diff options
| -rw-r--r-- | 57145-0.txt | 7916 | ||||
| -rw-r--r-- | 57145-8.txt | 8302 |
2 files changed, 7916 insertions, 8302 deletions
diff --git a/57145-0.txt b/57145-0.txt new file mode 100644 index 0000000..1f3fef6 --- /dev/null +++ b/57145-0.txt @@ -0,0 +1,7916 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57145 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +GORGIAS + +Kirj. + +Platon + +Johdantoineen selityksineen suomeksi toimittanut + +K. Forsman + + + + + + +Helsingissä, +Suomalaisen Kirjall. Seuran Kirjap. Osakeyhtiö, +1899. + + + + +ESIPUHE. + + +Koska allekirjoittaneen suomennos on määrätty "Filosoofisen kirjaston" +ensi julkaisuksi, sallittanee minun tässä Kirjallisuuden Seuran +pöytäkirjain ("Suomi" III: 15) johdolla muutamin sanoin kertoa, miten +mainitun kirjaston hanke syntyi. + +Lopulla Lokakuuta 1897 pantiin Seuran Taloustoimikunnassa vireille +kysymys, eikö Seuran tulisi jollakin erityisellä tehtävällä ilmaista +kiitollisuuttaan kansalaisten sille osottamasta suuresta suosiosta ja +luottamuksesta, jota yhä karttuneet lahjat ja testamentit, yhä +lisääntyvä Seuran jäsenten lukumäärä näyttivät todistavan, tehtävällä +semmoisella, joka -- kuten sihteeri lausui -- "täyttäisi tuntuvan aukon +kirjallisuudessamme, omankielisenä oppaana johdattaisi kansaamme +tiedetten ylimmälle portaalle, saattaisi aatteiden avaran mailman sen +tunnettavaksi, perustaisi itsenäistä, järkevää ajatuspartta". Semmoinen +tehtävä oli puhujan mielestä etenkin arvokkaan filosoofisen +kirjallisuuden suomentaminen, eikä ainoastaan sen vuoksi että, kuten jo +J.W. Snellman v. 1870 lausui, siitä olisi apua kirjakielemme +sieventymiselle, suomalaisen proosastiilin kehittymiselle, vaan senkin +vuoksi, että "juuri filosoofinen kirjallisuus oli se, joka meillä +vahvaa tukea kaipasi ja jota Seuran siis tällä haavaa sopi ennen muuta +hoimiinsa ottaa". Historian ja kaunokirjallisuuden aloja viljeli Seura +kyllä vielä kuten ennenkin oli viljellyt, mutta edellisellä oli kasvu +jo hyvällä alulla ja jälkimäisen vainiolla lainehti jo vilja rehevästi; +filosoofinen kirjallisuus se nyt Seuran kannatusta erittäin vaati. +Mielipiteensä tueksi lausui puhuja m.m. vielä: "Minun ei tarvitse puhua +filosofian arvosta tiedetten tieteenä, -- -- ei muistuttaa sen +järjestäjän-virasta semminkin valtiotaitoon, lakitieteesen +ja jumaluus-oppiin katsoen. Mutta minä en saata olla sitä +mielipidettäni lausumatta, että Suomen kansa, tämä vakavanluontoinen ja +tarkkamietteineu, tämä entuudesta 'syntyjä syviä' perusteleva kansa, +jos mikään, pystyy siihen henkiseen työhön, siihen järjen +viljelemiseen, jota elävä, hedelmällinen filosoofian tutkimus +edellyttää ja joka toiselta puolin tätä myös voi eteenpäin saattaa. +Tälle kansalle avattakoon perinjuuristen tietojen lähde, ennenkuin +siltä terve sulatuskyky ja terävä arvosteluvoima pilaantuu sen +herkkäkulkuisen ravinnon nautinnossa, jota nykyaika varsin runsaasti +taritsee". Ehdotettiin sitten, että Seura -- -- "Filosoofisen +kirjaston" nimellä vähitellen julkaisisi sarjan etevimpiä entisen ja +nykyisen ajan tuotteita, esim. Platonin "Valtion", Cartesiuksen +"Meditationes de prima philosopbia", jonkun Leibnitzin "Vähäisemmistä +kirjoitelmista", jonkun osan Lotze'n "Mikrokosmuksesta", jonkun +kansantajuisen estetiikan. -- Ehdottaja ei epäillyt, että filosoofinen +kirjallisuus meillä saisi yleisöä. "Koko meidän kansassa on +'viisaustieteen' siemenellä otollinen maaperä. Taattu lukijakunta, jos +kohta vähäläntäinen, on meillä ainakin yliopiston nuorisossa -- --. +Tämän nuorison tarvetta tulisi muistaa ja sen intoa vireillä pitää, +jottei sen olisi pakko 'yksinomaan vieraskielisen kirjallisuuden +aalloissa' ponnistella, vaan se saisi omalla kielellään opintojaan +harjoittaa -- --". + +Tämä oli aikanaan lausuttu sana. Ensi kokouksessaan (3.11.1897) Seura +täydellisesti suostui ehdotukseen ja asetti asian edistämiseksi +erinäisen, "filosoofisen" valiokunnan. Valiokunta, tehtäväänsä +ryhdyttyään, arveli m.m. suotavaksi, että "suomennetut teokset +varustetaan alkuperäisen tekijän historiallisesti taatulla +elämäkerralla, opastavalla katsahduksella hänen järjestelmäänsä sekä +sen mukaan, kuin tarve vaatii, valaisevilla selityksillä". Muuten piti +valiokunta sitä mieltä, että 1:ksi Cartesiuksen "Meditationes de prima +philosophia" oli suomennettava sekä samalla hänen "Discours de la +méthode" ja että 2:ksi myös Platonin _Politeia_ oli suomennettava, +koska koko hänen systeeminsä siinä esiintyy, mutta että se +"Filosoofisen kirjaston" ensi osaksi olisi liian lavea, varsinkin +kun siihen olisi lisättävä tekijän elämäkerta, esitys hänen +oppijärjestelmästään ynnä selityksiä. Oli siis aluksi joku lyhempi +Platonin dialoogi valittava, ehkä Phaidros. Samalla ilmoitettiin vielä, +että prof. O.E. Tudeer hyväntahtoisesti oli luvannut olla avullisena, +kun aika tuli tarkastaa suomennoksia kreikkalaisista kirjailijoista. -- +Tämän esityksen johdosta Seura valtuutti valiokunnan määräämään, mikä +Platonin dialoogeista ensiksi oli suomennettava, sekä työn tekijäksi +ottamaan allekirjoittaneen, joka jo aikaisemmin oli siihen ilmaissut +suostuvansa. Sittemmin (19.1.1898) päätti Seura, valiokunnan ehdotuksen +mukaan, että "Filosoofisessa kirjastossa" ensimäiseksi julkaistaisiin +suomeksi Platonin dialoogi "Gorgias", varustettuna asianmukaisella +filosoofis-historiallisella johdannolla, elämäkerralla ja selityksillä; +sen jälkeen seuraisi Platonin "Valtion" suomennos, sitten Cartesiuksen +"Discours de la méthode", "Meditationes de prima philosophia" ja +"Traité des passions". Uusimmista ehdolle asetetun teoksen, R. +Eucken'in "Die Lebensanschauungen der grossen Denker", päätti Seura +julkaista, jos se siihen saisi tekijältä lupaa. Pian sen jälkeen olikin +Seuralla ilo saada prof. Eucken'ilta kirje, "jossa hän erinomaisella +hyväntahtoisuudella ei ainoastaan sanonut varsin mielellään suostuvansa +teoksensa suomennuttamiseen, vaan myös ilmoitti olevansa halullinen +vaikeammissa kohdissa ehkä tarvittavia selityksiä antamaan sekä +uudestaan laatimaan kirjansa loppu-osaston" -- --. Näin voi nyt Seura +syystä "toivoa, että ennen pitkää filosoofisen kirjallisuuden työsiö +meillä alkaisi omantakeisesta tuotannosta hedelmöitä, joka olikin +vasta-alotetun hankkeen päätarkoitus. Valtioneuvos Th. Reinin ja +tohtori Arvi Grotenfeltin harras osanotto 'Filosoofisen valiokunnan' +tehtäviin takasi, että julkaistavat teokset järjellä valittaisiin ja +työ asian arvoa vastaavalla tavalla toimeen pantaisiin". (Vuosikertom. +16.3.1898.) + +"Filosoofisen kirjaston" esikoisen nyt lähtiessä Suomen maata +samoamaan, on suomentajan mieluisa velvollisuus lausua julki +kiitoksensa Hra professori O.E. Tudeer'ille hänen etevistä, +tieteellistä tarkkuutta teroittavista neuvoistaan ja viittauksistaan, +joilla hän tehokkaasti on minua työssäni avustanut. Jos siinä vielä on +virheitä ja epämukaisuuksia, ei ole syy hänen, vaan minun, varsinkin +kun en kohta tullut hankkineeksi riittäviä tieteellisiä apukeinoja. + +Pääasialliset tietolähteeni ovat olleet: "Geschichte der alten +Philosophie" von W. Windelband, München 1894 (Iw. von Müller'in +Handbuch d. klass. Alterthumswissenschaft, V Bd., 1 Abtheil); -- +"Griechische Denker" von Theod. Gompertz, I Bd., Leipzig 1896; -- +Platons Gorgias, erklärt von Jul. Deuschle, 4:te Aufl., bearbeitet von +Chr. Wilh. Cron, Leipz. 1886; -- Platonis Gorgias, recens., +prolegomenis et comment instr. G. Stalebaum, edit 3, Lipsiae 1861; -- +Platonis opera, editio critica Mart. Schanz, Vol. VIII, Lips. 1881; -- +Plat. Gorgias, übersetzt von G. Sohulthess. + +Lopuksi huomautettakoon, että kreikkalaisia nimiä kirjoittaessani en +ole erittäin merkinnyt vokaalien pituutta enkä sanain korkoa. +Oikeastaan on siis äännettävä: Pláto:n, So:kráte:s, GorgÃa:s, Po:los, +Kallikle:s, Khairepho:n j.n.e. + +Hämeenlinnassa Huhtikuulla 1899. + +Suomentaja. + + + + +JOHDANTO. + + + +1. Silmäys Kreikan filosofian historiaan ennen Platonia. + + +Vähän Aasian Ionilaiset perustivat Kreikan hengenviljelyksen. Aikana, +jolloin Hellaan mantereella vielä vallitsi tapojen raakuus, älyttiin jo +näissä siirtokunnissa elämää somistella ja yritettiin olokuntaa +syvemmältä ymmärtää. Täällä oli Homeron sankarirunous ensin soinut, +Ionian sinitaivaalle kreikkalaisen tieteen ja taiteen vienot kukat +ensin silmänsä aukaisivat. Kuinka se on selitettävä? + +Ensinnäkin uhkea aineellinen vauraus soi henkisille pyrinnöille +tarpeellista tukea. Laajan, vilkkaan kauppaliikkeen kautta nuo +merikaupungit pian vaurastuivat, niiden alukset kun viiltelivät +Välimerta joka suuntaan, tuoden ja vieden tavaraa maasta maahan. Näin +karttui Ionilaisille rikkautta ja valtaa; vähitellen saivat he myös sen +henkisen kehityksen, että oppivat aarteitaan käyttämään sivistyksen +palvelukseen. + +Jos Ionilaisten kokemukset ja henkiset näköalat suuresti avartuivat +noilla laajoilla matkoilla, olivat omituiset valtiolliset olot kotona +myös omansa heissä kehittämään älyä ja itsetuntoa. Alkuperäistä +ylimysvaltaa rupesi kansa, s.o. vaurastunut porvaristo ahdistamaan +eteväin päälliköiden johdolla, jotka kyllä kaasivat aatelisvallan, +mutta myös itse kansanpuolueen hartioilla kohosivat yksinvaltiaiksi. +Heidän hoveissaan -- miesten semmoisten kuin Thrasybulos Miletossa, +Polykrates Samossa, Gelon ja Hieron Syrakusassa y.m. -- suosittiin +kyllä elämän sulostamista taiteilla ja opilla; mutta syrjäytetyt +ylimykset yrmyilivät tyytymättöminä. Näissä puoluetaisteloissa heräsi +yksilö omaa arvoansa ja oikeuttansa tajuamaan. Siitä herui taas vuolas +lähde laululle, joka ei entiseen tapaan ylistellyt jumalien ja +sankarien urotöitä, vaan lyriikkana eli keskellä omaa aikaa ja lauloi +ilmi oman mielen tunteita, toiveita, haaveita, lausui tyytymättömyyttä +oleviin oloihin. Toisaalta kuului mielten tyrskyjä tyynnyttävä sävel: +"hillitse mielesi! suhta on paras", koettaen hillitä yksilöä liikoihin +pyrkimästä. Tätä eetillistä mietiskelyä edustaa n.s. gnoomillinen +runous, ja samaan suuntaan käyvät ne lyhyet, sattuvat elinohjeet, joita +myöhemmin luultiin n.s. "seitsemän viisaan" lausumiksi. + +Näin 7:nnen ja 6:nnen vs:n vaiheilla itsenäinen arvostelu heräsi +käytöllisen elämän alalla. Mutta tieteisopissakin pyrkii yksilö +vapautumaan yleisen katsantotavan siteistä. Alkaa syntyä itsenäinen +tutkimus, tiede varsinaisessa merkityksessä. + +Sitä varten oli tietovarat kartutettavat. Siihenkin nuo laajat +kauppamatkat tarjosivat hyvää tilaisuutta. Itämailla tulivat Ionilaiset +nähneiksi ikivanhan sivistyksen ilmiöitä ja muistomerkkejä; näitä he +herkästi omaksuivat ja siirsivät kotoiseen maaperään kasvamaan. +Itämailta he saivat huilun soiton ja rakennustaiteelle uusia aiheita; +samoin kirjoitustaidon sekä matematiikan ja tähtitieteen ensi alkeet. +Saatua tietoa kehiteltiin itsenäisesti. Niinpä jo pythagoralaisen +Philolaoksen (n. 500) sanotaan opettaneen maan pallonmuotoisuutta sekä +jotakin sen kiertokulun tapaista. Fysiikkaa, jopa väliinsä biologiaakin +tutkittiin. Lääkeoppi, jota kauan haittasi fysikaalisten ja anatomisten +tietojen puute, ei osannut antaa muuta kuin kokemusperäisiä sääntöjä. +Merenkulun kautta saatiin varhain verrattain laajoja maantieteellisiä +tietoja. Historia kasvoi epoksesta sekä siihen liittyvistä vanhojen +sankarisukujen vaiheita esittelevistä runoista. Toisena lähteenä oli +sillä kaupunkien perustamistarut. + +Myöskin perityitä uskonnollisia käsitteitä alkoi tieteilevä mietiskely +järkytellä ja muutella, käyden kahtia päin: joko seliteltiin +jumalaistaruja luonnollisesti tai nähtiin niissä syvempi siveellinen +merkitys. Epoksesta kehjennyt kosmogoninen runous (Epimenides) selitti +jumalain ja mailman syntyneen, mikä mistäkin, alku-kuilusta +(khaoksesta), yöstä, ilmasta y.m. Filosoofisempi suunta (Pherekydes) +otaksuu kaiken syntyneen Zeuksen, Ajan ja Maan avioliitosta. +Jumaluusopissa saa siveellinen puoli yhä suuremman arvon: Zeus on +siveellinen mailmanvaltias, ihmissielu on ijäinen, töiden +palkka maksetaan tulevassa elämässä. Vihdoin myytit selitetään aivan +eetillis-allegorisesti. + +Näin uskonnon mietiskely tavallaan vei suorastaan filosofian helmaan. +Samaan päämäärään jouduttiin toistakin tietä. Tutkimushalu, kerran +herättyään eri tieteiden aloilla, laajensi luonnollisesti piirinsä yhä +avarammaksi, saadakseen siihen suljetuksi perimmäisetkin, +yliaistilliset tutkittavat, olokappalten alkusyyt ja synnyt. Filosofia +syntyi yhdessä liitossa luonnontiedetten ja matematiikan tai teologian +kanssa, ja ensimmäiset filosoofit harjoittivat samalla näitä muitakin +tieteitä. + +Näin muokattiin pitkällä alustavalla työllä se maaperä, josta Kreikan +filosofia alkoi 6:nnella vuosisadalla itsenäisiä oraita versoa. +Ensimäiset filosoofit ovat Platonin edelläkävijöitä kahden vuosisadan +kuluessa; sentähden täytyy meidän heistäkin tässä vähän puhua. He +kysyvät kaikki: Mikä on ilmiöiden vaihtelevassa virrassa ijäti pysyvä +perusvoima, joka pitää olokunnan koossa? Onko jotakin alkuainetta, +josta mailina on sukeunut? Näihin kysymyksiin Ionian viisaat, liittyen +kosmogonisten runoilijain suuntaan, vastasivat mikä mitäkin. Ensin +esiintyy kolme Mileton miestä. + +_Thales_ (n. 600 e.Kr.) väitti veden olleen tuon perusaineen: tiesihän +tarukin jumalain ja mailman alkuisän olleen Okeanon (valtameren), ja +merestähän hänen kotikaupunkinsa sai rikkautensa, siis tavallaan elonsa +ja olonsa. -- _Anaximandros_ (k. noin 545) ei pannut perusaineeksi +mitään äärellistä, sikiöihinsä loppuvaa aineellista, vaan astuen +rohkeasti aatteen aloille sanoi hän näkyväisen mailman siinneen +näkymättömän, ijäisen _äärettömän_ (to apeiron) helmasta. Näkyypä siinä +jonkinlainen kehityslaki häämöttäneen hänelle: kylmän ja lämpimän +vastakohdasta syntyi muka vesi, siitä sakeni manner, josta sitten +vähitellen syntyi ensin alhaisia ja sitten yhä ylempiä kasveja ja +eläimiä. -- _Avaximenes_ oletti myös äärettömän, ehkä konkreetisen +perusaineen, ilman, jonka ohenemisesta syntyi tuli, sakenemisesta +tuuli, pilvet, vesi, maa j.n.e. + +Tässä on meidän ajanlasku-järjestyksen takia mainittava mies, joka +eroten vastamainitusta oppisuunnasta, lähenee Pherekydeen kantaa ja on +enemmin ehkä teoloogi kuin filosoofi, -- _Pythagoras_ Samolainen (n. +580-500). Hän puhdisti uskontoa runoilijain suosimista, jumaluutta +halventavista kuvitelmista ja toimi uskonnollisena uudistajana. +Vakavasti vaati hän siveellistä puhtautta ja, opettaen ihmissielun +kuolemattomuutta, teroitti ihmisen vastuunalaisuutta hänen töistään. -- +Mestarin jälkeen säilyi hänen oppinsa "pythagoralaisen liiton" +huostassa uskonnollisten (orphilaisten) salamenojen verhossa; +tarkoitusperänä oli edelleen kansan kasvattaminen parempaan siveyden +henkeen. -- Tärkeän sijan seuran filosofiassa saivat musiikki ja +numeroluvut. + +Miletolainen luonnonfilosofia vaikutti muutoksen uskonnolliseen +ajatustapaan, kun huomattiin että monijumaluus ja yksi perusaine eivät +hyvin sopineet yhteen. Muuttunutta tieteellistä kantaa edustaa +kolophonilainen _Xenophanes_ (n. 570-470). Moittien jumalien +esittämistä ihmismuotoisina, opetti hän että on vain yksi jumala, +syntymätön, häviämätön, täydellinen. Mutta hän ei ole ulkopuolella +ainetta, vaan on siinä, on mailman kanssa yhtä. Xenophaneen kanta on +monotheistis-pantheistinen. Hän sai näin olemuksen selitetyksi; mutta +miten tuo alkuvoima eli alkuolos, ollen itse muuttumaton ja +liikkumaton, kykeni luomisiin, miten olemiseen sopeutuu muuttuminen eli +toisentuminen, se jäi häneltä selittämättä. Kumpaakin erikseen ryhtyi +kaksi seuraavaa oppisuuntaa kehittämään. + +Syvämielinen, mutta vaikeasti tajuttava, "hämärä" _Herakleitos_ +(Ephesosta, k. noin 470) eitti mailmalta pysyväisen olemuksen: valuen +virran tavoin ("panta rei") olokappaleet ijäti syntyvät hävitäkseen, +häviävät syntyäkseen. Tuo taistelu synnyn ja häviön välillä, tuo +ijäinen vaihtelo pitää kaikki yllä ja on ainoa mikä on todellista: +ilman sitä olokappaleita ei olisi olemassakaan. Kun ainevaihdoksiin +liittyy lämpimän ilmiöitä, olennoi Herakleitoksen mielestä tuli tuota +ijäistä liikuntoa ja on tavallaan kaiken alku. Alkutulesta syntyi +sakenemalla vesi, siitä maa, josta taas oheni vesi, siitä tuli. +Muutokset noudattavat määrättyä järjestystä. Tässä näkyy filosofille +häämöittäneen luonnonlaki, joskin vielä myytillisessä verhossa +"kohtalona, oikeutena, järkenä". -- Ihminen toistaa itsessään mailman +vaihekulun: tuli muuttuu alempiin aineihin. Sielu on tulta, jonka maa +ja vesi s.o. ruumis ottaa vangiksi. Pysyäkseen eleillä ja päästäkseen +aineellisuuden siteistä -- Herakleitos suosi sielunvaellusoppia -- +tulee sielun alati ottaa uutta ravintoa yleistulesta, mailmanjärjestä. +Niinkuin tämä tapahtuu fyysillisesti hengityksen kautta, tapahtuu se +ylemmällä asteella aistimusten ja ylimmällä järjen toiminnan kautta. +Korkein järkevyys on alistua lain, yleisen järjestyksen alle, ylimmiten +jumalallisen lain s.o. mailmanjärjestyksen alle. Lainvalta +yhteiskunnassa on pyhä eikä salli joukkojen mieletöntä metelöimistä. + +Ihan toisiin suuntiin käy elealainen oppikunta, jonka perustaja on +_Parmenides_ (Elean l. Velian kaupungista etelä-Italiassa, synt. noin +515). Xenophaneen uskonkappalta jumalan ja mailman samuudesta kehitti +hän pelkältään metafyysilliseksi teoriaksi, jonka keskuksena on +olemisen käsite. Kaikki ajatus käsittää jotain olevaista -- sanoi hän +-- olematonta ei ajatella; samalla kun jotakin ajatellaan, kun sen +olemassa-olo tajutaan, on se todellista. Oleminen on kaiken perusta, se +on ajaton, ijäinen, muuttumaton, aina kaltaisensa, yksiydellinen; +kaikki monuus ja moninaisuus on siitä poissa. -- Parmenides koetti myös +antaa aatteelliselle olennalle reaalisen sisällön. Puhdas olenta ja +absoluutinen ruumiillisuus ovat muka yhtä: ei ole mitään tyhjää tilaa, +kaikki on täyttä. Näin olemus on jakaumaton ja siis liikkumaton. Mutta +olemus on tajullista: siis ovat jumala ja mailina, henkisyys ja +ruumiillisuus yhtä. Kun kuitenkin olokunnassa näyttää olevan +moninaisuus, joka liikkuu ja muuttaa muotoaan, syntyy ja häviää, +selitti filosoofi sen vain olevan aistien petosta. Käsitteellinen +ajatus ilmaisee totuuden -- ja se kieltää kaikki liikkeet. + +Parmenideen oppilas _Zenon_ (Eleasta, noin 490-430) yritti vielä +lujentaa oppia olemisen yksiydestä ja muutteettomuudesta. Hän ei kajoo +empiiriseen todellisuuteen, vaan toimii pelkillä muodollisen logiikan +käsitteillä ja todisteilla, koettaen keksiä ristiriitoja +jokapäiväisessä luulossa olioiden monisuudesta ja muutteellisuudesta. +Täten tuli hän kehitelleeksi dialektiikkaa. + +Näin seisoi vastakkain kaksi oppisuuntaa, elealainen ja Herakleitoksen. +Edellinen tuntee vain olemuksen semmoisenaan ja eittää monisuuden ja +muutunnan; toinen tuntee synnyt ja häviöt, liittämättä niitä olemuksen +lujaan pohjaan. Mutta ajatus vaatii pysyvää olemusta, ja toisaalta +muutunta on eittämätön tosiasia. Kuinka näin jyrkät vastakohdat olivat +keskenään sovitettavat? Seuraava suunta otti sen tehdäkseen. Se yritti +muodostella olon käsitettä niin, että sen kannalta sääntömääräinen +kehityskulkukin olisi ymmärrettävissä. Tätä varten tehtiin myöntymyksiä +kummaltakin puolen. Toiselta puolen luovuttiin yksiydestä ja +liikkumattomuudesta, pitääkseen sitä lujemmin kiinni siitä, että +perusaineet eivät voi syntyä, hävitä tai muuttaa laatuansa (Empedokles, +Anaxagoras, Atomistit), jolloin olioiden useammuus ja liikunto näytti +riittävästi selittävän synnyt, muutokset ja häviöt; toisaalta oli +luovuttava siitä Herakleitoksen yksipuolisuudesta, joka ei jättänyt +muuntumisen rytmiliikunnossa sijaa millekkään olevaiselle. + +_Empedokles_ (Akragaasta, lat. Agrigentumista, s. noin 490) väitti +hänkin, ettei ole mitään varsinaista syntyä ja häviötä: synty on vain +alkuaineiden sekoitus, häviö sekoituksen purkaus. Itse "juuri-aineet", +joita hän oletti 4: maa, vesi, ilma, tuli, eivät synny, muutu, häviä. +Mikäli ne muuttelevat paikkaa ja eri suhteissa sekaantuvat keskenään, +syntyy yksityisolioiden kirjava lauma. Mutta perusaineet eivät +itsestään taida yhtyä sekoituksiin tai niistä eritä, vaan siihen +tarvitaan liikuttaja-voima. Empedokles on ensimmäinen, joka yhdisti nuo +kaksi valtavaikutinta: aineen ja voiman. Ainetta on liikuttamassa +lemmen ja vihan kaksoisvoima: lempi yhdistää aineet, viha ne erottaa +toisistaan. Näin Empedokleen kosmologia sai ylevän runollisen +värityksen: siitä sukeuu suuri mailmandraama, kun milloin rakkaus on +liittämäisillään maan ja taivaan sulosointuun, milloin viha runtelee +sitä, kunnes rakkaus taas kavahtaen haudastaan liittää hajonneet osat +yhteen. -- Näin tiede ja runous vielä kauan kulkevat käsi kädessä. + +_Anaxagoras_ (Ionian Klazomenai'sta s. noin 500) opetti näin: mailma +itse pysyy muuttumatta, ei ole syntynyt, eikä häviä; siinä tapahtuu +vain aineiden yhdistykset ja erot. Mutta alkuaineita eli "olokappalten +siemeniä" ei ole 4, vaan ääretön joukko, yhtä paljon kuin on +olokappalten ominaisuuksiakin, jotkahan, elealaisen olokäsitteen +mukaan, ovat ainaiset, pysyvät. Muutenhan ei voi selittää ilmiömailman +ääreti vaihtelevia muotoja. Kaikki kappaleet ovat yhdysperäisiä ja +saavat nimensä pääaineensa mukaan; mikäli ainemäärät enenevät tai +vähenevät, syntyy esineissä muutoksia. Nuo substansit panee liikkeelle +joku _järkiaine_ (nous), joka järjestää ja sääntelee niiden liikunnot. +Siinä asuu mieli ja tieto, ja elinvoimallaan se elävöittää elottoman +ainejoukon; mutta se ei ole yliaineellinen järki, vaan itsekkin aine, +jos kohta kaikista hienoin ja henkevin. -- Näin koetti Anaxagoras +selittää sitä luonnon elämää, jota ei voi johtaa mekaanisista +liikunnoista. -- Tuo "järki" loi ajan alussa mailman virittämällä +khaoksen keskelle pyörteen, joka erotti toisistaan ylä- ja ala-ilman +ainepiirit; pyörteen yhä kieriessä jatkuu luominen. Mutta vielä +erottuaankin on aineita jäänyt toisiinsa kiinni. + +Kasvit, eläimet ja ihmiset kuuluvat kyllä alempaan, pimeään, kalseaan, +kosteaan, sakeaan ilmapiiriin; mutta niihin on sen verran jäänyt +yläpiiristä taivaan tulta, että niihin on kehjennyt orgaanillinen +elämä. Mikäli ihminen pyrkii mailmanjärjen osallisuuteen, selviää +hänelle totuus, sillä aistimet eivät sitä ilmaise. + +_Atomistat_ eivät määränneet alkuaineiden lukua kappalten +ominaisuuksien mukaan, vaan luulivat laatuerotusten riippuvan eri +suuruuden suhteista. Teorian ensi edustaja _Leukippos_ perustaiksen +elealaiseen olo-oppiin. Hänenkin mukaan oleminen eittää synnyn, kuolon +ja laadunmuutoksen: olo ja aine (ruumiillisuus) ovat yhtä. Vastoin +Parmenidestä väitti hän kuitenkin, voidakseen selittää monisuuden ja +liikunnon, että on olemassa tyhjä tila; täyden ja tyhjän yhtymästä on +mailma syntynyt. Edelleen opetti hän Parmenideen mukaan, että oliot +luonnoltaan ovat muuttumattomat ja yhtäläiset. Erilaisuudet syntyvät +vain siitä, miten erikois-oliot milloinkin suhteutuvat tyhjään tilaan; +ne riippuvat siitä kuinka rajaviiva käy tyhjän ja täyden välillä. +Kaikki erilaatuisuus riippuu siis muodon, suuruuden ja liikunnon +eroista. Oliot sinänsä ovat jakaumattomat, yhtäläiset. Ja mitä ne ovat? +Tyhjässä avaruudessa häälyvä ääretön parvi pienen pieniä ainehiukeita, +atomeja, joiden eri ryhmityksistä mailma kaikkine kappaleineen on +syntynyt. Atomit liikkuvat itsestään, minkään voiman ulkoapäin niitä +sysäämättä. Oppia nimitetään tätä nykyä atomistiikaksi, ja sen, jumalan +ja hengen kieltävää, katsantotapaa luonnontiede vieläkin suuresti +suosii. + +5:nnen vuosisadan keskivaiheilla huomataan jonkinlainen käänne +toisappäin. Ei enää ajatella luonnontakaisia ongelmia. Näytti +olevan jo kyllin otaksumia; sopihan niiden pätevyyttä jo koetella eri +tieteiden aloilla. Aljettiin toisiinsa sovitella eri suuntia ja valita +mitä missäkin oli parasta. Etupäässä harrastettiin kuitenkin +erikois-tutkiskelua, ja sitä myöten useat tieteenhaarat vähin erin +erkanivat yhteisestä emostaan, filosofiasta. Ensiksi alkoi omaa +tietänsä käydä matematiikka, jota Pythagoraan oppikunta aikasin olikin +hellällä huolella viljellyt. Loistavasti esiintyi myös tähtitiede 4:llä +ja 3:lla vs:lla, opettaen m.m. maan kierintää akselinsa ympäri. +Lääketiede liikkui aluksi luonnonfilosofian kehissä, suosien jos +joitakin kummia aprikoimisia ja haaveita, kunnes _Hippokrates_ +(n. 460-377) turvasi sille omintakeisen olemuksen. Tarkoilla +havainnoilla hän koetti saada selville tautien luonnolliset syyt, jos +tosin ei hänkään osannut välttää aikansa opillisia erehdyksiä. + + * * * * * + +Tieteen sisällisten vaiheiden ohessa tapahtui 5:nnen vs:n loppupuolella +suuria muutoksia tieteellisen elämän ulkonaisissakin olosuhteissa. +Taistelu olemuksesta, jonka Kreikan kansa kunniakkaasti oli suorittanut +Persian ylivoimaa vastaan, oli korkeimmilleen kohottanut kansan kaikki +voimat, samalla kuin kansallishenki varttui ja vilkastui. Henkisen +elämän tuotteet tajuttiin olevan yhteistä kansallista omaisuutta; +tältä vahvalta kansalliselta pohjalta versoi Hellaan etevimmät +kultuuriluomat. Tiede astui ammattimiesten ahtaasta piiristä +julkisuuteen, käytöllistä elämää palvelemaan, kansan katsantotapaa +monessa suhteessa muuntelemaan. + +Näin alkoi aikakausi, jota sattuvasti on kutsuttu _valistusajaksi_. Sen +yleisenä tunnusmerkkinä oli vilkas opinhalu ja sivistysharrastus, joka +elähytti koko kansaa. Rahvaanmieskin uteli, mitä tutkimus oli selville +saanut luonnosta ja jumalista. Eikä enää tyydytty sokeasti uskomaan +auktoriteetteja, Kriitillisen hengen herättyä, tahdottiin itse älytä +asiat, oikeana ja totena pitää vain mitä järki hyväksyi. Tuo ylinnä +vallitseva järkevyys otti tutkiakseen kaikkia inhimillisen tiedon ja +toimen aloja eikä säästänyt arvostelultaan uskontoakaan ja +siveellisyyttä. Ehtimän takaa kyseltiin, mikä on oikeaa ja kuinka +olojen oikeastaan pitäisi olla; kiitollisia kysymän aiheita tarjosi +erittäin valtio- ja siveysoppi, samalla kuin kasvatus-oppiakin +ahkerasti pohdittiin. Nähtiin siveyssääntöjen, lakien ja laitosten eri +aikoina ja eri kansoissa suuresti eroavan toisistaan, niin että mitä +toinen kansa piti pyhänä se oli toiselle usein miltei kauhistus. Ja +millä siitä seikasta selvittiin? Keksittiin erotus luontaisen ja +säädännäisen (historiallisen) oikean välillä. Ainoastaan luonnollinen +on järkevää -- niin päätettiin ja sen perusohjeen mukaan olivat +parannukset suunniteltavat. Eikä parantajoita puuttunut, jos joitakin, +kullakin alalla, Alkoipa jo silloin kuulua semmoisiakin ääniä, että +"orjuus pois", koska kaikki ihmiset luonnostaan ovat yhdenvertaiset +(Hippias Eliiläinen, Euripides); mutta toisaalta vastattiin saman +luontaisoikeuden kannalta, että luonnossa väkevämpi syö ja sortaa +heikompansa, joten siis luonnon kannalta yhtä hyvin voi puolustaa +kansanvaltaa kuin hirmuvaltaa. Yhteiskunnallisten vammain paranteeksi +laadittiin jos joitakin ohjelmia: kukapa esm. oli rohkeampi +reformaatori kuin Platon kirjoissaan? + +Valistusajan merkillisimpiä ilmiöitä ja varsinaisia edustajia, jotka +ohjasivat sen mielipiteitä ja pyrintöjä, joko ne mielivät hajottaa tai +rakentaa, olivat _sofistat_. He tyydyttivät yleisön tiedonhalua, +esittämällä sille helppotajuisesti tieteen tuloksia, jota varten he +matkustelivat kautta koko helleeni-mailman, oleskellen etenkin +sivistyksen ja valtiollisen elämän ahjossa, Athenassa. + +Näiden kulkuriopettajien toimi tähtäsi etupäässä käytöllistä +tarkoitusperää. Kreikassa yleinen kansanvaltainen hallitusmuoto vaati +joka kansalaista osallistumaan yleisten asiain hoitoon, julkisiin +keskusteluihin ja päätöksiin. Tähän hän kykeni, mikäli hänellä oli älyä +sekä taitoa puheissa lausumaan ajatuksiaan. Sivistyksen kohotessa +vaadittiin julkisuuteen astuvilta yhä etevämpää, yhä taiteellisempaa +esitystapaa. Näin tuli kansalaisten miltei pakko erinäisellä +opetuksella kehittää puhetaitoansa. Sitäkin tarvetta sofistat +tyydyttivät, ruveten puhetaiteen opettajiksi. He koettivat kehitellä +oppilaittensa taitoa muodolliselta puolen, harjoitellen heitä +ketteriksi väittelemään ja muutenkin teroittaen heidän älyänsä, samalla +kuin antoivat heille positiivisia tietoja, joilla he voisivat +puheitansa mehustella. Näin sofistat, semmoiset kuin _Protagoras_ ja +_Gorgias_, tieteellisesti ja retoorisesti kasvattivat valtiolliseen +toimintaan. Kun he ottivat suurta palkkaa opetuksestaan -- josta heidän +vastustajansa usein soimasivat heitä -- saattoivat tavallisesti vain +rikkaat ylimys-nuorukaiset ruveta heidän oppilaikseen. + +Käytöllistä tarkoitusperää he myös pitivät silmällä omissa +tieteellisissä töissään. He eivät itsenäisesti tutkineet luontoa ja +luonnontakaisia asioita, vaan tyytyivät tarvittaessa kauniisti ja +yleistajuisesti esittämään tietoviisasten ennen keksimiä oppilauseita. +Sen sijaan heidän, voidakseen puheillaan uskotella ja lumota ihmisiä, +tarvitsi tarkoin tutkia ihmisen sielullista puolta, tietää +mielikuvitelmain synty j.n.e. Tämän ohessa oli kielimuodon viljelys +heille tärkeä ja he harrastivat kaikki, mikä enemmin mikä vähemmin, +kielioppia ja stilistiikkaa. Siihen liitettiin myös logiikan alkeita, +josta he oppivat taidon väitellä, todistaa ja kumota. + +Ja mitä sofistat ajattelivat inhimillisestä totuudentiedosta? Heidän +kantansa oli, kuten aikakauden, realistisen järkeilevä. Totuuden +tietoon vei heidän mielestään varmasti ainoastaan aistillinen havainto +ja siihen perustuva järkipäätelmä. Protagoras esm. lähti ilmiöistä niin +pitkälle kuin pääsi syiden lyytä ylöspäin perisyyhyn asti, ja tuli +siten kehittäneeksi induktiivista menetelmää. Kuuluisalla lauseellaan: +"ihminen on kaiken (totuuden) mitta" ei hän suinkaan tahtonut väittää +kaikkea yleispätöistä totuutta olemattomaksi; -- semmoinen äärimmäinen +subjektiivisuus eli skeptillisyys tekisi kaiken järjestetyn ajatuksen, +kaiken tieteen mahdottomaksi -- mutta tiedetäänhän Protagoraan itse +ahkerasti tiedettä uurastelleen useilla aloilla. Ei liene myös +vaarallisempi tuo hänen väitteensä, että "joka asiasta on kaksi puhetta +vastatusten", jolla myös on luultu hänen epäilleen yleispätöistä totta +olevaksi: hän tahtoi kaiketi vain osottaa ihmistiedon vaillinaisuuden, +miten harva käsittää asiat muuten kuin puolittain, niin että voidaan +tulla näennäisesti vastakkaisiin päätelmiin. + +Arveluttavammalta kuuluu jo Gorgiaan ohjelma, lausuttuna noissa +kolmessa väitteessä: 1) ei ole olemassa mitään; 2) jos sitä olisikin +olemassa, ei olisi mahdollista siitä saada tietoa; 3) jos siitä +saisikin tiedon, ei sitä voisi kellekkään ilmaista. Oliko siis Gorgias +tieto-nihilisti, vai mitä hän tarkoitti väitteillään? Tulee muistaa, +että hän väittelee elealaisten olemus-oppia vastaan. Aistiperäisen +tiedonsaannin kannaltaan hän tietysti tunnusti ilmiömailman (empiirisen +olopiirin) olevaksi. Hän eitti vain paljaasti ajatellun oleen (das Ding +an sich, nooumenon). Ehkä joutui hän siihen, nähdessään fllosoofien +ristiriidassa keskenään kiistävän minkä monuutta, minkä yksiyttä +olemattomaksi. Sentähden hän sanoi: jos tuota puhdasta olemaa olisikin, +ei aistimme saisi siitä selvää tietoa; ei ole siltaa siirtämässä meitä +niin peräti aistintakaiseen olopiiriin. Pääasiassa oli siis Gorgias +Protagoraan kannalla: hän tahtoi siirtää ajatuksen mielikuvain +utupiiristä todellisuuden pohjalle, jonka keskustaan hän asetti +ihmisen. Tässä hän kuitenkin, samoin kuin muut sofistat, huomasi +tietokeinojemme vaillinaisuuden, miten kaikki tietomme on vain +relatiivista. Saavuttaakseen edes jotakin, koettivat he entistään +tarkemmin määritellä käsitteitä. Sentakia _Prodikos_ laati +synonymiikan. Näin varustettuina ryhtyvät he tutkimaan ihmistä hänen +eri toimissaan, jättäen sikseen puhtaasti henkiset tähystelyt, joihin +jo oli kyllästytty. Tiede saa aivan käytännöllisen suunnan, käsittäen +kasvatusta, retoriikkaa, valtio-oppia y.m. + +Ylimalkaan sofistat siis liikkuivat varovasti eivätkä arvanneet +ainakaan pitkälle astua aloille, jonne ei aistiperäinen ajattelu +opastanut heitä. Siitä seuraa, että he uskonnossa olivat epäilijöitä. +He myönsivät korkeintaan, että henkimailma ja jumalia mahdollisesti +saattaa olla, mutta meidän on mahdoton saada varmaa tietoa. Semmoisia +lauseita lie Protagoras laskenut kirjassaan "jumalista", joiden takia +hän tuomittiin kuolemaan, jolloin hän, lähtien tuomiotansa pakoon, sai +surullisen lopun, kun hukkui meren aaltoihin. + +Mitä muuten tiedetään, olivat etevimmät sofistat elämässään siivoja ja +kunniallisia ihmisiä, eikä sitä kiellä Platonkaan, vaikka hän muuten on +sotikannalla heitä vastaan. Epäsiveyttä he eivät omasta puolestaan +suosineet, ja jos heidän dogminsa johtopäätöksissään sisälsivätkin +vaaroja siveydelle, olivat he itse oppiansa paremmat. Kun lukee +Prodikoksen kauniin tarinan "Herakleesta tienhaarassa", jossa sankari +hylkää hekuman ja päättää kulkea hyveen tietä, ei suinkaan saa huonoa +käsitystä kirjoittajan siveydentilasta. + +Ja kuitenkin sofistat jo aikaisin joutuivat pahaan huutoon, niin että +heidän nimensä, alkuaan kunnioittavasti merkiten vain viisauden +harrastajaa eli opettajaa, "professoria", pian tarkoitti tyhjää +viisastelua, ulkokultaista vilpistelyä, totuuden vääristelyä ja +kaikenmoista kataluutta tiedon asioissa. Kuinka se oli mahdollista? +kysyttänee kummeksuen. Jossain määrin he kyllä itse olivat siihen +syypäät ja heitä täytyy moittia samoista vioista kuin koko +valistussuuntaa. Heidän aistiperäinen tiedonsaantioppinsa rajoitti +tiedon mailman liian ahtaaksi, jättäen henkisen olopiirin +avoimeksi subjektin mielivallalle tai epäilykselle. Jos itse eivät +kieltäneetkään yleispätöistä totuutta, kohtelivat he sitä kuitenkin +väliäpitämättömästi. Pian kävi niin, ettei enää vakavasti kysytty +totuutta. Pääasia oli vain, että osattaisiin sujuvasti väitellä mistä +teemasta tahansa sekä puolesta että vastaan. Jos joillakin puhekujeilla +koetettiin saada vastustaja hämilleen ja omiin sanoihinsa solmetuksi. +Täten kehittyi sofistiikasta eristiikka l. kiistelytaito. Selvä on, +että tämmöinen pilanteko oli arveluttava tieteen menestymiselle, jonka +juuret asuvat totuuden maassa. Miltei vielä suurempi vaara uhkasi +siveyttä sofistain opista, se kun oli omansa vieroittamaan ihmisiä +hengen alalta ja jalommista pyrinnöistä ja kiinnittämään heitä +aineellisten etujen harrastukseen. He tosin eivät suoraan kieltäneet +uskonnollisia käsitteitä ja siveellisiä totuuksia, mutta heidän innoton +välinpitämättömyytensä niitä kohtaan vaikutti masentavasti, sitä +enemmin kun heitä muuten ihaillen kuunneltiin. Tästä kiihtyi helposti +kuulijoissa ja oppilaissa julkea uskonnon ja siveyden halveksunta. +Kauan oli Kreikassa tieteellisesti harkittu siveyskäskyjen ja +valtionlakien pätevyyttä, mutta vasta Perikleen aikakautena vireäksi +kehjennyt yksilöismielisyys ja järkeily kyseli, ovatko nämä perusohjeet +myös vapaalle ihmiselle sitovat, ja tultiinpa usein siihen päätökseen, +ettei niitä tarvinnut noudattaa, elleivät ne olleet luonnonmukaisia. +Yksilöis-ihminen haluineen himoineen asetettiin siis tässä oikean ja +hyveen mitaksi, samoin kuin hän tiedollisuuden alalla sai määrätä +totuutta aistimustensa ja jokapäiväisen ymmärryksensä mukaan. Tästä +kylvöstä ilmeni pian hedelmänä siveellinen köyhyys ja irstailu elämässä +ja tavoissa. Varsinkin sofistain yksityisoppilaat, nuo rikkaat +ylimysnuorukaiset, jotka heiltä tahtoivat oppia taidon päästä valtaan +ja mahtavuuteen, suosivat tuommoista eetillistä nihilismiä. (Kansan +suuri enemmistö oli uskon ja opin asioissa enemmän vanhoillaan). +Vakavammat sofistat koettivat kyllä säädännäisen (positiivisen) lain +alta hakea esiin luontaisen lain ja moraalin. Niinpä Protagoras opetti, +että oikeamieli ja häveliäisyys (omatunto) ovat jumalain paras lahja +ihmisille; eikä Hippiaankaan lause, että "laki pakottaa ihmistä paljoon +vastoin luontoa", vielä sisällä mitään moitittavaa, jos luontoa oikein +käsitetään. Mutta mitä enemmän luonnolla tarkoitettiin ihmisen +aistillisia viettejä, sitä enemmän tuntui laki luontoa sortavalta. +Tältä kannalta vastustettiin useita olemassa olevia laitoksia valtiossa +-- niinpä väliin osaten oikeaankin, säätyeroa ja orjuutta -- ja +valistuksen julistama yksilön vapaus uhkasi hävittää kaiken +auktoriteettivallan ja laillisen järjestyksen. Ensin pyyhittiin +menemään uskonnolliset käsitteet -- Protagoras ei sanonut tietävänsä +jumalista mitään, Diagoras oli julkinen jumalankieltäjä -- perässä +seurasi siveyskäskyt ja valtionlait. + +Tämmöistä tulosta vanhat sofistat eivät suinkaan tarkoittaneet +työstänsä. He joutuivat pahaan maineeseen, osaksi syyttäkin, sittekun +reaktsionin tultua valistussuunta sofistoineen kaikkineen sai +tuomionsa. Mutta heillä oli vielä se paha onni, että joutuivat erään +heille epäsuopean jättiläisneron kuvattaviksi, ja hänen heistä +tekemänsä kuva, joka esittää heitä sangen epäedullisessa valossa, on +jälkimailmalle säilynyt. Platon rakenteli suurisuuntaista ohjelmaa +parantaakseen ihmiskuntaa, mutta valistusajan katsantotapa oli siinä +hänen tiellänsä. Sen etevimmät edustajat, sofistat, olivat siis +murskattavat, ja sodassa heitä vastaan hän ei jätä käyttämättä mitään +asetta: vihaa, ivaa, pilkkaa, pilaa. Täten on heistä sukeunut irvikuva, +joka tehoo sitä paremmin, kun kuva on tehty mestarinkädellä: +tosipiirteitä sen verran vain, että henkilöt astuvat ilmi-elävinä +esiin. Eikä muutamissa dialoogeissa enää esitetäkkään vanhoja, jo +silloin manan maille menneitä sofistoja, vaan heidän nimellisinä +Aristipposta ja Kyyniläisiä. + +Ilahuttavampi ilmiö ja monessa kohden sofistain vastakohta on +_Sokrateen_ (469-399) suuri persoonallisuus. Hänkin seisoi valistuksen +pohjalla -- jonka takia vihaajansa soimasivat häntä sofistaksi --, +hänkin tahtoi itsenäisesti miettiä mitä valtiossa ja uskonnossa oli +perittyä tapaa, mutta uskoi lujasti yleispätöistä totuutta ja että tämä +juuri sillä tien, ajattelemalla, oli löyttävissä. Uskonnollinen mieli +ja ylevä siveellisyys elvytti häntä ja rakkaus totuuteen innostutti +häntä sitä etsimään. Perustamatta mitään varsinaista oppikuntaa, oli +hän aina valmis keskustelemaan kenen kanssa tahansa niistä asioista, +joita hän harrasti. Hänen omituinen ilmiönsä, sattuvat sanansa ja +sukkelat pilapuheensa tekivät hänet yleisesti tunnetuksi; varsinkin +viehätti hän puoleensa sivistyneitä nuorukaisia rakastettavalla, +epäitsekkäällä luonteellaan, henkevällä ja samalla yksinkertaisella +olennollaan. 70:n vuotiaana tuomittiin hän kuolemaan "nuorison +viettelemisestä ja uusien jumalien maahan tuomisesta". Hän kaatui sen +vainon viatonna marttiirana, joka siihen aikaan sattuneen demokraatisen +reaktsionin johdosta kohtasi koko valistussuuntaa. + +Sokrates uskoi totuuteen päästävän älyn eli tiedon tiellä. Hyläten +subjektiiviset luulot (doksai), etsi hän yleispätöistä tietoa ja luuli +sen paraiten löytyvän yhteisesti etsittäissä, keskustelemalla. +Ajatuksia vaihdeltaissa, toisiaan arvosteltaissa oli väärä perattava +pois todesta ja totuuden määräävä järjen laki löydettävä. Tässä oli +aljettava itsetuntemuksesta, tunnustettava että itsestään ei tiedä +mitään. Sentähden Sokrates ensi työkseen kumosi, jopa ivankin aseella +("sokratinen ironia"), kenen väärät kuvitelmat kulloinkin, sillä +totuuden etsinnälle on puolinaisen sivistyksen luuleteltu tieto pahinna +esteenä; sitte johtaa hän keskustelua siihen suuntaan, että totuus +dialektiikan kautta ikäänkuin itsestään syntyy (jonkatähden hän +kutsuihen totuuden "kätilöksi"). Tätä varten hän menetellen +induktiivisesti, kerää niitä näitä yksityistapauksia ja hakee niille +laatukäsitteen, jonka alle ne alistuvat. Yleiskäsitteessä hän uskoi +tavanneensa itse asian ytimen, jonka rinnalla yksilöishavainnon +kuvitteet eivät päde mitään. + +Tällä logiikan aseella hän nyt tarkasti elämän eri kysymyksiä, yrittäen +etupäässä saada selville siveellisiä suhteita, mikä milloinkin on +oikeaa ja väärää. Omituinen oli hänen uskonsa, että tämän asian perille +päästään älyn opastuksella, tiedon tiellä, että tieto ja hyve on yhtä. +Siinä ilmenee valistusajan järkiuskoa. Sivistyssuhteiden käytyä +kierommiksi, ei monikaan enää mielestään voinut noudattaa perittyjä +elämänsääntöjä: kuka enää tiesi mikä oli oikein, kun toinen neuvoi +niin, toinen näin? Ainoastaan valistunut arvostelu, selvä tieto veisi +perille. Tästä Sokrates kehitti peruslauseensa, sovitellen sen siveyden +alalle: oikea tieto vie oikeaan tekoon, tieto löytää hyveen. Älyllinen +sivistys synnyttää siveellisen kunnon; kun järki vain saa asian +selville, seuraa tahto itsestään. Rikokset ja huonot tavat seuraavat +vain paremman tiedon puutteesta. + +Näin siis Sokrates, tuo ihmiskunnan "suurimpia silmäpuolia, erehtyi +siihen omituiseen vikaan, että asetti murtoluvun totuudesta koko +totuudeksi" (Gomperz). Siinä on kyllä osaltaan paljokin totta: hämärä +ajatus tekee siveellisenkin tajunnan hämäräksi, "lyö siihen rikkoja, +joista pahat himot ryntäävät sisään." Mutta Sokrateen lauseessa on +sittekkin vain rajoitettu pätevyys. Milloin toimen tarkoitus samalla on +sovussa yksilön edun kanssa, valitsee hän ne keinot, jotka vievät +tarkoituksen perille, kuten elämän aineellisilla aloilla todella +tapahtuukin. Siinä äly ja tahto ovat sopusoinnussa. Mutta toisin käy +siveyden tehtävissä, jotka eivät lupaa ihmiselle välitöntä aineellista +etua. Kuinka saattoi Sokrates tulla tuohon uskoon? Hän oletti +moraalisen hyvän ja onnellisuuden samaksi: ihminen tulee onnelliseksi +olemalla hyvä. Kuka ei siis tahtoisi olla hyvä ja onnellinen? Kuka +tahtoisi tahallaan olla paha ja kurja s.o. onneton (kakós)? Sanain +kahdamielisyys edisti siis myös käsitystä siihen suuntaan kuin +Sokrates tahtoi. Kysymyksen: mikä on hyvä? vastasi hän se mikä on +tarkoituksenmukaista, mikä parhaiten ihmistä hyödyttää ja tekee hänet +onnelliseksi. + +Sokrateen oppilaista Xenophon tuolla "hyödyllisellä" ymmärsi melkein +vain jokapäiväistä hyötyä; mutta Platon selitti sen syvällisemmin +olevaksi kalón kai agathón, siveellinen jalostus joka edistää sielun +tosi parasta. Joka tapauksessa kuitenkin hyve ja onni tehdään samaksi: +ihminen pyrkii hyväksi tullakseen onnelliseksi. Sokrateen kanta oli +siis "eudaimonistinen"; samoin oli Platoninkin ja yleensä antiikin. + +Sokrateen pyrintö siveellisesti uudistaa elämää tieteellä on antiikin +sivistysvainiolla tuottanut sen etevimmät ilmiöt, Platonin ja +Aristoteleen. + + * * * * * + +Sokrateen vaikutusta tuntui enemmin tai vähemmin niissä oppisuunnissa, +jotka ilmestyivät hänen jälkeensä, joiden edustajia sentähden sanottiin +Sokratelaisiksi. Useat heistä kallistuivat kuitenkin enemmän sofistain +puolelle. Niitä erotetaan neljä eri lahkokuntaa: + +1) Megaralaisen koulun perustaja _Eukleides_ samoitti elealaisen +olema-käsitteen ja sokratelaisen hyvän. Mutta eipä etiikka eikä +teoreetinen tieto siitä suuresti kostunut, että ainoaksi tosiaan +olevaksi säädettiin hyvä, joka pysyy yhäti tuona yhtenä kaltaisenaan, +jos ihmiset sitä eri nimin mainitsevatkin, ja jos hyvekkin on vain +yksi, nim. tieto, jonka eri nimityksiä muut hyveet ovat. Abstraktisesta +yhdenopista aiheutui, että epäillen katseltiin kaikkia eri tietämyksiä +ja yleensä suosittiin eittoperäistä suuntaa. Hedelmättömällä +abstraktisuudellaan tämä koulu ei vienyt tiedettä eteenpäin, jos se +kehittikin eristiikan (kiistelyn) taitoa. + +2) Vielä vähäpätöisempi oli Eliläis-eretrialainen koulu (Phaidon, +Menedemos), joka näkyy kehittyneen melkein edellisen tapaan. + +Tärkeämpi oli Kyyniläisten ja Kyreneläisten koulu. Kumpikin kohteli +välinpiteettömästi teoreetista tietoa ja harrasti filosoofista +elämäntaitoa. Mutta käsittäessään ihmisen päämäärää sekä suhdetta +kultuuriin erosivat ne jyrkästi toisistaan. + +3) Kyynillisen koulun mestarit _Antisthenes_ (s. noin 440) ja +_Diogenes_ (k. 323) opettivat, että elämän oikea sisältö ja määrä on +hyve, joka kyllä Sokrateen mieleen on tietoakin, mutta etupäässä oikeaa +toimintaa. Hyve sinänsä riittää onnellisuuteen: sen rinnalla on kaikki +muu -- kunnia, rikkaus, ilo, tuska, häpeä, tapa, jopa isänmaa ja +perhekkin -- arvotonta. Mitä vähemmin ihminen riippuu ulkonaisesta +hyvästä, mitä vähemmällä hän tulee toimeen, mitä enemmän hän on oma +herransa, sitä lähempänä ihannettansa, sitä onnellisempi hän on. +Kyyniläiset palaavat luonnontilaan, hyläten sivistyksen etuineen +haittoineen. Säädännäinen laki on viisaalle tarpeeton, jopa +haitallinen. -- Muuten heidän tieto-oppinsa oli aivan skeptillinen. + +3:nnella ja 2:sella vs:lla ilmaantui Kyyniläisten oppi melkomäärin +nuortuneena ja asultaan uudistuneena n.s. _Stoan_ oppikunnassa (Zenon, +Khrysippos y.m.), joka, harrastaen siveellistä uudistusta, ansaitsee +suurinta arvoa Sokrateen oppisuunnista. + +4) Kyyniläisten jörömäisen opin vastakohta on Kyreneläisten hilpeä +elonviisaus. Nojautuen sofistain havainto-opin relatiivisuuteen, sanoi +_Aristippos_ aistillisen havainnon ilmaisevan meille vain omat +olotilamme, ei niiden aiheina olevien esineiden laatua. Olokappaleita +emme opi tuntemaan, tietomme käsittää vain oman olentomme muutteita. + +Mutta Kyreneläistenkin pääkysymys on, missä ihmisen onnellisuus on. +Siinä kohden katsovat he vain, miltä mikin mielessä tuntuu. He +erottavat kolmenlaisia mielituntumia: suloisia, tukalia (ikäviä) ja +keskivälisiä. Ainoastaan suloisia tuntumia tulee tavoitella, muita +kartella. Siinä on onni ja hyve. Tämä sulotunteen tai hekuman oppi, +_heedonismi_ (hedoné -- hekuma), asetti siis sekin Sokrateen tapaan +ihmisen pyrinnön määräksi hyvän s.o. onnen, mutta sääsi tämän +sisällöksi nautinnon, aistillisen tai henkisen hekuman. Siinäkin siis +on luonto pantu yläpuolelle lakia. + +Mutta voidakseen oikein nauttia, tulee myös itseään hillitä. Nauti, +mutta nauti järkevästi, ettei nautinto muutu vastakohdakseen. Vielä +iloja nauttiessaankin viisas hallitsee olokohtia eikä alennu niiden +hallittavaksi. Hedonikko kuten kyynikkokin koettavat turvata yksilön +vapautta mailmanjuoksun rinnalla, toinen kieltäymällä nautinnosta, +toinen sitä mielin määrin hyväkseen käyttämällä ja hallitsemalla. +Kyynikko karttaa mailmaa, hedonikko on täysi mailmantolainen, nauttii +hilpein mielin aistinten ja hengen iloja, hilliten vain himojaan +liikoihin menemästä. Itsekkäisyydessään hän helposti joutui +halveksimaan kansalaisvelvollisuuksiaan ja isänmaata. Semmoinen oppi +oli lopun enne Kreikalle. + + * * * * * + +Luonnontieteen edistymistä ehkäisi ajaksi se, että epäiltiin +inhimillisen havaintokyvyn luotettavuutta ja tiede ylimalkaan oli +joutumaisillaan käytöllisen hyödyn palvelijaksi. Toisaalta oli tieteen +piiri laajennut, kun luonnontieteen (fysiikan) lisäksi oli tullut +logiikka ja etiikka. Samalla alkoi tajunnalle selvetä, ettei tiede voi +tyydyttää, ellei se opeta käsittämään ihmiseloa yhtenäisyydessä +ulkomailman kanssa. Kun subjektiivinen puoli, kehjettyään erillään +objektiivisesta, nyttemmin siihen liittoutui, varttui siitä +kreikkalainen tiede suuresti ja kypsytti paraat hedelmänsä, loi +laajimmat systeeminsä, edustajinaan miehet semmoiset kuin Demokritos, +Platon ja Aristoteles. Ensinnä esiintyi Demokritoksen materialismi ja +Platonin idealismi, jotka Aristoteles sitte sulki yhteen systeemissään. +Molemmat ovat järkeistieteisiä. Protagoraan havainto-opin pohjalta +palajaa Demokritos Elealaisten vanhaan ratsionalismiin, vaan Platon loi +Sokrateen opista uuden elealaisuuden. Metafysiikassa vallitsee toisella +fyysillinen, toisella eetillinen prinsiippi. Platonin nero viittasi +tiet tulevaisuuden filosofialle. + + * * * * * + +_Demokritos_ Abderalainen (460-360), muinaisajan suurin luonnontutkija, +harjoitteli laajaa, monipuolista kirjailijatointa, jonka hedelmistä ei +ole säilynyt kuin hajanaisia sirpaleita. + +Oppinsa peruspohjan, atomistiikan, peri hän Leukippokselta. Tyhjässä +avaruudessa -- niin hän opetti -- häälyy epälukuisa parvi pienen +pienoisia ainehiukeita, atomeja, joiden yhtymistä ja eroista kaikki +olokappaleet syntyvät. Kun edelliset atomistat eivät osanneet selittää +kappalten laadun muunteita, selitti Demokritos ne Protagoraan +havainto-opin avulla. Kappalten aistinhavaittavat ominaisuudet eivät +kuulu kappaleihin itseensä, vaan syntyvät niiden liikunnoista ja +seuraavat mielikuvitteiden mukana. Niillä on vain relatiivinen +todellisuus; absoluutisesti todellinen on vain atomien parvi +avaruudessa. Kaikki muu on vaiheiden virtaa, asuu vain mietteissämme, +kuvitustavassamme ja on itsessään olematonta. Atomien liikkeistä kaikki +saa alkunsa, mikäli sokea sattuma ne vie yhteen; Jumalaa, henkeä ei ole +mailmassa, vaan ainoastaan konemainen luonnonpakko. Ja kuitenkin +Demokritos itse ihmetteli viisasta tarkoituksenmukaisuutta elimistöjen +rakenteessa! Mutta systeemi ei sallinut teologista käsitystä, järkevää +hengen vallintaa luomistossa: kaikki on satunnaista atomien leikkiä! +Tuon järjestyksen ja kauneuden koetti hän selittää mekaanisesti, +olettamalla pyörreliikkeitä y.m. Muoto, järjestys, asema ovat vain +kappalten painon, taajuuden, kovuuden vaikuttamia; muut ominaisuudet -- +väri, maku, lämpö y.m. -- ovat jotakin mikä meistä vain näyttää niin +olevan, asuvat vain aistimuksissamme, eikä itse kappaleissa. + +Atomien ryhmityksistä saattaa, niin sattuessa, syntyä uusia mailmoja: +atomien kieriessä kiteytyy niiden keskusta tähdeksi, jonka liike leviää +yhä laajempiin piireihin, kunnes tähdet kiertelevät toisiaan ja yhteen +törmätessään särkyvät syntyäkseen taas uudestaan. Näin kestää ijäti +materian elämä universumissa. + +Sielunelämäkin on vain atomiliikuntoja, vaikka sieluatomit ovatkin +kaikkein hienoimmat, tuliset. Nähdessämme ja kuullessamme eriää +esineistä niiden pienoiskuvat, jotka panevat huomio atomimme +liikkeille. Näin aistimukset ovat ihan subjektiiviset, eivätkä +ilmoita meille olioiden tosi olentoa. Tosi tieto saadaan vain +ajattelemalla. Mutta ajatuskin on vain atomiliikettä, jonka +ulkomailmasta lähtevät hienon hienot esineiden kuvat meissä virittävät. +-- Demokritoksen etiikka, samoin kuin hänen tieto-oppinsa juurtuu hänen +sielutieteeseensä. Niinkuin mielteet ja ajatukset, niin ovat tunteet ja +halutkin vain ainehiukkeiden värähdyksiä meissä. Onnellisuus on ihmisen +päämäärä. Mutta huimat aistiriemut ja kiihkeät mielenliikunnot yleensä +häiritsevät meissä sieluatomien tasapainoa, ainoastaan ajatustoimen +vieno liikunta antaa sielulle suloisen hyvinvoinnin tunteen. Ihmisen +onni on sielun rauha, jonka kuvana on tyyni meren pinta. Ei siis onni +seuraa ulkonaisista eduista; aistillinen nautinto, himojen tyydytys ei +sitä luo, vaan puhdas aatteellinen elämä, mielenmaltti, itsehallinto ja +siitä seuraava sielun sopusointu. Näinpä materialistisen psykologian +pohjalta sukeuu moraali, joka näyttää soinnahtavan Sokrateen +siveysopille. + +Demokritoksen maine ja merkitys himmeni pian uuden tähden ylettyä +tieteen taivaalle. Platonin idealistisessa opissa liittyvät edelliseltä +tieteenkehitykseltä perityt ainekset, Sokrateen perusaatteen +vaikutuksen alaisina, uusiksi yhdistymiksi. Käsitteellisen tiedon +näkökannalta valaa Platon vanhasta aineesta uusia, omaperäisiä +sommitelmia. + + + +2. Platonin elämä ja oppi. + + +Platon, Aristonin poika, syntyi Athenassa v. 427 e.Kr. [Oikea nimensä +kuuluu olleen Aristokles; Platon nimen sai hän leveän rintakehänsä +tähden (platys = leveä)]. Hän, ylimys aatteen mailmassa, oli myös +ylhäistä sukua; saaden huolellisen kasvatuksen perehtyi hän nuoresta +asti kaikkeen mitä kansansa oli luonut suurta, syvällistä ja kaunista +tieteessä ja taiteessa. Erittäin viehätti häntä runous, innostuipa hän +itsekkin runoilemaan; vaan toisaalta ajan vilkkaat, kuohuvat +valtiolliset olot -- kuluihan Platonin lapsuus Peloponnesolais-sodan +myrskyissä -- vetivät hänen huomionsa niihinkin. Kumpikin harrastus, +niin runollinen kuin valtiollinen, ilmenee vastaisen filosofin +teoksissa: edellinen loi niille taiteellisen muodon, valtiollisia +kysymyksiä hän taas on tarkoin ja monin puolin pohtinut useissa +kirjoissaan. Mutta muita enemmin vaikutti hänen kehitykseensä Sokrates, +jonka suurta persoonallisuutta hän elävästi ihaili. + +Sokrateen kuoltua oleskeli Platon jonkun aikaa matkoilla -- Kyrenessä, +Egyptissä, Iso-Kreikassa ja Siciliassa -- tutkien elämää ja +laajennellen näköpiiriänsä. Niinpä hän Italiassa tutustui +Pythagoralaisiin ja pääsi heidän ystäväkseen. Saipa hän matkoillaan +kokea kohtalon kovuuttakin, kun Syrakusan valtias Dionysos ensin suosi +häntä, mutta sittemmin, kun Platon koetti tyrkytellä hänelle +valtiollisia tuumiaan, epäillen häntä vehkeilijäksi, karkoitti hänet +hovistaan ja hän joutui hengen vaaraan, jopa oli orjuuteen +joutumaisillaan. Palattuansa Athenaan (v. 387) alkoi hän Akademian +gymnasiossa esitellä oppiansa oppilaiden ja ystäväin yhä kasvavalle +piirille. Kirjailijatoimeen näkyy hän jo aikaisemmin ryhtyneen. Sen +esineenä oli ensinnä tuo Hellaassa silloin suosittu sofistiikka, jonka +eri suuntia hän otti seuloakseen ja kumotakseen, samalla kuin hän sen +vastakohtana puolusteli Sokrateen oppia ja alkoi tämän pohjalta +kehitellä omaa suurensuuntaista järjestelmäänsä. Tätä opetustointa +kesti koko hänen ikänsä; se keskeytyi vain muutamasti, kun hän lähti +matkoille, toivoen jossakin saavansa valtiolliset ihanteensa +toteutetuksi. Turhaan hän kuitenkin, vanhemman Dionysoksen kuoltua, +koetti vaikuttaa nuorempaan: taaskin hädin päästyään hengenvaarasta, +täytyi hänen heittää ne puuhat sikseen. Hän kuoli 80 vuoden ikäisenä. +-- Ollen helleenisen hengen etevin edustaja, kohoo Platon ihmiskunnan +historiassa valtanerona, joka älynsä valolla, ajatustensa syvyydellä, +aatteidensa viehätysvoimalla on toista vuosituhatta viitonnut tietä +inhimilliselle käsitykselle mailmasta ja olemuksesta. + +Tämmöisenä esiintyy hän kirjoissaan, jotka ovat yhtä merkilliset +muodoltaan kuin sisällykseltään. Niissä on siveellinen tendenssi. Se +katsanto ja elämistapa, joka kajastaa filosoofimme elon-ihanteena, +esitetään milloin minkin aatteen valossa ja viedään vastakkaista +ajatuskantaa vastaan taisteloon, josta se voitollisena suoriutuu. +Tekijän kantaa edustaa aina Sokrates, jonka siveellistä ihannetta hän +on toteuttavinaan. Vastapuolueen mielipiteillä on taas omat +edustajansa. Täten syntyy dialoogi, puheenvaihtelo ja kun tämä on +suoritettu runoilijan kuvausvoimalla, joka luo henkilöt eläviksi, luo +kohtauksiin todellisuuden vilkasta elämää ja toimintaa, on dialoogeista +sukeunut tosi-taiteellisia draamoja. Kun ne lisäksi ovat aikansa +sivistyksen kukkulalla, jopa kieliasunkin ja esitystavan puolesta, +ilmenee niissä tietoviisaus kauneuden viehättävässä verhossa. +Ankarampaa tieteellistä systeemallisuutta vältetään; lähtien +pääaineesta, mennään aatteen syitä ja lyitä eteenpäin, kunnes käsitteet +on selvitelty. Ei mikään dialoogi selvitä yhtä, tarkalleen määrättyä +teemaa; kaikkialla erilaisia aateaiheita, yleistiedollisia, eetillisiä, +fyysillisiä ja metafyysillisiä, taiteellisesti kutoutuu toisiinsa, +toisen saamatta toiselta etusijaa. Ja kun vihdoin edetään aloille, +joita runoilija-filosoofi mielestään ei tahdo tai osaa käsitteiden +kaavoihin sovitella, pukee hän aatteensa tarinan tai runollisen +kertoelman muotoon. + +Nuo keskustelmat ovat siis vain ulkonainen rakenne, jonka kehissä +Platon esittää aatteitaan, pannen omat mietteensä Sokrateen suuhun. +Mutta yhtä vähän kuin Platonin Sokrates kaikin puolin vastaa +alkukuvaansa, yhtä vähän nämät juttelut kaikkine kiistoineen ja +seikkoineen todella aina ovat tapahtuneet. Niiden aiheet lienevät +useimmiten kotoisin filosoofin omasta oppisalista, hänen oppilaittensa +piiristä. + +Melkoinen sarja keskustelmia on säilynyt Platonin nimellisinä; joukossa +on kuitenkin epäperäisiäkin. Varmasti oikeaperäisiä ovat: Apologia, +Kriton, Protagoras, Gorgias, Kratylos, Menon, Theaitetes, Phaidros, +Symposion (juominki), Phaidon, "Valtio", Timaios sekä kaiketi myös +Philebos ja "Lait". Varmasti epäperäisiä: Alkibiades II, Anterastai, +Demodoros, Axiokhos, Epinomis, Eryxias, Hipparkhos, Kleitophon, Minos, +Sisyphos, Theages y.m. Epäilynalaisista ovat tärkeitä: Parmenides, +Sophistes ja Politikos. + +Dialoogien keskinäisen järjestyssuhteen määrää luonnollisimmin +historiallinen kehitys. Useimmissa huomaa kyllä pohjalla saman +periaatteen, mutta monin tavoin muuntuneena, mikäli tekijän henkinen +katse aikaa voittaen selveni ja laajeni, vakaumuksensa varttui ja +varmeni. Nykyään jaetaan Platonin teokset, silmällä pitäen kaikkia eri +seikkoja, seuraaviin ryhmiin: + +1) Nuoruudenteokset, joissa Sokrateen vaikutus vielä on etupäässä +määräävänä: Lysis (ystävyydestä), Lakhes (urheudesta), sekä -- jos ovat +oikeaperäisiä -- Kharmides (mielenmaltista), Hippias nuorempi ja +Alkibiades I; edelleen Apologia (Sokrateen puolustuspuhe), Kriton +(lainkuuliaisuudesta) ja Euthyphron (hurskaudesta). Nämä kaikki +käsittelevät suorastaan Sokrateen-omaisia aiheita tai puolustavat häntä +vihollisten rynnäköiltä. + +2) Kiistakirjoitukset sofistiikkaa ja ylimalkaan systeemejä vastaan, +jotka olivat Platonin opin tiellä: Protagoras, Gorgias, Euthydemos, +Kratylos, Menon, Theaitetes, sekä luultavasti myös Valtion I kirja. Ne +ovat kaikki (paitsi Menon) riitakirjoituksia, eivätkä pyri +positiivisiin tuloksiin, jos kohta jo vähinsä vilahtaa näkyviin +filosoofin omankin opin alkeita. Ne todistavat järjestään sofistain +oppia vääräksi ja kelvottomaksi: Protagoras tutkimalla hyveen +opittavaisuutta; Gorgias arvostelemalla heidän puhetaidettansa; +Euthydemos pilkkaamalla heidän väittelytapaansa; Kratylos ilkkumalla +heidän kieliopillisia kokeitaan, Theaitetes kritikoimalla heidän (tai +Aristippoksen) tiedonsaanti-oppiansa. Gorgias on jo muita +positiivisempi, esittäen filosoofin omaa ihannetta. Ehkä se onkin +ijältään muita myöhäisempi ja on ikäänkuin siltana siirtämässä +seuraavaan ryhmään. Siihen liittäiksen luontevasti Valtion ensi kirja, +dialoogi oikeudesta, joka sekin vastustelee sofistain liian +naturalistista valtioteoriaa. Seuraavaan jaksoon viittaa Menonkin, +jossa jo esitellään Platonin tieto-oppia, joskin vielä epäselvästi ja +epäröiden. -- Mitä muuten lienee ajateltava siitä epäedullisesta +valosta, missä sofistat näissä kirjoissa esiintyvät, on siitä jo ollut +puhetta. + +3) Kirjoitukset opettajatoimen paraalta ajalta: Phaidros, Symposion, +"Valtion" pääosa, sekä luultavasti samaan aikaan Platonin piiristä +(ellei hänen omasta kädestään) lähteneet dialoogit Parmenides, +Sophistes ja Politikos. Phaidros esittää tarun asussa Platonin oppia +yliaistillisesta ideamailmasta; Symposion lemmenpuheineen lausuu hänen +oppinsa syvimmän hengen taiteellisesti etevimmässä muodossa. +"Valtiossaan" on filosoofi hyve-oppinsa pohjalle sommitellut +ihannevaltion, ainoastaan vähän ottaen lukuun olevia oloja, Se on +merkillinen neronluoma, mutta siinä kaipaamme periajatuksen lankaa joka +liittäisi eri osat yhteen; näin ollen näkyy se syntyneen eri aikoina ja +jääneen viimeistelyä vaille. Parmenides pohtii ideaoppia, pääsemättä +positiivisiin tuloksiin; epäkypsä käsitystapa ja Elean koulusta otetut +todistuspykälät näyttävät osottavan ettei se ole Platonin tekemä. +Niinikään Politikos ja Sophistes dialoogien tekijä näkyy olleen joku +Elean suuntaan kallistuva Akadeemian jäsen. Ei _Ion_ myöskään ole +platonilainen. + +4) Teoksia, joissa Platon on oppiinsa ottanut pythagoralaisia aineksia +s.o. teologista idealismia: Phaidon, (kuolemattomuudesta), Philebos, +osa Valtiosta, Kritias ja Timaios. Ytimenä niissä on hyvän aate, jota +harkitessaan filosoofi kohoo metafysiikkansa huipulle. Kritias on +jonkinlainen historian filosofian luonnos, Timaios myytillinen +luonnonoppi, kumpikin jäänyt keskeneräiseksi. + +5) Vanhuuden tuote on Lait (nómoi). + + * * * * * + +_Platonin oppi_. Platonin filosofian keskuksena on idea- eli +peruskuva-opin nerokas hengenluoma. Häntä johtaa perinnä siveellinen +tarve löytää oikea hyve, ja sen hän luulee löytyvän oikean tiedon +tiellä. Niinkuin Sokrates, ei Platonkaan tyytynyt ihmisten tavalliseen +hyveen harrastukseen, joka noudattaen perittyä tapaa tähtää vain +hyötyä, tai periaatetta vailla häälyy ihmisten vaihtelevain +mielipiteiden mukaan. Vielä vähemmin häntä tyydytti sofistiikka, se kun +hänestä tahtoi vain miellyttää aistillisuuden pyyteitä. Syynä ettei +kumpikaan löytänyt hyvettä, oli hänestä oikean tiedon puute. Protagoras +oli väittänyt, ettei yleispätöistä tietoa ole saatavissa muuta kuin +aistimailmasta ja aistihavaintojen perusteella; tämän lauseen käänsi +Platon niin, että juuri aistihavainto ei opasta meitä totuuden tietoon: +aistimukset eivät ilmoita meille tosioletta, olokappalten olemusta +itsessään. Ja kuitenkin ainoastaan tositiedon kautta päästään hyvän +perille, sitä harjoittamaan, siinä elämään. Miten siis on se kallis +tieto saatava, joka ei riipu mistään havainnon ja luulon sattumista? + +Tuon tarkoituksen perille päästään -- kuten jo Sokrates tiesi neuvoa -- +käsiteperäisellä tiedolla, käsitteitä kehittämällä ja selvittelemällä, +s.o. dialektiikalla. Tämä keksii käsitteet ja sääntelee niiden +välisuhteet, jakelemalla kaikki suvuttain ja lajittain. Siinä +noudatetaan induktiivista menetelmää, jonka lisäksi keksittyjen +käsitteiden pätevyyttä koetellaan, johtamalla niistä kaikki +konsekvensit ja peräämällä, pitävätkö nämä yhtä tosiasiain sekä sen +kanssa mitä yleisesti todeksi tunnustetaan. Lajikäsitteitä jakelemalla +-- joka on Platonin oma luoma -- tarkastellaan erikäsitteiden +välisuhteita, mikäli ne sopivat tai eivät sovi toisiinsa. Dialektiikka +tähtää siis perinnä rinnastus- ja alistus-suhdetten mukaan +loogillisesti säänneltyä käsitteiden systeemiä. + +Nämä käsitteet antavat nyt Platonin mielestä aivan toisen tiedon +olokunnasta kuin aistihavainnot: niissä ilmenee olokappalten todellinen +olento, vaan aistien avulla havaitsemme ainoastaan niitä näitä +vaihtelevia olokohtia, mikäli niitä tapahtumain kehittyessä ilmenee. +Toisin sanoen aistimusperäinen tieto on vain suhteellinen +(relatiivinen). Sitä vastoin käsiteperäinen tieto ilmaisee absoluutisen +totuuden: sen objektiivisena sisältönä on _idea_ (peruskuva), joka +käsittää kaikista vaiheista riippumattoman tosi-olon. Kumpaakin +tiedonsaantitapaa vastaa oma olopiirinsä: tosi-olon eli ideain piiri +käsitetiedon esineenä ja suhteellisen todellisuuden piiri, syntyvine ja +häviävine kappaleineen, aistihavainnon esineenä. Aatemailma on siis +olemassa elealaisen koulun mielessä, vaan aistimailma esineineen viruu +(Herakleitoksen) kaikkien kappalten virrassa, alati syntyen, muuttuen, +häviten. Niin on kaksi mailmaa: muuttumaton olevaisuuden mailma ja +olematon muuttuvaisuuden mailma, toinen järkitiedon, toinen aistitiedon +esineenä; toisaalta ruumiittomat ideat, toisaalta aistintajuttavat +olokappaleet. Ideat eivät ole paikallisuuden olopiirissä, vaan puhtaan +ajatuksen käsitettävinä ne ovat omana järjen älyttävänä olokuntanaan +(tópos noetós). Järjenomainen, älyperäinen tieto-oppi edellyttää siis +puhtaasti henkisen olokunnan. + +Ideoilla on alukseen tosin vain loogillinen merkitys, ne kun esittävät +sukukäsitteitä, yksityis-oleiden yhteis-olentoa, mutta eivät ne siltä +ole pelkkiä aatteis-oletuksia (abstraktsioneja), vaan todellisia +oleita. Idea ei näet sukeu vertaavan abstrahoimisen analyytisestä +toimesta, vaan sielun katsellessa eri olokappaleissa ilmenevää, +niistä kajastavaa tosioletta. Ei idea itse asu ilmiömailman +olokappaleissa; nämä ovat vain ideain jälki- eli varjokuvia. Sentähden +aistihavainnoista ei voi löytää ideoja, ei voi niiden alta kuoria näitä +esiin; ne voivat vain antaa aihetta ideoja käsittämään, mikäli niissä +ilmenee ideain kaltaisuutta. Eivät ideat siis synny vain ajattelemalla; +ne ovat sielun alkuperäistä omaisuutta, joka virkoo siinä eleille, kun +se näkee niiden jälkikuvia aistimailmassa. Ideain tajuaminen on +jälleenmuistamista. Ennen maan päälle tuloansa ihmissielu +yliaistillisella silmällä näki ja ihaili ideoita ja niiden muisto herää +hänessä uudelleen aina nähdessään niihin vivahtavia ilmiöitä täällä +alhaalla. Suuri on kuitenkin erotus ylhäisen idean ja sen maallisen +ilmiön välillä; tämän nähdessään sielu hämmentyy ja tuntee tuskaa: +kaihosta syntyy hänessä ikävöivä rakkaus yliaistilliseen ideaan (éros), +joka halajaa katoovaisuudesta kohoamaan aatemailman ijäistä +kauneutta ihailemaan -- filosoofin oikea mieliala. -- Näitä +yliaistillisia asioita ei voi esittää dialektiikan muodoissa; sentähden +runooja-filosoofi niistä puhuessaan käyttää myytillistä esitystapaa. + +Koska ideat oikeastaan ovat olennoittuja sukukäsitteitä, otaksui Platon +ensiltään ideoja yhtä paljon kuin sukukäsitteitäkin, siis miltei +äärettömiin asti: olihan kullakin asialla, ominaisuudella, suhteella, +luonnon ja taiteen esineellä, hyvällä niinkuin pahalla, oma +käsitteensä. Myöhemmissä kirjoissaan hän supistamistaan supistaa ideain +lukumäärää yleisempäin ja arvokkaampain kategoriain mukaan. + +Ideamailman ja ilmiömailman välillä on siis yhdenkaltaisuutta, ei +samuutta olemassa. Suhde on jäljittelyä (mimesis), aistillinen olio on +jälkikuva. Ideoilla yksinään on täysi todellisuus, ainekunnalla vain +vähäinen määrä ja sitä enempi, mikäli aistilliset oliot ovat ideoille +sukua. Näiden tosiolosta aistioliot saavat vaihetellen vähän osaa +synnyn, muutunnan ja kuolon vaihekulussa. Idea tulee ja menee niissä, +siitä nuo vaiheet. Phaidonissaan Platon selittää, että ainoasti +ideoissa on ilmiömailman ja sen vaiheiden syy, niistä aistiolio saa +ominaisuutensa. + +Mutta ideat ovat noiden vaiheiden syynä ainoastaan siinä mielessä, että +ne ovat tarkoitusperinä jotka ilmiöissä toteutuvat. Tälle kannalle +Platonin ohjasi Anaxagoraan _nous_-oppi, jota hän on edelleen +kehittänyt Phileboksessa ja Valtiossa; nämä esittävät olokunnan +systemaatista yksiyttä ja asettavat sen johtavaksi periaatteeksi hyvän +idean. Koska kaikesta on jotakin hyvää, niin kaikki alistuu hyvän +aatteen alle, se on perimmäinen tarkoitus, aurinko ideain +valtakunnassa, josta kaikki saa todellisuutensa ja arvonsa. Se on +mailmanjärki, jumaluus. Näin ideamailma samalla on aistimailman syy ja +tarkoitus. Tarkoitus on tosisyynä, jonka mukaan kaikki tapahtuu, +nähköön aistihavainto siinä mitä vaikuttavia seikkoja tahansa -- ne +ovat vain sivusyitä. Platonin mailmankatsanto on teleologinen: hyvä +määrää kaikki, sen takia myös synnyt ja muutokset tapahtuvat. + +Mutta idea ei koskaan täysin toteudu aistimailmassa, ldeamailma, +ihanteen eli täydellisen olennon piiri, ei saata olla syynä +aistimailman vajavuuteen, vaan syynä siihen on -- "olematon" (to mé +on). Tämä on tyhjyys, tuo muodoton ja haamuton olevaisen eittämys, joka +kuitenkin on matemaatisten määräysten alainen. Pythagoraan mukaan +Platon asetti aistimailman prinsiipeiksi äärettömän muodottoman +avaruuden (apeiron) ja sen matemaatisen rajoituksen ja muodostuksen +(péras). Näiden kahden, äärettömän ja äärellisen, muodottoman ja +muodollisen sekoituksesta on näkyvä mailma syntynyt. Sekoituksen syynä +on tarkoitussyyn korkea periaate, hyvän idea eli mailmanjärki. +Matematiikan välityksellä tämä äärettömästä avaruudesta muodostaa +äärellisen olokunnan. + +Niinpä Platonin ideaoppi on eetillinen metafysiikka, ja siksi etiikka, +siveysoppi on se filosofian haara, jota hän paraalla menestyksellä on +viljellyt. Ideain joukosta hän etupäässä kehitteli moraalisia +käsitteitä; siitä hänen siveysoppinsa sai immaterialisen, aistia +vierovan epähelleenisen luonteen. Maanpäällinen elämä on pahaa täynnä, +siksi viisaan on paras karttaa mailmaa ja paeta jumaluuden turviin +(Theait.). Phaidon kehittelee laveasti tätä negatiivista mailmankammon +moraalia: filosoofin koko elämä on kuoleutumista mailmasta, sielun +puhdistumista aistielon kuonasta. Sielu on ruumiissa vankina; hän +vapautuu vasta tiedon ja hyveen kautta. + +Tälle siveysopille koetti Platon myös luoda psykoloogisen perustan, +mikä kuitenkaan ei voinut tapahtua ilman vaikeuksia ja ristiriitaa, +syystä että sielu tuon kaksoismailma-opin kautta tuli saaneeksi +omituisen väliaseman. Ihanteellisen tarkoituksensa mukaan sielu kyllä +kykenee tajuamaan ideat ja on niille sukua; se on, kuten ne, +syntymätön, häviämätön, muuttumaton, yksiydellinen. Mutta kun se on +elämän idean kannattaja ja liikunnon syynä itse on ikiliikkuva, niin se +tosin on hyvin ideain kaltainen, mutt'ei arvan samaa kuin ne. Mistä +siis sielun paremmuus ja huonommuus on peräisin? Ei mistään +ulkokohtalosta, vaan sielun omasta luonnosta. Sen ylempään +ideaperäiseen olentoon liittyy alempi, aistillinen osa, jossa on +aistillisia, katoovaisuutta tähtääviä viettejä. Näin jakaa Platon +sielun kolmia: 1) logistikon l. hegemonikon s.o. järjellinen eli +johtava, ideoita tähtäävä osa; 2) thymos l. thymoeidés, jalompi +affektipuoli, tarmokas tahdonvoima; 3) epithymétikon l. philokhraematon +-- aistillinen affektipuoli, halu l. himo. Nuo kolme osaa on filosoofin +vaikea sovittaa yksiydellisen sielun omiksi: milloin ovat ne +eriämättömät, ollen saman sielun eri ilmiö- eli toimimuotoja, ja kaikki +kuolemattomat, milloin eriävät ne toisistaan ja ainoastaan järki (nous) +on kuolematon. Väliin otaksutaan sielun alempain osien olleen olemassa +jo ennen tätä elämää ja siis vastakin pysyvän ijäti, koska muuten ei +voi selittää sielun lankeamista ideoista ennen tätä elämää; väliin taas +arvellaan niiden vasta ruumiillisuudesta saaneen alkunsa ja että ne +hyveen mukaisesti elämällä saadaan vihdoin aivan poistetuksi. Tämä +haavan-arka kohta seurasi siitä, että nuo kaksi mailmaa niin jyrkästi +pantiin vastakkain. Muuten Platonin sielun kolmijako ei vastaa nykyään +tavallista jakoa (älyyn, tuntoon, haluun l. tahtoon). Lähinnä tullemme +hänen käsitystään, jos ajattelemme sielun elämässä kolme eriarvoista +kerrosta ylenevän yletysten, niin että alempi kerros voi olla olemassa +ilman ylempiänsä, mutta ei päinvastoin. Niin on kasveilla tuota +halunpuolta, sen lisäksi liittyy elukoissa tahtoa ja ihmisessä järki. + +Sielun kuolemattomuus kuuluu ehdottomasti Platonin oppiin: sielu on +ollut ennen tätä maallista elämää ja tulee sen jälkeenkin ijäti +olemaan. Muuten sen ei olisi mahdollista pyrkiä täydelliseksi, +ideamaliman mukaiseksi, ja ilman kuolemattomuutta ei ole siveellinen +palkanmaksu ajateltavissa, jonka Platon lujasti uskoo ja myyteissä +kuvailee. Useita kuolemattomuuden todisteita esittää Phaidon. + +Ainoastaan siveellinen elämä, elämä hyveen mukaan tekee onnelliseksi +tällä ja tuolla puolen hautaa -- opettaa Platon niinkuin Sokrates. Tosi +onni ja autuus on siinä, että sielu kohoo täydellisyyden huipulle +päästen osalliseksi jumalallisesta ideamailmasta, joten hyvettä ei ole +harjoitettava vain tavallisen hyödyn takia. Tämän ohessa myönnetään +myös oikeutetuiksi momenteiksi ylimmässä hyvässä niitä jaloja riemuja, +joita sielu nauttii vapaasti voimiansa viljellessään. Onni ei heru +yksin viisauden lähteistä. Ei ainoastaan järjen tieteily, vaan oikea +kuvittelukin, jokainen tietämys ja taide tuottavat sielulle onnea. +Saattaapa löytyä puhdas aistienkin ilo. Muita ylempänä on kuitenkin +ideaalisten mittasuhtain määräily ja niiden toteuttaminen yksilön +elämässä. Näin helleenisyyden koko kauneus ja elonuhkeus sulauu +filosoofin yläilmaiseen ihanteeseen. + +Mutta oikein systemaatisestikkin Platon perusti hyveoppinsa sielun +kolmijakoon. Aikaisemmissa keskusteluissaan johtaa hän vielä hyveiden +synnyn sokratisesta tiedon ideasta. Myöhemmin käsitti hän asian niin, +että kutakin sielun osaa vastaa omat avunsa. Kellä nyt on se tai se +sielun puoli voitommalla, hänellä on parempi taipumus toisiin hyveihin +kuin toisiin (joten hyve siis on tavallaan synnynnäinen). Järjen puolta +vastaa siis viisaus; jaloa tahdonintoa urheus, halujen osaa +itsehillintä eli kohtuus. Ja koska sielu vasta silloin on kauttaaltaan +kunnossa ja täydellinen, kun sen eri osat ovat keskenään sopusoinnussa, +kun kukin säntilleen tekee tehtävänsä ja järki vallitsee ylinnä, niin +tulee neljänneksi hyveeksi sopusuhtainen järjestys eli oikeus. Mutta +tämä hyvejärjestelmä voi paremmin toteutua koko yhteiskunnassa kuin +yksilössä. Platon ei ole niin paljo yrittänyt kuvata täydellistä +ihmistä, kuin täydellistä valtiota, Hän on luonut ihannevaltionsa +hyveoppinsa pohjalle. + +Sielun eri osia kutakin vastaa "Valtiossa" eri säätynsä: 1) järkeä +hallitsijat, 2) tahdon tarmoa soturit ja virkamiehet, 3) himon puolta +rahvas ja käsityöläiset. Näin on myös kullakin säädyllä oma hyveensä: +ensi säädyn hyve on viisaus ja tieto, toisen urheus, kolmannen +itsensä-hillintö. Valtio kokonaisenaan toteuttaa oikeuden hyvettä. Näin +valtio on hyveiden elävä olennoima ja ihmissielun kuva, Platonin valtio +on puhdas aristokratia, jossa "viisaat", filosofit s.o. tieteellisesti +sivistyneet hallitsevat ja säätelevät lakia; toinen sääty panee käskyt +toimeen; kolmas tekee työtä ja tottelee. + +Valtio ei turvaa jäseniensä aineellista hyötyä, vaan se tahtoo +kasvattaa heitä hyviksi ja onnellisiksi. Sentähden täytyy yksilön +peräti vaipua valtioon, olla vain kansalainen, jonka koko elämää valtio +sääntelee ja määrää. Ei yksityinen saa mielin määrin naidakkaan, vaan +valtion toimesta avioliitot solmitaan, jotta suku säilyisi terveenä, +Lasten kasvatus ja nuorten opetus on niinikään valtion käsissä. Mikäli +opetus ylenee korkeammille asteille, erotetaan siitä pois ne, +jotk'eivät pysty oppiaineita siinä käsittämään, ja niistä sukeuu 2:nen +sääty. Vihdoin jää pieni valiojoukko, joista tulee tiedemiehiä tai +hallitsijoita. Nämä kaksi yläsäätyä ovat ikäänkuin suuri perhe, jossa +ei ole yksityisomistusta. Valtio toimittaa heille kaikki tarpeet, +joihin 3:s sääty työllään hankkii varoja. + +Näin on Platonin valtio suuri kasvatuslaitos, jonka tulee kehittää +ihmistä aistillisesta henkiseksi, maallisesta taivaalliseksi. Ihanne on +siveelhs-uskonnollinen. Sentähden tahtoo valtio alusta asti ottaa +huostaansa ihmisen kaikkine suhteineen ja oloineen, se vaatii +oikeudekseen saada määrätä kasvatuksen, tieteellisen toimen, uskonnon, +jopa taiteenkin. Se suvaitsee vain sellaista taidetta, joka mukailee +ideoja, etenkin hyvän ideaa; "ainoastaan hyvä on kaunista", sanoi +Platon, kun muuten sanottiin päinvastoin: "kaunis on hyvää" +(kalokágatia). Taruista karsittakoon kaikki epäsiveät, jumalia +halventavat jutut; tarut olkoot vain siveellisten totuuksien kuvallisia +esityksiä. Tämmöistä uskontoa julistettakoon suurelle yleisölle; +sivistyneiden, filosoofien uskonto on tiede ja hyve, joiden korkein +määrä on yhtäläiseksi tuleminen hyvän peruskuvan s.o. jumaluuden +kanssa. + +Platon ei tahtonut salvoa haaveperäistä ilmalinnaa, vaan uskoi +todenperää valtionihannettansa mahdolliseksi toteuttaa. Ja jos se +toteutuisi, luuli hän siitä syntyvän lujan, voitollisen, kansalaiset +onnellistuttavan valtion. Sentähden hän osaksi rakentelikin olevien +olojen pohjalle, lainaten sommitelmaansa niitä näitä piirteitä +Doorilaisten vaitiolaitoksista. Kuinka huonolla menestyksellä hän +yritti taivutella Syrakusan valtiaita tuumiinsa, olemme jo nähneet. + +Kun filosoofi synkällä mielellä näki, ettei hänen ihanneitaan +tosi-oloissa suosittu, suunnitsi hän vanhalla ijällään toiseen malliin +järjestetyn siveellisen yhteiskunnan, turvaamatta ideoihin ja niiden +edustajain valtaan. Filosofian sijaan asetetaan nyt uskonto kansan +käsitystapaa lähenevässä muodossa sekä toisaalta matematiikka ynnä +musiikki. Tieteellisyyden sijaan astuu käytöllinen äly ja +lainmukaisuus, hyveen sijaan vanhastaan olemassa-olevan tarkka +noudattaminen. Ylimyksellisen tasavallan sijaan on tullut sekoitelma +monarkkis-ylimysvaltaisia ja kansanvaltaisia elementtejä. Koko yritys +(_Nómoi_-kirjassa) on tinkimistä olevain olojen kanssa, uutta intoa ja +elämää vailla. Tekijä on langennut omasta opistaan ja ihanteistaan. + +Idea-opin kannalta näkyväinen mailma, luomakunta on syntymän ja häviön +alainen. Vaikka Platon vanhemmiten veti luonnonkin tutkimustensa +piiriin (Timaios), jäi hän kuitenkin entiseen mieleensä, että +olokappalten synnystä ja häviöstä ei voi olla mitään tiedettä +(epistaeme), vaan ainoastaan arveluperäinen tieto (pistis). Hänen +arvelunsa kuului tähän tapaan. Aistillisen mailman olinosina ovat +ääretön avaruus sekä ne matemaatiset muodot, joihin edellinen ideoja +ilmikuvatakseen sukeuu. Nämä ylhäiset tarkoitukset olennoitsee +tarumainen _Demiurgos_ haltio, joka edustaa luomisvoimaa ideain +palveluksessa. Hän on hyvyydestä luonut mailman, pitäen silmällä +ideoita. Siksi mailma, ollen jumalallisen järjen ja hyvyyden tuote, on +täydellinen, paras, kaunein ja ainoa. Mutta ettei se sittekään +täydelleen vastaa ideoja, johtuu aistimailman periaatteesta: se on +luotu avaruuden tilahan. + +Tila, se kun ei ole aatoksen eikä aistien tajuttava, on olematon +(mé on), mutta ilman tätä olematonta ei tosioloinen voisi ilmetä. +Luominen, idean ilmimuotoon sukeaminen vaatii tyhjän tilan, avaruuden, +joka siis tuon tosisyyn ohessa on myötävaikuttimena. + +Ollen täydellisin näkyvä olio on kosmos (mailma) järjellinen ja +sielullinen. Mailman luodessaan loi demiurgi siis ensinnä +mailmansielun. Ollen kaikkisuuden elonprinsiippi yhdistää mailmansielu +itseensä tämän muodonsäännön, liikunnon ja tajunnan. Se on +yksiydellisen (aatteen) ja jaollisen (paikan) välivaiheella, siinä on +sekä samuus että toisellaisuus, se pysyy kohdallaan ja vaihtelee, +käsittää itseensä kaikki luvut ja mittasuhteet, sillä on kosmoksen +muoto ja piirissä kiertelevät sitä planeetat ja kiintotähdet, sen +itsensä pannessa piirit liikkeelle. Näillä kierroksilla se synnyttää +itsessään ja kaikissa olioissa tajun, havainnon ja ajatuksen. -- -- +Filosoofi on luonnonopissaan eksynyt haaveiden määrättömille poluille. +Niinpä edelleenkin, kun hän puhuu demiurgin muista luomatöistä. Hän loi +muka tyhjästä avaruudesta yksityis-olioita geometristen kaavojen +mukaan. Peruskaavana oli kolmio, mutta monellaisilla yhtymillä syntyi +siitä jos jonkinlaisia monikulmioita, joiden mukaan ja pohjalla +elementit ja olokappaleet ovat sukeutuneet. Näin tahtoi filosoofi +selittää tyhjän tilan muuntumisen aistilliseksi aineeksi: se on +tapahtunut matematiikan välityksellä ja siihen myös aineiden +fyysilliset ja kemialliset ominaisuudet perustuvat. + +Platonin katsannon mukaan mailman avaruus on ääretön pyöreä kolo, jonka +keskipisteessä liikkumatonna lepää pallonmuotoinen maa, tähtien ja +auringon sitä kierrellessä ja samalla itsekkin pyöriessä. Tähdet ovat +elollisia olioita, "näkyviä jumalia". + +Platonin alkeille panema ajatustoiminta kesti vuosisatoja. Hänen oma +perustamansa n.s. "Akadeeminen" oppikunta koetti edelleen kehitellä +mestarinsa oppia, mikä mihinkin suuntaan; mutta sen eri kehitysjaksot +eivät mainittavasti edistäneet filosofiaa. Monet haaveillaan miltei +pilasivat mitä jo oli aikaan saatu. N.s. "Vanhempi Akadeemia" heitti +melkein sikseen mestarinsa idea-opin ja asetti sijaan luvut ja +lukusuhteet, omaksuen siten pythagoralaisia elementtejä. Sanottiin +esim.: ykkönen on keskustuli, tai: 1 -- Zeus tahi Nous, 2 = Jumalien +äiti, joiden naimisista muut luvut s.o. mailma on syntynyt +(_Speusippos, Xenokrates_). Tieteellinen sivistys ja tähtitiede +yksin avaa meille taivaan (_Philippos_) j.n.e. Uudempain +Akadeemia-oppikuntien tunnusmerkki on epäilys (skepsis). _Arkesilaos_ +(k. 241) väitti mahdottomaksi saada tietoa aistimilla tai +ymmärryksellä. Vielä jyrkemmälle kannalle asettui Karneades, joka +väitti perin mahdottomaksi tietää oikein mitään, koska meillä ei ole +totuuden kriteriota. Saadakseen kuitenkin jotain siveydellisen elämän +ohjeita, myönsi hän asiain todennäköisyyden, Akadeeminen skepsis +tähtäsi muuten kärkensä Stoan oppia vastaan. + +Platonin suurin oppilas, _Aristoteles_, kävi omaa latuansa. Hän kun ei +tahtonut erottaa käsitteitä eli ideoja empiirisen mailman ilmiöistä, +joissa hän juuri löysi näiden pohjan ja perustan, koetti muuntaa +sokratis-platonisen käsitefilosofian opiksi joka pystyisi selvittämään +empiiristä todellisuutta. Näin hän, "peripateetisen" koulun +perustaja, vaikka aluksi lähtienkin suuren opettajansa näkökannalta, +tuli luoneeksi itsenäisen suuremmoisen järjestelmän, joka oli +idealis-realistinen, niinkuin Platonin systeemi hengeltään oli puhtaan +idealistinen. Aristoteles vei kreikkalaisen ajatuksen sen ylimmälle +huipulle. + + + +3. Platonin Gorgiaasta. + + +Sen lisäksi mitä Gorgiaasta jo mainittiin, sofisteista yleensä +puhuttaissa, tulee meidän liittää muutamia tietoja, joita samanniminen +dialoogimme näyttää edellyttävän. + +_Gorgias_ (492-384) esiintyi aikaisin puhujana ja opettajana hyvällä +menestyksellä. Hänen maineensa levisi laajalle, semminkin kun hän +matkusteli taitoansa näyttelemässä. Kun Syrakusa ahdisti hänen +kotikaupunkiaan Leontinia, tuli täältä lähetyskunta Athenaan apua +anomaan, johtajanaan Gorgias, jonka toivottiin puheillaan osaavan +taivuttaa Athenalaisia. Saatuaan asiansa hyvin toimitetuksi, jopa +osattuaan oikein ihastuttaa kuulijoitansa, palasi Gorgias kotia. Mutta +kohta ikävöi hän takasin Kreikkaan, jossa hän oli niin oivasti +menestynyt. Siellä otettiin hän kaikkialla vastaan ihastuksella; kansa +tulvi hänen esitelmiään kuulemaan ikäänkuin juhlille ja häntä +verrattiin sulasanaiseen Nestoriin. Athenalaisille oli Gorgiaan +esittämä puheenlaatukin jotakin uutta. He tunsivat siihen asti vain +valtiollisen ja käräjä- eli oikeusasiallisen puheen; Gorgias tutustutti +heidät kolmanteen lajiin, kauno- l. loistopuheeseen (génos +epideiktikon), jota varten hän loi varsinaisen taideproosan. Siinä hän +tavoitteli erittäin kielen kauneutta, jopa runollista lentoakin, +viljalti käyttämällä kuvapuheita, sointuvia sanoja sekä taiten +sommiteltua lauserakennusta, samalla kuin hän höysteli puheitaan +runsailla sitaateilla ja kompasanoilla, mutta meni siinä usein +liikoihinkin, paisuen tyhjän pöyhkeäksi. Hän puhui milloin mitäkin, +ottaen aineensa kirjallisuudesta, taiteesta, politiikasta, +tavallisestakin elämästä. Pääasiana ei ollutkaan aine, vaan esitystapa. +Pukemalla ajatuksensa loistavaan kieliasuun, osasi hän virittää yleisön +mielenkiinnon ja valloittaa sen suosion. Ja ihmeellistä! Milloin esitti +hän asian niin, milloin aivan toisin -- ja aina tuntui hän puhuvan +oikein ja uskottavasti. Tästäpä kuulijain mielihyvä yltyi ihastukseen +asti -- ja sitä sofista juuri tarkoittikin. Se oli sofistain erityinen +taito mielin määrin virittää mielteitä ja kuvitelmia kuulijain sielussa +ja siten johdella heitä. + +Pian kokosi Gorgias ympärilleen parven ihailijoita, jotka halusivat +oppia saman ihmeellisen ja hyödyllisen taidon. Sofistalliset +puheopinnot pääsivät muotiin Athenassa. Ei Gorgias kuitenkaan jäänyt +Athenaan pysyvästi asumaan, jos hän matkoillaan väliin vielä +poikkesikin sinne. Olympiassa kehotti hän Helleenejä suureen +kansalliseen tehtävään: heittämään kiistansa sikseen ja yhtymään +kostosotaan perivihollista Persialaista vastaan -- jonka tehtävän +Aleksander sitte suorittikin. Sitten tapaamme hänet Thessaliassa, jossa +valtiaat ja nuoret ylimykset häntä suosivat ja mielellään kuuntelivat. +Eikä heitä varainkaan puute estänyt maksamasta Gorgiaalle sitä suurta +hintaa, jota hän usein otti opetuksestaan. Arvonsa mukaisesti esiintyi +hän ulkonaisellakin upeudella, ja siihen hän tarvitsi rahaa. + +Paitsi puheita jätti Gorgias jälkeensä jonkun filosoofisen teoksen: +"Luonnosta eli olemattomasta". Hänen filosofinen kantansa on jo ollut +puheena. Pääsijaan hän kuitenkin asetti retoriikan, joka hänestä oli +taitojen taito, niinpä käytöllisen hyötynsäkin takia. Sillähän yksi +viisas voi ohjata tuhansia tuhmia, sillähän voi kohota valtaan ja +mahtavuuteen. Mutta tämmöinen ajatustapa oli vaarallinen valtion +olemukselle ja kansalaisten vapaudelle. Olihan siinä tuo sofistain +naturalistinen katsantotapa, joka kieltää hengen ja hyveen valtaa. +Siveyden nimessä astui sentähden Platon semmoista oppia kumoamaan, +samalla kun hän sai tilaisuuden masentaa tieteelliset vastustajansa. +Näin tuli hän "suohon laulaneeksi" vanhan Gorgiaankin tai ehkä +oikeammin tämän oppilaita. + +"Gorgias" dialoogissaan Platon siis ahdistaa sofistain retoriikkaa ja +siihen perustuvaa valtio-oppia, Toisen ruhjomalla hän ruhjoo toisenkin. +Jos Gorgias antoi retoriikalle valta-aseman valtiossaan, näyttää nyt +Platon, kuinka arvoton retoriikka on, kun sillä pyritään halpoja +valtiollisia tarkoituksia toteuttamaan, ja kuinka kurja ihminen on, +joka sellaisiin puuhiin elämänsä kuluttaa. Positiivisesti näytetään sen +ohessa, miten siveellisyys, elämä hyveen eduksi antaa kansalaisenkin +toiminnalle arvon ja merkityksen. Ainoastaan hyvä ihminen kelpaa +valtiossa toimimaan, sillä valtio tarkoittaa ihmisen siveellistä +jalostusta ja onnea. + +Kuten aina, esittää Platon nytkin aatteensa keskustelun muodossa. +Henkilöt esiintyvät niin elävinä, omituisine luonteenpiirteineen ja +toimintakin on tavallaan niin vilkasta, että olemme melkein draamaa +näkevinämme. Platonin omaa kantaa edustaa päähenkilönä Sokrates; +vastakkaista ohjelmaa kannattavat Gorgias, hänen oppilaansa Polos ja +sofistisen katsantotavan kiihkeä toimeenpanija käytöllisessä elämässä +Kallikles. Mutta vaikka Platon osaa kuvata erinomaisen elävästi, eivät +hänen kuvansa jäljittele karkeaa todellisuutta, vaan saavat +luonteenleimansa asemastaan dialoogissa, siitä aatteesta mitä he +milloinkin kannattavat, ovat siis idealisoituja. Se koskee +Gorgiastakin, jonka persoonaa Platon muuten kohtelee täysin +kunnioittavasti. Hänen kuullen kehitellään kuitenkin hänen opistaan +semmoisia konsekvensejä, joita hän todellisuudessa tuskin olisi +omaksunut. + +Poloksesta ei ole sen enempiä tietoja, kuin että hän seurasi +opettajaansa hänen matkoillaan, itsekkin esitelmöiden, ja että hän jo +nuorena sepitsi puhetaiteen oppikirjan, joka ei lie ollut suuren +arvoinen. Mitään oikeaa taiteensa teoriaa hän ei tunne, vaan retoriikka +on hänestä vain tottumus sujuvasti puhumaan ja sanansa somasti +asettamaan sekä siten kuulioita miellyttämään ja viekoittelemaan. Hän +ei pysty pitkältä loogillisesti ajattelemaan, vaan kompastuu yhtenään +dialektiikan okaisella polulla, Lyhyesti: Polos on vielä epäkypsä; +kuitenkin ajattelee hän suuria itsestään ja kyvystään sekä esiintyy sen +mukaan röyhkeillen. Sitä pahemmin Sokrates hänet nolaa. + +Kallikles on sen sijaan jo täysi mies, joka selvästi tietää mitä hän +tahtoo ja on jo aikaa oman kantansa itselleen laatinut. Vaikka seisoen +aikansa sivistyksen huipulla ja täysin perehtyneenä kansansa +kirjallisuuteen, ei hän kuitenkaan ole elämänviisauttansa kirjoista +ammentanut, vaan se on hänelle sukeunut todellisuuden taisteluissa. +Hänen koko suuntansa on käytöllinen, kantansa materialistinen. Hän +pyrkii vallitsevaan asemaan yhteiskunnassa, saadakseen täysin määrin +nauttia tämän mailman hyvää; ja siltä kannalta hän hyväksyy +puhetaiteen, mikäli se on keino viemään tämän tarkoituksen perille. +Mutta siveellisiä periaatteita hän halveksuu "voitettuna kantana" ja +filosoofisia opinnoita hän irvistelee höperön haaveina. Hänen +materialistinen mielipiteensä ei kuitenkaan esiinny törkeän alastomana +tai irstaana, vaan osaa vetää ylleen hienon sivistyksen kiiltoharson, +joten hänen puheissaan onkin paljon terävää älyä ja sattuvia +sutkauksia. Tämä älyisyys sekä lisäksi häikäilemätön tahdon tarmo +kohottavat hänen luonteensa jokapäiväisyyden tasapintaa ylemmäksi. +Sanalla sanoen: Kallikles on hieno ylimysmielinen mailmanmies, +valistusajan ilmetty edustaja ja semmoisena mainiosti kuvattu. +Innokkaasti ja taitavasti hän kantaansa puolustaa, ja kovasti saa +Sokrates otella saadakseen hänet kumotuksi. Tappiotaan hän ei +lopuksikaan myönnä. + +Sokrateen oppilaana esiintyy _Khairephon_, näytellen vähäpätöistä +syrjäroolia. Muuten tiettään hänen olleen luonteeltaan haaveksivan ja +intoa hehkuvan sekä suuren opettajansa hartaimpia ihailijoita. + + * * * * * + +Jos keskustelumme todella on ollut olemassa ja miksei siinä voisi olla +jotakin tosiperää, jos erikoiskohdat enimmältään lienevätkin Platonin +itse keksimiä -- niin arvellaan (Deuschle) sen tapahtuneen noin v:na +405. Näin otaksutaan m.m. silläkin perusteella, että oikeudenkäynti +tappelussa Arginusain luona johtaneita päälliköitä vastaan, jonka +Sokrates dialoogissamme mainitsee tapahtuneeksi vuotta ennen, oli v. +406. Ja kun hän jo tässä 6 vuotta aikaisemmin ennustaa tulevan +kuolemansa kohtalon, ei se näytä tapahtuvan ennen aikojaan, koska +epäilemättä jo silloin näkyi yleisessä mielipiteessä oireita, joiden +johdosta Sokrates saattoi pelätä pahinta. -- Toisilla perusteilla +arvelee taas Cron ettei keskustelu ole voinut tapahtua myöhemmin vuotta +413. + +Minä vuonna Platon ryhtyi kirjoittamaan "Gorgiastaan", ei ole varma; +mutta arvellaan sen tapahtuneen sen jälkeen kuin hän v. 395 palasi +Egyptin matkaltaan ja ennen kuin hän, noin 5 vuotta myöhemmin, lähti +matkalleen Etelä-Italiaan ja Siciliaan. + + + +Yleissilmäys "Gorgiaan" sisällykseen. + + +Dialoogi käy pääsuunnilleen seuraavaa latua. + +Päästyään Gorgiaan puheille kysyy Sokrates häneltä, mitä taidetta hän +harjoittaa ja miksi hän sen mukaan on nimitettävä. Polos rientää +opettajansa puolesta vastaamaan: "jalointa taidetta". Mutta kun ei +kysyttykään, minkälaista vaan mitä, ilmoittaa Gorgias harjoittavansa +retoriikkaa eli puhetaidetta sekä sen mukaan olevansa reetori eli +puhetaituri, jommoiseksi hän osaisi muitakin opettaa. Hänen taiteensa +esine oli puhe. Kun Sokrates tähän muistutti usean muunkin taiteen ja +tieteen käsittävän puheita, esim. lääkeopin, joka sanoilla selittää, +miten on elettävä tullakseen terveeksi, sanoo Gorgias puhetaiteen +toimen tapahtuvan paljailla sanoilla, vaan toisissa käytöllisen puolen +olevan pääasiana. Kun ei määritelmä vieläkään tyydytä Sokratesta, koska +on muitakin tieteitä, esim. laskento ja tähtitiede, jotka toimittavat +tehtävänsä sanoilla, olematta mitään retoriikkaa, vastaa Gorgias taas +epämääräisesti: "ihmiselämän suurimpia asioita". Sillä saadaan näet +paras asia vapaus ja hallitus valtiossa, jos puhuja osaa puolelleen +suostuttaa oikeustot, neuvostot ja kansankäräjät. -- Sokrates kysyy: +mitä puhetaide siis kuulijoille uskottaa; Gorgias vastaa: kaikkia mitä +käsitellään käräjissä ja yleisissä kokouksissa, etupäässä oikeaa ja +väärää. Tämän johdosta Sokrates selittää uskomisen ja tiedon erotusta. +Olettaen tietoa aina todeksi, mutta usein uskottavan perätöntäkin, +kysyy hän, kumpaa, uskomistako ilman tietoa vai tositietoako puhetaide +noissa julki-tiloissa vaikuttaa. Kun Gorgias myöntää sen etupäässä +vaikuttavan edellistä, saa Sokrates sille vihdoin pätevän määritelmän: +"puhetaide on uskomista luovan, vaan ei tietoa suovan uskotuksen tekijä +oikeasta ja väärästä". + +Onko näin ollen puhetaiturista mitään hyötyä valtiolle? Kuinka +semmoinen, jolla ei ole tositietoa asioista, vaan ainoastaan uskottelun +taito, voisi neuvoilla tai toimilla edistää yleishyvää. Ei hän osaa +esim. linnoja tai laivoja rakentaa, vaan siihen tarvitaan ammattimies. +Tämän väitteen luulee Gorgias kumoovansa huomauttamalla, että Athenan +muurit ja satamat eivät syntyneet ammattimiesten, vaan valtiomiesten +(s.o. puhujain), semmoisten kuin Themistokleen ja Perikleen toimista. +Sanan tenho tekee usein ihmeitä, missä fakkimiehet ovat ymmällä. Voipa +taitava puhuja niinkin lumota kansan, että se syrjäyttäen +ammattimiehen, valitsee virkaan puhujan, vaikka häneltä puuttuu siinä +tietoja. Gorgiaan väitteessä on kuitenkin Sokrateen mielestä arka +kohta: jos puhujaa uskotaan enemmän kuin ammattimiestä, on se tyhmäin +uskoa. Puhetaituri näyttää vain asioita ymmärtävän, vaikk'ei +ymmärräkkään. Mutta taiteesta, joka tyhmiä uskottelee, ei ole +miksikään. Vielä arveluttavammalta näyttää puhetaide, jos katsotaan sen +suhdetta hyvään ja pahaan, oikeaan ja väärään, kauniiseen ja rumaan. +Gorgias oli myöntänyt, että puhetaituri voi etujensa vuoksi tehdä +toiselle vääryyttäkin, jos kohta niin taitavasti, ettei hän siitä joudu +kiinni. Tästä päättää Sokrates ettei hänellä lie siveellisyydenkään +käsitteet sen selvemmällä kuin ammattialatkaan: hän vain uskotuksen +taidolla lumoo tietämätöntä joukkoa. + +Polos rientää nyt avuksi mestarilleen, joka hänen mielestään +tarpeettomilla myönnöksillä oli tarttunut vastustajansa ansaan. +Korjatakseen asiaa alkaa hän uudestaan pohtia kysymystä puhetaiteen +olennosta, kysyen, mikä taide se on. Sokrateen mielestä se ei ole taide +ollenkaan, vaan joku harjoituksella saatu taito, totunnainen toimi, +jommoisia on muitakin: keittotaito, koristustaito, sofistiikka. Ne ovat +kaikki mielistelyn eri osia. Ja mikä on puhetaiteen asema tässä +siskosarjassa? Se on varjo- l. irvikuva eräästä valtiotaidon osasta, +lainkäytöstä, samoin kuin sofistiikka on lainsäädännön varjokuva. Mitä +nämä ovat sielulle, sitä ovat ruumiille koristelu voimistelun ja +keittotaito lääkeopin varjokuvina.