diff options
| -rw-r--r-- | 56807-0.txt | 6930 | ||||
| -rw-r--r-- | 56807-8.txt | 7311 |
2 files changed, 6930 insertions, 7311 deletions
diff --git a/56807-0.txt b/56807-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d37693b --- /dev/null +++ b/56807-0.txt @@ -0,0 +1,6930 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56807 *** + + + + + + + + + + + +SYSMÄLÄINEN + +Humoristinen historiallinen romaani + + +Kirj. + +JALMARI FINNE + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1910. + + + + +I + + +Suuressa majatalossa, jonka saksalaiset kauppiaat olivat rakentaneet +Turkuun asunnokseen käydessään siellä kauppamatkoillaan, vallitsi suuri +rähäkkä. Tuvan perällä seisoi hajareisin nuori, roteva mies, joka +miekallaan taisteli kymmenkuntaa hänen kimppuunsa hyökkäävää kauppiasta +vastaan. Hänen takanaan laiha miehen ruipelo koetti toisen leveän selän +takana piilotteleida. + +-- Te saksalaiset koirat, jos tahdotte saada vatsaanne reikiä, niin +tulkaa vaan lähemmäksi, huusi taisteleva mies, ja samassa hän jo +antoi lähimpänä seisovalle sellaisen pistoksen keskelle mahaa, että +haavoitettu pahasti parkaisten keikahti syrjään. + +Hän huitoi ja pisteli miekallaan oikealle ja vasemmalle, seisoessaan +hajareisin suojelemassa takanaan olevaa miestä. + +-- Anna pois tuo mies meille! huusivat saksalaiset kauppiaat mongertaen +puutteellista suomeaan. + +-- Tulkaa ottamaan, jos mielenne tekee! Arvid Henrikinpoika Tandefelt +ei ole niitä miehiä, jotka tekevät nöyrästi sen, mitä kamasaksat +sanovat. + +Ja samassa hän jo sivalsi erään kauppiaan poskeen pitkän haavan. + +-- Päästä tuosta ulos sisusi, elä suustasi! huusi hän. + +-- Piruko sinua riivaa, sinä itsepäinen mies? huusi muuan kauppias. + +-- Ei siihen pirua tarvita, kyllä omakin luonto siihen riittää! vastasi +Arvid Tandefelt. + +-- Me paloittelemme sinut aivan pieniksi kappaleiksi, senkin +suomalainen maankiertäjä! + +-- Sitä minä uskallan epäillä, sillä olen minä ennenkin miekallani +koetellut, minkälaista saksalaisen liha on, ja minä olen huomannut, +että miekka menee sen sisään kuin lusikka puuroon. Ei kuulu muuta kuin +pieni pirahdus vain! + +-- Senkin ryysyläinen! + +-- Vai ryysyläiseksi sinä sanot StÃ¥lhandsken ratsumiestä! Katso, etten +revi miekallani sinun hienoa verkapukuasi vaimollesi matonkuteiksi, +huusi Tandefelt, ja samassa hän jo taitavasti veti kalvallaan +saksalaisen takin halki. + +Ase välähteli hänen kädessään, se pisteli, se löi, ja koko ajan hän +suorastaan nautti tästä, sillä joka kerta kun saksalainen sai iskun -- +ja se tapahtui tuhka tiheään -- nauroi hän ääneen, ja hänen naurunsa +kaikui kirkkaana saksalaisten kiroilujen keskellä. + +-- Jollet anna tuota miestä meille, niin me otamme sinut hengiltä! + +-- Siihen ei saksalainen tähänkään asti ole pystynyt, vastasi +Tandefelt. Luuletteko, että minä ensi kertaa olen katselemassa +saksalaisia vasten naamaa? Kyllä minä sen ihmislajin tunnen jo +ennestäänkin, sen voin teille vakuuttaa, niin hyvin kuin se joka heidät +on nähnyt sekä edestä että takaa. + +Jo oli monta kauppiasta taisteluun kykenemättömänä, ja ne, jotka vielä +sitä jatkoivat, alkoivat käydä varovaisiksi, sillä he näkivät, että +tuon vimmatun miehen kanssa ei ollut hyvä leikkiä. Arvid Tandefelt +hypähteli taistellessaan pitkin tuvan seinän viertä ovea kohden, ja +laiha mies, jota hän näin suojeli, pujahteli sen mukaan hänen takanaan. +Kun ovelle oli tultu, sieppasi Arvid säpistä ja veti oven nopeasti +kiinni. + +-- Kas niin, huusi hän, nyt saamme tehdä lopun leikistä! Kenellä vielä +on vaatteensa ehjinä, hän tulkoon nyt minun luokseni, niin näytän minä +hänelle hiukan sysmäläisiä ratkomistemppuja. + +Kauppiaille tuli jo hätä käteen, ja he alkoivat käydä sovinnolle. + +-- Saat mennä, ja vie tuo mies mukanasi! sanoi eräs heistä. Me emme +enää tahdo hänelle mitään pahaa tehdä. + +-- Jos niin on, sanoi Arvid ja pisti tyynesti miekkansa tuppeen, niin +ollaan ja eletään sitten sovussa. + +Äkkiä koko melu ja rähäkkä taukosi. + +-- Minkä tähden sinä tuota miestä olet puolustanut? kysyi muuan +kauppias, kun tuvassa taas tuli hiljaista. + +-- Minä puolustan aina sitä, jonka kimppuun hyökätään. Minä näin teidän +ajavan häntä takaa ja kuulin hänen huutavan apua. Totta kai minä +silloin tulen auttamaan. + +-- Tiedätkö, mitä hän on tehnyt? + +-- Mitä se minuun kuuluu! Minä puolustan, ja sillä hyvä. + +-- Ketä tahansa? + +-- En aivan ketä tahansa, mutta jokaista, joka suomea puhuu. + +-- Jokaista suomea puhuvaa varastakin siis? + +-- Kuka tässä varkaista puhuu? Niitä minä olen aina vihannut. Niitä +minä en puolusta! ärähti Arvid. + +-- Tuo mies on varas, ja häntä sinä kuitenkin puolustat miekallasi. + +-- Onko se totta? huusi Arvid kiukkuisesti laihalle miehelle. + +Tämä katsoi viisaammaksi korjata koipensa ovea kohden. Mutta Tandefelt +karjaisi jyrisevällä äänellä: + +-- Seis, ruipelo! Mitä sinä olet tehnyt? + +-- Minäkö? En kerrassaan mitään. Minä vain katselin ja ihailin näiden +kauppiasten tavaroita. Ja sitä kai saa aina tehdä. Eihän muuten +kaupoista mitään tule. + +-- Vai katselit? huusivat saksalaiset. Sinähän aioit ottaa tavarat ja +jättää ne maksamatta. + +-- En minä olisi maksamatta jättänyt, jos minulla olisi ollut rahaa, +sanoi mies. + +-- Elä siinä venkaile, vaan puhu, miten asia on, sanoi Tandefelt. + +-- Minä menin tuolla pihalla olevaan aittaan, jossa näiden kauppiasten +tavaroita on, ja katselin, mitä hyvää he nyt taas olivat tuoneet +tänne Turkuun. Silloin he suurella huudolla tulivat minun luokseni +ja alkoivat ajaa minua takaa. Onkos sitten ihme ja kumma, jos minä +silloin, kun henkeä uhataan, alan huutaa? + +Kiukusta punaisena seisoi Arvid Tandefelt miehen edessä. + +-- Vai sellainen lintu sinä oletkin! huusi hän. Ja tuollaisen tähden +minä olen miekkaani käyttänyt. Jos minä sen olisin tietänyt, niin... + +-- Olisitte kysynyt ensin, mistä melu sai alkunsa. + +-- Joutuiko sitä siinä kiireessä kaikkea kysymään. En minä ennenkään +ole kysynyt silloin, kun on tappelu ollut tiedossa. Vai varas sinä +oletkin, oikea ammattivaras? Tiedätkö, mitä me Saksanmaalla sellaisille +teimme? + +-- En, sitä minä en tiedä, sillä en ole ollut Saksanmaalla. + +-- Hirteen me olemme sellaisia ripustaneet, ja oikein tukuttain. + +-- Mahtoi se olla hauskaa työtä, niille nimittäin, jotka saivat olla +sitä tekemässä. + +-- Ja niin minä sinullekin teen vielä, sinä ammattivaras. + +-- Minä en ole mikään varas. Minä olen aivan rehellinen mies. Minä en +ota mitään omin lupini muulloin kuin silloin, kun sattuu hyvä tilaisuus. + +-- Eikö se muka ole varkautta? + +-- Ei ole, jos se onnistuu. Varkautta on vain se, joka ei onnistu. + +Arvid katsoi hetkisen vaiti häneen. + +-- Mikä sinä olet oikeastaan? kysyi hän viimein. + +-- Minäkö? + +-- Niin sinä, joka väännät ja käännät asioita kuin pahin tuomari. + +-- Ei sitä tuomari tarvitse olla, ennenkuin osaa asioita selittää. +Mikäkö minä olen? Oikeastaan minä olen parturi, mutta pääasiassa +konterfeijari, varsinaisesti olen puoskari ja kuppari, ammatiltani olen +kirjuri, mutta virkani on haavurin. + +-- Mitähän sinä et ole? Oletko pappikin? + +-- Sitä en ole, vaikka olen minä paljon sanaa selittänyt, kastanut +lapsia ja haudannut kuolleita. + +-- Koska sinä olet noin kaikki tietävä ja taitava ja olet haavuri, +niin saat ensin sitoa nuo miehet, jotka tuolla koettavat ruumistaan +paikkailla. + +-- Sen minä kyllä voin tehdä, mutta maksua vastaan. + +-- Vai maksua vastaan? Tiedätkö sinä, minkä maksun olisit ansainnut? +Selkäsaunan! + +-- Sitä en epäile. Mutta se maksu olisi tullut minun omista töistäni, +sillä ei kaiketi minun tarvitse teidän iskemiänne haavoja ilmaiseksi +paikkailla. + +-- Sinä olet niin hävytön suustasi, että minä aivan mykistyn tuollaista +suunnatonta röyhkeyttä kuullessani. + +-- Tarpeettomasti ei pidä valehdella. Vielähän sanat sentään luistavat +suustanne. + +-- Sinä et siis aio noita miehiä hoidella? + +-- Maksua vastaan kyllä, kuten jo sanoin, ja kun heitä on useampia +yksintein, niin annan hiukan alennustakin. + +-- Tiedätkö, että minä voin sinut lyödä aivan liiskaksi? + +-- Kyllä minä sen tiedän, mutta luuletteko, että minä silloin enää +haavoja sitelen. + +-- Luuletko sinä, jonka tähden tässä koko mellakka on syntynyt ja verta +vuotanut, että sinä olet jokin suuri herra, jota meidän tulee kumartaa? + +-- Sitä kumarretaan, mitä kulloinkin tarvitaan. Ja nyt tarvitaan minua. +Kuinka asian laita on, saanko minä palkan työstäni vai enkö? Siitä +olisi piakkoin päätettävä, sillä muuten voi pari kauppiasta vuotaa +kuiviin. Minä näen, että tuolla jo kaksi on sinnepäin menossa. + +-- Riennä sitomaan! Me saamme sitten myöhemmin puhella maksusta. + +-- Minä tahdon sen tietää, ennenkuin ryhdyn työhön ja toimeen. + +-- Varo, etten minä tässä ota sinua kovilla kourillani kiinni! + +-- Ei ne haavat sillä mene umpeen. + +Eräs kauppias jo kaatui pyörtyneenä maahan verenvuodosta uupuneena. + +-- Tuolla jo yksi keikahti kumoon! Rupeanko sitomaan vai en? + +-- Sido herran nimessä, huusi Arvid, muuten minulla on tässä +tarpeettomia murhia omallatunnollani! + +-- Ja maksu? Kuinka sen laita on? + +-- Saamasi pitää. + +-- Ettekä anna minulle sen jälkeen enää selkään? + +-- En, en, kun vain teet työsi! + +-- No, kas niin! Nythän te jo puhutte aivan kuin järkevä ihminen +ainakin. Minä tässä siis rupean paikkaamaan teidän pahoja töitänne. + +Ja tuo monivirkainen mies, jonka tähden tuvassa oli sellaista mellakkaa +pidetty ja miehiä haavoitettu, alkoi sidellä tottuneella tavalla +kauppiaita. + + * * * * * + +Arvid Henrikinpoika Tandefelt istui hiukan häpeissään katsellen, minkä +kaiken hän oli aivan tarpeettomassa innossaan saanut aikaan. Tämä +ei ollut ensi kertaa, kun hän tulistuneena oli käynyt käsiksi aivan +joutaviin asioihin, jotka eivät hänelle hituistakaan kuuluneet. Siinä +hän nyt istui ja mutisi itsekseen: + +-- Sellaista se on, kun minulle on annettu liian kovat voimat ja liian +vähän malttia. Kyllähän minä sodassa paikallani olen, mutta heti +kun tulen rauhallisten ihmisten pariin, niin aina minulle tapahtuu +kaikenlaisia kompastuksia. No, eihän sitä kannata surra. Mikä on, se +on, eikä se suremisesta parane. + +Hän, joka äsken vielä oli kiukkuinen, oli nyt aivan lempeä ja +rauhallinen. Hän katseli haavurin työtä ja kaikessa hiljaisuudessa +ihaili sitä taitoa ja nopeutta, jolla mies siteli. + +-- Minä tarvitsen vettä! sanoi haavuri. + +Sen lauseen katsoi Arvid kuuluvan itselleen ja hän otti oven pielestä +sangon, juoksi pihalle ja nopeasti ammensi kaivosta siihen vettä. Kun +hän toi sen tupaan, huusi haavuri hänelle: + +-- Tulkaahan pitämään tästä siteen päästä kiinni! + +Arvid meni ja piteli sidettä ja teki tottelevaisesti kaiken, mitä +haavuri käski. Ihaillen katseli hän haavurin kätten nopeata liikkumista. + +-- Jos sinä olet kaikessa yhtä taitava kuin tässä, sanoi hän, niin olet +sinä aivan varmaan maailman viisain mies. + +-- Sehän se minun onnettomuuteni juuri onkin, että minä osaan vaikka +mitä, sanoi haavuri. Ellei niin olisi, niin mitähän kaikkea minusta +vielä olisikaan tullut. + +-- Kai se niin on, sanoi Arvid. Mutta ei sitä maailmassa yksinään +taidoilla päästä eteenpäin, tarvitaan siihen kuntoakin. Ja se lahja +näkyy puuttuvan sinulta kokonaan. + +Haavuri hymähti ja alkoi sitten haavoja sidellessään puhua: + +-- Te puhutte kunnosta. Missähän ihmeessä sitä olette nähnyt? +Maailmassa vallitsee kahtalainen oikeus ja kunto. Toinen on rikkaita +ja suuria varten, toinen köyhiä varten. Suuret tekevät mitä tahtovat, +pienet mitä toiset tahtovat. Minä olen ollut niin hullu, että olen +elänyt suurien elintavan mukaan, vaikka olenkin köyhä. Siksi minun aina +käykin hullusti. Jos varis ottaa itselleen haukan tavat, niin kyllä se +hengiltä otetaan. + +-- Kuinka sinä yhtäkaikki osaat olla noin iloinen? + +-- Minä olen usein ajatellessani tämän maailman menoa ja omaa itseäni +tullut murheelliseksi ja olenhan minä monasti itkeäkin pillittänyt, +mutta sitten olen lopulta nauranut itselleni, ja niin on minusta tullut +iloinen ihminen. + +Suu auki kuunteli Arvid tätä puhetta, jota hän ei jaksanut seurata. + +-- Eikö tuo tuollainen ajatteleminen tule ihmiselle lopulta raskaaksi? +sanoi hän viimein. + +-- Kuinka niin? + +-- Jos minun täytyy jotain asiaa oikein paljon ajatella, niin tulee +minun pääni lopulta aina kovasti kipeäksi. Silloin melkein toivoisi, +että olisi toinen, joka ajattelisi minun puolestani. + + * * * * * + +Jo olivat kauppiaiden haavat sidotut. Sen tehtyään katsoi haavuri +viisaimmaksi livahtaa tiehensä. Jo oli hän päässyt pihalle ja alkoi +livistää portista kadulle, kun Arvid Tandefelt harppasi hänen jälestään +ja tarttui hänen olkapäähänsä. + +-- Elähän mene, mies! + +-- Mitä nyt vielä? + +-- Sinä et ottanut maksuasi. + +-- Mitä maksua? + +-- Siitä haavojen sitomisesta. Paljonko minä olen velkaa? + +-- Eihän sitä nyt tarvitsisi... + +-- Et sinä oikeastaan olisi sitä ansainnut, se on minunkin vakaa +mielipiteeni, mutta kun minä kerran olen luvannut, niin minä maksankin. +Mikäs se taksa on? + +Haavuri seisoi siinä ja katseli hetkisen Arvidiin, ja kun hän näki +hänen tarkoittavan totta, heräsi hänessä ihailun ja kunnioituksen +sekainen tunne tuota miestä kohtaan, joka oli niin suuri lapsi, mutta +niin suora ja rehellinen. Hän, joka tarkoin tiesi ja tunsi kaikki oman +luonteensa huonot puolet, hän halusi kiintyä tuollaiseen mieheen, jossa +oli niin paljon henkistä kauneutta, vaikkakin ulkokuori oli monessa +suhteessa naurettava. + +-- Sano nyt, paljonko se on? Niitä oli yhteensä seitsemän miestä. + +-- Maksakaa mitä maksatte, sanoi haavuri. + +-- Tuossa on, sanoi Arvid ja kaivoi taskustaan esiin kourallisen +rahoja. Riittääkö? + +-- Riittää. Minä pidän näitä pestirahoina ja nyt minä tulen teidän +palvelukseenne. + +Arvid töllisteli häneen. + +-- Mitä minä sinulla teen? + +-- Kyllä teillä aina työtä riittää tällaiselle kuin minä olen. Kun +tappelette, niin onhan hyvä, että joku haavanne sitoo. Jos tapatte, +niin minä hautaan kuolleet, jotta he kristillisesti pääsevät pois +maailmasta eivätkä joudu helvetin kiukaalle istua kököttämään. Jos +olette rakkauden kiipelissä, joka tuollaiselle komealle miehelle +varmasti usein sattuu, niin onhan teillä kirjuri kirjeitä kyhäämässä. +Ja minä lupaan, että sellaista tyttöä ei ole vielä tähän maailmaan +tullut, jonka sydän ei heittäisi pari kierrosta ympäri, kun lukee, +kuinka minä rakkaudesta ja sen suloisesta nipristyksestä kirjoitan. Ja +kun minä olen konterfeijari, niin minä maalaan teidän ja koko sukunne +kuvat. + +-- Ei minun sukulaisistani ole ketään elossa. + +-- Ei se tee mitään, kyllä minä maalaan kaikki kuolleetkin, saman +näköisiä ne lienevät olleet kuin te. Ja jos teillä on talo ja karjaa, +niin minä puoskaroin eläimet ja hoidan raha-asiat. + +-- En minä raha-asioitani sinulle saata uskoa. + +-- En minä teiltä varasta, onhan minulla sentään jonkinmoinen järjestys +siinäkin, mutta kyllä toisilta teille. Minä takaan, että jos teillä on +riitaisuuksia jonkun kanssa, niin kyllä minä ne voittoon vien. Minä +osaan järjen niin päin kääntää, että se aina on minun puolellani. Minä +olenkin järjen kanssa tehnyt sellaisen välikirjan, että se aina pitää +minun puoliani. + +-- Elä suotta tuppaudu minun palvelukseeni. En minä sinua ota! + +Kaikki iloisuus katosi äkkiä haavurin kasvoilta. Hän puhui hiljaa ja +kuten rukoillen: + +-- Minä en pyydä mitään palkkaa, en kerrassaan mitään. + +-- Ei se ole sen vuoksi. Kyllä minulla on varaa maksaa. Minulla on +suuri talo Sysmässä, Rapala. Onhan se nyt minun, kun isäni on kuollut, +ja minä olenkin juuri menossa ottamaan sitä haltuuni... + +-- Ettekö siellä tarvitse renkiä? + +-- Kyllä minulla niitä on niin paljon kuin tarvitsen. + +-- Mutta miksi ette ota minua palvelukseenne? + +-- Ei minulla ole syytä ottaa tai olla ottamatta, mutta minä en nyt ota. + +Haavuri naurahti. + +-- No, sitten minä tulen ilman mitään muuta! Arvid katsoi häneen +pitkään ja alkoi sitten nauraa. + +-- Jos sinulla on sellainen halu tulla minun palvelukseeni, niin tule +sitten, mutta saatkin olla valmistunut siihen, että selkääsi saat +jokaisesta koiruudestasi. + +-- No, se on tiettyä. Kyllä minä herrojen kujeet tunnen. Herra tekee +sen, minkä oikeaksi näkee, olkoon se sitten mitä tahansa. + +Yhdessä he palasivat saksalaisten kauppiaiden tupaan. Sinne tultuaan +sanoi Arvid: + +-- Kun minä olen saanut aikaan kaikenlaista pientä vahinkoa teille, +niin tahdon tarjota parasta mitä talossa on saatavana. + +-- Ei, ei, sanoi siihen haavuri. Minähän tässä olen niinkuin koko +kaupan alku ja perus. Ja kun minä olen tässä hommassa saanut hiukan +ansioita, niin tarjoan minä puolestani sen verran kuin rahoja riittää. + +Ja hän heitti pöydälle ne rahat, jotka Arvid oli hänelle maksanut +haavojen sitomisesta. + +-- Tässä olisi ensi aluksi! + +Pöytään tuotiin juomaa, jonka haavuri maksoi. Kauan hän jaksoikin +suorittaa juomista. Se johtui siitä, että hän oli kauppiaita sitoessaan +siepannut niiden taskuista kukkaroita. Kyllähän kauppiaat sen +huomasivat, mutta kun rahat kuitenkin tulivat yhteiseksi hyväksi, eivät +he nostaneet siitä sen suurempaa hälinää. + + + + +II + + +Eihän ihminen koskaan ole mitään tehnyt niin suurella hartaudella kuin +ryyppäämistä. Ei hän mihinkään toimeen sellaisella innolla käsiksi käy +kuin juuri siihen. + +Ankara oli se juominki, joka nyt alkoi saksalaisten kauppiaitten +majatalossa. Paljon kestivät kauppiaat, mutta nyt he olivat herransa +siinä suhteessa löytäneet. Kauppiaitten ruumiit olivat paljon +kadottaneet ryyppykestävyydestään sen johdosta, että verta oli +vuotanut. Arvid sitävastoin oli janoinen kovan työn päätettyään. + +-- On se sentään siunattu asia, sanoi Arvid, että humalaa ja +päänkivistystä ei ole luotu yhtaikaa, muuten mitä iloa meillä olisikaan +kaikesta siitä märästä hyvyydestä, joka nytkin edessämme virtaa ja +maljat täyttää. + +-- Minä olen kuullut, miten sekin asia alkunsa sai, selitti eräs +lihava kauppias, jota toiset sanoivat "Paksuksi Henrikiksi". Se kuului +tapahtuneen siihen aikaan, kun maailmassa oli vielä paljon enemmän +jumalia, kuin mitä nykyään on, jolloin papit ovat sellaista pahaa +menoa pitäneet niiden hävittämiseksi. Silloin oli sellainen paksu ja +möhömahainen jumala, joka ei muuta tehnytkään kuin joi. Kerran hän +matkoillaan sattui tulemaan siihen pajaan, missä itse paholainen, +se vanha vaari, takoi niitä piinavehkeitä, joilla hänen tapansa on +ihmisiä kiduttaa. Tämä iloinen jumala oli janoissaan, koska oli kuuma +päivä, ja hän poikkesi pajaan katsomaan, olisiko siellä mitään suuhun +pantavaa märkää. Vanhalla vaarilla oli alasimen vieressä sellainen +pieni pullo, jossa sanottiin olleen sitä oikeata elämän vettä. Kun +vanha vaari kääntyi ahjoon päin, niin iloinen jumala kappasi pullon +ja otti siitä oikein miehen siemauksen. Ja kylläpä siitä elämää tuli +hänen vereensä. Hän tuli vielä entistäkin iloisemmaksi, hyppi ja tanssi +pajan permannolla, sieppasi sen vanhan vaarinkin samaan loikkimiseen. +Vanha vaari huusi hädissään, ja kun ei lopulta muu auttanut, niin +heitti hän vasaroillaan toista päähän. Mutta nämä vasarat olivatkin +sellaisia, että ne itsestänsä takoivat. Ja niin ne nyt alkoivat pitää +iloisen jumalan pääkopassa tavatonta jyskettä. Siitä se kolotus tuli, +ja vieläkin, kun vain ihminen on elämän vettä liiaksi suuhunsa ottanut, +alkaa sellainen kamala jomotus ja vasaroiden pauke pään sisässä. + +-- Koska te olette noin viisas, sanoi Arvid, niin sanokaahan, miksi +oikeastaan juoma, joka kuitenkin alaspäin kurkusta valuu, sitten +kuitenkin päähän kohoo? Ja minkätähden tupakka, joka poltettaessa +ylöspäin nousee kauniina, sinisenä sauhuna, sitten lopulta pahasti +mahan pohjia myllertää? + +Paksu Henrikki nauroi ja vastasi: + +-- Viini on alkujaan pensaasta ja siksi se pyrkii ylöspäin, josta se on +tullutkin. Tupakka on kasvanut maassa, jossa se vanhan vaarin syljestä +on kasvanut, ja siksi se pyrkii alaspäin. Ja silloin tietysti sinne, +minne kaikki muukin menee, mikä maasta ihmiseen tulee. + + * * * * * + +Yhä pitemmälle jatkuivat juomingit, ja jo alkoi hämärä hiipiä +kartanolle ja kurkistella ikkunasta sisään huoneeseen. Miehet istuivat +ja juttelivat sodasta, josta Arvid juuri oli palannut. Pian jäivät +syrjään valtiolliset asiat, ja miehet keskustelivat hevosista, sillä +olihan Arvid ratsumies, ja kun pari saksalaista kauppiasta oli myynyt +hevosia armeijalle, niin he olivat päässeet keskusteluun kiinni, jossa +tunsivat olevansa kotonaan. + +Ei mihinkään eläimeen mies ole niin kiintynyt kuin hevoseen, monasti +ei omaan vaimoonsakaan siten. Jokaisella oli kerrottavana aivan +merkillisiä asioita sen ja sen oriin tai tamman ihmeellisestä +viisaudesta ja kauneudesta, silmien kirkkaudesta, nopeasta juoksusta ja +aivan liikuttavasta uskollisuudesta. Koska kullakin oli ollut hevosia, +jotka heille olivat olleet erikoisen rakkaita, muistelivat he haikein +mielin niiden kuolemaa ja kunnioittivat niitä juomalla sarkan pohjaan +niiden muistoksi. Eikä kuninkaankaan maljaa sellaisella hartaudella +juotu kuin näiden kuolleitten tammojen, ja seisaallaan kukin tyhjensi +maljan viimeiseen pisaraan asti. + +Mutta tulipa sotatarinoittenkin vuoro vihdoin. + +Muuan kauppias sattui kysymään, miksi Arvidilla, joka oli nuori mies, +oli niin harva hammasrivi. Kun Arvid nimittäin nauroi, niin näkyi, että +hänen etuhampaitaan oli kokonaista kolme poissa. + +-- Perhanan saksalaiset, ne katoliset koirat, ne ovat minulta pois +poimineet, sanoi Arvid. Leipzigin taistelussa, kun minä taas muiden +suomalaisten kanssa olin heitä kurittamassa ja puolestani näytin +heille oikeita sysmäläisiä lyöntejä, niin eikös joku laskenut kuulaa +suoraan suuhuni. Kun minä huusin hyökätessäni eteenpäin, niin luuli +kai tuo ampuja, että se oli jokin kuulanreikä. Sellaisia hampaita +meillä Sysmässä lasten suuhun pannaan, että ne jotain kestävätkin. Kun +kuula tulla viuhkasi minun suuni etuvarustusta vastaan, niin antoihan +tuo hiukan myöten, ja kolme hammasta heltisi suustani, mutta siihen +sen kuulankin voima oli loppunut. Minä sylkäisin kuulan ja kaksi +hammasta pois tantereelle, ja kylläpä sinä päivänä saivat saksalaiset +tuta, miltä tuntuu, kun sysmäläinen suuttuu. Sillä täytyihän siinä jo +suuttuakin, kun ajavat sellaista roskaa toisen suuhun. + +-- Te sanoitte, että syljitte pois kaksi hammasta, sanoi Paksu +Henrikki. Minne se kolmas sitten on joutunut, sillä kolmehan hammasta +on teidän suustanne kadonnut? + +-- Kyllä se kolmas vieläkin on minun suussani, vaikka se onkin väärässä +paikassa, sanoi Arvid. Se ei tahtonut luopua herrastaan, vaan asettui +toiseen kohtaan puoltaan pitämään. Täällä se kitalaessa vihaisena +törröttää. Katsokaahan! + +Ja Arvid avasi suunsa selkoselälleen, ja jokainen vuorostaan kurkisti +suuhun, ihmetteli ja kummasteli. + +Kun kukin tämän ihmeen oli nähnyt, niin sitten taas kallistettiin +maljaa tämän hampaan kunniaksi. + +Mutta silloin olivatkin jo miesten voimat loppuneet. Toinen kauppias +toisensa jälkeen tunsi itsensä uupuneeksi ja etsi itselleen +lepopaikkaa. Sitä ennen he kuitenkin syleilivät toinen toisiaan ja +Arvidia ja vannoivat hänelle ikuista ystävyyttä, vakuuttivat suurta ja +horjumatonta kunnioitustaan. Ja tyytyväisyys ja ilo oli suuri siitä, +että he olivat tavanneet toisensa ja että he olivat voineet näin +hyvässä sovussa lopettaa päivän, joka oli alkanut verisellä tappelulla. + + * * * * * + +Arvid ja haavuri olivat enää vain kahden jälellä tuvassa. + +Kun he olivat pitkän aikaa olleet vaiti, niin Arvid sanoi: + +-- Tule sinä iloinen ihminen istumaan tänne minun viereeni, sillä minä +alan kallistua murheeseen päin. + +-- Mistä sekin nyt niin äkkiä on nakkautunut? + +-- Oletko sinä koskaan ollut naimisissa? + +-- En ole ollut. + +-- Sitten sinä et tiedäkään mitään murheesta. Minä olen jo kauan aikaa +ollut, jo siitä asti, kun en vielä tietänyt, mitä naiminen onkaan. + +-- Kenen kanssa? + +-- Vaimoni kanssa. + +-- Sen minä uskon. + +-- Mutta luuletko, että se on ollut hauskaa. Kaukana siitä. + +-- Joko te kauankin olette ollut naimisissa? + +-- Siitä asti kuin olin neljäntoista vuotias. + +-- Kylläpä te olette pitänyt sitten kiirettä. + +-- Ei minulla itselläni ollut mitään kiirettä, mutta muilla oli. +Katsohan, minulla oli isä ja hänellä oli hyvä ystävä, jolla oli tytär. +Nyt päättivät ukot, että he naittavat lapset, jotta ystävyys säilyy. +Kun minä muistin, että käskyssäkin sanotaan: sinun tulee totella isääsi +ja äitiäsi, niin... + +-- Siinä puhutaan vain kunnioittamisesta eikä mitään tottelemisesta. + +-- Ja kun isäni antoi minulle selkään niin, että ruumiini oli sinisenä +ja punaisena, kun ensin uskalsin sanoa, että minä en mene naimisiin, +ja kun minulle sitten isäni antoi lahjaksi talon paraan tamman, niin +suostuinhan minä lopulta. Olkkalassa, Vihdissä, vietettiin häät +morsiameni isän Henrik Laurinpoika Ekestubben tilalla. Morsiameni oli +tuossa kymmenen vuoden korvissa. Kun vihkiminen oli toimitettu ja me +olimme suudelleet, joka toimitus kävi minun puoleltani hiukan hullusti, +siten nimittäin, että suutelinkin nenän pieleen, niin menimme pihalle +leikkimään, piilosille. Sillä aikaa meidän isämme joivat itsensä +paljaasta ilosta aivan sikahumalaan. + +-- Ja kun häät olivat loppuneet, niin miten sitten kävi? + +-- Mitenkäs muuten kuin että minä menin isäni kanssa Sysmään ja +morsiameni jäi Vihtiin. Kerran viikossa sain sitten isäni sanelun +mukaan kirjoittaa vaimolleni kirjeen. Minä koetin karata, mutta tukasta +minut isäni laahasi pöydän ääreen. Siinä minä sitten opin kauniisti +kirjoittamaan. Kun appeni läksi sotaan, otti hän mukaansa minut, joka +olin roteva poika ja ikääni verraten hyvin kookas. Siellä minä sitten +sain olla rykmentin kirjurina ja tavantakaa myöskin tappelemassa. +Ja kunnostinhan minä siinä itseäni, varsinkin sitten kun pääsin +ratsuväkeen. Kun minulle myöhemmin tapahtui tuo hammasten suusta +katoaminen, kun Lützenin luona sain kuulan suustani sisään, joka tuli +niskasta ulos... + +-- Nyt valehtelette. + +-- Niin totta kuin elän, se on niinkuin sanon. Kun kuningas kaatui ja +me vimmoissamme menimme pelastamaan hänen ruumistaan, niin minä sain +kuulan suuhuni. Kun ei hampaita ollut enää tiellä, niin se meni suoraan +eteenpäin ja tuli niskasta ulos. + +-- Ja te kuolitte. + +-- Minäkö kuolin? Mistä sinä sellaista olet kuullut? Se ei ole +ollenkaan totta. En minä kuollut. Kuula tuli niskasta ulos. Silloin +minua kunnioitettiin, ja Horn antoi minulle nimen, joka minulla nyt on, +nimittäin Tandefelt. Minulle luvattiin aateliskirjakin. Ja kohta minä +sen, kuulemma, saan. Kun niitä aatelisia on viime aikana tehty niin +paljon, niin eivät ole joutuneet vielä T:hen asti, koska se on niitä +viimeisiä kirjaimia. + +-- Niin, mutta mitä tällä kaikella on teidän avioliitto-onnettomuutenne +kanssa tekemistä? + +-- Katsohan, minä olen ollut koko ajan ulkomailla, ja siellä ihminen +unohtaa yhtä ja toista. + +-- Kas kun ette suomenkieltä unohtanut. + +-- Mahdotontahan se olisi ollut, kun meitä suomalaisia oli niin paljon, +ja me aina olimme yhdessä. Eikä minua ylhäisten ruotsalaisten herrojen +seuraan päästetty. Minä en osaa ruotsin- ja saksankielestä muuta kuin +kiroilut ja ne sanat, joilla tyttöjä houkutellaan. Mutta palatkaamme +vaimooni. Enhän minä ole häntä nähnytkään häitteni jälkeen. Minä +melkein unohdin siellä Saksassa, että minulla on vaimokin. + +-- Niin, niin, ihminen unohtaa niin mielellään ikävät asiat. + +-- Se oli oikea sana. + +-- Ja nyt te aiotte tuon vaimonne ottaa kotiin ja alkaa aviollista +elämää. + +-- Sen minä tekisin, ellei siinä olisi esteitä. + +-- Eikö hän enää huolikaan teistä? + +-- Kai hän huolisi, mutta minä en huoli. Ennenkuin menin Tukholmaan, +olin täällä viikon päivät ja silloin se onnettomuus minut ehätti. + +-- Te näitte toisen naisen? + +-- Mistä ihmeestä ja kummasta sinä sen tiedät? + +-- Arvaahan sen vähemmälläkin. + +-- Katsohan, minä näin täällä naisen, joka oli sellainen, että minun +vereni aivan soilahtivat, kun hänet näin. Minä päätin, että tuon naisen +minä otan omakseni vaikkapa läpi seinän. + +-- Ja te sanoitte sen hänelle? + +-- Enhän minä osannut sitä sanoa, ennenkuin olin toisesta päässyt. Minä +kirjoitin vaimolleni, että minulla oli toinen mielessäni, että minä en +sille mitään mahtanut, että ihminen pitää toisesta eikä toisesta. Ja +kun minä hänen kanssaan olin niinkuin naimisissa, niin tahdoin saada +hänestä ensin eron. + +-- Ja mitä hän vastasi? + +-- Mitä hän siihen olisi vastannut muuta kuin sanoi, että saan eron. +Kun isäni on kuollut ja hänen isänsä on ulkomailla, niin saatiinhan +sitten tämä juttu selville. Tämä kaikki tapahtui ennenkuin menin +Tukholmaan. Nyt olen sieltä palannut ja odotan, että näkisin tuon +toisen naisen ja saisin hänelle sanoa, mitkä tuumat minulla on. + +-- Te ette ole häntä siis vielä nähnyt? + +-- En ole. Enhän minä muuten tässä olisikaan kuin kukko aidan seipäällä +kanattoman talon pihalla. + +-- Ettekö mene hänen luokseen? + +-- Menisin kyllä, jos tietäisin edes kuka hän on. + +-- Ettekö sitäkään vielä tiedä? + +-- Ei tullut silloin otetuksi siitä selkoa, mutta nyt minä olen +päättänyt panna kaikki voimani liikkeelle, jotta hänet kohtaan, ja +silloin kysyn, kuka hän on ja tekeekö hänen mielensä tulla Rapalaan. + +-- Ja jollei hän suostu? + +-- Elä puhu sellaisia järjettömyyksiä. Totta kai hän suostuu, kun +toinen oikein koko voimallaan kosii. Kun sinä nyt olet tullut minun +palvelukseeni, niin saat sinä kulkea kaupungilla ja vahdata, kunnes +hänet näät. + +-- Sen teen, jos ensin sanotte, millainen hän on. + +-- Sen minä sanon pian. Kyllä sinä hänet tunnet. Hän on kaunein nainen +koko maailmassa. + +-- Eikö teillä ole muuta tunnusmerkkiä hänestä? + +-- Totta kai se jo riittää! + +-- Niin te luulette, mutta me ihmiset olemme sellaisia, että mikä +toisesta on kaunis, onkin toisesta oikea pelätys. + +-- Oho sentään! Ei se miesten maku naisiin ole niin perin erilainen. +Kuulehan nyt, kun minä selitän. Hänellä on kaksi silmää, ja kaunista +silmää onkin. Sitten on hänellä pieni suu, tuollainen, joka on hiukan +raollaan, mutta taas toisinaan kiinni. Hänen tukkansa on vaalea ja +korvien kohdalla kipristynyt kuin sian saparo. Minä en osaa muulla +tavoin niitä kiekuroita selittää. Mutta kyllä sinä ne heti huomaat, kun +näet. Sitten on hänen vartalonsa notkea kuin paju, ja kun hän kävelee, +niin nousee hänen jalkansa kuin olisi siinä siivet alla. Jollet sinä +tästä selityksestä tunne häntä heti, kun hän tiellesi osuu, niin olet +sinä niin jumalattoman typerä, ettei toista maailmassa. + +-- Niinkö arvelette? + +-- Minä tuntisin sellaisen tytön heti näin selvästä selityksestä. + +-- Vai niin te luulette? Kyllä minäkin kai sitten. + +-- Sinä lupaat siis koettaa parastasi? + +-- Sen teen. Minä lupaan heti tuntea hänet, kun te hänet minulle +näytätte. + +-- Elä siinä venkaile. Tämä on minulle pyhä asia. + +Arvid nousi ja käveli kiihottuneena pitkin huonetta. Lopulta hän +seisahtui haavurin eteen ja sanoi: + +-- Kuulehan sinä... Niin, mikä sinun nimesi onkaan? + +-- Kustaaksihan minua haukutaan. Muuta nimeä ei minulla ole. + +-- Mutta isäsi nimi? + +-- Ei minulla ole isää laisinkaan. Minä olen omin voimin tullut +maailmaan. + +-- Kuule siis, Kustaa, omin voimin maailmaan tullut mies! Minä annan +sinulle torpan ja teen sen vapaaksi kaikista päivätöistä talooni, jos +minulle hankit tuon naisen. + +-- No, sitten kannattaa yrittää. Ja kun minä tuon eteenne jokaisen +tytön, jolla on tuollaiset teidän selittämät kiharat korvilla, niin +eiköhän siihen laumaan lopulta hänkin eksy. + + + + +III + + +Arvid seisoskeli majatalon porttipielessä ja tupakoi. Hän veti sauhuja +pienestä piippunysästä ja syljeskeli toisinaan. Hän ei ajatellut yhtään +mitään, sillä se toimitus oli hänelle liian raskasta ja vaivalloista. +Hän antoi vain ajan mennä. + +-- Onko ihminen mikään hyttynen, jotta hänen päänsä tarvitsisi +yhtäpäätä hyristä, sanoi hän. Täytyy sitä saada päätäänkin lepuuttaa. + +Tämän suloisuuden keskeytti katua pitkin ratsastava nainen. Kun Arvid +hänet näki, putosi ensiksi piippu hänen hampaistaan, ja suu jäi auki. +Hän katseli silmät pystyssä lähenevää naista. Jo oli nainenkin hänet +nähnyt, ja pienestä punasta, joka valahti hänen poskilleen, saattoi +päättää, että tämä kohtaaminen ei ollut hänelle aivan vastenmielinen. + +Hän ajoi yhä lähemmäksi ja ajoi jo ohitsekin. Silloin vasta alkoi +ajatus kiertää Arvidin päässä. Ja kun se kerran oli alkuun päässyt, +niin silloin se mennä rynnistikin oikein hurjaa vauhtia. + +-- Sehän on se minun tyttöni, niin totta kuin minä tässä paikassa +seison ja töllistelen! huudahti hän ja päästi saksaksi useita +vahvistussanoja suustaan. + +Sitten hän alkoi juosta neidon luo. Hän harppasi rinnalle ja nosti +lakkiaan niin kauniisti kuin siinä kiireessä osasi. + +-- Ei mennä nyt sellaista himphamppua eteenpäin, sanoi hän. Minulla +olisi neidille puhuttavaa. + +-- Minulleko? kysyi ratsastava neito. + +Arvid joutui hämilleen tästä yhdestä sanasta, sillä hän kuuli nyt ensi +kertaa neidon äänen. + +-- Mitä asiaa teillä on minulle? Enhän minä tunnekaan teitä! + +-- Ei se mitään tee, kyllä minä teidät tunnen. Ja hyvin tunnenkin, +koska olen täällä jo virunut pitkät ajat teitä odotellen, sanoi Arvid. + +-- Ja mikä tuo asia on, josta tahdotte minulle puhua? + +-- Eikös mentäisi ensin jonnekin paikkaan istumaan. Minä en koskaan +osaa puhua seisaallani, minä en osaa muuta kuin lyödä. + +-- Minne istumaan? + +-- Jonnekin pensaan taakse, niinkuin on tapana. + +-- Ei minulla ole mitään pensaskauppaa pidettävänä teidän kanssanne, +sanoi neito suuttuneena ja yllytti hevostaan juoksuun. + +-- Ei suututa, ei suututa! sanoi Arvid ja sieppasi hevosen suitsista +kiinni. Jollei sinne mennä, niin koetan sitten tässä ajaa asiani. + +-- Minulla ei ole mitään tekemistä teidän kanssanne, te hävytön mies! + +-- Mutta minulla on, ja paljon onkin, niin että ei tässä muut auta kuin +suorat ja selvät puheet. + +Samassa läjähytti tyttö piiskalla Arvidia keskelle naamaa. Tämä +hölmistyi niin, että päästi suitset käsistään, ja tyttö läksi ajamaan +pakoon. + +Mutta pian oli Arvid toipunut hämmästyksestään ja karkasi jälestä. +Siinä sitä mentiin niin, että tomu pöllysi. Kadulla oli paljon väkeä, +ja se esti tyttöä kyllin nopeasti pääsemästä pakoon, jotavastoin Arvid +kaasi kaiken, mikä tuli hänen tielleen. Hän ei välittänyt takanaan +kuuluvista kiroiluista ja haukkumisista, hän juoksi vain. Pari poikasta +hän otti mennessään niskasta kiinni ja heitti syrjään. Muuan lihava +akka sai pyöriskellä pitkin katua, erään kuorman yli hyppäsi Arvid. +Lopulta hän aivan hengästyneenä saapui neidon luo ja tarttui hänen +satulaansa sanoen: + +-- Vai sillä tavoin sinä miehiä kohtelet! Varo, etten ota sinua +polvieni väliin ja näytä hiukan samoja konsteja kuin äitisi on sinulle +tehnyt. Vai sillä tavoin, vai sillä tavoin! + +-- Mitä te, hirveä ihminen, minusta tahdotte? huusi neito. + +-- Mitäkö minä sinusta tahdon? Minä tahdon sinua kosia! Elä katso +noin kummissasi minuun! On sitä ennenkin maailmassa kosittu. Ei tämä +suinkaan ensi kertaa ole. + +-- Mutta ei tällä tapaa! + +-- Samahan se on, millä tapaa se tapahtuu. Pääasia on, että minä tahdon +sinut vaimokseni. + +-- Minä en huoli tuollaisesta ihmisestä! + +-- Miksi et huoli, jos saa luvan kysyä? + +-- Minä en ole velvollinen tekemään mitään tiliä teille omista +asioistani. + +-- Ei se ole sinun oma asiasi, koska minä sinua vaimokseni pyydän. +Minunhan asiani se on! + +-- Minä olen jo toisen miehen vaimo. + +-- Ei se mitään tee. Olen minäkin toisen vaimon mies, mutta minä annan +hänelle apskeetin ja otan sinut. + +-- Minä en ota sittenkään. En minä ole mikään lehmä, josta tehdään +kauppaa keskellä katua. + +-- Oma syysi! Enkö minä pyytänyt sinua tulemaan kanssani jonnekin +piiloon? + +-- Minä en teitä tunne, eikä minulla ole mitään teidän kanssanne +tekemistä. + +-- Elä jankuta siinä, vaan vastaa suoraan, otatko minut vai et? + +-- En ota! Kuuletteko, en ota! + +-- Kyllä minä kuulen, mutta ei se silti vielä ole selvää. Monasti +nainen sanoo "en ota" ja ottaa kuitenkin. + +-- Mutta minä en ota! Johan minä sanoin, että minä olen toisen oma. + +-- Eikö sitä asiaa voisi muuttaa? + +-- Vaikka voisikin, niin minä kai päätän, kenet minä otan. + +-- Kuule, tyttö, elä siinä leikittele. Tässä on aivan täysi tosi minun +puolellani. + +Samassa neito löi hevostaan piiskalla. Hevonen läksi täyttä, karkua +juoksemaan. Nyt huomasi Arvid, että tuo nainen pääsi hänen käsistään +pakoon. Hän päästi oikein jyrisevän kirouksen suustaan, hyppäsi +tasakäpälää paikallaan kiukuissaan ja huusi: + +-- Kyllä minä sinut vielä kiinni otan! + +Samassa tuli katua pitkin ratsumies, joka silmät pystyssä katseli +kadulla hyppelevää miestä. Kun Arvid näki ratsastajan, hyökkäsi hän +sanaakaan sanomatta tämän kimppuun, kiskaisi hänet satulasta pois, +hyppäsi itse sijaan ja läksi tyttöä takaa-ajamaan. Hevonen juoksi kuin +olisi vatsan alus ollut täynnä jalkoja, ja Arvid sitä yhä kannusti. Hän +ajoi vinhaa vauhtia, kiiti tytön ohitse, käänsi äkkiä hevosen hänen +edessään ja sanoi: + +-- Nyt sitä on minullakin hevonen ja nyt puhutaan asiat selviksi. + +-- Herranen aika, joko se taas on tuossa! oli ainoa mitä nuori nainen +osasi sanoa. + +Arvid käänsi hevosensa neidon hevosen rinnalle ja sanoi: + +-- Minä en niin vähällä hellitä. Kuinka sen asian laita oikeastaan on? + +Tyttö oli vaiti. + +-- Minä kysyisin kerran vielä. Ehkä et ensi kerralla sitä niin +ymmärtänyt, koska olet nuori ja tällaiseen tottumaton. + +Tyttö ei vieläkään hiiskunut sanaakaan. + +-- Voisit sinä nyt edes vastata minulle. Mies minäkin olen ja kelpaan +kosijaksi milloin tahansa. + +Tyttö oli päättänyt olla sanaakaan vastaamatta, pitäen sitä keinoa +viisaimpana tuon villityn miehen suhteen. + +-- Minä olen sinua jo kauan katsellut, kai sinä sen olet huomannut. +Noin kuukauden päivät sitten minä olin täällä. Minä en silloin puhunut +vielä mitään, sillä olin silloin toisen kanssa tavallaan naimisissa, +en oikein sillä tavalla kuin mitä naiminen edellyttää, mutta kumminkin +olin kiinni jalkapuussa. Nyt minä olen vapaa, sillä minä olen nyt +saanut vaimoltani sellaiset paperit, että ero meistä tulee ja ihan +kohta paikalla. + +Tyttö oli vaiti, mutta hän katsoi uteliaana vieressään ratsastavaan +mieheen. + +Arvid alkoi kadottaa jo rohkeutensa, kun tyttö oli yhä vaiti. Hänen +äänensä kävi sävyisämmäksi ja hiljaisemmaksi. + +-- Sinä et saa suuttua, kun minä olen tällainen. Mutta eihän minulla +ollut muuta keinoa. Ei sitä joudu ajattelemaan, millä tavoin kosii, kun +kosia mieli tekee. Mieshän se pääasia on kosimisessakin, eivätkä sanat. +Vai mitä? + +Tyttö ei vastannut. Silloin katsoi Arvid veitikkamaisesti häneen ja +sanoi kutkuttaen häntä sormellaan: + +-- Elähän tuossa viitsi enää murjottaa, vaan sano minulle, huolitko +minusta vai et. + +Neito vetäytyi Arvidin koskettaessa niin kauaksi hänestä kuin suinkin +voi. + +-- Kyllä te olette kummallista väkeä yhtäkaikki, te naiset, sanoi +Arvid. Mistä toinen pitää, siitä toinen suuttuu. Elähän nyt huoli niin +pienestä asiasta nenääsi nyrpistää. Enhän minä kajoo, kun et sitä +tahdo. Elä nyt enää huoli olla kiukuissasi, vaan puhu ja sano, mikä on +mielipiteesi. + +-- Kuinka minä voin puhella ventovieraitten herrojen kanssa, sanoi +tyttö. + +-- Ventovieraitten? Kuinka sinä sillä tavoin voit sanoa? Olethan sinä +jo monta kertaa ennen minut nähnyt. + +-- Mutta eihän teillä ole päällänne mitään kylttiä. + +-- Sinä olet aivan oikeassa. Sinä tarkoitat, että sinä et tiedä minun +nimeäni. Minä olen Arvid Henrikinpoika ja kuninkaalta olen saanut +liikanimekseni Tandefelt, kun minulta sodassa ammuttiin kolme hammasta +suusta pois. Minä olen Sysmästä kotoisin, ja siellä on minulla suuri +talo. Ja minun isäni oli tuomari... + +Tyttö oli jo alkanut katsella mielihyvillään reipasta, vaikkakin +hiukan omituista kosijaansa, mutta kun hän kuuli hänen nimensä, hänen +kasvoilleen tuli sellainen ilme, että niinkin tyhmä mies kuin Arvid +käsitti sen kiukuksi. + +Arvid aikoi juuri jatkaa puhettaan, kun hän kääntyi, kuullessaan +hirveätä mellakkaa ja huutoa takanaan. Siellä tuli suuri joukko +ratsain. Koko parvi tuli hänen luokseen ja salaman nopeudella ympäröi +hänet, ja ennenkuin Arvid ennätti oikein tointuakaan hämmästyksestään, +oli hän jo vedetty hevosen selästä maahan. + +Tuntiessaan maan allaan hän kuitenkin heti taas oli tolkussaan ja huusi: + +-- Mitä perhanan leikkiä tämä on, kun ei anneta ihmisen edes rauhassa +kosiakaan! + +-- Sinä hevosvaras! huusi eräs mies, jonka Arvid tunsi äsken hevosen +selästä vetämäkseen mieheksi. + +-- Elä leksota leukojasi turhanpäiten! karjaisi Arvid. En minä mikään +varas ole! Tuossa on hevosesi ja yhtä hyvässä kunnossa kuin ennenkin! + +-- Kuinka sinä villitty ihminen rupeat omin lupisi ottamaan toisen +hevosia! jatkoi mies. + +-- Etkö sinä tiedä, että sota sallii kaiken sellaisen. + +-- Mikä sota nyt on? + +-- Jollei kosiminen ole sotaa, niin sitten minä en ymmärrä yhtään +mitään. Ainakin se minulle on ollut koko ajan tänään sellaista menoa, +että en ole mokomaa taistelussakaan kokenut. Vai mitä sinä sanot? + +Tämän lausui Arvid neidolle, jota hän oli kosinut. Mutta etsi hän +mistä tahansa, niin oli neito kadonnut. Silloin Arvidin viha purkautui +kipinöitsevänä kiukkuna esiin, ja hän huusi: + +-- Minä tapan teistä joka ainoan! Nyt on minun tyttöni kadonnut, ja +herra yksin tietää, minne hän on mennyt. Ja tiedättekö te, pässinpäät, +mitä te olette saaneet aikaan? Minun kosimiseni te olette keskeyttäneet +ja elämäni murskaksi lyöneet. Mutta nyt minä teille näytän, miten +ihminen on kokoonpantu, ellette ennen ole sitä tienneet. Onko ennen +kuultu mokomaa, että toiset tulevat ja ilkeydessään lopettavat nuoren +miehen viattoman kuherruksen. Mutta jos minä äsken visersin kuin +lintunen, niin nyt on tullut toinen ääni kelloon, ja nyt saatte nähdä, +kenen kanssa olette olleet tekemisissä. Ja niin totta kuin taivas minua +varjelee ja suojaa, niin minä annan palvelijalleni työtä kokonaiseksi +viikoksi ja lyön teihin niin joka paikkaan, että olette kirjavia kuin +se kartta, jonka alle nimiänne maistraatissa piirrätte. Te viheliäiset +turkulaiset, te maailmanlopun sikiöt! Kuka käski, sanon minä, kuka +käski teitä sekaantumaan minun rakkauteeni! Mies minäkin olen ja +miehen meiningit on minullakin ja todet ovatkin, ja se, joka minua on +häirinnyt, sitä minäkin häiritsen! + +Joukko singahti suureksi kehäksi hänen ympärilleen, mutta sitten alkoi +yleinen pako. Pian oli Arvid tappelupaikalla yksinään. + +Kiukkuisena hän palasi majataloon ja huusi haavurin luokseen. + +-- Laita itsesi matkakuntoon, nyt me menemme tästä kirotusta pesästä +pois! + +-- Minne? + +-- Sysmään! Sieltä minä olen kotoisin ja sinne minä sovinkin. Täällä +ovat ihmiset niin merkillisiä. Enpä totisesti tiedä, miten näitä +tämän seudun tyttöjä kosisi, ja kun sellaista pyhää toimitusta sitten +täydessä vakavuudessa tekee, eivätkös nuo tämän kaupungin asukkaat +tule sekoittamaan toisen totisia toimia. Pois minä menen sellaisesta +paikasta. Pois menen enkä pistä jalkaani enää tähän kaupunkiin. + +Hän meni talliin hevostaan katsomaan. Kun haavuri vähän ajan kuluttua +sinne tuli, seisoi mies kädet kiedottuina hevosen kaulaan ja itki. + +Hän kääntyi kuullessaan jonkun astuvan talliin. Kun hän huomasi +haavurin, niin hän sanoi: + +-- Elä luule, että minä tässä lystiä pidän ja joutavia vongun. Niin +on mieleni paha, että hengen ottaisin itseltäni, ellei se olisi synti +ja häpeä. Se tyttö, josta minä sinulle olen kertonut, oli tässä +kaupungissa. Ja kun minä hänet näin, niin minä menin kauniisti, kovin +kohteliaasti, kuten nuoren miehen kainoudessa tulee, ja kosin häntä +nuhteettomasti. Mutta juuri kun meillä oli asiat tulemaisillaan aivan +selviksi, niin tulivat toiset kateudessaan sekoittamaan kaikki. Kyllä +minä heille annoin minkä osasin. Mutta paraniko se siitä, tyttö oli +kadonnut, ja nyt en tiedä, mistä häntä hakisin. Kotiini minun täytyy +paeta, siellä maistuu surukin aivan toisenlaiselta. + +Haavurin sydän heltyi, kun hän näki herransa näin ylen tukalassa +tilassa, ja hän sanoi: + +-- On niitä muitakin naisia; me etsimme uuden ja sillä hyvä. + +-- Ei nainen ole mikään hevonen, sanoi Arvid. Hevosen voi vaihtaa, +mutta toista se on naisen kanssa, aivan toista. Yksi ja ainoa se on, +joka istuu kiinni meidän veressämme. + +Arvid meni tallin ovelle ja katseli ulos pihalle, eikä haavuri +uskaltanut hänen suruaan häiritä. Hän istui tallissa olevan sangon +reunalle ja ajatteli, miten uskollinen tuokin hänen herransa oli. + +Arvid kääntyi ja sanoi: + +-- Minä menen hakemaan toisen vaimoihmisen. + +Haavuri katsoi aivan hölmönä häneen. + +-- Elä luule, että minä sitä muun tähden teen kuin sen vuoksi, että +olisi aina lähelläni joku, jota saisin haukkua, sillä tästälähin ei +ainoakaan nainen saa hyvää sanaa kuulla minun suustani, niin totta kuin +nimeni on Arvid Henrikinpoika. + + * * * * * + +Kartanon pihalla odotteli haavuri matkavalmiina herraansa. Hän oli +hankkinut itselleen hevosen ja oli sen selkään jo sälyttänyt kaikki +tavaransa. Kauan sai hän odottaa. Lopulta hänen herransa tuli ja +kuljetti mukanaan tyttöä, joka ei enää ollut niitä nuorimpia, vaikka +olikin muotonsa puolesta vielä mukiinmenevä. + +Nainen istui hevosen selässä kimpsuineen ja kampsuineen. + +-- Tässä se nainen nyt on. Korea ei se juuri ole, mutta kyllä se siihen +kelpaa, mihin minä tahdonkin, sanoi Arvid. + +Kun Arvid meni talliin valjastamaan hevostaan, kysyi nainen haavurilta: + +-- Oletko sinä tämän herran palvelija? + +-- Olen. + +-- Tiedätkö, mitä varten hän minut on mukaansa ottanut? + +-- Eikö hän ole sitä sinulle sanonut? + +-- Ei suorastaan. Hän puhui, että hän tahtoo saada minut +haukuttavakseen. + +-- Jos hän niin sanoo, niin kai hän sen tekeekin. Minun herrani tapa on +aina pitää sanansa. + +-- Kai hän sillä tarkoittaa rakkautta. Miehillä on niin monta tapaa +nimittää sitä asiaa. + +-- Sittenhän näkee, kun sekin hetki tulee. + +-- Onko sinun herrasi rikas? + +-- On, hyvin rikas. + +-- Ja komea hän on. Ja minne me oikeastaan menemme? + +-- Sysmään. + +-- Siellä eivät miehet voi olla toisenlaisia kuin muuallakaan. Jos ne +haukkumisella alkavat, niin kyllä ne rakkaudella lopettavat. Tosin ne +sitten taas ajoittain haukkuvat, mutta onhan se rakkaus siinä ollut +välipalana. + +Arvid tuli tallista ja hyppäsi hevosen selkään. + +-- Kuule, nainen, mikä sinun nimesi on? kysyi hän. + +-- Johanna minä olen. + +-- Se ei sovi minulle, minä sanon sinua Hankuksi. Ja nyt sinä, käärmeen +sikiö, saat alkaa matkasi minun kotiini, ja kun sieltä palaat, niin +pyhimykseksi kelpaat, sillä sellainen aika sinulla nyt on edessäsi. + +-- Kyllä se minua rakastaa, sen huomaa kaikesta, kuiskasi Hankku +haavurille. Noin ne miehet usein alkavat. Lopulta ne ovat haikeita kuin +kissat keväällä. Kyllä minä miessuvun tunnen. + +-- Tunnet mitä tunnet, mutta tämä mies onkin sillä tavoin tehty, että +sitä ei opi tuntemaan kukaan, vastasi haavuri. + +-- Oho, kyllä nainen aina miehen tulee tuntemaan. + +-- Sittenhän sekin nähdään. + +Majatalon pihalta läksi kimpsuineen ja kampsuineen kummallinen matkue. +Edellä kulki Arvid komeana kuin ruhtinas, mutta synkkä pilvi oli hänen +kasvoillaan. Häntä seurasi Hankku, koetellen parhaansa mukaan pysytellä +hevosen selässä. Ja lopuksi tuli haavuri, jonka hevosen selässä eivät +suinkaan kaikki tavarat olleet vaatetavaraa eikä ruokaa, koska hänen +oli nähty salaa hiipivän majatalon kellariin, mistä palatessaan hänellä +oli yhtä ja toista kätkettävänä reppuihinsa. + +Kaupungin koirat seurasivat heitä pitkän matkaa tullin ulkopuolelle. +Lopulta ne pysähtyivät, haukkuivat viimeiset tervehdyksensä ja läksivät +juoksemaan kaupunkiin päin. + +Mutta joukko jatkoi tyynenä matkaansa Sysmää kohti. + + + + +IV + + +Matkue kulki itään päin. Edellä ajoi Arvid, ja vähän matkan päässä +hänestä tulivat haavuri ja Hankku. Teistä ei ollut paljonkaan tietoa, +mutta ratsain niillä aina pääsi kuitenkin eteenpäin. + +Arvid oli tavallisesti vaiti ja synkkä. Haavuri sitävastoin oli hyvin +iloisella tuulella. Hän alkoi puhella Hankun kanssa ja silloin hän +piankin huomasi, että tämä nainen ei suinkaan ollut niitä, joita +varten maailma luotiin. Hänellä oli mitä yksinkertaisimmat käsitykset +kaikesta. Ainoa asia, josta hänellä oli jotain tietoja, oli miessuku, +mutta nekin tiedot olivat sangen yksipuolisia. + +Parisen tuntia ajettuaan aivan vaiti Arvid tuli Hankun rinnalle ja +katsoi häneen. Hankku ajatteli otollisen hetken tulleen ja hymyili. +Siihen ärjäisi Arvid heti: + +-- Mitä sinä siinä irvistelet! + +-- En minä irvistele, minä hymyilen. + +-- Jos tuo on hymyilyä, niin en minä paljonkaan siitä välitä. Mutta +olen minä nähnyt toisenlaisiakin suita kuin sinun. Minä muistan eräät +huulet, ja kun niille hymy levisi, niin aivan kaiveli sisälmyksissä, +niin kaunista se oli. + +-- Oliko se mies? + +-- Mieskö? Milloin sinä olet kuullut, että mies osaa hymyillä. Kiroilla +hän osaa ja sylkeä ja suudella, mutta hymyillä ei. + +-- Eikö sitä saisi tietää, miten se hymyily suoritettiin? Minäkin +koettaisin tehdä silloin samoin, nainenhan minäkin olen. + +-- Se riippuu suun rakenteesta, ja tuollaisella vanhalla tallukalla, +kuin sinun suusi on, ei sitä osata. Hän onkin kaikin puolin aivan +toisenlainen kuin sinä, niin että oikein hirvittää, kun sinuun katsoo, +eikä uskoisi, että te molemmat kuulutte samaan naissukuun. + +Arvid katseli Hankkua, joka keikkui hevosen selässä ja koetti pidellä +kiinni parhaimpansa mukaan, jottei putoaisi. + +-- Kun katselee, miten sinä istut hevosen selässä, keikut kuin +humalainen ja olet kaikin puolin surkean näköinen, niin muistaa, +millainen hän oli istuessaan hevosen selässä. En ole nähnyt monen +miehen ohjaavan niin varmasti hevostaan kuin hän teki. Siinä oli +sellaista voimaa ja suloutta, että oikein kutitti pitkin ruumista, kun +sitä katseli. Kutiaa sitä nytkin, kun sinua katselee, mutta sormissa; +tekisi mieli lyödä sinua tuohon pehmeään paikkaan, joka satulassa +pompottaa. + +Arvid kannusti hevostaan ja ratsasti taas edelle. + +-- Kyllä tuo sinun herrasi on kovin merkillinen puheissaan, sanoi +Hankku haavurille. Tulevatko ne kaikki sellaisiksi siellä sodassa? + +-- Tämä on jo luonnostaan sellainen, vastasi haavuri. Minä olen aina +jakanut ihmiset kahteen luokkaan, niihin, joiden ajatusten virta +kulkee suolivyön yläpuolella, ja niihin, joiden ajatusten virta +kulkee sen alapuolella. Sinä kuulut niihin jälkimäisiin, sen huomaa +kaikesta. Minä kuulun niihin edellisiin, sillä en minä paljonkaan +rakenna naisiin ja tunteisiin ja muihin sellaisiin hullutuksiin. Mutta +minun herrani, hän on kokonaan mies, niin kokonaan, että hänellä ovat +nuo molemmat ominaisuudet. Katsohan, hänellä ei ole mikään erittäin +loistava ajatusjuoksu, mutta juuri senvuoksi hän onkin niitä parhaita +ihmisiä maailmassa, sillä liiallinen ajatteleminen synnyttää aina +koiruuksia ja kaikenlaisia konnankujeita. Hänellä on niin paljon +ajatuksia kuin tarvitsee se mies, jonka sydän on oikealla paikalla ja +joka tietää, mitä rehellisyys on ja muut sellaiset ominaisuudet, joita +minä puolestani aina olen pitänyt turhana painolastina elämän suuressa +veneessä. Sinulla ei ole mitään muuta kuin haluja ja kaikenlaisia +huonoja ajatuksia, mutta minun herrallani on rakkautta, ja se onkin +hänessä kuin palava pikipallo, joka kerran sytyttyään ei tahdo millään +sammua. + +-- Minä en ymmärrä paljonkaan noista sinun jaoistasi ja ajatusten +virroista, mutta sen verran minä kuitenkin käsitän, että merkillinen +sinun herrasi on, niin merkillinen, että hirvittää, kun ajattelee, +mitä kaikkea hän voi sanoa naisenpuoliselle ihmiselle. Kuulitko, miten +hän äskenkin minulle haastoi? Onko se sellainen kristillistä puhetta? +Kaukana siitä! Mutta vähät minä siitä välitän. Olen minä ennenkin +nähnyt, miten miehet muuttuvat, kun vähän aikaa ovat naisen parissa. +Nainen se kuitenkin aina miestä kuljettaa, minne vaan tahtoo. Mies on +aivan kuin porsas. Koetappas ajaa sitä, niin et saa sitä koskaan sinne, +minne tahdot. Mutta kun kerran saat sen liekaan ja sidot nuoran sen +sorkkaan, niin viet sen ihan minne haluat. + +Ja Hankku kiepsahutti itsetietoisena yläruumistaan. + +-- Minä en olisi koskaan luullut, että sinulla on noin paljon +ajatuksia, sanoi haavuri. + +-- Ei sitä tarvitsekaan olla mikään ulosoppinut tai kirjanpainaja +ymmärtääkseen hiukan, kuinka mieskin on kokoonpantu. Kyllä minä olen +niitä niin usein katsellut sekä humalaisina että selvinä, ja aina +ne ovat lopulta samanlaisia. Semmoinen sinunkin herrasi on. Juuri +sellainen kuin kaikki muutkin. Se erotus vain hänellä on, että hän on +komeampi kuin kukaan muu. Ja sen minä voin sanoa sinulle kokeneena, +että komeus ja ruumiinrakenne ja yhteenpano on se, joka aina naiselle +määrää miehen arvon. + +-- Mitä sinä silloin minusta sanot? + +-- Sinustako? Minä en koskaan ole tuollaisia laihoja krääkkiä lukenut +miesten joukkoonkaan. Miehen tulee olla niin vahva, että nainen häntä +hiukan pelkää. Ei siitä rakkaudesta muuten mitään tule. + +Näin kuluttivat Hankku ja haavuri aikaansa ratsastaessaan. Kun hämärä +tuli, poikkesivat he erääseen taloon yöksi. Arvidille, joka oli suuri +herra, annettiin tupa makuupaikaksi, sillä näin kesäiseen aikaan +nukkui väki aitassa. Haavuri meni tallin ylisille nukkumaan. Hankku +meni tupaan, mutta palasi sieltä pian pois ja kiipesi tallin ylisille +haavurin luo. + +-- Etkö jäänytkään tupaan? kysyi haavuri. + +-- Arvelin minä ensin, että kai hän näin iltasella tulisi helläksi, se +on niin miesten tapaista, mutta kun hän alkoikin veisata virttä, niin +menin pois, sillä ei sitä virren jälkeen koskaan enää helliä olla. + +Yöllä heräsi haavuri ähkimiseen. Hankku siellä puhisi. + +-- Mikä sinua vaivaa? kysyi haavuri. + +-- En minä koskaan ole näin paljon ratsastanut, ja se minua nyt vaivaa, +vastasi Hankku. Muutamat kohdat ruumiissani ovat niin perin hellät. +Minä ajattelen, millaiseksi tässä vielä höyläännyn, ennenkuin olemme +perillä. Se Sysmä taitaa olla niin perin kaukana. + +-- Tuolla alhaalla minä näin tallissa vesikorvon. Mene siihen istumaan. +Kylmä vesi vie pois kaiken polton. + +Hankku laskeutui ylisiltä, palasi tuokion kuluttua ja vaipui heinille +sikeään uneen. Hän alkoi kuorsata, ensin hiljempaa, mutta sitten yhä +kovempaa, ja siinä kuorsaamisessa oli aivan kuin sävel nousuineen ja +laskuineen. Toisinaan hän aivan kuin tukehtui, mutta sitten äkkiä taas +alkoi uuden yrityksen entistäkin suuremmalla voimalla ja vaihetuksilla. + +Arvid nukkui tuvassa, mutta levoton oli hänen unensa. Hän heräsi +äkkiä siihen, että oli näkevinään tuon neidon, jonka hän oli Turussa +tavannut, keskellä suurta vaaraa ja koetti rientää tätä auttamaan, +mutta ei millään päässyt. Hän huusi: + +-- Senkin kelmit! + +Samassa hän heräsi. Uni ei enää maistunut, sillä hänen ajatuksensa +olivat niin kaukana tuossa neitosessa. Hän nousi rahilta, jolla oli +maannut, ja meni kartanolle. + +Oli juuri se ihmeellinen hiljainen hetki, jolloin ilta aamua syleilee +ja niin kiihkeä on niiden kaipaus toistensa luo, että yö pakenee niiden +väliltä. Kaikki oli aivan hiljaista, ei kuulunut muuta kuin hevosen +verkkaista jalkojen nostelemista tuolta tallin takaa haasta. Mutta +silloin alkoi kuulua rastaan laulu kesken hiljaisuuden. Se soi niin +kirkkaasti, ja jota heleämmin se kaikui, sitä valoisammaksi tuli päivä. +Arvid seisoi kartanolla ja laski kätensä ristiin. Kuinka kaunis oli +taas aamu, jonka hän näki omassa maassaan. Hän oli sotatantereella +nähnyt monena aamuna auringon nousevan ennen veristä taistelua. Suuri +ja juhlallinen oli se hetki ollut, kun siinä aamun hämärässä koko +armeija laskeutui polvilleen ja ennen taistelua rukoili. Hänestä oli se +ollut kauneinta koko hänen elämässään, niin suurta ja pyhää. Mutta nyt, +kun hän seisoi yksinänsä keskellä Suomen kesäaamua, joka hänen päänsä +päällä päiväksi valmistui, nyt hän tunsi niin selvästi, että täällä +olivat hänen omat juurensa, että rauha ja sen työt olivat hänelle +kalleinta kaikesta. Ja hänessä heräsi palava halu päästä niin pian kuin +mahdollista Rapalaan, tuohon kaukaiseen kotiin, jonka hän poikana oli +jättänyt. Hän tahtoi nähdä, miten aamu kimalteli Päijänteen laveilla +vesillä. Hän tuijotti loitos ja oli näkevinään kotoisen rannan, jossa +sorsanpojat leikkiä lyövät ja aamu nousee Päijätsalon vuoren takaa. +Taivas oli punerva ja maa oli vielä sinertävä, mutta etäisen kunnaan +puitten latvat jo välkkyivät kuin sulana metallina, ja honkien rungot +alkoivat hohtaa. Taivas oli kuin malja, johon valo antoi virrata +kimaltelevaa viiniään. Ja äkkiä malja täyttyi, ja kirkkaus kulki kautta +avaruuden. + +Hän huusi haavuria, ja pian tämä kömpi esiin tallin parvelta. + +-- Mikä nyt on hätänä? kysyi haavuri. + +-- Matkaan kiireimmän kautta! + +-- Eikö sitä laisinkaan aiota maata ja levätä? Minä tässä vasta sain +unen päästä kiinni enkä enää tuntenut, miten täit päässäni vahtivuoroa +muuttelivat, ja nyt heti olisi kavuttava hevosen selkään. + +-- Sysmään on pitkä matka, ja minun on ikävä sinne. + +-- Mennään, mennään, koska te niin tahdotte. Minä menen ensin +herättämään kaunokaisen, joka siellä tallin parvella omia laulujaan +visertelee unissaan. + +Haavuri meni parvelle ja ravisteli Hankkua: + +-- Nouse, minun kaunoiseni! + +-- Minne sitä nyt jo on hätä? + +-- Sysmään. + +Hankku nousi. Hän meni pihalle, pesi kaivolla naamastaan viimeiset unet +ja läksi Arvidin luo. + +-- Onkos uni maistunut? kysyi hän imelästi. + +-- Mitä se sinuun kuuluu? Kuule, nainen, sinä saat kääntyä takaisin +Turkuun. + +-- Minkä tähden? + +-- Mitä sinä suotta minun matkassani roikut? + +-- Itsehän minut otit. Kyllä minä perille asti tulen yksintein. Eihän +se rakkaus niinkään pian sammu. + +-- Milloin sinä siihen hullutukseen olet joutunut? Ethän vain suinkaan +ole minuun rakastunut? + +-- No, en minä niin hullu ole, että sinun palvelijaasi mielistyisin. +Eihän siinä miehessä olisi edes kylliksi, mitä syliinsä ottaisi, +sellaisessa ruipelossa. Rotevampia minä rakastan. + +Ja Hankku katsoi niin hemaisevasti kuin suinkin osasi Arvidiin. + +-- Hä? sanoi Arvid. + +-- Kyllä se niin on, siitä ei pääse minnekään. Sydän se minullakin on, +ja kun ei toinen puhu eikä pukahda mitään hellyyteen päin, niin teen +minä sen. + +-- Minä en huoli enää sinusta! Saat maksusi ja sitten voit mennä. + +Hän hyppäsi hevosen selkään. Jälestä tulivat haavuri ja Hankku. Arvid +katsoi taakseen ja sanoi: + +-- Nainen ja piki, ei niistä kummastakaan pääse erilleen. Mutta kyllä +minä tuolle naiselle vielä sellaiset päivät laitan, että hän minusta +eroo, sen minä takaan. + +Arvid mietti, millä tavoin hän tuota naista niin kiukuttaisi, että tämä +hänestä erkanisi, mutta vaikka hän ankarasti aprikoi, niin ei tahtonut +löytää mitään kyllin tepsivää keinoa. Hän olisi tosin voinut turvautua +ruumiilliseen voimaansa, mutta sitä hän ei vielä ollut koskaan +käyttänyt naista vastaan. + +-- Ei naista saa lyödä muuta kuin hätätilassa, ajatteli hän, ja tässä +ei vielä oltu päästy niin pitkälle. + +Hän mietti ratsastaessaan toisten edellä. Haavuri kysyi Hankulta: + +-- No, miltä ratsastus tuntuu? + +-- Kyllä se korvo auttoi koko lailla. Ja koska ihminen lopulla kaikkeen +tottuu, niin eiköhän tähänkin. Kyllä sinun herrasi jo on minuun +rakastunut, sen huomaa kaikesta. Hän tahtoi jo minusta erotakin. Sitä +keinoa miehet aina ensin käyttävät. Se on niin varma virstan tolppa +miehen rakkaudessa. + +-- Minä olen jo kerran sinua varoittanut käsittelemästä minun herraani +samalla tavalla kuin muita miehiä. + +-- Ole sinä huoleti, kyllä minä tämän asian yksinkin selitän, sen minä +takaan. + +Jo oli Arvid mielestään keksinyt keinon ja lähestyi Hankkua. + +-- Kyllä minä sinut sinne Sysmään mielelläni otan, mutta ei sinulla +siellä hauskaa tule olemaan, siellä on niin paljon hyttysiä. + +-- Voi, hyvä herra, en minä hyttysiä pelkää. + +-- Mutta meillä päin onkin sellaisia, että muualla ei ole mokomia. + +-- Kyllä minä yskän ymmärrän. Kyllä minä tiedän, mitä nuoret miehet +hyttysillä tarkoittavat. + +-- Minä en tiedä, mitä muut niillä tarkoittavat, mutta minä tarkoitan +niillä sellaisia pieniä piriseviä olentoja, joita on kesällä kaikkialla. + +-- On se hyttynen muutakin. + +-- Mitä sitten? + +-- Kun nuori mies nuorta naista kutittelee, niin sitä sanotaan +hyttystelemiseksi. + +-- Ja sinä luulet, että minä sellaista harjoittaisin sinun kanssasi? + +-- Ei sitä tiedä, mitä ihminen tekee, kun halu tulee ja luvan saa. + +-- No, nyt on minun litaniani lopussaan. Nyt minä en tiedä enää mitään +muuta keinoa kuin selkäsaunan. + +-- Kuinka se herra nyt niin kovasti lystisti puhuu? Arvaanhan minä, +että sillä tarkoitetaan sitä, kun nuori mies ja nainen toisiaan +kaikessa hellyydessä taputtelevat. + +Ja Hankku alkoi nauraa ja katsoi pää kallellaan Arvidiin. Tämä jäi +aivan sanattomaksi ja kannusti hevostaan eteenpäin. + +Haavuri nauroi niin että aivan hytkyi. + +-- On se minun herrani kerrankin tavannut naisen, jonka suuta hän +ei tuki. Jollen niin varmasti tietäisi, että sinulla ei ole järjen +viljasta muuta kuin jotain pieniä puituja ruumenia jälellä, niin +kumartaisin tomussa ja tuhassa sinua. Tehköön herrani sinulle mitä +tahansa, minuun sinä voit luottaa, minä kyllä sinut saatan Sysmään asti +ja siellä sinua palvelen, sillä taidatpa minun herrastani vielä kesyn +tehdä. + +Hankku katsoi halveksivasti haavuriin ja sanoi: + +-- Te miehet luulette aina olevanne jotain sellaista, jota nainen ei +voita. Mutta kun oikein ajattelette, niin havaitsette, että nainen se +tässä maailmassa rikeeraa. + +Iltapäivällä kutsui Arvid haavurin erilleen Hankusta ja sanoi hänelle: + +-- Minä matkustan edeltäpäin Sysmään, sinä saat lähteä Vihtiin ja käydä +minun naimattoman vaimoni luona. Kerro hänelle suoraan niin kuin asiat +ovat, peittelemättä mitään. Sano, että minä rakastan, kuin riivattu +olisin, erästä naista, jonka nimeä en tiedä, mutta joka minulle on +kallein maailmassa. Minä en voi ottaa vaimoani omakseni, sillä minä +olen rehellinen mies ja minä en tahdo pettää vaimoani. Sano se hänelle. +Sano, että minä toivon hänelle hyvän aviomiehen, paremman kuin minä +olen. Kaiken lopun saat sitten panna siihen koristukseksi lisää. + +Haavurin teki mieli sanoa yhtä ja toista, mutta hän huomasi herransa +olevan sellaisella tuulella, ettei tämä mitään olisi ottanut varteen, +ja niin päätti hän mennä toimittamaan herransa asian siten kuin tämä +oli määrännyt. + +Seuraavana päivänä haavuri erosi heistä ja läksi ratsastamaan Vihtiin, +jossa Brita Ekestubbe asui. + +Vielä viimeisen kerran hän katsoi herraansa ja Hankkuun, jotka ajoivat +tietä eteenpäin. Arvid katseli suoraan eteensä, ja Hankku keikkui +hevosen selässä. Haavurin neuvomasta tempusta huolimatta oli ajo +tullut hänelle jo niin vaikeaksi, että hänen oli täytynyt panna suuri +heinätukko alleen, ja siitä hevonen kääntämällä päätään aina silloin +tällöin kiskaisi palan suuhunsa. + +Haavuri huokasi ja ajatteli, kuinka paljon ja kuinka erilaisia naisia +oli maailmassa ja kuinka niistä miehen elämä riippuu. Ja hänen tuli +sääli herraansa, joka, vaikka olikin niin väkevä mies, oli jäänyt niin +monesta naisesta riippuvaksi. Nythän hänen mukanaan oli yksi, joka piti +hänestä kiinni kuin takkiainen. Turussa oli toinen, joka hänelle oli +rakkain maailmassa, mutta jota hän ei ehkä koskaan saisi, ja Vihdissä +oli kolmas, joka oli hänen, mutta josta hän ei millään muotoa huolinut. +-- Mitä tässä asiassa se voima ja väkevyys auttaa. Toisin on minun +laitani. Minä olen heikko kuin varpunen, mutta eipäs minun rauhaani +nainen häiritse, vaan mieli iloisena ja pää selvänä minä kuljen ja +veisaan: Jubilai, jubilai! + + + + +V + + +Haavuri ratsasti Vihtiin johtavaa tietä ja mietiskeli tämän maailman +merkillisyyksiä: + +Kyllä meillä ihmisillä on kaikenlaisia metkuja, ennenkuin joudumme +yhteen, ja sitten kun on päästy niin pitkälle, niin onko elämä sen +parempaa? Ei hitustakaan. Näin me kiusaamme ja kidutamme itseämme sen +kynsissä, jonka nimi on rakkaus. Tuonne lähti nyt minunkin herrani, +jolle ei liikaa järkeä ole muutenkaan annettu, mutta eräässä suhteessa +hän ainakin on aivan samanlainen kuin kaikki muut. Hänelle on valittu +nuori neito, ehkä hyvinkin kaunis neito ja siveä neito, ja mitäs hän +tekee, hylkää hänet ja alkaa ajatella toista, josta hän ei tiedä +hölynpölyä. Ja nyt minun tulisi sitten tämä asia, jolla ei ole mitään +järkevää pohjaa eikä perustusta, saada järjelliseen loppuun. Enhän minä +koskaan ole pelännyt järjen kanssa seurustelemista, me kaksi, me kyllä +tunnemme erinomaisen hyvinkin toisemme, mutta ottaa se sentään kovalle, +kun näin hullusti asiat ovat. Kyllä minä tietäisin, mikä keino auttaisi +paraiten, minä panisin molemmat olemaan yhdessä noin viikon ajan tai +kuukauden, kyllä he sitten saisivat toisistaan tarpeekseen. Ei mikään +muu ole niin hyvä hauta rakkaudelle kuin juuri naiminen. + +Pitkän matkaa hän mietiskeli, millä tavoin paraiten asiansa +toimittaisi, niin nimittäin, ettei hänelle itselleen siitä mitään +vaurioita tulisi, sillä onhan suurellisilla tapana rangaista palvelijaa +silloin, kun eivät pääse herraan käsiksi. + + * * * * * + +Ekestubbet asuivat Vihdissä, Olkkolan talossa. Kun haavuri tuli sen +lähelle, niin hän vei ratsunsa hevoshakaan ja läksi itse tiedustelemaan. + +-- Piiat ovat aina olleet se paras tietojen lähde, arveli hän +mennessään kartanoon tuvan puolelle. + +Miehet olivat peltotöissä, mutta tuvassa oli vanha ämmä ruokaa +laittamassa. Tämän kanssa ryhtyi haavuri puheisiin, ja kun akka oli +vanha ja jo kaiken tietonsa muille purkanut, niin hän mielellään +tahtoi kuulla uusia asioita maailman menosta. Ja paljonhan haavuri +tiesikin, ja mitä hän ei tietänyt, sen hän valehteli; eihän se niin +perin tarkkaa ollut, vaikka panikin hiukan omiansa lisää, kun toisella +vaan sen kautta oli hauskaa ja silmät menivät selälleen maailman +ihmeellisiä asioita kuullessaan! Akalta sai haavuri tietää, että talon +herra oli vielä Saksanmalla ja että taloa hoiti hänen toinen rouvansa, +Margaretha, syntyään Lemnius. Kysellessään hän sai tietää senkin, että +talon neiti ei ollut kotosalla, vaan oli matkoilla, mutta että häntä +aivan tuossa tuokiossa odotettiin kotiin tulevaksi. + +Tämän saatuaan tietää haavuri meni tiehensä, piilottautui erääseen +tyhjään heinälatoon ja odotteli siellä. + +Kartanossa hän kävi, ja koska hän oli kaikin puolin käytännöllinen +ihminen ja osasi vaikka mitä, niin häntä pidettiin hyvänä ja hän sai +runsaasti ruokaa ja juomaa. + +Kolmantena päivänä haavuri näki, miten kartanon pihaan ajoi nuori mies +hevosen selässä. + +-- Tuolla on talon neiti! sanoi akka hänelle. + +-- Tuoko mies? + +-- Ei hän mies ole, vaikka hän käyttääkin aina miehen pukua matkoilla +ollessaan. Se on niin paljon turvallisempaa. Se miesväki on varsinkin +maanteillä niin jumalattoman röyhkeätä ja tahtoo ihan väkisin käydä +käsiksi, niin että nainen olisi aivan huutavassa hukassa. Meidän neiti +onkin lapsesta asti kantanut pojan pukua, ja jollen häntä saunassa +näkisi, niin monasti melkein luulisin, että hän ei olekaan nainen. +Hän on hyvin kätevä käyttämään miekkaa. Ja kuinka hän ratsastaa! Minä +olen nähnyt virmojen hevosten tottelevan häntä kuin olisivat olleet +lauhkeita kuin lampaat. Se meidän neiti onkin oikeastaan rouva, +vaikka hänen miehensä ei vielä ole hänen luonaan ollut. Ainahan sitä +sellaiseen ehtii, niin että mitäs kiirettä siihen olisikaan. + +Haavuri antoi akan jatkaa puhetulvaansa; itse hän mietti, miten hän +kaikessa salaisuudessa saisi puhelluksi tuon reippaan neidon kanssa. + +Saman päivän iltana hän näki Britan menevän kävelemään pitkin +peltotietä Averiajärven rantaa kohden. Silloin haavuri meni jälestä, +saavutti hänet ja kumartaen syvään sanoi: + +-- Minulla olisi neidille hiukan asian kaltaista. + +Brita katsoi häneen pitkään ja kysyi sitten: + +-- Kuka sinä olet? Minä en ole sinua ennen nähnyt. Mitä sinulla on +minulle asiaa? + +-- Minä olen puhumassa teille teidän herrastanne ja miehestänne. + +-- Minulla ei sellaista enää ole. + +-- Kyllä minä sen tiedän. Olettehan te joutunut sellaiseen pieneen +kraakkeliin keskenänne. Kyllä minä olen niissä asioissa aivan perillä. + +-- Jos olet, niin mitä sitten tulet tänne, sillä tiedäthän, ettei +meillä, minulla ja miehelläni, ole enää mitään yhteistä? + +-- Sitä loppua minä olenkin täällä kuntoon panemassa. + +-- Vai niin. + +-- Katsokaahan, minun herrani on saanut päähänsä sellaisen tuuman, että +hänen tulee saada aivan toinen nainen vaimokseen, ja hän tahtoo kaikin +mokomin purkaa välit teidän kanssanne. + +-- Hän on minulle siitä kirjoittanut, mutta hän ei ole sanonut, miksi +hän oikeastaan tahtoo tulla vapaaksi. + +-- Juuri sen vuoksi kuin sanoin. Hänellä on toinen mielessään. + +-- Ja kuka se on? kysyi Brita, ja hänen suupielissään leikki vallaton +hymy. + +-- Sitä minä en tiedä, ei minun herranikaan, mutta kovasti hän on +rakastunut häneen, sen näkee kaikesta. Hän tapasi erään neidon Turussa +ja on ollut aivan hulluna sen jälkeen. + +Brita alkoi helakasti nauraa. + +-- Hyvähän on, että sille nauratte, sanoi haavuri, vaikka asia onkin +niin perin surullinen. + +-- Mutta hyvä ihminen, etkö sinä tiedä, että hän on ajanut minua takaa +ja minua Turussa ahdistellut? Minä sain sen vasta viime tingassa +tietää. Minä etsin häntä siellä, mutta hän oli poistunut kaupungista +ja, kuten luultiin, matkustanut kotiinsa. Minä se olen, minä, jota hän +rakastaa! + +-- Odottakaahan, kun koetan saada järkeni kiinni! huudahti haavuri. +Kyllä minä eläissäni olen asioita yhteen pannut, mutta tätä en olisi +osannut. Onko kukaan kuullut mokomaa, että mies rakastuu omaan +vaimoonsa! Ja rakastuu sitten vielä niin tulisesti, että kihisee ja +kipinöitses! + +-- Ja hän lähetti sinut tekemään selvät erot minun kanssani? + +-- Niin selvät kuin suinkin. Mutta ei kai niistä eroista nyt mitään +tule, kun kummallakin on mieli yhtäänne. + +-- Mikä hänen mielensä on, se ei kuulu minuun. + +-- Ette kai te niin pähkähullu ole, että sellaisen miehen hylkäisitte? + +-- Onko se sanottu, ettei hän olisi valmis hyökkäämään minkä naisen +kimppuun tahansa, kuten hän hyökkäsi minuun, josta hän ei tietänyt edes +kuka olin. Ehkä hänellä jo on toinen matkassaan ja toiselle hän sanoo +samaa kuin minullekin. + +-- Parasta olisi kun tulisitte katsomaan itse ja näyttämään muotoanne +hänelle. + +-- Sysmäänkö? + +-- Niin. Mennään sinne, muuta keinoa minä en tiedä. + +-- Sinun tuumasi ei ole aivan järjetön. Minä mietin asiaa, ja yhdessä +huomenna keskustelemme siitä. + +Brita meni ja jätti haavurin seisoskelemaan ja miettimään tämän +maailman merkillistä menoa. + +-- Kyllä tämä asia nyt niin sekaisin on, että ei siitä taida tolkkua +tulla, ellen minä sekaannu siihen. No, olen minä ennenkin asioita +järjestellyt, ja aina ne ovat parhain päin kääntyneet. + +Seuraavana päivänä hän sitten selitteli Britalle, miten hänen +mielestään tästä asiasta oli otettava tarkka selko. + +-- Nyt te tulette minun kanssani sinne Sysmään ja ilmaisette itsenne +herralleni. Hän saa sitten selittää asiansa. Jos hän ei tule niiden +kanssa valmiiksi, niin kyllä minä olen lähellä ja autan. Kas, minä alan +tuntea jo sen miehen jokseenkin tarkoin. + +-- Mitä selitettävää hänellä olisi muuta kuin että minä olenkin se, +jota hän rakastaa. + +-- Niin sitä luulisi päältäpäin katsoen, mutta kukapas nuoren miehen +elämän niin tarkoin tuntee; siitä riittää selvittämistä pitemmäksikin +aikaa. + +-- Sinä tarkoitat jotain määrättyä asiaa. Mikä se on? + +-- Ei minulla ole mitään määrättyjä asioita, minä puhun aivan +ylimalkaisesti miehistä. + +Brita, joka oli päättäväinen tyttö, valmistautui matkaan käydäkseen +puolisonsa luona ja ottakseen täyden selon tuosta miehestä, joka +ei häntä tahtonut vaimokseen ja kuitenkin häntä rakasti aivan +mielettömyyteen asti. Hän pukeutui pojan pukuun, mutta naisen pukunsa +hän otti käärössä mukaansa. Ja niin sitä lähdettiin ratsastamaan +Sysmään päin. + + + + +VI + + +Eräänä päivänä, kun aurinko jo oli mennyt mailleen, Brita ja haavuri +saapuivat sille Päijänteeseen pistävälle niemekkeelle, jolla Rapalan +talo on. + +Ennen taloon tuloa poikkesi Brita metsään ja muutti ylleen naisen +puvun, sillä hän ei tahtonut miehen tamineissa tulla oman miehensä +eteen. Hän kysyi pihamaan poikki menevältä piialta, missä talon herra +oli, ja kuultuaan tämän olevan tuvassa hän meni suoraa päätä sinne. + +Avatessaan oven kuuli hän huoneen perältä hämärästä äänen, joka huusi: + +-- Kuka siellä? + +-- Minä, Brita Ekestubbe! + +Huoneen perältä kuului mölähdys, josta ei aivan varmasti voinut sanoa, +ilmaisiko se iloa vai hämmästystä. Joku siellä nousi istualleen, ja +sitten seurasi äänettömyys, jota kesti kauan. + +-- Ja mitä te täältä haette? kysyi viimein Arvid. + +-- Minä tulin katsomaan kotiani. + +-- Niin kai, niin kai. Mutta eikö minun palvelijani ole käynyt teidän +luonanne? + +-- On kyllä. + +-- Ja eikö hän ole sanonut, että minä tahtoisin ne meidän välimme +purkaa? + +-- On kyllä. + +-- No, mitäs te sitten enää tänne tulette? Eikös ne välit ole sitten +selvät? + +-- Minä tahtoisin kuulla syyt teidän omasta suustanne. + +-- Eihän siinä muita syitä ole kuin se, että minä en huoli. Eikö se +riitä? + +-- Mutta miksi ette minusta huoli? + +-- Siksi, että minä ottaisin mieluimmin toisen. Britan ääni hiukan +värähti, kun hän kysyi: + +-- Rakastatteko te sitten enemmän tuota toista kuin minua? + +Arvid oli kauan vaiti ja alkoi sitten puhua: + +-- En minä oikein tiedä, mitä se tunne on, jota minä tunnen tuota +toista kohtaan, mutta niin se vaan on, että minä olen tulemaisillani +hulluksi hänen tähtensä. Kyllähän minä olisin teidät ottanut +vaimokseni, mikäs hätä siinä olisi ollut, ellei tämä toinen juttu olisi +tullut väliin. Minä en voisi valehdella teille ja sanoa, että minä +teitä rakastan, kun minä koko ajan ajattelenkin toista. Jollei sitä +toista olisi ollut, niin minä olisin nainut teidät niinkuin ihmiset +yleensä toisensa naivat, noin vain umpimähkään. Enhän minä ole ennen +ajatellut siinä sen suurempia temppuja olevan. Mutta sitten tuli tämä +toinen, tuli kuin taivaasta. Ei kai se teille ole mitään hauskaa kuulla +tällaista puhetta, ei suinkaan, ymmärränhän minä sen. Mutta auttaakos +tässä muu! Suoruus on aina se paras pykälä maailmassa. Ja, missä ei +suoruus auta, ei siinä vääryydelläkään pitkälle päästä. + +Britaa huvittivat Arvidin selittelyt, ja hän iloitsi kuullessaan, miten +avonaisesti tämä puhui kaikesta. + +-- Minä olen ennättänyt tätä asiaa ajatella tullessani tänne Turusta, +enkä minä eläissäni ole yhteensä niin paljon ajatellut kuin näinä +muutamina päivinä. Ei se ole minulle ollut suinkaan helppoa! Te naiset +taidatte luulla, että mies on valmis ottamaan kenen vain. Kai niitä +sellaisiakin miehiä on, mutta minä en kuulu niihin. Minä olen kai pantu +hiukan toisella tavalla kokoon kuin muut. Kun minä kerran rakastun, +niin onkin se sitten oikea tauti, josta ei pääse muuten vapaaksi kuin +lyömällä päänsä puhki tai muuten ottamalla hengen ruumiistaan. Kyllä +minä ymmärrän, että tämä on ikävä paikka teille, mutta eihän sille nyt +enää mitään mahda, kun vahinko kerran on tapahtunut. Eihän tästä teille +liene mitään vahinkoakaan tullut, ei ulkonaisesti eikä sisällisesti. +Ettehän te minua ole nähnytkään muuta kuin häissämme, ja siitä on jo +niin perhanan pitkä aika, että ei siitä sellainen kakara, kuin tekin +silloin olitte, mitään muista. Sitäpaitsi olen minä siitä lähtien koko +lailla muuttunut. Lieneekö vanhasta hahmosta muuta jälelläkään kuin +paha sisu ja nenän muoto. + +-- Ja te rakastatte siis todellakin tuota naista, josta puhuitte? + +-- Ei se minun mielestäni ole juuri soveliasta puhua teille siitä, +mutta kun kerran olette kysynyt, niin samahan tuo on. Mielellänihän +minä siitä puhunkin. Minä en enää nukukaan oikein rauhallisesti öisin. +Kai ihminen silloin rakastaa, muuta minä en voi ymmärtää, sillä eihän +sitä muuten ole mitään sellaista asiaa, joka minulta unen veisi. Ja jos +vaivun unenhorroksiin, niin näen aina hänet. Ja arvatkaahan millaisena! +Hän on aina niin tavattoman hellä ja lempeä. Se on sitä merkillisempää, +kun hän on minulle ollut silloin, kun hänet tapasin, niin hävytön kuin +suinkin nainen voi olla. Tänä aamuna, kun makasin täällä, niin mikä +pahuus lienee päästänyt koirani sisään. Se tuli tähän viereeni juuri +kun nukuin ja lipaisi kielellään suulleni. Eihän siinä itsessään olisi +sen kummempaa ollut, mutta kun minä juuri samalla näin tuosta naisesta +unta, niin olin tuntevinani kuinka hän minua suuteli. Eikö tämä ole +kova koettelemus, joka minulle on annettu? + +Britan sielu oli täynnä naurua ja pulppuavaa onnea. Hän aikoi huutaa: + +-- Mutta minähän juuri olen tuo, jota sinä rakastat! + +Samassa aukeni ovi ja Hankku tuli sisään ja sanoi imelällä äänellä ja +keikutellen ruumistaan: + +-- Tässä minä taas olen, kultu! + +Kuin salama kiisi samassa Brita ulos ovesta ja suoraan hevosensa luo. +Ja ennenkuin Arvid oikein ymmärsikään, mistä tämä äkillinen lähtö +johtui, oli hän jo kaukana. + +Mutta haavuri oli sen nähnyt ja hän riensi kiireimmän kautta hevosella +ajamaan pakenevaa jälestä. Kauan hän sai ajaa, sillä pakenija kannusti +hevostaan kuin vimmattu, mutta vihdoin hän saavutti Britan. + +-- Mikä teitä vaivaa, oletteko aivan hullu, huusi hän hengästyneenä, +kun sillä tavoin karkaatte? + +-- Hän on suuri roisto, ja kelvoton heittiö hän on! huusi Brita. +Minulle hän puhuu kaikenlaista kaunista itsestään ja tunteistaan, ja +minä olen jo aivan heltymäisilläni, kun huoneeseen tuleekin tiesi mikä +naikkonen ja kutsuu häntä kaikilla niillä lempinimillä, joita vain +armaalle annetaan. + +-- No, enkös minä arvannut, että se rutale pistäisi nenänsä joka +paikkaan! + +-- Mikä se sellainen nainen siellä on? + +-- Ei se ole nainen. Kyllä se hameissa on, mutta ei se meille naisesta +käy. Se on jonkinmoinen roskakoppa, en tiedä mitä sanoisin, sellainen, +jota katsellessa me yhdessä halveksimme naista. + +-- Minä kyllä ymmärrän, että sinä tahdot herraasi puolustaa ja hänen +heikkouksiansa peitellä, mutta tämä on niin julkeata, ettei sitä +millään peitä. + +-- Te ette siis usko sanojani? + +-- Totta kai minä etupäässä uskon omia korviani. + +-- Jos uskotte korvianne, niin tulkaa taloon, kyllä minä niin hommaan +ja järjestän, että kuulette kaiken juuri niin kuin se on. + +-- Mitä sinä höpiset? Enhän minä voi taloon tulla juuri nyt, kun olen +sieltä lähtenyt. + +-- Pankaa pojan puku päällenne, niin sitten ei kukaan teitä tunne. Ja +niin hienoa nenää ei minun herrallani ole, että hän haistaisi teidät +naiseksi siinä hahmossa. + +Brita mietti hetkisen, hän tahtoi mennä pois, mutta tahtoi kuullakin +kaiken. Lopulta hän sanoi: + +-- Minä tahdon kaikesta päästä täyteen selvyyteen. Minä tulen! + +Hän meni pensaikkoon ja palasi hetkisen kuluttua sieltä pojan puvussa. + +-- No, kas niin, sanoi haavuri. Te olette päättäväinen ihminen. Ette +ainakaan siinä suhteessa ole toisten naisten kaltainen. + +He ajoivat Rapalaan uudelleen. Pihalle tultuaan meni haavuri tuvan +ovelle ja katsoi sisään. + +-- Onko herra täällä? + +-- Ei ole, kuului sieltä parkuva ääni. + +-- Sinäkö, Hankku, täällä niin haikeita ääniä päästät? Missä herrasi on? + +-- Kuka sen riivatun roiston matkoista tietää. + +-- Täällä on tie vapaana, kuiskasi haavuri Britalle, ja yhdessä he +astuivat tupaan. + +-- Mitä on tapahtunut? kysyi haavuri. + +-- Hän on antanut minulle niin ympäri koko sieluni koteloa, että +kaikki paikat punoittavat, vastasi Hankku. Kyllä minä paljon miehiä +olen eläissäni nähnyt, mutta en ennen mokomaa. Ei hän viheliäistä +luontokappaletta niin pitele kuin naista, varsinkin minua. + +-- Mitä on sitten oikeastaan tapahtunut? + +-- Eihän sitä tarvitse mitään tapahtua, ennenkuin hän lyö ja potkii. + +-- Sitä vartenhan sinä olet tänne tuotukin. Siitähän sinä palkankin +saat. + +-- Jaa-a, riittääkö mikään palkka, maailman juveelitkaan ja kultarahat, +kaikesta siitä, mitä minä lyhyenä aikana olen saanut kokea! Herra +varjele kuitenkin, mitä onkaan tapahtunut sen jälkeen, kun sinä meistä +erosit. Eivät pakanat eivätkä Paapelin peliaalit elä niin kuin tämä +mies elää! + +-- Kerrohan minulle kaikki. + +-- En minä nyt. Sinullahan on mukanasi vieras, ei se sovi. + +-- Ole huoleti, kyllä se sopii. Hän on niin nuori, ettei hän ymmärrä +kaikkea, minkä me kokeneet ymmärrämme! + +-- Kyllä minun täytyy purkaa mieltäni. Minun täytyy jollekulle saada +kertoa, muuten minä pakahdun. + +-- Elä Herran tähden pakahdu, kerro ennemmin. + +-- Kylläpä minua on julmasti jauhettu ja kaikella tavoin pidetty, se +on totinen tosi. Sinusta erottuamme hän kyllä aluksi haukkui siihen +tavalliseen tapaansa, jota sotamiehet käyttävät. Se ei ollut vielä +mitään vaarallista, sillä kun minä hymyilin, niin kiukustui hän niin, +että oli aivan vaiti. Mutta sitten tuli paljon pahempaa. Se oli +silloin, kun hän alkoi käydä helläksi. + +-- Sinulleko? + +-- Niin minulle, mutta toista hän tarkoitti. En ole ennen niin hassua +miestä nähnyt. Matkalla me eräänä iltana seisahduimme tien viereen, ja +silloin hän sulki silmänsä, noin, aivan samoin kuin me naiset teemme, +kun muiskun saamme. Ja sitten hän alkoi puhua. Voi kuitenkin, mitä +hän sanoi. Hänen sanansa olivat niin ihmeellisen sulavat ja kauniit, +ei olisi uskonut sellaisen miehen osaavan niin kauniisti puhua. Hänen +suunsa oli suipulla ja silmät sirrillään. Hän tunnusti minulle niin +kauniisti rakkauttaan, että minä lopulla aivan sulin ja kiedoin parkuen +käteni hänen kaulaansa. Mutta silloinpa hän lyödä läimäytti minua +korville niin, että paukkui. Hän olikin puhunut koko ajan minulle siten +kuin hän tahtoi tuolle toiselle puhua! Ja nytkös hän alkoi sadatella. +Kun hän oli loppuun kuluttanut kaikki suomalaiset sanat, ja herra +tietää, että niitä on paljon, niin hän kiroili ruotsiksi, ja kun hän +oli senkin litanian lopettanut, niin hän alkoi käyttää saksaa. Mikähän +kansa se oikeastaan on, kun sillä on niin tavattoman paljon rumia +sanoja? En minä niitä tietysti ymmärtänyt, mutta kyllä sen äänestä +arvasi, että hän oli alkanut ladella niitä sanoja, joilla miehet +sisuaan siivoavat. Kyllä minä olen paljon syntiä maailmassa tehnyt, +mutta kyllä hän sinä hetkenä teki sanan kautta niin paljon, että jos +se kaikki tuolla ylhäällä kirjaan kirjoitetaan, niin kuinkahan moni +enkeli jaksaa sitä tehdä, jaksaa ja ennättää paperille rapsuttaa, sillä +hänen muuten kankea kielensä oli aivan kuin molemmista päistään päässyt +irti. Lopulta hän vaikeni, ja me nousimme taas hevosen selkään. Ja nyt +tuli hän niin hulluksi, että minua jo alkoi pelottaa sellaisen kanssa +ratsastaa kahdenkesken. + +-- Mitä hän sitten teki? Pitelikö hän vielä pahemmin sinua? + +-- Minuako? Ei minua, mutta sitä ääntä, jonka hän on taivaallisena +lahjana saanut. Hän alkoi laulaa! Oikeammin sanoen ulista. Hän lauloi +toisen haikean laulun toisensa jälkeen. Olen minä kuullut miesten +laulavan jos jotain sekä humalassa että selvin päin, mutta niillä +on ollut edes jokin sävel ja jokin nuotti siinä. Tällä ei ole ääntä +sen enempää kuin vanhalla variksella, joka on vilustunut, ja sitä +hän sitten käytti. Ja kun hän oli jonkun aikaa laulanut, niin alkoi +hän laulaessaan itkeä kuin, pieni lapsi. Hän ruikutti kuin kakara +kehdossaan tuttia toivoessaan. Enhän minä sellaista voinut katsella +rauhallisena, vaan yhdyin paljaasta osanotosta siihen. Kun hän sen +huomasi, niin, armias taivas, mitä taas tuli hänen suustaan! On minua +haukuttu ennenkin eläissäni, mutta sitä en ole kuullut, mikä nyt +seurasi. Onko luvallista, että yhdellä ihmisellä on niin runsas varasto +sellaisia sanoja! Minä en luule, että minussa on ainoatakaan paikkaa, +jota hän ei olisi haukkunut ja josta hän ei olisi rumaa sanaa sanonut. +Ja kamalinta kaikesta oli se, ettei saanut nauraa eikä itkeä, ei muuta +kuin olla vain ja odottaa. Seuraavana päivänä hän oli aivan vaiti, +ja se oli vielä hirveämpää. Hän antoi kaikki määräyksensä minulle +katseillaan, ja millaisilla katseilla! Ei härkäkään, päästyään täyteen +vimmaan, katsele sillä tavoin. Oikein selkäpiitä karmii, kun ajattelen +sitä. Kolmantena päivänä hän oli taas niin ihmeen hellä, että minä +oikein pelkäsin, kuinka tässä käy. Mutta eihän siinä mitenkään käynyt. +Hän kohteli minua kuin olisin ollut hieno ja ylhäinen nainen ja pyyteli +kovasti anteeksi entistä pahuuttaan. Annoinhan minä sen kaiken hänelle +anteeksi, sillä kristitty minäkin olen, vaikka ei sitä uskoisi. Ja niin +me tulimme tänne. Alussa hän kyllä oli hyvä ja hiljainen; minä uskalsin +jo olla noin kaikenlainen, minä lirutin hänelle ja nimitin häntä +kaikilla kauniilla sanoilla, ja hän siitä ikäänkuin piti. Mutta äsken, +kun täällä oli taas nainen -- sinä et tiedä, kuinka nainen saa hänet +vimmoihinsa! -- niin alkoi hän minua pahoin pidellä. + +-- Miksi, kaikkien hullujen ja viisaitten nimessä, et ole mennyt pois? + +-- Minkä tähden minä menisin pois? Rakastanhan minä yhtäkaikki häntä. +Jota enemmän hän minua lyö ja pärmänttää, sitä enemmän minä hänestä +kuitenkin pidän, sillä hän on sittenkin sellainen mies, jommoista ei +olekaan muita maailmassa. Minä olen aivan varma siitä, että hän kerran +unohtaa tuon toisen, ja silloin hän tietysti mieltyy minuun. Mies +mieltyy aina lopulta siihen, joka on aina tarjolla. Ja kun hän täällä +on aivan yksinään, niin kaipaahan miehen mieli naista, ja kun minä olen +se ainoa täällä, niin minuunhan hän lopulta iskee. + +-- Oletko siitä niin varma? kysyi haavuri. + +-- Kyllä veri viereen tuo, sen minä tiedän! Samassa aukeni ovi ja Arvid +astui sisään. + + + + +VII + + +-- Pois vain ihminen huoneesta! karjaisi hän, ja Hankku lensi kuin +ammuttuna ovesta ulos. + +Sitten kääntyi Arvid haavurin puoleen ja sanoi: + +-- Se minun rouvani seurasikin siis sinua tänne. + +-- Niin teki. + +Haavuri itsekseen ihmetteli, miten hän tästäkin asiasta suoriutuisi, ja +hän jo epäili, että hänen hyvä ystävänsä, järki, oli hänet hyljännyt. + +-- Hän on nyt mennyt taas matkaansa; en tiedä oikein miksi hän karkasi +yhtäkkiä pois kuin tuuli olisi hänet vienyt, sanoi Arvid. + +Arvid huomasi Britan koettelevan piilotella tuvan hämärään. + +-- Mikä tämä nuori mies on? kysyi Arvid. + +-- Hän seurasi minua matkalla tänne. Hän tahtoo pyrkiä teidän +palvelukseenne, sanoi haavuri arvellen, että kun aikaa voitetaan, niin +on kaikki voitettu. + +-- Ensiksi sinä väkisin tuppaat palvelukseeni ja sitten vielä roikotat +tänne maantieltä kaikenlaisia väen lisäksi. + +-- Tämä on iloinen ihminen, ja siksi minä otin hänet, jatkoi haavuri, +joka kerran päästyään alkuun ei enää turhanpäiten viitsinyt sanojaan +peruuttaa. + +-- Tuumitaan asiaa, niin sitten nähdään, sanoi Arvid. Eivät ne iloiset +ihmiset tässä talossa ole suinkaan liikaa, sillä täällä on sellainen +elämä, että on omaan kiukkuunsa haljeta. Sellaista se on, kun on +joutunut pois miesten seurasta ja naisiin sekaantunut. + +-- Me menemme ensin viemään hevosemme korjuuseen ja sitten tulemme +lähemmin puhelemaan kaikesta, sanoi haavuri, joka kaikin mokomin tahtoi +päästä pihalle neuvotellakseen Britan kanssa. + +He menivät ulos ovesta. Kartanolla sanoi haavuri Britalle: + +-- Ottakaa nyt hevonen allenne ja ajakaa tiehenne! Nyt te olette +kuullut kaiken miehestänne. + +-- Oletko sinä hullu? En minä nyt mene pois, vaan jään, vastasi Brita. + +-- Ja ilmaisette itsenne hänelle? + +-- Mitä vielä! Minä tahdon ensin ajaa tuon naikkosen talosta pois +ja sitten tahdon hiukan lähemmin tutkistella herraani ja miestäni +nähdäkseni, kannattaako hänen luokseen jäädä. + +-- Nyt minun järkeni heittää kuperkeikkoja. Millä ihmeen tempulla te +aiotte täällä pysyä ilman että hän tuntee, kuka olette? + +-- Minä pysyn miehenä. Sittenhän minä tiedän, millainen hän on. + +-- No, koska minä aavistan, että tästä voi syntyä yhtä ja toista ja +monimutkaista, niin enhän minä teitä ilmaise, vaan tahdon auttaa minkä +suinkin voin ja osaan. Minä en juuri paljon ole naisiin luottanut, +mutta näkyyhän niitä olevan sen korppilauman keskellä valkoisiakin. + +-- Elä siinä joutavia juttele, sanoi Brita. Tuo tänne keritsimet. + +-- Mitä niillä? + +-- Minä leikkaan tukkani lyhyeksi, jotta hän ei siitä huomaisi petosta. + +-- Onhan minulla täällä repussani satulassa kaikenlaisia veitsiä ja +laitoksia, joita olen tarvinnut hantteeratessani karjaa. + +-- Tule siis nopeaan. + +He veivät hevoset hakaan, ja siellä pensaan takana haavuri sai näyttää +parturitaitoaan ja leikata Britan tukan kauniisti tasaiseksi. + +Yhdessä he sitten palasivat tupaan, jossa Arvid istui yksinäisen +kynttilän valossa ja murjotti. + +Kun haavuri ja Brita astuivat sisään, niin hän nousi, tuli keskelle +permantoa ja sanoi: + +-- Tulehan, poika, tänne, niin tarkastan, millainen sinä olet! + +-- Tarkastetaanko tässä talossa miehiä samoin kuin karjaa, sanoi Brita, +joka tunsi miten mielensä oikein leiskahteli päästyään näin seikkailuun +käsiksi. + +-- Luuletko sinä, että minä otan palvelukseeni mitä vaivaisia tahansa? +sanoi Arvid. Seiso tuossa, niin katselen! + +Arvid kulki Britan ympäri ja tarkasti häntä joka taholta. + +-- Kovin olet vielä kakaran näköinen, sanoi hän. Naamataulussasi ei +ole niin parranhaiventakaan, ja mitä vartaloosi tulee, niin kovin +olet hento vyötäisiltäsi, ja -- hm, mitä sanoisinkaan -- Kovin olet +naisellinen! + +Samassa Brita käännähti ja kaikuva tillikka paukahti Arvidin poskelle. + +-- Vai potkit sinä, varsa! huusi Arvid. Odotahan, niin annan sinulle +hiukan piiskasta! + +Hän veti miekan tupestaan ja aikoi sen lappeella kurittaa hänen +mielestään röyhkeätä vesaa. Mutta samassa oli Britakin paljastanut +miekkansa, ja nyt alkoi keskellä tupaa äkkiä vimmattu miekkailu. +Tässä leikissä Arvid oli kotonaan, mutta kun hän piti poikasta aivan +vaarattomana, niin ei hän iskenytkään täyttä voimaa. Siitä oli +seurauksena, että nopealla liikkeellä Brita löi miekan hänen kädestään. +Se singahti kauas lattialle, ja samassa Brita ojensi miekkansa kärjen +Arvidin rintaa vastaan, niin että tämä oli pakotettu väistymään seinään +asti. Siinä hän nyt seisoi kiukusta punaisena seinän varassa, ja Brita +piti miekan kärkeä aivan hänen kurkkunsa kohdalla. + +-- Kuinkas nyt on sen miehuuden laita? huusi Brita. + +-- Ota pois tuo miekkasi, senkin kirottu nallikka! ja Arvid päästi +suustaan pitkän sarjan saksalaisia kiroilusanoja. + +-- Ei sitä niinkään vain oteta. + +-- Varo, etten ota sinua kintuista kiinni ja paiskaa sinua mäsäksi +permantoon! + +-- Millähän se tehtäisiin, kun minä ensin olen sinun kurkkuusi läven +laittanut! + +Arvid aivan puhisi kiukusta. Olihan tämä ensi kertaa hänen elämässään, +kun hänen täytyi näin antautua armoille. Ja jos se olisi sitten ollut +edes mies, mutta tuollainen naskali! Ja kaiken hyvän lisäksi seisoi +haavuri keskellä permantoa ja nauroi niin, että oli läkähtyä, löi +polviinsa ja hirnui. + +-- Olenko minä mies vai en? huusi Brita. Vastaa, olenko minä mies vai +en? + +-- Totta kai sinä sen nyt jo itsekin tiedät, huusi Arvid. + +-- Tunnusta paremmin! sanoi Brita ja vei miekkansa kärjen yhä +lähemmäksi Arvidin kurkkua, niin että tämän täytyi seisoa aivan pää +seinää vastaan. Sano asiasi selvemmin! Olenko minä mies, olenko? + +-- Oikea paholainen sinä olet, jos sen tietää tahdot. Sellainen +peijuuni, että en ole ennen mokomaa nähnyt. + +-- Olenko minä mies, sitä minä kysyn? + +-- Olet, olet, kaikkien miesten nimessä, olet! elä herran tähden enää +tuota miekkaasi siinä kurkkuni kohdalla pidä, muuten ei henki kulje +enää minussa. + +-- Tule pois sitten siitä, koska tiedät, kenen kanssa olet tekemisissä! + +Brita pisti miekkansa tuppeen, ja Arvid asteli keskemmälle permantoa +nostellen housujaan, jotka taistelun kiireessä olivat valahtaneet alas. + +-- Et sinä oikeastaan ole niin väkevä, kuin mitä tästä pienestä +tapauksesta voisi päättää, mutta minä en tietänyt, millaisen pojan, +miehen, kuuletko, minä sanon sentään miehen, kanssa minä olin +tekemisissä. Minun olisi pitänyt olla paremmin varuillani. + +-- Vasta aika sitä nyt selvitellä, kun on tullut voitetuksi! sanoi +Brita. + +-- Sinä olet hiukan liian suuri suustasi. Näytänkö sinulle jotain? + +Ja Arvid karkasi Britaan käsiksi ja sulki hänet rautaiseen syliinsä ja +aikoi heittää hänet maahan. Mutta haavuri oli sen huomannut ja heti +riensi avuksi. Hän pisti kepin Arvidin kinttujen väliin, ja siinä +maata rötkötti mies keskellä permantoa, ja Brita istui hänen päällään. +Samassa hän oli vetänyt miekan tupesta ja piteli sitä taas miehen +kurkun kohdalla. + +-- No, miltä nyt tuntuu, kun maassa makaa? sanoi Brita. Onpa pehmeä +olla, kun on tuollainen ruho alusimena. + +Arvid oli niin ymmällään tästä kaikesta, että hän ei vähään aikaan +saanut ajatuksiaan kulkemaan. Lopulta hänelle kuitenkin selvisi, että +hän oli permannolla ja tuo poika istui hänen vatsansa päällä ja piteli +miekkaa hänen kurkkunsa kohdalla. Hölmönä Arvid katseli ylös nauravaan +olentoon. + +-- No mitäs tästä nyt sanot? sanoi Brita. + +-- Ei tuollainen ole ihmisten tekemä olento, kyllä se on jostain +muualta tullut tähän maailmaan. + +-- Niinkö luulet? Nouse sitten, mutta nyt saatkin olla alallasi, sillä +näethän, että sinun voimasi eivät mihinkään riitä. + +Häpeissään nousi Arvid ja käveli tuvassa luimottaen silmäkulmiensa alta +poikaan. Mutta sitten, kuten aina suora ja yksinkertainen luonne tekee, +hän alkoi ihailla tuota nuorta miestä, ja äkkiä hän meni käsi ojolla +Britan luo ja sanoi: + +-- Paiskaa kättä, poika, nyt me emme enää eroa toisistamme! Et sinä +tälläkään kertaa oikeita temppuja käyttänyt, mutta nahkasi pelastit, ja +siitä minä sinua kunnioitan. Nyt sitä on tähän taloon tullut sellainen +miesjoukko, että pulaan täällä joutuisi koko paholaistenkin lauma. +Kaksi väkevää miestä ja yksi niin viisas, että hänellä on monen hengen +edestä järkeä. Minä tarkoitan tuota haavuria tuolla. Sinä et taidakaan +tietää, kuinka viisas hän on. Hän on niin viisas, että piispat ja +paavit joutuisivat alakynteen hänen kanssaan. Ja nyt ryypätään niin, +että maailma heittää kuperkeikkaa silmissämme. Tuohan, Kustaa, meille +eteen tavaraa! Minä menen ja haen isävainajani hopeatuopit. Ei +tällaisena päivänä juoda muista kuin hopeamaljoista. + +Arvid poistui huoneesta. Brita juoksi haavurin luo. + +-- Mitä minä nyt teen? huusi hän. Hän pakottaa minut juomaan, ja siinä +minä en hänelle riitä, sen arvaan. Auta, herran tähden, nyt minua +tässä, kuten muussakin olet auttanut! + +-- Minä tulen istumaan teidän viereenne, ja te kaadatte minun +tuoppiini, kyllä minä jaksan kahdenkin edestä maistella. Ei hän sitä +huomaa, kun oikein taitavasti se tehdään. + +-- Näkyy siitä miehenä-olosta olevan yhtä ja toista haittaakin, sanoi +Brita nauraen. + +-- Pitää tottua, pitää tottua, sanoi haavuri. Mutta kylläpä te olette +taitava miekkaa käyttämään! En olisi uskonut. + +-- Onhan isäni sotilas ja urhoollinen sotilas onkin. + +-- Jos tässä teidän ja miehenne välillä tulee sovinto, ja miksi ei +se tulisi, kun se tappelulla alkaa, niin kurissa te sellaisen miehen +pidätte. + +-- Niinkö luulisit? + +-- Aivan varmasti. + +-- Etkö ole tullut sitä ajatelleeksi, että minä tahtoisin hänen pitävän +minut kurissa? + +-- Kuka niin hullu olisi? + +-- Et sinä sitten tunne naista. + +-- No, en sitten tunne, jos se niin on. Näin sitä kai saa tavantakaa +muutella mielipiteitään naisista kuin Saksanmaa rajojaan. + + + + +VIII + + +Pöydän ääressä he sitten istuivat kaikin kolmisin ja alkoivat +kallistella maljaa. Arvid kysyi Britalta: + +-- Mikä sinun nimesi on? Minä en ole tässä hätäkässä joutunut sitä +vielä kysymäänkään. + +-- Adolf minä olen, Adolf Henrikinpoika. + +-- Terve sitten, Aatu, sen päälle malja kaatu, sanoi Arvid. + +Hän nosti maljan huulilleen ja joi sen pohjaan asti. Brita sukkelasti +kaasi osan maljastaan haavurin maljaan. + +-- Kyllä sinä sentään olet aika poika! vakuutti Arvid. En ole ennen +nähnyt sellaista notkeutta ja voimaa noin pienessä ruumiissa. Kukapa +uskoisi, että noin hennon näköinen voi olla niin voimakas. Annahan kun +oikein sinua tarkastan. + +Arvid otti kynttilän ja siirsi sen aivan lähelle Britan kasvoja. +Silloin miehen kasvoille levisi omituinen ilme, jossa oli pelkoa ja +ihastusta. + +-- Mutta sinähän olet aivan sen minun tyttöni näköinen! Ihan pilkusta +pilkkuun! Tuollainen suu ja tuollainen nenä ja tuollaiset silmät! +Olenko minä humalassa, vai mikä silmiäni vaivaa? Mieshän sinä olet, +aivan tiettävästi mies! + +Arvid laski kynttilän pöydälle ja tuijotti Britaan kuin kummitukseen. +Mutta Brita säilytti mielenmalttinsa, vaikka heleä puna nousikin hänen +poskilleen. Aivan viattomasti hän kysyi: + +-- Keneksi sinä minua luulet? + +-- Minä en tiedä hänen nimeään, mutta se on se, jota minä +rakastan, rakastan niin, että olen sen takia tulemaisillani aivan +neliskulmaiseksi. Minä en olisi uskonut, että maailmassa on kaksi niin +samanlaista ihmistä, joista toinen on mies ja toinen nainen. Minä olen +aina luullut, että jumala niitä kuviaan hiukan enemmän muuttelee, +jottei sekaannusta tulisi. Tuntuu ihan kummalliselta ruumiissani, aivan +kuin veret olisivat menneet sekaisin. + +Ja hän tyhjensi kokonaisen maljan yhteen kyytiin. + +-- Kas niin, nyt minä taas olen tasapainossa, sanoi hän. Mutta kylläpä +otti kovalle. Elä hämmästy ja luule, että minä olen sekaisin, kun näin +puhelen. En minä aivan toisten kaltainen ole, sen minä kyllä tiedän, +mitä lie tapahtunut kaikenlaisia vahinkoja minua laitettaessa, mutta +sydämeni on aivan paikallaan ja se ei tahdo mitenkään minulle antaa +rauhaa. Katsohan, minun täytyy tästä saada jollekulle puhua, muuten +olen ihan hukassa. Tämä minun palvelijani on sellainen, ettei sillä ole +mitään tietoa rakkaudesta, mutta sinä kai sen ymmärrät. + +-- Kyllä minä tiedän, mitä rakkaus on, vastasi Brita. + +-- Enkös minä sitä arvannut, enkös minä sitä arvannut! Minä selitän +sinulle tämän asian nyt juurta jaksain. Minä näin erään nuoren tytön. +Minun ei tarvitsekaan sinulle sanoa, että hän oli niin kaunis, että +minä en ole sellaista toista nähnyt maan päällä, ja minä olen kuitenkin +katsellut jos jonkin näköisiä, kun olen niin paljon ollut liikkeellä +maailmassa. Kyllähän minäkin olen naisia likistellyt, mutta ne ovat +tähän asti olleet minulle vain jonkinmoista ajanviettoa, jotka meille +miehille, kuten sanassakin sanotaan, ovat annetut, jotta meillä ei +olisi ikävä yksinämme. Kun meillä miehillä sen lisäksi ovat juomat, +kortit ja tupakka, niin eihän tälle ajanvietolle niin kovin suurta +painoa tavallisesti pane. Mutta kun minä tämän naisen näin, niin tulin +aivan kuin hulluksi. Sanotaan, että koirat voivat saada kummallisen +taudin toisinaan ja tulevat levottomiksi ja purevat kaikkia. Niin +minunkin kävi. Minä tulin ihan villiksi, ja jos minä näen muita naisia, +niin olen aivan kuin suunniltani ja teen niille kaikkea pahaa. Ja +ainahan sitä sellaista mies tehdä osaa! Mutta jos minä hänet näkisin, +niin tuskin uskaltaisin sanaakaan sanoa, niin, minä vain katsoisin +häneen. Minä tulin tänne unohtaakseni hänet, mutta eipä siitä ole apua +ollut. Tauti on tullut yhä pahemmaksi. Minulla ei ole maailmassa mitään +muuta kuin hän, hän on alati ajatuksissani, ja minä olen monena iltana +rukoillut aivan kuin pikkuinen lapsi: Hyvä Jumala, anna minulle hänet! +Mutta miksi hän minua kuulisi, kun minä eläissäni olen niin paljon +pahaa tehnyt ja niin paljon ihmisiä tappanut, tosin kyllä katolilaisia, +jotka eivät ole oikeita kristittyjä, mutta ihmisiä nekin ovat. Ja niin +minun täytyy itse tässä pitää huolta asioistani, ja arvaahan, että ei +niistä sillä tavoin paljoakaan tolkkua tule. + +Hankku tuli tupaan, mutta pian hän katosi ovesta, kun Arvid karjaisi: + +-- Pellolle, naaras! + +Sitten hän jatkoi: + +-- Katsohan nyt tuotakin! Kuka uskoisi, että hänkin kuuluu naisten +laumaan? Minä olen hänet tuonut tänne, jotta minulla olisi joku, jota +saisin maksun edestä haukkua. Ja sen minä sanon, että kyllä minä +olenkin tehnyt, mitä suinkin olen voinut siinä suhteessa. Se sellainen +helpottaa niin kovasti. Etkö sinä sitä usko? + +Brita oli hymyillen kuunnellut miehensä puhetta. Hänen oli hyvä olla ja +hän aikoi sanoa, kuka hän oli, mutta sitten hän tulikin ajatelleeksi, +että parempi oli vielä odottaa. Hän sai elää ollessaan miehen puvussa +miehensä vieressä, ja riittihän se hänelle. Tuo mies ei ollut tahtonut +ottaakaan selkoa, millainen hän oli, vaikka hän oli hänen vihitty +vaimonsa, ja sellainen ansaitsi pienen rangaistuksen. + +-- Sinä et sano mitään? lausui Arvid. + +-- Mitähän minä siihen sanoisin, minä, joka olen näin nuori ja +kokematon? + +-- Kyllä tuo nainen on oikea juveeli, ajatteli haavuri. Tuossa hän +nyt istuu ja antaa miehensä tunnustaa hänelle rakkauttaan eikä sano +halkaistua sanaa. + +Hän päätti hiukan koetella heitä kumpaakin. + +-- Kukapa sen tietää, millainen tuokin nainen oikeastaan on, sanoi hän. +Nainen on kyllä aina alussa suloinen ja herttainen, mutta mistähän ne +kaikki pahat akat olisivat maailmaan tulleet, ellei juuri tytöistä. + +-- Elä puhu noin ajattelemattomasta huusi Arvid, muuten voit joutua +tuonne naulaan takkisi kauluksesta riippumaan! + +-- Te siis uskotte, että tuollainen erikoinen nainen olisi teitä varten +luotu? sanoi haavuri. + +-- Erikoinen minä itsekin olen, sen minä tiedän, ja totta kai parittain +miehet ja naiset maailmaan luodaan, niin että on minuakin varten +olemassa erikoinen nainen, sanoi Arvid. + +-- Mistä sinä tiedät, että sinä olet niin erikoinen? kysyi Brita. + +-- Tottahan sen nyt itsekin vähitellen tulee huomaamaan. Minä olen, +taivas sen kyllä tietää ja voi sille todistaa, joka siltä kysyy, että +minä olen parhaani mukaan koettanut pistää itseäni siihen muottiin, +joka on tavallisia ihmisiä varten. Mutta se olikin sekä liian väljä +että liian kireä, ja niin minä olen aina ollut siinä kuin pahassakin +pinteessä. Sitten minä annoin lähtöpassit koko muotille ja aloin olla +oma itseni ja minä huomasin, että minun oli paljon parempi olla. + +-- Mutta hyvä herra, sanoi haavuri, kuinka te noin paljon puhutte? Te +olette saanet kielenne kannan irti. + +-- Elä sinä luule, että minä humalassa olen tai muuten sekaisin +päästäni. Minä en ole ennen joutunut ajattelemaan, mutta kun nyt olen +siihen toimeen ryhtynyt, niin olen senkin ottanut perinpohjaisesti, +kuten miehen tulee ottaa, mitä tahansa hän aikookin. En minä olisi +luullut, että ajatteleminen on niin hauskaa, kuin miltä se nyt tuntuu, +kun siihen on käynyt käsiksi oikein kovilla kourilla ja pahalla sisulla. + +-- Minä olen aina huomannut sen, että jota enemmän ihminen oppii +ajattelemaan, sitä selvemmin hän näkee, miten eriskummallinen +oikeastaan jokainen ihminen on, sanoi Brita. + +-- Se oli aivan oikein osattu, sanoi Arvid. Tässä meitä nyt on +kolme eriskummallista olentoa. Ensin olen minä, joka vasta lähellä +kolmeakymmentä olen oppinut näkemään, että on sitä tässä maailmassa +muutakin kuin vain "hakkaa päälle"-tekemistä, ja että tämä maailma +ja elämä on kaikesta sekamelskastaan huolimatta niin ihana keksintö, +että tekisi mieli ottaa jumala syliinsä ja paiskata oikein tuntuva +muisku hänen kummallekin poskelleen ja sanoa: Se oli sentään se viisain +temppu, minkä sinä teit, kun maailman loit! Ja sitten olet sinä, Aatu. +Merkillinen sinäkin olet, vaikka ei sitä näin ensi hetkessä uskoisi, +kun sinä olet vielä niin tuiki nuoren näköinen. Jos minulla järki +kulkee noin niinkuin kivikuorma, niin sinulla se menee oikein tulista +vauhtia kuin alamäkeä ajettaessa, ei tarvitse muuta kuin pitelee +ohjaksista kiinni, ettei pääse kaatumaan. Ja sitten on tuo kaikkien +virkojen ihana yhteenveto, tuo mies, jota en tiedä, millä nimellä +kutsuisinkaan. Hän sanoo tehneensä liiton järjen kanssa. Mutta minä +luulen, että sen liiton laita on vähän niin ja näin. Se on samaa kuin +varkaan liitto toisen varkaan kanssa. Hän on ottanut kaiken vaan niin +päin, että se olisi hänen puolellaan. Jos niin olisi maailmassa, niin, +armias taivas, kuinka ikävää se olisi. Minä tahdon olla toisinaan +väärässäkin, jotta saan korjata, mitä olen rikkonut. Ja kun ei aina +ole oikeassa, niin tulee niin paljon ajatelleeksi ja silloin huomaa, +kuinka paljon toisilta saa yhtä ja toista hyvää. Minä olen varma, että +tuo mies ei ymmärrä muuta saamista kuin sen, joka tulee selkäsaunan +muodossa. + +-- Lopettakaa nyt jo, sanoi haavuri nauraen, muuten menette aivan +sekaisin. + +-- Ei kuunnella mitä se mies tyhmyydessään sanoo, lausui Arvid +Britalle. Me olemme päässeet kerimään hyvää kerää, jatkakaamme työtä, +me yhdessä. + +Arvid nousi ylös ja levitti kätensä kuin painiin menossa. + +-- Jumal'avita kuitenkin, huusi hän, kuinka elämä on ihana keksintö! +Minä rakastan sitä aivan kuin mies rakastaa naista, ja minä tahtoisin, +että koko elämä olisi tuossa minun edessäni, tuossa noin, ja minä +nostaisin sen korkealle käsivarsillani. Minun on nyt niin ihmeen ihana +olla, aivan kuin olisin paratiisin niityllä ja leikkisin armaani kanssa +siellä. Minä en tiedä, missä hän nyt vaeltaa tällä hetkellä, mutta +samapa se, kerran hän tulee minun luokseni, tulee aivan varmaan, tulee +kuin aamu yössä odottavalle, ja minä olen silloin niin onnellinen, että +luulisin koko maailman omistavani. Minun täytyy nyt saada tehdä jotain, +muuten en kestä koossa! + +Hän meni äkkiä Britan luo ja sieppasi hänet syliinsä ja nosti hänet +käsivarsillaan korkealle kohden kattoa. + +-- Kai silläkin on jokin tarkoitus, että sinäkin olet tullut tänne! +sanoi hän. + +Äkkiä hän laski Britan alemmaksi ja suuteli häntä oikein rehellisesti +keskelle suuta. Sen tehtyään hän laski hänet permannolle. + +Kuten pyörtyvä seisoi Brita nojaten pöytään. Veret soivat hänessä ja +hän hengitti vaivoin. Hän tarttui vaistomaisesti maljaan, jonka Arvid +hänelle ojensi. + +-- Juo, poika, juo! huusi Arvid. Yksi kerta sitä eletään, mutta se +tehdäänkin sitten niin, että siitä vielä haudan toisellakin puolella +riittää juttuamista. Juo! + +Ja Brita nosti maljan huulilleen ja tyhjensi sen. + +Haavuri oli katsellut molempia nuoria, ja hänen mielensä oli ihmeen +valoisa. Ja hän ylisteli omaa itseään, joka kaiken tämän oli muka +toimeenpannut. + +Mutta Arvid aukaisi oven kesäiseen yöhön, ja leppoisa ilma tunkeutui +tupaan. Ja sitten Arvid muistamatta ketään tuvassa-olijaa vähitellen +siirtyi kynnykseltä pihalle ja siitä läksi kulkemaan Päijänteen +rantaa kohden. Ja illan lempeä tuuli leikki hänen tukassaan. Ja kun +hän rantaan oli tullut ja hetkisen katsellut suvisessa yössä nukkuvaa +vettä, hän otti kiven ja alkoi heitellä voileipiä pitkin veden pintaa. +Ja kivi hyppeli kalvossa, loikkasi ensin pitkän hypyn, teki sitten +lyhemmän hypyn ja seuraavan vieläkin lyhemmän, kunnes se lopulta +sätkähteli kalvon pinnalla ja sitten upposi, ja sarja vesirenkaita +värähteli tyynessä veden kalvossa. Silloin mies heitti vaatteet yltään +ja seisoi hetkisen rannalla paratiisillisessa kauneudessaan, nuorena, +notkeana ja voimakkaana kuin muinaisajan jumala, joka on astunut maan +päälle. Sitten hän heittäytyi veteen ja ui kauas ulapalle. + +Kun hän hetkisen kuluttua tukka märkänä palasi tupaan, niin hän meni +pöydän ääreen ja sanoi toisille, jotka siinä olivat ääneti istuneet: + +-- Nyt me juomme! Minun naiseni ei ole täällä, mutta onhan ainakin +juomaa, jonka ääressä häntä voi muistella. + + + + +IX + + +Jo oli osa yötäkin kulunut, kun nämä kolme päättivät mennä levolle. + +Haavuri oli aivan tunnottomana ja kuorsasi, hänhän oli runsaasti saanut +maljaa kallistaa, kun hän oli täytynyt juoda kaikki sekin, mikä Britan +maljassa oli ollut. Siihen he jättivät hänet nukkumaan pöydän nojaan. + +Huoneessa oli leveä vuode, jossa Arvid nukkui. Hän sanoi Britalle: + +-- Sinä saat tämän yön nukkua tässä samassa vuoteessa minun kanssani, +kyllä me sitten huomenna järjestämme sinulle toisen. + +Brita oli aivan avuton. Hän ei tietänyt, mitä hän olisi tehnyt, ja nyt +oli hänen auttajansakin, haavuri, vaipunut sikeään uneen. Arvid tarttui +hänen käsivarteensa ja vei hänet vuoteelle. + +-- Mene sinä, joka olet heikompi, tuonne seinän puolelle nukkumaan, +jotta en yöllä potkaise sinua permannolle, sanoi Arvid. + +Täysissä pukimissa kiipesi Brita sinne, ja nyt häntä kadutti se, että +hän oli tähän leikkiin ryhtynyt. Hän ei keksinyt mitään syytä, jonka +nojalla olisi päässyt pois. Hänen täytyi jäädä, käyköön sitten kuinka +tahansa. + +Arvid heitti takin yltään, riisui saappaat jalastaan ja heittäytyi +hänen viereensä. Pian oli hän vaipunut sikeään uneen, kuului vain hänen +tasainen hengityksensä. + +Brita ei saanut unta silmiin. Hän katsoi pimeään, sillä huoneessa +oli vain yksi ikkuna, joka oli luukuilla suljettava, ja nekin olivat +jääneet kiinni. Valoa ei tullut mistään. Tuossa makasi hänen vieressään +hänen oma miehensä, joka hänet oli luotaan karkoittanut, ja kuitenkin +tietämättään rakasti juuri häntä. Britan teki mieli herättää hänet ja +sanoa: + +-- Ota minut, sillä minähän olen sinun vaimosi ja minä rakastan sinua! + +Hän kosketti jo nukkuvaan, mutta tämä ei herännyt, liikahteli vain +unessaan. + +Silloin Brita nousi vuoteeltaan, avasi oven ja hiipi kesäiseen yöhön. + +Mikä pyhä hiljaisuus täytti koko luonnon! Hän asteli haan veräjälle ja +vihelsi. Silloin tuli viidakosta hänen hevosensa. Brita taputti sen +kaulaa ja puheli sille: + +-- Lähdemmekö pois kotiin, Rusko, lähdemmekö, vai jäämmekö tänne? Minä +lähtisin niin mielelläni, mutta en voi, sillä minä rakastan tuota +miestä liian paljon. Ilmaisenko hänelle itseni, ilmaisenko? Mutta ensin +täytyy tuon toisen naisen lähteä talosta pois. Hänen täytyy itse tuo +nainen ajaa, minä en sitä tee. Hänhän on herra talossa. Sinä olet niin +uskollisesti minua palvellut, Rusko, ja olet minusta pitänyt ja minulle +tottelevainen ollut, vaikka minä niin usein olen sinua lyönytkin. Sinä +kai ymmärrät, että minä olisin valmis ottamaan millaisen kohtelun +tahansa osakseni, kun hän sen minulle antaisi. Sano, Rusko, sano, mitä +minun tulee tehdä? Jos minä itseni hänelle ilmaisen, niin olen myöskin +samalla kokonaan hänen vallassaan. Jos minä vielä piilottelen, niin voi +hän muuttua sellaiseksi, että minun onneni on suurempi kuin mitä se nyt +voisi olla. Minä tiedän, että minun tulisi odottaa, mutta etkö sinä +tahtoisi, että minun poikani jo tulisi ja leikkisi sinun harjassasi. +Kun minä häntä sylissäni pitäisin, niin leikkisi hän kuin minä nyt +leikin. Sano, Rusko, mitä minun tulee tehdä? + +Hevonen hyväili päällään Britan olkapäätä. + +-- Minä luulen, että odotan. Ja minä otan hänestä pois kaiken ruman ja +huonon, sillä minun tulevan poikani isä ei saa olla muuta kuin sankari. +Eikö niin, Rusko, eihän saa olla?... + +Kepein mielin läksi Brita astelemaan tupaa kohden. Nyt hän tiesi niin +varmasti, että hän rakasti tuota suurta elämänhaluista miestä, joka +tuolla sisällä nukkui. Mutta hän tiesi myöskin, että tämä mies oli +vielä niin perin höyläämätön ja että hän, Brita, yksin osasi hänet +muuttaa. + +-- Sanotaan, että veitsi hioo veitsen ja mies miehen, ajatteli hän. Kun +tässä ei ole ketään toista miestä, niin täytyy minun tuota kovasimen +virkaa hoitaa. Ja varo, sinä lujateräksinen kalpa siellä sisällä! Nyt +sinua aletaan hioa, ja se koskee sinuun kovasti, sillä etpä ole vielä +terotettavana ollutkaan, olet vain iskenyt omalla voimallasi. Mutta +enemmän sinun täytyy voida, paljon enemmän. + +Hän palasi tupaan ja katseli auki jättämänsä oven kautta tulevassa +valossa miestä, joka makasi selällään vuoteella. Hän siirsi hänen +päätään hiukan mukavampaan asentoon, siirsi hellästi ja hiljaa. + +Arvid havahtui, katsoi ensin kauan pitkään häneen ikäänkuin +tunnustellen, kuka hän oli. + +-- Kah, sinäkö se oletkin. Minä näin juuri niin ihmeen ihanaa unta. +Koetetaan ottaa unen päästä taas kiinni. Mitä siinä seisot, tule +vuoteelle nukkumaan. Anna oven olla auki, niin tulee ilmaa sisään. + +Ja Brita kapusi Arvidin viereen hänen ylitseen ja pian vaipui hän +syvään uneen, pää leväten Arvidin käsivarrella. + +Aamuaurinko kurkisti sisään ovesta. + +Pääskynen, jolla oli pesänsä räystään alla, näki oven olevan auki, +lensi kynnykselle ja katseli kauan pää kallellaan sisään, lensi +sitten taas pois, kaarteli aamutaivaalla, jolta juuri tuuli lakaisi +hienoja pilvenhattaroita pois, jotta auringolla olisi enemmän tilaa, +paistaessaan Rapalan talon yli, missä kaksi ihmislasta nukkui valmiina +odottamaan sitä hetkeä, jolloin he saisivat onnen kokonaan omakseen. + + + + +X + + +Aamulla heti herättyään Arvid huusi: + +-- Nyt, miehet, panemme saunan lämpiämään ja kylvemme kaikki eilen +saadut höyryt pois pääknupistamme. Sellaisen illan jälkeen ei mikään +ole sen terveellisempää kuin sauna. Sen jälkeen on ihminen taas kuin +uudesti syntynyt. + +Sen kun Brita kuuli, niin tuli hänelle hätä käteen. Millä ihmeen +keinolla hän voisi pettää Arvidin! Jos hän kieltäytyisi menemästä +saunaan, niin siitäpä vasta syntyisi epäluuloja, ja kaikki voisi olla +pilalla. + +Kun Arvid meni vanhalle Leenalle, kartanon emäntäpiialle sanomaan, että +sauna oli pantava lämpiämään, alkoi Brita neuvotella haavurin kanssa. + +-- Kuulithan, mitä hän sanoi? Meidän täytyy mennä saunaan! + +-- Kyllä minä sen kuulin, vastasi haavuri. Ja tarpeen se onkin, sillä +onpa päässäni sellainen metakka, että aivan olen hulluksi tulla. Sitä +juomaa taisi mennä kurkustani liian paljon alas. Me menemme saunaan ja +sillä hyvä! + +-- Niin, mutta enhän minä voi tulla teidän kanssanne sinne! + +-- Miksette? + +-- Sittenhän on heti loppunut koko salaisuus. Haavuri katsoi Britaan ja +nauroi: + +-- Sellaista se on, kun pitää ilveitä. Ei mikään ole sen vaikeampaa +kuin valheen pitäminen sellaisena, ettei se pääse ilmi. Valhe on kuin +piimää, jota on kourassa kannettava. + +-- Sinun täytyy keksiä jokin keino, sanoi Brita. + +-- No, en minä ennenkään ole joutunut pulaan, en paljon pahemmissakaan +tapauksissa. Vasta nyt pantiin sauna lämmitä, ja siihen on vielä +runsaasti aikaa ennenkuin sinne on mentävä. Minä menen katselemaan +paikkoja, niin kyllä minä keinotkin keksin. + +Haavuri käveli kartanolla ja mietiskeli. + +-- Kyllä se setään on merkillinen järjestys, että kun juoman kurkustaan +alas juoksuttaa, niin se tiesi mitä teitä nousee sinne yläkammariin +ja pitää siellä lopulta sellaista jumalatonta mellakkaa, että luulisi +siellä menninkäisten oikein suurena laumana raapivan pääkoppaa +sisältäpäin. Kyllä ihminen piankin heittäisi kaikki juomat hornan +tuuttiin, jos olisi meille annettu humala ja päänkolotus yhtaikaa. +Mutta kun se toinen ensiksi tulee sellaisena ihanana kepeytenä vereen, +niin ei muistakaan, että se toinen tulee sitten sellaisena pelottavana +kolotuksena. Mutta tässä minä kuljen ja mietiskelen omia asioitani, +vaikka minun on pidettävä huolta toisten elämästä ja rauhasta. En minä +sitä herraani millään muulla keinolla pidätä saunasta poissa kuin +antamalla hänelle sellaista työtä, että hän juoksee pitkin mäkiä ja +teitä kuin rattaat olisivat alla. + +Leenan ilmoitettua, että sauna oli jo valmiina, oli tuumakin kypsynyt +haavurin mielessä. Kun Arvid ja Brita jo astelivat saunaa kohden, +niin vehkeili haavuri jotain tallin tienoilla. Äkkiä nähtiin nuoren +orivarsan sieltä karkaavan ja juoksevan huimaavaa vauhtia pitkin +pihamaata. Arvid kääntyi ja näki sen. + +-- Mikä sen varsan sieltä tallista nyt on päästänyt irti? huusi hän. Se +on otettava kiinni! + +Ja hän läksi juoksemaan sen jälestä. + +Sillä aikaa Brita meni saunaan, ja kun Arvid vihdoin hengästyneenä +sinne tuli, niin oli Brita jo kylpenyt ja pukeutunut. + +Arvid sen nähdessään ei sanonut muuta kuin: + +-- Pianhan sinä sen toimituksen suorititkin. Elä nyt kuitenkaan mene +pois, sillä voithan istua täällä saunassa ja katsella, kuinka sitä +oikein mies löylyä ottaa. + +Brita ei keksinyt mitään keinoa, millä hän olisi Arvidin epäluuloa +herättämättä päässyt pois, ja niin hän sai jäädä saunaan ja katsella, +miten Arvid riisui yltään ja kiipesi lauteille, josta hän piankin huusi: + +-- Annahan nyt tulla löylyä oikein runsaasti, jotta syntinen ruumis +sen tuntee ja saa esimakua siitä, minne se kerran on joutuva, ellei +parannusta tee. + +Ja Brita otti kousan ja heitti sillä vettä kuumille kiukaan kiville, +jotta vesi hulmahti höyrypilvenä korkealle. Yhä lisää huusi Arvid +löylyä, ja yhä tulisemmaksi tuli sauna ja kiukaan kivet kiukkuisina +pihisivät kuin suuri lauma sylkeviä kissoja olisi siellä ollut. + +Kun Arvid lopulta kapusi alas lauteilta ja heilutti kädessään vastaa, +josta kaikki lehdet olivat latvoilta lähteneet, miehen sillä piestessä +ruumistaan, niin hän huusi: + +-- Näin sitä pitää olla, silloin ihminen tuntee olevansa taas yhtä +kepeä ja ketterä kuin silloin kun hän tähän maailmaan tuli. + +Hän avasi oven ulos ja siinä ulkoa tulevassa valossa hän ruumistaan +vedellä huuhteli. + +-- Kyllä sauna on sentään pyhä paikka, sen minä uskallan sanoa, +vakuutti hän. En minä suustani suinkaan mikään erittäin siivo ole, +mutta saunassa minä en sanoisi yhtä kirosanaa, sen minä tiedän. Minun +isävainajani oli niin ankara, että hän ei sallinut haastettavan +sanaakaan saunassa, vaan oli jokaisen istuttava siellä hiljaa kuin +kirkon penkissä. En minä sellainen sentään ole, sillä kyllä minä täällä +puhun, mutta siivosti ja säädyllisesti, kuten te kaikki huomaatte. + +Hän katseli omaa komeata ruumistaan joka puolelta. + +-- Kyllä sen kaikesta huomaa, että se syntinen ruumis tarvitsee tilaa +voimalle. Ei se mahdukaan mihinkään vähään alaan. On sitä minussakin +raajoja ja lihaksia niin, että niitä ei ennätä laskeakaan kaikkia. +Mutta tarkoitus niilläkin on jokaisella, oma tarkoituksensa ja +tehtävänsä, joita ei ihminen näin omalla pienellä järjellään ymmärrä. +Ja vaikka luulisi, että kaikkihan me olemme yhtäläisiä, niin kyllä sen +saunassa huomaa, ettei asia niin ole. Ja kun ajattelee naista, kuinka +sekin on kummallisesti kokoonpantu ja koreana kuin kukkainen on miehen +rinnalla, niin täytyy sanoa ja tunnustaa, että on sillä jumalallakin +ollut päänvaivaa ja miettimistä, ennenkuin senkin sai valmiiksi. + +Hän katsahti Britaan ja sanoi: + +-- Sinä poika olet niin hiljaa ja hissuksiin, että luulisi sinun olevan +täällä häpeissäsi. Eihän sitä hävetä tarvitse, kun näkee alastoman +miehen. Toista se olisi, jos näkisi alastoman naisen. Vaikka minä olen +tällainen romuluinen mies ja olen naisten kanssa niin jumalattoman paha +suustani, niin saunassa minä olen aina niin ujo, että oikein itseänikin +kiukuttaa. Jos tässä nyt olisi nainen, niin kuinkahan minäkin kulkisin +pitkin nurkkia ja koettaisin, millä tavoin voin alastomuuttani peittää. +Ehkä se on niitä syntymäpaikan tunteita, sillä minulle uskoteltiin +lapsena, että minut oli löydetty saunan lavon alta, ja minä uskoin +tietysti vahvasti siihen, kunnes sitten myöhemmin huomasin, miten sekin +ihmeellinen asia on maailmaan järjestetty. + +Brita pääsi pakenemaan saunasta herättämättä mitään huomiota, ja vasta +sitten, kun hän oli ovesta kadonnut, laskeutui haavuri lauteilta alas. + +-- Kauan sinä siellä kuumassa kestitkin, sanoi Arvid. + +-- Täytyi kestää, vastasi haavuri. + +Hän mietti itsekseen, mihin kaikkeen hän vielä olikaan joutuva tässä +talossa niin kauan kun Brita käytti miehen pukua. Nyt hän jo oli saanut +juoda enemmän, kuin mitä hänen nahkansa sisältäpäin sieti, ja sitten +hän oli saanut ottaa löylyä enemmän, kuin mitä hänen nahkansa ulkoapäin +kesti. + +Mutta kun he olivat kylpeneet ja olivat taas pukimissaan, niin menivät +he kaikin kolmisin mäen töyrylle, aivan Päijänteen rannalle istumaan, +ja siinä he katselivat, miten kalat leikkivät veden kalvossa. Arvid +makasi selällään ruohikossa ja huitoi kädellään tuon tuostakin pois +hyttysiä, jotka tuppautuivat hänen kasvoilleen. + +-- Mikähän tarve oli noitakin eläimiä maailmaan tuoda? sanoi Arvid. Ja +minkähän tähden nekin muutamia rakastavat enemmän kuin toisia? + +-- Ettekö kuule, mitä tuollainen oikein suuri ja vanha hyttynen sanoo, +kun se tulee teidän lähellenne? sanoi haavuri. Se huutaa: eno, eno, +eno, eno, eno, saanko ma olla yöt'! Kun sitä suuttuneena huitaisette +menemään, niin huutaa se heti: roisto, roisto, roisto, roisto! Minäpä +tiedän, miten tuo joukko on maailmaan tullut. Kun Jumala oli maailman +saanut niin valmiiksi, ettei ollut muuta enää jälellä kuin hiukan +saumojen silittämistä, niin sanoi Paholainen hänelle: Osaisin minäkin +luoda, jos saisin vain pienen alan aivan omaa maata. Jumala antoi +silloin hänelle pienen tilkun maata, niin suuren, että siihen seiväs +mahtui pystyssä seisomaan, ja sanoi: Tuossa on sinulle, luo nyt, jos +osaat! Paholainen sylki silloin seipäällä maahan tehtyyn reikään, ja +siitä alkoi tulla ulos tavaton parvi kaikenlaista hyttystä ja paarmaa, +pörriäistä, sittiäistä ja mäkäräistä. Ilma oli jo aivan sakeana niistä. +Silloin meni eräs hyttynen Pietarin pitkälle nenälle ja alkoi siinä +"enoansa" huutaa. Pietari suuttui niin, ettei tietänyt kummalla jalalla +olisi seisonut, ja hän sieppasi kekäleen nuotiosta, jolla hän juuri +paraillaan muikkuja keitti ropeessa, ja pisti sen kekäleen siihen +reikään, mistä hyttyset olivat tulleet. Ja siksi ne vielä tänäkin +päivänä pelkäävät sauhua, ja siksi ne aina Pietarin päivän aikaan +alkavat kadota ihmisten ilmoilta. + +He lojuivat kauan viheriällä niityllä ja katselivat kohden sinistä +taivaan lakea. Aivan heidän läheltään nousi ilmaan leivonen, lensi +korkealle, ja sitten tullessaan alas sieltä taivaan ihmeellisestä +sinipalatsista alkoi se laulaa. + +-- Miksikähän tuo lintu laulaa vasta sitten, kun se tuolta alas tulee? +sanoi Arvid. + +-- Eivät kaikki leivoset siten tee, vastasi Brita. Minun kotini +tienoilla asusti monta suvea leivonen, jonka ääni oli niin ihmeellisen +suloinen, että sitä kuullessa sydän rinnassa suli. Se lauloi puun +latvassa ja siitä se nousi pyhässä ilossa korkealle ilmaan. Mutta kun +se sinne oli tullut, niin vaiti laskeutui se alas. Ja minä ajattelin +silloin, että sellainen kuin tuo lintu on ihminen. Toinen laulaa +vasta silloin kun hän on onnen saavuttanut, toinen silloin kun hän +lentää onneansa kohden, ja kun hän sen on saavuttanut, niin onpa hänen +sielussaan niin suuri ja juhlallinen riemu, että hän ei enää mitään +sanoja löydä ilmaistakseen tunteensa. + +Britan puhuessa oli Arvid kohottautunut ryntäilleen ja hohtavin silmin +katseli vieressään olevaa poikaa. + +-- Mistä sinä tuon kaiken olet oppinut? sanoi hän. Kuinka sinä osaat +noin ajatella? + +-- Siksi, että minä olen ollut aina onnellinen, ja siksi, että minä +aina olen keskellä luontoa kuten kotonani. Minä rakastan luontoa +enemmän kuin ihmisiä. Tai oikeammin sanoen, minä rakastan ihmisiä +siksi, että minä ymmärrän niin hyvin luontoa. + +-- Mutta kuinka sinä sitten tulet sellaisen miehen luo kuin minä olen? +Etkö sinä näe, että minä, tällainen jörö ja raaka mies, en ole sinulle +sopiva seura? + +Brita naurahti, katsoi Arvidiin ja sanoi: + +-- Oletko sinä niin varma siitä, että olet sellainen kuin mitä itse +luulet? + +-- Mitä, herran nimessä, minä sitten olisin? En kai minä mikään +lintukaan ole? Totta kai minä olen se, mikä olen omasta mielestäni! + +Keskustelun katkaisi haavuri, joka alkoi selittää: + +-- Ei kukaan ole sitä, miksi hän itseään luulee. Jos niin olisi asian +laita, niin olisinhan minä silloin jotain kerrassaan ihmeellistä ja +kummallista, sellainen olento, ettei jumalakaan omaa käsityötään +tuntisi. Kai se niin on kuin tämä nuori mies sanoo, jolle on annettu +sellainen ajatuksen juoksu, että oikein päätä huimaisee sitä +ajatellessa. + +-- Elä siinä viisastele, huusi Arvid, vaan anna meidän tässä puhua +asioista vakavasti. Kuulehan, poika, minä olen aina toivonut, että +minun elämääni tulisi sellainen, joka pitäisi hiukan holttia minun +suhteeni, joka istuen minun elämäni kelkassa jalallaan haraisi, jotta +kelkka mäessä menisi oikeaan suuntaan eikä vikuroisi sinne ja tänne ja +lopulta kaatuisi hankeen. Tuollaista minä olen toivonut. Kun sinä nyt +olet tullut tänne, niin etkö voisi sinä ottaa tuota tointa vastaan? +Jos minä vikuroin, enkä aina tee niinkuin sinä oikeaksi katsot, niin +anna vain minulle oikein tuntuvasti sanasaunaa, niin kyllä minä taas +tottelen. Minä olen ajatellessani ja oikein perinpohjin punnitessani +tullut siihen huomioon, että on niitä minua tyhmempiäkin maailmassa, ja +että kyllä minusta kalu tulee, kun minua vain oikeassa kurissa pitää. +Oppiihan se hevonenkin kahdella jalalla kävelemään, kun sitä vain +oikein hyvästi piiskalla komentaa. Eiköhän silloin ihminen opi tästä +hengen konttaamisesta toisen avulla vihdoin kävelemäänkin. + +-- Herra, herra, huusi haavuri, aivanhan te puhutte ihmeellisiä +asioita! Kuinka tämä tällainen on mahdollista? + +-- En minä mielestäni mitään ihmeellisiä asioita puhu, vastasi Arvid. +Minä olen vain alkanut ajatella, ja minä sanon kaiken mitä ajattelen. +Se on kai samanlaista kuin lukemisenkin oppiminen. Ensin ihminen tavaa +ääneen ja sitten vasta, kun hän on lukutaidon itselleen hankkinut, hän +osaa lukea hiljaa. Niin minäkin nyt, kun ajatuksia tavailen, kaiken +puhun ääneen. Sinä, poika, et taida uskoa, että minä totta tarkoitan? +Mutta sittenhän näät, kun kerran minulta jotain vaadit, että minä teen +mitä sinä käsket. + +-- Koetetaanhan sitten heti tällä hetkellä, sanoi Brita, pitääkö miehen +sana paikkansa. Mene ja aja tuo Hankku pois talosta! + +-- No, jollei siinä muuta sen vaikeampaa ole, huusi nauraen Arvid, niin +sano yksintein, millä tavoin minä hänet ajan. Pitääkö minun roikottaa +häntä tukasta pitkin maantietä, vai tahdotko, että minä panen hänet +nurinkurin hevosen selkään istumaan? Vai onko minun saatettava hänet +pois, kuin olisi hän suurisukuinen rouva, joka on luokseni tullut minua +käynnillään kunnioittamaan? Kyllä minä teen aivan niin kuin sinä sen +määräät. En vääjää siitä niin hiukkaakaan. + +Nauraen vastasi Brita: + +-- Saata hänet kaikella kunnialla talosta pois, nainenhan hänkin on. + +-- Onko se naisen arvo sitten jotain niin ihmeellistä ja +eriskummallista? Ethän toki vaadi, että minun tulisi antaa hänelle sama +kunnia kuin tulevalle vaimolleni? + +-- Kyllä minä tiedän, ettei mies kauneimmin kunnioita vaimoaan, vastasi +Brita. Mutta kunnioita häntä niinkuin äitiäsi tai sisartasi. + +-- Et sinä voi totta tarkoittaa tuolla kaikella, sanoi Arvid. Sinä +sanot tuon kaiken vain sen vuoksi, että saisit minut kurisi alaiseksi. + +-- Mutta siihenhän sinä olet tahtonut tullakin. + +-- Olen kyllä, mutta on kai silläkin sentään jokin raja? + +-- On kyllä, mutta minä kai sen määrään, etkä sinä. Mutta ellet tahdo, +niin ei puhuta sitten enää sen enempää koko asiasta. + +-- Nyt siitä puhutaankin, sanoi Arvid. Kyllä minä teen sen, minkä sinä +käsket, mutta minun täytyy ensin saada edes purkaa sisuani. Sinähän +vaadit minulta niin tavattomia asioita, että aivan hirvittää niitä +ajatellessa. En minä ennen ole kuullut miehen vaativan mokomaa kohtelua +naiselle. + +-- Mutta minä vaadin nyt. Ja jos sanassasi pysyt... + +-- Siinä minä pysyn aina! + +-- Niin teet juuri niin kuin minä käsken. + +-- Jos sinä asian otat siltä kannalta, niin sitten minä menen ja teen +juuri niin kuin käsket. Tuletko katsomaan, kuinka se toimitus tapahtuu? + +-- En tule. Mene sinä vain yksinäsi. Mutta muista, että ainoatakaan +pahaa sanaa et saa hänelle sanoa. + +Arvid nousi ja meni taloa kohden. Vähän matkaa astuttuaan hän palasi +taas Britan luo ja sanoi: + +-- Onko tämä nyt oikein totta, vai mitä sinä tällä kaikella aiot? + +-- Totta se on, mene nyt vain! + +-- Mennään sitten! + +Ja Arvid läksi taloon tekemään lopputiliä Hankun kanssa. + +Jäätyään kahden kesken Britan kanssa sanoi haavuri: + +-- Minä en koskaan tule ymmärtämään naista, sen minä huomaan. +Minkä tähden te oikeastaan tuolla tavoin häntä kuritatte? Ei +metsästyskoiraakaan sen pahemmin voi pidellä. + +-- Minkäkö tähden, kysyt sinä? Minulla on maailman paras mies omanani +ja minä tahdon, että sen muutkin huomaisivat. + +Arvid meni tupaan, jossa Hankku siivoili edellisen illan juominkien +aikaansaamia vaurioita. Arvid teki ovella niin kauniin kumarruksen kuin +suinkin osasi ja sanoi hämmästyneelle Hankulle: + +-- Minulla olisi neitsyt Johannalle hiukan puhuttavaa. + +-- Herra puhuu vain, kyllä minä kuuntelen, sanoi Hankku. + +-- Minä olen tässä asioita punninnut ja silloin olen punninnut +Hankkuakin ja huomannut, että Johannan olo on täällä sellainen, että +minulla ei ole mitään sitä vastaan, että siitä tulee loppu. + +-- Loppuko? + +-- Niin, aivan täydellinen loppu muodossa tai toisessa. Minä olen +tämän asian tahtonut sanoa neitsyelle niin kohteliaassa muodossa kuin +suinkin, sillä kyllä minä kohteliaskin osaan olla, kun oikein tahdon. + +-- Ei herran tarvitse suotta ottaa päällensä sellaista rasitusta, kyllä +minä ymmärrän sitäkin kieltä, mikä herralle on tavallista ja tutumpaa. + +-- Mutta minä olen nyt päättänyt puhua tällä tavoin, ja sen vuoksi on +parasta, että Johanna kuuntelee tätä eikä odota muuta. Kuten minä siis +sanoin, on tästä talosta lähdettävä mitä kiireimmin ja mitä tulisinta +vauhtia. + +-- Enhän minä tahdo lähteä. + +-- Hä? + +-- Niin, ei minulla nyt ole mitään kiirettä pois. + +-- Mutta jollen minä maksa mitään. + +-- Kyllä minä sittenkin jään. + +-- Mutta eihän sinulla ole täällä mitään tekemistä enää minun kanssani, +sanoi Arvid, joka alkoi kiukustua. + +-- En minä enää herraa ajattelekaan. On täällä muitakin miehiä. + +-- Keitä? + +-- Se uusi herra, joka tuli eilen tänne. Minä tiedän, että herra on +ollut minulle vihainen, kun minä olen noin silmät pyöreinä katsellut +teihin ja ollut rakastunut. Kaikeksi onneksi meille molemmille on +siitä nyt tullut loppu. Minä rakastun aina ja sukkelaan, se käy kuin +syöstävän heittäminen kangaspuissa. + +-- Minusta on se ja se sama, rakastaako Johanna minua tai ketä tahansa, +mutta täältä on mentävä pois. Minä olen luvannut olla kohtelias ja +Johannan on otettava varteen, mitä se sellainen minulle maksaa. Minä +pidän sen, minkä kerran olen luvannut, mutta mitä minun mieleni tekee, +se on toinen asia. Minä tahtoisin oikeastaan potkaista Johannaa sinne +selän loppuun, jotta meno olisi sitä tuimempi. Mutta minä olen luvannut +olla kohtelias, ja sen vuoksi minä sanon, että, jollei tästä tule +lähtöä, niin minä näytän selvemmin, missä tämän talon ovi ja veräjä +ovat. + +Hankku katseli miestä, joka hänen edessään kiukkuaan pidellen seisoi, +ja sanoi: + +-- Kun meillä kahdella ei ole mitään toisillemme enää sanottavaa, +niin mitä me sitten puhumme? Minä olen päättänyt jäädä, enkä lähde +tästä talosta pois muuten kuin jos emäntä tulee taloon. Katsokaahan, +järjestys minullakin on asioissani, ja minun mielestäni ei minulla ole +mitään tekemistä täällä enää sen jälkeen, kun emäntä on tullut. + +-- En suinkaan minä tänne sen vuoksi roikota rouvaani, että saisin +Hankun menemään! Se olisi kuitenkin liian paljo vaadittu, huusi Arvid, +joka huomasi, miten vaikeata hänen oli tyynesti puhella tämän naisen +kanssa. + +-- Minä olen sanonut, mitä olen sanonut, ja sillä hyvä. Minä tahdon +olla siellä, missä minun sydämeni aivoitus on, ja minä jään tänne! + +-- Luuletko sinä, senkin raato, että tuo mies sinua rakastaa! + +-- Ei sitä tiedä koskaan, mikä tulee, kun siksi tulee! + +Arvid seisoi Hankun edessä voimatta sanoa sanaakaan, sitten hän äkkiä +kääntyi ja meni pois. + +Kun hän tuli toisten luo järven rannalle, niin oli hän perin synkän +näköinen. + +-- No, lähteekö neitsykäinen? kysyi haavuri. + +-- Minä olen koettanut vaikka mitä keinoa, tietysti kohteliasta keinoa, +vastasi Arvid, mutta mitä minä sille mahdan, että se on rakastunut +tuohon poikaseen ja sanoo hänen tähtensä jäävänsä tänne. + +Haavuri ja Brita alkoivat nauraa niin, että Arvid lopulta kiukkuisena +ärjäisi: + +-- Elkää siinä tyhjiä hohottako kuin järjenvaivaiset! Ettehän te tiedä, +mikä kamala hetki minulla on siellä sisällä ollut. + +-- Oletteko ehkä mustankipeä? kysyi haavuri. + +-- Siihenkö minulla olisi aikaa? sanoi Arvid. Mutta niin se vaan nyt +on, että hän ei sano lähtevänsä pois, ellei tänne tule talon rouva. + +-- Sehän on helposti autettu, sanoi haavuri. -- Millä ihmeen keinolla? + +-- Me puemme tämän nuoren miehen naiseksi ja sitten me sanomme, että +hän on talon rouva. + +-- Elä puhukaan sellaista, muuten tuo poika suuttuu pahanpäiväiseksi, +sanoi Arvid. Ja vaikka hän suostuisikin, niin kuka takaa, että tuo +nainen, jolla on sellainen vainu, että hän kyllä huomaa, kuka on nainen +ja kuka mies, vaikka käärön sisään panisi, ei äkkää, että tässä on +petos ja koiranjuoni tekeillä. + +-- Minä takaan, että hän ei huomaa niin mitään, vakuutti haavuri. + +-- Vaikka tämä olisikin mahdollista, niin suostuuko tuo nuori mies +sellaiseen? Hänhän on niin arka miehen arvostaan. Arka minäkin olen +ja vannon, että jos joku minulle sanoisi, että minä olisin sopiva +kulkemaan naisen vehkeissä, niin ei taitaisi sillä olennolla juuri +paljon muistoa enää olla siitä, miten sekin päivä on loppunut. + +-- Kysykää häneltä itseltään, sanoi haavuri, niin sittenhän näette, +mitä hän vastaa. + +Arvid kääntyi Britan puoleen ja sanoi: + +-- Sinä tiedät, että minä en tee tätä omasta vapaasta tahdostani, vaan +toisen käskystä. Sanohan nyt, mitä tästä tuumasta arvelet? Voitko ottaa +yllesi naisen laitokset ja mennä niissä vehkeissä tuota vaimo-ihmistä +pelottelemaan? + +-- Tahdotko sinä päästä tuosta naisesta? kysyi Brita. + +-- Enhän minä toki tuossa naisessa aio kiinni riippua, vaan olen sitä +iloisempi, jota pikemmin hänestä pääsen. + +-- Mitä häntä sitten tänne toitkaan? + +-- Kukapa sitä voi vastata kaikesta, mitä kiukkupäissään tekee. Minä +tahdoin saada naisen, jolle voisin naisia haukkua oikein mielin määrin. +Mutta sitten olen tullutkin huomaamaan, että voi sitä miestenkin kanssa +naisista puhua ja se helpottaa paremmin. + +-- Jos niin on asiat, niin kyllähän minä tahdon parastani koettaa ja +auttaa sinua tässä tuiki tukalassa tilassa, sanoi Brita. + +-- Kyllä sinun uhrautuvaisuutesi toisen hyväksi on niin suuri, että +minä en voisi sellaista oikeastaan vastaan ottaa. Parasta olisi kai, +että minä menisin ja väkivoimalla tuon naisen ajaisin pois Rapalasta. +Ja niin minä teenkin! + +Sen sanottuaan hän riensi taloa kohden välittämättä vähääkään toisten +huudoista. Kun hän pääsi perille, sieppasi hän Hankkua käsikynkästä +kiinni ja sanoi: + +-- Nyt sitä neitsykäiselle tuli äkkinäinen lähtö! + +Hankku huitoi ja huusi, mutta eihän se auttanut, mentävä oli, kun +Arvid häntä veti mukanaan kartanolle. Sitten sieppasi hän piiskan +ja huitoi sillä. Hankku juoksi parkuen tietä pitkin talosta pois. +Voitonriemuisena seisoi Arvid kartanolla, kun hän äkkiä näytti +muistavan jotain, juoksi taloon ja sitten Hankun jälestä. Tämä, +nähtyään Arvidin juoksevan häntä kohden, karkasi minkä suinkin alta +pääsi. Arvid harppasi jälestä ja sai hänet vihdoin kiinni ja sanoi: + +-- Minä unohdin maksaa sinulle sen, minkä lupasin tuodessani sinut +tänne. Istu tähän kivelle minun viereeni, niin tehdään tilit selviksi. + +Ja Arvid laski, kuinka monta päivää Hankku oli ollut talossa, ja maksoi +hänelle runsaan palkan siitä ajasta. + +Hankku istui ja katseli kummissaan tätä miestä, jonka järkeä hän jo +monasti oli epäillyt, mutta jonka puuttumisesta hän nyt oli aivan +varma. Hän otti rahat kouraansa ja läksi kulkemaan eteenpäin. Arvid +palasi Rapalaan ja sanoi sinne tultuaan kartanolla olevalle haavurille +ja Britalle: + +-- Siinä se heiskale nyt meni ja menikin hyvää kyytiä! + +-- Sanotko sinä tätä tällaista hienoksi ja kohteliaaksi tavaksi, kuten +olit minulle luvannut? sanoi Brita. + +-- No, kyllä se vielä sillä hienommalla puolella oli, sillä toista +se on, kun minä alan olla raaka. Minä ajoin tuon naisen pois melkein +niinkuin sinä käskit. + +-- Mutta hyvä mies, sanoi Brita, et suinkaan sinä aina tee niin kuin +sinua käsketään? + +-- Kyllä minä melkein aina niin teen, vastasi Arvid. Se on niin +turvallista, kun toinen ottaa määräämisvallan, jotta itsellä ei ole +siitä mitään huolta. + +Nauraen palasivat he tupaan ja istuutuivat siellä aterialle, jonka +Leena oli heille valmistanut. + + + + +XI + + +Saman päivän iltana he tuvassa istuivat kaikin kolmisin, ja puhe oli +tauonnut. Avoimesta ovesta vain tuli kukkien tuoksu ja leuto illan ilma. + +Kauan katseli Arvid ulos tuvan ovesta, sitten hän kääntyi toisten +puoleen ja sanoi heille: + +-- Kun jumalan luonto on näin kaunis, niin miksikä ihmiset suotta +kokoovat asuntoihinsa kaikenlaista rihkamaa silmiensä iloksi? He +panevat pöydilleen komeita maljoja, he ripustavat seinilleen kauniita +kankaita voi kuitenkin, mitä minä olenkaan saanut nähdä siellä +Saksanmaalla! Siellä vasta on ollut ihmisillä tavaraa taloissaan niin +suuressa määrässä, että eihän siinä uskoisi ihmisen enää nukkuvankaan +paljaasta varkaitten pelosta. Siellä minä näin seinillä kauniita +tauluja, joista he maksavat suuria summia. Mitähän hyötyä niistäkin on? + +-- Niitä tarvitsevat ne ihmiset, jotka eivät jaksa itse ajatuksissaan +luoda niitä, vastasi Brita. + +-- Mitä varten? + +-- Etkö sinä koskaan ole sitten ajatuksissasi luonut kuvia, jotka olet +nähnyt edessäsi aivan kuin ne olisivat kankaalle maalatut? + +-- En totisesti ole, vastasi Arvid. Jos olen jotain ajatellut, niin on +se vain ollut sellaista kuin, minkähänlaiset olisivat uudet saappaani, +jos ne teettäisin uuden mallin mukaan. Mutta jos sinä olet sellaista +tehnyt, niin olisipa hauskaa ja opettavaista kuulla, millaisia kuvia +sinä laadit itsellesi. + +-- Ei kai tässä siis muu auta kuin minä näytän sinulle kuvia minun +palatsistani, sanoi Brita nauraen. Istukaa te molemmat miehet tuohon +penkille, niin minä avaan ovet saliini! + +Hän otti miekkansa esiin, veti sen tupestaan ja sanoi: + +-- Tällä minä teille sitten näyttelen eri kohtia taideteoksistani. +Minä kuulin erään vanhan ukon kerran laulavan laulun Jeesuksesta, +ja se painui niin mieleeni, että olen sen aina sen jälkeen pitänyt +kuvan muodossa siellä. Ja nyt minä teille sen taulun selitän. Minä +vedän miekallani tähän seinään tällaisen neliskulmaisen ruudun. Se on +taulun raja ja sen sisällä on sitten se kuva. Siinä näkee ihmeellisen +valkoisen tuvan sisään. Tuvasta ei näy muuta kuin osa permantoa ja +ikkuna ja sen edessä oleva rahi, joka on punertavaa honkaa. Tällä +rahilla istuu lapsi, se on Jeesus. Hän oli kadonnut ja kun hän oli +eksyksiin kulkenut, niin vei Jumala hänet omaan tupaansa. Siinä nyt +hän istuu ja katselee ikkunasta ulos odottaen äitiään. Valkoinen on +hänen pukunsa, ja aurinko, joka ikkunasta paistaa sisään, leikkii +hänen kultaisessa tukassaan. Aurinko on tullut katsomaan herraansa! Ja +lapsi katsoo suurilla sinisillä silmillään ulos, katsoo tuonne kauas, +missä näette saarista runsaan järven, jonka lahden poukamaa kiertää +Jumalan kartanolle johtava tie. Lapsen kädet ovat hänen helmassaan, +näettehän, ja katsokaa hänen pieniä jalkojaan, jotka riippuvat alas +eivätkä ulotu lattialle asti. Ne ovat hiukan sisäänpäin. Kimppu +punaisia kukkia on lapsen kädessä, ne ovat varmaankin taitetut siitä +orjantappurapensaasta, joka lykkii oksiaan Jumalan tuvan ikkunaan. +Ja lapsi katsoo, katsoo yhä kauemmaksi, ja hänen kasvoillaan leikkii +ihmeellinen onni ja autuus, sillä hän on etäällä, lahden poukamaa +kiertävällä tiellä nähnyt äitinsä tulevan lapsukaistaan noutamaan. + +Vaiti kuuntelivat molemmat miehet, Arvid oli laskenut kätensä ristiin +ja tuijotti seinään, ikäänkuin hän todella olisi siinä tuon kaiken +nähnyt. Huoneessa oli aivan hiljaista, ei kuulunut muuta kuin ulkoa +rastaan laulu, ja miten kesätuuli huojutti hiljaa pihamaan pihlajaa. + +Mutta Brita siirtyi seinän luota pois ja asettui pöydän ääreen sanoen: + +-- Minä olen kuullut, että siellä kaukana ihmiset osaavat kivestä +laatia kuvia, jotka ovat aivan ihmisen näköisiä, ja minä olen usein +ajatuksissani noudattanut heidän esimerkkiään. En minä ole kysynyt, +mitä he kuvaavat, minä olen ottanut sen, joka on minun sielussani. +Heillä kuuluu olevan kiveä, joka on valkoista, minä olen ottanut +vain meidän harmaata kiveä, sillä enhän minä osaa kuvitella muuta +kuin sellaista, mikä edessäni on. Ja nyt minä muutan tämän pöydän +tuollaiseksi kivestä veistetyksi kuvaksi. Katsokaa, mitä siinä on! +Se on itse Hiisi. Jumala on ollut Hiiden pajassa, jossa tämä takoi +kahletta, jotta Jeesus pysyisi haudassaan. Silloin otti Jeesus +hänet ja heitti hänet kallioon. Jota enemmän Hiisi huusi, sitä +syvemmälle hän vaipui, ja hän muuttui siinä kiven sisään vaipuessaan +vähitellen itsekin kiveksi. Katsokaa, kuinka hän ponnistaa ja kuinka +hänen jäsenensä pingottuvat. Hänen oikea kätensä on vielä vapaa, ja +sillä hän koettaa ponnistaa itseään vapaaksi. Hänen suunsa on aivan +ammollaan, ja on kuin huuto olisi kuollut siihen. Hänen silmänsä +tuijottavat päässä, ikäänkuin katsoen jotain kamalaa ja pelottavaa. +Hänen polvensa koukistuvat, ja hän koettaa nousta, mutta se on hänelle +aivan mahdotonta, sillä hänen keskiruumiinsa on jo kiveksi muuttunut +ja vaipunut syvälle kallioon. Se on jo aivan muodoton, siitä ei enää +tiedä, onko se kiveä vai onko se ruumista. Kuva on pelottava! Mutta +kuinka kaunis se samalla on! Tulkaa tänne ja katsokaa sitä joka +puolelta. Ei mikään puoli ole sellainen, että ei siitä löytäisi uusia +kauneuksia. Sellaista minä näen, näettekö te? + +-- Minä näen, minä näen, huusi Arvid. Katsohan kuinka miehen toisessa +käsivarressa lihakset paisuvat kovan pinnistyksen edessä. Totisesti, ei +sen miehen ole siinä helppo olla. Ja näetkö, miten tuolla jo varpaat +alkavat muuttua kiveksi, ja jota enemmän hän huutaa, sitä syvemmälle +hän vaipuu! + +-- Mutta nyt minä näytän teille jotain oikein hauskaa ja hullunkurista, +sanoi Brita. Sekin on taulu. Nyt minä vedän tähän seinään oikein +laajat ääriviivat, sillä se ei mahdu pieneen alaan. Se on jonkinmoisen +kiviaitan sisusta. Sen katto on puusta, paksuista hirsistä, mutta +seinät ovat kalliota. Se on Louhen kiviaitta siellä Pohjolan perillä. +Ja näettekö, mitä siellä tehdään? Louhi on varastanut kuun ja auringon, +ja nyt hänen kolme tytärtään ovat niitä kuuraamassa ja pesemässä, +jotta ne eivät likaantuisi, kun siellä vuoren sisällä ei sade pääse +niitä puhtaaksi pesemään. Tässä keskellä on kivinen pöytä ja sillä on +aurinko, jota yksi tyttäristä juuri paraillaan pesee. Kova on kuumuus +ja polttava on hohde. Tuolla ylhäällä katon paksut hirret jo alkavat +hiiltyä, ja hiki tippuu virtanaan pitkin Louhen tyttären rumaa naamaa. +Mutta permannolla istuu toinen tytär, ja hänen edessään on toinen levy, +pyöreä sekin. Se on kuu, joka siinä hohtaa kalpeana. Siinä hän oikein +hiekalla tätä kirkasta levyä kiillottaa. Mutta kolmas sisar on juuri +tuomassa vettä korvolla sisarilleen. He ovat kaikki hetkiseksi työssään +pysähtyneet, sillä tuolla nurkassa on ovi ja siitä astuu sisään mies. +Näettehän, miten valo häntä häikäisee ja miten hän kädellään silmiään +varjostaa? Se on Turo, joka auringon ja kuun pelasti. Ja koko taulu ui +valossa! Katsokaa, tuolla ylhäällä katossa on auringon helottava hohde, +kuten elokuun taivaalla, mutta maassa hohtaa kuun sinertävä välke, se +kimaltelee pienessä vesilammikossa, joka on syntynyt kivilattialle, +kun pöydältä on valunut vettä. Ja katsokaa, miten tuon kolmannen +sisaren ruumis saa kummallisen hohteen! Yläruumiin valaisee aurinko +ja alaruumiin kuu. Kirkas on hohde ja kaunis se on, kun näin kuu ja +aurinko kerrankin saavat yhdessä loistaa. Mutta rumia ovat nuo tytöt, +niin perin rumia. Laihoja ruipeloita ja alasti kun he ovat, niin näkyy +ettei heissä juuri paljonkaan naisen kauneuden merkkejä ole. + +-- Jollei sinua, poika, vielä kerran polteta roviolla, sanoi nauraen +Arvid, niin olet sitten kaikille ihmisille loihtinut silmien eteen +paratiisin, ja he luulevat sinua taivaan enkeliksi. Ja mitä sinä, +haavuri, joka olet liitossa järjen kanssa, sanot tästä kaikesta? +Vieläkö tyydyt tuohon omaan toveriisi, vai joko tekee mieli muuttaa +kumppania? + +-- Jos minulla tuollainen mieli olisi, niin mitä minä kysyisinkään +enää maailmaa ja sen menoa, minä sanoisin, että tässä on minulla +edessäni rahaa oikein runsaasti, ja sitten minä alkaisin laskea niitä +ja kun väsyisin, niin eihän minun tarvitsisi enää mennä niitä poiskaan +viemään. Minä sanoisin vain: Ei lasketa enää! Ja rahat olisivat +kateessa. + +Kiiluvin silmin katseli Arvid Britaa ja sanoi: + +-- En minä ennen ole nähnyt tuollaista ihmistä, en totta totisesti. +Minä en sano muuta kuin että onni on meille miehille, että sinä et ole +nainen. Sillä totta totisesti, niin me juoksisimme sinun jälestäsi +kaikki tyyni, että kuola suusta valuisi ja keuhkot puhisisivat kuin +pajan palkeet. + + + + +XII + + +Kun Brita seuraavan päivän aamuna oli menossa talliin, kuuli hän tallin +oven takaa äänen, joka sanoi: + +-- Tui, tui! + +-- Kuka siellä on? kysyi Brita. + +-- Minä se olen, vastasi Hankku ja astui esiin. + +-- Mikä ihme ja kumma sinut tänne toi takaisin? + +-- Jalat ja kova ikävä. + +-- Mikä ikävä? + +-- Enhän minä osannut lähteä pois. Minun teki niin vimmatusti mieleni +takaisin. + +-- Mutta Arvid lyö sinua, jos sattuu näkemään. + +-- Ei se lyö. Sehän on sanonut minulle, että hän koettaa minun +seurassani olla kohtelias ja säädyllinen. Ja jos hän hiukan löisikin, +niin eihän tuo sen vaarallisempaa ole. Ottaahan sitä hiukan +selkäänsäkin, kun on toinen silmien edessä ilona. + +-- Kuka toinen? + +-- Onhan vain sellainen nuori ja hento poika, jolla on silmät siniset +ja suu kuin kullannuppu, tuollainen soma nyplykkä, joka viekoittaa ja +huulia kutkuttaa, kun sitä vain katseleekin. Ja sekös on sitten ihan +punaisen näköinen, niin kultusen näköinen, että oikein. + +-- Ole siinä joutavia hölöttämättä, sanoi Brita. Jos sinä minua +tarkoitat tuolla kaikella, niin voin sinulle ilmoittaa, että kaikki +ajatuksesi ovat suotta. + +-- Ei se mitään tee. Kyllä minä usein ennenkin olen kuullut tuollaista +puhetta ja aina olen lopulta huomannut, että ei mies koskaan voi olla +niin perin varma itsestään. + +-- Mutta minä olen tässä asiassa niin perin varma. Minä tiedän niin +ehdottoman varmasti, että minä en koskaan tule sinua rakastamaan. Sen +vuoksi on viisainta, että sinä katoat omille maillesi. + +-- Kyllä minä olen yhtä hyvin täälläkin. Mikäs kiire minulla olisi pois +täältä? Enhän minä ole kenenkään tiellä täällä? + +-- Sinä niin sanot, kun et tiedä kaikkea. + +-- Kyllä minä tiedän, ole sinä vain huoleti. Onhan meidän talon +herralla oma rouvansa, mutta eihän tuo siitä välitä tuon taivaallista. +Jos tuo rouva olisi täällä, niin kyllähän minä silloin kinttuni täältä +pois korjaisin. Sen minä sanoin eilen herralle itselleenkin. + +Britan teki mieli ilmaista tuolle naiselle kaikki ja sanoa, että +hän olikin tuo rouva. Mutta häntä harmitti ottaa tuollainen nainen +uskotukseen ja sen vuoksi hän päätti käyttää keinoa, joka varmasti +tepsisi. + +-- Sittenhän sinun kuitenkin täytyy lähteä pois talosta, sillä minä +olen juuri tullut tänne ilmoittamaan, että rouva tulee taloon. + +-- Minä en oikein usko noihin puheisiin, sillä jos se olisi totta, niin +olisi herra siitä eilen minulle sanonut ajaessaan minut pellolle. Kyllä +minä tänne jään siksi, kunnes tuo rouva portista ajaa sisään. + +-- Sitten lähdet jo tänään, sillä hän tulee tänään iltapäivällä ja me +menemme häntä vastaan. + +Hankku katseli hetkisen Britaa ja näytti miettivän, puhuiko tuo hänelle +totta vai ei. + +-- Kyllä minä haistan, että tämän alle on koira haudattuna. Kuinka sinä +voit tietää, että hän tulee, sinä joka olet tänne tullut palvelukseen? + +-- Minä olen hänen veljensä. + +-- Tuonko rouvan veli? + +-- Niin. + +-- Tietääkö herra siitä? + +-- Ei vielä. Minä tulin tänne salaa, jotta tutkisin, miten sisareni +otetaan vastaan. Ja että hän on minun sisareni, sen huomaat, kun +näet hänet, hän on niin minun näköiseni, että melkein joka pilkku on +samanlainen. + +-- Kyllä sinä koetat nyt minua petkuttaa, sanoi Hankku. Sinun äänesi on +niin epävarma. Sinä et ole tottunut valehtelemaan. + +Brita huomasi, että hän helposti voisi joutua kiinni, ja päätti sen +vuoksi päästä vapaaksi Hankusta. Hän teeskenteli suuttumusta ja sanoi: + +-- Sittenhän näet, kun se hetki tulee. Minä en aio enää tämän kauemmin +jatkaa puhetta sinun kanssasi. + +Brita juoksi tupaan, jossa Arvid ja haavuri olivat. + +-- Nyt on Hankku tullut takaisin! huusi hän. + +-- Onko se nainen oikea iilimato? sanoi Arvid. Annahan kun minä menen +uudestaan näyttämään hänelle, kuinka tästä talosta lähdetään. + +-- Ei, ei, sanoi Brita. Meidän täytyy toisin menetellä. Minä sanoin +hänelle yhtä ja toista, koettaessani saada hänet menemään. Minä +kerroin, että talon rouva tulee tänään iltapäivällä, että minä olen +tuon rouvan veli, että hän on minun näköiseni niinkuin kaksi marjaa +ovat toistensa näköisiä. Nyt ei ole muuta neuvoa kuin että tuo eilinen +tuuma pannaan täytäntöön. Minä panen tytön puvun ylleni ja sitten +tulen tänne. Ja jotta Hankku uskoisi meidän vehkeemme tosiksi, niin me +ratsastamme ensin kaikin kolmisin muka häntä vastaan. Metsässä muutan +sitten naisen puvun ylleni ja tulen taloon. Sinä, Arvid, saat sanoa +kaikille täällä talossa, että rouva on tulossa, jotta ei sitten kukaan +Hankulle ilmaise totuutta. + +Arvid nauroi sydämestään tälle tuumalle. + +-- Tästäpä iloa syntyy, kun me petkutamme koko joukkoa, sanoi hän. +Mutta mistä kummasta me hankimme sopivan puvun? Tuolla aitassa on +kyllä äitivainajan hameita ja muita koreuksia, mutta hän oli sellainen +romuluinen ihminen kuin minäkin, ja sinä olet pieni ja hentoinen. + +-- Kyllä minä tiedän, sanoi haavuri. Tässä minä taas olen tarpeen. +Minähän olen räätälikin. Minä menen aittaan ja kokoan sieltä vaatteita, +joista sitten ompelen sopivan puvun hänelle. + +Brita vilkaisi haavuriin, ja hänen suupielissään nyki niin omituisesti. +Hän oli ymmärtänyt, että haavuri täten tahtoi salata Arvidilta, että +Britalla kyllä oli oma naisen pukunsa matkassaan. + +-- Minä menen heti ilmoittamaan väelle, että talon rouva tulee +iltapäivällä kotiin, sanoi Arvid ja meni tuvasta pihalle. Nythän on +vasta päivä alkanut, ja illaksi he ennättävät siistiä talon. + +Hänen mentyään purskahtivat haavuri ja Brita heleään nauruun. + +-- Jollei hän olisi niin perin yksinkertaisesti kokoonpantu, niin ei +häntä olisi niin helppo pettää, sanoi haavuri. + +-- Minä olen jo saanut kyllikseni tästä housuissa kävelemisestä ja +tahdon jo päästä vähäksi aikaa hameisiin taas, sanoi Brita. + +-- Minä olen halukas näkemään, mitä tuo mies sanoo, kun näkee teidät +naisen puvussa ja huomaa, kuinka te olette sen naisen näköinen, jota +hän rakastaa. + +-- Meillä ei nyt ole aikaa tällaiseen. Mene aittaan, jotta hän luulee +sinun siellä hommailevan minun pukuni kimpussa. Mene sitten edeltäpäin +minun vaatteitteni kanssa, jotta Hankku ei ennätä mitään tarkastaa. Me +tulemme jälestä. + +Haavuri riensi aittaan. Kun Arvid palasi tupaan, sanoi hän: + +-- Minä luulen, että sinä saat oikein juhlallisen vastaanoton. +Isäntärenki komensi heti kaikki rengit rakentamaan suurta kunniaporttia +tuonne kujan suuhun. Ja kohta kai täällä tulee sellainen siivous ja +puhdistus talossa, että ei tiedä, missä saamme enää ollakaan. + +Tuskin hän sen oli sanonut, kun jo joukko piikoja tuli tupaan ja vanha +Leena huusi: + +-- Pois nyt tuvasta, täällä siivotaan! + +Kun Brita ja Arvid olivat tulleet pihalle, niin jo kuului tuvasta +vimmattua lakaisemista ja sinne kannettiin suuria korvollisia vettä, +jotta kaikki, seinät, katot ja permanto pestäisiin puhtaaksi. + +-- Eiköhän tässä olisi ollut jotain muuta keinoa, jolla olisimme tuon +naisen saaneet talosta pois karkoitetuksi? Nyt me käännämme hänen +tähtensä koko talon ylösalaisin. Semmoinen niskasta roikottaminen olisi +varmasti ollut yhtä hyvä temppu. + +-- Eihän se auttanut, sen huomasit eilen, sanoi Brita. Pidetään mekin +kerran oikein hauskaa, kun kerran sen osaamme tehdä. Sittenhän me +kaikin yhdessä saamme oikein makeasti nauraa. Eihän sitä hauskuutta +maailmassa muuten saa kuin itse hankkimalla sitä. + +-- Kyllä sinä olet ihmeellinen otus yhtäkaikki, sanoi Arvid. Sinä +saisit varmaankin kuolleetkin nauramaan. + +-- Sen minäkin uskon, vastasi Brita. Minä olen aivan varma siitä, että +isä- ja äitivainajasi tällä hetkellä todellakin nauravat niin, että +se taivaan penkki, jolla he istuvat, oikein hytkyy. He katselevat +poikaansa ja hänen vaimoaan ja sanovat toisilleen kutkutellen toisiaan: +Katsohan, millaisen oivallisen vaimon meidän poikamme tuo kotiinsa! +Ja minä niiaan heille syvään ja vastaan: Herra lainlukija ja tuomari, +kyllä me koetamme parhaamme mukaan hauskaa pitää Rapalassa. + + * * * * * + +Iltapäivä oli jo käsissä, kun Arvid paras puku yllään ja Brita +hänen rinnallaan ratsastivat kujaa pitkin. Haavuri oli kaikessa +hiljaisuudessa ratsastanut edeltäpäin vieden Britan naisvaatteet +mukanaan. + +He saivat ajaa jokseenkin kauas talosta ennenkuin kohtasivat haavurin, +joka tien vieressä odotteli heitä Britan vaatteet nyyttiin sidottuina +vieressään. + +-- Riisu nyt yltäsi, sanoi Arvid, niin me autamme tässä yhdessä +haavurin kanssa naisen tamineet sinun päällesi. En minä ennen ole +naista pukemassa ollut enkä tiedä, mitenpäin jokainen vaatekappale +päälle puetaan, mutta hyvähän on kaikkeen harjoitella. Heitä vain +kaikki pois yltäsi. + +Britalle tuli hätä käteen. Hän katsoi haavuriin. Tämä ei ollut +ymmärtävinään, nauroi vain hissukseen ja vilkutti silmää. Eihän Brita +siinä maantiellä näiden molempien miesten nähden mitenkään voinut +ruveta itseään riisumaan. + +-- Minä menen tuonne pensaitten taakse, sanoi hän. + +-- Mitä sinä nyt siinä meitä häpeät? sanoi Arvid. + +-- En minä toki miehiä häpeä, vastasi Brita, joka jo oli saavuttanut +mielenmalttinsa, mutta tahdon sinua hämmästyttää oikein tuntuvasti +yksintein. + +Hän pujahti pensaikkoon, ja oksien liikahtelemisesta huomasi, että hän +siellä kiireimmän kautta vaihtoi pukua. + +-- No, miltä alkavat tuntua naisen vehkeet ja tamineet? huusi Arvid. + +-- Eiväthän nämä niinkään kummat ole, vastasi Brita. Siltä se tuntuu +kuin olisi näissä ennenkin liikkunut. + +-- Tarvitaanko apua? sanoi nauraen Arvid. Kyllä minä tulen vyötäröistä +pingottamaan. + +-- Odotahan siellä vain kiltisti, niin kohta saat rouvaasi vyötäisiltä +pidellä, vastasi Brita. + +-- Kun tulet, niin kyllä minä sinua niin likistelen, että olet +huutavassa hukassa, sinä senkin velikulta, joka tässä panet koko +Rapalan ylösalaisin noilla vehkeilläsi, sanoi Arvid. Olenpa utelias +näkemään, millainen naikkonen sieltä pensaan takaa... + +Sanat kuolivat hänen huulillaan, ja hän jäi silmät selällään +tuijottamaan siihen nuoreen naiseen, joka pensaan takaa astui esiin ja +hymyillen häntä lähestyi. Naisen puvussa ja jännityksen aikaansaaman +punan rusottaessa poskilla oli Brita kauniimpi kuin silloin kun Arvid +hänet oli nähnyt Turussa ajaessaan häntä kadulla takaa. + +-- Tässä nyt on sinun rouvasi, sanoi Brita. Enkö olekin aivan sellainen +kuin miksi rouvasi toivoisit? Mutta mitä sinä, mies, siinä seisot +silmät selällään kuin narratulla sammakolla? + +-- Kuka, kuka, taivaan ja helvetin ja kaikkien luonnon voimien nimessä, +kuka sinä olet? + +-- Minä olen sinun palkollisesi ja toverisi Adolf Henrikinpoika, kuten +varsin hyvin tiedät. + +Kalpeana seisoi Arvid Britan edessä, niin kalpeana, että Britan jo +melkein tuli häntä sääli. + +-- Sehän olet sinä, sinä, se sama, änkytti hän. + +-- Niin, minä olen se sama, sanoi Brita. + +Sitten Arvid äkkiä alkoi nauraa ja sanoi: + +-- Hyvä jumala kuitenkin, kuinka minä pelästyin! Minä luulin näkeväni +tyttöni aivan ilmielävänä. Hän on aivan tuon näköinen, aivan pilkusta +pilkkuun. Mutta kun nyt tarkastan sinua lähemmin, niin huomaankin +sentään suuren joukon kaikenlaisia eroavaisuuksia. Hänen kaikki +kasvonviivansa olivat sentään pehmeämmät ja, kuinka sanoisin, +naisellisemmat. + +-- Arvaahan sen, erotus se sentään on aina miehellä ja naisella, sanoi +Brita. Mutta katsokaahan, miten minä itseäni käytän! Katsokaa, pojat, +kelpaako tämä? + +Ja hän alkoi kävellä ja tepastella maantiellä Arvidin ja haavurin +edessä. + +-- No, niin olet aivan kuin nainen, sanoi Arvid. Ei uskoisi sinua +muuksi, kun sinut näin äkkiä näkee. Kyllä se sentään on merkillistä, +kuinka muutamien luonto sopii vaikka mihin. Jos minä panisin hameet +ylleni, niin eipä kukaan minua pimeässäkään naiseksi luulisi, ei +edes sokeakaan. Mutta katsoppas tuota tuossa, kuinka hän kauniisti +itseänsä kuljettaa ja hameen lievettä viskoo jalallaan, kun ympäri +kääntyy. Aivan on kuin nainen, kun hän on tärkeillään ja miestä ruumiin +keikuttamisella ja muulla kaikella ilveellä koettaa puoleensa vetää. +Tulehan tänne ja katso minuun oikein veikeästi, kuten naisilla on +tapana, pane pääsi hiukan kallelleen ja luo minuun hempeä katse! Noin, +ihan noin! Ei, vaikeaksi tässä tulee sinua katsella ja kummalliselta se +ruumiissa yhtäkaikki tuntuu. Mutta mitä me tässä tiellä kukuskelemme +ja keikottelemme, kun meitä kartanossa odotetaan ilolla ja riemulla +juhlaporttien ja kaikenlaisten koristusten kanssa. + +He nousivat hevostensa selkään ja läksivät ajamaan Rapalaan päin, Arvid +ja Brita edellä ja haavuri heidän takanaan. Matkalla kääntyi Arvid +taaksensa katsomaan ja sanoi haavurille: + +-- Mitä sinä siellä takana virskut ja vikiset? Pilaat tässä vielä +meidän hupimme. Koeta vetää se venyvä naamasi hiukan soveliaaseen +järjestykseen, kuten tulee silloin, kun taloon rouvaa tuodaan. + +-- Antakaa minun toki nauraa niin kauan kuin ei taloa vielä näy, sillä +minun sieluni kutiaa niin jumalattomasti, sanoi haavuri. + +-- No, naura sitten, mutta muistakin asettua ajoissa, sillä emmehän me +ole mitään markkinaväkeä, joka tulee ajatus kallellaan ja pää täynnä +kaikenlaista moskaa, vaan meillä täytyy olla aivan kuin tosi mielessä. + +-- Minä ajattelen Hankkua, ja miten hänen naamansa venyy sinne ja +tänne, sanoi haavuri, kun hän tämän meidän joukkomme näkee. + +Arvid vilkaisi sivulta päin Britaan ja pudisti päätään. + +-- Kyllä olisi ollut viisaampaa, että äitisi olisi sinut naiseksi +laittanut eikä olisi sinusta koettanut miestä tekaista, sillä olet sinä +koko lailla enemmän eduksesi tässä muodossa, sen minä sanon. + +-- Ehkä ajattelikin niin, mutta sattuikin aineissa hiukan sekaantumaan, +sanoi Brita. + +-- Elä luule tällä, että minä sinua loukata tai muuten häväistä tahdon, +sanoi Arvid, sillä tiedänhän minä, että sinä menet aivan täydestä +miehestä niin pian kuin sinun kanssasi joutuu oikein tekemisiin, kuten +minä niin hyvästi muistan siitä rökityksestä, minkä minulle annoit, +mutta jos sinulla naisena olisi kaikki se järki, joka sinulla on +miehenä, ja se ei olekaan niin vähäinen, niin, herra kuitenkin varjele, +miten sinä vääntäisit miesten päät nurin. Niin ne menisivät vain että +naksis, ja sitten olisi järki jossain pakoteillä, menisi ulos siitä +reijästä, mistä kiireimmin pääsisi. + +-- Mutta etkö luule, että sillä miehellä, jota minä rakastaisin, olisi +elämä kuin silkkiä vain? sanoi Brita. + +-- Silkkiä ja samettia oikein kultausten kera kuin milläkin suurella +herralla ainakin, sanoi Arvid. + +Näin he matkaa lyhensivät kaikenlaisilla puheluilla. Mutta kun Rapala +alkoi näkyä niemen päässä, niin Arvid sanoi: + +-- Nyt meidän tulee ottaa oikein juhlallinen muoto päällemme ja olla +niinkuin onnelliset ainakin. Kunhan en vain kesken kaikkea alkaisi +nauraa hohottaa. + +-- Ei siitä vaaraa olisi, sanoi haavuri. Onnellisiksi teitä kaikki +silloin luulisivat. + +-- Mutta mitä kansaa siellä kartanolla on niinkuin Juhannuksena +kirkolla? sanoi Arvid. + +-- Totta totisesti, siellä on kansaa kuin kirjavia kissoja, sanoi +haavuri. Onkohan koko Sysmä tullut tänne iloa katsomaan? + +-- Siltä melkein näyttää, sanoi Arvid. Taidamme tässä vielä saada +aikaan sellaisen mellakan, että koko maa siitä puhuu pitkät ajat. + +-- Antaa tulla vain, sanoi Brita. Kyllä minä osaan olla naisena, sen +minä takaan. + +-- Ratsasta sinä edeltä, sanoi Arvid haavurille, kuten tapana on +suurien vieraitten saapuessa, ja ilmoita, että nyt se tulee emäntä +Rapalaan. + +Haavuri ajoi edeltä, ja kun Arvid ja Brita saapuivat pihamaalle, niin +menivät heidän silmänsä aivan selälleen, sillä siellä he näkivät +kaikenlaista väkeä suuren määrän. Siellä oli Sysmän kirkkoherrakin +koko perheensä kanssa, ja siellä oli kaikkien kirkonkylän talojen +herrasväkeä. + +-- Kuka kumma tämän väen tänne on haalinut? huusi Arvid. + +-- Isäntärenki sanan on aamulla varhain lähettänyt kaikille, että +illalla tulee emäntä taloon, sanoi kirkkoherra. Ja kun minä olen kirkon +palvelija, niin läksin tässä katsomaan ja onnea toivottamaan. + +Ja kaikki vieraat tulivat kättelemään ja tervehtimään Britaa ja +Arvidia. Arvid ei osannut sanoa mitään. Hän oli kuin puulla päähän +lyöty. Hänen teki jo mielensä lähteä karkuun kaikkea tätä sekamelskaa, +jonka hän oli saanut aikaan. Mutta Brita oli kuin kotonaan ainakin. Hän +oli jokaiselle ystävällinen ja herttainen. + +-- Mutta miksi me nuorta rouvaa tässä kartanolla pidätämme? sanoi +kirkkoherra. Tuleehan nuoren emännän mennä jo katonkin alle, jotta hän +näkisi millaisessa talossa hän saa asua. + +Brita tarttui Arvidin käteen ja sanoi: + +-- Tule, rakas mieheni, tule näyttämään minulle meidän taloamme +sisältäkin päin! + +Arvid totteli. Hänen päässään ei ollut yhtään ajatusta, kaikki oli +siellä aivan seisahtunut. Ovella kuiskasi Brita Arvidille: + +-- Suutele minua, kuten on tapana, kun nuori vaimo tuodaan taloon. + +-- En minä poikia muiskaile! sanoi Arvid. + +-- Saat tehdä sen nyt ensi kertaa sitten, sanoi Brita. Ja tee se +sukkelaan, jotta ei mitään huomata. + +Arvid otti kömpelösti Britan syliinsä ja suuteli häntä. Silloin hän +katsoi syvälle Britan silmiin ja unohti kokonaan sen, että hänellä +olikin mielestään poika edessään, ja suuteli kiihkeästi häntä toisen +kerran. Sitten hän vetäytyi pois ja punastui aivan tukan rajaa myöten, +aivan kuin pahanteosta kiinni saatu nulikka. + + + + +XIII + + +Tupaan tultua kirkkoherra alkoi kysellä Arvidilta, miten hän näin äkkiä +antoi rouvansa tulla luokseen ja miksi ei hänellä ollut sen suurempaa +saattojoukkoa. Brita sattui kuulemaan tämän kysymyksen ja riensi heti +Arvidille avuksi. + +-- Minulla oli kyllä saattojoukkoa tänne Nikkaroisiin asti, mutta minä +lähetin saattajat kotia ja jatkoin yksinäni matkaani eteenpäin. Ja kun +mieheni tiesi tulostani, niin hän tuli minua vastaan. + +-- Mutta kuitenkin täytyy minun sanoa, jatkoi kirkkoherra, että tämä on +kovin kummallista. Minun nuoruudessani saatettiin aina morsianta taloon +suuren joukon kera, ja olisihan Ekestubbea sillä tavoin saatettava. + +-- Mutta, hyvä herra kirkkoherra! sanoi Brita. Eihän tässä olekaan +kysymyksessä mikään morsiamen tulo. Mehän olemme jo, mieheni ja minä, +vihityt aikoja sitten, jo viisitoista vuotta takaperin. Me olemme +vanhoja aviollisia jo. + +Arvid kuunteli tätä ja sanoi itsekseen: + +-- Kyllä tuo nulikka valehtelee niin, että en ole ennen mokomaa +kuullut. Eivät sille riittäisi paavit eikä piispatkaan. + +-- Me olemme jo tavanneet toisemme ennenkuin mieheni tuli tänne ja +päätimme viettää tämän tänne-tuloni niin hiljaisesti kuin mahdollista. +Eihän muu sovikaan, kun mieheni isä vasta äskettäin on kuollut. + +-- Niin, niin, sehän on totta, ja te olette aivan oikeassa, armollinen +rouva, vastasi kirkkoherra. + +-- Mutta elkää luulko, sanoi Brita, että me täällä aiomme olla +viettämättä tulojuhlaamme aivan itseksemme. Ei, viikon päästä olen +aikonut kutsua kaikki seudun tunnetuimmat asukkaat luokseni pitoihin. + +-- No, nyt se poika jo alkaa mennä liian pitkälle, ajatteli Arvid. Nyt +se jo kutsuu tänne koko pitäjän ilveilemään. + +Hän päätti sen estää ja sanoi: + +-- Kuulehan nyt, elä mene sen pitemmälle, minä varoitan sinua! + +Kirkkoherra loi ankaran katseen Arvidiin ja sanoi: + +-- Sysmässä ovat aina naiset päättäneet pidoista eivätkä miehet. Ja kun +tällainen suloinen rouva, josta te joka päivä saatte kiittää herraa +polvillanne, sellaiset pitää, niin tulen minäkin. Ja minä lupaan +ainakin kaksi päivää edeltäpäin olla syömättä, jotta tekisin kaiken +kunnian niille laitoksille, joilla hän aikoo meitä kestitä. + +Suu ammollaan kuunteli Arvid kirkkoherran puhetta. Hän ei tietänyt, +mitä hän olisi sanonut, sillä nyt meni jo tämä leikinlasku liian +pitkälle. + +-- Te ymmärrätte minun mieheni lauseet aivan väärin, sanoi Brita. Minun +mieheni on niin kauan saanut minua odottaa, että hän nyt tahtoisi +viettää kaiken aikansa minun seurassani. + +-- Ei tuo poika ainakaan taivaaseen pääse, se on niin varmaa kuin varma +on tässä maailmassa, sanoi Arvid itsekseen. Hän valehtelee sellaisella +sujuvuudella, että hiukset nousevat päässä pystyyn sitä kuunnellessa. + +Mutta kauan oli Britan lähettyvillä hyörinyt kaksi vanhaapoikaa, +joista toinen oli Erik Stjernhök ja toinen Aksel Ringius. Molemmilla +oli heillä talot Sysmässä ja molemmat he olivat olleet sodassa ja +sieltä palanneet tavalla tai toisella silvottuina. He nyt veikeinä ja +hymyhuulisina ja silmät kiiluen päässä kieppuivat Britan lähettyvillä +ja koettivat yhtyä puheeseen. + +-- Me emme anna Arvidin sillä tavoin riistää meiltä ainoata hienoa +naisseuraa, mikä meillä voi olla täällä Sysmässä, sanoi Erik. + +-- Ei, ei, sanoi Aksel. Me tulemme usein tänne tästälähin, siitä voit +olla varma! + +-- Tulkaa milloin tahdotte, sanoi Arvid. Samapa se minusta. + +-- Elkää välittäkö mitään hänen puheistaan, sanoi Brita hiljaa +Erikille. Mieheni on hyvin mustasukkainen. Hän oikein puhisee joka +kerta, kun vain joku lähenee minua. + +Arvid oli katsellut, miten kaikki hyörivät Britan ympärillä, ja äkkiä +sai hänessä tavaton raivo vallan. Hän hyppäsi korkealle ilmaan ja huusi: + +-- Ulos joka sorkka minun talostani! Nyt suorinta tietä pellolle tai +näette, kuinka mennään ovesta ilman jalkojakin! + +Kaikki tuvassa-olijat katsoivat ällistyneinä Arvidiin ikäänkuin siihen, +joka äkkiä saa raivokohtauksen. + +-- Nyt tämä leikki saa jo loppua, sillä jos tätä jatkuu vielä vähänkään +aikaa, niin saan hakea järkeni palasia jostain tuolta lantatunkiolta. +Ettekö te näe, ettei hän ole mikään nainen? Oletteko niin perin +hassuja, ettette näe, miten teitä petkutetaan! + +Pelästyneinä pakenivat kaikki pois tuvasta, ja hölmistyen omaa +kiukkuaan seisoi Arvid keskellä tuvan permantoa. Mutta Brita juoksi +ovelle ja huusi pihalla oleville: + +-- Tervetuloa viikon päästä taloon. Elkää säikähtykö, kyllä se menee +ohitse. Minun mieheni on toisinaan raju. + +Brita palasi tupaan, jossa Arvid seisoi keskellä permantoa töllistellen +eteensä. + +-- No, onko mielesi nyt hyvä, kun olet tällaisen mellakan saanut +aikaan? sanoi Brita. + +-- Minä en tiedä, mikä minua vaivaa, sanoi Arvid. Olenko minä hullu, +vai ovatko sitten kaikki muut hulluja? Oletko sinä nainen, vai oletko +sinä mies? + +-- Kai sinä sen yhtä hyvin tiedät kuin minäkin, sanoi Brita. + +-- Minä en tiedä enää, tiedänkö minä mitään. Kyllähän minä tiedän, +että sinä olet mies, mutta kun näen sinut tuossa naisen puvussa ja +niin minun tyttöni näköisenä ja näen noiden kaikkien kieppuvan sinun +ympärilläsi aivan kuin nuolaisemaan menossa, niin silloin minä tunnen +sellaista vimmattua halua heittää heidät kaikki ulos ovesta niin +pitkälle kuin maata ja maan äärtä piisaa. Voi, hyvät ihmiset kuitenkin, +kuinka minun on tuota tyttöäni nyt ikävä! Ei paljoa puutu, etten tässä +istu itkeä köllöttämään kuin kissa maaliskuulla. + +Arvid heittäytyi rahille istumaan ja peitti kasvonsa käsillään. Brita +istui hänen viereensä ja siveli hiljaa hänen tukkaansa. + +-- Ja sitten minä tiedän, etten minä koskaan tuota tyttöä omakseni saa, +sanoi Arvid hiljaa. + +-- Kukapa sen niin varmasti tietää, sanoi Brita ja hymyili. Olethan +sinä ennen ollut siitä aivan varma. + +-- Kuinka hän voisikaan minua rakastaa, kun minä olen tällainen karhu, +joka en osaa pysyä hetkeäkään ihmisten tavalla, vaan riehun aivan kuin +olisin tappelussa joka ikinen päivä. Sano, poika, jos sinä olisit +nainen, voisitko minua rakastaa? Minä tarkoitan, oikea nainen, ei +tuollainen naisen hameissa kulkeva mies. Sinä olet niin viisas, että +sinä voit siihen vastata. Sano, voisitko, jos olisit nainen, minua +rakastaa? + +-- Jos olisin nainen? sanoi Brita. Minä tiedän, mitä silloin tuntisin. +Minusta sinä olisit paras ja oivallisin mies maailmassa, mies +sellainen, jota nainen tahtoisi palvella elämänsä ehtooseen asti. Mutta +minä tahtoisin sinut ensin tehdä hiukan toisenlaiseksi, ei paljoa, +mutta vain hiukan. Sellaisena kuin sinä nyt olet voisit joka päivä +panna onnemme vaaraan. Sinä et osaisi sitä oikealla tavalla hoitaa. Ja +jos minä olisin nainen, niin minä rakastaisin sinua niin paljon, etten +voisi sinua enää hallita. + +-- Olenko minä todellakin sellainen hirviö ja sellainen kummitus, että +minun kanssani ei voisi tulla toimeen? + +-- Näithän, miten äskenkin menettelit. + +-- Niin kyllä, eihän se ollut soveliasta, se sellainen. Mutta minä +menen huomenna jokaisen luo ja selitän, miten täällä oikeastaan asiat +ovat, ja silloin he nauravat kaikelle. + +-- Naurakaamme me heille ensiksi. + +-- Mitä sillä tarkoitat? + +-- Minä olen vielä viikon päivät naisen vaatteissa, ja sitten pidoissa +me ilmaisemme kaikki. Silloin se vasta ilo alkaakin. + +-- Millaiseksihan se maailma muuttuisikaan, jos kaikki olisivat +sellaisia kuin sinä? huudahti Arvid. + +-- Ei se siitä sen kummemmaksi tulisi, vastasi Brita. Iloisia ihmisiä +varten maailma onkin. Ei suinkaan niitä varten, jotka istua kököttävät +nurkassaan ja huokaavat niin, että leuat ovat mennä sijoiltaan. +Onhan sekin paras ajokoira, joka toisinaan omaksi ilokseen koettaa +saada häntänsä suuhunsa. Kaikki, mikä luonnossa on tervettä, leikkii +iloissaan. Miksi emme mekin silloin saisi leikkiä? + +-- Niin, mutta luonnossa on leikin takana aina halu saada toinen +omakseen, vastasi Arvid. + +-- Ehkäpä sinäkin tämän leikin kautta omasi omaksesi saat, sanoi Brita. + +-- Minä huomaan, että minä olen niin tottumaton olemaan iloinen, siksi +minä nitisen ja natisenkin tällä tavoin ensi alussa, enkä oikein tiedä, +miten olla ja elää. Mutta odotahan, kun minäkin totun tähän! Silloin +maailma ja kaikki sen ihmiset saavat nähdä sellaisen olennon, jota ei +mikään suru paina. Ja nyt me tanssimme sen asian alotteeksi. + +Ja Arvid otti Britan syliinsä ja tanssi hänen kanssaan tuvan +permannolla, pyöri kuin hyrrä, joka on kovaan vireeseen pantu ja äkkiä +on heitetty permannolle. + +Vanha Leena, joka kartanolla oli kuullut, miten talon herra oli +raivoissaan ajanut kaikki vieraat pois, kuuli tuvasta rytinää ja kovaa +poljentaa. Hän sanoi toisille palvelijoille, jotka peloissaan seinän +takana kuuntelivat: + +-- Ei siellä voi sen pahempaa olla kuin se suuri sielun vihollinen, ja +kyllä minä aina sitä vastaan uskallan mennä! + +Hän avasi oven ja kiljaisi nähdessään keskellä tupaa tanssivan parin. +Mutta pian oli Arvid siepannut hänetkin kädestä kiinni, ja sitten +sitä mentiin kolmisin piirissä, jotta töminä kuului, ja Leena parkui +kimeästi tuontuostakin. + +Kartanolla sanoi haavuri lähdössä olevalle Hankulle: + +-- Kuuletko, mikä ilo siellä tuvassa käy? Nyt ei sinulla ole enää +mitään virkaa tässä talossa. + +-- En minä tuon suuren roikaleen päälle enää mitään rakenna. Sitä +nuorta poikaa minä ajattelen, sanoi Hankku. + +-- Jos hänet tahdot saada kiinni, niin saat kiiruhtaa, sillä hän on +tästä talosta kadonnut. Hän seurasi niitä, jotka tänne nuoren rouvan +saattoivat. + +-- Minne? + +-- Turkuun. + +-- No, sitten menen minäkin sinne, sanoi Hankku. + +Hän nousi hevosen selkään kimpsuineen ja kampsuineen ja läksi ajamaan +talosta. + + + + +XIV + + +Seuraavana päivänä, kun vanha Leena siivosi tupaa ja Arvid istui oven +kynnyksellä katsellen, miten Brita kartanolla liikkui, puheli tuo vanha +palvelija herralleen: + +-- Kyllä meidän uusi rouvamme on niinkuin taivaan lähettämä, niin +kaunis ja hyvä hän on. Ja iloinen hän on, aivan kuin veljensäkin. + +-- Mikä veljensä? kysyi Arvid. + +-- No, se nuori mies, joka täällä oli. Sehän oli hänen veljensä, sen +huomaa heti, kun heidät molemmat näkee. He ovat molemmat sellaisia +mansikoita, jotka jumala on paratiisin niityltä poiminut ja maahan +pudottanut. Mahtaa se herrastakin tuntua suloiselta, kun on sellaisen +naisen saanut. + +-- En voi sanoa, miltä tuo tuntunee. + +-- Eihän sitä osaa sanoa, kyllä minä ymmärrän. Kun minä olin nuori, +niin enhän minäkään osannut sanoa, millaista se oli, kun olin oikein +iloinen. Ei sitä omaa asiaansa siinä suhteessa niin hyvin ymmärrä kuin +toisen asiaa. Eikä herra kai tiedäkään, että se rouva on perin taitava +kaikissa talouden töissä ja tietää niin tarkoin joka asiasta sanoa, +että oikein on ilo kuulla. Kyllä kaikesta huomaa, että hän on luotu +suuren kartanon rouvaksi. Kun herra vielä makasi tänä aamuna pitkänään +vuoteella, niin oli hän jo ylhäällä ja antoi määräyksiä noiden pitojen +suhteen. Ja niin hän komensi ja määräili kuin mikäkin sotaherra. Kaikki +kävi niin lyhyesti ja selvästi, ettei muuta kuin mene ja tottele. Kyllä +kaikki siten tulee pian ja hyvästi valmiiksi. + +-- Ne ovat ihan joka ikinen hassuja, arveli Arvid. Naisena ne häntä +pitävät, mutta ei minua niin helposti petetä kuin noita toisia. + +Mutta Leenan täytyi jatkaa ihastustaan. + +-- Kyllä rouva on sellainen, että ei ole toista koko maan päällä. +Varmaankin herran autuaasti nukkuneet isä ja äiti nyt iloitsevat, kun +katselevat mikä riemu on täällä Rapalassa. Iloinenhan se herrakin +näyttää olevan. Kyllähän minä ymmärrän, että se ilokin voi tulla kovin +merkillisellä tavalla esiin. Sitä minä väelle eilen selitin, kun ne +niin kovasti ihmettelivät, miten herra riehui eilen. Minä sen kyllä +ymmärsin. Kun minä olin nuori, niin minä muistan, miten kerrankin, kun +olin oikein onnellinen, rupesin itkemään. Ei sitä ihminen osaa olla +aivan tavallinen silloin, kun sydän on oikein iloa täynnä. + +Arvid ei enää kuunnellut, sillä hän katseli Britaa, joka kulki pihamaan +poikki ja meni talliin. + +-- Kyllä tuo poika on luotu vaikka miksi, muuta minä en voi sanoa. +Nytkin hänellä on sellainen jalannousu ja käynti, että minäkin uskoisin +jo hänet naiseksi. Minäpäs menen ja otan selon siitä. + +Samassa hän näki, miten Brita antoi aika tillikan tallin ovella +laiskottelevalle renkipojalle. + +Arvid oli noussut, mutta istui taas. + +-- Tuossa se mies jo taas tuli näkyviin. Ei nainen noin taitavasti osaa +lyödä toista korvalle, ei vaikka kuinka opettelisi. + +Hän seurasi katseillaan Britaa, joka seisoi tallin lähellä ja katsoi +katolle, jossa harakka nauroi. Brita otti maasta kiven ja heitti sillä +niin taitavasti harakkaan, että se pudota kupsahti katolta alas. + +-- Ja kun katselee, miten hän kiveä heittää, niin tuntee hänet siitäkin +mieheksi, arveli Arvid. Nainen ei koskaan osaa heittää kiveä. Jos hän +yrittää, niin menee kivi aina jonnekin muualle, mutta ei maaliin. Se +naisen käsivarsi taitaa olla pantu olkapäähän kiinni toisella tavalla +kuin miehen. + +Arvid nousi kuitenkin ja asteli Britan luo. + +-- Se oli hiivatin hyvästi heitetty, sanoi hän. Minä en osaisi niin +hyvin. Kuule, ne ovat kaikki aivan varmoja siitä, että sinä olet +nainen. Eikö se ole hassua? + +-- Etkö sinäkin jo ole alkanut sitä epäillä? sanoi Brita nauraen. + +-- Enhän toki. En minä niin hassu kuitenkaan ole. Kyllähän minä osaan +naisen ja miehen erottaa toisistaan. Ei siinä ruumista tarvitse +tarkastaa, kyllä sen huomaa yhdestä ja toisesta muustakin. Oikein +tuntuu turvalliselta, kun huomaa olevansa viisain koko tässä joukossa. +Eipä se sellainen ilo ole usein minulle sattunut. + +Arvid seisoi hajareisin ja syljeskeli eteensä. + +-- Elähän siinä syljeskele, se näyttää niin perin rumalta, sanoi Brita. + +-- Mitä? Eikö se sinun mielestäsi ole se varmin miehen tuntomerkki? +Eihän ole suomalainenkaan se, joka ei sitä tee. + +-- Mutta muista, että minä olen täällä sinun rouvasi ja se pakottaa +sinua olemaan hiukan sen mukaan. + +-- Mutta kun se kokoontuu suuhun, niin minne minä sen panen? + +-- Puhu enemmän, niin ei se ennätä kokoontua. + +-- Sinulla on vastaus kaikkeen. Voinhan minä sinun mieliksesi yrittää +parastani. Elä luule, etten minä osaa olla oikein hienostikin, kun vain +oikein tahdon. + +-- Miksi et sitten aina tahdo? + +-- Sehän on aivan suotta se sellainen homma. Eihän täällä kuitenkaan +ole kukaan sitä katsomassa. + +-- Olenhan minä. + +-- Niin, no sinä. Se ei nyt ole niinkään vaarallista. Sinä olet ottanut +kaikenlaisia turhia temppuja itsellesi sen jälkeen, kun hameet sait. + +-- Ja sinä tahdot kaikin mokomin näyttää, että sinä olet sysmäläinen. + +-- Mitä sinä sillä tarkoitat? + +-- Oletko sinä koskaan kuullut, miten sysmäläinen luotiin maailmaan? + +-- Eiköhän tuota värkätty samalla tapaa kuin kaikkia muitakin. + +-- Ei sentään. Hän on aivan erikoinen olento, joka sattuman kautta tuli +sellaiseksi kuin hän on. + +-- Sinulla taitaa olla juttu siihenkin? + +-- Niin onkin. + +-- Kerro se sitten. Sinulla näyttää olevan sellainen erikoinen halu +sitä kertoa. Eiköhän vain se ole keino, jolla saisit minua haukkua, +panemalla kaikki pahat sanasi toisten laskuun. Kyllä minä jo alan +tuntea, millainen koiranleuka sinä olet. Annahan tulla tuon juttusi, en +minä säikähdä, vaikka mitä sanoisit. + +-- Jumalalla on taivaassaan suuressa aitassaan kaksi puolettoman suurta +hinkaloa, oikein lukollista. Niissä on toisessa ruumiita ja toisessa +järki. Siellä jumala istuskelee ja laittelee yhteen ruumiita ja järkeä. +Kerran hän oli ottanut tuollaisen vaaleatukkaisen ja rotevan miehenalun +esiin. Hän aikoi siitä tehdä jotain oikein merkillistä. Kun hän juuri +oli saanut ruumiin käsiinsä, niin kuuli hän maan päältä tavatonta +elämää ja rymäkkää. Siellä olivat ihmiset tapansa mukaan joutuneet +riitaan. Jumala suuttui ja läksi rankaisemaan lapsiaan. Tuo mies jäi +yksinään sinne aittaan, ja kun jumala oli jättänyt oven auki, niin +meni hän kurkistamaan ulos. Hän kaiveli kädellään reijän pilviin ja +sattui katsomaan alas. Siellä hän näki seudun, jossa oli paljon vettä +ja paljon metsiä. Kuinka ollakaan, niin tipahti mies tuosta reijästä +alas. Kun hän oli jäänyt keskeneräiseksi, niin ei hän loukannutkaan +itseään. Hän vain tulla tupsahti alas. Sinne hän jäi järven rannalle +asumaan ja oli onnellinen ja tyytyväinen, eikä hän huomannutkaan pyytää +jumalalta ymmärrystä itselleen. Se oli sysmäläinen. Mutta kun hän +siten jäi osattomaksi, niin kuuluu hänellä olevan jo maan päällä oma +paratiisinsa. Ja sanotaankin, että sysmäläisen kanssa nainen on aina +onnellinen, sillä sen kanssa, joka on tyhmä, on nainen aina onnellinen. + +-- Ähä, sanoi Arvid nauraen. Enkös minä sitä arvannut. Sinä olit siinä +loppupuolella jo sanomaisillasi jotain hyvääkin sysmäläisestä. Mutta +etpäs voinut olla kaiken lopuksi antamatta pientä peräletkausta. +Kun sinua kuuntelee, niin kyllä huomaa, että sinä et ainakaan ole +sysmäläinen, niin sinulla on ymmärrystä, että se oikein suhisee +korvissa, kun sinua kuuntelee. Onkohan jumala sinut lähettänyt tuomaan +minulle sitä järjenmurua, joka unohtui sinne taivaan hinkaloon? Ainakin +se siltä tuntuu. + +-- Kukapa sen tietää, mitä minä sinulle vielä tuon, kun aikaa kuluu, +sanoi Brita. + +-- Kovasti sinä vain panet ihmisen mielen läiskähtelemään sinne ja +tänne. Minä luulen melkein että sinä olet ylimääräisesti ollut siellä +taivaan hinkalolla varkaissa ja olet ottanut enemmän ymmärrystä, kuin +mitä yhdelle ihmiselle tavallisesti annetaan. + +Brita nauroi ja juoksi pois askareihinsa. + + + + +XV + + +Seuraavana päivänä haavuri näki Erikin ja Akselin lähestyvän taloa, +kukka oli kummallakin napinreijässä leuan alla, ja niin olivat miehet +piukeita, että olisi luullut heidän olevan vihille menossa. Hän juoksi +heti viemään tätä ilosanomaa Arvidille. + +-- Ne molemmat vanhat herrat ovat tänne tulossa, tuolla astelevat +rannasta päin taloon, ovat varmaankin soudattaneet itsensä tänne +niemeen. + +-- Mitä kummaa ne nyt taas tänne tulevat? huudahti Arvid. + +-- Sitä talon rouvaahan ne tulevat höynäämään. + +-- No, kylläpä sitten ymmärrys näyttää kokonaan olevan kadonnut +Sysmästä, kun he niin erehtyvät tuosta naisen vaatteissa liikkuvasta +pojasta, että kiertelevät taloa kuin koirat maaliskuussa. Luulisi +oikean miehen haistavan, missä nainen on. + +Arvid meni pihalle vastaan ottamaan vieraitaan, jotka heleä puna +kuihtuneilla poskillaan, äänessä nuorekas kilahdus ja ruumis +sätkähdellen teeskenneltyä nuoruutta lähestyivät pihamaata. +Katsellessaan heitä Arvid oli sielussaan huvitettu. Hän huomasi, miten +naurettavia nämä miehet olisivat olleet siinäkin tapauksessa, että tuo +talon nuori emäntä todellakin olisi ollut nainen. Hänen mielestään +olivat nuo ukot niin perin naismaisia halussaan keikailla. Ja hän +tahtoi oikein runsaasti heitä kurittaa. Hän alkoi heidän kanssaan +puhelun kaikista maailman asioista ja häntä huvitti suuresti nähdä, +miten nämä miehet tulivat yhä levottomammiksi ja kärsimättömämmiksi. +Lopulta Erik kysyi: + +-- Kai talon rouva on kotona? + +-- Kotona hän on talon askareissa, sanoi Arvid. Minä menen hänet +noutamaan. + +Arvid tuli Britan luo, joka paraillaan puheli haavurin kanssa. + +-- Siellä ne vanhat haaskat, jotka sinua niin silmittömästi ihailevat, +ovat tuvassa, sanoi hän. Tule heidän luokseen, jotta saat pitää heitä +pilkkanasi. + +-- Mene edeltäpäin, sanoi Brita. Minä järjestän päähinettäni hiukan, +jotta eivät huomaa minun lyhyttä tukkaani. + +-- Kyllä minä sitten pian lähden seurastanne pois, jotta saatte oikein +rauhassa pitää peliänne, sanoi Arvid mennessään. + +Britan koetellessa sovitella tukkaansa kauniiksi kiharoiksi sanoi +haavuri hänelle: + +-- Minun järkeni tuppaa toisinaan teidän suhteenne menemään +saranoiltaan ja jäämään lonkalleen. Minun täytyy teiltä kysyä, miksi +te tätä leikkiä oikeastaan vielä jatkatte? Ettekö mielestänne ole +jo päässyt kylliksi selville miehestänne? Hänhän on niin rakastunut +teihin, että sitä kuunnellessa silmät jäävät päässäni pystyyn. + +-- Sinä erehdyt, sanoi Brita. Ei hän minua rakasta. Tuota tyttöä hän +rakastaa. + +-- Eikö se ole sama asia, kun tekin olette sama ihminen. + +-- Ei sentään. Minä jatkan tätä leikkiä siksi, kunnes mieheni rakastuu +minuun. + +-- Vai niin. Ja siihen te aiotte noita kahta vanhaa matoa käyttää +syöttinä. Mutta siitä asiasta ei tulekaan mitään, sillä miehenne on +aivan varmasti vakautunut siitä, että te olette mies. + +-- Mutta kun hän saa tietää, että hän onkin erehtynyt? + +-- Voi, poika parkaa, silloin hänen päänsä menee niin sekaisin, että +sitä ei taida enää millään saada entisille nastoilleen takaisin. + +-- Silloin vasta, kun hän minun tähteni on unohtanut tuon toisen, +silloin voin hänestä olla aivan varma. + +-- Jos jokainen hommaisi noin paljon saadakseen toisen rakastumaan +itseensä, niin eihän tässä maailmassa enää jouduttaisi mitään muuta +tekemäänkään. Kyllä sen huomaa, että te naiset olette todellakin +käärmeen sukua. Niin te kiemurtelette ja kääntelette, ettei tiedä enää, +millä keinoin teidät kiinni saisi. + +-- Kyllä minä keinon tiedän. Käärmeen saa kiinni, kun ottaa sen pään +käsiensä väliin. Ja kun kerran mieheni ottaa minun pääni käsiensä +väliin, niin silloin minä olen voitettu. + +-- Mutta en minä sittenkään vielä ole oikein selvillä siitä, miksi te +häntä tahdotte näin kovasti piinata. + +-- Minä tahdon, että hän pitäisi minusta ensiksi ihmisenä ja sitten +vasta naisena. + +-- Vai ensin ihmisenä? Kunhan itse ensin olisitte ihmisiksi. Mutta tämä +tällainen menettelynne on jo suorastaan eläinrääkkäystä. + +-- Olkoon vain, mutta kyllä hän on niin vahva, että häntä huoleti voi +hiukan rääkätäkin. Niin, häntä ja noita toisia. Tiedätkö, minä olen nyt +niin iloisella tuulella, etten tahdo maassa pysyä. + +-- Lentäkää sitten, silloinhan saan nähdä, millainen se kanahaukka on. + +-- Tule sinäkin joukkoon, niin koppaan minä sinutkin yksintein. + +-- No, no, siivolla, siivolla. Minulle ei ole annettu muuta kuin järjen +kipinä, ja sitä minä varjelen visusti. + +-- Koeta sitten saada täällä ollessasi päähäsi, että nainen on valmis +mihin tahansa sen miehen puolesta, jota hän rakastaa, mutta hän tahtoo +myöskin, että mies sitä ennen olisi sellainen, ettei naisen tarvitse +nimittää itseään hänen edessään luomakunnan kruunuksi. + +Brita meni tupaan, jossa molemmat vanhat herrat jo häntä kiihkeästi +odottelivat. He riensivät heti häntä vastaan sellaisella ilolla, että +Britaa nauratti ja Arvidia suututti. Hän ei itsekään tietänyt, miksi +hän oikeastaan oli suuttunut, mutta häntä harmitti se ystävällisyys, +jolla Brita kohteli noita molempia miehiä, oli heille ystävällinen +ja herttainen. Ja Arvidin mielestä hän oli niille herttaisempi kuin +hänelle. Ja hänessä heräsi vimmainen halu halventaa näiden molempien +miesten ansioita tuon naiseksi puetun pojan edessä. + +-- Kuulehan, Erik! sanoi hän. Sinä et ole vielä minulle kertonutkaan, +miten sinun terveytesi laita oikeastaan on. + +-- Kuinka niin? sanoi Erik vihaisesti. Mitä minun terveyteni muihin +kuuluu kuin minuun? Minä olen terve, aivan terve, enkä ole sairas +koskaan ollutkaan. + +-- Elä nyt puhu joutavia, sanoi Arvid. Sinähän pääsit sodasta pois +siksi, että sinä olit kokonaan rikki ammuttu. + +-- Se ei ole totta. Minulla oli haavoja, mutta minä en suinkaan ollut +"rikki ammuttu". + +-- Mutta niin asiapapereissa on, minä tiedän sen, intti Arvid. + +-- Mistä sinä sen tiedät? + +-- Minähän itse olen sen paperin kirjoittanut siellä Saksanmaalla. +Sinulla ei silloin ollut mitään muuta ehjää paikkaa kuin pääsi. + +-- Ole vaiti, sähisi Erik. Ei sellaisista asioista puhuta naisten +kuullen. + +-- Miksei? sanoi Brita. Sehän on miehen kunnia, että hänellä on niin +monta haavaa kuin mahdollista. + +-- Tarkoitatteko te todellakin täyttä totta? sanoi Erik aivan sulaen +ihastuksesta. + +-- Minä en mitään niin hartaasti ole toivonut kuin saada hoidella +haavoittunutta sankaria, vastasi Brita. + +-- Jos niin on asian laita, niin pitäisi minun saada olla täällä, sanoi +Aksel. Minulla on vielä monta parantumatonta haavaa. + +-- Niin, mutta missä sinulla ne ovat, huusi Arvid. Minä muistan varsin +hyvin, kuinka sinä lähdit Saksasta pois etkä osannut istua. Sielläpäin +ne sinun haavasi ovat. + +-- Tämä on loukkaavaa! huusi Aksel ja nousi kiivaana ylös. + +-- Elkää kiivastuko, sanoi Brita. Haava on aina miehelle kunniaksi, +olkoon se missä paikassa tahansa. Mutta nyt minä kiellän tästä asiasta +enää sen enempää puhumasta. + +Britan oli vaikea hillitä nauruaan nähdessään, miten kiukkuisena Arvid +katsoi häneen, kun ei saanutkaan häväistä toisia sillä tavalla kuin hän +oli aikonut. + +Brita alkoi kysellä kaikenlaista molempien herrojen maatiloista, ja +vilkkaasti selittivät molemmat kartanoittensa ihmeellisiä etuja. + +-- Kuinka teidän kartanonne ovat joutuneet niin lähelle kirkkoa? Eikö +muualla ole laveammat maat? kysyi Brita. + +-- Sinnehän ne ovat jääneet, minne paholainen heidän esi-isänsä on +heittänyt, sanoi Arvid, joka taas sai mielestään sopivan tilaisuuden, +iskeäkseen noihin molempiin vanhoihin herroihin. + +-- Mitä sinä sillä tarkoitat? sanoi nauraen Brita, joka erinomaisen +hyvin arvasi Arvidin mielenlaadun. + +-- Sehän on vain eräs vanha tarina, jota hän tarkoittaa, sanoi Aksel. + +-- Kerrohan se, sanoi Brita. + +-- Ei sitä kannata kertoa, sanoi Erik. Mutta Arvid oli päättänyt kertoa +jutun ja hän tekikin sen. + +-- Siihen aikaan, kun paholainen tässä maailmassa kulki ja omiansa +korjaili haltuunsa, niin ajoi hän kerran kotiansa kohti reellä, missä +oli aatelisia, jotka aina ovat olleet niitä syntisimpiä. Hän antoi +hornan hevosten mennä huimaa vauhtia eteenpäin, sillä matka oli pitkä +paholaisen asuntomaille. Kun hän tuli Sysmän kohdalle, niin kaatui reki +kirkon nurkkaan töytätessään ja kaikki sen sisällä olevat aateliset +lensivät pitkin pitäjää. Sen vuoksi niitä onkin tässä pitäjässä enemmän +kuin missään muualla. + +-- Sinä unohdit erään asian, sanoi Erik, joka vuorostaan tahtoi iskeä +takaisin Arvidiin. Paholaisella oli oma poikansa renkipoikana, joka +seisoi reen kannaksilla. Sekin keikahti maahan, kimmosi siitä yhtenä +pyöränä, lensi Majuveden poikki ja putosi vasta sille kohtaa, jota +nytkin vielä Pyöriäksi nimitetään. Mutta paholainen käänsi kiireimmän +kautta rekensä taas oikeinpäin ja alkoi ajaa Päijännettä kohti, +päästäkseen suorinta tietä Tukholmaan, jossa aina on ollut runsaimmin +syntisiä herroja. Poika kun näki isänsä ajavan ilman halki, juoksi +huimaa vauhtia jälessä ja pääsi maata myöten niemeen asti. Siinä se +pitkän aikaa huuteli isäänsä ja polki hädissään maata, jotta se aivan +pehmisi ja muuttui rapakoksi. Mutta paholainen ei muistanutkaan omaa +poikaansa, vaan kiisi eteenpäin hakemaan uutta vartaan täytettä. Ja +niin jäi poika asumaan sille paikalle. Ja sitä paikkaa sanotaan vielä +tänäkin päivänä Rapalaksi. Ja siksi sen suvun miehillä onkin sellainen +paha sisu kuin paholaisen jälkeisellä ainakin. + +Arvid oli noussut ja puhisi kiukuissaan. Hänen teki jo mieli lyödä, +mutta hän häpesi sitä. Hän pui hetkisen nyrkkiä ja meni tiehensä +tuvasta. + +-- Teidän miehenne taitaa olla kovasti mustasukkainen? sanoi Erik. + +-- Eikö hänellä sitten olisi siihen hiukan syytäkin? sanoi Brita ja loi +hempeän katseen Erikiin. + +-- Jaa, mitenkä? + +-- Minä tarkoitan, että eikö hän juuri teidän molempien tänne-tulon +kautta ole saanut syytä sellaiseen? + +-- Jos minä vain uskaltaisin toivoa, että armollinen rouva meidän +tulomme siten käsittäisi. + +Samassa aukeni ovi ja Arvid pisti päänsä sisään. + +-- Kuule, Erik, sinä joka niin hyvin olet tuntevinasi minun sukuperäni, +sanoi hän kiukkuisella äänellä, tiedät kai myöskin, että se nuori +paholainen oli sama, joka rakensi sinne Liikolan lahden perukkaan +sen ihmeellisen luolan, missä äitisi tarinan mukaan sattumalta +sinut synnytti. Siksihän koko pitäjä sanookin sinua siksi "vanhaksi +Erikiksi". Ja sinä tiedät varsin hyvin, ketä sillä tarkoitetaan. Minä +olen edes jälkeläinen, mutta sinä olet se itse. Oletko nyt tyytyväinen? + +Ja ovi paukahti kiinni. + +Erik ja Aksel katsoivat noloina toisiinsa, mutta Brita nauroi, nauroi +niin sydämestään, että tupa helisi. + +-- Hän oli todella verraton, sai hän vihdoin sanotuksi naurun keskellä. +Vai se on teidän nimenne? Suottako te onnuttekin hiukan toista +jalkaanne. Taitaa olla sukuperintöä. + +-- Jos tekin tässä alatte tehdä minusta pilkkaa, niin menen tieheni, +sanoi Erik ja nousi majesteetillisena paikaltaan. + +-- Ei, en minä pilkkaa tee, vakuutti Brita. Minähän olen niin iloinen +siitä, että täällä käy ihmisiä minua tapaamassa ja minua ilahduttamassa. + +-- Jos ilahduttaminen tulee kysymykseen, niin kyllä me olemme valmiita +parhaan kykymme mukaan sitä teille hankkimaan, vakuutti Aksel ja +siirtyi hiukan lähemmäksi Britaa. + +-- Kyllä se on suorastaan synti, että noin kaunis nainen on tullut +vaimoksi sellaiselle miehelle kuin Arvid on, sanoi Erik. Eihän hänellä +ole muuta kuin raakuuksia suussaan, ja millainen hän on päänuppinsa +puolesta, sen me kaikin varsin hyvin tiedämme. + +Näin jatkui keskustelua, jota Brita yhä vain kiihotti. Hän käytti +kaikki naiselliset mielistelykeinot ja rohkaisi heitä heidän +valloittamisyrityksissään. + +Mutta kartanolla kuljeskeli Arvid ja puheli itsekseen. + +-- Minä olen ihan pähkähullu! sanoi hän. Tässä minä kuljeksin ja olen +kade kahdelle vanhalle miehelle, joita vedetään nenästä. Ikäänkuin +minun tekisi itse mieleni siihen joukkoon. Minä en tiedä, mikä minua +vaivaa oikeastaan. Olisipa nyt tuo poika täällä, niin kyselisin +häneltä. Mutta enhän minä häneltä voi mitään kysyä tässä asiassa. Minä +olen suuri narri, kun olen kade siitä, että hän puhelee toisten kanssa. +Jos hän olisi minun vaimoni, mutta hänhän on vai minun ystäväni. Niin, +ystävä hän on ollut minulle toden totta, sellainen, että moista saa +hakea kautta koko Suomen maan, niin no, ei sellaista muistakaan maista +löytäisi. Tässä minä istun ja ajattelen. Oikein naurattaa, kun muistan, +miten minä vielä lyhyt aika sitten olin sellainen, että saatoin istua +paikallani ajattelematta kerrassaan mitään. Hän tahtoo pitää hauskaa +tuolla sisällä. Täytyyhän minun jollain tavalla hänelle palkita kaikki +se, mitä hän on minulle tehnyt, ja auttaa häntä siinä, mikä hänelle +hupia tuottaa. Sen minä teen, niin totta kuin tässä olen. Minä menen ja +lisään tätä hullutusta niin, että siitä vasta oikein kova sekamelska +syntyy. Hän hiipi tupaa kohden ja avasi oven hiljaa. Kukaan ei häntä +huomannut, kun hän kurkisti sisään. + +Suu ammollaan katseli Arvid sitä, mitä hän näki. Ikkunan luona istui +Brita ja hänen kummallakin puolellaan herra, ja nämä pitelivät hellästi +hänen käsistään kiinni ja kuiskailivat hänelle rakkaita sanoja. + +-- No, mutta...! oli ainoa, minkä Arvid hämmästyksessään sai sanotuksi. + +Ryhmä ikkunan luona singahti erilleen, ja kiljaisten pakeni Brita +huoneesta. + +-- Minne hemmettiin sinä nyt karkaat? huusi Arvid hänelle. Ei tässä ole +hätäpäiviäkään. + +Brita ei vastannut mitään, vaan katosi. + +-- Sinun, Arvid ei tarvitse häntä tilille vaatia, sanoi Erik, joka +yhdessä Akselin kanssa oli noussut seisaalleen. Kaikesta siitä, mitä on +tapahtunut, olemme me kaksi valmiita antamaan sinulle täyden hyvityksen. + +-- Minkä hyvityksen? sanoi Arvid. + +-- Me olemme valmiit taistelemaan sinun kanssasi, jos niin tahdot. + +-- Elkää siinä höpiskö joutavia, sanoi Arvid. Ette te ole minulle +velkaa mitään omista huvituksistanne. + +-- Sinä otat tällaisen asian näin leväperäisesti? huusi Aksel. Etkö +sinä, mies, sitten ymmärrä, mistä tässä on kysymys? + +-- Kyllä minä sen verran ymmärrän, vastasi Arvid. Te olette täällä +höynäilemässä minun rouvaani. + +-- Ja sinä sallit sen noin vain tapahtua? + +-- Minkäs minä sille mahdan, jos teidän mielenne tekee ja hän sen +sallii. + +Erik ja Aksel katsoivat pitkään toisiinsa. + +-- Elkää siinä seisoko kuin mitkäkin puukuvat paikallenne naulattuina, +sanoi Arvid. Luuletteko te, että minä aion tässä melun nostaa, vai +luuletteko, etten minä tiedä, mitä sanon? + +-- Kai sinä tiedät, mitä sinä sanot, vastasi Erik. Mutta että sinä niin +sanot, se meitä kovasti kummastuttaa. Salli minun nyt kysyä sinulta +suoraan ja vilpittömästi: Rakastatko sinä tuota vaimonpuolta? + +-- En rakasta. Hulluhan minä olisin, jos sen tekisin. + +-- Miksi kaikkien niiden ja niiden nimessä sinä sitten hänet olet tänne +haalinut? + +-- Kun hän tuli jälestäni. + +-- Tämä on yhä kummallisempaa ja merkillisempää, sanoi Erik. Sinä et +aio siis häntä vaimonasi pitää? + +-- Enhän minä häntä toki vaimonani pidä. Niin hassu minä en ole. + +-- Sinä aiot siis hänestä luopua? + +-- Sen minä teen vaikka heti, jos te niin haluatte. + +-- Jos me haluamme? Tietysti me haluamme. + +-- Ja kummalle meistä sinä hänet annat? kysyi Aksel. + +-- Sille, joka hänet saa, tietysti. + +-- Sinä annat siis meille täyden oikeuden koettaa valloittaa hänet +omaksemme? + +-- Piirittäkää, piirittäkää niin paljon kuin vain tahdotte. Ei tämä +poika vastaan pane. Minä neuvon keinojakin, jos siksi tulee. + +-- Kuule, Arvid, sanoi Erik. Salli minun vanhempana miehenä ja isäsi +ystävänä kysyä, oletko sinä hullu. + +-- Olen kai minä ennen ollut hiukan päästä väärässä, mutta sitten on se +luiskahtanut taas paikoilleen. + +-- Sinä et ilveile meidän kanssamme? + +-- Enhän toki. + +-- Sinä olet siis todellakin sellainen kummallinen mies, että päästät +tuollaisen vaimon luotasi pois? + +-- Tuollaisen vaimonko? Niin, sellaisen vaimon kuin hän on päästän minä +kyllä luotani pois. + +-- Minä en tiedä, miten minä sinua kiittäisin, sanoi Erik ja pudisti +Arvidin kättä. Sinä olet todellakin jalo, vaikka kovin merkillinen +ihminen. + +-- Anna minun syleillä sinua, sanoi Aksel ja sulki Arvidin syliinsä. + +-- Kun minä tänne tulin, niin en todellakaan olisi uskonut kaiken näin +päättyvän, sanoi Erik ja hän hypähteli ontuvalla jalallaan kepeästi +permannolla. + +-- Elä siinä loiki suotta, sanoi Aksel, voit vielä taittaa niskasi, +sinä vanha koni. + +-- Kuule, elä sinä tule minulle neuvoja antamaan, miten minä olen, +sanoi Erik. Ehjempi minä olen kuitenkin kuin sinä, jonka kaikki +paikatkaan eivät vielä ole parantuneet. + +-- Mutta minua hän juuri lupasikin hoitaa, sanoi Aksel. + +-- Sellaiset lupaukset eivät merkitse yhtään mitään, sanoi Erik. + +-- Sinä kai luulet saavasi hänet? + +-- No, ainakin yhtä hyvin kuin sinäkin. + +-- Hiljaa, herrat, hiljaa, sanoi Arvid. Te saatte kaikessa sovussa +mielistellä häntä. Se, joka hänet saa puolelleen, saa hänet pitää. Ja +nyt minä menen ja kutsun vaimoni tänne. Minä aion itse olla läsnä ja +katsella, miten te kumpikin naista mielistelette. Minä, katsokaahan, +tahdon oppia sen keinon, jotta tarpeen tullen osaan. + +-- Tahdotko sinä, että me sinun läsnäollessasi alamme? + +-- Sen huvin ja opetuksen olette toki velvolliset minulle antamaan, kun +minä olen ollut näin kovasti suopea. + +-- Mutta se tuntuu niin perin kummalliselta. Minä en tiedä, kuinka sitä +osaa sellaista, kun aviomies on läsnä, sanoi Erik. Mitä iloa siitä +omenienkaan varkaudesta on, jos isäntä vieressä katselee? + +-- Koettakaa, koettakaa, sanoi Arvid ja meni tuvasta. + +Pihalla tapasi hän Britan ja sanoi hänelle: + +-- Mennäänhän nyt yhdessä tupaan, niin siellä alkaa sellainen leikki, +että sinulle riittää siitä nauramista vielä kuolinhetkelläsikin. Minä +olen noille kahdelle hullulle antanut luvan mielistellä sinua niin +paljon kuin tahtovat. Olisitpa nähnyt heidän naamojaan, kun minä heille +tämän asian ilmoitin. He olivat aivan kuin sekaisin päästään ja he +töllistelivät minuun kuin minä olisin ollut hullu eivätkä he. Kyllä +täytyy olla jokseenkin tyhmä, ennenkuin voi uskoa sinut naiseksi. +Näkeehän sen heti kaikesta, että sinä olet mies. Minä en koskaan siten +erehtyisi. + +-- Odotahan, sinä sysmäläinen, ajatteli Brita, kun sinä kerran huomaat, +kuka tässä on ollut oikeassa, kuka väärässä! + +Brita katsoi hymyillen Arvidiin. + +-- Sinulla on niin perhanan kauniit silmät ja sinä katsot niillä niin +sanomattoman veitikkamaisesti, sanoi Arvid, että melkein toivoisi sinun +olevan naisen. + +-- Mitä sinä sanoisit, jos minä olisinkin nainen? sanoi Brita ja juoksi +tupaan. + +Arvid seisoi pihalla ja töllisteli Britan jälkeen. + +-- Jos minä olisinkin nainen, mutisi hän. Mitä hän sillä tarkoittaa? +Aikooko hän saada minutkin yhteen vyyhteen noiden tuolla sisällä +olevien vanhojen koirien kanssa. Mutta siinä hän erehtyi. Ja sen +minä sanon, että sellainen peli minun kanssani olisi jo kerrassaan +sikamaista. + +-- Elä mene, poika, sai Arvid vihdoin suustansa. Elä mene! Pakinoidaan +ensin hiukan tästä asiasta. Mitä sinä oikeastaan tarkoitit tuolla +lauseellasi? + +Mutta Brita oli jo ennättänyt tupaan, jossa molemmat vanhat herrat +ottivat hänet suurella ihastuksella vastaan. + +Arvid meni jälestä tupaan. + +-- Tulehan tänne hiukan, minulla olisi sinulle asiaa, sanoi hän +viitaten Britalle. + +-- Elkää päästäkö minua, hän tahtoo riidellä minun kanssani, sanoi +Brita hiljaa Erikille. + +-- Emme me nyt häntä päästä, kun hän kerran on tullut ja me olemme +sinun kanssasi jo keskustelleet asiasta, sanoi Erik. + +Sanaakaan sanomatta istahti Arvid penkille tuvan toiselle puolelle. + +-- Alkakaa nyt se ilveilynne, sanoi hän. Minä katselen, miten siinä +suoriudutte. + +-- Mitä hän tarkoittaa? sanoi Brita. + +-- Sitä asiaa ei ole helppo selittää, sanoi Erik. Mutta täytyyhän +teidän tietää, mistä tässä on kysymys. Parasta on siis, että alamme +alusta. Kuten tiedätte, ei miehenne teistä välitä. + +-- Onko hän sen sanonut? kysyi Brita. + +-- On, hän on sen sanonut, vakuuttivat molemmat herrat. + +-- Minun mieheni puhuu aina totta, sanoi Brita. Hän ei siis minusta +välitä. + +-- Hän on antanut meille täyden oikeuden valloittaa teidät omaksemme. + +-- Molempienko omaksi? sanoi Brita nauraen. + +-- Ei, ei, vaan se, joka teidät valloittaa, saa teidät pitääkin, sanoi +Aksel. + +-- Ja hän on sellaiseen antanut luvan? sanoi Brita. + +-- On. Ja me olemme sen päälle lyöneet kättä ja syleilleetkin. + +-- Ei sitten siis tässä muu auta kuin odottaa, kumpi voittaa, sanoi +Brita nauraen. + +-- Ja sille te nauratte? sanoi Erik. + +-- Ei tässä kai itkemäänkään joudu, vastasi Brita. + +-- Mitä te siellä toisella puolella vitkastelette? huusi Arvid. Alkakaa +nyt jo, jotta minä saan nähdä, miten te menettelette. + +-- Eihän sitä ihminen nyt sentään sillä tavoin vain komennon mukaan +mene rakkautta tunnustamaan, sanoi Erik. + +-- Jos se kerran teissä asuntoa pitää, niin kyllä se silloin tulee +uloskin milloin tahansa, sanoi Arvid. + +Vitkaan luisti keskustelu huoneessa. Molemmat vanhat herrat tunsivat +olevansa aivan kuin jalkapuussa ollessaan pakotettuja mielistelemään +aviomiehen läsnäollessa hänen vaimoaan. Erikissä heräsi ensiksi se +ajatus, että jollain tavoin tässä ilveiltiin heidän kanssaan, ja +hän kautta rantain alkoi tiedustella Britalta, oliko hän todellakin +Arvidin puoliso. Brita vannoi pyhät valat siitä, että hän oli Arvid +Tandefeltin vaimo. Silloin vanhat herrat tulivat rohkeammiksi ja +alkoivat jo puolikovaa lausua Britalle kaikenlaisia kauniita sanoja. +Ja enentääkseen riutuvan miehuutensa arvoa he alkoivat kertoa +kartanojensa kauneudesta ja niiden oivallisesta maanlaadusta. Ja pian +oli rakkaudenkeskustelu siirtynyt lehmiin ja sikoihinkin. + + + + +XVI + + +Vaiti istui Arvid huoneen toisella puolella. Omituiset ajatukset +alkoivat kiertää hänen aivoissaan. Hän kuunteli toisten puhetta +hetkisen, mutta pian oli hän kokonaan unohtanut heidät. + +Oliko tuo hänen vaimonaan ilveilevä ihminen mies vai nainen? Hän oli +kyllä heti alussa tätä epäillyt naiseksi, mutta olihan tuo silloin +miekallaan opettanut hänelle, mitä miehekkäisyys on. Mutta kuitenkin, +hänhän oli itse sanonut: jos minä olisinkin nainen! Niin, jos hän olisi +nainen, niin eivät nuo kaksi vanhaa juhtaa tuolla saisi istua penkillä, +vaan nousisi hän, Arvid, paikaltaan ja löisi heidät yhdeksi liiskaksi. +Niin, mutta millä oikeudella? Vaikka tuo olento olisikin nainen, niin +mitä oikeuksia Arvidilla olisi häneen? Eihän hän rakastanut ketään +muuta kuin tuota tyttöä siellä Turussa. Ja se tyttö oli vihaisena +jättänyt hänet keskelle katua. Hänen vaimonsa olisi ehkä voinut tulla +salapuvussa hänen luokseen. Mutta miksi hän sen olisi tehnyt? Hänhän +oli antanut täyden vapauden hänelle. + +-- Ei tässä muu auta kuin täytyy minun keskustella asiasta jonkun minua +viisaamman kanssa, arveli Arvid. Mutta eihän täällä ole ketään muuta +kuin hän itse, jonka kanssa minä voin puhella. Ja jos hän on nainen, +niin hän tietysti tekee koko ajan minusta pilkkaa. Haavuri on viisaampi +minua. Hänhän tuon ihmisen tänne toikin. Hän siis voi tietääkin jotain. + +Arvid nousi paikaltaan ja sanoi toisille tuvassa oleville: + +-- Minä jätän teidät rauhaan, saatte pitää niin hauskaa kuin jaksatte +ja ennätätte! + +Hän tuli kartanolle ja huuteli haavuria. Tämä oli paraillaan tallissa +ja vastasi sieltä. Arvid meni hänen luokseen. + +-- Tulehan, mies, tänne, minulla olisi sinulle yhtä ja toista +juteltavaa. + +He istuivat tallin oven luo rinnatusten kumoon käännetyn korvon päälle. + +-- Mikä nyt on hätänä? kysyi haavuri. + +-- Sanohan minulle suoraan, mikä se ihminen on, joka sinun kanssasi +tuli tänne? + +-- Niin, Adolfko? + +-- Sama juuri. Onko hän mies vai nainen? + +-- Mies kai hän on. Sellaisena minä olen häntä pitänyt ja sellaisena +tekin olette. + +-- Tiedätkö sinä aivan varmasti, että hän on mies? + +-- Näkeehän sen sellaisen kaikesta pienimmästäkin. + +-- Ei sitä sellaista niin vain kaikesta pienimmästä näe. Tietää se +täytyy! + +-- Kai te sen itse tiedätte, joka hänen kanssaan olette ollut paljon +enemmän kuin minä. + +-- Mistä minä kaikki tietäisin? Ihminen minäkin olen. + +-- Mistä te nyt olette tullut sellaiseen ajatukseen, että hän on nainen? + +-- Kun nuo kaikki hänen jälestään juoksevat. Joko sitten kaikki muut +ovat aivan hassuja tai minä sellainen olen. + +-- Samahan tuo on, kuka hassu on. + +-- Ei se ole aivan sama. Jos hän on nainen, niin minä en päästä ketään +hänen lähelleen. + +-- Miksi ette? Ette kai te häntä rakasta? Tuota toistahan te rakastatte. + +-- Ei puhuta nyt siitä asiasta, se ei kuulu tähän. Hän on siis nainen? + +-- Hän on mies! + +-- Jos hän on mies, niin saavat nuo vanhat herrat sittenkin kadota +talosta. + +-- Minkä tähden? Jos hän tahtoo pitää hauskaa vetämällä heitä nenästä... + +-- En minä voi sanoa, minkä tähden, se on nyt vain niin, että minä +tahdon olla yksinäni hänen seurassaan, olkoon hän vaikka mieskin! + +Ja Arvid nousi paikaltaan ja meni tupaan. + +-- Nyt saatte mennä! sanoi hän avatessaan oven. + +-- Mutta minkä tähden? huusi Erik. + +-- Se on niin kuin minä sanon. Tässä ei tarvita olla mitään erityisiä +selityksiä. + +-- Mutta meillähän on lupa, sanoi Erik. + +-- On kyllä, mutta ei se tarkoita sitä, että te kaiken päivää täällä +olisitte. Nyt tahdon minä tämän ihmisen kanssa puhua. + +Ja niin käskevä oli Arvidin muoto, että vanhat herrat, ottaen hellät +jäähyväiset Britalta, poistuivat. + +Kun Arvid ja Brita olivat jääneet kahden, niin Brita kysyi: + +-- Mikä sinua oikeastaan vaivaa? Toisena hetkenä sinä annat heille +luvan olla minun seurassani ja toisena ajat heidät pois. + +-- En minä itsekään tiedä, mikä minua vaivaa, vastasi Arvid. Minun on +niin vaikea olla kuin olisin kipeä. Minä en osaa olla rauhallinen. +Kuule, oletko sinä mies vai nainen? + +-- Miksi sinä sitä kysyt? + +-- Sano suoraan, oletko sinä mies vai nainen? + +-- Tiedäthän sinä itse, mikä minä olen. + +-- Minähän olen niin tyhmä, etten minä kaikkea tiedä. + +-- Mutta totta kai sinä sellaisen tiedät. + +-- Niin sitä luulisi, mutta sinä olet niin merkillinen ihminen, että +tässä menen aivan sekaisin sinun seurassasi. Kun minä näen, miten sinä +olet ystävällinen noille vanhoille tahkoille, niin minä olen kade. +Jumal'avita, kade minä olen! Eihän minulla ole syytä sellaiseen, mutta +minä en sille mahda mitään. Minä olen kade jokaiselle, jonka kanssa +sinä olet. + +-- Kyllähän minä heidän seurastaan saatan luopua. + +-- En minä sitäkään tarkoita. Täytyyhän sinun saada huvitella, kun +kerran olet tänne yksinäiseen paikkaan tullut. Ja mitä hupia sinulla +olisi sellaisen jörön seurassa kuin minä olen. Katsohan, minä en ole +ennen tietänyt, että olisi maailmassa ihmisissä muuta erotusta, kuin +mikä on miehen ja naisen välillä. Mutta nyt minä olen alkanut huomata, +mitä ihminen on sellaisenaan. + +Britan silmät säihkyivät, kun hän katsoi edessään olevaan mieheen, joka +ei uskaltanut häneen katsoakaan. + +-- Istuhan tänne minun viereeni, sanoi Brita, niin keskustelemme oikein +rauhallisesti. + +-- Sitähän minä juuri tahtoisinkin, sanoi Arvid. Minä en pääse enää +oikein itsestäni selville. Minä olen ollut tähän asti tuommoinen noin +vain. Kyllähän sinä ymmärrät, mitä minä tarkoitan. Minä olin sodassa, +tapoin ihmisiä ja rakastelin naisia, ja sillä välin rukoilin jumalaa. +Mutta ei se elämän järjestys enää minua miellytä. Minä kaipaan jotain +muuta enkä itsekään tiedä, mitä se on. + +-- Sinä ikävöit tuota naistasi, jonka näit Turussa? + +-- En minä sitäkään enää tiedä. Minusta tuntuu aivan siltä, kuin +minussa äkkiä olisi auennut jotain. Minä olen ollut kuin kasvi, joka +kauniina aamuna äkkiä huomaa kukkivansa. Ja katsohan, sinä olet sen +ihmeellisen seikan saanut aikaan. Jätä tuo naisen puku ja ole mies +minun seurassani, sillä minä tarvitsen nyt miestä, jonka kanssa saan +puhella ja keskustella kaikesta. + +-- Mistä kaikesta? + +-- Siitä, joka on ollut ja joka vielä tulee. + +-- Sinähän sanoit jo, millaista sinun elämäsi on ollut. + +-- Ei se siinä vielä kaikki ole. Kyllä kai Erik oikeassa oli, kun +sanoi, että minun esi-isäni on ollut paholaisen poika, sillä niin +kuuma veri on minun suonissani. Kun minä ajattelen kaikkea sitä, mikä +on ollut takanani, ja ajattelen nyt kaikkea sitä, mikä on edessäni, +ja minun tulisi sanoa, millä tavoin tässä päästään eteenpäin, niin +olen pahassa pulassa. Minä puhun nyt tässä sinulle hiukan sikamaisia +asioita, mutta minun täytyy niistäkin kerran puhua. Minä olen aina +pitänyt naisista, minä en niiden jälestä ole juossut, mutta kyllä ne +minun jälestäni. Ja vaikka minä olen ollut niille kuinka tyly tahansa, +niin ovat ne tulleet vain sitä hullummiksi. + +-- Sinä olet siis heitä rakastanut kuitenkin? + +-- En minä tiedä, onko se sellainen ollut rakkautta. Minä olen ottanut +heitä omakseni silloin, kun on vereni sitä vaatinut. Minä en ole +kenellekään luvannut mitään, enkä sen vuoksi ole mitään pitänytkään. +Kyllähän ne ovat lähtöäni itkeneet, mutta se ei minua ole liikuttanut. +Mutta sitten tuli tuo nainen siellä Turussa tielleni. Hän oli +ensimäinen, joka ei minusta huolinut, joka ajoi minut luotaan, ja +silloin minä huomasin, että on niitä naisiakin kahdenlaisia maailmassa, +sellaisia, joita mies rakastaa, ja sellaisia, jotka miestä rakastavat. +Siellä Saksassa minulla oli tuollainen nainen, joka minua rakasti ja +jota minäkin rakastin tai ainakin luulin rakastavani. + +-- Rakastatko sinä häntä vieläkin? kysyi Brita hiljaa. + +-- Ne asiat ovat jo olleet ja menneet. Minun rakkauteni loppui +samalla kun tein suuren tyhmyyden hänen tähtensä. Katsohan, hän asui +Nürnbergin kaupungissa, jonka me olimme valloittaneet, mutta joka +sitten joutui saksalaisille. Eräänä iltana, kun me jo olimme kaukana +siitä kaupungista, nakkausi minuun sellainen palava ikävä tuon naisen +luo. Minä olin aivan kuin sokea ja järjetön sinä iltana. Minä otin +hevoseni ja ajoin tulista vauhtia sitä kaupunkia kohden. Minä tulin +sinne ennen aamun koittoa. Muurin luona minä seisautin hevoseni, kätkin +sen metsikköön ja hiivin muurin luo. Ja sitten minä kiipesin muurin +yli. Minä en ajatellut mitään vaaraa. Minä en edes muistanut, että +sellainen minua uhkasi, minä tahdoin vain saada tuon naisen. Minä en +voi ymmärtää, mistä sellaisen voiman sainkaan, mutta niin se vain oli, +että minä kiipesin kuin kissa muuria ylös. Minä tapoin siellä vartian, +joka astui tielleni, ja sitten nopeasti katosin kaupunkiin. Minä tulin +tuon naisen asunnolle ja suljin hänet syliini. Kun hänen luotaan +lähdin, niin vihasin häntä. Minä en tiedä, miksi niin tein. Ehkä sen +tähden, että hän niin helposti oli minulle antautunut. Jos hän olisi +vastustanut minua, niin, jos hän sen olisi tehnyt, niin minä olisin +ollut valmis kuolemaan hänen puolestaan. Minä ajattelen nyt tuota +kaikkea ja minä kummastelen itseäni. + +-- Miksi sinä sen teet? + +-- Minä en tiedä oikein, miksi sen teen. Minusta olisi varmaankin +tullut aivan toisenlainen mies, jos joku nainen olisi ottanut minut +toiselta kannalta. Ja sitten minä kirosin naisia taas niin kuin mies +vain verivihollistaan kiroo. Minä olen koko ajan odottanut sitä oikeata +naista. Minä en tiedä, ymmärrätkö sinä, mitä minä tarkoitan? + +-- Kyllä minä ymmärrän. Jatka vaan! + +-- Minä olisin tahtonut, että se nainen olisi vaatinut minulta +jotain, uskonut minuun. Minä en osaa oikein sanoa, mitä hänen olisi +tullut tehdä. Siellä oli meidän väessämme eräs mies, jolla oli se +kummallinen ominaisuus, että hän ei koskaan lukenut raamattua eikä +muita pyhiä kirjoja. Hänellä oli aina kaikenlaisia latinankielisiä +kirjoja. Ja hän puhui kerran minulle siitä, että jokaisella meistä on +samoin kuin eräällä joskus eläneellä sankarilla, joka muuten oli aivan +haavoittumaton, kantapää, mihin pistämällä voi miehen tehdä heikoksi +ja sitten tappaa. Hän sanoi, että meillä kaikilla on tuollainen +kantapää... Akilleen kantapää, nyt minä sen nimenkin muistan... +tuollainen Akilleen kantapää, joka tekee meidän sielumme heikoksi +ja koko elämämme vaikeaksi. Kun se on turvaamaton, niin me tulemme +heikoiksi. Minä en silloin sitä ymmärtänyt, mutta nyt sen ymmärrän. +Minä en ole koskaan uskonut mitään itsestäni, en koskaan luottanut +mihinkään muuhun kuin omaan voimaani, mutta onhan sitä muutakin kuin +nyrkki, jolla mies voi voimaansa näyttää. Sinä olet tullut minun +elämääni ja sinä olet muutamassa päivässä saanut minut ajattelemaan +yhtä ja toista. Minä olen huomannut, että minä sinua tarvitsen aivan +välttämättömästi. Tämä kuuluu varmaankin sinusta kummalliselta? + +-- Ei, ei laisinkaan. + +-- Jos sinä olisit ollut nainen, niin sinä tietysti olisit tehnyt +aivan samoin kuin kaikki muutkin naiset. Sinä olisit tietysti koko +ajan ajatellut, millä kaikilla keinoilla sinä saat minut valtaasi. +Siksi, kun minä kuulin, että sinä voisit olla nainen, niin minua oikein +hirvitti. Arvaanhan minä, mikä melu ja meteli tästä sitten taas olisi +syntynyt. Sinä olisit kiihottanut minua, ja minä olisin juossut sinun +jälestäsi, enkä ennen olisi sinulle rauhaa antanut kuin olisin sinut +saanut valtaani. Ja kun se olisi tapahtunut, niin minä olisin sinut +heittänyt pois luotani. Minä olisin aivan varmasti sen tehnyt. + +-- Sinä siis todellakin uskoit, että minä olin nainen? + +-- Eihän mies sille mitään mahda, että hän uskoo kaikenlaisia +tyhmyyksiä. Olisihan minun pitänyt huomata, että niin viisasta naista +kuin sinä olet ei jumala ole siinä kiireessä, millä hän ihmisiä tekee, +joutanut valmistamaan. + +-- Ja mitä sinä sitten minusta nyt oikeastaan tahdot? + +-- Sitä, että me olemme taas kuin mies ja mies ja että tuo narripeli, +joka on sinun hameissa kulkemisesi, heitetään pois. Minä olen sinun +seurassasi oppinut aivan äkkiä ajattelemaan. Se on sellainen ilo, että +minä en osaa sitä sanoilla sinulle selittää. Mutta koetahan kuvitella, +miltä se sinusta tuntuisi, jos olisit sokea ja sitten aivan äkkiä +saisit silmiesi valon. Minä en oikein ymmärtänyt, mitä sinä minulle +merkitset, ennenkuin tulin äkkiä ajatelleeksi sitä, että sinä lähtisit +minun luotani pois. En minä tässä kadehdi muuta kuin sitä, että nuo +toiset ja niiden seura voisi tulla sinulle rakkaammaksi kuin minun. + +-- Ole huoleti. Ei minulle kukaan ole niin rakas kuin sinä olet, sanoi +Brita. Minä voin sen vannoa sinulle. + +-- Kuulehan nyt, poika, kun minä sinulle sanon jotain oikein +vakavasti. Minä olen taas aivan varma siitä, että minä kerran saan +tuon tytön sieltä Turusta omakseni. Kyllä jumala hänet kerran minun +tielleni juoksuttaa. Ja kun hän tulee, niin täytyy minun olla silloin +sellainen, että hänen ei tarvitse hävetä ottaneensa tällaisen miehen +aviomiehekseen. Ja siinä sinä saat auttaa minua. No, mitä sinä siihen +sanot? + +-- Koetetaan sitten miestä höylätä. + +-- Niin juuri, höyläämistä minä kaipaan. Ja oikein tuntuvaa +höyläämistä, sellaista, että lastut sinkoavat korkealle. + +-- Minä tiedän keinon, millä me alotamme. + +-- Sano se, ja minä noudatan sinun neuvoasi ja teen ihan kaiken, minkä +sinä käsket. Ja minä möyryän ja ponnistan niin, että paikat tärisevät, +kunnes olen sellainen kuin tahdot. Minä otan sinut esimerkikseni ja +koetan muodostua sinun mukaasi. + +-- Kuule siis! sanoi Brita, ja hänen äänensä oli ihmeellisen heleä. +Anna minun olla naisen puvussa ja koeta ajatella, että minä olen tuo +sinun rakkaasi. Joka kerta, kun sinä olet toisenlainen kuin sinun +tulisi olla, sanon minä sen sinulle. + +-- Sinä arvelet, että minun tulisi olla siis samassa roikassa kuin nuo +kaksi puolihassua herraa? + +-- Sitä en tarkoita, vaan että sinä olisit minulle aivan sellainen kuin +olisit tuolle tytölle, jos hän olisi vaimosi, yhtä kunnioittava ja yhtä +hyvä. + +-- Etkö sinä keksi mitään muuta keinoa kuin tuon? Eikö sellaisista +varsinaisista saarnoista olisi enemmän hyötyä? + +-- Minä en usko tuollaisiin saarnoihin. Eihän hevonenkaan opi, jos +sille vain puhuu, satula sille on pantava selkään. + +-- Pane sitten satula minun selkääni, minä tottelen. Ja jos +vikuroitsen, niin lyö oikein tuntuvasti piiskalla. Kyllä tämän ratsun +nahka kestää. + +Ja Arvid tarttui lujasti molemmilla käsillään Britan olkapäihin ja +ravisti häntä. + +-- Olet sinä sentään eriskummallinen ihminen, muuta en voi sanoa, +huudahti hän. Minä melkein nyt toivoisin, että sinä olisitkin nainen. +Kyllä minä sinua palvelisin niin, että jumalakin sitä lystikseen +katselisi. No, mitä se minun emäntäni siis ensiksi käskee? + +-- Alotetaan ulkoasusta. + +-- Eikö se sitten ole muka hyvä ja kelvollinen? + +-- Milloinkahan sinä olet viimeksi tukkasi sukinut? + +-- Elä nyt ala sellaisista pikkuasioista. Eikö sinulla ole mitään +parempaa? + +-- Ei se ole mikään pikkuasia. Koska sinä olet viimeksi tukkasi sukinut? + +-- Kuka niitä sellaisia panee muistoonsa, taisi olla eilen aamupäivällä. + +-- Ja miten sinä sitä olet sukinut? En minä eilen ainakaan huomannut +siinä mitään erotusta. + +-- Sepä oli ihme ja kumma, kun minä sormillani sitä haravoin pitkät +ajat. + +-- Arvasinhan minä, että viisipiikkistä siinä oli käytetty. + +-- Mutta eihän se sellainen tule kysymykseen näin meidän miesten kesken. + +-- Minähän olen nyt sinun vaimosi. Menetkö sukimaan vai et? + +-- Menenhän minä, herran tähden, menenhän minä. + +Ja nauraen poistui Arvid tuvasta. + +Kun Brita oli jäänyt yksin, seisoi hän kauan paikallaan silmät ummessa +ja voimakkaasti nousi rinta. Ja sitten hän vaipui penkille ja itki, +itki kauan onnesta ja ilosta. Hän tiesi nyt, että onni oli tullut +hänelle, että se oli tullut tuon suuren ja rotevan miehen muodossa, +että hänen täytyi kaikki valmistaa niin, että se ei katoaisi. Hän tiesi +jaksavansa vielä odottaa onneaan, vaikka verensä leiskahtelikin niin +voimakkaasti hänen suonissaan. + +Kuluipa kotvasen aikaa, niin Arvid pisti päänsä ovesta sisään ja sanoi +nauraen: + +-- Mitä nyt sanotaan? Minä olen pessytkin sen yksintein, ja niin on +suorana tukka, että eivät hevosen hännän jouhetkaan ole sen suoremmassa. + + + + +XVII + + +Muutama päivä myöhemmin, kun Rapalan väki oli elonleikkuussa ja Arvid +ja Britakin olivat vainiolle menneet, oli haavuri yksinään kotona. Hän +istui tuvan portailla ja ruokki talon kirjavaa kukkoa, heitellen sille +murusia. Kanat olivat menneet jonnekin heinäladon luo nokkimaan niitä +siemeniä, jotka heinistä olivat niitä latoon ajatettaessa putoilleet. + +Haavuri katseli, miten kukko nokki murusia, ja alkoi sitten puhella. + +-- Kun minulla ei ole ketään muuta puhekumppalia, niin valitsen sinut, +sinä kanakartanon herra. Puhelkaamme me kaksi järkevää hiukan tämän +talon asioista. Ellen minä saa kenellekään puhua, niin jo halkean +paljaaseen kummastukseen, hämmästykseen ja kipinöivään kiukkuun. +Minä olen pyhästi vannonut, että minä en ilmaise mitään ainoallekaan +ihmiselle. Ja sen lupaukseni minä pidänkin, mutta sinä et ole ihminen, +vaikka sinulla onkin enemmän järkeä kuin muilla tässä talossa, minua, +huomaa se, lukuunottamatta. + +Kukko asettausihe hetkiseksi toiselle jalalleen seisomaan. + +-- Niin sinä seisot lujasti jaloillasi, mutta tässä talossa miesväki +keikkuu. Kun minä ajattelen, että sinä hallitset viittätoista siippaa +ja että tässä talossa yksi siippa hallitsee talon isäntää ja kaikkia +pitäjän herroja hänen lisäkseen, minutkin joukkoon laskettuna, +niin minä kumarran sinulle. Sinä olet sentään se, joka olet oikea +miespuolinen olento luomakunnassa. Sinusta voi toden totta sanoa, että +sinä pysyt kannallasi. Syö tuosta muruja, jotta kupusi paisuu ja kanat +sinua entistään enemmän kunnioittavat ja tottelevat. Sinä olet pitänyt +hyvää järjestystä omassa talossasi. Kukaan ei uskalla sinua vastaan +kapinoida. Niin sitä pitää asettaa elämänsä. + +Kukko kiekaisi ylpeästi. + +-- Sinä laulatkin aina oman nuottisi mukaan, mutta täällä me saamme +kaikki tanssia kanan nuotin mukaan. Koetahan sinä ajatella, mitä se +olisi, jos sinun tarhaasi tulisi kana ja sanoisi, että hän onkin +kukko, ja olisi tätä petosta varten hankkinut itselleen kaikenlaisia +ulkonaisia kukon merkkejä. Tietysti sinä katselisit sitä kierosti +oikealta ja vasemmalta. Jos sinä sitten koettaisit voimiasi sen kanssa +ja se aivan yhtäkkiä näyttäisikin olevansa sinua voimakkaampi --? + +Kukko nousi taas toiselle jalalleen seisomaan ja katsoi pää kallellaan +haavuriin. + +-- Sinä et kai usko sitä? Mutta minä vakuutan, että kyllä kanakin +kovaksi tappelijaksi tulee, kun se oikein ponnistaa. Ajattele sitten +vielä tämän lisäksi, että sama olento äkkiä sanoisi sinulle, että hän +onkin kana tai että hän kaikkien muiden paitsi sinun silmissäsi on +kana. Sinä tietysti tarkastaisit, kuinka sen asian laita oikeastaan on. +Mutta usko minua, on sitä sellaisiakin kukkoja, että ne uskovat, mitä +niille uskotellaan. Ja sitten sinä mieltyisit tähän kanaan, jota muut +pitävät kanana ja sinä yksin kukkona, ja suostuisit muiden läsnäollessa +vielä sanomaan aivan toista kuin mitä uskot. Ja vaikka sinulla olisi +täysi valta siihen kanaan, joka kerran tulee sinun tarhaasi, niin sinä +kuitenkin yhä olisit loitolla hänestä. Tuossa on sinulle taas murusia, +et sinä jaksa sellaista hassutusta sulattaa, ennenkuin olet välillä +vahvistanut voimiasi. + +Ja haavuri heitti taas kukolle murusia. + +-- Koska sinä jo näyt nokkineen ne kupuusi, niin minä jatkan +selitystäni. Nyt tämä kana sitten saisi sinut uskomaan, että se on +viisaampi ja kaikin puolin oppineempi kuin sinä. Ja sinä menisit siihen +ansaan ja pyytäisit häntä sinulle opettamaan kaikenlaisia kauniita +tapoja. Ja sitten alkaisi uusi komento sinun tarhassasi. Ensin saisit +sinä ruveta laulamaan aivan uudella nuotilla. Sitten otettaisiin +sinulta pois se sydäntäsi lohduttava tapa, jolla sinä kiroilet, kun +kanat eivät ole aivan niin kuin sinä tahdot. Ajattelehan vain, mitä +se olisi, kun sinä et enää saisikaan purkaa mieltäsi. Sinä et koskaan +sellaiseen suostuisi, mutta kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä. +Sitten saisit ruveta toisella tavalla astumaan, et enää saisi harpata, +vaan sipsuttaa kuin kana. Ja lopulta tämä kana ottaisi niin kaiken +vallan sinulta, että ilmoittaisi laulullaan auringonkin nousun. Ja kun +sinut sitten olisit näin kuranssattu, ja tyynellä mielellä katselisit, +miten jokaisesta aidan raosta tulee esiin vieraita kukkoja, jotka +koettavat tuon kanan kimppuun käydä, niin uskoisit sinä vain, että tuo +kana onkin kukko. + +Kukko hyppäsi haavurin polvelle ja seisoi siinä. + +-- Niin, tule sinä vain tänne turviin. Me kaksi kuulumme sentään siihen +joukkoon, joka ei anna itseään millään tavoin komentaa. Ole siinä nyt +kauniisti, niin minä jatkan. Tiedätkö, mikä sitten olisi se suuri +palkinto, jonka sinä saisit kaikesta tästä alennustilastasi? Se, että +tuo kana eräänä päivänä sanoisi sen, jota sanoa sen jo alusta alkaen on +tehnyt mieli: Ollaan nyt yhtä väkeä! -- Sellaista elämää meidän talossa +nykyään eletään. Ja sen minä voin sinulle tässä kaikessa hiljaisuudessa +sanoa, että minäkin kuulun noihin hassuihin, jotka juoksevat tuon +toiselle kukolle kuuluvan kanan jälestä. Minä en sille mahda mitään. +Sinä sanot tietysti, että minun pitäisi voida. Mutta me ihmiset +olemme niin heikkoja, meillä ei ole sitä järjestystä kuin sinulla on +omassa valtakunnassasi. Tuo kana on kovin merkillinen kana, vaikka se +ei olekaan mitään vieraan maan rotua. Kyllä se on niin suomalaista +rotua kuin konsanaan sinä ja minä. Mutta sille on annettu sellainen +viisaus, että sillä hallitsisi jo kahtakin kuningaskuntaa. Minä voin +sinulle ilmoittaa, koska sinä et varmaankaan sitä tiedä, että nykyään +on maailmaan tullut kananvalta. Siellä Ruotsissa, siis täälläkin +Suomessa, on kana kaikkien kukkojen ylimpänä valtiaana. Arvaathan, että +kun niin suuressa tarhassa kanan onnistuu pitää valtansa, niin mitä +sitten täällä pienessä Rapalassa. Sinä ihmettelet, minä huomaan sen, +kun noin katsot pää kallellaan minuun. Minä ymmärrän sinun katseesi +erinomaisen hyvin. Sinun mielestäsi on se sellainen maailman järjestys +aivan hullunkurinen. Mutta enemmän olet hämmästyvä, kun kuulet kaiken, +mitä vielä seuraa. Koko jutun paras osa on vielä jälellä. Tämä kana oli +oikeastaan tämän talon kukon oma, sitä varten varattu jo aikoja sitten, +jo silloin, kun se vasta oli munasta päässyt. Mutta kukko oli sen +unohtanut ja oli mielistynyt toiseen kanaan. Pahaksi onneksi tämä kana +olikin sama kuin se, joka kukolle oli luvattu. Ja silloin kana tuli +kukkona tämän talon kukon luo. Ja ajattelehan, millainen hölmö minäkin +olen? Minä olen ollut siinä petoksessa mukana. Kun tämä kana nyt heitti +pois kukon verhot ja tuli taas kanaksi, niin silloin antoi talon kukko +kaikille toisten talojen kukoille luvan tulla tälle kartanolle. Ja ai +ai, mitä peliä täällä onkaan pidetty. Täällä on ollut sellainen kiekuna +ja kaakotus, että olisi luullut koko maailman olevan nurinkurin ja +viimeisen päivän riemun vallitsevan kaikkialla. Mutta meidän talon +kukko tahtoi sittenkin olla se ensimäinen tunkiolla. Sen sinä varsin +hyvin ymmärrät. Kun nuo toiset eivät pysyneet poissa talosta, niin pani +hän niille loukkuja. + +Kukko hyppäsi haavurin polvelta pois. + +-- Elä pelkää, ne ovat niin suuria kukkoja varten, että ei sinulla +ole mitään vaaraa. Minä selitän ne sinulle, jotta tiedät käydä niitä +katsomassa. Siellä riihen takana, aivan sen tien varrella, joka vie +talosta siihen rantaan, minne veneet laskevat, kun kirkonkylästä +tullaan, siellä on ensimäinen loukku. Se on niitä suuria kukkoja +varten. Meidän kukko sen sinne rakensi. Se on samanlainen sadin kuin +mikä ketuille pannaan. Katsohan, nuo vieraat kukot hiipivät taloon +aina siihen aikaan, kun jo oli menty orrelle. Pimeässä toinen niistä +sitten meni ansarautoihin, jotka loksahtivat hänen kinttunsa ympärille. +Se ei ollut niin kovin vaarallista, sillä siinä kukossa oli jo +ennestään hyvin paljon haavoja. Se oli nimittäin ollut vierailla mailla +tappelemassa ja oli sieltä tullut kotitunkiolleen aivan rikkinäisenä. +Pariin päivään ei hän ole enää tullut tämän talon näkyviin, mutta +minä olen kuullut, että hän hautoo julmaa kostoa. Arvaahan sen, että +kostaa sitä tekee mieli, kun äkkiä kintuista nipistetään. Täällä kävi +toinenkin suuri ja vieras kukko, oikein sellainen vanha tappelupukari. +Se oli niin viisas, ettei koskaan kulkenut tietä pitkin. Mutta kävipä +sillekin nolosti. Eräänä iltana, kun sekin koetti tulla kartanolle +salavihkaa, niin oli kukko kuopinut aivan portin kohdalle jumalattoman +suuren kuopan, jonne oli koonnut kaikenlaista törkyä. Tähän kuoppaan +tuo tappelukukko sitten putosi. Se kuuluu saaneen huuhtoa itseään hyvin +kauan, ennenkuin tuli taas sellaiseen kuntoon, että voi astua toisten +joukkoon. Nyt nuo kukot eivät enää öiseen aikaan uskalla tulla taloon, +mutta kyllä ne päivällä täällä näyttäytyvät. Ja tiedätkö, millainen se +kana on niille? Se kuopii maata niiden edessä, heiluttaa pyrstöään, +kurottaa kaulaansa ja on niin kovasti merkillisen, ihmeellisen ja +kummallisen näköinen ja tapainen. Minäkin toisinaan juoksen perässä, +häpeähän se on, mutta minä en sille mahda mitään. + +Haavuri näki Arvidin ja Britan tulevan ja sanoi kukolle: + +-- Mene nyt pois ja kutsu kanasi koolle, sinä olet ainakin niiden +herra. Tuolla se meidän kanakukko tulee! + +Kukko juosta keikutti pihamaan poikki ja päästyään sen toiselle +puolelle heläytti komean kiekunan. Pian juoksi kanoja joka haaralta. +Kukko seisoi ja lauloi, ja kanat koettivat ymmärtää, mitä heidän +herransa ja vallitsijansa sellaisella äkkinäisellä komentamisella +tarkoitti. Ja ne kuopivat maata ja kaakottivat parhaansa mukaan +ilmaistakseen, että he olivat hänen uskollisia palvelijoitaan. + +-- Mikä kanoille nyt niin äkkiä tuli, kun ne noin kaakottavat? sanoi +Brita haavurille tullessaan. + +-- Ei niitä, minun ymmärtääkseni, mikään vaivaa, vastasi haavuri. Minä +tässä aikani kuluksi keskustelin kukon kanssa siitä, millainen komento +sen tarhassa on. Ja kukko kai nyt tahtoo näyttää, että hän se herra on +ja kaiken määrääjä. + +Arvid oli mennyt tupaan edeltäpäin, joten haavuri ja Brita olivat +kahden. Brita nauroi haavurin lauseille, sillä hän varsin hyvin +ymmärsi, mitä tämä tarkoitti. Hän laski kätensä ystävällisesti haavurin +olalle ja sanoi: + +-- Sinä olet minulle ollut uskollinen ja auttanut minua. Minä olen +tänään pyytänyt mieheltäni sinulle torpan. + +-- Elkää olko minulle noin ystävällinen, siinä on suuri vaara, sanoi +haavuri puoliksi leikillään. + +-- Mikä vaara siinä olisi? + +-- Se, että minä tulen aivan yhtä hassuksi kuin nuo kaikki muutkin. + +-- Ketkä muut? + +-- Miehenne ja nuo vanhat herrat. En puhukaan rengeistä ja piioista, +jotka tekevät teidän tähtenne talossa työtä sellaisella vauhdilla, että +ovat kuin orjat raatamassa. Kun te olette sitä miestänne kesyttänyt, +niin ovat kaikki rengitkin tulleet aivan kuin päästään vähän väärälle. +Tiedättekö, mitä ne tekevät työstä päästyään? Ne harjaavat ja +puhdistavat itseään niin, että oikein pelottaa sellainen siivous. Minä +olen kuullut, että ne ovat renkituvassa eräänä iltana oikein miehissä +tappaneetkin. + +-- Mitä? + +-- Kirppuja, jotta ne eivät heistä teihin hyppäisi. Ja kun sysmäläinen +ei enää kirpuistakaan välitä, niin ei sitten hänessä ole paljoakaan +jälellä entistä luontoaan. Ja piiat sitten! Ne ovat tulleet niin +kauniiksi käynniltäänkin. Vanha Leenakin kuuluu pitävän öisin +jonkinlaista puuta jaloissaan, jotta jalat taipuisivat ulospäin. Se +on aivan totta! Talosta on sitä paitsi saippua kesken loppunut, niin +että on täytynyt käydä sitä lainaamassa Voipalan kartanosta. Minulla on +ollut runsaasti työtä, kun olen saanut leikata renkien tukkaa, jotta +se osuisi kauniimmin korville. Te olette tehnyt kaikki täällä aivan +eriskummallisiksi. Minä olen ainoa, joka olen pysynyt entiselläni, +mutta kovalle onkin ottanut tämän vanhan muodon säilyttäminen. Kenelle +minä enää kiroilenkaan, kun ei kukaan muu sitä tee, ei kukaan muu kuin +kukko. Siksi me olemmekin tulleet niin hyviksi ystäviksi, me kaksi, +jotka vielä arvelemme, että naaras olkoon koiraksen vallan alainen. + +-- Ethän sinä toki siten ajattele, sanoi Brita ja taputti haavuria +olalle. + +-- Elkää tulko niin lähelle minua, minä varoitin jo äsken. Minä menen +ajoissa pois, sillä pelkään, että teillä on aikeita minunkin suhteeni +ja että te mielitte saada minutkin muuttumaan toisenlaiseksi. Minä olen +huomannut niin kamalia oireita itsessäni toisaanne päin. + +-- Mitä oireita? + +-- Minä olisin tässä eilen voinut varastaa Erik herran kukkaron, +mutta annoinkin hänelle sen takaisin. Jos minä en enää varastakaan, +niin mitä minä sitten olen. Minä menen nyt talon kissan pakinoille. +Sillä on vielä vanhat tapansa, ja minä avaan sille aina salaa oven +maitokamariin. Minä en tässä talossa tule enää toimeen muitten kuin +elukoitten kanssa. + +Brita nauroi, ja haavurikin nauroi mennessään pihamaan toiselle +puolelle huudellen kissaa luokseen. + +Kun Brita meni tupaan, seisoi Arvid keskellä permantoa ja heilutti +suurta sodassa käyttämäänsä miekkaa. + +-- Mitä sinä nyt teet? kysyi Brita. Ethän sinä vain aikone tehdä +kenellekään pahaa? + +-- Minun täytyi saada koettaa miekkaani, vieläkö se kädessä kestää ja +vieläkö minä osaan sitä heiluttaa. + +-- Mistä se ajatus nyt yhtäkkiä sinuun on tullut? + +-- Minä olen mielestäni viime aikoina tullut sinun seurassasi kuten +miedommaksi. Ja jollei minulla enää ole uljuutta, niin mitä minulle +sitten jää? + +-- Sinä et siis olekaan aivan tyytyväinen siihen kaikkeen, mitä minä +olen sinulta vaatinut? kysyi Brita. + +-- Ethän sinä ole minulta ottanut pois uljuutta, et suinkaan. Enhän +minä valita. Minä vain tunsin itsessäsi sellaista voimaa, jonka täytyi +päästä jotenkin ulos. Siksi minä miekan otin käteeni. Katsohan, minä +olen nyt niin toisenlainen kuin vielä aivan äskettäin, ja siksi se +toisinaan tuntuu niin kummalliselta. Minun täytyy kuten koetella, +olenko minä hereillä vai nukunko. + +-- Kyllä sinä olet hereillä, vaikka et vielä aivan kokonaan, sanoi +Brita. + +-- Mitä sinä sillä tarkoitat, etten minä ole vielä aivan kokonaan? + +-- Kyllähän sitten näät, kun se aika tulee. Ja kun sinä heräät, niin +sinä heräätkin suureen juhlaan, sen minä takaan. + +-- Ollaan sitten kilttejä ja odotetaan, kunnes ovi avataan joulutupaan. + +Arvid seisoi keskellä permantoa ja oikoi nuorekkaana käsivarsiaan. + +-- Onkohan muilla ihmisillä näin hauskaa kuin meillä? Minulle on +jokainen päivä ollut kuin juhlien juhlaa. Minä olen elänyt yhdessä +päivässä niin paljon, että muulloin en vuodessa, vaikka olenkin ennen +tapellut ja riuhtonut kuin sodassa ainakin. + +Brita katsoi säihkyvin silmin mieheensä. + +-- Minä näin viime yönä niin kauniin unen, sanoi Arvid. Äitivainajani +tuli minun luokseni ja sanoi minulle: Tulehan, poikani, niin näytän +sinulle jotain! Hän vei minut sitten monen oven kautta saliin, jossa +oli se turkulainen tyttö. Minä en valehtele, minä näin ihan juuri +sellaisen unen. Toteutuukohan se jo pian? Mitä sinä arvelet, sinä, joka +minua häntä varten olet koettanut kurittaa? + +-- Unet puhuvat usein totta, sen minä tiedän, vastasi Brita. + +-- Tiedätkö, minun on usein niin palava ikävä tuota tyttöä. Minä en +saa häntä mielestäni pois. Monasti minä yöllä herään siihen, että olen +suudellut pielusta. Niin, niin, sinä naurat sille, mutta niin se on. +Katsohan, minulla on terve ruumis ja se tahtoisi sulkea tuon toisen +omakseen. Mutta ei puhuta hänestä. Semmoiseksihan minä olen tullut, +että kun oikein vauhtiin pääsen, niin en voi enää tauota, vaan puhun +koko ajan vain hänestä. Sinusta minä tahdon puhua. Minä tulin tänään +ajatelleeksi, kuinka minä olen näinä viimeisinä aikoina alkanut matkia +sinua kaikessa, ajatuksissakin. Minä olen monasti painanut mieleeni +sinun lauseitasi, ja sitten ne ovat tulleet oikeina hetkinä kuten minun +lauseinani esiin. Kun minä olin eilen kirkolla, niin hyvin huomasin +kirkkoherran naamasta, että hän ihmetteli sitä muutosta, joka minussa +oli tapahtunut. Minä osasin hänen kanssaan puhua oikeista asioista +eikä vain sodasta ja muusta sellaisesta, kuten uusista hevosista tai +keväällisistä vasikoista. Hän sanoi minulle lähtiessäni: Teille on +jumala antanut oivan vaimon. Kiittäkää häntä joka päivä siitä. Minä en +sanonut hänelle mitään, mutta kyllä minua nauratti, kun hän saattoi +luulla sinua minun vaimokseni. Hän on siinä suhteessa aivan yhtä hassu +kuin kaikki muutkin. + +-- Kyllä meidän kohta täytyy jo tehdä loppu tästä ilveilystä, sanoi +Brita, sillä muuten nuo kaksi vanhaa herraa tulevat liian tunkeileviksi. + +-- Eiköhän sinunkin jo tee mielesi pukeutua taas miehen pukuun. Minä +olen sinuun jo niin tottunut tuossa asussa, että melkein uskon sinun +aina pitäneen hameita kinttujesi ympärillä. Mutta mies on sentään aina +mies! + +-- Elä sano niin. Mies on sitä, miksi nainen hänet lopulta tekee. + +Samassa ilmestyi vanha Leena ovelle ja sanoi: + +-- Sauna olisi nyt niinkuin valmiina. Jos herra ja rouva tahtoo kylpeä +ennenkuin väki sinne menee, niin olisi nyt aika sopivin. + +-- Kyllä me tulemme, vastasi Arvid. + +-- Sinä saat mennä sinne yksinäsi, sanoi Brita Leenan mentyä. + +-- Miksi et sinä tule? kysyi Arvid. Sinä et ole käynyt saunassa sen +jälkeen, kun täällä ensi kertaa kylvöit, ja siitähän on jo niin pitkä +aika, että luulisi sinunkin ruumiisi löylyn suloutta tarvitsevan. + +-- Jos minä sinne tulen, niin silloinhan kaikki huomaavat, että minä en +olekaan nainen. + +-- Jaa-a, se on totta, sanoi Arvid. Mutta helpostihan se estetään. Minä +ajan saunottajan pois. Ja sitten me menemme kahden saunaan. + +-- En minä kuitenkaan tule. + +-- Et tule? Mutta luulisihan sinun ruumistasi jo syyhyttävänkin, kun et +ole ollut niin pitkään aikaan itseäsi pesemässä. Ethän sinä ole ollut +edes uimassakaan. + +-- Minua alkaa pyörryttää vedessä. + +-- Nyt sinä puhut joutavia? Saunaan nyt! Me molemmat tarvitsemme sen +varsin hyvin. + +-- Anna minun mennä sinne ensiksi, sanoi Brita. + +-- Sen saat varsin hyvin minun puolestani tehdä. Mene vain, sanoi +Arvid. Ota vanha Vappu saunottamaan. Se on niin vähänäköinen, ettei se +mitään huomaa, ja lieneekö tuo koskaan huomannut erotusta miehen ja +naisen välillä. + +-- Sinä jäät tänne siksi, kunnes minä olen saunasta palannut? sanoi +Brita. + +-- Minnekäs minä muuallekaan menisin, vastasi Arvid. Tiedäthän, että +minun on aina sinun seuraasi ikävä. Ja tänä iltana sinä taas istut +minun kanssani pitkään yöhön, eikö niin, ja kerrot minulle kaikenlaista +sellaista, josta minä en ole ennen tietänytkään. + +-- Kerron, kerron, kun vain täällä kauniisti odotat? + +-- Jollet usko minun kauniisti odottavan, niin sido minut jalasta +pöydän jalkaan kiinni, niin voit olla varma siitä, että pysyn täällä. + + + + +XVIII + + +Sauna oli Päijänteen rannalla, noin parin kivenheiton päässä +kartanosta. Tie johti ensin suoraan järven rantaan ja kääntyi sitten +kulkemaan rantaa pitkin saunalle. + +Kun Brita tuli saunaan, lähetti hän Vapun pois sanoen, että kyllä hän +itse heittää löylyä ja että tulee omin neuvoin toimeen. Saunottaja +vastusteli ja tahtoi kaikin mokomin jäädä, mutta Brita käski häntä +menemään karjatarhaan lypsämään, kun juuri oli lypsyaika ja niin moni +piika oli pellolla elon leikkuussa. + +Brita tahtoi olla yksinään. Hän heitti vaatteet yltään ja seisoi +hetkisen siinä alastomana. Hän raotti hiukan ovea, jotta kapea +valonsäde tuli muuten pimeään saunaan ja valaisi hänen nuoren alastoman +ruumiinsa. Hän katseli ruumistaan ja hymyili omituisesti, punastui ja +peitti kasvonsa ikäänkuin hän olisi hävennyt omia ajatuksiaan. Sitten +hän sulki oven, heitti korvolla vettä kiukaalle ja nousi lauteille. + +Kylvöttyään hän laskeutui alas ja alkoi huolellisesti pestä ja sitten +huuhtoa ruumistaan. + +Kun saunassa oli kovin kuuma, avasi hän oven. Katsomalla siitä hän +saattoi nähdä suurimman osan saunalle johtavaa polkua ja siten olla +varustautunut kaikkia odottamattomia yllätyksiä vastaan. Siinä +huuhtoessaan ruumistaan hän otti kousalla vettä, pesi rintansa ja +heitti sitten lopun vedestä lauteitten alle. Ja kun hän sen teki, niin +ei hän voinut olla naurahtamatta tälle vanhalle taialle, joka muka +takasi sen, että sen tekijä saa pojan. + +Arvidille kävi aika pitkäksi tuvassa istuessaan. Hän nousi paikoiltaan +ja käveli tuvassa edes ja takaisin. Hän oli luvannut jäädä sinne ja +hän tahtoi pitääkin lupauksensa, vaikka se hänen mielestään oli niin +joutava. + +Talon renki tuli kutsumaan hänet talliin katsomaan hevosta, jonka jalka +oli loukkaantunut. + +Arvid meni. Kun hän tallista läksi, meni hän seisomaan karjapihan aidan +viereen ja katseli miten piiat elokuun illan hämärässä lypsivät lehmiä. +Kaikki tämä tuntui hänestä niin ihmeen kotoiselta ja rakkaalta. + +Hän puhutteli nauraen piikoja. Silloin hän näki vanhan Vapun tulevan +karjapihaan. + +-- Miksei Vappu ole saunottamassa rouvaa? kysyi hän. + +-- Olinhan minä siellä, mutta hän lähetti minut lypsämään, vastasi +Vappu. Kyllähän minä tahdoin jäädä, mutta lähteä piti. + +-- Eihän se sovi, että hän siellä on yksinään, ajatteli Arvid. Ja +samapa tuo nyt on, kun ei siellä ole ketään naisia häntä häiritsemässä, +niin voin minäkin mennä sinne yksintein, jotta väen ei tarvitse odottaa +turhaan. + +Vallaton mieliala heräsi Arvidissa, halu poikamaisiin kujeisiin. Hän +tahtoi säikyttää kylpijän. Hän näki jo kaukaa, että saunan ovi oli +auki, ja sen vuoksi hän teki pitkän kaarroksen ja juoksi pellon poikki +saunaa kohden. Kun hän oli tullut aivan saunan nurkan taakse, niin hän +kumartui kurkistamaan. + +Hän kuuli kylpijän hiljaa hyräilevän. Arvid hiipi saunan oven taakse ja +kurkisti auki olevan oven ja seinän välisestä raosta. + +Kuten jähmettyneenä hän jäi seisomaan paikoilleen. Se, joka oli +saunassa, oli hänen entinen Adolfinsa, tuo entinen reipas poika, mutta +se ei ollutkaan sittenkään sama. Hän oli nainen. Kalpeana, veren +syöksyessä sydämeen, Arvid seisoi siinä ja katseli. Hän ei uskaltanut +liikahtaa paikaltaan. Tuo olento, joka oli ollut hänen luonaan, olikin +siis nainen! + +Kun Brita alkoi pukeutua, niin pelkäsi Arvid tämän näkevän hänet, ja +hän hiipi ensin hiljaa ovelta ja juoksi sitten yli pellon, kunnes tuli +riihen luo, jossa hän vaipui hengästyneenä riihen portaalle istumaan. +Hetkisen huohotettuaan hän ponnahti ylös ja sanoi: + +-- Kyllä minä olen oikea lammas, kun läksin pakoon. Milloin minä ennen +olen naista paennut? Olisin jäänyt ja astunut esiin. + +Mutta sitten hän alkoi äkkiä epäröidä. Kuka oli tuo nainen? Kuka hän +oli? + +-- Minkätähden tuo ihminen, tuo nainen, on ollut täällä ja mistä hän on +tullut? Mikä syy hänellä oli tulla valepuvussa minun luokseni? Kuka hän +on? Ei hän ole mikään tavallinen seikkailija, sen huomaa kaikesta. Yksi +ainoa nainen olisi tänne voinut tulla, ja se on minun vaimoni. Jos se +onkin hän? Mutta hänhän päästi minut vapaaksi avioliittolupauksestani. +Hän se siis ei voi olla. Mutta kuka hän sitten on? Kuka, kuka? + +Äkkiä Arvid sävähti kalpeaksi ja sitten aivan tulipunaiseksi. + +-- Kyllä minä olen sellainen hölmö, ettei taida toista olla koko +Sysmässä. Nythän minä huomaan kaiken. Minä jo alussa ihmettelin sitä +yhdennäköisyyttä. Sehän on se minun tyttöni sieltä Turusta. Hän +se on! Hän on tullut tänne. Hän on tahtonut nähdä, millainen minä +oikeastaan olen. Sen vuoksihan hän on pukeutunut mieheksi, jotta minä +en osaisi mitään epäillä. Tässä minä nyt seison aivan kuin taivas olisi +romahtanut maahan ja paraillaan koottaisiin särkyneitä huonekaluja. +Minä menen ja suljen hänet syliini, kylläpä hän silloin tuntee, mitä +miehen syleily on. + +Mutta hän ei lähtenytkään, sillä samassa alkoivat uudet ajatukset +hänessä herätä. + +-- Hänhän on minua tahtonut kasvattaa tuota toista varten, tai +oikeammin sanoen itseään varten. Jos minä nyt menen ja sanon hänelle, +että minä olen päässyt selville siitä, kuka hän on, niin saattaa hän +mennä pois minun luotani, kun minä en olekaan vielä kyllin höylätty +häntä varten. Ja hän ei saa mennä pois, hän ei saa. Hyvä jumala, minä +en ole sinua onnessani montaakaan kertaa muistanut, mutta nyt minä +rukoilen: elä päästä häntä pois. + +Ja Arvid laski kuin pieni poika kätensä ristiin. + +-- Mutta on se minun tyttöni yhtä kaikki sentään sellainen tyttö, että +ei maarin toisilla olekaan, sanoi hän. Kuinka hän minua on nenästä +vetänyt, ollut muka mies, vaikka onkin ollut naisen hameet kintuissa. +Ja minä sitten! Kyllä minä olen ollut sellainen pässinpää, että en +olisi uskonut itsekään itsestäni sellaista, vaikka minä en juuri +paljon itseni päälle rakennakaan. Mutta annahan olla, mikä peli tästä +nyt nousee. Sinä aiot tietysti yhä uskotella minulle, että olet mies. +Uskottele vaan ja ollaan uskovinaan. Helppoahan se on, kun paremmin +tietää. Ja sittenhän sitä nähdään, kuka on se, joka lopulta makeimmin +nauraa. Kyllä tästä nyt sellainen ilo tuli, että ei taivaassa liene sen +parempaa. Eikö se äiti viime yönä tullut minulle puhumaan kaikenlaista. +Siinä se nyt on. Kyllä minä nyt sen tytön rutistaisin käsissäni, jos +hän tässä olisi. Jotain minun nyt täytyy saada käsiini, muuten ei tässä +hyvä peri. + +Arvid katseli ympärilleen ja näki riihen vieressä pinon paksuja +halkoja, jotka olivat sinne tuodut riihen lämmittämistä varten. + +-- Olisipa tuossa nyt kirves, niin minä pilkkoisin neniin pieniksi, +että olisivat hienoja kuin pesän virit. + +Hän löysi riihen oven luota kirveen ja alkoi iskeä vimmatusti paksuihin +halkoihin, niin että lastut lensivät korkealle. Hikisenä taukosi hän +hetkiseksi työstään. + +-- Kyllä minä olin laskenut, kun hänet ensi kertaa näin, että kaunis +sillä on ruumis, mutta että se olisi niin kaunis, sitä minä en olisi +sentään uskonut. Hänen kaulansa oli niin pehmeä ja kuitenkin voimakas. +Kyllä siitä näki heti, että se ihminen on tottunut kantamaan päätään +pystyssä. Ja käsivarret sillä olivat kauniit. Niissä ei ollut, kuten +naisilla yleensä on, vain paljasta pehmoista lihaa, vaan olivat ne +jäntevät. Ei hän suotta osaa miekkailla niin hyvin. Ja kun minä +ajattelen, että hän noilla samoilla käsivarsillaan heitti minut sinä +ensimäisenä iltana permannolle. Ei sitä sellaista kunniaa sentään +kaikille tapahdukaan. Ja kun minä ajattelen vielä... + +Hän alkoi kiivaasti taas hakata halkoja, ja kauan kesti, ennenkuin +hän antoi kirveensä levätä. Kun hän taukosi työstään, niin olikin +koko ympäristö täynnä lastukasta, ja monta halkoa oli jo pilkottu +aivan pieniksi tikuiksi. Näitä Arvid kirveellään naputteli vieläkin +pienemmiksi alettuaan taas puhella itsekseen. + +-- Tiesiköhän jumala aivan tarkoin, kuinka kaunista hän loi, kun hän +loi naisen ruumiin? Ei maailmassa ole mitään niin kaunista kuin se. +Minä luulin ennen, että oikein kaunis ja solakka hevonen oli sitä +kauneinta maan päällä. Mutta kyllä minä nyt tiedän, ettei se niin ole. + +Hän pani kätensä ristiin kirveen varren ympärille ja sanoi: + +-- Ja että minun poikani kerran saa alottaa elämänsä tuossa kauniissa +ruumiissa! Että se hänelle on sallittu! Minun tulee tässä melkein kade +omaa poikaani. Kyllä sillä äidillä mahtaa siellä taivaassa olla tänään +hauskaa. Mitä hän niistä taivaallisista riemuista välittää. Kyllä minä +tiedän, että tänne hän kuitenkin usein silmänsä kääntää. + +Arvid iski kirveensä paksuun halkoon, mutta ei jatkanutkaan työtä. + +-- Kuinka paljon hän sentään mahtaakaan minua rakastaa, kun hän on +saattanut sillä tavoin tulla minun luokseni ja koettanut minusta tehdä +ihmistä. Onhan sitä ollut hänellä siinä sellainen työ, että huonompi +olisi jo kesken väsynyt, mutta hän ei, ei hän. Niin, no, hänhän onkin +niin kokonaan toisenlainen kuin kaikki muut naiset. Ja kyllä minä nyt +koetan, minä koetan niin, että oikein jäljet näkyvät. Olisinkohan minä +koskaan oikein ymmärtänytkään, mitä hän on, jos hän siellä Turussa +olisi heti minuun suostunut? Vasta nyt minä huomaan, mitä hän on, ja +sellainen nainen onkin jotain, jota ei saa kullalla eikä millään. +Sellainen nainen on ansaittava! + +Hän iski taas muutaman iskun ja taukosi jälleen. + +-- Ja kun minä muistan, miten hänestä pidin jo senkin vuoksi, että hän +oli sellainen terve, iloinen ja viisas poika. Kai se niin on, että +ihminen se ihmisenä sittenkin on korkeammalla kuin mies ja nainen. +Mutta hyvä se on, että sellainen ihminen sitten on samalla nainenkin, +koska minä nyt kerran satun olemaan mies. + +-- Taivas varjele, mitä tämä tietää ja merkitsee? kuului ääni Arvidin +vierestä. + +Leena siinä seisoi silmät selällään ja katseli Arvidin työtä. + +Arvid kääntyi Leenaan päin ja nauroi. + +-- Millä ihmeellisellä tavalla herra aikoo riihtä lämmittää, kun tuolla +tavoin kaikki halot pirstaa pieniksi tikuiksi? Ettei herralle vain ole +tullut mitään vammaa päähän? + +Arvid katsoi työhönsä ja nauroi sitten makeasti. + +-- Kas, riihipuitahan ne olivatkin, sanoi hän. En minä huomannut +laisinkaan, että ne niitä olivat. + +-- Mutta minne kummaan niitä tuollaisia tikkuja tarvitaan? sanoi Leena. + +-- Rakkauden valkeata niillä viritetään, sanoi Arvid ja koppasi vanhan +Leenan syliinsä. + +-- Ei herra saa, jos rouva sattuisi näkemään! huusi Leena ja ponnisteli +vastaan. + +-- Nähköön, ei se ole ollenkaan vaarallista, sanoi Arvid. Suu tänne +nyt, siihen pannaan nyt muisku! + +Ja Arvid suuteli Leenaa ihan keskelle suuta. + +Kun Leena oli päässyt Arvidin käsistä vapaaksi, niin hän juoksi huutaen +taloa kohden. Mutta kun hän läheni pihamaan veräjää, niin hän hiljensi +käyntiään, vilkaisi taakseen, kuivasi suutaan ja nauroi. Ja kun hän +tuli pirttiin, jossa palvelijat juuri olivat illallisella, niin oli +hänen vanhoilla poskipäillään hohtava puna. + +-- Kyllä se meidän herra on tänään niin kovasti lystikkäällä päällä, +mitä lieneekään hyvää hänelle tapahtunut, sanoi hän. Otti minutkin +vanhan ihmisen ihan väkisin syliinsä ja muiskutteli. + +-- Siitä onkin varmaan pitkä aika, kun Leena sellaista on saanut +maistaa? sanoi haavuri. + +Kun Arvid palasi tupaan, niin oli Brita siellä jo häntä odottamassa. + +-- Missä sinä olet ollut, kun sinua ei kuulunut saunaan? sanoi Brita. + +Arvidin silmissä oikein kipinöitsi, kun hän näki Britan edessään. Hänen +teki mielensä mennä tämän luokse ja tehdä tälle samoin kuin oli tehnyt +Leenalle. + +-- Kyllä minä tiedän, mitä minun tekisi mieleni, ajatteli hän. Mutta +mieshän minä olen, kyllä minä jaksan itseni hillitä, koska sinäkin +jaksat. Eiköhän vain sinunkin huuliasi ole monasti syyhyttänyt, kun +minuun olet katsonut? + +-- Missä sinä olet ollut? kysyi Brita uudelleen. + +-- Minä olin hiukan tarkastamassa riihtä. Siellä minä aikani kuluksi +hakkasin halkoja. Jos tarvitset oikein pieniä puita, niin käy sieltä +hakemassa. + +-- Sinä et jäänytkään siis tupaan, kuten lupasit? + +-- En jäänyt. Minun täytyi mennä katsomaan hiukan omia asioitani, ja +hyvä olikin, kun menin pois. Annetaanko miehelle siitä kuinkakin suuri +rangaistus? + +Arvid seisoi Britan edessä hajasäärin ja nauroi. + +-- Kuulehan, mies, sanoi Brita. Mikä sinua oikeastaan vaivaa? + +-- Mikäs minua muu vaivaisi kuin iloinen luonto ja hyvä mieli. + +-- Sinä olet aivan kuin täynnä pieniä paholaisia. + +-- Ehkä olenkin. Niistähän minä olen peräisin ja minä olen tänään +ajatellut sitä suvun jatkamista. Eiköhän sitä tänä iltana puhuttaisi +taas noin laajemmalta siitä minun tulevasta vaimostani? Siitä +turkulaisesta! Minun tulee jo häntä ikäväkin. + +-- Ei taivas häntä sinulle kuitenkaan anna ennenkuin olet hänet +ansainnut. + +-- Ja mitä sitten vielä kysytään, ennenkuin se ansioluettelo tulee +täyteen? Voiko minun arvoisa rouvani ja emäntäni sen sanoa? + +-- Kyllä minä sen voin sanoa. + +-- Antaahan tulla koko luettelo yksintein. + +-- Sinä olet tänään sellaisella velikultatuulella, ettei siitä +luettelosta tänä iltana ole mitään hyötyä. + +-- Jätetään sitten tuonnemmaksi. Mutta kun minua tässä on näin +kouluutettu, niin tekisi mieleni saada hiukan tietoja siitä, kuinka +minä saan rouvaani kohdella. + +-- Mitä sinä sillä tarkoitat? + +-- Noin vain ylimalkaan. Saanko minä ottaa hänet polvelleni istumaan? + +-- Saat kyllä. + +-- Näytähän, millä tavoin se oikeastaan tapahtuu! + +Brita meni Arvidin luo, painoi hänet penkille istumaan ja istui sitten +hänen polvelleen. + +-- Tällä tavoin se tapahtuu. + +-- Eikö siinä ole muita sääntöjä? + +-- Mitä sääntöjä? + +-- Saanko minä suutakin antaa? + +-- Saathan toki. Sehän juuri kuuluu asiaan. + +-- Vaikkapa näin, sanoi Arvid ja painoi suudelman hänen suulleen. + +Brita hyppäsi nopeasti polvelta pois ja seisoi hiukan loitommalla. + +-- Sinähän suutelet aivan yhtä hyvin kuin tyttökin, sanoi Arvid nauraen. + +Mutta hänen sanansa ja hymynsä kuolivat hänen huulillaan, kun hän +katsoi Britan kasvoihin. Niillä oli sellainen omituinen ilme, aivan +kuin ne olisivat olleet kirkastetut. + +Ja Arvid tunsi onnen niin suurena, että se tuntui tuskalta. Hän näki +kuinka tuo nuori nainen hänen edessään tahtoi ilmaista itsensä, mutta +taisteli sitä vastaan. Ja Arvid ymmärsi sen niin hyvin. Hän tiesi, +kuinka puutteellinen hän vielä oli saadakseen omistaa tuon naisen. +Hänessä heräsi aivan kuin kunnioitus tuota taistelua kohtaan. Hän nousi +paikaltaan ja meni ulos ovesta. + +Hän seisoi portailla ja hengitti syvään illan ilmaa ja katseli +kohden korkeutta, jossa tähdet alkoivat yön helmasta pujahtaa esiin. +Siinä seisoessaan hän tuli ajatelleeksi, kuinka paljon hän oli +lyhyessä ajassa muuttunut ja kuinka kaikki oli sen kautta vain ollut +mahdollista, että hän oli niin voimakkaasti tuntenut. + +Hän katsoi kohden korkeutta ja ensi kertaa hän eläissään tunsi jumalan +kuten ystävänä. + +Hän puhui aivan hiljaa, ja hänen raaka sotilasäänensä oli äkkiä saanut +sellaisen kauniin, puhtaan soinnun. + +-- Minä kiitän sinua, jumalani, sanoi hän, sinua, joka olet minut +tehnyt juuri tällaiseksi. Sinä olet minuun istuttanut voimakkaan +tunteen, joka, kuten taivaan taikapuu nyt levittää juurensa koko +olemukseeni. Minä tiedän, mitä sinä olet antanut minulle sen kautta, +että olet vereeni asettanut tämän levottomuuden. Sehän on juuri se, +jonka kautta sinä tahtosi ja voimasi meissä ilmaiset. Sinä olet antanut +minulle sen suuren ilon, että minä tiedän voivani kohota ja nousta, +muodostuakseni sellaiseksi kuin sinä olet tahtonut minusta tehdä. +Katso, minä seison sinun edessäsi tänä hiljaisena hetkenä, kun kaikki +on ympärilläni vaiennut, tänä päivänä, kun maa on hedelmänsä kantanut +ja minä olen sen viljaa leikannut. Minä tunnen, että minustakin nyt +jotain kypsyy ja muodostuu. Ja minä siunaan siitä häntä, tuota, jonka +olet minun tielleni lähettänyt ja joka on niin lujasti uskonut siihen, +että minustakin voi tulla hänen arvoisensa. Minä en ole tarvinnut +elämässä mitään muuta kuin tuota yhtä, että joku minuun uskoo ja sen +kautta minulta vaatii. Kaiken sen, mistä sitten se suuri ja voimakas +on kohoava, sen sinä olet minun sieluuni valmiiksi kätkenyt. Minä +tunnen nyt, että minä olen herännyt, herännyt! Minä elän, elän ja +minä tunnen elämän arvon niin täydellisesti. Ja siksihän sinä kai sen +meille antanut olet, tuon suuren rikkauden, joka on elämä, jotta me sen +myöskin rikkaasti eläisimme. + +Kun Arvid palasi tupaan, niin oli Brita jo mennyt levolle tuvan +toiselle puolelle, jossa hän tavallisesti nukkui. + +Arvid heittäytyi vuoteelleen ja lepäsi kauan siinä, tuijottaen pimeään +ja kuiskaten hiljaa, aivan hiljaa: minä rakastan sinua, minä rakastan +sinua! + + + + +XIX + + +Kun Arvid seuraavana aamuna unestaan havahtui ja katsoi huoneen +toiselle puolelle, niin oli Britan vuode tyhjä. Hän oli tapansa mukaan +mennyt askareihinsa. Oven hän oli jättänyt auki, ja sieltä tulvi sisään +raikas aamuilma. + +Arvid lojui vuoteellaan ja muisteli kaikkea sitä, mitä hänelle +edellisenä iltana oli tapahtunut. Ja hänen mielensä oli kepeä, ja +hän tunsi sellaisen voimallisen tunteen itsessään, että hänen täytyi +tarttua vuoteen laitoihin, jotta ei huutaisi ilosta. + +Silloin hän äkkiä tunsi jotain pehmeätä kätensä alla. Hän käänsi +päätään. Hänen vieressään oli suuri kukkakimppu. + +Ikäänkuin peläten kukkien murtuvan hän otti ne suuriin sotilaskäsiinsä. +Hän arvasi, että Brita nuo niittykukat oli poiminut hänelle, ennenkuin +oli lähtenyt askareilleen. + +Ja ujona katseli Arvid kädessään olevia kukkia. + +-- Mitkähän noidenkin kaikkien kukkien nimet ovat? ajatteli hän. Tuon +minä tunnen. Se on pyörtänöpöllö. Se ei ole suinkaan mikään kaunis +kukka, mutta väkevä tuoksu sillä on. Sellainenhan minäkin olen, kaunis +minä en ole, mutta voimaa minussa kyllä on niin paljon, että luulisi +sen jo päälläkinpäin näkyvän. + +Arvid kurkisti avoimesta ovesta nousematta vuoteelta, taivutti +ruumistaan, jotta laveammalle näkisi, mutta ovesta ei näkynyt muuta +kuin palanen pihamaata ja sen takana aitta ja aitan nurkan takaa näkyi +kuhilaille kohonnut ruispelto. + +-- Missähän hän nyt kulkee? Tuntuu se sentään yhtäkaikki kummalliselta, +kun hänetkin taas näkee. Veressäni oikein hyppelee ja sätkähtelee. + +Kartanolla ei näkynyt muuta kuin talon kukko, joka siellä kävellä +tepsutteli ja etsi ruokaa. Silloin äkkiä kaikui jostain etäältä Britan +ääni hänen huudellessaan piikoja. + +Arvid kopsahti vuoteella ryntäilleen ja kuulosteli. Hän hymyili ja +kuunteli aivan kuin nuo muutamat sanat, jotka pihalta kuuluivat, +olisivat olleet taivaallista laulua. + +-- Miksei, miksei jo se onnen päivä ole koittanut, jolloin sinut saan +pitää kokonaan omanani? Silloin sinä tulet voimana, joka hyväilee, +uskona, joka nostaa riemuitsevia ajatuksia. Silloin minä haluaisin +juosta kädet suorina sinua vastaan, sulkea sinut lujasti syliini ja +tuntea, kuinka sinussa joka paikka tykkii, joka suonessa elämä ihanasti +ouruu. + +Arvid nousi istualleen vuoteensa laidalle ja katseli silmät kirkkaina +elokuun mehevään luontoon. + +-- Mitähän sinä siellä toimielet ja puuhailet, minne askeleesi +kulkevat? Tuntuu niin leppoiselta ja hyvältä, niinkuin ei sinullakaan +tänä pyhäisenä aamunhetkenä olisi mitään erikoisempaa hommattavaa, vaan +että aatos askaroi tyynesti ja mielesi tuntuu oudostuttavan kepeältä. + +Arvid otti ylleen vaatteet ja meni tuvasta ulos. Siinä hän seisoi +tuvan portailla, ja kun Brita rainta kädessään lähestyi häntä, niin ei +hän edes mennyt häntä vastaan. Hän tahtoi niin kauan kuin mahdollista +katsella tuota kaunista käyntiä. Ja kun Brita sitten tuli hänen +eteensä, niin ei Arvid edes kuullut, mitä hän sanoi. Hän vain hymyili +ja kirkkaasti katsoi häneen. Samalla hän puristi kätensä nyrkkiin, +sillä hänellä oli sellainen vallaton halu tarttua tuohon ihmiseen ja +nostaa hänet käsillään korkealle. + +Mutta Britan kasvoilta katosi hymy ja rohkeus laukesi. + +-- Nyt hän joko aavistaa tai tietää, että minä olen nainen, ajatteli +hän. Hän ei vielä koskaan ole tuolla tavoin minuun katsonut, ei noin +voitonvarmasti. + +Hän laski rainnan pois kädestään ja sanaakaan enää sanomatta meni +kiireesti pois. + +Hän käveli muutaman askeleen, mutta sitten, jota kauemmaksi hän tuli, +sitä kiivaammin hän astui ja lopulta hän juoksi. Hän pakeni hevoshakaan +ja piiloutui aivan kyyrylleen maahan. Hänen sydämensä sykki kiivaasti, +kun hän kuuli, miten Arvid hetkisen kuluttua seurasi häntä. Hän +tirkisteli oksien lomitse ja näki Arvidin seisahtuvan ja katselevan +ympärilleen. Lopulta, kun hän ei ketään nähnyt, tuli hän hevoshaan +aidan viereen ja seisoi siinä hetkisen, sitten kääntyi ja hiljaa +viheltäen meni taloon. + +Brita ei uskaltanut liikahtaakaan paikaltaan, hän istui siinä kauan. +Lepikkö risahteli, kun hevoset siellä kulkivat. Tuolla tuli jo hänen +Ruskonsakin, hänen hyvä ystävänsä, jonka luona hän ei moneen päivään +ollut käynyt. + +Rusko näki kyyryllään olevan naisen, seisahtui ja katsoi, pureskellen +hiljaa suussaan olevaa ruohotukkoa, hirnahti sitten ja tuli Britan luo, +joka kietoi kätensä lujasti hevosen kaulaan. + +-- Nyt, Rusko, ovat asiat täällä aivan hullusti. Hän rakastaa nyt +minua, minä huomaan sen kaikesta. Hän on astuessaan eteeni niin +voimallinen ja kaunis, kuin olisi hän saanut kuningaskunnan lahjaksi. +Minä tahdoin häntä kasvattaa ja muodostaa hänet sellaiseksi kuin +toivon, mutta nyt huomaan, että hän se minua vallitsee ja että nyt minä +teen kaiken niin kuin hän tahtoo. Sinä hyväilet minua päälläsi. Niin, +niin, kyllä minä ymmärrän, mitä sinä tarkoitat. Tiedänhän minä, että +sinä aina niin iloisesti hirnut, kun hänen oriinsa on lähettyvillä. Voi +kuitenkin meitä kahta hassua luomakunnan jäsentä! Mutta odotahan, vielä +minä en mene hänelle, en vielä. Vielä on minulla yksi keino, jolla +häntä voin vallita. + +Kepein mielin juoksi Brita aittaan, ja kun hän sieltä palasi, niin oli +hän koko talon väen ihmeeksi ja kummaksi miehen puvussa. + +Haavuri kun hänet näki sellaisena, löi kätensä hämmästyneenä yhteen ja +huusi: + +-- Joko se kana nyt taas on kukon höyhenissä! Brita juoksi hakaan ja +tuli sieltä Ruskonsa selässä ja ratsasti talon eteen. + +-- Hoi, Arvid, huusi hän. Ota hevonen, niin ratsastetaan tuonne +pellolle leikkuuta katsomaan. + +Arvid huusi tuvasta: + +-- Millä ihmeen keinolla sinä aiot ratsastaa? Mutta hän vaikeni aivan +hölmistyneenä nähdessään Britan pojan puvussa. + +-- Elä siinä seiso silmät päässä kuin siian renkaat. Ota hevonen ja +tule jälestä. + +Hän ajoi edellä ja Arvid katseli talon portailta, miten hän kauniisti +ratsasti. + +-- Hän istuu hevosen selässä niin kauniisti, ettei moni mieskään siten +istu. Kyllä minä sen sellaisen asian ymmärrän paremmin kuin moni muu, +sillä sehän on ollut minun varsinaisena ammattinani tähän asti. Nyt +hevonen pelästyi jotain. Kas, se nousee pystyyn. Nyt hän putoo, ja +siinä on paha kiviröykkiö aivan lähellä! Ei! Kylläpä hän osasi hevosen +saada nopeasti talttumaan. Se oli temppu, jota en tunne. Täytyypä mennä +kysymään, miten se oikeastaan tapahtuu. Kylläpä tämä on hullunkurista. +Minä kyselen vaimoltani ratsastustemppuja aivan samoin kuin jos hän +tulisi minulta kysymään, miten kangasta luodaan. Erotus on vain siinä, +että hän osaa tuon asian minulle selittää, mutta minä en tuota toista +hänelle. Kun minä vaan sen tietäisin, miksi tuo nainen ei tahdo itseään +minulle ilmaista, vaikka hän kuitenkin minusta niin paljon pitää? +Mikähän kumma paikka se minussa on, joka häntä ei vielä miellytä? Ei +hän suinkaan voi toivoa enää tämän suurempaa voimaa. Oikein minua +naurattaa, kun ajattelen, kuinka kireässä hänen henkensä olisi, jos +minä tälläkin hetkellä uskaltaisin hänet ottaa syliini. Niin se kävisi, +että luut rutisisivat. Kyllä vika on minun hengessäni. Mutta en kai +minä enää paljonkaan paremmaksi tästä tule, mitä nyt jo olen. Rajansa +silläkin on, millaiseksi ihminen voi muuttua. Mutta mitä minä tässä +itsekseni höpisen? Minä menen hänen luokseen, sillä minun on hyvä olla, +vaikka en sanoisi sanaakaan, kun vain saan olla hänen vieressään. + +Arvid juoksi ottamaan hevosen itselleen ja ajoi Britan luo sellaista +vauhtia, että hevonen oli yhtenä viivana. + +-- Mikä hullutus sinun hahmoosi taas on tullut, huusi hän perille +päästyään, kun olet muuttanut muotoa? + +-- Minä tahdon taas olla näissä pukimissa, sanoi Brita, minä tunnen +itseni niissä kotiutuneemmaksi. + +-- No, per... + +-- Sinähän olet luvannut, että et kiroile enää. + +-- Minä lupasin sen sinun hameittesi kunniaksi, mutta nythän me olemme +miehiä, ja silloin pikkuinen kiroilu maistuu niin makealta. Minä olen +tällä hetkellä niin iloinen, että eihän elämä miltään tuntuisikaan, +ellei saisi hiukan kiroilla. Koetahan sinäkin, niin näet, että se tekee +kaiken monin verroin mukavammaksi. Kiroillaanhan kerran yhdessä oikein +voimien takaa. + +Brita purskahti nauruun. + +-- Sinun kanssasi ei osaa kohta enää ainoatakaan järkevää sanaa puhua. + +-- Minä olen sellaisella tuulella tänään, että tekisi mieleni hypätä +maahan ja mukkelehtia tuossa nurmella niin, että mies yhtenä keränä +menisi eteenpäin. Koetetaanko? + +-- En minä sellaiseen leikkiin rupea. + +-- Onko sitten sekin sinun mielestäsi sopimatonta? + +-- Eihän toki. Mutta minä en ole sellaisella tuulella tänään. + +-- Mutta minä olen. Ja minä teenkin vielä tänään jotain sellaista, että +ihmiset ihmettelevät. Eihän tämä pääkoppani pysy oikein kunnossa, vaan +siellä lainehtii ja loiskii niin, että luulisi sen metakan kuuluvan +ulkopuolellekin. Tulehan tänne hiukan lähemmäksi ja paina pääsi minun +pääni viereen niin kuulet jotain. + +-- Mitä sinä nyt hulluttelet? sanoi Brita. + +-- Paina nyt, kun minä käsken. Ole nyt kerran oikein minun mielikseni. + +Brita ajoi hevosensa aivan Arvidin hevosen viereen ja laski päänsä +hänen päänsä viereen. + +-- Kuuluuko mitään? sanoi Arvid. + +-- Ei kuulu. + +-- Eiköhän nyt jo kuulu, sanoi Arvid ja suuteli äkkiä Britaa. + +Brita kannusti hevostaan ja erkani Arvidista. + +-- Sinä olet hullu, sanoi hän poskien punoittaessa. Mitä ihmiset siitä +sanovat, kun näkevät meidän suutelevan keskellä maantietä? + +-- Kyllä minä tiedän, mitä ne sanovat: "Kylläpä se on rakas pariskunta. +Kyllä niitten kautta siunaus kohta ilmestyy taloon." + +-- Elä puhu joutavia. + +-- En minä puhu, vaan he. Hehän kaikki uskovat, että sinä olet minun +vaimoni. Olethan sinä se, kuten itse olet tahtonut, vaikka sinulla +onkin tällä hetkellä miehen vaatteet ylläsi. + +Arvid kannusti hevostaan ja antoi sen tehdä sellaisia pelottavan +uhkarohkeita hyppyjä tiellä, että Brita huusi: + +-- Jätä se eläin parka rauhaan! + +-- Kyllä hevonenkin silloin joutaa iloitsemaan, kun hänen herransa sen +tekee. + +-- Mene sitten iloitsemaan tuonne kartanolle, sillä siellä on sinun +tovereitasi. + +Arvid kääntyi katsomaan ja näki pihamaalla Erikin ja Akselin. Hän +oikein kimmahti, kiskaisi suitsista ja painoi samalla kannukset hevosen +kylkiin niin, että eläin nousi takajaloilleen pystyyn. Mutta samassa +Arvid jo oli hellittänyt suitsista, ja nyt kiisi hevonen tulista +vauhtia eteenpäin taloa kohden, ja Arvid painautui hevosen kaulaa +vasten ja karjaisi niin, että koko lavea seutu kaikui. + +Brita läksi heti jälestä kiitämään, sillä hän huomasi kaikesta, että +nyt oli paha tulossa. + +-- Pois pihamaaltani ja talon nurkista, ja tehkää se kintut sojossa! + +-- Hyvää päivää, Arvid! sanoi Erik. + +-- Ei tässä ole mitään hyvää päivää, tässä on hyvästi! huusi Arvid. + +-- Hyvästi sitten sinulle, me tulimmekin rouvan luo, sanoi Aksel. + +-- Silloin saatte mennä sitäkin kiireemmin pois talosta! + +-- Minä en ymmärrä tätä puhetta muuksi kuin leikiksi, sanoi Erik. + +-- Tästä on kaikki leikki kaukana! huusi Arvid Ettekö te kuule, mitä +minä sanon? Tämä talo ei ole mikään teidän pesäpaikkanne. + +Arvid hyppäsi hevosen selästä ja karkasi käsiksi Erikiin, joka pian +lensi maahan kuin kinnas. + +-- Mutta, Arvid, mitä sinä aiot, mitä sinä teet? huusi Brita, joka +samassa ennätti pihalle. + +Arvid katsahti häneen ja hillitsi hetkiseksi kiukkuaan. Erik +kömpi maasta ylös, ja hän sekä Aksel katselivat hölmöinä nuorta, +miehenpukuista Britaa. + +-- Mutta sehän on talon rouva, tuo komea poika, huusi Aksel. Suojatkaa +meitä tuota vimmattua miestä vastaan! + +-- Olkaa huoleti, ei hän teille mitään pahaa tee, vakuutti Brita. + +-- Ei pidä puhua sellaisista asioista, joista ei tiedä mitään, huusi +Arvid. Jolleivät nämät miehet kuljettele vanhoja luuskakoipiaan omille +pihamailleen, niin minä kuljetutan heidät täältä pois lautojen välissä. + +-- Mutta hyvä mies, sanoi Erik. Mitä pahaa me sitten olemme tehneet? +Mehän tulemme tänne sinun omalla luvallasi. + +-- Se lupa on nyt loppunut, huusi Arvid ja pui nyrkkiään molemmille +herroille. + +-- Mies pysyy sanassaan, vaikka hän olisi sysmäläinenkin! kiljaisi Erik. + +-- Minä pysyn aina sanassani, sanoi Arvid. Kun minä annoin luvan teille +voittaa hänen suosionsa, niin minä... + +Hän katsahti Britaan ja oli vaiti. Eihän hän voinut mennä noille +kaikille ilmoittamaan sitä, mitä hän tiesi. Kaiveli häntä yhtäkaikki +se, ettei saanut puhua aivan niin kuin olisi tahtonut, silloin hän +olisi saanut asian selväksi aivan käden käänteessä. + +-- Sinä olet vaiti, sanoi Erik, joka iloitsi nähdessään Arvidin +seisovan tuppisuuna. Meillä on lupa koettaa voittaa rouvan suosio +keinoilla millä tahansa, ja me sen teemmekin. Kuinka me jättäisimme +sellaisen hennon kukkasen tuollaisen kamalan raa'an miehen haltuun. +Hienoutta nainen kaipaa, todellista hienoutta, huomaavaisuutta ja... +Nyt hän vaikeni, sillä Arvid alkoi puhetulvan, jota toiset suu auki +kuuntelivat. + +-- Mikä ämmä sinä luulet minun olevan? Osaan minäkin rakastaa ja minä +luulen, että se onkin toista kuin teidän ikäloppujen, jotka ette +taida enää saada voitakaan sulamaan suussanne. Tehän olette vanhoja +sammakoita, jotka täällä käytte kurnuttamassa. Minä tahtoisin repiä +teidän jäsenenne irti ruumiistanne, niin totta kuin tässä olen. Ja +sanonko teille jotain? Te luulette, että tuo tuossa, joka miehen +puvussa on, että hän on minun vaimoni ja että minulla olisi siis lupa +kaupita häntä kuin hevostani. Mutta se ei ole totta. Hän ei ole minun +vaimoni. Mies hän on, ettekö sitä näe? Hän on pitänyt teitä kaikkia +pilkkanaan. + +Ällistyneinä katsoivat molemmat herrat Arvidiin, mutta sitten he +alkoivat nauraa. + +-- Sinä voit sellaista uskoa, että hän olisi mies, sanoi Aksel, mutta +kyllä me sellaiset asiat ymmärrämme. Et sinä ole mikään oikea mies, +ellet tunne naista, vaikka hän olisi viisiin vällyihin kiedottu. + +Arvid jatkoi: + +-- Oli hän mies tai nainen, mutta minun taloni pihalla te ette ole. +Korjatkaa luunne tai tästä tulee sellainen siivous, että itsekin +ihmettelette, missä kaikki ruumiinne kappaleet ovat. + +Hän alkoi huikeasti kiroilla ja hyppi tasajalkaa pihamaalla. Brita +koetti häntä lauhduttaa, mutta hän vain yltyi siitä. + +-- Vai tahdot sinäkin noita miehiä puolustaa? Mitä tekemistä sinulla on +noiden miesten kanssa? Minulle sinä kuulut, minulle yksinomaan. + +Ja Arvid häristeli nyrkkiään herroille. + +-- Minä olen nyt saarnatuulella, sen vuoksi minä en lyökään, vaikka +nyrkissäni kutiaakin, kuin olisi siinä tuhat muurahaista. Minäkin +tahdon kerran puhua, ja silloin oikein suun täydeltä. Ja jollette +minun saarnaani loppuun asti kuuntele, niin minä napautan teitä päähän +näillä näpeilläni. Luuletteko te, että minä olen tässä mikään teidän +pilkkanne esine, vaikka olenkin hiukan huonompi järkeni puolesta kuin +te? Mutta kun minä nyt olen alkanut päästä päästäni selville, niin +sitten se onkin jotain toista kuin teidän, jotka olette järkenne +kaunista lahjaa kuluttaneet hukkaan niin monta vuotta. Minun järkeni +on vielä aivan käyttämätön. Häh, ymmärrättekös, mitä se tahtoo sanoa? +Minä voisin väkivoimalla näyttää teille ajatukseni, mutta minä käytän +mieluummin sanan voimaa. Ja nyt minä huudan teidän korviinne, niin +että sen kuulette ja tiedätte: Minä pidän tämän tässä seisovan ihmisen +omanani! Minä pidän hänet, vaikka koko maailma nousisi takajaloilleen +ja karjuisi. Minä pidän hänet, vaikka taivas menisi saumoistaan irti +ja sen oven puoliskot iskisivät vasten pläsiäni. Minä pidän hänet, +vaikka... + +Äkkiä hän vaikeni, kieritteli jotain kielellään suussaan ja näytti +kovin hämmästyneeltä. Toiset katselivat häneen aivan hölmistyneinä +tietämättä, mitä hänelle oli tapahtunut. He luulivat miehen tulleen +aivan raivoksi ja nyt etsivän sanoja, joita ei löytänyt. + +Arvid mölisi, pani kätensä suunsa eteen ja sylki jotain kouraansa. +Hänen kasvoillaan oli tavattoman suuri riemu. + +-- Siinä se nyt on! huusi hän. Katsokaahan, siinä se nyt on! + +Ja hän ojensi toisia kohden kätensä, jossa oli irtonainen hammas. + +-- Se on se sama hammas, joka on ollut vuosikausia minun kitalaessani. +Nyt se läksi irti. Katsokaahan, se on säilynyt siellä sangen hyvässä +kunnossa! + +Hän oli niin innoissaan, että unohti kaiken muun. Hän piteli hammasta +kämmenellään, ja toiset kokoontuivat hänen luokseen sitä katsomaan. + +-- Se on yksi niistä kolmesta, jotka suustani sodassa ammuttiin ja +joiden tähden minä nimeksenikin sain Tandefelt. Voi, herranen aika +kuitenkin, kuinka minä tuosta hampaasta olen pitänyt, se on siellä +kitalaessani istua törröttänyt ja koettanut hangata vastaan. Nyt sinä +olet valtasi menettänyt. Tulee tässä hiukan murheelliseksi, kun näkee, +miten kaikki maailmassa on katoovaista, yksin hampaatkin. Voi voi, +sinua rassua, joka olet parastasi koettanut siellä minun kitalaessani +ja nyt olet minulle hyvästit heittänyt. Mutta en minä sinua unohda, +vaan kunniapaikalle minä sinut asetan tupani peräseinälle. Siellä on +oleva sinun kunniapaikkasi minun nimeni merkkinä ja esikuvana. Tule +pois, niin pääset sinne heti paikalla. + +Ja Arvid meni toisten hölmöinä katsellessa häneen tupaan naulaamaan +hampaansa tuvan peräseinälle. + +Molemmat vanhat herrat katsoivat hänen jälkeensä osaamatta sanoa +mitään. He olivat vieläkin aivan ymmällä kiivaan keskustelun +äkillisestä taukoamisesta. Brita alkoi nauraa, hän nauroi helakasti, +nauroi koko sydämestään, nauroi omalle ilolleen ja sydämensä suurelle +rikkaudelle. Tuo äkkinäisesti toisesta mielialasta toiseen menevä mies +oli sittenkin kauneinta, mitä hän maailmassa tiesi, oli mies, jota hän +oli valmis palvelemaan ja seuraamaan läpi kaikkien elämän vaiheitten. +Hän oikoi nuoria, voimakkaita käsivarsiaan kuten syleilyyn ja hän +nauroi sellaisella pulppuavalla elämän ilolla, että vanhat herrat +katsoivat vuorostaan häneen aivan ymmällään. Brita huomasi sen ja sanoi +heille: -- Mitä te siinä seisotte, menkää herran nimessä pakoon, sillä +kohta Arvid tulee. Ja kun hän nyt palaa, niin hän ei mitään säästä. Hän +on tänään aivan irtonaisella tuulella. Nyt hänen kanssaan ei ole hyvä +keskustella. + +-- Mutta annattehan te meille luvan tulla tänne teidän luoksenne? sanoi +Erik. + +-- Minulla ei tietysti ole mitään sitä vastaan, jos vain kestätte +kaikki ne vaikeudet, jotka mieheni voi panna toimeen, vastasi Brita. + +-- Te sanoitte miehenne? Onko hän siis miehenne? Hänhän itse sanoi, +että hän ei sitä ole. + +-- Siihen minä en voi antaa mitään varmaa vastausta, sanoi Brita. + +-- Siinä asiassa me luotamme hänen sanoihinsa, ja kun hän kerran on +tehnyt teidät vapaaksi, niin me pidämme oikeutenamme valloittaa teidät. +Me olemme rohkeita miehiä ja te saatte nähdä kuinka... + +Enempää ei Erik ennättänyt sanoa, sillä samassa juoksi Arvid tuvasta +ulos, ja molemmat vanhat herrat läksivät pakoon, minkä suinkin +kerkisivät. + + + + +XX + + +Kun Brita ja Arvid seisoivat tuvassa kahden, niin he ensi kertaa olivat +sanattomia toistensa seurassa. Molemmat tunsivat, että jokainen sana, +joka lausuttaisiin, rikkoisi jotain heidän väliltään. Ja kuitenkin he +tunsivat, kuinka heidän koko olemuksensa kaipasi sitä, että he saisivat +toisilleen sanoa kaiken sen, mikä heissä liikkui. + +Hiljaa he seisoivat tuvassa ja kuten peläten häiritsevänsä pyhää +huonetta he hiljaa liikkuivat. He eivät tohtineet tulla lähelle +toisiaan. Näin kuluivat pitkät hetket, ja yhä oli kumpikin vielä vaiti. + +Vihdoin alkoi Arvid kuten kuiskaten itselleen: + +-- Minä näin viime yönä unta. Minä tahdon sen sinulle kertoa. Minä olin +aavalla merellä ja myrsky oli meidät heittänyt purresta. Yhdessä me +taistelimme aallon varassa, sinä ja minä. Mutta silloin tuli lähellemme +toisia, jotka sinuun tarttuivat ja tahtoivat sinut vetää mukanaan +syvyyteen. Minä taistelin kaikkia vastaan, minä otin sinut omakseni +ja yhdessä me uimme kohden rantaa, missä hiekka valkoisena hohti. +Siellä minä laskin sinut lepäämään. Ja kun minä katsoin sinuun silloin, +niin näinkin, että sinä et enää ollutkaan mies, vaan että sinä olit +nainen. Silloin valtasi minut sellainen hurja riemu, minä tunsin elämän +ihanasti suonissani soutavan ja minä otin sinut jälleen syliini ja +suutelin sinua. + +-- Ja sitten, sanoi Brita nauraen. Sinä et muistakaan kaikkea. + +-- Mitä minä jätin pois? + +-- Hyvin paljon. + +-- Kuinka sinä voisit tietää, mitä sinä minun unessani teit? + +-- Olinhan minäkin siellä. Ja kun sinä olit minut sulkenut syliisi, +niin minä kiedoin käteni sinun kaulaasi ja maksoin suudelmastasi +suudelman. Ja minä sanoin sinulle: Minä en ota mitään lainaksi! Ja minä +nauroin ja sinä nauroit ja katsoit minua silmiin niin iloisesti ja +veitikkamaisesti. + +-- Kuulehan nyt, sinä velikulta, nyt sinä panet omiasi. Ei siinä unessa +sellaista ollut. + +-- Oli siinä yhtä hyvin tämä kuin sekin, mitä sinä kerroit, sillä sinä +et ole nähnytkään sellaista unta. + +-- Mistä sinä sen tiedät? + +-- Sinä valehtelet niin huonosti, että sen heti huomaa. + +Arvid nousi paikaltaan ja seisoi kalpeana Britan edessä. + +-- Nyt minä en enää voi vaieta, sillä minä tiedän nyt kaiken. Sinä olet +nainen ja sinä olet sama tyttö, jonka minä näin Turussa ja jota minä +koko ajan olen rakastanut. + +Hän oli sanonut tämän näennäisen tyynesti, mutta voimakkaasti nousi ja +laski hänen rintansa, kun hän odotti Britan vastausta. + +Brita seisoi liikkumattomana, mutta koko hänen ruumiinsa vapisi. + +-- Sinä tiedät siis sen? sanoi hän viimein. + +-- Niin, minä tiedän sen. Minä olisin tahtonut salata sinulta sen, +mutta en ole voinut. Se on tullut minulle ylivoimaiseksi. + +Arvid odotti Britan hänelle jotain sanovan. Kun Brita oli vaiti, niin +hän jatkoi: + +-- Minä olin silloin vielä niin mieletön, että olisin voinut sinut +vaikka väkivallalla ottaa omakseni. Sinä olet minut toiseksi muuttanut, +ja nyt minä olen arka sinun edessäsi. Sano, miksi et vielä tahdo tulla +minun omakseni? Viime yönä, jolloin jo tiesin, että sinä olit nainen, +ja minä täällä vuoteellani lepäsin ja kuuntelin, miten sinä tuvan +toisella puolella vuoteellasi makasit ja tyynesti hengitit, silloin +minä hiljaa kuiskasin sinulle: minä rakastan sinua, minä rakastan +sinua! Ja minä toivoin, että sinä yöllä olisit hiipinyt permannon +poikitse ja tullut minun luokseni. Minä en olisi koskaan uskaltanut +tulla sinun luoksesi, vaikka vereni paloi, minä en tiedä, miksi, mutta +sinä olet minulle tullut niin pyhäksi sen jälkeen kuin tiesin, että +sinä olet uskaltanut tulla minun luokseni ja olet tahtonut minusta +tehdä sellaisen, joka olisi sinun arvoisesi. + +Brita katsahti Arvidiin ja painoi sitten silmänsä alas. Pitkään aikaan +ei kumpikaan sanonut mitään. + +Ovi oli auki pihalle. Ja talon pääskynen liiteli oven ohitse ja +kurkisti siitä sisään. Kun se ei kuullut mitään huoneesta, niin se +uskalsi hetkiseksi tulla kynnykselle. Siitä se sitten lensi tupaan, +kiersi kerran sen ympäri. + +Liikkumattomina seisoivat nuo molemmat ihmiset ihmeellisen onnensa +kynnyksellä. He eivät tohtineet astua eteenpäin, vain kynnyksellä he +seisoivat ja kuuntelivat oman sydämensä voimallista sykintää. He eivät +huomanneet pääskystä, joka kotionnea lupaavana kiersi heidän päänsä +päällä, he eivät kuulleet pihalta kuuluvaa kesäistä elämää, jossa +lintujen laulu yhtyy ihmisen työn hälinään. Heillä ei tänä ihmeellisenä +hetkenä ollut mitään ajatusta siitä, että maailmassa oli muitakin kuin +he kaksi. + +Ja hedelmällään oleva kesä kuunteli noita kahta ihmistä, kuunteli +kuinka heissä luonnon suuri ja pyhä voima sykähteli. Ja yhä +voimakkaampana ja suurempana oli tunne heissä. Se yhtyi luonnon +raikkaaseen riemuun, se täytti heidät niin täydellisesti, että he eivät +sillä hetkellä kaivanneet sanoja ilmaistakseen toisilleen, kuinka +paljon he toisiaan rakastivat. + +Brita liikahti ja nyt hän huudahtaen hiljaa heittäytyi Arvidia kohden, +joka kiihkeästi sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Ja sitten hän +nosti armaansa voimakkaille käsivarsilleen ja siinä katseli häntä +kauan, katsoi vakavana ja vaiti, kuten ihminen katsoo jumalan kuvaa, +joka hänelle riemuisena hetkenä näytetään, ja hän tietää, että tuo kuva +salaa itseensä maailman suurimman rikkauden. + +Keskellä kaikkea tätä riemua Arvid muisti sen aamun, jolloin hän +sotatantereella samalla tavalla oli käsissään kantanut vihollisilta +riistämiään lippuja. Sellainen suuri ylpeys oli täyttänyt hänen +rintansa ja hän oli, ilokyyneleiden valuessa poskilleen, astunut +sotarintaman ohitse kuninkaan luo. Samalla tapaa tunsi hän nyt +astuvansa suloinen saalis sylissään koko maailman suuren kuninkaan +eteen, kantaen käsillään voittamaansa aarretta. Ja niinkuin hän silloin +sodassa, ennenkuin oli laskenut liput Kustaa Adolfin eteen, oli niitä +suudellut kuten huumaantuneena veren ja ruudin tuoksusta, niin hän +nytkin kumartui sylissään olevan tytön puoleen, ennenkuin hän sen laski +maahan odottaakseen siksi, kun hänelle tämä kaunis voiton saalis olisi +aivan ikiomaksi annettava. + +Pääskynen oli useaan kertaan lennellyt tuvan oven editse ja katolta, +jossa sen pienet poikaset jo olivat lentovalmiina, se alkoi kirkkaasti +visertää. Mutta kun sen kuuli rastas, joka asuntoaan piti pihamaan +suuressa pihlajassa, niin tämä viritti heleimmät säveleensä, ja kiuru +pellolla, kun sen kuuli, niin nousi se taivaan sineä kohden ja sieltä +ylhäältä laskeutuessaan lauloi kuten huumaantuneena elämästä ja ilosta. + +Vanha Leena oli ollut kaivolla maitoastioita huuhtomassa. Hänen täytyi +mennä kysymään määräyksiä Britalta ja sen vuoksi hän lähestyi tupaa. +Kun hän kynnyksellä seisoi ja näki, miten Arvid Britaa sylissään +kantoi, niin väistyi hän hiljaa pois ja palasi työhönsä. + +Mutta hiljaa ja varovaisesti hän nosteli katajapuisia pyttyjä ja kuten +hyväillen kulki käsi niiden sisällä, pesten niiden laitoja. Hänen vanha +sielunsa heräsi kuten uuteen kevääseen toisten onnen tähden. Hänen +jo vanha äänensä alkoi säristen laulaa jo kauan unhottunutta laulua +rakkaudesta ja sen onnesta, laulua, joka ennen oli hänen huulillaan +ollut, mutta joka oli jo kauan sitten unhotuksiin joutunut. + +Haavuri kulki pihamaan poikki ja poikkesi kaivolle sammuttamaan +janoaan, päivä kun oli helteinen. + +-- Mitä se Leena nyt niin laulelee? sanoi hän. + +-- Täytyyhän minunkin laulaa, kun kaikki on niin kaunista ja valoisaa. +Surisevat ne vanhatkin mehiläiset. Minä muistan, kuinka tässä talossa +oli ennen paljon mehiläisiä, se oli siihen aikaan, kun armollisen +herran äiti vielä eli. Ne aivan kuin rakastivat häntä. Kun hän kuoli, +niin ne katosivat. Mutta tänä kesänä olen taas nähnyt niitä suuret +määrät. Kun tallin takana kasvaa sellainen kukkarunsas nurmi, niin en +minä ole antanut sitä niittääkään, jotta niillä olisi minne menevät. +Taisivat mehiläiset tulla sanomaan, että onni on taas tullut taloon. + +Kun Arvid laski Britan sylistään, niin tämä juoksi ovesta pois, kulki +poikki kartanon ja katosi metsikköön. Hänen sydämensä oli niin onnea +täysi, että hänen täytyi saada olla yksin. + +Lehdossa hän hymy huulillaan ja katsoen kirkkaasti eteensä asteli. +Hän ojensi käsivarsiaan, kuten sulkien niillä toisen syliinsä. Hän +kuiski hiljaa Arvidin nimeä, hän seisahtui kulussaan ja kuunteli, miten +kartanolta kuului laulua. Hän tunsi Arvidin äänen. Siellä hän lauloi +reippaasti saksalaista sotilaslaulua. Ja Brita kuunteli ja hyräili +laulun säveltä oppiakseen sen ja säilyttääkseen sen, kuten kalleutta +säilytetään, kautta elämän. Ja hän tiesi, että joka kerta, kun hän +tuota säveltä oli hyräilevä, niin oli hän muistava sitä päivää, jolloin +hän lopullisesti oli löytänyt armaansa. + +Muutaman hetken vain hän oli ennättänyt olla poissa, kun jo palava +ikävä hänessä heräsi Arvidin luo. Hän ei olisi muuta kaivannut kuin +saada olla hänen seurassaan, kuulla hänen äänensä, tuntea hänen +läsnäolonsa ja silloin tällöin kohdata hänen katseensa. + +Ja tuo sydämen suuri, pyhä ikävä toisen luo, tuo tuska, joka samalla on +korkein autuus, täytti koko hänen olemuksensa. Hän tiesi, että kaikki +se rauhattomuus, joka hänessä vallitsi, olisi katoava, kun hän vain +saisi nähdäkin Arvidin. + +Hän ei jaksanut enää itseään hillitä. Hän huusi kirkkaasti ja +korkealle. Ja hänen äänensä oli kuin keväällä linnun, joka armastaan +luokseen kutsuu ja ilmaisee pesäpaikan löytäneensä. + +Äänen kirkas sävel kiisi kautta lehdon, hyväili talon rakennuksia ja +leiskahti tuvan ovesta sisään. Ja kun Arvid sen kuuli, niin hän nousi +paikaltaan kuin nuolen osumana, juoksi kautta pihamaan, hyppäsi yli +aidan kuin nuori vallaton sotaratsu, joka ei mitään esteitä tunne, ja +kiisi lehtoon puiden oksien kahistessa hänen ympärillään. Ja riemuiten +tuli häntä vastaan Brita, ja he sulkivat jumalan kirkkaan päivän edessä +toisensa syleilyynsä, katsoivat toisiaan silmiin, nauroivat ja sitten +sammuttivat naurun suudelmaan. + +Mutta pian erkani Brita ja juoksi lehtoon syvemmälle, väistyi nauraen +puiden taakse, pujahti yhä loitommalle, karkasi juuri kun Arvid oli +hänet ehättämäisillään. Mutta oli Britan Ruskokin nähnyt emäntänsä ja +alkoi juosta hänen jälestään. + +Sen kun Brita näki, niin läksi hän yhä kiivaammin pakoon, nauroi ja +juoksi. Hän pääsi paraiksi aidan luo, kun Rusko jo hirnuen hänet +ennätti, ja Arvid hyppäsi aidan yli, sieppasi Britan syliinsä ja kantoi +hänet kartanolle, koko ajan sopertaen lemmen mielettömiä sanoja, +joilla ei mitään järkeä ole, ei mitään muuta kuin sävel, mikä äänessä +väräjää ja helähtelee luonnon salaisena sointuna. Kun Arvid laski hänet +sylistään tuvan portaille, nauroivat he kumpikin, ja katseet sanoivat +nuo monet rakkauden oikeat sanat, joille eivät ihmiset ole koskaan +muotoa keksineet. + + + + +XXI + + +Lämmin lännen tuuli alkoi puhaltaa illan suussa. Se tuli Päijänten +takaa. Ensin se veden kalvossa kuten hyväillen liikuskeli, nosti pieniä +väreitä siniseen pintaan. Sitten sen äkkiä tuli ikävä onnellisia +ihmisiä, nosti laineet korkeammalle ja kiisi niiden yli ulapan toiselle +puolelle. Se kierteli Rapalan taloa ja ihmetteli ihmisten suurta +hiljaisuutta illan suussa. + +Mutta kun tuuli oli tullut tuvan nurkan taakse, niin kurkisti se ovesta +sisään ja silloin se näki siellä kaksi ihmistä, jotka istuivat onneaan +ihmetellen. Ja tuuli hiljensi kulkuaan, viivähti hetkisen tuvan luona +ja sitten loittoni yhä etäämmälle, kunnes kaikki Rapalan luona oli +aivan hiljaista. + +-- Sinä olet vaiti? sanoi Arvid Britalle. + +-- Mitä minä sanoisin. Kaiken, mitä en vielä ole sinulle kertonut, sen +sinä arvaat, vastasi Brita. Elä sinäkään puhu mitään. Istukaamme tässä +ja olkaamme iloisia, koska onnen kaunis aamu on meille kummallekin +koittanut. + +-- Anna minun puhua sinulle, anna minun edes koettaa sanoa, mitä +sinä minulle olet. Jos minä en saa puhua, niin pelkään tarttuvani +sinuun ja rutistavani sinut aivan hengettömäksi. Minä en ole tottunut +pukemaan ajatuksiani sanoiksi, mutta minun täytyy koettaa. Minä olen +aina tahtonut koettaa sitä, mikä on minulle ollut vaikeata. Minä en +tiedä, mistä oikeastaan alottaisin. Vaikka kyllähän minä sen tiedän, +sinustahan minä tietysti alotan. Minä olen jo ennen sanonut, kuinka +hartaasti minä aina olin sitä toivonut, että saisin elämääni sellaisen +ihmisen, joka pitäisi minua kurissa. En minä tarkoita sellaista kovaa +käskemistä, mutta että joku vaatisi minulta jotain omaa itseäni varten, +tahtoisi tehdä minusta minun itseni tähden jotain kunnollista ja +hyvää. Ja sitten tulit sinä! Katsohan, minä rakastin sinua heti ensi +alussa. Sinä olit sellainen aivan toisenlainen kuin kaikki muut. Sinä +et ollut mikään tavallinen poika. Jos sinä olisit ollut oikea poika, +aivan tavallinen mies, niin olisin minä silloinkin sinusta pitänyt +kiinni enkä olisi sinua antanut toisille. Ja kun minä sitä ajattelin, +niin silloin minä vasta ensi kertaa tulin huomaamaan, että se, mitä +me miehet sittenkin eniten rakastamme, se on toisessa meitä itseämme +parempaa ihmistä. Minä en ollut koskaan tullut ajatelleeksikaan, että +naisesta voisi etsiä ihmistä. Minusta nainen oli nainen, ja sillä hyvä. +Mutta nyt sinä, senkin velikulta, oletkin tullut kääntämään kaikki +minun ajatukseni aivan nurin närin. Jollen minä olisi pannut pääpainoa +sinussa ihmiselle, niin et sinä kauankaan olisi rauhassa ollut sen +jälkeen, kun minä sain tietää, että sinä olit nainen. Olisit parkunut +hiukan, mutta mitä minä siitä! Minä olisin pitänyt sinut omanani. Nyt +minä en uskalla koskeakaan sinuun muuten kuin sinun luvallasi. Sinä +naurat sille, mutta kyllä minä itseni siinä suhteessa tunnen. Mutta +nyt minä ajattelen aina sitä, että sinä olet jotain aivan ihmeellistä, +sellaista, jota en ole koskaan ennen nähnyt. Sinä teet minut aivan +samanlaiseksi kuin StÃ¥lhandske, kun hän katsoi meihin miehiin silloin, +kun meillä oli kova halu mennä ryöstämään valloitettuun kaupunkiin. +Hän katsoi meihin suoraan, ja me kauniisti veimme hevosemme suojaan +emmekä koskeneet asukkaitten tavaroihin hituistakaan. Siten sinäkin +pidät minua loitolla itsestäsi. Minun mieltäni oikein kutkuttaa, kun +ajattelen, että tuossa, aivan minun edessäni, on tuollainen suloinen +olento, että minä voisin ottaa hänet omakseni, jos tahtoisin, mutta +en otakaan, en kiusallakaan omalle sisulleni, joka sitä tahtoisi. +Katsohan, minä tahdon saada sinut oikein järjestyksessä omakseni. + +-- Millä tavoin järjestyksessä? kysyi Brita. + +-- Minä tahdon, että minä saan sinut tänne vaimokseni, noin oikein +lailliseksi vaimokseni. Sinä opetit minua ajatuksissani luomaan kuvia. +Minä olen tänään sellaisen maalaillut. Se kuva on tällainen. Sinä +ja minä olemme kuten suuren puun juuret, puun, mistä sitten nousee +oksia yhä korkeammalle, aivan kuin männyssä, jossa joka vuosi kasvaa +tuollainen uusi sarja. Ja ajattelehan, kun me sitten olemme jo kuolleet +ja makaamme Sysmän kirkon permannon alla, niin on vielä niitä ihmisiä, +jotka iloitsevat siitä, että me kaksi osuimme toistemme tielle. Minua +aivan huimaa tuo ajatus, että minä elän, että sinä olet tässä minun +luonani, että minä saan sinut kohta ottaa vaimokseni, ja että minä +tiedän, millaista joukkoa se minun joukkoni on, joka jälkeeni seuraa. + +Veitikka leikki Britan suupielissä, kun hän kysyi: + +-- Mitä sinä nyt oikeastaan aiot tehdä? + +-- Mennä sinun kanssasi naimisiin, johan minä sen sanoin. Mitä muuta +tehtävää tässä olisi? En ainakaan minä mitään huomaa. Totta kai me +naimisiin menemme? + +-- Enhän minä sitä vastaan ole! + +-- Mitä sinä sitten turhia höpiset? + +Arvid istui Britan viereen penkille ja sanoi: + +-- Nyt minä olen puhunut itseni rauhalliseksi, mutta nyt minä +tahtoisin, että sinä sanoisit minulle jotain. + +-- Mitä? + +-- En minä tiedä, puhu vaikka mistä, vaikka riihen puimisesta tai +oluenpanosta, kun sinä vain puhut, kun minä vain saan kuulla sinun +äänesi, sanoi Arvid. Sinun äänessäsi on sellainen suloinen sointu. Kun +sinä olet hellä, niin on siinä aivan kuin sävel. Se ei ole puhetta, +vaan omituista laulua. Ja aina kun sinä olet minulle puhunut jotain +hyvää, niin ovat kätesi, nuo kauniit sormesi leikkineet minun olallani. +Sinä et ole sitä huomannut, mutta minä olen. Sinun sormesi puhuvat +aivan yhtä paljon kuin sinun huulesikin. Puhu minulle, puhu, kerro +minulle jotain! Sano, millaiseksi sinä tahdot minun tulevan. Jollet +tahdo minusta puhua, niin puhu itsestäsi. Jollet siitäkään tahdo +puhua, niin puhu sitten mistä tahansa, vaikka puhuisit haavurista tai +Leenasta. Mutta elä puhu noista kahdesta vanhasta tahkosta, niistä +minä en jaksa kuulla. Minä olen niille kahdelle niin kiukuissani, +että jolleivät ne olisi menneet pakoon, olisin tehnyt kaksi aivan +tarpeetonta murhaa. + +-- Mutta jollei heitä olisi ollut, niin ei sinussa olisi herännyt +kateutta ja sen mukana rakkautta. + +-- Kyllä se on totta, mutta kuka silloin tynnyriä rakastaa, kun on jo +humalan saanut. Ja minä olen saanut kuten humalan. Minä olen aivan +kuin silloin, kun minulla on muutama tuoppi liikaa päässäni. Minä +en tietänyt, että elämästä voi ihminen tulla niin huumaannuksiin, +että elämä on kuten voimakasta viiniä, tuollaista punahohtavaa ja... +Nyt minä puhun hullutuksia ja minä vaikenen. Sinä osaat niin paljoa +paremmin kertoa kaiken kauniin, suuren ja ihmeellisen. Anna minun +olla tässä luonasi kuten suuren lapsen ja opeta minulle elämän kirjan +ihmeellistä lukemisen taitoa. Minä olen vasta oppinut aakkoset ja +niitäkin tavailen huonosti, opeta minua lukemaan! + +-- Sinun puheisiisi on tullut niin kummallisia sanoja, sanoi Brita. + +-- Onkos se mikään kumma, että ihminen puhuu jotain järkevääkin, kun +hän herää? vastasi Arvid. + +-- Minun täytyy kai sinulle vuorostani tilittää kaikki, mikä sielussani +on liikkunut näinä monina päivinä. Minä tiesin, sinun omien sanojesi +perustuksella, millainen sinä olit naisten suhteen. Minä tiesin +myöskin, että jos minä tulisin heti sinun omaksesi, niin sinä jättäisit +minut. Sinä et ymmärrä mitään muuta kuin sen, jota olet oppinut arvossa +pitämään ennen kuin olet sen saanut omaksesi. Enkö ole oikeassa? + +-- Olet, olet! Minä muistan, kuinka paljon minä Saksassa pidin siitä +hevosesta, jota olin katsellut monta kuukautta ja jonka vihdoin sain +omakseni. Eihän se ole mikään sopiva vertaus, kun puhuu sinusta +ja hevosesta, mutta ratsumieshän minä olen ja puhun siitä, minkä +paraiten ymmärrän. Minä uskon, että me miehet teemme todellakin naisen +valikoimisessa samoin kuin hevosenkin. + +-- Mutta minä en tahtonut tulla siihen asemaan, jatkoi Brita. Minä +tahdoin pysyä sinun luonasi kauan ja aina yhtä rakkaana. + +-- Tahdoitko todellakin? + +-- Totta kai minä tahdoin. + +-- No, ei sinulla sitten ole mitään hätää, sillä kyllä minä nyt +pidän sinut niin luonani, ettei sinulla ole surun päiviä. Ja kun me +olemme täällä kylliksemme iloa pitäneet, niin pidämme sitä taivaan +niitylläkin. Totta kai siellä on jokin lato, jossa minä saan sinua +salaa enkelien silmiltä tavata, sillä en minä enkelienkään anna +nenäänsä pistää kaikkiin meidän asioihimme. Uskotko sinä, että taivas +on? + +-- Uskon. + +-- Tuollainen kukkaniitty, jolla ihmiset kävelevät ja poimivat kauniita +yrttejä ja soittelevat psalttarilla ja huiluilla? Minusta se sellainen +tuntuu niin kovasti joutavalta näin miespuoliselle olennolle. + +-- Minulla on paratiisini täällä, enkä minä välitä siitä toisesta, kun +minulla on täällä niin paljon iloja, vastasi Brita nauraen. Mutta minä +en ole sinulle vielä kaikkea sanonut. Minä ajattelin, että minun täytyy +saada sinut hiukan toisenlaiseksi. Ei minun itseni tähden, mutta minun +lasteni tähden. + +Hellästi tarttui Arvid Britan olkapäähän ja sanoi hiljaa: + +-- Sinä olet siis sitäkin ajatellut? + +-- Niin olen. Niissähän me molemmat elämme elämämme uudestaan. + +Arvid nousi seisomaan. + +-- Huomenna minä menen kirkkoherran luo, sillä nyt ne asiat ovat +järjestettävät. + +-- Mitkä asiat? + +-- Ne häät! Luuletko sinä, että minä kovin kauaa tämän jälkeen jaksan +niitä odottaa. Minä tahdon saada sinut vaimokseni. + +-- Se kestää kuitenkin aina jonkun aikaa, ennenkuin olet sen asian +järjestänyt. + +-- Kirkko saa pitää kiirettä! Ei ihmisiä saa kiusata erillään silloin, +kun niillä on halu päästä yhteen. Ja nyt sinä olet minun morsiameni, +mutta et vielä minun vaimoni. Siinä on pieni erotus siinäkin. Minä +menen nukkumaan latoon, jotta tämä tupa jää sinun huostaasi siksi, +kunnes häät ovat olleet. Ei meidän sovi nyt enää täällä nukkua yhdessä. +Ja kun ilta on jo pitkälle kulunut, niin minä jätän sinut. Onhan meillä +huomennakin päivä ja kaunis ja rikas päivä onkin. + +Arvid sulki hellästi Britan syliinsä ja meni ovea kohden. + +Kun hän oli ovelle tullut, niin hän kääntyi äkkiä, sillä hän kuuli, +miten Brita kuten voitonriemussa nauroi. + +-- Mikä sinun nyt on? kysyi Arvid. + +-- Etkö sinä, hullu mies, sitten kaikkea huomaa ja ymmärrä? + +-- Mitähän tässä vielä olisi ymmärrettävää? + +-- Etkö sinä arvaa, kuka minä olen? + +-- Se on totta, sinä olet aivan oikeassa. Minä en ole kysynytkään, kuka +sinä olet, ja kuitenkin minä olen sinulle puhunut häistä ja muista +seikoista. Kuka sinä sitten olet? + +-- Kukako minä olen? vastasi Brita. Minähän olen Brita Ekestubbe, sinun +oma vaimosi. + +Hetkisen oli Arvid kuin jähmettyneenä paikallaan. Hän oli jo ovella ja +piteli ovenrivasta kiinni. Nyt hän veti oven kiinni ja riensi hämärässä +tuvassa Britan luo ja sulki hänet syliinsä. + +-- Jollei mies vähemmällä pelillä tule aivan päästä pyörälle, sanoi +hän, niin sitten on ihan ihme ja kumma! Mutta jos sinä olet se, niin +sitten sinä olet se, siis minun vaimoni. Sittenhän me saamme alkaa +elämämme aivan ilman pappia ja muita menoja. + +Arvid loittoni hiukan Britasta ja piteli päästään kiinni. + +-- Kun ei vain kumoon menisi tällaisessa ilossa, sanoi hän. Minä olen +rehkinyt ja hommannut ja pitänyt senkin seitsemää peliä saadakseni +vaimon itselleni. Ja kun sitten kaikki ympäri käy, niin onkin se, jota +omakseni tahdon, minun oma vaimoni. Kyllä te naiset sentään olette +meitä miehiä koko lailla viisaampia. + +-- Kyllä minä sen tiedän, mutta minä olen sittenkin tahtonut, että +juuri sellainen tyhmeliini, kuin sinä, saa minut omakseen. + +He puhuivat leikkiä, mutta heidän äänessään oli vakava juhlallisuus, +kuten ainakin ihmisillä, joiden eteen onnen portit ovat lyödyt auki ja +he astuvat sisään valkeuteen ottamaan vastaan kaiken sen, mikä heille +on valmistettu. + +Tuuli palasi Rapalaan, kurkisti nurkan takaa, mutta kun se huomasi oven +suljetuksi, niin kuunteli se hetkisen. Kun ei se mitään kuullut, niin +nauroi se ja jatkoi matkaansa. Se meni pellolle ja leikki kuhilaissa ja +keskusteli viljan kanssa ihmisistä, jotka eivät aina osaa ottaa onneaan +silloin, kun se on heidän luonaan. Mutta Rapalassa oli kaksi ihmistä, +jotka sinä yönä tiesivät, että heidän onnensa oli heille jotain suurta +ja pyhää, että se oli nyt heillä, että se pysyi heidän luonaan. Ja +tuuli leikki täyteläisissä tähkäpäissä kuhilaan hatun sivussa. + + + + +XXII + + +Vanha kirkkoherra nousi paikaltaan juhlapöydässä. Lähinnä istuvat +sen ensiksi huomasivat ja arvasivat, että hän aikoi pitää puhetta +juhlan kunniaksi. Kuten vesirengas, joka yhä laajenee, niin levisi +hiljaisuus yli suuren seuran. Se alkoi kirkkoherran vierestä, siitä se +loittoni yhä laajemmalle, kunnes viimein ennätti pitkän pöydän pään, +jossa sukujen nuorimmat vesat istuivat. Siellä vielä hetkisen kuului +pari terävää poikaääntä, jotka äitien ponteva, sihahtava ääni sai +vaikenemaan. + +Hiljaisuus ulottui pihamaalta, jonne pöytä oli katettu, tupaan, missä +kaikki kolina taukosi, ja hikiset palkolliset tulivat oven korvaan ja +portaille kuuntelemaan, se otti koko suuren Rapalan kartanon aivan kuin +syliinsä. Ainoa, joka kesken tätä hiljaisuutta ei voinut olla ääntään +kuuluviin päästämättä, oli talon kukko. Komeana lensi se karjapihan +aidan päälle ja sieltä heitti elokuun ilmaan, joka kultaisena hohti +auringon helossa, hohti pellon kuhilaissa, hohti ihmisten poskilla, +oman iloisen säveleensä. + +Haavurin silmät oikein kipinöitsivät veitikkamaisuutta, kun hän kukon +äänen kuuli. Hän loi katseen Britaan, joka istui pöydän päässä, +kirkkoherra toisella ja Arvid toisella puolellaan. Ja levisipä nuoren +ja onnesta kauniin naisen poskille heleä puna, ja suupielissä nyki niin +hauskasti. Hän oli ymmärtänyt, mitä haavuri oli tarkoittanut. + +Mutta olipa kirkkoherrakin kuullut kukon kiekauksen, ja hänen vanhat +silmänsä menivät sirrilleen ja harmaa parta tärisi, kun hän hiljaa +nauroi. + +-- Minä aioin puhua teille, nuoret ystäväni, ja etsin juuri mielessäni +puheen alkua, kun se tuolta aidan päältä tuli. Talon komeapyrstöinen +kukko on tahtonut sanoa koko tälle joukolle, että miesvalta tässä +talossa vallitsee. Kun ajattelen tätä viikkoa, joka on kulunut siitä, +kun nuori rouva taloon tuli, ja kun muistelen kaikkia niitä hauskoja +juttuja, jotka nuori nainen, joka vieressäni istuu, on tässä aterian +aikana kuiskannut korvaani, niin toden totta, oli tässä talossa +vähällä tulla akkavalta. Niin on tämä nuori nainen komentoa talossa +pitänyt. Mutta hyväksi se vain on ollut, sillä huomaanpa, että Arvid +ystäväni sittenkin on saanut ylivallan talossa, ja hän voi nyt yhtä +ylpeänä kuin kukkokin kiekaista: Minä se olen herra talossa! Tämä +minun nuori ystäväni on kovista aineista kokoonpantu, sen minä olen +tietänyt heti ensi hetkestä alkaen, siitä kun häntä pidin kastemaljan +päällä ja hän potkaisi kapalonsa auki ja antoi pienellä jalallaan +sellaisen töytäyksen keskelle mahaani, että loppu-aamenen keskelle +tuli pikkuinen, eikä aivan pikkuinenkaan värähdys. Ja täytyipä minun +keskellä herran pyhää sanaa silloin hymyillä, jota Hän taivaassa ei +ole minulle viaksi laskeva, sillä onhan hän meille sanonut, että +iloisia meidän tulisi olla. Kun tämä poika sitten varttui, niin ei +hän tyytynyt enää potkimaan, vaan jo loikin, ja ankarasti hän on +asetta käyttänyt kuninkaamme palveluksessa. Kun hän nyt on palannut +taistelutantereelta ja on ottanut talon isänsä perintönä vastaan, niin +tiedän, että vaurastuu se talo, jonka isännässä on voimaa ja on sitä +pyhää kiukkua, joka työn panee luistamaan. Tätä voimakasta miestä ei +ole kukaan tähän asti voittanut. Mutta tulipa aika, jolloin hänen +eteensä ilmestyi nainen, ja silloin on mies ollut ankarassa koulussa. +Mutta en sitä soimaa, koska näen, että tämän opetuksen kautta elämän +onni on hänelle tullut. Minä onneksenne juon, ja suokoon taivas, että +se onnen aika, joka tänään on alkunsa saanut, kauan jatkuu. Ja kun +kerran teidät saatetaan kirkon permannon alle isienne viereen nukkumaan +ikuista untanne, niin silloin teistä sanoa taidetaan: He olivat kyllä +sysmäläisiä, joita ei varsin järkeviksi mainita, mutta he olivat +ymmärtäneet sen, mätä eivät monet muut, he elivät elämän rikkaasti ja +kokonaisesti! Rakkaat seurakuntalaiseni, tarttukaa maljaan, tyhjentäkää +se, elkääkä kieltäkö noilta piiskuisiltakaan, jotka pöydän päässä +silmät selällään tänne päin katsovat, pientä osaa maljasta. He ovat +se meidän sukujemme jatko, ja heidän pitää ainiaan muistaa Arvid +Tandefeltin ja Brita Ekestubben häät. + +Kun melu ja iloiset huudot olivat korkeimmillaan, niin Arvid nousi +paikaltaan ja huusi niin, että koko laaja seutu kaikui: + +-- Nyt minäkin puhun. Hiljaa! + +Hän seisoi hajareisin paikallaan ja piteli tuoppia kädessään. Hän +aikoi juuri jotain puhua, kun Brita nykäisi häntä hiasta ja jotain +kai se oli tärkeätä, koska Arvid kumartui hänen puoleensa ja sitten +otti hatun päästään ja kokosi hiukan sääriänsä yhteen, sillä hän oli +seisonut paikallaan aivan sääret hajallaan, kuten ratsumies ainakin. +Brita katsoi eteensä ja oli aivan kuin ei hän mitään olisi miehelleen +huomauttanut, mutta Arvid nauroi hänelle niin, että aukot hammasrivissä +selvästi näkyivät. + +-- Kuulkaahan nyt, kaikki hyvät ystävät, sukulaiset ja pitäjäläiset, +nyt minä puhun, minäkin. Tiedättekö, mitä minun tekisi mieleni, oikein +kovasti mieleni? Panna toimeen jotain oikein rymyävää, sillä minun +mieleni leiskahtelee niin voimallisesti. Ellei niin monella tämän +pöydän ääressä olisi parhaat vaatteet yllään ja niiden likaaminen olisi +melkein hävytöntä, niin kai minä tässä ilossani ottaisin pöydän päästä +kiinni ja heittäisin sen kumoon. Elä, Brita, noin säikähtyneenä minuun +katso! Kyllä minä aisoissa pysyn. Minä sanon vain, mitä tekisi mieleni. +Kyllä minä olen aina elämän voimakkaasti ottanut, mutta en minä koskaan +siitä ole niin iloinnut kuin juuri nyt. Minulla on kyllä aina ollut +sellainen ruumis, että kun kätensä on laskenut mihin paikkaan tahansa +ruumistani, niin on tuntenut, miten siellä sisällä sykkii ja tempoilee. +Minulla on ollut aivan kuin sydän olisi ollut joka paikassa. Mutta +nyt minä olen tullut vielä voimakkaammaksi, sillä nyt tuntuu kuin +minulla olisi sydän päässänikin. Eihän minulla ole nykyään mitään muuta +ajatusta kuin tuo nainen tuossa. Elä siinä koeta minulle silmää iskeä, +en minä kuitenkaan ole vaiti. Minä rakastan sinua niin paljon, että +minä en voi olla sitä muille sanomatta. Ja kun minä nyt olen sinut +saanut, niin tänä päivänä, joka tavallaan on meidän hääpäivämme, minä +toki saan sanoa aivan niin kuin mieleni tekee. Ei ihmisen ole hyvä +yksinänsä olla, sen te kaikki tiedätte kokemuksesta, kun katselette, +mikä suuri liuta lapsia tuolla pöydän päässä istuu, mutta sen minä +sanon, että niin paljon te ette ajattele vaimoanne koko viikkona kuin +minä ajattelen yhtenä päivänä. Mutta minä olenkin saanut sellaisen +vaimon, että ei toista ole maan päällä. Katsokaahan nyt, millainen se +oikein on! + +Ja Arvid nosti Britan hänen parkumisestaan huolimatta voimakkailla +käsillään yhtäkkiä paikaltaan ja pani pöydälle seisomaan. Koko +juhlajoukko puhkesi iloiseen huutoon, ja siihen hukkui Arvidin puhekin. +Mutta kun Brita oli hetkisen seisonut pöydällä, alkoi hän puhua. + +-- Elkää, hyvät naiset, uskoko, että hän minua aina tällä tavoin saa +komentaa ja minun kanssani tehdä niinkuin hän itse tahtoo. Minä annan +tänään hänelle anteeksi, sillä hän on humalassa. Minä en tarkoita muuta +kuin ilosta humalassa. Ei hän ole mikään merkillinen mies, mutta hän on +sellainen, että minä en toista tahtoisi elämässä omakseni. Minä tulin +tänne kesyttämään häntä, mutta niin sitä lopulta kävi, että minä tässä +olen hänen kesyttämänsä. Kyllä minä muutamissa asioissa aion pitää +määräämisvallan, mutta sen minä sanon, että mies on se, joka maailmassa +sittenkin kaiken määrää, eikä nainen mitään niin ihaile kuin sitä +miestä, joka osaa hänetkin valloittaa. + +-- Elä siellä puhu tyhmyyksiä, huusi Arvid. Tule alas sieltä! + +Ja hän nosti vaimonsa alas pöydältä ja sulki hänet syliinsä ja suuteli +häntä. + +Nauraen ääneen oli juhlajoukko katsellut, miten Arvid vaimonsa +nosti alas pöydältä, mutta kun hän hänet syliinsä sulki, niin tuli +hiljaisuus, eikä hiiskaustakaan enää kuulunut. + +Ja se suuri, pyhä hiljaisuus, joka aina silloin on, kun puhdas +onni ihmisten ohitse kulkee voimakkaana laineena, täytti kaikkien +mielet. Ja heille nousi kuin silloin, kun voimakas myrsky vedestä +pohja-aineksetkin pinnalle nostaa, muisto niistä ajoista, jolloin hekin +nuoria ja onnellisia olivat olleet. Ja moni käsi etsi toisen kättä, +etsi sanoakseen noita sanoja, joille ei muotoa ole annettu, mutta jotka +juuri sen kautta eivät myöskään valehtele, noita kauniita, ikuisuuden +leimaamia sanoja, jotka sisältyvät pieneen liikkeeseen ja avonaiseen +katseeseen. + +Kun Arvid lujasta sylistään päästi Britan, ja tämä korjaili kurttuun +mennyttä kaulustaan, hyppysillään kohotti hihan pöhöllä olevia +röyhellyksiä ja viistoon mennyttä päähinettään, niin katsoivat he +samalla toisiinsa, katsoivat, kuten kaksi ihmistä, joiden ympäriltä +oli kadonnut kaikki. Sitten he kyllä molemmat huomasivat olleensa +hiukan naurettavia, kun sillä tavoin olivat kaikkien nähden toisiaan +hyväilleet, mutta eivät he sitä hävenneet. He olivat onnellisia, ja se +tietoisuus oli heille kaikki kaikessa. + +Haavuri, joka ei ollut tavannut ketään, kelle hän olisi voinut luoda +helliä katseita, katkaisi hiljaisuuden alkaessaan pitää puhetta hänkin +vuorostaan. + +-- Tämä päivä on minullekin suuri juhlapäivä, sillä minä olen tänään +saanut varsinaisen jalansijan alleni. Se tahtoo sanoa, että minulla +nyt on oma, vakituinen paidanmuuttopaikka. Minä olen nimittäin saanut +kaikkien hyvien töitteni palkaksi Rautlahden torpan omakseni. Minä +tiedän, että ihminen tarvitsee tuollaista vakituista olinpaikkaa, +sillä muuten hän on aivan kuin se eläin, joka maanteillä vaeltaa ja +asuntonsa ottaa jokaiseen kakkaraan, joka jää muilta jälelle. Minä olen +katsellut tässä tätä suurta aviollista iloa, ja olen huomannut, miten +omassa mielessäni on kiemurrellut ja kaarrellut kaikenlaisia ajatuksia. +Mutta minä olen ne karkoittanut, sillä minusta ei ole naimisiin. Ja +minä sanon syynkin. Minä olen aina puhunut niin paljon, että minä en +voisi naisen kanssa tulla toimeen, koska sellaista naista ei vielä ole +maailmaan luotu, joka olisi vaiti. Eihän sitä ihmisen tarvitse kaikkea +onnea itselleen saada, osaa sitä iloita siitäkin, mikä muilla on. Ja +kun tämä minun torppani on niin lähellä Rapalaa, niin tarvitaan minua +täällä, sillä kun minä kaikki taitoni tämän suvun jäsenille opetan, +niin on ihme ja kumma, elleivät ne maailmassa toimeen tule. + +Talon kukko oli tullut lähelle juhlapöytää ja oli lähestynyt haavuria. +Tämä sieppasi sen äkkiä kiinni ja nosti sen pöydälle sanoen: + +-- Tässä minä nostan minun oman rakkaan ystäväni pöydälle. Se on vain +kukko, mutta kun minä sen kanssa olen hyväksi ystäväksi tullut, niin +arvaattehan, ettei se mikään tavallinen olekaan. + +Samassa kukko pääsi karkuun ja lentää räpytteli pois... + +Ja pidot jatkuivat ja ilo oli ylimmillään. + +Mutta vanha Leena, joka kesken pitojen hyörinän tahtoi lepuuttaa +vanhoja väsyneitä jäseniään, hiipi sille kukkaiselle nurmelle, jota hän +mehiläisiä varten oli leikkaamattomana säilyttänyt. Hän astui nurmelle +ja pian painuivat hänen silmänsä umpeen ja hän vaipui pehmeälle maalle. +Ja mehiläiset lensivät kotoista onnea lupaavina hänen ympärillään ja +pysähtyipä muuan hetken arkailtuaan hänen vanhoille huulilleen, jotka +unessa hymyilivät, ja lensi sitten pois. + +Ja iltatuuli puhalsi lämpöisenä yli seudun. Kirkkaana kohosi elokuun +kuu. Se kimalteli Päijänteen tyyneen kalvoon, se leikki veneiden +vanavedessä, kun ne illan hämärässä sousivat pois Rapalan rannasta +Päijätsalon korkeata kukkulaa kohden, kulkivat sen ohitse ja +pujottelivat saarien lomitse kirkonkylään. Ja venheistä kaikui laulu, +joissa nuoret sydämet löysivät tien omalle voimakkaalle ilolleen. +Niin moni nuori sydän oli sinä kauniina päivänä tietänyt taas, että +kauneinta elämässä on se väkevä voima, joka kaksi ihmistä toisiinsa +liittää. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Sysmäläinen, by Jalmari Finne + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56807 *** diff --git a/56807-8.txt b/56807-8.txt deleted file mode 100644 index 91a8832..0000000 --- a/56807-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7311 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Sysmäläinen, by Jalmari Finne - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Sysmäläinen - Humoristinen historiallinen romaani - -Author: Jalmari Finne - -Release Date: March 21, 2018 [EBook #56807] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYSMÄLÄINEN *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -SYSMÄLÄINEN - -Humoristinen historiallinen romaani - - -Kirj. - -JALMARI FINNE - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1910. - - - - -I - - -Suuressa majatalossa, jonka saksalaiset kauppiaat olivat rakentaneet -Turkuun asunnokseen käydessään siellä kauppamatkoillaan, vallitsi suuri -rähäkkä. Tuvan perällä seisoi hajareisin nuori, roteva mies, joka -miekallaan taisteli kymmenkuntaa hänen kimppuunsa hyökkäävää kauppiasta -vastaan. Hänen takanaan laiha miehen ruipelo koetti toisen leveän selän -takana piilotteleida. - --- Te saksalaiset koirat, jos tahdotte saada vatsaanne reikiä, niin -tulkaa vaan lähemmäksi, huusi taisteleva mies, ja samassa hän jo -antoi lähimpänä seisovalle sellaisen pistoksen keskelle mahaa, että -haavoitettu pahasti parkaisten keikahti syrjään. - -Hän huitoi ja pisteli miekallaan oikealle ja vasemmalle, seisoessaan -hajareisin suojelemassa takanaan olevaa miestä. - --- Anna pois tuo mies meille! huusivat saksalaiset kauppiaat mongertaen -puutteellista suomeaan. - --- Tulkaa ottamaan, jos mielenne tekee! Arvid Henrikinpoika Tandefelt -ei ole niitä miehiä, jotka tekevät nöyrästi sen, mitä kamasaksat -sanovat. - -Ja samassa hän jo sivalsi erään kauppiaan poskeen pitkän haavan. - --- Päästä tuosta ulos sisusi, elä suustasi! huusi hän. - --- Piruko sinua riivaa, sinä itsepäinen mies? huusi muuan kauppias. - --- Ei siihen pirua tarvita, kyllä omakin luonto siihen riittää! vastasi -Arvid Tandefelt. - --- Me paloittelemme sinut aivan pieniksi kappaleiksi, senkin -suomalainen maankiertäjä! - --- Sitä minä uskallan epäillä, sillä olen minä ennenkin miekallani -koetellut, minkälaista saksalaisen liha on, ja minä olen huomannut, -että miekka menee sen sisään kuin lusikka puuroon. Ei kuulu muuta kuin -pieni pirahdus vain! - --- Senkin ryysyläinen! - --- Vai ryysyläiseksi sinä sanot Stålhandsken ratsumiestä! Katso, etten -revi miekallani sinun hienoa verkapukuasi vaimollesi matonkuteiksi, -huusi Tandefelt, ja samassa hän jo taitavasti veti kalvallaan -saksalaisen takin halki. - -Ase välähteli hänen kädessään, se pisteli, se löi, ja koko ajan hän -suorastaan nautti tästä, sillä joka kerta kun saksalainen sai iskun -- -ja se tapahtui tuhka tiheään -- nauroi hän ääneen, ja hänen naurunsa -kaikui kirkkaana saksalaisten kiroilujen keskellä. - --- Jollet anna tuota miestä meille, niin me otamme sinut hengiltä! - --- Siihen ei saksalainen tähänkään asti ole pystynyt, vastasi -Tandefelt. Luuletteko, että minä ensi kertaa olen katselemassa -saksalaisia vasten naamaa? Kyllä minä sen ihmislajin tunnen jo -ennestäänkin, sen voin teille vakuuttaa, niin hyvin kuin se joka heidät -on nähnyt sekä edestä että takaa. - -Jo oli monta kauppiasta taisteluun kykenemättömänä, ja ne, jotka vielä -sitä jatkoivat, alkoivat käydä varovaisiksi, sillä he näkivät, että -tuon vimmatun miehen kanssa ei ollut hyvä leikkiä. Arvid Tandefelt -hypähteli taistellessaan pitkin tuvan seinän viertä ovea kohden, ja -laiha mies, jota hän näin suojeli, pujahteli sen mukaan hänen takanaan. -Kun ovelle oli tultu, sieppasi Arvid säpistä ja veti oven nopeasti -kiinni. - --- Kas niin, huusi hän, nyt saamme tehdä lopun leikistä! Kenellä vielä -on vaatteensa ehjinä, hän tulkoon nyt minun luokseni, niin näytän minä -hänelle hiukan sysmäläisiä ratkomistemppuja. - -Kauppiaille tuli jo hätä käteen, ja he alkoivat käydä sovinnolle. - --- Saat mennä, ja vie tuo mies mukanasi! sanoi eräs heistä. Me emme -enää tahdo hänelle mitään pahaa tehdä. - --- Jos niin on, sanoi Arvid ja pisti tyynesti miekkansa tuppeen, niin -ollaan ja eletään sitten sovussa. - -Äkkiä koko melu ja rähäkkä taukosi. - --- Minkä tähden sinä tuota miestä olet puolustanut? kysyi muuan -kauppias, kun tuvassa taas tuli hiljaista. - --- Minä puolustan aina sitä, jonka kimppuun hyökätään. Minä näin teidän -ajavan häntä takaa ja kuulin hänen huutavan apua. Totta kai minä -silloin tulen auttamaan. - --- Tiedätkö, mitä hän on tehnyt? - --- Mitä se minuun kuuluu! Minä puolustan, ja sillä hyvä. - --- Ketä tahansa? - --- En aivan ketä tahansa, mutta jokaista, joka suomea puhuu. - --- Jokaista suomea puhuvaa varastakin siis? - --- Kuka tässä varkaista puhuu? Niitä minä olen aina vihannut. Niitä -minä en puolusta! ärähti Arvid. - --- Tuo mies on varas, ja häntä sinä kuitenkin puolustat miekallasi. - --- Onko se totta? huusi Arvid kiukkuisesti laihalle miehelle. - -Tämä katsoi viisaammaksi korjata koipensa ovea kohden. Mutta Tandefelt -karjaisi jyrisevällä äänellä: - --- Seis, ruipelo! Mitä sinä olet tehnyt? - --- Minäkö? En kerrassaan mitään. Minä vain katselin ja ihailin näiden -kauppiasten tavaroita. Ja sitä kai saa aina tehdä. Eihän muuten -kaupoista mitään tule. - --- Vai katselit? huusivat saksalaiset. Sinähän aioit ottaa tavarat ja -jättää ne maksamatta. - --- En minä olisi maksamatta jättänyt, jos minulla olisi ollut rahaa, -sanoi mies. - --- Elä siinä venkaile, vaan puhu, miten asia on, sanoi Tandefelt. - --- Minä menin tuolla pihalla olevaan aittaan, jossa näiden kauppiasten -tavaroita on, ja katselin, mitä hyvää he nyt taas olivat tuoneet -tänne Turkuun. Silloin he suurella huudolla tulivat minun luokseni -ja alkoivat ajaa minua takaa. Onkos sitten ihme ja kumma, jos minä -silloin, kun henkeä uhataan, alan huutaa? - -Kiukusta punaisena seisoi Arvid Tandefelt miehen edessä. - --- Vai sellainen lintu sinä oletkin! huusi hän. Ja tuollaisen tähden -minä olen miekkaani käyttänyt. Jos minä sen olisin tietänyt, niin... - --- Olisitte kysynyt ensin, mistä melu sai alkunsa. - --- Joutuiko sitä siinä kiireessä kaikkea kysymään. En minä ennenkään -ole kysynyt silloin, kun on tappelu ollut tiedossa. Vai varas sinä -oletkin, oikea ammattivaras? Tiedätkö, mitä me Saksanmaalla sellaisille -teimme? - --- En, sitä minä en tiedä, sillä en ole ollut Saksanmaalla. - --- Hirteen me olemme sellaisia ripustaneet, ja oikein tukuttain. - --- Mahtoi se olla hauskaa työtä, niille nimittäin, jotka saivat olla -sitä tekemässä. - --- Ja niin minä sinullekin teen vielä, sinä ammattivaras. - --- Minä en ole mikään varas. Minä olen aivan rehellinen mies. Minä en -ota mitään omin lupini muulloin kuin silloin, kun sattuu hyvä tilaisuus. - --- Eikö se muka ole varkautta? - --- Ei ole, jos se onnistuu. Varkautta on vain se, joka ei onnistu. - -Arvid katsoi hetkisen vaiti häneen. - --- Mikä sinä olet oikeastaan? kysyi hän viimein. - --- Minäkö? - --- Niin sinä, joka väännät ja käännät asioita kuin pahin tuomari. - --- Ei sitä tuomari tarvitse olla, ennenkuin osaa asioita selittää. -Mikäkö minä olen? Oikeastaan minä olen parturi, mutta pääasiassa -konterfeijari, varsinaisesti olen puoskari ja kuppari, ammatiltani olen -kirjuri, mutta virkani on haavurin. - --- Mitähän sinä et ole? Oletko pappikin? - --- Sitä en ole, vaikka olen minä paljon sanaa selittänyt, kastanut -lapsia ja haudannut kuolleita. - --- Koska sinä olet noin kaikki tietävä ja taitava ja olet haavuri, -niin saat ensin sitoa nuo miehet, jotka tuolla koettavat ruumistaan -paikkailla. - --- Sen minä kyllä voin tehdä, mutta maksua vastaan. - --- Vai maksua vastaan? Tiedätkö sinä, minkä maksun olisit ansainnut? -Selkäsaunan! - --- Sitä en epäile. Mutta se maksu olisi tullut minun omista töistäni, -sillä ei kaiketi minun tarvitse teidän iskemiänne haavoja ilmaiseksi -paikkailla. - --- Sinä olet niin hävytön suustasi, että minä aivan mykistyn tuollaista -suunnatonta röyhkeyttä kuullessani. - --- Tarpeettomasti ei pidä valehdella. Vielähän sanat sentään luistavat -suustanne. - --- Sinä et siis aio noita miehiä hoidella? - --- Maksua vastaan kyllä, kuten jo sanoin, ja kun heitä on useampia -yksintein, niin annan hiukan alennustakin. - --- Tiedätkö, että minä voin sinut lyödä aivan liiskaksi? - --- Kyllä minä sen tiedän, mutta luuletteko, että minä silloin enää -haavoja sitelen. - --- Luuletko sinä, jonka tähden tässä koko mellakka on syntynyt ja verta -vuotanut, että sinä olet jokin suuri herra, jota meidän tulee kumartaa? - --- Sitä kumarretaan, mitä kulloinkin tarvitaan. Ja nyt tarvitaan minua. -Kuinka asian laita on, saanko minä palkan työstäni vai enkö? Siitä -olisi piakkoin päätettävä, sillä muuten voi pari kauppiasta vuotaa -kuiviin. Minä näen, että tuolla jo kaksi on sinnepäin menossa. - --- Riennä sitomaan! Me saamme sitten myöhemmin puhella maksusta. - --- Minä tahdon sen tietää, ennenkuin ryhdyn työhön ja toimeen. - --- Varo, etten minä tässä ota sinua kovilla kourillani kiinni! - --- Ei ne haavat sillä mene umpeen. - -Eräs kauppias jo kaatui pyörtyneenä maahan verenvuodosta uupuneena. - --- Tuolla jo yksi keikahti kumoon! Rupeanko sitomaan vai en? - --- Sido herran nimessä, huusi Arvid, muuten minulla on tässä -tarpeettomia murhia omallatunnollani! - --- Ja maksu? Kuinka sen laita on? - --- Saamasi pitää. - --- Ettekä anna minulle sen jälkeen enää selkään? - --- En, en, kun vain teet työsi! - --- No, kas niin! Nythän te jo puhutte aivan kuin järkevä ihminen -ainakin. Minä tässä siis rupean paikkaamaan teidän pahoja töitänne. - -Ja tuo monivirkainen mies, jonka tähden tuvassa oli sellaista mellakkaa -pidetty ja miehiä haavoitettu, alkoi sidellä tottuneella tavalla -kauppiaita. - - * * * * * - -Arvid Henrikinpoika Tandefelt istui hiukan häpeissään katsellen, minkä -kaiken hän oli aivan tarpeettomassa innossaan saanut aikaan. Tämä -ei ollut ensi kertaa, kun hän tulistuneena oli käynyt käsiksi aivan -joutaviin asioihin, jotka eivät hänelle hituistakaan kuuluneet. Siinä -hän nyt istui ja mutisi itsekseen: - --- Sellaista se on, kun minulle on annettu liian kovat voimat ja liian -vähän malttia. Kyllähän minä sodassa paikallani olen, mutta heti -kun tulen rauhallisten ihmisten pariin, niin aina minulle tapahtuu -kaikenlaisia kompastuksia. No, eihän sitä kannata surra. Mikä on, se -on, eikä se suremisesta parane. - -Hän, joka äsken vielä oli kiukkuinen, oli nyt aivan lempeä ja -rauhallinen. Hän katseli haavurin työtä ja kaikessa hiljaisuudessa -ihaili sitä taitoa ja nopeutta, jolla mies siteli. - --- Minä tarvitsen vettä! sanoi haavuri. - -Sen lauseen katsoi Arvid kuuluvan itselleen ja hän otti oven pielestä -sangon, juoksi pihalle ja nopeasti ammensi kaivosta siihen vettä. Kun -hän toi sen tupaan, huusi haavuri hänelle: - --- Tulkaahan pitämään tästä siteen päästä kiinni! - -Arvid meni ja piteli sidettä ja teki tottelevaisesti kaiken, mitä -haavuri käski. Ihaillen katseli hän haavurin kätten nopeata liikkumista. - --- Jos sinä olet kaikessa yhtä taitava kuin tässä, sanoi hän, niin olet -sinä aivan varmaan maailman viisain mies. - --- Sehän se minun onnettomuuteni juuri onkin, että minä osaan vaikka -mitä, sanoi haavuri. Ellei niin olisi, niin mitähän kaikkea minusta -vielä olisikaan tullut. - --- Kai se niin on, sanoi Arvid. Mutta ei sitä maailmassa yksinään -taidoilla päästä eteenpäin, tarvitaan siihen kuntoakin. Ja se lahja -näkyy puuttuvan sinulta kokonaan. - -Haavuri hymähti ja alkoi sitten haavoja sidellessään puhua: - --- Te puhutte kunnosta. Missähän ihmeessä sitä olette nähnyt? -Maailmassa vallitsee kahtalainen oikeus ja kunto. Toinen on rikkaita -ja suuria varten, toinen köyhiä varten. Suuret tekevät mitä tahtovat, -pienet mitä toiset tahtovat. Minä olen ollut niin hullu, että olen -elänyt suurien elintavan mukaan, vaikka olenkin köyhä. Siksi minun aina -käykin hullusti. Jos varis ottaa itselleen haukan tavat, niin kyllä se -hengiltä otetaan. - --- Kuinka sinä yhtäkaikki osaat olla noin iloinen? - --- Minä olen usein ajatellessani tämän maailman menoa ja omaa itseäni -tullut murheelliseksi ja olenhan minä monasti itkeäkin pillittänyt, -mutta sitten olen lopulta nauranut itselleni, ja niin on minusta tullut -iloinen ihminen. - -Suu auki kuunteli Arvid tätä puhetta, jota hän ei jaksanut seurata. - --- Eikö tuo tuollainen ajatteleminen tule ihmiselle lopulta raskaaksi? -sanoi hän viimein. - --- Kuinka niin? - --- Jos minun täytyy jotain asiaa oikein paljon ajatella, niin tulee -minun pääni lopulta aina kovasti kipeäksi. Silloin melkein toivoisi, -että olisi toinen, joka ajattelisi minun puolestani. - - * * * * * - -Jo olivat kauppiaiden haavat sidotut. Sen tehtyään katsoi haavuri -viisaimmaksi livahtaa tiehensä. Jo oli hän päässyt pihalle ja alkoi -livistää portista kadulle, kun Arvid Tandefelt harppasi hänen jälestään -ja tarttui hänen olkapäähänsä. - --- Elähän mene, mies! - --- Mitä nyt vielä? - --- Sinä et ottanut maksuasi. - --- Mitä maksua? - --- Siitä haavojen sitomisesta. Paljonko minä olen velkaa? - --- Eihän sitä nyt tarvitsisi... - --- Et sinä oikeastaan olisi sitä ansainnut, se on minunkin vakaa -mielipiteeni, mutta kun minä kerran olen luvannut, niin minä maksankin. -Mikäs se taksa on? - -Haavuri seisoi siinä ja katseli hetkisen Arvidiin, ja kun hän näki -hänen tarkoittavan totta, heräsi hänessä ihailun ja kunnioituksen -sekainen tunne tuota miestä kohtaan, joka oli niin suuri lapsi, mutta -niin suora ja rehellinen. Hän, joka tarkoin tiesi ja tunsi kaikki oman -luonteensa huonot puolet, hän halusi kiintyä tuollaiseen mieheen, jossa -oli niin paljon henkistä kauneutta, vaikkakin ulkokuori oli monessa -suhteessa naurettava. - --- Sano nyt, paljonko se on? Niitä oli yhteensä seitsemän miestä. - --- Maksakaa mitä maksatte, sanoi haavuri. - --- Tuossa on, sanoi Arvid ja kaivoi taskustaan esiin kourallisen -rahoja. Riittääkö? - --- Riittää. Minä pidän näitä pestirahoina ja nyt minä tulen teidän -palvelukseenne. - -Arvid töllisteli häneen. - --- Mitä minä sinulla teen? - --- Kyllä teillä aina työtä riittää tällaiselle kuin minä olen. Kun -tappelette, niin onhan hyvä, että joku haavanne sitoo. Jos tapatte, -niin minä hautaan kuolleet, jotta he kristillisesti pääsevät pois -maailmasta eivätkä joudu helvetin kiukaalle istua kököttämään. Jos -olette rakkauden kiipelissä, joka tuollaiselle komealle miehelle -varmasti usein sattuu, niin onhan teillä kirjuri kirjeitä kyhäämässä. -Ja minä lupaan, että sellaista tyttöä ei ole vielä tähän maailmaan -tullut, jonka sydän ei heittäisi pari kierrosta ympäri, kun lukee, -kuinka minä rakkaudesta ja sen suloisesta nipristyksestä kirjoitan. Ja -kun minä olen konterfeijari, niin minä maalaan teidän ja koko sukunne -kuvat. - --- Ei minun sukulaisistani ole ketään elossa. - --- Ei se tee mitään, kyllä minä maalaan kaikki kuolleetkin, saman -näköisiä ne lienevät olleet kuin te. Ja jos teillä on talo ja karjaa, -niin minä puoskaroin eläimet ja hoidan raha-asiat. - --- En minä raha-asioitani sinulle saata uskoa. - --- En minä teiltä varasta, onhan minulla sentään jonkinmoinen järjestys -siinäkin, mutta kyllä toisilta teille. Minä takaan, että jos teillä on -riitaisuuksia jonkun kanssa, niin kyllä minä ne voittoon vien. Minä -osaan järjen niin päin kääntää, että se aina on minun puolellani. Minä -olenkin järjen kanssa tehnyt sellaisen välikirjan, että se aina pitää -minun puoliani. - --- Elä suotta tuppaudu minun palvelukseeni. En minä sinua ota! - -Kaikki iloisuus katosi äkkiä haavurin kasvoilta. Hän puhui hiljaa ja -kuten rukoillen: - --- Minä en pyydä mitään palkkaa, en kerrassaan mitään. - --- Ei se ole sen vuoksi. Kyllä minulla on varaa maksaa. Minulla on -suuri talo Sysmässä, Rapala. Onhan se nyt minun, kun isäni on kuollut, -ja minä olenkin juuri menossa ottamaan sitä haltuuni... - --- Ettekö siellä tarvitse renkiä? - --- Kyllä minulla niitä on niin paljon kuin tarvitsen. - --- Mutta miksi ette ota minua palvelukseenne? - --- Ei minulla ole syytä ottaa tai olla ottamatta, mutta minä en nyt ota. - -Haavuri naurahti. - --- No, sitten minä tulen ilman mitään muuta! Arvid katsoi häneen -pitkään ja alkoi sitten nauraa. - --- Jos sinulla on sellainen halu tulla minun palvelukseeni, niin tule -sitten, mutta saatkin olla valmistunut siihen, että selkääsi saat -jokaisesta koiruudestasi. - --- No, se on tiettyä. Kyllä minä herrojen kujeet tunnen. Herra tekee -sen, minkä oikeaksi näkee, olkoon se sitten mitä tahansa. - -Yhdessä he palasivat saksalaisten kauppiaiden tupaan. Sinne tultuaan -sanoi Arvid: - --- Kun minä olen saanut aikaan kaikenlaista pientä vahinkoa teille, -niin tahdon tarjota parasta mitä talossa on saatavana. - --- Ei, ei, sanoi siihen haavuri. Minähän tässä olen niinkuin koko -kaupan alku ja perus. Ja kun minä olen tässä hommassa saanut hiukan -ansioita, niin tarjoan minä puolestani sen verran kuin rahoja riittää. - -Ja hän heitti pöydälle ne rahat, jotka Arvid oli hänelle maksanut -haavojen sitomisesta. - --- Tässä olisi ensi aluksi! - -Pöytään tuotiin juomaa, jonka haavuri maksoi. Kauan hän jaksoikin -suorittaa juomista. Se johtui siitä, että hän oli kauppiaita sitoessaan -siepannut niiden taskuista kukkaroita. Kyllähän kauppiaat sen -huomasivat, mutta kun rahat kuitenkin tulivat yhteiseksi hyväksi, eivät -he nostaneet siitä sen suurempaa hälinää. - - - - -II - - -Eihän ihminen koskaan ole mitään tehnyt niin suurella hartaudella kuin -ryyppäämistä. Ei hän mihinkään toimeen sellaisella innolla käsiksi käy -kuin juuri siihen. - -Ankara oli se juominki, joka nyt alkoi saksalaisten kauppiaitten -majatalossa. Paljon kestivät kauppiaat, mutta nyt he olivat herransa -siinä suhteessa löytäneet. Kauppiaitten ruumiit olivat paljon -kadottaneet ryyppykestävyydestään sen johdosta, että verta oli -vuotanut. Arvid sitävastoin oli janoinen kovan työn päätettyään. - --- On se sentään siunattu asia, sanoi Arvid, että humalaa ja -päänkivistystä ei ole luotu yhtaikaa, muuten mitä iloa meillä olisikaan -kaikesta siitä märästä hyvyydestä, joka nytkin edessämme virtaa ja -maljat täyttää. - --- Minä olen kuullut, miten sekin asia alkunsa sai, selitti eräs -lihava kauppias, jota toiset sanoivat "Paksuksi Henrikiksi". Se kuului -tapahtuneen siihen aikaan, kun maailmassa oli vielä paljon enemmän -jumalia, kuin mitä nykyään on, jolloin papit ovat sellaista pahaa -menoa pitäneet niiden hävittämiseksi. Silloin oli sellainen paksu ja -möhömahainen jumala, joka ei muuta tehnytkään kuin joi. Kerran hän -matkoillaan sattui tulemaan siihen pajaan, missä itse paholainen, -se vanha vaari, takoi niitä piinavehkeitä, joilla hänen tapansa on -ihmisiä kiduttaa. Tämä iloinen jumala oli janoissaan, koska oli kuuma -päivä, ja hän poikkesi pajaan katsomaan, olisiko siellä mitään suuhun -pantavaa märkää. Vanhalla vaarilla oli alasimen vieressä sellainen -pieni pullo, jossa sanottiin olleen sitä oikeata elämän vettä. Kun -vanha vaari kääntyi ahjoon päin, niin iloinen jumala kappasi pullon -ja otti siitä oikein miehen siemauksen. Ja kylläpä siitä elämää tuli -hänen vereensä. Hän tuli vielä entistäkin iloisemmaksi, hyppi ja tanssi -pajan permannolla, sieppasi sen vanhan vaarinkin samaan loikkimiseen. -Vanha vaari huusi hädissään, ja kun ei lopulta muu auttanut, niin -heitti hän vasaroillaan toista päähän. Mutta nämä vasarat olivatkin -sellaisia, että ne itsestänsä takoivat. Ja niin ne nyt alkoivat pitää -iloisen jumalan pääkopassa tavatonta jyskettä. Siitä se kolotus tuli, -ja vieläkin, kun vain ihminen on elämän vettä liiaksi suuhunsa ottanut, -alkaa sellainen kamala jomotus ja vasaroiden pauke pään sisässä. - --- Koska te olette noin viisas, sanoi Arvid, niin sanokaahan, miksi -oikeastaan juoma, joka kuitenkin alaspäin kurkusta valuu, sitten -kuitenkin päähän kohoo? Ja minkätähden tupakka, joka poltettaessa -ylöspäin nousee kauniina, sinisenä sauhuna, sitten lopulta pahasti -mahan pohjia myllertää? - -Paksu Henrikki nauroi ja vastasi: - --- Viini on alkujaan pensaasta ja siksi se pyrkii ylöspäin, josta se on -tullutkin. Tupakka on kasvanut maassa, jossa se vanhan vaarin syljestä -on kasvanut, ja siksi se pyrkii alaspäin. Ja silloin tietysti sinne, -minne kaikki muukin menee, mikä maasta ihmiseen tulee. - - * * * * * - -Yhä pitemmälle jatkuivat juomingit, ja jo alkoi hämärä hiipiä -kartanolle ja kurkistella ikkunasta sisään huoneeseen. Miehet istuivat -ja juttelivat sodasta, josta Arvid juuri oli palannut. Pian jäivät -syrjään valtiolliset asiat, ja miehet keskustelivat hevosista, sillä -olihan Arvid ratsumies, ja kun pari saksalaista kauppiasta oli myynyt -hevosia armeijalle, niin he olivat päässeet keskusteluun kiinni, jossa -tunsivat olevansa kotonaan. - -Ei mihinkään eläimeen mies ole niin kiintynyt kuin hevoseen, monasti -ei omaan vaimoonsakaan siten. Jokaisella oli kerrottavana aivan -merkillisiä asioita sen ja sen oriin tai tamman ihmeellisestä -viisaudesta ja kauneudesta, silmien kirkkaudesta, nopeasta juoksusta ja -aivan liikuttavasta uskollisuudesta. Koska kullakin oli ollut hevosia, -jotka heille olivat olleet erikoisen rakkaita, muistelivat he haikein -mielin niiden kuolemaa ja kunnioittivat niitä juomalla sarkan pohjaan -niiden muistoksi. Eikä kuninkaankaan maljaa sellaisella hartaudella -juotu kuin näiden kuolleitten tammojen, ja seisaallaan kukin tyhjensi -maljan viimeiseen pisaraan asti. - -Mutta tulipa sotatarinoittenkin vuoro vihdoin. - -Muuan kauppias sattui kysymään, miksi Arvidilla, joka oli nuori mies, -oli niin harva hammasrivi. Kun Arvid nimittäin nauroi, niin näkyi, että -hänen etuhampaitaan oli kokonaista kolme poissa. - --- Perhanan saksalaiset, ne katoliset koirat, ne ovat minulta pois -poimineet, sanoi Arvid. Leipzigin taistelussa, kun minä taas muiden -suomalaisten kanssa olin heitä kurittamassa ja puolestani näytin -heille oikeita sysmäläisiä lyöntejä, niin eikös joku laskenut kuulaa -suoraan suuhuni. Kun minä huusin hyökätessäni eteenpäin, niin luuli -kai tuo ampuja, että se oli jokin kuulanreikä. Sellaisia hampaita -meillä Sysmässä lasten suuhun pannaan, että ne jotain kestävätkin. Kun -kuula tulla viuhkasi minun suuni etuvarustusta vastaan, niin antoihan -tuo hiukan myöten, ja kolme hammasta heltisi suustani, mutta siihen -sen kuulankin voima oli loppunut. Minä sylkäisin kuulan ja kaksi -hammasta pois tantereelle, ja kylläpä sinä päivänä saivat saksalaiset -tuta, miltä tuntuu, kun sysmäläinen suuttuu. Sillä täytyihän siinä jo -suuttuakin, kun ajavat sellaista roskaa toisen suuhun. - --- Te sanoitte, että syljitte pois kaksi hammasta, sanoi Paksu -Henrikki. Minne se kolmas sitten on joutunut, sillä kolmehan hammasta -on teidän suustanne kadonnut? - --- Kyllä se kolmas vieläkin on minun suussani, vaikka se onkin väärässä -paikassa, sanoi Arvid. Se ei tahtonut luopua herrastaan, vaan asettui -toiseen kohtaan puoltaan pitämään. Täällä se kitalaessa vihaisena -törröttää. Katsokaahan! - -Ja Arvid avasi suunsa selkoselälleen, ja jokainen vuorostaan kurkisti -suuhun, ihmetteli ja kummasteli. - -Kun kukin tämän ihmeen oli nähnyt, niin sitten taas kallistettiin -maljaa tämän hampaan kunniaksi. - -Mutta silloin olivatkin jo miesten voimat loppuneet. Toinen kauppias -toisensa jälkeen tunsi itsensä uupuneeksi ja etsi itselleen -lepopaikkaa. Sitä ennen he kuitenkin syleilivät toinen toisiaan ja -Arvidia ja vannoivat hänelle ikuista ystävyyttä, vakuuttivat suurta ja -horjumatonta kunnioitustaan. Ja tyytyväisyys ja ilo oli suuri siitä, -että he olivat tavanneet toisensa ja että he olivat voineet näin -hyvässä sovussa lopettaa päivän, joka oli alkanut verisellä tappelulla. - - * * * * * - -Arvid ja haavuri olivat enää vain kahden jälellä tuvassa. - -Kun he olivat pitkän aikaa olleet vaiti, niin Arvid sanoi: - --- Tule sinä iloinen ihminen istumaan tänne minun viereeni, sillä minä -alan kallistua murheeseen päin. - --- Mistä sekin nyt niin äkkiä on nakkautunut? - --- Oletko sinä koskaan ollut naimisissa? - --- En ole ollut. - --- Sitten sinä et tiedäkään mitään murheesta. Minä olen jo kauan aikaa -ollut, jo siitä asti, kun en vielä tietänyt, mitä naiminen onkaan. - --- Kenen kanssa? - --- Vaimoni kanssa. - --- Sen minä uskon. - --- Mutta luuletko, että se on ollut hauskaa. Kaukana siitä. - --- Joko te kauankin olette ollut naimisissa? - --- Siitä asti kuin olin neljäntoista vuotias. - --- Kylläpä te olette pitänyt sitten kiirettä. - --- Ei minulla itselläni ollut mitään kiirettä, mutta muilla oli. -Katsohan, minulla oli isä ja hänellä oli hyvä ystävä, jolla oli tytär. -Nyt päättivät ukot, että he naittavat lapset, jotta ystävyys säilyy. -Kun minä muistin, että käskyssäkin sanotaan: sinun tulee totella isääsi -ja äitiäsi, niin... - --- Siinä puhutaan vain kunnioittamisesta eikä mitään tottelemisesta. - --- Ja kun isäni antoi minulle selkään niin, että ruumiini oli sinisenä -ja punaisena, kun ensin uskalsin sanoa, että minä en mene naimisiin, -ja kun minulle sitten isäni antoi lahjaksi talon paraan tamman, niin -suostuinhan minä lopulta. Olkkalassa, Vihdissä, vietettiin häät -morsiameni isän Henrik Laurinpoika Ekestubben tilalla. Morsiameni oli -tuossa kymmenen vuoden korvissa. Kun vihkiminen oli toimitettu ja me -olimme suudelleet, joka toimitus kävi minun puoleltani hiukan hullusti, -siten nimittäin, että suutelinkin nenän pieleen, niin menimme pihalle -leikkimään, piilosille. Sillä aikaa meidän isämme joivat itsensä -paljaasta ilosta aivan sikahumalaan. - --- Ja kun häät olivat loppuneet, niin miten sitten kävi? - --- Mitenkäs muuten kuin että minä menin isäni kanssa Sysmään ja -morsiameni jäi Vihtiin. Kerran viikossa sain sitten isäni sanelun -mukaan kirjoittaa vaimolleni kirjeen. Minä koetin karata, mutta tukasta -minut isäni laahasi pöydän ääreen. Siinä minä sitten opin kauniisti -kirjoittamaan. Kun appeni läksi sotaan, otti hän mukaansa minut, joka -olin roteva poika ja ikääni verraten hyvin kookas. Siellä minä sitten -sain olla rykmentin kirjurina ja tavantakaa myöskin tappelemassa. -Ja kunnostinhan minä siinä itseäni, varsinkin sitten kun pääsin -ratsuväkeen. Kun minulle myöhemmin tapahtui tuo hammasten suusta -katoaminen, kun Lützenin luona sain kuulan suustani sisään, joka tuli -niskasta ulos... - --- Nyt valehtelette. - --- Niin totta kuin elän, se on niinkuin sanon. Kun kuningas kaatui ja -me vimmoissamme menimme pelastamaan hänen ruumistaan, niin minä sain -kuulan suuhuni. Kun ei hampaita ollut enää tiellä, niin se meni suoraan -eteenpäin ja tuli niskasta ulos. - --- Ja te kuolitte. - --- Minäkö kuolin? Mistä sinä sellaista olet kuullut? Se ei ole -ollenkaan totta. En minä kuollut. Kuula tuli niskasta ulos. Silloin -minua kunnioitettiin, ja Horn antoi minulle nimen, joka minulla nyt on, -nimittäin Tandefelt. Minulle luvattiin aateliskirjakin. Ja kohta minä -sen, kuulemma, saan. Kun niitä aatelisia on viime aikana tehty niin -paljon, niin eivät ole joutuneet vielä T:hen asti, koska se on niitä -viimeisiä kirjaimia. - --- Niin, mutta mitä tällä kaikella on teidän avioliitto-onnettomuutenne -kanssa tekemistä? - --- Katsohan, minä olen ollut koko ajan ulkomailla, ja siellä ihminen -unohtaa yhtä ja toista. - --- Kas kun ette suomenkieltä unohtanut. - --- Mahdotontahan se olisi ollut, kun meitä suomalaisia oli niin paljon, -ja me aina olimme yhdessä. Eikä minua ylhäisten ruotsalaisten herrojen -seuraan päästetty. Minä en osaa ruotsin- ja saksankielestä muuta kuin -kiroilut ja ne sanat, joilla tyttöjä houkutellaan. Mutta palatkaamme -vaimooni. Enhän minä ole häntä nähnytkään häitteni jälkeen. Minä -melkein unohdin siellä Saksassa, että minulla on vaimokin. - --- Niin, niin, ihminen unohtaa niin mielellään ikävät asiat. - --- Se oli oikea sana. - --- Ja nyt te aiotte tuon vaimonne ottaa kotiin ja alkaa aviollista -elämää. - --- Sen minä tekisin, ellei siinä olisi esteitä. - --- Eikö hän enää huolikaan teistä? - --- Kai hän huolisi, mutta minä en huoli. Ennenkuin menin Tukholmaan, -olin täällä viikon päivät ja silloin se onnettomuus minut ehätti. - --- Te näitte toisen naisen? - --- Mistä ihmeestä ja kummasta sinä sen tiedät? - --- Arvaahan sen vähemmälläkin. - --- Katsohan, minä näin täällä naisen, joka oli sellainen, että minun -vereni aivan soilahtivat, kun hänet näin. Minä päätin, että tuon naisen -minä otan omakseni vaikkapa läpi seinän. - --- Ja te sanoitte sen hänelle? - --- Enhän minä osannut sitä sanoa, ennenkuin olin toisesta päässyt. Minä -kirjoitin vaimolleni, että minulla oli toinen mielessäni, että minä en -sille mitään mahtanut, että ihminen pitää toisesta eikä toisesta. Ja -kun minä hänen kanssaan olin niinkuin naimisissa, niin tahdoin saada -hänestä ensin eron. - --- Ja mitä hän vastasi? - --- Mitä hän siihen olisi vastannut muuta kuin sanoi, että saan eron. -Kun isäni on kuollut ja hänen isänsä on ulkomailla, niin saatiinhan -sitten tämä juttu selville. Tämä kaikki tapahtui ennenkuin menin -Tukholmaan. Nyt olen sieltä palannut ja odotan, että näkisin tuon -toisen naisen ja saisin hänelle sanoa, mitkä tuumat minulla on. - --- Te ette ole häntä siis vielä nähnyt? - --- En ole. Enhän minä muuten tässä olisikaan kuin kukko aidan seipäällä -kanattoman talon pihalla. - --- Ettekö mene hänen luokseen? - --- Menisin kyllä, jos tietäisin edes kuka hän on. - --- Ettekö sitäkään vielä tiedä? - --- Ei tullut silloin otetuksi siitä selkoa, mutta nyt minä olen -päättänyt panna kaikki voimani liikkeelle, jotta hänet kohtaan, ja -silloin kysyn, kuka hän on ja tekeekö hänen mielensä tulla Rapalaan. - --- Ja jollei hän suostu? - --- Elä puhu sellaisia järjettömyyksiä. Totta kai hän suostuu, kun -toinen oikein koko voimallaan kosii. Kun sinä nyt olet tullut minun -palvelukseeni, niin saat sinä kulkea kaupungilla ja vahdata, kunnes -hänet näät. - --- Sen teen, jos ensin sanotte, millainen hän on. - --- Sen minä sanon pian. Kyllä sinä hänet tunnet. Hän on kaunein nainen -koko maailmassa. - --- Eikö teillä ole muuta tunnusmerkkiä hänestä? - --- Totta kai se jo riittää! - --- Niin te luulette, mutta me ihmiset olemme sellaisia, että mikä -toisesta on kaunis, onkin toisesta oikea pelätys. - --- Oho sentään! Ei se miesten maku naisiin ole niin perin erilainen. -Kuulehan nyt, kun minä selitän. Hänellä on kaksi silmää, ja kaunista -silmää onkin. Sitten on hänellä pieni suu, tuollainen, joka on hiukan -raollaan, mutta taas toisinaan kiinni. Hänen tukkansa on vaalea ja -korvien kohdalla kipristynyt kuin sian saparo. Minä en osaa muulla -tavoin niitä kiekuroita selittää. Mutta kyllä sinä ne heti huomaat, kun -näet. Sitten on hänen vartalonsa notkea kuin paju, ja kun hän kävelee, -niin nousee hänen jalkansa kuin olisi siinä siivet alla. Jollet sinä -tästä selityksestä tunne häntä heti, kun hän tiellesi osuu, niin olet -sinä niin jumalattoman typerä, ettei toista maailmassa. - --- Niinkö arvelette? - --- Minä tuntisin sellaisen tytön heti näin selvästä selityksestä. - --- Vai niin te luulette? Kyllä minäkin kai sitten. - --- Sinä lupaat siis koettaa parastasi? - --- Sen teen. Minä lupaan heti tuntea hänet, kun te hänet minulle -näytätte. - --- Elä siinä venkaile. Tämä on minulle pyhä asia. - -Arvid nousi ja käveli kiihottuneena pitkin huonetta. Lopulta hän -seisahtui haavurin eteen ja sanoi: - --- Kuulehan sinä... Niin, mikä sinun nimesi onkaan? - --- Kustaaksihan minua haukutaan. Muuta nimeä ei minulla ole. - --- Mutta isäsi nimi? - --- Ei minulla ole isää laisinkaan. Minä olen omin voimin tullut -maailmaan. - --- Kuule siis, Kustaa, omin voimin maailmaan tullut mies! Minä annan -sinulle torpan ja teen sen vapaaksi kaikista päivätöistä talooni, jos -minulle hankit tuon naisen. - --- No, sitten kannattaa yrittää. Ja kun minä tuon eteenne jokaisen -tytön, jolla on tuollaiset teidän selittämät kiharat korvilla, niin -eiköhän siihen laumaan lopulta hänkin eksy. - - - - -III - - -Arvid seisoskeli majatalon porttipielessä ja tupakoi. Hän veti sauhuja -pienestä piippunysästä ja syljeskeli toisinaan. Hän ei ajatellut yhtään -mitään, sillä se toimitus oli hänelle liian raskasta ja vaivalloista. -Hän antoi vain ajan mennä. - --- Onko ihminen mikään hyttynen, jotta hänen päänsä tarvitsisi -yhtäpäätä hyristä, sanoi hän. Täytyy sitä saada päätäänkin lepuuttaa. - -Tämän suloisuuden keskeytti katua pitkin ratsastava nainen. Kun Arvid -hänet näki, putosi ensiksi piippu hänen hampaistaan, ja suu jäi auki. -Hän katseli silmät pystyssä lähenevää naista. Jo oli nainenkin hänet -nähnyt, ja pienestä punasta, joka valahti hänen poskilleen, saattoi -päättää, että tämä kohtaaminen ei ollut hänelle aivan vastenmielinen. - -Hän ajoi yhä lähemmäksi ja ajoi jo ohitsekin. Silloin vasta alkoi -ajatus kiertää Arvidin päässä. Ja kun se kerran oli alkuun päässyt, -niin silloin se mennä rynnistikin oikein hurjaa vauhtia. - --- Sehän on se minun tyttöni, niin totta kuin minä tässä paikassa -seison ja töllistelen! huudahti hän ja päästi saksaksi useita -vahvistussanoja suustaan. - -Sitten hän alkoi juosta neidon luo. Hän harppasi rinnalle ja nosti -lakkiaan niin kauniisti kuin siinä kiireessä osasi. - --- Ei mennä nyt sellaista himphamppua eteenpäin, sanoi hän. Minulla -olisi neidille puhuttavaa. - --- Minulleko? kysyi ratsastava neito. - -Arvid joutui hämilleen tästä yhdestä sanasta, sillä hän kuuli nyt ensi -kertaa neidon äänen. - --- Mitä asiaa teillä on minulle? Enhän minä tunnekaan teitä! - --- Ei se mitään tee, kyllä minä teidät tunnen. Ja hyvin tunnenkin, -koska olen täällä jo virunut pitkät ajat teitä odotellen, sanoi Arvid. - --- Ja mikä tuo asia on, josta tahdotte minulle puhua? - --- Eikös mentäisi ensin jonnekin paikkaan istumaan. Minä en koskaan -osaa puhua seisaallani, minä en osaa muuta kuin lyödä. - --- Minne istumaan? - --- Jonnekin pensaan taakse, niinkuin on tapana. - --- Ei minulla ole mitään pensaskauppaa pidettävänä teidän kanssanne, -sanoi neito suuttuneena ja yllytti hevostaan juoksuun. - --- Ei suututa, ei suututa! sanoi Arvid ja sieppasi hevosen suitsista -kiinni. Jollei sinne mennä, niin koetan sitten tässä ajaa asiani. - --- Minulla ei ole mitään tekemistä teidän kanssanne, te hävytön mies! - --- Mutta minulla on, ja paljon onkin, niin että ei tässä muut auta kuin -suorat ja selvät puheet. - -Samassa läjähytti tyttö piiskalla Arvidia keskelle naamaa. Tämä -hölmistyi niin, että päästi suitset käsistään, ja tyttö läksi ajamaan -pakoon. - -Mutta pian oli Arvid toipunut hämmästyksestään ja karkasi jälestä. -Siinä sitä mentiin niin, että tomu pöllysi. Kadulla oli paljon väkeä, -ja se esti tyttöä kyllin nopeasti pääsemästä pakoon, jotavastoin Arvid -kaasi kaiken, mikä tuli hänen tielleen. Hän ei välittänyt takanaan -kuuluvista kiroiluista ja haukkumisista, hän juoksi vain. Pari poikasta -hän otti mennessään niskasta kiinni ja heitti syrjään. Muuan lihava -akka sai pyöriskellä pitkin katua, erään kuorman yli hyppäsi Arvid. -Lopulta hän aivan hengästyneenä saapui neidon luo ja tarttui hänen -satulaansa sanoen: - --- Vai sillä tavoin sinä miehiä kohtelet! Varo, etten ota sinua -polvieni väliin ja näytä hiukan samoja konsteja kuin äitisi on sinulle -tehnyt. Vai sillä tavoin, vai sillä tavoin! - --- Mitä te, hirveä ihminen, minusta tahdotte? huusi neito. - --- Mitäkö minä sinusta tahdon? Minä tahdon sinua kosia! Elä katso -noin kummissasi minuun! On sitä ennenkin maailmassa kosittu. Ei tämä -suinkaan ensi kertaa ole. - --- Mutta ei tällä tapaa! - --- Samahan se on, millä tapaa se tapahtuu. Pääasia on, että minä tahdon -sinut vaimokseni. - --- Minä en huoli tuollaisesta ihmisestä! - --- Miksi et huoli, jos saa luvan kysyä? - --- Minä en ole velvollinen tekemään mitään tiliä teille omista -asioistani. - --- Ei se ole sinun oma asiasi, koska minä sinua vaimokseni pyydän. -Minunhan asiani se on! - --- Minä olen jo toisen miehen vaimo. - --- Ei se mitään tee. Olen minäkin toisen vaimon mies, mutta minä annan -hänelle apskeetin ja otan sinut. - --- Minä en ota sittenkään. En minä ole mikään lehmä, josta tehdään -kauppaa keskellä katua. - --- Oma syysi! Enkö minä pyytänyt sinua tulemaan kanssani jonnekin -piiloon? - --- Minä en teitä tunne, eikä minulla ole mitään teidän kanssanne -tekemistä. - --- Elä jankuta siinä, vaan vastaa suoraan, otatko minut vai et? - --- En ota! Kuuletteko, en ota! - --- Kyllä minä kuulen, mutta ei se silti vielä ole selvää. Monasti -nainen sanoo "en ota" ja ottaa kuitenkin. - --- Mutta minä en ota! Johan minä sanoin, että minä olen toisen oma. - --- Eikö sitä asiaa voisi muuttaa? - --- Vaikka voisikin, niin minä kai päätän, kenet minä otan. - --- Kuule, tyttö, elä siinä leikittele. Tässä on aivan täysi tosi minun -puolellani. - -Samassa neito löi hevostaan piiskalla. Hevonen läksi täyttä, karkua -juoksemaan. Nyt huomasi Arvid, että tuo nainen pääsi hänen käsistään -pakoon. Hän päästi oikein jyrisevän kirouksen suustaan, hyppäsi -tasakäpälää paikallaan kiukuissaan ja huusi: - --- Kyllä minä sinut vielä kiinni otan! - -Samassa tuli katua pitkin ratsumies, joka silmät pystyssä katseli -kadulla hyppelevää miestä. Kun Arvid näki ratsastajan, hyökkäsi hän -sanaakaan sanomatta tämän kimppuun, kiskaisi hänet satulasta pois, -hyppäsi itse sijaan ja läksi tyttöä takaa-ajamaan. Hevonen juoksi kuin -olisi vatsan alus ollut täynnä jalkoja, ja Arvid sitä yhä kannusti. Hän -ajoi vinhaa vauhtia, kiiti tytön ohitse, käänsi äkkiä hevosen hänen -edessään ja sanoi: - --- Nyt sitä on minullakin hevonen ja nyt puhutaan asiat selviksi. - --- Herranen aika, joko se taas on tuossa! oli ainoa mitä nuori nainen -osasi sanoa. - -Arvid käänsi hevosensa neidon hevosen rinnalle ja sanoi: - --- Minä en niin vähällä hellitä. Kuinka sen asian laita oikeastaan on? - -Tyttö oli vaiti. - --- Minä kysyisin kerran vielä. Ehkä et ensi kerralla sitä niin -ymmärtänyt, koska olet nuori ja tällaiseen tottumaton. - -Tyttö ei vieläkään hiiskunut sanaakaan. - --- Voisit sinä nyt edes vastata minulle. Mies minäkin olen ja kelpaan -kosijaksi milloin tahansa. - -Tyttö oli päättänyt olla sanaakaan vastaamatta, pitäen sitä keinoa -viisaimpana tuon villityn miehen suhteen. - --- Minä olen sinua jo kauan katsellut, kai sinä sen olet huomannut. -Noin kuukauden päivät sitten minä olin täällä. Minä en silloin puhunut -vielä mitään, sillä olin silloin toisen kanssa tavallaan naimisissa, -en oikein sillä tavalla kuin mitä naiminen edellyttää, mutta kumminkin -olin kiinni jalkapuussa. Nyt minä olen vapaa, sillä minä olen nyt -saanut vaimoltani sellaiset paperit, että ero meistä tulee ja ihan -kohta paikalla. - -Tyttö oli vaiti, mutta hän katsoi uteliaana vieressään ratsastavaan -mieheen. - -Arvid alkoi kadottaa jo rohkeutensa, kun tyttö oli yhä vaiti. Hänen -äänensä kävi sävyisämmäksi ja hiljaisemmaksi. - --- Sinä et saa suuttua, kun minä olen tällainen. Mutta eihän minulla -ollut muuta keinoa. Ei sitä joudu ajattelemaan, millä tavoin kosii, kun -kosia mieli tekee. Mieshän se pääasia on kosimisessakin, eivätkä sanat. -Vai mitä? - -Tyttö ei vastannut. Silloin katsoi Arvid veitikkamaisesti häneen ja -sanoi kutkuttaen häntä sormellaan: - --- Elähän tuossa viitsi enää murjottaa, vaan sano minulle, huolitko -minusta vai et. - -Neito vetäytyi Arvidin koskettaessa niin kauaksi hänestä kuin suinkin -voi. - --- Kyllä te olette kummallista väkeä yhtäkaikki, te naiset, sanoi -Arvid. Mistä toinen pitää, siitä toinen suuttuu. Elähän nyt huoli niin -pienestä asiasta nenääsi nyrpistää. Enhän minä kajoo, kun et sitä -tahdo. Elä nyt enää huoli olla kiukuissasi, vaan puhu ja sano, mikä on -mielipiteesi. - --- Kuinka minä voin puhella ventovieraitten herrojen kanssa, sanoi -tyttö. - --- Ventovieraitten? Kuinka sinä sillä tavoin voit sanoa? Olethan sinä -jo monta kertaa ennen minut nähnyt. - --- Mutta eihän teillä ole päällänne mitään kylttiä. - --- Sinä olet aivan oikeassa. Sinä tarkoitat, että sinä et tiedä minun -nimeäni. Minä olen Arvid Henrikinpoika ja kuninkaalta olen saanut -liikanimekseni Tandefelt, kun minulta sodassa ammuttiin kolme hammasta -suusta pois. Minä olen Sysmästä kotoisin, ja siellä on minulla suuri -talo. Ja minun isäni oli tuomari... - -Tyttö oli jo alkanut katsella mielihyvillään reipasta, vaikkakin -hiukan omituista kosijaansa, mutta kun hän kuuli hänen nimensä, hänen -kasvoilleen tuli sellainen ilme, että niinkin tyhmä mies kuin Arvid -käsitti sen kiukuksi. - -Arvid aikoi juuri jatkaa puhettaan, kun hän kääntyi, kuullessaan -hirveätä mellakkaa ja huutoa takanaan. Siellä tuli suuri joukko -ratsain. Koko parvi tuli hänen luokseen ja salaman nopeudella ympäröi -hänet, ja ennenkuin Arvid ennätti oikein tointuakaan hämmästyksestään, -oli hän jo vedetty hevosen selästä maahan. - -Tuntiessaan maan allaan hän kuitenkin heti taas oli tolkussaan ja huusi: - --- Mitä perhanan leikkiä tämä on, kun ei anneta ihmisen edes rauhassa -kosiakaan! - --- Sinä hevosvaras! huusi eräs mies, jonka Arvid tunsi äsken hevosen -selästä vetämäkseen mieheksi. - --- Elä leksota leukojasi turhanpäiten! karjaisi Arvid. En minä mikään -varas ole! Tuossa on hevosesi ja yhtä hyvässä kunnossa kuin ennenkin! - --- Kuinka sinä villitty ihminen rupeat omin lupisi ottamaan toisen -hevosia! jatkoi mies. - --- Etkö sinä tiedä, että sota sallii kaiken sellaisen. - --- Mikä sota nyt on? - --- Jollei kosiminen ole sotaa, niin sitten minä en ymmärrä yhtään -mitään. Ainakin se minulle on ollut koko ajan tänään sellaista menoa, -että en ole mokomaa taistelussakaan kokenut. Vai mitä sinä sanot? - -Tämän lausui Arvid neidolle, jota hän oli kosinut. Mutta etsi hän -mistä tahansa, niin oli neito kadonnut. Silloin Arvidin viha purkautui -kipinöitsevänä kiukkuna esiin, ja hän huusi: - --- Minä tapan teistä joka ainoan! Nyt on minun tyttöni kadonnut, ja -herra yksin tietää, minne hän on mennyt. Ja tiedättekö te, pässinpäät, -mitä te olette saaneet aikaan? Minun kosimiseni te olette keskeyttäneet -ja elämäni murskaksi lyöneet. Mutta nyt minä teille näytän, miten -ihminen on kokoonpantu, ellette ennen ole sitä tienneet. Onko ennen -kuultu mokomaa, että toiset tulevat ja ilkeydessään lopettavat nuoren -miehen viattoman kuherruksen. Mutta jos minä äsken visersin kuin -lintunen, niin nyt on tullut toinen ääni kelloon, ja nyt saatte nähdä, -kenen kanssa olette olleet tekemisissä. Ja niin totta kuin taivas minua -varjelee ja suojaa, niin minä annan palvelijalleni työtä kokonaiseksi -viikoksi ja lyön teihin niin joka paikkaan, että olette kirjavia kuin -se kartta, jonka alle nimiänne maistraatissa piirrätte. Te viheliäiset -turkulaiset, te maailmanlopun sikiöt! Kuka käski, sanon minä, kuka -käski teitä sekaantumaan minun rakkauteeni! Mies minäkin olen ja -miehen meiningit on minullakin ja todet ovatkin, ja se, joka minua on -häirinnyt, sitä minäkin häiritsen! - -Joukko singahti suureksi kehäksi hänen ympärilleen, mutta sitten alkoi -yleinen pako. Pian oli Arvid tappelupaikalla yksinään. - -Kiukkuisena hän palasi majataloon ja huusi haavurin luokseen. - --- Laita itsesi matkakuntoon, nyt me menemme tästä kirotusta pesästä -pois! - --- Minne? - --- Sysmään! Sieltä minä olen kotoisin ja sinne minä sovinkin. Täällä -ovat ihmiset niin merkillisiä. Enpä totisesti tiedä, miten näitä -tämän seudun tyttöjä kosisi, ja kun sellaista pyhää toimitusta sitten -täydessä vakavuudessa tekee, eivätkös nuo tämän kaupungin asukkaat -tule sekoittamaan toisen totisia toimia. Pois minä menen sellaisesta -paikasta. Pois menen enkä pistä jalkaani enää tähän kaupunkiin. - -Hän meni talliin hevostaan katsomaan. Kun haavuri vähän ajan kuluttua -sinne tuli, seisoi mies kädet kiedottuina hevosen kaulaan ja itki. - -Hän kääntyi kuullessaan jonkun astuvan talliin. Kun hän huomasi -haavurin, niin hän sanoi: - --- Elä luule, että minä tässä lystiä pidän ja joutavia vongun. Niin -on mieleni paha, että hengen ottaisin itseltäni, ellei se olisi synti -ja häpeä. Se tyttö, josta minä sinulle olen kertonut, oli tässä -kaupungissa. Ja kun minä hänet näin, niin minä menin kauniisti, kovin -kohteliaasti, kuten nuoren miehen kainoudessa tulee, ja kosin häntä -nuhteettomasti. Mutta juuri kun meillä oli asiat tulemaisillaan aivan -selviksi, niin tulivat toiset kateudessaan sekoittamaan kaikki. Kyllä -minä heille annoin minkä osasin. Mutta paraniko se siitä, tyttö oli -kadonnut, ja nyt en tiedä, mistä häntä hakisin. Kotiini minun täytyy -paeta, siellä maistuu surukin aivan toisenlaiselta. - -Haavurin sydän heltyi, kun hän näki herransa näin ylen tukalassa -tilassa, ja hän sanoi: - --- On niitä muitakin naisia; me etsimme uuden ja sillä hyvä. - --- Ei nainen ole mikään hevonen, sanoi Arvid. Hevosen voi vaihtaa, -mutta toista se on naisen kanssa, aivan toista. Yksi ja ainoa se on, -joka istuu kiinni meidän veressämme. - -Arvid meni tallin ovelle ja katseli ulos pihalle, eikä haavuri -uskaltanut hänen suruaan häiritä. Hän istui tallissa olevan sangon -reunalle ja ajatteli, miten uskollinen tuokin hänen herransa oli. - -Arvid kääntyi ja sanoi: - --- Minä menen hakemaan toisen vaimoihmisen. - -Haavuri katsoi aivan hölmönä häneen. - --- Elä luule, että minä sitä muun tähden teen kuin sen vuoksi, että -olisi aina lähelläni joku, jota saisin haukkua, sillä tästälähin ei -ainoakaan nainen saa hyvää sanaa kuulla minun suustani, niin totta kuin -nimeni on Arvid Henrikinpoika. - - * * * * * - -Kartanon pihalla odotteli haavuri matkavalmiina herraansa. Hän oli -hankkinut itselleen hevosen ja oli sen selkään jo sälyttänyt kaikki -tavaransa. Kauan sai hän odottaa. Lopulta hänen herransa tuli ja -kuljetti mukanaan tyttöä, joka ei enää ollut niitä nuorimpia, vaikka -olikin muotonsa puolesta vielä mukiinmenevä. - -Nainen istui hevosen selässä kimpsuineen ja kampsuineen. - --- Tässä se nainen nyt on. Korea ei se juuri ole, mutta kyllä se siihen -kelpaa, mihin minä tahdonkin, sanoi Arvid. - -Kun Arvid meni talliin valjastamaan hevostaan, kysyi nainen haavurilta: - --- Oletko sinä tämän herran palvelija? - --- Olen. - --- Tiedätkö, mitä varten hän minut on mukaansa ottanut? - --- Eikö hän ole sitä sinulle sanonut? - --- Ei suorastaan. Hän puhui, että hän tahtoo saada minut -haukuttavakseen. - --- Jos hän niin sanoo, niin kai hän sen tekeekin. Minun herrani tapa on -aina pitää sanansa. - --- Kai hän sillä tarkoittaa rakkautta. Miehillä on niin monta tapaa -nimittää sitä asiaa. - --- Sittenhän näkee, kun sekin hetki tulee. - --- Onko sinun herrasi rikas? - --- On, hyvin rikas. - --- Ja komea hän on. Ja minne me oikeastaan menemme? - --- Sysmään. - --- Siellä eivät miehet voi olla toisenlaisia kuin muuallakaan. Jos ne -haukkumisella alkavat, niin kyllä ne rakkaudella lopettavat. Tosin ne -sitten taas ajoittain haukkuvat, mutta onhan se rakkaus siinä ollut -välipalana. - -Arvid tuli tallista ja hyppäsi hevosen selkään. - --- Kuule, nainen, mikä sinun nimesi on? kysyi hän. - --- Johanna minä olen. - --- Se ei sovi minulle, minä sanon sinua Hankuksi. Ja nyt sinä, käärmeen -sikiö, saat alkaa matkasi minun kotiini, ja kun sieltä palaat, niin -pyhimykseksi kelpaat, sillä sellainen aika sinulla nyt on edessäsi. - --- Kyllä se minua rakastaa, sen huomaa kaikesta, kuiskasi Hankku -haavurille. Noin ne miehet usein alkavat. Lopulta ne ovat haikeita kuin -kissat keväällä. Kyllä minä miessuvun tunnen. - --- Tunnet mitä tunnet, mutta tämä mies onkin sillä tavoin tehty, että -sitä ei opi tuntemaan kukaan, vastasi haavuri. - --- Oho, kyllä nainen aina miehen tulee tuntemaan. - --- Sittenhän sekin nähdään. - -Majatalon pihalta läksi kimpsuineen ja kampsuineen kummallinen matkue. -Edellä kulki Arvid komeana kuin ruhtinas, mutta synkkä pilvi oli hänen -kasvoillaan. Häntä seurasi Hankku, koetellen parhaansa mukaan pysytellä -hevosen selässä. Ja lopuksi tuli haavuri, jonka hevosen selässä eivät -suinkaan kaikki tavarat olleet vaatetavaraa eikä ruokaa, koska hänen -oli nähty salaa hiipivän majatalon kellariin, mistä palatessaan hänellä -oli yhtä ja toista kätkettävänä reppuihinsa. - -Kaupungin koirat seurasivat heitä pitkän matkaa tullin ulkopuolelle. -Lopulta ne pysähtyivät, haukkuivat viimeiset tervehdyksensä ja läksivät -juoksemaan kaupunkiin päin. - -Mutta joukko jatkoi tyynenä matkaansa Sysmää kohti. - - - - -IV - - -Matkue kulki itään päin. Edellä ajoi Arvid, ja vähän matkan päässä -hänestä tulivat haavuri ja Hankku. Teistä ei ollut paljonkaan tietoa, -mutta ratsain niillä aina pääsi kuitenkin eteenpäin. - -Arvid oli tavallisesti vaiti ja synkkä. Haavuri sitävastoin oli hyvin -iloisella tuulella. Hän alkoi puhella Hankun kanssa ja silloin hän -piankin huomasi, että tämä nainen ei suinkaan ollut niitä, joita -varten maailma luotiin. Hänellä oli mitä yksinkertaisimmat käsitykset -kaikesta. Ainoa asia, josta hänellä oli jotain tietoja, oli miessuku, -mutta nekin tiedot olivat sangen yksipuolisia. - -Parisen tuntia ajettuaan aivan vaiti Arvid tuli Hankun rinnalle ja -katsoi häneen. Hankku ajatteli otollisen hetken tulleen ja hymyili. -Siihen ärjäisi Arvid heti: - --- Mitä sinä siinä irvistelet! - --- En minä irvistele, minä hymyilen. - --- Jos tuo on hymyilyä, niin en minä paljonkaan siitä välitä. Mutta -olen minä nähnyt toisenlaisiakin suita kuin sinun. Minä muistan eräät -huulet, ja kun niille hymy levisi, niin aivan kaiveli sisälmyksissä, -niin kaunista se oli. - --- Oliko se mies? - --- Mieskö? Milloin sinä olet kuullut, että mies osaa hymyillä. Kiroilla -hän osaa ja sylkeä ja suudella, mutta hymyillä ei. - --- Eikö sitä saisi tietää, miten se hymyily suoritettiin? Minäkin -koettaisin tehdä silloin samoin, nainenhan minäkin olen. - --- Se riippuu suun rakenteesta, ja tuollaisella vanhalla tallukalla, -kuin sinun suusi on, ei sitä osata. Hän onkin kaikin puolin aivan -toisenlainen kuin sinä, niin että oikein hirvittää, kun sinuun katsoo, -eikä uskoisi, että te molemmat kuulutte samaan naissukuun. - -Arvid katseli Hankkua, joka keikkui hevosen selässä ja koetti pidellä -kiinni parhaimpansa mukaan, jottei putoaisi. - --- Kun katselee, miten sinä istut hevosen selässä, keikut kuin -humalainen ja olet kaikin puolin surkean näköinen, niin muistaa, -millainen hän oli istuessaan hevosen selässä. En ole nähnyt monen -miehen ohjaavan niin varmasti hevostaan kuin hän teki. Siinä oli -sellaista voimaa ja suloutta, että oikein kutitti pitkin ruumista, kun -sitä katseli. Kutiaa sitä nytkin, kun sinua katselee, mutta sormissa; -tekisi mieli lyödä sinua tuohon pehmeään paikkaan, joka satulassa -pompottaa. - -Arvid kannusti hevostaan ja ratsasti taas edelle. - --- Kyllä tuo sinun herrasi on kovin merkillinen puheissaan, sanoi -Hankku haavurille. Tulevatko ne kaikki sellaisiksi siellä sodassa? - --- Tämä on jo luonnostaan sellainen, vastasi haavuri. Minä olen aina -jakanut ihmiset kahteen luokkaan, niihin, joiden ajatusten virta -kulkee suolivyön yläpuolella, ja niihin, joiden ajatusten virta -kulkee sen alapuolella. Sinä kuulut niihin jälkimäisiin, sen huomaa -kaikesta. Minä kuulun niihin edellisiin, sillä en minä paljonkaan -rakenna naisiin ja tunteisiin ja muihin sellaisiin hullutuksiin. Mutta -minun herrani, hän on kokonaan mies, niin kokonaan, että hänellä ovat -nuo molemmat ominaisuudet. Katsohan, hänellä ei ole mikään erittäin -loistava ajatusjuoksu, mutta juuri senvuoksi hän onkin niitä parhaita -ihmisiä maailmassa, sillä liiallinen ajatteleminen synnyttää aina -koiruuksia ja kaikenlaisia konnankujeita. Hänellä on niin paljon -ajatuksia kuin tarvitsee se mies, jonka sydän on oikealla paikalla ja -joka tietää, mitä rehellisyys on ja muut sellaiset ominaisuudet, joita -minä puolestani aina olen pitänyt turhana painolastina elämän suuressa -veneessä. Sinulla ei ole mitään muuta kuin haluja ja kaikenlaisia -huonoja ajatuksia, mutta minun herrallani on rakkautta, ja se onkin -hänessä kuin palava pikipallo, joka kerran sytyttyään ei tahdo millään -sammua. - --- Minä en ymmärrä paljonkaan noista sinun jaoistasi ja ajatusten -virroista, mutta sen verran minä kuitenkin käsitän, että merkillinen -sinun herrasi on, niin merkillinen, että hirvittää, kun ajattelee, -mitä kaikkea hän voi sanoa naisenpuoliselle ihmiselle. Kuulitko, miten -hän äskenkin minulle haastoi? Onko se sellainen kristillistä puhetta? -Kaukana siitä! Mutta vähät minä siitä välitän. Olen minä ennenkin -nähnyt, miten miehet muuttuvat, kun vähän aikaa ovat naisen parissa. -Nainen se kuitenkin aina miestä kuljettaa, minne vaan tahtoo. Mies on -aivan kuin porsas. Koetappas ajaa sitä, niin et saa sitä koskaan sinne, -minne tahdot. Mutta kun kerran saat sen liekaan ja sidot nuoran sen -sorkkaan, niin viet sen ihan minne haluat. - -Ja Hankku kiepsahutti itsetietoisena yläruumistaan. - --- Minä en olisi koskaan luullut, että sinulla on noin paljon -ajatuksia, sanoi haavuri. - --- Ei sitä tarvitsekaan olla mikään ulosoppinut tai kirjanpainaja -ymmärtääkseen hiukan, kuinka mieskin on kokoonpantu. Kyllä minä olen -niitä niin usein katsellut sekä humalaisina että selvinä, ja aina -ne ovat lopulta samanlaisia. Semmoinen sinunkin herrasi on. Juuri -sellainen kuin kaikki muutkin. Se erotus vain hänellä on, että hän on -komeampi kuin kukaan muu. Ja sen minä voin sanoa sinulle kokeneena, -että komeus ja ruumiinrakenne ja yhteenpano on se, joka aina naiselle -määrää miehen arvon. - --- Mitä sinä silloin minusta sanot? - --- Sinustako? Minä en koskaan ole tuollaisia laihoja krääkkiä lukenut -miesten joukkoonkaan. Miehen tulee olla niin vahva, että nainen häntä -hiukan pelkää. Ei siitä rakkaudesta muuten mitään tule. - -Näin kuluttivat Hankku ja haavuri aikaansa ratsastaessaan. Kun hämärä -tuli, poikkesivat he erääseen taloon yöksi. Arvidille, joka oli suuri -herra, annettiin tupa makuupaikaksi, sillä näin kesäiseen aikaan -nukkui väki aitassa. Haavuri meni tallin ylisille nukkumaan. Hankku -meni tupaan, mutta palasi sieltä pian pois ja kiipesi tallin ylisille -haavurin luo. - --- Etkö jäänytkään tupaan? kysyi haavuri. - --- Arvelin minä ensin, että kai hän näin iltasella tulisi helläksi, se -on niin miesten tapaista, mutta kun hän alkoikin veisata virttä, niin -menin pois, sillä ei sitä virren jälkeen koskaan enää helliä olla. - -Yöllä heräsi haavuri ähkimiseen. Hankku siellä puhisi. - --- Mikä sinua vaivaa? kysyi haavuri. - --- En minä koskaan ole näin paljon ratsastanut, ja se minua nyt vaivaa, -vastasi Hankku. Muutamat kohdat ruumiissani ovat niin perin hellät. -Minä ajattelen, millaiseksi tässä vielä höyläännyn, ennenkuin olemme -perillä. Se Sysmä taitaa olla niin perin kaukana. - --- Tuolla alhaalla minä näin tallissa vesikorvon. Mene siihen istumaan. -Kylmä vesi vie pois kaiken polton. - -Hankku laskeutui ylisiltä, palasi tuokion kuluttua ja vaipui heinille -sikeään uneen. Hän alkoi kuorsata, ensin hiljempaa, mutta sitten yhä -kovempaa, ja siinä kuorsaamisessa oli aivan kuin sävel nousuineen ja -laskuineen. Toisinaan hän aivan kuin tukehtui, mutta sitten äkkiä taas -alkoi uuden yrityksen entistäkin suuremmalla voimalla ja vaihetuksilla. - -Arvid nukkui tuvassa, mutta levoton oli hänen unensa. Hän heräsi -äkkiä siihen, että oli näkevinään tuon neidon, jonka hän oli Turussa -tavannut, keskellä suurta vaaraa ja koetti rientää tätä auttamaan, -mutta ei millään päässyt. Hän huusi: - --- Senkin kelmit! - -Samassa hän heräsi. Uni ei enää maistunut, sillä hänen ajatuksensa -olivat niin kaukana tuossa neitosessa. Hän nousi rahilta, jolla oli -maannut, ja meni kartanolle. - -Oli juuri se ihmeellinen hiljainen hetki, jolloin ilta aamua syleilee -ja niin kiihkeä on niiden kaipaus toistensa luo, että yö pakenee niiden -väliltä. Kaikki oli aivan hiljaista, ei kuulunut muuta kuin hevosen -verkkaista jalkojen nostelemista tuolta tallin takaa haasta. Mutta -silloin alkoi kuulua rastaan laulu kesken hiljaisuuden. Se soi niin -kirkkaasti, ja jota heleämmin se kaikui, sitä valoisammaksi tuli päivä. -Arvid seisoi kartanolla ja laski kätensä ristiin. Kuinka kaunis oli -taas aamu, jonka hän näki omassa maassaan. Hän oli sotatantereella -nähnyt monena aamuna auringon nousevan ennen veristä taistelua. Suuri -ja juhlallinen oli se hetki ollut, kun siinä aamun hämärässä koko -armeija laskeutui polvilleen ja ennen taistelua rukoili. Hänestä oli se -ollut kauneinta koko hänen elämässään, niin suurta ja pyhää. Mutta nyt, -kun hän seisoi yksinänsä keskellä Suomen kesäaamua, joka hänen päänsä -päällä päiväksi valmistui, nyt hän tunsi niin selvästi, että täällä -olivat hänen omat juurensa, että rauha ja sen työt olivat hänelle -kalleinta kaikesta. Ja hänessä heräsi palava halu päästä niin pian kuin -mahdollista Rapalaan, tuohon kaukaiseen kotiin, jonka hän poikana oli -jättänyt. Hän tahtoi nähdä, miten aamu kimalteli Päijänteen laveilla -vesillä. Hän tuijotti loitos ja oli näkevinään kotoisen rannan, jossa -sorsanpojat leikkiä lyövät ja aamu nousee Päijätsalon vuoren takaa. -Taivas oli punerva ja maa oli vielä sinertävä, mutta etäisen kunnaan -puitten latvat jo välkkyivät kuin sulana metallina, ja honkien rungot -alkoivat hohtaa. Taivas oli kuin malja, johon valo antoi virrata -kimaltelevaa viiniään. Ja äkkiä malja täyttyi, ja kirkkaus kulki kautta -avaruuden. - -Hän huusi haavuria, ja pian tämä kömpi esiin tallin parvelta. - --- Mikä nyt on hätänä? kysyi haavuri. - --- Matkaan kiireimmän kautta! - --- Eikö sitä laisinkaan aiota maata ja levätä? Minä tässä vasta sain -unen päästä kiinni enkä enää tuntenut, miten täit päässäni vahtivuoroa -muuttelivat, ja nyt heti olisi kavuttava hevosen selkään. - --- Sysmään on pitkä matka, ja minun on ikävä sinne. - --- Mennään, mennään, koska te niin tahdotte. Minä menen ensin -herättämään kaunokaisen, joka siellä tallin parvella omia laulujaan -visertelee unissaan. - -Haavuri meni parvelle ja ravisteli Hankkua: - --- Nouse, minun kaunoiseni! - --- Minne sitä nyt jo on hätä? - --- Sysmään. - -Hankku nousi. Hän meni pihalle, pesi kaivolla naamastaan viimeiset unet -ja läksi Arvidin luo. - --- Onkos uni maistunut? kysyi hän imelästi. - --- Mitä se sinuun kuuluu? Kuule, nainen, sinä saat kääntyä takaisin -Turkuun. - --- Minkä tähden? - --- Mitä sinä suotta minun matkassani roikut? - --- Itsehän minut otit. Kyllä minä perille asti tulen yksintein. Eihän -se rakkaus niinkään pian sammu. - --- Milloin sinä siihen hullutukseen olet joutunut? Ethän vain suinkaan -ole minuun rakastunut? - --- No, en minä niin hullu ole, että sinun palvelijaasi mielistyisin. -Eihän siinä miehessä olisi edes kylliksi, mitä syliinsä ottaisi, -sellaisessa ruipelossa. Rotevampia minä rakastan. - -Ja Hankku katsoi niin hemaisevasti kuin suinkin osasi Arvidiin. - --- Hä? sanoi Arvid. - --- Kyllä se niin on, siitä ei pääse minnekään. Sydän se minullakin on, -ja kun ei toinen puhu eikä pukahda mitään hellyyteen päin, niin teen -minä sen. - --- Minä en huoli enää sinusta! Saat maksusi ja sitten voit mennä. - -Hän hyppäsi hevosen selkään. Jälestä tulivat haavuri ja Hankku. Arvid -katsoi taakseen ja sanoi: - --- Nainen ja piki, ei niistä kummastakaan pääse erilleen. Mutta kyllä -minä tuolle naiselle vielä sellaiset päivät laitan, että hän minusta -eroo, sen minä takaan. - -Arvid mietti, millä tavoin hän tuota naista niin kiukuttaisi, että tämä -hänestä erkanisi, mutta vaikka hän ankarasti aprikoi, niin ei tahtonut -löytää mitään kyllin tepsivää keinoa. Hän olisi tosin voinut turvautua -ruumiilliseen voimaansa, mutta sitä hän ei vielä ollut koskaan -käyttänyt naista vastaan. - --- Ei naista saa lyödä muuta kuin hätätilassa, ajatteli hän, ja tässä -ei vielä oltu päästy niin pitkälle. - -Hän mietti ratsastaessaan toisten edellä. Haavuri kysyi Hankulta: - --- No, miltä ratsastus tuntuu? - --- Kyllä se korvo auttoi koko lailla. Ja koska ihminen lopulla kaikkeen -tottuu, niin eiköhän tähänkin. Kyllä sinun herrasi jo on minuun -rakastunut, sen huomaa kaikesta. Hän tahtoi jo minusta erotakin. Sitä -keinoa miehet aina ensin käyttävät. Se on niin varma virstan tolppa -miehen rakkaudessa. - --- Minä olen jo kerran sinua varoittanut käsittelemästä minun herraani -samalla tavalla kuin muita miehiä. - --- Ole sinä huoleti, kyllä minä tämän asian yksinkin selitän, sen minä -takaan. - -Jo oli Arvid mielestään keksinyt keinon ja lähestyi Hankkua. - --- Kyllä minä sinut sinne Sysmään mielelläni otan, mutta ei sinulla -siellä hauskaa tule olemaan, siellä on niin paljon hyttysiä. - --- Voi, hyvä herra, en minä hyttysiä pelkää. - --- Mutta meillä päin onkin sellaisia, että muualla ei ole mokomia. - --- Kyllä minä yskän ymmärrän. Kyllä minä tiedän, mitä nuoret miehet -hyttysillä tarkoittavat. - --- Minä en tiedä, mitä muut niillä tarkoittavat, mutta minä tarkoitan -niillä sellaisia pieniä piriseviä olentoja, joita on kesällä kaikkialla. - --- On se hyttynen muutakin. - --- Mitä sitten? - --- Kun nuori mies nuorta naista kutittelee, niin sitä sanotaan -hyttystelemiseksi. - --- Ja sinä luulet, että minä sellaista harjoittaisin sinun kanssasi? - --- Ei sitä tiedä, mitä ihminen tekee, kun halu tulee ja luvan saa. - --- No, nyt on minun litaniani lopussaan. Nyt minä en tiedä enää mitään -muuta keinoa kuin selkäsaunan. - --- Kuinka se herra nyt niin kovasti lystisti puhuu? Arvaanhan minä, -että sillä tarkoitetaan sitä, kun nuori mies ja nainen toisiaan -kaikessa hellyydessä taputtelevat. - -Ja Hankku alkoi nauraa ja katsoi pää kallellaan Arvidiin. Tämä jäi -aivan sanattomaksi ja kannusti hevostaan eteenpäin. - -Haavuri nauroi niin että aivan hytkyi. - --- On se minun herrani kerrankin tavannut naisen, jonka suuta hän -ei tuki. Jollen niin varmasti tietäisi, että sinulla ei ole järjen -viljasta muuta kuin jotain pieniä puituja ruumenia jälellä, niin -kumartaisin tomussa ja tuhassa sinua. Tehköön herrani sinulle mitä -tahansa, minuun sinä voit luottaa, minä kyllä sinut saatan Sysmään asti -ja siellä sinua palvelen, sillä taidatpa minun herrastani vielä kesyn -tehdä. - -Hankku katsoi halveksivasti haavuriin ja sanoi: - --- Te miehet luulette aina olevanne jotain sellaista, jota nainen ei -voita. Mutta kun oikein ajattelette, niin havaitsette, että nainen se -tässä maailmassa rikeeraa. - -Iltapäivällä kutsui Arvid haavurin erilleen Hankusta ja sanoi hänelle: - --- Minä matkustan edeltäpäin Sysmään, sinä saat lähteä Vihtiin ja käydä -minun naimattoman vaimoni luona. Kerro hänelle suoraan niin kuin asiat -ovat, peittelemättä mitään. Sano, että minä rakastan, kuin riivattu -olisin, erästä naista, jonka nimeä en tiedä, mutta joka minulle on -kallein maailmassa. Minä en voi ottaa vaimoani omakseni, sillä minä -olen rehellinen mies ja minä en tahdo pettää vaimoani. Sano se hänelle. -Sano, että minä toivon hänelle hyvän aviomiehen, paremman kuin minä -olen. Kaiken lopun saat sitten panna siihen koristukseksi lisää. - -Haavurin teki mieli sanoa yhtä ja toista, mutta hän huomasi herransa -olevan sellaisella tuulella, ettei tämä mitään olisi ottanut varteen, -ja niin päätti hän mennä toimittamaan herransa asian siten kuin tämä -oli määrännyt. - -Seuraavana päivänä haavuri erosi heistä ja läksi ratsastamaan Vihtiin, -jossa Brita Ekestubbe asui. - -Vielä viimeisen kerran hän katsoi herraansa ja Hankkuun, jotka ajoivat -tietä eteenpäin. Arvid katseli suoraan eteensä, ja Hankku keikkui -hevosen selässä. Haavurin neuvomasta tempusta huolimatta oli ajo -tullut hänelle jo niin vaikeaksi, että hänen oli täytynyt panna suuri -heinätukko alleen, ja siitä hevonen kääntämällä päätään aina silloin -tällöin kiskaisi palan suuhunsa. - -Haavuri huokasi ja ajatteli, kuinka paljon ja kuinka erilaisia naisia -oli maailmassa ja kuinka niistä miehen elämä riippuu. Ja hänen tuli -sääli herraansa, joka, vaikka olikin niin väkevä mies, oli jäänyt niin -monesta naisesta riippuvaksi. Nythän hänen mukanaan oli yksi, joka piti -hänestä kiinni kuin takkiainen. Turussa oli toinen, joka hänelle oli -rakkain maailmassa, mutta jota hän ei ehkä koskaan saisi, ja Vihdissä -oli kolmas, joka oli hänen, mutta josta hän ei millään muotoa huolinut. --- Mitä tässä asiassa se voima ja väkevyys auttaa. Toisin on minun -laitani. Minä olen heikko kuin varpunen, mutta eipäs minun rauhaani -nainen häiritse, vaan mieli iloisena ja pää selvänä minä kuljen ja -veisaan: Jubilai, jubilai! - - - - -V - - -Haavuri ratsasti Vihtiin johtavaa tietä ja mietiskeli tämän maailman -merkillisyyksiä: - -Kyllä meillä ihmisillä on kaikenlaisia metkuja, ennenkuin joudumme -yhteen, ja sitten kun on päästy niin pitkälle, niin onko elämä sen -parempaa? Ei hitustakaan. Näin me kiusaamme ja kidutamme itseämme sen -kynsissä, jonka nimi on rakkaus. Tuonne lähti nyt minunkin herrani, -jolle ei liikaa järkeä ole muutenkaan annettu, mutta eräässä suhteessa -hän ainakin on aivan samanlainen kuin kaikki muut. Hänelle on valittu -nuori neito, ehkä hyvinkin kaunis neito ja siveä neito, ja mitäs hän -tekee, hylkää hänet ja alkaa ajatella toista, josta hän ei tiedä -hölynpölyä. Ja nyt minun tulisi sitten tämä asia, jolla ei ole mitään -järkevää pohjaa eikä perustusta, saada järjelliseen loppuun. Enhän minä -koskaan ole pelännyt järjen kanssa seurustelemista, me kaksi, me kyllä -tunnemme erinomaisen hyvinkin toisemme, mutta ottaa se sentään kovalle, -kun näin hullusti asiat ovat. Kyllä minä tietäisin, mikä keino auttaisi -paraiten, minä panisin molemmat olemaan yhdessä noin viikon ajan tai -kuukauden, kyllä he sitten saisivat toisistaan tarpeekseen. Ei mikään -muu ole niin hyvä hauta rakkaudelle kuin juuri naiminen. - -Pitkän matkaa hän mietiskeli, millä tavoin paraiten asiansa -toimittaisi, niin nimittäin, ettei hänelle itselleen siitä mitään -vaurioita tulisi, sillä onhan suurellisilla tapana rangaista palvelijaa -silloin, kun eivät pääse herraan käsiksi. - - * * * * * - -Ekestubbet asuivat Vihdissä, Olkkolan talossa. Kun haavuri tuli sen -lähelle, niin hän vei ratsunsa hevoshakaan ja läksi itse tiedustelemaan. - --- Piiat ovat aina olleet se paras tietojen lähde, arveli hän -mennessään kartanoon tuvan puolelle. - -Miehet olivat peltotöissä, mutta tuvassa oli vanha ämmä ruokaa -laittamassa. Tämän kanssa ryhtyi haavuri puheisiin, ja kun akka oli -vanha ja jo kaiken tietonsa muille purkanut, niin hän mielellään -tahtoi kuulla uusia asioita maailman menosta. Ja paljonhan haavuri -tiesikin, ja mitä hän ei tietänyt, sen hän valehteli; eihän se niin -perin tarkkaa ollut, vaikka panikin hiukan omiansa lisää, kun toisella -vaan sen kautta oli hauskaa ja silmät menivät selälleen maailman -ihmeellisiä asioita kuullessaan! Akalta sai haavuri tietää, että talon -herra oli vielä Saksanmalla ja että taloa hoiti hänen toinen rouvansa, -Margaretha, syntyään Lemnius. Kysellessään hän sai tietää senkin, että -talon neiti ei ollut kotosalla, vaan oli matkoilla, mutta että häntä -aivan tuossa tuokiossa odotettiin kotiin tulevaksi. - -Tämän saatuaan tietää haavuri meni tiehensä, piilottautui erääseen -tyhjään heinälatoon ja odotteli siellä. - -Kartanossa hän kävi, ja koska hän oli kaikin puolin käytännöllinen -ihminen ja osasi vaikka mitä, niin häntä pidettiin hyvänä ja hän sai -runsaasti ruokaa ja juomaa. - -Kolmantena päivänä haavuri näki, miten kartanon pihaan ajoi nuori mies -hevosen selässä. - --- Tuolla on talon neiti! sanoi akka hänelle. - --- Tuoko mies? - --- Ei hän mies ole, vaikka hän käyttääkin aina miehen pukua matkoilla -ollessaan. Se on niin paljon turvallisempaa. Se miesväki on varsinkin -maanteillä niin jumalattoman röyhkeätä ja tahtoo ihan väkisin käydä -käsiksi, niin että nainen olisi aivan huutavassa hukassa. Meidän neiti -onkin lapsesta asti kantanut pojan pukua, ja jollen häntä saunassa -näkisi, niin monasti melkein luulisin, että hän ei olekaan nainen. -Hän on hyvin kätevä käyttämään miekkaa. Ja kuinka hän ratsastaa! Minä -olen nähnyt virmojen hevosten tottelevan häntä kuin olisivat olleet -lauhkeita kuin lampaat. Se meidän neiti onkin oikeastaan rouva, -vaikka hänen miehensä ei vielä ole hänen luonaan ollut. Ainahan sitä -sellaiseen ehtii, niin että mitäs kiirettä siihen olisikaan. - -Haavuri antoi akan jatkaa puhetulvaansa; itse hän mietti, miten hän -kaikessa salaisuudessa saisi puhelluksi tuon reippaan neidon kanssa. - -Saman päivän iltana hän näki Britan menevän kävelemään pitkin -peltotietä Averiajärven rantaa kohden. Silloin haavuri meni jälestä, -saavutti hänet ja kumartaen syvään sanoi: - --- Minulla olisi neidille hiukan asian kaltaista. - -Brita katsoi häneen pitkään ja kysyi sitten: - --- Kuka sinä olet? Minä en ole sinua ennen nähnyt. Mitä sinulla on -minulle asiaa? - --- Minä olen puhumassa teille teidän herrastanne ja miehestänne. - --- Minulla ei sellaista enää ole. - --- Kyllä minä sen tiedän. Olettehan te joutunut sellaiseen pieneen -kraakkeliin keskenänne. Kyllä minä olen niissä asioissa aivan perillä. - --- Jos olet, niin mitä sitten tulet tänne, sillä tiedäthän, ettei -meillä, minulla ja miehelläni, ole enää mitään yhteistä? - --- Sitä loppua minä olenkin täällä kuntoon panemassa. - --- Vai niin. - --- Katsokaahan, minun herrani on saanut päähänsä sellaisen tuuman, että -hänen tulee saada aivan toinen nainen vaimokseen, ja hän tahtoo kaikin -mokomin purkaa välit teidän kanssanne. - --- Hän on minulle siitä kirjoittanut, mutta hän ei ole sanonut, miksi -hän oikeastaan tahtoo tulla vapaaksi. - --- Juuri sen vuoksi kuin sanoin. Hänellä on toinen mielessään. - --- Ja kuka se on? kysyi Brita, ja hänen suupielissään leikki vallaton -hymy. - --- Sitä minä en tiedä, ei minun herranikaan, mutta kovasti hän on -rakastunut häneen, sen näkee kaikesta. Hän tapasi erään neidon Turussa -ja on ollut aivan hulluna sen jälkeen. - -Brita alkoi helakasti nauraa. - --- Hyvähän on, että sille nauratte, sanoi haavuri, vaikka asia onkin -niin perin surullinen. - --- Mutta hyvä ihminen, etkö sinä tiedä, että hän on ajanut minua takaa -ja minua Turussa ahdistellut? Minä sain sen vasta viime tingassa -tietää. Minä etsin häntä siellä, mutta hän oli poistunut kaupungista -ja, kuten luultiin, matkustanut kotiinsa. Minä se olen, minä, jota hän -rakastaa! - --- Odottakaahan, kun koetan saada järkeni kiinni! huudahti haavuri. -Kyllä minä eläissäni olen asioita yhteen pannut, mutta tätä en olisi -osannut. Onko kukaan kuullut mokomaa, että mies rakastuu omaan -vaimoonsa! Ja rakastuu sitten vielä niin tulisesti, että kihisee ja -kipinöitses! - --- Ja hän lähetti sinut tekemään selvät erot minun kanssani? - --- Niin selvät kuin suinkin. Mutta ei kai niistä eroista nyt mitään -tule, kun kummallakin on mieli yhtäänne. - --- Mikä hänen mielensä on, se ei kuulu minuun. - --- Ette kai te niin pähkähullu ole, että sellaisen miehen hylkäisitte? - --- Onko se sanottu, ettei hän olisi valmis hyökkäämään minkä naisen -kimppuun tahansa, kuten hän hyökkäsi minuun, josta hän ei tietänyt edes -kuka olin. Ehkä hänellä jo on toinen matkassaan ja toiselle hän sanoo -samaa kuin minullekin. - --- Parasta olisi kun tulisitte katsomaan itse ja näyttämään muotoanne -hänelle. - --- Sysmäänkö? - --- Niin. Mennään sinne, muuta keinoa minä en tiedä. - --- Sinun tuumasi ei ole aivan järjetön. Minä mietin asiaa, ja yhdessä -huomenna keskustelemme siitä. - -Brita meni ja jätti haavurin seisoskelemaan ja miettimään tämän -maailman merkillistä menoa. - --- Kyllä tämä asia nyt niin sekaisin on, että ei siitä taida tolkkua -tulla, ellen minä sekaannu siihen. No, olen minä ennenkin asioita -järjestellyt, ja aina ne ovat parhain päin kääntyneet. - -Seuraavana päivänä hän sitten selitteli Britalle, miten hänen -mielestään tästä asiasta oli otettava tarkka selko. - --- Nyt te tulette minun kanssani sinne Sysmään ja ilmaisette itsenne -herralleni. Hän saa sitten selittää asiansa. Jos hän ei tule niiden -kanssa valmiiksi, niin kyllä minä olen lähellä ja autan. Kas, minä alan -tuntea jo sen miehen jokseenkin tarkoin. - --- Mitä selitettävää hänellä olisi muuta kuin että minä olenkin se, -jota hän rakastaa. - --- Niin sitä luulisi päältäpäin katsoen, mutta kukapas nuoren miehen -elämän niin tarkoin tuntee; siitä riittää selvittämistä pitemmäksikin -aikaa. - --- Sinä tarkoitat jotain määrättyä asiaa. Mikä se on? - --- Ei minulla ole mitään määrättyjä asioita, minä puhun aivan -ylimalkaisesti miehistä. - -Brita, joka oli päättäväinen tyttö, valmistautui matkaan käydäkseen -puolisonsa luona ja ottakseen täyden selon tuosta miehestä, joka -ei häntä tahtonut vaimokseen ja kuitenkin häntä rakasti aivan -mielettömyyteen asti. Hän pukeutui pojan pukuun, mutta naisen pukunsa -hän otti käärössä mukaansa. Ja niin sitä lähdettiin ratsastamaan -Sysmään päin. - - - - -VI - - -Eräänä päivänä, kun aurinko jo oli mennyt mailleen, Brita ja haavuri -saapuivat sille Päijänteeseen pistävälle niemekkeelle, jolla Rapalan -talo on. - -Ennen taloon tuloa poikkesi Brita metsään ja muutti ylleen naisen -puvun, sillä hän ei tahtonut miehen tamineissa tulla oman miehensä -eteen. Hän kysyi pihamaan poikki menevältä piialta, missä talon herra -oli, ja kuultuaan tämän olevan tuvassa hän meni suoraa päätä sinne. - -Avatessaan oven kuuli hän huoneen perältä hämärästä äänen, joka huusi: - --- Kuka siellä? - --- Minä, Brita Ekestubbe! - -Huoneen perältä kuului mölähdys, josta ei aivan varmasti voinut sanoa, -ilmaisiko se iloa vai hämmästystä. Joku siellä nousi istualleen, ja -sitten seurasi äänettömyys, jota kesti kauan. - --- Ja mitä te täältä haette? kysyi viimein Arvid. - --- Minä tulin katsomaan kotiani. - --- Niin kai, niin kai. Mutta eikö minun palvelijani ole käynyt teidän -luonanne? - --- On kyllä. - --- Ja eikö hän ole sanonut, että minä tahtoisin ne meidän välimme -purkaa? - --- On kyllä. - --- No, mitäs te sitten enää tänne tulette? Eikös ne välit ole sitten -selvät? - --- Minä tahtoisin kuulla syyt teidän omasta suustanne. - --- Eihän siinä muita syitä ole kuin se, että minä en huoli. Eikö se -riitä? - --- Mutta miksi ette minusta huoli? - --- Siksi, että minä ottaisin mieluimmin toisen. Britan ääni hiukan -värähti, kun hän kysyi: - --- Rakastatteko te sitten enemmän tuota toista kuin minua? - -Arvid oli kauan vaiti ja alkoi sitten puhua: - --- En minä oikein tiedä, mitä se tunne on, jota minä tunnen tuota -toista kohtaan, mutta niin se vaan on, että minä olen tulemaisillani -hulluksi hänen tähtensä. Kyllähän minä olisin teidät ottanut -vaimokseni, mikäs hätä siinä olisi ollut, ellei tämä toinen juttu olisi -tullut väliin. Minä en voisi valehdella teille ja sanoa, että minä -teitä rakastan, kun minä koko ajan ajattelenkin toista. Jollei sitä -toista olisi ollut, niin minä olisin nainut teidät niinkuin ihmiset -yleensä toisensa naivat, noin vain umpimähkään. Enhän minä ole ennen -ajatellut siinä sen suurempia temppuja olevan. Mutta sitten tuli tämä -toinen, tuli kuin taivaasta. Ei kai se teille ole mitään hauskaa kuulla -tällaista puhetta, ei suinkaan, ymmärränhän minä sen. Mutta auttaakos -tässä muu! Suoruus on aina se paras pykälä maailmassa. Ja, missä ei -suoruus auta, ei siinä vääryydelläkään pitkälle päästä. - -Britaa huvittivat Arvidin selittelyt, ja hän iloitsi kuullessaan, miten -avonaisesti tämä puhui kaikesta. - --- Minä olen ennättänyt tätä asiaa ajatella tullessani tänne Turusta, -enkä minä eläissäni ole yhteensä niin paljon ajatellut kuin näinä -muutamina päivinä. Ei se ole minulle ollut suinkaan helppoa! Te naiset -taidatte luulla, että mies on valmis ottamaan kenen vain. Kai niitä -sellaisiakin miehiä on, mutta minä en kuulu niihin. Minä olen kai pantu -hiukan toisella tavalla kokoon kuin muut. Kun minä kerran rakastun, -niin onkin se sitten oikea tauti, josta ei pääse muuten vapaaksi kuin -lyömällä päänsä puhki tai muuten ottamalla hengen ruumiistaan. Kyllä -minä ymmärrän, että tämä on ikävä paikka teille, mutta eihän sille nyt -enää mitään mahda, kun vahinko kerran on tapahtunut. Eihän tästä teille -liene mitään vahinkoakaan tullut, ei ulkonaisesti eikä sisällisesti. -Ettehän te minua ole nähnytkään muuta kuin häissämme, ja siitä on jo -niin perhanan pitkä aika, että ei siitä sellainen kakara, kuin tekin -silloin olitte, mitään muista. Sitäpaitsi olen minä siitä lähtien koko -lailla muuttunut. Lieneekö vanhasta hahmosta muuta jälelläkään kuin -paha sisu ja nenän muoto. - --- Ja te rakastatte siis todellakin tuota naista, josta puhuitte? - --- Ei se minun mielestäni ole juuri soveliasta puhua teille siitä, -mutta kun kerran olette kysynyt, niin samahan tuo on. Mielellänihän -minä siitä puhunkin. Minä en enää nukukaan oikein rauhallisesti öisin. -Kai ihminen silloin rakastaa, muuta minä en voi ymmärtää, sillä eihän -sitä muuten ole mitään sellaista asiaa, joka minulta unen veisi. Ja jos -vaivun unenhorroksiin, niin näen aina hänet. Ja arvatkaahan millaisena! -Hän on aina niin tavattoman hellä ja lempeä. Se on sitä merkillisempää, -kun hän on minulle ollut silloin, kun hänet tapasin, niin hävytön kuin -suinkin nainen voi olla. Tänä aamuna, kun makasin täällä, niin mikä -pahuus lienee päästänyt koirani sisään. Se tuli tähän viereeni juuri -kun nukuin ja lipaisi kielellään suulleni. Eihän siinä itsessään olisi -sen kummempaa ollut, mutta kun minä juuri samalla näin tuosta naisesta -unta, niin olin tuntevinani kuinka hän minua suuteli. Eikö tämä ole -kova koettelemus, joka minulle on annettu? - -Britan sielu oli täynnä naurua ja pulppuavaa onnea. Hän aikoi huutaa: - --- Mutta minähän juuri olen tuo, jota sinä rakastat! - -Samassa aukeni ovi ja Hankku tuli sisään ja sanoi imelällä äänellä ja -keikutellen ruumistaan: - --- Tässä minä taas olen, kultu! - -Kuin salama kiisi samassa Brita ulos ovesta ja suoraan hevosensa luo. -Ja ennenkuin Arvid oikein ymmärsikään, mistä tämä äkillinen lähtö -johtui, oli hän jo kaukana. - -Mutta haavuri oli sen nähnyt ja hän riensi kiireimmän kautta hevosella -ajamaan pakenevaa jälestä. Kauan hän sai ajaa, sillä pakenija kannusti -hevostaan kuin vimmattu, mutta vihdoin hän saavutti Britan. - --- Mikä teitä vaivaa, oletteko aivan hullu, huusi hän hengästyneenä, -kun sillä tavoin karkaatte? - --- Hän on suuri roisto, ja kelvoton heittiö hän on! huusi Brita. -Minulle hän puhuu kaikenlaista kaunista itsestään ja tunteistaan, ja -minä olen jo aivan heltymäisilläni, kun huoneeseen tuleekin tiesi mikä -naikkonen ja kutsuu häntä kaikilla niillä lempinimillä, joita vain -armaalle annetaan. - --- No, enkös minä arvannut, että se rutale pistäisi nenänsä joka -paikkaan! - --- Mikä se sellainen nainen siellä on? - --- Ei se ole nainen. Kyllä se hameissa on, mutta ei se meille naisesta -käy. Se on jonkinmoinen roskakoppa, en tiedä mitä sanoisin, sellainen, -jota katsellessa me yhdessä halveksimme naista. - --- Minä kyllä ymmärrän, että sinä tahdot herraasi puolustaa ja hänen -heikkouksiansa peitellä, mutta tämä on niin julkeata, ettei sitä -millään peitä. - --- Te ette siis usko sanojani? - --- Totta kai minä etupäässä uskon omia korviani. - --- Jos uskotte korvianne, niin tulkaa taloon, kyllä minä niin hommaan -ja järjestän, että kuulette kaiken juuri niin kuin se on. - --- Mitä sinä höpiset? Enhän minä voi taloon tulla juuri nyt, kun olen -sieltä lähtenyt. - --- Pankaa pojan puku päällenne, niin sitten ei kukaan teitä tunne. Ja -niin hienoa nenää ei minun herrallani ole, että hän haistaisi teidät -naiseksi siinä hahmossa. - -Brita mietti hetkisen, hän tahtoi mennä pois, mutta tahtoi kuullakin -kaiken. Lopulta hän sanoi: - --- Minä tahdon kaikesta päästä täyteen selvyyteen. Minä tulen! - -Hän meni pensaikkoon ja palasi hetkisen kuluttua sieltä pojan puvussa. - --- No, kas niin, sanoi haavuri. Te olette päättäväinen ihminen. Ette -ainakaan siinä suhteessa ole toisten naisten kaltainen. - -He ajoivat Rapalaan uudelleen. Pihalle tultuaan meni haavuri tuvan -ovelle ja katsoi sisään. - --- Onko herra täällä? - --- Ei ole, kuului sieltä parkuva ääni. - --- Sinäkö, Hankku, täällä niin haikeita ääniä päästät? Missä herrasi on? - --- Kuka sen riivatun roiston matkoista tietää. - --- Täällä on tie vapaana, kuiskasi haavuri Britalle, ja yhdessä he -astuivat tupaan. - --- Mitä on tapahtunut? kysyi haavuri. - --- Hän on antanut minulle niin ympäri koko sieluni koteloa, että -kaikki paikat punoittavat, vastasi Hankku. Kyllä minä paljon miehiä -olen eläissäni nähnyt, mutta en ennen mokomaa. Ei hän viheliäistä -luontokappaletta niin pitele kuin naista, varsinkin minua. - --- Mitä on sitten oikeastaan tapahtunut? - --- Eihän sitä tarvitse mitään tapahtua, ennenkuin hän lyö ja potkii. - --- Sitä vartenhan sinä olet tänne tuotukin. Siitähän sinä palkankin -saat. - --- Jaa-a, riittääkö mikään palkka, maailman juveelitkaan ja kultarahat, -kaikesta siitä, mitä minä lyhyenä aikana olen saanut kokea! Herra -varjele kuitenkin, mitä onkaan tapahtunut sen jälkeen, kun sinä meistä -erosit. Eivät pakanat eivätkä Paapelin peliaalit elä niin kuin tämä -mies elää! - --- Kerrohan minulle kaikki. - --- En minä nyt. Sinullahan on mukanasi vieras, ei se sovi. - --- Ole huoleti, kyllä se sopii. Hän on niin nuori, ettei hän ymmärrä -kaikkea, minkä me kokeneet ymmärrämme! - --- Kyllä minun täytyy purkaa mieltäni. Minun täytyy jollekulle saada -kertoa, muuten minä pakahdun. - --- Elä Herran tähden pakahdu, kerro ennemmin. - --- Kylläpä minua on julmasti jauhettu ja kaikella tavoin pidetty, se -on totinen tosi. Sinusta erottuamme hän kyllä aluksi haukkui siihen -tavalliseen tapaansa, jota sotamiehet käyttävät. Se ei ollut vielä -mitään vaarallista, sillä kun minä hymyilin, niin kiukustui hän niin, -että oli aivan vaiti. Mutta sitten tuli paljon pahempaa. Se oli -silloin, kun hän alkoi käydä helläksi. - --- Sinulleko? - --- Niin minulle, mutta toista hän tarkoitti. En ole ennen niin hassua -miestä nähnyt. Matkalla me eräänä iltana seisahduimme tien viereen, ja -silloin hän sulki silmänsä, noin, aivan samoin kuin me naiset teemme, -kun muiskun saamme. Ja sitten hän alkoi puhua. Voi kuitenkin, mitä -hän sanoi. Hänen sanansa olivat niin ihmeellisen sulavat ja kauniit, -ei olisi uskonut sellaisen miehen osaavan niin kauniisti puhua. Hänen -suunsa oli suipulla ja silmät sirrillään. Hän tunnusti minulle niin -kauniisti rakkauttaan, että minä lopulla aivan sulin ja kiedoin parkuen -käteni hänen kaulaansa. Mutta silloinpa hän lyödä läimäytti minua -korville niin, että paukkui. Hän olikin puhunut koko ajan minulle siten -kuin hän tahtoi tuolle toiselle puhua! Ja nytkös hän alkoi sadatella. -Kun hän oli loppuun kuluttanut kaikki suomalaiset sanat, ja herra -tietää, että niitä on paljon, niin hän kiroili ruotsiksi, ja kun hän -oli senkin litanian lopettanut, niin hän alkoi käyttää saksaa. Mikähän -kansa se oikeastaan on, kun sillä on niin tavattoman paljon rumia -sanoja? En minä niitä tietysti ymmärtänyt, mutta kyllä sen äänestä -arvasi, että hän oli alkanut ladella niitä sanoja, joilla miehet -sisuaan siivoavat. Kyllä minä olen paljon syntiä maailmassa tehnyt, -mutta kyllä hän sinä hetkenä teki sanan kautta niin paljon, että jos -se kaikki tuolla ylhäällä kirjaan kirjoitetaan, niin kuinkahan moni -enkeli jaksaa sitä tehdä, jaksaa ja ennättää paperille rapsuttaa, sillä -hänen muuten kankea kielensä oli aivan kuin molemmista päistään päässyt -irti. Lopulta hän vaikeni, ja me nousimme taas hevosen selkään. Ja nyt -tuli hän niin hulluksi, että minua jo alkoi pelottaa sellaisen kanssa -ratsastaa kahdenkesken. - --- Mitä hän sitten teki? Pitelikö hän vielä pahemmin sinua? - --- Minuako? Ei minua, mutta sitä ääntä, jonka hän on taivaallisena -lahjana saanut. Hän alkoi laulaa! Oikeammin sanoen ulista. Hän lauloi -toisen haikean laulun toisensa jälkeen. Olen minä kuullut miesten -laulavan jos jotain sekä humalassa että selvin päin, mutta niillä -on ollut edes jokin sävel ja jokin nuotti siinä. Tällä ei ole ääntä -sen enempää kuin vanhalla variksella, joka on vilustunut, ja sitä -hän sitten käytti. Ja kun hän oli jonkun aikaa laulanut, niin alkoi -hän laulaessaan itkeä kuin, pieni lapsi. Hän ruikutti kuin kakara -kehdossaan tuttia toivoessaan. Enhän minä sellaista voinut katsella -rauhallisena, vaan yhdyin paljaasta osanotosta siihen. Kun hän sen -huomasi, niin, armias taivas, mitä taas tuli hänen suustaan! On minua -haukuttu ennenkin eläissäni, mutta sitä en ole kuullut, mikä nyt -seurasi. Onko luvallista, että yhdellä ihmisellä on niin runsas varasto -sellaisia sanoja! Minä en luule, että minussa on ainoatakaan paikkaa, -jota hän ei olisi haukkunut ja josta hän ei olisi rumaa sanaa sanonut. -Ja kamalinta kaikesta oli se, ettei saanut nauraa eikä itkeä, ei muuta -kuin olla vain ja odottaa. Seuraavana päivänä hän oli aivan vaiti, -ja se oli vielä hirveämpää. Hän antoi kaikki määräyksensä minulle -katseillaan, ja millaisilla katseilla! Ei härkäkään, päästyään täyteen -vimmaan, katsele sillä tavoin. Oikein selkäpiitä karmii, kun ajattelen -sitä. Kolmantena päivänä hän oli taas niin ihmeen hellä, että minä -oikein pelkäsin, kuinka tässä käy. Mutta eihän siinä mitenkään käynyt. -Hän kohteli minua kuin olisin ollut hieno ja ylhäinen nainen ja pyyteli -kovasti anteeksi entistä pahuuttaan. Annoinhan minä sen kaiken hänelle -anteeksi, sillä kristitty minäkin olen, vaikka ei sitä uskoisi. Ja niin -me tulimme tänne. Alussa hän kyllä oli hyvä ja hiljainen; minä uskalsin -jo olla noin kaikenlainen, minä lirutin hänelle ja nimitin häntä -kaikilla kauniilla sanoilla, ja hän siitä ikäänkuin piti. Mutta äsken, -kun täällä oli taas nainen -- sinä et tiedä, kuinka nainen saa hänet -vimmoihinsa! -- niin alkoi hän minua pahoin pidellä. - --- Miksi, kaikkien hullujen ja viisaitten nimessä, et ole mennyt pois? - --- Minkä tähden minä menisin pois? Rakastanhan minä yhtäkaikki häntä. -Jota enemmän hän minua lyö ja pärmänttää, sitä enemmän minä hänestä -kuitenkin pidän, sillä hän on sittenkin sellainen mies, jommoista ei -olekaan muita maailmassa. Minä olen aivan varma siitä, että hän kerran -unohtaa tuon toisen, ja silloin hän tietysti mieltyy minuun. Mies -mieltyy aina lopulta siihen, joka on aina tarjolla. Ja kun hän täällä -on aivan yksinään, niin kaipaahan miehen mieli naista, ja kun minä olen -se ainoa täällä, niin minuunhan hän lopulta iskee. - --- Oletko siitä niin varma? kysyi haavuri. - --- Kyllä veri viereen tuo, sen minä tiedän! Samassa aukeni ovi ja Arvid -astui sisään. - - - - -VII - - --- Pois vain ihminen huoneesta! karjaisi hän, ja Hankku lensi kuin -ammuttuna ovesta ulos. - -Sitten kääntyi Arvid haavurin puoleen ja sanoi: - --- Se minun rouvani seurasikin siis sinua tänne. - --- Niin teki. - -Haavuri itsekseen ihmetteli, miten hän tästäkin asiasta suoriutuisi, ja -hän jo epäili, että hänen hyvä ystävänsä, järki, oli hänet hyljännyt. - --- Hän on nyt mennyt taas matkaansa; en tiedä oikein miksi hän karkasi -yhtäkkiä pois kuin tuuli olisi hänet vienyt, sanoi Arvid. - -Arvid huomasi Britan koettelevan piilotella tuvan hämärään. - --- Mikä tämä nuori mies on? kysyi Arvid. - --- Hän seurasi minua matkalla tänne. Hän tahtoo pyrkiä teidän -palvelukseenne, sanoi haavuri arvellen, että kun aikaa voitetaan, niin -on kaikki voitettu. - --- Ensiksi sinä väkisin tuppaat palvelukseeni ja sitten vielä roikotat -tänne maantieltä kaikenlaisia väen lisäksi. - --- Tämä on iloinen ihminen, ja siksi minä otin hänet, jatkoi haavuri, -joka kerran päästyään alkuun ei enää turhanpäiten viitsinyt sanojaan -peruuttaa. - --- Tuumitaan asiaa, niin sitten nähdään, sanoi Arvid. Eivät ne iloiset -ihmiset tässä talossa ole suinkaan liikaa, sillä täällä on sellainen -elämä, että on omaan kiukkuunsa haljeta. Sellaista se on, kun on -joutunut pois miesten seurasta ja naisiin sekaantunut. - --- Me menemme ensin viemään hevosemme korjuuseen ja sitten tulemme -lähemmin puhelemaan kaikesta, sanoi haavuri, joka kaikin mokomin tahtoi -päästä pihalle neuvotellakseen Britan kanssa. - -He menivät ulos ovesta. Kartanolla sanoi haavuri Britalle: - --- Ottakaa nyt hevonen allenne ja ajakaa tiehenne! Nyt te olette -kuullut kaiken miehestänne. - --- Oletko sinä hullu? En minä nyt mene pois, vaan jään, vastasi Brita. - --- Ja ilmaisette itsenne hänelle? - --- Mitä vielä! Minä tahdon ensin ajaa tuon naikkosen talosta pois -ja sitten tahdon hiukan lähemmin tutkistella herraani ja miestäni -nähdäkseni, kannattaako hänen luokseen jäädä. - --- Nyt minun järkeni heittää kuperkeikkoja. Millä ihmeen tempulla te -aiotte täällä pysyä ilman että hän tuntee, kuka olette? - --- Minä pysyn miehenä. Sittenhän minä tiedän, millainen hän on. - --- No, koska minä aavistan, että tästä voi syntyä yhtä ja toista ja -monimutkaista, niin enhän minä teitä ilmaise, vaan tahdon auttaa minkä -suinkin voin ja osaan. Minä en juuri paljon ole naisiin luottanut, -mutta näkyyhän niitä olevan sen korppilauman keskellä valkoisiakin. - --- Elä siinä joutavia juttele, sanoi Brita. Tuo tänne keritsimet. - --- Mitä niillä? - --- Minä leikkaan tukkani lyhyeksi, jotta hän ei siitä huomaisi petosta. - --- Onhan minulla täällä repussani satulassa kaikenlaisia veitsiä ja -laitoksia, joita olen tarvinnut hantteeratessani karjaa. - --- Tule siis nopeaan. - -He veivät hevoset hakaan, ja siellä pensaan takana haavuri sai näyttää -parturitaitoaan ja leikata Britan tukan kauniisti tasaiseksi. - -Yhdessä he sitten palasivat tupaan, jossa Arvid istui yksinäisen -kynttilän valossa ja murjotti. - -Kun haavuri ja Brita astuivat sisään, niin hän nousi, tuli keskelle -permantoa ja sanoi: - --- Tulehan, poika, tänne, niin tarkastan, millainen sinä olet! - --- Tarkastetaanko tässä talossa miehiä samoin kuin karjaa, sanoi Brita, -joka tunsi miten mielensä oikein leiskahteli päästyään näin seikkailuun -käsiksi. - --- Luuletko sinä, että minä otan palvelukseeni mitä vaivaisia tahansa? -sanoi Arvid. Seiso tuossa, niin katselen! - -Arvid kulki Britan ympäri ja tarkasti häntä joka taholta. - --- Kovin olet vielä kakaran näköinen, sanoi hän. Naamataulussasi ei -ole niin parranhaiventakaan, ja mitä vartaloosi tulee, niin kovin -olet hento vyötäisiltäsi, ja -- hm, mitä sanoisinkaan -- Kovin olet -naisellinen! - -Samassa Brita käännähti ja kaikuva tillikka paukahti Arvidin poskelle. - --- Vai potkit sinä, varsa! huusi Arvid. Odotahan, niin annan sinulle -hiukan piiskasta! - -Hän veti miekan tupestaan ja aikoi sen lappeella kurittaa hänen -mielestään röyhkeätä vesaa. Mutta samassa oli Britakin paljastanut -miekkansa, ja nyt alkoi keskellä tupaa äkkiä vimmattu miekkailu. -Tässä leikissä Arvid oli kotonaan, mutta kun hän piti poikasta aivan -vaarattomana, niin ei hän iskenytkään täyttä voimaa. Siitä oli -seurauksena, että nopealla liikkeellä Brita löi miekan hänen kädestään. -Se singahti kauas lattialle, ja samassa Brita ojensi miekkansa kärjen -Arvidin rintaa vastaan, niin että tämä oli pakotettu väistymään seinään -asti. Siinä hän nyt seisoi kiukusta punaisena seinän varassa, ja Brita -piti miekan kärkeä aivan hänen kurkkunsa kohdalla. - --- Kuinkas nyt on sen miehuuden laita? huusi Brita. - --- Ota pois tuo miekkasi, senkin kirottu nallikka! ja Arvid päästi -suustaan pitkän sarjan saksalaisia kiroilusanoja. - --- Ei sitä niinkään vain oteta. - --- Varo, etten ota sinua kintuista kiinni ja paiskaa sinua mäsäksi -permantoon! - --- Millähän se tehtäisiin, kun minä ensin olen sinun kurkkuusi läven -laittanut! - -Arvid aivan puhisi kiukusta. Olihan tämä ensi kertaa hänen elämässään, -kun hänen täytyi näin antautua armoille. Ja jos se olisi sitten ollut -edes mies, mutta tuollainen naskali! Ja kaiken hyvän lisäksi seisoi -haavuri keskellä permantoa ja nauroi niin, että oli läkähtyä, löi -polviinsa ja hirnui. - --- Olenko minä mies vai en? huusi Brita. Vastaa, olenko minä mies vai -en? - --- Totta kai sinä sen nyt jo itsekin tiedät, huusi Arvid. - --- Tunnusta paremmin! sanoi Brita ja vei miekkansa kärjen yhä -lähemmäksi Arvidin kurkkua, niin että tämän täytyi seisoa aivan pää -seinää vastaan. Sano asiasi selvemmin! Olenko minä mies, olenko? - --- Oikea paholainen sinä olet, jos sen tietää tahdot. Sellainen -peijuuni, että en ole ennen mokomaa nähnyt. - --- Olenko minä mies, sitä minä kysyn? - --- Olet, olet, kaikkien miesten nimessä, olet! elä herran tähden enää -tuota miekkaasi siinä kurkkuni kohdalla pidä, muuten ei henki kulje -enää minussa. - --- Tule pois sitten siitä, koska tiedät, kenen kanssa olet tekemisissä! - -Brita pisti miekkansa tuppeen, ja Arvid asteli keskemmälle permantoa -nostellen housujaan, jotka taistelun kiireessä olivat valahtaneet alas. - --- Et sinä oikeastaan ole niin väkevä, kuin mitä tästä pienestä -tapauksesta voisi päättää, mutta minä en tietänyt, millaisen pojan, -miehen, kuuletko, minä sanon sentään miehen, kanssa minä olin -tekemisissä. Minun olisi pitänyt olla paremmin varuillani. - --- Vasta aika sitä nyt selvitellä, kun on tullut voitetuksi! sanoi -Brita. - --- Sinä olet hiukan liian suuri suustasi. Näytänkö sinulle jotain? - -Ja Arvid karkasi Britaan käsiksi ja sulki hänet rautaiseen syliinsä ja -aikoi heittää hänet maahan. Mutta haavuri oli sen huomannut ja heti -riensi avuksi. Hän pisti kepin Arvidin kinttujen väliin, ja siinä -maata rötkötti mies keskellä permantoa, ja Brita istui hänen päällään. -Samassa hän oli vetänyt miekan tupesta ja piteli sitä taas miehen -kurkun kohdalla. - --- No, miltä nyt tuntuu, kun maassa makaa? sanoi Brita. Onpa pehmeä -olla, kun on tuollainen ruho alusimena. - -Arvid oli niin ymmällään tästä kaikesta, että hän ei vähään aikaan -saanut ajatuksiaan kulkemaan. Lopulta hänelle kuitenkin selvisi, että -hän oli permannolla ja tuo poika istui hänen vatsansa päällä ja piteli -miekkaa hänen kurkkunsa kohdalla. Hölmönä Arvid katseli ylös nauravaan -olentoon. - --- No mitäs tästä nyt sanot? sanoi Brita. - --- Ei tuollainen ole ihmisten tekemä olento, kyllä se on jostain -muualta tullut tähän maailmaan. - --- Niinkö luulet? Nouse sitten, mutta nyt saatkin olla alallasi, sillä -näethän, että sinun voimasi eivät mihinkään riitä. - -Häpeissään nousi Arvid ja käveli tuvassa luimottaen silmäkulmiensa alta -poikaan. Mutta sitten, kuten aina suora ja yksinkertainen luonne tekee, -hän alkoi ihailla tuota nuorta miestä, ja äkkiä hän meni käsi ojolla -Britan luo ja sanoi: - --- Paiskaa kättä, poika, nyt me emme enää eroa toisistamme! Et sinä -tälläkään kertaa oikeita temppuja käyttänyt, mutta nahkasi pelastit, ja -siitä minä sinua kunnioitan. Nyt sitä on tähän taloon tullut sellainen -miesjoukko, että pulaan täällä joutuisi koko paholaistenkin lauma. -Kaksi väkevää miestä ja yksi niin viisas, että hänellä on monen hengen -edestä järkeä. Minä tarkoitan tuota haavuria tuolla. Sinä et taidakaan -tietää, kuinka viisas hän on. Hän on niin viisas, että piispat ja -paavit joutuisivat alakynteen hänen kanssaan. Ja nyt ryypätään niin, -että maailma heittää kuperkeikkaa silmissämme. Tuohan, Kustaa, meille -eteen tavaraa! Minä menen ja haen isävainajani hopeatuopit. Ei -tällaisena päivänä juoda muista kuin hopeamaljoista. - -Arvid poistui huoneesta. Brita juoksi haavurin luo. - --- Mitä minä nyt teen? huusi hän. Hän pakottaa minut juomaan, ja siinä -minä en hänelle riitä, sen arvaan. Auta, herran tähden, nyt minua -tässä, kuten muussakin olet auttanut! - --- Minä tulen istumaan teidän viereenne, ja te kaadatte minun -tuoppiini, kyllä minä jaksan kahdenkin edestä maistella. Ei hän sitä -huomaa, kun oikein taitavasti se tehdään. - --- Näkyy siitä miehenä-olosta olevan yhtä ja toista haittaakin, sanoi -Brita nauraen. - --- Pitää tottua, pitää tottua, sanoi haavuri. Mutta kylläpä te olette -taitava miekkaa käyttämään! En olisi uskonut. - --- Onhan isäni sotilas ja urhoollinen sotilas onkin. - --- Jos tässä teidän ja miehenne välillä tulee sovinto, ja miksi ei -se tulisi, kun se tappelulla alkaa, niin kurissa te sellaisen miehen -pidätte. - --- Niinkö luulisit? - --- Aivan varmasti. - --- Etkö ole tullut sitä ajatelleeksi, että minä tahtoisin hänen pitävän -minut kurissa? - --- Kuka niin hullu olisi? - --- Et sinä sitten tunne naista. - --- No, en sitten tunne, jos se niin on. Näin sitä kai saa tavantakaa -muutella mielipiteitään naisista kuin Saksanmaa rajojaan. - - - - -VIII - - -Pöydän ääressä he sitten istuivat kaikin kolmisin ja alkoivat -kallistella maljaa. Arvid kysyi Britalta: - --- Mikä sinun nimesi on? Minä en ole tässä hätäkässä joutunut sitä -vielä kysymäänkään. - --- Adolf minä olen, Adolf Henrikinpoika. - --- Terve sitten, Aatu, sen päälle malja kaatu, sanoi Arvid. - -Hän nosti maljan huulilleen ja joi sen pohjaan asti. Brita sukkelasti -kaasi osan maljastaan haavurin maljaan. - --- Kyllä sinä sentään olet aika poika! vakuutti Arvid. En ole ennen -nähnyt sellaista notkeutta ja voimaa noin pienessä ruumiissa. Kukapa -uskoisi, että noin hennon näköinen voi olla niin voimakas. Annahan kun -oikein sinua tarkastan. - -Arvid otti kynttilän ja siirsi sen aivan lähelle Britan kasvoja. -Silloin miehen kasvoille levisi omituinen ilme, jossa oli pelkoa ja -ihastusta. - --- Mutta sinähän olet aivan sen minun tyttöni näköinen! Ihan pilkusta -pilkkuun! Tuollainen suu ja tuollainen nenä ja tuollaiset silmät! -Olenko minä humalassa, vai mikä silmiäni vaivaa? Mieshän sinä olet, -aivan tiettävästi mies! - -Arvid laski kynttilän pöydälle ja tuijotti Britaan kuin kummitukseen. -Mutta Brita säilytti mielenmalttinsa, vaikka heleä puna nousikin hänen -poskilleen. Aivan viattomasti hän kysyi: - --- Keneksi sinä minua luulet? - --- Minä en tiedä hänen nimeään, mutta se on se, jota minä -rakastan, rakastan niin, että olen sen takia tulemaisillani aivan -neliskulmaiseksi. Minä en olisi uskonut, että maailmassa on kaksi niin -samanlaista ihmistä, joista toinen on mies ja toinen nainen. Minä olen -aina luullut, että jumala niitä kuviaan hiukan enemmän muuttelee, -jottei sekaannusta tulisi. Tuntuu ihan kummalliselta ruumiissani, aivan -kuin veret olisivat menneet sekaisin. - -Ja hän tyhjensi kokonaisen maljan yhteen kyytiin. - --- Kas niin, nyt minä taas olen tasapainossa, sanoi hän. Mutta kylläpä -otti kovalle. Elä hämmästy ja luule, että minä olen sekaisin, kun näin -puhelen. En minä aivan toisten kaltainen ole, sen minä kyllä tiedän, -mitä lie tapahtunut kaikenlaisia vahinkoja minua laitettaessa, mutta -sydämeni on aivan paikallaan ja se ei tahdo mitenkään minulle antaa -rauhaa. Katsohan, minun täytyy tästä saada jollekulle puhua, muuten -olen ihan hukassa. Tämä minun palvelijani on sellainen, ettei sillä ole -mitään tietoa rakkaudesta, mutta sinä kai sen ymmärrät. - --- Kyllä minä tiedän, mitä rakkaus on, vastasi Brita. - --- Enkös minä sitä arvannut, enkös minä sitä arvannut! Minä selitän -sinulle tämän asian nyt juurta jaksain. Minä näin erään nuoren tytön. -Minun ei tarvitsekaan sinulle sanoa, että hän oli niin kaunis, että -minä en ole sellaista toista nähnyt maan päällä, ja minä olen kuitenkin -katsellut jos jonkin näköisiä, kun olen niin paljon ollut liikkeellä -maailmassa. Kyllähän minäkin olen naisia likistellyt, mutta ne ovat -tähän asti olleet minulle vain jonkinmoista ajanviettoa, jotka meille -miehille, kuten sanassakin sanotaan, ovat annetut, jotta meillä ei -olisi ikävä yksinämme. Kun meillä miehillä sen lisäksi ovat juomat, -kortit ja tupakka, niin eihän tälle ajanvietolle niin kovin suurta -painoa tavallisesti pane. Mutta kun minä tämän naisen näin, niin tulin -aivan kuin hulluksi. Sanotaan, että koirat voivat saada kummallisen -taudin toisinaan ja tulevat levottomiksi ja purevat kaikkia. Niin -minunkin kävi. Minä tulin ihan villiksi, ja jos minä näen muita naisia, -niin olen aivan kuin suunniltani ja teen niille kaikkea pahaa. Ja -ainahan sitä sellaista mies tehdä osaa! Mutta jos minä hänet näkisin, -niin tuskin uskaltaisin sanaakaan sanoa, niin, minä vain katsoisin -häneen. Minä tulin tänne unohtaakseni hänet, mutta eipä siitä ole apua -ollut. Tauti on tullut yhä pahemmaksi. Minulla ei ole maailmassa mitään -muuta kuin hän, hän on alati ajatuksissani, ja minä olen monena iltana -rukoillut aivan kuin pikkuinen lapsi: Hyvä Jumala, anna minulle hänet! -Mutta miksi hän minua kuulisi, kun minä eläissäni olen niin paljon -pahaa tehnyt ja niin paljon ihmisiä tappanut, tosin kyllä katolilaisia, -jotka eivät ole oikeita kristittyjä, mutta ihmisiä nekin ovat. Ja niin -minun täytyy itse tässä pitää huolta asioistani, ja arvaahan, että ei -niistä sillä tavoin paljoakaan tolkkua tule. - -Hankku tuli tupaan, mutta pian hän katosi ovesta, kun Arvid karjaisi: - --- Pellolle, naaras! - -Sitten hän jatkoi: - --- Katsohan nyt tuotakin! Kuka uskoisi, että hänkin kuuluu naisten -laumaan? Minä olen hänet tuonut tänne, jotta minulla olisi joku, jota -saisin maksun edestä haukkua. Ja sen minä sanon, että kyllä minä -olenkin tehnyt, mitä suinkin olen voinut siinä suhteessa. Se sellainen -helpottaa niin kovasti. Etkö sinä sitä usko? - -Brita oli hymyillen kuunnellut miehensä puhetta. Hänen oli hyvä olla ja -hän aikoi sanoa, kuka hän oli, mutta sitten hän tulikin ajatelleeksi, -että parempi oli vielä odottaa. Hän sai elää ollessaan miehen puvussa -miehensä vieressä, ja riittihän se hänelle. Tuo mies ei ollut tahtonut -ottaakaan selkoa, millainen hän oli, vaikka hän oli hänen vihitty -vaimonsa, ja sellainen ansaitsi pienen rangaistuksen. - --- Sinä et sano mitään? lausui Arvid. - --- Mitähän minä siihen sanoisin, minä, joka olen näin nuori ja -kokematon? - --- Kyllä tuo nainen on oikea juveeli, ajatteli haavuri. Tuossa hän -nyt istuu ja antaa miehensä tunnustaa hänelle rakkauttaan eikä sano -halkaistua sanaa. - -Hän päätti hiukan koetella heitä kumpaakin. - --- Kukapa sen tietää, millainen tuokin nainen oikeastaan on, sanoi hän. -Nainen on kyllä aina alussa suloinen ja herttainen, mutta mistähän ne -kaikki pahat akat olisivat maailmaan tulleet, ellei juuri tytöistä. - --- Elä puhu noin ajattelemattomasta huusi Arvid, muuten voit joutua -tuonne naulaan takkisi kauluksesta riippumaan! - --- Te siis uskotte, että tuollainen erikoinen nainen olisi teitä varten -luotu? sanoi haavuri. - --- Erikoinen minä itsekin olen, sen minä tiedän, ja totta kai parittain -miehet ja naiset maailmaan luodaan, niin että on minuakin varten -olemassa erikoinen nainen, sanoi Arvid. - --- Mistä sinä tiedät, että sinä olet niin erikoinen? kysyi Brita. - --- Tottahan sen nyt itsekin vähitellen tulee huomaamaan. Minä olen, -taivas sen kyllä tietää ja voi sille todistaa, joka siltä kysyy, että -minä olen parhaani mukaan koettanut pistää itseäni siihen muottiin, -joka on tavallisia ihmisiä varten. Mutta se olikin sekä liian väljä -että liian kireä, ja niin minä olen aina ollut siinä kuin pahassakin -pinteessä. Sitten minä annoin lähtöpassit koko muotille ja aloin olla -oma itseni ja minä huomasin, että minun oli paljon parempi olla. - --- Mutta hyvä herra, sanoi haavuri, kuinka te noin paljon puhutte? Te -olette saanet kielenne kannan irti. - --- Elä sinä luule, että minä humalassa olen tai muuten sekaisin -päästäni. Minä en ole ennen joutunut ajattelemaan, mutta kun nyt olen -siihen toimeen ryhtynyt, niin olen senkin ottanut perinpohjaisesti, -kuten miehen tulee ottaa, mitä tahansa hän aikookin. En minä olisi -luullut, että ajatteleminen on niin hauskaa, kuin miltä se nyt tuntuu, -kun siihen on käynyt käsiksi oikein kovilla kourilla ja pahalla sisulla. - --- Minä olen aina huomannut sen, että jota enemmän ihminen oppii -ajattelemaan, sitä selvemmin hän näkee, miten eriskummallinen -oikeastaan jokainen ihminen on, sanoi Brita. - --- Se oli aivan oikein osattu, sanoi Arvid. Tässä meitä nyt on -kolme eriskummallista olentoa. Ensin olen minä, joka vasta lähellä -kolmeakymmentä olen oppinut näkemään, että on sitä tässä maailmassa -muutakin kuin vain "hakkaa päälle"-tekemistä, ja että tämä maailma -ja elämä on kaikesta sekamelskastaan huolimatta niin ihana keksintö, -että tekisi mieli ottaa jumala syliinsä ja paiskata oikein tuntuva -muisku hänen kummallekin poskelleen ja sanoa: Se oli sentään se viisain -temppu, minkä sinä teit, kun maailman loit! Ja sitten olet sinä, Aatu. -Merkillinen sinäkin olet, vaikka ei sitä näin ensi hetkessä uskoisi, -kun sinä olet vielä niin tuiki nuoren näköinen. Jos minulla järki -kulkee noin niinkuin kivikuorma, niin sinulla se menee oikein tulista -vauhtia kuin alamäkeä ajettaessa, ei tarvitse muuta kuin pitelee -ohjaksista kiinni, ettei pääse kaatumaan. Ja sitten on tuo kaikkien -virkojen ihana yhteenveto, tuo mies, jota en tiedä, millä nimellä -kutsuisinkaan. Hän sanoo tehneensä liiton järjen kanssa. Mutta minä -luulen, että sen liiton laita on vähän niin ja näin. Se on samaa kuin -varkaan liitto toisen varkaan kanssa. Hän on ottanut kaiken vaan niin -päin, että se olisi hänen puolellaan. Jos niin olisi maailmassa, niin, -armias taivas, kuinka ikävää se olisi. Minä tahdon olla toisinaan -väärässäkin, jotta saan korjata, mitä olen rikkonut. Ja kun ei aina -ole oikeassa, niin tulee niin paljon ajatelleeksi ja silloin huomaa, -kuinka paljon toisilta saa yhtä ja toista hyvää. Minä olen varma, että -tuo mies ei ymmärrä muuta saamista kuin sen, joka tulee selkäsaunan -muodossa. - --- Lopettakaa nyt jo, sanoi haavuri nauraen, muuten menette aivan -sekaisin. - --- Ei kuunnella mitä se mies tyhmyydessään sanoo, lausui Arvid -Britalle. Me olemme päässeet kerimään hyvää kerää, jatkakaamme työtä, -me yhdessä. - -Arvid nousi ylös ja levitti kätensä kuin painiin menossa. - --- Jumal'avita kuitenkin, huusi hän, kuinka elämä on ihana keksintö! -Minä rakastan sitä aivan kuin mies rakastaa naista, ja minä tahtoisin, -että koko elämä olisi tuossa minun edessäni, tuossa noin, ja minä -nostaisin sen korkealle käsivarsillani. Minun on nyt niin ihmeen ihana -olla, aivan kuin olisin paratiisin niityllä ja leikkisin armaani kanssa -siellä. Minä en tiedä, missä hän nyt vaeltaa tällä hetkellä, mutta -samapa se, kerran hän tulee minun luokseni, tulee aivan varmaan, tulee -kuin aamu yössä odottavalle, ja minä olen silloin niin onnellinen, että -luulisin koko maailman omistavani. Minun täytyy nyt saada tehdä jotain, -muuten en kestä koossa! - -Hän meni äkkiä Britan luo ja sieppasi hänet syliinsä ja nosti hänet -käsivarsillaan korkealle kohden kattoa. - --- Kai silläkin on jokin tarkoitus, että sinäkin olet tullut tänne! -sanoi hän. - -Äkkiä hän laski Britan alemmaksi ja suuteli häntä oikein rehellisesti -keskelle suuta. Sen tehtyään hän laski hänet permannolle. - -Kuten pyörtyvä seisoi Brita nojaten pöytään. Veret soivat hänessä ja -hän hengitti vaivoin. Hän tarttui vaistomaisesti maljaan, jonka Arvid -hänelle ojensi. - --- Juo, poika, juo! huusi Arvid. Yksi kerta sitä eletään, mutta se -tehdäänkin sitten niin, että siitä vielä haudan toisellakin puolella -riittää juttuamista. Juo! - -Ja Brita nosti maljan huulilleen ja tyhjensi sen. - -Haavuri oli katsellut molempia nuoria, ja hänen mielensä oli ihmeen -valoisa. Ja hän ylisteli omaa itseään, joka kaiken tämän oli muka -toimeenpannut. - -Mutta Arvid aukaisi oven kesäiseen yöhön, ja leppoisa ilma tunkeutui -tupaan. Ja sitten Arvid muistamatta ketään tuvassa-olijaa vähitellen -siirtyi kynnykseltä pihalle ja siitä läksi kulkemaan Päijänteen -rantaa kohden. Ja illan lempeä tuuli leikki hänen tukassaan. Ja kun -hän rantaan oli tullut ja hetkisen katsellut suvisessa yössä nukkuvaa -vettä, hän otti kiven ja alkoi heitellä voileipiä pitkin veden pintaa. -Ja kivi hyppeli kalvossa, loikkasi ensin pitkän hypyn, teki sitten -lyhemmän hypyn ja seuraavan vieläkin lyhemmän, kunnes se lopulta -sätkähteli kalvon pinnalla ja sitten upposi, ja sarja vesirenkaita -värähteli tyynessä veden kalvossa. Silloin mies heitti vaatteet yltään -ja seisoi hetkisen rannalla paratiisillisessa kauneudessaan, nuorena, -notkeana ja voimakkaana kuin muinaisajan jumala, joka on astunut maan -päälle. Sitten hän heittäytyi veteen ja ui kauas ulapalle. - -Kun hän hetkisen kuluttua tukka märkänä palasi tupaan, niin hän meni -pöydän ääreen ja sanoi toisille, jotka siinä olivat ääneti istuneet: - --- Nyt me juomme! Minun naiseni ei ole täällä, mutta onhan ainakin -juomaa, jonka ääressä häntä voi muistella. - - - - -IX - - -Jo oli osa yötäkin kulunut, kun nämä kolme päättivät mennä levolle. - -Haavuri oli aivan tunnottomana ja kuorsasi, hänhän oli runsaasti saanut -maljaa kallistaa, kun hän oli täytynyt juoda kaikki sekin, mikä Britan -maljassa oli ollut. Siihen he jättivät hänet nukkumaan pöydän nojaan. - -Huoneessa oli leveä vuode, jossa Arvid nukkui. Hän sanoi Britalle: - --- Sinä saat tämän yön nukkua tässä samassa vuoteessa minun kanssani, -kyllä me sitten huomenna järjestämme sinulle toisen. - -Brita oli aivan avuton. Hän ei tietänyt, mitä hän olisi tehnyt, ja nyt -oli hänen auttajansakin, haavuri, vaipunut sikeään uneen. Arvid tarttui -hänen käsivarteensa ja vei hänet vuoteelle. - --- Mene sinä, joka olet heikompi, tuonne seinän puolelle nukkumaan, -jotta en yöllä potkaise sinua permannolle, sanoi Arvid. - -Täysissä pukimissa kiipesi Brita sinne, ja nyt häntä kadutti se, että -hän oli tähän leikkiin ryhtynyt. Hän ei keksinyt mitään syytä, jonka -nojalla olisi päässyt pois. Hänen täytyi jäädä, käyköön sitten kuinka -tahansa. - -Arvid heitti takin yltään, riisui saappaat jalastaan ja heittäytyi -hänen viereensä. Pian oli hän vaipunut sikeään uneen, kuului vain hänen -tasainen hengityksensä. - -Brita ei saanut unta silmiin. Hän katsoi pimeään, sillä huoneessa -oli vain yksi ikkuna, joka oli luukuilla suljettava, ja nekin olivat -jääneet kiinni. Valoa ei tullut mistään. Tuossa makasi hänen vieressään -hänen oma miehensä, joka hänet oli luotaan karkoittanut, ja kuitenkin -tietämättään rakasti juuri häntä. Britan teki mieli herättää hänet ja -sanoa: - --- Ota minut, sillä minähän olen sinun vaimosi ja minä rakastan sinua! - -Hän kosketti jo nukkuvaan, mutta tämä ei herännyt, liikahteli vain -unessaan. - -Silloin Brita nousi vuoteeltaan, avasi oven ja hiipi kesäiseen yöhön. - -Mikä pyhä hiljaisuus täytti koko luonnon! Hän asteli haan veräjälle ja -vihelsi. Silloin tuli viidakosta hänen hevosensa. Brita taputti sen -kaulaa ja puheli sille: - --- Lähdemmekö pois kotiin, Rusko, lähdemmekö, vai jäämmekö tänne? Minä -lähtisin niin mielelläni, mutta en voi, sillä minä rakastan tuota -miestä liian paljon. Ilmaisenko hänelle itseni, ilmaisenko? Mutta ensin -täytyy tuon toisen naisen lähteä talosta pois. Hänen täytyy itse tuo -nainen ajaa, minä en sitä tee. Hänhän on herra talossa. Sinä olet niin -uskollisesti minua palvellut, Rusko, ja olet minusta pitänyt ja minulle -tottelevainen ollut, vaikka minä niin usein olen sinua lyönytkin. Sinä -kai ymmärrät, että minä olisin valmis ottamaan millaisen kohtelun -tahansa osakseni, kun hän sen minulle antaisi. Sano, Rusko, sano, mitä -minun tulee tehdä? Jos minä itseni hänelle ilmaisen, niin olen myöskin -samalla kokonaan hänen vallassaan. Jos minä vielä piilottelen, niin voi -hän muuttua sellaiseksi, että minun onneni on suurempi kuin mitä se nyt -voisi olla. Minä tiedän, että minun tulisi odottaa, mutta etkö sinä -tahtoisi, että minun poikani jo tulisi ja leikkisi sinun harjassasi. -Kun minä häntä sylissäni pitäisin, niin leikkisi hän kuin minä nyt -leikin. Sano, Rusko, mitä minun tulee tehdä? - -Hevonen hyväili päällään Britan olkapäätä. - --- Minä luulen, että odotan. Ja minä otan hänestä pois kaiken ruman ja -huonon, sillä minun tulevan poikani isä ei saa olla muuta kuin sankari. -Eikö niin, Rusko, eihän saa olla?... - -Kepein mielin läksi Brita astelemaan tupaa kohden. Nyt hän tiesi niin -varmasti, että hän rakasti tuota suurta elämänhaluista miestä, joka -tuolla sisällä nukkui. Mutta hän tiesi myöskin, että tämä mies oli -vielä niin perin höyläämätön ja että hän, Brita, yksin osasi hänet -muuttaa. - --- Sanotaan, että veitsi hioo veitsen ja mies miehen, ajatteli hän. Kun -tässä ei ole ketään toista miestä, niin täytyy minun tuota kovasimen -virkaa hoitaa. Ja varo, sinä lujateräksinen kalpa siellä sisällä! Nyt -sinua aletaan hioa, ja se koskee sinuun kovasti, sillä etpä ole vielä -terotettavana ollutkaan, olet vain iskenyt omalla voimallasi. Mutta -enemmän sinun täytyy voida, paljon enemmän. - -Hän palasi tupaan ja katseli auki jättämänsä oven kautta tulevassa -valossa miestä, joka makasi selällään vuoteella. Hän siirsi hänen -päätään hiukan mukavampaan asentoon, siirsi hellästi ja hiljaa. - -Arvid havahtui, katsoi ensin kauan pitkään häneen ikäänkuin -tunnustellen, kuka hän oli. - --- Kah, sinäkö se oletkin. Minä näin juuri niin ihmeen ihanaa unta. -Koetetaan ottaa unen päästä taas kiinni. Mitä siinä seisot, tule -vuoteelle nukkumaan. Anna oven olla auki, niin tulee ilmaa sisään. - -Ja Brita kapusi Arvidin viereen hänen ylitseen ja pian vaipui hän -syvään uneen, pää leväten Arvidin käsivarrella. - -Aamuaurinko kurkisti sisään ovesta. - -Pääskynen, jolla oli pesänsä räystään alla, näki oven olevan auki, -lensi kynnykselle ja katseli kauan pää kallellaan sisään, lensi -sitten taas pois, kaarteli aamutaivaalla, jolta juuri tuuli lakaisi -hienoja pilvenhattaroita pois, jotta auringolla olisi enemmän tilaa, -paistaessaan Rapalan talon yli, missä kaksi ihmislasta nukkui valmiina -odottamaan sitä hetkeä, jolloin he saisivat onnen kokonaan omakseen. - - - - -X - - -Aamulla heti herättyään Arvid huusi: - --- Nyt, miehet, panemme saunan lämpiämään ja kylvemme kaikki eilen -saadut höyryt pois pääknupistamme. Sellaisen illan jälkeen ei mikään -ole sen terveellisempää kuin sauna. Sen jälkeen on ihminen taas kuin -uudesti syntynyt. - -Sen kun Brita kuuli, niin tuli hänelle hätä käteen. Millä ihmeen -keinolla hän voisi pettää Arvidin! Jos hän kieltäytyisi menemästä -saunaan, niin siitäpä vasta syntyisi epäluuloja, ja kaikki voisi olla -pilalla. - -Kun Arvid meni vanhalle Leenalle, kartanon emäntäpiialle sanomaan, että -sauna oli pantava lämpiämään, alkoi Brita neuvotella haavurin kanssa. - --- Kuulithan, mitä hän sanoi? Meidän täytyy mennä saunaan! - --- Kyllä minä sen kuulin, vastasi haavuri. Ja tarpeen se onkin, sillä -onpa päässäni sellainen metakka, että aivan olen hulluksi tulla. Sitä -juomaa taisi mennä kurkustani liian paljon alas. Me menemme saunaan ja -sillä hyvä! - --- Niin, mutta enhän minä voi tulla teidän kanssanne sinne! - --- Miksette? - --- Sittenhän on heti loppunut koko salaisuus. Haavuri katsoi Britaan ja -nauroi: - --- Sellaista se on, kun pitää ilveitä. Ei mikään ole sen vaikeampaa -kuin valheen pitäminen sellaisena, ettei se pääse ilmi. Valhe on kuin -piimää, jota on kourassa kannettava. - --- Sinun täytyy keksiä jokin keino, sanoi Brita. - --- No, en minä ennenkään ole joutunut pulaan, en paljon pahemmissakaan -tapauksissa. Vasta nyt pantiin sauna lämmitä, ja siihen on vielä -runsaasti aikaa ennenkuin sinne on mentävä. Minä menen katselemaan -paikkoja, niin kyllä minä keinotkin keksin. - -Haavuri käveli kartanolla ja mietiskeli. - --- Kyllä se setään on merkillinen järjestys, että kun juoman kurkustaan -alas juoksuttaa, niin se tiesi mitä teitä nousee sinne yläkammariin -ja pitää siellä lopulta sellaista jumalatonta mellakkaa, että luulisi -siellä menninkäisten oikein suurena laumana raapivan pääkoppaa -sisältäpäin. Kyllä ihminen piankin heittäisi kaikki juomat hornan -tuuttiin, jos olisi meille annettu humala ja päänkolotus yhtaikaa. -Mutta kun se toinen ensiksi tulee sellaisena ihanana kepeytenä vereen, -niin ei muistakaan, että se toinen tulee sitten sellaisena pelottavana -kolotuksena. Mutta tässä minä kuljen ja mietiskelen omia asioitani, -vaikka minun on pidettävä huolta toisten elämästä ja rauhasta. En minä -sitä herraani millään muulla keinolla pidätä saunasta poissa kuin -antamalla hänelle sellaista työtä, että hän juoksee pitkin mäkiä ja -teitä kuin rattaat olisivat alla. - -Leenan ilmoitettua, että sauna oli jo valmiina, oli tuumakin kypsynyt -haavurin mielessä. Kun Arvid ja Brita jo astelivat saunaa kohden, -niin vehkeili haavuri jotain tallin tienoilla. Äkkiä nähtiin nuoren -orivarsan sieltä karkaavan ja juoksevan huimaavaa vauhtia pitkin -pihamaata. Arvid kääntyi ja näki sen. - --- Mikä sen varsan sieltä tallista nyt on päästänyt irti? huusi hän. Se -on otettava kiinni! - -Ja hän läksi juoksemaan sen jälestä. - -Sillä aikaa Brita meni saunaan, ja kun Arvid vihdoin hengästyneenä -sinne tuli, niin oli Brita jo kylpenyt ja pukeutunut. - -Arvid sen nähdessään ei sanonut muuta kuin: - --- Pianhan sinä sen toimituksen suorititkin. Elä nyt kuitenkaan mene -pois, sillä voithan istua täällä saunassa ja katsella, kuinka sitä -oikein mies löylyä ottaa. - -Brita ei keksinyt mitään keinoa, millä hän olisi Arvidin epäluuloa -herättämättä päässyt pois, ja niin hän sai jäädä saunaan ja katsella, -miten Arvid riisui yltään ja kiipesi lauteille, josta hän piankin huusi: - --- Annahan nyt tulla löylyä oikein runsaasti, jotta syntinen ruumis -sen tuntee ja saa esimakua siitä, minne se kerran on joutuva, ellei -parannusta tee. - -Ja Brita otti kousan ja heitti sillä vettä kuumille kiukaan kiville, -jotta vesi hulmahti höyrypilvenä korkealle. Yhä lisää huusi Arvid -löylyä, ja yhä tulisemmaksi tuli sauna ja kiukaan kivet kiukkuisina -pihisivät kuin suuri lauma sylkeviä kissoja olisi siellä ollut. - -Kun Arvid lopulta kapusi alas lauteilta ja heilutti kädessään vastaa, -josta kaikki lehdet olivat latvoilta lähteneet, miehen sillä piestessä -ruumistaan, niin hän huusi: - --- Näin sitä pitää olla, silloin ihminen tuntee olevansa taas yhtä -kepeä ja ketterä kuin silloin kun hän tähän maailmaan tuli. - -Hän avasi oven ulos ja siinä ulkoa tulevassa valossa hän ruumistaan -vedellä huuhteli. - --- Kyllä sauna on sentään pyhä paikka, sen minä uskallan sanoa, -vakuutti hän. En minä suustani suinkaan mikään erittäin siivo ole, -mutta saunassa minä en sanoisi yhtä kirosanaa, sen minä tiedän. Minun -isävainajani oli niin ankara, että hän ei sallinut haastettavan -sanaakaan saunassa, vaan oli jokaisen istuttava siellä hiljaa kuin -kirkon penkissä. En minä sellainen sentään ole, sillä kyllä minä täällä -puhun, mutta siivosti ja säädyllisesti, kuten te kaikki huomaatte. - -Hän katseli omaa komeata ruumistaan joka puolelta. - --- Kyllä sen kaikesta huomaa, että se syntinen ruumis tarvitsee tilaa -voimalle. Ei se mahdukaan mihinkään vähään alaan. On sitä minussakin -raajoja ja lihaksia niin, että niitä ei ennätä laskeakaan kaikkia. -Mutta tarkoitus niilläkin on jokaisella, oma tarkoituksensa ja -tehtävänsä, joita ei ihminen näin omalla pienellä järjellään ymmärrä. -Ja vaikka luulisi, että kaikkihan me olemme yhtäläisiä, niin kyllä sen -saunassa huomaa, ettei asia niin ole. Ja kun ajattelee naista, kuinka -sekin on kummallisesti kokoonpantu ja koreana kuin kukkainen on miehen -rinnalla, niin täytyy sanoa ja tunnustaa, että on sillä jumalallakin -ollut päänvaivaa ja miettimistä, ennenkuin senkin sai valmiiksi. - -Hän katsahti Britaan ja sanoi: - --- Sinä poika olet niin hiljaa ja hissuksiin, että luulisi sinun olevan -täällä häpeissäsi. Eihän sitä hävetä tarvitse, kun näkee alastoman -miehen. Toista se olisi, jos näkisi alastoman naisen. Vaikka minä olen -tällainen romuluinen mies ja olen naisten kanssa niin jumalattoman paha -suustani, niin saunassa minä olen aina niin ujo, että oikein itseänikin -kiukuttaa. Jos tässä nyt olisi nainen, niin kuinkahan minäkin kulkisin -pitkin nurkkia ja koettaisin, millä tavoin voin alastomuuttani peittää. -Ehkä se on niitä syntymäpaikan tunteita, sillä minulle uskoteltiin -lapsena, että minut oli löydetty saunan lavon alta, ja minä uskoin -tietysti vahvasti siihen, kunnes sitten myöhemmin huomasin, miten sekin -ihmeellinen asia on maailmaan järjestetty. - -Brita pääsi pakenemaan saunasta herättämättä mitään huomiota, ja vasta -sitten, kun hän oli ovesta kadonnut, laskeutui haavuri lauteilta alas. - --- Kauan sinä siellä kuumassa kestitkin, sanoi Arvid. - --- Täytyi kestää, vastasi haavuri. - -Hän mietti itsekseen, mihin kaikkeen hän vielä olikaan joutuva tässä -talossa niin kauan kun Brita käytti miehen pukua. Nyt hän jo oli saanut -juoda enemmän, kuin mitä hänen nahkansa sisältäpäin sieti, ja sitten -hän oli saanut ottaa löylyä enemmän, kuin mitä hänen nahkansa ulkoapäin -kesti. - -Mutta kun he olivat kylpeneet ja olivat taas pukimissaan, niin menivät -he kaikin kolmisin mäen töyrylle, aivan Päijänteen rannalle istumaan, -ja siinä he katselivat, miten kalat leikkivät veden kalvossa. Arvid -makasi selällään ruohikossa ja huitoi kädellään tuon tuostakin pois -hyttysiä, jotka tuppautuivat hänen kasvoilleen. - --- Mikähän tarve oli noitakin eläimiä maailmaan tuoda? sanoi Arvid. Ja -minkähän tähden nekin muutamia rakastavat enemmän kuin toisia? - --- Ettekö kuule, mitä tuollainen oikein suuri ja vanha hyttynen sanoo, -kun se tulee teidän lähellenne? sanoi haavuri. Se huutaa: eno, eno, -eno, eno, eno, saanko ma olla yöt'! Kun sitä suuttuneena huitaisette -menemään, niin huutaa se heti: roisto, roisto, roisto, roisto! Minäpä -tiedän, miten tuo joukko on maailmaan tullut. Kun Jumala oli maailman -saanut niin valmiiksi, ettei ollut muuta enää jälellä kuin hiukan -saumojen silittämistä, niin sanoi Paholainen hänelle: Osaisin minäkin -luoda, jos saisin vain pienen alan aivan omaa maata. Jumala antoi -silloin hänelle pienen tilkun maata, niin suuren, että siihen seiväs -mahtui pystyssä seisomaan, ja sanoi: Tuossa on sinulle, luo nyt, jos -osaat! Paholainen sylki silloin seipäällä maahan tehtyyn reikään, ja -siitä alkoi tulla ulos tavaton parvi kaikenlaista hyttystä ja paarmaa, -pörriäistä, sittiäistä ja mäkäräistä. Ilma oli jo aivan sakeana niistä. -Silloin meni eräs hyttynen Pietarin pitkälle nenälle ja alkoi siinä -"enoansa" huutaa. Pietari suuttui niin, ettei tietänyt kummalla jalalla -olisi seisonut, ja hän sieppasi kekäleen nuotiosta, jolla hän juuri -paraillaan muikkuja keitti ropeessa, ja pisti sen kekäleen siihen -reikään, mistä hyttyset olivat tulleet. Ja siksi ne vielä tänäkin -päivänä pelkäävät sauhua, ja siksi ne aina Pietarin päivän aikaan -alkavat kadota ihmisten ilmoilta. - -He lojuivat kauan viheriällä niityllä ja katselivat kohden sinistä -taivaan lakea. Aivan heidän läheltään nousi ilmaan leivonen, lensi -korkealle, ja sitten tullessaan alas sieltä taivaan ihmeellisestä -sinipalatsista alkoi se laulaa. - --- Miksikähän tuo lintu laulaa vasta sitten, kun se tuolta alas tulee? -sanoi Arvid. - --- Eivät kaikki leivoset siten tee, vastasi Brita. Minun kotini -tienoilla asusti monta suvea leivonen, jonka ääni oli niin ihmeellisen -suloinen, että sitä kuullessa sydän rinnassa suli. Se lauloi puun -latvassa ja siitä se nousi pyhässä ilossa korkealle ilmaan. Mutta kun -se sinne oli tullut, niin vaiti laskeutui se alas. Ja minä ajattelin -silloin, että sellainen kuin tuo lintu on ihminen. Toinen laulaa -vasta silloin kun hän on onnen saavuttanut, toinen silloin kun hän -lentää onneansa kohden, ja kun hän sen on saavuttanut, niin onpa hänen -sielussaan niin suuri ja juhlallinen riemu, että hän ei enää mitään -sanoja löydä ilmaistakseen tunteensa. - -Britan puhuessa oli Arvid kohottautunut ryntäilleen ja hohtavin silmin -katseli vieressään olevaa poikaa. - --- Mistä sinä tuon kaiken olet oppinut? sanoi hän. Kuinka sinä osaat -noin ajatella? - --- Siksi, että minä olen ollut aina onnellinen, ja siksi, että minä -aina olen keskellä luontoa kuten kotonani. Minä rakastan luontoa -enemmän kuin ihmisiä. Tai oikeammin sanoen, minä rakastan ihmisiä -siksi, että minä ymmärrän niin hyvin luontoa. - --- Mutta kuinka sinä sitten tulet sellaisen miehen luo kuin minä olen? -Etkö sinä näe, että minä, tällainen jörö ja raaka mies, en ole sinulle -sopiva seura? - -Brita naurahti, katsoi Arvidiin ja sanoi: - --- Oletko sinä niin varma siitä, että olet sellainen kuin mitä itse -luulet? - --- Mitä, herran nimessä, minä sitten olisin? En kai minä mikään -lintukaan ole? Totta kai minä olen se, mikä olen omasta mielestäni! - -Keskustelun katkaisi haavuri, joka alkoi selittää: - --- Ei kukaan ole sitä, miksi hän itseään luulee. Jos niin olisi asian -laita, niin olisinhan minä silloin jotain kerrassaan ihmeellistä ja -kummallista, sellainen olento, ettei jumalakaan omaa käsityötään -tuntisi. Kai se niin on kuin tämä nuori mies sanoo, jolle on annettu -sellainen ajatuksen juoksu, että oikein päätä huimaisee sitä -ajatellessa. - --- Elä siinä viisastele, huusi Arvid, vaan anna meidän tässä puhua -asioista vakavasti. Kuulehan, poika, minä olen aina toivonut, että -minun elämääni tulisi sellainen, joka pitäisi hiukan holttia minun -suhteeni, joka istuen minun elämäni kelkassa jalallaan haraisi, jotta -kelkka mäessä menisi oikeaan suuntaan eikä vikuroisi sinne ja tänne ja -lopulta kaatuisi hankeen. Tuollaista minä olen toivonut. Kun sinä nyt -olet tullut tänne, niin etkö voisi sinä ottaa tuota tointa vastaan? -Jos minä vikuroin, enkä aina tee niinkuin sinä oikeaksi katsot, niin -anna vain minulle oikein tuntuvasti sanasaunaa, niin kyllä minä taas -tottelen. Minä olen ajatellessani ja oikein perinpohjin punnitessani -tullut siihen huomioon, että on niitä minua tyhmempiäkin maailmassa, ja -että kyllä minusta kalu tulee, kun minua vain oikeassa kurissa pitää. -Oppiihan se hevonenkin kahdella jalalla kävelemään, kun sitä vain -oikein hyvästi piiskalla komentaa. Eiköhän silloin ihminen opi tästä -hengen konttaamisesta toisen avulla vihdoin kävelemäänkin. - --- Herra, herra, huusi haavuri, aivanhan te puhutte ihmeellisiä -asioita! Kuinka tämä tällainen on mahdollista? - --- En minä mielestäni mitään ihmeellisiä asioita puhu, vastasi Arvid. -Minä olen vain alkanut ajatella, ja minä sanon kaiken mitä ajattelen. -Se on kai samanlaista kuin lukemisenkin oppiminen. Ensin ihminen tavaa -ääneen ja sitten vasta, kun hän on lukutaidon itselleen hankkinut, hän -osaa lukea hiljaa. Niin minäkin nyt, kun ajatuksia tavailen, kaiken -puhun ääneen. Sinä, poika, et taida uskoa, että minä totta tarkoitan? -Mutta sittenhän näät, kun kerran minulta jotain vaadit, että minä teen -mitä sinä käsket. - --- Koetetaanhan sitten heti tällä hetkellä, sanoi Brita, pitääkö miehen -sana paikkansa. Mene ja aja tuo Hankku pois talosta! - --- No, jollei siinä muuta sen vaikeampaa ole, huusi nauraen Arvid, niin -sano yksintein, millä tavoin minä hänet ajan. Pitääkö minun roikottaa -häntä tukasta pitkin maantietä, vai tahdotko, että minä panen hänet -nurinkurin hevosen selkään istumaan? Vai onko minun saatettava hänet -pois, kuin olisi hän suurisukuinen rouva, joka on luokseni tullut minua -käynnillään kunnioittamaan? Kyllä minä teen aivan niin kuin sinä sen -määräät. En vääjää siitä niin hiukkaakaan. - -Nauraen vastasi Brita: - --- Saata hänet kaikella kunnialla talosta pois, nainenhan hänkin on. - --- Onko se naisen arvo sitten jotain niin ihmeellistä ja -eriskummallista? Ethän toki vaadi, että minun tulisi antaa hänelle sama -kunnia kuin tulevalle vaimolleni? - --- Kyllä minä tiedän, ettei mies kauneimmin kunnioita vaimoaan, vastasi -Brita. Mutta kunnioita häntä niinkuin äitiäsi tai sisartasi. - --- Et sinä voi totta tarkoittaa tuolla kaikella, sanoi Arvid. Sinä -sanot tuon kaiken vain sen vuoksi, että saisit minut kurisi alaiseksi. - --- Mutta siihenhän sinä olet tahtonut tullakin. - --- Olen kyllä, mutta on kai silläkin sentään jokin raja? - --- On kyllä, mutta minä kai sen määrään, etkä sinä. Mutta ellet tahdo, -niin ei puhuta sitten enää sen enempää koko asiasta. - --- Nyt siitä puhutaankin, sanoi Arvid. Kyllä minä teen sen, minkä sinä -käsket, mutta minun täytyy ensin saada edes purkaa sisuani. Sinähän -vaadit minulta niin tavattomia asioita, että aivan hirvittää niitä -ajatellessa. En minä ennen ole kuullut miehen vaativan mokomaa kohtelua -naiselle. - --- Mutta minä vaadin nyt. Ja jos sanassasi pysyt... - --- Siinä minä pysyn aina! - --- Niin teet juuri niin kuin minä käsken. - --- Jos sinä asian otat siltä kannalta, niin sitten minä menen ja teen -juuri niin kuin käsket. Tuletko katsomaan, kuinka se toimitus tapahtuu? - --- En tule. Mene sinä vain yksinäsi. Mutta muista, että ainoatakaan -pahaa sanaa et saa hänelle sanoa. - -Arvid nousi ja meni taloa kohden. Vähän matkaa astuttuaan hän palasi -taas Britan luo ja sanoi: - --- Onko tämä nyt oikein totta, vai mitä sinä tällä kaikella aiot? - --- Totta se on, mene nyt vain! - --- Mennään sitten! - -Ja Arvid läksi taloon tekemään lopputiliä Hankun kanssa. - -Jäätyään kahden kesken Britan kanssa sanoi haavuri: - --- Minä en koskaan tule ymmärtämään naista, sen minä huomaan. -Minkä tähden te oikeastaan tuolla tavoin häntä kuritatte? Ei -metsästyskoiraakaan sen pahemmin voi pidellä. - --- Minkäkö tähden, kysyt sinä? Minulla on maailman paras mies omanani -ja minä tahdon, että sen muutkin huomaisivat. - -Arvid meni tupaan, jossa Hankku siivoili edellisen illan juominkien -aikaansaamia vaurioita. Arvid teki ovella niin kauniin kumarruksen kuin -suinkin osasi ja sanoi hämmästyneelle Hankulle: - --- Minulla olisi neitsyt Johannalle hiukan puhuttavaa. - --- Herra puhuu vain, kyllä minä kuuntelen, sanoi Hankku. - --- Minä olen tässä asioita punninnut ja silloin olen punninnut -Hankkuakin ja huomannut, että Johannan olo on täällä sellainen, että -minulla ei ole mitään sitä vastaan, että siitä tulee loppu. - --- Loppuko? - --- Niin, aivan täydellinen loppu muodossa tai toisessa. Minä olen -tämän asian tahtonut sanoa neitsyelle niin kohteliaassa muodossa kuin -suinkin, sillä kyllä minä kohteliaskin osaan olla, kun oikein tahdon. - --- Ei herran tarvitse suotta ottaa päällensä sellaista rasitusta, kyllä -minä ymmärrän sitäkin kieltä, mikä herralle on tavallista ja tutumpaa. - --- Mutta minä olen nyt päättänyt puhua tällä tavoin, ja sen vuoksi on -parasta, että Johanna kuuntelee tätä eikä odota muuta. Kuten minä siis -sanoin, on tästä talosta lähdettävä mitä kiireimmin ja mitä tulisinta -vauhtia. - --- Enhän minä tahdo lähteä. - --- Hä? - --- Niin, ei minulla nyt ole mitään kiirettä pois. - --- Mutta jollen minä maksa mitään. - --- Kyllä minä sittenkin jään. - --- Mutta eihän sinulla ole täällä mitään tekemistä enää minun kanssani, -sanoi Arvid, joka alkoi kiukustua. - --- En minä enää herraa ajattelekaan. On täällä muitakin miehiä. - --- Keitä? - --- Se uusi herra, joka tuli eilen tänne. Minä tiedän, että herra on -ollut minulle vihainen, kun minä olen noin silmät pyöreinä katsellut -teihin ja ollut rakastunut. Kaikeksi onneksi meille molemmille on -siitä nyt tullut loppu. Minä rakastun aina ja sukkelaan, se käy kuin -syöstävän heittäminen kangaspuissa. - --- Minusta on se ja se sama, rakastaako Johanna minua tai ketä tahansa, -mutta täältä on mentävä pois. Minä olen luvannut olla kohtelias ja -Johannan on otettava varteen, mitä se sellainen minulle maksaa. Minä -pidän sen, minkä kerran olen luvannut, mutta mitä minun mieleni tekee, -se on toinen asia. Minä tahtoisin oikeastaan potkaista Johannaa sinne -selän loppuun, jotta meno olisi sitä tuimempi. Mutta minä olen luvannut -olla kohtelias, ja sen vuoksi minä sanon, että, jollei tästä tule -lähtöä, niin minä näytän selvemmin, missä tämän talon ovi ja veräjä -ovat. - -Hankku katseli miestä, joka hänen edessään kiukkuaan pidellen seisoi, -ja sanoi: - --- Kun meillä kahdella ei ole mitään toisillemme enää sanottavaa, -niin mitä me sitten puhumme? Minä olen päättänyt jäädä, enkä lähde -tästä talosta pois muuten kuin jos emäntä tulee taloon. Katsokaahan, -järjestys minullakin on asioissani, ja minun mielestäni ei minulla ole -mitään tekemistä täällä enää sen jälkeen, kun emäntä on tullut. - --- En suinkaan minä tänne sen vuoksi roikota rouvaani, että saisin -Hankun menemään! Se olisi kuitenkin liian paljo vaadittu, huusi Arvid, -joka huomasi, miten vaikeata hänen oli tyynesti puhella tämän naisen -kanssa. - --- Minä olen sanonut, mitä olen sanonut, ja sillä hyvä. Minä tahdon -olla siellä, missä minun sydämeni aivoitus on, ja minä jään tänne! - --- Luuletko sinä, senkin raato, että tuo mies sinua rakastaa! - --- Ei sitä tiedä koskaan, mikä tulee, kun siksi tulee! - -Arvid seisoi Hankun edessä voimatta sanoa sanaakaan, sitten hän äkkiä -kääntyi ja meni pois. - -Kun hän tuli toisten luo järven rannalle, niin oli hän perin synkän -näköinen. - --- No, lähteekö neitsykäinen? kysyi haavuri. - --- Minä olen koettanut vaikka mitä keinoa, tietysti kohteliasta keinoa, -vastasi Arvid, mutta mitä minä sille mahdan, että se on rakastunut -tuohon poikaseen ja sanoo hänen tähtensä jäävänsä tänne. - -Haavuri ja Brita alkoivat nauraa niin, että Arvid lopulta kiukkuisena -ärjäisi: - --- Elkää siinä tyhjiä hohottako kuin järjenvaivaiset! Ettehän te tiedä, -mikä kamala hetki minulla on siellä sisällä ollut. - --- Oletteko ehkä mustankipeä? kysyi haavuri. - --- Siihenkö minulla olisi aikaa? sanoi Arvid. Mutta niin se vaan nyt -on, että hän ei sano lähtevänsä pois, ellei tänne tule talon rouva. - --- Sehän on helposti autettu, sanoi haavuri. -- Millä ihmeen keinolla? - --- Me puemme tämän nuoren miehen naiseksi ja sitten me sanomme, että -hän on talon rouva. - --- Elä puhukaan sellaista, muuten tuo poika suuttuu pahanpäiväiseksi, -sanoi Arvid. Ja vaikka hän suostuisikin, niin kuka takaa, että tuo -nainen, jolla on sellainen vainu, että hän kyllä huomaa, kuka on nainen -ja kuka mies, vaikka käärön sisään panisi, ei äkkää, että tässä on -petos ja koiranjuoni tekeillä. - --- Minä takaan, että hän ei huomaa niin mitään, vakuutti haavuri. - --- Vaikka tämä olisikin mahdollista, niin suostuuko tuo nuori mies -sellaiseen? Hänhän on niin arka miehen arvostaan. Arka minäkin olen -ja vannon, että jos joku minulle sanoisi, että minä olisin sopiva -kulkemaan naisen vehkeissä, niin ei taitaisi sillä olennolla juuri -paljon muistoa enää olla siitä, miten sekin päivä on loppunut. - --- Kysykää häneltä itseltään, sanoi haavuri, niin sittenhän näette, -mitä hän vastaa. - -Arvid kääntyi Britan puoleen ja sanoi: - --- Sinä tiedät, että minä en tee tätä omasta vapaasta tahdostani, vaan -toisen käskystä. Sanohan nyt, mitä tästä tuumasta arvelet? Voitko ottaa -yllesi naisen laitokset ja mennä niissä vehkeissä tuota vaimo-ihmistä -pelottelemaan? - --- Tahdotko sinä päästä tuosta naisesta? kysyi Brita. - --- Enhän minä toki tuossa naisessa aio kiinni riippua, vaan olen sitä -iloisempi, jota pikemmin hänestä pääsen. - --- Mitä häntä sitten tänne toitkaan? - --- Kukapa sitä voi vastata kaikesta, mitä kiukkupäissään tekee. Minä -tahdoin saada naisen, jolle voisin naisia haukkua oikein mielin määrin. -Mutta sitten olen tullutkin huomaamaan, että voi sitä miestenkin kanssa -naisista puhua ja se helpottaa paremmin. - --- Jos niin on asiat, niin kyllähän minä tahdon parastani koettaa ja -auttaa sinua tässä tuiki tukalassa tilassa, sanoi Brita. - --- Kyllä sinun uhrautuvaisuutesi toisen hyväksi on niin suuri, että -minä en voisi sellaista oikeastaan vastaan ottaa. Parasta olisi kai, -että minä menisin ja väkivoimalla tuon naisen ajaisin pois Rapalasta. -Ja niin minä teenkin! - -Sen sanottuaan hän riensi taloa kohden välittämättä vähääkään toisten -huudoista. Kun hän pääsi perille, sieppasi hän Hankkua käsikynkästä -kiinni ja sanoi: - --- Nyt sitä neitsykäiselle tuli äkkinäinen lähtö! - -Hankku huitoi ja huusi, mutta eihän se auttanut, mentävä oli, kun -Arvid häntä veti mukanaan kartanolle. Sitten sieppasi hän piiskan -ja huitoi sillä. Hankku juoksi parkuen tietä pitkin talosta pois. -Voitonriemuisena seisoi Arvid kartanolla, kun hän äkkiä näytti -muistavan jotain, juoksi taloon ja sitten Hankun jälestä. Tämä, -nähtyään Arvidin juoksevan häntä kohden, karkasi minkä suinkin alta -pääsi. Arvid harppasi jälestä ja sai hänet vihdoin kiinni ja sanoi: - --- Minä unohdin maksaa sinulle sen, minkä lupasin tuodessani sinut -tänne. Istu tähän kivelle minun viereeni, niin tehdään tilit selviksi. - -Ja Arvid laski, kuinka monta päivää Hankku oli ollut talossa, ja maksoi -hänelle runsaan palkan siitä ajasta. - -Hankku istui ja katseli kummissaan tätä miestä, jonka järkeä hän jo -monasti oli epäillyt, mutta jonka puuttumisesta hän nyt oli aivan -varma. Hän otti rahat kouraansa ja läksi kulkemaan eteenpäin. Arvid -palasi Rapalaan ja sanoi sinne tultuaan kartanolla olevalle haavurille -ja Britalle: - --- Siinä se heiskale nyt meni ja menikin hyvää kyytiä! - --- Sanotko sinä tätä tällaista hienoksi ja kohteliaaksi tavaksi, kuten -olit minulle luvannut? sanoi Brita. - --- No, kyllä se vielä sillä hienommalla puolella oli, sillä toista -se on, kun minä alan olla raaka. Minä ajoin tuon naisen pois melkein -niinkuin sinä käskit. - --- Mutta hyvä mies, sanoi Brita, et suinkaan sinä aina tee niin kuin -sinua käsketään? - --- Kyllä minä melkein aina niin teen, vastasi Arvid. Se on niin -turvallista, kun toinen ottaa määräämisvallan, jotta itsellä ei ole -siitä mitään huolta. - -Nauraen palasivat he tupaan ja istuutuivat siellä aterialle, jonka -Leena oli heille valmistanut. - - - - -XI - - -Saman päivän iltana he tuvassa istuivat kaikin kolmisin, ja puhe oli -tauonnut. Avoimesta ovesta vain tuli kukkien tuoksu ja leuto illan ilma. - -Kauan katseli Arvid ulos tuvan ovesta, sitten hän kääntyi toisten -puoleen ja sanoi heille: - --- Kun jumalan luonto on näin kaunis, niin miksikä ihmiset suotta -kokoovat asuntoihinsa kaikenlaista rihkamaa silmiensä iloksi? He -panevat pöydilleen komeita maljoja, he ripustavat seinilleen kauniita -kankaita voi kuitenkin, mitä minä olenkaan saanut nähdä siellä -Saksanmaalla! Siellä vasta on ollut ihmisillä tavaraa taloissaan niin -suuressa määrässä, että eihän siinä uskoisi ihmisen enää nukkuvankaan -paljaasta varkaitten pelosta. Siellä minä näin seinillä kauniita -tauluja, joista he maksavat suuria summia. Mitähän hyötyä niistäkin on? - --- Niitä tarvitsevat ne ihmiset, jotka eivät jaksa itse ajatuksissaan -luoda niitä, vastasi Brita. - --- Mitä varten? - --- Etkö sinä koskaan ole sitten ajatuksissasi luonut kuvia, jotka olet -nähnyt edessäsi aivan kuin ne olisivat kankaalle maalatut? - --- En totisesti ole, vastasi Arvid. Jos olen jotain ajatellut, niin on -se vain ollut sellaista kuin, minkähänlaiset olisivat uudet saappaani, -jos ne teettäisin uuden mallin mukaan. Mutta jos sinä olet sellaista -tehnyt, niin olisipa hauskaa ja opettavaista kuulla, millaisia kuvia -sinä laadit itsellesi. - --- Ei kai tässä siis muu auta kuin minä näytän sinulle kuvia minun -palatsistani, sanoi Brita nauraen. Istukaa te molemmat miehet tuohon -penkille, niin minä avaan ovet saliini! - -Hän otti miekkansa esiin, veti sen tupestaan ja sanoi: - --- Tällä minä teille sitten näyttelen eri kohtia taideteoksistani. -Minä kuulin erään vanhan ukon kerran laulavan laulun Jeesuksesta, -ja se painui niin mieleeni, että olen sen aina sen jälkeen pitänyt -kuvan muodossa siellä. Ja nyt minä teille sen taulun selitän. Minä -vedän miekallani tähän seinään tällaisen neliskulmaisen ruudun. Se on -taulun raja ja sen sisällä on sitten se kuva. Siinä näkee ihmeellisen -valkoisen tuvan sisään. Tuvasta ei näy muuta kuin osa permantoa ja -ikkuna ja sen edessä oleva rahi, joka on punertavaa honkaa. Tällä -rahilla istuu lapsi, se on Jeesus. Hän oli kadonnut ja kun hän oli -eksyksiin kulkenut, niin vei Jumala hänet omaan tupaansa. Siinä nyt -hän istuu ja katselee ikkunasta ulos odottaen äitiään. Valkoinen on -hänen pukunsa, ja aurinko, joka ikkunasta paistaa sisään, leikkii -hänen kultaisessa tukassaan. Aurinko on tullut katsomaan herraansa! Ja -lapsi katsoo suurilla sinisillä silmillään ulos, katsoo tuonne kauas, -missä näette saarista runsaan järven, jonka lahden poukamaa kiertää -Jumalan kartanolle johtava tie. Lapsen kädet ovat hänen helmassaan, -näettehän, ja katsokaa hänen pieniä jalkojaan, jotka riippuvat alas -eivätkä ulotu lattialle asti. Ne ovat hiukan sisäänpäin. Kimppu -punaisia kukkia on lapsen kädessä, ne ovat varmaankin taitetut siitä -orjantappurapensaasta, joka lykkii oksiaan Jumalan tuvan ikkunaan. -Ja lapsi katsoo, katsoo yhä kauemmaksi, ja hänen kasvoillaan leikkii -ihmeellinen onni ja autuus, sillä hän on etäällä, lahden poukamaa -kiertävällä tiellä nähnyt äitinsä tulevan lapsukaistaan noutamaan. - -Vaiti kuuntelivat molemmat miehet, Arvid oli laskenut kätensä ristiin -ja tuijotti seinään, ikäänkuin hän todella olisi siinä tuon kaiken -nähnyt. Huoneessa oli aivan hiljaista, ei kuulunut muuta kuin ulkoa -rastaan laulu, ja miten kesätuuli huojutti hiljaa pihamaan pihlajaa. - -Mutta Brita siirtyi seinän luota pois ja asettui pöydän ääreen sanoen: - --- Minä olen kuullut, että siellä kaukana ihmiset osaavat kivestä -laatia kuvia, jotka ovat aivan ihmisen näköisiä, ja minä olen usein -ajatuksissani noudattanut heidän esimerkkiään. En minä ole kysynyt, -mitä he kuvaavat, minä olen ottanut sen, joka on minun sielussani. -Heillä kuuluu olevan kiveä, joka on valkoista, minä olen ottanut -vain meidän harmaata kiveä, sillä enhän minä osaa kuvitella muuta -kuin sellaista, mikä edessäni on. Ja nyt minä muutan tämän pöydän -tuollaiseksi kivestä veistetyksi kuvaksi. Katsokaa, mitä siinä on! -Se on itse Hiisi. Jumala on ollut Hiiden pajassa, jossa tämä takoi -kahletta, jotta Jeesus pysyisi haudassaan. Silloin otti Jeesus -hänet ja heitti hänet kallioon. Jota enemmän Hiisi huusi, sitä -syvemmälle hän vaipui, ja hän muuttui siinä kiven sisään vaipuessaan -vähitellen itsekin kiveksi. Katsokaa, kuinka hän ponnistaa ja kuinka -hänen jäsenensä pingottuvat. Hänen oikea kätensä on vielä vapaa, ja -sillä hän koettaa ponnistaa itseään vapaaksi. Hänen suunsa on aivan -ammollaan, ja on kuin huuto olisi kuollut siihen. Hänen silmänsä -tuijottavat päässä, ikäänkuin katsoen jotain kamalaa ja pelottavaa. -Hänen polvensa koukistuvat, ja hän koettaa nousta, mutta se on hänelle -aivan mahdotonta, sillä hänen keskiruumiinsa on jo kiveksi muuttunut -ja vaipunut syvälle kallioon. Se on jo aivan muodoton, siitä ei enää -tiedä, onko se kiveä vai onko se ruumista. Kuva on pelottava! Mutta -kuinka kaunis se samalla on! Tulkaa tänne ja katsokaa sitä joka -puolelta. Ei mikään puoli ole sellainen, että ei siitä löytäisi uusia -kauneuksia. Sellaista minä näen, näettekö te? - --- Minä näen, minä näen, huusi Arvid. Katsohan kuinka miehen toisessa -käsivarressa lihakset paisuvat kovan pinnistyksen edessä. Totisesti, ei -sen miehen ole siinä helppo olla. Ja näetkö, miten tuolla jo varpaat -alkavat muuttua kiveksi, ja jota enemmän hän huutaa, sitä syvemmälle -hän vaipuu! - --- Mutta nyt minä näytän teille jotain oikein hauskaa ja hullunkurista, -sanoi Brita. Sekin on taulu. Nyt minä vedän tähän seinään oikein -laajat ääriviivat, sillä se ei mahdu pieneen alaan. Se on jonkinmoisen -kiviaitan sisusta. Sen katto on puusta, paksuista hirsistä, mutta -seinät ovat kalliota. Se on Louhen kiviaitta siellä Pohjolan perillä. -Ja näettekö, mitä siellä tehdään? Louhi on varastanut kuun ja auringon, -ja nyt hänen kolme tytärtään ovat niitä kuuraamassa ja pesemässä, -jotta ne eivät likaantuisi, kun siellä vuoren sisällä ei sade pääse -niitä puhtaaksi pesemään. Tässä keskellä on kivinen pöytä ja sillä on -aurinko, jota yksi tyttäristä juuri paraillaan pesee. Kova on kuumuus -ja polttava on hohde. Tuolla ylhäällä katon paksut hirret jo alkavat -hiiltyä, ja hiki tippuu virtanaan pitkin Louhen tyttären rumaa naamaa. -Mutta permannolla istuu toinen tytär, ja hänen edessään on toinen levy, -pyöreä sekin. Se on kuu, joka siinä hohtaa kalpeana. Siinä hän oikein -hiekalla tätä kirkasta levyä kiillottaa. Mutta kolmas sisar on juuri -tuomassa vettä korvolla sisarilleen. He ovat kaikki hetkiseksi työssään -pysähtyneet, sillä tuolla nurkassa on ovi ja siitä astuu sisään mies. -Näettehän, miten valo häntä häikäisee ja miten hän kädellään silmiään -varjostaa? Se on Turo, joka auringon ja kuun pelasti. Ja koko taulu ui -valossa! Katsokaa, tuolla ylhäällä katossa on auringon helottava hohde, -kuten elokuun taivaalla, mutta maassa hohtaa kuun sinertävä välke, se -kimaltelee pienessä vesilammikossa, joka on syntynyt kivilattialle, -kun pöydältä on valunut vettä. Ja katsokaa, miten tuon kolmannen -sisaren ruumis saa kummallisen hohteen! Yläruumiin valaisee aurinko -ja alaruumiin kuu. Kirkas on hohde ja kaunis se on, kun näin kuu ja -aurinko kerrankin saavat yhdessä loistaa. Mutta rumia ovat nuo tytöt, -niin perin rumia. Laihoja ruipeloita ja alasti kun he ovat, niin näkyy -ettei heissä juuri paljonkaan naisen kauneuden merkkejä ole. - --- Jollei sinua, poika, vielä kerran polteta roviolla, sanoi nauraen -Arvid, niin olet sitten kaikille ihmisille loihtinut silmien eteen -paratiisin, ja he luulevat sinua taivaan enkeliksi. Ja mitä sinä, -haavuri, joka olet liitossa järjen kanssa, sanot tästä kaikesta? -Vieläkö tyydyt tuohon omaan toveriisi, vai joko tekee mieli muuttaa -kumppania? - --- Jos minulla tuollainen mieli olisi, niin mitä minä kysyisinkään -enää maailmaa ja sen menoa, minä sanoisin, että tässä on minulla -edessäni rahaa oikein runsaasti, ja sitten minä alkaisin laskea niitä -ja kun väsyisin, niin eihän minun tarvitsisi enää mennä niitä poiskaan -viemään. Minä sanoisin vain: Ei lasketa enää! Ja rahat olisivat -kateessa. - -Kiiluvin silmin katseli Arvid Britaa ja sanoi: - --- En minä ennen ole nähnyt tuollaista ihmistä, en totta totisesti. -Minä en sano muuta kuin että onni on meille miehille, että sinä et ole -nainen. Sillä totta totisesti, niin me juoksisimme sinun jälestäsi -kaikki tyyni, että kuola suusta valuisi ja keuhkot puhisisivat kuin -pajan palkeet. - - - - -XII - - -Kun Brita seuraavan päivän aamuna oli menossa talliin, kuuli hän tallin -oven takaa äänen, joka sanoi: - --- Tui, tui! - --- Kuka siellä on? kysyi Brita. - --- Minä se olen, vastasi Hankku ja astui esiin. - --- Mikä ihme ja kumma sinut tänne toi takaisin? - --- Jalat ja kova ikävä. - --- Mikä ikävä? - --- Enhän minä osannut lähteä pois. Minun teki niin vimmatusti mieleni -takaisin. - --- Mutta Arvid lyö sinua, jos sattuu näkemään. - --- Ei se lyö. Sehän on sanonut minulle, että hän koettaa minun -seurassani olla kohtelias ja säädyllinen. Ja jos hän hiukan löisikin, -niin eihän tuo sen vaarallisempaa ole. Ottaahan sitä hiukan -selkäänsäkin, kun on toinen silmien edessä ilona. - --- Kuka toinen? - --- Onhan vain sellainen nuori ja hento poika, jolla on silmät siniset -ja suu kuin kullannuppu, tuollainen soma nyplykkä, joka viekoittaa ja -huulia kutkuttaa, kun sitä vain katseleekin. Ja sekös on sitten ihan -punaisen näköinen, niin kultusen näköinen, että oikein. - --- Ole siinä joutavia hölöttämättä, sanoi Brita. Jos sinä minua -tarkoitat tuolla kaikella, niin voin sinulle ilmoittaa, että kaikki -ajatuksesi ovat suotta. - --- Ei se mitään tee. Kyllä minä usein ennenkin olen kuullut tuollaista -puhetta ja aina olen lopulta huomannut, että ei mies koskaan voi olla -niin perin varma itsestään. - --- Mutta minä olen tässä asiassa niin perin varma. Minä tiedän niin -ehdottoman varmasti, että minä en koskaan tule sinua rakastamaan. Sen -vuoksi on viisainta, että sinä katoat omille maillesi. - --- Kyllä minä olen yhtä hyvin täälläkin. Mikäs kiire minulla olisi pois -täältä? Enhän minä ole kenenkään tiellä täällä? - --- Sinä niin sanot, kun et tiedä kaikkea. - --- Kyllä minä tiedän, ole sinä vain huoleti. Onhan meidän talon -herralla oma rouvansa, mutta eihän tuo siitä välitä tuon taivaallista. -Jos tuo rouva olisi täällä, niin kyllähän minä silloin kinttuni täältä -pois korjaisin. Sen minä sanoin eilen herralle itselleenkin. - -Britan teki mieli ilmaista tuolle naiselle kaikki ja sanoa, että -hän olikin tuo rouva. Mutta häntä harmitti ottaa tuollainen nainen -uskotukseen ja sen vuoksi hän päätti käyttää keinoa, joka varmasti -tepsisi. - --- Sittenhän sinun kuitenkin täytyy lähteä pois talosta, sillä minä -olen juuri tullut tänne ilmoittamaan, että rouva tulee taloon. - --- Minä en oikein usko noihin puheisiin, sillä jos se olisi totta, niin -olisi herra siitä eilen minulle sanonut ajaessaan minut pellolle. Kyllä -minä tänne jään siksi, kunnes tuo rouva portista ajaa sisään. - --- Sitten lähdet jo tänään, sillä hän tulee tänään iltapäivällä ja me -menemme häntä vastaan. - -Hankku katseli hetkisen Britaa ja näytti miettivän, puhuiko tuo hänelle -totta vai ei. - --- Kyllä minä haistan, että tämän alle on koira haudattuna. Kuinka sinä -voit tietää, että hän tulee, sinä joka olet tänne tullut palvelukseen? - --- Minä olen hänen veljensä. - --- Tuonko rouvan veli? - --- Niin. - --- Tietääkö herra siitä? - --- Ei vielä. Minä tulin tänne salaa, jotta tutkisin, miten sisareni -otetaan vastaan. Ja että hän on minun sisareni, sen huomaat, kun -näet hänet, hän on niin minun näköiseni, että melkein joka pilkku on -samanlainen. - --- Kyllä sinä koetat nyt minua petkuttaa, sanoi Hankku. Sinun äänesi on -niin epävarma. Sinä et ole tottunut valehtelemaan. - -Brita huomasi, että hän helposti voisi joutua kiinni, ja päätti sen -vuoksi päästä vapaaksi Hankusta. Hän teeskenteli suuttumusta ja sanoi: - --- Sittenhän näet, kun se hetki tulee. Minä en aio enää tämän kauemmin -jatkaa puhetta sinun kanssasi. - -Brita juoksi tupaan, jossa Arvid ja haavuri olivat. - --- Nyt on Hankku tullut takaisin! huusi hän. - --- Onko se nainen oikea iilimato? sanoi Arvid. Annahan kun minä menen -uudestaan näyttämään hänelle, kuinka tästä talosta lähdetään. - --- Ei, ei, sanoi Brita. Meidän täytyy toisin menetellä. Minä sanoin -hänelle yhtä ja toista, koettaessani saada hänet menemään. Minä -kerroin, että talon rouva tulee tänään iltapäivällä, että minä olen -tuon rouvan veli, että hän on minun näköiseni niinkuin kaksi marjaa -ovat toistensa näköisiä. Nyt ei ole muuta neuvoa kuin että tuo eilinen -tuuma pannaan täytäntöön. Minä panen tytön puvun ylleni ja sitten -tulen tänne. Ja jotta Hankku uskoisi meidän vehkeemme tosiksi, niin me -ratsastamme ensin kaikin kolmisin muka häntä vastaan. Metsässä muutan -sitten naisen puvun ylleni ja tulen taloon. Sinä, Arvid, saat sanoa -kaikille täällä talossa, että rouva on tulossa, jotta ei sitten kukaan -Hankulle ilmaise totuutta. - -Arvid nauroi sydämestään tälle tuumalle. - --- Tästäpä iloa syntyy, kun me petkutamme koko joukkoa, sanoi hän. -Mutta mistä kummasta me hankimme sopivan puvun? Tuolla aitassa on -kyllä äitivainajan hameita ja muita koreuksia, mutta hän oli sellainen -romuluinen ihminen kuin minäkin, ja sinä olet pieni ja hentoinen. - --- Kyllä minä tiedän, sanoi haavuri. Tässä minä taas olen tarpeen. -Minähän olen räätälikin. Minä menen aittaan ja kokoan sieltä vaatteita, -joista sitten ompelen sopivan puvun hänelle. - -Brita vilkaisi haavuriin, ja hänen suupielissään nyki niin omituisesti. -Hän oli ymmärtänyt, että haavuri täten tahtoi salata Arvidilta, että -Britalla kyllä oli oma naisen pukunsa matkassaan. - --- Minä menen heti ilmoittamaan väelle, että talon rouva tulee -iltapäivällä kotiin, sanoi Arvid ja meni tuvasta pihalle. Nythän on -vasta päivä alkanut, ja illaksi he ennättävät siistiä talon. - -Hänen mentyään purskahtivat haavuri ja Brita heleään nauruun. - --- Jollei hän olisi niin perin yksinkertaisesti kokoonpantu, niin ei -häntä olisi niin helppo pettää, sanoi haavuri. - --- Minä olen jo saanut kyllikseni tästä housuissa kävelemisestä ja -tahdon jo päästä vähäksi aikaa hameisiin taas, sanoi Brita. - --- Minä olen halukas näkemään, mitä tuo mies sanoo, kun näkee teidät -naisen puvussa ja huomaa, kuinka te olette sen naisen näköinen, jota -hän rakastaa. - --- Meillä ei nyt ole aikaa tällaiseen. Mene aittaan, jotta hän luulee -sinun siellä hommailevan minun pukuni kimpussa. Mene sitten edeltäpäin -minun vaatteitteni kanssa, jotta Hankku ei ennätä mitään tarkastaa. Me -tulemme jälestä. - -Haavuri riensi aittaan. Kun Arvid palasi tupaan, sanoi hän: - --- Minä luulen, että sinä saat oikein juhlallisen vastaanoton. -Isäntärenki komensi heti kaikki rengit rakentamaan suurta kunniaporttia -tuonne kujan suuhun. Ja kohta kai täällä tulee sellainen siivous ja -puhdistus talossa, että ei tiedä, missä saamme enää ollakaan. - -Tuskin hän sen oli sanonut, kun jo joukko piikoja tuli tupaan ja vanha -Leena huusi: - --- Pois nyt tuvasta, täällä siivotaan! - -Kun Brita ja Arvid olivat tulleet pihalle, niin jo kuului tuvasta -vimmattua lakaisemista ja sinne kannettiin suuria korvollisia vettä, -jotta kaikki, seinät, katot ja permanto pestäisiin puhtaaksi. - --- Eiköhän tässä olisi ollut jotain muuta keinoa, jolla olisimme tuon -naisen saaneet talosta pois karkoitetuksi? Nyt me käännämme hänen -tähtensä koko talon ylösalaisin. Semmoinen niskasta roikottaminen olisi -varmasti ollut yhtä hyvä temppu. - --- Eihän se auttanut, sen huomasit eilen, sanoi Brita. Pidetään mekin -kerran oikein hauskaa, kun kerran sen osaamme tehdä. Sittenhän me -kaikin yhdessä saamme oikein makeasti nauraa. Eihän sitä hauskuutta -maailmassa muuten saa kuin itse hankkimalla sitä. - --- Kyllä sinä olet ihmeellinen otus yhtäkaikki, sanoi Arvid. Sinä -saisit varmaankin kuolleetkin nauramaan. - --- Sen minäkin uskon, vastasi Brita. Minä olen aivan varma siitä, että -isä- ja äitivainajasi tällä hetkellä todellakin nauravat niin, että -se taivaan penkki, jolla he istuvat, oikein hytkyy. He katselevat -poikaansa ja hänen vaimoaan ja sanovat toisilleen kutkutellen toisiaan: -Katsohan, millaisen oivallisen vaimon meidän poikamme tuo kotiinsa! -Ja minä niiaan heille syvään ja vastaan: Herra lainlukija ja tuomari, -kyllä me koetamme parhaamme mukaan hauskaa pitää Rapalassa. - - * * * * * - -Iltapäivä oli jo käsissä, kun Arvid paras puku yllään ja Brita -hänen rinnallaan ratsastivat kujaa pitkin. Haavuri oli kaikessa -hiljaisuudessa ratsastanut edeltäpäin vieden Britan naisvaatteet -mukanaan. - -He saivat ajaa jokseenkin kauas talosta ennenkuin kohtasivat haavurin, -joka tien vieressä odotteli heitä Britan vaatteet nyyttiin sidottuina -vieressään. - --- Riisu nyt yltäsi, sanoi Arvid, niin me autamme tässä yhdessä -haavurin kanssa naisen tamineet sinun päällesi. En minä ennen ole -naista pukemassa ollut enkä tiedä, mitenpäin jokainen vaatekappale -päälle puetaan, mutta hyvähän on kaikkeen harjoitella. Heitä vain -kaikki pois yltäsi. - -Britalle tuli hätä käteen. Hän katsoi haavuriin. Tämä ei ollut -ymmärtävinään, nauroi vain hissukseen ja vilkutti silmää. Eihän Brita -siinä maantiellä näiden molempien miesten nähden mitenkään voinut -ruveta itseään riisumaan. - --- Minä menen tuonne pensaitten taakse, sanoi hän. - --- Mitä sinä nyt siinä meitä häpeät? sanoi Arvid. - --- En minä toki miehiä häpeä, vastasi Brita, joka jo oli saavuttanut -mielenmalttinsa, mutta tahdon sinua hämmästyttää oikein tuntuvasti -yksintein. - -Hän pujahti pensaikkoon, ja oksien liikahtelemisesta huomasi, että hän -siellä kiireimmän kautta vaihtoi pukua. - --- No, miltä alkavat tuntua naisen vehkeet ja tamineet? huusi Arvid. - --- Eiväthän nämä niinkään kummat ole, vastasi Brita. Siltä se tuntuu -kuin olisi näissä ennenkin liikkunut. - --- Tarvitaanko apua? sanoi nauraen Arvid. Kyllä minä tulen vyötäröistä -pingottamaan. - --- Odotahan siellä vain kiltisti, niin kohta saat rouvaasi vyötäisiltä -pidellä, vastasi Brita. - --- Kun tulet, niin kyllä minä sinua niin likistelen, että olet -huutavassa hukassa, sinä senkin velikulta, joka tässä panet koko -Rapalan ylösalaisin noilla vehkeilläsi, sanoi Arvid. Olenpa utelias -näkemään, millainen naikkonen sieltä pensaan takaa... - -Sanat kuolivat hänen huulillaan, ja hän jäi silmät selällään -tuijottamaan siihen nuoreen naiseen, joka pensaan takaa astui esiin ja -hymyillen häntä lähestyi. Naisen puvussa ja jännityksen aikaansaaman -punan rusottaessa poskilla oli Brita kauniimpi kuin silloin kun Arvid -hänet oli nähnyt Turussa ajaessaan häntä kadulla takaa. - --- Tässä nyt on sinun rouvasi, sanoi Brita. Enkö olekin aivan sellainen -kuin miksi rouvasi toivoisit? Mutta mitä sinä, mies, siinä seisot -silmät selällään kuin narratulla sammakolla? - --- Kuka, kuka, taivaan ja helvetin ja kaikkien luonnon voimien nimessä, -kuka sinä olet? - --- Minä olen sinun palkollisesi ja toverisi Adolf Henrikinpoika, kuten -varsin hyvin tiedät. - -Kalpeana seisoi Arvid Britan edessä, niin kalpeana, että Britan jo -melkein tuli häntä sääli. - --- Sehän olet sinä, sinä, se sama, änkytti hän. - --- Niin, minä olen se sama, sanoi Brita. - -Sitten Arvid äkkiä alkoi nauraa ja sanoi: - --- Hyvä jumala kuitenkin, kuinka minä pelästyin! Minä luulin näkeväni -tyttöni aivan ilmielävänä. Hän on aivan tuon näköinen, aivan pilkusta -pilkkuun. Mutta kun nyt tarkastan sinua lähemmin, niin huomaankin -sentään suuren joukon kaikenlaisia eroavaisuuksia. Hänen kaikki -kasvonviivansa olivat sentään pehmeämmät ja, kuinka sanoisin, -naisellisemmat. - --- Arvaahan sen, erotus se sentään on aina miehellä ja naisella, sanoi -Brita. Mutta katsokaahan, miten minä itseäni käytän! Katsokaa, pojat, -kelpaako tämä? - -Ja hän alkoi kävellä ja tepastella maantiellä Arvidin ja haavurin -edessä. - --- No, niin olet aivan kuin nainen, sanoi Arvid. Ei uskoisi sinua -muuksi, kun sinut näin äkkiä näkee. Kyllä se sentään on merkillistä, -kuinka muutamien luonto sopii vaikka mihin. Jos minä panisin hameet -ylleni, niin eipä kukaan minua pimeässäkään naiseksi luulisi, ei -edes sokeakaan. Mutta katsoppas tuota tuossa, kuinka hän kauniisti -itseänsä kuljettaa ja hameen lievettä viskoo jalallaan, kun ympäri -kääntyy. Aivan on kuin nainen, kun hän on tärkeillään ja miestä ruumiin -keikuttamisella ja muulla kaikella ilveellä koettaa puoleensa vetää. -Tulehan tänne ja katso minuun oikein veikeästi, kuten naisilla on -tapana, pane pääsi hiukan kallelleen ja luo minuun hempeä katse! Noin, -ihan noin! Ei, vaikeaksi tässä tulee sinua katsella ja kummalliselta se -ruumiissa yhtäkaikki tuntuu. Mutta mitä me tässä tiellä kukuskelemme -ja keikottelemme, kun meitä kartanossa odotetaan ilolla ja riemulla -juhlaporttien ja kaikenlaisten koristusten kanssa. - -He nousivat hevostensa selkään ja läksivät ajamaan Rapalaan päin, Arvid -ja Brita edellä ja haavuri heidän takanaan. Matkalla kääntyi Arvid -taaksensa katsomaan ja sanoi haavurille: - --- Mitä sinä siellä takana virskut ja vikiset? Pilaat tässä vielä -meidän hupimme. Koeta vetää se venyvä naamasi hiukan soveliaaseen -järjestykseen, kuten tulee silloin, kun taloon rouvaa tuodaan. - --- Antakaa minun toki nauraa niin kauan kuin ei taloa vielä näy, sillä -minun sieluni kutiaa niin jumalattomasti, sanoi haavuri. - --- No, naura sitten, mutta muistakin asettua ajoissa, sillä emmehän me -ole mitään markkinaväkeä, joka tulee ajatus kallellaan ja pää täynnä -kaikenlaista moskaa, vaan meillä täytyy olla aivan kuin tosi mielessä. - --- Minä ajattelen Hankkua, ja miten hänen naamansa venyy sinne ja -tänne, sanoi haavuri, kun hän tämän meidän joukkomme näkee. - -Arvid vilkaisi sivulta päin Britaan ja pudisti päätään. - --- Kyllä olisi ollut viisaampaa, että äitisi olisi sinut naiseksi -laittanut eikä olisi sinusta koettanut miestä tekaista, sillä olet sinä -koko lailla enemmän eduksesi tässä muodossa, sen minä sanon. - --- Ehkä ajattelikin niin, mutta sattuikin aineissa hiukan sekaantumaan, -sanoi Brita. - --- Elä luule tällä, että minä sinua loukata tai muuten häväistä tahdon, -sanoi Arvid, sillä tiedänhän minä, että sinä menet aivan täydestä -miehestä niin pian kuin sinun kanssasi joutuu oikein tekemisiin, kuten -minä niin hyvästi muistan siitä rökityksestä, minkä minulle annoit, -mutta jos sinulla naisena olisi kaikki se järki, joka sinulla on -miehenä, ja se ei olekaan niin vähäinen, niin, herra kuitenkin varjele, -miten sinä vääntäisit miesten päät nurin. Niin ne menisivät vain että -naksis, ja sitten olisi järki jossain pakoteillä, menisi ulos siitä -reijästä, mistä kiireimmin pääsisi. - --- Mutta etkö luule, että sillä miehellä, jota minä rakastaisin, olisi -elämä kuin silkkiä vain? sanoi Brita. - --- Silkkiä ja samettia oikein kultausten kera kuin milläkin suurella -herralla ainakin, sanoi Arvid. - -Näin he matkaa lyhensivät kaikenlaisilla puheluilla. Mutta kun Rapala -alkoi näkyä niemen päässä, niin Arvid sanoi: - --- Nyt meidän tulee ottaa oikein juhlallinen muoto päällemme ja olla -niinkuin onnelliset ainakin. Kunhan en vain kesken kaikkea alkaisi -nauraa hohottaa. - --- Ei siitä vaaraa olisi, sanoi haavuri. Onnellisiksi teitä kaikki -silloin luulisivat. - --- Mutta mitä kansaa siellä kartanolla on niinkuin Juhannuksena -kirkolla? sanoi Arvid. - --- Totta totisesti, siellä on kansaa kuin kirjavia kissoja, sanoi -haavuri. Onkohan koko Sysmä tullut tänne iloa katsomaan? - --- Siltä melkein näyttää, sanoi Arvid. Taidamme tässä vielä saada -aikaan sellaisen mellakan, että koko maa siitä puhuu pitkät ajat. - --- Antaa tulla vain, sanoi Brita. Kyllä minä osaan olla naisena, sen -minä takaan. - --- Ratsasta sinä edeltä, sanoi Arvid haavurille, kuten tapana on -suurien vieraitten saapuessa, ja ilmoita, että nyt se tulee emäntä -Rapalaan. - -Haavuri ajoi edeltä, ja kun Arvid ja Brita saapuivat pihamaalle, niin -menivät heidän silmänsä aivan selälleen, sillä siellä he näkivät -kaikenlaista väkeä suuren määrän. Siellä oli Sysmän kirkkoherrakin -koko perheensä kanssa, ja siellä oli kaikkien kirkonkylän talojen -herrasväkeä. - --- Kuka kumma tämän väen tänne on haalinut? huusi Arvid. - --- Isäntärenki sanan on aamulla varhain lähettänyt kaikille, että -illalla tulee emäntä taloon, sanoi kirkkoherra. Ja kun minä olen kirkon -palvelija, niin läksin tässä katsomaan ja onnea toivottamaan. - -Ja kaikki vieraat tulivat kättelemään ja tervehtimään Britaa ja -Arvidia. Arvid ei osannut sanoa mitään. Hän oli kuin puulla päähän -lyöty. Hänen teki jo mielensä lähteä karkuun kaikkea tätä sekamelskaa, -jonka hän oli saanut aikaan. Mutta Brita oli kuin kotonaan ainakin. Hän -oli jokaiselle ystävällinen ja herttainen. - --- Mutta miksi me nuorta rouvaa tässä kartanolla pidätämme? sanoi -kirkkoherra. Tuleehan nuoren emännän mennä jo katonkin alle, jotta hän -näkisi millaisessa talossa hän saa asua. - -Brita tarttui Arvidin käteen ja sanoi: - --- Tule, rakas mieheni, tule näyttämään minulle meidän taloamme -sisältäkin päin! - -Arvid totteli. Hänen päässään ei ollut yhtään ajatusta, kaikki oli -siellä aivan seisahtunut. Ovella kuiskasi Brita Arvidille: - --- Suutele minua, kuten on tapana, kun nuori vaimo tuodaan taloon. - --- En minä poikia muiskaile! sanoi Arvid. - --- Saat tehdä sen nyt ensi kertaa sitten, sanoi Brita. Ja tee se -sukkelaan, jotta ei mitään huomata. - -Arvid otti kömpelösti Britan syliinsä ja suuteli häntä. Silloin hän -katsoi syvälle Britan silmiin ja unohti kokonaan sen, että hänellä -olikin mielestään poika edessään, ja suuteli kiihkeästi häntä toisen -kerran. Sitten hän vetäytyi pois ja punastui aivan tukan rajaa myöten, -aivan kuin pahanteosta kiinni saatu nulikka. - - - - -XIII - - -Tupaan tultua kirkkoherra alkoi kysellä Arvidilta, miten hän näin äkkiä -antoi rouvansa tulla luokseen ja miksi ei hänellä ollut sen suurempaa -saattojoukkoa. Brita sattui kuulemaan tämän kysymyksen ja riensi heti -Arvidille avuksi. - --- Minulla oli kyllä saattojoukkoa tänne Nikkaroisiin asti, mutta minä -lähetin saattajat kotia ja jatkoin yksinäni matkaani eteenpäin. Ja kun -mieheni tiesi tulostani, niin hän tuli minua vastaan. - --- Mutta kuitenkin täytyy minun sanoa, jatkoi kirkkoherra, että tämä on -kovin kummallista. Minun nuoruudessani saatettiin aina morsianta taloon -suuren joukon kera, ja olisihan Ekestubbea sillä tavoin saatettava. - --- Mutta, hyvä herra kirkkoherra! sanoi Brita. Eihän tässä olekaan -kysymyksessä mikään morsiamen tulo. Mehän olemme jo, mieheni ja minä, -vihityt aikoja sitten, jo viisitoista vuotta takaperin. Me olemme -vanhoja aviollisia jo. - -Arvid kuunteli tätä ja sanoi itsekseen: - --- Kyllä tuo nulikka valehtelee niin, että en ole ennen mokomaa -kuullut. Eivät sille riittäisi paavit eikä piispatkaan. - --- Me olemme jo tavanneet toisemme ennenkuin mieheni tuli tänne ja -päätimme viettää tämän tänne-tuloni niin hiljaisesti kuin mahdollista. -Eihän muu sovikaan, kun mieheni isä vasta äskettäin on kuollut. - --- Niin, niin, sehän on totta, ja te olette aivan oikeassa, armollinen -rouva, vastasi kirkkoherra. - --- Mutta elkää luulko, sanoi Brita, että me täällä aiomme olla -viettämättä tulojuhlaamme aivan itseksemme. Ei, viikon päästä olen -aikonut kutsua kaikki seudun tunnetuimmat asukkaat luokseni pitoihin. - --- No, nyt se poika jo alkaa mennä liian pitkälle, ajatteli Arvid. Nyt -se jo kutsuu tänne koko pitäjän ilveilemään. - -Hän päätti sen estää ja sanoi: - --- Kuulehan nyt, elä mene sen pitemmälle, minä varoitan sinua! - -Kirkkoherra loi ankaran katseen Arvidiin ja sanoi: - --- Sysmässä ovat aina naiset päättäneet pidoista eivätkä miehet. Ja kun -tällainen suloinen rouva, josta te joka päivä saatte kiittää herraa -polvillanne, sellaiset pitää, niin tulen minäkin. Ja minä lupaan -ainakin kaksi päivää edeltäpäin olla syömättä, jotta tekisin kaiken -kunnian niille laitoksille, joilla hän aikoo meitä kestitä. - -Suu ammollaan kuunteli Arvid kirkkoherran puhetta. Hän ei tietänyt, -mitä hän olisi sanonut, sillä nyt meni jo tämä leikinlasku liian -pitkälle. - --- Te ymmärrätte minun mieheni lauseet aivan väärin, sanoi Brita. Minun -mieheni on niin kauan saanut minua odottaa, että hän nyt tahtoisi -viettää kaiken aikansa minun seurassani. - --- Ei tuo poika ainakaan taivaaseen pääse, se on niin varmaa kuin varma -on tässä maailmassa, sanoi Arvid itsekseen. Hän valehtelee sellaisella -sujuvuudella, että hiukset nousevat päässä pystyyn sitä kuunnellessa. - -Mutta kauan oli Britan lähettyvillä hyörinyt kaksi vanhaapoikaa, -joista toinen oli Erik Stjernhök ja toinen Aksel Ringius. Molemmilla -oli heillä talot Sysmässä ja molemmat he olivat olleet sodassa ja -sieltä palanneet tavalla tai toisella silvottuina. He nyt veikeinä ja -hymyhuulisina ja silmät kiiluen päässä kieppuivat Britan lähettyvillä -ja koettivat yhtyä puheeseen. - --- Me emme anna Arvidin sillä tavoin riistää meiltä ainoata hienoa -naisseuraa, mikä meillä voi olla täällä Sysmässä, sanoi Erik. - --- Ei, ei, sanoi Aksel. Me tulemme usein tänne tästälähin, siitä voit -olla varma! - --- Tulkaa milloin tahdotte, sanoi Arvid. Samapa se minusta. - --- Elkää välittäkö mitään hänen puheistaan, sanoi Brita hiljaa -Erikille. Mieheni on hyvin mustasukkainen. Hän oikein puhisee joka -kerta, kun vain joku lähenee minua. - -Arvid oli katsellut, miten kaikki hyörivät Britan ympärillä, ja äkkiä -sai hänessä tavaton raivo vallan. Hän hyppäsi korkealle ilmaan ja huusi: - --- Ulos joka sorkka minun talostani! Nyt suorinta tietä pellolle tai -näette, kuinka mennään ovesta ilman jalkojakin! - -Kaikki tuvassa-olijat katsoivat ällistyneinä Arvidiin ikäänkuin siihen, -joka äkkiä saa raivokohtauksen. - --- Nyt tämä leikki saa jo loppua, sillä jos tätä jatkuu vielä vähänkään -aikaa, niin saan hakea järkeni palasia jostain tuolta lantatunkiolta. -Ettekö te näe, ettei hän ole mikään nainen? Oletteko niin perin -hassuja, ettette näe, miten teitä petkutetaan! - -Pelästyneinä pakenivat kaikki pois tuvasta, ja hölmistyen omaa -kiukkuaan seisoi Arvid keskellä tuvan permantoa. Mutta Brita juoksi -ovelle ja huusi pihalla oleville: - --- Tervetuloa viikon päästä taloon. Elkää säikähtykö, kyllä se menee -ohitse. Minun mieheni on toisinaan raju. - -Brita palasi tupaan, jossa Arvid seisoi keskellä permantoa töllistellen -eteensä. - --- No, onko mielesi nyt hyvä, kun olet tällaisen mellakan saanut -aikaan? sanoi Brita. - --- Minä en tiedä, mikä minua vaivaa, sanoi Arvid. Olenko minä hullu, -vai ovatko sitten kaikki muut hulluja? Oletko sinä nainen, vai oletko -sinä mies? - --- Kai sinä sen yhtä hyvin tiedät kuin minäkin, sanoi Brita. - --- Minä en tiedä enää, tiedänkö minä mitään. Kyllähän minä tiedän, -että sinä olet mies, mutta kun näen sinut tuossa naisen puvussa ja -niin minun tyttöni näköisenä ja näen noiden kaikkien kieppuvan sinun -ympärilläsi aivan kuin nuolaisemaan menossa, niin silloin minä tunnen -sellaista vimmattua halua heittää heidät kaikki ulos ovesta niin -pitkälle kuin maata ja maan äärtä piisaa. Voi, hyvät ihmiset kuitenkin, -kuinka minun on tuota tyttöäni nyt ikävä! Ei paljoa puutu, etten tässä -istu itkeä köllöttämään kuin kissa maaliskuulla. - -Arvid heittäytyi rahille istumaan ja peitti kasvonsa käsillään. Brita -istui hänen viereensä ja siveli hiljaa hänen tukkaansa. - --- Ja sitten minä tiedän, etten minä koskaan tuota tyttöä omakseni saa, -sanoi Arvid hiljaa. - --- Kukapa sen niin varmasti tietää, sanoi Brita ja hymyili. Olethan -sinä ennen ollut siitä aivan varma. - --- Kuinka hän voisikaan minua rakastaa, kun minä olen tällainen karhu, -joka en osaa pysyä hetkeäkään ihmisten tavalla, vaan riehun aivan kuin -olisin tappelussa joka ikinen päivä. Sano, poika, jos sinä olisit -nainen, voisitko minua rakastaa? Minä tarkoitan, oikea nainen, ei -tuollainen naisen hameissa kulkeva mies. Sinä olet niin viisas, että -sinä voit siihen vastata. Sano, voisitko, jos olisit nainen, minua -rakastaa? - --- Jos olisin nainen? sanoi Brita. Minä tiedän, mitä silloin tuntisin. -Minusta sinä olisit paras ja oivallisin mies maailmassa, mies -sellainen, jota nainen tahtoisi palvella elämänsä ehtooseen asti. Mutta -minä tahtoisin sinut ensin tehdä hiukan toisenlaiseksi, ei paljoa, -mutta vain hiukan. Sellaisena kuin sinä nyt olet voisit joka päivä -panna onnemme vaaraan. Sinä et osaisi sitä oikealla tavalla hoitaa. Ja -jos minä olisin nainen, niin minä rakastaisin sinua niin paljon, etten -voisi sinua enää hallita. - --- Olenko minä todellakin sellainen hirviö ja sellainen kummitus, että -minun kanssani ei voisi tulla toimeen? - --- Näithän, miten äskenkin menettelit. - --- Niin kyllä, eihän se ollut soveliasta, se sellainen. Mutta minä -menen huomenna jokaisen luo ja selitän, miten täällä oikeastaan asiat -ovat, ja silloin he nauravat kaikelle. - --- Naurakaamme me heille ensiksi. - --- Mitä sillä tarkoitat? - --- Minä olen vielä viikon päivät naisen vaatteissa, ja sitten pidoissa -me ilmaisemme kaikki. Silloin se vasta ilo alkaakin. - --- Millaiseksihan se maailma muuttuisikaan, jos kaikki olisivat -sellaisia kuin sinä? huudahti Arvid. - --- Ei se siitä sen kummemmaksi tulisi, vastasi Brita. Iloisia ihmisiä -varten maailma onkin. Ei suinkaan niitä varten, jotka istua kököttävät -nurkassaan ja huokaavat niin, että leuat ovat mennä sijoiltaan. -Onhan sekin paras ajokoira, joka toisinaan omaksi ilokseen koettaa -saada häntänsä suuhunsa. Kaikki, mikä luonnossa on tervettä, leikkii -iloissaan. Miksi emme mekin silloin saisi leikkiä? - --- Niin, mutta luonnossa on leikin takana aina halu saada toinen -omakseen, vastasi Arvid. - --- Ehkäpä sinäkin tämän leikin kautta omasi omaksesi saat, sanoi Brita. - --- Minä huomaan, että minä olen niin tottumaton olemaan iloinen, siksi -minä nitisen ja natisenkin tällä tavoin ensi alussa, enkä oikein tiedä, -miten olla ja elää. Mutta odotahan, kun minäkin totun tähän! Silloin -maailma ja kaikki sen ihmiset saavat nähdä sellaisen olennon, jota ei -mikään suru paina. Ja nyt me tanssimme sen asian alotteeksi. - -Ja Arvid otti Britan syliinsä ja tanssi hänen kanssaan tuvan -permannolla, pyöri kuin hyrrä, joka on kovaan vireeseen pantu ja äkkiä -on heitetty permannolle. - -Vanha Leena, joka kartanolla oli kuullut, miten talon herra oli -raivoissaan ajanut kaikki vieraat pois, kuuli tuvasta rytinää ja kovaa -poljentaa. Hän sanoi toisille palvelijoille, jotka peloissaan seinän -takana kuuntelivat: - --- Ei siellä voi sen pahempaa olla kuin se suuri sielun vihollinen, ja -kyllä minä aina sitä vastaan uskallan mennä! - -Hän avasi oven ja kiljaisi nähdessään keskellä tupaa tanssivan parin. -Mutta pian oli Arvid siepannut hänetkin kädestä kiinni, ja sitten -sitä mentiin kolmisin piirissä, jotta töminä kuului, ja Leena parkui -kimeästi tuontuostakin. - -Kartanolla sanoi haavuri lähdössä olevalle Hankulle: - --- Kuuletko, mikä ilo siellä tuvassa käy? Nyt ei sinulla ole enää -mitään virkaa tässä talossa. - --- En minä tuon suuren roikaleen päälle enää mitään rakenna. Sitä -nuorta poikaa minä ajattelen, sanoi Hankku. - --- Jos hänet tahdot saada kiinni, niin saat kiiruhtaa, sillä hän on -tästä talosta kadonnut. Hän seurasi niitä, jotka tänne nuoren rouvan -saattoivat. - --- Minne? - --- Turkuun. - --- No, sitten menen minäkin sinne, sanoi Hankku. - -Hän nousi hevosen selkään kimpsuineen ja kampsuineen ja läksi ajamaan -talosta. - - - - -XIV - - -Seuraavana päivänä, kun vanha Leena siivosi tupaa ja Arvid istui oven -kynnyksellä katsellen, miten Brita kartanolla liikkui, puheli tuo vanha -palvelija herralleen: - --- Kyllä meidän uusi rouvamme on niinkuin taivaan lähettämä, niin -kaunis ja hyvä hän on. Ja iloinen hän on, aivan kuin veljensäkin. - --- Mikä veljensä? kysyi Arvid. - --- No, se nuori mies, joka täällä oli. Sehän oli hänen veljensä, sen -huomaa heti, kun heidät molemmat näkee. He ovat molemmat sellaisia -mansikoita, jotka jumala on paratiisin niityltä poiminut ja maahan -pudottanut. Mahtaa se herrastakin tuntua suloiselta, kun on sellaisen -naisen saanut. - --- En voi sanoa, miltä tuo tuntunee. - --- Eihän sitä osaa sanoa, kyllä minä ymmärrän. Kun minä olin nuori, -niin enhän minäkään osannut sanoa, millaista se oli, kun olin oikein -iloinen. Ei sitä omaa asiaansa siinä suhteessa niin hyvin ymmärrä kuin -toisen asiaa. Eikä herra kai tiedäkään, että se rouva on perin taitava -kaikissa talouden töissä ja tietää niin tarkoin joka asiasta sanoa, -että oikein on ilo kuulla. Kyllä kaikesta huomaa, että hän on luotu -suuren kartanon rouvaksi. Kun herra vielä makasi tänä aamuna pitkänään -vuoteella, niin oli hän jo ylhäällä ja antoi määräyksiä noiden pitojen -suhteen. Ja niin hän komensi ja määräili kuin mikäkin sotaherra. Kaikki -kävi niin lyhyesti ja selvästi, ettei muuta kuin mene ja tottele. Kyllä -kaikki siten tulee pian ja hyvästi valmiiksi. - --- Ne ovat ihan joka ikinen hassuja, arveli Arvid. Naisena ne häntä -pitävät, mutta ei minua niin helposti petetä kuin noita toisia. - -Mutta Leenan täytyi jatkaa ihastustaan. - --- Kyllä rouva on sellainen, että ei ole toista koko maan päällä. -Varmaankin herran autuaasti nukkuneet isä ja äiti nyt iloitsevat, kun -katselevat mikä riemu on täällä Rapalassa. Iloinenhan se herrakin -näyttää olevan. Kyllähän minä ymmärrän, että se ilokin voi tulla kovin -merkillisellä tavalla esiin. Sitä minä väelle eilen selitin, kun ne -niin kovasti ihmettelivät, miten herra riehui eilen. Minä sen kyllä -ymmärsin. Kun minä olin nuori, niin minä muistan, miten kerrankin, kun -olin oikein onnellinen, rupesin itkemään. Ei sitä ihminen osaa olla -aivan tavallinen silloin, kun sydän on oikein iloa täynnä. - -Arvid ei enää kuunnellut, sillä hän katseli Britaa, joka kulki pihamaan -poikki ja meni talliin. - --- Kyllä tuo poika on luotu vaikka miksi, muuta minä en voi sanoa. -Nytkin hänellä on sellainen jalannousu ja käynti, että minäkin uskoisin -jo hänet naiseksi. Minäpäs menen ja otan selon siitä. - -Samassa hän näki, miten Brita antoi aika tillikan tallin ovella -laiskottelevalle renkipojalle. - -Arvid oli noussut, mutta istui taas. - --- Tuossa se mies jo taas tuli näkyviin. Ei nainen noin taitavasti osaa -lyödä toista korvalle, ei vaikka kuinka opettelisi. - -Hän seurasi katseillaan Britaa, joka seisoi tallin lähellä ja katsoi -katolle, jossa harakka nauroi. Brita otti maasta kiven ja heitti sillä -niin taitavasti harakkaan, että se pudota kupsahti katolta alas. - --- Ja kun katselee, miten hän kiveä heittää, niin tuntee hänet siitäkin -mieheksi, arveli Arvid. Nainen ei koskaan osaa heittää kiveä. Jos hän -yrittää, niin menee kivi aina jonnekin muualle, mutta ei maaliin. Se -naisen käsivarsi taitaa olla pantu olkapäähän kiinni toisella tavalla -kuin miehen. - -Arvid nousi kuitenkin ja asteli Britan luo. - --- Se oli hiivatin hyvästi heitetty, sanoi hän. Minä en osaisi niin -hyvin. Kuule, ne ovat kaikki aivan varmoja siitä, että sinä olet -nainen. Eikö se ole hassua? - --- Etkö sinäkin jo ole alkanut sitä epäillä? sanoi Brita nauraen. - --- Enhän toki. En minä niin hassu kuitenkaan ole. Kyllähän minä osaan -naisen ja miehen erottaa toisistaan. Ei siinä ruumista tarvitse -tarkastaa, kyllä sen huomaa yhdestä ja toisesta muustakin. Oikein -tuntuu turvalliselta, kun huomaa olevansa viisain koko tässä joukossa. -Eipä se sellainen ilo ole usein minulle sattunut. - -Arvid seisoi hajareisin ja syljeskeli eteensä. - --- Elähän siinä syljeskele, se näyttää niin perin rumalta, sanoi Brita. - --- Mitä? Eikö se sinun mielestäsi ole se varmin miehen tuntomerkki? -Eihän ole suomalainenkaan se, joka ei sitä tee. - --- Mutta muista, että minä olen täällä sinun rouvasi ja se pakottaa -sinua olemaan hiukan sen mukaan. - --- Mutta kun se kokoontuu suuhun, niin minne minä sen panen? - --- Puhu enemmän, niin ei se ennätä kokoontua. - --- Sinulla on vastaus kaikkeen. Voinhan minä sinun mieliksesi yrittää -parastani. Elä luule, etten minä osaa olla oikein hienostikin, kun vain -oikein tahdon. - --- Miksi et sitten aina tahdo? - --- Sehän on aivan suotta se sellainen homma. Eihän täällä kuitenkaan -ole kukaan sitä katsomassa. - --- Olenhan minä. - --- Niin, no sinä. Se ei nyt ole niinkään vaarallista. Sinä olet ottanut -kaikenlaisia turhia temppuja itsellesi sen jälkeen, kun hameet sait. - --- Ja sinä tahdot kaikin mokomin näyttää, että sinä olet sysmäläinen. - --- Mitä sinä sillä tarkoitat? - --- Oletko sinä koskaan kuullut, miten sysmäläinen luotiin maailmaan? - --- Eiköhän tuota värkätty samalla tapaa kuin kaikkia muitakin. - --- Ei sentään. Hän on aivan erikoinen olento, joka sattuman kautta tuli -sellaiseksi kuin hän on. - --- Sinulla taitaa olla juttu siihenkin? - --- Niin onkin. - --- Kerro se sitten. Sinulla näyttää olevan sellainen erikoinen halu -sitä kertoa. Eiköhän vain se ole keino, jolla saisit minua haukkua, -panemalla kaikki pahat sanasi toisten laskuun. Kyllä minä jo alan -tuntea, millainen koiranleuka sinä olet. Annahan tulla tuon juttusi, en -minä säikähdä, vaikka mitä sanoisit. - --- Jumalalla on taivaassaan suuressa aitassaan kaksi puolettoman suurta -hinkaloa, oikein lukollista. Niissä on toisessa ruumiita ja toisessa -järki. Siellä jumala istuskelee ja laittelee yhteen ruumiita ja järkeä. -Kerran hän oli ottanut tuollaisen vaaleatukkaisen ja rotevan miehenalun -esiin. Hän aikoi siitä tehdä jotain oikein merkillistä. Kun hän juuri -oli saanut ruumiin käsiinsä, niin kuuli hän maan päältä tavatonta -elämää ja rymäkkää. Siellä olivat ihmiset tapansa mukaan joutuneet -riitaan. Jumala suuttui ja läksi rankaisemaan lapsiaan. Tuo mies jäi -yksinään sinne aittaan, ja kun jumala oli jättänyt oven auki, niin -meni hän kurkistamaan ulos. Hän kaiveli kädellään reijän pilviin ja -sattui katsomaan alas. Siellä hän näki seudun, jossa oli paljon vettä -ja paljon metsiä. Kuinka ollakaan, niin tipahti mies tuosta reijästä -alas. Kun hän oli jäänyt keskeneräiseksi, niin ei hän loukannutkaan -itseään. Hän vain tulla tupsahti alas. Sinne hän jäi järven rannalle -asumaan ja oli onnellinen ja tyytyväinen, eikä hän huomannutkaan pyytää -jumalalta ymmärrystä itselleen. Se oli sysmäläinen. Mutta kun hän -siten jäi osattomaksi, niin kuuluu hänellä olevan jo maan päällä oma -paratiisinsa. Ja sanotaankin, että sysmäläisen kanssa nainen on aina -onnellinen, sillä sen kanssa, joka on tyhmä, on nainen aina onnellinen. - --- Ähä, sanoi Arvid nauraen. Enkös minä sitä arvannut. Sinä olit siinä -loppupuolella jo sanomaisillasi jotain hyvääkin sysmäläisestä. Mutta -etpäs voinut olla kaiken lopuksi antamatta pientä peräletkausta. -Kun sinua kuuntelee, niin kyllä huomaa, että sinä et ainakaan ole -sysmäläinen, niin sinulla on ymmärrystä, että se oikein suhisee -korvissa, kun sinua kuuntelee. Onkohan jumala sinut lähettänyt tuomaan -minulle sitä järjenmurua, joka unohtui sinne taivaan hinkaloon? Ainakin -se siltä tuntuu. - --- Kukapa sen tietää, mitä minä sinulle vielä tuon, kun aikaa kuluu, -sanoi Brita. - --- Kovasti sinä vain panet ihmisen mielen läiskähtelemään sinne ja -tänne. Minä luulen melkein että sinä olet ylimääräisesti ollut siellä -taivaan hinkalolla varkaissa ja olet ottanut enemmän ymmärrystä, kuin -mitä yhdelle ihmiselle tavallisesti annetaan. - -Brita nauroi ja juoksi pois askareihinsa. - - - - -XV - - -Seuraavana päivänä haavuri näki Erikin ja Akselin lähestyvän taloa, -kukka oli kummallakin napinreijässä leuan alla, ja niin olivat miehet -piukeita, että olisi luullut heidän olevan vihille menossa. Hän juoksi -heti viemään tätä ilosanomaa Arvidille. - --- Ne molemmat vanhat herrat ovat tänne tulossa, tuolla astelevat -rannasta päin taloon, ovat varmaankin soudattaneet itsensä tänne -niemeen. - --- Mitä kummaa ne nyt taas tänne tulevat? huudahti Arvid. - --- Sitä talon rouvaahan ne tulevat höynäämään. - --- No, kylläpä sitten ymmärrys näyttää kokonaan olevan kadonnut -Sysmästä, kun he niin erehtyvät tuosta naisen vaatteissa liikkuvasta -pojasta, että kiertelevät taloa kuin koirat maaliskuussa. Luulisi -oikean miehen haistavan, missä nainen on. - -Arvid meni pihalle vastaan ottamaan vieraitaan, jotka heleä puna -kuihtuneilla poskillaan, äänessä nuorekas kilahdus ja ruumis -sätkähdellen teeskenneltyä nuoruutta lähestyivät pihamaata. -Katsellessaan heitä Arvid oli sielussaan huvitettu. Hän huomasi, miten -naurettavia nämä miehet olisivat olleet siinäkin tapauksessa, että tuo -talon nuori emäntä todellakin olisi ollut nainen. Hänen mielestään -olivat nuo ukot niin perin naismaisia halussaan keikailla. Ja hän -tahtoi oikein runsaasti heitä kurittaa. Hän alkoi heidän kanssaan -puhelun kaikista maailman asioista ja häntä huvitti suuresti nähdä, -miten nämä miehet tulivat yhä levottomammiksi ja kärsimättömämmiksi. -Lopulta Erik kysyi: - --- Kai talon rouva on kotona? - --- Kotona hän on talon askareissa, sanoi Arvid. Minä menen hänet -noutamaan. - -Arvid tuli Britan luo, joka paraillaan puheli haavurin kanssa. - --- Siellä ne vanhat haaskat, jotka sinua niin silmittömästi ihailevat, -ovat tuvassa, sanoi hän. Tule heidän luokseen, jotta saat pitää heitä -pilkkanasi. - --- Mene edeltäpäin, sanoi Brita. Minä järjestän päähinettäni hiukan, -jotta eivät huomaa minun lyhyttä tukkaani. - --- Kyllä minä sitten pian lähden seurastanne pois, jotta saatte oikein -rauhassa pitää peliänne, sanoi Arvid mennessään. - -Britan koetellessa sovitella tukkaansa kauniiksi kiharoiksi sanoi -haavuri hänelle: - --- Minun järkeni tuppaa toisinaan teidän suhteenne menemään -saranoiltaan ja jäämään lonkalleen. Minun täytyy teiltä kysyä, miksi -te tätä leikkiä oikeastaan vielä jatkatte? Ettekö mielestänne ole -jo päässyt kylliksi selville miehestänne? Hänhän on niin rakastunut -teihin, että sitä kuunnellessa silmät jäävät päässäni pystyyn. - --- Sinä erehdyt, sanoi Brita. Ei hän minua rakasta. Tuota tyttöä hän -rakastaa. - --- Eikö se ole sama asia, kun tekin olette sama ihminen. - --- Ei sentään. Minä jatkan tätä leikkiä siksi, kunnes mieheni rakastuu -minuun. - --- Vai niin. Ja siihen te aiotte noita kahta vanhaa matoa käyttää -syöttinä. Mutta siitä asiasta ei tulekaan mitään, sillä miehenne on -aivan varmasti vakautunut siitä, että te olette mies. - --- Mutta kun hän saa tietää, että hän onkin erehtynyt? - --- Voi, poika parkaa, silloin hänen päänsä menee niin sekaisin, että -sitä ei taida enää millään saada entisille nastoilleen takaisin. - --- Silloin vasta, kun hän minun tähteni on unohtanut tuon toisen, -silloin voin hänestä olla aivan varma. - --- Jos jokainen hommaisi noin paljon saadakseen toisen rakastumaan -itseensä, niin eihän tässä maailmassa enää jouduttaisi mitään muuta -tekemäänkään. Kyllä sen huomaa, että te naiset olette todellakin -käärmeen sukua. Niin te kiemurtelette ja kääntelette, ettei tiedä enää, -millä keinoin teidät kiinni saisi. - --- Kyllä minä keinon tiedän. Käärmeen saa kiinni, kun ottaa sen pään -käsiensä väliin. Ja kun kerran mieheni ottaa minun pääni käsiensä -väliin, niin silloin minä olen voitettu. - --- Mutta en minä sittenkään vielä ole oikein selvillä siitä, miksi te -häntä tahdotte näin kovasti piinata. - --- Minä tahdon, että hän pitäisi minusta ensiksi ihmisenä ja sitten -vasta naisena. - --- Vai ensin ihmisenä? Kunhan itse ensin olisitte ihmisiksi. Mutta tämä -tällainen menettelynne on jo suorastaan eläinrääkkäystä. - --- Olkoon vain, mutta kyllä hän on niin vahva, että häntä huoleti voi -hiukan rääkätäkin. Niin, häntä ja noita toisia. Tiedätkö, minä olen nyt -niin iloisella tuulella, etten tahdo maassa pysyä. - --- Lentäkää sitten, silloinhan saan nähdä, millainen se kanahaukka on. - --- Tule sinäkin joukkoon, niin koppaan minä sinutkin yksintein. - --- No, no, siivolla, siivolla. Minulle ei ole annettu muuta kuin järjen -kipinä, ja sitä minä varjelen visusti. - --- Koeta sitten saada täällä ollessasi päähäsi, että nainen on valmis -mihin tahansa sen miehen puolesta, jota hän rakastaa, mutta hän tahtoo -myöskin, että mies sitä ennen olisi sellainen, ettei naisen tarvitse -nimittää itseään hänen edessään luomakunnan kruunuksi. - -Brita meni tupaan, jossa molemmat vanhat herrat jo häntä kiihkeästi -odottelivat. He riensivät heti häntä vastaan sellaisella ilolla, että -Britaa nauratti ja Arvidia suututti. Hän ei itsekään tietänyt, miksi -hän oikeastaan oli suuttunut, mutta häntä harmitti se ystävällisyys, -jolla Brita kohteli noita molempia miehiä, oli heille ystävällinen -ja herttainen. Ja Arvidin mielestä hän oli niille herttaisempi kuin -hänelle. Ja hänessä heräsi vimmainen halu halventaa näiden molempien -miesten ansioita tuon naiseksi puetun pojan edessä. - --- Kuulehan, Erik! sanoi hän. Sinä et ole vielä minulle kertonutkaan, -miten sinun terveytesi laita oikeastaan on. - --- Kuinka niin? sanoi Erik vihaisesti. Mitä minun terveyteni muihin -kuuluu kuin minuun? Minä olen terve, aivan terve, enkä ole sairas -koskaan ollutkaan. - --- Elä nyt puhu joutavia, sanoi Arvid. Sinähän pääsit sodasta pois -siksi, että sinä olit kokonaan rikki ammuttu. - --- Se ei ole totta. Minulla oli haavoja, mutta minä en suinkaan ollut -"rikki ammuttu". - --- Mutta niin asiapapereissa on, minä tiedän sen, intti Arvid. - --- Mistä sinä sen tiedät? - --- Minähän itse olen sen paperin kirjoittanut siellä Saksanmaalla. -Sinulla ei silloin ollut mitään muuta ehjää paikkaa kuin pääsi. - --- Ole vaiti, sähisi Erik. Ei sellaisista asioista puhuta naisten -kuullen. - --- Miksei? sanoi Brita. Sehän on miehen kunnia, että hänellä on niin -monta haavaa kuin mahdollista. - --- Tarkoitatteko te todellakin täyttä totta? sanoi Erik aivan sulaen -ihastuksesta. - --- Minä en mitään niin hartaasti ole toivonut kuin saada hoidella -haavoittunutta sankaria, vastasi Brita. - --- Jos niin on asian laita, niin pitäisi minun saada olla täällä, sanoi -Aksel. Minulla on vielä monta parantumatonta haavaa. - --- Niin, mutta missä sinulla ne ovat, huusi Arvid. Minä muistan varsin -hyvin, kuinka sinä lähdit Saksasta pois etkä osannut istua. Sielläpäin -ne sinun haavasi ovat. - --- Tämä on loukkaavaa! huusi Aksel ja nousi kiivaana ylös. - --- Elkää kiivastuko, sanoi Brita. Haava on aina miehelle kunniaksi, -olkoon se missä paikassa tahansa. Mutta nyt minä kiellän tästä asiasta -enää sen enempää puhumasta. - -Britan oli vaikea hillitä nauruaan nähdessään, miten kiukkuisena Arvid -katsoi häneen, kun ei saanutkaan häväistä toisia sillä tavalla kuin hän -oli aikonut. - -Brita alkoi kysellä kaikenlaista molempien herrojen maatiloista, ja -vilkkaasti selittivät molemmat kartanoittensa ihmeellisiä etuja. - --- Kuinka teidän kartanonne ovat joutuneet niin lähelle kirkkoa? Eikö -muualla ole laveammat maat? kysyi Brita. - --- Sinnehän ne ovat jääneet, minne paholainen heidän esi-isänsä on -heittänyt, sanoi Arvid, joka taas sai mielestään sopivan tilaisuuden, -iskeäkseen noihin molempiin vanhoihin herroihin. - --- Mitä sinä sillä tarkoitat? sanoi nauraen Brita, joka erinomaisen -hyvin arvasi Arvidin mielenlaadun. - --- Sehän on vain eräs vanha tarina, jota hän tarkoittaa, sanoi Aksel. - --- Kerrohan se, sanoi Brita. - --- Ei sitä kannata kertoa, sanoi Erik. Mutta Arvid oli päättänyt kertoa -jutun ja hän tekikin sen. - --- Siihen aikaan, kun paholainen tässä maailmassa kulki ja omiansa -korjaili haltuunsa, niin ajoi hän kerran kotiansa kohti reellä, missä -oli aatelisia, jotka aina ovat olleet niitä syntisimpiä. Hän antoi -hornan hevosten mennä huimaa vauhtia eteenpäin, sillä matka oli pitkä -paholaisen asuntomaille. Kun hän tuli Sysmän kohdalle, niin kaatui reki -kirkon nurkkaan töytätessään ja kaikki sen sisällä olevat aateliset -lensivät pitkin pitäjää. Sen vuoksi niitä onkin tässä pitäjässä enemmän -kuin missään muualla. - --- Sinä unohdit erään asian, sanoi Erik, joka vuorostaan tahtoi iskeä -takaisin Arvidiin. Paholaisella oli oma poikansa renkipoikana, joka -seisoi reen kannaksilla. Sekin keikahti maahan, kimmosi siitä yhtenä -pyöränä, lensi Majuveden poikki ja putosi vasta sille kohtaa, jota -nytkin vielä Pyöriäksi nimitetään. Mutta paholainen käänsi kiireimmän -kautta rekensä taas oikeinpäin ja alkoi ajaa Päijännettä kohti, -päästäkseen suorinta tietä Tukholmaan, jossa aina on ollut runsaimmin -syntisiä herroja. Poika kun näki isänsä ajavan ilman halki, juoksi -huimaa vauhtia jälessä ja pääsi maata myöten niemeen asti. Siinä se -pitkän aikaa huuteli isäänsä ja polki hädissään maata, jotta se aivan -pehmisi ja muuttui rapakoksi. Mutta paholainen ei muistanutkaan omaa -poikaansa, vaan kiisi eteenpäin hakemaan uutta vartaan täytettä. Ja -niin jäi poika asumaan sille paikalle. Ja sitä paikkaa sanotaan vielä -tänäkin päivänä Rapalaksi. Ja siksi sen suvun miehillä onkin sellainen -paha sisu kuin paholaisen jälkeisellä ainakin. - -Arvid oli noussut ja puhisi kiukuissaan. Hänen teki jo mieli lyödä, -mutta hän häpesi sitä. Hän pui hetkisen nyrkkiä ja meni tiehensä -tuvasta. - --- Teidän miehenne taitaa olla kovasti mustasukkainen? sanoi Erik. - --- Eikö hänellä sitten olisi siihen hiukan syytäkin? sanoi Brita ja loi -hempeän katseen Erikiin. - --- Jaa, mitenkä? - --- Minä tarkoitan, että eikö hän juuri teidän molempien tänne-tulon -kautta ole saanut syytä sellaiseen? - --- Jos minä vain uskaltaisin toivoa, että armollinen rouva meidän -tulomme siten käsittäisi. - -Samassa aukeni ovi ja Arvid pisti päänsä sisään. - --- Kuule, Erik, sinä joka niin hyvin olet tuntevinasi minun sukuperäni, -sanoi hän kiukkuisella äänellä, tiedät kai myöskin, että se nuori -paholainen oli sama, joka rakensi sinne Liikolan lahden perukkaan -sen ihmeellisen luolan, missä äitisi tarinan mukaan sattumalta -sinut synnytti. Siksihän koko pitäjä sanookin sinua siksi "vanhaksi -Erikiksi". Ja sinä tiedät varsin hyvin, ketä sillä tarkoitetaan. Minä -olen edes jälkeläinen, mutta sinä olet se itse. Oletko nyt tyytyväinen? - -Ja ovi paukahti kiinni. - -Erik ja Aksel katsoivat noloina toisiinsa, mutta Brita nauroi, nauroi -niin sydämestään, että tupa helisi. - --- Hän oli todella verraton, sai hän vihdoin sanotuksi naurun keskellä. -Vai se on teidän nimenne? Suottako te onnuttekin hiukan toista -jalkaanne. Taitaa olla sukuperintöä. - --- Jos tekin tässä alatte tehdä minusta pilkkaa, niin menen tieheni, -sanoi Erik ja nousi majesteetillisena paikaltaan. - --- Ei, en minä pilkkaa tee, vakuutti Brita. Minähän olen niin iloinen -siitä, että täällä käy ihmisiä minua tapaamassa ja minua ilahduttamassa. - --- Jos ilahduttaminen tulee kysymykseen, niin kyllä me olemme valmiita -parhaan kykymme mukaan sitä teille hankkimaan, vakuutti Aksel ja -siirtyi hiukan lähemmäksi Britaa. - --- Kyllä se on suorastaan synti, että noin kaunis nainen on tullut -vaimoksi sellaiselle miehelle kuin Arvid on, sanoi Erik. Eihän hänellä -ole muuta kuin raakuuksia suussaan, ja millainen hän on päänuppinsa -puolesta, sen me kaikin varsin hyvin tiedämme. - -Näin jatkui keskustelua, jota Brita yhä vain kiihotti. Hän käytti -kaikki naiselliset mielistelykeinot ja rohkaisi heitä heidän -valloittamisyrityksissään. - -Mutta kartanolla kuljeskeli Arvid ja puheli itsekseen. - --- Minä olen ihan pähkähullu! sanoi hän. Tässä minä kuljeksin ja olen -kade kahdelle vanhalle miehelle, joita vedetään nenästä. Ikäänkuin -minun tekisi itse mieleni siihen joukkoon. Minä en tiedä, mikä minua -vaivaa oikeastaan. Olisipa nyt tuo poika täällä, niin kyselisin -häneltä. Mutta enhän minä häneltä voi mitään kysyä tässä asiassa. Minä -olen suuri narri, kun olen kade siitä, että hän puhelee toisten kanssa. -Jos hän olisi minun vaimoni, mutta hänhän on vai minun ystäväni. Niin, -ystävä hän on ollut minulle toden totta, sellainen, että moista saa -hakea kautta koko Suomen maan, niin no, ei sellaista muistakaan maista -löytäisi. Tässä minä istun ja ajattelen. Oikein naurattaa, kun muistan, -miten minä vielä lyhyt aika sitten olin sellainen, että saatoin istua -paikallani ajattelematta kerrassaan mitään. Hän tahtoo pitää hauskaa -tuolla sisällä. Täytyyhän minun jollain tavalla hänelle palkita kaikki -se, mitä hän on minulle tehnyt, ja auttaa häntä siinä, mikä hänelle -hupia tuottaa. Sen minä teen, niin totta kuin tässä olen. Minä menen ja -lisään tätä hullutusta niin, että siitä vasta oikein kova sekamelska -syntyy. Hän hiipi tupaa kohden ja avasi oven hiljaa. Kukaan ei häntä -huomannut, kun hän kurkisti sisään. - -Suu ammollaan katseli Arvid sitä, mitä hän näki. Ikkunan luona istui -Brita ja hänen kummallakin puolellaan herra, ja nämä pitelivät hellästi -hänen käsistään kiinni ja kuiskailivat hänelle rakkaita sanoja. - --- No, mutta...! oli ainoa, minkä Arvid hämmästyksessään sai sanotuksi. - -Ryhmä ikkunan luona singahti erilleen, ja kiljaisten pakeni Brita -huoneesta. - --- Minne hemmettiin sinä nyt karkaat? huusi Arvid hänelle. Ei tässä ole -hätäpäiviäkään. - -Brita ei vastannut mitään, vaan katosi. - --- Sinun, Arvid ei tarvitse häntä tilille vaatia, sanoi Erik, joka -yhdessä Akselin kanssa oli noussut seisaalleen. Kaikesta siitä, mitä on -tapahtunut, olemme me kaksi valmiita antamaan sinulle täyden hyvityksen. - --- Minkä hyvityksen? sanoi Arvid. - --- Me olemme valmiit taistelemaan sinun kanssasi, jos niin tahdot. - --- Elkää siinä höpiskö joutavia, sanoi Arvid. Ette te ole minulle -velkaa mitään omista huvituksistanne. - --- Sinä otat tällaisen asian näin leväperäisesti? huusi Aksel. Etkö -sinä, mies, sitten ymmärrä, mistä tässä on kysymys? - --- Kyllä minä sen verran ymmärrän, vastasi Arvid. Te olette täällä -höynäilemässä minun rouvaani. - --- Ja sinä sallit sen noin vain tapahtua? - --- Minkäs minä sille mahdan, jos teidän mielenne tekee ja hän sen -sallii. - -Erik ja Aksel katsoivat pitkään toisiinsa. - --- Elkää siinä seisoko kuin mitkäkin puukuvat paikallenne naulattuina, -sanoi Arvid. Luuletteko te, että minä aion tässä melun nostaa, vai -luuletteko, etten minä tiedä, mitä sanon? - --- Kai sinä tiedät, mitä sinä sanot, vastasi Erik. Mutta että sinä niin -sanot, se meitä kovasti kummastuttaa. Salli minun nyt kysyä sinulta -suoraan ja vilpittömästi: Rakastatko sinä tuota vaimonpuolta? - --- En rakasta. Hulluhan minä olisin, jos sen tekisin. - --- Miksi kaikkien niiden ja niiden nimessä sinä sitten hänet olet tänne -haalinut? - --- Kun hän tuli jälestäni. - --- Tämä on yhä kummallisempaa ja merkillisempää, sanoi Erik. Sinä et -aio siis häntä vaimonasi pitää? - --- Enhän minä häntä toki vaimonani pidä. Niin hassu minä en ole. - --- Sinä aiot siis hänestä luopua? - --- Sen minä teen vaikka heti, jos te niin haluatte. - --- Jos me haluamme? Tietysti me haluamme. - --- Ja kummalle meistä sinä hänet annat? kysyi Aksel. - --- Sille, joka hänet saa, tietysti. - --- Sinä annat siis meille täyden oikeuden koettaa valloittaa hänet -omaksemme? - --- Piirittäkää, piirittäkää niin paljon kuin vain tahdotte. Ei tämä -poika vastaan pane. Minä neuvon keinojakin, jos siksi tulee. - --- Kuule, Arvid, sanoi Erik. Salli minun vanhempana miehenä ja isäsi -ystävänä kysyä, oletko sinä hullu. - --- Olen kai minä ennen ollut hiukan päästä väärässä, mutta sitten on se -luiskahtanut taas paikoilleen. - --- Sinä et ilveile meidän kanssamme? - --- Enhän toki. - --- Sinä olet siis todellakin sellainen kummallinen mies, että päästät -tuollaisen vaimon luotasi pois? - --- Tuollaisen vaimonko? Niin, sellaisen vaimon kuin hän on päästän minä -kyllä luotani pois. - --- Minä en tiedä, miten minä sinua kiittäisin, sanoi Erik ja pudisti -Arvidin kättä. Sinä olet todellakin jalo, vaikka kovin merkillinen -ihminen. - --- Anna minun syleillä sinua, sanoi Aksel ja sulki Arvidin syliinsä. - --- Kun minä tänne tulin, niin en todellakaan olisi uskonut kaiken näin -päättyvän, sanoi Erik ja hän hypähteli ontuvalla jalallaan kepeästi -permannolla. - --- Elä siinä loiki suotta, sanoi Aksel, voit vielä taittaa niskasi, -sinä vanha koni. - --- Kuule, elä sinä tule minulle neuvoja antamaan, miten minä olen, -sanoi Erik. Ehjempi minä olen kuitenkin kuin sinä, jonka kaikki -paikatkaan eivät vielä ole parantuneet. - --- Mutta minua hän juuri lupasikin hoitaa, sanoi Aksel. - --- Sellaiset lupaukset eivät merkitse yhtään mitään, sanoi Erik. - --- Sinä kai luulet saavasi hänet? - --- No, ainakin yhtä hyvin kuin sinäkin. - --- Hiljaa, herrat, hiljaa, sanoi Arvid. Te saatte kaikessa sovussa -mielistellä häntä. Se, joka hänet saa puolelleen, saa hänet pitää. Ja -nyt minä menen ja kutsun vaimoni tänne. Minä aion itse olla läsnä ja -katsella, miten te kumpikin naista mielistelette. Minä, katsokaahan, -tahdon oppia sen keinon, jotta tarpeen tullen osaan. - --- Tahdotko sinä, että me sinun läsnäollessasi alamme? - --- Sen huvin ja opetuksen olette toki velvolliset minulle antamaan, kun -minä olen ollut näin kovasti suopea. - --- Mutta se tuntuu niin perin kummalliselta. Minä en tiedä, kuinka sitä -osaa sellaista, kun aviomies on läsnä, sanoi Erik. Mitä iloa siitä -omenienkaan varkaudesta on, jos isäntä vieressä katselee? - --- Koettakaa, koettakaa, sanoi Arvid ja meni tuvasta. - -Pihalla tapasi hän Britan ja sanoi hänelle: - --- Mennäänhän nyt yhdessä tupaan, niin siellä alkaa sellainen leikki, -että sinulle riittää siitä nauramista vielä kuolinhetkelläsikin. Minä -olen noille kahdelle hullulle antanut luvan mielistellä sinua niin -paljon kuin tahtovat. Olisitpa nähnyt heidän naamojaan, kun minä heille -tämän asian ilmoitin. He olivat aivan kuin sekaisin päästään ja he -töllistelivät minuun kuin minä olisin ollut hullu eivätkä he. Kyllä -täytyy olla jokseenkin tyhmä, ennenkuin voi uskoa sinut naiseksi. -Näkeehän sen heti kaikesta, että sinä olet mies. Minä en koskaan siten -erehtyisi. - --- Odotahan, sinä sysmäläinen, ajatteli Brita, kun sinä kerran huomaat, -kuka tässä on ollut oikeassa, kuka väärässä! - -Brita katsoi hymyillen Arvidiin. - --- Sinulla on niin perhanan kauniit silmät ja sinä katsot niillä niin -sanomattoman veitikkamaisesti, sanoi Arvid, että melkein toivoisi sinun -olevan naisen. - --- Mitä sinä sanoisit, jos minä olisinkin nainen? sanoi Brita ja juoksi -tupaan. - -Arvid seisoi pihalla ja töllisteli Britan jälkeen. - --- Jos minä olisinkin nainen, mutisi hän. Mitä hän sillä tarkoittaa? -Aikooko hän saada minutkin yhteen vyyhteen noiden tuolla sisällä -olevien vanhojen koirien kanssa. Mutta siinä hän erehtyi. Ja sen -minä sanon, että sellainen peli minun kanssani olisi jo kerrassaan -sikamaista. - --- Elä mene, poika, sai Arvid vihdoin suustansa. Elä mene! Pakinoidaan -ensin hiukan tästä asiasta. Mitä sinä oikeastaan tarkoitit tuolla -lauseellasi? - -Mutta Brita oli jo ennättänyt tupaan, jossa molemmat vanhat herrat -ottivat hänet suurella ihastuksella vastaan. - -Arvid meni jälestä tupaan. - --- Tulehan tänne hiukan, minulla olisi sinulle asiaa, sanoi hän -viitaten Britalle. - --- Elkää päästäkö minua, hän tahtoo riidellä minun kanssani, sanoi -Brita hiljaa Erikille. - --- Emme me nyt häntä päästä, kun hän kerran on tullut ja me olemme -sinun kanssasi jo keskustelleet asiasta, sanoi Erik. - -Sanaakaan sanomatta istahti Arvid penkille tuvan toiselle puolelle. - --- Alkakaa nyt se ilveilynne, sanoi hän. Minä katselen, miten siinä -suoriudutte. - --- Mitä hän tarkoittaa? sanoi Brita. - --- Sitä asiaa ei ole helppo selittää, sanoi Erik. Mutta täytyyhän -teidän tietää, mistä tässä on kysymys. Parasta on siis, että alamme -alusta. Kuten tiedätte, ei miehenne teistä välitä. - --- Onko hän sen sanonut? kysyi Brita. - --- On, hän on sen sanonut, vakuuttivat molemmat herrat. - --- Minun mieheni puhuu aina totta, sanoi Brita. Hän ei siis minusta -välitä. - --- Hän on antanut meille täyden oikeuden valloittaa teidät omaksemme. - --- Molempienko omaksi? sanoi Brita nauraen. - --- Ei, ei, vaan se, joka teidät valloittaa, saa teidät pitääkin, sanoi -Aksel. - --- Ja hän on sellaiseen antanut luvan? sanoi Brita. - --- On. Ja me olemme sen päälle lyöneet kättä ja syleilleetkin. - --- Ei sitten siis tässä muu auta kuin odottaa, kumpi voittaa, sanoi -Brita nauraen. - --- Ja sille te nauratte? sanoi Erik. - --- Ei tässä kai itkemäänkään joudu, vastasi Brita. - --- Mitä te siellä toisella puolella vitkastelette? huusi Arvid. Alkakaa -nyt jo, jotta minä saan nähdä, miten te menettelette. - --- Eihän sitä ihminen nyt sentään sillä tavoin vain komennon mukaan -mene rakkautta tunnustamaan, sanoi Erik. - --- Jos se kerran teissä asuntoa pitää, niin kyllä se silloin tulee -uloskin milloin tahansa, sanoi Arvid. - -Vitkaan luisti keskustelu huoneessa. Molemmat vanhat herrat tunsivat -olevansa aivan kuin jalkapuussa ollessaan pakotettuja mielistelemään -aviomiehen läsnäollessa hänen vaimoaan. Erikissä heräsi ensiksi se -ajatus, että jollain tavoin tässä ilveiltiin heidän kanssaan, ja -hän kautta rantain alkoi tiedustella Britalta, oliko hän todellakin -Arvidin puoliso. Brita vannoi pyhät valat siitä, että hän oli Arvid -Tandefeltin vaimo. Silloin vanhat herrat tulivat rohkeammiksi ja -alkoivat jo puolikovaa lausua Britalle kaikenlaisia kauniita sanoja. -Ja enentääkseen riutuvan miehuutensa arvoa he alkoivat kertoa -kartanojensa kauneudesta ja niiden oivallisesta maanlaadusta. Ja pian -oli rakkaudenkeskustelu siirtynyt lehmiin ja sikoihinkin. - - - - -XVI - - -Vaiti istui Arvid huoneen toisella puolella. Omituiset ajatukset -alkoivat kiertää hänen aivoissaan. Hän kuunteli toisten puhetta -hetkisen, mutta pian oli hän kokonaan unohtanut heidät. - -Oliko tuo hänen vaimonaan ilveilevä ihminen mies vai nainen? Hän oli -kyllä heti alussa tätä epäillyt naiseksi, mutta olihan tuo silloin -miekallaan opettanut hänelle, mitä miehekkäisyys on. Mutta kuitenkin, -hänhän oli itse sanonut: jos minä olisinkin nainen! Niin, jos hän olisi -nainen, niin eivät nuo kaksi vanhaa juhtaa tuolla saisi istua penkillä, -vaan nousisi hän, Arvid, paikaltaan ja löisi heidät yhdeksi liiskaksi. -Niin, mutta millä oikeudella? Vaikka tuo olento olisikin nainen, niin -mitä oikeuksia Arvidilla olisi häneen? Eihän hän rakastanut ketään -muuta kuin tuota tyttöä siellä Turussa. Ja se tyttö oli vihaisena -jättänyt hänet keskelle katua. Hänen vaimonsa olisi ehkä voinut tulla -salapuvussa hänen luokseen. Mutta miksi hän sen olisi tehnyt? Hänhän -oli antanut täyden vapauden hänelle. - --- Ei tässä muu auta kuin täytyy minun keskustella asiasta jonkun minua -viisaamman kanssa, arveli Arvid. Mutta eihän täällä ole ketään muuta -kuin hän itse, jonka kanssa minä voin puhella. Ja jos hän on nainen, -niin hän tietysti tekee koko ajan minusta pilkkaa. Haavuri on viisaampi -minua. Hänhän tuon ihmisen tänne toikin. Hän siis voi tietääkin jotain. - -Arvid nousi paikaltaan ja sanoi toisille tuvassa oleville: - --- Minä jätän teidät rauhaan, saatte pitää niin hauskaa kuin jaksatte -ja ennätätte! - -Hän tuli kartanolle ja huuteli haavuria. Tämä oli paraillaan tallissa -ja vastasi sieltä. Arvid meni hänen luokseen. - --- Tulehan, mies, tänne, minulla olisi sinulle yhtä ja toista -juteltavaa. - -He istuivat tallin oven luo rinnatusten kumoon käännetyn korvon päälle. - --- Mikä nyt on hätänä? kysyi haavuri. - --- Sanohan minulle suoraan, mikä se ihminen on, joka sinun kanssasi -tuli tänne? - --- Niin, Adolfko? - --- Sama juuri. Onko hän mies vai nainen? - --- Mies kai hän on. Sellaisena minä olen häntä pitänyt ja sellaisena -tekin olette. - --- Tiedätkö sinä aivan varmasti, että hän on mies? - --- Näkeehän sen sellaisen kaikesta pienimmästäkin. - --- Ei sitä sellaista niin vain kaikesta pienimmästä näe. Tietää se -täytyy! - --- Kai te sen itse tiedätte, joka hänen kanssaan olette ollut paljon -enemmän kuin minä. - --- Mistä minä kaikki tietäisin? Ihminen minäkin olen. - --- Mistä te nyt olette tullut sellaiseen ajatukseen, että hän on nainen? - --- Kun nuo kaikki hänen jälestään juoksevat. Joko sitten kaikki muut -ovat aivan hassuja tai minä sellainen olen. - --- Samahan tuo on, kuka hassu on. - --- Ei se ole aivan sama. Jos hän on nainen, niin minä en päästä ketään -hänen lähelleen. - --- Miksi ette? Ette kai te häntä rakasta? Tuota toistahan te rakastatte. - --- Ei puhuta nyt siitä asiasta, se ei kuulu tähän. Hän on siis nainen? - --- Hän on mies! - --- Jos hän on mies, niin saavat nuo vanhat herrat sittenkin kadota -talosta. - --- Minkä tähden? Jos hän tahtoo pitää hauskaa vetämällä heitä nenästä... - --- En minä voi sanoa, minkä tähden, se on nyt vain niin, että minä -tahdon olla yksinäni hänen seurassaan, olkoon hän vaikka mieskin! - -Ja Arvid nousi paikaltaan ja meni tupaan. - --- Nyt saatte mennä! sanoi hän avatessaan oven. - --- Mutta minkä tähden? huusi Erik. - --- Se on niin kuin minä sanon. Tässä ei tarvita olla mitään erityisiä -selityksiä. - --- Mutta meillähän on lupa, sanoi Erik. - --- On kyllä, mutta ei se tarkoita sitä, että te kaiken päivää täällä -olisitte. Nyt tahdon minä tämän ihmisen kanssa puhua. - -Ja niin käskevä oli Arvidin muoto, että vanhat herrat, ottaen hellät -jäähyväiset Britalta, poistuivat. - -Kun Arvid ja Brita olivat jääneet kahden, niin Brita kysyi: - --- Mikä sinua oikeastaan vaivaa? Toisena hetkenä sinä annat heille -luvan olla minun seurassani ja toisena ajat heidät pois. - --- En minä itsekään tiedä, mikä minua vaivaa, vastasi Arvid. Minun on -niin vaikea olla kuin olisin kipeä. Minä en osaa olla rauhallinen. -Kuule, oletko sinä mies vai nainen? - --- Miksi sinä sitä kysyt? - --- Sano suoraan, oletko sinä mies vai nainen? - --- Tiedäthän sinä itse, mikä minä olen. - --- Minähän olen niin tyhmä, etten minä kaikkea tiedä. - --- Mutta totta kai sinä sellaisen tiedät. - --- Niin sitä luulisi, mutta sinä olet niin merkillinen ihminen, että -tässä menen aivan sekaisin sinun seurassasi. Kun minä näen, miten sinä -olet ystävällinen noille vanhoille tahkoille, niin minä olen kade. -Jumal'avita, kade minä olen! Eihän minulla ole syytä sellaiseen, mutta -minä en sille mahda mitään. Minä olen kade jokaiselle, jonka kanssa -sinä olet. - --- Kyllähän minä heidän seurastaan saatan luopua. - --- En minä sitäkään tarkoita. Täytyyhän sinun saada huvitella, kun -kerran olet tänne yksinäiseen paikkaan tullut. Ja mitä hupia sinulla -olisi sellaisen jörön seurassa kuin minä olen. Katsohan, minä en ole -ennen tietänyt, että olisi maailmassa ihmisissä muuta erotusta, kuin -mikä on miehen ja naisen välillä. Mutta nyt minä olen alkanut huomata, -mitä ihminen on sellaisenaan. - -Britan silmät säihkyivät, kun hän katsoi edessään olevaan mieheen, joka -ei uskaltanut häneen katsoakaan. - --- Istuhan tänne minun viereeni, sanoi Brita, niin keskustelemme oikein -rauhallisesti. - --- Sitähän minä juuri tahtoisinkin, sanoi Arvid. Minä en pääse enää -oikein itsestäni selville. Minä olen ollut tähän asti tuommoinen noin -vain. Kyllähän sinä ymmärrät, mitä minä tarkoitan. Minä olin sodassa, -tapoin ihmisiä ja rakastelin naisia, ja sillä välin rukoilin jumalaa. -Mutta ei se elämän järjestys enää minua miellytä. Minä kaipaan jotain -muuta enkä itsekään tiedä, mitä se on. - --- Sinä ikävöit tuota naistasi, jonka näit Turussa? - --- En minä sitäkään enää tiedä. Minusta tuntuu aivan siltä, kuin -minussa äkkiä olisi auennut jotain. Minä olen ollut kuin kasvi, joka -kauniina aamuna äkkiä huomaa kukkivansa. Ja katsohan, sinä olet sen -ihmeellisen seikan saanut aikaan. Jätä tuo naisen puku ja ole mies -minun seurassani, sillä minä tarvitsen nyt miestä, jonka kanssa saan -puhella ja keskustella kaikesta. - --- Mistä kaikesta? - --- Siitä, joka on ollut ja joka vielä tulee. - --- Sinähän sanoit jo, millaista sinun elämäsi on ollut. - --- Ei se siinä vielä kaikki ole. Kyllä kai Erik oikeassa oli, kun -sanoi, että minun esi-isäni on ollut paholaisen poika, sillä niin -kuuma veri on minun suonissani. Kun minä ajattelen kaikkea sitä, mikä -on ollut takanani, ja ajattelen nyt kaikkea sitä, mikä on edessäni, -ja minun tulisi sanoa, millä tavoin tässä päästään eteenpäin, niin -olen pahassa pulassa. Minä puhun nyt tässä sinulle hiukan sikamaisia -asioita, mutta minun täytyy niistäkin kerran puhua. Minä olen aina -pitänyt naisista, minä en niiden jälestä ole juossut, mutta kyllä ne -minun jälestäni. Ja vaikka minä olen ollut niille kuinka tyly tahansa, -niin ovat ne tulleet vain sitä hullummiksi. - --- Sinä olet siis heitä rakastanut kuitenkin? - --- En minä tiedä, onko se sellainen ollut rakkautta. Minä olen ottanut -heitä omakseni silloin, kun on vereni sitä vaatinut. Minä en ole -kenellekään luvannut mitään, enkä sen vuoksi ole mitään pitänytkään. -Kyllähän ne ovat lähtöäni itkeneet, mutta se ei minua ole liikuttanut. -Mutta sitten tuli tuo nainen siellä Turussa tielleni. Hän oli -ensimäinen, joka ei minusta huolinut, joka ajoi minut luotaan, ja -silloin minä huomasin, että on niitä naisiakin kahdenlaisia maailmassa, -sellaisia, joita mies rakastaa, ja sellaisia, jotka miestä rakastavat. -Siellä Saksassa minulla oli tuollainen nainen, joka minua rakasti ja -jota minäkin rakastin tai ainakin luulin rakastavani. - --- Rakastatko sinä häntä vieläkin? kysyi Brita hiljaa. - --- Ne asiat ovat jo olleet ja menneet. Minun rakkauteni loppui -samalla kun tein suuren tyhmyyden hänen tähtensä. Katsohan, hän asui -Nürnbergin kaupungissa, jonka me olimme valloittaneet, mutta joka -sitten joutui saksalaisille. Eräänä iltana, kun me jo olimme kaukana -siitä kaupungista, nakkausi minuun sellainen palava ikävä tuon naisen -luo. Minä olin aivan kuin sokea ja järjetön sinä iltana. Minä otin -hevoseni ja ajoin tulista vauhtia sitä kaupunkia kohden. Minä tulin -sinne ennen aamun koittoa. Muurin luona minä seisautin hevoseni, kätkin -sen metsikköön ja hiivin muurin luo. Ja sitten minä kiipesin muurin -yli. Minä en ajatellut mitään vaaraa. Minä en edes muistanut, että -sellainen minua uhkasi, minä tahdoin vain saada tuon naisen. Minä en -voi ymmärtää, mistä sellaisen voiman sainkaan, mutta niin se vain oli, -että minä kiipesin kuin kissa muuria ylös. Minä tapoin siellä vartian, -joka astui tielleni, ja sitten nopeasti katosin kaupunkiin. Minä tulin -tuon naisen asunnolle ja suljin hänet syliini. Kun hänen luotaan -lähdin, niin vihasin häntä. Minä en tiedä, miksi niin tein. Ehkä sen -tähden, että hän niin helposti oli minulle antautunut. Jos hän olisi -vastustanut minua, niin, jos hän sen olisi tehnyt, niin minä olisin -ollut valmis kuolemaan hänen puolestaan. Minä ajattelen nyt tuota -kaikkea ja minä kummastelen itseäni. - --- Miksi sinä sen teet? - --- Minä en tiedä oikein, miksi sen teen. Minusta olisi varmaankin -tullut aivan toisenlainen mies, jos joku nainen olisi ottanut minut -toiselta kannalta. Ja sitten minä kirosin naisia taas niin kuin mies -vain verivihollistaan kiroo. Minä olen koko ajan odottanut sitä oikeata -naista. Minä en tiedä, ymmärrätkö sinä, mitä minä tarkoitan? - --- Kyllä minä ymmärrän. Jatka vaan! - --- Minä olisin tahtonut, että se nainen olisi vaatinut minulta -jotain, uskonut minuun. Minä en osaa oikein sanoa, mitä hänen olisi -tullut tehdä. Siellä oli meidän väessämme eräs mies, jolla oli se -kummallinen ominaisuus, että hän ei koskaan lukenut raamattua eikä -muita pyhiä kirjoja. Hänellä oli aina kaikenlaisia latinankielisiä -kirjoja. Ja hän puhui kerran minulle siitä, että jokaisella meistä on -samoin kuin eräällä joskus eläneellä sankarilla, joka muuten oli aivan -haavoittumaton, kantapää, mihin pistämällä voi miehen tehdä heikoksi -ja sitten tappaa. Hän sanoi, että meillä kaikilla on tuollainen -kantapää... Akilleen kantapää, nyt minä sen nimenkin muistan... -tuollainen Akilleen kantapää, joka tekee meidän sielumme heikoksi -ja koko elämämme vaikeaksi. Kun se on turvaamaton, niin me tulemme -heikoiksi. Minä en silloin sitä ymmärtänyt, mutta nyt sen ymmärrän. -Minä en ole koskaan uskonut mitään itsestäni, en koskaan luottanut -mihinkään muuhun kuin omaan voimaani, mutta onhan sitä muutakin kuin -nyrkki, jolla mies voi voimaansa näyttää. Sinä olet tullut minun -elämääni ja sinä olet muutamassa päivässä saanut minut ajattelemaan -yhtä ja toista. Minä olen huomannut, että minä sinua tarvitsen aivan -välttämättömästi. Tämä kuuluu varmaankin sinusta kummalliselta? - --- Ei, ei laisinkaan. - --- Jos sinä olisit ollut nainen, niin sinä tietysti olisit tehnyt -aivan samoin kuin kaikki muutkin naiset. Sinä olisit tietysti koko -ajan ajatellut, millä kaikilla keinoilla sinä saat minut valtaasi. -Siksi, kun minä kuulin, että sinä voisit olla nainen, niin minua oikein -hirvitti. Arvaanhan minä, mikä melu ja meteli tästä sitten taas olisi -syntynyt. Sinä olisit kiihottanut minua, ja minä olisin juossut sinun -jälestäsi, enkä ennen olisi sinulle rauhaa antanut kuin olisin sinut -saanut valtaani. Ja kun se olisi tapahtunut, niin minä olisin sinut -heittänyt pois luotani. Minä olisin aivan varmasti sen tehnyt. - --- Sinä siis todellakin uskoit, että minä olin nainen? - --- Eihän mies sille mitään mahda, että hän uskoo kaikenlaisia -tyhmyyksiä. Olisihan minun pitänyt huomata, että niin viisasta naista -kuin sinä olet ei jumala ole siinä kiireessä, millä hän ihmisiä tekee, -joutanut valmistamaan. - --- Ja mitä sinä sitten minusta nyt oikeastaan tahdot? - --- Sitä, että me olemme taas kuin mies ja mies ja että tuo narripeli, -joka on sinun hameissa kulkemisesi, heitetään pois. Minä olen sinun -seurassasi oppinut aivan äkkiä ajattelemaan. Se on sellainen ilo, että -minä en osaa sitä sanoilla sinulle selittää. Mutta koetahan kuvitella, -miltä se sinusta tuntuisi, jos olisit sokea ja sitten aivan äkkiä -saisit silmiesi valon. Minä en oikein ymmärtänyt, mitä sinä minulle -merkitset, ennenkuin tulin äkkiä ajatelleeksi sitä, että sinä lähtisit -minun luotani pois. En minä tässä kadehdi muuta kuin sitä, että nuo -toiset ja niiden seura voisi tulla sinulle rakkaammaksi kuin minun. - --- Ole huoleti. Ei minulle kukaan ole niin rakas kuin sinä olet, sanoi -Brita. Minä voin sen vannoa sinulle. - --- Kuulehan nyt, poika, kun minä sinulle sanon jotain oikein -vakavasti. Minä olen taas aivan varma siitä, että minä kerran saan -tuon tytön sieltä Turusta omakseni. Kyllä jumala hänet kerran minun -tielleni juoksuttaa. Ja kun hän tulee, niin täytyy minun olla silloin -sellainen, että hänen ei tarvitse hävetä ottaneensa tällaisen miehen -aviomiehekseen. Ja siinä sinä saat auttaa minua. No, mitä sinä siihen -sanot? - --- Koetetaan sitten miestä höylätä. - --- Niin juuri, höyläämistä minä kaipaan. Ja oikein tuntuvaa -höyläämistä, sellaista, että lastut sinkoavat korkealle. - --- Minä tiedän keinon, millä me alotamme. - --- Sano se, ja minä noudatan sinun neuvoasi ja teen ihan kaiken, minkä -sinä käsket. Ja minä möyryän ja ponnistan niin, että paikat tärisevät, -kunnes olen sellainen kuin tahdot. Minä otan sinut esimerkikseni ja -koetan muodostua sinun mukaasi. - --- Kuule siis! sanoi Brita, ja hänen äänensä oli ihmeellisen heleä. -Anna minun olla naisen puvussa ja koeta ajatella, että minä olen tuo -sinun rakkaasi. Joka kerta, kun sinä olet toisenlainen kuin sinun -tulisi olla, sanon minä sen sinulle. - --- Sinä arvelet, että minun tulisi olla siis samassa roikassa kuin nuo -kaksi puolihassua herraa? - --- Sitä en tarkoita, vaan että sinä olisit minulle aivan sellainen kuin -olisit tuolle tytölle, jos hän olisi vaimosi, yhtä kunnioittava ja yhtä -hyvä. - --- Etkö sinä keksi mitään muuta keinoa kuin tuon? Eikö sellaisista -varsinaisista saarnoista olisi enemmän hyötyä? - --- Minä en usko tuollaisiin saarnoihin. Eihän hevonenkaan opi, jos -sille vain puhuu, satula sille on pantava selkään. - --- Pane sitten satula minun selkääni, minä tottelen. Ja jos -vikuroitsen, niin lyö oikein tuntuvasti piiskalla. Kyllä tämän ratsun -nahka kestää. - -Ja Arvid tarttui lujasti molemmilla käsillään Britan olkapäihin ja -ravisti häntä. - --- Olet sinä sentään eriskummallinen ihminen, muuta en voi sanoa, -huudahti hän. Minä melkein nyt toivoisin, että sinä olisitkin nainen. -Kyllä minä sinua palvelisin niin, että jumalakin sitä lystikseen -katselisi. No, mitä se minun emäntäni siis ensiksi käskee? - --- Alotetaan ulkoasusta. - --- Eikö se sitten ole muka hyvä ja kelvollinen? - --- Milloinkahan sinä olet viimeksi tukkasi sukinut? - --- Elä nyt ala sellaisista pikkuasioista. Eikö sinulla ole mitään -parempaa? - --- Ei se ole mikään pikkuasia. Koska sinä olet viimeksi tukkasi sukinut? - --- Kuka niitä sellaisia panee muistoonsa, taisi olla eilen aamupäivällä. - --- Ja miten sinä sitä olet sukinut? En minä eilen ainakaan huomannut -siinä mitään erotusta. - --- Sepä oli ihme ja kumma, kun minä sormillani sitä haravoin pitkät -ajat. - --- Arvasinhan minä, että viisipiikkistä siinä oli käytetty. - --- Mutta eihän se sellainen tule kysymykseen näin meidän miesten kesken. - --- Minähän olen nyt sinun vaimosi. Menetkö sukimaan vai et? - --- Menenhän minä, herran tähden, menenhän minä. - -Ja nauraen poistui Arvid tuvasta. - -Kun Brita oli jäänyt yksin, seisoi hän kauan paikallaan silmät ummessa -ja voimakkaasti nousi rinta. Ja sitten hän vaipui penkille ja itki, -itki kauan onnesta ja ilosta. Hän tiesi nyt, että onni oli tullut -hänelle, että se oli tullut tuon suuren ja rotevan miehen muodossa, -että hänen täytyi kaikki valmistaa niin, että se ei katoaisi. Hän tiesi -jaksavansa vielä odottaa onneaan, vaikka verensä leiskahtelikin niin -voimakkaasti hänen suonissaan. - -Kuluipa kotvasen aikaa, niin Arvid pisti päänsä ovesta sisään ja sanoi -nauraen: - --- Mitä nyt sanotaan? Minä olen pessytkin sen yksintein, ja niin on -suorana tukka, että eivät hevosen hännän jouhetkaan ole sen suoremmassa. - - - - -XVII - - -Muutama päivä myöhemmin, kun Rapalan väki oli elonleikkuussa ja Arvid -ja Britakin olivat vainiolle menneet, oli haavuri yksinään kotona. Hän -istui tuvan portailla ja ruokki talon kirjavaa kukkoa, heitellen sille -murusia. Kanat olivat menneet jonnekin heinäladon luo nokkimaan niitä -siemeniä, jotka heinistä olivat niitä latoon ajatettaessa putoilleet. - -Haavuri katseli, miten kukko nokki murusia, ja alkoi sitten puhella. - --- Kun minulla ei ole ketään muuta puhekumppalia, niin valitsen sinut, -sinä kanakartanon herra. Puhelkaamme me kaksi järkevää hiukan tämän -talon asioista. Ellen minä saa kenellekään puhua, niin jo halkean -paljaaseen kummastukseen, hämmästykseen ja kipinöivään kiukkuun. -Minä olen pyhästi vannonut, että minä en ilmaise mitään ainoallekaan -ihmiselle. Ja sen lupaukseni minä pidänkin, mutta sinä et ole ihminen, -vaikka sinulla onkin enemmän järkeä kuin muilla tässä talossa, minua, -huomaa se, lukuunottamatta. - -Kukko asettausihe hetkiseksi toiselle jalalleen seisomaan. - --- Niin sinä seisot lujasti jaloillasi, mutta tässä talossa miesväki -keikkuu. Kun minä ajattelen, että sinä hallitset viittätoista siippaa -ja että tässä talossa yksi siippa hallitsee talon isäntää ja kaikkia -pitäjän herroja hänen lisäkseen, minutkin joukkoon laskettuna, -niin minä kumarran sinulle. Sinä olet sentään se, joka olet oikea -miespuolinen olento luomakunnassa. Sinusta voi toden totta sanoa, että -sinä pysyt kannallasi. Syö tuosta muruja, jotta kupusi paisuu ja kanat -sinua entistään enemmän kunnioittavat ja tottelevat. Sinä olet pitänyt -hyvää järjestystä omassa talossasi. Kukaan ei uskalla sinua vastaan -kapinoida. Niin sitä pitää asettaa elämänsä. - -Kukko kiekaisi ylpeästi. - --- Sinä laulatkin aina oman nuottisi mukaan, mutta täällä me saamme -kaikki tanssia kanan nuotin mukaan. Koetahan sinä ajatella, mitä se -olisi, jos sinun tarhaasi tulisi kana ja sanoisi, että hän onkin -kukko, ja olisi tätä petosta varten hankkinut itselleen kaikenlaisia -ulkonaisia kukon merkkejä. Tietysti sinä katselisit sitä kierosti -oikealta ja vasemmalta. Jos sinä sitten koettaisit voimiasi sen kanssa -ja se aivan yhtäkkiä näyttäisikin olevansa sinua voimakkaampi --? - -Kukko nousi taas toiselle jalalleen seisomaan ja katsoi pää kallellaan -haavuriin. - --- Sinä et kai usko sitä? Mutta minä vakuutan, että kyllä kanakin -kovaksi tappelijaksi tulee, kun se oikein ponnistaa. Ajattele sitten -vielä tämän lisäksi, että sama olento äkkiä sanoisi sinulle, että hän -onkin kana tai että hän kaikkien muiden paitsi sinun silmissäsi on -kana. Sinä tietysti tarkastaisit, kuinka sen asian laita oikeastaan on. -Mutta usko minua, on sitä sellaisiakin kukkoja, että ne uskovat, mitä -niille uskotellaan. Ja sitten sinä mieltyisit tähän kanaan, jota muut -pitävät kanana ja sinä yksin kukkona, ja suostuisit muiden läsnäollessa -vielä sanomaan aivan toista kuin mitä uskot. Ja vaikka sinulla olisi -täysi valta siihen kanaan, joka kerran tulee sinun tarhaasi, niin sinä -kuitenkin yhä olisit loitolla hänestä. Tuossa on sinulle taas murusia, -et sinä jaksa sellaista hassutusta sulattaa, ennenkuin olet välillä -vahvistanut voimiasi. - -Ja haavuri heitti taas kukolle murusia. - --- Koska sinä jo näyt nokkineen ne kupuusi, niin minä jatkan -selitystäni. Nyt tämä kana sitten saisi sinut uskomaan, että se on -viisaampi ja kaikin puolin oppineempi kuin sinä. Ja sinä menisit siihen -ansaan ja pyytäisit häntä sinulle opettamaan kaikenlaisia kauniita -tapoja. Ja sitten alkaisi uusi komento sinun tarhassasi. Ensin saisit -sinä ruveta laulamaan aivan uudella nuotilla. Sitten otettaisiin -sinulta pois se sydäntäsi lohduttava tapa, jolla sinä kiroilet, kun -kanat eivät ole aivan niin kuin sinä tahdot. Ajattelehan vain, mitä -se olisi, kun sinä et enää saisikaan purkaa mieltäsi. Sinä et koskaan -sellaiseen suostuisi, mutta kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä. -Sitten saisit ruveta toisella tavalla astumaan, et enää saisi harpata, -vaan sipsuttaa kuin kana. Ja lopulta tämä kana ottaisi niin kaiken -vallan sinulta, että ilmoittaisi laulullaan auringonkin nousun. Ja kun -sinut sitten olisit näin kuranssattu, ja tyynellä mielellä katselisit, -miten jokaisesta aidan raosta tulee esiin vieraita kukkoja, jotka -koettavat tuon kanan kimppuun käydä, niin uskoisit sinä vain, että tuo -kana onkin kukko. - -Kukko hyppäsi haavurin polvelle ja seisoi siinä. - --- Niin, tule sinä vain tänne turviin. Me kaksi kuulumme sentään siihen -joukkoon, joka ei anna itseään millään tavoin komentaa. Ole siinä nyt -kauniisti, niin minä jatkan. Tiedätkö, mikä sitten olisi se suuri -palkinto, jonka sinä saisit kaikesta tästä alennustilastasi? Se, että -tuo kana eräänä päivänä sanoisi sen, jota sanoa sen jo alusta alkaen on -tehnyt mieli: Ollaan nyt yhtä väkeä! -- Sellaista elämää meidän talossa -nykyään eletään. Ja sen minä voin sinulle tässä kaikessa hiljaisuudessa -sanoa, että minäkin kuulun noihin hassuihin, jotka juoksevat tuon -toiselle kukolle kuuluvan kanan jälestä. Minä en sille mahda mitään. -Sinä sanot tietysti, että minun pitäisi voida. Mutta me ihmiset -olemme niin heikkoja, meillä ei ole sitä järjestystä kuin sinulla on -omassa valtakunnassasi. Tuo kana on kovin merkillinen kana, vaikka se -ei olekaan mitään vieraan maan rotua. Kyllä se on niin suomalaista -rotua kuin konsanaan sinä ja minä. Mutta sille on annettu sellainen -viisaus, että sillä hallitsisi jo kahtakin kuningaskuntaa. Minä voin -sinulle ilmoittaa, koska sinä et varmaankaan sitä tiedä, että nykyään -on maailmaan tullut kananvalta. Siellä Ruotsissa, siis täälläkin -Suomessa, on kana kaikkien kukkojen ylimpänä valtiaana. Arvaathan, että -kun niin suuressa tarhassa kanan onnistuu pitää valtansa, niin mitä -sitten täällä pienessä Rapalassa. Sinä ihmettelet, minä huomaan sen, -kun noin katsot pää kallellaan minuun. Minä ymmärrän sinun katseesi -erinomaisen hyvin. Sinun mielestäsi on se sellainen maailman järjestys -aivan hullunkurinen. Mutta enemmän olet hämmästyvä, kun kuulet kaiken, -mitä vielä seuraa. Koko jutun paras osa on vielä jälellä. Tämä kana oli -oikeastaan tämän talon kukon oma, sitä varten varattu jo aikoja sitten, -jo silloin, kun se vasta oli munasta päässyt. Mutta kukko oli sen -unohtanut ja oli mielistynyt toiseen kanaan. Pahaksi onneksi tämä kana -olikin sama kuin se, joka kukolle oli luvattu. Ja silloin kana tuli -kukkona tämän talon kukon luo. Ja ajattelehan, millainen hölmö minäkin -olen? Minä olen ollut siinä petoksessa mukana. Kun tämä kana nyt heitti -pois kukon verhot ja tuli taas kanaksi, niin silloin antoi talon kukko -kaikille toisten talojen kukoille luvan tulla tälle kartanolle. Ja ai -ai, mitä peliä täällä onkaan pidetty. Täällä on ollut sellainen kiekuna -ja kaakotus, että olisi luullut koko maailman olevan nurinkurin ja -viimeisen päivän riemun vallitsevan kaikkialla. Mutta meidän talon -kukko tahtoi sittenkin olla se ensimäinen tunkiolla. Sen sinä varsin -hyvin ymmärrät. Kun nuo toiset eivät pysyneet poissa talosta, niin pani -hän niille loukkuja. - -Kukko hyppäsi haavurin polvelta pois. - --- Elä pelkää, ne ovat niin suuria kukkoja varten, että ei sinulla -ole mitään vaaraa. Minä selitän ne sinulle, jotta tiedät käydä niitä -katsomassa. Siellä riihen takana, aivan sen tien varrella, joka vie -talosta siihen rantaan, minne veneet laskevat, kun kirkonkylästä -tullaan, siellä on ensimäinen loukku. Se on niitä suuria kukkoja -varten. Meidän kukko sen sinne rakensi. Se on samanlainen sadin kuin -mikä ketuille pannaan. Katsohan, nuo vieraat kukot hiipivät taloon -aina siihen aikaan, kun jo oli menty orrelle. Pimeässä toinen niistä -sitten meni ansarautoihin, jotka loksahtivat hänen kinttunsa ympärille. -Se ei ollut niin kovin vaarallista, sillä siinä kukossa oli jo -ennestään hyvin paljon haavoja. Se oli nimittäin ollut vierailla mailla -tappelemassa ja oli sieltä tullut kotitunkiolleen aivan rikkinäisenä. -Pariin päivään ei hän ole enää tullut tämän talon näkyviin, mutta -minä olen kuullut, että hän hautoo julmaa kostoa. Arvaahan sen, että -kostaa sitä tekee mieli, kun äkkiä kintuista nipistetään. Täällä kävi -toinenkin suuri ja vieras kukko, oikein sellainen vanha tappelupukari. -Se oli niin viisas, ettei koskaan kulkenut tietä pitkin. Mutta kävipä -sillekin nolosti. Eräänä iltana, kun sekin koetti tulla kartanolle -salavihkaa, niin oli kukko kuopinut aivan portin kohdalle jumalattoman -suuren kuopan, jonne oli koonnut kaikenlaista törkyä. Tähän kuoppaan -tuo tappelukukko sitten putosi. Se kuuluu saaneen huuhtoa itseään hyvin -kauan, ennenkuin tuli taas sellaiseen kuntoon, että voi astua toisten -joukkoon. Nyt nuo kukot eivät enää öiseen aikaan uskalla tulla taloon, -mutta kyllä ne päivällä täällä näyttäytyvät. Ja tiedätkö, millainen se -kana on niille? Se kuopii maata niiden edessä, heiluttaa pyrstöään, -kurottaa kaulaansa ja on niin kovasti merkillisen, ihmeellisen ja -kummallisen näköinen ja tapainen. Minäkin toisinaan juoksen perässä, -häpeähän se on, mutta minä en sille mahda mitään. - -Haavuri näki Arvidin ja Britan tulevan ja sanoi kukolle: - --- Mene nyt pois ja kutsu kanasi koolle, sinä olet ainakin niiden -herra. Tuolla se meidän kanakukko tulee! - -Kukko juosta keikutti pihamaan poikki ja päästyään sen toiselle -puolelle heläytti komean kiekunan. Pian juoksi kanoja joka haaralta. -Kukko seisoi ja lauloi, ja kanat koettivat ymmärtää, mitä heidän -herransa ja vallitsijansa sellaisella äkkinäisellä komentamisella -tarkoitti. Ja ne kuopivat maata ja kaakottivat parhaansa mukaan -ilmaistakseen, että he olivat hänen uskollisia palvelijoitaan. - --- Mikä kanoille nyt niin äkkiä tuli, kun ne noin kaakottavat? sanoi -Brita haavurille tullessaan. - --- Ei niitä, minun ymmärtääkseni, mikään vaivaa, vastasi haavuri. Minä -tässä aikani kuluksi keskustelin kukon kanssa siitä, millainen komento -sen tarhassa on. Ja kukko kai nyt tahtoo näyttää, että hän se herra on -ja kaiken määrääjä. - -Arvid oli mennyt tupaan edeltäpäin, joten haavuri ja Brita olivat -kahden. Brita nauroi haavurin lauseille, sillä hän varsin hyvin -ymmärsi, mitä tämä tarkoitti. Hän laski kätensä ystävällisesti haavurin -olalle ja sanoi: - --- Sinä olet minulle ollut uskollinen ja auttanut minua. Minä olen -tänään pyytänyt mieheltäni sinulle torpan. - --- Elkää olko minulle noin ystävällinen, siinä on suuri vaara, sanoi -haavuri puoliksi leikillään. - --- Mikä vaara siinä olisi? - --- Se, että minä tulen aivan yhtä hassuksi kuin nuo kaikki muutkin. - --- Ketkä muut? - --- Miehenne ja nuo vanhat herrat. En puhukaan rengeistä ja piioista, -jotka tekevät teidän tähtenne talossa työtä sellaisella vauhdilla, että -ovat kuin orjat raatamassa. Kun te olette sitä miestänne kesyttänyt, -niin ovat kaikki rengitkin tulleet aivan kuin päästään vähän väärälle. -Tiedättekö, mitä ne tekevät työstä päästyään? Ne harjaavat ja -puhdistavat itseään niin, että oikein pelottaa sellainen siivous. Minä -olen kuullut, että ne ovat renkituvassa eräänä iltana oikein miehissä -tappaneetkin. - --- Mitä? - --- Kirppuja, jotta ne eivät heistä teihin hyppäisi. Ja kun sysmäläinen -ei enää kirpuistakaan välitä, niin ei sitten hänessä ole paljoakaan -jälellä entistä luontoaan. Ja piiat sitten! Ne ovat tulleet niin -kauniiksi käynniltäänkin. Vanha Leenakin kuuluu pitävän öisin -jonkinlaista puuta jaloissaan, jotta jalat taipuisivat ulospäin. Se -on aivan totta! Talosta on sitä paitsi saippua kesken loppunut, niin -että on täytynyt käydä sitä lainaamassa Voipalan kartanosta. Minulla on -ollut runsaasti työtä, kun olen saanut leikata renkien tukkaa, jotta -se osuisi kauniimmin korville. Te olette tehnyt kaikki täällä aivan -eriskummallisiksi. Minä olen ainoa, joka olen pysynyt entiselläni, -mutta kovalle onkin ottanut tämän vanhan muodon säilyttäminen. Kenelle -minä enää kiroilenkaan, kun ei kukaan muu sitä tee, ei kukaan muu kuin -kukko. Siksi me olemmekin tulleet niin hyviksi ystäviksi, me kaksi, -jotka vielä arvelemme, että naaras olkoon koiraksen vallan alainen. - --- Ethän sinä toki siten ajattele, sanoi Brita ja taputti haavuria -olalle. - --- Elkää tulko niin lähelle minua, minä varoitin jo äsken. Minä menen -ajoissa pois, sillä pelkään, että teillä on aikeita minunkin suhteeni -ja että te mielitte saada minutkin muuttumaan toisenlaiseksi. Minä olen -huomannut niin kamalia oireita itsessäni toisaanne päin. - --- Mitä oireita? - --- Minä olisin tässä eilen voinut varastaa Erik herran kukkaron, -mutta annoinkin hänelle sen takaisin. Jos minä en enää varastakaan, -niin mitä minä sitten olen. Minä menen nyt talon kissan pakinoille. -Sillä on vielä vanhat tapansa, ja minä avaan sille aina salaa oven -maitokamariin. Minä en tässä talossa tule enää toimeen muitten kuin -elukoitten kanssa. - -Brita nauroi, ja haavurikin nauroi mennessään pihamaan toiselle -puolelle huudellen kissaa luokseen. - -Kun Brita meni tupaan, seisoi Arvid keskellä permantoa ja heilutti -suurta sodassa käyttämäänsä miekkaa. - --- Mitä sinä nyt teet? kysyi Brita. Ethän sinä vain aikone tehdä -kenellekään pahaa? - --- Minun täytyi saada koettaa miekkaani, vieläkö se kädessä kestää ja -vieläkö minä osaan sitä heiluttaa. - --- Mistä se ajatus nyt yhtäkkiä sinuun on tullut? - --- Minä olen mielestäni viime aikoina tullut sinun seurassasi kuten -miedommaksi. Ja jollei minulla enää ole uljuutta, niin mitä minulle -sitten jää? - --- Sinä et siis olekaan aivan tyytyväinen siihen kaikkeen, mitä minä -olen sinulta vaatinut? kysyi Brita. - --- Ethän sinä ole minulta ottanut pois uljuutta, et suinkaan. Enhän -minä valita. Minä vain tunsin itsessäsi sellaista voimaa, jonka täytyi -päästä jotenkin ulos. Siksi minä miekan otin käteeni. Katsohan, minä -olen nyt niin toisenlainen kuin vielä aivan äskettäin, ja siksi se -toisinaan tuntuu niin kummalliselta. Minun täytyy kuten koetella, -olenko minä hereillä vai nukunko. - --- Kyllä sinä olet hereillä, vaikka et vielä aivan kokonaan, sanoi -Brita. - --- Mitä sinä sillä tarkoitat, etten minä ole vielä aivan kokonaan? - --- Kyllähän sitten näät, kun se aika tulee. Ja kun sinä heräät, niin -sinä heräätkin suureen juhlaan, sen minä takaan. - --- Ollaan sitten kilttejä ja odotetaan, kunnes ovi avataan joulutupaan. - -Arvid seisoi keskellä permantoa ja oikoi nuorekkaana käsivarsiaan. - --- Onkohan muilla ihmisillä näin hauskaa kuin meillä? Minulle on -jokainen päivä ollut kuin juhlien juhlaa. Minä olen elänyt yhdessä -päivässä niin paljon, että muulloin en vuodessa, vaikka olenkin ennen -tapellut ja riuhtonut kuin sodassa ainakin. - -Brita katsoi säihkyvin silmin mieheensä. - --- Minä näin viime yönä niin kauniin unen, sanoi Arvid. Äitivainajani -tuli minun luokseni ja sanoi minulle: Tulehan, poikani, niin näytän -sinulle jotain! Hän vei minut sitten monen oven kautta saliin, jossa -oli se turkulainen tyttö. Minä en valehtele, minä näin ihan juuri -sellaisen unen. Toteutuukohan se jo pian? Mitä sinä arvelet, sinä, joka -minua häntä varten olet koettanut kurittaa? - --- Unet puhuvat usein totta, sen minä tiedän, vastasi Brita. - --- Tiedätkö, minun on usein niin palava ikävä tuota tyttöä. Minä en -saa häntä mielestäni pois. Monasti minä yöllä herään siihen, että olen -suudellut pielusta. Niin, niin, sinä naurat sille, mutta niin se on. -Katsohan, minulla on terve ruumis ja se tahtoisi sulkea tuon toisen -omakseen. Mutta ei puhuta hänestä. Semmoiseksihan minä olen tullut, -että kun oikein vauhtiin pääsen, niin en voi enää tauota, vaan puhun -koko ajan vain hänestä. Sinusta minä tahdon puhua. Minä tulin tänään -ajatelleeksi, kuinka minä olen näinä viimeisinä aikoina alkanut matkia -sinua kaikessa, ajatuksissakin. Minä olen monasti painanut mieleeni -sinun lauseitasi, ja sitten ne ovat tulleet oikeina hetkinä kuten minun -lauseinani esiin. Kun minä olin eilen kirkolla, niin hyvin huomasin -kirkkoherran naamasta, että hän ihmetteli sitä muutosta, joka minussa -oli tapahtunut. Minä osasin hänen kanssaan puhua oikeista asioista -eikä vain sodasta ja muusta sellaisesta, kuten uusista hevosista tai -keväällisistä vasikoista. Hän sanoi minulle lähtiessäni: Teille on -jumala antanut oivan vaimon. Kiittäkää häntä joka päivä siitä. Minä en -sanonut hänelle mitään, mutta kyllä minua nauratti, kun hän saattoi -luulla sinua minun vaimokseni. Hän on siinä suhteessa aivan yhtä hassu -kuin kaikki muutkin. - --- Kyllä meidän kohta täytyy jo tehdä loppu tästä ilveilystä, sanoi -Brita, sillä muuten nuo kaksi vanhaa herraa tulevat liian tunkeileviksi. - --- Eiköhän sinunkin jo tee mielesi pukeutua taas miehen pukuun. Minä -olen sinuun jo niin tottunut tuossa asussa, että melkein uskon sinun -aina pitäneen hameita kinttujesi ympärillä. Mutta mies on sentään aina -mies! - --- Elä sano niin. Mies on sitä, miksi nainen hänet lopulta tekee. - -Samassa ilmestyi vanha Leena ovelle ja sanoi: - --- Sauna olisi nyt niinkuin valmiina. Jos herra ja rouva tahtoo kylpeä -ennenkuin väki sinne menee, niin olisi nyt aika sopivin. - --- Kyllä me tulemme, vastasi Arvid. - --- Sinä saat mennä sinne yksinäsi, sanoi Brita Leenan mentyä. - --- Miksi et sinä tule? kysyi Arvid. Sinä et ole käynyt saunassa sen -jälkeen, kun täällä ensi kertaa kylvöit, ja siitähän on jo niin pitkä -aika, että luulisi sinunkin ruumiisi löylyn suloutta tarvitsevan. - --- Jos minä sinne tulen, niin silloinhan kaikki huomaavat, että minä en -olekaan nainen. - --- Jaa-a, se on totta, sanoi Arvid. Mutta helpostihan se estetään. Minä -ajan saunottajan pois. Ja sitten me menemme kahden saunaan. - --- En minä kuitenkaan tule. - --- Et tule? Mutta luulisihan sinun ruumistasi jo syyhyttävänkin, kun et -ole ollut niin pitkään aikaan itseäsi pesemässä. Ethän sinä ole ollut -edes uimassakaan. - --- Minua alkaa pyörryttää vedessä. - --- Nyt sinä puhut joutavia? Saunaan nyt! Me molemmat tarvitsemme sen -varsin hyvin. - --- Anna minun mennä sinne ensiksi, sanoi Brita. - --- Sen saat varsin hyvin minun puolestani tehdä. Mene vain, sanoi -Arvid. Ota vanha Vappu saunottamaan. Se on niin vähänäköinen, ettei se -mitään huomaa, ja lieneekö tuo koskaan huomannut erotusta miehen ja -naisen välillä. - --- Sinä jäät tänne siksi, kunnes minä olen saunasta palannut? sanoi -Brita. - --- Minnekäs minä muuallekaan menisin, vastasi Arvid. Tiedäthän, että -minun on aina sinun seuraasi ikävä. Ja tänä iltana sinä taas istut -minun kanssani pitkään yöhön, eikö niin, ja kerrot minulle kaikenlaista -sellaista, josta minä en ole ennen tietänytkään. - --- Kerron, kerron, kun vain täällä kauniisti odotat? - --- Jollet usko minun kauniisti odottavan, niin sido minut jalasta -pöydän jalkaan kiinni, niin voit olla varma siitä, että pysyn täällä. - - - - -XVIII - - -Sauna oli Päijänteen rannalla, noin parin kivenheiton päässä -kartanosta. Tie johti ensin suoraan järven rantaan ja kääntyi sitten -kulkemaan rantaa pitkin saunalle. - -Kun Brita tuli saunaan, lähetti hän Vapun pois sanoen, että kyllä hän -itse heittää löylyä ja että tulee omin neuvoin toimeen. Saunottaja -vastusteli ja tahtoi kaikin mokomin jäädä, mutta Brita käski häntä -menemään karjatarhaan lypsämään, kun juuri oli lypsyaika ja niin moni -piika oli pellolla elon leikkuussa. - -Brita tahtoi olla yksinään. Hän heitti vaatteet yltään ja seisoi -hetkisen siinä alastomana. Hän raotti hiukan ovea, jotta kapea -valonsäde tuli muuten pimeään saunaan ja valaisi hänen nuoren alastoman -ruumiinsa. Hän katseli ruumistaan ja hymyili omituisesti, punastui ja -peitti kasvonsa ikäänkuin hän olisi hävennyt omia ajatuksiaan. Sitten -hän sulki oven, heitti korvolla vettä kiukaalle ja nousi lauteille. - -Kylvöttyään hän laskeutui alas ja alkoi huolellisesti pestä ja sitten -huuhtoa ruumistaan. - -Kun saunassa oli kovin kuuma, avasi hän oven. Katsomalla siitä hän -saattoi nähdä suurimman osan saunalle johtavaa polkua ja siten olla -varustautunut kaikkia odottamattomia yllätyksiä vastaan. Siinä -huuhtoessaan ruumistaan hän otti kousalla vettä, pesi rintansa ja -heitti sitten lopun vedestä lauteitten alle. Ja kun hän sen teki, niin -ei hän voinut olla naurahtamatta tälle vanhalle taialle, joka muka -takasi sen, että sen tekijä saa pojan. - -Arvidille kävi aika pitkäksi tuvassa istuessaan. Hän nousi paikoiltaan -ja käveli tuvassa edes ja takaisin. Hän oli luvannut jäädä sinne ja -hän tahtoi pitääkin lupauksensa, vaikka se hänen mielestään oli niin -joutava. - -Talon renki tuli kutsumaan hänet talliin katsomaan hevosta, jonka jalka -oli loukkaantunut. - -Arvid meni. Kun hän tallista läksi, meni hän seisomaan karjapihan aidan -viereen ja katseli miten piiat elokuun illan hämärässä lypsivät lehmiä. -Kaikki tämä tuntui hänestä niin ihmeen kotoiselta ja rakkaalta. - -Hän puhutteli nauraen piikoja. Silloin hän näki vanhan Vapun tulevan -karjapihaan. - --- Miksei Vappu ole saunottamassa rouvaa? kysyi hän. - --- Olinhan minä siellä, mutta hän lähetti minut lypsämään, vastasi -Vappu. Kyllähän minä tahdoin jäädä, mutta lähteä piti. - --- Eihän se sovi, että hän siellä on yksinään, ajatteli Arvid. Ja -samapa tuo nyt on, kun ei siellä ole ketään naisia häntä häiritsemässä, -niin voin minäkin mennä sinne yksintein, jotta väen ei tarvitse odottaa -turhaan. - -Vallaton mieliala heräsi Arvidissa, halu poikamaisiin kujeisiin. Hän -tahtoi säikyttää kylpijän. Hän näki jo kaukaa, että saunan ovi oli -auki, ja sen vuoksi hän teki pitkän kaarroksen ja juoksi pellon poikki -saunaa kohden. Kun hän oli tullut aivan saunan nurkan taakse, niin hän -kumartui kurkistamaan. - -Hän kuuli kylpijän hiljaa hyräilevän. Arvid hiipi saunan oven taakse ja -kurkisti auki olevan oven ja seinän välisestä raosta. - -Kuten jähmettyneenä hän jäi seisomaan paikoilleen. Se, joka oli -saunassa, oli hänen entinen Adolfinsa, tuo entinen reipas poika, mutta -se ei ollutkaan sittenkään sama. Hän oli nainen. Kalpeana, veren -syöksyessä sydämeen, Arvid seisoi siinä ja katseli. Hän ei uskaltanut -liikahtaa paikaltaan. Tuo olento, joka oli ollut hänen luonaan, olikin -siis nainen! - -Kun Brita alkoi pukeutua, niin pelkäsi Arvid tämän näkevän hänet, ja -hän hiipi ensin hiljaa ovelta ja juoksi sitten yli pellon, kunnes tuli -riihen luo, jossa hän vaipui hengästyneenä riihen portaalle istumaan. -Hetkisen huohotettuaan hän ponnahti ylös ja sanoi: - --- Kyllä minä olen oikea lammas, kun läksin pakoon. Milloin minä ennen -olen naista paennut? Olisin jäänyt ja astunut esiin. - -Mutta sitten hän alkoi äkkiä epäröidä. Kuka oli tuo nainen? Kuka hän -oli? - --- Minkätähden tuo ihminen, tuo nainen, on ollut täällä ja mistä hän on -tullut? Mikä syy hänellä oli tulla valepuvussa minun luokseni? Kuka hän -on? Ei hän ole mikään tavallinen seikkailija, sen huomaa kaikesta. Yksi -ainoa nainen olisi tänne voinut tulla, ja se on minun vaimoni. Jos se -onkin hän? Mutta hänhän päästi minut vapaaksi avioliittolupauksestani. -Hän se siis ei voi olla. Mutta kuka hän sitten on? Kuka, kuka? - -Äkkiä Arvid sävähti kalpeaksi ja sitten aivan tulipunaiseksi. - --- Kyllä minä olen sellainen hölmö, ettei taida toista olla koko -Sysmässä. Nythän minä huomaan kaiken. Minä jo alussa ihmettelin sitä -yhdennäköisyyttä. Sehän on se minun tyttöni sieltä Turusta. Hän -se on! Hän on tullut tänne. Hän on tahtonut nähdä, millainen minä -oikeastaan olen. Sen vuoksihan hän on pukeutunut mieheksi, jotta minä -en osaisi mitään epäillä. Tässä minä nyt seison aivan kuin taivas olisi -romahtanut maahan ja paraillaan koottaisiin särkyneitä huonekaluja. -Minä menen ja suljen hänet syliini, kylläpä hän silloin tuntee, mitä -miehen syleily on. - -Mutta hän ei lähtenytkään, sillä samassa alkoivat uudet ajatukset -hänessä herätä. - --- Hänhän on minua tahtonut kasvattaa tuota toista varten, tai -oikeammin sanoen itseään varten. Jos minä nyt menen ja sanon hänelle, -että minä olen päässyt selville siitä, kuka hän on, niin saattaa hän -mennä pois minun luotani, kun minä en olekaan vielä kyllin höylätty -häntä varten. Ja hän ei saa mennä pois, hän ei saa. Hyvä jumala, minä -en ole sinua onnessani montaakaan kertaa muistanut, mutta nyt minä -rukoilen: elä päästä häntä pois. - -Ja Arvid laski kuin pieni poika kätensä ristiin. - --- Mutta on se minun tyttöni yhtä kaikki sentään sellainen tyttö, että -ei maarin toisilla olekaan, sanoi hän. Kuinka hän minua on nenästä -vetänyt, ollut muka mies, vaikka onkin ollut naisen hameet kintuissa. -Ja minä sitten! Kyllä minä olen ollut sellainen pässinpää, että en -olisi uskonut itsekään itsestäni sellaista, vaikka minä en juuri -paljon itseni päälle rakennakaan. Mutta annahan olla, mikä peli tästä -nyt nousee. Sinä aiot tietysti yhä uskotella minulle, että olet mies. -Uskottele vaan ja ollaan uskovinaan. Helppoahan se on, kun paremmin -tietää. Ja sittenhän sitä nähdään, kuka on se, joka lopulta makeimmin -nauraa. Kyllä tästä nyt sellainen ilo tuli, että ei taivaassa liene sen -parempaa. Eikö se äiti viime yönä tullut minulle puhumaan kaikenlaista. -Siinä se nyt on. Kyllä minä nyt sen tytön rutistaisin käsissäni, jos -hän tässä olisi. Jotain minun nyt täytyy saada käsiini, muuten ei tässä -hyvä peri. - -Arvid katseli ympärilleen ja näki riihen vieressä pinon paksuja -halkoja, jotka olivat sinne tuodut riihen lämmittämistä varten. - --- Olisipa tuossa nyt kirves, niin minä pilkkoisin neniin pieniksi, -että olisivat hienoja kuin pesän virit. - -Hän löysi riihen oven luota kirveen ja alkoi iskeä vimmatusti paksuihin -halkoihin, niin että lastut lensivät korkealle. Hikisenä taukosi hän -hetkiseksi työstään. - --- Kyllä minä olin laskenut, kun hänet ensi kertaa näin, että kaunis -sillä on ruumis, mutta että se olisi niin kaunis, sitä minä en olisi -sentään uskonut. Hänen kaulansa oli niin pehmeä ja kuitenkin voimakas. -Kyllä siitä näki heti, että se ihminen on tottunut kantamaan päätään -pystyssä. Ja käsivarret sillä olivat kauniit. Niissä ei ollut, kuten -naisilla yleensä on, vain paljasta pehmoista lihaa, vaan olivat ne -jäntevät. Ei hän suotta osaa miekkailla niin hyvin. Ja kun minä -ajattelen, että hän noilla samoilla käsivarsillaan heitti minut sinä -ensimäisenä iltana permannolle. Ei sitä sellaista kunniaa sentään -kaikille tapahdukaan. Ja kun minä ajattelen vielä... - -Hän alkoi kiivaasti taas hakata halkoja, ja kauan kesti, ennenkuin -hän antoi kirveensä levätä. Kun hän taukosi työstään, niin olikin -koko ympäristö täynnä lastukasta, ja monta halkoa oli jo pilkottu -aivan pieniksi tikuiksi. Näitä Arvid kirveellään naputteli vieläkin -pienemmiksi alettuaan taas puhella itsekseen. - --- Tiesiköhän jumala aivan tarkoin, kuinka kaunista hän loi, kun hän -loi naisen ruumiin? Ei maailmassa ole mitään niin kaunista kuin se. -Minä luulin ennen, että oikein kaunis ja solakka hevonen oli sitä -kauneinta maan päällä. Mutta kyllä minä nyt tiedän, ettei se niin ole. - -Hän pani kätensä ristiin kirveen varren ympärille ja sanoi: - --- Ja että minun poikani kerran saa alottaa elämänsä tuossa kauniissa -ruumiissa! Että se hänelle on sallittu! Minun tulee tässä melkein kade -omaa poikaani. Kyllä sillä äidillä mahtaa siellä taivaassa olla tänään -hauskaa. Mitä hän niistä taivaallisista riemuista välittää. Kyllä minä -tiedän, että tänne hän kuitenkin usein silmänsä kääntää. - -Arvid iski kirveensä paksuun halkoon, mutta ei jatkanutkaan työtä. - --- Kuinka paljon hän sentään mahtaakaan minua rakastaa, kun hän on -saattanut sillä tavoin tulla minun luokseni ja koettanut minusta tehdä -ihmistä. Onhan sitä ollut hänellä siinä sellainen työ, että huonompi -olisi jo kesken väsynyt, mutta hän ei, ei hän. Niin, no, hänhän onkin -niin kokonaan toisenlainen kuin kaikki muut naiset. Ja kyllä minä nyt -koetan, minä koetan niin, että oikein jäljet näkyvät. Olisinkohan minä -koskaan oikein ymmärtänytkään, mitä hän on, jos hän siellä Turussa -olisi heti minuun suostunut? Vasta nyt minä huomaan, mitä hän on, ja -sellainen nainen onkin jotain, jota ei saa kullalla eikä millään. -Sellainen nainen on ansaittava! - -Hän iski taas muutaman iskun ja taukosi jälleen. - --- Ja kun minä muistan, miten hänestä pidin jo senkin vuoksi, että hän -oli sellainen terve, iloinen ja viisas poika. Kai se niin on, että -ihminen se ihmisenä sittenkin on korkeammalla kuin mies ja nainen. -Mutta hyvä se on, että sellainen ihminen sitten on samalla nainenkin, -koska minä nyt kerran satun olemaan mies. - --- Taivas varjele, mitä tämä tietää ja merkitsee? kuului ääni Arvidin -vierestä. - -Leena siinä seisoi silmät selällään ja katseli Arvidin työtä. - -Arvid kääntyi Leenaan päin ja nauroi. - --- Millä ihmeellisellä tavalla herra aikoo riihtä lämmittää, kun tuolla -tavoin kaikki halot pirstaa pieniksi tikuiksi? Ettei herralle vain ole -tullut mitään vammaa päähän? - -Arvid katsoi työhönsä ja nauroi sitten makeasti. - --- Kas, riihipuitahan ne olivatkin, sanoi hän. En minä huomannut -laisinkaan, että ne niitä olivat. - --- Mutta minne kummaan niitä tuollaisia tikkuja tarvitaan? sanoi Leena. - --- Rakkauden valkeata niillä viritetään, sanoi Arvid ja koppasi vanhan -Leenan syliinsä. - --- Ei herra saa, jos rouva sattuisi näkemään! huusi Leena ja ponnisteli -vastaan. - --- Nähköön, ei se ole ollenkaan vaarallista, sanoi Arvid. Suu tänne -nyt, siihen pannaan nyt muisku! - -Ja Arvid suuteli Leenaa ihan keskelle suuta. - -Kun Leena oli päässyt Arvidin käsistä vapaaksi, niin hän juoksi huutaen -taloa kohden. Mutta kun hän läheni pihamaan veräjää, niin hän hiljensi -käyntiään, vilkaisi taakseen, kuivasi suutaan ja nauroi. Ja kun hän -tuli pirttiin, jossa palvelijat juuri olivat illallisella, niin oli -hänen vanhoilla poskipäillään hohtava puna. - --- Kyllä se meidän herra on tänään niin kovasti lystikkäällä päällä, -mitä lieneekään hyvää hänelle tapahtunut, sanoi hän. Otti minutkin -vanhan ihmisen ihan väkisin syliinsä ja muiskutteli. - --- Siitä onkin varmaan pitkä aika, kun Leena sellaista on saanut -maistaa? sanoi haavuri. - -Kun Arvid palasi tupaan, niin oli Brita siellä jo häntä odottamassa. - --- Missä sinä olet ollut, kun sinua ei kuulunut saunaan? sanoi Brita. - -Arvidin silmissä oikein kipinöitsi, kun hän näki Britan edessään. Hänen -teki mielensä mennä tämän luokse ja tehdä tälle samoin kuin oli tehnyt -Leenalle. - --- Kyllä minä tiedän, mitä minun tekisi mieleni, ajatteli hän. Mutta -mieshän minä olen, kyllä minä jaksan itseni hillitä, koska sinäkin -jaksat. Eiköhän vain sinunkin huuliasi ole monasti syyhyttänyt, kun -minuun olet katsonut? - --- Missä sinä olet ollut? kysyi Brita uudelleen. - --- Minä olin hiukan tarkastamassa riihtä. Siellä minä aikani kuluksi -hakkasin halkoja. Jos tarvitset oikein pieniä puita, niin käy sieltä -hakemassa. - --- Sinä et jäänytkään siis tupaan, kuten lupasit? - --- En jäänyt. Minun täytyi mennä katsomaan hiukan omia asioitani, ja -hyvä olikin, kun menin pois. Annetaanko miehelle siitä kuinkakin suuri -rangaistus? - -Arvid seisoi Britan edessä hajasäärin ja nauroi. - --- Kuulehan, mies, sanoi Brita. Mikä sinua oikeastaan vaivaa? - --- Mikäs minua muu vaivaisi kuin iloinen luonto ja hyvä mieli. - --- Sinä olet aivan kuin täynnä pieniä paholaisia. - --- Ehkä olenkin. Niistähän minä olen peräisin ja minä olen tänään -ajatellut sitä suvun jatkamista. Eiköhän sitä tänä iltana puhuttaisi -taas noin laajemmalta siitä minun tulevasta vaimostani? Siitä -turkulaisesta! Minun tulee jo häntä ikäväkin. - --- Ei taivas häntä sinulle kuitenkaan anna ennenkuin olet hänet -ansainnut. - --- Ja mitä sitten vielä kysytään, ennenkuin se ansioluettelo tulee -täyteen? Voiko minun arvoisa rouvani ja emäntäni sen sanoa? - --- Kyllä minä sen voin sanoa. - --- Antaahan tulla koko luettelo yksintein. - --- Sinä olet tänään sellaisella velikultatuulella, ettei siitä -luettelosta tänä iltana ole mitään hyötyä. - --- Jätetään sitten tuonnemmaksi. Mutta kun minua tässä on näin -kouluutettu, niin tekisi mieleni saada hiukan tietoja siitä, kuinka -minä saan rouvaani kohdella. - --- Mitä sinä sillä tarkoitat? - --- Noin vain ylimalkaan. Saanko minä ottaa hänet polvelleni istumaan? - --- Saat kyllä. - --- Näytähän, millä tavoin se oikeastaan tapahtuu! - -Brita meni Arvidin luo, painoi hänet penkille istumaan ja istui sitten -hänen polvelleen. - --- Tällä tavoin se tapahtuu. - --- Eikö siinä ole muita sääntöjä? - --- Mitä sääntöjä? - --- Saanko minä suutakin antaa? - --- Saathan toki. Sehän juuri kuuluu asiaan. - --- Vaikkapa näin, sanoi Arvid ja painoi suudelman hänen suulleen. - -Brita hyppäsi nopeasti polvelta pois ja seisoi hiukan loitommalla. - --- Sinähän suutelet aivan yhtä hyvin kuin tyttökin, sanoi Arvid nauraen. - -Mutta hänen sanansa ja hymynsä kuolivat hänen huulillaan, kun hän -katsoi Britan kasvoihin. Niillä oli sellainen omituinen ilme, aivan -kuin ne olisivat olleet kirkastetut. - -Ja Arvid tunsi onnen niin suurena, että se tuntui tuskalta. Hän näki -kuinka tuo nuori nainen hänen edessään tahtoi ilmaista itsensä, mutta -taisteli sitä vastaan. Ja Arvid ymmärsi sen niin hyvin. Hän tiesi, -kuinka puutteellinen hän vielä oli saadakseen omistaa tuon naisen. -Hänessä heräsi aivan kuin kunnioitus tuota taistelua kohtaan. Hän nousi -paikaltaan ja meni ulos ovesta. - -Hän seisoi portailla ja hengitti syvään illan ilmaa ja katseli -kohden korkeutta, jossa tähdet alkoivat yön helmasta pujahtaa esiin. -Siinä seisoessaan hän tuli ajatelleeksi, kuinka paljon hän oli -lyhyessä ajassa muuttunut ja kuinka kaikki oli sen kautta vain ollut -mahdollista, että hän oli niin voimakkaasti tuntenut. - -Hän katsoi kohden korkeutta ja ensi kertaa hän eläissään tunsi jumalan -kuten ystävänä. - -Hän puhui aivan hiljaa, ja hänen raaka sotilasäänensä oli äkkiä saanut -sellaisen kauniin, puhtaan soinnun. - --- Minä kiitän sinua, jumalani, sanoi hän, sinua, joka olet minut -tehnyt juuri tällaiseksi. Sinä olet minuun istuttanut voimakkaan -tunteen, joka, kuten taivaan taikapuu nyt levittää juurensa koko -olemukseeni. Minä tiedän, mitä sinä olet antanut minulle sen kautta, -että olet vereeni asettanut tämän levottomuuden. Sehän on juuri se, -jonka kautta sinä tahtosi ja voimasi meissä ilmaiset. Sinä olet antanut -minulle sen suuren ilon, että minä tiedän voivani kohota ja nousta, -muodostuakseni sellaiseksi kuin sinä olet tahtonut minusta tehdä. -Katso, minä seison sinun edessäsi tänä hiljaisena hetkenä, kun kaikki -on ympärilläni vaiennut, tänä päivänä, kun maa on hedelmänsä kantanut -ja minä olen sen viljaa leikannut. Minä tunnen, että minustakin nyt -jotain kypsyy ja muodostuu. Ja minä siunaan siitä häntä, tuota, jonka -olet minun tielleni lähettänyt ja joka on niin lujasti uskonut siihen, -että minustakin voi tulla hänen arvoisensa. Minä en ole tarvinnut -elämässä mitään muuta kuin tuota yhtä, että joku minuun uskoo ja sen -kautta minulta vaatii. Kaiken sen, mistä sitten se suuri ja voimakas -on kohoava, sen sinä olet minun sieluuni valmiiksi kätkenyt. Minä -tunnen nyt, että minä olen herännyt, herännyt! Minä elän, elän ja -minä tunnen elämän arvon niin täydellisesti. Ja siksihän sinä kai sen -meille antanut olet, tuon suuren rikkauden, joka on elämä, jotta me sen -myöskin rikkaasti eläisimme. - -Kun Arvid palasi tupaan, niin oli Brita jo mennyt levolle tuvan -toiselle puolelle, jossa hän tavallisesti nukkui. - -Arvid heittäytyi vuoteelleen ja lepäsi kauan siinä, tuijottaen pimeään -ja kuiskaten hiljaa, aivan hiljaa: minä rakastan sinua, minä rakastan -sinua! - - - - -XIX - - -Kun Arvid seuraavana aamuna unestaan havahtui ja katsoi huoneen -toiselle puolelle, niin oli Britan vuode tyhjä. Hän oli tapansa mukaan -mennyt askareihinsa. Oven hän oli jättänyt auki, ja sieltä tulvi sisään -raikas aamuilma. - -Arvid lojui vuoteellaan ja muisteli kaikkea sitä, mitä hänelle -edellisenä iltana oli tapahtunut. Ja hänen mielensä oli kepeä, ja -hän tunsi sellaisen voimallisen tunteen itsessään, että hänen täytyi -tarttua vuoteen laitoihin, jotta ei huutaisi ilosta. - -Silloin hän äkkiä tunsi jotain pehmeätä kätensä alla. Hän käänsi -päätään. Hänen vieressään oli suuri kukkakimppu. - -Ikäänkuin peläten kukkien murtuvan hän otti ne suuriin sotilaskäsiinsä. -Hän arvasi, että Brita nuo niittykukat oli poiminut hänelle, ennenkuin -oli lähtenyt askareilleen. - -Ja ujona katseli Arvid kädessään olevia kukkia. - --- Mitkähän noidenkin kaikkien kukkien nimet ovat? ajatteli hän. Tuon -minä tunnen. Se on pyörtänöpöllö. Se ei ole suinkaan mikään kaunis -kukka, mutta väkevä tuoksu sillä on. Sellainenhan minäkin olen, kaunis -minä en ole, mutta voimaa minussa kyllä on niin paljon, että luulisi -sen jo päälläkinpäin näkyvän. - -Arvid kurkisti avoimesta ovesta nousematta vuoteelta, taivutti -ruumistaan, jotta laveammalle näkisi, mutta ovesta ei näkynyt muuta -kuin palanen pihamaata ja sen takana aitta ja aitan nurkan takaa näkyi -kuhilaille kohonnut ruispelto. - --- Missähän hän nyt kulkee? Tuntuu se sentään yhtäkaikki kummalliselta, -kun hänetkin taas näkee. Veressäni oikein hyppelee ja sätkähtelee. - -Kartanolla ei näkynyt muuta kuin talon kukko, joka siellä kävellä -tepsutteli ja etsi ruokaa. Silloin äkkiä kaikui jostain etäältä Britan -ääni hänen huudellessaan piikoja. - -Arvid kopsahti vuoteella ryntäilleen ja kuulosteli. Hän hymyili ja -kuunteli aivan kuin nuo muutamat sanat, jotka pihalta kuuluivat, -olisivat olleet taivaallista laulua. - --- Miksei, miksei jo se onnen päivä ole koittanut, jolloin sinut saan -pitää kokonaan omanani? Silloin sinä tulet voimana, joka hyväilee, -uskona, joka nostaa riemuitsevia ajatuksia. Silloin minä haluaisin -juosta kädet suorina sinua vastaan, sulkea sinut lujasti syliini ja -tuntea, kuinka sinussa joka paikka tykkii, joka suonessa elämä ihanasti -ouruu. - -Arvid nousi istualleen vuoteensa laidalle ja katseli silmät kirkkaina -elokuun mehevään luontoon. - --- Mitähän sinä siellä toimielet ja puuhailet, minne askeleesi -kulkevat? Tuntuu niin leppoiselta ja hyvältä, niinkuin ei sinullakaan -tänä pyhäisenä aamunhetkenä olisi mitään erikoisempaa hommattavaa, vaan -että aatos askaroi tyynesti ja mielesi tuntuu oudostuttavan kepeältä. - -Arvid otti ylleen vaatteet ja meni tuvasta ulos. Siinä hän seisoi -tuvan portailla, ja kun Brita rainta kädessään lähestyi häntä, niin ei -hän edes mennyt häntä vastaan. Hän tahtoi niin kauan kuin mahdollista -katsella tuota kaunista käyntiä. Ja kun Brita sitten tuli hänen -eteensä, niin ei Arvid edes kuullut, mitä hän sanoi. Hän vain hymyili -ja kirkkaasti katsoi häneen. Samalla hän puristi kätensä nyrkkiin, -sillä hänellä oli sellainen vallaton halu tarttua tuohon ihmiseen ja -nostaa hänet käsillään korkealle. - -Mutta Britan kasvoilta katosi hymy ja rohkeus laukesi. - --- Nyt hän joko aavistaa tai tietää, että minä olen nainen, ajatteli -hän. Hän ei vielä koskaan ole tuolla tavoin minuun katsonut, ei noin -voitonvarmasti. - -Hän laski rainnan pois kädestään ja sanaakaan enää sanomatta meni -kiireesti pois. - -Hän käveli muutaman askeleen, mutta sitten, jota kauemmaksi hän tuli, -sitä kiivaammin hän astui ja lopulta hän juoksi. Hän pakeni hevoshakaan -ja piiloutui aivan kyyrylleen maahan. Hänen sydämensä sykki kiivaasti, -kun hän kuuli, miten Arvid hetkisen kuluttua seurasi häntä. Hän -tirkisteli oksien lomitse ja näki Arvidin seisahtuvan ja katselevan -ympärilleen. Lopulta, kun hän ei ketään nähnyt, tuli hän hevoshaan -aidan viereen ja seisoi siinä hetkisen, sitten kääntyi ja hiljaa -viheltäen meni taloon. - -Brita ei uskaltanut liikahtaakaan paikaltaan, hän istui siinä kauan. -Lepikkö risahteli, kun hevoset siellä kulkivat. Tuolla tuli jo hänen -Ruskonsakin, hänen hyvä ystävänsä, jonka luona hän ei moneen päivään -ollut käynyt. - -Rusko näki kyyryllään olevan naisen, seisahtui ja katsoi, pureskellen -hiljaa suussaan olevaa ruohotukkoa, hirnahti sitten ja tuli Britan luo, -joka kietoi kätensä lujasti hevosen kaulaan. - --- Nyt, Rusko, ovat asiat täällä aivan hullusti. Hän rakastaa nyt -minua, minä huomaan sen kaikesta. Hän on astuessaan eteeni niin -voimallinen ja kaunis, kuin olisi hän saanut kuningaskunnan lahjaksi. -Minä tahdoin häntä kasvattaa ja muodostaa hänet sellaiseksi kuin -toivon, mutta nyt huomaan, että hän se minua vallitsee ja että nyt minä -teen kaiken niin kuin hän tahtoo. Sinä hyväilet minua päälläsi. Niin, -niin, kyllä minä ymmärrän, mitä sinä tarkoitat. Tiedänhän minä, että -sinä aina niin iloisesti hirnut, kun hänen oriinsa on lähettyvillä. Voi -kuitenkin meitä kahta hassua luomakunnan jäsentä! Mutta odotahan, vielä -minä en mene hänelle, en vielä. Vielä on minulla yksi keino, jolla -häntä voin vallita. - -Kepein mielin juoksi Brita aittaan, ja kun hän sieltä palasi, niin oli -hän koko talon väen ihmeeksi ja kummaksi miehen puvussa. - -Haavuri kun hänet näki sellaisena, löi kätensä hämmästyneenä yhteen ja -huusi: - --- Joko se kana nyt taas on kukon höyhenissä! Brita juoksi hakaan ja -tuli sieltä Ruskonsa selässä ja ratsasti talon eteen. - --- Hoi, Arvid, huusi hän. Ota hevonen, niin ratsastetaan tuonne -pellolle leikkuuta katsomaan. - -Arvid huusi tuvasta: - --- Millä ihmeen keinolla sinä aiot ratsastaa? Mutta hän vaikeni aivan -hölmistyneenä nähdessään Britan pojan puvussa. - --- Elä siinä seiso silmät päässä kuin siian renkaat. Ota hevonen ja -tule jälestä. - -Hän ajoi edellä ja Arvid katseli talon portailta, miten hän kauniisti -ratsasti. - --- Hän istuu hevosen selässä niin kauniisti, ettei moni mieskään siten -istu. Kyllä minä sen sellaisen asian ymmärrän paremmin kuin moni muu, -sillä sehän on ollut minun varsinaisena ammattinani tähän asti. Nyt -hevonen pelästyi jotain. Kas, se nousee pystyyn. Nyt hän putoo, ja -siinä on paha kiviröykkiö aivan lähellä! Ei! Kylläpä hän osasi hevosen -saada nopeasti talttumaan. Se oli temppu, jota en tunne. Täytyypä mennä -kysymään, miten se oikeastaan tapahtuu. Kylläpä tämä on hullunkurista. -Minä kyselen vaimoltani ratsastustemppuja aivan samoin kuin jos hän -tulisi minulta kysymään, miten kangasta luodaan. Erotus on vain siinä, -että hän osaa tuon asian minulle selittää, mutta minä en tuota toista -hänelle. Kun minä vaan sen tietäisin, miksi tuo nainen ei tahdo itseään -minulle ilmaista, vaikka hän kuitenkin minusta niin paljon pitää? -Mikähän kumma paikka se minussa on, joka häntä ei vielä miellytä? Ei -hän suinkaan voi toivoa enää tämän suurempaa voimaa. Oikein minua -naurattaa, kun ajattelen, kuinka kireässä hänen henkensä olisi, jos -minä tälläkin hetkellä uskaltaisin hänet ottaa syliini. Niin se kävisi, -että luut rutisisivat. Kyllä vika on minun hengessäni. Mutta en kai -minä enää paljonkaan paremmaksi tästä tule, mitä nyt jo olen. Rajansa -silläkin on, millaiseksi ihminen voi muuttua. Mutta mitä minä tässä -itsekseni höpisen? Minä menen hänen luokseen, sillä minun on hyvä olla, -vaikka en sanoisi sanaakaan, kun vain saan olla hänen vieressään. - -Arvid juoksi ottamaan hevosen itselleen ja ajoi Britan luo sellaista -vauhtia, että hevonen oli yhtenä viivana. - --- Mikä hullutus sinun hahmoosi taas on tullut, huusi hän perille -päästyään, kun olet muuttanut muotoa? - --- Minä tahdon taas olla näissä pukimissa, sanoi Brita, minä tunnen -itseni niissä kotiutuneemmaksi. - --- No, per... - --- Sinähän olet luvannut, että et kiroile enää. - --- Minä lupasin sen sinun hameittesi kunniaksi, mutta nythän me olemme -miehiä, ja silloin pikkuinen kiroilu maistuu niin makealta. Minä olen -tällä hetkellä niin iloinen, että eihän elämä miltään tuntuisikaan, -ellei saisi hiukan kiroilla. Koetahan sinäkin, niin näet, että se tekee -kaiken monin verroin mukavammaksi. Kiroillaanhan kerran yhdessä oikein -voimien takaa. - -Brita purskahti nauruun. - --- Sinun kanssasi ei osaa kohta enää ainoatakaan järkevää sanaa puhua. - --- Minä olen sellaisella tuulella tänään, että tekisi mieleni hypätä -maahan ja mukkelehtia tuossa nurmella niin, että mies yhtenä keränä -menisi eteenpäin. Koetetaanko? - --- En minä sellaiseen leikkiin rupea. - --- Onko sitten sekin sinun mielestäsi sopimatonta? - --- Eihän toki. Mutta minä en ole sellaisella tuulella tänään. - --- Mutta minä olen. Ja minä teenkin vielä tänään jotain sellaista, että -ihmiset ihmettelevät. Eihän tämä pääkoppani pysy oikein kunnossa, vaan -siellä lainehtii ja loiskii niin, että luulisi sen metakan kuuluvan -ulkopuolellekin. Tulehan tänne hiukan lähemmäksi ja paina pääsi minun -pääni viereen niin kuulet jotain. - --- Mitä sinä nyt hulluttelet? sanoi Brita. - --- Paina nyt, kun minä käsken. Ole nyt kerran oikein minun mielikseni. - -Brita ajoi hevosensa aivan Arvidin hevosen viereen ja laski päänsä -hänen päänsä viereen. - --- Kuuluuko mitään? sanoi Arvid. - --- Ei kuulu. - --- Eiköhän nyt jo kuulu, sanoi Arvid ja suuteli äkkiä Britaa. - -Brita kannusti hevostaan ja erkani Arvidista. - --- Sinä olet hullu, sanoi hän poskien punoittaessa. Mitä ihmiset siitä -sanovat, kun näkevät meidän suutelevan keskellä maantietä? - --- Kyllä minä tiedän, mitä ne sanovat: "Kylläpä se on rakas pariskunta. -Kyllä niitten kautta siunaus kohta ilmestyy taloon." - --- Elä puhu joutavia. - --- En minä puhu, vaan he. Hehän kaikki uskovat, että sinä olet minun -vaimoni. Olethan sinä se, kuten itse olet tahtonut, vaikka sinulla -onkin tällä hetkellä miehen vaatteet ylläsi. - -Arvid kannusti hevostaan ja antoi sen tehdä sellaisia pelottavan -uhkarohkeita hyppyjä tiellä, että Brita huusi: - --- Jätä se eläin parka rauhaan! - --- Kyllä hevonenkin silloin joutaa iloitsemaan, kun hänen herransa sen -tekee. - --- Mene sitten iloitsemaan tuonne kartanolle, sillä siellä on sinun -tovereitasi. - -Arvid kääntyi katsomaan ja näki pihamaalla Erikin ja Akselin. Hän -oikein kimmahti, kiskaisi suitsista ja painoi samalla kannukset hevosen -kylkiin niin, että eläin nousi takajaloilleen pystyyn. Mutta samassa -Arvid jo oli hellittänyt suitsista, ja nyt kiisi hevonen tulista -vauhtia eteenpäin taloa kohden, ja Arvid painautui hevosen kaulaa -vasten ja karjaisi niin, että koko lavea seutu kaikui. - -Brita läksi heti jälestä kiitämään, sillä hän huomasi kaikesta, että -nyt oli paha tulossa. - --- Pois pihamaaltani ja talon nurkista, ja tehkää se kintut sojossa! - --- Hyvää päivää, Arvid! sanoi Erik. - --- Ei tässä ole mitään hyvää päivää, tässä on hyvästi! huusi Arvid. - --- Hyvästi sitten sinulle, me tulimmekin rouvan luo, sanoi Aksel. - --- Silloin saatte mennä sitäkin kiireemmin pois talosta! - --- Minä en ymmärrä tätä puhetta muuksi kuin leikiksi, sanoi Erik. - --- Tästä on kaikki leikki kaukana! huusi Arvid Ettekö te kuule, mitä -minä sanon? Tämä talo ei ole mikään teidän pesäpaikkanne. - -Arvid hyppäsi hevosen selästä ja karkasi käsiksi Erikiin, joka pian -lensi maahan kuin kinnas. - --- Mutta, Arvid, mitä sinä aiot, mitä sinä teet? huusi Brita, joka -samassa ennätti pihalle. - -Arvid katsahti häneen ja hillitsi hetkiseksi kiukkuaan. Erik -kömpi maasta ylös, ja hän sekä Aksel katselivat hölmöinä nuorta, -miehenpukuista Britaa. - --- Mutta sehän on talon rouva, tuo komea poika, huusi Aksel. Suojatkaa -meitä tuota vimmattua miestä vastaan! - --- Olkaa huoleti, ei hän teille mitään pahaa tee, vakuutti Brita. - --- Ei pidä puhua sellaisista asioista, joista ei tiedä mitään, huusi -Arvid. Jolleivät nämät miehet kuljettele vanhoja luuskakoipiaan omille -pihamailleen, niin minä kuljetutan heidät täältä pois lautojen välissä. - --- Mutta hyvä mies, sanoi Erik. Mitä pahaa me sitten olemme tehneet? -Mehän tulemme tänne sinun omalla luvallasi. - --- Se lupa on nyt loppunut, huusi Arvid ja pui nyrkkiään molemmille -herroille. - --- Mies pysyy sanassaan, vaikka hän olisi sysmäläinenkin! kiljaisi Erik. - --- Minä pysyn aina sanassani, sanoi Arvid. Kun minä annoin luvan teille -voittaa hänen suosionsa, niin minä... - -Hän katsahti Britaan ja oli vaiti. Eihän hän voinut mennä noille -kaikille ilmoittamaan sitä, mitä hän tiesi. Kaiveli häntä yhtäkaikki -se, ettei saanut puhua aivan niin kuin olisi tahtonut, silloin hän -olisi saanut asian selväksi aivan käden käänteessä. - --- Sinä olet vaiti, sanoi Erik, joka iloitsi nähdessään Arvidin -seisovan tuppisuuna. Meillä on lupa koettaa voittaa rouvan suosio -keinoilla millä tahansa, ja me sen teemmekin. Kuinka me jättäisimme -sellaisen hennon kukkasen tuollaisen kamalan raa'an miehen haltuun. -Hienoutta nainen kaipaa, todellista hienoutta, huomaavaisuutta ja... -Nyt hän vaikeni, sillä Arvid alkoi puhetulvan, jota toiset suu auki -kuuntelivat. - --- Mikä ämmä sinä luulet minun olevan? Osaan minäkin rakastaa ja minä -luulen, että se onkin toista kuin teidän ikäloppujen, jotka ette -taida enää saada voitakaan sulamaan suussanne. Tehän olette vanhoja -sammakoita, jotka täällä käytte kurnuttamassa. Minä tahtoisin repiä -teidän jäsenenne irti ruumiistanne, niin totta kuin tässä olen. Ja -sanonko teille jotain? Te luulette, että tuo tuossa, joka miehen -puvussa on, että hän on minun vaimoni ja että minulla olisi siis lupa -kaupita häntä kuin hevostani. Mutta se ei ole totta. Hän ei ole minun -vaimoni. Mies hän on, ettekö sitä näe? Hän on pitänyt teitä kaikkia -pilkkanaan. - -Ällistyneinä katsoivat molemmat herrat Arvidiin, mutta sitten he -alkoivat nauraa. - --- Sinä voit sellaista uskoa, että hän olisi mies, sanoi Aksel, mutta -kyllä me sellaiset asiat ymmärrämme. Et sinä ole mikään oikea mies, -ellet tunne naista, vaikka hän olisi viisiin vällyihin kiedottu. - -Arvid jatkoi: - --- Oli hän mies tai nainen, mutta minun taloni pihalla te ette ole. -Korjatkaa luunne tai tästä tulee sellainen siivous, että itsekin -ihmettelette, missä kaikki ruumiinne kappaleet ovat. - -Hän alkoi huikeasti kiroilla ja hyppi tasajalkaa pihamaalla. Brita -koetti häntä lauhduttaa, mutta hän vain yltyi siitä. - --- Vai tahdot sinäkin noita miehiä puolustaa? Mitä tekemistä sinulla on -noiden miesten kanssa? Minulle sinä kuulut, minulle yksinomaan. - -Ja Arvid häristeli nyrkkiään herroille. - --- Minä olen nyt saarnatuulella, sen vuoksi minä en lyökään, vaikka -nyrkissäni kutiaakin, kuin olisi siinä tuhat muurahaista. Minäkin -tahdon kerran puhua, ja silloin oikein suun täydeltä. Ja jollette -minun saarnaani loppuun asti kuuntele, niin minä napautan teitä päähän -näillä näpeilläni. Luuletteko te, että minä olen tässä mikään teidän -pilkkanne esine, vaikka olenkin hiukan huonompi järkeni puolesta kuin -te? Mutta kun minä nyt olen alkanut päästä päästäni selville, niin -sitten se onkin jotain toista kuin teidän, jotka olette järkenne -kaunista lahjaa kuluttaneet hukkaan niin monta vuotta. Minun järkeni -on vielä aivan käyttämätön. Häh, ymmärrättekös, mitä se tahtoo sanoa? -Minä voisin väkivoimalla näyttää teille ajatukseni, mutta minä käytän -mieluummin sanan voimaa. Ja nyt minä huudan teidän korviinne, niin -että sen kuulette ja tiedätte: Minä pidän tämän tässä seisovan ihmisen -omanani! Minä pidän hänet, vaikka koko maailma nousisi takajaloilleen -ja karjuisi. Minä pidän hänet, vaikka taivas menisi saumoistaan irti -ja sen oven puoliskot iskisivät vasten pläsiäni. Minä pidän hänet, -vaikka... - -Äkkiä hän vaikeni, kieritteli jotain kielellään suussaan ja näytti -kovin hämmästyneeltä. Toiset katselivat häneen aivan hölmistyneinä -tietämättä, mitä hänelle oli tapahtunut. He luulivat miehen tulleen -aivan raivoksi ja nyt etsivän sanoja, joita ei löytänyt. - -Arvid mölisi, pani kätensä suunsa eteen ja sylki jotain kouraansa. -Hänen kasvoillaan oli tavattoman suuri riemu. - --- Siinä se nyt on! huusi hän. Katsokaahan, siinä se nyt on! - -Ja hän ojensi toisia kohden kätensä, jossa oli irtonainen hammas. - --- Se on se sama hammas, joka on ollut vuosikausia minun kitalaessani. -Nyt se läksi irti. Katsokaahan, se on säilynyt siellä sangen hyvässä -kunnossa! - -Hän oli niin innoissaan, että unohti kaiken muun. Hän piteli hammasta -kämmenellään, ja toiset kokoontuivat hänen luokseen sitä katsomaan. - --- Se on yksi niistä kolmesta, jotka suustani sodassa ammuttiin ja -joiden tähden minä nimeksenikin sain Tandefelt. Voi, herranen aika -kuitenkin, kuinka minä tuosta hampaasta olen pitänyt, se on siellä -kitalaessani istua törröttänyt ja koettanut hangata vastaan. Nyt sinä -olet valtasi menettänyt. Tulee tässä hiukan murheelliseksi, kun näkee, -miten kaikki maailmassa on katoovaista, yksin hampaatkin. Voi voi, -sinua rassua, joka olet parastasi koettanut siellä minun kitalaessani -ja nyt olet minulle hyvästit heittänyt. Mutta en minä sinua unohda, -vaan kunniapaikalle minä sinut asetan tupani peräseinälle. Siellä on -oleva sinun kunniapaikkasi minun nimeni merkkinä ja esikuvana. Tule -pois, niin pääset sinne heti paikalla. - -Ja Arvid meni toisten hölmöinä katsellessa häneen tupaan naulaamaan -hampaansa tuvan peräseinälle. - -Molemmat vanhat herrat katsoivat hänen jälkeensä osaamatta sanoa -mitään. He olivat vieläkin aivan ymmällä kiivaan keskustelun -äkillisestä taukoamisesta. Brita alkoi nauraa, hän nauroi helakasti, -nauroi koko sydämestään, nauroi omalle ilolleen ja sydämensä suurelle -rikkaudelle. Tuo äkkinäisesti toisesta mielialasta toiseen menevä mies -oli sittenkin kauneinta, mitä hän maailmassa tiesi, oli mies, jota hän -oli valmis palvelemaan ja seuraamaan läpi kaikkien elämän vaiheitten. -Hän oikoi nuoria, voimakkaita käsivarsiaan kuten syleilyyn ja hän -nauroi sellaisella pulppuavalla elämän ilolla, että vanhat herrat -katsoivat vuorostaan häneen aivan ymmällään. Brita huomasi sen ja sanoi -heille: -- Mitä te siinä seisotte, menkää herran nimessä pakoon, sillä -kohta Arvid tulee. Ja kun hän nyt palaa, niin hän ei mitään säästä. Hän -on tänään aivan irtonaisella tuulella. Nyt hänen kanssaan ei ole hyvä -keskustella. - --- Mutta annattehan te meille luvan tulla tänne teidän luoksenne? sanoi -Erik. - --- Minulla ei tietysti ole mitään sitä vastaan, jos vain kestätte -kaikki ne vaikeudet, jotka mieheni voi panna toimeen, vastasi Brita. - --- Te sanoitte miehenne? Onko hän siis miehenne? Hänhän itse sanoi, -että hän ei sitä ole. - --- Siihen minä en voi antaa mitään varmaa vastausta, sanoi Brita. - --- Siinä asiassa me luotamme hänen sanoihinsa, ja kun hän kerran on -tehnyt teidät vapaaksi, niin me pidämme oikeutenamme valloittaa teidät. -Me olemme rohkeita miehiä ja te saatte nähdä kuinka... - -Enempää ei Erik ennättänyt sanoa, sillä samassa juoksi Arvid tuvasta -ulos, ja molemmat vanhat herrat läksivät pakoon, minkä suinkin -kerkisivät. - - - - -XX - - -Kun Brita ja Arvid seisoivat tuvassa kahden, niin he ensi kertaa olivat -sanattomia toistensa seurassa. Molemmat tunsivat, että jokainen sana, -joka lausuttaisiin, rikkoisi jotain heidän väliltään. Ja kuitenkin he -tunsivat, kuinka heidän koko olemuksensa kaipasi sitä, että he saisivat -toisilleen sanoa kaiken sen, mikä heissä liikkui. - -Hiljaa he seisoivat tuvassa ja kuten peläten häiritsevänsä pyhää -huonetta he hiljaa liikkuivat. He eivät tohtineet tulla lähelle -toisiaan. Näin kuluivat pitkät hetket, ja yhä oli kumpikin vielä vaiti. - -Vihdoin alkoi Arvid kuten kuiskaten itselleen: - --- Minä näin viime yönä unta. Minä tahdon sen sinulle kertoa. Minä olin -aavalla merellä ja myrsky oli meidät heittänyt purresta. Yhdessä me -taistelimme aallon varassa, sinä ja minä. Mutta silloin tuli lähellemme -toisia, jotka sinuun tarttuivat ja tahtoivat sinut vetää mukanaan -syvyyteen. Minä taistelin kaikkia vastaan, minä otin sinut omakseni -ja yhdessä me uimme kohden rantaa, missä hiekka valkoisena hohti. -Siellä minä laskin sinut lepäämään. Ja kun minä katsoin sinuun silloin, -niin näinkin, että sinä et enää ollutkaan mies, vaan että sinä olit -nainen. Silloin valtasi minut sellainen hurja riemu, minä tunsin elämän -ihanasti suonissani soutavan ja minä otin sinut jälleen syliini ja -suutelin sinua. - --- Ja sitten, sanoi Brita nauraen. Sinä et muistakaan kaikkea. - --- Mitä minä jätin pois? - --- Hyvin paljon. - --- Kuinka sinä voisit tietää, mitä sinä minun unessani teit? - --- Olinhan minäkin siellä. Ja kun sinä olit minut sulkenut syliisi, -niin minä kiedoin käteni sinun kaulaasi ja maksoin suudelmastasi -suudelman. Ja minä sanoin sinulle: Minä en ota mitään lainaksi! Ja minä -nauroin ja sinä nauroit ja katsoit minua silmiin niin iloisesti ja -veitikkamaisesti. - --- Kuulehan nyt, sinä velikulta, nyt sinä panet omiasi. Ei siinä unessa -sellaista ollut. - --- Oli siinä yhtä hyvin tämä kuin sekin, mitä sinä kerroit, sillä sinä -et ole nähnytkään sellaista unta. - --- Mistä sinä sen tiedät? - --- Sinä valehtelet niin huonosti, että sen heti huomaa. - -Arvid nousi paikaltaan ja seisoi kalpeana Britan edessä. - --- Nyt minä en enää voi vaieta, sillä minä tiedän nyt kaiken. Sinä olet -nainen ja sinä olet sama tyttö, jonka minä näin Turussa ja jota minä -koko ajan olen rakastanut. - -Hän oli sanonut tämän näennäisen tyynesti, mutta voimakkaasti nousi ja -laski hänen rintansa, kun hän odotti Britan vastausta. - -Brita seisoi liikkumattomana, mutta koko hänen ruumiinsa vapisi. - --- Sinä tiedät siis sen? sanoi hän viimein. - --- Niin, minä tiedän sen. Minä olisin tahtonut salata sinulta sen, -mutta en ole voinut. Se on tullut minulle ylivoimaiseksi. - -Arvid odotti Britan hänelle jotain sanovan. Kun Brita oli vaiti, niin -hän jatkoi: - --- Minä olin silloin vielä niin mieletön, että olisin voinut sinut -vaikka väkivallalla ottaa omakseni. Sinä olet minut toiseksi muuttanut, -ja nyt minä olen arka sinun edessäsi. Sano, miksi et vielä tahdo tulla -minun omakseni? Viime yönä, jolloin jo tiesin, että sinä olit nainen, -ja minä täällä vuoteellani lepäsin ja kuuntelin, miten sinä tuvan -toisella puolella vuoteellasi makasit ja tyynesti hengitit, silloin -minä hiljaa kuiskasin sinulle: minä rakastan sinua, minä rakastan -sinua! Ja minä toivoin, että sinä yöllä olisit hiipinyt permannon -poikitse ja tullut minun luokseni. Minä en olisi koskaan uskaltanut -tulla sinun luoksesi, vaikka vereni paloi, minä en tiedä, miksi, mutta -sinä olet minulle tullut niin pyhäksi sen jälkeen kuin tiesin, että -sinä olet uskaltanut tulla minun luokseni ja olet tahtonut minusta -tehdä sellaisen, joka olisi sinun arvoisesi. - -Brita katsahti Arvidiin ja painoi sitten silmänsä alas. Pitkään aikaan -ei kumpikaan sanonut mitään. - -Ovi oli auki pihalle. Ja talon pääskynen liiteli oven ohitse ja -kurkisti siitä sisään. Kun se ei kuullut mitään huoneesta, niin se -uskalsi hetkiseksi tulla kynnykselle. Siitä se sitten lensi tupaan, -kiersi kerran sen ympäri. - -Liikkumattomina seisoivat nuo molemmat ihmiset ihmeellisen onnensa -kynnyksellä. He eivät tohtineet astua eteenpäin, vain kynnyksellä he -seisoivat ja kuuntelivat oman sydämensä voimallista sykintää. He eivät -huomanneet pääskystä, joka kotionnea lupaavana kiersi heidän päänsä -päällä, he eivät kuulleet pihalta kuuluvaa kesäistä elämää, jossa -lintujen laulu yhtyy ihmisen työn hälinään. Heillä ei tänä ihmeellisenä -hetkenä ollut mitään ajatusta siitä, että maailmassa oli muitakin kuin -he kaksi. - -Ja hedelmällään oleva kesä kuunteli noita kahta ihmistä, kuunteli -kuinka heissä luonnon suuri ja pyhä voima sykähteli. Ja yhä -voimakkaampana ja suurempana oli tunne heissä. Se yhtyi luonnon -raikkaaseen riemuun, se täytti heidät niin täydellisesti, että he eivät -sillä hetkellä kaivanneet sanoja ilmaistakseen toisilleen, kuinka -paljon he toisiaan rakastivat. - -Brita liikahti ja nyt hän huudahtaen hiljaa heittäytyi Arvidia kohden, -joka kiihkeästi sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Ja sitten hän -nosti armaansa voimakkaille käsivarsilleen ja siinä katseli häntä -kauan, katsoi vakavana ja vaiti, kuten ihminen katsoo jumalan kuvaa, -joka hänelle riemuisena hetkenä näytetään, ja hän tietää, että tuo kuva -salaa itseensä maailman suurimman rikkauden. - -Keskellä kaikkea tätä riemua Arvid muisti sen aamun, jolloin hän -sotatantereella samalla tavalla oli käsissään kantanut vihollisilta -riistämiään lippuja. Sellainen suuri ylpeys oli täyttänyt hänen -rintansa ja hän oli, ilokyyneleiden valuessa poskilleen, astunut -sotarintaman ohitse kuninkaan luo. Samalla tapaa tunsi hän nyt -astuvansa suloinen saalis sylissään koko maailman suuren kuninkaan -eteen, kantaen käsillään voittamaansa aarretta. Ja niinkuin hän silloin -sodassa, ennenkuin oli laskenut liput Kustaa Adolfin eteen, oli niitä -suudellut kuten huumaantuneena veren ja ruudin tuoksusta, niin hän -nytkin kumartui sylissään olevan tytön puoleen, ennenkuin hän sen laski -maahan odottaakseen siksi, kun hänelle tämä kaunis voiton saalis olisi -aivan ikiomaksi annettava. - -Pääskynen oli useaan kertaan lennellyt tuvan oven editse ja katolta, -jossa sen pienet poikaset jo olivat lentovalmiina, se alkoi kirkkaasti -visertää. Mutta kun sen kuuli rastas, joka asuntoaan piti pihamaan -suuressa pihlajassa, niin tämä viritti heleimmät säveleensä, ja kiuru -pellolla, kun sen kuuli, niin nousi se taivaan sineä kohden ja sieltä -ylhäältä laskeutuessaan lauloi kuten huumaantuneena elämästä ja ilosta. - -Vanha Leena oli ollut kaivolla maitoastioita huuhtomassa. Hänen täytyi -mennä kysymään määräyksiä Britalta ja sen vuoksi hän lähestyi tupaa. -Kun hän kynnyksellä seisoi ja näki, miten Arvid Britaa sylissään -kantoi, niin väistyi hän hiljaa pois ja palasi työhönsä. - -Mutta hiljaa ja varovaisesti hän nosteli katajapuisia pyttyjä ja kuten -hyväillen kulki käsi niiden sisällä, pesten niiden laitoja. Hänen vanha -sielunsa heräsi kuten uuteen kevääseen toisten onnen tähden. Hänen -jo vanha äänensä alkoi säristen laulaa jo kauan unhottunutta laulua -rakkaudesta ja sen onnesta, laulua, joka ennen oli hänen huulillaan -ollut, mutta joka oli jo kauan sitten unhotuksiin joutunut. - -Haavuri kulki pihamaan poikki ja poikkesi kaivolle sammuttamaan -janoaan, päivä kun oli helteinen. - --- Mitä se Leena nyt niin laulelee? sanoi hän. - --- Täytyyhän minunkin laulaa, kun kaikki on niin kaunista ja valoisaa. -Surisevat ne vanhatkin mehiläiset. Minä muistan, kuinka tässä talossa -oli ennen paljon mehiläisiä, se oli siihen aikaan, kun armollisen -herran äiti vielä eli. Ne aivan kuin rakastivat häntä. Kun hän kuoli, -niin ne katosivat. Mutta tänä kesänä olen taas nähnyt niitä suuret -määrät. Kun tallin takana kasvaa sellainen kukkarunsas nurmi, niin en -minä ole antanut sitä niittääkään, jotta niillä olisi minne menevät. -Taisivat mehiläiset tulla sanomaan, että onni on taas tullut taloon. - -Kun Arvid laski Britan sylistään, niin tämä juoksi ovesta pois, kulki -poikki kartanon ja katosi metsikköön. Hänen sydämensä oli niin onnea -täysi, että hänen täytyi saada olla yksin. - -Lehdossa hän hymy huulillaan ja katsoen kirkkaasti eteensä asteli. -Hän ojensi käsivarsiaan, kuten sulkien niillä toisen syliinsä. Hän -kuiski hiljaa Arvidin nimeä, hän seisahtui kulussaan ja kuunteli, miten -kartanolta kuului laulua. Hän tunsi Arvidin äänen. Siellä hän lauloi -reippaasti saksalaista sotilaslaulua. Ja Brita kuunteli ja hyräili -laulun säveltä oppiakseen sen ja säilyttääkseen sen, kuten kalleutta -säilytetään, kautta elämän. Ja hän tiesi, että joka kerta, kun hän -tuota säveltä oli hyräilevä, niin oli hän muistava sitä päivää, jolloin -hän lopullisesti oli löytänyt armaansa. - -Muutaman hetken vain hän oli ennättänyt olla poissa, kun jo palava -ikävä hänessä heräsi Arvidin luo. Hän ei olisi muuta kaivannut kuin -saada olla hänen seurassaan, kuulla hänen äänensä, tuntea hänen -läsnäolonsa ja silloin tällöin kohdata hänen katseensa. - -Ja tuo sydämen suuri, pyhä ikävä toisen luo, tuo tuska, joka samalla on -korkein autuus, täytti koko hänen olemuksensa. Hän tiesi, että kaikki -se rauhattomuus, joka hänessä vallitsi, olisi katoava, kun hän vain -saisi nähdäkin Arvidin. - -Hän ei jaksanut enää itseään hillitä. Hän huusi kirkkaasti ja -korkealle. Ja hänen äänensä oli kuin keväällä linnun, joka armastaan -luokseen kutsuu ja ilmaisee pesäpaikan löytäneensä. - -Äänen kirkas sävel kiisi kautta lehdon, hyväili talon rakennuksia ja -leiskahti tuvan ovesta sisään. Ja kun Arvid sen kuuli, niin hän nousi -paikaltaan kuin nuolen osumana, juoksi kautta pihamaan, hyppäsi yli -aidan kuin nuori vallaton sotaratsu, joka ei mitään esteitä tunne, ja -kiisi lehtoon puiden oksien kahistessa hänen ympärillään. Ja riemuiten -tuli häntä vastaan Brita, ja he sulkivat jumalan kirkkaan päivän edessä -toisensa syleilyynsä, katsoivat toisiaan silmiin, nauroivat ja sitten -sammuttivat naurun suudelmaan. - -Mutta pian erkani Brita ja juoksi lehtoon syvemmälle, väistyi nauraen -puiden taakse, pujahti yhä loitommalle, karkasi juuri kun Arvid oli -hänet ehättämäisillään. Mutta oli Britan Ruskokin nähnyt emäntänsä ja -alkoi juosta hänen jälestään. - -Sen kun Brita näki, niin läksi hän yhä kiivaammin pakoon, nauroi ja -juoksi. Hän pääsi paraiksi aidan luo, kun Rusko jo hirnuen hänet -ennätti, ja Arvid hyppäsi aidan yli, sieppasi Britan syliinsä ja kantoi -hänet kartanolle, koko ajan sopertaen lemmen mielettömiä sanoja, -joilla ei mitään järkeä ole, ei mitään muuta kuin sävel, mikä äänessä -väräjää ja helähtelee luonnon salaisena sointuna. Kun Arvid laski hänet -sylistään tuvan portaille, nauroivat he kumpikin, ja katseet sanoivat -nuo monet rakkauden oikeat sanat, joille eivät ihmiset ole koskaan -muotoa keksineet. - - - - -XXI - - -Lämmin lännen tuuli alkoi puhaltaa illan suussa. Se tuli Päijänten -takaa. Ensin se veden kalvossa kuten hyväillen liikuskeli, nosti pieniä -väreitä siniseen pintaan. Sitten sen äkkiä tuli ikävä onnellisia -ihmisiä, nosti laineet korkeammalle ja kiisi niiden yli ulapan toiselle -puolelle. Se kierteli Rapalan taloa ja ihmetteli ihmisten suurta -hiljaisuutta illan suussa. - -Mutta kun tuuli oli tullut tuvan nurkan taakse, niin kurkisti se ovesta -sisään ja silloin se näki siellä kaksi ihmistä, jotka istuivat onneaan -ihmetellen. Ja tuuli hiljensi kulkuaan, viivähti hetkisen tuvan luona -ja sitten loittoni yhä etäämmälle, kunnes kaikki Rapalan luona oli -aivan hiljaista. - --- Sinä olet vaiti? sanoi Arvid Britalle. - --- Mitä minä sanoisin. Kaiken, mitä en vielä ole sinulle kertonut, sen -sinä arvaat, vastasi Brita. Elä sinäkään puhu mitään. Istukaamme tässä -ja olkaamme iloisia, koska onnen kaunis aamu on meille kummallekin -koittanut. - --- Anna minun puhua sinulle, anna minun edes koettaa sanoa, mitä -sinä minulle olet. Jos minä en saa puhua, niin pelkään tarttuvani -sinuun ja rutistavani sinut aivan hengettömäksi. Minä en ole tottunut -pukemaan ajatuksiani sanoiksi, mutta minun täytyy koettaa. Minä olen -aina tahtonut koettaa sitä, mikä on minulle ollut vaikeata. Minä en -tiedä, mistä oikeastaan alottaisin. Vaikka kyllähän minä sen tiedän, -sinustahan minä tietysti alotan. Minä olen jo ennen sanonut, kuinka -hartaasti minä aina olin sitä toivonut, että saisin elämääni sellaisen -ihmisen, joka pitäisi minua kurissa. En minä tarkoita sellaista kovaa -käskemistä, mutta että joku vaatisi minulta jotain omaa itseäni varten, -tahtoisi tehdä minusta minun itseni tähden jotain kunnollista ja -hyvää. Ja sitten tulit sinä! Katsohan, minä rakastin sinua heti ensi -alussa. Sinä olit sellainen aivan toisenlainen kuin kaikki muut. Sinä -et ollut mikään tavallinen poika. Jos sinä olisit ollut oikea poika, -aivan tavallinen mies, niin olisin minä silloinkin sinusta pitänyt -kiinni enkä olisi sinua antanut toisille. Ja kun minä sitä ajattelin, -niin silloin minä vasta ensi kertaa tulin huomaamaan, että se, mitä -me miehet sittenkin eniten rakastamme, se on toisessa meitä itseämme -parempaa ihmistä. Minä en ollut koskaan tullut ajatelleeksikaan, että -naisesta voisi etsiä ihmistä. Minusta nainen oli nainen, ja sillä hyvä. -Mutta nyt sinä, senkin velikulta, oletkin tullut kääntämään kaikki -minun ajatukseni aivan nurin närin. Jollen minä olisi pannut pääpainoa -sinussa ihmiselle, niin et sinä kauankaan olisi rauhassa ollut sen -jälkeen, kun minä sain tietää, että sinä olit nainen. Olisit parkunut -hiukan, mutta mitä minä siitä! Minä olisin pitänyt sinut omanani. Nyt -minä en uskalla koskeakaan sinuun muuten kuin sinun luvallasi. Sinä -naurat sille, mutta kyllä minä itseni siinä suhteessa tunnen. Mutta -nyt minä ajattelen aina sitä, että sinä olet jotain aivan ihmeellistä, -sellaista, jota en ole koskaan ennen nähnyt. Sinä teet minut aivan -samanlaiseksi kuin Stålhandske, kun hän katsoi meihin miehiin silloin, -kun meillä oli kova halu mennä ryöstämään valloitettuun kaupunkiin. -Hän katsoi meihin suoraan, ja me kauniisti veimme hevosemme suojaan -emmekä koskeneet asukkaitten tavaroihin hituistakaan. Siten sinäkin -pidät minua loitolla itsestäsi. Minun mieltäni oikein kutkuttaa, kun -ajattelen, että tuossa, aivan minun edessäni, on tuollainen suloinen -olento, että minä voisin ottaa hänet omakseni, jos tahtoisin, mutta -en otakaan, en kiusallakaan omalle sisulleni, joka sitä tahtoisi. -Katsohan, minä tahdon saada sinut oikein järjestyksessä omakseni. - --- Millä tavoin järjestyksessä? kysyi Brita. - --- Minä tahdon, että minä saan sinut tänne vaimokseni, noin oikein -lailliseksi vaimokseni. Sinä opetit minua ajatuksissani luomaan kuvia. -Minä olen tänään sellaisen maalaillut. Se kuva on tällainen. Sinä -ja minä olemme kuten suuren puun juuret, puun, mistä sitten nousee -oksia yhä korkeammalle, aivan kuin männyssä, jossa joka vuosi kasvaa -tuollainen uusi sarja. Ja ajattelehan, kun me sitten olemme jo kuolleet -ja makaamme Sysmän kirkon permannon alla, niin on vielä niitä ihmisiä, -jotka iloitsevat siitä, että me kaksi osuimme toistemme tielle. Minua -aivan huimaa tuo ajatus, että minä elän, että sinä olet tässä minun -luonani, että minä saan sinut kohta ottaa vaimokseni, ja että minä -tiedän, millaista joukkoa se minun joukkoni on, joka jälkeeni seuraa. - -Veitikka leikki Britan suupielissä, kun hän kysyi: - --- Mitä sinä nyt oikeastaan aiot tehdä? - --- Mennä sinun kanssasi naimisiin, johan minä sen sanoin. Mitä muuta -tehtävää tässä olisi? En ainakaan minä mitään huomaa. Totta kai me -naimisiin menemme? - --- Enhän minä sitä vastaan ole! - --- Mitä sinä sitten turhia höpiset? - -Arvid istui Britan viereen penkille ja sanoi: - --- Nyt minä olen puhunut itseni rauhalliseksi, mutta nyt minä -tahtoisin, että sinä sanoisit minulle jotain. - --- Mitä? - --- En minä tiedä, puhu vaikka mistä, vaikka riihen puimisesta tai -oluenpanosta, kun sinä vain puhut, kun minä vain saan kuulla sinun -äänesi, sanoi Arvid. Sinun äänessäsi on sellainen suloinen sointu. Kun -sinä olet hellä, niin on siinä aivan kuin sävel. Se ei ole puhetta, -vaan omituista laulua. Ja aina kun sinä olet minulle puhunut jotain -hyvää, niin ovat kätesi, nuo kauniit sormesi leikkineet minun olallani. -Sinä et ole sitä huomannut, mutta minä olen. Sinun sormesi puhuvat -aivan yhtä paljon kuin sinun huulesikin. Puhu minulle, puhu, kerro -minulle jotain! Sano, millaiseksi sinä tahdot minun tulevan. Jollet -tahdo minusta puhua, niin puhu itsestäsi. Jollet siitäkään tahdo -puhua, niin puhu sitten mistä tahansa, vaikka puhuisit haavurista tai -Leenasta. Mutta elä puhu noista kahdesta vanhasta tahkosta, niistä -minä en jaksa kuulla. Minä olen niille kahdelle niin kiukuissani, -että jolleivät ne olisi menneet pakoon, olisin tehnyt kaksi aivan -tarpeetonta murhaa. - --- Mutta jollei heitä olisi ollut, niin ei sinussa olisi herännyt -kateutta ja sen mukana rakkautta. - --- Kyllä se on totta, mutta kuka silloin tynnyriä rakastaa, kun on jo -humalan saanut. Ja minä olen saanut kuten humalan. Minä olen aivan -kuin silloin, kun minulla on muutama tuoppi liikaa päässäni. Minä -en tietänyt, että elämästä voi ihminen tulla niin huumaannuksiin, -että elämä on kuten voimakasta viiniä, tuollaista punahohtavaa ja... -Nyt minä puhun hullutuksia ja minä vaikenen. Sinä osaat niin paljoa -paremmin kertoa kaiken kauniin, suuren ja ihmeellisen. Anna minun -olla tässä luonasi kuten suuren lapsen ja opeta minulle elämän kirjan -ihmeellistä lukemisen taitoa. Minä olen vasta oppinut aakkoset ja -niitäkin tavailen huonosti, opeta minua lukemaan! - --- Sinun puheisiisi on tullut niin kummallisia sanoja, sanoi Brita. - --- Onkos se mikään kumma, että ihminen puhuu jotain järkevääkin, kun -hän herää? vastasi Arvid. - --- Minun täytyy kai sinulle vuorostani tilittää kaikki, mikä sielussani -on liikkunut näinä monina päivinä. Minä tiesin, sinun omien sanojesi -perustuksella, millainen sinä olit naisten suhteen. Minä tiesin -myöskin, että jos minä tulisin heti sinun omaksesi, niin sinä jättäisit -minut. Sinä et ymmärrä mitään muuta kuin sen, jota olet oppinut arvossa -pitämään ennen kuin olet sen saanut omaksesi. Enkö ole oikeassa? - --- Olet, olet! Minä muistan, kuinka paljon minä Saksassa pidin siitä -hevosesta, jota olin katsellut monta kuukautta ja jonka vihdoin sain -omakseni. Eihän se ole mikään sopiva vertaus, kun puhuu sinusta -ja hevosesta, mutta ratsumieshän minä olen ja puhun siitä, minkä -paraiten ymmärrän. Minä uskon, että me miehet teemme todellakin naisen -valikoimisessa samoin kuin hevosenkin. - --- Mutta minä en tahtonut tulla siihen asemaan, jatkoi Brita. Minä -tahdoin pysyä sinun luonasi kauan ja aina yhtä rakkaana. - --- Tahdoitko todellakin? - --- Totta kai minä tahdoin. - --- No, ei sinulla sitten ole mitään hätää, sillä kyllä minä nyt -pidän sinut niin luonani, ettei sinulla ole surun päiviä. Ja kun me -olemme täällä kylliksemme iloa pitäneet, niin pidämme sitä taivaan -niitylläkin. Totta kai siellä on jokin lato, jossa minä saan sinua -salaa enkelien silmiltä tavata, sillä en minä enkelienkään anna -nenäänsä pistää kaikkiin meidän asioihimme. Uskotko sinä, että taivas -on? - --- Uskon. - --- Tuollainen kukkaniitty, jolla ihmiset kävelevät ja poimivat kauniita -yrttejä ja soittelevat psalttarilla ja huiluilla? Minusta se sellainen -tuntuu niin kovasti joutavalta näin miespuoliselle olennolle. - --- Minulla on paratiisini täällä, enkä minä välitä siitä toisesta, kun -minulla on täällä niin paljon iloja, vastasi Brita nauraen. Mutta minä -en ole sinulle vielä kaikkea sanonut. Minä ajattelin, että minun täytyy -saada sinut hiukan toisenlaiseksi. Ei minun itseni tähden, mutta minun -lasteni tähden. - -Hellästi tarttui Arvid Britan olkapäähän ja sanoi hiljaa: - --- Sinä olet siis sitäkin ajatellut? - --- Niin olen. Niissähän me molemmat elämme elämämme uudestaan. - -Arvid nousi seisomaan. - --- Huomenna minä menen kirkkoherran luo, sillä nyt ne asiat ovat -järjestettävät. - --- Mitkä asiat? - --- Ne häät! Luuletko sinä, että minä kovin kauaa tämän jälkeen jaksan -niitä odottaa. Minä tahdon saada sinut vaimokseni. - --- Se kestää kuitenkin aina jonkun aikaa, ennenkuin olet sen asian -järjestänyt. - --- Kirkko saa pitää kiirettä! Ei ihmisiä saa kiusata erillään silloin, -kun niillä on halu päästä yhteen. Ja nyt sinä olet minun morsiameni, -mutta et vielä minun vaimoni. Siinä on pieni erotus siinäkin. Minä -menen nukkumaan latoon, jotta tämä tupa jää sinun huostaasi siksi, -kunnes häät ovat olleet. Ei meidän sovi nyt enää täällä nukkua yhdessä. -Ja kun ilta on jo pitkälle kulunut, niin minä jätän sinut. Onhan meillä -huomennakin päivä ja kaunis ja rikas päivä onkin. - -Arvid sulki hellästi Britan syliinsä ja meni ovea kohden. - -Kun hän oli ovelle tullut, niin hän kääntyi äkkiä, sillä hän kuuli, -miten Brita kuten voitonriemussa nauroi. - --- Mikä sinun nyt on? kysyi Arvid. - --- Etkö sinä, hullu mies, sitten kaikkea huomaa ja ymmärrä? - --- Mitähän tässä vielä olisi ymmärrettävää? - --- Etkö sinä arvaa, kuka minä olen? - --- Se on totta, sinä olet aivan oikeassa. Minä en ole kysynytkään, kuka -sinä olet, ja kuitenkin minä olen sinulle puhunut häistä ja muista -seikoista. Kuka sinä sitten olet? - --- Kukako minä olen? vastasi Brita. Minähän olen Brita Ekestubbe, sinun -oma vaimosi. - -Hetkisen oli Arvid kuin jähmettyneenä paikallaan. Hän oli jo ovella ja -piteli ovenrivasta kiinni. Nyt hän veti oven kiinni ja riensi hämärässä -tuvassa Britan luo ja sulki hänet syliinsä. - --- Jollei mies vähemmällä pelillä tule aivan päästä pyörälle, sanoi -hän, niin sitten on ihan ihme ja kumma! Mutta jos sinä olet se, niin -sitten sinä olet se, siis minun vaimoni. Sittenhän me saamme alkaa -elämämme aivan ilman pappia ja muita menoja. - -Arvid loittoni hiukan Britasta ja piteli päästään kiinni. - --- Kun ei vain kumoon menisi tällaisessa ilossa, sanoi hän. Minä olen -rehkinyt ja hommannut ja pitänyt senkin seitsemää peliä saadakseni -vaimon itselleni. Ja kun sitten kaikki ympäri käy, niin onkin se, jota -omakseni tahdon, minun oma vaimoni. Kyllä te naiset sentään olette -meitä miehiä koko lailla viisaampia. - --- Kyllä minä sen tiedän, mutta minä olen sittenkin tahtonut, että -juuri sellainen tyhmeliini, kuin sinä, saa minut omakseen. - -He puhuivat leikkiä, mutta heidän äänessään oli vakava juhlallisuus, -kuten ainakin ihmisillä, joiden eteen onnen portit ovat lyödyt auki ja -he astuvat sisään valkeuteen ottamaan vastaan kaiken sen, mikä heille -on valmistettu. - -Tuuli palasi Rapalaan, kurkisti nurkan takaa, mutta kun se huomasi oven -suljetuksi, niin kuunteli se hetkisen. Kun ei se mitään kuullut, niin -nauroi se ja jatkoi matkaansa. Se meni pellolle ja leikki kuhilaissa ja -keskusteli viljan kanssa ihmisistä, jotka eivät aina osaa ottaa onneaan -silloin, kun se on heidän luonaan. Mutta Rapalassa oli kaksi ihmistä, -jotka sinä yönä tiesivät, että heidän onnensa oli heille jotain suurta -ja pyhää, että se oli nyt heillä, että se pysyi heidän luonaan. Ja -tuuli leikki täyteläisissä tähkäpäissä kuhilaan hatun sivussa. - - - - -XXII - - -Vanha kirkkoherra nousi paikaltaan juhlapöydässä. Lähinnä istuvat -sen ensiksi huomasivat ja arvasivat, että hän aikoi pitää puhetta -juhlan kunniaksi. Kuten vesirengas, joka yhä laajenee, niin levisi -hiljaisuus yli suuren seuran. Se alkoi kirkkoherran vierestä, siitä se -loittoni yhä laajemmalle, kunnes viimein ennätti pitkän pöydän pään, -jossa sukujen nuorimmat vesat istuivat. Siellä vielä hetkisen kuului -pari terävää poikaääntä, jotka äitien ponteva, sihahtava ääni sai -vaikenemaan. - -Hiljaisuus ulottui pihamaalta, jonne pöytä oli katettu, tupaan, missä -kaikki kolina taukosi, ja hikiset palkolliset tulivat oven korvaan ja -portaille kuuntelemaan, se otti koko suuren Rapalan kartanon aivan kuin -syliinsä. Ainoa, joka kesken tätä hiljaisuutta ei voinut olla ääntään -kuuluviin päästämättä, oli talon kukko. Komeana lensi se karjapihan -aidan päälle ja sieltä heitti elokuun ilmaan, joka kultaisena hohti -auringon helossa, hohti pellon kuhilaissa, hohti ihmisten poskilla, -oman iloisen säveleensä. - -Haavurin silmät oikein kipinöitsivät veitikkamaisuutta, kun hän kukon -äänen kuuli. Hän loi katseen Britaan, joka istui pöydän päässä, -kirkkoherra toisella ja Arvid toisella puolellaan. Ja levisipä nuoren -ja onnesta kauniin naisen poskille heleä puna, ja suupielissä nyki niin -hauskasti. Hän oli ymmärtänyt, mitä haavuri oli tarkoittanut. - -Mutta olipa kirkkoherrakin kuullut kukon kiekauksen, ja hänen vanhat -silmänsä menivät sirrilleen ja harmaa parta tärisi, kun hän hiljaa -nauroi. - --- Minä aioin puhua teille, nuoret ystäväni, ja etsin juuri mielessäni -puheen alkua, kun se tuolta aidan päältä tuli. Talon komeapyrstöinen -kukko on tahtonut sanoa koko tälle joukolle, että miesvalta tässä -talossa vallitsee. Kun ajattelen tätä viikkoa, joka on kulunut siitä, -kun nuori rouva taloon tuli, ja kun muistelen kaikkia niitä hauskoja -juttuja, jotka nuori nainen, joka vieressäni istuu, on tässä aterian -aikana kuiskannut korvaani, niin toden totta, oli tässä talossa -vähällä tulla akkavalta. Niin on tämä nuori nainen komentoa talossa -pitänyt. Mutta hyväksi se vain on ollut, sillä huomaanpa, että Arvid -ystäväni sittenkin on saanut ylivallan talossa, ja hän voi nyt yhtä -ylpeänä kuin kukkokin kiekaista: Minä se olen herra talossa! Tämä -minun nuori ystäväni on kovista aineista kokoonpantu, sen minä olen -tietänyt heti ensi hetkestä alkaen, siitä kun häntä pidin kastemaljan -päällä ja hän potkaisi kapalonsa auki ja antoi pienellä jalallaan -sellaisen töytäyksen keskelle mahaani, että loppu-aamenen keskelle -tuli pikkuinen, eikä aivan pikkuinenkaan värähdys. Ja täytyipä minun -keskellä herran pyhää sanaa silloin hymyillä, jota Hän taivaassa ei -ole minulle viaksi laskeva, sillä onhan hän meille sanonut, että -iloisia meidän tulisi olla. Kun tämä poika sitten varttui, niin ei -hän tyytynyt enää potkimaan, vaan jo loikin, ja ankarasti hän on -asetta käyttänyt kuninkaamme palveluksessa. Kun hän nyt on palannut -taistelutantereelta ja on ottanut talon isänsä perintönä vastaan, niin -tiedän, että vaurastuu se talo, jonka isännässä on voimaa ja on sitä -pyhää kiukkua, joka työn panee luistamaan. Tätä voimakasta miestä ei -ole kukaan tähän asti voittanut. Mutta tulipa aika, jolloin hänen -eteensä ilmestyi nainen, ja silloin on mies ollut ankarassa koulussa. -Mutta en sitä soimaa, koska näen, että tämän opetuksen kautta elämän -onni on hänelle tullut. Minä onneksenne juon, ja suokoon taivas, että -se onnen aika, joka tänään on alkunsa saanut, kauan jatkuu. Ja kun -kerran teidät saatetaan kirkon permannon alle isienne viereen nukkumaan -ikuista untanne, niin silloin teistä sanoa taidetaan: He olivat kyllä -sysmäläisiä, joita ei varsin järkeviksi mainita, mutta he olivat -ymmärtäneet sen, mätä eivät monet muut, he elivät elämän rikkaasti ja -kokonaisesti! Rakkaat seurakuntalaiseni, tarttukaa maljaan, tyhjentäkää -se, elkääkä kieltäkö noilta piiskuisiltakaan, jotka pöydän päässä -silmät selällään tänne päin katsovat, pientä osaa maljasta. He ovat -se meidän sukujemme jatko, ja heidän pitää ainiaan muistaa Arvid -Tandefeltin ja Brita Ekestubben häät. - -Kun melu ja iloiset huudot olivat korkeimmillaan, niin Arvid nousi -paikaltaan ja huusi niin, että koko laaja seutu kaikui: - --- Nyt minäkin puhun. Hiljaa! - -Hän seisoi hajareisin paikallaan ja piteli tuoppia kädessään. Hän -aikoi juuri jotain puhua, kun Brita nykäisi häntä hiasta ja jotain -kai se oli tärkeätä, koska Arvid kumartui hänen puoleensa ja sitten -otti hatun päästään ja kokosi hiukan sääriänsä yhteen, sillä hän oli -seisonut paikallaan aivan sääret hajallaan, kuten ratsumies ainakin. -Brita katsoi eteensä ja oli aivan kuin ei hän mitään olisi miehelleen -huomauttanut, mutta Arvid nauroi hänelle niin, että aukot hammasrivissä -selvästi näkyivät. - --- Kuulkaahan nyt, kaikki hyvät ystävät, sukulaiset ja pitäjäläiset, -nyt minä puhun, minäkin. Tiedättekö, mitä minun tekisi mieleni, oikein -kovasti mieleni? Panna toimeen jotain oikein rymyävää, sillä minun -mieleni leiskahtelee niin voimallisesti. Ellei niin monella tämän -pöydän ääressä olisi parhaat vaatteet yllään ja niiden likaaminen olisi -melkein hävytöntä, niin kai minä tässä ilossani ottaisin pöydän päästä -kiinni ja heittäisin sen kumoon. Elä, Brita, noin säikähtyneenä minuun -katso! Kyllä minä aisoissa pysyn. Minä sanon vain, mitä tekisi mieleni. -Kyllä minä olen aina elämän voimakkaasti ottanut, mutta en minä koskaan -siitä ole niin iloinnut kuin juuri nyt. Minulla on kyllä aina ollut -sellainen ruumis, että kun kätensä on laskenut mihin paikkaan tahansa -ruumistani, niin on tuntenut, miten siellä sisällä sykkii ja tempoilee. -Minulla on ollut aivan kuin sydän olisi ollut joka paikassa. Mutta -nyt minä olen tullut vielä voimakkaammaksi, sillä nyt tuntuu kuin -minulla olisi sydän päässänikin. Eihän minulla ole nykyään mitään muuta -ajatusta kuin tuo nainen tuossa. Elä siinä koeta minulle silmää iskeä, -en minä kuitenkaan ole vaiti. Minä rakastan sinua niin paljon, että -minä en voi olla sitä muille sanomatta. Ja kun minä nyt olen sinut -saanut, niin tänä päivänä, joka tavallaan on meidän hääpäivämme, minä -toki saan sanoa aivan niin kuin mieleni tekee. Ei ihmisen ole hyvä -yksinänsä olla, sen te kaikki tiedätte kokemuksesta, kun katselette, -mikä suuri liuta lapsia tuolla pöydän päässä istuu, mutta sen minä -sanon, että niin paljon te ette ajattele vaimoanne koko viikkona kuin -minä ajattelen yhtenä päivänä. Mutta minä olenkin saanut sellaisen -vaimon, että ei toista ole maan päällä. Katsokaahan nyt, millainen se -oikein on! - -Ja Arvid nosti Britan hänen parkumisestaan huolimatta voimakkailla -käsillään yhtäkkiä paikaltaan ja pani pöydälle seisomaan. Koko -juhlajoukko puhkesi iloiseen huutoon, ja siihen hukkui Arvidin puhekin. -Mutta kun Brita oli hetkisen seisonut pöydällä, alkoi hän puhua. - --- Elkää, hyvät naiset, uskoko, että hän minua aina tällä tavoin saa -komentaa ja minun kanssani tehdä niinkuin hän itse tahtoo. Minä annan -tänään hänelle anteeksi, sillä hän on humalassa. Minä en tarkoita muuta -kuin ilosta humalassa. Ei hän ole mikään merkillinen mies, mutta hän on -sellainen, että minä en toista tahtoisi elämässä omakseni. Minä tulin -tänne kesyttämään häntä, mutta niin sitä lopulta kävi, että minä tässä -olen hänen kesyttämänsä. Kyllä minä muutamissa asioissa aion pitää -määräämisvallan, mutta sen minä sanon, että mies on se, joka maailmassa -sittenkin kaiken määrää, eikä nainen mitään niin ihaile kuin sitä -miestä, joka osaa hänetkin valloittaa. - --- Elä siellä puhu tyhmyyksiä, huusi Arvid. Tule alas sieltä! - -Ja hän nosti vaimonsa alas pöydältä ja sulki hänet syliinsä ja suuteli -häntä. - -Nauraen ääneen oli juhlajoukko katsellut, miten Arvid vaimonsa -nosti alas pöydältä, mutta kun hän hänet syliinsä sulki, niin tuli -hiljaisuus, eikä hiiskaustakaan enää kuulunut. - -Ja se suuri, pyhä hiljaisuus, joka aina silloin on, kun puhdas -onni ihmisten ohitse kulkee voimakkaana laineena, täytti kaikkien -mielet. Ja heille nousi kuin silloin, kun voimakas myrsky vedestä -pohja-aineksetkin pinnalle nostaa, muisto niistä ajoista, jolloin hekin -nuoria ja onnellisia olivat olleet. Ja moni käsi etsi toisen kättä, -etsi sanoakseen noita sanoja, joille ei muotoa ole annettu, mutta jotka -juuri sen kautta eivät myöskään valehtele, noita kauniita, ikuisuuden -leimaamia sanoja, jotka sisältyvät pieneen liikkeeseen ja avonaiseen -katseeseen. - -Kun Arvid lujasta sylistään päästi Britan, ja tämä korjaili kurttuun -mennyttä kaulustaan, hyppysillään kohotti hihan pöhöllä olevia -röyhellyksiä ja viistoon mennyttä päähinettään, niin katsoivat he -samalla toisiinsa, katsoivat, kuten kaksi ihmistä, joiden ympäriltä -oli kadonnut kaikki. Sitten he kyllä molemmat huomasivat olleensa -hiukan naurettavia, kun sillä tavoin olivat kaikkien nähden toisiaan -hyväilleet, mutta eivät he sitä hävenneet. He olivat onnellisia, ja se -tietoisuus oli heille kaikki kaikessa. - -Haavuri, joka ei ollut tavannut ketään, kelle hän olisi voinut luoda -helliä katseita, katkaisi hiljaisuuden alkaessaan pitää puhetta hänkin -vuorostaan. - --- Tämä päivä on minullekin suuri juhlapäivä, sillä minä olen tänään -saanut varsinaisen jalansijan alleni. Se tahtoo sanoa, että minulla -nyt on oma, vakituinen paidanmuuttopaikka. Minä olen nimittäin saanut -kaikkien hyvien töitteni palkaksi Rautlahden torpan omakseni. Minä -tiedän, että ihminen tarvitsee tuollaista vakituista olinpaikkaa, -sillä muuten hän on aivan kuin se eläin, joka maanteillä vaeltaa ja -asuntonsa ottaa jokaiseen kakkaraan, joka jää muilta jälelle. Minä olen -katsellut tässä tätä suurta aviollista iloa, ja olen huomannut, miten -omassa mielessäni on kiemurrellut ja kaarrellut kaikenlaisia ajatuksia. -Mutta minä olen ne karkoittanut, sillä minusta ei ole naimisiin. Ja -minä sanon syynkin. Minä olen aina puhunut niin paljon, että minä en -voisi naisen kanssa tulla toimeen, koska sellaista naista ei vielä ole -maailmaan luotu, joka olisi vaiti. Eihän sitä ihmisen tarvitse kaikkea -onnea itselleen saada, osaa sitä iloita siitäkin, mikä muilla on. Ja -kun tämä minun torppani on niin lähellä Rapalaa, niin tarvitaan minua -täällä, sillä kun minä kaikki taitoni tämän suvun jäsenille opetan, -niin on ihme ja kumma, elleivät ne maailmassa toimeen tule. - -Talon kukko oli tullut lähelle juhlapöytää ja oli lähestynyt haavuria. -Tämä sieppasi sen äkkiä kiinni ja nosti sen pöydälle sanoen: - --- Tässä minä nostan minun oman rakkaan ystäväni pöydälle. Se on vain -kukko, mutta kun minä sen kanssa olen hyväksi ystäväksi tullut, niin -arvaattehan, ettei se mikään tavallinen olekaan. - -Samassa kukko pääsi karkuun ja lentää räpytteli pois... - -Ja pidot jatkuivat ja ilo oli ylimmillään. - -Mutta vanha Leena, joka kesken pitojen hyörinän tahtoi lepuuttaa -vanhoja väsyneitä jäseniään, hiipi sille kukkaiselle nurmelle, jota hän -mehiläisiä varten oli leikkaamattomana säilyttänyt. Hän astui nurmelle -ja pian painuivat hänen silmänsä umpeen ja hän vaipui pehmeälle maalle. -Ja mehiläiset lensivät kotoista onnea lupaavina hänen ympärillään ja -pysähtyipä muuan hetken arkailtuaan hänen vanhoille huulilleen, jotka -unessa hymyilivät, ja lensi sitten pois. - -Ja iltatuuli puhalsi lämpöisenä yli seudun. Kirkkaana kohosi elokuun -kuu. Se kimalteli Päijänteen tyyneen kalvoon, se leikki veneiden -vanavedessä, kun ne illan hämärässä sousivat pois Rapalan rannasta -Päijätsalon korkeata kukkulaa kohden, kulkivat sen ohitse ja -pujottelivat saarien lomitse kirkonkylään. Ja venheistä kaikui laulu, -joissa nuoret sydämet löysivät tien omalle voimakkaalle ilolleen. -Niin moni nuori sydän oli sinä kauniina päivänä tietänyt taas, että -kauneinta elämässä on se väkevä voima, joka kaksi ihmistä toisiinsa -liittää. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Sysmäläinen, by Jalmari Finne - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYSMÄLÄINEN *** - -***** This file should be named 56807-8.txt or 56807-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/6/8/0/56807/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |