrkkä vuorenseinä huimaavaan korkeuteen. Tänne nämä pari sataa miestä
+suuntasivat askelensa kolmen ja neljän miehen ryhmissä, lyhdyt käsissä
+ja ruosteenpunaiset puvut kiiltäen aamuauringossa.
+
+Päätettiin lähettää lähetystö isännän luo pyytämään, ettei mitään
+viivytystä pidettäisi, vaan maksu suoritettaisiin, kuten tavallisesti.
+Toiset miehet jäivät paistattamaan päivää siksi, kun kaksi hartiakasta
+jurria, jotka osasivat käyttää kieltänsä terävämmin kuin muut, meni
+toimistoon neuvottelemaan.
+
+He olivat juuri kulkemassa kaivosaukon ohi, kun koneenhoitaja ilmoitti,
+että isäntä juuri tulee kaivoksesta ylös. Hetkistä myöhemmin Hugh
+Ritson ilmestyikin flanellipuvussansa lähettiläiden eteen.
+
+Kuultuaan heidän asiansa hän heti päätti itse tulla antamaan miehille
+vastauksensa. Kaivosmiehet tekivät hänelle kunnioittavasti tilaa ja
+sitten kerääntyivät piiriin hänen ympärillensä.
+
+"Miehet", hän sanoi vanhalla, päättävällä tavallansa, "sallikaa minun
+sanoa rehellisesti, kuten mies miehelle sanoo, että minä en voi
+maksaa tänä aamuna, kun minä en ole saanut rahaa. Minä koetin saada
+sitä, mutta en onnistunut. Tänä iltana minä saan paljon enemmän kuin
+maksuihini tarvitsen ja huomenna teille maksetaan koron kanssa."
+
+Miehet vilkuilivat toisiinsa ja keskustelivat hillityllä äänellä.
+
+"Tuohan on niinkuin pitääkin", virkkoi muuan.
+
+"On kyllä, eikä kannata murista", lisäsi toinen.
+
+Mutta oli muutamia, jotka eivät tyytyneet niin vähään eivätkä tahtoneet
+suostua odottamaan, vaan sanoivat ajatuksensa suoraan. Niinpä rohkein
+heistä työntyi esille ja virkkoi:
+
+"Herra Ritson, me emme ole samanlaisia kuin paremmat ihmiset, jotka
+voivat antaa saatavistaan luottoa. Me vaarimme kuuren päivän palkan,
+koska olemme sitä kuusi päivää tienanneet. Ja jos me nyt jäämme
+palkatta vaikkapa päiväksikin, täytyy meirän olla se päivä rahatta, ja
+se on hieman haitallista, sillä meillä on vaimo ja perillisiä."
+
+Kuului mutinaa joukosta, ja toinen tyytymätön lisäsi:
+
+"Ajat ovat muuttuneet siitä, kun meillä oli varaa säästää. Me elämme
+nyt kärestä suuhun, ja suu on silloinkin valmis, kun käsi ei olekaan."
+
+"Näinä aikoina ei ole ollutkaan paljoa tuhlata", lisäsi se, joka oli
+ensiksi puhunut. "Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin työmiehen
+vaimo heitti viisipuntasen vasten miehensä silmiä ruikutellen, että
+mitä hän sen vertaisella tekee."
+
+"Niin, niin", myönsivät toiset kuorossa. "Minä en voi tarjota teille
+menneen ajan makeanleivänpäiviä", sanoi Hugh Ritson, "eikä ole minun
+syyni, ettei kaivos ole menestynyt niin hyvin, kuin olen toivonut."
+
+Hän lähti astelemaan pois, kun joukko ympäröi hänet uudestansa.
+
+"Varttokaas", huudahti joku kaivosmiehistä, "on eräs toinen asia,
+josta muutamat meistä haluaisivat huomauttaa isännälle, ja se koskee
+kaivoksen rakennetta."
+
+"Miten niin?" kysyi Hugh Ritson katsahtaen ympärilleen.
+
+"Muutamat meistä arvelevat, että kaivos ei ole varma, kun monista
+osista hiekka juoksee melkein valtoinansa pohjalle. Useimmat meistä
+ovat vanhoja kaivosmiehiä ja me ajattelemme, ettei olisi väärin
+ilmoittaa teille ja pyytää rakentamaan jokseenkin kaikki varustukset
+uurelleen."
+
+"Kiitos, pojat, minä tahdon katsoa, mitä voin tehdä", sanoi Hugh Ritson
+lisäten sitten hiljaisemmalla äänellä: "Minä olen jo pannut koko metsän
+maanalaisiin varustuksiin, ja milloin tämä rahan hauta on valmis, sen
+Jumala yksin tietää."
+
+Hän kääntyi ympäri ja tällä kertaa hän sai jatkaa, mutta hänen
+askelensa näytti tavallista epävarmemmalta.
+
+Hän poikkesi kaivoskonttoriinsa ja tapasi siellä herra Bonnithornen.
+
+"Aamu on varhainen, mutta minä en ole mikään unikeko, tiedäthän",
+sanoi asianajaja. "Ajattelin, että meidän pitäisi hieman keskustella,
+ennenkuin menemme kokoukseen Ghylliin."
+
+Hugh Ritson ei kiinnittänyt tähän selitykseen sen suurempaa
+huomiota. Hän näytti huolestuneelta ja pahatuuliselta. Riisuessaan
+kaivosflanellinsa ja pukiessaan ylleen tavalliset vaatteensa hän kertoi
+herra Bonnithornelle, mitä juuri oli tapahtunut ja lisäsi sitten:
+
+"Jos jokin oli välttämätöntä minulle osoittamaan, että tämän päivän
+ikävä selvitys on tapahtuva, niin on se tämä miesten esiintyminen."
+
+"Se tulee kuin loppuisku sinun jo epäonnistuneille yrityksillesi",
+sanoi asianajaja omituisella tavallansa hymyillen. "Omituista, eikö
+totta?"
+
+"Epäonnistuneille!" huudahti Hugh Ritson ja kohotti ihmetellen
+silmäkulmiansa.
+
+Hetkisen kuluttua hän huoahti syvään ja sanoi harmin kadotessa hänen
+kasvoiltaan:
+
+"Ah, niin, vaikkapa saakin kärsiä se nainen, joka on jo kärsinyt
+kylliksi, on kuitenkin mies iäksi toimitettu pois tieltä."
+
+Bonnithorne liikahti istuimellansa.
+
+"Luuletko niin?" hän kysyi.
+
+Ääni tuntui Hugh Ritsonin korvissa vahingoniloiselta.
+
+"Se vaihto todellakin oli onneton, eikö ollutkin?" lisäsi asianajaja.
+"Tämä toinen näyttää olevan monin verroin kiusallisempi."
+
+Hugh Ritson jatkoi äänetönnä pukeutumistansa.
+
+"Näethän, vaihdossa sinun asemasi kokonansa huonontui", lisäsi
+asianajaja.
+
+"Mitä sinä tarkoitat?"
+
+"Katsos, älä luota _liian_ paljoa voittoosi. Toinenhan oli _sinun_
+käsissäsi, kun sen sijaan tämä _vieras_ nyt hallitsee sinua."
+
+Hugh Ritson polki tulisesti jalkaa, mutta sanoi kuitenkin kiukkuansa
+hilliten:
+
+"Hänen rikoksensa antoi hänet minun käsiini."
+
+"Antoi -- niin kyllä", myönsi herra Bonnithorne.
+
+Hugh Ritson katsoi kysyvästi häneen.
+
+"Kun sinä panit hänen rikoksensa _toisen_ niskoille, silloin tästä tuli
+vapaa mies", selitti asianajaja.
+
+Seurasi äänettömyys.
+
+"Mitä se merkitsee?" kysyi Hugh Ritson synkästi.
+
+"Se merkitsee sitä, että sinun valtasi Paul Draytoniin on loppunut."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Koska sinä et koskaan voi ilmaista hänen rikostansa, ilmaisematta
+ensin omaa syyllisyyttäsi."
+
+"Kuka puhuu ilmaisemisesta?" sanoi Hugh Ritson äreästi. "Tänä päivänä
+tämä mies muuttuu omaksi itseksensä Paul Lowtherin nimellä -- omalla
+nimellänsä, vaikk'ei hän tiedä sitä, tomppeli kun on. Siksi kysyn: mitä
+sinun epäilysi merkitsee?"
+
+Bonnithorne liikahti kiusaantuneena.
+
+"Ei mitään", hän sanoi nöyrästi, mutta kummallinen hymy leikki vielä
+hänen alas-käännetyillä kasvoillansa.
+
+Seurasi taaskin äänettömyys.
+
+"Tiedätkö sinä, että Mercy Fisher saa piakkoin näkönsä takaisin?" sanoi
+Hugh.
+
+"Niinkö? Merkillistä, merkillistä!" sanoi asianajaja nyt todellakin
+hämmästyen. "Lakikirjat eivät tiedä kertoa näin erikoisesta
+tapauksesta, että jonkun henkilön persoonallisuuden voisi todistaa vain
+yksi ainoa ihminen ja tämä henkilö juuri ratkaisevalla hetkellä tulee
+sokeaksi. Omituista, eikö totta?"
+
+Hugh Ritson hymyili kylmästi.
+
+"Omituista? Sano kohtalon tuomio", hän vastasi. "Minä uskon, että
+teidän, kirkon ihmisten, luulonne Jumalan johdosta on vain harhaanvievä
+otaksuma ja johtuu lyhytnäköisyydestänne."
+
+"Luulenpa kuitenkin, että jos _hän_ saa näkönsä, ei se suinkaan tule
+olemaan aivan halveksittavan lyhyt", sanoi asianajaja.
+
+"Toimitetaan mies pois tieltä ja nainen on vaaraton", selitti Hugh. Hän
+otti kirjeen muutamasta laatikosta ja antoi sen herra Bonnithornelle.
+"Muistanet kai, että aioimme sen toisen lähettää Australiaan?"
+
+Bonnithorne nyökkäsi päätänsä. "Tämä kirje on mieheltä, jonka puolesta
+hän aikoi matkustaa -- mies on isäni vanha ystävä. Vastaa tähän
+Bonnithorne."
+
+"Millä sanoilla?" kysyi asianajaja.
+
+"Selitä, että pitkä sairaus on ollut esteenä, mutta ny on Paul Ritson
+toipunut täydelleen ja voi ryhtyä toimeen."
+
+"Mitäs sitten?"
+
+"Mitäkö sitten?" kertasi Hugh Ritson kaikuna. "No mitä sinä arvelet?"
+
+"Lähettää _hänet_?" kysyi asianajaja osoittaen peukaloillansa olkansa
+yli.
+
+"Hänet, niin," päätti Hugh.
+
+Toisen merkillinen äänenpaino herätti taaskin Hugh Ritsonin huomiota ja
+hän katsahti äkkiä toiseen, mutta ei nähnyt mitään. Nyt hän oli puettu.
+
+"Minä olen valmis," ja lähestyen ovea hän loi yleissilmäyksen
+huoneeseen ja lisäsi: "Huomenna minä tahdon saada parhaat näistä
+huonekaluista muutetuksi Ghylliin. Talo on viime aikoina ollut aivan
+sietämätön ja suurin osa ajastani minun on täytynyt viettää täällä."
+
+"Sitten sinä et aio osoittaa hänelle kovin suurta armoa?" kysyi
+Bonnithorne.
+
+"Hän ei saa tuntiakaan viipyä."
+
+Sinä hetkenä asianajaja painoi päänsä hyvin alas.
+
+
+
+
+V LUKU.
+
+
+Aurinko hohti polttavana Hindscarthin huippujen yli, mutta pohjatuuli
+oli viileä, niin että matka Ghylliin oli virkistävä ja helppo. Herra
+Bonnithorne puhui käydessään sangen vähän, mutta Hugh Ritson tuli aivan
+loistavalle tuulelle ja iloisesti hän jutteli monenlaisista asioista.
+Kello oli vasta muutamaa minuuttia vailla yhdeksän, kun he saapuivat
+taloon. Palvelijat puuhailivat askareissansa pukeutuneina puhtaihin
+esiliinoihin ja päähineisiin.
+
+"Ovatko herrat saapuneet?" kysyi Hugh.
+
+"Eivät vielä, herra," vastasi yksi palvelijoista -- vanha Dinah Wilson.
+
+Nämä kaksi miestä nousivat Hugh Ritsonin huoneeseen. Sinne oli
+aamiaispöytä katettu. Asianajaja katsahti paikkoihin ja virkkoi:
+
+"Sinä olet pyytänyt muitakin ystäviä?"
+
+Hugh nyökkäsi ja istui harmoonin ääreen.
+
+"Kolme tai neljä lähinaapuria", hän sanoi avaten tappeja. "Tällaisessa
+asiassa on hyvä todistajain olla läsnä."
+
+Bonnithorne vastasi hitaasti:
+
+"Mutta mitäs sen miehen tunteista, joka niin pian ajetaan pois talosta?"
+
+Hugh Ritsonin sormet liikkuivat koskettimilla. Hän pysähtyi ja katsahti
+ympärillensä.
+
+"Minä en ikinä ole ajatellut, että sinä olisit niin verraton
+leikinlaskija, Bonnithorne," hän sanoi, mutta vain hymyn varjo häivähti
+hänen kasvoillansa. "Tunteista -- _hänen_ tunteistansa!"
+
+Kuului vilkkaita juoksutuksia uruilla ja muut äänet hukkuivat niihin.
+Akkuna oli auki. Asianajaja astui sen luo ja katseli ulos. Tänä
+hetkenä molemmat miehet olivat selin. Hugh Ritsonin pää oli painunut
+koskettimien yli, herra Bonnithornen katse ihaili rauhallista maisemaa,
+joka täyteläisenä ja uhkeana kylpi auringossa. Molempien kasvoilla oli
+merkillinen hymy.
+
+Hugh Ritson hypähti istuimeltaan.
+
+"Ah, minä tunnen jo itseni toiseksi mieheksi!" hän virkahti astuen
+muutaman kerran edestakaisin huoneessa, eikä hänen käynnissään
+huomannut tavallista velttoutta. Eteisestä kuului uusien vieraiden
+ääni. Hetkisen kuluttua ilmestyi eräs palvelija johtaen sisään kolme
+herraa, jotka sydämellisesti pudistivat Hugh Ritsonin kättä.
+
+"Olen hyvin iloinen voidessani palvella teitä jotenkin", virkkoi yksi
+tulijoista.
+
+"Minua suuresti ilahduttaa, että tämä onneton sukulaisuus selviää.
+Sehän on skandaali." lisäsi toinen.
+
+"Ettehän te voi elää semmoisissa oloissa. Elämä menettäisi arvonsa,
+ymmärrättehän", jatkoi ensimmäinen.
+
+Kolmas herra oli pidättyvämpi, mutta Hugh Ritson osoitti hänelle sitä
+suurempaa huomaavaisuutta. Heillä oli lyhyt kuiskaava neuvottelu hieman
+sivulla.
+
+"Jos saatte toiset panttaukset mitättömiksi, minulla ei ole mitään
+syytä olla lainaamatta teille rahaa maiden ja talojen kiinnitystä
+vastaan," sanoi vieras herra. Tämän kuultuaan Hugh Ritson kumarsi ja
+näytti tyytyväiseltä.
+
+Hän soitti aamiaiselle.
+
+"Pyytäkää herra Paul tänne, jos hän on valmis", hän sanoi, kun Dinah
+toi tarjottimen sisään.
+
+"Herra Paul on vielä vuoteessa, herra", hän sanoi ja lisäsi sitten
+itseksensä: "Tietysti väsyttää -- sellainen lurjusteleva elämä.
+Sellaista se ei ennen ollut. Ei uskoisi, että mies voi niin muuttua
+kahressatoist' kuukauress' --"
+
+"Ah, minä menen itse häntä katsomaan", sanoi Hugh ja pyytäen anteeksi
+hän jätti huoneen.
+
+Bonnithorne seurasi häntä oven ulkopuolelle.
+
+"Oletko sinä ajatellut seurauksia?" hän kysyi. "Siitä tulee julkinen
+skandaali."
+
+Hugh hymyili ja vastasi tyynesti:
+
+"Ketä se -- vahingoittaa?"
+
+"Jumala tietää!" sanoi asianajaja tavallista voimakkaammin.
+
+Hugh katsahti häneen. Sisältä kuului puheensorinaa.
+
+"Sinä pelkäät, että sinun hyvä nimesi tulee sekoitetuksi tähän
+skandaaliin, kuten sanot?"
+
+Herra Bonnithornen kasvoille levisi outo ilme sinä hetkenä.
+
+"_Minun_ hyvästä nimestäni tässä ei ole kysymys", hän sanoi tyynesti ja
+kääntyi oveen.
+
+"Kenenkäs sitten? -- hänen?"
+
+Mutta asianajaja oli jo vetäissyt oven auki ja astui huoneeseen.
+
+Hugh Ritson suuntasi askelensa siihen huoneeseen, jota Paul Drayton
+piti sänkykamarinansa. Hän avasi koputtamatta oven. Sisällä oli pimeää.
+Vain kapeat valojuovat pilkistivät sisään raskaitten verhojen välitse.
+Ilma oli sakea ja tuoksui väljähtyneeltä tupakalta ja oluelta. Hugh
+tunsi vihansa kuohahtavan, mutta hillitsi itsensä.
+
+"Kuka siellä?" kuului käheä ääni tummien uutimien takaa, jotka
+neliömäisten tolppain varassa kokonaan peittivät vuoteen pimeään.
+
+"Täällä on ystäviä", sanoi Hugh iloisesti. "Kauanko sinä vielä viivyt?"
+
+Kuului hiljaista murinaa.
+
+"Vähän aikaa."
+
+"Me alamme aamiaisen", sanoi Hugh. Hän aikoi palata ovelle.
+
+"Onko asianajaja palannut Skotlannista?" kysyi Drayton.
+
+"Bonnithorne? Hän on täällä. Hän ei ole sanonut, että hän on ollutkaan
+poissa", sanoi Hugh.
+
+"Hyvä on."
+
+Hugh Ritson kääntyi vuoteen luo. "Oletko kuullut", hän kysyi hillityllä
+äänellä, "että tohtorit ovat leikanneet Mercy-tytön silmiä ja hän
+sangen pian saa näkönsä jälleen?"
+
+"Häh -- mitä?" Drayton hyppäsi ylös vuoteesta. Sitten hän suori
+hihojansa ja napittaen ne kiirehtimättä lisäsi: "Mutta sehän ei minulle
+mitään merkitse."
+
+Hugh Ritson jätti huoneen. Hänen mielensä kuohui, mutta sittenkin hän
+tahtoi hillitä itsensä, sillä nythän tämä kurjuus loppuisi. Kun hän
+kulki talon läpi, astui Peter eteiseen kädessään kirje.
+
+"Tuleeko kirkkoherra Christian?" kysyi Hugh.
+
+"Enpä tierä, olenko siit' kuullut", murahti Peter. "Hän ajoi minut
+tuomaan tätä kirjettä. Tässä se on."
+
+Hugh Ritson avasi kirjekuoren. Kirje oli seuraava:
+
+"Minä en voi pakottaa omaatuntoani murtamaan leipää sellaisen miehen
+kanssa, joka on rikkonut minun kotini rauhan. Ei minun ole myöskään
+Kristuksen palvelijana soveliasta seurustella roistojen kanssa, joiden
+pelkkä läsnä-olo levittää häpeää ympärilleen. Minun velvollisuuteni on
+toimittaa ryövärit ansaittuun rangaistukseen ja sen minä sopivan ajan
+tullen teenkin."
+
+Hugh hymyili lukiessaan tätä kirjettä. Sitten hän pisti shillingin
+Peterin jäykkään kouraan ja harppasi tiehensä.
+
+"Kirkkoherra ei suvaitse tulla", sanoi Hugh vetäen Bonnithornen hiukan
+syrjään, "mutta se ei haittaa. Jos hän on Gretan holhooja, olet sinä
+hänen testamenttinsa toimeenpanija." Sitten hän ääntänsä korottaen
+lisäsi: "Hyvät herrat, minun veljeni toivoo, että alamme aamiaisen, hän
+saapuu kyllä aivan heti."
+
+Seura istuutui pöydän ympärille, ja keskustelu oli iloista ja vilkasta.
+
+"Erinomainen näköala", sanoi se herra, joka istui akkunaa vastapäätä.
+"Olen usein ihmetellyt, ettette ole kaivattanut lahtea tuohon laaksoon,
+herra Ritson."
+
+"Olen kyllä sitä ajatellut", vastasi Hugh, "mutta ei ansaitse uhrata
+sellaisia rahoja, ennenkuin tietää, että on isäntä omassa talossansa."
+
+"Ah, totta, totta!" sanoivat useat äänet kuorossa.
+
+Drayton astui sisään silmät punaisina ja kasvot kellanharmaina.
+"Huomenta, herrat", hän sanoi karkealla kurkkuäänellänsä.
+
+Kaksi herroista nousi ja kumarsi kylmänkohteliaasti. "Hyvää huomenta,
+herra Ritson", sanoi kolmas paikaltansa.
+
+Palvelija oli seurannut Draytonia tuoden sisään puolikypsän pihvin.
+"Eikö posti ole tullut?" kysyi Drayton vaihtaen lautasia.
+
+"Se ei voi enää olla kaukana", sanoi Bonnithorne katsoen kelloansa.
+
+"Kuta lähempänä, sitä parempi", mutisi Drayton. Hän otti muutamia
+papereita povitaskustaan ja laski ne. Sitten hän taittoi ne ja pisti
+liivinsä rintataskuun, jossa hänen kellonsa olisi ollut, jos hän
+sellaista olisi käyttänyt.
+
+Kun aamiainen oli syöty, Hugh Ritson -- otti laatikosta muutamia
+tärkeitä asiakirjoja. "Istukaa, herrat", hän kehoitti. Kaikki istuivat,
+paitsi Drayton, joka sytytti piipun ja juoksi kysymään postia. Se ei
+vieläkään ollut saapunut. "Mene sitten teroittamaan hänen kannuksiansa."
+
+"Minun tehtäväni olisi vähemmän mieluinen", sanoi Hugh Ritson,
+"elleivät jo kaikki seikat olisi ennestään tuttuja."
+
+"Sitten me keskustelemme tuttujen seikkojen perusteella", pyhähti
+Drayton hautautuen savupilven suojaan.
+
+"Paul, minä pyydän sinua istumaan", sanoi Hugh Ritson toisella äänellä.
+
+Drayton istui jotakin muristen.
+
+"Minun on ilmoitettava teille", jatkoi Hugh Ritson, "että minun
+veljeni, jonka te tunnette Paul Ritsonin nimellä, on päässyt selvyyteen
+ja myöntää, ettei hän ole isäni perijä, koska isäni kuoli jättämättä
+jälkisäädöstä."
+
+Pöydän ympärille kokoontuneet miehet nyökyttivät kallojansa mitä
+erilaisimmilla tavoilla.
+
+"Hirvittävä isku miehelle", mutisi muuan. "Eipä olekaan ihme, että hän
+on menettänyt rohkeutensa ja muuttunut hulttioksi", lisäsi toinen.
+
+"Saatuaan tämän tietää, hän on päättänyt heti paikalla luovuttaa
+kiinteimistöt niiden oikealle omistajalle."
+
+Päät nyökkivät uudestansa ja joku mutisi jotakin kunnian vaatimuksista.
+
+"Minä näytän teille jäljennökset isäni vihkimätodistuksesta ja omasta
+syntymästäni, joka tapahtui vähemmän kuin vuosi häiden jälkeen. Näistä,
+koska erinäisiä määräyksiä puuttuu, selviää, että minä itse olen isäni
+laillinen perillinen."
+
+Paperit kiersivät ympäri ja luettiin ilmeisellä tyydytyksellä.
+
+"Niin pitkälle kaikki on selvää", lisäsi Hugh Ritson. "Mutta minun
+veljeni on saanut myöskin tietää sen, ettei hän ole ollenkaan minun
+isäni poika."
+
+Kolmet hämmästyneet kasvot kohotettiin pöydästä. Bonnithorne luuhotti
+pää kumarassa. Drayton istui kyynärpäällään nojaten toiseen polveensa
+ja tupakoi äänettömänä.
+
+"On käynyt selville, että hän on minun äitini ja erään toisen miehen
+poika", jatkoi Hugh Ritson.
+
+Vieraat vilkaisivat ympärillensä. "Ah, se selittää kaiken", he sanoivat.
+
+"Teitä varmaan hämmästyttää tietää, ettei minun äitini mies
+ensimmäisessä laittomassa avioliitossa ollut kukaan muu, kuin Robert
+Lowther, ja se, joka nyt istuu kanssamme Paul Ritsonin nimellä, onkin
+Paul Lowther."
+
+Tätä sanoessaan Hugh asetti kaksi muuta asiakirjaa pöydälle.
+
+Drayton selvitteli äänekkäästi kurkkuansa.
+
+"Merkillistä, merkillistä! Nyt minulle kaikki selviää", sanoi joku
+vieraista.
+
+"Mikäs silloin on rouva Ritsonin -- tarkoitan, neiti Gretan asema?"
+kysyi toinen.
+
+"Hän on Paul Lowtherin sisarpuoli ja sentähden hänen avioliittonsa on
+purettava."
+
+Vieraat herrat liikkuivat tuoleillansa ja näyttivät hämmästyneiltä.
+Drayton yhä tupakoi äänetönnä. Bonnithorne ei kohottanut päätänsä.
+
+"Hän jättää minulle minun isäni kiinteimistöt. Mutta hän ei kuitenkaan
+jää puille paljaille", jatkoi Hugh Ritson. "Hänen oman isänsä
+testamentin mukaan hän perii viisituhatta puntaa."
+
+Drayton koruutti ylenkatseellisesti kurkkuansa. Sitten hän sylkäisi
+lattialle.
+
+"Ystävät", sanoi Hugh Ritson taas, "minulla on vielä vain yksi asia,
+joka minun täytyy samalla saada sanotuksi. Minun veljeni -- minä
+puhun nyt Paul Lowtherista -- saatuaan haltuunsa isäni kiinteimistöt
+menetteli, niinkuin hänellä olisi ollut laillinen oikeus ja panttasi
+niitä. Minua surettaa sanoa, että hän panttasi ne ylenmäärin kalliista."
+
+Kuulijat vilkaisivat merkitsevästi toisiinsa.
+
+"Jos minä olisin rikas mies, minä voisin menettää ne, mutta minä olen
+köyhä mies ja minun täytyy sanoa, että nuo panttaukset ovat mitättömät."
+
+"Onko laki sellainen?"
+
+"On, ja kuten ymmärrätte on se siinä oikeudenmukainen", vastasi Hugh.
+
+"Kutka ovat näiden panttilainojen antajat?"
+
+"Se onkin ikävin kohta koko asiassa. Suurin luotonantaja ei ole kukaan
+muu kuin Robert Lowtherin tytär -- Greta."
+
+Levotonta liikehtimistä ja salaisia katseita. "Sääli häntä."
+
+"No, hänen olisi pitänyt ottaa selvä panttikirjojen antajasta. Kuka on
+hänen asianajajansa?"
+
+"Hänen isänsä jälkisäädöksen toimeenpanija, ystävämme herra
+Bonnithorne."
+
+"Kuinka paljon hän menettää?"
+
+"Pelkään, että melkoisen summan -- ehkä puolet omaisuudestansa", sanoi
+Hugh.
+
+"Sama se sille. Sitä ei voi auttaa. Ei suinkaan herra Ritson voi ottaa
+vastaan kiinteimistöjä, jotka joku väärä mies on puhtaiksi nylkenyt."
+
+Draytonin pää oli yhä painuksissa, mutta hän hankasi levottomasti
+lattiaa jalallansa.
+
+"Minun tarvitsee sanoa vain muutama sana tämän lisäksi", alkoi
+Hugh taas. "Näin tärkeissä asioissa täytyy olla todistajia, muuten
+minä olisin selvittänyt tämän Paulin ja herra Bonnithornen kanssa
+salaisesti." Hän hiljensi äänensä ja lisäsi: "Katsokaas, tähän sekautuu
+myöskin minun äitiparkani, ja vaikka hän ei enää kuulu maailmaan, hänen
+hyvä nimensä on kuitenkin minulle pyhä."
+
+Merkitseviä katseita taaskin. Asianajaja siirtyi akkunan luo.
+
+"Mutta herra Bonnithorne voi selittää teille, että laki pakottaa minut
+karkoittamaan veljeni kokonaan tiloiltani. Te saatte tietää, että
+Englannin lain mukaan äpärästä saattaa tulla perijä; silloin häntä
+sanotaan lakikielellä äpäräesikoiseksi." Hänen äänensä hieman värisi,
+kun hän lisäsi: "Uskokaa minua, minulla ei ole valitsemisen varaa."
+
+Drayton polki jalkaa, heitti piippunsa pöydälle ja hypähti seisoalleen.
+"Koko tuo juttu on silkkaa valhetta", hän karjahti. Sitten hän kaivoi
+liivinsä taskusta esille papereita. "Tässä on minun kastetodistukseni,
+suora ja selvä."
+
+Hän tankkasi sen ääneen:
+
+"Ritson, Paul; isä, Allan Ritson; äiti, Grace Ritson. Syntymäpäivä, 6
+p. huhtik. 1847; paikka, Criefi Skotlanti."
+
+Hugh Ritson, hiukan kalpeana, hymyili. Toiset kääntyivät hämmästyneinä
+häneen. Tahtonsa lujuudella hän oli saanut välinpitämättömän ilmeen.
+
+"Mistä tuo tulee?" hän kysyi.
+
+"Edinburghin arkistosta. Sanotko, ettei se ole oikea?"'
+
+"En. Mutta minä sanon, minkä arvoinen se on. --; Hyvät herrat", sanoi
+Hugh kääntyen todistajiin, "verratkaa sitä minun isäni vihkimäpäivään.
+Huomatkaa: toinen on huhtik. 6 p. 1847, ja toinen kesäk. 12 p. 1847.
+Vaikka tuo olisi väärentämätönkin, olisiko se laillinen?"
+
+Drayton laski kätensä asianajajan käsivarrelle. "Nyt on teidän vuoronne
+-- puhukaa nyt -- tahdotteko?" hän sanoi.
+
+Herra Bonnithorne nousi, ja silloin Hugh Ritsonin kalpeat kasvot saivat
+peikkomaisen ilmeen.
+
+"Lapsi syntyi Skotlannissa", selitti Bonnithorne. "Jos nyt isällä
+sattui olemaan kotipaikka Skotlannissa, ja äiti asui hänen luonansa
+hänen vaimonansa, lapsi on laillinen."
+
+"Ilman avioliittoa?"
+
+"Ilman vihkimistä."
+
+Natt hyökkäsi huoneeseen hattu toisessa ja kirje toisessa kädessä. Hän
+oli kahdesti koputtanut, mutta kukaan ei ollut kuullut. "Posti, herra.
+Kirje herra Paulille."
+
+"Hyvä, poika." Drayton sieppasi sen ilosta huudahtaen.
+
+"Mutta minun isälläni ei ollut Skotlannissa kotipaikkaa", sanoi Hugh
+Ritson voitonvarmana.
+
+"Olipa niinkin", sanoi Drayton repien auki kirjekuorta.
+
+"Hän oli skotlantilaista syntyperää", sanoi Bonnithorne ottaen
+asiakirjan Draytonin kädestä. "Katsokaa, tässä on hänen
+kastetodistuksensa. Omituista, eikö totta?"
+
+Hugh Ritsonin silmät leimahtivat. Hän katsoi tiukasti asianajajaa
+silmiin. Sitten hän otti paperin.
+
+Seuraavana hetkenä hän rutisti sen kouraansa ja heitti akkunasta
+ulos. "Minä vaadin todistuksia sekä mainittuun lainkohtaan että
+todistelutapoihinne nähden", hän sanoi.
+
+"No, ja niitä saat", sanoi Drayton huutaen kiihkoissansa. "Kuunnelkaa
+tätä", ja hän koetti lukea.
+
+"Odota! Keneltä se on?" kysyi Hugh Ritson. "Joltakin nurkkasihteeriltä?"
+
+"Oikeuskanslerilta", sanoi Bonnithorne.
+
+"Onko se kyllin hyvä?" kysyi Drayton vahingoniloisesta.
+
+"Anna mennä", käski Hugh Ritson naputtaen pöytää sormiensa päillä.
+
+Drayton antoi kirjeen asianajajalle. "Lukekaa te se", hän sanoi. "Minä
+en ole mikään kirjanoppinut. Minä olen herrasmies ja --" Hän vaikeni ja
+siirteli jalkojansa, kun Bonnithorne luki:
+
+"Ellei ole mitään syytä otaksua, että isä on menettänyt skotlantilaisen
+kotipaikkaoikeutensa, on poika laillinen. Jos isä pojan
+kastetilaisuudessa tunnusti äidin vaimokseen, tunnustaa Skotlannin laki
+avioliiton lailliseksi, olipa siinä vihkimistä tai ei -- se ei muuta
+asiaa."
+
+Seurasi äänettömyys. Drayton otti kirjeen asianajajalta, taittoi sen
+huolellisesti ja pisti povitaskuunsa. Sitten hän katsoi Hugh Ritsonin
+kasvoihin voitonriemuisin ilmein. Bonnithorne oli siirtynyt sivulle.
+Vieraat olivat ääneti.
+
+"Kuuletko?" sanoi Drayton. "_Poika on laillinen_." Hän painosti
+jokaista sanaa ja taputti kirjetaskuansa niitä kerratessaan. "Mitäs
+sinä siitä sanot, häh?"
+
+Aluksi Hugh Ritson silminnähtävästi ponnisteli säilyttääkseen
+mielenmalttinsa ja hänen kasvonsa valahtivat marmorin valkeiksi.
+Drayton tuli lähemmä häntä.
+
+"Sinä tahdoit antaa minulle potkut, vai? Ajaa minut ulos talostani,
+häh? Saatana, nyt on minun vuoroni, niinkuin se onkin."
+
+Näin sanoen Drayton astui ovelle ja heitti sen selälleen.
+
+"Tämä talo on minun", hän sanoi. "Mene ja piru sinut periköön."
+
+Saatuaan tämän odottamattoman iskun Hugh Ritson polki jalkaa. Hän
+katsoi vieraisiin ja tunsi asemansa ilkeäksi kuin roisto, jolle on
+pantu kapula suuhun niin ettei hän voi puhua. Sitten hän hoippasi kädet
+ojona sinne, missä Drayton seisoi.
+
+"Anna minun puhua joku sana sinulle kahden kesken", hän kähisi äänellä,
+jota tuskin saattoi kuulla.
+
+Drayton kohotti kätensä ja puristi nyrkkinsä. "Ei tavuakaan", hän
+sävähti. Hänen äänensä oli raaka ja hurjistunut.
+
+Hugh Ritsonin sieraimet värähtelivät ja hänen silmänsä iskivät tulta.
+
+Drayton nolostui hetkeksi, mutta räjähti sitten nauruun.
+
+Seurasi pitkä äänettömyys. Bonnithorne seisoi yhä akkunassa pää
+painuneena, kädet ristissä selän takana ja tömistellen lattiaa
+jaloillansa. Hugh Ritson astui hänen luoksensa. Hän katseli häntä
+hetkisen ja kosketti sitten olkapäähän. Hänen kasvonsa olivat intohimon
+vääristämät, ja ääni kuului hiljaa ja syvänä kuin maan alta, kun hän
+puhui.
+
+"On eräs kirja", hän sanoi, "jonka te kirkonmiehet hyvin tuntenette,
+ja se kertoo väärästä huoneenhaltijasta. Isäntä aikoi ottaa häneltä
+huoneenhallituksen pois. Silloin tämä palvelija kyseli itseltänsä:
+'Mitä on minun tehtävä?'"
+
+Seurasi äänettömyys.
+
+"Mitä hän _teki_?", jatkoi Hugh Ritson, ja sanat kaikuivat
+hiljaisuudessa vihlovina kuin rautakellon läppäykset. "Hän kutsui
+isäntänsä velkojat yhteen ja sanoi ensimmäiselle: 'Kuinka paljon olet
+velkaa?'"
+
+"Sata painomittaa." Silloin hän sanoi: "Kirjoita viisikymmentä'."
+
+Seurasi toinen äänettömyys.
+
+"Mitä tämä huoneenhaltija tarkoitti? Hän ajatteli, että kun isäntä
+karkoittaa hänet palveluksestansa, velallinen ottaa silloin hänet omaan
+taloonsa."
+
+Hugh Ritsonin tapa oli nyt tyyni ja jäätävän kylmä. Hän kääntyi
+puoliksi Draytoniin ja kohotti ääntänsä.
+
+"Tämän jälkeen oli velallinen sidottu käsistä ja jaloista. Kun hän
+tahtoi neuvotella huoneenhaltijan kanssa, huusi tämä: 'Rosvo',
+'Väärentäjä', 'Valapatto'."
+
+Kiusaantuneena Bonnithorne liikahteli sinne tänne. Hän avasi suunsa
+puhuaksensa, mutta sanat eivät lähteneet hänen huuliltansa. Vihdoin hän
+näytti heittävän hartioiltaan kuorman, joka siihen äkkiä oli laskettu
+ja kasvoille ilmestyi heikko, vararikkoinen hymy, kun hän virkkoi:
+
+"Miten meidän on selitettävä sinun vertauksesi? Oletko sinä velallinen,
+jonka kädet ja jalat on sidottu, ja onko sinun veljesi viraltapantu
+huoneenhaltija?"
+
+Hugh Ritson polki voimansa perästä jalkaa.
+
+"Käännätkö sen niin?" hän huudahti sanoja tavoitellen. "Olkoon
+sitten niin!" ja hänen äänensä muuttui vihlovaksi kirkunaksi. "Tuo
+huoneenhaltija on kukistuva ja hänen isäntänsä hänen kanssaan."
+
+Sitten hän palasi sinne, missä Drayton seisoi ja hänen silmistään
+hehkui hullu raivo.
+
+"Paul Lowther --" hän sanoi.
+
+"Sano minua Paul Ritsoniksi", keskeytti Drayton.
+
+"Paul Lowther --"
+
+"Ritson", korjasi Drayton ja lisäsi sitten äkkiä ääntänsä alentaen:
+"Sinä annoit minulle sen nimen ja Jumalan nimessä minä sen pidän!"
+
+Hugh Ritson kumartui pöytään päin ja otti siitä paperin, joka oli siinä
+levällään.
+
+"_Tämä_ on sinun nimesi", hän sanoi, "ja minä tahdon todistaa sen."
+
+Drayton purskahti toisen kerran nauruun.
+
+"Sinä et uskalla sitä koettaa", hän hohotti.
+
+Hugh pyörähti häneen silmät tulta leimuten.
+
+"Silloin sinä arvostelet minun rohkeuttani omasi mukaan. Mies, mies!"
+hän sanoi, "tiedätkö sinä, mitä sinä aiot tehdä?"
+
+Kuului taaskin Draytonin raaka nauru, mutta se kuoli äkkiä hänen
+huulillensa.
+
+Sitten Hugh Ritson astui ovelle. Hän heitti viimeisen silmäyksen
+huoneeseen. Tuntui kuin hän olisi tietänyt joutuneensa lopun alkuun --
+kuin hän olisi sinä hetkenä saanut varmuuden, ettei hän enää koskaan
+näe tätä tuttua huonetta. Onni ja tulevaisuus, joka vain joku tunti
+aikaisemmin näytti hänelle hymyilevän, oli jättänyt hänet ainiaaksi.
+Malja, jonka hän oli jo huulilleen kohottanut, oli nyt pirstaleina
+hänen jaloissansa. Hän näki sen kaiken tänä lyhyenä hetkenä. Hänen
+kasvoillaan kuvastui ääretön tuska, mutta sittenkin huulilla leikki
+lievittävä hymy. Hän painoi toisen käden otsallensa ja sanoi niin
+hiljaisella äänellä, että se oli vain kuiskaus:
+
+"Odota, niin saat nähdä."
+
+Kun vieraat, jotka olivat painautuneet yhteen kuin lampaat myrskyssä,
+saivat lamautuneet aistinsa takaisin, oli Hugh Ritson kadonnut. Drayton
+oli lysähtänyt tuoliin lähelle Bonnithornea ja vikisi kuin pieksetty
+koira.
+
+"Menkää hänen jäljessänsä. Mitä hän aikoo? Te tiedätte, että minä aina
+olin tätä vastaan."
+
+Pian hän kuitenkin nousi seisoalleen ja nauroi, lörpötteli ja
+melusi selittäen, että on ikävä, jos mies ei saa olla isäntä omassa
+talossansa, ja jos ajos on parannettava, on leikkaus kestettävä.
+
+"Aivan oikein", myönsi joku vieraista, "ja minun myötätuntoni on
+täydellisesti teidän puolellanne, herra Ritson. Häpeällisempää syytöstä
+ei koskaan ole miehekkäämmin torjuttu."
+
+"Minä olen täydellisesti samaa mieltä kanssanne, naapuri", virkkoi
+toinen, "ja sellaista kamalaa valhetta ei kukaan voi kärsiä. Paul
+Lowther, toden totta! Sehän on verratonta ivaa."
+
+"Niin, onpa melkein, eikös olekin?" sanoi Drayton. Ja sitten hän nauroi
+ja he kaikki nauroivat ja olivat erinomaisen hyviä ystäviä.
+
+
+
+
+VI LUKU.
+
+
+Greta viipyi Mercyn luona puolipäivään asti pyytäen, houkutellen ja
+lopulta komentaen häntä makaamaan hiljaa vuoteessa sill'aikaa, kun
+hän itse puki ja syötti lapsen ja keitti ja puhdisti loordi Fisherin
+hartaista vastalauseista huolimatta. Kun kaikki oli tehty ja vanha
+hiilenpolttaja oli lähtenyt vuorelle, Greta otti pienokaisen syliinsä
+ja meni Mercyn huoneeseen. Mercy kuuli pienimmätkin äänet ja jo
+heidän lähestyessään nousi vuoteellansa istuallensa. Hänen kasvonsa
+säteilivät, avautuneet huulet hymyilivät ja ihastuneet sormet leikkivät
+hermostuneesti pieluksella.
+
+"Miten kirkasta tänään onkaan, Greta", hän huudahti. "Olen aivan varma,
+että nyt aurinko paistaa."
+
+Akkuna oli auki ja leppoisa tuulenhenki leyhyi auringonsäteitten
+välitse huoneeseen. Mercy kallisti päänsä sivulle ja lisäsi: "Ah,
+sinä nuori veitikka, sinä -- siellähän sinä olet, olethan vain? --
+Antakaa se minulle, se veijari." Veitikka annettiin hänelle ja hän
+rankaisi sitä veijarimaisuudesta hukuttamalla sen suudelmiin. "Miten
+sievät hänen kasvonsa varmaan ovatkaan! Niiden täytyy olla juuri kuin
+kaksi kypsää omenaa." Ja taas satoi suudelmia. Sitten hän taputteli
+ja hyssytti pienokaista, kuiskaili ja soperteli, puhalteli ilmaa
+sen hiuksiin ja kutitti sitä, kunnes se nauroi ja hyppi ja kellahti
+selälleen nostaen pienet kantapäänsä pystyyn, jolloin äiti peitti
+sen pehmeät jalkopohjat suudelmiin ja lopuksi vangitsi suuhunsa koko
+pienen jalan. "Voitteko te koskaan ymmärtää, että jalka voi olla noin
+hentoinen, Greta?" hän kysyi. Ja pienokainen ryömi ja kiipesi äitinsä
+rinnalle ja useammin kuin kerran koetti irroittaa äitinsä pään ympäri
+käärittyä valkeata sidettä. "Ei, ei. Ralphie ei saa koskea", sanoi
+Mercy käyden äkkiä vakavaksi. "Ajattelehan toki, Ralphie, yksi viikko
+-- vain yksi -- ei, vähemmän -- vain kuusi päivää enää, ja sitten --
+oh, sitten --" pitkä syleily, ja pieni sankari ankarasti vastusti sitä
+kiihkeää syleilyä, johon äiti tätä suunnatonta ilonhetkeä ajatellessaan
+hänet sulki.
+
+Äkkiä Mercyn olento muuttui. Hän kääntyi Gretaan ja virkkoi: "Minä en
+milloinkaan koske kääreeseen, en; mutta jos Ralphie päästäisi sen irti
+ja se putoaisi, olisiko se minun lupaukseni rikkomista?"
+
+Greta huomasi, mitä hänen sydämessänsä liikkui.
+
+"Minä pelkään, että olisi, rakas", hän sanoi ja ääni väkisinkin värähti.
+
+Mercy huokasi kuuluvasti.
+
+"Ajatelkaahan -- sehän olisi vain Ralphie. Kiltti tohtori ei voisi
+suuttua minun pikku ressulleni. Minä sanoisin: 'Poika sen teki', ja hän
+hymyilisi ja sanoisi: 'Ah, se on aivan toista'."
+
+"Anna pienokainen minulle", sanoi Greta heltyneenä.
+
+Mercy veti lapsen lähemmä, ja seurasi äänettömyys.
+
+"Minä olin hyvin väärässä, Greta", hän sanoi matalalla äänellä. "Ah!
+Te ette voi kuvitella, mikä kauhea ajatus pisti juuri minun päähäni.
+Ottakaa Ralphie. Voitteko te ymmärtää, että oma lapseni kiusasi minua?"
+
+Kun Greta lähestyi vuodetta ottaakseen pienokaisen pois, pikku mies
+sopersi ja hetken vakavuus, joka näytti luovan jonkinlaisen varjon
+hänen päivänpaisteiseen elämäänsä, sai hänet yhdistämään äänteitä
+oikeaksi sanaksi. "Kitta -- ym", toistettiin monta kertaa ja lihava
+etusormi osoitti toisen pyöreän käden selkää.
+
+"Se selittää, että pikku kissa on raapaissut sitä", sanoi Greta. "Mutta
+siunatkoon sitä pikku hiirtä! Se osoittaa väärää kättä."
+
+"Kitta -- ym", jatkoi lapsi ja tirkisteli äitinsä valottomiin
+kasvoihin. Sinä hetkenä Mercy puhkesi kyyneliin. Hän oli kärsinyt
+eilispäivän leikkauksen ääntä päästämättä, mutta nyt tuo pieni naarmu
+lapsen kädessä viilsi kuin miekka hänen sieluansa.
+
+"Lepää hiljaa, Mercy", pyysi Greta. "Se on huomenna jo mennyt."
+
+"Mee-nyt", kertasi poikanen ja osoitti akkunaan.
+
+"Se lemmikki tarttuu jokaiseen sanaan!" ihasteli Greta.
+
+"Hän tarkoittaa hevosia", sanoi Mercy.
+
+"Mee-nyt uk-ko- mee-nyt", sopersi pikku mies huomaten ajatuksen
+kaikkien muiden puheesta, paitsi omastansa.
+
+"Varjelkoon sitä kullanmurua, se varmaankin muistaa tohtorin ja hänen
+hevosensa", puheli Greta.
+
+Mercy painoi pienen käden naarmut huulilleen.
+
+"Oi, Greta, minä olen hyvin lapsellinen, mutta äidin sydän sulaa kuin
+voi."
+
+"Voo-i", kertasi lapsi ja pyörähtäen alas Gretan sylistä, se taas
+kiipesi tuolille ja otti leipäpalan, joka oli pöydällä vuoteen
+vieressä. Sitten pieni kähäräpää vilahti kuin auringonsäde ovesta
+keittiöön.
+
+"Mitä minä välitän, vaikkapa muut äidit saavatkin nähdä minun lapseni?
+Saanhan minäkin hänet nähdä", lohdutteli Mercy itseänsä huoaten.
+"Näen", hän lisäsi, "minäkin vielä saan nähdä hänen kätensä ja jalkansa
+ja silmänsä ja pehmeän tukkansa."
+
+"Koeta nukkua tunti tai pari, rakas", sanoi Greta, "ja ehkä sinä
+voit nousta vähän ylös iltapäivällä -- vain _ehkä_, tiedäthän, mutta
+saammehan nähdä."
+
+"Niin, Greta, niin. Miten hyvä te olette!"
+
+"Sinä olet vielä paljon parempi minulle jonakin päivänä", vastasi Greta
+hyvin hellästi.
+
+"Ei -- ah, kyllä, minä muistan. Miten hirveän itsekäs minä olen. Minä
+olin melkein unohtanut. Mutta on kauhean vaikea olla olematta itsekäs,
+kunhan tulette äidiksi. Ajatelkaahan -- minä en koskaan pidä itseäni
+Mercynä nyt. Ei, en milloinkaan. Minä olen vain Ralphien äiti. Kun
+Ralphie tuli, Mercy varmaankin kuoli jollakin tavalla. Se on kauhean
+hullua, eikös olekin? Se vain ei saata tuntua todelta."
+
+"Uk-ko -- mee-nyt -- voo-i", kuului keittiöstä pienen jalan kepsutuksen
+mukana.
+
+"Kuunnelkaapas sitä. Miten soma se on! Te kuulette sen huutavan 'oh!'
+ja seuraavana hetkenä se nauraa taas. Kas, nyt minä taas olen itsekäs,
+mutta minä voin sen voittaa jonakin päivänä, jos Jumala on hyvä."
+
+"Kyllä. Hän _on_ hyvä", myönsi Greta.
+
+Hänen kätensä lepäsi oven rivalla, hänen päänsä oli painunut ja silmät
+uivat kyynelissä. Tuntuiko tällä hetkellä, että Jumala oli ollut hyvin
+hyvä näille kahdelle naiselle?
+
+"Greta", sanoi Mercy, ja hänen äänensä painui kuiskaukseksi,
+"luuletteko, että Ralphie on -- jonkun näköinen?"
+
+"On, rakas -- hän on samanlainen kuin sinä."
+
+Seurasi äänettömyys. Sitten Mercyn käsi sukelsi esille peiton alta ja
+tapaili Gretan rannetta.
+
+"Luuletteko", hän kysyi ja ääni oli tuskin kuuluva, "että isä tietää,
+kuka se on?"
+
+"En voi sanoa. Me emme ole koskaan kertoneet hänelle."
+
+"En minäkään -- hän ei ole koskaan kysynyt -- ei kertaakaan. Mutta
+tiedättehän, hän heitti paikkansa kaivoksella ja palasi takaisin
+hiilihaudallensa, kun Ralphie tuli."
+
+Greta ei vastannut. Syntyi toinen äänettömyys. Sitten Mercy kysyi
+oudolla äänellä: "Onko se pian -- se koe?"
+
+"Niin pian kuin silmäsi paranevat", vastasi Greta vakavasti, "kaikki
+riippuu sinun selityksestäsi."
+
+Sinä hetkenä sänkykamarin ovi avautui hitaasti, ja pikku mies tallusti
+sisään kädessään suuri paistihaarukka, johon hän oli leipäpalansa
+keihästänyt.
+
+"Paitta", hän selitti pyytäen, "paitta", ja hän palasi keittiöön
+koettaen kurottaa leipäänsä kylmälle hellalle.
+
+"No, sinä rakas hanhi, eihän ole tulta paistaa sinun leipääsi", sanoi
+Greta siepaten syliinsä pienokaisen kaikkine miesmäisine puuhineen.
+
+Mercy oli kohonnut kyynärpäilleen ja hänen kasvoillansa kuvastui
+sokeiden omituinen kaiho. Sitten hän painui alas.
+
+"Minusta ei väliä", hän sanoi änkyttäen, "minä tahdon maata hiljaa ja
+olla onnellinen ja iloinen, kuten hänkin."
+
+
+
+
+VII LUKU.
+
+
+Greta palasi pappilaan keskipäivän korvilla ja tapasi kirkkoherra
+Christianin ja Peterin käytävällä -- toisella oli viikate olalla ja
+toisella kimppu kaisloja kainalossa. Kirkkoherra asteli äänetönnä
+päivänpaisteessa olkihattu työnnettynä taakse ja silmät maahan
+luotuina. Hän askarteli omine ajatuksineen. Vasta kun Greta oli astunut
+hänen rinnalleen ja ottanut kovasimen hänen taskustaan, hän tajusi
+hänen läsnä-olonsa ja heräsi mietteistänsä.
+
+"Suuria uutisia, Greta; suuria uutisia, tyttöseni", hän sanoi
+vastaukseksi Gretan hyväilevään ja kysyvään katseeseen. "Kuinka hyvin
+onkaan sanottu, että se, joka toiselle kuoppaa kaivaa, varokoon, ettei
+itse siihen lankea."
+
+"Mitä uutisia, herra Christian?" kysyi Greta, ja voimakkaampi puna
+ilmestyi hänen kasvoillensa.
+
+"No, me olimme olleet niittämässä kirkkomaalla, Peter ja minä, ja kun
+viikate on yhtä vanha kuin me itsekin, me menimme pajaan kallitsemaan
+sitä. Sanottu ja tehty. Me saavumme pajaan ja kuka sinne myös tulee,
+ellei Robbie Atkinson. Robbie pyytää meitä kanssaan ilonpitoon
+Lentävään Hevoseen. -- No, me menimme siis ja otimme tuopin maitoa ja
+olutta, kun Natt, Ritsonien tallimies, hyökkäsi sisään sieraimiansa
+päristellen aivan kuin hevonen, jolla hänen isäntänsä on ylenmäärin
+ratsastanut. Ja Natt tiesi kertoa julmasta riidasta, joka on ollut
+Ghyllissä, kun nuori Hugh Ritson oli koettanut ajaa pois talosta sitä
+roistoa tavalla, josta sinulle kerroin. Mutta tuo miespä kielsi, että
+hän on se, miksi Hugh häntä sanoi ja väitti olevansa Paul Ritson
+tuoden samalla kirjalliset todistukset, että Paul sittenkin on isänsä
+laillinen perijä."
+
+"Niin, niin. Entäs sitten?" kysyi Greta henkeään pidättäen.
+
+Peter oli tallustanut taloon.
+
+"No, Natt nyt ei ole aivan luotettava kertoja, pelkään, mutta yksi asia
+on kuitenkin varma, ja se on: herra Hugh, joka aikoi ajaa tuon miehen
+ulos talosta, onkin ajettu itse ulos kuin kerjäläinen."
+
+Greta seisoi käytävällä vapisten päästä jalkoihin. "Minun miesparkani!"
+hän huo'ahti. Sitten seurasi kysymysten tulva. "Koska tämä tapahtui?
+Mitä te luulette siitä tulevan? Mihin Hugh nyt menee? Mitä hän aikoo?
+Ah, herra Christian, te sanoitte aina, että se roisto tuhoaisi hänet!"
+
+Kuului askeleita heidän takaansa. Kiihkoissaan he eivät olleet
+niitä kuulleet, ennenkuin ne olivat aivan heidän takanansa. Kun he
+kääntyivät, seisoivat he silmä silmää vasten herra Bonnithornen kanssa.
+
+Asianajaja kumarsi, mutta ennenkuin he ehtivät vaihtaa
+tervehdyskohteliaisuuksia, kuului hevosen askeleita tieltä, ja Drayton
+ratsasti käytävälle. Hänen kasvonsa punoittivat ja hän esiintyi
+pöyhkeän meluisasti, kun hän hyppäsi satulasta heidän keskellensä.
+
+Greta kohotti toisen kätensä rinnallensa, ja toisella hän tarttui
+kirkkoherra Christianin käsivarteen. Sinä hetkenä muuttuivat vanhan
+miehen kasvot juroiksi ja niiden luonnollinen hyväntahtoisuus oli
+kokonaan hävinnyt.
+
+Drayton kääntyi Gretaan ja kirkkoherraan, kuten röyhkeä kerskuri.
+
+"Minä olen tullut sanomaan kerta kaikkiaan, että minun vaimoni täytyy
+asua minun kattoni, alla."
+
+Kukaan ei vastannut. Drayton astui lähemmä pieksäen saappaansa vartta
+ratsupiiskallansa.
+
+"Laki velvoittaa minua siihen, ja minä tahdon saada sen nyt täytäntöön."
+
+Kukaan ei vieläkään vastannut, ja Draytonin röyhkeys lisääntyi
+äänettömyydestä.
+
+"Ei niin, että minä himoitsisin häntä. -- Älkää sitä pelätkö, rouva."
+Käheä nauru. "Saakeli vie, totisesti tahtoisin äitini mieluummin
+vaimokseni kuin teidät!"
+
+"Mitäs sitten?" sanoi kirkkoherra Christian hiljaa.
+
+"Ihmisten vuoksi. Minä en tahdo olla enää ihmisten naurun aiheena.
+Minun vaimoni on minun vaimoni. Aviomies on aviomies ja vaatii
+kuuliaisuutta."
+
+"Ja mitäs sitten, jos te ette sitä saa?" kysyi kirkkoherra, vanhat
+kasvot valkeiksi valahtaneina.
+
+"Mitä? Vankeus -- se on selvä." Drayton käännähti ympäri ja kosketti
+asianajajaa piiskansa varrella. "Nyt on teidän tehtävänne, kertokaa
+heille, mitä siitä seuraa."
+
+Tämän vetoumuksen kuultuansa herra Bonnithorne selitti, että
+aviomiehellä on oikeus vaatia oikeuksiansa, ellei hän itse ole rikkonut
+"uskollisuuttansa" puolisoaan kohtaan.
+
+"Laki", lisäsi herra Bonnithorne, "pakottaa vaimon elämään miehensä
+kanssa yhdessä, tai rankaisee häntä vankeudella, ellei hän sitä tee."
+
+"Kuuletteko?" sanoi Drayton kuopien kiihkoissaan käytävää kenkänsä
+koroilla, -- "rankaisee häntä vankeudella."
+
+Seurasi äänettömyys, ja sitten kirkkoherra sanoi hiljaa, mutta varmasti:
+
+"Minä huomaan, että tahtoisitte saada tämän rouvan omaisuuden
+tuhlattavaksenne."
+
+"No, mitäs siitä? Eikö minulla oli oikeutta tuhlata sitä, häh?"
+
+"Te olette tuhlannut sitä jo kylliksi varastaessanne hänelle
+kiinnitetyt velkakirjat uskottelemalla olevanne hänen miehensä, mutta
+nyt te menette liian pitkälle."
+
+"Saammepa nähdä. -- Kas niin, te" -- kääntyen asianajajaan --
+"tarttukaa asiaan. Ellei hän tahdo tulla, vangitkaa hänet. Kuuletteko
+-- vangitkaa hänet."
+
+Hän käännähti ympäri ja sieppasi ohjakset hevosen harjalta hohottaen
+onttoa naurua. Greta vapautti kätensä kirkkoherran kainalosta ja astui
+Draytonin luo, kunnes hän oli aivan hänen edessänsä silmä silmää vasten
+silmät leimuten, huulet vapisten, kasvot kalpeina, koko olento suorana
+ja majesteetillisena.
+
+"Ja mitäs sitten?" hän sanoi. "Luuletteko te voivanne peloitella minua
+lain kovuudella? Minua? Minua?" hän kertasi korostaen erikoisesti
+jokaista tavua. "Olenko minä kärsinyt teidän tähtenne niin vähän, että
+te uskallatte sanoa: 'vangitkaa hänet', aivan kuin se voisi saada minut
+tulemaan teidän asunnollenne!"
+
+Drayton koetti nauraa, mutta heikko yritys kuoli hänen kuumille
+huulillensa. Hän sylkäisi maahan ja koetti kohottaa silmänsä Gretaan,
+mutta ne painuivat heti piiskaan, jota hän piti kädessänsä.
+
+"Vangitkaa minut, Paul Drayton. Minä en ole ensimmäinen, jonka olette
+vanginnut. Vangitkaa minut, niin minä vapaudun teistä ja teidän
+rikoksistanne", hän lisäsi ääntänsä kohottaen.
+
+Drayton oli hypännyt satulaan.
+
+"Sen minä teen", hän mutisi. Hän oli nyt kalpea ja lyöty ja hänen
+röyhkeytensä oli kadonnut. Hän käänsi hevosensa ja iski piiskansa sen
+lautaseen.
+
+Kirkkoherra Christian kääntyi herra Bonnithorneen.
+
+"Seuratkaa häntä", hän sanoi päättävästi ja kohotti kätensä.
+
+Asianajaja yritti selittää, sitten näytti kovin hämmästyvän ja
+huomattuaan, miten valkeat kirkkoherran kasvot olivat, kääntyi tiehensä.
+
+Seuraavana hetkenä Greta riippui kirkkoherran kaulassa nyyhkyttäen ja
+valittaen, jolloin hyvä, vanha Christian uurteisilla kasvoillaan taas
+entinen, rajaton hyvyys silitteli hänen hiuksiansa hellästi kuin joku
+nainen.
+
+"Minun Paul-parkani, minun rakas mieheni!" huusi Greta tuskassa.
+
+"Ah, Jumalan kiitos, asiat ovat nyt pahimmillansa, tämän pahemmiksi ne
+eivät enää voi muuttua", sanoi kirkkoherra.
+
+Hän vei Gretan sisään, valeli hänen polttavaa otsaansa vedellä ja
+kuivasi kovalla, karkealla kädellänsä kyyneleet noista silmistä, jotka
+hetkistä aikaisemmin olivat säihkyneet kuin salamat.
+
+Noin kello viiden seutuvilla sinä iltana kuului naputus pappilan
+ovelta, ja vanha loordi Fisher astui huoneeseen. Hänen olentonsa oli
+vieläkin hillitympi ja juhlallisempi kuin tavallisesti.
+
+"Minä tulin sanomaan, että minun tyttäreni pikkuinen vauva on tullut
+hyvin kipeäksi", hän sanoi, "ja aivan äkkiä."
+
+Greta nousi ja pisti hatun päähänsä ja levätin hartioillensa. Hän kiisi
+jo tietä pitkin, kun vanha hiilenpolttaja oli ehtinyt vasta kynnykselle.
+
+
+
+
+VIII LUKU.
+
+
+Kun Greta ehti vanhan hiilenpolttajan mökille, lepäsi pienokainen
+puolihorroksissa Mercyn sylissä. Sen hengitys tuntui vaikealta.
+Joskus se hätkähti aivan kuin kauhistuen jotakin. Kuume oli korkea
+ja suuta kuivasi. Äidin vakavat kasvot olivat painuneet sen yli ja
+niiden ilmettä on mahdoton kuvata. Vain vapisevat huulet kertoivat
+taistelusta, joka riehui hänen sielussansa. Mutta halu nähdä pienet,
+punaiset kasvot, kiihkeä toivo saada nähdä edes vilahdukselta uinuvat
+pienet silmät, äidin sydämen sanaton tuska, kun hän moitti kohtaloa,
+joka oli tehnyt pienokaisen hänen rinnallaan vieraaksi hänelle niin
+ettei hän edes sen piirteitä tuntenut -- kaikki oli samalla hetkellä
+kirjoitettu näihin sokeihin kasvoihin.
+
+"Onko se kalpea?" kysyi Mercy. "Nukkuuko se? Se ei puhele nyt, vaan
+säikähtelee ja itkee ja joskus yskii."
+
+"Milloin tämä alkoi?" kysyi Greta.
+
+"Tuossa neljän tienoissa. Se oli leikkinyt ja minä kuulin, että se
+hengitti raskaasti, ja sitten se tuli minun luokseni hoidettavaksi.
+Onko se nyt valveilla? Kuunnelkaa."
+
+Pienokainen levottomassa unessaan mutisi heikosti: "Uk-ko -- mee-nyt --
+voo-i -- paitta."
+
+"Se lemmikki puhuu unissaan, eikö vain?" sanoi Mercy.
+
+Sitä seurasi hinkuva, ankara yskä.
+
+"Se on kuristustautia", ajatteli Greta.
+
+Hän sulki akkunan, sytytti tulen, asetti kattilan tulelle, että vesi
+kiehuisi ja huoneeseen tulisi höyryä, kasteli sitten flanellin kuumassa
+vedessä ja kääri sen hennon kaulan ympäri. Hän jäi koko yöksi mökkiin,
+istuen pienokaisen vuoteen vieressä ja hoitaen sitä. Mercyä hän ei
+voinut saada menemään levolle, mutta nuori äiti oli hyvin äänetön. Hän
+ei vielä ollut varmistunut siinä ajatuksessa, että pienokainen oli
+vakavasti sairas. Se oli horroksissa ja vähän kuumeessa, sen valtimo
+löi kiivaasti ja se yski joskus hyvin ankarasti, mutta huomenna se
+olisi parempi. Oi, niin, pian se on taas terve ja poimii kukkia
+puutarhasta!
+
+Puoliyön lähetessä valtimo äkkiä rauhoittui ja hengitys kävi
+tyynemmäksi ja sairaan koko olento muuttui hervottomaksi. Mercy
+kuunteli painaen korvansa lähelle lapsen suuta ja kuvaamattoman riemun
+hymy levisi hänen kasvoilleen.
+
+"Jumala sitä siunatkoon, se makaa nyt niin tyynenä", hän sanoi.
+
+Greta ei vastannut.
+
+"'Kitta' ja 'ukko' eivät nyt kummittele sen elämässä", lisäsi Mercy
+iloisesti.
+
+"Eivät, rakas", myönsi Greta koettaen saada äänensä niin vahvaksi kuin
+voi.
+
+"Minun rakas poikani on pian terve ja onnellinen taaskin, eikös olekin?"
+
+"On, rakas", myönsi Greta väännellen käsiään tuskissansa.
+
+Onneksi Mercy ei voinut nähdä toista vastausta, joka kuvastui hänen
+kasvoillansa.
+
+Mercy oli asettanut herkän sormensa lapsen nenälle ja tunnusteli
+keveästi sen suun ympärystä.
+
+"Greta", hän pelästyneenä kuiskasi, "näyttääkö se tuskaiselta?"
+
+"Vähän", myönsi Greta hiljaa.
+
+"Ja hänen kasvonsa -- eivätkö ne ole kylmät ja tahmeat?"
+
+"Meidän täytyy panna sille uusi kääre", sanoi Greta.
+
+Mercy istui vuoteen ääressä eikä tuntiin puhunut sanaakaan. Sitten hän
+sanoi äkkiä oudolla, käheällä äänellä:
+
+"Minä toivoisin, ettei Jumala olisi tehnyt Ralphieta niin suloiseksi."
+
+Greta hätkähti näitä sanoja, mutta ei puhunut mitään.
+
+Päivä sarasti aikaisin. Kun ensimmäiset harmaat pilkahdukset
+tuikahtivat sisään, Greta kääntyi sinne, missä Mercy äänetönnä istui.
+Hän näki surulliset kasvot lampun kellertävässä valossa ja päivän
+sarastaessa.
+
+Mercy puhui taaskin.
+
+"Greta, muistatteko, mitä rouva Branthet sanoi, kun hänen lapsensa
+kuoli noin kaksitoista kuukautta sitten?"
+
+Greta katsahti ääneti kääreillä peitettyihin silmiin.
+
+"Mitä?" hän kysyi.
+
+"No, kirkkoherra koetti lohduttaa häntä ja sanoi: 'Lapsenne on nyt
+enkelinä paratiisissa', ja silloin äiti kääntyi häneen ja sanoi:
+'Teidän enkeleistänne minä en välitä! Minä en tahdo yhtään niistä. Minä
+tahdon pienen tyttöni takaisin.'"
+
+Mercyn ääni hukkui nyyhkytykseen.
+
+Kymmenen seutuvilla tohtori tuli. Hän oli ennemmin ollut estetty.
+Hän oli hyvin pahoillaan, ettei ollut voinut heti täyttää rouva
+Ritsonin pyyntöä, mutta tosiasia oli, että vanha herra de Broadthwite
+oli saanut hirveän kolotuksen lonkkaansa ja siihen liittyi vielä
+hammastauti, ja kaikkihan tiesivät, että hänen vaatimuksiansa ei voi
+sivuuttaa. Tämän nuoren naisen lapsiko on kipeä? Kuumeessa, levoton,
+säikähtelee unissaan, yskii? Ah, kuristusyskä -- niin, kuristus,
+varma kuristustauti, arveluttava. Katsotaanhan. Kuinka vanha se on?
+Puolitoista vuotta? Ah, paha, hyvin paha. Aivan yleinen toisella
+vuodella olevissa lapsissa. Hyvin arveluttavaa. Tulehdus kurkunpäässä,
+joka sulkee ilmatiehyen. Päättyy usein kouristuksiin ja lapsi tukehtuu.
+Ikävää, hyvin ikävää. Katsotaanhan vielä. Kauanko siitä on, kun kohtaus
+alkoi? Eilen kello neljä. Ah, pitkälle ehtinyt, liian pitkälle. Suuri
+mies pian katosi ruiskutettuaan vastamyrkkynsä ja tehtyään kaiken, mitä
+lääkäri voi.
+
+Mercy oli kuullut kaiken, ja hänen pidätetty tuskansa puhkesi
+nyyhkytyksiin.
+
+"Oi, ajatelkaa, minä en kuule enää koskaan Ralphien ääntä, ja hänen
+valkeat, kylmät kasvonsa katsovat arkusta sill'aikaa, kun toiset lapset
+leikkivät päivänpaisteessa ja ottavat kiinni perhosia! Ei, ei, se ei
+voi tapahtua, Jumala ei voi sallia sen tapahtua. Minä rukoilen Häntä,
+ja Hän pelastaa minun lapseni. Hän voi tehdä kaikki ja koko maailma on
+hänen. Mitä minun pieni poikaseni on Hänelle? Hän ei voi ottaa sitä
+minulta."
+
+Gretan sydän oli liian täysi, jotta hän olisi voinut puhua. Mutta hän
+saattoi itkeä hiljaa, eikä kukaan tiennyt sitä. Mercy ojentui vuoteen
+yli ja ottaen hellästi lapsen syliinsä kohotti sen ylös ja lankesi
+polvillensa.
+
+"Armollinen Isä", hän sanoi lapsen suloisella, luottavalla äänellä,
+"tämä on minun Ralphieni ja minä rakastan häntä niin syvästi. Sinä et
+voi ajatella, kuinka syvästi minä häntä rakastan. Mutta hän on sairas,
+ja tohtori sanoo, että se kuolee. Oi, rakas Isä, kuinka kauheata
+olisikaan sanoa: 'Hän on siirtynyt pois'. Enkä minä ole koskaan nähnyt
+häntä. Sinä et voi ottaa häntä pois, ennenkuin hänen äitinsä on nähnyt
+hänet. Niin pian se vielä tapahtuu -- vain viisi päivää vielä. No,
+sehän on ihan kohta. Ei huomenna, ei ylihuomenna eikä sitä seuraavana
+päivänä, vaan sitten."
+
+Hän lausui vielä monta lapsellista rukousta ja nousi sitten hymy
+huulillaan ja asetti lapsen takaisin tyynyille.
+
+"Kuinka kärsivällinen se onkaan!" hän jutteli. "Se ei voi sanoa
+'kiitos', mutta minä olen varma, että sen silmät puhuvat. Antakaapa kun
+minä koettelen." Hän pani sormensa kevyesti sen luomille. "Ei, ne ovat
+suljetut: hän varmaankin nukkuu. Oh, rakas, se nukkuu kauhean paljon.
+Ovatko sen posket punakat? Miten hiljaa se on! Kunpa se voisi sanoa:
+'Mamma!' Oi, kuinka minä tahtoisin sitä nähdä!"
+
+Hän vaikeni hetkeksi ja tarttui sitten Gretan hameeseen.
+
+"Greta", hän sanoi kiihkeästi, "jokin sanoo minulle, että jos minä
+näkisin Ralphien, niin se paranisi."
+
+Greta hypähti kauhuissaan ylös. "Ei, ei, ei, sinä et saa sitä
+ajatella", hän sanoi.
+
+"Mutta jokin kuiskasi sen minulle. Se oli varmaankin Jumala itse.
+Tiedättehän, että meidän täytyy aina totella Jumalaa."
+
+"Mercy, ei se ollut Jumala, joka sen sanoi, vaan sinun oma sydämesi.
+Sinä et saa totella sitä."
+
+"Minä olen varma, että se oli Jumala", päätti Mercy. "Minä kuulin sen
+aivan selvään."
+
+"Mercy rakas, ajattele, mitä sinä puhut, ajattele, mitä sinä aiot
+tehdä. Jos sinä sen teet, sinä olet ikuisesti sokea."
+
+"Mutta minä olisin pelastanut Ralphien."
+
+"Ei, ei, et olisi."
+
+"Eikö häntä voi pelastaa, Greta?"
+
+"Taivainen Isä yksin sen tietää."
+
+"Hyvä, Hän kuiskasi minun sydämeeni, ja kuten sanotte, hän tietää
+parhaiten."
+
+Greta joutui epätoivoon. Hänen ylevä sydämensä ei voinut vedota
+kiitollisuuden ja velvollisuuden tunteeseen silloin, kun äidinrakkaus
+vaati toista. Mutta hän tunsi, että koko hänen onnensa riippuisi siitä,
+miten toinen menettelisi. Jos Mercy saisi näkönsä, kaikki kääntyisi
+hyväksi hänelle ja hänen omillensa; jos Mercy kadottaisi sen, olisi
+koko tulevaisuus synkkä ja toivoton.
+
+Päivä kului verkalleen, ja lapsi huononi huononemistaan. Illalla palasi
+vanha hiilenpolttaja ja pistäysi sänkykamariin. Hän seisoi vuoteen
+ääressä ja katseli vääntyneitä pieniä kasvoja ja kun lapsen silmät
+avautuivat, hän tarjosi sille laihtuneen etusormensa. Mutta pyöreä käsi
+ei tarttunut siihen enää.
+
+Vanhan miehen huulet vapisivat valkean parran takana.
+
+"Se oli suloinen pikku olento", hän sanoi hellästi ja kääntyi pois.
+
+Hän jätti soppansa koskematta ja asteli portaille. Siellä hän
+istui vuoleskellen oratuomikeppiä. Aurinko painui Ankerias-kallion
+taa ja koko laakso ui illan autereessa. Cat Bellsin huippu hohti
+kirkkaana vaipuvan auringon luodessa siihen viimeisiä säteitänsä.
+Raitis etelätuuli alkoi puhaltaa ja vilja huojui ja välkähteli
+kuiskaillen ihmeellisin kielin yön tervetulleeksi. Koira makasi vanhan
+hiilenpolttajan jaloissa, avaten joskus silmänsä ja tavoitellen
+lentäviä kärpäsiä, jotka ilokseen näyttivät tahtovan kiusoitella sitä.
+
+Nuori elämä sisällä riutui loppuansa kohden. Ei kuulunut enää kirkuvaa
+yskää, äänekäs hengitys kävi säännöttömämmäksi ja korahtelevaksi. Mercy
+nosti lapsen vuoteesta ja istui se sylissänsä takan edessä. Greta näki
+sen silmien avautuvan ja samana hetkenä hän näki sen huulten liikkuvan
+hiljaa, mutta hän ei kuullut mitään.
+
+"Hän kutsuu äitiänsä", sanoi Mercy kallistaen korvansa lähelle lapsen
+suuta.
+
+Seurasi pitkä äänettömyys. Mercy puristi lasta rintaansa vasten. Sen
+läheisyys näytti lievittävän hänen tuskaansa.
+
+Greta seisoi ja katseli. Hän näki pienten huulien liikkuvan taas, mutta
+nytkään hän ei kuullut mitään.
+
+"Hän kutsuu äitiänsä", kertasi Mercy miettivästi, "ja oh, hän tietää
+lähtevänsä niin pitkälle matkalle!"
+
+Vielä kerran liikkuivat pienet huulet.
+
+"Hän kutsuu minua", sanoi Mercy kuunnellen henkeään pidätellen ja hän
+tuli levottomaksi ja kiihoittui. "Hän muuttaa pois, minä kuulen sen.
+Hän on hyvin kaukana. -- Ralphie, Ralphie!" Hän oli kohottanut lapsen
+hyvin lähelle kasvojansa. "Ralphie, Ralphie!" hän huusi.
+
+"Anna lapsi minulle, Mercy", pyysi Greta.
+
+Mutta äiti puristi sitä suonenvedontapaisesti.
+
+"Ralphie, Ralphie, Ralphie!"
+
+Äkkiä levähtivät valkeat vaatteet. Sinä hetkenä side ole pudonnut
+Mercyn silmiltä ja hän tirkisteli lapsen kasvoihin silmät villeinä ja
+pois suunniltansa.
+
+"Ralphie, Ralphie... _Hugh_!" hän huusi.
+
+Äiti oli lopultakin nähnyt lapsensa ja sinä hetkenä hän oli tuntenut
+siinä isän piirteet.
+
+Seuraavana hetkenä Jumalan enkeli liiteli läpi tämän murheiden talon,
+ja lapsi lepäsi kuolleena äitinsä rinnoilla.
+
+Mercy näki sen ja hänen kiihkonsa asettui. Hän nousi hiljaa seisoalleen
+ja asetti pienokaisen vuoteelle. Ei kuulunut ainoatakaan huokausta,
+eikä vuotanut yhtään kyyneltä. Hänen kasvonsa vain olivat tuhkanharmaat
+ja hänen valkeat huulensa vapisivat.
+
+"Greta", hän sanoi hyvin hiljaa, "tahtoisitteko mennä hakemaan _häntä_?"
+
+Greta suuteli hellästi tytön otsaa. Hänen oma tyyni, luja mielensä
+lannistui. Koko maailma oli nyt hänelle kuollut.
+
+"Kyllä, rakkaani", hän kuiskasi.
+
+Seuraavana hetkenä hän oli jättänyt huoneen.
+
+
+
+
+IX LUKU.
+
+
+Ilta oli joutunut. Silloin tällöin lintujen kirkuna kaikui läpi
+hämärtyvän illan. Pitkä hopeanhohtoinen viiru häipyi vähitellen
+äärettömyyksiin Hindscarthin yläpuolelta. Greta riensi kaivosvuorelle.
+Nostokoneitten vitjojen kitinä ilmaisi, että työ kaivoksessa jatkui.
+
+Siitä oli nyt puolitoista vuotta, jolloin onnettomuus ja mustin ja
+kauhein epätoivo heitti ensikerran synkän varjonsa hänen elämäänsä,
+eivätkä ne pilvet olleet poistuneet hetkeksikään, ennenkuin kolme
+päivää sitten. Silloin muutamana hetkenä valo oli välähtänyt pilvien
+välitse ja hän oli nähnyt tien, joka voi johtaa hänet tästä tuskain
+sokkelosta ulos. Mutta nyt näytti kohtalon tuomio riistäneen häneltä
+ainiaaksi elämän, toivon ja rakkauden.
+
+Mercy olisi ikuisesti sokea! Kaikki oli nyt peruuttamattomasti
+tapahtunut. Gretan voimakas, tyyni mieli painui painumistansa. Hän
+näki petturin ainiaaksi voittaneen oikean miehen aseman ja nimen, ja
+hän näki sen oikean miehen laahustaen kulkevan elämäänsä -- hylkiönä,
+pilkattuna, kantaen häpeän kuormaa, rikoksen merkki otsallensa
+poltettuna. Ja tämä onneton mies oli hänen puolisonsa, eikä hänellä
+ollut muuta jäljellä kuin vaimonsa rakkaus, ei muuta toivoa kuin hänen
+uskollisuutensa.
+
+Greta pysähtyi Hugh Ritsonin toimiston ovelle ja koputti. Hetkistä
+myöhemmin nämä kaksi seisoivat silmä silmää vasten. Hugh oli puettu
+kaivosflanelliinsa ja seisoi pöydän ääressä, jolla lamppu paloi. Kun
+hän tunsi tulijan, hän kohotti toisen kätensä ohimoillensa ja toinen
+lepäsi kaminan reunalla. Gretan huulet omituisesti nytkähtelivät, ja
+Hugh sai vaistomaisen varmuuden, että Greta sitten viime tapaaman oli
+tullut laihemmaksi ja läpikuultavammaksi.
+
+"Tule minun kanssani", kuului Gretan värisevä kuiskaus. "Mercyn lapsi
+on kuollut ja tyttöparka pyytää sinua luoksensa suuressa surussansa."
+
+Hugh ei puhunut aluksi mitään, vaan varjosti silmiänsä lampun valolta.
+Sitten hän sanoi äänellä, joka oli aivan toinen kuin hänen omansa:
+
+"Minä seuraan sinua."
+
+Greta oli pitänyt kiinni oven vetimestä ja nyt hän kääntyi mennäksensä.
+Hugh astui askelen häntä lähemmäksi.
+
+"Greta, eikö sinulla ole mitään muuta sanottavaa minulle?" hän kysyi.
+
+"Mitä sinä toivoisit minun sanovan sinulle?"
+
+Hugh ei vastannut; hänen silmänsä painuivat maahan Gretan katseen
+edessä.
+
+Greta teki kädellänsä kevyen liikkeen lisätessänsä:
+
+"Sinun ja minun ei pitäisi viipyä samassa huoneessa -- ei koskaan olisi
+pitänyt viipyä -- mutta minun asiani ei ole se."
+
+"Minä olen tämän ansainnut", sanoi Hugh nöyrästi.
+
+"Hirveä työ on tehty -- niin, tehty, eikä sitä voida enää auttaa. Mutta
+koska olet kysynyt, mitä minulla on sinulle sanottavaa, on se tämä: Se
+mies, joka on ollut sinun pahuutesi välikappaleena ja hallitsee nyt
+sinua, on ollut tänään sanomassa minulle, että hän voi pakottaa minut
+elämään hänen kanssaan ja jos kieltäydyn, hän voi vangituttaa minut.
+Voiko hän tehdä sen?"
+
+Hugh Ritson kohotti silmänsä ja tuijotti tylsänä ja älyttömänä eteensä.
+
+"Elää hänen kanssaan -- hänen? Sinun elää hänen kanssaan?" hän sanoi
+hajamielisesti.
+
+"Elää hänen kattonsa alla -- ne olivat hänen sanansa. Voiko hän tehdä
+sen? Minä tarkoitan, tunnustaako laki hänet minun miehekseni."
+
+Hugh Ritsonin silmät pyörivät.
+
+"Tehdä sen? Sinun miehesi?" hän toisteli sekavasti.
+
+"Minä tiedän, mitä hän tahtoo", sanoi Greta raskaasti huoaten. "Ei hän
+ollenkaan toivo minua itseäni, mutta hän ei voi saada toista, ellei
+toista ensin saa."
+
+"Toinen ilman toista?" kertasi Hugh Ritson matalalla äänellä. Sitten
+hän kävi huoneen yli tavattoman kiihtyneenä. "Greta, tuo mies on --
+tiedätkö sinä, _kuka_ hän on?"
+
+"Paul Drayton, Hendonin kapakoitsija", vastasi Greta kylmästi.
+
+"Ei, ei; hän on sinun --"
+
+Hän pysähtyi otsa rypyssä ja sormet nyrkkiin puristettuina.
+
+"Tahdotko sinä sanoa _minulle_, että hän on minun mieheni?" kysyi Greta
+arvokkaasti.
+
+Hugh Ritson vei taas kätensä ohimoillensa.
+
+"Greta, minä olen ansainnut sinun epäluulosi", hän sanoi ääntänsä
+muuttaen.
+
+"Mikä on tehty, sitä ei koskaan voi saada tekemättömäksi", vastasi
+Greta.
+
+Hughin ääni oli saavuttanut tyyneytensä, mutta hänen käytöksensä oli
+vielä kiihoittunut.
+
+"Ehkäpä minä voin sinua vielä palvella", hän sanoi. "Minä olen tehnyt
+sinulle liian paljon vääryyttä. Minä tiedän sen."
+
+"Mitä arvoa sinun katumuksellasi on nyt?" kysyi Greta. "Se tulee liian
+myöhään."
+
+Hugh katsoi häntä lujasti silmiin ja vastasi:
+
+"Greta, sangen syvä totuus sisältyy väitökseen, että onnettomin mies
+maailmassa on se, joka tuntee omantunnontuskia _ennen_ kuin on tehnyt
+rikoksen. Minä olin -- minä olen -- se mies. Minä tein, mitä minä tein,
+tietäen, että katuisin sitä -- ah, elämäni viimeiseen hetkeen asti.
+Mutta minut ajettiin siihen. Minulla ei ollut voimaa vastustaa sitä: se
+hallitsi minua silloin ja se hallitsee minua yhä."
+
+Greta oli painanut sormensa päät lujasti leukaansa. Hugh Ritson astui
+askelen lähemmä.
+
+"Greta", hän sanoi, ja ääni painui katkonaisiksi kuiskauksiksi, "on
+miehiä, joille rakkaus on lyhyt henkäys, myrsky, joka lyö heitä
+kasvoihin ja hukuttaa hyökylaineihinsa ja samassa häviää. Minulle se
+on haava, syvä, kalvava, sisäinen haava, joka riuduttaa ja polttaa."
+Gretaa värisytti. Oli kuin hänen sanansa olisivat viillelleet häntä.
+Kärsimättömin elein hän kääntyi oveen sanoen:
+
+"Tämä on sinun lapsesi kuolinhetki, ja taivas sinulle anteeksi suokoon,
+se tuntuu olevan myöskin sinun veljesi toiveiden kuolinhetki", hän
+katsahti ympärilleen. "Ajatteletko sinä _häntä_?" hän lisäsi ääntänsä
+korottaen. "Kun sinä näet tuon miehen hänen paikallansa, hävittävän
+hänen ja minun omaisuuttani, ajatteletko sinä koskaan, _missä hän on_?"
+
+Hänen äänensä vapisi ja katkesi. Seurasi hetken äänettömyys. Hän oli
+kääntänyt päänsä sivulle, ja Hugh kuuli tukahdutettua nyyhkytystä.
+
+"Kyllä, minä ajattelen häntä", vastasi Hugh hitaasti. "Öisin,
+unettomina hetkinä minä ajattelen häntä ja missä hän on, ja minä pidän
+häntä onnellisena miehenä -- niin, onnellisena miehenä! Mitä siitä, jos
+hän käyttää vangin pukua? _Hänen_ sieluansa ei paina kuolemansynti.
+Toista on minun -- _katso_ minuun!"
+
+Hän hymyili julmasti.
+
+"Minä olen kuullut kaiken", sanoi Greta. "Sinä olet kylvänyt tuulta ja
+korjaat myrskyä."
+
+Hughin huulilta kuului naurua muistuttava ääni. Se kohosi katkeruuden
+lähteistä, jotka kuohuivat syvällä hänen sydämessänsä.
+
+"Ei sitä", hän sanoi, "kaikki se kyllä häviää pois."
+
+Greta seisoi kynnyksellä; hän ei käsittänyt, mikä voima häntä pidätti
+siinä.
+
+"Greta, minä en ole niin paha kuin minä ehkä näytän. Minä olen
+arvoitus, jota sinä et osaa ratkaista. Ei ole kaukana se aika, jolloin
+minä en enää huoleta maailmaa ja jälkeeni minä en jätä mitään muuta
+kuin kurjan, häväistyn nimen, onko se paljon? Greta, tuntuisiko sinusta
+pyhyyden pilkalta, jos minä pyytäisin sinulta anteeksi?"
+
+"On toisia, joilla on enemmän anteeksi annettavaa", sanoi Greta.
+"Yksi niistä odottaa sinua tällä hetkellä, ja, ah, tyttöparka, hänen
+sydämensä on murtunut!"
+
+Hugh Ritson painoi päänsä alas, ja Greta sulki oven jälkeensä.
+
+
+
+
+X LUKU.
+
+
+Oli myöhäinen ilta. Vetiset hunnut, jotka usein ilmestyvät erottamaan
+päivää yöstä, riippuivat taivaalla. Tuuli oli yltynyt ja puut
+huokailivat. Kun Hugh Ritson saapui mökille, oli kaikki pimeää sen
+ympärillä, paitsi sitä valojuovaa, joka takasta lähtien lankesi
+avoimesta ovesta portaille ja pihalle. Takan ääressä istui vanha loordi
+Fisher, orapihlajakeppi jaloissaan, kyynärpäillään polviinsa nojaten
+ja kasvot käsiin hautautuneina. Uninen takka heitti hiiltyvää valoansa
+hänen painuneeseen, valkeaan päähänsä. Kun Hugh Ritson astui keittiöön,
+kohotti vanhus päänsä ja kasvoilla kuvastui sanaton murhe ja moite
+yht'aikaa, Hugh Ritsonin ylpeä mieli painui hänen katsellessaan tätä
+äänetöntä surua. Vanhuksen katse oli kuin haavoitetun koiran, joka
+katselee raakaa isäntäänsä.
+
+Lammaskoira makasi pitkin pituuttaan lieden edessä. Keittiö oli tyhjä
+eikä kuulunut mitään muuta ääntä kuin kellon nakutus ja sirkkojen
+laulu. Mutta Hugh Ritsonin epävarman askelen kopsaessa kovaan
+savilattiaan avautui sänkykamarin ovi, ja Greta tuli sieltä häntä
+vastaan.
+
+Vuoteen ääressä paloi kynttilä. Takan vieressä istuivat Mercy Fisher
+ja kirkkoherra Christian. Mercyn pää lepäsi heidän välillään olevalla
+pöydällä ristiin heitetyillä käsivarsilla. Toinen käsi oli auki, ja
+pitkä keltainen tukka irtonaisena peitti sekä kädet että ruumiin
+yläosan ja kirkkoherran käsi silitteli hyväillen sitä. Hugh Ritsonin
+astuessa huoneeseen kirkkoherra nousi ja kylmästi kumartaen poistui.
+Greta oli ennemmin jättänyt huoneen ja keittiössä he toisensa tapasivat.
+
+Mercy kohotti päänsä ja katsoi Hughiin. Ei ollut kyyneltä uupuneissa,
+punaisissa, turvonneissa silmissä, eikä ainoakaan huokaus kohonnut
+aaltoilevasta rinnasta. Hän nousi ääneti ja ottaen Hughin käden omaansa
+johti hänet vuoteen luo.
+
+"Katso, siinä hän on", hän sanoi järkyttävän vakavasti ja kohotti
+toisella kädellänsä nenäliinan pieniltä kasvoilta. Hugh Ritsonia
+värisytti. Hän näki omat piirteensä, niinkuin muisto olisi kaukaisilta,
+menneiltä ajoilta loihtinut ne esiin.
+
+Mercy vapautti kätensä ja äänettömänä peitti kasvonsa. Mutta hän ei
+itkenyt.
+
+"Minun pikku Ralphieni", hän sanoi selittäen, "kuinka äänetön se
+onkaan nyt! Oi, sinun olisi pitänyt nähdä se silloin, kun se oli kuin
+aamuauringon hohtava säde. Miksi sinä et tullut ennemmin?"
+
+Hugh Ritson seisoi katsellen lapsen kuolleita kasvoja eikä vastannut
+mitään.
+
+"Parasta on, että asia on, niinkuin on", hänen sydämensä kuiskasi sinä
+hetkenä. Seuraavana hetkenä koko hänen olentonsa vapisi. Mitkä olivat
+ne ajatukset, jotka kutsumatta olivat kohonneet hänen sielustansa? Eikö
+ollut parempi, että hänen lapsensa lepäsi tuossa kylmänä, kuin että
+hän täyttäisi tämän yksinäisen talon ilolla ja rakkaudella? Oliko hän
+sitten niin musta konna? Jumala varjelkoon siitä! Kuitenkin parasta on
+näin.
+
+"Kaikki on ohi nyt", virkkoi Mercy ja hänen kätensä putosivat
+hervottomina kasvoilta. Hän käänsi väsyneet silmänsä Hughiin ja lisäsi:
+"Me olemme saaneet jo rangaistuksemme."
+
+"Rangaistuksen?" sanoi Hugh -- "me?" Seurasi hetken äänettömyys, ja
+laskien äänensä, niin että se oli tuskin kuuluva, hän sanoi: "Sinun
+kuormasi on raskas kantaa, tyttöparkani."
+
+Mercyn hennot sormet liikkuivat hiukan.
+
+"Minä en voi sitä enää kantaa", hän vastasi.
+
+"Moni on ajatellut samoin ennen sinua", sanoi Hugh, "mutta Jumala yksin
+tietää, kuinka paljon me jaksamme kantaa, ennenkuin olemme tarpeeksi
+koetellut."
+
+"Hyvä, kaikki on nyt ohi", kertasi Mercy kuuntelematta häntä.
+
+Hän puhui itsestänsä, niinkuin hänen päivänsä olisivat jo päättyneet
+ja kärsimys olisi ohi, niinkuin hänen elämänsä lanka olisi punoutunut
+tuossa vuoteella lepäävän pienokaisen olentoon, jonka tie nyt oli
+päättynyt. Hugh Ritson katsahti häneen ja hänen kasvolihaksensa
+vavahtelivat. Mercyn uupuneet silmät olivat vielä kuivat, niiden hämärä
+valo tuli kuin jostakin kaukaa sumujen takaa.
+
+"Kuinka minä rukoilinkaan, että saisin nähdä Ralphieni!" hän huokasi.
+"Minä ajattelin, että Jumala olisi määrännyt, etten minä saisi koskaan
+nähdä lastani. Ehkäpä se oli minun rangaistukseni kaikesta -- kaikesta,
+mitä on ollut. Mutta minä rukoilin yhä. Oi, sinä et voi käsittää, miten
+paljon minä rukoilin! Mutta sen täytyi olla kirottua rukousta."
+
+Hän kätki kasvonsa uudestaan käsiinsä ja lisäsi odottamattoman
+innostuneesti:
+
+"Jumala kuuli minun rukoukseni ja vastasi siihen. Mutta katso!" Hän
+osoitti lasta. "Minä näin hänet -- niin, minä näin hänen -- _kuolevan_!"
+
+Hugh Ritson oli liikutettu, mutta hänen sydämensä oli katkera. Tänä
+hetkenä hän kirosi sen uskollisuuden, joka sitoi tuon naisen sielun
+häneen. Jospa hän voisi tallata sen jalkoihinsa ja katkoa iäksi sen
+ketjun, jolla hän piti tuota typerää olentoa sidottuna.
+
+"Hugh", jatkoi Mercy ja hänen äänensä sai vienon soinnun, "me eroamme
+nyt iäksi. Meidän Ralphiemme -- sinun ja minun -- kutsuu minua. Minä
+en voi elää ilman häntä, Jumala ei tahdo minua pakottaa siihen. Hän
+on rangaissut jo minua ja Hän on armollinen. Ajattelehan, meidän
+Ralphiemme on taivaassa."
+
+Hän vaikeni, puri huultansa ja veti kuuluvasti ilmaa keuhkoihinsa.
+Hänen kasvonsa saivat kuoleman ilmeen ja äkkiä hänen koko olentonsa
+muuttui äärettömän tuskaiseksi.
+
+"Tiedätkö, jokin kuiskasi tänä hetkenä minulle, että Jumala on
+rangaissut meitä niin, ettei Ralphie olekaan taivaassa, ja että isän
+synnit --. Oi, minun lemmikkini, minun rakkaani!"
+
+Kirkaisten hän kääntyi kädet levällään vuoteeseen, sulki lapsen
+syliinsä ja suuteli sitä hellästi.
+
+Kyyneleet tulvehtivat vihdoin esille ja huuhtelivat pienokaisen
+äänettömiä kasvoja. Hugh Ritson ei voinut kauempaa tätä näkyä kestää.
+
+"Mercy", hän sanoi, ja hänen äänessään oli syvä, värisevä sointu. "Jos
+on olemassa jotakin syntiä, se synti on minun, ja jos on olemassa jokin
+rangaistus, sekin on minun. Mitä tulee sinun pikku poikaasi, ole varma,
+että hän on taivaassa." Hän oli astunut ovelle ja tarttunut puiseen
+vetimeen. "Sinä sanoit oikein, me emme enää koskaan tapaa", hän sanoi
+omituisella äänellä. "Hyvästi."
+
+Mercy kohotti kyyneleiset kasvonsa. "Anna minulle kätesi erotessamme",
+hän sanoi rukoilevalla äänellä. Hugh oli toisella puolella vuodetta, ja
+Mercy ojensi hänelle kätensä vuoteen yli. Hugh astui askelen lähemmä ja
+sulki tarjotun käden omaansa. Heidän välillänsä ja heidän yhtyneitten
+käsiensä alla lepäsi lapsi. "Hugh, me emme voineet rakastaa tässä
+maailmassa -- jokin johti meitä harhaan, mutta me yhdymme vielä kerran,
+emmekö yhdy?"
+
+Hugh käänsi silmänsä toisaalle.
+
+"Ehkä", hän vastasi.
+
+"Lupaa minulle", pyysi Mercy, "lupaa se minulle."
+
+Hugh hengitti raskaasti.
+
+"Jos on olemassa Jumala ja vanhurskas tuomio, me kohtaamme vielä
+jälleen", hän myönsi.
+
+Hänen äänensä katkesi. Hän kääntyi kiireesti ympäri ja riensi ulos
+huoneesta.
+
+
+
+
+XI LUKU.
+
+
+Yö oli tavattoman pimeä. Ei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Tuuli huokaili
+raskaasti puissa. Kun se joskus hetkiseksi tyyntyi, kuului ilman läpi
+veden synkkä kohina kaukaisista koskista.
+
+Hugh Ritson asteli pimeässä painunein päin. Hän ei kulkenut nyt
+kaivosvuorelle, vaan päinvastaiselle suunnalle. Kun hän saapui kylään,
+hän pysähtyi Lentävän Hevosen luona. Äänekkäät naurunpuuskat kuuluivat
+salista, jonka akkunoita punaiset verhot peittivät.
+
+Hän seisoi ovella, joka avautui kapakkahuoneeseen. Kapakan emäntä,
+seisten selin häneen, jutteli tavattoman innokkaasti muutaman laakson
+vaimon kanssa, joka seisoi kannu kädessä myymäpöydän toisella puolella.
+
+"Mitä, eukko, ettekö todellakaan ole kuullut, mitä tapahtui Ghyllissä
+tänä aamuna?"
+
+"En, Bessie, minä olen ollut ahkera kuin muurahainen koko päivän pesten
+ja silittäen."
+
+"No, sieltähän kuuluu aivan kummia. Kaksi veljestä ja sellaisia
+kelvottomia. Siellä tuli lopulta ilmitappelu ja herra Hugh kuuluu
+olevan kuoleman kielissä siitä iskusta, jonka tuo pitkä kolppana
+hänelle antoi."
+
+Hugh Ritson tömisti kovasti jalkojansa ovella.
+
+"Sanokaa miehellenne, että minä tahdon tavata häntä", hän sanoi
+käskevästi.
+
+Kapakan emäntä katsahti ylös, kääräisi lautasliinan kokoon ja vastasi
+hermostuneesti: "Kyllä, herra." Sitten hän luntusti salin ovelle ja
+avasi sen. Meluisat äänet, höyryt ja inhoittavat hajut hyökkäsivät
+kilvan raittiimpaan huoneeseen. "Tommy!" hän huudahti, niin että se
+kirkuvana kuului yli muiden melun.
+
+Kapakan isäntä ilmestyi.
+
+"Voitteko lähettää minulle kyytirattaat puoli viideksi huomenaamuna?"
+virkkoi Hugh.
+
+"Ehkä; se on kyllä sangen varhainen hetki, luullakseni", inisi kapakan
+isäntä.
+
+Puhuessaankin hän veti pitkävartista piippua ja hänen punakoille
+kasvoillensa ilmestyi kaksimielinen hymy.
+
+"Minun täytyy joutua viiden junalle", selitti Hugh. "Lontooseen?"
+toinen poski irvistyi lukemattomiin poimuihin.
+
+"Sanoin viiden junalle", sanoi Hugh kiivaasti. "Mää en sano millonkaan,
+ei. Se olisi kolme puolikruunusta."
+
+Hugh heitti puolen sovereignen rahan myymäpöydälle.
+
+"Lähettäkää se täsmälleen puoli viisi."
+
+"Ghylliin?"
+
+Kureet poskella näyttivät nyt tasoittuneen.
+
+"Kaivosvuorelle."
+
+Salin ovi avautui uudelleen, ja Natt ilmestyi kynnykselle. Tallimiehen
+uniset silmät avautuivat ja välähtivät tietävän näköisinä. Sitten hänen
+pyöreät kasvonsa katosivat ja hänen livertävä äänensä sekaantui toisten
+äänekkääseen meluun. Seuraavana hetkenä ovi heitettiin selkoselälleen,
+ja Drayton vetelehtivänä ilmestyi kapakkahuoneeseen. Hänen tukkansa oli
+laskeutunut otsalle, josta hattu oli työnnetty takaraivolle. Sikaari
+savusi hänen suussansa, ja sormiensa päät hän oli tukkinut liivinsä
+taskuihin.
+
+"Tuu sisään, mull' on jotakin näytettävää sinulle", hän hohotti.
+
+Hugh ei hievahtanut paikoiltaan, vaan nosti kuitenkin päänsä ja silmäsi
+huoneeseen. Puolet koko laakson kelvottomimmasta roistoväestä oli
+kerääntynyt pöydän ympärille, ja heidän haamunsa näyttivät sinisiltä
+savun sisässä. Suuren takan puisella reunuksella oli auki suuri kirja,
+jonka lehtiä ovelta puhaltava tuuli selaili.
+
+"Mää en ol' unohtannu, mitä sää sanoit kauan aikaa sitten kirkkoherran
+kirjast'", sanoi Drayton, "tässä se on ja verraton kalleus se onkin.
+Sinä tahroit peloittaa mua sillä, mutta varjele taivas, miten kauheasti
+minä siitä pirän. Kuuntele."
+
+Drayton astui takaisin huoneeseen, käänsi lehtiä ja alkoi ilakoivalla
+äänellä lukea:
+
+"1847: marrask. 18. -- Thomas sanoi, että Allan on äskettäin tullut
+Skotlannista, on skotlantilaista syntyperää, ja että hänen vaimonsa on
+irlantilainen, ja että heillä on lapsi, nimeltä Paul, joka on vasta
+muutaman kuukauden vanha eikä vielä kävele."
+
+Se oli kirkkoherran muistiinpanokirja.
+
+"Sehän on verrattoman hyvä, eikös olekin, herra Hugh Ritson?"
+sanoi Drayton kohteliaasti kumartaen ja osoittaen harvinaista
+sivistyneisyyttä, jota seurasi merkitsevä sivukatse hänen hohottaviin
+seuralaisiinsa, jotka istuivat siinä ympärillä.
+
+Hugh Ritson seisoi jäykkänä ja sanoi tyynesti:
+
+"Mistä olet saanut tuon?"
+
+Kun tämä kysymys oli lausuttu, kuului pöydän ympäriltä mitä erilaisinta
+tirskunaa ja murinaa, aivan kuin tässä olisi tehty verraton sankarityö.
+Hugh Ritsonin silmät kiersivät miehestä mieheen ja katse tuli yhä
+tiukemmaksi.
+
+"Olette sen varastaneet, olen siitä varma", hän sanoi hiljaa.
+
+"Entäs sitten?" rähähti Drayton. "Se oli hienoa hommaa. Natt
+viekoitteli pois methodistin, ja sill'aikaa minä supelsin kirjan."
+
+Drayton näytti ylpeilevän osastaan mikä hänellä oli tässä erinomaisessa
+näytelmässä, ja hänen ystävänsä nauraa hohottivat hänen loistavalle
+selityksellensä. Nattin uniset silmät olivat yliluonnollisen kirkkaat
+tänä suurena hetkenä.
+
+Hugh Ritsonin otsa synkkeni raivosta.
+
+"Tämä on teidän kiitollisuuttanne seurakuntanne paimenta kohtaan", hän
+sanoi.
+
+Kuului taas tirskunaa ja murinaa pöydän ympäriltä.
+
+"Yhdelläkään teistä ei taida olla syytä pitää kirkkoherra Christianin
+puolta", sanoi Hugh lujalla äänellä. Hän katsoi terävästi pöydän
+ympärillä istuvien miesten kasvoihin, ja nauru alkoi vähitellen
+tyrehtyä. "Reuben Rae, kuka hoiti teidän sairasta vaimoanne? -- John
+Proudfoot", -- sepälle -- "mitä voitte kertoa siitä ajasta, jolloin
+lapsenne makasi kuumeessa?" Hänen vilkas silmänsä tunkeutui salin
+jokaiseen soppeen, ja useampi kuin yksi iloinen veitikka painoi
+päänsä rinnallensa. "Te nauratte vielä, te kelpo sankarit, kun teidän
+hyväntekijänne taloon on varas tunkeutunut."
+
+Drayton harppasi häntä kohti.
+
+"Tuki kitas ja paikalla", hän karjui.
+
+Hugh Ritson ponnisti hillitäksensä itseänsä.
+
+"Minä en ole tullut tänne rähisemään", hän sanoi tyynesti.
+
+"Hempeämielinen mammanlellu, huh, se sinä olet, kuuletko?" pyhähti
+Drayton.
+
+Hughin kasvot väännähtivät, mutta hän kääntyi ympäri ja oli jo
+seuraavana hetkenä tiellä.
+
+Drayton seurasi häntä ulos äänekkäästi nauraa hohottaen. Hugh kääntyi
+äkkiä ympäri ja sulki oven. Sitten hän kääntyi Draytoniin, jonka
+innoittavat kasvot olivat epäselvinä hänen edessänsä verhojen takaa
+tuikkivassa punertavassa valossa.
+
+"Sinä olet koettanut kiduttaa minua", hän sanoi, "aivan kuin koettaisit
+hirttää koiraa hännästänsä ja kiskoisit hampaita rotan suusta. Sinä
+olet uhannut myöskin inhoittavalla tavalla kiduttaa jaloa ja hyvää
+naista. Sinä olet roisto ja sinä tiedät sen. Mutta sinäkin epäröisit,
+jos sinä varmasti tietäisit, kuka tai mikä sinä olet. Anna minun sanoa
+se sinulle uudestaan nyt, kun me olemme kahden ja kun minulla ei ole
+mitään persoonallisia etuja ajettavana. Sinä olet se mies, jonka nimen
+minä sinulle annoin -- Paul Lowther, Robert Lowtherin poika -- ja tuo
+nainen, minun veljeni vaimo, jonka sinä omaa etuasi tavoitellessasi
+tahdot pakottaa asumaan saman katon alla sinun kanssasi, on sinun oma
+sisaresi." Draytonin raaka naurun hohotus kuului yli puissa tohisevan
+myrskytuulen. Hänen seuralaisensa sisällä kuulivat sen ja vaikenivat
+kuuntelemaan.
+
+"Se on sievä, vanha juttu, tuo. Annapas olla -- sinä olet kertonut sen
+ennenkin, muistaakseni."
+
+"Silloin se oli valhe, nyt se on Jumalan nimessä totta!" vakuutti Hugh.
+
+Drayton nauroi taaskin.
+
+"Ja silloin sitä uskottiin, mutta nyt ei uskota. Ei, ei, herra Hugh, se
+ei kävele."
+
+"Me saamme nähdä."
+
+Hugh Ritson oli pyörähtänyt ympäri ja mennyt. Drayton palasi takaisin
+ystäväinsä luo. "Eikö kyyhkynen tuo riistaa nokassaan, kun se palaa
+pensaaseen?" hän mutisi.
+
+"Ei, sillä on nokassa komea, valkoinen höyhen", sanoi vanha Reuben Rae.
+
+"Ei se riistaa kokoa, jolla on vain kieli aseena", päätti John, seppä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hugh Ritson asteli pimeässä kaivosvuorelle. Sulatusuunista hohti valoa
+eteläiselle taivaalle, ja vuorenjyrkänteet häämöttivät epäselvinä
+sen valossa. Koneen jyske, ketjujen kolina ja viiltävä lapioiden
+kirskuna, kun miehet loivat kopista malmia pengermälle, olivat ainoat
+äänet, jotka kuuluivat tuulenpauhinan yli. Gubblum työskenteli aivan
+kaivosaukon suulla. "Oglethorpe", sanoi Hugh, "kuinka monta vuoroa on
+alhaalla työssä tänä yönä?"
+
+"Kaikki, paitsi kahta miestä -- vanhaa Reubenia ja Jim Southia."
+
+"Sittenhän ne ovat valinneet työn."
+
+"Niin, toiseks' kahreks' viikoks' -- luottaen siihen, että saavat
+palkkansa jo ennen sitä, jos Jumala suo."
+
+"He eivät tule pettymään."
+
+Hugh Ritson kääntyi pois. Gubblum työnsi kärrynsä pengermän reunalle
+ja levähti mutisten itseksensä: "Joka tapauksessa hän kestää sen aivan
+kylmästi."
+
+Mutta ulkonainen tyyneys hävisi heti, kun Hugh Ritson pääsi omaan
+huoneeseensa kaivosvuoren juurelle. Hän valeli polttavaa otsaansa
+uudestaan ja yhä uudestaan. Hänen sormensa nytkähtelivät hermostuneesti
+ja hän pisti hikiset kätensä kyynärpäitä myöten kylmään veteen pitäen
+niitä siellä useita minuutteja. Pitkään aikaan hän ei hetkeksikään
+istahtanut. Hän käveli lakkaamatta ja kiusaantuneena, ja hänen
+herpaantunut jalkansa oli raskas ja laahustava. Sitten hän heittäytyi
+leposohvaan, pyöri siinä hetkisen ja alkoi taaskin surullisen
+marssinsa. Nämä tunnit kuluivat hitaasti.
+
+Hän kertasi kohta kohdalta päivän elämykset. Ja yksitellen syöksyivät
+hänen mieleensä kaikki ne tapaukset, joita hänelle oli sattunut näinä
+kahtena vuotena isän kuoleman jälkeen. Myrsky raastoi esille kaikki jo
+haihtuneetkin muistot. Ja jokaisella muistolla oli oma katkera makunsa
+ja ne saastuttivat koko hänen sielunsa kuin rutonhuurut. Hän koetti
+suojata itseään itseänsä vastaan. Mitä hän ensin oli aikonut tehdä, oli
+ollut vain etsiä eittämätöntä laillista oikeuttansa, ja -- jos hän oli
+mennyt pitemmälle uskaltamatta ajatella, ennenkuin teko oli tehty --
+oli se ollut rakkaus, joka hänet oli harhaan vienyt. Oliko siis niin
+raakaa etsiä oikeutta, niin häpeällistä rakastaa?
+
+Mutta yli vaihtelevien omantunnon soimausten, yli tukahdutetun
+katumuksen, yli rakkauden tuskain ja ristiriitojen, puhui koston
+ääni hänen sielussansa. Tämä mies, hänen välikappaleensa, nyt hänen
+isäntänsä, Paul Lowther, täytyi nujertaa maahan ja hänen luikerteleva
+apurinsa hänen kanssaan. Mutta miten? Oli vain yksi tie -- paljastaa
+itsensä. Nyt se oli ainoa tie, joka tyydyttäisi hänen petettyä ja
+solvaistua henkeänsä. Hänen täytyy mennä oikeaan paikkaan ja sanoa:
+"Minä olen tehnyt väärän valan ja ryöstänyt sen kautta veljeni
+vapauden. Mies, joka tuomittiin Paul Draytonina, onkin Paul Ritson.
+Kaikki on minun syyni."
+
+Se kaataisi tämän hävyttömän roiston lokaan, mutta millä hinnalla!
+Vangin puku, jota nyt kantaa hänen veljensä, joutuisi silloin hänelle.
+Ja mikä lohdutus se olisikaan, että ryöväri itse joutuisi rikoksestaan
+kärsimään! Mutta miksi puhua lohdutuksesta tällaisessa asiassa! Oliko
+hänellä mitään muuta mahdollisuutta? Mistä hän löytäisi sellaisen
+paikan, johon taivaan pilvien läpi valo kirkastaisi hänen tietänsä? Hän
+matkusti kohden synkkenevää yötä ja hänen elämänsä päivätyö oli tehty.
+
+Mitäs sitten, jos hän antaisi kaiken mennä menojaan? Silloin hän olisi
+häväisty, perikatoon joutunut mies, joka on ajettu kuin koira ulos
+hänen isänsä talosta ja jonka aina täytyisi nähdä, kuinka muukalainen
+siinä isännöi. Voisiko hän juoda niin katkeran kalkin? Katkeran! oh,
+tuhat kertaa katkerammaksi se tuli sen kautta, että hän itse, oman
+loppunsa alussa, oli asettanut roiston sille paikalle, jota hän nyt
+hallitsi.
+
+Ei, ei, ei! Paul Lowtherin täytyy kukistua ja hänen kanssaan täytyy
+kukistua myöskin erään paremman miehen sortuneen jäännöksen. Niin,
+paremman miehen, sanokoon maailma mitä tahansa!
+
+Voisiko tapahtua, etteivät he uskoisi häntä? Kun hän sanoo:
+"Vangitkaa minut -- minä olen valapatto", he ehkä vastaavat: "Ei.
+Te tunnustatte itsenne rikolliseksi senvuoksi, että saisitte kostaa
+sille, joka on ajanut teidät pois talostansa." Hugh Ritson naurahti
+julmasti, kun tällainenkin mahdollisuus johtui hänen mieleensä: Roisto
+pelastuu rangaistuksesta kun hänen vihamiehensä syytöspuhe muuttuu
+puolustukseksi.
+
+Ovelta kuului koputus. Hän oli niin sotkeutunut näiden ajatusten
+sokkeloihin, ettei aluksi ymmärtänyt, mitä koputus tarkoitti. Lopuksi
+hän hallitsi itsensä ja huudahti:
+
+"Sisään!"
+
+Gubblum Oglethorpe astui huoneeseen.
+
+"Kahrentoist' vuorolaiset ovat juuri lähröss' ales, mutt' tahtovat
+vierä muutamia pölkkyjä mukanaan. Sanovat, että suojusvarustukset
+hiekkaosalla ovat alasromahtamaisillansa."
+
+Hugh Ritson ponnisti tahtoansa tajutaksensa Gubblumin sanoman.
+
+"Käskekää heidän ottaa pölkkyjä", hän myönsi matalalla äänellä.
+
+Gubblum peräytyi ovelle ja pysähtyi.
+
+"Oletteks' kuullut viimeisiä uutisia vanhan Matthan mökilt'?" hän kysyi
+toisella äänellä.
+
+"Mitä uutisia, Oglethorpe?" sanoi Hugh pää painuneena yli pöydän.
+
+"Robbie Southin muija oli tääll' kaivoksell' ja sanoi, että Mercyn
+pikku vauva on muuttannu pois."
+
+Hugh ei kohottanut silmiänsä.
+
+"Sekö uutinen on viimeinen?" hän kysyi.
+
+"Ei, vaan pahin. Tyttö itte repi siteen silmiltään ja on iäks' päiväks'
+tullu sokeaks' kuin kivi."
+
+Hughin pää painui lähemmäksi pöytää.
+
+"Hyvää yötä, Oglethorpe", hän sanoi.
+
+Gubblum peräytyi ovesta ulos ja mutisi astellessansa kaivokselle:
+"Kylmä mies, joka tapauksessa."
+
+Sinä hetkenä, kun ovi sulkeutui, Hugh Ritson tallusti levottomana
+lattiaa edestakaisin. Mitä hän oli aikonut tehdä? Jättää itsensä
+valapattona oikeuden käsiin? Eikö hänellä siis ole elämässä mitään
+velvollisuuksia, kun hän aikoo sovittaa kostonsa kuolemaakin
+peloittavammalla teolla? Mitä tulee siitä naisesta, joka on kärsinyt
+hänen tähtensä? Mitä murtuneesta sydämestä ja turmellusta kotionnesta?
+Eivätkö ne merkitse mitään silloin, kun ylpeä mieli tyydyttää omia
+oikkujansa?
+
+Ei hetkeäkään, ei katkerimmassa tuskassaankaan Hugh Ritson sydämessänsä
+katunut sitä pahaa, mitä hän oli tehnyt Paul Ritsonille; ei kannattanut
+kostaa sitä, mitä hän oli kärsinyt Paul Draytonin tähden. Muuttua
+pyhimykseksi silloin, kun tulee sairaaksi, saada omatunto herkäksi
+vasta sitten, kun sitä uhkaa tuho -- oh, sellaiseen alentuvat vain
+ihmiskunnan kehnoimmat hylkiöt! Sellainen kääntymys ei ollut häntä
+varten.
+
+Toisessa kädessä kosto, toisessa velvollisuus -- kumpaa tuli seurata?
+Tuhon omaksi joutunut mies ei voinut tehdä mitään päätöstä, ja kun
+hänen kellonsa näytti yhtä, hän heittäytyi sohvalle levätäksensä hiukan.
+
+Unta hän ei toivonut -- unet viime aikoina olivat olleet liian täynnä
+kauhuja, mutta uni valtasi hänet kaikesta huolimatta. Hänen nukkuvat
+kasvonsa olivat tuskien miehen ja unet olivat kauhistavia heijastuksia
+niistä ajatuksista, jotka valveilla hänen mielensä täyttivät. Hän
+uneksi, että hän oli kuollut lapsena. Kylminä, ylevinä, mutta hyvin
+suloisina hänen lapsenkasvonsa katsoivat ylös valkeilta lakanoilta. Hän
+ajatteli, että hänen äitinsä kumartui hänen ylitsensä ja vuodatti monia
+kyyneleitä, mutta hän itse muutti toiseen, ihmeelliseen maailmaan ja
+katseli alas heihin molempiin.
+
+"Parasta on näin", hän ajatteli, "ja kyyneleet, jotka äiti vuodattaa,
+ovat siunatut."
+
+Tässä hän havahtui ja nousi jaloillensa. Mitä hullutuksia ihmiset
+ovatkaan unista sanoneet! "Oi, uni, sinä hellä haltija, maailman
+äärestä toiseen kaikki sinua odottavat!" Hellä! Kauheampi kuin
+kuolema! Surullinen kävely lakkasi, ja hän taas paneutui pitkäksensä.
+Hän nukahti ja uneksi uudestansa. Tällä kertaa hän oli tappanut
+oman veljensä. Hetkistä aikaisemmin he olivat seisseet silmä silmää
+vasten -- voimakkaina ja raivoissansa, silmät tulta iskien ja kädet
+kohotettuina. Nyt veli makasi hiljaa ja peloittavana hänen jaloissansa,
+ja ääni taivaasta huusi: "Kulkijana ja pakolaisena pitää sinun oleman
+maan päällä."
+
+Kauhuissaan hän hyppäsi seisoallensa. "Armoa, armoa!" hän huusi.
+Sitten hän huokasi raskaasti ja katseli ympärillensä. "Unta -- vain
+unta", hän sanoi itseksensä ja naurahti lujasti yhteen-purtujen
+hampaidensa välitse. Lamppu paloi yhä pöydällä. Hän nousi, otti avaimen
+taskustansa, avasi laatikon ja otti sieltä esille pienen pullon.
+Se sisälsi unijuomaa. "Jos minun nyt täytyy nukkua, minun täytyy
+vihdoinkin saada nukkua uneksimatta", hän sanoi ja mittasi annoksen.
+Hän kohotti lasin huulilleen ja näki siinä omien kasvojensa kuvan.
+"Sääliä, sääliä! Tyhjät unet turmelevat minun hermoni. Säälittävää,
+toden totta! Ja nyt minun täytyy suojata itseäni itseäni vastaan
+tällaisilla varustuksilla!" Hän piti lasia tulta vasten, ja kun käsi
+vapisi, hän nauroi. Sitten hän joi sen, sammutti tulen ja istahti
+sohvaan.
+
+Päivän sarastus vaalensi pilviä ja ensimmäinen kaje tuikahti akkunasta
+sisään, kun keltainen valo sammui. Hugh Ritson istui synkässä hämyssä
+polvet vedettyinä ihan leuan alle, kädet ristissä rinnalla ja pää
+eteen syvälle painuneena. Hän hyräili jotakin vanhaa laulua. Äkkiä
+ääni kävi möriseväksi, pilvi ilmestyi silmien eteen ja pää retkahti
+taakse. Hän nukkui ja taas hän näki unta. Tai oliko se näky eikä uni,
+joka hänelle nyt ilmestyi? Hän oli seisovinaan huoneessa, jonka hän oli
+ennen nähnyt. Vuoteella lepäsi jokin valkoinen olento. Se oli lapsi, ja
+pieni henki oli liidellyt pois. Sen ääressä oli eräs vaimo kuurullansa
+ja valitti ääneen: "Rikollinen, rikollinen!" Naisen silmät tuijottivat
+lapseen, mutta hän ei nähnyt mitään. Näöttömät terät olivat valjenneet.
+Sydämellänsä hän kuitenkin näki lapsen ja näki myöskin hänet, Hughin,
+kun hän astui sisään. Sitten tuntui kuin nainen olisi kääntänyt
+sokeat kasvonsa häneen ja kutsunut häntä nimeltä. Seuraavana hetkenä
+nainen oli kadonnut. Hänen istuimensa oli vapaa ja vuode tyhjä, vain
+harmaapartainen mies istui kylmän takan ääressä. Ääretön kuorma painoi
+häntä alas, mutta Hughista tuntui, että hän ponnistaen kohotti päätänsä
+ja Hugh kuuli nimeänsä mainittavan.
+
+Hän hyökkäsi ylös. Suuret, kylmät hikipisarat tippuivat hänen
+otsaltansa. "Mercy on kuollut", hän kuiskasi kauhuissaan. "Hän on
+mennyt vaatimaan rikollista tilille. Hän on nyt Jumalan tuomiolla."
+
+Seuraavana hetkenä kuului huuto: "Herra Ritson!"
+
+Hän kuunteli ja päivän hämärtäessä hänen kivettyneet kasvonsa
+hymyilivät julmasti.
+
+"Herra Ritson!" kuului taas ja piiskan varrella kolkutettiin oveen.
+
+"Kapakoitsija Tommy", sanoi Hugh Ritson ja purskahti katkeraan nauruun.
+"Tuo Tommy oli siis minun pelastava enkelini, hoh!"
+
+Toinen korvia vihlova nauru. Kapakoitsija istuen kuskipenkillä kuuli
+sen ja ajatteli itseksensä: "Siellä on joku hänen kanssansa."
+
+Hugh Ritson painoi koko päänsä pesuvatiin ja hankasi sitten kiivaasti
+karkealla pyyhkeellä. "Minun viimeinen uneni on ohi", hän sanoi
+katsahtaen kauhuissaan sohvaan. "Minun täytyy tehdä se, johon
+velvollisuuteni vaatii, mutta ei enää painajaista eikä unia!"
+
+Hän avasi oven, heitti karkean vaipan ajajalle, veti ulsterin päälleen
+ja hyppäsi rattaille. He lähtivät matkalle kiireisellä vauhdilla. Kolea
+aamutuuli puhalsi yli laakson. Aurinko nousi Cat Bellsin yli, mutta
+Hugh Ritsonista tuntui kuin hän olisi matkustanut ainaista yötä kohden.
+Hän istui käsivarret ristissä ja pää rinnalle painuneena.
+
+"Oletteks' kuullu, mitä on vanhan loordi Fisherin mökill' tän' aamun'
+tapahtunnu?" kysyi majatalon isäntä.
+
+Hugh vastasi matalalla äänellä.
+
+"En ole kuullut mitään."
+
+"Tyttö on seurannu lastaan sanken orottamatta. Niin, hän on myöskin
+menny. Kuollu noin puol' tuntia sitten. Sivukulkiessan' kuulin sen
+kirkkoherra Christianilt'."
+
+Hugh Ritson taivutti painuneen päänsä vieläkin alemma.
+
+
+
+
+XII LUKU.
+
+
+Kello kaksi sinä päivänä Hugh Ritson saapui Eustoniin. Hän otti ajurin
+ja ajoi Whitehalliin. Sisäasiaintoimituskunnassa hän kysyi ministeriä.
+Sata vastusta nousi hänen tiellensä estämään häntä tapaamasta
+toimituskunnan päällikköä. Yksi virkamies neuvoi häntä toisen, toinen
+kolmannen, kolmas neljännen luo.
+
+Hugh Ritson oli tuskin sellainen mies, joka saattoi ottaa lukuun
+sellaisia esteitä. Hänellä oli asiaa ministerille eikä kenellekään
+muulle. Parlamentilla oli istunto ja ministeri oli mukana. Hugh Ritson
+etsi häntä sieltä. Hän selitti asiansa muutamin sanoin, ja ministeri
+kuunteli häntä epäilevin ilmein.
+
+Ministeri oli tyhmä yorkshirelainen, jonka hyvät päivät olivat tehneet
+luonnottoman pulleaksi ja kömpelöksi. Aluksi hän katseli vierastansa
+ilmeisesti epäillen hänen järkeänsä, mutta kun tämä epäilys näytti
+turhalta Hughin johdonmukaisten selitysten vuoksi, hänen mielensä
+näytti tekevän omin käsin puhkaista koko mätäpaise.
+
+Pian ilmestyi yorkshirelaisen kasvoille kuitenkin varjoja, jotka
+syntyivät vakavammista syistä kuin tuon epäilyttävän miehen
+liikatunteellisuudesta.
+
+"Eikö teidän olisi paras jättää asia huomiseen ja tulla aamulla minun
+luokseni Whitehalliin?" hän sanoi osoittaen suurempaa huomaavaisuutta
+kuin tähän asti. "Jos te silloinkin vielä olette samaa mieltä, minä
+annan asian yleiselle syyttäjälle."
+
+Hugh Ritson kumarsi hyväksyvästi.
+
+"Ja saanko minä käydä myöskin vankilassa?" hän kysyi.
+
+"Luultavasti. Se on kyllä vasten uusia määräyksiä, etteivät
+kuritushuoneessa saa käydä kutkaan muut kuin vankilan viranomaiset ja
+henkilöt, jotka tahtovat tutustua vankilan rangaistustapoihin. Mutta
+saamme nähdä, mitä voimme tehdä."
+
+Sinä iltana Hugh Ritson pistäytyi St. Margaretin luostarissa. Oli
+myöhä, kun hän astui sisään ja kun hän palasi puoli tuntia sen
+jälkeen, olivat lamput Abbey Gardensilla sytytetyt. Valo lankesi
+päivystäjä-sisaren kasvoille, kun hän avasi hänelle oven. Hänellä oli
+harmaa puku, mutta ei huntua, ja päätä peittävän liinasiteen alla
+silmät olivat punaiset ja turvonneet.
+
+Hugh Ritson vihelsi ajurin Broad Sanctuarylla ja ajoi Hendoniin.
+Haukka-Haikaran kapakkahuone oli täynnä kantajia, kuorma-ajureita,
+tienkiertäjiä ja maatyöläisiä, kaikki juoden ja meluten. Mutta tästä
+näennäisestä vilkkaudesta huolimatta koko paikka oli rappeutuneen ja
+häviävän näköinen. Jabez tarjoili myymäpöydän takana. Hän oli suuresti
+entisestänsä edistynyt ja piti päänsä pystyssä, kuten ainakin nuori
+keikari, joka juuri on vanhempain holhouksesta vapautunut ja pääsee
+omin neuvoin esiintymään suuressa maailmassa. Rouva Drayton istui
+neulomassa samassa huoneessa, jossa Mercy kerran oli leikkinyt naapurin
+lasten kanssa. Kun Hugh Ritson astui hänen luokseen vanha rouva
+hätkähti.
+
+"Herra hyvästi siunatkoon, herra, oletteko se te. Minä olen niin
+pelännyt, kun minä silloin itkin ja valitin ilman aikojani. Ja mitä
+hyvää minä olen siitä saanut? Sen erän perästä ei minun oma lihani ja
+vereni, kuten hyvin voitte sanoa, ole tuntenut minua."
+
+"Tarkoitatteko koet-laisuutta?" kysyi Hugh Ritson.
+
+"Koettapa koetta!" voivotti kapakan emäntä kohottaen silmänsä samalla,
+kun neulintikkujen kilinä lakkasi. "Minun Paulini ei ollut siellä.
+Cummerlannissa taas, herra -- itse kuulitte, mitä hän minusta sanoi."
+Hänen talousesiliinansa nurkka kohosi silmille. "Minusta, joka olen
+häntä sillä hellyydellä kasvattanut! No", päättävästi itseänsä
+hilliten, "minun sydämeni on niin täysi ja minä kostan hänelle ansion
+mukaan. Minä uhallakin annan talon ja tavaroiden mennä, se on totinen
+tosi. Minä luotan Luojaan, ja tuo Jabez, ei hänkään ole oikea lapsi."
+
+Kun Hugh Ritson teki lähtöä, vanhan rouvan kiihko lisääntyi. Hän pani
+neuleen syrjään ja kiireesti askarteli ensin päähineensä nauhoilla ja
+sitten esiliinallansa.
+
+"Kuunnelkaa minua", sanoi Hugh. "Tänään on perjantai. Maanantaina
+teidän pitää mennä siihen luostariin, jossa näitte Paulin äidin.
+Kysykää sisar Gracea. Muistatteko -- sisar Gracea. Hän sanoo teille
+kaiken."
+
+Kello oli melkein yksitoista, kun Hugh Ritson palasi kaupunkiin.
+Kadut olivat tungokseen asti täynnä, ja monta pitkää tuntia hän kulki
+ihmisvirrassa, joka vyöryi edestakaisin Strandilla. Tässä ihmiskasvojen
+lainehtivassa meressä eivät missään tuskan ja kärsimyksen jäljet
+näkyneet selvemmin kuin hänen kasvoillansa.
+
+Hänen tunteensa olivat kääntyneet sellaiselle ladulle, jota hän ei
+olisi toivonut. Hän oli kuin lastu laineilla, jotka heittelivät häntä
+oudoille vesille, pilvenhattara ilman ankkuria taivaan tuulissa.
+Sen lisäksi hän tunsi selvemmin kuin koskaan ennen, että yön hetket
+muuttavat ihmisen herkemmäksi ja aivan toiseksi kuin päivällä.
+Yhdenkään kasvoilla tuossa kasvojen meressä ei näyttänyt kuvastuvan se
+salainen pelko, ilmeellinen ilo ja katkerin tuska, joka yön hiljaisina
+hetkinä yksinäisen ihmisen sydämeen hiipii täyttäen sen onnella tai
+epätoivolla.
+
+Kuinka kauheata olikaan joutua synnin ja kärsimysten hyökylaineille
+tällaisin tuskain raatelemin tuntein! Hän tunsi -- tahtoipa tai ei --
+olevansa peto, joka oli hävittänyt orpojen onnen ja murtanut leskien
+toiveet, niinkuin hän olisi julmin ilmein katsellut syrjästä vapisevaa
+miestä, joka oli kumartunut hänen kynnykselleen kuolleen naisen yli,
+jonka elämän hän oli tuhonnut.
+
+Niin, ei vain menneisyys kohottanut kaikkia kauhujaan hänen mieleensä,
+vaan myöskin tulevaisuus turmiota uhkasi. Hän tiesi, että se nuori
+tyttö, joka punertavassa musliinissaan hymy huulillaan sipsutti katua
+idästä länteen, oli kuin luotu herättämään uinuvat vaistot, joiden
+mutaisista lähteistä kuohuva häpeän lieju lopulta peittää kaiken
+vihannan.
+
+Hän kauhistui itseänsä; hän vapisi, niinkuin pyövelin käsi äkkiä olisi
+laskeutunut hänen olkapäällensä. Hän vapisi vielä enemmän, kun näki
+kuin peilistä omien kivettyneitten kasvojensa kuvan ja mieleen johtui
+ajatus, että toisetkin saattaisivat nähdä sen, minkä hänen silmänsä
+näkivät.
+
+Hän kulki Arundel Streetiä ja kääntyi Embankmentille. Ei, ei, ei!
+Armollinen Jumala ei voi sallia, että toinen näkisi niin syvälle toisen
+sydämeen. Silloin ihminen tietäisi hyvän ja pahan. Hänen mieleensä
+sukelsi ajatus, että tämä tunne oli sama kuin mahtoi olla ensimmäisillä
+ihmisillä, kun he syötyään hyvän ja pahan tiedon puusta saivat kuulla
+kirouksen ja katkeran tuomion.
+
+Täällä tyhjällä käytävällä, joka kaikuna kertasi hänen askeltensa
+äänen, ilma oli vapaa. Hän paljasti päänsä, ja lempeä länsituuli leikki
+hänen hiuksillansa ja viillytti hänen ohimoitansa. Pään päällä ei
+tuikkanut ainoatakaan tähteä, ja virta, joka vieri verkalleen syvässä
+uomassansa, oli synkkä ja uhkaava. Mutta vielä synkempi oli elämän
+virta, jonka pohjamutiin hän avuttomana oli painunut.
+
+Hän oli kuullut, että Thames vaatii vuoden jokaisena päivänä yhden
+ihmisuhrin ja nojatessaan marmorireunustan yli hän aprikoi, olisiko
+se jo tänäkin päivänä, jonka viimeiset hetket olivat käsillä, veronsa
+saanut. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn, kun hän ajatteli, että ehkä
+juuri tällä hetkellä musta vesi hänen alapuolellansa uhkaavana vyöryi
+uhriansa vaatien.
+
+Hän asteli edelleen, ja epäselvä ihmisten hyörinä ja melu saapui
+Strandilta hänen korviinsa. Mitä sittenkin on joen vanhan jumalan
+vaatimus kaupungin hirviön vaatimusten rinnalla? Ja nyt kun päivän
+melu oli häipynyt, Hugh Ritsonin ajatus kääntyi kaikkeen, mitä hän
+kaukaisessa pohjoisessa oli taaksensa jättänyt. Siellä, äänettömyydessä
+ja pimeydessä, vuoristojen välillä, huojuvien puiden ja kuohuvien
+koskien seutuvilla olivat puolet hänen tuhotun elämänsä raunioista.
+Kajastus vanhan Lontoon monista valoista ei ulottunut sinne asti, mutta
+se mies, joka niille paikoille oli luonut synkän varjon, kulki nyt
+täällä.
+
+
+
+
+XIII LUKU.
+
+
+Kello löi puoliyötä, ja hän suuntasi askelensa siihen hotelliin,
+josta oli tilannut vuoteen. Hän ei yrittänytkään nukkua, vaan käveli
+edestakaisin läpi yön.
+
+Aamulla kello kymmenen hän oli taaskin sisäasiaintoimituskunnassa.
+Hän tapasi ministerin ja muutamia tuomareita hänen kanssaan. Kun hän
+tuli ulos, hänellä oli taskussaan määräys, että hän saa tavata erästä
+kuritushuonevankia Portlannissa, ja eräs poliisikersantti seurasi
+häntä sinne siviilipuvussa. He astuivat junaan Waterloossa kello kaksi
+iltapäivällä ja joutuivat Weymouthiin kuuden aikaan. Kun he kulkivat
+meren salmen yli, oli päivä lopussa ja raitis tuuli puhalsi ulapalta.
+Anglosaksien aikuisen vanhan linnan seinät kuvastuivat uhkaavan
+synkkinä siniseen veteen Vernon Hillin juurella, mutta etempänä, jossa
+kallioinen ranta muodosti niemekkeen, keltaiset kivet ja halkeillut
+sinertävä savi välkkyivät ilta-auringon valossa.
+
+Hugh Ritson ja hänen toverinsa asettuivat yöksi Portlandin yleiseen
+majataloon. Punakka, pyöreäposkinen, keski-ikäinen mies, parta sileäksi
+ajettuna ja nuorten tavalla puettuna, istui seurusteluhuoneessa
+tupakoimassa. Hän vastasi tervehdykseen avomielisen sydämellisesti,
+niinkuin ainakin mies, joka mielellään tahtoo keskustella. Mutta
+Hugh Ritson ei ollut ollenkaan juttutuulella, vaan asteli heti
+päivällisen jälkeen yksinäiselle kävelyretkelle. Hän asteli sitä
+tietä, joka niemeltä kulkee Chiswellin ja Fortune's Weilin kylien
+kautta. Kun hän saapui vuorenharjalle, välkkyi vesi joka puolelta,
+ja hänen alapuolellansa oikealla ja vasemmalla olivat kivilouhimot,
+joissa vangit työskentelivät. Itse vuorella, nimeltä Grove, oli
+pitkä graniittiseinä, jonka läpi johti leveä portti pihaan. Se oli
+kuritushuone ja kolme tai neljä sen edessä olevaa rakennusta oli
+johtajaa, kappalaista ja muita virkamiehiä varten. Vähän matkan päässä
+oli ryhmä mökkejä, joissa vartijat ja työnjohtajat asuivat. Näiden
+mökkien välissä oli muutamia puoteja ja kapakka, nimeltä Koiran Kita.
+
+Hugh Ritson tallusti kapakkaan ja istahti "kommeroon", joka oli
+erotettu yleisestä osastosta ohuella lautaseinällä. Mutta tämä seinä
+oli niin matala, että pitkä mies saattoi kurkistaa sisään sen yli
+ja väli kattoon oli auki. Toiselle puolen tätä seinää oli saapunut
+muutamia miehiä "pitämään lystiä".
+
+"Nyt minä puhun vangista B 2001", sanoi omituinen kurkkuääni -- jota
+kuullessaan Hugh Ritson hätkähti. "Minä nujersin sen niskat kohta
+ensi yrityksellä. Suolta tullessa jouruin hänen kanssans' kahren.
+Nähressäni, ettei hän ollu vielä vanha vetelys, minä sanoin hänelle:
+'Vastatullut', sanon minä, 'jos te tahrotte oppia talon tapoja, on
+teillä ehkä hyvätkin päivät, ei muuta kuin olla ja elää, mutta ellette,
+voi täällä tulla olo hyvinkin tukalaksi.' 'Mitä te tarkoitatte?' hän
+kysyi. 'Tämä vartijan toimi', sanon minä, 'ei ole mitään herkkua, ja
+epäilen, viittisittekö meirän asemassa tehräkään sellaista työtä.
+On pirettävä kieli keskellä suuta -- vettä ja leipää jokaisesta
+sopimattomast' sanast',' sanon minä. 'Te kuulutte minun ryhmään enkä
+minä vaari teitä ihmeesti raatamaan, ellette itte minua siihen pakota.
+Mutta minä tahron, että minun ryhmässäni on reiluja miehiä, jotka eivät
+kymmenmiehiään pistä kiikkiin.' 'En ymmärrä', sanoo hän. 'Minä sanon
+siis selvään', sanon minä, 'puolustakaa vartijaanne, niin vartijanne
+puolustaa teitä.' Hitto vie, jos saaraan tietää, että olen antanut
+teille tällaisen neuvon, piru minut silloin perii!"
+
+"Sanoitko, saakeli soi!" epäilivät toiset kuorossa.
+
+"Oli sitten kuuma iltapäivä, ja pistettyäni mällin poskeen, minä
+heittäysin muskettini viereen uinahtaakseni hiukan päivällisen päälle.
+Toiset kuokkivat etempänä, mutta 2001 ja se nuorukainen, joka kuoli
+keuhkotautiin, olivat ihan lähellä. No, tulee silloin johtaja ihan
+2001 erestä ja karjaisee: 'Vartija', huutaa hän, 'saatte sakkoa
+huolimattomuudesta.' Tämän sanottuaan hän menee matkoihinsa. 'Vai niin,
+herra 2001', sanon minä, 'tätä minä en unohra'."
+
+"Mitäs sinä teit?"
+
+"Tein?" -- äänekäs ontto nauru. "Tämä tapahtui silloin, kun parakkeja
+rakennettiin. Eräänä päivänä lensi pala sanomalehteä upseerien
+asunnosta rakennuspaikalle, ja 2001 sieppasi sen ylös. Hän hypähti
+ilosta saaressaan uutisia. Mutta kuului: 'Mars matkaan!' Hän sai
+seittemän paria, kuukauren koppia ja menetti vuorevaatteensa."
+
+Sydämellinen nauru seurasi tätä kertomusta, miten "kymmenmies" kosti
+"uurelle" tulokkaalle. Hugh Ritson kuunteli ja häntä puistatti.
+
+"Minua ei hämmästytä mitkään sen ukkelin härkäpäisyyret", sanoi toinen
+ääni. "Hän ol' mun sakissan' suolla ja minä tunnen hänet. Hänet
+pantiin vellin keittoon, mutta siitäkin hän toimitti ittensä pois.
+Sitten hänet vietiin räätälien poksiin, mutta hän valitti johtajalle,
+ettei hänenlaisensa pitkä roikale voi päiväkausia pöyrällä istua. Se
+miekkonen ei halua helppoa hommaa, se ainakin on varma."
+
+Sitä seurasi äänekäs naurunrähäkkä.
+
+"Sitten he panivat hänet minun ojasakkiini suolle, ja eräänä päivänä
+tulee vanha pappi sääryksissä ja leveälierisessä hatussa ja suu
+niin messingillään, kuin talon isäntä olisi hänet tervetulleeksi
+toivottannu, ja rouva sipsutti alas ja maiskautti häntä suulle. No
+niin, 2001 tapasi heidät ylivartija Rennellin luona eikä ristikkojen
+takana. Seuraavana päivänä minä sanon: 'Saittekos mitään, mikä
+voi auttaa teitä maanalaiselle tielle?' 'Mille?' hän kivahtaa, ja
+hänen hahmonsa mustaksi muuttuu. 'Maanalaiselle rautatielle', minä
+sanoin merkitsevästi silmää iskien. 'Menkää tiehenne minun luotani,
+verenimijä', hän sähähtää. Mutta minä nokastin hänet. Vanhat laiskurit
+nauroivat kerran ojalla, kun Rennell saapui. 'Kuka siellä hohottaa?'
+hän sanoo. '2001', sanon minä, 'hänell' on alituiset kujeet ja laiskuus
+mielessä'."
+
+"Ha, ha, ha! Mitä hän sai?"
+
+"Kolme päivää vettä ja leipää, viikon yksityiskoppia ja menetti
+majanvahrin viran. Ei hän välittänny muista eikä missä hän oli, mutt'
+se häntä kismitti, kun ei saannu kirjoittaa kotiin rouvalleen."
+
+"Millaisen annoksen hän saa?"
+
+"Kolmanneksen. Joku toinen hänen sijastaan olisi työntänny ittensä
+paremmin framille ja onnistunnu. Hän on koulutettu ja olis' voinnu
+päästä sairaalan vahtimestariks' tai tohtori Crokerin pitsentiks',
+tai parhaassa tapauksessa johtajan kirjanpitäjäks'. Mutt' hän ei
+ole ansainnu ylennystä ja joutuu pois ennenkuin saa siihen enää
+tilaisuutta."
+
+Hugh Ritson ei voinut sietää heidän keskusteluansa kauempaa. Hän nousi
+jättääksensä talon, mutta ennenkuin sen teki, hän heitti oven auki
+viereiseen huoneeseen, seisahtui kynnykselle ja yhdellä silmäyksellä
+näki yksityiskohtia myöten sekä huoneen että siellä olijat. Raitis
+tuuli puhalsi ulkona. Hän asteli illan hämärtyessä kirkon raunioille,
+jotka olivat aivan jyrkänteen partaalla ja astuttuaan porttiaukosta
+hän joutui kallionlouhokselle. Louhos ulottui noin sata kyynärää
+rinnettä alas. Suuret särmikkäät möhkäleet oli kiskottu irti vuoresta,
+joka näytti uhkaavana tahtovan nielaista kitaansa jokaisen, koska sen
+ikuista rauhaa oli näin häiritty. Voiko olla mahdollista, että ihmiset
+saattavat alentua viettämään tuollaista orjan viheliäistä elämää kuin
+nuo kapakkasankarit, vaikka pelastuksen kallio on näin lähellä? Kerta
+huiskaus alas ja silloin olisi päässyt. Kylmä hymy leikki Hugh Ritsonin
+huulilla, kun hän ajatteli, että tuli mitä tuli, hän ainakaan ei
+tällaiseen kurjuuteen ainiaaksi jää.
+
+Ikivanha vaahtera huojutti oksiansa muinaisen sakastin edustalla, ja
+rastaan viimeiset iltasäveleet kaikuivat sen tuuheista haaroista.
+Kaukana alhaalla aallot laiskasti huuhtelivat rantakiviä. Hugh Ritsonin
+jalkain juuressa oli toisenlaisia laineita -- kuolleitten nurmettuneita
+hautoja. Muutamat, jotka tänne oli haudattu kauan aikaa sitten, oli
+haudattu kahleissaan. Maassa kahlehditut ihmiset -- kirkon raunioilla
+vapaiden lintujen laulu. Valojuovat veden pinnalla tummenivat joka
+hetki tummenemistansa. Pian on päivä lopussa ja sitten nousee kuu
+luoden rauhallista valoansa niin kahlituille kuin vapaillekin.
+
+Hugh Ritson palasi hotelliinsa. Hän tapasi poliisikersantin
+keskustelemassa pyöreänaamaisen miehen kanssa, joka oli tarjoutunut
+selittämään hänelle leikkausveitsen salaisuuksia.
+
+"Hän on vankilan tohtori", kuiskasi kersantti Hughille, kun tohtorin
+silmä vältti.
+
+Paikalla Hugh kääntyi häneen ja kysyi:
+
+"Satutteko tuntemaan, kuka on vanki B 2001?"
+
+"Kyllä -- Drayton", vastasi tohtori, "sanoo itseänsä Ritsoniksi.
+Oletteko hänen ystävänsä?"
+
+Hugh Ritsonin kasvot hieman vavahtivat.
+
+"Ei", hän sanoi, "minä _en_ ole hänen ystävänsä." Sitten hetken
+vaitiolon jälkeen: "Mutta minulla on määräys saada tavata häntä.
+Sitäpaitsi olen juuri kuullut hänestä parin vartijan keskustelun
+kapakassa tällä harjulla."
+
+"Ketä ne olivat? Minkä näköisiä ne olivat?"
+
+"Toinen oli pitkä mies, iältään ehkä viisikymmentä viisi vuotta,
+tukka harmaa, parta inhoittava, silmät tummat ja kostonhaluiset, arpi
+toisessa kasvossa ja ääni kuin variksella."
+
+"Humph! Jim-porrasvahti -- eronsaanut soturi." "Toinen oli inhoittavan
+näköinen lurjus, jonka kieli ansaitsee tunnustuksen."
+
+"Horroeks -- vanha toisluokkainen. Palvellut aikansa Dartmoorissa ja
+saanut ylennystä -- saanut virkatehtäväänsä epäilyttävän kasvatuksen."
+
+"He molemmat tarvitsevat toisen ylennyksen ja paljon korkeamman kuin
+entinen", sanoi Hugh merkitsevästi.
+
+"Tarkoitatteko tätä?" nauroi tohtori pistäen toisen käden etusormensa
+vaakasuoraan ja pannen toisen kätensä riippumaan siitä etusormen
+varassa.
+
+"Voiko olla mahdollista, että laki on voimaton taistellessaan
+rikollisuutta vastaan ja täytyykö sen kutsua joukko roistoja ja
+pelkureita vartijoikseen?"
+
+"Te kuulitte jotakin pahaa B 2001:stä, päätän."
+
+"En kuullut mitään, mitä hän olisi tehnyt sellaista, joka estäisi häntä
+ylenemästä vaikka Rooman paaviksi."
+
+"Olette aivan oikeassa: häntä parempaa miestä ei ole koko Portlannin
+vankilassa", sanoi tohtori, "ja jos hän ei ole aivan niin tahraton kuin
+hänen Pyhyytensä, hänen esiintymisensä _tällä_ kertaa oikeuttaa hänet
+vaikka paaviksi."
+
+Hugh Ritson katsahti häntä silmiin.
+
+"Te kai olette kuullut, että hän on nyt rangaistuskopissa", jatkoi
+tohtori. "Sivumennen, te ette voi tavata häntä ennenkuin maanantaina.
+Sitä ennen hän ei voi puhua kenenkään kanssa ja hänelle ei myönnetä
+pienintäkään lievitystä, poikaparalle."
+
+Hugh Ritson kysyi syytä.
+
+"Siitä asti kun hän tuli tänne, hänen toverinaan oli muuan nuorukainen,
+joka poti keuhkotautia. Poika ei tahtonut olla sairaalassa, vaan
+vaihtoi sen vankilaan, kun sai siellä erikoisia oikeuksia. Hän tiesi
+kuinka monta päivää hänen vielä piti olla vankilassa ja merkitsi ne
+joka ilta puisen lusikkansa varteen. Siinä kuvastui hänen sielunsa
+kiihkeä huuto: pois, pois, pois! Tuo Jim-porrasvahti teki siitä
+suuren numeron. Poikaraukka tahtoi kuolla äitinsä syliin. Hänellä oli
+aikaa jäljellä enää yksi ainoa viikko, mutta 'herrat' lisäsivät hänen
+vankeutensa kuukauteen. Silloin hän epätoivoissaan heittäytyi mereen ja
+kun hänet saatiin ylös, hän oli kuollut."
+
+"Oliko B 2001 hänen kanssaan silloin, kuten tavallisesti?"
+
+"Oli. Hän joutui pois suunniltaan, hyökkäsi vartijan kimppuun ja
+riisti häneltä aseen käsistä. Jim-porrasvartija on ennen ollut
+ammattinyrkkeilijä ja syntyi kamala mylläkkä. Hän karkasi takaapäin B
+2001 niskaan huutaen kuin riivattu ja iskuja satoi kuin vesipisaroita.
+Syntyi kauhea hämminki, ja vangit kirkuivat kuin hullut."
+
+"B 2001 on siis voimakas mies?" kysyi Hugh Ritson.
+
+Tohtori nyökkäsi.
+
+"Hän tarttui vartijaan, väänsi hänet melkein solmulle lanteesta,
+kohotti sitten päänsä päälle ja iski tantereeseen sellaisella voimalla,
+että se olisi vienyt hengen joltakin toiselta, mutta ei siltä mieheltä.
+Tuli lisää vartijoita ja vanki vietiin koppiinsa tomuisena, hiestä
+märkänä ja verissään, silmät hohtaen kuin tulipallot. He panivat pojan
+ruumiin penkille hänen viereensä, huulet valkeina ja kasvot sinervinä.
+Se oli kauhea näky, sen voin sanoa teille."
+
+Hugh Ritsonin rinta kohoili ja ihme kyllä, jostakin hänen sydämensä
+syvyyksistä nousi merkillinen ylpeyden tunne. Tämä mies oli sankari ja
+hänen oma veljensä.
+
+"Ja siitä sitten vankia rangaistiin?"
+
+"Neljätoista päivää rangaistuskoppia ja kuusi kuukautta puoli annosta.
+Maanantaina hän pääsee pois ja silloin hänellä on sininen lakki, joka
+merkitsee hänet vaaralliseksi mieheksi."
+
+Hugh Ritson värisi.
+
+"Onko ihan mahdotonta saada nähdä häntä huomenna?" hän kysyi.
+
+"Tulkaa huomenaamuna ennen kirkonaikaa minua tapaamaan, niin saamme
+puhua johtajan kanssa."
+
+
+
+
+XIV LUKU.
+
+
+Varhain seuraavana aamuna Hugh Ritson näytti määräyksensä vankilan
+portilla, ja hänet neuvottiin tohtorin asunnolle. Hugh ja tohtori
+menivät etsimään johtajaa, mutta saivat tietää, että hän oli koko
+päiväksi mennyt pois. Apulaisjohtaja makasi vuoteessa hammassäryssä,
+eivätkä he voineet tehdä mitään muuta kuin odottaa huomiseen saadakseen
+puhutella vankia.
+
+"Te voitte jäädä tänne huomiseen", sanoi tohtori, "ja minä toimitan,
+että saatte luoda yleissilmäyksen tähän elämään. Nyt me lähdemme
+kirkkoon. Mutta tulkaa tätä tietä."
+
+He astelivat siihen osaan pihaa, johon seinään oli suurin valkein
+kirjaimin maalattu: "34 ryhmä" ja alla oli pitkä ja leveä nuoli. Tätä
+lähellä oli puusta ja raudasta tehty rakennus ja merkitty samanlaisilla
+kirjaimilla: "E Halli". He astuivat käytävään, jonka päästä johtivat
+portaat omituiseen sokkelokäytävään, jonka joka puolella oli kapeita
+ovia. Vartija asteli edestakaisin väljimmällä paikalla, jota
+kaasutuikku valaisi.
+
+"Hush! Katsokaa!" sanoi tohtori pysähtyen muutaman oven tarkastusreiän
+eteen ja väänsi samalla sammuksiin kaasun, joka paloi oven pielessä.
+
+Hugh Ritson lähestyi aukkoa eikä aluksi voinut nähdä mitään hämärässä.
+Mutta hän kuuli sisältä merkillistä kalinaa. Silmä kuitenkin pian
+tottui ja hän saattoi kynttilän heikossa valossa erottaa laatikon
+tapaisen huoneen, joka oli seitsemän jalkaa pitkä, neljä jalkaa leveä
+ja kahdeksan jalkaa korkea. Se oli rangaistus-koppi. Oven vastaisella
+seinällä oli hylly ja siinä oli tinainen pesuastia.
+
+Oven toisella puolen täytyi varmaankin olla samanlainen hylly, jossa
+kynttilä paloi. Luuta, vesikannu ja ruokakaukalo oli kivilattialla.
+Huoneessa ei ollut muita huonekaluja kuin päästä päähän ulottuva
+riippuva vuode, jossa vanki juuri oli pitkällänsä. Saattoi huomata,
+että raskaat kahleet oli sidottu molempiin nilkkoihin ja ne yhtyivät
+rinnan ympäri kiertävään rautaliiviin. Jokaisella pienimmälläkin
+liikkeellä tämä kahle kalisi. Sama ääni korvissa yötä päivää. Jos vanki
+unissansa liikahti, häiritsi tuo kalina hiljaisuutta ja karkoitti
+hänen elämästään ainoan valonpilkahduksen -- unien lahjoittaman
+päivänpaisteen. Hänen päänsä oli oveen päin, niin että kynttilästä
+tuleva valo lankesi hänen rinnallaan, olevalle kivitaululle. Vaikka
+hän oli rangaistuskopissa, hän kuitenkin kirjoitti ja Hugh Ritsonin
+tarkka silmä erotti sanat: "Oi, jospa Jumala näkisi hyväksi tappaa
+minut, jospa hänen ankara kätensä murskaisi minut! Oi, minä viheliäinen
+ihminen, kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista?" Hän pysäytti
+kirjoituksensa ja nakersi kuin lintu kovaa leipäpalaansa, joka oli
+hänen vieressänsä.
+
+Hugh Ritson peräytyi ja kun hänen omituinen askelensa kapsi lattiaan,
+hätkähti vanki ja käänsi kasvonsa häneen. Ne olivat laihtuneet, kalpeat
+kasvot, mutta niiden ilme oli järkähtämättömän rauhallinen, ja niillä
+kuvastui tuskien luoma ylevyys, vaikk'ei ainoatakaan toivon sädettä.
+
+"Tunnetteko hänet?" kysyi tohtori.
+
+Mutta Hugh Ritsonin silmät olivat kääntyneet maahan eikä hän vastannut.
+
+He menivät kirkkoon. Vartijat olivat asettuneet käytäville ladattuine
+pyssyinensä. Jumalanpalvelukseen oli saapunut kahdeksansataa
+vankia: toiset niistä aikoivat käydä ripillä. He olivat ottaneet
+hartaannäköisen muodon ennemminkin miellyttääkseen kappalaista kuin
+sisäisestä pakosta. Muuan omituisen näköinen murjaani, joka oli
+Hugh Ritsonin lähellä, kiinnitti erikoisesti hänen huomiotansa.
+Hän polvistui käytävälle kasvot kuoriin päin. Hänen rinnallaan oli
+nuorukainen, joka juuri oli saapunut Millbankista. Vanha synninmyyrä
+näytti ilmeisesti uudelle tulokkaalle selittelevän tämän uuden kodin
+salaisuuksia. Hän ei suinkaan hienotunteisuudesta näyttänyt itseänsä
+hillitsevän, vaikkakin ääni nyt oli painunut kuiskaukseksi, kun hän
+keskusteli.
+
+"Näetkö tuon rasvaisen ryökäleen tuolla kuorossa? Se on poika, joka
+kattoo eteensä. Hän palveli erästä rouvaa ja eräänä varhaisena aamuna
+hän nitisti rouvansa supeltaakseen hänen rahansa ja mennäkseen muille
+markkinoille."
+
+Papin ääni keskeytti pitemmät selittelyt, mutta jo seuraavana hetkenä
+vanhan veitikan suu kävi kuin mylly, kun hän selitti:
+
+"Hän on aika mestari -- kulkee kuorossa ja senvuoksi saa etuja. Joka
+lauantai-aamu hänellä on harjoitus -- eikä hänellä kuitenkaan ole ääntä
+enempää kuin ruisrääkällä."
+
+Ilmeisesti ei täällä ollut epäedullista olla suurin lurjus, kunhan ei
+vain osoittanut jalompia harrastuksia. Kun kuivuneenkeltainen vanha Jew
+kulki sivukäytävää, tietoviisas kuiskasi kunnioittaen:
+
+"Tuo on vanha Mo. Hän kuuluu vahtiväkeen, vaikkakin kerran oli
+aika, jolloin yhressä suunnittelimme, miten voisimme lähettää vahan
+Rothschilden vaivaistaloon."
+
+Muutamana hetkenä vasta-tulleen huomiota näytti kiinnittävän muuan
+pitkä mies mustan ja harmaan raidakkaassa puvussa, jollaista käyttivät
+karkaamista yrittäneet vangit.
+
+"Sanotaan, että hän on täällä kahrest' kymmenest' tuhannest', mutta
+se on valhe", kuiskasi vanha mies. "Hän oli vain mutikoinnu hengen
+muutamasta herran viinimäen sanansaattajasta."
+
+Viimeinen, mitä Hugh Ritson kuuli, oli tämä mieleen-pantava neuvo:
+
+"On sellaisia, jotka eivät voi kattoa eteensä, kuten B 2001, ja toisia
+taas, jotka eivät täälläkään anna paarmojen pesiä nenälleen. Ja minä
+sanon: Pitäkää silmänne auki."
+
+Jumalanpalveluksen jälkeen jaettiin ehtoollinen. Rippivieraita oli
+monta sataa, kaikki yksinkertaisia ja hartaita jumalanpelossansa.
+Saattoi huomata, että kappalaisen täytyi varoa viiniänsä, sillä
+muutamat ahmatit tahtoivat hotkaista kerralla kalkin tyhjäksi.
+
+Tämän yön Hugh Ritson vietti tohtorin asunnolla. Hän ei nukkunut, vaan
+nyt, kuten edellisenäkin yönä, hän käveli edestakaisin tunnit pitkät
+horjumatta vastustaen kaikkia unimatin kiusauksia. Kello viiden aikaan
+aamulla hän kuuli suurta kelloa soitettavan parin minuutin ajan ja
+kohta kuului akkunan alta monien jalkojen synnyttämä tramp, tramp,
+tramp. Vangit, viiden sadan ryhmissä, oli tuotu ulos aamukierrokselle.
+He näyttivät -- harmaat takit tiukasti olkapäille vedettyinä --
+ikävystyneiltä aamuauringon koleassa valossa, kädet riippuivat
+hervottomina sivuilla, ja he astuivat huojuen ja laahustaen aivan kuin
+olisi ollut tavattoman vaikea vetää raskaita kenkiä. Vartiosto oli
+paikallansa, vartijapäällikkö vihelteli, ja sitten miehet hajaantuivat
+kahdenkymmenen viiden miehen ryhmiin, kullakin oma vartijansa.
+
+"Rivit suoriksi, kaksi askelta oikeaan -- mars!" Sitten uudistui
+taas tramp, tramp, tramp. Kun ulkotöihin lähtijät kulkivat portista,
+saivat heidän vartijansa päivystäjältä kiväärinsä, pistimensä, vyönsä
+ja patroonakotelonsa. Kivenhakkaajat kulkivat aivan hänen akkunansa
+alitse, ja Hugh Ritson horjahti taapäin, kun muuan pitkä sinilakkinen
+mies -- käyden kuin runneltu eläin -- sattui nostamaan katseensa
+akkunaan.
+
+Kello kahdeksan johtaja ilmestyi vastaanottohuoneeseensa. Hän oli
+laihahko mies, jonka kasvot ja olento muistuttivat vinttikoiraa. Hänen
+sotilastakkinsa oli koristettu kunniamerkeillä ja hänen vaatteissaan
+oli vahva Whitehallin tuoksu. Hän otti vastaan Hugh Ritsonin
+paperit oudon hämmästyksen ja arvokkuuden sekaisin ilmein -- siihen
+yhdistyi ylenmääräinen kohteliaisuus, kuin hän olisi ottanut vastaan
+valtiosihteerin, ja ankaruus, kuin tuomitessa kahlehdittua vankia
+vedelle ja leivälle.
+
+"Miehet palaavat aamiaiselle kello yhdeksän", hän sanoi, "Watkins",
+vartijapäällikölle, "tuokaa B 2001 kansliaan heti, kun 34 ryhmä on
+palannut."
+
+Hugh Ritson oli jättänyt vastaanottotoimiston ja kulki juuri pihan yli,
+kun hän kuuli äänekästä melua meren puolelta.
+
+"Vene!" huusi parikymmentä ääntä, ja joukko vankeja hyökkäsi siihen
+suuntaan, jossa kahdeksanairoinen vene oli teloillansa vajassa. "Mies
+on karannut, hyökkäsi vaatteineen päivineen mereen ja lekottelee virtaa
+alas."
+
+Kuinka nämä paholaiset nauroivat, kuinka he kirosivat leikillänsä,
+kuinka he tekivät työtä ja kuinka heidän silmänsä kiiluivat ja kasvonsa
+kiihkosta vääntyivät irviin koettaessaan saavuttaa vankitoveriansa,
+joka oli koettanut paeta! Jokainen vanki, joka auttoi karkurin kiinni
+saamisessa, sai kuuden päivän loman. Tohtori vei Hugh Ritsonin pieneen
+torniin, joka oli hänen asuntonsa katolla. Täältä he saattoivat nähdä
+yli vankilan muurin kivikkorannalle alapuolellensa. Lähellä kirkon
+raunioita joukko vankeja juoksi edestakaisin heiluttaen käsiänsä ja
+huutaen innoissansa.
+
+"Se on 34 ryhmä", huomautti tohtori, "Jim-porrasvahdin ryhmä."
+
+Aurinko oli noussut, meri hohti ja säteili tuhansin vivahtein, ja
+lukemattomista kevyistä laineista vesilinnut pistivät kaarevan kaulansa
+pinnalle, pulpahtaakseen taas pian syvyyksiin. Muutamassa paikassa
+veden hopeajuovalla uiskenteli jotakin, aluksi se näytti tynnyriltä.
+Siinä oli kärrynkorit, jotka vanki oli työntänyt veteen käyttääksensä
+sitä veneenä.
+
+"Se uppoaa; kaikki vankkurit ovat raskaasti raudoitetut", selitti
+tohtori.
+
+Vanki seisoi siinä. Hän oli heittänyt pois takin ja hatun ja hänen
+käsivartensa olivat hartioihin asti paljaat. Vartija juoksi jyrkänteen
+reunalle ja laukaisi. Luoti sattui. Vanki repäisi paitansa helmasta
+kappaleen ja sitoi ranteensa.
+
+"Miksi hän ei heittäydy pitkäksensä?" sanoi Hugh Ritson. Hän ei
+tiennyt, kuka vanki oli, mutta sydämessänsä hän kiihkeästi toivoi, että
+vanki pääsisi pakoon.
+
+"Hän on auttamattomasti tuomittu -- hän on joutunut pyörteeseen ja
+virta painaa hänet takaisin saarelle", puheli tohtori.
+
+Puolta tuntia myöhemmin aseellinen vartijajoukko parin kolmen
+avustajan saattamana kuljetti kiinnisaadun pakolaisen vankilan
+johtajan kansliaan. Pitkä ja vankka mies marssi vartijoiden välissä
+varmoin askelin ja pää pystyssä. Hänellä ei ollut takkia eikä hattua
+ja toiseen paljaaseen käsivarteen oli likaisenharmaa vaatteenkappale
+kömpelösti sitaistu. Hänen rintansa oli paljas, silmänsä leimusivat
+ja lukuunottamatta hyytynyttä verijuovaa hänen kasvonsa olivat
+tuhkanharmaat. Mutta tätä miestä ei vastoinkäyminen ollut murtanut: hän
+näytti uhmaavan sitä.
+
+"Ottakaa miehen numero", komensi johtaja.
+
+"Jaa, ottakaa se ja katsokaa, että otatte sen oikein", uhitteli vanki.
+
+"Se on B 2001", sanoi vartijapäällikkö.
+
+Johtaja tarkasti käsissään olevia papereita.
+
+"Kutsukaa se herra tänne", hän sanoi kansliapäivystäjälle. "On onni
+teille, että joku hallituksen luvalla tahtoo puhutella teitä", hän
+lisäsi vankiin kääntyen.
+
+Vanki ei vastannut. Hän ei nyt ollut nöyrä eikä yrmeä, vaan hän
+esiintyi kohteliaasti, vaikkakin kiivastuneena, niinkuin mies, joka on
+kärsinyt vääryyttä.
+
+Seuraavana hetkenä Hugh Ritson astui huoneeseen. Hänen silmänsä
+painuivat maahan ja hänen epävarma askeleensa oli raskas ja koliseva.
+Hän hypelöitsi takkiansa hermostunein sormin, hänen sieraimensa
+laajenivat ja hänen koko ruumiinsa huomattavasti vapisi.
+
+"Tässä on mies, jota haluatte puhutella", sanoi vartijapäällikkö
+kohteliaasti kumartaen.
+
+Hugh Ritson koetti kohottaa katsettansa, mutta se vaipui äkkiä maahan.
+Hän avasi huulensa puhuakseen, mutta sanat pysähtyivät kielelle.
+Sillä aikaa märkä, likainen, alaston, sidottu ja verintahrattu vanki
+aseellisten vartijoitten välissä seisoi hänen edessänsä suorana ja
+ylväänä ja hänen silmänsä näyttivät tunkeutuvan toisen sielun pohjiin
+asti. Vanki pani toisen kätensä lanteelleen ja osoitti toisella
+halveksien Hugh Ritsonia.
+
+"Mitä tuo mies minusta tahtoo?" hän sanoi syvällä rintaäänellänsä.
+
+Tämän kuullessaan Hugh Ritson vastasi kiihkeästi:
+
+"Paul, minä en tahdo lisätä sinun kärsimyksiäsi lausumalla julki
+säälittelyni."
+
+Virkailijat katsahtivat toisiansa silmiin.
+
+"Minä en huoli sinun säälistäsi", virkkoi vanki katkerasti.
+
+"Et, vaan minä tarvitsen sinun sääliäsi", sanoi Hugh Ritson hiljaa.
+
+Vanki naurahti karkeasti ja kääntyi sitten vartijaan.
+
+"Tässä, viekää minut pois. Minä olen saanut tästä tarpeekseni."
+
+"Kuuntele minua. Minulla on jotakin sanottavaa sinulle -- jotakin
+tehtävää sinun puolestasi."
+
+Vanki räjähti taaskin nauruun.
+
+"Viekää minut pois, kuuletteko?"
+
+"Mitä jos minä sanon, että olen pahoillani kaikesta, mitä on
+tapahtunut?" jatkoi Hugh.
+
+"Silloin sinä olet tekopyhä", vastasi vanki.
+
+Hugh Ritson oikaisi ryhtiänsä ja veti kuuluvasti ilmaa keuhkoihinsa.
+Äkkiä väri katosi hänen vääntyneiltä kasvoiltansa. Hetkisen
+äänettömyyden jälkeen hän sanoi hiljaisella, murtuneella äänellä:
+
+"Paul, sinä tiedät, millainen mies minä olen, älä kohtele minua liian
+kovasti. Minä olen tullut tänne tehdäkseni sinulle palveluksen. Muista
+kärsimyksiäsi --"
+
+Vielä kerran vanki purskahti kylmään nauruun. "Muista mitä muut -- eräs
+muu -- on kärsinyt sinun kanssasi."
+
+Vangin kopea ilme muuttui ja silmissä leimahtivat salamat.
+
+"Tässä, viekää minut pois", hän puuskutti hiljaa tukehtuneella äänellä.
+Hän astui taapäin, mutta vartija sulki häneltä tien. "Minä en tahdo
+jäädä kuuntelemaan tätä miestä. Kuuletteko? Minä en tahdo kuunnella",
+hän huusi tulisesti, "hän on tullut tänne kiduttamaan minua -- siinä
+kaikki."
+
+"Minä olen tullut hyvittämään kaiken, mitä minä olen tehnyt", vakuutti
+Hugh. "Paul, anna minun sovittaa se. Älä yllytä minun pahempaa puoltani
+tänä sinun ja minun elämäni tärkeimpänä hetkenä." Vanki vaikeni ja
+sanoi sitten hiljemmin: "Mitenhän sinun kieroutesi voi sen sovittaa?"
+Hugh Ritson horjahti taapäin. Sanat lävistivät hänen sydämensä kuin
+teroitetut nuolet. Jos hän oli koettanut peitellä tarkoituksiansa, tämä
+huomautus nyt riisti hänet ilkoisen alasti.
+
+"Minä en tahdo häväistä totuutta väittämällä, että minä olen muuttunut
+mies", hän vastasi nöyrästi. "Minulla on omat syyni, mutta minun tekoni
+kaikesta huolimatta on sinulle tärkeä."
+
+Vangin silmät leimahtivat.
+
+"Sinä olet käyttänyt minua välineenä saadaksesi tyydyttää
+kostonhimoasi", hän sanoi, "mutta sinä et saa minua katumuksesi
+välikappaleeksi. -- Vartijat, viekää minut pois, viekää minut pois,
+minä sanon teille!"
+
+Johtaja keskeytti:
+
+"Kun te jätätte tämän huoneen, te menette suoraan rangaistuskoppiin."
+
+"Vaikka! Viekää minut koppeihinne ja antakaa minun maata, kuolla ja
+mädätä sinne", kuohahti vanki.
+
+"Viekää hänet pois", komensi johtaja.
+
+"Paul, minä rukoilen sinua kuulemaan minua", kuului Hugh Ritsonin huuto
+kahleitten ja vartijain aseitten kalskeen yli.
+
+"Viekää hänet pois", huusi johtaja uudestaan.
+
+Tuntia myöhemmin vanki B 2001 kutsuttiin uudestaan
+vastaanottohuoneeseen. Hän oli nyt aivan tyyni.
+
+"Meillä on valtion prokuraattorin määräys", sanoi johtaja. "Teidän
+asianne otetaan uudestaan tutkittavaksi. Kello kaksi te jätätte
+Portlannin matkustaaksenne Cumberlandiin, ja vartijanne tulee teidän
+kanssanne."
+
+Vanki kumarsi päätänsä ja astui ääneti ulos.
+
+
+
+
+XV LUKU.
+
+
+Paul Ritsonia -- älkäämme enää käyttäkö hänen virallista numeroansa
+-- ei viety rangaistuskoppiin. Hänet oli pantu työhön kivenhakkaajain
+sakkiin, joka työskenteli lähellä vankilan porttia. Tieto hänen
+pakoyrityksestänsä ei ollut levinnyt nopeammin kuin huhu hänen
+lähenevästä vapautumisestansa.
+
+"Minä tahron", huudahti eräs harmaahapsinen vanki, "eks' ottais'
+vieräkses' täält' tärkeitä terveisiä?"
+
+"Mitkä teidän terveisenne ovat?"
+
+"Vain sana mun vanhall' muijall', mist' hän löytää kimpun avaimia,
+joit' hän angeleegist' tarttee."
+
+"Kirjoittakaa hänelle, ukkoseni."
+
+"Mitä, ettäkö johtaja lukis' sen ja minä joutuisin häpeään ja se vanha
+lunttu kiikkiin? Toren totta, minua _hämmästyttää_. Mutt' mää unohrin:
+sää olet rehellinen miäs, niinkuin sää oletkin."
+
+Ivanauru seurasi tätä selittävää puhetta. Eräs kalpea mies, nöyrin
+ilmein ja jäniksen säikähtynein silmin, hiipi lähelle Paul Ritsonia ja
+veti saappaansa varresta esille kirjeen.
+
+"Tämä on viimeinen, mitä olen kotoa saanut", hän sanoi hiljaa pistäen
+kirjeen Paulin käteen.
+
+Se oli tahrainen, rutistunut paperi, niin likainen ahkerasta käytöstä
+ja kulunut monista taitteistansa, että sitä oli melkein mahdoton
+lukea. Kotoa? Se oli päivätty Liverpoolin esikaupungissa, jossa hänen
+raajarikko vaimonsa ja lapsensa asuivat ja vielä elivät.
+
+Miesparka ei osannut lukea, mutta hän oli jollakin tavalla oppinut
+kirjeen ulkoa ja tiesi tarkasti näyttää, missä paikassa mikin tuttu
+asia tässä ruttuisessa paperissa oli.
+
+Hän oli menettänyt oikeutensa eikä saanut vastata siihen. Nyt hän
+pyysi, eikö Paul Ritson tahtoisi pistäytyä Liverpoolissa katsomassa
+hänen vaimoansa ja pikku raukkojansa ja kertoisi heille, miten hyvin
+hän voi, miten hauskalta hän näyttää ja miten mukavaa hänellä täällä
+on, "että heirän rohkeutensa pysyisi yllä, tierättehän."
+
+"Mää sanon teill', herra", sanoi eräs vanha synninmyyrä -- sama, jonka
+keskustelua kirkossa seurasimme. -- "Mää olen kuullu, että te olettekin
+työnantaja, ettekä vetelehtijä pakkotyössä. Etteks' riemmuitte? Määkin
+tahron jättää tämän paikan. Pitkät ovat tunnit ja palkka huono.
+Sitäpaitsi minun nykyinen isäntäni välttämättä tahtoo käyttää nummeroa
+minun kauluksessan', aivan kuin teuraselukoilla. Se tahtoo toisinaan
+kismittää. Niinpä mää tahron ilmoittaa, että syyskuussa mää, hitto vie,
+lennän täält'. Ehkäpä näette, että minulla on kohta siivet, joilla
+lentää." Vanha syntisäkki osoitti harmaita hiuksiansa, jotka olivat
+pitemmät kuin kellään hänen tovereillansa. "Ne vain muuttavat väriä,
+eivätkä ole niin komeat kuin kymmenen vuotta sitten eikä mun vanha
+henttuni voi ylpeillä minun komeast' ulkomuorostain."
+
+Kello kaksi vartija, nimeltä Jim-porrasvahti, marssitti Paul Ritsonin
+vartijapäällikön toimistoon. Siellä pantiin vangin käsiin raudat ja
+vartija sai aseensa. Sitten he lähtivät.
+
+Laivassa, joka välitti liikettä Portlannista Weymouthiin, vanginpuku
+herätti suurta huomiota. Oli jonkinlainen kirkkojuhla ja paljon
+kirkkokansaa juhlapuvuissansa oli tunkeutunut laivankannelle ja
+hytteihin. Ilma oli ihana. Auringon säteet tanssivat veden kalvossa
+kuin lukemattomat perhosparvet peilin pinnalla. Torvisoittokunta
+soitteli etukannella.
+
+Weymouthin asemalla ihmiset taas kokoontuivat ryhmiin ja katselivat
+karsain silmin vankia. Muutamien minuuttien kuluessa, jotka juna
+asemalla seisoi, oli asemasillalle kokoontunut joukko katselijoita,
+jotka sekä ovesta että akkunoista kurkistelivat vaunuun.
+
+Paul Ritson vähät välitti tästä erinomaisesta huomaavaisuudesta,
+vaikkakin tällainen oli sangen kiusallista. "Pysy kaukana hänestä
+-- etkös näe sinistä lakkia?" "Mikä pahannäköinen murjaani! Totta
+totisesti hänen pelkkä katseensa ansaitsee hänelle hirsipuun."
+
+Paul nauroi katkerasti. Sinä hetkenä hän tunsi sydämensä jäätyvän.
+Jos hänellä olisi ollut yllään juhlapuku ja hymy huulilla, miten
+toisenlainen olisikaan ihmisten arvostelu hänestä ollut! Kuka silloin
+olisi sanonut, että hän on heittiö? Ei ainakaan se inhoittava ja
+tekopyhä Kristuksen sanansaattaja, joka joku hetki sitten laulavalla
+äänellä ulisi hänen korvaansa: "Olkaa varma, että teidän syntinne
+annetaan teille anteeksi." Sama mustatakkinen fariseus talutti juuri
+komeata naista ensimmäisen luokan vaunuun.
+
+Juna lähti. Paul painautui istuimellensa selkänojaan ja mietti kaikkea,
+mitä oli tapahtunut sen jälkeen, kuin hän viimeksi matkusti tätä tietä.
+Hän matkusti silloin päinvastaiseen suuntaan ja mitä tuskia ja kauhuja
+olivatkaan nämä ensimmäiset vankilaelämän hetket hänen sielussansa
+herättäneet! Hän ei koskaan ennen tähän päivään asti ollut sitä
+muistellut.
+
+Toiset ja vielä katkerammat muistot olivat kuluttaneet pois hänen
+sielustaan näiden kokemusten jäljet. Mutta nyt ne tulivat mieleen
+yhtä tuoreina kuin kaikki olisi eilen tapahtunut. Hän oli yksi siitä
+kaksikymmenmiehisestä joukosta, joka matkusti Millbankista Dartmooriin.
+Matka Waterloohon vankivaunuissa oli ollut kauhea koe. Hän oli
+kopissaan ajatellut, ettei häneen ollenkaan koskisi, jos ihmiset
+kaduilla hänet tuntisivat. Syyttömän miehen häpeällinen tuomitseminen
+ei alentanut häntä, vaan lakia.
+
+Kun hän astui vankila-alueelle rinnallansa pedonnäköinen konna,
+joka murjottavien kulmiensa alta vain salaa vilkaisi toisiin
+haukansilmillänsä, edessänsä vanha rosvo ja miestaposta tuomittu
+murhamies kintereillänsä, juoksivat suuret, kylmät hikikarpalot hänen
+otsaltansa.
+
+Hän oli aikonut pitää päänsä pystyssä, ja jos ihmiset katsoisivat häntä
+kasvoihin, hän oli päättänyt rohkeasti katsoa heitä suoraan silmiin.
+Mutta kun sellainen tilaisuus sattui, hän koetti piiloutua vaunuun ja
+hautasi leukansa rintaansa.
+
+Hän muisti, miten ihmiset inhoten siirtyivät syrjään vaunujen tieltä,
+miten he katselivat heitä, kun heidän vaununsa vilkasliikkeisillä
+paikoilla pysähtyi odottamaan siksi, kuin ajurien ja katuvaunujen jono
+oli päässyt ohi, ja miten kauhea olikaan ollut näytelmä asemalla, jossa
+kahdenkymmenen kahlitun miehen askelten kopse herätti kaikkien ihmisten
+huomiota!
+
+Miten kauheata olikaan vanhempien vartijoitten nauru ja iva! He olivat
+ennemmin kärsineet rangaistuksensa ja esiintyivät nyt yleiseksi
+häpeäksi muka oikeuden vartijoina! "Sinä kikkanokka siellä, eks' ole
+supeltannu taskuusi tupakkaa?" "Oleks' nähnyt meitä ennen? No, riivattu
+vie, totta kai! Sinä, jolla on valkea kaulahuivi, kattoppas tarkkaan,
+niin varmasti tunnet meirät." "Oh, neitty Maria, oleks' se sää itte?
+Ja miten iloiset me ollaan saaressamme tavata teirät taas! Säilytäppäs
+samettikukkarosi minun taskuuni, niin saat sen takaisin, kun palaamme
+tätä tietä." Eikä vartijain päällikön ankaruus voinut hillitä tätä
+korkea-äänistä iloa.
+
+Paul Ritson ei voinut olla nauramatta muistellessaan, miten tuskanhiki
+oli sinä päivänä juossut pitkin hänen selkäänsä, kun hän hievahtamatta
+istui kokoonlyhistyneenä paikallansa.
+
+Ajat olivat muuttuneet sen jälkeen. Hän oli viettänyt puolitoista
+vuotta valtion koulussa ja tämä kasvatustapa oli antanut hänen kokea
+kaikkien kidutuskeinojen ihanuudet.
+
+Vartija koetti saada keskustelua syntymään. Jim-portaanvartija
+toisti moneen kertaan, ettei hän suinkaan tarkoittanut mitään pahaa.
+"Pohjaltani minä olen oikein kunnon poika", hän sanoi useammin kuin
+kerran, eikä Paul Ritson osoittanut hänelle mitään kaunamieltä.
+Mutta hän nauroi katkerasti niille rumille ja ristiriitaisille
+ajatuksille, joita vartijan kiusoittavat sanat synnyttivät. Huomaten
+kaikki yrityksensä tyhjiksi, vartija tyhjensi piippunsa ja vaipui
+äänettömyyteen.
+
+Heillä oli oma vaununsa. Muutamalla asemalla eräs mies avasi oven
+ja oli jo astunut toisen jalkansa sisään, kun huomasi, millaiseen
+matkaseuraan oli joutumaisillansa. Suutansa mutistaen hän hävisi.
+Paul Ritson teki parhaansa hillitäkseen raivoansa, jonka tällainen
+"hyvää yötä" hänessä synnytti. Hän onnistuikin ja päästi kaikuvan
+naurun poistujan jälkeen. Jollakin toisella asemalla eräs kaikkiin
+virkakuntansa helyihin puettu poliisipäällikkö, huomattuaan sinisen
+lakin, tutki tarkasti vartijan paperit. Sitten hän ylpein elein työntyi
+pois läpi ihmisjoukon, jonka hänen läsnäolonsa oli kokoon kutsunut.
+
+Kun he pääsivät Waterloohon, huusi vartija ajurin ja he ajoivat
+poliisiasemalle ilmoittautumaan. Siellä he nauttivat illallisekseen
+kupin kaakaota, ruskeata leipää ja papumuhennosta, ja vartija sai
+tupakkaa piippuunsa. Sieltä heidät kyydittiin Eustoniin, josta he
+nousivat yhdeksän Penrithin-junaan.
+
+Matka pohjoiseen kului enemmittä seikkailuitta. Rugbyssä, Staffardissa
+ja joillakin muilla asemilla juna pysähtyi ja pienet ihmisjoukot
+kokoontuivat katsomaan vankia ja lausuivat erilaisia mielipiteitä
+hänen ulkomuodostansa, rikoksestansa ja alkuperästänsä. Paul Ritson
+usein sulki silmänsä eikä puhunut mitään. Joskus ylenkatse väreili
+hänen kasvoillansa, joskus hän taas purskahti katkeraan nauruun. Hän
+ajatteli, että tämä oli tarpeen, sillä ilman sitä vankilaelämässä hänen
+alennuksensa ei olisi ollut kyllin syvä. Jos hänessä oli säilynyt
+rahtunenkaan ihmisyyden tunnetta, hellyyttä ja arkatuntoisuutta sen
+jälkeen, kun Portlannin portit sulkeutuivat hänen lähdettyänsä,
+tarvittiin vain tätä karkoittamaan ne kaikki iäksi.
+
+Välittämättä karkausyrityksistä ja vieläkin vakavammasta vaarasta,
+johon Paul Ritsonin raudanlujat kädet saattoivat hänet johtaa, vartija
+oikaisi itsensä penkille ja nukkui. Puoliyön jälkeen he saapuivat
+Creween ja tämän jälkeen matkan pahin kiusa oli ohi. Säälittelevät
+ihmiset olivat kääriytyneet matkavaippoihinsa ja uneksivat jaloista
+sankaritöistä, joita aikoivat suorittaa. Mutta yön hiljaisuudella oli
+omat kidutuskeinonsa. Kun juna jyrisi läpi pimeyden milloin kadoten
+tunneleihin, milloin taas kiitäen yli aavan lakeuden kuin laiva
+tyynessä vedessä, Paul Ritsonin ajatus kääntyi päivään, joka nyt
+tuntui olevan niin äärettömän kaukana, kuin se olisi kuulunut johonkin
+toiseen olotilaan, jolloin hän matkusti tätä tietä ihanan, rakkaan
+olennon kanssa. Tämä oli uskonut nuoren pilvettömän elämänsä hänelle
+ja missä hän oli nyt? Rauha hänelle, missä ikinä hän lieneekin! Paul
+johti mieleensä hänen hellimmän katseensa, oli kuulevinaan hänen
+viehkeimmän äänensä. Hänen ihastuttavat sormensa olivat kevyesti
+puristavinaan hänen käsiänsä, jotka olivat rautoihin kahlitut. Ja
+tänäkin hetkenä, kun koko hänen sielunsa palasi nuoren vaimon luo, joka
+oli jakanut hänen kärsimyksensä, ja hän tunsi, ettei aika ja paikka
+mitään merkinnyt, vaan hän oli vetänyt vaimonsa luokseen kuluttavan
+rakkautensa voimalla, hänestä tuntui, että kaikki hävisi ja tahraantui,
+kun hänen korvissaan kaikuivat lakkaamatta vankien huudot, kiroukset ja
+sadatukset.
+
+Hän hypähti seisoalleen ulospyrkivä kirous omillakin huulillansa, ja
+kun kuviteltu tuska, jonka hän oli sieluunsa loihtinut, haihtui ja
+hän tajusi todelliset kärsimyksensä, hänen sydämensä muuttui entistä
+kylmemmäksi ja katkerammaksi. Hän ajatteli, mitä hän ennen oli ollut
+ja mitä hän nyt oli. Ei ollut epäilystäkään -- hän oli nyt kehnompi
+ihminen. Niin. Mikä kerran oli ollut puhdasta hänessä, mikä kerran
+oli ollut jaloa ja ylevää, oli nyt likaista, epäjaloa ja alhaista.
+Mutta kamalinta kaikesta oli, että hän oli menettänyt ne hellemmät
+tunteet, jotka antavat voimakkaalle miehelle suurimman arvon. Hänestä
+tuntui, että maailma oli kohottanut kätensä häntä vastaan ja hänen teki
+vastustamattomasti mieli iskeä takaisin.
+
+He saapuivat Peurithiin aamulla neljän tienoissa, ja heidän vaununsa
+tyrkättiin sivuraiteelle odottamaan Cockermouthiin menevää junaa.
+Päivä sarasti. Akkunasta Paul Ritson saattoi epäselvästi erottaa
+häämöttävät linnan rauniot. Tämä tuttu näky järkytti häntä sydänjuuria
+myöten. Hän tuskin tiesi miksi, mutta hän tunsi, että lujin jääkerros
+hänen sydämessään suli vedeksi. Aamun hiljaisuutta häiritsivät
+vain jarrumiehen huudot vaihdemiehelle. Sanat olivat yksinäisiä --
+tavallisia ilmoituksia vain, mutta ne lausuttiin mitä leveimmällä
+Cumberlannin murteella, jota hän ei ollut saanut puoleentoista vuoteen
+kertaakaan kuulla. Silloin se pala, joka oli sulaen irtautunut hänen
+sydämestään, tuntui nousevan kurkkuun. Hannaa valo muuttui punertavaksi
+ja pian hohti itäinen taivas purppurassa. Paul avasi vaunun akkunan,
+ja vuoriston suloinen ilma maustettuna turpeen voimakkaalla
+tuoksulla virtasi tervehtimään häntä. Hänen huulensa avautuivat ja
+hänen rintansa laajeni. Kello viisi tarttui veturi vaunuun. Junaan
+liitettiin tässä muutamia muitakin vaunuja täynnä kaivosmiehiä, jotka
+ruosteen-tahraamissa puvuissansa olivat matkalla aamuvuorollensa. Kun
+juna lähti liikkeelle länttä kohden, aurinko oli noussut ja ilma oli
+täynnä lintujen laulua. Sangen pian syöksyi juna vuoristoon, ja kaikki
+katkeruus Paulin sydämestä putosi pois kuin saastainen vaate. Tämän
+äkillisen tunteitten muutoksen saattaa ymmärtää vain se vuoristolainen,
+joka pitkän poissaolon jälkeen taas ensi kerran näkee ikävöimänsä
+vuoret. Paul näki synnyinseutunsa vuorten kohoavan pilviin ja valkoinen
+usva leijaili niiden huipuilla, purot solisivat niiden jyrkkiä rinteitä
+alas, ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä puhdistaen kasvoilta
+katkeruuden jäljet. Leppäkerttu lauloi kilvan kivitaskun kanssa, ja
+vaikk'ei hän niitä nähnyt, hän kuitenkin tiesi, missä ne olivat:
+leppäkerttu lauloi lehdon siimeksessä, kivitasku taas oli istahtanut
+harmaalle kalliolle, jonka halkeamaan se oli laatinut pesänsä ja
+muninut vaaleansiniset munansa. Lampaat määkivät vuorilla, ja hän tiesi
+niiden retket yli kallioiden ja joenuomien seuduille, joissa ruoho oli
+tuoreinta. Koirien ajamina kokoontuivat ne suuriin katraihin, ja hän
+tiesi, että paimenet ovat olleet kesäisenä yönä merkitsemässä niitä ja
+aikovat keritsemistä varten pestä ne kirkkaassa vuoripurossa.
+
+Kaikki palasi hänen mieleensä selvänä kuin eilisen päivän muisto. Hän
+pisti päänsä ulos ja unohti vanginpukunsa, kunnes muuan mies, joka
+uitti hevostansa läheisessä suvannossa, hätkähti hänet nähtyään ja
+tuijotti häneen kuin sadun kummitukseen.
+
+Silloin Paul Ritson muisti, että hän oli vielä vanki, että hänen
+ranteensa olivat raudoissa, että tuo mies, joka makasi tuossa vaunun
+penkillä, oli hänen vartijansa ja että tuo teräskalu, joka pisti esiin
+hänen vyöstänsä, oli tuon nukkuvan miehen revolveri valmiina heti
+pamahtamaan, jos hän yrittäisi paeta.
+
+Mutta eivät nämäkään mietteet voineet karkoittaa niitä liikuttavia
+kotoisia tunteita, jotka hänet olivat vallanneet. Lopuksi hän alkoi
+ajatella Hugh Ritsonia ja miettiä syytä, miksi hän oli matkalla kotiin.
+Kotiin! -- Kotiin? Se oli surullinen kotiintulo, mutta kaikissa
+tapauksissa se oli tulo kotiin.
+
+
+
+
+XVI LUKU.
+
+
+Kahta päivää myöhemmin oli vanhan, harmaan kaupungintalon ympärille
+Keswickissä kerääntynyt tungokseen asti väkeä. Kihlakunnanoikeus
+oli kokoontunut välikäräjille tutkimaan erästä juttua, joka herätti
+paikkakunnalla tavatonta huomiota. Kantajana esiintyi Greta, Paul
+Ritsonin rouva, ja vastaajan nimeksi kannekirjelmässä oli merkitty Paul
+Drayton, esiintyvä nykyjään Paul Ritsonin nimellä ja halliten Ghyllin
+kartanoa Newlannin seurakunnassa.
+
+Käräjähuone oli tungokseen asti täynnä Se oli suuri, tyhjä huone,
+jonka toisessa päässä oli pitkä pöytä ja kaks riviä tuoleja, toinen
+rivi oikeutta ja valamiehiä ja toinen asianajajia, vieraitamiehiä ja
+asianosaisia varten. Muita istuinpaikkoja huoneessa ei ollut ja laakson
+asukkaat seisoivat tyhjällä lattialla ahdettuna niin tiukkaan, että
+tuskin saattoi hievahtaa.
+
+Pöydän toiseen päähän varatulla tuolilla istui Greta. Hänen leukansa
+oli käden varassa. Hän painoi silmänsä maahan, kun katselijat
+kuroittivat kaulojansa nähdäkseen häntä edes vilahdukseltakin. Hänen
+rinnallaan, toinen käsi hänen tuolinsa selkänojalla seisoi vanha
+kirkkoherra, kaunis päänsä valkeampana kuin koskaan ennen, hänen
+lempeitten kasvojensa hellyyttä ilmaisevat piirteet kuvastivat syvää
+tuskaa. Lakkaamatta tuijotellen Gretaan istui pöydän toisessa päässä
+Hugh Ritson. Toinen jalka oli nostettu toiselle polvelle, ja pitkät
+hermostuneet oikean käden sormet leikkivät kengännauhoilla. Hänen
+päänsä oli kurkottunut eteenpäin ja kuultava, kalpea, sileäksi-ajettu
+naama suurine kylmine silmineen ja laajoine, liikkuville sieraimineen
+muistutti enemmän kuin koskaan ennen rotuhevosta. Kenkään ei arvannut
+syytä, mikä Hugh Ritsonin oli tänne tuonut. Joku olisi voinut sanoa,
+että välinpitämättömyys kuvastui noista silmistä ja tuolla otsalla asui
+epätoivoa peittelevä huolettomuus.
+
+Lähellä sitä paikkaa, jossa tungos oli ahtain, supina vilkkain ja
+levottomin, istui Drayton herra Bonnithornen rinnalla. Hänen yllään oli
+raidakkaasta kankaasta tehty puku, jollaista hän kaikista mieluimmin
+käytti, ja hän oli pistänyt jättiläismäisen sinipunervan liljan
+napinkoloonsa. Hänen poskensa punoittivat ja silmät säteilivät. Silloin
+tällöin hän nojasi taapäin, kuiskaten jotakin sepälle, myllärille ja
+Lentävän Hevosen kapakoitsijalle, jotka olivat ryhmittyneet hänen
+taaksensa. Hänen huomautustensa täytyi olla erittäin sukkelia, sillä
+niitä seurasi aina hiljainen kikatus ja silmien välke, vaikkakin
+äänekäs ja hyväksyvä melu hillittiin.
+
+Kantajan asianajaja luki julki kannekirjelmänsä, Kantaja vaati, että
+sukutilojen perintöoikeus tuomittaisiin hänen miehellensä, joka
+nyt oli oikeuden turvaa vailla. Hän väitti, että se mies, joka nyt
+hallitsi Ghylliä, ei ollut hänen miehensä Paul Ritson, vaan Paul
+Drayton, Hendonin kapakoitsija, joka merkillisellä tavalla oli hänen
+miehensä näköinen ja sen avulla oli asettunut hänen miehensä sijalle.
+Selvät asianhaarat, jotka jätettiin nyt oikeuden tutkittaviksi,
+peittämättömästi todistivat, ettei vastaaja ollut Paul Ritson, joka
+yksin perintöoikeuden nojalla oli isänsä kiinteimistöjen omistaja.
+Onnettomuudeksi se, joka olisi voinut antaa ratkaisevan todistuksen,
+kuinka Paul Drayton, kapakoitsija, saattoi päästä toisen miehen
+sijalle, tuli sokeaksi ja oli nyttemmin kuollut, ja asia oli sen kautta
+tullut vieläkin vaikeammaksi. Kuitenkin esitettävien todistusten
+nojalla herra tuomarin tulisi antaa valamiesten ratkaista, ettei
+vastaaja ollut se mies, jona hän esiintyi, vaan rikoksentekijä, jonka
+puolesta toinen oli kärsimässä rangaistusta. Asian selville saamiseksi
+yleinen syyttäjä esitti kaksi vierastamiestä, joiden todistuksen
+täytyi olla ratkaiseva, Paul Ritsonin vaimon ja kirkon palvelijan,
+joka vihkimyksen toimitti. Gretan nimi mainittiin ja hän nousi pöydän
+päässä seisoalleen. Hänen rintansa aaltoili pienen pitsishaalin
+alla, joka peitti hänen olkapäitänsä ja oli sidottu kuin merimiesten
+kaulahuivi rinnalle. Hän seisoi suorana, silmät kohosivat hitaasti
+maasta ja painuneet kädet puristettiin edessä yhteen. Tavallisten
+muodollisuuksien jälkeen hänen kuulustelunsa alkoi.
+
+"Te olette Robert Lowtherin ainoa lapsi?"
+
+"Minä olen Robert Lowtherin tytär."
+
+Drayton nytkäytti päätänsä taapäin ja naurahti. "Te menitte naimisiin
+Paul Ritsonin kanssa Newlannin seurakunnan kirkossa 1875 ja vihkimyksen
+toimitti kunnia-arvoisa kirkkoherra Christian?"
+
+"Niin tein."
+
+"Hääpäivänänne te matkustitte miehenne kanssa Lontooseen, ja hän jätti
+teidät samana iltana St. Margaretin Westminsterin luostariin?"
+
+"Se on aivan totta."
+
+Kuului keskustelun supinaa oikeussalista ja kuiskauksia tuoliriveiltä.
+Tuomari pysähtyi ja selitti, ettei ollut hänen aikomuksensa koettaa
+päästä selville tästä omituisesta tosiasiasta, jonka vain yksi henkilö
+valallansa voisi todistaa. Mutta vaikka tämä henkilö olisi saapusalla,
+ei häntä kuitenkaan voitaisi kuulustella. Kuullessaan tämän selityksen
+Hugh Ritson kohotti raukeat silmänsä, ja kuulustelu jatkui.
+
+"Kolme päivää myöhemmin te saitte mieheltänne sanan saapua puoliyön
+junalle St. Pancraksen asemalle, josta teidän miehenne kanssa oli
+matkustettava takaisin Cumberlandiin?"
+
+"Niin sain."
+
+"Kuka toi teille sen sanan?"
+
+"Rouva Drayton, Hendonin kapakan vanha emäntä."
+
+"Menittekö te asemalle?"
+
+"Oh, kyllä."
+
+"Kertokaa oikeudelle, mitä sitten tapahtui."
+
+"Juuri kellon lyödessä kahtatoista, kun junan piti lähteä, eräs mies,
+jota ensi silmäyksellä pidin miehenäni, kiiruhti asemasillalle ja minä
+menin hänen kanssaan vaunuun."
+
+"Näettekö te tämän miehen täällä oikeussalissa?"
+
+"Näen, hän istuu teistä oikealle kolmannella tuolilla."
+
+Drayton nousi, hymyili leveästi, kumarsi todistajalle ja istahti sitten
+takaisin.
+
+"Olitteko te yksin siinä vaununosastossa?"
+
+"Ensin olimme, mutta juuri, kun juna alkoi liikkua, kukas muu yhtyi
+meihin, ellei kirkkoherra Christian."
+
+Taas seurasi keskustelua ja supinaa, ja tuomari selitti, ettei hän
+tahdo viivyttää oikeutta tutkimalla sitä merkillistä sattumaa, joka
+kirkkoherra Christianin toi Lontooseen tällä ratkaisevalla hetkellä.
+Nämä seikat itsessänsä muodostavat tosiasiain ketjun, joka vielä
+on joutuva rikosoikeuden tutkittavaksi, koska tämän kautta juttu
+tapahtuneesta rikoksesta käy yhä tuskallisemmaksi ja peittyy yhä
+suurempaan hämärään.
+
+"Kertokaa oikeudelle, mitä tapahtui junassa."
+
+"Minä huomasin heti, ettei mies ollut minun mieheni, vaikka hän
+muotonsa ja kokonsa puolesta suuresti oli hänen näköisensä, ja kun hän
+puhutteli minua vaimonaan, minä jyrkästi kielsin häntä sitä tekemästä."
+
+"Huomasiko myöskin kirkkoherra Christian erehdyksen?"
+
+"Huomasi kyllä, vaikk'ei aivan niin pian."
+
+"Mitä te teitte?"
+
+"Me jätimme junan ensimmäisellä asemalla, missä se pysähtyi."
+
+"Koettiko vastaaja estää teitä siitä?"
+
+"Ei. Hän näytti häpeävän ja huomautti, että sairaus ehkä on kokonaan
+muuttanut hänet."
+
+Yleinen syyttäjä, jonka vasemmalla puolella herra Bonnithorne istui
+vastaajan lainopillisena avustajana, silmäili tutkivasti todistajaa.
+
+"Te sanotte, että vihkimäpäiväänne seuranneena yönä miehenne jätti
+teidät luostariin?"
+
+"Niin sanon."
+
+Herra Bonnithorne painoi maahan vilkkuvat silmänsä ja virkkoi jotakin,
+jota todistaja ei voinut kuulla. Ihmiset hänen tuolinsa takana nauraa
+kikattivat.
+
+"Ja te sanotte, että rouva Drayton toi teille sanoman, josta
+mainitsitte. Puhuiko hän siitä, että teidän miehenne on sairas?"
+
+"Kyllä hän puhui."
+
+"Siitä me kai saamme päättää, että olitte sitä ennen käyneet Draytonin
+talossa Hendonissa?"
+
+"Rautatieonnettomuus pakotti meidät siihen."
+
+"Oliko ketään vastaajan mukana, kun hän tuli St. Pancraksen asemalle
+sinä yönä?"
+
+"Minun mieheni veli, Hugh Ritson, oli hänen kanssaan."
+
+"Sanokaa valamiehille, missä teidän miehenne nyt on, ellei hän tällä
+hetkellä ole oikeussalissa."
+
+Ei vastausta. Täydellisen hiljaisuuden vallitessa odotettiin, että
+kantajan asianajaja vastaisi tähän kysymykseen.
+
+"No, sen asian me voimme jättää silleen", jatkoi tuomari ylhäisesti
+hymyillen. "Yksi kysymys vielä, rouva Ritson. Sattuiko teille miehenne
+kanssa mitään erimielisyyksiä?"
+
+"Ei milloinkaan."
+
+"Tahdotteko vannoa, ettei äänenne ollut noussut kiivaaseen sanasotaan,
+kun olitte Hendonin kapakassa?"
+
+Greta kohotti päänsä ja hänen silmänsä salamoivat. "Kyllä, minä vannon
+sen", hän sanoi lempeällä äänellä, mutta järkyttävällä painolla.
+
+Herra Bonnithorne läheni tuomarin korvaa ja antoi ymmärtää, että ehkä
+asia oli liian arkaluontoinen valanvelvoituksella kuulusteltavaksi.
+
+Tämän jälkeen kuulusteltiin kirkkoherra Christiania. Vastaaja ei ollut
+se mies, jonka hän oli kantajan kanssa vihkinyt. Sen jälkeen hän oli
+nähnyt Paul Ritsonin. Missä? Dartmoorin kuritushuoneessa. Kysellen hän
+oli saanut selville, millä nimellä viranomaiset pitivät häntä vankina
+ja hänelle oli sanottu: Paul Drayton.
+
+"Kertokaa oikeudelle, kuinka saitte selville, että vastaaja on Paul
+Drayton."
+
+"Monet tosiasiat selvittivät sen."
+
+"Sanokaa niistä joku."
+
+"Hääaamuna minä löysin kirjeen sakastini uuninreunustalta. Se oli herra
+Hugh Ritsonilta herra Bonnithornelle ja siinä mainittiin Draytonin
+nimi, joka myöhempien tapausten valossa on johtanut varmaan päätökseen,
+että vastaaja on sama mies."
+
+"Voitteko näyttää meille sen kirjeen?"
+
+"En, minä jätin sen siihen, mistä sen löysin."
+
+"Tuskinpa me silloin voimme saada sitä todistuskappaleeksi."
+
+Tuomarit hymyilivät, ja jännitys Draytonin kasvoilla laukesi. Yleisössä
+syntyi liikettä, ja todistaja siirtyi syrjään.
+
+Puolustajan asianajaja aloitti puheensa. Heitä oli koetettu saada
+uskomaan, että syytetty tässä jutussa olisi Paul Drayton, huolimatta
+siitä, että varmasti tiedetään Paul Draytonin olevan vankina
+kuritushuoneessa. Oli kyhätty kokoon merkillinen kertomus, että
+vast'ikään naimisiin mennyt mies heittää vaimonsa luostariin heidän
+hääpäivänsä iltana, ja kun heidän pitäisi keskinäisen sopimuksen mukaan
+kohdata toisensa, mies meneekin toisen nimellä vankilaan ja toinen
+mies tulee Cumberlandiin vaatimaan oikeuksiansa vaimonsa aviomiehenä.
+Edelleen heitä on uskoteltu, että aviomiehen veli, herra Hugh Ritson,
+on joutunut petturin narriksi tai tehnyt itsensä syypääksi petokseen.
+Onneksi oli helppo saada selville asian oikea laita kahden verrattoman
+todistuskeinon -- ulkomuodon ja muistin avulla. Voitiin todistaa,
+ettei vastaaja ollut kukaan muu kuin Paul Ritson, koska hän ensiksi
+oli täydellisesti hänen näköisensä, toiseksi tiesi kaikki, mitä Paul
+Ritsonin tuli tietää, ja kolmanneksi, koska hän ei tiennyt mitään,
+mitä Paul Ritson ei saanut tietää. Koska maailman alusta ei ole ollut
+kahta ihmistä, joiden elämä olisi niin täydellisesti sama, ei myöskään
+vastaaja voinut olla kukaan muu kuin Paul Ritson.
+
+Dick-mylläri oli vastaajan ensimmäinen vierasmies. Hän vannoi, että
+Paul Ritson oli sammuttamassa tulipaloa, joka syttyi hänen myllyllänsä
+kaksi vuotta sitten ja että vastaaja kertoi hänelle vain joku kuukausi
+sitten, miten hän oli kiivennyt katolle ja miten tuli lopulta sammui.
+Yksikään, joka ei itse olisi ollut saapuvilla, ei olisi voinut kertoa
+asioita niin yksityiskohtia myöten. Se mies oli Paul Ritson, ja monet
+katselijat muiden muassa kirkkoherra Christian näkivät hänet.
+
+Seuraava todistaja oli rouva Calvert, Laiskan Hevosen kapakasta. Paul
+Ritson oli ollut heillä yötä kaksi vuotta sitten eikä ole kulunut kuin
+muutamia päiviä, kun vastaaja tuli heille, osoitti sitä huonetta, jossa
+oli nukkunut, ja kertasi ne harvat sanat, jotka silloin lausui.
+
+Kutsuttiin esille tallimies Natt. Hänen uniset silmänsä välkehtivät
+tietoviisaina, kun hän selitti, että eräänä talvi-iltana, jolloin satoi
+julmasti lunta, rouva Ritson, silloin neiti Greta, oli säikähtänyt
+jotakin, jota hän piti Paul Ritsonin kummituksena. Todistaja ei antanut
+pettää itseänsä niin helposti, ja syytetty olikin sittemmin selittänyt
+kulkeneensa käytävällä ja kertonut, millainen tilanne oli ja mikä hänet
+oli saattanut näyttämään aaveelta. Sitten seurasivat John Proudfoot,
+seppä, Tuomas Kyttyräselkä, postinkantaja, Giles Raisley, kaivosmies,
+Job Sheepshangs, kivenhakkaaja ja Tommy Lowthwaite, Lentävän Hevosen
+kapakoitsija -- kaikki vannoen tuntevansa syytetyn Paul Ritsoniksi.
+
+Joku huomautti, että Paulilla oli päässään arpi, jonka hän oli saanut,
+kun hevonen oli häntä pienenä potkaissut. Vastaajalla juuri oli
+mainittu arpi.
+
+Toinen muisti, että Paul Ritsonilla oli arpi myöskin jalkopohjassa.
+Se oli muisto haavasta, jonka hän kerran oli saanut kiivetessään
+Hindscarthille. Siinäkin piti todistus paikkansa.
+
+Kolmas oli lyönyt painia Paul Ritsonin kanssa ja tiesi, että hänellä
+on luomi selässä oikeassa lavassa. Vastaajalla oli luomi tässä
+harvinaisessa paikassa.
+
+Yleinen syyttäjä hymyili merkitsevästi valamiehille, ja valamiehet
+hymyilivät merkitsevästi yleiselle syyttäjälle. Oliko todellakin
+tarpeen, että vastaaja vieläkin kutsuttaisiin esille? Totisesti se
+kulutti vain turhaan oikeuden kallista aikaa. Koko juttu oli selvä
+kuin päivä: rouva oli riidellyt miehensä kanssa. Asiat oli saatettava
+oikealle ladulle siten, että tämä aiheeton kanne kumottiin ja miehelle
+annettiin oikeus valvoa aviollisia oikeuksiansa, jotka häneltä näin
+väärällä tavalla oli tahdottu riistää.
+
+Kantajan asianajaja hymyili myöskin ja hänen hymynsä koetti ilmaista
+heikkoa itsepuolustelua. Hän änkytti joitakin sanoja selittääkseen,
+että hänelle oli luvattu sitovampia todistuksia silloin, kun hän otti
+tämän asian ajaaksensa.
+
+Oikeussalista kuului askelten töminää. Drayton oli noussut vastaamaan
+takanaan seisovien ystäviensä onnentoivotuksiin ja tuomarien oikealla
+ja vasemmalla puolella istuvien ylempien kansalaisten sydämellisiin
+päännyökkäyksiin. Hän vastasi äänekkäästi, kun yht'äkkiä vaadittiin
+hiljaisuutta, ja kaikkien silmät olivat kääntyneet pöydän toiseen
+päähän.
+
+Hugh Ritson oli noussut seisoalleen, ja hänen kasvonsa olivat hyvin
+kalpeat, mutta kovat kuin kallio. Hän neuvotteli kuiskaavalla äänellä
+kantajan asianajajan kanssa. Mainitun herrasmiehen kasvojen ilme kertoi
+hänen tavattomasta mielenkiinnostaan siihen, mitä hän kuuli. Hän
+kohotti äkkiä tavattomalla kiihkolla kätensä ja sanoi:
+
+"Hyvät herrat, minulle on huomautettu eräistä todistajista, jotka
+voivat luoda valaistusta tähän sangen merkilliseen ja hämärältä
+näyttävään juttuun."
+
+"Millaisista todistajista?" kysyi tuomari.
+
+"Jos onkin mahdollista", alkoi asianajaja, "että oikeus panee enemmän
+arvoa päättäessään kyseessä-olevien yksilöitten henkilöllisyydestä
+suutarien ja räätälien ja laakson roskaväen todistuksiin kuin
+sen miehen vaimon sanaan, jonka maatiloista on kysymys, ehkäpä
+sallitaan kuitenkin mainita, että on olemassa kolme henkilöä,
+joiden kuulusteleminen ehdottomasti on tarpeen, että asia saisi
+oikean ratkaisun -- Paul Ritsonin veli, syytetty, joka väittää
+olevansa Paul Ritson ja vanki, joka Paul Draytonina on tuomittu
+kuritushuonerangaistukseen. Voisin nimittää vielä yhden, jonka todistus
+olisi varmin ja sitovin -- Paul Ritsonin äidin -- mutta hän, ikävä
+kyllä, on kuollut maailmalle."
+
+Drayton seisoi kuin kivettyneenä paikallansa. Vaikka hän olikin
+hidasjärkinen, hän yhdellä silmäyksellä tajusi, mitä oli tapahtunut.
+Laskelmissaan hän ei kertaakaan ollut ottanut huomioon sitä
+mahdollisuutta, että Hugh Ritson voisi antautua itse vaaraan
+koettaessaan paljastaa häntä ja saada hänet turmioon.
+
+"Voitteko te vaatia kaikki nämä henkilöt todistajiksi?"
+
+"Herra tuomari, minä olen varma, että syytetty vapautensa hinnalla
+kieltäytyy ilmaisemasta tärkeitä tosiasioita, mutta oikeus ei voi
+kieltäytyä kuulustelemasta kahta mainitsemistani henkilöistä -- Paul
+Ritsonin veljeä ja vankia, joka tunnetaan nimellä Paul Drayton."
+
+Tämä selitys herätti tavatonta hämmästystä. Greta oli nojautunut
+tuolinsa selustaan, hänen rintansa aaltoili ja raateleva tuska synkisti
+hänen kasvojansa. Kirkkoherra Christian seisoi hänen takanansa
+ilonsekainen hämmästys ja kiihko kasvoillansa. Draytonin kulmat olivat
+vetäytyneet kurttuun ja huulet puristuneet lujasti yhteen.
+
+"Minä en tarvitse heidän lavertelujansa", hän mutisi.
+
+"Te voitte päätöksestä vedota", sanoi tuomari.
+
+"Herra tuomari, muutamia seikkoja on ennen istunnon lopettamista
+mahdollisuus saada selville ja ne tosiasiat saattavat olla niin
+ratkaisevia, että asia saa aivan uuden käänteen."
+
+"Mitä te siis vaaditte?"
+
+"Ennen lopullista päätöstä mainitsemieni todistajien kuulustelua."
+
+Tämän välikohtauksen ajan oli Hugh Ritson hievahtamatta seisonut
+paikallansa pöydän ääressä. Hän jäi paikalleen ja osoitti täydellistä
+mielenmalttia, kun asianajaja selitti, että neljä päivää sitten oli
+oikeusministerille esitetty sitovia todistuksia tässä asiassa eikä
+niitä tässä tilaisuudessa vielä ole julkituotu. Ensimmäinen tulos
+näiden todistusten jättämisestä oli, että vanki Drayton oli tällä
+hetkellä tässä samassa talossa ja voitiin siis heti kuulustella.
+
+Tuomari antoi määräyksen, että vanki on tuotava heti sisään.
+
+Hugh Ritson lähestyi erästä pitkää miestä, joka seisoi lähellä,
+ja pian heitettiin ovi auki ja hänen kanssaan astui toinen mies
+käräjähuoneeseen.
+
+Jokaisen silmät kääntyivät häneen. Hänellä oli yllään vangin takki,
+johon oli kiinnitetty pyöreä levy ja siinä merkki: "B 2001 P.S." ja
+sen alla leveä nuoli. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja kangistuneet ja
+hänen suuret silmänsä kiilsivät. Hän oli täysissä miehuutensa voimissa,
+mutta hänen pörröisessä tukassaan oli runsaasti harmaata. Hän työntyi
+ihmisten välitse, ja kaikki vetäytyivät syrjään antaaksensa hänelle
+tietä. Kun hän saapui pöydän luo, hän laski kärsimättömästi sille
+toisen kätensä, joka oli kahleissa ja kohotti uhmaten päätänsä. Hänen
+koko olentonsa osoitti voimakasta miestä, joka tietää, että kaikkien
+kädet on kohotettu häntä vastaan, ja joka tahtoo näyttää, että hänen
+kätensä ovat kaikkia vastaan.
+
+Kantajan asianajaja vaati uudelleen, että vastaajan todistajat
+kutsuttaisiin toistamiseen esille. Se tapahtuikin.
+
+"John Proudfoot, Job Sheepshangs, Thomas Lowthwaite, Giles Raisley,
+katsokaa tänne. Kuka on tämä mies?"
+
+Seurasi kuolemanhiljaisuus. Sitten mainitut miehet yksitellen
+pudistivat päätänsä. He eivät tunteneet vankia. Tietysti hän oli
+kauheasti vanhentunut. Kahden vuoden kärsimykset ja tuskat olivat
+piirtäneet syviä vakoja hänen kasvoihinsa. Tällä hetkellä hän oli
+vähemmän oman itsensä näköinen kuin se petturi, joka esiintyi hänen
+nimellänsä.
+
+Hugh Ritsonin käytös ei muuttunut. Vain huulten tuskin huomattava
+värähtely ilmaisi hänen tunteitansa.
+
+Tuomari kysyi: "Onko täällä ketään, joka tuntee hänet?"
+
+Yksikään ääni ei vastannut. Kaikki oli aivan hiljaa. "Tahtooko vastaaja
+asettua hänen rinnallensa?" Drayton hypähti äänekkäästi nauraen
+seisoalleen ja tallusti pöydän ääreen. Kun hän lähestyi, katsoi vanki
+terävästi häneen.
+
+"Tahtooko rouva Ritson astua uudestansa esille?" Greta oli jo noussut
+ja piteli kirkkoherra Christianin kättä hermostunein sormin. Hän
+astui erilleen ja tullen miesten taa hän joutui seisomaan heidän
+välillänsä. Toisella puolen seisoi Drayton teeskennelty hymy huulillaan
+ja puoliksi kääntyneenä katsojiin; toisella puolen seisoi vanki kädet
+eteen sidottuina, uhmaava katse heltyneenä ja huulet avautuneina
+huudahdukseen, joka kohosi niille, mutta ei kuulunut kenenkään korvaan.
+
+"Greta", sanoi Hugh Ritson hiljaisella äänellä, mutta se kertoi
+sanoinkuvaamattomista tunteista, "kumpi näistä kahdesta miehestä on
+sinun miehesi?"
+
+Tuomari kertasi virallisesti kysymyksen. Greta oli hitaasti kohottanut
+katseensa maasta, kunnes se pysähtyi vangin kasvoihin. Sitten äkkiä,
+salaman nopeudella, kirkaisten kuin pelästynyt lintu hän heittäytyi
+vangin kaulaan.
+
+Liikutus kuristi Hugh Ritsonin kurkkua, mutta hän seisoi äänettömänä
+pöydän ääressä. Vain hänen hento vartalonsa nytkähteli ja hänen
+kasvonsa värähtelivät. Hän ei vielä ollut suorittanut tehtäväänsä
+loppuun.
+
+"Siinä on luonnon vastaus", hän virkahti hiljaa. Hugh Ritson asetettiin
+todistajan paikalle ja täyteläisellä ja lujalla äänellä, joka kuului
+oikeussalin perimpäänkin soppeen, hän todisti vangin veljekseen, Paul
+Ritsoniksi.
+
+Syytetyn asianajaja näytti siltä kuin hän olisi saanut iskun vasten
+kasvoja. Voittaen itsensä hän koetti hymyillä ja sanoi:
+
+"Tämän vaikuttavan välinäytöksen jälkeen minun ehkä sallitaan tälle
+uudelle todistajalle tehdä muutamia kysymyksiä:
+
+"Vannoitteko te Keskusrikosoikeudessa, Vanhassa Baileyssä vuonna 1875,
+että tämä henkilö, joka seisoo tässä vangin puvussa, _ei_ ollut Paul
+Ritson?"
+
+"Vannoin."
+
+"Nyt minun toinen kysymykseni. Vannoitteko myöskin, että tämä vastaaja
+oli teidän veljenne, eikä niin ollen voinut olla Paul Drayton?"
+
+"Vannoin."
+
+"Siinä tapauksessa te teitte väärän valan silloin, tai teette te väärän
+valan nyt?"
+
+"Minä tein väärän valan _silloin_."
+
+Tuomari keskeytti nyt ja kysyi, tiesikö todistaja, kuinka suuren
+rikoksen hän oli tehnyt, jos hänen tunnustuksensa oli tosi. Hugh Ritson
+painoi päänsä alas.
+
+"Ymmärrättekö te, että tämä teidän tunnustuksenne vie teidät
+kuritushuoneeseen väärästä valasta ja petoksesta?"
+
+"Minä olen sinetilläni vahvistanut selitykseni, jossa olen tunnustanut
+rikokseni."
+
+Hän lausui tämän vastauksen täydellisesti itsensä hilliten, vaikka
+syvä liikutus väreili jokaisessa sanassa. "Tiedättekö, että moni
+haaksirikkoutunut raukka, joiden rikos laatunsa puolesta on verrattava
+teidän rikokseenne, muutamia vuosia sitten meni suoraan oikeussalista
+hirsipuuhun?"
+
+"Minun rikokseni on sovittamaton rikos. Minä teen tunnustukseni
+vapaaehtoisesti ja tietoisena. Minä en ole täällä armoa pyytääkseni."
+
+Kauhistuksen kohahdus kävi läpi oikeussalin. Vangin kasvoille oli
+kohonnut sanoin-kuvaamaton ihmettelyn ilme.
+
+Tuomari hymyili taas.
+
+"Otaksun teidän käsittävän, että jos valtion lainvalvojat uskovat sen
+kertomuksen, jonka juuri olemme kuulleet, se mies, jota te sanotte
+veljeksenne, saa haltuunsa ja hallittavakseen ne kiinteimistöt, jotka
+teidän isänne kuollessansa jälkeensä jätti?"
+
+"Hänellä on oikeus niihin."
+
+Vastaajan asianajaja kääntyi hymyillen valamiehiin.
+
+"On aina tärkeätä löytää jokin järjellinen syy tuomitessamme ihmisten
+tekoja. Todistaja riiteli vastaajan kanssa neljä päivää sitten ja tässä
+on kosto. Mutta minä vetoan oikeuteen. Onko tämä juttu uskottava? Eikö
+tämä ole ilmeinen petosyritys?"
+
+Tuomari keskeytti taaskin.
+
+"Ihminen ei uhraa niin paljoa valheen vuoksi. Todistaja tietää, että
+kun oikeus lopettaa istuntonsa, hän itse joutuu telkien taa."
+
+Tässä asianajaja nousi taas ja pyysi, ettei tuomari leikkisi piilosilla
+todistajan kanssa, ennenkuin asia on selvillä.
+
+"Ottakaamme vanki kuulusteltavaksi," sanoi tuomari.
+
+Paul Ritson kohotti päätänsä, Greta vaipui tuolille hänen viereensä.
+Vankia ei voitu vannottaa.
+
+Vartija esitti otteen vankilan henkilöluettelosta. Se kuului: "Paul
+Drayton, viisi jalkaa yksitoista tuumaa, ruskea tukka ja silmät,
+ikä kolmekymmentä, ammatiltaan ravintoloitsija, syntynyt Lontoossa,
+tuomittu ryöstöstä rautatieonnettomuudessa."
+
+"Tarkoittaako tämä ote teitä?" kysyi tuomari.
+
+Vangin silmät kiersivät ympäri pöydän.
+
+"Mitä on tekeillä?" hän kysyi hämmentyneellä äänellä.
+
+"Pitäkää ajatuksenne koossa, mies. Oletteko te Paul Ritson, Allan
+Ritsonin vanhin poika?"
+
+"Miksi sen tahdotte tietää", murahti vanki.
+
+"Vangin, jonka on sallittu saapua todistajaksi, vaikk'ei hänellä ole
+kansalaisluottamusta, tulee vastata tehtyihin kysymyksiin selvästi ja
+kiertelemättä. Mikä on nimenne, herraseni?"
+
+"Ottakaa se selville."
+
+"Kuulkaahan mies", sanoi tuomari lievitellen, "me istumme täällä
+lain nimessä ja laki tahtoo olla teidän ystävänne." -- Vanki nauroi
+katkerasti. -- "Auttakaa meitä tässä vaikeassa jutussa muutamilla
+kohteliailla vastauksilla. Jos te olette Paul Drayton, te menette
+takaisin Portlandiin suorittamaan rangaistuksenne loppuun. Jos saamme
+selville, että te olette Paul Ritson, teidän juttunne annetaan
+Ylioikeuden selvitettäväksi ja te saatte takaisin vapautenne, ja
+omaisuutenne palautetaan teille takaisin. Ennen kaikkea, mikä on teidän
+nimenne -- Paul Drayton vai Paul Ritson?"
+
+Vanki oli aluksi vaiti. Sitten hän virkkoi hiljaa:
+
+"Mikään laki ei voi palauttaa minulle kaikkea, mitä minulta on viety."
+
+Tuomari lisäsi:
+
+"Ajatelkaa, jos te olette Paul Ritson, ja syytön mies, lain avulla te
+saatte takaisin nuoren vaimonne."
+
+Tämä vetoaminen muutti vangin olennon kokonaan. Hänen silmänsä
+kääntyivät hänen vieressään istuvaan Gretaan ja hänen kasvojensa
+jännitys laukesi. Tuomari alkoi taas:
+
+"Kaksi todistajaa -- toinen väittää olevansa teidän veljenne, toinen
+teidän vaimonne -- on tuntenut teidät Paul Ritsoniksi. Oletteko se
+henkilö?"
+
+Vangin kasvot ilmaisivat niitä tuskia ja ristiriitoja, jotka
+riehuivat hänen sielussansa. Hämärästi ja sekavasti hän ajatteli
+niitä seurauksia, joita hänen vastauksestansa saattaisi olla. Jos hän
+sanoisi olevansa Paul Ritson, hänestä tuntui samalla välttämättömältä
+tunnustaa, ettei hän ollut isänsä vanhin laillinen poika. Silloin hänen
+äitiänsä ympäröivä kunniakehä menisi rikki ja tallattaisiin lokaan.
+Hän muisteli valaansa. Voisiko hän sanoa kuuttakaan sanaa rikkomatta
+sitä? Ei, hän ei tahtonut lausua kuutta tavuakaan. Miten nuo vuoriston
+juorukellot iloitsisivatkaan, jos pääsisivät tahraamaan hyvää nimeä!
+
+"Oletteko te Paul Ritson, Allan Ritsonin vanhin poika ja perijä?"
+
+Vanki katsahti Gretaan. Tämä nousi seisoalleen hänen rinnallensa --
+hänen koko sielunsa kuvastui hänen kasvoillansa, kun hän huusi:
+
+"Vastaa, vastaa!"
+
+"En voi vastata", sanoi, vanki kuuluvalla, mutta värähtelevällä äänellä.
+
+Tänä kauheana hetkenä hänen voimansa näytti jättävän hänet. Hän
+horjahti taapäin ja lyhistyi sille tuolille, josta Greta oli noussut.
+
+Greta kumartui hänen ylitsensä laskien kätensä hellästi hänen päänsä
+päälle.
+
+"Sano heille totuus", hän rukoili, "sano, että olet minun mieheni, sano
+se heille, oi sano, sano!"
+
+Paul kohotti häneen silmänsä, joista kuvastui kauhea tuska, joka
+rakkautensa nimessä häneltä armoa rukoili.
+
+Kaikista läsnä-olijoista Hugh Ritson yksin tajusi, mitä liikkui hänen
+sydämessänsä.
+
+"Paul Ritson on oikeutettu perijä ja isänsä ja äitinsä laillinen
+poika", hän mutisi kuuluvasti.
+
+Vanki kääntyi sinne, missä hänen veljensä istui ja katseli häneen
+sellaisin ilmein, ettei hän näyttänyt ymmärtävän, mitä uskoa tai olla
+uskomatta.
+
+Vastaajan asianajaja nousi.
+
+"Kaikki selvästi huomaamme, ettemme tätä onnetonta vankia voi käyttää
+todistajana saadaksemme selvitystä asiaan", hän sanoi. "Hän on Paul
+Drayton eikä häntä voida saada edes yrittämäänkään koettaa esiintyä
+Paul Ritsonina."
+
+Oikeussalissa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kun ovi tuomareitten
+takana avautui ja kynnykselle ilmestyi kaksi naista. Toinen niistä oli
+pieni, ryppyinen ja vanha. Se oli rouva Drayton. Toisella oli nunnan
+huntu ja puku. Se oli sisar Grace.
+
+Hugh Ritson kumartui kantajan asianajajaan, joka nousi äkkiä ja virkkoi:
+
+"Se todistaja, josta mainitsin ja jonka sanoin kuolleen maailmalle, on
+nyt oikeussalissa."
+
+Syntyi tavatonta supinaa, jonka aikana nunna johdettiin pöydän ääreen.
+Hän kohotti pitkää huntuansa ja sen takaa tuli esille tyynet kalpeat
+kasvot. Tavallisten muodollisuuksien perästä tuomari kysyi häneltä:
+
+"Rouva Ritson, kumpi näistä kahdesta miehestä, jotka istuvat
+vastapäätä, on teidän poikanne?"
+
+Sisar Grace vastasi kirkkaalla, pehmeällä äänellä:
+
+"Molemmat ovat minun poikiani. Vanki on Paul Ritson, minun ja Allan
+Ritsonin poika. Toinen on Paul Lowther, minun poikani onnettomasta
+yhteydestä Robert Lowtherin kanssa."
+
+Drayton hypähti seisoalleen.
+
+"Siinä se on, kylliksi siitä", huusi hän kiihkoissansa. "Saatanan
+saatana, jos minä voin sitä enää sietää!"
+
+Bonnithorne lähestyi häntä ja kuiskasi:
+
+"Hullu, mitä aiotte tehdä? Hillitkää kielenne."
+
+"Nyt se on selvillä. Tuolla on tuo vanha akka myöskin, tulkoon hänkin
+antamaan minua ilmi. Kas niin, minä sanon, minä olen Paul Drayton.
+Niin, se minä olen, jos haluatte tietää."
+
+"Poliisi saa pidättää tämän miehen viivyttelemättä kuulustelua varten",
+sanoi tuomari.
+
+"Se olitte _te_, joka keititte minulle tämän sopan", huusi Drayton
+Bonnithornelle. "Ilman teitä minä olisin ollut Australiassa tällä
+hetkellä."
+
+"Poliisin tulee pidättää herra Bonnithorne myöskin", sanoi tuomari.
+"Mitä teihin, herra, tulee", hän lisäsi kääntyen Hugh Ritsoniin, "minä
+ilmoitan teidän todistuksenne oikeuskanslerille, joka jo ennemmin
+lienee teidän selityksenne saanut -- ja laki saa teidän suhteenne
+menetellä, miten asianhaarat vaativat."
+
+Tämä asia lykättiin toistaiseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Drayton ja Bonnithorne eivät huolestuttaneet maailmaa enää kauaa.
+Kuukauden kuluessa heidät tutkittiin ja tuomittiin yhdessä -- toinen
+väärällä nimellä esiintymisestä, molemmat petoksesta.
+
+Paul Ritson vapautui vartijastaan, mutta hänen täytyi kuitenkin jäädä
+vielä poliisikamarille odottamaan oikeuskanslerin vapauttavaa päätöstä.
+Hugh Ritson asteli ulos oikeussalista vapaana miehenä.
+
+
+
+
+XVII LUKU.
+
+
+Hugh Ritson palasi asunnolleen kaivosvuorelle. Matkalla sinne hän
+kohtasi joukon ihmisiä, jotka olivat kokoontuneet kaupungin puoleiselle
+sillalle. He hajaantuivat, kun hän kulki läpi, mutta ainoakaan ilme
+hänen kivettyneillä kasvoillansa ei todistanut, että hän tunsi heidät.
+Puoli-iltarupeamassa saapui Carlislesta asianajaja, joka osti kaikki
+koneet ja kaivoskaluston. Samana iltana, kun päivävuorolaiset palasivat
+ja yövuorolaiset menivät työhön, heidän palkkansa maksettiin viimeiseen
+penniin. Sitten Hugh Ritson sulki ovensa ja alkoi uudestansa surullisen
+marssinsa huoneessansa.
+
+Tänä iltana -- se oli keskiviikko-ilta -- kun pimeys peitti laaksot ja
+vuoret, oli laaksossa kauhea huuto ja valitus. Se alkoi kaivosaukolta
+ja sieltä se levisi kaikkialle. Vähemmässä kuin neljännestunnissa
+satakunta ihmistä, miehiä, lapsia ja vaimoja oli kokoontunut
+kaivosaukon ympärille. Hiekka oli sortunut kaivokseen ja vanginnut
+sinne muutamia työmiehiä. Huuto, valitus ja moninaiset itkun äänet
+täyttivät yhtenäisenä kuorona ilman.
+
+"Minä tiesin, että näin kävisi." "Minä jo sanoin isännälle aikoja
+sitten." "Missä on minun mieheni?" "Ja minun?" "Ja minun lapsiraukkani
+-- vasta viidentoista vuotias." "Onko kukaan nähnyt minun Willietani?"
+"Oletko se sinä, Robbie, poikaseni? -- Ei." Ja joka kerta kun alhaalta
+tuli nostokorissa miehiä ja poikia, hyökkäsivät äidit, vaimot ja isät
+tuntemaan omiansa.
+
+Hugh Ritson astui ulos ja kulki läpi ihmisjoukon.
+
+"Missä hiekka on sortunut?" hän kysyi muutamalta kaivosmieheltä, joka
+juuri tuli ylös aukosta.
+
+"Hiekkasuonilla 2, 3, 1", vastasi mies.
+
+"No, sittenhän itse kaivos on selvä?"
+
+"On, mutta vettä on sinne tulvinut, niin ettei sinne ole turvallista
+mennä."
+
+Hugh Ritson oli ottanut kynttilän hänen kädestänsä ja puhdisti sen
+sydäntä hattunsa suojassa.
+
+"Oletteko valmis?" hän huusi konemiehelle yli ihmisten melun.
+
+Seuraavana hetkenä hän oli asettunut koriin ja päästi irti rautaparrun,
+joka sitä piti kiinni. Kauhun valtaamat ihmiset olivat hetken vaiti,
+kun kori alkoi painua alas.
+
+Aukon pohjalla odotti joukko miehiä päästäksensä ylös. Heidän kasvonsa
+olivat kalmankarvaiset hämärässä valossa. Ennenkuin kori oli päässyt
+alas, Hugh Ritson saattoi kuulla heidän hengityksensä.
+
+"Kuinka monta teistä on poissa?" hän kysyi.
+
+"Ei ketään muita kuin Giles Raisley ja vanha Reuben", vastasi yksi
+miehistä. Toiset välittämättä isännän kysymyksistä olivat hyökänneet
+koriin ja antoivat kiivaita kohotusmerkkejä.
+
+Hugh Ritson lähti siihen osaan, jossa olivat hiekkasuonet, kuten
+miehet sitä nimittivät. Kori kohosi jo, ja mies, joka oli puhunut,
+huomasi jääneensä kaivoksen pohjalle. Se lyhyt hetki, jonka hän oli
+isännällensä uhrannut, oli vienyt häneltä otollisen tilaisuuden.
+Hän heitti raivokkaan silmäyksen ylös, ja mutistu kirous oli hänen
+huulillansa. Tämän huomattuaan hän lähti samaan suuntaan kuin Hugh
+Ritsonkin ja tallusti askelen päässä hänen jäljessänsä.
+
+Hiljaisuudessa ei kuulunut muuta kuin heidän askeltensa äänet kalliossa
+ja veden tipunta. Kun he olivat kulkeneet satasen kyynärää, saapui
+heidän korviinsa paljon kauhistavampia ääniä. Se oli kuin meren
+myrskyisä kohina, kun se lyö rannan kallioita vasten tai katkoo padot
+ja syöksyy jyrkännettä alas. Se oli tuhansien hiekkatonnien ääni, kun
+se jyristen vyöryi heidän päänsä päällä. Ja tämän hirvittävän painon
+luhistamina vankat hirret taittuivat kuin tulitikut.
+
+Tätä kauhistavaa, jylisevää ääntä kohden Hugh Ritson kiirehti
+askeleitansa. Mies seurasi ihan hänen kintereillänsä. Äkkiä
+hiekkaseinä tukkesi heidän tiensä. Samalla heidän päänsä päällä
+puiset varustukset murtuivat ja hirret sinkoilivat heistä oikealle ja
+vasemmalle. Maa heidän allansa vapisi, kun tämä ääretön uusi paino
+jyristen yhä lisääntyi. He kiiruhtivat takaisin ja sinä hetkenä maa
+vaipui alas kohisten kuin hyökyaalto syöksyessään kallioluolaan.
+Välikerros uusimpaan kaivokseen, joka oli tämän käytävän alapuolella,
+oli murtunut. Heidän eteensä oli ilmestynyt ammottava aukko. Tätä
+järistystä seurasi äänettömyys, ja hiljaisuuden läpi kuului heikko
+avunhuuto. Hugh Ritson koetti tarkastaa paikkaa kynttilänsä valossa.
+
+"Missä te olette?" hän huusi ja kamalana kaikuna kertasivat synkät
+käytävät hänen äänensä. Pian huomattiinkin, että mies oli kömpinyt
+muutamaan kallion aukkoon, johon kerran kaivostyö oli pysähtynyt. Mutta
+ennenkuin hänet saatiin sieltä vapautetuksi, täytyi kaivaa käytävä.
+Mutta se oli sekä vaikeata että vaarallista, sillä vähimmästäkin
+liikkeestä hiekka alkoi taas juosta. Hugh Ritson ei kuitenkaan
+epäröinyt. "Tämä on avattava", hän sanoi käyden käsiksi työhön. Mutta
+mies tarttui takaa häneen.
+
+"Jumalan tähren, älkää", hän huusi. "Tämä työ vaatii meiltä hengen."
+
+Hugh Ritson kääntyi ympäri ja katsoi häntä tiukasti silmiin.
+
+"Mikä on teidän nimenne, ukkoseni?"
+
+"Davey Braithwaite."
+
+"Sittenhän te olette se nuori leski, jonka vaimo kuoli viime viikolla?"
+
+"Olen", hän vastasi painunein päin.
+
+"Teidän lapsenne kuoli ennen äitiä, eikös kuollut?"
+
+"He ovat menneet molemmat!"
+
+"Eikä teillä koko avarassa maailmassa ole ainoatakaan ihmistä, joka
+jäisi suremaan?"
+
+"Ei, tässä on koko minun heimokuntani."
+
+Hugh Ritson ei puhunut enempää. Kova hymy leikki hänen valkeilla
+kasvoillansa ja sinä hetkenä hän alkoi pelastustyönsä.
+
+Mies seisoi ällistyneenä katsellen ja ennenkuin hän ehti käydä
+auttamaan, veti hänen isäntänsä Giles Raisleyn esille tämän vaikeasta
+suojasta.
+
+"Missä oli vanha Reuben ja hänen ryhmänsä työssä?" kysyi Hugh Ritson.
+
+"Suuressa kaivoksessa, mutta se on täyttynny verell', sinne me emme
+ikinä pääse."
+
+He painuivat kaivoksen pohjaan ja lähtivät sitä käytävää, joka
+haaraantui oikealle. Kynttilän valo tuikki kaukaa hämärästi pitkän
+pimeyden läpi.
+
+Se oli käytävää valaiseva kynttilä, joita sinne tänne oli kallioseinään
+pistetty. Miehet, jotka olivat siinä lähellä työskennelleet, olivat
+jättäneet sen siihen hyökätessään henkensä edestä pois täältä
+nostoaukolle. Tämän onkalon pohjassa oli syvä vesiväylä, mutta se oli
+nyt kuiva.
+
+Se oli se kanava, johon kaikki vesisuonet oli johdettu ja joka piti
+koko kaivoksen kuivana. Vähän matkan päässä toinen hiekkaseinä tukki
+heiltä tien, ja sen takaa kuului synkkä veden kohina.
+
+"Jos vanha Reuben on tuolla, hän on kuoleman oma", sanoi Giles Raisley
+ja kääntyi mennäksensä.
+
+Hugh Ritson oli kiivennyt hiekkareunustaa kattoon asti ja koetti kaikin
+voimin käsillänsä avata tietä. Vähässä ajassa hän olikin kaivanut aukon
+ja tuijotti edessään avautuvaan pimeään. Vesi oli patoutunut ja noussut
+monen jalan korkeudelle. Mutta se oli vieläkin neljä tai viisi jalkaa
+katosta, ja mustissa, loiskivissa ja kuohuvissa aalloissa hän huomasi
+vankeuteen joutuneen kaivosmiehen, joka oli vyötäisiään myöten vedessä,
+ja piti kallionkielekkeestä kaikin voimin kiinni. Kun kynttilän valo
+pilkahti läpi aukon, miesparka päästi heikon huudahduksen.
+
+Seuraavana hetkenä isäntä oli hivuttautunut läpi aukon ja laskeutunut
+veteen. Kahlaten rintaan asti vedessä hän pääsi kaivosmiehen luo, antoi
+hänelle kätensä ja talutti hänet läpi tulvivan veden.
+
+Kun kori nousi ylös tuoden tullessansa viimeiset vangituista, pääsi
+raju riemuhuuto monista kurkuista yht'aikaa. Vaimot, jotka olivat
+ajatelleet, etteivät ikinä siunaisi isäntäänsä, siunasivat häntä nyt
+kaunopuheisin kielin. Miehet, jotka eivät olleet luulleet tuossa
+hentovartisessa miehessä löytyvän sellaista voimaa ja rohkeutta,
+häpesivät nyt omaa pelkuruuttansa. Sulaton punertavassa valossa monen
+kovat kasvot sulivat.
+
+Hugh Ritson ei sitä huomannut eikä siitä ollenkaan välittänyt. Hän
+otti kynttilän, jota oli hatussansa ilmavirralta suojannut, vapaaksi
+ja heitti syrjään. Hän astui sitten ihmisten välitse huoneellensa ja
+päästyään sinne löi oven kiinni niiden monien nenän edessä, jotka
+olivat seuranneet häntä sinne. Hän laski kaihtimet akkunain eteen ja
+aloitti uudestansa keskeytyneen edestakaisinkulkunsa.
+
+Hän oli muuttunut kalpeaksi ja läpikuultavaksi. Synkkä tuli paloi hänen
+silmissään ja hänen huulensa näyttivät lakkaamatta yhä valkenevan.
+Hänen askelensa, joka ennen oli ollut reipas ja varma, oli nyt veltto
+ja epävarma. Hän ei ollut hetkeäkään nukkunut sitten Mercyn kuoleman
+yön. Päättäen olla antautumatta kauheiden unien kanssa taisteluun ja
+niiden kiusattavaksi hän oli lakkaamatta kävellyt kaikki pitkät tunnit
+viimeisinä neljänä yönä. Hän tiesi, mikä lopputulos oli oleva eikä hän
+tahtonut sitä väistää. Vain kerran hän oli ajatellut käyttää nopeampaa
+tietä päästäksensä määränsä päähän. Silloin hän oli avannut kaapin
+ja tuijottanut kauan ja melkein henkeänsä pidättäen pulloon, jonka
+oli sieltä ottanut. Mutta hän oli pannut pullon takaisin. Miksi hän
+näyttelisi hullua ja turmelisi tulevankin elämänsä? Nämä yöt toisensa
+jälkeen hän oli kulkenut ja kulkenut hetkeäkään levähtämättä, usein
+seisahtuen miettimään, vaikka väsyneet raajat hänen allansa vapisivat
+eivätkä tahtoneet totella, ja neljä seinää pyöri hänen kiiltävissä
+silmissänsä.
+
+Ennen kotiinmenoansa ihmiset kokoontuivat pimeässä toimiston ovelle ja
+hurrasivat viimeisen kerran.
+
+Isäntä kuuli sen, ja hänen huulensa värähtelivät.
+
+"Tomppelit -- he eivät ymmärrä", hän mutisi henkeään vetäen ja jatkoi
+yksinäistä käyntiänsä.
+
+Seuraavana aamuna eräs kaivosmies, joka toimi Hugh Ritsonin
+käskyläisenä, toi hänelle aamiaisen. Ei ollut enää varhainen. Aurinko
+oli noussut korkealle, mutta kaihtimet olivat vielä alhaalla ja
+kynttilä paloi pöydällä. Mies tahtoi sammuttaa kynttilän ja päästää
+sisään auringonvaloa, mutta hänen isäntänsä kielsi sen. Mies oli
+methodisti ja hyräili virttä askarrellessaan. Tänä aamuna hän oli
+tavallista iloisempi ja onnellisempi astuessaan sisään tarjottimineen,
+mutta kun hän näki Hugh Ritsonin kalpeat kasvot, hänen omatkin kasvonsa
+synkistyivät.
+
+"Te olette vielä kuin nuoret miehet, Luke", sanoi isäntä. "Kuinka vanha
+te olette?"
+
+"Seitsemänkymmenen yhreksän, herra. Minä olen syntynyt yhreksänkymment'
+kahreksan. Se oli samoihin aikoihin, kuin Punaparta taisteli meitä
+vastaan ja Nelson nujersi sen."
+
+"Uskallanpa otaksua, että teillä on nyt jo lapsenlapsiakin?"
+
+"Herra teitä siunatkoon, on, ja lapsenlapsenlapsia kokonaista kymmenen
+kappaletta. Ja kaikki ovat riskiä ja terveitä, Jumalan olkoon kiitos."
+
+Kuului laakson läpi kirkonkellojen juhlallinen soitto. Hugh Ritsonin
+kasvot laskeutuivat poimuihin ja katse painui alas.
+
+"Mitä ne nyt soittavat?" hän kysyi muuttuneella äänellä.
+
+"Tänä aamuna haurataan Matthan tyttöraukka ja hänen sikiönsä."
+
+Hugh Ritson ei koskenut aamiaiseensa.
+
+"Luke, pankaa laudat akkunain eteen ja tuokaa lisää kynttilöitä."
+
+Hän ei mennyt ollenkaan ulos sinä päivänä, vaan käveli lakkaamatta
+edestakaisin hämärässä huoneessa. Illan saapuessa hän sai kuumetta ja
+soitti vähän väliä kelloa, joka kutsui käskyläisen hänen luokseen.
+Mutta hänellä oli annettavana vain joku tavallinen käsky, joku sanoma
+tai vähäpätöinen selitys.
+
+Vihdoin mies oli ymmärtävinään hänen tarkoituksensa ja jäi yöksi hänen
+luokseen. He puhuivat paljon varhaisina tunteina, ja isäntä nauroi
+usein ja laski leikkiä. Mutta unettoman miehen hengittämä ilma on
+aina unettavaa, ja ankarista ponnistuksistaan huolimatta Luke lopulta
+nukahti tuolillansa. Sitten seurasi tuntimääriä kestävä äänettömyys,
+jota häiritsi vain yksitoikkoinen askelten sipse sisällä ja sulaton
+kohina ulkoa.
+
+Seuraavana päivänä, perjantaina, aurinko paistoi ihanasti, mutta
+suojuslaudat eivät avautuneet kaivosvuoren pienen talon akkunoista,
+ja kynttilä yhä paloi pöydällä. Hugh Ritson oli tullut huomattavasti
+heikommaksi, mutta yhä hän jatkoi väsynyttä käyntiänsä. Vanhaa miestä
+kiellettiin kutsumasta tohtoria, mutta sen sijaan hän sai viedä sanan
+kirkkoherra Christianille. Tämänkin yön vanhus valvoi isäntänsä luona.
+Kun puhelu vaikeni, hän lauloi -- ensin Davidin psalmin: "Hullut
+sanovat sydämessänsä, ettei Herraa olekaan", sitten Charles Wesleyn
+virren Kristuksen veren puhdistavasta voimasta.
+
+Vieraan silmälle olisi ollut outo näky: vanha mies -- vielä nuori,
+vaikka seitsemänkymmenyhdeksän-vuotias, rakas rakkaiden ympäröimänä,
+viettäen rakastettuna ja kunnioitettuna elämänsä iltahetkiä, eläen
+köyhyydessä, vaikka luuli elävänsä yltäkylläisyydessä, uskoen kerran
+ikuisen onnen käsittävänsä, ja siksi kasvot kukoistavampina ja
+lempeämpinä kuin koskaan ennen -- huojuttaen päätänsä lauloi sydämensä
+yksinkertaisuudessa. Toinen mies, tuskin vielä kolmenkymmenen vanha,
+oli menettänyt nuoruutensa, hänen kasvonsa olivat valkeat kuin palttina
+ja silmissä paloi synkkä tuli -- yksin maailmassa, hylättynä ja
+omistaan erotettuna -- kävi epävarmoin askelin ja laahustaen kuin hänen
+kuormansa olisi joka hetki tahtonut hänet maahan rutistaa, heiluttaen
+käsiänsä virren tahdissa ja hymyillen pakotettua hymyä, joka ei
+tahtonut kohota hänen valjenneille huulillensa.
+
+Kun laulu lakkasi, Hugh Ritson pysähtyi äkkiä ja kääntyi vanhaan
+kaivosmieheen.
+
+"Luke", hän sanoi äkkiä, "otaksun, että teillä on monta saattomiestä,
+kun kerran teidän aikanne tulee."
+
+"Niin, Jumalan kiitos", vastasi vanhus pyyhkäisten pois kuuman pisaran,
+joka oli vierähtänyt hänen kasvoillensa, "siellä ovat minun lapseni ja
+lastenlapset ja vielä niirenkin lapset. Ehkäpä lapset tahtovat laskea
+minut äidin, sen siunatun vanhan olennon, viereen."
+
+Hugh Ritsonin kasvot synkistyivät ja hän jatkoi käyntiänsä.
+
+"Loruja, välipä tällä!" hän hymähti itseksensä. "Yötuulen valitus on
+kylliksi miehen haudalla." Ja hän naurahti hiukan.
+
+Seuraavana aamuna -- lauantaiaamuna -- hän kirjoitti kirjeen ja lähetti
+Luken kylään viemään sitä postiin. Sitten hän itse kävi kaivoksella
+toimittamassa muutamia asioita. Sieltä tultuaan hän sulki ja salpasi
+ovensa. Kun vanhus toi päivällisen, hän kolkutti turhaan ja sai niine
+hyvinensä mennä tiehensä.
+
+Ilta saapui eikä vieläkään kuulunut vastausta vanhan miehen
+koputukseen. Auringon laskettua tuuli oli yltynyt. Uhkasi tulla
+myrskyinen yö.
+
+Kymmenen tienoissa kirkkoherra Christian saapui. Hän oli taistellut
+kauan sydämessään, päästäkseen selville, mihin velvollisuus häntä
+käskisi. Vastaukseksi vanhan miehen pyyntöön hän oli vihdoin saapunut
+ja kolkutti nyt ovelle. Mitään vastausta ei kuulunut. Tuuli vinkui ja
+tohisi äänekkäästi puissa hänen päänsä päällä, mutta sittenkin hän
+kuuli levottoman astunnan sisältä. Hän kolkutti uudestaan ja uudestaan.
+
+Lopultakin avautui salpa ja ääni, joka samalla oli sekä outo että
+tuttu, huudahti: "Astukaa sisään, kirkkoherra Christian."
+
+Kirkkoherra astui huoneeseen. Kun hän katsahti Hugh Ritsonin kasvoihin,
+häntä värisytti kummallisemmin kuin koskaan ennen. Monen monta kertaa
+hän oli nähnyt kuoleman elävän ihmisen kasvoilla, mutta ei milloinkaan
+tuollaisena. Elävät kasvot olivat kivettyneet, valkeat huulet olivat
+yhteen puristetut, synkät silmät paloivat kuin syvä, kytevä tuli,
+keltaiset kädet olivat kuivettuneet ja hermostuneet. Epätoivo, mutta
+ei katumus kuvastui kurttuun painuneelta otsalta. Uupuneet jalat
+vapisivat, mutta yhä eteenpäin -- yhä, yhä, yhä eteenpäin matkaa,
+joka oli pitempi kuin Gabbathasta Golgatalle. Huoneen ilmassa tuntui
+kuoleman siipien suhina.
+
+"Antakaa minun rukoilla teidän kanssanne", sanoi kirkkoherra lempeästi
+ja pitemmittä puheitta hän heittäytyi polvillensa.
+
+"Niin, rukoilkaa, rukoilkaa minun puolestani! Mutta työnne on turha --
+mikään ei voi minua pelastaa."
+
+"Huutakaamme Jumalan puoleen", sanoi kirkkoherra.
+
+Hugh Ritsonin huulilta kuului katkera nauru.
+
+"Miksi! Viedäksemme hänen eteensä minun elämäni ränstyneet rauniot? Ei."
+
+"Kristuksen veri on pelastanut maailman. Se voi puhdistaa meistä
+suurimmankin syntisen ja lepyttää Jumalan ankarimmankin vihan."
+
+Hugh Ritson purskahti uudestaan katkeraan nauruun.
+
+"On tullut synnin ja pahuuden loppu. Eipä sillä väliä." Sitten hän
+kauhistavan juhlallisesti lisäsi: "Minun sieluni on tyhjä. Se on jo
+joutunut ikuiseen tuskaan. Minä kuolen huomenaamuna auringon noustessa."
+
+"Yksikään ihminen ei tiedä aikaa eikä hetkeä --"
+
+Hugh Ritson kertasi kauhealla innostuksella: "Minä kuolen, kun aurinko
+sunnuntaiaamuna nousee."
+
+Kirkkoherra Christian jäi hänen luokseen koko täksi raskaaksi yöksi.
+Tuuli ulvoi ja tohisi ulkona. Se nuoleksi seiniä kuin käärmeitten
+kielet. Kirkkoherra rukoili palavasti, mutta Hugh Ritsonin ääni ei
+kertaakaan yhtynyt häneen. Edestakaisin, edestakaisin kuoleva mies
+lakkaamatta jatkoi vaivalloista kulkuansa. Muutamana hetkenä hän
+pysähtyi ja sanoi aavemaisesti hymyillen: "Tämä kuolema on vanha
+juttu. Se on vieraillut ihmisten kodeissa jok'ikinen päivä näinä
+kuutenatuhantena vuotena ja kuitenkin se on meistä aina yhtä kauhea."
+
+Kolmen tienoissa aamusilla hän veti kaihtimet auki. Akkunat olivat
+vielä pimeät; näytti kuin aamun sarastus olisi vielä kaukana. "Se
+lähestyy", hän sanoi tyynesti. "Minä tiesin, että se tulisi pian.
+Lähtekäämme ulos sitä vastaan."
+
+Tavattomalla ponnistuksella hän sai ulsterin päällensä, pani hatun
+päähänsä ja avasi oven.
+
+"Mihin te lähdette?" sanoi kirkkoherra, ja hänen äänensä petti.
+
+"Vuoren huipulle."
+
+"Miksi sinne?"
+
+Hugh Ritson käänsi raskaan katseensa häneen. "Nähdäkseni uuden päivän
+sarastuksen", hän sanoi kauhean juhlallisesti.
+
+Hän oli jo astunut ulos hämärään. Kirkkoherra Christian seurasi häntä.
+He kääntyivät polulle, joka vei suon halki Cat Bellsin juurelle. Vanha
+mies tarjosi kätensä, mutta Hugh Ritson pudisti päätänsä ja asteli
+yhden askelen edellä. Se oli surullinen matka. Tuuli oli asettunut.
+Ilmassa tuntui yön ja päivän taistelu. Kuoleva mies jatkoi matkaansa
+rohkeana kuin haavoitettu leijona. Askel askelelta he jatkoivat
+vaivalloista työtänsä kiiveten päivän sarastaessa yhä korkeammalle.
+Vihdoin he pääsivät korkeimmalle huipulle.
+
+Heidän allansa lepäsi suo synkkänä ja äänettömänä. Sumu ympäröi heitä.
+Heistä tuntui kuin he seisoisivat pilvien meressä. Päivän valjetessa
+tuntuivat pilvien reunat vähitellen murtuvan, ja niiden läpi tunkeutui
+päivä ihmeellisen kirkkaana ja hohtavana hukuttaen koko maailman
+loistavaan valomereen.
+
+Päästyään huipulle Hugh Ritson pysähdytti surullisen kulkunsa. Vanha
+kirkkoherra mutisi kuin itseksensä: "Murtunutta ruokoa ja särjettyä
+sydäntä et sinä Herra, hylkää. Eikö sinun armosi saa sänkeäkin
+uudestaan vihannaksi?" Hugh Ritson kuuli nämä sanat ja koko hänen
+olentonsa muuttui. Katkeruus huulilta suli, synkkyys katseesta häipyi,
+rypistynyt otsa kirkastui ja ensi kerran moniin pitkiin vuosiin hän
+itki kuin avuton lapsi.
+
+Samana hetkenä, kun aurinko nousi, hän vaipui maahan ja nukahti.
+Kirkkoherra Christian kumartui hänen ylitsensä. Idän puna säteili hänen
+valkeille kasvoillensa. Uusi päivä oli sarastanut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana tiistaina seisoi kaksi surijaa Newlannin kirkkomaalla
+avoimen haudan partaalla. Toinen niistä oli valkohapsinen vanhus,
+toisella oli sininen lakki ja takki, johon oli kiinnitetty vangin
+numerolappu nuolinensa. Haudankaivaja miehinensä oli laskenut arkun
+sen uuteen kotiin ja astunut sitten syrjään. Eräs pitkä mies nojasi
+pylvääseen kirkon portaalla ja joukko miehiä ja naisia seisoi ääneti
+kirkon portilla. Illan aurinko oli painunut alas, ja hautapatsaiden
+varjot venyivät yhä pitemmiksi vihannalla äpäriköllä.
+
+Vanki lankesi polvilleen ja katseli kauan hautaan. Kun hän nousi,
+olivat ihmiset portilta poistuneet ja vanhasta kirkosta kuuluivat
+juhlalliset virren sävelet. Kylän kirkkokuoro siellä harjoitteli.
+Maailman työ oli taaskin alkanut.
+
+
+
+
+XVIII LUKU.
+
+
+Kaksi päivää myöhemmin vuorella Ghyllin takana oli tavatonta
+liikettä. Oli keritsemispäivä. Koko katras näytti muutamia päiviä
+sitten tapahtuneesta pesusta muuttuneen valkeammaksi ja villavammaksi
+kuin ennen sitä ja se oli ajettu kiviaitaukseen. Keritsijät olivat
+istuutuneet turvevalkean ympärille, jossa keitinselässä riippui
+tervakattila. Pojat, "kiinniottajat", toivat yhden kerrallaan
+kerittäväksi ja tytöt, "auttajat", kantoivat pois lämpimän, tuoksuvan
+villan ja heittivät sen avoimesta ovesta vajaan. Kun lammas kerittiin,
+vietiin se tulen ääreen ja kupluilevalla tervalla poltettiin siihen
+Ritsonien merkki. Ilmassa kuului keritsimien metallinsointuinen kilke,
+ja kaiken yllä hohti päivä täydeltä terältä pohjattomalta sinitaivaalta.
+
+Pitkässä liinatakissa, jossa oli terva- ja veritahroja, villanihveä
+ja -haituvia, kirkkoherra Christian liikuskeli keritsijäin keskellä
+kädessä valtainen laatikko salvaa siltä varalta, että keritsimet
+sattuivat haukkaamaan palan lammasparan nahasta.
+
+"Me olisimme voineet orottaa isäntää kerittemisjuhlille -- vai?" kuului
+vanhan Reubenin ääni keritsimien kilkkeen yli.
+
+"Hän on täällä, ennenkuin työ loppuu, jos Jumala suo", vastasi
+kirkkoherra.
+
+"Eiks' se ol' juur' tänään, kun menette hänt' noutamaan?"
+
+"On, tänään iltapäivällä."
+
+"Kattokaapas tätä linkkua, kirkkoherra, miten se potkii -- hitto hänet
+vieköön ... Tehän tuotte hänet kotiin trilloill'."
+
+"Niin, Randal Alston on lainannut minulle tammansa."
+
+"Oh, mitkä juhlat siitä syntyvätkään! -- Täytyy olla porsaankyljyksiä,
+lammaskotletteja ja piirakoita ja pudinkia, eikö vain? -- Pitäkääpäs
+tuosta koivesta, kirkkoherra, että saan tämän mustaposken villityn
+rinnan ja vattanaluksen puhtaaksi... Tuleeko rouva myöskin kotiin?"
+
+"Ei, Reuben. Rouva Ritson on mennyt sinne, mistä tulikin."
+
+"Jaa, jaa, sehän on aivan luonnollist' kaiken sen jälkeen, mitä
+on tapahtunnu. Pysy paikoillas ... hiljaa nyt... tahroks' toisen
+näpsäyksen, häh? ... Ja nuori rouva Greta -- tuleeko hänest' rouva nyt?"
+
+"Luonnollisesti hän tulee Ghylliin miehensä kanssa, Reuben."
+
+"Jumala häntä siunakkoon! Eikä tääll' ole ollukkaan onnea sen jälkeen
+kuin Paul sen jätti -- ja kaikki on menny nurin päin ... Noh, nyt se on
+keritty -- taluta se pois, Natt-ukkoseni, ja hitto sen vieköön."
+
+Iltapäivällä oli vielä kerran kerääntynyt tungokseen asti miehiä,
+naisia ja lapsia Keswickin vanhan kaupungintalon edustalle. He
+nauroivat, ilakoivat ja lauloivat. Äkkiä lensi ovi auki, ja kaksi
+miestä astui ulos. Toinen oli Paul Ritson, ei enää vangin puvussa,
+ja toinen oli kirkkoherra Christian. Ihmiset tervehtivät heitä
+voimakkaasti hurraten, nostivat heidät rattaille, päästivät hevosen
+irti, ja nuoret miehet hyökkäsivät kilvan aisoihin. Sitten he lähtivät
+tavattomalla riemulla halki kaupungin kylätielle, ja pölypilvet
+kohosivat heidän jäljessänsä.
+
+He kääntyivät laakson läntistä reunaa kulkevalle tielle, ja kun he
+matkasivat metsän läpi, näkivät he vanhan miehen, jonka vartalo oli
+hyvin kumara, vajuttelevan savuavaa hiilihautaa. Hän pysähtyi ja
+oikaisten itseänsä, rautakanki kädessänsä, kohotti raskaan katseensa
+äänekkääseen ja meluisaan joukkoon. Kärryt kiisivät ohi meluineen,
+hurraahuutoineen ja nauruineen, ja vanha mies kääntyi äänettömänä
+jatkamaan työtänsä.
+
+Kun he lähestyivät pappilaa, Paul hyppäsi alas rattailta sitä
+työntävien miesten päiden yli ja hyökkäsi taloon sisään. Siellä oli
+joku, joka häntä odotti, ja sinä hetkenä odottaja sulkeutui hänen
+lujaan syleilyynsä. "Vihdoinkin!" kuiskasi Paul. Gretan sydän tulvi yli
+äyräidensä, hän painoi nuoren kauniin päänsä odotetun rinnalle ja itki
+suloisia kyyneleitä.
+
+Kirkkoherra Christian saapui portaitten eteen meluisan joukon
+ympäröimänä. Ensimmäisinä ja muita iloisimpina olivat seppä ja mylläri
+ja aivan heidän jäljessään kapakan isäntä ja postinkantaja. Kaikki
+huusivat aivan kuin halkaistakseen messinginvahvat kurkkunsa.
+
+Sinä iltana oli Ghyllissä suurenmoiset pidot. Ensin juhlittiin vanhassa
+keittiössä: suurenmoiset pihvikasat, lampaanpuoliskot, herneet, makeat
+vanukkaat ja piirakat koristivat pöytää. Sitä seurasi tanssi ladossa,
+joka oli valaistu turnipsiin pistetyillä kynttilöillä, lyhdyillä ja
+soihduilla.
+
+Mutta pappilassa istuivat Paul ja Greta äänettöminä kädet yhdessä.
+Silloin tällöin saapui kirkkoherra heidän luokseen jutellen iloisesti
+jokapäiväisen elämän hyörinästä ja pyörinästä aivan kuin sen kulkua
+ei mikään olisi häirinnyt. He söivät yhdessä illallista ja istuivat
+lähelle puoliyötä. Vihdoin vanha Christian otti esille vihreän
+aikakirjansa ja kirjoitti:
+
+"Kesäk. 3. -- Niin on siis Paul tullut kotiin pitkän poissa-olonsa
+jälkeen, ja minä vietin aamupäivän vuorella, jossa lampaita kerittiin
+ja ansaitsin aika nipun villoja ja mitallisen ruista. Iltapäivällä
+pistäysin Keswickissä, jonne Randal Alstone oli lainannut minulle
+tammansa ja ajopelinsä. Lentävässä Hevosessa en joutanut istumaan,
+vaan join seisten olueni keskustellen samalla John Proudfootin ja
+Richard Parkinsonin sekä erään naapurin kanssa, joka tulee huomenna
+meille kattamaan alangon latoa. Sitten suoraan Keswickiin, jossa oli
+suuri ihmispaljous koolla, ja se tervehti meitä niin sydämellisesti ja
+riemu oli niin korkealla, että minun oli vaikea säilyttää ulkonainen
+tyyneyteni, kun sydän oli haljeta. Saatuani Paul-poikani viimein oli
+aikomukseni ajaa suoraan kotiin. Mutta ne hyvät ihmiset eivät sallineet
+sitä, vaan riisuivat tamman valjaista ja tarttuivat itse aisoihin Niin
+me saavuimme kotiin kuuden maissa, ja siellä oli kaikki hyvin, ja minun
+rakas Gretani odotettuaan niin kauan sai nyt Paulinsa omakseen, ja Paul
+hyökkäsikin sisään jo ennen minua. Minä jätin heidät kahden ja syötin
+ja juotin tamman, sillä Peter on joskus sellainen kitupiikki, ettei
+raatsi antaa hevoselle, mitä se viitsisi syödä. Vietin iltapäiväni
+korjaten kenkiäni, joihin ostin pennyn edestä nauloja Thomas Seedin
+puodista, ja jätin Paulin kokonaan Gretan hoteihin. Sitten söimme
+illallisen ja luimme psalmin ja minä rukoilin perheeni puolesta ja
+istuimme sitten vielä puoliyöhön. Niin minä vetäydyn omaan huoneeseeni
+sovussa kaiken maailman kanssa ja jätän kaiken Jumalan huomaan. Jumala
+antakoon minulle ja minun omilleni anteeksi kaikki synnit, joita ehkä
+ajatuksin, sanoin ja töin olemme tämän koettelemuksen aikana tehneet.
+Jumala olkoon kiitetty, koska Hän meille voiton antoi, ja rangaisten
+vihollisiamme soi meidän vapautua onnettomuudestamme. Amen."
+
+Kirkkoherra Christian pani kynän kädestänsä telineelle ja kuivasi
+kirjoitustansa tiputtamalla sille hiekkaa lasitötteröstä, kun veli
+Peter astui sisään kynttilä kädessä ja puristaen toisen kätensä
+tyngällä kirjettä kainaloansa vasten. "Tuomas Kyttyräselkä antoi
+minulle tämän", hän sanoi Paulille ja heitti kirjeen hänen polvillensa.
+"Minä olin niin sekaisin niiren kauheast' melust', ett' olin sen
+vähällä unohtaa."
+
+Kirkkoherra Christian pani vihreäkantisen kirjansa hyllylle, otti
+kynttilän hänen kädestään, lausui hyvää yötä ja meni vuoteellensa.
+
+Veli Peter tallusti ulos, ja Greta ja Paul jäivät kahden.
+
+Paul avasi kirjeen. Se oli kääritty paperiarkkiin, jonka päällä oli St.
+Margaretin luostarin leima ja ainoastaan sanat: "Lähettänyt edelleen
+sisar Grace" Paul alkoi lukea kirjettä ensin ääneen ja Greta katseli
+hänen olkansa yli. Mutta tuskin hän oli päässyt alkuun, kun ääni
+tyrehtyi ja hän pysähtyi. Sitten hiljaisuuden vallitessa molempain
+silmät liukuivat yli kirjoitettujen sanojen. Kirje oli seuraava:
+
+"Äiti! Minä olen syvästi rikkonut sinua vastaan, ja sinua vastaan
+tehtyä vääryyttä ei voi koskaan sovittaa. Menneisyys ei palaa ja mikä
+on tehty, sitä ei voi tekemättömäksi saada. Ei ole meille suotu voimaa
+pyyhkiä pois niitä syntejä, jotka olemme tehneet tai hävittää toisten
+sielusta niitä kärsimyksiä, joita olemme heille tuottaneet. Ne jäävät
+ja pysyvät sellaisina kuin ovat. Minä en ole niin huono ihminen kuin
+ehkä näytän, mutta mitäpä hyödyttäisi tässä käydä puolustelemaan
+itseäni? ja kuka minua uskoisi? Minun elämäni on ollut yhtä ainoata
+pitkää erehdystä ja minun kohtaloni langat ovat sotkeutuneet. Enkö minä
+ole esiintynyt pienessä maailmassamme kovana ja paatuneena miehenä?
+Mutta pohjaltani minä en ole sellainen, vaan intohimo on tahrannut
+minun sieluni. Olen etsinyt rakkautta sieltä, mistä rakkautta ei voida
+löytää, ja nyt minä olen sen raunio, mitä minusta olisi pitänyt tulla.
+Jos minä tein vääryyttä tieten ja tahtoen, tapahtui se vasta sen
+jälkeen, kun intohimo pääsi minua hallitsemaan. Jos minä näin asiat
+toisenlaisina kuin ne olivat, tapahtui se siksi, että intohimo teki
+minut sokeaksi. Äiti, jos on olemassa Yksi, joka valvoo ja tuomitsee
+meidän elämäämme, varmasti Hän näkee tämän ja ottaa vaikuttaneet
+olosuhteet lukuun.
+
+"Sano _hänelle_, että minä toivotan hänelle tyyntä elämän matkaa. Jos
+minä olisin mies, joka voisin rukoilla, ehkä minä rukoilisin taivasta
+siunaamaan häntä. Mutta minun sydämeni on suljettu rukoukselta. Ja
+mitä sittenkään minun rukoukseni voisi hyödyttää? Lopultakin minä olen
+antanut hänelle takaisin jalon miehen rakkauden. Ja nyt minun tuhottu
+elämäni on päättyvä. Tässä on loppu -- surullinen loppu.
+
+"Äiti, minä en elä kärsiäkseni maallisen rangaistuksen rikoksestani.
+Älä pelkää, minä en nosta kättäni itseäni vastaan. Ole siitä varma,
+miten epävarmalta kaikki muu näyttäneekin. Mutta sangen pian tämä
+intohimoinen ja kapinallinen sielu on Jumalan iankaikkisella tuomiolla.
+
+"Hyvästi, äitini, hyvästi --"
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Hagarin poika, by Hall Caine
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57553 ***
diff --git a/57553-8.txt b/57553-8.txt
deleted file mode 100644
index 53fe95f..0000000
--- a/57553-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,19819 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Hagarin poika, by Hall Caine
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Hagarin poika
-
-Author: Hall Caine
-
-Translator: Ville Hynynen
-
-Release Date: July 20, 2018 [EBook #57553]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAGARIN POIKA ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-HAGARIN POIKA
-
-Kirj.
-
-Hall Caine
-
-
-Englanninkielestä suomentanut
-
-Ville Hynynen
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Oy,
-1919.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-I Kirja: Mene pois, Saatana!
-
-  Prologi: Vuonna 1845.
-  I-VIII Luku: Vuonna 1875.
-
-II Kirja: Kiusauksen pyörteissä.
-
-  I-XVI Luku.
-
-III Kirja: Kaltevalla pinnalla.
-
-  I-XXII Luku.
-
-IV Kirja: Katkera on katumuksen kalkki.
-
-  I-XVIII: Vuonna 1877.
-
-
-
-
-
-
-I KIRJA
-
-MENE POIS, SAATANA!
-
-
-
-
-PROLOGI
-
-Vuonna 1845.
-
-
-Oli kylmä joulukuun aamu. Ilma oli sakea ja hämärä muutamalla Lontoon
-poliisiasemalla. Lamppujen valot näyttivät himmeiltä ja torkkuvilta,
-samoin kuin ihmisetkin tänä varhaisena hetkenä. Eräs nainen lapsi
-sylissä oli puolittain pakotettu ja vedetty istumaan syytettyjen
-penkille. Hän oli nuori; irtipäässeitten, sotkeutuneitten hiusten
-takaa hänen kasvonsa vielä näyttivät tyttömäisiltä. Hänen piirteillään
-lepäsi tuskan ilme. Katse oli hetkittäin tyyni, mutta toisin ajoin
-levoton ja uhkaava. Hänen pukunsa oli alkujaan ollut rikas, mutta nyt
-se oli revitty ja likainen, ja raskaina laskoksina se peitti hänen
-vartaloansa. Lapsi, jota hän kantoi, näytti ehkä neljän kuukauden
-vanhalta. Hän painoi sitä suonenvedontapaisesti rintaansa vasten, ja
-kun se heikosti itkeä kitisi, hän hyssytteli sitä koneellisesti.
-
-"Teidän kunnia-arvoisuutenne, tämän henkilön minä vedin maalle joesta
-tänä aamuna kello puoli kaksi", sanoi eräs konstaapeli. "Hän oli
-heittäytynyt jokeen Mustanmunkin sillan portaalta."
-
-"Oliko hänellä lapsi mukanansa?" kysyi oikeudenvalvoja.
-
-"Oli, teidän korkea-arvoisuutenne; ja kun minä nostin hänet maalle,
-minä en mitenkään saanut lasta hänen sylistänsä -- hän painoi sitä
-niin lujasti rintaansa vasten. Äiti oli tajutonna, mutta lapsi avasi
-silmänsä ja itki."
-
-"Ettekö ole saanut tietää hänen nimeänsä?"
-
-"En, herra; hän ei halua vastata meille mitään, kun me kysymme sitä
-häneltä."
-
-"Minulle on sanottu", virkkoi kirjuri, "että kysyttäessä hänen nimeänsä
-ja olosuhteitansa, hän pysyy täydellisesti vaiti. Tohtori on sitä
-mieltä, teidän korkea-arvoisuutenne, että tuo nainen ei ole täysin
-syyntakeinen."
-
-"Hänen joutumisensa tänne tukee kyllä sitä otaksumaa", vastasi
-virkamies.
-
-Nuori nainen oli tylsänä tuijotellut ympärilleen mistään välittämättä.
-Hän näytti tuskin tajuavan, että satakunnan ihmisen silmät
-tarkastelivat hänen hurjistuneita kasvojansa.
-
-"Onko täällä ketään, joka tuntee hänet?" kysyi virkamies.
-
-"On, teidän korkea-arvoisuutenne, minä löysin sen vanhan naisen, jonka
-luona hän on asunut."
-
-"Tuokaa se vanha ihminen kuulusteltavaksi."
-
-Keski-ikäinen nainen -- pienikasvuinen, levoton ja ruma kepsutti
-sisään. Nimekseen hän ilmoitti Drayton. Hänen miehensä oli hotellin
-ovenvartija. Hänellä oli talo Pimlicossa. Kuukausi sitten hänellä
-oli ollut vuokrattavana huone ensimmäisessä kerroksessa. Hän oli
-pannut ilmoituskortin akkunaan ja pidätetty oli ilmestynyt. Hän oli
-hyväksynyt tämän nuoren rouvan vuokralaisekseen ja oli saanut vuokransa
-täsmälleen. Ei tiennyt mitään, kuka hän oli tai mistä hän tuli. Ei
-ollut myöskään saanut selville hänen nimeänsä. Oli kuullut hänen
-nimittävän lasta Pauliksi. Se oli kaikki, mitä hän tiesi.
-
-"Hänen ammattinsa, hyvä eukkoseni, mikä se oli?"
-
-"Ei mikään; ei hänellä ollut mitään ammattia, teidän
-korkea-arvoisuutenne."
-
-"Eikö hän mennyt koskaan ulos -- ei öisinkään?"
-
-"Ei, herra; kaikista vähimmin öisin, herra. Toivon teidän
-korkea-arvoisuutenne pitävän minua kunniallisena ihmisenä, herra."
-
-"Ei tehnyt mitään elääksensä ja kuitenkin maksoi teille. Annoitteko te
-hänelle ruokaa?"
-
-"Annoin, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän sai itse keittää, mitä
-halusi, mutta se nuori, onneton raukka ei koskaan näyttänyt haluavan
-mitään, herra."
-
-"Eikö hän koskaan puhunut teille?"
-
-"Ei, herra, ei hän tehnyt muuta kuin itki. Hän itki, itki, itki, ellei
-nauranut ja silloin se oli kauheata, teidän korkea-arvoisuutenne. Minun
-mieheni aina sanoi, ettei sitä tiedä, mitä se vielä tekee."
-
-"Onko hän naimisissa, tiedättekö?"
-
-"On, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän käytti vihkimäsormusta, aivan
-oikeata vihkimäsormusta -- mutta kerran hän riisti sen irti ja heitti
-tuleen. Minä näin sen omin silmin, herra, muuten minä en olisi uskonut
-sitä enkä ole ikinä sellaista nähnyt. Mutta se onneton raukka ei aina
-ymmärrä, mitä tekee, sanoo minun mieheni."
-
-"Minkälainen hänen suhteensa lapseen oli? Näyttikö hän rakastavan sitä?"
-
-"Voi, näytti, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän syleili, syleili,
-syleili sitä lakkaamatta, kutsui sitä lemmikikseen ja Paul, Paul, Paul
-oli kaikki, mitä hänellä oli tässä maailmassa."
-
-"Milloin te näitte häntä viimeksi ennen tätä päivää?"
-
-"Eilen, herra. Hän pani hatun päähänsä ja heitti kapan hartioillensa ja
-käärittyään lapsen shaaliin meni iltapäivällä ulos. 'Se tekee teille
-oikein hyvää', sanon minä hänelle. 'Kyllä, rouva Drayton', sanoo
-hän, 'se tekee meille molemmille maailman hyväksi.' Tämä tapahtui
-takaovella, teidän korkea-arvoisuutenne, ja ilta oli ihana, mutta en
-minä ikinä saattanut arvata, mitä hän aikoi tehdä. Mutta hän ei ymmärrä
-tekojaan, nuori raukka -- kuten minun --"
-
-"Ja kun yö tuli, eikä hän ollut palannut, menittekö te etsimään häntä?"
-
-"Kyllä, teidän korkea-arvoisuutenne, sillä minä sanon miehelleni,
-sanon minä: 'Se onneton nuori raukka, minä en voi levätä vuoteessani,
-ellen saa tietää, mihin hän on joutunut.' Ja minun mieheni, hän sanoo
-minulle: 'Maggie', sanoo hän, 'mene sinä poliisiasemalle ja kerro
-upseerille hänen tuntomerkkinsä', sanoo hän. 'Pitkä nuori nainen, joka
-saattaisi olla oikea rouva, kantaen lasta -- se kyllä riittääkin',
-sanoo hän. Ja minä menin. Ja tänä aamuna eräs upseeri tuli ja minä näin
-hänen naamastaan, että jotakin oli tapahtunut, ja --"
-
-"Pyytäkää tohtori tänne. Onko hän täällä?"
-
-"On, teidän korkea-arvoisuutenne", sanoi konstaapeli.
-
-Rouva Drayton oli työnnetty ulos huoneesta. Hän pysähtyi kuitenkin
-ensimmäiselle portaalle:
-
-"Ja minä toivon, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa -- hän kun ei
-oikein ymmärrä, kuten minun mieh--"
-
-"Hyvä on, tuon kaiken me kyllä tiedämme. Ulos nyt; tätä tietä; älkää
-kiusatko hänen korkea-arvoisuuttansa!"
-
-Portaan alapäässä nainen pysähtyi taas, nenäliina silmillään.
-
-"Ja panee itkemään, kun täytyy nähdä hänet, onneton raukka, ja lapsi
-myös, sillä hän on ymmärtämätön kuin kissanpoika, ja minä toivon, ettei
-hänelle mitään tehdä, kuten --"
-
-Rouva Draytonin enemmät toiveet ja pelko häipyi poliisiaseman meluun.
-Nuori nainen syytetyn penkillä yhä tuijotteli välinpitämättömänä
-ympärilleen. Hänen itsemurha-yrityksensä todisti, kuten tavallisesti,
-täydellistä vararikkoa rakkauden asioissa. Ehkäpä hän oli naimisissa
-oleva nainen, jonka hänen miehensä oli hylännyt. Luultavasti hän oli
-taas yksi niistä onnettomista ylhäisön naisista, jonka raskauden häpeä
-oli tehnyt mielipuoleksi. Ilmeisesti hän oli sivistynyt ja tunteiltaan
-hienostunut ihminen.
-
-"Hänellä täytyy olla toki joitakin sukulaisia", sanoi virkamies, ja
-kääntyen syytettyyn hän virkkoi hillitysti: "Sanokaa meille nimenne,
-hyvä rouva."
-
-Nainen ei näyttänyt kuulevan, vaan painoi lasta lujemmin rintaansa
-vasten, niin että se heikosti itki.
-
-Virkamies koetti uudestaan:
-
-"Lapsenne nimi on Paul, eikös olekin? Paul -- niinkö?"
-
-Nainen katsahti ympärilleen, heitti silmäyksen virkamieheen ja ihmisiin
-poliisikamarissa, mutta ei virkkanut mitään.
-
-Juuri sillä hetkellä ovi virkamiehen vastapäätä olevalla seinällä
-avautui äänettömästi, ja eräs herrasmies astui sisään. Naisen
-harhailevat silmät sattuivat häneen. Sinä hetkenä tylsyys hänestä
-oli kadonnut. Hän iski katseensa tulijaan. Hänen kasvoilleen levisi
-syvän tuskan ilme. Hän veti lapsen sivulleen, aivan kuin kätkeäksensä
-sen toisten silmiltä. Sitten hänen katseensa värähti ja hän kaatui
-takanaan olevan konstaapelin syliin. Nyt hän oli tunnotonna. Hämärästä
-huolimatta katselijoitten kasvoille ilmestyi lämmin säälin ja osanoton
-ilme.
-
-Huomattiin, että herra, joka juuri oli saapunut poliisiasemalle, heti
-paikalla poistui sieltä. Virkamies näki hänen puikahtavan ovesta ulos,
-niinkuin hän olisi ollut säikähtänyt varjo.
-
-"Toimittakaa hänet heti Dartfordin turvakotiin", sanoi virkamies, "minä
-annan paikalla määräyksen."
-
-Kuului ääni poliisikamarin perältä. Se oli rouva Draytonin ääni, joka
-kuului nyyhkytysten välistä.
-
-"Ja jos te suvaitsette, teidän korkea-arvoisuutenne, sallikaa minun ja
-minun mieheni ottaa lapsi hoitoomme, kunnes tuo onneton nuori raukka
-paranee ja voi noutaa sen pois. Meillä ei ole omia lapsia yhtään ja
-minun mieheni ja minä tahtoisimme ottaa sen, eikä kukaan pidä siitä
-parempaa huolta, teidän korkea-arvoisuutenne."
-
-"Minä luulen, että te olette hyvä nainen, rouva Drayton", virkkoi
-virkamies. Sitten kääntyen kirjuriin hän lisäsi: "Kuulustelkaa häntä,
-ja jos hänen asemansa on tyydyttävä, antakaa lapsi hänelle."
-
-"Oi, kiitos, teidän korkea-arvoisuutenne! Panee minut itkemään --"
-
-"No, no, hyvä on. Älkää huoliko nyt -- kyllä me ymmärrämme sen --
-tulkaa nyt."
-
-Tullessaan tuntoihinsa vanki huomasi, että hänet oli nostettu pois
-syytetyn penkiltä ja eräs konstaapeli otti lasta hänen sylistään. Hän
-puristi sitä kuumeentapaisesti:
-
-"Viekää minut pois", hän kuiskasi vapisevalla äänellä ja hänen
-katseensa harhaili ovelle.
-
-"Ottakaa kiinni se mies", sanoi virkamies osoittaen ovea, josta vieras
-oli poistunut.
-
-Eräs poliisi riensi kiireesti ulos, mutta palasi pian virkkaen: "Hän on
-mennyt."
-
-"Viekää minut pois, viekää minut pois", huusi vanki kiihkeästi
-rukoillen. "Paul, Paul, minun oma pikku Paulini." Naisen hengitys kävi
-tuskaisena puuskutuksena ja lapsi parkui, kun hän niin lujasti pusersi
-sitä rintaansa vasten.
-
-"Viekää ne pois", sanoi virkamies.
-
-Syntyi yleistä liikettä. Poliisikamarissa olevat ihmiset työntyivät
-kasaan, kuten lampaat, lattia kolisi ja kaikki kuiskailivat ja
-porisivat yht'aikaa. Virkamiehen vakavantyynille kasvoille ilmestyi
-hymy, ja kellertävä kaasu loi puolihämärää valoaan, kuten ennenkin.
-Sitten liike taas asettui, nainen ja lapsi olivat menneet, ja
-poliisikamarin yksitoikkoinen elämä kulki edelleen entistä latuansa.
-
-Kuusi kuukautta myöhemmin eräs kaunis nainen, kasvoiltaan vieläkin
-tyttö, vaikka silmissä kärsimyksen ilme, pysähtyi muutaman talon ovelle
-Pimlicossa, ja koputti keveästi.
-
-"Minä tahtoisin nähdä rouva Draytonia", hän sanoi, kun eräs vanha
-ihminen avasi oven.
-
-"Varjelkoon, ne ovat menneet, rouva Drayton ja hänen miehensä."
-
-"Menneet!" sanoi se nuori nainen, "menneet! Mitä te tarkoitatte?"
-
-"Mitä, menneet -- muuttaneet muualle -- ottaneet toisen asunnon."
-
-"Muuttaneet, ottaneet toisen asunnon?" tämä ajatus näytti hitaasti
-pystyvän hänen päähänsä.
-
-"Totta kai. Mitäs hän muuta olisi voinut tehdä, kun suuri hotelli
-vaihtoi isäntää ja hän menetti paikkansa? Vuokria ei voida tyhjällä
-maksaa ja jotakinhan täytyy myöskin suuhun panna."
-
-"Menneet? Oletteko te villi? Rouva, ajatelkaa, mitä te sanotte. Mihin
-menneet?"
-
-"Mistä minä sen tietäisin, mihin? Villi, vielä vai! En tahdo väittää,
-eivätkö muut näytä vielä villimmiltä kuin minä."
-
-Se nuori nainen otti häntä kiinni olkapäistä.
-
-"Älkää sanoko sitä -- älkää sanoko, ettette tiedä, mihin he ovat
-menneet. He ovat vieneet minun lapseni, minä sanon teille -- minun
-pienen, onnettoman Paulini."
-
-"Ai, sitten te olette se nuori raukka, joka hukutti itsensä, oletteko
-te? Niin, niin. Ne ovat nyt joka tapauksessa menneet ja vieneet
-pienokaisen mukanansa eikä kukaan voi sanoa, mihin. Saatte uskoa minua,
-tai kysykää naapureilta."
-
-Se nuori nainen nojasi ovenpieleen valkeiksi valahtanein kasvoin ja
-suurin silmin.
-
-"Voi, voi, kuinka raskaasti se häneen vaikuttaa! Jaa, jaa, hän ei
-sittenkään ole pahinta lajia, kun kaikki käy ympäri. Niin, niin, kuka
-sitä olisi voinut uskoa! No, no, tulkaa sisään ja istukaa hetkinen.
-Hirveätä _on_ menettää lapsosensa ja -- minunkin on vaikea sanoa se
-hänelle. Erehtynyt tai ei, se on kuitenkin omaa lihaa ja verta, ja
-niinhän minä olen aina sanonut."
-
-Se nuori nainen vietiin huoneeseen ja istutettiin tuolille. Hän nousi
-kuitenkin pian vanhan vaimon estelyistä huolimatta.
-
-"Minä pakahdun", hän sanoi.
-
-"Levätkää hetkinen, levätkää nyt, ystäväni -- tuossa -- tuossa."
-
-"Ei, ei, hyvä rouva, antakaa minun mennä."
-
-"Taivas teitä auttakoon, lapsi; miten onnettomalta te näytätte!"
-
-"Taivas ei ole minua milloinkaan auttanut", sanoi se nuori nainen.
-"Minä olin laupeudensisar vain kaksi vuotta sitten. Eräs mies tutustui
-minuun, kosi minua ja meni kanssani naimisiin, mutta hylkäsi minut.
-Minä koetin kuolla, mutta ne pelastivat minut. He erottivat minut
-lapsestani ja panivat minut turvakotiin. Minä pakenin sieltä ja tulin
-hakemaan lemmikkiäni, mutta hän on mennyt."
-
-"Rakas lapsi, rakas lapsi!" ja vanha vaimo siveli osaaottavasti hänen
-päätänsä.
-
-"Antakaa minun mennä!" sanoi se nuori nainen hypähtäen uudestaan ylös.
-"Jos ei taivas tahdo tehdä mitään minun hyväkseni, ehkäpä maailmalla on
-enemmän sääliä."
-
-Kuolemankalpeat kasvot vastasivat huonosti sitä naurua, jonka hän
-päästi hyvästiksi, kun hän niskojansa nakaten kiiruhti matkaansa.
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-Vuonna 1875.
-
-
-Oli nuorison päivä Newlannin laaksossa. Kesä oli ihanimmillaan;
-aurinko paistoi kirkkaasti; laakson pohjoispuolella oleva ulappa
-lepäsi peilityynenä ja kiitävät pilvenhattarat leikiten kuvastelivat
-sen pinnassa; vuoret näkyivät selvinä ja korkeimmat huiput uivat
-lämpimän kesän purppuraisessa autereessa. Oli keskipäivä ja varjot
-olivat lyhyet. Lukemattomat mehiläisparvet suristen leijailivat metisen
-heinikon yllä. Kukkien ja vastaniitetyn heinän tuhannet tuoksut
-täyttivät ilman ja ihmiset olivat kevyellä tuulella kuin perhoset.
-Niitylle Pike-vuoren juurelle oli pystytetty telttoja, liput liehuivat
-ja miesten, naisten ja lasten joukot katselivat rinteellä suoritettavaa
-urheilua.
-
-Urheilukentän keskellä kaksi miestä kevyissä puvuissa heitti painia. Ne
-olivat jättiläismäisiä nuorukaisia, lihakset käsivarsissa pullistuivat
-pyöreiksi ja korkeiksi kuin summattomat munat, ja jalat ponnistivat
-maahan, niinkuin vihaisten härkien kaviot. Painijat näyttivät tyyniltä
-ja syleilivät toisiansa, ihan kuin olisivat antautuneet lemmenleikkiin,
-vaikkakin hirvittävällä voimalla rutistelivat toisiansa. Mutta ihmiset
-heidän ympärillään olivat silmittömästi ihastuneita. Henkeään pidättäen
-he seisoivat ihaillen jokaista onnistunutta otetta ja kurottivat
-kaulojansa nähdäkseen jokaisen liikkeen.
-
-"Kojeta, Reuben, kojeta! Yrittäköönpäs hän vain John Proudfootia!
-Tiukalle ottaa, hei!"
-
-"Kahtoopas tuota! John paiskaa hänet nurin kenttään."
-
-John oli seppä, suuripäinen ja julma-ruhoinen nuorukainen.
-
-"Ja sen John tekeekin, totta vie."
-
-"Ei, eipäs teekään, hän joutuu kenttään; hei, hei, niinpäs käy!"
-
-Toinen painijoista oli kaatanut vastustajansa selälleen ja tyynesti
-piteli häntä nyt maassa. Hän oli roteva, kaksikymmenkahdeksan-vuotias
-nuorukainen, jonka tukka oli tummanruskea, silmät kirkkaat, kasvot
-voimakkaat ja ahavoituneet, parta lyhyt, sakea ja hieman kähärä ja
-koko olennosta kuvastui notkeus, jonka voima ja terveys käytökselle
-antaa, ja siihen liittyi vielä täydellinen itsehillinnän taito. Hän
-hymyili iloisesti ja nyökytti päätään vastaukseksi voimakkaille
-suosionosoituksille. "Hyvin tehty! Niin sitä pitää! Siten sitä pitää
-näyttää toiselle! Mitäs sanot siitä, Reuben?"
-
-"On häpeissään, ole siitä varma!"
-
-"Mitäs sanot tuollaisesta keekauksesta -- häh -- mies?"
-
-"No, no ol' se ny' keskinkertanen."
-
-"Oottakos sitten nuoruuven päivien nähny mitään tuollaista, vanhat
-miehet?"
-
-"Ei, hän heitti, tuo Paul, sitä kuin rukkasta, se täytyy myöntää."
-
-"Ei ole Cumberlannissa miestä, joka uskaltaa käydä tämän jälkeen
-käsikähmään Paul Ritsonin kanssa."
-
-"Ei, ei olekaan; hän on isänsä poika." Poikalauma piiritti nyt painijat
-ja muodostaen kunniakujan vei heidät riemukulussa telttaan.
-
-Samana hetkenä ajoi mutkan takaa kummallinen olento esille ja pysähtyi
-keskelle ruohokenttää. Se oli kutistunut olio, joka oli istahtanut
-ponin etulapojen päälle kiinnitettyyn satulaan, kun taas hännän
-päällä oli pari kantotuoleja. Ratsastaja oli vanhanpuoleinen mies,
-jonka kulmat olivat tuuheat ja parta mustan- ja harmaankirjava. Hänen
-päivettyneillä, teräväpiirteisillä, noidankasvoillansa oli syviä juovia
-ja mustat, kiiluvat silmät, jotka ikäänkuin ilkkuivat: katsopas vain,
-minäkin olen oikea Aatamin poika. Hän oli vuoriston kerjäläinen ja
-ainakin tänään hänen esiintymisensä tuntui kiusalliselta.
-
-"Tyttäret, täällä on jotakin teille! Katsokaa, Gubblum Oglethorpe, poni
-ja kaikki!"
-
-"Mitä, olettekos ikinä mokomaa nähneet? Gubblum on istahtanut oikein
-satulaan!"
-
-Gubblum yhä istuen poninsa selässä väänsi vinot kasvonsa vieläkin
-väärempään ja sanoi:
-
-"Satulaanpa tietenkin! Mutta on paljoa helpompi kiivetä tähän satulaan
-kuin päästä siitä pois, sen minä sanon teille!"
-
-"Kuinka niin, minkätähden, Gubblum?" kysyi ääni joukosta.
-
-"Ettekö ole koskaan kuulleet siitä päivästä, jolloin minä sen ostin?"
-
-Monen pään kieltävä pudistus oli vastaus.
-
-"Ette?" sanoi Gubblum äänessään hyvin ihmettelevä sointu ja lisäsi:
-"Niin, niin, muutamien ihmisten tietämättömyydellä ei ole mitään
-rajoja."
-
-"Mitä teille, Gubblum, silloin tapahtui?" Gubblumin ihmettelevä
-ilme muuttui hyväntahtoiseksi suvaitsevaisuudeksi. Hän kohotti
-pronssinvärisen, karvaisen kätensä olkihatun laitaan suojatakseen
-silmiänsä auringolta.
-
-"No, kun minä sidoin sen tämän vanhan Bessyn selkään, minä en voinut
-enää saada sitä irti -- se mulle tapahtui."
-
-"Eikö? Miksi ei?"
-
-"Kattokaas, minulla oli jallaassani puukenkäni mennessäni maksamaan
-satulaa Keswickiin ja niissä on joteskin vankat pohjat, näissä minun
-kengissä. Niinpä kun mää panin jallaat jalustimiin, ne istus kiinni."
-
-"Istus kiinni!"
-
-"Niin kiinni kuin naulattu! Ja kun mää tulin kotia Branthin harjulle,
-mää en voinnu saara jalkojain irti. Silloin sanoi meirän Sally minun
-vanhalle eukollein: 'Äiti', sanoi hän, 'meirän pitää panna isä ponin
-kanssa talliin ja antaa hänelle kuppi teetä.' Ja niin ne tekivät ja kun
-minä olin sen horinut kurkkuuni, minä yritin uurestaan päästä satulasta
-irti, mutta onnistumatta. Silloin minä -- arvaattekos, mitä minä
-silloin tein?"
-
-"Ei, mies, mitäs teitte?"
-
-"Minä sain maata koko yön tallissa Bessyn selässä!"
-
-"Varjelkoon, Gubblum, ja kuinka se kävi?"
-
-"Siihen minä kyllä tulen, mutta muutamat ihmiset ovat vain niin
-kärsimättömiä. Seuraavana aamuna minun tytär sanoi äirellens: 'Äite',
-sanoi hän, 'eiköhän olisi parasta ottaa satulaa irti, kyllähän isä
-siitä sitten selviää?'"
-
-"Ja ottivatko ne sen irti?"
-
-"Kyllä, miksikä ei? He veivät Bessyn ja minut sille pehmeälle paikalle,
-joka tavallisesti on tallin takana ja siellä he päästivät hihnat irti
-ja tyrkkäsivät sitä huutaen: 'Pois!'"
-
-"Hyvä, mies, hyvä!"
-
-"Hyvä! Ei sinne päinkään; se ei ollut ollenkaan hyvä sillä kertaa! Kun
-minä pyörährin maahan, minä kyllä olin päässyt irti ponista, mutta minä
-olin yhä kiinni satulassa."
-
-"Mitäs ne sinulle sitten tekivät?"
-
-"Minä tulen kohta siihenkin, mutta muutamat ihmiset ovat niin hirveän
-ihastuneita kuulemaan itsensä puhuvan. Ne ottivat ylös minut, satulan
-ja kaikki ja, panivat minut keittiön nurkkaan. Ja siellä minä olin
-melkein koko viikon maaten ja valvoen, kartaten ja kehräten ja tullen
-hirvittävän ohueksi. Mutta lopulta minä pääsin irti!" Tässä ilmausi
-Gubblumin kasvoille ylpeä ilme, kun hän lisäsi: "Miten onkaan hyvä,
-että ihminen on saanut kasvatusta! Me emme saa kasvatusta koskaan
-liiaksi."
-
-Eräs nuorukainen -- pitkä Gordie Moore -- pisti pitkän, laihan kaulansa
-kahden tytön välitse esille ja sanoi:
-
-"Opitteko te lukemaan ja kirjoittamaan ollessanne siellä kyökin
-nurkassa, Gubblum?"
-
-Kaikki tirskuivat ja tirkistelivät. Mutta välittämättä keskeytyksestä
-Gubblum kohotti ruskeat kasvonsa, niin että aurinko paistoi niihin
-täydeltä terältä ja sanoi:
-
-"Sen teki minun poikani -- se, joka opiskelee papiksi. Hän tuli kotiin
-Beestä ja, 'Äite', hän sanoi, ennenkuin oli ollut minuuttiakaan
-talossa, 'otetaan isän kengät pois jalasta, tottapahan se sitten saa ne
-irti jalustimesta'."
-
-Kuulijat päästivät äänekkään naurun. Gubblum istui suorana satulassa ja
-lisäsi sitten vakavin ilmein:
-
-"Sitä se kasvatus auttaa ja kun lukee Raamatut ja kaikki! Jos minulla
-olisi viisikymmentä poikaa, minä kasvattaisin ne kaikki papiksi."
-
-Ihmiset hänen ympärillänsä nauroivat taas ja sitten he kokoontuivat
-ryhmiin nyökytellen ja iskien toisillensa merkitsevästi silmää.
-Kerjäläisen juttu oli huvittanut heitä ja he kohtelivat hellyydellä
-ja ymmärtämyksellä hänen mielikuvituksensa lapsellista lentoa. Hän
-puolestansa iloitsi yhtä paljon saadessansa näytellä yksinkertaista
-ja typerää. Hänen silmänsä välähtivät, kun hän "loisti lahjoillansa".
-Ihmiset nauroivat, hän hymyili salaa ja kaikki olivat tyytyväisiä.
-
-Gubblum Oglethorpe, Branthin harjun kerjäläinen lähti pois ja silitteli
-poninsa takkuista harjaa. Hän aikoi viedä sen tilapäiseen talliin, kun
-hän joutui silmä silmää vasten nuoren painijan, Paul Ritsonin kanssa,
-joka tuli teltasta siistissä kävelypuvussansa. Suuresti hämmästyen
-kerjäläinen katseli Paulia päästä jalkoihin ja sitten hän ihmetellen,
-mitä nuorukainen siellä kaukana oli tehnyt, kysyi:
-
-"Kas, koska te olette tullut takaisin näille main?" Paul hymyili.
-
-"Tullut takaisin! Enhän minä ole poissa ollutkaan." Vanha mies vilkaisi
-salaa Paulin kasvoihin ja iski silmää merkitsevästi. Nähtyään, ettei
-hän voinut keskustelua jatkaa alkamaansa suuntaan, hän väänsi vinot
-kasvonsa vakavaan irviin ja sanoi:
-
-"Te olitte yötä Lontoossa kolme päivää sitten."
-
-"Yötä Lontoossa kolme päivää sitten!" Paul nauroi ja nyökäten
-muutamalle lähellä-seisovalle suuriääniselle laaksolaiselle sanoi:
-"Geordie, nipistäpäs sitä vanhaa miestä saadaksemme nähdä, eikö hän
-uneksi."
-
-Sitä seurasi yleinen nauru, kysely ja tutkistelu Kerjäläinen otti
-hatun päästänsä ja kynsien laiskasti korvallistansa kallisti päätänsä
-sivulle, kohotti taaskin katseensa nuoreen Ritsoniin aivan kuin
-tullakseen lopullisesti vakuutetuksi tämän läsnäolosta ja mutisi
-puoliääneen: "Totisesti, pelkään, että olen lumottu -- niin minä olen!"
-
-"Lumottu -- miksi?"
-
-"Minä olisin voinut vannoa, että näin teidät muutamassa paikassa
-lähellä Lontoota kolme päivää sitten."
-
-"En ole ollut siellä kolmeen vuoteen", sanoi Paul.
-
-"Ettekö te heiluttanut minulle kättänne, kun me menimme ohi -- minä ja
-Bessy?"
-
-"Heilutinko minä? Missä?"
-
-"No, Haukka-Haikaran ravintolan edustalla Hendonissa."
-
-"En ole ikinä nähnyt sitä paikkaa."
-
-"Onko se totta?"
-
-"Tottapa totta."
-
-Vanhan miehen raskas pää painui vielä kerran sivulle ja ponin harjaa ja
-otsatukkaa puhdistettiin kaikin voimin, niinkuin se olisi ollut vietävä
-näyttelyyn. Sitten iski Gubblumin mieleen ensi kertaa ajatus, että Paul
-tahtoi salata retkiänsä. Vanhus katseli ääneti ympärilleen, kohtasi
-nuorukaisen katseen ja iski taas salaisesti silmää. Paul purskahti
-nauruun, nyökkäsi hyväntuulisesti päätään ja melkeinpä myöntävästi iski
-hänelle vastaukseksi silmää. Joukko, joka oli ympärille kokoontunut,
-huomasi tilanteen hullunkurisuuden ja nauraa kikatti kyllin kuuluvasti
-kiihoittaakseen kerjäläisen kiukkua.
-
-"Mutta minä sanon, että minä olen _nähnyt_ teidät", huusi Gubblum
-kaikin voimin.
-
-Samana hetkenä eräs hoikka nuorukainen asteli hitaasti ryhmän sivu.
-Hän oli hyvin puettu ja käyttäytyi hieman arvokkaan keikarimaisesti;
-kiinnittämättä huomiota siihen, mitä puhuttiin, hän hieman väsynein
-ja laahaavin askelin jatkoi matkaansa. Kun muutamat laakson miehet
-kumarsivat hänelle, tuli hänen hymynsä lämpimäksi. Hän oli Hugh Ritson,
-Paulin nuorempi veli.
-
-Gubblumin kiihko yhä kasvoi. "Te seisoitte Haukka-Haikaran portaalla",
-hän sanoi, "ja minä heilutin kättäni ja huusin: 'Hyvää huomenta, herra
-Paul.' Niin, sen minä tein!"
-
-"Älkää sanoko niin!" lausui Paul teeskennellyn juhlallisesti. Hänen
-veljensä oli kuullut kerjäläisen sanat ja pysähtynyt.
-
-"Mutta minä sanon", virkkoi Gubblum ravistellen suurta päätänsä.
-Saakoon jokainen hullutteleva nuori herra tietää, ettei hänen kanssaan
-ole leikittelemistä, sillä se on samaa kuin hajoitella kiviä omaan
-puutarhaansa.
-
-"Miksi, Gubblum?" kysyi Paul hyväntuulisesti nauraen. "Mitä minä tein
-Hendonissa?"
-
-"Tein! Poika, jonka tapasin siinä lähellä kadulla, sanoi, että herra
-Paul pitää kapakkaa."
-
-"Pitää kapakkaa!"
-
-Tätä seurasi hirveä naurunräjähdys, jonka keskeltä joku huusi:
-"Koettakaapas, pojat, eikö tuo Gubblum-ukko nuku?"
-
-"Ja jos minä nukun, on sekin parempi kuin valvoa mielipuolien kanssa,
-eikös olekin?" kiivaili Gubblum.
-
-Sitten kerjäläinen kynsi taas päätänsä ja virkkoi hiljaisemmin: "Niin
-se on! Ellette se ollut te, niin sitten se oli se vanha kaviojalka
-itse."
-
-"Olemmeko me niin samannäköiset? Mulla ei kuitenkaan ole kaviota."
-
-"Sen nimi oli joka tapauksessa Paul."
-
-Hugh Ritson oli avannut kyynärpäillänsä tien Gubblumin luo ja kuunteli
-nyt tavattoman tarkasti. Kun toiset olivat nauraneet, hänen kasvojensa
-ilme oli pysynyt täysin muuttumattomana.
-
-"Paul -- mitä?" hän kysyi.
-
-"Eikä ollut -- hirtä minut -- minä taidan olla vanha hourupää -- toden
-totta olenkin!"
-
-Hugh Ritson kääntyi ympäri ja asteli tiehensä.
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-Newlannin laakso käy pohjoisesta etelään. Sitä rajoittavat idässä
-Cat Bellin kukkulat ja Ankeriaskalliot, lännessä Hindscarth ja
-Robinson ja niiden takana tumma Pike ja Grasmoor. Laakson pohjassa
-juoksee joki tullen siihen eteläisten kukkulain välistä ja laskien
-pohjoisessa Ahvenlahteen. Kylä, joka on kuin pieni kaupunki, on laakson
-keskiosassa ja rinteellä molemmin puolin laaksoa kulkee tie. Teltat
-kilpailuja varten olivat pystytetyt laakson reunalle joen itäpuolelle.
-Länsipuolella, vuoren rinteellä kasvoi komeita tammia, pähkinäpuita
-ja koivuja. Tämän metsän sisästä kohosi kevyt, kiertelevä savu vuoren
-rinnettä ylös haihtuen sinertävään autereeseen. Muutamia askeleita
-tiestä oli pieni keilamainen laitos. Sen erotti maasta olki- ja
-kanervakerros, niin että pieni aukko vain jäi oveksi. Lähellä tätä
-kekoa paloi pieni pähkinän risuista tehty valkea padan alla, joka
-iloisesti kupluili nuoresta tammesta tehdyssä keitinselässä. Vähän
-matkan päässä oli kasa risuja ja koko irtonaista kaarnaa. Tässä oli
-hiilihauta, joka oli vahvistettu monilla tukeilla ja tukittu ruoholla
-ja sammalella, ja vanha mies poltti siinä hiiliä.
-
-Hän oli pitkä ja heikko ja kävi vanhuuttaan kumarassa. Hänen
-silmänsä olivat suuret ja raukeat, ja hänen pitkä partansa oli
-vaalennut. Hänellä oli leveäreunainen matalapäälakinen hattu ja väljä
-flanellipaita ilman liivejä. Useimmat meistä kuvittelevat itseänsä
-maailman keskipisteeksi, jonka ympärillä kaikki pyörii. Tämä vanha
-mies ajatteli toisin. Hän näytti tuntevan ja kuvittelevan, että asiat
-häneen nähden kulkivat aivan toista latua kuin muiden suhteen. Hänen
-katseessaan ja liikkeissään ilmeni jokin salainen suru, kaukainen
-kaiho, joka näytti vallanneen hänet kokonaan.
-
-Hänen nimensä oli Matthew Fisher, mutta ihmiset kylässä sanoivat häntä
-loordi Fisheriksi. Tämä omavaltainen arvonimi johtui siitä seikasta,
-että hän omisti ja isännöi muutamia aareja ihan omaa maata Hindscarthin
-juurella. Tämä omistusoikeus oli ollut monta polvea hänen suvullansa.
-Hänen isoisänsä oli osoittanut erinomaista uljuutta säilyttäessään
-perheelleen tämän maakappaleen. Kun kaivoksen herra oli perustanut nämä
-kuparikaivoksensa Ankerias-kallioitten juurelle, hän oli koettanut
-saada myöskin Fisherien maan omaksensa. Mutta tämä talonpoikainen
-perhe vastusti aatelisia. Luke Fisher luuli, että hänenkin maassansa
-saattaisi asua onni, jonka hän jonakin kauniina päivänä kaivaisi
-esille. Sitä päivää ei kuitenkaan tullut. Hänen poikansa Mark Fisher
-uskoi samalla tavalla, mutta ei tehnyt mitään kaivaaksensa tuota onnea
-esille. He olivat kylmää, hiljaista, hidasta ja jäykkää heimoa. Matthew
-Fisher seurasi isäänsä ja isoisäänsä ja peri perheen sukutilan. Kaikki
-nämä vuodet suuri kaivos oli omistajilleen tuottanut varallisuutta,
-ja Fisherit myöskin iloitsivat omasta onnestansa. Matthew'n poikana
-ollessa laaksossa laulettiin erästä renkutusta, jossa sanottiin:
-
-    "On vanha loordi ja nuori loordi ja loordit ne riihiä pui;
-    jos muu loordi vielä ilmestyisi, niin kohta hän virrassa ui."
-
-Luulo, että aina tapahtuu samalla tavalla, on sitkeässä tässä
-pohjoisten laaksojen väestössä. Mutta heidän toivonsa oli nyt turha.
-Muuta loordia ei koskaan ilmestynyt. Matthew meni naimisiin ja sai
-vain yhden tyttären. Nyt hän sai maastaan huonon tuloksen. Maa oli
-kyllä hyvää, mutta Matthew'n elämä erosi suvun perintätavoista ja oli
-kääntynyt synkille poluille. Eräänä päivänä -- oli kirkas sunnuntaiaamu
-ja aurinko paistoi täydeltä terältä -- hän kiipesi puron vartta omaa
-maatansa myöten Hindscarthille, kun hänen silmänsä keksi säteilevän
-kiven joen pohjasta kivien välistä. Se oli metalli, hyvä täysmetalli,
-jonka jo saattoi paljaalla silmällä huomata. Loordi Fisher kävi nyt
-kaivamaan maata siltä kohdalta ja pani kaiken tarmonsa liikkeelle
-löytääkseen rautaa tai kuparia. Laakson asukkaat pilkkasivat häntä,
-mutta välittämättä siitä hän meluamatta kävi omaa tietänsä.
-
-"Olettakos löytännä kuparia tai jotain pehmeämpätä metallia tänään?"
-saattoivat he kysyä.
-
-"Niin pehmyttä kuin useimpien ihmisten sydämet", hän olisi voinut
-vastata ja jatkaa muristen, "eikä se ainakaan voi olla kovempaa kuin on
-heidän päänsä."
-
-Vihdoin loordi Fisher huomasi erehdyksensä, mutta silloin hän oli vanha
-ja köyhä. Hänen vaimonsa kuoli murtunein sydämin. Tämän jälkeen loordi
-Fisher ei enää koskaan toipunut. Mutta laakson väestön rautainen iva
-ei kuitenkaan säälinyt painunutta päätä. "Hän komeilee" -- käy pää
-pystyssä -- "kuin ylpeä joutsen", tahtoivat he sanoa, kun hän meni ohi.
-Kaivos jäi oman onnensa nojaan ja telineet romahtelivat alas. Loordi
-Fisher rupesi nyt suuren kaivoksen herralle polttamaan maksusta hiiliä.
-
-Vanha mies työskenteli juuri hiilihaudallansa mätkien koholle jääneitä
-paikkoja tammisella kangella, kun noin kahdeksantoista-vuotias tyttö
-saapui etelästä tulevaa tietä ja kiipesi ketterästi sysihaudalle.
-Mukanaan hänellä oli paimenkoira, pieni, mutta tulinen kuin vuoriston
-susi.
-
-"Oletko se sinä, Mercy?" sanoi hiilenpolttaja kääntymättä paikaltansa.
-
-Tyttö oli kaunis, pikku olento, vaikka hänen kauneudessaan oli jotakin
-luonnotonta. Ensi silmäyksellä näki, että hänen kasvojensa olisi
-pitänyt olla punaiset ja valkeat kuin tuhatkaunon terä, ja hänen
-hiustensa, jotka olivat keltaiset kuin esikko, olisi pitänyt iloisina
-kierteinä ympäröidä niitä. Sinisissä silmissä olisi pitänyt ilmetä
-päivänpaistetta, naurun leikkiä punaisilla huulilla ja hänen äänensä
-olisi tullut soida iloisesti. Mutta puna neitosen poskilta oli paennut;
-varjot olivat sumentaneet hänen silmiensä päivänpaisteen, huulten
-ympärille oli ilmestynyt surullinen piirre ja murhe muodosti hänen
-äänensä sointupohjan.
-
-"Tässä on vain sinun teesi, isä", hän sanoi asettaen alas korinsa.
-Sitten hän otti maasta kapustan ja kävi hämmentämään tulella kiehuvaa
-keittoa. Koira makasi ja raollaan olevilla silmillään tirkisteli
-aurinkoon.
-
-Tuulenhenki lehahti pensaikkoon, ja huvipaikalta kuului häipyvä ilo
-aina tänne asti. Varsinkin nuorten harmiton nauru kaikui kaiken yli.
-Tytön silmät kiersivät kaihoten telttoihin ja liehuviin lippuihin.
-
-"Kuuletko, isä, tuota iloa, mitä urheilujuhlassa pidetään?" hän kysyi.
-
-"Kuulen, tyttö; ilo on siellä ylimmillään. Ne sirkuttavat ja
-livertelevät kuin keväiset peipposet." Vanha mies kuunteli. "Minä
-ajattelin, että sinä itse olisit toisten nuorten mukana ja ehkä
-ottaisit osaa kilpailuihin, Mercy."
-
-"En välittänyt mennä", sanoi Mercy hiljaa.
-
-Vanha mies katseli taas hetkisen ääneti.
-
-"Kylläpä tyttäret ovat kirkkaihinsa pukeutuneet", hän sanoi kiiveten
-risukerppukasalle. "Tuskin tässä ehtii työtään tehdä", hän lisäsi
-hetkisen kuluttua.
-
-Pikku Mercyn silmät kohosivat kiehuvasta padasta ja kääntyivät taas
-telttoihin. Sieltä kaikui suosionosoitusten myrsky.
-
-"Tuo on Geordie Mooren ääni", ajatteli Mercy. Hän saattoi nähdä piirin
-kentällä. "Alkavat piirileikkiä", sanoi hän melkein kuiskaten ja
-huokasi sitten raskaasti.
-
-Vaikk'ei hän välittänyt mennä kentälle tänään, hän kuitenkin kaipasi
-sinne. Oi, kuinka hänen olisi tehnyt mielensä! Voi, miten kipeästi
-koski sydämeen! Kuten haavoitettu jänis, joka piiloittuu pensaikkoon
-löytääkseen suojaa ja saadakseen kuolla rauhassa, hän oli salaa
-hiipinyt pois tämän päivän riemukkaasta ilosta. Hänen vakavaan
-katseeseensa ilmestyi jotakin villiä ja julmaa, kun hän katseli toisten
-verratonta huvia; yksinpä tämä ihana kesäpäiväkin kiusasi häntä.
-
-Vanha hiilenpolttaja oli astunut Mercyn luo, kun tämä kaihoisin katsein
-polvillansa tulen ääressä viipyi.
-
-"Mercy", hän sanoi, "minun on monena päivänä tehnyt mieleni vähän puhua
-sinulle."
-
-"Minulle, isä?"
-
-Tyttö hypähti seisoalleen. Hänen kasvoilleen kohosi kiusaantunut ilme.
-
-"Sinä olet menettänyt iloisuutesi. Mistä se johtuu?"
-
-"Minä, isä?"
-
-Mutta tämä hämmästynyt kysymys oli vähällä viedä kaiken hänen voimansa.
-
-"Et voi hyvin, Mercy -- mitä se on?"
-
-Hän otti hänen päänsä vanhojen karkeitten käsiensä väliin ja siveli
-hänen kiharoitansa niin hellästi kuin äiti.
-
-"Oi, isä, minä voin oikein, oikein hyvin."
-
-Sitä seurasi lyhyt, väkinäinen nauru. Silmiin ilmestyi harras, kostea
-kiilto.
-
-"Joitakin suruja, Mercy?"
-
-"Mitä suruja, isä?"
-
-"En tiedä, mutta joitakin suruja. Ehkä tavallisia nuorten huolia,
-niinkö?"
-
-Vanhan miehen ääni värisi hiukan, ja hänen kätensä vapisi tytön päätä
-silitellessään.
-
-"Mitä huolen syytä _minulla_ olisi?" sanoi Mercy hiljaisella, melkein
-särkyneellä äänellä.
-
-"No niin, itse tiedät parhaiten", sanoi hiilenpolttaja. Sitten hän pani
-kätensä tytön leuan alle ja nosti hänen päätänsä, kunnes saattoi katsoa
-suoraan tytön vastahakoisiin silmiin. Tämä tutkimus näytti lohduttavan
-häntä, ja hymy ilmestyi hänen jäykille kasvoillensa. "Ehkäpä erehdyin",
-hän ajatteli. "Ihmiset juoruavat aina niin mielellään."
-
-Mercy yritti nauraa uudelleen, ja heti samana hetkenä loordi Fisherin
-muoto uudestaan synkkeni.
-
-"Ne sanovat, ettet sinä enää ole sama iloinen, pikku tyttönen kuin
-ennen", hän sanoi.
-
-"Sanovatko ne? Mutta minähän olen oikein onnellinen! Sinähän aina
-sanot, että ihmiset ovat juorukelloja, etkös sanokin, isä?"
-
-Sulut olivat nyt väkisinkin katketa.
-
-"Mitä, Mercy, sinähän itket."
-
-"Minä -- itken!" Tyttö heitti päätänsä koettaen kiihkeästi vastustaa
-tätä otaksumaa. "Oi, en; minähän nauroin -- sitä se oli."
-
-"Sinulla on kuitenkin kyyneleet silmissäsi joka tapauksessa."
-
-"Kyyneleet? Eikö mitä, isä! Kyyneleet? Enkö minä sanonut sinulle, että
-sinun näkösi alkaa pettää -- niin, enkö minä sanonut?"
-
-Ei hyödyttänyt yrittää enää kierrellä. Surullinen pää painui
-aaltoilevalle rinnalle ja Mercy nyyhkytti.
-
-Vanha mies katseli häntä sokaiseva sumu hämärissä silmissänsä. "Kerro
-minulle, tyttöseni, kerro minulle kaikki", hän sanoi.
-
-"Oi, ei se ole mitään", sanoi Mercy. Hän oli pyyhkäissyt pois kyyneleet
-ja hymyili taas. Loordi Fisher pudisti päätänsä.
-
-"Ei se ole mitään, isä -- ainoastaan --"
-
-"Ainoastaan mitä?"
-
-"Ainoastaan -- oh, ei se ole mitään!"
-
-"Mercy, oma lapseni", sanoi loordi Fisher, ja kyyneleet täyttivät
-nyt hänen himmeät silmänsä -- "Mercy, muista, että jos tytön asiat
-eivät käy oikeata latua ja äiti lepää nurmen alla, on silloin isä
-ensimmäinen, jolle hänen pitäisi kertoa kaikki."
-
-Vanha mies oli istuutunut hirren pölkylle ja avasi juuri koriansa, kun
-tieltä kuului keveitä, juoksevia askeleita.
-
-"Aiotteko sytyttää uuden haudan tänä yönä, Matthew?"
-
-Vanha mies nojasi edessään olevaan portaaseen ja hymyili.
-
-"En, herra Bonnithorne, ilma näyttää tulevan liian myrskyiseksi."
-
-Herrasmies otti silkkihatun päästään ja koputti sormellaan otsaansa.
-Hänen tukkansa oli ohut ja vaaleankeltainen ja kammattu sileäksi
-ohimoille.
-
-"Te hämmästytätte minua. Minä ajattelin, että ilma olisi mitä parhain.
-Katsokaa, miten sinisiä pilvet ovat."
-
-"Se ei asiaa auta. Parempi olisi, etteivät pilvet koskaan olisi
-hohtavan siniset. Samanlainen päivänpaiste oli eilen ja kuun noustessa
-oli taivas pilvessä ja satoi."
-
-Hymy leikki lakkaamatta herrasmiehen kasvoilla. Siksi hänen hampaansa
-myöskin aina olivat näkyvissä.
-
-"Te laaksojen asukkaat osaatte ilmoja ennustaa."
-
-Ääni oli pehmyt ja naisellinen. Jokaisen lauseen lopussa oli pieni
-naurunhöhähdys.
-
-"Viime yönä sytytimme kuun noustessa, herra", vastasi hiilenpolttaja.
-"Se nousi lounaasta eikä se tiedä hyvää, vaikka nyt onkin tyyni. Ennen
-puolta yötä sataa ja myrskyää."
-
-Tyttö oli puikahtanut pensaikkoon ja laitteli luutaa tammen vesoista.
-Herrasmies seurasi häntä silmillänsä. Ne olivat pienet, kiiluvat
-silmät, ja hän räpytteli niitä lakkaamatta.
-
-"Teidän tyttärenne ei näytä oikein terveeltä, Matthew?"
-
-"Hän voi kyllä hyvin, herra, aivan hyvin", sanoi hiilenpolttaja
-ryypäten suunsa teetä täyteen.
-
-Herrasmies hymyili taaskin suunsa irviin, niin että hampaat kokonaan
-näkyivät. Hetkisen vaiettuaan hän virkkoi: "Otaksun, ettei ole erittäin
-hauskaa vaihtaa kaivostansa tuollaiseen risuläjään", ja osoitti
-puoliksi valmiiksi pinottua hiilihautaa.
-
-"Eipä, ei; se on inhoittavaa työtä -- kun nuo sytytetään palamaan."
-
-Koira oli äkkiä ampaissut pystyyn. Seurattuaan koiran liikkeitä sanoi
-herrasmies: "Kenenkä lampaita nuo tuolla rinteellä ovat?"
-
-"Vanhan herra Ritsonin katraat ne ovat."
-
-Lampaat kiipeilivät ja hyppivät kallioilla.
-
-"Vaarallinen paikka, eikö totta?"
-
-"Paikka voi antaa niille tilaisuuden urheilla. Mutta ne ovat kuin
-tunturikauriita eivätkä loukkaa itseänsä."
-
-"Sanon teille hyvää yötä, Matthew." Keltatukkainen, vanhanpuoleinen
-herrasmies oli pois lähdössä. "Ja muistakaa viedä tyttärenne uuden
-tohtorin luo Keswickiin", hän sanoi erottaessa.
-
-"Eivät ne ole tohtorit, jotka voivat Mercyn parantaa", mutisi
-hiilenpolttaja toisen mentyä.
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-Josiah Bonnithorne oli kokonaan ilman sukulaisia ja läheisiä ystäviä.
-Hänen äitinsä oli ollut toinen kahdesta sisaruksesta, jotka hankkivat
-toimeentulonsa harjoittamalla vähäistä sokerileipurin liikettä
-Whitehavenissa ja olivat uskonnoltaan metodisteja. Sisarukset olivat
-rakennelleet omat tuulentupansa tulevaisuuden suhteen. He olivat
-päättäneet mennä naimisiin ja olivat jo mielessään omituisen vaalinsa
-suorittaneet. He tahtoivat päästä saarnaajain vaimoiksi. Mutta
-odotettua tilaisuutta ei vain tullut, ja he vanhenivat arveluttavasta
-Vihdoin nuorempi sisar kuoli, ja siten päättyivät hänen pitemmälle
-tähtäävät tulevaisuudensuunnitelmansa. Vanhempi sisar jäi vielä
-pariksi vuodeksi yksin leipuripuotiinsa. Sitten hän yht'äkkiä otti
-miehekseen muutaman paikkakunnalle saapuneen kulkurin. Se oli huono
-vaali. Mutta kaikesta onnettomuudesta huolimatta tämä kulkuri oli
-paikallinen saarnaaja, ja hieman tinkien oli kuitenkin vaimoparan
-ihanne toteutunut. Vihdoin selvisi, että tämä kulkuri oli samalla
-oikea roisto, jolla oli jossain vaimo elossa. Tämän vuoksi hän joutui
-veljien epäsuosioon ja pakeni. Luonnollisesti hän jätti toisen
-vaimonsa jälkeensä salaa pantattuaan sitä ennen kaiken, mitä suinkin
-oli toiselle kelpaavaa. Muutamien kuukausien kuluttua vaimoraukka
-joutui miehensä velkojien vaatimuksista puille paljaille, ja samoihin
-aikoihin syntyi myöskin lapsi. Se oli viheliäinen, pieni otus --
-poika. Muutamat hyvät "yhdistyksen" jäsenet hoitivat lasta, kunnes se
-oli kahden vuoden vanha, ja sittemmin he panivat sen turvakotiin ja
-kouluun. Pojan ollessa siellä äitiä tapasi ankara halvaus. Silloin ensi
-kertaa turmioon joutunut vaimoraukka halusi nähdä lastansa. He toivat
-sen sairasvuoteen luo ja se hymyili katsellessaan äitinsä kuolevia
-kasvoja. "Oi, jospa Jumala sallisi hänestä tulla saarnaajan!" sanoi
-äiti koko sielunsa kiihkolla. Tohtorin viittauksesta lapsi otettiin
-sairaalta pois. Kasvot vääntyivät kauheasti, sumentunut silmä, josta
-toivonsäde vielä tuikahteli, avautui ja sulkeutui, ja äiti oli lausunut
-jäähyväisensä kaikelle tässä elämässä.
-
-Poika eli kuitenkin. Kasteessa annettiin hänelle nimi Josiah ja hän
-otti sukunimekseen äitinsä tyttönimen, Bonnithorne. Hän oli heikko
-raukka eikä rakastanut poikamaisia leikkejä, mutta kunnostautui
-kouluaineissa. Näistä ominaisuuksistaan huolimatta hänet pantiin
-teurastajan oppiin, kun hänen täytyi koulunkäyntinsä lopettaa kesken.
-Sattuman kautta hän joutui tarjoutumaan erääseen lakiasiaintoimistoon,
-ja hänen hakemuksensa hyväksyttiin. Kymmenen vuoden kuluttua hän peri
-isäntänsä toimiston ja silloin hän viiletti täysin purjein eteenpäin.
-
-Hän tuotti "yhdistykselle" pettymystä liittymällä valtion kirkkoon,
-mutta ei muuten osoittanut vihaavansa entisiä suosijoitansa. Hänen
-luonteensa näytti kykenevän sovittamaan kaikki ihmiset keskenänsä.
-Hänestä pidettiin, vaikk'ei rakastettu, häneen luotettiin, vaikk'ei
-häntä erittäin suosittu. Hänestä tuli kirkonisännöitsijä, yleisten
-rahastojen hoitaja ja omaa etuaan etsimättä hän näytti uutterasti
-harrastavan yhteistä parasta. Ja ihmiset sanoivatkin aina julki suuren
-ilonsa siitä, että maailmassa saattoi menestyä niinkin jalo olento kuin
-Josiah Bonnithorne.
-
-Mutta oli Cumberlannissa kuitenkin mies, joka tunsi herra Bonnithornen
-kiireestä kantapäähän. Se mies oli Hugh Ritson. Kertaakaan nämä kaksi
-eivät pettäneet toisiansa.
-
-Kun Bonnithorne jätti hiilenpolttajan, hän kulki sitä tietä, joka vei
-Newlannin joen yli ja kääntyi Ankerias-kallioille päin. Siten hän
-joutui ihan lähelle urheilijoita. Hän sattui juuri kuulemaan laakson
-väen naurun, kun kerjäläinen kertoi, että hän oli nähnyt Paul Ritsonin
-Hendonissa. Hetkistä myöhemmin hän kohtasi Hugh Ritsonin tiellä.
-Tervehdys oli lyhyt ja kursailematon, kun nämä kaksi toisensa tapasivat.
-
-"Sinun isäsi on kutsunut minua", sanoi Bonnithorne.
-
-"Mitä varten?" kysyi Hugh Ritson.
-
-"Sitä minä en vielä tiedä."
-
-He kulkivat vähän matkaa puhumatta mitään. Sitten asianajaja käänsi
-aina hymyilevät kasvonsa toiseen ja sanoi pehmeällä äänellänsä:
-
-"Minä olen juuri nähnyt sinun pikku ystäväsi. Hän näyttää kalpealta,
-pikku raukka! Jotakin täytyy tehdä ja pian."
-
-Hugh Ritsonin kasvot lensivät hohtavanpunaisiksi. Hänen silmänsä
-painuivat maahan.
-
-"Älkäämme puhuko enempää siitä", hän sanoi hiljaa. "Minä näin häntä
-eilen. Sitten siinä on hänen isänsä, onneton, murtunut raukka! Sitä ei
-voi sietää."
-
-"Sellaista minä en olisi uskonut sinusta", herra Bonnithorne puhui
-kylmästi ja hymyili.
-
-"Sitäpaitsi, minua hävettää. Koko juttu on niin alhainen", sanoi Hugh
-Ritson. "Mikä hitonmoinen metakka siitä eto asiasta nouseekaan!"
-
-"Niinpä niin, pidä sinä varasi! Miksi sinä oletkin kahdella päällä?
-Sinuun sopii hyvin sananlasku kissasta ja kalasta."
-
-"Minun vereni ei ole kyllin vahvaa. Minä en voi tehdä sitä."
-
-"Miksi sinä sitten ehdotit sitä? Oliko se ajatus minun vai sinun? Minä
-tahdoin pelastaa tytön häpeästä. Täällä hänellä on pataljoonittain
-häpäisijöitä. Lähetä tyttö pois, niin sinä riistät heiltä hyvän juorun
-aiheen."
-
-"Se ei ole välttämätöntä. Tiedäthän, että minä olen ennakkoluulojen
-yläpuolella." Hugh Ritson madalti ääntänsä ja puhui ihan rintansa
-pohjasta. "Pahimmassa tapauksessa minä voin naida hänet."
-
-Herra Bonnithorne naurahti kevyesti.
-
-"Ha, hahaa! Ja mikä hitonmoinen metakka juuri siitä pikku jutusta
-nousee?"
-
-Hugh Ritson kiivastui hiukan.
-
-"Miksi en? Onko hän köyhä? Millainen niinä sitten olen? Sivistymätön?
-Mitä sivistyksellä on minun kanssani tekemistä? Yksinkertainen olento,
-kokonaan sydäntä eikä päätä? Jumalan kiitos, että niin on!"
-
-Sinä hetkenä kaikui etäältä tytön nauru. Se tuntui helmikirkkaana
-pulppuavan riemukkaan sydämen syvyyksistä. Hugh Ritsonin kalpeat kasvot
-punastuivat hieman ja hän veti raskaasti henkeä.
-
-Herra Bonnithorne nyökkäsi päällään sinne päin, mistä ääni kuului ja
-sanoi pehmeästi: "Ystävämme Gretakin on tuolla tänään."
-
-"On", sanoi Hugh hyvin hiljaa.
-
-Taas ystävykset kulkivat aivan ääneti jonkun matkaa.
-
-"Tuskinpa sinun kannattaa puhua noin sairaalloisella tavalla", sanoi
-Bonnithorne, ja äänessä kaikui katkera suuttumus. "Sinä asetut
-katsomaan asioita väärältä näkökannalta. Sinä et rakasta sitä pikku
-olentoa."
-
-Hugh Ritsonin otsa rypistyi ja hän sanoi: "Jos minä olen yhden tyhmän
-työn kautta ajanut elämäni karille, eipä sillä väliä. En ole korkealta
-kaatunut. Minä olen onnettomuuteen tuomittu mies."
-
-"Anteeks', herraseni! Minä luulin, että sinä vielä olit kovin nuori",
-sanoi herra Bonnithorne.
-
-"Mitä minä olen isäni talossa? Hän ei vähimmässäkään määrässä näytä
-tahtovan auttaa minua riippumattomaan asemaan elämässä."
-
-"Tässähän ovat maat. Sinun isäsi täytyy olla rikas mies."
-
-"Ja minä olen toinen poika."
-
-"Entäs sitten?"
-
-Hugh Ritson kohotti äkkiä katseensa.
-
-"Mitä sinä tarkoitat?"
-
-"Sinä sanot olevasi toinen poika."
-
-"Ja mitä sitten?"
-
-"Eivätkö asiasi olisi niin pahasti, jos sinä et olisi toinen poika."
-
-"Totuuden nimessä, puhukaamme selvään. Minun veljeni Paul on elossa."
-
-Herra Bonnithorne nyökkäsi päällään pari kolme kertaa ja virkahti
-kylmästi: "Tiedätkö sinä, että veljesi ajattelee mennä naimisiin Gretan
-kanssa?"
-
-"Olen kuullut siitä."
-
-Taas punastuivat Hugh Ritsonin kasvot. Hänen matala äänensä värisi.
-
-"Enkö minä ole koskaan kertonut sinulle Gretan isän omituisesta
-jälkisäädöksestä?"
-
-"Et koskaan."
-
-"Minun onneton ystäväni Robert Lowther jätti poikaansa koskevan
-jälkisäädöksen ja tämä poika oli Gretan velipuoli."
-
-"Äpäräpoika?"
-
-"Ei aivan. Lowther otti vaimokseen pojan äidin", sanoi Bonnithorne.
-
-"Otti hänet vaimokseen? No, silloinhan poika oli isänsä perijä?"
-
-"Ei."
-
-Hugh Ritson näytti hämmästyneeltä.
-
-"Tyttö oli katolinen, Lowther protestantti. Katolinen pappi vihki
-heidät Irlannissa. Se ei ollut pätevä avioliitto Englannin lain mukaan."
-
-Hugh hymyili julmasti.
-
-"Ja Lowther peruutti tuon avioliiton?"
-
-"Hän oli rakastunut", alkoi herra Bonnithorne.
-
-"Tällä kertaa perijättäreen?" sitä seurasi ilkeä nauru.
-
-Herra Bonnithorne nyökkäsi. "Gretan äitiin. Niinpä hän --"
-
-"Hylkäsi ensimmäisen vaimonsa", keskeytti Hugh Ritson taas.
-
-Herra Bonnithorne pudisti päätään viattomin ilmein.
-
-"Vaimonsa? No, hän jätti hänet."
-
-"Sinä puhuit pojasta. Oliko heillä poika?"
-
-"Oli", sanoi herra Bonnithorne, "ja kun nainen ja lapsi... katosivat --"
-
-"Juuri niin", sanoi Hugh Ritson ja hymyili. "Mitä Lowther silloin teki?"
-
-"Meni uusiin naimisiin ja sai tyttären -- Gretan."
-
-"Mutta entäs se jälkisäädös?"
-
-"Omantunnon puhdistamiseksi", sanoi Bonnithorne ja irvisti ikeniänsä.
-
-Hugh Ritson naurahti kevyesti.
-
-"Siis jonkunlaista hullun veroa, jota rahaministeri kantaa nimellä:
-'Tilapäisiä tuloja'."
-
-"Juuri niin -- Lowther ei vain ole niitä sinne lähettänyt."
-
-"Kaikissa tapauksissa hän on menetellyt kuin suuri roisto", sanoi Hugh
-Ritson.
-
-"Totta, ja hän tunsi katumusta. Toisen naimisensa jälkeen hän pani
-ihmiset etsimään vaimoansa ja lastansa. Mutta koskaan ei heitä
-löydetty. Hänen viimeisiä päiviänsä varjostivat hänen nuoruutensa
-hairahdukset. Minä uskon, että hän kuoli murtunein sydämin.
-Testamentissaan -- minä kirjoitin sen hänelle -- hän jätti summan
-pojalleen ensimmäisestä aviosta, jos tämä poika joskus löydettäisiin."
-
-Hugh Ritson nauroi pilkallisesti.
-
-"Minusta hän oli hullu. Roistot ovat tavallisesti myöskin hulluja."
-
-"Tavallisesti; olen usein pannut sen merkille", sanoi herra Bonnithorne.
-
-"Mitä iloa voisi jollekulle ihmiselle tuottaa mennä etsimään jonkun
-hullun ja hylätyn vaimon poikaa?"
-
-"Hullu", vastasi herra Bonnithorne, "oli kyllin järjetön tehdäkseen
-sellaisen säädöksen, että ellei poikaa löydettäisi, ennenkuin Greta
-tulee täysikäiseksi, jälkisäädöksen summa olisi kaksinkertaisena
-maksettava poikain orpokodille."
-
-Tämä huomautus sai Hugh Ritsonin kunnioittamaan kuolleen miehen järjen
-terävyyttä.
-
-"Senvuoksi on siis perheelle hyödyllistä jälkisäädöksen määräyksen
-mukaan koettaa löytää Gretan velipuoli", hän sanoi sovittaen heti
-paikalla yhteen kaikki tämän asian yhteydessä olevat seikat.
-
-"Jos hän on elossa; ellei, niin ainakin on saatava varmuus hänen
-kuolemastaan."
-
-Taas kulkivat miehet jonkun matkaa ja saapuivat paikalle, josta kääntyi
-käytävä puiden välistä pilkottavaan taloon vuoren juurella. Nuorempi
-mies kääntyi varmoin askelin käymään sitä.
-
-"Mutta minä en voi käsittää, mitä kaikki tämä minua hyödyttää. Kun minä
-sanoin, että minä olen toinen poika, sinä --"
-
-"Minulla tuskin on ollut vähintäkään apua etsinnässäni", virkkoi herra
-Bonnithorne. Taas hetken asteltuansa: "Olen löytänyt vain medaljongissa
-olevan valokuvan ensimmäisestä vaimosta", herra Bonnithorne alkoi
-kaivaa povitaskuansa.
-
-"Minun veljeni Paul elää. Mitä mahdollisuutta --"
-
-"Tässä se on", sanoi herra Bonnithorne näyttäen pientä valokuvaa.
-
-Hugh Ritson otti sen osoittaen sangen vähän mielenkiintoa.
-
-"Tämähän on jonkun nunnan valokuva", hän virkkoi, kun hänen katseensa
-oli sattunut siihen ja hän huomasi viitan ja hunnun.
-
-"Kokeilija -- niin, se hän oli, ennenkuin Lowther kohtasi hänet", sanoi
-herra Bonnithorne.
-
-Sitten Hugh Ritson pysähtyi. Hän tutki tarkasti valokuvaa ja katseli
-vuoroin sitä, vuoroin taas asianajajaa. Hänen kylmäverisyytensä, jonka
-hän tähän asti oli säilyttänyt, näytti kokonaan hänet jättäneen. Kuva
-vapisi hänen kädessään. Herra Bonnithorne ei näyttänyt ollenkaan
-huomaavan hänen kiihkoansa.
-
-"Olisiko se otaksuma? Varmasti sen täytyy olla otaksuma!" hän mutisi.
-
-Sitten hän kysyi ääneen, mikä oli ollut nunnan nimi.
-
-"Ormerod."
-
-Tämä tieto sai hänet hätkähtämään. "Ormerod -- kuinka kummallista!"
-Huudahdus tuntui päässeen melkein hänen tietämättään, ehdottomasti.
-"Miksi kummallista?" -- Hugh Ritson ei heti vastannut. "Hänen
-ristimänimensä?"
-
-"Grace."
-
-"Grace Ormerod? Kas, sinun kai täytynee tietää, että Grace Ormerod
-sattuu olemaan minun äitini tyttönimi!"
-
-"Sinä näytät tuntevan valokuvan."
-
-Hugh Ritson oli saanut takaisin mielenmalttinsa. Hän koetti näyttää
-välinpitämättömältä.
-
-"No niin, ehkä -- ei, en tietenkään, en!" hän sanoi vihdoin kiivaasti.
-
-Sydämessään hänellä oli toinen vastaus. Hän ajatteli sinä hetkenä, kun
-loi silmänsä valokuvaan, että se näytti -- näytti pikkuisen -- hänen
-oman äitinsä kuvalta.
-
-He jatkoivat matkaansa. Herra Bonnithornen ikuinen hymy katosi hänen
-huuliltansa. Kohottaen äänensä melkein liian kovaksi hän sanoi:
-
-"Samalla on tässä toinenkin merkillinen sattuma. Haluaisitko tietää,
-mikä oli Grace Ormerodin ja Robert Lowtherin pojan nimi?"
-
-Hugh Ritsonin sydän oli pakahtua, mutta onnistuen säilyttämään
-ulkonaisen välinpitämättömyytensä hän murahti:
-
-"Hyvä, anna kuulua!"
-
-"Paul."
-
-Nimi meni kuin nuoli hänen lävitsensä. Sitten hän sanoi melkein
-masentuneena:
-
-"Greta Lowtherin velipuoli siis, missä hän lieneekin, on nimeltään --"
-
-"Paul Lowther", sanoi Bonnithorne. "Mutta", hän lisäsi äkkiä vilkaisten
-toisen kasvoihin, "hän voi -- minä sanon, hän _voi_ -- esiintyä
-toisella nimellä -- Paul jotakin muuta, esimerkiksi."
-
-"Varmaankin -- luonnollisesti -- niin -- niin", mutisi Hugh Ritson.
-Koko hänen läpitunkematon kylmäverisyytensä oli hävinnyt.
-
-He olivat saapuneet talon eteen ja olivat nyt rakennusten ympäröimässä,
-kivitetyssä pihassa. Se oli Ritsonien koti, tunnettu nimellä Ghyll,
-ikivanha talo, jonka suuret suojat kimbrit olivat rakentaneet harmaasta
-kivestä ja liuskakivestä. Savukierteet kohosivat laiskasti kirkkaalle
-taivaalle muutamasta piipusta. Hämähäkki oli kutonut hienon verkkonsa
-ruusupensaasta toiseen leveän portaan yli, ja loistava perhonen koetti
-juuri päästä siitä läpi. Hanhien kaakatus kuului takapihalta.
-
-"Robert Lowther oli Grace Ormerodin lapsen isä?" kysyi Hugh Ritson muun
-puheen jatkoksi.
-
-"Hänen poikansa Paulin isä."
-
-"Ja Greta on hänen tyttärensä? Niinkö on asia?"
-
-"Niin on -- Paulin sisarpuoli."
-
-Hugh Ritson katsoi suoraan herra Bonnithornen kasvoihin.
-
-"Ja minkä ikäinen pitäisi Paul Lowtherin nyt olla"?
-
-"Tjaa, vanhempi kuin sinä luonnollisesti. Ehkäpä yhtä vanha -- niin,
-ehkä yhtä vanha -- juuri yhtä vanha kuin sinun veljesi."
-
-Hugh Ritsonin epävarma jalka astui raskaasti kiville. Hänen huulensa
-vapisivat. Hetkisen näytti kuin jokin olisi hänet hurmannut. Sitten hän
-pyörähti ympäri ja mutisi:
-
-"Lörpötystä! Se ei voi olla uskottavaa! Häväistä siten koti, se voisi
-loukata miestä, taivas tietää, kuinka syvästi."
-
-Herra Bonnithorne katsoi häneen kysyvästi.
-
-"Anteeks', minä en voi ymmärtää, käyttääkseni sinun sanojasi, mitä tuo
-viimeinen aprikointi sinua hyödyttää."
-
-"Herra Bonnithorne", sanoi Hugh Ritson ojentaen kätensä, "sinä ja minä
-olemme olleet hyviä ystäviä, emmekös ole?"
-
-"Oh, parhaimmat ystävät!"
-
-"Jonakin joutilaana hetkenä, kun minä olen saanut aikaa miettiä tätä,
-minä haluan puhua siitä vielä sinun kanssasi."
-
-Herra Bonnithorne hymyili hyväksyvästi.
-
-"Ja ennen sitä", hän sanoi pehmeästi, "lähetä se onneton pikku raukka
-täältä pois."
-
-Hugh Ritsonin katse painui maahan ja ääni kävi syvemmäksi.
-
-"Onneton pikku raukka! Olen pahoillani -- hyvin pahoillani."
-
-"Gretan ja hänen rakkautensa vuoksi -- varmaankin --"
-
-Herra Bonnithorne jätti lauseensa täyttämättä ja nyökäytti
-merkitsevästi päätänsä.
-
-"Minun isäni on karjapihassa", sanoi Hugh Ritson. "Sinä ehdit hänet
-kyllä nähdä. Tule tätä tietä."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Varjot laaksossa olivat pidentyneet. Purppurainen rusko leikitteli
-kaukaisilla huipuilla, ja synkkä, tumma sini asettui räystäitten alle.
-Yksinäinen varis lennähteli hämärtyvässä illassa päästellen silloin
-tällöin ilmoille yksitoikkoisen sävelensä. Illan yhä hämärtyessä saapui
-kaksi vanhanpuoleista henkilöä pihaan.
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-"Olispa aika, että se kelpo herra Bonnithorne olis jo täällä", sanoi
-Allan Ritson.
-
-"Mitä varten sinä kutsuit häntä tänne?" kysyi rouva Ritson matalalla
-äänellä, joka oli hänelle luontainen.
-
-"Saahakseni sen testamenttiasian viimeinkin järjestetyksi. Onpahan
-sitten yhtä huolta vähemmän ajateltavana, ja se onkin painanut mieltäni
-kyllin kauan."
-
-Allan puhui kartellen, kuten mies, jota tuskalliset ajatukset ovat
-painaneet liian kauan. Toivo saada vihdoinkin vapautua näistä
-epämieluisista mietteistä näytti rohkaisevan häntä, vaikka tarkka
-katselija olisi huomannut, että se helpotus saattoi olla otaksuttu
-mieluumminkin kuin todellinen.
-
-Rouva Ritson ei yrittänytkään näyttää välinpitämättömältä. Hänen vakava
-katseensa tuli vieläkin vakavammaksi ja hänen pehmeä äänensä yhä
-pehmeämmäksi, kun hän sanoi:
-
-"Jos sitten, kun se on saatu järjestetyksi, poistuisivat pilvet, jotka
-ovat pimittäneet elämämme taivasta, olisi kaikki hyvin. Mutta ne eivät
-ikinä hajoa."
-
-Allan Ritson käänsi päänsä sivulle koettaen hymyillä, mutta
-pilvet eivät olleet karkoittaneet aurinkoa niin tarkkaan hänen
-viljapelloiltaan, kuin hymy oli kadonnut hänen ryppyisiltä kasvoiltansa.
-
-"Tule, elä vaivoo ihtees ennee sillä! Kun min' oon tehnyt testamenttin'
-ja asettanut Paulin samanarvoiseksi toisen poijan kanssa, ei kukkaan
-voi juoruta mittään kun vain emme ite kerro."
-
-Rouva Ritson katsoi hänen kasvoihinsa surullisin ilmein.
-
-"Taivas tietää, Allan", hän sanoi, "ja mustat pilvet kerääntyvät yhä."
-
-Vanha mies astui pari askelta kivistä käytävää ja hänen päänsä painui
-alas. Ääni syveni.
-
-"Puhut oikeen, äiti", hän sanoi, "sinä sanot oikeen. Se raskauttaa
-minui vanhuutenipäiviä ja -- sinun myös!" hän otti vielä pari askelta
-ja lisäsi: "Eikä mikkään asianajaja voi poistaa niitä, ei -- ei nyt
-enee. Totta, äiti, meijän pilvet eivät oo kauaan sataneet -- mutta
-vähät siitä", kohottaen katseensa ja samalla äänensäkin, "meillä
-on ollut hyviäkin vuosia, vaikkakin nisujen seassa olemme saaneet
-ohakkeitakin joskus korjata."
-
-"Niin, onhan meillä ollut onnellisiakin päiviä", sanoi rouva Ritson.
-
-Juuri tällä hetkellä kuului laakson takaa huvittelijoitten iloisia
-ääniä ja viulun viehättäviä säveleitä. Allan Ritson kohotti päänsä,
-nyökkäsi huolettomasti ja hymyili heikosti, vaikkakin sumentava pilvi
-oli kerääntynyt hänen silmiensä ympärille.
-
-"Tuolla ne ovat -- painien ja ilakoijen. Muistelen aikaa, jolloin ei
-ollut Cumberlannissa toista miestä, joka olis uskaltanna kanssani
-kilpaan lähtee. Siitä on nyt monta pitkee vuotta. Ja nyt meijän Paul
-hallihtee useimmat niistä -- niin, niin hän tekkee."
-
-Viulu soitti erästä vanhaa kansantanssia. Vanha mies kuunteli: hänen
-kasvonsa kirkastuivat, hän kohotti iloisesti jalkaansa ja teki
-kädellään notkean liikkeen.
-
-Sinä hetkenä kaikui ilman läpi iloinen nauru. Se oli samaa sydämen
-riemukasta musiikkia, jonka Hugh Ritson ja herra Bonnithorne olivat
-kuulleet tiellä.
-
-Surun jälki oli kadonnut Allanin kasvoilta ja hänen äänensä soi
-sydämellisenä, kun hän sanoi:
-
-"Se on Gretan nauru -- aivan varmaan! Mikä hilpeä tyttönen hän onkaan!
-Minä rakastan iloisia tyttöjä -- ilo voittaa ja viehättää!"
-
-"Totta", sanoi rouva Ritson, "Greta on ihastuttava tyttö."
-
-Tuskin se oli sanottu, kun nuori tyttö hyökkäsi heidän luokseen
-hengästyneenä ja kuitenkin nauraen; kääntäen päänsä sivulle hän karjui:
-
-"Eläköön! Hävinnyt, herraseni! Eläköön!"
-
-Se oli Greta Lowther: kaksikymmenvuotias, vaaleatukkainen tyttö,
-jonka vilkkaissa ruskeissa silmissä asui aina loistava hyvätuuli.
-Punoittavilla kasvoilla säteili riemukas hymy ja voimakas elämänhalu --
-hän oli kuin villi ruusu parhaimmassa kukoistuksessaan.
-
-"Minä olen voittanut hänet", hän sanoi, "hän aikoi kiertää Istuinkiven
-kautta siihen, kun minä kulkisin Tuulensuun harjun yli, minä olin
-valtatiellä, ennenkuin hän oli ehtinyt sillalle."
-
-Sitten hän juoksi nurkan ympäri ja päästettyään irti olkihattunsa
-heilutti sitä ilmassa päänsä ympäri huutaen voiton riemulla:
-
-"Huraa, huraa, hävinnyt, herraseni, hävinnyt!"
-
-Paul Ritson tuli vuorta alas kahden kyynärän askelilla.
-
-"Ai, sinä nuori veijari -- sinä petit minut!" hän huudahti pysähtyen ja
-vetäen kiivaasti henkeänsä.
-
-"Petit?" sanoi Greta ilakoiden.
-
-"Sinun piti koskea rovioon Tuulensuussa, mutta sinä et mennyt sadankaan
-kyynärän päähän siitä."
-
-"Rovioon? Tuulensuussa?" sanoi tyttö, ja kummastunut ilme levisi hänen
-rakastettaville kasvoillensa.
-
-Paul kuivasi otsansa ja pudisti päätänsä, niinkuin tämä ihastuttava
-petos olisi tehnyt hänet hyvinkin vakavaksi.
-
-"Nyt, Greta, nyt, nyt -- kiltisti --"
-
-Greta katseli ympärilleen kuin säikähtänyt karitsa.
-
-"Äiti", sanoi Paul, "hän pääsi minusta varkain edelle."
-
-"Hän oli varas, uskokaa minua, ettekös uskokin?"
-
-"Minä? Miksi, eläissäni en ole mitään varastanut -- käytin vain
-tilaisuutta hyväkseni."
-
-"Ja mikä tilaisuus se oli, ole hyvä", sanoi Greta mahdollisimman
-viattomin ilmein.
-
-Paul harppasi hänen sivulleen ja kuiskasi jotakin hänen olkansa yli.
-Silloin tyttö katsoi häntä ja sanoi samalla kuin hymy välähti hänen
-kasvoillansa:
-
-"Älä sano niin! Äläkä myöskään ole aivan varma siitä. Minä varmasti en
-ole koskaan kuullut sellaisesta varkaudesta."
-
-"Sittenpä sinä saat siitä kuulla", sanoi Paul pannen kätensä hänen
-kaulalleen ja taputtaen häntä poskelle.
-
-Hetkiseksi yhtyivät vallattomat huulet ruusunpunaisiin. Vanha Allan
-poikamainen pilke silmissään oli keksivinään heidät etäämmältä.
-
-"Ai, mitäs siellä on?" hän sanoi. "Ovatko nuorten kisat tänne
-siirtyneet?"
-
-Greta pyörähti irti toisen sylistä.
-
-"Kuinka sinä voit -- ja kaikki ihmiset näkevät. He voivat vielä luulla,
-että me -- että me olemme --"
-
-Paul tuli jäljessä, käänsi päänsä olkansa yli ja sanoi:
-
-"Ja emmekö me sitten ole?"
-
-"He ovat toistensa arvoiset, äiti, vai mitä?" sanoi Allan kääntyen
-vaimoonsa. "Heistä tulee komea pari, kuten ihmiset sanovat. -- Greta,
-poika on hirveä tomppeli, eikös olekin?"
-
-Greta astui vanhan miehen viereen ja laski tuttavallisesti kätensä
-hänen käsivarrelleen. Samana hetkenä Paulkin tuli isänsä rinnalle.
-Allan taputti poikaansa olalle.
-
-"Sinä hirveä, pitkä tomppeli", hän sanoi ja nauroi sydämellisesti.
-Kaikki varjot, jotka olivat sumentaneet hänen taivastaan, olivat nyt
-kadonneet. "Ja kuinka voi kirkkoherra Christian?" hän kysyi toisella
-äänellä.
-
-"Hyvin, oikein hyvin, ja yhtä rakastettava vanha ystävä kuin ennenkin",
-vastasi Greta.
-
-"Hän on sekä isä että äiti sinulle, tyttöseni. En koskaan tuntenna
-sinun omaa isääsi. Hän oli kuollu, ennenkö me tultiin näille main. Ja
-sinun äitisi myöskin, Jumala häntä siunatkoon! hänkin on nyt kuollut.
-Mutta jos tämä minun poikani, tämä Paul, tämä pitkä --. Ah, tuollahan
-onkin herra Bonnithorne ja myöskin Hughie."
-
-Asianajajan ja Hugh Ritsonin ilmestyminen keskeytti sen rangaistuksen
-uhkauksen, joka tuntui juuri olevan livahtamassa vanhan miehen huulilta.
-
-Hugh Ritson oli heti päässyt selville tilanteesta. Tyttö nojasi
-hänen isänsä käteen; puhdas, pehmyt poski oli aivan vanhan miehen
-päivettyneitten, tummien ja vieläkin kauniitten kasvojen vieressä;
-kohotetusta katseesta loisti syvä tunne, huulet olivat puoliksi auki
-ja niiden välistä loisti valkoisten hampaitten rivi kuin helminauha;
-ja kun hän käänsi katseensa Pauliin, joka hymyili hänelle, ilmeni
-siinä vallattomuutta, moitetta ja rakkautta; väljän puvun kaulus
-jätti paljaaksi kaulan ja käsivarret ja rinta nousi ja laski äskeisen
-kiihtymisen vuoksi -- kaiken tuon Hugh näki yhdellä silmäyksellä ja
-hänen rintansa oli pakahtua. Hänen kalpeat kasvonsa kävivät valkeiksi
-ja hänen epävarma jalkansa astui raskaasti kiville.
-
-Allan pudisti herra Bonnithornen kättä ja kääntyi sitten poikiinsa.
-"Tulkaa, te kaksi poikaa ette ole olleet hyviä ystäviä viime aikoina
-ja se on tuottanna raskasta surua sekä teijän äijillenne että minulle.
-Teitä ei ole tehty saman kaavan mukkaan. Mutta teijän täytyy sopia
-riitanne vanhempienne vuoksi, jos ei muuten."
-
-Näin sanoen hän ojensi molemmille kätensä, aivan kuin yhdistääkseen
-heidän kätensä. Hugh teki vastustavan ilmeen.
-
-"Minulla ei ole mitään riitoja sovittavana", hän sanoi kääntyen pois.
-
-Paul ojensi kätensä. "Pudista tuota, Hugh", hän sanoi. Hugh työnsi
-ilmeisellä kylmyydellä pois tarjotun käden.
-
-Paul katsoi veljensä kasvoihin hetkisen ja sanoi: "Mitä hyödyttää pitää
-vihaa? Se on kuin jokin satujen kummitus, joka syö kaiken muun."
-
-Hugh Ritsonin huulet värähtivät tuskin huomattavasti, mutta mitään
-virkkamatta hän kääntyi pois. Pää painuneena alas rinnalle hän asteli
-porrasta kohti.
-
-"Seis."
-
-Se oli vanhan Allanin ääni. Syvä ääni ilmaisi harmin, joka kiehui hänen
-sisällänsä. Hänen kasvonsa punoittivat, hänen silmänsä leimusivat,
-hänen huulensa vapisivat.
-
-"Tule takaisin ja purista veljesi kättä kunnollisesti." Hugh Ritson
-silmäsi ympärilleen ja seisoi epävarmana toisella jalallaan.
-
-"Miksi tänään paremmin kuin eilen tai huomenna?" hän sanoi kylmästi.
-
-"Tule takaisin, minä sanon sinulle!" huusi vanha mies tulistuneena.
-
-Hugh pysyi liikahtamatta paikallaan ja sanoi hiljaa tavallisella
-äänellään: "Minä en ole enää lapsi."
-
-"Käyttäy sitten kuin mies, äläkä kuin pieksetty koira."
-
-Väristys kävi salaa nuoren miehen läpi päästä jalkoihin. Hänen silmänsä
-äkkiä leimahtivat. Sitten hilliten itsensä hän sanoi:
-
-"Yksinpä koirakin voisi suuttua tuollaisesta puheesta, herra."
-
-Greta oli siirtynyt syrjään päästäkseen katselemasta tätä kiusallista
-näytelmää, ja hetkisen Hugh Ritsonin silmät seurasivat häntä.
-
-"Minä en taho nähä riitaa ja toraa omassa talossani", huusi vanha
-mies murtuneella äänellä. "Niien, jotka assuuvat siinä, täytyy elää
-sovinnossa; jotka tahtoovat sottaa, saavat männä."
-
-Hugh Ritson ei voinut kestää enempää.
-
-"Ja mitä on teidän talonne minulle, herra? Mitä se on tehnyt minun
-hyväkseni? Maailma on avara."
-
-Vanha Allan oli hämmästynyt. Vaieten, mykkänä, suurin silmin hän
-katseli ympärillään olevien kasvoja. Sitten hän epäselvällä,
-vapisevalla äänellä huusi:
-
-"Purista veljesi kättä tai sinulla ei ole veljeä hänessä."
-
-"Ehk'ei", sanoi Hugh hyvin hiljaa.
-
-"Purista kättä, minä sanon sinulle." Vanha mies puristi kätensä
-nyrkkiin. Hänen ruumiinsa jokainen jäsen vapisi.
-
-Hänen poikansa huulet olivat yhteen puristetut; hän ei vastannut mitään.
-
-Sitten vanha mies sieppasi kepin herra Bonnithornen kädestä. Silloin
-Hugh kohotti äkkiä silmänsä, kunnes ne kohtasivat hänen isänsä katseen.
-Allan masentui. Keppi putosi hänen kädestään. Pyörähtäen ympäri Hugh
-lähti taloon.
-
-"Tule takaisin, tule takaisin, poikani... Hughie... tule takaisin!"
-vanha mies nyyhkytti. Mutta mitään vastausta ei kuulunut.
-
-"Allan, ole kärsivällinen, anna hänelle anteeksi; hän kyllä pyytää
-sinulta anteeksi", sanoi rouva Ritson.
-
-Paul ja Greta olivat pujahtaneet tiehensä. Vanha mies oli nyt aivan
-mykkä ja hänen silmänsä olivat painuneet alas ja uivat kyynelissä.
-
-"Kaikki kääntyy hyväksi, jos Jumala suo", sanoi rouva Ritson. "Muista,
-häntä on kovasti koeteltu, poikaparkaa. Hän on odottanut, että sinä
-tekisit jotakin hänen hyväksensä."
-
-"Ja minä aioin teliä -- ja minä toellakin aioin tehä", vastasi isä
-itkun murtamalla äänellä.
-
-"Mutta sinä olet siirtänyt sitä päivästä päivään, kuten kaikkea
-muutakin."
-
-Allan kohotti sumean katseensa vaimonsa kasvoihin. "Jos tämän olisi
-tehnyt toinen poika, minä ehkä olisin voinut sen kestää", hän sanoi
-liikutettuna.
-
-Herra Bonnithorne seisoen syrjässä oli raaputtanut kivitystä
-jalallansa. Hän kohotti nyt katseensa ja sanoi: "Ja niinpä, herra
-Ritson, ihmiset sanovatkin, että te olette aina enemmän suosinut
-vanhempaa poikaanne."
-
-Vanhan miehen tuijottava katse pysähtyi hetkeksi asianajajaan, mutta
-hän ei puhunut mitään, vaan seurasi kiusallinen äänettömyys.
-
-"Minä haluan puhua nyt herra Bonnithornen kanssa, äiti", sanoi herra
-Ritson. Hän oli tyynempi nyt. Rouva Ritson astui sisään.
-
-Allan Ritson ja asianajaja seurasivat häntä astuen sisään pieneen
-saliin eteisestä oikealle. Se oli hieno huone, täynnä menneen ajan
-muistoja. Lattia oli kiilloitettua mustaa tammea, peitetty nahoilla;
-katto oli tammineliöistä, ja vahvat tammiset niskahirretkin oli
-asetettu niin, että ne muodostivat suuria neliöitä. Seinillä oli
-kirkasvärisiä tammisia kaappeja, joiden etuosaan oli leikattu
-kömpelöitä kuvioita, ja seinät olivat valkaistut ja koristetut
-mustalla ja valkealla. Huonekalut olivat vanhat ja raskaat. Suuressa
-akkunansyvennyksessä oli rukki. Kärpänen surisi katossa ja auringon
-kajastus vielä kuvastui lattialle. Miehet istuutuivat.
-
-"Minä olen kutsunut teijät, herra Bonnithorne, tehäkseni
-testamenttini", sanoi vanha mies. Asianajaja hymyili.
-
-"Vanha totuushan on, että viivyttely lakiasioissa on samaa kuin polttaa
-kynttilää päivällä; kun yö tulee, on se silloin hiileksi palanut."
-
-Vanha mies välitti vähät tästä huomautuksesta.
-
-"Niin", hän sanoi, "mutta mitkään muitten menettelytavat eivät sovellu
-minulle."
-
-Tämä vihjaus sai herra Bonnithornen heristämään korviansa.
-
-"Ja mitkä ovat teidät varsinaiset syynne?" hän kysyi.
-
-Allan näytti hajamieliseltä. Hän oli hetkisen ääneti ja sanoi sitten
-hitaasti aivan kuin leikitellen ajatuksilla ja lauseparsilla:
-
-"No niin, teijän täytyy tietää... Minä tuskin tiijän, kuinka sen
-sanoisin ... Niin, minun vanhin poikani Paul, kuten häntä sanotaan --"
-
-Vanha mies pysähtyi, hänen koko olentonsa muuttui yrmeäksi ja
-epävarmaksi. Herra Bonnithorne kiiruhti apuun.
-
-"Niin, minä olen pelkkänä korvana. Teidän vanhin poikanne --"
-
-"Hän on -- hän on --"
-
-Ovi avautui, ja rouva Ritson astui huoneeseen jäljessään loordi Fisher.
-
-"Herra Ritson, teijän lampaanne, koko mustaposkinen lauma
-Hindscarthilla, ovat murtautuneet ulos haa'asta ja kiipeilevät nyt
-juuri kuilun reunamia", sanoi hiilenpolttaja.
-
-Vanha mies hypähti seisoalleen.
-
-"Minun täytyy mennä heti", hän sanoi. -- "Herra Bonnithorne, minun
-täytyy jättää teijät, muuten minä menetän viisikymmentä parhaimmista
-lampaistani kuiluihin."
-
-"Mää olin niin rohkee, että tulin sanomaa, kun näin, ankara jumalanilma
-on tuloss'."
-
-"Se oli oikeen, Mattha, ja teit niinkuin hyvä naapuri ainakin. Tulen
-mukaasi tuossa paikassa."
-
-Loordi Fisher astui ulos.
-
-"Voitteko te tavata minua täällä uuvvestaan kello kaheksan illalla?"
-
-Harmi kuvastui herra Bonnithornen kasvoilla, mutta nöyrästi hän
-kuitenkin vastasi:
-
-"Olen aina valmis palvelemaan teitä, herra Ritson. Voin palata kello
-kahdeksan."
-
-"Olkee hyvä." Sitten Allan kääntyen rouva Ritsoniin lisäsi: "Tarjoa
-herra Bonnithornelle virvokkeita", ja hän kiiruhti hiilenpolttajan
-jälkeen. Päästyään pihaan hän kutsui koiria. "Britz! Laddie! Se, seh!
-Tulkaa, pojat, tulkaa, pojat, se, seh!"
-
-Hän kurkisti sisään muutamasta ulkohuoneen ovesta -- ja huudahti:
-"Reuben, missäs sinä oot? Jouvvu ny' sukkelaan, ja tuo poika mukanas!"
-
-Seuraavana hetkenä nuori lammaspaimen ja karjapoika mukanaan kolme
-paimenkoiraa saapuivat Allan Ritsonin luo pihaan.
-
-"Tulekkos vuorelle, Mattha?" kysyi vanha mies.
-
-"En, tältä päivältä saa riittää. Oon matkalla kotiin."
-
-"Hyvää yötä, ja kiitos!"
-
-Sitten joukko lähti kujaa myöten, miehet huudellen, koirat haukkuen.
-
-Kulkiessaan eteisen läpi herra Bonnithorne tapasi Hugh Ritsonin, joka
-oli menossa ulos kasvoilla kova ilme ja pää alas painuneena.
-
-"Tahtoisitkos", kysyi asianajaja, "tietää, mitä varten minua on
-kutsuttu tänne?"
-
-Hugh Ritson ei heti kohottanut katsettaan.
-
-"Tekemään hänen testamenttiansa", lisäsi herra Bonnithorne odottamatta
-toisen vastausta.
-
-Nyt Hugh Ritson kohotti katseensa; hänen silmänsä leimahtivat, mutta
-sen jälkeen hän meni ulos virkkamatta sanaakaan.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-Hugh Ritson oli kaksikymmenseitsen-vuotias. Hänen sileäksi ajettu
-naamansa oli pitkä, kalpea ja yksilöllinen; nenävarsi oli leveä ja
-sieraimet turpeat; huulilla asui päättävä ilme, silmät olivat suuret ja
-välkkyvät, otsa leveä; keskellä päätä oleva jakaus erotti tummanruskean
-tukan kahteen osaan ja se laskeusi pieninä aaltoina ohimoille.
-Tavallisissa oloissa kasvoilla oli tuskallinen ilme ja jokaisessa
-piirteessä kuvastui suuri sisäinen voima. Kokonaisuudessaan se ei
-paljoa eronnut hienorotuisen hevosen päästä, jossa on syvät silmät
-ja liikkuvat sieraimet. Hän oli keskikokoa pitempi ja vartalo oli
-sopusuhtainen. Kun hän puhui, melkein hätkähti sitä kuullessaan, sillä
-ääni oli liian matala ja syvä ollakseen lähtöisin tuonnäköisen miehen
-rinnasta. Hänen ryhtinsä oli veltto, mikä johtui jonkinlaisesta lantion
-lamaannuksesta.
-
-Koska hän oli cumbrilaisen tilanomistajan toinen poika, odotti
-hän isältänsä vain pientä osaa ja senvuoksi hän oli valmistunut
-kaivosinsinööriksi. Vietettyään muutamia kuukausia Cleatorin
-rautakaivoksissa hän muutti kaksikymmenkaksi-vuotiaana Lontooseen
-ilmoittautuen oppilaaksi kaivosopistoon Jermyn kadun varrella.
-Siellä hän vietti neljä vuotta jakaen huoneen muutaman lakitieteen
-ylioppilaan kanssa kirkkopuistossa. Hänen oleskelunsa Lontoossa kului
-ilman seikkailuja. Harvapuheisena hänellä oli vähän ystäviä. Hänellä
-oli luontaista taipumusta mietiskelyyn, mutta ponnistuksia hän ei
-rakastanut. Häneltä puuttui fyysillistä tarmoa ja se lienee osiksi
-ollut syynä hänen ryhtinsä velttouteen. Myöhään yöhön hän tahtoi
-marssia rantoja pitkin: kaupungin vilkas elämä ja sen salaperäinen
-hiljaisuus puolenyön jälkeen erikoisesti viehätti häntä. Näillä
-matkoillaan hän tutustui elämän murjomiin, mitä omituisimpiin
-olentoihin: yksi niistä oli persialainen ylimys, joka oli ollut
-viimeisen shahin hovissa ja nyt piti pientä tupakkakauppaa muutaman
-sivukadun varrella; niihin kuului myöskin muuan ranskalainen
-maastakarkoitettu, joka oli kuulunut Ludvig Philippen seurapiiriin ja
-nyt myyskenteli puolen pennyn sanomalehtiä. Muina aikoina Hugh tuskin
-ollenkaan meni ulos ja hyvin harvoin häntä kukaan luokseen kutsui.
-
-Vain palvelijat, jotka näkivät hänet kaikkina aikoina ja kaikilla
-tuulilla, näyttivät aavistavan, että tuon näennäisesti kylmän kuoren
-alla piili kiihkeä luonne. Mutta itse hän tiesi, miten voimakas oli
-intohimojen valta. Hän ei koskaan voinut katsella kaunista naista
-kasvoihin tuntematta veren kuohuvan suonissaan, niin että pyörrytti.
-Mutta yhtä voimakas kuin hänen intohimonsa, oli, yhtä luja oli myöskin
-hänen tahtonsa. Hän piti itseään kurissa ja nelivuotisen Lontoossa
-oleskelunsa aikana hänen oli melkein onnistunut tyynnyttää sielunsa
-salaiset pohjavirrat.
-
-Kaksikymmenkuusi-vuotiaana hän palasi Cumberlandiin, kun hänellä oli
-syytä otaksua, että hänen isänsä antaisi kaivosten johdon hänelle.
-Vuosi oli nyt kuitenkin kulunut eikä mitään oltu tehty. Pettyneitten
-toiveitten vuoksi hän oli tulemassa sairaaksi. Hänen vanhempi veljensä,
-Paul, oli elänyt koko ikänsä maalla ja oli melkein luonnollista, että
-hän perisi maat. Niin oli Hugh Ritson kuitenkin ajatellut, vaikk'ei
-asioita oltu vielä lopullisesti järjestetty. Viikko seurasi viikkoa,
-kuu kuuta, ja hänen sydämensä tuli katkeraksi. Hän oli melkein
-päättänyt lopettaa tämän odotuksen. Oli tuleva päivä, jolloin hän ei
-jaksaisi kestää kauempaa ja silloin hän tiesi joutuvansa tuuliajolle.
-
-Eräs tilapäinen sattuma päästi hänen intohimonsa valloilleen. Metsissä
-kierrellessään hän kävi usein sammalikossa, jossa loordi Fisher
-työskenteli kaivoksessaan. Varhaisena kesäaamuna oli hauska kahlata
-lirisevän puron yli yksinäisessä seudussa. Eräänä aamuna hän tapasi
-vanhan loordin tyttären pesemässä vaatteita purossa. Hän muisti, että
-tämä ennen oli ollut herttainen, sievä kymmen- tai yksitoistavuotias
-olento. Hän oli nyt kahdeksantoistavuotias tyttö, jonka kasvot olivat
-kauniit, esiintyminen vaatimatonta ja koko olento todisti, ettei
-hän ollut vielä nainen, mutta ei enää lapsikaan. Hänen äitinsä oli
-äskettäin kuollut, hänen isänsä vietti päivänsä -- usein yönsäkin,
-kun hiilihauta paloi -- vuorella, joten hän joutui enimmäkseen
-elelemään yksin. Hugh Ritson piti hänen ystävällisistä vastauksistaan
-ja harvoista, yksinkertaisista kysymyksistänsä. Niinpä hänelle tuli
-tarpeeksi saada katsella tyttöä aamuisin ja hän tunsi pettyvänsä, ellei
-saanut nähdä hänen nuoria, kauniita kasvojansa. Ollen itse hiljainen
-mies hän kuunteli mielellänsä tytön nöyrää, vaatimatonta puhetta. Hänen
-jäykkä katseensa saattoi heltyä sellaisina hetkinä ja saada hyväilevän
-ilmeen. Tätä jatkui kuukausia eikä kertaakaan kumpikaan osoittanut
-mitään liehakoinnin merkkejä. Ajan oloon Hugh Ritson kuitenkin tajusi,
-että tytön sydän oli syttynyt. Jos hän tuli myöhään, tapasi hän hänet
-nojaamassa portin yli katsellen haaveillen vihertävälle vuorelle, ja
-kasvoilla hehkui kaihoisa puna. Turhaa on kertoa enempää Tyttö antautui
-hänelle koko sydämestään ja sielustaan ja hän itse tunsi, että se
-miinoitus, jonka hän oli ympärilleen rakentanut, oli räjähtänyt ja
-hajonnut.
-
-Sitten tuli heräämys, ja Hugh Ritson huomasi liian myöhään, ettei hän
-ollut koskaan rakastanut tätä yksinkertaista lasta, joka oli saanut
-hänet päästämään irti hänen intohimojensa siteet, vaan toista naista.
-
-Tästä johtui ensimmäinen murhenäytelmä tämän, miehen elämässä.
-
-Nyt äskettäin hän oli saanut toisen tärkeän seikan aprikoidakseen.
-Herra Bonnithornen juttu siitä, että Gretan isältä oli jälkisäädöksen
-mukaan jäänyt poika erään Grace Ormerodin kanssa, sattui juuri siihen
-aikaan, jolloin hän tunsi mielessään katkerinta pettymystä, ja siksi
-hän helposti lankesi kiusaukseen "rehellisesti kokeilla", eikö saisi
-asioita kääntymään mielensä mukaan. Jos se Grace Ormerode, joka oli
-mennyt naimisiin Lowtherin kanssa, sattui olemaan hänen oma äitinsä,
-silloin -- voi panna veikkaa siitä -- Paul oli Lowtherin poika. Jos
-Paul oli Lowtherin poika, hän samalla oli Gretan velipuoli. Ellei
-Paul ollut Allan Ritsonin poika, silloin hän, Hugh Ritson, oli isänsä
-perillinen.
-
-Nykyisessä tunteitten pyörteessä hän ei joutanut tarkasti kysymään,
-miten asiat todellisuudessa olivat. Hänelle riitti, kun olosuhteet
-näyttivät kääntyneen hänelle edullisiksi ja se muutti koko maailman
-hänen silmissään.
-
-Ensimmäinen tulos tästä muutoksesta oli, että hän huomaamattaan alkoi
-katsoa onnetonta suhdettaan Mercy Fisheriin aivan toisin silmin. Mitkä
-hänen aikaisemmat tunteensa olivat olleet, olemme jo nähneet. Nyt
-hänestä koko juttu oli onneton "sattuma", joka herätti "hitonmoista
-melua" ja ajatus "mennä naimisiin" tuntui hassulta hulluttelulta,
-jolloin hän vain leikkisi "romaanien suuria rakastajoita" toisten
-katsellessa sysihaudalta hänen hommiansa.
-
-Kun hän kulki herra Bonnithornen ohi Ghyllin eteisessä, hän oli
-matkalla loordi Fisherin mökille. Hän näki edellään joukon, jossa
-oli hänen isänsä ja hiilenpolttaja ja päästäkseen tapaamasta heitä
-hän kulki Ankerias-kallion yli oikopolkua. Astuttuaan kiivaasti
-yhden penikulman hän tuli valkeaksimaalatulle mökille, joka oli
-kylän laidassa likellä sitä siltaa, joka kulki putouksen yli. Se
-oli suloinen, yksinäinen paikka, jossa hiljaisuutta häiritsi vain
-veden kohina, kyyhkysten kujerrus ylisillä ja rastaan laulu kosken
-partaalla. Ilmassa tuntui turpeen raikas tuoksu. Talon edustalla oli
-kiilanmuotoinen puutarha, jossa kasvoi enimmäkseen pähkinäpuita.
-Tullessaan lähelle Hugh Ritson huomasi, että orava kurahti muutaman
-puun haaraan. Tämä pieni olento keinutteli itseänsä vetreällä oksalla
-laskien välistä tuuhean häntänsä pitkin oksaa ja raksutellen auki
-pähkinöitä. Avatessaan pientä porttia Hugh Ritson keksi, että kissa
-oli asettunut puunrungon taa vaanimaan oravan liikkeitä ja ehkä
-käyttääkseen sen varomatonta urheilua hyväkseen.
-
-Hänen tullessaan puutarhaan Mercy kulki juuri sen yli kädessään
-vesisanko, jota hän juuri lähteestä toi. Hän oli nähnyt tulijan ja
-koetti kiiruhtaa sisään. Hugh seisahtui hänen eteensä, ja tyttö laski
-sangon kädestänsä. Mercyn pää oli painunut hyvin alas ja kasvot olivat
-karahtaneet hehkuvan punaisiksi.
-
-"Mercy", sanoi Hugh Ritson, "kaikki on järjestetty. Herra Bonnithorne
-saattaa sinua junaan tänä iltana ja perille tultuasi tulee sinua
-vastaan se henkilö, josta sinulle puhuin."
-
-Mercy kohotti silmänsä katsellen rukoillen hänen kasvoihinsa.
-
-"Ei tänään, Hugh", hän sanoi kuiskaten murtuneella äänellä; "anna minun
-jäädä huomiseen."
-
-Hugh katseli häntä hetkisen vakavana ja kun hän sitten puhui, tuntui
-hänen äänensä tytöstä kuin kahleitten kitinä.
-
-"Matka on tehtävä. Jokaisen viikon viivytys suurentaa vaaraa."
-
-Tytön katse painui taas ja kyyneleet alkoivat tippua ruskealle
-käsivarrelle, jonka hän oli kohottanut.
-
-"Tule", sanoi toinen pehmeämmällä äänellä; "juna lähtee tunnin
-kuluttua. Isäsi ei ole vielä tullut ja kylän asukkaat ovat melkein
-kaikki urheilupaikalla. Sen parempi. Ota takkisi ja hattusi ja kulje
-polkua Tammilehdon läpi. Sen laidassa herra Bonnithorne odottaa sinua."
-
-Tytön kyyneleet juoksivat nyt valtoinaan, vaikka hän puri huuliaan ja
-koetti pidättää niitä.
-
-"Tule nyt, tule; tiedäthän, että juuri itse valitsit tämän."
-
-Seurasi äänettömyys.
-
-"En koskaan luullut, että olisi niin hirveän raskasta lähteä", virkkoi
-tyttö vihdoin.
-
-Hugh hymyili heikosti ja jatkoi houkuttelevammalla äänellä.
-
-"Ethän sinä iäksi mene. Sinähän tulet takaisin turvassa ja onnellisena."
-
-Sanat kulkivat uudestaan ja uudestaan tyttöparan läpi. Hänen
-ristissäolevat kätensä vapisivat huomattavasti ja hänen sormensa
-nytkähtelivät suonenvedontapaisesti. Hetkisen kuluttua hän hieman
-tyyntyi ja sanoi hiljaa:
-
-"Ei, minä en koskaan tule takaisin -- sen minä hyvin tiedän." Ja hänen
-päänsä painui rinnalle ja sydäntä poltti kauheasti. "Minun täytyy
-jättää kaikille hyvästit. Täällä olivat Betsy Jacksonin lapset -- minä
-suutelin heitä kaikkia tänä aamuna, mutta en sanonut, miksi; pikku
-Willy näytti tietävän ja itki niin katkerasti, pikkuinen raukka."
-
-Tämän tapauksen muisto liikutti tytön yksinkertaista sielua, niin
-että lähteet kuohuivat yli äyräittensä ja lapsellinen ääni tukahtui
-nyyhkytyksiin.
-
-Mies seisoi tuskan hymy huulillaan. Hän tuli lähemmä ja pyyhki pois
-kyyneleet ja siveli hänen päätään koettaen saada hänet tyyntymään.
-
-Mercy kohotti äänensä.
-
-"Ja vielä sinun äitisi, enkä minä voi sanoa edes hänelle hyvästiä", hän
-sanoi; "ja minun isäparkani, jolle minä en tohdi puhua mitään --"
-
-Hugh polki kärsimättömästi käytävää.
-
-"Tule, tule, Mercy, älä ole hupakko."
-
-Tyttö kohotti nuoret kasvonsa, jotka ennen olivat olleet kauniit kuin
-päivä, mutta nyt olivat itkusta ja huolesta laihtuneet ja kalvenneet.
-Hän otti Hughin nutun rintapielestä kiinni ja sisäisen voiman
-pakottamana, jota hän ei näyttänyt voivan vastustaa, heitti toisen
-kätensä hänen kaulaansa, kohotti kasvonsa, kunnes heidän huulensa
-hipaisivat toisiansa ja heidän katseensa yhtyivät vakavasti hetkeksi.
-
-"Hugh", hän sanoi kiihkeästi, "rakastatko varmasti minua niin paljon,
-että poissaollessanikin muistat minua? -- oletko sinä oikein, oikein
-varma?"
-
-"Olen, olen; ole varma siitä", Hugh sanoi hellästi.
-
-Hugh irroitti hänen kätensä.
-
-"Ja tuletko sinä hakemaan minua sen jälkeen, kun --"
-
-Hän ei voinut sanoa lausetta loppuun. Hugh hymyili: "Kuinkas, tietysti,
-tietysti."
-
-Tytön sormet vapisivat ja menivät ristiin; hänen poskensa hehkuivat.
-
-"Tietysti, totta kai." Hugh hymyili taas aivan kuin antaen anteeksi
-tällaisen lapsellisen epäilyn. Sitten hän pani kätensä tytön olalle,
-laski äänensä niin, että siinä oli sekä hellyyttä että vakavuutta ja
-sanoi kääntäen tytön kirkastuvat kasvot puoleensa: "Kas niin, kas niin;
-mene nyt laittautumaan valmiiksi."
-
-Tyttö pyyhki kiireesti kyyneleet silmistään ja näytti puoliksi
-häpeilevältä, puoliksi hurmaavalta.
-
-"Minä menen juuri."
-
-"Sinä olet hyvä, pieni tyttö."
-
-Kuinka auringonpaiste palasikaan näiden sanojen mukana tytön sieluun!
-
-"Hyvästi toistaiseksi, Mercy -- vain toistaiseksi, tiedäthän."
-
-Mutta miten kiireesti sittenkin seurasivat varjot auringonpaistetta!
-
-Hugh näki kyynelten uudestaan kokoontuvan loistaviin silmiin ja tuli
-muutaman askelen takaisin.
-
-"Vielä -- yksi hymy -- vain yksi pieni hymy!" Tyttö hymyili kyyneltensä
-läpi. "Kas niin -- kas niin -- pikkuinen, rakas Mercy. Hyvästi,
-hyvästi."
-
-Hugh kääntyi ympäri ja astui kiivaasti tiehensä. Kulkiessaan portista
-hän ei voinut olla huomaamatta, että kissa salaa hiipi pähkinäpuun
-juurelta pihaan päin lakastuva hymy pyöreällä naamallansa, ja oravan
-häntä roikkui sen hampaitten välistä.
-
-Hugh Ritson oli lopuksi voittanut, mutta hänestä tuntui, kuin hän olisi
-kärsinyt musertavan tappion. Hän oli voittanut oman miehuutensa ja nyt
-hän tunsi luikkivansa voittonsa näyttämöltä tiehensä syvästi häveten.
-Puhuessaan herra Bonnithornen kanssa hän oli alkanut tajuta, että oli
-sekaantumassa johonkin hulluun ja alhaiseen, ja jos mikään tyttöä
-koskeva ajatus hänessä oli voimakas, niin oli se tunne siitä, että tämä
-hänen inhimillinen tyhmyytensä alensi hänen miehistä arvoansa. Hän oli
-ajatellut uhmata yleistä mielipidettä. Mutta sitä hän nyt kuitenkin
-tunsi pelkäävänsä enemmän kuin mitään muuta. Että mies joutui näin
-epätasaiseen koetteluun naisen kanssa ja selvisi siitä voittajana
-vain liehakoinnin ja petoksen avulla, oli enemmän kuin julmaa: se oli
-raakaa. Tätäkin sanontaa hän olisi voinut sietää niin paljon, kuin
-se koski naisen kärsimystä, mutta pahempaa hänestä oli, että se teki
-miehestä mitättömän narrin hänen omissa silmissään.
-
-Ilta oli pitkälle kulunut. Aurinko oli painunut ja läntiset vuoret
-peittyivät mustiin pilviin. Itäisten vuorten huippuja verhosi vieläkin
-vaalea auder, ikäänkuin aurinko olisi niitä vielä tervehtinyt
-poistuvilla säteillänsä. Ei käynyt pieninkään tuulenhenkäys, ei
-liikahtanut ainoakaan lehti. Laakso lepäsi tyynenä hiljakseen kerraten
-vain iloisten äänten kaikua, joka huvipaikalta kierteli pitkin metsiä
-ja maita. Taivas laakson kohdalta oli sininen, mutta pohjoiselle
-taivaalle kohosi mustia pilviä, jotka paksuina ja monenmuotoisina
-purjehtivat kuin epämääräiset laivat ilmojen meriä.
-
-Hugh Ritson lähti laaksotietä takaisin Ghylliin. Ilmeisesti hän oli
-kiihtynyt: hän asteli pää hyvin painuneena, pysähtyi äkkiä silloin
-tällöin ja kiukuissaan ruhtoi ohi kulkiessaan poikki tien varrella
-olevia pensaita. Kun hän oli päässyt Hindscarthin juurelle, kuuli hän
-kiihkeää koiranhaukuntaa, kun ne ajoivat jossakin tänne näkymätöntä
-lammaslaumaa. Katsellessaan ympärilleen hän keksi joukon miehiä
-kiipeävän jäljekkäin kuin muurahaiset äkkijyrkän kallion yli.
-
-Sinä hetkenä hänen kasvonsa omituisesti värähtivät ja hän astui
-raskaammin jatkaessaan matkaansa. Muutamassa tienkäänteessä hän tapasi
-loordi Fisherin. Vanha mies näytti nyt vähemmän surulliselta kuin
-tavallisesti. Olipa kuin perheen murhe olisi painanut hänen melkein
-raunioksi luhistunutta olentoansa kevyemmin tänä iltana kuin muulloin.
-
-"Hyvää iltaa, herra; kuinka voitte?" hän sanoi melkein iloisesti.
-
-Hugh Ritson vastasi lyhyesti:
-
-"Te ette olekaan yötä vuorella, Matthew?" hän kysyi ja hänen silmänsä
-kääntyivät vuoritielle.
-
-"Ei, hauta ei pala tänä yönä, se on varma; minun tyttäreni oottaa
-minua."
-
-Hugh Ritsonin silmät tarkastelivat nyt kiihkeästi tietä, joka kulki
-vuoren juurta länteen. Hiilenpolttaja lähti edelleen samaan suuntaan,
-mihin Hugh Ritson yhä tuijotteli, ja sanoi:
-
-"Tuo on kehno paikka tuo, jossa isänne nyt kiipeilee Reubenin ja
-pojan kanssa, ja nyt on tulossa paha ilma. Kattokaapas noita mustia
-pilvenmöhkäleitä!"
-
-Hugh Ritsonin katseeseen tuli epämääräinen ilme, ja vanhus jatkoi
-tavallisella äänellänsä:
-
-"Nyt minun pitää laputtaa tieheni, herra, muuten minun tyttöressuni
-väsyy oottamiseen. Hyvää yötä, herra, hyvää yötä."
-
-"Hyvää yötä, Matthew, ja Jumala teitä auttakoon", sanoi Hugh
-hämmästyttävän vakavasti kääntäen silmänsä toisaalle.
-
-Hän oli kulkenut puolisen penikulmaa edelleen ja joutunut kujalle, joka
-vei Ghylliin, kun Greta Lowther juoksi häneen melkein palliksi tullen
-muutamasta niityn veräjästä hattu riippuen nauhasta käsivarressa,
-pehmeä, aaltoileva tukka melkein vapaana, kasvoilla lämmin, hohtava
-puna, iloinen pilke silmissä ja riemukas hymy punaisilla huulilla.
-
-Greta oli juuri livahtanut Paul Ritsonia pakoon. Hän oli kulkenut
-lehdon läpi, joka kasvoi täynnä villiruusuja, punaisia ja valkeita.
-Sen halki kulki hyppelevä puronen, joka hohti ambralta, koska
-sen pohjaa peitti kirkkaankeltainen hiekka ja välkkyvä rapakivi.
-Sen yli oli sillaksi asetettu vanhan pyökin runko. Maata peitti
-sammal ja saraheinä, mutta ylempänä lehdon puut ja ruusut antoivat
-kättä toisillensa. Ilma oli täynnä heinän ja kukkien tuoksua sekä
-linnunlaulua. Paul, se kavala veitikka, oli koettanut viekoitella
-Gretaa hetkeksi lehdon siimekseen, mutta tämä viisas pikku nainen
-olikin liian ovela antautuakseen niin helposti tällaiseen leikkiin.
-Uskotellen toiselle, että hän seuraa jäljestä, oli Greta varpaisillaan
-kiitänyt yli sammalen keveästi ja kuulumattomasti kuin sirriäinen.
-
-Kohdatessaan Hugh Ritsonin hän oli ajattelemassa Paulista ja koko hänen
-sukupuolestaan yleensä: "Mitä rakkaita, yksinkertaisia, epäluulottomia
-ja luottavia olentoja he ovatkaan!" Mutta se ajatus katkesi lyhyeen:
-"Ah, Hugh!"
-
-"Kuinka onnelliselta sinä näytätkään, Greta!" virkkoi Hugh iskien
-silmänsä häneen.
-
-Uusi säde kirkasti Gretan päivänpaisteisia kasvoja. "En näytä
-onnellisemmalta kuin olen", hän vastasi. Hän kohotti käsivartensa, ja
-kohoava ja laskeutuva rinta osoitti, että hän oli täysi nainen.
-
-Hugh Ritson oli viimeisen puolen tunnin aikana tehnyt monta hyvää
-päätöstä, mutta tällä hetkellä niistä ei ollut jäljellä ainoatakaan.
-
-"Sinä olit tänään kiusallisen kohtauksen todistajana", hän sanoi hieman
-arvellen. "Ole varma siitä, ettei se ollut vähemmän tuskallinen minulle
-senvuoksi, että sinä olit saapuvilla."
-
-"Ah, minä olin niin pahoillani", sanoi Greta kärsimättömästi.
-"Halveksitko sinä isääsi?"
-
-Hugh painoi päänsä hieman alas. "Sitä ei voinut auttaa -- tiedän hyvin,
-että se oli ikävää -- omasta puolestani pyydän sitä sinulta anteeksi."
-
-"Mitäs minusta", sanoi Greta, "mutta sinä loukkasit isääsi liian
-syvästi."
-
-"Kohtelin häntä samalla mitalla kuin hän minua -- siinä kaikki."
-
-"Mutta se rakas vanhus ei tarkoittanut mitään, ja sinä tarkoitit
-sangen paljon. Hän vain tahtoi komentaa sinua vähän, ehkäpä hiukan
-peloitellakin ja siksi hän uhkasi sinua kepillänsä, rakastaaksensa
-sinua jälkeenpäin sitä enemmän."
-
-"Saatat olla oikeassa, Greta. Luonto ehkä mielellään leikittelee sillä
-tavalla, mutta, kuten näet, minä otan kaikki asiat vakavalta kannalta
--- samoin kuin koko elämänkin."
-
-Hän vaikeni, ja hänen huulensa vapisivat hiukan.
-
-"Sitäpaitsi", hän jatkoi toisella äänellä, "aina se on ollut sellaista.
-Jo siitä asti, kun olimme lapsia -- veljeni ja minä -- ei _minulle_
-ole riittänyt paljoa vanhempain hellyyttä. Tuskin voin sitä enää nyt
-odottaa."
-
-"Sen täytyy varmaankin olla turhaa kuvittelua", sanoi Greta
-hajamielisesti. Ilo näytti kuolevan hänen silmistänsä. Hän katsahti
-sinne, missä Hugh Ritsonin epävarma jalka tallasi tien kivitystä, ja
-sitten hän äkkiä aivan kuin hetkellisen hellyyden puuskassa katsoi
-häntä osanottavasti suoraan kasvoihin.
-
-Hugh Ritson luki hänen ajatuksensa. Hymy värähti hänen huulillaan ja
-katse muuttui teräksenkylmäksi.
-
-"Ei, ei sitä", hän sanoi, "minä en pyydä sääliä -- enkä tarvitse sitä.
-Luonto on lahjoittanut veljelleni kaikki edut -- yksinpä ruumiinkin
-niin sopusuhtaisen, että kreikkalainen kuvapatsas voisi häntä kadehtia
-mutta hän ja minä olemme kuitit -- ehkäpä enemmän kuin kuitit."
-
-Hän naurahti katkerasti, ja tyttö karahti verentipahtavan punaiseksi
-häpeästä, kun toinen oli lukenut hänen ajatuksensa.
-
-"Olen pahoillani, jos minun ajatuksiani voidaan niin tulkita", hän
-sanoi hitaasti. "Jos mielessäni oli sääliä, tuli se aivan tahtomattani.
-Minä ajattelin äitiäsi Hän on hyvä ja hellä jokaiselle. Näes, hän on
-koko seudun hyvä hengetär. Tiedätkö, mikä nimi hänelle on annettu?"
-
-Hugh pudisti päätänsä.
-
-"Pyhä Grace! Pappi Christian sanoi sen minulle; näyttää kuin minun oma
-rakas äitini olisi ristinyt hänet."
-
-"Ei hän kuitenkaan ole tehnyt paljoa, joka olisi sulostuttanut minun
-elämääni, Greta", sanoi Hugh.
-
-Hänen äänensä vaikutti voimakkaasti Gretan mieleen. Siinä ilmeni syvä,
-tavaton tunne. Greta ei vastannut mitään ja he alkoivat astella taloon
-päin.
-
-Kuljettuaan muutamia askeleita Greta muisti kepposen, jonka oli
-Paulille tehnyt, ja kurottaen kaunista kaulaansa hän tahtoi nähdä yli
-kentän lehtoon, johon hän oli hänet jättänyt.
-
-Hugh arvasi, mitä hänen silmänsä etsivät.
-
-"Olen kuullut, että sinä olet päättänyt. Onko se totta, Greta?" kysyi
-Hugh.
-
-"Päättänyt, mitä?" kysyi tyttö punastuen taas.
-
-Hugh myöskin punastui hiukan ja vastasi pakotetusti ja hiljaa:
-
-"Mennä naimisiin minun veljeni kanssa."
-
-"Jos hän sitä tahtoo. Otaksun, että hän tahtoo, hän sanoo aina niin,
-tiedäthän."
-
-Hugh katseli vakavasti tytön hehkuvia kasvoja ja; sanoi miettivästi:
-
-"Greta, on ehkä syitä, jotka sanovat, ettei sinun pitäisi mennä Paulin
-kanssa naimisiin."
-
-"Mitä syitä?"
-
-Hugh ei vastannut heti, ja Greta uudisti kysymyksensä. Sitten Hugh
-sanoi oudolla äänellä:
-
-"Vaikeita ja laillisia esteitä, kuten sanotaan."
-
-Gretan silmät levähtivät auki tavattomasta ihmetyksestä.
-
-"Mahdotonta -- sinä et voi tarkoittaa sitä, mitä nyt sanot!" hän sanoi
-varmasti ja kiivaasti. Hän katsoi Hughin kasvoihin ja luki väärin, mitä
-siellä näki. Sitten hän alkoi nauraa ensin kevyesti, hetken päästä
-äänekkäästi ja sanoi kääntäen päänsä toisaalle, ihan kuin puhuen
-itseksensä: "Ei, ei; hän ei ole minulle mitään muuta kuin se mies, jota
-rakastan."
-
-"Rakastatko sinä sitten häntä?"
-
-Greta hätkähti.
-
-"Kysytkö sinä sitä?" hän sanoi. Hämmästys hänen suurissa silmissään
-oli syventynyt ihastukseksi. "Rakastaa häntä?" hän sanoi. "Enemmän
-kuin mitään muuta maailmassa." Tyttö tahtoi paljastaa salaisuutensa.
-"Sinusta tulee minun veljeni, Hugh, enkä minä pelkää sanoa sitä
-sinulle."
-
-Hän otti hattunsa ja heilutti sitä säilyttääkseen mielenmalttinsa
-horjumattomana.
-
-Hugh Ritson pysähtyi ja hänen ilmeensä herkistyi. Hänen kasvoilleen
-ilmestyi epämääräinen hymy. Puhuessaan Gretan kanssa hänen sielussaan
-oli tuskaatuottavana pohjasävelenä kulkenut ajatus Mercy Fisheristä.
-Mutta nyt hän vieroitti hänet kokonaan mielestänsä. Olla sidottuna
-iäksensä mitättömään olioon, jonka kasvojen kauneus tosin saattoi
-hetkeksi viehättää -- kuka mies sitä voisi kestää? Hän oli kyllä
-hetkisen seurannut viettiensä vaatimuksia -- tosi! Sen kiusauksen
-valtaan heittäytyminen oli johtanut ikävään lopputulokseen -- tosi
-sekin! Mitäs siitä? Ei kannata ajatella! Pitäisikö hänen joutua koko
-iäksensä kantamaan sellaista hirttä niskassansa? Turhaa! Luonnon
-laki taisteli sitä vastaan. Eikö hän ollut sanonut, että hän oli
-ennakkoluulojen yläpuolella? Niinpä hän ei myöskään tahtonut näytellä
-"romaanien suuria rakastajoita". Gretan kauniit kasvot hänen edessään
-karkoittivat kaikki kiusalliset viisastelut. Tarttuen hänen viimeisiin
-sanoihinsa hän sanoi:
-
-"Sinun veljesi -- niin. Mutta etkö sinä ole koskaan ajatellut, että
-olisin toivonut saavani toisen nimen?"
-
-Hämmästynyt ilme palasi taaskin tytön kasvoille. Hugh näki sen ja
-jatkoi:
-
-"Onko se mahdollista, ettet sinä vielä olisi lukenut minun
-salaisuuttani?"
-
-"Mitä salaisuutta?" kysyi Greta melkein lämpimästi. "Greta, jos sinun
-rakkautesi olisi ollut suuri, sinä olisit lukenut minun salaisuuteni,
-kuten minä olen lukenut sinun." Hiljaisella äänellä hän jatkoi: "Se
-tapahtui paljon ennen kuin minä tiesin, tai edes ajattelin, että sinä
-rakastaisit minun veljeäni. Minä näin sen, ennenkuin hän oli huomannut
-sitä -- ennenkuin itsekään olit päässyt selville siitä."
-
-Punainen hohto Gretan kasvoilla syveni entistä enemmän. Hän pysähtyi,
-ja Hugh liikehti hermostuneesti edestakaisin.
-
-"Greta", virkkoi Hugh katsoen rukoillen tytön kasvoihin, "mitä on
-rakkaus, joka tuskin tajuaa olemassa-oloansa? Sellaista on se rakkaus,
-jolla sinä minun veljeäni rakastat. Ja minkä arvoista on se miehuuton,
-arka intohimo, jota hän sinulle tarjoaa? Sellaista on kuitenkin hänen
-rakkautensa. Mitä on hänen rakkautensa sinuun tai sinun häneen -- mitä
-se on -- mitä se voi olla? Rakkaus ei ole hyödytöntä tunneleikkiä,
-vaan sen pitää vallata koko olento. Sen olen aina sanonut, Greta, ja
-kuinka se onkaan tosi!" Hän jatkoi äkkiä ja äänessä helähti raivo: "Muu
-rakkaus ei ole muuta kuin halujen tyydyttämistä. Greta, _minä_ ymmärrän
-sinua, Sitä ei voi tehdä niin sivistymätön mies kuin minun veljeni."
-Sitten hän lisäsi kiihkeällä äänellä: "Rakkahin, minä tarjoan sinulle
-rakkautta, josta nämä maanmoukat eivät osaa uneksiakaan."
-
-"Maanmoukat!" Greta kertasi puoliksi tukahdutetusti kuiskaten.
-
-Hugh ei kuullut häntä. Hänen kiihkeät silmänsä hehkuivat ja häntä
-huimasi.
-
-"Rakkahin Greta, minun elämässäni on ollut vähän, joka olisi
-sulostuttanut sitä. Minä olen kuitenkin mies luotu rakastamaan ja
-saamaan vastarakkautta. Kuukausia olen salannut rakkauttani sinuun,
-mutta nyt sitä ei voi enää salata. Ehkä minua on estänyt tunnustamasta
-sitä meidän molempien rakkaus Pauliin. Mutta nyt senkin on täytynyt
-väistyä."
-
-Hänen leukansa vavahteli, hänen huulensa vapisivat, ääni paisui ja
-sormet puristuivat lujasti kämmeniin. Hän lähestyi Gretaa tarttuen
-hänen käteensä. Voimakas tunne näytti vallanneen tytön. Hämmästys
-oli saanut hänet sanattomaksi ja hän seisoi kuin kuvapatsas tuskin
-käsittäen, mitä ympärillä tapahtui. Mutta kun hän tunsi käteensä
-koskettavan, hänen tietoisuutensa palasi. Hän vetäisi kätensä pois.
-Hänen rintansa kohosi. Ääni muuttui ylpeäksi, kun hän virkkoi:
-
-"Tämä on siis sinun tarkoituksesi! Minä vihdoinkin ymmärrän sinua!"
-
-Hugh Ritson astui askelen taakse päin.
-
-"Greta, kuule minua -- kuule minua vielä!"
-
-Greta oli nyt voittanut mielenmalttinsa takaisin.
-
-"Herraseni, sinä olet solvaissut veljeäsi yhtä syvästi, kuin jos minä
-nyt jo olisin sinun veljesi vaimo."
-
-"Greta, ajattele, ennenkuin puhut -- ajattele, minä rukoilen sinua."
-
-"Minä _olen_ ajatellut! Minä olen ajatellut sinua, kuten sisaren tulee
-ja puhutellut sinua veljenäni. Nyt minä tiedän, kuinka alhainen sinun
-sielusi on."
-
-Hugh Ritson keskeytti intohimoisesti:
-
-"Jumalan tähden, vaikene! Minä olen mies, joka ei voi anteeksi antaa."
-
-Hänen sieraimensa värähtelivät, jokainen hermo vapisi.
-
-"Rakastaa? Sinä et ole milloinkaan rakastanut. Jos sinä tietäisit, mitä
-se sana merkitsee, niin kuolisit häpeästä siihen paikkaan, missä nyt
-seisot."
-
-Hugh kadotti kaiken arvostelukyvyn.
-
-"Minä varoitan sinua", hän sanoi raivoissaan. "Ja minä pyydän sinua
-olemaan vaiti", sanoi Greta kohottaen torjuvasti kättänsä. "Sinä
-tarjoat rakkauttasi naiselle, joka on jo lupautunut toiselle. Se on
-halpaa rakkautta, jota niin halvalla tavalla tarjotaan. Se on väärää
-rahaa, herra, ja se halveksien hylätään."
-
-Hugh Ritson sai hieman hillityksi itseänsä. Rypyt hänen otsallansa
-olivat syvät, mutta hän sanoi tyynesti:
-
-"Sinä et koskaan mene naimisiin minun veljeni kanssa."
-
-"Minä menen -- jos Jumala suo."
-
-"Sitten sinä menet hänen vaimokseen joutuaksesi koko elämäsi ajaksi
-kärsimään suunnatonta häpeää ja inhoa."
-
-"Se on niinkuin taivas määrää."
-
-"Moukka -- sivistymätön raukka kehno --"
-
-"Kylliksi! Mieluummin minä otan miehekseni mieronkiertäjän, kuin
-sinunlaisesi _herrasmiehen_."
-
-Kasvot kasvoja, silmä silmää vasten, kiihkeästi hengittäen he seisoivat
-hetkisen. Sitten Greta pyörähti ympäri ja asteli reippaasti käytävää
-pitkin.
-
-Hugh Ritson oli samassa taas oma itsensä. Hän katseli hänen jälkeensä,
-eikä kasvojen ilme vähintäkään muuttunut, ja sitten hänkin kääntyi ja
-meni mitään virkkamatta taloon.
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-Nukuttava hiljaisuus vallitsi huoneessa, jossa herra Bonnithorne söi
-välipalaansa. Se oli pieni tammella verhottu sali oikealle siitä
-huoneesta, jossa hän oli Allan Ritsonin kanssa alkanut keskustelun,
-jonka loordi Fisherin uutinen oli keskeyttänyt. Akkunan puolisko
-oli avattu, ja aivan kuin taulun kehyksinä erottivat akkunan pielet
-näköalasta osan. Iltarusko loi hohdettaan kukkuloihin ja metsä näytti
-asettuvan tyyneen rauhaan.
-
-Rouva Ritson astui huoneeseen ja istahti. Hänen esiintymisensä oli
-vaatimatonta, melkeinpä nöyrää. Hän oli vanhettunut, mutta hänen
-piirteensä olivat vieläkin kauniit. Ainainen suru näytti syventävän
-rypyt, niin että ilme oli ihan toinen kuin nuoruuden päivinä. Hänellä
-oli vanhanaikainen pehmeästä kankaasta tehty puku ja valkoinen
-silkkikaulus. Hänen äänensä oli matala ja värähtelevä, mutta samalla
-jännittynyt, niinkuin hän olisi alituiseen kysellyt.
-
-Pää painuneena, silmät luotuina alas, helmaan, jossa hänen sormensa
-hermostuneesti ja lakkaamatta liikuttelivat neulintikkuja, hän istui
-ääneti tai teki vieraalleen hiljaisia kysymyksiänsä.
-
-Herra Bonnithorne vastaili hymyllä tai lauseilla, jotka eivät olleet
-kuutta sanaa pitempiä. Näiden harvojen vastausten välillä hän käytteli
-veistään ja haarukkaansa niin ahkerasti, että saattoi ihailla hänen
-erinomaista ruokahaluansa. Silloin tällöin kuului huvipaikalta monien
-äänien häipyvä sorina tänne asti.
-
-Vihdoin rouva Ritsonin levottomuus pakotti hänet unohtamaan tavallisen
-pidättyväisyytensä.
-
-"Herra Bonnithorne", hän sanoi, "koettakaa saada testamentti tehdyksi
-vielä tänä iltana. Pyytäkää herra Ritsonia, kun hän tulee takaisin,
-tekemään se viivyttelemättä. Hänellä on monta verratonta ominaisuutta,
-mutta hitaisuus on hänen vikansa. Aina hän on ollut sellainen."
-
-Herra Bonnithorne pysähdytti lasin, jota juuri oli huulilleen viemässä,
-ja kohotti äkkiä katseensa.
-
-"Anteeksi, rouva", hän sanoi tapansa mukaan hymyillen, mikä ei voinut
-lievittää hänen sanojensa vaikutusta, "tämä on erityisistä syistä asia,
-josta tuskin voin -- voin -- keskustella naisen kanssa."
-
-Juuri sillä hetkellä kuului riikinkukon kujerrus kanapihasta tuntuen
-raa'alta ja repivältä tässä hiljaisessa ympäristössä.
-
-Rouva Ritson karahti hiusrajaa myöten punaiseksi.
-
-Niin tottunut kuin hänen nöyryytensä olikin, oli se kuitenkin joutunut
-liian kovalle koetukselle. Mutta hän käänsi taas katseensa alas,
-lopetti tikun ja pistäen vapaan tikun hampaihinsa vastasi tyynesti:
-
-"Tottahan vaimo saanee puhua asiasta, joka koskee hänen miestänsä ja
-lapsiansa."
-
-Suuri mies oli asettanut veitsen ja haarukan lautaselleen.
-
-"Ei aina", hän vastasi. "Laissa on eräs merkittävä ehto, joka ei
-tunnusta naiselle oikeutta sanoa poikaansa omaksensa."
-
-Tämän venytetysti lausutun puheen aikana Hugh Ritson, vieläkin
-punakkana keskustelustaan Greta Lowtherin kanssa, astui huoneeseen ja
-heittäytyi leposohvalle.
-
-Kohottamatta silmiään hermostuneista sormistansa rouva Ritson kysäisi:
-"Mikä ehto?"
-
-Herra Bonnithorne väänsi hieman naamaansa ja katsahti merkitsevästi
-Hugh Ritsoniin vastatessaan: "Ehto äpärälapsista."
-
-Jonkinlainen ylimielinen soinnahdus sattui rouva Ritsonin korvaan. Hän
-kohotti katseensa neuleestansa ja sanoi:
-
-"Mitä te tarkoitatte?"
-
-Bonnithorne työnsi lautasensa syrjään, pyyhki suutansa lautasliinaan,
-yskähti ja sanoi: "Tarkoitan, että laki kieltää pojan nimen
-jälkeläiseltä, joka on siitetty ennen vihkimistä."
-
-Rouva Ritsonin kasvot kävivät sinipunerviksi ja hän nousi seisoalleen.
-
-"Sellainen laki on julma ja kirottu", hän sanoi, ja mielenliikutuksesta
-hänen äänensä vapisi tavallista enemmän.
-
-Herra Bonnithorne nojasi veltosti tuolinsa selustaan, päästi pitkän
-"hem" täydestä kurkustansa, pisti kätensä liiviensä kainaloreikiin,
-kohotti katseensa ja sanoi: "Omituista, eikö totta?"
-
-Onnettomuudeksi herra Bonnithornen viisaalle urkinnalle Paul Ritson,
-Gretan rinnalla, ilmestyi oviaukkoon ja muutti kokonaan asiain kulun.
-Miesten esiintyminen, enemmän kuin sanat, oli herättänyt hänen
-levottomuuttansa, ja hänen äitinsä kiihoittuneet kasvot selittivät
-hänelle keskustelun sisällyksen. Kahdella askelella hän harppasi sinne,
-missä suuri mies istui nytkin hymyillen, niin että valkeat hampaat
-hohtivat -- ja laski voimakkaan kätensä hänen käsivarrelleen.
-
-"Ystäväni", sanoi Paul iloisesti, "ehk'ei ole aivan turvallista teille,
-että puhuttelette minun äitiäni toisen kerran tuolla tavalla."
-
-Herra Bonnithorne nousi jäykästi ja hänen levottomat silmänsä
-pysähtyivät Paulin suuttuneihin kasvoihin.
-
-"Turvallista?" hän kertasi kiihkeänä kaikuna.
-
-Paulin huulet olivat yhteen puristetut ja pää painunut, mutta hän
-kohotti päänsä ja iski äkkiä nyrkillä pöytään.
-
-Mitään virkkamatta herra Bonnithorne lysähti istumaan tuolillensa.
-Rouva Ritson antoi neuleen pudota helmaansa ja painoi päänsä
-käsiinsä. Paul tarttui hänen käsiinsä, nosti hänet ylös ja johti ulos
-huoneesta. Kulkiessaan sohvan ohi, jossa Hugh Ritson lojui, hän katsoi
-veljensä välinpitämättömiin silmiin, ja huoli ja inho kuvastui hänen
-katseestansa.
-
-Kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, nousivat Hugh Ritson ja herra
-Bonnithorne molemmat. Ymmärtämyksen pilke välähti kummankin silmistä.
-Sitten äkkiä, hetken vaiston pakottamana molemmat miehet ojensivat
-pöydän yli toisilleen kätensä.
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-Pilvet, jotka olivat kokoontuneet pohjoiselle taivaalle, kiisivät
-laakson, yli ja ankara sadekuuro, jonka mukana kuului kaukainen
-ukonjyrinä, pakotti huviväen siirtymään vajaan. Se oli pitkä
-purjekankaasta laitettu teltta, jonka toisessa päässä tarjoiltiin
-virvoitusjuomia ja nurkissa oli pöytiä, joille oli levitetty
-piparikakkuja ja kaikenlaista rihkamaa myytäväksi. Ruoho tällä kohden
-oli tallattu ihan lakoon, ja käytävät olivat paljaat ja kiilsivät
-sateessa. Kokoontunut seura oli sangen omituinen ja sekalainen.
-Erillään muista istui kumolleen käännetyllä nelikolla Newlannin
-viuluniekka, postinkuljettaja Tuomas Kyttyräselkä. Hän oli pieni mies,
-jonka polvet olivat koukussa ja jalat hirvittävän pitkät.
-
-"Nyt, tyttäret, astuapas essiin. Ei sua virotella."
-
-"Tulkoot kaikki, joilla on notkeutta jäsenissään."
-
-Tätä karkeata kutsua seurasivat kursailematta monet komeasti-puetut
-neitoset riisumatta hattua päästään. Pari parin jäljessä edestakaisin
-pyörien kukin siinä taitoansa kilvan näytti.
-
-"Mää nousen parhaan hevoosein selkään ja ajan jonakin iltana sun
-luokses ja koputan ikkunaas", kuiskasi eräs nuorukainen tytölle, jonka
-kanssa oli juuri tanssinut.
-
-Tyttö nauroi ilakoiden.
-
-"_Sinun_ parhaan hevosesi, Ville?"
-
-"No niin -- isännän sitten."
-
-Tyttö nauroi taas, ja iva värähti hänen huulillaan. "Te Kaaliharjun
-urhot olette oikein kuuluisia rakastajoita, kuulen ma. Hyvästin, Ville!"
-
-Ja tyttö pyörähti ympäri. Poika seurasi häntä.
-
-"Elä suutu, Aggy. Mää oon pian itte isäntä."
-
-Tyttö tunkeutui ihmisjoukon läpi ja katosi.
-
-"Tyttö on nähtävästi antanut hälle aimo rukkaset", sanoi eräs
-vanhanpuoleinen mies, joka sattui seisomaan lähellä.
-
-"Juuri heidän kaltaistaan", sanoi toinen. "Tyttö on punonut paulojansa
-poikaparan ympäri ja vihdoin saanut hänet verkkoihinsa. Eikös pojan
-rikas eno ole kuollut Australiassa?"
-
-"Ei, mutta voisihan sellaista uskotella. Silloin kyllä kaikki tytöt
-hyökkäisivät hänen kimppuunsa."
-
-Tanssi jatkui edelleen.
-
-"Kas vain, nämä juhlathan loppuvat yhtä hauskasti kuin Carelin
-markkinat", sanoi eräs tytöistä.
-
-"Bessie, sinä totisesti olet kevyt kuin höyhen", vastasi hänen
-toverinsa.
-
-Bessien silmät säteilivät ilosta, kun hänen tanssiansa oli näin kehuttu
-ja hän avasi manttelinsa viillyttääkseen itseänsä ja näyttääkseen
-kaulassaan riippuvan kauniin medaljongin.
-
-"Tuollaisesta totisesti on hitonmoiset seuraukset", mutisi vanha
-ilonvihaaja. "Kyllä tulevaisuus tuollaisten tyttöjen kautta muodostuu
-ihanaksi."
-
-"Turhaa, mies, turhaa, maakunta menestyy vallan mainiosti", vastasi
-hänen ystävänsä. "Tytöt tekivät työtä ennen aikaan. Nyt ne eivät työllä
-käsiänsä turmele. Ehkä sentään joskus huviksensa pesevät, silittävät,
-kiilloittavat ja kähertelevät tukkaansa."
-
-"Ei, ei, maakunnassa ei ole ollut onnea siitä alkaen, kun naiset
-rupesivat halveksimaan työtä."
-
-Viuluniekka vetäisi jousellaan kolme säveltä, jotka tuntuivat sanovan
-"suutele" ja muutamasta teltan nurkasta kuuluikin äänekäs huulten
-maiskahdus.
-
-"Minä näjin sinun rakastelevan koreeta Bessyä", sanoi eräs nuori mies
-toiselle.
-
-"Ja minä näjin sinun kujertelevan niin sulosesti niityllä. Elä nyt kato
-noin vijattomasti. Turha on kieltää. Varo vain Aggyn äitiä, hän on
-aikamoinen lörppökieli, elä anna hälle tuulta purjeisiin. Hän höyhentää
-tytön ja hennoo se höyhentää jonkun muunkin."
-
-Tanssin tauottua alkoi kuulua äänekäs lasien kilinä ja tavaton
-puheensorina tarjoilupöytien luota.
-
-"Hei, sinä kelpo viuluniekka! Tule, niin otetaan tuikku murheeseen!"
-huudahti eräs nuorukainen, jonka posket olivat punaiset kuin kirsikat.
-
-"Tule, Dick, tyhjennetyn yksi neljännes. Kyllä Dielin kukkaro kestää."
-
-"Kyllä vain, mies, ja missä olet ollut sitten pestuumaanantain?"
-
-"No, kattos, mää menin pestinottiin ja orottelin pureskellen olkea,
-ja silloinkos kaikki muijat kerääntyivät mun ympärillein. Yksi heistä
-sanoi: 'Paljonko tahrot palkkaa, korea poika?' 'Viis ja puol puntaa',
-sanon minä. 'Ja mitä sinä voit tehrä?' kysyy hän. 'Tehrä?' sanon minä;
-'kaikkea kyntämisestä ja puimisesta hevosen harjaamiseen asti', sanon
-minä. 'Tule, sinä olet minun miehiäni', sanoo hän. Mutta hän oli kuin
-takkiainen aina mun niskassain ja siksi minä pakkasin tavarain, vaarin
-tilin ja tässä mää nyt olen."
-
-Pieni joukko oli kokoontunut soittajan nelikon ympärille.
-
-"Tulkaa, täällä Tuomas Kyttyräselkä selittää ihmisille, mitä he
-ajattelevat."
-
-"Mahrotonta hänen on selittää sellaisten pölkkypäiren ajatuksia, jotka
-eivät milloinkaan mitään mieti."
-
-"Hän ruoskii koko huvijoukkoa, sit' on Tuomas."
-
-"Kuka tuo on, joka heristelee sanomalehrellä ja sanoo, että 'koko
-maakunta on muuttumassa, hitto vie, narrien pesäpaikaksi'?"
-
-"Sehän on Gray Graham, joka tuomitsee ihmisiä ja isottelee omalla
-hyvyyrellänsä."
-
-"Huomatkaa, pojat, hänestä tulisi hyvä parlamentin jäsen, sillä hän
-osaa mainiosti soittaa suutaan kansan kelvottomuuresta."
-
-"Suunsoitto ei tee valtiomiestä. Hän tarvitsisi hieman rokkiinsa
-oppiakseen pitämään pienempää suuta."
-
-"Ovatko nuo herra Paul Ritson ja neitsy Lowther, jotka juuri tulevat
-telttaan?"
-
-"Totisesti, ja hän on kerrassaan korea tyttö."
-
-"Ja poika on myöskin oppinut ja sivistynyt."
-
-"On, kyllä Paul on miehekseen paremmanpuoleista sorttia."
-
-"Asuuko tyttö pappilassa -- kirkkoherra Christianin luona?"
-
-"Totta kai, tietysti, mies; sehän on luonnollista -- hänhän on hänen
-holhoojansa."
-
-"Ja mikä hän on miehiänsä, tuo pappi?"
-
-"Hänen kaltaistaan ei tule toista, kun hän on mennyt; on hän sellainen
-mies."
-
-"Ei, ennenkuin vesi virtaa vastamäkeen ja puut kasvavat latva alaspäin."
-
-"Niin oppinut ja lokova kansanmies, ja mikä verraton pappi! Se kelpo
-poika antaa maailmalle arvon, ja maailma kohtelee häntä sen mukaan."
-
-"Tyytyväisyys on kuningaskunnan arvoinen eikä hyväntekeväisyys uskonnon
-arvoa alenna."
-
-Syntyi tungosta ovelle päin, johon Gubblum Oglethorpe ilmestyi
-rihkamalaatikko niskasta riippuen. Varsinkin tytöt työntyivät
-kiihkeästi hänen ympärilleen.
-
-"Mitä teillä on tänään, Gubblum?"
-
-"Ee, ee mittaan teille, rakkaani. Te ootte yks' niistä, joita
-kattellessa kaikki muu unehtuu."
-
-"O, Gubblum!"
-
-Kohteliaisuuden sai luonnollisesti selittää, miten halusi.
-
-"Teirän kauniitten kasvojenne yks' ainoa hymy voi tehrä jonkun
-ryysyläisen onnelliseks'."
-
-"Oi, Gubblum!"
-
-Kerjäläinen ilmeisesti oli hyväntahtoinen ja sukkela vekkuli.
-
-"Jumala teitä siunatkoo, hohhoh! Mitäkö täällä on?" jatkoi kerjäläinen
-kiivaasti heilutellen laatikkoansa. "Nämä tavarat on hankittu
-lontoolaisille, joiren kasvot ovat kuin Englannin kartta, mihin on
-merkitty kaikki rautatiet, että ne oisivat eres vähän sierettäviä,
-tierättehän. Eikä siellä kukaan tierä, että muutamat näistä esineistä
-voivat tehrä hienon ihmisen -- siihen tarvitaan rintaneuloja,
-nenäliinoja, kauluksia ja ties mitä."
-
-Gubblumin välinpitämättömyydellä oli erinomainen voima kääntää kaikkien
-katseet hänen rihkamalaatikkoonsa. Kerjäläisen kasvojen ilme oli
-viattoman näköinen, kun hän jatkoi:
-
-"Mää oon sangen vaatimaton poika, muuten minä saavuttaisin onneni
-sillä, mitä minulla on täällä."
-
-"Avaa laatikkosi, Gubblum", sanoi eräs pojista, Georgie Moore,
-kyynärpäällään tyrkkien toiset pois tieltään, että hän ja tyttö hänen
-kynkässään pääsisi esille.
-
-"Vaatimaton poika" teki hyväksyvän eleen ja alkoi täyttää pyyntöä.
-Nuoria avatessaan hän ylisti liikemiesrehellisyyttänsä ja horjumatonta
-kunniantuntoansa.
-
-"Mää en ol' kyllin viekas, se on mun vikan'. Mää osaan elää vain
-kärestä suuhun ja siinä kaikki. Jos mää tyyryn vähempään, niin hukka
-mun perii."
-
-Gubblum avasi nyt laatikkonsa ja veti sieltä esille punaisen ja vihreän
-shaalin, joka oli hirvittävän räikeä ja huonoa kangasta.
-
-"Kas niin, tässä mull' on verraton näyte. Näin siistiä ja kaunista
-shaalia mull' ei ol' ollut kuin kaksi kappaletta koko elämäni aikana.
-Sen toisen mää myin erääll' sulhaisell' seittemäst' ja kuurest'
-pennyst'!"
-
-Se ihastunut ilme, jonka hänen oma sukkeluutensa oli kerjäläisen
-kasvoille nostanut, hämmentyi, kun Paul Ritson veitikkamaisin elein
-astui hänen luokseen ja ottaen shaalin hänen ojennetusta kädestään
-kuiskasi:
-
-"Eihän, myittekö todellakin?"
-
-Gordie Moore sukelsi nyt taskuunsa ja kaivoi sieltä kolme
-puolikruunusta.
-
-"Tässä on sulle, Gubblum, ota nämä."
-
-"Kattoppas tuota", huudahti vanha ihmisvihaaja, "tuo Gubblum ei koskaan
-pengo laatikkoansa ilmaiseksi."
-
-Gray Graham, joka oli katsellut nuorten touhuja ja näki, mitä Gordie
-tarjosi kerjäläiselle, hymähti hiukan katkerasti:
-
-    "Tule kotiin järkikulta,
-    älä haihdu tuuliin multa."
-
-Juuri silloin kuului melua tarjoilupöytien luota. Kaksi ystävystä oli
-joutunut ilmi sotaan keskenänsä.
-
-"Hitto vie, minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikeanpuolisessa
-housuntaskussa, ja missä ne ovat nyt?"
-
-"Piru sinut periköön, mistä minä tiedän, mihin sinun kolikkos ovat
-joutuneet! Sinähän potkit kuin riivattu, ne ovat lentäneet tiehensä."
-
-"Minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikean käden housuntaskussa,
-minä sanon sinulle."
-
-"Mitä sinun viheliäiset killinkisi minuun kuuluu? Sinä olet humalassa
-kuin pörriäinen. Luuletko sinä, että minä olen sinun kolikkosi ottanut?
-Sinä olet erehtynyt miehestä käydessäsi minua epäilemään."
-
-"Ne olivat oikeanpuolisessa housuntaskussa, minä voin vannoa sen."
-
-"Älä horise! Koeta vasemmanpuolisesta housuntaskusta."
-
-Punaposkinen kyntömies teki työtä käskettyä, ja samassa levisi ilon ja
-häpeän sekainen hymy hänen kasvoilleen. Kaikui ilkamoiva nauru, jonka
-seasta erotti kerjäläisen äänen:
-
-"Mee teemme sinust' kukkojen kuninkaan, korea poikaseni."
-
-Korea poika lähti juuri luikkimaan tiehensä ivallisten katseitten
-saattamana, kun teltassa syntyi kuolemanhiljaisuus. Edessä-olevat
-peräytyivät ja takimmaiset kurottivat kaulojansa nähdäksensä etumaisten
-yli.
-
-Teltan aukossa seisoi vanha loordi Fisher kalpeana kuin aave, silmät
-suurina ja levottomina sadepisarain tippuessa tukasta ja parrasta.
-
-"Ne ovat sanoneet minulle", hän alkoi oudolla äänellä, "että
-minun Mercyni on mennyt Lontoon-junaan. Minä tierän, että he ovat
-erehtynneet, mutta tulin kuitenkin itte kattomaan. Onko hän täällä?"
-
-Ei kukaan vastannut. Vain suuret sadepisarat, jotka ropisivat katolle,
-häiritsivät hiljaisuutta. Paul Ritson työntyi joukon läpi lähemmä.
-
-"Mercy? -- Lontooseen? Odottakaa, Matthew; minä katselen, ehkä hän on
-täällä."
-
-Loordi Fisherin katse kiersi häntä ympäröivien ihmisten kasvoista
-kasvoihin.
-
-"Eikö kukaan tierä hänest' mitään?" hän kysyi hiljaa. "Miksi te ette
-puhu, miksi kukaan ei virka mitään? Te puistatte päätänne. Mitä se
-tarkoittaa?"
-
-Vanha mies koetti hillitä mielenliikutustaan, joka kuristi hänen
-kurkkuansa.
-
-"Ei, Matthew, ei hän ole täällä", sanoi Paul Ritson.
-
-"Sitten kai se lienee totta", sanoi Matthew oudon tyynesti.
-
-Seurasi äänettömyys. Paul oli ensimmäinen, joka voitti hämmästyksensä.
-
-"Hän voi olla Pikku Kaupungissa -- Keswickissä -- tai on hän
-pistäytynyt johonkin muualle."
-
-"Hän _voisi_ olla, herra Paul, mutta hän ei tavallisesti juoksentele
-sillä tavalla. Hän on matkalla Lontooseen, siitä ei epäilemistä."
-
-Puhuja oli Natt, Ghyllin tallimies.
-
-Vanhan miehen epäilys näytti häviävän.
-
-"Mennyt? Mercy mennyt? Mennyt virkkamatta sanaakaan? Miksi? Minne?"
-
-"Hänellä oli punainen nyytti kädessään ja hän itki nurkan takana
-kauheasti. Sen minä näin omin silmin."
-
-Levottomuus nosti Paulin kasvoille raivostuneen ilmeen.
-
-"Tässä on harjoitettu konnankoukkuja -- olkaa siitä varmat", hän sanoi
-kiivaasti.
-
-Loordi huojutti päätänsä edestakaisin, ja hänen silmänsä uivat
-kyynelissä. Mutta hän seisoi paikallaan hiljaa kuin itkevä lapsi.
-
-"Minun suloinen Mercyni", hän lausui surkeasti, "mennyt pois vanhan
-isänsä luota."
-
-Paul astui vanhan miehen rinnalle laskien voimakkaan kätensä hänen
-olalleen niin hellästi kuin nainen lastansa tyynnytellessään. Sitten
-hän kääntyi ja luoden säkenöivän katseensa ympärillä-oleviin virkkoi:
-
-"Joku roisto on tehnyt tässä konnantyön. Kuka se on? Sanokaa. Tietääkö
-kukaan?"
-
-Kukaan ei puhunut. Ainoastaan loordi valitti heikosti horjuen kuin
-juopunut. Kun sitten ensimmäinen puuska oli ohi, vanha mies alkoi
-nauraa. Mitä naurua se olikaan!
-
-"Ei väliä!" hän sanoi, -- "ei väliä! Minulta ei nyt jää mitään enkä
-karota mitään. Siinä on lohtua kaikissa tapauksissa! Ha, ha, ha!
-Mutta minun syrämeni pakahtuu. Olette oikeassa, herra Ritson; tämä on
-roistojen työtä."
-
-Vanhan miehen silmät vilkkuivat levottomasti.
-
-"Oman vanhan isänsä", hän mutisi, "onnettoman vanhan isänsä, joka häntä
-rakasti ja jonka sydän on murtunut -- hän jätti. Ei väliä; ei minulta
-nyt ketään jälkeen jää -- ha, ha, ha!"
-
-Hän koetti reippaasti lähteä kävelemään tiehensä, aavemainen hymy
-kyyneleisillä kasvoillaan, mutta hän horjahti ja kaatui tiedotonna
-Paulin avoimeen syliin. He avasivat hänen kauluksensa ja valelivat
-vedellä hänen otsaansa.
-
-Juuri sinä hetkenä astui Hugh Ritson telttaan ja saavuttuaan joukkoon
-katseli painuneitten päitten yli murtunutta isää, joka lepäsi hänen
-veljensä käsivarsilla.
-
-Paulin huulet vapisivat ja hänen voimakas otsansa vetäytyi ryppyihin.
-
-"Kukapa tietää, ehkäpä se roisto on täällä nyt", hän sanoi, ja hänen
-katseensa kiersi miehestä mieheen. "Jos hän on täällä, katsokoon
-nyt säälimätöntä tekoansa ja seuratkoon tämä näky häntä hänen
-kuolinpäiväänsä asti!"
-
-Tänä hetkenä Hugh Ritsonin kasvoilla tapahtui kauhea muutos. Nyt avasi
-vanhuskin silmänsä tullen tuntoihinsa, ja Hugh polvistui hänen eteensä
-ja kohotti vesilasin hänen huulilleen.
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-
-Iloinen valkea oli juuri kuumentanut muutaman Ritsonien ikivanhan
-huoneen takan hohtavan kuumaksi ja rouva Ritson seisoi sen edessä
-paistaen kaurakakkuja "muotissa". Pöytään oli illalliseksi tuotu lihaa,
-olutta, maitoa ja ohraleipää. Etäisimmässä akkunan syvennyksessä
-istuivat Paul Ritson ja Greta Lowther.
-
-Pienien väliaikojen perästä, jotka tulivat yhä lyhyemmiksi, ja vakavin
-ilmein, jotka lopulta tulivat tuskaisiksi, rouva Ritson kurkisti
-ovesta yhä sakenevaan ilmaan. Nuoret olivat syventyneet liiaksi omaan
-elämäänsä huomatakseen hänen levottomuuttansa, ennenkuin hän avasi
-vaatekaapin ja otettuaan sieltä kuivia flanelleja asetti ne lämpenemään.
-
-"Älä ole levoton, äiti", sanoi Paul. "Hän on pian täällä. Hänen täytyy
-kiertää Kaaliharjun kautta ja matka on pitkä, tiedäthän."
-
-"Illallisen aika on ollut jo tunti sitten", sanoi rouva Ritson luoden
-katseensa vanhaan seinäkelloon, joka harvakseen naksutti suuren
-nojatuolin takana. "Alkaa uudestaan sataa, kuunnelkaa!" Kuului
-sadepisarani rapina akkunoihin. "Jos hän on nyt matkalla, hän kastuu
-ihan likomäräksi."
-
-"Minä toivon, että olisin mennyt hänen sijastansa", sanoi Paul Gretaan
-kääntyen. "Kastuminen on hänelle näihin aikoihin vaarallista. Toisin
-oli ennen, jolloin hän saattoi päiväkausia kahlata vedessä ja vesi- ja
-lumisateessa."
-
-Ukkosen isku pani koko huoneen vapisemaan. Akkunat helisivät, ja tuli
-juuri sytytetyssä pöytälampussa lepatti ja näytti punaiselta.
-
-"Herra varjelkoon, millainen yö! Oliko se ukkosen isku?" sanoi rouva
-Ritson rientäen ovelle ja avaten sen taas.
-
-"Älä ole levoton, äiti", kertasi Paul. "Tule sisään. Isä on täällä
-pian, ja jos hän kastuu, ei sitä nyt voi auttaa."
-
-Paul oli keskeyttänyt viehättävän keskustelun Gretan kanssa
-lohdutellakseen äitiänsä. Alkaen kertoa kilpailustaan hän karkoittikin
-toisen levottomuuden yhtä paljon rauhallisella käytöksellään kuin
-sanoillaankin.
-
-"John Proudfoot otti minua noin ja koetti saada minut kenttään, mutta
-minä sain lujan otteen -- ja hei -- hän oli hartiat maassa!"
-
-Ulko-ovelta kuului hätäinen naputus. Samassa se avautui ja aukkoon
-ilmestyi kalmankalpeat kasvot.
-
-"Mitä nyt, Reuben?" kysyi Paul hypähtäen seisoalleen.
-
-"Tulkaa minun kanssani -- jättäkää naiset -- herra on ulkona -- salama
-on iskenyt häneen -- minä luulen, että hän on kuollut."
-
-"Minun isäni!" sanoi Paul ja seisoi hetkisen kauhistunein ilmein.
-"Lähde, Reuben, minä tulen mukaan." Paul pisti hatun päähänsä ja riensi
-kiireesti ulos.
-
-Rouva Ritson oli juuri kääntämässä kakkujansa, kun Reuben ilmestyi. Hän
-kuuli, mitä sanottiin ja hänen kasvonsa valahtivat kuolemankalpeiksi.
-Mutta hän ei sanonut mitään, horjui vain muutaman askelen ja vaipui
-tuolille. Greta astui hänen luoksensa ja suuteli häntä.
-
-"Äiti -- rakas äiti!" hän sanoi ja rouva Ritson painoi päänsä hänen
-rinnoilleen.
-
-Hugh oli istunut sanomalehtiä lukien omassa huoneessaan alakerrassa.
-Hän oli kuullut, mitä sanottiin ja tuli eteiseen.
-
-"Salama on iskenyt sinun isääsi", sanoi Greta. "Ne kai tuovat hänet
-kotiin", sanoi Hugh. Samana hetkenä kuului raskaitten askelten ääni
-ulkoa. Siellä kannettiin loukkaantunutta miestä. He kantoivat hänet
-talon läpi hänen omaan huoneeseensa. "Se on tapahtunut minun tähteni",
-sanoi rouva Ritson kohottaen kyyneleiset kasvonsa.
-
-Paul astui huoneeseen. Hänen punaiset kasvonsa olivat muuttuneet
-tuhkanharmaiksi. Hänen silmistään, jotka juuri äsken olivat loistaneet
-ilosta, kuvastui nyt mitä suurin tuska ja pelko.
-
-"Elääkö hän?"
-
-"Elää."
-
-"Jumalan kiitos, Jumalan olkoon kiitos iankaikkisesta iankaikkiseen!
-Minä menen hänen luokseen."
-
-"Hän on tunnotonna -- hengittää -- muuta ei."
-
-Rouva Ritson Paulin ja Gretan saattamana astui huoneeseen, johon
-loukkaantunut mies oli viety. Hän lepäsi vuoteessaan vaatteet yllä
-juuri sellaisena kuin hän oli ollut vahingon tapahtuessa. Hänen
-otsaansa valeltiin vedellä ja pantiin iilimatoja hänen ohimoillensa.
-Hän hengitti raskaasti, mutta ei näyttänyt mitään merkkejä tuntoihinsa
-tulemisesta.
-
-Paul istui isänsä vuoteen reunalla kasvot käsiin painuneena. Hänen
-mieleensä muistui eräs poikavuosien päivä, jolloin isä tahtoi nostaa
-hänet ponyn paljaaseen selkään annettuaan tämän ponyn hänelle
-syntymäpäivälahjaksi. Olisiko mahdollista, että nyt olisi tullut loppu?
-
-Hän nousi ylös ja vei Gretan ulos huoneesta.
-
-"Tämä murheitten talo ei ole sovelias sinulle", hän sanoi. "Myrsky on
-asettunut; sinun täytyy jättää meidät. Natt voi panna hevosen valjaihin
-ja saattaa sinut kotiin."
-
-"Minä en tahdo mennä", sanoi Greta, "tämä talo on oleva tämän yötä
-minun kotini. Älä lähetä minua pois luotasi, Paul. Sinua on onnettomuus
-kohdannut, ja minä tahdon jäädä sinun luoksesi."
-
-"Sinä et voi tehdä mitään hyvää, mutta voit kuitenkin tuottaa jotakin
-harmia."
-
-Rouva Ritson tuli huoneesta.
-
-"Missä on herra Bonnithorne?" hän kysyi. "Hänen piti olla täällä kello
-kahdeksan. Isäsi voi tulla tuntoihinsa."
-
-"Asianajaja ei voi ollenkaan häntä auttaa."
-
-"Jos hänen täytyy jättää meidät, ehkäpä Jumala sallii hänen tulla edes
-hetkeksi tuntoihinsa."
-
-"Ehkäpä, että hän tuntisi meidät -- sanoisi meille jäähyväisiksi jonkun
-sanan."
-
-"Toivon sitä muusta syystä -- muusta kauheasta syystä."
-
-"Sinä ajattelet testamenttia. Jätä se. Tule, äiti -- ja Greta, tule
-sinäkin -- menkäämme takaisin."
-
-Puoli tuntia myöhemmin talo oli äänetön kuin ruumishuone. Hillityin
-äänin ja varpaillaan sipsuttaen naispalvelijat liikkuivat siinä
-huoneessa, jossa lepäsi kuoleva mies. Työmiehet istuivat keittiössä ja
-keskustelivat kuiskaavin äänin.
-
-Myrsky oli asettunut. Tähti toisensa perästä tuikahti kiitävien pilvien
-läpi, ja kuu loi hopeaista valoaan pilviin, jotka omituisina möhkäleinä
-kiisivät määrättömiä ratojaan.
-
-Hugh Ritson istui yksin vanhassa salissa, jossa nyt kenenkään läsnäolo
-ei häntä häirinnyt. Hänen kasvonsa lepäsivät käsissä ja kyynärpäänsä
-nojasivat polviin. Hänen silmissään välähteli outo loiste. Siinä ei
-ilmennyt surua eikä tuskaa, vaan huolta, levottomuutta ja epävarmuutta.
-Uudestaan ja uudestaan hän näytti heräävän syvistä mietteistä, ja
-hillitty huudahdus pääsi silloin tällöin hänen huuliltansa. Hän kävi
-muutamia kertoja edestakaisin yli lattian ja istahti taas.
-
-Eräs palvelija kulki huoneen läpi varpaillansa. Hugh kohotti päänsä.
-
-"Kuinka teidän sairaanne nyt voi?" hän kysyi hiljaa.
-
-"Ainoastaan hengittää, ei muuta, herra, ei ole tullut tuntoihinsa."
-
-Hugh nousi hitaasti ylös. Suuri peili oli hänen vastassaan olevalla
-seinällä. Hän katsoi siihen mitään tajuamatta. Hänen ajatuksensa
-askartelivat muualla, mutta vihdoin selvä tajunta välähti hänen
-sielussaan ja ensimmäinen, mikä hänelle selvisi, oli hänen oma kuvansa.
-Mutta kasvojen ilme oli valoisa, tyytyväinen, niinkuin niillä olisi
-leikkinyt aavemainen hymy. Hän kääntyi kärsimättömästi pois koko
-peilistä.
-
-Uudestaan istuutuen hän koetti hillitä itseänsä. Hän tutki kohta
-kohdalta tilannetta. Hän ajatteli, mitä asianajaja oli sanonut
-Lowtherin hylätystä vaimosta ja hänen pojastaan. Sitten hän otti
-povitaskustaan esille herra Bonnithornen antaman medaljongin ja tutki
-sitä pitkään ja vakavasti.
-
-Tulos näytti tuottavan hänelle hirveää tyydytystä. Nyt ei voinut
-olla epäilystä, mitä merkitsi aavemainen hymy, joka leikki hänen
-kasvoillansa.
-
-Salin nurkassa oli korkea, vanhanaikainen kello. Se löi kahdeksan.
-Hitaat, kirkkaat lyönnit kaikuivat repivinä äänettömässä huoneessa
-ja tuntui kuin ne olisivat häirinneet koko talon hiljaisuutta. Tunti
-palautti mietiskelevän miehen todellisuuteen. Kello kahdeksan herra
-Bonnithorne oli luvannut tulla laatimaan testamenttia.
-
-Hugh Ritson soitti kevyesti kelloa, joka oli pöydällä. Eräs palvelija
-astui huoneeseen.
-
-"Kutsu Natt minun luokseni", sanoi Hugh.
-
-Hetkistä myöhemmin tallimies tallusti saliin. Hän oli paksurakenteinen,
-lyhytkaulainen nuorukainen, jonka kasvot olivat pyöreät ja silmäluomet
-peittivät viekkaan silmäparin, niin että vain kapea rako jäi näkyviin.
-Ensi silmäyksellä olisi voinut sanoa, että vekkuli oli vain puoliksi
-valveilla, mutta toinen silmäys olisi selittänyt, ettei hän koskaan
-nukkunut.
-
-Vastaanottaessaan Hugh näytti osoittavan hänelle erikoista ystävyyttä.
-
-"Ah, Natt, tule tänne -- lähemmäksi."
-
-Mies astui lattian yli. Hugh alensi äänensä.
-
-"Mene Pikku Kaupunkiin ja etsi puheillesi herra Bonnithorne. Sinä voit
-tavata hänet tielläkin. Ellet, niin tapaat hänet ainakin Juoksevan
-Hevosen ravintolasta. Sano hänelle, että _minä_ olen lähettänyt sinut
-sanomaan hänelle, että Adam Fallow on kuolemaisillaan Bigriggissä ja
-haluaa heti häntä nähdä. Ymmärrätkö?"
-
-Mies kohotti unisia luomiansa. Epäluuloinen pilke välähti niiden
-välistä. Hän katsahti ympärilleen ja sitten alas suuriin, jäykkiin
-kenkiinsä ja kohottaen kätensä käsnään, joka oli hänen ohimossansa, hän
-mutisi: "Ymmärrän."
-
-Hughin kasvot synkistyivät.
-
-"Hiljaa", hän sanoi ankarasti ja vastasi sitten hymyllä Nattin
-kohotettuun katseeseen. "Kun palaat, pidä suusi kiinni, kuuletko?"
-
-Raskaat luomet kohosivat vielä kerran. "Kuulen."
-
-"Lähde sitten."
-
-Mies alkoi nahjustella ulos.
-
-"Natt", sanoi Hugh astuen askelen hänen jälkeensä, "sinun on tehnyt
-mieli minun piiskaani. Ota se, löydät sen eteisestä."
-
-Korviin asti ulottuva hymy kirkasti Nattin kasvoja. Hän kuhnusti
-tiehensä.
-
-Hugh palasi sohvalleen. Kiusallinen peili sieppasi taas hänen kuvansa
-ja ilmaisi hänelle, että hän taas hymyili. Sinä hetkenä kuului
-sisemmästä huoneesta ankaran nyyhkytyksen häipyvä ääni. Se karkoitti
-hymyn ja sai hänet pysähtymään. Hän katsoi kasvojensa ilmeitä.
-Olisivatko nuo roiston kasvot? Suunnitteliko hän jotakin konnantyötä?
-Ei; hän vain tahtoi puolustaa oikeuttansa, omaa selvää, laillista
-oikeuttansa -- ei mitään muuta.
-
-Hän avasi erään seinälaatikon ottaen sieltä esille avainkimpun.
-Valiten niistä yhden avaimen hän avasi oven ja astui työhuoneeseen,
-jonka muutamassa laatikossa oli kasa irtonaisia papereita. Nyt täytyy
-saada selville, eikö siellä jo olisi testamenttia. Hän silmäsi paperit
-yksitellen ja asetti tarkastetut sivuun. Lopetettuaan tarkastelunsa hän
-palasi äskeiseen huoneeseen. Ei piirtoakaan; olihan hän ollut siitä
-varma!
-
-Taas kuului katkera nyyhkytys sisähuoneista. Hugh Ritson astui
-äänettömin askelin ovelle, avasi sen hiljaa ja pistäen päänsä sisään
-kuunteli. Hän kääntyi takaisin tuskaisin ilmein, otti hattunsa ja meni
-ulos.
-
-Yö oli hyvin pimeä. Hän kulki vähän matkaa käytävää kylään päin ja
-taas takaisin portaitten luo. Paljastaen päänsä hän antoi yötuulen
-viillyttää kuumaa ohimoansa. Hänen hengityksensä kävi kovaksi ja
-kuuluvaksi. Hän oli palaamassa sisään, kun hänen silmänsä keksi
-liikkuvan valon puistokäytävällä. Valo yhä läheni. Hän astui sitä
-vastaan ja kohtasi Josiah Bonnithornen. Asianajaja oli matkalla taloon
-lyhty kädessä.
-
-"Etkö sinä tavannut tallimiestä?" kysyi Hugh kiihkeästi kuiskaten.
-
-"En."
-
-"Se toljake on varmaan kulkenut suurta vuorensivun ajotietä. Pitäisihän
-jo ennestään tietää, ettei se tyhmyri mihinkään kelpaa. Oletko kuullut,
-mitä on tapahtunut?"
-
-"Olen."
-
-"Testamenttia ei vielä ole."
-
-"Ja sinun isäsi on tunnotonna?"
-
-"Niin on."
-
-"Silloin sitä ei voida tehdäkään."
-
-Seurasi äänettömyys, ja pimeys näytti käyneen yhä sakeammaksi. Lyhty
-valaisi hämärällä valollaan vain vähän matkaa edessä-olevaa tietä.
-
-"Jos sinun äitisi on se Grace Ormerod, joka meni naimisiin Robert
-Lowtherin kanssa ja heille syntyi poika, silloin Paul on tuo poika --
-ja Lowtherin omantunnonrahojen perillinen."
-
-"Bonnithorne", sanoi Hugh Ritson, ja hänen äänensä vapisi ja petti --
-"jos asia on niin, _on_ se niin, eikä _meidän_ tarvitse tehdä mitään.
-Muista, hän on minun isäni. Ei ole uskottavaa, että hän tahtoisi tehdä
-oman poikansa perinnöttömäksi jonkun toisen pojan vuoksi."
-
-Herra Bonnithorne naurahti hillitysti ja astuen ihan likelle
-ruusupensasta laski lyhtynsä maahan.
-
-"Sinun isäsi -- niin. Mutta tänään olet nähnyt, miten hän voi sinua
-kohdella. Sinä olet aina ollut lapsipuolen asemassa. Paul on ollut
-vanhuksen suosikki."
-
-"Siitä ei epäilystä." Hugh astui likelle asianajajaa. Hän oli
-sotkeutumassa surullisen kiusauksen pyörteihin.
-
-"Jos hän tulee tuntoihinsa, hän voi joutua kiusaukseen tunnustaa
-vaimonsa laittoman pojan omakseen. _Se_" -- ääni painui matalaksi ja
-siinä helähti ivallinen sointu -- "suojelee vaimoa häpeältä ja riistää
-sinulta perinnön."
-
-"Kaikissa tapauksissa hän on minun veljeni, minun äitini poika. Jos
-minun isäni tahtoo määrätä hänet omaisuutensa perijäksi, niin Jumala
-varjelkoon meitä millään tavalla estämästä sitä."
-
-Vielä kerran kuului pimeässä puoliksi pidätetty nauru.
-
-"Nyt sinä olet unohtanut, mitä oikeastaan tahdot, veliseni. Turhaa
-tässä on ruveta evankeliumin levittäjäksi. Ehkäpä tahtoisit rukoilla
-tämän kelpo veljen puolesta; ehkä pidät hyödyllisenä langeta polvillesi
-veljesi eteen ja sanoa: 'Rakas velipuoleni, joka olet rakastanut
-aina minua ja jota minä lakkaamatta olen rakastanut, ota käsiisi
-minun onneni ja anna minulle arvoton maakappale niistä maista, jotka
-syntymäoikeuden mukaan ovat minun'."
-
-Hugh Ritsonin hengitys muuttui puuskuttavaksi, ja hänen huulensa
-vapisivat pimeässä.
-
-"Bonnithorne, asia ei voi olla niin. Sinua pettää pelkkä sattuma,
-viettelevä, kirottu todennäköisyys. Minun äitini tietää kaikki. Jos
-olisi totta, että Paul on Lowtherin poika, hän tietäisi myöskin, että
-Paul ja Greta ovat veli- ja sisarpuolet. Hän varmasti tahtoisi estää
-heidän luonnottoman liittonsa."
-
-"Ja luuletko sinä, että minä olisin odottanut aina tähän asti ja
-samalla kulkenut ympäri kyliä juoruamassa, kuinka asiat oikeastaan
-ovat? Äitisi on koko sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin Gretakin.
-Lowther oli kuollut, ennenkuin teidän perheenne asettui Newlandiin.
-Lesken eläessä eivät perheet koskaan tavanneet toisiansa. Nyt taas ei
-ole enää ainoatakaan, joka voisi puhua tästä jutusta."
-
-"Kirkkoherra Christian?" sanoi Hugh.
-
-"Hän on iso lapsi, joka potkii vielä kapaloissansa."
-
-"Salaisuudesta ei siis tiedä kukaan muu kuin sinä ja minä, Bonnithorne?"
-
-"Pitäisikö siitä vielä jonkun muunkin tietää? Tuo avioliitto ei
-saa toteutua. Greta on Paulin sisarpuoli, mutta hän ei ole _sinun_
-sukulaisesi --"
-
-"Olet oikeassa, Bonnithorne", keskeytti Hugh Ritson, "se avioliitto on
-vastoin luontoa."
-
-"Ja ensimmäinen askel sen estämiseksi on testamentin teko."
-
-"Mitä varten sinä sitten olet täällä?"
-
-"Päästäkseni varmuuteen, ettei testamenttia ole jo ennemmin tehty. Sinä
-olet tyydyttänyt minua ja nyt minä menen."
-
-Seurasi äänettömyys.
-
-"Kuka voi sanoa, että minä suunnittelen jotakin alhaista tekoa?" sanoi
-Hugh kiihkeällä äänellä.
-
-"Kuka sitä voisi?"
-
-"Itse luonto on minun puolellani."
-
-Mies oli voitettu. Hän oli kokonaan lankeamaisillaan kiusaukseensa.
-
-"Kun minä olen mennyt, Hugh, mene sinä sisään. Ei ole _hyvä_ sinun olla
-nyt pois näkyviltä ja kuuluvilta."
-
-Herra Bonnithorne lähti pitäen lyhtyä edessään näyttääkseen tietä
-pimeässä. Sen valo lankesi hetkeksi Hugh Ritsonin ilkeäksi vääntyneille
-kasvoille.
-
-"Odota, sammuta lyhty."
-
-"Se on tehty."
-
-Kaikki oli nyt pimeää.
-
-"Hyvää yötä."
-
-"Hyvää yötä."
-
-Hiljaa kuiskaten nämä kaksi miestä erosivat.
-
-Josiah Bonnithornen juoksevain askelten ääni käytävällä häipyi pian
-kuulumasta.
-
-Hugh Ritson seisoi vielä hetken siinä, mihin asianajaja oli hänet
-jättänyt ja sitten hän astui sisään. Hän huomasi, että työhuone oli
-auki. Kiihkossaan hän oli unohtanut sulkea sen. Hän astui sisään ja
-työnsi paperit paikoillensa. Sinä hetkenä ovi avautui ja hän kuuli
-raskaita askelia lattialta. Hugh kohotti nolona katseensa. Tulija oli
-Paul. Hänen kasvoilleen oli tuska piirtänyt syvät vaot. Mutta surun
-pilvet eivät olleet niin mustat kuin ne huolen pilvet, jotka hänen
-ilmeensä peittivät, kun hän huomasi, mitä hänen veljensä oli tekemässä
-ja arvasi toisen tarkoituksen.
-
-"Mitä sinulla on tekeillä?" kysyi Paul hilliten vihaansa.
-
-Ei kuulunut mitään vastausta.
-
-"Jätä tämä työhuone."
-
-Hugh käänsi punastuneet kasvonsa.
-
-"Minä teen, mitä haluan."
-
-Paul harppasi kaksi askelta häntä kohti.
-
-"Ulos täältä."
-
-Työhuone jäi tyhjäksi ja lukittiin. Samana hetkenä astui rouva Ritson
-saliin sisimmistä huoneista. Paul kääntyi ympäri.
-
-"Hän ajattelee testamenttia", sanoi vanhempi veli. "Ehkä on
-luonnollista, että hän epäilee minua, mutta kun aika tulee, hän saa
-puolen kaikesta eikä tuhatkaan testamenttia voi antaa hänelle enempää."
-
-Rouva Ritson oli äärimmilleen kiihtynyt. Hänen itkusta punaiset
-silmänsä leimusivat mielenliikutuksesta.
-
-"Paul, hän on tunnoissaan", hän huudahti äänellä, jossa kaikui huoli ja
-levottomuus. "Hän koettaa puhua. Missä on asianajaja?"
-
-Hugh oli siirtynyt ulommalle ovelle.
-
-"Tunnoissaan!" hän kertasi astellen uunin luo.
-
-"Lähetä heti kutsumaan herra Bonnithornea", sanoi rouva Ritson Hughille.
-
-Hänen liikkeensä olivat kuumeiset. Hugh soitti kelloa. Kun eräs
-palvelija ilmestyi, sanoi hän:
-
-"Sano Nattille, että hän menee kylään hakemaan herra Bonnithornea."
-
-Paul oli astellut sisemmän huoneen ovelle. Hänen kätensä oli
-kädensijalla, kun Greta astui huoneesta ulos. Hän astui rouva Ritsonin
-luo ja koetti hillitä mielenliikutustaan.
-
-Palvelija palasi.
-
-"En löytänyt Nattia", hän sanoi. "Häntä ei ole koko talossa."
-
-"Löydät hänet tallista", sanoi Hugh tyynesti.
-
-Palvelija riensi kiireesti ulos.
-
-Paul palasi keskelle huonetta.
-
-"Minä menen itse", sanoi hän ja otti hattunsa, mutta rouva Ritson
-kiiruhti estämään hantti.
-
-"Ei, ei, Paul", hän sanoi vapisevalla äänellä, "_sinä_ et saa
-hetkeksikään jättää hänen vuodettaan."
-
-Paul katseli hämmästyneenä veljeänsä.
-
-Tämän kylmä tyyneys kiusasi häntä.
-
-Palvelija palasi uudestaan.
-
-"Natt ei ole tallissa, herra."
-
-Paulin kasvot kävivät hohtavanpunaisiksi. Rouva Ritson kääntyi Hughiin.
-
-"Hugh, rakas poikani, mene sinä hakemaan asianajajaa."
-
-Hymy, joka ilmestyi Hughin suupieliin, ilmaisi, että pyyntö loukkasi
-häntä.
-
-"Äiti, _minun_ paikkani on myöskin täällä. Kuinka sinä voit pyytää
-minua poistumaan isäni luota tällaisena hetkenä?"
-
-Greta oli lakkaamatta katsellut Hughia.
-
-"Minä menen", hän sanoi päättävästi.
-
-"Mahdotonta", sanoi Paul. "Yö on pimeä ja tie märkä ja ikävä."
-
-"Minä menen siitä huolimatta", sanoi Greta varmasti.
-
-"Jumala sinua siunatkoon, rakkaani, ja suojelkoon sinua aina", sanoi
-Paul ja auttaen vaippaa hänen olalleen hän kuiskasi: "Sellaisesta
-aineesta on oikea englantilainen nainen tehty."
-
-Hän avasi oven ja astui Gretan rinnalla yli pihan. Yöilma oli selvä ja
-viileä, tähdet loistivat, puut huokailivat, kaukaiset kosket saatuaan
-lisävettä kohisivat, ja linnut oksilla visersivät iltalaulujansa.
-Myrsky oli asettunut, mutta sen tuhoama elämä oli sammumaisillaan
-hiljaisessa sisähuoneessa.
-
-"Turvallista matkaa sinulle, rakas tyttöni, ja palaa pian", kuiskasi
-Paul, ja seuraavana hetkenä Greta oli kadonnut pimeään.
-
-Tullessaan sisään Paul huomasi, että hänen veljensä oli menossa
-sairaan huoneeseen. Paul aikoi seurata häntä, kun hänen äitinsä, joka
-oli kävellyt edestakaisin huoneessa vielä kiihtyneempänä kuin ennen,
-pysäytti hänet. Hän kääntyi ympäri tullen äitinsä luo ja huomaten
-samalla, että Hugh oli pysähtynyt kynnykselle ja katseli heitä
-terävästi.
-
-Rouva Ritson tarttui hermostuneesti Paulin käteen. Hänen silmänsä
-olivat tulvillaan kyyneleitä ja kasvoilla oli villi, kiihoittunut ilme.
-
-"Jumala olkoon kiitetty, että hän vihdoinkin on tunnoissaan!" hän sanoi.
-
-Paul pudisti päätään, aivan kuin tuomiten äitinsä tunteita.
-
-"Anna hänen kuolla rauhassa", hän sanoi, "anna hänen sielunsa tyynesti
-uinahtaa ikilepoon. Älä häiritse sitä nyt kaikella sillä, mitä hän
-jälkeensä jättää."
-
-Rouva Ritson päästi hänen kätensä ja lyyhähti tuolille. Väristys kävi
-hänen lävitsensä. Paul katseli häntä hämmästyksen ja osanoton tuntein.
-Alkoi kuulua hiljaista nyyhkytystä. Paul kumartui äitinsä puoleen ja
-silitti hellästi hänen hiuksiansa.
-
-"Tule, mennään sisään", kuiskasi Paul murtuneella äänellä.
-
-Rouva Ritson nousi ja lankesi polvilleen. Itku oli asettunut, mutta
-silmät olivat vielä kyyneleiset ja ne hän kohotti taivasta kohden.
-
-"Kaikkivoipa isä, anna minulle voimaa", hän sanoi melkein kuin tuska
-olisi hänet tukehduttanut ja sitten hän tyyntyneempänä nousi ylös.
-
-Paul katseli häntä tullen yhä levottomammaksi. Tuossa oli jotakin vielä
-vakavampaa kuin se, mitä äsken oli tapahtunut. Hän tunsi rohkeutensa
-kokonaan lannistuvan, vaikk'ei hän oikeastaan tiennyt syytä siihen.
-
-"Mitä sinä aiot, äiti?" hän kysyi tuskin tajuten omia sanojansa.
-
-Rouva Ritson heittäytyi hänen kaulaansa.
-
-"Enkö minä sanonut, että oli kauhea syy, jonka tähden isäsi aikoi tehdä
-testamentin?"
-
-Paulin ääni tuntui pysähtyvän kurkkuun.
-
-"Mikä se on, äiti?" hän kysyi hiljaa tuskin tajuten, mikä häntä
-oikeastaan peloitti.
-
-"Jumala tietää, etten koskaan uneksinutkaan, että sinun täytyisi kuulla
-se minun huuliltani", sanoi rouva Ritson. "Paul, minun poikani, minun
-rakas lemmitty poikani, sinä pidät minua hyvänä äitinä ja puhtaana
-naisena. Minä en ole kumpaakaan. Minun täytyy tunnustaa kaikki -- nyt
--- ja sinulle. Oi, kuinka sinun rakkautesi tahtookaan kääntyä pois
-minusta!"
-
-Paulin kasvot valahtivat kalpeiksi. Hän tuijotti äitinsä silmiin
-melkein tajuttomana. Ei kuulunut muuta kuin kellon nakutus. Kaikki muu
-oli vaiennut. Vihdoin Paul virkkoi:
-
-"Puhu, äiti! Koskeeko se jotenkin isääni?"
-
-Rouva Ritson painoi kasvonsa poikansa rintaan. Ankara väristys kävi
-hänen lävitsensä ja hän nyyhkytti ääneen.
-
-"Sinä et ole isäsi perijä", hän sanoi. "Sinä olit syntynyt ennen
-vihkimistä ... mutta koetathan sinä olla vihaamatta minua ... omaa
-äitiäsi? ... Tahdothan koettaa ... etkös tahdokin, Paul?"
-
-Paulin ruumis tuntui kutistuvan kokoon. Hän koetti puhua, mutta kieli
-ei tahtonut totella.
-
-"Tahdotko sinä sanoa, että minä olen -- äpärä?" hän kysyi käheästi
-kuiskaten. Sanat tuntuivat lävistävän hänen äitinsä, niinkuin
-teroitettu nuoli. Hän painui lujemmin poikansa rintaan.
-
-"Sääli minua ja rakasta minua vielä, vaikka minä olen rikkonut sinua
-vastaan Jumalan ja ihmisten edessä. Minä, jota maailma piti niin
-puhtaana, olen vain valkeaksi sivuttu hauta -- häväisty nainen, joka
-häpäisee oman rakkaimman poikansa."
-
-Ovi avautui hiljaa, ja Hugh Ritson seisoi aukossa. Ei hänen äitinsä
-eikä veljensä kumpikaan huomannut hänen läsnäoloaan. Hän pysähtyi
-hetkisen, mutta vetäytyi sitten takaisin jättäen oven raolleen.
-
-Niiltä kahdelta, jotka hän jätti toiseen huoneeseen, puuttui sanoja.
-
-Paul seisoi suurin, nurin revähtänein silmin, joihin ei kyynel suonut
-lievitystä, ja tuijotti lakkaamatta kyyneleisiin silmiin edessänsä.
-Hänen huulensa vapisivat, mutta hän ei puhunut.
-
-"Paul, puhu minulle -- puhu minulle -- sano jotakin -- anna minun
-kuulla sinun äänesi! Katso, minä lankean sinun jalkoihisi -- sinun
-äitisi polvistuu sinun eteesi. Anna hänelle anteeksi, niinkuin Jumala
-on antanut."
-
-Ja päästäen kätensä hänen kaulastaan äiti heittäytyi poikansa eteen
-polvilleen ja peitti kasvonsa käsiinsä.
-
-Paul ei aluksi näyttänyt tajuavan, niitä oli tapahtunut. Sitten hän
-kumartui ja nosti äidin ylös.
-
-"Äiti, nouse ylös," hän sanoi oudolla, ontolla äänellä. "Mikä minä
-olen, jonka pitäisi antaa jotakin anteeksi sinulle? Minä olen sinun
-poikasi, sinä olet minun äitini."
-
-Hänen tylsään katseeseensa kohosi pelästynyt ilme; Hän vilkaisi ympäri
-huonetta ja kysyi syvästi kuiskaten:
-
-"Kuinka moni tietää tästä?"
-
-"Ei kukaan muu kuin me itse."
-
-Pelästynyt ilme katosi. Mutta nyt näytti koko olento kamppailevan kuin
-kuoleman tuskassa.
-
-"Mutta _minä_ tiedän sen. Oi, Jumala!" hän huudahti ja lysähti kuin
-haavoitettu mies tuolille, jolta hänen äitinsä oli noussut.
-
-Rouva Ritson kuivasi silmänsä. Omituinen tyyneys valtasi hänen
-olentonsa. Hänen äänensä muuttui voimakkaaksi. Hän laski kätensä
-poikansa käsiin, joihin tämän kasvot olivat hautautuneet.
-
-"Paul", hän sanoi, "tämä ei ole ainoa hetki, jolloin tämä hairahdus
-on _minulle_ tuskaa tuottanut. Kun sinä olit pienoinen lapsi etkä
-voinut tajuta äitisi erehdyksiä, minä lakkaamatta surin sitä häpeää,
-jonka tiesin kerran tuottavan sinulle tuskaa. Kun sinä sitten kasvoit
-suloiseksi leperteleväksi lapseksi, minä rukoilin ja toivoin, että
-Jumala katsoisi sinun viattomiin silmiisi ja antaisi meille molemmille
-armon."
-
-Paul kohotti päänsä. Sinä hetkenä laupias Jumala lahjoitti hänelle
-kyynelten lievittävän lahjan. Hän katsoi kostein silmin hellästi
-äitiinsä.
-
-"Paul", lisäsi äiti hiljaa ja tyynesti, "lupaa minulle yksi asia."
-
-"Mikä se on?" kysyi Paul lämpimästi.
-
-"Että jos sinun isäsi kuolee tekemättä testamenttia, jossa hän
-tunnustaa sinut pojakseen, sinä et koskaan ilmaise kenellekään tätä
-salaisuutta."
-
-Paul nousi seisoalleen. "Mahdotonta. Sitä minä en voi luvata", hän
-sanoi.
-
-"Miksi et?"
-
-"Kunnia ja oikeus vaativat, että minun veljeni Hugh on isäni perijä
-enkä minä. Hänen ainakin täytyy saada tämä tietää."
-
-"Mikä kunnia ja mikä oikeus?"
-
-"Oikean miehen kunnia ja Englannin laki."
-
-Rouva Ritsonin pää painui. "_Sinun_ kunniasi vaatii sitä. Mutta entäs
-_minun_?"
-
-"Äiti, mitä sinä tarkoitat?"
-
-"Jos sinä luovutat nuoremmalle veljellesi perintöosuutensa, niin
-tahdotko julistaa koko maailmalle kaiken -- sinun isäsi synnin ja
-äitisi häpeän."
-
-Rouva Ritson peitti kasvonsa käsillään ja siirtyi pois. Paul asteli
-hänen luokseen ja suuteli häntä kunnioittavasti otsalle.
-
-"Sinä olet oikeassa", hän sanoi. "Anna anteeksi, että minä ajattelin
-vain itseäni. Maailma, joka mielellään tahtoo tahrata puhdasta nimeä,
-ei saa peittää häpeällisellä varjollansa sinun pyhää suruasi. Se ei
-saa milloinkaan tapahtua! Ihmisten laki tulee ehkä rikotuksi, mutta
-Jumalan laki tulee täytetyksi. Taivas pitää minua teidän poikananne
-yhtä hyvin kuin Jaakob oli Isakin ja David Jessen poika, olkoonpa
-syntymäni millainen tahansa. Tule, mennään hänen luokseen, ehkäpä hän
-on virkistynyt sen verran, että voi tuntea minut."
-
-Hetki oli ollut kauhea, mutta nyt se oli ohi. Kasvettuaan mieheksi
-vähintäkään aavistamatta, että syntymässä häpeän varjo oli hänet
-iäksi peittänyt, hän nyt sai kuolon majesteetin lähestyessä tietää
-totuuden -- ja tämä surullinen hetki oli ollut viedä häneltä rohkeuden.
-Suuri rakkaus, jota hän oli tuntenut isäänsä kohtaan, ihailu ja
-kunnioitus, joka oli vallannut koko hänen olentonsa ja jolla hän äitiä
-oli ajatellut aina siitä asti, kun istui hänen polvellaan -- kaikki
-perustui valheelle! Oliko koko eletty elämä ollut vain väärä kuvitelma,
-onnellisen elämän valhekuva? Peittäisikö tämä synkällä varjollansa koko
-tulevaisuuden? Tyhjää! Hän tunsi olevansa tahdoton taikauskon orja,
-haaveilija, hiuksenhalkaisija.
-
-Hänen sydämensä valtasi silloin voimakas tunne -- luonnon ääni kajahti
-hänen sielussaan. Jumalan edessä hän tunsi itsensä isänsä pojaksi. Jos
-maailma ja sen laki sanoivat toisin, olivat ne pahasta ja ansaitsivat
-tuomion. Mitä ulkonaisilla menoilla, pappien lörpötyksillä ja
-naimakirjoilla oli tekemistä silloin, kun hän tahtoi esiintyä isänsä
-poikana?
-
-Osoittaen lämpimintä rakkautta hän otti äitinsä käden. "Menkäämme
-sisään hänen luokseen", hän kertasi, ja yhdessä he astuivat lattian yli.
-
-Ulosjohtava ovi lensi silloin auki, ja Greta astui huoneeseen
-punakkana ja silmät hehkuen. Samana hetkenä avautui äänettömästi
-sisäänjohtava ovi, ja Hugh Ritson seisoi kynnyksellä. Greta aikoi
-puhua, mutta Hugh kehoitti häntä käden liikkeellä vaikenemaan. Hänen
-kasvonsa olivat kalpeat ja hänen kätensä vapisi. "Liian myöhään",
-hän sanoi vaivalloisesti, "hän on kuollut." Greta lysähti pallille
-akkunansyvennyksessä. Hugh asteli takan luo ja näki peilissä kasvojensa
-tylyn ilmeen. Paul seisoi hetkisen käsi kädessä äitinsä kanssa, ääneti,
-liikkumattomana, sydän kylmänä kuin jää. Sitten hän riensi sisempään
-huoneeseen. Rouva Ritson seurasi häntä sulkien oven jälkeensä.
-
-Pieni, tamminen sali oli hämärä. Lamppu paloi himmeänä, mutta oli
-sittenkin varjostettu. Vuoteella lepäsi Allan Ritson -- kuten hänellä
-oli tapana -- aivan kuin olisi elänyt. Mutta hänen huulensa olivat
-valkeat ja kylmät. Paul seisoi katse alas luotuna. Tuossa lepäsi
-hänen isänsä -- hänen isänsä sittenkin, luonnon, rakkauden ja kunnian
-oikeudella, sanokoon maailma mitä tahansa. Vihdoinkin hän tiesi
-totuuden: tiesi liian myöhään voidakseen katsoa noihin jäykistyneisiin
-silmiin ja lukea niistä heidän pitkän, kiihkeän, monivuotisen
-rakkautensa salaisuuden.
-
-"Isä", kuiskasi Paul -- nyt kuuroille korville, -- ja lankesi
-polvilleen.
-
-Rouva Ritson tavattoman tyynenä ja hiljaisena astui toiselle puolen
-huonetta ja pani toisen kätensä kuolleen miehen rinnalle.
-
-"Paul", hän sanoi, "tule tänne."
-
-Paul nousi ja astui hänen rinnalleen.
-
-"Aseta kätesi tähän minun käteni luo ja vanno pyhästi, ettet koskaan
-kenellekään virka sanaakaan siitä, mitä olet tänä iltana kuullut,
-ennenkuin sinä suurena päivänä, jolloin me kolme seisomme yhdessä
-iankaikkisen tuomarin edessä."
-
-Paul asetti kätensä hänen kätensä viereen ja kohotti katseensa
-taivaaseen.
-
-"Isäni ruumiin ja äitini kunnian kautta vannon, etten ainoallekaan
-olennolle sanoin enkä vihjauksin ilmaise isäni erehdystä enkä äitini
-häpeää -- aina esiinnyn ihmisten edessä heidän laillisena poikanansa,
-samoin kuin minä olen Jumalan edessä heidän poikansa -- minä vannon
-sen! Minä vannon sen!"
-
-Hänen äänensä oli kylmä ja selvä, mutta tuskin olivat sanat päässeet
-hänen huuliltansa, kun hän taas lankesi polvillensa, ja hänen
-äärimmilleen kiihtyneet tunteensa purkautuivat koko ruumista puistavaan
-itkuun.
-
-Rouva Ritson horjahti takaisin, tarttui vuoteen verhoihin ja peitti
-kasvonsa. Kaikki oli hiljaa.
-
-Sitten kuului lattialla hiljaisia askeleita. Hugh Ritson oli hämärässä
-huoneessa. Hän otti varjostetun lampun pöydältä, lähestyi vuodetta
-ja piti lamppua toisella kädellänsä päänsä yläpuolella. Valo lankesi
-hänen isänsä suoraksi kangistuneelle ruumiille ja hänen veljensä
-kumartuneeseen päähän.
-
-
-
-
-
-
-II KIRJA
-
-KIUSAUKSEN PYÖRTEISSÄ
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-
-Oli pimeä, sumuinen päivä marraskuun lopulla. Valkoinen kuura peitti
-maan. Sumu teki ilman synkäksi ja läpinäkymättömäksi. Kevyet sumupilvet
-leijailivat yli laakson ja verhosivat asumukset hämärään vaippaansa.
-Vuoren huiput olivat kadonneet näkyvistä, mutta silloin tällöin
-kuitenkin saattoi huomata niiden epäselvät ääriviivat.
-
-Sillan korvalla olevalla pellolla kynti mies kesantoa. Hän oli vanha,
-jäykän ja sitkeän näköinen raataja, puettuna siniseen kotikutoiseen
-pukuun. Hänen ulkomuodossaan ja esiintymisessään ei huomannut mitään
-papillista ja kuitenkin hän oli kirkkoherra ja seurakunnan opettaja.
-Hänen kapealaitainen hattunsa oli painettu syvälle ja melkein peitti
-hänen uneksivat, harmaat silmänsä. Herkkätunteinen suu ilmaisi
-lempeyttä ja tyyntä hyväntahtoisuutta. Hänen vanhat kasvonsa olivat
-hienot, sillä yksinkertaisuus loi niille kauneutta ja tyytyväisyys
-suloa.
-
-Poika talutti vihellellen hevosia. Pappi itsekin hyräili jotakin
-säveltä astellessaan vakoa pitkin. Joskus hän lauloi jonottavalla
-äänellä:
-
-    "Tyttö nuori, armahainen, ollos omanain;
-    työt' ei tarvis tehdä, kun vain istut polvellain."
-
-Vaon päässä hän pysähtyi ja lepäsi aurankurkeen nojaten. Lepopaikakseen
-hän valitsi saran tienpuoleisen pään. Välittämättä usvasta hän oli
-jatkanut samaa työtä varhaisesta aamusta.
-
-Toisella puolen tietä oli paja, joka oli hakattu vuoreen niin, että
-kallio muodosti kolme seinää, ja se oli katettu oljilla. Silloin
-tällöin leimahtivat ahjosta korkeat liekit, joiden valo hohti avoimesta
-ovesta ja lähetti voittoisat säteensä läpi usvan valaisemaan synkkää
-laaksoa. Alasimen kalke oli ainoa ääni koko seudulla, mutta sepän
-pienempi vasara ja apulaisen raskas moukari synnyttivätkin voimakkaan
-kalkkeen, joka kaikuna kallionseinistä ponnahti takaisin ja täytti
-tienoon yksitoikkoisella sävelellänsä.
-
-Tällä Newlannin pajalla varsinaisen tehtävänsä rinnalla oli toinenkin,
-johon suuremmissa oloissa käytettiin klubeja. Se oli myöskin miesväen
-kokouspaikka. Nahkainen esiliina edessään, hihat käärittyinä
-kyynärpäiden taa niin, että jäntevät lihakset näkyivät, seppä, John
-Proudfoot, seisoi ahjonsa ääressä odotellen. Hänen apulaisensa, Geordie
-Moore, oli istahtanut palkeen reunalle. Arkulla, jossa sepänkaluja
-säilytettiin, istui Gubblum Oglethorpe laiskasti savuja vedellen
-sidottuaan poninsa portinaspiin. Mylläri, Dick, istui rautakasalla.
-Tuomas Kyttyräselkä, viulunsoittaja ja postinkantaja tahkosi
-linkkuveistänsä, jonka terä oli kulunut ja hamara vain muodosti piikin,
-joka sai toimittaa terän virkaa.
-
-"Ei, minä en ollenkaan ymmärrä häntä. Hän on kerrassaan muuttunut",
-sanoi seppä.
-
-"Perintöriirat, sen sanon sinulle", mutisi Gubblum viisaannäköisenä
-muuttaen piippunsa toiseen suupieleen.
-
-"Hän murjottelee ja kiertelee ympäri yötä päivää yksinänsä", lisäsi
-seppä.
-
-"Se johtuu perintöriiroist'", kertasi kerjäläinen.
-
-"Ja kulkee kuin seipään niellyt", sanoi Tuomas Kyttyräselkä käheällä
-äänellä kohottaen veitsensä tahosta.
-
-"Niin, ja on heikko kuin räsy", lisäsi seppä.
-
-"Hän, joka oli vahva kuin jättiläinen", sanoi viuluniekka puolestansa.
-
-"Perintöriirat, John -- ei mitään muuta", virkkoi Gubblum taas.
-
-Mylläri tarttui nyt puheeseen.
-
-"Mitkä perintöriidat?"
-
-"Jotka vaivaavat Paul Ritsonia", vastasi Gubblum.
-
-"Lörpötystä", sanoi Dick-mylläri, -- "perintöriirat ja perintöriirat.
-Sinusta perintöriidat kelpaavat kaiken selitykseksi. Tuomaan
-mustelmainen kurkku, Johnin kuhmut ja Geordien särkynyt nenä, jonka
-Giles Raisley antoi hänelle lauantaina -- oli kai sekin perintöriitojen
-syy."
-
-Mylläri oli aika vekkuli, joka saattoi kirota kuin villitty ja nauraa
-hirnumalla kuin villi varsa melkein yht'aikaa.
-
-Gubblum killisteli rauhallisesti silmiänsä.
-
-"Perintöriirat juuri, sen mää tierän omast' kokemuksest'", hän jatkoi
-hellittämättä.
-
-Sepän silmät välähtivät vallattomasti.
-
-"Tietysti sinä tiedät, Gubblum. Sinä sait kokea sitä tullessasi pikku
-purrella Whitehebbenista. Siinä oli perintöriitaa -- oikein parasta
-lajia."
-
-"Olen kuullut, että silloin tapahtui pieni onnettomuus", sanoi Tuomas
-katsoen merkitsevästi sepän kasvoihin.
-
-"Oletko todellakin? Täytyisi ollakin surkuteltavan kuuro, ellei
-siitä olisi kuullut. Pieni onnettomuus? On sanottu, että pursi teki
-haaksirikon ja kaksi lankkua vain säästyi. Gubblum pelastui rannalle
-jalat lujasti toisen laudan ympäri ja selkä toisella laudalla."
-
-Palkeen pitkä ja ahkera hengitys loppui, ja rauta hehkuvan kuumana
-vedettiin ahjosta alasimelle, eikä vähään aikaan kuulunut mitään
-muuta kuin käsivasaran kalke ja moukarin iskut. Sitten rauta jäähtyi
-ja pistettiin taas säteilevään ahjoon. Seppä asteli ovelle, kuivasi
-hikipisarat otsaltansa toisella kädellä ja heilutti toista pastorille,
-joka kynti peltoa tien toisella puolella.
-
-"Hyvää huomenta, herra Christian", hän huudahti. "Huono-onninen
-kaikissa tapauksissa oli tuo pastorin kaunis neiti; hänen sulhasellaan
-ei näytä olevan kiirettä vihille", hän sanoi palatessaan ahjolle.
-
-"Hän on kuitenkin suloinen tyttö", virkkoi Tuomas Kyttyräselkä.
-
-Vanha mies -- kivimiehen työkalut olallaan -- astui pajaan.
-
-"Kuinkas hurisee, John?" hän kysyi.
-
-"Kohtalaisen hyvin, Job", vastasi seppä. "Mitäs tehtävää sinulla nyt
-olisi?"
-
-"Olisi teroitettava pari talttaa."
-
-"Työssä kirkkotarhassa tänäänkin, Job? Eikös siellä ole liian kylmä?"
-
-"Ei, olen valmistellut vanhan Ritsonin kiveä, jonka he ovat asettaneet
-hänen haudallensa."
-
-Seppä taputti kerjäläistä olalle.
-
-"Gubblum, minä sanon sinulle, mikä vaivaa Paulia."
-
-"Et sinä sitä voi sanoa, John, se johtuu perintöriiroist'."
-
-"Se on surua -- sitä se on -- hän suree isäänsä."
-
-"Jopa siinä nyt on surun syytä!" huudahti Dick, mylläri. "Allanhan on
-kuollut jo puoli vuotta sitten."
-
-"John on oikeessa", sanoi Job, kivenhakkaaja, "se on surua."
-
-Dick hypähti pystyyn rautakasalta.
-
-"Se, että tuo nuori herra on antanut sulle tehtäväksi isänsä hautakiven
-ja käskee sinun hakata kirjaimet puolen tuuman syviksi ja maksaa
-shillingin tusinalta, sekö sinun mielestäsi ilmaisee surua?"
-
-"Hän ei ole maksusta tinkinyt", ärähti Job kuivasti.
-
-"Se kai merkitsee, että sen on tehnyt toinen -- Hugh?" kysyi mylläri.
-
-"Se voi olla paikallaan", sanoi Job.
-
-Dick-mylläri ei kuitenkaan halunnut alistua verukkeitten vuoksi.
-
-"Minkätähden sinä väität, että Paul itkee ja suree isäänsä, vaikka
-hän antaa toisten hommata hänelle hautakivenkin ja kaivattaa siihen
-muutamia harakanvarpaita?"
-
-"Siksi kun minä sanon niin", sanoi Job enempää selittämättä.
-
-"Ja ehkäpä sinulla on omat syysi, Job", sanoi seppä mielistelevästi.
-
-"Ehkäpä minulla on", sanoi kivenhakkaaja ja lisäsi sitten: "Saatanhan
-minä sen sanoakin. Kun minä eilen aamulla tulin työhön, tapasin minä
-Paul Ritsonin pitkin pituuttansa isänsä haudalla. Hänen vaatteensa
-olivat kasteesta likomärät ja hänen kasvonsa olivat valkeat kuin
-helmikuun lumi, ja kankeat ja kuolonväriset, ja hänen hiuksensa olivat
-jäätyneet ja törröttivät kuin jääpuikot."
-
-"Vielä vain!"
-
-"Hän ei näyttänyt ollenkaan huomaavan minua, mutta minä pudistin häntä
-ja sanoin: 'Mitä nyt, Paul-herra? Mies, mitä tämä merkitsee?'"
-
-"Ja mitä hän sanoi?"
-
-"Sanoi? Ei mitään. Hän nousi ylös -- ja hänen jäsenensä näyttivät aivan
-kankeilta -- ja asteli tiehensä virkkamatta sanaakaan."
-
-Gubblum arkullaan oli pyöritellyt piippuansa kivenhakkaajan kertomuksen
-aikana ja kuunnellut hämmästynein ilmein.
-
-"Hym! Koko mies on kangistaja!" hän sanoi pyllähtäen.
-
-"Mikä kangistaja?" kysyi Job terävästi.
-
-"Se, että sinä kerrot juttuja." Sitten kerjäläinen kääntyi seppään ja
-osoittaen olkansa yli piipullansa kivenhakkaajaa sanoi: "Minä aamuna
-hän näki Paul Ritsonin kirkkomaalla kylpemässä?"
-
-"Minäkö? Eilisaamuna!" sanoi seppä.
-
-"Johan arvasin, hän syöttää meille pajuköyttä", sanoi Gubblum.
-
-"Mitä se merkitsee?" karjaisi Job raivoissaan.
-
-"Että sinä olet valehellut meille", vastasi Gubblum.
-
-"Huomaa, Gubblum, ellet sinä peruuta noita sanojasi -- niin minä painan
-sinut vesialtaaseen."
-
-"Ja mitäs minä silloin teen, kun sinä käyt sellaiseen ammattiin?" kysyi
-kerjäläinen.
-
-Seppä kävi välittämään.
-
-"Hillitkää kiihkoanne!" hän sanoi. "Sinä olet liian kuumaverinen, Job."
-
-"Muutamat ihmiset ovat tulisempia kuin heidän raamatulliset kaimansa",
-sanoi Gubblum piippuansa imien.
-
-"Mitäs varten hän väittää valeeksi, kun minä sanon nähneeni nuoren
-Ritsonin kirkkotarhassa eilis aamuna?" pauhasi Job välittämättä
-kerjäläisen viimeisestä huomautuksesta.
-
-"Siksi, ettei hän ollut siellä", sanoi Gubblum.
-
-Job menetti kokonaan kärsivällisyytensä.
-
-"Hitto vie", hän sanoi, "jos tahdot välttää kylmää kylpyä pakkasaamuna,
-niin varo sanomasta sitä toista kertaa, kurja rahjus."
-
-"Ei hän kuitenkaan ollut siellä", mutisi "kurja rahjus" itsepintaisesti.
-
-Seppä oli heittänyt kuuman raudan vesialtaaseen, josta kohoava höyry
-täytti koko pajan.
-
-"Herra varjele", hän sanoi nauraen, "tuolla tavalla muutamat ihmiset
-aina esiintyvät -- kihisten ja puhisten."
-
-"Ei hän ollut siellä", mutisi taaskin kerjäläinen tämän kotoisen
-toimituksen rohkaisemana.
-
-"Miten _sinä_ voit siitä olla niin varma?" kysyi mylläri Dick. "Ethän
-siellä ollut sinäkään, uskallan otaksua."
-
-"En, mutta minä olin jossain muualla, kuten Paul Ritsonkin. Minä
-makasin Laiskan Hevosen ravintolassa Keswickissa toista yötä ja siellä
-oli myös Paul Ritson."
-
-"Näitkö sinä hänet siellä?" kysyi seppä.
-
-"En, mutta Giles Raisley näki hänet, eikä hän ollut vielä jalkeilla,
-kun Giles kahreksan tienoissa suoriutui aamuaskareilleen."
-
-Seppä purskahti röhönauruun. "Sano meille, kuinka sinä näit hänet
-juhannuksena Lontoossa Haukka-Haikaran luona."
-
-"Hän oli myöskin siellä", sanoi Gubblum järkähtämättömästi.
-
-"Joopa, joo", sanoi seppä nostaen alasimelle hehkuvan raudan, josta
-sinkoili säkeneitä hänen kasvoihinsa asti, ja alkaen sitä vasarallansa
-löylyttää.
-
-"Hänellä saattaa olla omat syynsä kieltää siellä olleensa", sanoi
-Gubblum.
-
-Seppä naurahti taas kilkuttaen rautaa vasarallansa, ja kun moukari
-joutui avuksi, sinkoili raudasta tummuvia pirstaleita kaikille
-suunnille.
-
-Kaksi kaivosmiestä astui silloin pajaan. "Hyvää huomenta, John; oletkos
-tänään hyvällä tuulella?" sanoi toinen niistä.
-
-"Hyvälläpä, hyvällä! Kuinkas Giles itse jaksaa?"
-
-"Giles", sanoi kerjäläinen, "missä Paul Ritson oli toissa yönä?"
-
-"Vuoteessaan, luullakseni", sanoi toinen äsken-tulleista.
-
-"Missä vuoteessa?"
-
-"No, älähän hätäile. Odota, toissa yönäkö? Silloin hän nukkui Janeten
-ravintolassa, eikö niin?"
-
-Gubblumin silmät välähtivät voitonriemusta.
-
-"Mitäs minä teille sanoin?"
-
-"Mitä syytä hänellä oli yöpyä Keswickiin?" sanoi seppä. "Sieltähän on
-vain neljä penikulmaa hänen omaan kotiinsa, Ghylliin."
-
-Tuomas, postinkantaja, pysäytti tahkonsa ja sylkäisten veitsenterälle
-virkahti:
-
-"Ehkäpä hän on riidellyt tuon veljen -- tuon Hughin kanssa."
-
-"Kun minä hommailin aamuaskareissani, sanoo äiti Janet; 'Giles', sanoo
-hän, 'sinun isäntäsi veli kävi myöhään vuoteeseen viime yönä'."
-
-"Job, mitäs sinä siihen sanoi?" huudahti seppä kovemmin kuin palje,
-joka puuskutti kaikin voimin, ja hulmahtelevat liekit valaisivat sepän
-nauravia kasvoja.
-
-"Sanon, että he valehtelevat kuin roistot", sanoi kivenhakkaaja ja
-koppoen karkaisemattomat talttansa hyökkäsi ulos.
-
-Kun hän oli mennyt, muutti Gubblum piippunsa toiseen suupieleen ja
-sanoi kylmästi: "Hän on paljon kiivaampi kuin hänen raamatullinen
-kaimansa -- se on tämän Jobin ainoa vika."
-
-Pappi oli taaskin levännyt vaon päässä aurankurjellansa. Hän oli
-hyräillyt "Tyttö nuori, armahainen", mutta kuultuaan kiivaita sanoja
-pajasta hän oli lakannut ja kuunnellut. Kun Job, kivenhakkaaja,
-hyökkäsi pois pajasta, hän käänsi auransa ja asteli vakoansa, ja poika
-talutti vihellellen hevosia.
-
-"Kas, Mattha, oletko se sinä?" sanoi seppä huomattuaan nyt vasta toisen
-tulijoista, "ja kuinkas sinä jaksat?"
-
-"Siinähän roikkuu, John, siinähän roikkuu", sanoi Mattha matalalla
-äänellä istuessaan vesialtaan reunalla.
-
-Se oli loordi Fisher, entistään kumarampana ja vakavilla kasvoillaan
-surun uurtamat vaot entistään syvempinä ja silmissään haluton ilme. Hän
-oli tuonut pari rautakankea teroitettavaksi.
-
-"Jokos olette saaneet sulaton toimimaan, Mattha?" kysyi seppä.
-
-"Ei, John, se on vielä kesken, se on työn alla."
-
-Mylläri oli kääntynyt mennäkseen, mutta hän pyörähti takaisin ja
-vihoissaan tokaisi:
-
-"Hitto vie, te olette koreata väkeä te ja teidän ystävänne! Te tahdotte
-kokonaan tuhota minut. Mitäs arvelet, John? He, ovat rakentaneet
-sulattonsa melkein minun myllytielleni -- minun myllytielleni; ei
-kyynärääkään syrjään. Kun te työnnätte kuonan ulos, silloin tie on
-tukossa; miten luulette päästävän myllyyn? Sanokaa, jos osaatte, miten
-se käy!"
-
-"Myllykö käy", sanoi Gubblum arkultansa silmää iskien, "ehkä se auttaa
-sinua käyttämään myllyäsi tulen avulla, kun tuuli tyyntyy."
-
-"Aivan oikein, Gubblum", nauroi seppä.
-
-"Minä tahdon hakea lain turvaa", sanoi mylläri.
-
-"Ja millä oikeudella sinä vahingonkorvausta haet?"
-
-"Te erotatte minut koko maailmasta. Minun täytyy saada harjoittaa
-elinkeinoani."
-
-Kun naurunhohotus oli asettunut, kuului Matthewin hillitty ääni.
-
-"Minä sanoin siitä eilen herra Hughille. Minä sanoin hänelle kaikki,
-mitä sinä olet sanonut."
-
-"Mitäs sanoi?"
-
-"Ei tahtonut suunnitelmaa muuttaa."
-
-"Tietysti ei! Miksi et puhunut siitä Paulille?"
-
-"Mitä se hyödyttäisi?" sanoi Matthew hiljaa.
-
-"Ei, nuori Hugh pitää oman päänsä", sanoi seppä.
-
-"Eikö Paulilla ole kaivosasioihin mitään sanottavaa, vai"?
-
-"En ollenkaan epäile, että olet oikeassa, Dick", sanoi Matthew nöyrästi.
-
-"Sellaistahan se on ollut juuri vanhan Allanin kuolemasta asti", sanoi
-seppä. "Hän ei ollut vielä viikkoa ollut haudassaan, kun Hugh osti
-Matthan kaivoksen ja alkoi laajentaa sitä. Ei hän sieltä ole paljoa
-malmia löytänyt, kuten olen kuullut, mutta siitä huolimatta hän hankkii
-yhä uusia koneita, laittelee nostovipuja ja kaivelee kanavia, aivan
-kuin työskentelisi oikeassa kaivoksessa."
-
-"Hugh tietysti kaiken määrää eikä Paulilla ole muuta tekemistä kuin
-katsoa valmista", sanoi Gubblum.
-
-"Ja rahaa täytyy kuitenkin jostakin tulla", sanoi
-
-Tuomas Kyttyräselkä lopetettuaan veitsen tahkoamisen ja koetellessaan
-sen terää puupalikkaan.
-
-Matthew nousi seisomaan.
-
-"Minä tulen sitten hakemaan rautakankiani, John", hän virkkoi
-hiljakseen, ja vanha mies tallusti ulos valoisasta, lämpimästä pajasta
-kylmään, sumuiseen ilmaan.
-
-"Mattha ei ole koskaan ollut oma itsensä sen jälkeen kuin ilkeä Mercy
-jätti hänet", huokasi seppä.
-
-"Mitä uutta hänestä?" kysyi kerjäläinen.
-
-"Kysy Tuomas Kyttyräselältä. Hän on posti ja hän kyllä tietää, onko
-joku Newlannin asukkaista kirjevaihdossa karkurin kanssa", sanoi
-mylläri.
-
-"Tuomas pudistaa päätänsä. Sinä voisit kertoa meille koko asian, etkös
-voisikin, Tuomas?" sanoi seppä nauraen, niin että valkeat hampaat
-kiilsivät.
-
-"Älkää pahastuko", virkkoi tämä syrjäseudun sanankuljettaja hieman
-käheällä äänellä. "Minä en ole teidän urkkijanne." Ja posti nosti
-päänsä ylpeästi pystyyn ja näytti ihan herrasmieheltä, jonka polvet
-ovat koukussa ja kasvu kesken pysähtynyt.
-
-"Epäilenpä, voiko Mattha milloinkaan saada kaivoksestaan mitään,
-jos siinä nyt jotakin saatavaa olisi", naurahti mylläri ovelta
-napittaessaan nuttuansa leukaan asti.
-
-"Minä olen kuullut, että hän aikoo koettaa onneansa uudestaan", tiesi
-Giles lisätä.
-
-"Ei, ei, ei sinne päinkään", väitti seppä. "Kun se ilkeä tyttö
-jätti miesparan, on Mattha-rukka kokonaan menettänyt rohkeutensa ja
-elämänhalunsa eikä ole käynyt katsomassakaan sitä paikkaa, jossa ennen
-niin mielellään raatoi. Niinpä hän on melkein toimettomana mökillänsä
-elellyt. Mutta Hugh Ritson käytti tilaisuutta hyväkseen ja keinotteli
-häneltä kaivoksen omakseen -- rahatta ja hinnatta, kuten olen kuullut.
-Nythän on pannut Mattha-paran sinne työhön palkkalaisena, mikä
-vanhuksen on vienyt perikatoon vuosia sitten."
-
-"Ja nyt vanhus tahtoo nähdä onnen kohoavan sieltä", hymähti Giles.
-
-"Jos nouseekin, ei se ole enää Matthan onni."
-
-"Ei, siitä ei pelkoa", myönsi kaivosmies.
-
-Gubblum kaivoi perät piipustaan ja sanoi miettivästi: "Matthan touhu on
-yhtä turhaa kuin minun ja käen."
-
-"Mitäs se oli, mies?" kysyi seppä käärien nahkaisen, esiliinansa
-rullalle ja kiertäen sen vyötäistensä ympäri. Pantiin ahjoon uusia
-hiiliä, palkeet puhalsivat ja hehkuvat liekit leimahtelivat lämmittäen
-ja valaisten. Veitikka pilkisti sepän silmistä. "Mitäs se oli?" hän
-kertasi.
-
-"Hän lopettaa kaiken hommansa liian lyhyeen", sanoi Gubblum. "Minun
-rouvani sanoi minulle kerran: 'Gubblum', sanoi hän, 'etkö luule, että
-aina olis kesä, jos käki jäis puutarhaamme?' 'Voispa olla', sanoin
-minä. 'Etkö luule', sanoi hän, 'että kesä kestäis, jos käki voitais
-pitää puutarhassamme?' 'Ehkä', sanon minä, 'mutta se on huokeammin
-sanottu kuin tehty.' 'Sehän ei ole vaikeata', sanoo hän. 'Kun näet käen
-lentävän puutarhaan, pirä varas ja laita lauroist' aitaus ympär'.' Minä
-tein työt käskettyy ja laitoin airan kohtuullisen korkean. Mutt' se ei
-ollu kuitenkaan kylliks' korkea, sill' nähkääs, erään' päivän' käki
-lensi pois vain tuuman verran ylempää kuin aita. Jos minä olisin tehnyt
-himpun verran korkeammaks' --"
-
-Äänekäs naurunräjähdys palkitsi Gubblumin kertomuksen. Kerjäläinen
-sulloi peukalollaan piippuunsa uutta tupakkaa ja hymy väreili
-tuuheitten kulmien alla.
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-Kun pastori Christian sinä päivänä lopetti työnsä, oli päivä
-pitkälle kulunut. Hän antoi pojalle shillingin palkaksi hevosten
-taluttamisesta, vei juhdat takaisin niiden omistajalle, Robert
-Atkinsonille, ja maksettuaan viisi shillingiä niiden vuokraa lähti
-kotiinsa. Paluumatkalla hän poikkesi Henry Walmsleyn sekatavarakauppaan
-ostaen sieltä paketin teetä, laatikon paahdettua kahvia ja topan
-sokeria. Sitten hän meni suutari Randal Alstonen luo ja maksettuaan
-saappaittensa korjuupalkan pisti ne käsivarrellensa. Lopuksi hän
-poikkesi Lentävään Hevoseen, tilasi tuopin olutta ja sen juotuaan
-tupakoi vielä hetkisen vältellen Tommy Lowtherwaiten, puplikaanin,
-kanssa.
-
-Päivän kuluessa usva oli hälvennyt ja illan hämärtyessä se oli
-vähentynyt laaksosta niin paljon, että etemmäksikin saattoi erottaa
-pappilan keltaisen rakennuksen paljaaksi varisseitten puitten lomitse.
-Muuan ovi oli auki ja takan punertava valo hohti aina portaille asti.
-Yhtä kirkkaat olivat ne kasvot, jotka odottivat kirkkoherraa kotiin.
-
-"Nyt jo palannut, Greta, nyt jo palannut!" huudahti kirkkoherra
-työntyen kodikkaaseen huoneeseen kantamus tavaraa kummassakin kädessä.
-"Kas -- odota -- selvä peli, tyttö -- oh, sinä veitikka! -- Tuohan on
-salakavala päällehyökkäys."
-
-Kuului huulten maiskahdus, hopeisen äänen iloinen naurahdus ja sitten
-syvän äänen hyväilevä mutina, joka päättyi leveään hymyyn.
-
-Kädenmatkan päästä Greta katseli kirkkoherran kuormaa ja otti ankaran
-ilmeen.
-
-"Enkö minä ole kieltänyt sinua enää koskaan sellaista tekemästä?" hän
-sanoi kohottaen sormeansa ja viipattaen sillä nuhtelevasti.
-
-"Mistäs sinä _tiesit_?" sanoi kirkkoherra herttaisen viattomasti ja
-lisäsi hymyillen: "Mistä sinä tiesit, että minulla on niin huono
-muisti?"
-
-"Jätä tällaiset kotoiset velvollisuudet taloutesi ylijohtajalle,
-herraseni", sanoi tyttö koettaen saada kasvoillensa ankaran ilmeen.
-"Kuuletkos minua, sinä vanha, rakas lemmikki?"
-
-"Kuulen, kuulen", virkkoi vanha mies asetellen tavaransa yksitellen
-lattialle. "Kas, varjelkoon, miten huomaamaton minä olen! Tuollahan on
-herra Bonnithorne", hän lisäsi kääntäen katseensa uunin nurkkaan, jossa
-asianajaja kuivaili varpaitansa. "Tervetuloa, tervetuloa."
-
-"Peter, Peter", huudahti Greta avaten oven sisähuoneihin.
-
-Laihahko, vanha ukonrahjus, jolla oli vain toinen käsi, tallusti sisään.
-
-"Peter, vie nuo tavarat keittiöön", sanoi Greta.
-
-Vanha mies katsahti kirkkoherran tuomiin tavaroihin, ja kasvoille
-kohosi tyytymätön ilme.
-
-"Taas hän on ollut ostoksilla, emäntä", hän murahti.
-
-Kirkkoherra oli riisunut takkinsa ja veti juuri jalkapuussa pois
-saappaitansa.
-
-"Kuinkas herra Bonnithorne voi tällä rumalla ilmalla? -- Odota, Peter,
-anna minulle tohvelit, ota ne siitä suuresta paketista. Minä annoin
-Randel Alstonen leikata vanhoista saappaistani varret ja tehdä niistä
-lipokkaat mittojeni mukaan. Vain kuusi penceä ja katsokaa, miten kaunis
-pari. Kiitos, Peter. -- Te voitte siis hyvin, herra Bonnithorne.
-Ihme kyllä, eikö totta? On monia ihmisiä, jotka ovat aivan poissa
-suunniltaan näin rumilla ilmoilla."
-
-Peter otti saappaat ja käänteli niitä käyttäen toisen käden leikattua
-tynkää apuna. Tee ja kahvitötterö katosivat hänen housunsa taskuun ja
-sokeritopan hän kantoi kädessään.
-
-"Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen", hän mutisi Gretan korvaan
-astuessaan kantamuksineen ulos. "Harmittaa, etten minä voi hänen
-edestään mennä kyntämään -- se on työtä, johon tarvitaan kaksi kättä --
-mutta ei se suinkaan ole herrojen työtä."
-
-"Mitä ihmeitä!" huudahti kirkkoherra tarkastellen lepotuolia, johon
-aikoi istahtaa. "Uusi tyyny -- ja pussi seinällä pikku tavaroitani
-varten -- ja hylly tupakkavehkeilleni ja -- ja -- mikä tämä on?"
-
-"Kirjoitusmatto, herra Christian", sanoi asianajaja.
-
-"Minä epäilin, voisiko hän koskaan huomata tuollaisia pikku esineitä",
-sanoi Greta loistavin silmin.
-
-"Ai, ihme! Punaiset verhot akkunoissa ja uudet, koreat peitteet
-sohvilla --"
-
-"Sitsikangasta, sitsikangasta", keskeytti Greta ilkamoivin ilmein.
-
-"Ja vanha ruusupuukello nurkassa niin kiiltävänä kuin peili ja suuri
-tamminen kirjoituspöytä öljytty hohtavaksi --"
-
-"Vernissattu, herra, vernissattu."
-
-"Ja kaikki leikkaukset siinä kuin uudet -- siinä on pyhä Pietari
-suurine avaimineen ja rikas mies rahapusseineen koettaen kieltäytyä
-joutumasta vaivanpaikkaan."
-
-"Enkös minä sanonut, että tuskin tunnet omaa kotiasi tullessasi
-takaisin?" sanoi Greta.
-
-Hän levitti juuri hohtavanvalkoista liinaa pyöreälle pöydälle johon hän
-laittoi kirkkoherran illallisen.
-
-Kirkkoherra asteli uusissa lipokkaissaan ympäri huonetta katsellen
-kaikkea, mikä oli uutta ja mikä vanhaa, joka oli saanut uuden muodon,
-ja hänen kasvoilleen kohosi lapsellinen onnentunne ja silmissä sädehti
-tyytyväisyys ja rauha.
-
-"Minä olen onnenpoika; onko _teillä_, herra Bonnithorne, nuori nainen
-kotona?"
-
-"Tiedättehän, että minä olen vanhapoika, herra Christian", sanoi
-asianajaja kainosti.
-
-"Niin minäkin, niin minäkin. Se minustakin oli parasta -- kunnes meidän
-vanha ystävämme, rouva Lowther, kuollessaan uskoi tyttärensä minun
-hoitooni."
-
-"Äidin olisi pitänyt kysyä _minulta_, ennenkuin jätti minut herra
-Christianin niskoille, eikös olisikin, herra Bonnithorne?" sanoi Greta
-vallattomin ilmein.
-
-"Se oli kuitenkin parasta näin", sanoi kirkkoherraa nauraen. "Peter
-alkaa tulla jo vanhaksi ja hänen saranansa ovat hieman kankeat, kuten
-tiedätte, ja niin me olimme kuin kaksi vanhenevaa varista, jotka tuskin
-olisimme ajan oloon voineet pitää kunnollista huoltaa kristillisestä
-seurakunnasta. Mutta sitten tuli Greta tähän vanhaan, hämärään
-taloon, joka oli täynnä lukinverkkoja, joita kaksi vanhaa hämähäkkiä
-lakkaamatta punoi -- tuli kuin päivänsäde valaisemaan synkkää
-syyspäivää. Kas niin -- siirtäkääpä tuolinne, herra Bonnithorne, ja
-käyttäkää hyväksenne. Se on minun mieliruokaani -- hän kyllä tietää
--- ruskistetuista vihanneksista lientä ja lampaan pää perunain ja
-muhennettujen porkkanain kanssa. Tuokaa tuolinne lähemmä. Mutta missäs
-olutkannu on, Greta?"
-
-"Peter, Peter!"
-
-Vanha hämähäkki ilmautui samalla tuoden olutkannun, jonka reunojen yli
-oli vaahto kohonnut ja kuohui laitoja pitkin maahankin.
-
-"Oletkos tänään ollut perunoita kaivamassa, Peter?" kysyi kirkkoherra.
-
-Vastaukseksi Peter nyökäytti kankeasti suurta päätänsä.
-
-"Montako bushelia?"
-
-"Kaksitoista luullakseni", mutisi Peter kuhnustaen ulos.
-
-Sitten kirkkoherra vieraineen istahti pöytään. "Te olette onnellinen
-mies, herra Christian", virkkoi herra Bonnithorne, kun Greta pistäytyi
-ulos toimittamaan joitakin kotoisia askareita.
-
-Kirkkoherra Christian pudisti päätänsä. "On liian suurta", hän sanoi,
-"että yhden osaksi tulee niin äärettömän paljon hyvyyttä; pahinta
-kaikesta on elää liian suuressa onnessa. Ei mitään koetuksia, ei
-vastuksia -- ei muuta kuin: 'Sydän, ota kaikki, mitä haluat' -- ja
-se on paha, jos oikein ajattelette ... Enemmän lampaan päätä, herra
-Bonnithorne; ette ole ollenkaan saanut kieltä -- tässä olisi kaunis,
-herkullinen pala."
-
-"Kiitos, herra Christian. Minä tulin maksamaan teille ne kymmenen
-shillingiä, jotka teille ovat tulevat Joseph Parkinsonin
-hautajaistoimituksesta viime sunnuntai-iltana ja samalla suoritan sen
-punnan, jonka James Bolton on puolivuosittain määrännyt maksettavaksi
-köyhien konttoristien apurahastoon."
-
-"Hyvä, hyvä, ei tarvitse valittaa, että tulee vain sataen, vaan ihan
-kaatamalla", sanoi kirkkoherra. "Poikkesin tullessani Henry Walmsleyn
-ja Robert Atkinsonin luo ja he molemmat maksoivat palkanneljänneksensä
--- Henry viisi shillingiä ja Robert seitsemän; ja kun minä menin Randal
-Alstonelle maksamaan kenkieni pohjuusta ja laittamisesta, hän sanoi,
-että ne maksavat yhden shillingin kuusi penceä, mutta hän oli minulle
-velkaa shillingin seitsemän penceä vasikasta, jota Peter oli hänelle
-myynyt. Niin hän maksoi minulle yhden pencen ja me olemme kuitit
-maailman alusta tähän päivään asti."
-
-"Sitäpaitsi minä ajattelin puhua meidän nuoresta ystävästämme,
-Gretasta", sanoi herra Bonnithorne pehmeällä äänellänsä. "Otaksun, että
-te olette valmistunut luopumaan hänestä?"
-
-"Luopumaan hänestä -- Gretasta?" sanoi kirkkoherra asettaen pois
-veitsensä. Sitten hän hymyili: "Ai, te tarkoitatte sitten, kun Paul
-ottaa hänet. Tietysti, tietysti. Mutta avioliitosta ei vielä vähään
-aikaan tule mitään, hän itse sanoi sen minulle."
-
-"Avioliitto Paulin kanssa -- ei", sanoi herra Bonnithorne huuhdellen
-kurkkuansa ja näyttäen huolestuneelta.
-
-Kirkkoherra Christian katsahti levottomasti asianajajan kasvoihin ja
-vaipui äänettömyyteen.
-
-"Herra Christian, teidät jätti Greta Lowtherin holhoojaksi meidän
-rakas, vanha ystävämme, hänen äitinsä. Teidän velvollisuutenne on
-tarkasti valvoa, että hänen tulevainen onnensa ja hyvinvointinsa on
-mahdollisimman hyvin turvattu."
-
-"Tietysti, aivan luonnollisesti!" sanoi kirkkoherra.
-
-"Te olette vanha mies, herra Christian, ja hän on nuori tyttö. Kun te
-ja minä olemme poistuneet, on Greta Lowtherilla vielä elämäntaistelu
-edessään."
-
-"Jumala sen suokoon, Jumala sen suokoon!" huokasi kirkkoherra nöyrästi.
-
-"Eikö teidän olisi viisainta katsoa, että hän saisi miehen, joka
-taistelee hänen puolestansa ja tekee keveäksi hänen elämänsä?"
-
-"Niin hän saakin, niin hän saakin. Paul on miehekäs nuorukainen ja
-rakastaa häntä enemmän kuin omaa sieluansa -- ei, minä sanon hänelle,
-että on synti Jumalan edessä tehdä rakkautensa esineestä epäjumala."
-
-"Te erehdytte, herra Christian. Paul Ritson ei ole sopiva puoliso
-Gretalle. Hän on rappiollejoutunut mies. Isänsä kuoleman jälkeen hän on
-antanut rappeutua, hän on kokonaan hävittänyt kotitalonsa Ghyllin -- se
-on pantattu jokaista ruohonkortta myöten. Minä tiedän sen."
-
-Kirkkoherra Christian siirsi tuolinsa pöydän luota ja tuijotteli tuleen
-hämmästynein silmin.
-
-"Minä tiesin, että hänellä oli huolia", hän sanoi, "mutta minä en
-tiennyt, että asiat olivat niin vakavaa laatua."
-
-"Ettekö ole huomannut, että hänen järkensä on yhtä sekaisin kuin hänen
-asiansakin?" kysyi asianajaja.
-
-"Ei, ei: en voi sanoa, että sellaista olisin huomannut. Hän on joskus
-hajamielinen, mutta siinä kaikki. Kun minä puhun Matthewista tai kerron
-juttuja Adam Clarkesta, hän on hieman, hieman muistamaton, siinä kaikki
--- niin, siinä kaikki."
-
-"Verrattuna hänen veljeensä -- mikä erotus!" sanoi herra Bonnithorne.
-
-"Totta, siinä _on_ erotus", myönsi kirkkoherra.
-
-"Sellainen tarmo, sellainen terävyys; hänestä tulee Cumberlannin
-rikkain mies ennen pitkää. Hän on ostanut oikeudet kaikkiin näihin
-malmikaivoksiin ja nyt hän panee kaikki kuntoon, tilaa koneet, laittaa
-sulatot ja rakentaa rautatien, jota myöten voi kaiken helposti
-maailmanmarkkinoille lähettää."
-
-"Ja mistäs raha tulee?" kysyi kirkkoherra, "raha, jolla tuo kaikki
-aluksi pannaan täytäntöön?"
-
-Herra Bonnithornen katse kävi läpitunkevaksi. "Siihen hän on saanut
-osansa isänsä perinnöstä."
-
-"Suuri puu pienestä siemenestä", sanoi kirkkoherra miettivästi, "ja
-äkkiä kasvanut."
-
-"Ei voi sanoa, mitä kaikkea äly ja tarmo tässä maailmassa saa aikaan,
-herra Christian", sanoi asianajaja, joka näytti joutuvan hieman
-ymmälle, mitä nyt sanoisi. "Hugh Ritson on viisas ja tarmokas. Kas,
-siinä mies Gretalle -- jos voitte saada hänet, jota minä en varmaan
-voi sanoa -- mutta jos suinkin mahdollista --" Kirkkoherra kohotti
-katseensa.
-
-"Herra Bonnithorne", hän sanoi vakavasti, "tyttö ei ole kaupan, eikä
-Cumberlannin rikkain mies voi häntä ostaa. Vaikka ne kolmekymmentä
-hopearahaa, jotta Judas myi mestarinsa, olisivat sulatetut uudestaan,
-ei yksikään niistä saisi tahrata minun sormiani."
-
-"Te erehdytte, herra Christian, uskokaa minua, te kerrassaan
-erehdytte", väitti asianajaja kiihkeästi. "Minä puhuin juuri ajatellen
-nuoren ystävänne etua. Kaikissa tapauksissa, minä pyydän teitä Robert
-Lowtherin tyttären ystävänä ja suosijana estämään häntä milloinkaan
-menemästä naimisiin Paul Ritsonin kanssa."
-
-"Se asia saa toteutua, jos Jumala sen suo", vastasi kirkkoherra
-rauhallisesti.
-
-Asianajaja oli noussut ja pukenut päällystakin ylleen.
-
-"Hän jää toistaiseksi tänne minun luokseni", lisäsi kirkkoherra.
-
-"Ei, hänen pitäisi mennä naimisiin", väitti herra Bonnithorne astellen
-ovelle. "Hän on pian täysi-ikäinen. Ei ole sopivaa pitää häntä täällä."
-
-"Kuinka, mitä te tarkoitatte?" kysyi kirkkoherra hämmästynein ilmein.
-
-"Hän on rikas ja nuori. Hänen rikkautensa voi ostaa mukavuuksia ja
-nuoruutensa voittaa onnea."
-
-Vanhan, hyvän Christianin suuret, harmaat silmät revähtivät
-hämmästyksestä selälleen. Kuin apua etsien hän katseli ympärillensä,
-nousi seisoalleen ja istahti taas.
-
-"Sitä minä en ole koskaan tullut ajatelleeksi", hän sanoi alakuloisesti
-ja tuijotti kauan tuleen.
-
-Ulkoa käytävältä kuului raskaita askeleita. Lukko avattiin, ja Paul
-Ritson astui huoneeseen. Kuullessaan hänen askelensa Greta oli
-puikahtanut sisähuoneesta ja kiisi yli lattian täynnä iloa ja odotusta
-lausuakseen hänet tervetulleeksi. Kirkkoherra nousi ylös ja ojensi
-molemmat kätensä; pilvet olivat hänen säteileviltä kasvoiltansa
-kadonneet.
-
-"Jaa, hyvää yötä sitten", sanoi asianajaja avaten oven. "Minulla on
-edessäni neljä pitkää penikulmaa. Ai, kuinka pimeä, kuinka kamalan
-pimeä!"
-
-Paul Ritson oli todellakin muuttunut mies. Hänen kasvonsa olivat
-kalpeat ja kankeat ja hänen silmänsä raukeat ja sumeat. Haluttomana hän
-heittäytyi tuoliin, jonka Greta siirsi hänelle takan ääreen. Kun hän
-hymyili, hänen huulensa vetäytyivät vain tuskaiseeni irvistykseen ja
-nauraessa taas ilo tuntui ontolta ja lyhyeltä.
-
-"Tulit juuri oikeaan aikaan, poika, pelataksesi kanssani yhden shakin",
-sanoi kirkkoherra. -- "Greta, nostapa shakkipöytä ja laatikko tänne."
-
-Pöytä nostettiin ja nappulat asetettiin paikoilleen. Kirkkoherra
-asettui mukavasti uudet lipokkaansa pankon reunalla ja nenäliina
-levitettynä polvelle.
-
-"Tiedätkös, Paul, minä kuulin sinusta käytävän sanasotaa tänään?"
-
-"Minusta! Missä?" kysyi Paul, ja äänessä ilmeni sangen vähän
-uteliaisuutta.
-
-"Herra Proudfootin pajassa, kun minä olin kyntämässä kesantoa siinä
-toisella puolen tietä. Pieni herra Oglethorpe sanoi, että sinä
-toista yötä nukuit Laiskassa Hevosessa Keswickissä, mutta herra Job
-kivenhakkaaja ja kirjeenkantaja sanoivat, ettet sinä ollut siellä.
-He käyttivät oikein kiihtynyttä kieltä, jolloin Job nimitti herra
-Oglethorpea kaikilla muilla kuin sopivilla nimillä ja vihdoin hyökkäsi
-vihan väessä tiehensä."
-
-Paul muutti lähettinsä ja virkkoi: "En ole koko elämässäni nukkunut
-ainoatakaan yötä Laiskassa Hevosessa, herra Christian."
-
-Greta istui ja neuloi takan toisella puolella. Kissanpoika, jonka
-kaulaan silkkinauhaan oli sidottu pieni tiuku, leikitteli hänen
-hienojen tohveliensa tupsuilla. Vain neulintikkujen sälinä, kellon
-kilinä ja suuren seinäkellon harvat naksutukset häiritsivät
-hiljaisuutta.
-
-Vihdoin kirkkoherra Christian nousi tuoliltansa.
-
-"No, Paul, mies, Paul -- voi kuitenkin, kuinka tuhoisa siirto! Sinun
-taitosi huononee, huononee, huononee. Kerran sinä voitit minut neljästi
-viidestä pelistä ja nyt minä olen tasaväkinen."
-
-Peli loppui pian, jolloin kirkkoherra ilosta hykersi käsiänsä, Greta
-laski leikkiä ja Paul purskahti äänekkääseen nauruun.
-
-Kirkkoherra Christian nosti hyllyltä paksun, suuren kirjan, jonka
-selkämys oli nahkaa ja kannet vihreää kangasta.
-
-"Minun täytyy tehdä tili päivän kulusta", hän sanoi, "ja mennä levolle.
-Tänä aamuna minä olin ennen päivän koittoa jalkeilla."
-
-Greta astui vanhan miehen luo ja katseli yli olan, kun tämä kirjoitti:
-
-"21 p. marrask. Mentyäni huoneeseeni eilen illalla ja tehtyäni tilin
-Jumalani kanssa panin maata ja nukahdin heti. Mutta Peter odotti
-Herttasen kantamista ja niin hän tuli ja herätti minut. Menimme siis
-navettaan, autoimme ja syötimme sitä ja lopuksi lypsimme. Ollut koko
-päivän kyntämässä nurmea ja Peter kaivanut perunoita. Poikkesin
-palatessa Lentävässä Hevosessa, istuin siellä hetkisen ja join tuopin
-olutta, eikä enempää, ja maksoin sen. Saanut kymmenen shillingiä
-asianajaja Bonnithornelta hautausjuhlallisuuksista ja punnan kaksi
-shillingiä Boltonin hyväntekeväisyysrahastoon; samoin viisi shillingiä
-neljännesmaksuksi Henry Walmsleyltä ja seitsemän Robert Atkinsonilta ja
-yhden pennyn velan ylijäämää Randal Alstonelta ja niin vetäydyn levolle
-sovinnossa ja rauhassa koko maailman kanssa, Ylistetty olkoon Herra."
-
-Kirkkoherra pani takaisin hyllylle upean kirjansa, jota hän nimitti:
-"katsaus elämääni ja toimintaani", ja kutsui sisähuoneista kynttilää
-sänkykamariinsa. Äreä ääni murahti vastaan: "Tulee", ja tulikin heti.
-
-"Kiitos, Peter. Mitenkäs yhdistys voi ja kuka saarnaa ensi sunnuntaina,
-Peter?" Peter mörisi:
-
-"Enpä tiedä, ellei se vain ole te itse. Minä lupasin heille, että te
-lahjoittaisitte sunnuntai-iltanne meille."
-
-"Mutta eihän minua ole kukaan pyytänytkään. Sinä olisit voinut puhua
-asiasta minulle, ennenkuin lupasit, Peter. Mutta samapa se. Minä teen
-sen kyllä, vaikka köyhän saarnan he nyt minulta saavat."
-
-Kääntyen Pauliin, joka istui takan ääressä, kirkkoherra virkkoi:
-
-"Peter on jättänyt meidät ja tullut methodistiksi. Hän on nyt veli
-Peter Ward ja pyytää minua puhumaan heidän kokouksessaan. No, minä
-en tahdo kieltää. Monet hyvät kirkonmiehet ovat olleet myöskin
-lahkolaisia. Hyvää yötä ... Peter, tarkastapa minun onkeni ja laita
-toisiin uusi siima, samoin uudet nuorat etupurjeeseen. -- Sido myöskin
-piiskani kädensijaan leveämmälti nuoraa, se on eteisen nurkassa. Ja
-Peter, huomenna minä vien kauroja myllyyn, Robin Atkinson on luvannut
-ruunansa ja tammansa lainaan. Robin panee aina hevosille eväiksi
-pussillisen kaurankahuja, mutta ne eivät riitä. Pane sinä sitä varten
-toinen pussi parempia, jotka voidaan sekoittaa niihin huonompiin, että
-hevoset jaksavat. Hyvää yötä teille kaikille, hyvää yötä."
-
-Peter murisi jotakin hampaittensa välitse ja kyhnysti ulos.
-
-"Jumala häntä siunatkoon!" sanoi Greta, kun he jäivät kahden, ja
-nostamatta silmiänsä tulesta Paul virkkoi hiljaa:
-
-    "Lapset, rakkaus ei kukkaiskieltä vaan
-    töin ja toimin täytyy näyttää rakkauttaan."
-
-Sitten vallitsi pienessä pappilassa täydellinen hiljaisuus. Paul
-istui ääneti ja hievahtamatta, kunnes Greta tahtoi saada hänen
-mielensä jälleen iloiseksi. Hänen kirkkaat silmänsä säteilivät
-takan rusohohteisessa valossa. Hänen vilkas mielikuvituksensa keksi
-lakkaamatta uutta ja uutta, jolla hän koetti karkoittaa toisen sielusta
-masennuksen tunteen. Mutta hänen hellyytensä, hänen suloinen naurunsa,
-hänen sukkeluutensa ja vallattomat kujeensa eivät tehneet toivottua
-vaikutusta. Paulin kasvoja synkistävät raskaat pilvet eivät ottaneet
-haihtuakseen. Paul hymähteli katsellessaan säteileviin silmiin ja
-silitteli hellästi pehmeitä hiuksia, jotka nyt olivat saaneet tulen
-valossa kultaisen loiston, mutta katseeseen palasi sama raskas
-surumielisyys uudestaan ja uudestaan.
-
-Vihdoin Greta huomasi, että hänen yrityksensä olivat turhat. Hän nousi
-matolta seisoalleen.
-
-"Lemmittyni", hän sanoi, "nyt minä menen nukkumaan. Sinä et voi tänään
-hyvin tai olet suuttunut ja pahalla tuulella."
-
-Hän odotti hetkisen, mutta Paul ei virkkanut mitään. Sitten hän
-hitaasti lähti liikkeelle jättääkseen huoneen.
-
-Nyt Paul virkahti:
-
-"Greta, minulla on jotakin sanottavaa sinulle."
-
-Sinä hetkenä Greta oli paikoillaan kaislamatollansa.
-
-Naurava ilme oli silmistä paennut ja sijalle oli kohonnut levoton
-odotus.
-
-"Sinä olet onneton. Olet ollut onneton kauan, kauan, etkä ole koskaan
-sanonut minulle syytä. Sano minulle nyt."
-
-Kasvojen jäykkä ilme pehmeni.
-
-"Miksi panna kaikennäköistä sinun päähäsi, pienokaiseni?" kysyi Paul
-leikkivä sävy äänenpainossa ja hyväillen kultaisia hiuksia.
-
-"Sano minulle nyt", pyysi Greta kiihkeästi. "Pidä minua naisena, joka
-kykenee jakamaan sinun surusi, äläkä lapsena, jonka kanssa voi leikkiä
-ja jota voi lelliteliä, mutta joka ei voi olla apuna kantamassa miehen
-raskasta kuormaa. Ellen minä ole kelvollinen kuulemaan sinun surujasi,
-minä en ole sovelias sinun vaimoksesi. Sano minulle, Paul, mikä on
-riistänyt päivänpaisteen sinun elämästäsi."
-
-"Päivänpaistetta ei ole mikään vielä ryöstänyt minulta, sinä
-tyttöhupakko; tässä se on", sanoi Paul keventyneesti ja leikiten
-sormillansa hänen kultaisilla kiharoillansa.
-
-Tytön loistava katse painui alas.
-
-"Sinä leikittelet vain minun kanssani", hän sanoi masentuneena, "sinä
-vain leikit minun kanssani. Olenko minä niin lapsellinen? Oletko sinä
-suuttunut minuun?"
-
-"Suuttunut sinuun, sinä pikkuhupakko? Sitä en koskaan pidä
-mahdollisena", sanoi Paul, ja hänen äänensä aleni melkein kuiskaukseksi.
-
-"Sano minulle sitten, lemmikkini. Sinulla on jotakin sanottavaa. Mitä
-se on?"
-
-"Minä tulin kysyäkseni --"
-
-"No?"
-
-Paul epäröi. Hänen sydämensä oli liian täynnä, että hän olisi voinut
-puhua. Hän alkoi uudelleen.
-
-"Luuletko sinä, että olisi liian suuri uhraus purkaa --"
-
-"Mitä?" läähätti Greta.
-
-"Muistatko sinä, mitä sinä sanoit minulle veljestäni Hughista -- että
-hän sanoi rakastavansa sinua?"
-
-"Entäs sitten?" kysyi Greta sekavin ilmein.
-
-"Minä luulen, että hän puhui totta", sai Paul sanotuksi, vaikka ääni
-vapisi.
-
-Greta vetäytyi taaksepäin, ja ääretön jännitys kuvastui hänen
-jokaisesta piirteestään.
-
-"Olisiko se... luulisitko sinä... otaksuen, että minä menisin kauas,
-hyvin kauas, emmekä me kohtaisi toisiamme johonkin aikaan, pitkään
-aikaan -- emme _koskaan_ enää tapaisi -- luulisitko voivasi oppia
-rakastamaan häntä ja mennä hänen kanssaan naimisiin?"
-
-Greta hypähti kiihkoissaan seisoalleen.
-
-"Häntä -- rakastaa häntä! Sinä kysyt minulta sitä -- sinä!"
-
-Tytön ääni hukkui nyyhkytykseen, joka näytti raatelevan häntä
-sydänjuuriin asti.
-
-"Greta, armahin, anna minulle anteeksi; minä olin sokea -- minä häpeän."
-
-"Oi, minä voisin itkeä silmät päästäni!" sanoi Greta kuivaten
-kyyneleensä. "Sano, että sinä vain laskit leikkiä -- sano, että se oli
-vain leikkiä, oi, sano, sano!"
-
-"Minä sanon mitä vain -- mutta en ikinä toista niitä sanoja -- ja ne
-olivat vähällä tappaa minut."
-
-"Ja sitäkö sinä tulit minulle sanomaan?" kysyi Greta.
-
-"Ei, ei", vastasi Paul nousten kiihkoissaan tuoliltansa, "se oli aivan
-muuta, joka on nyt helpompaa -- kymmenesti helpompaa sanoa se nyt.
-Greta, sano minulle, jos minä jättäisin Cumberlannin ja asettuisin
-asumaan johonkin muualle -- Australiaan tai Canadaan taikka johonkin
-muualle kylliksi kauas täältä -- voisitko sinä jättää kotisi, ystäväsi,
-vanhan seuraelämäsi ja tottumuksesi ja koko rakkaan entisyyden ja
-viettää uutta elämää minun kanssani uudessa maailmassa? Voisitko sinä
-sen tehdä?"
-
-Gretan silmät säteilivät. Paul avasi sylinsä, ja tyttö riemuiten
-heittäytyi hänen povellensa.
-
-"Tämäkö on sinun vastauksesi?" kysyi Paul väristen ilosta. Pari
-kyyneltyviä silmiä katsoi hetkisen syvälle hänen silmiinsä.
-
-"Sitten me emme puhu tästä enää. Minä matkustan huomeniltana Lontooseen
-ja viivyn siellä neljä päivää. Kun minä sieltä palaan, keskustelemme
-uudestaan ja puhumme sen jalon vanhuksen kanssa, joka tuolla sisällä
-lepää. Nukkukoon se vanha ystävä rauhassa sulounia!"
-
-Paul otti hattunsa ja avasi oven. Hänen huolensa olivat haihtuneet,
-hänen katseensa oli rohkea ja varma. Äsken harmaat kasvot punoittivat
-nyt. Hän seisoi suorana ja astui voimakkaana miehenä yli kynnyksen.
-
-Greta seurasi häntä eteiseen. Punertava valo pilkisti jälkeen. Se
-leikitteli hänen kultaisilla kiharoillansa ja hukutti hänen olentonsa
-hohtavaan purppuraan.
-
-"Oi, kuinka vapaana saakaan siellä hengittää", virkahti Paul, "kun
-kaikki tämä orjuus ja kurjuus on jäänyt! Sinä et voi tätä ymmärtää,
-lemmittyni, mutta kerran sinä sen käsität. Mitäs siitä, vaikka se
-olisikin sateen, lumen ja myrskyjen maa? Se on kuitenkin vapauden maa
--- vapauden, elämän ja rakkauden. Ja nyt, Hugh-herra, me olemme pian --
-sangen pian kuitit!"
-
-Hänen ilonsa oli rajaton, ja Greta oli liian onnellinen häiritäksensä
-sitä kysymyksillä.
-
-He olivat pysähtyneet ovelle. Yö oli tyyni ja pimeä. Puut seisoivat
-äänettöminä -- niiden lörpöttelevät lehdet olivat pudonneet. Äänetön ja
-tyhjä, kuten autio katu oli näkymätön tie.
-
-Paul ojensi ulos kätensä koetellaksensa, sataisiko. Lakastunut lehti
-tipahti hänen kämmenellensä räystään kiemurtelevista kasveista.
-
-Silloin kuului käytävältä askeleita. Ne lähenivät hiljakseen taloa.
-Äkkiä ilmestyi postinkantaja portaan eteen.
-
-"Hyvää iltaa, Tuomas Kyttyräselkä", huudahti Paul iloisesti.
-
-"Kuka se sitten oli, jonka kohtasin tiellä?" kysyi tulija.
-
-"Koska?"
-
-"Nyt juuri."
-
-"No, kuka se sitten oli?"
-
-"Minä luulin, että se olitte juuri te."
-
-Pieni mies hävisi pimeään.
-
-"Epäilemättä minun veljeni", sanoi Paul ja sulki oven jälkeensä.
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-Seuraavana aamuna aurinko paistoi kirkkaasti koettaen lämmittää
-jäätynyttä maisemaa. Taivas oli sininen ja ilma raikuvan kuulakka.
-
-Hugh Ritson istui huoneessaan Ghyllin yläkerrassa, josta oli näköala
-harjulle ja joelle, joka virtasi lehdettömien puiden lomitse. Hänen
-huoneensa ei ollut aivan tavallinen cumbrilainen asumus. Sen kalustus
-oli kaikkea muuta kuin komea. Sisustuksen huomattavin piirre oli
-vanhanaikaisuus. Monilla hyllyillä oli kirjoja, jotka olivat sidotut
-mitä erilaisimpiin kansiin. Seinillä oli öljy- ja vesivärimaalauksia
-ja kaikenkokoisia peilejä. Oven sisäpuoleen oli kiinnitetty ommeltu
-taulu. Mustan tammisen kirjoituspöydän huomattavin koriste oli Danten
-veistokuva. Kalustona oli pesupöytä ja puisia tuoleja; keskiaikainen
-kuvuton lamppu ja avoin takka antoivat valoa. Uunin korvalla oli
-norsunluusta veistetty ristiinnaulitun kuva.
-
-Hugh itse istui harmoonion ääressä, ja hänen sormensa määrättömästi
-juoksentelivat koskettimilla samalla kun soittajan katse harhaili
-akkunasta ulos. Kuului naputus ovelta.
-
-"Sisään", sanoi soittaja. Herra Bonnithorne astui huoneeseen ja
-suuntasi kulkunsa keskellä lattiata olevan pöydän luo. Hugh Ritson
-lopetti soittonsa ja noustuaan ylös vei nojatuolin takan ääreen.
-
-"Onko luovutuskirja valmis?" hän kysyi, kun herra Bonnithorne yhä jäi
-seisomaan.
-
-"On, rakas ystäväni, ja jotakin vieläkin tärkeämpää."
-
-Hugh kohotti katseensa: huolimatta ainaisesta hymystänsä herra
-Bonnithorne oli kovin kiihtynyt. Alentaen äänensä virkkoi asianajaja:
-"Jäljennökset kastetodistuksista."
-
-Hugh hymyili osoittamatta erikoista mielenkiintoa: "Hyvä, me puhumme
-kastetodistuksista ensin", hän sanoi vetäen yönuttunsa tiukemmin
-ympärilleen.
-
-Herra Bonnithorne kaivoi esille muutamia asiakirjoja. Hän vaikeni,
-hänen katseensa oli terävä ja kirkas; hän näytti katselevan hämmästyen
-rakasta ystäväänsä ja jokin selittämätön epäluulo näytti luovan
-varjon hänen kasvoillensa, mutta hänen sanansa olivat sydämelliset ja
-luottavat ja äänensä -- kuten tavallisesti -- matala ja hyväilevä.
-"Mikä ihmeellinen mies sinä olet! Ja kuinka muuttunut! On vain
-jokunen kuukausi siitä, kun minun piti ruoskalla herättää sinun
-uinuvaa rohkeuttasi ratkaisemaan suuria asioita. Ja nyt sinä voitat
-minut kokonaan. Ei vähintäkään epäilystä! Kuinka toisenlainen minä
-olenkaan toden totta! Juuri tänä aamuna asiamieheni lähetti minulle
-jäljennökset, ja nyt minä olen täällä viiden penikulman päässä kotoani.
-Ja kun posti saapui -- minun täytyy kertoa sinulle -- sellainen oli
-minun kiihkoni saada tietää, olivatko epäilyksemme oikeita vai --"
-
-Hugh keskeytti vilkkaasti ja kylmästi: "Että sinä olit liian
-hermostunut avataksesi kirjettä, vaan pyörittelit sitä tuntikausia
-sormissasi -- juuri niin!"
-
-Sanottuaan tämän Hugh kohotti katseensa kyllin äkkiä huomataksensa
-ilmeen, joka välähti herra Bonnithornen kasvoilla, ja kun hän. käänsi
-päänsä toisaalle, leikki hänen huulillansa merkillinen hymy.
-
-"Anna minulle asiakirjat", virkkoi Hugh ojentaen kätensä, mutta
-hievahtamatta paikaltaan.
-
-"Jaah, todellakin, sinä olet -- todellakin --"
-
-Hugh nosti silmänsä. Herra Bonnithorne vaikeni, ojensi paperit ja
-istahti väkinäisennäköisesti tuolille.
-
-Yksitellen Hugh tutki nämä kolme lyhyttä asiakirjaa. "Tämä on hyvä",
-hän sanoi tyynesti.
-
-"Hyvä? Niin minäkin sanoisin. Mikä voisi olla parempi? Minun täytyy
-tunnustaa sinulle, että aina tähän päivään asti minulla oli epäilyksiä.
-Nyt ei niitä enää ole."
-
-"Epäilyksiä? Sinulla siis oli epäilyksiä", sanoi Hugh kuivasti. "Ne
-turmelivat kai sinun yöunesi?"
-
-Vaaniva epäilyksen ilme herra Bonnithornen silmissä sai selvän muodon
-ja hän koetti urkkia Hugh Ritsonin kasvoista, mitä toinen oikeastaan
-ajatteli, tavalla, joka oli sangen vähän sopusoinnussa hänen hymynsä
-kanssa. "Saako sinun mielestäsi toinen ottaa toisen perinnön ilman
-epäilyksiä tai vastalauseita?"
-
-Hugh oli olevinaan, niinkuin ei olisi kuullut ja alkoi lukea ääneen
-kädessään olevia asiakirjoja. "Annapas olla, tämä on ensiksi --
-Syntymätodistus."
-
-Herra Bonnithorne keskeytti, "Onneksi, erinomaiseksi onneksi
-syntymätodistus _on_ ensiksi."
-
-Hugh luki:
-
-"Nimi, Paul. Syntymäpäivä, 14 elokuuta 1845. Syntymäpaikka, Russel
-Square, Lontoo. Isän nimi, Robert Lowther. Äidin nimi, Grace Lowther,
-tyttönimi Ormerod."
-
-"Tämä on sitten toiseksi -- Vihkimätodistus."
-
-Herra Bonnithorne nousi innoissaan ja hykerteli käsiänsä tulen edessä.
-"Niin, _toiseksi_", hän sanoi ilmeisesti mielissään.
-
-Hugh luki kylmästi:
-
-"Allan Ritson -- Grace Ormerod vihityt kirkkoherran virastossa
-Lontoossa Bow-kadun varrella 12 p. kesäkuuta 1847."
-
-"Mitäs siitä sanot?" kysyi herra Bonnithorne kiihkeästi kuiskaten.
-
-Vastaamatta mitään Hugh jatkoi.
-
-"Ja viimeksi tulee tämä -- Syntymätodistus."
-
-"Nimi Hugh -- synt. 25 p. maalisk. 1848 -- Cumberlannin Halme
-Gravenglassissa -- vanhemmat Allan Ritson -- Grace Ritson (Ormerod)."
-
-"Siinä nyt on koko arvoituksen selitys", sanoi herra Bonnithorne ja
--- ääntänsä alentaen: "Paul on sinun velipuolesi ja hän on Lowtherin
-poika. Sinä olet Allan Ritsonin perijä, syntynyt ennen, kuin vuosi
-oli loppunut isäsi vihkimisestä. Voiko mikään olla sen selvempää?"
-Hugh silmäili ääneti asiakirjojansa. "Onko nämä jäljennökset otettu
-virallisista asiakirjoista?" hän kysyi.
-
-Herra Bonnithorne nyökkäsi.
-
-"Ja sinun kirjeenvaihtajasi on luotettava?"
-
-"Täydellisesti. Hän on asianajaja, joka kokemuksensa perusteella
-tällaisissa asioissa on erehtymätön."
-
-"Saiko hän tietää, kenen vuoksi hänen oli kopiot otettava?"
-
-"Hän sai määräyksen etsiä Grace Ormerodin avioliitot ja saada selville
-hänen jälkeläisensä."
-
-"Ja sen enempää ei hänelle selvitetty?"
-
-Herra Bonnithorne nyökkäsi taas.
-
-Hugh taivutteli sormillansa asiakirjoja ja pani sitten kaksi niistä
-päällekkäin. Hänen kasvonsa ilmaisivat hämmästystä. "Minä ihmettelen",
-hän sanoi.
-
-"Mikä sinua ihmetyttää?" kysyi herra Bonnithorne.
-
-"Voiko mikään olla sen selvempää?"
-
-"Voi. Näiden todistusten mukaan minä olen kaksi ja puoli vuotta
-nuorempi Paulia. Minulle on aina sanottu, että välillämme oli vain yksi
-vuosi."
-
-Herra Bonnithorne hymyili ja sanoi sitten ylemmyyttä ilmaisevalla
-äänellä:
-
-"Häpeällinen petos."
-
-"Sinä ajattelet, että lasta on helppo pettää -- tosi!" Herra
-Bonnithornen kasvoilla pysyi hymy lakkaamatta.
-
-"Nyt minun on suoritettava jälkisäädöksen summaa ja sinä epäilemättä
-tahdot valvoa perintöoikeuksiasi."
-
-"En", sanoi Hugh Ritson painokkaasti ja nousten seisoalleen.
-
-"Sinä tiedät, että jos äpärä saa määrätyn ajan hallita tilaa, laki
-tunnustaa hänet oikeuden omistajaksi. Hän on silloin äpäräesikoinen.
-Sinun täytyy karkoittaa koko mies."
-
-"Ei", sanoi Hugh Ritson vielä kerran. Asianajaja katsoi häneen
-kysyvästi, ja Hugh lisäsi: "Se tulee myöhemmin. Ensin täytyy
-avioliitosta tulla tosi."
-
-"Sinun ja Gretan avioliitosta?"
-
-"Paulin."
-
-"Paulin?" sanoi herra Bonnithorne äänellä, joka ilmaisi mitä suurinta
-epäilystä ja hämmästystä.
-
-"Paulin, niin", toisti Hugh kauhean mielihyvän ilmein. "Hänen täytyy
-naida hänet."
-
-Asianajaja oli noussut vielä kerran ja katseli Hugh Ritsonia terävästi
-suoraan silmiin koettaen päästä selville toisen tarkoituksesta.
-
-"Sitä sinä et voi tarkoittaa", sanoi hän vihdoin.
-
-"Ja miksi en?" kysyi Hugh viattomasti.
-
-"Koska Paul on hänen veljensä -- kaikissa tapauksissa velipuolensa."
-
-"Sitä he eivät tiedä."
-
-Herra Bonnithornen hengitys näytti pysähtyvän.
-
-"Mutta me tiedämme emmekä toimettomina voi olla heidän avioliittonsa
-todistajina", sanoi hän vihdoin.
-
-Hugh Ritson nojasi selkäänsä uuniin. "Me voimme ja se meidän tulee
-tehdä", hän päätti, eikä ainoakaan lihas hänen kasvoissaan liikahtanut.
-
-Herra Bonnithorne katseli ystäväänsä kiireestä kantapäähän ja hänen
-kasvojensa jännitys laukesi.
-
-"Sinä lasket leikkiä, mutta heille se ei ole leikkiä, kun saavat
-huomata, että heidän lirputtelunsa ja kuhertelunsa täytyy loppua Ja
-millaisesta syystä sitten! Se on oleva kauhea isku. Toinen kysymys
-on, eikö olisi inhimillisempää koettaa toteuttaa ennemmin eräs toinen
-avioliitto. Eilen illalla käydessäni kirkkoherra Christianin luona,
-minä tein puolestasi, mitä suinkin voin."
-
-Hugh hymyili vastaukseksi toisen hymyyn, mutta tarkempi huomioitten
-tekijä olisi havainnut, että asianajajan hymy oli vain kylmää ivaa.
-
-"Niin, sinä olet inhimillinen, Bonnithorne, ja nyt sinun
-hellätunteisuutesi on saanut iskun. Mutta kun minä puhuin naimisesta,
-minä tarkoitin juhlamenoja -- en mitään muuta."
-
-Herra Bonnithornen silmät välähtivät. "Luulen ymmärtäväni sinua. Sinä
-aiot erottaa heidät kirkon ovella -- -- ehkäpä itse alttarilla. Se on
-kauhistava kosto; minun selkäpiitäni karmii."
-
-Hugh naurahti kevyesti ja asteli akkunan luo. Auringonsäde lankesi
-hänen ylössuunnatuille kasvoilleen. Kun hän kääntyi ympäri ja keskeytti
-hiljaisuuden, hänen äänensä kaikui syvänä ja karkeana.
-
-"Minäkin olin inhimillinen. Kun hän puhui avioliitostaan Paulin kanssa,
-minä viittasin esteihin. Hän nauroi sille ajatukselle -- pilkkasi
-sitä." Toinen kevyt naurahdus, sitten juhlallinen totisuus. "Hän
-hylkäsi minut -- säälimättä, selvästi ja raa'asti. Mitä hän sanoi?
-Enkö minä ole sanonut sitä sinulle? No, hän sanoi, ha, ha! voitko sinä
-uskoa sitä? -- hän sanoi, että hän mieluummin ottaa jonkun rengin, kuin
-minunlaiseni herrasmiehen. Ne olivat juuri hänen omat sanansa."
-
-Hugh Ritsonin kasvot olivat nyt synkät raivosta, vaikka hymy leikitteli
-hänen huulillansa.
-
-"Hän _saa_ ottaa renkinsä ikuiseksi tuskakseen ja häpeäkseen. Niin
-paljon minä hänelle lupasin ja minä pidän sanani."
-
-"Kauhea kosto", mutisi asianajaja kynsiänsä puhdistellen.
-
-"Turhaa! Sinä et tiedä, kuinka kauaksi rakkaus voi mennä. Yksinpä
-sellaisetkin miehet, joilla on lapsen sydän, voivat hylätyn rakkauden
-tuskassansa mennä pitkälle kostossansa." Hän vaikeni ja jatkoi
-matalalla äänellä: "Hän on törkeästi loukannut minun rakkauttani."
-
-"Varmaankaan ei niin, ettei sitä voisi anteeksi antaa", keskeytti herra
-Bonnithorne hermostuneesti. "Se olisi vääryys, jonka häpeä kestäisi
-koko elämän ajan. Ja hän on kuitenkin nainen."
-
-Hugh silmäsi ympärilleen.
-
-"Mutta toinen on mies, ja minun on tehtävä tilini myöskin hänen
-kanssansa." Hugh Ritson harppaili edestakaisin huoneessa ja pysähtyi
-sitten äkkiä. "Huomaa, Bonnithorne, sanoit, että sinulla on isäni
-kuolemasta asti ollut epäilyksiä aina tähän päivään. Mutta minä en ole
-hetkeäkään epäillyt. Miksi? Siksi, että olen kuullut vakuutuksen oman
-äitini huulilta. Minulleko hän sen sanoi? Ei, vaan -- sen pahempi --
-hänelle. Hän hyvin tietää, ettei hän ole minun isäni perijä. Hän on
-tiennyt sen siitä hetkestä, kun minun isäni kuoli. Hän tietää, että
-minäkin sen tiedän. Mutta siitä huolimatta hän on isännöinyt maita kuin
-omiansa." Toinen harppailu ympäri huonetta. "Ajatteletko sinä sitä,
-kun puhumme kostosta? Miehuus? Hänellä ei sitä ole. Hän on säälittävä
-roisto, mateleva moukka, joka on valmis voittamaan etuja mihin hintaan
-hyvänsä. Hän on ryöstänyt minun perintöni. Hän on vallannut minun
-paikkani. Hän on elävä valhe. Kosto? Se on vain oikeudenmukainen
-rangaistus."
-
-Hugh Ritsonin itsehillintä oli hävinnyt. Herra Bonnithorne, joka
-ei vähästä joutunut hämilleen, painoi katseensa maahan hänen
-edessään. "Kauheata, kauheata!" mutisi hän taas ja sitten hän lisäsi
-vakuuttavasti: "Mutta sinä tiedät, että minä olen aina kehoittanut
-sinua pitämään kiinni perintöoikeudestasi."
-
-Hugh Ritson harhaili ympäri huonetta; raskaana ja laahustavana kohtasi
-jalka permantoa.
-
-"Bonnithorne", hän sanoi pysähtyen, "kun nainen häväisten hylkää
-miesparan, jonka sydän on kiintynyt häneen, niin ettei luule voivansa
-elää ilman, silloin tuo mies joskus heittää rikkihappoa naisen silmille
-sanoen: 'Jos minä en voi häntä saada, niin eihän muillekaan kelpaa',
-tai 'koska hän on tehnyt syntiä, niin kärsiköön.' Se on _kosto_.
-Sellainen mies ajattelee yksinkertaisessa sielussansa, että kun kauneus
-on kadonnut, jäljelle jää vain inho."
-
-Kuului kevyt naurahdus.
-
-"Oikeutettua rangaistusta ei voi verrata rikkihapon käyttämiseen."
-
-Herra Bonnithorne selaili hermostuneesti papereitansa ja mutisi
-uudestaan: "Kauheata, kauheata!"
-
-"Nainen on tehnyt minulle vääryyttä ja mies on tehnyt minulle vielä
-enemmän vääryyttä, Bonnithorne. Heidän tulee mennä _vihille_ ja erota;
-ja sen jälkeen he saavat käydä yhteen ja erota taas, kuilu erottaa
-heidät toisistansa ja vielä suurempi kuilu muusta maailmasta, ja niin
-edelleen loppuun asti, ja vasta silloin me kolme olemme kuitit."
-
-"Kauheata, kauheata!" kertasi herra Bonnithorne taas. "Koko luonto
-nousee sitä vastaan."?
-
-"Nouseeko? Nouskoon vain", sanoi Hugh hehkuvin poskin, ja kylmä
-hymy palasi hänen huulillensa. "Sinun oikeudentuntosi olisi kai
-tullut tyydytetyksi, jos minä olisin ajanut tuon äpärän pennittömänä
-kerjäläisenä tiehensä, tehnyt tyhjäksi avioliiton ja ottanut naisen
-vaimokseni suojatukseni häntä, kun en voinut rakkaudella voittaa."
-Hymy häipyi pois. "Se olisi ehkä ollut hieman parempi kuin rikkihappo,
-vaikk'ei siinä suurta eroa ole. Maailmanmiehenä ymmärrät sen."
-
-"Se on kauhea kosto", mutisi asianajaja ja tällä kertaa toisenlaisella
-äänenpainolla.
-
-"Sanon vielä: heidän täytyy mennä vihille, ei enempää", sanoi Hugh.
-"Minä en tahdo häväistä luontoa enempää kuin hämmästyttää ihmisiä pois
-suunniltaan." Aurinko oli kiertänyt ja valaisi sitä nurkkaa, jossa
-harmooni seisoi. Hughin kiihko oli vähitellen asettunut. Hän istahti
-tuolille alkaen soittaa. Ovelta kuului naputus, ja loordi Fisher astui
-sisään.
-
-"Se cleweläinen herra on hiilihaudoilla ja tahtoo puhua kanssanne
-sulatosta", sanoi vanha mies.
-
-"Sanokaa hänelle, että puolen tunnin kuluttua olen siellä hänen
-luonaan", sanoi Hugh, ja loordi Fisher jätti huoneen. Hugh Ritson pisti
-paperit taskuunsa.
-
-"Me olemme menettäneet liian paljon aikaa noiden todistusten vuoksi
--- ne voivat odottaa. Missä on sopimuskirja? Minun täytyy saada raha
-maksaakseni uudet koneet."
-
-"Tässä se on", sanoi asianajaja levittäen asiakirjan pöydälle.
-
-Hugh silmäsi kiireesti sen läpi ja soitti sitten kelloa. Kun
-palvelijatar ilmestyi, Hugh käski hänen mennä herra Paulin luo, joka
-oljilla peitteli mansikkamaata, ja sanoa, että hän tahtoo nähdä häntä
-heti. Sitten hän palasi harmoonin luo ja soitteli käyttäen viehkeitä
-äänikertoja. Kosketus oli kevyt ja juoksutukset tasaiset.
-
-"Mitäs uutta hänen tyttärestään?" kysyi herra Bonnithorne alentaen
-äänensä kuiskaukseksi.
-
-"Kenenkä tyttärestä?" sanoi Hugh pysähtyen ja katsoen olkansa yli.
-
-"Tuon vanhuksen -- loordi Fisherin."
-
-Hugh Ritson lopetti soiton ja pisti kätensä povitaskuunsa. Mutta herra
-Bonnithorne kiiruhti näyttämään, ettei hänen tarkoituksensa suinkaan
-ollut udella toisen miehen salaisuuksia.
-
-"Älä vaivaudu. Ehkäpä mieluummin haluat kertoa minulle, miten asiat nyt
-ovat."
-
-Hugh naurahti hieman, veti sitten kirjekuoresta taitetun paperiarkin,
-jossa oli kankeita koukeroita ja alkoi lukea:
-
-"Minä kirjoitan sinulle kiittääkseni --"
-
-"Tuossa" -- työntäen kirjeen asianajajalle, "lue itse", sitten hän
-jatkoi soittoansa.
-
-Herra Bonnithorne asetti lasit nenälleen ja luki:
-
-"Minä kirjoitan sinulle kiittääkseni sinua siitä, että ystävällisesti
-muistit minua, oli aivan kuin olisin ollut sinun seurassasi, minä elän
-lakkaamatta toivossa saada nähdä pian sinua, koska tulet luokseni?
-Joskus minä ajattelen, ettet sinä koskaan, koskaan tule enkä minä voi
-olla itkemättä, vaikka minä koetan enkä minä paljoa itke. Minä en mene
-ulos kovin usein. Lontoo on kaukana, kuuten penikulman päässä, täällä
-on kauniita ihmisiä ja kauniita lapsia. Aattelen vain aikaa, jolloin
-se tapahtuu ja sinä tulet hakemaan minut kotiin. Miten isärukka voi,
-onko hän kovin vanhennut ja sureeko hän minua? Epäilen, tuskin hän
-enää minua tuntee. Minä voin oikein hyvin silmissäni on vain jotakin
-vikaa. Joskus kun minä herään en voi nähdä selvästi. Älä ole kauaa
-kirjoittamatta. Minun silmäni ovat hyvin kipeät ja punaiset tänään,
-ja on niin hirveän ikävä tässä oudossa paikassa. Rouva Drayton on
-minulle hyvä. Hyvästi. Hänellä on poika, mutta se on aina kokouksissa,
-joka on kamalaa, enkä minä ole kertaakaan nähnyt häntä. Kirjoita pian
-rakastavalle Mercyllesi. Aika on lähellä."
-
-Hugh soitteli sill'aikaa kun herra Bonnithorne luki. Kun asianajaja
-pääsi kirjeen loppuun, hän antoi sen takaisin huomauttaen:
-
-"Tullut tänä aamuna, niinkö? Se on kirjoitettu torstaina melkein
-viikko sitten."
-
-Hugh nyökäytti olkansa yli ja jatkoi soittamistaan. Vienot
-sävelet seurasivat toisiansa hänen sormiensa kevyesti liidellessä
-koskettimilla, kunnes ovi repäistiin auki ja Paul astui varmoin askelin
-huoneeseen. Silloin hän nousi, otti kynän telineeltä ja kastoi sen
-musteeseen.
-
-Paulilla oli kevyt puku karkeata kangasta, säärystimet ja karvalakki,
-jota hän ei liikuttanut. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Varman
-päätöksen saattoi lukea jokaisesta juonteesta.
-
-"Anteeksi, herra Bonnithorne, etten purista kättänne", hän sanoi
-syvällä äänellänsä, "minä olin työssä enkä taida olla kyllin puhdas."
-
-"Tämä", sanoi Hugh pyöritellen kynää sormissansa -- "tämä on
-sopimuskirja, josta sulle eilen puhuin. Kirjoita tuohon", osoittaen
-etusivulla olevaa tyhjää nimiviivaa.
-
-Sitten hän asetti toisen kätensä paperin yläosalle aivan kuin
-tukeaksensa sitä ja tarjosi kynää.
-
-Paul ei tehnyt pienintäkään merkkiä hyväksyäkseen sitä. Hän kumartui,
-tarttui asiakirjaan ja heitettyään Hughin käden pois nosti sen
-lukeaksensa.
-
-Hugh katseli häntä terävästi.
-
-"Tavallinen muodollisuus", hän sanoi kevyesti, "ei mitään muuta."
-
-Paul silmäsi kiireesti läpi asiakirjan ja sitten hän kääntyi
-asianajajaan.
-
-"Onko tämä neljäs vai viides panttaus?" hän kysyi pitäen yhä asiakirjaa
-kädessään.
-
-"Todellakaan en voi sitä sanoa. Luulen, että se on -- ei, todellakaan
-en voi sitä sanoa --"
-
-Herra Bonnithornen suloinen ääni vaikeni ja makean hymyn rinnalle
-ilmestyi levottomuus.
-
-Paul katsoi terävästi häntä silmiin.
-
-"Mutta minä muistan", hän sanoi tyynesti, mikä vaikutti enemmän kuin
-raivo. "Se on viides. Holmen tila on ensin, ja sitten tuli Goldscape.
-Hindscarth pantattiin viimeistä ruohonkortta myöten ja sen jälkeen
-meni Coledale. Nyt on itse Ghyll, kuten näen, kaikkine maineen ja
-rakennuksineen."
-
-Hugh Ritsonin ilme muuttui, mutta ääni oli järkähtämättä sama, kun hän
-sanoi:
-
-"Jos suvaitset, niin käymme asiaan." Sitten pahaenteisesti hymyillen:
-"Sinä esiinnyt kuin ranskalainen viisastelija -- alat jokaisen puheesi
-maailman alusta. Alkakaamme edes vedenpaisumuksesta!"
-
-"Vedenpaisumuksesta!" sanoi Paul kääntäen katseensa sinne, missä Hugh
-seisoi pitäen kynää kädessään ja naputellen vapaan kätensä sormilla
-pöytään. "Se on tarpeetonta! Me olemme jo veden alla."
-
-Kiihko Hughin kasvoissa muuttui turmiotatuottavaksi vihaksi. Mutta hän
-hillitsi äänensä ja sanoi hiljaa:
-
-"Clewestä tullut insinööri odottaa minua hiilihaudoilla. Minä olen
-tuhlannut koko aamun odottaessani näiden muodollisuuksien täyttämistä.
-Tule, tule, laitetaan se nyt valmiiksi. Herra Bonnithorne todistaa
-nimikirjoituksen."
-
-Paul ei ollut kääntänyt terävää katsettansa veljensä kasvoista. Hugh
-karttoi hänen katsettaan aluksi, mutta sitten vastasi siihen hävyttömin
-ilmein.
-
-Pitäen asiakirjaa yhä edessään Paul sanoi tyynesti:
-
-"Tänä iltana minä lähden Lontooseen ja viivyn siellä neljä päivää. Eikö
-tämä asia voi odottaa niin kauan?"
-
-"Ei, se ei voi odottaa", sanoi Hugh päättävästi.
-
-Paul alensi äänensä.
-
-"Älä käytä minulle tuota puhetapaa, minä varoitan sinua. Eikö tämä asia
-voi odottaa?"
-
-"Minä tarkoitan, mitä minä sanon -- se _ei_ voi odottaa."
-
-"Palatessani minulla voi olla sinulle jotakin sanottavaa, joka voi
-vaikuttaa tähän ja toisiin kiinnityksiin. Vielä kerran, voiko se
-odottaa?"
-
-"Tahdotko kirjoittaa -- jaa tai ei?" sanoi Hugh.
-
-Paul katsoi tiukasti ja suoraan veljensä silmiin.
-
-"Sinä hävität kokonaan minun perintöni -- sinä --"
-
-Tämä sana karkoitti kaiken Hughin itsehillinnän.
-
-"_Sinun_ perintösi!" hän sanoi katkerimmalla äänellänsä. "Tänään on
-myöhä puhua siitä. _Sinun_ perintösi -- --"
-
-Mutta hän pysähtyi. Rohkea ilme hänen kasvoillaan muuttui rajattomaksi
-raivoksi. Paul oli repäissyt asiakirjan kappaleiksi ja heitettyään ne
-pöydälle lähti arvelematta ulos.
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-Paul palasi puutarhaan ja työskenteli vielä kolme tuntia. Myrsky oli
-hajoittanut olkikasan ja hän aumasi ne uudelleen erään työmiehen ja
-nuoren pojan kanssa. Sitten hän palasi sisään, muutti pukua ja pakkasi
-matkalaukkunsa. Kun se oli tehty, hän meni etsimään tallimiestä. Natt
-oli tallissa puhdistellen viheltäen valjaita.
-
-"Aja pienet vaunut portaitten eteen kello seitsemän aikaan", hän sanoi,
-"ja sido matkalaukkuni taakse, löydät sen eteisestä."
-
-Nyt olikin jo ilta ehtinyt ja alkava kuu kohotti kalpean kaarensa
-Hindscarthin takaa. Alkoi tuuli puhaltaa.
-
-Paul palasi sisään, söi, joi ja tupakoi. Sitten hän nousi ja
-kiivettyään yläkertaan koputti äitinsä ovelle.
-
-Rouva Ritson oli yksin. Lamppu paloi pöydällä ja loi kirkasta
-valoansa hänen kasvoilleen. Ne olivat laihtuneet ja kalvenneet,
-vaot olivat käyneet syviksi ja selviksi. Hän oli polvillansa, mutta
-Paulin tullessa nousi ylös. Paul taivutti hänen päätänsä ja suuteli
-häntä otsalle. Kirja oli auki hänen edessänsä, rukousnauha oli hänen
-kädessään. Takassa ei ollut tulta. Huone oli kolea ja iloton ja vain
-vaatimattomasti kalustettu -- lampaannahkamatto oli lattialla, seinillä
-raamatunlauseita, leikkauksin koristettu vaatekaappi nurkassa, kaksi
-korkeaselustaista tuolia, pieni pöytä ja vuode -- siinä koko kalusto.
-
-"Minä lähden matkalle, äiti", sanoi Paul; "juna lähtee tunnin kuluttua."
-
-"Koska sinä palaat?" kysyi rouva Ritson.
-
-"Annas, kun katson. Tänään on lauantai -- minä palaan
-keskiviikkoiltana."
-
-"Jumala olkoon kanssasi", sanoi äiti hartaalla äänellä.
-
-"Äiti, minä puhuin Gretalle eilen illalla ja hän suostui. Me pääsemme
-pian vapaiksi tästä orjuudesta. Ensimmäinen rengas kahleesta on jo
-katkennut. Hugh kutsui minut huoneeseensa tänä aamuna allekirjoittamaan
-Ghyllin panttaussopimusta, mutta minä en suostunut."
-
-"Ja nyt sinä aiot lähteä pois ja jättää kaikki hänen käsiinsä!"
-
-Rouva Ritson istahti, ja Paul laski hellästi kätensä hänen päähänsä.
-
-"Parempi niinkin, kuin antaa hänen kiskoa minulta kaiken tuuma tuumalta
--- -- omistaa vain perijän varjo, kun toinen käyttää kokonaan haltijan
-oikeutta. Hän tietää kaiken, hänen karkeat viittauksensa ovat sanoneet
-sen minulle kyllin selvästi."
-
-"Mutta vielä hän on vaiti", sanoi rouva Ritson ja hänen silmänsä
-kääntyivät kirjaan. "Varmaankin hän on minun tähteni vaiti -- jos hän
-tietää kaiken. Eikö hän ole minun poikani? Ja eikö minun kunniani ole
-hänen kunniansa?"
-
-Paul pudisti päätänsä.
-
-"Jos kahdenkymmenen sinunlaisesi rakkaan ja hellän äidin kunnia olisi
-porraskivenä hänen aikeillensa, ei hän hetkeäkään arvelisi astua sille.
-Ei, ei; ei se ole sinun kunniasi eikä hänen omansa, joka pitää häntä
-vaiti."
-
-Rouva Ritson kohotti katseensa.
-
-"Etkö sinä ole liian kova hänelle? Hän on syytön maailman edessä ja
-se ainakin puhuu hänen puolestaan. Anna hänelle anteeksi. Älä jätä
-veljeäsi onnettomuuteen!"
-
-"Minulla ei ole mitään anteeksiannettavaa", sanoi Paul, "vaikka hän
-ei tietäisikään mitään, minä sittenkin lähtisin ja jättäisin hänelle
-kaiken. Minä en jaksaisi elää kauempaa, kun elämääni synkistää
-salaisuus, jonka olen vannonut säilyttäväni. Minä menisin, kuten menen
-nytkin, suljetuin huulin, mutta vapain sydämin. Hän saisi omansa
-ihmisten edessä, kuten minulla on omani Jumalan edessä."
-
-Rouva Ritson istui ääneti, hänen huulensa vapisivat huomattavasti ja
-hänen kulmansa värisivät.
-
-"Minä jätän sinut pian, rakas poikani", hän sanoi värähtelevällä
-äänellä.
-
-"Ei, ei, sinä et jätä meitä", vastasi Paul puoliksi ahtelevalla,
-puoliksi hellällä äänellä. "Sinä tulet meidän kanssamme -- Gretan ja
-minun -- ja siellä taas kukkivat ruusut valkeilla kasvoillasi." Rouva
-Ritson pudisti päätänsä. "Minä jätän pian sinut, rakkaimpani", hän
-toisti peittäen kyyneleiset silmänsä.
-
-Paul koetti karkoittaa hänen surunsa, hän nauratteli ja toinen hymyili
-heikosti. Vaikka Paul hyväili hänen päätänsä ja laski leikkiä, hän aina
-palasi takaisin samaan: -- "minä pian jätän sinut."
-
-Kuu oli korkealle kohonnut, kun Paul otti hattunsa mennäksensä. Kevyet
-pilvet leijailivat taivaalla hetkittäin varjostaen sen kalpeata valoa.
-Tuuli oli yltynyt ja puiden lehdettömät oksat löivät vasten akkunoita.
-Ilma oli purevan kylmä.
-
-"Minä tapaan isäni vanhan ystävän Lontoossa maanantaina ja
-keskiviikkona minä tulen takaisin. Hyvästi. Ole hyvällä mielellä.
-Hyvästi, hyvästi."
-
-Äiti itki hänen rinnoillaan ja takertui häneen lujasti kiinni.
-
-"Hyvästi, hyvästi", kertasi Paul ja koetti vapautua hänen syleilystään.
-
-Mutta hän puristautui yhä lujempaan. Näytti kuin he olisivat yhdessä
-viimeisen kerran.
-
-"Hyvästi", kuiskasi äiti nyyhkyttäen, ja kyyneleet omissa silmissään
-Paul nauroi hänen turhalle pelollensa.
-
-"Ha, ha, ha! Ihan voisi luulla, että minä lähden viimeiselle matkalle
--- ha, ha --"
-
-Kylmän ilman läpi kuului omituinen kirkuna. Paulin nauru jähmettyi
-hänen huulillensa.
-
-"Mitä se oli?" hän kysyi hengitystään pidättäen.
-
-Äiti nosti kasvonsa, jotka olivat valkeammat kuin koskaan ennen, ja
-kyyneleettömin silmin hän sanoi kuiskaten: "Se oli linnun kirkuna, joka
-ennustaa kuolemaa."
-
-Paul naurahti lyhyesti -- hurjasti.
-
-"Ei, ei; sinun täytyy vielä voida hyvin ja olla onnellinen." Sitten hän
-riistäytyi irti ja lähti.
-
-Natt istui kuskipenkillänsä ajettuaan vaunut pääoven eteen. Hän
-tuijotteli pimeyden läpi jotakin kaukaista ilmiötä, ja kun Paul läheni,
-hän oli niin kokonaan vajonnut huomioitten tekoon, ettei ollenkaan
-pitänyt varalta herransa tuloa.
-
-"Mitäs sinä, Natt, niin tarkasti katselet?" kysyi Paul napittaen
-käsineitänsä.
-
-"Minä vain ihmettelen, että se pitkä Dick-mylläri on sytyttänyt tuonne
-aika rovion, ellei tuo muhkea savu nouse uudesta sulatosta."
-
-Paul kurkisti hevosen pään yli. Mahtava liekki valaisi vuorta. Kaikki
-ympärillä oli ammottavan pimeää.
-
-"Sulatto, sen uskallan väittää", sanoi Paul ja hyppäsi vaunuihin.
-
-Vaunun ainoan lampun valossa hän katsoi kelloansa.
-
-"Viisitoista yli seitsemän. Saamme ajaa aika vauhtia, mutta tullessa
-voit antaa tamman vaeltaa omia aikojansa."
-
-Hän veti peitteen jaloilleen, ja seuraavana hetkenä he olivat kadonneet.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-Kello kahdeksan sinä iltana kirkas liekki valaisi iltataivasta
-ja monien äänten kaiku kajahteli vuorissa. Punainen liekki hohti
-myllyltä, mylly oli tulessa. Rätisten lensivät hiilet, ja kipinäsuihku
-kohosi korkealle taivaalle ja kauaksi ympärille. Miehet ja naiset
-juoksentelivat kiireesti edestakaisin, ja naisten kimeä kirkuna
-sekausi miesten korkeaan karjuntaan. Välistä liekki vaimeni ja silloin
-kohosi sakea savu tupruten vauhdilla ylös, josta tuuli sen sieppasi
-lennättääksensä pitkin maita. Dick-mylläri oli myöskin siellä, ja
-paahtava kuumuus korvensi hänen raivostuneita kasvojansa. John
-Proudfoot oli nostanut tikapuut myllyn seinää vasten ja kiipesi kirves
-kädessä katolle hakataksensa poikki vuoliaiset, mutta kuumuus ajoi
-hänet takaisin. Leimahtelevat liekit ilmaisivat, että kaikki puuosat
-olivat tulessa.
-
-"Ei hyödytä -- se on jo palanut", sanoi seppä laahaten tikapuita
-jäljessänsä.
-
-"Minä jo sanoin heille, minkä se kirottu sulatto tekisi minulle",
-kiukutteli mylläri kierrellen ympäri palaneissa risoissansa.
-
-Kirkkoherra Christian seisoi myllyn portilla tuulen yläpuolella loordi
-Fisherin rinnalla ääneti katsellen liekkien leikkiä.
-
-"Tuuli on etelässä", hän sanoi, "ja hehkuvat kypenet lensivät sulatosta
-sytyttäen myllyn."
-
-Mylly oli kuivista puista ja liekit nielaisivat sen kuin louhikäärme
-kitaansa. Ihmiset kulkivat edestakaisin, milloin mennen valopiirin
-sisälle, milloin taas vetäytyen pimeään. Niiden joukossa oli muuan
-pitkä olento, jonka läsnäoloa ei kukaan ollut yleisen metelin aikana
-huomannut.
-
-"Onko teillä presenninkiä?" kysyi tämä mies ympärillään-olijoilta.
-
-"Caledalen heinäpieleksien peittona on oikein iso", vastasi joku.
-
-"Hakekaa se."
-
-"Ei se mitään hyödytä."
-
-"Saakeli soi, hakekaa se!"
-
-Tätä ylemmyyttä ilmaisevaa ääntä ei voitu vastustaa. Kolmen minuutin
-kuluttua noin tusinan verran miehiä veti perässään valtavaa
-presenninkiä.
-
-"Pitäkää kiinni nuorista ja upotetaan se virtaan", kaikui sama kirkas
-ääni yli muun melun. Niin tehtiinkin. Likomärkänä presenninki vedettiin
-myllyn pihalle.
-
-"Missä ovat tikapuut? Pian!"
-
-Tikapuut nostettiin hiiltyvää, puista seinää vasten.
-
-"Olkaa valmiina heittämään nuorat minulle", karjaisi syvä ääni.
-
-Varma jalka astui matalimmalle puolapuulle. Kuului lasin sälähdys, ja
-sankka savu syöksähti ulos särkyneestä akkunasta. Hetkisen perästä
-seurasi sitä kirkas liekki, joka loistavina kielinä hulmahteli
-taivaalle. "Yliset ovat tulessa", karjaisi mylläri. Kilvan ja leikiten
-liekit ja säkenet leijailivat tuulessa.
-
-"Kuka mies tuolla portailla on, tierätkö?" kysyi John Proudfoot.
-
-"En tierä", vastasi mylläri.
-
-Sinä hetkenä ilmestyi Hugh Ritson joukkoon. Savu oli hälvennyt ja
-selvästi saattoi huomata tumman olennon korkealla myllyn räystäällä.
-Hän tarttui molemmin käsin vuoliaiseen ja heittäytyi myllyn katolle.
-
-"Heittäkää nuorat", hän huudahti.
-
-Liekit leimahtivat taas valaisten koko taivasta. Vuorten tummat
-ääriviivat saattoi huomata päänsä päällä ja joen vesi laakson pohjassa
-loisti ja välähteli kuin ambra. Pitkä olento erottui selvästi
-punaisia liekkejä vasten ja samalla saattoi nähdä rattaat, joita tuli
-tavattomalla halulla hyväili.
-
-Nyt kun kirkas liekki valaisi hänen kasvojansa ja keltaisenruskeata
-tukkaansa, ei kukaan enää kysellyt, mistä hän oli kotoisin.
-
-"Sehän on Paul Ritson", huudahtivat useat äänet. "Saakeli, nuora --
-joutuin."
-
-Nuorat heitettiin ja otettiin kiinni ja heitettiin taas toiselle
-puolelle. Sitten vettäjuokseva presenninki levitettiin niin, että se
-peitti koko myllyn katon ja puolet sivuista.
-
-Rattaat olivat palaneet ja akselit ja rautaosat törröttivät
-hävitettyinä.
-
-Tulen valta oli voitettu, taivas kävi jälleen sysimustaksi ja äskeinen
-ääni tuulesta oli kadonnut. Vasta silloin sai joukko aikaa jutella.
-
-"Missä on Paul?" kysyi kirkkoherra Christian.
-
-"Hän oli kerrassaan mainio, totisesti -- missä hän on?" sanoi seppä.
-
-Kukaan ei tiennyt. Kun liekit alkoivat asettua, hän oli kadonnut. Hän
-oli mennyt, kukaan ei tiennyt, minne.
-
-"Kello on yhdeksän", sanoi kirkkoherra Christian kääntyen kotiinsa.
-"Työ oli ankaraa silloin, kun se oli parhaillaan, pojat."
-
-Silloin kuului rattaitten rätinää, ja Natt pysähdytti vaununsa myllyn
-portille.
-
-"Tulet liian myöhään, Natt", sanoi John Proudfoot; "niissä sinä olet
-ollut?"
-
-"Kyyritsemässä herraa asemalle."
-
-Hugh Ritson seisoi siinä vieressä. Kaikki katsoivat vuoroin häntä,
-vuoroin Nattia.
-
-"Junalle -- herraa? Mitä sinä tarkoitat? Ketä?"
-
-"Ketäkö? No, nyt on ihme, Paul-herraa", sanoi Natt huuliansa
-nyrpistäen. "Luulenpa melkein, ettei se voinut Hugh-herra olla."
-
-"Koska? Mille junalle?" kysyi kirkkoherra Christian.
-
-"Kahreksan Lontoon-junalle."
-
-"Kahdeksan? Lontoon?"
-
-"Enkö minä puhu selvästi?"
-
-"Ja onko hän mennyt?"
-
-"Saatte olla varmat, että hän on mennyt."
-
-Hämmästys kuvastui jokaisen kasvoilta.
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-Seuraava päivä oli sunnuntai ja aamujumalanpalveluksen jälkeen
-kokoontui joukko miehiä kirkon portin edustalle keskustelemaan
-edellisen päivän tapauksista. Illalla oli Lentävä Hevonen täynnä
-laakson asukkaita ja siellä vahvistettiin ja hylättiin monta viisasta
-teoriaa Paulin salaperäisestä ilmestymisestä palopaikalle ja hänen
-samanaikaisesta matkastaan Lontoon-junalla.
-
-Hugh Ritsonia ei kenkään ollut nähnyt sinä päivänä. Mutta varhain
-maanantaiaamuna hän riensi talliin, käski Nattin satuloida hevosen,
-hyppäsi sen selkään ja ajoi täyttä laukkaa kaupunkiin.
-
-Aamu oli purevan kylmä, ja ratsastaja oli napittanut nuttunsa leukaan
-asti. Ilma oli sakea, ja sumu ja höyry täyttivät laakson, niin että
-vuorien huiput vain silloin tällöin epäselvinä pistäytyivät esille.
-Hämärä talvinen päivä, jolloin aurinko ei pilkistänytkään pilven
-raosta, ei kyennyt hajoittamaan näitä sumuja. Tuuli oli kääntynyt
-pohjoiseen ja puhalsi jäisenä ja kosteana. Lumimyrsky oli tulossa.
-
-Hugh Ritsonin kasvot olivat veltot ja kuluneet. Hän kumartui syvään
-eteenpäin satulassansa. Pureva tuuli löi suoraan vasten. Hänen
-katseensa oli terävä, mutta hän ei näyttänyt huomaavan ihmisiä, jotka
-sivuutti tiellä.
-
-Dick-mylläri kyhnysteli puoliksi palaneen myllynsä lähettyvillä.
-Kun Hugh ajoi hänen ohitsensa, nosti mylläri katseensa ja mutisi
-hampaittensa välitse kirouksen. Vanha loordi Fisher lykkäsi
-työntökärryjä sulaton raunioilla. Suurin hiilihauta parhaillaan savusi.
-Hughin kulkiessa pajan ohi John Proudfoot seisoi vasara kädessä oven
-edessä selkäraudattoman vaunun pyörän vieressä. John kuului sanovan:
-"Vaikea on sanoa, missä Paul-herra vietti yönsä pyhää vasten. Koko
-juttu peittyy hämärään." Ja ääni pajasta vastasi: "Onneton enne, John,
-onneton enne." Kerjäläisen poni oli sidottu portin hakaan.
-
-Kertaakaan kohottamatta silmiään ja painunutta päätänsä Hugh Ritson
-ratsasti huulet lujasti yhteen puristettuina vasten nousevaa myrskyä.
-Hänen sielussaan oli pohjamutia myöten myllertävä myrsky, joka oli
-ulkonaista paljon voimakkaampi. Kun hän tuli pappilaan, hän pysähtyi
-ja kolkutti kiivaasti porttia. Veli Peter tulla kuhnusti ulos kuuden
-askelen nopeudella minuutissa.
-
-"Onko herra Christian kotona?" kysyi Hugh.
-
-"En tierä, liekö", sanoi Peter.
-
-"Missä hän on?"
-
-"En tierä, olisinko sattunut kuulemaan."
-
-"Sano hänelle, että minä poikkean hänen luokseen palatessani parin
-tunnin kuluttua."
-
-"En tierä, tapaanko minä häntä."
-
-"Mene sitten hakemaan", karjaisi Hugh kärsimättömästi iskien
-piiskallansa hevosta lautaselle.
-
-Veli Peter Ward kääntyi äreänä ympäri.
-
-"Enpä tierä, menenkö", hän murisi ja löntysti takaisin sisään.
-
-Sitten Hugh Ritson ratsasti tiehensä. Alkoi sataa räntää ja se
-löi suoraan vasten kasvoja. Tie oli kohvettunut ja hevonen joskus
-kompasteli. Mutta ratsastaja ajoi edelleen.
-
-Vähemmässä kuin puolessa tunnissa hän oli ratsastanut kaupunkiin.
-Ihmiset, jotka olivat kokoontuneet torille ryhmiin, hajaantuivat antaen
-hänelle tietä. He tervehtivät häntä kunnioittavasti. Hän vastasi
-lyhyesti tai ei ollenkaan. Huolimatta pitkästä ratsastuksesta hänen
-kasvonsa olivat kalpeat ja huulensa verettömät. Hän pysähtyi Laiskan
-Hevosen portille, vanha Willie Calvert, kapakoitsija, seisoi vastassa
-ja hipaisi hattuansa, kun Hugh lähestyi.
-
-"Minun veljeni, Paul, oli täällä yötä muutamia päiviä sitten, olen
-kuullut", sanoi Hugh.
-
-"Niin oli", vastasi kapakoitsija.
-
-"Mikä yö se oli?"
-
-"Mikä yö? Odottakaahan. Keskiviikkona tulee siitä viikko."
-
-"Näittekö te itse hänet?"
-
-"En, minä makasin pitkään."
-
-"Kuka hänet näki -- rouva Calvert?"
-
-"Niin, hän varmasti näki -- Jannet" -- huutaen sisään. -- "Hän kertoo
-teille prikusta prikkuun."
-
-Hauskannäköinen vanhanpuoleinen eukko, jolla oli valkoinen päähine ja
-poimuinen esiliina, ilmestyi ovelle.
-
-"Näittekö te minun veljeni Paulin -- tiedättehän kun hän oli täällä
-yötä viime keskiviikkona?"
-
-"Näin, varmasti", sanoi Jannet.
-
-"Mitä hän sanoi?"
-
-"Ei mitään. Oli aika myöhä -- ehkä kello kaksitoista -- minä olin juuri
-menossa vuoteeseen, kun kolkutetaan ja kuka siellä oli ellei herra
-Paul. Hän sanoi tahtovansa vuoteen, mutta hän näytti tahtovan karttaa
-huomiota tai muuten pysyä rauhassa enkä minä senvuoksi häirinnyt häntä
-kysymyksillä, vaan vein hänet pieneen, vihreään kamariin ja sanoin
-hyvää yötä."
-
-"Ja seuraavana aamuna -- näittekö te häntä?" kysyi Hugh.
-
-"En muuta kuin silloin, kun hän maksoi vuoteensa, sillä hän ei ollut
-nauttinut koko talossa yhtään mitään."
-
-"Näyttikö hän muuttuneelta? Oliko hänessä mitään erikoista?"
-
-"Ei, ellei ota huomioon, että hän esiintyi hieman karkeammin ja oli
-puettu hieman toisin kuin tavallisesti."
-
-"Miten toisin? Mitä hänellä silloin oli yllä?"
-
-Hugh Ritsonin ennestäänkin kalpeat kasvot olivat nyt kuin ruumiin
-kasvot kuutamossa.
-
-"Taisi olla vaalean harmaa puolivillainen takki, mutta en voi ihan
-varmaan sanoa tällä hetkellä."
-
-Hughin suuret silmät tuijottivat kuin päästä tipahtamaisillaan. Kieli
-tuntui tarttuvan kitalakeen ja hetkisen kieltäytyi tottelemasta, kun
-hän tahtoi puhua.
-
-"Kiitos, rouva Calvert. -- Tässä Willie, ukkoseni, juokaa rouvan kanssa
-lasi terveydekseni."
-
-Näin sanoen hän pisti hopearahan kapakanpitäjän käteen, meni ulos ja
-ratsasti tiehensä.
-
-"Mää en ymmärr' nii yhtikäs mittää", sanoi vanha mies.
-
-"Mistä? Rahasta?" ihmetteli Jannet.
-
-"Ei, vaan koko tuost' vanhast' poijast'."
-
-"Anna siis kunkin pitää huolta asioistaan ja pirä sinä lukua vain
-omistasi. Sinä olet aina niin hanakka toisten asioihin."
-
-Kapakoitsija oli jo pistäytynyt sisään ja täyttänyt itselleen
-olutkannun.
-
-"Hanakka! Mää tahron nährä, mitä mikin tahtoo", hän huomautti veitikan
-pilke silmässä ja olutkannu huulilla.
-
-"Jospa sinä oppisit huomaamaan, mitä sinä itse tahrot."
-
-"Mää tahron olla huolellinen, vanha tyttö."
-
-Hugh Ritsonin hevonen juosta loksutti kadun kivitystä, kunnes tuli
-herra Bonnithornen talolle. Siinä Hugh äkkiä pysäytti, hyppäsi alas
-satulasta, sitoi ohjasperät portin pieleen ja soitti kelloa. Seuraavana
-hetkenä hän oli ruokailuhuoneessa, jossa iloinen valkea räiskyi
-takassa. Herra Bonnithorne pitkässä aamunutussaan ja tohveleissaan
-nousi lepotuolistansa hämmästyksen ilme kasvoillansa.
-
-"Oletko sinä kuullut lauantai-iltana tapahtuneesta myllyn tulipalosta?"
-kysyi Hugh änkyttäen.
-
-Herra Bonnithorne nyökkäsi.
-
-"Kovin ikävää, kovin", sanoi asianajaja. "Mies voi vaatia korvausta, ja
-laki on hänen puolellansa."
-
-"Lörpötystä -- se nyt on pieni asia!" sanoi Hugh kärsimättömin ilmein.
-
-"Tietysti, jos sinä sanot, niin --"
-
-"Etkö sinä ole kuullut mitään Paulista?"
-
-Herra Bonnithorne vastasi pudistaen keltaista päätänsä ja kysyvin
-ilmein.
-
-Sitten Hugh kertoi hänelle tulipalossa nähdystä miehestä ja Nattin
-jutun, kun hän pysähtyi portille. Hän puhui ilmeisesti hämillään ja
-äänellä, joka tuskin kuului toiselle. Mutta se kamala pelko, joka hänet
-oli vallannut ei vielä ollut tarttunut asianajajaan. Herra Bonnithorne
-kuunteli hymyillen ja epäilevin ilmein. Hugh lopetti ja väristys kävi
-hänen lävitseen.
-
-"Mitä sinä ajattelet?" hän kysyi hermostuneesti.
-
-"Että Natt valehtelee."
-
-"Sano yhtä hyvin, että tulipalossa olleet ihmiset valehtelevat."
-
-"Ei, sinä itsehän näit Paulin siellä."
-
-"Bonnithorne, kuten kaikki teräväsilmäiset miehet, sinä olet
-lyhytnäköinen. Minä voin sanoa enemmänkin sinulle. Laiskan Hevosen
-pitäjät sanovat, että Paul oli heidän luonaan viime keskiviikkoa vasten
-yötä. Mutta minä tiedän, että hän makasi silloin kotona."
-
-Herra Bonnithorne hymyili taas.
-
-"Erehdys, kuten silloin illallakin", hän sanoi. "Mikä voi olla sen
-selvempää."
-
-"Älä kiemurtele, katso tosiasioita silmiin."
-
-"Tosiasioita? Otaksumia, näennäisyyksiä -- tavallisia erehdyksiä."
-
-"Jumala suokoon, että niin olisi!" Hugh kiersi ympäri huonetta silmät
-maahan luotuina, ja hänen sielussaan taistelivat peloittavat voimat.
-"Bonnithorne, mikä oli se paikka, jossa Mercy-tyttö asuu?"
-
-"Vieraskoti Hendonissa."
-
-"Eivätkö ne sano sitä Haukka-Haikaraksi?"
-
-"Sanovat. Vanha vaimo, nimeltä Drayton, pitää sitä."
-
-Hugh Ritsonin askel horjui. Hän kuunteli tyhmin ja hämmästynein ilmein.
-
-"Enkö minä ole koskaan sanonut sinulle, että Oglethorpe-kerjäläinen
-sanoi nähneensä Paulin Haukka-Haikaran edustalla Hendonissa?"
-
-Herra Bonnithorne istahti takaisin tuolilleen virkkamatta sanaakaan.
-Epävarmuuden ilme kohosi hänen kasvoilleen.
-
-"Mitä ihmiset siitä sanovat?" hän vihdoin kysyi.
-
-"Sanovat? Että se oli aave, enne ja mitä muuta tahansa -- idiootit!"
-
-"Mitäs _sinä_ sanot, herra Ritson?"
-
-"Että se oli _toinen mies_."
-
-Asianajaja istui yhä; hänen silmänsä kävivät läpitunkeviksi ja
-vaaniviksi.
-
-"Mitä sitten? Mitä siitä, vaikka se _olikin_ toinen mies? Yhtäläisyydet
-ovat tavallisia. Me olemme kaikki veljiä. On esimerkiksi paljon
-ihmisiä, jotka ovat ihan samanlaisia kuin minä itse. Omituista, eikö
-totta?"
-
-"Kovin", sanoi Hugh raa'asti naurahtaen.
-
-"Ja mitä siitä, vaikka olisikin olemassa mies, joka on niin sinun
-velipuolesi Paulin näköinen, että kolmessa eri tilaisuudessa on heidät
-vaihdettu? Mistä se johtuu?"
-
-Hugh vaikeni.
-
-"Johtuu? Jumala tietää. Minä tahdon saada sen selville. Kuka on tämä
-mies? Mistä hän tulee? Mitä tekemistä hänellä on täällä? Miksi hän koko
-avarassa maailmassa aaveena kiertää juuri minun kotiani?"
-
-Hugh Ritson oli vieläkin huomattavan levoton.
-
-"Tässä jutussa piilee ehkä enemmän kuin sinä ja minä voimme
-aavistaakaan", hän virkkoi.
-
-Herra Bonnithorne katsoi häneen hetkisen ääneti.
-
-"Minä luulen, että sinä teet tästä omituisen johtopäätöksen. Mikä se
-on?" hän kysyi.
-
-"Mikä?" kertasi Hugh ja lisäsi hajamielisesti: "Kuka sen voi sanoa?"
-
-Hän asteli levottomana edestakaisin katse maahan luotuna ja kasvoillaan
-veltto, masentunut ilme. Vihdoin hän pysähtyi ja otti hattunsa
-sohvalta, johon oli sen heittänyt.
-
-"Bonnithorne", hän sanoi, "sinä ja minä ajattelimme, että olimme
-nähneet tämän salaisuuden sydämeen. Taivas varjelkoon meitä sokeista
-päätelmistä. Minä pelkään, ettemme vielä ole mitään nähneet."
-
-"Mitä -- miksi, miten siis -- kun --" herra Bonnithorne änkytti eikä
-päässyt sen pitemmälle.
-
-Hugh oli astunut ulos huoneesta ja ulos koko talosta. Hän hyppäsi
-satulaan ja ratsasti pois.
-
-Tuuli oli kiihtynyt. Jäisenä ja purevana se puhalsi takaa päin, kun
-hän suuntasi matkansa kotiin. Sumuisen ilman läpi oli punertava valo
-kuvastuvinaan vuorten huipuilta. Ankerias-kallion yläpuolelle oli höyry
-asettunut pilveksi, joka oli kuin omituinen, suunnaton lintu siivet
-levällään.
-
-Hugh piti ohjaksia puoliksi kylmettyneellä kädellä. Hän tuskin tunsi
-purevaa tuulta. Hänen sielussaan myllersi kaikki sekaisin ja ainoa
-selvä tunne oli ääretön pelko, joka tuntui mahdottomalta kestää.
-Kuukausia oli paksu verho peittänyt hänen sieluansa ja nyt yht'äkkiä
-sattuma repi sen rikki. Oliko hän viihdyttänyt sielunsa uneen? Nyt ei
-nukuttava viisastelu voinut estää hänen sieluansa heräämästä. Se alkoi
-jo olla valveilla. Hän alkoi käsittää, että hän aikoi esiintyä kuin
-konna.
-
-Pappilassa hän pysähtyi, astui alas satulasta ja kävi sisään.
-Pysähtyessään eteiseen hän kuuli ääniä keittiöstä. Siellä keskustelivat
-veli Peter ja pieni Jacob Berry, räätäli, joka oli päiväpalkalla
-ompelemassa ja istui pöydällä.
-
-"Minä olen kuullut sellaisista ilmestyksistä ennen", virkkoi pieni
-räätäli. "Kun vanhan äiti Langdalen poika murhattiin Borrowdalen
-kahakassa ja äiti Langdale makasi vuoteessa reumatismissa, hän näki
-poikansa tulevan vuoteensa luo vaatteet verta valuvina ja niin kalpeana
-kuin kalpeana olla voi eikä kulunut tuntiakaan, kun ne paarilla
-kantoivat hänet kotiin vanhan äidin luo -- ja se on aivan tosi."
-
-"Selvä juttu. En ollenkaan epäile, eikö monet ihmiset ole aivan yhtä
-pähkähulluja kuin äiti Langdale", mutisi Peter vastaukseksi.
-
-Hugh Ritson löi kovasti ovea ratsupiiskallansa.
-
-"Onko kirkkoherra Christian kotona?" hän kysyi kun Peter avasi oven.
-
-"Ollut ja mennyt", sanoi Peter.
-
-"Etkö sinä sanonut hänelle, että minä aioin poiketa palatessani?"
-
-"Enpä tierä, sanoinko."
-
-Hugh iski kärsimättömästi piiskallansa säärivarteensa.
-
-"Tiedätkö sinä _yhtään mitään_?" hän kysyi. "Tiedätkö sinä, että nyt
-puhuttelet herrasmiestä?"
-
-"Enpä tierä, puhuttelenko" mutisi Peter vetäytyessään sisään.
-
-"Jos neiti Greta on kotona, sano hänelle, että olisin iloinen
-saadessani puhella hänen kanssaan. Kuuletko?" Peter katosi.
-
-Hugh jäi yksin eteiseen. Hän odotti hetkisen ajatellen, että Peter
-piti häntä pilkkanansa. Hän kuuli, että keittiössä ilman muuta käytiin
-jatkamaan keskustelua äiti Langdalen aavistuksista. Hän päätti antaa
-Peterille uuden opetuksen ja aikoi juuri koputtaa keittiön oveen, kun
-salin ovi avautui, ja Greta seisoi kynnyksellä hymyilevänä ja kädet
-ojennettuina.
-
-"Minä ajattelin, että se oli sinun äänesi" hän sanoi johtaen toista
-sisään.
-
-"Sinun sydämellinen tervehdyksesi, Greta, kokoaa tulisia hiiliä pääni
-päälle. Minä en voi unohtaa, millä tavalla me viimein erotessamme
-keskustelimme."
-
-"Älkäämme ajatelko sitä enää", sanoi Greta vetäen vieraalleen tuolin
-lähemmä tulta.
-
-Hugh jäi kuitenkin seisomaan aivan kuin voimakkaat tunteet olisivat
-hänet jähmetyttäneet.
-
-"Minä olen tullut puhumaan siitä -- pyytämään anteeksi. Minä olin
-väärässä", hän sanoi änkyttäen.
-
-Greta ei vastannut, vaan istui ääneti silmät alas luotuina. Hugh
-vaikeni myöskin, ja seurasi kiusallinen äänettömyys.
-
-"Sinä et voi aavistaa, miten minä olen kärsinyt ja kärsin yhä. Sinä
-olet hyvin onnellinen. Minä olen onneton mies. Greta, tiedätkö sinä,
-mitä on rakastaa saamatta vastarakkautta? Kuinka sinä sen tietäisit?
-Se on piinaa, jota ei voi sanoin kuvata -- tuskaa, jota eivät edes
-kyyneleet lievitä. Se ei ole mustasukkaisuutta: sehän on vain kateutta
-ja itsekkyyttä. Tämä on määrätöntä, kauheinta kidutusta."
-
-Hän vaikeni taas. Greta ei virkkanut mitään. Hughin ääni alkoi väristä.
-
-"Minä en kuulu niihin hulluihin, jotka luulevat, että toisilleen
-määrätyt sisarsielut etsivät toisiansa ja vastustamattomalla voimalla
-maailman eri ääriltä vetäytyvät yhteen -- että vaikka he koettavatkin
-toteuttaa toiveitansa muualla, kohtalo on voimakkaampi kuin he lopuksi
-johtaen heidät aavistamattomaan onneen. Minä tunnen maailman liian
-hyvin antaakseni vallan tuollaisille hulluille kuvitelmille. Minä
-tiedän, että joka päivä, joka hetki miehet ja naiset heittäytyvät
-väärän miehen ja väärän naisen syliin -- ja se on laki, jota ei
-milloinkaan, ei milloinkaan voi jättää täyttämättä."
-
-Hän astui Gretan tuolin luo muuttaen äänensä kuiskaukseksi.
-
-"Greta -- salli minun sanoa se -- minä rakastan sinua -- olen
-rakastanut kauan. Kunpa taivas olisi estänyt minua siitä! Minun
-rakkauteni oli syvä ja kuluttava. Aina oli vain sinä ja minä, minä ja
-sinä. Se oli ainoa oikea avioliitto, johon toinen meistä saattoi astua,
-vaikka etsittäisiin maailman äärestä toiseen. Mutta Paul tuli väliin;
-ja kun minä näin, että sinä olit suostumassa väärään --"
-
-Greta oli noussut seisoalleen.
-
-"Sinä sanoit tulleesi pyytämään anteeksi sitä, mitä sinä silloin
-sanoit, mutta sinä oletkin tullut toistamaan sitä." Näin sanoen hän oli
-aikeissa jättää huoneen. --
-
-Hugh seisoi hetkisen ääneti. Sitten hän kohotti värisevän äänensä.
-
-"Minä olen tullut", hän sanoi, "varoittamaan sinua, ennenkuin se on
-liian myöhäistä. Minä olen tullut sanomaan, kun vielä on aikaa: 'Älä
-mene minun veljeni kanssa naimisiin, sillä niin totta kuin Jumala on
-yläpuolellamme, sinä tulet sitä pohjattoman katkerasti katumaan'."
-
-Gretan silmät leimusivat vihasta ja ylenkatseesta.
-
-"Ei", hän sanoi, "sinä olet tullut antamaan varmoja todistuksia siitä,
-että sinut itsesi on vallannut jokin salainen pelko."
-
-Se oli arka kohta, eikä Hugh voinut olla näyttämättä, että isku oli
-sattunut.
-
-"Greta, minä toistan sen: sinä aiot mennä väärän miehen vaimoksi!"
-
-"Millä oikeudella sinä sanot sen?"
-
-"Sen miehen oikeudella, joka voisi erottaa teidät ainiaaksi yhdellä
-sanalla."
-
-Greta joutui helposti ymmälle. Kuten oikea nainen ainakin, hän tällä
-hetkellä olisi antanut puolet omaisuudestansa, jos olisi saanut tietää,
-mikä tämä salaisuus oli. Mutta hänen ylpeytensä oli suurempi kuin hänen
-uteliaisuutensa.
-
-"Se on valhe", hän sanoi.
-
-"Se on tosi", vastasi Hugh. "Minä voisin sanoa sanan, joka erottaisi
-teidät kauemmaksi kuin ovat maannavat toisistansa."
-
-"Silloin minä vaadin sinua sanomaan sen", huudahti Greta.
-
-He katselivat toisiansa silmästä silmään vapisevin huulin.
-
-"Se ei ole minun tarkoitukseni. Minä olen varoittanut sinua", sanoi
-Hugh.
-
-"Sinä et itsekään usko varoitustasi", vastasi Greta.
-
-Hugh hätkähti, mutta ei virkkanut sanaakaan.
-
-"Sinä olet tullut kertomaan minulle turhia juttuja, ja sinun
-kasvoillesi on piirretty pelko."
-
-Hugh hengähti kuuluvasti, mutta ei vastannut.
-
-"Mitä se lieneekin, sinä et kuitenkaan usko siihen."
-
-Hugh oli menossa ovelle. Hän palasi takaisin.
-
-"Sanonko minä sen?" hän kysyi, "Voitko sinä sen kestää?"
-
-"Jätä minut", sanoi Greta, "ja vie valheesi mukanasi." Hugh oli mennyt.
-Gretan kiihko jäähtyi heti ja hänen naisellinen uteliaisuutensa palasi
-satakertaisella voimalla.
-
-"Armias taivas, mitä hän tarkoitti?" hän ajatteli, ja kuumat kyyneleet
-kohosivat hänen silmiinsä. Hän oli puoliksi taipuvainen kutsumaan hänet
-takaisin. "Olisiko se totta?" Kyyneleet juoksivat nyt vallattomina
-poskia pitkin. "Hänellä on salainen voima Paulin yli. Mitä se on?" Hän
-juoksi ovelle. "Hugh, Hugh!" Hugh oli mennyt. Hänen hevosensa kavion
-kopse kuului jo etäältä. Greta palasi sisään, istui takan ääreen ja
-itki katkeria kyyneleitä, joihin sisältyi loukattua ylpeyttä ja harmia.
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-Päivällisen aikaan kirkkoherra Christian tuli pellolta kotiin.
-
-"Minä olen ollut turpeita nostamassa", hän sanoi, "kytösuolta Robert
-Atkinsonille maksuksi siitä, että hän viime lauantaina lainasi minulle
-harmaan tammansa myllyyn. Nyt se olisikin myöhäistä, sillä kaikki koko
-myllyn tärkeimmät osat ovat porona, vaikkei se ole Robinsonin syy.
-Niinpä emme kumpikaan ole toisillemme velassa, vaan olemme ihan kuitit
-maailman alusta tähän päivään asti."
-
-Greta touhusi ruokaa pöytään Peterin koettaessa auttaa, mutta
-itse asiassa estäessä hänen sukkelia liikkeitänsä. Hän hymyili ja
-joskus heitti vallattomasti päätänsä ja nauroi niin iloisesti ja
-huolettomasti, että se pakosta tarttui toisiinkin. Mutta hänen
-kirkkaitten silmiensä ympärillä oli punaiset juovat ja hänen äänessään
-kaiken vallattoman ilon alla oli itkunsekainen sointu.
-
-Kirkkoherra huomasi sen, mutta ei puhunut mitään.
-
-"Tullessani harjun poikki tapasin John Louthwaiten", hän sanoi, "ja
-John pyysi minua poikkeamaan heille ja siunaamaan hänen vaimonsa, joka
-juuri on noussut lapsivuoteesta. Niin minä menin sisälle ja lämmittelin
-ja join heidän kanssaan tuopin olutta, ja sitten vaimo ja koko perhe
-kiittivät Jumalaa."
-
-Päivällinen oli valmis, pikku Jacob Berry tuli sisään, keittiöstä ja
-kaikki istuivat samaan pöytään -- kirkkoherra Christian ja Greta, veli
-Peter ja räätäli, joka päiväpalkalla ompeli.
-
-"Toden totta, minä olen kaikkeen käypä kuin kanvertti, Greta,
-tyttöseni", sanoi kirkkoherra leikkisästi. "Vanha Jonathan Truesdale
-juoksi minun luokseni sillankorvalle ja sanoi, että rouva Truesdale
-haluaa minua luokseen katsomaan, olisiko siinä rohdossa, jonka lääkäri
-Keswickistä on hänelle lähettänyt, opiumia, koska se rupeaa häntä
-nukuttamaan. Minä lähetin sanan, etten päässyt, mutta lupasin koettaa
-saada neiti Gretan hänen luokseen. Jonathan sanoi, että hänen rouvansa
-olisi kovin kiitollinen, sillä hän on hyvin huolissansa."
-
-"Minä menen ja palaan pian", sanoi Greta. Renkaat silmien ympärillä
-näyttivät käyvän syvemmiksi. Kirkkoherra koetti keksiä jotakin
-estääkseen puhkeamasta kyyneltulvan, jonka näki juuri olevan tulossa.
-
-"No, Peter, mitäs veljet rukoushuoneella pitivät eilisiltaisesta
-keskustelusta?"
-
-"En tierä, eivätkö he ajatelleet, että te menitte pois tekstistä",
-mutisi Peter soppalautasensa sisästä.
-
-"Te olette aika ystävällistä väkeä siellä, enkä minä pidä sitä minään
-rikoksena, että te olitte kovin kiistelevällä päällä. Mitä hyödyttää
-väitellä opinkappaleista? Ajateltakoonpa niin tai näin, sadan vuoden
-perästä on se aivan yhdentekevää. Me olemme matkalla taivaaseen ja
-Jumalan kiitos, siellä ei ole mitään opinkappaleita."
-
-Greta ei voinut syödä. Hänen ruumiinsa ei vaatinut ravintoa.
-Toisenlainen ruokahalu -- uteliaisuus -- jäyti hänen sydäntään. Hän
-pani veitsen pois. Kirkkoherra ei voinut enää huoltansa salata.
-
-"Toden totta, tyttöseni, sinä ja sinun kelpo poikasi olette kuin David
-ja Jonathan, enkä" -- pudistaen valkeata päätänsä -- "enkä ole niin
-varma, enkö minä puolestani voi muuttua Sauliksi ja ala, kuten hänkin,
-kadehtia."
-
-Kirkkoherra ei suinkaan näyttänyt tällä hetkellä kostonhaluiselta,
-sillä sumuverho alkoi laskeutua hänen katseeseensa.
-
-"Saulista puhuttaessa", sanoi pikku Jacob, "on olemassa kertomus,
-että Saul näki Samuelin kuoleman jälkeen. Minä luulen, että se
-oli jokseenkin samanlaista kuin se, mitä täällä tapahtui viime
-lauantai-iltana."
-
-Kirkkoherra Christian katsahti salaa Gretan painuvaan päähän ja sitten
-kohdatessaan räätälin katseen pani sormensa huulilleen.
-
-Kun päivällinen oli loppunut, nosti kirkkoherra hyllyltä paksun
-kirjansa, jossa oli "Elämäni ja toimintani". Hän veti tuolin takan
-ääreen ja alkoi selailla aikaisimpia lehtiä. Greta oli pukenut
-päällystakin ylleen ja sitoi hattua päähänsä.
-
-"Minä menen katsomaan rouva Truesdale-parkaa", hän sanoi. Sitten tullen
-vanhan miehen luo ja katsoen hänen olkansa yli polvilla olevaan kirjaan
-hän kysyi hymyillen: "Mitä sinä etsit? Selitystä siihen, mikä on,
-kateutta, vai?"
-
-Kirkkoherra pudisti vakavasti vanhaa päätään. "Katsos, minä tapasin
-nuoren herra Ritsonin tänä aamuna."
-
-"Hughin?"
-
-"Niin. Hän ratsasti kotiin rautakaivokseltaan, mutta pysähtyi ja kysyi,
-voisinko minä sanoa hänelle, milloin hänen isänsä, joka on kuollut ja
-poistunut, miesparka, ensi kerran tuli näille main ja kuinka vanha
-hänen veljensä Paul mahtoi olla niihin aikoihin."
-
-"Miksi hän sitä kysyi?" virkkoi Greta kiihkeästi.
-
-"No, sitä en oikein tiedä. Sanoin hänelle, etten voi ilmoittaa hänelle
-katsomatta kirjoihini. Annas, kun katson. Siitä täytyy olla aikaa
-kaskikymmentäseitsemän vuotta. Kuinka vanha sinun sulhasesi nyt on,
-Greta?"
-
-"Paul on kahdenkymmenen kahdeksan vanha."
-
-"Ja tämä on vuosi seitsemänkymmentäviisi. Kaksikymmentäkahdeksan
-pois seitsemästäkymmenestä viidestä -- on neljäkymmentäseitsemän,
-Paul oli silloin pieni palleroinen, sen hyvin muistan. Minä katson
-neljästäkymmenestäseitsemästä. Kahdeksantoista-neljäkymmentäneljä,
-neljäkymmentäviisi, neljäkymmentäkuusi. Tässä se on,
-neljäkymmentäseitsemän. Ja totisesti, juuri se sivu! Katsopas tähän."
-
-Sitten kirkkoherra luki muistiinpanonsa päiväkirjastansa:
-
-"Marrask. 18 -- Luvattuani saarnata John Skertonin kirkossa
-Ravenglassissa minä valmistuin matkalle sinne. Otin tammani, valjastin
-sen ja lähdin suoraan Tuomas Storsacren luo, joka oli luvannut minulle
-asunnon. Satoi koko päivän kuin kaatamalla ja minä olin likomärkä
-ja otin takin päältäni ja annoin sen kuivaa muutaman tunnin. Sitten
-me söimme illallista ja keskustelimme takan ääressä kello kymmeneen
-kaikenlaisista asioista, muiden muassa muutamasta Allan Ritsonista,
-joka äskettäin oli asettunut Ravenglassiin. Tuomas sanoi, että Allan
-on juuri tullut Skotlannista ja on skotlantilaista sukua ja että hänen
-vaimonsa on irlantilainen ja että heillä on lapsi, nimeltä Paul, joka
-on vasta muutamia kuukausia vanha eikä vielä kävele."
-
-"Niin se juuri oli! Odotahan, tässä on vieläkin enemmän:
-
-"Marrask. 19 -- (Rukouspäivä) Menin kirkkoon ja Paljon ihmisiä tuli
-jumalanpalvelukseen. Kirkkoherra Skerton luki rukoukset ja Tuomas
-Storsacre tekstit.
-
-"Minä rukoilin ja saarnasin Matt. 23, 24 johdolla ja sitten palvelin
-Herran pöydässä. Jumalanpalveluksen jälkeen Tuomas esitti uuden
-naapurinsa Allan Ritsonin, joka pyysi minua luokseen vieraaksi ja
-päivälliselle. Niin minä menin hänen kanssansa ja näin hänen vaimonsa
-ja lapsensa -- sylivauvan. Rouva Ritson on jonkunlaista kasvatusta
-saanut nainen ja käyttäytyy erittäin tahdikkaasti. Hänen miehensä on
-karkea, suora vuoristolainen, vanhaa, hyvää lajia."
-
-"Juuri niin", kertasi kirkkoherra pistäen paperipalan sivun väliin
-merkiksi.
-
-"Minä ihmettelen, mihin hän sitä tarvitsee", sanoi Greta.
-
-Hän jätti kirkkoherra Christianin katselemaan kirjaansa ja meni ulos
-asioillensa.
-
-Hän viipyi enemmän kuin tunnin poissa ja kun hän palasi, oli päivä
-jo loppuun kulunut. Vain kalpea rusko kajasti päivän viime hyvästit
-maailmalle.
-
-"Greta, sinua on haettu Ghylliin", sanoi kirkkoherra hänen astuessaan
-huoneeseen. "Rouva Ritson tahtoo tavata sinua vielä tänä iltana. Natt,
-tallimies, tuli pienillä vaunuilla, mutta hän on mennyt takaisin."
-
-"Minä lähden sinne heti paikalla", sanoi Greta.
-
-"Ei, tyttöseni, päivä on liian pitkälle kulunut", sanoi kirkkoherra.
-
-"Minua ei milloinkaan peloita pimeässä", sanoi Greta.
-
-Hän otti lyhdyn ja sytytettyään sen veti harson tiukemmalle ja
-valmistui lähtemään.
-
-"Vie sitten tämä paperi nuorelle herra Ritsonille. Se on jäljennös
-siitä, mitä minä olen kirjaani merkinnyt."
-
-Greta epäröi. Mutta hän ei voinut kertoa kirkkoherra Christianille,
-mitä Hughin ja hänen välillänsä oli tapahtunut. Hän otti paperin ja
-kiiruhti tiehensä.
-
-Kirkkoherra istui vielä kauan tulen ääressä. Sitten hän nousi, asteli
-ovelle ja avasi sen. "Taivas sitä tyttöä siunatkoon, siellähän on
-tuisku. Mikä ilma lapsen olla nyt matkalla!" Hän palasi levottomin
-mielin takkansa luo.
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-
-Kun Greta astui ulos, oli ilma kellertävä ja huuruinen. Pilvet
-synkistyivät synkistymistään. Kun hän joutui kylään, alkoi suuria
-lumihiutaleita keveinä ja leikitellen lennellä hänen ympärillään. Hän
-tunsi, että tuuli heitteli niitä vasten hänen kasvojaan ja kun hän tuli
-kapakan kohdalle, hän näki niiden tanssin kapakan kalpeankeltaisessa
-valossa.
-
-Työväki palasi pelloiltansa ja aamiaiskorinsa käsivarrellaan tai taikon
-varressa he kaksin tai kolmin astelivat Lentävään Hevoseen. Sisällä
-näytti lämpimältä ja kodikkaalta.
-
-Hän kulki ohi vanhojen talojen rivin ja tuskin illan pimetessä huomasi
-niitä. Sivuuttaessaan myllyn hän saattoi juuri erottaa sen hävitetyn
-muodon, joka seisoi kuin synkkä pyramiidi harmaata taivasta vasten. Yhä
-sakeampina leijailivat lumihiutaleet. Ne kokoontuivat hänen harsolleen
-ja tuulen puolelle koettivat lyhdyllekin muodostaa kinoksen.
-
-Tie kävi yhä vaikeammaksi kulkea ja hänellä oli vielä koko
-neljännespenikulma jäljellä. Hän kiiruhti askeleitansa. Kulkiessaan
-ohi pienen kirkon -- pastori Christianin kirkon -- hän tapasi Job
-Sheepshanksin, kivenhakkaajan, joka tuli ulos kirkkotarhasta. "Huono
-ilma nuoren naisen olla poissa kotoa luvallanne sanoen, neiti", sanoi
-Job ja asteli kylälle päin meisselikimpun helistessä hänen Olallansa.
-
-Tuuli suhisi lehdettömissä puissa, joita kasvoi katottoman vajan
-ympärillä pelloille eroavien teitten risteyksessä. Puoliksi jäätyneen
-veden kohina kuului kaukaisesta koskesta. Paitsi näitä ääniä, joihin
-liittyi Gretan; askelen narske lumisella tiellä, oli kaikki hiljaa.
-
-Kuinka sakeaa olikaan lumen tulo! Mutta Greta ei sitä ollenkaan
-huomannut. Hänen aatoksensa askarteli tuhansissa muissa asioissa. Hän
-ajatteli Paulia sellaisena kuin kirkkoherra Christianin suuri kirja oli
-hänet kuvannut -- pienenä lapsena, sylivauvana, joka ei vielä osannut
-kävellä. Saattoiko olla mahdollista, että Paul, hänen Paulinsa oli
-kerran ollut sellainen? Tietysti, hullua oli epäillä sitä. Jokainenhan
-on kerran ollut pienoinen lapsi. Se vain tuntui niin omituiselta. Siinä
-oli jotakin käsittämätöntä.
-
-Sitten hän ajatteli Paulia miehenä -- Paul sellaisena kuin hän oli,
-uljaana ja komeana -- Paul karaistuna monissa koetuksissa. Hän ajatteli
-rakkauttaan häneen -- kuinka pian he yhdistäisivätkään kätensä ja
-sydämensä lähteäkseen vaeltamaan kohden tuntemattomia kohtaloita
-tuntemattomassa maassa. Hän oli luvannut. Niin, ja hän tahtoi mennä.
-
-Hän ajatteli Paulin toimia Lontoossa ja kuinka pian hän palaisi
-Newlandiin. Nyt oli maanantai ja Paul oli luvannut tulla keskiviikkona.
-Kaksi päivää enää! Kuinka pitkiltä ne kuitenkin tuntuivatkaan!
-
-Greta oli saapunut kujalle, joka vei Ghylliin. Hän olisi pian perillä.
-Kuinka sakeaoksaisina reunustivatkaan puut kujaa! Ne estivät illan
-viimeisen kajastuksen lankeamasta tielle. Lyhty paloi kellertävänä ja
-lumihiutaleet muodostivat monivivahteisia ruusuja sen ruuduille.
-
-Sitten Greta ajatteli rouva Ritsonia. Oli omituista, että Paulin
-äiti oli lähettänyt kutsumaan häntä. He olivat ystäviä, mutta heidän
-suhteensa ei ollut koskaan ollut erittäin lämmin. Rouva Ritson oli
-vakava, totinen nainen, oikea pyhimyssielu, ja Gretan iloinen mieli
-tunsi joutuvansa kahleihin hänen läheisyydessään. Paul rakasti äitiänsä
-ja Greta tunsi velvollisuudekseen rakastaa häntä Paulin äitinä, kuten
-omaansa. Ajatus palasi Pauliin ja aina vain Pauliin. Paul oli hänen
-maailmansa keskus. Hän oli nainen ja rakkaus oli hänen elämänsä,
-kaikkensa.
-
-Tällä puistokujalla oli pimeä kuin säkissä. Kerran hän kompastui
-ojanpalteeseen, mutta naurahtaen nousi ja jatkoi matkaansa. Toisen
-kerran hän oli kuulevinaan jotakin ääntä aivan lähettyviltä. Hän
-pysähtyi ja kuunteli. Ei, ei se ollut mitään. Sata kyynärää vielä!
-Rohkeasti vain!
-
-Sitten äkkiä -- hän ei tiennyt miksi -- hänen ajatuksensa palasivat
-aamupäivän tapauksiin. Hän muisti Hugh Ritsonin ja hänen salaperäiset
-vihjauksensa. Mitä hän tarkoitti? Mitä pahaa hän voisi heille tehdä?
-Ah, kunpa hän olisi ollut kylmäverisempi ja kysynyt! Hänen sydämensä
-säpsähti. Hänen mieleensä iski, että ehkä se olikin Hugh eikä hänen
-äitinsä, joka oli häntä kutsunut. Sydän löi yhä rajummin.
-
-Sinä hetkenä kuovi lensi hänen ylitseen päästäen omituisen, kirkuvan
-äänen. Samalla hän kuuli askelten lähestyvän. Ne tulivat kiivaasti yhä
-lähemmä. Hän pysähtyi.
-
-"Kuka se on?" hän kysyi.
-
-Ei vastausta. Askelten ääni lakkasi kuulumasta.
-
-"Kuka siellä on?" hän kysyi uudestaan.
-
-Silloin kuului pimeässä raskaitten askelten ääni lumesta; joku
-lähestyi. Hän vapisi kiireestä kantapäähän, astui askelen ja pysähtyi
-taas. Kulkija tuntui menevän hänen ohitsensa. Hän kohotti lyhdyn, niin
-että se täydelleen valaisi ohikulkijan vartalon.
-
-Se oli mies. Ohikulkiessaan hän käänsi päänsä; ja Greta näki hänen
-kasvonsa. Ne olivat Paulin kasvot -- verettömät -- kiihoittuneet --
-hehkuvin silmin.
-
-Greta tunsi jokaisen veripisaransa hyytyvän.
-
-"Paul!" hän kirkaisi vavisten ja hievahtamatta paikaltaan.
-
-Hetkisen hän oli kuin tajutonna. Maa huojui hänen jalkainsa alla.
-Tultuaan tuntoihinsa hän oli yksin seisomassa käytävällä lyhty puoliksi
-lumeen hautaantuneena hänen jaloissaan.
-
-Oliko kaikki ollut vain unta?
-
-Hän oli vain kahdenkymmenen kyynärän päässä talosta. Eteisen ovi oli
-auki. Pelästyneenä sydänjuuria myöten hän hyökkäsi sisään. Ketään ei
-ollut eteisessä. Ei kuulunut muuta ääntä kuin hiljainen puheen sorina
-keittiöstä.
-
-Hän juoksi yli lattian ja vetäisi auki keittiön oven. Työmiehet olivat
-illallisella jutellen, nauraen, syöden ja tupakoiden.
-
-"Ettekö nähneet jonkun käyvän talossa?" hän huudahti.
-
-Miehet nousivat ylös. Hetkisen vallitsi täydellinen hiljaisuus.
-
-"Koska?"
-
-"Nyt."
-
-"Ei. Kuka joku se olisi?"
-
-Greta kiisi tiehensä selittämättä sen enempää. Keittiö oli kaukana
-erillään. Hugh Ritsonin huone avautui juuri portaan päähän toiseen
-kerrokseen. Portaat ylös lähtivät melkein heti, kun ulkoa tultiin
-eteiseen. Harpattuaan ylös hän kiskaisi auki Hughin oven. Hugh oli
-istumassa pöytänsä ääressä ja tutki joitakin papereita lampun valossa.
-
-"Oletko sinä nähnyt Paulia?" kysyi Greta kiihkeästi kuiskaten ja
-kauhistunein ilmein.
-
-Hugh heitti paperit pöydälle ja nousi kankeasti ylös.
-
-"Suuri Jumala, missä?"
-
-"Täällä, nyt juuri."
-
-Heidän katseensa yhtyivät. Hugh ei vastannut. Hän oli hyvin kalpea.
-Greta katsoi lumista lyhtyä kädessään. Oliko hän uneksinut? Kaiken on
-täytynyt olla unta.
-
-Hän vetäytyi takaisin portaille ja vaikeni. Palvelusväki tuli ulos
-keittiöstä kuiskutellen keskenänsä, ja he katselivat häntä ihmetellen.
-Sitten hiljainen valitus saapui hänen korvaansa. Hän juoksi rouva
-Ritsonin huoneeseen. Ovi sinne oli sepposen selällään, tuli paloi
-takassa ja kynttilä pöydällä.
-
-Suorana lattialla makasi Paulin äiti, kylmänä, liikahtamatta ja
-tajutonna.
-
-Kun rouva Ritson tuli tuntoihinsa, tuijotteli hän äkkäämättä
-määrättömään etäisyyteen, ja katseeseen kohosi vähän väliä kauhun ilme.
-Greta polvistui hänen vereensä ja auttoi häntä nousemaan vuoteeseen.
-Rouva Ritson ei puhunut, vaan puristi hermostuneesti tytön käsiä, kun
-tämä kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Silloin tällöin hän vapisi
-huomattavasti, ja pelokas katse kääntyi alituiseen oveen. Mutta hän ei
-virkkanut sanaakaan.
-
-Tunti kului tunnin jälkeen ja yö kävi yhä synkemmäksi. Kiusallinen
-hiljaisuus vallitsi koko talossa. Vain, keittiöstä kuului joku
-kuiskausta äänekkäämmäksi kohotettu ääni. Siellä palvelijat supattivat
-ja supsuttivat koettaen keksiä mitä pöyristyttävimpiä juttuja
-selitykseksi äskeisille tapauksille.
-
-Hugh Ritson kulki uudestaan ja uudestaan omansa ja äitinsä huoneen
-väliä. Hänen täytyi alituiseen saada katsella äitinsä kuluneita,
-kalpeita, tyyniä kasvoja, mutta hän puhui vähän. Hän ei kysellyt mitään.
-
-Greta istui vuoteen vieressä, mutta ei ollut niin kalpea, ei niin
-tuskaantunut eivätkä kauhukuvat kiduttaneet häntä, niinkuin hänen
-hoidokkiansa. Puolen yön seuduissa Hugh tuli sanomaan, että Peter oli
-pappilasta lähetetty häntä noutamaan. Greta nousi, pani takin päälleen
-ja hatun päähänsä, suuteli äänettömiä huulia ja seurasi Hughia ulos
-huoneesta.
-
-Kun he astuivat portaita alas, Greta pysähtyi Hugh Ritsonin ovelle ja
-viittasi tätä poikkeamaan hänen kanssaan sisään. He astuivat yhdessä
-huoneeseen, ja Greta sulki oven.
-
-"Sano nyt minulle", hän virkkoi, "mitä tämä merkitsee."
-
-Hughin kasvot olivat hyvin kalpeat. Hänen silmissään oli hajamielinen
-katse ja kun hän puhui, oli ääni hillitty. Mutta tahtonsa lujuudella
-hän pian voitti nämä heikkouden merkit.
-
-"Se merkitsee", hän sanoi, "että kavala harhaluulo on sinut pettänyt."
-
-Gretan kalpeat kasvot karahtivat punaisiksi. "Entäs sinun äitisi, onko
-kavala harhaluulo hänetkin pettänyt?"
-
-Hugh kohautti olkapäitänsä, irvisti hieman hampaitansa, mutta ei
-vastannut mitään.
-
-"Vastaa minulle -- sano minulle totuus -- ole edes kerran rehellinen --
-sano minulle, voitko sinä selittää tämän ihmeen."
-
-"Jos minä voisin sen selittää, eihän se ihme olisikaan."
-
-Gretasta tuntui kuin veri olisi tippunut hänen sormensa päistä.
-
-"Uskotko sinä, että minä olen puhunut sinulle totta?" hän kysyi.
-
-"Siitä olen aivan varma."
-
-"Uskotko sinä, että minä näin Paulin käytävällä?"
-
-"Olen varma, että luulit nähneesi hänet."
-
-"Tiedätkö sinä varmaan, että hän on mennyt matkoille?"
-
-Hugh nyökkäsi myöntävästi.
-
-"Oletko varma, ettei hän ole tullut takaisin?"
-
-"Ihan varma."
-
-"Lyhyesti, sinä siis luulet, että se, mitä minä näin, oli vain pelkkää
-naisten herkkäuskoisuutta?"
-
-Hughin valkeat huulet vetäytyivät hymyyn ja hänen tuijottaviin
-silmiinsä hetkeksi ilmestyi riemukas mielentyyneys. Hän astui pöydän
-luo ja selaili muutamia papereita.
-
-Tämä muistutti Gretaa siitä paperista, jonka kirkkoherra oli lähettänyt
-hänen mukanaan. "Minun olisi pitänyt antaa tämä ennemmin", hän sanoi.
-"Kirkkoherra Christian lähetti sen."
-
-Hugh otti sen osoittamatta suurempaa mielenkiintoa, pani sen lukematta
-pöydälle ja meni Gretan kanssa ulos.
-
-Vaunut oli ajettu portaitten eteen, Natt istui ajajan penkillä ja Peter
-takaistuimella. Lumisade oli lakannut, mutta lunta oli maassa useita
-tuumia. Maassa ja ilmassa vallitsi mykkä hiljaisuus.
-
-Hugh auttoi Gretan vaunuun ja sitten otti vaunulyhdyn ja valaisi sillä
-tietä useita kyynäriä hevosen edestä. "Ei näy mitään jälkiä lumessa",
-hän sanoi koettaen väkinäisesti hymyillä -- "ei ainakaan sellaisia,
-jotka menisivät talosta pois päin."
-
-Greta itsekin oli alkanut epäillä. Hänen teki mielensä kysyä, eikö
-näkynyt mitään muita jälkiä, paitsi Peterin, mutta jätti sen tekemättä.
-Jäljet olivatkin olleet ja menneet. Kaikki oli tapahtunut kolmisen
-tuntia sitten ja nyt oli helppo todistaa olemattomaksi koko asia.
-
-Hugh asetti lyhdyn paikoilleen. "Huusitko sinä", hän kysyi, "kun sinä
-näit, kun sinä näit -- _sen_?"
-
-Gretaa alkoi hävettää. "Varmaankin minä huusin. Minä en voi kuitenkaan
-sanoa --"
-
-"Ah, se selittää kaiken. Epäilemättä äiti kuuli sen; ja pelästyi. Nyt
-minä sen huomaan. Natt, aja pois -- kylmä nyt onkin -- hyvää yötä."
-
-Greta tunsi kasvojensa hehkuvan pimeässä. Ennenkuin hän ehti tai keksi
-vastata, he olivat jo matkalla kotia kohti.
-
-Ajoittain hän oli kuulevinaan naurunkikatusta ajajan penkiltä. Natt
-näytti olevan itseensä täysin tyytyväinen. Tulipalosta lähtien hän
-oli koettanut seikkoja selitellä ja pannut tapauksia yhteen ja
-luuli nyt päässeensä tosiasioitten perille. Kun ihmiset sanoivat,
-että Paul oli ollut palopaikalla, hän nauroi pilkallisesti, sillä
-tiesihän hän, että tuntia aikaisemmin hän oli jättänyt hänet asemalle.
-Mutta kun joku ajatus iskee sellaisen miehen aivoihin, kuin Natt,
-se ei lähdekään sieltä pois niin helposti. Se juurtuu ja muodostuu
-aivan uudeksi johtaen mitä omituisimpiin päätelmiin. Natt tiesi,
-että veljesten välillä oli joitakin riitoja. Samoin hän tiesi, että
-asemalle päästiin kahta tietä, toinen kulki kaupungin, toinen Latriggin
-kautta. Herra Paulilla saattoi olla omat syynsä olla lähtevinään
-Lontooseen, mutta jäädäkin kotiin. Natt oli jättänyt hänet nousemaan
-asemalle kaupunginpuoleisia portaita. Mutta mikä oli estänyt häntä
-astumasta taas ulos Latriggin-puoleisesta ovesta? Tietysti hän oli niin
-tehnytkin. Eikä hän ollut hetkeksikään poistunut näiltä main. Hitto
-vie, miten sokeita ihmiset ovat! Tätä ajatellen Natt heilutteli ja
-kallisteli viisasta päätään uudestaan ja uudestaan.
-
-Silloin tällöin Natt käänsi viisaan päänsä olkansa yli sinne, missä
-Peter juhlallisesti vaieten istui ja päästi merkitsevän "hömp". "Totta
-vie, Peter", hän sanoi kurkaten pelästyneenä ja ollen hätkähtävinään,
-"oletko se todellakin sinä? Ja minä kun luulin, että se oli kummitus!"
-
-"Eipä tierä, vaikk' olisikin kun ajetaan ihmiset vuoteesta tällaiseen
-kylmään yöhön", mutisi Peter maiskautellen suutansa tunnustellakseen,
-vieläkö kieli olisi sulana.
-
-
-
-
-IX LUKU.
-
-
-Hugh Ritson oli tyytyväinen huomatessaan, että Greta uskoi harhaluulon
-häntä pettäneen. Hänestä ei ollut ollenkaan vastenmielistä ajatella,
-että yliluonnolliset otaksumat neitoa kiduttaisivat. Mielellään hän
-tahtoi johtaa Gretan siihenkin ajatukseen, että Paul luulottelemalla,
-että hän muka olisi poissa Newlannista, tahtoi morsiantaan pettää.
-Ainoa asia, joka Hugh Ritsonia huoletti, oli pelko, ettei Greta vain
-jollakin tavalla saisi selville tavanneensa silloin jonkun toisen
-miehen.
-
-Mutta itse hän oli asiasta varma. Hän ei epäillyt enää, että todellakin
-oli toinen mies, joka muistutti Paul Ritsonia niin täydellisesti, että
-heidät kolmesti ennen ja nyt vielä kerran oli vaihdettu. Tämä toinen
-mies näytti voivan hallita hänen, hänen veljensä, hänen äitinsä,
-vieläpä Gretankin elämää. "Kuka hän oli?"
-
-Jäätyään pihalle yksin, kun vaunut vierivät pois Hugh Ritson värisi
-ja katsoi pelokkaasti ympärilleen. Hän oli nauranut toivottaessaan
-Gretalle hyvää yötä kuten mies, jota eivät mitkään huolet paina, mutta
-epävarmuus kuitenkin jäyti hänen sydäntänsä. Hän palasi kiireesti
-huoneeseensa, istahti pöydän ääreen, otti kirkkoherra Christianin
-lähettämän paperin ja luki sen yhä kasvavalla kiihkolla.
-
-Hän luki sen ja luki uudestaan, hän näytti ahmivan sen rivi riviltä,
-sana sanalta. Kun hän tahtoi asettaen sen pois, hänen sormensa
-vapisivat niin, että se putosi ja noustessaan hän tunsi jäsenensä
-kankeiksi.
-
-Mitä hän oli pelännyt, se hänelle esiintyi nyt täydellisenä varmuutena.
-Hän avasi laatikon ja otti sieltä esille kolme todistusjäljennöstä,
-jotka herra Bonnithorn oli hänelle tuonut. Valiten niistä aikaisimmat
-päiväjärjestyksen mukaan hän asetti ne sen kirjelmän rinnalle, jonka
-hän oli kirkkoherra Christianilta saanut.
-
-Toisen mukaan Paul, Grace Ormerodin ja Robert Lowtherin poika, oli
-syntynyt 14 p. elokuuta 1845.
-
-Toisen mukaan taas Paul, Grace Ormerodin ja Allan Ritsonin
-hyvämaineinen poika, oli vielä sylilapsi marraskuun 19 p. 1847.
-
-Paul Ritson ei voinut olla Paul Lowther.
-
-Paul Ritson ei voinut olla Greta Lowtherin velipuoli.
-
-Hugh Ritson luuhahti tuolille, niinkuin olisi saanut ankaran iskun.
-Kuukausia hän oli mielessään hautonut turhia toiveita. Kosto, jonka hän
-oli luvannut hylätystä ja häväistystä rakkaudestaan -- kosto, jota hän
-nimitti: rangaistukseksi -- olikin ollut vain ilkeätä narripeliä.
-
-Tunnin hän asteli lattiaa edestakaisin tuohtunein kasvoin ja
-horjahtelevin askelin. Natt palasi pappilasta, pani hevosensa talliin
-ja pistäysi keittiöön, saadakseen nyt rauhassa lopun yönsä viettää.
-Hän kuuli levottomia askeleita, jotka samaa jälkeä tuntuivat käyvän
-edestakaisin, ja alkoi epäillä, olisiko vieläkin jotain hullusti.
-Vihdoin hän hiipi portaita ylös, avasi äänettömästi oven ja tapasi
-herransa hehkuvin poskin ja villein ilmein. Mutta utelias, unisilmäinen
-poika ei ehtinyt tarjota palvelustaan, ennenkuin hänet kiroten
-potkaistiin ulos. Sekavin tuntein hän palasi keittiöön päättäen etsiä
-jostakin kaapista virkistyksekseen jotakin miestä väkevämpää, sillä hän
-tiesi, että sellaiset aina karkoittivat hänen isäntänsä pahantuulen.
-
-Mimmoinen isäntä, sellainen palvelija: Natt lämmitti itsellensä kannun
-olutta, riisui suuret saappaansa ja istahti nauttimaan takan ääreen,
-jossa hiilet vielä miellyttävästi hehkuivat.
-
-Hugh Ritsonin makuuhuoneeseen meni ovi hänen seurusteluhuoneestaan.
-Hän kävi vuoteeseen. Hän koetti nukkua, mutta unenrahtuakaan ei tullut
-silmään; Tunnin verran hän keturoi vuoteessa, nousi ylös, käveli
-edestakaisin ja laskeusi uudestaan levolle.
-
-Hän tunsi ensimmäisiä pistoksia omassatunnossansa. Turmeltuneempi mies
-olisi ottanut helpommin vastaan varmuuden, että pelkkä harhaluulo
-oli hänen ajatuksiaan niin kauan hallinnut. Mutta häntä tämä erehdys
-kauheasti kidutti. Parempi mies taas olisi karkoittanut tällaiset
-ajatukset. Hän ei voinut olla huomaamatta, että se tie, jota hän oli
-lähtenyt kulkemaan, oli väärä, ja omatunto kehoitti palaamaan siltä
-pois. Mutta hän päätteli että oli jo mennyt liian pitkälle. Jatkaa sitä
-oli yhtä helppoa kuin palatakin ja jatkaa hänen täytyi.
-
-Kun hän rehellisesti uskoi, että se mies, jonka maailma tunsi Paul
-Ritsonin ja hänen veljensä nimellä, oli Gretan velipuoli, hän olisi
-ilman omantunnon vaivoin voinut olla niiden menojen todistajana, jotka
-sitoisivat heidät ainiaaksi yhteen ja myöskin erottaisivat iäksi.
-Silloin hän olisi mielihyviksensä astunut esille ja erotettuaan heidät
-hän olisi tyynenä katsellut, miten se nainen, joka hänen rakkautensa
-oli hylännyt, riutuisi lemmenkaipuusta ja ikävästä. Se olisi ollut
-tuntuva rangaistus ja luonnon ääni hänessä olisi kuiskannut, että hän
-oli menetellyt oikein.
-
-Mutta kun ei ollut enää mahdollisuutta uskoa, että Greta ja Paul
-olivat sisar ja veli, tämä toivo petti ja täytyi keksiä keino, miten
-rangaistuksen muuttaisi kostoksi.
-
-Hänen täytyy mennä pitemmälle, muuten hän ei saisi rauhaa. Sokeat
-salaiset voimat saattoivat kyllä asettua häntä vastaan, mutta hän
-voi ja hänen täytyi katsoa totuutta silmiin. Jos hän olisi saanut
-toteutetuksi sen, mitä oli aikonut, hän olisi ollut roisto, tunnoton
-roisto.
-
-Hugh Ritson hypähti vuoteestaan. Vesikarpaleet kierivät suurina
-pisaroina hänen otsaltansa. Kieli suussa tuntui paksulta ja jäykältä.
-Suuret valtimot kaulassa tuntuivat tulvivan haljetakseen.
-
-Tietämättä, mitä tekisi, hän asteli ulos ja äitinsä huoneeseen.
-Kynttilä paloi vielä pöydällä. Tuli takassa oli palanut loppuun. Eräs
-palvelijatar istui vuoteen vieressä pää taipuneena olkapäälle ja nukkui
-viattomuuden unta. Hugh lähestyi vuodetta. Hänen äitinsä hengitti
-tyynesti. Hän oli uinahtanut uneen. Kalpeat kasvot olivat hyvin
-rauhalliset, kauhistunut ilme laihtuneilta kasvoilta oli hävinnyt.
-Silmät olivat sulkeutuneet, sulkeutuneet raa'alta maailmalta, joka
-kiusasi hänen hentoa sieluansa.
-
-Näky liikutti Hugh Ritsonia. Tämän jäätyneen sydämen syvyyksissä
-rakkauden enkeli pani hiljaiset vedet väreilemään.
-
-Taivuttaen päätänsä hän olisi saattanut koskettaa kylmää otsaa
-kuumeisilla huulillansa. Mutta hän vetäytyi takaisin. Ei, ei, ei!
-Hellyys ei ollut häntä varten. Hyvä Jumala lahjoitti sitä muutamille
-kuin taivaan mannaa. Mutta siellä täällä oli ihmisiä, jotka turhaan
-rukoilivat vesipisaraa jäähdyttämään polttavaa kieltänsä.
-
-Varovin askelin, kuten mies, joka on salaa hiipinyt Pyhättöön, Hugh
-Ritson vetäytyi takaisin omaan huoneeseensa.
-
-Hän otti muutamasta kaapista viinaa ja joi sitä lasillisen yhdellä
-siemauksella. Sitten hän pani pitkäkseen ja koetti taas nukkua. Gretaa
-koskevat ajatukset palasivat taas. Vieläpä hänen rakkautensakin häneen
-oli kokonaan hellyyttä vailla. Se oli kuluttavaa intohimoa. Mutta se
-kuitenkin pani hänet itkemään. Kaihon kyyneleet, kuumat, katkerat,
-hiuduttavat kyyneleet juoksivat hänen silmistänsä. Ja täällä tunteitten
-valtakunnassa hän oli samanlainen kuin muutkin ihmiset, hänen kova
-sydämensä vuosi verta. Hän olisi voinut ajatella, että tällainen
-rakkaus voisi taivuttaa koko maailman alamaisekseen ja kun joku nainen
-saattoi sen hylätä, täytyi kivienkin itkeä. Hassutusta!
-
-Eikö uni ikinä tule! Hän hypähti ylös ja nauroi katkerasti, joi
-toisen lasin viinaa ja nauroi uudestansa. Hänen ovensa oli auki, ja
-peikkomaisena, ontto ääni kaikui läpi talon.
-
-Hän veti aamuviitan päälleen, otti lampun käteensä ja meni alakertaan
-eteiseen. Tuuli oli yltynyt. Se valitti nurkissa ja nuoleskeli kattoa
-vinkuvalla kielellänsä.
-
-Hugh Ritson astui takan luo, jossa ei ollut tulta. Siinä hän seisoi
-tietämättä, miksi. Lamppu hänen kädessään loi valoaan seinällä
-riippuvaan peiliin. Siinä hän näki tuohtuneet kasvot, harhailevat,
-ontot silmät ja aukirevähtäneen suun.
-
-Tämä näky johti mieleen toisen tapauksen. Hän astui pieneen
-sisähuoneeseen. Se oli sama huone, jossa hänen isänsä kuoli. Nyt se oli
-tyhjä: paljas patja, tuoli, pöytä -- eikä muuta.
-
-Hugh Ritson kohotti lampun päänsä yli ja katseli alas. Hän tahtoi elää
-sen yön surulliset tapaukset uudestaan. Hän vetäytyi ovelle, avasi
-sen hiljaa ja katseli varovasti ympärilleen. Sitten hän jätti sen
-auki, seisoi taivutetuin päin sen takana ja kuunteli. Kasvoilla oli
-aavemainen hymy.
-
-Tuuli ulkona huokaili ja valitti.
-
-Hugh Ritson veti oven auki ja astui takaisin eteiseen. Siellä hän
-seisoi muutamia minuutteja silmät kiinnitettyinä yhteen paikkaan.
-Sitten hän kiiruhti omaan huoneeseensa. Astuessaan portaita ylös hän
-nauroi taas.
-
-Päästyään vuoteensa luo hän kaasi kurkkuunsa vielä lasin viinaa ja
-painautui taaskin maata. Tällä kertaa hän tietysti nukkui ja hänen
-unensa oli raskas.
-
-Nattin uninen korva oli kuullut äänen eteisestä. Hän oli juonut kuuman
-oluensa ja samasta syystä kuin isäntänsäkin nukahtanut, mutta se uni ei
-ollut juuri niin syvä. Omituinen eteisestä kuuluva ääni herätti hänet
-hänen tuoliltansa ja varpaisillaan hän sipsutti keittiön ovelle. Hän
-tuli juuri parhaiksi nähdäksensä miehen astuvan portaita alas lamppu
-kädessä. Nattin silmät olivat kyllä sinä hetkenä unenpöpperössä, mutta
-siitä huolimatta hän täysin tajusi, mitä hänen edessään tapahtui.
-Tietysti se oli herra Paul, joka hiiviskeli täällä ympäri silloin,
-kun muut ihmiset olivat menneet yöpuulleen saadakseen edes hetkisen
-yön lopulla levätä. Näin Natt arvelematta päätti tehdessään yöllisiä
-havaintojaan.
-
-Kun kaikki tässä onnettomassa talossa vihdoin oli hiljaa, pilkisti kuun
-kalpea naama esille pilvien välistä ja kurkisti pimeistä akkunoista
-sisään.
-
-
-
-
-X LUKU.
-
-
-Seuraavana aamuna, tiistaina, Hugh Ritson löysi pöydältänsä tällaisen
-kirjeen:
-
-"Rakkahin. En tiedä, mitä minulle tapahtuu, mutta; minun silmäni
-tulevat pahemmiksi ja pahemmiksi. En ole tänään enkä eilen ollenkaan
-avannut niitä. Oi, rakas, minä pelkään, että menetän näköni! Ja minua
-on niin kauheasti peloittanut. Päivä sen jälkeen, kun minä olin
-kirjoittanut sinulle, rouva Draytonin poika tuli kotiin ja minä näin
-hänet. Voi, minä luulin, että se olisi sinun veljesi Paul, ja hänen
-nimensä myöskin on Paul; mutta minä luulen nyt, että siihen vaikuttivat
-minun silmäni -- ne olivat hyvin pahat ja ehkä minä en nähnyt selvään.
-Hän kyseli minulta jotakin ja meni; pois seuraavana aamuna. Elä ole
-kauan kirjoittamatta?; minulla on niin hirveän ikävä. Koska sinä tulet
-minun; luokseni? Sinun rakastava Mercysi. Kirjoita pian."
-
-Hugh Ritson oli noussut tyynemmällä mielellä. Hän oli valmistunut
-selvittelemään kaikki epäselvät asiat. Viime yönä hän oli saanut
-tietää, että Paul Ritson ei ollut Robert Lowtherin poika. Nyt
-päivänvalossa vakavat kysymykset täyttivät hänen mielensä. Hän ei
-tuntunut saavan rauhaa, ennenkuin saisi tietää, kuka oli se mies, jota
-erehdyksestä oli Paulina pidetty.
-
-Mercyn kirjeen jälkeen salaisuus oli suuressa määrin selvinnyt. Tuskin
-oli enää epäilyksen varjoakaan siitä, että se mies, joka oli maannut
-Laiskassa Hevosessa -- mies, jonka monet olivat tulipalossa nähneet --
-mies, jonka Greta oli käytävällä kohdannut, oli juuri sama mies, jonka
-Mercy tunsi Paul Draytonin nimellä, hendonilainen kapakoitsija.
-
-Mutta kun yhtä paikkaa valaisi niin kirkas valo, tuli sen ympäristö
-sitä pimeämmäksi. Paljon tärkeämpi kuin kysymys, kuka tuo mies oli, oli
-kysymys, mitä varten hän oli täällä. Miksi hän oli tullut näille main?
-Miksi hän ei ollut tullut avoimesti? Mitä syytä hänellä oli kulkea kuin
-varjo siellä, missä tiesi voivansa pysyä tuntemattomana?
-
-Hughin ajatukset palasivat taas hänen äitinsä omituiseen
-sairastumiseen. Viime yönä hän oli tehnyt sitäkin koskevia päätelmiä.
-Ja ne olivat sangen yksinkertaisia. Toinen mies, kuka hän sitten
-lieneekin, oli jostakin syystä tullut taloon ja päästyään eteiseen
-ketään tapaamatta kiivennyt portaita ylös ja mennyt siihen huoneeseen,
-josta ehkä kuuli jotakin liikettä. Tämä sattui olemaan hänen äitinsä
-huone, ja kun muukalainen, joka niin merkillisellä tavalla oli rouva
-Ritsonin poissa-olevan pojan näköinen, esitti itsensä näin omituisella
-tavalla, näin omituisella ajalla ja näin omituisessa paikassa, valtasi
-äidin pelko, että tässä oli aave, joka tuli ilmoittamaan hänen poikansa
-kuolemasta ja niin hän oli pyörtynyt ja kaatunut lattialle.
-
-Tällä otaksumalla oli kyllä omat, huomattavat heikkoutensa, mutta niitä
-ei Hugh Ritson ollenkaan ottanut lukuun. Muut vieläkin sekavammat
-seikat kiduttivat häntä.
-
-Mutta tänä aamuna Mercyn kirjeen valossa asiat näyttivät selviävän
-itsestään. Jos Paulin näköinen mies oli salaisesti saapunut Newlandiin,
-hänellä täytyi olla salaiset syynsä pysyä tuntemattomana. Jos hän oli
-mennyt rouva Ritsonin huoneeseen silloin, kun siellä ei ollut ketään,
-tapahtui se siksi, että hänellä oli siellä jokin tehtävä. Eikä hänen
-äitinsä pyörtymyskohtaus saattanut olla seuraus turhasta pelästymisestä
-eikä järkkymätön äänettömyys hermokiihoituksesta.
-
-Yksi tehtävä oli nyt muita tärkeämpi, ja se oli päästä tämän
-salaisuuden perille. Kuka hän olikin, tämä tuntematon mies näytti
-voivan järkyttää heidän kaikkien elämäänsä.
-
-Se asia kuitenkin oli selvä, ettei Paul Ritson ollut Gretan velipuoli.
-
-Hugh Ritson päätti hänkin matkustaa etelään. Jos se muukalainen vielä
-kierteli Newlannissa, sen parempi. Hugh tahtoi tavata sen vanhan
-naisen, äitinsä ja keskustella häiritsemättä hänen kanssaan käyttäen
-maailmanmiehen koko oveluutta apunaan.
-
-Hugh vietti suurimman osan päivästä toimistossaan: kaivoksilla
-järjestellen sellaisia asioita, jotka eivät voineet odottaa hänen
-paluutansa. Keskiviikkoaamuna hän lähetti Nattin jalkaisin viemään
-herra Bonnithornelle kirjettä, jossa hän selitti lyhyesti ja varovasti,
-miten asiat edelleen kehittyivät. Sitten hän pistäytyi hetkeksi äitinsä
-huoneeseen.
-
-Rouva Ritson oli noussut ja istui nyt takan ääressä, kirjoittamassa.
-Hugh huomasi äitinsä noustessa, että hän oli itkenyt ja että paperille
-oli kirjoittaessa tipahdellut suuria pisaroita. Eräs nainen oli
-lattialla polvillansa; ja järjesteli liinavaatteita matka-arkkuun. Tämä
-kielevä eukko Dinah Wilson laverteli juuri, kun Hugh astui sisään.
-
-"Kaikki sanovat", hän puheli, "ettei sellaista ole kuultu eikä nähty.
-Ja Reuben vakuutti minulle samaa. Hän oli puutarhassa, kun minä hain
-liskoja, ja hän herkutteli siellä kuin parhainkin vieras. 'Tulipalossa
-oli herra Paul, se on ihan varma', hän vakuutti uudestaan ja uudestaan.
-Mitä mies, sanon minä, tiedäthän, ettei hän ollut kotona. Herra
-Paul oli matkustanut Lontooseen. 'Se oli Paul tai hänen lihallinen
-veljensä', väitti hän hellittämättä."
-
-"Hyst, Dinah", äännähti rouva Ritson.
-
-Hugh sanoi äidilleen hiljaisella äänellä, mitkä asiat vaatisivat
-häntä matkustamaan. Sitten hän kääntyi ympäri ja sanoi "hyvää yötä"
-osoittamatta mitään mielenliikutusta.
-
-Äiti ojensi hänelle kätensä ja katseli häntä hellästi silmiin.
-
-"Näinkö me eroamme?" hän sanoi ja ojentuen eteenpäin kosketti
-huulillaan hänen poskeansa.
-
-Hugh näytti hämmästyneeltä ja valahti kalpeaksi, mutta hän meni ulos
-kylmänä ja virkkamatta sanaakaan. Puolta tuntia myöhemmin hän asteli
-lumista tietä myöten kiireesti asemalle.
-
-
-
-
-XI LUKU.
-
-
-Erotessaan Nattista lauantai-iltana asemalla Paul oli käskenyt
-tallimiehen tuoda vaunut samaan paikkaan ja samalla ajalla
-keskiviikkona. Saatuaan nämä määräykset Natt oli kuitenkin, kuten
-olemme nähneet, tullut omiin päätelmiinsä, miten asiat oikeastaan
-olisivat. Yhä suuremmalla voimalla hallitsi hänen mieltään ajatus, että
-olisi ihan turhaa tehdä, niinkuin häntä oli käsketty. Mitä hyödyttäisi
-mennä asemalle noutamaan miestä, joka ei kuitenkaan saapuisi junassa?
-Mitä järkeä olisi olla hakevinaan kotiin mies, joka ei hetkeäkään ole
-ollut poissa näiltä main? Nämä ja monet kysymykset risteilivät Nattin
-mielessä, kun hän asiaa ajatteli.
-
-Hän harkitsi sitä koko matkan palatessaan herra Bonnithornen luota ja
-päätti, että meno asemalle tänä iltana kahdeksan junalle olisi ollut
-samaa kuin heittäytyä ihmisten pilkattavaksi. Mutta kun hän tuli
-talliin, istahti tupakoimaan ja näki ajan lähestyvän, hänen vaistonsa
-alkoi automaattisesti toimia ja hän punnitsi asiaa kylmän järjen
-avulla. Lyhyesti, hän pani takin ylleen ja alkoi asetella valjaita
-tamman selkään.
-
-Sitä tehdessään hänen mieleensä johtui kaksi merkillistä seikkaa.
-Ensimmäinen oli se, että hevonen näytti olleen ajossa hänen
-poissa-ollessaan; toiseksi hevosen valjaat eivät olleet juuri siinä
-naulassa, johon hän oli ne viimeksi pannut. Ja kun hän veti vaunut
-vajasta, hän huomasi, että rattaissa oli vielä sulamatonta lunta.
-
-Nämä huomiot muuttivat aluksi hänen päätelmänsä. Mutta nyt ei ollut
-aikaa näihin syventyä, vaan hän hyppäsi ajajan penkille ja ajoi
-tiehensä. Matkalla vanhat epäluulot Paulia kohtaan virisivät uudestaan.
-
-Natt oli ajanut tuskin puolitiehen asemalle, kun hän hypähti melkein
-pois rattailta, niin voimakkaasti omituinen, järkevä ajatus iski
-hänen mieleensä: _Vaunut olivat olleet ulkona jo ennemmin!_ Hän oli
-tuskin ehtinyt hymyillä, ennenkuin ajatus synnytti toisen: _Ja se on
-tapahtunut tätä samaa tietä!_ Tämän jälkeen ajatuksen lento oli nopea.
-Tuskin puolta penikulmaa tarvittiin, ennenkuin Natt oli selvittänyt
-itselleen, että Paul Ritson itse oli ajanut tammalla asemalle ollakseen
-siellä kello kahdeksan aikaan, että voisi pettää tylsämielisiä ihmisiä.
-Hän oli täysin tyytyväinen tähän tulokseen ja kokonaan unohti sen pikku
-seikan, mikä olisi vienyt vaunut jälleen kotiin.
-
-Hänen ajaessaan asemalle tervehti häntä eräs odottava vuokra-ajuri:
-
-"Pahapa on tammarääsyn, ukkoseni -- kulkea kaksi kertaa puolenpäivän
-kuluessa semmoinen matka. Luulen nähneeni sen jo täällä ennenkin."
-
-Nattin kasvoille levisi ylhäinen hymy, joka näytti johtavan häntä
-kiusaukseen sanoa, ettei toinen vaivaisi itseään asioilla, jotka eivät
-hänelle kuulu. Tämän asemesta hän kuitenkin urahti:
-
-"Tierätkö, kuka tällä viimeksi tuli?"
-
-Odottamatta vastausta Natt heilautti kättään ja ajoi ohi.
-
-Juuri kun kello löi kahdeksan, Lontoon-juna porhalsi asemalle ja
-minuuttia myöhemmin Paul Ritson ilmestyi näkyville. "Siinä hän tietysti
-on", ajatteli Natt.
-
-Paul oli verrattomalla tuulella. Hänen kasvoillaan oli kirkkain hymy ja
-hänen äänessään mitä hyväilevin sointu. Hänen pukunsa lampun valossa
-näytti rypistyneeltä ja likaiselta.
-
-Hän hyppäsi vaunuun, istahti ajajan puolelle, otti ohjakset ja lähti
-matkalle iloisesti jutellen.
-
-Siitä oli kuukausia, kun Natt Paulilta oli osakseen sellaista
-ystävyyttä saanut.
-
-"Liian hyvää ollakseen totta", ajatteli Natt tehden omalla hiljaisella
-tavallaan huomioita saadakseen koko jutun selväksi.
-
-"Mitäs uutta minun poissa-ollessani?" kysyi Paul.
-
-"Höm!" sanoi Natt.
-
-"Eikö mitään uutta? Eikö kenenkään lehmä ole poikinut? Tamma ei ole
-pudottanut takajalan kenkäänsä -- eikä mitään muutakaan?" kyseli Paul
-nauraen.
-
-"Minä en tiedä enempää kuin tekään", sanoi Natt vastahakoisella äänellä.
-
-Paul katsahti häneen ja nauroi taas. Sellaisena iltana kuin tämä
-ei jonkun palvelijan huono tuuli saanut häiritä hänen vapauttavaa
-iloisuuttansa.
-
-He ajoivat nyt jonkun matkaa puhumatta mitään, äänettömyyttä vain
-häiritsivät Paulin kehoitukset, kun hän hoputti vanhaa tammaa viemään
-häntä kiireemmin jonkun luo, joka odotti häntä pappilassa.
-
-Natt alkoi vähitellen päästä synnynnäisestä epäluulostansa, että
-ihmiset aina narrailevat häntä, ja nähdä asian huvittavan puolen.
-Kaikissa tapauksissa oli sukkela temppu tämä -- tämä Paul-herran
-kepponen. Ja parasta kaikista oli, ettei siitä tiennyt kukaan muu kuin
-Natt ja hän itse. Natt alkoi olkansa yli luoda merkitseviä katseita
-Paulin kasvoihin. Paul katsahti vastaan kummastelevin ilmein, mutta
-sehän oli vain osa leikistä.
-
-"Pidä vain salassa", Natt ajatteli, "miten _me_ vedämme heitä nenästä."
-
-Eteläpuolella tietä avautui laakso, jota etäämpänä pilviätavoittavat
-vuoret reunustivat. Mylly oli kummulla parin penikulman päässä, ja
-öilläkin -- paitsi kaikkein pimeimpinä -- sen ääriviivat näkyivät
-taivasta vasten kahden vuoren välistä. Kuuta ei näkynyt, vaikka olikin
-kuutamon aika, sillä leijailevat pilvet peittivät taivaan.
-
-"Mitäs myllylle on tapahtunut?" kysyi Paul huomattuaan kaukaa sen
-hävitetyn muodon.
-
-"Ei mitään sitten lauantai-illan, sen mukaan kuin olen kuullut", sanoi
-Natt.
-
-"No, mitäs sille silloin tapahtui?"
-
-"Oh, ei mitään, ei mitään -- vaikk'en voi sitä vakuuttaa", sanoi Natt
-tunkeilevasti irvistäen.
-
-"Mitä, poika, siivethän ovat poissa -- katso!"
-
-"Enhän sano muuta kuin, että ne ovat. _Me_ tiedämme koko asian, _me_
-tiedämme."
-
-Paul katsahti häneen hämmästyneenä. Natt oli juonut, mikään ei ollut
-sen varmempaa. Likööri menee muutamien ihmisten päähän, mutta Nattin
-päähän se ei ollut noussut, vaan kasvoihin. Miten idioottimaisesti
-irvistäen saattoikaan joku katsoa toista suoraan silmiin!
-
-Mutta Paulin sydän oli täynnä onnea. Hänen sydämensä haltija oli
-horjumatta valta-istuimellaan. Nattin kasvot olivat ärsyttävän
-naurettavat eikä Paul voinut olla hymyilemättä silmätessään niihin.
-Sitten Nattkin nauroi, ja he molemmat nauroivat -- kumpikin toisilleen
--- ei kumpikaan toisen kanssa. "Minä en tiedä mitään, minä en tiedä.
-Oh, en!" mutisi Natt partaansa. Kerran hän virkkoi tämän huomautuksensa
-ääneenkin.
-
-Kun he tulivat pappilaan, Paul nousi seisoalleen, antoi ohjakset
-Nattille ja hyppäsi alas.
-
-"Älä odota minua", hän sanoi, "aja kotiin."
-
-Natt ajoi Lentävään Hevoseen asti ja siellä hän pistäytyi sisään
-saadakseen tuikun murheeseen jättäen hevosen tielle. Ennenkuin hän
-lähti kapakasta, hän teki huomion, joka julmasti kiihoitti, vaikka
-sangen vähän ihastutti, hänen epäluuloista, typerää mieltänsä.
-
-
-
-
-XII LUKU.
-
-
-Eräs kiertävä, köyhä saarnaaja oli kulkenut sinä päivänä laakson läpi
-ja kun ilta tuli, hän oli kolkuttanut pappilan ovelle.
-
-"Nähdessäni auringon laskevan", hän sanoi, "ja tietäen, että Keswickiin
-on pitkä tie, ja kun minä en voi sietää raakaa yöilmaa, vaan varmasti
-kylmetyn, minä, suoraan tulin teidän taloonne."
-
-Kuten arvokkaammatkin vieraat, kengätön tulija kutsuttiin sisään ja
-tarjottiin hänelle, mitä talossa parasta oli.
-
-"Tule sisään, veli ja ole tervetullut", sanoi kirkkoherra Christian,
-ja sen yön tämä kiertolainen vietti pappilassa. Hän oli onneton,
-kovaosainen raukka, jonka aivot olivat yhtä tyhjät kuin kukkarokin,
-mutta nyt hänellä oli lämmintä ja kodikasta takan ääressä.
-
-Greta kuuli Paulin askelet käytävällä ja juoksi häntä vastaan.
-
-"Paul, Paul, Jumalan kiitos, että sinä olet vihdoinkin täällä!"
-
-Hänen ilonsa oli vilpitön, vaikka sydäntä painoi raskas huoli, mutta
-Paul ei ollut sillä tuulella, että olisi voinut, tehdä tarkkoja
-huomioita.
-
-Kirkkoherra Christian nousi paikaltaan takan luota ja pudisti Paulin
-kättä sydämellisesti ja teeskentelemättömästi.
-
-"Olen oikein iloinen tavatessani sinua, poika", hän puheli. "Tämä on
-veli Jolly", hän lisäsi, "pyhän ristin soturi, joka hyvän sydämensä
-vuoksi on joutunut takauksiin ja menettänyt kaiken, mutta nyt koettaa
-saaden sijaan sellaista omaisuutta, jota ei koi syö eikä ruoste
-raiskaa."
-
-Paul pudisti ristinsoturin kurttuista kättä ja vetäysi sitten Gretan
-kanssa akkunansyvennykseen erillensä.
-
-"Kaikki on järjestyksessä", hän sanoi kiihkeästi.
-
-"Tapasin isäni vanhan ystävän ja sovimme, että minä menen hänen
-lammaslaiduntensa isännöitsijäksi kahdeksi vuodeksi. Minulla on ollut
-kiire, sen voin sanoa. Kuuntelehan. Maanantaina minä tapasin sen vanhan
-herran -- hän on nyt Lontoossa eikä enää halua palata Victoriaan,
-kuten sanoi minulle -- vaan tahtoo tulla haudatuksi isänmaan poveen --
-hauska vanha vekkuli muuten -- sanoo muistavansa isän niiltä ajoilta,
-jolloin hän oli konttoristina Tommy Wilkinsonilla. No niin, maanantaina
-minä näin sen vanhan pojan ja teimme sopimuksen -- reilu vanha ukkeli
-samalla, vaikka hänellä onkin haukan nokka, sen puolesta hän on oikea
-Shylock. No niin -- mihinkäs minä jäinkään? Jaa, sitten tiistaina
-minä hankin paikat -- sinulle, äidille ja itselleni -- laivan nimi on
-Ballarat -- omituinen nimi -- hieno valtamerihöyry -- niin ja lähtee
-Lontoosta ensi keskiviikkona --"
-
-"Ensi keskiviikkona?" sanoi Greta hajamielisesti, äänessä sangen vähän
-mielenkiintoa.
-
-"Niin, viikko tästä päivästä se lähtee täsmälleen kello kolme -- luotsi
-tulee viittätoista vaille -- kaikki menevät laivaan kello kaksitoista.
-Mutta eihän nyt kestänyt koko päivää ottaa paikkoja ja iltapäivän minä
-olin asianajotoimistossa. Sitä joukkoa ei täytä millään, ne sitten ovat
-ovelia! Ehkä se on siksi, että niillä aina täytyy olla täysi haarikka
-nenän alla, eivätkä ne voi panna tikkua ristiin, ellei koko maailma
-sitä tiedä. Ha, ha!"
-
-Paul jutteli iloisesti ja silmät leimusivat.
-
-Takan punertavassa valossa kirkkoherra ja kiertävä saarnaaja istuivat
-ja juttelivat, mitä tapahtui suuressa maailmassa näiden unisten
-vuoristojen ulkopuolella.
-
-Greta vetäytyi akkunansyvennyksestä sinne, mihin takka loi hämärää
-valoansa, sillä Paulin verraton tuuli tuntui tällä hetkellä viiltävän
-hänen masentunutta mieltään.
-
-"Niin, minä olin asianajotoimistossa", lisäsi Paul ja veti taskustaan
-Hughin nimeen tehdyn valtuuskirjan, "ja nyt hän voi tehdä Ghyllille,
-mitä haluaa aivan kuin se olisi hänen omansa. Paljon onnea toivotan
-hänelle, ja suokoon Jumala hänelle yltäkyllin hyvyyttä! Mutta siinäkö
-ei kaikki -- ei puoliksikaan. Tänä aamuna -- ah, sinä viisas pieni
-nainen, joka luulet tietäväsi kaikki asiat paremmin kuin muut ihmiset,
-sanopa minulle, mitä minä tein Lontoossa ennen lähtöäni tänä aamuna."
-Greta oli tuskin kuullut, mitä toinen puhui. Hänen katseensa oli
-painunut rinnalle, kädet olivat kiertyneet niskan taa ja kyyneleet
-vuosivat virtoina, mutta Paul ei sitä huomannut.
-
-"Mitäs luulet? No, minä menin Siviilivirastoon ja ostin lupakirjat
-eivätkä ne ihmeitä maksaneet -- ja nyt se voi tapahtua minä päivänä
-hyvänsä -- _koska_ tahansa -- ajattelepas sitä. Hei, hei, kas vain,
-näytäpäs kasvosi! No? -- ylös nyt, no, kiltisti vain! Tiedätkö, ne
-kysyivät minulta sinun tuntomerkkejäsi, silmiesi väriä tai jotakin --
-mutta minä en kuolemakseni osannut sitä sanoa -- no, nyt minä katson --
-juuri nyt. Mitä, mitä tämä on. -- Mitä riivattua -- mitä kummaa tämä on
--- Mitä, Greta -- sinä itket -- totisesti, sinä _itket_."
-
-Paul oli kohottanut hellällä väkivallalla Gretan kasvot ja nyt hän piti
-häntä käden päässä ja katseli hämmästyneenä.
-
-Kirkkoherra Christian liikahti tuolillansa. Hän ei ollut niin
-syventynyt juttuihin ja juoruihin, ettei olisi huomannut, mitä
-ympärillänsä tapahtui. "Greta on vain pahalla mielellä", hän sanoi
-koettaen nauraa. "Hän on järjestellyt kapineita uudestaan ja uudestaan
-eikä mikään ole viihdyttänyt. Hänellä on ollut ikävä, totisesti." Syvä
-ääni värähti tällä kertaa, ja veitikkamaiset, vanhat silmät sumenivat.
-
-"Ah, tietysti, tietysti!" puheli Paul äänekkäästi ja nauroi yhtä
-sydämellisesti kuin kirkkoherrakin.
-
-Gretan kyyneleet olivat kuivaneet sinä hetkenä.
-
-"Sinun täytyy heti mennä kotiin, Paul", hän sanoi. "Sinun äitisi ei
-jaksa hetkeäkään enempää odottaa."
-
-Paul nauroi, hullutteli ja jutteli poislähdöstään. Greta keskeytti
-hänet vakavin ilmein ja juhlallisin sanoin. Lopulta Paulin vallaton
-mieli asettui, hän alkoi huomata, että jotakin oli hullusti. Silloin
-Greta kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut Ghyllissä maanantai-iltana.
-Paul valahti valkeaksi, ja kieli tuntui aluksi tarttuvan kiinni. Ensin
-hän yritti nauraa sille, mutta nauru loppui lyhyeen.
-
-"Sen on täytynyt olla minun veljeni", hän sanoi.
-
-"On kyllä totta, ettemme me paljoa samanlaisilta näytä, mutta
-silloinhan oli yö, pimeä yö, eikä sinulla ollut muuta kuin hämärä lyhty
--- ja onhan meissä jotakin koko suvulle yhteistä."
-
-"Sinun veljesi Hugh istui huoneessaan."
-
-Paulin sydäntä vihlaisi sanoinkuvaamaton tuska.
-
-"Sinun tullessasi äitini kamarin ovi oli auki?"
-
-"Ihan auki."
-
-"Ja Hugh oli huoneessaan?" kysyi Paul, ja hänen silmänsä leimusivat ja
-hampaat pureutuivat vastakkain.
-
-"Minä näin hänet siellä hetkistä myöhemmin."
-
-"Minun piirteeni, kokoni, näköni, sinä sanot?"
-
-"Joka suhteessa sama."
-
-Paul kohotti kasvonsa ja takan punertavassa valossa niillä kuvastui
-sanaton kauhu. "Todella siis -- peilikuva minusta?"
-
-Greta värisi ja vastasi: "Juuri niin, Paul, ei enempää eikä vähempää."
-
-"Sangen kummallista", mutisi Paul. Tämä oli järkyttänyt häntä
-sydänjuuria myöten. Greta painautui lähemmä häntä.
-
-"Ja kun minun äitini tuli tuntoihinsa, hän ei sanonut mitään?"
-
-"Ei mitään."
-
-"Sinä et kysynyt häneltä mitään?"
-
-"Kuinka minä olisin voinut? Mutta niin kiihkeästi minä halusin kuulla
-edes yhden sanan."
-
-Paul hyväili hellästi hänen päätänsä.
-
-"Oletko sinä tavannut häntä sen jälkeen?"
-
-"En sittemmin. Minä olen ollut kipeä -- tarkoitan kovin pahoinvoipa."
-
-Kirkkoherra Christian liikahti taaskin tuolillansa. "Mitä sinä
-ajattelet, poikaseni? Viime yönä nousi Greta unissaan vuoteestaan,
-kulki portaan päähän ja putosi ihan maahan asti."
-
-"Rakas lemmikkini", sanoi Paul, ja hajamieliseen katseeseen kohosi
-kauhun ilme.
-
-"Mutta, Jumalan kiitos, hänelle ei tapahtunut mitään pahaa", sanoi
-kirkkoherra ja kääntyi taas vieraaseensa.
-
-"Paul, nyt sinun täytyy kiiruhtaa. Hyvää yötä nyt tällä kertaa,
-rakkahin. Suutele minua. Hyvää yötä."
-
-Mutta Paul seisoi yhä paikoillaan. "Greta, tuntuuko sinusta, että mitä
-on tapahtunut nyt, on tapahtunut ennenkin -- jossakin -- jollakin
-tavalla -- mutta missä ja milloin? -- Nämä kysymykset ahdistavat sinua
--- mutta niihin ei ole vastausta -- sinä olet vajoamassa pohjattomaan
-syvyyteen."
-
-Hänen kasvonsa olivat tuhkanharmaat, hänen silmänsä säkenöivät, vaikka
-katse tuntui tuijottavan määrättömiin etäisyyksiin. Gretaa rupesi
-peloittamaan se kauhu, jonka oli hänessä herättänyt.
-
-"Älä ajattele liian vakavasti sitä", hän pyysi. "Saattoihan olla, että
-erehdyin. Oikeastaan Hugh sanoi --"
-
-"No, mitä hän sanoi?"
-
-"Hän sai minut häpeämään. Hän sanoi, että minä olin kuvitellut näkeväni
-sinut, kirkaissut ja peloittanut sinun äitiäsi."
-
-"Maailmassa on ihmisiä, jotka voisivat nähdä Jumalan enkelin taivaasta
-tulevan alas ja sittenkin väittäisivät, että se oli vain vesipatsas."
-
-"Mutta, kuten itse sanoit, se tapahtui yöllä ja oli kovin pimeä.
-Minulla ei ollut muuta kuin viheliäinen lyhty. Älä katso noin, Paul."
-
-Tyttö nosti hermostuneen kätensä hänen silmilleen ja naurahti lyhyesti
-ja ontosti.
-
-Paul riistäytyi irti mieltänsä masentavasta ilkeästä tunteesta.
-
-"Hyvää yötä, Greta", hän sanoi hellästi ja asteli ovelle. Sitten
-katseeseen palasi tyhjyys.
-
-"Vastaus on jossakin -- jossakin", hän sanoi miettivästi. Hän pudisti
-taas itseänsä ja virkkoi iloisella äänellänsä: "Hyvää yötä kaikki,
-hyvää yötä. Hyvää yötä."
-
-Seuraavana hetkenä hän oli kadonnut.
-
-Päästyään tielle hän alkoi juosta, mutta yksin ruumiinliikunnon
-tähden ei hänen hengityksensä muuttunut puuskuttavaksi. Ennenkuin hän
-ehti kylään hänet oli vallannut rajaton pelko ja huoli, miten oli
-käynyt hänen äidillensä. Mitä oli se omituinen tauti, joka hänet oli
-yllättänyt hänen poissaollessaan? Äidin enkelinkasvot olivat olleet
-hänelle majakkana pimeässä. Hän oli kohottanut hänen sielunsa maan
-tomusta. Maailma lakeineen oli kiduttanut häntä, mutta nyt oli taivaan
-rauha käsittänyt hänet. Sanokoon maailma mitä tahansa, sen tuomio ei
-ulottuisi äidin sydämeen.
-
-Hän kiiruhti edelleen. Miten järjetön hullu hän olikaan ollut, kun oli
-antanut Nattin mennä vaunuineen! Miksi se tolvana ei kertonut, mitä oli
-tapahtunut. Olisiko hänen äitinsä nyt pahempi? Olisiko hän tunnoissaan?
-Miksi, Herran tähden, hän ollenkaan oli lähtenyt koko matkalle?
-
-Hän saapui Lentävän Hevosen luo, ja siellä sidottuna johteeseen oli
-hevonen ja vaunut. Natt oli sisässä. Siellä se lurjus oli tulen ääressä
-ja nauraa hohotti lasi kuumaa likööriä kädessään.
-
-Paul hyppäsi rattaille ja ajoi matkaansa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli tuskin inhimillisen luonteen mukaista, että Natt olisi voinut
-vastustaa kiusausta osoittaa, mikä monitietoinen, nuori veitikka hän
-saattoi olla, jos tahtoi. Natt ei koskaan koettanutkaan vastustaa sitä.
-
-"Onko se kuoleman enne?" hän kysyi silmää iskien, mutta säilyttäen
-arvokkaan ylemmyytensä, jolla oli toisia kohdellut.
-
-"Se on kohtalo, minä sanon sinulle", sanoi Tuomas Kyttyräselkä imien
-kiivaasti piippuansa, ja toinen hento ääni -- se oli pienen Jakob
-Berryn -- kuului peremmältä selittävän koko tätä salaisuutta.
-
-Ylpeä hymy väreili Nattin huulilla, kun hän halveksien armotta hylkäsi
-toisten yliluonnolliset selitykset.
-
-"Säästäkää juttunne ja kummituksenne", sanon minä. "On kumma, että on
-sellaisia ihmisiä, jotka eivät usko omia aistejansa. Jos te voitte
-näyttää minulle, että tuo minun hevoseni voi olla kahressa paikassa
-samalla kertaa, minä ehkä uskoisin, että herra Paul voi olla sekä
-täällä että Lontoossa yht'aikaa. Sitä minä en kuitenkaan usko, sen
-sanon teille."
-
-Tälle viisaalle päätelmälleen Natt nauroi, röyhisteli rintaansa
-ja maisteli kuumaa likööriänsä. Juuri sillä hetkellä Paul hyppäsi
-rattaille ja ajoi tiehensä.
-
-"Sanokaa minulle, että hevoseni, jonka olen sitonut ruuviin, on
-tallissaan, ja minä alan uskoa, että olen erehtynyt."
-
-Gubblum Oglethorpe tuli juuri sisään ja kuuli Nattin viimeisen lauseen.
-
-"Mihinkä ruuviin?" hän kysyi.
-
-"Mihinkä, tietysti talon eressä olevaan johteeseen."
-
-"No, sitä vastaan minä nyt en voi väittää, sillä minä alan tulla
-likinäköiseksi, mutta jos _tämän_ talon johteeseen on sirottu joku
-hevonen, niin minut saa hirttää."
-
-Natt juoksi ovelle, ja tusina uteliaita silmäpareja seurasi häntä.
-Hevonen oli tiessään. Natt istahti paikalleen ja katseli ympärilleen
-kauhun ilme kasvoillaan.
-
-"No, minut kyllä hirtetään!" hän sanoi.
-
-Vihdoinkin kummitus oli tehnyt hänelle kepposet.
-
-
-
-
-XIII LUKU.
-
-
-Matkalla Ghylliin Paulin levottomuus oli kiihtynyt raatelevaksi
-tuskaksi. Ehk'ei se ollut muuta kuin mielikuvitusta, mutta hänestä
-tuntui, että sumupilvi leijaili talon yllä. Kun hän astui eteiseen,
-hänen askelensa kaikuivat kumeina hänen korvissaan, ja koko talo näytti
-tyhjältä kuin hauta. Surullinen ympäristö tuntui kokonaan masentavan
-hänen mielensä. Vanha Dinah Wilson tuli silloin keittiöstä ja katseli
-hämmästyneenä häntä. Ilmeisesti häntä ei oltu odotettu. Hänen teki
-mielensä kysyä tuhansia asioita, mutta kieli tuntui puuttuvan suuhun.
-Voimakas mies vapisi, ja hänen rohkeutensa tuntui lannistuvan.
-
-Miksi tuo nainen ei puhunut? Kuinka säikähtäneeltä hän näyttikään!
-Paul aikoi hyökätä hänen ohitsensa yläkertaan, kun eukko ilmoitti
-vapisevalla äänellä, että hänen rouvansa oli mennyt.
-
-Sanat lävistivät Paulin kuin teroitetut nuolet. "Mennyt! Miten mennyt?"
-hän huudahti. Olisiko mahdollista, että hänen äitinsä olisi kuollut?
-
-"Mennyt pois", sanoi Dinah.
-
-"Pois! Mihin?"
-
-"Mennyt junalla, herra, tänä iltana."
-
-"Mennyt junalla", Paul kertasi koneellisesti ja hajamielisesti.
-
-"Sinne on jätetty kirje, herra. Se on hänen huoneensa pöydällä."
-
-Hilliten itseänsä Paul harppasi ylös kolme porrasta kerrallaan. Hänen
-äitinsä huone oli tyhjä, takka oli kylmä, kuvat poissa seiniltä, pöytä
-paljaana, ainoat kirjat hyllyltä kadonneet -- kaikki oli äänetöntä,
-hämärää, selittämätöntä.
-
-Mitä tämä merkitsi? Paul seisoi hetkisen kynnyksellä nähden kaiken
-yhdellä silmäyksellä. Heti kun hän jaksoi hieman malttaa mieltänsä, hän
-huomasi kirjeen pöydällä. Hän otti sen vapisevin sormin. Osoite oli
-hänelle, äidin käsialaa. Hän avasi sinetin ja luki seuraavaa:
-
-"Minä aion mennä katolisen kirkon suojaan. Olen kauan ajatellut tätä
-turvapaikkaa, mutta minä toivoin voivani odottaa sitä päivää, jolloin
-sinun onnesi olisi tullut täydelliseksi Gretan rinnalla. Taivas ei sitä
-suonut, ja minä jätän sinut ilman viimeisiä jäähyväisiä. Hyvästi, rakas
-poikani ja Jumala siunatkoon ja ohjatkoon sinua. Jos rakastat minua,
-älä sure minun tähteni. Rakkaudesta sinuun minä jätän sinut. Ajattele
-minua, kuten sellaista, joka on päässyt rauhaan, ja minä siunaan
-taivaassakin sinua. Jos joskus maailma pilkkaisi sinua äitisi nimellä,
-niin muista, että hän sittenkin on sinun äitisi ja rakasti sinua viime
-hetkeensä asti. Hyvästi, rakas Paul. Sinä et koskaan saa tietää päivää,
-milloin tämä erehtynyt ja surullinen sydän on lakannut sykkimästä ja
-kaipaava henki saa yhtyä iäiseen kiitosvirteen Hänen kunniakseen. Siitä
-hetkestä, rakkahin, kun luet tämän kirjeen, ajattele minua kuolleena,
-sillä minä olen kuollut maailmalle."
-
-Paul piti kauan kirjettä edessään ja tuijotteli siihen nurinrevähtänein
-silmin. Kaikki tunteet näyttivät kuolleen. Ei ainoatakaan kyyneltä, ei
-huokausta, ei valitusta päässyt murtuneesta sydämestä. Kaikki tuntui
-pysähtyneen ja puutuneen. Siinä seisoi nyt murtunut, häväisty, onneton
-mies. Tuhat tuskaa hänen sielussaan tuntui muodostavan voimakkaan
-virran, joka tahtoi vajottaa hänet ammottavaan tyhjyyteen.
-
-Ääneti hän kääntyi ympäri ja asteli ulos talosta. Äänettömät huoneet
-kaikuna kertasivat hänen raskaat askelensa. Hän kääntyi pappilaan
-johtavalle tielle, asteli katsomatta oikealle tai vasemmalle,
-tuijottaen suoraan eteensä ja kohottamatta kertaakaan katsettaan. Tie
-saattoi olla pitkä, mutta siitä hän ei välittänyt; yö voi olla kylmä,
-mutta kylmempi oli sydän hänen rinnassaan. Pilvet kiisivät taivaalla
-ja päästivät kuun kirkkaana valaisemaan maata, mutta hänelle oli elämä
-sysimusta yö.
-
-Pappilassa unelmoiva takkatuli oli juuri riittymässä. Ryysyinen vieras
-oli johdettu vuoteeseensa, ja itse hyvä kirkkoherra teki tiliä maailman
-ja Luojansa kanssa päivän toimista. Greta istui hiipuvan hiilloksen
-edessä, ja sydäntä painoi sanoinselittämätön pelko.
-
-Kun Paul avasi oven, hänen kasvonsa olivat hyvin kalpeat ja hänen
-silmissään oli outo katse, mutta hän oli kylmä ja puhui hiljaa. Hän
-kertoi, mitä oli tapahtunut ja luki äitinsä kirjeen. Hän luki sen
-lujalla äänellä, eikä ainoakaan värähdys ilmaissut sitä tuskaa, joka
-raateli hänen sieluansa. Sitten hän istui kauan ääneti eikä hänen
-henkensä voinut tajuta ajankulua.
-
-Tuskin Gretakaan mitään virkkoi, ja vanha kirkkoherra puhui vähän.
-Miten voimattomilta tuntuivatkaan sanat tällaisessa surussa! Kuolemalla
-oli lohdutuksensa, mutta mikä voi lohduttaa elävältä kuolleen surevia
-omaisia?
-
-Vihdoin Paul ilmoitti, että hän toivoi vihkimisen tapahtuvan heti --
-huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Hän ilmaisi heidän aikomuksensa
-olevan lähteä Englannista, kertoi isänsä ystävästä, luovutuskirjasta,
-joka oli tehty hänen veljensä nimeen.
-
-Vanha mies oli syvästi liikutettu, mutta hän oli mitä suurimmassa
-määrässä epäitsekäs olento. Hän ymmärsi sangen vähän siitä, mitä jo
-oli tehty tai tehtäisiin. Mutta hän sanoi: "Jumala siunatkoon teitä
-ja olkoon teidän kanssanne", vaikka hänen oma haavoitettu sydämensä
-vuosi verta. Greta polvistui hänen tuolinsa ääreen ja suuteli iän ja
-vaivojen uurtelemia kasvoja, jotka nyt uivat kyynelissä. Sovittiin,
-että vihkiminen tapahtuisi perjantaina. Nyt oli keskiviikon jälkeinen
-yö.
-
-Paul nousi ja asteli ovelle, ja Greta seurasi häntä eteiseen.
-
-"Teet hyvin, kun jätät kaikki veljellesi", hän sanoi.
-
-"Emme puhu siitä nyt", vastasi Paul.
-
-"Mitä teidän välillänne on tapahtunut?" kysyi Greta.
-
-"Toisella kertaa, lemmittyni."
-
-Greta muisti Hugh Ritsonin omituisen uhkauksen. Pitäisikö hänen
-ilmoittaa se Paulille? Hän oli melkein tekemäisillään sen, kun hän
-kohotti katseensa Paulin kasvoihin. Niiden murtunut, eloton ilme
-ehkäisi häntä. Ei nyt. Se olisi julmaa.
-
-"Minä tiesin, että kummallisia enteitä oli olemassa", sanoi Paul, "ja
-nyt se kauhea on tapahtunut."
-
-Hän astui yli kynnyksen ja saapui pihalle. Lumi peitti vielä maata ja
-pakkanen oli sen jäädyttänyt. Kävi vinha tuuli, joka humisi ja huokaili
-jäisissä, lehdettömissä puissa. Kuu pilkisti taas synkän pilven raosta.
-Samalla lankesi avoimesta ovesta takan punerva valo hänen kalpeille
-kasvoillensa.
-
-Greta läähätti. Väristys kävi hänen lävitseen. Tuossa hänen edessään,
-silmä silmää vasten, olivat taaskin samat kasvot, jotka hän oli nähnyt
-Ghyllissä.
-
-
-
-
-XIV LUKU.
-
-
-Paul palasi kotiin murtunein sydämin ja masentunein mielin. Hän istahti
-alakuloisena tuolille ja kaikki tuntui tyhjältä. Kun palvelijat
-puhuivat hänelle, hän kohotti heihin kaksi surun sumentamaa silmää ja
-vastasi lyhyesti heidän kysymyksiinsä. Palvelijatar laittoi pöytään
-illallisen ja ilmoitti, että se on valmis. Kun hän palasi korjaamaan
-sitä pois, oli se koskematta. Paul nousi äitinsä huoneeseen ja istui
-kylmän takan ääreen. Kynttilä, jonka hän oli mukanaan tuonut, paloi
-loppuun.
-
-Keittiössä palvelijat ja peltotyöläiset seurustelivat kauan ja
-keskustelivat ahkerasti. "Mikä Paul-herraa vaivaa?" "Tullut ehkä
-pettymyksiä rakkausasioissa." "Kuka niiden naisten oikkuja tietää?"
-"Mihin talon rouva on mennyt?" "Ehkä ostamaan uutta pukua." "Kukapa
-tietää, vaikka alkaisi vielä tytöksi pukeutua?" "Ekkös kuullut mitään
-kyyritessäs' rouvaa asemalle Reuben?" "En, en kerrassa mitään." "Ekkös
-sinä ollut kyyriss' asemall' tän' iltana?" "Enhän sanokkaan, etten
-ollut." "Tapasitko sinä herra Hughin tänä aamuna, Natt?" "Älkää kyselkö
-Nattilta, hänen kielens' on sirottu tän'iltana. Hän juttelee kaikk'
-ittelleen -- kiroaa joskus ja mutisee omaan partaans'."
-
-Kun palvelijat olivat käyneet levolle ja koko talossa oli hiljaista,
-Paul vielä istui äitinsä huoneessa. Ei kenkään muu kuin hän itse
-tiennyt, niitä hän kärsi sinä yönä. Hän koetti selvitellä sitä
-onnettomuutta, joka oli hänen osaksensa tullut. Miksi hänen äitinsä
-oli sulkeutunut luostariin? Miksi hänen rakkautensa poikaansa vaati
-häntä jättämään hänet? Koettaa etsiä vastausta näihin kysymyksiin oli
-samaa kuin kolkuttaa hautaholviin: ääni, joka olisi voinut vastata, oli
-vaiennut. Ei tullut mitään muuta vastausta kuin synkkä, raskas ontto
-kaiku hänen epävarmaan koputukseensa. Kaikkialla ammotti tylsä sokea
-tyhjyys, josta ei ollut ulospääsyä eikä kuulunut sanaakaan vastaukseksi.
-
-Tästä horroksesta hänet herätti harhanäky, joka tänä yönä monta pitkää
-tuntia poltti hänen aivojaan kuin sulatettu lyijy. Kasvot, jotka Greta
-oli nähnyt ja varmaankin olivat ilmestyneet hänen äidilleen, näyttivät
-nyt kohoavan hänen eteensä, kun hän siinä istui yksinäisessä huoneessa.
-Hän näki omat kasvonsa, kuin olisi katsellut niitä peilistä. Ei edes
-yön pimeys voinut salata sitä. Selkeänä ja kirkkaana kuin päivällä
-se hohti ja hehkui tässä pimeässä huoneessa. Hän sulki silmänsä
-karkoittaakseen sen pois, mutta yhä se oli hänen edessään. Se oli
-hänessä itsessään. Se oli tulella poltettu hänen aivoihinsa. Hän vapisi
-pelosta, hän, joka ei koskaan ennen ollut tiennyt, mitä pelko on. Se
-vaikutti häneen, kuten hänen oma kummituksensa.
-
-Hän tiesi, että se oli vain mielikuvitusta, mutta mitkään mielikuvat
-eivät koskaan ole olleet niin kauheita. Hän nousi ylös paetaksensa
-sitä, mutta se seisoi hänen edessänsä silmä silmää vasten. Hän lysähti
-taas istumaan, ja se istahti hänen luokseen kasvot vasten kasvoja.
-
-Sitten se muuttui. Hetkeksi se katosi värisevään usvaan, ja hänen
-tuijottavan katseensa jännitys laukesi. Miten siunattu olikaan tämä
-hetken lepo! Hänen ajatuksensa kääntyivät äitiin. "Jos joskus maailma
-pilkkaisi sinua äitisi nimellä, niin muista, että hän vieläkin on
-sinun äitisi, joka rakasti sinua viime hetkeensä saakka." Rakas,
-pyhä sielu, vähän on pelkoa siitä, että hän sen unohtaisi! Vähän on
-pelkoa, että viisas maailma koskaan saisi tahrata tätä pyhää rakkautta!
-Hellyyden kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä ja niiden sumun läpi
-hän oli näkevinään äitinsä edessään. Hänen päänsä oli painunut,
-ja kaikki kuluttava häpeä näytti nostavan punan hänen kalpeille
-kasvoilleen. Sitten hänelle selvisi, että äitiin tuijottivat toiset
-silmät, tuijottivat sydämen syvimpiin kätköihin ja säikyttivät hänet
-kuoliaaksi, pitäen auki raskaat silmänluomensa, jotka eivät koskaan
-sulkeutuisi uneen. Hän katsahti ylös -- hänen oma varjonsa tuijotti
-ääneti heihin molempiin.
-
-Paul hypähti seisoalleen ja juoksi ulos huoneesta. Varmaankin äidin
-henki yhä asui tässä hylätyssä asunnossa. Varmaan tuo oli se varjo,
-joka hänet oli pois karkoittanut. Suuret vesikarpalot juoksivat hänen
-otsaltansa. Hän meni ulos talosta. Raskaat, mustat pilvet purjehtivat
-taivaalla myrskyn mukana. Niiden takaa pilkahtivat silloin tällöin kuun
-kalpeat kasvot.
-
-Hän kulki Caledalen juurella metsässä ja kuunteli, kuinka tuuli
-huokaili ja kohahteli jäisissä oksissa. Joka toisella askelella hän
-katsahti taaksensa. Mutta vihdoin hän näki sen, mitä oli katsellut: se
-kulki askel askelelta hänen rinnallaan.
-
-Hän asteli hitaasti pois metsästä eikä uskaltanut juosta. Vuori kohosi
-melkein äkkijyrkkänä hänen edessään päättyen epätasaisiin jäätikköihin,
-joiden välillä ammotti synkkiä kuiluja. Hetkisen valaisi sitä kuu ja
-sen valossa hän näki kaikki selvänä. Ajattelematta; mitään hän alkoi
-ilman päämäärää kiivetä. Työ oli vaivalloista minä aikana tahansa
-ja niillekin, jotka olivat tottuneet vuorille kiipeämään. Vaiva ja
-valppaus karkoittivat harhakuvan, ja vapautunut ajatus kääntyi Gretaan.
-Mitä olisi nyt elämä ilman Gretan rakkautta? Sarja toisiaan seuraavia
-onnettomuuden päiviä. Greta oli hänen menetetyn elämänsä pelastaja,
-hänen elämänsä kevät ja päivänpaiste, Ihmeellinen hellyyden puuska
-yllätti hänet ja sydämessään hän siunasi häntä. Täällä vuorella hän oli
-näkevinään lemmittynsä sivullansa, mutta heidän välilleen, erottamaan
-heitä kohosi samainen aave.
-
-Itäpuoli taivasta oli pimeä, mutta kaukaisista hiilihaudoista välkkyi
-valoa. Lepuuttamatta jalkojaan Paul asteli valoa kohden. Ja hänen
-kasvojensa varjo asteli hänen rinnallansa. Kun tuuli puhalsi, se
-vihelsi hänen korvissaan, ja se kuului tässä autiudessa kuin hänen
-rinnallaan kulkevan olennon hiljainen itku.
-
-Vanha loordi Fisher oli entisessä toimessaan, ja hiilloksesta hohtava
-valo toi nähtäville hänen kuluneitten kasvojensa monet poimut ja
-uurteet.
-
-"Ootteko se te, herra Paul?" hän kysyi henkeänsä haukkoen ja yskien
-savun seassa ja huutaen niin, että se kuului tuulen pauhinan yli.
-
-Hänen seistessään siinä ei Paulia harhakuva enää vaivannut. Se oli
-ollut heräävä kuvitelma, joka oli saanut alkunsa Gretan kertomuksesta
-ja vahvistunut siitä hermokiihoituksesta, jonka hänen äitinsä pako oli
-synnyttänyt. Matthewin läsnäolo auttoi karkoittamaan sitä. Ukon nöyrä
-ulkomuoto kuvasi hänen murtunutta mieltänsä. Myrsky oli repäissyt irti
-maasta hänen ainoan juurensa. Hän oli vain paljas, ruhjottu runko, joka
-oli heitetty maahan ja jolla ei ollut enää voimaa juurtua uudestaan.
-Hän oli vanha eikä hänellä ollut mitään toivoa. Sittenkin hän eli ja
-teki nöyrästi työtä. Paulin oma asema oli toinen. Kohtalo oli heittänyt
-hänen purtensa tuntemattomalla merellä salakallioihin. Mutta hän oli
-nuori, hänen suonissaan virtasi elämänvoima, ja rakkaus antoi tukea.
-Häntä oli vain kiusannut turha kuvitelma, kiduttanut pelon herättämä
-tuska.
-
-"Hyvää yötä, Matthew!" hän huudahti yli tuuleni kohinan ja katosi yöhön.
-
-Hän tahtoi mennä kotiin nukkumaan, niin että kuume häviäisi hänen
-suonistaan. Hän astui tielle, ja kaivosten koneitten yksitoikkoinen
-ääni vähitellen lakkasi kuulumasta hänen korviinsa. Hän kulki kylän
-ohi. Tiet olivat tyhjät, ja kumeina kaikuivat hänen askelensa. Suuret
-varjot lankesivat häneen, kun kuu silloin tällöin vapaasti pääsi
-paistamaan pilvien takaa Eräästä akkunasta loisti tuli. Siellä rouva
-Truesdalen kärsivä henki kamppaili viime hetkiänsä. Tuuli tyyntyi ja
-vinkui taas ja joskus se kuului lapsenitkulta hänen korvissaan yön
-yksinäisyydessä.
-
-Hän asteli harvakseen tai hyökkäsi kiivaasti pimeää tietä yhä
-eteenpäin. Etäältä Ghyllistä kuului koirien haukuntaa. Omituiset
-pilvenmöhkäleet leijailivat taivaalla, ja ajoittain pilkisti kuu
-esille. Koko taivas oli kuin musta tukka, johon oli siroteltu sinne
-tänne hopeasuortuvia. Mutta yhdellä kohtaa tiellä kuu paistoi kirkkaana
-ja valoisana. Se oli kuin johtotähtenä hänen edessään. Hän kiiruhti
-askeleitaan, kunnes tuli sinne kuun valaisemalle kohdalle. Sitten se
-valo muuttui toiseen paikkaan: nyt se valaisi kirkkomaata. Hänen isänsä
-hauta oli vain muutamien askelten päässä tieltä.
-
-Mikä näkymätön voima oli ajanut häntä tänne? Tahtoiko tämä johtaa häntä
-ymmärtämään, että kaikki kohlut, joita kohtalo on hänelle varannut,
-ovat tutkimattomalla tavalla seurauksia hänen isänsä teoista? Hänen
-mieleensä muistui taas hänen isänsä kuolinyö. Hän ajatteli äitinsä
-tunnustusta -- tunnustusta, joka oli kauheampi tehdä ja musertavampi
-kuunnella, kuin mikään äiti oli koskaan tehnyt tai poika kuunnellut.
-Ja tämän yön kärsimykset, olivatko ne vain yksi rengas ihmeellisessä
-kohtalon ketjussa?
-
-Älköön ihminen luulkokaan, että saisi jättää leikkaamatta ne ohdakkeet,
-jotka hänen isänsä elämässään on kylvänyt. Jos Jumalan viha ei
-kohtaisikaan häntä kaikessa ankaruudessaan, maailma pahuudessaan ei
-kuitenkaan unohda, että isäin pahat teot kostetaan lapsille kolmanteen
-ja neljänteen polveen.
-
-Paul läheni pientä porttia ja astui kirkkotarhaan. Yökastepisarat
-hänen kasvoillaan eivät olleet kylmemmät kuin hänen kyyneleensä,
-kun hän polvistui isänsä haudalla. Sinä hetkenä hän kirosi maailman
-ja sen julmat lait. Sitten hänen sydämeensä salaa hiipi ajatus,
-joka myrkyllään turmeli hänen rakkaimman muistonsa: hän ajatteli
-katkeruudella isäänsä.
-
-Silloin ihmeellinen kammo käsitti hänen mielensä. Hän näki, vaikka
-vielä muistonsa silmillä, että hirviö oli palannut. Hän tiesi, että se
-seisoi yötaivasta vasten kuin aavemainen hautapatsas. Mutta kun hän
-kohotti katseensa, näki hän vieläkin kauheampaa. Kasvot olivat hänen
-edessään, mutta nyt ne olivat kuolleen kasvot. Hän näki oman ruumiinsa
-oikaistuna isänsä haudalle. Hänen päänsä retkahti kylmälle turpeelle.
-Hän makasi hautapengermällä kuin kuollut. Silloin hän tiesi, että
-ylhäällä oli määrätty, että hänen isänsä synnin tuli luoda ikuinen
-varjo hänen elämäänsä. Kaikissa elämänsä vaiheissa tuli hänen kulkea
-kantaen orjana synnin kuormaa, joka ei johtunut hänen omista töistänsä.
-Syntiperintö oli hänen kohtalonsa, ja synnin palkka on kuolema.
-
-Oliko ihme, että hetkellä, jolloin hänen elämänsä tie näytti kulkevan
-synkinten varjojen kautta -- kun isän ihana muisto, jonka oli äidin
-sylissä leikkiessään sieluunsa saanut, oli vain katkera harhakuva, joka
-kantoi kostoa povellaan -- oliko silloin ihme, että rauha laskeusi kuin
-kyyhkynen taivaasta hänen sieluunsa?
-
-Hänen tuntiessaan itsensä orvoksi, joka ei kuitenkaan vielä ollut orpo
--- joka oli tuomittu tuskassa kiemurtelemaan kuin maan mato maailman
-liejussa, mies heräsi hänessä ja hän kerralla karkoitti pois pelon,
-joka häntä kidutti.
-
-Tämän voiman hän sai siitä tiedosta -- hänhän oli karu ja oppimaton
-mies, vaikka omasikin voimakkaan hengen -- että on olemassa korkeampi
-voima kuin kohtalo, että myrskyisimmälläkin merellä on mestarinsa,
-että kulkuri, jonka hyökylaine on heittänyt oudolle rannalle, ei ole
-joutunut sinne sattumalta eikä yksin.
-
-Ja Jumalan enkeli tuntui kuiskaavan hänen sydämeensä Hagarin ja hänen
-poikansa tarinan -- kuinka poika oli isänsä esikoinen ja kuinka
-toiseksi syntyneestä tuli perillinen -- kuinka vaimo ja poika ajettiin
-pois ja kuinka he olivat menehtyä kurjuuteen -- kuinka vihdoin kuului
-taivaasta huuto: "Jumala on kuullut pojan rukouksen, ole hyvässä
-turvassa."
-
-Harhakuvan synnyttämä kauhu oli hävinnyt. Se ei enää koskaan tulisi
-takaisin. Paul asteli kotiin takaisin, sulkeutui omaan huoneeseensa ja
-nukkui rauhallisesti.
-
-Kun hän heräsi, säteili talvinen aurinko noustessaan punaisena ja
-keltaisena Ankerias-kallion huipuissa. Alasimen kalke kuului yli
-laakson. Lampaat kiipeilivät jäätyneen tunturin rinteillä. Kirveiden
-kalke kuului metsästä ja yhtyi kuulakassa aamuilmassa luonnon
-mahtavaan kuoroon. Koleasti jyrisivät Nattin rattaat jäisellä tiellä.
-Punarinta-satakieli istui akkunan ulkonemalla päästellen kurkustaan
-riemukkaita aamusäveleitä. Viime yö oli siirtynyt ikuisuuteen eivätkä
-sen kauhut koskaan enää voineet palata. Hänen edessään oli päivä,
-maailma, elämä.
-
-
-
-
-XV LUKU.
-
-
-Tänä päivänä -- häiden edellisenä päivänä -- olivat kaikki juorujen
-kielet Newlannissa aamusta iltaan ahkerassa toimessa. Natt oli
-lähetetty kiertämään ympäri laaksoa ja kutsumaan maanviljelijöitä,
-heidän vaimojaan, poikiansa ja tyttäriänsä. Kirkkoherra Christian itse
-kulki kutsujana köyhien kodeissa.
-
-"'Köyhät teillä aina ovat', mutta kaikkialle niitä ei kutsuta eikä aina
-ole Galilean Kaanaan häitä", oli hän lähtiessään Gretalle sanonut.
-
-Eikä seutukunnan asukkailla suinkaan ollut mitään juhlaan kokoontumista
-vastaan. "Parhainta onnea vihittäville!" he sanoivat. "Älköönkä
-runsauden sarvi koskaan vuotamasta laatko."
-
-Koko laaksossa ei tehty paljoa työtä sinä päivänä. Seudun rikkain
-perijätär aikoi mennä naimisiin laakson rikkaimman tilanomistajan
-kanssa. Sellaisessa tapauksessa oli työtä kylliksi, kun pistäysi
-Lentävään Hevoseen tekemään toisten kanssa laskelmia. Pääasia selvisi
-yksinkertaisella yhteenlaskulla -- nimittäin, paljonko olisi Paul
-Ritsonin arvo sitten, kun hän on mennyt naimisiin Greta Lowtherin
-kanssa. Ja useammin kuin kerran sinä päivänä kaksikertaa kaksi teki
-viisi.
-
-Pakkanen kesti yhä ja tiet olivat jäässä. Ennen pakkasia oli ollut
-ankaria sateita, ja joki, joka juoksi laakson halki, oli tulvinut ja
-peittänyt niityt tien kahden puolen. Nyt se muodosti viiden penikulman
-levyisen lasisileän jääsillan, jota myöten saattoi kulkea suoraan kuin
-nuoli.
-
-Abraham Strong, puuseppä, oli saanut muuttaa suunnattomat nelipyöräiset
-vaunut taiviajopeleiksi siten, että otti pois pyörät ja laittoi niihin
-puusta jalakset. Tämän vaunureen oli seppä raudoittanut ja sitä
-aiottiin käyttää hääjuhlallisuuksissa.
-
-Varhain sinä aamuna oli veli Peter lähetetty kaupunkiin kutsumaan herra
-Bonnithornea. Neljän penikulman jalkamatka tuntui hänestä vaikeammalta
-ponnistukselta kuin koko asia olisi ansainnut.
-
-"En ymmärrä, mikä sitä likkaa vaivaa ja mitä hän; on vailla", hän
-murisi äkeästi astellessaan tietä. "Mitä hän miehellä tekee? Eikö
-hänellä nytkin ole kaksi kappaletta? Minä itse palvelen häntä kylliksi.
-Mutta tytöt ovat merkillisiä tuulihattuja."
-
-Herra Bonnithorne sai tarpeeksi Peterin sanoista: "En tierä, eikö
-siellä lie vihkiminen tekeillä", ymmärtääkseen, mistä oli kysymys.
-Hugh Ritson oli poissa kotoa, ja hänen veljensä Paul kiirehti hänen
-poissaollessaan häämenojen toteuttamista.
-
-Näissä mietteissä herra Bonnithorne oli lähtenyt kaupungista matkalle.
-Mutta ennenkuin hän ehti pappilaan, hän tapasi itsensä Paulin, joka oli
-matkalla hänen toimistoonsa. He lausuivat toisilleen muutamia sanoja.
-Tietysti nuori tilanomistaja oli maallikko eikä muuta. Hän kykeni
-selittämään huonosti tilannetta, mutta sen sijaan hän antoi jotakin,
-joka sanoi kaiken ja antoi asianajajan hävyttömyydelle ankaran iskun.
-Paul antoi asianajajalle ilman lähempiä selityksiä ne luovutuskirjat,
-jotka oli tuonut Lontoosta. Herra Bonnithorne tarkasti niitä, pisti ne
-taskuunsa ja hymyili. Hänen mielestään Paulin merkitys vaarallisena
-vastustajana aleni sinä hetkenä mitättömiin. He erosivat pitemmittä
-puheitta.
-
-Illan tullen palasi kirkkoherra Christian kotiin kuolemanväsyneenä.
-Hän tapasi asianajajan odottamassa häntä. Avioliitto hänen silmissään
-oli kuvastunut koko päivän suurenmoisena ja kaikki muut asiat olivat
-vähäpätöisyyksiä sen rinnalla.
-
-"Te annatte hänet siis pois, herra Bonnithorne", hän sanoi ilman
-pitempiä kursailuja.
-
-"Minä -- minä?" ihmetteli herra Bonnithorne kulmiansa kohottaen.
-
-"Kenellä siihen olisi suurempi oikeus?" kysyi kirkkoherra.
-
-"No, tiedättehän, te -- te --"
-
-"Minä! Ei, minun täytyy vihkiä heidät. Muut velvollisuudet kuuluvat
-teille."
-
-"Katsokaahan, herra Christian, jos ajattelette, minä olen -- minä olen
---"
-
-"Te olette hänen isänsä vanha ystävä. Kas niin, Pidetään se asia
-päätettynä."
-
-Herra Bonnithorne näytti haluttomalta. "Tjaa, toden sanoakseni, herra
-Christian, -- minä en -- _minä en mielelläni tahtoisi_."
-
-Vanha kirkkoherra kohotti kaksi ihmettelevää silmää ja katsoi
-sankalasiensa yli herra Bonnithorneen. Asianajajan nolous yhä
-lisääntyi. Silloin kirkkoherra Christian muisti, että vain joku aika
-sitten herra Bonnithorne oli esittänyt syitä, miksi Paul ei saisi
-mennä Gretan kanssa naimisiin. Ne olivat liian maallisia, ne samaiset
-syyt, mutta ne olivat antaneet hänelle Gretan perheen ystävänä vakavaa
-ajattelemisen aihetta.
-
-"Paul ja Greta aikovat matkustaa pois", virkkoi kirkkoherra.
-
-"Niin olen kuullut."
-
-"He asettuvat Victoriaan maanviljelijöiksi", lisäsi kirkkoherra.
-
-"Gretan rahoilla", iski asianajaja.
-
-Kirkkoherra Christian katsahti taaskin lasiensa yli. Silloin hän taas
-huomasi omituisen hymyn väreileväni asianajajan huulilla. "Tiedättekö",
-hän sanoi, "milloinkaan ei minun vanhaan tyhmään kallooni ole johtunut
-epäillä, eivätkö perinnöt ole paremmat rehellisen työmiehen kuin
-keinottelijan käsissä."
-
-Herra Bonnithorne hätkähti. Yksinkertainen, vanha kallo saattoi joskus
-olla terävämpi kuin hänen oma viisas päänsä.
-
-"Siihen katsoen, että minun tulee vihkiä heidät, varmaankin odotetaan,
-että Paul saisi hänet teidän kädestänne, mutta jos teillä on jotakin
-vastaan --"
-
-"Vastaan?" keskeytti herra Bonnithorne. "En luule, että minun tunteeni
-siinä suhteessa ovat niin vakavaa laatua."
-
-"Jätetään se siis siihen, ja te saatte huomenna päättää", sanoi
-kirkkoherra Christian.
-
-Siihen asia jäikin, ja herra Bonnithorne, perheen rakas ystävä, riensi
-kiireesti sähkölennätinasemalle ja lähetti Hugh Ritsonille Lontooseen
-seuraavan sähkösanoman: "Heidät vihitään huomenna. Jos sinulla on
-jotakin tärkeätä sanottavaa, niin kirjoita tänä iltana -- tai tule."
-
-Yleisessä hyörinässä ja pyörinässä tapasivat Paul ja Greta toisiansa
-vain viitisen minuutin ajan, ja muutamat sanat, jotka he ehtivät
-vaihtaa, olivat pohjaltaan ylen vakavat. Samalla kun heidän sydämessään
-kaikui riemulaulu, kuului siellä pohjasävelenä viiltävä epäsointu, eikä
-kumpikaan tiennyt toisensa hädästä.
-
-Greta ajatteli Hugh Ritsonin salaperäistä uhkausta. Olisiko Hughilla
-voimaa estää heidän avioliittonsa, oli Gretalle vähemmän tärkeä kuin
-kysymys, pitäisikö hänen kertoa Paulille, mitä kaikkea Hugh oli hänelle
-sanonut. Päivän kuluessa hänen epävarmuutensa tuli tuskalliseksi. Jos
-hän puhuisi, hänen samalla täytyisi kertoa, mitä hän tähän asti oli
-osiksi salannut, Hughin tungettelevasta ja veljeyttä häpäisevästä
-rakkaudesta. Hänen täytyisi siis tuottaa uutta mielipahaa Paulille,
-jolla oli surua kylliksi äitinsä menettämisestä. Todennäköisesti ei
-Paul voisi ymmärtää veljensä omituista esiintymistä ja hävyttömiä
-puheita. Ja jos hän ei voisi niitä selittää, sitä enemmän ne
-kiusaisivat häntä. Ehkäpä Hughin uhkaus ei ollut mitään muuta kuin
-kiihtyneen mielen ajattelematon ilmaus, raivoa, jonka täytyi saada
-purkautua. Sittenkin Gretan hermostus yltyi, eivät järkisyyt, eivätkä
-saivartelut voineet sitä estää. Hän oli kuin sokea, joka ilmavirrasta
-tuntee tulleensa teitten risteykseen eikä voi päättää, kumpaa olisi
-lähdettävä kulkemaan.
-
-Paulilla puolestaan oli ankarampi kysymys ratkaistavana. Hän ajatteli,
-olisiko kunniallisen miehen soveliasta mennä Gretan kanssa naimisiin
-tämän tietämättä, ettei hän ollut isänsä laillinen poika. Sitä hän
-ei kuitenkaan voinut koskaan ilmaista hänelle. Vala, jonka hän oli
-vannonut isänsä ruumiin ääressä, sulki ainiaaksi hänen huulensa.
-Hänen äitinsä kunnia oli kietoutunut yhteen tähän valaan. Jos rikkoi
-toisen, tuli toinenkin salaisuus heti julki. Totta kyllä, se tarvitsisi
-ilmaista vain Gretalle ja Greta ja hän olivat yhtä. Sekin oli totta,
-että hänen äitinsä oli kuollut maailmalle. Mutta vala oli rikkomaton --:
-
-"Vanno, ettet koskaan ilmaise ainoallekaan inhimilliselle olennolle
-sanoin etkä viittauksin isäsi tekoa etkä äitisi häpeätä." Hän oli
-vannonut sen ja hänen täytyy se pitää. Tunteiden ristiriita oli
-hirveä. Rakkaus veti häntä toiselle ja rakkaus toiselle tielle. Kunnia
-kehoitti ja kunnia kielsi. Hänen sydämensä ensimmäinen ajatus oli
-ilmaista Gretalle kaikki -- ei salata mitään häneltä, jonka sydämen
-jokainen ajatus oli hänen. Mutta sitten hän päätti, että hänen syntynsä
-salaisuuden täytyi ainiaaksi olla lukittuna hänen omaan poveensa.
-
-Ei ollut kunnianmiehen työ mennä Gretan kanssa naimisiin ilman, että
-hän tietäisi hänen syntymästään -- oli vain yksi keino pelastua
-kunniattomasta teosta: jättää koko avioliitto sikseen. Vaikka hän
-menisikin naimisiin, hänen täytyisi kuitenkin valansa pitää. Jos vala
-olisi pidettävä, avioliitto olisi kunniaton -- se ei olisi se sielujen
-sopusointuinen liitto, jolloin sydän yhtyy sydämeen, ajatus ajatukseen
--- kuten oikeassa avioliitossa tuli tapahtua. Tällainen oli samaa
-kuin olla uhraavinaan lahjansa alttarille ja kuitenkin säilyttää osa
-itselleen.
-
-Paul ei ollut mikään teräväpäinen mies -- silloin tällaiset ajatukset
-olisivat järkyttäneet häntä liian syvästi. Rakkaus hänen sielussaan
-oli yli kaiken, ja jättää Greta oli aivan mahdotonta. Jos ihminen
-ilman omaa syytä joutui kovan kohtalon kynsiin, eikö hänen pitänyt
-kaikesta huolimatta koettaa kääntää sitä hyväksi? Kaiken uhallakin
-Paul päätti mennä Gretan kanssa naimisiin. Ja itse asiassa, mitä
-tällä kunniankysymyksellä oli tämän kanssa tekemistä? Sehän oli vain
-kuvittelua. Mitä se Gretaan koskisi, onko hän syntynyt laillisessa tai
-laittomassa avioliitossa? Rakastaisiko hän häntä senvuoksi enemmän
-tai vähemmän? Olisiko hän senvuoksi arvoton hänen puolisokseen? Ja
-miten oli hän synnyltänsä äpärä? Ei ainakaan Jumalan edessä, sillä
-Jumala oli kuullut Hagarin pojan rukouksen. Vain maailman silmissä.
-Ja mitä se merkitsi? Siellä se merkitsi sitä, että olkoon syntyperä
-millainen tahansa, siellä yhdeksänsataa yhdeksänkymmentä yhdeksän
-avioliittoa solmittiin rahojen vuoksi silloin, kun yhdessä oli kysymys
-henkisistä ominaisuuksista. Mistä olivat puolet maailman ihmisistä
-alkunsa saaneet? Ei suinkaan, kuten hän, isästään ja isänisästä, vaan
-etevimmästä rakastajasta.
-
-Näin miettien Paul ratkaisi asian. Oliko hän täysin oikeassa vai täysin
-väärässä, tai osiksi oikeassa ja osiksi väärässä, ei kuulu meihin
-ollenkaan. Oli luonnollista, että sellainen mies, sellaisessa paikassa
-ja sellaisella ajalla päätti olla virkkamatta Gretalle sanaakaan koko
-asiasta. Luonnollista kuitenkin oli, että tämä vaikeneminen palaisi
-vielä monella monituisella tavalla mieleen.
-
-Kävi siis niin, ettei virketty sanaakaan siitä, mikä lähinnä kummankin
-sydäntä painoi.
-
-
-
-
-XVI LUKU.
-
-
-Aamu oli kirkas -- säteilevä, uusi päivä, jollaiseksi vain pohjolan
-talviyö voi valjeta. Aurinko hohti valkoiselle lumelle. Ilmassa
-oli auteretta siksi, että vuorien ääriviivat näkyivät jyrkkinä, ja
-salaperäinen sädekiehkura näytti ympäröivän jokaista huippua, vieläpä
-leikkivät säteet puidenkin huurteisilla oksilla.
-
-Ghyllissä oltiin aikaisin jalkeilla ja joka sopessa ja nurkassa
-keskusteltiin kiihkeästi.
-
-"Jaa, asiat _toteutuvat_ varmasti." "Siinä eivät juorut auta." "Niin,
-ja suin päin, ei edes odoteta rouvan paluuta." "Mitä iloa rouvasta
-olisi? Hänhän on kaiken ilon surma. Häistä tuskin tulisi mitään, jos
-hän olin kotona." "No, se minua kummastuttaa, ettei hän orota eres
-Hugh-herraa -- hänen omaa veljeään, tieräthän." "Olkoon hän siellä,
-miss' on, tyttö. Vai tahtoisitko astua hänen kanssaan saman askelen?"
-"Ja entäpä jos tahtoisin, olisiko se niin maailman ihme?" "No, enpä
-tahro väittää, että pyrkisit liian korkealle, sillä muistan erään
-tyttörääsyn, jota sanottiin Mercy Fisheriksi, ja hänellä _sanottiin_
-olevan suhteita _erään_ kanssa." "Pirä suus' sellaisest' asiast', äläkä
-pahenna juoruill' mun mieltäin."
-
-Loistaen sinisessä verkanutussaan, vaaleissa raidallisissa housuissaan,
-keltaisissa, kukallisissa silkkiliiveissään ja valkoisessa hatussaan
-Natt kiisi milloin portaita ylös Paulin huoneeseen ja milloin sieltä
-taas alas. Paulia itseään ei vielä ollut näkynyt. Sanankuljettaja
-keittiössä oli kertonut, ettei herra vielä ollut suvainnut pukeutua
-eikä edes pessyt itseään. Enemmän kuin kerran Natt oli lausunut julki
-ajatuksensa, että hänen herransa aikoi paitahihasillaan mennä vihille.
-Hän ei ole koko aamuna pyytänyt mitään muuta kuin "paperia, kyniä,
-lakkaa ja semmoista."
-
-Pappilan edustalle oli kokoontunut kirjava joukko. Siellä oli John
-Proudfoot, seppä, tavattoman hienona hännystakissaan ja suurissa
-käsissään niin valtavat kissannahkarukkaset, että ne olivat kuin
-riippuvat pilvet hänen pajansa yllä. Dick-mylläri oli siellä myös
-Giles Raisleyn hevosmiehen kanssa, ja Job, kivenhakkaaja -- matkalla
-sopimaan uusista urakoista -- oli poikennut juhlille myöskin ja
-suori Gubblum Oglethorpen ponin pörröistä harjaa. Lapset kiipeilivät
-aidoille, naiset kerääntyivät portille ja koirat kisailivat käytävillä.
-Gubblum itse oli ollut sisällä ja palasi nyt veli Peter Wardin kanssa
-tuoden suunnattoman oluthaarikan, joka kaikkien tyydytykseksi kierteli
-miehestä mieheen.
-
-"Eikö se viheliäinen miehennahjus ikinä saavu?" sanoi Gubblum lipoen
-huuliansa ja tarkasti tuijotellen tielle.
-
-"No, siinä hän tuleekin niin pulleana ja punakkana, että vallan."
-
-Rientäen kuin henkensä edestä saapui Tuomas Kyttyräselkä läähättäen
-puettuna hännystakkiin, jonka helma melkein viisti maata, toisessa
-kädessä joku paperi ja toisessa viulu.
-
-"No, vihroinkin olet täällä, Tuomas ukkoseni. Kaara häneen joku lasi,
-Peter, että päästään matkalle."
-
-"Nähkäähän, minussa on kaksi miestä", sanoi pikku mies puolustellen.
-"Minun täytyy aluksi kantaa kirjeeni, tierättehän, että työ ennen
-huvia."
-
-"Huvi ennen työtä, sanon minä", huudahti Gubblum. "Älä koskaan tee
-mitään, jos muuten tulet toimeen -- se on minun ohjeeni."
-
-Kahdet kuomuvaunut ajettiin silloin esille valmiina lähtemään matkaan.
-
-John Proudfoot otti kursailematta soittaja-postimiestä niskasta ja
-toisella kädellään juhlapuvun hännän alta ja heitti hänet viuluilleen
-päivineen ponin satulaan ja piti häntä siinä hetkisen, kuten avosuista
-säkkiä, että hän ehti vakaantua.
-
-"Istu sinä siinä nätisti ja kiltisti kuin laulava kana ja anna nyt
-viulun vinkua", sanoi seppä.
-
-"Mutta minun täytyy ensin pistäytyä sisässä", väitti soittaja. "Minulla
-on kirje herra Bonnithornelle."
-
-"Kirjeestä viis! Matkalle nyt! Anna se hänelle kirkon ovella."
-
-Ja niin sitä lähdettiin, Tuomas Kyttyräselkä ratsastaen edellä ja
-Gubblum astellen ponin rinnalla pitäen ohjaksia.
-
-"Anna soira!" karjaisi Job-kivenhakkaaja. "Eks' sinä ikänä voi alkaa?"
-
-Silloin soittaja kohotti viulun leuallensa, ja ensimmäiset häämarssin
-pitkät sävelet kaikuivat laaksossa.
-
-Naiset ja lapset seurasivat joukkuetta muutamia satoja kyynäriä ja
-palasivat sitten katsomaan morsiusparin astumista vaunuihin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pappilassa sisällä oli melua ja hälinää. Greta vain oli tavattoman
-hiljainen ja valmis purskahtamaan itkuun milloin hyvänsä. Eräs
-laakson suloinen impynen, kevyt kuin kärppä, keikkui sukkelana hänen
-ympärillään koettaen saada häntä vaihtamaan ruskean atlaspuvun
-vaaleansiniseen silkkiin, ottamaan muutamia kasvihuoneen kukkasia
-tukkaansa tai ainakin kiinnittämään hunnun kiharoilleen.
-
-"Ja säilytä rohkeutesi, rakas, ja puhu selvästi vastauksesi -- ja,
-rakkahin, älä vain itke, ennenkuin pappi on sanonut: 'Jumala teitä
-siunatkoon!'"
-
-Kiittäen Greta otti vastaan nämä neuvot. Hän näytti kuuntelevan ja oli
-hyväksyvinään ne, vaikk'ei ollenkaan tajunnut, mitä toinen puheli.
-Huolten pilvet leijailivat hänen kasvoillaan. Hän tuskin ymmärsi omaa
-pelkoansa, mutta joka kerta, kun ovi avautui ja uusi vieras astui
-huoneeseen, hän odotti jotakin sydän kurkussa.
-
-Kirkkoherra Christian pysytteli lähellä häntä silkkihousuissaan
-ja takissa, joka oli ollut vanhamuotinen jo hänen nuoruudessansa.
-Mutta hänen kaunis, harmaa päänsä ja hienot piirteensä, joilla aina
-kuvastui sydämen hyvyys ja lapsellinen yksinkertaisuus, olivat
-viehättävät puvusta välittämättä. Hän hyväili joskus Gretan päätä,
-kuten kiitollinen isä viettäessään rakastetun lapsensa kanssa viimeistä
-päivää.
-
-Herra Bonnithorne saapui aikaisin valkeissa liiveissänsä ja kukkia
-takin rinnassa. Hänen loistava ulkomuotonsa tuskin soveltui siihen
-huolenilmeeseen, joka kuvastui hänen kasvoillansa. Hän ei voinut
-hetkistä kauemmin istua paikoillansa. Hän nousi ja istahti jälleen,
-kävi edestakaisin katsellen ulos akkunoista ja kaivellen papereita
-taskuistansa.
-
-Kulkue, jonka etupäässä Tuomas Kyttyräselkä vaelsi, oli päässyt vähän
-matkaa, kun määräys annettiin ja juhlan päähenkilöt astuivat vaunuihin.
-Silloin naiset portilla muodostivat kunniakujan ja monta viisasta
-huomautusta tehtiin molemmin puolin.
-
-"Voi, voi, kyllä hän saa totisesti suloisen tytön."
-
-"Monet surulliset kokemukset saattaa tyttöressulla olla kestettävänä."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kylä oli puolimatkassa kirkon ja pappilan välillä, ja kun seurue
-iloista marssia soittaen kulki siitä ohi, ilmestyi uteliaita
-katselijoita ovet ja akkunat täyteen. Tuomas Kyttyräselkä istui
-mahdollisimman suorana ponin satulassa pontevasti soittaen,
-ja kun Lentävän Hevosen eteen kokoontunut juopposakki osoitti
-innokkaasti suosiotansa, piti Tuomas sen seurauksena soitostansa ja
-nyökäytti päätään soveliaan arvokkaasti osoittamatta sopimatonta
-tuttavallisuutta, aina muistaen, että taide voittaa ystävyyttä, ja
-todellinen taiteilija on oikeutettu nauttimaan siitä.
-
-Kerran tai pari poni kompastui jäisellä tiellä, ja Tuomaan täytyi
-keskeyttää soitto tarttuakseen käsin satulaan ja tehdäkseen samalla
-vaikuttavan voimisteluliikkeen eteenpäin.
-
-Kaikki kävi kuitenkin hyvin, kunnes seurue saapui viitisenkymmenen
-askelen päähän kirkon ovesta, jossa virta kulki poikki tien. Kun se oli
-syvä ja vuolas, oli se päässyt ryöstäytymään pakkasen sormien lävitse.
-Tien toisella puolella oli porras sen yli, ja soittajan jäljessä
-kulkevat miehet käyttivät sitä hyväksensä yli käydessään.
-
-Gubblum heitti ohjakset ja seurasi heitä. Mutta kun portaat eivät
-ole poneja varten, Tuomas oli pakotettu poneinensa kahlaamaan virran
-yli. Lopettamatta hetkeksikään marssiansa hän antoi ponille potkun
-jaloillansa, ja se astui vastahakoisesti etujaloillansa virtaan. Mutta
-tuskin se oli ottanut kahta askelta ja vettä tullut polveen asti,
-kun se, joko kylmän vuoksi, tai astuttuaan pyörivälle kivelle, tai
-pelästyneenä soittajan potkusta, tai viisaitten kielellä suorastaan
-ilkeydestä, heilauttaen takapuolensa koholle ja samalla painaen päänsä
-alas heitti musikantin päänsä yli virtaan.
-
-Raikuvan ilon vallitessa Tuomas Kyttyräselkä vedettiin likomärkänä
-vastaiselle rannalle, ja viulu pelastettiin myöskin lekottelemasta
-myötävirtaan.
-
-Nyt tämä odottamaton seikkailu johti soittajataiteilijan
-ihastuttavasta tehtävästä ajattelemaan jokapäiväisempiä postinkantajan
-velvollisuuksia. Hän pisti kätensä taskuunsa, tunsi kuin olisi pistänyt
-sen ankeriaskonttiin ja veti esille asianajajan kirjeen. Se oli ihan
-märkä, ja päällekirjoituksen muste oli alkanut arveluttavasti levitä.
-
-Tuomas Kyttyräselkä lähti juoksemaan. Säikähdyksissään hän jätti
-kiusalliset ystävänsä, kiiruhti kirkkoon, hyökkäsi sakastiin, jossa
-tiesi tulen palavan, ja alkoi kuivata kirjettä. Vesi oli liottanut
-liiman, ja kuori oli avautunut.
-
-"Helpomminpahan kuivaa", ajatteli Tuomas, veti arvelematta kirjeen ulos
-ja alkoi kuivata sitä tulen edessä. Paperi höyrysi, kuten Tuomaskin,
-kun hän kuuli vaununpyörien jyrinää tieltä, ja yleinen huuto ja
-karjunta ilman kursasteluja mainitsi hänen oman nimensä: "Mihin se
-soittaja, tomppeli, katosi?" tai jotakin muuta yhtä vaikuttavaa.
-
-Tuomas tiesi, että hänen täytyisi olla portilla ottamassa morsianta
-iloisin sävelin vastaan. Mutta kirje ei ollut vielä kuiva. Hetkeäkään
-ei saanut hukata. Tuomas levitti kirjeen ja kuoren kaminan reunalle
-aikoen pian palata niitä hakemaan ja hyökkäsi viuluineen ulos
-täyttämään taiteilijavelvollisuuttaan.
-
-Tuomas Kyttyräselän lähdettyä sakastista saapui sinne kirkkoherra
-Christian. Kirkkoherra näki paperit uunin korvalla, otti ne käteensä ja
-kaikessa viattomuudessaan luki ne. Kirje oli näin kuuluva:
-
-    "Morleyn Hotelli. Trafalgar Square,
-    marrask. 28 p:nä.
-
-    Rakas Bonnithorne! Mies, joka silloin oli Newlannissa, on Paul
-    Lowther, Gretan velipuoli. Paul Ritson on minun oma veljeni,
-    minun isäni poika. Pidä tämä omana tietonasi, kuten suojelet
-    sielusi autuutta,; kunniaasi tai kukkaroasi, tai mitä muuta
-    tahansa, jota pidät suurimmassa arvossa. Sähkötä minulle heidän
-    hotellinsa nimi, jossa he aikovat Lontoossa asua ja junan aika,
-    jolla he lähtevät etelään sekä ilmoita, kuka jos joku on heidän
-    kanssaan. Sinun
-
-                                                Hugh Ritson.
-
-    P.S. Mercy-tyttönen alkaa tulla kiusalliseksi."
-
-Kirkkoherralla tuskin oli aikaa tajuta, mitä luki, kun hänenkin
-oli pakko jättää sakasti. Morsian ja sulhanen olivat kohdanneet
-toisensa kirkon ovella. Viuluniekan tehtävä oli hetkiseksi päättynyt.
-Kirkkoherra Christian ei voinut antaa viulun kuulua kirkossa. Siellähän
-tarvittiin arvokkaampi soittokone. Kirkko oli kuitenkin liian köyhä
-omataksensa urut, eikä sillä ollut edes varaa ylpeillä oikeasta
-harmoonista. Mutta jonkinlainen hanurin ja harmoonin välimuoto sillä
-oli ja eräs kirkkoherran seurakuntalaisista osasi sitä käyttää. Niinpä
-tämä riisuen liinan päästään, astui kirkkoon, istahti paikalleen, nosti
-soittokoneen hyllyltä, jossa sitä säilytti ja alkoi soittaa.
-
-Nyt sattui niin, että herra Bonnithornella oli muutamia papereita,
-jotka täytyi allekirjoittaa ja saatettuaan morsiamen kirkon ovella
-sulhasen luo hän lähti sakastiin täyttämään tätä velvollisuutta. Synkät
-varjot lepäsivät raskaina hänen kasvoillansa, kun hän astui kirkkoon.
-Se kirje, jota hän kiihkeästi oli odottanut, mutta jota ei ollut vielä
-saanut, antoi hänelle sietämättömästi huolen syytä. Ehkä kiihkeä
-kirjeen odotus sai hänet tarkasti silmäämään ympärilleen, jolloin hän
-heti keksi kirjeen kaminan reunalta, johon kirkkoherra oli sen viimeksi
-pistänyt. Ensi silmäyksellä herra Bonnithorne huomasi, että se on
-hänelle.
-
-Tuomas Kyttyräselkä oli päässyt kirkkoon saattojoukon mukana. Hän näki
-herra Bonnithornen, joka kulki saattueen etupäässä, menevän sakastiin.
-Vaikka hän oli aivan likomärkä ja hampaat kalisivat, kohosi kuitenkin
-hiki otsalle. "Saakeli soi, mitä kyytiä minä nyt saan", hän mutisi
-itseksensä. Käyttäen ankarasti kyynärpäitänsä hän tunkeutui joukon läpi
-ja pääsi vihdoin sakastiin. Mutta hän saapui liian myöhään. Salamat
-sinkoilivat herra Bonnithornen silmistä vasten viuluniekan nöyriä
-kasvoja, kun loukattu virkamies pyysi selitystä. Arvelematta kysytty
-selitti asian. "Ja kuka on ollut tässä huoneessa sen jälkeen, kun sinä
-jätit sen?"
-
-"Ei, ei kukaan, herra."
-
-"Oletko varma siitä?"
-
-"Ihan varma", sanoi Tuomas.
-
-Herra Bonnithornen kasvot kirkastuivat. Hän oli lukenut kirjeen
-ja uskoen, ettei kukaan muu kuin hän ollut sitä nähnyt; hän oli
-tyytyväinen. Hän pisti sen taskuunsa.
-
-"Ehkä minä saan lopettaa sen kuivaamisen", ehdotti Tuomas Kyttyräselkä.
-
-Asianajaja katsoa murjautti häneen musertavasti ja pyörähti ympäri.
-
-Kun Paul varmoin askelin asteli kuoriin, näytti hän virkeältä ja
-reippaalta. Hänen pukunsa oli yksinkertainen, hänen silmänsä kirkkaat
-ja säteilevät ja hänen pehmyt ruskea tukkansa kaareutui taakse
-rauhalliselta otsalta. Greta Paulin rinnalla ei näyttänyt niin
-levolliselta. Pilvet yhä synkistivät hänen kasvojansa. Usein hänen
-silmänsä kääntyivät oveen aivan kuin hän olisi odottanut uutta tulijaa.
-
-Juhlallisuus oli lyhyt, ja sen jälkeen kirkkoherra piti vaatimattoman,
-sydämellisen puheen. Siinä hän kertoi, miten maailman parhain piispa
-oli asettanut avioliiton ja sanonut, että se on maailman äiti ja
-kehoittanut heitä täyttämään maan, kaupungit ja kirkot sekä itse
-taivaan, jonka esihuone koko maailma oli. Sitten hän jatkoi:
-
-"Minä en rakasta ulkonaisia juhlamenoja, sillä niiden suojassa
-harjoitetaan paljon pahaa. Älkää etsikö loistoa ja kunniaa maailman
-silmissä, vaan muistakaa, että rakkauden herra on liittänyt teidät
-rakkaudessa auttamaan toisianne."
-
-Edelleen hän selitti, että vaikka ensimmäiset kristityt eivät
-tunteneetkaan vihkimämenoja ja vaikka Vanhassa Testamentissa ei niistä
-mitään puhuta, sillä siellähän Abraham "otti" Saaran vaimokseen ja
-Jakob "otti" Rakelin, oli kirkon toimittama vihkimys kuitenkin ihana
-hetki ihmisen elämässä ja selitti vertauskuvallisesti Kristuksen
-suhdetta omiinsa. Lopuksi hän puhui sekä morsiamen että sulhasen
-vanhempien tahrattomasta ja kunnioitetusta nimestä ja kehoitti heitä
-säilyttämään nimensä ja maineensa puhtaana, sillä "mitä hyödyttää
-hyvä syntyperä, jos jälkeläiset elämällään häpäisevät kuolleitten
-esivanhempiensa kunnioitetun nimen ja maineen?"
-
-Greta taivutti nöyrästi päänsä alas, ja Paul seisoi koko puheen
-ajan silmät hajamielisesti luotuina edessään oleviin seinäkuvioihin
-silloinkin, kun koneellisesti lausui lupauksensa.
-
-Hetkisen kuluttua toimitus oli päättynyt, allekirjoitukset vahvistetut,
-ja kellojen soidessa pienessä tornissa hääväki astui kirkosta ulos.
-Kirkko oli vanha, ruma puuhökkeli, jonka seinänraoista paistoi päivä ja
-jota tummuneissa lyijykruunuissa palavilla kynttilöillä valaistiin.
-
-Saattojoukko kokoontui pyörättömien vaunujen luo, josta nyt puuseppä
-ja raudoittaja olivat tehneet jäälle soveliaan reen. Ajajan penkillä
-istui Tuomas Kyttyräselkä viuluineen, ja jääpuikot pian riippuivat
-hänen märän juhlatakkinsa helmasta. Morsian ja sulhanen saivat palata
-tällä verrattomalla ajopelillä, jota rautakenkiin puetut laakson
-nuoret miehet vetivät sileää jäätä pitkin. Päivän sankarit istuivat
-paikoilleen ja olivat juuri lähtemäisillään, kun Greta kutsui
-kirkkoherraa.
-
-"Kirkkoherra Christian, kirkkoherra Christian!" kertasivat monet
-äänet. Kelpo kirkkoherra oli soittamassa kelloja, sillä hän oli
-itse kellonsoittaja. Äkkiä lakkasi pronssinen kello heilumasta, ja
-kirkkoherra ilmestyi.
-
-"Täällä on teille paikka, kirkkoherra", sanoi Paul tehden tilaa.
-
-"Ihan puoli vaunua", vastasi kirkkoherra vetäen taskustaan suuren
-avaimen ja lukiten kirkon oven, sillä hän oli samalla suntiokin.
-
-Sitten hän nousi rekeen, määräys annettiin, viulu alkoi soida, ja niin
-he lähtivät jokirantaan. Minuuttia myöhemmin he kiisivät peilikirkasta
-jäätä aamuauringon ihanasti säteillessä ja soiton ja monien iloisten
-äänten hyväillessä heidän korviansa.
-
-He kulkivat niittyjä pitkin ja saapuivat pappilaan yht'aikaa kuin
-vaunutkin, jotka olivat palanneet tietä myöten. Sitten seurasi
-aamiainen -- herkullinen ateria, joka oli erittäin tervetullut
-tyydyttämään vuoriston ilmassa kiihoittunutta ruokahalua. Kirkkoherra
-Christian oli isäntänä salissa ja veli Peter keittiön puolella, ja
-väliovi oli auki. Edellinen hymyili ja säteili kuin huhtikuun aurinko,
-jälkimmäinen taas oli hapan kuin etikassa liotettu kurkku eikä tiennyt,
-"olenko koskaan nähnyt noin nälkäistä koiralaumaa."
-
-Aamiaisen lopulla hypähti herra Bonnithorne ylös. Tämä herra oli
-lopultakin pudistanut harteiltaan kaiken huolten painon. Hän nauroi
-ja lörpötteli, lasketteli sukkeluuksia ja terästi joskus kieltänsä
-hienolla ivalla.
-
-"Asianajajamme on toisella kymmenellä", kuiskasi eräs neitonen Gretan
-korvaan. "Hän on pian tukkihumalassa."
-
-Herra Bonnithorne tahtoi esittää "herra ja rouva Ritsonin maljan".
-Aluksi hän lausui muutamia hiomattomia sukkeluuksia: "Miehet ovat
-huhtikuita kosiessaan, mutta joulukuita vihkimisen jälkeen." Sitä
-seurasi: "Tytöt ovat toukokuita tyttönä ollessaan, mutta taivas
-pilvettyy, kun heistä tulee vaimoja." Näitä sanontatapoja ei herra
-Bonnithorne kuitenkaan sanonut aivan tosiksi, sillä molemmista on
-poikkeuksia.
-
-Paul kiitti seuraa muutamilla miehekkäillä ja hyvinvalituilla
-lauseilla, ja sitten hän astui keittiön ovelle ja pyysi niitä vieraita,
-joiden isäntänä Peter oli ollut, viettämään iltansa Ghyllissä.
-
-Naiset olivat nousseet ja kantoivat Gretan salista pois valmistumaan
-matkalle. Silloin Gubblum Oglethorpe kohosi jaloillensa ja tahtoi
-välttämättä esittää "tyttärien maljan". Mitä Gubblumilla tällaisessa
-tilaisuudessa oli sanottavaa, ei meillä ole syytä muistiin merkitä.
-Hänen puheestaan oli vaikea sanoa, oliko se hullua vai viisasta,
-itsenäistä vai lainattua, mutta kaikissa tapauksissa se alkoi
-hautajaisjutulla.
-
-"Muistan tässä", hän sanoi, "Adam Strangin ruumiinkantajat Gosforthin
-hautausmaalla melkein ummelleen vuosi sitten. He suorittivat sen
-kahress' vuoross' ja heillä oi' suuri pullo mukana ja he kallistelivat
-sitä ahkerasti -- juu -- tuollainen kuin tuolla vanhalla Peterillä
-tuolla pöyrän päässä, mutta jonka hän pitää vain ittellään. No, he
-kantoivat Adamia kaikella kunnialla talosta; kumpikin kantoi penikulman
-ja jätti sitten arkun jatkaen matkaa, kunnes toinen joukko tuli ja otti
-arkun ja vei sitä taas penikulman. Matkaa kirkko maalle oli yhreksän
-penikulmaa, niin että heirän täytyi vaihtaa yhreksän kertaa ja joka
-kerta he lämpimästi hyväilivät sitä suurta pulloa -- kuljeta sitä
-tästä kautta, Peter. No, surukansa oikaisi polkuja peltoja pitkin,
-mutta kantajain täytyi käyttää valtatietä. Kaikki kävi hyvin kahreksan
-penikulmaa, jolloin toisen joukon oli taas määrä seurustella Adamin,
-toisen pullon kanssa. He jättivät arkun tien vieressä olevan talon
-seinustalla ja kulkivat erelleen. No, kun toinen ryhmä saapui paikalle,
-ei se sitä nähnyt -- ne eivät sitä nähneet, se on tosi -- yhtä vähän
-kuin Peter näyttää huomaavan minua. No niin, he menivät erelleen. Ja
-kun he sitten tulivat kirkkomaalle, oli siellä kirkkoherra valkeassa
-kauluksessaan, paljain päin ja suuri kirja auki. Mutta, nähkääs
-ruumista ei kuitenkaan ollut. Missä se oli? No, kas, se lepäsi kaikessa
-rauhassa huoneen seinustalla penikulman päässä."
-
-Gubblum aikoi juuri sovittaa kertomuksensa Paulin ilmestymiseen
-palopaikalle silloin, kun luultiin hänen olevan Lontoossa, mutta
-silloin saapui Greta saliin turkkeihin käärittynä. Paul oli heittänyt
-ylleen pitkän ulsterin, ja kaikki nousivat jättämään viimeisiä
-jäähyväisiä. Seurueen keskellä seisoi vanha, hyvä Christian uurteiset
-kasvonsa uiden äänettömissä kyynelissä. Greta heittäytyi hänen syliinsä
-itkien ääneensä. Sitten kirkkoherra alkoi katsella ilmeisesti iloisena
-ympärilleen ja näytti joutuvan äkkiä verrattomalle tuulelle.
-
-Hevonen ajettiin portaan eteen ja vaunuun oli ladottu monia
-matkalaukkuja ja laatikoita.
-
-"Hyvästi, hyvästi, hyvästi!"
-
-Vähän hyväilyä, pieni yritys nauraa, pidätetty huokaus, ankara
-itkunpurskahdus, ja he olivat ajaneet tiehensä.
-
-Ihanhan he lensivät tietä! Aurinko hohti juuri vasten heidän silmiänsä.
-Se punasi lännen taivaan ja sai itäiset vuoret välkkymään kullalta.
-Heidän ympärillään kiitelivät luistelijat, ja iloiset äänet saattelivat
-heitä, ja pehmeänä kertasi ne vuoriston kaiku.
-
-Herra Bonnithorne istui Gretan ja Paulin kanssa.
-
-"Missäs te sanoittekaan asuvanne Lontoossa?" hän kysyi.
-
-"Morleyn Hotellissa", vastasi Paul.
-
-Kuultuaan tämän vastauksen näytti asianajaja sanomattoman onnelliselta.
-
-Matka asemalle kesti parisenkymmentä minuuttia. Juna porhalsi pian
-Lontoon raiteille. Paul ja Greta astuivat viimeiseen vaunuun, koska
-muut olivat täpösen täynnä. Hetkistä myöhemmin he olivat jättäneet
-laakson.
-
-Herra Bonnithorne asteli suoraan sähkölennätinasemalle. Mutta hänen
-nauttimansa likööri teki hänelle kepposet. Hänen tyhmenneeseen
-kalloonsa iski, että hän oli erehtynyt Morleyn Hotellista. Eihän se
-ollut Paulin, vaan Hughin osoite. Niinpä hän sähkötti:
-
-"Matkustaneet yhden junalla. Osoite: Haukka-Haikara."
-
-Sitten hän palasi onnellisena kotiinsa.
-
-Sinä iltana oli Ghyllissä suurenmoiset kemut. Ensiksi herkullinen
-ateria -- pihviä, vasikkaa, lammasta, kinkkua, makkaraa ja kuumia
-torttuja. Sitten pidettiin tanssiaiset suuressa ladossa, johon oli
-puisiin jalkoihin pistelty pitkiä kynttilöitä, ja ontoiksi kaiverretut
-perunat toimittivat lampun virkaa. Musta olut ja sikaarit olivat
-vapaasti käytettävissä, ja kun lasit kilisivät ja savu kohosi, kaikui
-laulu:
-
-    "Se mies juo
-    ja sille Luoja suo,
-    jolla vaimona on järkevä nainen.
-    Mutta vaikka mies raataa,
-    niin vaimo hänet kaataa,
-    jos vaimo on tuhlailevainen."
-
-Sitä seurasi sokkoleikki. "Antoni, aimo poika, kutsun saat multa,
-kerran ma ostin juustoa suita. Tule, tule, etsi ja kiinni ota, siitähän
-seurata vois vaikka sota."
-
-Loppujen lopuksi tavarat koottiin heinärintuuksen reunaan ja lattia
-lakaistiin puhtaaksi. Yhteen nurkkaan pystytettiin oluttynnyri,
-ja Tuomas Kyttyräselkä viuluineen istutettiin sen päähän. Tanssi
-keskeytettiin vain siksi aikaa, että saatiin juoda sekä olutta että
-viinaa, kunnes Tuomaan tahti alkoi käydä säännöttömäksi, jolloin
-Gubblum kävi häntä torumaan. Mutta Tuomaspa taiteilijan ylpeydellä
-mursi viulunkopan Gubblumin päähän ja Gubblum mursi nyrkillänsä
-viuluniekan nenän, ja sitten he pyörivät pitkin lattiaa yhdessä
-sykkyrässä, kunnes Gubblum vihdoin pääsi vaivoin ylös ja pudistaen
-pörröistä päätänsä virkahti:
-
-"Mies-raasu on humalassa kuin pelimanni ainakin."
-
-Pappila oli äänetön kuin yö. Kaikki vieraat, paitsi yhtä, olivat
-menneet. Kirkkoherra Christian istui hiipuvan takan ääressä. Vanha
-loordi Fisher istui hänen kanssaan. Kumpikaan ei puhunut. Äänettöminä
-he viettivät monta pitkää tuntia.
-
-
-
-
-
-
-III KIRJA
-
-KALTEVALLA PINNALLA
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-
-Tien varrella, kuuden penikulman päässä Lontoosta, oli majatalo, jonka
-oven päällä riippui nimikilpi, mihin oli maalattu hopeinen haukka ja
-kultainen haikara. Se oli pieni matalakattoinen rakennus, jossa ulkoa
-tultaessa ensiksi oli kapakka ja siitä päästiin molemmilla sivuilla
-oleviin huoneisiin.
-
-Vasemmalla olevan huoneen ovi oli suljettu, mutta sisältä saattoi
-kuulla lasten ääniä ja joskus taas heidän iloista nauruansa. Huone
-oikealle oli auki. Se oli savustunut paikka, jossa oli muutamia
-tuoleja, pitkä honkainen pöytä ja sen takana penkki, toisella seinällä
-rahi, seinillä piippuja, jotka riippuivat nauloissa, ja pyöreä
-kurkihirsi kannatti matalaa kattoa.
-
-Suuri tuli roihusi avoimessa takassa, jossa ei ollut kupua eikä
-reunustaa. Sen edessä suunnattomassa tuolissa, joka oli kuin äsken
-puustaveistetty kanotti, loikoi huoneen ainoa asukas. Yllään hänellä
-oli vaalea, raidallinen puku. Hänen hattunsa oli vedetty syvälle,
-silmille suojaksi kuumuutta vastaan. Hän oli nukahtanut, sen huomasi
-ensi silmäyksellä.
-
-Jos huonetta olisi valaissut muu kuin takkatuli, se olisi näyttänyt
-synkältä ja ilottomalta, mutta tässä valossa tämä mukavuuksia vailla
-oleva suoja pani sydämen lämpimästi sykähtämään. Rusohohtoiset liekit
-leikittelivät nukkujan pörröisellä tukalla, hiekkaisella lattialla
-ja räikeillä kuvilla koristetuilla seinillä. Ne loivat varjoja ja
-hävittivät ne samassa, kurkistivat ulos pienestä, pölyisestä akkunasta
-ja hymyilivät, kun sininen yö seurasi niitä sisään.
-
-Vanha vaimo, keltainen kasvoiltansa ja tavattoman ryppyinen, tarjoili
-kapakassa. Pari kolme kulkevaa kaupustelijaa istui penkeillä
-keskustellen keskenään. Eräs näistä arvoisista vieraista virnisti
-oikeaa suupieltänsä ivalliseen hymyyn.
-
-"Vaikka minut hirtettäisiin, on minusta verraton onni omistaa sellainen
-poika, joka ei hetkeäkään suvaitse tehrä työtä!"
-
-Vanha vaimo nosti silmänsä.
-
-"Kas niin, kylliksi siitä!" hän sanoi ja nyökäten päätään oveen päin,
-josta kuorsaus kuului, jatkoi: "Hän saa kyllä kohta työtä heittäessään
-teidät ovesta ulos, ainakin jotkut, kuten heitti viime sunnuntaita
-vasten nuoren Bobbyn."
-
-"Vaikka vain! Ei hän kumminkaan tierä, millä puolen hänen leivästään on
-voi, sitä hän ei tierä."
-
-"_Hänen_ leivästään?" sanoi toinen, vanha maankiertäjä, kiihkoisasti ja
-halveksien hymähtäen. "Tarkoitat kai hänen vanhan äitinsä leipää. Etkös
-ole koskaan nähnyt ihmisiä, jotka aina syövät toisten leivän eivätkä
-koskaan omaansa, eivätkä voi erottaa enempää kuin lapset, kummalla
-puolen leivästä on voi?"
-
-"Hillitse kieltäsi, Luke Sturgis", kivahti vanha vaimo. "Sinulla ei ole
-ollenkaan syytä sotkeutua asioihin, jotka eivät sinulle kuulu."
-
-"Älkää nyt kimmastuko, rouva Drayton. On eräs toinen asia, johon
-tahtoisin sangen mielelläni _sekautua_ ja se on tuon teirän kelpo
-poikanne sikaarivarasto, vaikkapa ette sitten antaisikaan mitään
-juotavaa. Minä korvaan sen kyllä sopivassa tilaisuuressa."
-
-Raukeasilmäinen mies, jonka jaloissa koira leikitteli, virkkoi:
-
-"Ollut Lunnossa taaskin", ja osoitti piippunysällänsä sinne, missä
-nukkuva mies lojui. "Saanut Lunnon hajua vaatteisiinsa. Minä aina
-tunnen sen neljänkymmenen kyynärän päästä."
-
-"Silloin te erehdytte, herra Tietäväinen", sanoi vanha vaimo, "hän
-ei ole saanut vaatteihinsa Lunnon hajua, ainakaan _tällä_ kertaa.
-Hän on ollut siellä, missä ei ole hajua enempää kuin Hendonissakaan,
-lukuunottamatta vuoriston tuoksuja, sillä hän on nähnyt vesiputouksia
-ja lammaslaumoja."
-
-"Vuoriston? Ja onko herra Paul ollut vuoristossa?"
-
-"On, Cummerlannissa. Se on vuoristoa, ja suurenmoistapa onkin, kuten
-olen kuullut."
-
-"Cummerland? Eiks' se ol' se paikka, josta tää nuori rouva on kotoisin?"
-
-"Ehk' on. En tahdo väittää, ettei ole."
-
-"No, nyt ne asiat selviävät, eiks' selviäkin?" Puhuja päästi
-merkitsevän vihellyksen ja käänsi sitten pahaamerkitsevän katseensa
-tovereihinsa. "Minä aina sanon eukolleni: 'Oles vaiti', sanon minä, 'ja
-vielä se tulee ilmi', ja eikös se nyt ole niin käynyt?"
-
-Ravintolan emäntä kuohahti.
-
-"Ja _minä_ aina sanon sinun rouvallesi: 'rouva Sturgis', sanon minä,
-'minua aina suututtaa nähdä miehen sekaantuvan toisten asioihin,
-juoruavan ja levittävän häväistysjuttuja -- se on paha vika naisessa,
-jolta te ette parempaa odotakaan, kuten sanat kuuluvat, mutta miehelle
-sellainen ei ollenkaan sovi -- ja minä toivon, että te pidätätte
-miestänne', sanon minä, 'pistämästä nokkaansa, kuten te aina sanotte,
-toisten ihmisten asioihin.' Kas siinä, mitä _minä_ aina sanon sun
-eukollesi."
-
-"Siinä teette vallan viisaasti", sanoi arvoisa puhuteltu jutellen
-hyväntuulisesti, niinkuin se, joka ei minkään anna rauhaansa häiritä.
-"Etteks' tahro nyt tutkia, eikö siellä olisi mulle tupakkaa?" hän kysyi
-pannen pennyn pöytään.
-
-Niinpä kapakan emäntä otti hyllyltä tupakkatötterön, koppasi pennyn
-pöydältä ja heitti sen laatikkoon.
-
-"Ei sitä tartte kieltääkään, väitän minä, ettei herra Draytonilla olisi
-sormensa sen nuoren neiti-rouvan sopassa."
-
-"Kas niin -- kylliksi siitä! Minä sanon teille, ettei hän ole
-vilahdukseltakaan nähnyt koko naista, ennenkuin sunnuntaista toista
-viikkoa sitten."
-
-Kaksi naista tuli kannuineen kapakkaan.
-
-"Ja mitenkäs se rouvuus jaksaa?" tiedusteli vanhempi naisista --
-kuultuaan, mistä oli kysymys -- kapakan emännän täyttäessä hänen
-kannuaan.
-
-"Tuolla hän on", vastasi kapakan emäntä vastahakoisesti ja nyökkäsi
-päällänsä vasemmalla olevaan suljettuun oveen.
-
-Sinä hetkenä kuului sisältä lasten naurua.
-
-"Hän on siitä kuitenkin iloinen, vaikka olen kuullut kuiskattavan",
-sanoi vanha nainen, "että hän syödessään ruokkii kahta, kuten sanotaan."
-
-Miehet nauroivat.
-
-"Sehän on naisten tehtävä", sanoi joku, kun akka kulki ohi.
-
-"Sellaista väkeä ei toki pitäisi ottaa asumaan kunniallisten ihmisten
-luo", sanoi toinen, nuorempi nainen, joka oli sitonut hattunsa korealla
-silkkinauhalla leuan alle.
-
-"Ja se onkin enemmän kuin armeliaisuus käskee", sanoi toinen eukko.
-"Mutta tietysti jokainen osoittaa laupeutta toiselle, joka on
-samanlainen kuin itsekin."
-
-"Uteliaisuus on tämän maailman suurin synti", sanoi raukeasilmäinen
-mies. "Ihmiset puhuvat kaikenlaisista paheista ja vaivoista; joku pitää
-pahimpana juoppoutta, toinen rahanhimoa, joku taas reumatismia tai
-jotain muuta, mutta minä sanon, että kaikista kiusallisinta on naisten
-uteliaisuus. Sanokaa minulle joku, joka ei ole utelias, niin saatte
-nährä, ettei hän pistä nokkaansa joka paikkaan."
-
-"Tietysti ei", sanoi se herra, jota oli sanottu Luke Sturgikseksi. "Ja
-osoita minulle mies, joka ei ole utelias", hän jatkoi silmää iskien,
-"niin minä näytän sinulle miehen, joka on hyvä kyntäjä, verraton
-ojankaivaja ja airanpanossa arvokkaampi kuin painonsa kultaa, kun taas
-kovin tieronhaluiset ihmiset syövät ja hävittävät maakunnan pahemmin
-kuin ilkeinkin sota."
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-Vasemmalla olevassa huoneessa istui Mercy Fisher leikkien lasten
-kanssa, nauroi, kun he nauroivat ja koetti unohtaa, ettei hän
-ollut yhtä nuori kuin he, ei yhtä onnellinen eikä vapaa raskaista
-ajatuksista, ei voinut elää kuten he hetkestä hetkeen katumatta
-menneisyyttä, toivomatta mitään tulevaisuudelta, eläen kokonansa
-nykyhetkessä. Mutta hän oli muuttunut eikä ollut enää lapsi, vaikka
-hänen lapsensydämensä ei koskaan tuntunut vanhenevan, vaan oli vieläkin
-täydelleen lapsellinen, huolimatta siitä, että täyden naisen kuorma
-oli pantu sen kannettavaksi ja naisen surut sumensivat hänen elämäänsä
--- hän oli tullut vain hieman vanhemmaksi, ehkä hieman viisaammaksi,
-kasvot olivat käyneet vähän surullisemmiksi ja silmät ajattelevammiksi.
-
-Eräs naapurinvaimo, joka oli mennyt vieraisille viiden penikulman
-päähän, oli tuonut lapsensa ja pyytänyt "nuorta rouvaa" pitämään
-niistä huolta hänen poissaollessaan. Nelivuotias poika pyöri Mercyn
-polvella, kun taas hänen kuusivuotias sisarensa seisoi tuolin vieressä
-katsellen, miten neulintikut somasti kilahtelivat tädin niitä ahkerasti
-liikutellessa. Samalla lävisti moni lapsen viaton huomautus kuin nuoli
-Mercyn sydämen. Nuori herra johti alituiseen puheen siihen, mikä Mercyn
-mieltä painoi.
-
-"Ja jot tinulla oliti pieni poika, antaititko tinä hänelle makeitia
-utein, -- myötäätä -- makeitia ja piparkakkuja -- antaititko?"
-
-"Antaisin, joka päivä, lemmikkini. Minä antaisin hänelle makeisia ja
-leivoksia ihan joka päivä."
-
-"Minä tykkään tinutta. Ja antaititko tinä ten mennä leikkimää itojen
-poikain kanta ja toititko linnunpetiä ja tavaroita, toititko?"
-
-"Toisin, linnunpesiä ja marjoja ja vaikka mitä."
-
-"Minä tykkään tinutta, minä tykkään. Ja antaititko tinä mennä itiä
-vattaan, kun te illalla tulee kotiin ja rattattaa telättä?"
-
-Varjo laskeutui tytön sieville kasvoille, ja seurasi hiljaisuus.
-
-"Antaititko? Häh? Ja nottaititko itin telkään, nottaititko?"
-
-"Ehkäpä, lemmikkini."
-
-"Ah!" Pikku veitikka ilmaisi tällä ainoalla sanalla korkeinta
-ihastustaan.
-
-"Mitä tinä teet?"
-
-"Neulon, ystäväni. Kas niin, istupas nyt hiljaa siinä minun polvellani."
-
-"Mitä tinä neulot -- tukkia pikku pojalleti?"
-
-"Ei minulla ole pikku poikaa, sydänkäpyseni. Näistä tulee rannikkaat
-eräälle herrasmiehelle."
-
-"Voi, kun vahinko! Mille herratmiehelle?"
-
-"Eräälle miehelle, rakas. Herra Drayton on herrasmies, tiedäthän."
-
-"Oh!" Sitten hetken miettimisen jälkeen: "Minä tiedän -- lurjut."
-
-"Willy!"
-
-"Itä tanoo niin."
-
-Tällä ajalla pikku neiti Mercyn rinnalla oli miettinyt omaa
-problemiansa.
-
-"Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi pieni tyttö?"
-
-"No, katsotaanpas. Minä opettaisin häntä neulomaan ja ompelemaan
-ja laittaisin hänen tukkansa hyvin sieväksi ja tekisin hänelle
-silkkimekon, johon ompelisin tupsuja, ja, oh, niin ihanan hatun hänelle
-ostaisin!"
-
-"Ai, kuinka hauskaa! Ja ottaisitko sinä hänet torille ja kirkkoon ja
-katsomaan rouva Bickersin akkunassa olevia nukkia?"
-
-"Ottaisin, rakas, ottaisin."
-
-"Etkö milloinkaan antaisi häntä selkään?"
-
-"Minun pikku tyttöni olisi oikein, oikein hyvä, ja oh, niin sievä!"
-
-"Ja antaisitko sinä hänen mennä isoäidin luo, milloin hän haluaa etkä
-kieltäisi isoisää antamasta puolipennisiä, antaisitko?"
-
-"Kyllä ... rakas ... kyllä ... ehkä."
-
-"Ovatko sinun silmäsi _hyvin_ kipeät tänään, Mercy? Ne _ovat_ niin
-punaiset."
-
-Mutta pikkumies ei ollut ollenkaan tyytyväinen tähän keskustelun
-käänteeseen. "No, mikti tinulla ei ole pientä poikaa?"
-
-Kuolemanhiljaisuus.
-
-"Etkö tinä tatto, etkö?"
-
-Willy oli pantu lattialle. "Lauletaan jotakin. Pidätkö sinä laulusta,
-sydänkäpyseni?"
-
-Ihastuneena kiipesi poikanen uudestaan hänen syliinsä. "Minä laulan,
-minä laulan. Mamma on opettanut mulle laulun. Minä otaan."
-
-Ja kursailematta pikku veitikka lauloi kirkkaalla lapsenäänellänsä
-vienon kehtolaulun.
-
-Mercy oli oppinut tämän saman laulun kauan aika sitten, kun hänen
-äitinsä oli liekutellut häntä unen helmoihin. Hän tunsi, niinkuin
-muistojen, rakkauden ja katumuksen hyökylaineet olisivat tahtoneet
-hänet alleen haudata. Oli vaikea hillitä kyyneleitä puhkeamasta Pienet,
-viattomat kasvot oli kohotettu kattoa kohti kun suloinen ääni lauloi
-tutut sanat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kapakkaan oli saapunut uusi vieras. Se oli Hugh Ritson puettuna pitkään
-ulsteriin, jonka päähineellä hän puoliksi salasi kasvonsa. Hän astui
-suoraan kapakan emännän luo, joka niiasi syvään myymäpöytänsä takana.
-"Hän on siis palannut?" kysyi tulija tervehtimättä millään tavalla.
-
-"On, herra, hän on tullut takaisin, herra. Hän saapui kotiin
-iltapäivällä, herra."
-
-"Te ette sanonut mitään, että joku on häntä etsinyt?"
-
-"En, herra -- oikeastaan, herra -- en suoraan, herra -- vaan mainitsin
--- juuri mainitsin, herra, että --"
-
-Hugh Ritson hymyili kylmästi. "Tietysti -- kiertelemättä. Tottahan
-olitte järkevämpi tytön suhteen?"
-
-"Olin, herra, kun te kielsitte minua virkkamasta siitä neidille --"
-
-"Poika nukkuu, kuten näen."
-
-"Niin, herra; hän oli tuskin haukannut palan leipää ja vähän soppaa,
-kun hän heittäytyi tuoliinsa, samaan, jossa näette hänet, herra, eikä
-ole sen jälkeen virkkanut sanaakaan. Hän on varmaankin matkustanut läpi
-yön."
-
-"Eikö hän mitään selittänyt?"
-
-"Oi, ei, herra! Hän tahtoi vain kylmää lihaa ja olutkannunsa, herra, ja
---"
-
-"Huomatkaa, herra, hänen vanha äitinsä ei mitenkään ole hänen
-uskottunsa", virkkoi eräs kulkija penkiltä.
-
-"Ettekä te minun, ystäväni", sanoi Hugh Ritson silmäten ympärilleen.
-Kääntyen uudestaan kapakan emäntään hän virkkoi: "Sanokaa hänelle,
-että joku tahtoo puhutella häntä. Tai odottakaa, minä menen itse hänen
-luokseen."
-
-Hän astui siihen huoneeseen, jossa mies nukkui ja sulki oven jälkeensä.
-
-"Luke Sturgis", kuohahti kapakan emäntä raivoissaan, "minä sanon sulle,
-että sinulla ei ole oikeutta tulla sanomaan sellaisia vastenmielisiä
-asioita -- ja vielä minulle, hänen äidilleen. Ja mitä te sanotte? Että
-hän on kelvoton? Hän olisi maailman hienoin herrasmies, jos olisi
-enemmän oppia saanut -- ulkomuodoltaan hän kelpaa kenen rinnalle
-tahansa."
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-Päästyään nukkuvan miehen kanssa kahden Hugh Ritson seisoi katsellen
-häntä tarkasti. Tuli oli palanut, niin että jäljellä oli vain liekitön,
-punainen hiillos. Huoneessa ei ollut mitään muuta valoa.
-
-Nukkuja alkoi raotella silmiään ja venytellä, kuten ihminen, jonka
-äkkiä valtaa ilkeä tunne, että joku tuijottelee häneen. Sitten hän
-päätään pudistaen ja olkiansa ravistaen nousi tuolillensa istumaan. Hän
-työnsi hatun otsaltansa takaraivolle, ja tupsu aaltomaisia, ruskeita
-hiuksia vierähti sijalle. Pää oli painunut alas ja silmät olivat
-suunnatut tuleen. Hugh Ritson astui hänen luokseen ja laski toisen
-kätensä hänen olalleen.
-
-"Paul Drayton", hän sanoi, ja hätkähtäen mies kohotti silmänsä häneen.
-
-Heidän katseensa yhtyivät, ja Hugh Ritson sai nähdä, kuten oli
-odottanutkin -- Paul Ritsonin kasvot. Tässä heikossa, punertavassa
-valossa jokainen piirre oli sama. Ensi hetkenä saattoi olla vakuutettu,
-että se oli juuri sama mies eikä kukaan muu -- aivan kuin Paul Drayton
-ja Paul Ritson olisivat olleet sama mies.
-
-Kömpelösti nousi Drayton jaloilleen, ja sinä hetkenä harhakuva oli
-hävinnyt. Hän potki paksuilla kengillänsä hiiltyviä hiiliä kasaan,
-ja räiskyen ne syttyivät ja leimahtivat ilmi liekkiin. Kirkas valo
-lankesi hänen kasvoillensa. Piirteet olivat hienot, mutta säännötön
-elämä näytti ne veltostuttaneen. Kasvot olivat voimakkaat, miehekkäät
-ja ilmeikkäät. Mitä Jumala oli tehnyt, oli sangen hyvä; mutta silmät
-olivat sameat, huulet värittömät ja ilme, jonka olisi pitänyt olla
-ystävällinen, oli juro ja yrmeä.
-
-"En ihmettele, että olette väsynyt matkanne jälkeen, olihan se aika
-pitkä", sanoi Hugh Ritson. Hän koetti esiintyä vapaasti, mutta ääni
-kuitenkin hermostuneesti vapisi. "Te läksitte aikaisella junalla
-Penrithistä", hän virkkoi, veti penkin takan luo ja istahti siihen.
-
-Drayton tarkasti puoliksi epäillen vierastansa ja virkkoi sitten:
-
-"Saakeli vie, etteköhän lie se sama lurjus, joka jo ennemmin on ollut
-täällä tutkistelemassa meidän vanhaa eukkoa. Sanokaa meille nimenne."
-
-Ääni oli karkea, mutta siitä huolimatta siinä oli jotakin Paul Ritsonin
-äänensoinnusta.
-
-"Se lienee tarpeetonta", vastasi Hugh Ritson hilliten täydellisesti
-itsensä. "Me olemme tavanneet ennenkin", hän lisäsi hymyillen.
-
-"No, saakeli, olemmeko -- missä?"
-
-"Te olitte yötä Laiskassa Hevosessa Keswickissä, eikä siitä ole vielä
-viikkoakaan kulunut", sanoi Hugh.
-
-Drayton ei osoittanut vähintäkään hämmästystä.
-
-"Viime lauantai-iltana te olitte sammutustyössä vanhan myllyn palossa
-Newlannissa."
-
-Draytonin jurot kasvot olivat liikkumattomat.
-
-"Ohimennen sanoen", jatkoi Hugh kohottaen ääntänsä ja siinä helähti
-lämmin sointu, "minä olen omasta puolestani teille käynnistänne
-kiitollinen. Mitä te juotte? -- Viinaa?"
-
-Mennen ovelle hän pyysi pullon viinaa ja lasit.
-
-"Sitten maanantai-iltana", hän lisäsi palaten huoneeseen, "te teitte
-minulle sen kunnian, että vierailitte talossani."
-
-Drayton seisoi yhä.
-
-"Minä tunnen teidät", hän virkkoi. "Sanonko teidän nimenne?"
-
-Hugh hymyili hyväntuulisesti. "Sehän on tarpeetonta", hän sanoi riisuen
-hitaasti käsineensä.
-
-"Mitä te tahdotte? Minulla ei nyt juuri ole aikaa juopotella."
-
-"Hyvä niin, katsotaan. Kello on juuri kymmenen", sanoi Hugh Ritson
-vetäen kellonsa esille. "Minä tahtoisin antaa teidän ansaita
-kaksikymmentä puntaa ennen puolta yötä."
-
-Herra Draytonin suu vetäytyi epäilevään naurunirvistykseen.
-
-"Tietysti sen voi tehdä, mutta millä ehdoilla. Te itse tahdotte ansaita
-kaksisataa ennen kahtatoista."
-
-Herra Drayton vilkaisi syrjäsilmällä Hughiin, ja viekkaus välähti hänen
-katseestaan.
-
-Hugh Ritson kohotti kulmiaan ja pudisti päätänsä.
-
-"Raha ei ole minun tarkoitukseni."
-
-"Oh, eikö, no? Hyvä, minä en pelkää sanoa teille, että -- minun
-tarkoitukseni on pääasiassa se", ja herra Drayton väänsi uudestaan
-suunsa irviin.
-
-Rouva Drayton astui sinä hetkenä huoneeseen tuoden viinan, kaksi lasia
-ja vesipullon, jotka hän asetti honkaiselle pöydälle.
-
-"Sallikaa minun tarjota teille vähän virvoitusta", ja Hugh otti pullon
-kaataen lasit puolilleen.
-
-"Kiitti, kiitti."
-
-"Vettä? Sanokaa, koska."
-
-Mutta herra Drayton esti sekoituksen kokonansa siepaten lasinsa
-käteensä. Hänen käytöksensä oli aivan muuttunut. Villielukan
-varovaisuus oli hävinnyt ja sijalle oli ilmestynyt häikäilemättömyys ja
-uhma, jotka olivat valmiit millaisiin sopimuksiin tahansa.
-
-"Mistä siis on kysymys?" hän kysyi nauraa hohottaen täyttä kurkkua.
-
-"Saattaa erästä rouvaa Kentish-kaupungin asemalle ja toimittaa hänet
-turvallisesti puolen yön junaan -- siinä kaikki."
-
-Drayton nauroi taaskin.
-
-"Tietysti se käy", hän sanoi.
-
-"Rouva on täällä vähää ennen puolta yötä."
-
-"On kai, kun niin sanotte."
-
-Hymy katosi Hugh Ritsonin kasvoilta.
-
-"Älkää naurako noin -- en voi sietää sitä."
-
-Herra Drayton otti viinapullosta toisen ryypyn ja sitten nojasi
-tuolinsa selustan yli Hugh Ritsoniin päin.
-
-"Katsokaahan", hän sanoi, "elokuussa oli kulunut juuri kolmekymmentä
-vuotta siitä, kun minun äitini sitoi minut kapaloon ja laittoi minut
-vankilaan, josta en vielä ole vapaaksi päässyt."
-
-"Mitä te tarkoitatte, ystäväni?" sanoi Hugh.
-
-Drayton nauroi pilkallisesti.
-
-"Puhukaa selvästi", hän sanoi. "Antakaa työlle oikea nimi. Minä en
-säikähdä, olkoon se mikä tahansa. Mies ei anna kahtakymmentä puntaa
-turhan vuoksi. Ei, jos työ on kunniallinen, kuten minäkin. Minä olen
-oikeutettu ravintoloitsija ja herrasmies -- niin, se minä olen, jos
-haluatte tietää."
-
-Hugh Ritson kieltäytyi kuitenkin osoittamasta tarpeetonta
-uteliaisuutta, mutta herra Drayton näki hyväksi terästää miehuuttaan ja
-vaatimuksiansa, jonka vuoksi hän haki vielä apua viinapullosta ja kysyi
-sitten: "Ja minä te itseänne pidätte?"
-
-Hugh ei heti tyydyttänyt herra Draytonin uteliaisuutta.
-
-"Vähät siitä, herra Drayton", hän sanoi. "Teidät minä tunnen
-täydellisesti. Sanonko teille, mitä varten olitte Cumberlannissa?"
-
-Huomauttaen, että oli helppo kerrata vanhan vaimon juoruja, herra
-Drayton otti taskustansa vuohennahkaisen tupakkakukkaron ja alkoi
-tukkia täyteen merenvahaista piippuansa, josta maali oli kokonaan
-kulunut pois.
-
-"Kolmekymmentä vuotta sitten", alkoi Hugh Ritson, "eräs nuori nainen
-koetti hukuttaa itsensä ja lapsensa. Hänet pelastettiin ja pantiin
-turvakotiin. Lapsi, poika, annettiin erään hyvän naisen hoitoon, jonka
-luona hän on asunut tähän päivään asti."
-
-Herra Drayton keskeytti: "Kiitoksia paljon, mutta se asia on nyt jo
-selvä."
-
-Hugh Ritson nyökkäsi ja jatkoi herra Draytonin ahkerasti tupakoidessa:
-"Sen hetken jälkeen ette ole kuullut mitään äidistänne; mutta eräänä
-päivänä kuulitte siltä nuorelta naiselta, jonka kohtalo on heittänyt
-teidän kasvatusäitinne hoitoon, että Cumberlannin vuoristossa elää
-toinen mies, joka hämmästyttävässä määrässä on teidän näköisenne. Se
-kiihoitti teidän uteliaisuuttanne. Teillä oli syytä otaksua, että jos
-äitinne vielä eläisi, hän varmaankin on rikas. Mutta onnettomuudeksi te
-satutte olemaan köyhä."
-
-"Enkä minä pelkää sitä, että kaikki sen tietävät", keskeytti herra
-Drayton. "Tulkaa suoraan itse asiaan. Katsokaahan, me olemme kuin
-kaksi hyenaa, jotka eräänä päivänä näin eläintarhassa. Toinen sai
-ruokinta-aikana luun hampaihinsa ja odotteli, ties kuinka kauan, eikö
-toinen tulisi riistämään sitä siltä."
-
-"Hyvä", lisäsi Hugh Ritson epävarmasti hymyillen, mutta savupilvi
-esti hänen toverinsa huomaamasta sitä, "te olette mies, joka tunnette
-jonkun verran maailmaa, olette perinyt ajatuskyvyn, vaikk'ei muuta --
-vanhemmiltanne, jotka eivät jättäneet teille mitään muuta kuin --"
-
-Herra Drayton ojensi kätensä. "Minulla on ravintolanpito-oikeus ja minä
-olen herrasmies, vaikk'ei ulkomuotoni olekaan loistava", hän sanoi
-puolustellen. "Minä en voi sitä auttaa, kun en ole käynyt kouluja --
-te kyllä voitte ymmärtää sen." Ja herra, jonka ulkomuoto ei ollut
-loistava, pudisti sydämellisesti sen herrasmiehen kättä, jolla oli
-kaikki ulkonaiset edut.
-
-"Aivan oikein, herra Drayton, aivan oikein", sanoi Hugh Ritson. Hän
-vaikeni katsellen Draytonia tarkasti. Tämä arvon herra oli ottanut
-piippunysän hampaistaan ja katsoa toljotti tyhmin silmin, suu auki
-tuleen.
-
-"Matkallanne ette löytänyt mitään."
-
-"Mistäs sen tiedätte?"
-
-"Teidän kasvonne tällä hetkellä ilmaisevat sen."
-
-"Puh! Älkää te kierrelkö täällä urkkimassa asioita, jotka eivät
-teille kuulu. Minä en ollenkaan ole tottunut teidänlaisianne tekemään
-uskotuikseni."
-
-Hugh Ritson nauroi.
-
-"Teistä ja remusta täytyy tulla ystävät, herra Drayton", hän sanoi.
-"Mutta oppikaamme ensin ymmärtämään toisiamme. Ajatuksenne, että
-voisitte löytää vanhempanne Cumberlannista, oli turha otaksuma."
-
-"Häh! Miksi?"
-
-"Koska teidän äitinne on kuollut."
-
-Drayton pudisti hetkeksi viinanhöyryt päästänsä ja osoitti tavatonta
-mielenkiintoa.
-
-"Sen turvakodin luettelo, johon hänet otettiin itsemurhayrityksen
-jälkeen, sisältää ilmoituksen --"
-
-"Mutta hän karkasi", keskeytti Drayton.
-
-"Sisältää ilmoituksen, että hän karkasi ja pääsi turvaan -- kuoli.
-Hänen ruumiinsa saatiin joesta ylös, tunnettiin mainituksi henkilöksi
-ja haudattiin hänen nimellänsä."
-
-"Millä nimellä?" kysyi Drayton.
-
-Hugh Ritsonin ilme muuttui äkkiä.
-
-"Mitäs sillä on väliä", hän sanoi, "olen sen unohtanut."
-
-"Todellako unohtanut?" epäili Drayton. "Eikö se olisi voinut olla
-Ritson, häh?"
-
-Hugh iski nyrkkinsä pöytään.
-
-"Totisesti ei -- hänen nimensä _ei_ ollut Ritson."
-
-Ääni suututti herra Draytonia Hän katsoi Hugh Ritsoniin ikäänkuin
-sanoen, että tämä sai kiittää luojaansa, joka oli tehnyt hänen toisen
-jalkansa hervottomaksi, niin että hän nilkutti.
-
-Hugh Ritson tyynnytti häntä selittämällä, että jos hän oli utelias
-tietämään, mikä hänen äitinsä nimi oli, hän kyllä voi sen saada
-selville ja lisäsi: "Mitäpä nimi silloin hyödyttää, jos teidän äitinne
-kerran on kuollut?"
-
-"Se on totta", sanoi Drayton, joka nyt oli tyyntynyt ja alkoi tulla
-vakuutetuksi, että hänen vaivannäkönsä oli ollut turha.
-
-"Saatte olla varma, että teidän isänne, missä hän nyt lieneekin, on
-aika lurjus", sanoi Hugh Ritson.
-
-Drayton nousi jaloillensa ja kävi edestakaisin laahustavin askelin.
-Äkkiä lensi eräs ajatus hänen mieleensä. "Se nainen, joka otettiin ylös
-virrasta, saattoi olla joku toinenkin. Sellaisesta olen kyllä kuullut."
-
-"Mahdollista kyllä, mutta vaikka se olisi erehdyskin, ei se kuitenkaan
-teitä hyödyttäisi." Tätä sanoessaan Hugh näytti neuvottomalta, mutta
-Drayton ei sitä huomannut.
-
-"Pah! Mitäpäs siitä?" sanoi Drayton ja päättäen olla enää vaivaamatta
-aivojansa tällä asialla hän lähestyi viinapulloa ja joi vielä puoli
-lasia. Heidän suhteensa muuttui nyt perin ystävälliseksi.
-
-"Sanokaa minulle", pyysi Hugh, "mitä tapahtui Ghyllissä
-maanantai-iltana?"
-
-"Ghyllissä? Maanantaina? Se oli se ilta, jolloin satoi lunta. Mitä
-tapahtui? Ei mitään."
-
-"Mitä te siellä teitte?"
-
-"Halusin nähdä teidän äitiänne. Näin teidän veljenne eräänä myöhäisenä
-iltana pappilan ovella. Näin teidät tulipalossa. Olittehan tulipalossa?
--- tietysti. Seisoin kymmenen kyynärän päässä, kun se nuori pukki,
-tallimies, palasi rattaineen taloon. Mitä syytä käyntiini? Hittoko ne
-kaikki syyt tietää! Minä koputin eikä ketään kuulunut. En tiedä, kuinka
-kauan seisoin ja palellutin jalkojani ovella. Sitten minä näin valoa
-muutamasta ensimmäisen kerroksen huoneesta, mutta minä menin ylös ja
-koputin. 'Sisään', sanoi joku. Minä menin sisään. Harmaahapsinen vanhus
-nousi ylös. Mustassa puvussa ja rukousnauha kaulassa, tiedättehän.
-Mutta ennenkuin minä ehdin puhua mitään, hän pyörtyi kuin kana ja
-lyyhähti lattialle. Jumal' avita, ellei se vanha tyttö pitänyt minua
-aaveena." Herra Drayton nosti kulmiansa ja lisäsi: "Minä lähdin
-tieheni."
-
-"Ja tullessanne te säikytitte käytävällä erästä nuorta naista, joka,
-kuten minun äitinikin, luuli teitä minun veljekseni Pauliksi. No niin,
-tämä nuori nainen on tänään mennyt naimisiin minun veljeni kanssa.
-He ovat nyt matkalla Lontooseen. He aikovat jättää Englannin ensi
-keskiviikkona, ja nyt he ovat päättäneet viettää ensi yön teidän
-ravintolassanne."
-
-Herra Draytonin kulmat kohosivat taaskin.
-
-"Sitä tietenkin on sangen vaikea ymmärtää, mutta katsokaa", ja Hugh
-Ritson antoi Bonnithornelta saamansa sähkösanoman Draytonille. Tämä
-herra katseli ja käänteli sitä minuutin ajan sumein ja hämmästynein
-silmin ja sitten kääntyi vieraaseensa saadakseen selvitystä.
-
-"Tämä nainen ei saa lähteä Englannista", sanoi Hugh.
-
-Drayton koetti kaikin voimin hallita tasapainoansa ja näyttää
-hämmästyneeltä.
-
-"Sieluni kautta te saatte minun vereni kiehumaan", hän sanoi. "Mitä
-minun pitää tehdä saadakseni teidän kaksikymmentä puntaanne? Puhukaa
-selvästi. Minä en ole lurjus, en. Minä olen oikeutettu ravintoloitsija
-ja herrasmies --"
-
-"Mitäkö on tehtävä? Teidän on vain lähetettävä se nainen takaisin
-kotiin ensimmäisellä junalla."
-
-Drayton alkoi nauraa.
-
-"Kuten näette, ei ollut mitään pelästymisen syytä", sanoi Hugh
-viattomasti hymyillen.
-
-Draytonin nauru tuli äänekkääksi.
-
-"Minun on toimitettava se nuori rouva pois uskottelemalla hänelle, että
-olen hänen miehensä, vai?"
-
-"Herra Drayton, te olette sukkela veitikka."
-
-"Ja mitäs sanoo siihen oikea aviomies -- eikö hänkin ole sukkela
-veitikka?"
-
-"Jättäkää hänet minulle. Hetken tultua älkää viivytelkö. Älkää puhuko
-tarpeettomasti mitään. Käyttäkää tuota ulsteria, joka teillä nyt
-on. Puhukaa niin vähän kuin mahdollista -- eikä mitään muuta kuin
-välttämätöntä. Viekää rouva vaunuun, joka odottaa tässä ovella, ajakaa
-asemalle, ostakaa piletti Keswickiin, toimittakaa hänet junaan viime
-hetkessä ja rientäkää sitten viivyttelemättä tiehenne. Yöjuna ei
-koskaan pysähdy ennen Bedfordia."
-
-Drayton löntysti yli lattian ääneen nauraen. "He, he, he, kuinka,
-kuinka -- minun on jätettävä hänet asemalle, häh? Nuori raukka --
-minulla ei ole sydäntä, ei ole voimaa olla niin raaka. Ei, ei, minä
-en voi olla sellainen aviomies-roisto, he, he, voi, voi, ja vielä
-tyttöparan hääpäivänä."
-
-Hugh Ritson hypähti seisoalleen.
-
-"Jos te menette tuumankaan pitemmälle kuin asemalle, saatte katua sitä
-elämänne loppuun", hän kivahti iskien vielä kerran nyrkkinsä pöytään.
-
-Tämä teki Draytonin naurun ja hyväntuulen vieläkin äänekkäämmäksi ja
-hän selitti, että olisi tarpeen tilata toinen puolikas viinaa, joka
-huuhtoisi pahan halun pois hänen suustaan.
-
-Sitten hänen naurunsa asettui.
-
-"Katsokaa, te tahdotte saada minut tekemään työn, johon kykenee
-vain yksi ainoa elävä olento. Ja mitä te tarjoatte siitä minulle?
-Kaksikymmentä vaivaista puntaa. Pitäkää nekin", hän sanoi, "se ei
-kävele, herra."
-
-Tuli oli kokonaan riittynyt. Iloton huone oli melkein pimeä ja ilma
-sakea savusta ja tukahduttavan ummehtunut vanhasta tupakan ja viinan
-hajusta. Drayton napitti pitkän takkinsa kurkkuun asti.
-
-"Minä olen myöhästynyt", hän sanoi, "hyvää yötä."
-
-Lasten ääniä kuului kapakasta. Pienokaiset olivat matkalla kotiin.
-
-"Hyvää yötä, neiti, ja kiitoksia paljon", sanoi naisääni.
-
-"Hyvää yötä, Mercy", huusivat lapset.
-
-Drayton aikoi avata oven.
-
-"Ajatelkaa tarkemmin", sanoi Hugh. "Teille ei ole siinä mitään vaaraa.
-Yksitoista ja neljäkymmentä viisi täsmälleen sen tulee tapahtua."
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-Kun Drayton meni ulos, asteli Hugh Ritson kapakkahuoneeseen. Vieraat
-olivat menneet. Kapakan emäntä vain yksin hääräili myymäpöytänsä
-takana. Vasemmalle menevä ovi oli nyt auki.
-
-"Rouva Drayton", sanoi Hugh, "oletteko te koskaan ennen nähnyt näitä
-kasvoja?"
-
-Hän otti medaljongin taskustaan ja piti sitä auki vanhan vaimon edessä.
-
-"Herra hyvästi siunatkoon!" huudahti kapakan emäntä. "Sehän on juuri
-hän itse -- ihan ilmetty itsensä -- paitsi tuota nunnan huntua."
-
-"Onko tämä se nainen, joka asui teidän luonanne Pimlicossa -- Paulin
-äiti?"
-
-"Totisesti, totisesti! Herra nähköön, on. Ja ajatelkaa, se nuori armas
-raukka on nyt kuollut ja mennyt sinne. Siitä on nyt kolmekymmentä
-vuotta, mutta se panee minut itkemään. Ja minun mieheni -- hänkin on
-mennyt. -- Minun mieheni sanoi minulle: 'Martha', hän sanoi,
-'Martha' --"
-
-Kapakan emännän livertelyn lopetti riemukas: "Hugh, Hugh!"
-
-Mercy Fisher seisoi ovella silmät iloisesta hämmästyksestä auki
-revähtäneinä ja rinta nousten ja laskien.
-
-Sinä hetkenä onneton pikku raukka oli hyökännyt yli lattian Hughin
-syliin, jossa vapisi kuin säikähtänyt lintu.
-
-"Oi, minä tiesin, että tulisit -- minä olin varma, että sinä tulisit",
-hän sanoi kuivaten silmänsä, taas itkien ja kuivaten ne uudestaan ja
-kohotti värisevät huulensa suudeltaviksi.
-
-Hugh Ritson ei osoittanut vähintäkään tunteellisuutta. Tyytymättömyyden
-varjo levisi ensin hänen kasvoilleen, mutta katosi pian. Hän koetti
-näyttää ihastuneelta ja taivuttaen päänsä kosketti kevyesti verettömiä
-huulia.
-
-"Sinä näytät riutuneelta, pikku raukka", hän sanoi hiljaa. "Mikä sinua
-vaivaa?"
-
-"Ei mikään -- ei mikään nyt, kun sinä olet tullut. Sinä vain olit
-tulematta niin kauan, niin hirveän kauan."
-
-Hugh koetti keksiä jonkun lohduttavan sanan.
-
-"Mutta näethän, että minä pidän sanani, sinä tyttöhupakko", hän sanoi
-ja hymyili nyökäten hänelle iloisesti päätänsä.
-
-"Ja sinä olet vihdoinkin tullut minua katsomaan! Koko tämän pitkän
-matkan katsomaan minua, pikku raukkaa?"
-
-Raskas surumielisyys, joka tähän asti oli kuvastunut hänen kasvoillaan,
-häipyi ja sijalle ilmestyi loistava hymy.
-
-"Täytyyhän tehdä jotakin sen hyväksi, joka on uskaltanut niin paljon
-toisen vuoksi", virkkoi Hugh hieman naurahtaen.
-
-"Ah!"
-
-Kun ensimmäinen hämmästyksen puuska oli ohi, ei seuraavana ilon hetkenä
-puhelahja kyennyt tunteita tulkitsemaan. Tytön kädet kiertyivät
-Hughin kaulaan ja ääneti Mercy katseli hänen kasvojansa, ja silmät
-kirkastuivat kirkastumistaan.
-
-"Ja sinusta tuntui aika pitkältä ja ikävältä?" kysyi Hugh.
-
-"Minulla ei ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut, puhua", vastasi
-Mercy teeskentelemättömästi.
-
-"Ai, sinä kiittämätön pikku olento, olihan sinulla hyvä rouva Drayton
-ja hänen poikansa ja kaikki sievät Hendonin pojat, jotka tulevat
-tänne kapakkaan juomaan ja puhumaan monia hauskoja asioita pienelle
-kapakkaneidille ja --"
-
-"Ei se ole sitä! Minulla ei ollut ketään, joka olisi tuntenut _sinut_",
-sanoi Mercy laskien äänensä kuiskaukseksi.
-
-"Mutta menethän sinä joskus ulos -- kylään -- Lontooseen?" kysyi Hugh.
-
-"En, minä en milloinkaan mene ulos -- en koskaan nyt."
-
-"Ovatko sinun silmäsi sitten todellakin pahemmat?"
-
-"Ei se ole minun silmäini vuoksi. Mutta sillä ei väliä. Oi, minä
-tiesin, ettet sinä unohtaisi minua. Vain joskus iltaisin, kun hämärä
-hiipi sisään ja minä istuin ihan yksin takan ääressä, minä ajattelin:
-'Hän ei välitä minusta. Hän ei tule minua hakemaan.' Mutta se ei ollut
-totta, eihän?"
-
-"Kas, no ei, tietysti ei."
-
-"Ja sitten kun lapset tulivat -- tuon naapurin lapset -- ja minä panin
-niitä nukkumaan ja ne pikku lemmikit lukivat siunauksensa, ja minä
-koetin myöskin rukoilla, niin silloin, silloin" -- hän katsahti arasti
-ympärilleen ja kuiskasi -- "oli kuin joku olisi sanonut: 'Miksi hän
-jättää minut yksin -- olinhan minä niin onnellinen?'"
-
-"Sinä olet sairas, pikku raukka, mutta sinä tulet vielä onnelliseksi --
-olethan sinä onnellinen nyt, etkös olekin?" sanoi Hugh.
-
-Tytön silmät, sumeat ja punaiset, kirkastuivat ja niistä loisti hellä
-rakkaus, kun hän käänsi ne häneen, ja koko olemus kertoi täydellisestä
-onnesta.
-
-"Ah!" hän sanoi ja painoi kauniin päänsä hänen rintaansa vasten
-
-"Mutta sinun olisi pitänyt kävellä -- tehdä pitkiä, terveellisiä ja
-onnellisia kävelymatkoja", puheli Hugh.
-
-"Teinhän minä -- kun ruusut kukkivat ja tuhatkaunot kukoistivat, ja
-minä kokosin niistä monta sitä varten, että sinä tulisit, kokosin
-metsäruusuja ja valkoruusuja, mutta sinä olit niin kauan tulematta,
-ja ne kuihtuivat. Ja sitten minä en voinut niitä heittää pois, koska
-ymmärräthän -- ne olivat sinun -- niinpä minä kuivasin ne sen kirjan
-välissä, jonka minulle annoit. Tule, anna minä näytän ne sinulle."
-
-Hän riensi sivuhuoneeseen, ottaen riemumielin pöydältä pienen
-kultareunaisen kirjan. Hugh seurasi häntä konemaisesti tuskin käsittäen
-hänen onnellista sirkutustansa.
-
-"Ja eikö ollut Hendonissa nuorukaisia, jotka olisivat tehneet nuo sinun
-ikävät matkasi hauskemmiksi?"
-
-Mercy avasi juuri kirjaansa hermostunein sormin, mutta pysähtyi ja
-katsoi häneen hämmästynein silmin.
-
-"Eikö? Eikö kaunista nuorta miestä, joka olisi kuiskannut sinulle, että
-sinä olit sievä pikku olento, jolla ei ollut oikeutta kulkea yksin ja
-surren kuihduttaa kauneuttansa? Ei ketään? Häh?"
-
-Mercyn entinen tuskanilme alkoi palata.
-
-"Kuule, Mercy, sano minulle totuus, sinä sukkela pikku olento, häh?"
-
-Mercy hypisteli hermostunein sormin kuihtuneita ruusujansa. Hänen
-kurkkuansa kuristi.
-
-Hugh katsoi hänen surullisiksi muuttuviin kasvoihinsa ja mutisi kuin
-itsekseen: "Minä sanoin Bonnithornelle, että tämä pesä ei olisi oikea
-paikka tytölle. Hänen olisi pitänyt viedä hänet Lontooseen."
-
-Tytön sydän kävi sairaaksi. Kirja oli suljettu ja pantu jälleen
-pöydälle.
-
-"Ja nyt, Mercy", sanoi Hugh Ritson, "minä tahdon, että sinä olet
-järkevä pikku nainen ja teet, kuten minä pyydän etkä puhu sanaakaan.
-Teethän?"
-
-Lapselliset kasvot kirkastuivat, ja Mercy nyökkäsi päätään, mutta
-toisesta silmästä vierähti hereä kyynel. Sinä hetkenä hän pisti kätensä
-esiliinansa taskuun, veti sieltä esille parin rannikkaita ja koetti
-niitä vetää Hughin käteen. Hugh katsoi lahjaan ja hymyili sanoen: "Minä
-en tahdo niitä käyttää -- en tänään, tarkoitan. Katso, minullahan on
-valkeat kalvostimet. Näes minä tahdon säilyttää lahjasi ja pistän ne
-taskuuni. Mitä sinä murheellinen pikku raukka -- itketkö sinä taas?"
-
-Mercyn kauniit unelmat kuolivat toinen toisensa jälkeen. Hän kohotti
-hennon kätensä, kunnes se keveänä lepäsi Hughin rinnoilla.
-
-"Kuuntele. Minä menen nyt ulos, mutta tulen pian takaisin. Minun täytyy
-puhua rouva Draytonin kanssa, minullahan on jotakin maksettavaa,
-tiedäthän."
-
-Hento käsi putosi sivulle.
-
-"Kun minä tulen takaisin, minun mukanani on ehkä ystäviä, eräs rouva ja
-herra, ja minä tahdon tavata niitä yksin, aivan yksin, enkä minä tahdo,
-että ne saavat nähdä sinua -- ymmärrätkö?"
-
-Äänetön, raskas murhe tuntui painuvan Mercyn sydämeen.
-
-"Mutta ne menevät pian, ja huomenna sinä ja minä puhumme uudestaan
-ja koetamme järjestää asian, niin ettei sinulla olisi aivan niin
-yksinäistä, vaan että voisit katsella ympärillesi ja etsiä silmillesi
-tohtorin apua ja tulisit terveeksi ja voisit unohtaa --"
-
-"Unohtaa?" virkahti tyttö tuskin kuuluvasti. Kurkkua kuristi niin, että
-sieltä vaivoin lähti mitään ääntä.
-
-"Minä tarkoitan -- se on -- minä toivoin -- tietysti, minä tarkoitan,
-että unohtaisit kaiken ikävän Cumberlannissa tapahtuneen. Ja nyt, mene
-vuoteeseen, kuten pieni hyvä tyttö ainakin. Minun täytyy mennä. Ah,
-miten myöhä -- katso, kello on viittätoista vailla yksitoista ja minun
-kelloni on jäljessä."
-
-Hän astui kapakkahuoneeseen napittaen takkinsa leukaan asti. Tyttö
-seurasi häntä hajamielisenä. Rouva Drayton pesi laseja myymäpöytänsä
-takana.
-
-"Tahdottekos lähettää tämän minun pikku ystäväni vuoteeseen sangen
-pian", sanoi Hugh kapakan emännälle. "Katsokaa, miten punaiset hänen
-silmänsä ovat. Ja pankaa hyvä tuli takkaan tuolla vasemmalla olevassa
-salissa -- te saatte vieraita. Teidän ei tarvitse huolehtia vuoteista
--- ne eivät ole kauan. Näyttäkää minulle, mihin aikaan menee viimeinen
-yöjuna kaupunkiin."
-
-"Lontooseen? Viimeinen lähtee puoli yksi", sanoi kapakan emäntä.
-
-"Hyvä on. Minä tapaan teitä vielä, rouva Drayton. Hyvää yötä, Mercy, ja
-pidä kasvosi iloisina. Kas niin -- suutele minua. Nyt, hyvää yötä --
-mikä hullu, rakastava pikku hanhi sinä oletkaan -- ja muista, että olet
-vuoteessa ja nukut, ennenkuin minä palaan, muuten minä julmasti suutun,
-niin aivan varmaan. Sinä et ole koskaan nähnyt minua suuttuneena. No
-niin, älä siitä välitä. Hyvää yötä!"
-
-Ovi avautui ja sulkeutui. Mercy palasi takaisin huoneeseensa. Se
-oli iloton ja tyhjä eikä lasten onnellisia ääniä enää kuulunut.
-Tytön sydäntä kivisti -- se ei ollut raatelevaa tuskaa, vaan synkkää
-äänetöntä tyhjyyttä, johon ei pilkottanut pienintäkään valoa, ja hän
-tunsi olevansa yksin.
-
-"Ehkäpä hän laski leikkiä sanoessaan, että kävellessäni minulla olisi
-pitänyt olla joku toverina ja että pitäisi koettaa unohtaa", hän
-ajatteli. "Niin, tietysti hän hullutteli, koska hän tiesi, miten minä
-odotin ja odotin."
-
-Sitten hän otti taas kirjan, johon Hugh tuskin oli silmiänsä luonut. Se
-aukesi siltä kohdalta, jossa oli kuivunut valkoinen ruusu. Sen sydämen
-mahla oli painanut lehteen kellertävän merkin.
-
-"Niin, tietysti hän puhui leikkiä", hän sanoi ja naurahti vähän, ja
-silloin tipahti suuri pisara kirjan lehdelle ja kuolleelle kukalle.
-
-Sitten hän koetti olla hyvin urhoollinen.
-
-"Minä en saa itkeä. Se tekee minun silmäni, oi, niin kipeiksi! Minun
-täytyy hoitaa niitä hyvin ja saada ne terveiksi -- niin, niin. Minun
-täytyy olla terve ja vahva, kun -- kun -- _se_ tapahtuu."
-
-Hän kohotti päätänsä seistessään paikoillaan, ja hymy, kuten kevyt,
-kesäinen tuulahdus tyynellä vedellä, väreili hänen huulillaan. "Hän
-suuteli minua", hän ajatteli, "ja tuli katsomaan minua koko tämän
-pitkän -- pitkän matkan."
-
-Autuaallinen ilme kohosi nyt hänen kasvoilleen.
-
-"Ja ellei hän tulisi takaisin, ennenkuin -- ennenkuin _sitten_ -- hän
-on hyvin iloinen -- oi, hän on niin hirveän iloinen!"
-
-Ajatus tulevasta hetkestä, jolloin jokin tekisi tämän pikku raukan
-rikkaaksi, kuvastui hänen kasvoillansa suloisena ja suurena. Tuo aarre
-olisi kaikista rakkain sen vuoksi, ettei se olisi yksin hänen omansa.
-Hän palasi kapakkahuoneeseen ja sytytti kynttilän.
-
-"Jaa, tuoko se onkin teidän sulhasenne -- eikä se olekaan se
-asianajaja, häh?" virkkoi rouva Drayton askarrellessansa.
-
-"Minun ei tarvitse peittää kasvojani nyt ei nyt, kun hän on tullut
-eihän?" kysyi Mercy.
-
-"Niin niin, hän ei näytä välittävän rahasta, ja minä olen toivonut,
-että hän antaisi niitä teille, sillä kun asiat käyvät hullusti, ovat ne
-ainoa, mitä jää lohdutukseksi."
-
-Mercy näytti kuin iskun saaneelta: ääneti hän lähti sänkykamariinsa.
-Mutta hänen päänsä oli liian täynnä ajatuksia, että hän olisi voinut
-nukkua. Hän tutki kasvojaan peilistä ja hymyili ja punasteli, sillä
-hänestä ne olivat kauniit. Ne olivat hänen omasta mielestään nyt
-kauniimmat kuin koskaan ennen. Puolisen tunnin kuluttua hän muisti,
-että hän oli unohtanut kirjansa salin pöydälle ja lähti alakertaan
-hakemaan sitä. Kun hän oli viimeisillä portailla, hän kuuli kiireistä
-koputusta ulko-ovelle.
-
-Sinä hetkenä kaikki hänen unelmansa hävisivät kuin tuhka tuuleen.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-Kun Hugh Ritson astui ulos ja saapui tielle, oli yö pimeä. Tultuaan
-juuri kapakan kellertävästä valosta hänen silmänsä tuskin erottivat
-jalkakäytävän tai näkivät pensaitten epäselvän mustan rivin. Ilma oli
-sumuinen. Kosteus keräytyi hänen kulmakarvoihinsa ja partaansa suuriksi
-pisaroiksi, ja pakkanen jäädytti ne puikoiksi. Oli pureva kylmä. Joesta
-nouseva höyry levisi kylmän viiman mukana yli suoperäisen aukeaman,
-joka levisi oikealle ja vasemmalle tiestä. Synkällä tiellä oli paksulti
-puoliksi jäätynyttä liejua.
-
-Hugh Ritson napitti takkinsa vieläkin tiukemmin ja riensi kuin henkensä
-edestä.
-
-"Hetkeäkään ei ole hukata", hän ajatteli, "jos aion ehtiä asemalle
-siihen, kun juna pohjoisesta kulkee ohi. Olisin mielelläni tahtonut
-pitää herrasmiestäni silmällä. Olisin sen tehnytkin ilman sitä
-tytönlätykkää. 'Myöhästynyt', äh? Mitähän se oli, olisi hauska tietää.
-Siitä saattaisi olla hyötyä."
-
-Myötätuuleen hän kiisi yhä tulisemmin, kun hänen silmänsä tottuivat
-pimeään. Hän ajatteli, että Bonnithornen sähkösanoma saattoi olla
-erehdyttävä. Kenties se oli sekoittunut johonkin toiseen. Olihan tuskin
-luultavaa, että Paul ja Greta olisivat joskus edes sattuneet kuulemaan
-Haukka-Haikaran nimeä. Ja mitä syytä heillä olisi yöpyä Hendoniin,
-vaikka ovat näin lähellä Lontoota?
-
-Hänen ajatuksensa palasi Mercy Fisheriin. Juuri sinä hetkenä tyttö
-uneksi sulounia, miten onnelliseksi hän Hughinsa tekisi sangen
-pian. Hugh taas ajatteli harmitellen ja raivoissaan, että tyttö oli
-kiusallinen olento, joka asettaa hänet aivan erikoiseen suhteeseen
-cumberlantilaisiin. Niin, ja hän oli ainoa rengas, joka sitoi hänet
-kotiseutuun. Voisiko tämä Mercy kavaltaa? -- Ei! Ajatus, että Mercy
-voisi saattaa hänet huonoon huutoon, oli liian raaka. Jos hän ehtisi
-asemalle, ennenkuin pohjoinen juna pysähtyy, hän voisi nähdä omin
-silmin, jäävätkö Paul ja Greta junasta pois. Jos he eivät jää, he ovat
-siis junassa, ja hän voi astua siihen ja saapua heidän kanssaan samalla
-junalla Lontooseen. Bonnithorne saattoi erehtyä.
-
-Matka oli pitkä ja tie vaikeata kulkea. Se tuntui paljon pitemmältä
-kuin hän oli luullut. Aidan ja orapihlaja-pensaan suojassa hän raapaisi
-tikulla tulta ja katsoi kelloansa. Se oli juuri yksitoista. Liian
-myöhään, jos kello ei ollut enempää kuin yhden minuutin jäljessä.
-
-Silloin hän kuuli junan vihellyksen ja tuulen tohinan välistä
-hän kuuli merkkisoiton. Liian myöhään, totisesti. Hän oli vielä
-neljännespenikulman päässä asemalta.
-
-Yhä hän kuitenkin kiisi asemaa kohti vähääkään enää toivomatta, että
-joutuisi ajoissa.
-
-Hän oli noin kolmensadan kyynärän päässä asemalta, kun hän kuuli
-julmaa räiskettä ja jyminää, johon samalla sekaantui inhimillisten
-äänten melua ja pauhinaa. Huudot, karjunta, valitus, itku, voivotus --
-sekoittuivat yhdeksi hirvittäväksi hätähuudoksi, joka yön pimeydessä
-herätti kammottavan kauhuntunteen.
-
-Hugh Ritson juoksi kiireemmin.
-
-Silloin hän näki säikähtäneitä miehiä ja naisia juoksevan edestakaisin,
-milloin ne ilmestyivät valaistulle paikalle, milloin taas katosivat
-pimeään. He näyttivät järjettömiltä kuin säikähtäneet hevoset.
-
-Pohjoisesta tulevalle junalle oli tapahtunut onnettomuus.
-
-Kymmenisen kyynärää asemalta veturi ja kolme etumaista vaunua oli
-suistunut kiskoilta ja lentänyt kauaksi pengermälle. Neljä takimmaista
-vaunua oli kuitenkin pysynyt raiteilla ja pysähtynyt saamatta mitään
-vaurioita.
-
-Naiset, jotka oli saatu ulos nurinmenneistä vaunuista, hyökkäsivät
-lumivalkein kasvoin läpi aseman ja hävisivät lakeudelle yön pimeään.
-Miehetkin pakokauhu silmissään istuivat maahan kykenemättä mihinkään
-hyödylliseen toimeen. Jotkut järkevämmät olennot ryhtyivät arvelematta
-työhön koettaen saada vaunuja jälleen kiskoille. Asemalta tuli miehiä
-lyhdyt käsissä; he auttoivat loukkaantuneita ja panivat heidät
-pitkälleen vähän erilleen onnettomuuspaikasta.
-
-Tapauksen näyttämö oli laaja ja kauhea ja kuitenkin vain kaksi tämän
-onnettomuuden uhreista on kertomuksemme aiheena. Kuvaus kaikista muista
--- huudosta, valituksesta, itkusta, melusta ja tuskasta -- olisi tässä
-turhaa työtä.
-
-Kohtalo oli tällä hetkellä heittänyt yhteen kolme miestä, joiden elämä
-tähän asti oli ollut erossa, mutta jotka tämän jälkeen olivat hyvässä
-ja pahassa sidotut toisiinsa.
-
-Hugh Ritson juoksi edestakaisin kuin juopunut. Hän tirkisteli jokaisen
-kasvoihin. Hän otti lyhdyn, jonka joku oli heittänyt maahan ja hyökkäsi
-haavoittuneitten luo pimeään ja kurkisti jokaista silmiin, pysähtyi
-joskus ja valaisi punertavalla lyhdyllä särkyneitten vaunujen akkunoita.
-
-Sinä hetkenä kaikki hänen jäätyneessä sielussansa tuntui sulavan.
-Nähdessään onnettomuuden tekemää tuhoa hänen oma sydämetön
-suunnitelmansa tuntui kauhealta ja meni rikki. Vihdoin hän näki ne
-kasvot, joita etsi. Silloin hän laski lyhdyn sivulleen ja käänsi lasin
-pois päin itsestänsä.
-
-"Seiso tässä, Greta", sanoi ääni, jonka hän hyvin tunsi. "Minä palaan
-luoksesi pian. Anna minun koettaa auttaa noita tuolla."
-
-Paul meni ihan veljensä ohi pimeässä. "Auttakaa!"
-
-Hugh Ritson kuuli huudon pengermältä, johon haavoittuneet oli asetettu.
-
-"Apua, apua! Minut ryöstetään -- apua!" kuului pimeästä.
-
-"Missä te olette?" kysyi toinen ääni. "Täällä, auttakaa, auttakaa!"
-
-Hugh Ritson juoksi sinne päin, mistä ensimmäinen ääni kuului ja näki
-miehen kumartuneena jonkun maassa makaavan yli. Sinä hetkenä toinen
-mies hyökkäsi esiin ja tarttui voimakkaalla kädellä kumartuneeseen
-mieheen. Syntyi lyhyt, ankara ottelu. Molemmat miehet olivat yhtä
-suuret ja yhtä vahvat. Kuului repeävän vaatteen rasahdus. Seuraavana
-hetkenä toinen miehistä lensi pois kuin tuulispää ja katosi lakeuden
-pimeään. Mutta Hugh Ritson oli kohottanut lyhtynsä juuri, kun mies
-kulki ohi ja nähnyt selvästi hänen kasvonsa. Hän tunsi hänet.
-
-Ihmisjoukko oli kerääntynyt loukkaantuneen ja hänen puolustajansa
-ympärille.
-
-"Ettekö voinut roistoa pidättää?" kysyi joku.
-
-"Minä pidin häntä, kunnes hänen takistaan jäi osa minun käteeni.
-Katsokaa", sanoi toinen.
-
-Hugh Ritson tunsi äänen.
-
-"Kappale irlantilaista, karkeata takkikangasta, voisin väittää"
-(tunnustellen sitä).
-
-"Teidän olisi pitänyt tarttua hänen ulsterinsa rinnukseen. Antakaa tämä
-minulle. Minä olen poliisikersantti. Mikä on teidän nimenne, herra?"
-
-"Paul Ritson."
-
-"Ja osoitteenne?"
-
-"Minä olin matkalla Morleyn Hotelliin, Trafalgar Squaressa. Mikä paikka
-tämä on?"
-
-"Hendon."
-
-"Voiko tänne jäädä johonkin yöksi? Minulla on rouva mukana."
-
-"Parasta on mennä kaupunkiin puoli yhden junalla, herra."
-
-"Rouva on liian väsynyt ja säikähtynyt. Eikö ole jotakin hotellia,
-ravintolaa, yömajaa?"
-
-Joku ovenvartija astui esille.
-
-"Olen Haukka-Haikaran lähetti. Sinne on penikulma, herra. Drayton -- se
-on sen omistajan nimi -- hän on itsekin täällä jossakin -- Drayton!"
-(huutaen).
-
-"Voitteko toimittaa minulle ajurin, poikaseni?"
-
-"Voin, herra."
-
-Poliisikersantti liikahti.
-
-"Minä voin siis tavata teitä Haukka-Haikarassa?" hän sanoi.
-
-Hugh Ritson kuuli kaiken. Hän laski lyhdyn maahan. Pimeyden vuoksi ei
-voinut erottaa kenenkään kasvojen piirteitä.
-
-Neljännestuntia myöhemmin Hugh Ritson hengästyneenä kolkutti mainitun
-kapakan ovelle. Kapakan emäntä askarteli puhdistellen oluttynnyreitä
-sisällä.
-
-"Tulkaa, joutuin!" huusi Hugh.
-
-Ovi avautui ja hän astui sisään likomärkänä hiestä.
-
-"Onko poikanne palannut?" hän kysyi henkeänsä haukkoen.
-
-"Palannut, herra? Ei, herra, on ihme, jos hän tulee kotiin ennen aamua,
-herra; hän ei millään tavalla --"
-
-"Lakatkaa lavertelemasta. Tyttö on kai omassa huoneessansa. Menkää ja
-lukitkaa hänen ovensa."
-
-Tämä tapahtui juuri sinä hetkenä, jolloin Mercy hetkisen odoteltuaan
-oli palannut hermot jännittyneinä kapakkahuoneeseen. Käännyttyään
-ympäri Hugh Ritson joutui silmä silmää vasten hänen kanssaan. Kun Hugh
-näki hänet, valahtivat hänen tuohtuneet kasvonsa vihasta valkeiksi.
-
-"Enkö minä käskenyt sinun mennä vuoteeseen?" hän sanoi hiljaa, käheästi
-kuiskaten.
-
-"Minä tulin hakemaan ... tulin alas hakemaan ... Hugh, älä suutu
-minulle."
-
-"Mene sitten heti takaisin äläkä täällä seiso. Sukkelaan -- ja lukitse
-ovesi."
-
-"Kyllä minä menen. Ethän sinä ole vihainen minulle, ethän?"
-
-"No, en, ehk'en. Mene nyt vain -- kiireesti. Kuuletko? Miks'et sinä
-mene?"
-
-"Minä tulin vain hakemaan ... minä tulin vain ..."
-
-"Nyt on ihme! Mitä saakelin hullutusta tämä on? Tyttöjen oikuttelua.
-Vähät siitä. -- Tuossa, emäntä, ottakaa tuli. Näyttäkää tietä. Hän ei
-ole liian raskas kantaa. Ylös nyt. Mikä kyhnys te olette, vanha eukko?
-Mihin huoneeseen?"
-
-Toinen koputus ulko-ovelle. Toinen koputus ja toinen kiireellinen touhu
-sisään laskemisessa.
-
-"Minä tulen, minä tulen!" huusi kapakan emäntä yläkerrasta.
-
-Hän lynkytti portaita alas niin pian kuin hänen kankeat raajansa ikinä
-sallivat, mutta ovelta kuului koputus uudestaan.
-
-"Herra varjelkoon, herra varjelkoon, ja kuka se on?"
-
-"Saatana, liikuta luitasi hieman ja päästä minut sisään."
-
-Ovi lensi auki ulkopuolisen voiman ponnistuksesta. Kalmankalpeana,
-hikikarpalot otsalta tippuen, hengitys puuskuttavana, kaula paljaana ja
-paidankaulus sivulle kääntyneenä, pala ulsterista poissa ja punainen
-flanellivuori näkyvässä -- Paul Drayton hyökkäsi sisään. Hän oli nyt
-selvä.
-
-"Missä hän on?" kiroten.
-
-"Minä olen täällä", vastasi Hugh astellen kapakan lattian yli kynttilä
-kädessä oikealla-olevaan huoneeseen. Drayton seurasi häntä koettaen
-nauraa. "Jouduinko ajoissa?"
-
-"Tietysti jouduitte", raa'asti hymyillen.
-
-"Minua peloitti, että myöhästyisin."
-
-"Peloitti kai."
-
-"Juoksin koko matkan."
-
-"Juoksitte kai."
-
-"Mitä te myöntelette ja mukisette?" kiroten uudestaan.
-
-Hugh Ritson lopetti ivansa ja osoitti revittyä ulsteria ja
-epäjärjestyksessä olevaa paidankaulusta. Drayton vilkaisi pukuunsa
-kynttilän valossa.
-
-"Juoksin lakeuden yli suoraan ja tartuin orjantappurapensaaseen", hän
-mutisi.
-
-"Vaietkaa", sanoi Hugh Ritson, "nyt ei ole aikaa sellaiseen. Katsokaa,
-Drayton, minä olen suoraluontoinen mies. Älkää yrittäkö minua pettää.
-Kuten sanotte, se ei kävele. Sanonko teille, missä takki repesi ja
-kaulus joutui epäkuntoon? Kappale on nyt poliisiasemalla."
-
-Drayton liikahti harmistuneena ja katsahti raivokkaasti toiseen. Ei
-ollut erehdystä, mitä hän näki Hugh Ritsonin kasvoilla.
-
-"Minulla on omat epäluuloni, miten ja mistä syystä se tapahtui", sanoi
-Hugh.
-
-Drayton värisi ja ikäänkuin vetäytyi kokoon.
-
-"No, saatana! Nyt sen näkee, mikä te olette miehiänne. Te voitte
-epäillä minua vaikka mistä, mutta niinä sanon teille, että te
-valehtelette. Varas luulee, että kaikki varastavat. Te epäilette minua,
-ja mistä? Nyt minä teidät tunnen!"
-
-"Älkää huoliko", sanoi Hugh kärsimättömästi, "te koetatte antaa
-ilkityölle liian kauniin kuoren. Minä en _epäile_ teitä. Minä _näin_
-teidät juuri työssä. Riittääkö se?"
-
-Drayton vaikeni.
-
-"Te menette asemalle mainitun rouvan kanssa, kuten oli puhe. Herra
-menee Lontooseen minun kanssani. He tulevat sittenkin tänne, vaikka
-minun ensimmäinen tietoni oli väärä."
-
-"Minä otan sen kaksikymmentä puntaa", mutisi Drayton.
-
-"Joko nyt kelpaa? Me puhumme siitä myöhemmin." Drayton näytti hetkeksi
-kokonaan tyhmistyneen. Sitten hän kohotti raivostuneet kasvonsa ja puri
-hammasta. Hugh Ritson ymmärsi hänet täydellisesti.
-
-"Ei mitään kepposia, minä sanon sen teille. Jos te ette vie rouvaa
-junaan -- oikeaan junaan ja ole täällä takaisin huomenaamuna kello
-puoli kaksi, te joudutte viettämään ihania päiviä Vanhassa Baileyssä."
-
-Drayton kohotti katseensa Hugh Ritsonin kasvoihin, mutta samassa se
-vaipui alas.
-
-"Jos minun on myönnyttävä, tapahtuu se hengen pelastamiseksi", hän
-mutisi. Hän tarkasti revittyä ulsteriansa. "Minun täytyy muuttaa
-pukua", hän sanoi.
-
-"Ei."
-
-"Rouva näkee sen."
-
-"Sen parempi."
-
-"Mutta sen näkevät myöskin ihmiset asemalla."
-
-"Mitäs se haittaa? Te olette siellä Paul Ritson ettekä Paul Drayton."
-
-Drayton alkoi nauraa -- hykersi käsiään ja hohotti.
-
-"Hush!"
-
-Rattaan jyrinä kuului tieltä.
-
-"Siinä ne ovat", sanoi Hugh Ritson. "Pysykää poissa näkyviltä, jos
-vapautenne on teille kallis. Kuuletteko? Pitäkää huoli, ettei herra saa
-teitä nähdä, eikä myöskään rouva saa nähdä teitä, ennenkuin herra on
-mennyt."
-
-Drayton polki sisäisen voiman pakottamana lattiaa.
-
-"Tässä on luukku, minä raotan sitä tuuman verran."
-
-"Ei puolta tuumaa", sanoi Hugh puhaltaen kynttilän sammuksiin.
-
-Sitten hän otti avaimen ja pisti sen oveen ulkopuolelta.
-
-"Mitä? Olenko minä vanki omassa talossani?" sanoi Drayton.
-
-"Minä panen avaimen luukkuun." kuiskasi Hugh. "Kun kuulette oven
-sulkeutuvan meidän jälkeemme, lähtekää täältä -- mutta ei sekuntiakaan
-aikaisemmin."
-
-Rattaat pysähtyivät oven eteen. Kuului ajajan hyppääminen kuskipukilta
-alas. Sitten koputettiin oveen.
-
-Hugh Ritson palasi Draytonin luo ja kuiskasi:
-
-"Tämä on sama mies, joka koetti ottaa teidät kiinni. Pitäkää varanne."
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-"_Tätä_ tietä, herra; tätä tietä, rouva, Me tiesimme, että tulisitte,
-ja pidimme salin takassa lämpimän tulen. -- Tätä tietä, hyvä rouva ja
-huomatkaa askelmat. Niin, siellä on pimeä ja kylmä, herra -- niin, niin
-on, herra, mutta täällä on valoa ja lämpöä, herra."
-
-Paul ja Greta seurasivat kapakan emäntää pimeän kapakkahuoneen läpi.
-
-"Kyllä me osaamme, hyvä eukkoseni. Ah, ja miten kodikasta teillä täällä
-onkaan! Kuuma kuin tulistettu pätsi kylmänä yönä! Kiitos, kiitos --
-ja -- me varmaankin hämmästytämme teitä. Sanoitteko te, että odotitte
-jotakin? Ah, siltä näyttääkin!"
-
-Rouva Drayton peräytyi ovelle kalpein kasvoin ja kauhistunein ilmein
-hypistellen esiliinansa nauhaa. Päästyään kapakkahuoneeseen hän vapisi
-kiireestä kantapäähän.
-
-"Minä en usko kummituksiin", hän mutisi itseksensä, "mutta jos minä
-uskoisin niihin ja pelkäisin niitä, en tiedä, enkö ... Herra hyvästi
-siunatkoon! Kuka sanoikaan, että meidän Paul oli jonkun näköinen? Ja
-täällä on nyt joku, joka on aivan kuin meidän Paul. Ja kooltaankin
-aivan kuin kaksi olutpulloa, vain vähän notkeampi ehkä ja oppineempi."
-
-"Mikä vanhaa rouvaa vaivaa?" sanoi Greta hiljaa.
-
-Paul seisoi hetkisen ja nauroi.
-
-"Merkillistä! Mutta me emme siitä välitä nyt. Mikä onni, että olemme
-nyt vahingoittumattomina turvassa!"
-
-"Kauhea näky, minä en koskaan, koskaan unohda sitä", sanoi Greta
-peittäen kasvonsa.
-
-Paul astui ovelle. Ajuri toi juuri matkatavaroita sisään.
-
-"Jättäkää tavarat kapakkahuoneeseen, ajuri -- siihen, siinä ne kyllä
-säilyvät. Montako niitä on? Oikein. Tässä teille itsellenne. -- Kas,
-varjelkoon, kukas tuo on? Mitä, Hugh, sinäkö se olet!"
-
-Hugh Ritson astui huoneeseen kylmänä ja hymyilevänä, ojensi kätensä
-Gretalle ja sitten veljelleen.
-
-"Tulin junalle tapaamaan teitä", hän sanoi vastaukseksi toisten
-kysyvään katseeseen.
-
-"No, siinä teit ystävällisesti. Tietysti tiedät, mitä on tapahtunut.
-Kuinka sinä löysit meidät täältä?"
-
-"Kuulin asemalla, että eräs rouva ja herra olivat lähteneet
-Haukka-Haikaraan."
-
-"Ja sinä seurasit jäljestä? No, minun täytyy sanoa, Hugh, että se oli
-veljellisesti tehty kaikesta huolimatta. --. Eikös ollutkin, Greta?"
-
-"Oli, rakkaani", sanoi Greta hiljaa, ja hänen äänensä vapisi.
-
-Paul huomasi hänen mielenliikutuksensa. "Tyttöparkani, sinä olet
-vieläkin poissa suunniltasi. Sitä minä en ollenkaan ihmettele. Sinun
-täytyy mennä levolle. Hugh, sinun pitää antaa hänelle anteeksi. Se oli
-kauhea näky, tiedäthän. -- Meidän uusi elämämme alkaa järkyttäen sinua
-sydänjuuria myöten, Greta. Mutta älä siitä välitä. Se tarkoittaa vain,
-että kirkkaat päivät ovat meillä edessä."
-
-Paul astui taas ovelle ja kutsui rouva Draytonia.
-
-"Kuulkaa emäntä, ottakaa minun vaimoni ja viekää hänet huoneeseensa."
-
-Kapakan emäntä nilkutti saliin.
-
-"Huoneeseen, herra, huoneeseen? Herra ei sanonut mitään --"
-
-"Viekää rouva parhaimpaan huoneeseenne yläkertaan", sanoi Hugh tehden
-merkitsevän ilmeen.
-
-Greta lähti. Hänen askelensa olivat hitaat ja epävarmat.
-
-"Etkö sinä sano hyvää yötä, Greta?" kysyi Hugh.
-
-"Hyvää yötä", sanoi Greta niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli.
-
-Veljekset katsoivat hänen jälkeensä.
-
-"Jumala häntä siunatkoon!" sanoi Paul lämpimästi. "Hänen tulevien
-päiviensä täytyy olla kirkkaampia, jos minä ne voin sellaisiksi tehdä."
-
-Hugh Ritson sulki oven.
-
-"Paul", hän sanoi, "sinä ja sinun vaimosi ette saa enää koskaan tavata
-toisianne."
-
-Paul Ritson karahti punaiseksi ja sitten tuhkanharmaaksi. Silmäluomet
-värähtivät tuskin huomattavasti, sitä seurasi iloinen nauru ja
-juhlallinen totisuus.
-
-"Mitä sinä tarkoitat, mies?" hän sanoi sekavin katsein.
-
-"Istu ja kuuntele", sanoi Hugh hänkin istuen ja kohennellen tulta.
-
-"Heti, sano minulle, mitä se on", sanoi Paul uudestaan.
-
-"Paul, älä kiivastu. Me molemmat olemme pohjaltamme kuumaverisiä",
-sanoi Hugh, ja hänen silmänsä kääntyivät läpitunkevan tutkivina veljeen.
-
-"Älä katso minuun tuolla tavalla", kuohahti Paul. "Älä koeta pelotella
-minua. Puhu suoraan ja heti."
-
-"Pysy tyynenä", sanoi Hugh.
-
-"Vai niin! Sinä talutat minut silmät sidottuina jyrkänteen partaalle ja
-sanot: 'Pysy tyynenä!'"
-
-"Sinä erehdyt. Minä löysin sinut sieltä ja koetan poistaa siteen
-silmiltäsi", väitti Hugh.
-
-"Pian, mitä se on? Kohta minun kärsivällisyyteni on lopussa."
-
-Hugh Ritson nousi kankeasti seisoalleen.
-
-"Paul, sanoitko sinä Gretalle, että hän meni naimisiin äpärän kanssa?"
-
-Tuskan ilme kasvoillaan Paul lysähti kokoon vavisten ja äänetönnä.
-
-"Sanoitko sen hänelle?" kysyi Hugh kauheasti kiihkoissaan.
-
-Paulin silmät olivat luodut lattiaan ja pää painui alas. Hän oli vaiti.
-
-"Minä ajattelin, ettet sinä aikoisikaan hänelle sanoa", jatkoi Hugh
-kylmästi. Hänen silmänsä tuijottivat lakkaamatta Paulin painuneeseen
-päähän. "Niin minä ajattelen vieläkin."
-
-Paul ei puhunut mitään, mutta saattoi tuskin hengittää. Hugh katseli
-häntä yhä tarkemmin.
-
-"Mennä vihille naisen kanssa ja olla olevinaan toinen kuin on -- onko
-se kunniallisen miehen teko? Onhan se petos? Anna sitten sille mikä
-nimi tahansa."
-
-Paul nousi ylös. Hänen yhteenpuristetuille huulilleen ilmestyi hymy.
-
-"Siinäkö kaikki?" hän kysyi. "Miksi sinä et sanonut hänelle?" sanoi
-Hugh. "Koska minä olin vannonut ja luvannut olla ilmaisematta sitä
-kenellekään. Ymmärrät kai tämän salaisuuden, kuten olet ymmärtänyt
-toisenkin." Hugh hymyili.
-
-"Sano mieluummin, ettet uskalla sanoa sitä, sillä jos olisit ilmaissut
-sen hänelle, hän ei ikinä olisi tullut sinun vaimoksesi."
-
-Paul naurahti ontosti.
-
-"Sen saamme nähdä. Minun omat huuleni ovat suljetut, mutta sinun ovat
-vapaat. Sinä voit tahrata isämme muiston ja mustata äitimme kunnian.
-Sinä saat häväistä minua ja ryöstää minulta vaimoni rakkauden -- jos
-tahdot ja voit." Tämän sanottuaan Paul astui kiireesti ovelle, heitti
-sen auki ja huudahti: "Greta! Greta!"
-
-Hugh seurasi häntä ja tarttui hänen käteensä.
-
-"Mitä sinä aiot tehdä?" hän sanoi käheästi kuiskaten. "Ole vaiti, minä
-sanon sinulle, ole vaiti."
-
-Paul käännähti ympäri.
-
-"Sinä sanot, että minua peloittaa ilmoittaa se hänelle. Sinä soimaat
-minua, että olen ottanut hänet puolisokseni. Sinä saat kertoa hänelle
--- nyt, tässä, ja minun silmäini edessä."
-
-"Tule sisään ja sulje ovi", sanoi Hugh.
-
-"Siitä ei olisi mitään hyvää, mutta jotakin pahaa siitä saattaisi olla.
-Ei hätää, sinä saat kertoa hänelle. Minä vaadin sinua kertomaan."
-
-"Tule sisään ja kuuntele minua", sanoi Hugh pahaenteisesti ja asettuen
-oven ja Paulin välille hän veti oven kiinni. "Tässä on kysymys
-enemmästä kuin Gretan tunteista", hän lisäsi. "Eikö sinulla ole mitään
-sanottavaa _minulle_?"
-
-Paulin kuohuva kiihko tyyntyi äkkiä. "Minä olen korvannut sinulle
-kaiken", hän sanoi hiljaa ja heittäytyi tuolille.
-
-"Korvannut!"
-
-Hugh Ritson hymyili katkerasti.
-
-"Kun palaat, saat nähdä", sanoi Paul, ja katse painui taas maahan.
-
-"Sinä ajattelet luovutuskirjaa -- minä olen siitä jo kuullut", sanoi
-Hugh. Kylmä hymy leikki hänen yhteenpuristetuilla huulillaan.
-
-"Se oli kaikki, mitä minä voin tehdä", sanoi Paul, ja hänen äänensä oli
-tuskin kuiskausta kuuluvampi. Hänen voimakas henkensä oli lannistunut
-ja hänen uhmansa kuollut.
-
-"Sinä olet ryöstänyt minulta minun perintöni, kylmästi ja
-tunnottomasti. Sinä olet ollut minun paikallani. Sinä olet siinä vielä.
-Ja sinä annat minulle viheliäisen luovutuskirjan korvaukseksi."
-
-Musta uhkan pilvi ilmestyi Hughin kasvoille.
-
-"Korvaus! Eikö sinua hävetä sellainen ivanteko? Mikä korvaus voi
-tällaisen teon hyvittää?"
-
-"Minä tein niin paljon kuin voin. Jumala tietää, että minä tein
-parhaani", sanoi Paul ja hänen päänsä painui pöytään.
-
-Hugh Ritson seisoi vieressä kalpeana pidätetystä vihasta.
-
-"Oliko _parasta_ pitää minun paikkani niin kauan kuin se oli pitämisen
-arvoinen ja jättää se sitten takaisin tyhjänä jalomielisyyden
-osoituksena? Lahjakirja! Mitä oikeutta sinulla on otaksua, että minä
-ottaisin sen sinulta? Ottaa omani takaisin mieheltä, joka on sen
-ryöstänyt minulta ja ottaa se vastaan polvillani! Ottaa se lahjana,
-jolloin sinä olet jalomielinen lahjoittaja ja minä viheliäinen
-vastaanottaja!"
-
-Ankara väristys kävi Paulin lävitse.
-
-"Minä olin avuton, minä olin avuton!" hän sanoi.
-
-"Ymmärrä oikein todellinen asemasi -- sinun laillinen asemasi. Sinä
-olit äitisi laiton poika --"
-
-"Minä puolustin hänen kunniaansa!"
-
-"Sinä tarkoitat -- peitit hänen häpeäänsä."
-
-"Kuten tahdot. Minä olin voimaton ja menettelin parhaani mukaan."
-
-Hugh Ritsonin kasvot synkistyivät.
-
-"Oliko parasta olla valapattoinen valehtelija?" hän kivahti.
-
-Paul läähätti, mutta ei vastannut.
-
-"Oliko parasta olla varas?"
-
-Paul hypähti seisoalleen.
-
-"Jumala, anna minulle kärsivällisyyttä!" hän mutisi.
-
-"Oliko parasta olla petturi?"
-
-"Vait! Jumalan tähden vaikene!"
-
-"Oliko parasta olla elävä, personoitu valhe -- ja kaikki vain kunnian
-vuoksi? Kunnia, totisesti! Ovatko väärä vala ja ryöväys kunnian
-kulmakivet?"
-
-Paul harppasi yli lattian äänettömänä ja tuhkan harmaana, kasvot
-kauhean rumiksi vääntyneinä. Sitten kasvojen jännitys laukesi ja
-murtuneella äänellä hän virkkoi:
-
-"Hugh, minä olen tehnyt nyt jo liian paljon vääryyttä sinulle. Älä aja
-minua pitemmälle. Älä, älä, minä pyydän sinua."
-
-Hugh naurahti lyhyesti -- ääni kaikui onttona: äänettömässä huoneessa.
-
-Kuullessaan tämän sydämettömän äänen kaikki jalo Paulissa tuntui
-jäätyvän. Hän ei hävennyt enää, vaan kohotti päänsä ja astui varmasti
-jalkansa lattiaan.
-
-"Olkoon niin", hän sanoi, ja tuskan pilvi poistui hänen otsaltansa.
-"Minä sanon, että säästääkseni äitini hyvän nimen tahrattomana minä
-suostuin tekemään, kuten tein."
-
-"Suostuit?" sanoi Hugh kulmiansa kohottaen.
-
-"Etkö sinä usko minua? Ole uskomatta, sitä en voi auttaa. Sinä sanot,
-että minun hyvitykseni on ivantekoa. No, hyvä, sanokaamme, että se
-on sitä. Sinä sanot, että minä olen pitänyt sinun paikkasi, kunnes
-se ei enää ollut pitämisen arvoinen. Sinä tarkoitat, että minä olen
-vähentänyt kiinteimistöjesi arvoa. Se ei ole totta, ja sinä tiedät,
-ettei se ole totta. Jos maita on pantattu, olet sinä saanut rahat."
-
-"Ja kenellä niihin olisi parempi oikeus?" kysyi Hugh uudestaan nauraen.
-
-Paul heilautti kättänsä ja hillitsi vihan, joka tahtoi kuohahtaa esille.
-
-"Sinä olet tehnyt elämäni helvetiksi. Itse hyvin tiedät, minkä
-katkeran maljan olet valmistanut minun juotavakseni. Jos minä maailman
-silmissä olen ollutkin isäni perijä, sinä kuitenkin olet syönyt koko
-perinnön. Vaikka isäni talo oli minun, minä kuitenkin olin siinä kuin
-kerjäläinen. Minä olen ollut varjo ja sinä päämies. Tuuma tuumalta sinä
-olet kaivanut pohjan minun jalkaini alta."
-
-"Ja kuitenkin minä olen ollut äänetön kuin hauta", sanoi Hugh ja
-taaskin nauroi kaikuvasti.
-
-"Jumala sinun tarkoituksesi tietää -- ilman sinä et mitään tee", sanoi
-Paul. "Mutta minä yksin en ole kärsinyt. Oletko ajatellut, että tuo
-kaikki on tapahtunut meidän äitimme silmäin edessä hänen näkemättä
-sitä?"
-
-Hugh Ritson hymähti ivallisesti.
-
-Paulin kasvot kävivät kauhean juhlallisiksi.
-
-"Kun isämme kuoli, äitimme kunnia vaati minua lupaamaan vaitioloa. Minä
-sain siinä sovittaakseni isäni syntiperinnön. Taivas hänelle anteeksi
-suokoon. Minä en epäröinyt. Mutta siitä hetkestä oli äitini kohtalo
-ratkaistu ja hänet ajettu pois."
-
-"Onko se minun syyni?" kysyi Hugh.
-
-"Taivas tietää ja taivas tuomitkoon teidän välillänne", sanoi Paul.
-"Hän ei jaksanut sitä enää kestää", Paulin ääni vapisi, kun hän lisäsi:
-"Nyt hän on mennyt."
-
-Seurasi hetken äänettömyys. Oli kuin enkeli olisi itkien liidellyt
-heidän ohitsensa.
-
-"Minä tiedän sen", sanoi Hugh kylmästi. "Hän on pukeutunut nunnaksi.
-Minä olen tavannut hänet sen jälkeen."
-
-Paul kohotti katseensa.
-
-"Hän on katolisessa Westminsterin luostarissa", lisäsi; Hugh.
-
-Paulin kasvot värähtelivät.
-
-"Onneton mies! Kuinka onnellinen hän olisikaan saattanut olla ilman
-sinua!"
-
-"Erehdyt", sanoi Hugh. "Hän joutui sinne oman -- ja sinun rikoksesi
-vuoksi."
-
-Paul hyökkäsi kohoitetuin käsin veljeänsä kohti.
-
-"Ei enää sanaakaan siitä", hän sanoi kähisevällä äänellä.
-
-"Kuinka hän saattoi tutkia omaatuntoansa ja olla onnellinen? Hän on
-pannut petturin minun isäni perijän asemalle", jatkoi Hugh.
-
-"Hän on pannut siihen isäni ensiksi-syntyneen pojan", sanoi Paul.
-
-"Se on valhe! Hän on pannut siihen _toisen miehen_ kanssa saamansa
-äpärän!"
-
-Kauhea äänettömyys. Paul seisoi hetkisen paikoillaan niin kamalan
-tuskan raatelemana, että hetkeksi Hugh Ritsonkin lannistui sen edessä.
-
-"Jatka" sanoi Paul käheästi ja lysähti tuoliinsa.
-
-"Sinun äitisi oli jo ennen naimisissa", jatkoi Hugh, "ja hänen
-avioliittonsa laittomana purkautui. Siitä yhdistyksestä syntyi yksi
-lapsi."
-
-Paul kohotti päänsä.
-
-"Sitä minä en usko."
-
-"Se on tosi -- ja sinä saat uskoa sen."
-
-Tuska puristi Paulin sydämen kokoon.
-
-"Sinun isäsi meni uusiin naimisiin ja sai tyttären. Sinun äitisi meni
-myöskin naimisiin ja sai pojan. Sinun isäsi tytär on elossa. Sanonko
-sinulle, kuka hän on? Hän on sinun vaimosi -- nainen, jonka kanssa
-tänään olet vihitty."
-
-Paul hypähti seisoalleen.
-
-"Se on valhe!" hän huudahti.
-
-"Katso itse", sanoi Hugh Ritson ja vedettyään papereita taskustaan hän
-heitti ne pöydälle. Ne olivat samat todistukset, jotka Bonnithorne oli
-hänelle hankkinut.
-
-Paul luki ne levottomin ilmein, lysähti tuolillensa, painoi päänsä
-pöytään ja valitti ääneen.
-
-"Oi, Jumala! Voisiko se olla mahdollista?"
-
-"Kun äitisi sanoi sinulle, että olit laiton poika, hän unohti sanoa,
-minkä isän kanssa saatu. Se oli häneen nähden luonnollista, mutta
-raakaa sinua kohtaan. Minä tiesin totuuden alun pitäen."
-
-"Silloin sinä tunnustat itsesi roistoksi", huusi Paul.
-
-Hugh pudisti keveästi päätään ja koetti hymyillä.
-
-"Minä tiesin, miten hän on kulkenut miehen sylistä toiseen. Minä
-tiesin, minkä arvoinen hänen _kunniansa_ oli. Ja kuitenkin minä olin
-vaiti. Vaiti, vaikka vaietessa menetin syntymäoikeuteni. Sano nyt, jos
-suvaitset, kumpi meistä -- sinä vai minä -- on ollut todellinen äitimme
-kunnian suojelija."
-
-Paul nousi taas ylös nöyränä ja muserrettuna, ja hänen jokainen
-jäsenensä vapisi.
-
-"Mies, mies, älä järsi minun sydäntäni. Peruuta sanasi. Sääli minua ja
-sano, että se on valhe -- musta, kauhea valhe. Ajattele, kuinka hirveää
-se olisi -- ajattele sitä ja sääli minua."
-
-"Se on tosi."
-
-Silloin Paul lankesi polvillensa ja tarttui veljensä käteen.
-
-"Hugh, Hugh, veljeni, tunnusta, että se oli valhe. Älä anna minun
-kauhusta menehtyä. Älä saata minua kadehtimaan kaikkia kuolleita, jotka
-uinuvat rauhassa haudoissansa! Sääli häntä, ellet tunne sääliä minua
-kohtaan."
-
-"Minä tahdon pelastaa sinut suuresta synnistä."
-
-Paul nousi seisoalleen.
-
-"Nyt minä _tiedän_, että se oli valhe", sanoi hän ja sinä hetkenä
-masentava nöyryys oli hänen olennostaan kuin pois puhallettu.
-
-Hugh Ritsonin kasvot lensivät hehkuvan punaisiksi.
-
-"Minulla on täällä", sanoi Paul hipaisten päätänsä ja painaen kätensä
-sydämelleen, "ääni, joka sanoo, että se on valhe."
-
-Hugh hymyili kylmästi ja hillitsi täydellisesti itsensä.
-
-"Minun äitini tiesi kaikki. Jos Greta olisi ollut minun sisarpuoleni,
-olisiko hän seisonut meidän rakkautemme äänettömänä todistajana?"
-
-Hugh teki kädellään torjuvan liikkeen.
-
-"Äitisi oli sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin te itsekin. Robert
-Lowther oli kuollut, ennenkuin äitisi, asettui Newlandiin. Hän ei
-tiennyt mitään entisestä rakastajastaan. Entisen, onnettoman avioliiton
-salaisuus oli haudattu hänen kanssaan."
-
-"Sallimus olisi estänyt sen, sillä kohtalo kulkee omaa rataansa ja
-lopulta kääntää kaikki hyväksi", sanoi Paul.
-
-"Niin, kohtalo kääntää asioitasi nyt", selitti Hugh, "tässä paikassa
-ja minun kauttani. Tässä on pysäkki, johon elämänne polku on teidät
-johtanut. Te yhdytte tässä -- ja eroatte."
-
-Paulin tuhkanharmaille kasvoille ilmestyi hymy.
-
-"Sitten olisi luonto estänyt sen", hän sanoi. "Jos tämä olisi totta,
-luuletko, että me emme olisi sitä tienneet -- hän ja minä -- sydämemme
-sykinnästä? Kun uskolliset sydämet yhtyvät, silloin täyttää ne pyhä
-rakkaus ja suloinen ääni kuiskaa, että se on hyvä. Siinä on taivaan
-suostumus. Ei maailman pyhitys, ei mainen laki eikä maailman avioliitto
-ole mitään sen rinnalla, sillä sen on asettanut luonto itse. Meidän
-sydämemme ovat yhtyneet, hänen ja minun, ja sama luonto on pyhittänyt
-meidän rakkautemme ja avioliittomme. Ja vastoin tätä ensimmäistä ja
-viimeistä ja korkeinta tuomaria sinä tahdot minut saada uskomaan noita
-viheliäisiä papereita? Pois ne!"
-
-Paulin katse oli kirkas, hänen kasvoiltansa olivat kaikki varjot
-kadonneet.
-
-"Se on epäilemättä hyvin kaunista", sanoi Hugh merkitsevästi hymyillen.
-"Mutta minä kehoitan sinua olemaan varuillasi."
-
-"Minua ei pelota", vakuutti Paul.
-
-"Sinun täytyy pitää totena minun kertomukseni, samoin kuin nämä
-paperitkin -- tai väittää molemmat vääriksi."
-
-"Ne ovat vääriä."
-
-"Ota kuitenkin asioista selvä. Jätä vaimosi tähän taloon täksi yöksi ja
-mene itse jonnekin muualle."
-
-"Mitä?"
-
-"Jos sinä olet rikkonut Gretaa vastaan --"
-
-"Minä en ole rikkonut mitään häntä vastaan", sanoi Paul tulistuen.
-
-"Minä sanon, että jos sinä olet rikkonut häntä vastaan ja tahdot
-säilyttää mahdollisuuden korjata sen, teidän täytyy viettää tämä yö
-erossa."
-
-"Hugh!" huusi Paul raivoissaan, nousten taas seisoalleen. "Sinä olet
-kiduttanut minua ja murtanut äitini sydämen. Sinä olet ajanut minut
-pois kodistani ja hänet koko maailmasta. Sinä olet tunkeutunut minun
-ja sen naisen väliin, joka minua rakastaa; ja nyt kun sinä olet.
-riistänyt minulta kaiken, paitsi tämän naisen rakkautta, ja minä olen
-tyhjin käsin muukalaisena lähdössä vieraaseen maahan, sinä tahdot ottaa
-hänetkin minulta pois ja jättää minut aivan alasti."
-
-"Minä tahdoin varjella sinua kauheasta synnistä", sanoi Hugh Ritson
-vielä kerran.
-
-"Pois tieltä", huusi Paul käskevällä äänellä ja kohotti puristetun
-nyrkkinsä.
-
-"Ole varuillasi, minä sanon sinulle", kähisi Hugh.
-
-Paul oli raivoissaan. Hänen otsansa painui syviin ryppyihin, hänen
-läähättävä hengityksensä löi Hughin kasvoihin.
-
-"Taivaan rakkauden nimessä, pois tieltä!"
-
-Samana hetkenä hänen voimakas nyrkkinsä putosi sellaisella raivolla,
-että Hugh Ritson kellahti maahan.
-
-Samassa kohotti Paul jalkansa astuaksensa hänen rinnalleen, mutta
-horjahti kauhusta takaisin aivan kuin tuntoihinsa tullen, kasvot olivat
-kalmankalpeat ja silmät punaiset kuin veri. Seurasi äänettömyys, ja
-Paul läähätti kauhusta.
-
-"Nouse ylös! Nouse ylös! Hugh, Hugh, nouse ylös!"
-
-Hän hyökkäsi ovelle ja heitti sen auki.
-
-"Tulkaa tänne, tulkaa tänne; tulisiko joku tänne?" hän huusi.
-
-Kapakan emäntä oli aivan lähellä. Hän oli seisonut, kuunnellut ja
-vavissut oven takana.
-
-Seuraavana hetkenä Greta riensi portaita alas ja asettui Paulin
-rinnalle.
-
-Paul nojasi seinään kasvot käsiin painuneina.
-
-"Viekää hänet pois", hän ähkyi, "ennenkuin kiroan sen päivän, jolloin
-hänet ensi kerran näin."
-
-Hugh Ritson nousi seisoalleen.
-
-"Paul, mitä on tapahtunut?" huusi Greta.
-
-"Viekää hänet pois."
-
-Ja yhä Paul peitti kasvonsa päästäkseen näkemästä, mitä oli tehnyt ja
-mitä oli aikonut tehdä.
-
-"Hugh, mitä se on?"
-
-Hugh Ritson astui ovelle.
-
-"Kysy _mieheltäsi_", hän sanoi hammasta purren ja jäädyttävän kylmästi.
-"Ja muista tämä yö. Sinä et milloinkaan unohda sitä."
-
-Sitten hän hoiperteli ulos huoneesta.
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-Hugh Ritson astui kapakan toisella puolen olevaan huoneeseen. Oven
-ripa ei kääntynyt, vaikka hän koetti sitä vääntää. Drayton piti sitä
-sisäpuolelta ja painaen päänsä avaimen reikään hän koetti kuunnella.
-
-"Kuka se on?" hän kuiskasi, kun Hugh Ritson väänsi lukon auki ja työnsi
-ovea.
-
-"Päästäkää minut sisään", sanoi Hugh jurosti.
-
-"Epäileekö hän?" kuiskasi Drayton, kun ovi jälleen sulkeutui.
-"Seurasiko hän minua? Mitä aiotte pojalle tehdä? Saatana, minä näytän
-hänelle!"
-
-Ja Drayton hapuili tyhjässä huoneessa, kopeloi sammunutta liettä ja sai
-käteensä hiilihangon.
-
-"Hullu!" sanoi Hugh hiljaisella äänellä. "Pankaa se pois."
-
-"Eikö hän ole seurannut minua? Luuletteko, että ne ottavat minut
-kiinni? Antaa hänen tulla tänne, niin näkee."
-
-Drayton käveli pimeässä, ja lattia kolisi hänen raskaitten
-saappaittensa alla.
-
-"Liikkukaa hiljemmin, te heittiö", kuiskasi Hugh äreästi. "Hän ei tiedä
-mitään teistä, hän ei ikinä ole kuullut teistä sanaakaan. Olkaa hiljaa.
-Kuuletteko?"
-
-Ovelta kuului kevyt, hermostunut koputus.
-
-"Kuka siellä?" sanoi Hugh.
-
-"Se on vain minä", kuului ulkopuolelta rouva Draytonin ääni ja
-läähättävä hengitys -- hän oli kuin henkensä hädässä.
-
-Hugh Ritson avasi oven, ja kapakan emäntä astua sisään.
-
-"Herra hyvästi siunatkoon, mikä tuota herraa vaivaa! Oi, oi, hän
-on kuin sinä, Paul, ilmetty itse, mustassa puvussa. Minä olen niin
-kauheassa tuskassa ja vapisen tyhjän tähden. Oletko sinä, Paul, siellä
-pimeässä? En ikinä ole nähnyt ketään, joka olisi niin sinun näköisesi,
-siitä olen varma."
-
-"Vait! Lakatkaa lavertelemasta. Mitä hän sanoo?" sanoi Hugh.
-
-"Herrako? Hän sanoo ja sanoo ja sanoo, ettei mikään, ei mikään, mikään
-saa häntä jättämään rouvaa _tänä_ yönä."
-
-"Hän kyllä tulee parempiin ajatuksiin."
-
-"Ja mihinkä minä voin ne panna, kun minulla on vain oma huoneeni Paulin
-huonetta lukuunottamatta? Eikä ole lakanoita, ei lämmitetty eikä
-mitään. Se minua niin huolettaa."
-
-"Hillitkää kielenne! Pankaa rouva poikanne huoneeseen. Teidän poikanne
-ei tänä yönä huonetta tarvitse."
-
-"Sinnehän minä hänet panin."
-
-"Se on hyvä. Jättäkää hänet sinne."
-
-"Ja herra myöskin, sinnekö sekin?"
-
-"Herra lähtee pois minun kanssani. Lähtekää täältä."
-
-"Hyvä, hyvä. Mutta kun sitä ei ole tuuletettu eikä puhdistettu ja minä
-sanon, että minua niin peloittaa --"
-
-Hugh Ritson oli ottanut kapakan emäntää olkapäistä ja työnsi häntä ulos
-huoneesta.
-
-"Vielä hetkinen", hän kuiskasi ja veti emännän takaisin. "Onko
-yläkerrassa mitään tekeillä?"
-
-"Yläkerrassa? -- vuode -- tuuletus --"
-
-"Tyttö? Eikö hän ole pitänyt mitään ääntä? Onko hän valveilla?"
-
-"Ei niin paljon kuin minä tiedän. Minä menin ylös ja kuuntelin ja
-kuuntelin enkä kuullut mitään ääntä. Siunatkoon ja varjelkoon, minua
-niin peloittaa --"
-
-"Menkää uudestaan ylös ja pankaa korvanne oveen."
-
-"Minä pelkään, että hän sai kauhean kolauksen, kun häntä tuolla tavalla
-ja hän on vielä siinä tilassa ja --?"
-
-Sinä hetkenä kuului pimeältä tieltä lähenevää rattaanpyörien jyrinää.
-Hugh Ritson työnsi kapakan emännän ulos, veti oven kiinni ja väänsi sen
-lukkoon.
-
-"Mitä se on?" kysyi Drayton karkeasti kuiskaten. "Mitä ne tahtovat?
-Ettehän vain tahdo kavaltaa poikaa, häh?"
-
-"Ne ovat ne vaunut, joiden on vietävä teidät ja rouva asemalle", sanoi
-Hugh. "Vait -- kuulkaa!"
-
-Ajuri koputti oveen piiskansa perällä ja huusi paikaltansa: "Hei,
-hei! Hei, hoo! Kyyti asemalle valmis. Puoli tuntia sitten löi kello
-yksitoista." Sitten hänen kuultiin käsiään heiluttaen hakkaavan
-ruumistaan pysyäkseen lämpimänä.
-
-"Hullu!" mutisi Hugh, "eikö hän voi pitää kitaansa kiinni?"
-
-"Aivan oikein", huusi rouva Drayton kimeällä äänellä työntäen päänsä
-akkunanpielestä ihan ruutuun kiinni. "Herra on varmaan kutsunut sen
-itselleen", hän päätti ja lähti kynttilä kädessä nousemaan portaita.
-
-Vasemmalla olevan huoneen ovi avautui, ja Paul Ritson astui ulos. Hänen
-suuri voimansa näytti hänet jättäneen -- hän horjui kuin juopunut.
-
-"Kapakan emäntä", hän sanoi, "milloin menee viimeinen juna Lontooseen?"
-
-"Puoli yksi", vastasi rouva Drayton portailta.
-
-"Voinko minä saada ajurin, parahin eukkoseni, tähän aikaan yöstä?"
-
-"Ajuri on ovella, herra -- se tuli juuri."
-
-Paul palasi huoneeseen, johon hän oli vaimonsa jättänyt.
-
-Kaksi miestä vastaisella puolella olevassa huoneessa kuunteli henkeä
-pidättäen.
-
-"Nyt pitäkää varanne", kuiskasi Hugh Ritson. "Minä tiedän, että hän
-muuttaa päätöksensä. Hän lähtee. Te pysytte hiljaa. Viiden minuutin
-kuluttua te ajatte rouvan kanssa asemalle. Hän tulee jalan minun
-kanssani. Sinä hetkenä kuin me suljemme oven jälkeemme, te menette
-rouvan luo ja sanotte: 'Minä olen muuttanutkin päätökseni. Meidän
-täytyy mennä yhdessä. Tule.' Ei sanaakaan enempää. Viekää hänet
-kiireesti vaunuihin ja ajakaan tiehenne."
-
-"Helpommin sanottu kuin tehty, sanon minä."
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-
-Jäätyään yksin Gretan kanssa Paul suuteli häntä hellästi ja painoi
-päänsä hänen olkaansa vasten. Voimakas mies oli nyt heikko kuin lapsi.
-Hän oli sortunut mies. "Musta valhe on kuin myrkky minun veressäni",
-hän valitti.
-
-"Mitä se on?" kysyi Greta ja koetti rauhoittaa häntä.
-
-"Törkein valhe, mitä milloinkaan on lausuttu tätä ennen -- raa'in,
-luonnottomin valhe."
-
-"Mitä se on, rakkahin?" kysyi Greta uudestaan painautuen hartaana ja
-osaaottavana lähemmä.
-
-"Minä tiedän, että se on valhe -- minun sydämeni sanoo, että se on
-valhe: yksin kivetkin huutavat, että se on valhe."
-
-"Sano minulle, mitä se on", pyysi Greta ja syleili häntä hellästi.
-
-Mutta vaikka Paul koetti vapautua myrkyllisestä sanasta, se yhä
-hallitsi häntä. Ankarasti väristen hän työnsi vaimonsa luotansa, aivan
-kuin hänen läheisyytensä olisi kiusannut häntä.
-
-Gretan rinta aaltoili. Hän katseli luottavasti hänen kasvoihinsa. "Jos
-se ei ole totta", hän sanoi, "mitä se sitten lieneekin, miksi sen
-sitten tarvitsee kiusata sinua?"
-
-"Totta puhut, lemmikkini", virkkoi Paul pudistaen pois pelkonsa, ottaen
-Gretan syliinsä ja koettaen vapautuneesti nauraa. "Miksi, todellakin?
-Miksi sen tarvitsee kiusata minua?"
-
-"Etkö sinä voi sanoa sitä minulle?" kysyi Greta kohottaen rukoilevasti
-katseensa ylös. Hän ajatteli, niitä Hugh oli sanonut heidän
-avioliittonsa esteistä.
-
-"Miksi minä sanoisin sinulle sellaista, mikä ei kuitenkaan ole totta?"
-
-"Meidän on siis vapauduttava siitä ajatuksesta"! sanoi Greta
-lohdutellen.
-
-"Niin, tietysti, rakkaani, meidän on vapauduttava: siitä", ja Paul
-päästi äänekkään, onton naurun. Hänen otsansa oli hiessä. Greta pyyhki
-pois kylmät pisarat. Hänen ohimonsa polttivat. Greta hyväili niitä
-viillyttävillä sormillaan. Hän oli vain entisen olemuksensa hylky --
-turmioon joutunut mies. "Jospa minä voisin!" hän mutisi itseksensä.
-
-"Sano minulle", pyysi Greta. "Minun oikeuteni on saada se tietää. Minä
-olen nyt sinun vaimosi --"
-
-Paul vetäytyi erilleen. Greta painui lähemmä. "Meidän välillämme ei saa
-olla mitään salaisuuksia, armahin. Mitään emme saa salata."
-
-"Taivainen Isä!" huudahti Paul nostaen tuskan runtelemat kasvonsa.
-
-"Ellet sinä voi vapautua siitä, älä kuitenkaan anna sen jäädä meidän
-välillemme", sanoi Greta. Olisiko mahdollista, että sittenkin oli
-olemassa jokin este?
-
-"Rakkahin, siitä ei ole mitään hyvää, jos minä sen sinulle sanon.
-Kun minä otin sinut vaimokseni, minä lupasin juhlallisesti puolustaa
-sinua ja tehdä elämäsi onnelliseksi. Pidänkö minä silloin lupaukseni,
-jos minä raskautan sinun sieluasi mustalla valheella ja karkoitan
-päivänpaisteen sinun elämästäsi? Katso minuun, katso _minuun_!"
-
-Gretan rinta kohoili, mutta hän hymyili suloisesti ja osaaottavasti,
-kun hän kohotti kätensä hänen rinnalleen ja sanoi: "Ei, kun _sinä_ olet
-minun, mikään valhe ei voi sitä tehdä."
-
-Paul ei vastannut. Kauhea puheentulva pysähtyi hänen kielellensä.
-Hiljaisuuden keskeytti haikean itkun ääni. Oli kuin joku naisraukka
-olisi itkenyt sydämen rinnastaan jossakin yläpuolella.
-
-"Rakkahin, kun kaksi sydäntä on tullut yhdeksi avioliitossa, ne ovat
-todella tulleet yhdeksi", sanoi Greta vienolla äänellä. "Sen jälkeen
-toisen ajatukset ovat molempien ajatuksia, toisen onni on molempien
-onni, toisen suru on molempien suru. Mitään ei saa tulla väliin. Ilo on
-kaksinkertainen, kun molemmat sen jakavat ja suru on paljon helpompi,
-kun kaksi sitä kantaa. Yksin kuolemakin, julma, armoton kuolema,
-kuolemakin lujittaa vain tuota liittoa. Päivänpaisteessa ja myrskyssä
-tässä ja tulevassa maailmassa side on aina sama. Puhtainkin ystävyyden
-liitto on löyhä tähän liittoon verraten. Eipä veren sidekään ole niin
-luja."
-
-"Oi, Jumala taivaassa, tämä on liian paljon", sanoi Paul.
-
-"Paul, jos ajatukset ja tunteet ilossa ja surussa ovat samat avioliiton
-alusta eikä kuolemakaan voi tätä yhteyttä lopettaa, pitäisikö meidän
-nyt, kun olemme avioliittomme kynnyksellä, rikkoa sitä vastaan?"
-
-Ankara tuskan puuska puisti Paulin jokaista jäsentä. "Minä en voi
-sanoa", hän huusi, "minä olen vannonut valan."
-
-"Valan?" Silloin varmaankaan tämän hetken suru ei johtunut yksistään
-Hughin ilkeydestä.
-
-"Greta, jos meidän liittomme jotakin merkitsee, merkitsee se
-luottamusta. Luota minuun, rakkaani. Minä olen voimaton. Minun kieleni
-on sidottu. Minä en tohdi puhua -- ei, en sullekaan -- tuskin taivaan
-Jumalalle."
-
-Sitä seurasi hetken äänettömyys.
-
-"Se on kylliksi", sanoi Greta hyvin hellästi, ja kyyneleet juoksivat
-nyt hänen poskiansa pitkin. "Minä en enää kysy, minä en tahdo sitä
-tietää. Unohda, että minä olen sitä kysynyt. Tule, rakkahin, suutele
-minua. Älä enää ajattele sitä. Tule nyt." Ja hän veti hänen päänsä
-omaansa kiinni.
-
-Mutta Paul heittäytyi tuolille. Koko hänen olentonsa oli äärettömän
-nöyrä.
-
-"Tule, rakkahin", pyysi Greta, "ole mies."
-
-"Saattaa tapahtua vieläkin pahempaa, jos tulen," huokasi Paul.
-
-"Mitä se haittaa?" sanoi Greta hymyillen. "Minua ei mikään peloita, kun
-_sinä_ olet minun rinnallani."
-
-"Minä en jaksa enempää kestää", valitti Paul. "Eikä sitten voisi tehtyä
-korjata."
-
-"Ei, rakkahin, mikään ei voi olla sellaista."
-
-"Greta, sinä sanoit, että kuolema sitoo meidät lujemmin yhteen, mutta
-tämä riistää meidät eroon."
-
-"Ei, rakkahin, sitä se ei tee -- _sitä_ se ei voi tehdä."
-
-"Eikö mikään voi meitä erottaa?" kysyi Paul päätänsä kohottaen.
-
-"Ei mikään. Vaikka maailma meidät erottaisikin, me sittenkin
-kuuluisimme yhteen."
-
-Taas kuului äänekäs nyyhkytys yläkerrasta.
-
-Paul nousi seisoalleen, ei enää murtuneena miehenä. Hänen nöyrä
-ilmeensä oli pudonnut pois kuin naamio. "Enkö minä sanonut, että se
-on valhe?" hän mutisi kiihkeästi. "Greta, minua hävettää", hän sanoi,
-"sinun rohkeutesi saattaa minut häpeämään. Katso, miten surkuteltavan
-raukan sinä olet ottanut mieheksesi. Sinä olet ollut merkillisen
-heikkouden todistajana. Mutta se oli viimeinen kerta. Jumalan kiitos,
-minä olen nyt sama mies kuin eilenkin."
-
-Gretan kyyneleet vierivät yhä, mutta hänen silmänsä olivat hyvin
-kirkkaat. "Mitä sinä tahdot minun tekemään?" hän kuiskasi. "Eikö ole
-mitään, mitä _minä_ voin tehdä?"
-
-"On, rakkahin. Oikein sanoit, että toisen ajatukset ovat molempien."
-
-"Mitä se on?"
-
-"Kauhea asia."
-
-"Sillä ei väliä. Minä olen täällä tehdäkseni sen. Mikä se on?"
-
-"Sinun täytyy erota minusta täksi yöksi -- vain täksi yöksi -- vain
-huomisaamuun."
-
-Gretan kasvoilta paistoi tällä hetkellä kauneuden aurinko täydeltä
-terältä.
-
-"Siinäkö kaikki?" hän kysyi.
-
-"Rakkaimpani", sanoi Paul sulkien hänet lämpimästi syliinsä ja
-suudellen vapisevia huulia. "Minun täytyy viedä sinua pimeitä teitä,
-jossa et näe tuumaakaan eteesi."
-
-"Mutta minä pidän sinun kädestäsi, puolisoni", kuiskasi Greta.
-
-Puhe oli liian heikkoa tulkitsemaan tämän suuren hetken tunteita.
-Taaskin sydäntäsärkevä nyyhkytys häiritsi hiljaisuutta. Silloin Paul
-auttoi päällystakin Gretan ylle ja napitti oman ulsterinsa. "Nyt on
-vähän yli puolen yön", hän sanoi levollisesti. "Ajuri on ovella. Me
-ehdimme viimeiseen Lontoon junaan. Siellä minulla on sinulle pesä,
-rakkahimpani."
-
-Sitten hän astui kapakkahuoneeseen. "Kapakan emäntä", huudahti Paul,
-"minä tulen huomenna takaisin hakemaan matkatavaroitamme. Antakaa
-niiden olla niin kauan täällä, elleivät ne ole teidän tiellänne. Me
-olemme pitäneet teitä myöhään valveilla, vanha rouva. Tässä, ottakaa
-tämä -- ja kiitoksia paljon."
-
-"Kiitos, ja tavarat ovat täällä hyvässä turvassa, herra. Kiitos."
-
-Paul avasi kadulle-vievän oven ja tervehti iloisesti ajajaa. "Kylmä,
-sateinen yö, poikaseni. Te saatte ajaa aika vauhtia."
-
-"Kyllä, herra. Oli kylmä ja ikävä orottaa, varsinkin kun tiesi, että
-pian voi myöhästyä."
-
-"Hyvä, minä pistäyn vain sisässä ja silloin lähdemme, poika."
-
-"Hyvä on, herra."
-
-Kun Paul palasi sisään, hän tapasi Gretan lukemassa papereita. Hän oli
-ottanut ne pöydältä. Ne olivat samat jäljennökset syntymätodistuksista,
-jotka Hugh Ritson oli jättänyt. Tuskankohtauksensa aikana Paul oli ne
-kokonaan unohtanut. Hän koetti ottaa ne lukemattomina takaisin, mutta
-se oli liian myöhäistä.
-
-"Tämä", sanoi Greta pitäen kädessään toista, "ei ole _sinun_
-syntymätodistuksesi. Tämä henkilö, Paul Lowther, on epäilemättä minun
-isäni kadonnut poika."
-
-"Epäilemättä", sanoi Paul painaen päänsä alas.
-
-"Mutta hän on kolmenkymmenen vanha -- katso. Sinä et ole enempää kuin
-kaksikymmentäkahdeksan."
-
-"Jos sen voisi todistaa, se olisi kylliksi", huokasi Paul.
-
-"Minä voin sen todistaa ja minä teen sen", vakuutti Greta.
-
-"Sinä! Miten?"
-
-"Odota huomiseen, niin saat nähdä", vastasi Greta.
-
-Paul kiersi toisen kätensä hänen vyötärelleen ja aikoi viedä hänet
-vaunuun.
-
-Greta pysähtyi. "Nyt minä arvaan, mikä se musta valhe oli", hän
-kuiskasi.
-
-"Nyt, ajuri, matkalle ja aika vauhtia."
-
-"Oliko se Kentish-kaupungin asemalle?"
-
-"Ei, lähiasemalle, 12,30 junalle."
-
-Vaunun ovi avattiin ja suljettiin. Silloin kuului katkera itku
-yläkerrasta kadulle asti läpi pimeän yön.
-
-"Tyttöraukka, mikähän häntä vaivaa? Minusta tuntuu tuo ääni tutulta",
-sanoi Greta.
-
-"Emme voi enää viipyä", vastasi Paul.
-
-
-
-
-IX LUKU.
-
-
-Kellot Lontoossa löivät yksi, kun Paul ja Greta astuivat St. Pancraksen
-aseman portaita alas. Yö oli pimeä ja purevan kylmä. Sakea sumu täytti
-ilman, ja tavaton hiljaisuus vallitsi kaupungissa. Avoimella torilla
-seisoivat yksinänsä nelipyöräiset vaunut. Ajaja oli mennyt sisään,
-käärinyt suuren takkinsa ympärilleen ja nukahtanut. Poliisi herätti
-hänet ja hän teki tilaa Paulille ja Gretalle. Hän otti loimen hevosen
-selästä, kääri sen kokoon ja kohotti lamppujensa sydäntä -- ne paloivat
-pienenä ja punaisena ja niistä räiskyi säkeneitä sumuiseen ilmaan.
-
-"Mihin hotelliin, herra?"
-
-"Westminsterin luostariin."
-
-"Luostariin, herra? Sanoitteko luostariin, herra? Pyhän Margaretan
-Westminsterin luostariinko, herra?"
-
-"Katoliseen luostariin."
-
-Gretan käsi puristi Paulin käsivartta.
-
-Ajuri nousi paikoillensa mutisten jotakin, jota ei voinut kuulla. Kun
-hän ajoi vahtiportista, tuli päivystävä poliisi lamppu kädessä ulos ja
-merkitsi muistiin vaunun numeron.
-
-Joka askelella sumu tuli yhä sakeammaksi ja he kulkivat alavaa katua.
-Päästäkseen pois monisokkeloisilta kaduilta, joita myöten valoisampana
-yönä matka olisi ollut suorempi, ajuri ohjasi hevosensa Eustonin Tietä
-Kuninkaankadulle ja siitä etelää kohti Oxfordin katua. Tämä selvempi ja
-valoisampi tie kulki onnettomuudeksi vilkasliikkeisten kaupunginosien
-kautta. Monta pysähdystä sattui kelvottoman valon vuoksi.
-
-Ajuri osti soihdun muutamalta katukauppiaalta ja pisti sen piiskansa
-varteen. Kun he tulivat vilkkaimmille paikoille, hän astui alas
-kuskipenkiltänsä, otti soihdun toiseen ja ohjakset toiseen käteensä ja
-asteli hevosen pään kohdalla.
-
-Kulku oli nyt vieläkin hitaampaa. Se oli kuin vaivalloinen matka
-jossakin rautakaivoksessa. Inhoittavia höyrypilviä kulki heidän
-ylitsensä. Taivas riippui matalana heidän päänsä päällä kuin
-näkymättömillä pylväillä lepäävä katto. Punaiset valot välähtelivät
-kuin lentävät tähdet eloisilla kaduilla. Muutamasta kahvilasta tulvi
-kadulle valoa, ja sen edustalle oli kerääntynyt suuri väkijoukko
--- ajureita paksuissa takeissansa, naisia repaleissa ja likaisissa
-vaatteissa ja poikia, joiden kasvot jo olivat vanhat. Siinä vieressä
-oli perunakeittiö, jonka ovesta kohosi sakea vaalea höyry kuin
-uhkailevasta tulivuoresta. Katulyhdyt näyttivät muodostavan tasaisen
-rivin aivan kuin kynttilät katolisen kirkon alttarilla ja kostea, kylmä
-ilma tunkeutui kaiken läpi kuin koetellakseen jokaisen varustuksia.
-
-303
-
-Kaksi surullista olentoa, joiden sydäntä painoi raskas huolten taakka,
-istui äänetönnä vaunussa ja heistä tuntui tämä suuri kaupunki -- joka
-jo itsessään oli oma maailmansa -- kaivokselta, jonka inhimilliset maan
-matoset olivat kaivaneet maan alle, kun taas valo ja vapaus olivat
-heidän yläpuolellansa.
-
-Muutamassa paikassa, jossa käytävästä erosi porras kadunalaiseen
-leipomoon, kolme tai neljä tämän kaupungin ryysyläistä oli kääriytynyt
-yhteen ja nukkui. Katu oli kaikkea muuta kuin äänetön, vaikka oli
-vielä pari tuntia siihen kuin jättiläisliike heräisi. Harvat ajurit
-sivuuttaessaan tuntemattominakin toisensa tervehtivät, ja ääni kuului
-raa'alta ja käheältä. Kun lukemattomat kellot löivät kaksi, kaikui ääni
-kuorona läpi öisen, usvaisen ilman.
-
-Matka oli pitkä ja ikävä, mutta Paul ja Greta tuskin tajusivat sitä.
-Heidän piti pian erota eivätkä he tienneet, he koska tapaisivat
-uudestaan. Ehkä pian, ehkä pitkän ajan perästä, ehkä vasta sitten, kun
-tätä suurempi pimeys peittäisi heiltä maan.
-
-Kääntäen Oxfordin kadulle ajuri ohjasi länttä kohden aikoen tulla
-Westminsteriin pääportista Hallituskadulta. Tie oli nyt autio ja
-äänetön. Mutta vaikka olikin levon aika, oli viheliäisyys kuitenkin
-nytkin avannut kaikkinielevän kitansa. Kevyt naurahdus katkaisi
-äänettömyyden, ja nuori tyttö, vielä melkein lapsi, Puettuna
-tahrattuihin hepeniin, kulki hoiperrellen käytävää, tuli vaunun luo ja
-kurkisti sisään akkunasta.
-
-Muutaman hotellin ovella, josta valonsäteet tunkeutuivat sumuiseen
-yöhön, ajuri pysähdytti. "Mukava hotelli, herra. Ajattelin: ettekö
-voisi jäädä yöksi sinne, herra?"
-
-Paul avasi luukun. "Me haluamme Westminsterin; luostariin, ukkoseni."
-
-Ajuri oli pistänyt soihtunsa paikoilleen lyhdyn jalkaan ja heiluttaen
-käsiään hakkasi ruumistaan lämpimikseen. "Kylmää urakkaa, herra.
-Ajattelen, että tämä jo olisi minulle kylliksi. Puoli kolme jo ja St.
-Margaretaan on vielä penikulma, herra. Kotiin on nyt jo pitkä matka,
-herra, ja rouva odottaa minua tähän aikaan ja muutenkin."
-
-Hotellin yövartija oli avannut vaunun oven, mutta hetkeksikään ei
-Paulin päätös horjunut. "Olen pahoillani, poikaseni, mutta meidän
-täytyy päästä luostariin, kuten sanoin teille."
-
-"Eikö se sopisi huomenna, herra? Oikein mukava asunto, herra. Minä voin
-suositella sitä", sanoi hän ojentaen peukalollansa olkapäänsä yli.
-
-"Meidän täytyy päästä luostariin tänä yönä, ukkoseni."
-
-Ajuri pöyhi hevosensa harjaa tyytymättömästi mutisten. "Ovenvartia,
-voitteko pitää yösijan minulle? Tunnin kuluttua olen takaisin", sanoi
-Paul. Ovenvartija nyökkäsi myöntävästi, ja vaunut lähtivät vielä kerran
-liikkeelle.
-
-Kun he kulkivat halki Trafalgar-torin, ilma äkkiä kirkastui. Oli
-kuin vaaleat höyrypilvet olisivat vyöryneet yli kellertävän sumun
-ja nielaisseet sen. Ajuri heitti soihtunsa maahan, kohentausi
-istuimellansa ja pani hevosen juoksemaan. Heidän saapuessaan
-Parlamentintorille sumu oli kokonaan haihtunut. Westminsterin kello löi
-kolme. Pilvet tornin yläpuolella olivat tummanruskeat, ja luostarin
-synkän rykelmän saattoi erottaa etäältä.
-
-Vaunut vierivät lounaispuolitse luostarin puutarhan pysähtyen suuren
-rautaisen portin eteen. Lamppu paloi oven yläpuolella valaisten
-hämärästi suurta tiilirakennusta niin, että sen muodosta voi saada
-melkoisen selvän kuvan.
-
-"Tässä on pyhän Margaretan luostari, herra. Kahdeksan shillingiä,
-herra, jos suvaitsette."
-
-Paul passitti ajurin tiehensä ja soitti kelloa. Ontto ääni kaikui
-korviaviiltävänä yössä. Itäisen taivaan pilvet näyttivät hajoavan,
-punertava rusotus ilmaisi päivän koittoa.
-
-Ovi lensi auki ja myöskin suuri portti avautui hitaasti. Eräs sisar
-kädessään avoin lamppu tuli heitä vastaan.
-
-"Saisinko tavata abbedissaa?" kysyi Paul.
-
-"Hän on juuri noussut", sanoi sisar, pisti lampun seinäkoukkuun ja
-riensi pois. Heidät oli jätetty tyhjään, ikävään, kaikuvaan käytävään.
-
-Seuraavana hetkenä kulki pitkä, kalottipäisten nunnain rivi ääneti,
-mutta kiireellisin askelin ihan heidän ohitsensa. Tänä varhaisena
-hetkenä he olivat nousseet aamuhartauteen. Muutamat heistä olivat
-kalpeita ja kuihtuneita, ja eräs, joka oli kaikista kalpein ja
-surkastunein, asteli painunein päin ja sormet kiihkeästi rukousnauhaa
-hypistellen. Paul astui askelen taaksepäin. Nunna kulki varmoin askelin
-toisten mukana. Ei ainoatakaan tuntemisen merkkiä, ei pienintäkään
-katsetta heille. Vain huulet näyttivät hieman vavahtelevan, -- la
-kuitenkin hän oli Paulin äiti.
-
-Paulin pää painui myöskin alas, ja hänenkin huulensa vapisivat.
-Luostarin yliäiti seisoi heidän edessään, ennenkuin Paul oli oikein
-päässyt hereille. Hetkeksi hänen äänensä kieltäytyi palvelemasta häntä,
-mutta vihdoin hän kuitenkin sai sanotuksi, että suuri onnettomuus on
-heitä kohdannut ja pyysi häntä ottamaan hänen vaimonsa joksikin aikaa
-turvaan.
-
-"Armeliaisuus on meidän tunnussanamme", sanoi äiti kuultuaan tämän
-pyynnön. "Tulkaa, sisareni, kirkon suojassa on rauha. Teidän
-raskautettu sydämenne voi saada levon, kun olette täällä."
-
-Paul pyysi hetkisen aikaa voidakseen sanoa jäähyväiset, ja hyvä äiti
-jätti heidät kahden.
-
-Silloin kuului sisemmistä huoneista urkujen juhlallinen humina ja
-kuoron täyteläinen laulu. Suloiset sävelet tunkeutuivat heidän
-raadeltuun sydämeensä ja he itkivät. Päivän hämärä hiipi sisään. Se
-himmensi lampun heikon, punervan valon vieläkin vähäisemmäksi.
-
-"Hyvästi, armahin, hyvästi", kuiskasi Paul ja sulki hänet kiihkeästi
-syliinsä.
-
-"Hyvästi vähäksi aikaa, rakas mieheni", vastasi Greta hymyillen.
-
-"Kuka olisi voinut ajatella, että tämä onnettomuus odotti sinua suoraan
-Jumalan alttarilta?"
-
-"On tuleva päivä, joka muuttaa vielä kaiken tämän pahan hyväksi."
-
-"Yhteiselämämme kynnyksellä kiskotaan meidät eroon!"
-
-"Älä ajattele enää sitä, rakkahin. Meidän elämämme on tämän
-onnettomuuden vuoksi muodostuva vielä kirkkaammaksi. Muistatko, mitä
-kirkkoherra Christian usein sanoi? Onnellisinta ei ole se elämä, johon
-päivä lakkaamatta paistaa, vaan se, jonka yllä kerran ovat riippuneet
-synkät pilvet, jotka ovat sittemmin poistuneet."
-
-Paul pudisti päätänsä. "Minun huuleni ovat suljetut. Sinä et tiedä
-kaikkea. Se on hirveä valhe, joka meidät erottaa. Mutta mitä, jos me
-emme voisi sitä kumota?"
-
-Gretan silmistä säteili valoisa toivo. "Se voidaan ja se täytyy voida."
-
-Paul taivutti päänsä ja kosketti hänen otsaansa huulillansa.
-"Menneisyys on kätketty äänettömyyteen, joka ei anna mitään vastausta",
-hän huokasi. "Minun äitini yksin voisi sen kumota, mutta hän on kuollut
-maailmalle."
-
-"Ei yksin hän, rakkahin. Minä voin sen valheen paljastaa. Odota, niin
-saat nähdä."
-
-Paul hymyili surullisesti ja pudisti uudestaan päätänsä. "Sinä et tiedä
-kaikkea", hän kertasi ja suuteli häntä hellästi. "Mitä, jos kuluu päivä
-päivän perästä eikä mikään selvitä tätä salaisuutta?"
-
-"Älä sitä pelkää. Tässä on johtamassa taivaan sormi", lohdutti Greta.
-
-"Sano mieluummin: kohtalon raskas käsi. Ja miten vähäisiä me olemmekaan
-tämän säälimättömän voiman meitä lähestyessä!"
-
-"Jumala näkee kaiken", sanoi Greta. "Hän on johtanut minut tänne ja Hän
-kyllä johtaa minut täältä pois."
-
-"Entäs, jos minä toin sinut tänne päiväksi, ja sinä saisitkin jäädä
-vuosiksi, koko elämäksesi?"
-
-"Ajattele silloin, että Jumala itse on ottanut pois sinun vaimosi."
-
-Paulin kasvot, joilla oli ollut nöyrä ilme, vääntyivät hirveästä
-tuskasta. "Oi, se on kauheata! Ja tämän luostarin piti olla sinun
-häähuoneesi!"
-
-"Vaiti, rakkaani! Täällä on rauha. Hyvästi, armahin Paul. Ole rohkea,
-rakas mieheni."
-
-"Rohkea? Kuoleman edessä miehen _tulee_ olla rohkea. Mutta jouduttuaan
-tällaiseen onnettomuuteen kuka mies voi olla rohkea?"
-
-"Jumala ottaa sen pois."
-
-"Jumala vain suurentaa sitä! Mutta minä pelkään saada totuutta ilmi.
-Tulevaisuus ei voi olla minulle kauheampi kuin menneisyys."
-
-"Älä antaudu epätoivoon, rakkahin Paul. Sinähän tiedät, miten raskaalla
-mielellä menee nukkumaan myrsky-yönä, kun puhurit ulvovat ja hakkaavat
-puiden oksia toisiansa vasten, mutta miten suloista on seuraavansa
-aamuna herätä, kun luonto on tyyntynyt, päivä paistaa ja ilma on
-linnunlaulua täynnä. Huomenna valhe on vääräksi näytetty, ja sinä tulet
-noutamaan minua pois."
-
-"Niin", vastasi Paul, "muuten minä vietän elämäni kuin maailman murjoma
-hylkiö."
-
-"Ei, ei, ei! Hyvästi, rakkahin", lohduttajan ääni petti ja hän painoi
-päänsä lemmittynsä rinnoille.
-
-Kuoro sisällä lauloi riemukasta aamuvirttä. Paul nosti pois
-rautasalvan, joka sulki oven ja avasi sen. Kadun toisella puolella oli
-harmaa seinä suurten lehdettömien puiden takana, välillä ja yläpuolella
-lepäsi pyhäinen rauha. Kaukaisena kaikuna kuului tänne viestii
-heränneestä ihmisten hälinästä. Nouseva päivä oli punannut itäisen
-taivaan, ja luostarin tornit näyttivät synkiltä vasten sarastavaa valoa.
-
-"Voi olla, ettei tässä vanhassa kaupungissa koskaan aurinko nouse, vaan
-että se herättää kulkijan joka päivä vain uuteen onnettomuuteen", sanoi
-Paul. "Tämä isku kuitenkin on kaikista raskain. Hyvästi, lemmikkini."
-
-"Hyvästi, rakas mieheni."
-
-"Tuo vanha tehdas on nähnyt monen sortuneen elämän jäännösten kulkevan
-ohitsensa, mutta mikään hautajaissaatto, joka on hiljalleen matkannut
-noiden puiden varjossa, ei ole ollut surullisempi kuin tämä ero.
-Hyvästi, rakkahin vaimoni, hyvästi."
-
-"Hyvästi, Paul."
-
-Paul löi rintaansa ja läähätti kuuluvasti. "Minun täytyy mennä. Asiaa
-ei saa ensin ajatella ja jättää sitten toteuttamatta."
-
-"Hyvästi, Paul." Greta kätki kasvonsa Paulin povelle peittääksensä ne
-hänen silmiltänsä.
-
-"Sanotaan, että menetetyn rakkaan ystävän muisto on suloinen kuin
-taivaan autuus. Toteutukoon se meissä!"
-
-"Vaiti, Paul. Sinä palaat pian takaisin noutamaan minua täältä pois",
-sanoi Greta painautuen lujemmin hänen rintaansa.
-
-"Ellen, ellen", hänen kuuma hengityksensä poltti Gretan painunutta
-päätä -- "ellen tulisi, niin -- koska maailma meille molemmille on
-kuollut ilman toistemme rakkautta -- jää tänne -- tähän luostariin --
-ainiaaksi. Hyvästi! Hyvästi!"
-
-Hän päästi irti Gretan kädet. Hän painoi polttavat huulensa hänen
-kylmälle otsallensa. Gretankin oli vallannut pelko, joka mursi
-hänen urhean sydämensä. Tuntui kuin hän olisi häipynyt mieheltänsä
-sumupilveen.
-
-"Hyvästi, hyvästi!"
-
-Hetken hiljaisuus, murtuva katse, tukahduttava Nyyhkytys, viimeinen
-kädenpuristus, ja ovi sulkeutui haulin jälkeen. Greta oli yksin
-tyhjässä käytävässä. Hänen huulensa olivat kylmät, silmänsä suljetut.
-Rusohohtoinen päivä sulki luostarin syliinsä, ja puhdas, soinnukas,
-täyteläinen kuoro tervehti sitä viestinä ikuisen kauneuden, rakkauden
-ja onnen mailta.
-
-
-
-
-X LUKU.
-
-
-Hetkisen harmitti Hugh Ritsonia, että Paul oli tällä tavalla kokonaan
-tehnyt tyhjäksi hänen suunnitelmansa. "No, ei sillä väliä", hän
-sanoi, "kysymys on vain muutamasta päivästä eikä muusta. Minun täytyy
-kuitenkin saada tahtoni toteutetuksi."
-
-Drayton ei koettanutkaan salata mielihyväänsä, kun ovi sulkeutui ja
-vaunut vierivät pois. "Minä en ole pahoillani, että se lurjus on
-tiessään ja täällä on selvät reitit."
-
-"Kun ne nyt menivät, on teillä vain vaarallisempi tehtävä, ystäväni",
-sanoi Hugh Ritson järkähtämättömän levollisesti.
-
-Drayton katsahti häneen puoliksi peläten, puoliksi epäillen. "Te
-ette kai ole antanut poikaa kuitenkaan, ilmi? Ette kai liene sanonut
-hänelle, että minä olen täällä?"
-
-"Älkää olko hullu! Menkää toimittamaan minulle; vuode, minun täytyy
-jäädä tänne yöksi. Teidän tulee olla varuillanne, jos aiotte menetellä
-viisaasti. Poliisi tulee aamulla tänne, siitä panen pääni pantiksi."
-
-"Tänne? Aamulla? Ei!"
-
-"Kun he kysyivät hänen osoitettansa, hän ilmoitti tämän talon. Ne eivät
-unohda. Sellaiset miehet eivät milloinkaan unohda."
-
-"Sen takaan, etteivät sitä tee."
-
-"Heillä on mielessä muitakin asioita kuin osoitteita. Ajatelkaa, jos
-niillä olisi jokin järkevä syy muistella myöskin tämän teidän talonne
-isäntää."
-
-"Mitä turhia! Ette kai tahtone asettaa minua talon vanhan vaimon
-asemaan?"
-
-"Siitä ei pelkoa. Itse tiedätte parhaiten. Pitäkää huoli itsestänne,
-herra Drayton."
-
-Drayton napitti takkinsa niin hyvin kuin revenneeltä liepeeltä saattoi.
-"Sitä minä juuri aion. Minua ei niin helposti kaapata. Aika on kallista
-ja sitä on käytettävä hyväkseen."
-
-"Mihin te aiotte?"
-
-"Sama se sille, sanon minä."
-
-"Jättäkää, tämä talo ja kahdessakymmenessä neljässä tunnissa olette
-kiinni."
-
-"Jos jään tänne, olen pinteessä kahdessatoista. Kun minä käytän joka
-hetken viisaasti, minä en ole täällä saatavilla."
-
-Draytonin käsi oli oven rivassa. Hugh Ritson heitti sen pois.
-"Sellainen idiootti kuin te joutaa kyllä joutuakin kiikkiin. Sellaiset
-miehet _pitäisi_ toimittaa pois tieltä."
-
-Drayton kohotti nyrkkinsä. "Saatana, mutta minä toimitan _teidät_, jos
--- jos --"
-
-Hugh Ritson ei hievahtanut paikaltaan. "Mitä, jos minä neuvoisin, miten
-voitte välttää joutumasta vastuuseen tämän yön työstä?"
-
-Draytonin käsi vaipui alas. "Minulla ei ole mitään sitä vastaan", hän
-murisi. "Miten?"
-
-"Panemalla toisen miehen teidän sijallenne."
-
-Draytonin silmät revähtivät ihastuksesta selälleen.
-
-"Mihinkäs minä joudun?" hän kysyi.
-
-"Te", sanoi Hugh Ritson ja tuskin huomattava hymy karehti hänen
-huulillansa, "te asetutte _hänen_ saappaihinsa."
-
-Suonenvedontapainen hymy väänsi Draytonin kasvoja. Hän näpelöitsi
-revittyä takkia levottomin sormin. Hänen silmänsä kääntyivät oveen.
-Seurasi hetken äänettömyys.
-
-"Hänkö?" hän kysyi kulmiansa kohottaen.
-
-Hugh Ritson nyökkäsi keveästi. Drayton seisoi suu auki.
-
-Vanha rouva Drayton lönkytti ympäri kapakkahuonetta valmistautuen
-menemään levolle.
-
-"Minä sanon teille hyvää yötä, herra. Paul, johda sinä herra
-huoneeseensa."
-
-"Hyvää yötä, rouva Drayton."
-
-Kapakan emäntä lynkytti tiehensä. Mutta portaan puolivälistä hänen
-ruikuttava äänensä kuului uudestaan. "Se nuori onneton raukka -- minä
-sanon teille, että hän itkee silmät päästänsä."
-
-"Mitä te tarkoitatte?" kysyi Drayton.
-
-"Tuoda hänet tänne."
-
-"Kuinka se käy? Hän on mennyt Lontooseen, vai mitä? Se on liian suuri
-heinäpieles, että siitä voisi löytää neulan, vai mitä arvelette?"
-
-"Lontoo ei ole heinäpieles, herra Drayton, vaan mehiläispesä, jonka
-jokaisessa kennossa on asukas. Kun he menevät ulos St. Pancraksen
-asemalta, heidän täytyy vuokrata ajuri tai olla se tekemättä. Jos he
-ottavat sen, merkitään vahtituvalla numero muistiin. Sillä numerolla
-voidaan ajuri löytää. Hän tietää, mihin hän heidät kyyditsi. Jos minun
-veljeni jätti vaimonsa toiseen paikkaan ja meni itse toiseen, tietää
-ajuri senkin. Jos he eivät ota ajuria, ja kun yö on myöhäinen, heidän
-täytyy jäädä asumaan likelle asemaa. Näin on siis tässä mehiläispesässä
-heidän erikoinen kennonsa tarkalleen tiedossamme. Se tällä hetkellä
-riittääkin. Ketä nukkuu tässä talossa -- lukuunottamatta tyttöä ja
-teitä itseänne?"
-
-"Ei ketään muita kuin juoksupoika."
-
-"Missä hän nyt on -- vuoteessa?"
-
-"Neljä tuntia sitten."
-
-"Missä hän nukkuu?"
-
-"Ylhäällä ullakolla."
-
-"Älkää antako tämän pojan nähdä teitä. Millä puolella taloa teidän
-ullakkokoppinne on?"
-
-"Ihan tässä päässä."
-
-"Onko ullakolla koppia myöskin toisessa päässä?"
-
-"On, hirvittävän kehno."
-
-"Se ei haittaa. Ottakaa patjanne ja maatkaa siellä koko huominen päivä
-näyttäytymättä. Syökää, mutta väkijuomia ei, muistakaa se. Minä tulen
-teidän luoksenne, kun kaikki on selvänä. Ja nyt näyttäkää minulle
-huoneenne."
-
-Valmistettuaan hieman yötä varten nämä kaksi miestä menivät yläkertaan
-kädessään ainoa valo, mikä vielä paloi.
-
-"Antakaa minulle kynttilä. Teidän on parasta mennä ullakollenne
-pimeässä. Tässä, pankaa tämä avain tytön oveen ja vääntäkää lukko auki.
-Hän on kyllin ääneti nyt. Vait! -- Ei, se oli vain tuuli. Hyvää yötä ja
-muistakaa, mitä minä olen sanonut: älkää antako sen pojan nähdä teitä,
-ja -- kuulkaa -- ei tippaakaan likööriä!"
-
-
-
-
-XI LUKU.
-
-
-Päivä ei vielä sarastanut ja kaikki talossa oli vaipunut hiljaisuuteen,
-kun Mercy Fisher äänettömästi avasi huoneensa oven ja hiipi salaa
-alakertaan. Siellä oli hyvin pimeä eikä hänellä ollut kynttilää.
-Ilman täytti voimakas väljähtyneen tupakan tuoksu. Toisessa kädessään
-hän kantoi pientä nyyttiä ja toisella seinää hapuillen tunnusteli
-tietä, kunnes saapui ulko-ovelle. Raskas säppi piti sitä kiinni, ja
-vapisevin sormin hän päästi sen aspista irti. Kun hän sai tiukan säpin
-työntäistyksi; auki, luiskahti se hänen kädestään ja pudota rojahti
-ovilautaan. Tytön sydän syöksähti kurkkuun. Hän oli ensin kauhusta
-kokoon luhistua, mutta sitten hän avasi oven ja lensi pimeään yöhön
-jättäen oven jälkeensä sepposen selälleen.
-
-Myöhempinä elonsa päivinä hän ei voinut selittää, mikä häntä sinä
-hetkenä johti. Hänellä ei ollut mitään määrää eikä tarkoitusta. Tuli
-vain päästä särkynyttä sydäntänsä pakoon. Tuli vain saada nukahtaa
-nurmen alle ja voida vapautua tästä hirveästä sydämen kivusta.
-Sokeassa tuskassansa hän oli matkalla elämän merkilliseen kurimoon
--- Lontooseen. Hän riensi tietä kertaakaan katsomatta taaksensa.
-Lehdettömät puut huokailivat yötuulessa, niiden suuret haarat uhkaavina
-huojuivat hänen päänsä päällä. Pensaat muodostivat kummallisia varjoja
-hänen edessään ja sivuillansa. Hänen jäsenensä vapisivat ja hampaansa
-kalisivat, mutta hän riensi yhä. Päätä alkoi pakottaa. Hän tunsi
-tukehtuvansa. Maailma oli hänelle niin raaka. Jospa hän voisi paeta
-sitä ja unohtaa -- voisi unohtaa!
-
-Päivä alkoi sarastaa. Taivaan synkkään sineen hänen vasemmalla
-puolellansa ilmestyi vaaleita juovia. Kaikki hänen edessään näytti
-pohjattoman harmaalta. Kostea, pureva tuuli löi vasten kasvoja. Soinen
-lakeus hänen sivullansa uinui usvien peitossa. Ei kuulunut pienintäkään
-ääntä paitsi hänen askeltensa narske jäisellä tiellä. Ei ainoatakaan
-lintua tyhjässä ilmassa. Ei pilvenhattaraa kirkkaalla taivaalla. Kaikki
-oli niin masentavaa -- ei ollut yö eikä päivä.
-
-Tämän autiuden keskellä, josta kaikki elämä näytti kokonaan kuolleen,
-riensi murtunut tyttörukka nyytti kädessä, saali hartioilla ja punaiset
-silmät tähdättyinä suoraan eteenpäin.
-
-Tuuli huokaili ja valitti kuin joku rauhaton henki. Silloin tällöin
-joku viime vuoden kuollut lehti irtautui rapisten ja keinui tuulen
-mukana joskus hipaisten häntä ohikulkiessaan. Raastettu, kuten sydän
-hänen rinnassaan, oli luonto hänen ympärillään.
-
-Vähitellen harmaa taivas vaaleni. Itäinen taivas punertui ja raikas
-tuuli näytti puhdistavan ilman sumuista. Silloin hän alkoi juosta.
-Hänen takanansa olivat kaikki hänen kauniit unelmansa ja ne olivat nyt
-kuolleet. Takana oli rakkaus, joka oli sulostuttanut hänen elämäänsä ja
-sekin oli kuollut. Ihanasta unesta hän oli herännyt ja tunsi sydämensä
-tyhjäksi ja jäätyneeksi.
-
-Juostessaan harmaata tietä, taivaan kuvun tyhjänä kaareutuessa hänen
-päänsä päällä ja tuulen levottomasti tohistessa, hylätty tyttö
-nyyhkytti kyynelettömässä tuskassansa kuin pieni lapsi äitiänsä, joka
-on haudattu nurmen alle -- kunnes hän lopulta väsyneenä ja sairaana
-vaipuu unen helmoihin unohtaen kärsimänsä vahingon.
-
-Hän saapui muutaman tehdaspiipun juurelle. Siitä tuprusi sankka savu,
-joka häipyi savunnäköiseen ilmapiiriin. Hän aikoi pysähtyä sen suojaan
-lepäämään, mutta kuuli askeleita sen takaa ja lensi säikähtäneenä
-pakoon kuin pahanteosta tavattuna.
-
-Pois, pois, vaikk'ei hän tiennyt, minne. Eteenpäin, eteenpäin,
-tietämättä miksi.
-
-Päivä oli nyt voittanut yön. Kuta kirkkaampia oli aamu, sitä synkeämpi
-oli hänen sydämensä. Tukka oli päässyt puoliksi hajalle ja sumu oli
-tarttunut siihen, jäädyttäen sen paksuiksi suortuviksi, mutta siitä hän
-ei välittänyt, vaan astui edelleen nousevan auringon luodessa kultaisia
-säteitänsä maailmaan.
-
-Oi, kun saisi haudata itsensä iäksi, iäksi -- mutta ei vielä kuolisi,
-ei, ei, ei kuolisi!
-
-Muutamassa teitten risteyksessä oli osoitepylväs, josta hän luki:
-"Kilburniin". Sen vierellä kasvoi metsää, ja auringon säteet leikkivät
-pensaissa punaten kuolleita lehtiä, jotka vielä riippuivat tammen
-oksissa. Hänen oli nyt lämmin, mutta voi, kuinka väsytti! Hän pistäysi
-piiloon rautatammipensaan suojaan, joka kasvoi aivan tien reunalla ja
-lyyhistyi maahan varisseille lehdille. Hän uinahti uneen, mutta heräsi
-säikähtäen. Kaikki oli aivan hiljaa. Väsymys voitti kuitenkin pelon ja
-pohjattoman tuskan ja hän nukkui.
-
-Uni, joka tekee kuninkaita ja kuningattaria meistä kaikista --
-suloinen uni teki tästäkin hylätystä tytöstä kuningattaren, rakkauden
-kuningattaren, ja hän uneksi kodistaan, joka oli kaukana vuoristossa.
-
-Mercy nukkui yhä, kun kuorma-ajurin vaunut kulkivat jyristen tietä ohi.
-Ajaja, kirkassilmäinen mies, aamun raikkaus kasvoillaan, istui edessä
-ja vihelteli. Hänen hevosensa pysähtyi ja se herätti hänen huomiotansa.
-Tämä tapahtui juuri rautatammipensaan luona, ja hän huomasi Mercyn sen
-takana.
-
-Tytön kasvot olivat kuluneet ja kalpeat, päähine valunut taakse. Hänen
-päänsä nojasi puun runkoon, toinen käsi lepäsi rinnalla ja toinen oli
-hervahtanut sivulle kuolleille lehdille, johon oli pudonnut hänen
-hervottomista sormistaan hänen punaiseen nenäliinaan kääritty nyyttinsä
--- ja koko kuvaa valaisi säteilevä aamuaurinko.
-
-Ajaja hyppäsi maahan. Samana hetkenä Mercy heräsi pelästynein ilmein.
-Hän nousi seisoalleen ja tahtoi juosta tiehensä.
-
-"Nuorena joutunut maailmaa kiertämään, vai mitä, neiti?" sanoi ajaja.
-Hänen äänensä oli ystävällisempi kuin hänen sanansa.
-
-"Antakaa minun mennä, pyydän", sanoi Mercy ja koetti päästä ohi.
-
-"Tietysti, tietysti, jos tahrotte."
-
-Mercy kiitti häntä silmät maahan luotuina. Hän oli jo tiellä.
-
-"Koska olette samalle päin matkalla kuin minäkin, minulla ei ole mitään
-sitä vastaan, että nousette rattaille."
-
-"Ei, kiitos. Minulla ei ole -- minulla ei ole rahaa. Minun täytyy
-kävellä."
-
-"Orottakaa, kunnes tulen karhuamaan, eikös niin, neiti? Tulkaa,
-kiivetkää ylös vain."
-
-"Annattekos minun mennä alas, koska haluan?"
-
-"Tietysti saatte. Miks'en. Ylös nyt vain. Siinä on mukava paikka istua
-säkillä, se on ihan kuin sitä varten. Niissä on kaikissa omenia. Onko
-hyvä? Jahah. Lähretään siis."
-
-Kärrit olivat puolillaan säkkejä, ja Mercy hiipi perimmäiseen nurkkaan.
-
-"Minä en oo mikään omenatarhuri. Minä oon vain välittäjä, niin, se min'
-oon. Minä kierrän maaseurull' ostamass' omenia ja sitten minä tuon
-ne Covent-puistoon myötäviks'. Sinne minä oon nytkin matkalla, kuten
-näkyy, ja täytyy olla siellä, ennenkuin liike-elämä alkaa."
-
-Mercy kuunteli, mutta ei puhunut mitään.
-
-"Te tunnette Covent-puiston -- ei kaukana Leicesteristä ja
-Heinätorista?"
-
-Mercy pudisti päätänsä.
-
-"Mitä? Ettekö koskaan ole ollut siellä -- ei lähelläkään?"
-
-Mercy pudisti uudestaan päätänsä ja painoi katseensa alas.
-
-Ajaja vilkaisi häneen salaa. "Hänelle on tainnut käyrä huonnosti", hän
-ajatteli ja oli hetkisen hiljaa. Sitten hän katsoi häneen toisen kerran
-kulmiensa alta.
-
-"Minä näen, että neitill' on kipeät silmät."
-
-"Ne ovat kipeät ja joskus on vaikea nähdä", vastasi Mercy.
-
-"Te näytätte samanlaiselt' kuin eräs minun ystäväni -- silmänne ovat
-samanlaiset, tarkoitan -- hänenkin olivat punaiset ja turvonneet
-ja niin pois. Se oli Tom Crow, minun liiketoverini, oikeastaan.
-Tom vilustui yhtenä yönä, kun me olimme omenoita keräämässä Roger
-Tichbornen tilalla. Kylmä iski suoraan Tomin silmiin, ja on ihme, jos
-hän ei ol' sokea kuin pukki."
-
-Mercyn huulet vapisivat. Ajaja lopetti lavertelunsa ajatellen, että oli
-mennyt liian pitkälle ja sitten hieman epäjohdonmukaisesti koettaen
-erehdystään korjata alkoi kurittaa hevostansa.
-
-"Hei, sinä vanha, tyhmä kuhnus, sinä matava täi!"
-
-Hevonen lähti juosta lönkyttämään. He kulkivat pienen kylän kautta, ja
-Mercy luki nimen "Synnytyslaitos" muutaman talon nurkasta.
-
-"Oletteko te matkalla Lontooseen?" kysyi Mercy nöyrästi. "Onko Coventin
-puisto -- Lontoossa?"
-
-"Häh?" Ajaja leväytti hämmästyksestä silmänsä selko selälleen.
-
-Mercy vapisi ja painoi päänsä alas. He koluuttivat jonkun aikaa aivan
-äänettöminä ja sitten ajaja, joka oli luonut salaisia silmäyksiä
-Mercyyn, kiinnitti ohjaksia ja sanoi: "Minä puhuin järettömiä
-sanoessani, että Tom Crow oli sokea kuin pukki. Eihän pukki ole sokea,
-ja vain katupojat käyttävät sellaista kieltä. Mutta sitäpä minä oon
-oppinutkin torilla myöskennellessäni. Sitäpaitsi Tom riiteli rouvansa
-kanssa ja ehkä se oli hänen silmilleen pahempi kuin kylmä."
-
-("Juokse sinä vanha kaakki sinä vanha linkku!")
-
-"Kattokaas, Tomin eukko karkasi ja jätti hänet. Hän oli yhtä nuori kuin
-tekin ja saattoipa olla yhtä sievä katsellakin, mutta pahanilkinen kuin
-hurja. Ja se mursi Tomin syrämen, kuten sanotaan. Niinpä Tom jätti
-kaupanteon. Hän jätti omenanostolla-kulun, sillä se vaatii miestä.
-Nyt hän on laittanut potakkakeittiön ja kun hän on niin sokea kuin
-on, hänen poikansa pitää siitä huolta. Siihen kaikkeen on vaimo yksin
-syyllinen. 'Jim Groundsell' -- hän sanoo minulle -- se on minun nimeni
--- 'Jim', hän sanoo, 'älä siro syräntäs' kehenkään, niin säilytät
-silmäs ja pysyt kauppiaana'."
-
-("No, sinä vanha kuhnus! Juokse äläkä muuta!")
-
-"Mutta minä menin ja tein kuten hänkin. Ja nyt minun vaimoni on
-raajarikko eikä ole päässyt vuoteesta -- jouluna tulee kaksitoista
-kuukautta -- ja hänellä on ikävä maata aivan yksin ja siinä hän oppii
-kiukuttelemaan ja --"
-
-("Juokse sinä vanha luukasa!")
-
-Seurasi pitkä äänettömyys. Vihreät pellot jäivät heidän taaksensa ja he
-joutuivat pitemmille kaduille, kuin Mercy oli koskaan nähnyt. Vaikka
-aurinko paistoi täydellä terällä, lyhdyt paloivat vielä käytävien;
-vierillä. He sivuuttivat muutaman kirkon, ja Mercy näki tornikellosta,
-että se oli kohta kahdeksan. He ajoivat kiireesti Camden kaupungin läpi
-pyhän Gileksen kautta Long Acren kadulle.
-
-Kadut olivat ahdinkoon asti täynnä. Ihmisvirta kulki edestakaisin.
-Ajurien rattaat ja raitiovaunut jyrisivät edestakaisin. Kuta pitemmälle
-he ehtivät, sitä tiheämmäksi väkijoukko kävi ja sitä suuremmaksi melu.
-Mercy istui nurkassaan melkein sekaisin. Outo kaupunki peloitti häntä.
-Hetkeksi se karkoitti surun hänen mielestänsä.
-
-Kun he saapuivat Coventin puistoon, hyppäsi Jim, ajaja, reippaasti
-alas, tervehti muutamia ahavoituneita, miehiä, joilla oli samanlaiset
-vaunut kuin hänelläkin ja huudahteli toisille hauskoja sukkeluuksia.
-Hämmästyneestä tytöstä tämä oli kuin hän olisi joutunut Baabeliin --
-nauru, kiroukset, huudot, koirien haukunta, kinastelut, kaikki ihan
-pyörrytti häntä.
-
-Hänen päätänsä kivisti. Hän oli laskeutunut alas tietämättä, mitä nyt
-tehdä. Mihin hänen oli mentävä? Tässä Lontoon kuohuvassa hälyssä, joka
-hänet teki yksinäisemmäksi ja herätti suurempaa kauhua kuin synkinkään
-erämaa, hän kyseli lakkaamatta, mitä hän on ja mihin hän joutuu.
-
-Hän seisoi hetken käytävällä punainen nyytti kädessänsä, ympärillään
-tämä kauhistava ja kuohuva elämän pauhu. Kyyneleet nousivat hänen
-silmiinsä, ja ihmisten katseet, äänet ja melu häipyivät kuin kaukaiseen
-etäisyyteen.
-
-Seuraavana hetkenä hän tunsi, että hänet nostettiin takaisin vaunuun,
-mutta sitten hän ei tajunnut muuta.
-
-
-
-
-XII LUKU.
-
-
-Kaksi päivää myöhemmin Hugh Ritson astui pyhän Margaretan luostarin
-kirkkoon. Oli iltapalvelus ja väkeä oli keskilaiva tungokseen täynnä
-kuorista portaille asti. Sivukuorit, joissa ei ollut istuimia, olivat
-vain puolillaan ja käytävät olivat tyhjät, sillä ainoastaan siellä
-täällä joku yksinäinen mies nojasi suuriin pylväihin, jotka muodostivat
-synkän pylväskäytävän.
-
-Jumalanpalvelus oli jo alkanut. Hugh Ritson kulki äänettömin askelin
-kuoriin päin, kunnes hän tuli lähemmä keskiosaa, jossa ihmiset olivat
-ahtautuneet toisiinsa kiinni. Siellä hän pysähtyi muutaman pylvään
-vierelle ja katseli tarkasti niitä, jotka olivat kuorissa.
-
-Hän saattoi hyvin kuulla saarnaajan äänen, mutta hän tuskin kuunteli
-sanoja. Hänen silmänsä kiersivät ympäri kirkkoa, kunnes ne pysähtyivät
-muutamaan kuorin eteläisen reunan paikkaan, johon joukko nunnia
-alaspainunein katsein oli asettunut. Yksi niistä oli peittänyt kasvonsa
-hunnullansa, rukousnauha oli hänen rinnallansa ja hän nypelöitsi sitä
-hermostunein sormin. Hänen vieressään olivat toiset kasvot, jotka
-kiinnittivät Hugh Ritsonin huomiota. Ne olivat Gretaa omaa kauneuttaan
-säteilevät kasvot. Niiden ilme oli hellä ja vakava, ja tunteitten lämpö
-oli kohottanut silmiin kostean kiillon.
-
-Hughin silmät eivät siirtyneet hetkistä kauemmaksi näistä kahdesta.
-Velttona hän kuunteli niitä sanoja, joita näille ihmisille lausuttiin
-ja jotka tekivät heidät mykiksi. Saarnaaja oli hoikka, nuori mies,
-laihtunut ja kalpea, mutta silmät olivat säteilevät ja ääni soinnukas
-ja hyväilevä. Mutta itse saarna oli kiihkeän intohimoinen ja
-suvaitsematon, sisältäen enemmän lakia kuin evankeliumia, kuten aina
-munkki Jeromen hehkuvat saarnat.
-
-"Moni luulee tiensä oikeaksi, mutta se johtaa kuolemaan." Tämä teksti
-kerrattiin ainakin kaksikymmentä kertaa. Ihmiset puhuvat omantunnon
-oikeudesta, aivan kuin omatunto olisi Jumalan laki. He lörpöttelevät
-suvaitsevaisuudesta, aivan kuin harhaoppia tulisi suvaita, jos joku on
-siihen langennut. Omatunto! Se on olosuhteitten orja. Suvaitsevaisuus!
-Se on helvetin portin tunnussana.
-
-Hugh Ritson kuunteli välinpitämättömänä tuijotellen vuoroin nunnaan,
-jonka pää oli painunut vuoroin hänen rinnallaan olevaan kukoistavaan
-olentoon, jonka pää oli pystyssä. Vihdoin yksi sana sai koko hänen
-sielunsa väräjämään. Miehet, naiset, koko mykkä ihmisjoukko, pylväät,
-kuorit, akkunat pyhäinkuvineen, alttarilla palavat kynttilät, ihana
-alttaritaulu, kalpeat kasvot palavine silmineen saarnastuolissa --
-kaikki hävisi häneltä sinä hetkenä.
-
-"Ihmiset luulevat", jatkoi puhuja, "että mikä on oikein ajatusten
-valtakunnassa, ei voi olla väärin elämän maailmassa. Tehdään
-liittoja perkeleen kanssa ja alistetaan ne oman orjuutetun mielen
-hyväksyttäviksi. Ei ole niin pimeää tietä, jota ei kuljeta, jos se
-vain näyttää valon tieltä, ei niin väärää suuntaa, kunhan se tuntuu
-oikealta. Varokoon kukin sitä valhetta, jonka on lausunut omalle
-sydämelleen. Se johtaa kuolemaan."
-
-Silmät jäykkinä tuijotellen ja verettömin kasvoin Hugh Ritson astui
-askelen taaksepäin ja nojasi vapisevalla kädellään pylvääseen, jota
-vasten äsken oli välinpitämättömänä seissyt. Hänen askelensa ääni oli
-vihlovana kaikunut yli äänettömän kirkon, ja moni kaula kurkottui häntä
-kohden. Hänen mielenliikutuksensa oli sinä hetkenä hävinnyt. Kevyt hymy
-hänen kovilla huulillansa ilmaisi, että enkelin ääni hänen sielussansa
-taaskin oli voitettu.
-
-Saarna loppui ankaraan selitykseen, miten horjumaton on Jumalan laki
-ja miten sen rikkojat joutuvat ikuiseen kadotukseen. Sanat olivat
-voimakkaat ja järkyttävät, mutta mies, joka hetkisen näytti enimmän
-järkytetyltä, olikin entistä paatuneempi. "Tähdet", jatkoi puhuja,
-"jotka tuikkivat ylhäällä, ovat nähneet kaiken syntyvän ja katoavan.
-Ennenkuin ihminen luotiin, olivat ne. Vanha joki, joka kulkee tämän
-vanhan kaupungin läpi tänä iltana, on virrannut siitä vuosisatoja,
-ja sukupolvet sukupolvien perästä iloiten ja surren ovat vaipuneet
-hautaan, mutta vielä huuhtelee sama vesi sen rantoja. Kuitenkin tähdet,
-jotka itse mittaavat aikaa, meri, johon virrat katoavat, kaikki
-häviävät, mutta sittenkin ihminen elää, vaikka ajallisuus lakkaa.
-Vaikka hän joutuu kadotukseen, hän kuitenkin elää ja kärsii. Hän on
-ikuinen kuin taivaat ja taivasten taivaat eikä hänen kärsimyksellänsä
-pidä loppua oleman."
-
-Saarnaaja lopetti, ja touhu ja tohina, joka penkeillä syntyi, ilmaisi,
-että äärimmilleen kiihtynyt jännitys oli lauennut. Kasvot, jotka olivat
-vääntyneet pelosta ja tuskasta tai joilla ilmeni kiduttava omantunnon
-tuska, tai jotka olivat hehkuneet innostuksen tulta, saivat jälleen
-luonnollisen ilmeensä.
-
-Iltahymnin lauloi koko kirkkokansa seisoaltaan. Se kohosi voimakkaana
-siniseen kupuun, johon alhaallariippuvat lamput loivat merkillisiä
-varjoja peittäen pyhimyskuvat salaperäiseen hämyyn. Oli kuitenkin yksi
-ääni, joka ei liittynyt kiitoslauluun, ja Hugh Ritsonin suljetut huulet
-kuvasivat vain vertauskuvallisesti suljettua sydäntä.
-
-Hän kyseli itseltänsä, olisiko totta, että vielä sittenkin, kun
-tähdet ovat palaneet loppuun, ihminen vieläkin kärsisi. Turhaa! Mitä
-on ihminen? Tämä ihmispaljous, jonka voimakas ääni kohisi kuin meren
-aallot, mitä se oli? Tässä vanhassa kirkossa, jossa he lauloivat, oli
-laulanut ihmisiä ennen heitä ja missä he olivat nyt? Kuka voi sanoa,
-etteivät ne olleet joutuneet kadotukseen? He olivat eläneet, uskoneet,
-kuolleet ja poistuneet -- menneet pois synteineen ja suruineen,
-menneet tahtoineen ja taipumuksineen, poistuneet kaikkien katseilta
-ja muistosta, eikä tullut vähintäkään viestiä heistä ilmoittamaan,
-mikä kuoleman jälkeen odotti, tai liittymään tähän riemulauluun,
-jossa väreilee niin harras toivo. Toivo! Se on unta. Se uni hallitsee
-ihmisten haluja ja tunteita, täyttää kirkot ja kappelit ja saa heidät
-uneksimaan yhä uudelleen. Mutta se on unta, josta ei ole heräämistä ja
-josta ei milloinkaan saa tietää, ettei se ollut totta.
-
-Saarnaaja ja kuorot jättivät kirkon. Silloin seurakuntakin hajosi.
-Hugh Ritson jäi jäljelle seisten entisellä paikallansa pylvästä
-vasten. Nunnat eteläisellä puolella nousivat viimeiseksi ja katosivat
-muutamasta etelänpuoleisesta sivuovesta. Hugh katseli heidän
-poistumistaan siirtyen hänkin sinne päin. Greta kulki muutamia
-askeleita jäljempänä. Kun väki poistui ja hän nousi paikaltansa,
-lankesivat hänen silmänsä Hughiin. Silloin hän painoi päänsä alas ja
-riensi kiireisin askelin sivukuoriin. Hugh katsoi, kunnes hän astui
-ovesta. Kirkko oli nyt ihan tyhjä ja siellä saattoi vapaasti liikkua.
-Hän seurasi jäljessä ja pistäysi ovesta sakastiin.
-
-Hänen edessään oli toinen ovi. Se johti luostariin. Nunnajonon loppupää
-hävisi juuri siitä. Greta seisoi sakastissa nöyränä ja hartain
-ilmein toinen käsi rinnalla ja toinen kiinni ristiinnaulitussa,
-joka seisoi seinän vierellä. Kun hän näki, että Hugh oli seurannut
-häntä, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli juosta tiehensä ja toinen
-langeta polvilleen hänen eteensä. Hän ei tehnyt kumpaakaan. Voittaen
-heikkoutensa, mutta vieläkin vapisten päästä varpaihin hän kääntyi
-Hughiin uhkaavin ilmein. "Mitä varten sinä tulet tänne? Minä en halua
-puhua sinun kanssasi. Anna minun mennä", hän sanoi.
-
-Hugh Ritson ei pienimmälläkään merkillä näyttänyt haluavan pidättää
-häntä. Hän seisoi hänen edessään katse maahan luotuna ja tunsi
-seistessään jalkansa epävarmaksi. "Minä tulen sanomaan sinulle
-hyvästi", hän vastasi tyynesti. "Minä tulen sanomaan, ettemme enää
-koskaan tapaa toisiamme."
-
-"Kunpa olisimme eronneet ennen, kuin tapasimme toisemme viime
-kerralla!" sanoi Greta kuohahtaen.
-
-"Kunpa emme olisi koskaan toisiamme tavanneet!" sanoi Hugh matalalla
-äänellä.
-
-"Sinä valehtelit ja sen kautta erotit minut miehestäni", jatkoi Greta.
-
-"Niin tein -- Jumala minulle anteeksi suokoon."
-
-"Ja sinä tiesit, että se oli valhe", lisäsi Greta.
-
-"Minä tiesin, että se oli valhe."
-
-"Missä on sitten sinun häpysi, kun sinä vielä voit katsoa minua
-silmiin? Vai eikö sinulla ole häpyä?" kuohahti Greta.
-
-"Eikö sinulla ole sääliä?" kysyi Hugh.
-
-"Oletko sinä säälinyt minua? Etkö sinä jo ole tehnyt kylliksi vääryyttä
-minulle?"
-
-"Jumala tietää, että se on totta. Ja Hän tietää että minä olen onneton
-ihminen. Sääli minua ja anna minulle anteeksi ja sano minulle hyvästi."
-
-Jokin hänen katuvassa äänessään liikutti Gretaa. Hän oli vaiti.
-
-"Pappi oli väärässä", jatkoi Hugh. "Ei ole mitään perkelettä. Meitä
-ohjaavat vain omat himomme. Näiden himojen ylin mestari on rakkaus.
-Se on koko maailman hallitsija, joka vangitsee ihmiset ja saa heidät
-tekemään kuinka suuria rikoksia tahansa."
-
-"Sinun rikoksesi oli, että minä jouduin tänne", pisti Greta.
-
-"Suokoon Jumala, että minä voisin saada sinut ainaiseksi jäämään
-tänne", sanoi Hugh.
-
-"Sitä rukousta Hän ei kuule. Minä jätän tämän: talon tänä iltana. Tänne
-on tulossa eräs, joka voi näyttää sinun riettaan valheesi vääräksi."
-
-"Onko se kirkkoherra Christian?" kysyi Hugh. Greta ei vastannut, ja
-Hugh jatkoi: "Hänen matkansa on turha. Yksi ainoa minun äitini sana
-olisi selittänyt kaiken. Hän on tässä talossa."
-
-"On, taivas sinulle anteeksi suokoon, että hän on täällä", vastasi
-Greta.
-
-"Sinä olet väärässä. Sinä et tiedä kaikkea. Missä on sinun miehesi?"
-
-Greta pudisti päätänsä. "Minä en ole tavannut häntä enkä kuullut
-hänestä mitään sen jälkeen, kun me erosimme tämän luostarin
-esihuoneessa", hän huokasi.
-
-"Ja kun sinä jätät tämän talon tänä iltana, jätätkö sinä hänet iäksi?"
-kysyi Hugh.
-
-"Taivas sen estäköön!" sanoi Greta kiihkeästi. Hugh Ritsonin verettömät
-kasvot olivat kauheat katsella. "Greta", hän sanoi tuskaisella äänellä,
-"heitä hänet, mielestäsi. Pidä tätä väärää liittoa iäksi purettuna, ja
-tämä kurjuus loppuu. Piti olla sinä ja minä -- minä ja sinä. Mutta se
-on ohi nyt. Minä en tahdo tulla teidän väliinne. Hyödytöntä on sitä
-ajatella. Minä en tarjoa sinulle rakkauttani, sillä sinä surmasit sen
-jo kauan sitten. Mutta minä en voi nähdä sinua veljeni vaimona. Se
-tuottaisi minulle liian suurta kärsimystä. Minä en jaksa sitä kestää.
-Sääli minua. Jos minä en voi toivoa sinun rakkauttasi, eikö minulla ole
-oikeutta saada osakseni edes sinun sääliäsi? Mitä minä olen kärsinyt
-sinun rakkautesi vuoksi? Saanut ikuisen tuskan sydämeeni. Mitä minä
-olen uhrannut sille? Nimeni -- paikkani -- perintöni."
-
-Greta kohotti häneen kysyvän katseensa.
-
-"Mitä! Eikö hän vieläkään ole kertonut sinulle kaikkea?" jatkoi Hugh.
-"No, sillä ei väliä. Mitä hän on tehnyt ansaitaksensa sinun rakkautesi?
-Mitä hän on kärsinyt? Mitä hän on uhrannut?"
-
-"Jos tuo on rakkautta, on se itsekästä rakkautta", päätti Greta
-murtuneella äänellä.
-
-"Itsekästä? olkoon niin. Kaikki rakkaus on itsekästä."
-
-"Jätä minut, jätä minut."
-
-Hugh Ritson vaikeni. Hänen kiihkonsa lisääntyi. "Minä jätän sinut", hän
-sanoi, "enkä koskaan tule sinua tapaamaan. Minä menen sinun luotasi
-iäksi ja kätken poveeni tuskan, joka seuraa minua elämäni loppuun asti,
-jos sinä lupaat minulle yhden asian."
-
-"Mikä se on?" kysyi Greta silmät maahan luotuina.
-
-"Se on paljon", jatkoi Hugh, "mutta se ei ole kaikki. Jos hinta on
-suuri, niin ajattele sitä ikuista kurjuutta, mihin se on minut,
-johtanut. Tahdothan sinä uhrata jotakin minun hyväkseni, etkös
-tahdokin?"
-
-Hänen äänensä painui hänen puhuessaan, hänen kalpeat kasvonsa kävivät
-lempeiksi ja toivoton rakkaus loisti hänen suurista silmistänsä.
-
-"Sano, että tahdot -- tahdot minun vuokseni!" Hän ojensi kätensä häntä
-kohden aivan kuin sielun ja ruumiin kärsimys olisi ansainnut edes yhden
-ainoan rakkauden sanan tai katseen.
-
-Greta seisoi ääneti hievahtamatta paikaltansa. "Mikä se on?" hän
-kertasi.
-
-"Salli minun ajatella, että sinä tahdot tehdä jotakin minun hyväkseni
--- minun", pyysi Hugh. "Suo minulle edes se lohdutus. Ajattele, mitä
-minä olen kärsinyt sinun tähtesi ja kuitenkin turhaan. Ajattele, ettei
-se ehkä ollut minun syyni, ettet sinä voinut minua rakastaa, että joku
-toinen nainen olisi saattanut pitää minua rakkautensa arvoisena, jos
-minä olisin voinut häntä rakastaa."
-
-"Mikä se on?" toisti Greta tyynesti, mutta hänen silmänsä olivat täynnä
-kyyneleitä.
-
-"Ajattele, että minä olen luja, itsepäinen ja järkähtämätön
-luonteeltani, että koko maailmassa ei ole miestä eikä naista, ystävää
-eikä vihamiestä, jolle minä olen osoittanut erikoista huomiota, etten
-minä lapsuudestani asti ole koskaan polvistunut Herran huoneessa
-rukoukseen, että ihmiset olisivat sen nähneet tai Jumala kuullut.
-Ajattele tätä ja huomaa, että minä olen sinun jalkaisi juuressa
-onnettomana ihmisenä."
-
-"Mitä se on?" kysyi Greta taaskin.
-
-Hugh vaikeni ja jatkoi sitten tyynemmin: "Että sinä antaisit lupauksen
-ja ottaisit nunnan hunnun ja jäisit tänne koko elämäsi ajaksi."
-
-Greta kohotti katseensa. Hugh tuijotteli häneen.
-
-"Ei. Minä en sitä voi. Minä rikkoisin silloin avioliittolupaukseni",
-sanoi Greta tyynesti.
-
-"Jos sinä pidät sen, silloin sinä rikot itseäsi, miestäsi ja minua
-vastaan", väitti Hugh.
-
-"Minä rakastan miestäni", sanoi Greta kasvoillaan suloinen ilme.
-"Ollessani rakkaudelleni uskollinen, olen uskollinen hänelle."
-
-Seurasi äänettömyys. Hugh Ritsonin olennossa tapahtui muutos. Hänet oli
-vallannut intohimon raivo, kun hän keskeytti hiljaisuuden.
-
-"Greta", hän sanoi, ja hänen äänensä ankarasti värisi, "jos on jotakin
-totta siinä, mitä pappi tänä iltana puhui -- ellei se ole unta ja
-juhlallista vääristelyä, joka tahtoo johtaa tyhmiä ihmisiä harhaan --
-jos on olemassa Jumala ja tuomio -- on minun sieluni jo liian raskaasti
-rikkonut sinua ja sinun omiasi vastaan. Minä tahdoin pelastua uudesta
-synnistä, joka on mustempi ja kauheampi kuin kaikki muut, mutta sinä et
-sallinut sitä."
-
-"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Greta, ja hänen kasvoilleen lensi
-säikähtänyt ilme.
-
-Hugh Ritson astui askelen lähemmä.
-
-"Sitä, että sinun miehesi on minun vallassani, että yksi ainoa minun
-sanani tuottaa hänelle tuomion, joka on kuolemaakin kauheampi, että jos
-tahdot ostaa hänelle vapauden, sinun täytyy luopua hänestä iäksi."
-
-"Puhu selvästi. Mitä sinä tarkoitat?" läähätti Greta.;
-
-"Valitse -- pian. Kumman tahdot? Sinä jäät tähän: luostariin tai
-miehesi elämäniäkseen vankilaan."
-
-Gretan mielessä myllersi kaikki sekaisin. Hän aikoi rientää ovelle.
-Hugh asettui hänen eteensä.
-
-"Minä erotin teidät valheella, mutta minulle se ei aina ollut valhe",
-hän sanoi. "Usko minua edes kerran. Luuletko sinä, että minä olisin
-kieltänyt itseni ja perintöni ja antanut äpärän olla minun paikallani,
-ellen minä olisi uskonut sitä?"
-
-"Mikä uusi valhe tuo on?" kysyi Greta.
-
-"Sama se sille. Taivas tietää. Ja kaiken minä tein rakkaudesta
-sinuun. Onko minun rakkauteni sinuun niin suuri rikos, ettei sitä
-voida anteeksi antaa, vaikka se on johtanut minut niin kauaksi kuin
-rakkaus vain voi johtaa? Minä ajattelin toimittaa koko pallonpuoliskon
-teidän välillenne lähettämällä hänet Afrikkaan ja sinut takaisin
-Cumberlandiin. Mutta minua pelotti, että valhe selviäisi. Minulle olisi
-ollut kylliksi, jos olisin saanut teidät erotetuksi."
-
-"Ja nyt, kun kostosi on pudonnut sinun jalkoihisi, sinä tulet
-polvillasi minun luokseni", sanoi Greta.
-
-"Kosto? Se olisi ollut viheliäinen kosto", sävähti Hugh. "Hän olisi
-saanut totuuden selville ja palannut takaisin vaatimaan sinua
-omaksensa. Minulla ei olisi ollut lepoa eikä rauhaa, jos hän olisi
-ollut elossa ja vapaana. Tulenko minä polvillani sinun luoksesi? Kyllä,
-mutta minä tulen rukoilemaan sinua, että pelastaisit miehesi. Onko se
-liian paljon, mitä minä sinulta pyydän? Ajattele, kuinka paljon siitä
-riippuu! Ellet sinä sääli minua, eikö sinulla ole sääliä häntäkään
-kohtaan?"
-
-Greta koetti päästä hänen ohitsensa.
-
-"Greta", sanoi Hugh, "valitse ja pian. Sen tulee tapahtua nyt tai
-ei koskaan. Tänä iltana -- huomenna se on myöhäistä. Sinä vietät
-täällä pyhää, kieltäytyvää elämää, tai hän kuluttaa kurjat päivänsä
-rangaistustyössä kuritushuoneessa."
-
-"Se on vain toinen valhe. Anna minun mennä", sanoi Greta.
-
-"Se on tosi niin totta kuin Jumala meitä kuulee", sanoi Hugh.
-
-"Minä en ikinä sitä usko."
-
-"Minä vannon sen", sanoi Hugh tarttuen lujasti hänen ranteeseensa.
-"Minä vannon sen Jumalan pyhällä alttarilla."
-
-Hugh koetti vetää Gretaa takaisin kirkkoon, mutta tämä vastusteli.
-
-"Anna minun mennä! Minä huudan apua." Hugh päästi hänen kätensä ja
-vetäytyi pois tieltä. Greta lähti ääneti ja asteli hitaasti tiehensä.
-
-Hugh seisoi hetkisen yksin sakastissa. Sitten hän meni kirkon läpi
-ulos. Se oli tyhjä, mutta valoisa. Suntio pitkä ruoko kädessä sammutti
-valot toisen toisensa jälkeen. Hän kääntyi käsi ylös kohotettuna
-katsomaan olentoa, joka kumarassa ja epävarmoin askelin kulki
-pylväskäytävän kautta ja läntisestä ovesta ulos.
-
-
-
-
-XIII LUKU.
-
-
-Abbey Gardens, luostarin editse kulkeva katu, oli; pimeä ja autio. Vain
-eräs juopunut nainen hoiperteli sitä pitkin. Mutta kaukainen kumea melu
-ja pilviä valaiseva kajastus ilmaisivat, että jossakin yön sydän sykki
-kiihkeästi.
-
-Hugh Ritson katseli luostarin synkkää rakennusta kulkiessaan kadun
-poikki. Tulet oli jo sammutettu ja sisällä näytti kaikki pimeältä. Hän
-asteli edelleen, mutta pysähtyi sitten äkkiä ja tuijotti yhä tarkemmin
-sinne, mistä oli tullut.
-
-Hänestä tuntui, että jokin liikkui porttikäytävässä. Lamppu käytävältä
-loi himmeätä valoansa, ja siellä kaasulyhdyn alla hän huomasi
-naisolennon, joka oli selin häneen. Tuntematon loi pelokkaita ja
-salaisia silmäyksiä ympärilleen ja kohotti vapisevan kätensä kelloon,
-jonka nauha riippui hänen päänsä päällä. Käsi putosi sivulle, mutta
-soittoa ei kuulunut. Vielä kerran kohosi käsi ja vielä kerran se vaipui
-alas. Sitten nainen laskeutui horjuen portailta käytävälle ja kääntyi
-poistuakseen.
-
-Hugh Ritson palasi kadun yli takaisin. Huolimatta siitä, että hänen
-sielussaan myllersi kaikki sekaisin, tämä tapaus oli vallannut kokonaan
-hänen huomionsa.
-
-Nainen tuli häntä kohden. Hugh asettui hänen tiellensä ja näki hänen
-kasvonsa. Nainen oli Mercy Fisher.
-
-"Sinäkö se olet, Mercy?" kysyi Hugh.
-
-Tyttö ei vastannut, vaan koetti päästä pujahtamaan pois, mutta Hugh
-esti sen hellällä väkivallalla.
-
-"Minkätähden sinä jätit Hendonin?" hän kysyi.
-
-"Sinä et välittänyt minusta", sanoi tyttö äänessään sanoinkuvaamaton
-tuska. Hänen kasvonsa olivat vielä käsiin peitetyt.
-
-Hugh ei vastannut. Hän antoi hänen tuskansa vapaasti purkautua.
-
-Juuri silloin muuan juopunut nainen hoippui käytävää ihan heidän
-luoksensa, tunkeutui heidän väliinsä ja meni matkaansa ilkeästi nauraen.
-
-"Mitä hän aikoo sinulle tehrä, rakkaani, häh?" hän sanoi pilkallisesti.
-"Pirä puolesi", hän lisäsi ja nauroi taas. Hän oli ryysyinen
-turmeltunut hylkiö -- ihmisen raunio, joita yö, parittaja, heittää
-kadulle.
-
-Mercy kohotti päänsä. Synkkä kauhistunut ilme oli hänen silmissänsä.
-
-"Sinä tiesit miten minä odotin ja odotin", hän sanoi, "ja sinä olit
-tulematta niin kauan, niin hirveän kauan." Hän käänsi päänsä pois.
-"Sinä et välittänyt minusta. Sydämessäsi sinä et minusta välittänyt",
-hän nyyhkytti.
-
-Katkerat muistot tukahduttivat hänen äänensä. Hiukan heltyneenä Hugh
-seisoi ja katseli häntä, näki lapsenkasvojen uivan kyynelissä ja
-yötuulen heiluttelevan hänen keltaisia kiharoitansa.
-
-"Missä sinä olet sen jälkeen ollut?" tiedusteli Hugh.
-
-"Eräs mies torille mennessään otti minut vaunuunsa. Sitten minä
-pyörryin ja hän vei minut asunnolleen. Hän asuu aivan lähellä Groom
-Yardia. Hänen vaimonsa on vuoteenomana, sellainen hyvä ihminen ja niin
-ystävällinen minulle. Mutta he ovat köyhiä eikä minulla ollut rahaa
-ja niin minä pelkäsin, että olen taakaksi heille. Ja sitäpaitsi --
-sitäpaitsi --"
-
-"No?"
-
-"Hän näki, että minä olin -- hän näki, että minä tulen -- naisena hän
-ymmärsi, että minä tulen pian --"
-
-"Niin, niin", sanoi Hugh pysäyttäen toisen kyyneltulvan koskettaen
-keveästi kädellänsä. "Kuinka punaiset sinun silmäsi ovatkaan! Ovatko ne
-pahemmat?"
-
-"Mies oli hyvin hyvä: hän vei minut tohtoriin sairashuoneeseen, ja ne
-sanoivat -- oi, ne sanoivat, että minä voin menettää näköni!"
-
-"Pikku Mercy-parka!" huudahti Hugh.
-
-Hän häpesi nyt omia kärsimyksiänsä. Miten äänekkäinä ja vaativina ne
-äsken olivatkaan esiintyneet! Miten vähäiset ne kuitenkin olivatkaan
-tämän tyttöparan hirvittävien murheiden rinnalla! Hänen tuskansa oli
-otaksuttu, tämä todellinen.
-
-"Mutta ei sillä väliä!" huudahti Mercy. "Ei sillä väliä!"
-
-"Sinun täytyy säilyttää rohkeutesi, Mercy. Minä puhuin ankarasti
-sinulle tässä yhtenä iltana, mutta se on ohi nyt, uskothan sen?"
-
-"Oi, miksi sinä jätit minut yksin?" valitti tyttö.
-
-"Vaiti, Mercy. Sinun asiasi kääntyvät vielä hyväksi", sanoi Hugh ja
-hänen omatkin silmänsä kävivät sumeiksi, mutta sydän oli katkera.
-Eikö hän ollut juuri äsken vihassaan sanonut, että intohimo on tämän
-maailman pahahenki? Hän tahtoi surussaankin sanoa samaa. Tuon tytön
-yksinkertainen sydän rakasti häntä aivan yhtä paljon kuin hänen
-kiihkeämpi sielunsa rakasti Gretaa. Hän oli rikkonut häntä vastaan.
-Mutta se oli pikku asia. Tytön viha kärsimänsä vääryyden vuoksi on pian
-asettunut ja hänen kanssaan kyllä tulee, toimeen.
-
-"Mikä sinut tänne on tuonut, Mercy?"
-
-"Eräs sisarista -- ne käyvät sairaiden luona -- eräs heistä kävi siinä
-talossa, jossa minä asuin ja minä kuulin, että he joskus ottavat
-kodittomia tyttöjä luostariin. Ja minä ajattelin, että minä olin
-koditon nyt ja -- ja --"
-
-"Onneton pikku nainen!"
-
-"Minä tulin toissa iltana, mutta näin sinun veljesi Paulin kävelevän
-täällä, ja menin pois."
-
-"Paulin?"
-
-"Sitten minä tulin eilen illalla, mutta hän oli täällä taas ja minun
-täytyi vieläkin palata. Sentähden minä tänään tulin aikaisemmin eikä
-häntä ollut täällä. Mutta juuri kun minä aioin soittaa ja sanoa, että
-minä olen koditon ja että minun silmäni tulevat yhä pahemmiksi, jokin
-tuntui sanovan minulle, että ne kysyvät, eikö minulla ole isää ja
-minkätähden minä olen jättänyt hänet. Silloin minä en voinut soittaa --
-ja silloin minä toivoin, että voisin kuolla -- niin, jos voisin kuolla
-ja unohtaa eikä koskaan enää aamulla herätä --"
-
-"Vaiti, Mercy. Sinun täytyy palata takaisin isäsi luo."
-
-"Ei, ei, ei!"
-
-"Kyllä, ja minä tulen sinun kanssasi."
-
-Seurasi äänettömyys. Sameat silmät tuijottivat suoraan Hughin
-kasvoihin. Kevyt hymy kohtasi hänen katsettaan.
-
-"Ah!"
-
-Hänen sielussaan kangasti ihanana se päivä, jolloin hän käsi kädessä
-rakastettunsa kanssa saapuisi vuoristoon hylättyyn kotiinsa ja pyyhkisi
-pois isänsä kyyneleet. Nyt hän kuitenkin oli suuren kaupungin pimeällä
-kadulla ja hänen kotinsa oli äärettömän kaukana.
-
-Hugh naurahti sielussaan toisenlaiselle kuvalle. Hullu oikku johti
-hänen mieleensä ajatuksen, että kaikki hänen kuohuvat intohimonsa
-olisivat asettuneet ja hän näki itsensä tämän mitättömän naisen
-tyytyväisenä, kotirakkaana ja kunnioitettuna aviomiehenä.
-
-"Oliko Paul yksin, kun sinä hänet näit?" kysyi Hugh.
-
-"Oli. Ja sanotko sinä niille kaikki?"
-
-Tytön sivulle-kääntyneeseen katseeseen levähti kaukainen, harhaileva
-ilme.
-
-"Mercy, minä toivoisin, että sinä tekisit jotakin minun hyväkseni."
-
-"Kyllä, kyllä."
-
-Onnesta sykähtäen Mercy katsahti salaa häneen,
-
-Hugh kohotti tytön päätä kootakseen hänen harhailevat ajatuksensa.
-
-"Paul tulee varmaan tänäkin iltana. Minä tahdon, että sinä odotat ja
-puhuttelet häntä."
-
-"Kyllä, kyllä, mutta eikö hän kysele minulta vaikka mitä?"
-
-"Mitä se tekee? Vastaa kaikkiin hänen kysymyksiinsä. Älä vain sano,
-että minä olen pyytänyt sinua puhuttelemaan häntä. Sano hänelle --
-muistatko sen? Kuunteletko sinä? Katso minua silmiin, pikku vaimo."
-
-"Kyllä, kyllä."
-
-"Sano hänelle, että herra Christian, kirkkoherra Christian, tiedäthän
--- on tullut Lontooseen ja tahtoo tavata häntä heti. Sano hänelle,
-että hän on etsinyt häntä Hallituskadun hotellista, mutta kun ei ole
-tavannut, niin on nyt Hendonin kapakassa. Muistatko sen?"
-
-"Kyllä."
-
-"Mihin sinä aioit mennä, Mercy -- takaisin ystäväisi luo?"
-
-"En. Mutta tuleeko hän varmaan tänä iltana?"
-
-"Epäilemättä. Mihin aikaan hän oli täällä eilen illalla?"
-
-"Kello kymmenen."
-
-"Nyt se on jo paljon yli yhdeksän. Pyydä häntä menemään heti Hendoniin
-ja kun hän lähtee, tule sinä hänen kanssaan. Ymmärrätkö?"
-
-"Kyllä."
-
-"Älä unohda, tänä iltana. Huomeniltana se ei enää sovi. Ellei hän tule,
-sinun kuitenkin täytyy tulla Hendoniin kertomaan minulle. Minä olen
-siellä. Älä sano hänelle sitä -- kuuletko?"
-
-Tyttö nyökkäsi nöyrästi.
-
-"Ja nyt hyvää yötä tunniksi tai pariksi, sinä pikku lemmikki."
-
-Hän asteli tiehensä, ja Mercy jäi yksin synkän luostarin edustalle.
-Mutta hän ei kuitenkaan ollut yksin. Vasta herännyt unelma täytti hänen
-rintansa, ja kirkas valo kajasti hänen sielussaan.
-
-
-
-
-XIV LUKU.
-
-
-Hugh Ritson astui kiireesti Dean Yardin läpi Sanctuarya kohden. Kun hän
-kääntyi Parlamentin kadulle, puolikuu kohosi Westminster Hallin yli.
-Mutta yö oli vieläkin pimeä.
-
-Hän kulki Trafalgar Squaren läpi Heinätorille. Kadut siellä olivat
-täynnä. Joukko joukon perään kulki ohi -- surkeita miesten ja naisten
-varjoja, enimmäkseen kurjia, jotka tähän aikaan maleksivat pitkin
-katuja: vanhoja miehiä, joiden sielu oli jo monia vuosia sitten
-kuollut; turmelus levisi heidän hengityksessään myrkyttäen jokaisen
-sanan, ja kuin ruttotauti heidän tirkistävä katseensa tartutti
-kaiken, mihin se sattui. Heidän rinnallaan hyppivät nuoret tytöt kuin
-järjettömät, elukat kuihtuneet nuoruuden ruusut kasvoillaan, mutta
-sydämessä pistävät okaat. Heillä ei ollut muuta tietä kuin tämä --
-tai toinen: heittäytyä Thamesiin ja hautautua kuoleman aaltoihin tai
-koettaa vielä pysytellä lyhyt hetkinen elämän mutalätäkön pinnalla.
-
-Nauraen koska eivät voineet enää itkeä, nauraen, koska heidän
-sielunsa oli jo kuollut, nauraen omantuntonsa raunioilla sille
-murhenäytelmälle, johon osalliseksi jokaisen hänen huvitteluhalunsa oli
-vienyt, he sipsuttivat, löntystivät tai hoipertelivat pitkin katuja.
-Lamput hohtivat heidän päidensä päällä ja kaikkien yllä paistoi kuu
-puoli-hämäränä.
-
-Kun Hugh Ritson joutui Heinätorille, hänen horjuva askelensa kävi
-yhä epävarmemmaksi ja huojuen hän kulki eteenpäin. Eräs nainen,
-joka vaanien ja odotellen oli seurannut muutamien askelten päässä
-hänestä, huomasi tämän ja ollen olevinaan huomaamatta häntä huudahti
-pilkallisesti nauraen: "Mikäs tuo on -- mies vai peikko?"
-
-Kuinka villi ja vihlova olikaan tämä yönsydän!
-
-Joukon läpi tunkeutui eteenpäin eräs mies, joka ei näyttänyt tajuavan
-tätä riehuvaa hulluutta eikä ilotonta huvia -- pitkä mies, joka
-harppasi kuin jättiläinen kääpiöiden keskellä, tylsät silmät eteen
-tuijottaen ja valkeat kasvot ilmeettöminä. Hugh Ritson näki hänet. He
-sivuuttivat toisensa parin askelen päästä, mutta tuntemattomina. Toinen
-kulki määrää vailla sokeassa tuskassansa pyhän Margaretin luostarille
-ja toinen suuntasi askelensa Hendonin vanhaan kapakkaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuntia myöhemmin Hugh Ritson seisoi Haukka-Haikaran kapakkahuoneessa.
-Hän oli tehnyt päätöksensä. Se oli purkamaton ja suunnitelma oli valmis.
-
-"Onko ketään hänen luonaan?" hän kysyi kapakan emännältä astellen
-portaille päin.
-
-"Ei minun tietääkseni, herra, mutta hän näyttää niin levottomalta ja
-kuin olisi poissa suunniltaan, enkä minä tiedä, miten ymmärtää --"
-
-Hugh Ritson pysäytti hänen kielevän lavertelunsa. "Minä olen löytänyt
-tytön. Hän tulee takaisin teidän luoksenne, rouva Drayton. Jos se
-herra, joka jätti nämä tavarat, saapuu hänen mukanansa, viekää hänet
-poikanne makuuhuoneeseen ja sanokaa, että se henkilö, jota hän haluaa
-puhutella, on saapunut ja tulee heti paikalla hänen luokseen."
-
-Tämän sanottuaan hän meni portaita ylös. Sieltä hän huudahti alas rouva
-Draytonille: "Sinä hetkenä, kun hän on huoneessa, tulkaa ilmoittamaan
-minulle." Hetkistä myöhemmin hän vielä lisäsi:
-
-"Missä on tämän oven avain? Antakaa se minulle."
-
-Kapakan emäntä lyntysti ylös vieden Draytonin makuuhuoneen avaimen:
-huone oli tyhjä ja ovi oli auki, Hugh Ritson koetti avainta lukkoon ja
-näki, että se käy hyvin. "Hyvä on", hän sanoi tyytyväisellä äänellä.
-
-Vanha vaimo lähti lenksuttamaan takaisin. Hugh seisoi ajatuksissaan
-painunein päin ja etusormensa kynsi kasvoissa kiinni.
-
-"Sivumennen, rouva Drayton", hän sanoi, "te voi sitte antaa tytön
-joskus auttaa itseänne."
-
-"Varjelkoon, herra, enhän minä voi koskaan vaivata häntä, hän kun on
-vieras."
-
-"Lörpötystä, rouva Drayton. Hän on nuori ja pirteä, ja teidän parhaat
-päivänne ovat jo ohi, tiedättehän, Miten teidän rintanne on tänään --
-parempi?"
-
-"Kiitoksia vain, enhän voi sanoa, että se olisi paljoa parempi, kiitos
-vain kysymästä, herra", ja pitkällinen yskänpuuska todisti vaimon sanat
-oikeiksi.
-
-"Ah, tuo on pahan merkki, eukko hyvä."
-
-"Niin, niin on, herra. Eikä mitään myötätuntoa, herra -- kaikista
-vähimmin siltä, jolta äiti toivoisi -- ei ainoatakaan sanaa."
-
-"Ajatelkaahan. Eikö ole mitään, mitä tyttö voisi tehdä, kun hän tulee
--- ei mitään palvelusta, ei askareita?"
-
-"No, herra, tuota, kyllähän kellarissa olisi järjestämistä, kun tuo
-pojan veikale, jonka pitäisi huoltaa siitä, on niin saamaton, kuten
-minä selitin --"
-
-"Aivan oikein, rouva Drayton. Lähettäkää tyttö sinne heti, kun hän
-tulee ja pitäkää siellä maatamenoon asti."
-
-"Kiitoksia paljon, herra. Olkaa varma, että minusta! herra tekee niin
-hyvin ja viisaasti, kun pitää huolta ihan syyttömästi."
-
-Kapakan emäntä linkutti alas keikutellen kiitollisena vanhaa kalloansa.
-Viisas herrasmies pisti rouva Draytonilta saamansa avaimen oveen
-ulkopuolelta jättäen sen siihen ja nousi sitten ullakolle, jossa
-koputti päätykopin oveen. Aluksi ei kuulunut mitään vastausta. Raskas
-askelten ääni kuitenkin ilmaisi, että sisällä oli joku. "Tulkaa ja
-avatkaa ovi", sanoi Hugh kärsimättömästi.
-
-Ovi avautui varovasti. Drayton seisoi sen takana, ja Hugh Ritson astui
-sisään. Huoneessa ei ollut valoa. Pitkän kynttilän hiiltynyt sydän
-ilmaisi kuitenkin, että se juuri oli sammutettu ja pistävä rasvan haju
-täytti ilman.
-
-"Te pidätte nähtävästi varanne", sanoi Hugh. "Koettakaapas saada valoa."
-
-Drayton laskeusi pimeässä polvilleen, kopeloitsi lattialta tulitikkuja
-ja sytytti kynttilän uudestaan. Hän oli paitahihasillansa.
-
-"Eikö ole kylmä ilman takkia, vai?" sanoi Hugh. Hänen huulensa
-vääntyivät irviin.
-
-Vastaamatta Drayton meni patjan luo, joka oli lattialla hämärässä
-nurkassa, nosti sitä ja otettuaan takkinsa sen alta veti sen yllensä.
-Se oli hänen revitty ulsterinsa.
-
-Hugh Ritson seurasi Draytonin liikkeitä ja naurahti huolettomasti.
-"Teidänlaisenne miehet ovat aina? varovaisia väärällä paikalla", hän
-sanoi. "Jos ne kerran saavat teidät kiinni, ei kestä kauan, ennenkuin
-ne löytävät -- _takkinne_." Viimeinen sana lausuttiin merkitsevällä
-äänenpainolla.
-
-"Saatana, jos minä en sitä polta sopivassa tilaisuuressa", mutisi
-Drayton. Hänen käytöksensä oli juro ja masentunut.
-
-"Ei, sitä te ette saa tehdä", sanoi Hugh katsellen häntä suurellisesti.
-Ylinen oli tyhjä lukuunottamatta patjaa ja vilttiä, joka oli melkein
-koossa sen toisessa päässä ja paria kolmea lautasta, jotka olivat
-lattialla kuivuneine ruoanjätteineen. Se oli matala huone, johon
-vuoliaisten raosta ja seinistä päivä näkyi. Muuta akkunaa ei ollutkaan.
-Seiniä oli kai joskus tukittu, mutta riiveet olivat irtautuneet ja
-roikkuivat vain toisesta päästään kiinni.
-
-"Onkos kuulunut mitään?" murahti Drayton äreästi.
-
-"On. Minä ilmoitin poliisikersantille, että luulin päässeeni jäljille."
-
-"Mitä? Ette!"
-
-Kaksi miestä katsoi toisiinsa -- Drayton epäilevästi vaanien ja Hugh
-Ritson tyytyväisenä ja hyvätuulisesti.
-
-"Minä sanon teille: _minua_ ei oteta kiinni noin vain lemmessä", sanoi
-Drayton koettaen säilyttää tyyneytensä.
-
-Hugh Ritson ei vastannut muuta kuin hymähti. Kun hän katsahti Draytonin
-kasvoihin, hänestä tuntui, ettei yksikään ihminen koskaan ole ollut
-sellaisessa tilanteessa kuin hän oli tällä hetkellä. Tuossa oli mies,
-joka oli Gretan velipuoli ja hänen miehensä ilmetty kuva. Tuossa
-oli mies, joka vakavista epäilyksistään huolimatta ei tiennyt omaa
-syntyperäänsä. Tuossa oli mies, jota uhkasi ankara rangaistus. Hugh
-Ritson hymyili ajatellessaan, että hän aikoi juuri tehdä tämän miehen
-siksi, _mikä hän oli_.
-
-"Drayton", hän sanoi, "minä aion olla teidän ystävänne tässä asiassa."
-
-"Sanon teille vielä, että vain se on minun ystäväni, joka auttaa minua
-saavuttamaan onneni."
-
-"Te saavutatte sen, Drayton, vielä tänä yönä. Kuunnelkaa minua. Se
-mies, jota sanotaan minun veljekseni Paul Ritsonin nimellä, ei ole
-minun isäni poika. Hän on minun äitini ja erään toisen miehen poika ja
-hänen oikea nimensä on Paul Lowther."
-
-"Minä en välitä siitä, mikä hänen oikea nimensä on, enempää kuin
-siitäkään, mikä on väärä. Se ei merkitse minulle mitään, sanon minä, ja
-sillä hyvä."
-
-"Eikö teille merkitsisi mitään saada periä viisituhatta puntaa?"
-
-"Mitä?"
-
-"Paul Lowther on sellaisen summan perijä. Mitä te sanotte, jos minä
-panisin teidät Paul Lowtherin sijalle ja te saisitte Paul Lowtherin
-perinnön?"
-
-"Häh? Ja tuo onni olisi saatavissa -- ja miten?"
-
-"Kuten olen sanonut teille aikaisemmin."
-
-Kuului hiljaista ratinaa, sellaista kuin syntyy, kun rotta nakertaa
-tietänsä jauholaariin.
-
-"Mitä se on?" sanoi Drayton kasvot valahtaen valkeiksi ja levottomat
-silmät pelokkaina oveen kääntyen. "Avain pantiin oveen", hän kuiskasi.
-
-"Turhaa, eikö teidän oma avaimenne ole sisäpuolella?" hymyili Hugh
-Ritson.
-
-Drayton painoi päänsä alas häveten omaa pelkoansa. "Minä tierän -- minä
-en ole sitä unohtanut", hän mutisi tukahduttaen turhan hämminkinsä.
-
-"Sääli on, että te voitte täällä joutua kiinni sen sijaan, että
-olisitte vapaana ja turvassa", sanoi Hugh.
-
-"Niin on", mutisi Drayton.
-
-"Ja mennä eliniäksenne kuritushuoneeseen, kun joku toinen voisi
-sen yhtä hyvin tehdä teidän puolestanne", lisäsi Hugh pirullisesti
-hymyillen.
-
-"Minulla ei ole mitään sitä järjestelyä vastaan. _Mitä tuo on_?"
-Drayton lyyhistyi kokoon. Lahonneesta katosta tipahti päreen kappale,
-kun tuuli oli sitä aikansa heilutellut. Hugh Ritsonin ainoakaan lihas
-ei värähtänyt. Vain halveksiva sivukatse ilmaisi hänen tyytyväisyyttään
-nähdessään tämän rikollisen olennon pelon.
-
-"Asianajaja, jonka huollettavana tämä jälkisäädös on, on minun ystäväni
-ja toverini", hän sanoi hetkisen vaitiolon jälkeen. "Sielläpäin meidän
-ei ole vaikea järjestää tätä asiaa. Minun äitini on --. No niin, hän on
-mennyt. Ei ole ketään, joka voi epäillä teitä. Jos teillä on vähänkään
-rohkeutta, on tie selvä."
-
-"Mitäs _hän_ sanoo?"
-
-"Greta? Hänestä tulee teidän vaimonne."
-
-"Minun vaimoni?"
-
-"Nimellisesti. Teidän täytyy purkaa koko liitto, kuten sanoin teille,
-selittämällä: 'Minä, jonka olette, tunteneet Paul Ritsonin nimellä,
-olenkin Paul Lowther ja siten olen sen naisen velipuoli, jonka
-kanssa olen vihitty avioliittoon. Tämän tosiasian sain selville heti
-Lontooseen tultuani. Minä tuon tämän naisen takaisin sinne, mistä olen
-hänet löytänytkin ja vaadin, että avioliitto -- joka ei ole mikään
-avioliitto -- puretaan. Minä luovutan oikealle perilliselle, Hugh
-Ritsonille, kaikki Allan Ritsonin maatilat ja vaadin, että minulle
-suoritetaan isäni, Robert Lowtherin, jälkisäädöksellään määräämä
-summa.' Siinä kaikki, mitä teidän tulee sanoa ja tehdä, ja kaikki
-kunnioittavat ja ylistävät teitä rehellisenä ja oikeudenmukaisena
-miehenä."
-
-"Se on hyvin ymmärrettävää, mutta mitäs _hänestä_?"
-
-"Hän on _silloin Paul Drayton_ ja pahantekijä."
-
-Drayton nauraa hykersi. "Ja mitäs _nainen_ sanoo?"
-
-"Kun mies on kiinni ja varmassa tallessa, naisesta ei ole suurta lukua."
-
-"Silloin minä tulen olemaan Paul Lowther!"
-
-"Teidän tulee olla olevinanne Paul Lowther."
-
-"Sanoin teille jo aikaisemmin, ettei tämä mahru mun kallooni, ja siltä
-se vieläkin tuntuu", sanoi Drayton kynsien päätänsä.
-
-"Te saatte kyllä aikaa oppia läksynne. Te onnistutte mainiosti",
-tyynnytteli Hugh. "Kuitenkin --"
-
-Sillä hetkellä Draytonin silmät olivat kääntyneet muutamaan rakoon,
-josta tähti pilkisti yliselle.
-
-"Katsokaa tuonne", hän kuiskasi.
-
-"Mitä?"
-
-"Jonkun naama katolla."
-
-Hugh Ritson kohotti kynttilän ja tarkasti osoitettua paikkaa. "Mikä
-naama?" hän kysyi halveksivasti.
-
-Drayton häpesi turhaa pelkoansa ja painoi päänsä alas.
-
-Alasjohtavilta portailta kuului sipsuttavia askeleita. Drayton käänsi
-katseensa sivulle ja kuunteli. "Vanha eukko", hän mutisi. "Mitä nyt?
-Illallinen, luullakseni."
-
-
-
-
-XV LUKU.
-
-
-Samana hetkenä uusi tulija ilmestyi kapakkahuoneeseen. Hän oli vanha,
-pörrökulmainen ja ryppykasvoinen mies, kutistunut olento, jolla oli
-jäljellä vain suuri päänsä, mutta senkin musta tukka oli muuttunut
-harmaaksi. Se oli Gubblum Oglethorpe. Vuoriston kerjäläinen oli
-kulkenut etelään ostamaan säämiskänahkoja. Hän oli kerännyt niitä
-suuren nipun, jota hän kantoi kuin koria käsivarressaan.
-
-Aina Newlannin häistä, kolme päivää sitten, Gubblumin vilkas
-mielikuvitus ei ollut saanut rauhaa, vaan hänen täytyi koettaa saada
-selville, kuka oli se Paul Ritsonin näköinen mies, jonka hän kerran
-oli nähnyt Hendonissa. Hän oli päättänyt kerta kaikkiaan saada
-selville tämän merkillisen asian. Niinpä hän heti ensimmäisellä
-Lontoon-matkallansa päätti yöpyä juuri samaan kapakkaan; ehkä salaisuus
-jotenkin silloin selviäisi.
-
-"Kuinkas hurisee?" hän kysyi tervehtien sisäänastuessaan. Yläkertaan
-lähtiessään rouva Drayton oli jättänyt juoksupojan pitämään kapakasta
-huolta. Tämä oli hölmönnäköinen kuusitoistavuotias tolvana, nimeltään
-Jabez.
-
-Jabez kohotti hitaasti silmänsä oluttuopeista, joita oli pesemässä,
-ja leveä hymy ilmestyi hänen kasvoillensa. Ilmeisesti tulija oli joku
-maanmoukka.
-
-"Kylmä yö, huh! Pureva kuin äitipuolen hengitys", puheli Gubblum
-heittäen kimpun kädestänsä ja vetäytyen takan ääreen.
-
-Hymy Jabezen kasvoilla yhä levisi ja hän alkoi nauraa hohottaa.
-
-"Mitäs sinä kikatat, häh?" sanoi Gubblum. "Minä sanon, että ilma on
-kuuma, jos tahron. Sinä et siitä mitään tierä, vai?"
-
-Jabez nauroi kohti kurkkuansa. Varmaankin tuo moukka oli hullu.
-
-"Mitähän tuo vietävä hohottanee?" ajatteli Gubblum. Sitten ääneen: "Ai,
-poikaseni, annappa mulle jotakin suunavausta."
-
-Jabez tunsi tällaisen puhetavan asettavan hänen naurutautiansa. Hän
-alkoi täyttää tuoppia. Juoksupojan liikkeet olivat ihan yhtä nopeat
-kuin matavan kilpikonnan.
-
-"Hän on läpiliipattu lurjus, tuo", ajatteli Gubblum. "Hän polskuttaa
-kuin ankka vesialtaassa."
-
-"Voinko minä saara täällä yösijan?" hän kysyi, kun Jabez oli tuonut
-hänelle oluen.
-
-Silloin kiusallinen hymy pojan kasvoilla lientyi puheeksi.
-
-"Mää en tiärä yösijoist'", hän sanoi, "mutt' voitte ehkä saarakkin --
-he, he, he! Mää kysyn rouvalt -- he, he, heh!"
-
-"Rouvalt'? Eiks' sull' sitten herraa olekaan?" kysäisi Gubblum.
-
-Nyt oli Jabezia varoitettu, ettei mitenkään antaisi isännän suhteen
-panna itseään pussiin, vaan joka kerta, kun isännästä tulee kysymys,
-hänen tulee olla mykkä kuin hauta. Siksipä hän vastaukseksi kerjäläisen
-kysymykseen pudisti viisasta päätään ja näytti tietämättömältä ja
-hämmästyneeltä.
-
-"Ei? Ja kuinkas kauan olet ollut täällä?"
-
-"Pääsiäisenä kolme vuotta", vastasi Jabez.
-
-"Ja kuinkas kauan sanoit rouvan olleen täällä?"
-
-"Rouvan? Mää kuulin isän sanovan, ett' rouva Drayton on pitänyt
-Haukka-Haikaraa kaksikymment' viis' vuotta."
-
-"Kaksikymmentä viisi! Silloin otaksun, ettei herra ollut kuin pikku
-lapsi, kun hän tuli tänne", sanoi Gubblum.
-
-"Ehk'ei ollut", myönsi Jabez. Sitten huomaten, että oli varovaisuuden
-niin huomaamatta unohtanut, hän ankarasti väitti, ettei hänellä herraa
-ollut.
-
-"Vaikea on syörä kaffelilla kirnupiimää", ajatteli Gubblum. Hän koetti
-käyttää lusikkaa.
-
-"Kattos, poikasein, tahroks', että lainaan sulle tään shillingin?"
-
-Jabez irvisti ja puristi lihavaan nyrkkiinsä saamansa rahan.
-
-"Minä tunsin kerran miehen, joka väitti, että sinun isäntäsi oli
-jymäyttänyt muuatta pitkätukkaista", sanoi Gubblum. "Minä ajattelin,
-että hän itse oli jymäyttänyt. Mutta kun minä sanoin sen hänelle, hän
-tarttui minua niskasta kiinni ja nutisti katuun, ja kaikki vain siksi,
-että minä puolustin sinun isäntääsi."
-
-"Mutta minulla ei ole isäntää", väitti Jabez.
-
-"Silloin minä ratsastin ponipahallani, mutta nyt minä saan lyntätä
-jalan", jatkoi Gubblum välittämättä pojan kokeesta näyttää
-mahdollisimman viattomalta. "Samalla kertaa minä huusin hänelle: 'Hyvää
-huomenta, herra Paul!' ohikulkiessani."
-
-"Sittenhän te tierätte hänen nimensäkin?" kysyi Jabez avaten uniset
-silmänsä selko selälleen.
-
-"'Herra Paul on mieronkiertäjä', sanoi eräs katupoika. 'Niin on', sanon
-minä, 'tierän vallan hyvin.' Ah, minä muistan sen ihan kuin se olisi
-tapahtunut eilen. Minä katsoin taakseni ja täällä hän seisoi kapakan
-ovella kaivaen nenäänsä sormellansa. Niin juuri, niin hän teki."
-
-Jabez tunsi tällä hetkellä omantuntonsa tavattoman valppaaksi. "Mutta
-minulla ei ole", hän väitti uudestaan.
-
-"Mitä ei ole?"
-
-"Herraa."
-
-"Se on valhe, poikaseni, sillä hän näyttää antaneen sinulle mustan
-silmän -- ja se oli oikein -- estääkseen sinua pistämästä nenääsi joka
-paikkaan."
-
-Tämän jälkeen Gubblum istui runsaan puolen tuntia aivan ääneti. Rouva
-Drayton tuli alas ja järjesti niin, että Gubblum saisi nukkua yönsä
-talossa. Hänen vuoteensa oli pienessä huoneessa toisessa kerroksessa
-talon takaosassa, ja sen ovi oli ullakolle johtavien portaitten
-juurella.
-
-Gubblum lähti ylös väittäen olevansa väsynyt ja pyysi näyttämään,
-missä hänen huoneensa on. Jabez sytytti kynttilän, ja niin he yhdessä
-lähtivät.
-
-"Mihinkäs tuo vie?" kysyi Gubblum osoittaen porrasta, joka oli hänen
-ovensa vieressä.
-
-"En tierä", murahti Jabez nyrpeissään. Hän yhä märehti Gubblumin
-huomautusta mustasta silmästä.
-
-"Hän on hapan kuin etikkasieni", ajatteli Gubblum.
-
-Kuului askeleita yläpuolelta.
-
-"Kukas nukkuu kyyhkyslakassa?" kysyi Gubblum ojentaen sormensa ylöspäin.
-
-"En tierä", kertasi Jabez.
-
-"Hän on vihoissansa", ajatteli Gubblum.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Juuri sillä hetkellä kapakan emäntä kapakkahuoneessa askarrellessaan
-kuuli rattaitten pyörien ratinaa, ja seuraavana hetkenä vaunut
-pysähtyivät ovelle.
-
-"Kuulkaa, tulkaa auttamaan pian", huusi ajuri.
-
-Rouva Drayton lenksutti ulos. Ajuri oli juuri kumartunut vaunun ovesta
-sisään ja koetti auttaa ulos jotakin.
-
-"Ottakaa kärestä, neiti; kas niin, se on oikea tapa."
-
-"Varovasti nyt, herra, alas."
-
-Autettava henkilö oli mies. Kapakkahuoneesta lankesi valo suoraan
-hänen kasvoihinsa, ja kapakan emäntä näki hänet selvään. Se oli Paul
-Ritson. Hän oli tuohtuneen näköinen ja hänen silmänsä verestivät. Hänen
-takanansa oli Mercy Fisher kasvoillansa vielä kyynelten jäljet.
-
-"Oi, hän voi pahoin, rouva Drayton", sanoi Mercy.
-
-Paul vapautti tytön syleilystä toisen kätensä, heilautti sitä
-rauhoittavasti, hymyili heikosti ja sanoi:
-
-"Ei, ei, ei -- antakaa minun kävellä. Minä voin, hyvin, minä voin
-hyvin."
-
-Näin sanoen hän kääntyi taloon, mutta tuskin oli ottanut pari askelta
-kun horjahti taaskin ja vaipui portaille.
-
-"Herra varjelkoon, Herra varjelkoon, herraparkahan on aivan voimaton",
-maurusi rouva Drayton hätäillen.
-
-Paul Ritson naurahti vähän, kohotti punaiset silmänsä ja sanoi:
-
-"Jaa, jaa! Ei se ole mitään. Päätä huimaa, siinä kaikki. Ja janottaa --
-hirveästi. Antakaa minulle juotavaa, hyvä eukko."
-
-"Tyhjentäkää tuo penkki, neiti, ja me asetamme hänet siihen
-pitkälleen", sanoi ajuri. "Hyvä. Siinä voi levätä. Laskeutukaa siihen,
-herra."
-
-"Varjelkoon, varjelkoon, juokaa tämä, herra. Se tekee teille hyvin
-hyvää. Se on viinaa."
-
-"Vettä -- antakaa minulle vettä", sanoi Paul heikosti. "Minä näännyn
-janoon."
-
-"Voi kauheata, kuinka kuuma hänen otsansa on!" huokasi Mercy.
-
-"Eikä mitään keinoa viillyttää sitä", sanoi ajuri. "Asuuko hän täällä,
-rouva?"
-
-Rouva Drayton toi lasin vettä. Paul tyhjensi sen viime tippaan.
-
-"Ei, herra; tuota, tarkoitan kyllä, ajuri", sanoi kapakan emäntä
-hämmentyneenä.
-
-"Hän ei ollut noin huono rattaille noustessaan", huomautti ajuri.
-
-"Oi, rakas, rakas, missä on kirkkoherra Christian?" hätäili Mercy, ja
-hänen silmänsä kiersivät ympäri huonetta.
-
-"Herra kyllä tulee; hän on yläkerrassa, herra", selitti kapakan emäntä
-ja itsekseen jotakin mutisten läpsytti tiehensä.
-
-Paul Ritsonin pää oli painunut rinnalle. Hänen hattunsa oli poissa
-ja hiukset valuivat silmille: Vahva mies istui kokoonlyyhistyneenä
-penkillä. Hän koetti kohentaa itseänsä ja pudistaa päältään tämän
-kauhean voimattomuuden, joka oli hänet vallannut.
-
-"Oh, oh, kuka olisi luullut? Vettä -- lisää vettä", hän pyysi heikolla
-äänellä.
-
-Mercy seisoi hänen edessään vesilasi kädessä.
-
-"Onkohan se hyvä hänelle, epäilen?" hän sanoi. "Oi, missä on
-kirkkoherra Christian?"
-
-Paul Ritson huomasi lasin ja sieppasi sen molemmin käsin. Sitten hän
-hymyili heikosti aivan kuin pyytäen anteeksi rajuuttansa ja joi sen
-viimeiseen pisaraan.
-
-"Oh, hoh -- niin kuumaa ja pyörryttävää -- ja _kylmää_", hän mutisi
-sekavasti.
-
-Sitten hän vaipui äänettömyyteen. Hetkisen kuluttua ajuri, joka oli
-tukenut häntä, katsoi hänen kasvoihinsa. Silmät olivat suljetut ja
-huulet riippuivat velttoina.
-
-"Hän on menettänyt tajuntansa", sanoi ajuri. "Eikö teillä ole
-minkäänlaista vuodetta?"
-
-Silloin lynkytti rouva Drayton kiireesti alas aivan kuohuksissaan.
-
-"Teidän pitäisi auttaa häntä ylös hänen huoneeseensa", hän sanoi
-läähättäen henkeään vetäen.
-
-"Siihen tarvitaan kaksi miestä, vai mitä luulette, rouva?" sanoi ajuri.
-
-Mercy oli avannut Paulin kauluksen ja vapisevin sormin hän koetti
-viillyttää hänen palavaa otsaansa.
-
-"Oh, sanokaa herra Christianille", hän pyysi, "sanokaa, että hän on
-pyörtynyt."
-
-Rouva Drayton riensi takaisin. Seuraavana hetkenä kuuluivat miehen
-askelet laskeutuvan portaita. Hugh Ritson ilmestyi kapakkahuoneeseen.
-Hän katsoi pyörtyneeseen mieheen ja koetti hänen valtimoansa. "Koska
-tämä tapahtui?" hän kysyi Mercyyn kääntyen.
-
-"Hänen nuori vaimonsa, vai mitä?" kysyi ajuri Hughilta hieman syrjässä.
-
-Hugh nyökkäsi hieman päätänsä ja sanoi rouva Draytonille merkitsevästi
-silmää iskien: "Teidän poikaparkanne näyttää olevan kovin kipeä."
-
-Kapakan emäntä katsahti vastaan hämmästynein ilmein ja melkein
-änkyttäen selitti: "Herraparka --"
-
-"Tämän vanhan vaimon poika?" kysyi ajuri osoittaen sormellansa kapakan
-emäntää.
-
-"Paul Drayton", sanoi Hugh.
-
-Mercy näki ja kuuli kaiken. Kyyneleet hänen silmissään kuivuivat äkkiä
-ja luomet jäivät hämmästyksestä selälleen. Hän ei puhunut mitään.
-
-Hugh huomasi tämän ilmeen muutoksen.
-
-"Rouva Drayton", hän sanoi, "ettekö te sanonut, että teillä oli
-Mercylle jotakin tärkeää tehtävää? Antakaa hänen suorittaa se heti
-paikalla. -- Nyt, ajuri, auttakaa minua. Ylös. Sinne on vain yksi
-porras."
-
-He nostivat Paul Ritsonin käsillensä ja lähtivät kantamaan häntä
-kapakkahuoneesta.
-
-"Missä juoksupoika on?" kysyi Hugh. "Älkää antako hänen tulla tielle.
-Pojista on enemmän vastusta kuin hyötyä", hän lisäsi selittäen.
-
-He olivat saapuneet portaan juurelle. "Nyt, ukkoseni, tanakasti.
-Raskas, vai? -- aikalailla."
-
-He kiipesivät ylös. Mercy seisoi keskellä lattiaa kyynelettömin silmin
-ja valkein kasvoin.
-
-Puolen minuutin kuluttua Hugh Ritson ja ajuri olivat palanneet
-kapakkahuoneeseen. Merkillinen hymy leikki ajurin huulilla. Hugh
-Ritsonin kasvot olivat tuhkanharmaat ja hänen huulensa vapisivat.
-
-Matkatavarat, jotka Greta ja Paul olivat jättäneet kapakkahuoneeseen
-kolme päivää sitten, olivat vielä nurkassa. Hugh osoitti niitä
-ajurille. "Ottakaa nuo kärryihinne", hän sanoi. Ajuri alkoi tehdä,
-kuten käskettiin.
-
-Kun mies pääsi ovesta ulos, Hugh Ritson kääntyi rouva Draytoniin.
-Kapakan emäntä löntysti ympäri huonetta hypistellen hermostuneesti
-esiliinaansa. "Rouva Drayton", sanoi Hugh, "teidän on mentävä ajurin
-kanssa pyhän Margaretin Westminsterin luostariin. Siellä teidän on
-kysyttävä rouva Ritsonia, sitä rouvaa, joka jätti nuo tavarat tänne
-perjantai-iltana. Teidän tulee sanoa hänelle, että teillä on hänen
-tavaransa mukananne ja että hänen tulee seurata teitä St. Pancraksen
-asemalle, jossa hän kohtaa miehensä ja sieltä he matkustavat takaisin
-Cumberlandiin yöjunalla. Ymmärrättekö?"
-
-"En voi sanoa, herra, ymmärränkö oikein, pyydän anteeksi, herra. Jos
-nyt sattuisi niin, että rouva kysyisi, miksi hänen miehensä ei ole
-tullut häntä hakemaan, entäpäs sitten?"
-
-"Sanokaa sitten, mikä on totta -- ei mitään muuta, rouva Drayton."
-
-"Ja mitä se sitten on, herra?"
-
-"Että hänen miehensä on sairas. Mutta muistakaa: _ei_ vaarallisesti."
-
-"Oh! Sen minä voin kyllä sanoa nähtyäni, että se herraparka oli aivan
-tajuton."
-
-Rouva Drayton sitoi hatun päähänsä ja kääri shaalin ympärilleen. Ajuri
-oli pannut tavarat vaunujensa pohjalle ja seisoi nyt kapakkahuoneessa
-piiska kädessä.
-
-"Ajurille ryyppy", sanoi Hugh. Rouva Drayton lähti pöytänsä taa. "Ei,
-rientäkää rattaille, rouva Drayton. Mercy voi kyllä tarjota."
-
-Mercy meni myymäpöydän taa ja tarjosi likööriä ajatellen aivan muuta.
-
-"Kello on nyt kymmenen ja kolmekymmentä", sanoi Hugh katsoen kelloansa.
-"Teidän tulee ajaa ensin Westminsterin luostariin ja sieltä St.
-Pancraksen asemalle kahdentoista junalle."
-
-Tämän sanottuaan hän astui ulos, avasi vaunun akkunan ja kuiskasi:
-"Rouva Drayton, te ette saa puhua sanaakaan pojastanne, kun
-keskustelette rouvan kanssa. Muistakaa se, ymmärrättekö."
-
-Rouva Drayton asettautui mukavasti paikoilleen. "Kyllä, herra, enhän
-tiedä, kun minä näin sen herran. Missä on Paul?"
-
-"Vait!"
-
-Ajuri tuli ulos. Hän hyppäsi istuimelleen. Seuraavana hetkenä vaunut
-jyrisivät tiehensä.
-
-Hugh Ritson palasi sisään. Jabez oli tullut alas. "Mihin aikaan te
-suljette kapakan?" kysyi Hugh.
-
-"Kello yksitoista, herra", vastasi Jabez.
-
-"Täällä ei ole ketään. Te melkein yhtä hyvin voisitte sulkea sen nyt
-heti paikalla. Ei väliä. Mene nukkumaan, poikaseni. Mercy, sinun
-silmäsi ovat punaisemmat kuin koskaan ennen. Mene sinäkin vuoteeseen
-arvelematta."
-
-Mercyn silmät eivät olleet punaisemmat kuin niiden ilme oli
-hämmästynyt. Hän liikkui konemaisesti. Kun hän joutui portaan juurelle,
-hän kääntyi ja koetti puhua. Sanat eivät tahtoneet lähteä hänen
-huuliltaan. Lopuksi hän sai omituisella äänellä sanotuksi: "Sinä et
-puhunut minulle totta."
-
-"Mercy!"
-
-"Missä on kirkkoherra Christian?" kysyi Mercy, ja hänen äänensä kävi
-lujemmaksi.
-
-"Sinä et saa käyttää tuota ääntä minulle. Tule, käy vuoteeseen, sinä
-pikku olento."
-
-Mercyn silmät painuivat alas Hughin edessä. Hän kääntyi pois. Hugh
-katsoi häntä, kunnes hän pääsi portaitten päähän. Niin varma oli Hugh
-voimastaan, ettei edes tällaisena hetkenä epäillyt kykyänsä hallita
-häntä.
-
-Mutta Mercy ei mennyt vuoteeseen. Hän pistäysi avoimesta ovesta
-Draytonin huoneeseen. Huone oli pimeä; vain kuu loi kalpeita säteitänsä
-poikki lattian. Mutta hän saattoi kuitenkin nähdä tunnottoman Paul
-Ritsonin makaavan suorana vuoteella.
-
-"Ja minä olen johtanut sinut tänne valheella", hän ajatteli. Hänen
-päätänsä pyörrytti ja hän nojasi sitä vuoteen päähän. Muutamia
-minuutteja kului äänettömyydessä. Hän kuuli askeleita ulkopuolelta. Ne
-lähenivät tätä huonetta. Selällään oleva ovi liikahti. Kun Mercyllä
-ei ollut aikaa paeta, hän painautui pimeässä piiloon sängyn ja seinän
-väliin.
-
-Kaksi miestä astui huoneeseen. Mercy tajusi heidän läsnä-olonsa
-pimeässä enemmän tuntoaistillansa kuin korvillansa ja silmillänsä.
-He astuivat varovasti. Pimeys peitti heidät, mutta ilmassa tuntui
-heidän kuuma hengityksensä. Toinen heistä lähestyi vuodetta. Mercy
-tunsi vuoteen heiluvan. Mies kumartui sen yli, ja seurasi täydellinen
-hiljaisuus. Vain tunnottoman miehen tuskin kuuluva hengitys häiritsi
-sitä.
-
-"Hän on kyllin vaaraton vielä", sanoi ääni, joka viilteli Mercyn koko
-olentoa kuin tulinen miekka. "Nyt asiaan, ei ole hetkeäkään hukata."
-
-Tyttö lyyhistyi yhä enemmän kokoon ja pidätti hengitystänsä.
-
-"Saatana, ellen minä mielelläni tahtoisi päästä koko hommasta", mutisi
-toinen ääni.
-
-Mercy tunsi molemmat miehet. Ne olivat Hugh Ritson ja Paul Drayton.
-
-Hugh sulki oven. "Mitä tomppelit pitävät onnena, sen viisas ottaa omin
-käsin", hän sanoi matalalla, ivallisella äänellä. "Tässä jalkainne
-juuressa on onni, joka on teidänlaisellenne miehelle kyllin sopiva."
-
-Drayton mutisi, ja Mercy kuuli toisen kirouksen tulevan hänen
-hampaittensa välistä. "Minä haluan vapautua tästä enkä häpeä ilmoittaa
-sitä teille."
-
-Hugh Ritsonin kevyt naurahdus kuului vuoteena luota. Hän seisoi yhä
-Paul Ritsonin päänpohjissa. "Jos Isä Jumala tulisi teitä hakemaan
-tulisilla vaunuilla ja salamat suojanansa, ette jättäisi turvallisemmin
-tätä taloa kuin tämän työn tehtyänne", hän sanoi. "Tulkaa ja säästäkää
-sanoja. Riisukaa pois tuo paljonpuhuva takki."
-
-Sitten hän kumartui vuoteen yli, ja kuului vieteripatjan natinaa.
-
-"Mitä tuo on?" kysyi Drayton hätääntyneellä äänellä.
-
-"Jumalan tähden, olkaa mies", sähähti Hugh Ritson katkerasti.
-
-"Sanotteko te tätä miehen työksi?" mutisi Drayton.
-
-Hiljainen nauru kuului uudestaan. "Ehk'ei se ole niin miehekästä kuin
-ruumiiden ja kuolevien ryöstäminen", sanoi Hugh Ritson, ja hänen
-äänensä oli kylmä ja kova.
-
-Mercy kuuli toisen mutistun kirouksen. Taivaan herra! Mitä nyt oli
-tekeillä? Voisiko hän paeta? Ovi oli lukossa. Jos hän voisi päästä
-sinne, hän voisi avata sen ja paeta.
-
-Aivan kuin vastaukseksi hänen ajatuksillensa Hugh Ritson sanoi
-"odottakaa", ja astui ovelle asettaen salvankin paikoilleen. Mercy
-nojasi seinään ja kuuli sydämensä sykinnän. Pimeässäkin hän tunsi, että
-Paul Drayton oli vetänyt takkinsa päältään. "Hyvä pelastus!" Drayton
-mutisi ja raskas vaate putosi muksahtaen lattialle.
-
-Hugh Ritson oli palannut vuoteen pääpuoleen. "Auttakaa minua", hän
-sanoi. "Nostakaa häntä varovasti. Kas niin, minä pidän häntä ylhäällä.
-Vetäkää nyt pois hänen takkinsa -- hiljaa, yksi hiha kerrassaan. Onko
-se irti? Vetäkää se sitten pois."
-
-Toinen raskas vaate muksahti maahan.
-
-"Mitä poika on saanut toiseen taskuunsa, häh?"
-
-"Tulkaa, auttakaa vielä. Riisukaa pois kengät -- ne ovat
-cumberlandilaista tekoa ja teidän on lontoolaista tyyliä -- pian."
-
-Drayton astui vuoteen jalkopäähän ja näpelöitsi tajuttoman miehen
-jalkoja. Hän oli silloin vain kyynärän päässä tytön piilopaikasta.
-Mercy tunsi hänen läheisyytensä ja alkoholin tuoksu tunkeutui hänen
-sieraimiinsa. Hän oli puolipyörryksissä ja pelkäsi kaatuvansa. Hän
-ojensi toisen kätensä tukeaksensa itseänsä ja se sattui sängynlaitaan
-tuskin jalan päähän Draytonin kädestä.
-
-"Ottakaa pois sukat -- ne ovat kotikutoiset minä päästän irti kravatin.
-Neula oli lahja hänellä ja sen takapuolelle on kaiverrettu hänen
-nimensä."
-
-Kuun valojuova oli kadonnut lattialta ja kaikki oli pimeää.
-
-Drayton näytti pääsevän vauhkosta pelostaan. Hän nauroi ja pöyhisteli.
-"Miten hiljaa tuo sankari on! Ihan kuin olisi mielissään! Totisesti --
-hän pyörtyi ihan sopivaan aikaan. Kauankohan tuo kestää?"
-
-"Pian riisukaa päältänne ja pukekaa ne noiden sijaan. Missä on
-päällystakki, jonka lieve on revennyt? Älkää erehtykö _siinä_."
-
-"Siitä panen pääni pantiksi", sanoi Drayton raa'asti naurahtaen.
-
-Pimeässä oli kuuluvinaan jotakin liikettä.
-
-"Hyst!"
-
-Mercy tiesi, että Hugh Ritson oli tarttunut Draytonin käteen ja
-molemmat kuuntelivat henkeä pidättäen. Tällä hetkellä kuu pilkisti
-sisään ja kalpea juova, joka oli langennut poikki lattian, ulottui nyt
-yli sängyn. Se valaisi ryöstetyn miehen kasvoja. Hänen silmänsä olivat
-auki.
-
-"Vettä, vettä", pyysi Paul Ritson hyvin heikosti.
-
-Hugh Ritson astui kuun valosta pimeään veljensä selkäpuolelle, ja Mercy
-näki käden pitävän viinapulloa Paulin suun edessä.
-
-Kun käsi kohotettiin, kasvot nytkähtivät heikosti, silmäluomet
-räpähtelivät suonenvedontapaisesti ja kohotettu pää retkahti
-hervottomana tyynylle.
-
-"Hän on äänettömämpi nyt kuin koskaan", sanoi Hugh Ritson tyytyväisenä.
-Mercy tunsi tarvetta parahtaa, mutta itsesäilytysvaisto piti häntä
-hiljaa. Hän ei liikauttanut jäsentäkään. Hänen päänsä nojasi seinään,
-silmät tuijottivat pimeään, jano poltti hänen kieltänsä ja avautuneet
-huulet olivat hehkuvan kuumat.
-
-"Pian! Pankaa nämä vaatteet päällenne ja suorikaamme heti tiehemme!"
-
-Drayton puki vaatteet päällensä ja nauroi käheästi.
-
-"Ja niin sopivat -- ihan kuin tehdyt -- saatana!" hän sanoi lausuen d:n
-ihan oikein, vaikka se tavallisesti oli r.
-
-Ovi ja akkuna olivat vastakkain. Vuode oli ovesta vasemmalle pää
-oveen päin. Ahdas paikka, jossa tyttö piili, oli vasemmalle akkunasta
-ja akkunan edessä oli pukeutumispöytä. Drayton astui sen ääreen
-järjestääkseen kravattinsa peilin edessä. Heikko kuun valo lankesi
-hänen kasvoillensa ja hän näki petomaisen ilmeensä peilistä.
-
-Tänä hetkenä Mercyn kipeät silmät kääntyivät vuoteeseen. Hievahtamatta
-kuin kuollut lepäsi siinä Paul Ritson kasvot käännettyinä ylöspäin.
-Luonto oli valanut kahdet kasvot samaan muottiin -- toiset olivat
-valkeat, ylevät ja rauhalliset, toiset taas pöhöttyneet, punaiset ja
-riettaat, joihin intohimot olivat painaneet lähtemättömän häpeämerkin.
-
-"Ihan sama -- _ihan_ sama! Saatana, voisiko hänen oma äitinsä erottaa
-minua omasta pojastaan."
-
-Hugh Ritson astui Draytonin rinnalle. Kun hän puhui, oli hänen äänensä
-kylmä kuin jäätävä viima.
-
-"Kuule nyt. Tästä hetkestä, jolloin sinä muutat pukua, sinä lakkaat
-olemasta Paul Drayton ja muutut Paul Ritsoniksi."
-
-"Etkös sinä sanonut, että minusta tulee Paul Lowther?"
-
-"Se tapahtuu myöhemmin."
-
-"Johan ininä sanoin, ettei tämä mahdu minun kallooni."
-
-"Ei väliä. Älä puhu itsellesi mitään muuta kuin 'Minun tulee olla
-olevinani Paul Ritson!'"
-
-"No, se kyllä käy."
-
-"Valmis?" kysyi Hugh. Hän kääntyi vuoteeseen
-
-"Valmis."
-
-"Auta sitten minua. Meidän täytyy viedä hänen sinun ullakollesi.
-Kun poliisi tulee häntä ottamaan, hänen täytyy näyttää juopuneena
-piileskelevän. _Ymmärrätkö_?"
-
-Hiljainen, käheä nauru oli ainoa vastaus.
-
-Sitten he nostivat tunnottoman miehen vuoteesta avasivat oven ja
-kantoivat hänet käytävään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mercy heräsi lamaannuksestaan kuin unesta. Kun miehet olivat menneet,
-hän hiipi varpaisillaan käytävään ja omaan huoneeseensa. Ovella hän
-pyörtyi ja kaatui raskaasti maahan. Välillä tajunta palasi ja hän kuuli
-sanat: "Kanna hänet takaisin omaan huoneeseensa ja lukitse ovi." Samana
-hetkenä hän tunsi voimakkaiden käsien tarttuvan häneen ja kantavan
-hänet pois.
-
-
-
-
-XVI LUKU.
-
-
-Ennenkuin Gubblum Oglethorpe erosi Jabezista, hän koetti hyvittää
-sen pahan mielen, jonka oli hänelle tuottanut. "Anna minulle kätesi
-ja sovitaan pois", hän sanoi ojentaen kätensä. Mutta Jabez ei ollut
-unohtanut, mitä Gubblum oli hänelle mustasta silmästä sanonut. Hän ei
-vastannut mitään.
-
-"Hänet saa hulluna hirttää", ajatteli Gubblum. "Hän on kenkku kuin
-löntyskä." Sitten Gubblum muisti, millä keinoin hän oli koettanut saada
-pojan reilummaksi, kuitenkaan onnistumatta. "Hän vei mun shillingini
-kuin kelpo koijari", hän ajatteli. "Sietäisi tuommoinen tolvana leipoa
-uudestaan."
-
-Jabez pani kynttilän kädestään ja vetäytyi huoneesta katsoen toiseen
-kuin kummitukseen.
-
-"Ei sun tartte pelätä mua. En mää aio sull' pahaa tehrä", sanoi Gubblum
-leveimmällä murteellansa. Jabez työnsi oven auki. "Hänen päänsä on
-pudingista ja pannurieskasta", ajatteli Gubblum.
-
-Sitten kerjäläinen istui vuoteen reunalle ja ajatteli, mitä järjellistä
-syytä pojalla oli muuttua tuollaiselle tuulelle. Hän istui kauan, ja
-monia teräviä ajatuksia kulki hänen aivojensa läpi. Lopuksi hän muisti,
-että oli sanonut jotakin sopimatonta Jabezin mustasta silmästä. Se oli
-nähtävästi arka kohta. "Epäilemättä siinä arvasin oikein", hän päätti.
-
-Juuri kun kerjäläinen oli päässyt tähän tulokseen, hän kuuli jonkun
-nousevan ja sitten laskeutuvan portaita, jotka johtivat hänen ovensa
-viereen. Gubblum ymmärsi tämän merkitsevän sitä, että talo oli niin
-täynnä vieraita, että niitä makasi ylisilläkin. "Hoh, eipä uskoisi,
-että tämä on niin haettu yöpaikka", hän ajatteli.
-
-Hän riisuutui, meni vuoteeseen ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Hän
-loikoi odotellen unta ja miettien epäonnistunutta yritystään koettaa
-saada Jabezia luopumaan äänettömyydestään. Sitten hän harmitellen
-muisti, että poika oli aina nauranut hänelle huolimatta "shillingin
-juomarahasta."
-
-"Oh, se oli vain hänen kollomaisuuttaan", hän ajatteli, kääntyi seinään
-päin ja käyttäen sieraimiaan torvina alkoi omalla tavallaan hörrittää
-viihdytyslaulua unimatille.
-
-Ollen juuri pääsemäisillään unen helmoihin Gubblum äkkiä havahtui
-täysin hereille. Oven takaa kuului raskaita, varovaisia askeleita.
-Kerjäläinen kohentautui ylös ja kuunteli.
-
-"Tässä nurkassa on liian pimeä", sanoi muuan ääni. "Sytytä tuli."
-
-Gubblum nousi vuoteesta, pani korvansa oveen ja kuunteli.
-
-Kuului poistuvia askeleita. Sitten mies, joka ensiksi; oli puhunut,
-virkkoi taaskin: "Joutuin, tänne! Meidän täytyy joutua junalle
-yksitoista ja viisitoista."
-
-Ääni herätti Gubblumin muiston vireille. Hän tunsi sen. Se oli sen
-miehen ääni, jonka hän kaikista viimeisimmäksi luuli kuulevansa tässä
-talossa -- Hugh Ritsonin.
-
-Askelet lähestyivät ja valojuovat tunkeutuivat Gubblumin pimeään
-huoneeseen. Hän tuijotti oveen. Siihen oli kaivettu kolme pientä reikää
-tuulettamista varten.
-
-"Pane kynttilä lattialle ja ota jaloista. Minä menen edeltä", sanoi
-sama ääni.
-
-Gubblum kurottautui varpailleen ja koetti nähdä, mutta hän oli liian
-lyhyt ulottuakseen reikiin. Hänen vuoteensa vieressä oli tuoli, jolle
-hän oli jättänyt sammutetun kynttilänsä. Hän nosti kynttilänjalan pois,
-siirsi tuolin varovasti ovelle ja nousi sille. Nyt hän näki kaiken.
-
-Siellä oli kaksi miestä ja hän tunsi heidät molemmat -- Ritsonin
-veljekset. Ah, eikö hän ollut sanonut, että Paul piti tätä kapakkaa?
-"Kyllä minä seuraavalla kerralla niille näytän!" ajatteli kerjäläinen.
-"Odota! Mitä tuo on? Mitä ne raahaavat kyyhkyslakkaan?"
-
-"Oh -- saatana, miten paljon se junkkari painaa!"
-
-Se oli toisen miehen käheä ääni. Kynttilä paloi lattialla hänen
-takanansa. Se loi valoansa hänen selkäänsä. "Jos minä voisin tyrkätä
-tuota lurjusta vähän syrjään, minä voisin nähdä, mitä heidän välissään
-on", ajatteli Gubblum.
-
-Miehet olivat nyt portaan päässä.
-
-"Käänny ja mene syrjittäin", murahti ensinmainittu ääni.
-
-Molemmat miehet kääntyivät. Sinä hetkenä valaisi kynttilä kaikkien
-näiden kolmen kasvoja.
-
-"Taivaan herra, mitä tuo on?" ajatteli Gubblum.
-
-Kannettava oli miehen ruumis. Mutta juuri kasvot hämmästyttivät
-Gubblumia -- ne olivat varmasti Paul Ritsonin kasvot.
-
-Gubblumin silmät tutkivat samalla kertaa koko ryhmää. Hän näki kaksi
-Paul Ritsonia yhdellä kertaa ja toinen niistä makasi hiljaa kuin
-kuollut.
-
-Tämä kauhistava näky kesti hetkisen ja sitten kuului kopin oven
-avaaminen ja sulkeminen. Molempien miesten raskaat askelet kuuluivat
-laskeutuvan kiireesti portaita ja häipyvän alas kapakkahuoneeseen.
-
-Gubblum kuunteli kaikilla aisteillansa. Hän tiesi, että ulko-ovi
-avattiin ja suljettiin. Hän kuuli etenevien askelten häipyvän ulkona.
-Kaikki talossa oli ihan äänetöntä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaksi miestä rientäessään Hendonin rautatien asemalle pysähtyi
-tienhaarassa, josta mentiin poliisikamarille ja -- vankilaan.
-
-"Mene sinä eteenpäin ja pidä huoli itsestäsi, minä seuraan jäljestä
-viiden minuutin kuluttua", virkkoi toinen.
-
-"Ethän vain aikone antaa miestä ilmi?" epäili toinen.
-
-Vain kärsimätön murahdus kuului vastaukseksi. Ensinmainittu oli
-kääntynyt ympäri. Ehdittyään poliisikamarille hän soitti kelloa. Eräs
-kersantti avasi oven.
-
-"Minä olen löytänyt etsimänne miehen", sanoi Hugh Ritson.
-
-"Mistä, herra?"
-
-"Haukka-Haikarasta."
-
-"Kuka hän on?"
-
-"Paul Drayton. Te löydätte hänet kapakan läntisestä päätykopista --
-juopuneena. Älkää hukatko hetkeäkään. Menkää heti."
-
-"Onko se herra, joka taisteli hänen kanssaan, vielä siellä -- herra
-Paul Ritson?"
-
-"Ei, hän matkustaa kotiin tänä iltana."
-
-"Mikä on hänen osoitteensa maalla?"
-
-"Ghyll, Newland, Cumberland."
-
-"Ja teidän, herra?"
-
-"Minä olen hänen veljensä, Hugh Ritson, ja minun osoitteeni on sama."
-
-"Me lähdemme heti."
-
-"Ottakaa käsirautanne mukaan ja katsokaa, sopivatko ne. Minä tunsin
-hänet revitystä ulsterista. Hyvää yötä."
-
-
-
-
-XVII LUKU.
-
-
-Niin pian kuin etenevät askeleet olivat lakannet kuulumasta Gubblumin
-korviin, hän pisti kiireesti tärkeimmät vaatteet ylleen, avasi
-varovasti sänkykamarinsa oven ja astui eteiseen. Hän oli aivan pimeässä
-ja kopeloiden tapasi ne portaat, joita myöten ne kaksi miestä olivat
-kuormansa ullakolle kantaneet. Hän astui alimmalle portaalle ja oli
-jo päässyt muutamia askeleita ylös, kun hän kuuli omituista ääntä.
-Se kuulosti lapsen itkun ja sairaan miehen valituksen sekoitukselta.
-Kuuluiko se ullakolta? Gubblum kurotti päätänsä ja kuunteli. Ei. Ääni
-kuului käytävän toisesta päästä. Nyt se oli vaiennut ja kaikki oli
-hiljaa. Mikä merkillinen talo tämä olikaan!
-
-"Ei näe otsaansa-iskevää", ajatteli Gubblum. "Minä otan valkean."
-
-Palaten huoneeseensa hän raapaisi tikulla tulen ja palasi eteiseen
-suojaten kämmenellään vasta-sytytettyä kynttilää. Taas kuului kiivas
-itku. Se oli kuuluvinaan hänen edestään, takaansa, yläpuoleltansa ja
-kaikkialta. Gubblumin polvet notkahtelivat, mutta hänen kovettunut
-sydämensä ei antanut järkyttää itseänsä.
-
-"Kerrassaan merkillinen talo", hän ajatteli, ja samana hetkenä
-paukutettiin ankarasti ovea eteisen toisessa päässä ja kuului huuto:
-"Auttakaa, auttakaa!"
-
-Gubblum hyökkäsi siihen suuntaan, josta ääni kuului.
-
-"Päästäkää minut ulos!" huusi ääni sisäpuolelta.
-
-Gubblum koetti avata ovea. Se oli lukittu.
-
-"Auttakaa, auttakaa!" kuului taas.
-
-"Tuossa paikassa, odottakaa pikkuisen", huudahti Gubblum, ja
-asettaen kynttilän lattialle hän painoi olkansa oveen ja jalkansa
-vastassa-olevaan seinään.
-
-"Auttakaa, auttakaa! Päästäkää minut ulos! Pian, pian!" kuului sisältä
-yhä kiihkeämmin.
-
-"Nyt on saakeli", mörisi Gubblum puuskuttaen.
-
-Silloin lukko pääsi nauloista irti, ja ovi lensi auki. Huonolla valolla
-Gubblum ei aluksi nähnyt mitään. Silloin hyökkäsi pimeästä huoneesta
-häntä vastaan nainen villein elein ja kasvoillaan ääretön tuska. Se oli
-Mercy Fisher.
-
-Kun he tunsivat toisensa, seurasi hetken äänettömyys. Mutta se kesti
-vain hetkisen ja hetket olivat nyt liian kalliit. Kyyneltulvan
-vuotaessa tyttö kiireesti kertoi, mitä oli tapahtunut.
-
-Gubblum ei ymmärtänyt juuri enempää, kuin että tässä oli tehty
-konnantyö. Mercy ei nähnyt muuta kuin sen, että hänet oli petetty ja
-siten hän oli ollut välikappaleena tässä tihutyössä. Se oli kylliksi.
-
-"Ne lurjukset! Minä tahtoisin pehmittää heidän selkänsä rottingilla",
-sanoi Gubblum.
-
-"Oi, mihin ne ovat hänet panneet -- mihin, mihin?" huusi Mercy käsiänsä
-väännellen.
-
-"Älkää sitä hätäilkö -- _minä_ tiedän", sanoi Gubblum. "Minä seurasin
-heitä, kun he nousivat portaita. Tulkaa, tyttöseni, älkääkä itkekö ja
-parkuko kuin pieni lapsi."
-
-Gubblum sieppasi kynttilänsä ja riensi käytävän päähän ja portaita ylös
-kuin apina, ja Mercy seurasi kintereillä.
-
-"Luulen, että ne ovat lukinneet tuon oven", epäili Gubblum.
-
-Mutta ei, avain oli ovessa ja Gubblum vetäisi sen auki. Sitten hän
-kurkisti ullakolle pitäen kynttilää päänsä päällä. Kun silmä ehti
-tottua heikkoon valoon, he näkivät miehen ruumiin suorana patjalla,
-joka oli tyhjän huoneen lattialla. He juoksivat sen luo ja kohottivat
-päätä.
-
-"Hän on isänsä poika, sen voin taata", sanoi Gubblum. "Ja se lurjus,
-joka on hänen kuvansa, ei ole muuta kuin luonnon oikku."
-
-Mercy oli polvillaan tunnottoman miehen vieressä hyväillen hänen
-käsiänsä ja näki, että silmäluomet suonenvedontapaisesti värähtelivät.
-
-"Kattokaas, hän tulee tuntoihinsa. Juoskaapa vettä, tyttöseni", sanoi
-Gubblum.
-
-Mercy katosi ja palasi heti.
-
-"Antaa olla, antaa olla, hän selviää tuossa paikassa. Hierokaa hänen
-otsaansa -- kostuttakaa kätenne, tyttöseni -- kaatakaa vettä -- niin,
-se riittää -- liian paljon imelää turmelee koiran."
-
-Paul Ritson avasi silmänsä.
-
-"Pankaa vesi pois, tyttöseni -- se on tehnyt tehtävänsä -- levätkää
-vähän, poikaseni -- juotavaa? -- no, tilkkanen vettä."
-
-Paul katsoi häneen. Hänen verestävät silmänsä olivat täynnä kysymyksiä.
-Mutta aluksi hänen kielensä ei tahtonut totella. Hän katseli seinän
-raoista pilkistävää kuutamoa, rappeutuneita seiniä ja sitten taas
-kerjäläisen kasvoihin. Hän huomasi Mercyn ja hymyili.
-
-"Missä me olemme, tyttöseni?" hän kysyi heikosti.
-
-"Tämä on Haukka-Haikara", vastasi tyttö.
-
-"Miten minä olen tänne tullut?" hän kysyi taas.
-
-Mercy peitti kasvonsa ja nyyhkytti.
-
-"Minä toin teidät", hän vihdoin kuiskasi.
-
-Paul katsoi häneen hetkisen sekavin ilmein. Sitten muisto täydelleen
-palasi.
-
-"Minä muistan", hän sanoi hiljaa. "Minua pyörrytti -- en ollut nukkunut
-kahteen yöhön -- en hetkeäkään levännyt -- kulkenut vain lakkaamatta
-katuja."
-
-Sinä hetkenä tuli hyökylaineen tavoin kaikki mieleen, ja hän sulki
-katkerasti valittaen silmänsä. Hänen jaloissaan Mercy peitti kasvonsa
-ja nyyhkytti ääneen.
-
-Paul kohosi voimattomana kyynärpäilleen.
-
-"Missä on kirkkoherra Christian?" hän kysyi ja katseli ympärilleen
-koettaen hymyillä.
-
-Ääretön tuska valtasi tytön.
-
-"Minä valehtelin sen teille", hän nyyhkytti.
-
-Hymy katosi Paulin huulilta.
-
-"Valehtelit! Mitä valehtelit?"
-
-Hänestä tuntui kuin hänen järkensä menisi sekaisin.
-
-"Minä sanoin teille, että kirkkoherra Christian olisi täällä, kun
-tahdoin tuoda teidät tänne. Hän ei ole täällä."
-
-Ja Mercy näytti menehtyvän itkuunsa.
-
-"Mutta, tyttö hyvä, miksi?"
-
-"He toivat teidät tähän huoneeseen ja jättivät tänne ja nyt he ovat
-menneet."
-
-"He! Ketkä?"
-
-"Veljenne Hugh ja herra Drayton."
-
-Paul tunsi kuoleman piston sydämessään.
-
-"Kuka se Drayton on?"
-
-"Teidän ilmetty kuvanne, poikaseni", sanoi Gubblum, "mies, josta puhuin
-teille kauan sitten -- hän, joka pitää tätä kapakkaa."
-
-Paulin silmät pyörivät älyttöminä. Hänen hermostuneet sormensa
-hypelöitsivät revittyä ulsteria, joka oli hänen päällään.
-
-"Mitä tämä on?" hän sanoi tarkaten muuttunutta pukuansa.
-
-"Kun te olitte tajutonna, he riisuivat teiltä pukunne ja panivat toisen
-sijaan", selitti Mercy.
-
-"Kenen vaatteet nämä ovat?"
-
-"Herra Draytonin."
-
-Paul hypähti jaloillensa.
-
-"Missä ovat ne miehet", hän kähisi.
-
-"Ne ovat menneet."
-
-"Mihin?"
-
-"Asemalle; se oli kaikki, mitä kuulin."
-
-Paul vilkuili ympärilleen hulluin ilmein. Mercy heittäytyi hänen
-jalkoihinsa ja itki katkerasti.
-
-"Antakaa minulle anteeksi -- oi, antakaa minulle anteeksi!"
-
-Paul katsoi häneen hämmentyneenä. Hänen aivonsa tuntuivat jähmettyneen.
-Hän painoi käsivartensa kasvojensa yli aivan kuin taistellaksensa
-itsensä vapaaksi jostakin kauheasta ja saadakseen ajatuskykynsä
-takaisin.
-
-"Miksi, hyvä tyttöseni, mitä tämä on?" hän sanoi heikosti hymyillen ja
-koettaen nostaa häntä ylös.
-
-"Kuka on Westminsterin luostarissa?" kysyi Mercy. Se muutti Paulin
-olennon kokonansa.
-
-"Miksi? Mitä siitä?" hän sanoi.
-
-"Rouva Drayton lähetettiin sinne ajurilla ja hänen tuli kertoa
-rouva Ritsonille, että hänen on saavuttava kahdentoista junalle St.
-Pancraksen asemalle palatakseen miehensä kanssa Cumberlandiin."
-
-Ennen kalpeat kasvot muuttuivat äkkiä vanhoiksi ja aavemaisiksi.
-
-Seurasi kauhea äänettömyys.
-
-"Onko se totta?" hän kysyi.
-
-"On, on", huusi tyttö.
-
-"Nyt luulen näkeväni kaiken -- luulen ymmärtäväni", änkytti Paul.
-
-"Antakaa minulle anteeksi", huusi tyttö.
-
-Paul näytti tuskin huomaavan häntä.
-
-"Minut on jätetty tähän huoneeseen tajuttomana, ja roisto, joka on
-minun näköiseni -- missä hän on nyt?"
-
-Hän taisteli sairautta vastaan, joka tahtoi hänet painaa maahan. Hänen
-aivonsa herpautuivat. Kädet tulivat kosteiksi. Hän horjahti ja nojasi
-seinään.
-
-"Levätkää hetkinen, poikaseni", pyysi Gubblum. "Te pyörrytte pian
-uudestaan."
-
-Paul nousi jälleen jaloillensa. Hänen kasvonsa vääntyivät vihasta.
-
-"Ja se kirottu nainen, joka houkutteli minut tähän taloon, on tuossa",
-hän sanoi vihasta tuohtuneella äänellä.
-
-"Antakaa minulle anteeksi -- antakaa minulle anteeksi!" itki tyttö
-hänen jaloissansa.
-
-Paul otti häntä olkapäistä, nosti hänet polvillensa ja käänsi hänen
-kasvojansa ylöspäin, kunnes heidän silmänsä kohtasivat.
-
-"Minä tahdon nähdä hänet", hän sanoi käheästi "Kuka olisi sitä uskonut?"
-
-"Antakaa minulle anteeksi -- antakaa anteeksi!" huusi tyttö.
-
-"Nainen, nainen! Mitä minä olin tehnyt sinulle mitä, mitä?"
-
-Mercyn hillitön nyyhkytys oli ainoa vastaus.
-
-Raivoissaan Paul tarttui hänen kurkkuunsa. Kauhea aikomus oli
-kirjoitettu hänen kasvoillensa.
-
-"Ja tämä on se sama nainen, joka oli saattaa vanhan isänsä harmaan pään
-ennenaikaiseen hautaan", hän sanoi katkerasti ja heitti hänet luotansa.
-
-Sitten hän horjahti taapäin. Hänen vähäinen voimansa oli paennut.
-Seurasi äänettömyys. Kuului vain tytön katkera itku.
-
-Seuraavana hetkenä oudontyynenä, surulliset silmänsä ilman kyyneleitä
-Paul astui hänen luokseen ja nosti hänet jaloillensa.
-
-"Minä olin väärässä", hän sanoi, "totisesti, minä olin väärässä. Sinä
-et voinut valehdella minulle tuolla tavalla -- et tietäen. Ei, ei, ei!"
-
-"Ne sanoivat minulle, mitä minä sanoin teille", huokasi tyttö.
-
-"Minä olen syyttänyt sinua kaikesta siitä, tyttöparka."
-
-"Sittenhän te annatte minulle anteeksi?" kysyi Mercy kohottaen nöyrästi
-silmänsä.
-
-"Anteeksi? Pyydä Jumalalta anteeksi, tyttö. Minä olen vain ihminen, ja
-sinä olet tuhonnut minun elämäni."
-
-Portaista, kuului askeleita, ja Jabez-poikanen ilmestyi yliselle
-kynttilä kädessä. Hän oli odotellut kapakan emäntää, kun kuuli ääniä
-yläkerrasta.
-
-"Kuuleppas mies", sanoi Gubblum. "Eks' näe isäntääsi alakerrassa?"
-
-Jabez irvisti ja katsoa toljotti Paul Ritsoniin.
-
-"Kuule, mies, näiks' kahren miehen lähtevän talosta viitisentoista
-minuuttia sitten?"
-
-"Näin kyll'", sanoi Jabez. "Ja varmaan toinen oli se herra, joka tul'
-tänn' äsken -- ja yks' toinen miäs."
-
-"Toinen mies -- sinun isäntäsi, tarkoitat kai?"
-
-Jabezin suu levisi korviin asti.
-
-"Kuuliks' sä mitään?"
-
-"Mää kuulin sen herran sanovan, ett' heirän täytyy oll' St. Pancraksen
-asemall' puol'yön aikaan."
-
-Paul kopeloitsi kelloa taskustansa. Se oli poissa.
-
-"Mitä kello on?" hän kysyi.
-
-"Viistoist' yl' ykstoist', herra", sanoi Jabez. "Mää kattoin juur'."
-
-Paulin kasvoille ilmestyi järkkymätön päätös.
-
-"Minun täytyy seurata heitä", hän sanoi. "Olen hukannut aikaa jo
-kylliksi."
-
-"Mitä, mies! Te ette ikinä tapaa -- ja olette heikko kuin kapalovauva.
-Kaatuisitte tielle kasaan kuin märkä säkki."
-
-Paul oli työntänyt oven auki. Kiihko antoi hänelle voimaa. Seuraavana
-hetkenä hän oli kadonnut.
-
-"Minnekkäs isäntä lähti? St. Pancraksen asemall'?" kysyi Jabez.
-
-"Sama se sulle, pois tieltä. Laita pehmeä pääsi vuoteeseen, niin on
-parasta", pyllähti Gubblum.
-
-Jabez ei kuitenkaan seurannut kerjäläisen neuvoa. Hän palasi
-kapakkahuoneeseen odottamaan rouva Draytonia, jonka harvinainen
-poissa-olo herätti monenlaisia ajatuksia pojan hitaassa kallossa.
-Hän tapasi oven auki ja siitä hän päätti, että hänen isäntänsä oli
-jo mennyt. Hänen kätensä oli ovenrivassa, sillä hän aikoi sulkea
-ja salvata sen, kun hän kuuli kiireisten askeleitten lähestyvän.
-Seuraavana hetkenä kaksi miestä hyökkäsi hänen ohitsensa sisään.
-
-"Missä on herra Drayton?" kysyi toinen puuskuttaen, kun oli liian
-kiivaasti juossut.
-
-"Hän meni juuri", vastasi Jabez.
-
-"Onko se totta, poika?" kysyi mies pannen kätensä pojan olalle.
-
-"Hän on mennyt St. Pancraksen asemalle, herra. Hän aikoo joutua sinn'
-puol'yön aikaan", selitti Jabez.
-
-Poika oli tuntenut vieraat ja vapisi.
-
-Miehet katsahtivat toisiinsa.
-
-"Se _oli_ Drayton -- se mies, joka juoksi ohitsemme tiellä", sanoi
-toinen.
-
-"Ole varma siitä", myönsi toinen. "Tutki talo. Minä odotan sinua
-täällä."
-
-Parin minuutin kuluttua nämä miehet olivat yhdessä jättäneet talon.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viittätoista minuuttia myöhemmin Hendonin aseman päivystäjä näki miehen
-juoksevan aseman poikki ja hyppäävän junaan juuri, kun vaunut lähtivät
-liikkeelle. Hän huomasi, että mies oli avopäin, vaatteet olivat
-epäjärjestyksessä ja ulsterista oli kiskaistu pala pois. Hän luuli
-tuntevansa hänet.
-
-Juna oli juuri lähtenyt, kun kaksi miestä tuli juosten päivystäjän
-eteen.
-
-"Mennyt!" sanoi toinen pettyneenä.
-
-"Se oli 11,35 juna Kings Crossiin", sanoi toinen. -- "Menikö siihen
-täältä ketään, päivystäjä?"
-
-"Meni, kersantti -- Haukka-Haikaran Drayton", vastasi päivystäjä.
-
-"Seuraava juna St. Pancrakseen on 11,45?"
-
-"Niin on, herra -- saapuu sinne kello kaksitoista."
-
-"Ei kai se myöhästy?"
-
-"Tulee aikanaan."
-
-Molemmat miehet katsahtivat kelloonsa.
-
-"Meillä on kyllin aikaa."
-
-
-
-
-XVIII LUKU.
-
-
-Vaunut, jotka veivät rouva Draytonin Lontooseen, kulkivat tuttuja
-seutuja, jotka herättivät monenlaisia muistoja. Ajatukset hänen
-vanhassa päässään olivat kuin vesilinnut merellä -- milloin siellä,
-milloin täällä milloin ladellen ilmassa, milloin taas sukeltaen
-syvyyksiin. Kun he kulkivat Child Hillin ja New Endin synkkiä teitä,
-hän koetti vaivata aivojansa ymmärtääksensä sitä asiaa, mille hänet
-oli lähetetty. Mitä varten oli se herra tuotu Hendoniin? Miksi, vaikka
-oli sairas, hänet viedään niin pian pois? Miks'ei, jos hänet nyt pitää
-pois viedä, häntä pantu samoihin vaunuihin ja saatettu Cumberlannin
-asemalle? Mistä syystä hänet oli lähetetty luostariin hakemaan sen
-herran vaimoa, kun herra itse olisi saattanut mennä? Miksi oli rouva
-luostarissa? Kapakan emäntä puristi huulensa yhteen ja koetti turhaan
-pinnistää kuivuneita aivojansa saadakseen valoa tähän hämärään
-kysymysten paljouteen.
-
-Kun hän ajatteli kotiinsa jäänyttä sairasta herraa, johtui hänen
-mieleensä oma poika ja monet ajatukset kiertyivät häneen. Paul ei ollut
-hänen poikansa eikä hänen nimensä ollut Drayton. Kenen poika hän oli,
-sitä hän ei tiennyt eikä hän hänen nimeänsä ollut koskaan kuullut.
-Mutta hän oli tehnyt kaikkensa hänen puolestaan siitä asti, kun hän
-oli pieni lapsi, eikä ainoakaan äiti rakasta poikaansa enemmän kuin
-hän rakasti Pauliansa. Mikä viheliäinen pieni raukka se olikaan kerran
-ollut, ja miten monesti olivatkaan naapurit päätänsä pudistaen sanoneet:
-
-"Teillä ei ole siitä koskaan iloa. Kova kohtalo on syntymästä asti sen
-pikkuraukan osa."
-
-Se oli kolmekymmentä pitkää vuotta sitten, ja nyt oli Paul koko
-Hendonin hauskin nuorukainen. Ah! Silloin ei oltu Hendonissa, vaan
-Lontoossa ja hänen puolisonsa, se hyvä mies, oli elossa ja parhaissa
-voimissa.
-
-"Se kyllä vielä varttuu, Martha", hänen oli tapana sanoa, ja se pikku
-raukka näytti ymmärtävän ja koetti hymyillä, kun hän kutitti sormellaan
-sen masua.
-
-Sitten johtuivat kapakan emännän ajatukset pimeihin päiviin, jolloin
-leipää oli niukalti ja ystävät sanoivat:
-
-"Liikaa vastusta. Mitä varten te pidätte liian suun elätettävänä?
-Viekää kakara löytölasten seimeen."
-
-Mutta hänen miehensä, Jumala häntä siunatkoon, -- oli aina sanonut:
-
-"Ei se vahingoita, jos antaa lapselle tilkkasen soppaa. Pidä hänet,
-Martha, hän tuottaa sinulle vielä lohtua ja iloa, vanha vaimo."
-
-Rouva Drayton itki hartaasti ajaessaan pimeää tietä.
-
-Sitten tuli pahat ajat. He jättivät kaupungin ja ottivat Hendonin
-kapakan. Mutta sitten tapahtui kaikista pahin, sillä niin pian kuin he;
-olivat saaneet kaiken siististi ja mukavasti järjestetyksi, kuoli hänen
-miehensä. Hän sairasti viikon ja kun kuolema tuli, hän tahtoi nähdä
-lapsen.
-
-"Anna poika minulle", hän pyysi, ja hän antoi lapsen hänen käsiinsä
-vuoteeseen. Silloin hän kohotti laihan valkean kätensä ja koetti
-silittää lapsen kiharoita, mutta käsi vaipui sen kasvoille.
-
-Rouva Drayton kohentausi istuimellaan ja koetti karkoittaa ne muistot,
-jotka näitä ajatuksia seurasivat, mutta tie oli pimeä, ei näkynyt muuta
-kuin taivas, eivätkä muistotkaan lähteneet mielestä. Hän muisti niitä
-aikoja, jolloin Paul oli kehittynyt hauskaksi nuorukaiseksi -- hän oli
-iloinen, vilkas ja vallaton, valmis mihin kepposiin tahansa ja hänen
-tähtensä sai aina olla huolissaan. Eikä ollut miehen kättä taluttamassa
-häntä, ja ihmiset pudistivat päätänsä sanoen: "Hän ei kunnialla kuole,
-hänellä on pahuus veressä." Poikaparka Eihän se ollut hänen syynsä,
-että hän oli kehittynyt hieman villiksi ja hillittömäksi, raa'aksi ja
-ilkeäksi omalle äidilleenkin, kuten voidaan sanoa, kun hän tyrkki häntä
-saatuaan väkeviä, löi, kun oli juovuksissa eikä tiennyt, mitä teki,
-ei koskaan pannut kättään rehelliseen työhön, vaan uneksi päivästä
-päivään onnesta, jonka hän joskus saavuttaisi, ja kiersi ja mellasti
-kaikkialla, eikä koskaan tyyntynyt elämään onnessa ja rauhassa kotona.
-Eihän se ollut hänen syynsä: huonot toverit olivat johtaneet hänet
-harhaan. Eikä hän moittinut -- ei rahtuakaan. Jokaisen naisen tulee
-valmistua sellaista kärsimään. On varattava runsaasti kärsivällisyyttä,
-jos saa miehisen olennon lähettyvilleen -- siinä kaikki.
-
-Ajatus pahoista tovereista toi kapakan emännän mieleen Hugh Ritsonin,
-jonka merkillistä lyöttäytymistä heidän seuraansa hän ei ollut koskaan
-ymmärtänyt. Herrahan oli niin omituisella tavalla tunkeutunut taloon ja
-hänellä näytti olevan salaperäinen vaikutusvoima Pauliin. Hän näytti
-tietävän jotakin Paulin äidistä. Paul itse oli tutkinut asiaa kauan
-aikaa sitten ja päässyt selville, että rouva oli paennut turvakodista
-ja kadonnut jäljettömiin. Ja nyt tuli tämä vieras herra valokuvineen ja
-sanoi, että hän oli kuollut.
-
-Ihmisparka, kuinka hyvin rouva Drayton muistikaan hänet! Ja siitä
-oli jo kolmekymmentä vuotta! Hän ei kertaakaan jälkeenpäin ollut
-nähnyt rouvaa eikä kuullut hänestä kuin kerran, ja sekin tapahtui
-kaksikymmentä viisi vuotta sitten. Eräänä päivänä hän oli hakemassa
-hiiliä Pimlicosta ja siellä hän tapasi vanhan naapurin, joka sanoi:
-"Rouva Drayton, teidän vuokralaisenne, joka hukutti itsensä, tuli
-eräänä päivänä hakemaan lastansa, mutta te ja miehenne olitte
-muuttaneet pois." Voi kuitenkin, että se nuori raukka on nyt kuollut ja
-mennyt pois, ja hän itse, joka jo silloin luuli olevansa vanha, eli ja
-oli terve ja voimakas!
-
-Nyt kulkivat vaunut Lontoon vilkkaitten katujen kautta ja kapakan
-emännän ajatuksenjuoksu katkesi. Vain epäselvästi hän tajusi, minne
-oli matkalla. Vaunut veivät häntä sinne ja niiden tuli tuoda hänet
-takaisin. Kun he saapuvat luostariin, hänen tuli kysyä rouva Ritsonia
-ja sanoa, että hänet oli lähetetty noutamaan häntä St. Pancraksen
-asemalle, jossa hän tapaisi miehensä ja saisi hänen kanssaan matkustaa
-takaisin Cumberlandiin sydänyön junalla. Siinä kaikki.
-
-Kello luostarin tornissa löi puoli kaksitoista, kun vaunut kulkivat
-Parlamentin torin halki. Seuraavana hetkenä he pysähtyivät luostarin
-eteen Abbey Gardensilla.
-
-Ajuri hyppäsi alas, soitti kelloa ja auttoi rouva Draytonia maahan.
-Rautaportti ja ovi avautuivat melkein yht'aikaa, ja kynnykselle
-ilmestyi eräs nunna lamppu kädessä. Rouva Drayton löntysti portaita
-ylös ja astui eteiseen. Synkkä hämärä täytti suuren suojan, jossa ei
-ollut kuin pari viheliäistä tuolia ja pöytä. Nunnalla oli sarssipuku ja
-huntu, jonka päät muodostivat neliön hänen rinnalleen, vyö uuman ympäri
-ja sivulla riippui rukousnauha.
-
-"Voisinko minä tavata täällä asuvaa rouva Ritsonia?" kysyi kapakan
-emäntä.
-
-Nunna hätkähti hieman ja vastasi sitten matalalla, surullisella
-äänellä, joka vaikutti enemmän kuin sanat. Rouva Draytonin silmät
-olivat nyt tottuneet pimeään ja hän katsoi tarkemmin nunnan kasvoihin.
-Ne olivat huolten ja pilvien peittämät, ja kun ne hetkeksi kohotettiin
-häneen päin, rouva Drayton vavahti kuin kuoleman käsi olisi häneen
-koskenut.
-
-Ne olivat Paulin äidin kasvot -- vanhemmat, surullisemmat ja kylmemmät,
-mutta kuitenkin samat.
-
-Nunna painoi silmänsä alas ja teki ristinmerkin. Sitten hän astui
-kiireesti kuulumattomin askelin käytävän toiseen päähän ja soitti
-kumeaa vaskirumpua. Tuskin oli ääni vaiennut, kun toinen sisar --
-kokelas, puettuna, kuten edellinenkin, mutta valkeaan -- ilmestyi.
-Rouva Drayton vapisi päästä jalkoihin, mutta hän kertasi kuitenkin
-kysymyksensä ja hänet vietiin tyhjään, koleaan huoneeseen ja jätettiin
-yksin.
-
-
-
-
-XIX LUKU.
-
-
-Kun Greta erosi Hugh Ritsonista kolme tuntia sitten, hän oli vaipunut
-epätoivoon. Toinen peloittava uhkaus oli saanut hänet kauheaan tuskaan.
-Häntä oli vaadittu valitsemaan toinen kahdesta pahasta. Hän ei uskonut
-Hugh Ritsonin voimaan ja hylkäsi ne molemmat. Mutta tämä epävarmuus oli
-kauhea. Mihin asti voisi intohimo, tyydyttämätön intohimo, häväisty ja
-hylätty intohimo johtaa sellaisen miehen, kuin oli Hugh Ritson? Ilman
-sääliä, ilman tunnonvaivoja tämä mies, jonka tahto oli luja kuin kallio
-ja jonka sydän ei milloinkaan kysynyt, mikä on totta, ei hämmästynyt
-kauheimpiakaan yrityksiä. Mitä hän oli tarkoittanut?
-
-Gretan ensimmäinen mielijohde oli mennä etsimään miestänsä, mutta se
-oli turha ja hullu ajatus. Mistä hän etsisi häntä? Sitäpaitsi hän
-oli luvannut jäädä luostariin, kunnes hänen miehensä tulisi häntä
-noutamaan ja hänen täytyi pitää sanansa. Hän ei mennyt illalliselle,
-kun vaskirumpu kaikui, vaan vetäytyi omaan huoneeseensa. Kello kutsui
-iltahartauteen, mutta Greta ei mennyt kappeliin. Hän vaipui maahan ja
-itki katkeria kyyneleitä. Iltalaulun säveleet kaikuivat tänne asti,
-mutta hän makasi yhä maassa ja itki. Ei ollut mitään valoa tässä
-pimeydessä, ei mitään muuta tietä ulos näistä tuskien sokkeloista kuin
-odottaa ja kärsiä.
-
-Hitaasti hiipi hänen mieleensä varmuus, ettei Hugh Ritson ollut
-turhaan uhannut. Hän oli päättäväinen mies. Hän oli antanut hänelle
-valittavaksi kaksi tietä ja eikö hän ollut valinnut itsekkyyden tietä?
-Jos Paul, hänen miehensä, oli hädässä -- huolimatta siitä, minkälaisten
-konnanjuonien vuoksi -- oliko liian paljon pyytää, että hän, hänen
-vaimonsa, pelastaakseen hänet suorittaisi uhrin, joka kaikista
-raskaimmin kohtaisi juuri häntä, vaimoa? Hugh Ritson oli ollut oikeassa
--- hän oli valinnut itsekkyyden tien. Oh, missä oli herra Christian?
-Hän oli sähköttänyt hänelle ja hän oli vastannut tulevansa. Mutta tunti
-tunnin jälkeen oli kulunut eikä hän ollut saapunut.
-
-Kolme, tuntia kului hirveässä tuskassa. Hän kuuli sisarien kulkevan
-kaikuvia kivikäytäviä ja vetäytyvän kammioihinsa, ja sitten koko talo
-muuttui hiljaiseksi kuin hauta. Ei pienintäkään kohinaa kuulunut tänne
-tyyneen pyhättöön suuren maailman virrasta, joka loiskien, kuohuen ja
-vaahdoten vyöryi sen lähettyvillä kuljettaen miljoonia ihmisiä kuin
-lastuja mukanaan.
-
-Hänen akkunansa oli Abbey Gardensille päin. Kaikki sen alla oli
-hiljaa. Ei kuulunut ainoatakaan askelta käytävältä. Sileä seinä
-toisella puolella oli musta, ja lehdettömät puut seisoivat ikävissänsä
-sumuisessa yössä. Taivasta vasten saattoi erottaa luostarin kahden
-tornin ääriviivat. -- Nämä tornit tarjosivat levähdyspaikan päivällä
-lukemattomille kyyhkysille, jotka lentelivät miljoonakaupungin humussa
-ja yöllä ne kertasivat kumeana kumuna kellojen kaiun, kun ne ilmaisivat
-ajankulua.
-
-Epätoivo ja tuska oli vaivuttanut Gretan sellaiseen tylsyyteen, että
-hän tuskin kuuli, kun ovelle naputettiin. Sisään astui eräs kokelas
-ilmoittaen, että alhaalla odotti muuan vanha vaimo, joka halusi
-puhutella häntä. Greta ei osoittanut vähintäkään hämmästystä ja tuskin
-mikään saattoi tässä tilassa kiihoittaa hänen mieltänsä. Sanaakaan
-virkkamatta ja kyselemättä hän seurasi kokelasta siihen huoneeseen,
-jossa rouva Drayton häntä odotti.
-
-Hän tunsi kapakan emännän ja kuunteli hänen asiansa. Gretan sydän
-sykähti ilosta kun hän ajatteli, että hän pääsisi nyt miehensä luo.
-Tässä oli vastaus rukouksiin, jotka lukemattomia kertoja olivat hänen
-raskautetusta sydämestään kohonneet. Pian hän saisi varmuuden, että
-Hugh Ritsonin uhkaus oli turha. Pian hän olisi Paulinsa rinnalla,
-pitäisi hänen kättään omassaan eikä mikään maallinen voima voisi
-riistää heitä enää erilleen. Ah, Jumalan olkoon kiitos, kun hän
-parantaa lastensa vertavuotavat sydämet! Hän olisi sangen pian taas
-onnellinen ja näiden muutamien päivien raskas suru häipyisi muistojen
-hämärään.
-
-"Kello kaksitoista St. Pancraksen asemalle, ja teillä on matkatavarat
-vaunuissa, jotka odottavat ovella, niinkö sanotte?"
-
-"Niin, eikä ole hetkeäkään hukata, sillä, toden totta, yö on pitkälle
-kulunut", vastasi rouva Drayton.
-
-"Ja hän on siellä minua vastassa?" kysyi Greta. Hänen silmänsä olivat
-vieläkin äskeisistä kyynelistä kosteat, mutta niistä loisti nyt uusi
-ilo.
-
-"Niin, St. Pancraksen asemalla", myönsi rouva Drayton.
-
-Gretan onni tulvi yli äyräiden. Hän otti vanhan vaimon syliinsä ja
-suuteli hänen ryppyisiä poskiansa.
-
-"Odottakaa hetkinen -- odottakaa yksi minuutti", hän sanoi ja lähti
-keveänä kuin keijukainen. Mutta kun hän pääsi portaan puoliväliin,
-hänen kiihkonsa asettui, ja hän kääntyi painunein päin alas.
-
-"Mutta miksi hän ei itse tule minua noutamaan?" hän kysyi.
-
-"Herra ei voi oikein hyvin -- hän on vähän sairas", sanoi rouva Drayton.
-
-"Sairas? Sanotteko sairas? Silloin hän ei voinut tulla. Ja minä moitin
-häntä, ettei hän tullut!"
-
-"Herra on heikko, mutta ei mitenkään vaarallisesti -- tietysti hän
-tulee suoraan asemalle teitä tapaamaan."
-
-Greta kääntyi uudestaan ympäri ja asteli hitaasti ylös. Ensimmäisen
-portaan päässä olevalle ovelle hän pysähtyi ja koputti keveästi, ja kun
-ääni sisästä vastasi, hän astui huoneeseen.
-
-Abbedissa oli polvillaan pöydän ääressä. Hän kohotti tyynet ja henkevät
-kasvonsa tulijaan, kun tämä lähestyi.
-
-"Arvoisa äiti", sanoi Greta, "minä jätän teidät tällä hetkellä."
-
-"Niinkö pian, tyttäreni?"
-
-"Minun mieheni on lähettänyt hakemaan minua. Hän kohtaa minut asemalla
-kello kaksitoista."
-
-"Miksi hän ei itse tullut teitä noutamaan?"
-
-"Hän on vähän sairas, hän on mennyt suoraan."
-
-"Hetki on myöhäinen ja viesti on pikainen. Oletteko te levollinen?"
-
-"Minä olen hyvin levoton. Arvoisa äiti --"
-
-"Mitä, tyttäreni?"
-
-"Eräs vanha herra -- eräs pappi, herra Christian, tulee Cumberlannista.
-Minä olen odottanut häntä joka hetki, mutta hän ei ole vielä saapunut.
-Minä en voi enää odottaa. Minun täytyy mennä mieheni luo. Voitteko te
-määrätä, että tämä tieto ilmoitetaan sille vanhukselle?"
-
-"Mikä se tieto on, lapseni?"
-
-"Yksinkertaisesti, että minä olen mieheni kanssa palannut kotiin
-puoliyön junalla St. Pancraksen asemalta."
-
-"Hallissa päivystävä sisar saa ilmoittaa tämän sanoman."
-
-"Kuka se sisar on?"
-
-"Sisar Grace."
-
-Seurasi äänettömyys.
-
-"Arvoisa äiti, onko sisar Grace koskaan puhunut menneisyydestänsä?"
-
-Abbedissa muutti muutamia helmiä rukousnauhassaan.
-
-"Menneisyys ei merkitse meille mitään täällä, tyttäreni. Näiden muurien
-sisälle ei maailma astu. Ristin läheisyydessä menneisyys ja tulevaisuus
-yhtyvät."
-
-Greta veti syvään henkeänsä. Sitten hän kumarsi ja suudeltuaan
-abbedissaa kädelle kääntyi hitaasti ja lähti.
-
-Greta ja kapakan emäntä kulkivat synkän käytävän läpi, ja sama nunna,
-joka oli avannut oven, sulki sen heidän jälkeensä. Rouva Drayton
-tarttui Gretan käsivarteen heidän ohi kulkiessaan ja hänen kätensä
-huomattavasti vapisi.
-
-"Kuka hän on?" kuiskasi kapakan emäntä, kun he istuutuivat vaunuun.
-
-"Sisar Grace", vastasi Greta kääntäen päänsä sivulle.
-
-"Minä olisin voinut vannoa, että hän oli minun Paulini äiti", mutisi
-rouva Drayton.
-
-Greta katsahti ympärilleen, mutta kapakan emäntä ei nähnyt hänen
-kysyvää ilmettään. Hänen silmänsä samoin kuin ajatuksensakin
-harhailivat kaukana.
-
-
-
-
-XX LUKU.
-
-
-Vaikka hetki oli myöhäinen, olivat kadut tungokseen asti täynnä.
-Ihmiset palasivat kotiin teattereista, ja Gretan ja kapakan emännän
-kulkiessa Strandin yli se vilisi täynnä ajopelejä ja katuvaunuja.
-Vaunut vierivät Seven Dialsin läpi, ja siellä yleiset talot tyhjensivät
-kaikista nurkistaan ulos onnettomia miesten ja naisten raunioita.
-Huudot, kiroukset, riidat ja naurut kaikuivat yli rattaitten
-jyrinän. Parroittuneet miehet, peseymättömät naiset ja likaiset
-lapset puikkelehtivat sekaisin, ja heihin liittyivät varkaat,
-tyhjäntoimittajat ja kaikenlaiset katujen kiertäjät. Heidän joukossaan
-ei tavannut yhtään ainoata rehellistä ihmistä -- ainoastaan poliisien
-tummat olennot tekivät poikkeuksen.
-
-Gretan sydän sykki ankarasti tänä yönä. Hänen sielunsa täytti uusi ilo
-ja toivo. Jokainen tuuma, jonka he kulkivat, herätti hänen rinnassaan
-uusia tunteita. Hän ihmetteli, mistä tuo ihmisten paljous tuli ja
-mihin se oli matkalla. Inhimillisyyden aava meri aaltoili ja kohisi
-hetkeksikään tyyntymättä.
-
-Sata kertaa hänen teki mielensä astua maahan ja tyhjentää taskuistaan
-kaikki rahat. Eräs sokea mies, joka puhalsi kimeää pilliä ja piti
-pientä koiraa pitkästä narusta, herätti hänen erikoista myötätuntoansa,
-puoliksi avoimien silmien tyhjä katse vaati aivan rajatonta sääliä.
-Eräs siivoton nainen juopuneena hoiperrellen kulki avopäin poikki
-kadun juuri heidän hevosensa jalkojen editse rinta paljaana riippuen
-ja pieni lapsi käsivarrella itkien, ja tämä oli toinen, joka voitti
-hänen osanottonsa. Hento olento, ryysyinen poika, kyyhötti muutaman
-talon portaalla kuin hyrrittävä kissa ja herätti vastustamatonta
-mielenkiintoa. Mutta hetkeksikään hän ei tohtinut pysähtyä, ja vihdoin
-hän nojasi päättävästi selustaan, sulki silmänsä ja mietti ankarasti,
-eikö sittenkin ollut sangen itsekästä olla täysin onnellinen.
-
-Vaunut pysähtyivät tärähtäen. He olivat St. Pancraksen asemalla.
-
-"Onko hän tullut?" kyseli Greta kiihkeästi itseltänsä, tarkaten kaikkia
-niin terävästi, että muutamalla silmäyksellä sai selvän ihmisistä ja
-tapahtumista ympärillään.
-
-Hän ei voinut nähdä Paulia, ja kun kantaja avasi vaunun oven ja auttoi
-häntä alas, hänen teki mielensä kysyä mieheltä, oliko hän nähnyt hänen
-puolisoansa. Mutta ei, sitä hän ei tahtonut tehdä. Hänen täytyy itsensä
-etsiä hänet, niin että hän on ensimmäinen, joka hänet huomaa. Oh, niin!
-Hänen täytyy ensiksi nähdä hänet, nyt hän varmasti päätti, ettei kysy
-keltään.
-
-Kantaja pani tavarat kärryille ja työnsi ne asemasillalle, ja Greta ja
-rouva Drayton seurasivat häntä. Silloin suuret silmät, jotka puoliksi
-hymyilivät, puoliksi pelästyneinä katselivat ympärilleen värähtelevien
-luomien alta, saivat huolestuneen ilmeen. Ei, Paul ei ollut siellä.
-
-"Mitä kello on?" hän kysyi silmät yhä kiertäen miehestä mieheen
-ihmisjoukossa.
-
-"Kymmentä vaille kaksitoista, neiti", ilmoitti kantaja.
-
-"Oh", sanoi Greta helpotuksesta huoaten, "sitten hän on pian täällä."
-
-"Tahdotteko istua odotushuoneessa, neiti?" kysyi kantaja ja melkein
-tajutonna Greta seurasi häntä, kun hän näytti tietä. Rouva Drayton
-löntysti jäljessä.
-
-"Mitä hän sanoi sairaudestaan?" kysyi Greta, kun he olivat kahden.
-
-"Että häntä hieman pyörrytti. Ehkä hänellä usein on sellaisia
-kohtauksia", sanoi kapakan emäntä.
-
-"Se on totta. Ja mitä te silloin sanoitte?"
-
-"Minä kehoitin häntä lepäämään hetkisen ja ottamaan vähän virvokkeita
-ja hän sanoi: 'Kiitos, parahin eukko'."
-
-"Te olitte oikeassa, te hyvä rakas sielu", sanoi Greta kiertäen
-kätensä hänen ympärilleen ja syleillen häntä. "Minä olen varma, että
-te olette ollut hyvin hyvä minun miehelleni ja vaalinut häntä hellästi
-sill'aikaa, kun minä, jonka olisi pitänyt hoitaa häntä, olin poissa.
-Kiitos, kiitos teille!"
-
-Rouva Draytonista tuntui pahalta. "Niin, niin, katsokaas, minä en voi
-nähdä miehisen olennon kärsivän. Se koskee minuun jollakin tavalla."
-
-Greta oli noussut seisoalleen. "Seiskaa tässä, rouva Drayton -- eikö se
-ollut niin? -- seiskaa tässä sen aikaa, kun minä pistäyn asemasillalla.
-Hän voi tulla eikä näekään minua. Ah, niin, hän voi etsiä minua joka
-paikasta!"
-
-Hän riensi ulos ja tunkeutui eteenpäin ihmisten välistä, jotka kulkivat
-edestakaisin. Hän puikahti matkatavaroiden vastaanottopaikalle ja
-sieltä taas laiturille vaunujen luo. Veturit puhkuttivat savua ja
-höyryä avaraan lasikattoon asti, jossa veturien vihellys kaikui
-terävänä ja vihlovana. Sieltä hän palasi odotushuoneeseen. "Oi, rouva
-Drayton", hän sanoi, "minä näin viime yönä kamalaa unta. Mitä te
-ajattelette? Mahtaako hän olla niin terve, että voi tulla?"
-
-"Tietysti, tietysti, rakkaani. 'Käskekää tulla tapaamaan miestänsä
-kello kaksitoista.' Ne ovat herran omat sanat."
-
-"Kuinka onnellinen minä olenkaan, kun me olemme turvassa kotona
-jälleen! Ja jos hän on sairas, minun tehtäväni on hoitaa häntä."
-
-Kyyhkysmäisten silmäin ilme kertoi, että yksin sairauskin tuottaisi
-tälle rehelliselle sielulle täydellistä onnea.
-
-"Ja mitä uniin tulee, olkaa varma, että ne ovat vain unia, sanon minä."
-
-"Olette oikeassa, rouva Drayton", sanoi Greta ja palasi vielä
-kerran asemasillalle. Hänen ajatuksensa oli kääntynyt kirkkoherra
-Christianiin. Olisiko mahdollista, että hän olisi saapunut? Kantaja,
-joka oli tuonut hänen tavaransa sisään, seisoi vielä niiden vieressä
-ja hänen kanssaan oli joku toinen kantaja. He olivat selin häneen, kun
-hän kevyesti asteli odotushuoneesta ja hän saattoi kuulla osan heidän
-keskustelustansa ennenkuin he huomasivat hänen läsnä-olonsa.
-
-"Näiks' sää sen vanhan ukkelin, joka yhrentoist' junall' saapus?" kysyi
-toinen.
-
-"Näin kyll'. Oikea isoäirin isoisän isä omass' persoonassans'. Hieman
-höperöpää, vai? -- säärystimiss' ja silkkisukiss'."
-
-"Parast' sorttii joka suhteess'."
-
-"Antoiks' juomarahaa, häh? Ei olis luullut."
-
-"Miks'ei, hyväsyräminen ukkeli, olen varma, ett' hän on itte paavi."
-
-"Ol' vait."
-
-"Ol' varma siit'. Mää panin hänet vaunuun ja lähetin Westminsterin
-katoliseen luostariin."
-
-Greta ei voinut enää pidättää itseänsä, vaan hyökkäsi heidän kimppuunsa
-kymmenin kysymyksin. Mihin aikaan kirkkoherra oli saapunut? Milloin oli
-lähtenyt asemalta? Saiko hän vaunut? Oliko hevonen hyvä? Ehtisivätkö he
-ajoissa takaisin?
-
-"Mikä on teidän junanne, neiti -- kahdentoista juna pohjoiseen?"
-
-"Niin. Ehtiikö hän siihen?"
-
-"Tuskin vain joutuu kahteentoista", sanoi kantaja. Mutta huolimatta
-hänen lannistavasta ennustuksestansa Greta oli niin iloissaan näistä
-tuoreista tiedoista, että veti kukkaronsa esille ja antoi kantajalle
-viisi shillingiä. Hänellä ei ollut pientä muuta kuin kaksi kultarahaa
-ja kaksi pennyä, eikä hänen nykyisessä ilossaan ollut eroa, antoiko
-hopeaa vai kuparia sille, joka tällaisen sanoman toi.
-
-Mies reväytti silmänsä auki ja hymyili, mutta pian hän tointui tästä
-odottamattomasta ilosta. Tavattomalla palvelevaisuudella hän toimitti
-tavarat pohjoiseen menevään junaan, joka jo oli asemalla.
-
-Vielä oli kolme minuuttia puoli-yöhön, ja rouva Drayton oli työntynyt
-Gretan kanssa asemasillalle.
-
-"Oh, minusta tuntuu kuin tuhannen sydäntä olisi niin täynnä ja sykkisi
-minun rinnassani", sanoi Greta. "Rouva Drayton, onko varmaa, että hän
-tulee? Kantaja, oletteko pannut tavarat vaunuun? Mikä on meidän juna --
-vasemmalla?"
-
-"Ei, neiti, vasemmanpuoleinen siirtyy juuri pois tehden tilaa Kentish
-Townista ja Hendonista tulevalle paikallisjunalle. Oikealla on teidän
-junanne, neiti. Joko teill' on piletti neiti?"
-
-"Ei vielä. Pitää kai minun ostaa se, luulen? Onko kiire? Minun täytyy
-ostaa kaksi pilettiä", hän lisäsi kääntyen kapakan emäntään. "Kun hän
-tulee, hänellä ei ole mitään muuta tehtävää kuin astua vaunuun."
-
-"Teidän tulee liikkua sukkelaan, neiti -- juna lähtee juuri -- vain
-yksi minuutti", selitti kantaja.
-
-Gretan lumoavat silmät kurkistelivat ympärilläolevien ihmisten päiden
-yli. Sitten ne kirkastuivat, ne välähtivät kuin salama ja taivaallinen
-hymy levisi hänen kasvoillensa. "Ah, hän on tuolla -- tuolla takana --
-pilettiluukulla. Juoskaa hänen luokseen, rakas, hyvä mies, juoskaa ja
-sanokaa, että minä olen täällä. Minä otan paikan ja pidän oven auki."
-
-Greta pyörähteli sillalla kevyenä kuin nuori hirvi. Seuraavana hetkenä
-hän oli avannut vaunun oven ja seisoi käsi ovenrivassa. Hän näki
-saapuvan sen, joka oli enemmän kuin koko maailma hänelle. Mutta hän ei
-katsonut häneen kahdesti. Ei, hän ei voinut katsoa kahdesti. Hän tahtoi
-odottaa, kunnes he olisivat sisällä kahden, kahden.
-
-Ihan hänen rinnallaan asteli Hugh Ritson! Voiko se olla mahdollista?
-Ja oliko se todellakin hän, joka on tuonut hänen miehensä? Ah! Hän
-on katunut ja lopultakin hän itse on ollut ilkeä ja katkera. Kuinka
-ystävällisesti onkaan Hugh tehnyt, kuinka rumasti taas hän puolestaan!
-
-Gretan katse painui ja lämmin puna peitti hänen kasvonsa, kun
-eellimmäinen astui vaunuun. Greta ei katsahtanut uudestaan häneen ja
-toinen karttoi samalla tavalla. Greta tiesi sen, vaikka katsoikin
-maahan. "Oh, sitten vasta, kun olemme yksin!" hän ajatteli ja kääntyi
-Hugh Ritsoniin.
-
-Taivainen hymy valaisi yhä hänen kauniita kasvojansa ja silmäin syvä
-ilme puhui ilosta ja katumuksesta.
-
-"Hugh, minä pelkään, minä pelkään", hän änkytti, "että minä olen ollut
-kova ja sydämetön. Olkaamme ystäviä. Salli minun olla sinun rakkain
-sisaresi."
-
-Hugh katsoi häneen äänetönnä. Hänen epävarma jalkansa raapaisi
-asemasiltaa. Hän näki, mitä toisen sydämessä liikkui ja tiesi, mitä oli
-hänen omassa sydämessänsä. Hän ajatteli sitä iskua, jonka juuri aikoi
-hänelle antaa.
-
-Greta ojensi kätensä ja otti hänen kätensä omiinsa, mutta toinen ei
-vastannut hänen puristukseensa. Niin, tiesihän hän, että hän nyt aikoi
-iäksi murtaa tämän anteeksiantavan sydämen. Hän tiesi, kuka oli astunut
-vaunuun.
-
-Greta kurkotti ja suuteli häntä poskelle. Mies Hughin sielussa ei
-voinut kestää enempää. Hän tunsi kutistuvansa kokoon eikä voinut puhua.
-Mielenliikutus vapisutti hänen ruumistansa.
-
-Greta kääntyi kapakan emäntään, joka seisoi lähellä hypelöiden hattunsa
-nauhoja ja tuijotellen vaunuun.
-
-"Hyvästi, rouva Drayton ja Jumala teitä siunatkoon siitä hyvästä, mitä
-olette tehnyt minun miehelleni."
-
-Kapakan emäntä mutisi jotakin, jota ei voinut kuulla. Hän oli aivan
-sekaisin, hän änkytti ja sitten vaikeni.
-
-Greta astui vaunuun. Vartija seisoi ovella. Kello oli soinut,
-lähtömerkki annettu ja veturi viheltänyt. Kellot löivät puoltayötä.
-
-"Odottakaa! odottakaa!"
-
-Ääni tuli asemasillan päästä. Vartija kääntyi hymyillen katsomaan,
-kuka käski junaa odottamaan. Vanha herrasmies silkkisukissa ja
-säärystimissä, valkea tukka liehuen leveälaitaisen hatun alta hyökkäsi
-puuskuttaen ainoata ovea kohden, joka vielä oli auki.
-
-"Pian, herra, se jo liikkuu, sisään nyt."
-
-"Herra Christian!" huudahti Greta ja kiertäen kätensä hänen ympärilleen
-veti hänet vaunuun. Silloin juna lähti liikkeelle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samana hetkenä toinen juna -- paikallisjuna Kentish Townista ja
-Hendonista -- jyrisi asemasillan toiselle puolelle. Jo ennenkuin
-se pysähtyi, kaksi miestä hyökkäsi ulos. Ne olivat kaksi
-poliisikersanttia. Samalla -- suinpäin -- eräs mies tunkeutui ristikon
-läpi kadulta asemalle. Hän oli avopäin ja hänen kasvonsa olivat
-valkeat kuin aaveen. Heti paikalla poliisit olivat tarttuneet häneen.
-Juna pohjoiseen ei juuri vielä ollut poistunut asemalta. Hän näki
-sen vauhdin lisääntyvän. Hän riuhtaisi itsensä irti niin helposti
-kuin lapset olisivat tarttuneet häneen kiinni ja kiisi junan jälkeen.
-Se oli jo päässyt täyteen vauhtiin. Samassa se katosi, kuin pimeys
-olisi sen nielaissut, ja mies jäi jäljelle avopäin, hiki otsalta
-tippuen ja kasvot tuhkanharmaina, vaatteet epäjärjestyksessä ja pala
-päällystakista poissa. Se oli Paul Ritson.
-
-Poliisikersantit riensivät hänen luoksensa parin kantajan avustamana
-ottamaan miestänsä kiinni. Hän ei väräyttänyt lihastakaan, kun he
-asettivat raudat hänen käsiinsä. Hän katsoi ympärilleen jäykin,
-tunnottomin silmin aivan kuin tajuamatta, missä oli tai mitä hänelle
-tehtiin. Hänen voimansa oli jättänyt hänet.
-
-He kuljettivat häntä asemasiltaa pitkin. Hugh Ritson seisoi
-hievahtamatta siinä paikassa, johon Greta minuuttia aikaisemmin oli
-hänet jättänyt. Kun miehet saapuivat siihen, vanki pysähtyi. Hän katsoi
-ääneti Hugh Ritsoniin, ja hetkeksi silmien katse muuttui raivokkaaksi.
-Sitten hän käänsi päänsä pois ja antoi ääneti kuljettaa itseänsä minne
-hyvänsä.
-
-
-
-
-XXI LUKU.
-
-
-Eräänä marraskuun aamuna oli muutamassa aamulehdessä m.m. seuraava
-uutinen:
-
-"Kuten muistetaan, mainitsimme viime perjantaina Hendonin rautatien
-asemalla tapahtuneesta valitettavasta onnettomuudesta kertoessamme
-pöyristyttävästä konnantyöstä, kun eräs haavoittunut henkilö, joka
-kuolemaisillaan saatiin ulos särkyneestä vaunusta ja asetettiin
-asemanviereen kentälle melusta syrjään, joutui raa'an ja häpeällisen
-rikoksen uhriksi, sillä joku tuntematon roisto oli hänet ryöstänyt ja
-pahoinpidellyt. Roisto yllätettiin itse teosta, mutta hän riistäytyi
-vapaaksi poliisikersantti Coxilta, joka kuuluu Metropolitanin
-poliisikunnan Hendonin osastoon, ja katosi pimeään. Roiston jäljille
-päästiin heti, ja nyt on eräs henkilö, nimeltä Paul Drayton, pidätetty
-ja tulee kuulusteltavaksi tänä aamuna. On käynyt selville, että
-Drayton on pitänyt kapakkaa Hendonissa, jossa hän on kauan viettänyt
-epäilyttävää elämää. Hänet vangittiin puolenyön aikaan St. Pancraksen
-asemalla, josta hän koetti paeta pohjoiseen menevällä junalla ja koko
-hänen esiintymisensä ilmaisi tavatonta rohkeutta, harkintakykyä,
-oveluutta ja voimaa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sama sanomalehti päivää myöhemmin sisälsi lisäuutisen:
-
-"Vangittu Drayton, joka oli eilen kuulusteltavana Central
-rikosoikeudessa, viedään tänään saamaan lopullista tuomiotansa ja kun
-häntä vastaan on selviä todistuksia, ei kuulustelu ja tuomio viene
-ylitä päivää enempää. On käynyt ilmi, että syytetty, joka eilen pysyi
-järkähtämättä vaiti, kuulustelussa on keksinyt omituisen todistelutavan
-osoittaakseen, että hänen henkilöllisyydessään on tapahtunut erehdys."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräs perjantain iltalehti kirjoitti asioitten kulusta:
-
-"Yleisesti tunnettua on, että onnettomuuden uhriksi joutuneita vastaan
-tehdyt rikokset laki tuomitsee tavallista ankarammin. Se roisto,
-joka koetti ryöstää tuskissaan viruvan onnettoman perjantai-iltana
-Hendonin tapaturmassa, on ollut kyllin hävytön välttääkseen, ettei hän
-ole ollenkaan se mies, jona häntä pidetään. Erehdykset henkilöitten
-suhteen ovat kylläkin lukuisat oikeuden pöytäkirjoissa, mutta tässä
-tapauksessa ovat todistukset niin selvät ja Hendonin kapakoitsija
-niin yleisesti tuttu, ettei mikään erehdys henkilön suhteen saata
-olla kuviteltavissakaan. Hänen vaatteensakin todistavat hänen
-syyllisyyttään, sillä rikospaikalla hänen ulsteristaan repesi pala ja
-kun sitä poliisikamarilla koetettiin hänen revenneeseen takkiinsa,
-oli se juuri siitä otettu. Kokonaisuudessaan hänen syyllisyytensä on
-niin selvä, että jokainen hänen lausumansa sana vakuuttaa sen yhä
-varmemmaksi ja kieltäminen on vain pilkkaa. Hän kielsi olevansa Paul
-Drayton ja väitti olevansa Paul Ritson. Hänet tunsivat Draytoniksi
-kuitenkin monet todistajat, jotka ovat nähneet hänet lapsuudesta
-asti. Muiden muassa hänen äitinsä, Martha Draytonin todistus --
-jonka hän antoi osoittaen hellyyttä ja vuodattaen kyyneleitä enemmän
-kuin sellainen luonnoton poika ansaitsee -- oli kiusallisempi ja
-omituisempi, kuin missään oikeudessa koskaan on kuultu. Väitteen, että
-hän olisi Paul Ritson, kumosi herra Hugh Ritson, cumberlandilainen
-kaivoksen omistaja, ja sen herran veli, jona vanki tahtoi esiintyä.
-Herra H. Ritson huomasi kyllä yhtäläisyyttä, mutta ei hetkeäkään
-arvellut kieltäessään, ettei syytetty ollut hänen veljensä. Vangittu
-vaati, että sanotun Paul Ritsonin vaimoa kuulusteltaisiin, mutta
-kun ilmoitettiin, että sekä herra että rouva olivat sairaana
-Cumberlannissa, hylkäsi oikeus tämän vaatimuksen. Loppukeinona pyysi
-vangittu, että tuotaisiin kuulusteltavaksi eräs Mercy Fisher, joka
-hänen sanojensa mukaan voisi kertoa, missä olosuhteissa rikollisen
-vaatteet olivat joutuneet hänelle. Oikeus keskeytettiin tunniksi, että
-mainittu henkilö saataisiin tuoda kuulusteltavaksi, mutta haettaessa
-ilmeni, että mainittu henkilö on eräs rouva, jota Drayton on elättänyt
-äitinsä talossa ja joka nyt on kadonnut teille tietymättömille.
-Oikeus tuomitsi rikollisen kolmen vuoden hyvinansaittuun
-kuritushuonevankeuteen ja niin päättyi tämä juttu, jonka yhteydessä oli
-ilmennyt kieroutta ja oveluutta enemmän kuin sellaisilta konniltakaan
-voisi odottaa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viikko kului, ja yleisö oli melkein unohtanut koko jutun ja sen
-yhteydessä olevat seikat, kun muutamassa viikkolehdessä oli seuraava
-uutinen:
-
-"Olemme kuulleet, että mies, joka tuomittiin kolmen vuoden
-kuritushuoneeseen ryöstöstä Hendonin rautatieonnettomuudessa, sai
-ankaran aivokuumeen heti tultuaan Millbankiin. Mutta sen jälkeen
-on hänen syrjäisestä olopaikastaan levinnyt huhu, että mies, joka
-tuomittiin Paul Draytonin nimellä, olisi sittenkin ollut oikeassa
-väittäessään, että hänen henkilöllisyydessään on erehdytty."
-
-
-
-
-XXII LUKU.
-
-
-St. Margaretin luostarin ripityskappeli oli hämärä, tyhjä huone,
-kalustona vain tamminen pöytä ja neljä tai viisi tammista tuolia.
-Maalatuilla hiekanharmailla seinillä oli Florentinin maalaus, joka
-kuvasi pakoa Egyptiin, ja vertauskuvallinen taulu sakramenttien
-pyhyydestä. Muuten olivat seinät paljaat.
-
-Neljä päivää oli kulunut Gretan lähdöstä tästä talosta, jossa hän
-oli ollut tilapäisenä hoidokkina. Luostarin abbedissa istui illan
-hämärtyessä ripityskappelissa ja hänen edessään oli eräs sisar
-polvillansa. Sisaren puku oli harmaa ja hänen liinainen huntunsa oli
-karkea. Hänellä ei ollut viittaa ja päähine oli vedetty syvälle hänen
-otsallensa. Se oli sisar Grace.
-
-"Äiti, kuulkaa minun syntini", hän sanoi kuiskaten vapisevalla äänellä.
-
-"Puhu, tyttäreni."
-
-"Me olimme molemmat Athlonessa viimeisenä suurena nälkävuonna. Hän
-oli siellä oleskelevan rykmentin upseeri. Minä olin kokelas ja kävin
-armeliaisuusjärjestön lähettinä lievittämässä kurjien puutetta. Me
-tapasimme toisemme pyhitetyillä paikoilla. Oi, äiti, kurjuus oli suuri
-ja hän oli äärettömän hyvä onnettomille. Nälkäisten laumat kiersivät
-kuin heinäsirkkaparvet itkien ja valittaen. Heidän huutonsa ja
-kuihtuneet kasvonsa seurasivat meitä kaikkialle. Niin, äiti, hän oli
-hyvin, hyvin hyvä köyhille."
-
-"No?"
-
-Katuja painoi päänsä vieläkin alemma. "Oi, äiti, minä rikoin
-lupaukseni, ja -- me menimme naimisiin."
-
-Abbedissan huulet liikkuivat äänettömässä rukouksessa.
-
-"Mikä hänen nimensä oli, tyttäreni?"
-
-"Robert Lowther. Me tulimme Irlannista Lontooseen. Syntyi lapsi ja me
-annoimme sille nimen Paul. Sitten minun mieheni rakkaus kylmeni ja
-kuoli. Minä kauheasti surin sitä. Ehkä minusta siten tuli ikävä toveri.
-Vihdoin hän ilmoitti minulle --"
-
-Ääni sammalsi, koko ruumis vapisi.
-
-"Mitä, lapseni?"
-
-"Oi, äiti, hän ilmoitti minulle, että minä en ollut hänen vaimonsa,
-koska minä olin katolinen ja hän protestantti ja koska katolinen pappi
-oli meidät vihkinyt Irlannissa katolisen tavan mukaan. Englannin laki
-ei tunnusta sellaista päteväksi."
-
-"Häpeä Englannin laeille! Mutta mitä me tiedämme laeista ristin
-juurella? Kuinkas sitten kävi?"
-
-"Hän jätti minut. Äiti, minä tahdoin taistella Jumalan johtoa vastaan.
-Minä koetin hukuttaa itseni ja lapseni mukanani, mutta ne pelastivat
-minut. Minut pantiin hulluinhuoneeseen ja minun lapseni -- minun
-Paulini -- annettiin sen vaimon hoitoon, jonka luona olin asunut. Enkö
-minä ole rikkonut suuresti?"
-
-"Sinun syntisi, tyttäreni, ovat suuret, mutta kärsimyksesi myöskin ovat
-olleet suuret. Mitä sitten tapahtui?"
-
-"Minä karkasin turvakodista ja menin hakemaan lastani. Se oli kadonnut.
-Nainen oli muuttanut johonkin toiseen osaan Lontoota -- kukaan ei
-tiennyt, mihin -- ja minun Paulini, minun lemmikkini, oli kadonnut
-minulta iäksi. Pyhä Äiti, sen jälkeen minä tein syntiä syvimmin."
-
-Hänen päänsä painui kiinni hänen vapiseviin polviinsa ja häpeän tuska
-tahtoi kokonaan salvata äänen.
-
-"Äiti, silloin minä rikoin Jumalaa vastaan enemmän kuin lopettamalla
-Hänen antamansa elämän. Ah, kuinka minä voin sen kertoa teille? Teidän
-jalkanne vapisevat, arvoisa äiti. Te olette pyhä nainen, ettekä tiedä
-mitään tämän maailman kiusauksista."
-
-"Vaiti, tyttäreni, minä olen yhtä suuri syntinen kuin sinäkin."
-
-"Minä en voi sanoa teille. Äiti, äiti, te näette, että minä en voi."
-
-"Se on sielusi autuuden tähden, tyttäreni."
-
-"Minä olen koettanut palvella Jumalaa, ja Hän on nähnyt minun häpeäni.
-Mitä minulle oli jätetty muuta kuin maailma, maailma, maailma! Minä
-toivoin, että maailmalla olisi enemmän sääliä. Armollinen äiti, enkö
-ole jo sanonut kylliksi?"
-
-Abbedissa teki ristinmerkin.
-
-"Ah, tyttäreni, sielusi vihollinen oli silloin sinun kanssasi. Sinun
-ei olisi pitänyt lakata kohottamasta käsiäsi taivaan puoleen palavassa
-rukouksessa. Sinun olisi pitänyt maata tomussa ja tuhassa kolme päivää
-ja yötä valmistuen saamaan apua pyhästä sakramentista."
-
-Katuja kohotti kalpeat kasvonsa.
-
-"Vähässä ajassa minusta tuli kokonaan turmeltunut, langennut nainen."
-
-Abbedissa siirsi muutamia helmiä vapisevin sormin. Sitten hän kohotti
-ristin, joka riippui hänen rinnallaan ja piti sitä sisaren edessä.
-
-"Minä ajattelin lastani ja rukoilin, että hän olisi kuollut. Minä
-ajattelin häntä, joka ei ollut minun mieheni ja minun sydämeni tuli
-kylmäksi ja kovaksi. Äiti, minun vapahdukseni hetki vihdoin koitti.
-Niin, mutta sen mukana minun sielussani lakkaamatta kaikuivat sanat,
-_liian myöhään_. Elämän pyörteissä, etsiessäni iloa, vaikka löysin vain
-häpeää, minä tapasin hyvän miehen. Niin, pyhä äiti, hyvän miehen. Äiti,
-nyt hän on tuolla."
-
-Hänen kalpeat, surulliset ja juhlalliset kasvonsa kohosivat taas, ja
-käsi, joka piti ristiinnaulittua, ojentui pään yli.
-
-"Minä inhosin elämääni. Hän vapautti minut siitä -- hän vei minut
-mukanaan vuoristoon -- Skotlantiin ja siellä syntyi lapsi. Äiti, vasta
-silloin minä heräsin kuin huumeesta. Minusta tuntui kuin synnin kahle
-olisi kiertynyt minun ympärilleni. Kyyneleet -- -- ah, kuinka paljon
-minä vuodatinkaan kyyneleitä! Mutta lepo ja rauha tuli vihdoin, ja me
-menimme naimisiin."
-
-"Tyttäreni, vähän saatoin aavistaa ottaessani lupauksesi, että sielusi
-vihollinen oli sinua niin kokonansa pitänyt vallassansa."
-
-"Kuunnelkaa minua vielä vähän, pyhä äiti. Lapsesta tuli minun
-lemmikkini -- minun Paulini ilmetty kuva -- jokainen piirre, jokainen
-ilme oli sama. Ja osiksi unohtaakseni kadottamani lapsen ja osiksi
-muistaakseni häntä minä nimitin toisenkin lapseni Pauliksi. Äiti,
-vuodet vierivät rauhassa. Menneisyys jäi taakseni. Sen muisto painoi
-raskaana vain minun yksinäistä, vaivattua sydäntäni. Minä sain toisen
-pojan ja annoin hänelle nimen Hugh. Monen vuoden kuluttua minun mieheni
-kuoli." Katuja vaikeni.
-
-"Äiti, nyt minä rikoin toisella tavalla, mutta minä olen sen jo
-tunnustanut. Pitääkö minun se toistaa?"
-
-"Ei, tyttäreni, jos se koskee valaa, joka raskaana painoi sydäntänne."
-
-"Minä ajattelin, että minun ensimmäinen lapseni oli kuollut. Minä en
-ollut nähnyt häntä kolmeenkymmeneen vuoteen. Mutta meidän elämämme
-polut yhtyivät kuitenkin viimein. Ja vaimo, joka häntä hoiti, tuli
-tähän taloon neljä päivää sitten."
-
-"Tänne?"
-
-"Äiti, minun poikani, minun lapseni ensimmäisestä väärästä liitosta,
-minun lemmikkini, jonka puolesta olin vuodattanut katkeria kyyneleitä
-monta pitkää, pitkää vuotta -- minun Paulini, joka oli menettänyt
-kaiken paitsi äitinsä sydämen, minun poikani on varas ja roisto."
-
-Abbedissan huulet liikkuivat taaskin rukouksessa.
-
-"Hän on mies, jonka maailma tuntee nimellä Paul Drayton, minä nimellä
-Paul Lowther."
-
-"Rakas tyttäreni, nöyryytä sydämesi Kaikkivaltiaan ankaralle tuomiolle.
-Sanoitko Drayton -- Drayton, joka, kuten olen kuullut, on tänään
-tutkittu ja tuomittu?"
-
-"Ei -- kyllä -- kuinka minä sen sanoisin? -- sama eikä kuitenkaan sama.
-Äiti, rikoksen teki minun poikani Paul Lowther, mutta minun poikani
-Paul Ritson tuomittiin."
-
-"Rakas tyttäreni --"
-
-"Minä olin oikeuspaikalla ja kuulin kaikki. Ja minä yksin tiesin kaikki
--- minä yksin, yksin! Oi, rukoilkaa minulle armoa, vaikka minä rikoin
-nämä pyhät säännöt. Ajatelkaa, oi, pyhä äiti -- että nunna oli vielä
-vaimo, ja ennen kaikkea äiti. Niin, minä kuulin kaiken. Minä kuulin
-tuomion, joka langetettiin minun pojalleni Paul Lowtherille. Hän oli
-rikollinen Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta vanki syytetyn penkillä
-oli minun poikani Paul Ritson. Minä tunsin hänet ja uskoin häntä, kun
-hän kielsi sen nimen, jonka he hänelle antoivat. Oi, minua onnetonta,
-minun sydämeni vuosi verta!"
-
-"Mitä sinä teit, tyttäreni?"
-
-"Äiti, minä olin heikko, hirveän heikko. Minä en voinut nähdä
-velvollisuuttani selvästi. Minun sielussani riehui kauhea taistelu.
-Minä en voinut tuottaa oikeutta toiselle tuomitsematta toista. Ja
-molemmat olivat minun kohtuni hedelmät."
-
-"Kauheaa, kauheaa! Mutta, tyttäreni, toinen oli rikollinen ja toinen
-oli syytön."
-
-"Niin, niin, tuhat kertaa niin! Mutta sitten olin minä itse. Kuinka
-minä saatoin tuomita rikollisen paljastamatta salaista syntiä, jota
-olen sydämessäni salannut ja säilyttänyt kolmekymmentä vuotta? Ja minun
-viheliäinen luontoni lannistui ja minä vaikenin."
-
-"Tyttäreni, meidän täytyy ristiinnaulita henkinen ylpeytemme."
-
-"Niin, niin. Mutta kysymyksessä oli minun poikani Paul Ritsonin rakkaus
--- ja hän ajattelee minua vielä hyvänä naisena. Kuinka minä saatoin
-paljastaa tämän syntisen menneisyyden menettämättä sen ainoan olennon
-rakkautta, joka pitää minua puhtaana ja kunniallisena? Äiti, on
-äärettömän ihanaa olla rakastettu."
-
-"Oi, tyttäreni, kauhea asema -- kauhea, kauhea!"
-
-"Äiti, minä olen kertonut teille kaiken. Sanokaa minulle nyt, onko
-minulla mitään toivoa, neuvokaa minua."
-
-"Tyttäreni, nöyryyttäkäämme itsemme Jumalan edessä ja rukoilkaamme,
-että Hän kirkastaisi meille tiensä ja näyttäisi velvollisuutemme. Tule."
-
-Abbedissa nousi, otti sauvansa käteensä ja astui ulos huoneesta. Sisar
-seurasi häntä. He kulkivat sakastin läpi kirkkoon.
-
-Oli ilta. Talvisen auringon säteet, pilkistivät läntisistä akkunoista
-ja loivat lämmintä, keltaista valoansa alttarille. Tänne ei ulottunut
-maailman pauhu nyt, kun päivä vaihtui yöksi. Näiden muurien
-ulkopuolella oli tuska ja taisto, sisällä lepo ja rauha -- tyyneys,
-kuten pyörremyrskyn sydämessä.
-
-Ja hyvä äiti ja sisar lankesivat yhdessä polvillensa rukoillen valoa
-ja johtoa. Äiti nousi, mutta sisar jäi polvilleen; pimeys peitti maan,
-mutta hän oli yhä polvillaan, ja kun päivänsarastus kajasti itäisellä
-taivaalla, valaisi harmaa päivä hänen kumartunutta päätänsä ja
-kohotettuja käsiänsä.
-
-
-
-
-
-
-IV KIRJA
-
-KATKERA ON KATUMUKSEN KALKKI
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-Vuonna 1877.
-
-
-Laakso hohti vihreänä aamuauringon valossa. Virta vieri verkalleen sen
-pohjassa ja välkkyi purppuralle ja ambralle. Lehdet lipattivat hiljaa
-vienossa tuulessa, joka huojutti kaislikkoa ja pitkää ruohoa. Vuoret
-kohosivat äkkijyrkkinä sinitaivaalle, josta vain joku pilvenhattara
-verkalleen leijaillessaan loi hetkellisiä varjojansa ylänköihin ja
-laaksoihin. Jostakin kuului lampaiden mää'yntää ja kaukaisten koskien
-kohinaa, mutta tätä selvempänä kaikui lintujen laulu metsissä ja mailla.
-
-Tätä aamun riemua täydensivät vieläkin suloisemmat äänet. Vuoren
-rinteille ilmestyi iloinen lapsilauma, joka laulaen, puhellen
-ja nauraen laskeutui laaksoon. Oli pyhän Pietarin päivä ja he
-olivat hakeneet koristelutarpeita -- siinä oli kaikenikäistä väkeä
-nelitoistavuotiaasta kauniista tytöstä, joka oli juuri neitoseksi
-kehittymässä ja kulki viimeisenä, nelivuotiseen suloiseen poikaan,
-jolla oli esiliina ja olkalaput ja joka uljaana asteli joukon
-johtajana. Useimmat toivat lehviä, mutta joillakin oli kädet täynnä
-sanajalkoja ja kukkia. He olivat kokoontuneet koululle ja nyt he
-matkalla kirkolle kiersivät juhlakulussa läpi laakson.
-
-He kulkivat sitä tietä, joka johti joen yli vuoren juurella ja
-kääntyivät sitä polkua, joka kulki laakson halki. Muutamaan
-tien mutkaan oli kokoontunut joukko kyläläisiä, jotka valkeissa
-puvuissansa huolettomina juttelivat puiden varjossa ja kuuntelivat
-veden salaperäistä kohinaa, kun se rotkojen lomitse kierrellen etsi
-soveliasta kulkureittiä. Viimeisenä kylän reunassa on pieni mökki
-pääty tiehen päin ja avoin portti johti kolmiomaiseen varjoisaan
-pihaan. Kun lapset kulkivat tämän asumuksen ohi, seisoi sen portilla
-sauvaansa nojaten vanha, harmaa, laiha ja hyvin kumara mies. Hänen
-jaloissaan makasi skotlantilainen paimenkoira sidottuna maahan lyötyyn
-puutolppaan. Lasten melu houkutteli tuvasta portaille nuoren naisen.
-Hän oli paljain päin ja yllään hänellä oli vaalea kesäpuku. Hänen
-kasvonsa olivat kalpeat ja surunuurtamat. Hän astui varoen ojentaen
-toisen kätensä hapuillen eteensä ja tarttuen kiinni kuusaman hentoihin
-ritvoihin, jotka riippuivat katosta. Hänen silmänsä olivat käännetyt
-puoliksi ylös ja puoliksi kulkueeseen päin ja niiden vaalenneessa
-terässä oli tyhjä ilme. Hän oli sokea. Hänen sivullaan, kiskoen
-vallattomasti hänen toisesta kädestään, hyppeli puolitoistavuotias
-lapsi -- pullea, suloinen poikanen, jonka pyöreät posket punottivat,
-siniset silmät loistivat ja vaaleat kiharat liehuivat tuulessa.
-
-Leperrellen, nauraen, laulaen ja heilutellen lehviänsä ja
-sanajalkojansa onnellisten, huolettomien päidensä päällä lapset
-tepsuttivat ohi. Kun he olivat menneet, ilma oli tyhjä, aivan kuin
-leivojen laulu olisi äkkiä vaiennut.
-
-Newlannin kirkko oli laakson keskellä puoliksi puiden peitossa.
-Portilla seisoi kirkkoherra Christian -- hän oli vähän vanhentunut,
-vuosien huurre peitti sakeampana hänen tuuheaa tukkaansa, kasvot
-olivat saaneet vielä entistäkin hienostuneemman ilmeen ja kauniiden
-silmien katse oli päivänpaisteinen ja sydämellinen. Greta seisoi hänen
-rinnallaan hiljaisempana kuin muinaisina päivinä, kasvoillaan vakava,
-mietiskelevä ilme ja hänen vilkkaat silmänsä katselivat surullisempina
-ja rauhallisempina. Vaalea tukkansa ei enää aaltoillen langennut hänen
-hartioillensa, vaan se oli koottu rehevälle sykkyrälle, jota nyt
-leveälaitainen hattu peitti.
-
-"Tuolla ne tulevat, Jumala heidän viattomia sydämiänsä siunatkoon",
-sanoi kirkkoherra Christian ja sinä hetkenä lapsilauma ilmestyi tien
-mutkasta esille.
-
-Heidän punertavat ja valkeat pukunsa ja esiliinansa pilkahtelivat sen
-vihreän lehvistön välistä, jota he käsissänsä kantoivat.
-
-"Birman metsä tulee Dusinaneen", mutisi Greta hymyillen.
-
-Kun lehvien kantajat tulivat kirkon edustalle, lensi portti auki ja
-iloiten he astuivat pihaan.
-
-"Miten väsyneeltä hän näyttää, tuo urhea, pikku mies", sanoi Greta
-ottaen syliinsä eellimmäisen miehen, jolla oli olkalaput ja joka nyt
-oli yltä päältä tien pölyssä.
-
-"Pienet ensin ja isot sitten viimeksi", selitti kirkkoherra. "Ne,
-joilla on kukkia, astuvat kuoriin ja koristavat alttarin, jäkälällä
-koristetaan kastemaljan ympäristö; ja te, joilla on lehviä, saatte
-alkaa saarnatuolin alta ja koristaa koko sivukuorin ja käytävän
-portaille asti."
-
-Pitkäkasvuinen pikku sankari Gretan sylissä rimpuili päästäkseen
-maahan. Hänellä oli jäkäliä ja hänen täytyi mennä ensimmäisenä.
-Nyt hyökkäsivät lapset kirkkoon ja hetkisen kuului tästä vanhasta
-temppelistä vilkasta touhua, lasten lepertelyä ja naurua.
-
-Lattian alla oli monia hautoja. Kivilaattaan, joka peitti
-keskikäytävän, oli hakattu niiden miesten ja naisten nimet, jotka
-vuosisatojen kuluessa olivat tässä laaksossa eläneet ja saaneet täällä
-viimeisen leposijansa. Kerran hekin olivat olleet lapsia, ja nyt
-lapset -- heidän omien lastensa lapsenlapset -- ajattelematta, ketä
-alhaalla lepäsi, rakkaus katseissa, nauru huulilla ja eloa jäsenissä --
-koristelivat kirkkoa ja käytävää heidän yläpuolellansa.
-
-Kymmenessä minuutissa ei kuorista eikä käytävästä ollut tuumaakaan
-paljaana. Kaikki oli vihreää alttarilta portaille asti. Siellä
-täällä joku seikkailunhaluinen poika, joka oli taitonsa saavuttanut
-linnunpesiä etsiessään, oli kiivennyt penkkipylväiden päähän ja sitonut
-lehväkimppuja kattoonkin.
-
-"Nyt me laulamme, lapset", sanoi kirkkoherra ja ottaen esille
-paljesoittimen aloitti virren.
-
-Kirkon lyijypienaiset akkunat olivat auki, ja suloiset, nuoret äänet
-kiiriskelivät kirkkaina ja sointuisina yli laakson ja vuorten. Ja
-linnut lauloivat yhä sinitaivaalla ja vedet kohisivat kaukaisissa
-putouksissa ja kuiluissa, ja vieno tuuli huokaili puissa ja kaiken yllä
-hohti kirkkaana aamuaurinko.
-
-Silloin kohosi tiellä sakea pölypilvi ja pian ilmestyi kirkon edustalle
-joukko miehiä suuren koiralauman saattamana. Vingahdukset, haukunta,
-rivoukset, naurunhohotus ja kukkojen kiekuna täytti ilman. Räyhääjiä
-saattoi olla tusinan verran ja kaikki olivat enemmän tai vähemmän
-juovuksissa. Ensiksi tuli John Proudfoot, seppä, paitahihasillaan,
-nahkainen esiliina käärittynä kierteelle vyötärelle ja hopeanharmaa
-taistelukukko vangittuna kainalossa. Pitkä Geordie Moore, hänen
-apurinsa, kantoi toista lintua. Dick-mylläri, ruskeassa vaalenneessa
-takissa kulki Geordien rinnalla kutittaen lintua oljella. Job
-Sheepshanks, kivenhakkaaja, kantoi pikikuppia ja pensseliä ja Tuomas
-Kyttyräselkä toi kourassaan rautaviiloja. Heidän jäljessään tuli
-Lentävän Hevosen kapakoitsija kantaen koria, josta pisti esille monien
-pullojen suut. Natt, Ghyllin tallimies, kantoi pajunoksista tehdyssä
-lintuhäkissä bantam-kukkoa, jonka kannukset välkkyivät auringossa.
-
-Koko meluisan seurueen keskuksena ja sieluna kulki muuan mies. Hänen
-äänensä kaikui yli muiden, hänen naurunsa oli äänekkäin, ja puolet
-kaikesta, mitä sanottiin, oli tarkoitettu juuri hänelle. Hän oli
-iloinen mies, ja hänen turpeat kasvonsa punoittivat. Päällään hänellä
-oli vaalea, raidakas villapuku.
-
-Se oli Paul Drayton.
-
-"Saakeli soi, mitäs siellä nyt on?" hän kysyi, kun joukko astui kirkon
-eteen.
-
-"Lehtimajan juhla, luulisin", vastasi Tuomas Kyttyräselkä.
-
-"Ja mikä on lehtimajan juhla?"
-
-"_Te_ tiedätte, herra Paul", sanoi postinkantaja -- "lehtimajan
-juhla, jolloin seinät peitetään lehdeksillä -- pyhän Pietarin päivä,
-tiedättehän."
-
-"Ai, niin, _minä_ tiedän -- lehdesjuhla, eikö se ole kerran vuodessa?"
-
-"Mitä, mies, ettekö muista päivää, jolloin poikana itse kannoitte
-lehdeksiä?" ihmetteli seppä.
-
-"Tietysti, tietysti, ai, niin, en minä ole unohtanut niitä päiviä.
-Varttokaas. Se on jonkinlainen elojuhla, vai?"
-
-"Ei sinnepäinkään", sanoi Dick-mylläri varmasti. "Teidän muistonne
-pettää suuresti, herra Ritson."
-
-"Siinä olet oikeassa, vanha veikko. Minä en enää koskaan ole sama
-senjälkeen, kun minä sairastin aivokuumeen Lontoossa -- en pääni
-puolesta -- ymmärrättehän?"
-
-Miesten ryhmä seisoi aivan oven edessä, kun veli Peter astui
-kirkonpihan yli punainen paperi kädessään.
-
-"Kukas tuo on? -- Methodisti, vai?"
-
-"Methodisti, siitä ei epäilystä", sanoi seppä.
-
-"Ah, sehän on kirkkoherran Peter", lisäsi postinkantaja, "ja tuo paperi
-on sähkösanoma. Näyttää kuin hän toisi sitä jollekin."
-
-"Seis vähän, poikaseni", sanoi Drayton ja eroten joukosta hän lähestyi
-Peteriä koirajoukon hyppiessä ja haukkuessa hänen ympärillään.
-
-Veli Peter oli ehtinyt kirkon portaille; lasten laulu kuului yhä
-sisältä.
-
-"Jos tuo sähkösanoma on minun vaimolleni, te voitte sen yhtä hyvin
-antaa minulle", sanoi Drayton ojentaen kätensä ottaaksensa sen.
-
-Veli Peter vetäytyi taapäin.
-
-"Se on kyllä ihan hyvä näin, vanha veikko; minä kyllä toimitan, että
-hän saa sen."
-
-"Saa kyll', sill' mää itte vien sen perill'", sanoi Peter varovasti.
-
-"Tule, etkös tiedä, että mikä kuuluu vaimolle, kuuluu myös hänen
-miehellensä."
-
-"Enpä tierä, tieränkö sitä. Mull' ei kukaan ol' sellaist'
-järjettömyytt' opettannu", sanoi Peter.
-
-"Anna se tänne heti paikalla."
-
-"Mua on kielletty antamast'", sanoi Peter silmiään väläyttäen.
-
-"Anna sill' napsu hännän pääll'", huusi mylläri etempää.
-
-"Siinä kuulet, mitä toiset sanovat. Tänne se heti paikalla."
-
-"En, sää raastat ystäviäs ja olet kuin tyranni, mutt' mää välitän viis'
-sun metkuistas."
-
-Drayton kääntyi ympäri tyytymättömästi muristen.
-
-"Saatana, mikä lenkku", hän mörähti ja hyppäsi muutamalle hautakummulle
-voidakseen kurkistella sisään avoimesta akkunasta. Mutta siihen
-noustessaan hän potkaisi kukkalasia ja se särähti moneksi kappaleeksi.
-"Nyt minä olen tuhlannut jonkun rahaa", hän sanoi nauraa hohottaen.
-
-"Mitä mies, luulisin, että olette ostanut sen omilla kolikoillanne",
-sanoi seppä.
-
-"Niin, sehän on teirän isänne hauta", selitti kivenhakkaaja Job
-Sheepshanks.
-
-Drayton katsahti hautakiveen.
-
-"Niin, niinpä on", hän sanoi; "katsokaas, minä en ole ollut täällä
-sitten kuin hautasin hänet."
-
-"Ei, tuo kaikki on lorua ja lörpötystä", sanoi Job. "Minä tarkoitan,
-että muuanna aamuna minä tapasin teirät märkänä ja huurteisena tämän
-patsaan juurella."
-
-"Tapasitteko? No, enpä tahdo kieltää sitä, ja nyt, kun oikein
-ajattelen, minä _olin_, minä _olin_ täällä sinä aamuna."
-
-"Ei, ette ollut täällä päinkään", sanoi seppä. "Se oli samana aamuna,
-kun Giles Raysley tiesi teirän nukkuneen Laiskassa Hevosessa. Minä
-muistan, millaista sotaa Job kävi Gubblumin kanssa siitä samasta
-asiasta kauan aikaa sitten."
-
-"Se on kaikki lorua ja lörpötystä", sanoi Job. "Hän, oli täällä."
-
-"Laiskassa Hevosessa? No, nyt minä muistan, minä _olin_ myöskin siellä."
-
-Laulu loppui ja Greta astui varpaisillaan eteiseen kantaen
-käsivarsillansa pientä palleroa, joka itki. Peter antoi sähkösanoman
-hänelle ja lähti kulkemaan käytävää. Drayton oli yhtynyt tovereihinsa
-ja hakkasi särkyneen pullon kaulaa tasaiseksi seinään, kun Peter astui
-ohi.
-
-"Silitä pulloa methodistin selkään", huusi Dick-mylläri, ja seuraavana
-hetkenä Peter sai selkäänsä särkyneen pullon kappaleet.
-
-Hohottava naurunremakka täytti ilman ja kaikui vuorissa.
-
-"Mikä kepponen!" vikisi postinkantaja.
-
-"Mikä kepponen!" karjahti seppä.
-
-"Mikä kepponen!" mölisi mylläri.
-
-"Siinä sait", virnisti Natt.
-
-"Hänellä on kohta poikain kujeet, tuolla herra Paulilla", sanoi
-Lentävän Hevosen kapakoitsija.
-
-"Ei, hän on jo aika mestari", kehui Tuomas Kyttyräselkä.
-
-Jättäen Peterin pyyhiskelemään vaatteistaan likööriä, jota oli pullon
-pohjassa vielä ollut, tämä meluisa sakki lähti tielle, miehet huutaen
-ja kiroten, koirat haukkuen ja liehakoiden heidän ympärillään ja kukot
-vihaisesti kotkottaen, kun jokaisen kädet härnäsivät ja nyppivät niitä,
-ja miehet nauraa hohottivat niiden raivolle.
-
-Newlannin laakson rannalla oli aukea kenttä, jossa muutamalla
-lyijykaivosmiehellä oli ollut hiilihauta pari vuosisataa sitten. Se
-oli kuin amphiteatteri, jonka ympärillä kohosi suurempia ja pienempiä
-kukkuloita, joitten välissä taas oli syviä kuiluja ja rotkoja. Näistä
-vanhoista kaivoksista ei ollut nähtävissä mitään muuta kuin joku
-tursistunut aukko vuoren kupeessa tai siellä täällä joku merkillinen
-syvennys, joka näytti veden muodostamalta. Sammaltuneita kivikasoja oli
-ympäriinsä ja toisista saattoi huomata lyijysuonia, mutta ei kuulunut
-pienintäkään vasaran tai rautakangen ääntä, eikä kulkenut kuormia ja
-rattaita rappeutuneella tiellä. Siellä vallitsi täydellinen hiljaisuus
-ja yksinäisyys, niin että helposti saattoi unohtaa, että maailma on
-täynnä ääntä ja melua.
-
-Tänne Drayton ja hänen toverinsa suuntasivat tiensä. Hiilihaudan
-reunalle he kiipesivät ja istahtivat ympyrään. He olivat tulleet
-pitämään kukkotaistelua. Bantam-kukko, jota Natt kantoi ja jonka
-hänen isäntänsä omisti, tahdottiin panna taistelemaan toisia vastaan.
-Drayton ja seppä esiintyivät taistelumestareina. Ensimmäinen koetus
-oli bantamin ja pitkän Geordien mustan espanjalaisen välillä. Geordien
-lintu parahti pian surkeasti lentäen pilkallisten katsojain päiden yli
-tiehensä, mutta Geordie hyökkäsi jälkeen ja sai kiinni sen levitetystä
-siivestä ja samalla väänsi niskat poikki. Sitten päästettiin irti
-John Proudfootin hopean- ja mustankirjava. Se hyökkäsi suoraa päätä
-iskeäksensä kannuksensa vastustajansa kylkiin. Toinen lähti pakoon ja
-niin ne juoksivat kilpaa ympäri piiriä. Vihdoin ne iskivät yhteen,
-ne repivät kannuksin ja nokin toisiansa, ja höyhenet peittivät pian
-taistelukentän. Ja kaksi miestä, vastakkaisilla puolilla haudan
-reunoilla, seurasi kiihkeästi ottelua usuttaen aina yhteen, jos
-ne aikoivat lakata, heiluttaen hyväksyvästi päätänsä jokaiselle
-uskaliaalle yritykselle silmät verestävinä ja hampaat irvissä.
-
-Välillä he ottivat lintunsa eroon ja viilasivat niiden kannuksia
-terävämmiksi. Lopuksi he ottivat kukon niskasta kiinni, kutsuivat
-pikikupin ja laastaroivat eheiksi niiden vertavuotavat nokat. Kukot
-olivat melkein yhtä vahvat ja uupuivat vihdoin. Nöyrinä ne kulkivat
-toistensa jäljissä ojennellen veristä nokkaansa ja työntäen ulos
-kuivan, valkean kielensä; mutta vieläkin ne yrittivät uudestansa, ne
-pöyhistivät pyrstöjänsä ja hyökkäsivät toistensa kimppuun taistellen,
-kunnes kumpikin kaatuivat maahan.
-
-Kun kukkojen voima alkoi vähetä, kasvoi miesten kiihko sitä mukaa.
-Ihastuksissaan he huusivat, selittivät, kirosivat, hoilasivat ja nauraa
-hohottivat.
-
-Vihdoin, kun bantam kaatui kuolleena maahan eikä näyttänyt vähintäkään
-virkoamisen merkkejä, Draytonin raivoa ei mikään voinut hillitä. Hän
-harppasi haudan yli kasvot yhtä punaisina kuin hänen kukkonsa nokka ja
-huutaen: "Saatana, mitä varten sinä tapoit minun lintuni?" hän tarttui
-kaikin voimin sepän rintapieliin.
-
-Syntyi tulinen koetus. Huutojen ja naurunhohotuksen säestäessä seppä
-heristäysi voimakasta vihollistansa vastaan, kiersi lujat käsivartensa
-hänen rintakehänsä ympärille, rutisti hänet litteäksi rintaansa vasten
-ja heitti hänet maahan. Kiiluvin silmin hän piti häntä maassa antamatta
-liikahtaakaan paikaltansa.
-
-"Minä näytän sinulle, ettet toista kertaa yritä samaa", hän puhisi.
-
-"Eihän se paina Johnin käsissä enempää kuin tuohilevy", huomautti
-mylläri.
-
-"Herrahan menettää pian koko sisunsa?" sanoi Natt räpyttäen unisia
-silmiänsä.
-
-"Minä muistan päivän, jolloin hän olisi pannut Johnin hartiat maahan,
-niinkuin ei mitään", lisäsi pieni postinkantaja.
-
-Natt auttoi Draytonin jaloilleen. Hän oli nyt vaiti, mutta kasvoilla
-oli uhkaava ukkospilvi.
-
-"Se tulee siitä, kun herrasmies sekaantuu alempainsa asioihin", mutisi
-hän ja pyyhki hikoilevaa otsaansa silkkisellä nenäliinallansa.
-
-Mylläri murisi, kivenhakkaaja mörähti jotakin ja pieni postinkantaja
-nauraa hihitti.
-
-Draytonin silmät leimahtivat.
-
-"Minä olen herrasmies, niin minä olen, jos haluatte tietää", hän sanoi
-uhkaavan näköisenä.
-
-Seppä seisoi lähellä oikoen laiskasti käärittyjä paitansa hihoja.
-
-"Kuka se kissanhännän -- viisaitten ihmisten puutteessa luullaan niin",
-hän sanoi nauraen. "Mutta hamppari, joka kuitenkin on _mies_, on sata
-kertaa parempi kuin tommonen _herrasmies_."
-
-"No, se sattui kuin tikulla silmään, John", huusi Dick ja sitä seurasi
-yleinen naurunräjähdys.
-
-"Herrasmies! Kysykää akoilta, mitä he tekevät tommosille
-_herrasmiehille_", lisäsi seppä raivoissaan. "Mies, joka ei osaa muuta
-kuin haljuilla ja juora."
-
-Kuului mutinaa miesjoukosta ja iskettiin merkitsevästi silmää.
-
-"Tierustakaa niiltä, mitä ne tekevät miehelle vietyään hänet neljäksi
-päiväksi Lunnoon, että tuovat hänet takaisin toisena miehenä -- kysykää
-akkaväeltä. He kyllä sen tietävät, luulisin."
-
-Seurasi levotonta liikehtimistä.
-
-"Saatana vie! Mitä sillä akalla on minun kanssani tekemistä?" sävähti
-Drayton.
-
-"Ei, ei", vastasi seppä. "Oma vaimosi ei näy olevan erittäin huvitettu
-sinun seurastasi."
-
-Draytonin silmät olivat punaiset, mutta niiden tuli sammui äkkiä. Hän
-astui sepän luo ja ojensi kätensä.
-
-"Sinä voitit minut", hän sanoi toisella äänellä, "mutta minä en ole
-sellainen mies, joka haluan pitää vihaa ja murjotella, ei sinne
-päinkään; tule, vanha veikko, ja sovitaan pois."
-
-"Hyvin sanottu", kehahti Tommy Lowthwaite, kapakoitsija.
-
-"Se on niinkuin pitääkin", virkkoi Dick-mylläri.
-
-"Hän on sittenkin oikeata sorttia pohjaltaan", myönsi Job,
-kivenhakkaaja.
-
-"Ihan oman isänsä poika on Paul Ritson", lisäsi Tuomas Kyttyräselkä.
-
-Paria minuuttia myöhemmin tämä sovinnon tehnyt joukko tarpoi polvea
-myöten vesilaskun yli laakson toiselle puolen. He pysähtyivät muutamien
-askelten päähän kaivoksesta, jonka reunalla oli koneita ja pyöriä.
-
-"Mennääns kattoon mun veljein tilejä", sanoi Drayton ja he astuivat
-yksikerroksiseen taloon, joka oli lähellä.
-
-Huone oli tilava -- sisustettu kuin kirjasto eikä niinkuin konttori --
-paksut villamatot lattialla, kirjoituspöytä, nojatuoleja ja upea pöytä
-keskellä lattiaa näyttivät sangen kodikkailta.
-
-"Täm' on kuin meitä varten, hitto vie", sanoi Drayton. "Tommy, avaapas
-nyt joutuin korkit."
-
-"Siinä täytyy olla tulot, ennenkuin voiraan laittaa tämmöttiä", sanoi
-mylläri heittäytyen nojatuoliin lojollensa.
-
-Dick katui kuin vimmattu, kun oli ollut niin hullu, ettei ollut
-vaatinut kuin viisikymmentä puntaa tuhotusta myllystänsä.
-
-"Ettekös ole kuulleet, ettei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää?" hymähti
-Drayton raapaisten tikulla tulta mahonkipöydän päästä.
-
-"Mitä, mies, tahroks sanoa, ettei kaivos kannata?" kysyi seppä.
-
-Drayton pudisti hänelle yli olkansa päätänsä ja sen tuli tarkoittaa
-sekä kieltoa että epäilystä.
-
-"Kyll' se nyt kannattaa, kun teillä on rahoja lainata Hugh-herralle",
-pisti Tuomas Kyttyräselkä viisaan näköisenä.
-
-"Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa", sanoi Drayton leveästi
-hymyillen aivan kuin salataksensa suuria tietojansa.
-
-Miehet nauroivat ja kapakoitsija lähetti pullon kiertämään miehestä
-mieheen ja jokainen tullasi sitä suulta ja istui sitten tyytyväisenä
-tupruttaen uhkeita savupilviä ja ruiskautellen pitkiä sylkiä matolle.
-
-Ja yhä linnut lauloivat kirkkaassa ilmassa, ja yhä vesi kohisi
-koskissa, yhä vieno tuuli humisi puissa ja ruohossa ja yhä aamuaurinko
-hohti kaiken yllä.
-
-Ovi avautui ja Hugh Ritson astui asianajaja, herra Bonnithornen
-seurassa sisään. Hänen silmänsä välähtivät raivosta, kun hän päästyään
-kynnyksen yli katsahti ympärilleen.
-
-"Marssikaa tiehenne täältä", hän sanoi.
-
-Miehet nousivat jaloillensa, tyrkkien kyynärpäillänsä toisiansa
-päästäksensä ulos. Drayton istui pöydän ääressä, siirsi rauhallisesti
-piippunsa toiseen suupieleen ja kielsi miehiä jäämään.
-
-Hugh Ritson astui Draytonin luo ja laski kätensä hänen olalleen.
-
-"Minä tahdon puhua sinun kanssasi", hän sanoi.
-
-"Mistä niin?" kysyi Drayton.
-
-"Minä tahdon puhua kanssasi", kertasi Hugh.
-
-"Mitä on? Anna kuulua. Se kai on joku opetussaarna, vai? Älä kursaile
-minun ystäviäni."
-
-Hugh Ritsonin kasvot vaalenivat ja kylmä hymy leikki hänen huulillansa.
-
-"Sinun aikasi on lähellä", hän mutisi ja pyörähti ympäri.
-
-Kun hän astui ulos meluisasta huoneesta, seurasi häntä käheä nauru. Hän
-huoahti raskaasti.
-
-"Jumalan kiitos, se on kohta ohi", hän sanoi.
-
-Bonnithorne asteli hänen rinnallansa.
-
-"Eikös se olekin huomenna?" kysyi asianajaja.
-
-"Huomenna", sanoi Hugh Ritson.
-
-"Oletko sinä ilmoittanut hänelle?"
-
-"Ilmoita sinä itse, Bonnithorne. Minä en voi enää sietää tuota miestä.
-Minä voisin tehdä jotakin, jota sittemmin katuisin."
-
-"Oletko sinä kutsunut kirkkoherra Christianin saapuville?"
-
-Hugh Ritson painoi päänsä alas. "Entäs Gretan?"
-
-"Hän ei halua tulla", sanoi Hugh. "Tyttö ei voi hengittää tuon roiston
-kanssa viittä minuuttia samaa ilmaa."
-
-"Ja kuitenkin hän on hänen velipuolensa", sanoi asianajaja hiljaa ja
-lisäsi sitten omituisella tavallansa hymyillen: "Kummallista, eikö
-totta?"
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-Kun lasten kulkue oli ehtinyt mökin ohi ja kadonnut tien mutkan taa,
-kääntyi portilla sauvaansa nojaava mies ympäri ja astui portaille.
-
-"Näkikö poika ne? -- Näkikö se lapset?" kyseli se nuori nainen, joka
-talutti lasta.
-
-"Sit! en epäile", vastasi vanha mies.
-
-Hän pysähtyi pienokaisen luo ja ojensi hänelle pitkän, kuihtuneen
-sormensa. Pehmyt lapsenkäsi tarttui siihen paikalla.
-
-"Nauroiko se? Minä ajattelin, että se nauroi", jatkoi se nuori nainen.
-
-Kirkas hymy karehti hänen huulillansa.
-
-"Ehkä niin, tyttö."
-
-"Ralphie ei ole koskaan ennen lapsia nähnyt, isä. Eikö se näyttänyt
-pelästyneeltä? -- eikö yhtään, yhtään näyttänyt pelkäävän, tiedättehän?
-Minusta taisi tuntua, että se vetäytyi minun taakseni."
-
-"Ehkäpä, ehkä."
-
-Pienokainen oli jättänyt äitinsä käden ja yhä pitäen ukkinsa laihasta
-sormesta se tepsutti hänen rinnallansa sisään.
-
-Keittiössä vallitsi suloinen viileys, ja valkeiksi-pestyine seinineen
-ja savilattioineen se näytti miellyttävältä. Akkunan alla oli
-penkki ja pöytä ja sen vastaiselta seinältä hohtivat hyllyltänsä
-kirkkaat tinatuopit, kupit ja lautaset ja nauloihin oli ripustettu
-leikkuulautoja, kaaviloita, laatikoita ja muotteja.
-
-"No, kattos tänne, ukkoseni", sanoi vanha hiilenpolttaja sukeltaen
-suureen sivutaskuunsa.
-
-"Oletteko te tuonut sen? Onko se kissanpoikanen? Oh, rakas, antakaa
-pojan nähdä se!"
-
-Kissanpoika tuli esille vanhuksen taskusta ja laskettiin hellan edessä
-olevalle karvamatolle. Pienen, hentoisen eläimen silmät hohtivat, mutta
-kauan se ei pysynyt paikallansa, vaan nousi takajaloillensa ja naukui.
-"Missä on Ralphie? Katsooko se sitä, isä? Mitä hän tekee?"
-
-Pienokainen oli heittäytynyt nelinkontin sen eteen ja tuijotteli
-suoraan sen pyöreihin poskiin.
-
-Äiti kumartui sen yli ja kasvoilta olisi säteillyt päivä, ellei hän
-aikaisemmin olisi näön aurinkoa kadottanut.
-
-"Katsooko se? Eikö hän tahdo silittää sitä?"
-
-Poikanen oli työntänyt nenänsä siihen melkein kiinni ja koetti käyttää
-kaikkia sanoja, mitä suinkin osasi hyväilläksensä sitä.
-
-"Boo-loo, la-la, mama."
-
-"Eikö se ole suloinen, isä?"
-
-"On kerrassaan ihastuttava ressukka", vastasi vanha mies kumartuen
-lieden ääressä olevan ryhmän yli.
-
-Äidin kasvot saivat surullisen ilmeen ja hän kääntyi pois. Sitten
-kuului hyllyn luota, josta hän oli ottavinaan lautasia, pidätettyä
-nyyhkytystä. Vanhan miehen silmät seurasivat hänen liikkeitänsä.
-
-"Ei, tyttöseni, nyt meidän on saatava soppaa", hän sanoi äänellä, joka
-vei aivan toisen viestin.
-
-Se nuori nainen asetti lautaset ja soppamaljan pöydälle.
-
-"Ajatelkaa, etten minä koskaan voi nähdä omaa lastani ja jok'ikinen muu
-voi sen tehdä!" hän huokasi ja sitä seurasi toinen kyynelkuuro.
-
-Hiilenpolttaja söi ääneti soppaansa, kirkas pisara vieri salaa
-hänen ryppyistä poskeansa pitkin, ja leikki hellan edessä jatkui
-keskeytymättä.
-
-"Miu-miu-miu. Boo-loo-la-la-mama."
-
-Pihakäytävältä kuului askeleita.
-
-"Kutas kuuluu, Mattha?" sanoi ääni ulkoa.
-
-"Tule sisään, Gubblum", vastasi vanha mies.
-
-Gubblum Oglethorpe astui sisään puettuna aivan toisin kuin ennen.
-Yllään hänellä oli karkea liinapuku, jonka raudan ruoste oli yltä
-päältä tahrinut.
-
-"Ajattelin, että ehkä Mercy antaisi minun täällä keittää puuroni",
-sanoi Gubblum.
-
-"Tervetuloa", sanoi Mercy ottaen esille kasarin ja puurokauhan. "Minä
-keitän teidän puuronne sill'aikaa, kun isä syö soppaansa."
-
-"Ei, tyttö, sinulle se on yhtä vaikeata kuin jollekin vanhalle eukon
-kuhvelolle, sen ymmärrän. Minä keitän sen itte. Se onkin aivan
-erikoista puuroa, mitä minä tahron. Tieräks kuinka monta lajia minä
-siihen käytän? Siihen täytyy panna hapanta, imelää, suolaista, tuimaa
--- kerta kaikkiaan suoloja niin paljon kuin sulaa, jauhoja niin paljon
-kuin kastuu -- ymmärräks?" Gubblum oli astunut hellan luo. "Kas,
-tässähän on poika ja perillinen", hän sanoi. "No, poikaseni, karta
-minun saappaitani, ne likaavat sun uuren kolttis'."
-
-"Eikös hän ole kasvanut, Gubblum?"
-
-"Kasvanut? -- Totta kai."
-
-"Ja hänen silmänsä -- muuttavatko ne väriä -- eivätkö ne tule
-ruskeiksi?"
-
-"Ehkä -- enpä saata väittää sitä vastaan."
-
-"Onko hän -- onko hän _ihan_ minun näköiseni?"
-
-"Ei -- no -- ei -- luulen näkeväni jotakin vierasta pojan koko
-olennossa."
-
-Nuori äiti käänsi päänsä toisaalle. Gubblum vilkaisi sinne, missä
-Matthew istui.
-
-"Tuo mies ja koko hänen roistosakkinsa on taas koko aamun harjoittanut
-ilkeyttänsä. Hän turmelee kaikki, se on ihka varma."
-
-Vanha hiilenpolttaja ei vastannut. Hän pysähtyi lusikka puoliksi
-kohotettuna, vilkaisi Mercyyn ja sitten jatkoi syöntiänsä.
-
-"Oletteks' kuulleet, mitä melua sanomalehret ovat siitä jutusta
-pitäneet?" kysyi Gubblum.
-
-"En", vastasi Matthew, "minä en kuule mitään sanomalehdist'."
-
-"_Hänelle_ se ei taira olla aivan sulolaulua, kun hän siitä kuulee."
-
-"Tuskin vain", myönsi Matthew osoittamatta vähääkään uteliaisuutta.
-
-"Minä luulen, että se vanha Hendonin muija aikoo kääntää nahkansa.
-Hän oli täällä äskettäin, eikä tämä _poika_ halunnu sanoa sanaakaan
-hänelle."
-
-"Niin, minä muistan sen."
-
-"Kyllä koira kelponsa löytää ja uskonpa, että tämänkin koiran päivät
-ovat pian luetut. Ne olisivatkin olleet paljon lyhyemmät, jos Mercy ei
-olisi näköään menettänyt."
-
-"Niin, niin", myönsi Matthew hiljaisesti.
-
-"Ei olis' tarvinnu, kuin tyttö olis' voinnu sanoa: 'Tuo on Drayton, ja
-tuo, jonka olette vangiksi vienneet, on Ritson ja minä näin, miten se
-konnantyö tehtiin', se olis' selvittänny koko asian."
-
-"Siitä ei epäilystä", sanoi Matthew pää soppalautasessa.
-
-"Ne eivät tahtoneet kuulla _minua_. Kun kirkkoherra vei minut Lunnonin
-oikeuteen kaksitoist' kuukautta sitten, lähetettiin meirät häntä
-koipien välissä takaisin. 'Tuokaa se nuori nainen tänne', he sanoivat,
-'teirän toristuksenne on pätevä hänen toristuksens' kanss', mutt' ei
-yksinään. Tuokaa se nuori nainen toteamaan', he sanoivat. 'Hän on
-tullu sokeaks', sanomme me. 'Sitä me emme voi auttaa', sanovat he. Ja
-sitä sitten sanotaan Lunnossa oikeureks."
-
-"Niin, niin", myönsi Matthew.
-
-"Niin ne tekevät vääryyttä oikeille ihmisille -- mutta siitäkös ne
-välittää."
-
-Gubblumin puuro kupluili ja puhkui, ja kapusta liikkui ahkerasti.
-Matthew oli ottanut lapsen lattialta syliinsä. Pikku mies leikki hänen
-valkealla parrallansa.
-
-"Oli paha onni, kun emme minä ja Mercy jääneet Hendoniin päiväks' tai
-pariks' sillä kertaa. Silloin hän vielä näki. Mutta tyttö oli sairas
-ja" -- ääntänsä alentaen -- "_semmoisena_ tierättehän, enkä minä voinnu
-arvata, että Paul Ritson-rukalle niin kävisi. Niinpä minä toin hänet
-kotiin takaisin."
-
-"Niin teitte, Gubblum", sanoi Matthew silitellen lapsen päätä.
-
-"Se on se Hugh, joka sittenkin on kaiken takana, uskon. Minä sanon sen
-arvelematta, vaikka hän onkin minun isäntäni. Minä aina tykkäsin Paul
-Ritsonista -- siitä oikeasta, tierättehän, ei tästä vaihrokkaasta, joka
-sanoo itseänsä Paul Ritsoniksi -- mutta Hughista minä hitot välitän,
-vaikka menis koko mies hornan kattilaan."
-
-Puuro oli valmista, ja Mercy toi puisen vadin pöydälle. "Sitä tulee
-varin täyrelt', tyttöseni", sanoi Gubblum. "Minä olen vain työmies,
-mutta minulla on mainio ruokahalu, kattos." Sitten kääntyen Matthewiin
-hän lisäsi: "Mutta siitä hän saa maksaa. Hän toi tuon lurjuksen tänne,
-mutta nytpä sillä konnalla onkin valta-asema -- sen voi selväst' nährä."
-
-"Niin on", myönsi Matthew.
-
-"Turmelee koko seuran juonnillans', kukkotaisteluillans' ja
-roistouksillans', ja mahroton on kaikkia luetellakaan. Tuo
-Dick-poloinen on mennyttä miestä, John-seppä ei ole käynytkään
-alasimensa luona koko viikolla, ja Job-kivenhakkaaja saa pian istua
-tomussa ja tuhassa ja kraappia kroppaans' kruukun paloill', kuten hänen
-raamatullinen kaimansa, mutta oman syyn tähren."
-
-"Luuleks, etteivät ne epäile häntä vääräks' mieheks'?" kysyi Matthew.
-
-"Ei, Mattha, mutta muutamat viheliäiset kolikot tekevät ihmeitä tässä
-maailmassa, tierättehän."
-
-"Se on kyllä totta."
-
-"Eräänä päivänä hän meni suutari Kitille tilaamaan uusia kenkiä. 'Mitä,
-herra Ritson', sanoi Kit, 'teirän jalkanne ovat venynneet kolme tuumaa
-siitä, kun minä otin viimeisen mitan.'"
-
-"Ah!"
-
-"Seuraavana päivänä Kit sai määräyksen tehrä Nattille kaksi paria.
-Niinhän voi tosiasioita kiertää."
-
-Mercy oli ottanut lapsensa isänsä sylistä ja istui sivurahilla pitäen
-peilin kappaletta sen edessä ja kuunnellen sen iloista naurua, kun se
-näki peilistä oman kuvansa.
-
-"Mutta hän ei ole cummerlantilainen, -- senhän kuulee hänen
-kielestäänkin", väitti Matthew.
-
-Gubblum pani lusikkansa vadille, joka nyt oli tyhjä.
-
-"Sitähän minäkin", hän sanoi nauraen, "minä kohtasin hänet eräänä
-päivänä puettuna parhaaseen pukuun ja kiiltokenkiin -- pukuun, joka
-voi tehrä hampparistakin herran näköisen. 'Matkalla soitimelle?' kysyn
-minä. 'Mitä soitimella-olo merkittee?' hän sanoo pöllön näköisenä.
-'Hoh, te ette ole tään laakson asukkait', kun olette sirottu Hendonin
-sanoihin', sanon minä. Minä kerjäsin silloin, mutta seuraavana
-päivänä Hugh-herra tulee mun luoksein ja sanoo: 'Gubblum', sanoo hän,
-'minä tarvitten tanun miehen mittaamaan malmia kaivokselle -- punta
-viikossa', hän sanoo."
-
-"Hoh, minä en epäile, että sillä tahtoivat teidät ostaa", selitti
-Matthew.
-
-"Siinä ovat iskeneet harhaan, jos luulevat voivansa panna renkaan
-Gubblumin sieraimiin. Ostaa tai lahjoa -- sama juttu. He ovat ostaneet
-melkein kaikki laaksolaiset ja tehneet niistä niin laiskoja kuin
-rantajätkät. Mutta eivätpä voineet ostaa Ritsonin koiraa."
-
-"Kuinka niin, Gubblum?"
-
-"Mitä, mies, etteks ole kuullut, miten se roisto tappoi vanhan
-Fan-paran. Ei? No, tierättehän, että Fan oli Paul Ritsonin koira,
-ja kun hän näki sen miehen tulevan käytävää, se hyppi ilosta ja
-haukkuen heilutti häntääns'. Mutta kun mies tuli likemmä ja se näki
-erehryksens', se luikki ulisten häntä koipien välissä pakoon. Mies
-koetti mielistellä sitä, mutta sepä ei antanut mielistellä itteäns', ja
-ihmiset pitivät lystiä. Mitäs luulette riiviön tehneen? Hän otti kiven
-ja poukkasi sillä elukan pään halki."
-
-"Se on totisesti hänen tapaistaan", sanoi Matthew "Mutta eivätkö
-ihmiset näe, että hänen vaimonsa, entinen Greta-neiti, ei tahdo virkkaa
-hänelle halaistua sanaa?"
-
-"Ei, ne sanovat, että se on vain valeliitto ja että; hän häiren jälkeen
-on muuttanut mieltäns'... Siinä kaikki, mitä ne tomppelit ajattelevat
-siitä."
-
-"Kuulkaas", sanoi Mercy puoliksi nousten penkiltänsä, "kuulen rouva
-Ritsonin askeleita."
-
-Miehet kuuntelivat. "Ei, tyttö, ei sieltä mitään askeleita kuulu",
-väitti Gubblum.
-
-"Kyllä, hän on tiellä", sanoi Mercy. Hänen kasvojensa ilme kertoi,
-että näyn kadottua olivat toiset aistit terästyneet ja hän saattoi
-kuulla paremmin kuin toiset. Hetkistä myöhemmin Greta astui mökkiin.
-Sähkösanoma, jonka Peter oli hänelle kirkossa antanut, oli vielä hänen
-kädessään. "Hyvää huomenta, Matthew -- hyvää huomenta Gubblum. --
-Minulla on uutisia sinulle Mercy. Tohtorit tulevat tänään."
-
-Mercyn pää painui äkkiä alas. Vanhan miehen pää kumartui vieläkin
-syvemmälle.
-
-"Kas niin, älä pelkää", sanoi Greta tarttuen lämpimästi hänen käteensä.
-"Se ei kestä kuin hetkisen. Eiväthän tohtorit ole vahingoittaneet sinua
-ennenkään, vai ovatko?"
-
-"Ei, mutta nythän tuleekin leikkaus", sanoi Mercy vapisevalla äänellä.
-
-Greta oli nostanut pienokaisen syliinsä. Lapsonen sirkutti ja leperteli
-hänen korvaansa epämääräiset salaisuutensa.
-
-"Ajattelehan, että kun kaikki on ohi, sinä voit nähdä pikku lemmikkisi
-Ralphien."
-
-Mercyn valottomat kasvot kirkastuivat. "Oi, niin", hän sanoi, "ja nähdä
-hänen juoksevan ja ottavan kiinni perhosia. Oh, se on hirveän ihanaa!"
-
-"Sanoitteko tänään, rouva Ritson?" kysyi Matthew silmät täynnä suuria
-pisaroita.
-
-"Sanoin, Matthew. Minä olen täällä niin kauan ja autan ja hoidan lasta."
-
-Mercy otti pienokaisen hänen käsistänsä ja nauroi ja itki ja nauroi
-taas. "Äiti ja Ralphie leikkivät yhdessä, puutarhassa, lemmikkini,
-ja Ralphie saa nähdä hevoset ja kukat ja linnut -- ja äiti -- niin,
-äiti saa nähdä _Ralphien_. Oi, rouva Ritson, kuinka itsekäs minä olen!
-Kuinka minä koskaan voin palkita teille?"
-
-Kyyneleet alkoivat valua Gretan poskia pitkin. "Minähän se olen
-itsekäs, Mercy", hän sanoi suudellen näöttömiä silmiä. "Sinun silmäsi
-antavat minulle takaisin minun miesparkani."
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-Kaksi tuntia myöhemmin saapuivat tohtorit. Tullessaan he olivat
-pistäytyneet pappilassa, ja kirkkoherra Christian oli heidän
-mukanaan. He tarkastivat Mercyn silmät ja olivat tyytyväiset, sillä
-vika oli kehittynyt niin pitkälle, että leikkauksen saattoi tehdä.
-Heidän äänensä kuullessaan Mercy vapisi ja muuttui tuhkanharmaaksi.
-Äidillisen vaistonsa pakottamana hän otti lapsen syliinsä lattialta,
-jossa se touhusi omissa hommissansa ja puristi sitä rintaansa vasten.
-Pienokainen avasi selälleen suuret, siniset silmänsä nähdessään
-vieraat, ja hänen sopertava kielensä muuttui hiljaiseksi.
-
-"Viekää hänet huoneeseensa ja pankaa vuoteeseen", sanoi toinen
-tohtoreista Gretalle.
-
-Äkillinen kauhu valtasi nuoren äidin. "Ei, ei, ei!" hän huusi
-sanoinkuvaamattomassa tuskassa, ja lapsi itki hiukan hänen liian
-voimakkaasta puristuksestansa.
-
-"Tule, Mercy, ole rohkea pikku lemmikkisi vuoksi", pyysi Greta.
-
-"Kuulkaa minua", sanoi toinen tohtoreista hiljaa, mutta varmasti. "Te
-olette nyt upposokea ja olette elänyt täydellisessä pimeydessä enemmän
-kuin puolitoista vuotta. Me voimme palauttaa teille näkönne tuottamalla
-teille muutaman minuutin kivun. Ettekö te tahdo kestää sitä?"
-
-Mercy nyyhkytti ja suuteli lasta intohimoisesti.
-
-"Ajatelkaa, että ilman leikkausta ette ikinä saa näköänne takaisin",
-lisäsi tohtori. "Te ette menetä mitään ja voitatte kaikki. Oletteko
-tyytyväinen? Tulkaa, menkää nyt kiltisti huoneeseenne."
-
-"Oh, oh, oh!" nyyhkytti Mercy.
-
-"Ajatelkaa, vain muutaman minuutin kipu, josta tuskin tiedätte.
-Ennenkuin aavistatte, mitä on tekeillä, se on jo tehty."
-
-Mercy syleili kiihkeämmin lastansa ja suuteli sitä uudestaan ja
-uudestaan aina yhä hellemmin.
-
-Tohtorit kääntyivät toisiinsa. "Omituista turhamielisyyttä!" mutisi se
-tohtori, joka ei vielä ollut puhunut. "Hänen silmänsä ovat hyödyttömät
-ja kuitenkin hän pelkää, että menettäisi ne."
-
-Mercyn tarkka korva kuuli kuiskatut sanat. "Ei se ole sitä", hän sanoi
-kiihkeästi.
-
-"Ei, herrat", sanoi Greta, "te olette erehtyneet hänen ajatuksistansa.
-Sanokaa hänelle, ettei häntä uhkaa mikään hengenvaara."
-
-Tohtorit hymyilivät ja naurahtivat hiukan. "Oh, sekö siinä on? No, sen
-me voimme varmasti vakuuttaa."
-
-Sitten miehet puoliksi huvitettuina katselivat toisiansa.
-
-"Ah, me, jotka olemme miehiä, hyvät herrat, emme voi ymmärtää äidin
-sydämen hellyyttä", sanoi kirkkoherra Christian. Ja Mercy käänsi
-syvästi kiitolliset kasvonsa häneen. Greta otti lapsen hänen sylistänsä
-ja tuuditti sen uneen toisessa huoneessa. Sitten hän toi sen takaisin
-ja asetti kehtoon, joka oli uunin kulmalla.
-
-"Tule, Mercy", hän sanoi, "tule poikasi tähden." Ja Mercy antoi johtaa
-itsensä toiseen huoneeseen.
-
-"Ei ole siis hengenvaaraa", hän sanoi. "Minä en jätä poikaani. Kuka
-sanoi niin? Oliko se tohtori? Oh, armias taivas, eihän se ole mitään.
-Ajatelkaahan, minä saan elää ja nähdä sen kasvavan ja tulevan suureksi
-pojaksi."
-
-Hänen koko kasvonsa säteilivät nyt.
-
-"Eihän se ole mitään. Oh ei, eihän se ole mitään. Miten kamalaa olisi
-ajatella, että hän eläisi ja kasvaisi ja tulisi mieheksi ja minä
-makaisin kirkkomaassa -- ja minä olen hänen äitinsä! Se oli kauhean
-lapsellista, eikös ollutkin? Mutta minä olen ollut niin lapsellinen
-siitä asti, kun Ralphie tuli."
-
-"Kas niin, makaa nyt ja ole tyyni ja kaikki on pian ohi", sanoi Greta.
-
-"Antakaa minun suudella sitä ensin. Antakaa minun suudella sitä! Vain
-kerran. Tiedättehän, siinä on kuitenkin suuri vaara. Ja jos hän kasvaa
--- ja minua ei olisi -- jos -- jos --"
-
-"Kas niin, rakas Mercy, sinä et saa itkeä. Silmäsi: turpoavat, eikä se
-ole hyvä tohtoreille."
-
-"Ei, ei, minä en tahdo itkeä. Te olette hyvin hyvä; jokainen on niin
-hyvä. Antakaa minun vain suudella pikku Ralphietani -- vielä viimeisen
-kerran."
-
-Greta johti hänet takaisin kehdon ääreen ja äiti painautui sen yli
-kädet levällään, kuten lintuemo suojataksensa poikasiansa siipiensä
-alle. Sitten hän nousi, ja hänen ilmeensä oli tyyni ja rauhallinen.
-
-Loordi Fisher istui keittiön takan ääressä toinen; käsi kehdon päässä.
-Kirkkoherra Christian seisoi hänen vierellänsä. Vanha hiilenpolttaja
-itki hiljaa, ja hyvän kirkkoherran ääni oli liian samea voidaksensa
-lausua niitä lohdutuksen sanoja, jotka nousivat hänen huulillensa.
-
-Tohtorit seurasivat sänkykamariin. Mercy lepäsi; rauhallisena
-vuoteella. Hänen kasvoillaan ei ollut mielenliikutuksen jälkeäkään. Hän
-askarteli omissa ajatuksissansa. Greta seisoi hänen vierellänsä, ja
-vakava huoli kuvastui hänen kauniitten kasvojensa jokaisesta juonteesta.
-
-"Meidän täytyy antaa hänelle kaasua", sanoi toinen tohtoreista
-toverillensa.
-
-Mercyn kasvot nytkähtivät suonenvedon tapaisesti.
-
-"Kuka niin sanoi?" hän kysyi hermostuneesti.
-
-"Lapseni, teidän täytyy olla hiljaa", sanoi tohtori virallisella
-äänellä.
-
-"Kyllä, minä olen hyvin, hyvin hiljaa, älkää vain tehkö minua
-tajuttomaksi", hän pyysi. "Minusta ei väliä, minä en itke. Ei, vaikka
-teette minulle kipeää, minä en itke. Minä en väräytäkään mitään kohtaa.
-Minä teen kaikki, mitä käskette. Ja te saatte nähdä, miten hiljaa minä
-olen ollut. Älkää vain tehkö minua tajuttomaksi."
-
-Tohtorit neuvottelivat hetkisen sivulla kahden kesken kuiskaten.
-
-"Kuka puhui kaasusta? Ettehän se vain ollut te, rouva Ritson?"
-
-"Sinun täytyy tehdä, kuten tohtori käskee, rakas", sanoi Greta
-hyväilevällä äänellä.
-
-"Oh, minä olen oikein kiltti. Minä teen vaikka mitä. Niin, minä olen
-niin hirveän urhea. Minä olen vähän lapsellinen joskus, mutta minä
-_voin_ olla urhea, enkös voikin?"
-
-Tohtorit palasivat vuoteen luo.
-
-"Hyvä on, me emme käytä kaasua", sanoi toinen. "Te olette uljas, pikku
-nainen, kaikesta huolimatta. Kas niin, olkaa nyt hiljaa -- hyvin
-hiljaa."
-
-Toinen tohtoreista laittoi kääreitä kuntoon ja toinen asetteli Mercyn
-päätä saadakseen valon edullisimmin lankeamaan.
-
-Keittiöstä kuului heikkoa ääntä.
-
-"Odottakaa", sanoi Mercy. -- "Siellä on isä -- hän itkee. Pyytäkää
-häntä, ettei hän itke. Sanokaa, ettei se ole mitään."
-
-Hän naurahti kevyesti.
-
-"Kas niin, hän kuuli sen -- sanokaa, että minä vain nauran."
-
-Greta jätti varpaisillaan huoneen. Vanha Matthew istui yhä riittyvän
-lieden ääressä ja heilutteli tasaisesti nukkuvaa lasta. Kirkkoherra
-Christianin silmät kääntyivät rukouksessa ylös.
-
-Kun Greta palasi sänkykamariin, Mercy sanoi hänelle hyvin hiljaa:
-"Antakaa minun pitää kädestänne, Greta -- saanko minä sanoa Greta?
-Noin", ja hänen sormensa puristivat suonenvedon tapaisesti Gretan kättä.
-
-Leikkaus alkoi. Mercy pidätti henkeänsä. Hänellä oli voimakasta
-pohjoisten maakuntain verta suonissaan Vain kerran pääsi huokaus.
-Vallitsi kuolemanhiljaisuus.
-
-Parin kolmen minuutin kuluttua tohtori lausui: "Vielä hetkinen ja
-kaikki on ohi."
-
-Seuraavana hetkenä Greta tunsi sormiansa puristettavan kuin
-ruuvipenkkiin.
-
-"Tohtori, tohtori, minä voin nähdä teidät", huudahti Mercy
-hillittömällä riemulla.
-
-"Olkaa hiljaa", sanoi tohtori ankaralla äänellä. Puolta minuuttia
-myöhemmin sidottiin tarkasti Mercyn silmiä.
-
-"Tohtori, rakas tohtori, antakaa minun nähdä poikani", pyysi Mercy.
-
-"Olkaa hiljaa, sanon minä", käski tohtori taaskin.
-
-"Rakas tohtori, rakas tohtorini -- vain pilkahdus -- yksi ainoa
-pikkuinen pilkahdus. Minä näin teidän kasvonne -- antakaa minun nähdä
-myöskin Ralphien kasvot."
-
-"Ei vielä, se voisi olla vaarallista."
-
-"Vain hetkinen. Älkää panko sidettä ihan vielä. Ajatelkaa, tohtori,
-minä en vielä ole nähnyt poikaani. Minä olen nähnyt muiden ihmisten
-lapsia, mutta en koskaan omaani -- omaa lemmikkiäni. Oh, rakas, rakas
-tohtori --"
-
-"Te kiihoitatte itseänne. Kuulkaa minua. Ellette te nyt hillitse
-itseänne, te ette milloinkaan saa nähdä lastanne."
-
-"Kyllä, kyllä, minä hillitsen itseni. Minä olen hyvin kiltti. Älkää
-vain sulkeko minua pimeään juuri nyt, kun olen näköni saanut ja
-ennenkuin olen nähnyt poikani. Greta, tuokaa hänet tänne. Kuunnelkaa,
-minä kuulen hänen hengityksensä. Hakekaa minun lemmikkini. Hyvät
-tohtorit eivät siitä pahastu. Sanokaa heille, että jos saan nähdä
-lapseni, se parantaa minut. Minä tiedän sen."
-
-Gretan silmät uivat kyynelissä.
-
-"Lepää hiljaa, Mercy. Kaikki on hukassa, jos nyt vahingoitat itseäsi,
-rakas."
-
-Tohtorit käärivät siteen siteen päälle kiertäen ne lujasti ympäri pään.
-
-"Kuulkaa nyt taas", sanoi toinen tohtori. "Tätä sidettä teidän on
-pidettävä silmillänne viikko."
-
-"Viikko -- kokonainen viikko? Oi, tohtori, yhtä hyvin voisitte sanoa
-iäti."
-
-"Minä sanon viikko. Ja jos te kertaakaan kohotatte sitä --"
-
-"Eikö hetkeksikään? Ei edes raottaa pikkuistakaan?"
-
-"Jos te liikutatte sitä, jos hetkeksikään muutatte sitä paikaltansa, te
-menetätte näkönne iäksi. Muistakaa se."
-
-"Oi, tohtori, se on kauheata. Miksi ette sanonut sitä jo ennen? Oh,
-tämä on pahempaa kuin sokeus, Ajatelkaa kiusausta, kun minä en ole
-kertaakaan nähnyt poikaani!"
-
-Tohtori oli saanut kääreen valmiiksi, mutta hänen äänensä oli vähemmän
-ankara, vaikkakin myöntymätön.
-
-"Teidän täytyy totella minua", hän sanoi. "Minä palaan tästä päivästä
-viikon kuluttua ja silloin te saatte nähdä lapsenne ja isänne ja tämän
-nuoren rouvan ja kaikki, Mutta muistakaa, ellette tottele minua, te
-ette saa koskaan nähdä mitään. Te saatte nähdä vilahdukselta pienen
-poikanne ja sitten tulette iäksi sokeaksi -- niin, ehkä _kuolette_."
-
-Mercy makasi hetkisen hiljaa. Sitten hän sanoi aivan hiljaa:
-
-"Rakas tohtori, antakaa minulle anteeksi. Minä tahdon tehdä, kuten
-käskette ja lupaan olla kiltti. Minä en koske käärettä. Ei, pienen
-poikani vuoksi minä en; sitä koskaan, koskaan koske. Te saatte tulla
-itse ja ottaa sen pois, ja sitten minä voin nähdä."
-
-Tohtorit lähtivät pois. Greta jäi koko siksi yöksi mökkiin.
-
-"Oletko nyt onnellinen, Mercy?" kysyi Greta. "Oi, olen", myönsi Mercy.
-"Ajatelkaa, vain viikko! Ja sitten hän on niin kaunis."
-
-Kun Greta auringon laskiessa vei lapsen hänen luokseen, kuvastui
-sanomaton ilo hänen kalpeilta kasvoiltansa, ja kun Greta seuraavana
-aamuna heräsi, lauleli Mercy hiljalleen itsellensä auringon noustessa.
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-Joukko kaivosmiehiä oli kokoontunut vuorikaivoksen lähelle sinä aamuna.
-Oli maksupäivä. Sääntönä oli, että aamuvuorolaiset kulkivat konttorin
-kautta ennenkuin menivät kaivokseen kello kahdeksan, ja yövuorolaiset
-kävivät palkoillansa kotimatkalla muutamaa minuuttia myöhemmin. Kun
-ensimmäiset miehet saapuivat konttorille, oli ovi suljettu ja lappuun
-oli kirjoitettu: "Kaikki palkat, jotka oli määrä maksaa tänään klo 8
-a.p., maksetaan huomenna samaan aikaan."
-
-Pian tulivat yövuorolaisetkin ylös ja hetkisen keskusteltuaan molemmat
-vuorot yhtenä miehenä -- lukuunottamatta konemiehiä -- kokoontuivat
-sopivalle paikalle neuvottelemaan. Noin sadan kyynärän päässä siitä
-oli muuan kaivoksen alku. Se oli aikanaan tehty vuoren rinteeseen ja
-nyt muodosti neliömäisen teatterin aukon, jonka molemmin puolin kohosi
-jyrkkä vuorenseinä huimaavaan korkeuteen. Tänne nämä pari sataa miestä
-suuntasivat askelensa kolmen ja neljän miehen ryhmissä, lyhdyt käsissä
-ja ruosteenpunaiset puvut kiiltäen aamuauringossa.
-
-Päätettiin lähettää lähetystö isännän luo pyytämään, ettei mitään
-viivytystä pidettäisi, vaan maksu suoritettaisiin, kuten tavallisesti.
-Toiset miehet jäivät paistattamaan päivää siksi, kun kaksi hartiakasta
-jurria, jotka osasivat käyttää kieltänsä terävämmin kuin muut, meni
-toimistoon neuvottelemaan.
-
-He olivat juuri kulkemassa kaivosaukon ohi, kun koneenhoitaja ilmoitti,
-että isäntä juuri tulee kaivoksesta ylös. Hetkistä myöhemmin Hugh
-Ritson ilmestyikin flanellipuvussansa lähettiläiden eteen.
-
-Kuultuaan heidän asiansa hän heti päätti itse tulla antamaan miehille
-vastauksensa. Kaivosmiehet tekivät hänelle kunnioittavasti tilaa ja
-sitten kerääntyivät piiriin hänen ympärillensä.
-
-"Miehet", hän sanoi vanhalla, päättävällä tavallansa, "sallikaa minun
-sanoa rehellisesti, kuten mies miehelle sanoo, että minä en voi
-maksaa tänä aamuna, kun minä en ole saanut rahaa. Minä koetin saada
-sitä, mutta en onnistunut. Tänä iltana minä saan paljon enemmän kuin
-maksuihini tarvitsen ja huomenna teille maksetaan koron kanssa."
-
-Miehet vilkuilivat toisiinsa ja keskustelivat hillityllä äänellä.
-
-"Tuohan on niinkuin pitääkin", virkkoi muuan.
-
-"On kyllä, eikä kannata murista", lisäsi toinen.
-
-Mutta oli muutamia, jotka eivät tyytyneet niin vähään eivätkä tahtoneet
-suostua odottamaan, vaan sanoivat ajatuksensa suoraan. Niinpä rohkein
-heistä työntyi esille ja virkkoi:
-
-"Herra Ritson, me emme ole samanlaisia kuin paremmat ihmiset, jotka
-voivat antaa saatavistaan luottoa. Me vaarimme kuuren päivän palkan,
-koska olemme sitä kuusi päivää tienanneet. Ja jos me nyt jäämme
-palkatta vaikkapa päiväksikin, täytyy meirän olla se päivä rahatta, ja
-se on hieman haitallista, sillä meillä on vaimo ja perillisiä."
-
-Kuului mutinaa joukosta, ja toinen tyytymätön lisäsi:
-
-"Ajat ovat muuttuneet siitä, kun meillä oli varaa säästää. Me elämme
-nyt kärestä suuhun, ja suu on silloinkin valmis, kun käsi ei olekaan."
-
-"Näinä aikoina ei ole ollutkaan paljoa tuhlata", lisäsi se, joka oli
-ensiksi puhunut. "Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin työmiehen
-vaimo heitti viisipuntasen vasten miehensä silmiä ruikutellen, että
-mitä hän sen vertaisella tekee."
-
-"Niin, niin", myönsivät toiset kuorossa. "Minä en voi tarjota teille
-menneen ajan makeanleivänpäiviä", sanoi Hugh Ritson, "eikä ole minun
-syyni, ettei kaivos ole menestynyt niin hyvin, kuin olen toivonut."
-
-Hän lähti astelemaan pois, kun joukko ympäröi hänet uudestansa.
-
-"Varttokaas", huudahti joku kaivosmiehistä, "on eräs toinen asia,
-josta muutamat meistä haluaisivat huomauttaa isännälle, ja se koskee
-kaivoksen rakennetta."
-
-"Miten niin?" kysyi Hugh Ritson katsahtaen ympärilleen.
-
-"Muutamat meistä arvelevat, että kaivos ei ole varma, kun monista
-osista hiekka juoksee melkein valtoinansa pohjalle. Useimmat meistä
-ovat vanhoja kaivosmiehiä ja me ajattelemme, ettei olisi väärin
-ilmoittaa teille ja pyytää rakentamaan jokseenkin kaikki varustukset
-uurelleen."
-
-"Kiitos, pojat, minä tahdon katsoa, mitä voin tehdä", sanoi Hugh Ritson
-lisäten sitten hiljaisemmalla äänellä: "Minä olen jo pannut koko metsän
-maanalaisiin varustuksiin, ja milloin tämä rahan hauta on valmis, sen
-Jumala yksin tietää."
-
-Hän kääntyi ympäri ja tällä kertaa hän sai jatkaa, mutta hänen
-askelensa näytti tavallista epävarmemmalta.
-
-Hän poikkesi kaivoskonttoriinsa ja tapasi siellä herra Bonnithornen.
-
-"Aamu on varhainen, mutta minä en ole mikään unikeko, tiedäthän",
-sanoi asianajaja. "Ajattelin, että meidän pitäisi hieman keskustella,
-ennenkuin menemme kokoukseen Ghylliin."
-
-Hugh Ritson ei kiinnittänyt tähän selitykseen sen suurempaa
-huomiota. Hän näytti huolestuneelta ja pahatuuliselta. Riisuessaan
-kaivosflanellinsa ja pukiessaan ylleen tavalliset vaatteensa hän kertoi
-herra Bonnithornelle, mitä juuri oli tapahtunut ja lisäsi sitten:
-
-"Jos jokin oli välttämätöntä minulle osoittamaan, että tämän päivän
-ikävä selvitys on tapahtuva, niin on se tämä miesten esiintyminen."
-
-"Se tulee kuin loppuisku sinun jo epäonnistuneille yrityksillesi",
-sanoi asianajaja omituisella tavallansa hymyillen. "Omituista, eikö
-totta?"
-
-"Epäonnistuneille!" huudahti Hugh Ritson ja kohotti ihmetellen
-silmäkulmiansa.
-
-Hetkisen kuluttua hän huoahti syvään ja sanoi harmin kadotessa hänen
-kasvoiltaan:
-
-"Ah, niin, vaikkapa saakin kärsiä se nainen, joka on jo kärsinyt
-kylliksi, on kuitenkin mies iäksi toimitettu pois tieltä."
-
-Bonnithorne liikahti istuimellansa.
-
-"Luuletko niin?" hän kysyi.
-
-Ääni tuntui Hugh Ritsonin korvissa vahingoniloiselta.
-
-"Se vaihto todellakin oli onneton, eikö ollutkin?" lisäsi asianajaja.
-"Tämä toinen näyttää olevan monin verroin kiusallisempi."
-
-Hugh Ritson jatkoi äänetönnä pukeutumistansa.
-
-"Näethän, vaihdossa sinun asemasi kokonansa huonontui", lisäsi
-asianajaja.
-
-"Mitä sinä tarkoitat?"
-
-"Katsos, älä luota _liian_ paljoa voittoosi. Toinenhan oli _sinun_
-käsissäsi, kun sen sijaan tämä _vieras_ nyt hallitsee sinua."
-
-Hugh Ritson polki tulisesti jalkaa, mutta sanoi kuitenkin kiukkuansa
-hilliten:
-
-"Hänen rikoksensa antoi hänet minun käsiini."
-
-"Antoi -- niin kyllä", myönsi herra Bonnithorne.
-
-Hugh Ritson katsoi kysyvästi häneen.
-
-"Kun sinä panit hänen rikoksensa _toisen_ niskoille, silloin tästä tuli
-vapaa mies", selitti asianajaja.
-
-Seurasi äänettömyys.
-
-"Mitä se merkitsee?" kysyi Hugh Ritson synkästi.
-
-"Se merkitsee sitä, että sinun valtasi Paul Draytoniin on loppunut."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Koska sinä et koskaan voi ilmaista hänen rikostansa, ilmaisematta
-ensin omaa syyllisyyttäsi."
-
-"Kuka puhuu ilmaisemisesta?" sanoi Hugh Ritson äreästi. "Tänä päivänä
-tämä mies muuttuu omaksi itseksensä Paul Lowtherin nimellä -- omalla
-nimellänsä, vaikk'ei hän tiedä sitä, tomppeli kun on. Siksi kysyn: mitä
-sinun epäilysi merkitsee?"
-
-Bonnithorne liikahti kiusaantuneena.
-
-"Ei mitään", hän sanoi nöyrästi, mutta kummallinen hymy leikki vielä
-hänen alas-käännetyillä kasvoillansa.
-
-Seurasi taaskin äänettömyys.
-
-"Tiedätkö sinä, että Mercy Fisher saa piakkoin näkönsä takaisin?" sanoi
-Hugh.
-
-"Niinkö? Merkillistä, merkillistä!" sanoi asianajaja nyt todellakin
-hämmästyen. "Lakikirjat eivät tiedä kertoa näin erikoisesta
-tapauksesta, että jonkun henkilön persoonallisuuden voisi todistaa vain
-yksi ainoa ihminen ja tämä henkilö juuri ratkaisevalla hetkellä tulee
-sokeaksi. Omituista, eikö totta?"
-
-Hugh Ritson hymyili kylmästi.
-
-"Omituista? Sano kohtalon tuomio", hän vastasi. "Minä uskon, että
-teidän, kirkon ihmisten, luulonne Jumalan johdosta on vain harhaanvievä
-otaksuma ja johtuu lyhytnäköisyydestänne."
-
-"Luulenpa kuitenkin, että jos _hän_ saa näkönsä, ei se suinkaan tule
-olemaan aivan halveksittavan lyhyt", sanoi asianajaja.
-
-"Toimitetaan mies pois tieltä ja nainen on vaaraton", selitti Hugh. Hän
-otti kirjeen muutamasta laatikosta ja antoi sen herra Bonnithornelle.
-"Muistanet kai, että aioimme sen toisen lähettää Australiaan?"
-
-Bonnithorne nyökkäsi päätänsä. "Tämä kirje on mieheltä, jonka puolesta
-hän aikoi matkustaa -- mies on isäni vanha ystävä. Vastaa tähän
-Bonnithorne."
-
-"Millä sanoilla?" kysyi asianajaja.
-
-"Selitä, että pitkä sairaus on ollut esteenä, mutta ny on Paul Ritson
-toipunut täydelleen ja voi ryhtyä toimeen."
-
-"Mitäs sitten?"
-
-"Mitäkö sitten?" kertasi Hugh Ritson kaikuna. "No mitä sinä arvelet?"
-
-"Lähettää _hänet_?" kysyi asianajaja osoittaen peukaloillansa olkansa
-yli.
-
-"Hänet, niin," päätti Hugh.
-
-Toisen merkillinen äänenpaino herätti taaskin Hugh Ritsonin huomiota ja
-hän katsahti äkkiä toiseen, mutta ei nähnyt mitään. Nyt hän oli puettu.
-
-"Minä olen valmis," ja lähestyen ovea hän loi yleissilmäyksen
-huoneeseen ja lisäsi: "Huomenna minä tahdon saada parhaat näistä
-huonekaluista muutetuksi Ghylliin. Talo on viime aikoina ollut aivan
-sietämätön ja suurin osa ajastani minun on täytynyt viettää täällä."
-
-"Sitten sinä et aio osoittaa hänelle kovin suurta armoa?" kysyi
-Bonnithorne.
-
-"Hän ei saa tuntiakaan viipyä."
-
-Sinä hetkenä asianajaja painoi päänsä hyvin alas.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-Aurinko hohti polttavana Hindscarthin huippujen yli, mutta pohjatuuli
-oli viileä, niin että matka Ghylliin oli virkistävä ja helppo. Herra
-Bonnithorne puhui käydessään sangen vähän, mutta Hugh Ritson tuli aivan
-loistavalle tuulelle ja iloisesti hän jutteli monenlaisista asioista.
-Kello oli vasta muutamaa minuuttia vailla yhdeksän, kun he saapuivat
-taloon. Palvelijat puuhailivat askareissansa pukeutuneina puhtaihin
-esiliinoihin ja päähineisiin.
-
-"Ovatko herrat saapuneet?" kysyi Hugh.
-
-"Eivät vielä, herra," vastasi yksi palvelijoista -- vanha Dinah Wilson.
-
-Nämä kaksi miestä nousivat Hugh Ritsonin huoneeseen. Sinne oli
-aamiaispöytä katettu. Asianajaja katsahti paikkoihin ja virkkoi:
-
-"Sinä olet pyytänyt muitakin ystäviä?"
-
-Hugh nyökkäsi ja istui harmoonin ääreen.
-
-"Kolme tai neljä lähinaapuria", hän sanoi avaten tappeja. "Tällaisessa
-asiassa on hyvä todistajain olla läsnä."
-
-Bonnithorne vastasi hitaasti:
-
-"Mutta mitäs sen miehen tunteista, joka niin pian ajetaan pois talosta?"
-
-Hugh Ritsonin sormet liikkuivat koskettimilla. Hän pysähtyi ja katsahti
-ympärillensä.
-
-"Minä en ikinä ole ajatellut, että sinä olisit niin verraton
-leikinlaskija, Bonnithorne," hän sanoi, mutta vain hymyn varjo häivähti
-hänen kasvoillansa. "Tunteista -- _hänen_ tunteistansa!"
-
-Kuului vilkkaita juoksutuksia uruilla ja muut äänet hukkuivat niihin.
-Akkuna oli auki. Asianajaja astui sen luo ja katseli ulos. Tänä
-hetkenä molemmat miehet olivat selin. Hugh Ritsonin pää oli painunut
-koskettimien yli, herra Bonnithornen katse ihaili rauhallista maisemaa,
-joka täyteläisenä ja uhkeana kylpi auringossa. Molempien kasvoilla oli
-merkillinen hymy.
-
-Hugh Ritson hypähti istuimeltaan.
-
-"Ah, minä tunnen jo itseni toiseksi mieheksi!" hän virkahti astuen
-muutaman kerran edestakaisin huoneessa, eikä hänen käynnissään
-huomannut tavallista velttoutta. Eteisestä kuului uusien vieraiden
-ääni. Hetkisen kuluttua ilmestyi eräs palvelija johtaen sisään kolme
-herraa, jotka sydämellisesti pudistivat Hugh Ritsonin kättä.
-
-"Olen hyvin iloinen voidessani palvella teitä jotenkin", virkkoi yksi
-tulijoista.
-
-"Minua suuresti ilahduttaa, että tämä onneton sukulaisuus selviää.
-Sehän on skandaali." lisäsi toinen.
-
-"Ettehän te voi elää semmoisissa oloissa. Elämä menettäisi arvonsa,
-ymmärrättehän", jatkoi ensimmäinen.
-
-Kolmas herra oli pidättyvämpi, mutta Hugh Ritson osoitti hänelle sitä
-suurempaa huomaavaisuutta. Heillä oli lyhyt kuiskaava neuvottelu hieman
-sivulla.
-
-"Jos saatte toiset panttaukset mitättömiksi, minulla ei ole mitään
-syytä olla lainaamatta teille rahaa maiden ja talojen kiinnitystä
-vastaan," sanoi vieras herra. Tämän kuultuaan Hugh Ritson kumarsi ja
-näytti tyytyväiseltä.
-
-Hän soitti aamiaiselle.
-
-"Pyytäkää herra Paul tänne, jos hän on valmis", hän sanoi, kun Dinah
-toi tarjottimen sisään.
-
-"Herra Paul on vielä vuoteessa, herra", hän sanoi ja lisäsi sitten
-itseksensä: "Tietysti väsyttää -- sellainen lurjusteleva elämä.
-Sellaista se ei ennen ollut. Ei uskoisi, että mies voi niin muuttua
-kahressatoist' kuukauress' --"
-
-"Ah, minä menen itse häntä katsomaan", sanoi Hugh ja pyytäen anteeksi
-hän jätti huoneen.
-
-Bonnithorne seurasi häntä oven ulkopuolelle.
-
-"Oletko sinä ajatellut seurauksia?" hän kysyi. "Siitä tulee julkinen
-skandaali."
-
-Hugh hymyili ja vastasi tyynesti:
-
-"Ketä se -- vahingoittaa?"
-
-"Jumala tietää!" sanoi asianajaja tavallista voimakkaammin.
-
-Hugh katsahti häneen. Sisältä kuului puheensorinaa.
-
-"Sinä pelkäät, että sinun hyvä nimesi tulee sekoitetuksi tähän
-skandaaliin, kuten sanot?"
-
-Herra Bonnithornen kasvoille levisi outo ilme sinä hetkenä.
-
-"_Minun_ hyvästä nimestäni tässä ei ole kysymys", hän sanoi tyynesti ja
-kääntyi oveen.
-
-"Kenenkäs sitten? -- hänen?"
-
-Mutta asianajaja oli jo vetäissyt oven auki ja astui huoneeseen.
-
-Hugh Ritson suuntasi askelensa siihen huoneeseen, jota Paul Drayton
-piti sänkykamarinansa. Hän avasi koputtamatta oven. Sisällä oli pimeää.
-Vain kapeat valojuovat pilkistivät sisään raskaitten verhojen välitse.
-Ilma oli sakea ja tuoksui väljähtyneeltä tupakalta ja oluelta. Hugh
-tunsi vihansa kuohahtavan, mutta hillitsi itsensä.
-
-"Kuka siellä?" kuului käheä ääni tummien uutimien takaa, jotka
-neliömäisten tolppain varassa kokonaan peittivät vuoteen pimeään.
-
-"Täällä on ystäviä", sanoi Hugh iloisesti. "Kauanko sinä vielä viivyt?"
-
-Kuului hiljaista murinaa.
-
-"Vähän aikaa."
-
-"Me alamme aamiaisen", sanoi Hugh. Hän aikoi palata ovelle.
-
-"Onko asianajaja palannut Skotlannista?" kysyi Drayton.
-
-"Bonnithorne? Hän on täällä. Hän ei ole sanonut, että hän on ollutkaan
-poissa", sanoi Hugh.
-
-"Hyvä on."
-
-Hugh Ritson kääntyi vuoteen luo. "Oletko kuullut", hän kysyi hillityllä
-äänellä, "että tohtorit ovat leikanneet Mercy-tytön silmiä ja hän
-sangen pian saa näkönsä jälleen?"
-
-"Häh -- mitä?" Drayton hyppäsi ylös vuoteesta. Sitten hän suori
-hihojansa ja napittaen ne kiirehtimättä lisäsi: "Mutta sehän ei minulle
-mitään merkitse."
-
-Hugh Ritson jätti huoneen. Hänen mielensä kuohui, mutta sittenkin hän
-tahtoi hillitä itsensä, sillä nythän tämä kurjuus loppuisi. Kun hän
-kulki talon läpi, astui Peter eteiseen kädessään kirje.
-
-"Tuleeko kirkkoherra Christian?" kysyi Hugh.
-
-"Enpä tierä, olenko siit' kuullut", murahti Peter. "Hän ajoi minut
-tuomaan tätä kirjettä. Tässä se on."
-
-Hugh Ritson avasi kirjekuoren. Kirje oli seuraava:
-
-"Minä en voi pakottaa omaatuntoani murtamaan leipää sellaisen miehen
-kanssa, joka on rikkonut minun kotini rauhan. Ei minun ole myöskään
-Kristuksen palvelijana soveliasta seurustella roistojen kanssa, joiden
-pelkkä läsnä-olo levittää häpeää ympärilleen. Minun velvollisuuteni on
-toimittaa ryövärit ansaittuun rangaistukseen ja sen minä sopivan ajan
-tullen teenkin."
-
-Hugh hymyili lukiessaan tätä kirjettä. Sitten hän pisti shillingin
-Peterin jäykkään kouraan ja harppasi tiehensä.
-
-"Kirkkoherra ei suvaitse tulla", sanoi Hugh vetäen Bonnithornen hiukan
-syrjään, "mutta se ei haittaa. Jos hän on Gretan holhooja, olet sinä
-hänen testamenttinsa toimeenpanija." Sitten hän ääntänsä korottaen
-lisäsi: "Hyvät herrat, minun veljeni toivoo, että alamme aamiaisen, hän
-saapuu kyllä aivan heti."
-
-Seura istuutui pöydän ympärille, ja keskustelu oli iloista ja vilkasta.
-
-"Erinomainen näköala", sanoi se herra, joka istui akkunaa vastapäätä.
-"Olen usein ihmetellyt, ettette ole kaivattanut lahtea tuohon laaksoon,
-herra Ritson."
-
-"Olen kyllä sitä ajatellut", vastasi Hugh, "mutta ei ansaitse uhrata
-sellaisia rahoja, ennenkuin tietää, että on isäntä omassa talossansa."
-
-"Ah, totta, totta!" sanoivat useat äänet kuorossa.
-
-Drayton astui sisään silmät punaisina ja kasvot kellanharmaina.
-"Huomenta, herrat", hän sanoi karkealla kurkkuäänellänsä.
-
-Kaksi herroista nousi ja kumarsi kylmänkohteliaasti. "Hyvää huomenta,
-herra Ritson", sanoi kolmas paikaltansa.
-
-Palvelija oli seurannut Draytonia tuoden sisään puolikypsän pihvin.
-"Eikö posti ole tullut?" kysyi Drayton vaihtaen lautasia.
-
-"Se ei voi enää olla kaukana", sanoi Bonnithorne katsoen kelloansa.
-
-"Kuta lähempänä, sitä parempi", mutisi Drayton. Hän otti muutamia
-papereita povitaskustaan ja laski ne. Sitten hän taittoi ne ja pisti
-liivinsä rintataskuun, jossa hänen kellonsa olisi ollut, jos hän
-sellaista olisi käyttänyt.
-
-Kun aamiainen oli syöty, Hugh Ritson -- otti laatikosta muutamia
-tärkeitä asiakirjoja. "Istukaa, herrat", hän kehoitti. Kaikki istuivat,
-paitsi Drayton, joka sytytti piipun ja juoksi kysymään postia. Se ei
-vieläkään ollut saapunut. "Mene sitten teroittamaan hänen kannuksiansa."
-
-"Minun tehtäväni olisi vähemmän mieluinen", sanoi Hugh Ritson,
-"elleivät jo kaikki seikat olisi ennestään tuttuja."
-
-"Sitten me keskustelemme tuttujen seikkojen perusteella", pyhähti
-Drayton hautautuen savupilven suojaan.
-
-"Paul, minä pyydän sinua istumaan", sanoi Hugh Ritson toisella äänellä.
-
-Drayton istui jotakin muristen.
-
-"Minun on ilmoitettava teille", jatkoi Hugh Ritson, "että minun
-veljeni, jonka te tunnette Paul Ritsonin nimellä, on päässyt selvyyteen
-ja myöntää, ettei hän ole isäni perijä, koska isäni kuoli jättämättä
-jälkisäädöstä."
-
-Pöydän ympärille kokoontuneet miehet nyökyttivät kallojansa mitä
-erilaisimmilla tavoilla.
-
-"Hirvittävä isku miehelle", mutisi muuan. "Eipä olekaan ihme, että hän
-on menettänyt rohkeutensa ja muuttunut hulttioksi", lisäsi toinen.
-
-"Saatuaan tämän tietää, hän on päättänyt heti paikalla luovuttaa
-kiinteimistöt niiden oikealle omistajalle."
-
-Päät nyökkivät uudestansa ja joku mutisi jotakin kunnian vaatimuksista.
-
-"Minä näytän teille jäljennökset isäni vihkimätodistuksesta ja omasta
-syntymästäni, joka tapahtui vähemmän kuin vuosi häiden jälkeen. Näistä,
-koska erinäisiä määräyksiä puuttuu, selviää, että minä itse olen isäni
-laillinen perillinen."
-
-Paperit kiersivät ympäri ja luettiin ilmeisellä tyydytyksellä.
-
-"Niin pitkälle kaikki on selvää", lisäsi Hugh Ritson. "Mutta minun
-veljeni on saanut myöskin tietää sen, ettei hän ole ollenkaan minun
-isäni poika."
-
-Kolmet hämmästyneet kasvot kohotettiin pöydästä. Bonnithorne luuhotti
-pää kumarassa. Drayton istui kyynärpäällään nojaten toiseen polveensa
-ja tupakoi äänettömänä.
-
-"On käynyt selville, että hän on minun äitini ja erään toisen miehen
-poika", jatkoi Hugh Ritson.
-
-Vieraat vilkaisivat ympärillensä. "Ah, se selittää kaiken", he sanoivat.
-
-"Teitä varmaan hämmästyttää tietää, ettei minun äitini mies
-ensimmäisessä laittomassa avioliitossa ollut kukaan muu, kuin Robert
-Lowther, ja se, joka nyt istuu kanssamme Paul Ritsonin nimellä, onkin
-Paul Lowther."
-
-Tätä sanoessaan Hugh asetti kaksi muuta asiakirjaa pöydälle.
-
-Drayton selvitteli äänekkäästi kurkkuansa.
-
-"Merkillistä, merkillistä! Nyt minulle kaikki selviää", sanoi joku
-vieraista.
-
-"Mikäs silloin on rouva Ritsonin -- tarkoitan, neiti Gretan asema?"
-kysyi toinen.
-
-"Hän on Paul Lowtherin sisarpuoli ja sentähden hänen avioliittonsa on
-purettava."
-
-Vieraat herrat liikkuivat tuoleillansa ja näyttivät hämmästyneiltä.
-Drayton yhä tupakoi äänetönnä. Bonnithorne ei kohottanut päätänsä.
-
-"Hän jättää minulle minun isäni kiinteimistöt. Mutta hän ei kuitenkaan
-jää puille paljaille", jatkoi Hugh Ritson. "Hänen oman isänsä
-testamentin mukaan hän perii viisituhatta puntaa."
-
-Drayton koruutti ylenkatseellisesti kurkkuansa. Sitten hän sylkäisi
-lattialle.
-
-"Ystävät", sanoi Hugh Ritson taas, "minulla on vielä vain yksi asia,
-joka minun täytyy samalla saada sanotuksi. Minun veljeni -- minä
-puhun nyt Paul Lowtherista -- saatuaan haltuunsa isäni kiinteimistöt
-menetteli, niinkuin hänellä olisi ollut laillinen oikeus ja panttasi
-niitä. Minua surettaa sanoa, että hän panttasi ne ylenmäärin kalliista."
-
-Kuulijat vilkaisivat merkitsevästi toisiinsa.
-
-"Jos minä olisin rikas mies, minä voisin menettää ne, mutta minä olen
-köyhä mies ja minun täytyy sanoa, että nuo panttaukset ovat mitättömät."
-
-"Onko laki sellainen?"
-
-"On, ja kuten ymmärrätte on se siinä oikeudenmukainen", vastasi Hugh.
-
-"Kutka ovat näiden panttilainojen antajat?"
-
-"Se onkin ikävin kohta koko asiassa. Suurin luotonantaja ei ole kukaan
-muu kuin Robert Lowtherin tytär -- Greta."
-
-Levotonta liikehtimistä ja salaisia katseita. "Sääli häntä."
-
-"No, hänen olisi pitänyt ottaa selvä panttikirjojen antajasta. Kuka on
-hänen asianajajansa?"
-
-"Hänen isänsä jälkisäädöksen toimeenpanija, ystävämme herra
-Bonnithorne."
-
-"Kuinka paljon hän menettää?"
-
-"Pelkään, että melkoisen summan -- ehkä puolet omaisuudestansa", sanoi
-Hugh.
-
-"Sama se sille. Sitä ei voi auttaa. Ei suinkaan herra Ritson voi ottaa
-vastaan kiinteimistöjä, jotka joku väärä mies on puhtaiksi nylkenyt."
-
-Draytonin pää oli yhä painuksissa, mutta hän hankasi levottomasti
-lattiaa jalallansa.
-
-"Minun tarvitsee sanoa vain muutama sana tämän lisäksi", alkoi
-Hugh taas. "Näin tärkeissä asioissa täytyy olla todistajia, muuten
-minä olisin selvittänyt tämän Paulin ja herra Bonnithornen kanssa
-salaisesti." Hän hiljensi äänensä ja lisäsi: "Katsokaas, tähän sekautuu
-myöskin minun äitiparkani, ja vaikka hän ei enää kuulu maailmaan, hänen
-hyvä nimensä on kuitenkin minulle pyhä."
-
-Merkitseviä katseita taaskin. Asianajaja siirtyi akkunan luo.
-
-"Mutta herra Bonnithorne voi selittää teille, että laki pakottaa minut
-karkoittamaan veljeni kokonaan tiloiltani. Te saatte tietää, että
-Englannin lain mukaan äpärästä saattaa tulla perijä; silloin häntä
-sanotaan lakikielellä äpäräesikoiseksi." Hänen äänensä hieman värisi,
-kun hän lisäsi: "Uskokaa minua, minulla ei ole valitsemisen varaa."
-
-Drayton polki jalkaa, heitti piippunsa pöydälle ja hypähti seisoalleen.
-"Koko tuo juttu on silkkaa valhetta", hän karjahti. Sitten hän kaivoi
-liivinsä taskusta esille papereita. "Tässä on minun kastetodistukseni,
-suora ja selvä."
-
-Hän tankkasi sen ääneen:
-
-"Ritson, Paul; isä, Allan Ritson; äiti, Grace Ritson. Syntymäpäivä, 6
-p. huhtik. 1847; paikka, Criefi Skotlanti."
-
-Hugh Ritson, hiukan kalpeana, hymyili. Toiset kääntyivät hämmästyneinä
-häneen. Tahtonsa lujuudella hän oli saanut välinpitämättömän ilmeen.
-
-"Mistä tuo tulee?" hän kysyi.
-
-"Edinburghin arkistosta. Sanotko, ettei se ole oikea?"'
-
-"En. Mutta minä sanon, minkä arvoinen se on. --; Hyvät herrat", sanoi
-Hugh kääntyen todistajiin, "verratkaa sitä minun isäni vihkimäpäivään.
-Huomatkaa: toinen on huhtik. 6 p. 1847, ja toinen kesäk. 12 p. 1847.
-Vaikka tuo olisi väärentämätönkin, olisiko se laillinen?"
-
-Drayton laski kätensä asianajajan käsivarrelle. "Nyt on teidän vuoronne
--- puhukaa nyt -- tahdotteko?" hän sanoi.
-
-Herra Bonnithorne nousi, ja silloin Hugh Ritsonin kalpeat kasvot saivat
-peikkomaisen ilmeen.
-
-"Lapsi syntyi Skotlannissa", selitti Bonnithorne. "Jos nyt isällä
-sattui olemaan kotipaikka Skotlannissa, ja äiti asui hänen luonansa
-hänen vaimonansa, lapsi on laillinen."
-
-"Ilman avioliittoa?"
-
-"Ilman vihkimistä."
-
-Natt hyökkäsi huoneeseen hattu toisessa ja kirje toisessa kädessä. Hän
-oli kahdesti koputtanut, mutta kukaan ei ollut kuullut. "Posti, herra.
-Kirje herra Paulille."
-
-"Hyvä, poika." Drayton sieppasi sen ilosta huudahtaen.
-
-"Mutta minun isälläni ei ollut Skotlannissa kotipaikkaa", sanoi Hugh
-Ritson voitonvarmana.
-
-"Olipa niinkin", sanoi Drayton repien auki kirjekuorta.
-
-"Hän oli skotlantilaista syntyperää", sanoi Bonnithorne ottaen
-asiakirjan Draytonin kädestä. "Katsokaa, tässä on hänen
-kastetodistuksensa. Omituista, eikö totta?"
-
-Hugh Ritsonin silmät leimahtivat. Hän katsoi tiukasti asianajajaa
-silmiin. Sitten hän otti paperin.
-
-Seuraavana hetkenä hän rutisti sen kouraansa ja heitti akkunasta
-ulos. "Minä vaadin todistuksia sekä mainittuun lainkohtaan että
-todistelutapoihinne nähden", hän sanoi.
-
-"No, ja niitä saat", sanoi Drayton huutaen kiihkoissansa. "Kuunnelkaa
-tätä", ja hän koetti lukea.
-
-"Odota! Keneltä se on?" kysyi Hugh Ritson. "Joltakin nurkkasihteeriltä?"
-
-"Oikeuskanslerilta", sanoi Bonnithorne.
-
-"Onko se kyllin hyvä?" kysyi Drayton vahingoniloisesta.
-
-"Anna mennä", käski Hugh Ritson naputtaen pöytää sormiensa päillä.
-
-Drayton antoi kirjeen asianajajalle. "Lukekaa te se", hän sanoi. "Minä
-en ole mikään kirjanoppinut. Minä olen herrasmies ja --" Hän vaikeni ja
-siirteli jalkojansa, kun Bonnithorne luki:
-
-"Ellei ole mitään syytä otaksua, että isä on menettänyt skotlantilaisen
-kotipaikkaoikeutensa, on poika laillinen. Jos isä pojan
-kastetilaisuudessa tunnusti äidin vaimokseen, tunnustaa Skotlannin laki
-avioliiton lailliseksi, olipa siinä vihkimistä tai ei -- se ei muuta
-asiaa."
-
-Seurasi äänettömyys. Drayton otti kirjeen asianajajalta, taittoi sen
-huolellisesti ja pisti povitaskuunsa. Sitten hän katsoi Hugh Ritsonin
-kasvoihin voitonriemuisin ilmein. Bonnithorne oli siirtynyt sivulle.
-Vieraat olivat ääneti.
-
-"Kuuletko?" sanoi Drayton. "_Poika on laillinen_." Hän painosti
-jokaista sanaa ja taputti kirjetaskuansa niitä kerratessaan. "Mitäs
-sinä siitä sanot, häh?"
-
-Aluksi Hugh Ritson silminnähtävästi ponnisteli säilyttääkseen
-mielenmalttinsa ja hänen kasvonsa valahtivat marmorin valkeiksi.
-Drayton tuli lähemmä häntä.
-
-"Sinä tahdoit antaa minulle potkut, vai? Ajaa minut ulos talostani,
-häh? Saatana, nyt on minun vuoroni, niinkuin se onkin."
-
-Näin sanoen Drayton astui ovelle ja heitti sen selälleen.
-
-"Tämä talo on minun", hän sanoi. "Mene ja piru sinut periköön."
-
-Saatuaan tämän odottamattoman iskun Hugh Ritson polki jalkaa. Hän
-katsoi vieraisiin ja tunsi asemansa ilkeäksi kuin roisto, jolle on
-pantu kapula suuhun niin ettei hän voi puhua. Sitten hän hoippasi kädet
-ojona sinne, missä Drayton seisoi.
-
-"Anna minun puhua joku sana sinulle kahden kesken", hän kähisi äänellä,
-jota tuskin saattoi kuulla.
-
-Drayton kohotti kätensä ja puristi nyrkkinsä. "Ei tavuakaan", hän
-sävähti. Hänen äänensä oli raaka ja hurjistunut.
-
-Hugh Ritsonin sieraimet värähtelivät ja hänen silmänsä iskivät tulta.
-
-Drayton nolostui hetkeksi, mutta räjähti sitten nauruun.
-
-Seurasi pitkä äänettömyys. Bonnithorne seisoi yhä akkunassa pää
-painuneena, kädet ristissä selän takana ja tömistellen lattiaa
-jaloillansa. Hugh Ritson astui hänen luoksensa. Hän katseli häntä
-hetkisen ja kosketti sitten olkapäähän. Hänen kasvonsa olivat intohimon
-vääristämät, ja ääni kuului hiljaa ja syvänä kuin maan alta, kun hän
-puhui.
-
-"On eräs kirja", hän sanoi, "jonka te kirkonmiehet hyvin tuntenette,
-ja se kertoo väärästä huoneenhaltijasta. Isäntä aikoi ottaa häneltä
-huoneenhallituksen pois. Silloin tämä palvelija kyseli itseltänsä:
-'Mitä on minun tehtävä?'"
-
-Seurasi äänettömyys.
-
-"Mitä hän _teki_?", jatkoi Hugh Ritson, ja sanat kaikuivat
-hiljaisuudessa vihlovina kuin rautakellon läppäykset. "Hän kutsui
-isäntänsä velkojat yhteen ja sanoi ensimmäiselle: 'Kuinka paljon olet
-velkaa?'"
-
-"Sata painomittaa." Silloin hän sanoi: "Kirjoita viisikymmentä'."
-
-Seurasi toinen äänettömyys.
-
-"Mitä tämä huoneenhaltija tarkoitti? Hän ajatteli, että kun isäntä
-karkoittaa hänet palveluksestansa, velallinen ottaa silloin hänet omaan
-taloonsa."
-
-Hugh Ritsonin tapa oli nyt tyyni ja jäätävän kylmä. Hän kääntyi
-puoliksi Draytoniin ja kohotti ääntänsä.
-
-"Tämän jälkeen oli velallinen sidottu käsistä ja jaloista. Kun hän
-tahtoi neuvotella huoneenhaltijan kanssa, huusi tämä: 'Rosvo',
-'Väärentäjä', 'Valapatto'."
-
-Kiusaantuneena Bonnithorne liikahteli sinne tänne. Hän avasi suunsa
-puhuaksensa, mutta sanat eivät lähteneet hänen huuliltansa. Vihdoin hän
-näytti heittävän hartioiltaan kuorman, joka siihen äkkiä oli laskettu
-ja kasvoille ilmestyi heikko, vararikkoinen hymy, kun hän virkkoi:
-
-"Miten meidän on selitettävä sinun vertauksesi? Oletko sinä velallinen,
-jonka kädet ja jalat on sidottu, ja onko sinun veljesi viraltapantu
-huoneenhaltija?"
-
-Hugh Ritson polki voimansa perästä jalkaa.
-
-"Käännätkö sen niin?" hän huudahti sanoja tavoitellen. "Olkoon
-sitten niin!" ja hänen äänensä muuttui vihlovaksi kirkunaksi. "Tuo
-huoneenhaltija on kukistuva ja hänen isäntänsä hänen kanssaan."
-
-Sitten hän palasi sinne, missä Drayton seisoi ja hänen silmistään
-hehkui hullu raivo.
-
-"Paul Lowther --" hän sanoi.
-
-"Sano minua Paul Ritsoniksi", keskeytti Drayton.
-
-"Paul Lowther --"
-
-"Ritson", korjasi Drayton ja lisäsi sitten äkkiä ääntänsä alentaen:
-"Sinä annoit minulle sen nimen ja Jumalan nimessä minä sen pidän!"
-
-Hugh Ritson kumartui pöytään päin ja otti siitä paperin, joka oli siinä
-levällään.
-
-"_Tämä_ on sinun nimesi", hän sanoi, "ja minä tahdon todistaa sen."
-
-Drayton purskahti toisen kerran nauruun.
-
-"Sinä et uskalla sitä koettaa", hän hohotti.
-
-Hugh pyörähti häneen silmät tulta leimuten.
-
-"Silloin sinä arvostelet minun rohkeuttani omasi mukaan. Mies, mies!"
-hän sanoi, "tiedätkö sinä, mitä sinä aiot tehdä?"
-
-Kuului taaskin Draytonin raaka nauru, mutta se kuoli äkkiä hänen
-huulillensa.
-
-Sitten Hugh Ritson astui ovelle. Hän heitti viimeisen silmäyksen
-huoneeseen. Tuntui kuin hän olisi tietänyt joutuneensa lopun alkuun --
-kuin hän olisi sinä hetkenä saanut varmuuden, ettei hän enää koskaan
-näe tätä tuttua huonetta. Onni ja tulevaisuus, joka vain joku tunti
-aikaisemmin näytti hänelle hymyilevän, oli jättänyt hänet ainiaaksi.
-Malja, jonka hän oli jo huulilleen kohottanut, oli nyt pirstaleina
-hänen jaloissansa. Hän näki sen kaiken tänä lyhyenä hetkenä. Hänen
-kasvoillaan kuvastui ääretön tuska, mutta sittenkin huulilla leikki
-lievittävä hymy. Hän painoi toisen käden otsallensa ja sanoi niin
-hiljaisella äänellä, että se oli vain kuiskaus:
-
-"Odota, niin saat nähdä."
-
-Kun vieraat, jotka olivat painautuneet yhteen kuin lampaat myrskyssä,
-saivat lamautuneet aistinsa takaisin, oli Hugh Ritson kadonnut. Drayton
-oli lysähtänyt tuoliin lähelle Bonnithornea ja vikisi kuin pieksetty
-koira.
-
-"Menkää hänen jäljessänsä. Mitä hän aikoo? Te tiedätte, että minä aina
-olin tätä vastaan."
-
-Pian hän kuitenkin nousi seisoalleen ja nauroi, lörpötteli ja
-melusi selittäen, että on ikävä, jos mies ei saa olla isäntä omassa
-talossansa, ja jos ajos on parannettava, on leikkaus kestettävä.
-
-"Aivan oikein", myönsi joku vieraista, "ja minun myötätuntoni on
-täydellisesti teidän puolellanne, herra Ritson. Häpeällisempää syytöstä
-ei koskaan ole miehekkäämmin torjuttu."
-
-"Minä olen täydellisesti samaa mieltä kanssanne, naapuri", virkkoi
-toinen, "ja sellaista kamalaa valhetta ei kukaan voi kärsiä. Paul
-Lowther, toden totta! Sehän on verratonta ivaa."
-
-"Niin, onpa melkein, eikös olekin?" sanoi Drayton. Ja sitten hän nauroi
-ja he kaikki nauroivat ja olivat erinomaisen hyviä ystäviä.
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-Greta viipyi Mercyn luona puolipäivään asti pyytäen, houkutellen ja
-lopulta komentaen häntä makaamaan hiljaa vuoteessa sill'aikaa, kun
-hän itse puki ja syötti lapsen ja keitti ja puhdisti loordi Fisherin
-hartaista vastalauseista huolimatta. Kun kaikki oli tehty ja vanha
-hiilenpolttaja oli lähtenyt vuorelle, Greta otti pienokaisen syliinsä
-ja meni Mercyn huoneeseen. Mercy kuuli pienimmätkin äänet ja jo
-heidän lähestyessään nousi vuoteellansa istuallensa. Hänen kasvonsa
-säteilivät, avautuneet huulet hymyilivät ja ihastuneet sormet leikkivät
-hermostuneesti pieluksella.
-
-"Miten kirkasta tänään onkaan, Greta", hän huudahti. "Olen aivan varma,
-että nyt aurinko paistaa."
-
-Akkuna oli auki ja leppoisa tuulenhenki leyhyi auringonsäteitten
-välitse huoneeseen. Mercy kallisti päänsä sivulle ja lisäsi: "Ah,
-sinä nuori veitikka, sinä -- siellähän sinä olet, olethan vain? --
-Antakaa se minulle, se veijari." Veitikka annettiin hänelle ja hän
-rankaisi sitä veijarimaisuudesta hukuttamalla sen suudelmiin. "Miten
-sievät hänen kasvonsa varmaan ovatkaan! Niiden täytyy olla juuri kuin
-kaksi kypsää omenaa." Ja taas satoi suudelmia. Sitten hän taputteli
-ja hyssytti pienokaista, kuiskaili ja soperteli, puhalteli ilmaa
-sen hiuksiin ja kutitti sitä, kunnes se nauroi ja hyppi ja kellahti
-selälleen nostaen pienet kantapäänsä pystyyn, jolloin äiti peitti
-sen pehmeät jalkopohjat suudelmiin ja lopuksi vangitsi suuhunsa koko
-pienen jalan. "Voitteko te koskaan ymmärtää, että jalka voi olla noin
-hentoinen, Greta?" hän kysyi. Ja pienokainen ryömi ja kiipesi äitinsä
-rinnalle ja useammin kuin kerran koetti irroittaa äitinsä pään ympäri
-käärittyä valkeata sidettä. "Ei, ei. Ralphie ei saa koskea", sanoi
-Mercy käyden äkkiä vakavaksi. "Ajattelehan toki, Ralphie, yksi viikko
--- vain yksi -- ei, vähemmän -- vain kuusi päivää enää, ja sitten --
-oh, sitten --" pitkä syleily, ja pieni sankari ankarasti vastusti sitä
-kiihkeää syleilyä, johon äiti tätä suunnatonta ilonhetkeä ajatellessaan
-hänet sulki.
-
-Äkkiä Mercyn olento muuttui. Hän kääntyi Gretaan ja virkkoi: "Minä en
-milloinkaan koske kääreeseen, en; mutta jos Ralphie päästäisi sen irti
-ja se putoaisi, olisiko se minun lupaukseni rikkomista?"
-
-Greta huomasi, mitä hänen sydämessänsä liikkui.
-
-"Minä pelkään, että olisi, rakas", hän sanoi ja ääni väkisinkin värähti.
-
-Mercy huokasi kuuluvasti.
-
-"Ajatelkaahan -- sehän olisi vain Ralphie. Kiltti tohtori ei voisi
-suuttua minun pikku ressulleni. Minä sanoisin: 'Poika sen teki', ja hän
-hymyilisi ja sanoisi: 'Ah, se on aivan toista'."
-
-"Anna pienokainen minulle", sanoi Greta heltyneenä.
-
-Mercy veti lapsen lähemmä, ja seurasi äänettömyys.
-
-"Minä olin hyvin väärässä, Greta", hän sanoi matalalla äänellä. "Ah!
-Te ette voi kuvitella, mikä kauhea ajatus pisti juuri minun päähäni.
-Ottakaa Ralphie. Voitteko te ymmärtää, että oma lapseni kiusasi minua?"
-
-Kun Greta lähestyi vuodetta ottaakseen pienokaisen pois, pikku mies
-sopersi ja hetken vakavuus, joka näytti luovan jonkinlaisen varjon
-hänen päivänpaisteiseen elämäänsä, sai hänet yhdistämään äänteitä
-oikeaksi sanaksi. "Kitta -- ym", toistettiin monta kertaa ja lihava
-etusormi osoitti toisen pyöreän käden selkää.
-
-"Se selittää, että pikku kissa on raapaissut sitä", sanoi Greta. "Mutta
-siunatkoon sitä pikku hiirtä! Se osoittaa väärää kättä."
-
-"Kitta -- ym", jatkoi lapsi ja tirkisteli äitinsä valottomiin
-kasvoihin. Sinä hetkenä Mercy puhkesi kyyneliin. Hän oli kärsinyt
-eilispäivän leikkauksen ääntä päästämättä, mutta nyt tuo pieni naarmu
-lapsen kädessä viilsi kuin miekka hänen sieluansa.
-
-"Lepää hiljaa, Mercy", pyysi Greta. "Se on huomenna jo mennyt."
-
-"Mee-nyt", kertasi poikanen ja osoitti akkunaan.
-
-"Se lemmikki tarttuu jokaiseen sanaan!" ihasteli Greta.
-
-"Hän tarkoittaa hevosia", sanoi Mercy.
-
-"Mee-nyt uk-ko- mee-nyt", sopersi pikku mies huomaten ajatuksen
-kaikkien muiden puheesta, paitsi omastansa.
-
-"Varjelkoon sitä kullanmurua, se varmaankin muistaa tohtorin ja hänen
-hevosensa", puheli Greta.
-
-Mercy painoi pienen käden naarmut huulilleen.
-
-"Oi, Greta, minä olen hyvin lapsellinen, mutta äidin sydän sulaa kuin
-voi."
-
-"Voo-i", kertasi lapsi ja pyörähtäen alas Gretan sylistä, se taas
-kiipesi tuolille ja otti leipäpalan, joka oli pöydällä vuoteen
-vieressä. Sitten pieni kähäräpää vilahti kuin auringonsäde ovesta
-keittiöön.
-
-"Mitä minä välitän, vaikkapa muut äidit saavatkin nähdä minun lapseni?
-Saanhan minäkin hänet nähdä", lohdutteli Mercy itseänsä huoaten.
-"Näen", hän lisäsi, "minäkin vielä saan nähdä hänen kätensä ja jalkansa
-ja silmänsä ja pehmeän tukkansa."
-
-"Koeta nukkua tunti tai pari, rakas", sanoi Greta, "ja ehkä sinä
-voit nousta vähän ylös iltapäivällä -- vain _ehkä_, tiedäthän, mutta
-saammehan nähdä."
-
-"Niin, Greta, niin. Miten hyvä te olette!"
-
-"Sinä olet vielä paljon parempi minulle jonakin päivänä", vastasi Greta
-hyvin hellästi.
-
-"Ei -- ah, kyllä, minä muistan. Miten hirveän itsekäs minä olen. Minä
-olin melkein unohtanut. Mutta on kauhean vaikea olla olematta itsekäs,
-kunhan tulette äidiksi. Ajatelkaahan -- minä en koskaan pidä itseäni
-Mercynä nyt. Ei, en milloinkaan. Minä olen vain Ralphien äiti. Kun
-Ralphie tuli, Mercy varmaankin kuoli jollakin tavalla. Se on kauhean
-hullua, eikös olekin? Se vain ei saata tuntua todelta."
-
-"Uk-ko -- mee-nyt -- voo-i", kuului keittiöstä pienen jalan kepsutuksen
-mukana.
-
-"Kuunnelkaapas sitä. Miten soma se on! Te kuulette sen huutavan 'oh!'
-ja seuraavana hetkenä se nauraa taas. Kas, nyt minä taas olen itsekäs,
-mutta minä voin sen voittaa jonakin päivänä, jos Jumala on hyvä."
-
-"Kyllä. Hän _on_ hyvä", myönsi Greta.
-
-Hänen kätensä lepäsi oven rivalla, hänen päänsä oli painunut ja silmät
-uivat kyynelissä. Tuntuiko tällä hetkellä, että Jumala oli ollut hyvin
-hyvä näille kahdelle naiselle?
-
-"Greta", sanoi Mercy, ja hänen äänensä painui kuiskaukseksi,
-"luuletteko, että Ralphie on -- jonkun näköinen?"
-
-"On, rakas -- hän on samanlainen kuin sinä."
-
-Seurasi äänettömyys. Sitten Mercyn käsi sukelsi esille peiton alta ja
-tapaili Gretan rannetta.
-
-"Luuletteko", hän kysyi ja ääni oli tuskin kuuluva, "että isä tietää,
-kuka se on?"
-
-"En voi sanoa. Me emme ole koskaan kertoneet hänelle."
-
-"En minäkään -- hän ei ole koskaan kysynyt -- ei kertaakaan. Mutta
-tiedättehän, hän heitti paikkansa kaivoksella ja palasi takaisin
-hiilihaudallensa, kun Ralphie tuli."
-
-Greta ei vastannut. Syntyi toinen äänettömyys. Sitten Mercy kysyi
-oudolla äänellä: "Onko se pian -- se koe?"
-
-"Niin pian kuin silmäsi paranevat", vastasi Greta vakavasti, "kaikki
-riippuu sinun selityksestäsi."
-
-Sinä hetkenä sänkykamarin ovi avautui hitaasti, ja pikku mies tallusti
-sisään kädessään suuri paistihaarukka, johon hän oli leipäpalansa
-keihästänyt.
-
-"Paitta", hän selitti pyytäen, "paitta", ja hän palasi keittiöön
-koettaen kurottaa leipäänsä kylmälle hellalle.
-
-"No, sinä rakas hanhi, eihän ole tulta paistaa sinun leipääsi", sanoi
-Greta siepaten syliinsä pienokaisen kaikkine miesmäisine puuhineen.
-
-Mercy oli kohonnut kyynärpäilleen ja hänen kasvoillansa kuvastui
-sokeiden omituinen kaiho. Sitten hän painui alas.
-
-"Minusta ei väliä", hän sanoi änkyttäen, "minä tahdon maata hiljaa ja
-olla onnellinen ja iloinen, kuten hänkin."
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-Greta palasi pappilaan keskipäivän korvilla ja tapasi kirkkoherra
-Christianin ja Peterin käytävällä -- toisella oli viikate olalla ja
-toisella kimppu kaisloja kainalossa. Kirkkoherra asteli äänetönnä
-päivänpaisteessa olkihattu työnnettynä taakse ja silmät maahan
-luotuina. Hän askarteli omine ajatuksineen. Vasta kun Greta oli astunut
-hänen rinnalleen ja ottanut kovasimen hänen taskustaan, hän tajusi
-hänen läsnä-olonsa ja heräsi mietteistänsä.
-
-"Suuria uutisia, Greta; suuria uutisia, tyttöseni", hän sanoi
-vastaukseksi Gretan hyväilevään ja kysyvään katseeseen. "Kuinka hyvin
-onkaan sanottu, että se, joka toiselle kuoppaa kaivaa, varokoon, ettei
-itse siihen lankea."
-
-"Mitä uutisia, herra Christian?" kysyi Greta, ja voimakkaampi puna
-ilmestyi hänen kasvoillensa.
-
-"No, me olimme olleet niittämässä kirkkomaalla, Peter ja minä, ja kun
-viikate on yhtä vanha kuin me itsekin, me menimme pajaan kallitsemaan
-sitä. Sanottu ja tehty. Me saavumme pajaan ja kuka sinne myös tulee,
-ellei Robbie Atkinson. Robbie pyytää meitä kanssaan ilonpitoon
-Lentävään Hevoseen. -- No, me menimme siis ja otimme tuopin maitoa ja
-olutta, kun Natt, Ritsonien tallimies, hyökkäsi sisään sieraimiansa
-päristellen aivan kuin hevonen, jolla hänen isäntänsä on ylenmäärin
-ratsastanut. Ja Natt tiesi kertoa julmasta riidasta, joka on ollut
-Ghyllissä, kun nuori Hugh Ritson oli koettanut ajaa pois talosta sitä
-roistoa tavalla, josta sinulle kerroin. Mutta tuo miespä kielsi, että
-hän on se, miksi Hugh häntä sanoi ja väitti olevansa Paul Ritson
-tuoden samalla kirjalliset todistukset, että Paul sittenkin on isänsä
-laillinen perijä."
-
-"Niin, niin. Entäs sitten?" kysyi Greta henkeään pidättäen.
-
-Peter oli tallustanut taloon.
-
-"No, Natt nyt ei ole aivan luotettava kertoja, pelkään, mutta yksi asia
-on kuitenkin varma, ja se on: herra Hugh, joka aikoi ajaa tuon miehen
-ulos talosta, onkin ajettu itse ulos kuin kerjäläinen."
-
-Greta seisoi käytävällä vapisten päästä jalkoihin. "Minun miesparkani!"
-hän huo'ahti. Sitten seurasi kysymysten tulva. "Koska tämä tapahtui?
-Mitä te luulette siitä tulevan? Mihin Hugh nyt menee? Mitä hän aikoo?
-Ah, herra Christian, te sanoitte aina, että se roisto tuhoaisi hänet!"
-
-Kuului askeleita heidän takaansa. Kiihkoissaan he eivät olleet
-niitä kuulleet, ennenkuin ne olivat aivan heidän takanansa. Kun he
-kääntyivät, seisoivat he silmä silmää vasten herra Bonnithornen kanssa.
-
-Asianajaja kumarsi, mutta ennenkuin he ehtivät vaihtaa
-tervehdyskohteliaisuuksia, kuului hevosen askeleita tieltä, ja Drayton
-ratsasti käytävälle. Hänen kasvonsa punoittivat ja hän esiintyi
-pöyhkeän meluisasti, kun hän hyppäsi satulasta heidän keskellensä.
-
-Greta kohotti toisen kätensä rinnallensa, ja toisella hän tarttui
-kirkkoherra Christianin käsivarteen. Sinä hetkenä muuttuivat vanhan
-miehen kasvot juroiksi ja niiden luonnollinen hyväntahtoisuus oli
-kokonaan hävinnyt.
-
-Drayton kääntyi Gretaan ja kirkkoherraan, kuten röyhkeä kerskuri.
-
-"Minä olen tullut sanomaan kerta kaikkiaan, että minun vaimoni täytyy
-asua minun kattoni, alla."
-
-Kukaan ei vastannut. Drayton astui lähemmä pieksäen saappaansa vartta
-ratsupiiskallansa.
-
-"Laki velvoittaa minua siihen, ja minä tahdon saada sen nyt täytäntöön."
-
-Kukaan ei vieläkään vastannut, ja Draytonin röyhkeys lisääntyi
-äänettömyydestä.
-
-"Ei niin, että minä himoitsisin häntä. -- Älkää sitä pelätkö, rouva."
-Käheä nauru. "Saakeli vie, totisesti tahtoisin äitini mieluummin
-vaimokseni kuin teidät!"
-
-"Mitäs sitten?" sanoi kirkkoherra Christian hiljaa.
-
-"Ihmisten vuoksi. Minä en tahdo olla enää ihmisten naurun aiheena.
-Minun vaimoni on minun vaimoni. Aviomies on aviomies ja vaatii
-kuuliaisuutta."
-
-"Ja mitäs sitten, jos te ette sitä saa?" kysyi kirkkoherra, vanhat
-kasvot valkeiksi valahtaneina.
-
-"Mitä? Vankeus -- se on selvä." Drayton käännähti ympäri ja kosketti
-asianajajaa piiskansa varrella. "Nyt on teidän tehtävänne, kertokaa
-heille, mitä siitä seuraa."
-
-Tämän vetoumuksen kuultuansa herra Bonnithorne selitti, että
-aviomiehellä on oikeus vaatia oikeuksiansa, ellei hän itse ole rikkonut
-"uskollisuuttansa" puolisoaan kohtaan.
-
-"Laki", lisäsi herra Bonnithorne, "pakottaa vaimon elämään miehensä
-kanssa yhdessä, tai rankaisee häntä vankeudella, ellei hän sitä tee."
-
-"Kuuletteko?" sanoi Drayton kuopien kiihkoissaan käytävää kenkänsä
-koroilla, -- "rankaisee häntä vankeudella."
-
-Seurasi äänettömyys, ja sitten kirkkoherra sanoi hiljaa, mutta varmasti:
-
-"Minä huomaan, että tahtoisitte saada tämän rouvan omaisuuden
-tuhlattavaksenne."
-
-"No, mitäs siitä? Eikö minulla oli oikeutta tuhlata sitä, häh?"
-
-"Te olette tuhlannut sitä jo kylliksi varastaessanne hänelle
-kiinnitetyt velkakirjat uskottelemalla olevanne hänen miehensä, mutta
-nyt te menette liian pitkälle."
-
-"Saammepa nähdä. -- Kas niin, te" -- kääntyen asianajajaan --
-"tarttukaa asiaan. Ellei hän tahdo tulla, vangitkaa hänet. Kuuletteko
--- vangitkaa hänet."
-
-Hän käännähti ympäri ja sieppasi ohjakset hevosen harjalta hohottaen
-onttoa naurua. Greta vapautti kätensä kirkkoherran kainalosta ja astui
-Draytonin luo, kunnes hän oli aivan hänen edessänsä silmä silmää vasten
-silmät leimuten, huulet vapisten, kasvot kalpeina, koko olento suorana
-ja majesteetillisena.
-
-"Ja mitäs sitten?" hän sanoi. "Luuletteko te voivanne peloitella minua
-lain kovuudella? Minua? Minua?" hän kertasi korostaen erikoisesti
-jokaista tavua. "Olenko minä kärsinyt teidän tähtenne niin vähän, että
-te uskallatte sanoa: 'vangitkaa hänet', aivan kuin se voisi saada minut
-tulemaan teidän asunnollenne!"
-
-Drayton koetti nauraa, mutta heikko yritys kuoli hänen kuumille
-huulillensa. Hän sylkäisi maahan ja koetti kohottaa silmänsä Gretaan,
-mutta ne painuivat heti piiskaan, jota hän piti kädessänsä.
-
-"Vangitkaa minut, Paul Drayton. Minä en ole ensimmäinen, jonka olette
-vanginnut. Vangitkaa minut, niin minä vapaudun teistä ja teidän
-rikoksistanne", hän lisäsi ääntänsä kohottaen.
-
-Drayton oli hypännyt satulaan.
-
-"Sen minä teen", hän mutisi. Hän oli nyt kalpea ja lyöty ja hänen
-röyhkeytensä oli kadonnut. Hän käänsi hevosensa ja iski piiskansa sen
-lautaseen.
-
-Kirkkoherra Christian kääntyi herra Bonnithorneen.
-
-"Seuratkaa häntä", hän sanoi päättävästi ja kohotti kätensä.
-
-Asianajaja yritti selittää, sitten näytti kovin hämmästyvän ja
-huomattuaan, miten valkeat kirkkoherran kasvot olivat, kääntyi tiehensä.
-
-Seuraavana hetkenä Greta riippui kirkkoherran kaulassa nyyhkyttäen ja
-valittaen, jolloin hyvä, vanha Christian uurteisilla kasvoillaan taas
-entinen, rajaton hyvyys silitteli hänen hiuksiansa hellästi kuin joku
-nainen.
-
-"Minun Paul-parkani, minun rakas mieheni!" huusi Greta tuskassa.
-
-"Ah, Jumalan kiitos, asiat ovat nyt pahimmillansa, tämän pahemmiksi ne
-eivät enää voi muuttua", sanoi kirkkoherra.
-
-Hän vei Gretan sisään, valeli hänen polttavaa otsaansa vedellä ja
-kuivasi kovalla, karkealla kädellänsä kyyneleet noista silmistä, jotka
-hetkistä aikaisemmin olivat säihkyneet kuin salamat.
-
-Noin kello viiden seutuvilla sinä iltana kuului naputus pappilan
-ovelta, ja vanha loordi Fisher astui huoneeseen. Hänen olentonsa oli
-vieläkin hillitympi ja juhlallisempi kuin tavallisesti.
-
-"Minä tulin sanomaan, että minun tyttäreni pikkuinen vauva on tullut
-hyvin kipeäksi", hän sanoi, "ja aivan äkkiä."
-
-Greta nousi ja pisti hatun päähänsä ja levätin hartioillensa. Hän kiisi
-jo tietä pitkin, kun vanha hiilenpolttaja oli ehtinyt vasta kynnykselle.
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-
-Kun Greta ehti vanhan hiilenpolttajan mökille, lepäsi pienokainen
-puolihorroksissa Mercyn sylissä. Sen hengitys tuntui vaikealta.
-Joskus se hätkähti aivan kuin kauhistuen jotakin. Kuume oli korkea
-ja suuta kuivasi. Äidin vakavat kasvot olivat painuneet sen yli ja
-niiden ilmettä on mahdoton kuvata. Vain vapisevat huulet kertoivat
-taistelusta, joka riehui hänen sielussansa. Mutta halu nähdä pienet,
-punaiset kasvot, kiihkeä toivo saada nähdä edes vilahdukselta uinuvat
-pienet silmät, äidin sydämen sanaton tuska, kun hän moitti kohtaloa,
-joka oli tehnyt pienokaisen hänen rinnallaan vieraaksi hänelle niin
-ettei hän edes sen piirteitä tuntenut -- kaikki oli samalla hetkellä
-kirjoitettu näihin sokeihin kasvoihin.
-
-"Onko se kalpea?" kysyi Mercy. "Nukkuuko se? Se ei puhele nyt, vaan
-säikähtelee ja itkee ja joskus yskii."
-
-"Milloin tämä alkoi?" kysyi Greta.
-
-"Tuossa neljän tienoissa. Se oli leikkinyt ja minä kuulin, että se
-hengitti raskaasti, ja sitten se tuli minun luokseni hoidettavaksi.
-Onko se nyt valveilla? Kuunnelkaa."
-
-Pienokainen levottomassa unessaan mutisi heikosti: "Uk-ko -- mee-nyt --
-voo-i -- paitta."
-
-"Se lemmikki puhuu unissaan, eikö vain?" sanoi Mercy.
-
-Sitä seurasi hinkuva, ankara yskä.
-
-"Se on kuristustautia", ajatteli Greta.
-
-Hän sulki akkunan, sytytti tulen, asetti kattilan tulelle, että vesi
-kiehuisi ja huoneeseen tulisi höyryä, kasteli sitten flanellin kuumassa
-vedessä ja kääri sen hennon kaulan ympäri. Hän jäi koko yöksi mökkiin,
-istuen pienokaisen vuoteen vieressä ja hoitaen sitä. Mercyä hän ei
-voinut saada menemään levolle, mutta nuori äiti oli hyvin äänetön. Hän
-ei vielä ollut varmistunut siinä ajatuksessa, että pienokainen oli
-vakavasti sairas. Se oli horroksissa ja vähän kuumeessa, sen valtimo
-löi kiivaasti ja se yski joskus hyvin ankarasti, mutta huomenna se
-olisi parempi. Oi, niin, pian se on taas terve ja poimii kukkia
-puutarhasta!
-
-Puoliyön lähetessä valtimo äkkiä rauhoittui ja hengitys kävi
-tyynemmäksi ja sairaan koko olento muuttui hervottomaksi. Mercy
-kuunteli painaen korvansa lähelle lapsen suuta ja kuvaamattoman riemun
-hymy levisi hänen kasvoilleen.
-
-"Jumala sitä siunatkoon, se makaa nyt niin tyynenä", hän sanoi.
-
-Greta ei vastannut.
-
-"'Kitta' ja 'ukko' eivät nyt kummittele sen elämässä", lisäsi Mercy
-iloisesti.
-
-"Eivät, rakas", myönsi Greta koettaen saada äänensä niin vahvaksi kuin
-voi.
-
-"Minun rakas poikani on pian terve ja onnellinen taaskin, eikös olekin?"
-
-"On, rakas", myönsi Greta väännellen käsiään tuskissansa.
-
-Onneksi Mercy ei voinut nähdä toista vastausta, joka kuvastui hänen
-kasvoillansa.
-
-Mercy oli asettanut herkän sormensa lapsen nenälle ja tunnusteli
-keveästi sen suun ympärystä.
-
-"Greta", hän pelästyneenä kuiskasi, "näyttääkö se tuskaiselta?"
-
-"Vähän", myönsi Greta hiljaa.
-
-"Ja hänen kasvonsa -- eivätkö ne ole kylmät ja tahmeat?"
-
-"Meidän täytyy panna sille uusi kääre", sanoi Greta.
-
-Mercy istui vuoteen ääressä eikä tuntiin puhunut sanaakaan. Sitten hän
-sanoi äkkiä oudolla, käheällä äänellä:
-
-"Minä toivoisin, ettei Jumala olisi tehnyt Ralphieta niin suloiseksi."
-
-Greta hätkähti näitä sanoja, mutta ei puhunut mitään.
-
-Päivä sarasti aikaisin. Kun ensimmäiset harmaat pilkahdukset
-tuikahtivat sisään, Greta kääntyi sinne, missä Mercy äänetönnä istui.
-Hän näki surulliset kasvot lampun kellertävässä valossa ja päivän
-sarastaessa.
-
-Mercy puhui taaskin.
-
-"Greta, muistatteko, mitä rouva Branthet sanoi, kun hänen lapsensa
-kuoli noin kaksitoista kuukautta sitten?"
-
-Greta katsahti ääneti kääreillä peitettyihin silmiin.
-
-"Mitä?" hän kysyi.
-
-"No, kirkkoherra koetti lohduttaa häntä ja sanoi: 'Lapsenne on nyt
-enkelinä paratiisissa', ja silloin äiti kääntyi häneen ja sanoi:
-'Teidän enkeleistänne minä en välitä! Minä en tahdo yhtään niistä. Minä
-tahdon pienen tyttöni takaisin.'"
-
-Mercyn ääni hukkui nyyhkytykseen.
-
-Kymmenen seutuvilla tohtori tuli. Hän oli ennemmin ollut estetty.
-Hän oli hyvin pahoillaan, ettei ollut voinut heti täyttää rouva
-Ritsonin pyyntöä, mutta tosiasia oli, että vanha herra de Broadthwite
-oli saanut hirveän kolotuksen lonkkaansa ja siihen liittyi vielä
-hammastauti, ja kaikkihan tiesivät, että hänen vaatimuksiansa ei voi
-sivuuttaa. Tämän nuoren naisen lapsiko on kipeä? Kuumeessa, levoton,
-säikähtelee unissaan, yskii? Ah, kuristusyskä -- niin, kuristus,
-varma kuristustauti, arveluttava. Katsotaanhan. Kuinka vanha se on?
-Puolitoista vuotta? Ah, paha, hyvin paha. Aivan yleinen toisella
-vuodella olevissa lapsissa. Hyvin arveluttavaa. Tulehdus kurkunpäässä,
-joka sulkee ilmatiehyen. Päättyy usein kouristuksiin ja lapsi tukehtuu.
-Ikävää, hyvin ikävää. Katsotaanhan vielä. Kauanko siitä on, kun kohtaus
-alkoi? Eilen kello neljä. Ah, pitkälle ehtinyt, liian pitkälle. Suuri
-mies pian katosi ruiskutettuaan vastamyrkkynsä ja tehtyään kaiken, mitä
-lääkäri voi.
-
-Mercy oli kuullut kaiken, ja hänen pidätetty tuskansa puhkesi
-nyyhkytyksiin.
-
-"Oi, ajatelkaa, minä en kuule enää koskaan Ralphien ääntä, ja hänen
-valkeat, kylmät kasvonsa katsovat arkusta sill'aikaa, kun toiset lapset
-leikkivät päivänpaisteessa ja ottavat kiinni perhosia! Ei, ei, se ei
-voi tapahtua, Jumala ei voi sallia sen tapahtua. Minä rukoilen Häntä,
-ja Hän pelastaa minun lapseni. Hän voi tehdä kaikki ja koko maailma on
-hänen. Mitä minun pieni poikaseni on Hänelle? Hän ei voi ottaa sitä
-minulta."
-
-Gretan sydän oli liian täysi, jotta hän olisi voinut puhua. Mutta hän
-saattoi itkeä hiljaa, eikä kukaan tiennyt sitä. Mercy ojentui vuoteen
-yli ja ottaen hellästi lapsen syliinsä kohotti sen ylös ja lankesi
-polvillensa.
-
-"Armollinen Isä", hän sanoi lapsen suloisella, luottavalla äänellä,
-"tämä on minun Ralphieni ja minä rakastan häntä niin syvästi. Sinä et
-voi ajatella, kuinka syvästi minä häntä rakastan. Mutta hän on sairas,
-ja tohtori sanoo, että se kuolee. Oi, rakas Isä, kuinka kauheata
-olisikaan sanoa: 'Hän on siirtynyt pois'. Enkä minä ole koskaan nähnyt
-häntä. Sinä et voi ottaa häntä pois, ennenkuin hänen äitinsä on nähnyt
-hänet. Niin pian se vielä tapahtuu -- vain viisi päivää vielä. No,
-sehän on ihan kohta. Ei huomenna, ei ylihuomenna eikä sitä seuraavana
-päivänä, vaan sitten."
-
-Hän lausui vielä monta lapsellista rukousta ja nousi sitten hymy
-huulillaan ja asetti lapsen takaisin tyynyille.
-
-"Kuinka kärsivällinen se onkaan!" hän jutteli. "Se ei voi sanoa
-'kiitos', mutta minä olen varma, että sen silmät puhuvat. Antakaapa kun
-minä koettelen." Hän pani sormensa kevyesti sen luomille. "Ei, ne ovat
-suljetut: hän varmaankin nukkuu. Oh, rakas, se nukkuu kauhean paljon.
-Ovatko sen posket punakat? Miten hiljaa se on! Kunpa se voisi sanoa:
-'Mamma!' Oi, kuinka minä tahtoisin sitä nähdä!"
-
-Hän vaikeni hetkeksi ja tarttui sitten Gretan hameeseen.
-
-"Greta", hän sanoi kiihkeästi, "jokin sanoo minulle, että jos minä
-näkisin Ralphien, niin se paranisi."
-
-Greta hypähti kauhuissaan ylös. "Ei, ei, ei, sinä et saa sitä
-ajatella", hän sanoi.
-
-"Mutta jokin kuiskasi sen minulle. Se oli varmaankin Jumala itse.
-Tiedättehän, että meidän täytyy aina totella Jumalaa."
-
-"Mercy, ei se ollut Jumala, joka sen sanoi, vaan sinun oma sydämesi.
-Sinä et saa totella sitä."
-
-"Minä olen varma, että se oli Jumala", päätti Mercy. "Minä kuulin sen
-aivan selvään."
-
-"Mercy rakas, ajattele, mitä sinä puhut, ajattele, mitä sinä aiot
-tehdä. Jos sinä sen teet, sinä olet ikuisesti sokea."
-
-"Mutta minä olisin pelastanut Ralphien."
-
-"Ei, ei, et olisi."
-
-"Eikö häntä voi pelastaa, Greta?"
-
-"Taivainen Isä yksin sen tietää."
-
-"Hyvä, Hän kuiskasi minun sydämeeni, ja kuten sanotte, hän tietää
-parhaiten."
-
-Greta joutui epätoivoon. Hänen ylevä sydämensä ei voinut vedota
-kiitollisuuden ja velvollisuuden tunteeseen silloin, kun äidinrakkaus
-vaati toista. Mutta hän tunsi, että koko hänen onnensa riippuisi siitä,
-miten toinen menettelisi. Jos Mercy saisi näkönsä, kaikki kääntyisi
-hyväksi hänelle ja hänen omillensa; jos Mercy kadottaisi sen, olisi
-koko tulevaisuus synkkä ja toivoton.
-
-Päivä kului verkalleen, ja lapsi huononi huononemistaan. Illalla palasi
-vanha hiilenpolttaja ja pistäysi sänkykamariin. Hän seisoi vuoteen
-ääressä ja katseli vääntyneitä pieniä kasvoja ja kun lapsen silmät
-avautuivat, hän tarjosi sille laihtuneen etusormensa. Mutta pyöreä käsi
-ei tarttunut siihen enää.
-
-Vanhan miehen huulet vapisivat valkean parran takana.
-
-"Se oli suloinen pikku olento", hän sanoi hellästi ja kääntyi pois.
-
-Hän jätti soppansa koskematta ja asteli portaille. Siellä hän
-istui vuoleskellen oratuomikeppiä. Aurinko painui Ankerias-kallion
-taa ja koko laakso ui illan autereessa. Cat Bellsin huippu hohti
-kirkkaana vaipuvan auringon luodessa siihen viimeisiä säteitänsä.
-Raitis etelätuuli alkoi puhaltaa ja vilja huojui ja välkähteli
-kuiskaillen ihmeellisin kielin yön tervetulleeksi. Koira makasi vanhan
-hiilenpolttajan jaloissa, avaten joskus silmänsä ja tavoitellen
-lentäviä kärpäsiä, jotka ilokseen näyttivät tahtovan kiusoitella sitä.
-
-Nuori elämä sisällä riutui loppuansa kohden. Ei kuulunut enää kirkuvaa
-yskää, äänekäs hengitys kävi säännöttömämmäksi ja korahtelevaksi. Mercy
-nosti lapsen vuoteesta ja istui se sylissänsä takan edessä. Greta näki
-sen silmien avautuvan ja samana hetkenä hän näki sen huulten liikkuvan
-hiljaa, mutta hän ei kuullut mitään.
-
-"Hän kutsuu äitiänsä", sanoi Mercy kallistaen korvansa lähelle lapsen
-suuta.
-
-Seurasi pitkä äänettömyys. Mercy puristi lasta rintaansa vasten. Sen
-läheisyys näytti lievittävän hänen tuskaansa.
-
-Greta seisoi ja katseli. Hän näki pienten huulien liikkuvan taas, mutta
-nytkään hän ei kuullut mitään.
-
-"Hän kutsuu äitiänsä", kertasi Mercy miettivästi, "ja oh, hän tietää
-lähtevänsä niin pitkälle matkalle!"
-
-Vielä kerran liikkuivat pienet huulet.
-
-"Hän kutsuu minua", sanoi Mercy kuunnellen henkeään pidätellen ja hän
-tuli levottomaksi ja kiihoittui. "Hän muuttaa pois, minä kuulen sen.
-Hän on hyvin kaukana. -- Ralphie, Ralphie!" Hän oli kohottanut lapsen
-hyvin lähelle kasvojansa. "Ralphie, Ralphie!" hän huusi.
-
-"Anna lapsi minulle, Mercy", pyysi Greta.
-
-Mutta äiti puristi sitä suonenvedontapaisesti.
-
-"Ralphie, Ralphie, Ralphie!"
-
-Äkkiä levähtivät valkeat vaatteet. Sinä hetkenä side ole pudonnut
-Mercyn silmiltä ja hän tirkisteli lapsen kasvoihin silmät villeinä ja
-pois suunniltansa.
-
-"Ralphie, Ralphie... _Hugh_!" hän huusi.
-
-Äiti oli lopultakin nähnyt lapsensa ja sinä hetkenä hän oli tuntenut
-siinä isän piirteet.
-
-Seuraavana hetkenä Jumalan enkeli liiteli läpi tämän murheiden talon,
-ja lapsi lepäsi kuolleena äitinsä rinnoilla.
-
-Mercy näki sen ja hänen kiihkonsa asettui. Hän nousi hiljaa seisoalleen
-ja asetti pienokaisen vuoteelle. Ei kuulunut ainoatakaan huokausta,
-eikä vuotanut yhtään kyyneltä. Hänen kasvonsa vain olivat tuhkanharmaat
-ja hänen valkeat huulensa vapisivat.
-
-"Greta", hän sanoi hyvin hiljaa, "tahtoisitteko mennä hakemaan _häntä_?"
-
-Greta suuteli hellästi tytön otsaa. Hänen oma tyyni, luja mielensä
-lannistui. Koko maailma oli nyt hänelle kuollut.
-
-"Kyllä, rakkaani", hän kuiskasi.
-
-Seuraavana hetkenä hän oli jättänyt huoneen.
-
-
-
-
-IX LUKU.
-
-
-Ilta oli joutunut. Silloin tällöin lintujen kirkuna kaikui läpi
-hämärtyvän illan. Pitkä hopeanhohtoinen viiru häipyi vähitellen
-äärettömyyksiin Hindscarthin yläpuolelta. Greta riensi kaivosvuorelle.
-Nostokoneitten vitjojen kitinä ilmaisi, että työ kaivoksessa jatkui.
-
-Siitä oli nyt puolitoista vuotta, jolloin onnettomuus ja mustin ja
-kauhein epätoivo heitti ensikerran synkän varjonsa hänen elämäänsä,
-eivätkä ne pilvet olleet poistuneet hetkeksikään, ennenkuin kolme
-päivää sitten. Silloin muutamana hetkenä valo oli välähtänyt pilvien
-välitse ja hän oli nähnyt tien, joka voi johtaa hänet tästä tuskain
-sokkelosta ulos. Mutta nyt näytti kohtalon tuomio riistäneen häneltä
-ainiaaksi elämän, toivon ja rakkauden.
-
-Mercy olisi ikuisesti sokea! Kaikki oli nyt peruuttamattomasti
-tapahtunut. Gretan voimakas, tyyni mieli painui painumistansa. Hän
-näki petturin ainiaaksi voittaneen oikean miehen aseman ja nimen, ja
-hän näki sen oikean miehen laahustaen kulkevan elämäänsä -- hylkiönä,
-pilkattuna, kantaen häpeän kuormaa, rikoksen merkki otsallensa
-poltettuna. Ja tämä onneton mies oli hänen puolisonsa, eikä hänellä
-ollut muuta jäljellä kuin vaimonsa rakkaus, ei muuta toivoa kuin hänen
-uskollisuutensa.
-
-Greta pysähtyi Hugh Ritsonin toimiston ovelle ja koputti. Hetkistä
-myöhemmin nämä kaksi seisoivat silmä silmää vasten. Hugh oli puettu
-kaivosflanelliinsa ja seisoi pöydän ääressä, jolla lamppu paloi. Kun
-hän tunsi tulijan, hän kohotti toisen kätensä ohimoillensa ja toinen
-lepäsi kaminan reunalla. Gretan huulet omituisesti nytkähtelivät, ja
-Hugh sai vaistomaisen varmuuden, että Greta sitten viime tapaaman oli
-tullut laihemmaksi ja läpikuultavammaksi.
-
-"Tule minun kanssani", kuului Gretan värisevä kuiskaus. "Mercyn lapsi
-on kuollut ja tyttöparka pyytää sinua luoksensa suuressa surussansa."
-
-Hugh ei puhunut aluksi mitään, vaan varjosti silmiänsä lampun valolta.
-Sitten hän sanoi äänellä, joka oli aivan toinen kuin hänen omansa:
-
-"Minä seuraan sinua."
-
-Greta oli pitänyt kiinni oven vetimestä ja nyt hän kääntyi mennäksensä.
-Hugh astui askelen häntä lähemmäksi.
-
-"Greta, eikö sinulla ole mitään muuta sanottavaa minulle?" hän kysyi.
-
-"Mitä sinä toivoisit minun sanovan sinulle?"
-
-Hugh ei vastannut; hänen silmänsä painuivat maahan Gretan katseen
-edessä.
-
-Greta teki kädellänsä kevyen liikkeen lisätessänsä:
-
-"Sinun ja minun ei pitäisi viipyä samassa huoneessa -- ei koskaan olisi
-pitänyt viipyä -- mutta minun asiani ei ole se."
-
-"Minä olen tämän ansainnut", sanoi Hugh nöyrästi.
-
-"Hirveä työ on tehty -- niin, tehty, eikä sitä voida enää auttaa. Mutta
-koska olet kysynyt, mitä minulla on sinulle sanottavaa, on se tämä: Se
-mies, joka on ollut sinun pahuutesi välikappaleena ja hallitsee nyt
-sinua, on ollut tänään sanomassa minulle, että hän voi pakottaa minut
-elämään hänen kanssaan ja jos kieltäydyn, hän voi vangituttaa minut.
-Voiko hän tehdä sen?"
-
-Hugh Ritson kohotti silmänsä ja tuijotti tylsänä ja älyttömänä eteensä.
-
-"Elää hänen kanssaan -- hänen? Sinun elää hänen kanssaan?" hän sanoi
-hajamielisesti.
-
-"Elää hänen kattonsa alla -- ne olivat hänen sanansa. Voiko hän tehdä
-sen? Minä tarkoitan, tunnustaako laki hänet minun miehekseni."
-
-Hugh Ritsonin silmät pyörivät.
-
-"Tehdä sen? Sinun miehesi?" hän toisteli sekavasti.
-
-"Minä tiedän, mitä hän tahtoo", sanoi Greta raskaasti huoaten. "Ei hän
-ollenkaan toivo minua itseäni, mutta hän ei voi saada toista, ellei
-toista ensin saa."
-
-"Toinen ilman toista?" kertasi Hugh Ritson matalalla äänellä. Sitten
-hän kävi huoneen yli tavattoman kiihtyneenä. "Greta, tuo mies on --
-tiedätkö sinä, _kuka_ hän on?"
-
-"Paul Drayton, Hendonin kapakoitsija", vastasi Greta kylmästi.
-
-"Ei, ei; hän on sinun --"
-
-Hän pysähtyi otsa rypyssä ja sormet nyrkkiin puristettuina.
-
-"Tahdotko sinä sanoa _minulle_, että hän on minun mieheni?" kysyi Greta
-arvokkaasti.
-
-Hugh Ritson vei taas kätensä ohimoillensa.
-
-"Greta, minä olen ansainnut sinun epäluulosi", hän sanoi ääntänsä
-muuttaen.
-
-"Mikä on tehty, sitä ei koskaan voi saada tekemättömäksi", vastasi
-Greta.
-
-Hughin ääni oli saavuttanut tyyneytensä, mutta hänen käytöksensä oli
-vielä kiihoittunut.
-
-"Ehkäpä minä voin sinua vielä palvella", hän sanoi. "Minä olen tehnyt
-sinulle liian paljon vääryyttä. Minä tiedän sen."
-
-"Mitä arvoa sinun katumuksellasi on nyt?" kysyi Greta. "Se tulee liian
-myöhään."
-
-Hugh katsoi häntä lujasti silmiin ja vastasi:
-
-"Greta, sangen syvä totuus sisältyy väitökseen, että onnettomin mies
-maailmassa on se, joka tuntee omantunnontuskia _ennen_ kuin on tehnyt
-rikoksen. Minä olin -- minä olen -- se mies. Minä tein, mitä minä tein,
-tietäen, että katuisin sitä -- ah, elämäni viimeiseen hetkeen asti.
-Mutta minut ajettiin siihen. Minulla ei ollut voimaa vastustaa sitä: se
-hallitsi minua silloin ja se hallitsee minua yhä."
-
-Greta oli painanut sormensa päät lujasti leukaansa. Hugh Ritson astui
-askelen lähemmä.
-
-"Greta", hän sanoi, ja ääni painui katkonaisiksi kuiskauksiksi, "on
-miehiä, joille rakkaus on lyhyt henkäys, myrsky, joka lyö heitä
-kasvoihin ja hukuttaa hyökylaineihinsa ja samassa häviää. Minulle se
-on haava, syvä, kalvava, sisäinen haava, joka riuduttaa ja polttaa."
-Gretaa värisytti. Oli kuin hänen sanansa olisivat viillelleet häntä.
-Kärsimättömin elein hän kääntyi oveen sanoen:
-
-"Tämä on sinun lapsesi kuolinhetki, ja taivas sinulle anteeksi suokoon,
-se tuntuu olevan myöskin sinun veljesi toiveiden kuolinhetki", hän
-katsahti ympärilleen. "Ajatteletko sinä _häntä_?" hän lisäsi ääntänsä
-korottaen. "Kun sinä näet tuon miehen hänen paikallansa, hävittävän
-hänen ja minun omaisuuttani, ajatteletko sinä koskaan, _missä hän on_?"
-
-Hänen äänensä vapisi ja katkesi. Seurasi hetken äänettömyys. Hän oli
-kääntänyt päänsä sivulle, ja Hugh kuuli tukahdutettua nyyhkytystä.
-
-"Kyllä, minä ajattelen häntä", vastasi Hugh hitaasti. "Öisin,
-unettomina hetkinä minä ajattelen häntä ja missä hän on, ja minä pidän
-häntä onnellisena miehenä -- niin, onnellisena miehenä! Mitä siitä, jos
-hän käyttää vangin pukua? _Hänen_ sieluansa ei paina kuolemansynti.
-Toista on minun -- _katso_ minuun!"
-
-Hän hymyili julmasti.
-
-"Minä olen kuullut kaiken", sanoi Greta. "Sinä olet kylvänyt tuulta ja
-korjaat myrskyä."
-
-Hughin huulilta kuului naurua muistuttava ääni. Se kohosi katkeruuden
-lähteistä, jotka kuohuivat syvällä hänen sydämessänsä.
-
-"Ei sitä", hän sanoi, "kaikki se kyllä häviää pois."
-
-Greta seisoi kynnyksellä; hän ei käsittänyt, mikä voima häntä pidätti
-siinä.
-
-"Greta, minä en ole niin paha kuin minä ehkä näytän. Minä olen
-arvoitus, jota sinä et osaa ratkaista. Ei ole kaukana se aika, jolloin
-minä en enää huoleta maailmaa ja jälkeeni minä en jätä mitään muuta
-kuin kurjan, häväistyn nimen, onko se paljon? Greta, tuntuisiko sinusta
-pyhyyden pilkalta, jos minä pyytäisin sinulta anteeksi?"
-
-"On toisia, joilla on enemmän anteeksi annettavaa", sanoi Greta.
-"Yksi niistä odottaa sinua tällä hetkellä, ja, ah, tyttöparka, hänen
-sydämensä on murtunut!"
-
-Hugh Ritson painoi päänsä alas, ja Greta sulki oven jälkeensä.
-
-
-
-
-X LUKU.
-
-
-Oli myöhäinen ilta. Vetiset hunnut, jotka usein ilmestyvät erottamaan
-päivää yöstä, riippuivat taivaalla. Tuuli oli yltynyt ja puut
-huokailivat. Kun Hugh Ritson saapui mökille, oli kaikki pimeää sen
-ympärillä, paitsi sitä valojuovaa, joka takasta lähtien lankesi
-avoimesta ovesta portaille ja pihalle. Takan ääressä istui vanha loordi
-Fisher, orapihlajakeppi jaloissaan, kyynärpäillään polviinsa nojaten
-ja kasvot käsiin hautautuneina. Uninen takka heitti hiiltyvää valoansa
-hänen painuneeseen, valkeaan päähänsä. Kun Hugh Ritson astui keittiöön,
-kohotti vanhus päänsä ja kasvoilla kuvastui sanaton murhe ja moite
-yht'aikaa, Hugh Ritsonin ylpeä mieli painui hänen katsellessaan tätä
-äänetöntä surua. Vanhuksen katse oli kuin haavoitetun koiran, joka
-katselee raakaa isäntäänsä.
-
-Lammaskoira makasi pitkin pituuttaan lieden edessä. Keittiö oli tyhjä
-eikä kuulunut mitään muuta ääntä kuin kellon nakutus ja sirkkojen
-laulu. Mutta Hugh Ritsonin epävarman askelen kopsaessa kovaan
-savilattiaan avautui sänkykamarin ovi, ja Greta tuli sieltä häntä
-vastaan.
-
-Vuoteen ääressä paloi kynttilä. Takan vieressä istuivat Mercy Fisher
-ja kirkkoherra Christian. Mercyn pää lepäsi heidän välillään olevalla
-pöydällä ristiin heitetyillä käsivarsilla. Toinen käsi oli auki, ja
-pitkä keltainen tukka irtonaisena peitti sekä kädet että ruumiin
-yläosan ja kirkkoherran käsi silitteli hyväillen sitä. Hugh Ritsonin
-astuessa huoneeseen kirkkoherra nousi ja kylmästi kumartaen poistui.
-Greta oli ennemmin jättänyt huoneen ja keittiössä he toisensa tapasivat.
-
-Mercy kohotti päänsä ja katsoi Hughiin. Ei ollut kyyneltä uupuneissa,
-punaisissa, turvonneissa silmissä, eikä ainoakaan huokaus kohonnut
-aaltoilevasta rinnasta. Hän nousi ääneti ja ottaen Hughin käden omaansa
-johti hänet vuoteen luo.
-
-"Katso, siinä hän on", hän sanoi järkyttävän vakavasti ja kohotti
-toisella kädellänsä nenäliinan pieniltä kasvoilta. Hugh Ritsonia
-värisytti. Hän näki omat piirteensä, niinkuin muisto olisi kaukaisilta,
-menneiltä ajoilta loihtinut ne esiin.
-
-Mercy vapautti kätensä ja äänettömänä peitti kasvonsa. Mutta hän ei
-itkenyt.
-
-"Minun pikku Ralphieni", hän sanoi selittäen, "kuinka äänetön se
-onkaan nyt! Oi, sinun olisi pitänyt nähdä se silloin, kun se oli kuin
-aamuauringon hohtava säde. Miksi sinä et tullut ennemmin?"
-
-Hugh Ritson seisoi katsellen lapsen kuolleita kasvoja eikä vastannut
-mitään.
-
-"Parasta on, että asia on, niinkuin on", hänen sydämensä kuiskasi sinä
-hetkenä. Seuraavana hetkenä koko hänen olentonsa vapisi. Mitkä olivat
-ne ajatukset, jotka kutsumatta olivat kohonneet hänen sielustansa? Eikö
-ollut parempi, että hänen lapsensa lepäsi tuossa kylmänä, kuin että
-hän täyttäisi tämän yksinäisen talon ilolla ja rakkaudella? Oliko hän
-sitten niin musta konna? Jumala varjelkoon siitä! Kuitenkin parasta on
-näin.
-
-"Kaikki on ohi nyt", virkkoi Mercy ja hänen kätensä putosivat
-hervottomina kasvoilta. Hän käänsi väsyneet silmänsä Hughiin ja lisäsi:
-"Me olemme saaneet jo rangaistuksemme."
-
-"Rangaistuksen?" sanoi Hugh -- "me?" Seurasi hetken äänettömyys, ja
-laskien äänensä, niin että se oli tuskin kuuluva, hän sanoi: "Sinun
-kuormasi on raskas kantaa, tyttöparkani."
-
-Mercyn hennot sormet liikkuivat hiukan.
-
-"Minä en voi sitä enää kantaa", hän vastasi.
-
-"Moni on ajatellut samoin ennen sinua", sanoi Hugh, "mutta Jumala yksin
-tietää, kuinka paljon me jaksamme kantaa, ennenkuin olemme tarpeeksi
-koetellut."
-
-"Hyvä, kaikki on nyt ohi", kertasi Mercy kuuntelematta häntä.
-
-Hän puhui itsestänsä, niinkuin hänen päivänsä olisivat jo päättyneet
-ja kärsimys olisi ohi, niinkuin hänen elämänsä lanka olisi punoutunut
-tuossa vuoteella lepäävän pienokaisen olentoon, jonka tie nyt oli
-päättynyt. Hugh Ritson katsahti häneen ja hänen kasvolihaksensa
-vavahtelivat. Mercyn uupuneet silmät olivat vielä kuivat, niiden hämärä
-valo tuli kuin jostakin kaukaa sumujen takaa.
-
-"Kuinka minä rukoilinkaan, että saisin nähdä Ralphieni!" hän huokasi.
-"Minä ajattelin, että Jumala olisi määrännyt, etten minä saisi koskaan
-nähdä lastani. Ehkäpä se oli minun rangaistukseni kaikesta -- kaikesta,
-mitä on ollut. Mutta minä rukoilin yhä. Oi, sinä et voi käsittää, miten
-paljon minä rukoilin! Mutta sen täytyi olla kirottua rukousta."
-
-Hän kätki kasvonsa uudestaan käsiinsä ja lisäsi odottamattoman
-innostuneesti:
-
-"Jumala kuuli minun rukoukseni ja vastasi siihen. Mutta katso!" Hän
-osoitti lasta. "Minä näin hänet -- niin, minä näin hänen -- _kuolevan_!"
-
-Hugh Ritson oli liikutettu, mutta hänen sydämensä oli katkera. Tänä
-hetkenä hän kirosi sen uskollisuuden, joka sitoi tuon naisen sielun
-häneen. Jospa hän voisi tallata sen jalkoihinsa ja katkoa iäksi sen
-ketjun, jolla hän piti tuota typerää olentoa sidottuna.
-
-"Hugh", jatkoi Mercy ja hänen äänensä sai vienon soinnun, "me eroamme
-nyt iäksi. Meidän Ralphiemme -- sinun ja minun -- kutsuu minua. Minä
-en voi elää ilman häntä, Jumala ei tahdo minua pakottaa siihen. Hän
-on rangaissut jo minua ja Hän on armollinen. Ajattelehan, meidän
-Ralphiemme on taivaassa."
-
-Hän vaikeni, puri huultansa ja veti kuuluvasti ilmaa keuhkoihinsa.
-Hänen kasvonsa saivat kuoleman ilmeen ja äkkiä hänen koko olentonsa
-muuttui äärettömän tuskaiseksi.
-
-"Tiedätkö, jokin kuiskasi tänä hetkenä minulle, että Jumala on
-rangaissut meitä niin, ettei Ralphie olekaan taivaassa, ja että isän
-synnit --. Oi, minun lemmikkini, minun rakkaani!"
-
-Kirkaisten hän kääntyi kädet levällään vuoteeseen, sulki lapsen
-syliinsä ja suuteli sitä hellästi.
-
-Kyyneleet tulvehtivat vihdoin esille ja huuhtelivat pienokaisen
-äänettömiä kasvoja. Hugh Ritson ei voinut kauempaa tätä näkyä kestää.
-
-"Mercy", hän sanoi, ja hänen äänessään oli syvä, värisevä sointu. "Jos
-on olemassa jotakin syntiä, se synti on minun, ja jos on olemassa jokin
-rangaistus, sekin on minun. Mitä tulee sinun pikku poikaasi, ole varma,
-että hän on taivaassa." Hän oli astunut ovelle ja tarttunut puiseen
-vetimeen. "Sinä sanoit oikein, me emme enää koskaan tapaa", hän sanoi
-omituisella äänellä. "Hyvästi."
-
-Mercy kohotti kyyneleiset kasvonsa. "Anna minulle kätesi erotessamme",
-hän sanoi rukoilevalla äänellä. Hugh oli toisella puolella vuodetta, ja
-Mercy ojensi hänelle kätensä vuoteen yli. Hugh astui askelen lähemmä ja
-sulki tarjotun käden omaansa. Heidän välillänsä ja heidän yhtyneitten
-käsiensä alla lepäsi lapsi. "Hugh, me emme voineet rakastaa tässä
-maailmassa -- jokin johti meitä harhaan, mutta me yhdymme vielä kerran,
-emmekö yhdy?"
-
-Hugh käänsi silmänsä toisaalle.
-
-"Ehkä", hän vastasi.
-
-"Lupaa minulle", pyysi Mercy, "lupaa se minulle."
-
-Hugh hengitti raskaasti.
-
-"Jos on olemassa Jumala ja vanhurskas tuomio, me kohtaamme vielä
-jälleen", hän myönsi.
-
-Hänen äänensä katkesi. Hän kääntyi kiireesti ympäri ja riensi ulos
-huoneesta.
-
-
-
-
-XI LUKU.
-
-
-Yö oli tavattoman pimeä. Ei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Tuuli huokaili
-raskaasti puissa. Kun se joskus hetkiseksi tyyntyi, kuului ilman läpi
-veden synkkä kohina kaukaisista koskista.
-
-Hugh Ritson asteli pimeässä painunein päin. Hän ei kulkenut nyt
-kaivosvuorelle, vaan päinvastaiselle suunnalle. Kun hän saapui kylään,
-hän pysähtyi Lentävän Hevosen luona. Äänekkäät naurunpuuskat kuuluivat
-salista, jonka akkunoita punaiset verhot peittivät.
-
-Hän seisoi ovella, joka avautui kapakkahuoneeseen. Kapakan emäntä,
-seisten selin häneen, jutteli tavattoman innokkaasti muutaman laakson
-vaimon kanssa, joka seisoi kannu kädessä myymäpöydän toisella puolella.
-
-"Mitä, eukko, ettekö todellakaan ole kuullut, mitä tapahtui Ghyllissä
-tänä aamuna?"
-
-"En, Bessie, minä olen ollut ahkera kuin muurahainen koko päivän pesten
-ja silittäen."
-
-"No, sieltähän kuuluu aivan kummia. Kaksi veljestä ja sellaisia
-kelvottomia. Siellä tuli lopulta ilmitappelu ja herra Hugh kuuluu
-olevan kuoleman kielissä siitä iskusta, jonka tuo pitkä kolppana
-hänelle antoi."
-
-Hugh Ritson tömisti kovasti jalkojansa ovella.
-
-"Sanokaa miehellenne, että minä tahdon tavata häntä", hän sanoi
-käskevästi.
-
-Kapakan emäntä katsahti ylös, kääräisi lautasliinan kokoon ja vastasi
-hermostuneesti: "Kyllä, herra." Sitten hän luntusti salin ovelle ja
-avasi sen. Meluisat äänet, höyryt ja inhoittavat hajut hyökkäsivät
-kilvan raittiimpaan huoneeseen. "Tommy!" hän huudahti, niin että se
-kirkuvana kuului yli muiden melun.
-
-Kapakan isäntä ilmestyi.
-
-"Voitteko lähettää minulle kyytirattaat puoli viideksi huomenaamuna?"
-virkkoi Hugh.
-
-"Ehkä; se on kyllä sangen varhainen hetki, luullakseni", inisi kapakan
-isäntä.
-
-Puhuessaankin hän veti pitkävartista piippua ja hänen punakoille
-kasvoillensa ilmestyi kaksimielinen hymy.
-
-"Minun täytyy joutua viiden junalle", selitti Hugh. "Lontooseen?"
-toinen poski irvistyi lukemattomiin poimuihin.
-
-"Sanoin viiden junalle", sanoi Hugh kiivaasti. "Mää en sano millonkaan,
-ei. Se olisi kolme puolikruunusta."
-
-Hugh heitti puolen sovereignen rahan myymäpöydälle.
-
-"Lähettäkää se täsmälleen puoli viisi."
-
-"Ghylliin?"
-
-Kureet poskella näyttivät nyt tasoittuneen.
-
-"Kaivosvuorelle."
-
-Salin ovi avautui uudelleen, ja Natt ilmestyi kynnykselle. Tallimiehen
-uniset silmät avautuivat ja välähtivät tietävän näköisinä. Sitten hänen
-pyöreät kasvonsa katosivat ja hänen livertävä äänensä sekaantui toisten
-äänekkääseen meluun. Seuraavana hetkenä ovi heitettiin selkoselälleen,
-ja Drayton vetelehtivänä ilmestyi kapakkahuoneeseen. Hänen tukkansa oli
-laskeutunut otsalle, josta hattu oli työnnetty takaraivolle. Sikaari
-savusi hänen suussansa, ja sormiensa päät hän oli tukkinut liivinsä
-taskuihin.
-
-"Tuu sisään, mull' on jotakin näytettävää sinulle", hän hohotti.
-
-Hugh ei hievahtanut paikoiltaan, vaan nosti kuitenkin päänsä ja silmäsi
-huoneeseen. Puolet koko laakson kelvottomimmasta roistoväestä oli
-kerääntynyt pöydän ympärille, ja heidän haamunsa näyttivät sinisiltä
-savun sisässä. Suuren takan puisella reunuksella oli auki suuri kirja,
-jonka lehtiä ovelta puhaltava tuuli selaili.
-
-"Mää en ol' unohtannu, mitä sää sanoit kauan aikaa sitten kirkkoherran
-kirjast'", sanoi Drayton, "tässä se on ja verraton kalleus se onkin.
-Sinä tahroit peloittaa mua sillä, mutta varjele taivas, miten kauheasti
-minä siitä pirän. Kuuntele."
-
-Drayton astui takaisin huoneeseen, käänsi lehtiä ja alkoi ilakoivalla
-äänellä lukea:
-
-"1847: marrask. 18. -- Thomas sanoi, että Allan on äskettäin tullut
-Skotlannista, on skotlantilaista syntyperää, ja että hänen vaimonsa on
-irlantilainen, ja että heillä on lapsi, nimeltä Paul, joka on vasta
-muutaman kuukauden vanha eikä vielä kävele."
-
-Se oli kirkkoherran muistiinpanokirja.
-
-"Sehän on verrattoman hyvä, eikös olekin, herra Hugh Ritson?"
-sanoi Drayton kohteliaasti kumartaen ja osoittaen harvinaista
-sivistyneisyyttä, jota seurasi merkitsevä sivukatse hänen hohottaviin
-seuralaisiinsa, jotka istuivat siinä ympärillä.
-
-Hugh Ritson seisoi jäykkänä ja sanoi tyynesti:
-
-"Mistä olet saanut tuon?"
-
-Kun tämä kysymys oli lausuttu, kuului pöydän ympäriltä mitä erilaisinta
-tirskunaa ja murinaa, aivan kuin tässä olisi tehty verraton sankarityö.
-Hugh Ritsonin silmät kiersivät miehestä mieheen ja katse tuli yhä
-tiukemmaksi.
-
-"Olette sen varastaneet, olen siitä varma", hän sanoi hiljaa.
-
-"Entäs sitten?" rähähti Drayton. "Se oli hienoa hommaa. Natt
-viekoitteli pois methodistin, ja sill'aikaa minä supelsin kirjan."
-
-Drayton näytti ylpeilevän osastaan mikä hänellä oli tässä erinomaisessa
-näytelmässä, ja hänen ystävänsä nauraa hohottivat hänen loistavalle
-selityksellensä. Nattin uniset silmät olivat yliluonnollisen kirkkaat
-tänä suurena hetkenä.
-
-Hugh Ritsonin otsa synkkeni raivosta.
-
-"Tämä on teidän kiitollisuuttanne seurakuntanne paimenta kohtaan", hän
-sanoi.
-
-Kuului taas tirskunaa ja murinaa pöydän ympäriltä.
-
-"Yhdelläkään teistä ei taida olla syytä pitää kirkkoherra Christianin
-puolta", sanoi Hugh lujalla äänellä. Hän katsoi terävästi pöydän
-ympärillä istuvien miesten kasvoihin, ja nauru alkoi vähitellen
-tyrehtyä. "Reuben Rae, kuka hoiti teidän sairasta vaimoanne? -- John
-Proudfoot", -- sepälle -- "mitä voitte kertoa siitä ajasta, jolloin
-lapsenne makasi kuumeessa?" Hänen vilkas silmänsä tunkeutui salin
-jokaiseen soppeen, ja useampi kuin yksi iloinen veitikka painoi
-päänsä rinnallensa. "Te nauratte vielä, te kelpo sankarit, kun teidän
-hyväntekijänne taloon on varas tunkeutunut."
-
-Drayton harppasi häntä kohti.
-
-"Tuki kitas ja paikalla", hän karjui.
-
-Hugh Ritson ponnisti hillitäksensä itseänsä.
-
-"Minä en ole tullut tänne rähisemään", hän sanoi tyynesti.
-
-"Hempeämielinen mammanlellu, huh, se sinä olet, kuuletko?" pyhähti
-Drayton.
-
-Hughin kasvot väännähtivät, mutta hän kääntyi ympäri ja oli jo
-seuraavana hetkenä tiellä.
-
-Drayton seurasi häntä ulos äänekkäästi nauraa hohottaen. Hugh kääntyi
-äkkiä ympäri ja sulki oven. Sitten hän kääntyi Draytoniin, jonka
-innoittavat kasvot olivat epäselvinä hänen edessänsä verhojen takaa
-tuikkivassa punertavassa valossa.
-
-"Sinä olet koettanut kiduttaa minua", hän sanoi, "aivan kuin koettaisit
-hirttää koiraa hännästänsä ja kiskoisit hampaita rotan suusta. Sinä
-olet uhannut myöskin inhoittavalla tavalla kiduttaa jaloa ja hyvää
-naista. Sinä olet roisto ja sinä tiedät sen. Mutta sinäkin epäröisit,
-jos sinä varmasti tietäisit, kuka tai mikä sinä olet. Anna minun sanoa
-se sinulle uudestaan nyt, kun me olemme kahden ja kun minulla ei ole
-mitään persoonallisia etuja ajettavana. Sinä olet se mies, jonka nimen
-minä sinulle annoin -- Paul Lowther, Robert Lowtherin poika -- ja tuo
-nainen, minun veljeni vaimo, jonka sinä omaa etuasi tavoitellessasi
-tahdot pakottaa asumaan saman katon alla sinun kanssasi, on sinun oma
-sisaresi." Draytonin raaka naurun hohotus kuului yli puissa tohisevan
-myrskytuulen. Hänen seuralaisensa sisällä kuulivat sen ja vaikenivat
-kuuntelemaan.
-
-"Se on sievä, vanha juttu, tuo. Annapas olla -- sinä olet kertonut sen
-ennenkin, muistaakseni."
-
-"Silloin se oli valhe, nyt se on Jumalan nimessä totta!" vakuutti Hugh.
-
-Drayton nauroi taaskin.
-
-"Ja silloin sitä uskottiin, mutta nyt ei uskota. Ei, ei, herra Hugh, se
-ei kävele."
-
-"Me saamme nähdä."
-
-Hugh Ritson oli pyörähtänyt ympäri ja mennyt. Drayton palasi takaisin
-ystäväinsä luo. "Eikö kyyhkynen tuo riistaa nokassaan, kun se palaa
-pensaaseen?" hän mutisi.
-
-"Ei, sillä on nokassa komea, valkoinen höyhen", sanoi vanha Reuben Rae.
-
-"Ei se riistaa kokoa, jolla on vain kieli aseena", päätti John, seppä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hugh Ritson asteli pimeässä kaivosvuorelle. Sulatusuunista hohti valoa
-eteläiselle taivaalle, ja vuorenjyrkänteet häämöttivät epäselvinä
-sen valossa. Koneen jyske, ketjujen kolina ja viiltävä lapioiden
-kirskuna, kun miehet loivat kopista malmia pengermälle, olivat ainoat
-äänet, jotka kuuluivat tuulenpauhinan yli. Gubblum työskenteli aivan
-kaivosaukon suulla. "Oglethorpe", sanoi Hugh, "kuinka monta vuoroa on
-alhaalla työssä tänä yönä?"
-
-"Kaikki, paitsi kahta miestä -- vanhaa Reubenia ja Jim Southia."
-
-"Sittenhän ne ovat valinneet työn."
-
-"Niin, toiseks' kahreks' viikoks' -- luottaen siihen, että saavat
-palkkansa jo ennen sitä, jos Jumala suo."
-
-"He eivät tule pettymään."
-
-Hugh Ritson kääntyi pois. Gubblum työnsi kärrynsä pengermän reunalle
-ja levähti mutisten itseksensä: "Joka tapauksessa hän kestää sen aivan
-kylmästi."
-
-Mutta ulkonainen tyyneys hävisi heti, kun Hugh Ritson pääsi omaan
-huoneeseensa kaivosvuoren juurelle. Hän valeli polttavaa otsaansa
-uudestaan ja yhä uudestaan. Hänen sormensa nytkähtelivät hermostuneesti
-ja hän pisti hikiset kätensä kyynärpäitä myöten kylmään veteen pitäen
-niitä siellä useita minuutteja. Pitkään aikaan hän ei hetkeksikään
-istahtanut. Hän käveli lakkaamatta ja kiusaantuneena, ja hänen
-herpaantunut jalkansa oli raskas ja laahustava. Sitten hän heittäytyi
-leposohvaan, pyöri siinä hetkisen ja alkoi taaskin surullisen
-marssinsa. Nämä tunnit kuluivat hitaasti.
-
-Hän kertasi kohta kohdalta päivän elämykset. Ja yksitellen syöksyivät
-hänen mieleensä kaikki ne tapaukset, joita hänelle oli sattunut näinä
-kahtena vuotena isän kuoleman jälkeen. Myrsky raastoi esille kaikki jo
-haihtuneetkin muistot. Ja jokaisella muistolla oli oma katkera makunsa
-ja ne saastuttivat koko hänen sielunsa kuin rutonhuurut. Hän koetti
-suojata itseään itseänsä vastaan. Mitä hän ensin oli aikonut tehdä, oli
-ollut vain etsiä eittämätöntä laillista oikeuttansa, ja -- jos hän oli
-mennyt pitemmälle uskaltamatta ajatella, ennenkuin teko oli tehty --
-oli se ollut rakkaus, joka hänet oli harhaan vienyt. Oliko siis niin
-raakaa etsiä oikeutta, niin häpeällistä rakastaa?
-
-Mutta yli vaihtelevien omantunnon soimausten, yli tukahdutetun
-katumuksen, yli rakkauden tuskain ja ristiriitojen, puhui koston
-ääni hänen sielussansa. Tämä mies, hänen välikappaleensa, nyt hänen
-isäntänsä, Paul Lowther, täytyi nujertaa maahan ja hänen luikerteleva
-apurinsa hänen kanssaan. Mutta miten? Oli vain yksi tie -- paljastaa
-itsensä. Nyt se oli ainoa tie, joka tyydyttäisi hänen petettyä ja
-solvaistua henkeänsä. Hänen täytyy mennä oikeaan paikkaan ja sanoa:
-"Minä olen tehnyt väärän valan ja ryöstänyt sen kautta veljeni
-vapauden. Mies, joka tuomittiin Paul Draytonina, onkin Paul Ritson.
-Kaikki on minun syyni."
-
-Se kaataisi tämän hävyttömän roiston lokaan, mutta millä hinnalla!
-Vangin puku, jota nyt kantaa hänen veljensä, joutuisi silloin hänelle.
-Ja mikä lohdutus se olisikaan, että ryöväri itse joutuisi rikoksestaan
-kärsimään! Mutta miksi puhua lohdutuksesta tällaisessa asiassa! Oliko
-hänellä mitään muuta mahdollisuutta? Mistä hän löytäisi sellaisen
-paikan, johon taivaan pilvien läpi valo kirkastaisi hänen tietänsä? Hän
-matkusti kohden synkkenevää yötä ja hänen elämänsä päivätyö oli tehty.
-
-Mitäs sitten, jos hän antaisi kaiken mennä menojaan? Silloin hän olisi
-häväisty, perikatoon joutunut mies, joka on ajettu kuin koira ulos
-hänen isänsä talosta ja jonka aina täytyisi nähdä, kuinka muukalainen
-siinä isännöi. Voisiko hän juoda niin katkeran kalkin? Katkeran! oh,
-tuhat kertaa katkerammaksi se tuli sen kautta, että hän itse, oman
-loppunsa alussa, oli asettanut roiston sille paikalle, jota hän nyt
-hallitsi.
-
-Ei, ei, ei! Paul Lowtherin täytyy kukistua ja hänen kanssaan täytyy
-kukistua myöskin erään paremman miehen sortuneen jäännöksen. Niin,
-paremman miehen, sanokoon maailma mitä tahansa!
-
-Voisiko tapahtua, etteivät he uskoisi häntä? Kun hän sanoo:
-"Vangitkaa minut -- minä olen valapatto", he ehkä vastaavat: "Ei.
-Te tunnustatte itsenne rikolliseksi senvuoksi, että saisitte kostaa
-sille, joka on ajanut teidät pois talostansa." Hugh Ritson naurahti
-julmasti, kun tällainenkin mahdollisuus johtui hänen mieleensä: Roisto
-pelastuu rangaistuksesta kun hänen vihamiehensä syytöspuhe muuttuu
-puolustukseksi.
-
-Ovelta kuului koputus. Hän oli niin sotkeutunut näiden ajatusten
-sokkeloihin, ettei aluksi ymmärtänyt, mitä koputus tarkoitti. Lopuksi
-hän hallitsi itsensä ja huudahti:
-
-"Sisään!"
-
-Gubblum Oglethorpe astui huoneeseen.
-
-"Kahrentoist' vuorolaiset ovat juuri lähröss' ales, mutt' tahtovat
-vierä muutamia pölkkyjä mukanaan. Sanovat, että suojusvarustukset
-hiekkaosalla ovat alasromahtamaisillansa."
-
-Hugh Ritson ponnisti tahtoansa tajutaksensa Gubblumin sanoman.
-
-"Käskekää heidän ottaa pölkkyjä", hän myönsi matalalla äänellä.
-
-Gubblum peräytyi ovelle ja pysähtyi.
-
-"Oletteks' kuullut viimeisiä uutisia vanhan Matthan mökilt'?" hän kysyi
-toisella äänellä.
-
-"Mitä uutisia, Oglethorpe?" sanoi Hugh pää painuneena yli pöydän.
-
-"Robbie Southin muija oli tääll' kaivoksell' ja sanoi, että Mercyn
-pikku vauva on muuttannu pois."
-
-Hugh ei kohottanut silmiänsä.
-
-"Sekö uutinen on viimeinen?" hän kysyi.
-
-"Ei, vaan pahin. Tyttö itte repi siteen silmiltään ja on iäks' päiväks'
-tullu sokeaks' kuin kivi."
-
-Hughin pää painui lähemmäksi pöytää.
-
-"Hyvää yötä, Oglethorpe", hän sanoi.
-
-Gubblum peräytyi ovesta ulos ja mutisi astellessansa kaivokselle:
-"Kylmä mies, joka tapauksessa."
-
-Sinä hetkenä, kun ovi sulkeutui, Hugh Ritson tallusti levottomana
-lattiaa edestakaisin. Mitä hän oli aikonut tehdä? Jättää itsensä
-valapattona oikeuden käsiin? Eikö hänellä siis ole elämässä mitään
-velvollisuuksia, kun hän aikoo sovittaa kostonsa kuolemaakin
-peloittavammalla teolla? Mitä tulee siitä naisesta, joka on kärsinyt
-hänen tähtensä? Mitä murtuneesta sydämestä ja turmellusta kotionnesta?
-Eivätkö ne merkitse mitään silloin, kun ylpeä mieli tyydyttää omia
-oikkujansa?
-
-Ei hetkeäkään, ei katkerimmassa tuskassaankaan Hugh Ritson sydämessänsä
-katunut sitä pahaa, mitä hän oli tehnyt Paul Ritsonille; ei kannattanut
-kostaa sitä, mitä hän oli kärsinyt Paul Draytonin tähden. Muuttua
-pyhimykseksi silloin, kun tulee sairaaksi, saada omatunto herkäksi
-vasta sitten, kun sitä uhkaa tuho -- oh, sellaiseen alentuvat vain
-ihmiskunnan kehnoimmat hylkiöt! Sellainen kääntymys ei ollut häntä
-varten.
-
-Toisessa kädessä kosto, toisessa velvollisuus -- kumpaa tuli seurata?
-Tuhon omaksi joutunut mies ei voinut tehdä mitään päätöstä, ja kun
-hänen kellonsa näytti yhtä, hän heittäytyi sohvalle levätäksensä hiukan.
-
-Unta hän ei toivonut -- unet viime aikoina olivat olleet liian täynnä
-kauhuja, mutta uni valtasi hänet kaikesta huolimatta. Hänen nukkuvat
-kasvonsa olivat tuskien miehen ja unet olivat kauhistavia heijastuksia
-niistä ajatuksista, jotka valveilla hänen mielensä täyttivät. Hän
-uneksi, että hän oli kuollut lapsena. Kylminä, ylevinä, mutta hyvin
-suloisina hänen lapsenkasvonsa katsoivat ylös valkeilta lakanoilta. Hän
-ajatteli, että hänen äitinsä kumartui hänen ylitsensä ja vuodatti monia
-kyyneleitä, mutta hän itse muutti toiseen, ihmeelliseen maailmaan ja
-katseli alas heihin molempiin.
-
-"Parasta on näin", hän ajatteli, "ja kyyneleet, jotka äiti vuodattaa,
-ovat siunatut."
-
-Tässä hän havahtui ja nousi jaloillensa. Mitä hullutuksia ihmiset
-ovatkaan unista sanoneet! "Oi, uni, sinä hellä haltija, maailman
-äärestä toiseen kaikki sinua odottavat!" Hellä! Kauheampi kuin
-kuolema! Surullinen kävely lakkasi, ja hän taas paneutui pitkäksensä.
-Hän nukahti ja uneksi uudestansa. Tällä kertaa hän oli tappanut
-oman veljensä. Hetkistä aikaisemmin he olivat seisseet silmä silmää
-vasten -- voimakkaina ja raivoissansa, silmät tulta iskien ja kädet
-kohotettuina. Nyt veli makasi hiljaa ja peloittavana hänen jaloissansa,
-ja ääni taivaasta huusi: "Kulkijana ja pakolaisena pitää sinun oleman
-maan päällä."
-
-Kauhuissaan hän hyppäsi seisoallensa. "Armoa, armoa!" hän huusi.
-Sitten hän huokasi raskaasti ja katseli ympärillensä. "Unta -- vain
-unta", hän sanoi itseksensä ja naurahti lujasti yhteen-purtujen
-hampaidensa välitse. Lamppu paloi yhä pöydällä. Hän nousi, otti avaimen
-taskustansa, avasi laatikon ja otti sieltä esille pienen pullon.
-Se sisälsi unijuomaa. "Jos minun nyt täytyy nukkua, minun täytyy
-vihdoinkin saada nukkua uneksimatta", hän sanoi ja mittasi annoksen.
-Hän kohotti lasin huulilleen ja näki siinä omien kasvojensa kuvan.
-"Sääliä, sääliä! Tyhjät unet turmelevat minun hermoni. Säälittävää,
-toden totta! Ja nyt minun täytyy suojata itseäni itseäni vastaan
-tällaisilla varustuksilla!" Hän piti lasia tulta vasten, ja kun käsi
-vapisi, hän nauroi. Sitten hän joi sen, sammutti tulen ja istahti
-sohvaan.
-
-Päivän sarastus vaalensi pilviä ja ensimmäinen kaje tuikahti akkunasta
-sisään, kun keltainen valo sammui. Hugh Ritson istui synkässä hämyssä
-polvet vedettyinä ihan leuan alle, kädet ristissä rinnalla ja pää
-eteen syvälle painuneena. Hän hyräili jotakin vanhaa laulua. Äkkiä
-ääni kävi möriseväksi, pilvi ilmestyi silmien eteen ja pää retkahti
-taakse. Hän nukkui ja taas hän näki unta. Tai oliko se näky eikä uni,
-joka hänelle nyt ilmestyi? Hän oli seisovinaan huoneessa, jonka hän oli
-ennen nähnyt. Vuoteella lepäsi jokin valkoinen olento. Se oli lapsi, ja
-pieni henki oli liidellyt pois. Sen ääressä oli eräs vaimo kuurullansa
-ja valitti ääneen: "Rikollinen, rikollinen!" Naisen silmät tuijottivat
-lapseen, mutta hän ei nähnyt mitään. Näöttömät terät olivat valjenneet.
-Sydämellänsä hän kuitenkin näki lapsen ja näki myöskin hänet, Hughin,
-kun hän astui sisään. Sitten tuntui kuin nainen olisi kääntänyt
-sokeat kasvonsa häneen ja kutsunut häntä nimeltä. Seuraavana hetkenä
-nainen oli kadonnut. Hänen istuimensa oli vapaa ja vuode tyhjä, vain
-harmaapartainen mies istui kylmän takan ääressä. Ääretön kuorma painoi
-häntä alas, mutta Hughista tuntui, että hän ponnistaen kohotti päätänsä
-ja Hugh kuuli nimeänsä mainittavan.
-
-Hän hyökkäsi ylös. Suuret, kylmät hikipisarat tippuivat hänen
-otsaltansa. "Mercy on kuollut", hän kuiskasi kauhuissaan. "Hän on
-mennyt vaatimaan rikollista tilille. Hän on nyt Jumalan tuomiolla."
-
-Seuraavana hetkenä kuului huuto: "Herra Ritson!"
-
-Hän kuunteli ja päivän hämärtäessä hänen kivettyneet kasvonsa
-hymyilivät julmasti.
-
-"Herra Ritson!" kuului taas ja piiskan varrella kolkutettiin oveen.
-
-"Kapakoitsija Tommy", sanoi Hugh Ritson ja purskahti katkeraan nauruun.
-"Tuo Tommy oli siis minun pelastava enkelini, hoh!"
-
-Toinen korvia vihlova nauru. Kapakoitsija istuen kuskipenkillä kuuli
-sen ja ajatteli itseksensä: "Siellä on joku hänen kanssansa."
-
-Hugh Ritson painoi koko päänsä pesuvatiin ja hankasi sitten kiivaasti
-karkealla pyyhkeellä. "Minun viimeinen uneni on ohi", hän sanoi
-katsahtaen kauhuissaan sohvaan. "Minun täytyy tehdä se, johon
-velvollisuuteni vaatii, mutta ei enää painajaista eikä unia!"
-
-Hän avasi oven, heitti karkean vaipan ajajalle, veti ulsterin päälleen
-ja hyppäsi rattaille. He lähtivät matkalle kiireisellä vauhdilla. Kolea
-aamutuuli puhalsi yli laakson. Aurinko nousi Cat Bellsin yli, mutta
-Hugh Ritsonista tuntui kuin hän olisi matkustanut ainaista yötä kohden.
-Hän istui käsivarret ristissä ja pää rinnalle painuneena.
-
-"Oletteks' kuullu, mitä on vanhan loordi Fisherin mökill' tän' aamun'
-tapahtunnu?" kysyi majatalon isäntä.
-
-Hugh vastasi matalalla äänellä.
-
-"En ole kuullut mitään."
-
-"Tyttö on seurannu lastaan sanken orottamatta. Niin, hän on myöskin
-menny. Kuollu noin puol' tuntia sitten. Sivukulkiessan' kuulin sen
-kirkkoherra Christianilt'."
-
-Hugh Ritson taivutti painuneen päänsä vieläkin alemma.
-
-
-
-
-XII LUKU.
-
-
-Kello kaksi sinä päivänä Hugh Ritson saapui Eustoniin. Hän otti ajurin
-ja ajoi Whitehalliin. Sisäasiaintoimituskunnassa hän kysyi ministeriä.
-Sata vastusta nousi hänen tiellensä estämään häntä tapaamasta
-toimituskunnan päällikköä. Yksi virkamies neuvoi häntä toisen, toinen
-kolmannen, kolmas neljännen luo.
-
-Hugh Ritson oli tuskin sellainen mies, joka saattoi ottaa lukuun
-sellaisia esteitä. Hänellä oli asiaa ministerille eikä kenellekään
-muulle. Parlamentilla oli istunto ja ministeri oli mukana. Hugh Ritson
-etsi häntä sieltä. Hän selitti asiansa muutamin sanoin, ja ministeri
-kuunteli häntä epäilevin ilmein.
-
-Ministeri oli tyhmä yorkshirelainen, jonka hyvät päivät olivat tehneet
-luonnottoman pulleaksi ja kömpelöksi. Aluksi hän katseli vierastansa
-ilmeisesti epäillen hänen järkeänsä, mutta kun tämä epäilys näytti
-turhalta Hughin johdonmukaisten selitysten vuoksi, hänen mielensä
-näytti tekevän omin käsin puhkaista koko mätäpaise.
-
-Pian ilmestyi yorkshirelaisen kasvoille kuitenkin varjoja, jotka
-syntyivät vakavammista syistä kuin tuon epäilyttävän miehen
-liikatunteellisuudesta.
-
-"Eikö teidän olisi paras jättää asia huomiseen ja tulla aamulla minun
-luokseni Whitehalliin?" hän sanoi osoittaen suurempaa huomaavaisuutta
-kuin tähän asti. "Jos te silloinkin vielä olette samaa mieltä, minä
-annan asian yleiselle syyttäjälle."
-
-Hugh Ritson kumarsi hyväksyvästi.
-
-"Ja saanko minä käydä myöskin vankilassa?" hän kysyi.
-
-"Luultavasti. Se on kyllä vasten uusia määräyksiä, etteivät
-kuritushuoneessa saa käydä kutkaan muut kuin vankilan viranomaiset ja
-henkilöt, jotka tahtovat tutustua vankilan rangaistustapoihin. Mutta
-saamme nähdä, mitä voimme tehdä."
-
-Sinä iltana Hugh Ritson pistäytyi St. Margaretin luostarissa. Oli
-myöhä, kun hän astui sisään ja kun hän palasi puoli tuntia sen
-jälkeen, olivat lamput Abbey Gardensilla sytytetyt. Valo lankesi
-päivystäjä-sisaren kasvoille, kun hän avasi hänelle oven. Hänellä oli
-harmaa puku, mutta ei huntua, ja päätä peittävän liinasiteen alla
-silmät olivat punaiset ja turvonneet.
-
-Hugh Ritson vihelsi ajurin Broad Sanctuarylla ja ajoi Hendoniin.
-Haukka-Haikaran kapakkahuone oli täynnä kantajia, kuorma-ajureita,
-tienkiertäjiä ja maatyöläisiä, kaikki juoden ja meluten. Mutta tästä
-näennäisestä vilkkaudesta huolimatta koko paikka oli rappeutuneen ja
-häviävän näköinen. Jabez tarjoili myymäpöydän takana. Hän oli suuresti
-entisestänsä edistynyt ja piti päänsä pystyssä, kuten ainakin nuori
-keikari, joka juuri on vanhempain holhouksesta vapautunut ja pääsee
-omin neuvoin esiintymään suuressa maailmassa. Rouva Drayton istui
-neulomassa samassa huoneessa, jossa Mercy kerran oli leikkinyt naapurin
-lasten kanssa. Kun Hugh Ritson astui hänen luokseen vanha rouva
-hätkähti.
-
-"Herra hyvästi siunatkoon, herra, oletteko se te. Minä olen niin
-pelännyt, kun minä silloin itkin ja valitin ilman aikojani. Ja mitä
-hyvää minä olen siitä saanut? Sen erän perästä ei minun oma lihani ja
-vereni, kuten hyvin voitte sanoa, ole tuntenut minua."
-
-"Tarkoitatteko koet-laisuutta?" kysyi Hugh Ritson.
-
-"Koettapa koetta!" voivotti kapakan emäntä kohottaen silmänsä samalla,
-kun neulintikkujen kilinä lakkasi. "Minun Paulini ei ollut siellä.
-Cummerlannissa taas, herra -- itse kuulitte, mitä hän minusta sanoi."
-Hänen talousesiliinansa nurkka kohosi silmille. "Minusta, joka olen
-häntä sillä hellyydellä kasvattanut! No", päättävästi itseänsä
-hilliten, "minun sydämeni on niin täysi ja minä kostan hänelle ansion
-mukaan. Minä uhallakin annan talon ja tavaroiden mennä, se on totinen
-tosi. Minä luotan Luojaan, ja tuo Jabez, ei hänkään ole oikea lapsi."
-
-Kun Hugh Ritson teki lähtöä, vanhan rouvan kiihko lisääntyi. Hän pani
-neuleen syrjään ja kiireesti askarteli ensin päähineensä nauhoilla ja
-sitten esiliinallansa.
-
-"Kuunnelkaa minua", sanoi Hugh. "Tänään on perjantai. Maanantaina
-teidän pitää mennä siihen luostariin, jossa näitte Paulin äidin.
-Kysykää sisar Gracea. Muistatteko -- sisar Gracea. Hän sanoo teille
-kaiken."
-
-Kello oli melkein yksitoista, kun Hugh Ritson palasi kaupunkiin.
-Kadut olivat tungokseen asti täynnä, ja monta pitkää tuntia hän kulki
-ihmisvirrassa, joka vyöryi edestakaisin Strandilla. Tässä ihmiskasvojen
-lainehtivassa meressä eivät missään tuskan ja kärsimyksen jäljet
-näkyneet selvemmin kuin hänen kasvoillansa.
-
-Hänen tunteensa olivat kääntyneet sellaiselle ladulle, jota hän ei
-olisi toivonut. Hän oli kuin lastu laineilla, jotka heittelivät häntä
-oudoille vesille, pilvenhattara ilman ankkuria taivaan tuulissa.
-Sen lisäksi hän tunsi selvemmin kuin koskaan ennen, että yön hetket
-muuttavat ihmisen herkemmäksi ja aivan toiseksi kuin päivällä.
-Yhdenkään kasvoilla tuossa kasvojen meressä ei näyttänyt kuvastuvan se
-salainen pelko, ilmeellinen ilo ja katkerin tuska, joka yön hiljaisina
-hetkinä yksinäisen ihmisen sydämeen hiipii täyttäen sen onnella tai
-epätoivolla.
-
-Kuinka kauheata olikaan joutua synnin ja kärsimysten hyökylaineille
-tällaisin tuskain raatelemin tuntein! Hän tunsi -- tahtoipa tai ei --
-olevansa peto, joka oli hävittänyt orpojen onnen ja murtanut leskien
-toiveet, niinkuin hän olisi julmin ilmein katsellut syrjästä vapisevaa
-miestä, joka oli kumartunut hänen kynnykselleen kuolleen naisen yli,
-jonka elämän hän oli tuhonnut.
-
-Niin, ei vain menneisyys kohottanut kaikkia kauhujaan hänen mieleensä,
-vaan myöskin tulevaisuus turmiota uhkasi. Hän tiesi, että se nuori
-tyttö, joka punertavassa musliinissaan hymy huulillaan sipsutti katua
-idästä länteen, oli kuin luotu herättämään uinuvat vaistot, joiden
-mutaisista lähteistä kuohuva häpeän lieju lopulta peittää kaiken
-vihannan.
-
-Hän kauhistui itseänsä; hän vapisi, niinkuin pyövelin käsi äkkiä olisi
-laskeutunut hänen olkapäällensä. Hän vapisi vielä enemmän, kun näki
-kuin peilistä omien kivettyneitten kasvojensa kuvan ja mieleen johtui
-ajatus, että toisetkin saattaisivat nähdä sen, minkä hänen silmänsä
-näkivät.
-
-Hän kulki Arundel Streetiä ja kääntyi Embankmentille. Ei, ei, ei!
-Armollinen Jumala ei voi sallia, että toinen näkisi niin syvälle toisen
-sydämeen. Silloin ihminen tietäisi hyvän ja pahan. Hänen mieleensä
-sukelsi ajatus, että tämä tunne oli sama kuin mahtoi olla ensimmäisillä
-ihmisillä, kun he syötyään hyvän ja pahan tiedon puusta saivat kuulla
-kirouksen ja katkeran tuomion.
-
-Täällä tyhjällä käytävällä, joka kaikuna kertasi hänen askeltensa
-äänen, ilma oli vapaa. Hän paljasti päänsä, ja lempeä länsituuli leikki
-hänen hiuksillansa ja viillytti hänen ohimoitansa. Pään päällä ei
-tuikkanut ainoatakaan tähteä, ja virta, joka vieri verkalleen syvässä
-uomassansa, oli synkkä ja uhkaava. Mutta vielä synkempi oli elämän
-virta, jonka pohjamutiin hän avuttomana oli painunut.
-
-Hän oli kuullut, että Thames vaatii vuoden jokaisena päivänä yhden
-ihmisuhrin ja nojatessaan marmorireunustan yli hän aprikoi, olisiko
-se jo tänäkin päivänä, jonka viimeiset hetket olivat käsillä, veronsa
-saanut. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn, kun hän ajatteli, että ehkä
-juuri tällä hetkellä musta vesi hänen alapuolellansa uhkaavana vyöryi
-uhriansa vaatien.
-
-Hän asteli edelleen, ja epäselvä ihmisten hyörinä ja melu saapui
-Strandilta hänen korviinsa. Mitä sittenkin on joen vanhan jumalan
-vaatimus kaupungin hirviön vaatimusten rinnalla? Ja nyt kun päivän
-melu oli häipynyt, Hugh Ritsonin ajatus kääntyi kaikkeen, mitä hän
-kaukaisessa pohjoisessa oli taaksensa jättänyt. Siellä, äänettömyydessä
-ja pimeydessä, vuoristojen välillä, huojuvien puiden ja kuohuvien
-koskien seutuvilla olivat puolet hänen tuhotun elämänsä raunioista.
-Kajastus vanhan Lontoon monista valoista ei ulottunut sinne asti, mutta
-se mies, joka niille paikoille oli luonut synkän varjon, kulki nyt
-täällä.
-
-
-
-
-XIII LUKU.
-
-
-Kello löi puoliyötä, ja hän suuntasi askelensa siihen hotelliin,
-josta oli tilannut vuoteen. Hän ei yrittänytkään nukkua, vaan käveli
-edestakaisin läpi yön.
-
-Aamulla kello kymmenen hän oli taaskin sisäasiaintoimituskunnassa.
-Hän tapasi ministerin ja muutamia tuomareita hänen kanssaan. Kun hän
-tuli ulos, hänellä oli taskussaan määräys, että hän saa tavata erästä
-kuritushuonevankia Portlannissa, ja eräs poliisikersantti seurasi
-häntä sinne siviilipuvussa. He astuivat junaan Waterloossa kello kaksi
-iltapäivällä ja joutuivat Weymouthiin kuuden aikaan. Kun he kulkivat
-meren salmen yli, oli päivä lopussa ja raitis tuuli puhalsi ulapalta.
-Anglosaksien aikuisen vanhan linnan seinät kuvastuivat uhkaavan
-synkkinä siniseen veteen Vernon Hillin juurella, mutta etempänä, jossa
-kallioinen ranta muodosti niemekkeen, keltaiset kivet ja halkeillut
-sinertävä savi välkkyivät ilta-auringon valossa.
-
-Hugh Ritson ja hänen toverinsa asettuivat yöksi Portlandin yleiseen
-majataloon. Punakka, pyöreäposkinen, keski-ikäinen mies, parta sileäksi
-ajettuna ja nuorten tavalla puettuna, istui seurusteluhuoneessa
-tupakoimassa. Hän vastasi tervehdykseen avomielisen sydämellisesti,
-niinkuin ainakin mies, joka mielellään tahtoo keskustella. Mutta
-Hugh Ritson ei ollut ollenkaan juttutuulella, vaan asteli heti
-päivällisen jälkeen yksinäiselle kävelyretkelle. Hän asteli sitä
-tietä, joka niemeltä kulkee Chiswellin ja Fortune's Weilin kylien
-kautta. Kun hän saapui vuorenharjalle, välkkyi vesi joka puolelta,
-ja hänen alapuolellansa oikealla ja vasemmalla olivat kivilouhimot,
-joissa vangit työskentelivät. Itse vuorella, nimeltä Grove, oli
-pitkä graniittiseinä, jonka läpi johti leveä portti pihaan. Se oli
-kuritushuone ja kolme tai neljä sen edessä olevaa rakennusta oli
-johtajaa, kappalaista ja muita virkamiehiä varten. Vähän matkan päässä
-oli ryhmä mökkejä, joissa vartijat ja työnjohtajat asuivat. Näiden
-mökkien välissä oli muutamia puoteja ja kapakka, nimeltä Koiran Kita.
-
-Hugh Ritson tallusti kapakkaan ja istahti "kommeroon", joka oli
-erotettu yleisestä osastosta ohuella lautaseinällä. Mutta tämä seinä
-oli niin matala, että pitkä mies saattoi kurkistaa sisään sen yli
-ja väli kattoon oli auki. Toiselle puolen tätä seinää oli saapunut
-muutamia miehiä "pitämään lystiä".
-
-"Nyt minä puhun vangista B 2001", sanoi omituinen kurkkuääni -- jota
-kuullessaan Hugh Ritson hätkähti. "Minä nujersin sen niskat kohta
-ensi yrityksellä. Suolta tullessa jouruin hänen kanssans' kahren.
-Nähressäni, ettei hän ollu vielä vanha vetelys, minä sanoin hänelle:
-'Vastatullut', sanon minä, 'jos te tahrotte oppia talon tapoja, on
-teillä ehkä hyvätkin päivät, ei muuta kuin olla ja elää, mutta ellette,
-voi täällä tulla olo hyvinkin tukalaksi.' 'Mitä te tarkoitatte?' hän
-kysyi. 'Tämä vartijan toimi', sanon minä, 'ei ole mitään herkkua, ja
-epäilen, viittisittekö meirän asemassa tehräkään sellaista työtä.
-On pirettävä kieli keskellä suuta -- vettä ja leipää jokaisesta
-sopimattomast' sanast',' sanon minä. 'Te kuulutte minun ryhmään enkä
-minä vaari teitä ihmeesti raatamaan, ellette itte minua siihen pakota.
-Mutta minä tahron, että minun ryhmässäni on reiluja miehiä, jotka eivät
-kymmenmiehiään pistä kiikkiin.' 'En ymmärrä', sanoo hän. 'Minä sanon
-siis selvään', sanon minä, 'puolustakaa vartijaanne, niin vartijanne
-puolustaa teitä.' Hitto vie, jos saaraan tietää, että olen antanut
-teille tällaisen neuvon, piru minut silloin perii!"
-
-"Sanoitko, saakeli soi!" epäilivät toiset kuorossa.
-
-"Oli sitten kuuma iltapäivä, ja pistettyäni mällin poskeen, minä
-heittäysin muskettini viereen uinahtaakseni hiukan päivällisen päälle.
-Toiset kuokkivat etempänä, mutta 2001 ja se nuorukainen, joka kuoli
-keuhkotautiin, olivat ihan lähellä. No, tulee silloin johtaja ihan
-2001 erestä ja karjaisee: 'Vartija', huutaa hän, 'saatte sakkoa
-huolimattomuudesta.' Tämän sanottuaan hän menee matkoihinsa. 'Vai niin,
-herra 2001', sanon minä, 'tätä minä en unohra'."
-
-"Mitäs sinä teit?"
-
-"Tein?" -- äänekäs ontto nauru. "Tämä tapahtui silloin, kun parakkeja
-rakennettiin. Eräänä päivänä lensi pala sanomalehteä upseerien
-asunnosta rakennuspaikalle, ja 2001 sieppasi sen ylös. Hän hypähti
-ilosta saaressaan uutisia. Mutta kuului: 'Mars matkaan!' Hän sai
-seittemän paria, kuukauren koppia ja menetti vuorevaatteensa."
-
-Sydämellinen nauru seurasi tätä kertomusta, miten "kymmenmies" kosti
-"uurelle" tulokkaalle. Hugh Ritson kuunteli ja häntä puistatti.
-
-"Minua ei hämmästytä mitkään sen ukkelin härkäpäisyyret", sanoi toinen
-ääni. "Hän ol' mun sakissan' suolla ja minä tunnen hänet. Hänet
-pantiin vellin keittoon, mutta siitäkin hän toimitti ittensä pois.
-Sitten hänet vietiin räätälien poksiin, mutta hän valitti johtajalle,
-ettei hänenlaisensa pitkä roikale voi päiväkausia pöyrällä istua. Se
-miekkonen ei halua helppoa hommaa, se ainakin on varma."
-
-Sitä seurasi äänekäs naurunrähäkkä.
-
-"Sitten he panivat hänet minun ojasakkiini suolle, ja eräänä päivänä
-tulee vanha pappi sääryksissä ja leveälierisessä hatussa ja suu
-niin messingillään, kuin talon isäntä olisi hänet tervetulleeksi
-toivottannu, ja rouva sipsutti alas ja maiskautti häntä suulle. No
-niin, 2001 tapasi heidät ylivartija Rennellin luona eikä ristikkojen
-takana. Seuraavana päivänä minä sanon: 'Saittekos mitään, mikä
-voi auttaa teitä maanalaiselle tielle?' 'Mille?' hän kivahtaa, ja
-hänen hahmonsa mustaksi muuttuu. 'Maanalaiselle rautatielle', minä
-sanoin merkitsevästi silmää iskien. 'Menkää tiehenne minun luotani,
-verenimijä', hän sähähtää. Mutta minä nokastin hänet. Vanhat laiskurit
-nauroivat kerran ojalla, kun Rennell saapui. 'Kuka siellä hohottaa?'
-hän sanoo. '2001', sanon minä, 'hänell' on alituiset kujeet ja laiskuus
-mielessä'."
-
-"Ha, ha, ha! Mitä hän sai?"
-
-"Kolme päivää vettä ja leipää, viikon yksityiskoppia ja menetti
-majanvahrin viran. Ei hän välittänny muista eikä missä hän oli, mutt'
-se häntä kismitti, kun ei saannu kirjoittaa kotiin rouvalleen."
-
-"Millaisen annoksen hän saa?"
-
-"Kolmanneksen. Joku toinen hänen sijastaan olisi työntänny ittensä
-paremmin framille ja onnistunnu. Hän on koulutettu ja olis' voinnu
-päästä sairaalan vahtimestariks' tai tohtori Crokerin pitsentiks',
-tai parhaassa tapauksessa johtajan kirjanpitäjäks'. Mutt' hän ei
-ole ansainnu ylennystä ja joutuu pois ennenkuin saa siihen enää
-tilaisuutta."
-
-Hugh Ritson ei voinut sietää heidän keskusteluansa kauempaa. Hän nousi
-jättääksensä talon, mutta ennenkuin sen teki, hän heitti oven auki
-viereiseen huoneeseen, seisahtui kynnykselle ja yhdellä silmäyksellä
-näki yksityiskohtia myöten sekä huoneen että siellä olijat. Raitis
-tuuli puhalsi ulkona. Hän asteli illan hämärtyessä kirkon raunioille,
-jotka olivat aivan jyrkänteen partaalla ja astuttuaan porttiaukosta
-hän joutui kallionlouhokselle. Louhos ulottui noin sata kyynärää
-rinnettä alas. Suuret särmikkäät möhkäleet oli kiskottu irti vuoresta,
-joka näytti uhkaavana tahtovan nielaista kitaansa jokaisen, koska sen
-ikuista rauhaa oli näin häiritty. Voiko olla mahdollista, että ihmiset
-saattavat alentua viettämään tuollaista orjan viheliäistä elämää kuin
-nuo kapakkasankarit, vaikka pelastuksen kallio on näin lähellä? Kerta
-huiskaus alas ja silloin olisi päässyt. Kylmä hymy leikki Hugh Ritsonin
-huulilla, kun hän ajatteli, että tuli mitä tuli, hän ainakaan ei
-tällaiseen kurjuuteen ainiaaksi jää.
-
-Ikivanha vaahtera huojutti oksiansa muinaisen sakastin edustalla, ja
-rastaan viimeiset iltasäveleet kaikuivat sen tuuheista haaroista.
-Kaukana alhaalla aallot laiskasti huuhtelivat rantakiviä. Hugh Ritsonin
-jalkain juuressa oli toisenlaisia laineita -- kuolleitten nurmettuneita
-hautoja. Muutamat, jotka tänne oli haudattu kauan aikaa sitten, oli
-haudattu kahleissaan. Maassa kahlehditut ihmiset -- kirkon raunioilla
-vapaiden lintujen laulu. Valojuovat veden pinnalla tummenivat joka
-hetki tummenemistansa. Pian on päivä lopussa ja sitten nousee kuu
-luoden rauhallista valoansa niin kahlituille kuin vapaillekin.
-
-Hugh Ritson palasi hotelliinsa. Hän tapasi poliisikersantin
-keskustelemassa pyöreänaamaisen miehen kanssa, joka oli tarjoutunut
-selittämään hänelle leikkausveitsen salaisuuksia.
-
-"Hän on vankilan tohtori", kuiskasi kersantti Hughille, kun tohtorin
-silmä vältti.
-
-Paikalla Hugh kääntyi häneen ja kysyi:
-
-"Satutteko tuntemaan, kuka on vanki B 2001?"
-
-"Kyllä -- Drayton", vastasi tohtori, "sanoo itseänsä Ritsoniksi.
-Oletteko hänen ystävänsä?"
-
-Hugh Ritsonin kasvot hieman vavahtivat.
-
-"Ei", hän sanoi, "minä _en_ ole hänen ystävänsä." Sitten hetken
-vaitiolon jälkeen: "Mutta minulla on määräys saada tavata häntä.
-Sitäpaitsi olen juuri kuullut hänestä parin vartijan keskustelun
-kapakassa tällä harjulla."
-
-"Ketä ne olivat? Minkä näköisiä ne olivat?"
-
-"Toinen oli pitkä mies, iältään ehkä viisikymmentä viisi vuotta,
-tukka harmaa, parta inhoittava, silmät tummat ja kostonhaluiset, arpi
-toisessa kasvossa ja ääni kuin variksella."
-
-"Humph! Jim-porrasvahti -- eronsaanut soturi." "Toinen oli inhoittavan
-näköinen lurjus, jonka kieli ansaitsee tunnustuksen."
-
-"Horroeks -- vanha toisluokkainen. Palvellut aikansa Dartmoorissa ja
-saanut ylennystä -- saanut virkatehtäväänsä epäilyttävän kasvatuksen."
-
-"He molemmat tarvitsevat toisen ylennyksen ja paljon korkeamman kuin
-entinen", sanoi Hugh merkitsevästi.
-
-"Tarkoitatteko tätä?" nauroi tohtori pistäen toisen käden etusormensa
-vaakasuoraan ja pannen toisen kätensä riippumaan siitä etusormen
-varassa.
-
-"Voiko olla mahdollista, että laki on voimaton taistellessaan
-rikollisuutta vastaan ja täytyykö sen kutsua joukko roistoja ja
-pelkureita vartijoikseen?"
-
-"Te kuulitte jotakin pahaa B 2001:stä, päätän."
-
-"En kuullut mitään, mitä hän olisi tehnyt sellaista, joka estäisi häntä
-ylenemästä vaikka Rooman paaviksi."
-
-"Olette aivan oikeassa: häntä parempaa miestä ei ole koko Portlannin
-vankilassa", sanoi tohtori, "ja jos hän ei ole aivan niin tahraton kuin
-hänen Pyhyytensä, hänen esiintymisensä _tällä_ kertaa oikeuttaa hänet
-vaikka paaviksi."
-
-Hugh Ritson katsahti häntä silmiin.
-
-"Te kai olette kuullut, että hän on nyt rangaistuskopissa", jatkoi
-tohtori. "Sivumennen, te ette voi tavata häntä ennenkuin maanantaina.
-Sitä ennen hän ei voi puhua kenenkään kanssa ja hänelle ei myönnetä
-pienintäkään lievitystä, poikaparalle."
-
-Hugh Ritson kysyi syytä.
-
-"Siitä asti kun hän tuli tänne, hänen toverinaan oli muuan nuorukainen,
-joka poti keuhkotautia. Poika ei tahtonut olla sairaalassa, vaan
-vaihtoi sen vankilaan, kun sai siellä erikoisia oikeuksia. Hän tiesi
-kuinka monta päivää hänen vielä piti olla vankilassa ja merkitsi ne
-joka ilta puisen lusikkansa varteen. Siinä kuvastui hänen sielunsa
-kiihkeä huuto: pois, pois, pois! Tuo Jim-porrasvahti teki siitä
-suuren numeron. Poikaraukka tahtoi kuolla äitinsä syliin. Hänellä oli
-aikaa jäljellä enää yksi ainoa viikko, mutta 'herrat' lisäsivät hänen
-vankeutensa kuukauteen. Silloin hän epätoivoissaan heittäytyi mereen ja
-kun hänet saatiin ylös, hän oli kuollut."
-
-"Oliko B 2001 hänen kanssaan silloin, kuten tavallisesti?"
-
-"Oli. Hän joutui pois suunniltaan, hyökkäsi vartijan kimppuun ja
-riisti häneltä aseen käsistä. Jim-porrasvartija on ennen ollut
-ammattinyrkkeilijä ja syntyi kamala mylläkkä. Hän karkasi takaapäin B
-2001 niskaan huutaen kuin riivattu ja iskuja satoi kuin vesipisaroita.
-Syntyi kauhea hämminki, ja vangit kirkuivat kuin hullut."
-
-"B 2001 on siis voimakas mies?" kysyi Hugh Ritson.
-
-Tohtori nyökkäsi.
-
-"Hän tarttui vartijaan, väänsi hänet melkein solmulle lanteesta,
-kohotti sitten päänsä päälle ja iski tantereeseen sellaisella voimalla,
-että se olisi vienyt hengen joltakin toiselta, mutta ei siltä mieheltä.
-Tuli lisää vartijoita ja vanki vietiin koppiinsa tomuisena, hiestä
-märkänä ja verissään, silmät hohtaen kuin tulipallot. He panivat pojan
-ruumiin penkille hänen viereensä, huulet valkeina ja kasvot sinervinä.
-Se oli kauhea näky, sen voin sanoa teille."
-
-Hugh Ritsonin rinta kohoili ja ihme kyllä, jostakin hänen sydämensä
-syvyyksistä nousi merkillinen ylpeyden tunne. Tämä mies oli sankari ja
-hänen oma veljensä.
-
-"Ja siitä sitten vankia rangaistiin?"
-
-"Neljätoista päivää rangaistuskoppia ja kuusi kuukautta puoli annosta.
-Maanantaina hän pääsee pois ja silloin hänellä on sininen lakki, joka
-merkitsee hänet vaaralliseksi mieheksi."
-
-Hugh Ritson värisi.
-
-"Onko ihan mahdotonta saada nähdä häntä huomenna?" hän kysyi.
-
-"Tulkaa huomenaamuna ennen kirkonaikaa minua tapaamaan, niin saamme
-puhua johtajan kanssa."
-
-
-
-
-XIV LUKU.
-
-
-Varhain seuraavana aamuna Hugh Ritson näytti määräyksensä vankilan
-portilla, ja hänet neuvottiin tohtorin asunnolle. Hugh ja tohtori
-menivät etsimään johtajaa, mutta saivat tietää, että hän oli koko
-päiväksi mennyt pois. Apulaisjohtaja makasi vuoteessa hammassäryssä,
-eivätkä he voineet tehdä mitään muuta kuin odottaa huomiseen saadakseen
-puhutella vankia.
-
-"Te voitte jäädä tänne huomiseen", sanoi tohtori, "ja minä toimitan,
-että saatte luoda yleissilmäyksen tähän elämään. Nyt me lähdemme
-kirkkoon. Mutta tulkaa tätä tietä."
-
-He astelivat siihen osaan pihaa, johon seinään oli suurin valkein
-kirjaimin maalattu: "34 ryhmä" ja alla oli pitkä ja leveä nuoli. Tätä
-lähellä oli puusta ja raudasta tehty rakennus ja merkitty samanlaisilla
-kirjaimilla: "E Halli". He astuivat käytävään, jonka päästä johtivat
-portaat omituiseen sokkelokäytävään, jonka joka puolella oli kapeita
-ovia. Vartija asteli edestakaisin väljimmällä paikalla, jota
-kaasutuikku valaisi.
-
-"Hush! Katsokaa!" sanoi tohtori pysähtyen muutaman oven tarkastusreiän
-eteen ja väänsi samalla sammuksiin kaasun, joka paloi oven pielessä.
-
-Hugh Ritson lähestyi aukkoa eikä aluksi voinut nähdä mitään hämärässä.
-Mutta hän kuuli sisältä merkillistä kalinaa. Silmä kuitenkin pian
-tottui ja hän saattoi kynttilän heikossa valossa erottaa laatikon
-tapaisen huoneen, joka oli seitsemän jalkaa pitkä, neljä jalkaa leveä
-ja kahdeksan jalkaa korkea. Se oli rangaistus-koppi. Oven vastaisella
-seinällä oli hylly ja siinä oli tinainen pesuastia.
-
-Oven toisella puolen täytyi varmaankin olla samanlainen hylly, jossa
-kynttilä paloi. Luuta, vesikannu ja ruokakaukalo oli kivilattialla.
-Huoneessa ei ollut muita huonekaluja kuin päästä päähän ulottuva
-riippuva vuode, jossa vanki juuri oli pitkällänsä. Saattoi huomata,
-että raskaat kahleet oli sidottu molempiin nilkkoihin ja ne yhtyivät
-rinnan ympäri kiertävään rautaliiviin. Jokaisella pienimmälläkin
-liikkeellä tämä kahle kalisi. Sama ääni korvissa yötä päivää. Jos vanki
-unissansa liikahti, häiritsi tuo kalina hiljaisuutta ja karkoitti
-hänen elämästään ainoan valonpilkahduksen -- unien lahjoittaman
-päivänpaisteen. Hänen päänsä oli oveen päin, niin että kynttilästä
-tuleva valo lankesi hänen rinnallaan, olevalle kivitaululle. Vaikka
-hän oli rangaistuskopissa, hän kuitenkin kirjoitti ja Hugh Ritsonin
-tarkka silmä erotti sanat: "Oi, jospa Jumala näkisi hyväksi tappaa
-minut, jospa hänen ankara kätensä murskaisi minut! Oi, minä viheliäinen
-ihminen, kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista?" Hän pysäytti
-kirjoituksensa ja nakersi kuin lintu kovaa leipäpalaansa, joka oli
-hänen vieressänsä.
-
-Hugh Ritson peräytyi ja kun hänen omituinen askelensa kapsi lattiaan,
-hätkähti vanki ja käänsi kasvonsa häneen. Ne olivat laihtuneet, kalpeat
-kasvot, mutta niiden ilme oli järkähtämättömän rauhallinen, ja niillä
-kuvastui tuskien luoma ylevyys, vaikk'ei ainoatakaan toivon sädettä.
-
-"Tunnetteko hänet?" kysyi tohtori.
-
-Mutta Hugh Ritsonin silmät olivat kääntyneet maahan eikä hän vastannut.
-
-He menivät kirkkoon. Vartijat olivat asettuneet käytäville ladattuine
-pyssyinensä. Jumalanpalvelukseen oli saapunut kahdeksansataa
-vankia: toiset niistä aikoivat käydä ripillä. He olivat ottaneet
-hartaannäköisen muodon ennemminkin miellyttääkseen kappalaista kuin
-sisäisestä pakosta. Muuan omituisen näköinen murjaani, joka oli
-Hugh Ritsonin lähellä, kiinnitti erikoisesti hänen huomiotansa.
-Hän polvistui käytävälle kasvot kuoriin päin. Hänen rinnallaan oli
-nuorukainen, joka juuri oli saapunut Millbankista. Vanha synninmyyrä
-näytti ilmeisesti uudelle tulokkaalle selittelevän tämän uuden kodin
-salaisuuksia. Hän ei suinkaan hienotunteisuudesta näyttänyt itseänsä
-hillitsevän, vaikkakin ääni nyt oli painunut kuiskaukseksi, kun hän
-keskusteli.
-
-"Näetkö tuon rasvaisen ryökäleen tuolla kuorossa? Se on poika, joka
-kattoo eteensä. Hän palveli erästä rouvaa ja eräänä varhaisena aamuna
-hän nitisti rouvansa supeltaakseen hänen rahansa ja mennäkseen muille
-markkinoille."
-
-Papin ääni keskeytti pitemmät selittelyt, mutta jo seuraavana hetkenä
-vanhan veitikan suu kävi kuin mylly, kun hän selitti:
-
-"Hän on aika mestari -- kulkee kuorossa ja senvuoksi saa etuja. Joka
-lauantai-aamu hänellä on harjoitus -- eikä hänellä kuitenkaan ole ääntä
-enempää kuin ruisrääkällä."
-
-Ilmeisesti ei täällä ollut epäedullista olla suurin lurjus, kunhan ei
-vain osoittanut jalompia harrastuksia. Kun kuivuneenkeltainen vanha Jew
-kulki sivukäytävää, tietoviisas kuiskasi kunnioittaen:
-
-"Tuo on vanha Mo. Hän kuuluu vahtiväkeen, vaikkakin kerran oli
-aika, jolloin yhressä suunnittelimme, miten voisimme lähettää vahan
-Rothschilden vaivaistaloon."
-
-Muutamana hetkenä vasta-tulleen huomiota näytti kiinnittävän muuan
-pitkä mies mustan ja harmaan raidakkaassa puvussa, jollaista käyttivät
-karkaamista yrittäneet vangit.
-
-"Sanotaan, että hän on täällä kahrest' kymmenest' tuhannest', mutta
-se on valhe", kuiskasi vanha mies. "Hän oli vain mutikoinnu hengen
-muutamasta herran viinimäen sanansaattajasta."
-
-Viimeinen, mitä Hugh Ritson kuuli, oli tämä mieleen-pantava neuvo:
-
-"On sellaisia, jotka eivät voi kattoa eteensä, kuten B 2001, ja toisia
-taas, jotka eivät täälläkään anna paarmojen pesiä nenälleen. Ja minä
-sanon: Pitäkää silmänne auki."
-
-Jumalanpalveluksen jälkeen jaettiin ehtoollinen. Rippivieraita oli
-monta sataa, kaikki yksinkertaisia ja hartaita jumalanpelossansa.
-Saattoi huomata, että kappalaisen täytyi varoa viiniänsä, sillä
-muutamat ahmatit tahtoivat hotkaista kerralla kalkin tyhjäksi.
-
-Tämän yön Hugh Ritson vietti tohtorin asunnolla. Hän ei nukkunut, vaan
-nyt, kuten edellisenäkin yönä, hän käveli edestakaisin tunnit pitkät
-horjumatta vastustaen kaikkia unimatin kiusauksia. Kello viiden aikaan
-aamulla hän kuuli suurta kelloa soitettavan parin minuutin ajan ja
-kohta kuului akkunan alta monien jalkojen synnyttämä tramp, tramp,
-tramp. Vangit, viiden sadan ryhmissä, oli tuotu ulos aamukierrokselle.
-He näyttivät -- harmaat takit tiukasti olkapäille vedettyinä --
-ikävystyneiltä aamuauringon koleassa valossa, kädet riippuivat
-hervottomina sivuilla, ja he astuivat huojuen ja laahustaen aivan kuin
-olisi ollut tavattoman vaikea vetää raskaita kenkiä. Vartiosto oli
-paikallansa, vartijapäällikkö vihelteli, ja sitten miehet hajaantuivat
-kahdenkymmenen viiden miehen ryhmiin, kullakin oma vartijansa.
-
-"Rivit suoriksi, kaksi askelta oikeaan -- mars!" Sitten uudistui
-taas tramp, tramp, tramp. Kun ulkotöihin lähtijät kulkivat portista,
-saivat heidän vartijansa päivystäjältä kiväärinsä, pistimensä, vyönsä
-ja patroonakotelonsa. Kivenhakkaajat kulkivat aivan hänen akkunansa
-alitse, ja Hugh Ritson horjahti taapäin, kun muuan pitkä sinilakkinen
-mies -- käyden kuin runneltu eläin -- sattui nostamaan katseensa
-akkunaan.
-
-Kello kahdeksan johtaja ilmestyi vastaanottohuoneeseensa. Hän oli
-laihahko mies, jonka kasvot ja olento muistuttivat vinttikoiraa. Hänen
-sotilastakkinsa oli koristettu kunniamerkeillä ja hänen vaatteissaan
-oli vahva Whitehallin tuoksu. Hän otti vastaan Hugh Ritsonin
-paperit oudon hämmästyksen ja arvokkuuden sekaisin ilmein -- siihen
-yhdistyi ylenmääräinen kohteliaisuus, kuin hän olisi ottanut vastaan
-valtiosihteerin, ja ankaruus, kuin tuomitessa kahlehdittua vankia
-vedelle ja leivälle.
-
-"Miehet palaavat aamiaiselle kello yhdeksän", hän sanoi, "Watkins",
-vartijapäällikölle, "tuokaa B 2001 kansliaan heti, kun 34 ryhmä on
-palannut."
-
-Hugh Ritson oli jättänyt vastaanottotoimiston ja kulki juuri pihan yli,
-kun hän kuuli äänekästä melua meren puolelta.
-
-"Vene!" huusi parikymmentä ääntä, ja joukko vankeja hyökkäsi siihen
-suuntaan, jossa kahdeksanairoinen vene oli teloillansa vajassa. "Mies
-on karannut, hyökkäsi vaatteineen päivineen mereen ja lekottelee virtaa
-alas."
-
-Kuinka nämä paholaiset nauroivat, kuinka he kirosivat leikillänsä,
-kuinka he tekivät työtä ja kuinka heidän silmänsä kiiluivat ja kasvonsa
-kiihkosta vääntyivät irviin koettaessaan saavuttaa vankitoveriansa,
-joka oli koettanut paeta! Jokainen vanki, joka auttoi karkurin kiinni
-saamisessa, sai kuuden päivän loman. Tohtori vei Hugh Ritsonin pieneen
-torniin, joka oli hänen asuntonsa katolla. Täältä he saattoivat nähdä
-yli vankilan muurin kivikkorannalle alapuolellensa. Lähellä kirkon
-raunioita joukko vankeja juoksi edestakaisin heiluttaen käsiänsä ja
-huutaen innoissansa.
-
-"Se on 34 ryhmä", huomautti tohtori, "Jim-porrasvahdin ryhmä."
-
-Aurinko oli noussut, meri hohti ja säteili tuhansin vivahtein, ja
-lukemattomista kevyistä laineista vesilinnut pistivät kaarevan kaulansa
-pinnalle, pulpahtaakseen taas pian syvyyksiin. Muutamassa paikassa
-veden hopeajuovalla uiskenteli jotakin, aluksi se näytti tynnyriltä.
-Siinä oli kärrynkorit, jotka vanki oli työntänyt veteen käyttääksensä
-sitä veneenä.
-
-"Se uppoaa; kaikki vankkurit ovat raskaasti raudoitetut", selitti
-tohtori.
-
-Vanki seisoi siinä. Hän oli heittänyt pois takin ja hatun ja hänen
-käsivartensa olivat hartioihin asti paljaat. Vartija juoksi jyrkänteen
-reunalle ja laukaisi. Luoti sattui. Vanki repäisi paitansa helmasta
-kappaleen ja sitoi ranteensa.
-
-"Miksi hän ei heittäydy pitkäksensä?" sanoi Hugh Ritson. Hän ei
-tiennyt, kuka vanki oli, mutta sydämessänsä hän kiihkeästi toivoi, että
-vanki pääsisi pakoon.
-
-"Hän on auttamattomasti tuomittu -- hän on joutunut pyörteeseen ja
-virta painaa hänet takaisin saarelle", puheli tohtori.
-
-Puolta tuntia myöhemmin aseellinen vartijajoukko parin kolmen
-avustajan saattamana kuljetti kiinnisaadun pakolaisen vankilan
-johtajan kansliaan. Pitkä ja vankka mies marssi vartijoiden välissä
-varmoin askelin ja pää pystyssä. Hänellä ei ollut takkia eikä hattua
-ja toiseen paljaaseen käsivarteen oli likaisenharmaa vaatteenkappale
-kömpelösti sitaistu. Hänen rintansa oli paljas, silmänsä leimusivat
-ja lukuunottamatta hyytynyttä verijuovaa hänen kasvonsa olivat
-tuhkanharmaat. Mutta tätä miestä ei vastoinkäyminen ollut murtanut: hän
-näytti uhmaavan sitä.
-
-"Ottakaa miehen numero", komensi johtaja.
-
-"Jaa, ottakaa se ja katsokaa, että otatte sen oikein", uhitteli vanki.
-
-"Se on B 2001", sanoi vartijapäällikkö.
-
-Johtaja tarkasti käsissään olevia papereita.
-
-"Kutsukaa se herra tänne", hän sanoi kansliapäivystäjälle. "On onni
-teille, että joku hallituksen luvalla tahtoo puhutella teitä", hän
-lisäsi vankiin kääntyen.
-
-Vanki ei vastannut. Hän ei nyt ollut nöyrä eikä yrmeä, vaan hän
-esiintyi kohteliaasti, vaikkakin kiivastuneena, niinkuin mies, joka on
-kärsinyt vääryyttä.
-
-Seuraavana hetkenä Hugh Ritson astui huoneeseen. Hänen silmänsä
-painuivat maahan ja hänen epävarma askeleensa oli raskas ja koliseva.
-Hän hypelöitsi takkiansa hermostunein sormin, hänen sieraimensa
-laajenivat ja hänen koko ruumiinsa huomattavasti vapisi.
-
-"Tässä on mies, jota haluatte puhutella", sanoi vartijapäällikkö
-kohteliaasti kumartaen.
-
-Hugh Ritson koetti kohottaa katsettansa, mutta se vaipui äkkiä maahan.
-Hän avasi huulensa puhuakseen, mutta sanat pysähtyivät kielelle.
-Sillä aikaa märkä, likainen, alaston, sidottu ja verintahrattu vanki
-aseellisten vartijoitten välissä seisoi hänen edessänsä suorana ja
-ylväänä ja hänen silmänsä näyttivät tunkeutuvan toisen sielun pohjiin
-asti. Vanki pani toisen kätensä lanteelleen ja osoitti toisella
-halveksien Hugh Ritsonia.
-
-"Mitä tuo mies minusta tahtoo?" hän sanoi syvällä rintaäänellänsä.
-
-Tämän kuullessaan Hugh Ritson vastasi kiihkeästi:
-
-"Paul, minä en tahdo lisätä sinun kärsimyksiäsi lausumalla julki
-säälittelyni."
-
-Virkailijat katsahtivat toisiansa silmiin.
-
-"Minä en huoli sinun säälistäsi", virkkoi vanki katkerasti.
-
-"Et, vaan minä tarvitsen sinun sääliäsi", sanoi Hugh Ritson hiljaa.
-
-Vanki naurahti karkeasti ja kääntyi sitten vartijaan.
-
-"Tässä, viekää minut pois. Minä olen saanut tästä tarpeekseni."
-
-"Kuuntele minua. Minulla on jotakin sanottavaa sinulle -- jotakin
-tehtävää sinun puolestasi."
-
-Vanki räjähti taaskin nauruun.
-
-"Viekää minut pois, kuuletteko?"
-
-"Mitä jos minä sanon, että olen pahoillani kaikesta, mitä on
-tapahtunut?" jatkoi Hugh.
-
-"Silloin sinä olet tekopyhä", vastasi vanki.
-
-Hugh Ritson oikaisi ryhtiänsä ja veti kuuluvasti ilmaa keuhkoihinsa.
-Äkkiä väri katosi hänen vääntyneiltä kasvoiltansa. Hetkisen
-äänettömyyden jälkeen hän sanoi hiljaisella, murtuneella äänellä:
-
-"Paul, sinä tiedät, millainen mies minä olen, älä kohtele minua liian
-kovasti. Minä olen tullut tänne tehdäkseni sinulle palveluksen. Muista
-kärsimyksiäsi --"
-
-Vielä kerran vanki purskahti kylmään nauruun. "Muista mitä muut -- eräs
-muu -- on kärsinyt sinun kanssasi."
-
-Vangin kopea ilme muuttui ja silmissä leimahtivat salamat.
-
-"Tässä, viekää minut pois", hän puuskutti hiljaa tukehtuneella äänellä.
-Hän astui taapäin, mutta vartija sulki häneltä tien. "Minä en tahdo
-jäädä kuuntelemaan tätä miestä. Kuuletteko? Minä en tahdo kuunnella",
-hän huusi tulisesti, "hän on tullut tänne kiduttamaan minua -- siinä
-kaikki."
-
-"Minä olen tullut hyvittämään kaiken, mitä minä olen tehnyt", vakuutti
-Hugh. "Paul, anna minun sovittaa se. Älä yllytä minun pahempaa puoltani
-tänä sinun ja minun elämäni tärkeimpänä hetkenä." Vanki vaikeni ja
-sanoi sitten hiljemmin: "Mitenhän sinun kieroutesi voi sen sovittaa?"
-Hugh Ritson horjahti taapäin. Sanat lävistivät hänen sydämensä kuin
-teroitetut nuolet. Jos hän oli koettanut peitellä tarkoituksiansa, tämä
-huomautus nyt riisti hänet ilkoisen alasti.
-
-"Minä en tahdo häväistä totuutta väittämällä, että minä olen muuttunut
-mies", hän vastasi nöyrästi. "Minulla on omat syyni, mutta minun tekoni
-kaikesta huolimatta on sinulle tärkeä."
-
-Vangin silmät leimahtivat.
-
-"Sinä olet käyttänyt minua välineenä saadaksesi tyydyttää
-kostonhimoasi", hän sanoi, "mutta sinä et saa minua katumuksesi
-välikappaleeksi. -- Vartijat, viekää minut pois, viekää minut pois,
-minä sanon teille!"
-
-Johtaja keskeytti:
-
-"Kun te jätätte tämän huoneen, te menette suoraan rangaistuskoppiin."
-
-"Vaikka! Viekää minut koppeihinne ja antakaa minun maata, kuolla ja
-mädätä sinne", kuohahti vanki.
-
-"Viekää hänet pois", komensi johtaja.
-
-"Paul, minä rukoilen sinua kuulemaan minua", kuului Hugh Ritsonin huuto
-kahleitten ja vartijain aseitten kalskeen yli.
-
-"Viekää hänet pois", huusi johtaja uudestaan.
-
-Tuntia myöhemmin vanki B 2001 kutsuttiin uudestaan
-vastaanottohuoneeseen. Hän oli nyt aivan tyyni.
-
-"Meillä on valtion prokuraattorin määräys", sanoi johtaja. "Teidän
-asianne otetaan uudestaan tutkittavaksi. Kello kaksi te jätätte
-Portlannin matkustaaksenne Cumberlandiin, ja vartijanne tulee teidän
-kanssanne."
-
-Vanki kumarsi päätänsä ja astui ääneti ulos.
-
-
-
-
-XV LUKU.
-
-
-Paul Ritsonia -- älkäämme enää käyttäkö hänen virallista numeroansa
--- ei viety rangaistuskoppiin. Hänet oli pantu työhön kivenhakkaajain
-sakkiin, joka työskenteli lähellä vankilan porttia. Tieto hänen
-pakoyrityksestänsä ei ollut levinnyt nopeammin kuin huhu hänen
-lähenevästä vapautumisestansa.
-
-"Minä tahron", huudahti eräs harmaahapsinen vanki, "eks' ottais'
-vieräkses' täält' tärkeitä terveisiä?"
-
-"Mitkä teidän terveisenne ovat?"
-
-"Vain sana mun vanhall' muijall', mist' hän löytää kimpun avaimia,
-joit' hän angeleegist' tarttee."
-
-"Kirjoittakaa hänelle, ukkoseni."
-
-"Mitä, ettäkö johtaja lukis' sen ja minä joutuisin häpeään ja se vanha
-lunttu kiikkiin? Toren totta, minua _hämmästyttää_. Mutt' mää unohrin:
-sää olet rehellinen miäs, niinkuin sää oletkin."
-
-Ivanauru seurasi tätä selittävää puhetta. Eräs kalpea mies, nöyrin
-ilmein ja jäniksen säikähtynein silmin, hiipi lähelle Paul Ritsonia ja
-veti saappaansa varresta esille kirjeen.
-
-"Tämä on viimeinen, mitä olen kotoa saanut", hän sanoi hiljaa pistäen
-kirjeen Paulin käteen.
-
-Se oli tahrainen, rutistunut paperi, niin likainen ahkerasta käytöstä
-ja kulunut monista taitteistansa, että sitä oli melkein mahdoton
-lukea. Kotoa? Se oli päivätty Liverpoolin esikaupungissa, jossa hänen
-raajarikko vaimonsa ja lapsensa asuivat ja vielä elivät.
-
-Miesparka ei osannut lukea, mutta hän oli jollakin tavalla oppinut
-kirjeen ulkoa ja tiesi tarkasti näyttää, missä paikassa mikin tuttu
-asia tässä ruttuisessa paperissa oli.
-
-Hän oli menettänyt oikeutensa eikä saanut vastata siihen. Nyt hän
-pyysi, eikö Paul Ritson tahtoisi pistäytyä Liverpoolissa katsomassa
-hänen vaimoansa ja pikku raukkojansa ja kertoisi heille, miten hyvin
-hän voi, miten hauskalta hän näyttää ja miten mukavaa hänellä täällä
-on, "että heirän rohkeutensa pysyisi yllä, tierättehän."
-
-"Mää sanon teill', herra", sanoi eräs vanha synninmyyrä -- sama, jonka
-keskustelua kirkossa seurasimme. -- "Mää olen kuullu, että te olettekin
-työnantaja, ettekä vetelehtijä pakkotyössä. Etteks' riemmuitte? Määkin
-tahron jättää tämän paikan. Pitkät ovat tunnit ja palkka huono.
-Sitäpaitsi minun nykyinen isäntäni välttämättä tahtoo käyttää nummeroa
-minun kauluksessan', aivan kuin teuraselukoilla. Se tahtoo toisinaan
-kismittää. Niinpä mää tahron ilmoittaa, että syyskuussa mää, hitto vie,
-lennän täält'. Ehkäpä näette, että minulla on kohta siivet, joilla
-lentää." Vanha syntisäkki osoitti harmaita hiuksiansa, jotka olivat
-pitemmät kuin kellään hänen tovereillansa. "Ne vain muuttavat väriä,
-eivätkä ole niin komeat kuin kymmenen vuotta sitten eikä mun vanha
-henttuni voi ylpeillä minun komeast' ulkomuorostain."
-
-Kello kaksi vartija, nimeltä Jim-porrasvahti, marssitti Paul Ritsonin
-vartijapäällikön toimistoon. Siellä pantiin vangin käsiin raudat ja
-vartija sai aseensa. Sitten he lähtivät.
-
-Laivassa, joka välitti liikettä Portlannista Weymouthiin, vanginpuku
-herätti suurta huomiota. Oli jonkinlainen kirkkojuhla ja paljon
-kirkkokansaa juhlapuvuissansa oli tunkeutunut laivankannelle ja
-hytteihin. Ilma oli ihana. Auringon säteet tanssivat veden kalvossa
-kuin lukemattomat perhosparvet peilin pinnalla. Torvisoittokunta
-soitteli etukannella.
-
-Weymouthin asemalla ihmiset taas kokoontuivat ryhmiin ja katselivat
-karsain silmin vankia. Muutamien minuuttien kuluessa, jotka juna
-asemalla seisoi, oli asemasillalle kokoontunut joukko katselijoita,
-jotka sekä ovesta että akkunoista kurkistelivat vaunuun.
-
-Paul Ritson vähät välitti tästä erinomaisesta huomaavaisuudesta,
-vaikkakin tällainen oli sangen kiusallista. "Pysy kaukana hänestä
--- etkös näe sinistä lakkia?" "Mikä pahannäköinen murjaani! Totta
-totisesti hänen pelkkä katseensa ansaitsee hänelle hirsipuun."
-
-Paul nauroi katkerasti. Sinä hetkenä hän tunsi sydämensä jäätyvän.
-Jos hänellä olisi ollut yllään juhlapuku ja hymy huulilla, miten
-toisenlainen olisikaan ihmisten arvostelu hänestä ollut! Kuka silloin
-olisi sanonut, että hän on heittiö? Ei ainakaan se inhoittava ja
-tekopyhä Kristuksen sanansaattaja, joka joku hetki sitten laulavalla
-äänellä ulisi hänen korvaansa: "Olkaa varma, että teidän syntinne
-annetaan teille anteeksi." Sama mustatakkinen fariseus talutti juuri
-komeata naista ensimmäisen luokan vaunuun.
-
-Juna lähti. Paul painautui istuimellensa selkänojaan ja mietti kaikkea,
-mitä oli tapahtunut sen jälkeen, kuin hän viimeksi matkusti tätä tietä.
-Hän matkusti silloin päinvastaiseen suuntaan ja mitä tuskia ja kauhuja
-olivatkaan nämä ensimmäiset vankilaelämän hetket hänen sielussansa
-herättäneet! Hän ei koskaan ennen tähän päivään asti ollut sitä
-muistellut.
-
-Toiset ja vielä katkerammat muistot olivat kuluttaneet pois hänen
-sielustaan näiden kokemusten jäljet. Mutta nyt ne tulivat mieleen
-yhtä tuoreina kuin kaikki olisi eilen tapahtunut. Hän oli yksi siitä
-kaksikymmenmiehisestä joukosta, joka matkusti Millbankista Dartmooriin.
-Matka Waterloohon vankivaunuissa oli ollut kauhea koe. Hän oli
-kopissaan ajatellut, ettei häneen ollenkaan koskisi, jos ihmiset
-kaduilla hänet tuntisivat. Syyttömän miehen häpeällinen tuomitseminen
-ei alentanut häntä, vaan lakia.
-
-Kun hän astui vankila-alueelle rinnallansa pedonnäköinen konna,
-joka murjottavien kulmiensa alta vain salaa vilkaisi toisiin
-haukansilmillänsä, edessänsä vanha rosvo ja miestaposta tuomittu
-murhamies kintereillänsä, juoksivat suuret, kylmät hikikarpalot hänen
-otsaltansa.
-
-Hän oli aikonut pitää päänsä pystyssä, ja jos ihmiset katsoisivat häntä
-kasvoihin, hän oli päättänyt rohkeasti katsoa heitä suoraan silmiin.
-Mutta kun sellainen tilaisuus sattui, hän koetti piiloutua vaunuun ja
-hautasi leukansa rintaansa.
-
-Hän muisti, miten ihmiset inhoten siirtyivät syrjään vaunujen tieltä,
-miten he katselivat heitä, kun heidän vaununsa vilkasliikkeisillä
-paikoilla pysähtyi odottamaan siksi, kuin ajurien ja katuvaunujen jono
-oli päässyt ohi, ja miten kauhea olikaan ollut näytelmä asemalla, jossa
-kahdenkymmenen kahlitun miehen askelten kopse herätti kaikkien ihmisten
-huomiota!
-
-Miten kauheata olikaan vanhempien vartijoitten nauru ja iva! He olivat
-ennemmin kärsineet rangaistuksensa ja esiintyivät nyt yleiseksi
-häpeäksi muka oikeuden vartijoina! "Sinä kikkanokka siellä, eks' ole
-supeltannu taskuusi tupakkaa?" "Oleks' nähnyt meitä ennen? No, riivattu
-vie, totta kai! Sinä, jolla on valkea kaulahuivi, kattoppas tarkkaan,
-niin varmasti tunnet meirät." "Oh, neitty Maria, oleks' se sää itte?
-Ja miten iloiset me ollaan saaressamme tavata teirät taas! Säilytäppäs
-samettikukkarosi minun taskuuni, niin saat sen takaisin, kun palaamme
-tätä tietä." Eikä vartijain päällikön ankaruus voinut hillitä tätä
-korkea-äänistä iloa.
-
-Paul Ritson ei voinut olla nauramatta muistellessaan, miten tuskanhiki
-oli sinä päivänä juossut pitkin hänen selkäänsä, kun hän hievahtamatta
-istui kokoonlyhistyneenä paikallansa.
-
-Ajat olivat muuttuneet sen jälkeen. Hän oli viettänyt puolitoista
-vuotta valtion koulussa ja tämä kasvatustapa oli antanut hänen kokea
-kaikkien kidutuskeinojen ihanuudet.
-
-Vartija koetti saada keskustelua syntymään. Jim-portaanvartija
-toisti moneen kertaan, ettei hän suinkaan tarkoittanut mitään pahaa.
-"Pohjaltani minä olen oikein kunnon poika", hän sanoi useammin kuin
-kerran, eikä Paul Ritson osoittanut hänelle mitään kaunamieltä.
-Mutta hän nauroi katkerasti niille rumille ja ristiriitaisille
-ajatuksille, joita vartijan kiusoittavat sanat synnyttivät. Huomaten
-kaikki yrityksensä tyhjiksi, vartija tyhjensi piippunsa ja vaipui
-äänettömyyteen.
-
-Heillä oli oma vaununsa. Muutamalla asemalla eräs mies avasi oven
-ja oli jo astunut toisen jalkansa sisään, kun huomasi, millaiseen
-matkaseuraan oli joutumaisillansa. Suutansa mutistaen hän hävisi.
-Paul Ritson teki parhaansa hillitäkseen raivoansa, jonka tällainen
-"hyvää yötä" hänessä synnytti. Hän onnistuikin ja päästi kaikuvan
-naurun poistujan jälkeen. Jollakin toisella asemalla eräs kaikkiin
-virkakuntansa helyihin puettu poliisipäällikkö, huomattuaan sinisen
-lakin, tutki tarkasti vartijan paperit. Sitten hän ylpein elein työntyi
-pois läpi ihmisjoukon, jonka hänen läsnäolonsa oli kokoon kutsunut.
-
-Kun he pääsivät Waterloohon, huusi vartija ajurin ja he ajoivat
-poliisiasemalle ilmoittautumaan. Siellä he nauttivat illallisekseen
-kupin kaakaota, ruskeata leipää ja papumuhennosta, ja vartija sai
-tupakkaa piippuunsa. Sieltä heidät kyydittiin Eustoniin, josta he
-nousivat yhdeksän Penrithin-junaan.
-
-Matka pohjoiseen kului enemmittä seikkailuitta. Rugbyssä, Staffardissa
-ja joillakin muilla asemilla juna pysähtyi ja pienet ihmisjoukot
-kokoontuivat katsomaan vankia ja lausuivat erilaisia mielipiteitä
-hänen ulkomuodostansa, rikoksestansa ja alkuperästänsä. Paul Ritson
-usein sulki silmänsä eikä puhunut mitään. Joskus ylenkatse väreili
-hänen kasvoillansa, joskus hän taas purskahti katkeraan nauruun. Hän
-ajatteli, että tämä oli tarpeen, sillä ilman sitä vankilaelämässä hänen
-alennuksensa ei olisi ollut kyllin syvä. Jos hänessä oli säilynyt
-rahtunenkaan ihmisyyden tunnetta, hellyyttä ja arkatuntoisuutta sen
-jälkeen, kun Portlannin portit sulkeutuivat hänen lähdettyänsä,
-tarvittiin vain tätä karkoittamaan ne kaikki iäksi.
-
-Välittämättä karkausyrityksistä ja vieläkin vakavammasta vaarasta,
-johon Paul Ritsonin raudanlujat kädet saattoivat hänet johtaa, vartija
-oikaisi itsensä penkille ja nukkui. Puoliyön jälkeen he saapuivat
-Creween ja tämän jälkeen matkan pahin kiusa oli ohi. Säälittelevät
-ihmiset olivat kääriytyneet matkavaippoihinsa ja uneksivat jaloista
-sankaritöistä, joita aikoivat suorittaa. Mutta yön hiljaisuudella oli
-omat kidutuskeinonsa. Kun juna jyrisi läpi pimeyden milloin kadoten
-tunneleihin, milloin taas kiitäen yli aavan lakeuden kuin laiva
-tyynessä vedessä, Paul Ritsonin ajatus kääntyi päivään, joka nyt
-tuntui olevan niin äärettömän kaukana, kuin se olisi kuulunut johonkin
-toiseen olotilaan, jolloin hän matkusti tätä tietä ihanan, rakkaan
-olennon kanssa. Tämä oli uskonut nuoren pilvettömän elämänsä hänelle
-ja missä hän oli nyt? Rauha hänelle, missä ikinä hän lieneekin! Paul
-johti mieleensä hänen hellimmän katseensa, oli kuulevinaan hänen
-viehkeimmän äänensä. Hänen ihastuttavat sormensa olivat kevyesti
-puristavinaan hänen käsiänsä, jotka olivat rautoihin kahlitut. Ja
-tänäkin hetkenä, kun koko hänen sielunsa palasi nuoren vaimon luo, joka
-oli jakanut hänen kärsimyksensä, ja hän tunsi, ettei aika ja paikka
-mitään merkinnyt, vaan hän oli vetänyt vaimonsa luokseen kuluttavan
-rakkautensa voimalla, hänestä tuntui, että kaikki hävisi ja tahraantui,
-kun hänen korvissaan kaikuivat lakkaamatta vankien huudot, kiroukset ja
-sadatukset.
-
-Hän hypähti seisoalleen ulospyrkivä kirous omillakin huulillansa, ja
-kun kuviteltu tuska, jonka hän oli sieluunsa loihtinut, haihtui ja
-hän tajusi todelliset kärsimyksensä, hänen sydämensä muuttui entistä
-kylmemmäksi ja katkerammaksi. Hän ajatteli, mitä hän ennen oli ollut
-ja mitä hän nyt oli. Ei ollut epäilystäkään -- hän oli nyt kehnompi
-ihminen. Niin. Mikä kerran oli ollut puhdasta hänessä, mikä kerran
-oli ollut jaloa ja ylevää, oli nyt likaista, epäjaloa ja alhaista.
-Mutta kamalinta kaikesta oli, että hän oli menettänyt ne hellemmät
-tunteet, jotka antavat voimakkaalle miehelle suurimman arvon. Hänestä
-tuntui, että maailma oli kohottanut kätensä häntä vastaan ja hänen teki
-vastustamattomasti mieli iskeä takaisin.
-
-He saapuivat Peurithiin aamulla neljän tienoissa, ja heidän vaununsa
-tyrkättiin sivuraiteelle odottamaan Cockermouthiin menevää junaa.
-Päivä sarasti. Akkunasta Paul Ritson saattoi epäselvästi erottaa
-häämöttävät linnan rauniot. Tämä tuttu näky järkytti häntä sydänjuuria
-myöten. Hän tuskin tiesi miksi, mutta hän tunsi, että lujin jääkerros
-hänen sydämessään suli vedeksi. Aamun hiljaisuutta häiritsivät
-vain jarrumiehen huudot vaihdemiehelle. Sanat olivat yksinäisiä --
-tavallisia ilmoituksia vain, mutta ne lausuttiin mitä leveimmällä
-Cumberlannin murteella, jota hän ei ollut saanut puoleentoista vuoteen
-kertaakaan kuulla. Silloin se pala, joka oli sulaen irtautunut hänen
-sydämestään, tuntui nousevan kurkkuun. Hannaa valo muuttui punertavaksi
-ja pian hohti itäinen taivas purppurassa. Paul avasi vaunun akkunan,
-ja vuoriston suloinen ilma maustettuna turpeen voimakkaalla
-tuoksulla virtasi tervehtimään häntä. Hänen huulensa avautuivat ja
-hänen rintansa laajeni. Kello viisi tarttui veturi vaunuun. Junaan
-liitettiin tässä muutamia muitakin vaunuja täynnä kaivosmiehiä, jotka
-ruosteen-tahraamissa puvuissansa olivat matkalla aamuvuorollensa. Kun
-juna lähti liikkeelle länttä kohden, aurinko oli noussut ja ilma oli
-täynnä lintujen laulua. Sangen pian syöksyi juna vuoristoon, ja kaikki
-katkeruus Paulin sydämestä putosi pois kuin saastainen vaate. Tämän
-äkillisen tunteitten muutoksen saattaa ymmärtää vain se vuoristolainen,
-joka pitkän poissaolon jälkeen taas ensi kerran näkee ikävöimänsä
-vuoret. Paul näki synnyinseutunsa vuorten kohoavan pilviin ja valkoinen
-usva leijaili niiden huipuilla, purot solisivat niiden jyrkkiä rinteitä
-alas, ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä puhdistaen kasvoilta
-katkeruuden jäljet. Leppäkerttu lauloi kilvan kivitaskun kanssa, ja
-vaikk'ei hän niitä nähnyt, hän kuitenkin tiesi, missä ne olivat:
-leppäkerttu lauloi lehdon siimeksessä, kivitasku taas oli istahtanut
-harmaalle kalliolle, jonka halkeamaan se oli laatinut pesänsä ja
-muninut vaaleansiniset munansa. Lampaat määkivät vuorilla, ja hän tiesi
-niiden retket yli kallioiden ja joenuomien seuduille, joissa ruoho oli
-tuoreinta. Koirien ajamina kokoontuivat ne suuriin katraihin, ja hän
-tiesi, että paimenet ovat olleet kesäisenä yönä merkitsemässä niitä ja
-aikovat keritsemistä varten pestä ne kirkkaassa vuoripurossa.
-
-Kaikki palasi hänen mieleensä selvänä kuin eilisen päivän muisto. Hän
-pisti päänsä ulos ja unohti vanginpukunsa, kunnes muuan mies, joka
-uitti hevostansa läheisessä suvannossa, hätkähti hänet nähtyään ja
-tuijotti häneen kuin sadun kummitukseen.
-
-Silloin Paul Ritson muisti, että hän oli vielä vanki, että hänen
-ranteensa olivat raudoissa, että tuo mies, joka makasi tuossa vaunun
-penkillä, oli hänen vartijansa ja että tuo teräskalu, joka pisti esiin
-hänen vyöstänsä, oli tuon nukkuvan miehen revolveri valmiina heti
-pamahtamaan, jos hän yrittäisi paeta.
-
-Mutta eivät nämäkään mietteet voineet karkoittaa niitä liikuttavia
-kotoisia tunteita, jotka hänet olivat vallanneet. Lopuksi hän alkoi
-ajatella Hugh Ritsonia ja miettiä syytä, miksi hän oli matkalla kotiin.
-Kotiin! -- Kotiin? Se oli surullinen kotiintulo, mutta kaikissa
-tapauksissa se oli tulo kotiin.
-
-
-
-
-XVI LUKU.
-
-
-Kahta päivää myöhemmin oli vanhan, harmaan kaupungintalon ympärille
-Keswickissä kerääntynyt tungokseen asti väkeä. Kihlakunnanoikeus
-oli kokoontunut välikäräjille tutkimaan erästä juttua, joka herätti
-paikkakunnalla tavatonta huomiota. Kantajana esiintyi Greta, Paul
-Ritsonin rouva, ja vastaajan nimeksi kannekirjelmässä oli merkitty Paul
-Drayton, esiintyvä nykyjään Paul Ritsonin nimellä ja halliten Ghyllin
-kartanoa Newlannin seurakunnassa.
-
-Käräjähuone oli tungokseen asti täynnä Se oli suuri, tyhjä huone,
-jonka toisessa päässä oli pitkä pöytä ja kaks riviä tuoleja, toinen
-rivi oikeutta ja valamiehiä ja toinen asianajajia, vieraitamiehiä ja
-asianosaisia varten. Muita istuinpaikkoja huoneessa ei ollut ja laakson
-asukkaat seisoivat tyhjällä lattialla ahdettuna niin tiukkaan, että
-tuskin saattoi hievahtaa.
-
-Pöydän toiseen päähän varatulla tuolilla istui Greta. Hänen leukansa
-oli käden varassa. Hän painoi silmänsä maahan, kun katselijat
-kuroittivat kaulojansa nähdäkseen häntä edes vilahdukseltakin. Hänen
-rinnallaan, toinen käsi hänen tuolinsa selkänojalla seisoi vanha
-kirkkoherra, kaunis päänsä valkeampana kuin koskaan ennen, hänen
-lempeitten kasvojensa hellyyttä ilmaisevat piirteet kuvastivat syvää
-tuskaa. Lakkaamatta tuijotellen Gretaan istui pöydän toisessa päässä
-Hugh Ritson. Toinen jalka oli nostettu toiselle polvelle, ja pitkät
-hermostuneet oikean käden sormet leikkivät kengännauhoilla. Hänen
-päänsä oli kurkottunut eteenpäin ja kuultava, kalpea, sileäksi-ajettu
-naama suurine kylmine silmineen ja laajoine, liikkuville sieraimineen
-muistutti enemmän kuin koskaan ennen rotuhevosta. Kenkään ei arvannut
-syytä, mikä Hugh Ritsonin oli tänne tuonut. Joku olisi voinut sanoa,
-että välinpitämättömyys kuvastui noista silmistä ja tuolla otsalla asui
-epätoivoa peittelevä huolettomuus.
-
-Lähellä sitä paikkaa, jossa tungos oli ahtain, supina vilkkain ja
-levottomin, istui Drayton herra Bonnithornen rinnalla. Hänen yllään oli
-raidakkaasta kankaasta tehty puku, jollaista hän kaikista mieluimmin
-käytti, ja hän oli pistänyt jättiläismäisen sinipunervan liljan
-napinkoloonsa. Hänen poskensa punoittivat ja silmät säteilivät. Silloin
-tällöin hän nojasi taapäin, kuiskaten jotakin sepälle, myllärille ja
-Lentävän Hevosen kapakoitsijalle, jotka olivat ryhmittyneet hänen
-taaksensa. Hänen huomautustensa täytyi olla erittäin sukkelia, sillä
-niitä seurasi aina hiljainen kikatus ja silmien välke, vaikkakin
-äänekäs ja hyväksyvä melu hillittiin.
-
-Kantajan asianajaja luki julki kannekirjelmänsä, Kantaja vaati, että
-sukutilojen perintöoikeus tuomittaisiin hänen miehellensä, joka
-nyt oli oikeuden turvaa vailla. Hän väitti, että se mies, joka nyt
-hallitsi Ghylliä, ei ollut hänen miehensä Paul Ritson, vaan Paul
-Drayton, Hendonin kapakoitsija, joka merkillisellä tavalla oli hänen
-miehensä näköinen ja sen avulla oli asettunut hänen miehensä sijalle.
-Selvät asianhaarat, jotka jätettiin nyt oikeuden tutkittaviksi,
-peittämättömästi todistivat, ettei vastaaja ollut Paul Ritson, joka
-yksin perintöoikeuden nojalla oli isänsä kiinteimistöjen omistaja.
-Onnettomuudeksi se, joka olisi voinut antaa ratkaisevan todistuksen,
-kuinka Paul Drayton, kapakoitsija, saattoi päästä toisen miehen
-sijalle, tuli sokeaksi ja oli nyttemmin kuollut, ja asia oli sen kautta
-tullut vieläkin vaikeammaksi. Kuitenkin esitettävien todistusten
-nojalla herra tuomarin tulisi antaa valamiesten ratkaista, ettei
-vastaaja ollut se mies, jona hän esiintyi, vaan rikoksentekijä, jonka
-puolesta toinen oli kärsimässä rangaistusta. Asian selville saamiseksi
-yleinen syyttäjä esitti kaksi vierastamiestä, joiden todistuksen
-täytyi olla ratkaiseva, Paul Ritsonin vaimon ja kirkon palvelijan,
-joka vihkimyksen toimitti. Gretan nimi mainittiin ja hän nousi pöydän
-päässä seisoalleen. Hänen rintansa aaltoili pienen pitsishaalin
-alla, joka peitti hänen olkapäitänsä ja oli sidottu kuin merimiesten
-kaulahuivi rinnalle. Hän seisoi suorana, silmät kohosivat hitaasti
-maasta ja painuneet kädet puristettiin edessä yhteen. Tavallisten
-muodollisuuksien jälkeen hänen kuulustelunsa alkoi.
-
-"Te olette Robert Lowtherin ainoa lapsi?"
-
-"Minä olen Robert Lowtherin tytär."
-
-Drayton nytkäytti päätänsä taapäin ja naurahti. "Te menitte naimisiin
-Paul Ritsonin kanssa Newlannin seurakunnan kirkossa 1875 ja vihkimyksen
-toimitti kunnia-arvoisa kirkkoherra Christian?"
-
-"Niin tein."
-
-"Hääpäivänänne te matkustitte miehenne kanssa Lontooseen, ja hän jätti
-teidät samana iltana St. Margaretin Westminsterin luostariin?"
-
-"Se on aivan totta."
-
-Kuului keskustelun supinaa oikeussalista ja kuiskauksia tuoliriveiltä.
-Tuomari pysähtyi ja selitti, ettei ollut hänen aikomuksensa koettaa
-päästä selville tästä omituisesta tosiasiasta, jonka vain yksi henkilö
-valallansa voisi todistaa. Mutta vaikka tämä henkilö olisi saapusalla,
-ei häntä kuitenkaan voitaisi kuulustella. Kuullessaan tämän selityksen
-Hugh Ritson kohotti raukeat silmänsä, ja kuulustelu jatkui.
-
-"Kolme päivää myöhemmin te saitte mieheltänne sanan saapua puoliyön
-junalle St. Pancraksen asemalle, josta teidän miehenne kanssa oli
-matkustettava takaisin Cumberlandiin?"
-
-"Niin sain."
-
-"Kuka toi teille sen sanan?"
-
-"Rouva Drayton, Hendonin kapakan vanha emäntä."
-
-"Menittekö te asemalle?"
-
-"Oh, kyllä."
-
-"Kertokaa oikeudelle, mitä sitten tapahtui."
-
-"Juuri kellon lyödessä kahtatoista, kun junan piti lähteä, eräs mies,
-jota ensi silmäyksellä pidin miehenäni, kiiruhti asemasillalle ja minä
-menin hänen kanssaan vaunuun."
-
-"Näettekö te tämän miehen täällä oikeussalissa?"
-
-"Näen, hän istuu teistä oikealle kolmannella tuolilla."
-
-Drayton nousi, hymyili leveästi, kumarsi todistajalle ja istahti sitten
-takaisin.
-
-"Olitteko te yksin siinä vaununosastossa?"
-
-"Ensin olimme, mutta juuri, kun juna alkoi liikkua, kukas muu yhtyi
-meihin, ellei kirkkoherra Christian."
-
-Taas seurasi keskustelua ja supinaa, ja tuomari selitti, ettei hän
-tahdo viivyttää oikeutta tutkimalla sitä merkillistä sattumaa, joka
-kirkkoherra Christianin toi Lontooseen tällä ratkaisevalla hetkellä.
-Nämä seikat itsessänsä muodostavat tosiasiain ketjun, joka vielä
-on joutuva rikosoikeuden tutkittavaksi, koska tämän kautta juttu
-tapahtuneesta rikoksesta käy yhä tuskallisemmaksi ja peittyy yhä
-suurempaan hämärään.
-
-"Kertokaa oikeudelle, mitä tapahtui junassa."
-
-"Minä huomasin heti, ettei mies ollut minun mieheni, vaikka hän
-muotonsa ja kokonsa puolesta suuresti oli hänen näköisensä, ja kun hän
-puhutteli minua vaimonaan, minä jyrkästi kielsin häntä sitä tekemästä."
-
-"Huomasiko myöskin kirkkoherra Christian erehdyksen?"
-
-"Huomasi kyllä, vaikk'ei aivan niin pian."
-
-"Mitä te teitte?"
-
-"Me jätimme junan ensimmäisellä asemalla, missä se pysähtyi."
-
-"Koettiko vastaaja estää teitä siitä?"
-
-"Ei. Hän näytti häpeävän ja huomautti, että sairaus ehkä on kokonaan
-muuttanut hänet."
-
-Yleinen syyttäjä, jonka vasemmalla puolella herra Bonnithorne istui
-vastaajan lainopillisena avustajana, silmäili tutkivasti todistajaa.
-
-"Te sanotte, että vihkimäpäiväänne seuranneena yönä miehenne jätti
-teidät luostariin?"
-
-"Niin sanon."
-
-Herra Bonnithorne painoi maahan vilkkuvat silmänsä ja virkkoi jotakin,
-jota todistaja ei voinut kuulla. Ihmiset hänen tuolinsa takana nauraa
-kikattivat.
-
-"Ja te sanotte, että rouva Drayton toi teille sanoman, josta
-mainitsitte. Puhuiko hän siitä, että teidän miehenne on sairas?"
-
-"Kyllä hän puhui."
-
-"Siitä me kai saamme päättää, että olitte sitä ennen käyneet Draytonin
-talossa Hendonissa?"
-
-"Rautatieonnettomuus pakotti meidät siihen."
-
-"Oliko ketään vastaajan mukana, kun hän tuli St. Pancraksen asemalle
-sinä yönä?"
-
-"Minun mieheni veli, Hugh Ritson, oli hänen kanssaan."
-
-"Sanokaa valamiehille, missä teidän miehenne nyt on, ellei hän tällä
-hetkellä ole oikeussalissa."
-
-Ei vastausta. Täydellisen hiljaisuuden vallitessa odotettiin, että
-kantajan asianajaja vastaisi tähän kysymykseen.
-
-"No, sen asian me voimme jättää silleen", jatkoi tuomari ylhäisesti
-hymyillen. "Yksi kysymys vielä, rouva Ritson. Sattuiko teille miehenne
-kanssa mitään erimielisyyksiä?"
-
-"Ei milloinkaan."
-
-"Tahdotteko vannoa, ettei äänenne ollut noussut kiivaaseen sanasotaan,
-kun olitte Hendonin kapakassa?"
-
-Greta kohotti päänsä ja hänen silmänsä salamoivat. "Kyllä, minä vannon
-sen", hän sanoi lempeällä äänellä, mutta järkyttävällä painolla.
-
-Herra Bonnithorne läheni tuomarin korvaa ja antoi ymmärtää, että ehkä
-asia oli liian arkaluontoinen valanvelvoituksella kuulusteltavaksi.
-
-Tämän jälkeen kuulusteltiin kirkkoherra Christiania. Vastaaja ei ollut
-se mies, jonka hän oli kantajan kanssa vihkinyt. Sen jälkeen hän oli
-nähnyt Paul Ritsonin. Missä? Dartmoorin kuritushuoneessa. Kysellen hän
-oli saanut selville, millä nimellä viranomaiset pitivät häntä vankina
-ja hänelle oli sanottu: Paul Drayton.
-
-"Kertokaa oikeudelle, kuinka saitte selville, että vastaaja on Paul
-Drayton."
-
-"Monet tosiasiat selvittivät sen."
-
-"Sanokaa niistä joku."
-
-"Hääaamuna minä löysin kirjeen sakastini uuninreunustalta. Se oli herra
-Hugh Ritsonilta herra Bonnithornelle ja siinä mainittiin Draytonin
-nimi, joka myöhempien tapausten valossa on johtanut varmaan päätökseen,
-että vastaaja on sama mies."
-
-"Voitteko näyttää meille sen kirjeen?"
-
-"En, minä jätin sen siihen, mistä sen löysin."
-
-"Tuskinpa me silloin voimme saada sitä todistuskappaleeksi."
-
-Tuomarit hymyilivät, ja jännitys Draytonin kasvoilla laukesi. Yleisössä
-syntyi liikettä, ja todistaja siirtyi syrjään.
-
-Puolustajan asianajaja aloitti puheensa. Heitä oli koetettu saada
-uskomaan, että syytetty tässä jutussa olisi Paul Drayton, huolimatta
-siitä, että varmasti tiedetään Paul Draytonin olevan vankina
-kuritushuoneessa. Oli kyhätty kokoon merkillinen kertomus, että
-vast'ikään naimisiin mennyt mies heittää vaimonsa luostariin heidän
-hääpäivänsä iltana, ja kun heidän pitäisi keskinäisen sopimuksen mukaan
-kohdata toisensa, mies meneekin toisen nimellä vankilaan ja toinen
-mies tulee Cumberlandiin vaatimaan oikeuksiansa vaimonsa aviomiehenä.
-Edelleen heitä on uskoteltu, että aviomiehen veli, herra Hugh Ritson,
-on joutunut petturin narriksi tai tehnyt itsensä syypääksi petokseen.
-Onneksi oli helppo saada selville asian oikea laita kahden verrattoman
-todistuskeinon -- ulkomuodon ja muistin avulla. Voitiin todistaa,
-ettei vastaaja ollut kukaan muu kuin Paul Ritson, koska hän ensiksi
-oli täydellisesti hänen näköisensä, toiseksi tiesi kaikki, mitä Paul
-Ritsonin tuli tietää, ja kolmanneksi, koska hän ei tiennyt mitään,
-mitä Paul Ritson ei saanut tietää. Koska maailman alusta ei ole ollut
-kahta ihmistä, joiden elämä olisi niin täydellisesti sama, ei myöskään
-vastaaja voinut olla kukaan muu kuin Paul Ritson.
-
-Dick-mylläri oli vastaajan ensimmäinen vierasmies. Hän vannoi, että
-Paul Ritson oli sammuttamassa tulipaloa, joka syttyi hänen myllyllänsä
-kaksi vuotta sitten ja että vastaaja kertoi hänelle vain joku kuukausi
-sitten, miten hän oli kiivennyt katolle ja miten tuli lopulta sammui.
-Yksikään, joka ei itse olisi ollut saapuvilla, ei olisi voinut kertoa
-asioita niin yksityiskohtia myöten. Se mies oli Paul Ritson, ja monet
-katselijat muiden muassa kirkkoherra Christian näkivät hänet.
-
-Seuraava todistaja oli rouva Calvert, Laiskan Hevosen kapakasta. Paul
-Ritson oli ollut heillä yötä kaksi vuotta sitten eikä ole kulunut kuin
-muutamia päiviä, kun vastaaja tuli heille, osoitti sitä huonetta, jossa
-oli nukkunut, ja kertasi ne harvat sanat, jotka silloin lausui.
-
-Kutsuttiin esille tallimies Natt. Hänen uniset silmänsä välkehtivät
-tietoviisaina, kun hän selitti, että eräänä talvi-iltana, jolloin satoi
-julmasti lunta, rouva Ritson, silloin neiti Greta, oli säikähtänyt
-jotakin, jota hän piti Paul Ritsonin kummituksena. Todistaja ei antanut
-pettää itseänsä niin helposti, ja syytetty olikin sittemmin selittänyt
-kulkeneensa käytävällä ja kertonut, millainen tilanne oli ja mikä hänet
-oli saattanut näyttämään aaveelta. Sitten seurasivat John Proudfoot,
-seppä, Tuomas Kyttyräselkä, postinkantaja, Giles Raisley, kaivosmies,
-Job Sheepshangs, kivenhakkaaja ja Tommy Lowthwaite, Lentävän Hevosen
-kapakoitsija -- kaikki vannoen tuntevansa syytetyn Paul Ritsoniksi.
-
-Joku huomautti, että Paulilla oli päässään arpi, jonka hän oli saanut,
-kun hevonen oli häntä pienenä potkaissut. Vastaajalla juuri oli
-mainittu arpi.
-
-Toinen muisti, että Paul Ritsonilla oli arpi myöskin jalkopohjassa.
-Se oli muisto haavasta, jonka hän kerran oli saanut kiivetessään
-Hindscarthille. Siinäkin piti todistus paikkansa.
-
-Kolmas oli lyönyt painia Paul Ritsonin kanssa ja tiesi, että hänellä
-on luomi selässä oikeassa lavassa. Vastaajalla oli luomi tässä
-harvinaisessa paikassa.
-
-Yleinen syyttäjä hymyili merkitsevästi valamiehille, ja valamiehet
-hymyilivät merkitsevästi yleiselle syyttäjälle. Oliko todellakin
-tarpeen, että vastaaja vieläkin kutsuttaisiin esille? Totisesti se
-kulutti vain turhaan oikeuden kallista aikaa. Koko juttu oli selvä
-kuin päivä: rouva oli riidellyt miehensä kanssa. Asiat oli saatettava
-oikealle ladulle siten, että tämä aiheeton kanne kumottiin ja miehelle
-annettiin oikeus valvoa aviollisia oikeuksiansa, jotka häneltä näin
-väärällä tavalla oli tahdottu riistää.
-
-Kantajan asianajaja hymyili myöskin ja hänen hymynsä koetti ilmaista
-heikkoa itsepuolustelua. Hän änkytti joitakin sanoja selittääkseen,
-että hänelle oli luvattu sitovampia todistuksia silloin, kun hän otti
-tämän asian ajaaksensa.
-
-Oikeussalista kuului askelten töminää. Drayton oli noussut vastaamaan
-takanaan seisovien ystäviensä onnentoivotuksiin ja tuomarien oikealla
-ja vasemmalla puolella istuvien ylempien kansalaisten sydämellisiin
-päännyökkäyksiin. Hän vastasi äänekkäästi, kun yht'äkkiä vaadittiin
-hiljaisuutta, ja kaikkien silmät olivat kääntyneet pöydän toiseen
-päähän.
-
-Hugh Ritson oli noussut seisoalleen, ja hänen kasvonsa olivat hyvin
-kalpeat, mutta kovat kuin kallio. Hän neuvotteli kuiskaavalla äänellä
-kantajan asianajajan kanssa. Mainitun herrasmiehen kasvojen ilme kertoi
-hänen tavattomasta mielenkiinnostaan siihen, mitä hän kuuli. Hän
-kohotti äkkiä tavattomalla kiihkolla kätensä ja sanoi:
-
-"Hyvät herrat, minulle on huomautettu eräistä todistajista, jotka
-voivat luoda valaistusta tähän sangen merkilliseen ja hämärältä
-näyttävään juttuun."
-
-"Millaisista todistajista?" kysyi tuomari.
-
-"Jos onkin mahdollista", alkoi asianajaja, "että oikeus panee enemmän
-arvoa päättäessään kyseessä-olevien yksilöitten henkilöllisyydestä
-suutarien ja räätälien ja laakson roskaväen todistuksiin kuin
-sen miehen vaimon sanaan, jonka maatiloista on kysymys, ehkäpä
-sallitaan kuitenkin mainita, että on olemassa kolme henkilöä,
-joiden kuulusteleminen ehdottomasti on tarpeen, että asia saisi
-oikean ratkaisun -- Paul Ritsonin veli, syytetty, joka väittää
-olevansa Paul Ritson ja vanki, joka Paul Draytonina on tuomittu
-kuritushuonerangaistukseen. Voisin nimittää vielä yhden, jonka todistus
-olisi varmin ja sitovin -- Paul Ritsonin äidin -- mutta hän, ikävä
-kyllä, on kuollut maailmalle."
-
-Drayton seisoi kuin kivettyneenä paikallansa. Vaikka hän olikin
-hidasjärkinen, hän yhdellä silmäyksellä tajusi, mitä oli tapahtunut.
-Laskelmissaan hän ei kertaakaan ollut ottanut huomioon sitä
-mahdollisuutta, että Hugh Ritson voisi antautua itse vaaraan
-koettaessaan paljastaa häntä ja saada hänet turmioon.
-
-"Voitteko te vaatia kaikki nämä henkilöt todistajiksi?"
-
-"Herra tuomari, minä olen varma, että syytetty vapautensa hinnalla
-kieltäytyy ilmaisemasta tärkeitä tosiasioita, mutta oikeus ei voi
-kieltäytyä kuulustelemasta kahta mainitsemistani henkilöistä -- Paul
-Ritsonin veljeä ja vankia, joka tunnetaan nimellä Paul Drayton."
-
-Tämä selitys herätti tavatonta hämmästystä. Greta oli nojautunut
-tuolinsa selustaan, hänen rintansa aaltoili ja raateleva tuska synkisti
-hänen kasvojansa. Kirkkoherra Christian seisoi hänen takanansa
-ilonsekainen hämmästys ja kiihko kasvoillansa. Draytonin kulmat olivat
-vetäytyneet kurttuun ja huulet puristuneet lujasti yhteen.
-
-"Minä en tarvitse heidän lavertelujansa", hän mutisi.
-
-"Te voitte päätöksestä vedota", sanoi tuomari.
-
-"Herra tuomari, muutamia seikkoja on ennen istunnon lopettamista
-mahdollisuus saada selville ja ne tosiasiat saattavat olla niin
-ratkaisevia, että asia saa aivan uuden käänteen."
-
-"Mitä te siis vaaditte?"
-
-"Ennen lopullista päätöstä mainitsemieni todistajien kuulustelua."
-
-Tämän välikohtauksen ajan oli Hugh Ritson hievahtamatta seisonut
-paikallansa pöydän ääressä. Hän jäi paikalleen ja osoitti täydellistä
-mielenmalttia, kun asianajaja selitti, että neljä päivää sitten oli
-oikeusministerille esitetty sitovia todistuksia tässä asiassa eikä
-niitä tässä tilaisuudessa vielä ole julkituotu. Ensimmäinen tulos
-näiden todistusten jättämisestä oli, että vanki Drayton oli tällä
-hetkellä tässä samassa talossa ja voitiin siis heti kuulustella.
-
-Tuomari antoi määräyksen, että vanki on tuotava heti sisään.
-
-Hugh Ritson lähestyi erästä pitkää miestä, joka seisoi lähellä,
-ja pian heitettiin ovi auki ja hänen kanssaan astui toinen mies
-käräjähuoneeseen.
-
-Jokaisen silmät kääntyivät häneen. Hänellä oli yllään vangin takki,
-johon oli kiinnitetty pyöreä levy ja siinä merkki: "B 2001 P.S." ja
-sen alla leveä nuoli. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja kangistuneet ja
-hänen suuret silmänsä kiilsivät. Hän oli täysissä miehuutensa voimissa,
-mutta hänen pörröisessä tukassaan oli runsaasti harmaata. Hän työntyi
-ihmisten välitse, ja kaikki vetäytyivät syrjään antaaksensa hänelle
-tietä. Kun hän saapui pöydän luo, hän laski kärsimättömästi sille
-toisen kätensä, joka oli kahleissa ja kohotti uhmaten päätänsä. Hänen
-koko olentonsa osoitti voimakasta miestä, joka tietää, että kaikkien
-kädet on kohotettu häntä vastaan, ja joka tahtoo näyttää, että hänen
-kätensä ovat kaikkia vastaan.
-
-Kantajan asianajaja vaati uudelleen, että vastaajan todistajat
-kutsuttaisiin toistamiseen esille. Se tapahtuikin.
-
-"John Proudfoot, Job Sheepshangs, Thomas Lowthwaite, Giles Raisley,
-katsokaa tänne. Kuka on tämä mies?"
-
-Seurasi kuolemanhiljaisuus. Sitten mainitut miehet yksitellen
-pudistivat päätänsä. He eivät tunteneet vankia. Tietysti hän oli
-kauheasti vanhentunut. Kahden vuoden kärsimykset ja tuskat olivat
-piirtäneet syviä vakoja hänen kasvoihinsa. Tällä hetkellä hän oli
-vähemmän oman itsensä näköinen kuin se petturi, joka esiintyi hänen
-nimellänsä.
-
-Hugh Ritsonin käytös ei muuttunut. Vain huulten tuskin huomattava
-värähtely ilmaisi hänen tunteitansa.
-
-Tuomari kysyi: "Onko täällä ketään, joka tuntee hänet?"
-
-Yksikään ääni ei vastannut. Kaikki oli aivan hiljaa. "Tahtooko vastaaja
-asettua hänen rinnallensa?" Drayton hypähti äänekkäästi nauraen
-seisoalleen ja tallusti pöydän ääreen. Kun hän lähestyi, katsoi vanki
-terävästi häneen.
-
-"Tahtooko rouva Ritson astua uudestansa esille?" Greta oli jo noussut
-ja piteli kirkkoherra Christianin kättä hermostunein sormin. Hän
-astui erilleen ja tullen miesten taa hän joutui seisomaan heidän
-välillänsä. Toisella puolen seisoi Drayton teeskennelty hymy huulillaan
-ja puoliksi kääntyneenä katsojiin; toisella puolen seisoi vanki kädet
-eteen sidottuina, uhmaava katse heltyneenä ja huulet avautuneina
-huudahdukseen, joka kohosi niille, mutta ei kuulunut kenenkään korvaan.
-
-"Greta", sanoi Hugh Ritson hiljaisella äänellä, mutta se kertoi
-sanoinkuvaamattomista tunteista, "kumpi näistä kahdesta miehestä on
-sinun miehesi?"
-
-Tuomari kertasi virallisesti kysymyksen. Greta oli hitaasti kohottanut
-katseensa maasta, kunnes se pysähtyi vangin kasvoihin. Sitten äkkiä,
-salaman nopeudella, kirkaisten kuin pelästynyt lintu hän heittäytyi
-vangin kaulaan.
-
-Liikutus kuristi Hugh Ritsonin kurkkua, mutta hän seisoi äänettömänä
-pöydän ääressä. Vain hänen hento vartalonsa nytkähteli ja hänen
-kasvonsa värähtelivät. Hän ei vielä ollut suorittanut tehtäväänsä
-loppuun.
-
-"Siinä on luonnon vastaus", hän virkahti hiljaa. Hugh Ritson asetettiin
-todistajan paikalle ja täyteläisellä ja lujalla äänellä, joka kuului
-oikeussalin perimpäänkin soppeen, hän todisti vangin veljekseen, Paul
-Ritsoniksi.
-
-Syytetyn asianajaja näytti siltä kuin hän olisi saanut iskun vasten
-kasvoja. Voittaen itsensä hän koetti hymyillä ja sanoi:
-
-"Tämän vaikuttavan välinäytöksen jälkeen minun ehkä sallitaan tälle
-uudelle todistajalle tehdä muutamia kysymyksiä:
-
-"Vannoitteko te Keskusrikosoikeudessa, Vanhassa Baileyssä vuonna 1875,
-että tämä henkilö, joka seisoo tässä vangin puvussa, _ei_ ollut Paul
-Ritson?"
-
-"Vannoin."
-
-"Nyt minun toinen kysymykseni. Vannoitteko myöskin, että tämä vastaaja
-oli teidän veljenne, eikä niin ollen voinut olla Paul Drayton?"
-
-"Vannoin."
-
-"Siinä tapauksessa te teitte väärän valan silloin, tai teette te väärän
-valan nyt?"
-
-"Minä tein väärän valan _silloin_."
-
-Tuomari keskeytti nyt ja kysyi, tiesikö todistaja, kuinka suuren
-rikoksen hän oli tehnyt, jos hänen tunnustuksensa oli tosi. Hugh Ritson
-painoi päänsä alas.
-
-"Ymmärrättekö te, että tämä teidän tunnustuksenne vie teidät
-kuritushuoneeseen väärästä valasta ja petoksesta?"
-
-"Minä olen sinetilläni vahvistanut selitykseni, jossa olen tunnustanut
-rikokseni."
-
-Hän lausui tämän vastauksen täydellisesti itsensä hilliten, vaikka
-syvä liikutus väreili jokaisessa sanassa. "Tiedättekö, että moni
-haaksirikkoutunut raukka, joiden rikos laatunsa puolesta on verrattava
-teidän rikokseenne, muutamia vuosia sitten meni suoraan oikeussalista
-hirsipuuhun?"
-
-"Minun rikokseni on sovittamaton rikos. Minä teen tunnustukseni
-vapaaehtoisesti ja tietoisena. Minä en ole täällä armoa pyytääkseni."
-
-Kauhistuksen kohahdus kävi läpi oikeussalin. Vangin kasvoille oli
-kohonnut sanoin-kuvaamaton ihmettelyn ilme.
-
-Tuomari hymyili taas.
-
-"Otaksun teidän käsittävän, että jos valtion lainvalvojat uskovat sen
-kertomuksen, jonka juuri olemme kuulleet, se mies, jota te sanotte
-veljeksenne, saa haltuunsa ja hallittavakseen ne kiinteimistöt, jotka
-teidän isänne kuollessansa jälkeensä jätti?"
-
-"Hänellä on oikeus niihin."
-
-Vastaajan asianajaja kääntyi hymyillen valamiehiin.
-
-"On aina tärkeätä löytää jokin järjellinen syy tuomitessamme ihmisten
-tekoja. Todistaja riiteli vastaajan kanssa neljä päivää sitten ja tässä
-on kosto. Mutta minä vetoan oikeuteen. Onko tämä juttu uskottava? Eikö
-tämä ole ilmeinen petosyritys?"
-
-Tuomari keskeytti taaskin.
-
-"Ihminen ei uhraa niin paljoa valheen vuoksi. Todistaja tietää, että
-kun oikeus lopettaa istuntonsa, hän itse joutuu telkien taa."
-
-Tässä asianajaja nousi taas ja pyysi, ettei tuomari leikkisi piilosilla
-todistajan kanssa, ennenkuin asia on selvillä.
-
-"Ottakaamme vanki kuulusteltavaksi," sanoi tuomari.
-
-Paul Ritson kohotti päätänsä, Greta vaipui tuolille hänen viereensä.
-Vankia ei voitu vannottaa.
-
-Vartija esitti otteen vankilan henkilöluettelosta. Se kuului: "Paul
-Drayton, viisi jalkaa yksitoista tuumaa, ruskea tukka ja silmät,
-ikä kolmekymmentä, ammatiltaan ravintoloitsija, syntynyt Lontoossa,
-tuomittu ryöstöstä rautatieonnettomuudessa."
-
-"Tarkoittaako tämä ote teitä?" kysyi tuomari.
-
-Vangin silmät kiersivät ympäri pöydän.
-
-"Mitä on tekeillä?" hän kysyi hämmentyneellä äänellä.
-
-"Pitäkää ajatuksenne koossa, mies. Oletteko te Paul Ritson, Allan
-Ritsonin vanhin poika?"
-
-"Miksi sen tahdotte tietää", murahti vanki.
-
-"Vangin, jonka on sallittu saapua todistajaksi, vaikk'ei hänellä ole
-kansalaisluottamusta, tulee vastata tehtyihin kysymyksiin selvästi ja
-kiertelemättä. Mikä on nimenne, herraseni?"
-
-"Ottakaa se selville."
-
-"Kuulkaahan mies", sanoi tuomari lievitellen, "me istumme täällä
-lain nimessä ja laki tahtoo olla teidän ystävänne." -- Vanki nauroi
-katkerasti. -- "Auttakaa meitä tässä vaikeassa jutussa muutamilla
-kohteliailla vastauksilla. Jos te olette Paul Drayton, te menette
-takaisin Portlandiin suorittamaan rangaistuksenne loppuun. Jos saamme
-selville, että te olette Paul Ritson, teidän juttunne annetaan
-Ylioikeuden selvitettäväksi ja te saatte takaisin vapautenne, ja
-omaisuutenne palautetaan teille takaisin. Ennen kaikkea, mikä on teidän
-nimenne -- Paul Drayton vai Paul Ritson?"
-
-Vanki oli aluksi vaiti. Sitten hän virkkoi hiljaa:
-
-"Mikään laki ei voi palauttaa minulle kaikkea, mitä minulta on viety."
-
-Tuomari lisäsi:
-
-"Ajatelkaa, jos te olette Paul Ritson, ja syytön mies, lain avulla te
-saatte takaisin nuoren vaimonne."
-
-Tämä vetoaminen muutti vangin olennon kokonaan. Hänen silmänsä
-kääntyivät hänen vieressään istuvaan Gretaan ja hänen kasvojensa
-jännitys laukesi. Tuomari alkoi taas:
-
-"Kaksi todistajaa -- toinen väittää olevansa teidän veljenne, toinen
-teidän vaimonne -- on tuntenut teidät Paul Ritsoniksi. Oletteko se
-henkilö?"
-
-Vangin kasvot ilmaisivat niitä tuskia ja ristiriitoja, jotka
-riehuivat hänen sielussansa. Hämärästi ja sekavasti hän ajatteli
-niitä seurauksia, joita hänen vastauksestansa saattaisi olla. Jos hän
-sanoisi olevansa Paul Ritson, hänestä tuntui samalla välttämättömältä
-tunnustaa, ettei hän ollut isänsä vanhin laillinen poika. Silloin hänen
-äitiänsä ympäröivä kunniakehä menisi rikki ja tallattaisiin lokaan.
-Hän muisteli valaansa. Voisiko hän sanoa kuuttakaan sanaa rikkomatta
-sitä? Ei, hän ei tahtonut lausua kuutta tavuakaan. Miten nuo vuoriston
-juorukellot iloitsisivatkaan, jos pääsisivät tahraamaan hyvää nimeä!
-
-"Oletteko te Paul Ritson, Allan Ritsonin vanhin poika ja perijä?"
-
-Vanki katsahti Gretaan. Tämä nousi seisoalleen hänen rinnallensa --
-hänen koko sielunsa kuvastui hänen kasvoillansa, kun hän huusi:
-
-"Vastaa, vastaa!"
-
-"En voi vastata", sanoi, vanki kuuluvalla, mutta värähtelevällä äänellä.
-
-Tänä kauheana hetkenä hänen voimansa näytti jättävän hänet. Hän
-horjahti taapäin ja lyhistyi sille tuolille, josta Greta oli noussut.
-
-Greta kumartui hänen ylitsensä laskien kätensä hellästi hänen päänsä
-päälle.
-
-"Sano heille totuus", hän rukoili, "sano, että olet minun mieheni, sano
-se heille, oi sano, sano!"
-
-Paul kohotti häneen silmänsä, joista kuvastui kauhea tuska, joka
-rakkautensa nimessä häneltä armoa rukoili.
-
-Kaikista läsnä-olijoista Hugh Ritson yksin tajusi, mitä liikkui hänen
-sydämessänsä.
-
-"Paul Ritson on oikeutettu perijä ja isänsä ja äitinsä laillinen
-poika", hän mutisi kuuluvasti.
-
-Vanki kääntyi sinne, missä hänen veljensä istui ja katseli häneen
-sellaisin ilmein, ettei hän näyttänyt ymmärtävän, mitä uskoa tai olla
-uskomatta.
-
-Vastaajan asianajaja nousi.
-
-"Kaikki selvästi huomaamme, ettemme tätä onnetonta vankia voi käyttää
-todistajana saadaksemme selvitystä asiaan", hän sanoi. "Hän on Paul
-Drayton eikä häntä voida saada edes yrittämäänkään koettaa esiintyä
-Paul Ritsonina."
-
-Oikeussalissa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kun ovi tuomareitten
-takana avautui ja kynnykselle ilmestyi kaksi naista. Toinen niistä oli
-pieni, ryppyinen ja vanha. Se oli rouva Drayton. Toisella oli nunnan
-huntu ja puku. Se oli sisar Grace.
-
-Hugh Ritson kumartui kantajan asianajajaan, joka nousi äkkiä ja virkkoi:
-
-"Se todistaja, josta mainitsin ja jonka sanoin kuolleen maailmalle, on
-nyt oikeussalissa."
-
-Syntyi tavatonta supinaa, jonka aikana nunna johdettiin pöydän ääreen.
-Hän kohotti pitkää huntuansa ja sen takaa tuli esille tyynet kalpeat
-kasvot. Tavallisten muodollisuuksien perästä tuomari kysyi häneltä:
-
-"Rouva Ritson, kumpi näistä kahdesta miehestä, jotka istuvat
-vastapäätä, on teidän poikanne?"
-
-Sisar Grace vastasi kirkkaalla, pehmeällä äänellä:
-
-"Molemmat ovat minun poikiani. Vanki on Paul Ritson, minun ja Allan
-Ritsonin poika. Toinen on Paul Lowther, minun poikani onnettomasta
-yhteydestä Robert Lowtherin kanssa."
-
-Drayton hypähti seisoalleen.
-
-"Siinä se on, kylliksi siitä", huusi hän kiihkoissansa. "Saatanan
-saatana, jos minä voin sitä enää sietää!"
-
-Bonnithorne lähestyi häntä ja kuiskasi:
-
-"Hullu, mitä aiotte tehdä? Hillitkää kielenne."
-
-"Nyt se on selvillä. Tuolla on tuo vanha akka myöskin, tulkoon hänkin
-antamaan minua ilmi. Kas niin, minä sanon, minä olen Paul Drayton.
-Niin, se minä olen, jos haluatte tietää."
-
-"Poliisi saa pidättää tämän miehen viivyttelemättä kuulustelua varten",
-sanoi tuomari.
-
-"Se olitte _te_, joka keititte minulle tämän sopan", huusi Drayton
-Bonnithornelle. "Ilman teitä minä olisin ollut Australiassa tällä
-hetkellä."
-
-"Poliisin tulee pidättää herra Bonnithorne myöskin", sanoi tuomari.
-"Mitä teihin, herra, tulee", hän lisäsi kääntyen Hugh Ritsoniin, "minä
-ilmoitan teidän todistuksenne oikeuskanslerille, joka jo ennemmin
-lienee teidän selityksenne saanut -- ja laki saa teidän suhteenne
-menetellä, miten asianhaarat vaativat."
-
-Tämä asia lykättiin toistaiseksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Drayton ja Bonnithorne eivät huolestuttaneet maailmaa enää kauaa.
-Kuukauden kuluessa heidät tutkittiin ja tuomittiin yhdessä -- toinen
-väärällä nimellä esiintymisestä, molemmat petoksesta.
-
-Paul Ritson vapautui vartijastaan, mutta hänen täytyi kuitenkin jäädä
-vielä poliisikamarille odottamaan oikeuskanslerin vapauttavaa päätöstä.
-Hugh Ritson asteli ulos oikeussalista vapaana miehenä.
-
-
-
-
-XVII LUKU.
-
-
-Hugh Ritson palasi asunnolleen kaivosvuorelle. Matkalla sinne hän
-kohtasi joukon ihmisiä, jotka olivat kokoontuneet kaupungin puoleiselle
-sillalle. He hajaantuivat, kun hän kulki läpi, mutta ainoakaan ilme
-hänen kivettyneillä kasvoillansa ei todistanut, että hän tunsi heidät.
-Puoli-iltarupeamassa saapui Carlislesta asianajaja, joka osti kaikki
-koneet ja kaivoskaluston. Samana iltana, kun päivävuorolaiset palasivat
-ja yövuorolaiset menivät työhön, heidän palkkansa maksettiin viimeiseen
-penniin. Sitten Hugh Ritson sulki ovensa ja alkoi uudestansa surullisen
-marssinsa huoneessansa.
-
-Tänä iltana -- se oli keskiviikko-ilta -- kun pimeys peitti laaksot ja
-vuoret, oli laaksossa kauhea huuto ja valitus. Se alkoi kaivosaukolta
-ja sieltä se levisi kaikkialle. Vähemmässä kuin neljännestunnissa
-satakunta ihmistä, miehiä, lapsia ja vaimoja oli kokoontunut
-kaivosaukon ympärille. Hiekka oli sortunut kaivokseen ja vanginnut
-sinne muutamia työmiehiä. Huuto, valitus ja moninaiset itkun äänet
-täyttivät yhtenäisenä kuorona ilman.
-
-"Minä tiesin, että näin kävisi." "Minä jo sanoin isännälle aikoja
-sitten." "Missä on minun mieheni?" "Ja minun?" "Ja minun lapsiraukkani
--- vasta viidentoista vuotias." "Onko kukaan nähnyt minun Willietani?"
-"Oletko se sinä, Robbie, poikaseni? -- Ei." Ja joka kerta kun alhaalta
-tuli nostokorissa miehiä ja poikia, hyökkäsivät äidit, vaimot ja isät
-tuntemaan omiansa.
-
-Hugh Ritson astui ulos ja kulki läpi ihmisjoukon.
-
-"Missä hiekka on sortunut?" hän kysyi muutamalta kaivosmieheltä, joka
-juuri tuli ylös aukosta.
-
-"Hiekkasuonilla 2, 3, 1", vastasi mies.
-
-"No, sittenhän itse kaivos on selvä?"
-
-"On, mutta vettä on sinne tulvinut, niin ettei sinne ole turvallista
-mennä."
-
-Hugh Ritson oli ottanut kynttilän hänen kädestänsä ja puhdisti sen
-sydäntä hattunsa suojassa.
-
-"Oletteko valmis?" hän huusi konemiehelle yli ihmisten melun.
-
-Seuraavana hetkenä hän oli asettunut koriin ja päästi irti rautaparrun,
-joka sitä piti kiinni. Kauhun valtaamat ihmiset olivat hetken vaiti,
-kun kori alkoi painua alas.
-
-Aukon pohjalla odotti joukko miehiä päästäksensä ylös. Heidän kasvonsa
-olivat kalmankarvaiset hämärässä valossa. Ennenkuin kori oli päässyt
-alas, Hugh Ritson saattoi kuulla heidän hengityksensä.
-
-"Kuinka monta teistä on poissa?" hän kysyi.
-
-"Ei ketään muita kuin Giles Raisley ja vanha Reuben", vastasi yksi
-miehistä. Toiset välittämättä isännän kysymyksistä olivat hyökänneet
-koriin ja antoivat kiivaita kohotusmerkkejä.
-
-Hugh Ritson lähti siihen osaan, jossa olivat hiekkasuonet, kuten
-miehet sitä nimittivät. Kori kohosi jo, ja mies, joka oli puhunut,
-huomasi jääneensä kaivoksen pohjalle. Se lyhyt hetki, jonka hän oli
-isännällensä uhrannut, oli vienyt häneltä otollisen tilaisuuden.
-Hän heitti raivokkaan silmäyksen ylös, ja mutistu kirous oli hänen
-huulillansa. Tämän huomattuaan hän lähti samaan suuntaan kuin Hugh
-Ritsonkin ja tallusti askelen päässä hänen jäljessänsä.
-
-Hiljaisuudessa ei kuulunut muuta kuin heidän askeltensa äänet kalliossa
-ja veden tipunta. Kun he olivat kulkeneet satasen kyynärää, saapui
-heidän korviinsa paljon kauhistavampia ääniä. Se oli kuin meren
-myrskyisä kohina, kun se lyö rannan kallioita vasten tai katkoo padot
-ja syöksyy jyrkännettä alas. Se oli tuhansien hiekkatonnien ääni, kun
-se jyristen vyöryi heidän päänsä päällä. Ja tämän hirvittävän painon
-luhistamina vankat hirret taittuivat kuin tulitikut.
-
-Tätä kauhistavaa, jylisevää ääntä kohden Hugh Ritson kiirehti
-askeleitansa. Mies seurasi ihan hänen kintereillänsä. Äkkiä
-hiekkaseinä tukkesi heidän tiensä. Samalla heidän päänsä päällä
-puiset varustukset murtuivat ja hirret sinkoilivat heistä oikealle ja
-vasemmalle. Maa heidän allansa vapisi, kun tämä ääretön uusi paino
-jyristen yhä lisääntyi. He kiiruhtivat takaisin ja sinä hetkenä maa
-vaipui alas kohisten kuin hyökyaalto syöksyessään kallioluolaan.
-Välikerros uusimpaan kaivokseen, joka oli tämän käytävän alapuolella,
-oli murtunut. Heidän eteensä oli ilmestynyt ammottava aukko. Tätä
-järistystä seurasi äänettömyys, ja hiljaisuuden läpi kuului heikko
-avunhuuto. Hugh Ritson koetti tarkastaa paikkaa kynttilänsä valossa.
-
-"Missä te olette?" hän huusi ja kamalana kaikuna kertasivat synkät
-käytävät hänen äänensä. Pian huomattiinkin, että mies oli kömpinyt
-muutamaan kallion aukkoon, johon kerran kaivostyö oli pysähtynyt. Mutta
-ennenkuin hänet saatiin sieltä vapautetuksi, täytyi kaivaa käytävä.
-Mutta se oli sekä vaikeata että vaarallista, sillä vähimmästäkin
-liikkeestä hiekka alkoi taas juosta. Hugh Ritson ei kuitenkaan
-epäröinyt. "Tämä on avattava", hän sanoi käyden käsiksi työhön. Mutta
-mies tarttui takaa häneen.
-
-"Jumalan tähren, älkää", hän huusi. "Tämä työ vaatii meiltä hengen."
-
-Hugh Ritson kääntyi ympäri ja katsoi häntä tiukasti silmiin.
-
-"Mikä on teidän nimenne, ukkoseni?"
-
-"Davey Braithwaite."
-
-"Sittenhän te olette se nuori leski, jonka vaimo kuoli viime viikolla?"
-
-"Olen", hän vastasi painunein päin.
-
-"Teidän lapsenne kuoli ennen äitiä, eikös kuollut?"
-
-"He ovat menneet molemmat!"
-
-"Eikä teillä koko avarassa maailmassa ole ainoatakaan ihmistä, joka
-jäisi suremaan?"
-
-"Ei, tässä on koko minun heimokuntani."
-
-Hugh Ritson ei puhunut enempää. Kova hymy leikki hänen valkeilla
-kasvoillansa ja sinä hetkenä hän alkoi pelastustyönsä.
-
-Mies seisoi ällistyneenä katsellen ja ennenkuin hän ehti käydä
-auttamaan, veti hänen isäntänsä Giles Raisleyn esille tämän vaikeasta
-suojasta.
-
-"Missä oli vanha Reuben ja hänen ryhmänsä työssä?" kysyi Hugh Ritson.
-
-"Suuressa kaivoksessa, mutta se on täyttynny verell', sinne me emme
-ikinä pääse."
-
-He painuivat kaivoksen pohjaan ja lähtivät sitä käytävää, joka
-haaraantui oikealle. Kynttilän valo tuikki kaukaa hämärästi pitkän
-pimeyden läpi.
-
-Se oli käytävää valaiseva kynttilä, joita sinne tänne oli kallioseinään
-pistetty. Miehet, jotka olivat siinä lähellä työskennelleet, olivat
-jättäneet sen siihen hyökätessään henkensä edestä pois täältä
-nostoaukolle. Tämän onkalon pohjassa oli syvä vesiväylä, mutta se oli
-nyt kuiva.
-
-Se oli se kanava, johon kaikki vesisuonet oli johdettu ja joka piti
-koko kaivoksen kuivana. Vähän matkan päässä toinen hiekkaseinä tukki
-heiltä tien, ja sen takaa kuului synkkä veden kohina.
-
-"Jos vanha Reuben on tuolla, hän on kuoleman oma", sanoi Giles Raisley
-ja kääntyi mennäksensä.
-
-Hugh Ritson oli kiivennyt hiekkareunustaa kattoon asti ja koetti kaikin
-voimin käsillänsä avata tietä. Vähässä ajassa hän olikin kaivanut aukon
-ja tuijotti edessään avautuvaan pimeään. Vesi oli patoutunut ja noussut
-monen jalan korkeudelle. Mutta se oli vieläkin neljä tai viisi jalkaa
-katosta, ja mustissa, loiskivissa ja kuohuvissa aalloissa hän huomasi
-vankeuteen joutuneen kaivosmiehen, joka oli vyötäisiään myöten vedessä,
-ja piti kallionkielekkeestä kaikin voimin kiinni. Kun kynttilän valo
-pilkahti läpi aukon, miesparka päästi heikon huudahduksen.
-
-Seuraavana hetkenä isäntä oli hivuttautunut läpi aukon ja laskeutunut
-veteen. Kahlaten rintaan asti vedessä hän pääsi kaivosmiehen luo, antoi
-hänelle kätensä ja talutti hänet läpi tulvivan veden.
-
-Kun kori nousi ylös tuoden tullessansa viimeiset vangituista, pääsi
-raju riemuhuuto monista kurkuista yht'aikaa. Vaimot, jotka olivat
-ajatelleet, etteivät ikinä siunaisi isäntäänsä, siunasivat häntä nyt
-kaunopuheisin kielin. Miehet, jotka eivät olleet luulleet tuossa
-hentovartisessa miehessä löytyvän sellaista voimaa ja rohkeutta,
-häpesivät nyt omaa pelkuruuttansa. Sulaton punertavassa valossa monen
-kovat kasvot sulivat.
-
-Hugh Ritson ei sitä huomannut eikä siitä ollenkaan välittänyt. Hän
-otti kynttilän, jota oli hatussansa ilmavirralta suojannut, vapaaksi
-ja heitti syrjään. Hän astui sitten ihmisten välitse huoneellensa ja
-päästyään sinne löi oven kiinni niiden monien nenän edessä, jotka
-olivat seuranneet häntä sinne. Hän laski kaihtimet akkunain eteen ja
-aloitti uudestansa keskeytyneen edestakaisinkulkunsa.
-
-Hän oli muuttunut kalpeaksi ja läpikuultavaksi. Synkkä tuli paloi hänen
-silmissään ja hänen huulensa näyttivät lakkaamatta yhä valkenevan.
-Hänen askelensa, joka ennen oli ollut reipas ja varma, oli nyt veltto
-ja epävarma. Hän ei ollut hetkeäkään nukkunut sitten Mercyn kuoleman
-yön. Päättäen olla antautumatta kauheiden unien kanssa taisteluun ja
-niiden kiusattavaksi hän oli lakkaamatta kävellyt kaikki pitkät tunnit
-viimeisinä neljänä yönä. Hän tiesi, mikä lopputulos oli oleva eikä hän
-tahtonut sitä väistää. Vain kerran hän oli ajatellut käyttää nopeampaa
-tietä päästäksensä määränsä päähän. Silloin hän oli avannut kaapin
-ja tuijottanut kauan ja melkein henkeänsä pidättäen pulloon, jonka
-oli sieltä ottanut. Mutta hän oli pannut pullon takaisin. Miksi hän
-näyttelisi hullua ja turmelisi tulevankin elämänsä? Nämä yöt toisensa
-jälkeen hän oli kulkenut ja kulkenut hetkeäkään levähtämättä, usein
-seisahtuen miettimään, vaikka väsyneet raajat hänen allansa vapisivat
-eivätkä tahtoneet totella, ja neljä seinää pyöri hänen kiiltävissä
-silmissänsä.
-
-Ennen kotiinmenoansa ihmiset kokoontuivat pimeässä toimiston ovelle ja
-hurrasivat viimeisen kerran.
-
-Isäntä kuuli sen, ja hänen huulensa värähtelivät.
-
-"Tomppelit -- he eivät ymmärrä", hän mutisi henkeään vetäen ja jatkoi
-yksinäistä käyntiänsä.
-
-Seuraavana aamuna eräs kaivosmies, joka toimi Hugh Ritsonin
-käskyläisenä, toi hänelle aamiaisen. Ei ollut enää varhainen. Aurinko
-oli noussut korkealle, mutta kaihtimet olivat vielä alhaalla ja
-kynttilä paloi pöydällä. Mies tahtoi sammuttaa kynttilän ja päästää
-sisään auringonvaloa, mutta hänen isäntänsä kielsi sen. Mies oli
-methodisti ja hyräili virttä askarrellessaan. Tänä aamuna hän oli
-tavallista iloisempi ja onnellisempi astuessaan sisään tarjottimineen,
-mutta kun hän näki Hugh Ritsonin kalpeat kasvot, hänen omatkin kasvonsa
-synkistyivät.
-
-"Te olette vielä kuin nuoret miehet, Luke", sanoi isäntä. "Kuinka vanha
-te olette?"
-
-"Seitsemänkymmenen yhreksän, herra. Minä olen syntynyt yhreksänkymment'
-kahreksan. Se oli samoihin aikoihin, kuin Punaparta taisteli meitä
-vastaan ja Nelson nujersi sen."
-
-"Uskallanpa otaksua, että teillä on nyt jo lapsenlapsiakin?"
-
-"Herra teitä siunatkoon, on, ja lapsenlapsenlapsia kokonaista kymmenen
-kappaletta. Ja kaikki ovat riskiä ja terveitä, Jumalan olkoon kiitos."
-
-Kuului laakson läpi kirkonkellojen juhlallinen soitto. Hugh Ritsonin
-kasvot laskeutuivat poimuihin ja katse painui alas.
-
-"Mitä ne nyt soittavat?" hän kysyi muuttuneella äänellä.
-
-"Tänä aamuna haurataan Matthan tyttöraukka ja hänen sikiönsä."
-
-Hugh Ritson ei koskenut aamiaiseensa.
-
-"Luke, pankaa laudat akkunain eteen ja tuokaa lisää kynttilöitä."
-
-Hän ei mennyt ollenkaan ulos sinä päivänä, vaan käveli lakkaamatta
-edestakaisin hämärässä huoneessa. Illan saapuessa hän sai kuumetta ja
-soitti vähän väliä kelloa, joka kutsui käskyläisen hänen luokseen.
-Mutta hänellä oli annettavana vain joku tavallinen käsky, joku sanoma
-tai vähäpätöinen selitys.
-
-Vihdoin mies oli ymmärtävinään hänen tarkoituksensa ja jäi yöksi hänen
-luokseen. He puhuivat paljon varhaisina tunteina, ja isäntä nauroi
-usein ja laski leikkiä. Mutta unettoman miehen hengittämä ilma on
-aina unettavaa, ja ankarista ponnistuksistaan huolimatta Luke lopulta
-nukahti tuolillansa. Sitten seurasi tuntimääriä kestävä äänettömyys,
-jota häiritsi vain yksitoikkoinen askelten sipse sisällä ja sulaton
-kohina ulkoa.
-
-Seuraavana päivänä, perjantaina, aurinko paistoi ihanasti, mutta
-suojuslaudat eivät avautuneet kaivosvuoren pienen talon akkunoista,
-ja kynttilä yhä paloi pöydällä. Hugh Ritson oli tullut huomattavasti
-heikommaksi, mutta yhä hän jatkoi väsynyttä käyntiänsä. Vanhaa miestä
-kiellettiin kutsumasta tohtoria, mutta sen sijaan hän sai viedä sanan
-kirkkoherra Christianille. Tämänkin yön vanhus valvoi isäntänsä luona.
-Kun puhelu vaikeni, hän lauloi -- ensin Davidin psalmin: "Hullut
-sanovat sydämessänsä, ettei Herraa olekaan", sitten Charles Wesleyn
-virren Kristuksen veren puhdistavasta voimasta.
-
-Vieraan silmälle olisi ollut outo näky: vanha mies -- vielä nuori,
-vaikka seitsemänkymmenyhdeksän-vuotias, rakas rakkaiden ympäröimänä,
-viettäen rakastettuna ja kunnioitettuna elämänsä iltahetkiä, eläen
-köyhyydessä, vaikka luuli elävänsä yltäkylläisyydessä, uskoen kerran
-ikuisen onnen käsittävänsä, ja siksi kasvot kukoistavampina ja
-lempeämpinä kuin koskaan ennen -- huojuttaen päätänsä lauloi sydämensä
-yksinkertaisuudessa. Toinen mies, tuskin vielä kolmenkymmenen vanha,
-oli menettänyt nuoruutensa, hänen kasvonsa olivat valkeat kuin palttina
-ja silmissä paloi synkkä tuli -- yksin maailmassa, hylättynä ja
-omistaan erotettuna -- kävi epävarmoin askelin ja laahustaen kuin hänen
-kuormansa olisi joka hetki tahtonut hänet maahan rutistaa, heiluttaen
-käsiänsä virren tahdissa ja hymyillen pakotettua hymyä, joka ei
-tahtonut kohota hänen valjenneille huulillensa.
-
-Kun laulu lakkasi, Hugh Ritson pysähtyi äkkiä ja kääntyi vanhaan
-kaivosmieheen.
-
-"Luke", hän sanoi äkkiä, "otaksun, että teillä on monta saattomiestä,
-kun kerran teidän aikanne tulee."
-
-"Niin, Jumalan kiitos", vastasi vanhus pyyhkäisten pois kuuman pisaran,
-joka oli vierähtänyt hänen kasvoillensa, "siellä ovat minun lapseni ja
-lastenlapset ja vielä niirenkin lapset. Ehkäpä lapset tahtovat laskea
-minut äidin, sen siunatun vanhan olennon, viereen."
-
-Hugh Ritsonin kasvot synkistyivät ja hän jatkoi käyntiänsä.
-
-"Loruja, välipä tällä!" hän hymähti itseksensä. "Yötuulen valitus on
-kylliksi miehen haudalla." Ja hän naurahti hiukan.
-
-Seuraavana aamuna -- lauantaiaamuna -- hän kirjoitti kirjeen ja lähetti
-Luken kylään viemään sitä postiin. Sitten hän itse kävi kaivoksella
-toimittamassa muutamia asioita. Sieltä tultuaan hän sulki ja salpasi
-ovensa. Kun vanhus toi päivällisen, hän kolkutti turhaan ja sai niine
-hyvinensä mennä tiehensä.
-
-Ilta saapui eikä vieläkään kuulunut vastausta vanhan miehen
-koputukseen. Auringon laskettua tuuli oli yltynyt. Uhkasi tulla
-myrskyinen yö.
-
-Kymmenen tienoissa kirkkoherra Christian saapui. Hän oli taistellut
-kauan sydämessään, päästäkseen selville, mihin velvollisuus häntä
-käskisi. Vastaukseksi vanhan miehen pyyntöön hän oli vihdoin saapunut
-ja kolkutti nyt ovelle. Mitään vastausta ei kuulunut. Tuuli vinkui ja
-tohisi äänekkäästi puissa hänen päänsä päällä, mutta sittenkin hän
-kuuli levottoman astunnan sisältä. Hän kolkutti uudestaan ja uudestaan.
-
-Lopultakin avautui salpa ja ääni, joka samalla oli sekä outo että
-tuttu, huudahti: "Astukaa sisään, kirkkoherra Christian."
-
-Kirkkoherra astui huoneeseen. Kun hän katsahti Hugh Ritsonin kasvoihin,
-häntä värisytti kummallisemmin kuin koskaan ennen. Monen monta kertaa
-hän oli nähnyt kuoleman elävän ihmisen kasvoilla, mutta ei milloinkaan
-tuollaisena. Elävät kasvot olivat kivettyneet, valkeat huulet olivat
-yhteen puristetut, synkät silmät paloivat kuin syvä, kytevä tuli,
-keltaiset kädet olivat kuivettuneet ja hermostuneet. Epätoivo, mutta
-ei katumus kuvastui kurttuun painuneelta otsalta. Uupuneet jalat
-vapisivat, mutta yhä eteenpäin -- yhä, yhä, yhä eteenpäin matkaa,
-joka oli pitempi kuin Gabbathasta Golgatalle. Huoneen ilmassa tuntui
-kuoleman siipien suhina.
-
-"Antakaa minun rukoilla teidän kanssanne", sanoi kirkkoherra lempeästi
-ja pitemmittä puheitta hän heittäytyi polvillensa.
-
-"Niin, rukoilkaa, rukoilkaa minun puolestani! Mutta työnne on turha --
-mikään ei voi minua pelastaa."
-
-"Huutakaamme Jumalan puoleen", sanoi kirkkoherra.
-
-Hugh Ritsonin huulilta kuului katkera nauru.
-
-"Miksi! Viedäksemme hänen eteensä minun elämäni ränstyneet rauniot? Ei."
-
-"Kristuksen veri on pelastanut maailman. Se voi puhdistaa meistä
-suurimmankin syntisen ja lepyttää Jumalan ankarimmankin vihan."
-
-Hugh Ritson purskahti uudestaan katkeraan nauruun.
-
-"On tullut synnin ja pahuuden loppu. Eipä sillä väliä." Sitten hän
-kauhistavan juhlallisesti lisäsi: "Minun sieluni on tyhjä. Se on jo
-joutunut ikuiseen tuskaan. Minä kuolen huomenaamuna auringon noustessa."
-
-"Yksikään ihminen ei tiedä aikaa eikä hetkeä --"
-
-Hugh Ritson kertasi kauhealla innostuksella: "Minä kuolen, kun aurinko
-sunnuntaiaamuna nousee."
-
-Kirkkoherra Christian jäi hänen luokseen koko täksi raskaaksi yöksi.
-Tuuli ulvoi ja tohisi ulkona. Se nuoleksi seiniä kuin käärmeitten
-kielet. Kirkkoherra rukoili palavasti, mutta Hugh Ritsonin ääni ei
-kertaakaan yhtynyt häneen. Edestakaisin, edestakaisin kuoleva mies
-lakkaamatta jatkoi vaivalloista kulkuansa. Muutamana hetkenä hän
-pysähtyi ja sanoi aavemaisesti hymyillen: "Tämä kuolema on vanha
-juttu. Se on vieraillut ihmisten kodeissa jok'ikinen päivä näinä
-kuutenatuhantena vuotena ja kuitenkin se on meistä aina yhtä kauhea."
-
-Kolmen tienoissa aamusilla hän veti kaihtimet auki. Akkunat olivat
-vielä pimeät; näytti kuin aamun sarastus olisi vielä kaukana. "Se
-lähestyy", hän sanoi tyynesti. "Minä tiesin, että se tulisi pian.
-Lähtekäämme ulos sitä vastaan."
-
-Tavattomalla ponnistuksella hän sai ulsterin päällensä, pani hatun
-päähänsä ja avasi oven.
-
-"Mihin te lähdette?" sanoi kirkkoherra, ja hänen äänensä petti.
-
-"Vuoren huipulle."
-
-"Miksi sinne?"
-
-Hugh Ritson käänsi raskaan katseensa häneen. "Nähdäkseni uuden päivän
-sarastuksen", hän sanoi kauhean juhlallisesti.
-
-Hän oli jo astunut ulos hämärään. Kirkkoherra Christian seurasi häntä.
-He kääntyivät polulle, joka vei suon halki Cat Bellsin juurelle. Vanha
-mies tarjosi kätensä, mutta Hugh Ritson pudisti päätänsä ja asteli
-yhden askelen edellä. Se oli surullinen matka. Tuuli oli asettunut.
-Ilmassa tuntui yön ja päivän taistelu. Kuoleva mies jatkoi matkaansa
-rohkeana kuin haavoitettu leijona. Askel askelelta he jatkoivat
-vaivalloista työtänsä kiiveten päivän sarastaessa yhä korkeammalle.
-Vihdoin he pääsivät korkeimmalle huipulle.
-
-Heidän allansa lepäsi suo synkkänä ja äänettömänä. Sumu ympäröi heitä.
-Heistä tuntui kuin he seisoisivat pilvien meressä. Päivän valjetessa
-tuntuivat pilvien reunat vähitellen murtuvan, ja niiden läpi tunkeutui
-päivä ihmeellisen kirkkaana ja hohtavana hukuttaen koko maailman
-loistavaan valomereen.
-
-Päästyään huipulle Hugh Ritson pysähdytti surullisen kulkunsa. Vanha
-kirkkoherra mutisi kuin itseksensä: "Murtunutta ruokoa ja särjettyä
-sydäntä et sinä Herra, hylkää. Eikö sinun armosi saa sänkeäkin
-uudestaan vihannaksi?" Hugh Ritson kuuli nämä sanat ja koko hänen
-olentonsa muuttui. Katkeruus huulilta suli, synkkyys katseesta häipyi,
-rypistynyt otsa kirkastui ja ensi kerran moniin pitkiin vuosiin hän
-itki kuin avuton lapsi.
-
-Samana hetkenä, kun aurinko nousi, hän vaipui maahan ja nukahti.
-Kirkkoherra Christian kumartui hänen ylitsensä. Idän puna säteili hänen
-valkeille kasvoillensa. Uusi päivä oli sarastanut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana tiistaina seisoi kaksi surijaa Newlannin kirkkomaalla
-avoimen haudan partaalla. Toinen niistä oli valkohapsinen vanhus,
-toisella oli sininen lakki ja takki, johon oli kiinnitetty vangin
-numerolappu nuolinensa. Haudankaivaja miehinensä oli laskenut arkun
-sen uuteen kotiin ja astunut sitten syrjään. Eräs pitkä mies nojasi
-pylvääseen kirkon portaalla ja joukko miehiä ja naisia seisoi ääneti
-kirkon portilla. Illan aurinko oli painunut alas, ja hautapatsaiden
-varjot venyivät yhä pitemmiksi vihannalla äpäriköllä.
-
-Vanki lankesi polvilleen ja katseli kauan hautaan. Kun hän nousi,
-olivat ihmiset portilta poistuneet ja vanhasta kirkosta kuuluivat
-juhlalliset virren sävelet. Kylän kirkkokuoro siellä harjoitteli.
-Maailman työ oli taaskin alkanut.
-
-
-
-
-XVIII LUKU.
-
-
-Kaksi päivää myöhemmin vuorella Ghyllin takana oli tavatonta
-liikettä. Oli keritsemispäivä. Koko katras näytti muutamia päiviä
-sitten tapahtuneesta pesusta muuttuneen valkeammaksi ja villavammaksi
-kuin ennen sitä ja se oli ajettu kiviaitaukseen. Keritsijät olivat
-istuutuneet turvevalkean ympärille, jossa keitinselässä riippui
-tervakattila. Pojat, "kiinniottajat", toivat yhden kerrallaan
-kerittäväksi ja tytöt, "auttajat", kantoivat pois lämpimän, tuoksuvan
-villan ja heittivät sen avoimesta ovesta vajaan. Kun lammas kerittiin,
-vietiin se tulen ääreen ja kupluilevalla tervalla poltettiin siihen
-Ritsonien merkki. Ilmassa kuului keritsimien metallinsointuinen kilke,
-ja kaiken yllä hohti päivä täydeltä terältä pohjattomalta sinitaivaalta.
-
-Pitkässä liinatakissa, jossa oli terva- ja veritahroja, villanihveä
-ja -haituvia, kirkkoherra Christian liikuskeli keritsijäin keskellä
-kädessä valtainen laatikko salvaa siltä varalta, että keritsimet
-sattuivat haukkaamaan palan lammasparan nahasta.
-
-"Me olisimme voineet orottaa isäntää kerittemisjuhlille -- vai?" kuului
-vanhan Reubenin ääni keritsimien kilkkeen yli.
-
-"Hän on täällä, ennenkuin työ loppuu, jos Jumala suo", vastasi
-kirkkoherra.
-
-"Eiks' se ol' juur' tänään, kun menette hänt' noutamaan?"
-
-"On, tänään iltapäivällä."
-
-"Kattokaapas tätä linkkua, kirkkoherra, miten se potkii -- hitto hänet
-vieköön ... Tehän tuotte hänet kotiin trilloill'."
-
-"Niin, Randal Alston on lainannut minulle tammansa."
-
-"Oh, mitkä juhlat siitä syntyvätkään! -- Täytyy olla porsaankyljyksiä,
-lammaskotletteja ja piirakoita ja pudinkia, eikö vain? -- Pitäkääpäs
-tuosta koivesta, kirkkoherra, että saan tämän mustaposken villityn
-rinnan ja vattanaluksen puhtaaksi... Tuleeko rouva myöskin kotiin?"
-
-"Ei, Reuben. Rouva Ritson on mennyt sinne, mistä tulikin."
-
-"Jaa, jaa, sehän on aivan luonnollist' kaiken sen jälkeen, mitä
-on tapahtunnu. Pysy paikoillas ... hiljaa nyt... tahroks' toisen
-näpsäyksen, häh? ... Ja nuori rouva Greta -- tuleeko hänest' rouva nyt?"
-
-"Luonnollisesti hän tulee Ghylliin miehensä kanssa, Reuben."
-
-"Jumala häntä siunakkoon! Eikä tääll' ole ollukkaan onnea sen jälkeen
-kuin Paul sen jätti -- ja kaikki on menny nurin päin ... Noh, nyt se on
-keritty -- taluta se pois, Natt-ukkoseni, ja hitto sen vieköön."
-
-Iltapäivällä oli vielä kerran kerääntynyt tungokseen asti miehiä,
-naisia ja lapsia Keswickin vanhan kaupungintalon edustalle. He
-nauroivat, ilakoivat ja lauloivat. Äkkiä lensi ovi auki, ja kaksi
-miestä astui ulos. Toinen oli Paul Ritson, ei enää vangin puvussa,
-ja toinen oli kirkkoherra Christian. Ihmiset tervehtivät heitä
-voimakkaasti hurraten, nostivat heidät rattaille, päästivät hevosen
-irti, ja nuoret miehet hyökkäsivät kilvan aisoihin. Sitten he lähtivät
-tavattomalla riemulla halki kaupungin kylätielle, ja pölypilvet
-kohosivat heidän jäljessänsä.
-
-He kääntyivät laakson läntistä reunaa kulkevalle tielle, ja kun he
-matkasivat metsän läpi, näkivät he vanhan miehen, jonka vartalo oli
-hyvin kumara, vajuttelevan savuavaa hiilihautaa. Hän pysähtyi ja
-oikaisten itseänsä, rautakanki kädessänsä, kohotti raskaan katseensa
-äänekkääseen ja meluisaan joukkoon. Kärryt kiisivät ohi meluineen,
-hurraahuutoineen ja nauruineen, ja vanha mies kääntyi äänettömänä
-jatkamaan työtänsä.
-
-Kun he lähestyivät pappilaa, Paul hyppäsi alas rattailta sitä
-työntävien miesten päiden yli ja hyökkäsi taloon sisään. Siellä oli
-joku, joka häntä odotti, ja sinä hetkenä odottaja sulkeutui hänen
-lujaan syleilyynsä. "Vihdoinkin!" kuiskasi Paul. Gretan sydän tulvi yli
-äyräidensä, hän painoi nuoren kauniin päänsä odotetun rinnalle ja itki
-suloisia kyyneleitä.
-
-Kirkkoherra Christian saapui portaitten eteen meluisan joukon
-ympäröimänä. Ensimmäisinä ja muita iloisimpina olivat seppä ja mylläri
-ja aivan heidän jäljessään kapakan isäntä ja postinkantaja. Kaikki
-huusivat aivan kuin halkaistakseen messinginvahvat kurkkunsa.
-
-Sinä iltana oli Ghyllissä suurenmoiset pidot. Ensin juhlittiin vanhassa
-keittiössä: suurenmoiset pihvikasat, lampaanpuoliskot, herneet, makeat
-vanukkaat ja piirakat koristivat pöytää. Sitä seurasi tanssi ladossa,
-joka oli valaistu turnipsiin pistetyillä kynttilöillä, lyhdyillä ja
-soihduilla.
-
-Mutta pappilassa istuivat Paul ja Greta äänettöminä kädet yhdessä.
-Silloin tällöin saapui kirkkoherra heidän luokseen jutellen iloisesti
-jokapäiväisen elämän hyörinästä ja pyörinästä aivan kuin sen kulkua
-ei mikään olisi häirinnyt. He söivät yhdessä illallista ja istuivat
-lähelle puoliyötä. Vihdoin vanha Christian otti esille vihreän
-aikakirjansa ja kirjoitti:
-
-"Kesäk. 3. -- Niin on siis Paul tullut kotiin pitkän poissa-olonsa
-jälkeen, ja minä vietin aamupäivän vuorella, jossa lampaita kerittiin
-ja ansaitsin aika nipun villoja ja mitallisen ruista. Iltapäivällä
-pistäysin Keswickissä, jonne Randal Alstone oli lainannut minulle
-tammansa ja ajopelinsä. Lentävässä Hevosessa en joutanut istumaan,
-vaan join seisten olueni keskustellen samalla John Proudfootin ja
-Richard Parkinsonin sekä erään naapurin kanssa, joka tulee huomenna
-meille kattamaan alangon latoa. Sitten suoraan Keswickiin, jossa oli
-suuri ihmispaljous koolla, ja se tervehti meitä niin sydämellisesti ja
-riemu oli niin korkealla, että minun oli vaikea säilyttää ulkonainen
-tyyneyteni, kun sydän oli haljeta. Saatuani Paul-poikani viimein oli
-aikomukseni ajaa suoraan kotiin. Mutta ne hyvät ihmiset eivät sallineet
-sitä, vaan riisuivat tamman valjaista ja tarttuivat itse aisoihin Niin
-me saavuimme kotiin kuuden maissa, ja siellä oli kaikki hyvin, ja minun
-rakas Gretani odotettuaan niin kauan sai nyt Paulinsa omakseen, ja Paul
-hyökkäsikin sisään jo ennen minua. Minä jätin heidät kahden ja syötin
-ja juotin tamman, sillä Peter on joskus sellainen kitupiikki, ettei
-raatsi antaa hevoselle, mitä se viitsisi syödä. Vietin iltapäiväni
-korjaten kenkiäni, joihin ostin pennyn edestä nauloja Thomas Seedin
-puodista, ja jätin Paulin kokonaan Gretan hoteihin. Sitten söimme
-illallisen ja luimme psalmin ja minä rukoilin perheeni puolesta ja
-istuimme sitten vielä puoliyöhön. Niin minä vetäydyn omaan huoneeseeni
-sovussa kaiken maailman kanssa ja jätän kaiken Jumalan huomaan. Jumala
-antakoon minulle ja minun omilleni anteeksi kaikki synnit, joita ehkä
-ajatuksin, sanoin ja töin olemme tämän koettelemuksen aikana tehneet.
-Jumala olkoon kiitetty, koska Hän meille voiton antoi, ja rangaisten
-vihollisiamme soi meidän vapautua onnettomuudestamme. Amen."
-
-Kirkkoherra Christian pani kynän kädestänsä telineelle ja kuivasi
-kirjoitustansa tiputtamalla sille hiekkaa lasitötteröstä, kun veli
-Peter astui sisään kynttilä kädessä ja puristaen toisen kätensä
-tyngällä kirjettä kainaloansa vasten. "Tuomas Kyttyräselkä antoi
-minulle tämän", hän sanoi Paulille ja heitti kirjeen hänen polvillensa.
-"Minä olin niin sekaisin niiren kauheast' melust', ett' olin sen
-vähällä unohtaa."
-
-Kirkkoherra Christian pani vihreäkantisen kirjansa hyllylle, otti
-kynttilän hänen kädestään, lausui hyvää yötä ja meni vuoteellensa.
-
-Veli Peter tallusti ulos, ja Greta ja Paul jäivät kahden.
-
-Paul avasi kirjeen. Se oli kääritty paperiarkkiin, jonka päällä oli St.
-Margaretin luostarin leima ja ainoastaan sanat: "Lähettänyt edelleen
-sisar Grace" Paul alkoi lukea kirjettä ensin ääneen ja Greta katseli
-hänen olkansa yli. Mutta tuskin hän oli päässyt alkuun, kun ääni
-tyrehtyi ja hän pysähtyi. Sitten hiljaisuuden vallitessa molempain
-silmät liukuivat yli kirjoitettujen sanojen. Kirje oli seuraava:
-
-"Äiti! Minä olen syvästi rikkonut sinua vastaan, ja sinua vastaan
-tehtyä vääryyttä ei voi koskaan sovittaa. Menneisyys ei palaa ja mikä
-on tehty, sitä ei voi tekemättömäksi saada. Ei ole meille suotu voimaa
-pyyhkiä pois niitä syntejä, jotka olemme tehneet tai hävittää toisten
-sielusta niitä kärsimyksiä, joita olemme heille tuottaneet. Ne jäävät
-ja pysyvät sellaisina kuin ovat. Minä en ole niin huono ihminen kuin
-ehkä näytän, mutta mitäpä hyödyttäisi tässä käydä puolustelemaan
-itseäni? ja kuka minua uskoisi? Minun elämäni on ollut yhtä ainoata
-pitkää erehdystä ja minun kohtaloni langat ovat sotkeutuneet. Enkö minä
-ole esiintynyt pienessä maailmassamme kovana ja paatuneena miehenä?
-Mutta pohjaltani minä en ole sellainen, vaan intohimo on tahrannut
-minun sieluni. Olen etsinyt rakkautta sieltä, mistä rakkautta ei voida
-löytää, ja nyt minä olen sen raunio, mitä minusta olisi pitänyt tulla.
-Jos minä tein vääryyttä tieten ja tahtoen, tapahtui se vasta sen
-jälkeen, kun intohimo pääsi minua hallitsemaan. Jos minä näin asiat
-toisenlaisina kuin ne olivat, tapahtui se siksi, että intohimo teki
-minut sokeaksi. Äiti, jos on olemassa Yksi, joka valvoo ja tuomitsee
-meidän elämäämme, varmasti Hän näkee tämän ja ottaa vaikuttaneet
-olosuhteet lukuun.
-
-"Sano _hänelle_, että minä toivotan hänelle tyyntä elämän matkaa. Jos
-minä olisin mies, joka voisin rukoilla, ehkä minä rukoilisin taivasta
-siunaamaan häntä. Mutta minun sydämeni on suljettu rukoukselta. Ja
-mitä sittenkään minun rukoukseni voisi hyödyttää? Lopultakin minä olen
-antanut hänelle takaisin jalon miehen rakkauden. Ja nyt minun tuhottu
-elämäni on päättyvä. Tässä on loppu -- surullinen loppu.
-
-"Äiti, minä en elä kärsiäkseni maallisen rangaistuksen rikoksestani.
-Älä pelkää, minä en nosta kättäni itseäni vastaan. Ole siitä varma,
-miten epävarmalta kaikki muu näyttäneekin. Mutta sangen pian tämä
-intohimoinen ja kapinallinen sielu on Jumalan iankaikkisella tuomiolla.
-
-"Hyvästi, äitini, hyvästi --"
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Hagarin poika, by Hall Caine
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAGARIN POIKA ***
-
-***** This file should be named 57553-8.txt or 57553-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/7/5/5/57553/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.