[*] Nämä neljä varjokuvaa, ollen +järkiperustaa vailla, eivät ole taiteita (tieteitä), vaan +totunnaistoimia. Halvan olentonsa peitteeksi ne pujahtavat kukin +jonkun tositaiteen verhoon petelläkseen kokemattomia, Puhetaide on siis +mielistelyä, petosta, eikä mikään jalo ja kaunis. + + [*] Nämä suhteet selviävät seuraavasta kaaviosta: + + Ruumis: Sielu: + + 1. Voimistelu Lainsäädäntö | + Koristelu Sofistiikka | + | Valtiotaito + 2. Lääkeoppi Lainkäyttö | + Keittotaito Puhetaide | + +Mutta -- inttää Polos -- pääseehän puheen tenhovoimalla arvoon ja +valtaan, jopa tyranniksikin, joka mielin määrin käyttää isäntävaltaa +käskynsä alaisten hengestä ja tavarasta. Mutta Sokrates näyttää, että +siinä ei ole oikea valta ja vapaus. Tyranni harhailee tietämättömyyden +yössä eikä tee mitä tahtoo, vaan mihin himonsa häntä hurmaavat. Häntä +ei ohjaa järki, vaan sokea himo ja pettävä luulo. Tahto on näet aina +sovussa järjen kanssa: ne tarkoittavat kumpikin perimiä hyvää, +noudattamatta satunnaista mielihalua. Ei järjellinen ihminen suotta +ketään tapa, paitsi jos tosi hyöty sen vaatii. Jos siis tyranni tekee +väkivallan tuhotöitä, joista muille ja perältä hänelle itsellekkin +koituu pahaa, tottelee hän siinä himoa eikä tahtoansa. Ei siis +vääryydentekijän onni ole kadehdittava. -- Poloksen nähden se on +surkuteltavampi, jonka täytyy syyttänsä vääryyttä kärsiä kuin se joka +hänelle vääryyttä tekee, tahi oikeammin: tämä, ollen rikas ja mahtava, +ei olekkaan surkuteltava, vaan onnellinen. Sokrates todistaa että +asianlaita on päinvastoin: onneton on vain vääryydentekijä, olkoonpa +vaikka kuningaskin, sillä vääryys on suurin surkeus. Onnellinen on vain +viisas, hurskas, siveä ihminen, mutta paha ja järjetön on onneton. Ja +kahta kurjempi on pahantekijä, jos hän töistään jää maallista rankaisua +vaille; hänen kurjuutensa lievenee jo paljon, jos hän rangaistaan ja +hänelle siis tapahtuu oikeus. Polos, ajatellen vain rangaistuksen +tuskia, katsoo pahantekijälle paremmaksi, jos hän miten hyvänsä saa +vältettyä koston. + +Kumotakseen Polosta, pakottaa Sokrates hänet myöntämään, että +väärinteko on väärinkärsintöä rumempi (häpeällisempi); mutta jos +rumempi, niin myös pahempi. Sillä ruma ja paha ovat, samoin kuin kaunis +ja hyvä, identtisiä käsitteitä, koska kauniit esineet ja oliot saavat +kauneutensa joko niissä asuvasta siveellisestä hyvästä ja hyödystä tai +mieleisyydestä ja suloudesta, samoin kuin rumat esineet ja oliot tekee +rumiksi joko niiden (siveellinen) pahuus ja vahingollisuus tai +kivuntunne ja sulottomuus. Koska nyt väärinteko on väärinkärsintöä +rumempi, täytyy siinä olla jompaakumpaa, kivun tunnetta tai +vahingollista. Edellistä ei ole: siis on vahingollisuus siinä voitolla +ja -- pahempi on tehdä kuin kärsiä vääryyttä. + +Sen jälkeen täytyy Poloksen myöntää, että väärintekijälle on parempi +tulla rangaistuksi kuin jäädä rankaisematta. Hänelle tapahtuu oikeus, +jos hän rangaistaan; mutta oikea on kaunista ja siis myös hyvää: niinpä +oikeudenmukainen rangaistus on hyvä ja hyödyllinen. Niinkuin köyhyys +estää varoja karttumasta, tauti ruumista varttumasta, samoin paheet -- +vääryys, tietämättömyys, pelkuruus ja hillimättömyys -- estävät sielua +vaurastumasta. Hyvä siis, jos sielu voi parata pahimmasta vammastaan, +vääryydestä, joutumalla lain kouriin. Tosin rangaistus ei tunnu +suloisalta, yhtä vähän kuin sairaan on mieleistä olla lääkärin +leikeltävänä ja poltettavana; mutta kipuja ei saa katsoa, jos tahtoo +tulla terveeksi. Mieletön se potilas olisi, joka peläten lääkärin +veistä ja poltinta, ennen jää kuolettavaa tautia riutumaan; vielä +surkeampi sen tila, joka peläten rankaisun tuskaa jää vääryyden vammaa +potemaan. Pahaa pahempi on siis vääryyden teosta jäädä rankaisematta, +sitä lähin paha tehdä vääryyttä. Mitätön siis tuo retoriikan kiitelty +hyöty, että sillä saa valtaa ja varoja, jos ne ovat vääryydellä +hankittavat. Parempi sitten käyttää puhetaidetta päinvastaiseen +tarkoitukseen: mennä oikeuden eteen ilmoittamaan omia ja muiden tekemiä +rikoksia, jotta oikeus saisi voiton ja saisi syylliset rankaisemalla +parannetuiksi. + +Tätä johtopäätöstä oudoksuu Kallikles ja moittii Sokratesta +dialektisillä kujeilla pettäneeksi Poloksen, asettuen keskustelussa +aina etunsa mukaan milloin luonnon, milloin lain kannalle. Tuo oli muka +jäänyt Polokselta huomaamatta ja siten oli hän joutunut pulaan. Ei -- +asiat ovat yksistään luonnon kannalta katsottavat, sillä luonto on +lakia korkeampi; ja silloin ilmenee, että parempi ja kauniimpi on tehdä +kuin kärsiä vääryyttä. Vääryyttä ei sovi vapaan miehen kärsiä, vaan +orjan, joka ei voi oikeuttaan suojella. Lait onkin vain keksitty +raukkojen turvaksi: niiden suuri paljosto ne keksii ja laatii etujensa +mukaan, saarnaten alati, kuinka rumaa on oman edun pyynti, kuinka +väkeväin "liian-otto" tekee kansalle veristä vääryyttä. Ikuinen +valtasääntö on kuitenkin niin luonnossa kuin ihmistenkin kesken, että +väkevämpi vallitsee ja heikomman täytyy hänen tieltään väistyä. Ja +kuitenkin yrittävät ihmiset sitä parantaa! Pienestä pitäen koetetaan +ihmisten luontaista voimaa lannistaa ja sitoa; sitä varten on keksitty +koulut ja kasvatukset -- ja todella sukeuukin luontaisen urheuden +asemesta nöyryys ja arkuus, ja se on sitten olevinaan sivistystä, +oikean ja kauniin harrastusta! Mutta aimo mies, tajuten tarmonsa, +katkoo kahleet, riuhtaseiksen vapaaksi, herraksi, valtiaaksi. Tämän +yhteydessä Kallikles lausuu ajatuksensa kirjaopista. Oikeastaan se +kuuluu koulupenkille, sillä ken vielä aikamiehenä sillä sekoittaa +päätänsä, hän vieraantuu tosi-elämästä. Sen verran voi kirjoista olla +hyötyä, että tuleva valtiomies niistä saa sanoihinsa mehua ja +somuutta. Mutta ken varsinaisesti viettää elämänsä opinnoimalla ja +filosofoimalla, on yhtä naurettava kuin mies, joka leikkii ja +sopertelee lasten lailla. Tällä Kallikles tietysti pistelee Sokratesta. + +Tämän ingressin jälkeen käydään tutkimaan oikeata lain ja luonnon +mukaan. Luonnon mukaan on oikein, että väkevämpi hallitsee heikompaansa +ja saa enemmän etuja kuin hän. -- Onko väkevämpi sama kuin parempi, vai +saattaako väkevämpikin olla pahempi, heikompi parempi? Ovatko hyvyys ja +väkevyys, huonous ja heikkous identtisiä käsitteitä? Ovat -- vastaa +Kallikles. -- Mutta juurihan sanottiin, että monien joukko laatii lait. +Monet ovat yhtä miestä väkevämmät, siis paremmat. Lait ovat siten +parempien laatimat, siis luonnon mukaan hyvät ja kauniit. Ja laki +säätää oikeuksien ja velvollisuuksien tasajakoa kaikille ja että on +häpeällisempi tehdä kuin kärsiä väärin. Siis ei ole yksin lain, vaan +luonnonkin mukaan rumempi tehdä kuin kärsiä vääryyttä: etujen tasajako +on yhtä luonnollinen kuin lainmukainen. -- Kallikles koettaa selittää +ettei hän "väkevämmällä" tarkoittanut raakaa, aineellista voimaa, vaan +älyn paremmuutta, sillä yksi ymmärtäväinen on parempi kuin tuhannen +tuhmaa. Semmoinen, viisas, etevä ja valtiotoimiin pystyvä hallitkoon ja +saakoon myös enemmän etuja -- muut totelkoot. Eikö tuon valtiaan myös +tule hallita itseään? -- kysäisee Sokrates ja vie siten keskustelun +uudelle uralle. Eikö hänen, paitsi älyä ja urheutta, myös tule +harrastaa oikeuden ja itsehillinnön hyveitä? + +Kallikleen "paremman" ihmisen ihanne -- järkevä ja urhea mies oikeutta +ja itsensä-hillintöä vailla -- on epäsiveellinen, on ilmetty itsekkyys. +Hän ei voi ymmärtää, kuinka voisi olla onnellinen suomalla muille samaa +kuin itselleen ja hilliten himojansa. Ei! siinäpä se onnellisuus onkin, +siinä hyvä ja oikeus luonnon mukaan, että laskee lihansa valloilleen ja +nauttii elämän riemuja kyllältään. Mutta kun useimmat eivät siihen +tilaan pääse, herjaavat he nautintoa rumaksi irstaudeksi ja ovat +ihailevinaan noita köyhäin hyveitä, siveyttä ja oikeuden tasajakoa, +joista luonnon lakikirja ei puhu mitään. Mutta herraksi luotu, +huolisiko hän tyhmän joukon loruista! Ettäkö tulisi tarkoin katsoa, +ettei itse ota enempää kuin muutkaan tään mailman hyvästä, ettäkö +tulisi pitää himojaan aisoissa? Sekö elämää? Kivien elämää ja +kuolleiden haudoissaan! -- Sokrateen mielestä päinvastoin himojensa +orjana olo on viheliäisintä ja pikemmin kuolemaa kuin elämää. Himokas +ihminen on pohjaton astia, joka ei milloinkaan täyty, jos siihen kuinka +paljokin yhä ajetaan. Himojen tyydytys kiihottaa vain niiden nälkää ja +tyhjyyden tunnetta. Ja tuonelassa vasta tila on surkea: himo palaa +saamatta ravintoa. Parempi siis siveän kuin irstaan elämä. + +Dialektiikallaankin todistaa Sokrates himoissa herkuttelevan elämän +arvottomaksi. Sekö vain on hyvää, joka suloisesti hivelee aisteja? Vai +onko jalompiakin iloja? Kallikleen arvellen ainoastaan aistisulo on +hyvää, mitään henkistä hyvää hän ei tunnusta. Sokrates taas selvittää +kantansa näin: Hyvä ja paha ovat toistensa vastakohdat. Niinkuin +ihminen ei samalla voi olla terve ja sairas, ei hänen henkinenkään +tilansa samalla ole hyvä ja paha. Toista on aistisuloisen laita: siinä +vastakohdat yhtyvät. Janotessamme esim. tunnemme janon polton, mutta +saadessamme juoda, sekaantuu tuskan tuntoon mieleinen virkistys. Kun +siis aistisulossa yhtyy kivun ja sulon tunne, ei se voi olla ehdotonta +hyvää, sillä tämä sulkee pahan peräti pois. -- Kallikles koettaa +lieventää karkean aistillista kantaansa olettamalla parempia ja +huonompia nautintoja. Erotus riippuu siitä, onko niistä hyötyä vai +vahinkoa. Siitä Sokrates johtaa, että samoin on hyviä (hyödyllisiä) +kiputunteitakin eli tuskia, jos on vahingollisiakin. Hankittakoon siis +itselleen hyviä, hyödyllisiä iloja ja tuskia, vältettäköön huonoja. +Sillä _hyveen_ vuoksi on kaikki, niinpä suloisatkin tehtävät. Mutta +millä keinoin näiden seasta erottaa hyvemmät ja huonommat? + +_Keinojen_ valinta muuttuu kohta kysymykseksi: kuinka on elettävä? +Käytetäänkö mielistelyn keinoja, joista syntyy suloisia tunteita, +hekumoidaanko, pyritäänkö valtaan pitämällä puheita kansalle? Vai +käytetäänkö hyveen keinoja, tieteitä ja tositaiteita, eletäänkö +siveellisesti, filosofian mukaisesti? Mielistelyn keinoja luettelee +Sokrates sitten useita: huilun- ja harpunsoitot, kuorolaulut, +dithyrambit, näytelmät, jotka kaikki maireesti hivelevät aisteja, +jättäen totuuden syrjäseikaksi. Näytelmälle likisukua on puhetaide. On +epäiltävää, pitävätkö kaunopuhujat aina totuutta silmällä, +harrastavatko kansan siveellistä parannusta. Eivätkö useimmin puhu oman +edun vuoksi kansan mieliksi? -- Tätä Kallikles ei myönnä: eivätkö nuo +ikimainiot miehet, Miltiades, Themistokles, Kimon, Perikles sanoilla ja +töillä edistäneet kansan parasta? Mutta nämätpä eivät kelpaa +Sokrateelle, kosk'eivät he kasvattaneet kansassa aimo-hyveitä, joka +kuitenkin on valtiomiehen päätehtävä, sillä kansan sisälliseen voimaan +ja henkiseen terveyteen perustuu sen ulkonainenkin voima ja vauraus. +Hyve on kansain ja ihmisten johtotähti. Hyveet luovat sieluun +sopusuhdan; tästä seuraa säädyllisyys, siitä itsehillintö, siitä +hurskaus jumalia kohtaan, oikeus ihmisiä kohtaan, jopa urheus ja +mielenlujuuskin. Kunnon ihminen toimii aina hyvin, hyveenmukaisesti ja +on siitä onnellinen, vaan paha, s.o. väärä ja hillitsemätön, toimii +pahoin ja on onneton. + +Kelpo valtiomiehen tulee siis opastaa kansaa hyveen ja siveyden tielle, +itse kulkien edellä. Mutta älköön suoko himoille valtaa, sillä niistä +syntyy rumat rikokset, jotka rikkovat sopusoinnun olokunnassa, jumalan +ja ihmisten järjestyksen. Pois siis liianotto, ahneus, sorto, vääryys! +Eikä hän saa kostaa pahaa pahalla. Ei sinulle siitä häpeää koidu, jos +sua syyttäsi piestään ja vainotaan: vainoojasi siitä häpeän perii ja +edesvastuun. Vääryys ei vahingoita vääryytettyä niin kuin vääryyttäjää. + +Mutta kuinka ihminen pääsee vääryyttä tekemästä ja kärsimästä. +Väärinteon hän välttää, jos tottelee tahtonsa (omatuntonsa) ääntä. +Vääryyttä kärsimästä hän pääsee, jos on vallanpitäjä tai ystävyksin +vallanpitäjäin kanssa. Mutta sitä varten täytyy hänen mukautua heidän +kaltaisekseen -- ja se ei kelpaa. Tyrannia jäljitellen joutuu pian +sielunsa tihotöillä turmelemaan. Jos siis vääryyttä torjuakseen itse +täytyy tehdä vääryyttä, on parempi olla torjumatta ja itse kärsiä. Ei +ihmisen elon onni ole siinä, että saa elää kauan ja nähdä hyviä päiviä; +jos puhetaiteella voi vaikka henkensäkkin joksikin aikaa pelastaa, ei +se siltä ole suuri ja arvokas. Pelastaahan laivurikin taidollaan monen +roiston, jonka olisi ollut parempi hukkua mereen, kuin jäädä eloon +kiusaksi itselleen ja muille -- eikä hän sillä ole mitään mainetyötä +tehnyt. Ei elämä sinänsä ole pääasia, vaan että eletään oikein, hyvettä +harrastaen. Siihen ei päästä puhetaiteella, joka halpojen etujen vuoksi +mairittelee rahvasta. Toisilla keinoin oikea valtiomies edistää kansan +parasta: ettei sukoile sen vikoja, vaan sanoo sille suoran totuuden. + +Ei ken hyvänsä kelpaa valtiomieheksi. Niinkuin muidenkin +virkamiesten pätevyyttä tutkitaan, ennenkuin he viran saavat, niin on +valtiomieheksikin pyrkivää tutkittava: onko hän häätänyt sortoa ja +vääryyttä, onko hän montakin kunnotonta tehnyt kunnon ihmisiksi? +Jos tällä mittapuulla arvostellaan noiden entisten suurmiesten, +Themistokleen y.m. ansioita, ansaitsevatko he todella suuren maineensa? +Eivät, sillä he pahensivat, eivätkä parantaneet Atkenalaisia, joista +heidän hallitessaan tuli arkoja, ahnaita, lavertelevia laiskureita. +Totta kyllä nuo miehet loivat Athenalle ulkoloistoa, rakennuttamalla +muureja, linnoja, laivoja, veistämöitä, mutta nuo ovat vain +tois'arvoisia valtiotoimia. Perikles kohotti kyllä valtion mahtavan +näköiseksi, mutta se oli kivulloista turpeutta, jonka alla mätäpaise +äilehti. Kun tuo vihdoin aikojen takaa puhkesi märille, syytettiin +silloisia johtajia eikä älytty syyttää syyllisiä, taudin taimen +kylväjiä. Mutta sen lisäksi useat noista vähämiehistä kukistuivat, joka +todistaa etteivät he kelvanneet virkaansa. He eivät parempaa +ansainneetkaan, kun eivät sen paremmin osanneet kansaansa kasvattaa, +kuin että tämä kaasi nurin kasvattajansa. + +Kumpi siis parempi, sofistainko vai Sokrateen suosittamalla tavalla +palvella valtiota? Pitääkö kauniilla puheilla mielistellä kansaa, +sietää sen vikoja, kujeilla jos joillakin kiivetä vallan kukkuloille? +Vai eikö ole parempi kovistella kansan vikoja, niinkuin lääkäri leikkaa +potilaalta paiseet, ja siellä tein kasvattaa kansaa siveelliseksi? Näin +menetellen perii kyllä nurjain vihat, jonka johdosta Sokrates jo tässä +ennustaakin ylevän-surullisen loppukohtalonsa. Mutta vähät tuskista ja +kuolemasta, kun tietää oikein tehneensä! Onhan toivossa parempi osa +toisessa elämässä, jos elämä täällä meneekin pilalle. Mutta +pahantekijän on pelättävä; sillä tuonelaan tulo, raskas velka +hartioilla, on suurin surkeus. + +Tämän aiheesta kuvailee Sokrates lopuksi merkillisen tarinan muodossa +sielujen eri tilaa kuoleman jälkeen. Ijäinen onni ja onnettomuus +riippuu siitä, onko elämä täällä maan päällä käynyt hyvän vai pahan +suuntaan. Siellä manalassa riisutaan pois kaikki, mikä täällä lumosi +silmät ja hämmensi arvostelun -- kauneus, rikkaus, ylhäinen asema, +viehättävä olento -- ja tuomari katsoo vain sielun sisintä olentoa. +Täysin hyvät siirretään "Autuasten saarille", paranemattoman pahat +syydetään vaivanpaikkaan -- eikä uskoisi kuinka paljon siellä on +mahtiherroja! -- varottimeksi puolikuntoisten suurelle joukolle, joiden +parannus vielä on mahdollinen. Näiltä tuonen tuli polttaa pois synnin +saastat, kunnes he pitkien aikojen perästä puhtaina pääsevät autuasten +seuraan. Niinpä tämä tarina vakavan varottavasti saarnaa kaikille +oikeuden sortajille ja paheissa rypeville: "Mitä se auttaa ihmistä, jos +hän voittaa kaiken mailman ja saa vahingon sielullensa?" -- + +Vielä pariin sanaan sulkeaksemme dialoogin periaatteen, määrittelisimme +sen näin. Sofistinen retoriikka s.o. itsekkäitä etuja tavoitteleva +julkinen toiminta on mitätön, lupaa paljon ja täyttää vähän. Sillä +voidaan tosin lumota älytöntä joukkoa, niin että sillä saadaan vaikkapa +rajatonta valtaa yhteiskunnassa; sen suojissa voidaan haitatta tehdä +vääryyttäkin. Mutta tämä on liian kalliisti ostettu etu, sillä +vääryyden teolla saattaa ihminen itsensä ijäti onnettomaksi. Hyve yksin +tekee onnelliseksi. Ylempänä luonnon lakia on siveyden laki, joka ei +salli vääryyttä eikä muitakaan paheita. Saman siveyden pohjalle on +valtionkin elämä rakettava; sillä jos yksilöllinen itsekkyys saa siinä +hillitsemättä vallita, on valtio hukassa. -- Siinä on oppia meillekkin. + + + + +GORGIAS. + + +KESKUSTELMAN HENKILÖT: + +Kallikles. Sokrates. Khairephon. Gorgias. Polos. + + +I. Kallikles. Sotaan ja tappeluun kuuluu olevankin paras ottaa osaa +tuolla tavalla, Sokrates.[1] + +Sokrates. Tulemmeko siis puheenparren mukaan sittenkun kemut jo on +juotu, vai miten?[2] + +Kallikles. Niin, ja komeat ne kemut olivatkin. Paljo herkkuja, vieläpä +hienojakin Gorgias meille vastikään tarjosi. + +Sokrates. Voi että myöhästyimme! Mutta se on tuon Khairephonin syy, +joka viivytti meitä torilla niin kauan. + +Khairephon. Ei ole hätää, Sokrates; kyllä siihen varmaan apu saadaan. +Gorgias on minun ystäväni, niin että hän kyllä pitää esitelmän +meillekkin, vaikkapa nyt heti, jos tahdot, tai toiste, jos siihen +tyydyt. + +Kallikles. Mitä, Khairephon? haluaako Sokrates kuulla Gorgiasta? + +Khairephon. Sitä vartenhan me tässä olemme. + +Kallikles. Suvaitkaa sitten astua sisään tänne, sillä minun luonani +Gorgias majailee ja täällä saatte kuulla häntä. + +Sokrates. Kiitoksia paljon, Kallikles! Mutta tahtoneekohan tuo ruveta +keskusteluun meidän kanssamme?[3] Tahtoisin näet tiedustella häneltä, +mikä hänen taiteensa olento ja merkitys on, mitä hän oikeastaan opettaa +ja mitä hän tarjoutuu tekemään. Muut sanottavansa hän esittäköön, kuten +sanoit, toiste. + +Kallikles. Paras on että kysyt sitä häneltä itseltään, Sokrates. Se +olikin yksi kohta hänen esityksessään: hän kehoitti näet äsken +läsnäolevia kysymään häneltä, mitä hyvänsä kukin tahtoi, ja kaikkeen +hän lupasi vastata. + +Sokrates. Sehän on hauska tietää. -- Khairephon, kysyppä häneltä! + +Khairephon. Mitä minä kysyn? + +Sokrates. Mikä hän on. + +Khairephon. Mitä tarkoitat? + +Sokrates. Sitä että jos hän olisi esimerkiksi kenkäseppä, hän kai +vastaisi sinulle kysyessäsi olevansa suutari. Vai etkö älyä ajatustani? + + +II. Khairephon. Älyän kyllä ja entä jos kysäisen. -- Sanoppa minulle, +Gorgias, puhuuko Kallikles tässä totta, kun sanoo sinun luvanneesi +vastata mitä vaan sinulta kysyttäneekin?[4] + +Gorgias. Aivan totta, Khairephon. Tätä minä juuri lupasinkin; ja voinpa +sanoa, ettei kukaan enää moneen vuoteen ole kysellyt minulta mitään +uutta. + +Khairephon. Helposti kai sinulta sitten vastaukset sujuvatkin, Gorgias. + +Gorgias. Sopiihan sinun koetella, Khairephon. + +Polos. Niin tosiaankin, mutta minun, Khairephon, jos suvaitset. Gorgias +on luullakseni jo väsyksissä, sillä hän on äsken pitänyt pitkän +esitelmän. + +Khairephon. Kuinka, Polos? Luuletko sinä osaavasi vastata paremmin kuin +Gorgias? + +Polos. Mitäs sen on väliä, kunhan vaan vastaan tyydyttävästi sinulle? + +Khairephon. Ei olekkaan. No jos niin tahdot, niin vastaa. + +Polos. Kysy. + +Khairephon. Niin kysynkin. -- Otaksukaamme, että Gorgias osaisi sitä +taidetta, jota hänen veljensä Herodikos[5] osaa, miksikä häntä syystä +nimittäisimme? Emmekö samaksi kuin veljeänsäkin? + +Polos. Kaiketi. + +Khairephon. Lääkäriksi saisimme siis sanoa häntä, eikö niin? + +Polos. Kyllä. + +Khairephon. Jos hän taas pystyisi siihen taiteesen, jota Aristophon, +Aglaophonin poika, tai tämän veli harjoittaa, miksi häntä silloin +oikein nimittäisimme? + +Polos. Maalariksi tietysti. + +Khairephon. No mitä taidetta hän nyt harjoittaa ja millä nimellä saamme +siis häntä puhutella, voidaksemme häntä asianmukaisesti nimittää? + +Polos. Oi Khairephon, paljo on taiteita ja tieteitä ihmisten kesken +kokemusten pohjalta kokeneesti keksittynä. Sillä kokemus ohjaa +elonjuoksumme taiteen tietä, mutta kokemattomuus antaa sen vieriä +sattuman varassa. Kaikkia näitä eri taiteita käyttelee mikä mitäkin +mitenkin, mutta paraita paraat. Näitä on Gorgiaskin, ja hän harrastaa +jalointa taidetta.[6] + + +III. Sokrates. Hyvin, oi Gorgias, näyttää Polos kyllä harjaantuneen +puhumaan, mutta mitä hän lupasi Khairephonille, sitä hän ei tee. + +Gorgias. Mitä niin, Sokrates? + +Sokrates. Hän ei ollenkaan näytä minusta vastanneen siihen, mitä +häneltä kysyttiin. + +Gorgias. No kysy sinä häneltä, jos niin tahdot. + +Sokrates. Jos itse tahtoisit vastata, niin paljoa mieluummin kysyisin +sinulta. Sillä nähtävästi Polos, lausumistaan päättäen, on paremmin +perehtynyt niin sanotun retoriikan alaan, kuin keskustelemisen +taitoon.[7] + +Polos. Kuinka niin sanot, Sokrates? + +Sokrates. No kun sinä, Polos, Khairephonin kysyttyä, mitä taidetta +Gorgias osaa, aloit ylistellä hänen taidettaan, ikäänkuin joku sitä +moittisi, mutta et vastannut mikä se on. + +Polos. Enkö mä vastannut, että se on kaikista jaloin? + +Sokrates. Kyllä niin; mutta eihän kukaan kysynyt, millainen tuo +Gorgiaan taide on, vaan mikä se on ja miksi Gorgiasta siis tuli +nimittää. Niinkuin Khairephon jo ennakolta kysymillään alusti sinulle +asian ja sinä hänelle vastasit hyvin ja lyhyesti, niin sano siis +nytkin, mikä on tuo taide ja miksi tulee meidän Gorgiasta kutsua? Tai +pikemmin, sano sinä itse, Gorgias, meille, mitä taidetta osaat +harjoittaa, jotta sen mukaan tietäisimme sinua nimittää? + +Gorgias. Puhetaidetta, Sokrates. + +Sokrates. Puhetaituriksiko sinua siis pitää kutsuttaman? + +Gorgias. Jopa oivaksikin, jos kerran tahdot kutsua minua siksi kuin +"olevain minä kerskun" -- puhuakseni Homeron tapaan.[8] + +Sokrates. Tahdonpa kyllä. + +Gorgias. Tee siis niin. + +Sokrates. Saamme siis kai sanoa sinun kykenevän muitakin sellaisiksi +tekemään? + +Gorgias. Tähänpä toimeen minä tarjoudunkin, enkä ainoastaan täällä, +vaan muuallakin. + +Sokrates. Tahtoisitkohan, Gorgias, jatkaa tätä keskusteluamme niin kuin +nyt olemme sen alottaneet, siten että sinä milloin kysyt, milloin +vastaat, mutta jättää toistaiseksi nuo pitkät puheet, joihin Polos +alkoi eksyä? Mutta minkä lupaat, pidä se pettämättä ja vastaa vain +lyhyesti joka kysymykseen eräältään. + +Gorgias. Muutamat vastaukset pakottavat kyllä käyttämään pitempiä +puheita. Tahdonpa kuitenkin koettaa vastata aivan lyhyesti. Sillä sekin +on yksi minun etevyyteni, ettei kukaan osaa lyhemmin kuin minä lausua +mielipidettään samoista asioista. + +Sokrates. Se taito sattuukin nyt hyvään tarpeesen, Gorgias. Anna siis +nyt minulle näyte juuri lyhytpuheisuudestasi; toiste sopii sinun +näyttää pitkäpuheisuutta. + +Gorgias. Olkoon menneeksi, ja saatpa sanoa että lyhytsanaisempaa et ole +vielä kuullut. + + +IV. Sokrates. No siis! Kehut olevasi puhetaiteen taitaja ja osaavasi +tehdä toisenkin puhujaksi. Mitä lajia esinettä käsittää puhetaide, +samassa mielessä sanottuna kuin kutomataito käsittää vaatteiden +teostelua? Eikö niin?[9] + +Gorgias. Niin. + +Sokrates, Ja soitanto sävelten luomista? + +Gorgias. Niin. + +Sokrates. Totta Hera! oikeinpa ihastun vastauksiisi, kun vastaat noin +aivan lyhyesti. + +Gorgias. Varsin sattuvasti, Sokrates, luulen sen tekeväni. + +Sokrates. Oikein sanot. No, vastaappas nyt samoin minulle +puhetaiteestakin, mitä lajia esinettä se käsittää? + +Gorgias. Puheita. + +Sokrates. Millaisia puheita, Gorgias? Niitäkö, jotka selvittävät +sairaille, millä tavoin heidän on elettävä tullakseen terveiksi? + +Gorgias. Ei. + +Sokrates. Ei puhetaide siis käsitä kaikenlaatuisia puheita? + +Gorgias. Ei suinkaan. + +Sokrates. Mutta se tekee ihmiset taitaviksi puhumaan? + +Gorgias. Niin. + +Sokrates. Opettaako se myös ajattelemaan niitä asioita, joista se +opettaa puhumaan? + +Gorgias. Kaiketi. + +Sokrates. Mutta eikös lääketiede, jonka juuri mainitsimme, tee +taitavaksi ajattelemaan sairauksia ja niistä puhumaan? Vai kuinka? + +Gorgias. Varmasti. + +Sokrates. Niinpä lääketaidekin siis, kuten näkyy, käsittää puheita? + +Gorgias. Niin. + +Sokrates. Nimittäin tauteja koskevia puheita? + +Gorgias. Kaiketi. + +Sokrates. Eikö voimistelutaidekin käsitä puheita, nimittäin niitä jotka +koskevat ruumiin hyvää ja huonoa kuntoa? + +Gorgias. Vallan. + +Sokrates. Ja niinpä muidenkin taiteiden laita, Gorgias, on sama: ne +käsittelevät jokainen niitä puheita, jotka koskevat kunkin taiteen +esineenä olevaa asiaa. + +Gorgias. Se on selvää. + +Sokrates. Miksi et siis kutsu muitakin taiteita, ne kun käsittävät +puheita, puhetaiteiksi, jos kerran siksi kutsut tätä joka koskee +puheita? + +Gorgias. Siksi, Sokrates, että muiden taiteiden oppi, niin sanoakseni, +kokonaan koskee kätevyyksiä ja muita sellaisia käytöllisiä toimia, +mutta puhetaiteesen ei kuulu mitään sellaista käsin tehtävää tointa, +vaan sen koko toimi ja teho tapahtuu sanojen kautta. Tästä syystä minun +mielestäni puhetaide käsittää puheita ja arvelen siinä olevani +oikeassa. + + +V. Sokrates. Tajuanko siis, mimmoiseksi mielit taidettasi sanoa? +Kohtapa saan sen tietää tarkemmin. Mutta vastaa nyt: meillä on +taiteita, eikö niin? + +Gorgias. Kyllä. + +Sokrates. Kaikkia taiteita tarkatessa huomaa, että toisissa on toimi +pääasiana, ja ne tarvitsevat vaan hiukan puheita, muutamatpa eivät +ollenkaan, vaan taide voi suorittaa tehtävänsä äänettömyydessäkin, +niinkuin piirustus ja kuvanveisto ynnä monet muut. Näitä tämmöisiä +nähtävästi tarkoitat, kun sanot että puhetaide ei kuulu niihin? + +Gorgias. Vallan oikein otaksuit sen, Sokrates. + +Sokrates. Toisia taiteita on taas, jotka suorittavat kaiken työnsä +puheen kautta eivätkä tarvitse lisäksi suoraan sanoen yhtään tointa tai +varsin hiukan, niinkuin aritmetiikka eli lukuoppi, luvunlasku,[10] +mittausoppi, lautapeli[11] ja monet muut taiteet, joista muutamissa on +likimäärin saman verran puheita kuin toimiakin, mutta useimmissa on +edellisiä enemmin ja ylimalkaan koko toiminta ja teho niissä tapahtuu +sanojen kautta. Näytät minusta sanovasi, että retoriikka eli puhetaide +on jotakin näihin tämmöisiin kuuluvaa. + +Gorgias. Totta puhut. + +Sokrates. Enpä kuitenkaan luule sinun tahtovasi todella nimittää yhtään +näistä puhetaiteeksi, vaikka lausuitkin ajatuksesi siihen sanamuotoon, +että puheen kautta tehonsa tekevä taide on puhetaide eli retoriikka, +ja jos joku tahtoisi sanoja saivarrella, voisi hän arvella: +aritmetiikkaako siis, Gorgias, sanot retoriikaksi? Mutta en minä luule +sinun sitä tarkoittavan, että lukuoppi tai mittausoppi ovat +puhetaidetta. + +Gorgias. Oikein luulet ja kohdalleen arvaat, Sokrates. + + +VI. Sokrates. Riennä sinäkin nyt lopullisesti vastaamaan siihen mitä +sinulta kysyin. Koska puhetaide siis on niitä taiteita jotka parhaasta +päästä käyttävät puhetta, mutta sattuu olemaan muitakin sellaisia, niin +yritäppä sanoa, mitä sisältää puhetaide, kun sillä näin on puheissa +pontensa ja se sanoilla suorittaa tehtävänsä? Samoin kuin jos joku +kysyisi minulta noista taiteista, joita jo mainitsin, mistä hyvänsä: +"oi Sokrates, mikä on lukuoppi?" vastaisin hänelle niinkuin sinä äsken, +että se on joku niistä joilla on pontensa puheessa; ja jos hän vielä +kysyisi: "mitä käsittäen?" sanoisin: paria ja epäparia, paljoko ykkösiä +kummassakin on kulloinkin. Jos hän taas kysyisi: "mitä taidetta kutsut +sinä laskuopiksi?" sanoisin senkin olevan noita jotka sanalla kokonaan +suorittavat tehtävänsä; ja jos hän vielä kysyisi: "mitä käsittää +se näin tehdessään?" vastaisin kuten ehdotusten-tekijät +kansankokouksessa,[12] että muissa kohdin laskuoppi on samaa kuin +lukuoppi, ne kun käsittävät samaa esinettä, nim. paria ja epäparia +lukuja; senverran ne vain eriävät toisistaan, että laskuoppi myös +tutkii, missä paljouden suhteessa parit ovat keskenään, epäparit +keskenään[13] sekä parit ja epäparit toisiinsa. Ja jos joku tiedustaisi +minulta tähtitiedettä, ja minun väittäessäni että sekin suorittaa +sanoilla kaikki tehtävänsä, kysyisi: "mitä nuo tähtitieteen sanat, oi +Sokrates, koskevat?" vastaisin minä niiden koskevan tähtien, auringon +ja kuun kulkua, missä nopeuden suhteessa nuo kulut ovat keskenään. + +Gorgias. Ja siinä olisit oikeassa, Sokrates. + +Sokrates. Tee sinäkin siis jo selkoa puolestas, Gorgias! Puhetaide +näkyy siis olevan niitä jotka sanoilla suorittavat kaikki tehtävänsä, +puheilla pääsevät määränsä perille -- eikö niin? + +Gorgias. Niin on. + +Sokrates. Sanoppa siis, mitä se sisältää? Mitä esinettä oleiden seassa +ne sanat käsittävät, joita puhetaide käyttää? + +Gorgias. Ihmiselämän suurimpia ja paraimpia oloseikkoja, oi Sokrates. + + +VII. Sokrates. Mutta, Gorgias, kiistanalainen on taaskin lauseesi eikä +vielä ensinkään ilmi selvä. Luultavasti olet juomatiloissa kuullut +laulettavan tuota pöytälaulua,[14] jossa laulaja luettelee, miten +terveenä-olo on parainta ihmiselle, sitä lähinnä kaunis muoto, +kolmanneksi, kuten laulun sepittäjä lausuu, pettämättä saatu rikkaus. + +Gorgias. Olenhan sen kuullut; mutta mitä varten tuon mainitset? + +Sokrates. Syystä että niiden etujen toimittajat mestarit,[15] joita +tuon laulun laatija ylisti, lääkäri, voimistelunopettaja[16] ja +rahamies, saattaisivat piankin tulla luokseni ja lausua, ensinnä +lääkäri: "oi Sokrates, Gorgias pettää sinua; sillä ei hänen taiteensa, +vaan minun tarkoittaa ihmisten suurinta etua." Jos minä nyt kysyisin +häneltä: "kuka sinä olet, joka noin puhut?" niin hän kai sanoisi +olevansa lääkäri. "Mitä siis sanot?" jatkaisin. "Ettäkö sinun taiteesi +tuote on kaikkein paras lahja?" -- "Kuinka ei niin olisi, Sokrates", +sanoisi hän kaiketi, -- "terveys?" Jos hänen jälkeensä sitten +voimistelunopettaja virkkaisi: "Kyllä minuakin, Sokrates, ihmetyttäisi, +jos Gorgias voisi tuoda näytteille mitään suurempaa hyvää taiteestaan +kuin minä omastani", niin sanoisin tällekkin: "mikäs sinä olet miehiäsi +ja mikä on toimesi?" -- "Voimistelun opettaja", sanoisi hän, "ja +toimenani on tehdä ihmiset ruumiiltaan kauneiksi ja väkeviksi." +Voimisteluttajan jälkeen lausuisi luullakseni rahamies, syvästi +halveksien kaikkia muita: "Mieti, Sokrates, näyttääkö mielestäsi +Gorgiaan tai kenenkä muun ihmisen hallussa olevan tavaraa, joka on +rikkautta parempi?" -- "Mitä", sanoisimme hänelle, "oletko sinä sen +lahjan laatija?" Hän sanoisi sitä olevansa. "Mikä mies sitten +oletkaan?" -- "Rahamies." -- "Mitenkä siis? ajatteletko sinä että +rikkaus on ihmisten paras tavara?" me kysyisimme. -- "Kuinkas muutoin!" +hän vastaisi. Siihen me taas sanoisimme: "Mutta Gorgias tuossa +kiistelee vastaan ja sanoo omasta taiteestaan lähtevän enemmän hyvää +ihmisille kuin sinun taiteestasi." Selvä on, että hän sen perästä +kysyisi: "ja mikä on tuo hyvä?" Siihen vastatkoon Gorgias. Ajatteleppas +siis nyt, Gorgias, että nuo ja minä molemmin kysymme sinulta tätä, ja +vastaa, mikä se on, jonka sanot olevan suurimman hyvän ihmisille ja +jonka mestariksi kehut itseäsi? + +Gorgias. Se mikä todella onkin suurin hyvä, Sokrates, jonka kautta +ihmiset itse puolestaan nauttivat vapautta ja samalla voivat kukin +yhteiskunnassaan hallita muita. + +Sokrates. Mitä siis sillä tarkoitat? + +Gorgias. Sitä, että kykenee sanoillaan uskottamaan tuomiosalissa +tuomareita, neuvoskunnassa neuvoston-jäseniä ja kansankokouksessa +kansalaisia, samoinkuin jokaisessa muussakin tilaisuudessa mihin +kansalaisia kokoontuu neuvottelemaan. Jopa, tämmöisen vallan saatuasi, +pidät orjanasi lääkärin, orjanasi opettajan; ja itse tuo rahamieskin +nähdään rahastelevan toiselle kuin itselleen, sinulle, joka pystyt +puhumaan ja sanoillasi joukkoja johtamaan.[17] + + +VIII. Sokrates. Nyt olet minusta varsin likeltä selvittänyt +puhetaidetta, millaisen arvelet sen taiteen olevan; ja, jos minä mitään +ymmärrän, sanot[18] sinä että puhetaide on jonkinlainen uskotus-seppä +eli suostutus-mestari, ja siihen sen koko toimi ja sen varsinainen +sisällys päättyy. Vai tiedätkö mainita puhetaiteen mitään enempää +voivan kuin vaikuttaa kuulijain sielussa uskomista ja suostumusta? + +Gorgias. En suinkaan, Sokrates, vaan sinä näytät minusta riittävästi +määritelleen asiaa. Tämä on juuri puhetaiteessa pääasia. + +Sokrates. Kuuleppas nyt, Gorgias! Jos kukaan tahtoo toisen kanssa +keskustellen saada selville juuri sen asian, josta puhe on, niin +tiedäppä että minäkin, kuten tahdon uskoa, olen niitä miehiä, ja +luulenpa sinuakin samanlaiseksi. + +Gorgias. Miksi niin sanot, Sokrates? + +Sokrates. Sen sanon heti. Mitä tulee tuohon puhetaiteesta lähtevään +uskotukseen, jonka mainitsit, niin enhän varmaan tiedä, mitä se lienee, +ja mitä seikkoja se koskee, mutta aavistan sentään mitä sillä tarkoitat +ja mitä se koskee. Siitä huolimatta mielin kuitenkin kysyä sinulta, +minkä sanot tuon puhetaiteesta syntyvän uskotuksen olevan ja mitä +asioita koskevan. Mistä syystä siis, vaikka asian aavistankin, sitä +vielä sinulta kyselen enkä itse esitä sitä? En sinun tähtesi, vaan +keskustelumme vuoksi, jotta se kehkiäisi niin, että puheenalainen asia +mikäli mahdollista siitä meille selviää. Sillä katso, eikö sinustakin +näytä minun olevan syytä tutkia tuota sinulta? Samoin kuin jos minä +esimerkiksi kysyisin sinulta, mikä Zeuxis[19] on maalaajien joukossa, +ja sinä sanoisit että hän on se joka maalaa kuvia, enkö silloin syystä +kysyisi, millaisia kuvia hän maalaa ja miten? + +Gorgias. Kaiketi. + +Sokrates. Senkö takia siis, että on muitakin maalaajia, jotka maalaavat +mikä mitäkin kuvia? + +Gorgias. Niin. Sokrates. Mutta ellei kukaan muu kuin Zeuxis maalaisi +kuvia, olisitkin hyvin vastannut? + +Gorgias. Enköhän! + +Sokrates. No sanoppa nyt myös puhetaiteesta: näyttääkö sinusta se yksin +vaikuttavan uskomista vai vaikuttavatko muutkin taiteet sitä? Tarkoitan +tämäntapaisia: jos joku opettaa jotakin asiaa, olkoon se mitä tahansa, +uskottaako hän tuota opittavaa oppivilleen vai eikö? + +Gorgias. No tietysti, Sokrates! Kyllä hän ennen kaikkea juuri uskottaa. + +Sokrates. Puhuaksemme taas samoista taiteista kuin äsken, eikö lukuoppi +ja lukutieteilijä opeta meille kaikki luvun seikat? + +Gorgias. Kyllä niin. + +Sokrates. Eikö hän siis myös uskota? + +Gorgias. Kyllä. + +Sokrates. Siis on luku-oppikin uskotus-seppä. + +Gorgias. Siltä näyttää. + +Sokrates. Jos siis joku kysyy meiltä, millaisen uskotuksen valmistaja +ja mitä koskien, vastaamme; kai hänelle: pari- ja epäpari-lukuja +koskevan opin, paljoko kutakin lajia on; ja samaten voimme toteen +näyttää että muutkin mainitsemamme taiteet kaikki ovat uskotus-seppiä +sekä minkä ja mitä koskien mikin, vai eikö niin? + +Gorgias. Kyllä niin. + +Sokrates. Ei puhetaide siis yksinään ole uskotus-seppä. + +Gorgias. Totta puhut. + + +IX. Sokrates. Koska tämä taide siis ei ole ainoa joka semmoisen työn +suorittaa, vaan muutkin sitä tekevät, voinemme tämän jälkeen, samoin +kuin taidemaalarista puhuttaissa, syystä kysyä, millaisen ja mitä +koskevan uskotuksen taide puhetaide on. Vai eikö sinusta ole oikein +näin kysyä? + +Gorgias. Kyllä minusta. + +Sokrates. Vastaa nyt siis, Gorgias, koska sinustakin näyttää niin +olevan. + +Gorgias. No sen uskotuksen, sanon minä, Sokrates, joka tulee +kysymykseen käräjissä ja muissa rahvaan kokouksissa, kuten jo äsken +lausuin, ja sitä koskien mikä on oikeaa ja väärää.[20] + +Sokrates. Kyllä minäkin arvasin sinun sitä ja noiden asiain uskotusta +tarkoittavan, oi Gorgias. Mutta ett'et ihmettelisi, jos vähän myöhemmin +kysyn sinulta semmoista, joka näyttää olevan selvää, vaan jota +sittenkin toistamiseen utelen, niin tiedä, että kysyn sitä sentakia +että keskustelumme jatkuisi järjestyksessä perille asti, en sinun +tähtesi, vaan ett'emme pelkän olettamisen nojassa tottuisi toisiltamme +ennen aikaa sanottavia riistämään, vaan että sinä mielipiteesi +perustalta saattaisit sanottavasi perille siihen suuntaan kuin itse +tahdot. + +Gorgias. Ja oikein näytät minusta siinä menettelevän, Sokrates. + +Sokrates. No katselkaamme nyt jo tätäkin. Sanotko mitään oppimiseksi? + +Gorgias. Sanon. + +Sokrates. Entä mitään uskomiseksi? + +Gorgias. Kyllä sitäkin. + +Sokrates. No, näyttääkö sinusta kumpikin, se että on oppinut ja se että +on saanut jonkun uskon, tieto ja uskominen olevan samaa vai eri +asioita? + +Gorgias. Kyllä minä, Sokrates, arvelen niiden olevan eri asioita. + +Sokrates. Oikein arvelet ja sen huomannet tästäkin. Jos joku kysyy +sinulta: saattaako, Gorgias, joku uskominen olla perätön ja toinen taas +tosiperäinen? niin myöntäisitpä arvatakseni. + +Gorgias. Kyllä. + +Sokrates. Mutta kuinkas? Onko tieto myös perätön ja tosiperäinen. + +Gorgias. Ei mitenkään. + +Sokrates. Selvä on siis, ettei uskominen ja tieto ole samaa.[21] + +Gorgias. Puhut totta. + +Sokrates. Mutta sekä ne jotka oppimalla ovat saaneet tiedon, että ne +jotka ovat tulleet uskomiseen ovat kuitenkin molemmat asiastaan +vakuutetut. + +Gorgias. Niin kyllä. + +Sokrates. Sallitko siis meidän otaksua kahta lajia uskotusta, jotka +vaikuttavat, toinen uskomisen ilman tietoa, toinen tositiedon? + +Gorgias. Aivan niin. + +Sokrates. Kumpaa lajia uskotusta luopi siis puhetaide käräjissä ja +muissa väenkokouksissa oikeutta ja vääryyttä koskevissa asioissa? +Sitäkö josta syntyy uskominen ilman tietoa vai sitäkö josta tieto? + +Gorgias. Onhan se selvä asia, että sitä josta syntyy uskominen. + +Sokrates. Puhetaide on siis, kuten näyttää, ainoastaan uskomista +luovan, mutt'ei oppia suovan uskotuksen tekijä oikeasta ja väärästä. + +Gorgias. Niin. + +Sokrates. Ei puhetaituri siis ole pätevä opastamaan käräjiä ja muita +väenkokouksia tietoon oikeasta ja väärästä, vaan ainoastaan uskottomaan +niitä.[22] Eikä hän tosiaan voisikaan niin vähässä aikaa opettaa niin +suurta joukkoa tajuamaan niin suuria asioita. + +Gorgias. Kai ei. + +Sokrates. Katsotaanpa siis nyt, mitä meidän oikeastaan on sanottava +puhetaiteesta. Enpä itsekkään vielä oikein oivalla, mitä siitä +sanoisin. Kun kaupungilla on kokous, jossa keskustellaan lääkärin +vaalista[23] tai laivanveistäjien tai jonkin muun ammattimiesten +luokkaan kuuluvan otosta, eihän silloin mikään puhetaituri voi ruveta +neuvoja antamaan, vai kuinka? Sillä selvä on, että kussakin vaalissa on +ammatissaan taitavin valittava. Sama on laita, kun keskustellaan +varusmuurien rakentamisesta tai satamain tai laivaveistämöjen +laittamisesta: ei silloinkaan puheniekkojen neuvoja kysytä vaan +rakennusmestarien. Eikä myöskään, kun neuvotellaan sotapäällikköjen +valinnasta tai taistelu-asemaan käymisestä vihollisia vastaan tai +lujain paikkain anastamisesta, vaan silloin ovat sota-asiain ymmärtäjät +neuvomassa eikä puhetaiturit. Vai mitä aattelet sinä, Gorgias, +tämmöisistä asioista? Koskahan sekä kehut itse olevasi puhetaituri että +tekeväsi muitakin puhetaitoisiksi, niin on kohdallaan että sinulta +kysellään taiteesi tehtävistä. Ja ajattele asiaa niin, että minä ajan +takaa sinun omaakin etuasi. Sillä arvattavasti yksi ja toinen täällä +läsnä olevista halunnee ruveta sinun oppilaaksesi, jommoisia jo +huomaankin eräitä, ehkä useitakin, mutta he ujostelevat ehkä +tiedustella asioita sinulta suorastaan. Ajattele siis, että minun +sinulta kysyessäni, hekin kyselevät näin: "mitä etua meille siitä +koituu, jos käymme sinun kouluasi, Gorgias? Mistä asioista me tulemme +kykeneviksi neuvoja valtiolle antamaan? Tokko ainoastaan siitä mikä +yleensä on oikein ja väärin, vai niistäkö myös mitä Sokrates mainitsi?" +Koetappa nyt vastata heille. + +Gorgias. No minäpä koetan, Sokrates, paljastaa sinulle selväksi +puhetaiteen koko voiman. Hyvä olikin, että opastit minut uralle. Sinä +tiedät kaiketi, että täkäläiset laivaveistämöt sekä Athenan +kaupunginmuurit ja satamain varustus syntyivät Themistokleen neuvosta, +osaksi myös Perikleen, mutta ei ammattimiesten neuvosta. + +Sokrates. Niin maine kertoo, Gorgias, Themistokleeseen nähden. +Perikleen kuulin itse neuvovan meitä keskimuuria rakentamaan. + +Gorgias. Ja milloin joku niistä miehistä, joita mainitsit, on +valittava, Sokrates, näet aina puhetaiturien neuvoja lausuvan ja +mielipiteensä asioista voitolle vievän. + +Sokrates. Tätä olen jo kauan itsekseni ihmetellyt, Gorgias, ja kysynyt, +mikä tenhovoima tuossa puhetaiteessa lienee. Joku yli-inhimillinen +voima siinä minusta ilmestyy, katsellessani sen suuruutta.[24] + + +XI. Gorgias. Jospa tietäisitkin, Sokrates, kaikki, miten se taide +sanalla sanoen sulkee itseensä kaikkien taiteiden voimat! Mainitsen +sinulle siitä selvän todistuksen. Olen usein käynyt veljeni tai muiden +lääkärien kera sairasten luona, jotka eivät ole tahtoneet syödä rohtoja +tai antaa lääkärin leikata tai polttaa vammojansa;[25] ja kun lääkäri +ei ole saanut heitä suostumaan, olen minä heidät taivuttanut +käyttämättä mitään muuta keinoa kuin puhetaidetta. Ja väitänpä vielä, +että, jos kaupunkiin mihin tahansa saapuu puhetaitoinen mies ja +lääkäri, ja niiden tulee kansankäräjissä tai jossakin muussa +kokouksessa puheilla kilpailla, kumpi heistä on valittava lääkäriksi, +lääkäri jää aivan huomaamattomiin toisen rinnalla, ja tuo aimo puhuja +valitaan siihen virkaan, jos hän vain tahtoo. Samoin jos on kilpailtava +minkä muun ammattimiehen kanssa tahansa, niin puhetaituri paremmin kuin +kukaan muu osaa houkutella ihmisiä valitsemaan itseään, sillä ei ole +sitä asiaa, josta hän ei osaisi jutella viehättävämmin kuin kuka muu +ammattimies tahansa kansassa. Niin suuri ja niin tenhoisa on siis tämän +taiteen voima. Kuitenkin tulee, Sokrates, käyttää puhetaidetta samoin +kuin kaikkea muutakin taistelukeinoa.[26] Sillä ei muutakaan +taistelutaitoa siltä pidä käyttää kaikkia ihmisiä vastaan, vaikka onkin +oppinut nyrkittelemään, nyrkkisillä ollen painimaan sekä aseilla +taistelemaan, niin että siinä voittaa sekä viholliset että ystävät; ei +sen takia tarvitse ystäviään piestä, pistää ja tappaa. Mutta jos joku +käytyään voimistelukoulua, ollen varreltaan vankka, siellä on oppinut +aimo nyrkkisoturiksi, sekä sitten rusikoikin isäänsä ja äitiänsä tai +jotakuta muuta omaistansa tai ystäväänsä, eipä siltä -- Zeus avita! -- +saa vihata hänen opettajiaan ja niitä jotka harjoittelivat häntä asein +taistelemaan ja ajaa heitä pois kaupungista. Sillä nämä opettivat +hänelle taisteluntemput sitä varten, että hän niitä käyttäisi +oikeudenmukaisesti vihollisia ja solvaajoita vastaan, torjumaan +ylläkköä, itse toraa aloittamatta; mutta kääntäen asiat nurin käyttää +hän voimaansa ja taitoansa väärin. Eivät opettajat siltä ole pahat, +eikä taide ole paha tai syypää, vaan luulteni ne jotka eivät käytä sitä +hyvin. Samoin on puhetaiteenkin laita. Sillä puhetaituri on tosin +pystyvä puhumaan kaikkia vastaan ja kaikista asioista, niin että häntä +hetaammin uskotaan kuin muita kansan joukoissa, puhukoon hän lyhyesti +sanoen vaikka mistä. Mutta ei hän kuitenkaan sentakia saa riistää +kunniaa lääkäreiltä -- vaikka hän sen kyllä osaisikin -- eikä muilta +ammattimiehiltä, vaan käyttäköön hän oikeudenmukaisesti puhetaidetta, +niinkuin taistelukeinoa ainakin. Mutta jos joku tultuaan +puhetaituriksi, sittemmin tämän taidon ja voiman nojassa tekee +vääryyttä, ei siltä, mielestäni, pidä hänen opettajaansa vihata ja +kaupungista karkoittaa. Sillä tämä opetti hänelle taidon oikeaa käyttöä +varten, mutta hän käyttää sitä päinvastoin. Taidon nurjaa käyttäjää on +siis oikein vihata, karkoittaa, tappaa, mutta ei viatonta opettajaa. + + +XII. Sokrates. Luulenpa, Gorgias, sinunkin kokemuksesta tuntevan monet +keskustelut[27] ja huomanneen niissä sen asianlaidan vallitsevan, +että keskustelijat eivät tyynesti malta keskenään selvitellä +keskusteltavaksi otettuja asioita ja näin opittuaan toisiltaan ja +opetettuaan toisiaan erota sovinnossa; vaan jos he joutuvat kiistaan +jostakin ja syyttävät toinen toistansa väärin esittäväksi tai +sekoittavaksi asian, suuttuvat he ja arvelevat toisen puhuvan +halventaakseen heitä, ja näin kiistanhalun sytyttyä jää itse +puheenalainen asia tutkimatta. Ja muutamastippa lopulta sangen rumasti +erotaan, herjaten toisiaan semmoisilla soimauksilla, että +läsnäolijoitakin suututtaa, kun rupesivat semmoisten ihmisten +kuulijoiksi. Minkä takia minä näitä puhun? Syystä että sinä mielestäni +nyt et puhunut aivan johdonmukaisesti etkä sopusoinnussa siihen, mitä +ensin lausuit puhetaiteesta. Minä arastelen kuitenkin kumota sinua, +sillä luulet ehkä minun tahtovankin vain kinata sinua vastaan eikä +puhuvan itse asian hyväksi, sitä selvittääkseni. Jos nyt sinä olet +samoja miehiä kuin minäkin, niin halustapa rupeisin sinua kuulustamaan; +mutta ellet ole, niin jätettäköön asia sikseen. Ja mitäs miehiä minä +sitten olen? Niitä, jotka mielellään sallivat kumota väitteitään, jos +eivät oikein puhu, ja mielellään myös kumoovat toisen väitteitä, jos ne +ehkä eivät ole oikeita, jopa miltei mieluummin sallivat kumota omia +väitteitään kuin kumoovat toisten omia. Sillä edellistä pidän minä +suurempana etuna, mikäli näet on parempi itse päästä mitä suurimmasta +pahasta kuin päästää siitä toinen. Sillä ei mikään mielestäni ole niin +suuri onnettomuus ihmiselle kuin valheellinen luulo niistä asioista +jotka paraikaa ovat meillä keskusteltavina.[28] Jos nyt siis sinäkin +myönnät olevasi tämmöinen mies, niin jutelkaamme. Mutta jos niiksi +näkyy, niin jättäkäämme jutut sikseen ja lopettakaamme keskustelu. + +Gorgias. Kyllä minäkin, Sokrates, myönnän olevani tuollainen kuin sinä +osotit olevasi. Mutta ehkä tarvinnee ottaa huomioon läsnäolijainkin +mieltä. Sillä ennenkun te tulitte, olin minä jo kauan ja pitkältä +pitänyt heille esitelmää; jos me nyt vielä jatkamme, tulee +keskustelumme varmaankin venymään pitkälle.[29] Meidän on siis +katsottava heidänkin puoltaan, ettemme pidätä heitä, jos joku tahtoo +toimittaa jotain muutakin. + + +XIII. Khairephox. Kuulettehan itsekkin, Gorgias ja Sokrates, näiden +miesten melulla osottavan haluansa vieläkin kuulla teidän puhettanne. +Älköön minulle kumminkaan sattuko sellaista kiirettä tointa, joka +pakottaisi minua lähtemään kuulemasta tämmöisiä puheita ja puhujia ja +toimittamaan jotakin tärkeämpää. + +Kallikles. Jumaliste, Khairephon! Olen minä jo monasti ollut saapuvilla +keskusteluja kuulemassa, mutta en tiedä, ovatko ne milloinkaan minua +niin huvittaneet kuin nyt. Jos siis puhuisitte vaikka kaiken päivää, en +väsyisi kuulemaan. + +Sokrates. Ei minun puolestani, Kallikles, ole mitään estetttä, jos +Gorgias vain suostuu. + +Gorgias. Häpeäähän siitä minulle olisi, ellen tuota tahtoisi, minä kun +itse tarjousin vastaamaan, kysyttäköön minulta jos mitä tahansa. Jos +siis läsnä olijoita miellyttää, niin jatka vain jutelmaa ja kysy mitä +ikänä mielit. + +Sokrates. Kuule siis, Gorgias, mitä minä oudoksun sinun lausumissasi. +Mutta ehkä puhuitkin oikein, vaikka minä en oikein ymmärtänyt sinua. +Sinä sanot osaavasi tehdä puhetaituriksi sen joka mielii sinulta sen +taidon oppia. + +Gorgias. Niin. + +Sokrates. Niinkö että hänen puhettaan kaikista asioista kansanjoukossa +uskotaan, vaikkei hän opeta, vaan ainoastaan uskottelee? + +Gorgias. Niin aivan. + +Sokrates. Lausuithan äsken, että terveydenhoidostakin puhuttaissa +puhetaituria uskotaan kernaammin kuin lääkäriä? + +Gorgias. Niin lausuinkin, nimittäin rahvaan kesken. + +Sokrates. Eikös tuo "rahvaan kesken" ole samaa kuin tietämättömien +kesken? Sillä ei hän suinkaan tietävien kesken ole lääkäriä +uskottavampi. + +Gorgias. Totta sanot. + +Sokrates. Jos hän siis on lääkäriä uskottavampi, eikö hän ole tietävää +uskottavampi? + +Gorgias. On kaiketi. + +Sokrates. Olematta kuitenkaan lääkäri, eikö niin? + +Gorgias. Niin. + +Sokrates. Mutta joka ei ole lääkäri, hän ei kai ymmärrä niitä asioita +joita lääkäri ymmärtää! + +Gorgias. Se on selvä. + +Sokrates. Siis tietämätöntä tietämätönten seassa uskotaan paremmin kuin +tietävää, jos puhetaituria uskotaan enemmin kuin lääkäriä. Seuraako se +tästä vai onko toisin? + +Gorgias. Kyllä se seuraa tässä kohden. + +Sokrates. Eiköhän kaikissa muissakin taiteissa asianlaita ole sama mitä +tulee puhetaituriin ja puhetaiteeseen? Itse asioita tämän taiteen ei +tarvitse tietää, miten niiden laita on, vaan ainoastaan keksiä joku +uskotuksen keino, niin että puhetaiturit näyttävät tietämättömien +silmissä tuntevan asiat paremmin kuin ne joilla niistä on tosi tieto. + + +XIV. Gorgias. Vaan eikös siitä synny oiva helpotus opinnoissa, +Sokrates, kun, vaikkei ole oppinut mitään muita taiteita kuin tuon +ainoan, kuitenkin hyvästi pitää puoliaan ammattimiesten rinnalla? + +Sokrates. Pitääkö puhetaituri tuon takia puoliaan muiden rinnalla vai +eikö pidä, sitähän saamme heti tutkia, jos siitä on etua +tutkimuksellemme; nyt tähystäkäämme ensiksi toista asiaa: onko +puhetaituri samalla kannalla oikean ja väärän, ruman ja kauniin, hyvän +ja pahan suhteen, kuin terveysopin ynnä niiden alojen suhteen joita +muut ammatit käsittävät, nimittäin, että hän tosin ei tunne niitä +itsiä, mitä hyvä ja paha, kaunis ja ruma, oikea ja väärä ovat, mutta on +sepinnyt niistä itselleen uskotuksen taidon, niin että hän +tietämätönnäkin näkyy tietämätönten seassa tietävän enemmän kuin +tietävä? Vai onko hänen täytymys ne tietää ja tarvitseeko sen, joka +aikoo oppia puhetaidetta, sinun luoksesi tullessaan osata ne asiat +edeltäpäin? Jos ei, onko sitte niin, että sinä, puhetaiteen opettajana, +et opeta oppiisi tulleelle mitään näistä -- sillä se ei kuulu sinun +virkaasi vaan toimitat ainoastaan niin, että hän joukon silmissä +näyttää niitä asioita tietävän, vaikkei tiedäkkään ja näyttää olevan +hyvä, vaikkei olekkaan? Vai etkö ensinkään kykene hänelle opettamaan +puhetaidetta, ellei hän edeltäpäin tiedä noitten asiain laitaa? Miten +onkaan näiden seikkain laita, Gorgias? Ja kautta Zeuksen, paljasta +kerrankin, kuten äsken lupasit,[30] minulle puhetaiteesi koko merkitys, +mikä se sitten lieneekin! + +Gorgias. Luulenpa, Sokrates, että hän senkin voi minulta oppia, ellei +se satu ennestään olemaan tuttua.[31] + +Sokrates. Hyvin sanottu, ja pidetään siitä kiinni! Jos teet jostakusta +puhetaiturin, pitää hänen välttämättä tietää oikeat ja väärät, joko +ennaltaan tai jälestäpäin sinulta opittuaan. + +Gorgias. Kaiketi. + +Sokrates. Kuules nyt! Totta kai rakennusasiat oppinut on +rakennusmestari? + +Gorgias. On kaiketi. + +Sokrates. Ja soitannon temput soittoniekka? + +Gorgias. Kyllä. + +Sokrates. Ja lääketieteen oppinut on lääkäri ja niin muillakin aloilla +samaan tapaan päätellen; mitä mikin onkaan oppinut, sellainen hän on, +miksi hänen tieteensä hänet teki -- eikö niin? + +Gorgias. Niin aivan. + +Sokrates. Eikö siis tämän perustelun mukaan oikean oppinut ole +oikeamielinen?[32] + +Gorgias. Kyllä kaiketi. + +Sokrates. Ja oikeamielinen tekee kai oikein? + +Gorgias. Tekee niin. + +Sokrates. Eikös puhetaituri siis välttämättä ole oikeamielinen ja +oikeamielisenä tahdo tehdä oikein? + +Gorgias. Siltä kumminkin näyttää. + +Sokrates. Ei oikeamielinen kaiketi milloinkaan tahdo tehdä vääryyttä? + +Gorgias. Ei suinkaan. + +Sokrates. Mutta puheemme mukaan täytyy puhetaiturin olla oikeamielisen. + +Gorgias. Niin. + +Sokrates. Ei puhetaituri siis milloinkaan tahdo tehdä vääryyttä. + +Gorgias. Nähtävästi ei. + + +XV. Sokrates. Muistatko vähää ennen lausuneesi, ettei siltä saa soimata +eikä maasta karkoittaa voimistelunopettajia, jos heidän opissaan ollut +nyrkkitaisturi väärinkäyttää nyrkittelyä ja tekee tuhoja? Samoin +myöskin, että jos puhuja käyttää vääryyteen puhetaitoansa, ei siitä saa +syyttää hänen opettajaansa ja ajaa häntä maasta pois, vaan syytettäköön +tuota joka vääryyttelee eikä käytä puhetaidetta oikein ja ajettakoon +hänet pois? Sanottiinko näin vai eikö? + +Gorgias. Sanottiin. + +Sokrates. Vaan nyt tuo sama mies, puhetaituri, ei näy koskaan voivan +vääryyttä tehdä. Vai kuinka? + +Gorgias. Ei näy. + +Sokrates. Ja alkupuolella puhettamme, Gorgias, mainittiin, että +puhetaiturin toimi puheillaan ei tarkoita tasalukuja ja epäpari-lukuja, +vaan oikeutta ja vääryyttä, eikö niin? + +Gorgias. Niin. + +Sokrates. Senpä takia minä silloin sinun puheittesi perusteella +otaksuin, että puhetaiturin toimi ei voisi milloinkaan olla mikään +väärinteon toimi, se kun aina suuntaa sanansa oikeuden puoleen; mutta +kun sitten vähän jälemmin virkoit, että puhuja saattaa käytellä +puhetaidetta vääryyteenkin, niin sitäpä oudoksuin, ja kuu mielestäni +sinun puheesi eivät oikein sointuneet sopuun keskenään, lausuin nuo +sanat, että jos olisit samaa mieltä kuin minäkin siinä että +erehtyneellä on etua erehdyksensä korjaamisesta, niin olisi syytä +jatkaa keskustelua, mutta jos olisit toista mieltä, heittäisimme sen +sikseen. Sittemmin on asioita tutkiessamme, kuten itsekkin näet, käynyt +ilmi, että puhetaiturin on mahdoton väärinkäyttää taitoansa ja tahtoa +tehdä vääryyttä. Mitenkä nyt tämän asian laita onkaan, sitä +tyydyttävästi selvittämään tarvitaan, jumaliste, Gorgias, koko pitkältä +pakinoita vielä. + + +XVI. Polos.[33] Mitä, Sokrates? Niinkö sinä todella arvelet +puhetaiturin toimesta, kuten nyt haastelet? Kai sentään ymmärrät, että +Gorgias vain häpesi olla myöntämättä sinulle, että puhetaituri tietää +nuotkin kaikki, mikä on oikeaa ja kaunista ja hyvää, ja että jos joku +hänen oppiinsa tullessaan ei niitä jo tiedä, opettaa hän ne sille. +Semmoisesta myöntymyksestä syntyi ehkä sitten jotakin ristiriitaa hänen +puheissaan, jommoista sinä halusta suotkin syntyvän, sinä kun itse +viettelit häntä tuommoisten kysymysten tolalle -- sillä kenen luulet +sinä kieltävän, ettei hän itse ymmärrä oikeuden käsitteitä yhtä hyvin +kuin osaa niitä toisillekkin opettaa? Mutta puheiden suistaminen +tuommoisiin todistaa törkeää sivistymättömyyttä. + +Sokrates. Polos kaunokaiseni! Siltä varaltahan me hankimmekin +itsellemme ystäviä ja poikia, että, jos itse vanhaksi tultuamme +kompastumme, te nuoremmat olisitte tarjona oientamassa meidän +vaellustamme sekä sanoissa että töissä. Niinpä nytkin jos minä ja +Gorgias erehdymme puheissamme, niin seiso sinä vieressä meitä +oientamassa, sillä siihen olet velvoitettu. Jos nyt joku myöntymys +mielestäsi näyttää tulleen tehtyä ilman riittävää syytä, niin tahdon +mielelläni peruuttaa väitteeni siinä kohdin, kuuhan vain kartat yhtä +asiaa. + +Polos. Mitä sitten? + +Sokrates. Pitkäpuheisuuden tulvaa, Polos, jota alussa yritit käyttää. +Supistaos se ahtaammalle! + +Polos. Mitä? Eikö minun ole lupa puhua niin pitkältä kuin tahdon? + +Sokrates. Ikäväksihän tosiaan olosi kävisi, ystäväni, jos tultuasi +Athenaan, jossa on vapaampi lupa puhua kuin missään muualla Hellaassa, +sinä nyt yksin jäisit tästä edusta osattomaksi. Mutta pane sille +ikävälle seikalle vastapainoksi toinen: jos sinä vain puhut pitkältä +etkä huoli vastata sulta kysyttäessä, niin eikö minunkin oloni käy +ikäväksi, paitsi jos saan lähteä tieheni ja päästä sinua kuulemasta? +Mutta jos jollain mielenkiinnolla olet seurannut keskusteluamme ja +tahdot sitä ohjata oikealle uralle, niin peruuta nyt, kuten sanoin, +sinäkin minkä verran hyväksi näet, ja vuoroin kysellen ja vastaten +kysymiin, samoin kuin minä ja Gorgias, näytä vääräksi minun väitteeni +ja salli minun näyttää vääräksi sinun väitteesi. Sillä kaiketi sinä +ymmärrät samoja asioita kuin Gorgiaskin? Vai miten? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Kai sinäkin siis kehoitat kysymään itseltäsi mitä kukin +kulloinkin haluaa, koskas tiedät kullekkin vastata? + +Polos. Niinpä aivan. + +Sokrates. Tee siis nyt kumpaa itse mielit, kysy tai vastaa! + + +XVII. Polos. Sen tahdon tehdä. Vastaa siis minulle, Sokrates, koskapa +Gorgias sinusta näyttää epäröivän puhetaiteen suhteen: minkä sanot sinä +sen olevan? + +Sokrates. Kysytkö, minkä taiteen minä sen sanon olevan? + +Polos. Kysyn. + +Sokrates. Ei se minusta ole mikään taide, Polos, sanoakseni sinulle +totuuden. + +Polos. No, mitäs se sinusta sitten on? + +Sokrates. Asia, josta sinä kirjassasi, jonka hiljan luin, sanot taiteen +syntyvän. + +Polos. Mitä tällä tarkoitat? + +Sokrates. Jotakin harjoituksella saatua taitoa.[34] + +Polos. Näyttääkö puhetaide siis sinusta olevan harjaantumista? + +Sokrates. Näyttää, ellei sinulla ole muuta sanottavaa. + +Polos. Mihin pystyvä harjaantuminen? + +Sokrates. Tuottamaan jotakin viehätystä ja nautintoa.[35] + +Polos. Eikö siis puhetaide näytä sinusta olevan jotakin oivaa, se kun +kykenee ihmisiä miellyttämään? + +Sokrates. Kuinka Polos? Joko sait minulta tietää, mitä arvelen sen +olevan, niin että jo voit kysyä, jotakin seuraavaa, eikö se minusta +näytä olevan jotain jaloa? + +Polos. Sainhan jo tietää, että se mielestäsi on jonkinmoista +harjaantumista! + +Sokrates. Tahdotko, kun pidät miellyttämistä niin tärkeänä, minun +mielikseni tehdä pienen asian? + +Polos. Halusta. + +Sokrates. Kysyppä minulta, mikä taide ruuankeitto minusta näyttää +olevan. + +Polos. Sanoppa sitten, mikä taide on ruuankeitto? + +Sokrates. Ei mikään, Polos. + +Polos. Mitä se sitte on? Sano! + +Sokrates. Sanonpa jo: jonkinmoista harjaantumista. + +Polos. Mihin? + +Sokrates. Tuottamaan jotakin viehätystä ja nautintoa, Polos. + +Polos. Mitä? Onko sitten ruuankeitto ja puhetaide samaa? + +Sokrates. Ei suinkaan; mutta ne ovat kumpikin eri osia samasta +harrastuksesta. + +Polos. Niin mistä sinä tarkoitat? + +Sokrates. Eihän liene törkeää tai säädytöntä, jos lausun mielipiteeni +suoraan?[36] Minua arveluttaa niin tehdä Gorgiaan tähden, ettei hän +vaan luulisi minun ilkamoivan hänen tointansa. Mutta enpä todella +tiedäkkään, harjoittaako Gorgias sellaista puhetaidetta jota minä +tarkoitan; sillä ei meidän äskeisestä juttelustamme vielä lainkaan +selvinnyt, mitä hän siitä ajattelee. Mutta mitä minä puhetaiteeksi +sanon, se on erään asian osa joka ei kuulu kaunisten lukuun. + +Gorgias. Minkä niin, Sokrates? Sanoppa, minua ensinkään ujostelematta! + + +XVIII. Sokrates. No, minun mielestäni, Gorgias, se on toimi eli +harrastus, joka ei kuulu taiteeseen, mutta vaatii hyvällä arviokyvyllä +varustettua, rohkeaa henkeä, jolla myös on luontainen lahja sukevasti +seurustella ihmisten kanssa. Ylipäänsä kutsun minä sitä mielistelyksi. +Tässä harrastuksessa näyttää minusta olevan useita muitakin osia, ja +yksi niistä on myös ruuanlaitto-taito, jota pidetään taiteena, mutta +joka minun mielipiteeni mukaan ei ole mikään taide, vaan ainoastaan +kokemuksen ja harjoituksen tointa. Saman mielistelyn osia ovat edelleen +puhetaide, niinikään koristelutaito[37] ja sofistiikka, siis neljä +osaa, esineinään neljä eri asiaa. Jos Polos nyt mielii kysellä, niin +kyselköön. Sillä hän ei ole vielä kuullut, millaisena mielistelyn osana +minä pidän puhetaidetta: häneltä jäi näet huomaamatta, etten vielä +vastannutkaan tähän kysymykseen, ja hän kysyy vain edelleen, enkö pidä +sitä kauniina taiteena. Mutta minäpä en vastaakkaan hänelle, katsonko +puhetaiteen olevan jotain kaunista vai rumaako, ennenkun olen sanonut +mitä se on. Eikä olisikkaan oikein, Polos, ennen vastata. Mutta jos +niin tahdot, kysy, minä mielistelyn osana minä pidän puhetaiturin +tointa. + +Polos. Kysynpä sitten ja vastaa: mikä osa se on? + +Sokrates. Tokkohan tajunnetkaan minua, jos vastaan: puhetaide on minun +ajatukseni mukaan varjokuva eräästä valtiotaidon osasta. + +Polos. Miten siis? Sanotko sen olevan kauniin vai ruman? + +Sokrates. Ruman toki! Sillä kaikki mikä on pahaa, sitä sanon rumaksi -- +koskapa mun täytyy vastata sinulle, ikäänkuin jo tietäisit mitä +tarkoitan. + +Gorgias. Zeus avita, Sokrates, enpä minäkään enää tajua mitä sinä +sanot. + +Sokrates. Et tietystikkään, Gorgias, sillä enhän vielä olekkaan asiaa +ehtinyt selvittää -- mutta tämä Polos on niin nuori ja raju.[38] + +Gorgias. Annappa hänen olla ja sano minulle, mitä sillä tarkoitat että +puhetaide on varjokuva jostakin valtiotaidon osasta. + +Sokrates. Koetanpa selvittää sinulle, mitä puhetaide minusta näyttää +olevan. Jos se sitte ei olekkaan sitä, niin kumotkoon Polos tässä +mielipiteeni. Onko mitään, mitä kutsut sieluksi ja ruumiiksi? + +Gorgias. Kuinkas ei! + +Sokrates. Luuletko niiden kummankin voivan olla jossakin hyvinvoinnin +tilassa? + +Gorgias. Kyllä. + +Sokrates. Entäs hyvinvoinnin tilassa, joka vain siltä näyttää, mutta ei +sitä ole? Minä tarkoitan esimerkiksi tämmöistä: monet näyttävät voivan +ruumiillisesti hyvin, niin ettei kukaan, paitsi lääkäri tai voimistelun +opettaja, voisi huomata, etteivät he sittekään jaksa hyvästi. + +Gorgias. Se on totta. + +Sokrates. Sanonpa siis sekä ruumiissa että sielussa voivan olla +semmoista, joka tekee että ne näyttävät voivan hyvin, vaikk'eivät +voikkaan. + +Gorgias. Niin on. + + +XIX. Sokrates. Annappas, koetan paremmin selittää sinulle mitä +tarkoitan. Noita kahta esinettä varten on, sanon minä, kaksi taidetta. +Sitä joka on sielua varten kutsun minä valtiotaidoksi;[39] ruumista +varten olevaa en osaa yhdellä nimellä mainita. Mutta ruumiin hoidossa, +joka on yksi asia, erotan kaksi puolta -- voimistelun ja lääkeopin. +Samoin vastaa valtiotaidon alalla voimistelua lainsäädäntö, niinkuin +lääkeopin vastineena on lainkäyttö.[40] Nyt ovat nämä kaksittain +ikäänkuin sukua toisilleen, mikäli ne käsittävät samaa esinettä, +nimittäin lääkeoppi on sukua voimistelulle, lainkäyttö lainsäädännölle; +kuitenkin ne myös joltain puolen eroavat toisistaan. Nämä neljä +taidetta, jotka palvelevat toiset ruumista, toiset sielua, aina pitäen +silmällä näiden parasta, ne havaitsee nyt mielistely -- en sano sen +selvästi asiaa tajuavan,[41] vaan ainoastaan arviolta vaistoavan -- +jakautuu neljään osaan, hiipii noiden neljän taiteen alle, pukeutuen +niiden verhoon ja on olevinaan sitä jonka verho hänellä on yllään. +Siitä mikä on parasta se ei ensinkään pidä väliä, vaan sillä mikä +milloinkin on mieluisinta se pyydystelee älyttömyyttä ja lumoo sitä +luulemaan häntä mitä arvokkaimmaksi. Niinpä keittotaito pukeuu +lääkeopin verhoon ja on ymmärtävinään mitkä ruuat ovat ruumiille +parhaat; niin että jos lasten tai lapsellisesti ymmärtämättömien +miesten kesken olisi ratkaistava riita, kumpi paremmin ymmärtää, mitkä +ruuat ovat terveellisiä, mitkä vahingollisia, lääkärikö vai keittäjä, +lääkärin varmaan täytyisi oppeineen tietoineen kuolla nälkään. Tätä +minä siis kutsun mielistelyksi ja väitän sen semmoisen olevan jotakin +rumaa, oi Polos -- sillä sinulle minä tämän sanon koska se tähystelee +mieleistä heittäen sikseen parhaan. Enkä myönnä sen olevan niinkään +taiteen, vaan ainoastaan harjaantumisen, koska se ei ollenkaan tutki +millaisia ne keinot, joita se käyttää, luonteeltaan ovat, eikä siis +myöskään osaa tehdä selkoa kunkin perussyystä. Mutta minä en nimitä +taiteeksi mitään semmoista, joka on järkiperustaa vailla. Jos sinä +näissä kohdin olet eri mieltä, niin tahdon selvittää sinulle +mielipiteeni. + + +XX. Lääkeopin verhon vetää siis, kuten sanoin, mielistely keittotaitona +yllensä; voimistelun pukuun pujahtaa taas samalla tapaa somistustaito +ja ollen itsessään katala ja petollinen, epäjalo ja halpa, pettelee se +muodoilla ja väriloisteella, silosoreudella ja vaatteilla siinä määrin, +että sen vaikutuksesta tavoitellaan tuota vierasta kauneutta, mutta +halveksitaan omaa, voimistelun kautta saatavaa kauneutta. Mutta ettei +puheeni venyisi pitkäksi, tahdon puhua sinulle matemaatikkojen +tapaan,[42] -- silloin kaiketi hyvin käsittänet --: samassa suhteessa +kuin somistelu on voimisteluun, on keittotaito lääketaitoon; taikka +vielä paremmin näin: mitä somistelu on voimistelun, sitä on sofistiikka +lainsäädännön suhteen,[43] ja mitä keittotaito on lääkeoppiin, sitä on +puhetaide oikeudenhoitoon. Ne eroavat, kuten olen sanonut, luonnoltaan +toisistaan; mutta kun ne myös ovat liki toisiaan, niin sofistat ja +puhetaiturit[A] samassa toimessa ja samoissa puuhissa sekaantuvat +toisiinsa, eivätkä enää tiedä miten heidän on menetteleminen itsensä +suhteen, yhtä vähän kuin muutkaan tietävät mihin heitä käyttää. Sillä +ellei sielu hallitsisi ruumista, vaan se hoitaisi itseään, ja jollei +sielu tarkoin tähystäisi ja erottaisi keittotaitoa ja lääkeoppia, vaan +ruumis itse arvioisi ja punnitsisi niitä sille suloisten tunteiden +mukaan, niin kyllä silloin Anaxagoraan[44] lauselma tehoisi täydeltään, +rakas Polos -- ovathan ne asiat sinulle tutut --: kaikki olokappaleet +sekaantuisivat yhteen sekasokaan, eikä enää voitaisi toisistaan erottaa +lääkkeitä, terveellisiä ruokia ja keittoherkkuja. Siinä kuulit nyt, +mitä puhetaiturin toimi minun mielestäni on -- keittotaidon vastaverta +sielussa, niinkuin tämä taas vastaa sitä ruumiissa. Mutta olen ehkä +menetellyt kummasti siinä etten sallinut sinun pitää pitkiä puheita ja +olen itse venyttänyt puheeni näin pitkäksi. Mutta sen voi pätevällä +syyllä antaa minulle anteeksi. Sillä kun puhelin lyhyeltä, et sinä +minua ymmärtänyt etkä osannut käyttää vastauksiani, vaan tarvitsit +laajempaa esitystä. Jos nyt käy niin, etten minäkään osaa käyttää sinun +vastauksiasi, niin puhu sinäkin pitemmältä; mutta jos osaan, niin suo +mun niitä käyttää; sillä se on kohtuullista. Ja jatka nyt juttua tämän +vastaukseni varassa, jos osaat. + + +XXI. Polos. Mitäs sanoitkaan? Onko puhetaide mielestäsi mielistelyä +vai...? + +Sokrates. Minä sanoin sen olevan yhden mielistelyn puolen. Etkö sen +paremmin muista, vaikka vielä olet nuori, Polos? Kuinka sinun vasta +vanhempana käykään? + +Polos. Sinusta näyttää siis hyviä puhetaitureita valtioissa pidettävän +huonojen miesten arvossa, samoin kuin imartelijoita? + +Sokrates. Lausuitko tuon kysymyksenä vai alkuna johonkin puheesen? + +Polos. Kysymyksenä. + +Sokrates. Niitä ei minusta näy pidettävän minäkään. + +Polos. Kuinka? eikö pidettävän? Eikö niillä juuri ole enin valta +valtioissa? + +Sokrates. Ei ole, jos vallalla tarkoitat sellaista joka sen omistajalle +on hyvää. + +Polos. Sitähän tarkoitan. + +Sokrates. No silloin puhetaitureilla minusta näyttää olevan vähin valta +kaikista kansalaisista. + +Polos. Kuinka? Eivätkö he, ihan kuin itsevaltiaat hallitsijat,[45] ota +hengiltä kenen vaan tahtovat? Eivätkö he riistä tavaraa, keltä hyväksi +näkevät, ja aja maanpakoon? + +Sokrates. Jumaliste, Polos, joka lausumaltasi jään epäröimään, puhutko +tuon omasta puolestasi ja lausut sillä mielipiteesi vai kysytkö +minulta. + +Polos. Minä kysyn sinulta. + +Sokrates. Hyvä juttu, ystäväni! Kysytkö minulta siis yht'aikaa kahta +asiaa? + +Polos. Kuinka kahta? + +Sokrates. Etkös juur'ikään sanonut näin, että eivätkö puhetaiturit ota +hengiltä keitä vaan tahtovat, ihan kuin itsevaltiaat, ja riistä tavaraa +keltä hyväksi näkevät ja aja maanpakoon? + +Polos. Niin sen sanoin. + + +XXII. Sokrates. Sanonpa siis sinulle, että tuossa on kaksi kysymystä, +ja vastaan sinulle kumpaankin. Minä väitän, Polos, että puhetaitureilla +samoin kuin yksinvaltiailla on sangen vähän valtaa yhteiskunnissa, +kuten vastikään lausuin. He eivät tee, sanalla sanoen, mitään mitä +mielellään tahtovat; he tekevät vain sen mikä heistä kulloinkin näyttää +paraalta. + +Polos. No, eikö siinä juuri ole suuri valta? + +Sokrates. Ei, ainakaan sen mukaan kuin Polos sanoo. + +Polos. Minäkö niin sanon? Enhän minä sitä sano.[46] + +Sokrates. Jumaliste! Niin, ethän sanokkaan, sillä sinä väitit, että +suuri valta on jotain hyvää vallanpitäjälle. + +Polos. Niin, sitä väitin kyllä. + +Sokrates. Luuletko siis sen olevan ihmiselle hyvää, että hän saa tehdä +mitä mielii ja paraaksi näkee, vaikkei hänellä ole järkeä? Ja tätäkö +sinä sanot suureksi vallaksi? + +Polos. En suinkaan. + +Sokrates. Jospa nyt kävisit minua kumoomaan todistamalla että +puhetaitureilla on järkeä ja että puhetaiturin toimi on taidetta eikä +mielistelyä! Mutta, jos jätät minun kumoomatta, niin tehkööt +puhetaiturit ja yksinvaltiaat yhteiskunnissa mitä ikänä heidän mielensä +tekee, eivät he sillä kuitenkaan hanki mitään hyvää omakseen, jos valta +on, kuten väität, jotakin hyvää, mutta järjettömästi tehdä mitä mieli +haluaa, sehän, kuten itsekkin myönsit, on jotakin pahaa. Etkös +myöntänyt? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Kuinka siis puhetaitureilla tai yksinvaltiailla olisi suuri +valta yhteiskunnissa, paitsi jos Polos kumoten Sokrateen todistaa että +he tekevät mitä tahtovat. + +Polos. Tuota miestä -- -- --! + +Sokrates. Minä väitän, etteivät he tee mitä tahtovat. Kumoo nyt +väitteeni! + +Polos. Etkös äsken myöntänyt heidän tekevän mitä heistä näyttää +paraalta? + +Sokrates. Sen myönnän vielä nytkin. + +Polos. Eivätkö siis tee mitä tahtovat? + +Sokrates. Ei -- sanon minä. + +Polos. Vaikka tekevätkin mitä hyväksi näkevät? + +Sokrates. Ei sittenkään. + +Polos. Sinä haastelet hassuja ja mahdottomia, Sokrates. + +Sokrates. Älä tuomitse minua, potra Polos poikani -- puhutellakseni +sinua oman puhetapasi mukaisesti[B] --; vaan jos sinulla on jotain +minulta kysyttävää, näytä pikemmin toteen, että puhun perättömiä; +muussa tapauksessa, vastaa sinä minulle. + +Polos. No, vastaanpa sitte, saadakseni tietää, mitä oikein tarkoitat. + + +XXIII. Sokrates. Näyttävätkö sinusta ihmiset tahtovan juuri sitä, mitä +milloinkin tekevät, vai sitä, minkä vuoksi he sen tekevät?[47] Esim. +jotka juovat lääkärien antamia rohtoja, näyttävätkö ne sinusta tahtovan +sitä mitä tekevät, nimittäin juoda rohtoja ja kärsiä kipua siitä, vai +sitä jonka vuoksi juovat, nimittäin tervehtyä? + +Polos. Tietysti he tahtovat tulla terveiksi. + +Sokrates. Sama on laita mertakulkevain kauppiasten[48] ja muiden +rahaliikkeen harjoittajien: he eivät aina mieli sitä, mitä kulloinkin +tekevät. Sillä kukapa mielellään lähtee merelle vaaroja koettelemaan +tai kuka mielii vaivalloisia toimipuuhia. Vaan he tahtovat luullakseni +sitä, jonka vuoksi he lähtevät merille, nimittäin rikastua; +rikastuakseen he kulkevat merta. + +Polos. Kaiketi. + +Sokrates. Ja niin kai on kaikissa asioissa: jos joku tekee jotakin +jonkun tarkoituksen vuoksi, ei hän sitä tahdo mitä hän tekee, vaan sitä +mitä varten hän sen tekee -- eikö niin? + +Polos. Niin. + +Sokrates. Onko nyt olemassa mitään olokappalta, joka ei ole joko hyvä +tai paha tai sitä keskiväliä -- ei hyvä eikä paha? + +Polos. Välttämättä täytyy niin olla, Sokrates. + +Sokrates. Kai myönnät, että viisaus, terveys, rikkaus[49] ja muut +sellaiset ovat hyvää, vaan niiden vastakohdat ovat pahoja? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Mutta sellaisia asioita et kai sanone hyviksi etkä pahoiksi, +joissa toisinaan on hyvää, toisinaan pahaa, toisinaan ei kumpaakaan, +jommoisia ovat istuminen, astuminen, juokseminen ja vesillä-kulku, +niinpä myös kivet, puut ynnä muut sellaiset esineet? Etkös semmoisia +tarkoita? Vai ovatko ne, joita ei sovi sanoa hyviksi eikä pahoiksi, +joitakin muita? + +Polos. Ei, vaan nämä tämmöiset. + +Sokrates. Tekevätkö ihmiset nyt näitä keskivälisiä asioita hyväin +asiain vuoksi vai hyviä keskivälisten vuoksi? + +Polos. Keskivälisiä kaiketi hyväin vuoksi. + +Sokrates. Jotain hyvää siis takaa ajaen me astelemme, kun astelemme, +arvellen sen olevan parempaa; ja päinvastoin seistessämme seisomme +samasta syystä, jonkun hyvän vuoksi -- eikö niin? + +Polos. Niin. + +Sokrates. Emmekö myös, jos jonkun tapamme tai ajamme maanpakoon tai +riistämme joltakulta tavarat, tee sitä syystä että luulemme olevan +meille parempi niin tehdä kirin olla tekemättä. + +Polos. Kyllä niin. + +Sokrates. Hyvän takia siis näitä kaikkia tehdään? + +Polos. Sen myönnän. + + +XXIV. Sokrates. Emmekö siis olleet yhtä mieltä siinä, että emme tahdo +niitä asioita joita teemme toisen asian vuoksi, vaan tuota jonka vuoksi +me ne teemme? + +Polos. Niin varsin. + +Sokrates. Emme siis tahdo noin vain ilman aikojamme tappaa tai ajaa +maanpakoon ihmisiä tai riistää heiltä tavaraa, vaan ainoastaan jos se +on hyödyllistä, tahdomme niin tehdä; vaan jos se on vahingollista, emme +tahdo. Sillä sitä mikä on hyvää me tahdomme, kuten sanoit, mutta mikä +ei ole hyvää eikä pahaa tai on pahaa, sitä emme tahdo. Eikö niin? +Puhunko mielestäsi totta, Polos, vai enkö? Mikset vastaa? + +Polos. Totta. + +Sokrates. Jos siis olemme yhtä mieltä tässä, niin sanoppa minulle: Jos +joku -- olkoon yksinvaltias tai puhetaituri -- tappaa tai ajaa +maanpakoon jonkun tai riistää häneltä tavaran, luullen tämän olevan +itselleen paremman, mutta se onkin hänelle pahempi, niin tekee tuo kai +sen minkä hän hyväksi näkee vai miten? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Mutta tekeekö hän todella myös mitä tahtoo, jos kerran tuo +teko on paha? -- Mikset vastaa?[50] + +Polos. Ei hän mielestäni näy tekevän mitä tahtoo. + +Sokrates. Voiko siis tämmöisellä olla suurta valtaa yhteiskunnassaan, +jos kerran oman myöntymyksesi mukaan suuri valta on jotakin hyvää? + +Polos. Ei voi. + +Sokrates. Se oli siis totta mitä sanoin sinulle, että ihminen saattaa +tehdä yhteiskunnassa, mitä hän hyväksi näkee, eikä hän kuitenkaan ole +suurivaltainen eikä tee mitä tahtoo. + +Polos. Ikäänkuin et sinäkin, Sokrates, jos tarjonasi olisi vapaa valta +tehdä yhteiskunnassa mitä ikänä hyväksi näkisit, sitä ottaisi +kiitollisesti vastaan, vaan olisit mieluummin sitä vailla, ja +nähdessäsi jonkun ottavan hengiltä tai tavaroilta tai vangitsevan kenen +vaan hyväksi näkisi, et tätä kadehtisi! + +Sokrates. Tarkoitatko näin tehtävän oikeudella vai väärin? + +Polos. Tehtäköön kummalla tavalla tahansa, eikö se sittenkin ole +kadehdittavaa? + +Sokrates. Älä semmoisia puhu, Polos![51] + +Polos. Kuinka niin? + +Sokrates. Ei pidä kadehtia, kun ei ole kateuden varaa, eikä kurjia sovi +muuta kuin surkutella. + +Polos. Sepä nyt! Siinäkö tilassa arvelet niiden ihmisten olevan, joista +puhun? + +Sokrates. Kuinkas muutoin. + +Polos. Jos joku ottaa hengeltä kenen hän hyväksi näkee, tehden tämän +oikeudella, näyttääkö se sinusta kurjalta ja surkuteltavalta? + +Sokrates. Ei näytäkkään, vaikk'eipä hän näytä kadehdittavaltakaan. + +Polos. Etkös juuri äsken sanonut semmoista kurjaksi? + +Sokrates. Sanoin semmoista, ystäväni, joka vääryydellä tappaa, vieläpä +sanoin surkuteltavaksi; vaan joka sen tekee oikeudella, sitä sanoin +semmoiseksi, jota ei sovi kadehtia. + +Polos. Pikemmin minusta se, jonka täytyy vastoin oikeutta kuolla, on +surkuteltava ja kurja. + +Sokrates. Vähemmin hän sitä on, Polos, kuin tappajansa ja vähemmin kuin +se joka oikeutta myöten kuolee. + +Polos. Mitenkä niin, Sokrates? + +Sokrates. Siksi, että suurin onnettomuus on vääryyden teko.[52] + +Polos. Onko se todella suurin? Eikö vääryyden kärsiminen ole suurempi? + +Sokrates. Ei suinkaan. + +Polos. Tahtoisitko sinä siis mieluummin kärsiä vääryyttä kuin tehdä +sitä? + +Sokrates. En oikeastaan tahtoisi kumpaakaan; mutta jos välttämättä +täytyisi joko tehdä tai kärsiä vääryyttä, niin ennen minä suostuisin +vääryyttä kärsimään kuin sitä tekemään. + +Polos. Et sinä siis suostuisi rupeamaan yksinvaltiaaksi? + +Sokrates. En, jos sinä sillä tarkoitat samaa kuin minä. + +Polos. Minä tarkoitan sillä samaa mitä äsken lausuin: että +yksinvaltiaan on valta tehdä yhteiskunnassa mitä itse hyväksi näkee, +siis tappaa, ajaa maanpakoon ja yleensä menetellä aivan oman mielensä +mukaan. + + +XXV. Sokrates. Ota varteen nyt, miekkonen, mitä minä sanon. Jos olisin +väkijoukon keskellä torilla, tikari kätkettynä kainalon alle, ja +sanoisin sinulle: Polos, olen vastikään saanut käsiini erinomaisen +mahtavuuden, oikean tyrannin vallan. Sillä jos mielestäni on tarpeen, +että joku noista ihmisistä, joita tuossa näet, heti paikalla kuolee, +niin täytyy juuri sen, jonka minä päätän, kuolla; ja jos mielestäni on +tarpeen että jonkun pääkoppa murskataan, niin murskataan se heti, tai +että joltakin revitään rikki vaatteet, revitään ne. Niin mahtava mies +minä olen tässä valtiossa. Jos sinä et ottaisi tuota uskoaksesi ja minä +näyttäisin sinulle tikarini, virkkaisit kenties sen nähtyäs: sillä +tapaa, Sokrates, voisi kuka tahansa olla mahtava mies. Sillä tapaa +voisit sytyttää tuleen kenen talon vain tahtoisit; jopa polttaa +Athenalaisten laivaveistämöt varastoineen sekä heidän kolmisoutionsa +ynnä muut aluksensa kaikki tyynni, niin valtion kuin yksityisten omat. +Mutta eihän tuo ole suurta valtaa, että noin tekee mitä haluttaa. Vai +oletko sitä mieltä? + +Polos. En tietysti sillä tavoin. + +Sokrates. Osaatko sanoa, mistä syystä et hyväksy tuommoista valtaa! + +Polos. Osaan niin. + +Sokrates. Sano sitten. Miksi? + +Polos. Siksi että henkilö, joka näin toimii, välttämättä joutuu +rangaistavaksi. + +Sokrates. Eikö se ole pahaa, että rangaistaan? + +Polos. Kaiketi. + +Sokrates. Siis selvenee sinulle taaskin, sinä merkillinen mies, että +suuri valta ainoastaan silloin on jotakin hyvää, kun ehdonvaltaiseen +toimintaan liittyy hyöty ja siinä nähtävästi tuo suuri valta onkin.[C] +Jos hyöty puuttuu, on se jotakin pahaa ja vähäväkistä. Mutta +tarkastakaamme tätäkin: sovimmehan siitä, että toisinaan on parempi +tehdä niitä semmoisia joita mainitsimme, tappaa tai ajaa maanpakoon +ihmisiä ja riistää heiltä omaisuus, toisinaan ei -- eikö niin? + +Polos. Kyllä vallan. + +Sokrates. Niin olemme siis siinä kohden samaa mieltä molemmin? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Milloin on siis mielestäsi parempi näin tehdä? Sano, minkä +rajan määräät? + +Polos. Vastaa sinä, Sokrates, itse siihen.[53] + +Sokrates. No, jos sinun on hauskempi kuulla sitä minulta, niin sanonpa, +että parempi on silloin, kun ne asiat tehdään oikeudenmukaisesti, +pahempi silloin kun niillä oikeutta poljetaan. + + +XXVI. Polos. Vaikeapa on kumota sinua, Sokrates! Vaan lapsikin voisi +sun kumota, sillä perättömiäpä puhut.[D] + +Sokrates. Kovinpa kiitollinen olisin sille lapselle niinkuin +sinullekkin, jos kumoisit väitteeni ja päästäisit minut typeryyteni +vallasta. Oi, älä väsy tekemästä tätä hyvää työtä ystävällesi, vaan +kumoo väitteeni! + +Polos. Eipä tosiaankaan, Sokrates, tarvitse tuoda esiin vanhoja juttuja +kumotakseen sinua. Eiliset ja tuonaiset tapahtumat riittävät kumoomaan +sinua ja toteen näyttämään, että monet ihmiset, vaikka vääryyttäkin +harjoittavat, ovat onnellisia. + +Sokrates. Mitkä tapahtumat? + +Polos. Näethän[E] tuon Perdikkaan pojan Arkhelaoksen, Makedonian +hallitsijan? + +Sokrates. Jollen näekkään, niin kuulen kumminkin hänestä. + +Polos. Näyttääkö hän sinusta olevan onnellinen vai onneton? + +Sokrates. En tiedä, Polos, kun en vielä ole miehen kanssa seurustellut. + +Polos. Kuinka? Seurustelemallako sen tulisit tietämään? Etkö jo +muutenkin täältä käsin voi arvata että hän on onnellinen? + +Sokrates. En jumaliste. + +Polos. Varmaankin sanot, Sokrates, ettet tiedä, onko +suurkuningaskaan[54] onnellinen. + +Sokrates. Niin sanonkin, ja totta se on, sillä minä en tiedä, kuinka +hänen sivistyksensä ja oikeamielisyytensä laita on. + +Polos. Mitä? siinäkö koko onnellisuus onkin? + +Sokrates. Siinä, ainakin mikäli minä arvelen, Polos. Sillä sivistynyt +ja hyvä[55] ihminen, niin mies kuin vaimo, on minun mielestäni +onnellinen, mutta väärämielinen ja paha on kurja. + +Polos. Kurja on siis sinun arvostelusi mukaan tuo Arkhelaos. + +Sokrates. Niin, ystäväni, jos hän vääryyttä harjoittaa. + +Polos. Kuinka hän ei vääryyttä harjoittaisi, jolla ei ollut vähintäkään +oikeutta nykyiseen valtakuntaansa, koska hänen äitinsä oli Perdikkaan +veljen, Alketaan orjanainen. Oikeuden mukaan hän siis olisi Alketaan +orja ja jos hän tahtoisi tehdä oikein, palvelisi hän nöyrästi Alketasta +ja olisi sinun mielesi mukaan siinä onnellinen. Mutta nyt hän sen +sijaan on ihmeen onneton, koska hän on tehnyt suurimpia vääryyksiä. +Ensinnäkin hän näet kutsutti luokseen tuon saman valtiaansa ja enonsa, +toimittaakseen muka hänelle takaisin Perdikkaan häneltä ryöstämän +vallan; mutta vieraspidoissa juovutettuaan hänet ja hänen poikansa +Alexandroksen, omanikäisen orpanansa, heitätti hän heidät vaunuihin, +ajatti yöllä ulos kaupungista, surmautti molemmat ja toimitti ne +näkymättömiin. Ja näitä vääryyksiä hän teki aavistamattakaan tulleensa +kurjimmaksi ihmiseksi eikä katunut niitä vähääkään. Eikä hän sitten +vähän jälkeenpäin halunnut tulla onnelliseksi sillä että rehellisesti +kasvattaisi veljensä, Perdikkaan aviosyntyisen pojan, noin +seitsenvuotiaan lapsen, joka oli lainmukainen vallanperijä, ja +luovuttaisi hallituksen, vaan heitätti hänet kaivoon hukkumaan sekä +selitti sitten hänen äidilleen Kleopatralle, että poika pyytäessään +kiinni hanhea oli pudonnut kaivoon ja saanut surmansa. Senpä takia hän +nyt, tehtyään enemmän vääryyttä kuin kukaan muu Makedoniassa, on muka +kurjin kaikista Makedonialaisista eikä onnellisin; ja luultavasti moni +Athenalainen ja sinä etupäässä tahtoisitte ennen olla kuka muu +Makedonialainen hyvänsä kuin Arkhelaos.[56] + + +XXVII. Sokrates. Jo alkupuolella keskusteluamme minä kiittelin sinua, +Polos, siitä että mielestäni olet hyvin harjaantunut puhetaitoon, +vaikka samalla huomautinkin ettet ole keskustelutaitoon oikein +perehtynyt. Ja tämäkö nyt on se todistus, jolla muka lapsikin voisi +minut kumota ja jolla sinä nyt, kuten itse luulet, olet kumonnut sen +väitteeni, että väärintekijä ei ole onnellinen? Niinkö, ystäväni! Vaan +enpä sittenkään myönnä yhtäkään sinun väitettäsi oikeaksi. + +Polos. Niin, sillä sinä et tahdo, vaikka asia sinusta onkin niin kuin +minä sanon. + +Sokrates. Sinä koetat, miekkonen, kumota minua puhetaiturin tempuilla, +niinkuin ne jotka kiistelevät oikeuden edessä. Sillä siellä luulevat he +kumoovansa toisiaan, jos voivat tuoda paikalle useita ja arvossa +pidettyjä todistajia väitettensä puolesta puhumaan, mutta vastustajalla +ei ole esiintuotavana kuin yksi todistaja tai ei yhtäkään. Mutta +tämmöinen kumoominen ei ole minkään arvoinen totuuteen nähden. Sillä +toisinaanpa syytönkin langetetaan monien ja arvossa pidettyjen miesten +vääräin todistusten nojalla. Ja niinpä tässäkin mitä nyt haastelet, +taitavat miltei kaikki Athenalaiset ja muukalaiset mennä sinun +puolellesi, jos tahdot ottaa heidät todistajiksi minua vastaan, etten +minä muka puhu totta. Todistajiksi rupee sinulle, jos niin tahdot, +Nikias[57] Nikeratoksen poika veljineen, joiden pyhittämiä +kolmijalka-kattiloita seisoo rivittäin Dionysoksen pyhäkössä; samoin, +jos tahdot, Aristokrates Skellioksen poika, jonka antama on tuo komea +templilahja Pythion pyhäkössä;[59] niinikään, jos tahdot, koko +Perikleen perhe tai joku muu suku, minkä vaan mielit täkäläisistä +siihen valita. Mutta enpä minä sittenkään, vaikka yksinkin olen, myönny +mielipiteihisi, sillä todisteesi ei pysty minua pakottamaan; +asettamalla minua vastaan monta väärää todistajaa koetat vain +karkoittaa minua tiloiltani ja oloiltani, totuudesta. Mutta ellen minä +saa sinua itseäsi yksinäsikin todistajaksi, joka myöntää minun olevan +oikeassa siinä mitä puhuu, niin enpä katso saaneeni toimeen mitään +mainittavaa siinä asiassa joka meillä nyt on käsillä; mutta enpä katso +sinunkaan sitä saaneen, ellen minä yksinäni taivu todistamaan sinun +puolestasi ja ellet sinä jätä hyvästi kaikille noille muille +todistajille. Tuo on tosin yksi laatu kumoomista,[59] kuten sinä ja +monet muut uskovat. Mutta on olemassa toisenkinlainen kumous, jota minä +taas tarkoitan. Pankaamme ne nyt rinnakkain ja katsokaamme, eriävätkö +ne missään toisistaan. Sillä eivätpä ne asiat, joista väittelemme, +olekkaan mitään vähäpätöisiä, vaan miltei juuri semmoisia, joiden tieto +on kunniakkainta, vaan tietämättömyys häpeällisintä. Sillä pääasiana +niissä on, saammeko tietää vai jäämmekö tietämättä, kuka on onnellinen +ja kuka ei. Niinpä heti alussa siinä, mistä nyt on puhe: sinä katsot +mahdolliseksi, että vääryyttä tekevä ja väärämielinen voi olla +onnellinen, koskapa arvelet Arkhelaoksen olevan onnellisen, vaikka +vääryydenkin tekijänä. Tajusimmeko oikein sinun näin ajattelevan? + +Polos. Niin vallan. + + +XXVIII. Sokrates. Mutta minä väitän että se on mahdotonta. Tämä on +siis yksi kohta missä olemme eri mieltä. Hyvä! No lieneeköhän +vääryydentekijä onnellinen myöskin jos hän joutuu edesvastuuseen ja +häntä kohtaa rangaistus? + +Polos. Ei suinkaan, vaan siinä tapauksessa hän on sangen onneton. + +Sokrates. Vaan jos väärintekijä saa vältettyä rangaistuksen, silloin +hän sinun arvostelusi mukaan on onnellinen? + +Polos. Niin väitän. + +Sokrates. Mutta minunpa mielestäni, Polos, väärintekijä ja +väärämielinen on aina kurja, kurjempi kuitenkin silloin kuin häntä ei +rangaista ja hänen väärintekonsa jää kostamatta, vähemmin kurja, jos +hän rangaistaan ja hänen väärintekonsa saa jumalilta ja ihmisiltä +oikeudenmukaisen kostonsa. + +Polos. Johan nyt yrität mielettömiä väitellä, Sokrates. + +Sokrates. Koettanenpa kuitenkin saada sinuakin, veikkoseni, puhumaan +samoin kuin minä, sillä minä pidän sinua ystävänäni.[60] Tässä kohden +olemme nyt siis eri mieltä. Mutta tähystäppä sinäkin asiaa! Lausuin kai +tuossa äsken että väärinteko on väärinkärsimistä pahempi. + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Vaan sinä sanoit väärinkärsintää pahemmaksi. + +Polos. Niin. + +Sokrates. Ja minä sanoin väärintekijäin olevan kurjia, ja sinä kumosit +minut.[61] + +Polos. Niin, totta jumaliste! + +Sokrates. Ainakin kuten itse luulet, Polos. + +Polos. Ja kaiketi syystäkin. + +Sokrates. Edelleen väität väärintekijöitä onnellisiksi, elleivät joudu +rangaistaviksi. + +Polos. Tottahan niin. + +Sokrates. Mutta minäpä väitän näiden tilaa kurjimmaksi; ne taas jotka +rangaistaan vääryydestään ovat vähemmän kurjat. Tahdotko kumota +tämänkin? + +Polos. No, tämähän on vielä työläämpi kumottava kuin tuo edellinen, +Sokrates![62] + +Sokrates. Eipä niin, Polos, vaan se on mahdoton, sillä totuutta ei +kumota milloinkaan. + +Polos. Miten tarkoitat? Otaksutaan että joku ihminen tavataan +vääryydellä pyrkimästä yksinvaltaan: hän otetaan kiinni, kidutetaan +kiristyslavalla, häneltä silvotaan jäseniä, poltetaan silmät päästä, ja +kärsittyään kaikellaista muuta häjyä häväistystä ja nähtyään lastensa +ja vaimonsa niitä kärsivän, naulataan hän viimeistä lukua ristiin tai +pistetään pikisäkkiin poltettavaksi.[63] Tämmöisenäkö hän siis olisi +onnellisempi kuin jos hän, vältettyään turmion, kohoo yksinvaltiaaksi, +hallitsee valtiossa koko elinikänsä, tehden mitä ikänä itse tahtoo, +niin että kansalaiset ja muukalaiset molemmin onnittelevat ja +kadehtivat häntä? Tätäkö mielestäsi on mahdoton perättömäksi näyttää? + + +XXIX. Sokrates. Nytkö taas, Polos, peloitat minua mörköjutuilla, vaan +jätät väitteeni kumoomatta! Äsken toit paikalle todistajia. Autaspa +sentään hiukan minun muistiani. Sanoitko: jos hän vääryydellä pyrkii +yksinvaltaan? + +Polos. Niin. + +Sokrates. Onnellisempi ei tosin kumpikaan heistä ole, ei tuo +vääryydellä yksinvallan anastanut eikä toinen joka rangaistuksen +kärsii, sillä kahdesta kurjasta ei liene toinen toistaan onnellisempi. +Onnettomampi on kuitenkin tuo turmion välttänyt ja tyranninvallan +saanut. Mitä se tietää, Polos? Nauratko? Onko sekin taas toisenlainen +todistus, että jos sanotaan jotakin, sitä nauretaan, mutta ei kumota? + +Polos. Etkö usko, Sokrates, että olet kumottu, kun väität tuommoisia, +joita ei yksikään ihminen ottane uskoakseen? Kysyppä vaan joltakulta +näistä täällä![64] + +Sokrates. Oi Polos, ei minusta ole valtiomieheksi. Viime vuonna jouduin +arvan kautta neuvoston jäseneksi. Kun silloin fyleeni vuorostaan oli +prytaani-toimessa ja minun kerran piti puheenjohtajana äänestyttää, +niin herätin naurua, kun en ollenkaan osannut tointani hoitaa. Älä siis +nytkään vaadi minua äänestyttämään läsnäolijoita, vaan ellei sinulla +ole sen parempaa todistusta, niin jätä, kuten jo sanoin, se[F] minun +toimekseni vuorostani, ja koettele todistusta semmoista kuin sen minun +mielestäni tulee olla. Minä en osaa puheitteni puolustukseksi tuoda +esiin muuta kuin yhden todistajan, oman vastustajani. Nuo monet muut +jätän minä sikseen ja tiedustan vain tuon yhden ainoan ääntä: muiden +kanssa en puutu puheisiinkaan. Katso nyt, tahdotko osaltasi jättää +minun haltuuni todistamisen, niin että sinä vain vastaat minun +kyselmiini. Uskon nimittäin minun itseni ja sinun ja joka ihmisen +olevan sitä mieltä, että pahempi on tehdä kuin kärsiä vääryyttä ja +pahempi on pahasta teostaan jäädä rankaisematta kuin tulla +rangaistuksi. + +Polos. Ja minä väitän, etten itse eikä kukaan muu ihminen niin +ajattele. Vai suostuisitko itse mieluummin vääryyttä kärsimään kuin +tekemään? + +Sokrates. Samoin kuin sinäkin ja kaikki muut. + +Polos. Ei sinneppäinkään! En minä etkä sinä eikä kukaan muukaan. + +Sokrates. Vastaatko siis? + +Polos. Vallan mielelläni, sillä haluttaapa minua kuulla, mitä sinulla +onkaan sanottavaa. + +Sokrates. Saadakses sen tietää, niin sanoppa minulle, ikäänkuin jos +taas kysyisin sinulta alusta alkain: kumpi näyttää sinusta, Polos, +pahemmalta, vääryyden tekeminen vai sen kärsiminen? + +Polos. Sen kärsiminen minusta. + +Sokrates. Ja kumpi rumemmalta; vääryyden teko vai sen kärsintä? Vastaa! + +Polos. Vääryyden teko. + + +XXX. Sokrates. Siis on se myös pahempaa, koskapa rumempaa. + +Polos. Eipä suinkaan! + +Sokrates. Minä ymmärrän: nähtävästi et pidä samana kaunista ja hyvää +etkä pahaa ja rumaa. + +Polos. En pidäkkään. + +Sokrates. Mutta miten sen laita lienee? Kun kehut kauniiksi kauniita +ilmiöitä mitä milloinkin semmoisia kuin elävien ruumiita, värejä, +muotoja, säveliä, harrastuksia, teetkö sen mitään erityistä silmällä +pitämättä? Niinkuin ensistikkin kauniita ruumiita: etkö sano niitä +kauniiksi joko sen hyödyn takia, jonka mukaan niitä sopii kutakin +käyttää, tai jonkun sulouden takia, jos niitä katsellessa tuntee +jotakin iloa eli viehätystä? Vai tiedätkös paitsi tätä vielä sanoa +jotakin ruumiin kauneudesta? + +Polos. En. + +Sokrates. Ja etkö täten kutsu kaikkia muitakin, niin muotoja kuin +värejä, kauneiksi joko jonkun sulotunteen tai hyödyn tai kummankin +takia? + +Polos. Kyllä niin. + +Sokrates. Ja ääniä ja soiton säveliä samaten? + +Polos. Niin. + +Sokrates. Entäs mitä tulee lakeihin ja harrastuksiin,[65] onkohan +niissä kauneutta muissakin kohden paitsi siinä että ne ovat hyödyllisiä +tai suloisia tai molempia? + +Polos. Ei minun luullakseni. + +Sokrates. Eikös laita ole sama myöskin tieteiden kauneuden? + +Polos. On aivan, ja oivasti, Sokrates, nyt määrittelet, kun kauniin +määrittelet sulotunteen ja hyvän mukaan. + +Sokrates. Siis on ruma määriteltävä vastakohdan, s.o. siitä lähtevän +kivuntunteen ja pahan mukaan? + +Polos. Niin välttämättä. + +Sokrates. Kun siis kahdesta kauniista toinen on toista kauniimpi, on se +sentakia kauniimpi että siinä on runsaammin jompaakumpaa tai molempia, +nim. suloisaa tai hyötyä tai molempia. + +Polos. Niin aivan. + +Sokrates. Ja kun kahdesta rumasta toinen on toista rumempi, on se +rumempi sen takia että siinä on runsaammin joko kipuisaa tai pahaa -- +vai eikö niin täydy olla? + +Polos. Varmaan. + +Sokrates. No, mitäs äsken sanottiin vääryyden teosta ja vääryyden +kärsimisestä? Etkö sanonut että vääryyden kärsiminen on pahempaa, mutta +sen tekeminen rumempaa? + +Polos. Sanoin. + +Sokrates. Jos nyt vääryyden teko on vääryyden kärsimistä rumempaa, eikö +se siis ole joko kipuisampaa ja sentakia rumempaa että siinä on +runsaammin kivuntunnetta tai pahaa tai kumpaakin? Eikö sekin ole +välttämätöntä? + +Polos. Kuinkas muutoin. + + +XXXI. Sokrates. Tarkastakaamme siis ensiksi, voittaako vääryyden teko +vääryyden kärsintöä kipuisuuden puolesta ja tuntevatko vääryydentekijät +enemmän kipua ja vaivaa kuin vääryydenkärsijät? + +Polos. Ei suinkaan, Sokrates, sitä. + +Sokrates. Ei ole siis kivuntunne siinä voitolla? + +Polos. Ei toki. + +Sokrates. Ellei siis kivuntunne, eivät molemmat puolet siinä saata olla +voitolla. + +Polos. Nähtävästi ei. + +Sokrates. Siis jää toinen puoli voitolle. Eikö niin? + +Polos. Niin. + +Sokrates. Pahan puoli? + +Polos. Niin näyttää. + +Sokrates. Jos siis vääryydenteossa pahan puoli on voitolla, niin lienee +se pahempaa kuin vääryydenkärsintä. + +Polos. Sehän on selvä. + +Sokrates. Olihan se niin, että useimmat ihmiset, jopa sinäkin myönsitte +minulle tässä äsken, että väärinteko on rumempaa kuin vääryyden +kärsiminen, vai kuinka? + +Polos. Kyllä niin. + +Sokrates. Ja nyt se näyttäysi pahemmaksi. + +Polos. Niin näyttää. + +Sokrates. Kumman ennen ottaisit, sen mikä on enemmin rumaa ja pahaa vai +senkö joka on vähemmin? Vastaa vain pelkäämättä, Polos; ei sinulle +siitä mitään vahinkoa tule. Tuo esiin[66] arastelematta keskustelulle +ikäänkuin lääkärille vammasi, ja vastaa kysymiini myöntämällä tai +kieltämällä! + +Polos. En minä tuota enempää rumaa ja pahaa ennen ottaisi, Sokrates. + +Sokrates. Entäs joku muu ihminen? + +Polos. Ei hänkään luullakseni ainakaan tuon puheen mukaan. + +Sokrates. Totta siis oli mitä sanoin, etten minä etkä sinä eikä kukaan +muu ihminen mieluummin tahtoisi tehdä väärin kuin kärsiä vääryyttä, +sillä edellinen on kuin onkin pahempaa. + +Polos. Niinpä näyttää. + +Sokrates. Näetkö nyt, Polos, miten meidän toteennäytöt pantuina +rinnakkain eivät ollenkaan pidä yhtä; sinun väitteesi myöntävät kaikki +oikeaksi paitsi minä; minulle riität sinä yksin sekä myöntäjäksi että +todistajaksi, sinun äänesi yksin otan minä lukuun ja annan kaikkein +muiden mennä. Ja näin olkoon nyt tämän seikan laita. Katselkaamme tämän +jälkeen sitä toistakin asiaa, josta olimme erimieliset: onko, kuten +sinä arvelit, se että väärintekijä rangaistaan suurin onnettomuus +hänelle, vai onko, kuten minä arvelin, vielä pahempi se että hän jää +rankaisematta. Tarkastelkaamme asiaa näin: Että joku vääryyttä tehtyään +rangaistaan ja että häntä oikeudenmukaisesti kuritetaan, kutsutko sitä +samaksi asiaksi?[G] + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Voitko kieltää, että kaikki oikea, mikäli se oikeaa on, myös +on kaunista? Mieti ensin ja vastaa sitte! + +Polos. Siltä se kumminkin minusta näyttää. + + +XXXII. Sokrates. Tutki nyt tätäkin: jos joku jotakin tekee, eikö täydy +myös olla jokin, joka kokee eli kärsii tämän tekijän tointa?[67] + +Polos. Nähtävästi. + +Sokrates. Eikö kärsijä kärsi samaa mitä tekijä tekee ja samalla tapaa +kuin hän sen tekee? Esimerkiksi: jos joku lyö, eikö jotakin silloin +lyödä? + +Polos. Epäilemättä. + +Sokrates. Ja jos lyöjä lyö kovasti tai kiivaasti, niin lyötävänä olevaa +lyödään kai samoin? + +Polos. Niin. + +Sokrates. Lyötävänä olevaa kohtaa siis juuri sellainen kärsimys kuin +lyöjä sen toimittaa, eikö niin? + +Polos. Aivan. + +Sokrates. Samoin jos joku polttaa, eikö välttämättä jotakin polteta? + +Polos. Mitenkä muuten? + +Sokrates. Ja jos hän polttaa kovasti tai kipeästi, tuntee poltettavana +oleva siitä kipeän tai kovan polton? + +Polos. Aivan. + +Sokrates. Ja jos joku leikkaa, eikös silloinkin ole sama asianlaita? +Jotakin leikataan, vai miten? + +Polos. Niin. + +Sokrates. Ja jos leikkaus on suuri tai syvä tai kipua tuottava, niin +leikattavaa leikataan juuri niin kuin leikkaava leikkaa? + +Polos. Ilmeisesti. + +Sokrates. Katso nyt, myönnätkö ylipäänsä kaikista asioista oikeaksi sen +minkä lausuin, että tekoa kärsivä kärsii ihan saman minkä tekijä tekee. + +Polos. Sen kyllä myönnän. + +Sokrates. Jos nämä myönnetään, kysyn, kumpaa rankaisun saaminen on, +kärsimistäkö vai tekemistä? + +Polos. Sen täytyy olla kärsimistä, Sokrates. + +Sokrates. Joltakin tekevältäkö tulevaa kärsimistä? + +Polos. Tietysti -- kurittajalta. + +Sokrates. Joka asianmukaisesti kurittaa, kurittaa kai oikein? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Oikeuttako tehden vai eikö? + +Polos. Oikeutta. + +Sokrates. Siis jota rikoksestaan kuritetaan, hän kärsii oikeata? + +Polos. Nähtävästi. + +Sokrates. Mutta myönnettiinhän, että mikä on oikeaa on myös kaunista -- +vai? + +Polos. Kyllä niin. + +Sokrates. Noista kahdesta siis toinen tekee kaunista, toinen, hän jota +rangaistaan, kokee kaunista. + +Polos. Niin. + + +XXXIII. Sokrates. Mutta jos se on kaunista, eikö se myös ole hyvää, +sillä onhan se joko suloisaa tai hyödyllistä? + +Polos. Niin, välttämättä. + +Sokrates. Hyvää kokee siis se jota rangaistaan? + +Polos. Siltä näyttää. + +Sokrates. Hän nimittäin hyötyy siitä? + +Polos. Niin. + +Sokrates. Senköhän hyödyn hän siitä saa, jonka minä otaksun, että hän +tulee sielultaan paremmaksi, jos häntä oikeudella rangaistaan?[68] + +Polos. Todennäköisesti. + +Sokrates. Sielunsa huonoudesta kai hän jota rangaistaan pääsee +vapaaksi? + +Polos. Niin. + +Sokrates. Eikö hän siis vapaudu pahimmasta vammasta? Katso asiaa näin: +nähnetkö varallisuuden vaurastuksessa minkään muun huonouden haittaavan +ihmistä kuin köyhyyden?[69] + +Polos. Enpä muun, vaan köyhyyden. + +Sokrates. Entäs ruumiin vaurastuksessa? etkö luule heikkouden ja +sairauden ja rujouden ja semmoisten siinä huonoutena haittaavan? + +Polos. Luulenpa kyllä. + +Sokrates. Etkö usko sielussakin olevan jonkun vaivaisuuden? + +Polos. Uskon kyllä. + +Sokrates. Etkös kutsu tätä vääryyden, tietämättömyyden, pelkuruuden ja +muiden semmoisten nimillä? + +Polos. Kyllä vallan. + +Sokrates. Olet siis maininnut kolmenlaisen, näitä kolmea -- tavaraa, +ruumista ja sielua -- vaivaavan pahan: köyhyyden, sairauden ja +vääryyden. + +Polos. Niin. + +Sokrates. Mikähän näistä huonouksista on rumin? Eiköhän vääryys ja +ylimalkaan sielun huonous? + +Polos. Kaikittain. + +Sokrates. Jos siis rumin, on se myös pahin? + +Polos. Kuinka tarkoitat, Sokrates? + +Sokrates. Näin: sen mukaan mistä jo ennen sovittiin, on rumin aina +ruminta sen tautta, että se tuottaa joko suurimman kivuntunteen tai +vahingon tai molemmat. Eikö niin! + +Polos. Varsin. + +Sokrates. Mutta myönsimmehän jo vääryyden ja yleensä kaiken sielun +huonouden olevan ruminta. + +Polos. Niin myönsimme. + +Sokrates. Se on siis joko ikävintä[H] ja niin ollen ruminta, koska se +tuottaa suurinta tuskaa tai suurinta vahinkoa tai molempia. Eikö niin? + +Polos. Välttämättä. + +Sokrates. Onko nyt vääränä, hillimätönnä, pelkurina ja oppimatonna +oleminen tuskallisempaa kuin köyhänä olo ja sairastaminen? + +Polos. Ei minusta, Sokrates, ainakaan sen mukaan kuin nyt tuntuu. + +Sokrates. Tuo sielun huonous on kaikista ruminta, sentähden että se +jollakin luonnottoman suurella vahingolla ja hämmästyttävällä vammalla +varmaan voittaa muut, koskei se sinun väitteesi mukaan voita tuskan +tunteella. + +Polos. Selvästi niin. + +Sokrates. Vaan se mikä tuottaa suurempaa vammaa ja vahinkoa kuin kaikki +muut, eikö se vaan liene kaikkein suurin paha? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Niinpä vääryys ja hillimättömyys ja muu sielun huonous on +suurin paha maan päällä. + +Polos. Siltä näyttää. + + +XXXIV. Sokrates. Mikä keino päästää meitä köyhyydestä? Eiköhän +rahamiehen taito? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Mikä sairaudesta? Eikö lääkärintaito? + +Polos. Epäilemättä. + +Sokrates. Entäs mikä keino pelastaa pahuudesta ja vääryydestä? Jollet +tätä tietä pääse perille, niin tutkippa asiaa näin: Minne ja keiden luo +viemme ruumiiltaan sairastavia? + +Polos. Lääkärien luo, Sokrates. + +Sokrates. Minnekkä väärintekijöitä ja hillimättömiä? + +Polos. Tuomarienko käsiin tarkoitat? + +Sokrates. Kaiketi, rangaistaviksi? + +Polos. Niin juuri. + +Sokrates. Kai rankaisijat, säällisesti kurittaessaan, käyttävät +jonkinlaista oikeutta? + +Polos. Se on selvää. + +Sokrates. Siis rahamiehentaito pelastaa köyhyydestä, lääkärintaito +sairaudesta, oikea rankaisu hiilimättömyydestä ja vääryydenteosta. + +Polos. Niin näyttää. + +Sokrates. Mikä nyt näistä kolmesta on kaunein? + +Polos. Mistä kolmesta tarkoitat? + +Sokrates. Rahamieheu taito, lääkärintaito vai oikeudenkäyttö? + +Polos. Monin verroin muita oivempi on oikeudenkäyttö,[70] Sokrates. + +Sokrates. Eikö se siis, jos se on kaunein, tuota suurinta sulotunnetta +tai hyötyä tai kumpaakin? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Tuntuuko nyt suloisalta olla lääkärin parannettavana ja +ovatko potilaat heitä hoidettaissa iloisella mielellä? + +Polos. Eivätpä juuri luullakseni. + +Sokrates. Mutta se on kuitenkin hyödyllistä, vai? + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Niin, sillä potilas pääsee suuresta pahasta, niin että +terveeksi tullakseen kyllä kannattaa kärsiä tuskaa vähän aikaa. + +Polos. Varmaanpa. + +Sokrates. Kumpikohan on ihmiselle onnellisinta ruumiin puolesta, sekö +että lääkäri hänet parantaa vai että hän ei alunpitäenkään sairasta? + +Polos. Tietysti se, ettei hän ollenkaan sairasta. + +Sokrates. Sillä nähtävästi ei tuo pahasta pääsö ole onnellisuutta, vaan +se ettei alunpitäenkään ole pahasta mitään tiennyt. + +Polos. Niin se on. + +Sokrates. Mutta nyt: jos kaksi potevat jotakin, olkoon ruumiin tai +sielun vammaa, kumpi heistä on kurjempi, lääkärin parannuksen-alainenko +ja vammastaan vapautuva vai sekö jota lääkäri ei paranna ja vamma jää +vaivaamaan? + +Polos. Minusta on selvä, että se jot' ei lääkäri paranna. + +Sokrates. Eikös rankaisun kärsiminen ollut vapautumista pahimmasta +vammasta, huonoudesta? + +Polos. Oli. + +Sokrates. Niin, sillä rankaisustapa oppii himojansa hillitsemään ja +entistä enemmän oikeutta harrastamaan, ja se on ikäänkuin huonouden +parantaja. + +Polos. Niinpä kyllä. + +Sokrates. Onnellisin siis tosin se, jonka sielussa ei ole mitään +pahuutta, sillä sehän nähtiin olevan pahin vika. + +Polos. Ilmeisesti. + +Sokrates. Mutta häntä lähinnä onnellinen se joka vapautuu pahuudesta. + +Polos. Nähtävästi. + +Sokrates. Mutta tämä on kai se jota nuhdellaan, kovistellaan, +kuritetaan. + +Polos. Kyllä. + +Sokrates. Kurjinta on siis sen elämä, joka on vääryyden vallassa eikä +pääse siitä irti. + +Polos. Niin nähtävästi. + +Sokrates. Vaan eikös tässä tilassa ole juuri semmoinen, joka tekee +suurimpia ilkitöitä ja harjoittelee häjyintä vääryyttä, mutta kuitenkin +saa vältettyä kaikki nuhteet, kuritukset ja rangaistukset, niinkuin +kehuit Arkhelaoksen ja muiden tyrannien, puhetaiturien ja mahtajien +osanneen asiansa asettaa? + +Polos. Siltä näyttää. + + +XXXV. Sokrates. He näet ovat, ystäväni Polos, saaneet toimeen melkein +saman, kuin se, joka ankarain tautien vaivaamana saa vältettyä +joutumasta lääkärien kiusattavaksi ruumiillisten vammojensa tähden ja +parannettavaksi, koska hän, ikäänkuin lapsi, pelkää kipeästi koskevan, +jos häntä poltetaan tai leikellään. Vai eikö sinustakin ole näin? + +Polos. On tosiaan. + +Sokrates. Nähtävästi koska hän ei tiedä, minkä arvoinen on terveys ja +ruumiin täysikuntoisuus. Ja varonpa vain, Polos, kaiken sen johdosta, +mistä nyt olemme sopineet, että ne, jotka karttavat rangaistusta, juuri +menettelevät näin: he katsovat vain kivun tunnetta tuossa, mutta +ummistavat silmänsä sen hyödyltä, eivätkä ymmärrä, kuinka paljon +kurjempi on elää sairaan, jopa pilaantuneen, väärän ja jumalattomankin +sielun seurassa kuin asua sairaassa ruumiissa.[71] Sentähden koittavat +he parastaan, jäädäkseen rankaisematta ja tuosta suurimmasta pahasta +vapautumatta: siksi he hankkivat itselleen rahaa ja ystäviä ja mitä +suurinta taitoa puheillaan uskotella kuulijoitaan. Mutta jos se kaikki +on totta, mitä olemme toisillemme myöntäneet, Polos, niin huomaatko +mitä puheestamme johtuu? Vai tahdotko, että ne kerrotaan pääkohdittain? + +Polos. Ellet itse ole toista mieltä. + +Sokrates. Eikö siis seuraa, että suurin paha on vääryys ja vääryyden +teko? + +Polos. Niin näyttää ainakin. + +Sokrates. Ja tästä pahasta nähtiin päästävän sillä että rangaistaan? + +Polos. Niin näkyi. + +Sokrates. Vaan pahaan jäätävän jäämällä rankaisematta? + +Polos. Niinikään. + +Sokrates. Vääryydenteko on niinmuodoin suuruuteen nähden toinen paha; +mutta että vääryyden tehtyään jää rankaisematta, se on kaikkein +ensimmäinen ja suurin paha. + +Polos. Siltä näyttää. + +Sokrates. Mutta tästähän asiasta me juuri oltiin erimieltä. Sinä +kiittelit onnelliseksi Arkhelaosta, joka harjoitti mitä suurimpia +vääryyksiä, kärsimättä siitä vähintäkään rangaistusta; minä taas +päinvastoin olin sitä mieltä, että ken rankaisua kärsimättä harjoittaa +vääryyttä, olkoonpa hän Arkhelaos tai kuka muu ihminen hyvänsä, sen +täytyykin vasta olla ennen muita onneton. Arvelinpa myös että +onnettomampi on aina se, ken tekee, kuin ken kokee vääryyttä, +onnettomampi se, joka töistään jää rankaisematta kuin se joka +rangaistaan. Eivätköhän nämä olleet minun väitelmäni? + +Polos. Olivat ne. + +Sokrates. Ja eikös ne ole tosiksi näytetty? + +Polos. Niin näkyy. + + +XXXVI. Sokrates. Olkoon siis niin! Jos nyt tämä kaikki on totta, Polos, +missä on sitte tuo puhetaiteesta lähtevä suuri hyöty?[72] Sillä sen +johdosta, mitä nyt on myönnetty, täytyy itsekunkin mitä tarkimmasti +varoa, ettei tee vääryyttä, koska siitä saa kyllikseen kurjuutta kokea. +Eikös niin! + +Polos. Kaiketi. + +Sokrates. Ja jos hän hairahtuu vääryyteen, hän itse tai joku niistä, +joista hän pitää huolta, tulee hänen itse altansa mennä rangaistavaksi +sinne, jossa se heti voi tapahtua, tuomarin, ikäänkuin jonkun lääkärin +luo, ja mennä viipymättä, ettei vääryyden tauti vanhene ja muutu +parantumattomaksi mätähaavaksi, joka salaa syö sielua. Vai mitä on +meidän tästä sanominen, jos kerran ennen myöntämämme asiat pitävät +paikkansa? Eikös tämä päätelmä välttämättä näin soinnu yhteen edellisen +perustelun kanssa, mutta ei mitenkään muuten? + +Polos. Niin, mitäs meidän siihen on muuta sanottavaa, Sokrates? + +Sokrates. Ei puhetaiteesta siis ole meille mitään hyötyä, Polos, jos +sillä mielimme puolustaa omaa tai vanhempien tai ystäväin tai lastemme +tai isänmaan tekemää vääryyttä. Pikemmin otaksuisi sitä sopivaksi +päinvastaiseen tarkoitukseen: sen avulla pitäisi syyttää etupäässä +itseään, sitten myös sukulaisiaan ja ystäviään, kuka vain vääryyteen +turvaa, eikä saisi salata mitään, vaan pitäisi vetää rikos ilmi valoon, +jotta syyllinen kärsisi rankaisunsa ja tulisi terveeksi. Eikä siinä +saisi sallia itsensä eikä muiden arkana vältellä, vaan pitäisi +pakottaida umpisilmin ja uljaasti astumaan esiin, ikäänkuin lääkärin +leikattavaksi ja poltettavaksi, koska hyvän ja kauniin perille +pyrkiessä ei kivun poltosta saa väliä pitää. Jos rikos olisi vitsojen +veroinen, pitäisi tarjoutua piestäväksi, jos kahleitten, sidottavaksi; +jos rikos olisi sakoilla sovitettava, pitäisi ne maksaa, jos +maanpaolla, olisi maanpakoon mentävä, jos kuolemalla, olisi kuoltava; +ensin pitäisi olla sekä oma syyttäjänsä että muiden omaisien ja käyttää +siihen puhetaidetta, että rikosten tultua täydelleen ilmi, niiden +tekijät pääsisivät vapaiksi suurimmasta pahasta, vääryydestä. Sanommeko +näin olevan vai emmekö sano, Polos? + +Polos. Minusta nuo kyllä näyttävät mahdottomilta, Sokrates, mutta ehkä +ne sopeutuvat edellisiin. + +Sokrates. Joko täytyy siis peruuttaa nuo edellisetkin päätelmämme, tai +täytyy tämän viimeisenkin päätöksen välttämättömästi niistä johtua. -- +Eikö niin? + +Polos. Niin se kyllä todella on. + +Sokrates. Otaksutaan taas päinvastoin -- kierähtäin toisappäin,[73] -- +että on tehtävä pahaa jollekkin, viholliselle tai kelle tahansa, -- kun +ei vain itse koe vääryyttä viholliselta, sillä sitä on kartettava. +Mutta jos vihollinen vääryyttää jotakuta muuta, niin pitää kaikin +mokomin töillä ja puheilla toimittaa niin, ettei hän joudu siitä +rangaistavaksi eikä tule tuomarin eteen; mutta jos hän sinne tulee, on +niin keinoteltava, että vihollinen pääsee pujahtamaan pois ja jää +rankaisematta. Jos hän on ryöstänyt paljo rahaa, pitää toimia niin, +ettei hänen tarvitse maksaa sitä takasin, vaan saa sen pitää ja +kuluttaa omaksi ja omaistensa hyväksi väärällä ja jumalattomalla +tavalla; jos hän taas on rikoksellaan kuoleman ansainnut, toimittakoon +niin ettei hänen tarvitse, mieluimmin koskaan, kuolla, vaan pysyy +pahuudessaan kuolematonna, tai, ellei se käy päinsä, että hän eläisi +niin kauan kuin mahdollista tuommoisena. Tämmöisiin tehtäviin näyttää +minusta, Polos, puhetaide olevan omansa käytettäväksi; mutta +semmoiselle, joka ei aio vääryyttä tehdä, ei siitä minusta näytä +suurtakaan hyötyä olevan, jos siitä yleensä onkaan mitään hyötyä, sillä +tähän asti esittämissämme asioissa sitä ei missään tullut näkyviin. + + +XXXVII. Kallikles. Kuules, Khairephon, puhuukohan Sokrates tämän +tosissaan vai laskeeko hän piloja? + +Khairephon. Minun ymmärtääkseni hän puhuu ihmeesti tosissaan. Paras +kuitenkin kysyä häneltä itseltä. + +Kallikles. Sitäpä, totta jumaliste, haluankin! Sano minulle, Sokrates, +tuleeko meidän pitää puheitas pilana vai totena? Sillä jos sinä puhut +tosissasi ja jos todella kaikki mitä olet sanonut on totta, eiköhän +meidän, ihmisten, elämä silloin olisi aivan nurinpäin nurjahtanut ja +emmekö nähtävästi kaikissa tee aivan päinvastoin kuin pitäisi? + +Sokrates. Oi Kallikles, ellei eri ihmisten sieluntiloissa aina olisi +jotakin yhteistä, mitä milloinkin, vaan kukin meistä kokisi omaa, +muille outoa tilaansa, eipä olisi helppo tehdä omaa sieluntilaansa +toiselle ymmärrettäväksi. Tämän sanon minä ajatellessani, että sinä ja +minä nyt sattumalta olemme samassa mielentilassa, me kun molemmin +rakastamme[74] kahta esinettä: minä Kleiniaan poikaa Alkibiadesta ja +filosofiaa, sinä Athenan rahvasta ja Pyrilampeen poikaa. Nyt olen yhä +huomannut, että sanokoon lemmikkisi vaikka mitä ja asian olevan +kunneppäin tahansa, sinä, vaikka oletkin aimo puhuja, et taida häntä +vastustaa, vaan heilut sinne ja tänne. Niinpä jos sinä puhut jotakin +kansankokouksessa ja Athenan rahvas siihen väittää, ettei asia ole +niin, muutat sinä heti mielesi ja puhut tuon mieliksi, ja suhteessasi +Pyrilampeen kauniiseen poikaan olet joutunut samaan tilaan. Sillä +lemmikkisi mielihaluja ja sanoja on sinun mahdoton vastustaa, niin että +jos joku kummaksuisi niitä outoja asioita, mitä milloinkin noiden +mieliksi pakiset, vastaisit kenties hänelle, jos tahtoisit totuuden +sanoa, että jollei joku ensin lakkauta lemmikiltäsi semmoisia puheita, +et sinäkään lakkaa niitä lausumasta. Älä siis moiti, jos sinä saat +kuulla minulta samanlaisen vastauksen, äläkä kummeksi että minä +tämmöisiä haastelen, vaan kiellä minun lemmikkiäni, filosofiaa, näin +puhumasta. Sillä hänpä aina, hyvä ystäväni, puhuu niitä mitä minulta +nyt kuulet ja on paljon vähemmin huikentelevainen kuin toinen +lemmikkini. Sillä tuo Kleiniaan poika juttelee milloin niin, milloin +näin, mutta filosofia puhuu aina samaan suuntaan. Hänpä puhuu noita, +joita sinä nyt niin oudoksut: olithan itse saapuvilla niistä +keskusteltaissa. Tee siis jompikumpi: osota perättömäksi lemmikkini +puheet, jotka äsken esitin, ja todista että vääryyden teko ja +vääryydestään rankaisematta jääminen ei ole äärimmäinen onnettomuus, +tai, jos jätät sen kumoomatta, niin kautta koiran, tuon Egyptiläisten +jumalan,[75] ei Kallikles ole yhtä mieltä sinun kanssasi, oi Kallikles, +vaan jää kaiken elinikänsä epäsointuun sinun kanssasi. Ja kuitenkin +olisi luullakseni parempi minulle, että kanteleni soisi soraääniä tai +että koori jota johtaisin sekaantuisi soinnusta tai että useimmat +ihmiset olisivat erimieltä minun kanssani ja vastustaisivat minua, kuin +että minä, vaikka olen yksi, olisin epäsopusoinnussa itseni kanssa, ja +puhuisin ristiriitaisia. + + +XXXVIII. Kallikles. Oi Sokrates, sinä näytät mielestäni puheissasi +poikamaisesti röyhkeilevän ja viisastelevan[76] ihan juuri kuin ilmetty +rahvaanpuhuja: ja näin nyt näitä esität rahvaanpuhujain tapaan +saatettuasi Poloksen samaan pulaan, johon hän itse valitti Gorgiaan +sinua vastustaessaan joutuneen. Hän sanoi nimittäin Gorgiaan, sinun +kysyttyäsi, opettaisiko hän puhetaidetta semmoiselle, joka tulisi hänen +luokseen sitä oppimaan tietämättä oikeata ja väärää, kainostelleen ja +vastanneen kyllä sitä opettavansakkin ihmisten tavan takia, koska he +muuten paheksuisivat, jos ei siihen suostuttaisi; mutta tämän +myöntymyksen johdosta oli hän pakostakin tullut puhuneeksi ristiin ja +itseänsä vastaan, vaan sinä olit siitä iloinnut. Ja siitä Polos +pilkkasi sinua ja minun ymmärtääkseni aivan syystä. Mutta nytpä hän +itse on joutunut samaan pulaan; ja siitä minä en voi hyväksyä Polosta, +että hän myönsi sinulle olevan rumempi tehdä kuin kärsiä vääryyttä. +Sillä tämän myöntymyksen johdosta sait sinä hänet sanoihinsa solmituksi +ja häneltä suun suljetuksi[77] kun hän ei enää juljennut lausua mitä +todella ajatteli. Sinä kehut totuutta etsiväsi, Sokrates, mutta +todellisesti sinä vain tavottelet tämmöisiä törkeitä kujeita, jotka +ovat omiaan rahvasta miellyttämään, puhuen semmoista joka ei ole +luonnon, vaan ainoastaan lain mukaan kaunista;[78] sillä enimmäkseen +nuo kaksi, luonto ja laki, ovat toisiansa vastaan. Jos nyt joku +ujostelee eikä uskalla lausua, mitä ajattelee, pakotetaan hän puhumaan +ristiriitaisia asioita. Tuon salakujeen olet sinä nyt keksinyt ja +juonittelet sillä puheissasi, niin että jos joku esittää asiat lain +kannalta, sinä salaa livahdat kysäisemään luonnon mukaan, ja jos asiat +esitetään luonnon mukaan, käsittelet sinä niitä lain kannalta.[I] +Niinpä heti tuossa vääryyden teon ja sen kärsimisen kysymyksessä, kun +Polos puhui siitä mikä lain mukaan on rumempaa, johtelit sinä tuon +lainmukaisuuden luonnon tolaa perille. Sillä luonnon mukaan kaikki mikä +on pahempaa on rumempaa, siis myös vääryyden kärsintä, mutta lain +mukaan vääryyden teko. Sillä eipä moinen tila, vääryyden kärsintä, sovi +miehelle, vaan orjalle,[79] jonka on parempi kuolla kuin elää, koskei +hän, sorron ja häväisyn häntä kohdatessa, kykene suojelemaan itseänsä +eikä ketään muuta, jota hän rakastaa. Mutta minun luullakseni heikot +ihmiset ja suuret joukot ne ovat, jotka lakeja laativat. Itseään varten +ja oman etunsa mukaan he vain niitä laativat, etuansa silmällä pitäen +he määräävät mikä on kiitettävää, mikä moitittavaa. Pelottaakseen nyt +väkevämpiänsä ja niitä, jotka muuten kykenevät etuansa katsomaan, +jotteivät hyötyisi heidän edellään, saarnaavat he alati kuinka rumaa ja +vääryydellistä on oman hyödyn pyynti, ja että se on vääryyden tekoa, +kuu pyrkii saamaan enemmän kuin muut. Itse he kyllä tyytynevät, arvelen +ma, jos he, vaikka huonompinakin, saavat kaikki edut tasan. + + +XXXIX. Tästä syystä siis väitellään lain kannalta vääräksi ja rumaksi, +jos joku pyrkii saamaan enemmän etuja kuin muilla on, ja sitä huudetaan +vääryydeksi. Mutta luontopa, luullakseni, todistaakin päinvastoin +oikeaksi, että[80] paremman ja väkevämmän pitää saaman enempi etuja +kuin huonomman ja vähäväkisen. Ja ilmeisestihän asian laita näin +yleensä onkin. Niin muiden eläinten kuin ihmistenkin kesken, +kokonaisissa valtioissa ja kansakunnissa kaikkialla näet on katsottu +oikeaksi, että väkevämpi hallitsee heikompatansa ja omistaa enemmän +kuin hän. Sillä minkähän muun oikeuden nojassa Xerxeskään[81] ryhtyi +sotaan Helleenejä ja hänen isänsä Skythalaisia vastaan tai -- vaan +voisihan sellaisia esimerkkejä mainita vaikka tuhansia. Nämät ne +mielestäni toimivat luonnon ja, Zeus avita! luonnon lain mukaan, vaikka +ehkeivät sen lain mukaan, jonka me sepustamme.[82] Pienistä pitäen +otamme näet oman sukumme paraat ja väkevimmät ja orjuutamme heitä +loitsuilla ja lumouksilla, niinkuin jalopeurain pentuja kesytellään, +väittäin että muka tulee noudattaa yhdenvertaisuutta ja että siinä on +kauneus ja oikeus. Mutta jospa vain kerran oikein aimoluontoinen mies +ilmestyy keskellämme, kyllä hän, luulen ma, pian ravistaa yltään kaikki +nuo kahleet, murtaa aidat ja pääsee vapaaksi; hän tallaa tomuun kaikki +meidän kaavat, loitsut ja taikakeinot, kaikki luontoa vastaan sotivat +lait, ja nousten kapinaan kohoo hän herraksemme, tuo entinen orjamme -- +ja siinä luonnon oikeus ilmenee loistossaan. Näkyypä Pindaroskin[83] +viittaavan siihen mitä sanon, tuossa laulussa jossa hän lausuu: + + Laki kuningas on kaikkien + Niin jumalain kuin ihmisten; + +Tämä laki -- sanoo hän -- + + Väkivallan työnkin oikeuttaa, + Sit' eistää käsin voimakkain, + Herakleen töistä päättäin: ostamatta hän -- -- + +jotenkin tuohon tapaan hän puhuu, sillä en muista laulua ulkoa: hän +kertoo miten Herakles ajoi pois Geryonin härät, niitä häneltä lahjaksi +saamatta tai ostamatta, koska luonnon oikeuden mukaista on, että härät +ja kaikki muukin huonompien ja vähäväkisten tavara kuuluu uljaammalle +ja väkevämmälle. + + +XL. Tämä on totuus, ja sen älyät itsekkin, jos heität menemään +filosofiasi ja ryhdyt tärkeämpiin asioihin. Filosofia on kyllä, +Sokrates, hauskaa, jos sitä nuoruuden aikana maltillisesti +harjoitellaan. Mutta jos sen harrastusta jatketaan kohtuullista +kauemmin, sukeuu siitä turmio ihmisille. Sillä olkoonpa joku vaikka +kuinka hyvälahjainen, jos hän harjoittaa filosofiaa vanhemmaksikin +tultuaan, täytyy hänen jäädä taitamattomaksi kaikissa niissä asioissa, +joihin tarvitsee perehtyä, jos aikoo tulla jaloksi kunnon mieheksi ja +saavuttaa mainetta ja vaikutusvaltaa. Nuo "filosoofit" jäävät +tietämättömiksi valtion asetuksista[84] ja siitä puhetavasta, jota on +käyttäminen, kun on tekemisissä ihmisten kanssa sekä yksityisissä +että julkisissa oikeus-asioissa; heillä ei ole ollenkaan tietoa +ihmisten mielihaluista ja intohimoista, sanalla sanoen ei heidän +mielenluonteestaan.[85] Kun he sitten ryhtyvät käsittelemään jotakin +yksityistä tai julkista asiaa, joutuvat he perin naurettaviksi, samoin +kuin luultavasti valtiomiehetkin, jos he vuorostaan rupeisivat +osallisiksi teidän keskusteluihinne ja jutelmiinne. Sillä tähän sopii +tuo Euripideen[86] lauselma: kukin loistaa sillä alalla + + "ja suuntaa sinne rientojaan + ja siihen käyttää parhaan osan päivästään, + miss' oivimmaks on taidoltaan hän varttunut." + +Vaan sitä alaa missä joku on huono, sitä hän karttaa ja herjaa, samalla +kuin hän kiittelee toista alaa, suosien siinä omaa itseänsä, koska +luulee siitä itselleenkin kiitosta valuvan. Vaan oikeinta on, +luullakseni, käydä keskutietä ja olla osallisena molemmista: +filosofiasta sen verran kuin sivistyksen takia on edullista sitä +omistaa; eikä nuoren miehen olekkaan sopimatonta harjoitella +filosofiaa. Mutta jos mies vielä vanhempanakin filosofoitsee, niin asia +käy naurettavaksi, Sokrates. Minusta tuntuu suhteeni filosofian +harjoittajiin olevan hyvin samanlainen kuin soperteleviin ja +leikitteleviin. Jos näen lapsen, jonka iälle se vielä soveltuu, +sopertavan ja leikkivän, katson tuota mielikseni ja se on minusta +hauskaa, vapaanomaista ja lapsen iän mukaista; mutta jos kuulen pienen +lapsukaisen jo selvästi ja säntilleen puhuvan, on se minusta +vastenmielinen ilmiö, joka loukkaa korviani ja tuntuu orjamaiselta. Jos +taas kuulee aika miehen sopertavan tai näkee hänen leikkivän, näyttää +se naurettavalta ja epämiehuulliselta ja löylytettävältä.[87] Samalta +kannalta täytyy minun katsoa myös niitä jotka filosofoivat. Nähdessäni +nuorukaisen harrastavan filosofiaa, olen mielissäni, se tuntuu minusta +olevan hyvin paikallaan ja minä pidän häntä jalosukuisena miehen +alkuna, niinkuin toisaalta se nuorukainen, joka ei ollenkaan filosofiaa +harrasta, minun silmissäni on halpasukuinen eikä milloinkaan voi +innostua jotain jaloa ja kaunista toimittamaan. Mutta kun näen vanhan +miehen vielä filosofiaa ahkeroivan, hennomatta siitä luopua, silloin se +jo, Sokrates, on liikaa, ja tuommoista miestä saisi mielestäni jo +vitsoilla vinguttaa. Sillä niinkuin jo sanoin, semmoisen miehen, +olkoonpa jos kuinkakin lahjakas, täytyy lopuksi menettää kaikki +miehuutensa, kun hän karttelee julkisia paikkoja ja kansankokouksia, +joissa runoilija[88] sanoo "miesten tulevan mainioiksi", ja nuhjailee +nurkassaan kaiken ikänsä, supatellen piilossaan tiesi mitä, kolmen +neljän nuorukaisen kanssa: mitään vapaata, suurta ja nuorekasta ei +semmoinen koskaan tuo kuuluviin. + + +XLI. Sinua kohtaan, Sokrates, on mieleni varsin ystävällinen.[89] +Tuntuupa miltei minun käyvän sinun suhteesi samoin kuin Zethoksen +Amphionin suhteen Euripideen näytelmässä, jonka sanoja äsken mainitsin. +Minun tekee mieleni lausua sinulle jotakin samantapaista kuin edellinen +virkkoi veljellensä: Sinä "laiminlyöt" Sokrates, "mitä sinun tulisi +ahkeroida" ja "jalon henkesi luonteen sinä pilaat matkimalla poikasien +eleitä ja vehkeitä, et osanne säälleen asetella sanojas oikeuden +neuvoissa, et lausua sattuvaa ja vaikuttavaa sanaa etkä muiden edestä +antaa reipasta neuvoa." Ja kuitenkin, kelpo Sokrates -- ethän paheksu, +kun puhun suopeudesta sinua kohtaan -- eikö sinua sentään hieman hävetä +olla tuossa tilassa, jossa luulen sinun sekä muiden olevan, jotka +yhtenään pyrkivät eteenpäin filosofiassa? Jos nyt joku ottaisi kiinni +sinut tai kenen hyvänsä muun sinun kaltaisesi, syyttäen sinua +rikoksesta jota et ole tehnyt, ja raahaisi sinut vankityrmään,[90] niin +etpä varmaankaan tietäisi apua tai neuvoa: sinun huimaisi päätäsi, +seisoisit siinä suu ammollaan osaamatta mitään sanoa, ja tultuasi +oikeuden eteen, vaikka varsin halpa ja kurja mies rupeisikin +syyttäjäksesi, täytyisi sinun kuolla, jos hän julkeisi ehdottaa sulle +kuolemantuomiota. Ja kuitenkin, Sokrates, liekö tuo järkevää, + + "Jos miehen lahjakkaan + Tavattuansa taide tuiki tuhmentaa", + +niin ettei hän osaa auttaa itseään, ei pelastaa itseään eikä ketään +muuta suurimmista vaaroista, vaan vihamiehensä ryöstävät hänet puille +paljaille ja hänen täytyy suorastaan oikeudettomana elää +yhteiskunnassa? Tuommoista saapi -- suotakoon mun käyttää vähän karkeaa +lausetapaa -- sivaltaa korvalle kenenkään kostamatta. Ei, "totellos sa +neuvoain ja lakkaa" veikkonen, "todisteluista", tosi tointen +"runosoitelmaa sa viljele", -- niin, viljele sitä mistä "viisaan +maineen saat, ja heitä toisillen tuo rikkiviisas", en tiedä sanonko +hassutus vai lörpötys,[91] "jost' asuntoos ei kartu leivän kannikkaa." +Älä jäljittele miehiä, jotka mokomia turhia todistelevat, joutavia +jaarittelevat, vaan niitä joilla on eloa ja mainetta ja paljo muuta +hyvää. + + +XLII. Sokrates. Jos sieluni olisi kullasta, Kallikles, etkö luule että +ihastuisin, jos löytäisin jonkun noista kivistä, joilla kullan +puhtautta tutkitaan, jopa parhaan, semmoisen että kun sen rinnalle +panisin sieluni, voisin, jos se todistaisi mun hyvin hoitaneen +sieluani, tietää, että se koetinkivi riittää enkä tarvitsisi sen +enempää tutkimista?[92] + +Kallikles. Mitä varten semmoista kyselet, Sokrates? + +Sokrates. Sen sanon sinulle: nyt uskon, sinut tavattuani, tehneeni +tämmöisen onnellisen löydön. + +Kallikles. Miten niin? + +Sokrates. Tiedän hyvin, että jos sinä tunnustat oikeiksi ne aatteet, +jotka asuvat sielussani, ne jo semmoisenaan ovat todet. Arvelen näet, +että ken aikoo pätevästi tutkia sielua, elääkö se oikein vai eikö, +hänellä tulee olla yhtaikaa kolme ominaisuutta jotka kaikki löytyvät +sinulla, nim. älyä, suopeutta ja rohkeapuheisuutta. Tapaan usein +ihmisiä, jotka eivät kykene minua tutkimaan syystä etteivät ole +älykkäitä niinkuin sinä. Toiset ovat kyllä älykkäitä, mutta eivät tahdo +sanoa minulle totuutta, sentähden etteivät pidä väliä minusta niinkuin +sinä. Nämä kaksi vierasta taas, Gorgias ja Polos, ovat kyllä älykkäitä +ja minun ystäviäni, mutta heiltä puuttuu rohkeutta ja he kainostelevat +enemmän kuin kohtuullista on. Vai eikö niin? Meneehän heidän ujoutensa +niin pitkälle, että he pelkästä ujoudesta menevät puhumaan kumpikin +vastoin omaa itseänsä monen ihmisen kuullen, jopa tärkeimmistä asioista +juteltaissa. Mutta sinulla on kaikki nuo avut, joita ei muilla ole. +Sinä olet kyllin sivistynyt, kuten monet Athenalaiset voivat todistaa, +ja minua kohtaan olet suopea. Mistä sen päätän? Sen sanon sinulle. Minä +tiedän teitä olleen neljä opin osakasta ja tiedon toveria: sinä, +Tisandros Aphidnaista, Andron Androtionin poika ja Nausikydes +Kholargosta.[93] Kuulin teidän kerran tuumivan, mihin määrään asti +sopisi viisautta viljellä, ja muistan sen mielipiteen päässeen voitolle +teidän keskenänne, ettei saisi innostua harjoittamaan filosofiaa tuiki +tarkasti, vaan te kehoititte toisianne olemaan varoillanne, ettette +tulisi ylenmäärin viisaiksi, niin että itse huomaamattanne siitä +pilaantuisitte. Koska nyt kuulen sinun antavan minulle saman neuvon, +jonka annoit paraille ystävillesi, on tässä minulle riittävä todistus, +että todella olet suopeamielinen minulle. Ja ettei sua vaivaa liika +ujous, vaan uskallat puhua suusi puhtaaksi, sen sanot itse ja sen +todistaa myös puhe jonka vastikään minulle pidit. Siis olemme nyt tästä +asiasta selvillä: jos sinä keskustellessamme myönnät jonkun +mielipiteeni oikeaksi, on tämä kyllin pätevästi tutkittu sekä minun +että sinun puolelta eikä sitä tarvitse panna uuden koetteen alaiseksi. +Sillä etpä milloinkaan olisi mielipiteeseeni myöntynyt älyn puutteesta +etkä liiallisesta ujoudesta, etkä taas myöntyne siihen pettääksesi +minua, sillä olethan ystäväni, niinkuin itsekkin sanot. Missä siis +mielipiteemme käyvät yhteen, siinä on todella jo totuuden perille +saavuttu. Mutta kaikkein tärkeintä on kai, Kallikles, tutkia sitä +asiaa, jonka johdosta sinä moitit minua, nim. millaisen miehen tulee +olla, mitä hänen tulee harrastaa ja mihin määrään asti, niin vanhempana +kuin nuorempana. Sillä jos minun elämäni jossakin kohden ei käy oikeaan +suuntaan, niin tiedä se, etten ehdon tahdon hairahda, vaan paremman +tiedon puutteesta. Niinkuin siis olet alkanut minua oikeaan opastaa, +niin älä lakkaa siitä, vaan selitä minulle täydellisesti, mikä se on +tuo minun harrastettavani asia ja millä tavoin voin sen saavuttaa. Ja +jos huomaat minun nyt kyllä olevan samaa mieltä kuin sinä, mutta +myöhemmin menettelevän toisin kuin olen oikeaksi myöntänyt, niin pidä +minua aika hölmönä äläkä milloinkaan enää ohjaa minua oikeaan, koskapa +olen ihka arvoton. Toistappa nyt minulle alusta asti, missä sinä ja +Pindaros sanoitte oikean olevan, nimittäin luonnon mukaan. Siinäkö, +että väkevämpi vie heikommalta tavaran, että parempi hallitsee +huonompia ja että aimompi omistaa enemmän kuin halvemmat? Ethän väitä +tuon oikean olevan jotakin muuta, vai muistanko oikein? + + +XLIII. Kallikles. Juuri niin sanoin tuonain ja sanon vieläkin. + +Sokrates. Mutta sanotko sinä samaksi parempaa ja väkevämpää?[94] Sillä +en äskenkään saanut oikein tajutuksi, miten tarkoitit. Kutsutko +väkevämpiä paremmiksi ja tuleeko heikompien totella väkevämpiä? +Näytithän silloinkin mielestäni viittaavan siihen että suuret valtiot +luontaisen oikeuden nojassa hyökkäävät pieniä vastaan, koska ovat näitä +väkevämmät ja mahtavammat, niin että väkevämmyys, mahtavammuus ja +paremmuus ovat merkitykseltään samaa. Vai voiko samalla olla parempi ja +kuitenkin heikompi ja vähäväkisempi, tai väkevämpi ja kuitenkin +pahempi? Vai onko paremman ja väkevämmän merkitys sama? Määrittele +minulle nyt täsmälleen tämä: merkitseekö väkevämpi, parempi ja +mahtavampi samaa vai onko niillä eri merkitys kullakin? + +Kallikles. No sanon sen sinulle selvään: ne ovat samaa. + +Sokrates. Eikös monien joukko luonnon mukaan ole väkevämpi yhtä? Ja nuo +monet nehän lakia laativat tuota yhtäkin varten, kuten äsken sanoitkin? + +Kallikles. Niinpä kyllä. + +Sokrates. Noiden monien säädökset ovat siis väkevämpien säätämät? + +Kallikles. Aivan niin. + +Sokrates. Siispä myös parempien, sillä väkevämmäthän sinun puheesi +mukaan ovat paremmat? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Eikös heidän säädelmänsä ole luonnon mukaan kauniita, koskapa +ovat väkevämpien tekemiä? + +Kallikles. Ovat. + +Sokrates. Mutta nuo monet nehän oikeaksi säätävät, kuten sinä äsken +sanoit, että kaikilla pitää olla samat edut ja että häpeällisempi on +tehdä vääryyttä kuin kärsiä sitä? Onko niin vai eikö? Älä nyt huoli +ujoudesta hämmentyä, vaan sano pois: päättävätkö nuo monet oikeaksi vai +eikö, että kaikilla pitää olla samat edut eikä toisilla enemmän ja että +on rumempi tehdä kuin kärsiä vääryyttä? Älä ole suomatta minulle tätä +vastausta,[95] Kallikles, jotta, jos myönnät mielipiteeni oikeaksi, +saisin sille vahvaa tukea semmoisen miehen myönnöstä, joka kykenee +asiat oikein älyämään. + +Kallikles. No niin, nuo monet päättävät ja säätävät niin. + +Sokrates. Siis ei ainoastaan lain vaan luonnonkin mukaan on rumempi +tehdä kuin kärsiä vääryyttä, ja on oikein että kaikilla on samat edut. +Eipä siis tainnut olla aivan totta mitä ylempänä lausuit, että laki ja +luonto ovat vastakkain, etkä myös tainnut olla aivan oikeassa kun +syytit minua, että vastoin parempaa tietoani käytän puheissa semmoisia +kujeita, että kun toinen puhuu luonnon kannalta, minä johtelen +päätelmät lain kannalle ja päinvastoin. + + +XLIV. Kallikles. Tuo mies ei vain lakkaa lavertamasta! Sano minulle, +Sokrates, etkö sinä tuon ikäisenä häpee sanoja saivartamasta ja +väijymästä? Jos toinen varomatta tulee sopimatonta sanaa käyttäneeksi, +sieppaat sinä sen heti, muka kuin hyvänkin saaliin löydettyäsi! +Luuletko minun väkevämmistä puhuessani tarkoittaneeni muita kuin +parempia?[96] Enkö jo kauan ole sanonut, että parempi ja väkevämpi +minusta merkitsee samaa? Vai luuletko minun sitä tarkoittavan, että +kokoontuu roskaläjä orjia ja muuta mitätöntä väkeä, joilla ehkä vain on +enempi ruumiillista voimaa, ja nuo sitten sanovat että juuri tuo sama +on lakia? + +Sokrates. No niin, sa viisahin Kallikles! Niinkö tarkoitat? + +Kallikles. Juuri niin. + +Sokrates. Jonkun aikaa minä tosiaan jo arvelin sinun jotakin semmoista +tarkoittavan tuolla "väkevämmälläsi", ja kyselin sentähden sitä +toistamiseen, koska haluan varmasti tietää mitä sinä sillä ymmärrät. +Sillä ethän sinä[97] kumminkaan ole sitä mieltä että kaksi on paremmat +yhtä taikka että orjasi ovat sinua paremmat, sentähden että ovat +ruumiiltaan sinua vahvemmat. Sanoppa siis minulle alusta alkain, keitä +tarkoitat noilla "paremmilla", koska et ruumiiltaan väkevämpiä +tarkoita? Ja kuules, sinä ihmeteltävä mies! opastele minua hieman +lempeämmin oppiisi, jotten karkaisi koulustasi! + +Kallikles. Sinä ivaat, Sokrates. + +Sokrates. En, kautta Zethoksen,[98] ivaakkaan, Kallikles, tuon, jota +äsken käytit ivataksesi minua niin paljon! Ei, vaan sano nyt: keitä +tarkoitatkaan noilla "paremmilla"? + +Kallikles. Oivallisempia tarkoitan. + +Sokrates. Näetköhän, että itse latelet pelkkiä sanoja, mutta et ilmaise +itse asiaa! Etkö voi lausua minulle selvään, tarkoitatko noilla +paremmilla ja väkevämmillä järkevämpiä vai joitakin muita? + +Kallikles. Niin, totta Zeuksen, juuri niitä varsinaisesti tarkoitankin. + +Sokrates. Sinun väitteesi mukaan on siis usein yksi ymmärtäväinen +tuhansia tuhmia väkevämpi, ja tämän tulee hallita vaan heidän totella, +ja hallitsijalla pitää olla enemmän hyvää kuin hallituilla sillä +tätähän sinä ymmärtääkseni tahdot sanoa, enkä minä sinun sanojasi vaani +-- jos tuo yksi on noita tuhansia väkevämpi. + +Kallikles. Niin sitä minä juuri tarkoitankin; sillä se on mielestäni +luontaista oikeutta, että jalompi ja järkevämpi hallitsee huonompiaan +ja omistaa enemmän kuin he. + + +XLV. Sokrates. Pysähdy nyt tähän! Mitäs sanot taas siihen? Otaksu, että +meitä olisi monta henkeä yhdessä, kuten nyt, ja meillä olisi paljo +ruokia ja juomia yhteisesti tarjonamme; mutta olisimme monenlaista +väkeä, toiset vahvoja, toiset heikkoja, vaan yksi meistä olisi näissä +asioissa muita ymmärtäväisempi, nim. lääkäri, jos kohta hän +luonnollisesti olisikin ruumiin voimiltaan toisia väkevämpi, toisia +heikompi, eiköhän hänen, kun syömisiin nähden olisi meitä muita +ymmärtäväisempi, täytyisi tässä kohden myös olla parempi ja väkevämpi? + +Kallikles. Epäilemättä. + +Sokrates. Tuleeko hänen siis, koska hän on parempi, saada näistä +ruuista enempi kuin meidän, vai pitääkö hänen hallitusvaltansa johdosta +tosin jakaa ne kaikki, mutta niitä nauttiessaan ja omaa ruumistaan +varten kuluttaessaan ei saada enempää kuin muutkaan, ellei hän tahdo +siitä vahinkoa kärsiä, vaan hänen tulee saada toisiin verraten enemmän, +toisiin vähemmän? Mutta jos hän sattuu olemaan kaikista heikoin, tulee +hänen, tuon paraimman, saada kaikkein vähimmin, Kallikles -- eikö niin, +veliseni? + +Kallikles. Tiesi, mitä jutteletkaan syötävistä ja juotavista ja +lääkäreistä ja jonnin joutavista! En minä niistä! + +Sokrates. Sanotko ymmärtäväisempää paremmaksi? Myönnä tai kiellä! + +Kallikles. Sanon. + +Sokrates. Mutta eikö paremman pidä saaman enemmän? + +Kallikles. Niin, mutta ei ruokia eikä juomia. + +Sokrates. Ymmärrän; mutta ehkä enemmän vaatteita -- ja +kutomataitoisimman tulee saada suurin vaate ja kävellä, väljin ja +komein puku yllään. + +Kallikles. Mitä vietävän vaatteita? + +Sokrates. Mutta kenkiä täytyy toki ilmeisesti sen saada enemmän, joka +niihin nähden on ymmärtäväisin ja paras. Suutarin tulee siis kaiketi +saada isoimmat kengät ja tallustella suurimmat kengät jalassaan. + +Kallikles. Mene kenkines! Ettäs yhtenään lavertelet! + +Sokrates. No jollet semmoisia tarkoita, niin kenties tämmöistä: +esimerkiksi maamiehen, joka ymmärtää maanviljelystä ja on siinä etevä, +hänen tulee kaiketi saada runsaimmat siemenjyvät ja kylvää peltoonsa +enemmän siementä kuin muut. + +Kallikles. Ainapa vain puhut tuota samaa, Sokrates. + +Sokrates. Enkä ainoastaan samaa, Kallikles, vaan myös samoista. + +Kallikles. Niin, jumaliste, puhutkin tosiaan aina vain suutareista, +vanuttajista, keittäjistä ja lääkäreistä, ikäänkuin keskustelumme +ollenkaan koskisi semmoisia. + +Sokrates. Etkö siis jo sanone, missä kohden tuo parempi ja +ymmärtäväisempi on oikeutettu enemmän saamaan kuin muut? Vai etkö +siedä, että minä sen ilmaisen etkä itsekkään huoli sanoa? + +Kallikles. Olenhan sen jo aikoja sanonut. Ensiksikin paremmista +puhuttaissa, keitä ne ovat, en niillä tarkoita suutareita enkä +keittureita, vaan niitä jotka, valtion asioissa järkevinä, älyävät +millä tavoin sitä paraiten on hallittava, eikä ainoastaan järkeviä, +vaan myös urheita, semmoisia jotka pystyvät tuumansa toteuttamaan +eivätkä uuvu sielun velttouteen. + + +XLVI. Sokrates. Näetkö, paras Kallikles, ettemme syytä toisiamme +samasta, sinä minua ja minä sinua? Sinä väität minun aina samaa hokevan +ja moitit minua siitä; minä sinua päinvastoin, ettet koskaan puhu +samoin samoista asioista, vaan määrittelet noita parempia ja väkevämpiä +milloin ruumiillisesti vankemmiksi, milloin järkevämmiksi, ja nyt tulet +taas toisen määritelmän kanssa: jonkinlaisia urhollisempia sinä nyt +tarkoitat noilla väkevämmillä ja paremmilla. No, sano nyt kerta +kaikkiaan, keitä nimität sinä paremmiksi ja väkevämmiksi ja missä +kohden? + +Kallikles. Mutta olenhan sen jo sanonut: valtiotoimia ymmärtäväiset ja +urheat. Sillä tämmöisten sopii valtiota hallita ja oikein on, että he +saavat enemmän etuja kuin muut, hallitsijat enemmän kuin hallittavat. + +Sokrates. Entäs itseäänkin, ystäväni?[99] + +Kallikles. Mitä tarkoitat? + +Sokrates. Että kukin hallitsee omaa itseään. Vai eikö olekkaan tarpeen +hallita itseänsä, vaan ainoastaan muita? + +Kallikles. Mitä tarkoitat tuolla "joka hallitsee itseänsä"? + +Sokrates. En mitään sen kummempaa, vaan tarkoitan samaa mitä ihmiset +yleensä, nimittäin siveää ja itsensä-hillitseväistä, joka hallitsee +itsessään asuvia haluja ja himoja. + +Kallikles. Kuinka herttaisen lapsellinen oletkaan! Sinä tarkoitat siis +noita yksinkertaisia hölmöjä, noita siivoja? + +Sokrates. Vaikkapa niinkin! Tietäneehän jokainen, että niitä tarkoitan. + +Kallikles. Aivan niitä, Sokrates.[100] Sillä kuinka ihminen voisi onnen +saavuttaa kenenkään toisen vallan alaisena? Ei, toista on hyvä ja oikea +luonnon mukaan, ja senpä esitän nyt sinulle suoraan ja ujoilematta. Ken +tahtoo oikein elää, hän laskekoon halunsa ja himonsa valloilleen +elköönkä niitä kuritelko, ja olkootpa jos kuinka suuret, pitää hänen +osata tarmollaan ja älyllään niitä palvella ja tyydytellä, mikäli himo +hänessä mihinkin syttyy. Mutta sepä ei olekkaan, luulen ma, useimpien +ihmisten vallassa, ja sentähden he häpeissään soimaavat noita toisia, +siten salatakseen omaa saamattomuuttaan, ja herjaavat hillimättömyyttä +rumaksi, tahtoen, kuten jo edellä sanoin, taivuttaa paremmankin +luontoisia ihmisiä orjan-ikeen alle; ja kun eivät itse osaa hankkia +himoilleen tyydytystä, veisaavat he raukkamaisuudessaan siveyden ja +oikeamielisyyden ylistystä. Niinpä tosiaan; sillä keitten osaksi +alkuaan tuli onni olla kuninkaan poikia tai luontaisella kyvyllään +hankkia itselleen joku arvo-asema tai yksinvalta tai herruus, mikähän +tosiaan olisi tämmöisille rumempaa ja pahempaa kuin itsensähillintö? +Nekö joilla on tilaisuus nauttia kaikkea hyvää, kenenkään panematta +esteitä heidän eteensä, nekö itse korottaisivat herraksensa tyhmän +joukon lakisäännöt, lorut ja porut?[101] Vai eikö tuo oikeuden ja +itsehillinnön ihanuus saattaisi heitä sangen surkeaan tilaan, kun eivät +kykenisi jakelemaan ystävilleen runsaampaa osaa kuin vihamiehilleen, +jopa vaikka hallitsevatkin yhteiskunnassaan? Ei, Sokrates, -- totuuden +mukaan, jota sanot harrastavasi, on asian laita näin: hekumassa, +hillimättömyydessä ja vapaudessa, jos niistä vain on auttajiksi +nautintoon, niissä se vasta onkin miehenkunto ja onnellisuus. Mutta +kaikki muut, nuo korukalut, nuo luonnottomat ihmisten keksimät +sopimukset ovat tyhjää lorua ja arvotonta rojua. + + +XLVII. Sokrates. Uljaasti ainakin sinä, Kallikles, ryntäät +mielipidettäni vastaan ja puhut ujostelematta. Sillä lausuthan nyt +selvään sen, mitä muut tosin ajattelevat, mutta eivät tahdo lausua. +Pyydän siis sinua ettet millään muotoa tee takaperoa, jotta todellakin +kävisi selville, miten on oikein eläminen. Sanoppa siis minulle: +väitätkö että himoja ei saa hillitä, jos tahtoo olla semmoinen kuin +tulee olla, vaan ne pitää päästää valloilleen ja antaa niille +tyydytystä jos jostakin päin ja että siinä on miehenkunto? + +Kallikles. Kyllä niin vain väitänkin. + +Sokrates. Ei siis olla oikeassa, kun onnellisiksi kiitellään niitä, +jotka eivät mitään kaipaa?[102] + +Kallikles. Sitten kivetkin ja kuolleet haudassa olisivat onnellisimmat. + +Sokrates. Mutta kyllä elämä sellainenkin kuin sinä suosit on +vaikea.[103] Enpä tosiaan kummeksisi, jos Euripides puhuu totta noissa +säkeissään: + + "Ken tiesi, eikö elo tääll' oo kuolemaa ja kuolo elämää?" + +ja emmekö oikeastaan olekkin kuolleita. Ja olenpa kuullutkin erään +viisaan miehen sanoneen, että me nyt täällä olemme kuolleet ja että +ruumiimme on hautamme[104] ja se sielumme osa, jossa himot asuvat, on +sitä laatua että se herkästi suostuu ja häilyy ylös ja alas. Siitäpä +joku sukkela mies, liekö tuo ollut Sikelialainen vai Italialainen, on +keksinyt vertauskuvan, vääntäen hiukan sanaa toiseen mieleen, ja +sanonut, että tuo mainittu sielun osa, ollen noin hetas uskomaan ja +aistillinen,[105] on kuin säkin hetale tai aistiastia. Samoin hän myös +sanoi että ohjattomat himon orjat ovat pohjattomat tyhmät kurjat[106] +ja sitä sielun osaa heissä, jossa himot sijaitsevat, se kun on aivan +hillimätön ja kyltymätön, vertasi hän sen täyttymättömyyden takia +reikäpohjaiseen astiaan. Päinvastoin kuin sinä, Kallikles, hän osottaa +että Tuonelassa -- jolla hän tarkoittaa näkymätöntä mailmaa +yleensä[107] -- nuo samat pohjattomat ovat surkeimmassa tilassa ja +kantavat pohjattomaan astiaansa vettä toisella samoin reikäpohjaisella +astialla, seulalla. Mutta seulalla hän, kuten kertojani minulle +selitti, tarkoittaa sielua. Seulaan vertasi hän taasen himollisten +sielua sentähden, että se on ikäänkuin reikiä täynnä, niin ettei siinä +pysy mitään sen löyhän uskon ja unheellisuuden tähden. Nuo ovat nyt +kyllä hieman outoja asioita, mutta ne selvittävät kuitenkin mitä tahdon +sinulle esittää saadakseni sinua, jos vain suinkin siihen pystyn, +muuttamaan mieltäsi, niin että tuon himojaan hillitsemättömän ja +kylläänsä saamattoman elämän edestä suosisit säädyllistä elämää ja +semmoista joka tyytyy hyvään, mitä milloinkin on saatavissa. Mutta +taivutankohan sinua muuttamaan mielesi, niin että uskot säädyllisten +olevan irstaita onnellisemmat, vai etkö sinä, vaikka sepittäisinkin jos +kuinka monta mointa tarua, siltä sen enempää muuta mieltäsi? + +Kallikles. Tuo jälkimäinen arvelusi, Sokrates, oli todenmukaisempi. + + +XLVIII. Sokrates. Kuules, kun kerron sinulle vielä toisenkin kuvatarun, +joka on kotoisin samasta oppipajasta[108] kuin edellinen. Katso, eikö +kummankin, kohtuullisen ja hillimättömän ihmisen elämä, sen mukaan kuin +sinä sen esität, ole samanlaista kuin jos kahdella miehellä olisi +kummallakin paljon astioita:[109] toisen astiat ovat eheät ja täynnä +mikä viiniä, mikä mettä, mikä maitoa tai muita senkaltaisia nesteitä, +mutta näitä noruu niihin kuhunkin niukoista lähteistä, monen vaivan +takaa ja vaikeasti. Saatuaan nyt astiansa täyteen tämä toinen mies ei +enää juoksuta niihin lisää, eikä huolehdi mistään, vaan on sen asian +puolesta tyynellä mielin. Toisen miehen on tosin, kuten edellisenkin, +mahdollinen noruttaa lähteistä nesteitä, vaikka vaivalloisestikkin; +mutta koska hänen astiansa ovat rauskat ja reikiä täynnä, täytyy hänen +yöt päivät yhtenään ammennella niihin, tai kiusaantua kovissa tuskissa. +Jos nyt näiden kahden elintapa on tämänlaatuinen, kehunetkohan vieläkin +hillimättömän elämää onnellisemmaksi kuin siveän? Taivutanko sanoillani +sinua myöntämään että säädyllinen elämä on säädytöntä parempi, vai enkö +taivuta? + +Kallikles. Et taivutakkaan, Sokrates. Sillä eihän tuolla, jonka astiat +aina ovat täynnä, enää ole mitään sulotunnetta, ja se onkin oikein +tuota kiven tapaista elämää, josta äsken puhuin: saatuaan astiansa +täyteen hän ei enää tunne iloa eikä surua. Mutta siinä se elämän +hauskuus onkin, että aina vahvalti valuu sisään.[110] + +Sokrates. Mutta missä paljon valuu sisään, siinä täytyy kai myös paljon +vuotaa ulos ja isoista lävistä sitä juoksee pois -- eikö niin? + +Kallikles. Varsin niin. + +Sokrates. Mutta jotain nälkäkurjen[111] elämäähän siinä taas esitätkin, +etkä kuolleen tai kiven! Sanoppa minulle: tarkoitatko semmoista tilaa, +että isoo ja syö isotessaan? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Ja että janoo ja juo janotessaan? + +Kallikles. Niin, ja väitänpä vielä, että kellä on kaikki himot ja voi +ne tyydyttää, hän iloitsee ja elää onnellisena. + + +XLIX. Sokrates. Hyvä juttu, ystäväiseni! Jatka siitä alusta eteenpäin +ja älä kainostele! Eikä minunkaan, kuten näyttää, tarvitse +kainostella.[112] Sano siis ensinnä: jos joku on rohtumissa ja niitä +syhyy ja hän saa mielin määrin kihnata ihoaan ja jatkaa kihnaamista +kaiken ikänsä -- elääkö hän onnellista elämää? + +Kallikles. Kuinka sopimaton oletkaan, Sokrates! Ihan ilmeisesti +rahvaanpuhuja! + +Sokrates. Siksipä, Kallikles, sainkin Poloksen ja Gorgiaan hämille, +niin että he nolostuivat. Mutta ethän sinä toki, joka olet niin +urhollinen, hämmästy etkä nolostu? Vastaa nyt vain! + +Kallikles. No -- voipi vaikka tuokin, joka kihnaa syhelmäänsä, elää +ikänsä suloisasti. + +Sokrates. Jos suloisasti, eikö siis myös onnellisesti? + +Kallikles. Miksei! + +Sokrates. Entäs jos hän ainoastaan kihnaa päätänsä vai -- kysynenkö +sulta vielä jotakin? Katso nyt, Kallikles, mitä siihen vastaat, jos +joku kysyisi sinulta kaikki muutkin tästä seuraavat seikat järjestään, +jopa sitäkin mikä näissä tämmöisissä on pääasia: eikö lastenraiskaajien +elämä ole rietas, katala ja kurja? Vai uskallatko väittää mokomainkin +olevan onnellisia, jos heillä on yltäkyllin saatavana, mitä himonsa +halajaa? + +Kallikles. Etkö häpee, Sokrates, johtaa puhetta semmoisiin asioihin! + +Sokrates. Minäkö sen sinne johdan, oiva veli, vai hänkö, joka +häikäilemättä väittää ilossa eläjien, miten hyvänsä iloinnevatkin, +olevan onnellisia, eikä tee vähääkään erotusta ilojen välillä, mitkä +ovat hyviä, mitkä huonoja? Mutta virka nyt vieläkin minulle: väitätkö +sulotunteisen ja hyvän olevan samaa, vai onko jotain sellaistakin +sulotunteista joka ei ole hyvää? + +Kallikles. Ettei puheeni tulisi ristiriitaista, jos sanoisin olevan +jotain toisenlaistakin sulotunteista, väitän niiden olevan yhtä.[113] + +Sokrates. Sinä pilaat edelliset puheemme, Kallikles, etkä enää voi +minun kanssani kunnollisesti tutkia totuutta, jos puhut toisin kuin +ajattelet. + +Kallikles. Samoin sinäkin, Sokrates. + +Sokrates. Jos niin teen, en suinkaan menettele oikein, yhtä vähän kuin +sinäkään. Mutta tarkasta nyt kuitenkin asiaa, sinä miekkoinen! Eihän +hyvä ole siinä, että kaikin keinoin nautitaan iloa? Sillä jos niin +olisi, seuraisi siitä ilmeisesti kaikki nuo ilkeät asiat, jotka äsken +annoin arvattavaksi ja paljo muutakin vielä. + +Kallikles. Niin ainakin sinun arvelusi mukaan, Sokrates. + +Sokrates. Pysytkö todella jäykästi mielipiteessäsi, Kallikles? + +Kallikles. Pysyn kuin pysynkin. + + +L. Sokrates. Saammeko siis käydä käsiksi väitelmääsi siinä mielessä, +että sinä puhut tosissasi? + +Kallikles. Vallan varmasti. + +Sokrates. No niin! Koska siis olet sitä mieltä, niin selvitä minulle +tämä seikka: myönnätkö minkään tieteen olevan? + +Kallikles. Myönnän vainkin. + +Sokrates. Ja etkö jo ennen sanonut jonkun urheudenkin olevan olemassa +tieteen ohessa? + +Kallikles. Sanoin niin. + +Sokrates. Kaiketi siis ajattelit urheuden olevan jotakin muuta kuin +tieteen, niiden olevan kaksi eri asiaa? + +Kallikles. Kaiketi niin! + +Sokrates. Entäs ovatko sulotunne ja tiede samaa vai eikö? + +Kallikles. Eri asioita ne kai ovat, sinä ilmetty viisaus.[114] + +Sokrates. Onko urheuskin toista kuin sulotunne? + +Kallikles. Totta kai. + +Sokrates. No muistakaamme nyt se: Kallikles Akharnaista[115] väittää +että suloisa ja hyvä ovat samaa, mutta että tiede ja urheus eroavat +keskenään sekä myös hyvästä.[116] + +Kallikles. Ja Sokrates Alopekaista ei myönnä sitä -- vai myöntääkö hän? + +Sokrates. Ei myönnä, eikä luulteni Kallikleskaan, jos hän vain oikein +tarkastaa omaa itseään. Tai sanoppa minulle: etkö luule niiden, joiden +käy hyvin, kokevan päinvastaista tunnetta kuin niiden, joiden käy +huonosti? + +Kallikles. Luulen. + +Sokrates. Jos siis nämä kaksi asiaa ovat toistensa vastakohdat, eikö +niiden suhde keskenään välttämättä ole sama kuin terveyden ja +sairauden? Sillä eihän ihminen yht'aikaa ole terve ja sairas eikä +hänestä samalla kertaa lähde terveys ja tauti? + +Kallikles. Mitä sillä tarkoitat? + +Sokrates. Sitä mitä näet, jos erikseen tarkastelet mitä ruumiin osaa +tahansa. Sairastaahan ihminen toisinaan silmätautia, jota sanotaan +hätäräsilmäisyydeksi? + +Kallikles. Tietäähän sen. + +Sokrates. Eihän samat silmät silloin ole terveet? + +Kallikles. Ei suinkaan. + +Sokrates. No entä sitten? Kun hän pääsee silmätaudista, meneekö häneltä +siinä myös silmien terveys, niin että häneltä lopuksi katoo kumpikin? + +Kallikles. Ei nyt kumminkaan. + +Sokrates. Sehän olisikin kummallista ja järjetöntä, vai miten? + +Kallikles. Peräti. + +Sokrates. Vaan vuoronsa kutakin hän, arvaan ma, saa ja menettää. + +Kallikles. Myönnetään. + +Sokrates. Eikö voiman ja heikkouden ole laita sama? + +Kallikles. On kyllä. + +Sokrates. Ja nopeuden ja hitauden? + +Kallikles. Aivan. + +Sokrates. Entäs hyvät olot ja onnellisuus ja toisaalta näiden +vastakohdat huonot olot ja kurjuus, eivätkö nekin ole samassa suhteessa +keskenään: vuorotellen ne saadaan ja niistä erotaan? + +Kallikles. Varmaan. + +Sokrates. Jos siis huomaamme joitakin asioita, joista ihminen samalla +eroaa kuin hän ne omaa, on selvä, etteivät ne ainakaan ole hyvä ja +paha. Olemmeko siinä yhtä mieltä? Tuumi tarkoin, ennenkuin vastaat! + +Kallikles. Ihmeesti mielelläni minä sen myönnän. + + +LI. Sokrates. No, palataanpa nyt niihin, mitkä edellä sovittiin +tosiksi! Sanoitko isoamisen tuntuvan suloisalta vai tukalalta? +Tarkoitan itse nälän näkemistä.[116 b] + +Kallikles. Tukalalta toki ainakin minusta; mutta syöminen nälkäiseen +vatsaan on suloisaa. + +Sokrates. Niin minustakin, sen ymmärrän. Mutta isoaminen itsessään on +kuitenkin tukalaa -- eikö niin? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Ja eikö myös janoaminen? + +Kallikles. Onpa kovinkin. + +Sokrates. Tarvitseeko minun enempiä kysellä, vai joko myönnät jokaisen +kaipion ja himon olevan tukalaa? + +Kallikles. Myönnän. Älä enempiä kysele? + +Sokrates. Hyvä! Mutta janoissaan juomisen sanoit sinä olevan suloista, +eikö niin? + +Kallikles. Sanoin. + +Sokrates. Eikö siinä mitä sanoit tuo "janoissaan" osota kivuntunnetta? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Mutta juominen on kaipion tyydytystä ja tuntuu siis +suloisalta? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Sanot siis ihmisen juodessaan iloa nauttivan? + +Kallikles. Varmaan. + +Sokrates. Janotessaan siis? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Kipua tuntiessaan? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Tajuatko nyt, mitä sanoistasi johtuu? Kun sanot jonkun +janotessaan juovan, sanot hänen samalla tuntevan kipua ja mielisuloa. +Vai eikö tuo tapahdu yhdellä kertaa, samaan aikaan ja samassa paikassa, +sielussa tai ruumiissa, kummassa vain tahdot? Sillä eipä luullakseni +sillä ole väliä tässä. Onko niin vai eikö? + +Kallikles. Niin on. + +Sokrates. Vaan sanoithan, että kenen hyvin käy, hänen on mahdoton +samalla käydä huonosti? + +Kallikles. Niin sanoinkin. + +Sokrates. Mutta myönsit mahdolliseksi kipuakin tuntiessaan nauttia +sulotunnetta. + +Kallikles. Siltä näyttään. + +Sokrates. Ei siis sulotunteen nautinto ole onnellisna-oloa eikä tukalan +tunteminen ole onnetonnaoloa. Näin on siis sulotunteinen jotakin toista +kuin hyvä? + +Kallikles. En tiedä, mitä viisastelullas tavoitat, Sokrates. + +Sokrates. Tiedät vainkin, vaikka tahallasi tenäät vastaan ja tekeydyt +tuhmaksi, Kallikles. Ja pitkitä nyt vain eteenpäin! + +Kallikles. Mitäs yhtenään lörpötät? + +Sokrates. Jottas huomaisit, mimmoisena viisaana sinä minua neuvot +oikeaan. Emmekö me jokainen juotuamme samalla lakkaa janoamasta ja +suloa tuntemasta? + +Kallikles. En minä tiedä, mitä sinä puhut. + +Gorgias. Älä suinkaan suutu, Kallikles, vaan vastaa meidänkin takia, +jotta päästäisiin puheiden perille. + +Kallikles. Niin, kun tuo Sokrates aina on tuommoinen, Gorgias! Pieniä, +tyhjänpäiväisiä juttuja hän jauhaa, kyselee ja kumoilee. + +Gorgias. Mitäs sinä siitä väliä pidät? Eihän sinun ole siitä tili +tehtävä. Antau nyt vain Sokrateen kumoiltavaksi, miten hän vain tahtoo! + +Kallikles. Kysele sitte edelleen vähäpätöisiä, joutavia juttujasi, +koska Gorgias niin mielii. + + +LII. Sokrates. Oletpa onnellinen, Kallikles, ettäs olet varemmin +päässyt perehtymään suuriin kuin pieniin salaisuuksiin.[117] Minä en +luullut sitä sallituksi. Mutta jatkappas nyt siitä, mihin jäit, ja +vastaa, lakkaammeko jokainen samalla janoamasta ja sulotunnetta +nauttimasta? + +Kallikles. Lakkaamme. + +Sokrates. Eikö ole samoin laita nälän ja muiden himojen: kivun lakattua +lakkaa myös nautinnon tunne? + +Kallikles. Niin on. + +Sokrates. Siis lakataan samalla tuntemasta kipu- ja sulotunteita? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Mutta eihän hyvät ja pahat asiat lakkaa yhdessä, sillä senhän +jo myönsit. Etkö nyt enää myönnäkkään? + +Kallikles. Myönnän. Mitä sitte? + +Sokrates. Sitä ystäväni, että hyvä ei ole samaa kuin sulotunteinen eikä +paha samaa kuin tukala. Sillä nämä lakkaavat yhdessä, mutta nuo toiset +eivät lakkaa. Kuinka siis sulotunteet olisivat samaa kuin hyvä tai +tukalan tunteet samaa kuin paha? Jos tahdot, niin katsele asiaa +tältäkin kannalta -- vaikka en luule sinun sittenkään myöntyvän. Mutta +luo nyt kumminkin silmäsi siihen --: Etkö kutsu hyviä hyviksi sentähden +että heissä on olemassa hyviä ominaisuuksia, samoin kuin kutsut +kauneiksi niitä joissa on kauneutta? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Sanotko siis hyviksi miehiksi älyttömiä ja pelkureita? Et +ainakaan äsken, vaan urheita ja järkeviä sinä niiksi sanoit. Vai etkö +semmoisia sano hyviksi? + +Kallikles. Kaikin puolin. + +Sokrates. No, näitkö milloinkaan ymmärtämättömän lapsen ilottelevan? + +Kallikles. Näin monenkin. + +Sokrates. Mutta älyttömän miehen et kai vielä nähnyt iloitsevan? + +Kallikles. Luulen kyllä sitä nähneeni. Mutta mitä sillä tiedolla teet? + +Sokrates. En mitään. Mutta vastaa sinä vain. + +Kallikles. No, näin. + +Sokrates. No, näitkö järkevän miehen surevan ja iloitsevan? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Kummatkohan enemmän iloinnevat ja surrevat järkevätkö vai +älyttömät? + +Kallikles. En luule sillä juuri väliä olevan. + +Sokrates. No liepä jo siinäkin kylliksi. Näitkö koskaan pelkurin miehen +sodassa? + +Kallikles. Kuinka en niitä olisi nähnyt! + +Sokrates. Entä vihollisten lähtiessä pois, kummat näyttivät sinusta +siitä enemmän iloitsevan pelkuritko vai urheat? + +Kallikles. Kumpaisetkin enemmän, tai jollei niin, niin ainakin yhtä +paljon.[118] + +Sokrates. Ei sillä väliä! Iloitsevatko siis pelkuritkin? + +Kallikles. Kovasti. + +Sokrates. Ja älyttömätkin, kuten näyttää? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Pelkuritko yksin surevat vihollisten lähestyessä, vai +surevatko urheatkin? + +Kallikles. Kummatkin. + +Sokrates. Yhtäläisestikkö? + +Kallikles. Ehkä pelkurit pahemmin. + +Sokrates. Eivätkö he niiden lähtiessä myös enemmin iloitse? + +Kallikles. Luultavasti. + +Sokrates. Siis, sinun puheesi mukaan, surevat ja iloitsevat niin +älyttömät kuin järkevätkin, niin pelkurit kuin urheatkin yhtäläisesti, +pelkurit kuitenkin enemmin kuin urheat. + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Mutta järkevät ja urheat ovat hyviä, vaan pelkurit ja +älyttömät huonoja. + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Yhtäläisestikkö siis hyvät ja huonot iloitsevat ja surevat? + +Kallikles. Yhtäläisesti. + +Sokrates. Yhtäläisestikkö siis hyvät ja huonot ovat hyviä ja huonoja, +vai ovatko huonot vielä enemmin hyviä ja huonoja? + + +LIII. Kallikles. En totta jumaliste tiedä, mitä sinä tarkoitat![119] + +Sokrates. Etkö tiedä itse sanoneesi, että hyvät ovat hyviä sentähden +että heillä on läsnä hyvää, mutta huonot huonoja koska heillä on läsnä +huonoutta, mutta sulotunteet ovat tuota hyvää, tukalan tunteet pahaa? + +Kallikles. Niin sanoinkin. + +Sokrates. Eikö siis iloitsevilla, jos todella iloitsevat, ole tuota +hyvää, sulotunteita? + +Kallikles. Kuinkas ei? + +Sokrates. Eivätkö siis iloitsijat ole hyviä heidän hyvyytensä ollessa +heillä läsnä? + +Kallikles. Ovat. + +Sokrates. Entäs tuskan kärsijät? Eikö heillä ole saapuvilla paha, +kivuntunteita? + +Kallikles. On. + +Sokrates. Sanothan huonojen olevan huonoja huonouden läsnäolon tähden? +Vai etkö? + +Kallikles. Sanon niin. + +Sokrates. Hyviä ovat siis ne jotka iloa nauttivat, huonoja ne jotka +tuskaa kärsivät? + +Kallikles. Ihan niin. + +Sokrates. Ne jotka tätä enemmän tekevät ovat sellaisia enemmän,[120] +jotka vähemmin ovat vähemmin, jotka yhtä paljon ovat yhtäläisesti. + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Etkö sanonut järkevien ja älytönten, pelkurien ja urheiden +yhtäläisesti iloitsevan ja surevan, tai pelkurien jopa enemmänkin? + +Kallikles. Sanoin. + +Sokrates. Johdappa nyt yhdessä minun kanssani näistä myöntymistä +päätelmä: sillä sanotaanhan olevan oivaa kahdesti jopa kolmastikkin +haastella ja harkita oivia asioita.[121] Sanommehan järkevää ja urheaa +miestä hyväksi, vai kuinka? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Mutta älytöntä ja pelkuria huonoksi? + +Kallikles. Aivan. + +Sokrates. Vaan iloa nauttivaa taas hyväksi? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Ja tuskaa kärsivää huonoksi? + +Kallikles. Välttämättä. + +Sokrates. Mutta hyvän ja huonon sanoimme tuntevan tuskaa ja iloa +yhtäläisesti, ehkäpä huonon enemmänkin? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Niinmuodoin huono on yhtä huono ja hyvä kuin hyvä tai ehkä +vielä parempi. Eikös tämä ja nuo edempänä sanotut seikat jää +johtopäätelmiksi, jos kerran väitellään että suloisalta tuntuva ja hyvä +ovat samaa? Eikö se ole siitä välttämätön seuraus, Kallikles? + + +LIV. Kallikles. Jo kauvan aikaa minä vain kuuntelen sinua, Sokrates, ja +myönnän vastustelematta, ajatellen että, jos vaikka piloillaankin on +sinulle jossain myöten antavinaan, sinä oitis sieppaat siihen ilomielin +niin kuin pienet poikaset.[122] Ethän toki arvele, etten minä kuten +kuka muukin ihminen tahansa tiedä, että on parempia ja huonompia +nautintoja. + +Sokrates. Hoh hoh! Kallikles, kuinka pahankurinen oletkin! Sinä +kohtelet minua kuin lasta ja pettelet minua sanoen asian olevan milloin +näin, milloin toisin. Enpä kuitenkaan alussa olisi luullut, että ehdon +tahdon aioit minua petellä, kun olet ystäväni. Mutta nyt olenkin +pettynyt ja minun täytyy nähtävästi, vanhan sananparren mukaan, olla +niinkuin oletetaan,[123] ja ottaa vastaan mitä minulle tarjootkin. +Tällä kertaa sanot siis, kuten näyttää, että muutamat nautinnot ovat +hyviä, toiset huonoja. Niinkö? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Ehkä hyödylliset ovat hyviä, vahingolliset huonoja? + +Kallikles. Kaiketi. + +Sokrates. Hyödylliset ovat ne jotka tuottavat jotakin hyvää, huonot +jotka pahaa? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Tarkoitat kai semmoisia nautintoja, joita saa tuntea +ruumiissa esim. syödessään ja juodessaan, jommoisista meillä juuri on +ollut puhe? Jos näistä siis toiset tuottavat ruumiille terveyttä, +voimaa tai jotakin muuta ruumiin oivallisuutta, niin ne kai ovat hyviä +nautintoja, vaan jotka tuottavat näiden vastakohtia ovat huonoja? + +Kallikles. Aivan niin. + +Sokrates. Eivätkö tuskatkin samoin ole toiset hyödyllisiä, toiset +vahingollisia? + +Kallikles. Kuinkas ei. + +Sokrates. Eiköhän siis ole valittava ja hankittava itselleen +hyödyllisiä sekä nautintoja että tuskia? + +Kallikles. Kyllä niin. + +Sokrates. Mutta ei vahingollisia? + +Kallikles. Se on selvä. + +Sokrates. Sillä sitähän mieltä olimme Polos ja minä, jos muistat, että +kaikki on tehtävä hyvän saavuttamiseksi. Kaiketi olet sinäkin samaa +mieltä, että kaikkein tekojemme tulee tähdätä hyvää ja että meidän on +hyvän vuoksi kaikki muut asiat tehtävä eikä päinvastoin hyvää noiden +muiden vuoksi? Yhdytkö sinä kolmantena äänelläsi meidän puolellemme? + +Kallikles. Kyllä puolestani! + +Sokrates. Hyvän vuoksi tulee siis tehdä niin muut asiat kuin +suloisatkin eikä hyvää suloisain vuoksi? + +Kallikles. Niin aivan. + +Sokrates. Onkohan joka miehen vallassa valita ja erottaa suloisain +asiain seasta hyvät ja pahat, vai asiantuntijaako tarvittanee kutakin +valintaa varten?[124] + +Kallikles. Asiantuntijaa. + + +LV. Sokrates. Muistuttakaamme mieleemme vieläkin mitä minä tuossa tulin +sanoneeksi Polokselle ja Gorgiaalle.[125] Sanoin, jos muistat, että on +olemassa keinoja, joista toiset tähtäävät sulotunnetta ja tuottavat +paljaastaan sitä, mutta eivät tiedä mikä on parempaa, mikä huonompaa; +toiset taas tajuavat hyvän ja pahan. Sulotunteiden keinoista +määrittelin minä keittotaidon harjaantumiseksi, enkä miksikään +taiteeksi; vaan hyvää tarkoittavista esitin lääkärintoimen taiteeksi. +Ja nyt rukoilen sinua, Kallikles, ystävyyden jumalan Zeuksen tähden: +älä ajattele asiasi vaativan pitämään minua pilanasi, älä vastaa mitä +milloinkin sattuu vastoin vakaumustasi äläkä ymmärrä minun sanojani +niinkuin pilaa laskisin! Sillä näethän että meillä nyt on puheina asia +semmoinen, jota jokaisen ihmisen, kellä on vähänkin mieltä, pitäisi +ylinnä harrastaa, nimittäin millä tavoin on elettävä. Onko elettävä +sillä tavalla, kuin sinä kehotat elämään, että toimitetaan noita +"miehen tehtäviä", pidetään puheita kansalle, harjoitellaan +kaunopuheisuutta ja puuhataan valtiotoimissa sillä tavoin kuin te niitä +nykyään puuhailette, vai onko elettävä filosofian mukaista elämää, ja +missä kohden nämä kaksi elintapaa eroavat toisistaan siitä on kysymys. +Meidän on kaiketi paras, kuten äsken jo aloin tehdä, erottaa asiat ja +sen tehtyämme sekä keskenämme sovittuamme, sitten, jos on olemassa nämä +kaksi eri elintapaa, tutkia missä kohden toinen on toistaan parempi ja +kumpaa tulee noudattaa. Ehk'et vielä tiedä, mitä tarkoitan? + +Kallikles. En tosiaan. + +Sokrates. Lausunpa siis asian selvemmin. Koska olemme sinä ja minä +siitä sopineet, että on olemassa joku hyvä ja joku sulotunteinen, ja +että sulotunteinen on jotakin toista kuin hyvä, mutta että kumpaakin +tähtää joku pyrintö, joku saavuttamisen keino, tässä sulotunteisen, +tuossa hyvän tavoittelu, niin -- kai sinä kumminkin myönnät minulle +näin olevan? Myönnätkö vai etkö? + +Kallikles. Myönnän. + + +LVI. Sokrates. No niin! Myönnäppä siis nyt oikeaksi sekin, minkä minä +puhuin heille, jos vain mielestäsi puhuin totta silloin. Sanoin kai +että ruoanlaittajan toimi minusta ei näytä olevan mikään taide, vaan +harjaantumista; mutta lääkärin toimi näytti mielestäni sitä olevan, +koska se, kuten sanoin, tutkii hoidettavainsa luonnonlaadun sekä omain +toimenpidettensä perusteet ja osaa tehdä tiliä siitä mitä se milloinkin +tekee. Mutta tuo toinen, sulotunnetta tarkoittava, jota se kokonaan +palvelee,[126] käy siihen käsiksi ihan umpimähkään, se kun yhtä vähän +on tutkinut sulotunteen luontoa kuin sen syitä, ja järkiperusteita +vailla ja sanalla sanoen aivan laskuja tekemättä, ainoastaan +harjaantumiseen ja kokemukseen turvaten säilyttää muistissaan sen mitä +tavallisesti tapahtuu, ja tällä sitten toimittelee sulotunteita. Katso +nyt ensin, onko tämä asia mielestäsi riittävästi selvitetty ja onko +ehkä tämänkaltaisia pyrintöjä sielunelämänkin alalla, toiset +tieteisperusteisia, jotka pitävät edeltäpäin jotakin huolta että sielu +saa mitä sille on parasta, toiset siitä väliä pitämättömiä, mutta jotka +taas pitävät silmällä, kuten äsken ruumiin, niin nyt yksin sielun +sulotunnetta, millä tapaa sitä sille syntyisi, mutta eivät ota +tutkiakseen mikä nautinto on parempi mikä huonompi, ne kun eivät muuta +mieli kuin hankkia huvia sielulle, olkoon se huonompaa tai parempaa. +Minä puolestani luulen sellaisia pyrintöjä olevan, Kallikles, ja väitän +sellaisen olevan mielistelyä, niin ruumiin kuin sielun ja kaiken +muunkin mielistelyä, missä vain sulotunnetta havitellaan, +tähystelemättä mikä siinä lienee parempaa, mikä huonompaa. Kannatatko +sinä nyt mielipidettäni tästä vai vastustatko sitä? + +Kallikles. En mitenkään, vaan suostun kaikkeen, jotta kerrankin +pääsisit puheesi perille ja tehdäkseni myös Gorgiaan mieliksi. + +Sokrates. Onkohan asian laita nyt noin ainoastaan yhden sielun suhteen, +mutta ei kahden tai useamman?[127] + +Kallikles. Ei, kyllä sama on laita kahdenkin ja useamman. + +Sokrates. Onko siis mahdollista mielistellä koko joukkoa sieluja +yht'aikaa, katsomatta sitä mikä on parasta? + +Kallikles. Luulen sen mahdolliseksi. + + +LVII. Sokrates. Osaatko nyt sanoa, mitkä harrastukset semmoista +tekevät? tai pikemmin, jos niin tahdot, vastaa minulle vain +kysellessäni, mikä niistä näkyy mielestäsi niin tekevän, mikä ei. +Katselkaamme ensiksi esim. huilunsoittoa.[128] Eikö se mielestäsi, +Kallikles, näytä olevan sellainen, paljaastaan tavoittelevan +nautintoamme eikä ajattelevan mitään muuta? + +Kallikles. Niin se näyttää minusta. + +Sokrates. Ja eikö kaikki muutkin tuollaiset, semmoiset kuin kitaran +soittelu kilpajuhlissa?[129] + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Entä sitte kuorojen harjoitus tehtäviinsä ja dithyrambien +sepittely?[130] eivätkö nekin sinusta ole samaa laatua? Vai luuletko +Kinesiaan Meleksen pojan pitävän väliä siitä että sanoisi semmoista, +josta kuulijat tulisivat paremmiksi, tai luuletko hänen miettivän vain +millä keinoin hän osaisi olla yleisölle mieliksi? + +Kallikles. Se on ilmi totta ainakin Kinesiaaseen nähden, Sokrates. + +Sokrates. No entä hänen isänsä Meles, tähtäsikö hän sitte mielestäsi +parasta, kitaraa soitellessaan? Tosin hän ei tähystellyt edes +suloisintakaan, sillä hän ikävystytti kuulijoita soitollaan. Mutta +tarkkaa nyt tätä: eikö kitaransoitto yleensä ja dithyrambien laulelu +sinusta näy keksityn vain sulotunteen takia? + +Kallikles. Kyllä minusta. + +Sokrates. Entäs tuo murhenäytelmän kunnianarvoisa ja ihmeteltävä +runous, mitähän se harrastaa?[131] Eikö sen koko puuha ja harrastus +sinusta näy tarkoittavan katselijain miellyttämistä? Vai pyrkiikö se +mielestäsi jättämään sanomatta sellaista, joka kyllä on kuulijoille +suloisaa ja hauskaa, mutta sen ohessa myös turmiollista? Tai jos +jotakin on heille ikävää kuulla, mutta sisältää terveellistä totuutta, +lausuu ja laulaako se heille semmoista, olkoot siitä mielissään tai +pahoillaan? Kumpaan suuntaan näyttää sinusta traagillinen runous +käyvän? + +Kallikles. Selväähän on, Sokrates, että se paremmin pyrkii sulotunteen +puolelle ja yleisöä miellyttämään.. + +Sokrates. Emmekö sanoneet, Kallikles, että tuommoinen on mielistelyä? + +Kallikles. Kyllä niin. + +Sokrates. Kuules nyt: jos runoudelta riisutaan pois sävel, poljento ja +runomitta, tokko jää jälelle muuta kuin sanat? + +Kallikles. Ei muuta. + +Sokrates. Eikö näitä sanoja lausuta suurelle kansan joukolle ja +rahvaalle? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Runous on siis jonkinlaista puhetta kansalle? + +Kallikles. Nähtävästi. + +Sokrates. Siis on puhetaidekin (retoriikka) puhetta kansalle; vai +eivätkö mielestäsi runoilijat harjoittele puhetaidetta katsojain +edessä? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Olemme siis nyt tässä keksineet eräänlaisen puhetaiteen +yleisöä varten, jossa on sekaisin lapsia, naisia,[132] miehiä, orjia ja +vapaita, toimen jota emme suuresti ihaile. Sillä sanomme sen olevan +mielistelyä. + +Kallikles. Niin kyllä. + + +LVIII. Sokrates. No niin. Mitähän on sitte se puhetaide, jota esitetään +Athenan kansalle sekä muiden kaupunkien kansalle, noitten vapaiden +miesten joukoille?[133] Näyttävätköhän nuo puhujat mielestäsi +puheissaan aina pitävän silmällä parasta, sitä että heidän +kansalaisensa tulisivat heidän puheistaan mitä paraimmiksi? Vai +pyrkivätkö hekin vain miellyttämään kansalaisiaan, ja haastelevatko he, +laiminlyöden oman etunsa vuoksi yhteisen hyvän, kukin kansalleen +ikäänkuin lapsille koettaen puhua vain sen mieliksi, huolimatta +ollenkaan siitä tulevatko ne tuosta paremmiksi vai huonommiksi? + +Kallikles. Et enää kysy yhtä vaan kahta asiaa. Kyllä on niitä, jotka, +mitä puhuvatkin, puheissaan pitävät huolta kansalaistensa paraasta, jos +on toisaalta semmoisiakin puhujia kuin mainitsit. + +Sokrates. Riittää jo. Sillä jos tässä onkin kahta lajia, lie kai toinen +laji tuota mielistelyä ja häpeällistä puhetta rahvaalle; toinen taas +hyvää,[134] nim. pyrkimys kasvattamaan kansalaisten sieluja mitä +paraimmiksi ja puhumalla viemään voitolle paraat asiat, olkootpa sitte +kuulijoille suloisempia tai sulottomampia. Mutta tämmöistäpä +puhetaidetta et vielä koskaan ole nähnyt. Tai jos tiedät mainita jonkun +semmoisen puhujan, miks'et ilmoittanut minullekkin ken se on? + +Kallikles. En, Zeus paratkoon, nykyisistä puhujista tosin tiedä mainita +ketään. + +Sokrates. No, tiedätkö sitte noista entisen ajan puhujista ketään, +jonka vaikutuksesta, hänen kerran ruvettuaan julkisesti puhumaan, +Athenalaisten mainitaan tulleen paremmiksi, oltuaan sitä ennen +huonompia? En ainakaan minä tiedä, kuka se olisi. + +Kallikles. Kuinka? Etkö ole kuullut, että Themistokles oli kunnon mies +samoin kuin Kimon ja Miltiades ja tuo joku aika sitten manalle mennyt +Perikles, jonkahan itsekkin olet kuullut puhuvan.[135] + +Sokrates. Niin, jos tosi kunto, Kallikles, on sitä mitä tässä ennen +sanoit, että tyydytellään himoja, niin omiansa kuin muidenkin. Mutta +jollei kunto ole tätä, vaan mitä meidän edellisen keskustelun kuluessa +oli täytymys siksi myöntää, nimittäin että noudatetaan ainoastaan +sellaisia haluja, joiden tyydyttämisestä ihminen paranee, mutta ei +niitä, joista hän pahenee, ja jos tämä on jotakin taidetta, niin voitko +sanoa, että joku noista miehistä on ollut tämmöinen? + +Kallikles. En tiedä siihen mitään sanoa? + + +LIX. Sokrates. Jos vain oikein etsit, löydät kyllä vastauksen. +Harkitkaamme asiat näin ihan tyynesti ja katselkaamme, oliko kukaan +heistä semmoinen. Kuules nyt! Eihän kunnon mies ja joka, mitä +puhuneekin, puheissaan tarkoittaa parasta, haastele umpimähkään, vaan +pitää aina silmällä jotakin määränpäätä? Samoin kuin kaikki muutkin +mestarit eivät arviolta käytä aineita työtänsä varten, vaan katsoen +kukin työnsä etua, valikoivat niitä niin että se esine, mikä heillä +milloinkin on tekeillä, siitä saa määrä-muotonsa.[136] Katsoppa esim., +jos tahdot, kuvamaalareita, rakentajia, laivanveistäjiä ja keitä muita +mestareita tahansa, niin näetpä heidän kunkin sovittavan sijoilleen +kaikki määrättyyn järjestykseen ja pakottavan osat säntilleen sopimaan +ja liittymään toisiinsa, kunnes niistä sukeuu kauttaaltaan hyvin +järjestetty ja soma kokonaisuus. Näin menettelevät kaikki muut +mestarit; ja siten nekin, joista ikään puhuimme, joiden taide käsittää +ruumista, voimistelun opettajat ja lääkärit, luovat ruumiin somaksi ja +saaliiseen kuntoon. Myönnämmekö näin olevan vai emmekö? + +Kallikles. Olkoon vain niin. + +Sokrates. Talo, jonka rakentamisessa on noudatettu järjestystä ja +sopusuhtaa, on kai kunnollinen, mutta ilman järjestystä kyhätty on +kehno? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Eikö laivan ole laita samoin? + +Kallikles. On. + +Sokrates. Ja kyllä kai voimme sanoa samaa ruumiistammekin? + +Kallikles. Varsin. + +Sokrates. Entäs sielu? Onkohan se kunnollinen ollessaan +epäjärjestyksessä vai jotain järjestystäkö ja sopusuhtaa omakseen +saatuaan? + +Kallikles. Edellisten mukaan täytyy kai tämäkin myöntää. + +Sokrates. Mikä on sen nimenä, joka syntyy ruumiissa järjestyksestä ja +sopusuhdasta?[137] + +Kallikles. Terveyttä ja voimaa kaiketi tarkoitat. + +Sokrates. Niin juuri. Entäs minkä niminen on se, joka syntyy sielussa +järjestyksestä ja sopusuhdasta? Koetappa löytää senkin nimi, kuten tuon +toisen, ja mainitse se. + +Kallikles. Miks'et itse sano sitä, Sokrates? + +Sokrates. Kyllä sanonkin, jos se on paremmin mieleesi. Ja jos minä +mielestäsi olen oikeassa, niin myönnä; ellen, niin näytä vääräksi äläkä +jätä silleen. No niin: minun mielestäni siis ruumiin hyvän järjestyksen +nimi on terveyden tila ja siitä syntyy sille terveys ynnä muu ruumiin +hyvä kunto.[138] Onko niin vai eikö? + +Kallikles. On. + +Sokrates. Vaan sielun hyvän järjestyksen ja sopusuhtaisen tilan nimi on +oikeudenmukaisuus ja laki,[139] josta tuleekin laille kuuliaisia ja +säädyllisiä ihmisiä; ja tässä on oikeamielisyys ja mielenmaltti. +Myönnätkö vai eitätkö? + +Kallikles. Olkoon niin! + + +LX. Sokrates. Eiköhän siis tuo taitonsa oppinut ja kunnollinen puhuja +pidä tätä tarkoitusperää silmällä kaikissa puheissaan ja kaikissa +toimissaan, joilla hän vaikuttaa kuulijainsa sieluihin; ja jos hän +lahjan antaa tai ottaa jotakin pois,[140] eikö hän siinäkin aina +teroita huomiotansa siihen, että oikeus elpyisi hänen kansalaistensa +sydämmissä, vaan vilppi ja vääryys väistyisi sieltä, että syntyisi +itsehillintö, vaan hillimättömyys katoisi ja että kaikki muukin hyve +vaurastuisi, vaan pahe pakenisi? Taivutko tähän mieleen? + +Kallikles. Taivun. + +Sokrates. Sillä mitäpä hyötyä, Kallikles, olisi siitä, jos sairaalle ja +surkeassa tilassa olevalle ruumiille annettaisiin runsain määrin +herkullisia ruokia tai juomia tai mitä muuta hyvänsä, joka ei missään +tapauksessa tuota sille enempää hyötyä kuin vahinkoa, vieläpä -- oikein +arvostellen -- tuottaa vähemmin hyötyä. Onko niin? + +Kallikles. Olkoon! + +Sokrates. Sillä eipä luullakseni ihmistä hyödytä elää kurjalla +ruumiilla, siitä kun välttämättä koituu kurja elämäkin. Eikö niin? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Eivätkö lääkärit tavallisesti salli terveen ihmisen tyydyttää +halujansa, esim. kun on nälkä, syödä niin paljo kuin mieli tekee, tai +janoissaan juoda? Mutta sairaan he, lyhyesti sanoen, eivät milloinkaan +salli tyydyttää halujansa? Myönnätkö sinäkin sen, vai? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Ja eikö sielun laita, veikkoni, ole sama? Niinkauvan kun se +on huonossa tilassa, ollen järjetön ja hillitsemätön, väärämielinen ja +jumalaton, tulee estää sitä halujansa noudattamasta eikä sallia sen +muuta tehdä, kuin mistä se voi parantua. Eikö niin vai kuinka? + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Sillä se kai on sielulle itselleen parempi? + +Kallikles. Vallan. + +Sokrates. Eikö se ole hillitsemistä (eli kurittamista), kun kielletään +joltakulta sitä mitä hän himoaa? + +Kallikles. On. + +Sokrates. Siis on sielulle kuritus parempaa kuin mitä sinä äsken +ajattelit, hillimättömyys? + +Kallikles. En minä tiedä, Sokrates, mitä sinä puhut. Kysy joltakin +toiselta! + +Sokrates. Tuo mies ei siedä omaa hyötymistänsä eikä tahdo kärsiä juuri +sitä, mistä nyt on puhetta -- kuritusta.[141] + +Kallikles. En minä välitä vähääkään sinun puheistasi ja tähänkin asti +olen vain Gorgiaan mieliksi vastannut sinulle. + +Sokrates. Vai niin! No mitäs nyt teemme? Täytyykö päättää puhe kesken? + +Kallikles. Sen tiedät itse. + +Sokrates. Eipä satujakaan kuulu olevan luvallista jättää kesken,[142] +vaan täytyy ensin liittää satuun pää, ettei se päätönnä kulkisi +kummitellen. Vastaappa nyt niihinkin, mitä vielä on jälillä, jotta +puheemme saisi päänsä. + + +LXI. Kallikles. Mikä rettelöitsijä sinä oletkaan, Sokrates! Mutta jos +minua tottelet, niin heitä jo menemään koko juttu, tai jatka sitä +jonkun muun kanssa. + +Sokrates. Kuka muu siis tahtoo? Emmehän sentään jätä juttuamme näin +keskeneräiseksi? + +Kallikles. Etkös voisi itse suorittaa sitä päiseksi, joko jutellen +itseksesi tai vastaten omiin kysymiisi? + +Sokrates. Kun ei minun vain niin kävisi niinkuin Epikharmos[143] sanoo: +"pitääkö minun yksin kyetä siihen, mitä tätä ennen kaksi miestä sanoi?" +Mutta niinhän tässä nähtävästi täytyykin lopuksi käydä. Kuitenkin +jos niinkin teemme, täytyy mielestäni meidän kaikkien ahkeroida +kunnian-asianamme saamaan selville, mikä puheenalaisessa asiassa on +totta, mikä valhetta, sillä sen selville saaminen on meille kaikille +yhtä tärkeä asia. Minä tahdon siis nyt esittää asian niin kuin se +minusta näyttää olevan, mutta jos minä teidän jonkun mielestä myönnän +itselleni todeksi asioita jotk' eivät ole totta, tulee teidän tarttua +puheeseen ja kumota minut. Sillä mitä sanon, en sano siksi että +tietäisin sen niin olevan, vaan minä etsin sitä yhdessä teidän +kanssanne. Sentähden jos vastaväittäjäni ilmeisesti on oikeassa, olen +minä ensimmäinen antamaan hänelle myöten. Tämän sanon kuitenkin vain +siltä varalta, että teistä näyttää tarpeelliselta saattaa keskustelu +perille. Mutta jollette sitä tahdo, niin jätetään jutut sikseen ja +lähtekäämme pois. + +Gorgias. Ei minun mielestäni, Sokrates, vielä sovi lähteä pois tästä, +vaan sinun on vietävä puhe perille asti. Ja mikäli ymmärrän, ovat +muutkin samaa mieltä. Haluanpa itsekkin kuulla sinun suorittavan loput +puhetta. + +Sokrates. Kyllähän minä vielä mielelläni, Gorgias, keskustelisin tuon +Kallikleen kanssa, kunnes saisin annettua hänelle takaisin Amphionin +puheen Zethoksen puheesta,[144] mutta koska sinua, Kallikles, ei haluta +suorittaa puhetta loppuun minun kanssani, niin jää nyt kumminkin +kuulemaan minua ja pysähdytä minut, jos mielestäsi jossakin kohden en +näytä puhuvan oikein. Ja jos kumoat väitteeni, en minä suutu sinulle, +niinkuin sinä suutuit minulle, vaan nimesi piirretään kirjoihini +suurimpana hyväntekijänäni.[145] + +Kallikles. Puhu vain itse, mies hyvä, ja saata perille. + + +LXII. Sokrates. Kuule siis minua, kun vielä alusta alkain kerron saman +puheen. No niin! Onko sulotunteinen ja hyvä samaa? Ei ole, kuten me jo +sovittiin Kallikleen kanssa. Kumpi siis on tehtävä, sulotunteinen hyvän +vuoksi vai hyväkö sulotunteisen vuoksi? Sulotunteinen hyvän vuoksi. +Onko sulotunteinen se jonka ilmestymisestä ilostumme, hyvä se jonka +läsnäolo tekee meidät hyviksi?[146] Varmaan niin. Olemmeko edelleen me +ja kaikki muut hyvät oliot hyvät sentähden, että meissä on olemassa +joku hyvyys (eli hyve?) Minusta ainakin näyttää välttämättä niin +olevan, Kallikles. Mutta nytpä kunkin hyvyys, kalun, ruumiin, sielun ja +jokaisen elävän olion, ei sukeudu sattumasta ja umpimähkään, vaan sen +oikeasuhtaisen taiteellisen järjestyksen kautta, jonka ne kukin ovat +saaneet osakseen. Onko niin? Minä sanon niin olevan. Jokaisen olion +hyve on siis jotakin järjestettyä ja sopusuhtaan säänneltyä vai kuinka? +Niin minä sanoisin. Jonkunmoinen kussakin oliossa sukeutunut ja sille +omituinen sopusuhta siis tekee sen hyväksi? Sitä mieltä olen minä +ainakin. Sielu siis, jolla on olentonsa mukainen sopusuhta, on +suhdatonta sielua parempi? Välttämättä. Mutta sopusuhdan saanut +on kai sopusuhtainen? Kuinkas muutoin! Ja sopusuhtainen on kai +siveän-maltillinen? Aivan välttämättä. Siveän-maltillinen sielu siis on +hyvä? Minä en vain tiedä sanoa muuta paitsi tätä, rakas Kallikles. +Mutta jos sinä tiedät, niin neuvo minua.[146 b] + +Kallikles. Puhu vain, hyvä mies! + +Sokrates. Sanonpa siis, että jos siveän-maltillinen sielu on hyvä, +sille vastakkaista laatua oleva on paha; mutta paha oli meistä äsken +mieletön ja hillitsemätön sielu. Aivan niin. Nyt siveän-maltillinen +kaiketi täyttää velvollisuutensa[147] sekä jumalaa että ihmisiä +kohtaan, sillä eipä hän siveän-maltillinen olisikkaan, jos hän +velvollisuutensa laiminlöisi. Tämän täytyy välttämättä näin olla. Joka +taas täyttää velvollisuutensa ihmisiä kohtaan, tekee kai mitä on +oikeaa, ja jumalia kohtaan mitä on hurskasta. Vaan ken tekee oikeat ja +hurskaat työt, hänen täytyy olla oikeamielinen ja hurskas. Niin se on. +Ja täytyy hänen olla urheakin, sillä ei siveän-maltillisen miehen sovi +ajaa takaa eikä paeta mitään vastoin velvollisuuttaan, vaan ainoastaan +missä velvollisuus niin vaatii, tulee hänen paeta tai ajaa takaa +asioita, ihmisiä, iloja ja suruja, ja lujamielisenä kestää +kestettävänsä. Seuraapa siis tästä välttämättä, Kallikles, kuten jo +järkiään selitimmekin ne seikat, että siveän-maltillinen mies, ollen +oikeamielinen, urhea ja hurskas, on täysin hyvä; että hyvä, mitä +toimineekin, aina toimii hyvin ja oivasti; että ken näin toimii +hyvästi, on onnellinen ja autuas;[148] vaan ken toimii häjysti ja +pahoin, on viheliäinen. Mutta hänpä onkin siveän-maltillisen +vastakohta, hillitsemätön, jota sinä ylistit. + + +LXIII. Minä esitän siis nämä peruslauseet ja väitän niitä tosiksi. +Mutta jos ne ovat todet, pitää, kuten näkyy, sen joka tahtoo onnen +saavuttaa, pyrkiä siveään mielenmalttiin ja sitä ahkeroida, mutta +lähteä kurittomuutta pakoon niin nopeaa kuin meidän kunkin jaloista +lähtee, ja ensi sijassa on hänen siihen pyrittävä ettei hän ensinkään +tarvitse kuritusta; mutta jos hän sitä tarvitsee, hän tai joku hänen +omaisistaan, olkoonpa yksityinen tai yhteiskuntakin, niin tulee +rangaista ja kurittaa, jos mieli onnelliseksi päästä.[149] Tämä se +minusta näyttää olevan päämäärä, johon meidän on eläissämme tähdättävä, +ja siihen suuntaan pitää jännittää kaikki voimat sekä omat että +valtion,[150] että oikeus ja siveä mielenmaltti vallitsevat siinä joka +mieli onnelliseksi tulla. Näin on minusta elettävä, eikä niin, että +eläen rosvon elämää laskee himonsa valloilleen ja koettaa niitä +tyydytellä, josta syntyy loppumaton surkeus.[151] Sillä eipä semmoinen +himojensa orja liene rakas ihmisille eikä jumalalle, koska hän on +mahdoton mihinkään yhteistuntoon;[152] vaan kenen kera ei ole +yhteistuntoa olemassa, se ei myös saa ystävyyttä. Mutta viisaatpa +miehet, oi Kallikles, sanovat, että yhteys ja ystävyys ja +sopusuhtaisuus ja himojen hillintö ja oikeus liittävät toisiinsa maan +ja taivaan, ihmiset ja jumalat, ja senpätähden, ystäväni, tämä +mailmankaikkio, heidän nimitellen onkin sopusuhtainen järjestys +(kosmos), vaan ei mikään hillimätön sekasorto. Mutta sinäpä, vaikka +viisas lienetkin, et näytä mielestäni kyllin tarkanneen tätä seikkaa, +vaan sinulta on jäänyt huomaamatta, kuinka paljon mittausopillinen +yhtäläisyys merkitsee sekä jumalain että ihmisten kesken. Sinä arvelet +vain että pitää harjoitella enemmän edun saantia, sillä sinä et pidä +väliä mittausopista.[153] No niin; meidän täytyy siis vääräksi todistaa +se päätelmä että onnelliset ovat onnellisia oikeuden ja itsehillinnön +omistamisesta, mutta onnettomat onnettomia pahuuden omistamisesta, tahi +jos se lause ei ole kumottavissa, tulee meidän tarkastaa mitä siitä +johtuu. Ja siitä johtuu, Kallikles, kaikki nuo ennen mainitut seikat, +joista juteltaissa sinä kysyit minulta puhuinko tosissani, kun sanoin +että pitää mennä syyttämään itseään, poikaansa, ystäväänsä, jos ne ovat +jotain vääryyttä tehneet, ja että siihen toimeen on puhetaide +käytettävä; ja totta oli siis se minkä luulit Poloksen vain +häveliäisyydestä myöntäneen minulle, että nimittäin väärinteko on +väärinkärsintää sitä suurempi paha, kuta rumempi se on; ja ken tahtoo +olla kunnon kaunopuhuja, hänen tulee siis olla oikeamielinen ja oikean +oivaltaja, jonka asian taas Polos luuli Gorgiaan vain häveliäisyydestä +myöntäneen. + + +LXIV. Jos näiden siis on näin laita, niin tarkatkaamme miten sen seikan +lienee, josta minua soimaat, sopiiko vai eikö sovi syystä sanoa, etten +minä muka kykene auttamaan itseäni enkä ketään ystävääni tai omaistani +enkä heitä pelastamaan suurimmista vaaroista, vaan olen kuten +kunniattomat[154] jokaisen mielivallan alaisena, jos ken tahtoo, +tuonaisen reipastelevan lauseesi mukaan, sivaltaa minua korvalle tai +riistää minulta tavarani tai karkoittaa minut maasta tai äärimmäisiin +mennen tappaakin minut; ja moinen tila on, kuten sanasi sattui, +kaikista kurjin ja häpeällisin. Mutta minun ajatukseni, joka kyllä jo +on useasti lausuttu, mutta jota ei mikään estä vieläkin kertomasta, käy +toisappäin. Minun mielestäni, Kallikles, siitä ei tule minulle suurinta +häpeää, jos minua syyttäni lyödään korvalle tai kukkaroni minulta +kiskotaan[155] tai nahkaani viilletään, vaan huonompi ja häpeällisempi +teko on lyödä ja leikellä minua ja omiani syyttömästi, niin, ja +varastaminen ja orjaksi-otto ja sisäänmurto, sanalla sanoen mikä rikos +tahansa minua ja omiani kohtaan on väärintekijälle itselleen pahempi ja +häpeällisempi kuin minulle joka vääryyden kärsin. + +Nämä edellisistä keskusteluistamme meille taannoin koituneet tulokset +ne mielestäni sitoutuvat toisiinsa ja pysyvät yhdessä kuin -- jos +käyttäisin karkeahkoa sanaa -- rauta- ja teräsperuslauseilla +liitettyinä, ainakin mikäli tähän asti on näyttäynyt. Ja ellet sinä tai +joku sinua vielä väkevämpi niitä kirvota irti, ei ole mahdollista +totuuden mukaan puhua niistä toisin kuin minä olen puhunut. Sillä minun +on kantani aina sama, että minä en tiedä miten nämä asiat ovat, mutta +että keiden pariin olen joutunut, niinkuin nyt teidän, niistä ei ole +kukaan voinut puhua toisin joutumatta naurettavaksi. Minä päätän siis +taaskin asian näin olevan. Mutta jos se niin on, ja vääryys siis on +väärintekijälle suurin onnettomuus, ja jos mahdollista tuota suurinta +vielä suurempi se että väärin tehtyään ei joudu siitä rangaistavaksi, +niin missä tapauksessa ihminen silloin, jos hän ei kykene itseänsä +auttamaan, todella on naurettava? Eiköpä vaan silloin, kun hän ei +kykene suurinta vahinkoamme torjumaan? Ihan välttämättä se on suurin +häpeä, ettei kykene siinä auttamaan itseään tai omaisiaan ja ystäviään; +ja lähinnä suurin häpeä on kykenemättömyys torjumaan toisarvoista +onnettomuutta, kolmas kolmannen-arvoista ja niin edespäin. Saman verran +kuin kukin onnettomuus suurenee, karttuu myös kunniaa siitä että +kykenee apuhun sitä vastaan joka tilaan ja häpeää ettei kykene. Onko, +Kallikles, asia toisin vai näinkö? + +Kallikles. Ei ole toisin. + + +LXV. Sokrates. Kun siis on kaksi pahaa: tehdä väärin ja kärsiä +vääryyttä, sanomme niistä väärinteon olevan suuremman, vääryyden +kärsinnän vähemmän pahan. Mikä keino on siis ihmisen hankittava, +voidakseen auttaa itseään saamaan ne molemmat edut, ettei tarvitse +tehdä eikä kärsiä vääryyttä? Kumpaa siihen tarvitaan, voimaako vai +tahtoa? Tarkoitan näin: pääseekö hän vääryyttä kärsimästä, jos ei tahdo +että sitä hänelle tehdään tai jos hän on hankkinut itselleen voiman, +joka estää hänelle vääryyttä tekemästä? + +Kallikles. Selvähän se on, että tämmöisellä voimalla pääsee hän +vääryyttä kärsimästä. + +Sokrates. Entäs vääryyttä tekemästä? Riittääkö siihen, ettei tahdo +tehdä väärin -- silloin ei muka tee väärin --, vai tarvitseeko sitäkin +varten hankkia itselleen joku voima ja taito, koskapa ihminen joutuu +vääryyttä tekemään, ellei hän niitä keinoja opi ja harjoita? Mikset +vastaa minulle, Kallikles, ainakin juuri tähän? Mitäs arvelet? Oliko +meidän, Poloksen ja minun, edellisessä keskustelussa[J] täysi syy ja +pakko myöntää, ettei kukaan tahallaan tee väärin, vaan että kaikki +väärintekijät vasten tahtoaan tekevät vääryyden töitä? + +Kallikles. Olkoon vaikka niinkin, Sokrates, että kerran pääsisit +puheesi päähän. + +Sokrates. Sitäkin varten siis on, kuten näyttää, joku voima ja taito +hankittava, ettemme tekisi vääryyttä. + +Kallikles. Kaiketi. + +Sokrates. Millähän keinolla sitte hankitaan se etu, ettei tarvitse +kärsiä vääryyttä ollenkaan tai niin vähän kuin mahdollista? Katso, +oletko sinä siinä samaa mieltä kuin minä! Minusta keino siihen on tämä: +täytyy joko itse hallita yhteiskunnassa tai olla yksinvaltias tai olla +ystävyksiä vallitsevan hallitusmuodon kanssa. + +Kallikles. Näetkö, Sokrates, kuinka minä olen valmis kiittämään sinua, +jos puhut oikein? Tuon minusta lausuit aivan järkevästi.[156] + + +LXVI. Sokrates. No, katsoppas nyt, onko tämäkin mielestäsi oikein +sanottu! Kunkin mahdollisen paras ystävä näyttää mielestäni olevan -- +ja sen nuo entisetkin viisaat[157] sanovat -- se joka on hänen +kaltaisensa. Etkö sinäkin niin ajattele? + +Kallikles. Ajattelen. + +Sokrates. Jos jossakin hallitsee tyly ja sivistymätön tyranni ja hänen +valtiossaan on joku häntä paljon parempi mies, niin pelkää kaiketi +tyranni tätä eikä milloinkaan voi sydämmestään tulla hänelle ystäväksi. +Eikö totta? + +Kallikles. Niin se on. + +Sokrates. Eikä, jos joku on häntä paljoa huonompi, tämäkään voi tulla +hänen ystäväkseen, sillä tämmöistä tyranni halveksii eikä huoli hänen +tähtensä milloinkaan puuhata niinkuin ystävän tähden. + +Kallikles. On totta sekin. + +Sokrates. Ei tyrannille siis jää ketään mainittavaa ystävää paitsi se +joka, ollen ihan samanluontoinen, kiittelee ja moittii samoja asioita +kuin hän sekä suostuu hänen hallittavakseen ja taipuu hänen tahtonsa +alle. Tämmöinen kohoo siinä valtiossa mahtavaksi eikä kukaan ilokseen +häntä solvaise. Eikö niin ole? + +Kallikles. On. + +Sokrates. Jos nyt tässä valtiossa jonkun nuoremmista pälkähtäisi päähän +tuuma: "millähän keinoin minä pääsisin mahtavaksi eikä kukaan tekisi +minulle vääryyttä", täytyisi hänen nähtävästi astua sitä uraa, että hän +nuoresta asti tottuisi suosimaan ja paheksimaan samoja asioita kuin +herransa ja muodostuisi mikäli mahdollista kaikissa herransa +kaltaiseksi. Eikö niin?[158] + +Kallikles. Niin! + +Sokrates. Sillä tavoin hän siis voi saavuttaa sen edun, ettei hänelle +tehdä vääryyttä ja että hän, kuten te sanotte, tulee mahtavaksi +valtiossa. + +Kallikles. Juuri niin. + +Sokrates. Mutta saavuttaako hän sillä senkin edun, ettei hän itse tee +mitään vääryyttä? Vai eikö hän jääne siitä paljon vajalle, jos hän +muuten on tuon väärämielisen valtiaansa tapainen ja hänen luonaan +paisuu mahtavaksi? Minä ainakin uskon päinvastoin että siitä sukeuu +hänelle keino, jolla hän kykenee tekemään vääryyttä kuinka paljon +tahansa tarvitsematta siltä kärsiä mitään rangaistusta. Eiköhän niin +ole? + +Kallikles. Siltä näyttää. + +Sokrates. Siis koituu tuosta hänelle kaikkein suurin paha: +jäljittelemällä valtiastansa ja valtansa nojassa on hän sielultaan +huonontunut ja pilalle pahentunut. + +Kallikles. En ymmärrä, mihin sinä, Sokrates, yhäti vääntelet ja +kääntelet sanoja![159] Vai etkö tiedä, että tuo jäljittelijä, jos niin +tahtoo, voi tappaa tieltänsä sen joka ei jäljittele ja ryöstää häneltä +tavarat? + +Sokrates. Tiedänhän minä sen, Kallikles hyvä, ellen ole kuuro, koskapa +alati kuulen sitä sekä sinulta että äsken Polokselta ja melkein +kaikilta muiltakin kaupungissamme. Mutta kuule sinäkin minua: hän +tappaa tuon kyllä, jos niin tahtoo, mutta silloin katala surmaa kelpo +miehen. + +Kallikles. Ja eikös juuri se olekkin sietämätöntä? + +Sokrates. Ei ymmärtäväiselle, niinkuin puheemme sen selittääkin. Vai +arveletko, että ihmisen on vain siihen keino kysyttävä, että hän eläisi +niin kauan kuin suinkin, ja harjoiteltava vain niitä taitoja, jotka +pelastavat meitä vaaroista, mistä milloinkin, niinkuin esim. tuota, +jota sinä kehotat minua harjoittelemaan, puhujantaitoa, jonka avulla +voimme suoriutua käräjäjutuista?[160] + +Kallikles. Niin, totta Zeuksen, ja hyvänpä neuvon siinä sulle +annoinkin. + + +LXVII. Sokrates. Kuules, veikkoseni: onko uimisen taito mielestäsi +erityisen ylevä ja jalo? + +Kallikles. Ei totta tosiaankaan! + +Sokrates. Ja kuitenkin pelastaa sekin ihmisiä kuolemasta, jos he +joutuvat semmoiseen vaaran tilaan, missä tätä taitoa tarvitaan. Mutta +jos tämä taito sinusta näyttää vähäpätöiseltä, niin mainitsen sinulle +toisen tärkeämmän, peränpidon taidon: se ei pelasta ainoastaan henkeä, +vaan ruumiinkin ja tavarat äärimmistä vaaroista, samoin kuin +puhujantaito. Ja kuitenkin on se aivan kaino ja vaatimaton; ei se +ylvästele eikä ole olevinaan, ikäänkuin se toimittaisi jotain +maan-mainiota, vaan, vaikka se toimittaa saman avun kuin asianajajan +puhe oikeuden edessä, ei se, saatettuamme meidät onnellisesti Aiginasta +tänne, luullakseni ota siitä enempää kuin kaksi obolia;[161] ja jos se +kuljettaa meidät Egyptistä tai Ponton periltä kotivalkamaan, korjaten +sinne, mitä jo mainitsin, itsemme, vaimomme, lapsemme ja tavaramme, +niin vaatii se tästä suuresta hyvänteosta maksua korkeintaan kaksi +drakmaa. Ja tehtävänsä tehtyään astuu tuon taidon taitaja itse maalle +ja kävelee rannalla aluksensa ääressä halvannäköisenä asultaan. Sillä +hän oivaltaa luullakseni, että on epätietoista, keitä laivallaan +kulkeneita hän on hyödyttänyt, keitä vahingoittanut, kun ei antanut +heidän upota merenpohjaan. Eiväthän ne, sen hän tietää, maalle +noustessaan olleet rahtuakaan paremmat kuin laivaan astuessaan, ei +ruumiin eikä sielun puolesta. Hän harkitsee siis näin: jos joku joka +ruumiiltaan sairastaa pahaa, paranematonta tautia, ei ole hukkunut +mereen, on tuo vain onneton siitä, ettei saanut kuolla, eikä hän, +laivuri, ole tälle mitään hyvää työtä tehnyt (varjelemalla hänen +henkensä); vielä vähemmin on sen elettävä, jota moni paranematon tauti +vaivaa siinä osassa, joka on ruumista kalliimpi, sielussa, eikä hän +tätä hyödyttäne pelastamalla häntä meren vaarasta tai oikeuden käsistä +tai mistä muusta tahansa. Ei, vaan laivuri tietää, että huonolle +ihmiselle ei ole hyötyä elämästä, sillä tällaisen elämä ei voi muuta +olla kuin kurjaa.[162] + + +LXVIII. Siitä syystä perämiehen ei ole tapana ylvästellä, vaikkapa hän +pelastaakin meidät. Yhtä vähän ylvästelee myöskään, sinä kumman miesi, +sotakoneseppä, joka yhtä hyvin kuin sotapäällikkö, perämiehestä +puhumattakaan, jopa siinä kuin kuka muukin hyvänsä kykenee usein +pelastamaan; pelastaapa hän toisinaan kokonaisia kaupunkejakin. Vai +eikö hän mielestäsi ole käräjäpuhujan vertainen? Ja kuitenkin, +Kallikles, jos hän tahtoisi puhua niinkuin te, kerskuen toimestaan, +voisi hän syytää päällenne koko kasan perusteita,[163] niillä +kiitelläkseen ammattiansa ja kehottaakseen teitäkin rupeamaan +konesepiksi, koska muka niiden rinnalla muut eivät ole mitään. Kyllä +häneltä puheen ainetta liikenisi. Mutta siitä huolimatta sinä halveksit +häntä ja hänen ammattiansa ja nimität häntä ikäänkuin pilkaten +konesepäksi, etkä hänen pojalleen antaisi tytärtäs vaimoksi, yhtä vähän +kuin omalle pojallesi vallitsisit hänen tytärtänsä. Ja kuitenkin siltä +kannalta kuin sinä ammattiasi ylistät, millä syyllä sinä olet +oikeutettu halveksimaan koneseppää ja niitä muita joita tässä +mainitsin? Tiedän sanovasi että sinä olet parempi[164] ja paremmista +syntyisin. Mutta jos tuo paremmuus ei ole mitä minä siksi sanon, vaan +kunto on yksin siinä että osaa pelastaa itsensä ja omansa, oltakoon +muuten millaiset tahansa, niin naurettavalta tuntuu että moitit +koneseppää, lääkäriä ja muita mestareita, joiden keinot on keksitty +ihmisten suojelemiseksi. Mutta varoppa, miekkoinen, eikö jalous ja +kunto ole jotakin muuta kuin vain hengen pelastamista ja pelastumista! +Sillä ken todella on aika mies, totta kai hänen on heitettävä sikseen +huoli siitä, kuinka kauan hän saa elää, eikä hänen sovi liiaksi +rakastaa henkeänsä, vaan jättäköön sen asian jumalan huostaan ja +uskokoon vaimojen tapaan,[165] ettei kukaan voi välttää kohtaloansa. +Sen jälkeen on hänen katsottava, miten hän paraiten eläisi sen ijän, +joka hänelle on elettäväksi säätty, siis sovitellen itseään sen +valtiomuodon mukaan, jonka keskuudessa asuu. Ja tuleeko sinunkin nyt +pyrkiä mikäli mahdollista Athenan kansan kaltaiseksi, jos aiot olla +sille mieliksi ja saada suurta valtaa kaupungissa? Katso silloin, onko +siitä todella hyötyä itsellesi ja minulle, ja varo ettei meidän käy +samoin kuin Thessalian naisten[166] sanotaan käyvän, kuu he loihtivat +kuun alas taivaalta, nim. ettemme, tavoitellessamme tätä mahtia +valtiossa, menetä sitä mikä meille on rakkainta. Mutta jos uskot jonkun +ihmisen, kenenkä vain, voivan opettaa sinulle semmoisen keinon, jonka +avulla voit varttua mahtavaksi tässä valtiossa, vaikka pysytkin +valtiokomennosta erillaisena, joko parempaan tai huonompaan päin, niin +etpä luullakseni, Kallikles, oikein harkitse asiaa. Sillä ethän +saakkaan olla pelkkänä jäljittelijänä, vaan sinun täytyy oikein +luontaisesti tulla noiden ihmisten kaltaiseksi, jos aiot saada toimeen +jotain mainiota jolla voit päästä Athenan rahvaalle rakkaaksi, jopa, +Zeusavita! Pyrilampeen pojankin ystäväksi.[K] Ken siis muodostaa sinut +ihan noiden kaltaiseksi, hän tekee sinusta valtiomiehen ja puhujan, +semmoisen joksi haluat. Sillä kaikki ihastelevat omaan luontoonsa +laadittuja puheita, mutta vieroovat vieraanluontoisia. Vai oletko sinä +ehkä toista mieltä, veljyt armahin? Onko meidän tähän mitään +sanottavaa, Kallikles? + + +LXIX. Kallikles. En tiedä itsekkään miten lienee, Sokrates: oikein sinä +näytät minusta puhuvan, ja kuitenkin käy minun niinkuin suuren joukon: +en voi sinua oikein uskoa.[167] + +Sokrates. Niin, se on tuo sielussasi asuva rakkaus kansaan, joka minua +vastustaa. Mutta jos ehkä tarkastamme näitä asioita moneen kertaan ja +paremmin, niin alat uskoa. Palautappa siis muistiisi, että sanoimme +olevan kaksi keinoa hoitaa kumpaakin, niin ruumista kuin sielua: toisen +että järjestetään elämä sulotunteen mukaan, toisen että se järjestetään +parhaan mukaan jolloin ei miellytellä, vaan kiivaillaan perille +päästäkseen. Emmekö silloin erottaneet ne kaksi asiaa? + +Kallikles. Kaiketi. + +Sokrates. Totta kai tuo toinen keino, joka tähtää sulotunnetta, on +epäjalo eikä ole muuta mitään kuin mielistelyä? Eikö niin? + +Kallikles. Olkoon sitte niin, jos tahdot. + +Sokrates. Mutta toinen tarkoittaa hoidettavansa, oli tuo sielun tai +ruumiin, tulemista parhaaksi? + +Kallikles. Niin aivan. + +Sokrates. Onko meidän siis niin käsiksi käytävä vaalimaan valtiota ja +kansalaisia, että teemme itse kansalaiset mitä paraimmiksi voimme? +Sillä ilman tätä ja ellei niiden, jotka tulevat saamaan paljon +rikkautta tai hallitusvaltaa tai jotain muuta mahtia, ole mielenlaatu +viisas ja jalo, ei ole, kuten jo ennen havaitsimme, pientäkään hyötyä +siitä, että heille muita hyviä töitä tehdään. Otaksummeko näin olevan? + +Kallikles. Kyllä vain, jos se on sinulle mieliksi. + +Sokrates. Jos me nyt, Kallikles, ryhtyen julkisiin toimiin, julkisten +töiden joukosta valiten, kehottaisimme toisiamme rakennuspuuhiin,[168] +joko linnan muurien tai laivaveistämöiden tai temppelien suuriin +rakennuksiin, eikö meidän tulisi tutkia ja tarkastaa itseämme, ensiksi +ymmärrämmekö rakennustaidetta vai emmekö ymmärrä ja keltä olemme sen +oppineet -- vai kuinka? + +Kallikles. Totta kai. + +Sokrates. Ja eikö toiseksi sitäkin, olemmeko koskaan yksityisesti +salvoneet mitään rakennusta joko jollekkin ystävällemme tai itsellemme +ja onko se salvos kaunis vai ruma? Ja jos tutkiessamme huomaamme meillä +olleen oivat ja mainiot mestarit opettajina ja rakentaneemme monta +kaunista rakennusta joko yhdessä heidän kanssaan tai heidän opistaan +päästyämme omin päinkin, silloin ja sellaisina menettelisimme +järkevästi, jos ryhtyisimme yleisiä rakennuksia laatimaan. Mutta jos +emme voisi mainita mitään opettajaa, jota meillä on ollut, eikä mitään +laatimaamme rakennusta taikka jos voisimmekin näyttää useita, mutta +kelvottomia, niin järjetöntä olisi meidän ruveta julkisiin +rakennustöihin tai toisiamme siihen puuhaan kehottamaan. Onko tässä +puheessa perää vai eikö? + +Kallikles. On kyllä. + + +LXX. Sokrates. Ja eikö ole sama laita kaikissa muissakin asioissa? Jos +me esim., ryhdyttyämme julkiseen toimeen, ikäänkuin olisimme kelpo +lääkäreitä, kehottaisimme toisiamme siihen virkaan, kaiketi me ensin +tarkastaisimme toisiamme, minä sinua ja sinä minua: "maltappas", +sanoisit, "kuinka on Sokrateen oman terveyden tila? Tai onko vielä +kukaan muu, orja tai vapaa, Sokrateen avulla parantunut jostain +taudista?" -- Ja samoin arvattavasti minäkin taas tutkisin sinua. Ja +jos emme huomaisi kenenkään, ei täkäläisen eikä muukalaisen, ei miehen +eikä naisen, meidän kauttamme tulleen terveemmäksi ruumiiltaan, eikö +jumaliste, Kallikles, olisi tosiaankin naurettavaa, jos me menisimme +niin pitkälle mielettömyyteen, että ennenkuin olisimme yksityisesti, +tehnet monta työtä kuinka kulloinkin sattuisi, ja monta taas +suorittaneet hyvin ja täten riittävästi harjaantuneet taiteeseen, me +sananparren mukaan suurinta astiaa muovailemalla koettaisimme oppia +savenvalurin-ammattia[169] ja ryhtyisimme itse julkiseen +lääkärinvirkaan sekä muita siihen kehottaisimme? Eikö sinunkin +mielestäsi olisi järjetöntä näin toimia? + +Kallikles. Kyllä minusta. + +Sokrates. Mutta nyt, sä miesten parhain, koska itse vast'ikään alat +valtion toimia puuhata ja kehotat minua niihin sekä soimaat minua kun +en niitä ahkeroi, emmekö tutkisi toisiamme niissä?[170] Kuuleppa, joko +Kallikles on tehnyt jonkun kansalaisensa paremmaksi? Onko kukaan, ennen +oltuaan paha, väärintekijä, hillitön ja hurja, Kallikleen toimesta +tullut hyväksi ja jaloksi, joko muukalainen tai täkäläinen, orja tai +vapaa? Sanoppa, Kallikles, mitä vastaisit, jos joku sinulta tätä +tutkisi? Kenen ihmisen sanot sinä seurustelullas tehneesi paremmaksi? +Viivytkö vastaamasta, jos on olemassa jotain tämmöistä tekoasi siltä +ajalta, kuin vielä toimit yksityisenä, ennenkuin ryhdyit julkisiin +toimiin? + +Kallikles. Sinä olet kiistanhaluinen, Sokrates. + + +LXXI. Sokrates. En minä kysy kiistanhalusta, vaan koska todellakin +tahtoisin tietää, millä tavoin sinä arvelet että valtion asiat olisivat +meillä hoidettavat. Aiotko sinä, ryhdyttyäsi valtion toimiin, pitää +huolta mistään muusta, kuin että me kansalaiset tulisimme niin hyviksi +kuin suinkin? Vai emmekö jo usein olleet yhtä mieltä siinä, että +valtiomiehen on sitä puuhattava? Olimmeko yhtä mieltä vai emmekö? +Vastaa! Me oltiin yhtä mieltä -- vastaan minä sinun puolestasi. Jos +siis kunnon miehen tulee toimittaa yhteiskunnalleen tämä etu, niin +muistappa vielä noita miehiä, jotka vähän aikaa sitte mainitsit +minulle, ja sano näyttävätkö he vieläkin sinusta olleen oivia +valtiomiehiä, nuo Perikles, Kimon, Miltiades ja Themistokles? + +Kallikles. Kyllä minusta. + +Sokrates. Jos he olivat hyviä, eikö ole selvä että he kukin puolestaan +tekivät kansalaisensa huonommista paremmiksi ihmisiksi? Tekivätkö he +sen vai? + +Kallikles. Tekivät. + +Sokrates. Siis silloin kun Perikles ensin alkoi esiintyä julkisuudessa, +olivat Athenalaiset huonompia kuin milloin hän puhui viimeisiä kertoja? + +Kallikles. Niin kai. + +Sokrates. Älä sano "kai" ystäväni, vaan: välttämättä, sen mukaan mitä +on oikeaksi myönnetty, jos kerran Perikles oli oiva valtiomies. + +Kallikles. No mitäs siitä sitte? + +Sokrates. Ei mitään. Mutta sanoppa minulle vielä tuon lisäksi tämäkin: +mainitaanko Athenalaisten Perikleen kautta tulleen paremmiksi vai +päinvastoinko peräti turmeltuneen hänen vaikutuksestaan? Sitä olen minä +kumminkin kuullut sanottavan, että Perikles teki Athenalaiset +laiskoiksi, aroiksi, laverteleviksi ja rahanhimoisiksi, hän kun ensiksi +saattoi heitä palkasta palvelemaan valtiota.[171] + +Kallikles. Sen olet Sokrates kuullut niiltä joiden korvat on rikki +ruhjotut.[172] + +Sokrates. Enpä olekkaan sitä kuullut, vaan tiedän sen varmasti niinkuin +sinäkin, nimittäin että Perikles alussa nautti hyvää mainetta eivätkä +Athenalaiset nostaneet mitään häpeällistä kannetta häntä vastaan, +niinkauan kuu he olivat huonompia;[173] mutta sittekun he hänen +kauttansa olivat tulleet hyviksi ja kunnollisiksi, loppupuolella +Perikleen elämää, tuomitsivat he hänet rahankavalluksesta,[174] +olivatpa vähällä rangaista häntä kuolemalla, ilmeisesti sentähden että +hän oli huono mies. + + +LXXII. Kallikles. Entäs sitte? Senkötähden Perikles oli huono? + +Sokrates. Huonona ainakin sitä aasien, hevosten ja härkäin vartiaa +pidettäisiin, joka saatuaan hoitoonsa nuo elukat semmoisina, ett'eivät +purreet, potkineet tai puskeneet häntä, sitten antoi niiden niin +villiintyä, että rupesivat kaikkea tätä tekemään. Vai eikö se +mielestäsi ole kehno kaitsija, olkoon minkä eläimen tahansa, joka +saatuaan elukat haltuunsa kesympinä, jättää ne villimpinä kuin ne +olivat saataessa? + +Kallikles. Kyllä niin -- puhuakseni sinulle mieliksi. + +Sokrates. Sanoppa sitte sekin minun mielikseni: kuuluuko ihminenkin +eläinkuntaan vai eikö? + +Kallikles. Kuinkas muuten? + +Sokrates. Eikö Perikles kainnut ihmisiä? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Kuinkas? Eikös heidän siis, kuten äsken myönsimme, olisi +pitänyt hänen hoitonsa alla tulla vääremmistä oikeamielisemmiksi, jos +hän hyvän valtiomiehen tavoin olisi heistä huolta pitänyt? + +Kallikles. Kaiketi. + +Sokrates. Eivätkö oikeamieliset ole sävyisiä, niinkuin Homeros +sanoo?[175] Vaan mitä sinä sanot? Onko niin? + +Kallikles. On. + +Sokrates. Mutta Perikles tekikin heidät hurjemmiksi kuin minä hän ne +haltuunsa sai, jopa häntä itseänsä vastaan, jota hän ei suinkaan olisi +suonut. + +Kallikles. Tahdotko, että myönnän sen sinulle? + +Sokrates. Jos mielestäsi puhun totta. + +Kallikles. Olkoon sitte niin. + +Sokrates. Ja jos hän saattoi heidät hurjemmiksi, eikö hän tehnyt heitä +vääremmiksi ja huonommiksi? + +Kallikles. Olkoon menneeksi. + +Sokrates. Ei Perikles siis tämän perustelun mukaan ollut mikään hyvä +valtiomies. + +Kallikles. Niin ainakin sinä sanot. + +Sokrates. Etkä, totta Zeus, sinäkään toisin sano sen mukaan mitä olet +myöntänyt. Sanoppa minulle taas Kimonista: eivätkö ne, joita hän hoiti, +liuskaäänestyksellä ajaneet häntä maasta,[176] ettei heidän kymmeneen +vuoteen tarvitsisi kuulla hänen ääntänsä? Ja eivätkö he tehneet samoin +Themistokleen[177] ja tuominneet häntä vielä maanpakoon? Mutta +Miltiadeen, Marathonin voittajan, tuomitsivat he maanrotkoon +syöstäväksi; syösty hän olisi, ellei prytaani ehtinyt estämään. Ja +kuitenkin -- jos he olisivat olleet kelpo valtiomiehiä, kuten sinä +väität, eivät he koskaan olisi tämmöistä kokeneet. Tai ehkä hyvät +valjakonajurit eivät alussa putoakkaan vaunuista, vaan vasta sitten kun +ovat jo hevosia hoitaneet ja itse oppineet oiviksi ajajiksi, tipahtavat +he tielle. Ei ole asianlaita niin valjakonajossa eikä missään +muussakaan toimessa. Vai miten sinusta näyttää? + +Kallikles. Ei minusta kumminkaan niin näytä. + +Sokrates. Todet olivat siis, kuten näkyy, nuo edelliset sanamme, +ettemme tiedä yhdenkään miehen valtiossamme olleen oivan +valtiotoimissa. Sinä myönsit tosin ettei nykyisistä kukaan ole oiva, +mutta arvelet niitten olleen ennen ja esitit nuo miehet malliksi. Mutta +nyt on käynyt ilmi, että he olivatkin samalla kannalla kuin nykyiset, +jotenka siis he, jos olivat puhujia, eivät ole käyttäneet tosiperäistä +puhetaitoa -- sillä silloin he eivät olisi kukistuneet eikä myös tuota +mielistelevää. + + +LXXIII. Kallikles. Mutta eipä vain kukaan nykyisistä valtiomiehistä, +Sokrates, likimainkaan pysty semmoisia mainioita töitä tekemään, kuin +he tekivät jok'ainoa. + +Sokrates. En minäkään, sä kumman miesi, moiti heitä, mikäli he olivat +valtion palvelijoita;[178] näyttävätpä he minusta olleenkin parempia +palvelijoita kuin nykyiset ja paremmin kyenneen hankkimaan +yhteiskunnalle mitä se milloinkin hallisi. Mutta mitä tulee himojen +ohjaamiseen toisanne päin ja siihen ettei niille suoda valtaa, vaan +että kansalaisia taivutellaan ja ja pakotetaan siihen, josta he voivat +tulla paremmiksi -- siinä he suoraan sanoen eivät ollenkaan eronneet +näistä nykyisistä. Ja tämä on kuitenkin hyvän valtiomiehen ainoa +tehtävä. Mutta laivoja ja linnanmuureja ja satamarakennuksia ja paljo +muuta semmoista, niitä minäkin myönnän heidän olleen aimommat +hankkimaan kuin nykyisten. Mutta me menettelemme, sinä ja minä, sangen +naurettavasti tässä haastellessamme. Kaiken aikaa, minkä keskustelemme, +me ehtimiseen kierrämme samaa piiriä, emmekä ymmärrä toisiamme, mitä +sanomme. Minä luulen sinun jo monesti myöntäneen ja oivaltaneen, että +tämä puuhailu niin sieluun kuin ruumiiseen nähden on kahdellainen; +toinen on palvelevainen, niin että sen kautta voidaan hankkia +ruumiillemme, jos sen on nälkä, ruokaa, jos se janoo, juomaa, jos se +kärsii vilua, vaatteita, vaippoja, kenkiä ja muita mitä ruumis kaipaa +ja haluaa. Puhun sinulle tahallani näitten samojen vertauskuvien +kautta, jotta helpommin ymmärtäisit minua. Jos nyt joku kykenee näitä +keinoja hankkimaan, ollen joko vähin-erinmyyjä tai tukkukauppias tai +näitä tavaroita valmistava ammattimies -- leipuri, ruoanlaittaja, +kankuri, suutari tai nahkuri --, ei ole kumma, jos hän tämmöisenä itse +mielestään luulee olevansa ruumiin holhoja, ja muutkin sitä luulevat, +nim. ne jotka eivät tiedä, että kaikkien noiden ammattien ohessa on +olemassa voimistelu- ja lääketiede, jotka todellisesti ovat ruumiin +holhojat ja joiden tuleekin hallita kaikkia muita ammattitaitoja ja +käyttää heidän työtänsä hyväkseen, sentähden että he tietävät mikä +ruoissa ja juomissa on tuo hyödyllinen tai vahingollinen ruumiin +kuntoon nähden, mutta nuo muut kaikki eivät tiedä sitä ollenkaan. +Sentähden ne ovatkin ruumiin hoitoon nähden orjan arvoisia, palvelevia +ja epävapaita, nuo muut taidot, vaan voimistelu ja lääketaide ovat +oikeutta myöten niiden hallitsijat. Että samoin on laita sieluunkin +nähden, sen näytät sinä mielestäni toisinaan ymmärtävän, kun siitä +puhun, ja myönnät sen ikäänkuin tajuten mitä tarkoitan; mutta heti +jälkeen tulet taas ja sanot, että tässä kaupungissa on ollut jaloja ja +kunnollisia ihmisiä valtiomiehinä; ja kun kysyn sinulta, ketkä, näytät +minusta tuovan esiin miehiä jotka ovat aivan samalla kannalla +yhteiskunnan suhteen, kuin jos kysyessäni, ketkä voimistelun alalla +ovat olleet tai vieläkin ovat oivia ruumiin holhojia, sinä täyttä totta +vastaisit: leipuri Thearion, sikelialaisen keittokirjan kyhääjä +Mithaikos ja ravintoloitsija Sarambos:[179] sillä nämäthän ovat +verrattomia ruumiin holhojia, kun yksi heistä hankkii mainion hyvää +leipää, toinen ruokia, kolmas viiniä. + + +LXXIV. Kenties närkästyisit nyt,[180] jos sanoisin sinulle: mutta hyvä +mies, ethän sinä ollenkaan ymmärrä voimistelua! Mainitset vain minulle +palvelijoita, tuollaisia himojen tyydyttäjiä, jotka eivät yhtään älyä +mikä näissä asioissa on hyvää ja jaloa, vaan, jos niin sattuu, +apattavat ihmiset täyteen ja lihottavat heitä paksuiksi, saaden heiltä +kiitokset palkaksi, mutta lopuksi hävittävät heiltä entisetkin lihat. +Mutta ihmiset tietämättömyydessään eivät syytä noita syöttäjiä ja +juottajia taudeistaan ja lihaksiensa surkastumisesta, vaan kun tuo +tuonainen turpeus jonkun ajan mentyä vetää perässään taudin, niinkuin +luonnollista on, koska se ei ole syntynyt terveellisellä tavalla, +silloin syyttävät ja soimaavat he niitä, jotka silloin sattumalta ovat +heidän luonaan heitä neuvomassa, ja koettavat jos mahdollista tehdä +heille pahaakin; mutta noita edellisiä ystäviään, jotka ovat kaiken +pahan syy, he kiittelevät ja ylistävät. Ihan samoin sinäkin, Kallikles, +nyt menettelet. Sinä ylistät ihmisiä, jotka syöttivät Athenalaisille +mitä herkkuja he ikinä halusivat, jonka takia heidän kehutaan tehneen +kaupungin suureksi, eikä huomatakkaan että tuo noiden entisten luoma +suuruus on vain turpumusta ja että ihon alla märkähaava äilehtii. Sillä +satamilla, laivaveistämöillä, muureilla, tulleilla ja muulla +semmoisella rojulla he kyllä ovat täpänneet täyteen kaupungin, mutta +mielenmaltin ja oikeuden he syytivät syrjään. Vaan kun taudin puuska +kerran tulee, rupeavat he syyttämään silloisia neuvonantajiaan; mutta +Themistoklesta, Kimonia ja Periklestä, noita vammojensa alkusyitä, he +ylistelevät. Luultavasti he silloin ahdistavat sinuakin, ellet ole +varuillasi, ja ystävääni Alkibiadesta, kun he paitsi uutta hankkimaansa +menettävät entisenkin mahtavuutensa, vaikka ette olleetkaan syypäät +vahinkoon, vaan ehkä ainoastaan siihen myötävaikuttamassa. Mutta onpa +eräs järjetön asia, jonka sekä näen nykyään tapahtuvan että kuulen +entisinäkin aikoina tapahtuneen. Jos yhteiskunta kohtelee jotakuta +valtiomiestään ikäänkuin väärintekijää, silloin huomaan heidän siitä +närkästävän ja haikeasti valittavan, että heidän käy kovin pahasti: +vaikka ovat tehneet valtiollensa niin paljon hyvää, kukistaa tuo heidät +vääryydellä; niin kuuluu heidän puheensa -- mutta se on kaikki +valhetta. Sillä ei yhtäkään valtion esimiestä milloinkaan vääryydellä +kukista se yhteiskunta, jota hän johtaa.[181] Taitaa olla sama laita +niiden jotka ovat olevinaan valtiomiehiä, kuin niiden jotka kehuvat +olevansa sofistoja.[182] Sillä sofistat, ehkä muuten ovatkin viisaita, +tekevät kuitenkin yhdessä kohden hassusti: vaikka kehuvat olevansa +hyveen opettajia, soimaavat he kuitenkin usein oppilaitaan, että nämä +tekevät heille vääryyttä, kun riistävät heiltä palkan eivätkä +muutenkaan osota heille kiitollisuutta siitä hyvästä mitä ovat saaneet +heiltä kokea. Ja mikähän voi olla järjettömämpää kuin tällainen puhe? +Mitenkä hyviksi ja oikeiksi tulleet ihmiset, joista heidän opettajansa +ovat ottaneet pois vääryyden, antaen heille sijaan oikean mielen, +voivat tehdä toiselle vääryyttä sillä (vialla) jota heissä ei enää ole? +Eikö tuo sinusta näytä järjettömältä, veikkoni? -- Tosiaan Kallikles, +pakotitkin minun pitämään koko esitelmän, kun et tahtonut +vastata.[182 b] + + +LXXV. Kallikles. Etkö sinä osaa puhua, ellei sinulle vastata? + +Sokrates. Näynhän osaavankin; venytän kuitenkin puheeni niin pitkiksi, +kun et sinä tahdo minulle vastata. Mutta sanos nyt sentään, veikkoni, +ystävyyden jumalan takia, eikö sinusta näytä mielettömältä, että +henkilö, joka väittää tehneensä jonkun hyväksi, moittii, että tämä, +tultuaan hänen toimestaan hyväksi ja ollen sitä, kuitenkin on +pahanilkinen? + +Kallikles. Näyttää se niin minustakin. + +Sokrates. Etkö ole kuullut niiden, jotka kehuvat kasvattelevansa +ihmisiä hyveeseen, niin nurkuvan? + +Kallikles. Olen kyllä. Mutta mitäs kannattaa puhua noista mitättömistä +ihmisistä?[183] + +Sokrates. Ja mitäs kannattaa puhua niistä, jotka vaikka kehuvat +johtavansa yhteiskuntaa ja pitävänsä huolta siitä, että se olisi mitä +parhain, kuitenkin taas, kun niiksi käy, soimaavat sitä muka peräti +kelvottomaksi? Luuletko heidän mitenkään olevan noita paremmat? Sofista +ja kansanpuhuja ovat ihan samaa maata, miekkoseni, tai ainakin, kuten +virkoin Polokselle, hyvin liki toisiaan ja samaa laatua. Mutta sinä, +kun et tarkemmin asiaa tiedä, arvelet toista, puhujan tointa eli +retoriikkaa, ylen ihanaksi, mutta halveksut toista. Mutta todenperää +sofistiikka onkin retoriikkaa etevämpi, samassa määrin kuin +lainsäädäntö voittaa tuomarintoimen ja voimistelu lääketieteen.[L] Ja +minun ymmärtääkseni juuri kansanpuhujain ja sofistain vähimmin sopisi +soimata sitä esinettä, jota he itse kasvattavat, että se on muka häjy +heitä kohtaan, tai, jos he niin tekevät, soimaavat he itseään, etteivät +olekkaan yhtään hyödyttäneet niitä joita he sanovat hyödyttävänsä. +Eikös asia ole niin? + +Kallikles. Kaiketi. + +Sokrates. Ja heidänpä juuri sopisikin ilmaiseksi ja palkkaa vaatimatta +panna alttiiksi hyvän työnsä, jos he tosia lupaisivat.[184] Sillä +kelle toisenlaatuinen hyvätyö on tapahtunut, ken esimerkiksi +urheilumestarin toimesta on oppinut nopeasti juoksemaan, hän ehkä tältä +kiitollisuutensa kieltää, jos urheilumestari jättää asian hänen +valtaansa eikä, ennalta sovittuaan hänen kanssaan palkasta, mikäli +mahdollista peri palkkaansakkin samalla kuin hän opettaa tuolle +nopeutta. Sillä eivät ihmiset luullakseni riko hitaudesta, vaan +väärämielisyydestä. Eikö niin?[185] + +Kallikles. Niin. + +Sokrates. Jos siis joku ottaa toiselta pois juuri tuon, väärän mielen, +ei ole pelättävä, että tämän puolelta koskaan tapahtuu hänelle mitään +vääryyttä, vaan hän yksin voi turvallisesti antaa hyväntyönsä +alttiiksi, jos hän todella kykenee tekemään ihmiset hyviksi. Eikö +totta? + +Kallikles. Kyllä niin. + + +LXXVI. Sokrates. Sentähden nähtävästi ei olekkaan häpeällistä ottaa +maksua hyväin neuvojen antamisesta muissa asioissa, niinkuin esim. +taloa rakennettaessa tai muita taitoja kysyttäessä. + +Kallikles. Nähtävästi. + +Sokrates. Mutta siinä kysymyksessä, millä tavoin ihminen voipi tulla +niin hyväksi kuin suinkin ja paraiten hoitaa taloansa tai yhteiskuntaa, +katsotaan häpeälliseksi ettei tahdo toista neuvoin opastaa, ellei saa +rahaa.[186] Vai kuinka? + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Ja syy siihen onkin selvästi se, että tämä hyvätyö on +laatuansa ainoa, joka hyvää työtä kokeneessa herättää halun itsekkin +puolestaan hyvää tekemään. Ja niinpä se näyttää olevan hyvä merkki, +että joku on hyvää tehnyt, jos hän siitä saa kokea hyvää takaisin. Jos +ei, on se huono merkki. Onko asia näin? + +Kallikles. On. + +Sokrates. Kummalla tavalla yhteiskunnasta huolta pitämään sinä siis +kehotat minua?[187] Määrää se minulle! Silläkö, että taistelen +saadakseni Athenalaiset niin hyviksi kuin suinkin, ikäänkuin lääkärinä +heitä hoivaten, vai palvelemallako heitä ja puhelemalla heille heidän +mielikseen? Sano minulle totuus, Kallikles! Sillä niinkuin aloit +olemalla avomielinen minulle, olet velvollinen myöskin loppuun asti +suoraan sanomaan ajatuksesi. Lausuppa siis nytkin selvään ja +ujostelematta. + +Kallikles. Sanonpa siis: sinun tulee heitä palvella. + +Sokrates. Mielistelijäksikö siis kehotat minua rupeamaan, sä jalo mies? + +Kallikles. Vaikkapa mysialaiseksi orjaksi,[188] jos niin mielit, +Sokrates; sillä jos et sitä tee, niin -- + +Sokrates. Älä kerro toistamiseen, mitä jo usein olet sanonut, että kuka +vain tahtoo, tappaa minut, muuten täytyy minunkin taas uudestaan sanoa, +että silloin katala tappaa kelpo miehen. Älä myöskään sano, että hän +riistää tavarani, jos minulla mitään lie, jottei minun taas tarvitse +sanoa sinulle, että hän sen otettuaan ei osaa sitä mihinkään käyttää; +vaan niinkuin hän sen vääryydellä anasti, samoin hän sen väärin +käyttää; ja jos väärin, niin rumasti, jos rumasti, niin pahasti. + + +LXXVII. Kallikles. Näytpä tosiaankin, Sokrates, uskovan, ettei mikään +tämmöinen voisi sinua kohdata, ikäänkuin asuisit kaukana ihmisten +jaloista eikä sinua voisi vetää oikeuteen ehkä hyvinkin huono ja +viheliäinen ihminen. + +Sokrates. Perin ymmärtämätön minä siis tosiaankin olen, Kallikles, +jollen usko että tässä kaupungissa mikä tahansa voi kohdata ketä +hyvänsä. Sen kuitenkin tiedän varmaan, että jos joudun oikeuden eteen +jonkin niiden vaarojen alaiseksi, joita minulle mainitsit, niin +oikeuteen haastajani on katala mies, sillä ei kukaan kunnon ihminen +vedä viatonta oikeuteen. Eikä sekään olisi outoa, jos minut +tuomittaisiin kuolemaan. Tahdotko että sanon sinulle, miksi sitä +odotan?[189] + +Kallikles. Kyllä. + +Sokrates. Minä luulen ainoastaan muutamain harvain Athenalaisten +kanssa, etten sanoisi yksin, harjoittavani tosi valtiotaitoa ja +ainoana nykyajan ihmisistä todellisesti harrastavani (ajavani) +yhteiskunnallisia asioita. Koska siis en sovita sanojani, mitä +milloinkin puhun, ihmisten mieliksi, vaan esitän ne sen mukaan mikä on +parasta, vaan ei sulotunteisinta, ja kosk'en tahdo tehdä mitä sinä +minulle suosittelet, noita rikkiviisaita temppuja, niin ei minulla +oikeuden edessä tule olemaan mitään sanottavaa. Ja minun täytyy sanoa +vieläkin, mitä jo lausuin Polokselle: minä tulen tuomittavaksi, +niinkuin lääkäri tuomittaisiin lasten käräjissä, keitturin ollessa +syyttäjänä. Sillä ajatteleppa, mitähän tämmöinen mies semmoisten +tuomarien eteen jouduttuaan, voisi puhua puolustuksekseen, jos häntä +syytettäisiin näin: "lapset, tuo mies on tehnyt paljon pahaa teille +kaikille, ja semminkin nuorimpia teistä hän turmelee leikellen ja +polttaen; laihduttamalla ja läkähdyttämällä hän saattaa heitä +tuskastumaan: hän juottaa teille mitä karvaimpia juomia ja pakottaa +teitä isoomaan ja janoomaan, aivan toisin kuin minä joka annoin teidän +syödä ja juoda jos joitakin herkkuja ja makupaloja". Mitä luulet +lääkärin, semmoiseen hätään jouduttuaan, voivan sanoa? Tai jos hän +sanoisi totuuden: "voi lapset! tämän kaiken tein minä terveytenne +takia", -- minkä melun luulet että tuonlaiset tuomarit ja lautamiehet +silloin nostaisivatkaan? Eiköhän suuren? + +Kallikles. Luultavasti; ymmärtäähän sen. + +Sokrates. Etkö luule, että tuo lääkäri olisi pahemmassa kuin pulassa, +mitä tehdä tai sanoa? + +Kallikles. Kyllä vaan. + + +LXXVIII. Sokrates. Aivan samoin minunkin kävisi, sen tiedän, jos +joutuisin oikeuden eteen. Sillä en minä tietäisi mainita mitään +nautintoja, joita olen heille hankkinut, jommoisia he pitävät +hyväntekoina ja ansioina -- vaikka en minä kadehdi noita ilontekijöitä +enemmän kuin niitäkään joille ilot tehdään. Ja jos minua syytettäisiin +että turmelen nuorukaisia, saattamalla heitä pulaan, tai että solvaisen +vanhempia ihmisiä lausumalla heille karvaita sanoja yksityisesti tai +julkisesti, niin en saattaneisi minä sanoa niinkuin tosi on: "kaiken +tämän teen ja sanon minä, tuomarit, täydellä syyllä ja teidän +hyväksenne", enkä mitään muutakaan. Ja niinpä jäisi kärsittäväkseni +mitä vain sattuisi. + +Kallikles. Onko siis, Sokrates, mielestäsi sen ihmisen laita hyvä, +jonka täytyy yhteiskunnassa elää semmoisessa tilassa eikä kykene +itseänsä auttamaan? + +Sokrates. Onpa kyllä, jos hänellä vain on se yksi, jonka jo monasti +myönsit hyväksi, jos hän nim. on varannut itselleen sen avun, ettei hän +ole puhunut eikä tehnyt mitään väärää ihmisiä eikä jumalia vastaan. +Sillä sellainen itsensä auttaminen, sen myönsimme jo monta kertaa, on +kaikista paras. Jos nyt joku näyttäisi toteen, etten minä kykene +tämmöistä apua en itselleni enkä toisille toimittamaan, häpeisin minä +pahanpäiväisesti, joko vikani tuotaisiin ilmi useampain tai harvempain +edessä tai jopa kahden keskenkin; ja jos minun tämän taitamattomuuteni +tähden täytyisi kuolla, olisin siitä kovin pahoillani. Mutta jos minun +täytyisi henkeni menettää sen takia että minulta puuttuu tuo +mielistelevä puhetaito, niin tiedänpä varmaan, että näkisit minun +keveästi kestävän kuoleman. Sillä kuolemata semmoisenaan ei kukaan +pelkää, joka ei ole peräti järjetön ja pelkurimainen, mutta pahaa tekoa +hän pelkää. Sillä tulla Tuonelaan, sielu monen synnin rasittamana, se +on vihoviimeinen onnettomuus. Jos sallit, tahdon, näyttääkseni näin +olevan, jutella sinulle erään tarinan. + +Kallikles. No, koska muutoinkin olet itse saattanut puheet perille, +niin puhu tämäkin lopuksi. + + +LXXIX. Sokrates. Kuuleppa sitte, kuten on tapana sanoa, varsin somaa +kertomusta, jota sinä, arvatenkin, pidät satuna, mutta minä +tositarinana.[190] Sillä totena kerron sinulle sen, mitä nyt olet +kuuleva. Kuten Homeros kertoo,[191] jakoivat Zeus, Poseidon ja Pluton +keskenään valtakunnan, perittyään sen isältänsä. Kronoksen aikana +vallitsi ihmisten suhteen se laki, joka yhä vielä ja ainakin on +voimassa jumalain kesken, että se ihminen joka on elänyt ikänsä +vilpittömästi ja hurskaasti, pääsee kuoltuansa Autuasten saarille[192] +ja asuu siellä kaikesta kurjuudesta erillään onnellisuuden helmassa, +vaan nurjasti ja jumalattomasti elänyt joutuu koston ja rankaisun +vankilaan, jota sanotaan Tartaroksi. Näiden tuomareina oli Kronoksen ja +ensi alussa Zeuksenkin hallitessa eläviä, tuomiten eläviä samana +päivänä jolloin heidän oli elämästä eroaminen. Huonosti ne silloin +tuomiot laadittiin.[193] Menivätpä silloin Pluton ja Autuasten saarien +hoitomiehet Zeuksen eteen valittamaan, että heille tuli kumpaankin +paikkaan sopimattomia ihmisiä [= jotka eivät olleet paikallaan siellä +minne olivat tulleet]. Lausui siihen Zeus: "minäpä teenkin lopun siitä +menosta. Nyt tuomiot laaditaan huonot, kun tuomittavat tuomitaan +vaatteet yllä, sillä he tuomitaan vielä eläissään. Monella -- sanoi hän +-- on paha sielu, mutta on verhonaan kaunis ruumis, jalo sukuperä ja +rikkaus; ja kun tuomio pidetään hänestä, tulee saapuville joukko +vieraita-miehiä todistamaan, että hän on elänyt nuhteettomasti. Tästä +tuomarit ällistyvät, semminkin kun he itsekkin verhottuina istuvat +oikeutta ja heillä on silmät, korvat ja koko ruumis verhona sielunsa +edessä. Tämä kaikki on nyt heillä haittana, omat sekä tuomittavien +pukuverhot. Ensiksikin, puhui Zeus, on siitä loppu tehtävä, että +ihmiset edeltäpäin tietävät kuolinpäivänsä; sillä tähän saakka ovat he +sen tienneet. Prometheusta[194] onkin jo käsketty lakkauttamaan heiltä +tämä tieto. Toiseksi he ovat tuomittavat riisuttuina alasti kaikista +noista: vasta kuoltuaan pitää heitä tuomittaman. Ja tuomarinkin pitää +olla ruumiista riisuttuna, kuolleena, ja paljain sieluin katsoa kunkin +vainajan paljasta sielua, heti kun tämä kuoltuaan on jäänyt erilleen +kaikista heimolaisistaan ja jättänyt kaiken tuon korunsa maan päälle, +jotta siitä syntyisi oikea tuomio. Minä kun tiesin nämät asiat ennen +teitä, olenkin jo säätänyt tuomareiksi kolme poikaani, kaksi Aasiasta, +Minoksen ja Rhadamanthyksen, yhden Euroopasta, Aiakon. Niin pian siis +kun nämä ovat päivänsä päättäneet, käyvät he oikeutta istumaan Manalan +alanteella[195] tienhaarassa, josta erkanee kaksi tietä, toinen +autuasten saarille, toinen Tartaroon. Ja Aasiasta tulleet on +Rhadamanthys, Euroopasta tulleet Aiakos tuomitseva. Minokselle annan +ylituomarin kunniaviran ratkaista asiat, milloin nuo kaksi muuta +jostakin epäröivät, jotta päätös, kumpaa tietä ihmisten kunkin on +kuljettava, sukeuisi mitä tarkimmin oikeuden mukaan." -- + + +LXXXI. Tämän tarinan olen minä, Kallikles, kuullut ja uskonkin sen +olevan totta; ja siitä arvelen ma jotain tämäntapaista johtuvan.[196] +Kuolema ei ole mielestäni mitään muuta kuin näiden kahden kappaleen, +sielun ja ruumiin erkaneminen toisistaan. Mutta niiden erottuakin +toisistaan, säilyttää kumpikin oman ololaatunsa[197] miltei samana kuin +se sillä oli ihmisen vielä eläessä: ruumis oman luontonsa sekä saamansa +hoidon ja kokemiensa vaiheiden vaikutukset ilmi selvinä. Niinpä jos +joku eläessään oli iso kooltaan, joko luonnosta tai ravinnon johdosta +tai kummastakin, on hänen ruumiinsa kuoltuaankin iso; jos ruumis +eläessään oli paksu, on se kuolleenakin paksu, ja samoin muissakin +kohdin. Jos joku esim. kasvatti pitkää tukkaa, on ruumiskin vielä +pitkätukkainen. Jos hän taas oli raipattu lurjus ja hänellä eläissään +oli ruumiissaan iskujen jälkiä, vitsojen tai muiden haavain jättämiä +arpia, ovat nämä vielä nähtävänä kuolleenkin ihossa; ja jos jonkun +jäsenet eläissään olivat ruhjoutuneet tai tiloiltaan vääntyneet, +nähdään kuolleen ruumiissa vielä samat viat. Sanalla sanoen: +millaiseksi kukin eläissään oli ruumiiltaan laatiutunut, siitä näkyy +selvästi merkit kokonaan tai enimmäkseen vielä jonkun aikaa hänen +kuoltuaankin. Aivan samoin luulen minä asian laidan olevan sieluunkin +nähden, Kallikles. Sittekun siltä ruumis on riisuttu, ilmaantuu siinä +selvinä kaikki sen synnynnäiset ominaisuudet sekä ne elämän ja +vaiheiden vaikutukset, joita ihminen milloin mitäkin asiaa +harrastamalla sai sielunsa omaksi.[198] + +Kun vainajat siis saapuvat tuomarinsa eteen, Aasiasta tulleet +Rhadamanthyksen eteen, niin Rhadamanthys seisahduttaen heitä +tarkastelee kunkin sielua, tietämättä kenen se on. Siinä hän usein +otettuaan tutkittavaksi suurkuninkaan tai jonkun muun kuninkaan tai +mahtimiehen sielun, ei huomaa siinä yhtään tervettä paikkaa, vaan näkee +sitä raipoilla raastellun ja sen olevan täpötäynnä haavain arpia, +valhevalojen ja vääryyden jälkiä, jommoiset teot kaikki ovat painaneet +ruman kuvansa sieluun; hän näkee, miten kaikki siinä on valheesta ja +kerskailusta vinoon mennyttä eikä mikään ole suoraa, sentähden että se +on kasvanut totuutta vailla: hän näkee sielun liiasta vallasta, +hekumasta, ylpeydestä ja kohtuuttomuudesta kaikissa teoissa paisuneen +peräti suhdattomaksi ja rumaksi. Tämän nähtyään tuomari panee semmoisen +sielun häpeällä menemään suoraa päätä vankilinnaan, jonne tultuaan sen +täytyy kärsiä asianmukaisia rangaistuksia. + + +LXXXI. Mutta jokaisen rangaistuksenalaisen, jota toinen +oikeudenmukaisesti kurittaa, pitää joko itse siitä hyötyä, muuttuen +paremmaksi, tai olla muille varottavana esimerkkinä, että muut, +nähdessään hänen kärsivän mitä kärsineekin, pelästyisivät ja tulisivat +paremmiksi.[199] Ne, jotka kärsien rangaistusta jumalilta tai ihmisiltä +siitä hyötyvät, ovat semmoisia jotka hairahtuivat parannettaviin +vikoihin; kuitenkin on heilläkin tuo hyöty ja apu saatavissa ainoastaan +kipujen ja tuskien kautta, niin täällä kuin Tuonelassa: muilla +keinoin ei voi vääryyden vallasta päästä. Mutta ketkä tekivät +viho-viimeisiä vääryyden töitä ja semmoisten syntien takia pahenivat +parantumattomiksi, niistä saadaan nuo varoitusesimerkit: itse he eivät +enää hyödy rangaistuksistaan, ollen peräti paranemattomia, mutta muut +saattavat siitä hyötyä, kun näkevät noiden rikostensa takia ijäti +kärsivän mitä kovimpia, kipeimmin koskevia ja kamalimpia vaivoja, jopa +suorastaan olevan esimerkeiksi riipustettuina tuonne Tuonelan +vankilaan, väärintekijöille, joita sinne ehtimiseen tulee uusia, +näytteiksi ja varottimeksi. Ja yksi näitä on myös Arkhelaos oleva, sen +väitän, jos vaan Polos puhuu totta hänestä, ja ken hyvänsä muukin on +samanmoinen hirmuvaltias. Niin luulenpa niiden paraasta päästä +olevankin hirmuvaltiaita, kuninkaita, vallanpitäjiä ja valtiomiehiä, +jotka joutuvat tuommoisiksi pelättimiksi, sillä rajattoman valtansa +takia semmoiset helposti tekevät mitä julmimpia ja jumalattomimpia +rikoksia. Todistaahan sitä Homeroskin: kuninkaiksi ja mahtimiehiksi hän +kuvailee noita Tuonelassa ijankaiken rangaistavia, niinkuin Tantalosta, +Sisyphosta ja Tithyosta.[200] Mutta Thersitestä, ja mitä lie muita +ollut keskisäätyisiä, ei kukaan ole runoillut kovien rangaistusten +kohtaamaksi, ikäänkuin parantumatonna; sillä eipä luullakseni tuon +miehen vallassa olisikkaan ollut tehdä kovin suuria ja jumalattomia +rikoksia, ja sentakia hän olikin onnellisempi niitä, joilla oli valtaa +siihenkin. Ei, Kallikles: maan-mahtavien joukossa ne ihmiset ovat, +jotka häjyimmiksi sukeutuvat. Eipä kuitenkaan mikään estä semmoistenkin +seasta kunnon miehiä ilmestymästä; ja niitäpä sopiikin erinomaisesti +kunnioittaa, sillä vaikeaa ja suuresti kiitettävää on, Kallikles, jos +saatuaan suuren vallan tehdä vääryyttä, kuitenkin elää ikänsä +vilpittömästi. Harvassa kyllä on semmoisia vallanpitäjiä; mutta koska +niitä sentään on ollut täällä ja muualla muutamia, toivon niitä +vastakin tulevan, miehiä kunnollisia siinä hyveessä, että rehellisesti +hoitavat ja hallitsevat mitä heidän huostaansa on uskottu. Yksi +semmoinen on päässyt varsin mainioksi muidenkin Helleenien kesken, +Aristeides Lysimakhoksen poika. Mutta useimmat valtaherrat, ystäväni, +yltyvät pahoiksi. + + +LXXXII. Kun siis, kuten sanoin, Rhadamanthys saa käsiinsä jonkun +tuommoisen, ei hän tiedä miehestä mitään, kuka hän on, tai mikä +sukujansa, ei muuta paitsi että hän on pahantapainen; ja sen nähtyään, +panee hän vainajan menemään Tartaroon, merkittyään vain hänet, +osotteeksi, näyttääkö tuo hänestä mahdolliselta parantaa vai +parantumattomalta. Tultuaan sinne vainaja kärsii asianmukaisen +rankaisunsa. Jos hän taas joskus näkee toisenlaisenkin sielun, joka on +elänyt hurskaasti ja totuutta noudattaen, olkoon se yksityishenkilön +tai jonkun muun sielu, etenkin sanon ma, Kallikles, filosoofin, joka +eläissään hoiti omia tehtäviään, eikä puuhannut kaikenlaista muuta +joutavaa,[201] ihastuu hän ja lähettää hänet Autuasten saarille. Samoin +tekee myös Aiakos. Kumpikin heistä istuu oikeutta virkasauva +kädessä.[202] Mutta Minos istuu ylikaitsijana, pitäen yksinään +kultaista valtikkaa, kuten Homeron Odysseuskin kertoo hänet nähneensä: + + "Käissään kultainen vapa, vainaillen lait sääsi".[203] + +Tämmöiset tarinat siis, Kallikles, ovat saaneet minut uskomaan asiaa ja +pidän vain silmällä sitä, että voisin esittää sieluni tuomarille niin +terveenä kuin suinkin. Heittäen siis menemään arvot ja kunniat, joita +suuri joukko ahnehtii, tähystelen yksin totuutta ja koetan todella +päästä niin hyväksi kuin mahdollista, semmoisena elää sekä kerran +aikani tultua kuollakkin. Ja kehotanpa kaikkia muitakin ihmisiä, mikäli +voin, ja sinua varsinkin vuorostani kehotan, pyrkimään siihen +elintapaan ja siihen kilvoitteluun,[204] jolle -- niin väitän -- ei +mitkään kilpailut täällä vertoja vedä; ja soimaanpa sinua, että silloin +et pysty auttamaan itseäsi, kun joudut tuon tutkinnon ja tuomion +alaiseksi, josta äsken puhuin. Ei, vaan tultuasi tuomarisi, Aiginan +pojan[205] eteen ja kun hän ottaa sinut tutkittavakseen, seisot sinä +siellä, ihan niinkuin minä täällä, tyrmistyneenä, päätäsi huimaa, ja +kukaties sinua sivalletaan korvillekkin häpäisevästi ja kunniaasi +tahritaan jos jollakin tavalla. + + +LXXXIII. Ehkä arvelet sinulle tässä vain juteltavan vanhan mummon +tarinoita, joita sinä halveksit. Eikä olisikkaan ihmeellistä, että +niitä halveksit, jos voisimme jostain etsimällä löytää joitakin +parempia tietoja. Mutta näethän nyt, että te kolme, vaikka olettekin +viisaimmat nykyisistä Helleeneistä, sinä, Polos ja Gorgias, ette pysty +todistamaan, että on toisin elettävä kuin niin, että siitä on hyötyä +Manalassakin. Monta on tässä puhetta pidetty; niistä on muut kaikki +kumottu, yksi ainoa on jäänyt horjumatta: se että vääryyden tekoa on +enemmin kartettava kuin vääryyden kärsintää ja että ihmisen on ennen +kaikkea huolta pitäminen, ei siitä että hän näyttäisi hyvältä, vaan +että sitä todella olisi,[206] sekä yksityisessä että julkisessa +elämässä; mutta jos joku rupee pahaksi jossain kohden, on hän +kuritettava; ja lähinnä sitä hyvää että on oikeamielinen, tulee +toisessa sijassa se, että semmoiseksi tullaan ja että kurituksen +kärsimällä sovittaa syynsä; kaikkea mielistelyä sekä itseään että muita +kohtaan, sekä harvoja että useita kohtaan, on kartettava; ja niin on +puhetaidetta samoin kuin jokaista muutakin tointa käytettävä aina vain +oikeuden hyväksi. + +Usko siis minua ja seuraa minua sillä tiellä, jolla vaeltaen löydät +onnen sekä eläissäsi että kuoltuasi, kuten tarinamme sen selittää. Ja +älä siitä pidä väliä, jos joku sinua ylenkatsookin, muka mieletönnä, +jopa jos niin tahtoo, viskelee päällesi lokaakin! Annappa, totta +Zeuksen, tyynesti sinä hänen vaikka lyödä vasten kasvojasi häpeällisen +iskun. Sillä eipä tosiaan mikään hirveä onnettomuus sinua kohtaa, jos +todella olet jalo ja oiva, viljellen hyvettä. Ja kun näin yhdessä +olemme sitä harjoitelleet, sitten vasta, jos niiksi näkyy, ryhdymme +valtiotoimiin tai mitä muuta ehkä hyväksi näemme puuhaamaan. Siitä +saamme sitten neuvotella, tultuamme kelvollisemmiksi neuvottelemaan +kuin nykyään olemme. Sillä häpeä on, että me, ollen sillä kannalla +millä ilmeisesti vielä olemme, näin poikamaisesti pöyhkeilemme, +ikäänkuin olisimme jotakin, vaikk'emme edes ole yhtä mieltä samoista, +jopa kaikkein tärkeimmistä asioista; siihen määrään me olemme oppia +vailla. Turvatkaamme sentähden siihen aatteeseen, joka nyt on käynyt +ilmi, ikäänkuin oppaaseen, joka osottaa meille, että paras elämäntapa +on elää ja kuolla harjoittaen oikeutta ja muuta hyvettä. Tätä opasta +siis seuratkaamme ja kehottakaamme muitakin siihen, vaan älkäämme tuota +toista, johon sinä luotat ja minuakin neuvot; sillä se ei ole minkään +arvoinen, oi Kallikles. + + + + +Selityksiä. + +[Etupäässä Deuschle-Cron'in 4:nen painoksen mukaan.] + + +[1] Nim. tulla jälestäpäin, kun vaara ja melu jo on ohi. + +[2] Athenalaisten mielestä ne olivat juhlapäiviä, joina Gorgias puhui. +Ehkä tässä pilalla viitataan tuohon ylenmääräiseen ihastukseen. +Puheenparsi katópin eortés = post festum. -- Sokratesta "viivytti +torilla" (pari riviä alemp.) hänen halunsa opettaa ihmisiä: vilkkailla +liikepaikoillahan niitä vaivatta tapasi. + +[3] Gorgias piti vain yhtenäisiä esitelmiä; ei siis ollut varma, +rupeisiko hän myös keskustelussa käsitteitä selvittelemään. Reetorien +loistopuheet ja Sokrateen dialektiikka eivät hyvin sopineet yhteen. + +[4] Sokrates ja Khairephon ovat jutellessaan jo astuneet Kallikleen +huoneen sisälle. + +[5] Herodikos, Gorgiaan veli, ei ole sekoitettava toiseen samannimiseen +lääkäriin Selymbriasta. Aristophonin veli oli kuuluisa _Polygnotos_ +maalari Thasoksesta. + +[6] Polos latelee kuin kirjasta, tavoitellen foneetisilla figuroilla +(_paronomasia_ y.m.) komeaa tenhovaikutusta, mutta se on tyhjää +valeintoa kaikki. Väitteet hälvenevät utuiseen epämääräisyyteen. -- +Mutta eipä hänen opettajansakkaan, Gorgias, kuten pian näkyy, kykene +antamaan selviä ja tarkkoja määritelmiä. -- Tekstin "jalointa taidetta" +olisi oikeammin "kauniinta taid." + +[7] "Keskusteleminen" (dialégestai) osottaa retoriikan vastakohdaksi +pantua filosoofista taitoa varsin vaatimattomasti. + +[8] Itsetyytyväisenä vertaa Gorgias itseään Homeron sankareihin. +Nestoriksihan hänen ihailijansa häntä kutsuivatkin. -- "Puhetaide", +"puhetaituri": käytämme kaikkialla näitä supi suomalaisia nimityksiä +tieteellisempien, mutta muukalaisperäisten "retoriikan" ja "reetorin" +asemesta. + +[9] Nim. eikö esimerkki ole oikein valittu, eikö toimen suhde +esineeseen ole sama? + +[10] Aritmetiikka on teoreetista lukuoppia, josta erotetaan käytöllinen +luvunlasku, laskuoppi l. -taito (logistiké). + +[11] Lautapeli (petteutiké) oli Kreikkalaisten kesken hyvin suosittua. +Sen keksijäksi mainitaan Palamedes. Pelissä siirreltiin kivosia +(pettoi) laudalla, joka oli jaettu ruutuihin. Peli oli monenlaatuista +(pólis y.m.) + +VI:n alku: Kun Sokr. tahtoo näyttää selviin, että useammalla taiteella +saattaa olla yksi sukukäsite yhteisenä, mutta kuitenkin saattavat erota +keskenään, on hänen tarpeen käyttää useampia esimerkkejä rinnakkain. + +[12] Ehdotuksen tekijä kansankokouksissa kirjoitutti ensin ehdotuksensa +pöytäkirjurin listaan, kunnes se puheenjohtajan käskystä luettiin julki +kokoukselle. Jos samasta asiasta jo ennen oli tehty ehdotus, jätettiin +jälkimmäisen alusta pois tavanmukaiset kaavalauseet ja sanottiin vain +lyhyesti: muissa kohdin ehdotus sisältää samaa kuin sen tai sen +ehdotus; siinä kohden puhuja vain on eri mieltä että -- --. + +[13] Laskuoppi voi toimia pelkillä parilla tai epäparilla luvuilla. + +[14] Puheena on n.s. "skolion" eli laulu maljan ääressä, joka syntyi +kun edellä laulanut henkilö kurottamalla kanteleen ja myrtinoksan vaati +toista laulamaan. Nimi johdetaan s:stä skoliós (käyrä, mutkikas, +vinkkuroiva) ja selitetään sen mukaan eri tavoin. Toiset arvelevat +nimen aiheeksi sen, että laulunvuoro kiersi pöytää piirissä, toiset +että se meni ristin rastin vieraasta toiseen; toiset ajattelevat +säestävää säveltä, nómos skoliós, joka noudatti suurempaa vapautta kuin +juhlallinen n. orthios; tahi laulujen runomittaa, joka ollen vanhin +laji etupäässä logaoidista melos'ta, sai sen nimen kuusmittarunon +vastakohdaksi. Laulu laskettiin suoraapäätä, valmistamatta, ja otti +aiheekseen jonkun käytöllistä elämän viisautta lausuvan sananlaskun tai +jonkun mainion miehen ylistyksen. Tässä mainittu pöytälaulu kuului +seuraavasti: + + Ygiainein men ariston andri thnatph, + deuteron de phuan kalon genésthai, + to de triton ploutein adólos, + kai to tétarton 'eban meta ton philon. + +Platon kertoo jotenkin tarkoin laulun sisällön, jättäen kuitenkin pois +neljännessä sijassa tulevan onnen annin: "nauttia nuoruuden iloa +ystävineen". + +[15] Alkuteoksen sana demiourgós merkitsee alkuaan (Homerossa) jokaista +julkisen, yleishyödyllisen toimen harjoittajaa, semmoista kuin lääkäri, +tietäjä, laulaja, seppä. Myöhemmin sillä merkittiin "mestaria" eli +jokaisen vapaan ammatin harjoittajaa. + +[16] Tämä (paidotribes) opetti voimistelukoulussa (palaistra) poikia, +kun taas gymnastés tiedeperäisesti johti täysikasvuisten sekä +kilpataisteluissa esiintyvien ruumiinharjoituksia urheilukentällä +(gymnásion). + +[17] Tässäkin (alkutekstissä) huomaa, miten Gorgias tavoittelee +anaphoran puhekuvaa sekä sanasointua asettamalla vierekkäin +samanjuurisia ja samanpäätteistä sanoja (paronomasia, homoioteleuton). +Muuten mainitsee hän kaunopuheisuuden kolme lajia: _genus iudiciale, +deliberativum_ ja oman alansa _demonstrativum_. + +[18] peithous demiourgós (persuadendi opifex), "uskotusmestari" +l. -seppä (vrt. runoseppä) samoin kuin muillakin aloilla on +mestarinsa: taonnan mestari on seppä, terveyden tekijä lääkäri tai +voimistelunjohtaja, aineellisen vaurastuksen mestari rahamies j.n.e. +Itse nimitys ei lienekkään vasta Sokrateen sepittämä, vaan Gorgiaan +omasta koulusta peräisin. + +[19] Zeuxis, muinaisajan mainioimpia maalareita, Sokrateen aikalainen, +oli syntyisin Herakleasta Ala-Italiassa. Hänen opettajansa Apollodoros +sai nimen skiagraphos, "varjomaalari", syystä että hän oppi oikein +jakelemaan varjot ja valot. Zeuxis piirteli kuvansa pehmeillä +ääriviivoilla ja antoi niille vienon värittelyn. "Penelopea" kiiteltiin +naisellisen sulouden perikuvaksi. -- "-- -- hän maalaa ja miten" +gráphon kai pos. Vaikeampi hyväksyä on lukuparsia g. k. pou, g. k. poi' +ou y.m. M. Schanz'in: graphon; hae ou; (vai eikö niin?) olisi ehkä +otollisin. + +[20] Sokrates oli kysynyt, millainen puhetaiteen uskotus on. Siihen +Gorgias, nojaten edelliseen selontekoonsa (VII:n luv. lopussa), vastaa +aivan ulkopuolisesti, mainiten vain paikat ja henkilöt; mutta S. osaa +senkin tiedon avulla päästä asian ytimeen. -- Asiaa kehiteltäissä +ilmenee omituisesti G:n arkuus ja myöstyväisyys vastakohtana entiselle +itsetietoisuudelle. + +[21] Oppimisen tulos on ymmärtämys (epistaeme), tieto. Tämän ja +uskomisen l. luulon (pistis) välinen erotus on Platonin opissa tärkeä, +ja siihen perustuu keskustelun kehitys tässäkin. Tiedossa yksinään on +oloperäinen totuus, mutta luulo on subjektiivinen, usein pettyvä. + +[22] "uskottamaan": hän ei osaa sanoa, miten asiat todella ovat, +ainoastaan miltä ne näyttävät, semminkin kun kellon (klepsydra) tarkoin +mittaama aika ei sallinut pitkältä puhua. + +[23] Lääkeopin kehittyessä tieteisempään suuntaan, etenkin Asklepion +pappien sitä viljellessä useilla eri paikoilla (Kos, Knidos, Rhodos +y.m.), tuli tavaksi, että valtiot ottivat palvelukseensa palkattuja +lääkäreitä. -- Samalla kuin S. esimerkeillä koettelee puhetaiteen +vastasaadun definitionin pätevyyttä, koettaa hän saada selville +Gorgiaan oikean ajatuksen tutkimalla puhetaiteen arvoa ja siveellistä +pontta. + +[24] Sokrates on ihailevinaan puhetaiteen suurta merkitystä; Gorgias ei +huomaa ivaa siinä, vaan iloissaan innostuu taidettansa sulin suin +(laihaa ajatusta sanojen pauhinassa!) ylistämään, ja näin saa S. hänet +houkutelluksi oikean mielensä ilmaisemaan. + +[25] Lääkärit olivat samassa myös apteekareita; he parantelivat tauteja +milloin itse keittämillään rohdoilla, milloin kirurgian keinoilla. He +sekä leikkelivät että polttivat pois vammoja. + +[26] Gorgias ei voi vastustaa viettelystä, jo säädetystä +sukukäsitteestä poiketen, esittää kiisteleväin sofistaiu tapaan +taidettansa jonkinlaisena taistotaitona, jossa pääasiana tavoitellaan +vain omakohtaista kunniaa, huolimatta itse asiasta. Sanakiistasta +tehdään tavallinen urheilu. Kuuluuhan olleenkin sofistoja, jotka +osasivat yhtä uljaasti urheilla nyrkeillään kuin sanoilla. -- +Nyrkkitaistelu, paini ja molempain yhdistymä, n.s. pankration, menivät +jo tavallisen voimistelun piiriä ulommas ja olivat atleettien +taidon-alaa. Miekkailua ja muuta säännönmukaista asetaistelua +harjoiteltiin vasta peloponnesolaissodan jälkeen. + +[27] Puheena ovat tieteelliset keskustelut ja oppineet kiistat, joissa +usein turhamainen kunnianhimo olla oikeassa sysää syrjään itse totuuden +etson. + +[28] Sokrateen ja Platonin kantaa kuvaava lause: totuuden tiedon +valaisema järki antaa tahdolle ja toimelle oikean, siveellisen suunnan; +järjen erehdyksestä tahtokin eksyy, synti sikiää. + +[29] Gorgias mielisi jo päästä koko keskustelusta, vaikkei kehtaa sitä +tunnustaa. Arvonsa mukaisemmin hän voi vedota kuulijoihin saadakseen +syytä lopettaa. Hän pettyy kuitenkin toivossaan: kuulijat haluavat +kuulla lisää, Kallikles kai siinä toivossa että puhe siirtyisi hänen +alalleen, valtiotaitoon. Pelastaakseen kunniansa täytyy Gorgiaan +jatkaa. Hän näkee asemansa horjuvan, mutta koettaa peräytyä kunnialla: +supistamalla lausettansa yksityiskohtiin ("rahvaan kesken", "tässä +kohden") koettaa hän ylläpitää sen pätevyyttä mutta Sokrates johtelee +vain edelleen siitä. Hän ei salli G:n poiketa syrjään kiittelemään +puhetaidetta, vaan pakottaa häntä pysymään asiassa: mikä on puhetaiteen +olento ja tehtävä? Täten päästään tutkimaan tuon ylistetyn taiteen +siveellistä arvoa. + +[30] Kats. Cap. X. + +[31] Ikäänkuin jokainen itsestään tai sattumalta tietäisi, mikä on +siveellistä ja oikeaa! Näyttääpä Gorgiaalla itselläkin olleen hämärä +käsitys siitä opista. + +[32] Todistus perustuu siihen perusoletukseen, että hyve on +ymmärtämistä. Todistetaan ex analogia. -- Hakasten väliset +puhevaihtelot on suomennettu vähän loogillisempaan muotoon korjatun +alkutekstin mukaan. Mutta joskin ne jätetään pois, ei synny mitään +häiriötä ajatusjuoksuu ymmärtämiselle. + +[33] Polos työnnäikse taaskin kenenkään pyytämättä keskusteluun +auttamaan opettajaansa, jonka Sokrates -- niin hän luulee -- kavalasti +on viekoittanut ansaan. Että S. vain etsii totuutta eikä voittoansa +väittelyssä, sitä rajumielinen nuorukainen ei ota huomatakseen. +Moittimalla Sokratesta sivistymättömäksi todistaa hän omaa +älyttömyyttään. Poloksen puheet ja tuumat oikein ilmaisevat, kuinka +vähän sivistävää voimaa retoriikassa oli, kuinka vähän siitä oppi +oikeutta ja siveellisyyttä. + +[34] empeiria ei empeirinen tiede, vaan kokemusperäinen taito l. +kätevyys. + +[35] kháris mieltymys, viehätys puhujan persoonaan; hedoné hänen +kuulijoissa herättämänsä sulotunne. + +[36] Siihen nähden että Polos äsken oli moittinut Sokrateen menettelyä +"sivistymättömäksi", varoo Sokrates taaskin loukkaavansa asianomaisia +lausumalla karvaan totuuden. Samalla kuin hän pistelee Polosta, +kohtelee hän Gorgiasta arastellen ja kohteliaasti. + +[37] Koristelutaitoon (kommotiké) kuuluu puvun somistus, tukan +käherrys, hajuvoiteet, ihoruseet ja maalit y.m. + +[38] "Raju" saattaa piloillaan vihjaista Poloksen nimeen: Polos, varsa +(Füllen, föl). S. tarkoittaa: Polos loogillisine virheineen on siihen +syy, ettei keskustelu suju säällistä menoa eteenpäin. + +[39] "Valtiotaidoksi", politiké areté (Protagor.). Platonin käsityksen +mukaan on valtion päätehtävä kasvattaa kansalaisia kelpo ihmisiksi +kehittämällä ja hoitamalla heidän sieluaan. + +[40] Mielistelyä käsitellään tässä oikein tieteellisessä +järjestyksessä. Ensinkin ihmisen hoito on joko todellinen (Sein) tai +näennäinen (Schein) s.o. mielistely. Edelleen kumpikin jakautuu +esineensä mukaan ruumiin ja sielun todellisiin tai näennäisiin +hoitokeinoihin (Kts. Johdanto); nämä vihdoin käsittelyn mukaan +positiivisiin ja negatiivisiin. Voimistelu ja lainsäädäntö laatii +kumpikin alallaan määräyksiä edistämään esineidensä (ruumiin ja sielun) +menestystä. Näiden sääntöjen rikkomisen tuottamat tuhot ja vammat +koettavat taas lääketiede ja lainkäyttö (rangaistus) poistaa ja +korjata. Samoin näennäisesti toimivat: koristelu ja sofistiikka +positiivisesti, keittotaito ja retoriikka negatiivisesti. + +[41] aiathoméne ja gnousa, kaksi eri sieluntoimintaa: aisthésis, +aistihavainto, aistaitsee vain esineen ulkomuodon ja vaikutukset, +tajuamatta sen perintä olentoa; gnosis älyää käsitteellisellä, +järkiperäisellä ajatuksella asian tosi-olennon. + +[42] oik. "niinkuin geometrit". Geometria sisältää myös korkeamman +aritmetiikan, sillä Kreikkalaiset käyttivät geometrista menetelmää +myöskin abstraktisten lukusuhteiden selvittämiseksi. Meistä tuntuisi +luonnolliselta asettaa heti seuraava matemaatinen suhta jonkun +aritmeetisen kaavalauseen mukaan, mutta Kreikkalainen noudattaen +matemaatisen tieteen kehitysmenoa, ajattelee kuvioiden ja viivojen +suhteisuutta. + +[43] Sofista on filosoofin valekuva. Sofistiikkaa ei tässä kuitenkaan +verrata filosofiaaan, vaan lainsäädäntöön; filosofia käsittää yleensä +olemuksen perusteet, siis myös siveelliset ja valtiolliset, jotka tässä +dialoogissa ovat pääasiana. Nämät tulee lainsäätäjän saattaa voimaan, +olla siis myös filosoofi, kuten Platon valtiossaan tarkemmin +selittääkin. Platon erottaa sofistiikan ja retoriikan ja perustaa +tieteellisestikkin erotuksen. Gorgias ei tahtonut tulla luetuksi +sofistain joukkoon, vaikkei hän tuntenutkaan erotuksen perustaa. + +[44] Anaxagoraasta ja hänen opistaan kts. kirjallishistoriall. +johdantoa. + +[45] Polos luulee tällä vertauksella korottavansa taidettaan, +huomaamatta että hän sillä alentaa sen siveellistä arvoa. + +[46] Polos ei ymmärrä Sokratesta, joka vain pitää silmällä seureita +väitteestä, että suuri valta sinänsä on jotain hyvää. "Enhän minä sitä +sano" eli tarkemmin: väitänhän päinvastoin. + +[47] Sokrates alottaa todistuksensa erottamalla toisistaan toimen ja +sen tarkoituksen. Siinä kuultaa jo näkyviin Platonin teleologinen, +ehdotonta hyvää tähtäävä katsantotapa. + +[48] Tarkoitetaan tukkukauppiaita ja muita rahamiehiä, jotka itse +kulkivat matkoilla tavaroita tilaamassa ja ostamassa tai muuten +heittäysivät asiapuuhiin ja huoliin. + +[49] Viisaus, terveys, rikkaus edustavat sisällisiä, ruumiillisia ja +ulkonaisia tavaroita, kukin luokkaansa. Hyvän ja pahan keskivälisiin +kuuluu sekä toimia että esineitä. + +[50] Polos jää jo pari kertaa sanattomaksi, kun arvaa väitteineen +joutuvansa häviölle. Pian koettaa hän jollain argumento ad hominem +peittää asiallisen tappionsa. Sokrates taas kun näkee, ettei häneen +pysty dialektinen selitys, koettaa tehooko esimerkin ase (XXV alku.) + +[51] euphrémei, fave lingua, sanoo Sokrates, koska P. siveellistä +tunnetta loukkaavilla sanoillaan solvaisee kaikkea pyhää. + +[52] "Das Leben ist der Güter höchstes nicht, Der Uebel grösstes aber +ist die Schuld". Vrt. Apologian 28 B seur., 29 B. 30 D. Krit. 48 B. + +[53] Polos ei osaa vastata, koska tuon erotuksen teko on hänen +ajatussuunnalleen vieras, eikä hän tahdokkaan, koska aavistaa että +moinen rajanmääräys kumoisi hänen tähänastiset mielipiteensä ja +väitteensä. Hän toivoo voivansa kumota Sokrateen paremmin tosiseikoilla +kuin dialektiikalla. + +[54] "Suurkuningas", Persian kuningas, jonka rikkaus ja valta oli +käynyt sananparreksi. + +[55] Sivistynyt ja hyvä kalós kágathós, siveellisesti jalostunut. Siinä +kasvatuksen tulos, kaikkien hyveiden summa, ihmisen ihanne. -- Hyve on +Platonin mielestä yksi ja yhteinen kaikille; sofistat erottelivat +hyveistä säätyjen y.m. mukaan. + +[56] Mitä tässä kerrotaan Arkhelaoksesta on historiallisia tosiasioita. +Isänsä Perdikkaan kuoltua v. 414 tempasi A. itselleen kuningasvallan +ja hallitsi vuoteen 399, jolloin eräs upseerinsa tappoi hänet +metsästysretkellä. Tihotöistään huolimatta perusti Arkhelaos +Makedonian myöhempää merkitystä edistämällä siellä helleeniläistä +hengenviljelystä. Hän haastoi hoviinsa mainioita runoilijoita ja +tiedemiehiä, esim. Euripideen; Sokratestakin mainitaan hänen kutsuneen. +Polos panee ivallisen sävyn sanoihinsa jutellessaan Arkhelaoksen +"urotöistä", paljastaen tällä kuitenkin vain oman siveellisen +lahoutensa. Hän ihailee tyrannissa tuota tahdon tarmoa, joka ei +häikäile mitään keinoja, kuuhan ne vain vievät perille. + +[57] Nikias, etevä sotapäällikkö, joka sai surmansa Sicilian retkellä +(411), johti ylimyspuolueen maltillista suuntaa. Aristokrates kuului +taas äärimmäiseen harvainvallan-mieliseen ylimyspuolueeseen (Aristoph. +Aves 125). Arginusain tappelun jälkeen hän, oltuaan siinä johtaneita +päälliköitä, tuomittiin hengiltä. Näistä puhuu Sokrates ikäänkuin vielä +olisivat elossa. Vielä hän mainitsee Perikleen huonetta, Perikles itse +oli jo kuollut silloin kun Gorgias ensi kerran tuli Athenaan. Muuten +hän perheineen edusti kansanpuoluetta. Näin Poloksen puolella oli +edustajia kaikista puolueista. He olivat siinä yhtä mieltä kaikki, että +valtiollinen valta on korkein hyvä, johon oli pyrittävä jospa +vääryydenkin keinoilla. -- Liian kovalta tuntuu S:n tuomio Nikiaasta, +jota yleisesti tunnustettiin kelpo mieheksi ja jonka surkeaa loppua +Thukydideskin surkuttelee, kiittäen häntä "kaiken hyveen hartaaksi +viljelijäksi". + +[58] Komeilla templilahjoilla nuo miehet todistivat hurskautensa sekä +arvollisen asemansa yhteiskunnassa. + +[59] Se on mitätön, väärä kumoustapa, jonka Sokrates näköjään jättää +arvoonsa, mutta kohta tekee tyhjäksi asettamalla sen rinnalle oikean +todistuksen. + +[60] tauta legein kai phronein on ystävyyden, samoin kuin diaphéresthai +vihollisuuden merkki. Idem velle atque idem nolle, ea demum firma +amicitia est (Sallustius). Kuinka hienosti Sokrates vastaa Poloksen +karmeihin kinastuksiin! + +[61] Vrt selit. 59. + +[62] Ivallista puhetta; vrt. XXVI alku. -- Polos luottaa ylpeillen +omaan taitoonsa, mutta Sokrates uskoo totuuden voimaan. + +[63] Tämmöisiä tylyjä kidutuksia ei laki sallinut Helleenein kesken; +ainoastaan raju intohimo ehkä joskus niitä yritteli. Itämaiden tylyt +tyrannit niitä enimmin suosivat. Ei siis kumma, jos Sokrates pilalla +sanoo niitä "kumtnitusjutuiksi". Mutta semmoisiin turvaaminen +todistuksen verosta oli toinen näenäinen kumous eli valetodistus, yhtä +arvotoin kuin edellinen. -- Huomaa muuten, miten retoorisesti Polos +kasaa päälletysten kidutuksia toinen toistaan kamalampia. + +[64] Taaskin kerran vetoo Polos läsnäolijain ajatukseen, ikäänkuin +totuus prinsiippikysymissä saataisi ilmi äänestämällä. Sokrates, +välttääkseen tämmöistä retoorista todistustapaa, suojeleiksen +sukkelasti parlamentaarisella taitamattomuudellaan. Se tapaus, johon +hän viittaa, sattui v:na 406, jolloin meritappelussa Arginusai-saarten +luona voiton saaneet päälliköt joutuivat kanteenalaisiksi, kun +taistelun jälkeen jättivät (myrskyn siitä estäessä) kaatuneiden ruumiit +korjaamatta. Kun heidän kohtalonsa päätettiin, sattui Sokrates fylensä +puolesta olemaan esimiehenä neuvoston kokouksessa. Koska kanne +päälliköitä vastaan oli laiton, koetti Sokrates estää äänestystä, +vaikka turhaan. Päälliköitä hän ei saanut pelastetuksi, vaan täytyi +heidän hengellään sovittaa luonnon epäsuopeutta. + +Neuvoston (senaatin) jäseniä oli 500, 50 kustakin 10:stä fylestä +(suvusta). Täys'istuntojen välillä hoiti juoksevia asioita ja valmisti +esityksiä neuvoston kokouksiin yksi fyle vuorostaan, joka silloin oli +nimeltä "prytanoiva", sen tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sen jäsenet +olivat prytaaneja. Prytaanit nauttivat suurta kunnioitusta, saivatpa +m.m. aterioida valtion kustannuksella. He määräsivät jokapäivä +keskuudestaan arvalla yhden jäsenen esimieheksi neuvoston ja kansan +kokouksiin. + +[65] Sokrates siirtyy uuteen lajiin kauneutta: henkisen toiminnan +tuloksiin. Huomaa miten seuraavat tärkeät käsitteet on suomennettu: +hedús, sulotunteinen, suloisalta tuntuva; hedoné, sulotunne, suloisuus, +aistisulo, nautinto; -- lyperós, (kipeästi koskeva) kipuisa, +kivuntunteinen; lýpe, kivun- l. kiputunne (tuska). + +[66] "Tuo esiin", nim. erehdyksetkin karsittavaksi, ikäänkuin +lääkärille joka leikkaa liiat ja kasvannaiset pois. + +[67] Platon on asettanut aktiviteetin ja passiviteetin vastakohdan +kategorian arvoon s.o. tehnyt siitä yleisen näkökohdan, jonka mukaan +ajatuksen esineitä voidaan loogillisesti tarkastaa. Kategorian jäsenet +ovat toisiinsa siinä suhteessa että toinen edellyttää tai tuo mukanaan +toisen ja kummallekkin kuuluu sama millaisuuden määräys. + +[68] Platonin katsoen rangaistus ei ole etupäässä oikeuden kostoa sen +rikkojalle. Niinkuin lääkäri usein parantaa sairaan ruumiin +leikkaamalla tai polttamalla siitä vamman, samoin oikeus rankaisun +kirpeällä kivulla parantaa rikkojan sielun. Viitataanpa väliin +siihenkin, että rangaistukseen ei aina tarvitse kuulua ulkonaisia +tuskia, vaan nuhteinakin voi se vaikuttaa sieluun parantavasti. + +[69] Vastaten hyvyyksien jakoa, erotetaan myös kolmenlainen paha l. +"huonous": ulkonainen, ruumiillinen ja henkinen l. sielullinen. Sielun +vaivaisuus ilmenee taas nelimuotoisena, sillä neljää päähyvettä vastaa +kutakin joku huonous: oikeutta vääryys, urheutta pelkuruus, viisautta +tyhmyys l. tietämättömyys, itsehillintöä l. mielenmalttia +hillimättömyys (irstaileva itsekkyys). + +[70] Tämän Polos sanoo sydämmestään. Lakimiehen alallahan hän uneksi +kunniaa ja kultaa. Sitä varten hän puhetaituriksi pyrki. + +[71] Tässä ikäänkuin erotetaan ihmisen persoonallinen minuus hänen +sielustaan. Sielun alempi, animaalinen puoli on turmeltunut, mutta sitä +ylempänä vallitsee vielä järki erottaen hyvän ja pahan. + +[72] Polos on pitkin matkaa kiitellyt puhetaidetta sen käytöllisen +hyödyn takia. Keskustelu vie P:n vasten tahtoaankin siihen päätelmään +että tämä hyöty on mitätön. + +[73] Täyttääkseen retoriikan muodolliset vaatimukset esittää Sokr. +vielä n.s. contrarium'in, suosimatta kuitenkaan itse puolestaan sen +sisältöä. Ei Sokrates pitänyt luvallisena kostaa pahaa pahalla (vrt. +Kriton 49 C). + +[74] Sokr. ja Kall. katsoivat elämää ihan vastakkaiselta kannalta; +yhteistä heillä oli vain rakkaus, vaikka erilaisia esineitä kohtaan. +Leikillään arvelee S., että he kuitenkin tuon yhteisen tunteen varassa +voivat ymmärtää toisiaan. Filosofian harrastamista esittää Platon usein +lempisuhteen kuvalla. Tähän lempeen liittyi usein lempi henkilöihinkin, +jotka samaa tiedettä harrastivat. Niinpä Sokrates hellästi rakasti +niitä nuorukaisia, jotka olivat antauneet hänen johtoonsa kehittyäkseen +älyllisesti ja siveellisesti. Sokrateen paras suosikki oli Alkibiades, +jonka neron lahjoja hän ihaili; Pyrilampeen poika, Kallikleen kaunis +lemmikki, oli nimeltään Demos, joka merkitsee "kansaa" l. "rahvasta". +Tätä seikkaa Sokr. sukkelasti käyttää osottaakseen Kallikleen suhdetta +Athenan kansaan. Tämä kansa tarvitsi sekin johtajaa, mutta puhujat +eivät osanneet sitä johtaa, vaan noudattivat sen oikkuja. + +[75] Leikillinen vihjaus Egyptiläisten eläinten palveluun. + +[76] Tässä ajatellaan Athenan rikasten nuorten herrain vallatonta ja +nokkaviisasta käytöstapaa, jommoista he sofistain kouluissa oppivat. +Pöyhkeillen suurin sanoin puhuivat he häikäilemättä mistä aineesta +tahansa, kunhan se vain oli rohkeaa ja uutuudellaan viehätti suurta +yleisöä, arvosteluun kykenemätöntä rahvasta. Siitä näkyy, mitä +demegóros, "rahvaanpuhuja" tässä merkitsee. Mutta oudolta kuuluu kyllä +soimaus Kallikleen suussa, joka juuri itse oli "rahvaanpuhuja". + +[77] Alkutekstin sanat aiheuttavat ajattelemaan hevosta, joka +heittopaulalla otetaan kiinni, jonka pannaan suitset suuhun ja jota +sitte suistetaan mihin mielitään. Niin kävi tavallaan Poloksen. Muuten +syyttelee Kall. Sokratesta sofistain vehkeistä. + +[78] Kts. Hist. johdant. sofistoista. Erotuksen luontaisen ja +säädännäisen oikeuden välillä, keksi Hippias Eliiläinen. + +[79] Orja kärsii, vapaa toimii; mutta kun ei heikomman oikeutta +(luonnon mukaan) ole olemassa, ei orjalle mitään vääryyttä tapahdu. + +[80] "Parempi" ja "väkevämpi" ovat eri puolia samasta etevämmyydestä, +jolla on sekä älyn että aineellisen voiman keinot hallussaan. + +[81] Kuvaava on Xerxeen ottaminen esimerkiksi tähän: se todistaa, että +epäsiveellisen katsantotavan valtaan päästessä kansallinen henki myös +laimenee. + +[82] Katkerasti vertaa Kallikles kasvatusta petojen kesytykseen. +Lapsesta asti tukahutetaan ihmisiltä luonnollisen vapauden aisto, kun +heitä jos jommoisillakin käskyillä ja opeilla taivutetaan ja tenhotaan +tottelemaan "luonnottomia" lakeja. + +[83] Kalliklesta ei arveluta turvautua Pindaroksen auktoriteettiin, +sillä ajan sivistys vaati kansalliseen runouteen perehtymistä. +Runoilijan ajatusta ei voi tarkalleen saada selville tästä runon +katkelmasta, mutta arvattavasti hän, tuota lakia esittäessään, +tarkoittaa kohtalon mahtavaa valtaa. On puhe Herakleen sankarityöstä, +kun hän ryösti Geryoneelta hänen kauniin karjansa. Katkelman viimeisen +säkeen on Boeckh täydentänyt: ergoisin Hrakléos epei Geryóna bóas -- +KyklopÃon epi prothúron Eúrysthéos -- anaitaetas te kai apriátas +haelasen s.o. Herakleen töistä päätän sen, sillä ostamatta ja +pyytämättä ajoi hän Geryonen härät j.n.e. (Bergk poet. lyr. Gr. p. 344 +ed. 3.) + +[84] Vaikka Kallikles ei pidä lakeja semmoisinaan arvossa, on kuitenkin +sen joka tahtoo menestyä julkisen elämän uralla tarpeellista tuntea ne +samoin kuin muut kontrahdit ja sopimukset (symblólaia) sekä niissä +käytettyä lakimiehen kieltä. + +[85] Voidakseen ihmisiä hallita ja hyväkseen käyttää, on tarpeen tuntea +heidän luonteitaan ja ajatustapojaan. + +[86] Euripidestä puhujat ja sofistat mielellään siteerasivat syystä +että hänellä tapaa niin paljon mietelmiä ja yleisiä lauseparsia. Hän on +muutenkin valistussuunnan runoilijana hengen heimoa sofistoille. +Sitaatti on draamasta "Antiope". + +[87] Tämä vertaus semmoisenaan osottaa vain että filosofian harjoitus +ei enää sovi aika miehelle. Sen ohessa ajatellee Kall. vielä toista +"tertium comparationis": filosofia on kuin joutavaa lapsen leikkiä, +joka ei tarjoo mitään vasituista mielen viehäkettä. + +[88] s.o. Homeros, "runoilija" edellä muita. Kts. esim. Il. IX, 440 +seur. + +[89] Esitettyään mielipiteensä filosofiasta yleensä sovittaa Kall. sen +Sokrateeseen erityisesti, tosin suopeasti, mutta vihaisemman kannalta, +armollisen alentuvasti. -- Pannen vastakkain julkisen elämän ja +tieteellisen toiminnan l. filosofoimisen, liittää hän älykkäästi +esityksensä tästä asiasta saman "Antiope" näytelmän yhteyteen, josta jo +ylempänä säkeitä lainasi. Synnytettyään Zeus jumalalle kaksoispojat +Amphionin ja Zethoksen, joutuu Antiope enonsa Lykoksen luo Thebaan, +jossa L:n puoliso Dirke kohtelee häntä tylysti. Sill'aikaa kaksoiset +kasvavat paimenen hoidossa metsässä ja kehittyvät eri-luontoisiksi: +Amphion harrastaa soitantoa, vaan reipas roteva Zethos metsästelee ja +paimentelee. Antiope karkaa Dirken käsistä paimenen turviin. Dirke +saavuttaa hänet ja tahtoo sidottaa hänet rajun sonnin sarviin. Mutta +silloin A:n pojat, saatuaan paimenelta tietää syntyperänsä, astuvat +äitinsä avuksi. He sitovat Dirken kiinni sonniin, joka runtelee ja +kolhii hänet kuoliaaksi. Kuollessaan Dirke muuttuu lähteeksi. Mutta +Amphion ja Zethos pääsevät Theban valtiaiksi ja rakentavat linnan +muurin, jolloin Z. väkevin käsin kantaa paadet paikalleen, A. soittonsa +sävelillä liittää ne somasti sijoilleen. Tämän veljesten luonteiden +ja harrastusten vastakohdan antoi Euripides ilmetä heidän +keskustellessaan, jolloin kumpikin kiittelee omaa tointansa, halveksien +toisen tointa. Kallikles muuttaa runoilijan sanain merkitystä +selittämään valtiollisen ja tieteellisen toiminnan välistä vastakohtaa. +Sitä varten hän yhä edelleen lainaa säkeitä "Antiopesta", muunnellen +tarkoitustaan myöten merkitystä, jopa sanojakin. + +[90] Kun pahantekijä verekseltä tavattiin, saattoivat +"ykstoistaismiehet" suoraan työntää hänet tyrmään, jopa teloittaakin. +Ennustukselta kuuluva vihjaus Sokrateen lopputuomioon riippuu dialogin +peliajatuksesta. + +[91] Euripid.: allois ta kompsá taur' apheis sophismata. + +[92] Sokrateenn hieno, miltei herttainen ironia eroaa silmään +sattuvasti siitä röyhkeästä tavasta, jolla Kall. kävi +elämänkatsantoansa esittämään. Lähtien näköjään kaukaisesta +vertauksesta, kuvailee hän sen sivussa K:n oikeaa olentoa, ollen +ivallaan ylistävinään tuon ujostelemattomuutta ja itsetietoisuutta. + +[93] Kallikleen 3:sta toverista ei ole paljon tietoa: Tisandros +mainitaan vain tässä; Andron esiintyy Hippiaan kuulijana (Protag. 315 +C); Nausikydes oli jauhokauppias (Xenoph. Mem. II, 7, 6). Naurettavalta +tuntuu tuo neljän nuoren herran neuvottelu, jossa he totisen näköisinä +ja ukkomaisen varovasti harkitsevat asiaa, jota eivät edes +tunteneetkaan -- filosofiaa, ja päättävät sen äänestyksellä! + +[94] Kallikles oli sanonut "heikot ihmiset ja suuret joukot (oi polloi) +ne ne lakeja laativat". Hän koetti huomaamatta livahtaa pääasian -- +"suuret joukot" -- ohitse ja panna etupäässä väkevät ja heikot +vastakkain. Tämän salakujeen Sokrates kuitenkin teki tyhjäksi ja tähtää +nyt tähän heikkoon kohtaan ensi iskunsa. + +[95] Kallikles viivyttää vastausta, nähdessään jo takertuneensa omiin +sanoihinsa. + +[96] Tällä kertaa K. taas pulassaan kääntää noiden kahden käsitteen +välisuhteen päinvastoin: äsken oli väkevämpi (kreitton) parempi +(beltion), nyt paremmuus sisältää väkevyydenkin -- niinkuin ei Sokrates +äkkäisi kujetta. + +[97] Niin ylhäinen ja komea mies. + +[98] Sokrates matkii koomillisesti Kallikleen halua turvata +mahtimiehiin, vannomalla semmoisen nimeen. + +[99] ti dè autón. Tällä epämääräisellä kysymyksellä tahtoo Sokrates +vain ohjata huomiota siihen, missä suhteessa nuo "paremmat eli +väkevämmät" ovat itseensä. Genetiivin autón vaatii joko edell. arkhein +tai pléon ekhein, joten siis S:n kysymys täydellisenä kuuluu: Tuleeko +heidän saada itseäänkin enemmän etuja? tai: Tuleeko heidän hallita +itseäänkin? -- Kun Kallikles paraikaa ajattelee vain toisten +hallitsemista eikä tahdo tietää mitään itsehillinnöstä ja oikeudesta, +on kysymys hänelle äkkiyllätys eikä hän sitä älyä. + +[100] S.o.: Juuri niitä -- hölmöjä -- sinä tarkoitat. Heille sopii +semmoinen itsehillinnön hyve, mutta ei aimomiehille. Näille sopii vain +vapaus, s.o., Kallikleen käsityksen mukaan vapaus siveyskäskyn +siteistä, tilaisuus rennosti tyydyttää aistiviettejänsä. Siinä se oikea +onni. Kallikles ei huomaa täten joutuvansa himojen orjaksi. Vrt. +alempana hänen sanaansa "palvella niitä", jolla hän huomaamattansa itse +tunnustaa orjuutensa. + +[101] Vrt. sanapilaa: nómon, lógon kai psógon tarut ja marut, lorut ja +porut olisi jotakin sinnepäin. -- Kall. vielä vetoo vallitsevaan +siveysoppiin: voittaa hyvä hyvässä, paha pahassa. Vrt. Xenoph. Anab. I +9, II. + +[102] Se oli -- Sokrateesta myös alkunsa johtaneen -- kyynillisen +koulun oppilause. Vrt. Xenoph. Memor. I 6, 10. + +[103] Sokrates ryhtyy karakterisoimaan Kallikleen esittämää +elinohjelmaa sekä omaa kantaansa kuvilla, siten tyynnyttääkseen mieliä +Kallikleen kiihkeän puheen jälkeen sekä samalla valmistaakseen +kuulijoita tajuamaan seuraavaa dialektista selvittelyä. Runosäkeet ovat +kotoisin Euripideen Polyeidos-näytelmästä. Siinä kuuluu toinen säe +täydellisesti: -- to katthanein dè zaen káto nomizetai; siis: vaan +manalassa katsotaan kuolemista elämiseksi. Kallikleen käsityksen +mukainen elämä se todella kuolettaa sielun, vaan Sokrateen mukaan tulee +ihmisen "kuolemanruumiissa" asuessaan luoda itselleen ikuinen, +korkeampi elämä. + +[104] to soma estin aemin saema -- Kreikkal. sanapila vastineeton +suomeksi. Samoin edempänä tavattavat. Vertauskuvat on saatu Philolaos +nimisen Pythagoralaisen kirjasta, joka Italiasta karkoitettuna tuli +Thebeen. Thebeläisten ystäväinsä Simmiaan ja Kebeksen puheista kai +Sokrates tunsi pythagoralaisen opin; siksi Platon koettaa antaa +Sokrateen puheelle epävarmuuden sävyn. Muuten jo Orphilaiset tapasivat +sanoa ruumista sielun tyrmäksi. Tavallisesti erottaa Platon 3 sielun +osaa (kts. Johdantoa). Tässä tarvitsee hän vain kaksi: varsinaisen +henkisen puolen l. järjen ja ruumiissa asuvan himopuolen. Sillä nyt oli +vain selvitettävä kysymys kummanko, sielun vai ruumiinko olennon, tulee +määrätä elämän järjestystä. + +[105] Tällaisia pilapuheisia sanajohtoja suosiskeli Philolaos. +Koettaessamme niitä suomeksi mukailla olemme ehkä menetelleet rohkeasti +(ellei pahemmin!), sillä eihän pithanós ja pÃthos ole muuta kuin: +uskotteleva l. hetas uskomaan ja joku iso saviruukku. Samoin laita +sanapilan anéetoi, amúetoi. -- Tuo "Italialainen" saattoi tarkoittaa +Empedoklesta. + +[106] anóetoi -- amúetoii: ne joita ei hallitse järki, vaan himo, siis +hillimättömät. He eivät ole "vihityt" viisauden "salaisuuksiin" eivätkä +sillä ole saaneet sieluansa puhtaaksi. Tähän kohtaan sopinee kuitenkin +paremmin sanan aistillinen merkitys "sulkemattomat" (múein, sulkea), +siis ne jotka ovat avoinna kaikille mailman ja aistillisuuden +viehätyksille, hillimättömät. + +[107] 'Aides ja aeidés: Hades eli näkymätön, ruumiiton sielunelämä on +kehityksen tarkoitusperä, jonne ruumiillinen aistillisuus eli +himollisuus estää sielua pääsemästä. Sentähden Hades, Tuonela on +otettava kaksinaisessa merkinnössä: a) tuonpuolinen elämä, b) näkymätön +henkielämä jo täällä maan päällä; henkisyys on kummassakin yhteistä. -- +Sielua yleensä verrataan tässä seulaan -- aihe kai saatu Danaidein +tarinasta -- samalla kun erästä sen osaa jo verrattiin aisti-astiaan. +Tuo veden kanto symbolisoi sitä totuutta, että sielu koettaen kaikin +voimin hankkia ravintoa himoille, itse joutuu aistillisuuden orjaksi, +muuntuu luonnoltaan lihalliseksi. Sen oireina tuo löyhyys ja +unheellisuus. + +[108] gymnasÃon: tässä kai tarkoittamatta ylempänä mainittua +oppikuntaa, yleensä vain "hengen oppipaja" l. "opin temmellyskenttä", +se sanojen ja käsitteiden alue, josta nyt uusi kuva otetaan. + +[109] Nuo "astiat" ovat luonnolliset himot ja halut, joita täytellään +suloisilla viettien tyydykkeillä. + +[110] Kallikles suostuu käyttämään Sokrateen kuvapuhetta, samalla kun +hän ehkä vihjaa Gorgiaan oppiin, joka Empedokleeseen nojaten selitteli +havaintoja virtailu-ilmiöillä. + +[111] kharadrÃon; ei ole varma, mitä lintua tarkoitetaan, mutta sen +hottimainen nälkäisyys oli käynyt puheenparreksi. + +[112] S:n täytyy todistaa, kuinka ilettäviin päätelmiin Kallikleen +periaate johtaa. Sille alalle saattaa hän hänet, ivallisesti kiitellen +hänen ujostelemattomuuttaan, joka ei kammo minkäänlaisia +johtopäätöksiä. + +[113] Kallikles osottaa tällä lauseella ajatuksensa onttouden ja +mielivaltaisuuden. + +[114] K. moittii Sokratesta, kun tämä kysyy häneltä muka itsestään +selvää asiaa. Mutta jos hyvä mahtuu sulotunteiseen, ei K. +johdonmukaisesti saisi sen ohessa myöntää mitään "tiedettä" ja +"urheutta" olevaksi. Luvussa LII alkava todistus perustuu tähän +ristiriitaan. + +[115] Kansankokouksissa tuli ehdotuksentekijän omaan nimeensä liittää +sen deemoksen (kylän) nimi, josta hän oli kotoisin. Tätä tapaa +jäljittelee nyt Sokrates piloillaan; samaa menettelyä matkii Kallikles +-- ehkä suutuksissaan. + +[116] "sekä myös hyvästä", mikäli nimittäin Kallikleen mielipiteen +mukaan "hyvä" on juuri "suloisassa". + +[116 b] Viime sanoilla kieltää Sokrates Kalliklesta heti ajattelemasta +nälän tyydyttämistä. Kuinka valmis K. oli näin ajattelemaan, näyttää +hän vastauksessaan, liittäen siinä hädän varalta siihen mieleen käyvän +lauseen. + +[117] Eleusiin mysterioita (salamenoja) oli kahta lajia, suuret ja +pienet. Suureen juhlakulkueeseen, jolloin Iakkhos vietiin Eleusiiseen, +ei saanut ottaa osaa, ellei sitä ennen Athenassa pikkujuhlassa ollut +siihen puhdistettu. Silloin sai pyhitettynä (mystaes) katsella pyhiä +kaluja ja riemuita muiden mukana juhlakulkueessa ja lopuksi vihittiin +osalliseksi suuriin mysterioihin. Sokrates ivailee Kalliklesta siitä +että hän ylpeästi halveksii ankaraa dialektista metodia. + +[118] Kall. koettaa antaa Sokrateelle semmoisia vastuita, joilla hän ei +hamaan pääse, rupeepa miltei epäkohteliaaksi. Hän ei tahdo sanoa +ajatustaan. Sitä tehosammin vaikuttaa hänen nujertumisensa. + +[119] Tämän huudahtaa Kall. tosissaan, koska tuo puhe todella kuuluukin +vähän sekavalta; siinä on lyhyeen muotoon supistettuna Kallikleen +sisällisesti ristiriitainen kanta. Sokrates saa siitä aiheen täydentää +ja perustella todistustansa. + +[120] Jotka enemmän iloitsevat, ovat enemmän hyviä, jotka enemmän kipua +kärsivät, ovat enemmän huonoja j.n.e. + +[121] dis kai tris kalón ta kalá légein te kai episkopeistai: tätä +gnoomia l. mietelmää sanotaau Empedokleen ensinnä käyttäneen. + +[122] Niinkuin pienet lapset kärkkäästi sieppaavat kaikkiin kaluihin, +joita heille viihdykkeiksi kurotellaan. Kallikles koettaa uskotella +edellisen väitteensä olleen vain pilapuhetta, suojatakseen siten +peräytyrnistään. + +[123] Vapaasti käännetty: to paron eú poiein. Ehkä = pitää pilkat ja +palkat hyvänänsä, nauraa hyvällä, nauraa pahalla, näyttää iloista +naamaa laihassa leikissä. + +[124] tekhnikou dei. Kaikki toiminta edellyttää selvästi tajutun +tarkoituksen. Tätä tajuntaa edustaa määrä-henkilö, alallaan +ammattimies. + +[125] Vrt. XIX ja XX. + +[126] Huomattakoon, kuinka laajaperäisesti tätä toista puolta, +nautintoa, käsitellään, jotta nähtäisiin kuinka peräti huono ja halpa +se on. + +[127] Puheen siirtyminen yhdestä useampaan sieluun on tarpeellinen, +jotta voitaisi ryhtyä tutkimaan valtiollista toimintaa. + +[128] Sokrates valitsee esimerkit yhä ylempää, samalla kuin hän +lähenemistään lähenee puhetaidetta. Huilun puhallus oli soitannon alin +laji. Varsinaiset taiteilijat eivät sillä "suutansa pilanneet", vaan +huilunsoittoa harjoiteltiin elinkeinona pidoissa y.m. + +[129] Ainoastaan kitaransoittoa julkijuhlien kilpakiistoissa lukee +Platon mielistelyksi. Mutta sellaista kitaransoittoa, joka edistää +soittelijan sielun sivistystä ja korottaa siveellistä mieltä, hän +suosittelee. + +[130] Runoilijan tehtävänä oli harjoitella kuoroja sekä laulamaan että +hyppelemään, mikäli näytelmä kumpaakin vaati. Ei koko koorillista +lyriikkaa, semmoisena kuin se oli kehjennyt Doorilaisten kesken, +julisteta kelpaamattomaksi, vaan ainoastaan se osa siitä joka Dionysos +jumalan palveluksen liitossa oli päässyt Athenassa valtionkin suureen +suosioon. Valtio uskoi dithyrambien harjoitukset Dionyson juhlia varten +taiteilijain toimeksi ja siinä pidettiin kilpasoittajaisia (agones). +Dithyrambimeliikan perusti Arion noin v. 600. Sillä oli sitte useita +vaiheita. -- Kinesias (n. 420) oli hyvin suosittu dithyrambi-runoilija, +mutta hän oli etupäässä syypää sen laulunlajin pilaantumiseen. Hän on +noita "virrenvääntelijöitä", joista Aristophanes lausuu ivansa. (Pilv. +333). -- Meleksestä ei ole paljo tietoja. + +[131] Ei Platon suinkaan olisi antanut niin epäedullista arvolausetta +teaaterista ja murhenäytelmästä, ellei se jo hänen aikanaan olisi +unohtanut siveellisen tehtävänsä, koko kansan kasvatuksen, ja alentunut +pelkäksi huvilaitokseksi. Nyt Sokrates paremmin ivalla sanoo sitä +"kunnianarvoisaksi" ja "ihmeteltäväksi". + +[132] Naisetkin saivat käydä teaaterinäytäntöjä, ainakin tragedioja +katsomassa. -- Muuten teaaterissa-kävijä on kreikaksi oikeast. +"katselija" (théates). Mutta kielenkäytännössä siihen yhtyy sekä +katselu että kuuntelu. Ja kumpikin tuli kysymykseen kaikissa +Dionysilais-teaaterin esityksissä, joihin myös kuului dithyrambit. + +[133] Ivallisesti sanottuna: he ovat mielestään vapaita miehiä, mutta +ovat todella -- jopa jo Kallikleenkin ajatuksen mukaan -- orjia. + +[134] Ajattelee siis Sokrateskin jotakin lajia puhetaidetta +oikeutetuksi. + +[135] Kallikles ei hiisku mitään Aristeideestä, jota Sokrates +edempänä mainitsee kiitoksella ja jonka Demostheneskin luki kelpo +valtiomieheksi. Mutta K. ei osannut antaa oikeaa arvoa A:n +vilpittömyydelle ja oman-edun-pyytämättömyydelle, jota hän osotti +isänmaansa politiikassa. -- "Joku aika sitten" (neosti) sanasta ei saa +päättää että tämä keskustelu olisi tapahtunut pian Perikleen kuoleman +jälkeen, neosti osottaa vain noihin muihin vasta mainittuihin +valtiomiehiin verraten suhteellisesti likempää aikaa. + +[136] "Määrä-muotonsa"; eidos on esineen ulkonäkö, sen muoto, jonka +mestari ensin kantaa sielussaan ja näkee sisällisellä silmällään. Tästä +mielikuvasta johtuu käsitteet: peruskuva ja jälkikuva. + +[137] Sokrates siirräiksen nyt näyttämään, että niinkuin elotonten +esineiden kunnollisuutta arvostellaan yleisten ominaisuuksien, +järjestyksen ja sopusuhdan mukaan, niin on ruumiissa ja sielussakin +erityisiä ominaisuuksia näitä vastaamassa. Kallikleen vastaus "kaiketi +tarkoitat" osottaa, että hän sydämessään kyllä vieraksui ja vastusteli +tämmöistä käsitystä, mutta että hänen järkensä täytyi se hyväksyä. + +[138] areté käytetään näin ensin yleismerkinnössä "hyvä kunto", +voidakseen sitten esiintyä siveellisessä merkinnössä "kunto, hyve", +virtus. + +[139] nómimón te kai nómos, "oikeanmukaisuus ja laki" eli ehkä +(sielunvoimien) oikea sopusuhta. Sielun alalla nómos on melkein samaa +kuin tazis yleensä, niinkuin táttein merkitseekin: säätää. Vrt. Phaidon +114 E. + +[140] Valtiomiehenä voi puhuja jakaa kansalle lahjoja: sotasaalista, +juhlanäytäntöjä, theoriká y.m. mutta hän voi myös ottaa siltä veroja ja +vaatia siltä monenlaisia uhrauksia yleisiin tarkoituksiin. Näilläkin, +eikä ainoastaa puheilla, hän voi kansaansa kasvattaa. + +[141] Päästäkseen tunnustamasta tappiotansa, tahtoo Kall. keskeyttää +väittelyn jättäen sen tuloksen epäiltäväksi. Mutta Sokrates tahtoo +jatkamalla keskustelua opettaa Kalliklesta kurittamaan ajatuksiaan ja +mielensuuntaansa, koska hän suosii kurittomuutta sekä opissaan että +käytännössä, keskustellessaan. + +[142] Saatikka keskusteluja. -- Uskonnollinen arkamielisyys vaati +nähtävästi jumalaistarun t. sadun kertomista päähän asti siten +välttääkseen jumalien vihaa. + +[143] Epikharmos Kos saarelta eli ikänsä Siciliassa persialaissotain +aikoina harjoitellen lääketiedettä ja pythagoralais-empedokleiläistä +filosofiaa. Kuuluisammaksi on hän tullut ilvenäytelmillään, joissa oli +siveellinen ydin. Runsailla mietelauselmillaan ne suuresti herättivät +Platonin mielenkiintoa. Tässä mainittu säe kuuluu Athenaeuksen mukaan: +tà prò toú dú´ andres elegon, eis egon apokhréo; (yksinkös mun täytyy +jaksaa kahden eestä haastella?) + +[144] Sokrates vastaa leppeällä leikkipuheella Kallikleen sanoihin +luvussa XLI. Koska häntä pilkalla on verrattu Amphioniin Euripideen +näytelmässä, on hän puhuvinaan Amphionin nimessä Zethokselle, siten +puolustaakseen filosoofin tointa. + +[145] Usein Kreikan valtiot myönsivät "hyväntekijän" kunnianimen +kansalaisille tai muukalaisille, etenkin ulkomaisille valtiomiehille ja +ruhtinaille, heidän ansioittensa tähden valtiota kohtaa. "Hyväntekijän" +nimi piirrettiin marmoritauluun. (Kts. jo Herodot. VIII 85). + +[146] Sokrates näkyy tahallan valinneen édú ja agathón sanoille eri +predikaatit: suloisa syntyy, ilmestyy hävitäkseen taas, mutta hyvä on +olemukseltaan pysyväinen. Kts. Phileb. 53 C. ja 54 C. + +[146 b] Sokrates koettaa vielä saattaa Kalliklesta keskusteluun +osalliseksi, koska toteennäyttö oli ehtinyt juuri tähän kohtaan, kun K. +keskeytti keskustelun. + +[147] Sokrates voi helposti todistaa, että tästä yhdestä sophrosyne'n +itsehillinnön l. mielenmaltin, siveyden hyveestä seuraa kaikki muut +hyveet. Siltana niihin on velvollisuuksien (tà prosaekonta) +täyttäminen. + +[148] Alkukielen eú te kai kalós prattein merkitsee sekä toimia +tehtävänsä hyvin ja oivasti, että: olla oivassa tilassa, voida hyvin +(vert. engl. how do you do?), josta johtuu merkintö: olla onnellinen. +Helposti huomataan kuitenkin, ettei tällä kahdamielisellä merkinnöllä +harjoiteta salakujetta toteennäytössä. Onnellisuus perustuu oikeaan +toimintaan, tämä taas oikeaan tietoon -- ja vice versa. + +[149] Sokrates juontaa johtopäätelmiksi juuri ne väitteet, jotka hänen +keskustelussaan Poloksen kanssa pahiten olivat Kalliklesta loukanneet +Tämä saa ne nyt niellä uudestaan. + +[150] "päämäärä -- tähdättävä -- jännittää" -- joutsenammunnasta +otettua kuvapuhetta. + +[151] Himojaan hillitsemätön kuritta-eläjä on itse asiassa "rosvo", +mutta semmoisena elää hän löytämättä mitään elon määrää, siis kurjana. +"Die böse That fortzeugend Böses muss gebären." + +[152] Luonnossa ja luomakunnassa vallitsee valtasääntönä suurenmoinen +sopusointu osien kesken ja näiden sekä kokonaisuuden välillä, ja samaa +sääntöä kuvastaa myös valtio ja ihmissielu siveyden tilassa. Näin on +Sokrateen mailmankatsomus peruspohjaltaan siveellinen. Siihen hän tässä +vain sivumennen vihjaisee. -- Ne "viisaat", joista tässä puhutaan, +lienevät etupäässä Pythagoraan lahkokuntaa. P:n sanotaankin ensin +maininneen mailmaa kósmos nimellä. Ehkäpä ajattelee Sokrates myös +Empedoklesta, joka luuli lemmen eli sopusoinnun ja vihan vastakkaisten +voimain mailmassa vallitsevan. + +[153] Absoluutinen etujen tasajako, isótes, ei Platonin mielestä ollut +yhteiskunnassa mahdollinen, vaan ainoastaan suhteellinen, kyvyn ja +sivistyksen sekä siihen perustuvan yhteiskunnallisen aseman ja arvon +mukainen: korkeampi asema, tärkeämpi toimiala vaatii myös suurempia +aineellisia etuja. (Plat. Lait VI 757 B.) Tämmöinen sopusuhtainen +etujen jako on isótes geometriké, s.o. mittausopin rajoittama; se +yksinään takaa oikeudellisen tilan valtiossa. Sen vastakohta on +Kallikleen ihailema pleonezÃa, enemmän- l. liian-otto, jossa väkevämpi +sortaa heikomman oikeutta. -- Muuten Platon pitää matematiikkaa +filosofian valmistusasteena. Siitäpä hänen ovensa päällä oli kirjoitus: +medeis ageométretos eisoto mou tèn stégne (Älköön geometriaa +taitamaton astuko minun majaani!) Mutta Kallikles halveksui +matematiikkaa ja siten myös filosofiaa. + +[154] "Infamia notati" -- -- "Intelligitur autem severissimum _atimias_ +genus, quod reum ipsum ejusque posteros omnibus civium juribus in +perpetuum privabat" (Stallbaum). + +[155] Oik. "leikataan pois". Rahoja säilytettiin tavallisesti +nahkakukkarossa vyötäisillä. "Kukkaronleikkaajat" harjoittelivat +ammattiaan väentungoksessa torilla, kylpylöissä y.m. samaan tapaan kuin +nykyajan taskuvarkaat. Sokrates näyttää, mihin epäsiveellisiin +johtopäätöksiin joudutaan noudattamalla Kallikleen periaatteita, +mainiten erittäin ilkeitä väärinteon muotoja. + +[156] Kall. lausuu riemunsa siitä että Sokrates, jonka mielipiteihin +hänen niin monasti vasten tahtoaan täytyi myöntyä, kerrankin puhuu kuin +hänen omasta sydämmestään. Kohta hän kuitenkin taas pettyy -- jos +toivoi saada Sokratesta paremmin puolelleen taipumaan. + +[157] Sanoopa jo Homeros Od XVII, 218: os aiei tòn homaion agei theos +os tòn homaion. + +[158] Näin halpoja ja huonoja tarkoitusperiä täytyy kasvatuksen alentua +tähtäämään, kun miestä tahdotaan etupäässä pyrkimään itsekästä valtaa +valtiossa saavuttamaan. (Vrt. vastakohdan vuoksi moitteita luvussa XL). + +[159] Se käänne, minkä puhe Kallikleen odottamatta on ottanut, ei +miellytä häntä. Se on hänestä vain mielivaltaista kiistakujetta. + +[160] Kallikles arvoo elämää kalleimmaksi tavaraksi, jopa liiankin +kalliiksi, kun hänelle on pääasiana elämä semmoisenaan, huolimatta +siitä elääkö ihminen hurskaasti vai pahasti. + +[161] Noin 30 penniä. Matkat olivat siis hyvin halvat, kun koko perhe +kimsuineen kamsuineen pääsi Egyptistä tai Pontosta Athenaan parilla +markalla (drakma = 1 Smk). + +[162] Näin kylmän järkevästi ja pintapuolisesti antiikki yleensä -- +jopa Sokrateenkin moinen henki -- harkitsi. Ei sen mieleen tullut, että +sairaankin elämällä voi olla arvonsa ja merkityksensä ja että pahalle +ihmiselle on sula armo saada elää ehtiäkseen parantaa elämäänsä. + +[163] "Sermonibus quasi telis obruere". Kuvapuhe vihjaisee +sotakoneseppäin koneihin ja niiden ammuksiin. + +[164] Terävästi viittaa Sokrates ristiriitaan Kallikleen periaatteen +ja käyttöpuolisen menettelyn välillä: luonnostaan ovat ihmiset +muka yhdenvertaiset, mutta missä niin tarvitaan, ylpeilee hän +syntyperällään. -- Pari riviä alempana "millaiset tahansa": +väliäpitämättä siveellisestä laadusta, ovatko hyviä vai huonoja. + +[165] Ammoisista ajoista oli salliman usko yleinen Helleenein kesken +(vrt. Il. VI, 488), vaikka Kall. pilkkaa sitä naisten uskoksi. Samoin +Epikurolainen Vellejus Cic. de natura deorum I 20, 25. Totta kyllä +kuulee naisten usein lohduttavan itseään sillä, että se oli niin +sallittu. Mutta tämmöisellä uskolla on helpompi rohkeasti kohdata +vaaroja kuin Kallikleen hienolla sivistyksellä, joka elämää liian +lempien kalpenee kuoleman edessä. + +[166] Thessalian naiset harjoittelivat halusta myrkyn keittoa ja +noituutta. Velhovehkeillään, joissa heitä autteli yötär Hekate, +juteltiin heidän eräästi noituneen kuunkin alas taivaalta. Mutta siitä +kosti heille jumalatar sokaisemalla heiltä silmät ja tappamalla heiltä +lapset (Suidas). Vrt. Horat. Epod. V, 45. -- "mikä meille on rakkainta" +tarkoittaa sielua, sen kuntoa ja hyvettä. + +[167] Kall. alkaa epäröidä entisen mielipiteensä ja uuden välillä. Hän +on suuren yleisön kannalla; ei sekään hevin luovu vanhoista rakkaiksi +käyneistä uskoista, vaikka parempi tieto niitä jo näyttää vääriksi. +Siitä tuo epäröiminen. Vahva vakaumus uuden oikeisuudesta voi vasta +syntyä, kun sitä on tarkoin selitetty ja usealta puolen valaistu. + +[168] Muutamilla vertauskohdilla koettaa Sokrates selittää, että +valtiomiehen toimi edellyttää useita valmistusasteita ja että -- +päinvastoin kuin Athenassa oli tapana -- valtiomieheksi aikovaa olisi +tarpeellinen tutkia, saadakseen selville hänen tietonsa, taitonsa ja +edelliset aikaansaannoksensa. + +[169] en to pitho tèn kerameian (manthánein): sananlasku varottaa +ryhtymästä suuriin toimiin, ennenkuin pystyy pieniin. Vrt. Laches 187 +A. -- Savenvalanto oli Athenassa korkealle kehjennyt, joten sananlasku +sen alalta oli kylläkin likeltä saatavissa. + +[170] Selittävien vertausten jälkeen alkaa tästä varsinaisen asian +esitys: valtiomiehen tärkeä tehtävä ja mitä se omaajaltaan vaatii. -- +Sokrates tekee monta kysymystä peräkkäin ja pysähtyy jokaisen jälkeen, +odottaen vastausta. + +[171] Valtion varoista maksettiin kansalaisille Perikleen +toimeenpanosta misthós stratiotikós (soturin ja tuomarin palkka), +sitten myös m. ekklesiastikós ja theorikós (kansankeräjissä- ja +teaaterissa-kävijän palkka). Niukkaa kitkutusta lie kyllä ollut tuo +elanto valtion kukkaron turvissa, mutta haitallisesti se kuitenkin +vaikutti kansalaisiin: se edisti velttoutta, kun palkkasotureilla +päästiin itse suorittamasta asevelvollisuutta; yhä enemmin ahnasteltiin +varsinkin noita teaaterirahoja, jopa niin, ettei valtiolle enää +tahtonut riittää rahaa sotatarpeihin. -- "Plato quum iudicaret eos, qui +rebus civilibus praeessent, neque auram popularem captare neque +privatas utilitates spectare debere, mirum profecto non est, quod tam +severe de Pericle iudicavit. Etenim inde ab eo tempore, quo is +rempublicam administravit, Athenienses valde corruptos esse historia +satis testatur. Nam adeo in segnitiem torporemque soluti sunt, ut nil +nisi dies festos apparatusque ludorum magnificos curarent; tam loquaces +exstiterunt, oste eis ouden heteron eúkairoin hae legein ti kai akoúein +kainóteron. Unde etiam conciones populares magno studio frequentabant, +non tam ut verum audirent, quam ut verborun suavitate delectarentur. +Quid quod a pristina morum simplicitate et frugalitate adeo +desciverunt, ut inter scorta iuvenes, alea viri et senes +comissationibus omnes vitam transigerent." (Stallbaum.) + +[172] Athenassa oli eräs kansanvaltaa vihaava puolue, joka ihaili +Lakedaimonia kelpo valtion mallina ja toivoi sieltä valon koittoa +kotimaallensa, Lakonistat eli Lakomaanit. He matkivat ulko-oloissaan +lakonilaista tapain ankaruutta, kasvattivat viiksiä, pitivät lyhyttä +viittaa yllänsä, voimistelivat ankarasti y.m. Karaistakseen itsiään +harjoittelivat he innokkaasti nyrkkitaistelua, taisivatpa toisinaan +lyödä toisiltaan korvatkin säpäleiksi, josta saivat pilkkanimen +"rauskakorvat". Kallikles pistelee Sokratesta, vaikka syyttä, heidän +liittoon kuuluvaksi. + +[173] Sokrates puhuu katkeralla ivalla. Jos he todella Perikleen +toimesta olisivat tulleet paremmiksi, olisi kaiketi heidän tuomionsa +täytynyt olla oikea; mutta jos se oli väärä, todistaa se että he P:n +aikana olivat huononneet. + +[174] Peloponnesolaissodan toisena vuonna, kun Spartalaiset hävittivät +maata ja rutto teki tuhoja Athenassa, purkautui kansan kiukku häntä +vastaan, niin että hän, jouduttuaan syytöksen alaiseksi, tuomittiin +rahasakkoihin. (Thukyd. II 59, 65.) Platon on tässä tietävinään, että +tuomion syynä oli julkisten varojen kavallus. Ei kukaan muu tiedä siitä +mitään. + +[175] Oik. "kesyjä". Ei mikään Hom:n paikka sanone sitä suoraan. +Sinneppäin puhuu kuitenkin Od. VI, 120. IX, 175. Tässä onkin etupäässä +vain käsite dikaioi erotettava agrioi'sta. + +[176] Kimon, joka suosi liittoa Spartan kanssa, oli saanut toimeen avun +lähetyksen Spartalle 3:nessa messeniläissodassa. Mutta kun Spartalaiset +pilkaten palauttivat athenalaiset apurinsa Ithomen luota, sai Kimonin +vastustaja Perikles hänet ostrakismilla maasta ajetuksi v. 461. +Rangaistuksen oli oikeastaan määrä kestää 10 vuotta, mutta jo v. 457 +kutsuttiin Kimon takaisin saman Perikleen toimesta. + +[177] Themistokles lähti v. 471 Argokseen. Mutta kun Spartalaiset +syyttivät häntä osalliseksi Pausaniaan kavallukseen eli +persialais-ystävyydestä, vältti hän tutkinnon pakenemalla Persian +kuninkaan luo. -- Parosta vastaan tekemänsä onnistumattoman retken +johdosta joutui Miltiades syytteeseen "kansan pettämisestä" ja +tuomittiin kuolemaan; prytaanin ehdotuksesta kuolontuomio lievitettiin +sitte 50:n talentin sakoiksi. + +[178] Erotusta hallitsevain ja palvelevain taidetten, oikeain +taidetten ja ammattitaitojen välillä (tékne] on kummankin nimitys), +johon jo kajottiin luvussa XIX seur., selitetään tässä tarkemmin. + +[179] Olivat siihen aikaan mainioita herkkusuiden kesken. Mitkaikos oli +kotoisin Siciliasta, jossa keittotaito jo varhain kehittyi korkealle, +varsinkin Syrakusan rikkaassa, hekumallisessa kaupungissa. Hänen +kirjansa nimi oli opsartytiká. Leipurit leipoivat myös torttuja. +Muuten oli nisuleipä juhlaleipää; arkioloissa syöttiin tavallisesti +ohrarievää. + +[180] Kall. närkästyikin todella, kun Sokr. todisti hänen +valtiotaidossa taitamattomaksi. S. ryhtyy nyt näyttämään, että kansan +intohimojen tyydyttäminen ilman siveellistä pohjaa kyllä saattaa luoda +valtiolle ulkonaisen loiston ja valtiomiehille mainetta, mutta että sen +surkastumisen syynä on juuri tuollainen näennäinen vaurastus. + +[181] Sokrateen mielipide, että etevä valtiomies ei koskaan kukistu +asemaltaan ja että valtiomies kukistumallaan todistaa vain omaa +kyvyttömyyttään eikä voi syystä nurkua kansansa kiittämättömyyttä, +tuntuu jyrkkyydessään paradoksilta eikä voi olla muuta kuin osaksi +totta. Onhan monenkin etevän valtiomiehen täytynyt väistyä näyttämöltä, +jolla ei enää suotu hänelle tehtävää. + +[182] Kumpikin ottaa tehdäkseen käsittelynsä alaista paremmaksi, +opettaa sille hyvettä: valtiomies lupaa kasvattaa kansaa l. valtiota +kokonaisenaan, sofista yksilöä. Kummankin työ jää menestymättä, jos +heiltä puuttuu kyky. Hyveenopettajan kelvottomuutta todistaa paraiten +hänen oma nurkumisensa oppilaittensa pahuudesta. + +[182 b] os alethós demegorein on samalla vastaus Kall:n moitteeseen +alussa lukua XXXVIII: os alethós demegóros on. + +[183] Kallikles, samoin kuin ihailtunsa Gorgias, halveksuu sofistoja, +vaikka heidän alansa, retoriikka, onkin miltei samaa "puuta ja maata" +kuin sofistiikka, ja Kall. periaatteiltaan on täysi sofista. + +[184] Helleenejä yleensä loukkasi sofistain tapa ottaa palkkaa +opetuksestaan eikä Sokrateskaan voi olla sitä moittimatta. Heidän +mielestään tuo tapa edellytti liian halpaa käsitystä tieteestä ja +hyveestä -- ikäänkuin se olisi osto- eli kauppatavaraa. + +[185] Urheilua opetettaissa -- pilailee Sokrates -- saattaa olla +kohdallaan että palkka maksetaan sikäli kuin oppi saadaan; sillä mitä +ketterämmäksi ja nopeammaksi oppilas harjaantuu, sitä suurempi on +vaara, että oppilas jonakin päivänä juoksee tiehensä jättäen +opettajansa maksamatta; mutta sofistan on laita päinvastoin: mitä +paremmin hän tehtävänsä täyttää, kasvattaen oppilaansa viisaaksi ja +hyväksi, sitä vähemmin on pelkoa siitä, että tämä pettää opettajansa. + +[186] areté politiké, jota sofistat lupasivat opettaaa, käsitti sekä +oman talon että valtion hallitusta. + +[187] Ei vielä panna vastakkain noita kahta elämää, _valtiollista ja +filosoofista_, vaan toistaiseksi kysytään vain, kumpaan valtiolliseen +toimitapaan olisi ryhdyttävä, otaksuen että Kallikles kehottaa +jompaankumpaan. Oikea vastaus kuuluisi: nykyoloissa ei kumpaankaan, +sillä toinen on epäsiveellinen, toinen nykyään mahdoton. Ainoa keino on +koettaa edistää yksityisten parannusta ja siten vaikuttaa koko valtioon +välillisesti. + +[188] Mysialaiset olivat kovin halveksitut. Myson esksatos oli +puheenparsi = kaikkein kurjin. Cic. pro Flacco: "quid in graeco sermone +tam tritum atque celebratum est, quam si quis despicatui ducitur, ut +Mysorum ultimus esse dicatur?" Kallikles tarkoittaa siis: Nimitettäköön +sinua vaikka kaikkein kurjimmaksikin, mutta sun tulee kuitenkin niin +toimia, sillä muuten -- + +[189] Sokrates ennustaa tulevan surullisen kohtalonsa ja koskettelee +siis osaksi samoja asioita kuin "Puolustuspuheessaan" (kts. K.G. +Aminoffin suomennosta Helsing. 1898); eräs kohta tässä -- lääkäri +lasten käräjissä keitturin ollessa syyttäjänä mukaileekin ivallaan +Sokrateen oikeusjuttua, etenkin sitä kohtaa siinä, kuin häntä +syytettiin nuorison viettelijäksi. + +[190] lógos ja mýthos ovat vastakohtia: edellinen esittää todellisia +tapahtumia, on tosi-tarina; jälkimäinen on satu, joka kertoo +kuvaus-aistin keksimiä seikkoja ja seikkailuksia. Sokrates tahtoo sanoa +että tarinan verhossa tässä esitellään vakava totuus. Tämän tarinan +muoto onkin jalo, kieliasu yksinkertaisen arvokas, melkein juhlallinen. +Puhevaihtelon keveä huolimattomuus on jäänyt pois ja sijaan tullut +juhlallisen tyyni eepillinen esitys. + +[191] Kts. II. XV, 187 seurr. + +[192] Homeros ei puhu vielä näistä saarista, vaan jumalien lemmikit +siirretään elävinä "Elysion kentälle" onnelliseen elämään. Vasta +Hesiodos tietää "Autuasten saarista", jonne kuoltuaan pääsevät eräät +ihmiset, sankarit ja urhot. Toisten täytyy pahuutensa palkaksi mennä +Hadekseen. Vähitellen kehkiää tämä usko, Pindaroksen y.m. +vaikutuksesta, niin, että kaikki hurskaat kuoltuaan siirretään +Autuasten saarille, samalla kun Tartaros on kaikkien pahojen +säilytyspaikka. + +[193] Syy tuomarien erehdykseen on kaksinainen: objektiivinen, +mikäli tuomittava henkilö ei esiinny paljaana, semmoisenaan, ja +subjektiivinen, mikäli tuomarien oma älyämiskyky on vajava. Kummallakin +on haittana ruumiillisuus eli, myytillisesti puhuen, he ovat verhotut. +Verhoon sen laajimmassa merkinnössä kuuluu kaikki ulkonainen, minkä +mukaan ihmistä täällä maan päällä arvostellaan, kaunis muoto, korkea +asema, rikkaus y.m. Mutta aistillisuus on oikean arvostelun ja totuuden +tiedon tiellä. Vasta sen riisuttuaan ihminen ilmenee tosi-olennossaan, +niinkuin toisaalta sielu, vasta aistillisuuden kahleista kirvoitettuna, +puhtaalla ajatuksellaan, ikäänkuin sisällisellä silmällä, välittömästi +näkee totuuden. + +[194] Platonin Prometheus, joka sopusoinnussa Jumalan kanssa toteuttaa +kaitselmuksen ikiaatteita, on aivan toisenmoinen kuin Aiskhyloksen +titaani, joka toimittaakseen ihmisille edistyskeinoja ja tehdäkseen +heidän elämänsä iloisemmaksi, uskallaiksen taisteluun jumaliakin +vastaan ja on tajuntaan heränneen, sivistystä kaipaavan ihmiskunnan +edustajana. Attikan kultissa esiintyy Prometheus Hephaistoksen ja +Pallaksen rinnalla ihmiskunnan hyväntekijänä, jona hänellä on nimi +pyrphóros. + +[195] Tarkoitetaan Asfodelos-niittyä, josta Homeros puhuu esim. Od. XI, +539. XXIV, 13. -- "Tien-haarasta" vrt. Virg. Aen. VI, 540 seur. -- +Minos, Kretan kuningas, oli viisas lainsäätäjä; Rhadamanthys ja Aiakos +olivat viisaita, hurskaita ja oikeamielisiä. Minos sopi Aasian +tuomariksi siitä paikallisesta syystä, että hän kanta-isänsä Phoinikian +valtiaan Agenorin kautta oli Aasiasta kotoisin. Muuten hän sekä +Rhadamanthys mainitaan Europa nymfan pojiksi. + +[196] Kokemuksesta ja filosofiasta saatujen täydentäväin edellysten +perästä johdetaan tarinasta päätelmä koskien sielun ja vainajien +olotilaa toisessa elämässä. + +[197] ezis käsittää samalla alkunaisen luonnon, luontaisen olennon +(physis) ja sen kehityskohdat l. "kokemat" ilot ja surut, hyvät ja +pahat (= therapeúmata kai pathaemata), on siis: luontaislaatu, +ololaatu. + +[198] Ihmisen sieluntila kuoleman jälkeen sukeutuu tulokseksi hänen +kehityksestään maan päällä, jopa tavallaan vastaten ruumiin kehitystä. +Kehitys voi käydä hyvän tai pahan suuntaan, olla siveellinen tai +epäsiveellinen. Kun sielu kehittyy olentonsa mukaisesti, sukeuu siitä +hyveet ja kehitys on siveellinen. Sokrates esittää tässä kolme eri +päämuotoa sielun epäsiveellisestä ilmimuodosta: 1) Koska siveellisyyden +olento on oikeus, ilmenee etupäässä vääryys, vilppi ynnä sen rumin +laji, väärävala, jotka raastavat sielun haavoja täyteen. 2) +Siveellisyyden luontainen kehitys edellyttää totuuden-rakkautta ja +totuuden tietoa; vaan tämän kehitystä häiritsee valhe, joka vääntää +sielun kieroksi, pois totuudesta vinoon. 3) Voidakseen toimia ulospäin, +täytyy sielun noudattaa määräsuhtaa; jos siltä puuttuu tämä suhtamieli +l. kohtuus (sophrosýne), vaivaa sitä _suhdattomuus_, kuriton +kohtuuttomuus (akolasia), joka, sen mukaan mikä sillä kulloinkin on +esineenä, ilmenee vallanhimona, hekumana, ylpeytenä, yleensä himojen +irrallisuutena, joka hämmentää sielun eri osain sopusuhdan ja rumentaa +sen muodon. + +[199] Niinkuin eivät teot (joita tuomarien ei tarvitse tunteakkaan), +vaan niistä sukeutunut sielun laatu määrää rangaistuksen, niin tämän +päätarkoitus Platonin mukaan ei ole pahain töiden kosto, vaan +rikollisen siveellinen parannus. Pelko pakottaa vakavasti miettimään, +tämä taas panee paremman tiedon sielussa vireille, kun pahan olento +hedelmästään oikein tuntuvasti ilmenee sille. Muutamat sielut on +kuitenkin pahuus jo niin tuiki turmellut -- ja sielun olennon +vihollisena sen täytyy sitä turmella, -- etteivät ne enää manalassakaan +voi kääntyä totuuden tielle ja parantua. Mutta nekin varottavalla +esimerkillään edistävät toisten parannusta. -- Muuten Platonin oppi +manalanrangaistuksesta edellyttää sielunvaellus-oppia, jota hän muissa +teoksissaan esittää. + +[200] Kts. Odys. XI, 576-600. Thersiteestä Il. II, 211-277. + +[201] sophrosýne-hyve velvoittaa ihmistä etupäässä huolehtimaan oman +sielunsa pelastusta, kieltämättä silti tekemästä hyvää toisillekkin. +Mutta polypragmonein on päinvastoin levotonta touhua ja häärinää, joka +sopimattomasti sekaantuu toisten tehtäviin ja oikeuksiin. + +[202] Virkasauvaa, julkisen vallan merkkiä, pitivät julistaja, tietäjä, +pappi, kilpataiston-järjestäjä, tuomari y.m. + +[203] Od. XI, 569. + +[204] agóna käytetty kahdamielisesti, merkiten: 1) kilpataistelua +palkintoineen, jommoiseen koko elämää voi verrata; 2) käräjiä ja +vainajain käräjiä eli viimeistä tuomiota, josta paraikaa on puhe. + +[205] Aiakos, Zeus jumalan ja Aigina nymfin poika. -- "Seisot siellä, +tyrmistyneenä -- --" sanan sanasta, kaksi paraasta saa Kallikles +takaisin soimaukseensa luvussa XLI. + +[206] Kaksi eri elinsuuntaa, toinen ulkonäön, toinen tosiolennon +mukainen. + + +[A] Kun tähän asti on esitetty taiteiden (tieteiden) ja valetaiteiden +(empiiristen taitojen) välisiä suhteita ja päätteeksi niistä yleensä +sanotaan: "Näin ne, kuten olen sanonut (kts. XIX luv. alkupuolta), +eroavat toisistaan j.n.e." niin on muutamia oudoksuttanut käänne: +"mutta kun ne myös ovat liki toisiaan, niin sofista ja pihetaiturit +j.n.e." Sentähden on paikkaa epäilty pilautuneeksi ja koetettu +parannella: sophistai kai rétores omsit apogr. Vindob. 32, delev. +Schleiermacher. dikastai k. rétores olim Ast. (M. Schanz). Mutta eihän +siinä mitään outoa ole, jos taidetten ja harjaantumisten sijaan +asetetaan niiden edustajat, etupäässä tässä sofistat ja reetorit, koska +juuri on erotettava keskenään sofistiikka ja retoriikka, jotta +jälkimäisen käsite täysin selviäisi. + +[B] o loste Pole: pieni letkaus Poloksen ja aikaisempain sofistain +näennäiselle tyylille. Vrt P:n tyylikästä lausuntoa II:n luvun lopussa. + +[C] Toisen käsityksen mukaan (lukuparsi agathón te einai) kuuluisi tämä +lause: Eiköhän siis sinulle taaskin ilmene, että suuri valta on siinä, +kun jonkun toimiessa mielensä mukaan, siihen liittyy toiminnan +hyödyttäväisyys, ja että tämä on hyvää; ja se se juuri onkin tuo suuri +valta? + +[D] P:n ensi lause on ivaa. Toisesta lauseesta puhuu hän jo täyttä +totta. + +[E] "Näethän" -- kuvaa, millä hartaalla innolla Pol. y.m. ihmettelivät +tai kadehtivat tuota rohkeaa valtiasta. S:n leikillinen vastaus hieman +jähdyttää intoa. + +[F] se = todistamistapa l. todistamistavan määrääminen; "kuten jo +sanoin" kts. XXVII:n loppupuolta. + +[G] didónai diken merkitsee tosin sananjohdon mukaan oikeudenmukaista +rankaisua, mutta Sokrates nähtävästi ei katso sen merkityksen enää +olevan yleiselle tajunnalle selvän. Siksi hän nimenomaan huomauttaa, +että did. dik.. = kolázesthai dikaios. Pääpaino on sanalla dikaios. +Sitten vasta voi hän rakentaa johtopäätelmän: + +1. to didónai diken esti dikaion, + +2. ta dikaia esti kalá: + +3. to didonai diken esti kalón. + +[H] "Se on siis _ikävintä_ -- --": aniarós ja anÃa samoin kuin algeinós +ja algedón (tuskallinen, tuska) osottavat lýpen ulkonaista puolta, +rankaisun tuottamaa tuskaa. Kts. myöh. "jota nuhdellaan..." Vrt. +Apolog. 26 A. + +[I] Kun Polos oli myöntänyt, että lain ja tavan mukaan pidetään +rumempana ja pahempana tehdä vääryyttä kuin sitä kärsiä, oli Sokr. -- +niin Kall. väittää -- siitä päättänyt P:n myöntäneen asian niin olevan +luonnon mukaan s.o. itsessään. -- Luontainen oikeus on Kall:n mielestä +korkeampi ja alkuperäisempi kuin säädetty laki, jota vain "heikot +ihmiset ja suuri joukko laativat". + +[J] Cap. XXIV. + +[K] Sanapila: Pyrilampeen pojan nimi Démos merkitsee myös "kansa". + +[L] Tässä viitataan XIX luvussa olevaan perusteluun; "tuomarintoimia" +vastaa siellä käytettyä sanaa "lainkäyttöä". + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57145 *** diff --git a/57145-8.txt b/57145-8.txt deleted file mode 100644 index 699ac6f..0000000 --- a/57145-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8302 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Gorgias, by Plato, Translated by Kaarlo -Forsman - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Gorgias - - -Author: Plato - - - -Release Date: May 12, 2018 [eBook #57145] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK GORGIAS*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -GORGIAS - -Kirj. - -Platon - -Johdantoineen selityksineen suomeksi toimittanut - -K. Forsman - - - - - - -Helsingissä, -Suomalaisen Kirjall. Seuran Kirjap. Osakeyhtiö, -1899. - - - - -ESIPUHE. - - -Koska allekirjoittaneen suomennos on määrätty "Filosoofisen kirjaston" -ensi julkaisuksi, sallittanee minun tässä Kirjallisuuden Seuran -pöytäkirjain ("Suomi" III: 15) johdolla muutamin sanoin kertoa, miten -mainitun kirjaston hanke syntyi. - -Lopulla Lokakuuta 1897 pantiin Seuran Taloustoimikunnassa vireille -kysymys, eikö Seuran tulisi jollakin erityisellä tehtävällä ilmaista -kiitollisuuttaan kansalaisten sille osottamasta suuresta suosiosta ja -luottamuksesta, jota yhä karttuneet lahjat ja testamentit, yhä -lisääntyvä Seuran jäsenten lukumäärä näyttivät todistavan, tehtävällä -semmoisella, joka -- kuten sihteeri lausui -- "täyttäisi tuntuvan aukon -kirjallisuudessamme, omankielisenä oppaana johdattaisi kansaamme -tiedetten ylimmälle portaalle, saattaisi aatteiden avaran mailman sen -tunnettavaksi, perustaisi itsenäistä, järkevää ajatuspartta". Semmoinen -tehtävä oli puhujan mielestä etenkin arvokkaan filosoofisen -kirjallisuuden suomentaminen, eikä ainoastaan sen vuoksi että, kuten jo -J.W. Snellman v. 1870 lausui, siitä olisi apua kirjakielemme -sieventymiselle, suomalaisen proosastiilin kehittymiselle, vaan senkin -vuoksi, että "juuri filosoofinen kirjallisuus oli se, joka meillä -vahvaa tukea kaipasi ja jota Seuran siis tällä haavaa sopi ennen muuta -hoimiinsa ottaa". Historian ja kaunokirjallisuuden aloja viljeli Seura -kyllä vielä kuten ennenkin oli viljellyt, mutta edellisellä oli kasvu -jo hyvällä alulla ja jälkimäisen vainiolla lainehti jo vilja rehevästi; -filosoofinen kirjallisuus se nyt Seuran kannatusta erittäin vaati. -Mielipiteensä tueksi lausui puhuja m.m. vielä: "Minun ei tarvitse puhua -filosofian arvosta tiedetten tieteenä, -- -- ei muistuttaa sen -järjestäjän-virasta semminkin valtiotaitoon, lakitieteesen -ja jumaluus-oppiin katsoen. Mutta minä en saata olla sitä -mielipidettäni lausumatta, että Suomen kansa, tämä vakavanluontoinen ja -tarkkamietteineu, tämä entuudesta 'syntyjä syviä' perusteleva kansa, -jos mikään, pystyy siihen henkiseen työhön, siihen järjen -viljelemiseen, jota elävä, hedelmällinen filosoofian tutkimus -edellyttää ja joka toiselta puolin tätä myös voi eteenpäin saattaa. -Tälle kansalle avattakoon perinjuuristen tietojen lähde, ennenkuin -siltä terve sulatuskyky ja terävä arvosteluvoima pilaantuu sen -herkkäkulkuisen ravinnon nautinnossa, jota nykyaika varsin runsaasti -taritsee". Ehdotettiin sitten, että Seura -- -- "Filosoofisen -kirjaston" nimellä vähitellen julkaisisi sarjan etevimpiä entisen ja -nykyisen ajan tuotteita, esim. Platonin "Valtion", Cartesiuksen -"Meditationes de prima philosopbia", jonkun Leibnitzin "Vähäisemmistä -kirjoitelmista", jonkun osan Lotze'n "Mikrokosmuksesta", jonkun -kansantajuisen estetiikan. -- Ehdottaja ei epäillyt, että filosoofinen -kirjallisuus meillä saisi yleisöä. "Koko meidän kansassa on -'viisaustieteen' siemenellä otollinen maaperä. Taattu lukijakunta, jos -kohta vähäläntäinen, on meillä ainakin yliopiston nuorisossa -- --. -Tämän nuorison tarvetta tulisi muistaa ja sen intoa vireillä pitää, -jottei sen olisi pakko 'yksinomaan vieraskielisen kirjallisuuden -aalloissa' ponnistella, vaan se saisi omalla kielellään opintojaan -harjoittaa -- --". - -Tämä oli aikanaan lausuttu sana. Ensi kokouksessaan (3.11.1897) Seura -täydellisesti suostui ehdotukseen ja asetti asian edistämiseksi -erinäisen, "filosoofisen" valiokunnan. Valiokunta, tehtäväänsä -ryhdyttyään, arveli m.m. suotavaksi, että "suomennetut teokset -varustetaan alkuperäisen tekijän historiallisesti taatulla -elämäkerralla, opastavalla katsahduksella hänen järjestelmäänsä sekä -sen mukaan, kuin tarve vaatii, valaisevilla selityksillä". Muuten piti -valiokunta sitä mieltä, että 1:ksi Cartesiuksen "Meditationes de prima -philosophia" oli suomennettava sekä samalla hänen "Discours de la -méthode" ja että 2:ksi myös Platonin _Politeia_ oli suomennettava, -koska koko hänen systeeminsä siinä esiintyy, mutta että se -"Filosoofisen kirjaston" ensi osaksi olisi liian lavea, varsinkin -kun siihen olisi lisättävä tekijän elämäkerta, esitys hänen -oppijärjestelmästään ynnä selityksiä. Oli siis aluksi joku lyhempi -Platonin dialoogi valittava, ehkä Phaidros. Samalla ilmoitettiin vielä, -että prof. O.E. Tudeer hyväntahtoisesti oli luvannut olla avullisena, -kun aika tuli tarkastaa suomennoksia kreikkalaisista kirjailijoista. -- -Tämän esityksen johdosta Seura valtuutti valiokunnan määräämään, mikä -Platonin dialoogeista ensiksi oli suomennettava, sekä työn tekijäksi -ottamaan allekirjoittaneen, joka jo aikaisemmin oli siihen ilmaissut -suostuvansa. Sittemmin (19.1.1898) päätti Seura, valiokunnan ehdotuksen -mukaan, että "Filosoofisessa kirjastossa" ensimäiseksi julkaistaisiin -suomeksi Platonin dialoogi "Gorgias", varustettuna asianmukaisella -filosoofis-historiallisella johdannolla, elämäkerralla ja selityksillä; -sen jälkeen seuraisi Platonin "Valtion" suomennos, sitten Cartesiuksen -"Discours de la méthode", "Meditationes de prima philosophia" ja -"Traité des passions". Uusimmista ehdolle asetetun teoksen, R. -Eucken'in "Die Lebensanschauungen der grossen Denker", päätti Seura -julkaista, jos se siihen saisi tekijältä lupaa. Pian sen jälkeen olikin -Seuralla ilo saada prof. Eucken'ilta kirje, "jossa hän erinomaisella -hyväntahtoisuudella ei ainoastaan sanonut varsin mielellään suostuvansa -teoksensa suomennuttamiseen, vaan myös ilmoitti olevansa halullinen -vaikeammissa kohdissa ehkä tarvittavia selityksiä antamaan sekä -uudestaan laatimaan kirjansa loppu-osaston" -- --. Näin voi nyt Seura -syystä "toivoa, että ennen pitkää filosoofisen kirjallisuuden työsiö -meillä alkaisi omantakeisesta tuotannosta hedelmöitä, joka olikin -vasta-alotetun hankkeen päätarkoitus. Valtioneuvos Th. Reinin ja -tohtori Arvi Grotenfeltin harras osanotto 'Filosoofisen valiokunnan' -tehtäviin takasi, että julkaistavat teokset järjellä valittaisiin ja -työ asian arvoa vastaavalla tavalla toimeen pantaisiin". (Vuosikertom. -16.3.1898.) - -"Filosoofisen kirjaston" esikoisen nyt lähtiessä Suomen maata -samoamaan, on suomentajan mieluisa velvollisuus lausua julki -kiitoksensa Hra professori O.E. Tudeer'ille hänen etevistä, -tieteellistä tarkkuutta teroittavista neuvoistaan ja viittauksistaan, -joilla hän tehokkaasti on minua työssäni avustanut. Jos siinä vielä on -virheitä ja epämukaisuuksia, ei ole syy hänen, vaan minun, varsinkin -kun en kohta tullut hankkineeksi riittäviä tieteellisiä apukeinoja. - -Pääasialliset tietolähteeni ovat olleet: "Geschichte der alten -Philosophie" von W. Windelband, München 1894 (Iw. von Müller'in -Handbuch d. klass. Alterthumswissenschaft, V Bd., 1 Abtheil); -- -"Griechische Denker" von Theod. Gompertz, I Bd., Leipzig 1896; -- -Platons Gorgias, erklärt von Jul. Deuschle, 4:te Aufl., bearbeitet von -Chr. Wilh. Cron, Leipz. 1886; -- Platonis Gorgias, recens., -prolegomenis et comment instr. G. Stalebaum, edit 3, Lipsiae 1861; -- -Platonis opera, editio critica Mart. Schanz, Vol. VIII, Lips. 1881; -- -Plat. Gorgias, übersetzt von G. Sohulthess. - -Lopuksi huomautettakoon, että kreikkalaisia nimiä kirjoittaessani en -ole erittäin merkinnyt vokaalien pituutta enkä sanain korkoa. -Oikeastaan on siis äännettävä: Pláto:n, So:kráte:s, Gorgía:s, Po:los, -Kallikle:s, Khairepho:n j.n.e. - -Hämeenlinnassa Huhtikuulla 1899. - -Suomentaja. - - - - -JOHDANTO. - - - -1. Silmäys Kreikan filosofian historiaan ennen Platonia. - - -Vähän Aasian Ionilaiset perustivat Kreikan hengenviljelyksen. Aikana, -jolloin Hellaan mantereella vielä vallitsi tapojen raakuus, älyttiin jo -näissä siirtokunnissa elämää somistella ja yritettiin olokuntaa -syvemmältä ymmärtää. Täällä oli Homeron sankarirunous ensin soinut, -Ionian sinitaivaalle kreikkalaisen tieteen ja taiteen vienot kukat -ensin silmänsä aukaisivat. Kuinka se on selitettävä? - -Ensinnäkin uhkea aineellinen vauraus soi henkisille pyrinnöille -tarpeellista tukea. Laajan, vilkkaan kauppaliikkeen kautta nuo -merikaupungit pian vaurastuivat, niiden alukset kun viiltelivät -Välimerta joka suuntaan, tuoden ja vieden tavaraa maasta maahan. Näin -karttui Ionilaisille rikkautta ja valtaa; vähitellen saivat he myös sen -henkisen kehityksen, että oppivat aarteitaan käyttämään sivistyksen -palvelukseen. - -Jos Ionilaisten kokemukset ja henkiset näköalat suuresti avartuivat -noilla laajoilla matkoilla, olivat omituiset valtiolliset olot kotona -myös omansa heissä kehittämään älyä ja itsetuntoa. Alkuperäistä -ylimysvaltaa rupesi kansa, s.o. vaurastunut porvaristo ahdistamaan -eteväin päälliköiden johdolla, jotka kyllä kaasivat aatelisvallan, -mutta myös itse kansanpuolueen hartioilla kohosivat yksinvaltiaiksi. -Heidän hoveissaan -- miesten semmoisten kuin Thrasybulos Miletossa, -Polykrates Samossa, Gelon ja Hieron Syrakusassa y.m. -- suosittiin -kyllä elämän sulostamista taiteilla ja opilla; mutta syrjäytetyt -ylimykset yrmyilivät tyytymättöminä. Näissä puoluetaisteloissa heräsi -yksilö omaa arvoansa ja oikeuttansa tajuamaan. Siitä herui taas vuolas -lähde laululle, joka ei entiseen tapaan ylistellyt jumalien ja -sankarien urotöitä, vaan lyriikkana eli keskellä omaa aikaa ja lauloi -ilmi oman mielen tunteita, toiveita, haaveita, lausui tyytymättömyyttä -oleviin oloihin. Toisaalta kuului mielten tyrskyjä tyynnyttävä sävel: -"hillitse mielesi! suhta on paras", koettaen hillitä yksilöä liikoihin -pyrkimästä. Tätä eetillistä mietiskelyä edustaa n.s. gnoomillinen -runous, ja samaan suuntaan käyvät ne lyhyet, sattuvat elinohjeet, joita -myöhemmin luultiin n.s. "seitsemän viisaan" lausumiksi. - -Näin 7:nnen ja 6:nnen vs:n vaiheilla itsenäinen arvostelu heräsi -käytöllisen elämän alalla. Mutta tieteisopissakin pyrkii yksilö -vapautumaan yleisen katsantotavan siteistä. Alkaa syntyä itsenäinen -tutkimus, tiede varsinaisessa merkityksessä. - -Sitä varten oli tietovarat kartutettavat. Siihenkin nuo laajat -kauppamatkat tarjosivat hyvää tilaisuutta. Itämailla tulivat Ionilaiset -nähneiksi ikivanhan sivistyksen ilmiöitä ja muistomerkkejä; näitä he -herkästi omaksuivat ja siirsivät kotoiseen maaperään kasvamaan. -Itämailta he saivat huilun soiton ja rakennustaiteelle uusia aiheita; -samoin kirjoitustaidon sekä matematiikan ja tähtitieteen ensi alkeet. -Saatua tietoa kehiteltiin itsenäisesti. Niinpä jo pythagoralaisen -Philolaoksen (n. 500) sanotaan opettaneen maan pallonmuotoisuutta sekä -jotakin sen kiertokulun tapaista. Fysiikkaa, jopa väliinsä biologiaakin -tutkittiin. Lääkeoppi, jota kauan haittasi fysikaalisten ja anatomisten -tietojen puute, ei osannut antaa muuta kuin kokemusperäisiä sääntöjä. -Merenkulun kautta saatiin varhain verrattain laajoja maantieteellisiä -tietoja. Historia kasvoi epoksesta sekä siihen liittyvistä vanhojen -sankarisukujen vaiheita esittelevistä runoista. Toisena lähteenä oli -sillä kaupunkien perustamistarut. - -Myöskin perityitä uskonnollisia käsitteitä alkoi tieteilevä mietiskely -järkytellä ja muutella, käyden kahtia päin: joko seliteltiin -jumalaistaruja luonnollisesti tai nähtiin niissä syvempi siveellinen -merkitys. Epoksesta kehjennyt kosmogoninen runous (Epimenides) selitti -jumalain ja mailman syntyneen, mikä mistäkin, alku-kuilusta -(khaoksesta), yöstä, ilmasta y.m. Filosoofisempi suunta (Pherekydes) -otaksuu kaiken syntyneen Zeuksen, Ajan ja Maan avioliitosta. -Jumaluusopissa saa siveellinen puoli yhä suuremman arvon: Zeus on -siveellinen mailmanvaltias, ihmissielu on ijäinen, töiden -palkka maksetaan tulevassa elämässä. Vihdoin myytit selitetään aivan -eetillis-allegorisesti. - -Näin uskonnon mietiskely tavallaan vei suorastaan filosofian helmaan. -Samaan päämäärään jouduttiin toistakin tietä. Tutkimushalu, kerran -herättyään eri tieteiden aloilla, laajensi luonnollisesti piirinsä yhä -avarammaksi, saadakseen siihen suljetuksi perimmäisetkin, -yliaistilliset tutkittavat, olokappalten alkusyyt ja synnyt. Filosofia -syntyi yhdessä liitossa luonnontiedetten ja matematiikan tai teologian -kanssa, ja ensimmäiset filosoofit harjoittivat samalla näitä muitakin -tieteitä. - -Näin muokattiin pitkällä alustavalla työllä se maaperä, josta Kreikan -filosofia alkoi 6:nnella vuosisadalla itsenäisiä oraita versoa. -Ensimäiset filosoofit ovat Platonin edelläkävijöitä kahden vuosisadan -kuluessa; sentähden täytyy meidän heistäkin tässä vähän puhua. He -kysyvät kaikki: Mikä on ilmiöiden vaihtelevassa virrassa ijäti pysyvä -perusvoima, joka pitää olokunnan koossa? Onko jotakin alkuainetta, -josta mailina on sukeunut? Näihin kysymyksiin Ionian viisaat, liittyen -kosmogonisten runoilijain suuntaan, vastasivat mikä mitäkin. Ensin -esiintyy kolme Mileton miestä. - -_Thales_ (n. 600 e.Kr.) väitti veden olleen tuon perusaineen: tiesihän -tarukin jumalain ja mailman alkuisän olleen Okeanon (valtameren), ja -merestähän hänen kotikaupunkinsa sai rikkautensa, siis tavallaan elonsa -ja olonsa. -- _Anaximandros_ (k. noin 545) ei pannut perusaineeksi -mitään äärellistä, sikiöihinsä loppuvaa aineellista, vaan astuen -rohkeasti aatteen aloille sanoi hän näkyväisen mailman siinneen -näkymättömän, ijäisen _äärettömän_ (to apeiron) helmasta. Näkyypä siinä -jonkinlainen kehityslaki häämöttäneen hänelle: kylmän ja lämpimän -vastakohdasta syntyi muka vesi, siitä sakeni manner, josta sitten -vähitellen syntyi ensin alhaisia ja sitten yhä ylempiä kasveja ja -eläimiä. -- _Avaximenes_ oletti myös äärettömän, ehkä konkreetisen -perusaineen, ilman, jonka ohenemisesta syntyi tuli, sakenemisesta -tuuli, pilvet, vesi, maa j.n.e. - -Tässä on meidän ajanlasku-järjestyksen takia mainittava mies, joka -eroten vastamainitusta oppisuunnasta, lähenee Pherekydeen kantaa ja on -enemmin ehkä teoloogi kuin filosoofi, -- _Pythagoras_ Samolainen (n. -580-500). Hän puhdisti uskontoa runoilijain suosimista, jumaluutta -halventavista kuvitelmista ja toimi uskonnollisena uudistajana. -Vakavasti vaati hän siveellistä puhtautta ja, opettaen ihmissielun -kuolemattomuutta, teroitti ihmisen vastuunalaisuutta hänen töistään. -- -Mestarin jälkeen säilyi hänen oppinsa "pythagoralaisen liiton" -huostassa uskonnollisten (orphilaisten) salamenojen verhossa; -tarkoitusperänä oli edelleen kansan kasvattaminen parempaan siveyden -henkeen. -- Tärkeän sijan seuran filosofiassa saivat musiikki ja -numeroluvut. - -Miletolainen luonnonfilosofia vaikutti muutoksen uskonnolliseen -ajatustapaan, kun huomattiin että monijumaluus ja yksi perusaine eivät -hyvin sopineet yhteen. Muuttunutta tieteellistä kantaa edustaa -kolophonilainen _Xenophanes_ (n. 570-470). Moittien jumalien -esittämistä ihmismuotoisina, opetti hän että on vain yksi jumala, -syntymätön, häviämätön, täydellinen. Mutta hän ei ole ulkopuolella -ainetta, vaan on siinä, on mailman kanssa yhtä. Xenophaneen kanta on -monotheistis-pantheistinen. Hän sai näin olemuksen selitetyksi; mutta -miten tuo alkuvoima eli alkuolos, ollen itse muuttumaton ja -liikkumaton, kykeni luomisiin, miten olemiseen sopeutuu muuttuminen eli -toisentuminen, se jäi häneltä selittämättä. Kumpaakin erikseen ryhtyi -kaksi seuraavaa oppisuuntaa kehittämään. - -Syvämielinen, mutta vaikeasti tajuttava, "hämärä" _Herakleitos_ -(Ephesosta, k. noin 470) eitti mailmalta pysyväisen olemuksen: valuen -virran tavoin ("panta rei") olokappaleet ijäti syntyvät hävitäkseen, -häviävät syntyäkseen. Tuo taistelu synnyn ja häviön välillä, tuo -ijäinen vaihtelo pitää kaikki yllä ja on ainoa mikä on todellista: -ilman sitä olokappaleita ei olisi olemassakaan. Kun ainevaihdoksiin -liittyy lämpimän ilmiöitä, olennoi Herakleitoksen mielestä tuli tuota -ijäistä liikuntoa ja on tavallaan kaiken alku. Alkutulesta syntyi -sakenemalla vesi, siitä maa, josta taas oheni vesi, siitä tuli. -Muutokset noudattavat määrättyä järjestystä. Tässä näkyy filosofille -häämöittäneen luonnonlaki, joskin vielä myytillisessä verhossa -"kohtalona, oikeutena, järkenä". -- Ihminen toistaa itsessään mailman -vaihekulun: tuli muuttuu alempiin aineihin. Sielu on tulta, jonka maa -ja vesi s.o. ruumis ottaa vangiksi. Pysyäkseen eleillä ja päästäkseen -aineellisuuden siteistä -- Herakleitos suosi sielunvaellusoppia -- -tulee sielun alati ottaa uutta ravintoa yleistulesta, mailmanjärjestä. -Niinkuin tämä tapahtuu fyysillisesti hengityksen kautta, tapahtuu se -ylemmällä asteella aistimusten ja ylimmällä järjen toiminnan kautta. -Korkein järkevyys on alistua lain, yleisen järjestyksen alle, ylimmiten -jumalallisen lain s.o. mailmanjärjestyksen alle. Lainvalta -yhteiskunnassa on pyhä eikä salli joukkojen mieletöntä metelöimistä. - -Ihan toisiin suuntiin käy elealainen oppikunta, jonka perustaja on -_Parmenides_ (Elean l. Velian kaupungista etelä-Italiassa, synt. noin -515). Xenophaneen uskonkappalta jumalan ja mailman samuudesta kehitti -hän pelkältään metafyysilliseksi teoriaksi, jonka keskuksena on -olemisen käsite. Kaikki ajatus käsittää jotain olevaista -- sanoi hän --- olematonta ei ajatella; samalla kun jotakin ajatellaan, kun sen -olemassa-olo tajutaan, on se todellista. Oleminen on kaiken perusta, se -on ajaton, ijäinen, muuttumaton, aina kaltaisensa, yksiydellinen; -kaikki monuus ja moninaisuus on siitä poissa. -- Parmenides koetti myös -antaa aatteelliselle olennalle reaalisen sisällön. Puhdas olenta ja -absoluutinen ruumiillisuus ovat muka yhtä: ei ole mitään tyhjää tilaa, -kaikki on täyttä. Näin olemus on jakaumaton ja siis liikkumaton. Mutta -olemus on tajullista: siis ovat jumala ja mailina, henkisyys ja -ruumiillisuus yhtä. Kun kuitenkin olokunnassa näyttää olevan -moninaisuus, joka liikkuu ja muuttaa muotoaan, syntyy ja häviää, -selitti filosoofi sen vain olevan aistien petosta. Käsitteellinen -ajatus ilmaisee totuuden -- ja se kieltää kaikki liikkeet. - -Parmenideen oppilas _Zenon_ (Eleasta, noin 490-430) yritti vielä -lujentaa oppia olemisen yksiydestä ja muutteettomuudesta. Hän ei kajoo -empiiriseen todellisuuteen, vaan toimii pelkillä muodollisen logiikan -käsitteillä ja todisteilla, koettaen keksiä ristiriitoja -jokapäiväisessä luulossa olioiden monisuudesta ja muutteellisuudesta. -Täten tuli hän kehitelleeksi dialektiikkaa. - -Näin seisoi vastakkain kaksi oppisuuntaa, elealainen ja Herakleitoksen. -Edellinen tuntee vain olemuksen semmoisenaan ja eittää monisuuden ja -muutunnan; toinen tuntee synnyt ja häviöt, liittämättä niitä olemuksen -lujaan pohjaan. Mutta ajatus vaatii pysyvää olemusta, ja toisaalta -muutunta on eittämätön tosiasia. Kuinka näin jyrkät vastakohdat olivat -keskenään sovitettavat? Seuraava suunta otti sen tehdäkseen. Se yritti -muodostella olon käsitettä niin, että sen kannalta sääntömääräinen -kehityskulkukin olisi ymmärrettävissä. Tätä varten tehtiin myöntymyksiä -kummaltakin puolen. Toiselta puolen luovuttiin yksiydestä ja -liikkumattomuudesta, pitääkseen sitä lujemmin kiinni siitä, että -perusaineet eivät voi syntyä, hävitä tai muuttaa laatuansa (Empedokles, -Anaxagoras, Atomistit), jolloin olioiden useammuus ja liikunto näytti -riittävästi selittävän synnyt, muutokset ja häviöt; toisaalta oli -luovuttava siitä Herakleitoksen yksipuolisuudesta, joka ei jättänyt -muuntumisen rytmiliikunnossa sijaa millekkään olevaiselle. - -_Empedokles_ (Akragaasta, lat. Agrigentumista, s. noin 490) väitti -hänkin, ettei ole mitään varsinaista syntyä ja häviötä: synty on vain -alkuaineiden sekoitus, häviö sekoituksen purkaus. Itse "juuri-aineet", -joita hän oletti 4: maa, vesi, ilma, tuli, eivät synny, muutu, häviä. -Mikäli ne muuttelevat paikkaa ja eri suhteissa sekaantuvat keskenään, -syntyy yksityisolioiden kirjava lauma. Mutta perusaineet eivät -itsestään taida yhtyä sekoituksiin tai niistä eritä, vaan siihen -tarvitaan liikuttaja-voima. Empedokles on ensimmäinen, joka yhdisti nuo -kaksi valtavaikutinta: aineen ja voiman. Ainetta on liikuttamassa -lemmen ja vihan kaksoisvoima: lempi yhdistää aineet, viha ne erottaa -toisistaan. Näin Empedokleen kosmologia sai ylevän runollisen -värityksen: siitä sukeuu suuri mailmandraama, kun milloin rakkaus on -liittämäisillään maan ja taivaan sulosointuun, milloin viha runtelee -sitä, kunnes rakkaus taas kavahtaen haudastaan liittää hajonneet osat -yhteen. -- Näin tiede ja runous vielä kauan kulkevat käsi kädessä. - -_Anaxagoras_ (Ionian Klazomenai'sta s. noin 500) opetti näin: mailma -itse pysyy muuttumatta, ei ole syntynyt, eikä häviä; siinä tapahtuu -vain aineiden yhdistykset ja erot. Mutta alkuaineita eli "olokappalten -siemeniä" ei ole 4, vaan ääretön joukko, yhtä paljon kuin on -olokappalten ominaisuuksiakin, jotkahan, elealaisen olokäsitteen -mukaan, ovat ainaiset, pysyvät. Muutenhan ei voi selittää ilmiömailman -ääreti vaihtelevia muotoja. Kaikki kappaleet ovat yhdysperäisiä ja -saavat nimensä pääaineensa mukaan; mikäli ainemäärät enenevät tai -vähenevät, syntyy esineissä muutoksia. Nuo substansit panee liikkeelle -joku _järkiaine_ (nous), joka järjestää ja sääntelee niiden liikunnot. -Siinä asuu mieli ja tieto, ja elinvoimallaan se elävöittää elottoman -ainejoukon; mutta se ei ole yliaineellinen järki, vaan itsekkin aine, -jos kohta kaikista hienoin ja henkevin. -- Näin koetti Anaxagoras -selittää sitä luonnon elämää, jota ei voi johtaa mekaanisista -liikunnoista. -- Tuo "järki" loi ajan alussa mailman virittämällä -khaoksen keskelle pyörteen, joka erotti toisistaan ylä- ja ala-ilman -ainepiirit; pyörteen yhä kieriessä jatkuu luominen. Mutta vielä -erottuaankin on aineita jäänyt toisiinsa kiinni. - -Kasvit, eläimet ja ihmiset kuuluvat kyllä alempaan, pimeään, kalseaan, -kosteaan, sakeaan ilmapiiriin; mutta niihin on sen verran jäänyt -yläpiiristä taivaan tulta, että niihin on kehjennyt orgaanillinen -elämä. Mikäli ihminen pyrkii mailmanjärjen osallisuuteen, selviää -hänelle totuus, sillä aistimet eivät sitä ilmaise. - -_Atomistat_ eivät määränneet alkuaineiden lukua kappalten -ominaisuuksien mukaan, vaan luulivat laatuerotusten riippuvan eri -suuruuden suhteista. Teorian ensi edustaja _Leukippos_ perustaiksen -elealaiseen olo-oppiin. Hänenkin mukaan oleminen eittää synnyn, kuolon -ja laadunmuutoksen: olo ja aine (ruumiillisuus) ovat yhtä. Vastoin -Parmenidestä väitti hän kuitenkin, voidakseen selittää monisuuden ja -liikunnon, että on olemassa tyhjä tila; täyden ja tyhjän yhtymästä on -mailma syntynyt. Edelleen opetti hän Parmenideen mukaan, että oliot -luonnoltaan ovat muuttumattomat ja yhtäläiset. Erilaisuudet syntyvät -vain siitä, miten erikois-oliot milloinkin suhteutuvat tyhjään tilaan; -ne riippuvat siitä kuinka rajaviiva käy tyhjän ja täyden välillä. -Kaikki erilaatuisuus riippuu siis muodon, suuruuden ja liikunnon -eroista. Oliot sinänsä ovat jakaumattomat, yhtäläiset. Ja mitä ne ovat? -Tyhjässä avaruudessa häälyvä ääretön parvi pienen pieniä ainehiukeita, -atomeja, joiden eri ryhmityksistä mailma kaikkine kappaleineen on -syntynyt. Atomit liikkuvat itsestään, minkään voiman ulkoapäin niitä -sysäämättä. Oppia nimitetään tätä nykyä atomistiikaksi, ja sen, jumalan -ja hengen kieltävää, katsantotapaa luonnontiede vieläkin suuresti -suosii. - -5:nnen vuosisadan keskivaiheilla huomataan jonkinlainen käänne -toisappäin. Ei enää ajatella luonnontakaisia ongelmia. Näytti -olevan jo kyllin otaksumia; sopihan niiden pätevyyttä jo koetella eri -tieteiden aloilla. Aljettiin toisiinsa sovitella eri suuntia ja valita -mitä missäkin oli parasta. Etupäässä harrastettiin kuitenkin -erikois-tutkiskelua, ja sitä myöten useat tieteenhaarat vähin erin -erkanivat yhteisestä emostaan, filosofiasta. Ensiksi alkoi omaa -tietänsä käydä matematiikka, jota Pythagoraan oppikunta aikasin olikin -hellällä huolella viljellyt. Loistavasti esiintyi myös tähtitiede 4:llä -ja 3:lla vs:lla, opettaen m.m. maan kierintää akselinsa ympäri. -Lääketiede liikkui aluksi luonnonfilosofian kehissä, suosien jos -joitakin kummia aprikoimisia ja haaveita, kunnes _Hippokrates_ -(n. 460-377) turvasi sille omintakeisen olemuksen. Tarkoilla -havainnoilla hän koetti saada selville tautien luonnolliset syyt, jos -tosin ei hänkään osannut välttää aikansa opillisia erehdyksiä. - - * * * * * - -Tieteen sisällisten vaiheiden ohessa tapahtui 5:nnen vs:n loppupuolella -suuria muutoksia tieteellisen elämän ulkonaisissakin olosuhteissa. -Taistelu olemuksesta, jonka Kreikan kansa kunniakkaasti oli suorittanut -Persian ylivoimaa vastaan, oli korkeimmilleen kohottanut kansan kaikki -voimat, samalla kuin kansallishenki varttui ja vilkastui. Henkisen -elämän tuotteet tajuttiin olevan yhteistä kansallista omaisuutta; -tältä vahvalta kansalliselta pohjalta versoi Hellaan etevimmät -kultuuriluomat. Tiede astui ammattimiesten ahtaasta piiristä -julkisuuteen, käytöllistä elämää palvelemaan, kansan katsantotapaa -monessa suhteessa muuntelemaan. - -Näin alkoi aikakausi, jota sattuvasti on kutsuttu _valistusajaksi_. Sen -yleisenä tunnusmerkkinä oli vilkas opinhalu ja sivistysharrastus, joka -elähytti koko kansaa. Rahvaanmieskin uteli, mitä tutkimus oli selville -saanut luonnosta ja jumalista. Eikä enää tyydytty sokeasti uskomaan -auktoriteetteja, Kriitillisen hengen herättyä, tahdottiin itse älytä -asiat, oikeana ja totena pitää vain mitä järki hyväksyi. Tuo ylinnä -vallitseva järkevyys otti tutkiakseen kaikkia inhimillisen tiedon ja -toimen aloja eikä säästänyt arvostelultaan uskontoakaan ja -siveellisyyttä. Ehtimän takaa kyseltiin, mikä on oikeaa ja kuinka -olojen oikeastaan pitäisi olla; kiitollisia kysymän aiheita tarjosi -erittäin valtio- ja siveysoppi, samalla kuin kasvatus-oppiakin -ahkerasti pohdittiin. Nähtiin siveyssääntöjen, lakien ja laitosten eri -aikoina ja eri kansoissa suuresti eroavan toisistaan, niin että mitä -toinen kansa piti pyhänä se oli toiselle usein miltei kauhistus. Ja -millä siitä seikasta selvittiin? Keksittiin erotus luontaisen ja -säädännäisen (historiallisen) oikean välillä. Ainoastaan luonnollinen -on järkevää -- niin päätettiin ja sen perusohjeen mukaan olivat -parannukset suunniteltavat. Eikä parantajoita puuttunut, jos joitakin, -kullakin alalla, Alkoipa jo silloin kuulua semmoisiakin ääniä, että -"orjuus pois", koska kaikki ihmiset luonnostaan ovat yhdenvertaiset -(Hippias Eliiläinen, Euripides); mutta toisaalta vastattiin saman -luontaisoikeuden kannalta, että luonnossa väkevämpi syö ja sortaa -heikompansa, joten siis luonnon kannalta yhtä hyvin voi puolustaa -kansanvaltaa kuin hirmuvaltaa. Yhteiskunnallisten vammain paranteeksi -laadittiin jos joitakin ohjelmia: kukapa esm. oli rohkeampi -reformaatori kuin Platon kirjoissaan? - -Valistusajan merkillisimpiä ilmiöitä ja varsinaisia edustajia, jotka -ohjasivat sen mielipiteitä ja pyrintöjä, joko ne mielivät hajottaa tai -rakentaa, olivat _sofistat_. He tyydyttivät yleisön tiedonhalua, -esittämällä sille helppotajuisesti tieteen tuloksia, jota varten he -matkustelivat kautta koko helleeni-mailman, oleskellen etenkin -sivistyksen ja valtiollisen elämän ahjossa, Athenassa. - -Näiden kulkuriopettajien toimi tähtäsi etupäässä käytöllistä -tarkoitusperää. Kreikassa yleinen kansanvaltainen hallitusmuoto vaati -joka kansalaista osallistumaan yleisten asiain hoitoon, julkisiin -keskusteluihin ja päätöksiin. Tähän hän kykeni, mikäli hänellä oli älyä -sekä taitoa puheissa lausumaan ajatuksiaan. Sivistyksen kohotessa -vaadittiin julkisuuteen astuvilta yhä etevämpää, yhä taiteellisempaa -esitystapaa. Näin tuli kansalaisten miltei pakko erinäisellä -opetuksella kehittää puhetaitoansa. Sitäkin tarvetta sofistat -tyydyttivät, ruveten puhetaiteen opettajiksi. He koettivat kehitellä -oppilaittensa taitoa muodolliselta puolen, harjoitellen heitä -ketteriksi väittelemään ja muutenkin teroittaen heidän älyänsä, samalla -kuin antoivat heille positiivisia tietoja, joilla he voisivat -puheitansa mehustella. Näin sofistat, semmoiset kuin _Protagoras_ ja -_Gorgias_, tieteellisesti ja retoorisesti kasvattivat valtiolliseen -toimintaan. Kun he ottivat suurta palkkaa opetuksestaan -- josta heidän -vastustajansa usein soimasivat heitä -- saattoivat tavallisesti vain -rikkaat ylimys-nuorukaiset ruveta heidän oppilaikseen. - -Käytöllistä tarkoitusperää he myös pitivät silmällä omissa -tieteellisissä töissään. He eivät itsenäisesti tutkineet luontoa ja -luonnontakaisia asioita, vaan tyytyivät tarvittaessa kauniisti ja -yleistajuisesti esittämään tietoviisasten ennen keksimiä oppilauseita. -Sen sijaan heidän, voidakseen puheillaan uskotella ja lumota ihmisiä, -tarvitsi tarkoin tutkia ihmisen sielullista puolta, tietää -mielikuvitelmain synty j.n.e. Tämän ohessa oli kielimuodon viljelys -heille tärkeä ja he harrastivat kaikki, mikä enemmin mikä vähemmin, -kielioppia ja stilistiikkaa. Siihen liitettiin myös logiikan alkeita, -josta he oppivat taidon väitellä, todistaa ja kumota. - -Ja mitä sofistat ajattelivat inhimillisestä totuudentiedosta? Heidän -kantansa oli, kuten aikakauden, realistisen järkeilevä. Totuuden -tietoon vei heidän mielestään varmasti ainoastaan aistillinen havainto -ja siihen perustuva järkipäätelmä. Protagoras esm. lähti ilmiöistä niin -pitkälle kuin pääsi syiden lyytä ylöspäin perisyyhyn asti, ja tuli -siten kehittäneeksi induktiivista menetelmää. Kuuluisalla lauseellaan: -"ihminen on kaiken (totuuden) mitta" ei hän suinkaan tahtonut väittää -kaikkea yleispätöistä totuutta olemattomaksi; -- semmoinen äärimmäinen -subjektiivisuus eli skeptillisyys tekisi kaiken järjestetyn ajatuksen, -kaiken tieteen mahdottomaksi -- mutta tiedetäänhän Protagoraan itse -ahkerasti tiedettä uurastelleen useilla aloilla. Ei liene myös -vaarallisempi tuo hänen väitteensä, että "joka asiasta on kaksi puhetta -vastatusten", jolla myös on luultu hänen epäilleen yleispätöistä totta -olevaksi: hän tahtoi kaiketi vain osottaa ihmistiedon vaillinaisuuden, -miten harva käsittää asiat muuten kuin puolittain, niin että voidaan -tulla näennäisesti vastakkaisiin päätelmiin. - -Arveluttavammalta kuuluu jo Gorgiaan ohjelma, lausuttuna noissa -kolmessa väitteessä: 1) ei ole olemassa mitään; 2) jos sitä olisikin -olemassa, ei olisi mahdollista siitä saada tietoa; 3) jos siitä -saisikin tiedon, ei sitä voisi kellekkään ilmaista. Oliko siis Gorgias -tieto-nihilisti, vai mitä hän tarkoitti väitteillään? Tulee muistaa, -että hän väittelee elealaisten olemus-oppia vastaan. Aistiperäisen -tiedonsaannin kannaltaan hän tietysti tunnusti ilmiömailman (empiirisen -olopiirin) olevaksi. Hän eitti vain paljaasti ajatellun oleen (das Ding -an sich, nooumenon). Ehkä joutui hän siihen, nähdessään fllosoofien -ristiriidassa keskenään kiistävän minkä monuutta, minkä yksiyttä -olemattomaksi. Sentähden hän sanoi: jos tuota puhdasta olemaa olisikin, -ei aistimme saisi siitä selvää tietoa; ei ole siltaa siirtämässä meitä -niin peräti aistintakaiseen olopiiriin. Pääasiassa oli siis Gorgias -Protagoraan kannalla: hän tahtoi siirtää ajatuksen mielikuvain -utupiiristä todellisuuden pohjalle, jonka keskustaan hän asetti -ihmisen. Tässä hän kuitenkin, samoin kuin muut sofistat, huomasi -tietokeinojemme vaillinaisuuden, miten kaikki tietomme on vain -relatiivista. Saavuttaakseen edes jotakin, koettivat he entistään -tarkemmin määritellä käsitteitä. Sentakia _Prodikos_ laati -synonymiikan. Näin varustettuina ryhtyvät he tutkimaan ihmistä hänen -eri toimissaan, jättäen sikseen puhtaasti henkiset tähystelyt, joihin -jo oli kyllästytty. Tiede saa aivan käytännöllisen suunnan, käsittäen -kasvatusta, retoriikkaa, valtio-oppia y.m. - -Ylimalkaan sofistat siis liikkuivat varovasti eivätkä arvanneet -ainakaan pitkälle astua aloille, jonne ei aistiperäinen ajattelu -opastanut heitä. Siitä seuraa, että he uskonnossa olivat epäilijöitä. -He myönsivät korkeintaan, että henkimailma ja jumalia mahdollisesti -saattaa olla, mutta meidän on mahdoton saada varmaa tietoa. Semmoisia -lauseita lie Protagoras laskenut kirjassaan "jumalista", joiden takia -hän tuomittiin kuolemaan, jolloin hän, lähtien tuomiotansa pakoon, sai -surullisen lopun, kun hukkui meren aaltoihin. - -Mitä muuten tiedetään, olivat etevimmät sofistat elämässään siivoja ja -kunniallisia ihmisiä, eikä sitä kiellä Platonkaan, vaikka hän muuten on -sotikannalla heitä vastaan. Epäsiveyttä he eivät omasta puolestaan -suosineet, ja jos heidän dogminsa johtopäätöksissään sisälsivätkin -vaaroja siveydelle, olivat he itse oppiansa paremmat. Kun lukee -Prodikoksen kauniin tarinan "Herakleesta tienhaarassa", jossa sankari -hylkää hekuman ja päättää kulkea hyveen tietä, ei suinkaan saa huonoa -käsitystä kirjoittajan siveydentilasta. - -Ja kuitenkin sofistat jo aikaisin joutuivat pahaan huutoon, niin että -heidän nimensä, alkuaan kunnioittavasti merkiten vain viisauden -harrastajaa eli opettajaa, "professoria", pian tarkoitti tyhjää -viisastelua, ulkokultaista vilpistelyä, totuuden vääristelyä ja -kaikenmoista kataluutta tiedon asioissa. Kuinka se oli mahdollista? -kysyttänee kummeksuen. Jossain määrin he kyllä itse olivat siihen -syypäät ja heitä täytyy moittia samoista vioista kuin koko -valistussuuntaa. Heidän aistiperäinen tiedonsaantioppinsa rajoitti -tiedon mailman liian ahtaaksi, jättäen henkisen olopiirin -avoimeksi subjektin mielivallalle tai epäilykselle. Jos itse eivät -kieltäneetkään yleispätöistä totuutta, kohtelivat he sitä kuitenkin -väliäpitämättömästi. Pian kävi niin, ettei enää vakavasti kysytty -totuutta. Pääasia oli vain, että osattaisiin sujuvasti väitellä mistä -teemasta tahansa sekä puolesta että vastaan. Jos joillakin puhekujeilla -koetettiin saada vastustaja hämilleen ja omiin sanoihinsa solmetuksi. -Täten kehittyi sofistiikasta eristiikka l. kiistelytaito. Selvä on, -että tämmöinen pilanteko oli arveluttava tieteen menestymiselle, jonka -juuret asuvat totuuden maassa. Miltei vielä suurempi vaara uhkasi -siveyttä sofistain opista, se kun oli omansa vieroittamaan ihmisiä -hengen alalta ja jalommista pyrinnöistä ja kiinnittämään heitä -aineellisten etujen harrastukseen. He tosin eivät suoraan kieltäneet -uskonnollisia käsitteitä ja siveellisiä totuuksia, mutta heidän innoton -välinpitämättömyytensä niitä kohtaan vaikutti masentavasti, sitä -enemmin kun heitä muuten ihaillen kuunneltiin. Tästä kiihtyi helposti -kuulijoissa ja oppilaissa julkea uskonnon ja siveyden halveksunta. -Kauan oli Kreikassa tieteellisesti harkittu siveyskäskyjen ja -valtionlakien pätevyyttä, mutta vasta Perikleen aikakautena vireäksi -kehjennyt yksilöismielisyys ja järkeily kyseli, ovatko nämä perusohjeet -myös vapaalle ihmiselle sitovat, ja tultiinpa usein siihen päätökseen, -ettei niitä tarvinnut noudattaa, elleivät ne olleet luonnonmukaisia. -Yksilöis-ihminen haluineen himoineen asetettiin siis tässä oikean ja -hyveen mitaksi, samoin kuin hän tiedollisuuden alalla sai määrätä -totuutta aistimustensa ja jokapäiväisen ymmärryksensä mukaan. Tästä -kylvöstä ilmeni pian hedelmänä siveellinen köyhyys ja irstailu elämässä -ja tavoissa. Varsinkin sofistain yksityisoppilaat, nuo rikkaat -ylimysnuorukaiset, jotka heiltä tahtoivat oppia taidon päästä valtaan -ja mahtavuuteen, suosivat tuommoista eetillistä nihilismiä. (Kansan -suuri enemmistö oli uskon ja opin asioissa enemmän vanhoillaan). -Vakavammat sofistat koettivat kyllä säädännäisen (positiivisen) lain -alta hakea esiin luontaisen lain ja moraalin. Niinpä Protagoras opetti, -että oikeamieli ja häveliäisyys (omatunto) ovat jumalain paras lahja -ihmisille; eikä Hippiaankaan lause, että "laki pakottaa ihmistä paljoon -vastoin luontoa", vielä sisällä mitään moitittavaa, jos luontoa oikein -käsitetään. Mutta mitä enemmän luonnolla tarkoitettiin ihmisen -aistillisia viettejä, sitä enemmän tuntui laki luontoa sortavalta. -Tältä kannalta vastustettiin useita olemassa olevia laitoksia valtiossa --- niinpä väliin osaten oikeaankin, säätyeroa ja orjuutta -- ja -valistuksen julistama yksilön vapaus uhkasi hävittää kaiken -auktoriteettivallan ja laillisen järjestyksen. Ensin pyyhittiin -menemään uskonnolliset käsitteet -- Protagoras ei sanonut tietävänsä -jumalista mitään, Diagoras oli julkinen jumalankieltäjä -- perässä -seurasi siveyskäskyt ja valtionlait. - -Tämmöistä tulosta vanhat sofistat eivät suinkaan tarkoittaneet -työstänsä. He joutuivat pahaan maineeseen, osaksi syyttäkin, sittekun -reaktsionin tultua valistussuunta sofistoineen kaikkineen sai -tuomionsa. Mutta heillä oli vielä se paha onni, että joutuivat erään -heille epäsuopean jättiläisneron kuvattaviksi, ja hänen heistä -tekemänsä kuva, joka esittää heitä sangen epäedullisessa valossa, on -jälkimailmalle säilynyt. Platon rakenteli suurisuuntaista ohjelmaa -parantaakseen ihmiskuntaa, mutta valistusajan katsantotapa oli siinä -hänen tiellänsä. Sen etevimmät edustajat, sofistat, olivat siis -murskattavat, ja sodassa heitä vastaan hän ei jätä käyttämättä mitään -asetta: vihaa, ivaa, pilkkaa, pilaa. Täten on heistä sukeunut irvikuva, -joka tehoo sitä paremmin, kun kuva on tehty mestarinkädellä: -tosipiirteitä sen verran vain, että henkilöt astuvat ilmi-elävinä -esiin. Eikä muutamissa dialoogeissa enää esitetäkkään vanhoja, jo -silloin manan maille menneitä sofistoja, vaan heidän nimellisinä -Aristipposta ja Kyyniläisiä. - -Ilahuttavampi ilmiö ja monessa kohden sofistain vastakohta on -_Sokrateen_ (469-399) suuri persoonallisuus. Hänkin seisoi valistuksen -pohjalla -- jonka takia vihaajansa soimasivat häntä sofistaksi --, -hänkin tahtoi itsenäisesti miettiä mitä valtiossa ja uskonnossa oli -perittyä tapaa, mutta uskoi lujasti yleispätöistä totuutta ja että tämä -juuri sillä tien, ajattelemalla, oli löyttävissä. Uskonnollinen mieli -ja ylevä siveellisyys elvytti häntä ja rakkaus totuuteen innostutti -häntä sitä etsimään. Perustamatta mitään varsinaista oppikuntaa, oli -hän aina valmis keskustelemaan kenen kanssa tahansa niistä asioista, -joita hän harrasti. Hänen omituinen ilmiönsä, sattuvat sanansa ja -sukkelat pilapuheensa tekivät hänet yleisesti tunnetuksi; varsinkin -viehätti hän puoleensa sivistyneitä nuorukaisia rakastettavalla, -epäitsekkäällä luonteellaan, henkevällä ja samalla yksinkertaisella -olennollaan. 70:n vuotiaana tuomittiin hän kuolemaan "nuorison -viettelemisestä ja uusien jumalien maahan tuomisesta". Hän kaatui sen -vainon viatonna marttiirana, joka siihen aikaan sattuneen demokraatisen -reaktsionin johdosta kohtasi koko valistussuuntaa. - -Sokrates uskoi totuuteen päästävän älyn eli tiedon tiellä. Hyläten -subjektiiviset luulot (doksai), etsi hän yleispätöistä tietoa ja luuli -sen paraiten löytyvän yhteisesti etsittäissä, keskustelemalla. -Ajatuksia vaihdeltaissa, toisiaan arvosteltaissa oli väärä perattava -pois todesta ja totuuden määräävä järjen laki löydettävä. Tässä oli -aljettava itsetuntemuksesta, tunnustettava että itsestään ei tiedä -mitään. Sentähden Sokrates ensi työkseen kumosi, jopa ivankin aseella -("sokratinen ironia"), kenen väärät kuvitelmat kulloinkin, sillä -totuuden etsinnälle on puolinaisen sivistyksen luuleteltu tieto pahinna -esteenä; sitte johtaa hän keskustelua siihen suuntaan, että totuus -dialektiikan kautta ikäänkuin itsestään syntyy (jonkatähden hän -kutsuihen totuuden "kätilöksi"). Tätä varten hän menetellen -induktiivisesti, kerää niitä näitä yksityistapauksia ja hakee niille -laatukäsitteen, jonka alle ne alistuvat. Yleiskäsitteessä hän uskoi -tavanneensa itse asian ytimen, jonka rinnalla yksilöishavainnon -kuvitteet eivät päde mitään. - -Tällä logiikan aseella hän nyt tarkasti elämän eri kysymyksiä, yrittäen -etupäässä saada selville siveellisiä suhteita, mikä milloinkin on -oikeaa ja väärää. Omituinen oli hänen uskonsa, että tämän asian perille -päästään älyn opastuksella, tiedon tiellä, että tieto ja hyve on yhtä. -Siinä ilmenee valistusajan järkiuskoa. Sivistyssuhteiden käytyä -kierommiksi, ei monikaan enää mielestään voinut noudattaa perittyjä -elämänsääntöjä: kuka enää tiesi mikä oli oikein, kun toinen neuvoi -niin, toinen näin? Ainoastaan valistunut arvostelu, selvä tieto veisi -perille. Tästä Sokrates kehitti peruslauseensa, sovitellen sen siveyden -alalle: oikea tieto vie oikeaan tekoon, tieto löytää hyveen. Älyllinen -sivistys synnyttää siveellisen kunnon; kun järki vain saa asian -selville, seuraa tahto itsestään. Rikokset ja huonot tavat seuraavat -vain paremman tiedon puutteesta. - -Näin siis Sokrates, tuo ihmiskunnan "suurimpia silmäpuolia, erehtyi -siihen omituiseen vikaan, että asetti murtoluvun totuudesta koko -totuudeksi" (Gomperz). Siinä on kyllä osaltaan paljokin totta: hämärä -ajatus tekee siveellisenkin tajunnan hämäräksi, "lyö siihen rikkoja, -joista pahat himot ryntäävät sisään." Mutta Sokrateen lauseessa on -sittekkin vain rajoitettu pätevyys. Milloin toimen tarkoitus samalla on -sovussa yksilön edun kanssa, valitsee hän ne keinot, jotka vievät -tarkoituksen perille, kuten elämän aineellisilla aloilla todella -tapahtuukin. Siinä äly ja tahto ovat sopusoinnussa. Mutta toisin käy -siveyden tehtävissä, jotka eivät lupaa ihmiselle välitöntä aineellista -etua. Kuinka saattoi Sokrates tulla tuohon uskoon? Hän oletti -moraalisen hyvän ja onnellisuuden samaksi: ihminen tulee onnelliseksi -olemalla hyvä. Kuka ei siis tahtoisi olla hyvä ja onnellinen? Kuka -tahtoisi tahallaan olla paha ja kurja s.o. onneton (kakós)? Sanain -kahdamielisyys edisti siis myös käsitystä siihen suuntaan kuin -Sokrates tahtoi. Kysymyksen: mikä on hyvä? vastasi hän se mikä on -tarkoituksenmukaista, mikä parhaiten ihmistä hyödyttää ja tekee hänet -onnelliseksi. - -Sokrateen oppilaista Xenophon tuolla "hyödyllisellä" ymmärsi melkein -vain jokapäiväistä hyötyä; mutta Platon selitti sen syvällisemmin -olevaksi kalón kai agathón, siveellinen jalostus joka edistää sielun -tosi parasta. Joka tapauksessa kuitenkin hyve ja onni tehdään samaksi: -ihminen pyrkii hyväksi tullakseen onnelliseksi. Sokrateen kanta oli -siis "eudaimonistinen"; samoin oli Platoninkin ja yleensä antiikin. - -Sokrateen pyrintö siveellisesti uudistaa elämää tieteellä on antiikin -sivistysvainiolla tuottanut sen etevimmät ilmiöt, Platonin ja -Aristoteleen. - - * * * * * - -Sokrateen vaikutusta tuntui enemmin tai vähemmin niissä oppisuunnissa, -jotka ilmestyivät hänen jälkeensä, joiden edustajia sentähden sanottiin -Sokratelaisiksi. Useat heistä kallistuivat kuitenkin enemmän sofistain -puolelle. Niitä erotetaan neljä eri lahkokuntaa: - -1) Megaralaisen koulun perustaja _Eukleides_ samoitti elealaisen -olema-käsitteen ja sokratelaisen hyvän. Mutta eipä etiikka eikä -teoreetinen tieto siitä suuresti kostunut, että ainoaksi tosiaan -olevaksi säädettiin hyvä, joka pysyy yhäti tuona yhtenä kaltaisenaan, -jos ihmiset sitä eri nimin mainitsevatkin, ja jos hyvekkin on vain -yksi, nim. tieto, jonka eri nimityksiä muut hyveet ovat. Abstraktisesta -yhdenopista aiheutui, että epäillen katseltiin kaikkia eri tietämyksiä -ja yleensä suosittiin eittoperäistä suuntaa. Hedelmättömällä -abstraktisuudellaan tämä koulu ei vienyt tiedettä eteenpäin, jos se -kehittikin eristiikan (kiistelyn) taitoa. - -2) Vielä vähäpätöisempi oli Eliläis-eretrialainen koulu (Phaidon, -Menedemos), joka näkyy kehittyneen melkein edellisen tapaan. - -Tärkeämpi oli Kyyniläisten ja Kyreneläisten koulu. Kumpikin kohteli -välinpiteettömästi teoreetista tietoa ja harrasti filosoofista -elämäntaitoa. Mutta käsittäessään ihmisen päämäärää sekä suhdetta -kultuuriin erosivat ne jyrkästi toisistaan. - -3) Kyynillisen koulun mestarit _Antisthenes_ (s. noin 440) ja -_Diogenes_ (k. 323) opettivat, että elämän oikea sisältö ja määrä on -hyve, joka kyllä Sokrateen mieleen on tietoakin, mutta etupäässä oikeaa -toimintaa. Hyve sinänsä riittää onnellisuuteen: sen rinnalla on kaikki -muu -- kunnia, rikkaus, ilo, tuska, häpeä, tapa, jopa isänmaa ja -perhekkin -- arvotonta. Mitä vähemmin ihminen riippuu ulkonaisesta -hyvästä, mitä vähemmällä hän tulee toimeen, mitä enemmän hän on oma -herransa, sitä lähempänä ihannettansa, sitä onnellisempi hän on. -Kyyniläiset palaavat luonnontilaan, hyläten sivistyksen etuineen -haittoineen. Säädännäinen laki on viisaalle tarpeeton, jopa -haitallinen. -- Muuten heidän tieto-oppinsa oli aivan skeptillinen. - -3:nnella ja 2:sella vs:lla ilmaantui Kyyniläisten oppi melkomäärin -nuortuneena ja asultaan uudistuneena n.s. _Stoan_ oppikunnassa (Zenon, -Khrysippos y.m.), joka, harrastaen siveellistä uudistusta, ansaitsee -suurinta arvoa Sokrateen oppisuunnista. - -4) Kyyniläisten jörömäisen opin vastakohta on Kyreneläisten hilpeä -elonviisaus. Nojautuen sofistain havainto-opin relatiivisuuteen, sanoi -_Aristippos_ aistillisen havainnon ilmaisevan meille vain omat -olotilamme, ei niiden aiheina olevien esineiden laatua. Olokappaleita -emme opi tuntemaan, tietomme käsittää vain oman olentomme muutteita. - -Mutta Kyreneläistenkin pääkysymys on, missä ihmisen onnellisuus on. -Siinä kohden katsovat he vain, miltä mikin mielessä tuntuu. He -erottavat kolmenlaisia mielituntumia: suloisia, tukalia (ikäviä) ja -keskivälisiä. Ainoastaan suloisia tuntumia tulee tavoitella, muita -kartella. Siinä on onni ja hyve. Tämä sulotunteen tai hekuman oppi, -_heedonismi_ (hedoné -- hekuma), asetti siis sekin Sokrateen tapaan -ihmisen pyrinnön määräksi hyvän s.o. onnen, mutta sääsi tämän -sisällöksi nautinnon, aistillisen tai henkisen hekuman. Siinäkin siis -on luonto pantu yläpuolelle lakia. - -Mutta voidakseen oikein nauttia, tulee myös itseään hillitä. Nauti, -mutta nauti järkevästi, ettei nautinto muutu vastakohdakseen. Vielä -iloja nauttiessaankin viisas hallitsee olokohtia eikä alennu niiden -hallittavaksi. Hedonikko kuten kyynikkokin koettavat turvata yksilön -vapautta mailmanjuoksun rinnalla, toinen kieltäymällä nautinnosta, -toinen sitä mielin määrin hyväkseen käyttämällä ja hallitsemalla. -Kyynikko karttaa mailmaa, hedonikko on täysi mailmantolainen, nauttii -hilpein mielin aistinten ja hengen iloja, hilliten vain himojaan -liikoihin menemästä. Itsekkäisyydessään hän helposti joutui -halveksimaan kansalaisvelvollisuuksiaan ja isänmaata. Semmoinen oppi -oli lopun enne Kreikalle. - - * * * * * - -Luonnontieteen edistymistä ehkäisi ajaksi se, että epäiltiin -inhimillisen havaintokyvyn luotettavuutta ja tiede ylimalkaan oli -joutumaisillaan käytöllisen hyödyn palvelijaksi. Toisaalta oli tieteen -piiri laajennut, kun luonnontieteen (fysiikan) lisäksi oli tullut -logiikka ja etiikka. Samalla alkoi tajunnalle selvetä, ettei tiede voi -tyydyttää, ellei se opeta käsittämään ihmiseloa yhtenäisyydessä -ulkomailman kanssa. Kun subjektiivinen puoli, kehjettyään erillään -objektiivisesta, nyttemmin siihen liittoutui, varttui siitä -kreikkalainen tiede suuresti ja kypsytti paraat hedelmänsä, loi -laajimmat systeeminsä, edustajinaan miehet semmoiset kuin Demokritos, -Platon ja Aristoteles. Ensinnä esiintyi Demokritoksen materialismi ja -Platonin idealismi, jotka Aristoteles sitte sulki yhteen systeemissään. -Molemmat ovat järkeistieteisiä. Protagoraan havainto-opin pohjalta -palajaa Demokritos Elealaisten vanhaan ratsionalismiin, vaan Platon loi -Sokrateen opista uuden elealaisuuden. Metafysiikassa vallitsee toisella -fyysillinen, toisella eetillinen prinsiippi. Platonin nero viittasi -tiet tulevaisuuden filosofialle. - - * * * * * - -_Demokritos_ Abderalainen (460-360), muinaisajan suurin luonnontutkija, -harjoitteli laajaa, monipuolista kirjailijatointa, jonka hedelmistä ei -ole säilynyt kuin hajanaisia sirpaleita. - -Oppinsa peruspohjan, atomistiikan, peri hän Leukippokselta. Tyhjässä -avaruudessa -- niin hän opetti -- häälyy epälukuisa parvi pienen -pienoisia ainehiukeita, atomeja, joiden yhtymistä ja eroista kaikki -olokappaleet syntyvät. Kun edelliset atomistat eivät osanneet selittää -kappalten laadun muunteita, selitti Demokritos ne Protagoraan -havainto-opin avulla. Kappalten aistinhavaittavat ominaisuudet eivät -kuulu kappaleihin itseensä, vaan syntyvät niiden liikunnoista ja -seuraavat mielikuvitteiden mukana. Niillä on vain relatiivinen -todellisuus; absoluutisesti todellinen on vain atomien parvi -avaruudessa. Kaikki muu on vaiheiden virtaa, asuu vain mietteissämme, -kuvitustavassamme ja on itsessään olematonta. Atomien liikkeistä kaikki -saa alkunsa, mikäli sokea sattuma ne vie yhteen; Jumalaa, henkeä ei ole -mailmassa, vaan ainoastaan konemainen luonnonpakko. Ja kuitenkin -Demokritos itse ihmetteli viisasta tarkoituksenmukaisuutta elimistöjen -rakenteessa! Mutta systeemi ei sallinut teologista käsitystä, järkevää -hengen vallintaa luomistossa: kaikki on satunnaista atomien leikkiä! -Tuon järjestyksen ja kauneuden koetti hän selittää mekaanisesti, -olettamalla pyörreliikkeitä y.m. Muoto, järjestys, asema ovat vain -kappalten painon, taajuuden, kovuuden vaikuttamia; muut ominaisuudet -- -väri, maku, lämpö y.m. -- ovat jotakin mikä meistä vain näyttää niin -olevan, asuvat vain aistimuksissamme, eikä itse kappaleissa. - -Atomien ryhmityksistä saattaa, niin sattuessa, syntyä uusia mailmoja: -atomien kieriessä kiteytyy niiden keskusta tähdeksi, jonka liike leviää -yhä laajempiin piireihin, kunnes tähdet kiertelevät toisiaan ja yhteen -törmätessään särkyvät syntyäkseen taas uudestaan. Näin kestää ijäti -materian elämä universumissa. - -Sielunelämäkin on vain atomiliikuntoja, vaikka sieluatomit ovatkin -kaikkein hienoimmat, tuliset. Nähdessämme ja kuullessamme eriää -esineistä niiden pienoiskuvat, jotka panevat huomio atomimme -liikkeille. Näin aistimukset ovat ihan subjektiiviset, eivätkä -ilmoita meille olioiden tosi olentoa. Tosi tieto saadaan vain -ajattelemalla. Mutta ajatuskin on vain atomiliikettä, jonka -ulkomailmasta lähtevät hienon hienot esineiden kuvat meissä virittävät. --- Demokritoksen etiikka, samoin kuin hänen tieto-oppinsa juurtuu hänen -sielutieteeseensä. Niinkuin mielteet ja ajatukset, niin ovat tunteet ja -halutkin vain ainehiukkeiden värähdyksiä meissä. Onnellisuus on ihmisen -päämäärä. Mutta huimat aistiriemut ja kiihkeät mielenliikunnot yleensä -häiritsevät meissä sieluatomien tasapainoa, ainoastaan ajatustoimen -vieno liikunta antaa sielulle suloisen hyvinvoinnin tunteen. Ihmisen -onni on sielun rauha, jonka kuvana on tyyni meren pinta. Ei siis onni -seuraa ulkonaisista eduista; aistillinen nautinto, himojen tyydytys ei -sitä luo, vaan puhdas aatteellinen elämä, mielenmaltti, itsehallinto ja -siitä seuraava sielun sopusointu. Näinpä materialistisen psykologian -pohjalta sukeuu moraali, joka näyttää soinnahtavan Sokrateen -siveysopille. - -Demokritoksen maine ja merkitys himmeni pian uuden tähden ylettyä -tieteen taivaalle. Platonin idealistisessa opissa liittyvät edelliseltä -tieteenkehitykseltä perityt ainekset, Sokrateen perusaatteen -vaikutuksen alaisina, uusiksi yhdistymiksi. Käsitteellisen tiedon -näkökannalta valaa Platon vanhasta aineesta uusia, omaperäisiä -sommitelmia. - - - -2. Platonin elämä ja oppi. - - -Platon, Aristonin poika, syntyi Athenassa v. 427 e.Kr. [Oikea nimensä -kuuluu olleen Aristokles; Platon nimen sai hän leveän rintakehänsä -tähden (platys = leveä)]. Hän, ylimys aatteen mailmassa, oli myös -ylhäistä sukua; saaden huolellisen kasvatuksen perehtyi hän nuoresta -asti kaikkeen mitä kansansa oli luonut suurta, syvällistä ja kaunista -tieteessä ja taiteessa. Erittäin viehätti häntä runous, innostuipa hän -itsekkin runoilemaan; vaan toisaalta ajan vilkkaat, kuohuvat -valtiolliset olot -- kuluihan Platonin lapsuus Peloponnesolais-sodan -myrskyissä -- vetivät hänen huomionsa niihinkin. Kumpikin harrastus, -niin runollinen kuin valtiollinen, ilmenee vastaisen filosofin -teoksissa: edellinen loi niille taiteellisen muodon, valtiollisia -kysymyksiä hän taas on tarkoin ja monin puolin pohtinut useissa -kirjoissaan. Mutta muita enemmin vaikutti hänen kehitykseensä Sokrates, -jonka suurta persoonallisuutta hän elävästi ihaili. - -Sokrateen kuoltua oleskeli Platon jonkun aikaa matkoilla -- Kyrenessä, -Egyptissä, Iso-Kreikassa ja Siciliassa -- tutkien elämää ja -laajennellen näköpiiriänsä. Niinpä hän Italiassa tutustui -Pythagoralaisiin ja pääsi heidän ystäväkseen. Saipa hän matkoillaan -kokea kohtalon kovuuttakin, kun Syrakusan valtias Dionysos ensin suosi -häntä, mutta sittemmin, kun Platon koetti tyrkytellä hänelle -valtiollisia tuumiaan, epäillen häntä vehkeilijäksi, karkoitti hänet -hovistaan ja hän joutui hengen vaaraan, jopa oli orjuuteen -joutumaisillaan. Palattuansa Athenaan (v. 387) alkoi hän Akademian -gymnasiossa esitellä oppiansa oppilaiden ja ystäväin yhä kasvavalle -piirille. Kirjailijatoimeen näkyy hän jo aikaisemmin ryhtyneen. Sen -esineenä oli ensinnä tuo Hellaassa silloin suosittu sofistiikka, jonka -eri suuntia hän otti seuloakseen ja kumotakseen, samalla kuin hän sen -vastakohtana puolusteli Sokrateen oppia ja alkoi tämän pohjalta -kehitellä omaa suurensuuntaista järjestelmäänsä. Tätä opetustointa -kesti koko hänen ikänsä; se keskeytyi vain muutamasti, kun hän lähti -matkoille, toivoen jossakin saavansa valtiolliset ihanteensa -toteutetuksi. Turhaan hän kuitenkin, vanhemman Dionysoksen kuoltua, -koetti vaikuttaa nuorempaan: taaskin hädin päästyään hengenvaarasta, -täytyi hänen heittää ne puuhat sikseen. Hän kuoli 80 vuoden ikäisenä. --- Ollen helleenisen hengen etevin edustaja, kohoo Platon ihmiskunnan -historiassa valtanerona, joka älynsä valolla, ajatustensa syvyydellä, -aatteidensa viehätysvoimalla on toista vuosituhatta viitonnut tietä -inhimilliselle käsitykselle mailmasta ja olemuksesta. - -Tämmöisenä esiintyy hän kirjoissaan, jotka ovat yhtä merkilliset -muodoltaan kuin sisällykseltään. Niissä on siveellinen tendenssi. Se -katsanto ja elämistapa, joka kajastaa filosoofimme elon-ihanteena, -esitetään milloin minkin aatteen valossa ja viedään vastakkaista -ajatuskantaa vastaan taisteloon, josta se voitollisena suoriutuu. -Tekijän kantaa edustaa aina Sokrates, jonka siveellistä ihannetta hän -on toteuttavinaan. Vastapuolueen mielipiteillä on taas omat -edustajansa. Täten syntyy dialoogi, puheenvaihtelo ja kun tämä on -suoritettu runoilijan kuvausvoimalla, joka luo henkilöt eläviksi, luo -kohtauksiin todellisuuden vilkasta elämää ja toimintaa, on dialoogeista -sukeunut tosi-taiteellisia draamoja. Kun ne lisäksi ovat aikansa -sivistyksen kukkulalla, jopa kieliasunkin ja esitystavan puolesta, -ilmenee niissä tietoviisaus kauneuden viehättävässä verhossa. -Ankarampaa tieteellistä systeemallisuutta vältetään; lähtien -pääaineesta, mennään aatteen syitä ja lyitä eteenpäin, kunnes käsitteet -on selvitelty. Ei mikään dialoogi selvitä yhtä, tarkalleen määrättyä -teemaa; kaikkialla erilaisia aateaiheita, yleistiedollisia, eetillisiä, -fyysillisiä ja metafyysillisiä, taiteellisesti kutoutuu toisiinsa, -toisen saamatta toiselta etusijaa. Ja kun vihdoin edetään aloille, -joita runoilija-filosoofi mielestään ei tahdo tai osaa käsitteiden -kaavoihin sovitella, pukee hän aatteensa tarinan tai runollisen -kertoelman muotoon. - -Nuo keskustelmat ovat siis vain ulkonainen rakenne, jonka kehissä -Platon esittää aatteitaan, pannen omat mietteensä Sokrateen suuhun. -Mutta yhtä vähän kuin Platonin Sokrates kaikin puolin vastaa -alkukuvaansa, yhtä vähän nämät juttelut kaikkine kiistoineen ja -seikkoineen todella aina ovat tapahtuneet. Niiden aiheet lienevät -useimmiten kotoisin filosoofin omasta oppisalista, hänen oppilaittensa -piiristä. - -Melkoinen sarja keskustelmia on säilynyt Platonin nimellisinä; joukossa -on kuitenkin epäperäisiäkin. Varmasti oikeaperäisiä ovat: Apologia, -Kriton, Protagoras, Gorgias, Kratylos, Menon, Theaitetes, Phaidros, -Symposion (juominki), Phaidon, "Valtio", Timaios sekä kaiketi myös -Philebos ja "Lait". Varmasti epäperäisiä: Alkibiades II, Anterastai, -Demodoros, Axiokhos, Epinomis, Eryxias, Hipparkhos, Kleitophon, Minos, -Sisyphos, Theages y.m. Epäilynalaisista ovat tärkeitä: Parmenides, -Sophistes ja Politikos. - -Dialoogien keskinäisen järjestyssuhteen määrää luonnollisimmin -historiallinen kehitys. Useimmissa huomaa kyllä pohjalla saman -periaatteen, mutta monin tavoin muuntuneena, mikäli tekijän henkinen -katse aikaa voittaen selveni ja laajeni, vakaumuksensa varttui ja -varmeni. Nykyään jaetaan Platonin teokset, silmällä pitäen kaikkia eri -seikkoja, seuraaviin ryhmiin: - -1) Nuoruudenteokset, joissa Sokrateen vaikutus vielä on etupäässä -määräävänä: Lysis (ystävyydestä), Lakhes (urheudesta), sekä -- jos ovat -oikeaperäisiä -- Kharmides (mielenmaltista), Hippias nuorempi ja -Alkibiades I; edelleen Apologia (Sokrateen puolustuspuhe), Kriton -(lainkuuliaisuudesta) ja Euthyphron (hurskaudesta). Nämä kaikki -käsittelevät suorastaan Sokrateen-omaisia aiheita tai puolustavat häntä -vihollisten rynnäköiltä. - -2) Kiistakirjoitukset sofistiikkaa ja ylimalkaan systeemejä vastaan, -jotka olivat Platonin opin tiellä: Protagoras, Gorgias, Euthydemos, -Kratylos, Menon, Theaitetes, sekä luultavasti myös Valtion I kirja. Ne -ovat kaikki (paitsi Menon) riitakirjoituksia, eivätkä pyri -positiivisiin tuloksiin, jos kohta jo vähinsä vilahtaa näkyviin -filosoofin omankin opin alkeita. Ne todistavat järjestään sofistain -oppia vääräksi ja kelvottomaksi: Protagoras tutkimalla hyveen -opittavaisuutta; Gorgias arvostelemalla heidän puhetaidettansa; -Euthydemos pilkkaamalla heidän väittelytapaansa; Kratylos ilkkumalla -heidän kieliopillisia kokeitaan, Theaitetes kritikoimalla heidän (tai -Aristippoksen) tiedonsaanti-oppiansa. Gorgias on jo muita -positiivisempi, esittäen filosoofin omaa ihannetta. Ehkä se onkin -ijältään muita myöhäisempi ja on ikäänkuin siltana siirtämässä -seuraavaan ryhmään. Siihen liittäiksen luontevasti Valtion ensi kirja, -dialoogi oikeudesta, joka sekin vastustelee sofistain liian -naturalistista valtioteoriaa. Seuraavaan jaksoon viittaa Menonkin, -jossa jo esitellään Platonin tieto-oppia, joskin vielä epäselvästi ja -epäröiden. -- Mitä muuten lienee ajateltava siitä epäedullisesta -valosta, missä sofistat näissä kirjoissa esiintyvät, on siitä jo ollut -puhetta. - -3) Kirjoitukset opettajatoimen paraalta ajalta: Phaidros, Symposion, -"Valtion" pääosa, sekä luultavasti samaan aikaan Platonin piiristä -(ellei hänen omasta kädestään) lähteneet dialoogit Parmenides, -Sophistes ja Politikos. Phaidros esittää tarun asussa Platonin oppia -yliaistillisesta ideamailmasta; Symposion lemmenpuheineen lausuu hänen -oppinsa syvimmän hengen taiteellisesti etevimmässä muodossa. -"Valtiossaan" on filosoofi hyve-oppinsa pohjalle sommitellut -ihannevaltion, ainoastaan vähän ottaen lukuun olevia oloja, Se on -merkillinen neronluoma, mutta siinä kaipaamme periajatuksen lankaa joka -liittäisi eri osat yhteen; näin ollen näkyy se syntyneen eri aikoina ja -jääneen viimeistelyä vaille. Parmenides pohtii ideaoppia, pääsemättä -positiivisiin tuloksiin; epäkypsä käsitystapa ja Elean koulusta otetut -todistuspykälät näyttävät osottavan ettei se ole Platonin tekemä. -Niinikään Politikos ja Sophistes dialoogien tekijä näkyy olleen joku -Elean suuntaan kallistuva Akadeemian jäsen. Ei _Ion_ myöskään ole -platonilainen. - -4) Teoksia, joissa Platon on oppiinsa ottanut pythagoralaisia aineksia -s.o. teologista idealismia: Phaidon, (kuolemattomuudesta), Philebos, -osa Valtiosta, Kritias ja Timaios. Ytimenä niissä on hyvän aate, jota -harkitessaan filosoofi kohoo metafysiikkansa huipulle. Kritias on -jonkinlainen historian filosofian luonnos, Timaios myytillinen -luonnonoppi, kumpikin jäänyt keskeneräiseksi. - -5) Vanhuuden tuote on Lait (nómoi). - - * * * * * - -_Platonin oppi_. Platonin filosofian keskuksena on idea- eli -peruskuva-opin nerokas hengenluoma. Häntä johtaa perinnä siveellinen -tarve löytää oikea hyve, ja sen hän luulee löytyvän oikean tiedon -tiellä. Niinkuin Sokrates, ei Platonkaan tyytynyt ihmisten tavalliseen -hyveen harrastukseen, joka noudattaen perittyä tapaa tähtää vain -hyötyä, tai periaatetta vailla häälyy ihmisten vaihtelevain -mielipiteiden mukaan. Vielä vähemmin häntä tyydytti sofistiikka, se kun -hänestä tahtoi vain miellyttää aistillisuuden pyyteitä. Syynä ettei -kumpikaan löytänyt hyvettä, oli hänestä oikean tiedon puute. Protagoras -oli väittänyt, ettei yleispätöistä tietoa ole saatavissa muuta kuin -aistimailmasta ja aistihavaintojen perusteella; tämän lauseen käänsi -Platon niin, että juuri aistihavainto ei opasta meitä totuuden tietoon: -aistimukset eivät ilmoita meille tosioletta, olokappalten olemusta -itsessään. Ja kuitenkin ainoastaan tositiedon kautta päästään hyvän -perille, sitä harjoittamaan, siinä elämään. Miten siis on se kallis -tieto saatava, joka ei riipu mistään havainnon ja luulon sattumista? - -Tuon tarkoituksen perille päästään -- kuten jo Sokrates tiesi neuvoa -- -käsiteperäisellä tiedolla, käsitteitä kehittämällä ja selvittelemällä, -s.o. dialektiikalla. Tämä keksii käsitteet ja sääntelee niiden -välisuhteet, jakelemalla kaikki suvuttain ja lajittain. Siinä -noudatetaan induktiivista menetelmää, jonka lisäksi keksittyjen -käsitteiden pätevyyttä koetellaan, johtamalla niistä kaikki -konsekvensit ja peräämällä, pitävätkö nämä yhtä tosiasiain sekä sen -kanssa mitä yleisesti todeksi tunnustetaan. Lajikäsitteitä jakelemalla --- joka on Platonin oma luoma -- tarkastellaan erikäsitteiden -välisuhteita, mikäli ne sopivat tai eivät sovi toisiinsa. Dialektiikka -tähtää siis perinnä rinnastus- ja alistus-suhdetten mukaan -loogillisesti säänneltyä käsitteiden systeemiä. - -Nämä käsitteet antavat nyt Platonin mielestä aivan toisen tiedon -olokunnasta kuin aistihavainnot: niissä ilmenee olokappalten todellinen -olento, vaan aistien avulla havaitsemme ainoastaan niitä näitä -vaihtelevia olokohtia, mikäli niitä tapahtumain kehittyessä ilmenee. -Toisin sanoen aistimusperäinen tieto on vain suhteellinen -(relatiivinen). Sitä vastoin käsiteperäinen tieto ilmaisee absoluutisen -totuuden: sen objektiivisena sisältönä on _idea_ (peruskuva), joka -käsittää kaikista vaiheista riippumattoman tosi-olon. Kumpaakin -tiedonsaantitapaa vastaa oma olopiirinsä: tosi-olon eli ideain piiri -käsitetiedon esineenä ja suhteellisen todellisuuden piiri, syntyvine ja -häviävine kappaleineen, aistihavainnon esineenä. Aatemailma on siis -olemassa elealaisen koulun mielessä, vaan aistimailma esineineen viruu -(Herakleitoksen) kaikkien kappalten virrassa, alati syntyen, muuttuen, -häviten. Niin on kaksi mailmaa: muuttumaton olevaisuuden mailma ja -olematon muuttuvaisuuden mailma, toinen järkitiedon, toinen aistitiedon -esineenä; toisaalta ruumiittomat ideat, toisaalta aistintajuttavat -olokappaleet. Ideat eivät ole paikallisuuden olopiirissä, vaan puhtaan -ajatuksen käsitettävinä ne ovat omana järjen älyttävänä olokuntanaan -(tópos noetós). Järjenomainen, älyperäinen tieto-oppi edellyttää siis -puhtaasti henkisen olokunnan. - -Ideoilla on alukseen tosin vain loogillinen merkitys, ne kun esittävät -sukukäsitteitä, yksityis-oleiden yhteis-olentoa, mutta eivät ne siltä -ole pelkkiä aatteis-oletuksia (abstraktsioneja), vaan todellisia -oleita. Idea ei näet sukeu vertaavan abstrahoimisen analyytisestä -toimesta, vaan sielun katsellessa eri olokappaleissa ilmenevää, -niistä kajastavaa tosioletta. Ei idea itse asu ilmiömailman -olokappaleissa; nämä ovat vain ideain jälki- eli varjokuvia. Sentähden -aistihavainnoista ei voi löytää ideoja, ei voi niiden alta kuoria näitä -esiin; ne voivat vain antaa aihetta ideoja käsittämään, mikäli niissä -ilmenee ideain kaltaisuutta. Eivät ideat siis synny vain ajattelemalla; -ne ovat sielun alkuperäistä omaisuutta, joka virkoo siinä eleille, kun -se näkee niiden jälkikuvia aistimailmassa. Ideain tajuaminen on -jälleenmuistamista. Ennen maan päälle tuloansa ihmissielu -yliaistillisella silmällä näki ja ihaili ideoita ja niiden muisto herää -hänessä uudelleen aina nähdessään niihin vivahtavia ilmiöitä täällä -alhaalla. Suuri on kuitenkin erotus ylhäisen idean ja sen maallisen -ilmiön välillä; tämän nähdessään sielu hämmentyy ja tuntee tuskaa: -kaihosta syntyy hänessä ikävöivä rakkaus yliaistilliseen ideaan (éros), -joka halajaa katoovaisuudesta kohoamaan aatemailman ijäistä -kauneutta ihailemaan -- filosoofin oikea mieliala. -- Näitä -yliaistillisia asioita ei voi esittää dialektiikan muodoissa; sentähden -runooja-filosoofi niistä puhuessaan käyttää myytillistä esitystapaa. - -Koska ideat oikeastaan ovat olennoittuja sukukäsitteitä, otaksui Platon -ensiltään ideoja yhtä paljon kuin sukukäsitteitäkin, siis miltei -äärettömiin asti: olihan kullakin asialla, ominaisuudella, suhteella, -luonnon ja taiteen esineellä, hyvällä niinkuin pahalla, oma -käsitteensä. Myöhemmissä kirjoissaan hän supistamistaan supistaa ideain -lukumäärää yleisempäin ja arvokkaampain kategoriain mukaan. - -Ideamailman ja ilmiömailman välillä on siis yhdenkaltaisuutta, ei -samuutta olemassa. Suhde on jäljittelyä (mimesis), aistillinen olio on -jälkikuva. Ideoilla yksinään on täysi todellisuus, ainekunnalla vain -vähäinen määrä ja sitä enempi, mikäli aistilliset oliot ovat ideoille -sukua. Näiden tosiolosta aistioliot saavat vaihetellen vähän osaa -synnyn, muutunnan ja kuolon vaihekulussa. Idea tulee ja menee niissä, -siitä nuo vaiheet. Phaidonissaan Platon selittää, että ainoasti -ideoissa on ilmiömailman ja sen vaiheiden syy, niistä aistiolio saa -ominaisuutensa. - -Mutta ideat ovat noiden vaiheiden syynä ainoastaan siinä mielessä, että -ne ovat tarkoitusperinä jotka ilmiöissä toteutuvat. Tälle kannalle -Platonin ohjasi Anaxagoraan _nous_-oppi, jota hän on edelleen -kehittänyt Phileboksessa ja Valtiossa; nämä esittävät olokunnan -systemaatista yksiyttä ja asettavat sen johtavaksi periaatteeksi hyvän -idean. Koska kaikesta on jotakin hyvää, niin kaikki alistuu hyvän -aatteen alle, se on perimmäinen tarkoitus, aurinko ideain -valtakunnassa, josta kaikki saa todellisuutensa ja arvonsa. Se on -mailmanjärki, jumaluus. Näin ideamailma samalla on aistimailman syy ja -tarkoitus. Tarkoitus on tosisyynä, jonka mukaan kaikki tapahtuu, -nähköön aistihavainto siinä mitä vaikuttavia seikkoja tahansa -- ne -ovat vain sivusyitä. Platonin mailmankatsanto on teleologinen: hyvä -määrää kaikki, sen takia myös synnyt ja muutokset tapahtuvat. - -Mutta idea ei koskaan täysin toteudu aistimailmassa, ldeamailma, -ihanteen eli täydellisen olennon piiri, ei saata olla syynä -aistimailman vajavuuteen, vaan syynä siihen on -- "olematon" (to mé -on). Tämä on tyhjyys, tuo muodoton ja haamuton olevaisen eittämys, joka -kuitenkin on matemaatisten määräysten alainen. Pythagoraan mukaan -Platon asetti aistimailman prinsiipeiksi äärettömän muodottoman -avaruuden (apeiron) ja sen matemaatisen rajoituksen ja muodostuksen -(péras). Näiden kahden, äärettömän ja äärellisen, muodottoman ja -muodollisen sekoituksesta on näkyvä mailma syntynyt. Sekoituksen syynä -on tarkoitussyyn korkea periaate, hyvän idea eli mailmanjärki. -Matematiikan välityksellä tämä äärettömästä avaruudesta muodostaa -äärellisen olokunnan. - -Niinpä Platonin ideaoppi on eetillinen metafysiikka, ja siksi etiikka, -siveysoppi on se filosofian haara, jota hän paraalla menestyksellä on -viljellyt. Ideain joukosta hän etupäässä kehitteli moraalisia -käsitteitä; siitä hänen siveysoppinsa sai immaterialisen, aistia -vierovan epähelleenisen luonteen. Maanpäällinen elämä on pahaa täynnä, -siksi viisaan on paras karttaa mailmaa ja paeta jumaluuden turviin -(Theait.). Phaidon kehittelee laveasti tätä negatiivista mailmankammon -moraalia: filosoofin koko elämä on kuoleutumista mailmasta, sielun -puhdistumista aistielon kuonasta. Sielu on ruumiissa vankina; hän -vapautuu vasta tiedon ja hyveen kautta. - -Tälle siveysopille koetti Platon myös luoda psykoloogisen perustan, -mikä kuitenkaan ei voinut tapahtua ilman vaikeuksia ja ristiriitaa, -syystä että sielu tuon kaksoismailma-opin kautta tuli saaneeksi -omituisen väliaseman. Ihanteellisen tarkoituksensa mukaan sielu kyllä -kykenee tajuamaan ideat ja on niille sukua; se on, kuten ne, -syntymätön, häviämätön, muuttumaton, yksiydellinen. Mutta kun se on -elämän idean kannattaja ja liikunnon syynä itse on ikiliikkuva, niin se -tosin on hyvin ideain kaltainen, mutt'ei arvan samaa kuin ne. Mistä -siis sielun paremmuus ja huonommuus on peräisin? Ei mistään -ulkokohtalosta, vaan sielun omasta luonnosta. Sen ylempään -ideaperäiseen olentoon liittyy alempi, aistillinen osa, jossa on -aistillisia, katoovaisuutta tähtääviä viettejä. Näin jakaa Platon -sielun kolmia: 1) logistikon l. hegemonikon s.o. järjellinen eli -johtava, ideoita tähtäävä osa; 2) thymos l. thymoeidés, jalompi -affektipuoli, tarmokas tahdonvoima; 3) epithymétikon l. philokhraematon --- aistillinen affektipuoli, halu l. himo. Nuo kolme osaa on filosoofin -vaikea sovittaa yksiydellisen sielun omiksi: milloin ovat ne -eriämättömät, ollen saman sielun eri ilmiö- eli toimimuotoja, ja kaikki -kuolemattomat, milloin eriävät ne toisistaan ja ainoastaan järki (nous) -on kuolematon. Väliin otaksutaan sielun alempain osien olleen olemassa -jo ennen tätä elämää ja siis vastakin pysyvän ijäti, koska muuten ei -voi selittää sielun lankeamista ideoista ennen tätä elämää; väliin taas -arvellaan niiden vasta ruumiillisuudesta saaneen alkunsa ja että ne -hyveen mukaisesti elämällä saadaan vihdoin aivan poistetuksi. Tämä -haavan-arka kohta seurasi siitä, että nuo kaksi mailmaa niin jyrkästi -pantiin vastakkain. Muuten Platonin sielun kolmijako ei vastaa nykyään -tavallista jakoa (älyyn, tuntoon, haluun l. tahtoon). Lähinnä tullemme -hänen käsitystään, jos ajattelemme sielun elämässä kolme eriarvoista -kerrosta ylenevän yletysten, niin että alempi kerros voi olla olemassa -ilman ylempiänsä, mutta ei päinvastoin. Niin on kasveilla tuota -halunpuolta, sen lisäksi liittyy elukoissa tahtoa ja ihmisessä järki. - -Sielun kuolemattomuus kuuluu ehdottomasti Platonin oppiin: sielu on -ollut ennen tätä maallista elämää ja tulee sen jälkeenkin ijäti -olemaan. Muuten sen ei olisi mahdollista pyrkiä täydelliseksi, -ideamaliman mukaiseksi, ja ilman kuolemattomuutta ei ole siveellinen -palkanmaksu ajateltavissa, jonka Platon lujasti uskoo ja myyteissä -kuvailee. Useita kuolemattomuuden todisteita esittää Phaidon. - -Ainoastaan siveellinen elämä, elämä hyveen mukaan tekee onnelliseksi -tällä ja tuolla puolen hautaa -- opettaa Platon niinkuin Sokrates. Tosi -onni ja autuus on siinä, että sielu kohoo täydellisyyden huipulle -päästen osalliseksi jumalallisesta ideamailmasta, joten hyvettä ei ole -harjoitettava vain tavallisen hyödyn takia. Tämän ohessa myönnetään -myös oikeutetuiksi momenteiksi ylimmässä hyvässä niitä jaloja riemuja, -joita sielu nauttii vapaasti voimiansa viljellessään. Onni ei heru -yksin viisauden lähteistä. Ei ainoastaan järjen tieteily, vaan oikea -kuvittelukin, jokainen tietämys ja taide tuottavat sielulle onnea. -Saattaapa löytyä puhdas aistienkin ilo. Muita ylempänä on kuitenkin -ideaalisten mittasuhtain määräily ja niiden toteuttaminen yksilön -elämässä. Näin helleenisyyden koko kauneus ja elonuhkeus sulauu -filosoofin yläilmaiseen ihanteeseen. - -Mutta oikein systemaatisestikkin Platon perusti hyveoppinsa sielun -kolmijakoon. Aikaisemmissa keskusteluissaan johtaa hän vielä hyveiden -synnyn sokratisesta tiedon ideasta. Myöhemmin käsitti hän asian niin, -että kutakin sielun osaa vastaa omat avunsa. Kellä nyt on se tai se -sielun puoli voitommalla, hänellä on parempi taipumus toisiin hyveihin -kuin toisiin (joten hyve siis on tavallaan synnynnäinen). Järjen puolta -vastaa siis viisaus; jaloa tahdonintoa urheus, halujen osaa -itsehillintä eli kohtuus. Ja koska sielu vasta silloin on kauttaaltaan -kunnossa ja täydellinen, kun sen eri osat ovat keskenään sopusoinnussa, -kun kukin säntilleen tekee tehtävänsä ja järki vallitsee ylinnä, niin -tulee neljänneksi hyveeksi sopusuhtainen järjestys eli oikeus. Mutta -tämä hyvejärjestelmä voi paremmin toteutua koko yhteiskunnassa kuin -yksilössä. Platon ei ole niin paljo yrittänyt kuvata täydellistä -ihmistä, kuin täydellistä valtiota, Hän on luonut ihannevaltionsa -hyveoppinsa pohjalle. - -Sielun eri osia kutakin vastaa "Valtiossa" eri säätynsä: 1) järkeä -hallitsijat, 2) tahdon tarmoa soturit ja virkamiehet, 3) himon puolta -rahvas ja käsityöläiset. Näin on myös kullakin säädyllä oma hyveensä: -ensi säädyn hyve on viisaus ja tieto, toisen urheus, kolmannen -itsensä-hillintö. Valtio kokonaisenaan toteuttaa oikeuden hyvettä. Näin -valtio on hyveiden elävä olennoima ja ihmissielun kuva, Platonin valtio -on puhdas aristokratia, jossa "viisaat", filosofit s.o. tieteellisesti -sivistyneet hallitsevat ja säätelevät lakia; toinen sääty panee käskyt -toimeen; kolmas tekee työtä ja tottelee. - -Valtio ei turvaa jäseniensä aineellista hyötyä, vaan se tahtoo -kasvattaa heitä hyviksi ja onnellisiksi. Sentähden täytyy yksilön -peräti vaipua valtioon, olla vain kansalainen, jonka koko elämää valtio -sääntelee ja määrää. Ei yksityinen saa mielin määrin naidakkaan, vaan -valtion toimesta avioliitot solmitaan, jotta suku säilyisi terveenä, -Lasten kasvatus ja nuorten opetus on niinikään valtion käsissä. Mikäli -opetus ylenee korkeammille asteille, erotetaan siitä pois ne, -jotk'eivät pysty oppiaineita siinä käsittämään, ja niistä sukeuu 2:nen -sääty. Vihdoin jää pieni valiojoukko, joista tulee tiedemiehiä tai -hallitsijoita. Nämä kaksi yläsäätyä ovat ikäänkuin suuri perhe, jossa -ei ole yksityisomistusta. Valtio toimittaa heille kaikki tarpeet, -joihin 3:s sääty työllään hankkii varoja. - -Näin on Platonin valtio suuri kasvatuslaitos, jonka tulee kehittää -ihmistä aistillisesta henkiseksi, maallisesta taivaalliseksi. Ihanne on -siveelhs-uskonnollinen. Sentähden tahtoo valtio alusta asti ottaa -huostaansa ihmisen kaikkine suhteineen ja oloineen, se vaatii -oikeudekseen saada määrätä kasvatuksen, tieteellisen toimen, uskonnon, -jopa taiteenkin. Se suvaitsee vain sellaista taidetta, joka mukailee -ideoja, etenkin hyvän ideaa; "ainoastaan hyvä on kaunista", sanoi -Platon, kun muuten sanottiin päinvastoin: "kaunis on hyvää" -(kalokágatia). Taruista karsittakoon kaikki epäsiveät, jumalia -halventavat jutut; tarut olkoot vain siveellisten totuuksien kuvallisia -esityksiä. Tämmöistä uskontoa julistettakoon suurelle yleisölle; -sivistyneiden, filosoofien uskonto on tiede ja hyve, joiden korkein -määrä on yhtäläiseksi tuleminen hyvän peruskuvan s.o. jumaluuden -kanssa. - -Platon ei tahtonut salvoa haaveperäistä ilmalinnaa, vaan uskoi -todenperää valtionihannettansa mahdolliseksi toteuttaa. Ja jos se -toteutuisi, luuli hän siitä syntyvän lujan, voitollisen, kansalaiset -onnellistuttavan valtion. Sentähden hän osaksi rakentelikin olevien -olojen pohjalle, lainaten sommitelmaansa niitä näitä piirteitä -Doorilaisten vaitiolaitoksista. Kuinka huonolla menestyksellä hän -yritti taivutella Syrakusan valtiaita tuumiinsa, olemme jo nähneet. - -Kun filosoofi synkällä mielellä näki, ettei hänen ihanneitaan -tosi-oloissa suosittu, suunnitsi hän vanhalla ijällään toiseen malliin -järjestetyn siveellisen yhteiskunnan, turvaamatta ideoihin ja niiden -edustajain valtaan. Filosofian sijaan asetetaan nyt uskonto kansan -käsitystapaa lähenevässä muodossa sekä toisaalta matematiikka ynnä -musiikki. Tieteellisyyden sijaan astuu käytöllinen äly ja -lainmukaisuus, hyveen sijaan vanhastaan olemassa-olevan tarkka -noudattaminen. Ylimyksellisen tasavallan sijaan on tullut sekoitelma -monarkkis-ylimysvaltaisia ja kansanvaltaisia elementtejä. Koko yritys -(_Nómoi_-kirjassa) on tinkimistä olevain olojen kanssa, uutta intoa ja -elämää vailla. Tekijä on langennut omasta opistaan ja ihanteistaan. - -Idea-opin kannalta näkyväinen mailma, luomakunta on syntymän ja häviön -alainen. Vaikka Platon vanhemmiten veti luonnonkin tutkimustensa -piiriin (Timaios), jäi hän kuitenkin entiseen mieleensä, että -olokappalten synnystä ja häviöstä ei voi olla mitään tiedettä -(epistaeme), vaan ainoastaan arveluperäinen tieto (pistis). Hänen -arvelunsa kuului tähän tapaan. Aistillisen mailman olinosina ovat -ääretön avaruus sekä ne matemaatiset muodot, joihin edellinen ideoja -ilmikuvatakseen sukeuu. Nämä ylhäiset tarkoitukset olennoitsee -tarumainen _Demiurgos_ haltio, joka edustaa luomisvoimaa ideain -palveluksessa. Hän on hyvyydestä luonut mailman, pitäen silmällä -ideoita. Siksi mailma, ollen jumalallisen järjen ja hyvyyden tuote, on -täydellinen, paras, kaunein ja ainoa. Mutta ettei se sittekään -täydelleen vastaa ideoja, johtuu aistimailman periaatteesta: se on -luotu avaruuden tilahan. - -Tila, se kun ei ole aatoksen eikä aistien tajuttava, on olematon -(mé on), mutta ilman tätä olematonta ei tosioloinen voisi ilmetä. -Luominen, idean ilmimuotoon sukeaminen vaatii tyhjän tilan, avaruuden, -joka siis tuon tosisyyn ohessa on myötävaikuttimena. - -Ollen täydellisin näkyvä olio on kosmos (mailma) järjellinen ja -sielullinen. Mailman luodessaan loi demiurgi siis ensinnä -mailmansielun. Ollen kaikkisuuden elonprinsiippi yhdistää mailmansielu -itseensä tämän muodonsäännön, liikunnon ja tajunnan. Se on -yksiydellisen (aatteen) ja jaollisen (paikan) välivaiheella, siinä on -sekä samuus että toisellaisuus, se pysyy kohdallaan ja vaihtelee, -käsittää itseensä kaikki luvut ja mittasuhteet, sillä on kosmoksen -muoto ja piirissä kiertelevät sitä planeetat ja kiintotähdet, sen -itsensä pannessa piirit liikkeelle. Näillä kierroksilla se synnyttää -itsessään ja kaikissa olioissa tajun, havainnon ja ajatuksen. -- -- -Filosoofi on luonnonopissaan eksynyt haaveiden määrättömille poluille. -Niinpä edelleenkin, kun hän puhuu demiurgin muista luomatöistä. Hän loi -muka tyhjästä avaruudesta yksityis-olioita geometristen kaavojen -mukaan. Peruskaavana oli kolmio, mutta monellaisilla yhtymillä syntyi -siitä jos jonkinlaisia monikulmioita, joiden mukaan ja pohjalla -elementit ja olokappaleet ovat sukeutuneet. Näin tahtoi filosoofi -selittää tyhjän tilan muuntumisen aistilliseksi aineeksi: se on -tapahtunut matematiikan välityksellä ja siihen myös aineiden -fyysilliset ja kemialliset ominaisuudet perustuvat. - -Platonin katsannon mukaan mailman avaruus on ääretön pyöreä kolo, jonka -keskipisteessä liikkumatonna lepää pallonmuotoinen maa, tähtien ja -auringon sitä kierrellessä ja samalla itsekkin pyöriessä. Tähdet ovat -elollisia olioita, "näkyviä jumalia". - -Platonin alkeille panema ajatustoiminta kesti vuosisatoja. Hänen oma -perustamansa n.s. "Akadeeminen" oppikunta koetti edelleen kehitellä -mestarinsa oppia, mikä mihinkin suuntaan; mutta sen eri kehitysjaksot -eivät mainittavasti edistäneet filosofiaa. Monet haaveillaan miltei -pilasivat mitä jo oli aikaan saatu. N.s. "Vanhempi Akadeemia" heitti -melkein sikseen mestarinsa idea-opin ja asetti sijaan luvut ja -lukusuhteet, omaksuen siten pythagoralaisia elementtejä. Sanottiin -esim.: ykkönen on keskustuli, tai: 1 -- Zeus tahi Nous, 2 = Jumalien -äiti, joiden naimisista muut luvut s.o. mailma on syntynyt -(_Speusippos, Xenokrates_). Tieteellinen sivistys ja tähtitiede -yksin avaa meille taivaan (_Philippos_) j.n.e. Uudempain -Akadeemia-oppikuntien tunnusmerkki on epäilys (skepsis). _Arkesilaos_ -(k. 241) väitti mahdottomaksi saada tietoa aistimilla tai -ymmärryksellä. Vielä jyrkemmälle kannalle asettui Karneades, joka -väitti perin mahdottomaksi tietää oikein mitään, koska meillä ei ole -totuuden kriteriota. Saadakseen kuitenkin jotain siveydellisen elämän -ohjeita, myönsi hän asiain todennäköisyyden, Akadeeminen skepsis -tähtäsi muuten kärkensä Stoan oppia vastaan. - -Platonin suurin oppilas, _Aristoteles_, kävi omaa latuansa. Hän kun ei -tahtonut erottaa käsitteitä eli ideoja empiirisen mailman ilmiöistä, -joissa hän juuri löysi näiden pohjan ja perustan, koetti muuntaa -sokratis-platonisen käsitefilosofian opiksi joka pystyisi selvittämään -empiiristä todellisuutta. Näin hän, "peripateetisen" koulun -perustaja, vaikka aluksi lähtienkin suuren opettajansa näkökannalta, -tuli luoneeksi itsenäisen suuremmoisen järjestelmän, joka oli -idealis-realistinen, niinkuin Platonin systeemi hengeltään oli puhtaan -idealistinen. Aristoteles vei kreikkalaisen ajatuksen sen ylimmälle -huipulle. - - - -3. Platonin Gorgiaasta. - - -Sen lisäksi mitä Gorgiaasta jo mainittiin, sofisteista yleensä -puhuttaissa, tulee meidän liittää muutamia tietoja, joita samanniminen -dialoogimme näyttää edellyttävän. - -_Gorgias_ (492-384) esiintyi aikaisin puhujana ja opettajana hyvällä -menestyksellä. Hänen maineensa levisi laajalle, semminkin kun hän -matkusteli taitoansa näyttelemässä. Kun Syrakusa ahdisti hänen -kotikaupunkiaan Leontinia, tuli täältä lähetyskunta Athenaan apua -anomaan, johtajanaan Gorgias, jonka toivottiin puheillaan osaavan -taivuttaa Athenalaisia. Saatuaan asiansa hyvin toimitetuksi, jopa -osattuaan oikein ihastuttaa kuulijoitansa, palasi Gorgias kotia. Mutta -kohta ikävöi hän takasin Kreikkaan, jossa hän oli niin oivasti -menestynyt. Siellä otettiin hän kaikkialla vastaan ihastuksella; kansa -tulvi hänen esitelmiään kuulemaan ikäänkuin juhlille ja häntä -verrattiin sulasanaiseen Nestoriin. Athenalaisille oli Gorgiaan -esittämä puheenlaatukin jotakin uutta. He tunsivat siihen asti vain -valtiollisen ja käräjä- eli oikeusasiallisen puheen; Gorgias tutustutti -heidät kolmanteen lajiin, kauno- l. loistopuheeseen (génos -epideiktikon), jota varten hän loi varsinaisen taideproosan. Siinä hän -tavoitteli erittäin kielen kauneutta, jopa runollista lentoakin, -viljalti käyttämällä kuvapuheita, sointuvia sanoja sekä taiten -sommiteltua lauserakennusta, samalla kuin hän höysteli puheitaan -runsailla sitaateilla ja kompasanoilla, mutta meni siinä usein -liikoihinkin, paisuen tyhjän pöyhkeäksi. Hän puhui milloin mitäkin, -ottaen aineensa kirjallisuudesta, taiteesta, politiikasta, -tavallisestakin elämästä. Pääasiana ei ollutkaan aine, vaan esitystapa. -Pukemalla ajatuksensa loistavaan kieliasuun, osasi hän virittää yleisön -mielenkiinnon ja valloittaa sen suosion. Ja ihmeellistä! Milloin esitti -hän asian niin, milloin aivan toisin -- ja aina tuntui hän puhuvan -oikein ja uskottavasti. Tästäpä kuulijain mielihyvä yltyi ihastukseen -asti -- ja sitä sofista juuri tarkoittikin. Se oli sofistain erityinen -taito mielin määrin virittää mielteitä ja kuvitelmia kuulijain sielussa -ja siten johdella heitä. - -Pian kokosi Gorgias ympärilleen parven ihailijoita, jotka halusivat -oppia saman ihmeellisen ja hyödyllisen taidon. Sofistalliset -puheopinnot pääsivät muotiin Athenassa. Ei Gorgias kuitenkaan jäänyt -Athenaan pysyvästi asumaan, jos hän matkoillaan väliin vielä -poikkesikin sinne. Olympiassa kehotti hän Helleenejä suureen -kansalliseen tehtävään: heittämään kiistansa sikseen ja yhtymään -kostosotaan perivihollista Persialaista vastaan -- jonka tehtävän -Aleksander sitte suorittikin. Sitten tapaamme hänet Thessaliassa, jossa -valtiaat ja nuoret ylimykset häntä suosivat ja mielellään kuuntelivat. -Eikä heitä varainkaan puute estänyt maksamasta Gorgiaalle sitä suurta -hintaa, jota hän usein otti opetuksestaan. Arvonsa mukaisesti esiintyi -hän ulkonaisellakin upeudella, ja siihen hän tarvitsi rahaa. - -Paitsi puheita jätti Gorgias jälkeensä jonkun filosoofisen teoksen: -"Luonnosta eli olemattomasta". Hänen filosofinen kantansa on jo ollut -puheena. Pääsijaan hän kuitenkin asetti retoriikan, joka hänestä oli -taitojen taito, niinpä käytöllisen hyötynsäkin takia. Sillähän yksi -viisas voi ohjata tuhansia tuhmia, sillähän voi kohota valtaan ja -mahtavuuteen. Mutta tämmöinen ajatustapa oli vaarallinen valtion -olemukselle ja kansalaisten vapaudelle. Olihan siinä tuo sofistain -naturalistinen katsantotapa, joka kieltää hengen ja hyveen valtaa. -Siveyden nimessä astui sentähden Platon semmoista oppia kumoamaan, -samalla kun hän sai tilaisuuden masentaa tieteelliset vastustajansa. -Näin tuli hän "suohon laulaneeksi" vanhan Gorgiaankin tai ehkä -oikeammin tämän oppilaita. - -"Gorgias" dialoogissaan Platon siis ahdistaa sofistain retoriikkaa ja -siihen perustuvaa valtio-oppia, Toisen ruhjomalla hän ruhjoo toisenkin. -Jos Gorgias antoi retoriikalle valta-aseman valtiossaan, näyttää nyt -Platon, kuinka arvoton retoriikka on, kun sillä pyritään halpoja -valtiollisia tarkoituksia toteuttamaan, ja kuinka kurja ihminen on, -joka sellaisiin puuhiin elämänsä kuluttaa. Positiivisesti näytetään sen -ohessa, miten siveellisyys, elämä hyveen eduksi antaa kansalaisenkin -toiminnalle arvon ja merkityksen. Ainoastaan hyvä ihminen kelpaa -valtiossa toimimaan, sillä valtio tarkoittaa ihmisen siveellistä -jalostusta ja onnea. - -Kuten aina, esittää Platon nytkin aatteensa keskustelun muodossa. -Henkilöt esiintyvät niin elävinä, omituisine luonteenpiirteineen ja -toimintakin on tavallaan niin vilkasta, että olemme melkein draamaa -näkevinämme. Platonin omaa kantaa edustaa päähenkilönä Sokrates; -vastakkaista ohjelmaa kannattavat Gorgias, hänen oppilaansa Polos ja -sofistisen katsantotavan kiihkeä toimeenpanija käytöllisessä elämässä -Kallikles. Mutta vaikka Platon osaa kuvata erinomaisen elävästi, eivät -hänen kuvansa jäljittele karkeaa todellisuutta, vaan saavat -luonteenleimansa asemastaan dialoogissa, siitä aatteesta mitä he -milloinkin kannattavat, ovat siis idealisoituja. Se koskee -Gorgiastakin, jonka persoonaa Platon muuten kohtelee täysin -kunnioittavasti. Hänen kuullen kehitellään kuitenkin hänen opistaan -semmoisia konsekvensejä, joita hän todellisuudessa tuskin olisi -omaksunut. - -Poloksesta ei ole sen enempiä tietoja, kuin että hän seurasi -opettajaansa hänen matkoillaan, itsekkin esitelmöiden, ja että hän jo -nuorena sepitsi puhetaiteen oppikirjan, joka ei lie ollut suuren -arvoinen. Mitään oikeaa taiteensa teoriaa hän ei tunne, vaan retoriikka -on hänestä vain tottumus sujuvasti puhumaan ja sanansa somasti -asettamaan sekä siten kuulioita miellyttämään ja viekoittelemaan. Hän -ei pysty pitkältä loogillisesti ajattelemaan, vaan kompastuu yhtenään -dialektiikan okaisella polulla, Lyhyesti: Polos on vielä epäkypsä; -kuitenkin ajattelee hän suuria itsestään ja kyvystään sekä esiintyy sen -mukaan röyhkeillen. Sitä pahemmin Sokrates hänet nolaa. - -Kallikles on sen sijaan jo täysi mies, joka selvästi tietää mitä hän -tahtoo ja on jo aikaa oman kantansa itselleen laatinut. Vaikka seisoen -aikansa sivistyksen huipulla ja täysin perehtyneenä kansansa -kirjallisuuteen, ei hän kuitenkaan ole elämänviisauttansa kirjoista -ammentanut, vaan se on hänelle sukeunut todellisuuden taisteluissa. -Hänen koko suuntansa on käytöllinen, kantansa materialistinen. Hän -pyrkii vallitsevaan asemaan yhteiskunnassa, saadakseen täysin määrin -nauttia tämän mailman hyvää; ja siltä kannalta hän hyväksyy -puhetaiteen, mikäli se on keino viemään tämän tarkoituksen perille. -Mutta siveellisiä periaatteita hän halveksuu "voitettuna kantana" ja -filosoofisia opinnoita hän irvistelee höperön haaveina. Hänen -materialistinen mielipiteensä ei kuitenkaan esiinny törkeän alastomana -tai irstaana, vaan osaa vetää ylleen hienon sivistyksen kiiltoharson, -joten hänen puheissaan onkin paljon terävää älyä ja sattuvia -sutkauksia. Tämä älyisyys sekä lisäksi häikäilemätön tahdon tarmo -kohottavat hänen luonteensa jokapäiväisyyden tasapintaa ylemmäksi. -Sanalla sanoen: Kallikles on hieno ylimysmielinen mailmanmies, -valistusajan ilmetty edustaja ja semmoisena mainiosti kuvattu. -Innokkaasti ja taitavasti hän kantaansa puolustaa, ja kovasti saa -Sokrates otella saadakseen hänet kumotuksi. Tappiotaan hän ei -lopuksikaan myönnä. - -Sokrateen oppilaana esiintyy _Khairephon_, näytellen vähäpätöistä -syrjäroolia. Muuten tiettään hänen olleen luonteeltaan haaveksivan ja -intoa hehkuvan sekä suuren opettajansa hartaimpia ihailijoita. - - * * * * * - -Jos keskustelumme todella on ollut olemassa ja miksei siinä voisi olla -jotakin tosiperää, jos erikoiskohdat enimmältään lienevätkin Platonin -itse keksimiä -- niin arvellaan (Deuschle) sen tapahtuneen noin v:na -405. Näin otaksutaan m.m. silläkin perusteella, että oikeudenkäynti -tappelussa Arginusain luona johtaneita päälliköitä vastaan, jonka -Sokrates dialoogissamme mainitsee tapahtuneeksi vuotta ennen, oli v. -406. Ja kun hän jo tässä 6 vuotta aikaisemmin ennustaa tulevan -kuolemansa kohtalon, ei se näytä tapahtuvan ennen aikojaan, koska -epäilemättä jo silloin näkyi yleisessä mielipiteessä oireita, joiden -johdosta Sokrates saattoi pelätä pahinta. -- Toisilla perusteilla -arvelee taas Cron ettei keskustelu ole voinut tapahtua myöhemmin vuotta -413. - -Minä vuonna Platon ryhtyi kirjoittamaan "Gorgiastaan", ei ole varma; -mutta arvellaan sen tapahtuneen sen jälkeen kuin hän v. 395 palasi -Egyptin matkaltaan ja ennen kuin hän, noin 5 vuotta myöhemmin, lähti -matkalleen Etelä-Italiaan ja Siciliaan. - - - -Yleissilmäys "Gorgiaan" sisällykseen. - - -Dialoogi käy pääsuunnilleen seuraavaa latua. - -Päästyään Gorgiaan puheille kysyy Sokrates häneltä, mitä taidetta hän -harjoittaa ja miksi hän sen mukaan on nimitettävä. Polos rientää -opettajansa puolesta vastaamaan: "jalointa taidetta". Mutta kun ei -kysyttykään, minkälaista vaan mitä, ilmoittaa Gorgias harjoittavansa -retoriikkaa eli puhetaidetta sekä sen mukaan olevansa reetori eli -puhetaituri, jommoiseksi hän osaisi muitakin opettaa. Hänen taiteensa -esine oli puhe. Kun Sokrates tähän muistutti usean muunkin taiteen ja -tieteen käsittävän puheita, esim. lääkeopin, joka sanoilla selittää, -miten on elettävä tullakseen terveeksi, sanoo Gorgias puhetaiteen -toimen tapahtuvan paljailla sanoilla, vaan toisissa käytöllisen puolen -olevan pääasiana. Kun ei määritelmä vieläkään tyydytä Sokratesta, koska -on muitakin tieteitä, esim. laskento ja tähtitiede, jotka toimittavat -tehtävänsä sanoilla, olematta mitään retoriikkaa, vastaa Gorgias taas -epämääräisesti: "ihmiselämän suurimpia asioita". Sillä saadaan näet -paras asia vapaus ja hallitus valtiossa, jos puhuja osaa puolelleen -suostuttaa oikeustot, neuvostot ja kansankäräjät. -- Sokrates kysyy: -mitä puhetaide siis kuulijoille uskottaa; Gorgias vastaa: kaikkia mitä -käsitellään käräjissä ja yleisissä kokouksissa, etupäässä oikeaa ja -väärää. Tämän johdosta Sokrates selittää uskomisen ja tiedon erotusta. -Olettaen tietoa aina todeksi, mutta usein uskottavan perätöntäkin, -kysyy hän, kumpaa, uskomistako ilman tietoa vai tositietoako puhetaide -noissa julki-tiloissa vaikuttaa. Kun Gorgias myöntää sen etupäässä -vaikuttavan edellistä, saa Sokrates sille vihdoin pätevän määritelmän: -"puhetaide on uskomista luovan, vaan ei tietoa suovan uskotuksen tekijä -oikeasta ja väärästä". - -Onko näin ollen puhetaiturista mitään hyötyä valtiolle? Kuinka -semmoinen, jolla ei ole tositietoa asioista, vaan ainoastaan uskottelun -taito, voisi neuvoilla tai toimilla edistää yleishyvää. Ei hän osaa -esim. linnoja tai laivoja rakentaa, vaan siihen tarvitaan ammattimies. -Tämän väitteen luulee Gorgias kumoovansa huomauttamalla, että Athenan -muurit ja satamat eivät syntyneet ammattimiesten, vaan valtiomiesten -(s.o. puhujain), semmoisten kuin Themistokleen ja Perikleen toimista. -Sanan tenho tekee usein ihmeitä, missä fakkimiehet ovat ymmällä. Voipa -taitava puhuja niinkin lumota kansan, että se syrjäyttäen -ammattimiehen, valitsee virkaan puhujan, vaikka häneltä puuttuu siinä -tietoja. Gorgiaan väitteessä on kuitenkin Sokrateen mielestä arka -kohta: jos puhujaa uskotaan enemmän kuin ammattimiestä, on se tyhmäin -uskoa. Puhetaituri näyttää vain asioita ymmärtävän, vaikk'ei -ymmärräkkään. Mutta taiteesta, joka tyhmiä uskottelee, ei ole -miksikään. Vielä arveluttavammalta näyttää puhetaide, jos katsotaan sen -suhdetta hyvään ja pahaan, oikeaan ja väärään, kauniiseen ja rumaan. -Gorgias oli myöntänyt, että puhetaituri voi etujensa vuoksi tehdä -toiselle vääryyttäkin, jos kohta niin taitavasti, ettei hän siitä joudu -kiinni. Tästä päättää Sokrates ettei hänellä lie siveellisyydenkään -käsitteet sen selvemmällä kuin ammattialatkaan: hän vain uskotuksen -taidolla lumoo tietämätöntä joukkoa. - -Polos rientää nyt avuksi mestarilleen, joka hänen mielestään -tarpeettomilla myönnöksillä oli tarttunut vastustajansa ansaan. -Korjatakseen asiaa alkaa hän uudestaan pohtia kysymystä puhetaiteen -olennosta, kysyen, mikä taide se on. Sokrateen mielestä se ei ole taide -ollenkaan, vaan joku harjoituksella saatu taito, totunnainen toimi, -jommoisia on muitakin: keittotaito, koristustaito, sofistiikka. Ne ovat -kaikki mielistelyn eri osia. Ja mikä on puhetaiteen asema tässä -siskosarjassa? Se on varjo- l. irvikuva eräästä valtiotaidon osasta, -lainkäytöstä, samoin kuin sofistiikka on lainsäädännön varjokuva. Mitä -nämä ovat sielulle, sitä ovat ruumiille koristelu voimistelun ja -keittotaito lääkeopin varjokuvina.[*] Nämä neljä varjokuvaa, ollen -järkiperustaa vailla, eivät ole taiteita (tieteitä), vaan -totunnaistoimia. Halvan olentonsa peitteeksi ne pujahtavat kukin -jonkun tositaiteen verhoon petelläkseen kokemattomia, Puhetaide on siis -mielistelyä, petosta, eikä mikään jalo ja kaunis. - - [*] Nämä suhteet selviävät seuraavasta kaaviosta: - - Ruumis: Sielu: - - 1. Voimistelu Lainsäädäntö | - Koristelu Sofistiikka | - | Valtiotaito - 2. Lääkeoppi Lainkäyttö | - Keittotaito Puhetaide | - -Mutta -- inttää Polos -- pääseehän puheen tenhovoimalla arvoon ja -valtaan, jopa tyranniksikin, joka mielin määrin käyttää isäntävaltaa -käskynsä alaisten hengestä ja tavarasta. Mutta Sokrates näyttää, että -siinä ei ole oikea valta ja vapaus. Tyranni harhailee tietämättömyyden -yössä eikä tee mitä tahtoo, vaan mihin himonsa häntä hurmaavat. Häntä -ei ohjaa järki, vaan sokea himo ja pettävä luulo. Tahto on näet aina -sovussa järjen kanssa: ne tarkoittavat kumpikin perimiä hyvää, -noudattamatta satunnaista mielihalua. Ei järjellinen ihminen suotta -ketään tapa, paitsi jos tosi hyöty sen vaatii. Jos siis tyranni tekee -väkivallan tuhotöitä, joista muille ja perältä hänelle itsellekkin -koituu pahaa, tottelee hän siinä himoa eikä tahtoansa. Ei siis -vääryydentekijän onni ole kadehdittava. -- Poloksen nähden se on -surkuteltavampi, jonka täytyy syyttänsä vääryyttä kärsiä kuin se joka -hänelle vääryyttä tekee, tahi oikeammin: tämä, ollen rikas ja mahtava, -ei olekkaan surkuteltava, vaan onnellinen. Sokrates todistaa että -asianlaita on päinvastoin: onneton on vain vääryydentekijä, olkoonpa -vaikka kuningaskin, sillä vääryys on suurin surkeus. Onnellinen on vain -viisas, hurskas, siveä ihminen, mutta paha ja järjetön on onneton. Ja -kahta kurjempi on pahantekijä, jos hän töistään jää maallista rankaisua -vaille; hänen kurjuutensa lievenee jo paljon, jos hän rangaistaan ja -hänelle siis tapahtuu oikeus. Polos, ajatellen vain rangaistuksen -tuskia, katsoo pahantekijälle paremmaksi, jos hän miten hyvänsä saa -vältettyä koston. - -Kumotakseen Polosta, pakottaa Sokrates hänet myöntämään, että -väärinteko on väärinkärsintöä rumempi (häpeällisempi); mutta jos -rumempi, niin myös pahempi. Sillä ruma ja paha ovat, samoin kuin kaunis -ja hyvä, identtisiä käsitteitä, koska kauniit esineet ja oliot saavat -kauneutensa joko niissä asuvasta siveellisestä hyvästä ja hyödystä tai -mieleisyydestä ja suloudesta, samoin kuin rumat esineet ja oliot tekee -rumiksi joko niiden (siveellinen) pahuus ja vahingollisuus tai -kivuntunne ja sulottomuus. Koska nyt väärinteko on väärinkärsintöä -rumempi, täytyy siinä olla jompaakumpaa, kivun tunnetta tai -vahingollista. Edellistä ei ole: siis on vahingollisuus siinä voitolla -ja -- pahempi on tehdä kuin kärsiä vääryyttä. - -Sen jälkeen täytyy Poloksen myöntää, että väärintekijälle on parempi -tulla rangaistuksi kuin jäädä rankaisematta. Hänelle tapahtuu oikeus, -jos hän rangaistaan; mutta oikea on kaunista ja siis myös hyvää: niinpä -oikeudenmukainen rangaistus on hyvä ja hyödyllinen. Niinkuin köyhyys -estää varoja karttumasta, tauti ruumista varttumasta, samoin paheet -- -vääryys, tietämättömyys, pelkuruus ja hillimättömyys -- estävät sielua -vaurastumasta. Hyvä siis, jos sielu voi parata pahimmasta vammastaan, -vääryydestä, joutumalla lain kouriin. Tosin rangaistus ei tunnu -suloisalta, yhtä vähän kuin sairaan on mieleistä olla lääkärin -leikeltävänä ja poltettavana; mutta kipuja ei saa katsoa, jos tahtoo -tulla terveeksi. Mieletön se potilas olisi, joka peläten lääkärin -veistä ja poltinta, ennen jää kuolettavaa tautia riutumaan; vielä -surkeampi sen tila, joka peläten rankaisun tuskaa jää vääryyden vammaa -potemaan. Pahaa pahempi on siis vääryyden teosta jäädä rankaisematta, -sitä lähin paha tehdä vääryyttä. Mitätön siis tuo retoriikan kiitelty -hyöty, että sillä saa valtaa ja varoja, jos ne ovat vääryydellä -hankittavat. Parempi sitten käyttää puhetaidetta päinvastaiseen -tarkoitukseen: mennä oikeuden eteen ilmoittamaan omia ja muiden tekemiä -rikoksia, jotta oikeus saisi voiton ja saisi syylliset rankaisemalla -parannetuiksi. - -Tätä johtopäätöstä oudoksuu Kallikles ja moittii Sokratesta -dialektisillä kujeilla pettäneeksi Poloksen, asettuen keskustelussa -aina etunsa mukaan milloin luonnon, milloin lain kannalle. Tuo oli muka -jäänyt Polokselta huomaamatta ja siten oli hän joutunut pulaan. Ei -- -asiat ovat yksistään luonnon kannalta katsottavat, sillä luonto on -lakia korkeampi; ja silloin ilmenee, että parempi ja kauniimpi on tehdä -kuin kärsiä vääryyttä. Vääryyttä ei sovi vapaan miehen kärsiä, vaan -orjan, joka ei voi oikeuttaan suojella. Lait onkin vain keksitty -raukkojen turvaksi: niiden suuri paljosto ne keksii ja laatii etujensa -mukaan, saarnaten alati, kuinka rumaa on oman edun pyynti, kuinka -väkeväin "liian-otto" tekee kansalle veristä vääryyttä. Ikuinen -valtasääntö on kuitenkin niin luonnossa kuin ihmistenkin kesken, että -väkevämpi vallitsee ja heikomman täytyy hänen tieltään väistyä. Ja -kuitenkin yrittävät ihmiset sitä parantaa! Pienestä pitäen koetetaan -ihmisten luontaista voimaa lannistaa ja sitoa; sitä varten on keksitty -koulut ja kasvatukset -- ja todella sukeuukin luontaisen urheuden -asemesta nöyryys ja arkuus, ja se on sitten olevinaan sivistystä, -oikean ja kauniin harrastusta! Mutta aimo mies, tajuten tarmonsa, -katkoo kahleet, riuhtaseiksen vapaaksi, herraksi, valtiaaksi. Tämän -yhteydessä Kallikles lausuu ajatuksensa kirjaopista. Oikeastaan se -kuuluu koulupenkille, sillä ken vielä aikamiehenä sillä sekoittaa -päätänsä, hän vieraantuu tosi-elämästä. Sen verran voi kirjoista olla -hyötyä, että tuleva valtiomies niistä saa sanoihinsa mehua ja -somuutta. Mutta ken varsinaisesti viettää elämänsä opinnoimalla ja -filosofoimalla, on yhtä naurettava kuin mies, joka leikkii ja -sopertelee lasten lailla. Tällä Kallikles tietysti pistelee Sokratesta. - -Tämän ingressin jälkeen käydään tutkimaan oikeata lain ja luonnon -mukaan. Luonnon mukaan on oikein, että väkevämpi hallitsee heikompaansa -ja saa enemmän etuja kuin hän. -- Onko väkevämpi sama kuin parempi, vai -saattaako väkevämpikin olla pahempi, heikompi parempi? Ovatko hyvyys ja -väkevyys, huonous ja heikkous identtisiä käsitteitä? Ovat -- vastaa -Kallikles. -- Mutta juurihan sanottiin, että monien joukko laatii lait. -Monet ovat yhtä miestä väkevämmät, siis paremmat. Lait ovat siten -parempien laatimat, siis luonnon mukaan hyvät ja kauniit. Ja laki -säätää oikeuksien ja velvollisuuksien tasajakoa kaikille ja että on -häpeällisempi tehdä kuin kärsiä väärin. Siis ei ole yksin lain, vaan -luonnonkin mukaan rumempi tehdä kuin kärsiä vääryyttä: etujen tasajako -on yhtä luonnollinen kuin lainmukainen. -- Kallikles koettaa selittää -ettei hän "väkevämmällä" tarkoittanut raakaa, aineellista voimaa, vaan -älyn paremmuutta, sillä yksi ymmärtäväinen on parempi kuin tuhannen -tuhmaa. Semmoinen, viisas, etevä ja valtiotoimiin pystyvä hallitkoon ja -saakoon myös enemmän etuja -- muut totelkoot. Eikö tuon valtiaan myös -tule hallita itseään? -- kysäisee Sokrates ja vie siten keskustelun -uudelle uralle. Eikö hänen, paitsi älyä ja urheutta, myös tule -harrastaa oikeuden ja itsehillinnön hyveitä? - -Kallikleen "paremman" ihmisen ihanne -- järkevä ja urhea mies oikeutta -ja itsensä-hillintöä vailla -- on epäsiveellinen, on ilmetty itsekkyys. -Hän ei voi ymmärtää, kuinka voisi olla onnellinen suomalla muille samaa -kuin itselleen ja hilliten himojansa. Ei! siinäpä se onnellisuus onkin, -siinä hyvä ja oikeus luonnon mukaan, että laskee lihansa valloilleen ja -nauttii elämän riemuja kyllältään. Mutta kun useimmat eivät siihen -tilaan pääse, herjaavat he nautintoa rumaksi irstaudeksi ja ovat -ihailevinaan noita köyhäin hyveitä, siveyttä ja oikeuden tasajakoa, -joista luonnon lakikirja ei puhu mitään. Mutta herraksi luotu, -huolisiko hän tyhmän joukon loruista! Ettäkö tulisi tarkoin katsoa, -ettei itse ota enempää kuin muutkaan tään mailman hyvästä, ettäkö -tulisi pitää himojaan aisoissa? Sekö elämää? Kivien elämää ja -kuolleiden haudoissaan! -- Sokrateen mielestä päinvastoin himojensa -orjana olo on viheliäisintä ja pikemmin kuolemaa kuin elämää. Himokas -ihminen on pohjaton astia, joka ei milloinkaan täyty, jos siihen kuinka -paljokin yhä ajetaan. Himojen tyydytys kiihottaa vain niiden nälkää ja -tyhjyyden tunnetta. Ja tuonelassa vasta tila on surkea: himo palaa -saamatta ravintoa. Parempi siis siveän kuin irstaan elämä. - -Dialektiikallaankin todistaa Sokrates himoissa herkuttelevan elämän -arvottomaksi. Sekö vain on hyvää, joka suloisesti hivelee aisteja? Vai -onko jalompiakin iloja? Kallikleen arvellen ainoastaan aistisulo on -hyvää, mitään henkistä hyvää hän ei tunnusta. Sokrates taas selvittää -kantansa näin: Hyvä ja paha ovat toistensa vastakohdat. Niinkuin -ihminen ei samalla voi olla terve ja sairas, ei hänen henkinenkään -tilansa samalla ole hyvä ja paha. Toista on aistisuloisen laita: siinä -vastakohdat yhtyvät. Janotessamme esim. tunnemme janon polton, mutta -saadessamme juoda, sekaantuu tuskan tuntoon mieleinen virkistys. Kun -siis aistisulossa yhtyy kivun ja sulon tunne, ei se voi olla ehdotonta -hyvää, sillä tämä sulkee pahan peräti pois. -- Kallikles koettaa -lieventää karkean aistillista kantaansa olettamalla parempia ja -huonompia nautintoja. Erotus riippuu siitä, onko niistä hyötyä vai -vahinkoa. Siitä Sokrates johtaa, että samoin on hyviä (hyödyllisiä) -kiputunteitakin eli tuskia, jos on vahingollisiakin. Hankittakoon siis -itselleen hyviä, hyödyllisiä iloja ja tuskia, vältettäköön huonoja. -Sillä _hyveen_ vuoksi on kaikki, niinpä suloisatkin tehtävät. Mutta -millä keinoin näiden seasta erottaa hyvemmät ja huonommat? - -_Keinojen_ valinta muuttuu kohta kysymykseksi: kuinka on elettävä? -Käytetäänkö mielistelyn keinoja, joista syntyy suloisia tunteita, -hekumoidaanko, pyritäänkö valtaan pitämällä puheita kansalle? Vai -käytetäänkö hyveen keinoja, tieteitä ja tositaiteita, eletäänkö -siveellisesti, filosofian mukaisesti? Mielistelyn keinoja luettelee -Sokrates sitten useita: huilun- ja harpunsoitot, kuorolaulut, -dithyrambit, näytelmät, jotka kaikki maireesti hivelevät aisteja, -jättäen totuuden syrjäseikaksi. Näytelmälle likisukua on puhetaide. On -epäiltävää, pitävätkö kaunopuhujat aina totuutta silmällä, -harrastavatko kansan siveellistä parannusta. Eivätkö useimmin puhu oman -edun vuoksi kansan mieliksi? -- Tätä Kallikles ei myönnä: eivätkö nuo -ikimainiot miehet, Miltiades, Themistokles, Kimon, Perikles sanoilla ja -töillä edistäneet kansan parasta? Mutta nämätpä eivät kelpaa -Sokrateelle, kosk'eivät he kasvattaneet kansassa aimo-hyveitä, joka -kuitenkin on valtiomiehen päätehtävä, sillä kansan sisälliseen voimaan -ja henkiseen terveyteen perustuu sen ulkonainenkin voima ja vauraus. -Hyve on kansain ja ihmisten johtotähti. Hyveet luovat sieluun -sopusuhdan; tästä seuraa säädyllisyys, siitä itsehillintö, siitä -hurskaus jumalia kohtaan, oikeus ihmisiä kohtaan, jopa urheus ja -mielenlujuuskin. Kunnon ihminen toimii aina hyvin, hyveenmukaisesti ja -on siitä onnellinen, vaan paha, s.o. väärä ja hillitsemätön, toimii -pahoin ja on onneton. - -Kelpo valtiomiehen tulee siis opastaa kansaa hyveen ja siveyden tielle, -itse kulkien edellä. Mutta älköön suoko himoille valtaa, sillä niistä -syntyy rumat rikokset, jotka rikkovat sopusoinnun olokunnassa, jumalan -ja ihmisten järjestyksen. Pois siis liianotto, ahneus, sorto, vääryys! -Eikä hän saa kostaa pahaa pahalla. Ei sinulle siitä häpeää koidu, jos -sua syyttäsi piestään ja vainotaan: vainoojasi siitä häpeän perii ja -edesvastuun. Vääryys ei vahingoita vääryytettyä niin kuin vääryyttäjää. - -Mutta kuinka ihminen pääsee vääryyttä tekemästä ja kärsimästä. -Väärinteon hän välttää, jos tottelee tahtonsa (omatuntonsa) ääntä. -Vääryyttä kärsimästä hän pääsee, jos on vallanpitäjä tai ystävyksin -vallanpitäjäin kanssa. Mutta sitä varten täytyy hänen mukautua heidän -kaltaisekseen -- ja se ei kelpaa. Tyrannia jäljitellen joutuu pian -sielunsa tihotöillä turmelemaan. Jos siis vääryyttä torjuakseen itse -täytyy tehdä vääryyttä, on parempi olla torjumatta ja itse kärsiä. Ei -ihmisen elon onni ole siinä, että saa elää kauan ja nähdä hyviä päiviä; -jos puhetaiteella voi vaikka henkensäkkin joksikin aikaa pelastaa, ei -se siltä ole suuri ja arvokas. Pelastaahan laivurikin taidollaan monen -roiston, jonka olisi ollut parempi hukkua mereen, kuin jäädä eloon -kiusaksi itselleen ja muille -- eikä hän sillä ole mitään mainetyötä -tehnyt. Ei elämä sinänsä ole pääasia, vaan että eletään oikein, hyvettä -harrastaen. Siihen ei päästä puhetaiteella, joka halpojen etujen vuoksi -mairittelee rahvasta. Toisilla keinoin oikea valtiomies edistää kansan -parasta: ettei sukoile sen vikoja, vaan sanoo sille suoran totuuden. - -Ei ken hyvänsä kelpaa valtiomieheksi. Niinkuin muidenkin -virkamiesten pätevyyttä tutkitaan, ennenkuin he viran saavat, niin on -valtiomieheksikin pyrkivää tutkittava: onko hän häätänyt sortoa ja -vääryyttä, onko hän montakin kunnotonta tehnyt kunnon ihmisiksi? -Jos tällä mittapuulla arvostellaan noiden entisten suurmiesten, -Themistokleen y.m. ansioita, ansaitsevatko he todella suuren maineensa? -Eivät, sillä he pahensivat, eivätkä parantaneet Atkenalaisia, joista -heidän hallitessaan tuli arkoja, ahnaita, lavertelevia laiskureita. -Totta kyllä nuo miehet loivat Athenalle ulkoloistoa, rakennuttamalla -muureja, linnoja, laivoja, veistämöitä, mutta nuo ovat vain -tois'arvoisia valtiotoimia. Perikles kohotti kyllä valtion mahtavan -näköiseksi, mutta se oli kivulloista turpeutta, jonka alla mätäpaise -äilehti. Kun tuo vihdoin aikojen takaa puhkesi märille, syytettiin -silloisia johtajia eikä älytty syyttää syyllisiä, taudin taimen -kylväjiä. Mutta sen lisäksi useat noista vähämiehistä kukistuivat, joka -todistaa etteivät he kelvanneet virkaansa. He eivät parempaa -ansainneetkaan, kun eivät sen paremmin osanneet kansaansa kasvattaa, -kuin että tämä kaasi nurin kasvattajansa. - -Kumpi siis parempi, sofistainko vai Sokrateen suosittamalla tavalla -palvella valtiota? Pitääkö kauniilla puheilla mielistellä kansaa, -sietää sen vikoja, kujeilla jos joillakin kiivetä vallan kukkuloille? -Vai eikö ole parempi kovistella kansan vikoja, niinkuin lääkäri leikkaa -potilaalta paiseet, ja siellä tein kasvattaa kansaa siveelliseksi? Näin -menetellen perii kyllä nurjain vihat, jonka johdosta Sokrates jo tässä -ennustaakin ylevän-surullisen loppukohtalonsa. Mutta vähät tuskista ja -kuolemasta, kun tietää oikein tehneensä! Onhan toivossa parempi osa -toisessa elämässä, jos elämä täällä meneekin pilalle. Mutta -pahantekijän on pelättävä; sillä tuonelaan tulo, raskas velka -hartioilla, on suurin surkeus. - -Tämän aiheesta kuvailee Sokrates lopuksi merkillisen tarinan muodossa -sielujen eri tilaa kuoleman jälkeen. Ijäinen onni ja onnettomuus -riippuu siitä, onko elämä täällä maan päällä käynyt hyvän vai pahan -suuntaan. Siellä manalassa riisutaan pois kaikki, mikä täällä lumosi -silmät ja hämmensi arvostelun -- kauneus, rikkaus, ylhäinen asema, -viehättävä olento -- ja tuomari katsoo vain sielun sisintä olentoa. -Täysin hyvät siirretään "Autuasten saarille", paranemattoman pahat -syydetään vaivanpaikkaan -- eikä uskoisi kuinka paljon siellä on -mahtiherroja! -- varottimeksi puolikuntoisten suurelle joukolle, joiden -parannus vielä on mahdollinen. Näiltä tuonen tuli polttaa pois synnin -saastat, kunnes he pitkien aikojen perästä puhtaina pääsevät autuasten -seuraan. Niinpä tämä tarina vakavan varottavasti saarnaa kaikille -oikeuden sortajille ja paheissa rypeville: "Mitä se auttaa ihmistä, jos -hän voittaa kaiken mailman ja saa vahingon sielullensa?" -- - -Vielä pariin sanaan sulkeaksemme dialoogin periaatteen, määrittelisimme -sen näin. Sofistinen retoriikka s.o. itsekkäitä etuja tavoitteleva -julkinen toiminta on mitätön, lupaa paljon ja täyttää vähän. Sillä -voidaan tosin lumota älytöntä joukkoa, niin että sillä saadaan vaikkapa -rajatonta valtaa yhteiskunnassa; sen suojissa voidaan haitatta tehdä -vääryyttäkin. Mutta tämä on liian kalliisti ostettu etu, sillä -vääryyden teolla saattaa ihminen itsensä ijäti onnettomaksi. Hyve yksin -tekee onnelliseksi. Ylempänä luonnon lakia on siveyden laki, joka ei -salli vääryyttä eikä muitakaan paheita. Saman siveyden pohjalle on -valtionkin elämä rakettava; sillä jos yksilöllinen itsekkyys saa siinä -hillitsemättä vallita, on valtio hukassa. -- Siinä on oppia meillekkin. - - - - -GORGIAS. - - -KESKUSTELMAN HENKILÖT: - -Kallikles. Sokrates. Khairephon. Gorgias. Polos. - - -I. Kallikles. Sotaan ja tappeluun kuuluu olevankin paras ottaa osaa -tuolla tavalla, Sokrates.[1] - -Sokrates. Tulemmeko siis puheenparren mukaan sittenkun kemut jo on -juotu, vai miten?[2] - -Kallikles. Niin, ja komeat ne kemut olivatkin. Paljo herkkuja, vieläpä -hienojakin Gorgias meille vastikään tarjosi. - -Sokrates. Voi että myöhästyimme! Mutta se on tuon Khairephonin syy, -joka viivytti meitä torilla niin kauan. - -Khairephon. Ei ole hätää, Sokrates; kyllä siihen varmaan apu saadaan. -Gorgias on minun ystäväni, niin että hän kyllä pitää esitelmän -meillekkin, vaikkapa nyt heti, jos tahdot, tai toiste, jos siihen -tyydyt. - -Kallikles. Mitä, Khairephon? haluaako Sokrates kuulla Gorgiasta? - -Khairephon. Sitä vartenhan me tässä olemme. - -Kallikles. Suvaitkaa sitten astua sisään tänne, sillä minun luonani -Gorgias majailee ja täällä saatte kuulla häntä. - -Sokrates. Kiitoksia paljon, Kallikles! Mutta tahtoneekohan tuo ruveta -keskusteluun meidän kanssamme?[3] Tahtoisin näet tiedustella häneltä, -mikä hänen taiteensa olento ja merkitys on, mitä hän oikeastaan opettaa -ja mitä hän tarjoutuu tekemään. Muut sanottavansa hän esittäköön, kuten -sanoit, toiste. - -Kallikles. Paras on että kysyt sitä häneltä itseltään, Sokrates. Se -olikin yksi kohta hänen esityksessään: hän kehoitti näet äsken -läsnäolevia kysymään häneltä, mitä hyvänsä kukin tahtoi, ja kaikkeen -hän lupasi vastata. - -Sokrates. Sehän on hauska tietää. -- Khairephon, kysyppä häneltä! - -Khairephon. Mitä minä kysyn? - -Sokrates. Mikä hän on. - -Khairephon. Mitä tarkoitat? - -Sokrates. Sitä että jos hän olisi esimerkiksi kenkäseppä, hän kai -vastaisi sinulle kysyessäsi olevansa suutari. Vai etkö älyä ajatustani? - - -II. Khairephon. Älyän kyllä ja entä jos kysäisen. -- Sanoppa minulle, -Gorgias, puhuuko Kallikles tässä totta, kun sanoo sinun luvanneesi -vastata mitä vaan sinulta kysyttäneekin?[4] - -Gorgias. Aivan totta, Khairephon. Tätä minä juuri lupasinkin; ja voinpa -sanoa, ettei kukaan enää moneen vuoteen ole kysellyt minulta mitään -uutta. - -Khairephon. Helposti kai sinulta sitten vastaukset sujuvatkin, Gorgias. - -Gorgias. Sopiihan sinun koetella, Khairephon. - -Polos. Niin tosiaankin, mutta minun, Khairephon, jos suvaitset. Gorgias -on luullakseni jo väsyksissä, sillä hän on äsken pitänyt pitkän -esitelmän. - -Khairephon. Kuinka, Polos? Luuletko sinä osaavasi vastata paremmin kuin -Gorgias? - -Polos. Mitäs sen on väliä, kunhan vaan vastaan tyydyttävästi sinulle? - -Khairephon. Ei olekkaan. No jos niin tahdot, niin vastaa. - -Polos. Kysy. - -Khairephon. Niin kysynkin. -- Otaksukaamme, että Gorgias osaisi sitä -taidetta, jota hänen veljensä Herodikos[5] osaa, miksikä häntä syystä -nimittäisimme? Emmekö samaksi kuin veljeänsäkin? - -Polos. Kaiketi. - -Khairephon. Lääkäriksi saisimme siis sanoa häntä, eikö niin? - -Polos. Kyllä. - -Khairephon. Jos hän taas pystyisi siihen taiteesen, jota Aristophon, -Aglaophonin poika, tai tämän veli harjoittaa, miksi häntä silloin -oikein nimittäisimme? - -Polos. Maalariksi tietysti. - -Khairephon. No mitä taidetta hän nyt harjoittaa ja millä nimellä saamme -siis häntä puhutella, voidaksemme häntä asianmukaisesti nimittää? - -Polos. Oi Khairephon, paljo on taiteita ja tieteitä ihmisten kesken -kokemusten pohjalta kokeneesti keksittynä. Sillä kokemus ohjaa -elonjuoksumme taiteen tietä, mutta kokemattomuus antaa sen vieriä -sattuman varassa. Kaikkia näitä eri taiteita käyttelee mikä mitäkin -mitenkin, mutta paraita paraat. Näitä on Gorgiaskin, ja hän harrastaa -jalointa taidetta.[6] - - -III. Sokrates. Hyvin, oi Gorgias, näyttää Polos kyllä harjaantuneen -puhumaan, mutta mitä hän lupasi Khairephonille, sitä hän ei tee. - -Gorgias. Mitä niin, Sokrates? - -Sokrates. Hän ei ollenkaan näytä minusta vastanneen siihen, mitä -häneltä kysyttiin. - -Gorgias. No kysy sinä häneltä, jos niin tahdot. - -Sokrates. Jos itse tahtoisit vastata, niin paljoa mieluummin kysyisin -sinulta. Sillä nähtävästi Polos, lausumistaan päättäen, on paremmin -perehtynyt niin sanotun retoriikan alaan, kuin keskustelemisen -taitoon.[7] - -Polos. Kuinka niin sanot, Sokrates? - -Sokrates. No kun sinä, Polos, Khairephonin kysyttyä, mitä taidetta -Gorgias osaa, aloit ylistellä hänen taidettaan, ikäänkuin joku sitä -moittisi, mutta et vastannut mikä se on. - -Polos. Enkö mä vastannut, että se on kaikista jaloin? - -Sokrates. Kyllä niin; mutta eihän kukaan kysynyt, millainen tuo -Gorgiaan taide on, vaan mikä se on ja miksi Gorgiasta siis tuli -nimittää. Niinkuin Khairephon jo ennakolta kysymillään alusti sinulle -asian ja sinä hänelle vastasit hyvin ja lyhyesti, niin sano siis -nytkin, mikä on tuo taide ja miksi tulee meidän Gorgiasta kutsua? Tai -pikemmin, sano sinä itse, Gorgias, meille, mitä taidetta osaat -harjoittaa, jotta sen mukaan tietäisimme sinua nimittää? - -Gorgias. Puhetaidetta, Sokrates. - -Sokrates. Puhetaituriksiko sinua siis pitää kutsuttaman? - -Gorgias. Jopa oivaksikin, jos kerran tahdot kutsua minua siksi kuin -"olevain minä kerskun" -- puhuakseni Homeron tapaan.[8] - -Sokrates. Tahdonpa kyllä. - -Gorgias. Tee siis niin. - -Sokrates. Saamme siis kai sanoa sinun kykenevän muitakin sellaisiksi -tekemään? - -Gorgias. Tähänpä toimeen minä tarjoudunkin, enkä ainoastaan täällä, -vaan muuallakin. - -Sokrates. Tahtoisitkohan, Gorgias, jatkaa tätä keskusteluamme niin kuin -nyt olemme sen alottaneet, siten että sinä milloin kysyt, milloin -vastaat, mutta jättää toistaiseksi nuo pitkät puheet, joihin Polos -alkoi eksyä? Mutta minkä lupaat, pidä se pettämättä ja vastaa vain -lyhyesti joka kysymykseen eräältään. - -Gorgias. Muutamat vastaukset pakottavat kyllä käyttämään pitempiä -puheita. Tahdonpa kuitenkin koettaa vastata aivan lyhyesti. Sillä sekin -on yksi minun etevyyteni, ettei kukaan osaa lyhemmin kuin minä lausua -mielipidettään samoista asioista. - -Sokrates. Se taito sattuukin nyt hyvään tarpeesen, Gorgias. Anna siis -nyt minulle näyte juuri lyhytpuheisuudestasi; toiste sopii sinun -näyttää pitkäpuheisuutta. - -Gorgias. Olkoon menneeksi, ja saatpa sanoa että lyhytsanaisempaa et ole -vielä kuullut. - - -IV. Sokrates. No siis! Kehut olevasi puhetaiteen taitaja ja osaavasi -tehdä toisenkin puhujaksi. Mitä lajia esinettä käsittää puhetaide, -samassa mielessä sanottuna kuin kutomataito käsittää vaatteiden -teostelua? Eikö niin?[9] - -Gorgias. Niin. - -Sokrates, Ja soitanto sävelten luomista? - -Gorgias. Niin. - -Sokrates. Totta Hera! oikeinpa ihastun vastauksiisi, kun vastaat noin -aivan lyhyesti. - -Gorgias. Varsin sattuvasti, Sokrates, luulen sen tekeväni. - -Sokrates. Oikein sanot. No, vastaappas nyt samoin minulle -puhetaiteestakin, mitä lajia esinettä se käsittää? - -Gorgias. Puheita. - -Sokrates. Millaisia puheita, Gorgias? Niitäkö, jotka selvittävät -sairaille, millä tavoin heidän on elettävä tullakseen terveiksi? - -Gorgias. Ei. - -Sokrates. Ei puhetaide siis käsitä kaikenlaatuisia puheita? - -Gorgias. Ei suinkaan. - -Sokrates. Mutta se tekee ihmiset taitaviksi puhumaan? - -Gorgias. Niin. - -Sokrates. Opettaako se myös ajattelemaan niitä asioita, joista se -opettaa puhumaan? - -Gorgias. Kaiketi. - -Sokrates. Mutta eikös lääketiede, jonka juuri mainitsimme, tee -taitavaksi ajattelemaan sairauksia ja niistä puhumaan? Vai kuinka? - -Gorgias. Varmasti. - -Sokrates. Niinpä lääketaidekin siis, kuten näkyy, käsittää puheita? - -Gorgias. Niin. - -Sokrates. Nimittäin tauteja koskevia puheita? - -Gorgias. Kaiketi. - -Sokrates. Eikö voimistelutaidekin käsitä puheita, nimittäin niitä jotka -koskevat ruumiin hyvää ja huonoa kuntoa? - -Gorgias. Vallan. - -Sokrates. Ja niinpä muidenkin taiteiden laita, Gorgias, on sama: ne -käsittelevät jokainen niitä puheita, jotka koskevat kunkin taiteen -esineenä olevaa asiaa. - -Gorgias. Se on selvää. - -Sokrates. Miksi et siis kutsu muitakin taiteita, ne kun käsittävät -puheita, puhetaiteiksi, jos kerran siksi kutsut tätä joka koskee -puheita? - -Gorgias. Siksi, Sokrates, että muiden taiteiden oppi, niin sanoakseni, -kokonaan koskee kätevyyksiä ja muita sellaisia käytöllisiä toimia, -mutta puhetaiteesen ei kuulu mitään sellaista käsin tehtävää tointa, -vaan sen koko toimi ja teho tapahtuu sanojen kautta. Tästä syystä minun -mielestäni puhetaide käsittää puheita ja arvelen siinä olevani -oikeassa. - - -V. Sokrates. Tajuanko siis, mimmoiseksi mielit taidettasi sanoa? -Kohtapa saan sen tietää tarkemmin. Mutta vastaa nyt: meillä on -taiteita, eikö niin? - -Gorgias. Kyllä. - -Sokrates. Kaikkia taiteita tarkatessa huomaa, että toisissa on toimi -pääasiana, ja ne tarvitsevat vaan hiukan puheita, muutamatpa eivät -ollenkaan, vaan taide voi suorittaa tehtävänsä äänettömyydessäkin, -niinkuin piirustus ja kuvanveisto ynnä monet muut. Näitä tämmöisiä -nähtävästi tarkoitat, kun sanot että puhetaide ei kuulu niihin? - -Gorgias. Vallan oikein otaksuit sen, Sokrates. - -Sokrates. Toisia taiteita on taas, jotka suorittavat kaiken työnsä -puheen kautta eivätkä tarvitse lisäksi suoraan sanoen yhtään tointa tai -varsin hiukan, niinkuin aritmetiikka eli lukuoppi, luvunlasku,[10] -mittausoppi, lautapeli[11] ja monet muut taiteet, joista muutamissa on -likimäärin saman verran puheita kuin toimiakin, mutta useimmissa on -edellisiä enemmin ja ylimalkaan koko toiminta ja teho niissä tapahtuu -sanojen kautta. Näytät minusta sanovasi, että retoriikka eli puhetaide -on jotakin näihin tämmöisiin kuuluvaa. - -Gorgias. Totta puhut. - -Sokrates. Enpä kuitenkaan luule sinun tahtovasi todella nimittää yhtään -näistä puhetaiteeksi, vaikka lausuitkin ajatuksesi siihen sanamuotoon, -että puheen kautta tehonsa tekevä taide on puhetaide eli retoriikka, -ja jos joku tahtoisi sanoja saivarrella, voisi hän arvella: -aritmetiikkaako siis, Gorgias, sanot retoriikaksi? Mutta en minä luule -sinun sitä tarkoittavan, että lukuoppi tai mittausoppi ovat -puhetaidetta. - -Gorgias. Oikein luulet ja kohdalleen arvaat, Sokrates. - - -VI. Sokrates. Riennä sinäkin nyt lopullisesti vastaamaan siihen mitä -sinulta kysyin. Koska puhetaide siis on niitä taiteita jotka parhaasta -päästä käyttävät puhetta, mutta sattuu olemaan muitakin sellaisia, niin -yritäppä sanoa, mitä sisältää puhetaide, kun sillä näin on puheissa -pontensa ja se sanoilla suorittaa tehtävänsä? Samoin kuin jos joku -kysyisi minulta noista taiteista, joita jo mainitsin, mistä hyvänsä: -"oi Sokrates, mikä on lukuoppi?" vastaisin hänelle niinkuin sinä äsken, -että se on joku niistä joilla on pontensa puheessa; ja jos hän vielä -kysyisi: "mitä käsittäen?" sanoisin: paria ja epäparia, paljoko ykkösiä -kummassakin on kulloinkin. Jos hän taas kysyisi: "mitä taidetta kutsut -sinä laskuopiksi?" sanoisin senkin olevan noita jotka sanalla kokonaan -suorittavat tehtävänsä; ja jos hän vielä kysyisi: "mitä käsittää -se näin tehdessään?" vastaisin kuten ehdotusten-tekijät -kansankokouksessa,[12] että muissa kohdin laskuoppi on samaa kuin -lukuoppi, ne kun käsittävät samaa esinettä, nim. paria ja epäparia -lukuja; senverran ne vain eriävät toisistaan, että laskuoppi myös -tutkii, missä paljouden suhteessa parit ovat keskenään, epäparit -keskenään[13] sekä parit ja epäparit toisiinsa. Ja jos joku tiedustaisi -minulta tähtitiedettä, ja minun väittäessäni että sekin suorittaa -sanoilla kaikki tehtävänsä, kysyisi: "mitä nuo tähtitieteen sanat, oi -Sokrates, koskevat?" vastaisin minä niiden koskevan tähtien, auringon -ja kuun kulkua, missä nopeuden suhteessa nuo kulut ovat keskenään. - -Gorgias. Ja siinä olisit oikeassa, Sokrates. - -Sokrates. Tee sinäkin siis jo selkoa puolestas, Gorgias! Puhetaide -näkyy siis olevan niitä jotka sanoilla suorittavat kaikki tehtävänsä, -puheilla pääsevät määränsä perille -- eikö niin? - -Gorgias. Niin on. - -Sokrates. Sanoppa siis, mitä se sisältää? Mitä esinettä oleiden seassa -ne sanat käsittävät, joita puhetaide käyttää? - -Gorgias. Ihmiselämän suurimpia ja paraimpia oloseikkoja, oi Sokrates. - - -VII. Sokrates. Mutta, Gorgias, kiistanalainen on taaskin lauseesi eikä -vielä ensinkään ilmi selvä. Luultavasti olet juomatiloissa kuullut -laulettavan tuota pöytälaulua,[14] jossa laulaja luettelee, miten -terveenä-olo on parainta ihmiselle, sitä lähinnä kaunis muoto, -kolmanneksi, kuten laulun sepittäjä lausuu, pettämättä saatu rikkaus. - -Gorgias. Olenhan sen kuullut; mutta mitä varten tuon mainitset? - -Sokrates. Syystä että niiden etujen toimittajat mestarit,[15] joita -tuon laulun laatija ylisti, lääkäri, voimistelunopettaja[16] ja -rahamies, saattaisivat piankin tulla luokseni ja lausua, ensinnä -lääkäri: "oi Sokrates, Gorgias pettää sinua; sillä ei hänen taiteensa, -vaan minun tarkoittaa ihmisten suurinta etua." Jos minä nyt kysyisin -häneltä: "kuka sinä olet, joka noin puhut?" niin hän kai sanoisi -olevansa lääkäri. "Mitä siis sanot?" jatkaisin. "Ettäkö sinun taiteesi -tuote on kaikkein paras lahja?" -- "Kuinka ei niin olisi, Sokrates", -sanoisi hän kaiketi, -- "terveys?" Jos hänen jälkeensä sitten -voimistelunopettaja virkkaisi: "Kyllä minuakin, Sokrates, ihmetyttäisi, -jos Gorgias voisi tuoda näytteille mitään suurempaa hyvää taiteestaan -kuin minä omastani", niin sanoisin tällekkin: "mikäs sinä olet miehiäsi -ja mikä on toimesi?" -- "Voimistelun opettaja", sanoisi hän, "ja -toimenani on tehdä ihmiset ruumiiltaan kauneiksi ja väkeviksi." -Voimisteluttajan jälkeen lausuisi luullakseni rahamies, syvästi -halveksien kaikkia muita: "Mieti, Sokrates, näyttääkö mielestäsi -Gorgiaan tai kenenkä muun ihmisen hallussa olevan tavaraa, joka on -rikkautta parempi?" -- "Mitä", sanoisimme hänelle, "oletko sinä sen -lahjan laatija?" Hän sanoisi sitä olevansa. "Mikä mies sitten -oletkaan?" -- "Rahamies." -- "Mitenkä siis? ajatteletko sinä että -rikkaus on ihmisten paras tavara?" me kysyisimme. -- "Kuinkas muutoin!" -hän vastaisi. Siihen me taas sanoisimme: "Mutta Gorgias tuossa -kiistelee vastaan ja sanoo omasta taiteestaan lähtevän enemmän hyvää -ihmisille kuin sinun taiteestasi." Selvä on, että hän sen perästä -kysyisi: "ja mikä on tuo hyvä?" Siihen vastatkoon Gorgias. Ajatteleppas -siis nyt, Gorgias, että nuo ja minä molemmin kysymme sinulta tätä, ja -vastaa, mikä se on, jonka sanot olevan suurimman hyvän ihmisille ja -jonka mestariksi kehut itseäsi? - -Gorgias. Se mikä todella onkin suurin hyvä, Sokrates, jonka kautta -ihmiset itse puolestaan nauttivat vapautta ja samalla voivat kukin -yhteiskunnassaan hallita muita. - -Sokrates. Mitä siis sillä tarkoitat? - -Gorgias. Sitä, että kykenee sanoillaan uskottamaan tuomiosalissa -tuomareita, neuvoskunnassa neuvoston-jäseniä ja kansankokouksessa -kansalaisia, samoinkuin jokaisessa muussakin tilaisuudessa mihin -kansalaisia kokoontuu neuvottelemaan. Jopa, tämmöisen vallan saatuasi, -pidät orjanasi lääkärin, orjanasi opettajan; ja itse tuo rahamieskin -nähdään rahastelevan toiselle kuin itselleen, sinulle, joka pystyt -puhumaan ja sanoillasi joukkoja johtamaan.[17] - - -VIII. Sokrates. Nyt olet minusta varsin likeltä selvittänyt -puhetaidetta, millaisen arvelet sen taiteen olevan; ja, jos minä mitään -ymmärrän, sanot[18] sinä että puhetaide on jonkinlainen uskotus-seppä -eli suostutus-mestari, ja siihen sen koko toimi ja sen varsinainen -sisällys päättyy. Vai tiedätkö mainita puhetaiteen mitään enempää -voivan kuin vaikuttaa kuulijain sielussa uskomista ja suostumusta? - -Gorgias. En suinkaan, Sokrates, vaan sinä näytät minusta riittävästi -määritelleen asiaa. Tämä on juuri puhetaiteessa pääasia. - -Sokrates. Kuuleppas nyt, Gorgias! Jos kukaan tahtoo toisen kanssa -keskustellen saada selville juuri sen asian, josta puhe on, niin -tiedäppä että minäkin, kuten tahdon uskoa, olen niitä miehiä, ja -luulenpa sinuakin samanlaiseksi. - -Gorgias. Miksi niin sanot, Sokrates? - -Sokrates. Sen sanon heti. Mitä tulee tuohon puhetaiteesta lähtevään -uskotukseen, jonka mainitsit, niin enhän varmaan tiedä, mitä se lienee, -ja mitä seikkoja se koskee, mutta aavistan sentään mitä sillä tarkoitat -ja mitä se koskee. Siitä huolimatta mielin kuitenkin kysyä sinulta, -minkä sanot tuon puhetaiteesta syntyvän uskotuksen olevan ja mitä -asioita koskevan. Mistä syystä siis, vaikka asian aavistankin, sitä -vielä sinulta kyselen enkä itse esitä sitä? En sinun tähtesi, vaan -keskustelumme vuoksi, jotta se kehkiäisi niin, että puheenalainen asia -mikäli mahdollista siitä meille selviää. Sillä katso, eikö sinustakin -näytä minun olevan syytä tutkia tuota sinulta? Samoin kuin jos minä -esimerkiksi kysyisin sinulta, mikä Zeuxis[19] on maalaajien joukossa, -ja sinä sanoisit että hän on se joka maalaa kuvia, enkö silloin syystä -kysyisi, millaisia kuvia hän maalaa ja miten? - -Gorgias. Kaiketi. - -Sokrates. Senkö takia siis, että on muitakin maalaajia, jotka maalaavat -mikä mitäkin kuvia? - -Gorgias. Niin. Sokrates. Mutta ellei kukaan muu kuin Zeuxis maalaisi -kuvia, olisitkin hyvin vastannut? - -Gorgias. Enköhän! - -Sokrates. No sanoppa nyt myös puhetaiteesta: näyttääkö sinusta se yksin -vaikuttavan uskomista vai vaikuttavatko muutkin taiteet sitä? Tarkoitan -tämäntapaisia: jos joku opettaa jotakin asiaa, olkoon se mitä tahansa, -uskottaako hän tuota opittavaa oppivilleen vai eikö? - -Gorgias. No tietysti, Sokrates! Kyllä hän ennen kaikkea juuri uskottaa. - -Sokrates. Puhuaksemme taas samoista taiteista kuin äsken, eikö lukuoppi -ja lukutieteilijä opeta meille kaikki luvun seikat? - -Gorgias. Kyllä niin. - -Sokrates. Eikö hän siis myös uskota? - -Gorgias. Kyllä. - -Sokrates. Siis on luku-oppikin uskotus-seppä. - -Gorgias. Siltä näyttää. - -Sokrates. Jos siis joku kysyy meiltä, millaisen uskotuksen valmistaja -ja mitä koskien, vastaamme; kai hänelle: pari- ja epäpari-lukuja -koskevan opin, paljoko kutakin lajia on; ja samaten voimme toteen -näyttää että muutkin mainitsemamme taiteet kaikki ovat uskotus-seppiä -sekä minkä ja mitä koskien mikin, vai eikö niin? - -Gorgias. Kyllä niin. - -Sokrates. Ei puhetaide siis yksinään ole uskotus-seppä. - -Gorgias. Totta puhut. - - -IX. Sokrates. Koska tämä taide siis ei ole ainoa joka semmoisen työn -suorittaa, vaan muutkin sitä tekevät, voinemme tämän jälkeen, samoin -kuin taidemaalarista puhuttaissa, syystä kysyä, millaisen ja mitä -koskevan uskotuksen taide puhetaide on. Vai eikö sinusta ole oikein -näin kysyä? - -Gorgias. Kyllä minusta. - -Sokrates. Vastaa nyt siis, Gorgias, koska sinustakin näyttää niin -olevan. - -Gorgias. No sen uskotuksen, sanon minä, Sokrates, joka tulee -kysymykseen käräjissä ja muissa rahvaan kokouksissa, kuten jo äsken -lausuin, ja sitä koskien mikä on oikeaa ja väärää.[20] - -Sokrates. Kyllä minäkin arvasin sinun sitä ja noiden asiain uskotusta -tarkoittavan, oi Gorgias. Mutta ett'et ihmettelisi, jos vähän myöhemmin -kysyn sinulta semmoista, joka näyttää olevan selvää, vaan jota -sittenkin toistamiseen utelen, niin tiedä, että kysyn sitä sentakia -että keskustelumme jatkuisi järjestyksessä perille asti, en sinun -tähtesi, vaan ett'emme pelkän olettamisen nojassa tottuisi toisiltamme -ennen aikaa sanottavia riistämään, vaan että sinä mielipiteesi -perustalta saattaisit sanottavasi perille siihen suuntaan kuin itse -tahdot. - -Gorgias. Ja oikein näytät minusta siinä menettelevän, Sokrates. - -Sokrates. No katselkaamme nyt jo tätäkin. Sanotko mitään oppimiseksi? - -Gorgias. Sanon. - -Sokrates. Entä mitään uskomiseksi? - -Gorgias. Kyllä sitäkin. - -Sokrates. No, näyttääkö sinusta kumpikin, se että on oppinut ja se että -on saanut jonkun uskon, tieto ja uskominen olevan samaa vai eri -asioita? - -Gorgias. Kyllä minä, Sokrates, arvelen niiden olevan eri asioita. - -Sokrates. Oikein arvelet ja sen huomannet tästäkin. Jos joku kysyy -sinulta: saattaako, Gorgias, joku uskominen olla perätön ja toinen taas -tosiperäinen? niin myöntäisitpä arvatakseni. - -Gorgias. Kyllä. - -Sokrates. Mutta kuinkas? Onko tieto myös perätön ja tosiperäinen. - -Gorgias. Ei mitenkään. - -Sokrates. Selvä on siis, ettei uskominen ja tieto ole samaa.[21] - -Gorgias. Puhut totta. - -Sokrates. Mutta sekä ne jotka oppimalla ovat saaneet tiedon, että ne -jotka ovat tulleet uskomiseen ovat kuitenkin molemmat asiastaan -vakuutetut. - -Gorgias. Niin kyllä. - -Sokrates. Sallitko siis meidän otaksua kahta lajia uskotusta, jotka -vaikuttavat, toinen uskomisen ilman tietoa, toinen tositiedon? - -Gorgias. Aivan niin. - -Sokrates. Kumpaa lajia uskotusta luopi siis puhetaide käräjissä ja -muissa väenkokouksissa oikeutta ja vääryyttä koskevissa asioissa? -Sitäkö josta syntyy uskominen ilman tietoa vai sitäkö josta tieto? - -Gorgias. Onhan se selvä asia, että sitä josta syntyy uskominen. - -Sokrates. Puhetaide on siis, kuten näyttää, ainoastaan uskomista -luovan, mutt'ei oppia suovan uskotuksen tekijä oikeasta ja väärästä. - -Gorgias. Niin. - -Sokrates. Ei puhetaituri siis ole pätevä opastamaan käräjiä ja muita -väenkokouksia tietoon oikeasta ja väärästä, vaan ainoastaan uskottomaan -niitä.[22] Eikä hän tosiaan voisikaan niin vähässä aikaa opettaa niin -suurta joukkoa tajuamaan niin suuria asioita. - -Gorgias. Kai ei. - -Sokrates. Katsotaanpa siis nyt, mitä meidän oikeastaan on sanottava -puhetaiteesta. Enpä itsekkään vielä oikein oivalla, mitä siitä -sanoisin. Kun kaupungilla on kokous, jossa keskustellaan lääkärin -vaalista[23] tai laivanveistäjien tai jonkin muun ammattimiesten -luokkaan kuuluvan otosta, eihän silloin mikään puhetaituri voi ruveta -neuvoja antamaan, vai kuinka? Sillä selvä on, että kussakin vaalissa on -ammatissaan taitavin valittava. Sama on laita, kun keskustellaan -varusmuurien rakentamisesta tai satamain tai laivaveistämöjen -laittamisesta: ei silloinkaan puheniekkojen neuvoja kysytä vaan -rakennusmestarien. Eikä myöskään, kun neuvotellaan sotapäällikköjen -valinnasta tai taistelu-asemaan käymisestä vihollisia vastaan tai -lujain paikkain anastamisesta, vaan silloin ovat sota-asiain ymmärtäjät -neuvomassa eikä puhetaiturit. Vai mitä aattelet sinä, Gorgias, -tämmöisistä asioista? Koskahan sekä kehut itse olevasi puhetaituri että -tekeväsi muitakin puhetaitoisiksi, niin on kohdallaan että sinulta -kysellään taiteesi tehtävistä. Ja ajattele asiaa niin, että minä ajan -takaa sinun omaakin etuasi. Sillä arvattavasti yksi ja toinen täällä -läsnä olevista halunnee ruveta sinun oppilaaksesi, jommoisia jo -huomaankin eräitä, ehkä useitakin, mutta he ujostelevat ehkä -tiedustella asioita sinulta suorastaan. Ajattele siis, että minun -sinulta kysyessäni, hekin kyselevät näin: "mitä etua meille siitä -koituu, jos käymme sinun kouluasi, Gorgias? Mistä asioista me tulemme -kykeneviksi neuvoja valtiolle antamaan? Tokko ainoastaan siitä mikä -yleensä on oikein ja väärin, vai niistäkö myös mitä Sokrates mainitsi?" -Koetappa nyt vastata heille. - -Gorgias. No minäpä koetan, Sokrates, paljastaa sinulle selväksi -puhetaiteen koko voiman. Hyvä olikin, että opastit minut uralle. Sinä -tiedät kaiketi, että täkäläiset laivaveistämöt sekä Athenan -kaupunginmuurit ja satamain varustus syntyivät Themistokleen neuvosta, -osaksi myös Perikleen, mutta ei ammattimiesten neuvosta. - -Sokrates. Niin maine kertoo, Gorgias, Themistokleeseen nähden. -Perikleen kuulin itse neuvovan meitä keskimuuria rakentamaan. - -Gorgias. Ja milloin joku niistä miehistä, joita mainitsit, on -valittava, Sokrates, näet aina puhetaiturien neuvoja lausuvan ja -mielipiteensä asioista voitolle vievän. - -Sokrates. Tätä olen jo kauan itsekseni ihmetellyt, Gorgias, ja kysynyt, -mikä tenhovoima tuossa puhetaiteessa lienee. Joku yli-inhimillinen -voima siinä minusta ilmestyy, katsellessani sen suuruutta.[24] - - -XI. Gorgias. Jospa tietäisitkin, Sokrates, kaikki, miten se taide -sanalla sanoen sulkee itseensä kaikkien taiteiden voimat! Mainitsen -sinulle siitä selvän todistuksen. Olen usein käynyt veljeni tai muiden -lääkärien kera sairasten luona, jotka eivät ole tahtoneet syödä rohtoja -tai antaa lääkärin leikata tai polttaa vammojansa;[25] ja kun lääkäri -ei ole saanut heitä suostumaan, olen minä heidät taivuttanut -käyttämättä mitään muuta keinoa kuin puhetaidetta. Ja väitänpä vielä, -että, jos kaupunkiin mihin tahansa saapuu puhetaitoinen mies ja -lääkäri, ja niiden tulee kansankäräjissä tai jossakin muussa -kokouksessa puheilla kilpailla, kumpi heistä on valittava lääkäriksi, -lääkäri jää aivan huomaamattomiin toisen rinnalla, ja tuo aimo puhuja -valitaan siihen virkaan, jos hän vain tahtoo. Samoin jos on kilpailtava -minkä muun ammattimiehen kanssa tahansa, niin puhetaituri paremmin kuin -kukaan muu osaa houkutella ihmisiä valitsemaan itseään, sillä ei ole -sitä asiaa, josta hän ei osaisi jutella viehättävämmin kuin kuka muu -ammattimies tahansa kansassa. Niin suuri ja niin tenhoisa on siis tämän -taiteen voima. Kuitenkin tulee, Sokrates, käyttää puhetaidetta samoin -kuin kaikkea muutakin taistelukeinoa.[26] Sillä ei muutakaan -taistelutaitoa siltä pidä käyttää kaikkia ihmisiä vastaan, vaikka onkin -oppinut nyrkittelemään, nyrkkisillä ollen painimaan sekä aseilla -taistelemaan, niin että siinä voittaa sekä viholliset että ystävät; ei -sen takia tarvitse ystäviään piestä, pistää ja tappaa. Mutta jos joku -käytyään voimistelukoulua, ollen varreltaan vankka, siellä on oppinut -aimo nyrkkisoturiksi, sekä sitten rusikoikin isäänsä ja äitiänsä tai -jotakuta muuta omaistansa tai ystäväänsä, eipä siltä -- Zeus avita! -- -saa vihata hänen opettajiaan ja niitä jotka harjoittelivat häntä asein -taistelemaan ja ajaa heitä pois kaupungista. Sillä nämä opettivat -hänelle taisteluntemput sitä varten, että hän niitä käyttäisi -oikeudenmukaisesti vihollisia ja solvaajoita vastaan, torjumaan -ylläkköä, itse toraa aloittamatta; mutta kääntäen asiat nurin käyttää -hän voimaansa ja taitoansa väärin. Eivät opettajat siltä ole pahat, -eikä taide ole paha tai syypää, vaan luulteni ne jotka eivät käytä sitä -hyvin. Samoin on puhetaiteenkin laita. Sillä puhetaituri on tosin -pystyvä puhumaan kaikkia vastaan ja kaikista asioista, niin että häntä -hetaammin uskotaan kuin muita kansan joukoissa, puhukoon hän lyhyesti -sanoen vaikka mistä. Mutta ei hän kuitenkaan sentakia saa riistää -kunniaa lääkäreiltä -- vaikka hän sen kyllä osaisikin -- eikä muilta -ammattimiehiltä, vaan käyttäköön hän oikeudenmukaisesti puhetaidetta, -niinkuin taistelukeinoa ainakin. Mutta jos joku tultuaan -puhetaituriksi, sittemmin tämän taidon ja voiman nojassa tekee -vääryyttä, ei siltä, mielestäni, pidä hänen opettajaansa vihata ja -kaupungista karkoittaa. Sillä tämä opetti hänelle taidon oikeaa käyttöä -varten, mutta hän käyttää sitä päinvastoin. Taidon nurjaa käyttäjää on -siis oikein vihata, karkoittaa, tappaa, mutta ei viatonta opettajaa. - - -XII. Sokrates. Luulenpa, Gorgias, sinunkin kokemuksesta tuntevan monet -keskustelut[27] ja huomanneen niissä sen asianlaidan vallitsevan, -että keskustelijat eivät tyynesti malta keskenään selvitellä -keskusteltavaksi otettuja asioita ja näin opittuaan toisiltaan ja -opetettuaan toisiaan erota sovinnossa; vaan jos he joutuvat kiistaan -jostakin ja syyttävät toinen toistansa väärin esittäväksi tai -sekoittavaksi asian, suuttuvat he ja arvelevat toisen puhuvan -halventaakseen heitä, ja näin kiistanhalun sytyttyä jää itse -puheenalainen asia tutkimatta. Ja muutamastippa lopulta sangen rumasti -erotaan, herjaten toisiaan semmoisilla soimauksilla, että -läsnäolijoitakin suututtaa, kun rupesivat semmoisten ihmisten -kuulijoiksi. Minkä takia minä näitä puhun? Syystä että sinä mielestäni -nyt et puhunut aivan johdonmukaisesti etkä sopusoinnussa siihen, mitä -ensin lausuit puhetaiteesta. Minä arastelen kuitenkin kumota sinua, -sillä luulet ehkä minun tahtovankin vain kinata sinua vastaan eikä -puhuvan itse asian hyväksi, sitä selvittääkseni. Jos nyt sinä olet -samoja miehiä kuin minäkin, niin halustapa rupeisin sinua kuulustamaan; -mutta ellet ole, niin jätettäköön asia sikseen. Ja mitäs miehiä minä -sitten olen? Niitä, jotka mielellään sallivat kumota väitteitään, jos -eivät oikein puhu, ja mielellään myös kumoovat toisen väitteitä, jos ne -ehkä eivät ole oikeita, jopa miltei mieluummin sallivat kumota omia -väitteitään kuin kumoovat toisten omia. Sillä edellistä pidän minä -suurempana etuna, mikäli näet on parempi itse päästä mitä suurimmasta -pahasta kuin päästää siitä toinen. Sillä ei mikään mielestäni ole niin -suuri onnettomuus ihmiselle kuin valheellinen luulo niistä asioista -jotka paraikaa ovat meillä keskusteltavina.[28] Jos nyt siis sinäkin -myönnät olevasi tämmöinen mies, niin jutelkaamme. Mutta jos niiksi -näkyy, niin jättäkäämme jutut sikseen ja lopettakaamme keskustelu. - -Gorgias. Kyllä minäkin, Sokrates, myönnän olevani tuollainen kuin sinä -osotit olevasi. Mutta ehkä tarvinnee ottaa huomioon läsnäolijainkin -mieltä. Sillä ennenkun te tulitte, olin minä jo kauan ja pitkältä -pitänyt heille esitelmää; jos me nyt vielä jatkamme, tulee -keskustelumme varmaankin venymään pitkälle.[29] Meidän on siis -katsottava heidänkin puoltaan, ettemme pidätä heitä, jos joku tahtoo -toimittaa jotain muutakin. - - -XIII. Khairephox. Kuulettehan itsekkin, Gorgias ja Sokrates, näiden -miesten melulla osottavan haluansa vieläkin kuulla teidän puhettanne. -Älköön minulle kumminkaan sattuko sellaista kiirettä tointa, joka -pakottaisi minua lähtemään kuulemasta tämmöisiä puheita ja puhujia ja -toimittamaan jotakin tärkeämpää. - -Kallikles. Jumaliste, Khairephon! Olen minä jo monasti ollut saapuvilla -keskusteluja kuulemassa, mutta en tiedä, ovatko ne milloinkaan minua -niin huvittaneet kuin nyt. Jos siis puhuisitte vaikka kaiken päivää, en -väsyisi kuulemaan. - -Sokrates. Ei minun puolestani, Kallikles, ole mitään estetttä, jos -Gorgias vain suostuu. - -Gorgias. Häpeäähän siitä minulle olisi, ellen tuota tahtoisi, minä kun -itse tarjousin vastaamaan, kysyttäköön minulta jos mitä tahansa. Jos -siis läsnä olijoita miellyttää, niin jatka vain jutelmaa ja kysy mitä -ikänä mielit. - -Sokrates. Kuule siis, Gorgias, mitä minä oudoksun sinun lausumissasi. -Mutta ehkä puhuitkin oikein, vaikka minä en oikein ymmärtänyt sinua. -Sinä sanot osaavasi tehdä puhetaituriksi sen joka mielii sinulta sen -taidon oppia. - -Gorgias. Niin. - -Sokrates. Niinkö että hänen puhettaan kaikista asioista kansanjoukossa -uskotaan, vaikkei hän opeta, vaan ainoastaan uskottelee? - -Gorgias. Niin aivan. - -Sokrates. Lausuithan äsken, että terveydenhoidostakin puhuttaissa -puhetaituria uskotaan kernaammin kuin lääkäriä? - -Gorgias. Niin lausuinkin, nimittäin rahvaan kesken. - -Sokrates. Eikös tuo "rahvaan kesken" ole samaa kuin tietämättömien -kesken? Sillä ei hän suinkaan tietävien kesken ole lääkäriä -uskottavampi. - -Gorgias. Totta sanot. - -Sokrates. Jos hän siis on lääkäriä uskottavampi, eikö hän ole tietävää -uskottavampi? - -Gorgias. On kaiketi. - -Sokrates. Olematta kuitenkaan lääkäri, eikö niin? - -Gorgias. Niin. - -Sokrates. Mutta joka ei ole lääkäri, hän ei kai ymmärrä niitä asioita -joita lääkäri ymmärtää! - -Gorgias. Se on selvä. - -Sokrates. Siis tietämätöntä tietämätönten seassa uskotaan paremmin kuin -tietävää, jos puhetaituria uskotaan enemmin kuin lääkäriä. Seuraako se -tästä vai onko toisin? - -Gorgias. Kyllä se seuraa tässä kohden. - -Sokrates. Eiköhän kaikissa muissakin taiteissa asianlaita ole sama mitä -tulee puhetaituriin ja puhetaiteeseen? Itse asioita tämän taiteen ei -tarvitse tietää, miten niiden laita on, vaan ainoastaan keksiä joku -uskotuksen keino, niin että puhetaiturit näyttävät tietämättömien -silmissä tuntevan asiat paremmin kuin ne joilla niistä on tosi tieto. - - -XIV. Gorgias. Vaan eikös siitä synny oiva helpotus opinnoissa, -Sokrates, kun, vaikkei ole oppinut mitään muita taiteita kuin tuon -ainoan, kuitenkin hyvästi pitää puoliaan ammattimiesten rinnalla? - -Sokrates. Pitääkö puhetaituri tuon takia puoliaan muiden rinnalla vai -eikö pidä, sitähän saamme heti tutkia, jos siitä on etua -tutkimuksellemme; nyt tähystäkäämme ensiksi toista asiaa: onko -puhetaituri samalla kannalla oikean ja väärän, ruman ja kauniin, hyvän -ja pahan suhteen, kuin terveysopin ynnä niiden alojen suhteen joita -muut ammatit käsittävät, nimittäin, että hän tosin ei tunne niitä -itsiä, mitä hyvä ja paha, kaunis ja ruma, oikea ja väärä ovat, mutta on -sepinnyt niistä itselleen uskotuksen taidon, niin että hän -tietämätönnäkin näkyy tietämätönten seassa tietävän enemmän kuin -tietävä? Vai onko hänen täytymys ne tietää ja tarvitseeko sen, joka -aikoo oppia puhetaidetta, sinun luoksesi tullessaan osata ne asiat -edeltäpäin? Jos ei, onko sitte niin, että sinä, puhetaiteen opettajana, -et opeta oppiisi tulleelle mitään näistä -- sillä se ei kuulu sinun -virkaasi vaan toimitat ainoastaan niin, että hän joukon silmissä -näyttää niitä asioita tietävän, vaikkei tiedäkkään ja näyttää olevan -hyvä, vaikkei olekkaan? Vai etkö ensinkään kykene hänelle opettamaan -puhetaidetta, ellei hän edeltäpäin tiedä noitten asiain laitaa? Miten -onkaan näiden seikkain laita, Gorgias? Ja kautta Zeuksen, paljasta -kerrankin, kuten äsken lupasit,[30] minulle puhetaiteesi koko merkitys, -mikä se sitten lieneekin! - -Gorgias. Luulenpa, Sokrates, että hän senkin voi minulta oppia, ellei -se satu ennestään olemaan tuttua.[31] - -Sokrates. Hyvin sanottu, ja pidetään siitä kiinni! Jos teet jostakusta -puhetaiturin, pitää hänen välttämättä tietää oikeat ja väärät, joko -ennaltaan tai jälestäpäin sinulta opittuaan. - -Gorgias. Kaiketi. - -Sokrates. Kuules nyt! Totta kai rakennusasiat oppinut on -rakennusmestari? - -Gorgias. On kaiketi. - -Sokrates. Ja soitannon temput soittoniekka? - -Gorgias. Kyllä. - -Sokrates. Ja lääketieteen oppinut on lääkäri ja niin muillakin aloilla -samaan tapaan päätellen; mitä mikin onkaan oppinut, sellainen hän on, -miksi hänen tieteensä hänet teki -- eikö niin? - -Gorgias. Niin aivan. - -Sokrates. Eikö siis tämän perustelun mukaan oikean oppinut ole -oikeamielinen?[32] - -Gorgias. Kyllä kaiketi. - -Sokrates. Ja oikeamielinen tekee kai oikein? - -Gorgias. Tekee niin. - -Sokrates. Eikös puhetaituri siis välttämättä ole oikeamielinen ja -oikeamielisenä tahdo tehdä oikein? - -Gorgias. Siltä kumminkin näyttää. - -Sokrates. Ei oikeamielinen kaiketi milloinkaan tahdo tehdä vääryyttä? - -Gorgias. Ei suinkaan. - -Sokrates. Mutta puheemme mukaan täytyy puhetaiturin olla oikeamielisen. - -Gorgias. Niin. - -Sokrates. Ei puhetaituri siis milloinkaan tahdo tehdä vääryyttä. - -Gorgias. Nähtävästi ei. - - -XV. Sokrates. Muistatko vähää ennen lausuneesi, ettei siltä saa soimata -eikä maasta karkoittaa voimistelunopettajia, jos heidän opissaan ollut -nyrkkitaisturi väärinkäyttää nyrkittelyä ja tekee tuhoja? Samoin -myöskin, että jos puhuja käyttää vääryyteen puhetaitoansa, ei siitä saa -syyttää hänen opettajaansa ja ajaa häntä maasta pois, vaan syytettäköön -tuota joka vääryyttelee eikä käytä puhetaidetta oikein ja ajettakoon -hänet pois? Sanottiinko näin vai eikö? - -Gorgias. Sanottiin. - -Sokrates. Vaan nyt tuo sama mies, puhetaituri, ei näy koskaan voivan -vääryyttä tehdä. Vai kuinka? - -Gorgias. Ei näy. - -Sokrates. Ja alkupuolella puhettamme, Gorgias, mainittiin, että -puhetaiturin toimi puheillaan ei tarkoita tasalukuja ja epäpari-lukuja, -vaan oikeutta ja vääryyttä, eikö niin? - -Gorgias. Niin. - -Sokrates. Senpä takia minä silloin sinun puheittesi perusteella -otaksuin, että puhetaiturin toimi ei voisi milloinkaan olla mikään -väärinteon toimi, se kun aina suuntaa sanansa oikeuden puoleen; mutta -kun sitten vähän jälemmin virkoit, että puhuja saattaa käytellä -puhetaidetta vääryyteenkin, niin sitäpä oudoksuin, ja kuu mielestäni -sinun puheesi eivät oikein sointuneet sopuun keskenään, lausuin nuo -sanat, että jos olisit samaa mieltä kuin minäkin siinä että -erehtyneellä on etua erehdyksensä korjaamisesta, niin olisi syytä -jatkaa keskustelua, mutta jos olisit toista mieltä, heittäisimme sen -sikseen. Sittemmin on asioita tutkiessamme, kuten itsekkin näet, käynyt -ilmi, että puhetaiturin on mahdoton väärinkäyttää taitoansa ja tahtoa -tehdä vääryyttä. Mitenkä nyt tämän asian laita onkaan, sitä -tyydyttävästi selvittämään tarvitaan, jumaliste, Gorgias, koko pitkältä -pakinoita vielä. - - -XVI. Polos.[33] Mitä, Sokrates? Niinkö sinä todella arvelet -puhetaiturin toimesta, kuten nyt haastelet? Kai sentään ymmärrät, että -Gorgias vain häpesi olla myöntämättä sinulle, että puhetaituri tietää -nuotkin kaikki, mikä on oikeaa ja kaunista ja hyvää, ja että jos joku -hänen oppiinsa tullessaan ei niitä jo tiedä, opettaa hän ne sille. -Semmoisesta myöntymyksestä syntyi ehkä sitten jotakin ristiriitaa hänen -puheissaan, jommoista sinä halusta suotkin syntyvän, sinä kun itse -viettelit häntä tuommoisten kysymysten tolalle -- sillä kenen luulet -sinä kieltävän, ettei hän itse ymmärrä oikeuden käsitteitä yhtä hyvin -kuin osaa niitä toisillekkin opettaa? Mutta puheiden suistaminen -tuommoisiin todistaa törkeää sivistymättömyyttä. - -Sokrates. Polos kaunokaiseni! Siltä varaltahan me hankimmekin -itsellemme ystäviä ja poikia, että, jos itse vanhaksi tultuamme -kompastumme, te nuoremmat olisitte tarjona oientamassa meidän -vaellustamme sekä sanoissa että töissä. Niinpä nytkin jos minä ja -Gorgias erehdymme puheissamme, niin seiso sinä vieressä meitä -oientamassa, sillä siihen olet velvoitettu. Jos nyt joku myöntymys -mielestäsi näyttää tulleen tehtyä ilman riittävää syytä, niin tahdon -mielelläni peruuttaa väitteeni siinä kohdin, kuuhan vain kartat yhtä -asiaa. - -Polos. Mitä sitten? - -Sokrates. Pitkäpuheisuuden tulvaa, Polos, jota alussa yritit käyttää. -Supistaos se ahtaammalle! - -Polos. Mitä? Eikö minun ole lupa puhua niin pitkältä kuin tahdon? - -Sokrates. Ikäväksihän tosiaan olosi kävisi, ystäväni, jos tultuasi -Athenaan, jossa on vapaampi lupa puhua kuin missään muualla Hellaassa, -sinä nyt yksin jäisit tästä edusta osattomaksi. Mutta pane sille -ikävälle seikalle vastapainoksi toinen: jos sinä vain puhut pitkältä -etkä huoli vastata sulta kysyttäessä, niin eikö minunkin oloni käy -ikäväksi, paitsi jos saan lähteä tieheni ja päästä sinua kuulemasta? -Mutta jos jollain mielenkiinnolla olet seurannut keskusteluamme ja -tahdot sitä ohjata oikealle uralle, niin peruuta nyt, kuten sanoin, -sinäkin minkä verran hyväksi näet, ja vuoroin kysellen ja vastaten -kysymiin, samoin kuin minä ja Gorgias, näytä vääräksi minun väitteeni -ja salli minun näyttää vääräksi sinun väitteesi. Sillä kaiketi sinä -ymmärrät samoja asioita kuin Gorgiaskin? Vai miten? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Kai sinäkin siis kehoitat kysymään itseltäsi mitä kukin -kulloinkin haluaa, koskas tiedät kullekkin vastata? - -Polos. Niinpä aivan. - -Sokrates. Tee siis nyt kumpaa itse mielit, kysy tai vastaa! - - -XVII. Polos. Sen tahdon tehdä. Vastaa siis minulle, Sokrates, koskapa -Gorgias sinusta näyttää epäröivän puhetaiteen suhteen: minkä sanot sinä -sen olevan? - -Sokrates. Kysytkö, minkä taiteen minä sen sanon olevan? - -Polos. Kysyn. - -Sokrates. Ei se minusta ole mikään taide, Polos, sanoakseni sinulle -totuuden. - -Polos. No, mitäs se sinusta sitten on? - -Sokrates. Asia, josta sinä kirjassasi, jonka hiljan luin, sanot taiteen -syntyvän. - -Polos. Mitä tällä tarkoitat? - -Sokrates. Jotakin harjoituksella saatua taitoa.[34] - -Polos. Näyttääkö puhetaide siis sinusta olevan harjaantumista? - -Sokrates. Näyttää, ellei sinulla ole muuta sanottavaa. - -Polos. Mihin pystyvä harjaantuminen? - -Sokrates. Tuottamaan jotakin viehätystä ja nautintoa.[35] - -Polos. Eikö siis puhetaide näytä sinusta olevan jotakin oivaa, se kun -kykenee ihmisiä miellyttämään? - -Sokrates. Kuinka Polos? Joko sait minulta tietää, mitä arvelen sen -olevan, niin että jo voit kysyä, jotakin seuraavaa, eikö se minusta -näytä olevan jotain jaloa? - -Polos. Sainhan jo tietää, että se mielestäsi on jonkinmoista -harjaantumista! - -Sokrates. Tahdotko, kun pidät miellyttämistä niin tärkeänä, minun -mielikseni tehdä pienen asian? - -Polos. Halusta. - -Sokrates. Kysyppä minulta, mikä taide ruuankeitto minusta näyttää -olevan. - -Polos. Sanoppa sitten, mikä taide on ruuankeitto? - -Sokrates. Ei mikään, Polos. - -Polos. Mitä se sitte on? Sano! - -Sokrates. Sanonpa jo: jonkinmoista harjaantumista. - -Polos. Mihin? - -Sokrates. Tuottamaan jotakin viehätystä ja nautintoa, Polos. - -Polos. Mitä? Onko sitten ruuankeitto ja puhetaide samaa? - -Sokrates. Ei suinkaan; mutta ne ovat kumpikin eri osia samasta -harrastuksesta. - -Polos. Niin mistä sinä tarkoitat? - -Sokrates. Eihän liene törkeää tai säädytöntä, jos lausun mielipiteeni -suoraan?[36] Minua arveluttaa niin tehdä Gorgiaan tähden, ettei hän -vaan luulisi minun ilkamoivan hänen tointansa. Mutta enpä todella -tiedäkkään, harjoittaako Gorgias sellaista puhetaidetta jota minä -tarkoitan; sillä ei meidän äskeisestä juttelustamme vielä lainkaan -selvinnyt, mitä hän siitä ajattelee. Mutta mitä minä puhetaiteeksi -sanon, se on erään asian osa joka ei kuulu kaunisten lukuun. - -Gorgias. Minkä niin, Sokrates? Sanoppa, minua ensinkään ujostelematta! - - -XVIII. Sokrates. No, minun mielestäni, Gorgias, se on toimi eli -harrastus, joka ei kuulu taiteeseen, mutta vaatii hyvällä arviokyvyllä -varustettua, rohkeaa henkeä, jolla myös on luontainen lahja sukevasti -seurustella ihmisten kanssa. Ylipäänsä kutsun minä sitä mielistelyksi. -Tässä harrastuksessa näyttää minusta olevan useita muitakin osia, ja -yksi niistä on myös ruuanlaitto-taito, jota pidetään taiteena, mutta -joka minun mielipiteeni mukaan ei ole mikään taide, vaan ainoastaan -kokemuksen ja harjoituksen tointa. Saman mielistelyn osia ovat edelleen -puhetaide, niinikään koristelutaito[37] ja sofistiikka, siis neljä -osaa, esineinään neljä eri asiaa. Jos Polos nyt mielii kysellä, niin -kyselköön. Sillä hän ei ole vielä kuullut, millaisena mielistelyn osana -minä pidän puhetaidetta: häneltä jäi näet huomaamatta, etten vielä -vastannutkaan tähän kysymykseen, ja hän kysyy vain edelleen, enkö pidä -sitä kauniina taiteena. Mutta minäpä en vastaakkaan hänelle, katsonko -puhetaiteen olevan jotain kaunista vai rumaako, ennenkun olen sanonut -mitä se on. Eikä olisikkaan oikein, Polos, ennen vastata. Mutta jos -niin tahdot, kysy, minä mielistelyn osana minä pidän puhetaiturin -tointa. - -Polos. Kysynpä sitten ja vastaa: mikä osa se on? - -Sokrates. Tokkohan tajunnetkaan minua, jos vastaan: puhetaide on minun -ajatukseni mukaan varjokuva eräästä valtiotaidon osasta. - -Polos. Miten siis? Sanotko sen olevan kauniin vai ruman? - -Sokrates. Ruman toki! Sillä kaikki mikä on pahaa, sitä sanon rumaksi -- -koskapa mun täytyy vastata sinulle, ikäänkuin jo tietäisit mitä -tarkoitan. - -Gorgias. Zeus avita, Sokrates, enpä minäkään enää tajua mitä sinä -sanot. - -Sokrates. Et tietystikkään, Gorgias, sillä enhän vielä olekkaan asiaa -ehtinyt selvittää -- mutta tämä Polos on niin nuori ja raju.[38] - -Gorgias. Annappa hänen olla ja sano minulle, mitä sillä tarkoitat että -puhetaide on varjokuva jostakin valtiotaidon osasta. - -Sokrates. Koetanpa selvittää sinulle, mitä puhetaide minusta näyttää -olevan. Jos se sitte ei olekkaan sitä, niin kumotkoon Polos tässä -mielipiteeni. Onko mitään, mitä kutsut sieluksi ja ruumiiksi? - -Gorgias. Kuinkas ei! - -Sokrates. Luuletko niiden kummankin voivan olla jossakin hyvinvoinnin -tilassa? - -Gorgias. Kyllä. - -Sokrates. Entäs hyvinvoinnin tilassa, joka vain siltä näyttää, mutta ei -sitä ole? Minä tarkoitan esimerkiksi tämmöistä: monet näyttävät voivan -ruumiillisesti hyvin, niin ettei kukaan, paitsi lääkäri tai voimistelun -opettaja, voisi huomata, etteivät he sittekään jaksa hyvästi. - -Gorgias. Se on totta. - -Sokrates. Sanonpa siis sekä ruumiissa että sielussa voivan olla -semmoista, joka tekee että ne näyttävät voivan hyvin, vaikk'eivät -voikkaan. - -Gorgias. Niin on. - - -XIX. Sokrates. Annappas, koetan paremmin selittää sinulle mitä -tarkoitan. Noita kahta esinettä varten on, sanon minä, kaksi taidetta. -Sitä joka on sielua varten kutsun minä valtiotaidoksi;[39] ruumista -varten olevaa en osaa yhdellä nimellä mainita. Mutta ruumiin hoidossa, -joka on yksi asia, erotan kaksi puolta -- voimistelun ja lääkeopin. -Samoin vastaa valtiotaidon alalla voimistelua lainsäädäntö, niinkuin -lääkeopin vastineena on lainkäyttö.[40] Nyt ovat nämä kaksittain -ikäänkuin sukua toisilleen, mikäli ne käsittävät samaa esinettä, -nimittäin lääkeoppi on sukua voimistelulle, lainkäyttö lainsäädännölle; -kuitenkin ne myös joltain puolen eroavat toisistaan. Nämä neljä -taidetta, jotka palvelevat toiset ruumista, toiset sielua, aina pitäen -silmällä näiden parasta, ne havaitsee nyt mielistely -- en sano sen -selvästi asiaa tajuavan,[41] vaan ainoastaan arviolta vaistoavan -- -jakautuu neljään osaan, hiipii noiden neljän taiteen alle, pukeutuen -niiden verhoon ja on olevinaan sitä jonka verho hänellä on yllään. -Siitä mikä on parasta se ei ensinkään pidä väliä, vaan sillä mikä -milloinkin on mieluisinta se pyydystelee älyttömyyttä ja lumoo sitä -luulemaan häntä mitä arvokkaimmaksi. Niinpä keittotaito pukeuu -lääkeopin verhoon ja on ymmärtävinään mitkä ruuat ovat ruumiille -parhaat; niin että jos lasten tai lapsellisesti ymmärtämättömien -miesten kesken olisi ratkaistava riita, kumpi paremmin ymmärtää, mitkä -ruuat ovat terveellisiä, mitkä vahingollisia, lääkärikö vai keittäjä, -lääkärin varmaan täytyisi oppeineen tietoineen kuolla nälkään. Tätä -minä siis kutsun mielistelyksi ja väitän sen semmoisen olevan jotakin -rumaa, oi Polos -- sillä sinulle minä tämän sanon koska se tähystelee -mieleistä heittäen sikseen parhaan. Enkä myönnä sen olevan niinkään -taiteen, vaan ainoastaan harjaantumisen, koska se ei ollenkaan tutki -millaisia ne keinot, joita se käyttää, luonteeltaan ovat, eikä siis -myöskään osaa tehdä selkoa kunkin perussyystä. Mutta minä en nimitä -taiteeksi mitään semmoista, joka on järkiperustaa vailla. Jos sinä -näissä kohdin olet eri mieltä, niin tahdon selvittää sinulle -mielipiteeni. - - -XX. Lääkeopin verhon vetää siis, kuten sanoin, mielistely keittotaitona -yllensä; voimistelun pukuun pujahtaa taas samalla tapaa somistustaito -ja ollen itsessään katala ja petollinen, epäjalo ja halpa, pettelee se -muodoilla ja väriloisteella, silosoreudella ja vaatteilla siinä määrin, -että sen vaikutuksesta tavoitellaan tuota vierasta kauneutta, mutta -halveksitaan omaa, voimistelun kautta saatavaa kauneutta. Mutta ettei -puheeni venyisi pitkäksi, tahdon puhua sinulle matemaatikkojen -tapaan,[42] -- silloin kaiketi hyvin käsittänet --: samassa suhteessa -kuin somistelu on voimisteluun, on keittotaito lääketaitoon; taikka -vielä paremmin näin: mitä somistelu on voimistelun, sitä on sofistiikka -lainsäädännön suhteen,[43] ja mitä keittotaito on lääkeoppiin, sitä on -puhetaide oikeudenhoitoon. Ne eroavat, kuten olen sanonut, luonnoltaan -toisistaan; mutta kun ne myös ovat liki toisiaan, niin sofistat ja -puhetaiturit[A] samassa toimessa ja samoissa puuhissa sekaantuvat -toisiinsa, eivätkä enää tiedä miten heidän on menetteleminen itsensä -suhteen, yhtä vähän kuin muutkaan tietävät mihin heitä käyttää. Sillä -ellei sielu hallitsisi ruumista, vaan se hoitaisi itseään, ja jollei -sielu tarkoin tähystäisi ja erottaisi keittotaitoa ja lääkeoppia, vaan -ruumis itse arvioisi ja punnitsisi niitä sille suloisten tunteiden -mukaan, niin kyllä silloin Anaxagoraan[44] lauselma tehoisi täydeltään, -rakas Polos -- ovathan ne asiat sinulle tutut --: kaikki olokappaleet -sekaantuisivat yhteen sekasokaan, eikä enää voitaisi toisistaan erottaa -lääkkeitä, terveellisiä ruokia ja keittoherkkuja. Siinä kuulit nyt, -mitä puhetaiturin toimi minun mielestäni on -- keittotaidon vastaverta -sielussa, niinkuin tämä taas vastaa sitä ruumiissa. Mutta olen ehkä -menetellyt kummasti siinä etten sallinut sinun pitää pitkiä puheita ja -olen itse venyttänyt puheeni näin pitkäksi. Mutta sen voi pätevällä -syyllä antaa minulle anteeksi. Sillä kun puhelin lyhyeltä, et sinä -minua ymmärtänyt etkä osannut käyttää vastauksiani, vaan tarvitsit -laajempaa esitystä. Jos nyt käy niin, etten minäkään osaa käyttää sinun -vastauksiasi, niin puhu sinäkin pitemmältä; mutta jos osaan, niin suo -mun niitä käyttää; sillä se on kohtuullista. Ja jatka nyt juttua tämän -vastaukseni varassa, jos osaat. - - -XXI. Polos. Mitäs sanoitkaan? Onko puhetaide mielestäsi mielistelyä -vai...? - -Sokrates. Minä sanoin sen olevan yhden mielistelyn puolen. Etkö sen -paremmin muista, vaikka vielä olet nuori, Polos? Kuinka sinun vasta -vanhempana käykään? - -Polos. Sinusta näyttää siis hyviä puhetaitureita valtioissa pidettävän -huonojen miesten arvossa, samoin kuin imartelijoita? - -Sokrates. Lausuitko tuon kysymyksenä vai alkuna johonkin puheesen? - -Polos. Kysymyksenä. - -Sokrates. Niitä ei minusta näy pidettävän minäkään. - -Polos. Kuinka? eikö pidettävän? Eikö niillä juuri ole enin valta -valtioissa? - -Sokrates. Ei ole, jos vallalla tarkoitat sellaista joka sen omistajalle -on hyvää. - -Polos. Sitähän tarkoitan. - -Sokrates. No silloin puhetaitureilla minusta näyttää olevan vähin valta -kaikista kansalaisista. - -Polos. Kuinka? Eivätkö he, ihan kuin itsevaltiaat hallitsijat,[45] ota -hengiltä kenen vaan tahtovat? Eivätkö he riistä tavaraa, keltä hyväksi -näkevät, ja aja maanpakoon? - -Sokrates. Jumaliste, Polos, joka lausumaltasi jään epäröimään, puhutko -tuon omasta puolestasi ja lausut sillä mielipiteesi vai kysytkö -minulta. - -Polos. Minä kysyn sinulta. - -Sokrates. Hyvä juttu, ystäväni! Kysytkö minulta siis yht'aikaa kahta -asiaa? - -Polos. Kuinka kahta? - -Sokrates. Etkös juur'ikään sanonut näin, että eivätkö puhetaiturit ota -hengiltä keitä vaan tahtovat, ihan kuin itsevaltiaat, ja riistä tavaraa -keltä hyväksi näkevät ja aja maanpakoon? - -Polos. Niin sen sanoin. - - -XXII. Sokrates. Sanonpa siis sinulle, että tuossa on kaksi kysymystä, -ja vastaan sinulle kumpaankin. Minä väitän, Polos, että puhetaitureilla -samoin kuin yksinvaltiailla on sangen vähän valtaa yhteiskunnissa, -kuten vastikään lausuin. He eivät tee, sanalla sanoen, mitään mitä -mielellään tahtovat; he tekevät vain sen mikä heistä kulloinkin näyttää -paraalta. - -Polos. No, eikö siinä juuri ole suuri valta? - -Sokrates. Ei, ainakaan sen mukaan kuin Polos sanoo. - -Polos. Minäkö niin sanon? Enhän minä sitä sano.[46] - -Sokrates. Jumaliste! Niin, ethän sanokkaan, sillä sinä väitit, että -suuri valta on jotain hyvää vallanpitäjälle. - -Polos. Niin, sitä väitin kyllä. - -Sokrates. Luuletko siis sen olevan ihmiselle hyvää, että hän saa tehdä -mitä mielii ja paraaksi näkee, vaikkei hänellä ole järkeä? Ja tätäkö -sinä sanot suureksi vallaksi? - -Polos. En suinkaan. - -Sokrates. Jospa nyt kävisit minua kumoomaan todistamalla että -puhetaitureilla on järkeä ja että puhetaiturin toimi on taidetta eikä -mielistelyä! Mutta, jos jätät minun kumoomatta, niin tehkööt -puhetaiturit ja yksinvaltiaat yhteiskunnissa mitä ikänä heidän mielensä -tekee, eivät he sillä kuitenkaan hanki mitään hyvää omakseen, jos valta -on, kuten väität, jotakin hyvää, mutta järjettömästi tehdä mitä mieli -haluaa, sehän, kuten itsekkin myönsit, on jotakin pahaa. Etkös -myöntänyt? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Kuinka siis puhetaitureilla tai yksinvaltiailla olisi suuri -valta yhteiskunnissa, paitsi jos Polos kumoten Sokrateen todistaa että -he tekevät mitä tahtovat. - -Polos. Tuota miestä -- -- --! - -Sokrates. Minä väitän, etteivät he tee mitä tahtovat. Kumoo nyt -väitteeni! - -Polos. Etkös äsken myöntänyt heidän tekevän mitä heistä näyttää -paraalta? - -Sokrates. Sen myönnän vielä nytkin. - -Polos. Eivätkö siis tee mitä tahtovat? - -Sokrates. Ei -- sanon minä. - -Polos. Vaikka tekevätkin mitä hyväksi näkevät? - -Sokrates. Ei sittenkään. - -Polos. Sinä haastelet hassuja ja mahdottomia, Sokrates. - -Sokrates. Älä tuomitse minua, potra Polos poikani -- puhutellakseni -sinua oman puhetapasi mukaisesti[B] --; vaan jos sinulla on jotain -minulta kysyttävää, näytä pikemmin toteen, että puhun perättömiä; -muussa tapauksessa, vastaa sinä minulle. - -Polos. No, vastaanpa sitte, saadakseni tietää, mitä oikein tarkoitat. - - -XXIII. Sokrates. Näyttävätkö sinusta ihmiset tahtovan juuri sitä, mitä -milloinkin tekevät, vai sitä, minkä vuoksi he sen tekevät?[47] Esim. -jotka juovat lääkärien antamia rohtoja, näyttävätkö ne sinusta tahtovan -sitä mitä tekevät, nimittäin juoda rohtoja ja kärsiä kipua siitä, vai -sitä jonka vuoksi juovat, nimittäin tervehtyä? - -Polos. Tietysti he tahtovat tulla terveiksi. - -Sokrates. Sama on laita mertakulkevain kauppiasten[48] ja muiden -rahaliikkeen harjoittajien: he eivät aina mieli sitä, mitä kulloinkin -tekevät. Sillä kukapa mielellään lähtee merelle vaaroja koettelemaan -tai kuka mielii vaivalloisia toimipuuhia. Vaan he tahtovat luullakseni -sitä, jonka vuoksi he lähtevät merille, nimittäin rikastua; -rikastuakseen he kulkevat merta. - -Polos. Kaiketi. - -Sokrates. Ja niin kai on kaikissa asioissa: jos joku tekee jotakin -jonkun tarkoituksen vuoksi, ei hän sitä tahdo mitä hän tekee, vaan sitä -mitä varten hän sen tekee -- eikö niin? - -Polos. Niin. - -Sokrates. Onko nyt olemassa mitään olokappalta, joka ei ole joko hyvä -tai paha tai sitä keskiväliä -- ei hyvä eikä paha? - -Polos. Välttämättä täytyy niin olla, Sokrates. - -Sokrates. Kai myönnät, että viisaus, terveys, rikkaus[49] ja muut -sellaiset ovat hyvää, vaan niiden vastakohdat ovat pahoja? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Mutta sellaisia asioita et kai sanone hyviksi etkä pahoiksi, -joissa toisinaan on hyvää, toisinaan pahaa, toisinaan ei kumpaakaan, -jommoisia ovat istuminen, astuminen, juokseminen ja vesillä-kulku, -niinpä myös kivet, puut ynnä muut sellaiset esineet? Etkös semmoisia -tarkoita? Vai ovatko ne, joita ei sovi sanoa hyviksi eikä pahoiksi, -joitakin muita? - -Polos. Ei, vaan nämä tämmöiset. - -Sokrates. Tekevätkö ihmiset nyt näitä keskivälisiä asioita hyväin -asiain vuoksi vai hyviä keskivälisten vuoksi? - -Polos. Keskivälisiä kaiketi hyväin vuoksi. - -Sokrates. Jotain hyvää siis takaa ajaen me astelemme, kun astelemme, -arvellen sen olevan parempaa; ja päinvastoin seistessämme seisomme -samasta syystä, jonkun hyvän vuoksi -- eikö niin? - -Polos. Niin. - -Sokrates. Emmekö myös, jos jonkun tapamme tai ajamme maanpakoon tai -riistämme joltakulta tavarat, tee sitä syystä että luulemme olevan -meille parempi niin tehdä kirin olla tekemättä. - -Polos. Kyllä niin. - -Sokrates. Hyvän takia siis näitä kaikkia tehdään? - -Polos. Sen myönnän. - - -XXIV. Sokrates. Emmekö siis olleet yhtä mieltä siinä, että emme tahdo -niitä asioita joita teemme toisen asian vuoksi, vaan tuota jonka vuoksi -me ne teemme? - -Polos. Niin varsin. - -Sokrates. Emme siis tahdo noin vain ilman aikojamme tappaa tai ajaa -maanpakoon ihmisiä tai riistää heiltä tavaraa, vaan ainoastaan jos se -on hyödyllistä, tahdomme niin tehdä; vaan jos se on vahingollista, emme -tahdo. Sillä sitä mikä on hyvää me tahdomme, kuten sanoit, mutta mikä -ei ole hyvää eikä pahaa tai on pahaa, sitä emme tahdo. Eikö niin? -Puhunko mielestäsi totta, Polos, vai enkö? Mikset vastaa? - -Polos. Totta. - -Sokrates. Jos siis olemme yhtä mieltä tässä, niin sanoppa minulle: Jos -joku -- olkoon yksinvaltias tai puhetaituri -- tappaa tai ajaa -maanpakoon jonkun tai riistää häneltä tavaran, luullen tämän olevan -itselleen paremman, mutta se onkin hänelle pahempi, niin tekee tuo kai -sen minkä hän hyväksi näkee vai miten? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Mutta tekeekö hän todella myös mitä tahtoo, jos kerran tuo -teko on paha? -- Mikset vastaa?[50] - -Polos. Ei hän mielestäni näy tekevän mitä tahtoo. - -Sokrates. Voiko siis tämmöisellä olla suurta valtaa yhteiskunnassaan, -jos kerran oman myöntymyksesi mukaan suuri valta on jotakin hyvää? - -Polos. Ei voi. - -Sokrates. Se oli siis totta mitä sanoin sinulle, että ihminen saattaa -tehdä yhteiskunnassa, mitä hän hyväksi näkee, eikä hän kuitenkaan ole -suurivaltainen eikä tee mitä tahtoo. - -Polos. Ikäänkuin et sinäkin, Sokrates, jos tarjonasi olisi vapaa valta -tehdä yhteiskunnassa mitä ikänä hyväksi näkisit, sitä ottaisi -kiitollisesti vastaan, vaan olisit mieluummin sitä vailla, ja -nähdessäsi jonkun ottavan hengiltä tai tavaroilta tai vangitsevan kenen -vaan hyväksi näkisi, et tätä kadehtisi! - -Sokrates. Tarkoitatko näin tehtävän oikeudella vai väärin? - -Polos. Tehtäköön kummalla tavalla tahansa, eikö se sittenkin ole -kadehdittavaa? - -Sokrates. Älä semmoisia puhu, Polos![51] - -Polos. Kuinka niin? - -Sokrates. Ei pidä kadehtia, kun ei ole kateuden varaa, eikä kurjia sovi -muuta kuin surkutella. - -Polos. Sepä nyt! Siinäkö tilassa arvelet niiden ihmisten olevan, joista -puhun? - -Sokrates. Kuinkas muutoin. - -Polos. Jos joku ottaa hengeltä kenen hän hyväksi näkee, tehden tämän -oikeudella, näyttääkö se sinusta kurjalta ja surkuteltavalta? - -Sokrates. Ei näytäkkään, vaikk'eipä hän näytä kadehdittavaltakaan. - -Polos. Etkös juuri äsken sanonut semmoista kurjaksi? - -Sokrates. Sanoin semmoista, ystäväni, joka vääryydellä tappaa, vieläpä -sanoin surkuteltavaksi; vaan joka sen tekee oikeudella, sitä sanoin -semmoiseksi, jota ei sovi kadehtia. - -Polos. Pikemmin minusta se, jonka täytyy vastoin oikeutta kuolla, on -surkuteltava ja kurja. - -Sokrates. Vähemmin hän sitä on, Polos, kuin tappajansa ja vähemmin kuin -se joka oikeutta myöten kuolee. - -Polos. Mitenkä niin, Sokrates? - -Sokrates. Siksi, että suurin onnettomuus on vääryyden teko.[52] - -Polos. Onko se todella suurin? Eikö vääryyden kärsiminen ole suurempi? - -Sokrates. Ei suinkaan. - -Polos. Tahtoisitko sinä siis mieluummin kärsiä vääryyttä kuin tehdä -sitä? - -Sokrates. En oikeastaan tahtoisi kumpaakaan; mutta jos välttämättä -täytyisi joko tehdä tai kärsiä vääryyttä, niin ennen minä suostuisin -vääryyttä kärsimään kuin sitä tekemään. - -Polos. Et sinä siis suostuisi rupeamaan yksinvaltiaaksi? - -Sokrates. En, jos sinä sillä tarkoitat samaa kuin minä. - -Polos. Minä tarkoitan sillä samaa mitä äsken lausuin: että -yksinvaltiaan on valta tehdä yhteiskunnassa mitä itse hyväksi näkee, -siis tappaa, ajaa maanpakoon ja yleensä menetellä aivan oman mielensä -mukaan. - - -XXV. Sokrates. Ota varteen nyt, miekkonen, mitä minä sanon. Jos olisin -väkijoukon keskellä torilla, tikari kätkettynä kainalon alle, ja -sanoisin sinulle: Polos, olen vastikään saanut käsiini erinomaisen -mahtavuuden, oikean tyrannin vallan. Sillä jos mielestäni on tarpeen, -että joku noista ihmisistä, joita tuossa näet, heti paikalla kuolee, -niin täytyy juuri sen, jonka minä päätän, kuolla; ja jos mielestäni on -tarpeen että jonkun pääkoppa murskataan, niin murskataan se heti, tai -että joltakin revitään rikki vaatteet, revitään ne. Niin mahtava mies -minä olen tässä valtiossa. Jos sinä et ottaisi tuota uskoaksesi ja minä -näyttäisin sinulle tikarini, virkkaisit kenties sen nähtyäs: sillä -tapaa, Sokrates, voisi kuka tahansa olla mahtava mies. Sillä tapaa -voisit sytyttää tuleen kenen talon vain tahtoisit; jopa polttaa -Athenalaisten laivaveistämöt varastoineen sekä heidän kolmisoutionsa -ynnä muut aluksensa kaikki tyynni, niin valtion kuin yksityisten omat. -Mutta eihän tuo ole suurta valtaa, että noin tekee mitä haluttaa. Vai -oletko sitä mieltä? - -Polos. En tietysti sillä tavoin. - -Sokrates. Osaatko sanoa, mistä syystä et hyväksy tuommoista valtaa! - -Polos. Osaan niin. - -Sokrates. Sano sitten. Miksi? - -Polos. Siksi että henkilö, joka näin toimii, välttämättä joutuu -rangaistavaksi. - -Sokrates. Eikö se ole pahaa, että rangaistaan? - -Polos. Kaiketi. - -Sokrates. Siis selvenee sinulle taaskin, sinä merkillinen mies, että -suuri valta ainoastaan silloin on jotakin hyvää, kun ehdonvaltaiseen -toimintaan liittyy hyöty ja siinä nähtävästi tuo suuri valta onkin.[C] -Jos hyöty puuttuu, on se jotakin pahaa ja vähäväkistä. Mutta -tarkastakaamme tätäkin: sovimmehan siitä, että toisinaan on parempi -tehdä niitä semmoisia joita mainitsimme, tappaa tai ajaa maanpakoon -ihmisiä ja riistää heiltä omaisuus, toisinaan ei -- eikö niin? - -Polos. Kyllä vallan. - -Sokrates. Niin olemme siis siinä kohden samaa mieltä molemmin? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Milloin on siis mielestäsi parempi näin tehdä? Sano, minkä -rajan määräät? - -Polos. Vastaa sinä, Sokrates, itse siihen.[53] - -Sokrates. No, jos sinun on hauskempi kuulla sitä minulta, niin sanonpa, -että parempi on silloin, kun ne asiat tehdään oikeudenmukaisesti, -pahempi silloin kun niillä oikeutta poljetaan. - - -XXVI. Polos. Vaikeapa on kumota sinua, Sokrates! Vaan lapsikin voisi -sun kumota, sillä perättömiäpä puhut.[D] - -Sokrates. Kovinpa kiitollinen olisin sille lapselle niinkuin -sinullekkin, jos kumoisit väitteeni ja päästäisit minut typeryyteni -vallasta. Oi, älä väsy tekemästä tätä hyvää työtä ystävällesi, vaan -kumoo väitteeni! - -Polos. Eipä tosiaankaan, Sokrates, tarvitse tuoda esiin vanhoja juttuja -kumotakseen sinua. Eiliset ja tuonaiset tapahtumat riittävät kumoomaan -sinua ja toteen näyttämään, että monet ihmiset, vaikka vääryyttäkin -harjoittavat, ovat onnellisia. - -Sokrates. Mitkä tapahtumat? - -Polos. Näethän[E] tuon Perdikkaan pojan Arkhelaoksen, Makedonian -hallitsijan? - -Sokrates. Jollen näekkään, niin kuulen kumminkin hänestä. - -Polos. Näyttääkö hän sinusta olevan onnellinen vai onneton? - -Sokrates. En tiedä, Polos, kun en vielä ole miehen kanssa seurustellut. - -Polos. Kuinka? Seurustelemallako sen tulisit tietämään? Etkö jo -muutenkin täältä käsin voi arvata että hän on onnellinen? - -Sokrates. En jumaliste. - -Polos. Varmaankin sanot, Sokrates, ettet tiedä, onko -suurkuningaskaan[54] onnellinen. - -Sokrates. Niin sanonkin, ja totta se on, sillä minä en tiedä, kuinka -hänen sivistyksensä ja oikeamielisyytensä laita on. - -Polos. Mitä? siinäkö koko onnellisuus onkin? - -Sokrates. Siinä, ainakin mikäli minä arvelen, Polos. Sillä sivistynyt -ja hyvä[55] ihminen, niin mies kuin vaimo, on minun mielestäni -onnellinen, mutta väärämielinen ja paha on kurja. - -Polos. Kurja on siis sinun arvostelusi mukaan tuo Arkhelaos. - -Sokrates. Niin, ystäväni, jos hän vääryyttä harjoittaa. - -Polos. Kuinka hän ei vääryyttä harjoittaisi, jolla ei ollut vähintäkään -oikeutta nykyiseen valtakuntaansa, koska hänen äitinsä oli Perdikkaan -veljen, Alketaan orjanainen. Oikeuden mukaan hän siis olisi Alketaan -orja ja jos hän tahtoisi tehdä oikein, palvelisi hän nöyrästi Alketasta -ja olisi sinun mielesi mukaan siinä onnellinen. Mutta nyt hän sen -sijaan on ihmeen onneton, koska hän on tehnyt suurimpia vääryyksiä. -Ensinnäkin hän näet kutsutti luokseen tuon saman valtiaansa ja enonsa, -toimittaakseen muka hänelle takaisin Perdikkaan häneltä ryöstämän -vallan; mutta vieraspidoissa juovutettuaan hänet ja hänen poikansa -Alexandroksen, omanikäisen orpanansa, heitätti hän heidät vaunuihin, -ajatti yöllä ulos kaupungista, surmautti molemmat ja toimitti ne -näkymättömiin. Ja näitä vääryyksiä hän teki aavistamattakaan tulleensa -kurjimmaksi ihmiseksi eikä katunut niitä vähääkään. Eikä hän sitten -vähän jälkeenpäin halunnut tulla onnelliseksi sillä että rehellisesti -kasvattaisi veljensä, Perdikkaan aviosyntyisen pojan, noin -seitsenvuotiaan lapsen, joka oli lainmukainen vallanperijä, ja -luovuttaisi hallituksen, vaan heitätti hänet kaivoon hukkumaan sekä -selitti sitten hänen äidilleen Kleopatralle, että poika pyytäessään -kiinni hanhea oli pudonnut kaivoon ja saanut surmansa. Senpä takia hän -nyt, tehtyään enemmän vääryyttä kuin kukaan muu Makedoniassa, on muka -kurjin kaikista Makedonialaisista eikä onnellisin; ja luultavasti moni -Athenalainen ja sinä etupäässä tahtoisitte ennen olla kuka muu -Makedonialainen hyvänsä kuin Arkhelaos.[56] - - -XXVII. Sokrates. Jo alkupuolella keskusteluamme minä kiittelin sinua, -Polos, siitä että mielestäni olet hyvin harjaantunut puhetaitoon, -vaikka samalla huomautinkin ettet ole keskustelutaitoon oikein -perehtynyt. Ja tämäkö nyt on se todistus, jolla muka lapsikin voisi -minut kumota ja jolla sinä nyt, kuten itse luulet, olet kumonnut sen -väitteeni, että väärintekijä ei ole onnellinen? Niinkö, ystäväni! Vaan -enpä sittenkään myönnä yhtäkään sinun väitettäsi oikeaksi. - -Polos. Niin, sillä sinä et tahdo, vaikka asia sinusta onkin niin kuin -minä sanon. - -Sokrates. Sinä koetat, miekkonen, kumota minua puhetaiturin tempuilla, -niinkuin ne jotka kiistelevät oikeuden edessä. Sillä siellä luulevat he -kumoovansa toisiaan, jos voivat tuoda paikalle useita ja arvossa -pidettyjä todistajia väitettensä puolesta puhumaan, mutta vastustajalla -ei ole esiintuotavana kuin yksi todistaja tai ei yhtäkään. Mutta -tämmöinen kumoominen ei ole minkään arvoinen totuuteen nähden. Sillä -toisinaanpa syytönkin langetetaan monien ja arvossa pidettyjen miesten -vääräin todistusten nojalla. Ja niinpä tässäkin mitä nyt haastelet, -taitavat miltei kaikki Athenalaiset ja muukalaiset mennä sinun -puolellesi, jos tahdot ottaa heidät todistajiksi minua vastaan, etten -minä muka puhu totta. Todistajiksi rupee sinulle, jos niin tahdot, -Nikias[57] Nikeratoksen poika veljineen, joiden pyhittämiä -kolmijalka-kattiloita seisoo rivittäin Dionysoksen pyhäkössä; samoin, -jos tahdot, Aristokrates Skellioksen poika, jonka antama on tuo komea -templilahja Pythion pyhäkössä;[59] niinikään, jos tahdot, koko -Perikleen perhe tai joku muu suku, minkä vaan mielit täkäläisistä -siihen valita. Mutta enpä minä sittenkään, vaikka yksinkin olen, myönny -mielipiteihisi, sillä todisteesi ei pysty minua pakottamaan; -asettamalla minua vastaan monta väärää todistajaa koetat vain -karkoittaa minua tiloiltani ja oloiltani, totuudesta. Mutta ellen minä -saa sinua itseäsi yksinäsikin todistajaksi, joka myöntää minun olevan -oikeassa siinä mitä puhuu, niin enpä katso saaneeni toimeen mitään -mainittavaa siinä asiassa joka meillä nyt on käsillä; mutta enpä katso -sinunkaan sitä saaneen, ellen minä yksinäni taivu todistamaan sinun -puolestasi ja ellet sinä jätä hyvästi kaikille noille muille -todistajille. Tuo on tosin yksi laatu kumoomista,[59] kuten sinä ja -monet muut uskovat. Mutta on olemassa toisenkinlainen kumous, jota minä -taas tarkoitan. Pankaamme ne nyt rinnakkain ja katsokaamme, eriävätkö -ne missään toisistaan. Sillä eivätpä ne asiat, joista väittelemme, -olekkaan mitään vähäpätöisiä, vaan miltei juuri semmoisia, joiden tieto -on kunniakkainta, vaan tietämättömyys häpeällisintä. Sillä pääasiana -niissä on, saammeko tietää vai jäämmekö tietämättä, kuka on onnellinen -ja kuka ei. Niinpä heti alussa siinä, mistä nyt on puhe: sinä katsot -mahdolliseksi, että vääryyttä tekevä ja väärämielinen voi olla -onnellinen, koskapa arvelet Arkhelaoksen olevan onnellisen, vaikka -vääryydenkin tekijänä. Tajusimmeko oikein sinun näin ajattelevan? - -Polos. Niin vallan. - - -XXVIII. Sokrates. Mutta minä väitän että se on mahdotonta. Tämä on -siis yksi kohta missä olemme eri mieltä. Hyvä! No lieneeköhän -vääryydentekijä onnellinen myöskin jos hän joutuu edesvastuuseen ja -häntä kohtaa rangaistus? - -Polos. Ei suinkaan, vaan siinä tapauksessa hän on sangen onneton. - -Sokrates. Vaan jos väärintekijä saa vältettyä rangaistuksen, silloin -hän sinun arvostelusi mukaan on onnellinen? - -Polos. Niin väitän. - -Sokrates. Mutta minunpa mielestäni, Polos, väärintekijä ja -väärämielinen on aina kurja, kurjempi kuitenkin silloin kuin häntä ei -rangaista ja hänen väärintekonsa jää kostamatta, vähemmin kurja, jos -hän rangaistaan ja hänen väärintekonsa saa jumalilta ja ihmisiltä -oikeudenmukaisen kostonsa. - -Polos. Johan nyt yrität mielettömiä väitellä, Sokrates. - -Sokrates. Koettanenpa kuitenkin saada sinuakin, veikkoseni, puhumaan -samoin kuin minä, sillä minä pidän sinua ystävänäni.[60] Tässä kohden -olemme nyt siis eri mieltä. Mutta tähystäppä sinäkin asiaa! Lausuin kai -tuossa äsken että väärinteko on väärinkärsimistä pahempi. - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Vaan sinä sanoit väärinkärsintää pahemmaksi. - -Polos. Niin. - -Sokrates. Ja minä sanoin väärintekijäin olevan kurjia, ja sinä kumosit -minut.[61] - -Polos. Niin, totta jumaliste! - -Sokrates. Ainakin kuten itse luulet, Polos. - -Polos. Ja kaiketi syystäkin. - -Sokrates. Edelleen väität väärintekijöitä onnellisiksi, elleivät joudu -rangaistaviksi. - -Polos. Tottahan niin. - -Sokrates. Mutta minäpä väitän näiden tilaa kurjimmaksi; ne taas jotka -rangaistaan vääryydestään ovat vähemmän kurjat. Tahdotko kumota -tämänkin? - -Polos. No, tämähän on vielä työläämpi kumottava kuin tuo edellinen, -Sokrates![62] - -Sokrates. Eipä niin, Polos, vaan se on mahdoton, sillä totuutta ei -kumota milloinkaan. - -Polos. Miten tarkoitat? Otaksutaan että joku ihminen tavataan -vääryydellä pyrkimästä yksinvaltaan: hän otetaan kiinni, kidutetaan -kiristyslavalla, häneltä silvotaan jäseniä, poltetaan silmät päästä, ja -kärsittyään kaikellaista muuta häjyä häväistystä ja nähtyään lastensa -ja vaimonsa niitä kärsivän, naulataan hän viimeistä lukua ristiin tai -pistetään pikisäkkiin poltettavaksi.[63] Tämmöisenäkö hän siis olisi -onnellisempi kuin jos hän, vältettyään turmion, kohoo yksinvaltiaaksi, -hallitsee valtiossa koko elinikänsä, tehden mitä ikänä itse tahtoo, -niin että kansalaiset ja muukalaiset molemmin onnittelevat ja -kadehtivat häntä? Tätäkö mielestäsi on mahdoton perättömäksi näyttää? - - -XXIX. Sokrates. Nytkö taas, Polos, peloitat minua mörköjutuilla, vaan -jätät väitteeni kumoomatta! Äsken toit paikalle todistajia. Autaspa -sentään hiukan minun muistiani. Sanoitko: jos hän vääryydellä pyrkii -yksinvaltaan? - -Polos. Niin. - -Sokrates. Onnellisempi ei tosin kumpikaan heistä ole, ei tuo -vääryydellä yksinvallan anastanut eikä toinen joka rangaistuksen -kärsii, sillä kahdesta kurjasta ei liene toinen toistaan onnellisempi. -Onnettomampi on kuitenkin tuo turmion välttänyt ja tyranninvallan -saanut. Mitä se tietää, Polos? Nauratko? Onko sekin taas toisenlainen -todistus, että jos sanotaan jotakin, sitä nauretaan, mutta ei kumota? - -Polos. Etkö usko, Sokrates, että olet kumottu, kun väität tuommoisia, -joita ei yksikään ihminen ottane uskoakseen? Kysyppä vaan joltakulta -näistä täällä![64] - -Sokrates. Oi Polos, ei minusta ole valtiomieheksi. Viime vuonna jouduin -arvan kautta neuvoston jäseneksi. Kun silloin fyleeni vuorostaan oli -prytaani-toimessa ja minun kerran piti puheenjohtajana äänestyttää, -niin herätin naurua, kun en ollenkaan osannut tointani hoitaa. Älä siis -nytkään vaadi minua äänestyttämään läsnäolijoita, vaan ellei sinulla -ole sen parempaa todistusta, niin jätä, kuten jo sanoin, se[F] minun -toimekseni vuorostani, ja koettele todistusta semmoista kuin sen minun -mielestäni tulee olla. Minä en osaa puheitteni puolustukseksi tuoda -esiin muuta kuin yhden todistajan, oman vastustajani. Nuo monet muut -jätän minä sikseen ja tiedustan vain tuon yhden ainoan ääntä: muiden -kanssa en puutu puheisiinkaan. Katso nyt, tahdotko osaltasi jättää -minun haltuuni todistamisen, niin että sinä vain vastaat minun -kyselmiini. Uskon nimittäin minun itseni ja sinun ja joka ihmisen -olevan sitä mieltä, että pahempi on tehdä kuin kärsiä vääryyttä ja -pahempi on pahasta teostaan jäädä rankaisematta kuin tulla -rangaistuksi. - -Polos. Ja minä väitän, etten itse eikä kukaan muu ihminen niin -ajattele. Vai suostuisitko itse mieluummin vääryyttä kärsimään kuin -tekemään? - -Sokrates. Samoin kuin sinäkin ja kaikki muut. - -Polos. Ei sinneppäinkään! En minä etkä sinä eikä kukaan muukaan. - -Sokrates. Vastaatko siis? - -Polos. Vallan mielelläni, sillä haluttaapa minua kuulla, mitä sinulla -onkaan sanottavaa. - -Sokrates. Saadakses sen tietää, niin sanoppa minulle, ikäänkuin jos -taas kysyisin sinulta alusta alkain: kumpi näyttää sinusta, Polos, -pahemmalta, vääryyden tekeminen vai sen kärsiminen? - -Polos. Sen kärsiminen minusta. - -Sokrates. Ja kumpi rumemmalta; vääryyden teko vai sen kärsintä? Vastaa! - -Polos. Vääryyden teko. - - -XXX. Sokrates. Siis on se myös pahempaa, koskapa rumempaa. - -Polos. Eipä suinkaan! - -Sokrates. Minä ymmärrän: nähtävästi et pidä samana kaunista ja hyvää -etkä pahaa ja rumaa. - -Polos. En pidäkkään. - -Sokrates. Mutta miten sen laita lienee? Kun kehut kauniiksi kauniita -ilmiöitä mitä milloinkin semmoisia kuin elävien ruumiita, värejä, -muotoja, säveliä, harrastuksia, teetkö sen mitään erityistä silmällä -pitämättä? Niinkuin ensistikkin kauniita ruumiita: etkö sano niitä -kauniiksi joko sen hyödyn takia, jonka mukaan niitä sopii kutakin -käyttää, tai jonkun sulouden takia, jos niitä katsellessa tuntee -jotakin iloa eli viehätystä? Vai tiedätkös paitsi tätä vielä sanoa -jotakin ruumiin kauneudesta? - -Polos. En. - -Sokrates. Ja etkö täten kutsu kaikkia muitakin, niin muotoja kuin -värejä, kauneiksi joko jonkun sulotunteen tai hyödyn tai kummankin -takia? - -Polos. Kyllä niin. - -Sokrates. Ja ääniä ja soiton säveliä samaten? - -Polos. Niin. - -Sokrates. Entäs mitä tulee lakeihin ja harrastuksiin,[65] onkohan -niissä kauneutta muissakin kohden paitsi siinä että ne ovat hyödyllisiä -tai suloisia tai molempia? - -Polos. Ei minun luullakseni. - -Sokrates. Eikös laita ole sama myöskin tieteiden kauneuden? - -Polos. On aivan, ja oivasti, Sokrates, nyt määrittelet, kun kauniin -määrittelet sulotunteen ja hyvän mukaan. - -Sokrates. Siis on ruma määriteltävä vastakohdan, s.o. siitä lähtevän -kivuntunteen ja pahan mukaan? - -Polos. Niin välttämättä. - -Sokrates. Kun siis kahdesta kauniista toinen on toista kauniimpi, on se -sentakia kauniimpi että siinä on runsaammin jompaakumpaa tai molempia, -nim. suloisaa tai hyötyä tai molempia. - -Polos. Niin aivan. - -Sokrates. Ja kun kahdesta rumasta toinen on toista rumempi, on se -rumempi sen takia että siinä on runsaammin joko kipuisaa tai pahaa -- -vai eikö niin täydy olla? - -Polos. Varmaan. - -Sokrates. No, mitäs äsken sanottiin vääryyden teosta ja vääryyden -kärsimisestä? Etkö sanonut että vääryyden kärsiminen on pahempaa, mutta -sen tekeminen rumempaa? - -Polos. Sanoin. - -Sokrates. Jos nyt vääryyden teko on vääryyden kärsimistä rumempaa, eikö -se siis ole joko kipuisampaa ja sentakia rumempaa että siinä on -runsaammin kivuntunnetta tai pahaa tai kumpaakin? Eikö sekin ole -välttämätöntä? - -Polos. Kuinkas muutoin. - - -XXXI. Sokrates. Tarkastakaamme siis ensiksi, voittaako vääryyden teko -vääryyden kärsintöä kipuisuuden puolesta ja tuntevatko vääryydentekijät -enemmän kipua ja vaivaa kuin vääryydenkärsijät? - -Polos. Ei suinkaan, Sokrates, sitä. - -Sokrates. Ei ole siis kivuntunne siinä voitolla? - -Polos. Ei toki. - -Sokrates. Ellei siis kivuntunne, eivät molemmat puolet siinä saata olla -voitolla. - -Polos. Nähtävästi ei. - -Sokrates. Siis jää toinen puoli voitolle. Eikö niin? - -Polos. Niin. - -Sokrates. Pahan puoli? - -Polos. Niin näyttää. - -Sokrates. Jos siis vääryydenteossa pahan puoli on voitolla, niin lienee -se pahempaa kuin vääryydenkärsintä. - -Polos. Sehän on selvä. - -Sokrates. Olihan se niin, että useimmat ihmiset, jopa sinäkin myönsitte -minulle tässä äsken, että väärinteko on rumempaa kuin vääryyden -kärsiminen, vai kuinka? - -Polos. Kyllä niin. - -Sokrates. Ja nyt se näyttäysi pahemmaksi. - -Polos. Niin näyttää. - -Sokrates. Kumman ennen ottaisit, sen mikä on enemmin rumaa ja pahaa vai -senkö joka on vähemmin? Vastaa vain pelkäämättä, Polos; ei sinulle -siitä mitään vahinkoa tule. Tuo esiin[66] arastelematta keskustelulle -ikäänkuin lääkärille vammasi, ja vastaa kysymiini myöntämällä tai -kieltämällä! - -Polos. En minä tuota enempää rumaa ja pahaa ennen ottaisi, Sokrates. - -Sokrates. Entäs joku muu ihminen? - -Polos. Ei hänkään luullakseni ainakaan tuon puheen mukaan. - -Sokrates. Totta siis oli mitä sanoin, etten minä etkä sinä eikä kukaan -muu ihminen mieluummin tahtoisi tehdä väärin kuin kärsiä vääryyttä, -sillä edellinen on kuin onkin pahempaa. - -Polos. Niinpä näyttää. - -Sokrates. Näetkö nyt, Polos, miten meidän toteennäytöt pantuina -rinnakkain eivät ollenkaan pidä yhtä; sinun väitteesi myöntävät kaikki -oikeaksi paitsi minä; minulle riität sinä yksin sekä myöntäjäksi että -todistajaksi, sinun äänesi yksin otan minä lukuun ja annan kaikkein -muiden mennä. Ja näin olkoon nyt tämän seikan laita. Katselkaamme tämän -jälkeen sitä toistakin asiaa, josta olimme erimieliset: onko, kuten -sinä arvelit, se että väärintekijä rangaistaan suurin onnettomuus -hänelle, vai onko, kuten minä arvelin, vielä pahempi se että hän jää -rankaisematta. Tarkastelkaamme asiaa näin: Että joku vääryyttä tehtyään -rangaistaan ja että häntä oikeudenmukaisesti kuritetaan, kutsutko sitä -samaksi asiaksi?[G] - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Voitko kieltää, että kaikki oikea, mikäli se oikeaa on, myös -on kaunista? Mieti ensin ja vastaa sitte! - -Polos. Siltä se kumminkin minusta näyttää. - - -XXXII. Sokrates. Tutki nyt tätäkin: jos joku jotakin tekee, eikö täydy -myös olla jokin, joka kokee eli kärsii tämän tekijän tointa?[67] - -Polos. Nähtävästi. - -Sokrates. Eikö kärsijä kärsi samaa mitä tekijä tekee ja samalla tapaa -kuin hän sen tekee? Esimerkiksi: jos joku lyö, eikö jotakin silloin -lyödä? - -Polos. Epäilemättä. - -Sokrates. Ja jos lyöjä lyö kovasti tai kiivaasti, niin lyötävänä olevaa -lyödään kai samoin? - -Polos. Niin. - -Sokrates. Lyötävänä olevaa kohtaa siis juuri sellainen kärsimys kuin -lyöjä sen toimittaa, eikö niin? - -Polos. Aivan. - -Sokrates. Samoin jos joku polttaa, eikö välttämättä jotakin polteta? - -Polos. Mitenkä muuten? - -Sokrates. Ja jos hän polttaa kovasti tai kipeästi, tuntee poltettavana -oleva siitä kipeän tai kovan polton? - -Polos. Aivan. - -Sokrates. Ja jos joku leikkaa, eikös silloinkin ole sama asianlaita? -Jotakin leikataan, vai miten? - -Polos. Niin. - -Sokrates. Ja jos leikkaus on suuri tai syvä tai kipua tuottava, niin -leikattavaa leikataan juuri niin kuin leikkaava leikkaa? - -Polos. Ilmeisesti. - -Sokrates. Katso nyt, myönnätkö ylipäänsä kaikista asioista oikeaksi sen -minkä lausuin, että tekoa kärsivä kärsii ihan saman minkä tekijä tekee. - -Polos. Sen kyllä myönnän. - -Sokrates. Jos nämä myönnetään, kysyn, kumpaa rankaisun saaminen on, -kärsimistäkö vai tekemistä? - -Polos. Sen täytyy olla kärsimistä, Sokrates. - -Sokrates. Joltakin tekevältäkö tulevaa kärsimistä? - -Polos. Tietysti -- kurittajalta. - -Sokrates. Joka asianmukaisesti kurittaa, kurittaa kai oikein? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Oikeuttako tehden vai eikö? - -Polos. Oikeutta. - -Sokrates. Siis jota rikoksestaan kuritetaan, hän kärsii oikeata? - -Polos. Nähtävästi. - -Sokrates. Mutta myönnettiinhän, että mikä on oikeaa on myös kaunista -- -vai? - -Polos. Kyllä niin. - -Sokrates. Noista kahdesta siis toinen tekee kaunista, toinen, hän jota -rangaistaan, kokee kaunista. - -Polos. Niin. - - -XXXIII. Sokrates. Mutta jos se on kaunista, eikö se myös ole hyvää, -sillä onhan se joko suloisaa tai hyödyllistä? - -Polos. Niin, välttämättä. - -Sokrates. Hyvää kokee siis se jota rangaistaan? - -Polos. Siltä näyttää. - -Sokrates. Hän nimittäin hyötyy siitä? - -Polos. Niin. - -Sokrates. Senköhän hyödyn hän siitä saa, jonka minä otaksun, että hän -tulee sielultaan paremmaksi, jos häntä oikeudella rangaistaan?[68] - -Polos. Todennäköisesti. - -Sokrates. Sielunsa huonoudesta kai hän jota rangaistaan pääsee -vapaaksi? - -Polos. Niin. - -Sokrates. Eikö hän siis vapaudu pahimmasta vammasta? Katso asiaa näin: -nähnetkö varallisuuden vaurastuksessa minkään muun huonouden haittaavan -ihmistä kuin köyhyyden?[69] - -Polos. Enpä muun, vaan köyhyyden. - -Sokrates. Entäs ruumiin vaurastuksessa? etkö luule heikkouden ja -sairauden ja rujouden ja semmoisten siinä huonoutena haittaavan? - -Polos. Luulenpa kyllä. - -Sokrates. Etkö usko sielussakin olevan jonkun vaivaisuuden? - -Polos. Uskon kyllä. - -Sokrates. Etkös kutsu tätä vääryyden, tietämättömyyden, pelkuruuden ja -muiden semmoisten nimillä? - -Polos. Kyllä vallan. - -Sokrates. Olet siis maininnut kolmenlaisen, näitä kolmea -- tavaraa, -ruumista ja sielua -- vaivaavan pahan: köyhyyden, sairauden ja -vääryyden. - -Polos. Niin. - -Sokrates. Mikähän näistä huonouksista on rumin? Eiköhän vääryys ja -ylimalkaan sielun huonous? - -Polos. Kaikittain. - -Sokrates. Jos siis rumin, on se myös pahin? - -Polos. Kuinka tarkoitat, Sokrates? - -Sokrates. Näin: sen mukaan mistä jo ennen sovittiin, on rumin aina -ruminta sen tautta, että se tuottaa joko suurimman kivuntunteen tai -vahingon tai molemmat. Eikö niin! - -Polos. Varsin. - -Sokrates. Mutta myönsimmehän jo vääryyden ja yleensä kaiken sielun -huonouden olevan ruminta. - -Polos. Niin myönsimme. - -Sokrates. Se on siis joko ikävintä[H] ja niin ollen ruminta, koska se -tuottaa suurinta tuskaa tai suurinta vahinkoa tai molempia. Eikö niin? - -Polos. Välttämättä. - -Sokrates. Onko nyt vääränä, hillimätönnä, pelkurina ja oppimatonna -oleminen tuskallisempaa kuin köyhänä olo ja sairastaminen? - -Polos. Ei minusta, Sokrates, ainakaan sen mukaan kuin nyt tuntuu. - -Sokrates. Tuo sielun huonous on kaikista ruminta, sentähden että se -jollakin luonnottoman suurella vahingolla ja hämmästyttävällä vammalla -varmaan voittaa muut, koskei se sinun väitteesi mukaan voita tuskan -tunteella. - -Polos. Selvästi niin. - -Sokrates. Vaan se mikä tuottaa suurempaa vammaa ja vahinkoa kuin kaikki -muut, eikö se vaan liene kaikkein suurin paha? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Niinpä vääryys ja hillimättömyys ja muu sielun huonous on -suurin paha maan päällä. - -Polos. Siltä näyttää. - - -XXXIV. Sokrates. Mikä keino päästää meitä köyhyydestä? Eiköhän -rahamiehen taito? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Mikä sairaudesta? Eikö lääkärintaito? - -Polos. Epäilemättä. - -Sokrates. Entäs mikä keino pelastaa pahuudesta ja vääryydestä? Jollet -tätä tietä pääse perille, niin tutkippa asiaa näin: Minne ja keiden luo -viemme ruumiiltaan sairastavia? - -Polos. Lääkärien luo, Sokrates. - -Sokrates. Minnekkä väärintekijöitä ja hillimättömiä? - -Polos. Tuomarienko käsiin tarkoitat? - -Sokrates. Kaiketi, rangaistaviksi? - -Polos. Niin juuri. - -Sokrates. Kai rankaisijat, säällisesti kurittaessaan, käyttävät -jonkinlaista oikeutta? - -Polos. Se on selvää. - -Sokrates. Siis rahamiehentaito pelastaa köyhyydestä, lääkärintaito -sairaudesta, oikea rankaisu hiilimättömyydestä ja vääryydenteosta. - -Polos. Niin näyttää. - -Sokrates. Mikä nyt näistä kolmesta on kaunein? - -Polos. Mistä kolmesta tarkoitat? - -Sokrates. Rahamieheu taito, lääkärintaito vai oikeudenkäyttö? - -Polos. Monin verroin muita oivempi on oikeudenkäyttö,[70] Sokrates. - -Sokrates. Eikö se siis, jos se on kaunein, tuota suurinta sulotunnetta -tai hyötyä tai kumpaakin? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Tuntuuko nyt suloisalta olla lääkärin parannettavana ja -ovatko potilaat heitä hoidettaissa iloisella mielellä? - -Polos. Eivätpä juuri luullakseni. - -Sokrates. Mutta se on kuitenkin hyödyllistä, vai? - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Niin, sillä potilas pääsee suuresta pahasta, niin että -terveeksi tullakseen kyllä kannattaa kärsiä tuskaa vähän aikaa. - -Polos. Varmaanpa. - -Sokrates. Kumpikohan on ihmiselle onnellisinta ruumiin puolesta, sekö -että lääkäri hänet parantaa vai että hän ei alunpitäenkään sairasta? - -Polos. Tietysti se, ettei hän ollenkaan sairasta. - -Sokrates. Sillä nähtävästi ei tuo pahasta pääsö ole onnellisuutta, vaan -se ettei alunpitäenkään ole pahasta mitään tiennyt. - -Polos. Niin se on. - -Sokrates. Mutta nyt: jos kaksi potevat jotakin, olkoon ruumiin tai -sielun vammaa, kumpi heistä on kurjempi, lääkärin parannuksen-alainenko -ja vammastaan vapautuva vai sekö jota lääkäri ei paranna ja vamma jää -vaivaamaan? - -Polos. Minusta on selvä, että se jot' ei lääkäri paranna. - -Sokrates. Eikös rankaisun kärsiminen ollut vapautumista pahimmasta -vammasta, huonoudesta? - -Polos. Oli. - -Sokrates. Niin, sillä rankaisustapa oppii himojansa hillitsemään ja -entistä enemmän oikeutta harrastamaan, ja se on ikäänkuin huonouden -parantaja. - -Polos. Niinpä kyllä. - -Sokrates. Onnellisin siis tosin se, jonka sielussa ei ole mitään -pahuutta, sillä sehän nähtiin olevan pahin vika. - -Polos. Ilmeisesti. - -Sokrates. Mutta häntä lähinnä onnellinen se joka vapautuu pahuudesta. - -Polos. Nähtävästi. - -Sokrates. Mutta tämä on kai se jota nuhdellaan, kovistellaan, -kuritetaan. - -Polos. Kyllä. - -Sokrates. Kurjinta on siis sen elämä, joka on vääryyden vallassa eikä -pääse siitä irti. - -Polos. Niin nähtävästi. - -Sokrates. Vaan eikös tässä tilassa ole juuri semmoinen, joka tekee -suurimpia ilkitöitä ja harjoittelee häjyintä vääryyttä, mutta kuitenkin -saa vältettyä kaikki nuhteet, kuritukset ja rangaistukset, niinkuin -kehuit Arkhelaoksen ja muiden tyrannien, puhetaiturien ja mahtajien -osanneen asiansa asettaa? - -Polos. Siltä näyttää. - - -XXXV. Sokrates. He näet ovat, ystäväni Polos, saaneet toimeen melkein -saman, kuin se, joka ankarain tautien vaivaamana saa vältettyä -joutumasta lääkärien kiusattavaksi ruumiillisten vammojensa tähden ja -parannettavaksi, koska hän, ikäänkuin lapsi, pelkää kipeästi koskevan, -jos häntä poltetaan tai leikellään. Vai eikö sinustakin ole näin? - -Polos. On tosiaan. - -Sokrates. Nähtävästi koska hän ei tiedä, minkä arvoinen on terveys ja -ruumiin täysikuntoisuus. Ja varonpa vain, Polos, kaiken sen johdosta, -mistä nyt olemme sopineet, että ne, jotka karttavat rangaistusta, juuri -menettelevät näin: he katsovat vain kivun tunnetta tuossa, mutta -ummistavat silmänsä sen hyödyltä, eivätkä ymmärrä, kuinka paljon -kurjempi on elää sairaan, jopa pilaantuneen, väärän ja jumalattomankin -sielun seurassa kuin asua sairaassa ruumiissa.[71] Sentähden koittavat -he parastaan, jäädäkseen rankaisematta ja tuosta suurimmasta pahasta -vapautumatta: siksi he hankkivat itselleen rahaa ja ystäviä ja mitä -suurinta taitoa puheillaan uskotella kuulijoitaan. Mutta jos se kaikki -on totta, mitä olemme toisillemme myöntäneet, Polos, niin huomaatko -mitä puheestamme johtuu? Vai tahdotko, että ne kerrotaan pääkohdittain? - -Polos. Ellet itse ole toista mieltä. - -Sokrates. Eikö siis seuraa, että suurin paha on vääryys ja vääryyden -teko? - -Polos. Niin näyttää ainakin. - -Sokrates. Ja tästä pahasta nähtiin päästävän sillä että rangaistaan? - -Polos. Niin näkyi. - -Sokrates. Vaan pahaan jäätävän jäämällä rankaisematta? - -Polos. Niinikään. - -Sokrates. Vääryydenteko on niinmuodoin suuruuteen nähden toinen paha; -mutta että vääryyden tehtyään jää rankaisematta, se on kaikkein -ensimmäinen ja suurin paha. - -Polos. Siltä näyttää. - -Sokrates. Mutta tästähän asiasta me juuri oltiin erimieltä. Sinä -kiittelit onnelliseksi Arkhelaosta, joka harjoitti mitä suurimpia -vääryyksiä, kärsimättä siitä vähintäkään rangaistusta; minä taas -päinvastoin olin sitä mieltä, että ken rankaisua kärsimättä harjoittaa -vääryyttä, olkoonpa hän Arkhelaos tai kuka muu ihminen hyvänsä, sen -täytyykin vasta olla ennen muita onneton. Arvelinpa myös että -onnettomampi on aina se, ken tekee, kuin ken kokee vääryyttä, -onnettomampi se, joka töistään jää rankaisematta kuin se joka -rangaistaan. Eivätköhän nämä olleet minun väitelmäni? - -Polos. Olivat ne. - -Sokrates. Ja eikös ne ole tosiksi näytetty? - -Polos. Niin näkyy. - - -XXXVI. Sokrates. Olkoon siis niin! Jos nyt tämä kaikki on totta, Polos, -missä on sitte tuo puhetaiteesta lähtevä suuri hyöty?[72] Sillä sen -johdosta, mitä nyt on myönnetty, täytyy itsekunkin mitä tarkimmasti -varoa, ettei tee vääryyttä, koska siitä saa kyllikseen kurjuutta kokea. -Eikös niin! - -Polos. Kaiketi. - -Sokrates. Ja jos hän hairahtuu vääryyteen, hän itse tai joku niistä, -joista hän pitää huolta, tulee hänen itse altansa mennä rangaistavaksi -sinne, jossa se heti voi tapahtua, tuomarin, ikäänkuin jonkun lääkärin -luo, ja mennä viipymättä, ettei vääryyden tauti vanhene ja muutu -parantumattomaksi mätähaavaksi, joka salaa syö sielua. Vai mitä on -meidän tästä sanominen, jos kerran ennen myöntämämme asiat pitävät -paikkansa? Eikös tämä päätelmä välttämättä näin soinnu yhteen edellisen -perustelun kanssa, mutta ei mitenkään muuten? - -Polos. Niin, mitäs meidän siihen on muuta sanottavaa, Sokrates? - -Sokrates. Ei puhetaiteesta siis ole meille mitään hyötyä, Polos, jos -sillä mielimme puolustaa omaa tai vanhempien tai ystäväin tai lastemme -tai isänmaan tekemää vääryyttä. Pikemmin otaksuisi sitä sopivaksi -päinvastaiseen tarkoitukseen: sen avulla pitäisi syyttää etupäässä -itseään, sitten myös sukulaisiaan ja ystäviään, kuka vain vääryyteen -turvaa, eikä saisi salata mitään, vaan pitäisi vetää rikos ilmi valoon, -jotta syyllinen kärsisi rankaisunsa ja tulisi terveeksi. Eikä siinä -saisi sallia itsensä eikä muiden arkana vältellä, vaan pitäisi -pakottaida umpisilmin ja uljaasti astumaan esiin, ikäänkuin lääkärin -leikattavaksi ja poltettavaksi, koska hyvän ja kauniin perille -pyrkiessä ei kivun poltosta saa väliä pitää. Jos rikos olisi vitsojen -veroinen, pitäisi tarjoutua piestäväksi, jos kahleitten, sidottavaksi; -jos rikos olisi sakoilla sovitettava, pitäisi ne maksaa, jos -maanpaolla, olisi maanpakoon mentävä, jos kuolemalla, olisi kuoltava; -ensin pitäisi olla sekä oma syyttäjänsä että muiden omaisien ja käyttää -siihen puhetaidetta, että rikosten tultua täydelleen ilmi, niiden -tekijät pääsisivät vapaiksi suurimmasta pahasta, vääryydestä. Sanommeko -näin olevan vai emmekö sano, Polos? - -Polos. Minusta nuo kyllä näyttävät mahdottomilta, Sokrates, mutta ehkä -ne sopeutuvat edellisiin. - -Sokrates. Joko täytyy siis peruuttaa nuo edellisetkin päätelmämme, tai -täytyy tämän viimeisenkin päätöksen välttämättömästi niistä johtua. -- -Eikö niin? - -Polos. Niin se kyllä todella on. - -Sokrates. Otaksutaan taas päinvastoin -- kierähtäin toisappäin,[73] -- -että on tehtävä pahaa jollekkin, viholliselle tai kelle tahansa, -- kun -ei vain itse koe vääryyttä viholliselta, sillä sitä on kartettava. -Mutta jos vihollinen vääryyttää jotakuta muuta, niin pitää kaikin -mokomin töillä ja puheilla toimittaa niin, ettei hän joudu siitä -rangaistavaksi eikä tule tuomarin eteen; mutta jos hän sinne tulee, on -niin keinoteltava, että vihollinen pääsee pujahtamaan pois ja jää -rankaisematta. Jos hän on ryöstänyt paljo rahaa, pitää toimia niin, -ettei hänen tarvitse maksaa sitä takasin, vaan saa sen pitää ja -kuluttaa omaksi ja omaistensa hyväksi väärällä ja jumalattomalla -tavalla; jos hän taas on rikoksellaan kuoleman ansainnut, toimittakoon -niin ettei hänen tarvitse, mieluimmin koskaan, kuolla, vaan pysyy -pahuudessaan kuolematonna, tai, ellei se käy päinsä, että hän eläisi -niin kauan kuin mahdollista tuommoisena. Tämmöisiin tehtäviin näyttää -minusta, Polos, puhetaide olevan omansa käytettäväksi; mutta -semmoiselle, joka ei aio vääryyttä tehdä, ei siitä minusta näytä -suurtakaan hyötyä olevan, jos siitä yleensä onkaan mitään hyötyä, sillä -tähän asti esittämissämme asioissa sitä ei missään tullut näkyviin. - - -XXXVII. Kallikles. Kuules, Khairephon, puhuukohan Sokrates tämän -tosissaan vai laskeeko hän piloja? - -Khairephon. Minun ymmärtääkseni hän puhuu ihmeesti tosissaan. Paras -kuitenkin kysyä häneltä itseltä. - -Kallikles. Sitäpä, totta jumaliste, haluankin! Sano minulle, Sokrates, -tuleeko meidän pitää puheitas pilana vai totena? Sillä jos sinä puhut -tosissasi ja jos todella kaikki mitä olet sanonut on totta, eiköhän -meidän, ihmisten, elämä silloin olisi aivan nurinpäin nurjahtanut ja -emmekö nähtävästi kaikissa tee aivan päinvastoin kuin pitäisi? - -Sokrates. Oi Kallikles, ellei eri ihmisten sieluntiloissa aina olisi -jotakin yhteistä, mitä milloinkin, vaan kukin meistä kokisi omaa, -muille outoa tilaansa, eipä olisi helppo tehdä omaa sieluntilaansa -toiselle ymmärrettäväksi. Tämän sanon minä ajatellessani, että sinä ja -minä nyt sattumalta olemme samassa mielentilassa, me kun molemmin -rakastamme[74] kahta esinettä: minä Kleiniaan poikaa Alkibiadesta ja -filosofiaa, sinä Athenan rahvasta ja Pyrilampeen poikaa. Nyt olen yhä -huomannut, että sanokoon lemmikkisi vaikka mitä ja asian olevan -kunneppäin tahansa, sinä, vaikka oletkin aimo puhuja, et taida häntä -vastustaa, vaan heilut sinne ja tänne. Niinpä jos sinä puhut jotakin -kansankokouksessa ja Athenan rahvas siihen väittää, ettei asia ole -niin, muutat sinä heti mielesi ja puhut tuon mieliksi, ja suhteessasi -Pyrilampeen kauniiseen poikaan olet joutunut samaan tilaan. Sillä -lemmikkisi mielihaluja ja sanoja on sinun mahdoton vastustaa, niin että -jos joku kummaksuisi niitä outoja asioita, mitä milloinkin noiden -mieliksi pakiset, vastaisit kenties hänelle, jos tahtoisit totuuden -sanoa, että jollei joku ensin lakkauta lemmikiltäsi semmoisia puheita, -et sinäkään lakkaa niitä lausumasta. Älä siis moiti, jos sinä saat -kuulla minulta samanlaisen vastauksen, äläkä kummeksi että minä -tämmöisiä haastelen, vaan kiellä minun lemmikkiäni, filosofiaa, näin -puhumasta. Sillä hänpä aina, hyvä ystäväni, puhuu niitä mitä minulta -nyt kuulet ja on paljon vähemmin huikentelevainen kuin toinen -lemmikkini. Sillä tuo Kleiniaan poika juttelee milloin niin, milloin -näin, mutta filosofia puhuu aina samaan suuntaan. Hänpä puhuu noita, -joita sinä nyt niin oudoksut: olithan itse saapuvilla niistä -keskusteltaissa. Tee siis jompikumpi: osota perättömäksi lemmikkini -puheet, jotka äsken esitin, ja todista että vääryyden teko ja -vääryydestään rankaisematta jääminen ei ole äärimmäinen onnettomuus, -tai, jos jätät sen kumoomatta, niin kautta koiran, tuon Egyptiläisten -jumalan,[75] ei Kallikles ole yhtä mieltä sinun kanssasi, oi Kallikles, -vaan jää kaiken elinikänsä epäsointuun sinun kanssasi. Ja kuitenkin -olisi luullakseni parempi minulle, että kanteleni soisi soraääniä tai -että koori jota johtaisin sekaantuisi soinnusta tai että useimmat -ihmiset olisivat erimieltä minun kanssani ja vastustaisivat minua, kuin -että minä, vaikka olen yksi, olisin epäsopusoinnussa itseni kanssa, ja -puhuisin ristiriitaisia. - - -XXXVIII. Kallikles. Oi Sokrates, sinä näytät mielestäni puheissasi -poikamaisesti röyhkeilevän ja viisastelevan[76] ihan juuri kuin ilmetty -rahvaanpuhuja: ja näin nyt näitä esität rahvaanpuhujain tapaan -saatettuasi Poloksen samaan pulaan, johon hän itse valitti Gorgiaan -sinua vastustaessaan joutuneen. Hän sanoi nimittäin Gorgiaan, sinun -kysyttyäsi, opettaisiko hän puhetaidetta semmoiselle, joka tulisi hänen -luokseen sitä oppimaan tietämättä oikeata ja väärää, kainostelleen ja -vastanneen kyllä sitä opettavansakkin ihmisten tavan takia, koska he -muuten paheksuisivat, jos ei siihen suostuttaisi; mutta tämän -myöntymyksen johdosta oli hän pakostakin tullut puhuneeksi ristiin ja -itseänsä vastaan, vaan sinä olit siitä iloinnut. Ja siitä Polos -pilkkasi sinua ja minun ymmärtääkseni aivan syystä. Mutta nytpä hän -itse on joutunut samaan pulaan; ja siitä minä en voi hyväksyä Polosta, -että hän myönsi sinulle olevan rumempi tehdä kuin kärsiä vääryyttä. -Sillä tämän myöntymyksen johdosta sait sinä hänet sanoihinsa solmituksi -ja häneltä suun suljetuksi[77] kun hän ei enää juljennut lausua mitä -todella ajatteli. Sinä kehut totuutta etsiväsi, Sokrates, mutta -todellisesti sinä vain tavottelet tämmöisiä törkeitä kujeita, jotka -ovat omiaan rahvasta miellyttämään, puhuen semmoista joka ei ole -luonnon, vaan ainoastaan lain mukaan kaunista;[78] sillä enimmäkseen -nuo kaksi, luonto ja laki, ovat toisiansa vastaan. Jos nyt joku -ujostelee eikä uskalla lausua, mitä ajattelee, pakotetaan hän puhumaan -ristiriitaisia asioita. Tuon salakujeen olet sinä nyt keksinyt ja -juonittelet sillä puheissasi, niin että jos joku esittää asiat lain -kannalta, sinä salaa livahdat kysäisemään luonnon mukaan, ja jos asiat -esitetään luonnon mukaan, käsittelet sinä niitä lain kannalta.[I] -Niinpä heti tuossa vääryyden teon ja sen kärsimisen kysymyksessä, kun -Polos puhui siitä mikä lain mukaan on rumempaa, johtelit sinä tuon -lainmukaisuuden luonnon tolaa perille. Sillä luonnon mukaan kaikki mikä -on pahempaa on rumempaa, siis myös vääryyden kärsintä, mutta lain -mukaan vääryyden teko. Sillä eipä moinen tila, vääryyden kärsintä, sovi -miehelle, vaan orjalle,[79] jonka on parempi kuolla kuin elää, koskei -hän, sorron ja häväisyn häntä kohdatessa, kykene suojelemaan itseänsä -eikä ketään muuta, jota hän rakastaa. Mutta minun luullakseni heikot -ihmiset ja suuret joukot ne ovat, jotka lakeja laativat. Itseään varten -ja oman etunsa mukaan he vain niitä laativat, etuansa silmällä pitäen -he määräävät mikä on kiitettävää, mikä moitittavaa. Pelottaakseen nyt -väkevämpiänsä ja niitä, jotka muuten kykenevät etuansa katsomaan, -jotteivät hyötyisi heidän edellään, saarnaavat he alati kuinka rumaa ja -vääryydellistä on oman hyödyn pyynti, ja että se on vääryyden tekoa, -kuu pyrkii saamaan enemmän kuin muut. Itse he kyllä tyytynevät, arvelen -ma, jos he, vaikka huonompinakin, saavat kaikki edut tasan. - - -XXXIX. Tästä syystä siis väitellään lain kannalta vääräksi ja rumaksi, -jos joku pyrkii saamaan enemmän etuja kuin muilla on, ja sitä huudetaan -vääryydeksi. Mutta luontopa, luullakseni, todistaakin päinvastoin -oikeaksi, että[80] paremman ja väkevämmän pitää saaman enempi etuja -kuin huonomman ja vähäväkisen. Ja ilmeisestihän asian laita näin -yleensä onkin. Niin muiden eläinten kuin ihmistenkin kesken, -kokonaisissa valtioissa ja kansakunnissa kaikkialla näet on katsottu -oikeaksi, että väkevämpi hallitsee heikompatansa ja omistaa enemmän -kuin hän. Sillä minkähän muun oikeuden nojassa Xerxeskään[81] ryhtyi -sotaan Helleenejä ja hänen isänsä Skythalaisia vastaan tai -- vaan -voisihan sellaisia esimerkkejä mainita vaikka tuhansia. Nämät ne -mielestäni toimivat luonnon ja, Zeus avita! luonnon lain mukaan, vaikka -ehkeivät sen lain mukaan, jonka me sepustamme.[82] Pienistä pitäen -otamme näet oman sukumme paraat ja väkevimmät ja orjuutamme heitä -loitsuilla ja lumouksilla, niinkuin jalopeurain pentuja kesytellään, -väittäin että muka tulee noudattaa yhdenvertaisuutta ja että siinä on -kauneus ja oikeus. Mutta jospa vain kerran oikein aimoluontoinen mies -ilmestyy keskellämme, kyllä hän, luulen ma, pian ravistaa yltään kaikki -nuo kahleet, murtaa aidat ja pääsee vapaaksi; hän tallaa tomuun kaikki -meidän kaavat, loitsut ja taikakeinot, kaikki luontoa vastaan sotivat -lait, ja nousten kapinaan kohoo hän herraksemme, tuo entinen orjamme -- -ja siinä luonnon oikeus ilmenee loistossaan. Näkyypä Pindaroskin[83] -viittaavan siihen mitä sanon, tuossa laulussa jossa hän lausuu: - - Laki kuningas on kaikkien - Niin jumalain kuin ihmisten; - -Tämä laki -- sanoo hän -- - - Väkivallan työnkin oikeuttaa, - Sit' eistää käsin voimakkain, - Herakleen töistä päättäin: ostamatta hän -- -- - -jotenkin tuohon tapaan hän puhuu, sillä en muista laulua ulkoa: hän -kertoo miten Herakles ajoi pois Geryonin härät, niitä häneltä lahjaksi -saamatta tai ostamatta, koska luonnon oikeuden mukaista on, että härät -ja kaikki muukin huonompien ja vähäväkisten tavara kuuluu uljaammalle -ja väkevämmälle. - - -XL. Tämä on totuus, ja sen älyät itsekkin, jos heität menemään -filosofiasi ja ryhdyt tärkeämpiin asioihin. Filosofia on kyllä, -Sokrates, hauskaa, jos sitä nuoruuden aikana maltillisesti -harjoitellaan. Mutta jos sen harrastusta jatketaan kohtuullista -kauemmin, sukeuu siitä turmio ihmisille. Sillä olkoonpa joku vaikka -kuinka hyvälahjainen, jos hän harjoittaa filosofiaa vanhemmaksikin -tultuaan, täytyy hänen jäädä taitamattomaksi kaikissa niissä asioissa, -joihin tarvitsee perehtyä, jos aikoo tulla jaloksi kunnon mieheksi ja -saavuttaa mainetta ja vaikutusvaltaa. Nuo "filosoofit" jäävät -tietämättömiksi valtion asetuksista[84] ja siitä puhetavasta, jota on -käyttäminen, kun on tekemisissä ihmisten kanssa sekä yksityisissä -että julkisissa oikeus-asioissa; heillä ei ole ollenkaan tietoa -ihmisten mielihaluista ja intohimoista, sanalla sanoen ei heidän -mielenluonteestaan.[85] Kun he sitten ryhtyvät käsittelemään jotakin -yksityistä tai julkista asiaa, joutuvat he perin naurettaviksi, samoin -kuin luultavasti valtiomiehetkin, jos he vuorostaan rupeisivat -osallisiksi teidän keskusteluihinne ja jutelmiinne. Sillä tähän sopii -tuo Euripideen[86] lauselma: kukin loistaa sillä alalla - - "ja suuntaa sinne rientojaan - ja siihen käyttää parhaan osan päivästään, - miss' oivimmaks on taidoltaan hän varttunut." - -Vaan sitä alaa missä joku on huono, sitä hän karttaa ja herjaa, samalla -kuin hän kiittelee toista alaa, suosien siinä omaa itseänsä, koska -luulee siitä itselleenkin kiitosta valuvan. Vaan oikeinta on, -luullakseni, käydä keskutietä ja olla osallisena molemmista: -filosofiasta sen verran kuin sivistyksen takia on edullista sitä -omistaa; eikä nuoren miehen olekkaan sopimatonta harjoitella -filosofiaa. Mutta jos mies vielä vanhempanakin filosofoitsee, niin asia -käy naurettavaksi, Sokrates. Minusta tuntuu suhteeni filosofian -harjoittajiin olevan hyvin samanlainen kuin soperteleviin ja -leikitteleviin. Jos näen lapsen, jonka iälle se vielä soveltuu, -sopertavan ja leikkivän, katson tuota mielikseni ja se on minusta -hauskaa, vapaanomaista ja lapsen iän mukaista; mutta jos kuulen pienen -lapsukaisen jo selvästi ja säntilleen puhuvan, on se minusta -vastenmielinen ilmiö, joka loukkaa korviani ja tuntuu orjamaiselta. Jos -taas kuulee aika miehen sopertavan tai näkee hänen leikkivän, näyttää -se naurettavalta ja epämiehuulliselta ja löylytettävältä.[87] Samalta -kannalta täytyy minun katsoa myös niitä jotka filosofoivat. Nähdessäni -nuorukaisen harrastavan filosofiaa, olen mielissäni, se tuntuu minusta -olevan hyvin paikallaan ja minä pidän häntä jalosukuisena miehen -alkuna, niinkuin toisaalta se nuorukainen, joka ei ollenkaan filosofiaa -harrasta, minun silmissäni on halpasukuinen eikä milloinkaan voi -innostua jotain jaloa ja kaunista toimittamaan. Mutta kun näen vanhan -miehen vielä filosofiaa ahkeroivan, hennomatta siitä luopua, silloin se -jo, Sokrates, on liikaa, ja tuommoista miestä saisi mielestäni jo -vitsoilla vinguttaa. Sillä niinkuin jo sanoin, semmoisen miehen, -olkoonpa jos kuinkakin lahjakas, täytyy lopuksi menettää kaikki -miehuutensa, kun hän karttelee julkisia paikkoja ja kansankokouksia, -joissa runoilija[88] sanoo "miesten tulevan mainioiksi", ja nuhjailee -nurkassaan kaiken ikänsä, supatellen piilossaan tiesi mitä, kolmen -neljän nuorukaisen kanssa: mitään vapaata, suurta ja nuorekasta ei -semmoinen koskaan tuo kuuluviin. - - -XLI. Sinua kohtaan, Sokrates, on mieleni varsin ystävällinen.[89] -Tuntuupa miltei minun käyvän sinun suhteesi samoin kuin Zethoksen -Amphionin suhteen Euripideen näytelmässä, jonka sanoja äsken mainitsin. -Minun tekee mieleni lausua sinulle jotakin samantapaista kuin edellinen -virkkoi veljellensä: Sinä "laiminlyöt" Sokrates, "mitä sinun tulisi -ahkeroida" ja "jalon henkesi luonteen sinä pilaat matkimalla poikasien -eleitä ja vehkeitä, et osanne säälleen asetella sanojas oikeuden -neuvoissa, et lausua sattuvaa ja vaikuttavaa sanaa etkä muiden edestä -antaa reipasta neuvoa." Ja kuitenkin, kelpo Sokrates -- ethän paheksu, -kun puhun suopeudesta sinua kohtaan -- eikö sinua sentään hieman hävetä -olla tuossa tilassa, jossa luulen sinun sekä muiden olevan, jotka -yhtenään pyrkivät eteenpäin filosofiassa? Jos nyt joku ottaisi kiinni -sinut tai kenen hyvänsä muun sinun kaltaisesi, syyttäen sinua -rikoksesta jota et ole tehnyt, ja raahaisi sinut vankityrmään,[90] niin -etpä varmaankaan tietäisi apua tai neuvoa: sinun huimaisi päätäsi, -seisoisit siinä suu ammollaan osaamatta mitään sanoa, ja tultuasi -oikeuden eteen, vaikka varsin halpa ja kurja mies rupeisikin -syyttäjäksesi, täytyisi sinun kuolla, jos hän julkeisi ehdottaa sulle -kuolemantuomiota. Ja kuitenkin, Sokrates, liekö tuo järkevää, - - "Jos miehen lahjakkaan - Tavattuansa taide tuiki tuhmentaa", - -niin ettei hän osaa auttaa itseään, ei pelastaa itseään eikä ketään -muuta suurimmista vaaroista, vaan vihamiehensä ryöstävät hänet puille -paljaille ja hänen täytyy suorastaan oikeudettomana elää -yhteiskunnassa? Tuommoista saapi -- suotakoon mun käyttää vähän karkeaa -lausetapaa -- sivaltaa korvalle kenenkään kostamatta. Ei, "totellos sa -neuvoain ja lakkaa" veikkonen, "todisteluista", tosi tointen -"runosoitelmaa sa viljele", -- niin, viljele sitä mistä "viisaan -maineen saat, ja heitä toisillen tuo rikkiviisas", en tiedä sanonko -hassutus vai lörpötys,[91] "jost' asuntoos ei kartu leivän kannikkaa." -Älä jäljittele miehiä, jotka mokomia turhia todistelevat, joutavia -jaarittelevat, vaan niitä joilla on eloa ja mainetta ja paljo muuta -hyvää. - - -XLII. Sokrates. Jos sieluni olisi kullasta, Kallikles, etkö luule että -ihastuisin, jos löytäisin jonkun noista kivistä, joilla kullan -puhtautta tutkitaan, jopa parhaan, semmoisen että kun sen rinnalle -panisin sieluni, voisin, jos se todistaisi mun hyvin hoitaneen -sieluani, tietää, että se koetinkivi riittää enkä tarvitsisi sen -enempää tutkimista?[92] - -Kallikles. Mitä varten semmoista kyselet, Sokrates? - -Sokrates. Sen sanon sinulle: nyt uskon, sinut tavattuani, tehneeni -tämmöisen onnellisen löydön. - -Kallikles. Miten niin? - -Sokrates. Tiedän hyvin, että jos sinä tunnustat oikeiksi ne aatteet, -jotka asuvat sielussani, ne jo semmoisenaan ovat todet. Arvelen näet, -että ken aikoo pätevästi tutkia sielua, elääkö se oikein vai eikö, -hänellä tulee olla yhtaikaa kolme ominaisuutta jotka kaikki löytyvät -sinulla, nim. älyä, suopeutta ja rohkeapuheisuutta. Tapaan usein -ihmisiä, jotka eivät kykene minua tutkimaan syystä etteivät ole -älykkäitä niinkuin sinä. Toiset ovat kyllä älykkäitä, mutta eivät tahdo -sanoa minulle totuutta, sentähden etteivät pidä väliä minusta niinkuin -sinä. Nämä kaksi vierasta taas, Gorgias ja Polos, ovat kyllä älykkäitä -ja minun ystäviäni, mutta heiltä puuttuu rohkeutta ja he kainostelevat -enemmän kuin kohtuullista on. Vai eikö niin? Meneehän heidän ujoutensa -niin pitkälle, että he pelkästä ujoudesta menevät puhumaan kumpikin -vastoin omaa itseänsä monen ihmisen kuullen, jopa tärkeimmistä asioista -juteltaissa. Mutta sinulla on kaikki nuo avut, joita ei muilla ole. -Sinä olet kyllin sivistynyt, kuten monet Athenalaiset voivat todistaa, -ja minua kohtaan olet suopea. Mistä sen päätän? Sen sanon sinulle. Minä -tiedän teitä olleen neljä opin osakasta ja tiedon toveria: sinä, -Tisandros Aphidnaista, Andron Androtionin poika ja Nausikydes -Kholargosta.[93] Kuulin teidän kerran tuumivan, mihin määrään asti -sopisi viisautta viljellä, ja muistan sen mielipiteen päässeen voitolle -teidän keskenänne, ettei saisi innostua harjoittamaan filosofiaa tuiki -tarkasti, vaan te kehoititte toisianne olemaan varoillanne, ettette -tulisi ylenmäärin viisaiksi, niin että itse huomaamattanne siitä -pilaantuisitte. Koska nyt kuulen sinun antavan minulle saman neuvon, -jonka annoit paraille ystävillesi, on tässä minulle riittävä todistus, -että todella olet suopeamielinen minulle. Ja ettei sua vaivaa liika -ujous, vaan uskallat puhua suusi puhtaaksi, sen sanot itse ja sen -todistaa myös puhe jonka vastikään minulle pidit. Siis olemme nyt tästä -asiasta selvillä: jos sinä keskustellessamme myönnät jonkun -mielipiteeni oikeaksi, on tämä kyllin pätevästi tutkittu sekä minun -että sinun puolelta eikä sitä tarvitse panna uuden koetteen alaiseksi. -Sillä etpä milloinkaan olisi mielipiteeseeni myöntynyt älyn puutteesta -etkä liiallisesta ujoudesta, etkä taas myöntyne siihen pettääksesi -minua, sillä olethan ystäväni, niinkuin itsekkin sanot. Missä siis -mielipiteemme käyvät yhteen, siinä on todella jo totuuden perille -saavuttu. Mutta kaikkein tärkeintä on kai, Kallikles, tutkia sitä -asiaa, jonka johdosta sinä moitit minua, nim. millaisen miehen tulee -olla, mitä hänen tulee harrastaa ja mihin määrään asti, niin vanhempana -kuin nuorempana. Sillä jos minun elämäni jossakin kohden ei käy oikeaan -suuntaan, niin tiedä se, etten ehdon tahdon hairahda, vaan paremman -tiedon puutteesta. Niinkuin siis olet alkanut minua oikeaan opastaa, -niin älä lakkaa siitä, vaan selitä minulle täydellisesti, mikä se on -tuo minun harrastettavani asia ja millä tavoin voin sen saavuttaa. Ja -jos huomaat minun nyt kyllä olevan samaa mieltä kuin sinä, mutta -myöhemmin menettelevän toisin kuin olen oikeaksi myöntänyt, niin pidä -minua aika hölmönä äläkä milloinkaan enää ohjaa minua oikeaan, koskapa -olen ihka arvoton. Toistappa nyt minulle alusta asti, missä sinä ja -Pindaros sanoitte oikean olevan, nimittäin luonnon mukaan. Siinäkö, -että väkevämpi vie heikommalta tavaran, että parempi hallitsee -huonompia ja että aimompi omistaa enemmän kuin halvemmat? Ethän väitä -tuon oikean olevan jotakin muuta, vai muistanko oikein? - - -XLIII. Kallikles. Juuri niin sanoin tuonain ja sanon vieläkin. - -Sokrates. Mutta sanotko sinä samaksi parempaa ja väkevämpää?[94] Sillä -en äskenkään saanut oikein tajutuksi, miten tarkoitit. Kutsutko -väkevämpiä paremmiksi ja tuleeko heikompien totella väkevämpiä? -Näytithän silloinkin mielestäni viittaavan siihen että suuret valtiot -luontaisen oikeuden nojassa hyökkäävät pieniä vastaan, koska ovat näitä -väkevämmät ja mahtavammat, niin että väkevämmyys, mahtavammuus ja -paremmuus ovat merkitykseltään samaa. Vai voiko samalla olla parempi ja -kuitenkin heikompi ja vähäväkisempi, tai väkevämpi ja kuitenkin -pahempi? Vai onko paremman ja väkevämmän merkitys sama? Määrittele -minulle nyt täsmälleen tämä: merkitseekö väkevämpi, parempi ja -mahtavampi samaa vai onko niillä eri merkitys kullakin? - -Kallikles. No sanon sen sinulle selvään: ne ovat samaa. - -Sokrates. Eikös monien joukko luonnon mukaan ole väkevämpi yhtä? Ja nuo -monet nehän lakia laativat tuota yhtäkin varten, kuten äsken sanoitkin? - -Kallikles. Niinpä kyllä. - -Sokrates. Noiden monien säädökset ovat siis väkevämpien säätämät? - -Kallikles. Aivan niin. - -Sokrates. Siispä myös parempien, sillä väkevämmäthän sinun puheesi -mukaan ovat paremmat? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Eikös heidän säädelmänsä ole luonnon mukaan kauniita, koskapa -ovat väkevämpien tekemiä? - -Kallikles. Ovat. - -Sokrates. Mutta nuo monet nehän oikeaksi säätävät, kuten sinä äsken -sanoit, että kaikilla pitää olla samat edut ja että häpeällisempi on -tehdä vääryyttä kuin kärsiä sitä? Onko niin vai eikö? Älä nyt huoli -ujoudesta hämmentyä, vaan sano pois: päättävätkö nuo monet oikeaksi vai -eikö, että kaikilla pitää olla samat edut eikä toisilla enemmän ja että -on rumempi tehdä kuin kärsiä vääryyttä? Älä ole suomatta minulle tätä -vastausta,[95] Kallikles, jotta, jos myönnät mielipiteeni oikeaksi, -saisin sille vahvaa tukea semmoisen miehen myönnöstä, joka kykenee -asiat oikein älyämään. - -Kallikles. No niin, nuo monet päättävät ja säätävät niin. - -Sokrates. Siis ei ainoastaan lain vaan luonnonkin mukaan on rumempi -tehdä kuin kärsiä vääryyttä, ja on oikein että kaikilla on samat edut. -Eipä siis tainnut olla aivan totta mitä ylempänä lausuit, että laki ja -luonto ovat vastakkain, etkä myös tainnut olla aivan oikeassa kun -syytit minua, että vastoin parempaa tietoani käytän puheissa semmoisia -kujeita, että kun toinen puhuu luonnon kannalta, minä johtelen -päätelmät lain kannalle ja päinvastoin. - - -XLIV. Kallikles. Tuo mies ei vain lakkaa lavertamasta! Sano minulle, -Sokrates, etkö sinä tuon ikäisenä häpee sanoja saivartamasta ja -väijymästä? Jos toinen varomatta tulee sopimatonta sanaa käyttäneeksi, -sieppaat sinä sen heti, muka kuin hyvänkin saaliin löydettyäsi! -Luuletko minun väkevämmistä puhuessani tarkoittaneeni muita kuin -parempia?[96] Enkö jo kauan ole sanonut, että parempi ja väkevämpi -minusta merkitsee samaa? Vai luuletko minun sitä tarkoittavan, että -kokoontuu roskaläjä orjia ja muuta mitätöntä väkeä, joilla ehkä vain on -enempi ruumiillista voimaa, ja nuo sitten sanovat että juuri tuo sama -on lakia? - -Sokrates. No niin, sa viisahin Kallikles! Niinkö tarkoitat? - -Kallikles. Juuri niin. - -Sokrates. Jonkun aikaa minä tosiaan jo arvelin sinun jotakin semmoista -tarkoittavan tuolla "väkevämmälläsi", ja kyselin sentähden sitä -toistamiseen, koska haluan varmasti tietää mitä sinä sillä ymmärrät. -Sillä ethän sinä[97] kumminkaan ole sitä mieltä että kaksi on paremmat -yhtä taikka että orjasi ovat sinua paremmat, sentähden että ovat -ruumiiltaan sinua vahvemmat. Sanoppa siis minulle alusta alkain, keitä -tarkoitat noilla "paremmilla", koska et ruumiiltaan väkevämpiä -tarkoita? Ja kuules, sinä ihmeteltävä mies! opastele minua hieman -lempeämmin oppiisi, jotten karkaisi koulustasi! - -Kallikles. Sinä ivaat, Sokrates. - -Sokrates. En, kautta Zethoksen,[98] ivaakkaan, Kallikles, tuon, jota -äsken käytit ivataksesi minua niin paljon! Ei, vaan sano nyt: keitä -tarkoitatkaan noilla "paremmilla"? - -Kallikles. Oivallisempia tarkoitan. - -Sokrates. Näetköhän, että itse latelet pelkkiä sanoja, mutta et ilmaise -itse asiaa! Etkö voi lausua minulle selvään, tarkoitatko noilla -paremmilla ja väkevämmillä järkevämpiä vai joitakin muita? - -Kallikles. Niin, totta Zeuksen, juuri niitä varsinaisesti tarkoitankin. - -Sokrates. Sinun väitteesi mukaan on siis usein yksi ymmärtäväinen -tuhansia tuhmia väkevämpi, ja tämän tulee hallita vaan heidän totella, -ja hallitsijalla pitää olla enemmän hyvää kuin hallituilla sillä -tätähän sinä ymmärtääkseni tahdot sanoa, enkä minä sinun sanojasi vaani --- jos tuo yksi on noita tuhansia väkevämpi. - -Kallikles. Niin sitä minä juuri tarkoitankin; sillä se on mielestäni -luontaista oikeutta, että jalompi ja järkevämpi hallitsee huonompiaan -ja omistaa enemmän kuin he. - - -XLV. Sokrates. Pysähdy nyt tähän! Mitäs sanot taas siihen? Otaksu, että -meitä olisi monta henkeä yhdessä, kuten nyt, ja meillä olisi paljo -ruokia ja juomia yhteisesti tarjonamme; mutta olisimme monenlaista -väkeä, toiset vahvoja, toiset heikkoja, vaan yksi meistä olisi näissä -asioissa muita ymmärtäväisempi, nim. lääkäri, jos kohta hän -luonnollisesti olisikin ruumiin voimiltaan toisia väkevämpi, toisia -heikompi, eiköhän hänen, kun syömisiin nähden olisi meitä muita -ymmärtäväisempi, täytyisi tässä kohden myös olla parempi ja väkevämpi? - -Kallikles. Epäilemättä. - -Sokrates. Tuleeko hänen siis, koska hän on parempi, saada näistä -ruuista enempi kuin meidän, vai pitääkö hänen hallitusvaltansa johdosta -tosin jakaa ne kaikki, mutta niitä nauttiessaan ja omaa ruumistaan -varten kuluttaessaan ei saada enempää kuin muutkaan, ellei hän tahdo -siitä vahinkoa kärsiä, vaan hänen tulee saada toisiin verraten enemmän, -toisiin vähemmän? Mutta jos hän sattuu olemaan kaikista heikoin, tulee -hänen, tuon paraimman, saada kaikkein vähimmin, Kallikles -- eikö niin, -veliseni? - -Kallikles. Tiesi, mitä jutteletkaan syötävistä ja juotavista ja -lääkäreistä ja jonnin joutavista! En minä niistä! - -Sokrates. Sanotko ymmärtäväisempää paremmaksi? Myönnä tai kiellä! - -Kallikles. Sanon. - -Sokrates. Mutta eikö paremman pidä saaman enemmän? - -Kallikles. Niin, mutta ei ruokia eikä juomia. - -Sokrates. Ymmärrän; mutta ehkä enemmän vaatteita -- ja -kutomataitoisimman tulee saada suurin vaate ja kävellä, väljin ja -komein puku yllään. - -Kallikles. Mitä vietävän vaatteita? - -Sokrates. Mutta kenkiä täytyy toki ilmeisesti sen saada enemmän, joka -niihin nähden on ymmärtäväisin ja paras. Suutarin tulee siis kaiketi -saada isoimmat kengät ja tallustella suurimmat kengät jalassaan. - -Kallikles. Mene kenkines! Ettäs yhtenään lavertelet! - -Sokrates. No jollet semmoisia tarkoita, niin kenties tämmöistä: -esimerkiksi maamiehen, joka ymmärtää maanviljelystä ja on siinä etevä, -hänen tulee kaiketi saada runsaimmat siemenjyvät ja kylvää peltoonsa -enemmän siementä kuin muut. - -Kallikles. Ainapa vain puhut tuota samaa, Sokrates. - -Sokrates. Enkä ainoastaan samaa, Kallikles, vaan myös samoista. - -Kallikles. Niin, jumaliste, puhutkin tosiaan aina vain suutareista, -vanuttajista, keittäjistä ja lääkäreistä, ikäänkuin keskustelumme -ollenkaan koskisi semmoisia. - -Sokrates. Etkö siis jo sanone, missä kohden tuo parempi ja -ymmärtäväisempi on oikeutettu enemmän saamaan kuin muut? Vai etkö -siedä, että minä sen ilmaisen etkä itsekkään huoli sanoa? - -Kallikles. Olenhan sen jo aikoja sanonut. Ensiksikin paremmista -puhuttaissa, keitä ne ovat, en niillä tarkoita suutareita enkä -keittureita, vaan niitä jotka, valtion asioissa järkevinä, älyävät -millä tavoin sitä paraiten on hallittava, eikä ainoastaan järkeviä, -vaan myös urheita, semmoisia jotka pystyvät tuumansa toteuttamaan -eivätkä uuvu sielun velttouteen. - - -XLVI. Sokrates. Näetkö, paras Kallikles, ettemme syytä toisiamme -samasta, sinä minua ja minä sinua? Sinä väität minun aina samaa hokevan -ja moitit minua siitä; minä sinua päinvastoin, ettet koskaan puhu -samoin samoista asioista, vaan määrittelet noita parempia ja väkevämpiä -milloin ruumiillisesti vankemmiksi, milloin järkevämmiksi, ja nyt tulet -taas toisen määritelmän kanssa: jonkinlaisia urhollisempia sinä nyt -tarkoitat noilla väkevämmillä ja paremmilla. No, sano nyt kerta -kaikkiaan, keitä nimität sinä paremmiksi ja väkevämmiksi ja missä -kohden? - -Kallikles. Mutta olenhan sen jo sanonut: valtiotoimia ymmärtäväiset ja -urheat. Sillä tämmöisten sopii valtiota hallita ja oikein on, että he -saavat enemmän etuja kuin muut, hallitsijat enemmän kuin hallittavat. - -Sokrates. Entäs itseäänkin, ystäväni?[99] - -Kallikles. Mitä tarkoitat? - -Sokrates. Että kukin hallitsee omaa itseään. Vai eikö olekkaan tarpeen -hallita itseänsä, vaan ainoastaan muita? - -Kallikles. Mitä tarkoitat tuolla "joka hallitsee itseänsä"? - -Sokrates. En mitään sen kummempaa, vaan tarkoitan samaa mitä ihmiset -yleensä, nimittäin siveää ja itsensä-hillitseväistä, joka hallitsee -itsessään asuvia haluja ja himoja. - -Kallikles. Kuinka herttaisen lapsellinen oletkaan! Sinä tarkoitat siis -noita yksinkertaisia hölmöjä, noita siivoja? - -Sokrates. Vaikkapa niinkin! Tietäneehän jokainen, että niitä tarkoitan. - -Kallikles. Aivan niitä, Sokrates.[100] Sillä kuinka ihminen voisi onnen -saavuttaa kenenkään toisen vallan alaisena? Ei, toista on hyvä ja oikea -luonnon mukaan, ja senpä esitän nyt sinulle suoraan ja ujoilematta. Ken -tahtoo oikein elää, hän laskekoon halunsa ja himonsa valloilleen -elköönkä niitä kuritelko, ja olkootpa jos kuinka suuret, pitää hänen -osata tarmollaan ja älyllään niitä palvella ja tyydytellä, mikäli himo -hänessä mihinkin syttyy. Mutta sepä ei olekkaan, luulen ma, useimpien -ihmisten vallassa, ja sentähden he häpeissään soimaavat noita toisia, -siten salatakseen omaa saamattomuuttaan, ja herjaavat hillimättömyyttä -rumaksi, tahtoen, kuten jo edellä sanoin, taivuttaa paremmankin -luontoisia ihmisiä orjan-ikeen alle; ja kun eivät itse osaa hankkia -himoilleen tyydytystä, veisaavat he raukkamaisuudessaan siveyden ja -oikeamielisyyden ylistystä. Niinpä tosiaan; sillä keitten osaksi -alkuaan tuli onni olla kuninkaan poikia tai luontaisella kyvyllään -hankkia itselleen joku arvo-asema tai yksinvalta tai herruus, mikähän -tosiaan olisi tämmöisille rumempaa ja pahempaa kuin itsensähillintö? -Nekö joilla on tilaisuus nauttia kaikkea hyvää, kenenkään panematta -esteitä heidän eteensä, nekö itse korottaisivat herraksensa tyhmän -joukon lakisäännöt, lorut ja porut?[101] Vai eikö tuo oikeuden ja -itsehillinnön ihanuus saattaisi heitä sangen surkeaan tilaan, kun eivät -kykenisi jakelemaan ystävilleen runsaampaa osaa kuin vihamiehilleen, -jopa vaikka hallitsevatkin yhteiskunnassaan? Ei, Sokrates, -- totuuden -mukaan, jota sanot harrastavasi, on asian laita näin: hekumassa, -hillimättömyydessä ja vapaudessa, jos niistä vain on auttajiksi -nautintoon, niissä se vasta onkin miehenkunto ja onnellisuus. Mutta -kaikki muut, nuo korukalut, nuo luonnottomat ihmisten keksimät -sopimukset ovat tyhjää lorua ja arvotonta rojua. - - -XLVII. Sokrates. Uljaasti ainakin sinä, Kallikles, ryntäät -mielipidettäni vastaan ja puhut ujostelematta. Sillä lausuthan nyt -selvään sen, mitä muut tosin ajattelevat, mutta eivät tahdo lausua. -Pyydän siis sinua ettet millään muotoa tee takaperoa, jotta todellakin -kävisi selville, miten on oikein eläminen. Sanoppa siis minulle: -väitätkö että himoja ei saa hillitä, jos tahtoo olla semmoinen kuin -tulee olla, vaan ne pitää päästää valloilleen ja antaa niille -tyydytystä jos jostakin päin ja että siinä on miehenkunto? - -Kallikles. Kyllä niin vain väitänkin. - -Sokrates. Ei siis olla oikeassa, kun onnellisiksi kiitellään niitä, -jotka eivät mitään kaipaa?[102] - -Kallikles. Sitten kivetkin ja kuolleet haudassa olisivat onnellisimmat. - -Sokrates. Mutta kyllä elämä sellainenkin kuin sinä suosit on -vaikea.[103] Enpä tosiaan kummeksisi, jos Euripides puhuu totta noissa -säkeissään: - - "Ken tiesi, eikö elo tääll' oo kuolemaa ja kuolo elämää?" - -ja emmekö oikeastaan olekkin kuolleita. Ja olenpa kuullutkin erään -viisaan miehen sanoneen, että me nyt täällä olemme kuolleet ja että -ruumiimme on hautamme[104] ja se sielumme osa, jossa himot asuvat, on -sitä laatua että se herkästi suostuu ja häilyy ylös ja alas. Siitäpä -joku sukkela mies, liekö tuo ollut Sikelialainen vai Italialainen, on -keksinyt vertauskuvan, vääntäen hiukan sanaa toiseen mieleen, ja -sanonut, että tuo mainittu sielun osa, ollen noin hetas uskomaan ja -aistillinen,[105] on kuin säkin hetale tai aistiastia. Samoin hän myös -sanoi että ohjattomat himon orjat ovat pohjattomat tyhmät kurjat[106] -ja sitä sielun osaa heissä, jossa himot sijaitsevat, se kun on aivan -hillimätön ja kyltymätön, vertasi hän sen täyttymättömyyden takia -reikäpohjaiseen astiaan. Päinvastoin kuin sinä, Kallikles, hän osottaa -että Tuonelassa -- jolla hän tarkoittaa näkymätöntä mailmaa -yleensä[107] -- nuo samat pohjattomat ovat surkeimmassa tilassa ja -kantavat pohjattomaan astiaansa vettä toisella samoin reikäpohjaisella -astialla, seulalla. Mutta seulalla hän, kuten kertojani minulle -selitti, tarkoittaa sielua. Seulaan vertasi hän taasen himollisten -sielua sentähden, että se on ikäänkuin reikiä täynnä, niin ettei siinä -pysy mitään sen löyhän uskon ja unheellisuuden tähden. Nuo ovat nyt -kyllä hieman outoja asioita, mutta ne selvittävät kuitenkin mitä tahdon -sinulle esittää saadakseni sinua, jos vain suinkin siihen pystyn, -muuttamaan mieltäsi, niin että tuon himojaan hillitsemättömän ja -kylläänsä saamattoman elämän edestä suosisit säädyllistä elämää ja -semmoista joka tyytyy hyvään, mitä milloinkin on saatavissa. Mutta -taivutankohan sinua muuttamaan mielesi, niin että uskot säädyllisten -olevan irstaita onnellisemmat, vai etkö sinä, vaikka sepittäisinkin jos -kuinka monta mointa tarua, siltä sen enempää muuta mieltäsi? - -Kallikles. Tuo jälkimäinen arvelusi, Sokrates, oli todenmukaisempi. - - -XLVIII. Sokrates. Kuules, kun kerron sinulle vielä toisenkin kuvatarun, -joka on kotoisin samasta oppipajasta[108] kuin edellinen. Katso, eikö -kummankin, kohtuullisen ja hillimättömän ihmisen elämä, sen mukaan kuin -sinä sen esität, ole samanlaista kuin jos kahdella miehellä olisi -kummallakin paljon astioita:[109] toisen astiat ovat eheät ja täynnä -mikä viiniä, mikä mettä, mikä maitoa tai muita senkaltaisia nesteitä, -mutta näitä noruu niihin kuhunkin niukoista lähteistä, monen vaivan -takaa ja vaikeasti. Saatuaan nyt astiansa täyteen tämä toinen mies ei -enää juoksuta niihin lisää, eikä huolehdi mistään, vaan on sen asian -puolesta tyynellä mielin. Toisen miehen on tosin, kuten edellisenkin, -mahdollinen noruttaa lähteistä nesteitä, vaikka vaivalloisestikkin; -mutta koska hänen astiansa ovat rauskat ja reikiä täynnä, täytyy hänen -yöt päivät yhtenään ammennella niihin, tai kiusaantua kovissa tuskissa. -Jos nyt näiden kahden elintapa on tämänlaatuinen, kehunetkohan vieläkin -hillimättömän elämää onnellisemmaksi kuin siveän? Taivutanko sanoillani -sinua myöntämään että säädyllinen elämä on säädytöntä parempi, vai enkö -taivuta? - -Kallikles. Et taivutakkaan, Sokrates. Sillä eihän tuolla, jonka astiat -aina ovat täynnä, enää ole mitään sulotunnetta, ja se onkin oikein -tuota kiven tapaista elämää, josta äsken puhuin: saatuaan astiansa -täyteen hän ei enää tunne iloa eikä surua. Mutta siinä se elämän -hauskuus onkin, että aina vahvalti valuu sisään.[110] - -Sokrates. Mutta missä paljon valuu sisään, siinä täytyy kai myös paljon -vuotaa ulos ja isoista lävistä sitä juoksee pois -- eikö niin? - -Kallikles. Varsin niin. - -Sokrates. Mutta jotain nälkäkurjen[111] elämäähän siinä taas esitätkin, -etkä kuolleen tai kiven! Sanoppa minulle: tarkoitatko semmoista tilaa, -että isoo ja syö isotessaan? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Ja että janoo ja juo janotessaan? - -Kallikles. Niin, ja väitänpä vielä, että kellä on kaikki himot ja voi -ne tyydyttää, hän iloitsee ja elää onnellisena. - - -XLIX. Sokrates. Hyvä juttu, ystäväiseni! Jatka siitä alusta eteenpäin -ja älä kainostele! Eikä minunkaan, kuten näyttää, tarvitse -kainostella.[112] Sano siis ensinnä: jos joku on rohtumissa ja niitä -syhyy ja hän saa mielin määrin kihnata ihoaan ja jatkaa kihnaamista -kaiken ikänsä -- elääkö hän onnellista elämää? - -Kallikles. Kuinka sopimaton oletkaan, Sokrates! Ihan ilmeisesti -rahvaanpuhuja! - -Sokrates. Siksipä, Kallikles, sainkin Poloksen ja Gorgiaan hämille, -niin että he nolostuivat. Mutta ethän sinä toki, joka olet niin -urhollinen, hämmästy etkä nolostu? Vastaa nyt vain! - -Kallikles. No -- voipi vaikka tuokin, joka kihnaa syhelmäänsä, elää -ikänsä suloisasti. - -Sokrates. Jos suloisasti, eikö siis myös onnellisesti? - -Kallikles. Miksei! - -Sokrates. Entäs jos hän ainoastaan kihnaa päätänsä vai -- kysynenkö -sulta vielä jotakin? Katso nyt, Kallikles, mitä siihen vastaat, jos -joku kysyisi sinulta kaikki muutkin tästä seuraavat seikat järjestään, -jopa sitäkin mikä näissä tämmöisissä on pääasia: eikö lastenraiskaajien -elämä ole rietas, katala ja kurja? Vai uskallatko väittää mokomainkin -olevan onnellisia, jos heillä on yltäkyllin saatavana, mitä himonsa -halajaa? - -Kallikles. Etkö häpee, Sokrates, johtaa puhetta semmoisiin asioihin! - -Sokrates. Minäkö sen sinne johdan, oiva veli, vai hänkö, joka -häikäilemättä väittää ilossa eläjien, miten hyvänsä iloinnevatkin, -olevan onnellisia, eikä tee vähääkään erotusta ilojen välillä, mitkä -ovat hyviä, mitkä huonoja? Mutta virka nyt vieläkin minulle: väitätkö -sulotunteisen ja hyvän olevan samaa, vai onko jotain sellaistakin -sulotunteista joka ei ole hyvää? - -Kallikles. Ettei puheeni tulisi ristiriitaista, jos sanoisin olevan -jotain toisenlaistakin sulotunteista, väitän niiden olevan yhtä.[113] - -Sokrates. Sinä pilaat edelliset puheemme, Kallikles, etkä enää voi -minun kanssani kunnollisesti tutkia totuutta, jos puhut toisin kuin -ajattelet. - -Kallikles. Samoin sinäkin, Sokrates. - -Sokrates. Jos niin teen, en suinkaan menettele oikein, yhtä vähän kuin -sinäkään. Mutta tarkasta nyt kuitenkin asiaa, sinä miekkoinen! Eihän -hyvä ole siinä, että kaikin keinoin nautitaan iloa? Sillä jos niin -olisi, seuraisi siitä ilmeisesti kaikki nuo ilkeät asiat, jotka äsken -annoin arvattavaksi ja paljo muutakin vielä. - -Kallikles. Niin ainakin sinun arvelusi mukaan, Sokrates. - -Sokrates. Pysytkö todella jäykästi mielipiteessäsi, Kallikles? - -Kallikles. Pysyn kuin pysynkin. - - -L. Sokrates. Saammeko siis käydä käsiksi väitelmääsi siinä mielessä, -että sinä puhut tosissasi? - -Kallikles. Vallan varmasti. - -Sokrates. No niin! Koska siis olet sitä mieltä, niin selvitä minulle -tämä seikka: myönnätkö minkään tieteen olevan? - -Kallikles. Myönnän vainkin. - -Sokrates. Ja etkö jo ennen sanonut jonkun urheudenkin olevan olemassa -tieteen ohessa? - -Kallikles. Sanoin niin. - -Sokrates. Kaiketi siis ajattelit urheuden olevan jotakin muuta kuin -tieteen, niiden olevan kaksi eri asiaa? - -Kallikles. Kaiketi niin! - -Sokrates. Entäs ovatko sulotunne ja tiede samaa vai eikö? - -Kallikles. Eri asioita ne kai ovat, sinä ilmetty viisaus.[114] - -Sokrates. Onko urheuskin toista kuin sulotunne? - -Kallikles. Totta kai. - -Sokrates. No muistakaamme nyt se: Kallikles Akharnaista[115] väittää -että suloisa ja hyvä ovat samaa, mutta että tiede ja urheus eroavat -keskenään sekä myös hyvästä.[116] - -Kallikles. Ja Sokrates Alopekaista ei myönnä sitä -- vai myöntääkö hän? - -Sokrates. Ei myönnä, eikä luulteni Kallikleskaan, jos hän vain oikein -tarkastaa omaa itseään. Tai sanoppa minulle: etkö luule niiden, joiden -käy hyvin, kokevan päinvastaista tunnetta kuin niiden, joiden käy -huonosti? - -Kallikles. Luulen. - -Sokrates. Jos siis nämä kaksi asiaa ovat toistensa vastakohdat, eikö -niiden suhde keskenään välttämättä ole sama kuin terveyden ja -sairauden? Sillä eihän ihminen yht'aikaa ole terve ja sairas eikä -hänestä samalla kertaa lähde terveys ja tauti? - -Kallikles. Mitä sillä tarkoitat? - -Sokrates. Sitä mitä näet, jos erikseen tarkastelet mitä ruumiin osaa -tahansa. Sairastaahan ihminen toisinaan silmätautia, jota sanotaan -hätäräsilmäisyydeksi? - -Kallikles. Tietäähän sen. - -Sokrates. Eihän samat silmät silloin ole terveet? - -Kallikles. Ei suinkaan. - -Sokrates. No entä sitten? Kun hän pääsee silmätaudista, meneekö häneltä -siinä myös silmien terveys, niin että häneltä lopuksi katoo kumpikin? - -Kallikles. Ei nyt kumminkaan. - -Sokrates. Sehän olisikin kummallista ja järjetöntä, vai miten? - -Kallikles. Peräti. - -Sokrates. Vaan vuoronsa kutakin hän, arvaan ma, saa ja menettää. - -Kallikles. Myönnetään. - -Sokrates. Eikö voiman ja heikkouden ole laita sama? - -Kallikles. On kyllä. - -Sokrates. Ja nopeuden ja hitauden? - -Kallikles. Aivan. - -Sokrates. Entäs hyvät olot ja onnellisuus ja toisaalta näiden -vastakohdat huonot olot ja kurjuus, eivätkö nekin ole samassa suhteessa -keskenään: vuorotellen ne saadaan ja niistä erotaan? - -Kallikles. Varmaan. - -Sokrates. Jos siis huomaamme joitakin asioita, joista ihminen samalla -eroaa kuin hän ne omaa, on selvä, etteivät ne ainakaan ole hyvä ja -paha. Olemmeko siinä yhtä mieltä? Tuumi tarkoin, ennenkuin vastaat! - -Kallikles. Ihmeesti mielelläni minä sen myönnän. - - -LI. Sokrates. No, palataanpa nyt niihin, mitkä edellä sovittiin -tosiksi! Sanoitko isoamisen tuntuvan suloisalta vai tukalalta? -Tarkoitan itse nälän näkemistä.[116 b] - -Kallikles. Tukalalta toki ainakin minusta; mutta syöminen nälkäiseen -vatsaan on suloisaa. - -Sokrates. Niin minustakin, sen ymmärrän. Mutta isoaminen itsessään on -kuitenkin tukalaa -- eikö niin? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Ja eikö myös janoaminen? - -Kallikles. Onpa kovinkin. - -Sokrates. Tarvitseeko minun enempiä kysellä, vai joko myönnät jokaisen -kaipion ja himon olevan tukalaa? - -Kallikles. Myönnän. Älä enempiä kysele? - -Sokrates. Hyvä! Mutta janoissaan juomisen sanoit sinä olevan suloista, -eikö niin? - -Kallikles. Sanoin. - -Sokrates. Eikö siinä mitä sanoit tuo "janoissaan" osota kivuntunnetta? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Mutta juominen on kaipion tyydytystä ja tuntuu siis -suloisalta? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Sanot siis ihmisen juodessaan iloa nauttivan? - -Kallikles. Varmaan. - -Sokrates. Janotessaan siis? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Kipua tuntiessaan? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Tajuatko nyt, mitä sanoistasi johtuu? Kun sanot jonkun -janotessaan juovan, sanot hänen samalla tuntevan kipua ja mielisuloa. -Vai eikö tuo tapahdu yhdellä kertaa, samaan aikaan ja samassa paikassa, -sielussa tai ruumiissa, kummassa vain tahdot? Sillä eipä luullakseni -sillä ole väliä tässä. Onko niin vai eikö? - -Kallikles. Niin on. - -Sokrates. Vaan sanoithan, että kenen hyvin käy, hänen on mahdoton -samalla käydä huonosti? - -Kallikles. Niin sanoinkin. - -Sokrates. Mutta myönsit mahdolliseksi kipuakin tuntiessaan nauttia -sulotunnetta. - -Kallikles. Siltä näyttään. - -Sokrates. Ei siis sulotunteen nautinto ole onnellisna-oloa eikä tukalan -tunteminen ole onnetonnaoloa. Näin on siis sulotunteinen jotakin toista -kuin hyvä? - -Kallikles. En tiedä, mitä viisastelullas tavoitat, Sokrates. - -Sokrates. Tiedät vainkin, vaikka tahallasi tenäät vastaan ja tekeydyt -tuhmaksi, Kallikles. Ja pitkitä nyt vain eteenpäin! - -Kallikles. Mitäs yhtenään lörpötät? - -Sokrates. Jottas huomaisit, mimmoisena viisaana sinä minua neuvot -oikeaan. Emmekö me jokainen juotuamme samalla lakkaa janoamasta ja -suloa tuntemasta? - -Kallikles. En minä tiedä, mitä sinä puhut. - -Gorgias. Älä suinkaan suutu, Kallikles, vaan vastaa meidänkin takia, -jotta päästäisiin puheiden perille. - -Kallikles. Niin, kun tuo Sokrates aina on tuommoinen, Gorgias! Pieniä, -tyhjänpäiväisiä juttuja hän jauhaa, kyselee ja kumoilee. - -Gorgias. Mitäs sinä siitä väliä pidät? Eihän sinun ole siitä tili -tehtävä. Antau nyt vain Sokrateen kumoiltavaksi, miten hän vain tahtoo! - -Kallikles. Kysele sitte edelleen vähäpätöisiä, joutavia juttujasi, -koska Gorgias niin mielii. - - -LII. Sokrates. Oletpa onnellinen, Kallikles, ettäs olet varemmin -päässyt perehtymään suuriin kuin pieniin salaisuuksiin.[117] Minä en -luullut sitä sallituksi. Mutta jatkappas nyt siitä, mihin jäit, ja -vastaa, lakkaammeko jokainen samalla janoamasta ja sulotunnetta -nauttimasta? - -Kallikles. Lakkaamme. - -Sokrates. Eikö ole samoin laita nälän ja muiden himojen: kivun lakattua -lakkaa myös nautinnon tunne? - -Kallikles. Niin on. - -Sokrates. Siis lakataan samalla tuntemasta kipu- ja sulotunteita? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Mutta eihän hyvät ja pahat asiat lakkaa yhdessä, sillä senhän -jo myönsit. Etkö nyt enää myönnäkkään? - -Kallikles. Myönnän. Mitä sitte? - -Sokrates. Sitä ystäväni, että hyvä ei ole samaa kuin sulotunteinen eikä -paha samaa kuin tukala. Sillä nämä lakkaavat yhdessä, mutta nuo toiset -eivät lakkaa. Kuinka siis sulotunteet olisivat samaa kuin hyvä tai -tukalan tunteet samaa kuin paha? Jos tahdot, niin katsele asiaa -tältäkin kannalta -- vaikka en luule sinun sittenkään myöntyvän. Mutta -luo nyt kumminkin silmäsi siihen --: Etkö kutsu hyviä hyviksi sentähden -että heissä on olemassa hyviä ominaisuuksia, samoin kuin kutsut -kauneiksi niitä joissa on kauneutta? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Sanotko siis hyviksi miehiksi älyttömiä ja pelkureita? Et -ainakaan äsken, vaan urheita ja järkeviä sinä niiksi sanoit. Vai etkö -semmoisia sano hyviksi? - -Kallikles. Kaikin puolin. - -Sokrates. No, näitkö milloinkaan ymmärtämättömän lapsen ilottelevan? - -Kallikles. Näin monenkin. - -Sokrates. Mutta älyttömän miehen et kai vielä nähnyt iloitsevan? - -Kallikles. Luulen kyllä sitä nähneeni. Mutta mitä sillä tiedolla teet? - -Sokrates. En mitään. Mutta vastaa sinä vain. - -Kallikles. No, näin. - -Sokrates. No, näitkö järkevän miehen surevan ja iloitsevan? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Kummatkohan enemmän iloinnevat ja surrevat järkevätkö vai -älyttömät? - -Kallikles. En luule sillä juuri väliä olevan. - -Sokrates. No liepä jo siinäkin kylliksi. Näitkö koskaan pelkurin miehen -sodassa? - -Kallikles. Kuinka en niitä olisi nähnyt! - -Sokrates. Entä vihollisten lähtiessä pois, kummat näyttivät sinusta -siitä enemmän iloitsevan pelkuritko vai urheat? - -Kallikles. Kumpaisetkin enemmän, tai jollei niin, niin ainakin yhtä -paljon.[118] - -Sokrates. Ei sillä väliä! Iloitsevatko siis pelkuritkin? - -Kallikles. Kovasti. - -Sokrates. Ja älyttömätkin, kuten näyttää? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Pelkuritko yksin surevat vihollisten lähestyessä, vai -surevatko urheatkin? - -Kallikles. Kummatkin. - -Sokrates. Yhtäläisestikkö? - -Kallikles. Ehkä pelkurit pahemmin. - -Sokrates. Eivätkö he niiden lähtiessä myös enemmin iloitse? - -Kallikles. Luultavasti. - -Sokrates. Siis, sinun puheesi mukaan, surevat ja iloitsevat niin -älyttömät kuin järkevätkin, niin pelkurit kuin urheatkin yhtäläisesti, -pelkurit kuitenkin enemmin kuin urheat. - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Mutta järkevät ja urheat ovat hyviä, vaan pelkurit ja -älyttömät huonoja. - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Yhtäläisestikkö siis hyvät ja huonot iloitsevat ja surevat? - -Kallikles. Yhtäläisesti. - -Sokrates. Yhtäläisestikkö siis hyvät ja huonot ovat hyviä ja huonoja, -vai ovatko huonot vielä enemmin hyviä ja huonoja? - - -LIII. Kallikles. En totta jumaliste tiedä, mitä sinä tarkoitat![119] - -Sokrates. Etkö tiedä itse sanoneesi, että hyvät ovat hyviä sentähden -että heillä on läsnä hyvää, mutta huonot huonoja koska heillä on läsnä -huonoutta, mutta sulotunteet ovat tuota hyvää, tukalan tunteet pahaa? - -Kallikles. Niin sanoinkin. - -Sokrates. Eikö siis iloitsevilla, jos todella iloitsevat, ole tuota -hyvää, sulotunteita? - -Kallikles. Kuinkas ei? - -Sokrates. Eivätkö siis iloitsijat ole hyviä heidän hyvyytensä ollessa -heillä läsnä? - -Kallikles. Ovat. - -Sokrates. Entäs tuskan kärsijät? Eikö heillä ole saapuvilla paha, -kivuntunteita? - -Kallikles. On. - -Sokrates. Sanothan huonojen olevan huonoja huonouden läsnäolon tähden? -Vai etkö? - -Kallikles. Sanon niin. - -Sokrates. Hyviä ovat siis ne jotka iloa nauttivat, huonoja ne jotka -tuskaa kärsivät? - -Kallikles. Ihan niin. - -Sokrates. Ne jotka tätä enemmän tekevät ovat sellaisia enemmän,[120] -jotka vähemmin ovat vähemmin, jotka yhtä paljon ovat yhtäläisesti. - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Etkö sanonut järkevien ja älytönten, pelkurien ja urheiden -yhtäläisesti iloitsevan ja surevan, tai pelkurien jopa enemmänkin? - -Kallikles. Sanoin. - -Sokrates. Johdappa nyt yhdessä minun kanssani näistä myöntymistä -päätelmä: sillä sanotaanhan olevan oivaa kahdesti jopa kolmastikkin -haastella ja harkita oivia asioita.[121] Sanommehan järkevää ja urheaa -miestä hyväksi, vai kuinka? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Mutta älytöntä ja pelkuria huonoksi? - -Kallikles. Aivan. - -Sokrates. Vaan iloa nauttivaa taas hyväksi? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Ja tuskaa kärsivää huonoksi? - -Kallikles. Välttämättä. - -Sokrates. Mutta hyvän ja huonon sanoimme tuntevan tuskaa ja iloa -yhtäläisesti, ehkäpä huonon enemmänkin? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Niinmuodoin huono on yhtä huono ja hyvä kuin hyvä tai ehkä -vielä parempi. Eikös tämä ja nuo edempänä sanotut seikat jää -johtopäätelmiksi, jos kerran väitellään että suloisalta tuntuva ja hyvä -ovat samaa? Eikö se ole siitä välttämätön seuraus, Kallikles? - - -LIV. Kallikles. Jo kauvan aikaa minä vain kuuntelen sinua, Sokrates, ja -myönnän vastustelematta, ajatellen että, jos vaikka piloillaankin on -sinulle jossain myöten antavinaan, sinä oitis sieppaat siihen ilomielin -niin kuin pienet poikaset.[122] Ethän toki arvele, etten minä kuten -kuka muukin ihminen tahansa tiedä, että on parempia ja huonompia -nautintoja. - -Sokrates. Hoh hoh! Kallikles, kuinka pahankurinen oletkin! Sinä -kohtelet minua kuin lasta ja pettelet minua sanoen asian olevan milloin -näin, milloin toisin. Enpä kuitenkaan alussa olisi luullut, että ehdon -tahdon aioit minua petellä, kun olet ystäväni. Mutta nyt olenkin -pettynyt ja minun täytyy nähtävästi, vanhan sananparren mukaan, olla -niinkuin oletetaan,[123] ja ottaa vastaan mitä minulle tarjootkin. -Tällä kertaa sanot siis, kuten näyttää, että muutamat nautinnot ovat -hyviä, toiset huonoja. Niinkö? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Ehkä hyödylliset ovat hyviä, vahingolliset huonoja? - -Kallikles. Kaiketi. - -Sokrates. Hyödylliset ovat ne jotka tuottavat jotakin hyvää, huonot -jotka pahaa? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Tarkoitat kai semmoisia nautintoja, joita saa tuntea -ruumiissa esim. syödessään ja juodessaan, jommoisista meillä juuri on -ollut puhe? Jos näistä siis toiset tuottavat ruumiille terveyttä, -voimaa tai jotakin muuta ruumiin oivallisuutta, niin ne kai ovat hyviä -nautintoja, vaan jotka tuottavat näiden vastakohtia ovat huonoja? - -Kallikles. Aivan niin. - -Sokrates. Eivätkö tuskatkin samoin ole toiset hyödyllisiä, toiset -vahingollisia? - -Kallikles. Kuinkas ei. - -Sokrates. Eiköhän siis ole valittava ja hankittava itselleen -hyödyllisiä sekä nautintoja että tuskia? - -Kallikles. Kyllä niin. - -Sokrates. Mutta ei vahingollisia? - -Kallikles. Se on selvä. - -Sokrates. Sillä sitähän mieltä olimme Polos ja minä, jos muistat, että -kaikki on tehtävä hyvän saavuttamiseksi. Kaiketi olet sinäkin samaa -mieltä, että kaikkein tekojemme tulee tähdätä hyvää ja että meidän on -hyvän vuoksi kaikki muut asiat tehtävä eikä päinvastoin hyvää noiden -muiden vuoksi? Yhdytkö sinä kolmantena äänelläsi meidän puolellemme? - -Kallikles. Kyllä puolestani! - -Sokrates. Hyvän vuoksi tulee siis tehdä niin muut asiat kuin -suloisatkin eikä hyvää suloisain vuoksi? - -Kallikles. Niin aivan. - -Sokrates. Onkohan joka miehen vallassa valita ja erottaa suloisain -asiain seasta hyvät ja pahat, vai asiantuntijaako tarvittanee kutakin -valintaa varten?[124] - -Kallikles. Asiantuntijaa. - - -LV. Sokrates. Muistuttakaamme mieleemme vieläkin mitä minä tuossa tulin -sanoneeksi Polokselle ja Gorgiaalle.[125] Sanoin, jos muistat, että on -olemassa keinoja, joista toiset tähtäävät sulotunnetta ja tuottavat -paljaastaan sitä, mutta eivät tiedä mikä on parempaa, mikä huonompaa; -toiset taas tajuavat hyvän ja pahan. Sulotunteiden keinoista -määrittelin minä keittotaidon harjaantumiseksi, enkä miksikään -taiteeksi; vaan hyvää tarkoittavista esitin lääkärintoimen taiteeksi. -Ja nyt rukoilen sinua, Kallikles, ystävyyden jumalan Zeuksen tähden: -älä ajattele asiasi vaativan pitämään minua pilanasi, älä vastaa mitä -milloinkin sattuu vastoin vakaumustasi äläkä ymmärrä minun sanojani -niinkuin pilaa laskisin! Sillä näethän että meillä nyt on puheina asia -semmoinen, jota jokaisen ihmisen, kellä on vähänkin mieltä, pitäisi -ylinnä harrastaa, nimittäin millä tavoin on elettävä. Onko elettävä -sillä tavalla, kuin sinä kehotat elämään, että toimitetaan noita -"miehen tehtäviä", pidetään puheita kansalle, harjoitellaan -kaunopuheisuutta ja puuhataan valtiotoimissa sillä tavoin kuin te niitä -nykyään puuhailette, vai onko elettävä filosofian mukaista elämää, ja -missä kohden nämä kaksi elintapaa eroavat toisistaan siitä on kysymys. -Meidän on kaiketi paras, kuten äsken jo aloin tehdä, erottaa asiat ja -sen tehtyämme sekä keskenämme sovittuamme, sitten, jos on olemassa nämä -kaksi eri elintapaa, tutkia missä kohden toinen on toistaan parempi ja -kumpaa tulee noudattaa. Ehk'et vielä tiedä, mitä tarkoitan? - -Kallikles. En tosiaan. - -Sokrates. Lausunpa siis asian selvemmin. Koska olemme sinä ja minä -siitä sopineet, että on olemassa joku hyvä ja joku sulotunteinen, ja -että sulotunteinen on jotakin toista kuin hyvä, mutta että kumpaakin -tähtää joku pyrintö, joku saavuttamisen keino, tässä sulotunteisen, -tuossa hyvän tavoittelu, niin -- kai sinä kumminkin myönnät minulle -näin olevan? Myönnätkö vai etkö? - -Kallikles. Myönnän. - - -LVI. Sokrates. No niin! Myönnäppä siis nyt oikeaksi sekin, minkä minä -puhuin heille, jos vain mielestäsi puhuin totta silloin. Sanoin kai -että ruoanlaittajan toimi minusta ei näytä olevan mikään taide, vaan -harjaantumista; mutta lääkärin toimi näytti mielestäni sitä olevan, -koska se, kuten sanoin, tutkii hoidettavainsa luonnonlaadun sekä omain -toimenpidettensä perusteet ja osaa tehdä tiliä siitä mitä se milloinkin -tekee. Mutta tuo toinen, sulotunnetta tarkoittava, jota se kokonaan -palvelee,[126] käy siihen käsiksi ihan umpimähkään, se kun yhtä vähän -on tutkinut sulotunteen luontoa kuin sen syitä, ja järkiperusteita -vailla ja sanalla sanoen aivan laskuja tekemättä, ainoastaan -harjaantumiseen ja kokemukseen turvaten säilyttää muistissaan sen mitä -tavallisesti tapahtuu, ja tällä sitten toimittelee sulotunteita. Katso -nyt ensin, onko tämä asia mielestäsi riittävästi selvitetty ja onko -ehkä tämänkaltaisia pyrintöjä sielunelämänkin alalla, toiset -tieteisperusteisia, jotka pitävät edeltäpäin jotakin huolta että sielu -saa mitä sille on parasta, toiset siitä väliä pitämättömiä, mutta jotka -taas pitävät silmällä, kuten äsken ruumiin, niin nyt yksin sielun -sulotunnetta, millä tapaa sitä sille syntyisi, mutta eivät ota -tutkiakseen mikä nautinto on parempi mikä huonompi, ne kun eivät muuta -mieli kuin hankkia huvia sielulle, olkoon se huonompaa tai parempaa. -Minä puolestani luulen sellaisia pyrintöjä olevan, Kallikles, ja väitän -sellaisen olevan mielistelyä, niin ruumiin kuin sielun ja kaiken -muunkin mielistelyä, missä vain sulotunnetta havitellaan, -tähystelemättä mikä siinä lienee parempaa, mikä huonompaa. Kannatatko -sinä nyt mielipidettäni tästä vai vastustatko sitä? - -Kallikles. En mitenkään, vaan suostun kaikkeen, jotta kerrankin -pääsisit puheesi perille ja tehdäkseni myös Gorgiaan mieliksi. - -Sokrates. Onkohan asian laita nyt noin ainoastaan yhden sielun suhteen, -mutta ei kahden tai useamman?[127] - -Kallikles. Ei, kyllä sama on laita kahdenkin ja useamman. - -Sokrates. Onko siis mahdollista mielistellä koko joukkoa sieluja -yht'aikaa, katsomatta sitä mikä on parasta? - -Kallikles. Luulen sen mahdolliseksi. - - -LVII. Sokrates. Osaatko nyt sanoa, mitkä harrastukset semmoista -tekevät? tai pikemmin, jos niin tahdot, vastaa minulle vain -kysellessäni, mikä niistä näkyy mielestäsi niin tekevän, mikä ei. -Katselkaamme ensiksi esim. huilunsoittoa.[128] Eikö se mielestäsi, -Kallikles, näytä olevan sellainen, paljaastaan tavoittelevan -nautintoamme eikä ajattelevan mitään muuta? - -Kallikles. Niin se näyttää minusta. - -Sokrates. Ja eikö kaikki muutkin tuollaiset, semmoiset kuin kitaran -soittelu kilpajuhlissa?[129] - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Entä sitte kuorojen harjoitus tehtäviinsä ja dithyrambien -sepittely?[130] eivätkö nekin sinusta ole samaa laatua? Vai luuletko -Kinesiaan Meleksen pojan pitävän väliä siitä että sanoisi semmoista, -josta kuulijat tulisivat paremmiksi, tai luuletko hänen miettivän vain -millä keinoin hän osaisi olla yleisölle mieliksi? - -Kallikles. Se on ilmi totta ainakin Kinesiaaseen nähden, Sokrates. - -Sokrates. No entä hänen isänsä Meles, tähtäsikö hän sitte mielestäsi -parasta, kitaraa soitellessaan? Tosin hän ei tähystellyt edes -suloisintakaan, sillä hän ikävystytti kuulijoita soitollaan. Mutta -tarkkaa nyt tätä: eikö kitaransoitto yleensä ja dithyrambien laulelu -sinusta näy keksityn vain sulotunteen takia? - -Kallikles. Kyllä minusta. - -Sokrates. Entäs tuo murhenäytelmän kunnianarvoisa ja ihmeteltävä -runous, mitähän se harrastaa?[131] Eikö sen koko puuha ja harrastus -sinusta näy tarkoittavan katselijain miellyttämistä? Vai pyrkiikö se -mielestäsi jättämään sanomatta sellaista, joka kyllä on kuulijoille -suloisaa ja hauskaa, mutta sen ohessa myös turmiollista? Tai jos -jotakin on heille ikävää kuulla, mutta sisältää terveellistä totuutta, -lausuu ja laulaako se heille semmoista, olkoot siitä mielissään tai -pahoillaan? Kumpaan suuntaan näyttää sinusta traagillinen runous -käyvän? - -Kallikles. Selväähän on, Sokrates, että se paremmin pyrkii sulotunteen -puolelle ja yleisöä miellyttämään.. - -Sokrates. Emmekö sanoneet, Kallikles, että tuommoinen on mielistelyä? - -Kallikles. Kyllä niin. - -Sokrates. Kuules nyt: jos runoudelta riisutaan pois sävel, poljento ja -runomitta, tokko jää jälelle muuta kuin sanat? - -Kallikles. Ei muuta. - -Sokrates. Eikö näitä sanoja lausuta suurelle kansan joukolle ja -rahvaalle? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Runous on siis jonkinlaista puhetta kansalle? - -Kallikles. Nähtävästi. - -Sokrates. Siis on puhetaidekin (retoriikka) puhetta kansalle; vai -eivätkö mielestäsi runoilijat harjoittele puhetaidetta katsojain -edessä? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Olemme siis nyt tässä keksineet eräänlaisen puhetaiteen -yleisöä varten, jossa on sekaisin lapsia, naisia,[132] miehiä, orjia ja -vapaita, toimen jota emme suuresti ihaile. Sillä sanomme sen olevan -mielistelyä. - -Kallikles. Niin kyllä. - - -LVIII. Sokrates. No niin. Mitähän on sitte se puhetaide, jota esitetään -Athenan kansalle sekä muiden kaupunkien kansalle, noitten vapaiden -miesten joukoille?[133] Näyttävätköhän nuo puhujat mielestäsi -puheissaan aina pitävän silmällä parasta, sitä että heidän -kansalaisensa tulisivat heidän puheistaan mitä paraimmiksi? Vai -pyrkivätkö hekin vain miellyttämään kansalaisiaan, ja haastelevatko he, -laiminlyöden oman etunsa vuoksi yhteisen hyvän, kukin kansalleen -ikäänkuin lapsille koettaen puhua vain sen mieliksi, huolimatta -ollenkaan siitä tulevatko ne tuosta paremmiksi vai huonommiksi? - -Kallikles. Et enää kysy yhtä vaan kahta asiaa. Kyllä on niitä, jotka, -mitä puhuvatkin, puheissaan pitävät huolta kansalaistensa paraasta, jos -on toisaalta semmoisiakin puhujia kuin mainitsit. - -Sokrates. Riittää jo. Sillä jos tässä onkin kahta lajia, lie kai toinen -laji tuota mielistelyä ja häpeällistä puhetta rahvaalle; toinen taas -hyvää,[134] nim. pyrkimys kasvattamaan kansalaisten sieluja mitä -paraimmiksi ja puhumalla viemään voitolle paraat asiat, olkootpa sitte -kuulijoille suloisempia tai sulottomampia. Mutta tämmöistäpä -puhetaidetta et vielä koskaan ole nähnyt. Tai jos tiedät mainita jonkun -semmoisen puhujan, miks'et ilmoittanut minullekkin ken se on? - -Kallikles. En, Zeus paratkoon, nykyisistä puhujista tosin tiedä mainita -ketään. - -Sokrates. No, tiedätkö sitte noista entisen ajan puhujista ketään, -jonka vaikutuksesta, hänen kerran ruvettuaan julkisesti puhumaan, -Athenalaisten mainitaan tulleen paremmiksi, oltuaan sitä ennen -huonompia? En ainakaan minä tiedä, kuka se olisi. - -Kallikles. Kuinka? Etkö ole kuullut, että Themistokles oli kunnon mies -samoin kuin Kimon ja Miltiades ja tuo joku aika sitten manalle mennyt -Perikles, jonkahan itsekkin olet kuullut puhuvan.[135] - -Sokrates. Niin, jos tosi kunto, Kallikles, on sitä mitä tässä ennen -sanoit, että tyydytellään himoja, niin omiansa kuin muidenkin. Mutta -jollei kunto ole tätä, vaan mitä meidän edellisen keskustelun kuluessa -oli täytymys siksi myöntää, nimittäin että noudatetaan ainoastaan -sellaisia haluja, joiden tyydyttämisestä ihminen paranee, mutta ei -niitä, joista hän pahenee, ja jos tämä on jotakin taidetta, niin voitko -sanoa, että joku noista miehistä on ollut tämmöinen? - -Kallikles. En tiedä siihen mitään sanoa? - - -LIX. Sokrates. Jos vain oikein etsit, löydät kyllä vastauksen. -Harkitkaamme asiat näin ihan tyynesti ja katselkaamme, oliko kukaan -heistä semmoinen. Kuules nyt! Eihän kunnon mies ja joka, mitä -puhuneekin, puheissaan tarkoittaa parasta, haastele umpimähkään, vaan -pitää aina silmällä jotakin määränpäätä? Samoin kuin kaikki muutkin -mestarit eivät arviolta käytä aineita työtänsä varten, vaan katsoen -kukin työnsä etua, valikoivat niitä niin että se esine, mikä heillä -milloinkin on tekeillä, siitä saa määrä-muotonsa.[136] Katsoppa esim., -jos tahdot, kuvamaalareita, rakentajia, laivanveistäjiä ja keitä muita -mestareita tahansa, niin näetpä heidän kunkin sovittavan sijoilleen -kaikki määrättyyn järjestykseen ja pakottavan osat säntilleen sopimaan -ja liittymään toisiinsa, kunnes niistä sukeuu kauttaaltaan hyvin -järjestetty ja soma kokonaisuus. Näin menettelevät kaikki muut -mestarit; ja siten nekin, joista ikään puhuimme, joiden taide käsittää -ruumista, voimistelun opettajat ja lääkärit, luovat ruumiin somaksi ja -saaliiseen kuntoon. Myönnämmekö näin olevan vai emmekö? - -Kallikles. Olkoon vain niin. - -Sokrates. Talo, jonka rakentamisessa on noudatettu järjestystä ja -sopusuhtaa, on kai kunnollinen, mutta ilman järjestystä kyhätty on -kehno? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Eikö laivan ole laita samoin? - -Kallikles. On. - -Sokrates. Ja kyllä kai voimme sanoa samaa ruumiistammekin? - -Kallikles. Varsin. - -Sokrates. Entäs sielu? Onkohan se kunnollinen ollessaan -epäjärjestyksessä vai jotain järjestystäkö ja sopusuhtaa omakseen -saatuaan? - -Kallikles. Edellisten mukaan täytyy kai tämäkin myöntää. - -Sokrates. Mikä on sen nimenä, joka syntyy ruumiissa järjestyksestä ja -sopusuhdasta?[137] - -Kallikles. Terveyttä ja voimaa kaiketi tarkoitat. - -Sokrates. Niin juuri. Entäs minkä niminen on se, joka syntyy sielussa -järjestyksestä ja sopusuhdasta? Koetappa löytää senkin nimi, kuten tuon -toisen, ja mainitse se. - -Kallikles. Miks'et itse sano sitä, Sokrates? - -Sokrates. Kyllä sanonkin, jos se on paremmin mieleesi. Ja jos minä -mielestäsi olen oikeassa, niin myönnä; ellen, niin näytä vääräksi äläkä -jätä silleen. No niin: minun mielestäni siis ruumiin hyvän järjestyksen -nimi on terveyden tila ja siitä syntyy sille terveys ynnä muu ruumiin -hyvä kunto.[138] Onko niin vai eikö? - -Kallikles. On. - -Sokrates. Vaan sielun hyvän järjestyksen ja sopusuhtaisen tilan nimi on -oikeudenmukaisuus ja laki,[139] josta tuleekin laille kuuliaisia ja -säädyllisiä ihmisiä; ja tässä on oikeamielisyys ja mielenmaltti. -Myönnätkö vai eitätkö? - -Kallikles. Olkoon niin! - - -LX. Sokrates. Eiköhän siis tuo taitonsa oppinut ja kunnollinen puhuja -pidä tätä tarkoitusperää silmällä kaikissa puheissaan ja kaikissa -toimissaan, joilla hän vaikuttaa kuulijainsa sieluihin; ja jos hän -lahjan antaa tai ottaa jotakin pois,[140] eikö hän siinäkin aina -teroita huomiotansa siihen, että oikeus elpyisi hänen kansalaistensa -sydämmissä, vaan vilppi ja vääryys väistyisi sieltä, että syntyisi -itsehillintö, vaan hillimättömyys katoisi ja että kaikki muukin hyve -vaurastuisi, vaan pahe pakenisi? Taivutko tähän mieleen? - -Kallikles. Taivun. - -Sokrates. Sillä mitäpä hyötyä, Kallikles, olisi siitä, jos sairaalle ja -surkeassa tilassa olevalle ruumiille annettaisiin runsain määrin -herkullisia ruokia tai juomia tai mitä muuta hyvänsä, joka ei missään -tapauksessa tuota sille enempää hyötyä kuin vahinkoa, vieläpä -- oikein -arvostellen -- tuottaa vähemmin hyötyä. Onko niin? - -Kallikles. Olkoon! - -Sokrates. Sillä eipä luullakseni ihmistä hyödytä elää kurjalla -ruumiilla, siitä kun välttämättä koituu kurja elämäkin. Eikö niin? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Eivätkö lääkärit tavallisesti salli terveen ihmisen tyydyttää -halujansa, esim. kun on nälkä, syödä niin paljo kuin mieli tekee, tai -janoissaan juoda? Mutta sairaan he, lyhyesti sanoen, eivät milloinkaan -salli tyydyttää halujansa? Myönnätkö sinäkin sen, vai? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Ja eikö sielun laita, veikkoni, ole sama? Niinkauvan kun se -on huonossa tilassa, ollen järjetön ja hillitsemätön, väärämielinen ja -jumalaton, tulee estää sitä halujansa noudattamasta eikä sallia sen -muuta tehdä, kuin mistä se voi parantua. Eikö niin vai kuinka? - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Sillä se kai on sielulle itselleen parempi? - -Kallikles. Vallan. - -Sokrates. Eikö se ole hillitsemistä (eli kurittamista), kun kielletään -joltakulta sitä mitä hän himoaa? - -Kallikles. On. - -Sokrates. Siis on sielulle kuritus parempaa kuin mitä sinä äsken -ajattelit, hillimättömyys? - -Kallikles. En minä tiedä, Sokrates, mitä sinä puhut. Kysy joltakin -toiselta! - -Sokrates. Tuo mies ei siedä omaa hyötymistänsä eikä tahdo kärsiä juuri -sitä, mistä nyt on puhetta -- kuritusta.[141] - -Kallikles. En minä välitä vähääkään sinun puheistasi ja tähänkin asti -olen vain Gorgiaan mieliksi vastannut sinulle. - -Sokrates. Vai niin! No mitäs nyt teemme? Täytyykö päättää puhe kesken? - -Kallikles. Sen tiedät itse. - -Sokrates. Eipä satujakaan kuulu olevan luvallista jättää kesken,[142] -vaan täytyy ensin liittää satuun pää, ettei se päätönnä kulkisi -kummitellen. Vastaappa nyt niihinkin, mitä vielä on jälillä, jotta -puheemme saisi päänsä. - - -LXI. Kallikles. Mikä rettelöitsijä sinä oletkaan, Sokrates! Mutta jos -minua tottelet, niin heitä jo menemään koko juttu, tai jatka sitä -jonkun muun kanssa. - -Sokrates. Kuka muu siis tahtoo? Emmehän sentään jätä juttuamme näin -keskeneräiseksi? - -Kallikles. Etkös voisi itse suorittaa sitä päiseksi, joko jutellen -itseksesi tai vastaten omiin kysymiisi? - -Sokrates. Kun ei minun vain niin kävisi niinkuin Epikharmos[143] sanoo: -"pitääkö minun yksin kyetä siihen, mitä tätä ennen kaksi miestä sanoi?" -Mutta niinhän tässä nähtävästi täytyykin lopuksi käydä. Kuitenkin -jos niinkin teemme, täytyy mielestäni meidän kaikkien ahkeroida -kunnian-asianamme saamaan selville, mikä puheenalaisessa asiassa on -totta, mikä valhetta, sillä sen selville saaminen on meille kaikille -yhtä tärkeä asia. Minä tahdon siis nyt esittää asian niin kuin se -minusta näyttää olevan, mutta jos minä teidän jonkun mielestä myönnän -itselleni todeksi asioita jotk' eivät ole totta, tulee teidän tarttua -puheeseen ja kumota minut. Sillä mitä sanon, en sano siksi että -tietäisin sen niin olevan, vaan minä etsin sitä yhdessä teidän -kanssanne. Sentähden jos vastaväittäjäni ilmeisesti on oikeassa, olen -minä ensimmäinen antamaan hänelle myöten. Tämän sanon kuitenkin vain -siltä varalta, että teistä näyttää tarpeelliselta saattaa keskustelu -perille. Mutta jollette sitä tahdo, niin jätetään jutut sikseen ja -lähtekäämme pois. - -Gorgias. Ei minun mielestäni, Sokrates, vielä sovi lähteä pois tästä, -vaan sinun on vietävä puhe perille asti. Ja mikäli ymmärrän, ovat -muutkin samaa mieltä. Haluanpa itsekkin kuulla sinun suorittavan loput -puhetta. - -Sokrates. Kyllähän minä vielä mielelläni, Gorgias, keskustelisin tuon -Kallikleen kanssa, kunnes saisin annettua hänelle takaisin Amphionin -puheen Zethoksen puheesta,[144] mutta koska sinua, Kallikles, ei haluta -suorittaa puhetta loppuun minun kanssani, niin jää nyt kumminkin -kuulemaan minua ja pysähdytä minut, jos mielestäsi jossakin kohden en -näytä puhuvan oikein. Ja jos kumoat väitteeni, en minä suutu sinulle, -niinkuin sinä suutuit minulle, vaan nimesi piirretään kirjoihini -suurimpana hyväntekijänäni.[145] - -Kallikles. Puhu vain itse, mies hyvä, ja saata perille. - - -LXII. Sokrates. Kuule siis minua, kun vielä alusta alkain kerron saman -puheen. No niin! Onko sulotunteinen ja hyvä samaa? Ei ole, kuten me jo -sovittiin Kallikleen kanssa. Kumpi siis on tehtävä, sulotunteinen hyvän -vuoksi vai hyväkö sulotunteisen vuoksi? Sulotunteinen hyvän vuoksi. -Onko sulotunteinen se jonka ilmestymisestä ilostumme, hyvä se jonka -läsnäolo tekee meidät hyviksi?[146] Varmaan niin. Olemmeko edelleen me -ja kaikki muut hyvät oliot hyvät sentähden, että meissä on olemassa -joku hyvyys (eli hyve?) Minusta ainakin näyttää välttämättä niin -olevan, Kallikles. Mutta nytpä kunkin hyvyys, kalun, ruumiin, sielun ja -jokaisen elävän olion, ei sukeudu sattumasta ja umpimähkään, vaan sen -oikeasuhtaisen taiteellisen järjestyksen kautta, jonka ne kukin ovat -saaneet osakseen. Onko niin? Minä sanon niin olevan. Jokaisen olion -hyve on siis jotakin järjestettyä ja sopusuhtaan säänneltyä vai kuinka? -Niin minä sanoisin. Jonkunmoinen kussakin oliossa sukeutunut ja sille -omituinen sopusuhta siis tekee sen hyväksi? Sitä mieltä olen minä -ainakin. Sielu siis, jolla on olentonsa mukainen sopusuhta, on -suhdatonta sielua parempi? Välttämättä. Mutta sopusuhdan saanut -on kai sopusuhtainen? Kuinkas muutoin! Ja sopusuhtainen on kai -siveän-maltillinen? Aivan välttämättä. Siveän-maltillinen sielu siis on -hyvä? Minä en vain tiedä sanoa muuta paitsi tätä, rakas Kallikles. -Mutta jos sinä tiedät, niin neuvo minua.[146 b] - -Kallikles. Puhu vain, hyvä mies! - -Sokrates. Sanonpa siis, että jos siveän-maltillinen sielu on hyvä, -sille vastakkaista laatua oleva on paha; mutta paha oli meistä äsken -mieletön ja hillitsemätön sielu. Aivan niin. Nyt siveän-maltillinen -kaiketi täyttää velvollisuutensa[147] sekä jumalaa että ihmisiä -kohtaan, sillä eipä hän siveän-maltillinen olisikkaan, jos hän -velvollisuutensa laiminlöisi. Tämän täytyy välttämättä näin olla. Joka -taas täyttää velvollisuutensa ihmisiä kohtaan, tekee kai mitä on -oikeaa, ja jumalia kohtaan mitä on hurskasta. Vaan ken tekee oikeat ja -hurskaat työt, hänen täytyy olla oikeamielinen ja hurskas. Niin se on. -Ja täytyy hänen olla urheakin, sillä ei siveän-maltillisen miehen sovi -ajaa takaa eikä paeta mitään vastoin velvollisuuttaan, vaan ainoastaan -missä velvollisuus niin vaatii, tulee hänen paeta tai ajaa takaa -asioita, ihmisiä, iloja ja suruja, ja lujamielisenä kestää -kestettävänsä. Seuraapa siis tästä välttämättä, Kallikles, kuten jo -järkiään selitimmekin ne seikat, että siveän-maltillinen mies, ollen -oikeamielinen, urhea ja hurskas, on täysin hyvä; että hyvä, mitä -toimineekin, aina toimii hyvin ja oivasti; että ken näin toimii -hyvästi, on onnellinen ja autuas;[148] vaan ken toimii häjysti ja -pahoin, on viheliäinen. Mutta hänpä onkin siveän-maltillisen -vastakohta, hillitsemätön, jota sinä ylistit. - - -LXIII. Minä esitän siis nämä peruslauseet ja väitän niitä tosiksi. -Mutta jos ne ovat todet, pitää, kuten näkyy, sen joka tahtoo onnen -saavuttaa, pyrkiä siveään mielenmalttiin ja sitä ahkeroida, mutta -lähteä kurittomuutta pakoon niin nopeaa kuin meidän kunkin jaloista -lähtee, ja ensi sijassa on hänen siihen pyrittävä ettei hän ensinkään -tarvitse kuritusta; mutta jos hän sitä tarvitsee, hän tai joku hänen -omaisistaan, olkoonpa yksityinen tai yhteiskuntakin, niin tulee -rangaista ja kurittaa, jos mieli onnelliseksi päästä.[149] Tämä se -minusta näyttää olevan päämäärä, johon meidän on eläissämme tähdättävä, -ja siihen suuntaan pitää jännittää kaikki voimat sekä omat että -valtion,[150] että oikeus ja siveä mielenmaltti vallitsevat siinä joka -mieli onnelliseksi tulla. Näin on minusta elettävä, eikä niin, että -eläen rosvon elämää laskee himonsa valloilleen ja koettaa niitä -tyydytellä, josta syntyy loppumaton surkeus.[151] Sillä eipä semmoinen -himojensa orja liene rakas ihmisille eikä jumalalle, koska hän on -mahdoton mihinkään yhteistuntoon;[152] vaan kenen kera ei ole -yhteistuntoa olemassa, se ei myös saa ystävyyttä. Mutta viisaatpa -miehet, oi Kallikles, sanovat, että yhteys ja ystävyys ja -sopusuhtaisuus ja himojen hillintö ja oikeus liittävät toisiinsa maan -ja taivaan, ihmiset ja jumalat, ja senpätähden, ystäväni, tämä -mailmankaikkio, heidän nimitellen onkin sopusuhtainen järjestys -(kosmos), vaan ei mikään hillimätön sekasorto. Mutta sinäpä, vaikka -viisas lienetkin, et näytä mielestäni kyllin tarkanneen tätä seikkaa, -vaan sinulta on jäänyt huomaamatta, kuinka paljon mittausopillinen -yhtäläisyys merkitsee sekä jumalain että ihmisten kesken. Sinä arvelet -vain että pitää harjoitella enemmän edun saantia, sillä sinä et pidä -väliä mittausopista.[153] No niin; meidän täytyy siis vääräksi todistaa -se päätelmä että onnelliset ovat onnellisia oikeuden ja itsehillinnön -omistamisesta, mutta onnettomat onnettomia pahuuden omistamisesta, tahi -jos se lause ei ole kumottavissa, tulee meidän tarkastaa mitä siitä -johtuu. Ja siitä johtuu, Kallikles, kaikki nuo ennen mainitut seikat, -joista juteltaissa sinä kysyit minulta puhuinko tosissani, kun sanoin -että pitää mennä syyttämään itseään, poikaansa, ystäväänsä, jos ne ovat -jotain vääryyttä tehneet, ja että siihen toimeen on puhetaide -käytettävä; ja totta oli siis se minkä luulit Poloksen vain -häveliäisyydestä myöntäneen minulle, että nimittäin väärinteko on -väärinkärsintää sitä suurempi paha, kuta rumempi se on; ja ken tahtoo -olla kunnon kaunopuhuja, hänen tulee siis olla oikeamielinen ja oikean -oivaltaja, jonka asian taas Polos luuli Gorgiaan vain häveliäisyydestä -myöntäneen. - - -LXIV. Jos näiden siis on näin laita, niin tarkatkaamme miten sen seikan -lienee, josta minua soimaat, sopiiko vai eikö sovi syystä sanoa, etten -minä muka kykene auttamaan itseäni enkä ketään ystävääni tai omaistani -enkä heitä pelastamaan suurimmista vaaroista, vaan olen kuten -kunniattomat[154] jokaisen mielivallan alaisena, jos ken tahtoo, -tuonaisen reipastelevan lauseesi mukaan, sivaltaa minua korvalle tai -riistää minulta tavarani tai karkoittaa minut maasta tai äärimmäisiin -mennen tappaakin minut; ja moinen tila on, kuten sanasi sattui, -kaikista kurjin ja häpeällisin. Mutta minun ajatukseni, joka kyllä jo -on useasti lausuttu, mutta jota ei mikään estä vieläkin kertomasta, käy -toisappäin. Minun mielestäni, Kallikles, siitä ei tule minulle suurinta -häpeää, jos minua syyttäni lyödään korvalle tai kukkaroni minulta -kiskotaan[155] tai nahkaani viilletään, vaan huonompi ja häpeällisempi -teko on lyödä ja leikellä minua ja omiani syyttömästi, niin, ja -varastaminen ja orjaksi-otto ja sisäänmurto, sanalla sanoen mikä rikos -tahansa minua ja omiani kohtaan on väärintekijälle itselleen pahempi ja -häpeällisempi kuin minulle joka vääryyden kärsin. - -Nämä edellisistä keskusteluistamme meille taannoin koituneet tulokset -ne mielestäni sitoutuvat toisiinsa ja pysyvät yhdessä kuin -- jos -käyttäisin karkeahkoa sanaa -- rauta- ja teräsperuslauseilla -liitettyinä, ainakin mikäli tähän asti on näyttäynyt. Ja ellet sinä tai -joku sinua vielä väkevämpi niitä kirvota irti, ei ole mahdollista -totuuden mukaan puhua niistä toisin kuin minä olen puhunut. Sillä minun -on kantani aina sama, että minä en tiedä miten nämä asiat ovat, mutta -että keiden pariin olen joutunut, niinkuin nyt teidän, niistä ei ole -kukaan voinut puhua toisin joutumatta naurettavaksi. Minä päätän siis -taaskin asian näin olevan. Mutta jos se niin on, ja vääryys siis on -väärintekijälle suurin onnettomuus, ja jos mahdollista tuota suurinta -vielä suurempi se että väärin tehtyään ei joudu siitä rangaistavaksi, -niin missä tapauksessa ihminen silloin, jos hän ei kykene itseänsä -auttamaan, todella on naurettava? Eiköpä vaan silloin, kun hän ei -kykene suurinta vahinkoamme torjumaan? Ihan välttämättä se on suurin -häpeä, ettei kykene siinä auttamaan itseään tai omaisiaan ja ystäviään; -ja lähinnä suurin häpeä on kykenemättömyys torjumaan toisarvoista -onnettomuutta, kolmas kolmannen-arvoista ja niin edespäin. Saman verran -kuin kukin onnettomuus suurenee, karttuu myös kunniaa siitä että -kykenee apuhun sitä vastaan joka tilaan ja häpeää ettei kykene. Onko, -Kallikles, asia toisin vai näinkö? - -Kallikles. Ei ole toisin. - - -LXV. Sokrates. Kun siis on kaksi pahaa: tehdä väärin ja kärsiä -vääryyttä, sanomme niistä väärinteon olevan suuremman, vääryyden -kärsinnän vähemmän pahan. Mikä keino on siis ihmisen hankittava, -voidakseen auttaa itseään saamaan ne molemmat edut, ettei tarvitse -tehdä eikä kärsiä vääryyttä? Kumpaa siihen tarvitaan, voimaako vai -tahtoa? Tarkoitan näin: pääseekö hän vääryyttä kärsimästä, jos ei tahdo -että sitä hänelle tehdään tai jos hän on hankkinut itselleen voiman, -joka estää hänelle vääryyttä tekemästä? - -Kallikles. Selvähän se on, että tämmöisellä voimalla pääsee hän -vääryyttä kärsimästä. - -Sokrates. Entäs vääryyttä tekemästä? Riittääkö siihen, ettei tahdo -tehdä väärin -- silloin ei muka tee väärin --, vai tarvitseeko sitäkin -varten hankkia itselleen joku voima ja taito, koskapa ihminen joutuu -vääryyttä tekemään, ellei hän niitä keinoja opi ja harjoita? Mikset -vastaa minulle, Kallikles, ainakin juuri tähän? Mitäs arvelet? Oliko -meidän, Poloksen ja minun, edellisessä keskustelussa[J] täysi syy ja -pakko myöntää, ettei kukaan tahallaan tee väärin, vaan että kaikki -väärintekijät vasten tahtoaan tekevät vääryyden töitä? - -Kallikles. Olkoon vaikka niinkin, Sokrates, että kerran pääsisit -puheesi päähän. - -Sokrates. Sitäkin varten siis on, kuten näyttää, joku voima ja taito -hankittava, ettemme tekisi vääryyttä. - -Kallikles. Kaiketi. - -Sokrates. Millähän keinolla sitte hankitaan se etu, ettei tarvitse -kärsiä vääryyttä ollenkaan tai niin vähän kuin mahdollista? Katso, -oletko sinä siinä samaa mieltä kuin minä! Minusta keino siihen on tämä: -täytyy joko itse hallita yhteiskunnassa tai olla yksinvaltias tai olla -ystävyksiä vallitsevan hallitusmuodon kanssa. - -Kallikles. Näetkö, Sokrates, kuinka minä olen valmis kiittämään sinua, -jos puhut oikein? Tuon minusta lausuit aivan järkevästi.[156] - - -LXVI. Sokrates. No, katsoppas nyt, onko tämäkin mielestäsi oikein -sanottu! Kunkin mahdollisen paras ystävä näyttää mielestäni olevan -- -ja sen nuo entisetkin viisaat[157] sanovat -- se joka on hänen -kaltaisensa. Etkö sinäkin niin ajattele? - -Kallikles. Ajattelen. - -Sokrates. Jos jossakin hallitsee tyly ja sivistymätön tyranni ja hänen -valtiossaan on joku häntä paljon parempi mies, niin pelkää kaiketi -tyranni tätä eikä milloinkaan voi sydämmestään tulla hänelle ystäväksi. -Eikö totta? - -Kallikles. Niin se on. - -Sokrates. Eikä, jos joku on häntä paljoa huonompi, tämäkään voi tulla -hänen ystäväkseen, sillä tämmöistä tyranni halveksii eikä huoli hänen -tähtensä milloinkaan puuhata niinkuin ystävän tähden. - -Kallikles. On totta sekin. - -Sokrates. Ei tyrannille siis jää ketään mainittavaa ystävää paitsi se -joka, ollen ihan samanluontoinen, kiittelee ja moittii samoja asioita -kuin hän sekä suostuu hänen hallittavakseen ja taipuu hänen tahtonsa -alle. Tämmöinen kohoo siinä valtiossa mahtavaksi eikä kukaan ilokseen -häntä solvaise. Eikö niin ole? - -Kallikles. On. - -Sokrates. Jos nyt tässä valtiossa jonkun nuoremmista pälkähtäisi päähän -tuuma: "millähän keinoin minä pääsisin mahtavaksi eikä kukaan tekisi -minulle vääryyttä", täytyisi hänen nähtävästi astua sitä uraa, että hän -nuoresta asti tottuisi suosimaan ja paheksimaan samoja asioita kuin -herransa ja muodostuisi mikäli mahdollista kaikissa herransa -kaltaiseksi. Eikö niin?[158] - -Kallikles. Niin! - -Sokrates. Sillä tavoin hän siis voi saavuttaa sen edun, ettei hänelle -tehdä vääryyttä ja että hän, kuten te sanotte, tulee mahtavaksi -valtiossa. - -Kallikles. Juuri niin. - -Sokrates. Mutta saavuttaako hän sillä senkin edun, ettei hän itse tee -mitään vääryyttä? Vai eikö hän jääne siitä paljon vajalle, jos hän -muuten on tuon väärämielisen valtiaansa tapainen ja hänen luonaan -paisuu mahtavaksi? Minä ainakin uskon päinvastoin että siitä sukeuu -hänelle keino, jolla hän kykenee tekemään vääryyttä kuinka paljon -tahansa tarvitsematta siltä kärsiä mitään rangaistusta. Eiköhän niin -ole? - -Kallikles. Siltä näyttää. - -Sokrates. Siis koituu tuosta hänelle kaikkein suurin paha: -jäljittelemällä valtiastansa ja valtansa nojassa on hän sielultaan -huonontunut ja pilalle pahentunut. - -Kallikles. En ymmärrä, mihin sinä, Sokrates, yhäti vääntelet ja -kääntelet sanoja![159] Vai etkö tiedä, että tuo jäljittelijä, jos niin -tahtoo, voi tappaa tieltänsä sen joka ei jäljittele ja ryöstää häneltä -tavarat? - -Sokrates. Tiedänhän minä sen, Kallikles hyvä, ellen ole kuuro, koskapa -alati kuulen sitä sekä sinulta että äsken Polokselta ja melkein -kaikilta muiltakin kaupungissamme. Mutta kuule sinäkin minua: hän -tappaa tuon kyllä, jos niin tahtoo, mutta silloin katala surmaa kelpo -miehen. - -Kallikles. Ja eikös juuri se olekkin sietämätöntä? - -Sokrates. Ei ymmärtäväiselle, niinkuin puheemme sen selittääkin. Vai -arveletko, että ihmisen on vain siihen keino kysyttävä, että hän eläisi -niin kauan kuin suinkin, ja harjoiteltava vain niitä taitoja, jotka -pelastavat meitä vaaroista, mistä milloinkin, niinkuin esim. tuota, -jota sinä kehotat minua harjoittelemaan, puhujantaitoa, jonka avulla -voimme suoriutua käräjäjutuista?[160] - -Kallikles. Niin, totta Zeuksen, ja hyvänpä neuvon siinä sulle -annoinkin. - - -LXVII. Sokrates. Kuules, veikkoseni: onko uimisen taito mielestäsi -erityisen ylevä ja jalo? - -Kallikles. Ei totta tosiaankaan! - -Sokrates. Ja kuitenkin pelastaa sekin ihmisiä kuolemasta, jos he -joutuvat semmoiseen vaaran tilaan, missä tätä taitoa tarvitaan. Mutta -jos tämä taito sinusta näyttää vähäpätöiseltä, niin mainitsen sinulle -toisen tärkeämmän, peränpidon taidon: se ei pelasta ainoastaan henkeä, -vaan ruumiinkin ja tavarat äärimmistä vaaroista, samoin kuin -puhujantaito. Ja kuitenkin on se aivan kaino ja vaatimaton; ei se -ylvästele eikä ole olevinaan, ikäänkuin se toimittaisi jotain -maan-mainiota, vaan, vaikka se toimittaa saman avun kuin asianajajan -puhe oikeuden edessä, ei se, saatettuamme meidät onnellisesti Aiginasta -tänne, luullakseni ota siitä enempää kuin kaksi obolia;[161] ja jos se -kuljettaa meidät Egyptistä tai Ponton periltä kotivalkamaan, korjaten -sinne, mitä jo mainitsin, itsemme, vaimomme, lapsemme ja tavaramme, -niin vaatii se tästä suuresta hyvänteosta maksua korkeintaan kaksi -drakmaa. Ja tehtävänsä tehtyään astuu tuon taidon taitaja itse maalle -ja kävelee rannalla aluksensa ääressä halvannäköisenä asultaan. Sillä -hän oivaltaa luullakseni, että on epätietoista, keitä laivallaan -kulkeneita hän on hyödyttänyt, keitä vahingoittanut, kun ei antanut -heidän upota merenpohjaan. Eiväthän ne, sen hän tietää, maalle -noustessaan olleet rahtuakaan paremmat kuin laivaan astuessaan, ei -ruumiin eikä sielun puolesta. Hän harkitsee siis näin: jos joku joka -ruumiiltaan sairastaa pahaa, paranematonta tautia, ei ole hukkunut -mereen, on tuo vain onneton siitä, ettei saanut kuolla, eikä hän, -laivuri, ole tälle mitään hyvää työtä tehnyt (varjelemalla hänen -henkensä); vielä vähemmin on sen elettävä, jota moni paranematon tauti -vaivaa siinä osassa, joka on ruumista kalliimpi, sielussa, eikä hän -tätä hyödyttäne pelastamalla häntä meren vaarasta tai oikeuden käsistä -tai mistä muusta tahansa. Ei, vaan laivuri tietää, että huonolle -ihmiselle ei ole hyötyä elämästä, sillä tällaisen elämä ei voi muuta -olla kuin kurjaa.[162] - - -LXVIII. Siitä syystä perämiehen ei ole tapana ylvästellä, vaikkapa hän -pelastaakin meidät. Yhtä vähän ylvästelee myöskään, sinä kumman miesi, -sotakoneseppä, joka yhtä hyvin kuin sotapäällikkö, perämiehestä -puhumattakaan, jopa siinä kuin kuka muukin hyvänsä kykenee usein -pelastamaan; pelastaapa hän toisinaan kokonaisia kaupunkejakin. Vai -eikö hän mielestäsi ole käräjäpuhujan vertainen? Ja kuitenkin, -Kallikles, jos hän tahtoisi puhua niinkuin te, kerskuen toimestaan, -voisi hän syytää päällenne koko kasan perusteita,[163] niillä -kiitelläkseen ammattiansa ja kehottaakseen teitäkin rupeamaan -konesepiksi, koska muka niiden rinnalla muut eivät ole mitään. Kyllä -häneltä puheen ainetta liikenisi. Mutta siitä huolimatta sinä halveksit -häntä ja hänen ammattiansa ja nimität häntä ikäänkuin pilkaten -konesepäksi, etkä hänen pojalleen antaisi tytärtäs vaimoksi, yhtä vähän -kuin omalle pojallesi vallitsisit hänen tytärtänsä. Ja kuitenkin siltä -kannalta kuin sinä ammattiasi ylistät, millä syyllä sinä olet -oikeutettu halveksimaan koneseppää ja niitä muita joita tässä -mainitsin? Tiedän sanovasi että sinä olet parempi[164] ja paremmista -syntyisin. Mutta jos tuo paremmuus ei ole mitä minä siksi sanon, vaan -kunto on yksin siinä että osaa pelastaa itsensä ja omansa, oltakoon -muuten millaiset tahansa, niin naurettavalta tuntuu että moitit -koneseppää, lääkäriä ja muita mestareita, joiden keinot on keksitty -ihmisten suojelemiseksi. Mutta varoppa, miekkoinen, eikö jalous ja -kunto ole jotakin muuta kuin vain hengen pelastamista ja pelastumista! -Sillä ken todella on aika mies, totta kai hänen on heitettävä sikseen -huoli siitä, kuinka kauan hän saa elää, eikä hänen sovi liiaksi -rakastaa henkeänsä, vaan jättäköön sen asian jumalan huostaan ja -uskokoon vaimojen tapaan,[165] ettei kukaan voi välttää kohtaloansa. -Sen jälkeen on hänen katsottava, miten hän paraiten eläisi sen ijän, -joka hänelle on elettäväksi säätty, siis sovitellen itseään sen -valtiomuodon mukaan, jonka keskuudessa asuu. Ja tuleeko sinunkin nyt -pyrkiä mikäli mahdollista Athenan kansan kaltaiseksi, jos aiot olla -sille mieliksi ja saada suurta valtaa kaupungissa? Katso silloin, onko -siitä todella hyötyä itsellesi ja minulle, ja varo ettei meidän käy -samoin kuin Thessalian naisten[166] sanotaan käyvän, kuu he loihtivat -kuun alas taivaalta, nim. ettemme, tavoitellessamme tätä mahtia -valtiossa, menetä sitä mikä meille on rakkainta. Mutta jos uskot jonkun -ihmisen, kenenkä vain, voivan opettaa sinulle semmoisen keinon, jonka -avulla voit varttua mahtavaksi tässä valtiossa, vaikka pysytkin -valtiokomennosta erillaisena, joko parempaan tai huonompaan päin, niin -etpä luullakseni, Kallikles, oikein harkitse asiaa. Sillä ethän -saakkaan olla pelkkänä jäljittelijänä, vaan sinun täytyy oikein -luontaisesti tulla noiden ihmisten kaltaiseksi, jos aiot saada toimeen -jotain mainiota jolla voit päästä Athenan rahvaalle rakkaaksi, jopa, -Zeusavita! Pyrilampeen pojankin ystäväksi.[K] Ken siis muodostaa sinut -ihan noiden kaltaiseksi, hän tekee sinusta valtiomiehen ja puhujan, -semmoisen joksi haluat. Sillä kaikki ihastelevat omaan luontoonsa -laadittuja puheita, mutta vieroovat vieraanluontoisia. Vai oletko sinä -ehkä toista mieltä, veljyt armahin? Onko meidän tähän mitään -sanottavaa, Kallikles? - - -LXIX. Kallikles. En tiedä itsekkään miten lienee, Sokrates: oikein sinä -näytät minusta puhuvan, ja kuitenkin käy minun niinkuin suuren joukon: -en voi sinua oikein uskoa.[167] - -Sokrates. Niin, se on tuo sielussasi asuva rakkaus kansaan, joka minua -vastustaa. Mutta jos ehkä tarkastamme näitä asioita moneen kertaan ja -paremmin, niin alat uskoa. Palautappa siis muistiisi, että sanoimme -olevan kaksi keinoa hoitaa kumpaakin, niin ruumista kuin sielua: toisen -että järjestetään elämä sulotunteen mukaan, toisen että se järjestetään -parhaan mukaan jolloin ei miellytellä, vaan kiivaillaan perille -päästäkseen. Emmekö silloin erottaneet ne kaksi asiaa? - -Kallikles. Kaiketi. - -Sokrates. Totta kai tuo toinen keino, joka tähtää sulotunnetta, on -epäjalo eikä ole muuta mitään kuin mielistelyä? Eikö niin? - -Kallikles. Olkoon sitte niin, jos tahdot. - -Sokrates. Mutta toinen tarkoittaa hoidettavansa, oli tuo sielun tai -ruumiin, tulemista parhaaksi? - -Kallikles. Niin aivan. - -Sokrates. Onko meidän siis niin käsiksi käytävä vaalimaan valtiota ja -kansalaisia, että teemme itse kansalaiset mitä paraimmiksi voimme? -Sillä ilman tätä ja ellei niiden, jotka tulevat saamaan paljon -rikkautta tai hallitusvaltaa tai jotain muuta mahtia, ole mielenlaatu -viisas ja jalo, ei ole, kuten jo ennen havaitsimme, pientäkään hyötyä -siitä, että heille muita hyviä töitä tehdään. Otaksummeko näin olevan? - -Kallikles. Kyllä vain, jos se on sinulle mieliksi. - -Sokrates. Jos me nyt, Kallikles, ryhtyen julkisiin toimiin, julkisten -töiden joukosta valiten, kehottaisimme toisiamme rakennuspuuhiin,[168] -joko linnan muurien tai laivaveistämöiden tai temppelien suuriin -rakennuksiin, eikö meidän tulisi tutkia ja tarkastaa itseämme, ensiksi -ymmärrämmekö rakennustaidetta vai emmekö ymmärrä ja keltä olemme sen -oppineet -- vai kuinka? - -Kallikles. Totta kai. - -Sokrates. Ja eikö toiseksi sitäkin, olemmeko koskaan yksityisesti -salvoneet mitään rakennusta joko jollekkin ystävällemme tai itsellemme -ja onko se salvos kaunis vai ruma? Ja jos tutkiessamme huomaamme meillä -olleen oivat ja mainiot mestarit opettajina ja rakentaneemme monta -kaunista rakennusta joko yhdessä heidän kanssaan tai heidän opistaan -päästyämme omin päinkin, silloin ja sellaisina menettelisimme -järkevästi, jos ryhtyisimme yleisiä rakennuksia laatimaan. Mutta jos -emme voisi mainita mitään opettajaa, jota meillä on ollut, eikä mitään -laatimaamme rakennusta taikka jos voisimmekin näyttää useita, mutta -kelvottomia, niin järjetöntä olisi meidän ruveta julkisiin -rakennustöihin tai toisiamme siihen puuhaan kehottamaan. Onko tässä -puheessa perää vai eikö? - -Kallikles. On kyllä. - - -LXX. Sokrates. Ja eikö ole sama laita kaikissa muissakin asioissa? Jos -me esim., ryhdyttyämme julkiseen toimeen, ikäänkuin olisimme kelpo -lääkäreitä, kehottaisimme toisiamme siihen virkaan, kaiketi me ensin -tarkastaisimme toisiamme, minä sinua ja sinä minua: "maltappas", -sanoisit, "kuinka on Sokrateen oman terveyden tila? Tai onko vielä -kukaan muu, orja tai vapaa, Sokrateen avulla parantunut jostain -taudista?" -- Ja samoin arvattavasti minäkin taas tutkisin sinua. Ja -jos emme huomaisi kenenkään, ei täkäläisen eikä muukalaisen, ei miehen -eikä naisen, meidän kauttamme tulleen terveemmäksi ruumiiltaan, eikö -jumaliste, Kallikles, olisi tosiaankin naurettavaa, jos me menisimme -niin pitkälle mielettömyyteen, että ennenkuin olisimme yksityisesti, -tehnet monta työtä kuinka kulloinkin sattuisi, ja monta taas -suorittaneet hyvin ja täten riittävästi harjaantuneet taiteeseen, me -sananparren mukaan suurinta astiaa muovailemalla koettaisimme oppia -savenvalurin-ammattia[169] ja ryhtyisimme itse julkiseen -lääkärinvirkaan sekä muita siihen kehottaisimme? Eikö sinunkin -mielestäsi olisi järjetöntä näin toimia? - -Kallikles. Kyllä minusta. - -Sokrates. Mutta nyt, sä miesten parhain, koska itse vast'ikään alat -valtion toimia puuhata ja kehotat minua niihin sekä soimaat minua kun -en niitä ahkeroi, emmekö tutkisi toisiamme niissä?[170] Kuuleppa, joko -Kallikles on tehnyt jonkun kansalaisensa paremmaksi? Onko kukaan, ennen -oltuaan paha, väärintekijä, hillitön ja hurja, Kallikleen toimesta -tullut hyväksi ja jaloksi, joko muukalainen tai täkäläinen, orja tai -vapaa? Sanoppa, Kallikles, mitä vastaisit, jos joku sinulta tätä -tutkisi? Kenen ihmisen sanot sinä seurustelullas tehneesi paremmaksi? -Viivytkö vastaamasta, jos on olemassa jotain tämmöistä tekoasi siltä -ajalta, kuin vielä toimit yksityisenä, ennenkuin ryhdyit julkisiin -toimiin? - -Kallikles. Sinä olet kiistanhaluinen, Sokrates. - - -LXXI. Sokrates. En minä kysy kiistanhalusta, vaan koska todellakin -tahtoisin tietää, millä tavoin sinä arvelet että valtion asiat olisivat -meillä hoidettavat. Aiotko sinä, ryhdyttyäsi valtion toimiin, pitää -huolta mistään muusta, kuin että me kansalaiset tulisimme niin hyviksi -kuin suinkin? Vai emmekö jo usein olleet yhtä mieltä siinä, että -valtiomiehen on sitä puuhattava? Olimmeko yhtä mieltä vai emmekö? -Vastaa! Me oltiin yhtä mieltä -- vastaan minä sinun puolestasi. Jos -siis kunnon miehen tulee toimittaa yhteiskunnalleen tämä etu, niin -muistappa vielä noita miehiä, jotka vähän aikaa sitte mainitsit -minulle, ja sano näyttävätkö he vieläkin sinusta olleen oivia -valtiomiehiä, nuo Perikles, Kimon, Miltiades ja Themistokles? - -Kallikles. Kyllä minusta. - -Sokrates. Jos he olivat hyviä, eikö ole selvä että he kukin puolestaan -tekivät kansalaisensa huonommista paremmiksi ihmisiksi? Tekivätkö he -sen vai? - -Kallikles. Tekivät. - -Sokrates. Siis silloin kun Perikles ensin alkoi esiintyä julkisuudessa, -olivat Athenalaiset huonompia kuin milloin hän puhui viimeisiä kertoja? - -Kallikles. Niin kai. - -Sokrates. Älä sano "kai" ystäväni, vaan: välttämättä, sen mukaan mitä -on oikeaksi myönnetty, jos kerran Perikles oli oiva valtiomies. - -Kallikles. No mitäs siitä sitte? - -Sokrates. Ei mitään. Mutta sanoppa minulle vielä tuon lisäksi tämäkin: -mainitaanko Athenalaisten Perikleen kautta tulleen paremmiksi vai -päinvastoinko peräti turmeltuneen hänen vaikutuksestaan? Sitä olen minä -kumminkin kuullut sanottavan, että Perikles teki Athenalaiset -laiskoiksi, aroiksi, laverteleviksi ja rahanhimoisiksi, hän kun ensiksi -saattoi heitä palkasta palvelemaan valtiota.[171] - -Kallikles. Sen olet Sokrates kuullut niiltä joiden korvat on rikki -ruhjotut.[172] - -Sokrates. Enpä olekkaan sitä kuullut, vaan tiedän sen varmasti niinkuin -sinäkin, nimittäin että Perikles alussa nautti hyvää mainetta eivätkä -Athenalaiset nostaneet mitään häpeällistä kannetta häntä vastaan, -niinkauan kuu he olivat huonompia;[173] mutta sittekun he hänen -kauttansa olivat tulleet hyviksi ja kunnollisiksi, loppupuolella -Perikleen elämää, tuomitsivat he hänet rahankavalluksesta,[174] -olivatpa vähällä rangaista häntä kuolemalla, ilmeisesti sentähden että -hän oli huono mies. - - -LXXII. Kallikles. Entäs sitte? Senkötähden Perikles oli huono? - -Sokrates. Huonona ainakin sitä aasien, hevosten ja härkäin vartiaa -pidettäisiin, joka saatuaan hoitoonsa nuo elukat semmoisina, ett'eivät -purreet, potkineet tai puskeneet häntä, sitten antoi niiden niin -villiintyä, että rupesivat kaikkea tätä tekemään. Vai eikö se -mielestäsi ole kehno kaitsija, olkoon minkä eläimen tahansa, joka -saatuaan elukat haltuunsa kesympinä, jättää ne villimpinä kuin ne -olivat saataessa? - -Kallikles. Kyllä niin -- puhuakseni sinulle mieliksi. - -Sokrates. Sanoppa sitte sekin minun mielikseni: kuuluuko ihminenkin -eläinkuntaan vai eikö? - -Kallikles. Kuinkas muuten? - -Sokrates. Eikö Perikles kainnut ihmisiä? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Kuinkas? Eikös heidän siis, kuten äsken myönsimme, olisi -pitänyt hänen hoitonsa alla tulla vääremmistä oikeamielisemmiksi, jos -hän hyvän valtiomiehen tavoin olisi heistä huolta pitänyt? - -Kallikles. Kaiketi. - -Sokrates. Eivätkö oikeamieliset ole sävyisiä, niinkuin Homeros -sanoo?[175] Vaan mitä sinä sanot? Onko niin? - -Kallikles. On. - -Sokrates. Mutta Perikles tekikin heidät hurjemmiksi kuin minä hän ne -haltuunsa sai, jopa häntä itseänsä vastaan, jota hän ei suinkaan olisi -suonut. - -Kallikles. Tahdotko, että myönnän sen sinulle? - -Sokrates. Jos mielestäsi puhun totta. - -Kallikles. Olkoon sitte niin. - -Sokrates. Ja jos hän saattoi heidät hurjemmiksi, eikö hän tehnyt heitä -vääremmiksi ja huonommiksi? - -Kallikles. Olkoon menneeksi. - -Sokrates. Ei Perikles siis tämän perustelun mukaan ollut mikään hyvä -valtiomies. - -Kallikles. Niin ainakin sinä sanot. - -Sokrates. Etkä, totta Zeus, sinäkään toisin sano sen mukaan mitä olet -myöntänyt. Sanoppa minulle taas Kimonista: eivätkö ne, joita hän hoiti, -liuskaäänestyksellä ajaneet häntä maasta,[176] ettei heidän kymmeneen -vuoteen tarvitsisi kuulla hänen ääntänsä? Ja eivätkö he tehneet samoin -Themistokleen[177] ja tuominneet häntä vielä maanpakoon? Mutta -Miltiadeen, Marathonin voittajan, tuomitsivat he maanrotkoon -syöstäväksi; syösty hän olisi, ellei prytaani ehtinyt estämään. Ja -kuitenkin -- jos he olisivat olleet kelpo valtiomiehiä, kuten sinä -väität, eivät he koskaan olisi tämmöistä kokeneet. Tai ehkä hyvät -valjakonajurit eivät alussa putoakkaan vaunuista, vaan vasta sitten kun -ovat jo hevosia hoitaneet ja itse oppineet oiviksi ajajiksi, tipahtavat -he tielle. Ei ole asianlaita niin valjakonajossa eikä missään -muussakaan toimessa. Vai miten sinusta näyttää? - -Kallikles. Ei minusta kumminkaan niin näytä. - -Sokrates. Todet olivat siis, kuten näkyy, nuo edelliset sanamme, -ettemme tiedä yhdenkään miehen valtiossamme olleen oivan -valtiotoimissa. Sinä myönsit tosin ettei nykyisistä kukaan ole oiva, -mutta arvelet niitten olleen ennen ja esitit nuo miehet malliksi. Mutta -nyt on käynyt ilmi, että he olivatkin samalla kannalla kuin nykyiset, -jotenka siis he, jos olivat puhujia, eivät ole käyttäneet tosiperäistä -puhetaitoa -- sillä silloin he eivät olisi kukistuneet eikä myös tuota -mielistelevää. - - -LXXIII. Kallikles. Mutta eipä vain kukaan nykyisistä valtiomiehistä, -Sokrates, likimainkaan pysty semmoisia mainioita töitä tekemään, kuin -he tekivät jok'ainoa. - -Sokrates. En minäkään, sä kumman miesi, moiti heitä, mikäli he olivat -valtion palvelijoita;[178] näyttävätpä he minusta olleenkin parempia -palvelijoita kuin nykyiset ja paremmin kyenneen hankkimaan -yhteiskunnalle mitä se milloinkin hallisi. Mutta mitä tulee himojen -ohjaamiseen toisanne päin ja siihen ettei niille suoda valtaa, vaan -että kansalaisia taivutellaan ja ja pakotetaan siihen, josta he voivat -tulla paremmiksi -- siinä he suoraan sanoen eivät ollenkaan eronneet -näistä nykyisistä. Ja tämä on kuitenkin hyvän valtiomiehen ainoa -tehtävä. Mutta laivoja ja linnanmuureja ja satamarakennuksia ja paljo -muuta semmoista, niitä minäkin myönnän heidän olleen aimommat -hankkimaan kuin nykyisten. Mutta me menettelemme, sinä ja minä, sangen -naurettavasti tässä haastellessamme. Kaiken aikaa, minkä keskustelemme, -me ehtimiseen kierrämme samaa piiriä, emmekä ymmärrä toisiamme, mitä -sanomme. Minä luulen sinun jo monesti myöntäneen ja oivaltaneen, että -tämä puuhailu niin sieluun kuin ruumiiseen nähden on kahdellainen; -toinen on palvelevainen, niin että sen kautta voidaan hankkia -ruumiillemme, jos sen on nälkä, ruokaa, jos se janoo, juomaa, jos se -kärsii vilua, vaatteita, vaippoja, kenkiä ja muita mitä ruumis kaipaa -ja haluaa. Puhun sinulle tahallani näitten samojen vertauskuvien -kautta, jotta helpommin ymmärtäisit minua. Jos nyt joku kykenee näitä -keinoja hankkimaan, ollen joko vähin-erinmyyjä tai tukkukauppias tai -näitä tavaroita valmistava ammattimies -- leipuri, ruoanlaittaja, -kankuri, suutari tai nahkuri --, ei ole kumma, jos hän tämmöisenä itse -mielestään luulee olevansa ruumiin holhoja, ja muutkin sitä luulevat, -nim. ne jotka eivät tiedä, että kaikkien noiden ammattien ohessa on -olemassa voimistelu- ja lääketiede, jotka todellisesti ovat ruumiin -holhojat ja joiden tuleekin hallita kaikkia muita ammattitaitoja ja -käyttää heidän työtänsä hyväkseen, sentähden että he tietävät mikä -ruoissa ja juomissa on tuo hyödyllinen tai vahingollinen ruumiin -kuntoon nähden, mutta nuo muut kaikki eivät tiedä sitä ollenkaan. -Sentähden ne ovatkin ruumiin hoitoon nähden orjan arvoisia, palvelevia -ja epävapaita, nuo muut taidot, vaan voimistelu ja lääketaide ovat -oikeutta myöten niiden hallitsijat. Että samoin on laita sieluunkin -nähden, sen näytät sinä mielestäni toisinaan ymmärtävän, kun siitä -puhun, ja myönnät sen ikäänkuin tajuten mitä tarkoitan; mutta heti -jälkeen tulet taas ja sanot, että tässä kaupungissa on ollut jaloja ja -kunnollisia ihmisiä valtiomiehinä; ja kun kysyn sinulta, ketkä, näytät -minusta tuovan esiin miehiä jotka ovat aivan samalla kannalla -yhteiskunnan suhteen, kuin jos kysyessäni, ketkä voimistelun alalla -ovat olleet tai vieläkin ovat oivia ruumiin holhojia, sinä täyttä totta -vastaisit: leipuri Thearion, sikelialaisen keittokirjan kyhääjä -Mithaikos ja ravintoloitsija Sarambos:[179] sillä nämäthän ovat -verrattomia ruumiin holhojia, kun yksi heistä hankkii mainion hyvää -leipää, toinen ruokia, kolmas viiniä. - - -LXXIV. Kenties närkästyisit nyt,[180] jos sanoisin sinulle: mutta hyvä -mies, ethän sinä ollenkaan ymmärrä voimistelua! Mainitset vain minulle -palvelijoita, tuollaisia himojen tyydyttäjiä, jotka eivät yhtään älyä -mikä näissä asioissa on hyvää ja jaloa, vaan, jos niin sattuu, -apattavat ihmiset täyteen ja lihottavat heitä paksuiksi, saaden heiltä -kiitokset palkaksi, mutta lopuksi hävittävät heiltä entisetkin lihat. -Mutta ihmiset tietämättömyydessään eivät syytä noita syöttäjiä ja -juottajia taudeistaan ja lihaksiensa surkastumisesta, vaan kun tuo -tuonainen turpeus jonkun ajan mentyä vetää perässään taudin, niinkuin -luonnollista on, koska se ei ole syntynyt terveellisellä tavalla, -silloin syyttävät ja soimaavat he niitä, jotka silloin sattumalta ovat -heidän luonaan heitä neuvomassa, ja koettavat jos mahdollista tehdä -heille pahaakin; mutta noita edellisiä ystäviään, jotka ovat kaiken -pahan syy, he kiittelevät ja ylistävät. Ihan samoin sinäkin, Kallikles, -nyt menettelet. Sinä ylistät ihmisiä, jotka syöttivät Athenalaisille -mitä herkkuja he ikinä halusivat, jonka takia heidän kehutaan tehneen -kaupungin suureksi, eikä huomatakkaan että tuo noiden entisten luoma -suuruus on vain turpumusta ja että ihon alla märkähaava äilehtii. Sillä -satamilla, laivaveistämöillä, muureilla, tulleilla ja muulla -semmoisella rojulla he kyllä ovat täpänneet täyteen kaupungin, mutta -mielenmaltin ja oikeuden he syytivät syrjään. Vaan kun taudin puuska -kerran tulee, rupeavat he syyttämään silloisia neuvonantajiaan; mutta -Themistoklesta, Kimonia ja Periklestä, noita vammojensa alkusyitä, he -ylistelevät. Luultavasti he silloin ahdistavat sinuakin, ellet ole -varuillasi, ja ystävääni Alkibiadesta, kun he paitsi uutta hankkimaansa -menettävät entisenkin mahtavuutensa, vaikka ette olleetkaan syypäät -vahinkoon, vaan ehkä ainoastaan siihen myötävaikuttamassa. Mutta onpa -eräs järjetön asia, jonka sekä näen nykyään tapahtuvan että kuulen -entisinäkin aikoina tapahtuneen. Jos yhteiskunta kohtelee jotakuta -valtiomiestään ikäänkuin väärintekijää, silloin huomaan heidän siitä -närkästävän ja haikeasti valittavan, että heidän käy kovin pahasti: -vaikka ovat tehneet valtiollensa niin paljon hyvää, kukistaa tuo heidät -vääryydellä; niin kuuluu heidän puheensa -- mutta se on kaikki -valhetta. Sillä ei yhtäkään valtion esimiestä milloinkaan vääryydellä -kukista se yhteiskunta, jota hän johtaa.[181] Taitaa olla sama laita -niiden jotka ovat olevinaan valtiomiehiä, kuin niiden jotka kehuvat -olevansa sofistoja.[182] Sillä sofistat, ehkä muuten ovatkin viisaita, -tekevät kuitenkin yhdessä kohden hassusti: vaikka kehuvat olevansa -hyveen opettajia, soimaavat he kuitenkin usein oppilaitaan, että nämä -tekevät heille vääryyttä, kun riistävät heiltä palkan eivätkä -muutenkaan osota heille kiitollisuutta siitä hyvästä mitä ovat saaneet -heiltä kokea. Ja mikähän voi olla järjettömämpää kuin tällainen puhe? -Mitenkä hyviksi ja oikeiksi tulleet ihmiset, joista heidän opettajansa -ovat ottaneet pois vääryyden, antaen heille sijaan oikean mielen, -voivat tehdä toiselle vääryyttä sillä (vialla) jota heissä ei enää ole? -Eikö tuo sinusta näytä järjettömältä, veikkoni? -- Tosiaan Kallikles, -pakotitkin minun pitämään koko esitelmän, kun et tahtonut -vastata.[182 b] - - -LXXV. Kallikles. Etkö sinä osaa puhua, ellei sinulle vastata? - -Sokrates. Näynhän osaavankin; venytän kuitenkin puheeni niin pitkiksi, -kun et sinä tahdo minulle vastata. Mutta sanos nyt sentään, veikkoni, -ystävyyden jumalan takia, eikö sinusta näytä mielettömältä, että -henkilö, joka väittää tehneensä jonkun hyväksi, moittii, että tämä, -tultuaan hänen toimestaan hyväksi ja ollen sitä, kuitenkin on -pahanilkinen? - -Kallikles. Näyttää se niin minustakin. - -Sokrates. Etkö ole kuullut niiden, jotka kehuvat kasvattelevansa -ihmisiä hyveeseen, niin nurkuvan? - -Kallikles. Olen kyllä. Mutta mitäs kannattaa puhua noista mitättömistä -ihmisistä?[183] - -Sokrates. Ja mitäs kannattaa puhua niistä, jotka vaikka kehuvat -johtavansa yhteiskuntaa ja pitävänsä huolta siitä, että se olisi mitä -parhain, kuitenkin taas, kun niiksi käy, soimaavat sitä muka peräti -kelvottomaksi? Luuletko heidän mitenkään olevan noita paremmat? Sofista -ja kansanpuhuja ovat ihan samaa maata, miekkoseni, tai ainakin, kuten -virkoin Polokselle, hyvin liki toisiaan ja samaa laatua. Mutta sinä, -kun et tarkemmin asiaa tiedä, arvelet toista, puhujan tointa eli -retoriikkaa, ylen ihanaksi, mutta halveksut toista. Mutta todenperää -sofistiikka onkin retoriikkaa etevämpi, samassa määrin kuin -lainsäädäntö voittaa tuomarintoimen ja voimistelu lääketieteen.[L] Ja -minun ymmärtääkseni juuri kansanpuhujain ja sofistain vähimmin sopisi -soimata sitä esinettä, jota he itse kasvattavat, että se on muka häjy -heitä kohtaan, tai, jos he niin tekevät, soimaavat he itseään, etteivät -olekkaan yhtään hyödyttäneet niitä joita he sanovat hyödyttävänsä. -Eikös asia ole niin? - -Kallikles. Kaiketi. - -Sokrates. Ja heidänpä juuri sopisikin ilmaiseksi ja palkkaa vaatimatta -panna alttiiksi hyvän työnsä, jos he tosia lupaisivat.[184] Sillä -kelle toisenlaatuinen hyvätyö on tapahtunut, ken esimerkiksi -urheilumestarin toimesta on oppinut nopeasti juoksemaan, hän ehkä tältä -kiitollisuutensa kieltää, jos urheilumestari jättää asian hänen -valtaansa eikä, ennalta sovittuaan hänen kanssaan palkasta, mikäli -mahdollista peri palkkaansakkin samalla kuin hän opettaa tuolle -nopeutta. Sillä eivät ihmiset luullakseni riko hitaudesta, vaan -väärämielisyydestä. Eikö niin?[185] - -Kallikles. Niin. - -Sokrates. Jos siis joku ottaa toiselta pois juuri tuon, väärän mielen, -ei ole pelättävä, että tämän puolelta koskaan tapahtuu hänelle mitään -vääryyttä, vaan hän yksin voi turvallisesti antaa hyväntyönsä -alttiiksi, jos hän todella kykenee tekemään ihmiset hyviksi. Eikö -totta? - -Kallikles. Kyllä niin. - - -LXXVI. Sokrates. Sentähden nähtävästi ei olekkaan häpeällistä ottaa -maksua hyväin neuvojen antamisesta muissa asioissa, niinkuin esim. -taloa rakennettaessa tai muita taitoja kysyttäessä. - -Kallikles. Nähtävästi. - -Sokrates. Mutta siinä kysymyksessä, millä tavoin ihminen voipi tulla -niin hyväksi kuin suinkin ja paraiten hoitaa taloansa tai yhteiskuntaa, -katsotaan häpeälliseksi ettei tahdo toista neuvoin opastaa, ellei saa -rahaa.[186] Vai kuinka? - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Ja syy siihen onkin selvästi se, että tämä hyvätyö on -laatuansa ainoa, joka hyvää työtä kokeneessa herättää halun itsekkin -puolestaan hyvää tekemään. Ja niinpä se näyttää olevan hyvä merkki, -että joku on hyvää tehnyt, jos hän siitä saa kokea hyvää takaisin. Jos -ei, on se huono merkki. Onko asia näin? - -Kallikles. On. - -Sokrates. Kummalla tavalla yhteiskunnasta huolta pitämään sinä siis -kehotat minua?[187] Määrää se minulle! Silläkö, että taistelen -saadakseni Athenalaiset niin hyviksi kuin suinkin, ikäänkuin lääkärinä -heitä hoivaten, vai palvelemallako heitä ja puhelemalla heille heidän -mielikseen? Sano minulle totuus, Kallikles! Sillä niinkuin aloit -olemalla avomielinen minulle, olet velvollinen myöskin loppuun asti -suoraan sanomaan ajatuksesi. Lausuppa siis nytkin selvään ja -ujostelematta. - -Kallikles. Sanonpa siis: sinun tulee heitä palvella. - -Sokrates. Mielistelijäksikö siis kehotat minua rupeamaan, sä jalo mies? - -Kallikles. Vaikkapa mysialaiseksi orjaksi,[188] jos niin mielit, -Sokrates; sillä jos et sitä tee, niin -- - -Sokrates. Älä kerro toistamiseen, mitä jo usein olet sanonut, että kuka -vain tahtoo, tappaa minut, muuten täytyy minunkin taas uudestaan sanoa, -että silloin katala tappaa kelpo miehen. Älä myöskään sano, että hän -riistää tavarani, jos minulla mitään lie, jottei minun taas tarvitse -sanoa sinulle, että hän sen otettuaan ei osaa sitä mihinkään käyttää; -vaan niinkuin hän sen vääryydellä anasti, samoin hän sen väärin -käyttää; ja jos väärin, niin rumasti, jos rumasti, niin pahasti. - - -LXXVII. Kallikles. Näytpä tosiaankin, Sokrates, uskovan, ettei mikään -tämmöinen voisi sinua kohdata, ikäänkuin asuisit kaukana ihmisten -jaloista eikä sinua voisi vetää oikeuteen ehkä hyvinkin huono ja -viheliäinen ihminen. - -Sokrates. Perin ymmärtämätön minä siis tosiaankin olen, Kallikles, -jollen usko että tässä kaupungissa mikä tahansa voi kohdata ketä -hyvänsä. Sen kuitenkin tiedän varmaan, että jos joudun oikeuden eteen -jonkin niiden vaarojen alaiseksi, joita minulle mainitsit, niin -oikeuteen haastajani on katala mies, sillä ei kukaan kunnon ihminen -vedä viatonta oikeuteen. Eikä sekään olisi outoa, jos minut -tuomittaisiin kuolemaan. Tahdotko että sanon sinulle, miksi sitä -odotan?[189] - -Kallikles. Kyllä. - -Sokrates. Minä luulen ainoastaan muutamain harvain Athenalaisten -kanssa, etten sanoisi yksin, harjoittavani tosi valtiotaitoa ja -ainoana nykyajan ihmisistä todellisesti harrastavani (ajavani) -yhteiskunnallisia asioita. Koska siis en sovita sanojani, mitä -milloinkin puhun, ihmisten mieliksi, vaan esitän ne sen mukaan mikä on -parasta, vaan ei sulotunteisinta, ja kosk'en tahdo tehdä mitä sinä -minulle suosittelet, noita rikkiviisaita temppuja, niin ei minulla -oikeuden edessä tule olemaan mitään sanottavaa. Ja minun täytyy sanoa -vieläkin, mitä jo lausuin Polokselle: minä tulen tuomittavaksi, -niinkuin lääkäri tuomittaisiin lasten käräjissä, keitturin ollessa -syyttäjänä. Sillä ajatteleppa, mitähän tämmöinen mies semmoisten -tuomarien eteen jouduttuaan, voisi puhua puolustuksekseen, jos häntä -syytettäisiin näin: "lapset, tuo mies on tehnyt paljon pahaa teille -kaikille, ja semminkin nuorimpia teistä hän turmelee leikellen ja -polttaen; laihduttamalla ja läkähdyttämällä hän saattaa heitä -tuskastumaan: hän juottaa teille mitä karvaimpia juomia ja pakottaa -teitä isoomaan ja janoomaan, aivan toisin kuin minä joka annoin teidän -syödä ja juoda jos joitakin herkkuja ja makupaloja". Mitä luulet -lääkärin, semmoiseen hätään jouduttuaan, voivan sanoa? Tai jos hän -sanoisi totuuden: "voi lapset! tämän kaiken tein minä terveytenne -takia", -- minkä melun luulet että tuonlaiset tuomarit ja lautamiehet -silloin nostaisivatkaan? Eiköhän suuren? - -Kallikles. Luultavasti; ymmärtäähän sen. - -Sokrates. Etkö luule, että tuo lääkäri olisi pahemmassa kuin pulassa, -mitä tehdä tai sanoa? - -Kallikles. Kyllä vaan. - - -LXXVIII. Sokrates. Aivan samoin minunkin kävisi, sen tiedän, jos -joutuisin oikeuden eteen. Sillä en minä tietäisi mainita mitään -nautintoja, joita olen heille hankkinut, jommoisia he pitävät -hyväntekoina ja ansioina -- vaikka en minä kadehdi noita ilontekijöitä -enemmän kuin niitäkään joille ilot tehdään. Ja jos minua syytettäisiin -että turmelen nuorukaisia, saattamalla heitä pulaan, tai että solvaisen -vanhempia ihmisiä lausumalla heille karvaita sanoja yksityisesti tai -julkisesti, niin en saattaneisi minä sanoa niinkuin tosi on: "kaiken -tämän teen ja sanon minä, tuomarit, täydellä syyllä ja teidän -hyväksenne", enkä mitään muutakaan. Ja niinpä jäisi kärsittäväkseni -mitä vain sattuisi. - -Kallikles. Onko siis, Sokrates, mielestäsi sen ihmisen laita hyvä, -jonka täytyy yhteiskunnassa elää semmoisessa tilassa eikä kykene -itseänsä auttamaan? - -Sokrates. Onpa kyllä, jos hänellä vain on se yksi, jonka jo monasti -myönsit hyväksi, jos hän nim. on varannut itselleen sen avun, ettei hän -ole puhunut eikä tehnyt mitään väärää ihmisiä eikä jumalia vastaan. -Sillä sellainen itsensä auttaminen, sen myönsimme jo monta kertaa, on -kaikista paras. Jos nyt joku näyttäisi toteen, etten minä kykene -tämmöistä apua en itselleni enkä toisille toimittamaan, häpeisin minä -pahanpäiväisesti, joko vikani tuotaisiin ilmi useampain tai harvempain -edessä tai jopa kahden keskenkin; ja jos minun tämän taitamattomuuteni -tähden täytyisi kuolla, olisin siitä kovin pahoillani. Mutta jos minun -täytyisi henkeni menettää sen takia että minulta puuttuu tuo -mielistelevä puhetaito, niin tiedänpä varmaan, että näkisit minun -keveästi kestävän kuoleman. Sillä kuolemata semmoisenaan ei kukaan -pelkää, joka ei ole peräti järjetön ja pelkurimainen, mutta pahaa tekoa -hän pelkää. Sillä tulla Tuonelaan, sielu monen synnin rasittamana, se -on vihoviimeinen onnettomuus. Jos sallit, tahdon, näyttääkseni näin -olevan, jutella sinulle erään tarinan. - -Kallikles. No, koska muutoinkin olet itse saattanut puheet perille, -niin puhu tämäkin lopuksi. - - -LXXIX. Sokrates. Kuuleppa sitte, kuten on tapana sanoa, varsin somaa -kertomusta, jota sinä, arvatenkin, pidät satuna, mutta minä -tositarinana.[190] Sillä totena kerron sinulle sen, mitä nyt olet -kuuleva. Kuten Homeros kertoo,[191] jakoivat Zeus, Poseidon ja Pluton -keskenään valtakunnan, perittyään sen isältänsä. Kronoksen aikana -vallitsi ihmisten suhteen se laki, joka yhä vielä ja ainakin on -voimassa jumalain kesken, että se ihminen joka on elänyt ikänsä -vilpittömästi ja hurskaasti, pääsee kuoltuansa Autuasten saarille[192] -ja asuu siellä kaikesta kurjuudesta erillään onnellisuuden helmassa, -vaan nurjasti ja jumalattomasti elänyt joutuu koston ja rankaisun -vankilaan, jota sanotaan Tartaroksi. Näiden tuomareina oli Kronoksen ja -ensi alussa Zeuksenkin hallitessa eläviä, tuomiten eläviä samana -päivänä jolloin heidän oli elämästä eroaminen. Huonosti ne silloin -tuomiot laadittiin.[193] Menivätpä silloin Pluton ja Autuasten saarien -hoitomiehet Zeuksen eteen valittamaan, että heille tuli kumpaankin -paikkaan sopimattomia ihmisiä [= jotka eivät olleet paikallaan siellä -minne olivat tulleet]. Lausui siihen Zeus: "minäpä teenkin lopun siitä -menosta. Nyt tuomiot laaditaan huonot, kun tuomittavat tuomitaan -vaatteet yllä, sillä he tuomitaan vielä eläissään. Monella -- sanoi hän --- on paha sielu, mutta on verhonaan kaunis ruumis, jalo sukuperä ja -rikkaus; ja kun tuomio pidetään hänestä, tulee saapuville joukko -vieraita-miehiä todistamaan, että hän on elänyt nuhteettomasti. Tästä -tuomarit ällistyvät, semminkin kun he itsekkin verhottuina istuvat -oikeutta ja heillä on silmät, korvat ja koko ruumis verhona sielunsa -edessä. Tämä kaikki on nyt heillä haittana, omat sekä tuomittavien -pukuverhot. Ensiksikin, puhui Zeus, on siitä loppu tehtävä, että -ihmiset edeltäpäin tietävät kuolinpäivänsä; sillä tähän saakka ovat he -sen tienneet. Prometheusta[194] onkin jo käsketty lakkauttamaan heiltä -tämä tieto. Toiseksi he ovat tuomittavat riisuttuina alasti kaikista -noista: vasta kuoltuaan pitää heitä tuomittaman. Ja tuomarinkin pitää -olla ruumiista riisuttuna, kuolleena, ja paljain sieluin katsoa kunkin -vainajan paljasta sielua, heti kun tämä kuoltuaan on jäänyt erilleen -kaikista heimolaisistaan ja jättänyt kaiken tuon korunsa maan päälle, -jotta siitä syntyisi oikea tuomio. Minä kun tiesin nämät asiat ennen -teitä, olenkin jo säätänyt tuomareiksi kolme poikaani, kaksi Aasiasta, -Minoksen ja Rhadamanthyksen, yhden Euroopasta, Aiakon. Niin pian siis -kun nämä ovat päivänsä päättäneet, käyvät he oikeutta istumaan Manalan -alanteella[195] tienhaarassa, josta erkanee kaksi tietä, toinen -autuasten saarille, toinen Tartaroon. Ja Aasiasta tulleet on -Rhadamanthys, Euroopasta tulleet Aiakos tuomitseva. Minokselle annan -ylituomarin kunniaviran ratkaista asiat, milloin nuo kaksi muuta -jostakin epäröivät, jotta päätös, kumpaa tietä ihmisten kunkin on -kuljettava, sukeuisi mitä tarkimmin oikeuden mukaan." -- - - -LXXXI. Tämän tarinan olen minä, Kallikles, kuullut ja uskonkin sen -olevan totta; ja siitä arvelen ma jotain tämäntapaista johtuvan.[196] -Kuolema ei ole mielestäni mitään muuta kuin näiden kahden kappaleen, -sielun ja ruumiin erkaneminen toisistaan. Mutta niiden erottuakin -toisistaan, säilyttää kumpikin oman ololaatunsa[197] miltei samana kuin -se sillä oli ihmisen vielä eläessä: ruumis oman luontonsa sekä saamansa -hoidon ja kokemiensa vaiheiden vaikutukset ilmi selvinä. Niinpä jos -joku eläessään oli iso kooltaan, joko luonnosta tai ravinnon johdosta -tai kummastakin, on hänen ruumiinsa kuoltuaankin iso; jos ruumis -eläessään oli paksu, on se kuolleenakin paksu, ja samoin muissakin -kohdin. Jos joku esim. kasvatti pitkää tukkaa, on ruumiskin vielä -pitkätukkainen. Jos hän taas oli raipattu lurjus ja hänellä eläissään -oli ruumiissaan iskujen jälkiä, vitsojen tai muiden haavain jättämiä -arpia, ovat nämä vielä nähtävänä kuolleenkin ihossa; ja jos jonkun -jäsenet eläissään olivat ruhjoutuneet tai tiloiltaan vääntyneet, -nähdään kuolleen ruumiissa vielä samat viat. Sanalla sanoen: -millaiseksi kukin eläissään oli ruumiiltaan laatiutunut, siitä näkyy -selvästi merkit kokonaan tai enimmäkseen vielä jonkun aikaa hänen -kuoltuaankin. Aivan samoin luulen minä asian laidan olevan sieluunkin -nähden, Kallikles. Sittekun siltä ruumis on riisuttu, ilmaantuu siinä -selvinä kaikki sen synnynnäiset ominaisuudet sekä ne elämän ja -vaiheiden vaikutukset, joita ihminen milloin mitäkin asiaa -harrastamalla sai sielunsa omaksi.[198] - -Kun vainajat siis saapuvat tuomarinsa eteen, Aasiasta tulleet -Rhadamanthyksen eteen, niin Rhadamanthys seisahduttaen heitä -tarkastelee kunkin sielua, tietämättä kenen se on. Siinä hän usein -otettuaan tutkittavaksi suurkuninkaan tai jonkun muun kuninkaan tai -mahtimiehen sielun, ei huomaa siinä yhtään tervettä paikkaa, vaan näkee -sitä raipoilla raastellun ja sen olevan täpötäynnä haavain arpia, -valhevalojen ja vääryyden jälkiä, jommoiset teot kaikki ovat painaneet -ruman kuvansa sieluun; hän näkee, miten kaikki siinä on valheesta ja -kerskailusta vinoon mennyttä eikä mikään ole suoraa, sentähden että se -on kasvanut totuutta vailla: hän näkee sielun liiasta vallasta, -hekumasta, ylpeydestä ja kohtuuttomuudesta kaikissa teoissa paisuneen -peräti suhdattomaksi ja rumaksi. Tämän nähtyään tuomari panee semmoisen -sielun häpeällä menemään suoraa päätä vankilinnaan, jonne tultuaan sen -täytyy kärsiä asianmukaisia rangaistuksia. - - -LXXXI. Mutta jokaisen rangaistuksenalaisen, jota toinen -oikeudenmukaisesti kurittaa, pitää joko itse siitä hyötyä, muuttuen -paremmaksi, tai olla muille varottavana esimerkkinä, että muut, -nähdessään hänen kärsivän mitä kärsineekin, pelästyisivät ja tulisivat -paremmiksi.[199] Ne, jotka kärsien rangaistusta jumalilta tai ihmisiltä -siitä hyötyvät, ovat semmoisia jotka hairahtuivat parannettaviin -vikoihin; kuitenkin on heilläkin tuo hyöty ja apu saatavissa ainoastaan -kipujen ja tuskien kautta, niin täällä kuin Tuonelassa: muilla -keinoin ei voi vääryyden vallasta päästä. Mutta ketkä tekivät -viho-viimeisiä vääryyden töitä ja semmoisten syntien takia pahenivat -parantumattomiksi, niistä saadaan nuo varoitusesimerkit: itse he eivät -enää hyödy rangaistuksistaan, ollen peräti paranemattomia, mutta muut -saattavat siitä hyötyä, kun näkevät noiden rikostensa takia ijäti -kärsivän mitä kovimpia, kipeimmin koskevia ja kamalimpia vaivoja, jopa -suorastaan olevan esimerkeiksi riipustettuina tuonne Tuonelan -vankilaan, väärintekijöille, joita sinne ehtimiseen tulee uusia, -näytteiksi ja varottimeksi. Ja yksi näitä on myös Arkhelaos oleva, sen -väitän, jos vaan Polos puhuu totta hänestä, ja ken hyvänsä muukin on -samanmoinen hirmuvaltias. Niin luulenpa niiden paraasta päästä -olevankin hirmuvaltiaita, kuninkaita, vallanpitäjiä ja valtiomiehiä, -jotka joutuvat tuommoisiksi pelättimiksi, sillä rajattoman valtansa -takia semmoiset helposti tekevät mitä julmimpia ja jumalattomimpia -rikoksia. Todistaahan sitä Homeroskin: kuninkaiksi ja mahtimiehiksi hän -kuvailee noita Tuonelassa ijankaiken rangaistavia, niinkuin Tantalosta, -Sisyphosta ja Tithyosta.[200] Mutta Thersitestä, ja mitä lie muita -ollut keskisäätyisiä, ei kukaan ole runoillut kovien rangaistusten -kohtaamaksi, ikäänkuin parantumatonna; sillä eipä luullakseni tuon -miehen vallassa olisikkaan ollut tehdä kovin suuria ja jumalattomia -rikoksia, ja sentakia hän olikin onnellisempi niitä, joilla oli valtaa -siihenkin. Ei, Kallikles: maan-mahtavien joukossa ne ihmiset ovat, -jotka häjyimmiksi sukeutuvat. Eipä kuitenkaan mikään estä semmoistenkin -seasta kunnon miehiä ilmestymästä; ja niitäpä sopiikin erinomaisesti -kunnioittaa, sillä vaikeaa ja suuresti kiitettävää on, Kallikles, jos -saatuaan suuren vallan tehdä vääryyttä, kuitenkin elää ikänsä -vilpittömästi. Harvassa kyllä on semmoisia vallanpitäjiä; mutta koska -niitä sentään on ollut täällä ja muualla muutamia, toivon niitä -vastakin tulevan, miehiä kunnollisia siinä hyveessä, että rehellisesti -hoitavat ja hallitsevat mitä heidän huostaansa on uskottu. Yksi -semmoinen on päässyt varsin mainioksi muidenkin Helleenien kesken, -Aristeides Lysimakhoksen poika. Mutta useimmat valtaherrat, ystäväni, -yltyvät pahoiksi. - - -LXXXII. Kun siis, kuten sanoin, Rhadamanthys saa käsiinsä jonkun -tuommoisen, ei hän tiedä miehestä mitään, kuka hän on, tai mikä -sukujansa, ei muuta paitsi että hän on pahantapainen; ja sen nähtyään, -panee hän vainajan menemään Tartaroon, merkittyään vain hänet, -osotteeksi, näyttääkö tuo hänestä mahdolliselta parantaa vai -parantumattomalta. Tultuaan sinne vainaja kärsii asianmukaisen -rankaisunsa. Jos hän taas joskus näkee toisenlaisenkin sielun, joka on -elänyt hurskaasti ja totuutta noudattaen, olkoon se yksityishenkilön -tai jonkun muun sielu, etenkin sanon ma, Kallikles, filosoofin, joka -eläissään hoiti omia tehtäviään, eikä puuhannut kaikenlaista muuta -joutavaa,[201] ihastuu hän ja lähettää hänet Autuasten saarille. Samoin -tekee myös Aiakos. Kumpikin heistä istuu oikeutta virkasauva -kädessä.[202] Mutta Minos istuu ylikaitsijana, pitäen yksinään -kultaista valtikkaa, kuten Homeron Odysseuskin kertoo hänet nähneensä: - - "Käissään kultainen vapa, vainaillen lait sääsi".[203] - -Tämmöiset tarinat siis, Kallikles, ovat saaneet minut uskomaan asiaa ja -pidän vain silmällä sitä, että voisin esittää sieluni tuomarille niin -terveenä kuin suinkin. Heittäen siis menemään arvot ja kunniat, joita -suuri joukko ahnehtii, tähystelen yksin totuutta ja koetan todella -päästä niin hyväksi kuin mahdollista, semmoisena elää sekä kerran -aikani tultua kuollakkin. Ja kehotanpa kaikkia muitakin ihmisiä, mikäli -voin, ja sinua varsinkin vuorostani kehotan, pyrkimään siihen -elintapaan ja siihen kilvoitteluun,[204] jolle -- niin väitän -- ei -mitkään kilpailut täällä vertoja vedä; ja soimaanpa sinua, että silloin -et pysty auttamaan itseäsi, kun joudut tuon tutkinnon ja tuomion -alaiseksi, josta äsken puhuin. Ei, vaan tultuasi tuomarisi, Aiginan -pojan[205] eteen ja kun hän ottaa sinut tutkittavakseen, seisot sinä -siellä, ihan niinkuin minä täällä, tyrmistyneenä, päätäsi huimaa, ja -kukaties sinua sivalletaan korvillekkin häpäisevästi ja kunniaasi -tahritaan jos jollakin tavalla. - - -LXXXIII. Ehkä arvelet sinulle tässä vain juteltavan vanhan mummon -tarinoita, joita sinä halveksit. Eikä olisikkaan ihmeellistä, että -niitä halveksit, jos voisimme jostain etsimällä löytää joitakin -parempia tietoja. Mutta näethän nyt, että te kolme, vaikka olettekin -viisaimmat nykyisistä Helleeneistä, sinä, Polos ja Gorgias, ette pysty -todistamaan, että on toisin elettävä kuin niin, että siitä on hyötyä -Manalassakin. Monta on tässä puhetta pidetty; niistä on muut kaikki -kumottu, yksi ainoa on jäänyt horjumatta: se että vääryyden tekoa on -enemmin kartettava kuin vääryyden kärsintää ja että ihmisen on ennen -kaikkea huolta pitäminen, ei siitä että hän näyttäisi hyvältä, vaan -että sitä todella olisi,[206] sekä yksityisessä että julkisessa -elämässä; mutta jos joku rupee pahaksi jossain kohden, on hän -kuritettava; ja lähinnä sitä hyvää että on oikeamielinen, tulee -toisessa sijassa se, että semmoiseksi tullaan ja että kurituksen -kärsimällä sovittaa syynsä; kaikkea mielistelyä sekä itseään että muita -kohtaan, sekä harvoja että useita kohtaan, on kartettava; ja niin on -puhetaidetta samoin kuin jokaista muutakin tointa käytettävä aina vain -oikeuden hyväksi. - -Usko siis minua ja seuraa minua sillä tiellä, jolla vaeltaen löydät -onnen sekä eläissäsi että kuoltuasi, kuten tarinamme sen selittää. Ja -älä siitä pidä väliä, jos joku sinua ylenkatsookin, muka mieletönnä, -jopa jos niin tahtoo, viskelee päällesi lokaakin! Annappa, totta -Zeuksen, tyynesti sinä hänen vaikka lyödä vasten kasvojasi häpeällisen -iskun. Sillä eipä tosiaan mikään hirveä onnettomuus sinua kohtaa, jos -todella olet jalo ja oiva, viljellen hyvettä. Ja kun näin yhdessä -olemme sitä harjoitelleet, sitten vasta, jos niiksi näkyy, ryhdymme -valtiotoimiin tai mitä muuta ehkä hyväksi näemme puuhaamaan. Siitä -saamme sitten neuvotella, tultuamme kelvollisemmiksi neuvottelemaan -kuin nykyään olemme. Sillä häpeä on, että me, ollen sillä kannalla -millä ilmeisesti vielä olemme, näin poikamaisesti pöyhkeilemme, -ikäänkuin olisimme jotakin, vaikk'emme edes ole yhtä mieltä samoista, -jopa kaikkein tärkeimmistä asioista; siihen määrään me olemme oppia -vailla. Turvatkaamme sentähden siihen aatteeseen, joka nyt on käynyt -ilmi, ikäänkuin oppaaseen, joka osottaa meille, että paras elämäntapa -on elää ja kuolla harjoittaen oikeutta ja muuta hyvettä. Tätä opasta -siis seuratkaamme ja kehottakaamme muitakin siihen, vaan älkäämme tuota -toista, johon sinä luotat ja minuakin neuvot; sillä se ei ole minkään -arvoinen, oi Kallikles. - - - - -Selityksiä. - -[Etupäässä Deuschle-Cron'in 4:nen painoksen mukaan.] - - -[1] Nim. tulla jälestäpäin, kun vaara ja melu jo on ohi. - -[2] Athenalaisten mielestä ne olivat juhlapäiviä, joina Gorgias puhui. -Ehkä tässä pilalla viitataan tuohon ylenmääräiseen ihastukseen. -Puheenparsi katópin eortés = post festum. -- Sokratesta "viivytti -torilla" (pari riviä alemp.) hänen halunsa opettaa ihmisiä: vilkkailla -liikepaikoillahan niitä vaivatta tapasi. - -[3] Gorgias piti vain yhtenäisiä esitelmiä; ei siis ollut varma, -rupeisiko hän myös keskustelussa käsitteitä selvittelemään. Reetorien -loistopuheet ja Sokrateen dialektiikka eivät hyvin sopineet yhteen. - -[4] Sokrates ja Khairephon ovat jutellessaan jo astuneet Kallikleen -huoneen sisälle. - -[5] Herodikos, Gorgiaan veli, ei ole sekoitettava toiseen samannimiseen -lääkäriin Selymbriasta. Aristophonin veli oli kuuluisa _Polygnotos_ -maalari Thasoksesta. - -[6] Polos latelee kuin kirjasta, tavoitellen foneetisilla figuroilla -(_paronomasia_ y.m.) komeaa tenhovaikutusta, mutta se on tyhjää -valeintoa kaikki. Väitteet hälvenevät utuiseen epämääräisyyteen. -- -Mutta eipä hänen opettajansakkaan, Gorgias, kuten pian näkyy, kykene -antamaan selviä ja tarkkoja määritelmiä. -- Tekstin "jalointa taidetta" -olisi oikeammin "kauniinta taid." - -[7] "Keskusteleminen" (dialégestai) osottaa retoriikan vastakohdaksi -pantua filosoofista taitoa varsin vaatimattomasti. - -[8] Itsetyytyväisenä vertaa Gorgias itseään Homeron sankareihin. -Nestoriksihan hänen ihailijansa häntä kutsuivatkin. -- "Puhetaide", -"puhetaituri": käytämme kaikkialla näitä supi suomalaisia nimityksiä -tieteellisempien, mutta muukalaisperäisten "retoriikan" ja "reetorin" -asemesta. - -[9] Nim. eikö esimerkki ole oikein valittu, eikö toimen suhde -esineeseen ole sama? - -[10] Aritmetiikka on teoreetista lukuoppia, josta erotetaan käytöllinen -luvunlasku, laskuoppi l. -taito (logistiké). - -[11] Lautapeli (petteutiké) oli Kreikkalaisten kesken hyvin suosittua. -Sen keksijäksi mainitaan Palamedes. Pelissä siirreltiin kivosia -(pettoi) laudalla, joka oli jaettu ruutuihin. Peli oli monenlaatuista -(pólis y.m.) - -VI:n alku: Kun Sokr. tahtoo näyttää selviin, että useammalla taiteella -saattaa olla yksi sukukäsite yhteisenä, mutta kuitenkin saattavat erota -keskenään, on hänen tarpeen käyttää useampia esimerkkejä rinnakkain. - -[12] Ehdotuksen tekijä kansankokouksissa kirjoitutti ensin ehdotuksensa -pöytäkirjurin listaan, kunnes se puheenjohtajan käskystä luettiin julki -kokoukselle. Jos samasta asiasta jo ennen oli tehty ehdotus, jätettiin -jälkimmäisen alusta pois tavanmukaiset kaavalauseet ja sanottiin vain -lyhyesti: muissa kohdin ehdotus sisältää samaa kuin sen tai sen -ehdotus; siinä kohden puhuja vain on eri mieltä että -- --. - -[13] Laskuoppi voi toimia pelkillä parilla tai epäparilla luvuilla. - -[14] Puheena on n.s. "skolion" eli laulu maljan ääressä, joka syntyi -kun edellä laulanut henkilö kurottamalla kanteleen ja myrtinoksan vaati -toista laulamaan. Nimi johdetaan s:stä skoliós (käyrä, mutkikas, -vinkkuroiva) ja selitetään sen mukaan eri tavoin. Toiset arvelevat -nimen aiheeksi sen, että laulunvuoro kiersi pöytää piirissä, toiset -että se meni ristin rastin vieraasta toiseen; toiset ajattelevat -säestävää säveltä, nómos skoliós, joka noudatti suurempaa vapautta kuin -juhlallinen n. orthios; tahi laulujen runomittaa, joka ollen vanhin -laji etupäässä logaoidista melos'ta, sai sen nimen kuusmittarunon -vastakohdaksi. Laulu laskettiin suoraapäätä, valmistamatta, ja otti -aiheekseen jonkun käytöllistä elämän viisautta lausuvan sananlaskun tai -jonkun mainion miehen ylistyksen. Tässä mainittu pöytälaulu kuului -seuraavasti: - - Ygiainein men ariston andri thnatph, - deuteron de phuan kalon genésthai, - to de triton ploutein adólos, - kai to tétarton 'eban meta ton philon. - -Platon kertoo jotenkin tarkoin laulun sisällön, jättäen kuitenkin pois -neljännessä sijassa tulevan onnen annin: "nauttia nuoruuden iloa -ystävineen". - -[15] Alkuteoksen sana demiourgós merkitsee alkuaan (Homerossa) jokaista -julkisen, yleishyödyllisen toimen harjoittajaa, semmoista kuin lääkäri, -tietäjä, laulaja, seppä. Myöhemmin sillä merkittiin "mestaria" eli -jokaisen vapaan ammatin harjoittajaa. - -[16] Tämä (paidotribes) opetti voimistelukoulussa (palaistra) poikia, -kun taas gymnastés tiedeperäisesti johti täysikasvuisten sekä -kilpataisteluissa esiintyvien ruumiinharjoituksia urheilukentällä -(gymnásion). - -[17] Tässäkin (alkutekstissä) huomaa, miten Gorgias tavoittelee -anaphoran puhekuvaa sekä sanasointua asettamalla vierekkäin -samanjuurisia ja samanpäätteistä sanoja (paronomasia, homoioteleuton). -Muuten mainitsee hän kaunopuheisuuden kolme lajia: _genus iudiciale, -deliberativum_ ja oman alansa _demonstrativum_. - -[18] peithous demiourgós (persuadendi opifex), "uskotusmestari" -l. -seppä (vrt. runoseppä) samoin kuin muillakin aloilla on -mestarinsa: taonnan mestari on seppä, terveyden tekijä lääkäri tai -voimistelunjohtaja, aineellisen vaurastuksen mestari rahamies j.n.e. -Itse nimitys ei lienekkään vasta Sokrateen sepittämä, vaan Gorgiaan -omasta koulusta peräisin. - -[19] Zeuxis, muinaisajan mainioimpia maalareita, Sokrateen aikalainen, -oli syntyisin Herakleasta Ala-Italiassa. Hänen opettajansa Apollodoros -sai nimen skiagraphos, "varjomaalari", syystä että hän oppi oikein -jakelemaan varjot ja valot. Zeuxis piirteli kuvansa pehmeillä -ääriviivoilla ja antoi niille vienon värittelyn. "Penelopea" kiiteltiin -naisellisen sulouden perikuvaksi. -- "-- -- hän maalaa ja miten" -gráphon kai pos. Vaikeampi hyväksyä on lukuparsia g. k. pou, g. k. poi' -ou y.m. M. Schanz'in: graphon; hae ou; (vai eikö niin?) olisi ehkä -otollisin. - -[20] Sokrates oli kysynyt, millainen puhetaiteen uskotus on. Siihen -Gorgias, nojaten edelliseen selontekoonsa (VII:n luv. lopussa), vastaa -aivan ulkopuolisesti, mainiten vain paikat ja henkilöt; mutta S. osaa -senkin tiedon avulla päästä asian ytimeen. -- Asiaa kehiteltäissä -ilmenee omituisesti G:n arkuus ja myöstyväisyys vastakohtana entiselle -itsetietoisuudelle. - -[21] Oppimisen tulos on ymmärtämys (epistaeme), tieto. Tämän ja -uskomisen l. luulon (pistis) välinen erotus on Platonin opissa tärkeä, -ja siihen perustuu keskustelun kehitys tässäkin. Tiedossa yksinään on -oloperäinen totuus, mutta luulo on subjektiivinen, usein pettyvä. - -[22] "uskottamaan": hän ei osaa sanoa, miten asiat todella ovat, -ainoastaan miltä ne näyttävät, semminkin kun kellon (klepsydra) tarkoin -mittaama aika ei sallinut pitkältä puhua. - -[23] Lääkeopin kehittyessä tieteisempään suuntaan, etenkin Asklepion -pappien sitä viljellessä useilla eri paikoilla (Kos, Knidos, Rhodos -y.m.), tuli tavaksi, että valtiot ottivat palvelukseensa palkattuja -lääkäreitä. -- Samalla kuin S. esimerkeillä koettelee puhetaiteen -vastasaadun definitionin pätevyyttä, koettaa hän saada selville -Gorgiaan oikean ajatuksen tutkimalla puhetaiteen arvoa ja siveellistä -pontta. - -[24] Sokrates on ihailevinaan puhetaiteen suurta merkitystä; Gorgias ei -huomaa ivaa siinä, vaan iloissaan innostuu taidettansa sulin suin -(laihaa ajatusta sanojen pauhinassa!) ylistämään, ja näin saa S. hänet -houkutelluksi oikean mielensä ilmaisemaan. - -[25] Lääkärit olivat samassa myös apteekareita; he parantelivat tauteja -milloin itse keittämillään rohdoilla, milloin kirurgian keinoilla. He -sekä leikkelivät että polttivat pois vammoja. - -[26] Gorgias ei voi vastustaa viettelystä, jo säädetystä -sukukäsitteestä poiketen, esittää kiisteleväin sofistaiu tapaan -taidettansa jonkinlaisena taistotaitona, jossa pääasiana tavoitellaan -vain omakohtaista kunniaa, huolimatta itse asiasta. Sanakiistasta -tehdään tavallinen urheilu. Kuuluuhan olleenkin sofistoja, jotka -osasivat yhtä uljaasti urheilla nyrkeillään kuin sanoilla. -- -Nyrkkitaistelu, paini ja molempain yhdistymä, n.s. pankration, menivät -jo tavallisen voimistelun piiriä ulommas ja olivat atleettien -taidon-alaa. Miekkailua ja muuta säännönmukaista asetaistelua -harjoiteltiin vasta peloponnesolaissodan jälkeen. - -[27] Puheena ovat tieteelliset keskustelut ja oppineet kiistat, joissa -usein turhamainen kunnianhimo olla oikeassa sysää syrjään itse totuuden -etson. - -[28] Sokrateen ja Platonin kantaa kuvaava lause: totuuden tiedon -valaisema järki antaa tahdolle ja toimelle oikean, siveellisen suunnan; -järjen erehdyksestä tahtokin eksyy, synti sikiää. - -[29] Gorgias mielisi jo päästä koko keskustelusta, vaikkei kehtaa sitä -tunnustaa. Arvonsa mukaisemmin hän voi vedota kuulijoihin saadakseen -syytä lopettaa. Hän pettyy kuitenkin toivossaan: kuulijat haluavat -kuulla lisää, Kallikles kai siinä toivossa että puhe siirtyisi hänen -alalleen, valtiotaitoon. Pelastaakseen kunniansa täytyy Gorgiaan -jatkaa. Hän näkee asemansa horjuvan, mutta koettaa peräytyä kunnialla: -supistamalla lausettansa yksityiskohtiin ("rahvaan kesken", "tässä -kohden") koettaa hän ylläpitää sen pätevyyttä mutta Sokrates johtelee -vain edelleen siitä. Hän ei salli G:n poiketa syrjään kiittelemään -puhetaidetta, vaan pakottaa häntä pysymään asiassa: mikä on puhetaiteen -olento ja tehtävä? Täten päästään tutkimaan tuon ylistetyn taiteen -siveellistä arvoa. - -[30] Kats. Cap. X. - -[31] Ikäänkuin jokainen itsestään tai sattumalta tietäisi, mikä on -siveellistä ja oikeaa! Näyttääpä Gorgiaalla itselläkin olleen hämärä -käsitys siitä opista. - -[32] Todistus perustuu siihen perusoletukseen, että hyve on -ymmärtämistä. Todistetaan ex analogia. -- Hakasten väliset -puhevaihtelot on suomennettu vähän loogillisempaan muotoon korjatun -alkutekstin mukaan. Mutta joskin ne jätetään pois, ei synny mitään -häiriötä ajatusjuoksuu ymmärtämiselle. - -[33] Polos työnnäikse taaskin kenenkään pyytämättä keskusteluun -auttamaan opettajaansa, jonka Sokrates -- niin hän luulee -- kavalasti -on viekoittanut ansaan. Että S. vain etsii totuutta eikä voittoansa -väittelyssä, sitä rajumielinen nuorukainen ei ota huomatakseen. -Moittimalla Sokratesta sivistymättömäksi todistaa hän omaa -älyttömyyttään. Poloksen puheet ja tuumat oikein ilmaisevat, kuinka -vähän sivistävää voimaa retoriikassa oli, kuinka vähän siitä oppi -oikeutta ja siveellisyyttä. - -[34] empeiria ei empeirinen tiede, vaan kokemusperäinen taito l. -kätevyys. - -[35] kháris mieltymys, viehätys puhujan persoonaan; hedoné hänen -kuulijoissa herättämänsä sulotunne. - -[36] Siihen nähden että Polos äsken oli moittinut Sokrateen menettelyä -"sivistymättömäksi", varoo Sokrates taaskin loukkaavansa asianomaisia -lausumalla karvaan totuuden. Samalla kuin hän pistelee Polosta, -kohtelee hän Gorgiasta arastellen ja kohteliaasti. - -[37] Koristelutaitoon (kommotiké) kuuluu puvun somistus, tukan -käherrys, hajuvoiteet, ihoruseet ja maalit y.m. - -[38] "Raju" saattaa piloillaan vihjaista Poloksen nimeen: Polos, varsa -(Füllen, föl). S. tarkoittaa: Polos loogillisine virheineen on siihen -syy, ettei keskustelu suju säällistä menoa eteenpäin. - -[39] "Valtiotaidoksi", politiké areté (Protagor.). Platonin käsityksen -mukaan on valtion päätehtävä kasvattaa kansalaisia kelpo ihmisiksi -kehittämällä ja hoitamalla heidän sieluaan. - -[40] Mielistelyä käsitellään tässä oikein tieteellisessä -järjestyksessä. Ensinkin ihmisen hoito on joko todellinen (Sein) tai -näennäinen (Schein) s.o. mielistely. Edelleen kumpikin jakautuu -esineensä mukaan ruumiin ja sielun todellisiin tai näennäisiin -hoitokeinoihin (Kts. Johdanto); nämä vihdoin käsittelyn mukaan -positiivisiin ja negatiivisiin. Voimistelu ja lainsäädäntö laatii -kumpikin alallaan määräyksiä edistämään esineidensä (ruumiin ja sielun) -menestystä. Näiden sääntöjen rikkomisen tuottamat tuhot ja vammat -koettavat taas lääketiede ja lainkäyttö (rangaistus) poistaa ja -korjata. Samoin näennäisesti toimivat: koristelu ja sofistiikka -positiivisesti, keittotaito ja retoriikka negatiivisesti. - -[41] aiathoméne ja gnousa, kaksi eri sieluntoimintaa: aisthésis, -aistihavainto, aistaitsee vain esineen ulkomuodon ja vaikutukset, -tajuamatta sen perintä olentoa; gnosis älyää käsitteellisellä, -järkiperäisellä ajatuksella asian tosi-olennon. - -[42] oik. "niinkuin geometrit". Geometria sisältää myös korkeamman -aritmetiikan, sillä Kreikkalaiset käyttivät geometrista menetelmää -myöskin abstraktisten lukusuhteiden selvittämiseksi. Meistä tuntuisi -luonnolliselta asettaa heti seuraava matemaatinen suhta jonkun -aritmeetisen kaavalauseen mukaan, mutta Kreikkalainen noudattaen -matemaatisen tieteen kehitysmenoa, ajattelee kuvioiden ja viivojen -suhteisuutta. - -[43] Sofista on filosoofin valekuva. Sofistiikkaa ei tässä kuitenkaan -verrata filosofiaaan, vaan lainsäädäntöön; filosofia käsittää yleensä -olemuksen perusteet, siis myös siveelliset ja valtiolliset, jotka tässä -dialoogissa ovat pääasiana. Nämät tulee lainsäätäjän saattaa voimaan, -olla siis myös filosoofi, kuten Platon valtiossaan tarkemmin -selittääkin. Platon erottaa sofistiikan ja retoriikan ja perustaa -tieteellisestikkin erotuksen. Gorgias ei tahtonut tulla luetuksi -sofistain joukkoon, vaikkei hän tuntenutkaan erotuksen perustaa. - -[44] Anaxagoraasta ja hänen opistaan kts. kirjallishistoriall. -johdantoa. - -[45] Polos luulee tällä vertauksella korottavansa taidettaan, -huomaamatta että hän sillä alentaa sen siveellistä arvoa. - -[46] Polos ei ymmärrä Sokratesta, joka vain pitää silmällä seureita -väitteestä, että suuri valta sinänsä on jotain hyvää. "Enhän minä sitä -sano" eli tarkemmin: väitänhän päinvastoin. - -[47] Sokrates alottaa todistuksensa erottamalla toisistaan toimen ja -sen tarkoituksen. Siinä kuultaa jo näkyviin Platonin teleologinen, -ehdotonta hyvää tähtäävä katsantotapa. - -[48] Tarkoitetaan tukkukauppiaita ja muita rahamiehiä, jotka itse -kulkivat matkoilla tavaroita tilaamassa ja ostamassa tai muuten -heittäysivät asiapuuhiin ja huoliin. - -[49] Viisaus, terveys, rikkaus edustavat sisällisiä, ruumiillisia ja -ulkonaisia tavaroita, kukin luokkaansa. Hyvän ja pahan keskivälisiin -kuuluu sekä toimia että esineitä. - -[50] Polos jää jo pari kertaa sanattomaksi, kun arvaa väitteineen -joutuvansa häviölle. Pian koettaa hän jollain argumento ad hominem -peittää asiallisen tappionsa. Sokrates taas kun näkee, ettei häneen -pysty dialektinen selitys, koettaa tehooko esimerkin ase (XXV alku.) - -[51] euphrémei, fave lingua, sanoo Sokrates, koska P. siveellistä -tunnetta loukkaavilla sanoillaan solvaisee kaikkea pyhää. - -[52] "Das Leben ist der Güter höchstes nicht, Der Uebel grösstes aber -ist die Schuld". Vrt. Apologian 28 B seur., 29 B. 30 D. Krit. 48 B. - -[53] Polos ei osaa vastata, koska tuon erotuksen teko on hänen -ajatussuunnalleen vieras, eikä hän tahdokkaan, koska aavistaa että -moinen rajanmääräys kumoisi hänen tähänastiset mielipiteensä ja -väitteensä. Hän toivoo voivansa kumota Sokrateen paremmin tosiseikoilla -kuin dialektiikalla. - -[54] "Suurkuningas", Persian kuningas, jonka rikkaus ja valta oli -käynyt sananparreksi. - -[55] Sivistynyt ja hyvä kalós kágathós, siveellisesti jalostunut. Siinä -kasvatuksen tulos, kaikkien hyveiden summa, ihmisen ihanne. -- Hyve on -Platonin mielestä yksi ja yhteinen kaikille; sofistat erottelivat -hyveistä säätyjen y.m. mukaan. - -[56] Mitä tässä kerrotaan Arkhelaoksesta on historiallisia tosiasioita. -Isänsä Perdikkaan kuoltua v. 414 tempasi A. itselleen kuningasvallan -ja hallitsi vuoteen 399, jolloin eräs upseerinsa tappoi hänet -metsästysretkellä. Tihotöistään huolimatta perusti Arkhelaos -Makedonian myöhempää merkitystä edistämällä siellä helleeniläistä -hengenviljelystä. Hän haastoi hoviinsa mainioita runoilijoita ja -tiedemiehiä, esim. Euripideen; Sokratestakin mainitaan hänen kutsuneen. -Polos panee ivallisen sävyn sanoihinsa jutellessaan Arkhelaoksen -"urotöistä", paljastaen tällä kuitenkin vain oman siveellisen -lahoutensa. Hän ihailee tyrannissa tuota tahdon tarmoa, joka ei -häikäile mitään keinoja, kuuhan ne vain vievät perille. - -[57] Nikias, etevä sotapäällikkö, joka sai surmansa Sicilian retkellä -(411), johti ylimyspuolueen maltillista suuntaa. Aristokrates kuului -taas äärimmäiseen harvainvallan-mieliseen ylimyspuolueeseen (Aristoph. -Aves 125). Arginusain tappelun jälkeen hän, oltuaan siinä johtaneita -päälliköitä, tuomittiin hengiltä. Näistä puhuu Sokrates ikäänkuin vielä -olisivat elossa. Vielä hän mainitsee Perikleen huonetta, Perikles itse -oli jo kuollut silloin kun Gorgias ensi kerran tuli Athenaan. Muuten -hän perheineen edusti kansanpuoluetta. Näin Poloksen puolella oli -edustajia kaikista puolueista. He olivat siinä yhtä mieltä kaikki, että -valtiollinen valta on korkein hyvä, johon oli pyrittävä jospa -vääryydenkin keinoilla. -- Liian kovalta tuntuu S:n tuomio Nikiaasta, -jota yleisesti tunnustettiin kelpo mieheksi ja jonka surkeaa loppua -Thukydideskin surkuttelee, kiittäen häntä "kaiken hyveen hartaaksi -viljelijäksi". - -[58] Komeilla templilahjoilla nuo miehet todistivat hurskautensa sekä -arvollisen asemansa yhteiskunnassa. - -[59] Se on mitätön, väärä kumoustapa, jonka Sokrates näköjään jättää -arvoonsa, mutta kohta tekee tyhjäksi asettamalla sen rinnalle oikean -todistuksen. - -[60] tauta legein kai phronein on ystävyyden, samoin kuin diaphéresthai -vihollisuuden merkki. Idem velle atque idem nolle, ea demum firma -amicitia est (Sallustius). Kuinka hienosti Sokrates vastaa Poloksen -karmeihin kinastuksiin! - -[61] Vrt selit. 59. - -[62] Ivallista puhetta; vrt. XXVI alku. -- Polos luottaa ylpeillen -omaan taitoonsa, mutta Sokrates uskoo totuuden voimaan. - -[63] Tämmöisiä tylyjä kidutuksia ei laki sallinut Helleenein kesken; -ainoastaan raju intohimo ehkä joskus niitä yritteli. Itämaiden tylyt -tyrannit niitä enimmin suosivat. Ei siis kumma, jos Sokrates pilalla -sanoo niitä "kumtnitusjutuiksi". Mutta semmoisiin turvaaminen -todistuksen verosta oli toinen näenäinen kumous eli valetodistus, yhtä -arvotoin kuin edellinen. -- Huomaa muuten, miten retoorisesti Polos -kasaa päälletysten kidutuksia toinen toistaan kamalampia. - -[64] Taaskin kerran vetoo Polos läsnäolijain ajatukseen, ikäänkuin -totuus prinsiippikysymissä saataisi ilmi äänestämällä. Sokrates, -välttääkseen tämmöistä retoorista todistustapaa, suojeleiksen -sukkelasti parlamentaarisella taitamattomuudellaan. Se tapaus, johon -hän viittaa, sattui v:na 406, jolloin meritappelussa Arginusai-saarten -luona voiton saaneet päälliköt joutuivat kanteenalaisiksi, kun -taistelun jälkeen jättivät (myrskyn siitä estäessä) kaatuneiden ruumiit -korjaamatta. Kun heidän kohtalonsa päätettiin, sattui Sokrates fylensä -puolesta olemaan esimiehenä neuvoston kokouksessa. Koska kanne -päälliköitä vastaan oli laiton, koetti Sokrates estää äänestystä, -vaikka turhaan. Päälliköitä hän ei saanut pelastetuksi, vaan täytyi -heidän hengellään sovittaa luonnon epäsuopeutta. - -Neuvoston (senaatin) jäseniä oli 500, 50 kustakin 10:stä fylestä -(suvusta). Täys'istuntojen välillä hoiti juoksevia asioita ja valmisti -esityksiä neuvoston kokouksiin yksi fyle vuorostaan, joka silloin oli -nimeltä "prytanoiva", sen tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sen jäsenet -olivat prytaaneja. Prytaanit nauttivat suurta kunnioitusta, saivatpa -m.m. aterioida valtion kustannuksella. He määräsivät jokapäivä -keskuudestaan arvalla yhden jäsenen esimieheksi neuvoston ja kansan -kokouksiin. - -[65] Sokrates siirtyy uuteen lajiin kauneutta: henkisen toiminnan -tuloksiin. Huomaa miten seuraavat tärkeät käsitteet on suomennettu: -hedús, sulotunteinen, suloisalta tuntuva; hedoné, sulotunne, suloisuus, -aistisulo, nautinto; -- lyperós, (kipeästi koskeva) kipuisa, -kivuntunteinen; lýpe, kivun- l. kiputunne (tuska). - -[66] "Tuo esiin", nim. erehdyksetkin karsittavaksi, ikäänkuin -lääkärille joka leikkaa liiat ja kasvannaiset pois. - -[67] Platon on asettanut aktiviteetin ja passiviteetin vastakohdan -kategorian arvoon s.o. tehnyt siitä yleisen näkökohdan, jonka mukaan -ajatuksen esineitä voidaan loogillisesti tarkastaa. Kategorian jäsenet -ovat toisiinsa siinä suhteessa että toinen edellyttää tai tuo mukanaan -toisen ja kummallekkin kuuluu sama millaisuuden määräys. - -[68] Platonin katsoen rangaistus ei ole etupäässä oikeuden kostoa sen -rikkojalle. Niinkuin lääkäri usein parantaa sairaan ruumiin -leikkaamalla tai polttamalla siitä vamman, samoin oikeus rankaisun -kirpeällä kivulla parantaa rikkojan sielun. Viitataanpa väliin -siihenkin, että rangaistukseen ei aina tarvitse kuulua ulkonaisia -tuskia, vaan nuhteinakin voi se vaikuttaa sieluun parantavasti. - -[69] Vastaten hyvyyksien jakoa, erotetaan myös kolmenlainen paha l. -"huonous": ulkonainen, ruumiillinen ja henkinen l. sielullinen. Sielun -vaivaisuus ilmenee taas nelimuotoisena, sillä neljää päähyvettä vastaa -kutakin joku huonous: oikeutta vääryys, urheutta pelkuruus, viisautta -tyhmyys l. tietämättömyys, itsehillintöä l. mielenmalttia -hillimättömyys (irstaileva itsekkyys). - -[70] Tämän Polos sanoo sydämmestään. Lakimiehen alallahan hän uneksi -kunniaa ja kultaa. Sitä varten hän puhetaituriksi pyrki. - -[71] Tässä ikäänkuin erotetaan ihmisen persoonallinen minuus hänen -sielustaan. Sielun alempi, animaalinen puoli on turmeltunut, mutta sitä -ylempänä vallitsee vielä järki erottaen hyvän ja pahan. - -[72] Polos on pitkin matkaa kiitellyt puhetaidetta sen käytöllisen -hyödyn takia. Keskustelu vie P:n vasten tahtoaankin siihen päätelmään -että tämä hyöty on mitätön. - -[73] Täyttääkseen retoriikan muodolliset vaatimukset esittää Sokr. -vielä n.s. contrarium'in, suosimatta kuitenkaan itse puolestaan sen -sisältöä. Ei Sokrates pitänyt luvallisena kostaa pahaa pahalla (vrt. -Kriton 49 C). - -[74] Sokr. ja Kall. katsoivat elämää ihan vastakkaiselta kannalta; -yhteistä heillä oli vain rakkaus, vaikka erilaisia esineitä kohtaan. -Leikillään arvelee S., että he kuitenkin tuon yhteisen tunteen varassa -voivat ymmärtää toisiaan. Filosofian harrastamista esittää Platon usein -lempisuhteen kuvalla. Tähän lempeen liittyi usein lempi henkilöihinkin, -jotka samaa tiedettä harrastivat. Niinpä Sokrates hellästi rakasti -niitä nuorukaisia, jotka olivat antauneet hänen johtoonsa kehittyäkseen -älyllisesti ja siveellisesti. Sokrateen paras suosikki oli Alkibiades, -jonka neron lahjoja hän ihaili; Pyrilampeen poika, Kallikleen kaunis -lemmikki, oli nimeltään Demos, joka merkitsee "kansaa" l. "rahvasta". -Tätä seikkaa Sokr. sukkelasti käyttää osottaakseen Kallikleen suhdetta -Athenan kansaan. Tämä kansa tarvitsi sekin johtajaa, mutta puhujat -eivät osanneet sitä johtaa, vaan noudattivat sen oikkuja. - -[75] Leikillinen vihjaus Egyptiläisten eläinten palveluun. - -[76] Tässä ajatellaan Athenan rikasten nuorten herrain vallatonta ja -nokkaviisasta käytöstapaa, jommoista he sofistain kouluissa oppivat. -Pöyhkeillen suurin sanoin puhuivat he häikäilemättä mistä aineesta -tahansa, kunhan se vain oli rohkeaa ja uutuudellaan viehätti suurta -yleisöä, arvosteluun kykenemätöntä rahvasta. Siitä näkyy, mitä -demegóros, "rahvaanpuhuja" tässä merkitsee. Mutta oudolta kuuluu kyllä -soimaus Kallikleen suussa, joka juuri itse oli "rahvaanpuhuja". - -[77] Alkutekstin sanat aiheuttavat ajattelemaan hevosta, joka -heittopaulalla otetaan kiinni, jonka pannaan suitset suuhun ja jota -sitte suistetaan mihin mielitään. Niin kävi tavallaan Poloksen. Muuten -syyttelee Kall. Sokratesta sofistain vehkeistä. - -[78] Kts. Hist. johdant. sofistoista. Erotuksen luontaisen ja -säädännäisen oikeuden välillä, keksi Hippias Eliiläinen. - -[79] Orja kärsii, vapaa toimii; mutta kun ei heikomman oikeutta -(luonnon mukaan) ole olemassa, ei orjalle mitään vääryyttä tapahdu. - -[80] "Parempi" ja "väkevämpi" ovat eri puolia samasta etevämmyydestä, -jolla on sekä älyn että aineellisen voiman keinot hallussaan. - -[81] Kuvaava on Xerxeen ottaminen esimerkiksi tähän: se todistaa, että -epäsiveellisen katsantotavan valtaan päästessä kansallinen henki myös -laimenee. - -[82] Katkerasti vertaa Kallikles kasvatusta petojen kesytykseen. -Lapsesta asti tukahutetaan ihmisiltä luonnollisen vapauden aisto, kun -heitä jos jommoisillakin käskyillä ja opeilla taivutetaan ja tenhotaan -tottelemaan "luonnottomia" lakeja. - -[83] Kalliklesta ei arveluta turvautua Pindaroksen auktoriteettiin, -sillä ajan sivistys vaati kansalliseen runouteen perehtymistä. -Runoilijan ajatusta ei voi tarkalleen saada selville tästä runon -katkelmasta, mutta arvattavasti hän, tuota lakia esittäessään, -tarkoittaa kohtalon mahtavaa valtaa. On puhe Herakleen sankarityöstä, -kun hän ryösti Geryoneelta hänen kauniin karjansa. Katkelman viimeisen -säkeen on Boeckh täydentänyt: ergoisin Hrakléos epei Geryóna bóas -- -Kyklopíon epi prothúron Eúrysthéos -- anaitaetas te kai apriátas -haelasen s.o. Herakleen töistä päätän sen, sillä ostamatta ja -pyytämättä ajoi hän Geryonen härät j.n.e. (Bergk poet. lyr. Gr. p. 344 -ed. 3.) - -[84] Vaikka Kallikles ei pidä lakeja semmoisinaan arvossa, on kuitenkin -sen joka tahtoo menestyä julkisen elämän uralla tarpeellista tuntea ne -samoin kuin muut kontrahdit ja sopimukset (symblólaia) sekä niissä -käytettyä lakimiehen kieltä. - -[85] Voidakseen ihmisiä hallita ja hyväkseen käyttää, on tarpeen tuntea -heidän luonteitaan ja ajatustapojaan. - -[86] Euripidestä puhujat ja sofistat mielellään siteerasivat syystä -että hänellä tapaa niin paljon mietelmiä ja yleisiä lauseparsia. Hän on -muutenkin valistussuunnan runoilijana hengen heimoa sofistoille. -Sitaatti on draamasta "Antiope". - -[87] Tämä vertaus semmoisenaan osottaa vain että filosofian harjoitus -ei enää sovi aika miehelle. Sen ohessa ajatellee Kall. vielä toista -"tertium comparationis": filosofia on kuin joutavaa lapsen leikkiä, -joka ei tarjoo mitään vasituista mielen viehäkettä. - -[88] s.o. Homeros, "runoilija" edellä muita. Kts. esim. Il. IX, 440 -seur. - -[89] Esitettyään mielipiteensä filosofiasta yleensä sovittaa Kall. sen -Sokrateeseen erityisesti, tosin suopeasti, mutta vihaisemman kannalta, -armollisen alentuvasti. -- Pannen vastakkain julkisen elämän ja -tieteellisen toiminnan l. filosofoimisen, liittää hän älykkäästi -esityksensä tästä asiasta saman "Antiope" näytelmän yhteyteen, josta jo -ylempänä säkeitä lainasi. Synnytettyään Zeus jumalalle kaksoispojat -Amphionin ja Zethoksen, joutuu Antiope enonsa Lykoksen luo Thebaan, -jossa L:n puoliso Dirke kohtelee häntä tylysti. Sill'aikaa kaksoiset -kasvavat paimenen hoidossa metsässä ja kehittyvät eri-luontoisiksi: -Amphion harrastaa soitantoa, vaan reipas roteva Zethos metsästelee ja -paimentelee. Antiope karkaa Dirken käsistä paimenen turviin. Dirke -saavuttaa hänet ja tahtoo sidottaa hänet rajun sonnin sarviin. Mutta -silloin A:n pojat, saatuaan paimenelta tietää syntyperänsä, astuvat -äitinsä avuksi. He sitovat Dirken kiinni sonniin, joka runtelee ja -kolhii hänet kuoliaaksi. Kuollessaan Dirke muuttuu lähteeksi. Mutta -Amphion ja Zethos pääsevät Theban valtiaiksi ja rakentavat linnan -muurin, jolloin Z. väkevin käsin kantaa paadet paikalleen, A. soittonsa -sävelillä liittää ne somasti sijoilleen. Tämän veljesten luonteiden -ja harrastusten vastakohdan antoi Euripides ilmetä heidän -keskustellessaan, jolloin kumpikin kiittelee omaa tointansa, halveksien -toisen tointa. Kallikles muuttaa runoilijan sanain merkitystä -selittämään valtiollisen ja tieteellisen toiminnan välistä vastakohtaa. -Sitä varten hän yhä edelleen lainaa säkeitä "Antiopesta", muunnellen -tarkoitustaan myöten merkitystä, jopa sanojakin. - -[90] Kun pahantekijä verekseltä tavattiin, saattoivat -"ykstoistaismiehet" suoraan työntää hänet tyrmään, jopa teloittaakin. -Ennustukselta kuuluva vihjaus Sokrateen lopputuomioon riippuu dialogin -peliajatuksesta. - -[91] Euripid.: allois ta kompsá taur' apheis sophismata. - -[92] Sokrateenn hieno, miltei herttainen ironia eroaa silmään -sattuvasti siitä röyhkeästä tavasta, jolla Kall. kävi -elämänkatsantoansa esittämään. Lähtien näköjään kaukaisesta -vertauksesta, kuvailee hän sen sivussa K:n oikeaa olentoa, ollen -ivallaan ylistävinään tuon ujostelemattomuutta ja itsetietoisuutta. - -[93] Kallikleen 3:sta toverista ei ole paljon tietoa: Tisandros -mainitaan vain tässä; Andron esiintyy Hippiaan kuulijana (Protag. 315 -C); Nausikydes oli jauhokauppias (Xenoph. Mem. II, 7, 6). Naurettavalta -tuntuu tuo neljän nuoren herran neuvottelu, jossa he totisen näköisinä -ja ukkomaisen varovasti harkitsevat asiaa, jota eivät edes -tunteneetkaan -- filosofiaa, ja päättävät sen äänestyksellä! - -[94] Kallikles oli sanonut "heikot ihmiset ja suuret joukot (oi polloi) -ne ne lakeja laativat". Hän koetti huomaamatta livahtaa pääasian -- -"suuret joukot" -- ohitse ja panna etupäässä väkevät ja heikot -vastakkain. Tämän salakujeen Sokrates kuitenkin teki tyhjäksi ja tähtää -nyt tähän heikkoon kohtaan ensi iskunsa. - -[95] Kallikles viivyttää vastausta, nähdessään jo takertuneensa omiin -sanoihinsa. - -[96] Tällä kertaa K. taas pulassaan kääntää noiden kahden käsitteen -välisuhteen päinvastoin: äsken oli väkevämpi (kreitton) parempi -(beltion), nyt paremmuus sisältää väkevyydenkin -- niinkuin ei Sokrates -äkkäisi kujetta. - -[97] Niin ylhäinen ja komea mies. - -[98] Sokrates matkii koomillisesti Kallikleen halua turvata -mahtimiehiin, vannomalla semmoisen nimeen. - -[99] ti dè autón. Tällä epämääräisellä kysymyksellä tahtoo Sokrates -vain ohjata huomiota siihen, missä suhteessa nuo "paremmat eli -väkevämmät" ovat itseensä. Genetiivin autón vaatii joko edell. arkhein -tai pléon ekhein, joten siis S:n kysymys täydellisenä kuuluu: Tuleeko -heidän saada itseäänkin enemmän etuja? tai: Tuleeko heidän hallita -itseäänkin? -- Kun Kallikles paraikaa ajattelee vain toisten -hallitsemista eikä tahdo tietää mitään itsehillinnöstä ja oikeudesta, -on kysymys hänelle äkkiyllätys eikä hän sitä älyä. - -[100] S.o.: Juuri niitä -- hölmöjä -- sinä tarkoitat. Heille sopii -semmoinen itsehillinnön hyve, mutta ei aimomiehille. Näille sopii vain -vapaus, s.o., Kallikleen käsityksen mukaan vapaus siveyskäskyn -siteistä, tilaisuus rennosti tyydyttää aistiviettejänsä. Siinä se oikea -onni. Kallikles ei huomaa täten joutuvansa himojen orjaksi. Vrt. -alempana hänen sanaansa "palvella niitä", jolla hän huomaamattansa itse -tunnustaa orjuutensa. - -[101] Vrt. sanapilaa: nómon, lógon kai psógon tarut ja marut, lorut ja -porut olisi jotakin sinnepäin. -- Kall. vielä vetoo vallitsevaan -siveysoppiin: voittaa hyvä hyvässä, paha pahassa. Vrt. Xenoph. Anab. I -9, II. - -[102] Se oli -- Sokrateesta myös alkunsa johtaneen -- kyynillisen -koulun oppilause. Vrt. Xenoph. Memor. I 6, 10. - -[103] Sokrates ryhtyy karakterisoimaan Kallikleen esittämää -elinohjelmaa sekä omaa kantaansa kuvilla, siten tyynnyttääkseen mieliä -Kallikleen kiihkeän puheen jälkeen sekä samalla valmistaakseen -kuulijoita tajuamaan seuraavaa dialektista selvittelyä. Runosäkeet ovat -kotoisin Euripideen Polyeidos-näytelmästä. Siinä kuuluu toinen säe -täydellisesti: -- to katthanein dè zaen káto nomizetai; siis: vaan -manalassa katsotaan kuolemista elämiseksi. Kallikleen käsityksen -mukainen elämä se todella kuolettaa sielun, vaan Sokrateen mukaan tulee -ihmisen "kuolemanruumiissa" asuessaan luoda itselleen ikuinen, -korkeampi elämä. - -[104] to soma estin aemin saema -- Kreikkal. sanapila vastineeton -suomeksi. Samoin edempänä tavattavat. Vertauskuvat on saatu Philolaos -nimisen Pythagoralaisen kirjasta, joka Italiasta karkoitettuna tuli -Thebeen. Thebeläisten ystäväinsä Simmiaan ja Kebeksen puheista kai -Sokrates tunsi pythagoralaisen opin; siksi Platon koettaa antaa -Sokrateen puheelle epävarmuuden sävyn. Muuten jo Orphilaiset tapasivat -sanoa ruumista sielun tyrmäksi. Tavallisesti erottaa Platon 3 sielun -osaa (kts. Johdantoa). Tässä tarvitsee hän vain kaksi: varsinaisen -henkisen puolen l. järjen ja ruumiissa asuvan himopuolen. Sillä nyt oli -vain selvitettävä kysymys kummanko, sielun vai ruumiinko olennon, tulee -määrätä elämän järjestystä. - -[105] Tällaisia pilapuheisia sanajohtoja suosiskeli Philolaos. -Koettaessamme niitä suomeksi mukailla olemme ehkä menetelleet rohkeasti -(ellei pahemmin!), sillä eihän pithanós ja píthos ole muuta kuin: -uskotteleva l. hetas uskomaan ja joku iso saviruukku. Samoin laita -sanapilan anéetoi, amúetoi. -- Tuo "Italialainen" saattoi tarkoittaa -Empedoklesta. - -[106] anóetoi -- amúetoii: ne joita ei hallitse järki, vaan himo, siis -hillimättömät. He eivät ole "vihityt" viisauden "salaisuuksiin" eivätkä -sillä ole saaneet sieluansa puhtaaksi. Tähän kohtaan sopinee kuitenkin -paremmin sanan aistillinen merkitys "sulkemattomat" (múein, sulkea), -siis ne jotka ovat avoinna kaikille mailman ja aistillisuuden -viehätyksille, hillimättömät. - -[107] 'Aides ja aeidés: Hades eli näkymätön, ruumiiton sielunelämä on -kehityksen tarkoitusperä, jonne ruumiillinen aistillisuus eli -himollisuus estää sielua pääsemästä. Sentähden Hades, Tuonela on -otettava kaksinaisessa merkinnössä: a) tuonpuolinen elämä, b) näkymätön -henkielämä jo täällä maan päällä; henkisyys on kummassakin yhteistä. -- -Sielua yleensä verrataan tässä seulaan -- aihe kai saatu Danaidein -tarinasta -- samalla kun erästä sen osaa jo verrattiin aisti-astiaan. -Tuo veden kanto symbolisoi sitä totuutta, että sielu koettaen kaikin -voimin hankkia ravintoa himoille, itse joutuu aistillisuuden orjaksi, -muuntuu luonnoltaan lihalliseksi. Sen oireina tuo löyhyys ja -unheellisuus. - -[108] gymnasíon: tässä kai tarkoittamatta ylempänä mainittua -oppikuntaa, yleensä vain "hengen oppipaja" l. "opin temmellyskenttä", -se sanojen ja käsitteiden alue, josta nyt uusi kuva otetaan. - -[109] Nuo "astiat" ovat luonnolliset himot ja halut, joita täytellään -suloisilla viettien tyydykkeillä. - -[110] Kallikles suostuu käyttämään Sokrateen kuvapuhetta, samalla kun -hän ehkä vihjaa Gorgiaan oppiin, joka Empedokleeseen nojaten selitteli -havaintoja virtailu-ilmiöillä. - -[111] kharadríon; ei ole varma, mitä lintua tarkoitetaan, mutta sen -hottimainen nälkäisyys oli käynyt puheenparreksi. - -[112] S:n täytyy todistaa, kuinka ilettäviin päätelmiin Kallikleen -periaate johtaa. Sille alalle saattaa hän hänet, ivallisesti kiitellen -hänen ujostelemattomuuttaan, joka ei kammo minkäänlaisia -johtopäätöksiä. - -[113] Kallikles osottaa tällä lauseella ajatuksensa onttouden ja -mielivaltaisuuden. - -[114] K. moittii Sokratesta, kun tämä kysyy häneltä muka itsestään -selvää asiaa. Mutta jos hyvä mahtuu sulotunteiseen, ei K. -johdonmukaisesti saisi sen ohessa myöntää mitään "tiedettä" ja -"urheutta" olevaksi. Luvussa LII alkava todistus perustuu tähän -ristiriitaan. - -[115] Kansankokouksissa tuli ehdotuksentekijän omaan nimeensä liittää -sen deemoksen (kylän) nimi, josta hän oli kotoisin. Tätä tapaa -jäljittelee nyt Sokrates piloillaan; samaa menettelyä matkii Kallikles --- ehkä suutuksissaan. - -[116] "sekä myös hyvästä", mikäli nimittäin Kallikleen mielipiteen -mukaan "hyvä" on juuri "suloisassa". - -[116 b] Viime sanoilla kieltää Sokrates Kalliklesta heti ajattelemasta -nälän tyydyttämistä. Kuinka valmis K. oli näin ajattelemaan, näyttää -hän vastauksessaan, liittäen siinä hädän varalta siihen mieleen käyvän -lauseen. - -[117] Eleusiin mysterioita (salamenoja) oli kahta lajia, suuret ja -pienet. Suureen juhlakulkueeseen, jolloin Iakkhos vietiin Eleusiiseen, -ei saanut ottaa osaa, ellei sitä ennen Athenassa pikkujuhlassa ollut -siihen puhdistettu. Silloin sai pyhitettynä (mystaes) katsella pyhiä -kaluja ja riemuita muiden mukana juhlakulkueessa ja lopuksi vihittiin -osalliseksi suuriin mysterioihin. Sokrates ivailee Kalliklesta siitä -että hän ylpeästi halveksii ankaraa dialektista metodia. - -[118] Kall. koettaa antaa Sokrateelle semmoisia vastuita, joilla hän ei -hamaan pääse, rupeepa miltei epäkohteliaaksi. Hän ei tahdo sanoa -ajatustaan. Sitä tehosammin vaikuttaa hänen nujertumisensa. - -[119] Tämän huudahtaa Kall. tosissaan, koska tuo puhe todella kuuluukin -vähän sekavalta; siinä on lyhyeen muotoon supistettuna Kallikleen -sisällisesti ristiriitainen kanta. Sokrates saa siitä aiheen täydentää -ja perustella todistustansa. - -[120] Jotka enemmän iloitsevat, ovat enemmän hyviä, jotka enemmän kipua -kärsivät, ovat enemmän huonoja j.n.e. - -[121] dis kai tris kalón ta kalá légein te kai episkopeistai: tätä -gnoomia l. mietelmää sanotaau Empedokleen ensinnä käyttäneen. - -[122] Niinkuin pienet lapset kärkkäästi sieppaavat kaikkiin kaluihin, -joita heille viihdykkeiksi kurotellaan. Kallikles koettaa uskotella -edellisen väitteensä olleen vain pilapuhetta, suojatakseen siten -peräytyrnistään. - -[123] Vapaasti käännetty: to paron eú poiein. Ehkä = pitää pilkat ja -palkat hyvänänsä, nauraa hyvällä, nauraa pahalla, näyttää iloista -naamaa laihassa leikissä. - -[124] tekhnikou dei. Kaikki toiminta edellyttää selvästi tajutun -tarkoituksen. Tätä tajuntaa edustaa määrä-henkilö, alallaan -ammattimies. - -[125] Vrt. XIX ja XX. - -[126] Huomattakoon, kuinka laajaperäisesti tätä toista puolta, -nautintoa, käsitellään, jotta nähtäisiin kuinka peräti huono ja halpa -se on. - -[127] Puheen siirtyminen yhdestä useampaan sieluun on tarpeellinen, -jotta voitaisi ryhtyä tutkimaan valtiollista toimintaa. - -[128] Sokrates valitsee esimerkit yhä ylempää, samalla kuin hän -lähenemistään lähenee puhetaidetta. Huilun puhallus oli soitannon alin -laji. Varsinaiset taiteilijat eivät sillä "suutansa pilanneet", vaan -huilunsoittoa harjoiteltiin elinkeinona pidoissa y.m. - -[129] Ainoastaan kitaransoittoa julkijuhlien kilpakiistoissa lukee -Platon mielistelyksi. Mutta sellaista kitaransoittoa, joka edistää -soittelijan sielun sivistystä ja korottaa siveellistä mieltä, hän -suosittelee. - -[130] Runoilijan tehtävänä oli harjoitella kuoroja sekä laulamaan että -hyppelemään, mikäli näytelmä kumpaakin vaati. Ei koko koorillista -lyriikkaa, semmoisena kuin se oli kehjennyt Doorilaisten kesken, -julisteta kelpaamattomaksi, vaan ainoastaan se osa siitä joka Dionysos -jumalan palveluksen liitossa oli päässyt Athenassa valtionkin suureen -suosioon. Valtio uskoi dithyrambien harjoitukset Dionyson juhlia varten -taiteilijain toimeksi ja siinä pidettiin kilpasoittajaisia (agones). -Dithyrambimeliikan perusti Arion noin v. 600. Sillä oli sitte useita -vaiheita. -- Kinesias (n. 420) oli hyvin suosittu dithyrambi-runoilija, -mutta hän oli etupäässä syypää sen laulunlajin pilaantumiseen. Hän on -noita "virrenvääntelijöitä", joista Aristophanes lausuu ivansa. (Pilv. -333). -- Meleksestä ei ole paljo tietoja. - -[131] Ei Platon suinkaan olisi antanut niin epäedullista arvolausetta -teaaterista ja murhenäytelmästä, ellei se jo hänen aikanaan olisi -unohtanut siveellisen tehtävänsä, koko kansan kasvatuksen, ja alentunut -pelkäksi huvilaitokseksi. Nyt Sokrates paremmin ivalla sanoo sitä -"kunnianarvoisaksi" ja "ihmeteltäväksi". - -[132] Naisetkin saivat käydä teaaterinäytäntöjä, ainakin tragedioja -katsomassa. -- Muuten teaaterissa-kävijä on kreikaksi oikeast. -"katselija" (théates). Mutta kielenkäytännössä siihen yhtyy sekä -katselu että kuuntelu. Ja kumpikin tuli kysymykseen kaikissa -Dionysilais-teaaterin esityksissä, joihin myös kuului dithyrambit. - -[133] Ivallisesti sanottuna: he ovat mielestään vapaita miehiä, mutta -ovat todella -- jopa jo Kallikleenkin ajatuksen mukaan -- orjia. - -[134] Ajattelee siis Sokrateskin jotakin lajia puhetaidetta -oikeutetuksi. - -[135] Kallikles ei hiisku mitään Aristeideestä, jota Sokrates -edempänä mainitsee kiitoksella ja jonka Demostheneskin luki kelpo -valtiomieheksi. Mutta K. ei osannut antaa oikeaa arvoa A:n -vilpittömyydelle ja oman-edun-pyytämättömyydelle, jota hän osotti -isänmaansa politiikassa. -- "Joku aika sitten" (neosti) sanasta ei saa -päättää että tämä keskustelu olisi tapahtunut pian Perikleen kuoleman -jälkeen, neosti osottaa vain noihin muihin vasta mainittuihin -valtiomiehiin verraten suhteellisesti likempää aikaa. - -[136] "Määrä-muotonsa"; eidos on esineen ulkonäkö, sen muoto, jonka -mestari ensin kantaa sielussaan ja näkee sisällisellä silmällään. Tästä -mielikuvasta johtuu käsitteet: peruskuva ja jälkikuva. - -[137] Sokrates siirräiksen nyt näyttämään, että niinkuin elotonten -esineiden kunnollisuutta arvostellaan yleisten ominaisuuksien, -järjestyksen ja sopusuhdan mukaan, niin on ruumiissa ja sielussakin -erityisiä ominaisuuksia näitä vastaamassa. Kallikleen vastaus "kaiketi -tarkoitat" osottaa, että hän sydämessään kyllä vieraksui ja vastusteli -tämmöistä käsitystä, mutta että hänen järkensä täytyi se hyväksyä. - -[138] areté käytetään näin ensin yleismerkinnössä "hyvä kunto", -voidakseen sitten esiintyä siveellisessä merkinnössä "kunto, hyve", -virtus. - -[139] nómimón te kai nómos, "oikeanmukaisuus ja laki" eli ehkä -(sielunvoimien) oikea sopusuhta. Sielun alalla nómos on melkein samaa -kuin tazis yleensä, niinkuin táttein merkitseekin: säätää. Vrt. Phaidon -114 E. - -[140] Valtiomiehenä voi puhuja jakaa kansalle lahjoja: sotasaalista, -juhlanäytäntöjä, theoriká y.m. mutta hän voi myös ottaa siltä veroja ja -vaatia siltä monenlaisia uhrauksia yleisiin tarkoituksiin. Näilläkin, -eikä ainoastaa puheilla, hän voi kansaansa kasvattaa. - -[141] Päästäkseen tunnustamasta tappiotansa, tahtoo Kall. keskeyttää -väittelyn jättäen sen tuloksen epäiltäväksi. Mutta Sokrates tahtoo -jatkamalla keskustelua opettaa Kalliklesta kurittamaan ajatuksiaan ja -mielensuuntaansa, koska hän suosii kurittomuutta sekä opissaan että -käytännössä, keskustellessaan. - -[142] Saatikka keskusteluja. -- Uskonnollinen arkamielisyys vaati -nähtävästi jumalaistarun t. sadun kertomista päähän asti siten -välttääkseen jumalien vihaa. - -[143] Epikharmos Kos saarelta eli ikänsä Siciliassa persialaissotain -aikoina harjoitellen lääketiedettä ja pythagoralais-empedokleiläistä -filosofiaa. Kuuluisammaksi on hän tullut ilvenäytelmillään, joissa oli -siveellinen ydin. Runsailla mietelauselmillaan ne suuresti herättivät -Platonin mielenkiintoa. Tässä mainittu säe kuuluu Athenaeuksen mukaan: -tà prò toú dú´ andres elegon, eis egon apokhréo; (yksinkös mun täytyy -jaksaa kahden eestä haastella?) - -[144] Sokrates vastaa leppeällä leikkipuheella Kallikleen sanoihin -luvussa XLI. Koska häntä pilkalla on verrattu Amphioniin Euripideen -näytelmässä, on hän puhuvinaan Amphionin nimessä Zethokselle, siten -puolustaakseen filosoofin tointa. - -[145] Usein Kreikan valtiot myönsivät "hyväntekijän" kunnianimen -kansalaisille tai muukalaisille, etenkin ulkomaisille valtiomiehille ja -ruhtinaille, heidän ansioittensa tähden valtiota kohtaa. "Hyväntekijän" -nimi piirrettiin marmoritauluun. (Kts. jo Herodot. VIII 85). - -[146] Sokrates näkyy tahallan valinneen édú ja agathón sanoille eri -predikaatit: suloisa syntyy, ilmestyy hävitäkseen taas, mutta hyvä on -olemukseltaan pysyväinen. Kts. Phileb. 53 C. ja 54 C. - -[146 b] Sokrates koettaa vielä saattaa Kalliklesta keskusteluun -osalliseksi, koska toteennäyttö oli ehtinyt juuri tähän kohtaan, kun K. -keskeytti keskustelun. - -[147] Sokrates voi helposti todistaa, että tästä yhdestä sophrosyne'n -itsehillinnön l. mielenmaltin, siveyden hyveestä seuraa kaikki muut -hyveet. Siltana niihin on velvollisuuksien (tà prosaekonta) -täyttäminen. - -[148] Alkukielen eú te kai kalós prattein merkitsee sekä toimia -tehtävänsä hyvin ja oivasti, että: olla oivassa tilassa, voida hyvin -(vert. engl. how do you do?), josta johtuu merkintö: olla onnellinen. -Helposti huomataan kuitenkin, ettei tällä kahdamielisellä merkinnöllä -harjoiteta salakujetta toteennäytössä. Onnellisuus perustuu oikeaan -toimintaan, tämä taas oikeaan tietoon -- ja vice versa. - -[149] Sokrates juontaa johtopäätelmiksi juuri ne väitteet, jotka hänen -keskustelussaan Poloksen kanssa pahiten olivat Kalliklesta loukanneet -Tämä saa ne nyt niellä uudestaan. - -[150] "päämäärä -- tähdättävä -- jännittää" -- joutsenammunnasta -otettua kuvapuhetta. - -[151] Himojaan hillitsemätön kuritta-eläjä on itse asiassa "rosvo", -mutta semmoisena elää hän löytämättä mitään elon määrää, siis kurjana. -"Die böse That fortzeugend Böses muss gebären." - -[152] Luonnossa ja luomakunnassa vallitsee valtasääntönä suurenmoinen -sopusointu osien kesken ja näiden sekä kokonaisuuden välillä, ja samaa -sääntöä kuvastaa myös valtio ja ihmissielu siveyden tilassa. Näin on -Sokrateen mailmankatsomus peruspohjaltaan siveellinen. Siihen hän tässä -vain sivumennen vihjaisee. -- Ne "viisaat", joista tässä puhutaan, -lienevät etupäässä Pythagoraan lahkokuntaa. P:n sanotaankin ensin -maininneen mailmaa kósmos nimellä. Ehkäpä ajattelee Sokrates myös -Empedoklesta, joka luuli lemmen eli sopusoinnun ja vihan vastakkaisten -voimain mailmassa vallitsevan. - -[153] Absoluutinen etujen tasajako, isótes, ei Platonin mielestä ollut -yhteiskunnassa mahdollinen, vaan ainoastaan suhteellinen, kyvyn ja -sivistyksen sekä siihen perustuvan yhteiskunnallisen aseman ja arvon -mukainen: korkeampi asema, tärkeämpi toimiala vaatii myös suurempia -aineellisia etuja. (Plat. Lait VI 757 B.) Tämmöinen sopusuhtainen -etujen jako on isótes geometriké, s.o. mittausopin rajoittama; se -yksinään takaa oikeudellisen tilan valtiossa. Sen vastakohta on -Kallikleen ihailema pleonezía, enemmän- l. liian-otto, jossa väkevämpi -sortaa heikomman oikeutta. -- Muuten Platon pitää matematiikkaa -filosofian valmistusasteena. Siitäpä hänen ovensa päällä oli kirjoitus: -medeis ageométretos eisoto mou tèn stégne (Älköön geometriaa -taitamaton astuko minun majaani!) Mutta Kallikles halveksui -matematiikkaa ja siten myös filosofiaa. - -[154] "Infamia notati" -- -- "Intelligitur autem severissimum _atimias_ -genus, quod reum ipsum ejusque posteros omnibus civium juribus in -perpetuum privabat" (Stallbaum). - -[155] Oik. "leikataan pois". Rahoja säilytettiin tavallisesti -nahkakukkarossa vyötäisillä. "Kukkaronleikkaajat" harjoittelivat -ammattiaan väentungoksessa torilla, kylpylöissä y.m. samaan tapaan kuin -nykyajan taskuvarkaat. Sokrates näyttää, mihin epäsiveellisiin -johtopäätöksiin joudutaan noudattamalla Kallikleen periaatteita, -mainiten erittäin ilkeitä väärinteon muotoja. - -[156] Kall. lausuu riemunsa siitä että Sokrates, jonka mielipiteihin -hänen niin monasti vasten tahtoaan täytyi myöntyä, kerrankin puhuu kuin -hänen omasta sydämmestään. Kohta hän kuitenkin taas pettyy -- jos -toivoi saada Sokratesta paremmin puolelleen taipumaan. - -[157] Sanoopa jo Homeros Od XVII, 218: os aiei tòn homaion agei theos -os tòn homaion. - -[158] Näin halpoja ja huonoja tarkoitusperiä täytyy kasvatuksen alentua -tähtäämään, kun miestä tahdotaan etupäässä pyrkimään itsekästä valtaa -valtiossa saavuttamaan. (Vrt. vastakohdan vuoksi moitteita luvussa XL). - -[159] Se käänne, minkä puhe Kallikleen odottamatta on ottanut, ei -miellytä häntä. Se on hänestä vain mielivaltaista kiistakujetta. - -[160] Kallikles arvoo elämää kalleimmaksi tavaraksi, jopa liiankin -kalliiksi, kun hänelle on pääasiana elämä semmoisenaan, huolimatta -siitä elääkö ihminen hurskaasti vai pahasti. - -[161] Noin 30 penniä. Matkat olivat siis hyvin halvat, kun koko perhe -kimsuineen kamsuineen pääsi Egyptistä tai Pontosta Athenaan parilla -markalla (drakma = 1 Smk). - -[162] Näin kylmän järkevästi ja pintapuolisesti antiikki yleensä -- -jopa Sokrateenkin moinen henki -- harkitsi. Ei sen mieleen tullut, että -sairaankin elämällä voi olla arvonsa ja merkityksensä ja että pahalle -ihmiselle on sula armo saada elää ehtiäkseen parantaa elämäänsä. - -[163] "Sermonibus quasi telis obruere". Kuvapuhe vihjaisee -sotakoneseppäin koneihin ja niiden ammuksiin. - -[164] Terävästi viittaa Sokrates ristiriitaan Kallikleen periaatteen -ja käyttöpuolisen menettelyn välillä: luonnostaan ovat ihmiset -muka yhdenvertaiset, mutta missä niin tarvitaan, ylpeilee hän -syntyperällään. -- Pari riviä alempana "millaiset tahansa": -väliäpitämättä siveellisestä laadusta, ovatko hyviä vai huonoja. - -[165] Ammoisista ajoista oli salliman usko yleinen Helleenein kesken -(vrt. Il. VI, 488), vaikka Kall. pilkkaa sitä naisten uskoksi. Samoin -Epikurolainen Vellejus Cic. de natura deorum I 20, 25. Totta kyllä -kuulee naisten usein lohduttavan itseään sillä, että se oli niin -sallittu. Mutta tämmöisellä uskolla on helpompi rohkeasti kohdata -vaaroja kuin Kallikleen hienolla sivistyksellä, joka elämää liian -lempien kalpenee kuoleman edessä. - -[166] Thessalian naiset harjoittelivat halusta myrkyn keittoa ja -noituutta. Velhovehkeillään, joissa heitä autteli yötär Hekate, -juteltiin heidän eräästi noituneen kuunkin alas taivaalta. Mutta siitä -kosti heille jumalatar sokaisemalla heiltä silmät ja tappamalla heiltä -lapset (Suidas). Vrt. Horat. Epod. V, 45. -- "mikä meille on rakkainta" -tarkoittaa sielua, sen kuntoa ja hyvettä. - -[167] Kall. alkaa epäröidä entisen mielipiteensä ja uuden välillä. Hän -on suuren yleisön kannalla; ei sekään hevin luovu vanhoista rakkaiksi -käyneistä uskoista, vaikka parempi tieto niitä jo näyttää vääriksi. -Siitä tuo epäröiminen. Vahva vakaumus uuden oikeisuudesta voi vasta -syntyä, kun sitä on tarkoin selitetty ja usealta puolen valaistu. - -[168] Muutamilla vertauskohdilla koettaa Sokrates selittää, että -valtiomiehen toimi edellyttää useita valmistusasteita ja että -- -päinvastoin kuin Athenassa oli tapana -- valtiomieheksi aikovaa olisi -tarpeellinen tutkia, saadakseen selville hänen tietonsa, taitonsa ja -edelliset aikaansaannoksensa. - -[169] en to pitho tèn kerameian (manthánein): sananlasku varottaa -ryhtymästä suuriin toimiin, ennenkuin pystyy pieniin. Vrt. Laches 187 -A. -- Savenvalanto oli Athenassa korkealle kehjennyt, joten sananlasku -sen alalta oli kylläkin likeltä saatavissa. - -[170] Selittävien vertausten jälkeen alkaa tästä varsinaisen asian -esitys: valtiomiehen tärkeä tehtävä ja mitä se omaajaltaan vaatii. -- -Sokrates tekee monta kysymystä peräkkäin ja pysähtyy jokaisen jälkeen, -odottaen vastausta. - -[171] Valtion varoista maksettiin kansalaisille Perikleen -toimeenpanosta misthós stratiotikós (soturin ja tuomarin palkka), -sitten myös m. ekklesiastikós ja theorikós (kansankeräjissä- ja -teaaterissa-kävijän palkka). Niukkaa kitkutusta lie kyllä ollut tuo -elanto valtion kukkaron turvissa, mutta haitallisesti se kuitenkin -vaikutti kansalaisiin: se edisti velttoutta, kun palkkasotureilla -päästiin itse suorittamasta asevelvollisuutta; yhä enemmin ahnasteltiin -varsinkin noita teaaterirahoja, jopa niin, ettei valtiolle enää -tahtonut riittää rahaa sotatarpeihin. -- "Plato quum iudicaret eos, qui -rebus civilibus praeessent, neque auram popularem captare neque -privatas utilitates spectare debere, mirum profecto non est, quod tam -severe de Pericle iudicavit. Etenim inde ab eo tempore, quo is -rempublicam administravit, Athenienses valde corruptos esse historia -satis testatur. Nam adeo in segnitiem torporemque soluti sunt, ut nil -nisi dies festos apparatusque ludorum magnificos curarent; tam loquaces -exstiterunt, oste eis ouden heteron eúkairoin hae legein ti kai akoúein -kainóteron. Unde etiam conciones populares magno studio frequentabant, -non tam ut verum audirent, quam ut verborun suavitate delectarentur. -Quid quod a pristina morum simplicitate et frugalitate adeo -desciverunt, ut inter scorta iuvenes, alea viri et senes -comissationibus omnes vitam transigerent." (Stallbaum.) - -[172] Athenassa oli eräs kansanvaltaa vihaava puolue, joka ihaili -Lakedaimonia kelpo valtion mallina ja toivoi sieltä valon koittoa -kotimaallensa, Lakonistat eli Lakomaanit. He matkivat ulko-oloissaan -lakonilaista tapain ankaruutta, kasvattivat viiksiä, pitivät lyhyttä -viittaa yllänsä, voimistelivat ankarasti y.m. Karaistakseen itsiään -harjoittelivat he innokkaasti nyrkkitaistelua, taisivatpa toisinaan -lyödä toisiltaan korvatkin säpäleiksi, josta saivat pilkkanimen -"rauskakorvat". Kallikles pistelee Sokratesta, vaikka syyttä, heidän -liittoon kuuluvaksi. - -[173] Sokrates puhuu katkeralla ivalla. Jos he todella Perikleen -toimesta olisivat tulleet paremmiksi, olisi kaiketi heidän tuomionsa -täytynyt olla oikea; mutta jos se oli väärä, todistaa se että he P:n -aikana olivat huononneet. - -[174] Peloponnesolaissodan toisena vuonna, kun Spartalaiset hävittivät -maata ja rutto teki tuhoja Athenassa, purkautui kansan kiukku häntä -vastaan, niin että hän, jouduttuaan syytöksen alaiseksi, tuomittiin -rahasakkoihin. (Thukyd. II 59, 65.) Platon on tässä tietävinään, että -tuomion syynä oli julkisten varojen kavallus. Ei kukaan muu tiedä siitä -mitään. - -[175] Oik. "kesyjä". Ei mikään Hom:n paikka sanone sitä suoraan. -Sinneppäin puhuu kuitenkin Od. VI, 120. IX, 175. Tässä onkin etupäässä -vain käsite dikaioi erotettava agrioi'sta. - -[176] Kimon, joka suosi liittoa Spartan kanssa, oli saanut toimeen avun -lähetyksen Spartalle 3:nessa messeniläissodassa. Mutta kun Spartalaiset -pilkaten palauttivat athenalaiset apurinsa Ithomen luota, sai Kimonin -vastustaja Perikles hänet ostrakismilla maasta ajetuksi v. 461. -Rangaistuksen oli oikeastaan määrä kestää 10 vuotta, mutta jo v. 457 -kutsuttiin Kimon takaisin saman Perikleen toimesta. - -[177] Themistokles lähti v. 471 Argokseen. Mutta kun Spartalaiset -syyttivät häntä osalliseksi Pausaniaan kavallukseen eli -persialais-ystävyydestä, vältti hän tutkinnon pakenemalla Persian -kuninkaan luo. -- Parosta vastaan tekemänsä onnistumattoman retken -johdosta joutui Miltiades syytteeseen "kansan pettämisestä" ja -tuomittiin kuolemaan; prytaanin ehdotuksesta kuolontuomio lievitettiin -sitte 50:n talentin sakoiksi. - -[178] Erotusta hallitsevain ja palvelevain taidetten, oikeain -taidetten ja ammattitaitojen välillä (tékne] on kummankin nimitys), -johon jo kajottiin luvussa XIX seur., selitetään tässä tarkemmin. - -[179] Olivat siihen aikaan mainioita herkkusuiden kesken. Mitkaikos oli -kotoisin Siciliasta, jossa keittotaito jo varhain kehittyi korkealle, -varsinkin Syrakusan rikkaassa, hekumallisessa kaupungissa. Hänen -kirjansa nimi oli opsartytiká. Leipurit leipoivat myös torttuja. -Muuten oli nisuleipä juhlaleipää; arkioloissa syöttiin tavallisesti -ohrarievää. - -[180] Kall. närkästyikin todella, kun Sokr. todisti hänen -valtiotaidossa taitamattomaksi. S. ryhtyy nyt näyttämään, että kansan -intohimojen tyydyttäminen ilman siveellistä pohjaa kyllä saattaa luoda -valtiolle ulkonaisen loiston ja valtiomiehille mainetta, mutta että sen -surkastumisen syynä on juuri tuollainen näennäinen vaurastus. - -[181] Sokrateen mielipide, että etevä valtiomies ei koskaan kukistu -asemaltaan ja että valtiomies kukistumallaan todistaa vain omaa -kyvyttömyyttään eikä voi syystä nurkua kansansa kiittämättömyyttä, -tuntuu jyrkkyydessään paradoksilta eikä voi olla muuta kuin osaksi -totta. Onhan monenkin etevän valtiomiehen täytynyt väistyä näyttämöltä, -jolla ei enää suotu hänelle tehtävää. - -[182] Kumpikin ottaa tehdäkseen käsittelynsä alaista paremmaksi, -opettaa sille hyvettä: valtiomies lupaa kasvattaa kansaa l. valtiota -kokonaisenaan, sofista yksilöä. Kummankin työ jää menestymättä, jos -heiltä puuttuu kyky. Hyveenopettajan kelvottomuutta todistaa paraiten -hänen oma nurkumisensa oppilaittensa pahuudesta. - -[182 b] os alethós demegorein on samalla vastaus Kall:n moitteeseen -alussa lukua XXXVIII: os alethós demegóros on. - -[183] Kallikles, samoin kuin ihailtunsa Gorgias, halveksuu sofistoja, -vaikka heidän alansa, retoriikka, onkin miltei samaa "puuta ja maata" -kuin sofistiikka, ja Kall. periaatteiltaan on täysi sofista. - -[184] Helleenejä yleensä loukkasi sofistain tapa ottaa palkkaa -opetuksestaan eikä Sokrateskaan voi olla sitä moittimatta. Heidän -mielestään tuo tapa edellytti liian halpaa käsitystä tieteestä ja -hyveestä -- ikäänkuin se olisi osto- eli kauppatavaraa. - -[185] Urheilua opetettaissa -- pilailee Sokrates -- saattaa olla -kohdallaan että palkka maksetaan sikäli kuin oppi saadaan; sillä mitä -ketterämmäksi ja nopeammaksi oppilas harjaantuu, sitä suurempi on -vaara, että oppilas jonakin päivänä juoksee tiehensä jättäen -opettajansa maksamatta; mutta sofistan on laita päinvastoin: mitä -paremmin hän tehtävänsä täyttää, kasvattaen oppilaansa viisaaksi ja -hyväksi, sitä vähemmin on pelkoa siitä, että tämä pettää opettajansa. - -[186] areté politiké, jota sofistat lupasivat opettaaa, käsitti sekä -oman talon että valtion hallitusta. - -[187] Ei vielä panna vastakkain noita kahta elämää, _valtiollista ja -filosoofista_, vaan toistaiseksi kysytään vain, kumpaan valtiolliseen -toimitapaan olisi ryhdyttävä, otaksuen että Kallikles kehottaa -jompaankumpaan. Oikea vastaus kuuluisi: nykyoloissa ei kumpaankaan, -sillä toinen on epäsiveellinen, toinen nykyään mahdoton. Ainoa keino on -koettaa edistää yksityisten parannusta ja siten vaikuttaa koko valtioon -välillisesti. - -[188] Mysialaiset olivat kovin halveksitut. Myson esksatos oli -puheenparsi = kaikkein kurjin. Cic. pro Flacco: "quid in graeco sermone -tam tritum atque celebratum est, quam si quis despicatui ducitur, ut -Mysorum ultimus esse dicatur?" Kallikles tarkoittaa siis: Nimitettäköön -sinua vaikka kaikkein kurjimmaksikin, mutta sun tulee kuitenkin niin -toimia, sillä muuten -- - -[189] Sokrates ennustaa tulevan surullisen kohtalonsa ja koskettelee -siis osaksi samoja asioita kuin "Puolustuspuheessaan" (kts. K.G. -Aminoffin suomennosta Helsing. 1898); eräs kohta tässä -- lääkäri -lasten käräjissä keitturin ollessa syyttäjänä mukaileekin ivallaan -Sokrateen oikeusjuttua, etenkin sitä kohtaa siinä, kuin häntä -syytettiin nuorison viettelijäksi. - -[190] lógos ja mýthos ovat vastakohtia: edellinen esittää todellisia -tapahtumia, on tosi-tarina; jälkimäinen on satu, joka kertoo -kuvaus-aistin keksimiä seikkoja ja seikkailuksia. Sokrates tahtoo sanoa -että tarinan verhossa tässä esitellään vakava totuus. Tämän tarinan -muoto onkin jalo, kieliasu yksinkertaisen arvokas, melkein juhlallinen. -Puhevaihtelon keveä huolimattomuus on jäänyt pois ja sijaan tullut -juhlallisen tyyni eepillinen esitys. - -[191] Kts. II. XV, 187 seurr. - -[192] Homeros ei puhu vielä näistä saarista, vaan jumalien lemmikit -siirretään elävinä "Elysion kentälle" onnelliseen elämään. Vasta -Hesiodos tietää "Autuasten saarista", jonne kuoltuaan pääsevät eräät -ihmiset, sankarit ja urhot. Toisten täytyy pahuutensa palkaksi mennä -Hadekseen. Vähitellen kehkiää tämä usko, Pindaroksen y.m. -vaikutuksesta, niin, että kaikki hurskaat kuoltuaan siirretään -Autuasten saarille, samalla kun Tartaros on kaikkien pahojen -säilytyspaikka. - -[193] Syy tuomarien erehdykseen on kaksinainen: objektiivinen, -mikäli tuomittava henkilö ei esiinny paljaana, semmoisenaan, ja -subjektiivinen, mikäli tuomarien oma älyämiskyky on vajava. Kummallakin -on haittana ruumiillisuus eli, myytillisesti puhuen, he ovat verhotut. -Verhoon sen laajimmassa merkinnössä kuuluu kaikki ulkonainen, minkä -mukaan ihmistä täällä maan päällä arvostellaan, kaunis muoto, korkea -asema, rikkaus y.m. Mutta aistillisuus on oikean arvostelun ja totuuden -tiedon tiellä. Vasta sen riisuttuaan ihminen ilmenee tosi-olennossaan, -niinkuin toisaalta sielu, vasta aistillisuuden kahleista kirvoitettuna, -puhtaalla ajatuksellaan, ikäänkuin sisällisellä silmällä, välittömästi -näkee totuuden. - -[194] Platonin Prometheus, joka sopusoinnussa Jumalan kanssa toteuttaa -kaitselmuksen ikiaatteita, on aivan toisenmoinen kuin Aiskhyloksen -titaani, joka toimittaakseen ihmisille edistyskeinoja ja tehdäkseen -heidän elämänsä iloisemmaksi, uskallaiksen taisteluun jumaliakin -vastaan ja on tajuntaan heränneen, sivistystä kaipaavan ihmiskunnan -edustajana. Attikan kultissa esiintyy Prometheus Hephaistoksen ja -Pallaksen rinnalla ihmiskunnan hyväntekijänä, jona hänellä on nimi -pyrphóros. - -[195] Tarkoitetaan Asfodelos-niittyä, josta Homeros puhuu esim. Od. XI, -539. XXIV, 13. -- "Tien-haarasta" vrt. Virg. Aen. VI, 540 seur. -- -Minos, Kretan kuningas, oli viisas lainsäätäjä; Rhadamanthys ja Aiakos -olivat viisaita, hurskaita ja oikeamielisiä. Minos sopi Aasian -tuomariksi siitä paikallisesta syystä, että hän kanta-isänsä Phoinikian -valtiaan Agenorin kautta oli Aasiasta kotoisin. Muuten hän sekä -Rhadamanthys mainitaan Europa nymfan pojiksi. - -[196] Kokemuksesta ja filosofiasta saatujen täydentäväin edellysten -perästä johdetaan tarinasta päätelmä koskien sielun ja vainajien -olotilaa toisessa elämässä. - -[197] ezis käsittää samalla alkunaisen luonnon, luontaisen olennon -(physis) ja sen kehityskohdat l. "kokemat" ilot ja surut, hyvät ja -pahat (= therapeúmata kai pathaemata), on siis: luontaislaatu, -ololaatu. - -[198] Ihmisen sieluntila kuoleman jälkeen sukeutuu tulokseksi hänen -kehityksestään maan päällä, jopa tavallaan vastaten ruumiin kehitystä. -Kehitys voi käydä hyvän tai pahan suuntaan, olla siveellinen tai -epäsiveellinen. Kun sielu kehittyy olentonsa mukaisesti, sukeuu siitä -hyveet ja kehitys on siveellinen. Sokrates esittää tässä kolme eri -päämuotoa sielun epäsiveellisestä ilmimuodosta: 1) Koska siveellisyyden -olento on oikeus, ilmenee etupäässä vääryys, vilppi ynnä sen rumin -laji, väärävala, jotka raastavat sielun haavoja täyteen. 2) -Siveellisyyden luontainen kehitys edellyttää totuuden-rakkautta ja -totuuden tietoa; vaan tämän kehitystä häiritsee valhe, joka vääntää -sielun kieroksi, pois totuudesta vinoon. 3) Voidakseen toimia ulospäin, -täytyy sielun noudattaa määräsuhtaa; jos siltä puuttuu tämä suhtamieli -l. kohtuus (sophrosýne), vaivaa sitä _suhdattomuus_, kuriton -kohtuuttomuus (akolasia), joka, sen mukaan mikä sillä kulloinkin on -esineenä, ilmenee vallanhimona, hekumana, ylpeytenä, yleensä himojen -irrallisuutena, joka hämmentää sielun eri osain sopusuhdan ja rumentaa -sen muodon. - -[199] Niinkuin eivät teot (joita tuomarien ei tarvitse tunteakkaan), -vaan niistä sukeutunut sielun laatu määrää rangaistuksen, niin tämän -päätarkoitus Platonin mukaan ei ole pahain töiden kosto, vaan -rikollisen siveellinen parannus. Pelko pakottaa vakavasti miettimään, -tämä taas panee paremman tiedon sielussa vireille, kun pahan olento -hedelmästään oikein tuntuvasti ilmenee sille. Muutamat sielut on -kuitenkin pahuus jo niin tuiki turmellut -- ja sielun olennon -vihollisena sen täytyy sitä turmella, -- etteivät ne enää manalassakaan -voi kääntyä totuuden tielle ja parantua. Mutta nekin varottavalla -esimerkillään edistävät toisten parannusta. -- Muuten Platonin oppi -manalanrangaistuksesta edellyttää sielunvaellus-oppia, jota hän muissa -teoksissaan esittää. - -[200] Kts. Odys. XI, 576-600. Thersiteestä Il. II, 211-277. - -[201] sophrosýne-hyve velvoittaa ihmistä etupäässä huolehtimaan oman -sielunsa pelastusta, kieltämättä silti tekemästä hyvää toisillekkin. -Mutta polypragmonein on päinvastoin levotonta touhua ja häärinää, joka -sopimattomasti sekaantuu toisten tehtäviin ja oikeuksiin. - -[202] Virkasauvaa, julkisen vallan merkkiä, pitivät julistaja, tietäjä, -pappi, kilpataiston-järjestäjä, tuomari y.m. - -[203] Od. XI, 569. - -[204] agóna käytetty kahdamielisesti, merkiten: 1) kilpataistelua -palkintoineen, jommoiseen koko elämää voi verrata; 2) käräjiä ja -vainajain käräjiä eli viimeistä tuomiota, josta paraikaa on puhe. - -[205] Aiakos, Zeus jumalan ja Aigina nymfin poika. -- "Seisot siellä, -tyrmistyneenä -- --" sanan sanasta, kaksi paraasta saa Kallikles -takaisin soimaukseensa luvussa XLI. - -[206] Kaksi eri elinsuuntaa, toinen ulkonäön, toinen tosiolennon -mukainen. - - -[A] Kun tähän asti on esitetty taiteiden (tieteiden) ja valetaiteiden -(empiiristen taitojen) välisiä suhteita ja päätteeksi niistä yleensä -sanotaan: "Näin ne, kuten olen sanonut (kts. XIX luv. alkupuolta), -eroavat toisistaan j.n.e." niin on muutamia oudoksuttanut käänne: -"mutta kun ne myös ovat liki toisiaan, niin sofista ja pihetaiturit -j.n.e." Sentähden on paikkaa epäilty pilautuneeksi ja koetettu -parannella: sophistai kai rétores omsit apogr. Vindob. 32, delev. -Schleiermacher. dikastai k. rétores olim Ast. (M. Schanz). Mutta eihän -siinä mitään outoa ole, jos taidetten ja harjaantumisten sijaan -asetetaan niiden edustajat, etupäässä tässä sofistat ja reetorit, koska -juuri on erotettava keskenään sofistiikka ja retoriikka, jotta -jälkimäisen käsite täysin selviäisi. - -[B] o loste Pole: pieni letkaus Poloksen ja aikaisempain sofistain -näennäiselle tyylille. Vrt P:n tyylikästä lausuntoa II:n luvun lopussa. - -[C] Toisen käsityksen mukaan (lukuparsi agathón te einai) kuuluisi tämä -lause: Eiköhän siis sinulle taaskin ilmene, että suuri valta on siinä, -kun jonkun toimiessa mielensä mukaan, siihen liittyy toiminnan -hyödyttäväisyys, ja että tämä on hyvää; ja se se juuri onkin tuo suuri -valta? - -[D] P:n ensi lause on ivaa. Toisesta lauseesta puhuu hän jo täyttä -totta. - -[E] "Näethän" -- kuvaa, millä hartaalla innolla Pol. y.m. ihmettelivät -tai kadehtivat tuota rohkeaa valtiasta. S:n leikillinen vastaus hieman -jähdyttää intoa. - -[F] se = todistamistapa l. todistamistavan määrääminen; "kuten jo -sanoin" kts. XXVII:n loppupuolta. - -[G] didónai diken merkitsee tosin sananjohdon mukaan oikeudenmukaista -rankaisua, mutta Sokrates nähtävästi ei katso sen merkityksen enää -olevan yleiselle tajunnalle selvän. Siksi hän nimenomaan huomauttaa, -että did. dik.. = kolázesthai dikaios. Pääpaino on sanalla dikaios. -Sitten vasta voi hän rakentaa johtopäätelmän: - -1. to didónai diken esti dikaion, - -2. ta dikaia esti kalá: - -3. to didonai diken esti kalón. - -[H] "Se on siis _ikävintä_ -- --": aniarós ja anía samoin kuin algeinós -ja algedón (tuskallinen, tuska) osottavat lýpen ulkonaista puolta, -rankaisun tuottamaa tuskaa. Kts. myöh. "jota nuhdellaan..." Vrt. -Apolog. 26 A. - -[I] Kun Polos oli myöntänyt, että lain ja tavan mukaan pidetään -rumempana ja pahempana tehdä vääryyttä kuin sitä kärsiä, oli Sokr. -- -niin Kall. väittää -- siitä päättänyt P:n myöntäneen asian niin olevan -luonnon mukaan s.o. itsessään. -- Luontainen oikeus on Kall:n mielestä -korkeampi ja alkuperäisempi kuin säädetty laki, jota vain "heikot -ihmiset ja suuri joukko laativat". - -[J] Cap. XXIV. - -[K] Sanapila: Pyrilampeen pojan nimi Démos merkitsee myös "kansa". - -[L] Tässä viitataan XIX luvussa olevaan perusteluun; "tuomarintoimia" -vastaa siellä käytettyä sanaa "lainkäyttöä". - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK GORGIAS*** - - -******* This file should be named 57145-8.txt or 57145-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/1/4/57145 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |