diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56108-8.txt | 5773 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56108-8.zip | bin | 102102 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5773 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..013ccde --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #56108 (https://www.gutenberg.org/ebooks/56108) diff --git a/old/56108-8.txt b/old/56108-8.txt deleted file mode 100644 index 2e51c24..0000000 --- a/old/56108-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5773 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Erakkojärveläiset, by Lauri Hannikainen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Erakkojärveläiset - Palanen saloelämää - -Author: Lauri Hannikainen - -Release Date: December 3, 2017 [EBook #56108] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERAKKOJÄRVELÄISET *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -ERAKKOJÄRVELÄISET - -Palanen saloelämää - - -Kirj. - -LAURI HANNIKAINEN - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava -1918. - - - - -KERTOMUKSEEN LIITTYVÄT RUNOT JA RUNOKATKELMAT. - -Tekijän omia: - -Karhunpoika. -Kuningaskontio. -Syysyönä nuotiolla. -Saunalaulu. -Seinäsammal sen sanovi. - -Kansan suusta tekijän muistiinkirjoittamia: - -Veren sulkusanat (Peshi Shemeikalta, Shemeikan kylästä). -Kontiovirsi, alkuosa (Ossippa Ossippaiselta, Käpälin kylästä). - -Painetuista lähteistä: - -Kontiovirsi, loppuosa (Kalevalan 46:nnesta runosta). -Anna ainaki Jumala (Kalevalan 46:nnesta runosta). -Vieres kyynel, viere toinen (Vienan läänin runot I, 1, - katkelmia runoista 233 ja 238). -Tule tänne pieni lintu (Kantelettaren esipuhe, siv. XXXVI). -Kannan mustoa muretta (Kanteletar, irtonaisia säkeitä). -Elkätte emot poloiset (Kalevalan 4:nnestä runosta). - - - - -I. - - -Synkässä kuusikossa Riisitunturin juurella, suuren Kitkajärven -takana, seisoo yksinäisenä erämaan vartiana Kärppävaaran talo, -Kuusamon jylhimmän salon keskessä. Alakuloisen ja synkän vaikutuksen -se tekee aina, mutta varsinkin nyt, talvipäiväisen hämärän -parhaillaan illaksi taittuessa. Syttyvien tähtien tuike kimmeltää -heikosti sen jäätyneissä akkunaruuduissa, ja revontulten viriävä -leimahtelu välkehtii sen lumisilla katoilla. - -Pirtissä sisällä on melkein pimeä. Heikosti lekottelee takassa -raukeneva tuli. Uutta pärettäkään ei enää ole sytytetty, ja viimeksi -palaneesta vain karsi on pihdissä kytemässä. - -Isäntä loikoilee haukotellen uuninpankolla, emäntä ja piika -lopettelevat viimeisiä ilta-askareitaan, lapset ja renkipojat -kiskovat jo täyttä unta porontaljoilla permannolla. - -Siinäpä varsinainen talonväki olikin, puuttui joukosta vain Paavo -ja Erkki, kaksi orpopoikaa, jotka isäntä pari vuotta sitten oli -kunnalta maksua vastaan hoitoonsa ottanut. Poikien isä, kuuluisa -metsänkävijä Susi-Tuomas, oli heidän vielä pieninä ollessaan -kerran eräretkelleen jäänyt, ja vain korpi tietää hänen kuolemansa -tarinan. Äiti nääntyi puutteeseen pari vuotta sen jälkeen, ja pojat -jäivät kunnan vastuksiksi. Heidän Kärppävaaraan joutumisensa muuten -herätti yleistä sääliä pitäjässä, sillä kaikki tiesivät talon -isännän ja emännän harvinaisen kovaluontoisiksi ja omapäisiksi, -melkeinpä sydämettömiksi ihmisiksi. Jo pelkästään tästäkin johtui, -ettei huutolaispoikain kohtelu suinkaan lempeäksi muodostunut. Kun -pojilla vielä oli omituinen halu tuon tuostakin hävitä metsiin, -jättäen talon säännölliset työt usein moneksi päiväksikin, saivat -he sillä isännän ja emännän aivan vimmoihinsa, nämä kun olivat -päättäneet omalla tavallaan kasvattaa pojista "kunnon ihmisiä". -He joutuivat nyt sietämättömän ankaruuden alaisiksi. Ja vaikka he -aina retkiltään toivatkin kulutetun työajan korvaukseksi otuksia, -riistaa monenlaista, ei sekään sanottavasti näyttänyt lieventävän -rangaistusta, mikä heitä aina odotti. Pieksämällä ja nälässä -pitämällä heitä koetettiin pakottaa säännölliseen työhön, mutta pojat -eivät siitä huolimatta voineet hillitä luontaista vapaudenkaipuutaan --- monien sukupolvien perintöä -- ja niin he taas livistivät metsiin, -ennenkuin kukaan aavistikaan. Niinpä he nyt tälläkin kertaa olivat jo -kolmatta päivää teillä tietymättömillä. - --- Mitähän kontionpoikia ne onkaan? Olipa kesä tai talvi, pyry -tai pakkanen, aina samanlainen villitys! Missähän ne nytkin taas -viipyvät? mörähtää isäntä uunilta, katkaisten vihdoin hiljaisuuden -pirtissä. -- Ei niitä vaan kuulu töitään tekemään! Kelkankin -keskentekoiseksi jättivät, vaikka minä sanoin, että sillä on kiire. - --- Senkin nulikat! Metsissä ne varmaan taas ovat rypemässä. Ei niistä -tule ihmisiä koskaan. Tapattavat vielä itsensä pedoilla! virkkaa -emäntä. - --- Kyllä minä ne lopultakin opetan. Jos vanha ruoska kuluu, ostetaan -uusi. Mutta kyllä minä ne vielä työhön taivutan, sen saat nähdä, -jatkaa isäntä uhkaavasti. - - * * * * * - -Pakkanen ulkona kiihtyy, alkaen yhä äänekkäämmin paukkua nurkissa. -Poikia vain ei kuulu. Talonväestä viimeisetkin laskeutuvat jo -levolle. Uneen vaipuu pirtti. Silloin yht'äkkiä kuuluu rymyä -portailta. Ovi avautuu, ja siinä näkyy tähtitaivasta vasten kaksi -pientä pojanhaamua. - -Sieltä ne vihdoinkin tulevat veljekset, kuusitoistavuotias Paavo -ja hänen kahta vuotta nuorempi veljensä Erkki. He astuvat suoraan -takan ääreen, viskaavat siihen muutamia tervaskäkkyröitä, puhaltavat -tulen ja alkavat sitten heti heittää yltään vaatteita, jotka jäästä -kahisevina kolahdellen putoilevat permannolle. Saatuaan viimeisetkin -riekaleet yltään he asettuvat tulen ääreen, siinä lämmittääkseen -kohmettuneita jäseniään. - --- Missäs te vietävät olette taas olleet? kuuluu samassa isännän tyly -ääni. - --- Hiihtämässä! vastaa reippaasti Erkki. -- Ja keihästettiinpä sillä -reissulla kaksi sutta. Tuolla ne nyt on vajassa, jos isännälle -kelpaa! Oltaisiin saatu vielä kolmaskin, mutta kun pakkanen rupesi -yltymään ja vaatteemme jäätyivät, eikä hiihtämisestä enää tahtonut -tulla mitään, niin piti Kitkajokivarresta pyörtää takaisin. Ja -rupesihan se kolmen päivän hiihto jo hiukan väsyttämäänkin. Nälkäkin -kävi kovaksi, kun eväs loppui. -- Niin, tuota, saataisiinkohan me nyt -vähän ruokaa, vaikka myöhä jo onkin? Alkaa vallan sisuksia repiä. - --- Aamulla saatte! Maata ja paikalla! kivahtaa emäntä vuoteeltaan. - -Pojat tiesivät ennestään kaiken enemmän pyytelemisen turhaksi. -He ryyppäsivät vettä korvosta sekä painuivat sitten nälissään ja -väsyneinä pirtin nurkkaan porontaljoille pitkäkseen, kaivautuen -huppuun peitteenä olevan turkin sisään. Väsyneitä he olivat, mutta -uni ei tahtonut tulla silmiin. Tuntui niin pahalta kalvava nälkä, ja -niin kovin kipeästi kävi heidän sisulleen se, ettei heille viitsitty -antaa edes leivänpalasta vähäiseksi kiitokseksi kaadetuista susista, -joista he tiesivät isännän perivän tapporahaakin kaksisataa markkaa -kummastakin, toisen satasen ruunulta, toisen poropaliskunnalta, ja -vielä nahkain hinnan päälliseksi. Vihdoin he kuitenkin vaipuivat -uneen, mutta hammasta purren ja kädet nyrkkiin puserrettuina. - - * * * * * - -Tuskin oli aamu vielä alkanut sarastaa, kun isäntä jo potkasi heidät -hereille. - --- Kelkan tekoon! hän karjasi vihaisesti. -- Mitä siinä -laiskottelette? - -Susien palkkioksi hän nyt kuitenkin sen verran armahti poikia, että -antoi ruoskan tällä kertaa olla rauhassa. - -Pojat koettivat kömpiä pystyyn, mutta vaikealta tuntui jaloille -pääsy, kun kaikki lihakset ja jänteet olivat monipäiväisestä -ankarasta hiihdosta kovin kipeytyneet. Sisullaan he kumminkin -ylös ponnistautuivat, astellen sitten jäykästi työnsä ääreen. -Sanaa puhumatta he hiljaa alkoivat nikarrella. Nälkä kaiveli -armottomasti. Tuli vihdoin ruoka-aika. Talonväki kävi pöytään, mutta -huutolaispojille emäntä viskasi leivänpalan ja pari muikkua heidän -nurkkaansa. Saatuaan vielä piimäkupin saivat pojat olla osaansa -tyytyväisiä. Luonto pani vastaan, mutta polttava nälkä taivutti -heidät kuitenkin syömään. Siinä nyt armopaloja pureskellessa tuli -heille vastustamattomasti mieleen vapaus ja riippumaton elämä -suurilla saloilla, siellä missä itse saa nauttia työnsä ja vaivansa -hedelmistä. Kaataa karhu, syödä sen karkeata lihaa, jos muuta -ei syötäväksi satu, mutta syödä vatsansa täyteen ja kenenkään -murisematta paljosta ruuan kulutuksesta. Hiihtää susia, saada -niistä rahaa leipäaineksia varten, ja ahmia puhdasta ruisleipää -hyvinä aikoina tai petulla sekoitettua huonoina, mutta aina -tyytyväisellä mielellä. Metsät ja niiden vapaa elämä alkoivat nyt -entistäänkin valtavammin kimmellellä heidän silmissään onnen ja -ihanuuden maailmana, ja sietämättömältä tuntui toisten armoilla -olo Kärppävaaran pirtissä. Tuores muisto viimeisestä uljaasta -metsästyksestä ja sen mainiosta tuloksesta antoi nyt entistäänkin -lujemman pohjan poikien kyteville metsähaaveille ja tulevaisuuden -toiveille. - - * * * * * - -Aterian päätyttyä isäntä valjasti hevosensa ja ajoi suoraan kirkolle, -nostamaan puolisen tuhatta markkaa tapporahaa susista ja hintaa -niiden nahoista. Jo parin päivän kuluttua hän palasi takaisin, -tuoden mukanaan runsaasti jauhoja ja suoloja sekä kaikkea muuta -tarpeellista, ja omalle joukolleen tuliaisia monenlaisia. Mutta -turhaan saivat urheat sudenkaatajat tuomisia odotella. Heille ei -annettu mitään. Haukkumista vain osaksensa saivat. - --- Kunhan opitte kunnon ihmisinä töitä tekemään, niin sitten saatte -tekin osanne! virkkoi isäntä. - -Poikien sydäntä vihloi. Äänettöminä ja jäykkinä he oven suussa -istuen seurasivat, miten talon lapset syödä matustelivat kirkolta -tuotuja rinkeleitä ja makeisia, jotka nyt oli ostettu heidän -susistaan saaduilla rahoilla. Kauan he siinä istuivat elottomina ja -alakuloisina. Vihdoin lausui Erkki kuin omissa ajatuksissaan vain, -mutta puoliääneen: - --- Kukas ne sudet tappoi? - -Sen kuullessaan isäntä hypähti äkkiä seisaalleen, sieppasi ruoskan -seinältä ja hyökkäsi poikia kohti. Mutta samassa silmänräpäyksessä -pojat luiskahtivat ovesta pihalle ja kiitäessään metsään he kuulivat -vain takaansa isännän äkeän pauhahtelun. - -Jonkun aikaa kierreltyään lumisia teitä pojat pakkasen ahdistamina -kiersivät sivuteitse taloon päin takaisin ja hiipivät saunaan, -jonne istahtivat penkille puolipimeään, synkkyys ja alakuloisuus -mielessään. Pienestä akkunaluukusta sisääntunkeva valo kävi kalpeasti -heidän laihoille, katkeroituneille kasvoilleen. Hetkisen niin -istuttuaan he virittivät saunanpesään tulen, asettuivat sitten -rahille sen ääreen lämpimän loisteeseen ja katselivat, kuinka -savukiemurat nokisesta saunasta räppänän kautta vierivät vapauteen. -Yön lähestyessä alkoi tuuli kolkosti vongahdella lakehisessa ja -samalla pyry ilkeästi ryskytellä kattoa. Pojat ahtoivat kiuas-uunin -uudelleen puita täyteen, heittäytyivät nyt penkille pitkäkseen -ja alkoivat rauhattomina odotella yön tuloa. Silmät eivät -tahtoneet ummistua. Levottomina ne seurasivat liekkien loimuamista -tervaksisissa puissa ja kipunoiden kirmailua kiukaalla, kiintyen -silloin tällöin karstoittuneeseen kattoon, ikäänkuin sen tummuuden -läpi tunkeakseen katseen kaipausten maille, vapauteen, niille -seuduille, missä orpo huutolaispoikakin on ihminen. - -Kiuas valoi saunaan raukaisevaa lämmintään, mutta sekään ei tuntunut -poikia auttavan unen maille. Pyrykin tuntui parhaillaan pahimpaan -raivoonsa yltyvän. Kekäleitä kierähti permannolle. Paavo kimmahutti -ne uuniin takaisin ja samalla töytäsi hieman ovea auki, nähdäkseen -raivoavaa säätä, mutta tuskin hän oli oven raolleen saanut, kun tuuli -voimakkaalla kämmenellään jälleen sen rysäytti kiinni, niin että -poikakin säikähtäen ponnahti pari askelta taaksepäin. - --- Onpas siellä koiran ilma! huudahti hän. - --- Tuntuu olevan, myönteli Erkki. -- Rohkenisitkos sinne _nyt_ -pitemmälle retkelle lähteä? - --- No enköhän sentään mieluummin kuin takaisin Kärppävaaran pirttiin. - --- Niinkö arvelet? - --- Niinpähän vain. - --- Sitä tässä olen minäkin tuuminut ja olenpa vielä lisäksi arvellut, -että... - --- Mitä? - --- Niin, että eiköhän nyt jätetä koko tämä höskä kaikkine hyvineen -ikiajoiksi. Parempihan tuommoisessakin ilmassa on olla vapaana ja -Jumalan hoteissa kuin Kärppävaaran pirttipahasessa isännän orjana. - --- Samoin tuumin minä. Pois vaan tästä pahuuden paikasta, tästä -kärpän rauniosta. - --- Niin, totta tosiaan, kärpän rauniosta! Mitäs myyriä me olisimme, -jotka täällä ikämme kaiken möyrisimme maata Kärppä-isännälle -piiskapalkalla? - --- Eipä taida se piiska enää minun selkänahkojani sivellä! tuumi -Paavo. - --- Ei minunkaan! huudahti Erkki. -- Eikä enää isäntä minun susiani -rahoiksi muuttele! Ei totta tosiaan! Ei! Pois nyt lähdetään, ja -nälissäni isken minä hampaani ennemmin naavaiseen petäjänkuoreen kuin -Kärppävaaran emännän leipäkyrsään ja kaivan jäkälätä lumen alta kuin -poro, jos Jumala ei muutakaan syödäkseni suo! - --- Niinpä tuumin minäkin, vakuutteli Paavo. Johan me tässä heille -kelkkoja tekemään! - --- Joko tänä yönä lähdettäisiin? - --- Niin tuumin. - --- Mutta minne? - --- Minne tahansa! Onhan erämaa auki. Eihän taivaanrannalla ole rajaa. -Kai siellä jossakin on sijaa kahdelle tällaiselle pojalle... Mutta -muistuupa nyt mieleeni se, mitä ihmiset sanovat _kodiksi!_ Meillä ei -ole kotia... - -Hämärään saunaan tuli pitkä äänettömyys. Vihdoin Erkki sen katkaisi: - --- Eipäs surra, veli! Minusta tuntuu, että kohta meillä _on_ koti. - --- Saattaapa olla. Mutta minä tässä ajattelin sellaista kotia, jossa -olisi vielä sellainen vanhempi mies, jota ihmiset sanovat isäksi, ja -vanhempi nainen, hellä ja hyvä, jota ihmiset sanovat äidiksi... - -Hämärään saunaan tuli vielä pitempi äänettömyys, ja kolkosti ulvoen -räsähytteli paisuva pyry saunan lahonneita salvoksia... - -Viimein Erkki sai kuitenkin mielensä taas tyyntymään ja virkkoi: - --- Eipäs surra, veli! Ei ajatella semmoisia! Metsästä löytyy meille -koti. Onhan kontiollakin lämpöinen majansa honganjuuren alla. Miks'ei -meillä? Ja onhan Jumala isämme, suuri erämaa äitimme! - --- No niin! Oikein puhuttu! Parasta kai tässä lie, että rupeamme -matkaa tuumimaan ja niin pian kuin suinkin nousemme suksille. Pyry -kyllä pauhaa, mutta pauhatkoon. Tuttuahan se meille on! Ja onhan -siitä nyt meille hyötyäkin. Se peittää latumme umpeen, niin ettei -hetkisen kuluttua kukaan voi tietää minne olemme hävinneet, vaan -saamme rauhassa jatkaa kulkuamme aivan minne itse tahdomme, kenenkään -häiritsemättä. - -Saatuaan asian päätetyksi tuntui pojista, kuin suuri taakka olisi -vierähtänyt heidän harteiltaan. Maailma heidän edessään näytti -nyt valoisammalta. Selvästi saattoikin huomata siitä valosta jo -ensimmäisen kajastuksen heidän kasvoillaan. Silmiin oli tullut uusi -kirkkaus, posket hehkuivat, ja ääni värähteli oudosta liikutuksesta. -Hurmaavana soi heidän korviinsa erämaan tenhoisa laulu. Heistä tuntui -aivan kuin joku olisi sinisten vaarojen takaa lakkaamatta huutanut -heille: Tulkaa... tulkaa... tulkaa... - - * * * * * - -Erämaa kutsui poikiaan! - - - - -II. - - -Yön pimeimmillään ollessa pojat poistuivat hiljaa saunasta, kahlaten -syvässä lumessa pihan poikki taloa kohti. - -Portaitten vieressä, puoleksi lumeen hautautuneena, nukkui koira, -tuuheakarvainen Lukki. Se hypähti pystyyn, murahti ja yritti jo -haukahtaakin, mutta huomattuaan ystävänsä Paavon ja Erkin, joiden -kumppanina se monet iloiset pyyntiretket erämaita oli kierrellyt, -se lähestyi poikia häntäänsä heilutellen ja pyörähteli liehakoiden -heidän edessään, ikäänkuin kysyen: joko lähdetään taas? - -Pojat käsittivät kyllä koiran ajatukset. Paavo kumartui sitä -silittämään ja kuiskasi hiljaa: - --- Kyllä lähdetään! Pitkälle retkellepä lähdetäänkin, mutta nyt sinä -et pääse mukaan. - -Syvä huokaus kohosi pojan rinnasta hänen tätä sanoessaan. Olihan -koira heidän oma opettamansa riistanpyytäjäksi ja huolimatta vasta -kahdesta ikävuodestaan jo mainio tekijä. - - * * * * * - -Erkki otti suksiparit portaitten pielestä ja kantoi ne saunaan, -ruveten heti paahtamaan pohjia, vetäen niihin tervaa ja talia. - -Sill'aikaa hiipi Paavo pirttiin, otti vanhan rihlapyssynsä seinältä -ruutisarvineen ja mäyrännahkaisen selkäreppunsa, johon pisti -leivän sekä kaloja pöydältä. Hän liikehti ääneti kuin talontonttu, -vaikkakin pyryn pauhina ulkona nyt oli niin vimmassaan, etteivät -sisällä nukkuvat olisi hänen askelistaan heränneet, vaikka hän aivan -reilustikin olisi pirtissä astellut. Aivan isännän vuoteen kohdalta -hän sieppasi naulasta lakitkin, oman ja veljensä, jotka päivällä -siinä kiireessä oli tupaan täytynyt jättää. Otettuaan vielä nurkasta -hänelle ja veljelleen kuuluvat lyhyet hiihtoturkit hän raotti -varovasti ovea, painoi sen hiljaa kiinni ja juoksi saunaan, jossa -nuorempi veli jo oli saanut sukset kuntoon. - -Paavo kiinnitti pyssyn selkäänsä, Erkki laukun. Sammutettuaan tulen -huolellisesti pojat läksivät ulos. Pyry tuntui yhä vain kiihtyvän. -Puuskat tulivat nyt niin vihaisina, että oli vaikea kunnolla -suoriutua suksille, ja koko ilma oli yhtenä ainoana armottomana -lumivyörynä. Taakseen vilkaisematta pojat hiljaa myötätuuleen -laskettivat loivaa peltoa alas jäälle. Tuskin he olivat sinne -päässeet, kun kuulivat pienen humahduksen sivultaan ja samassa -huomasivat Lukin iloisesti hyppelehtivän edellään. - --- Hei Lukki! huusi Erkki ilostuen. -- Sinä seuraat meitä! - --- Lystipä olisi, jos voisimme sen mukaamme ottaa, mutta sehän on -talon koira eikä meidän, sanoi Paavo. -- Ikävä on niin uskollisesta -ystävästä erota, mutta kyllä nyt täytyy! - -Pojat huutelivat koiran luokseen, ja sen tultua he koettelivat -ankarasti käännyttää sitä takaisin taloon. Mutta se ei ollut -ymmärtävinään, kierähteli vain lumessa heidän äärellään ja viuhtoi -häntäänsä heidän vierellään. Kun muusta ei ollut apua, katsoi Paavo -viimein itsensä pakotetuksi -- niin kipeästi kuin se hänen sydäntään -viilsikin -- sivaltamaan koiraa suksisauvallaan. Surkeasti ulisten -läksi Lukki heti sen jälkeen paksussa lumessa kahlaamaan taloon päin, -kadoten pian pimeään ja pyryyn. - -Paavo pyyhkäsi hihallaan silmännurkkaa ja alkoi verkkaan hiihtää -edelleen, aukoen latua nuoremmalle veljelleen, joka alakuloisena -painellen seurasi perässä. Eroaminen koirasta tuntui niin -sanomattoman katkeralta. - --- Minnekäs nyt matka suunnataan? kysäsi vihdoin Paavo. - --- Annahan mennä vain myötätuuleen! Minnekäs sitä muuannekaan -tämmöisessä pyryn myräkässä? - -Samassa pääsivät pojat jo pikku järven poikki ja alkoivat haparoida -harvan lepikön halki harjua kohti, jonka takaa suuren Kitkajärven -ulapat aukeavat. Harjulle noustuaan he vielä viimeisen kerran -katsahtivat taakseen, heittääkseen ikuiset jäähyväiset sille -seudulle, johon liittyivät viimeisten vuosien katkerat muistot. Mutta -hämmästys levisi heidän kasvoilleen. - --- Mikäs tuli sieltä kuumottaa! huusi Erkki säpsähtäen. - --- Kas, kas, miten se loimuaa! jatkoi Paavo. -- Taitaa olla talo -tulessa! - --- Ei ole talo. Saunan paikalta se loistaa. -- Voi kauhistusta! -Meidänkö syytämme tämä? huusi Erkki. - --- Vaikeata uskoa, että niin olisi. Sammutimmehan tarkkaan tulen. - --- Niin teimme. Mutta jos lie päässyt kipunoita kattoon tai -seinäsammaliin ja siitä syttynyt palamaan. - --- Onpa voinut niin käydä. - --- Voi, voi kuitenkin! Olisiko nyt meidän palattava sammuttamaan? -arveli Erkki. - --- Kukapa sinne tällaisessa vastamyrskyssä jaksaisi hiihtää? Ja -_kyllä_ se nyt muutamassa hetkessä on porona koko rähjä. Eikä siinä -enää mikään apu auttaisikaan tällaisella ilmalla. - --- Sääli kumminkin vanhaa hyvää saunaa! -- Sääli! Mutta emmehän me -sitä tahallamme sytyttäneet. Minkäs vahingolle mahtaa? - --- Kyllä kai siitä isäntä aika elämän nostaa ja murhapoltoksi asian -selittää, jatkoi Paavo, alkaen edellä hiljaa soluttautua pimeätä -petäjikkörinnettä alas Kitkajärven jäälle. Hetkisen kuluttua he sinne -pääsivätkin, ruveten nyt tiukasti tarpomaan poikki öisen pyryävän -ulapan. Sameanpunaisena läikehti takana taivas tulipalon loimussa. -Hiihtäjät häipyivät yöhön, myrskyn nyt kaikkine raivottarineen -kaameasti karkeloidessa ympärillä. - - - - -III. - - -Aamun valjetessa pojat huomasivat joutuneensa jo aivan outoon -seutuun, missä eivät koskaan ennen olleet käyneet. Pyry oli -huomattavasti tauonnut. Lumisade lakkasi kokonaan, ja taivaalla -siellä täällä jo tuli näkyviin sinisiä aukeamia harmaitten -pilvien lomissa. Eteen levisi silmänkantamaton aapa harvoine -metsikkösaarekkeineen ja yksinäisine puineen. - -Pojat istahtivat suksilleen, avasivat eväslaukun ja rupesivat syömään. - --- No nyt se alkaa sissielämä! virkkoi Paavo. - --- Antaa alkaa! Sitähän tässä on toivottukin! - --- Ja kohta ollaan Jumalan eväissä! Nämä omat ei pitkällekään riitä. - --- Kaipa sitä jollain tavoin siitä pulasta selvitään. - --- Olisipa kevät, kesä tai syksy, enhän puhuisi mitään. Mutta näin -pahimman talven aikaan on asialla monta kovaa puolta! - --- Hyvältäpä kumminkin tuntuu, ettei enää olla kärppävaaralaisia! - --- Hyvältä, hyvältä! Mutta kas, mikäs tuolla hankea pitkin painelee? - --- Susi! - --- Susihan siellä! - -Nopeasti kiinnittävät pojat rensselin sekä pyssyn harteilleen ja -nousevat suksille, alkaen kiivaasti hiihtää petoa kohti. Otus tekee -mutkan ja katoaa suonsaarekkeeseen. Pojat tuiskuna perästä. He -joutuvat jo jäljille. - --- Pienipä on jäljistä päättäen! - --- Pieni näkyy olevan! Mutta eihän nämä näytä suden jäljiltä -ollenkaan! virkkoi Paavo. - --- Ahma? - --- Ai, ahmahan se taitaa ollakin! - -Pojat painelivat tarmokkaasti, minkä vain pehmeässä lumessa pääsivät, -mutka panipa se huohottamaan. Ajo jatkui kiivaana monta tuntia. -Aina joskus vilahti peto näkyviin, pujahtaessaan suonsaarekkeesta -toiseen. Väsymättöminä hiihtivät takaa-ajajat perässä. Heitä kannusti -huomionsa, että välimatka oli silminnähtävästi lyhentynyt. Pehmeä -lumi upotti, tehden hiihtäjille suurta haittaa, mutta pedolle -vieläkin enemmän. - -Yht'äkkiä pojat näkivät takaa-ajettunsa noin puolen virstan päässä -kätkeytyvän myrskyn kaataman petäjän latvaoksiin. He hiihtivät -tulista vauhtia suoraan sitä paikkaa kohti ja lähelle saapuessaan -alkoivat tarkkaan tutkia tummia kohtia kaatuneen puun alla. -Paavolla oli pyssy laukaisuvalmiina kädessään. Kas, eikös siellä -liikahtanut jokin! Paavo kohotti pyssyn poskelleen ja oli juuri -laukaisemaisillaan, kun äkkiä pyssy kirposi Erkin nyrkin iskusta -kauas hankeen. - --- Lukki! huusivat molemmat pojat yhteen ääneen ja jäivät -hämmästyneinä töllistelemään koiraa, joka samassa arkaillen tuli -näkyviin oksien alta. - -Mitään saalista he eivät ankaran hiihtonsa palkaksi tällä kertaa -saaneet, mutta suurempi ilo kuin parhaimmastakaan saaliista oli -heillä nyt nähdessään rakkaan metsästystoverinsa luonaan täällä -kaukana erämaassa. Nythän sen palauttamisenkin voi rehellisellä -omallatunnolla sanoa mahdottomaksi. - --- Lukki, Lukki, Lukki! he alkoivat huudella, mutta koira oli kovin -arkeillaan eikä tahtonut tulla luokse. - -Pojat koettivat jos miten, mutta aina kun he yrittivät ottaa sitä -kiinni, hyväilläkseen, pyörsi se sivuun. Kun muu ei auttanut, niin -pojat katsoivat parhaaksi ryhtyä jatkamaan äsken keskeytynyttä -ateriaansa. He istahtivat siis suksilleen jälleen, siitä tuon -tuostakin huudellen ystävällisiä sanoja koiralle. He tunsivat itsensä -liikutetuiksi koiran kiintymyksestä ja uskollisuudesta. Vaikka he -eilen olivat lyömälläkin koettaneet karkoittaa sitä takaisin, oli -se kuitenkin salaa seurannut heitä, ja siinä se nyt oli luultuna -"petona" heidän luonaan. - -Syödessään pojat koettivat vielä leivänpalallakin houkutella koiraa, -mutta yhtä huonolla menestyksellä. - -Niin he taas läksivät hiihtämään eteenpäin ja näkivät ilokseen, että -Lukki seurasi mukana, pysytellen kuitenkin "tarpeellisen" välimatkan -päässä heistä. - -Illan hämärtyessä pojat huomasivat joutuvansa lähemmäksi asuttuja -seutuja. Heidän silmänsä keksivät heinäsuovan, jonkun matkan päässä -vasemmalla. He suuntasivat sitä kohti, ja pian tuli näkyviin myös -lato. - --- Lato! huudahti Paavo. -- Kas siinähän on sopiva yöpymispaikka. Se -näkyy olevan vielä täynnä heiniäkin. - --- Mennään vain sinne! Kyllä kai siellä tarkenee. - -Veljekset kiskoivat ladon suulta pari lautaa irti, nousivat sisään ja -istahtivat heinille. Heidän riemukseen hyppäsi Lukkikin kohta sinne. - --- No Lukki, Lukki! Nyt sinua ei enää ajeta pois. Nyt sinä olet -meidän oma koiramme. Lukki, Lukki! kutsuivat pojat hyväilevällä -äänellä. - -Koira tuli arkeillen ja puoliksi ryömien heidän luokseen, mutta tuli -kuitenkin, ja viimein pojat jo saivat sen niskaturkista kiinni. Koira -käsitti nyt vihdoinkin, että vanhat hyvät suhteet jälleen olivat -palautuneet. Riemusta haukahdellen se hypähteli heinissä ja painautui -jälleen poikien jalkoihin, heidän hyväiltäväkseen. - -Annettuaan vielä koirallekin osan niukoista eväistä pojat raivasivat -syvän haudan heiniin, asettivat turkin alleen ja rupesivat sille -rinnakkain maata. Toisen turkin he vetivät peitteekseen ja kiskasivat -sitten korkean heinävuoren päälleen, hautautuen sen alle syvään, -lämpöiseen komeroon. - -Lukki kaivautui ovensuussa heinäkasaan, jääden siihen isäntiensä -vartiaksi. - -Hiljainen yö vieri maille, peittäen pimeään vaippaansa nukkuvan ladon. - - - - -IV. - - -Pakkanen kävi aamupuoleen yötä niin kovaksi, että se tunkeutui -lämpimän heinämuurinkin lävitse, alkaen nipistellä nukkujien varpaita -ja herättäen heidät. Pojat sukeutuivat nopeasti lähtökuntoon ja -nousivat suksilleen. Niin he lähtivät koirineen tuntematonta itää -kohti. Muutaman tunnin kuluttua, kun päivä jo oli aivan valjennut, -he joutuivat pienelle metsätielle. Vaikka pyry olikin sen osittain -peittänyt umpeen, oli siinä kumminkin helpompi hiihtää kuin -raivaamattomassa metsässä. - -Ihanaa oli salo ympärillä ja ihanalta tuntui vapaus. Nyt tunsivat -pojat olevansa omia isäntiään. He käsittivät samalla, että koko -heidän kohtalonsa ja tulevaisuutensa oli heidän omissa käsissään ja -Jumalan huomassa. He luottivat omaan tarmoonsa ja voimiinsa, tuntien -ne kyllin lujiksi raivaamaan kovimmatkin esteet tieltä Jumalan -avulla. Mieli täynnä vapauden hurmausta ja onnellisia toiveita he nyt -iloisesti ponnistivat eteenpäin jylhällä metsätiellä. - -Vähitellen alkoivat seudut näyttää yhä enemmän asutuilta. Siinä -vilahti vieressä jo jokunen aidan nurkkaus vanhan kaskimaan -ympärillä, tuossa taas halkopino kuusen alla, ja samassa liittyi -poikain tiekin jo suureen etelästä tulevaan valtatiehen. - --- Käännytäänkös pohjoiseen? kysäsi Paavo. - --- Anna mennä vaan! Kai sieltä jokunen talokin vastaan tulee. - --- Mitäpä taloista? - --- Hyvältäpä tuntuisi kunnolleen vaatteensa kuivata! - -Hiihtäjät pyörsivät pohjoista kohti, soluen hiljan ajettua tietä -hyvää vauhtia eteenpäin. Pitkältä he eivät kerinneetkään tätä uutta -tietä laskettaa, kun jo joutuivat jäälle ja näkivät siinä talon -kauniilla rantatörmällä. - --- No taloonkos nyt? kysäsi Paavo. - --- Eiköhän mennä! Eväätkin on lopussa. - --- Niin, eväät! Ja milläpä uusia ostelisimme? Eihän meillä ole rahaa -niin pennin silmääkään. - --- Se on tosi, mutta minä olen tässä tuuminut, että eiköhän ne -antaisi talosta ruokaa, vaikka halonhakkuuta vastaan? Eikä suoraan -sanoen pahaa tekisi, jos tästä pahimmaksi talvisydämeksi pääsisi -hyvään taloon töihin kokonaankin. Voisimmehan sitten kevätpuoleen -painua saloille sissielämätä oikein alkamaan. - -Erkki oli kyllä reipas ja peloton miehenalku, mutta hänestä alkoi -kuitenkin tuntua hiukan hirvakalta autioihin erämaihin asettuminen -ankarimpien talvipakkasten ja pyryjen aikana. - --- Saatetaanhan kysäistä! myönteli Paavo. -- Hyvältäpä se tuntuisi -tosiaankin tähän aikaan vuodesta lämpimässä pirtissä asuminen, jos -siinä vain olisi toisenlaiset isännät kuin Kärppävaarassa. - -Niin urhea ja rivakka kuin Paavokin oli, tuntui hänestäkin sentään -liiaksi uskalletulta tähän vuodenaikaan suoraan syöksyä salojen -lumiseen syliin, katottomaan korpeen, jos vain siedettävän olon ja -elämän voisi asutuilla seuduilla saada itselleen. - - * * * * * - -Pojat saapuivat talon rantaan, ottivat sukset käsiinsä ja kapusivat -rantarinnettä ylös pihaan. Lukki yritti nostaa aika tappeluksen talon -vahtikoiran kanssa, mutta Paavo sai sen viime hetkessä kytketyksi -kiinni. - -Nostettuaan suksensa seinää vasten pystyyn pojat astuivat pirttiin. -Siellä oli koko talonväki parhaillaan pitkässä pöydässä päivällistään -syömässä, isäntä, emäntä, joukko lapsia, pari piikaa ja pari renkiä. - --- Hyvää päivää! - --- Päivää, päivää, vastattiin puoliääneen pöydästä. - -Pojat istahtivat penkille, heittivät kostuneet kengät jaloistaan ja -ripustivat ne takan reunalle kuivamaan. - --- Eikös pojille maistuisi ruoka? kuului isännän hyväntahtoinen ääni -pöydästä. - -Pojat katsahtivat toisiinsa. Sellaista ystävällisyyttä he eivät -pitkään aikaan olleet osaksensa saaneet. Liikutuksesta he eivät -saaneet sanaa suustaan. - --- Niin, että eikö maistu? uudisti isäntä kysymyksensä. - --- Ki... kiitos! sammalsi Erkki. -- Kyllä me sen tarpeessa olemme. - -Arastellen kävivät pojat pöytään ja emännän vielä kehoitettua -ryhtyivät aterioimaan. Voi miten hyvältä nyt maistuikaan vahva kunnon -ateria! Sellaista he eivät pitkään aikaan olleet nähneetkään. Pikku -Erkin silmännurkkiin aivan kyyneleet tahtoivat pyrkiä siitä ilosta, -vaikka hän koetti niitä vastaan pidelläkin. - -Syötyään pojat esittivät isännälle pyyntönsä saada jäädä toistaiseksi -talon töihin ruokapalkalle. He kertoivat olevansa turvattomia, -kodittomia työnetsijöitä. Mutta paostaan viimeisestä olinpaikastaan -he eivät maininneet mitään. - -Isäntä hiukan aprikoituaan suostui ehdotukseen, ja pojat ilomielin -kävivätkin heti käsiksi töihin. Heille alkoi nyt onnen aika. -Väsymättä he aamusta iltamyöhään heiluttivat kirvestä halkometsässä -ja sen palkaksi saivat aina runsaat ateriansa illaksi sekä lämpimän -vuoteen yölepoaan varten. Isäntä ja emäntä olivat heihin hyvin -tyytyväiset ja osoittivat heille kaikin tavoin ystävällisyyttään. - -Saivatpa pojat kerran tilaisuuden näyttää erinomaista reippauttaankin -ja päättäväisyyttään tuntuvalla tavalla. He olivat muutamana iltana -juuri tulossa halkometsästä hevosineen. Edellä ajoivat rengit, ja -perässä tulivat Paavo sekä Erkki kukin omaa hevosta ajaen. Lukki -ja talon Musti, joista jo oli tullut hyvät ystävykset, juosta -lipsuttelivat vierellä. Tie kulki eräässä paikassa jäätä pitkin -Suininkijoen poikki. Tuskin oli ensimmäinen ajaja vielä siihen -kohtaan päässyt, kun perässä tulijat äkkiä huomasivat jään tien -kohdalla lohkeavan ja painuvan sekä lähtevän pienenä lauttana, -voimakkaan virran kiidättämänä, viemään miestä hevosineen suoraan -alempana avoinna kuohuvaa koskenniskaa kohti. Toiset saivat viime -hetkessä hevosensa pysäytetyiksi. He näkivät kauhistuen, kuinka -jäälautta, jolla hevonen ja mies menivät, äkkiä murskautui, -törmättyään johonkin pohjakiveen. Surkeasti huutaen mies vajosi -mustaan veteen jääsirpaleitten keskeen, ja hevonen joutui pärskyvän -kosken niskapyörteeseen, mennen kokonaan umpeen. - -Mutta samassa silmänräpäyksessä tekivät Erkki ja Paavo nopeat -päätöksensä. He juoksivat molemmat rantaa pitkin hätäänjoutuneitten -kohdalle, jossa Erkki heti paiskautui veteen uiden kaikin voimin -sitä paikkaa kohti, missä hukkuva mies taisteli virran pyörteitä ja -päälletunkevia jäälohkareita vastaan. Mies oli juuri uppoamaisillaan, -kun pelastaja joutui luokse ja sieppasi häntä tukevasti niskasta -kiinni. Samassa näkyi suuri jäälohkare tulevan aika vauhtia aivan -heitä kohti. Erkki vetäsi voimakkaasti syrjään, tempasi puukon -tupestaan, ja kun lohkare samassa saapui kohdalle, iski hän puukkonsa -kahvaa myöten siihen, hellittämättä otettaan. Toisella kädellään -hän samalla piti lujasti kainaloista renkiä, joka oli niin uupunut -ja mielenmalttinsa menettänyt, ettei voinut vähääkään helpottaa -pelastajansa työtä. Jäälohkare, jonka avulla Erkki taakkoineen -kuitenkin helposti jaksoi pysyä vedenpinnalla, oli joutunut -pyörteestä syrjään, ja virta painoi sitä nyt parhaillaan verkkaan -toista rantaa ja siellä näkyvää kiinteätä jäätä kohti. Hetkisen niin -mentyä Erkki irroitti puukkonsa lohkareesta, veti muutaman tukevan -vedon rantaa kohti ja iski puukollaan jälleen kiinni, nyt kiinteään -jäähän. Se tuntui kestävän. Urhea poika kiskoutui puukon avulla -nopeasti jään päälle ja veti pelastamansa miehen perässään. - -Tämän tapahtuessa virrassa, kosken yläpuolella, oli Paavo juossut -rantaa myöten kosken kohdalle, sitonut köyden rannalla olevaan -puuhun ja sen toisen pään vyötäisilleen sekä sitten rynnännyt -suin päin kuohuihin, hypellen kiveltä kivelle kosken liukkaalla -pohjalla. Niin pääsi hän vihdoin tyrskyvälle kiviröykkiölle, jolle -juuri oli ajautunut reki katkenneine aisoineen. Samassa huomasi hän -keskellä koskea jyrkän puotteen alla hevosparan taistelevan henkensä -edestä syvässä pyörrehaudassa. Paavo syöksyi sitä kohti. Vettä oli -paikoittain hänelle kainaloihin asti. Monasti hän kompastui kiviin -ja monasti taas iskivät kuohut hänet nurin, mutta onnellisesti hän -kuitenkin aina köyden avulla keinottelihe jaloilleen. Hän pääsi jo -aivan lähelle hevosta, ja sen pyörähdellessä edessään koetti nyt -tapailla sitä harjasta tai suitsista kiinni, mutta kun köysi loppui, -antamatta enää perään, ei hän päässyt kylliksi lähelle. Toisaalta -oli hyväkin, että köysi nyt suoraan kiinnitti hänet rannalla olevaan -puuhun, joten hänellä oli kädet vapaina, mutta toisaalta harmitti -häntä, ettei voinut päästä tarpeeksi pitkälle. Kyynärän verran jos -lisää olisi ollut, niin silloin olisi kaikki käynyt hyvin. Hevonen -pyörteessä alkoi yhä useammin painua umpeen. Paavosta näytti sen -pelastaminen jo aivan toivottomalta. Hän koetti kuitenkin vielä -viimeistä keinoa, heittäytyi selälleen ryöppyihin, ojensi jalkansa -hevosta kohti ja yritti pieksunkärjellä onkia ohjaksia haltuunsa. -Hetkisen siinä sätkyteltyään hän tunsi pienen nykäisyn jalassaan. -Silloin hän heti ponnistautui köyden avulla pystyyn, kohottaen -toista jalkaansa kuohuista. Kas siinähän nyt oli ohjasnuora pieksun -kärjessä. Riemuissaan hän kurottautui sitä ottamaan, mutta silloin -se äkkiä luiskahtikin irti. Olipas se nyt harmillinen juttu! Ja hän -kun oli jo aivan vähällä saada hevosen pelastetuksi. Juuri samassa -se tuli vielä kerran näkyviin pyörteen pinnalla. Paavo heittäytyi -silmänräpäyksessä taas selälleen, ojensi jalkansa ja sai uudelleen -ohjaksen pieksun kärkeen. Nyt hän äkkiä vetäsi jalkansa koukkuun, -sieppasi siitä ohjashihnan käsiinsä ja ponnistautui pystyyn. - -Hän oli nyt niin uupunut, ettei olisi mitenkään saattanut pysyä -seisoaltaan ilman rantaan kiinnitettyä nuoraa. Mutta niin uupunut -kuin hän olikin, oli hänellä käsissään vielä sen verran voimia -jäljellä, että saattoi ohjaksia kiinnittämällä vetää hevosen luokseen -ja uittaa sen pahimmasta pyörteestä pois, muutaman suuren kiven -suojaan, jossa vielä suureksi ilokseen huomasi sen jalkojen ottavan -pohjaan. - -Molemmat rengit ja Erkki olivat sillä välin jo saapuneet kohdalle. -Erkin ja toisen rengin vaatteet olivat paksussa jäässä, samaten kuin -koskessa taistelevan Paavonkin hartiat, mutta kukaan heistä ei kylmää -huomannutkaan, niin jännittävä oli hetki. - -Rannalla olijat olivat irroittaneet reistään loputkin köydet, -ja pitäen itse toisesta päästä kiinni ryhtyivät he nyt niitä -heittelemään Paavolle, jotta tämä saisi niiden avulla hevosen -tukevasti kiinni ja se siten voitaisiin vetää rannalle. - -Jopas onnistuikin. Paavo kiinnitti köyden pään hevosen kaulaan, -sidottuaan sitä ennen ohjakset vyötäisilleen, joten hevonen pysyi -kiinteästi kiven äärellä. - -Rannalta käsin ruvettiin nyt vetämään poikaa ja hevosta koskesta. Sen -täytyi tapahtua äärettömän varovasti, jotta hevonen ei kivien välissä -katkaisisi jalkojaan, jos ne vielä olivat ehjinä säilyneet, kuten -toivottiin. - -Pian osoittautuivat vetäjien voimat kuitenkin liian heikoiksi. Koski -painoi suurta hevosta niin voimakkaasti alaspäin, ettei vetämisestä -tahtonut tulla mitään. - -Mutta silloin yht'äkkiä tuli apua. Kaikkien hämmästykseksi ilmestyi -siihen oman talon isäntä, joka porolla ajaen juuri saapui täyttä -lentoa paikalle. Hän yhtyi leikkiin, ja niin kiskottiin pian hevonen -pelastajineen kuivalle maalle. - -Toinen rengeistä selitti lyhyesti isännälle mitä kaikkea oli -tapahtunut. Ihmetellen poikain tavatonta urhokkaisuutta ja -neuvokkuutta hän ihastuksissaan ravisti vuoroin toista, vuoroin -toista hartioista sanoen: - --- Teistä tulee vielä aika poikia! Te olette nyt pelastaneet -ihmishengen ja lisäksi vielä minun parhaan hevoseni, jonka -menettäminen olisi myös ollut kova isku. Sellaisia poikia tässä -maassa tarvitaan! - -Pojat tulivat tällaisesta puheesta aivan hämilleen. Hehän tiesivät -tehneensä vain velvollisuutensa eikä muuta. - --- Mutta mitenkäs te, isäntä, osasitte apuun tulla, vai sattumaltako -vain olitte sivuitse ajamassa? kysyi Paavo, kääntäen puheen toisaalle. - --- Riennetäänpä nyt kiireesti kotiin, ettette kuoliaaksi paleltuisi! -Sääliksi käy tuota hevosparkaakin, joka nyt niin kauan on jäissä -pulikoinut. Matkalla kerron sitten, mitenkä minä tänne olen joutunut, -ja sen voin sanoa, että ihmettä se mielestäni on. - -He läksivät ajelemaan kotiin päin, kiertäen nyt kaukaa entisen -tienpaikan yläpuolelta, päästen sieltä onnellisesti joen poikki. - -Jäissä uinut renkipoika ajoi edeltäpäin isännän porolla. Hän oli -kylmästä aivan sinisenä, ja sen vuoksi katsottiin välttämättömäksi -lähettää hänet lämpöiseen ennen muita. Isäntä, Paavo ja Erkki -istahtivat ensimmäisen hevosen rekeen, toinen renki toiseen, pidellen -ohjaksista koskessa uinutta hevosta, joka muuten oli säilynyt -verrattain ehjänä, vaikka ontuikin kyllä molempia takajalkojaan. -Viimeinen hevosista sai juosta hölkätä ilman ajomiestä toisten -perässä. - -Noustuaan jokilaaksosta kankaalle he heristivät hevosen iloiseen -raviin, laskettaen niin kiireesti kuin suinkin kotitaloa kohti, jonne -matkaa arvoin oli jäljellä pari virstaa enää. Poikain hampaat löivät -loukkua kylmästä, vaatteitten alkaessa kauttaaltaan jäätyä ihoa -myöten. Lukki hypähteli ympärillä, ilosta haukkuen, nähdessään taas -rakkaat isäntänsä ehjinä kuivalla maalla. - --- Lukki, Lukki! Sinä olet viisas koira! huuteli isäntä hyväillen. - -Ja poikiin päin kääntyen hän jatkoi: - --- Kuulkaahan nyt mikä minut ajoi sinne teille hätään. Olin pirtissä -saavilautoja veistelemässä, kun äkkiä kuulin kovan romahduksen -ovea vasten ja sen jälkeen surkean ulvonnan. Lapset raottivat -säikähtyneinä ovea, ja sieltä sisään luiskahti teidän koiranne, -Lukki, alkaen kamalasti ulvoa pirtissä, kurkottaen kaulaansa -taivasta kohti. Sitten se tuli minun luokseni, rupesi repimään -pieksun varresta, juoksi hätäisesti ovelle, ulvoi ja taas tarttui -kiinni pieksuni varteen, ruveten kiskomaan minua ovelle päin. -Lapset alkoivat itkeä, ja emäntä rupesi siunailemaan, että mitähän -nyt on tapahtunut. Sen, että jotakin oli tapahtunut, arvasin heti, -arvasin siitäkin, että koira oli poistunut teidän luotanne, jota -en koskaan ennen ollut nähnyt. Sieppasin lakin päähäni ja peskin -ylleni. Silloin koira lakkasi ulvomasta, ryntäsi pihalle ja rupesi -raivoisasti haukkumaan, juosten tänne vievän tien suuhun, jääden -siihen odottamaan. Minä valjastin nopeasti poron, heittäysin -pulkkaan ja viiletin koiran perästä, joka jo täyttä vauhtia -silloin paineli niityllä tännepäin, yhä haukkuen ja tuon tuostakin -pysähdellen katsomaan, että seuraanko minä. Niin sitten tultiin -onnettomuuspaikalle, ja säikähdinpä tosiaan kauheasti, kun näin -Paavon ja hevosen kosken kuohuissa rypemässä. Sanonpa vieläkin, että -olette te vain harvinaisia poikia ja harvinainen on teillä koirakin! -Se näkyy olevan miehiä myöten. - - * * * * * - -Saavutaan taloon. Edeltä tullut renkipoika on jo kerinnyt kertoa -tapahtumasta, joten koko väki on pihalla vastassa tervehtimässä -tulijoita, ennen kaikkia Paavoa ja Erkkiä, joita nyt kaikki -katselevat kuin sankareita. Ihan itkusilmin emäntäkin heitä kättelee -ja kiidättää sitten pirttiin, jossa on suuri tervastuli viritetty -takkaan. Pirttiin tuodaan onnettomuuden uhriksi joutunut hevonenkin, -kuivaillaan ja lämmitetään sekä sitten paksujen loimien peitossa -saatetaan talliin. - -Kylmän kylvyn saaneet pojat istuvat kaikki kolme nyt takan äärellä -kuivissa vaatteissa, ja emäntä kantaa heille kahvia, kupin toisensa -perään. - -Isäntä pistäytyy kamarissa, kaivaa siellä piirongin laatikosta kaksi -seteliä ja antaa niistä toisen Paavolle, toisen Erkille sanoen: - --- Ottakaapa tästä vielä vähän palkkioksi minun puolestani! Te teitte -miehen työn! Semmoinen on aina parhaan tunnustuksen arvoinen. - -Hämmästyneinä katselevat pojat seteleitä, rohkeamatta ojentaa kättään -niitä vastaanottamaan. Eiväthän he, kuten sanottu, tienneet muuta -tehneensä kuin velvollisuutensa. Mitä palkkiota siitä pitäisi saada? - --- Ottakaa pois vaan! Ne ovat teidän rahojanne! kehoittaa isäntä -hymyillen. - -Ujostellen ottaa Paavo vihdoin rahat vastaan, molempien puolesta, ja -kätkee ne seinällä riippuvan selkäreppunsa sisimpään lokeroon. - -Silloin nousee rahiltaan myös renki Antti, jonka hengen Erkki äsken -pelasti, ja joka tähän saakka on ollut tapauksen johdosta kuin -sekaisin päästään. Nyt hän astuu Erkin luokse, tarttuu käteen ja -virkkaa väräjävällä äänellä: - --- Minulla ei ole sinulle muuta kiitoksiksi annettavaa kuin tämä -kädenlyönti. Mutta tiedä se, että jos missään voin sinua tässä -maailmassa vielä auttaa, niin sen tulen tekemään, vaikka henkeni -menisi. Minä en koskaan lupaa enempää kuin minkä voin pitää! - -Kääntyen Paavoon päin hän jatkaa: - --- Ja sinä Paavo! Suuressa kiitollisuuden velassa minä olen -sinullekin. Ikäni olisi tuntoani kaivellut, jos minä isäntäni hevosen -olisin surman suuhun saattanut. Sama, minkä sanoin Erkille, olkoon -sanottu myös sinulle. - -Liikutetuin mielin tarkkasivat isäntä ja emäntä rengin puhetta, -tietäen hänet mieheksi, joka ei hevillä tunteitaan paljastele eikä -lupauksia anna, mutta joka aina on mies seisomaan sanojensa takana. - - * * * * * - --- No nyt ois sauna valmis! kuuluu samassa piian ääni pirtin ovesta. - --- Sauna! Ahhah! Nytpä se onkin paikallaan, jos koskaan! myhäili -isäntä, kuin toisten puolesta, arvaten hyvin millä mielellä koskessa -kylpeneet tulevat kipuamaan saunan suloisille lauteille. - -Ei tarvinnut kahta kertaa kehoittaa. Viskattuaan liiat vaatteet -pirtin penkille kaikki miehet nyt painuivat saunaan, nauttimaan -löylyn terveeksitekevästä ihanuudesta. - -Toisten jo lauteitten lämpimässä kyykötellessä isäntä vielä viipyi -hetkisen alhaalla kiukaan luona, kytevän hiiloksen ääressä keitellen -koskessa kylpeneille "roppia" viinasta, johon sekoitti kanvärkkiä -ja hiukan ruutia. Sitä hän sitten antoi pojille kupillisen mieheen, -kivuten itsekin viimein lauteille toisten iloon. - - - - -V. - - -Pojilla oli Suininkijärven talossa hyvä olla. Koko väki päivä -päivältä kiintyi heihin yhä enemmän, puhumattakaan Antti-rengistä, -josta jo oli tullut poikien alituinen ja mieluisa kumppani. Työtä he -tekivät väsymättä, kiitollisina isäntäväen hyvyydestä. Joskus taas -kiertelivät metsiä mielihommissaan, riistaa pyydellen. Toivatpa he -niiltä matkoiltaan kevään kuluessa kotiin kaksi karhuakin, joista -palkkioksi isäntä antoi Paavolle sievoisen rahasumman sekä Erkille -yhden rihlapyssyistään. - -Pojat tunsivat itsensä ylenmäärin onnellisiksi. Erämaan kaipaus ja -sen elämän viehätys kyti kyllä yhä heidän mielessään, mutta silti -päättivät he toistaiseksi viipyä talossa. He tunsivat melkein -velvollisuudekseen viipyä ainakin kiireimpien kesätöiden, heinänteon -ja elonleikkuun yli, saadakseen siten tuntuvammin palkita kaiken -kokemansa hyvyyden. Voisivathan he sitten parhaan syysmetsästyksen -alkaessa siirtyä erämaaneläjiksi suurille selkosille, yksinäisille -saloille, jonne veri tuntui vetävän. - -Nämä heidän suunnitelmansa eivät kuitenkaan rauhassa päässeet -toteutumaan, vaan sattui yht'äkkiä muuan tapaus, joka katkasi heidän -onnellisen elämänsä Suininkijärvessä ja jolla oli valtava vaikutus -koko heidän vastaiseen kohtaloonsa. - - * * * * * - -Eräänä sunnuntaiaamuna, kun kevät jo voimakkaalla kohinalla teki -tuloaan, hanget loistivat häikäisevinä auringon kilossa ja purot jo -porisivat notkoissa sekä laaksorinteillä, ajoi yht'äkkiä taloon outo -mies, joka sisään astuttuaan ja tervehdittyään väkeä tuvassa sanoi: - --- Olen kuullut, että tähän taloon on talvella saapunut kaksi -poikaa, ja tulin nyt tiedustelemaan, olisivatko he ehkä samoja, -jotka tekivät murhapolton Kärppävaarassa ja sitten katosivat teille -tietymättömille, varastaen vielä talon koirankin, metsämiesten -keskuudessa hyvin tunnetun Lukin. Minä olen kirkonkylän poliisi. - -Paavo ja Erkki säpsähtivät, kalpenivat ja painuivat pirtin nurkkaan -kuin salaman lyöminä. Isäntä ja emäntä katsoivat kysyvästi poikiin, -huomaten selvästi heidän säikähdyksensä. Painostava hiljaisuus -valtasi pirtin. Vihdoin katkasi äänettömyyden Paavo, astuen esiin ja -lausuen jurosti: - --- Kyllä me olemme juuri ne pojat, joita etsitte. Sen vain tahdon -heti teille, herra konstaapeli, ilmoittaa, että mitään murhapolttoa -emme ole tehneet emmekä myöskään koiraa varastaneet. - --- Hyväpä olisi, jos vakuutuksenne olisi tosi. Mutta toista väittää -Kärppävaaran isäntä. Hän sanoo teidän suutuspäissänne polttaneen -saunan sekä sitä tekoa paetessanne vieneen koiran talosta. Mitäs -siihen sanotte? - -Suuttumuksen tuli leimahti Paavon silmissä. - --- Se on valetta!, hän tanskasi. -- Isännän julmuus ja hänen -ruoskansa iskut pakottivat meidät lähtemään pirtistä ja etsimään -suojaa saunasta, kun muuten varmasti olisimme pyryyn ja pakkaseen -kuolleet. Isännän ja emännän pahuuden tähden me talon iäksi jätimme. -Ehjäksi jäi sauna meidän siitä lähtiessämme. Huolellisesti sammutimme -tulenkin, mutta on se varmaan seinään tai kattoon joutuneista -kipunoista päässyt valloilleen. Se on suoranainen vahinkotapaus! Ja -mitä koiraan tulee, niin lyömällä me sen ajoimme taloon takaisin, -kun rupesi perässämme tulemaan, mutta kun se meihin oli tottunut, -seurasi se siitä huolimatta, ja vasta toisena päivänä me sen jälleen -huomasimme mukanamme olevan. Silloin oli jo myöhäistä sitä palauttaa. -Emme edes itsekään tienneet missä olimme, ja mahdotonta olisi ollut -löytää Kärppävaaraan takaisin, kun pyry oli kaikki jälkemmekin -pyyhkinyt näkymättömiin. Tämä on totuus asiassa, herra konstaapeli! - -Poliisi veti suunsa ilkeään hymyyn lausuen: - --- Milläs sen todistatte? - --- Jumala ja puhdas omatuntomme on meillä parhaat todistajat! - --- Ne on molemmat huonoja todistajia käräjätuvassa, veti poliisi -pilkallisesti. - -Tämän kuultuaan hypähti Erkkikin seisaalleen, astui tiukasti poliisia -kohti ja sähähti: - --- Elkää tehkö pilkkaa! Ja hävetkää syyttäessänne rehellisiä ihmisiä -moisista rikoksista! - --- Kas, kas! Tämäkös se on toinen näistä nulikoista? Elähän sähise, -veliseni! Enhän minä syytä mistään. Kärppävaaran isäntähän se -syyttää. Onpa vielä luvannut palkkionkin teidän kiinniottamisestanne. - -Pojille tämä oli kuin pahaa unta. He tunsivat suurta häpeää jo -siitä, että _heitä_ voitiin syyttää moisista konnuuksista. - --- Vai tässä ne nyt on, nämä veijarit, jatkoi vielä poliisi. - --- Elkääpäs häväiskö kunnon poikia, kävi isäntä väliin. -- Minä -luotan täydellisesti heidän puheeseensa ja olen valmis maksamaan -Kärppävaaran isännälle sovintoa, hänen vaatimansa summan. Ilmoittakaa -se hänelle ja antakaa poikain olla rauhassa. - --- Ei käy laatuun. Kyllä minun täytyy vangita heidät. Murhapoltto on -ankara rikos. - --- Vangita! huudahtivat veljekset. -- Vangita meidät! - -Pojat tunsivat verien syöksähtävän kasvoilleen ja maailman -mustenevan silmissään. Olivat he jo paljon saaneet kärsiä ja -kokea, mutta näin katkeraa hetkeä he eivät koskaan olleet osanneet -aavistaakaan. He tunsivat ensiksi aivan lamaantuvansa, mutta sitten -yht'äkkiä vilahti Paavon silmissä omituinen teräksinen tuli, jonka -jälkeen hän heti näytti tyyntyvän ja saavuttavan tasapainonsa. Hän -kuiskasi jotakin Erkille, jolloin tämäkin tyyntyi. - -Hetkisen aprikoituaan suoristautui Paavo ja lausui jyrkällä äänellä: - --- Me olemme aivan syyttömiä. Äsken mainitsemieni lisäksi muita -todistajia ei meillä ole. Mutta me emme alistu vääriin tuomioihinne! -Meillä on oikeus elää vapaina. Jos muu ei auta, me pakenemme. Yksin -ette kykene meitä vangitsemaan. - -Samassa hypähti Antti-renki uunin pankolta ja kolautti poliisia -kalloon, jotta tämä tupertui lattialle. Mutta silloin avautui ovi ja -sisään astui kaksi miestä, revolverit kädessä, nähtävästi poliisin -apulaisia, jotka oven takaa olivat seuranneet mitä sisällä tapahtui. - --- Lain nimessä minä vangitsen teidät! he huusivat. - -Nyt ei mikään enää auttanut. Poliisikin kömpi pystyyn ja heristeli -nyrkkiään Paavon nenän edessä, kirkuen: - --- Riiviö! Vai rupeat sinä tässä vielä tappelemaan! No, suurempihan -on rangaistuksesi oleva! - -Antin isku oli tullut niin äkkiä ja kokonaan aavistamatta, ettei -poliisi itsekään oikein huomannut kuka sen antoi, vaan otaksui lyöjää -luonnollisesti Paavoksi, joka juuri silloin oli seisonut hänen -sivullaan. Paavo taas, pelastaakseen Antin ikävyyksistä, otti syyn -päälleen, vilkuttaen vielä silmää puolustajalleen merkiksi, että anna -hänen olla vaan siinä uskossa! - -Ilkeästi mulkoillen poliisi veti käsiraudat taskustaan ja pani ne -poikain ranteisiin, lähtien raastamaan heitä pihalle ja rekeen. -Vakavina ja allapäin seurasivat pojat mukana. Emäntä jäi pöydänpäähän -itkemään, isäntä käveli voihkien edestakaisin pirtin lattialla, ja -Antti murahteli itsekseen oven suussa. - -Pihalla helähtivät aisakellot. -- Sinne nyt menivät kunnon pojat, -joissa ei mitään vilppiä ole! huokasi isäntä. - -Kellojen kilke häipyi häipymistään. Isäntä astui akkunan ääreen, -luodakseen vielä viime silmäyksen menijöihin. Siellä ne ajoivat -jo jäällä, poliisi vankien kera ensimmäisessä, molemmat apurit -toisessa hevosessa. Perässä vieri tumma keränen. Se oli Lukki, joka -alakuloisesti hölkäten seurasi isäntiään tälle surulliselle retkelle. - - - - -VI. - - -Murheellisella näytti maailma poikain silmissä, heidän nyt -vankikyydillä kulkiessaan kirkonkylää kohti. Syvimmin painoi heitä -tietoisuus siitä alennustilasta, mihin heidät oli saatettu väärien -syytöksien nojalla. - -Tie kiemurteli lumisia kangashongikoita, kohoili korkeita mäkiä, -pistäytyi jonkun pikku järven jäälle, noustakseen sieltä jälleen -jylhää rinnettä huimaavaan korkeuteen. Pohjoisessa kohosivat -taivaalle mahtavina möhkäleinä Rukatunturin, Valtavaaran ja -Pyhätunturin ylevät paljakot. Niiden näkeminen saattoi poikien -vapaudenkaipuun aivan huippuunsa. - -Oi noita vapaita tuntureita, jotka puhtaina kohoavat maailman -alhaisuudesta pyhää taivasta kohti! Niitä ei sido, ei kahlehdi -mikään. Vapauden temppeleinä ne kautta aikojen kohottavat lakensa -pilvien yli, valaen aina mieleen omituisen vapautuksen tunteen, joka -vastustamattomasti valtaa ihmisen, hänen niitä nähdessään tai niille -noustessaan. - -Tällaisia tunteita tunsivat nyt pojatkin. Tuskinpa osasivat he -niitä ehjiksi ajatuksiksi mielessään luoda, mutta vaistomaisesti -väräytti heitä kuitenkin tunturien näkeminen, saaden heidän povensa -vapaudenhalusta kiivaasti kohoilemaan. - -Pääsisipä nyt tuonne tunturille! Ja saisi viilettää suksillaan -huimasti rinnettä alas. Tai pääsisipä minne tahansa! Samapa -se, kunhan vain vapauteen pääsisi. Ennemmin vaikka takaisin -Kärppävaaraankin kuin ruunun vankeuteen. - - * * * * * - -Ihminen ei voi käsittää, mikä Jumalan lahja vapaus on, ennenkuin hän -sen on menettänyt! - -Masentuneina ja sekavin tuntein saapuivat pojat kirkolle, jossa -heidät suljettiin pieneen, rautaristikko-akkunaiseen sivurakennukseen -vanginvartian talossa. - -Siihen saakka olivat he saaneet tunteensa hillityiksi, niin etteivät -vangitsijat voineet päältäpäin nähdä, mitä sisässä liikkui, mutta -jäätyään nyt yksin he vaipuivat raukeina oljille pitkäkseen, voimatta -enää estää silloin tällöin pientä nyyhkytystä ja ruumiinsa outoa -vavahtelua. - -Iltapuoleen he kuitenkin hiukan tyyntyivät, koettivat rohkaista -toinen toistaan ja alkoivat tunnustella ovea, seiniä, lattiata, eikö -mistään pääsisi murtautumaan ulos. Tietoisuus omasta syyttömyydestään -antoi heille sen varman vakaumuksen, että heillä oli luonnollinen -oikeus paeta, jos siihen vain vähänkin tilaisuutta ilmenisi. -Mutta tästä häkistä karkaaminen tuntui mahdottomalta. Ei missään -näkynyt pienintäkään pakotietä, kaikkein vähimmin akkunassa, jota -ulkopuolelta peitti paksu rautaristikko. - -Saapui yö, mutta unen päästä oli vaikea saada kiinni. Tuntikausia -levottomasti piehtaroituaan pahnoilla he kuitenkin viimein vaipuivat -raukeaan lepoon. - -Kauan he eivät kuitenkaan vielä olleet nukkuneet, kun yht'äkkiä -heräsivät heikkoon lasin helähdykseen. Yö oli pimeimmillään. He eivät -voineet nähdä mitään, kuulivat vain hiljaista ryskettä akkunan takaa -sekä heikkoa äännähtelyä: - --- Paavo! Erkki! Oletteko täällä? Pojat syöksyivät akkunaan. - --- Antti! Miten sinä olet täällä? he läähättäen kuiskasivat. - --- Tulin teitä pelastamaan! Rautakangella irtautui ristikko aika -helposti. Lasiveitsen ja tervatun paperin avulla sain akkunan rikki, -jottei mitään kovempaa helähdystä kuulunut. Tulkaa pian pois! Onko -teillä vielä käsiraudat päällä? - --- Ei ole! Poliisi otti ne pois, sulkiessaan meidät tänne. - -Pojat kipusivat ketterästi kuin oravat ulos akkunasta, ja kummasti -läikähti heidän rinnassaan, kun he hyppäsivät ihanaan vapauteen. - -Nopeasti he riensivät kylän pohjoispäätä kohti, jonne Antti heitä -johdatti. He poikkesivat muutaman pikku mökin pihaan. Siellä oli -hevonen, jonka reessä pojat ilokseen huomasivat omat suksensa, -pyssynsä, selkäreppunsa ja kaiken irtaimen omaisuutensa. - --- Mutta sinäpä vasta olet kunnon veli, Antti! Ikinä emme voi -unohtaa, mitä nyt teit meidän syyttömien poikasten pelastamiseksi. -Tuhatkertainen kiitos sinulle siitä! Mutta samalla sanon, että jos me -syyllisiksi olisimme itsemme tienneet, emme olisi karkuun lähteneet, -vaikka köysillä ja hevosilla meitä olisit vankilasta ulos koettanut -kiskoa! Nyt taas lähdemme puhtain mielin vapaihin erämaihin, mistä ei -mikään ihmiskäsi meitä voi saavuttaa, lopetti riemuiten Paavo. - --- Mainio juttu, että otit mukaan kaikki tarpeemmekin! jatkoi Erkki. - --- Hypätkäähän rekeen, pojat, niin ajetaan hiukan matkaa salolle, -jotta pääsette rauhassa metsien suojaan. Minä jatkan sitten kotiin, -ja jo ennen aamun valkenemista nukun taljoillani enkä tiedä mistään -mitään. - - * * * * * - -Aamulla, kun vanginvartija heräsi ja asteli pihan poikki -sivurakennukseen vankejansa katsastamaan, oli hänen hämmästyksensä -suuri, kun hän löysi kopin tyhjänä ja akkunan ristikkoineen särettynä. - -Hirveä meteli nousi nyt kirkonkylässä. Suurin miesjoukoin lähdettiin -karkureita etsimään ja lähetettiin kaikkiin lähikyliinkin sana heidän -kiinniottamisestaan sekä ilmoitus Kärppävaaran isännän lupaamasta -rahapalkinnosta, joka nyt poliisin harmiksi näytti häneltä menneen -sivu suun. Suuresti vaikeutti etsintää se, että yöllä oli hiukan -pyryttänyt, joten jäljet olivat kadonneet. - -Rauhassa painelivat Paavo ja Erkki sill'aikaa yhä syvempiä saloja -kohti, suureen erämaahan, minne mitkään takaa-ajajat eivät voineet -löytää. Nyt oli kaikki suhteet muuhun maailmaan lopullisesti -katkaistu. Ja hyvä niin! Ihana vapaus hurmasi heidän mieltään, ja -heidän korviinsa soi entistään lumoavampana erämaan salaperäinen -laulu. Nyt se soi jo lähimpien vaarojen takaa, sieltä haaveksitusta -onnen maasta. - -Illan pimetessä he joutuivat Nuorusen tunturin juurelle, Tavajärven -taakse. Tunturin he hyvin tunsivat. Olivathan he Suininkijärveltä -käsin jo monasti sen ylevätä paljakkoa ihailleet, keväisen -aamuauringon läikkyessä sen kimmeltävällä laella. - -Nyt he sen juurelle rakensivat vankan nuotion ja katkoivat kuusen -havuja vuoteikseen sen molemmille puolille. He olivat parhaillaan -levolle laskeutumassa, kun yht'äkkiä kuulivat risahduksen metsästä, -jonkun matkan päästä. - -Pojat säpsähtivät. Erkki kohoutui polvilleen, tarkastaen tiukasti -äänen kuuluntaseutua. Paavo tapaili pyssyään. - -Samassa heidän korviinsa kajahti haukunnan räsähdys aivan vierestä. - --- Lukki! huusivat pojat hämmästyksissään. - -Koira syöksyi vihurina heidän luokseen, nuolasi Paavoa kasvoihin, -haukahti, syöksyi vasten Erkkiä, hypähti jälleen Paavon luokse ja -jäi sitten läähättäen katselemaan vuoroin toista, vuoroin toista -isännistään. - -Poikien ilo oli rajaton. Ainoastaan metsämies ja eränkävijä voi -täysin ymmärtää, mitä merkitsee hyvä koira erämaan toverina, -puhumattakaan siitä, jos aavistamattaan saa takaisin oman koiransa, -johon on sydänjuuriaan myöten kiintynyt ja jonka on luullut -ikipäiviksi menettäneensä. - -Lukki oli nakertanut poikki riimunvarren, jolla se poliisin luona -oli ollut kiinnikytkettynä, ja lähtenyt sitten etsimään isäntiään, -löytänyt jäljet, seurannut niitä ensin mökille, missä pojat olivat -nousseet hevoseen, juossut tietä Suininkijärvelle päin, kunnes taas -yht'äkkiä tunsi tutut jäljet, jotka johtivat suksen laduille. Silloin -se heti oli selvillä asiastaan, ja vaikka jäljille jo olikin lunta -tuprunnut, tuntuivat ne koiran tarkkaan nenään, niin että se helposti -pysyi niillä, saapuen vihdoin perille. - -Pojat kaivoivat eväslaukustaan -- jonka Antti oli hyvin varustanut --- palasen poronlihaa sekä hiukan leipää nälkäiselle koiralle ja -painuivat sitten rauhaisaan, onnelliseen uneen, nuotion herttaiseen -hauteeseen, hiljaisen salomaan helmaan. - -Hurmaavalta tuntui heistä nyt vihdoinkin olla omia isäntiään, -vapaassa erämaassa, jossa vain - - "kuuset ollah kuulemassa, - kuutamoinen katsomassa". - - - - -VII. - - -Nousevan auringon punatessa itäisiä vuortenhuippuja pojat kohosivat -havuvuoteiltaan. Aamu oli niin häikäisevän kaunis kuin vain -peräpohjolan kevätaamu voi olla. Seudulla vallitsi syvä hiljaisuus. -Ei niin risahdusta kuulunut mistään. Ja auringon ensi säteitten -käydessä huurteisiin puihin loisti koko salo kuin satujen liima. - --- Onpa veliseni tämä toista kuin istua ristikkojen takana! virkkoi -iloisesti Erkki. - --- No totta tosiaan! Toista on tämä! vastasi Paavo. -- Mutta kuules -mikä tuolla raksuttaa... - -Pojat jäivät tarkasti kuuntelemaan raksutusta, joka juuri katkasi -erämaan suuren hiljaisuuden. Ääni kuului yhä selvemmin, kiihtyi ja -päättyi pitkään suhinaan. - --- Metsohan siellä soi! kuiskasi Erkki. -- Vuotahan, kun minä käyn -sen kumauttamassa. - -Paavo nyökkäsi myöntymisen merkiksi ja otti samalla Lukkia kiinni -kaulanauhasta, jottei se pääsisi peloittamaan soivaa lintua. - -Erkki katosi metsään. Suhinan kuuluessa hän aina hyppäsi neljä viisi -askelta, jääden raksutuksen ja narskuttelun aikana seisomaan kuin -kivettynyt. Niin hän sinne hävisi huurteisten puitten sekaan. - -Paavo istui hiljaa odotellen miten kävisi, ja Lukki korviaan -höristellen vihelsi nenäänsä, tuon tuostakin koettaen riistäytyä -irti, rientääkseen linnunpyytäjän avuksi. - -Jo pamahti salo. Raksutus taukosi. Kuului oksien ropinaa ja lopuksi -heikko humahdus, linnun pudotessa hangelle. Valtavana jylinänä kiiri -kaiku vuoresta vuoreen, kautta tyynen ilman. - -Pian tuli näkyviin metsämies saaliineen. Komea metso paistettiin -vartaassa, tulen loisteen äärellä. Siitäpä tuli oiva ateria! Eikä -liioin Lukki ollut pahoillaan saadessaan luut rouskuteltavakseen. - - * * * * * - -Ennen lähtöään eteenpäin pojat päättivät käväistä Nuorusen, koko -Kuusamon korkeimman tunturin laella, katsomassa sieltä maailman -avaruutta ja siellä myös mahdollisesti päättääkseen suunnan, mihin -kulkunsa ohjaisivat. - -He hiihtivät ylöspäin metsänrajaan saakka, jättivät siihen suksensa -ja nousivat kävellen autiota paljakkoa pitkin tunturin huipulle. -Sieltäpä avautui eteen valtava näky! Tuhansin kimmellyksin välkehti -ympärillä huurteinen erämaa, etelässä kohousi ilmaan Ukonvaaran -tunturimöhkäle, lounaassa taivaanrannalla Iivaaran mahtava kero, -jalkain alla väikehti Tavajärven valkea lakeus, idässä aivan -äärellä halkoi saloa Suomen rajan autio ura, kadoten kiemurtelevana -juovana etelään ja pohjoiseen, koillisessa hallitsivat näköpiiriä -Kivakkatunturin ja Päinuorusen mahtavat tunturijättiläiset -valtakunnan rajan takana, Pääjärven valkean ulapan vartioina. - --- Hei, veliseni! Oletko ennen tällaista nähnyt? huusi Erkki -riemastuneena. - -Paavo ei vastannut mitään. Hän oli aivan mykistynyt suurenmoisesta -näystä. - -Pitkän hiljaisuuden jälkeen Paavo vihdoin virkkoi: - --- No minnekäs päin tässä avarassa maailmassa me nyt kulkumme -ohjaamme? - --- Päätähän sinä, vanhemmaksesi. Minulle se on sama, mennään minne -tahansa, kunhan ei vaan länteen. - --- No ohjataan sitten kaakkoa kohti. Siellä on suurimmat salot. -Eiköhän sieltä, rajan tältä tai tuolta puolen, jostakin löytyne -meille mieluisaa erämaan kätköä, minne eivät asiattomat kulkijat osaa. - -Se tulikin päätökseksi. Pojat laskeutuivat entisiä jälkiään metsän -rajaan, nousivat siinä suksilleen, lipuivat varovasti rinnettä alas -ja lähtivät sitten hiihtämään kaakkoisia erämaita kohti. - -Parin päivän päästä he saapuivat niin jylhään seutuun, etteivät -koskaan olleet moista nähneet, niin paljon kuin he saloja jo -kiertäneet olivatkin. Siinä oli puu puun vieressä, ikivanhoja -pilvenpiirtäjähonkia taivaalle törröttämässä ja kaatuneita keloja -maassa ristiin rastiin, niin että oli oikein vaikeata raivautua -lävitse. Vihdoin he pääsivät kuitenkin taas aukeammalle paikalle, -huomaten samassa joutuneensa pikkuisen erämaanjärven rantaan. - -Siihen he tekivät tulen ja aterioituaan ryhtyivät seutua -tarkastelemaan. - --- Kuulehan! Tämä paikka olisi minun mieleiseni! virkkoi Paavo. - --- Niin minunkin! yhtyi Erkki. - --- Eiköhän jäädäkin sitten tähän? - --- Jäädään vain! Jos myöhemmin vieläkin parempi paikka löydetään, -niin mikäs meitä estää muuttamasta. - -Pojat etsivät tasaisen kohdan, suojaisessa notkelmassa, kalliorinteen -alla, raivasivat lumen pois ja ryhtyivät heti rakentamaan siihen -tilapäistä erämiehen majaa, n.s. "kämppää", ensi asunnokseen. -Heillä ei ollut kuin yksi kirves, joten työ kävi hitaasti, mutta -kun he muutaman päivän uutterasti ahersivat, saivat he valmiiksi -kolmiseinäisen majan. Seinänraot he tarkkaan tiivistivät sammalilla -ja päälle rakensivat kuusenhavuista paksun katon. Kallionpuoleinen -sivu, neljännen seinän paikka, jätettiin avoimeksi, ja sen edessä -poltettiin öisin rakovalkeata, joka valoi kämppään tasaista -lämmintään, niin että siellä kylmemmälläkin säällä hyvin tarkeni. -Mitään pahempia pakkasiahan tosin ei näin huhtikuun puolivälissä enää -ollutkaan. - -Eväät olivat jo aikoja sitten loppuneet, mutta hätää ei pojilla -kuitenkaan ollut. Lähellä oli metsojen soimapaikka korkealla -kankaalla. Sieltä he aina öisin kävivät lintuja kumahuttelemassa, -saaden niitä enemmänkin kuin mitä päivässä jaksoivat syödä, joten -kämpän viereen rakennettuun riistalavaan kertyi vielä varastoakin -kosolti. Hengissä he sillä ravinnolla hyvin pysyivät, vaikka ei se -kehutun vaihtelevaa ollutkaan. - -Mutta kun kevät läheni ja rannat alkoivat sulaa, parani heidän -elonsa paljon. Kiskomistaan pitkistä päreistä he koivunvitsaksien -avulla nitoivat pari katiskaa, jotka he jäältä käsin kiinnittivät -pohjaan, hakattuaan kirveellä tarpeelliset avannot niitä varten. -Kun sitten kalan kutuaika alkoi, ammensivat he niistä päivittäin, -petäjänjuurista punotun haavinsa avulla, särkeä, ahventa ja haukea, -suolaten niitä suuriin tuokkosiin. Vahinko vain, että suolavarat -kävivät niin niukoiksi. Olihan Antti kylläkin varustanut laukkuun -tätä metsäeläjän välttämättömintä tarveainetta puolisen leiviskää -matkaan, mutta säästellen sitä piti kuitenkin käyttää, kun ei ollut -vähintäkään tietoa, milloin uutta onnistuisi saamaan. - -Kun jäät sulivat, koversivat he hongan kelosta ruuhen, meloen sillä -pitkin ihanata erämaanjärveänsä, joka noin virstaa pitkänä, ehkä -sataviisikymmentä syltä leveänä päilyi vuorten ja harjujen välisessä -syvänteessä, synkän metsän sisässä. Sitä järveä oli melkein mahdoton -huomatakaan salolta käsin, ennenkuin oli joutunut aivan rantaäyräälle. - -Eipä taitanut tämän järven rannalle moni ihminen vuosisadassa -eksyäkään. Niin kerrassaan koskemattomalta näyttivät kaikki sen -ympäristöt ja koko sen luonto. - -Pojat tunsivat itsensä hyvin turvallisiksi ja onnellisiksi -nykyisessä elämässään. Öisin ja aamuisin he metsiä kävivät, päivisin -kalakatiskoillaan pelailivat, laulellen järveä meloivat ja iltaisin -kämpässään tarinoita kertoilivat. - --- Tämäpä vasta on elämää! En vaihtaisi tätä mihinkään autuuteen -maailmassa! myhäili Paavo tyytyväisenä muutamanakin iltana, kun yö jo -läheni ja honkainen rakovalkea hiljaa räiskyen paloi kämpän edustalla. - --- En liioin minä! yhtyi Erkki. -- Tällaista olen aina ikävöinyt. -Suininkijärven talossakin ollessamme, vaikka siellä olikin niin hyvä -olla... - - * * * * * - -Lempeä kevätyö peitti pehmeään hämäräänsä maan. Kaukana maailman -humusta nukkuivat erämaan turvallisessa kätkössä onnellisina ja -vapaina erämaan pojat. - - - - -VIII. - - -Juhannus oli ovella. Koko luonto aivan säteili nuorekasta -ihanuuttaan. Raikas kevään henki tuntui vielä ilmassa, vaikkakin se -päivä päivältä heikkeni, auringon valaessa huumaavaa kesän henkeä ja -päivä päivältä yhä kuumempana kohotessa koillisesta järven takaa, -lakkapäisten petäjäin latvoista. - -Oli tyyni ja rauhallinen aamu. Ei niin viriä järven pinnalla. Syvä -rauha vallitsi koko erämaassa. - -Pojat olivat juuri nousseet. He laskeutuivat rantaan ja lähtivät -ruuhellaan hiljaa meloen uittamaan uutta katiskaansa pitkin ruohikon -rintaa, pientä lahdeketta kohti, jonka he edellisenä päivänä -olivat mainioksi katiskapaikaksi katsoneet. He saapuivat kohdalle -ja alkoivat siinä pohjasta työnnellen tunkeutua ruohikon lävitse -rantaan, kiinnittääkseen sinne pyydyksensä johdeaidan. - -Tultuaan jo rantapiihin he huomasivat, että siitä jatkuikin suurten, -tiheäin puiden välitse aivan kapea salmeke, tai puron suun tapainen, -suoraan metsään. Sitä oli mahdoton huomata kauempaa järveltä. Tuskin -sylen päästä rannastakaan sitä vielä aavisti, niin kokonaan se oli -puitten ja ruohikon peitossa. - --- Taidettiinkin joutua puron suuhun? virkkoi Paavo. - --- Niinpä näyttää. Mutta mitenkäs minusta tuntuu siltä, kuin se -levenisi metsään päin? jatkoi Erkki, kurkistettuaan aukosta puitten -alitse. - --- Niinpä tosiaankin! Katsotaanhan pääseekö siitä pitemmällekin? -Jospa sieltä vielä hyvänkin kutupaikan löytäisimme! - -Pojat ruuhineen työntyivät aukosta sisään. Vettä oli sen verran, että -siitä pienellä venheelläkin olisi saattanut kulkea. Kas! Väylä leveni -tosiaankin vähitellen, ja noin parinkymmenen sylen päästä avautui -eteen pieni, pyöreähkö lampi, tuskin kolmeakymmentä syltä laidasta -laitaan. - -Sen rannat kasvoivat tuuheata metsää, paitsi läntisin pohjukka, jossa -pojat hämmästyksekseen huomasivat aivan kuin vanhan viljelysmaan -tapaisen pienehkön aukeaman. Siinä he nousivat maihin. - --- Mutta mitäs tämä on? ihmetteli Erkki. -- Eikös tuossa näy -ojansijasiakin? - --- Niinpä tosiaankin! Ja tuossa selviä kiviraivauksia! Peltohan tässä -on ollut! Ja ehkäpä asumuskin joskus maailmassa? - -Kierreltyään pellon seutuja pojat löysivät polun, joka tosin jo -kasvoi vesakkoa. Mentyään sitä myöten parikymmentä askelta he -pysähtyivät vielä suuremman hämmästyksen vallassa. - -Tiuhasta metsästä kuumotti jotakin tummaa, jonka he heti huomasivat -rakennukseksi. Lähemmäksi astuessaan he näkivät edessään vankoista -hirsistä kyhätyn pirtin luukkuakkunoineen ja mataline ovineen. Katto -oli hiukan luhistunut, sille kaatuneen hongan painosta, mutta muuten -näytti rakennus ainakin päältäpäin olevan kunnossa. - --- Onpas se oikean piilopaikan löytänyt, joka tänne on asumuksensa -tehnyt! virkkoi Paavo. - --- Mikähän eläjä lie ollutkaan? tuumi Erkki. -- Pellon ja polun -vesakosta päättäen on tämä tuskin pariakymmentä vuotta vielä asumatta -ollut. - --- Siltä se näyttää. - --- Kurkistetaanpas sisälle. - -Pojat raottivat ovea. Naristen se aukeni turvonneilla -puusaranoillaan. He astuivat sisään, mutta perääntyivät samassa -kauhistuen ovelle päin. Avoimesta ikkunaluukusta sisäänvirtaavassa -valossa he näkivät lattialla lähellä toista seinustaa ihmisen -pääkallon sekä penkillä sen kohdalla ryysykasan, siitä esiinpistävine -ihmisluineen. - -Säikähtyneinä he palasivat jälleen pihalle, istahtaen nurmikolle -tuumimaan. - -Mikähän eläjä siinäkin lie ollut, aikansa ahertanut ja -yksinäisyyteensä kuollut? Vai olisiko murhattu? Ei! Mahdotonta -ajatella näillä mailla! Elämän illan saapuessa on ukko varmaan -rauhallisena kallistunut vuoteelleen ja siihen ikuiseen uneensa -nukkunut, yksinäisenä ja unhotettuna, sitten aikaa myöten lahonnut, -ja kallokin oli romahtanut lattialle. Niin se on käynyt, päättelivät -pojat. - --- Mitäs nyt teemme? kysyi Erkki. -- Pirtti olisi meille tarpeen ja -asunnoksi sopiva, mutta kun siellä on niin kamalata sisällä. Eihän -sinne hirviä enää mennäkään, vielä vähemmin asumaan asettua. - --- Niinkö tuumit? virkkoi Paavo ja hetken aprikoituaan jatkoi: - --- Eiköhän tässä kuitenkin ole selvintä toimittaa kuolleelle -kunniallinen hautaus, raivata pirtti kuntoon ja ottaa vastaan se -perintönä edesmenneeltä saman salon eläjältä? - -Kaamealta tuntui kyllä tähän toimenpiteeseen ryhtyminen, mutta -olivathan pojat monasti elämässään jo saaneet karaistua mitä kovimpia -mielenliikutuksia kestämään ja omia tunteitaan voittamaan. Niinpä he -nytkin pian saivat mielensä tasapainon takaisin ja astuivat rohkeasti -pirttiin. - -Vainajan viimeiset jäännökset he käärivät makuulavalta saamaansa -hurstivaippaan, kaivoivat läheiseen hongikkoniemeen haudan ja -laskivat ukon sinne rauhassa viimeistä lepoaan nauttimaan. -Peitettyään haudan ja vieritettyään kiven sen merkiksi he vielä -pitkän aikaa seisoivat hatuttomin päin vakavina sen äärellä, -lukien hiljaa Isämeidän ja Herran siunauksen sekä laulaen pari -varhaisimmassa lapsuudessaan oppimaansa virttä. - - * * * * * - -Sen jälkeen he palasivat pirtille takaisin, tehden samalla pari uutta -löytöä. Pirtti oli tähän saakka niin kokonaan kiinnittänyt heidän -huomionsa, etteivät he lainkaan olleet nähneet aittaa läheisellä -louhikkorinteellä ja pikku saunaa syrjäisessä rantalepikossa. - --- Onpas tämä nyt oikein Jumalan lahja meille erämaan eläjille. -Puhumattakaan hyvästä pirtistä saimme vielä valmiin saunan ja -aitankin! virkkoi Paavo. - --- Kiitos Hänelle tästä odottamattomasta hyvyydestä! jatkoi Erkki -ilosta väräjävällä äänellä. - - * * * * * - -Melottuaan sitten kämpälleen -- sinne ei ollutkaan kuin satakunta -syltä -- he sieltä maitse kantoivat pirtille kaiken omaisuutensa. - -Sitten vasta he ryhtyivät tulevaa kotiaan tarkemmin tutkimaan. -Ovenpuoleisessa nurkassa oli taitavasti ladottu savupirtin uuni, -pitkin seiniä kiersivät halkaistuista hirsistä kyhätyt penkit, ja -peräseinällä sijaitsi ristikkojalkainen pöytä. Kaapintapaisesta -nurkkakomerosta he löysivät padan, teekeittiön ynnä muut tarpeelliset -keitinkompeet sekä joukon ruoka-astioita. Löytyipä sieltä isohko -peltirasiallinen sokeriakin sekä avaamaton naulan paketti teelehtiä -tinapaperikääreessään. Nämä näyttivät vielä hyvinsäilyneiltä, kun -taas kaikki muu, mitä hyvää siellä lie ollutkin, oli kerrassaan -mädäntynyttä ja homehtunutta. - -Peränurkassa, kaapin vastakkaisella sivulla, he näkivät komean -jumalankuvahyllyn, sekä pitkin seiniä runsaasti jumalain ja -pyhimysten kuvia outokielisine allekirjoituksineen. Pöydällä oli -useitten pienempien kirjojen joukossa paksu nahkakantinen, jonka he -kuvista päättäen arvasivat raamatuksi, vaikk'eivät sen tekstistä -tunteneet kirjaintakaan. - --- Tämän näköiseksi minä arvelen ryssäin raamattua, virkkoi Erkki. - --- Sehän se kai onkin. - --- Täällä on siis asunut ryssä. - --- Siltä näyttää. - --- Ja hurskas mies. - --- Enemmän kuin hurskas, kaikesta päättäen. Minä luulen, että se on -ollut oikea erakko, tai munkki, miksikä niitä sanotaankaan, tuumi -Paavo. - --- Jaa! Erakko. Niinpä on saattanut ollakin. Kas kun ei heti mieleeni -juolahtanut. Niitä kuuluu näillä tämän pitäjän saloilla aikoinaan -elelleen paljonkin, ja hurskaita ja hyviä miehiä olivatkin olleet, -kuulin kerran ukko Korhosen kirkolla kertovan, kun hän puheli -rovastin kanssa, sattuessani siinä vieressä seisomaan. Niin hän -sanoi. Muuta en heistä tiedä. Oletkos sinä koskaan kuullut niistä -puhuttavan? - --- Olenhan minä. Tavajärvellä kuuluu elävän vieläkin yksi niistä, -kertoi Rajalan mies viime kesänä Kärppävaarassa käydessään. - --- Vai Tavajärvellä, jonka sivuitse keväällä hiihdimme. - --- Niin. - --- Ukko Korhosen puheesta jäi minulle mieleen, että nämä erakot -olivat joitakin lahkolaisia, "vanhauskolaisia", kuten hän sanoi, -jotka olivat Venäjän hallituksen ja pappien vainoa paeten etsineet -turvapaikkoja suomenpuoleisissa erämaissa, siellä yksinäisyydessä -ja rauhassa omaa jumalataan palvellakseen. [Yhden tällaisen erakon -tapasi vielä elossa tämän kertomuksen kirjoittajakin v. 1909 Kuusamon -Tavajärvellä käydessään.] - --- Kyllä varmaan on tämänkin pirtin asukas ollut juuri sellainen -hurskas mies. Ja tämän sopukan kätköstä ei häntä mikään vainooja -voinut löytää. Se ainakin on varma asia se! - --- Kunnia miehelle ja rauha hänen tomulleen! lopetti Erkki, niinkuin -oli kuullut vanhempien miesten tällaisessa tapauksessa sanovan. --- Kiitos vielä hänelle siitä, mitä hän nyt perinnöksi meille -jälkeentuleville "erakoille" on jättänyt. -- Mutta annetaankos me -kuvien olla seinällä? - --- Annetaan olla vain, ukon muistoina! Eihän ne meitä pahenna, -vaikk'emme samaa uskoa olekaan. - --- Niinpä minunkin mielestäni. - --- Kirjat sen sijaan voimme viedä aittaan, niillähän emme mitään tee, -mutta voihan niistäkin ehkä joskus maailmassa jollekin hyötyä olla. -Ja ovathan ne joka tapauksessa Jumalan sanaa. - -Hetkisen vielä pirttiä katseltuaan pojat lähtivätkin kirjat -kainalossa aittaan, samalla tarkastaakseen mitä sieltä löytyisi. -Ensi silmäyksellä he heti huomasivat joukon vaatteita toisella -seinustalla sekä niiden alla kuokan ja kirveen, jotka viimemainitut -tervetulleella tavalla täydensivät heidän työkaluvarastoaan, -aikaisemmin löydetyn lapion lisäksi. Toisella seinustalla taas seisoi -jauholaari, puolillaan jauhoja, jotka kuitenkin jo näkyivät olevan -kosteudesta pilaantuneet kokonaan käyttökelvottomiksi. Sen sijaan -löytyi melkein kokonainen suolasäkki, joskin osittain sulanutta, -mutta kuitenkin vielä hyvää tavaraa. - -Perinpohjaisen puhdistuksen ja pesun jälkeen saatiin pirtti pian -asuttavaan ja kodikkaaseen kuntoon. - -Illan tultua pojat sitten sanomattomalla nautinnolla kylpivät -saunassaan, ja auringon painuttua metsien taa he vielä pitkän aikaa -istuskelivat rauhaisessa pirtissään, porisevan samovaarin äärellä, -vieläkin ihmetellen suurta löytöään ja samalla sitä Jumalan käden -ihmeellistä johdatusta, joka siinäkin ilmeni. - -Erämaan pojillakin oli nyt koti. - - - - -IX. - - -Suuri oli poikain innostus, heidän nyt hyöriessään uusilla -kotitanterillaan _Erakkojärven_ rannalla -- sen nimen he -erakkovainajan muistoksi olivat järvelle antaneet. Ensi töikseen -he korjasivat pirtin päällyskaton, kattaen sen kokonaan tuoreilla -tuohilla tiiviiksi ja vedenpitäväksi. Polut rantaan ja saunaan he -raivasivat puhtaiksi sekä perkasivat kaivon, jonka reunamat vuosien -vieriessä olivat monesta kohden sortuneet. Niin he ahersivat päivät -päästään, tuntien suurta tyydytystä ja iloa nähdessään kaiken -vähitellen tulevan oivaan kuntoon. - -Muuten oli asiat hyvin, mutta leivän puute rupesi vähitellen käymään -sietämättömäksi. Yksipuolinen liha- ja kalaravinto alkoi tympäistä, -vieläpä heikontaakin heitä. - --- Kuulehan, Erkki! Tämä ei enää vetele, tämä leivättömyys. Kyllä -nyt on lähdettävä jauhon ostolle kyliin. Ja sitä paitsi ovat -ampumatarpeemmekin jo vähissä. - --- Niinpä kyllä! Hyväpä kylään olisi päästä, mutta mistäs sen löydät? -Kuusamonpuoleisiin ei meillä ole asiaa. Voisivat vielä hyvinkin -napata kiinni. Vienan kyliin taas emme osaa. - --- Eiköhän sieltä sentään jostakin kylää löytyisi, rajan takaa, jos -hakemaan ruvettaisiin. Kuusamon kyliin me emme kylläkään lähde. Se on -itsestään selvää, se. - --- No jospa pitkän harhailemisen jälkeen Vienasta kylän -löytäisimmekin, niin miten osaisimme tänne takaisin? kysäsi Erkki. - --- Elähän heittäydy tyhmäksi, poika! Onhan siihen selvä keino. Kun -lähdemme itää kohti ja jätämme tämän järven rannat, lyömme kirveellä -tiheän pilkoituksen puihin, aina siihen saakka, kunnes tulemme -jollekin tielle. Merkitsemme sen paikan tarkkaan ja käytyämme kylässä -palaamme jälleen pilkoitusta myöten omille maille. - --- Selvä on! Lähdetäänkö heti? - --- Lähdetäänpä vain! - -Niin he lähtivätkin, ottivat Lukinkin ruuheen, meloivat suoraan -järven poikki toiselle rannalle ja kätkivät siellä soutupelinsä -pensaikkoon huolellisesti. - -Paavo asteli edellä pitäen suunnasta huolta. Erkki tuli perässä -iskien kirveellä pilkkoja puihin. - -Mahtavia olivat seudut jyrkkine harjanteineen ja jylhine vuorineen, -joita ikimetsät peittivät. Siellä täällä läikähti näkyviin jokunen -järvi tai lammin silmäke suoaukeaman keskessä, ja joskus katkaisi -tietä hiljaa-juokseva tumma erämaanjoki, joka äänetönnä äyräittensä -välissä lipuen virtasi tuntematonta tulevaisuuttaan kohti, yhtä -tuntemattomista lähteistään, jostakin Tapiolan takamailta. Ja aina -löytyi lähistöltä jokunen hongan kelo joen poikki kaatuneena, tehden -sillan erämaan poikien yksinäiselle polulle. - -Näin he kulkivat, joutuen yhä lähemmäksi Vienan-Karjalan kaukaisen -kansan elelypaikkoja. - --- Kummaapa on mielestäni, ettei vaan tietä jo eteen tule, vaikka -puolisen päivää olemme astuneet, -- ei niin polun pahaistakaan, -virkkoi Paavo. - --- Ihmettäpä on, ja sitäkin ihmeempää on mielestäni se, ettemme -vieläkään ole kulkeneet Suomen rajan poikki. - --- Sitäpä juuri olen itsekin kauan jo odotellut, mutta eipäs vain -näy! Liian pieniä ovat nuo joetkin valtakunnanrajaksi olleet. - --- Mutta minäpä luulenkin nyt arvaavani asian. Raja kulkee meidän -järvessämme! - --- Niinköhän? Eipä se kylläkään mahdotonta ole. Kun muistan vielä, -miten Nuoruselta katsoen raja kulki ja miten me viistoon sitä kohti -läksimme, niin tuntuupa minusta mahdottomalta, että raja olisi -kaukanakaan meidän pirtistämme. Ja voipa olla juuri niinkuin arvelet. - -Jälkeenpäin pojat saivat huomatakin tämän arvelunsa oikeaksi. - - * * * * * - -Vuoriseutu ja korkeat harjanteet loppuivat pieneen suohon, jonka -poikki kahlattuaan matkamiehet saapuivat kauniille kankaalle. Kauan -he eivät vielä sitä pitkin olleet astelleetkaan, kun yht'äkkiä metsä -katkesi ja eteen ilmestyi tie, tai oikeastaan leveähkö polku. Pojat -löivät siinä kohdassa honkaan suuret merkit, pannen muutenkin paikan -tarkasti muistiinsa. - --- No viimeinkin se tuli vastaan! riemastui Erkki. - --- Sitähän minä sanoin, että kyllä täältä jostakin tie löytyy -Valkeanmeren tältä puolen, kunhan vain tarpeeksi painellaan auringon -nousun maita kohti, jatkoi Paavo. - --- Mutta kummaltako suunnalta luulisit kylän pikemmin löytyvän? - --- Siinäpä kysymys, johon minussa ei ole miestä vastaamaan. Mutta -astellaan nyt vaikka etelää kohti. Jos ei siitä päästä mitään -löydy, tullaan takaisin ja ruvetaan hakemaan toisesta päästä. Eihän -tällainen tie mitään peikkojen polkua ole. Kyllähän se jossakin -ihmisasunnoille päättynee. - -Keventynein mielin he nyt riensivät tietä eteenpäin. Vaikka -jo olivatkin melkolailla uupuneita, pitivät he hyvää vauhtia -yllä. Kannustahan heitä toivo pikaisesta kyläänpääsemisestä. -Mutta minkäänlaisia asutuksen merkkejä ei vaan tullut näkyviin, -vaikka jo olikin ilta joutumassa ja pitkä taival selän takana. -Yhä saloisemmaksi kävi vain seutu. Pojat alkoivat jo ajatella -pysähtymistä ja levolle asettautumista muutamalle nurmikkoiselle -hietikkorinteelle, kun heidän silmiinsä samassa kävi kuin veden -välkähtelyä puitten välistä. - --- Eipäs jäädäkään tähän! Tuollahan taitaa olla järvi, ja kenties on -siellä kyläkin! virkkoi Paavo. - -Kiireesti he riensivät rinnettä alas. Järvi tuli näkyviin, muuan -kattokin vilahti samalla rantapetäjiköstä esiin sekä sen takaa suuri -nuottatalas ja pari venettäkin. - --- Ahah! Jopas viimeinkin tullaan kylään! riemastui Erkki. - --- Siltä näyttää! myönsi Paavo. - -Mutta tullessaan petäjikköön he huomasivat siinä aution pirtin, jonka -näkivät kalasaunaksi. - --- Hohhoh! huokasi Paavo. -- Me läksimme sittenkin tietä väärään -suuntaan ja tulimme näin heidän vakinaiselle kalastelujärvelleen. -Tällaisia kalastuspaikkoja täällä Vienan puolella kuuluu olevan -useimmilla kylillä. Ja parhaina pyyntiaikoina on näissä vilkas elämä, -mutta niiden loputtua täysi hiljaisuus ja elottomuus, kuten nytkin. - --- Jäädäänkös tänne yöksi? kysyi hiukan alakuloisena Erkki. - --- No sehän on selvä! Minnekäpä sitä tästä enää patikoimaan väsyneinä -miehinä? - -Tyynenä päilyi erämaan järvi. Hiljaiseksi raukesi kesäinen ilta. -Silloin tällöin kuului vain enää kuovin kuihotus kaukaiselta -suolta tai sorsaemon äännähtely ruohikosta järven takaa, hänen -siellä uitellessaan kuorestapäässeitä poikasiaan maailman ihmeitä -katselemassa. - -Paavo ja Erkki laskeutuivat rantaan ja heittäytyivät pitkäkseen -vihreälle penkereelle, alkaen tarkastella outoa seutua aution järven -ympärillä. - --- Oikeinpa arvasin. Ei ihmiselämätä mitään, kun ei ole kalastusaika, -virkkoi Paavo. - --- Siltä näyttää. Tyhjä on kalasauna. Veneetkin jo ihan ovat hiekkaan -iskostuneet, ja nuotta ritisee kuivuuttaan talaassa. Ei täällä ole -kevätkalastuksen jälkeen ihmisiä nähtävästi käynytkään, jatkoi Erkki. - -Hetkisen lepäiltyään pojat pistäytyivät talaassa, huomaten siellä -nuotan lisäksi verkkojakin seinällä. He ottivat yhden niistä, -kiersivät sen puoliympyrään ruohikkokielekkeen ympäri, polskuttelivat -tarpoimilla rannan puolelta kalat siihen ja vetivät hyvän apajan -ilta-ateriakseen. Vihdoin he vetäytyivät väsyneinä kalasaunan -lavitsoille pitkälleen, peitteenään lämmin kesäillan henkäys. - -He eivät vielä kuitenkaan olleet päässeet uneen, kun kuulivat -yht'äkkiä Lukin tiukasti haukkuvan lähistöllä. - -Pojat hypähtivät ovelle kuuntelemaan... - -Sieltä mäenrinteestä se kuului, ja yhä kiivaammaksi tuntui käyvän. - --- Mikähän siellä nyt? Lukki ei valetta hauko! Paha, kun sittenkin -jätimme pyssyt kotiin! - -Asestautuen seipäillä pojat varovasti alkoivat hissutella haukun -kuuluntaa kohti. He näkivät jo koirankin. Se ärhenteli kiivaasti -tiheän katajapehkon kupeella, kiepsahtaen tuon tuostakin puolelta -toiselle. - --- Enhän näe otusta mitään! kuiskasi Erkki. - --- En minäkään! - --- Mahtaisiko olla mäyrän tai ketun pesä? - --- Mikähän lie. - -Seipäät lyömävalmiina he yhä lähenivät epäilyttävää katajikkoa. - --- Eihän täällä ole mitään! - --- Mitäs siinä haukut? ärähti Erkki koiralle. - --- Elähän! Nyt näen jotakin! varoitti Paavo samassa, kumartuen -pensaikkoon. - -Siihen jäi hän kyykylleen, saamatta hyvään aikaan sanaa suustaan. - --- Kuollut kontio! hän vihdoin huudahti. - -Erkkikin lähestyi samassa näkyä ihmettelemään... - -Siinä nukkui pieni karhunpoika sammalvuoteella tiheässä -suojapaikassaan. Rinnasta törrötti katkennut keihääntynkä, ja -kyljessä näkyi puoliksi arpeutunut ampumahaava. - --- Kukahan tuonkin lie jättänyt kitumaan? Sääliksi käy otsoparkaa! -virkkoi Erkki. -- Olisi edes kaatunut urheassa taistelussa ja saanut -kunnialliset peijaat! - --- Huonoja miehiä on siinä leikissä ollut! Tuommoista jälkeä ei -meiltä koskaan ole jäänyt, eikä jää! - --- Siinäpä on mieheltä päässyt otsopahanen karkuun! - --- Tai on ehkä mies pökertynyt otsopojan kämmenen iskusta! - -Näin puhellen pojat kiskoivat karhun näkyviin. Se oli kaikesta -päättäen aivan äskettäin kuollut, kun ei vielä pahentumisen -merkkiäkään saattanut havaita. - -Mesikämmen vietiin rantaan, nylettiin, ja nahka lyötiin kalasaunan -seinälle kuivamaan. - -Pidettiinpä vielä pienet peijaatkin. Eihän sitä metsänkuninkaan -kuolemata koskaan sovi juhlimatta jättää. Laukusta kaivettiin -jälleen teet, sokerit ja pieni vesipannu -- sekin erakon perintöä --- kiehautettiin tsaijut, ja niin sitten pöydän ääressä istuen -vietettiin hetkinen valoisaa kesäyötä, jutellen ja kontiotarinoita -kertoillen. - --- Niitä kuuluu kontioitakin olevan kahdenlaisia, kuten ihmisiäkin, -toiset lujia, sisukkaita, pelottomia ja rautaisia, toiset taas -arkoja, hentoluontoisia ja pehmeämielisiä, alkoi Erkki. - --- Saattaapa olla. Luulen sentään, että näitä jälkimmäisiä on -kontioissa vain jokunen, kun taas ihmisissä suurin osa, jatkoi Paavo. - --- Ihmettelenpä muuten, miten mainiosti tähän tämäniltaisen kontion -hiljaiseen kuolemaan sopii laulu, jonka Rajalan häissä kelloseppä -lauloi, pikku huipperissa ollessaan. Se on mielestäni monessa -suhteessa juuri kuin tästä kontiosta tehty. - --- Jaa niin. Mitenkäs se olikaan? Laulahan jos muistat. - --- Jäihän se mieleeni, kun ukko pitkin yötä aina uudelleen ja -uudelleen sen vetäsi arvokkaana ja tärkeänä, niinkuin uuden laulun -konsanaan, jota vielä kukaan ei ollut kuullut. Enpä kumminkaan tiedä, -muistanenko sitä enää ihan tarkalleen. - -Alakuloisella sävelellä, puoliksi hyräillen lauloi nyt Erkki laulun -karhunpojasta: - - Hämärtyi jo syksyilta, - aurinkoinen verkallensa - painui harmaan salon taa. - Kellastunut syksyn korpi - sumuvaippaan loistehensa - peittää, luonto nukahtaa. - Tuuli iltalaulullaan - uinumaan saa kaiken maan. - - Niin nyt nukkuu vuoret, metsät, - hiiskaust' ei kuulla saata... - yksin metsäpolkuaan - pieni sairas karhunpoika - samoaapi salomaata - allapäin ja aatteissaan, - tuumii viimein: "Uuvuttaa, - parast' on kai istahtaa." - - Huokaa siinä kaihoellen: - "Miksihän jo loppui kesä? - mua alkaa pelottaa, - pimenee ja tulee kylmä, - missähän lie emon pesä? - siell' ois hyvä nukahtaa; - sinne kun vain päästä vois, - sielt' en koskaan lähtis pois. - - Kevääst' asti yksikseni - olen saanut maita juosta. - Oli kaunis aamuhetki, - kun me, veikot, emo, siskot - söimme karpaloita suosta; - siitä alkoi kurja retki, - koira meihin hyökkäs, haukkui -- - tulta iski, metsä paukkui. - - Muut ne kaikki läksi karkuun, - minä tunsin kipeätä, - siihen paikoilleni jäin, - pääsin vaivoin toisten perään, - kova oli mulla hätä, - rakki riehui edessäin... - silloin emo tulla loikki - puri rakin niskat poikki. - - Lopen väsyneenä viimein - pääsin sitten toisten luoksi, - piilohon jäin nukkumaan; - toiset lähti maailmalle, - emonikin poijes juoksi, - sanoi kyllä katsomaan - viikon päästä tulevansa... - hänet varmaan peri ansa. - - Nyt oon yksin maailmassa, - laitan pienen oman pesän - alle sammalmättähän, - siellä nukun pitkän talven - odotellen tuloo kesän - onnellisen, lämpimän, - jolloin taas saan juosta noita - pohjan kankahia, soita." - - Valkeneepi syksyaamu, - herää koko luomakunta, - idän taivas ruskoansa - valaa yli korpimaiden... - Karhunpoika vetää unta - pehmoisella vuoteellansa, - hymysuin ja kyyryllänsä - mieluisissa mietteissänsä. - - Painuu päivä, painuu toinen, - yhä nukkuu karhuparka; - niin on uni makeaa, - ettei herää siitä koskaan... - Kestänyt ei sydän arka - pahaa tätä maailmaa. - Nyt on sillä rauha syvä, - kesä ikuinen ja hyvä! - -Pitkän äänettömyyden jälkeen myhähtää viimein Paavo: - --- Niinpähän vaan! Onhan se laulu sekin, ja kuulostaapa se toiselta -täällä salolla kuin siellä häitten remakassa. - --- Niin, onhan se laulu sekin, vaikka siinä kerrotaankin juuri -sellaisesta hentomielisestä otsopojasta, joka ei juuri olisi sopinut -salojen kuninkaaksi. - --- Eipä kylläkään. Mutta muistatko muuten, mitä Ilves-Matti sanoi -kellosepälle, hänen jo kuudetta kertaa ryhtyessään tätä mielilauluaan -laulamaan? - --- En. - --- "Se sinun kontiosi ei ollut mikään kontio, se oli -- tantti!" -niin hän sanoi, ja siitäkös kelloseppä suuttui. -- Kun me sitten -myöhemmin yöllä istuskeltiin aitan portailla, kysäsi Ilves-Matti -meiltä muilta miehiltä: "Olettekos kuulleet laulua _oikeasta_ -kontiosta, oikein _kuningaskontiosta_?" Ja sitten hän harvaksensa -veteli tähän tapaan: - - Nouse kontio kolosta, - metsän mälvi mättähästä! - - Nousi kontio kolosta, - metsän mälvi mättähästä, - ei oo vankka varreltansa, - eikä kooltansa komia, - mutta on sisulta suuri, - vankka mielenmittelyltä, - iski miehet mantereesen, - tärskähytti tantereesen, - kaikki kellisti ketohon, - suisti suohon suuta myöten. - Tuli kimposi ki'asta, - säkenöitsi sieramista, - kyinä kyntyset kyhisi, - kämmenpäiset käärmehinä, - kun hän nousi notkeana, - kimposihe, kierähtihe - keskestä tulisen tuiskun, - kapsahtihe katsomahan - kuin ol' kaikki kaadettuina, - maahan paiskattu pakanat. - Läksi voittaja väkevä - kostomiellä korskealla, - vaikk' ol' keihäs kylkiluissa, - kirves rinnassa kirottu, - mäet mäikyi männessänsä, - vaarat vaskiset vapisi... - Kun hän kerran karjahutti, - kävyt kuusesta karisi, - petäjistä pyörähteli, - kun hän kahta kämmentänsä - vavahutti vastatusten, - kelohongat keikahteli, - korpi kaukoa kajasi. - Vielä viikon vimmoissansa - samosi sata saloa, - kaatoi karjat männessänsä, - tuhoi peuroja tuhannen... - vaipuu viimein vaaksallensa, - laelle lakean vaaran, - korven kolkkohon sylihin, - kun oi' suonet suohon juossut, - veret viitahan valunut. - Siihen kuolevi kuningas, - vaipuu valtia salojen, - voiton tieto tunnossansa. - --- Niin lauloi Ilves-Matti, ja olipa siinä kontio toisenmoinen kuin -se kellosepän haikea otus. Tämmöinen sen olla pitää! lausui Paavo. - --- Niinpä pitääkin! Semmoinen se vasta on oikea kontio! Mutta minä -sanon vain, että niitä on kahdenlaisia, niinkuin ihmisiäkin, virkkoi -Erkki. - --- No, kumpaisiinko luulet tämäniltaisen mesikämmenemme kuuluvan? -kysyi Paavo. - --- Eiköhän se vain ollut niitä kellosepän kontioita? - --- Äläst, poika! Kyllä se oli niitä Ilves-Matin laulamia. Näithän -keihääntyngän ja miten se törrötti rinnassa. Sisu sitä otsoa on näin -kauan elossa pitänyt. Talvikelillä on taistelu tapahtunut; eihän -siihen mies muulloin keihäineen pääse. Ja nyt vasta on pokko henkensä -heittänyt! - --- Olkoonpa niin. Parempihan on mielesi. - -Siihen taukosivat tarinat. Pojat kallistuivat lavitsoilleen, mieli -täynnä metsäelämää ja sen hurmausta. - -Punaisena kurkisti nouseva aurinko petäjien välistä, leikitellen -varjoineen kalasaunan kiiltomustalla seinällä, ja aamun ensimmäiset -laulajat jo virittelivät virsiään, ennenkuin pojat viimein saivat -unen päästä kiinni. - - - - -X. - - -Seuraavana päivänä pojat palasivat tietä takaisin merkkipaikalleen, -jatkaen siitä nyt yhä pohjoiseen päin. Tuskinpa he olivat vielä -kymmentä virstaa tätä uutta tiepalasta astelleet, kun eteen avautui -pienehkö järvi, jonka takaa näkyi kaunis kylä aurinkoisella -rinteellä, siroine karjalaistapaisine taloineen, korkeine päätyineen, -tiheine valkokaiteisine akkunariveineen ja kattokoristuksineen. -Taustalla kohosi jylhänä taivoa kohti kalmisto ikikuusineen, -muodostaen omituisen vastakohdan kyläseudun puuttomalle aukeudelle. - -Tie päättyi rantaan. Pojat virittivät merkkitulen, ja kohta -näkivätkin jo kylästä veneen soutavan heitä noutamaan. Veneen -saapuessa luokse he näkivät siinä soutajana komean pitkäpartaisen -vanhuksen valkeassa kauhtanassaan. - --- Terveh vierahille! - --- Terve sinulle! vastasivat pojat. -- Mikäs on tämä kylä? - --- Käpäli. - --- On kai kylässä kauppamies? - --- On niitä kolmekin! A ketäpä te olette? - --- Erakkojärveltä ollaan! Ja tultiin tänne jauhojen hakuun. - --- Erakkojärveltä! Enpä tunne moista paikkaa, mahtaa loitoss' olla -täältä. Samapa se! Vai jauhoa etsitte! Sitä on meillä, veljet! On -sitä minullakin myytäväksi asti. Talvella toin Kieretistä. Olen pikku -kauppias minäkin, Jehhiimei Rotoni. - --- No hyvä juttu! Sittenpä tässä ollaankin oikeaan kylään ja vieläpä -oikeaan mieheenkin osuttu! - -Saavuttuaan kylän rantaan pojat kipusivat ukon jäljessä rinnettä ylös -läheiseen taloon, jossa joukko uteliaita naamoja jo heitä tirkisteli -valkokaiteisten akkunaruutujen takaa. Talon kaikki rakennukset, -pirtit, navetat, tallit, olivat yhdessä salvoksessa ja saman katon -alla, niinkuin pojat kuulopuheista tiesivät Karjalassa tavan olevan. -Ukko johti heidät nyt ulko-ovesta hämärään vajantapaiseen, siitä -portaita ylös sintshiin [= etehinen] ja vihdoin pirttiin. Heitä -vastaan kävi nyt emäntä ja pari nuorta tyttöstä, kaikki kätellen -ystävällisesti ja saatellen heti kyselemättä pöytään tsaijun -ja kolatshujen [= rinkeli] ääreen. Kotvasen pakistua veljekset -alkoivat tehdä ostoksiaan, sijoitellen laukkuihinsa jauhojen -lisäksi vielä suolaa, kahvia, sokeria, pari pakettia teetä ynnä -muuta, mitä katsoivat tarvitsevansa. Olivatpa nyt hyvään tarpeeseen -Suininkijärven isännältä saadut rahat, eikä niistä mennytkään tässä -vielä edes neljättä osaa. - -Asiansa toimitettuaan pojat aikoivat heti lähteä takaisin, -mutta eihän sieltä niin vain päässyt. He eivät tunteneet vielä -Vienan-Karjalan erämaankylän vierasvaraisia tapoja. - -Heidän täytyi nyt käydä vuoron jälkeen kylän jokaisessa -neljässätoista talossa. Heitä syötettiin ja juotettiin. Olipa silloin -kalakukkoja, piiraita jos minkälaisia, rinkeleitä ja muuta hyvää -pöydät kukkuroillaan jo odottamassa, heidän aina uuteen taloon -saapuessaan. Vastapalvelukseksi heidän taas piti kertoa maailman -kuulumisia. Eihän heillä niitä tosin paljoakaan ollut tarjottavana, -kun he jo monta kuukautta olivat muusta maailmasta erossa olleet, -mutta tiesiväthän he viime talven aikuisista suuren maailman -tapahtumista sentään kaikenlaista, ja sitä he nyt parhaansa mukaan -kertoilivat halukkaille kuulijoille, joille tiedot olivat kaikesta -huolimatta mitä tuoreimpia uutisia. - -Pojat olivat aivan ihmetyksissään kohtaamastaan ystävällisyydestä. -Heitä ihan liikutti ihmisten sanomaton hyväntahtoisuus. - --- Tällaista on oikea erämaan kansa! Tällaista minä rakastan! Kuinka -herttaista ja iloista heidän elämänsä täällä. Ja kaikki koko kylässä, -kuin veljiä keskenään. Läheiseksi sukulaiseksipa tässä tuntee -vieraskin itsensä heti! virkkoi Paavo veljelleen, hiljaa kuiskaten, -heidän palattuaan kyläkierrokseltaan ja istuessaan jälleen ukko -Rotosen pirtissä höyryävän samovaarin ympärillä. - --- Ja katsopas Paavo noita neitojakin, kuinka ne kaikki on reippaita -ja kauniita kirkkaissa puvuissaan, punaiset nauhat otsallaan. - --- Onhan ne toisen näköisiä kuin meidän suomenpuoleiset kyssäniskat, -myönteli Paavokin, silmillään seuraten nuorta kaunotarta, joka -parhaillaan kiikutti pöytään kukkurallista suitsinavatia. - -Pojat tunsivat olevansa kuin satujen maassa. Niin outoa ja uutta oli -kaikki ympärillä. Ja kun he nyt kylällä olivat nähneet esimerkiksi -veljesten samoin kuin sisarustenkin keskinäistä hellää suhdetta, -sekä miten suurella kunnioituksella lapset kohtelivat vanhempiaan ja -vanhemmat toinen toistaan, tunsivat he mielessään katkerata kaihoa, -muistaessaan miten kaikki tällainen Suomen puolella jo alkaa olla -harvinaista. - --- Sanonpa vieläkin, virkkoi Paavo, että saloilla ja erämaissa -ihmiset pysyvät ihmisinä, suuressa maailmassa ne menevät pilalle ja -muuttuvat -- miksikä muuttuvatkaan! - --- Yhtä mieltä olen siinä asiassa minä! vahvisti Erkki. - - * * * * * - -Kun vielä iltasella kylän väki kokoutui avaralle kisakentälle -ja siinä alkoi nuorten hilpeä leikki, mihin Paavo ja Erkkikin -temmattiin mukaan, oli heidän riemunsa aivan rajaton, vaikkeivät he -itse vielä paljoon kyenneetkään karjalaiskisan huimaavassa menossa. -Mutta nähdessään, miten kylän pojat yksintanssissa keskenään -kilpailivat, ken notkehin, ken voimakkain olisi, tulenleimauksena -kyykkyyn pudoten, siinä ponnahdellen kuin teräsjousi, kierähtäen -keränä maassa, kimmoten tuulispäänä pystyyn, hekin molemmat saivat -voittamattoman halun päästä miehen tavalla pian siihen urheaan -voimainmittelyyn. Tarkasti painoivat he näkemänsä temput mieleen -vannoen jonkun ajan kuluttua jo lyövänsä laudalta yhden ja toisen -notkeakoipisen brihan, vaikkakin parhaimpien rinnalle pääseminen -tuntui mahdottomalta ajatellakin. - -Loistavin silmin seisoivat neitoset ympärillä, ja innoissaan oli koko -kylänväki, huudellen hyväksyvästi aina reippaimmille kisaveikoille. -Varsinkin vanhat ukot seurasivat nuorukaisten jokaista liikettä -tarkalla asiantuntemuksella, muistellen omia nuoruuden päiviään ja -senaikuisia parhaita kisasankareita näissä kylissä. - -Ihmeissään seurasivat Paavo ja Erkki tätä menoa. - --- Voi jospa kerran osaisi kisata noin kuin nuo parhaat pojat! Ja -saisi parikseen vielä tuon tummasilmäisen! Näethän, Paavo, tuon -keltaisessa sarafaanissa liehuvan! Se on mielestäni kuin kuninkaan -tytär, virkkoi Erkki. - --- Kaunis on, myönsi Paavo. -- Kaunis, mutta lapsi vielä. Sehän on -Rotosen tytär Iro. - --- Rotosen tytär. - --- Niin on. Näin hänet siellä sintshissä äsken, ja kuulin isänsä -puheesta niin nimen kuin senkin, että se on hänen tyttärensä. -Taisihan se pistäytyä pirtissäkin, kun tshaijua juotiin. - -Paavo seurasi yhä brihojen notkeata ponnahtelutanssia, mutta Erkki ei -saanut silmiään irti Irosta, joka kepeänä kuin keijukainen liiteli -kisassa, kutrien vapaina hulmutessa punaisen otsipaikan alta. Miten -notkea hänen solakka vartensa! Miten heleä kasvojensa väri! Miten -kirkas naurunhelähdyksensä! Ja miten kepeä jalkansa nousu! - - * * * * * - -Yön tullessa, kun Paavo ja Erkki sitten läksivät kylän rannasta, -parin nuorukaisen soutamina, öisen järven yli tien päähän, oli -joukko kylän väkeä saattamassa, huiskuttaen rannalta ja huudellen -ystävällisesti: "Toitshi tulkoa, toitshi tulkoa!" - -Mistä tämä ihmeellinen hyvyys? kummastelivat pojat. Siitäkö vain, -että nämä saloihmiset saivat hetkisen jutella toisten saloeläjien -kanssa ja heidän kauttaan tuntea jonkinlaista vaihtelua hiljaisessa -elämässään? Vaiko siitä, että he sisimmästään ovat niin hyviä? Ehkäpä -molemmista syistä. - --- Tässä kylässä me käymme vielä toistekin, virkkoi Paavo. - --- Varmasti, jos vain eletään! - - * * * * * - -Lähtiessään tietään astumaan pojat kerran vielä katsahtivat kylään, -jonka he niin lämpimillä muistoilla jättivät. - --- Kas siellä on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Siinä kylässä -asuu onnellista väkeä, virkkoi Paavo. - --- Mutta onnellisia olemme mekin oman järvemme rantasilla, lausui -Erkki. - --- Niin olemme. Ja vieläkin onnellisempia nyt, kun meillä on -tällaiset naapurit. - - * * * * * - -Hiljaa kapsahteli korpi heidän askelistaan, kun he öisellä polulla -riensivät kohti kaivattua kotijärveään. Kolmileiviskäiset taakat -selässä pakottivat heidät kuitenkin tuon tuostakin istahtamaan. -Niinpä he myös joutuessaan tiellään nyt merkkipaikalle, mistä oma -pilkotustie alkoi, painautuivat kiven kupeelle, nojaten laukkunsa -sitä vasten, ja viettivät pitemmän lepohetken. - --- Kuulehan! virkkoi Paavo. -- Tuo Käpälin kylä tuo mieleeni -monenlaisia mietteitä. Olenpa varma, että siihenkin on aikoinaan, -jokunen erämaan eläjäksi muuttanut, maailmata pakoon, vuosien -vieriessä perustanut perheen, sitten lapset tai lastenlapset suuriksi -tultuaan ovat raivanneet kunkin oman pirtin, kotipirtin käydessä -ahtaaksi. Ja nyt siinä on kaunis kylä, hyvä ja onnellinen, ja josta -erämaan henki vielä tuoksahtaa niin puhtaana ja rehevänä. Ajattelenpa -omaa salopirttiämme. Kenties vielä joskus senkin seutuvilla nousee -pikku kylänen onnellisine ihmisineen, jotka rakastavat erämaataan -ja sen ikuista suurta rauhaa, ja kaikkia luonnonvastuksia vastaan -taistellen raivaavat itselleen onnen kovankin koettelemuksen -lävitse... - - * * * * * - -Öisessä hurmauksessaan värähteli suuri salo, poikain hiljaa -astellessa pilkka pilkalta yhä lähemmäksi kaivattua kotiaan. -Kankaalla hyrisi kehrääjälintu, ja korkealla honganlatvassa lauloi -lahorastas öisiä kaihojaan. - - - - -XI. - - -Kuluu muutamia vuosia. Veljekset varttuvat jo täysiksi miehiksi. -Sitä mukaa kehittyvät he mainiossa metsästystaidossaan, ja sitä -laajemmiksi paisuvat heidän metsästysalueensa. Käyvätpä he -pohjoisessa aina Kuolanniemelläkin, Imandrajärven ympäristöillä -näätiä pyydystämässä, sekä etelässä Kiantajärvellä suden ajossa. Koko -pohjoinen Vienan-Karjala, äärettömine ikimetsineen, alkaa heille -jo kauttaaltaan olla yhtä tuttua kuin muille oman kylän seutu. -Tunnetaanpa myöskin joka kylässä jo nämä urheat metsästäjäveljekset -Erakkojärveltä. Missä Erakkojärvi oli, sitä vain ei kukaan -tiennyt. Eivätpä edes käpäliläisetkään siitä selkoa saaneet, -vaikka tiesivät olevansa lähimmät naapurit. Eikä veljeksillä ollut -halua sitä ilmoittaakaan. Kun heiltä joskus heidän asuinpaikkaansa -tiedusteltiin, vastasivat he vain ylimalkaisesti, länteen viitaten: -Tuollahan se on, tuolla rajamailla! Eikä heiltä yleensä sen -enempää udeltukaan. Kaikki tiesivät heidät mitä parhaimmiksi ja -kunniallisimmiksi miehiksi, ja se riitti. - -Kerran heidän käydessään Kieretin kauppalassa ilmestyi arvaamatta -heidän eteensä joku nimismiehen tapainen -- vaikka he tavallisesti -koettivatkin sellaisia kohtauksia välttää -- ja rupesi nyt heiltä -passia tiukkaamaan. - -Vastaukseksi kohotti Paavo jykevän nyrkkinsä lausuen: - --- Tässä on sinulle passia ihan tarpeeksi asti, ja mitään vikamerkkiä -siinä passissa ei ole, sen takaan! Tahdotkos nähdä? - -Mutta silloin kalpeni nimismies, rientäen hakemaan avukseen -poliiseja, kansan kadulla nauraessa virkaherran säikähdykselle ja -voimattomuudelle. Veljekset olivat silloin jo Kieretissäkin hyvin -tuttuja, varsinkin kauppamiespiireissä, joille he jo monta kertaa -olivat suuria voittoja tuottaneet, mainioitten karhun-, suden-, -ilveksen- ja ketunnahkavarastojensa myömisellä. Niinpä nyt muuan -näistä kauppamiehistä, huomatessaan veljesten ikävän aseman, pelasti -heidät suojaansa, kunnes he yön saapuessa taas pääsivät salojensa -kätköön. - -He nauttivat niin sanomattomasti siitä, että saivat pitää -kotipaikkansa ja alkuperänsä omana salaisuutenaan. Kääntyköönpä -maailma vaikka mitenpäin, ja joutukoonpa ihmiskunta millaiseen -villitykseen tahansa, he tiesivät aina ja joka tapauksessa -olevansa turvassa, koskemattomassa rauhassa, oman järvensä ja sen -piilopoukaman rannalla. Siellä he tunsivat itsensä tyytyväisiksi, -ja siellä heidän oli hyvä olla nyt vaurastuneissa oloissaan. -Heillä oli apunaan jo kymmenkunta poroakin, jotka ukko Rotoni -Käpälissä hyväntahtoisesti otti omaan porolaumaansa ja oman -merkkinsä alaisiksi. Näistä pojat talvella aina pitivät pari parasta -ajokasta kotonaan, kun taas toiset saivat Käpälistä käsin, heidän -päävarastostaan, kiskoa nahka- ja riistakuormia määräpaikkoihin -pitkin Karjalaa, ukko Rotosen valvonnan alaisina, elleivät veljekset -itse kerinneet olla mukana. - -Tästä Rotosen ukosta oli erakkojärveläisille tullut läheinen ja rakas -ystävä. Hänen huostaansa he usein jättivät rahansakin, lähtiessään -taas pitkille, monien kuukausien kierroksille suuriin erämaihin. Ja -ukko oli puolestaan heihin hyvin kiintynyt, samalla kun tunsi suurta -ylpeyttä siitä, että sai olla pohjolan parhaitten metsänkävijäin -uskottuna ja heidän suurimpana riistan ja nahkojen myöjänänsä. -Tuottihan se hänelle vuosittain suuret tulotkin, mutta vielä enempi -kuin siitä hän tunsi iloa saadessaan Paavosta ja Erkistä kuin omat -pojat itselleen, ja vielä _sellaiset_ pojat! Eikä ukko pitänyt -sitä lainkaan loukkaavana itseään kohtaan, etteivät pojat hänelle -ilmaisseet asuinseutuaan ja entisyyttään. Hän arvasi, että heillä oli -siihen jotkin omat syynsä. Ja olkoonpa vain. Kunnon miehiä he ovat -kuitenkin. - - * * * * * - -Kaikissa Vienan kylissä olivat Erakkojärven miehet tervetulleita -vieraita, puhumattakaan Käpälistä, jossa heidän tulonsa aina -muodostui juhlapäiväksi. Vaikka he eivät kumarrelleetkaan -jumalankuvia eivätkä ristineet silmiään, pidettiin heitä siitä -huolimatta kuin omina miehinä. Hehän puhuivat jo kieltäkin kuin -synnynnäiset Käpälin pojat. - -Aina kun he tähän mielikyläänsä saapuivat, niin tuskin vielä olivat -Rotosen pirttiin kerinneet istahtaa, kun se jo tulvahti väkeä -täyteen. Kaikki halusivat kuulla mitä erakkojärveläisillä oli -kertomista, sillä aina heillä jotakin erikoista oli tiedossaan. Ja -kaikki halusivat Erakkojärven kuuluja metsämiehiä kätellä. Olipa -silloin pikku lapsillakin riemun hetki. Muistaessaan omaa ilotonta -lapsuuttaan Paavo ja Erkki jakelivat summittain makeisia, rinkeleitä, -prenikoita, orehtia, ympärillään parveilevalle lapsilaumalle, -nauttien sanomattomasti riemusta, minkä sillä teollaan saivat -aikaan. Monesti meni siihen koko ukko Rotosen makeisvarastot, pitipä -vielä lähettää toisista kauppiaistakin lisää hakemaan, jotta kaikki -saisivat runsaasti. Vanhemmille ihmisillekin he usein lahjoittelivat -mitä huomasivat millekin mieleen olevan, eivätkä he unohtaneet -neitosiakaan. Monella kassapäällä olikin Erakkojärven urheain miesten -antamat huivit harteillaan, helyt rinnassaan, peilit ja saippuat -arkuissaan. - -Erakkojärven pojat olivat omalla verrattomalla metsästäjätoimellaan -tulleet jo varakkaiksi miehiksi ja sydämensä ilolla he nyt, -erikoisesti Käpälissä, auttoivat jokaista, kenen he sen tarpeessa -huomasivat olevan, ja ilahduttivat kaikkia, vaatimatta mitään -vastalahjaksi. Heille oli yllin kyllin vastalahjaa siinä -ystävällisyydessä, millä käpäliläiset heitä ensi tuttavuudesta alkaen -olivat kohdelleet. - -Kun joltakin kylän nurkalta kuului huuto: "Erakkojärven brihat -tullah!" niin loppuivatpa silloin Käpälin taloissa työt kuin naulan -kantaan. Puhtaat kauhtanat ylle puettiin, ja tytöt suoriusivat -juhlavaatteisiinsa, lähitunnit kuluivat Rotosen pirtissä, niinkuin -jo aikaisemmin on kerrottu, mutta myöhemmin iltasella pantiin -pystyyn hilpeät kisat. Mestareita olivat nyt Erakkojärven brihat jo -kisakentälläkin. Riemumielellä heittäytyivät heidän kisaparikseen jo -kauneimmatkin neitoset, kuuluimmatkin kisakaunottaret, jotka muuten -valinnassaan ovat ylen tarkkoja eivätkä pariksi lähde muille kuin -parhaimmille prissakan ripsuttajille. Poikien ja ukkojen mielestä -oli Paavo notkein tanssija, mitä Käpälin kisakentällä miesmuistiin -oli nähty, mutta neitoset pitivät Erkkiä vieläkin oivallisempana. -Ehkäpä johtui se siitäkin, että Erkki oli näöltään Paavoa komeampi -ja että hän joskus hieman osoitti heille suosiotaan, enemmän ainakin -kuin Paavo, joka kisoissa kyllä reimasti riehui, mutta muulloin ei -näyttänyt neitoihin kiinnittävän huomiota juuri minkäänlaista. - -Erkin ilo oli suunnaton, kun hän nyt jo sai parikseen Rotosen -Ironkin, johon jo ensi kerralla kylässä käydessään oli silmänsä -iskenyt ja josta nyt oli tullut kiistämättä kylän kukkein kaunotar. -Ja juuri tämä ilo hänet lieneekin pehmittänyt hieman suopeammaksi -koko neitomaailmalle, vaikka hänkin sitä yleensä kohteli aito -erämaansissin juroudella. - - * * * * * - -Niin elelivät erakkojärveläiset suurissa erämaissaan ja niiden -hiljaisissa, onnellisissa kylissä. He eivät enää olleet erämaan -heikkoja, turvattomia poikia. Heistä alkoi tulla erämaan valtiaita. -Koko heidän elämänsä ja olemuksensa oli niin erämaahan ja sen henkeen -kiinnikasvanut, etteivät he koskaan voineet asutuilla seuduilla, -kylissä, montakaan päivää kerrallaan olla. Heidän tuli ikävä, -niin palava kalvava ikävä, ettei heitä pitempään voinut mikään -ihmisten ilmoilla pidättää. Ei edes Käpälissäkään. He eivät itsekään -tienneet, mitä he oikein ikävöivät, mutta vasta kun he jälleen -tunsivat olevansa korpiensa kätköissä, joko villissä riistanajossa -tahi nuotiotulen hiljaisen räiskeen äärellä tahi taas omassa -piilopirtissään, silloin heillä oli hyvä olla. Silloin he eivät -kaivanneet, ikävöineet mitään. - - * * * * * - -Lähes kymmenen vuotta he jo olivat saaneet omilla riistamaillaan -rauhassa kuljeksia, kenenkään häiritsemättä, kun he kerran -Koutajärveltä palatessaan, Pääjärven ja Suomen rajan välisillä -mailla, olivat joutua ankaraan kiistaan eränkäyntioikeudestaan. - -Oli myöhäinen syksy ja hämärtää alkoi ilta. Paavo ja Erkki -parhaillaan rakensivat nuotiota suojaisan kallion kupeelle, -yöpyäkseen siihen. Silloin tulla lennähti musta metso muutamaan -lähikuuseen. - --- Kas, tuostapa tuli tuore paisti illaksi! virkkoi Erkki ja -paukautti linnun maahan. - -Lukki riensi sitä noutamaan, mutta samassa siihen ilmestyi vieras -koira, nostaen hirveän tappelun linnun omistamisesta. Veljekset -saivat vihdoin kovilla ponnistuksilla koirat eroon ja olivat tuskin -päässeet nuotiopaikalleen takaisin, kun pimenevästä metsästä ilmestyi -äkkiä heidän eteensä vanhanpuoleinen, julmistunut mies. - --- Mitäs miehiä te olette? ärjäsi hän käheästi. - --- Olemmepahan vain eränkävijöitä! vastasi Paavo tyynesti. - --- Minun riistamaillani! - --- Ei sinun, vaan omillamme! - --- Minun! ärjäsi ukko ja kohotti uhkaavasti pyssyään. - --- Meidän riista-aluettamme on koko pohjoinen Viena, aina Kantalahtea -myöten! kimmahutti Erkki. - --- Ja minun Kuusamo sekä Kuolajärven Lappi ynnä tämä palanen Vienaa -Pääjärveä myöten. Minä olen se paljonmainittu Ilves-Matti, Lapin -kynnysten keisari! - --- Ilves-Matti! huudahtivat veljekset hämillään, siristellen silmiään, -ukkoa tarkemmin nähdäkseen. - --- Niinpä vain! - --- Ilves-Matti, kuulu metsien kuningas, sinähän se olet! Tunnen sinut -nyt! virkkoi Paavo. - --- Tule ja istu nuotiollemme! Pian on tsaijut tulella! jatkoi Erkki. - --- Ilves-Matti! Kas, sinähän se olet! Ole tervetullut Erakkojärven -miesten luokse, sinä pohjolan suurin eräntappaja! Me luovumme -vaatimuksistamme tähän Pääjärven alueeseen, ja minkä kerran lupaamme, -sen pidämme. - --- Erakkojärven miehet! lausui kummissaan ukko. -- Näenkö nyt -edessäni teidät, joista koko Viena puhuu? Olen paljon teidän urheista -retkistänne kuullut, ja iloinnut mielessäni, että vielä tähänkin -maailman aikaan on elossa muutamia oikeita poikia. Voinpa nyt -nuotiollenne käydä, kun riitakysymyksessämmekin sovintoon tunnutaan -pääsevän. - --- Sovintoon, sulaan sovintoon! Siitä saat olla varma! vakuutti Paavo. - -Siinä nyt heidän istuessaan loimuavan nuotion lämpimässä paahteessa -solui puhelu pian aikaisempiin aikoihin. - --- No vieläkös Ilves-Matti muistaa Rajalan häitä? Siellähän sitä -viimeksi tavattiin, virkkoi Paavo, samalla hymyillen ukon suurelle -ällistykselle, minkä sanoillaan oli saanut aikaan. - --- Ta-tavattiin! Mekö tavattiin? Onko me ennenkin tavattu? ihmetteli -ukko. -- Kyllä minä ne häät muistan, harvoinpa sitä niin suureen -ropinaan satutaankaan. Mutta teitä en muista koskaan nähneeni. - --- Niin, mitenkäpäs voisitkaan muistaa. Mehän olimme silloin vielä -pikku poikia, lausui Erkki. - --- Niin, et kai enää muista sellaista repaletakkista poikaakaan, -joka siellä silloin aitan portailla istui jaloissasi, hartaana -metsäjuttujasi kuunnellen? Se olin minä! hymyili Paavo. - --- Ai! Muistanhan minä sen. Vai sinä se olit, se poika, joka aamuun -asti siinä istui ja silmät paloi kuin huuhkaimen pojalla kyyhkysen -saatuaan! Etkä levolle kellistynyt, vaan kuuntelit kuin hirvi, vaikka -siinä vanhat miehet jo väsyivät ja nurmikolle kepertyivät, kun minä -siitä suuresta Lapin retkestä juttelin. - --- Minä se olin! Muistanhan minä sen juttusi ikäni kaiken. Ja -muistanpa minä vielä laulusi kontiostakin. - --- Niin siitäkö kuningaskontiosta, kirvesrintaisesta, -keihäskyIkisestä? - --- Siitä juuri! Sana sanalta se mieleeni iskeytyi. Ja onpa sitä monet -kerrat viime vuosina näillä saloilla laulettu, sekä samalla sinua -muisteltu. - -Niin siinä pääsi pian rattoisa puhelu alkuun, ja nopeasti kehittyi -läheinen luottamuksen suhde vanhan metsäkuninkaan ja Erakkojärven -miesten välille, niin läheinen, ettei heillä kehenkään ihmiseen ollut -ennen sellaista ollut. Kertoivatpa he ukolle avomielisesti koko oman -elämäntarinansakin, tietäen sen varmasti jäävän lukon taakse, mistä -sitä ei millään avaimilla esiin kaiveta. Ja sen tehtyään he tunsivat -omituisen keventymisen rinnassaan, ikäänkuin se paino, mikä kahden -rintaa tähän saakka oli painanut, nyt olisi jakautunut kolmen osalle. - --- Niin! Ja nyt me asumme Erakkojärven piilopirtissä, jonka -olinpaikkaa ei kukaan koko maailmassa tiedä, lopetti Paavo. - --- Mutta missäs sinä asut? kysyi Erkki, Ilves-Mattiin päin kääntyen. - --- Minäkö? Hm! Minä en asu missään! Neljäänkymmeneen vuoteen ei -minulla ole vakinaisempaa asuntoa ollut kuin metsien savusaunat, -risumajat ja nuotioitten kupeet. - -Erkki ja Paavo vaihtoivat pari sanaa keskenään, ja sitten Paavo -lausui: - --- Kuulehan, Ilves-Matti! Etköhän pistäytyisi Erakkojärvellä nyt, -kun tässä näin lähellä ollaan. Ja jos pirttimme siellä itsellesi -sopivaksi kantapaikaksi katsot, olisi meille suuri kunnia ja ilo -saada sinut kolmanneksi mieheksi joukkoomme, kun nyt kerran näin -samoja sissejä ollaan. Siellä sinä huoletonna saisit elämäsi -iltapuhteen viettää. Ja koko Viena samalla riistamaaksesi aukeaisi. - --- Kiitos, veljet! Kiitos! Ymmärrän suuren luottamuksenne, -tahtoessanne nyt viedä minut kotiinne, jota kukaan muu kuin te itse -ei ole edes nähnytkään. Täytän pyyntönne hartaimmalla halulla. Mitä -taas viimeiseen ehdotukseen tulee, nimittäin asumaan jäämiseen, -voimme siitä sitten tuumia, kunhan sinne asti päästään. - - * * * * * - -Vähitellen raukesi puhe. Hiljainen syys-yö valtasi tienoon. Kirkkaana -kimmelteli tähtitaivas, ja hievahtamattomana nukkui suuri korpi, -nukkui kuin ikuiseen rauhaan painuneena. Räiskähdellen paloi -kangashonkainen rakovalkea, kietoen nukkujat paahteensa viihtyisään -vaippaan. Unen maille siirryttäessä valtasi nyt miesten mielet -selittämätön onnen tunne, kummuten suoraan sydämestä rauhaisaan -yöhön ja vierien sinne herkkinä värähdyksinä, joita keijukaiset -kultahaaviinsa kilvan pyydystivät, valaen niistä yöhön tenhoisan -laulun: - - Jylhänä ja ääneti - jo nukkuu suuri öinen salo, - yllä aavan ikikorven - kaartuu syksytaivaan palo... - pyhää rauhaa huokuen - kun uinuu koko erämaa, - ihanaa on metsämiehen - nuotiolla nukahtaa! - - Hongassa kun räiskää tuli, - heittäin kipunoita yöhön, - outo onni rinnan täyttää, - katse kohoo tähtivyöhön, - huoli, murhe, mainen melske - haipuu kauas unholaan, - onnellisna erämiesi - nukkuu syliin salomaan. - - - - -XII. - - -Seuraavan päivän ilta ei kerinnyt vielä hämärtyä, kun veljekset -vieraansa kera jo saapuivat Erakkojärvelle. Ja olipa heidän hauska -nähdä Ilves-Matin hämmästystä, tämän huomatessa, millaisessa -saavuttamattomassa piilossa veljesten koti, erakon mökki, sijaitsi. - --- No tännepä ei löytäisi itse ukko Hiisikään! virkkoi hän -tyytyväisenä. -- Enpä ole moista sopukkaa vielä nähnyt, vaikka -Kiannalta aina Inarinjärvelle olenkin kaikki ryteiköt rymynnyt ja -kolut kopeloinut. - -Paavosta ja Erkistä tuntui ihmeen hyvältä ukon silminnähtävä ihastus. -Kenties heidän toiveensa vielä täyttyisikin ja he saisivat ilon nähdä -suomenpuoleisen pohjolan kuuluisimman metsämiehen täst'edes omana -toverinaan, yhteisen pirtin, yhteisten ilojen ja murheitten jakajana. - -Samana iltana vielä, kun he saunasta palattuaan pirtissä imeskelivät -piipuista iltasauhujaan, virkkoi vihdoin Ilves-Matti, sitä ennen -pitkän aikaa itsekseen myhäiltyään: - --- Vilpittömäksi uskon pyyntönne minun tänne jäämisestäni, ja kunhan -tässä katsotaan, ehkäpä jäänkin. Kaksi kohtaa on asiassa kuitenkin -minun puolestani, ja niihin täytyy minun ennen päätökseni tekoa saada -teidän vakuutuksenne. Ensiksikin tahdon säilyttää oman vapauteni, -niin että minne vain mieleni tekee, sinne lähden, ja jos viivyn -vaikka vuosia poissa, ette minua haikaile ettekä kysele. - --- No sehän on selvä itsestään! vakuuttivat veljekset. - --- Toiseksi taas, jos täällä kotosalla ollessani alkaisi kuolema -minua lähestyä, silloin antakaa minun vapaasti mennä korpeeni -yksinäisyyteen, kallistuakseni sinne viimeiseen lepooni, -karhunsammalvuoteelle, pihkaisen kuusen pitkien tyvioksien suojaisaan -majaan. Tällaisen miehen kuolemata näkemässä ei saa olla kukaan muu -kuin Jumala. - -Vakaina kuuntelivat veljekset ukon puhetta. Se oli aito Ilves-Mattia! -Semmoiseksi juuri he olivat tämän urhean eränkävijäkuninkaan -ajatelleetkin. Terästä mielessä, terästä jänteissä, ja sydämessä -erämaan henki. - --- Täytyy kai meidän sitten siihenkin suostua, virkkoi vihdoin -Paavo puoliääneen. Erkki nyökäytti hieman päätään, siten vakuuttaen -ymmärtävänsä ukon pyynnön oikeutetuksi sekä suostuvansa siihen hänkin -puolestaan. - - * * * * * - -Ilves-Matti jäi Erakkojärvelle. Ja nyt alkoi veljeksille -metsästystalvi, jommoista he sitä ennen eivät vielä koskaan olleet -kokeneet. Jo puolitalvessa oli kaadetun riistan määrä kahta vertaa -suurempi kuin ennen parhaina talvina koko metsästyskautena. Joka -päivä he oppivat yhä uusia erämiehen keinoja riistan saamiseksi, he -oppivat kutsumaan eläimiä matkimalla niiden ääniä, ja he perehtyivät -nyt kaikin puolin muinaisaikain metsänkävijäin salaisuuksiin. - -Päivä päivältä veljekset kiintyivät ukkoon yhä enemmän. He oppivat -hänessä näkemään miehen, johon aina saattoi luottaa ja joka aina oli -altis antautumaan vaaraankin toisten edestä tai luopumaan omista -mukavuuksistaan toisten vuoksi. He ihmettelivät hänen tavatonta -notkeuttaan ja rajatonta kylmäverisyyttään karhun kaadossa, suden -ajossa, ilveksen hiihdossa ja kaikessa missä oli kysymys nopeasta -harkinnasta ja horjumattomasta päättäväisyydestä. Karhua hän ei -koskaan ampunut pesän suulle. Sitä hän piti halpamaisena tekona. -Hän sen sijaan antoi karhun tulla aivan ääreensä, jolloin upotti -keihäänsä sen rintahuokoseen. Jos taas karhu pesästä noustuaan -läksikin lipsottelemaan pakoon, niin silloin kyllä salli hän -tuliluikkua käytettävän. Joutuipa hän tämän urheutensa vuoksi kerran -ankaraan paikkaan, jossa oli vähällä menettää henkensäkin. - -Paavo ja Erkki olivat nimittäin kiertäneet karhun, mutta eivät -oikein varmasti voineet määrätä sen makuupaikkaa. Kun he sitten -kevättalvella läksivät Ilves-Matin kera karhua etsimään, saivat he -puolisen päivää nuuskia laajaa mäentöyrästä, löytämättä mitään. -Kontio makasi kai niin syvällä ja niin paksun lumen peitossa, -etteivät koiratkaan, Lukki ja Matin mainio Liekko, siitä saaneet -vainua nenäänsä, vaikka kuinkakin tutkivat ja pärskyttelivät. -Vihdoin miehet alkoivat jo luulla, että kontio olikin ehkä muuttanut -myöhemmin talvella toiseen makuupaikkaan. He olivat jo aikeissa -lähteä pois, kun Ilves-Matti virkkoi: - --- Käynpä vielä tuota kasaa tonkaisemassa. Vuottakaahan tässä! - -Veljekset näkivät hänen poistuvan noin sadan askeleen päähän ja -siellä upottavan keihäänsä hankeen... Ei mitään! - -Ilves-Matti kääntyi jo heihin päin, tullakseen takaisin, kun Paavo -ja Erkki yht'äkkiä huomasivat suuren karhun nousevan lumesta aivan -ukon takaa. Samassa huomasi ukkokin sen, käännähti ympäri, kohotti -keihäänsä, mutta silloin se kirposi hänen kädestään karhun voimakkaan -iskun tapaamana. Ja pyssynsä hän oli jättänyt veljesten luokse. - -Tulisesti kiitivät paikalle Paavo ja Erkki. He näkivät ukon -hievahtamattomana seisovan kontion edessä, tuijottaen sitä silmiin. -Kontio kohotti voimakkaan kämmenensä iskeäkseen miestä, mutta -pysähtyi ja antoikin sen hetken kuluttua painua alas, jääden -tuijottamaan vastaan, ja ruveten sitten ärhentelemään Lukin ja -Liekon kanssa, jotka jo olivat joutuneet takakarvoihin kiinni. -Silloin heittäytyi Ilves-Matti lumen sisään, ja samassa pamahti -hänen ylitsensä kaksi laukausta. Kontio kaatui hangelle, sätkytellen -jalkojaan ilmassa hetkisen, nytkähtäen pari kertaa ja jääden -liikkumattomaksi. - --- Siinäpä rupesi olemaan jo hiukan kiperät paikat, hymyili ukko. --- Vaikka tiesinhän minä, että kyllä se seisottuu, kun sitä oikein -silmiin katsoo karvaa räpäyttämättä. Mutta uskoa siinä pitää olla! - -Talven jännittävimpiä metsästysretkiä oli tämän lisäksi muuan -ilveksen ajo. - -Ukko oli jäänyt kotiin, nylkemään edellisinä päivinä saatuja kettuja, -kun Paavo ja Erkki aamun valjetessa olivat hiihtäneet metsään -katsoakseen, olisiko sillä nyt mitään annettavaa. Puolisen päivää -he jo olivat viipyneet poissa, kun ukko yht'äkkiä kuuli pirttiin -raivoisan haukunnan jostakin läheltä. Hän sieppasi pyssynsä, kuunteli -portailla, hypähti suksille ja lasketti Erakkojärven jäälle. Tuskin -hän oli sinne päässyt, kun näki harmaan pedon matalana kiitävän -jään poikki, mutta pyssyn kantomatkan ulkopuolella. Leimauksena hän -viiletti jälestä. Peto katosi pensaikkoon järven takana. Samassa -tulivat näkyviin koirat, jotka jälkiä myöten juuri laskeutuivat -jäälle. Heti heidän perässään Paavo ja Erkki, molemmat vähissä -vaatteissa. Erkki oli jo heittänyt paidankin yltään, jottei sekään -olisi haittana selkään jäätymässä. Iho punoitti tulipalopakkasessa. - -Ilves-Matti oli päässyt muutamia satoja syliä toisista edelle, ja -vaikka olikin jo vanha mies, pysytti hän parin tunnin ajan välimatkan -melkein muuttumattomana, silloin tällöin sinkautellen hänkin liikoja -vaatekappaleita päältään. Vihdoin kuulivat hiihtäjät koirien -haukunnan pysähtyvän, joutuen itsekin pian luo. - -Jylhän louhikkorinteen alla he näkivät Lukin ja Liekon äreästi -haukkuvan, telmien korkean lakkapääpetäjän alla. Pian keksikin -miesten silmä petäjän latvasta otuksen. Ukko ampui. Samassa tulla -roiskahti ilves alas, mutta ponnahuttihe viereiseen puuhun ja siitä -niin nokkelasti suoraan Paavon niskaan, ettei kukaan kerinnyt -aavistaakaan. Mies ja peto painuivat lumeen, ja nyt alkoi ankara -kamppailu, koirien joutuessa samaan rytäkkään. Ampuminen ei voinut -tulla kysymykseenkään. Mutta silmänräpäyksessä oli vieressä ukko, -ja nopeasti iski hän hiihtokeihäänsä pedon kylkeen. Vaan kun hänen -piti varoa miestä, ei isku ollut kyllin tehokas. Peto ponnahti irti -uhristaan, syöksyen nyt suoraa päätä Erkkiä kohti. Mutta tämä oli -varuillaan ja upotti keihäänsä ilveksen niskaan. Siihen se kellistyi. - -Paavo nousi hangesta, kopasi olkapäätään ja sitten kylkeään, -molemmissa aikamoiset haavat, joista veri virtanaan valui hangelle. - --- Kah! Eikö siinä sen pahemmin käynytkään! murahti hän, alkaen -repeytyneen paitansa kaistaleilla sitoa haavojaan, johon työhön -Ilves-Matti heti kahlasi avuksi, mutisipa vielä verensulkusanatkin -siinä puuhatessaan. - -Nopeasti piti liikkua. Pakkanen yltyi armottomasti, ja hiihtäjillä -ei ollut paljoakaan verhoa yllään, puhumattakaan Erkistä, joka -siinä punoitteli paljaana kuin kiiliäinen. Hän roikotti ilveksen -harteilleen -- lämmittihän se edes hieman -- ja alkoi edeltä -hiihdellä kotiin päin. Toiset seurasivat hitaammin perässä. Olisipa -sellaisen rytäkän jälkeen joltakin toiselta hiihtämättä jäänyt, -mutta Paavo lykki tanakasti toisella kädellään, tullen hyvää vauhtia -ukon jäljessä. Koskihan haavoihin aikalailla, varsinkin olkapäässä -olevaan, mutta hammasta purren hän sen kesti, koettaen yhä vain -kiihdyttää menoaan, hikisten vaatteiden ruvetessa jäätymään. - -Paremmalta alkoi tuntua, kun jonkun matkaa mentyä nostettiin -tiensivusta Ilves-Matin takki hänen harteilleen. - -Laskeuduttiin vihdoin kotijärven jäälle ja saavuttiin lämpimään -pirttiin, jonne Erkki jo oli kerinnyt virittää valkean uuniin, -ennenkuin oli lähtenyt omia ja Paavon vaatteita salolta etsimään. -Olipa vielä pannut saunankin lämmitä. - --- Tuntuipa hyvältä sentään päästä tänne pakkaselta suojaan, virkkoi -Paavo. -- Sääliksi käy vain Erkkiä, joka sai lähteä vielä peninkulmia -salolle tässä paukkuvassa pakkasessa. Olisihan ne vaatteet ehkä -voinut sinne huomiseksikin jättää, mutta se poika painaa aina yhtä -päätä hommansa loppuun, ennenkuin lepää. - --- Niinkuin oikean miehen tuleekin! jatkoi Ilves-Matti. - -Vasta iltapimeässä Erkki saapui. Reippaana hän sieltä tuli kahisevine -vaatteineen. - --- Ja nyt saunaan, pojat! Kylläpä se tämän päivän päälle maistuukin -hyvältä! myhäili Ilves-Matti. - -Ja maistuihan se. Heti ensimmäisen löylyn pihistessä rauniokiukaasta -levisi miesten kasvoille autuaallinen hyvinvoinnin ilme. Haihtuivat -siinä pakkaset ja vaivat. - -Eipä unohtanut Ilves-Matti saunaloitsuaankaan. Hiljaa hymisten hän -sen luki kaikkien terveydeksi, erikoisesti Paavon, jonka haavoihin -samalla valeltiin tervasta ja karhunrasvasta keitettyä voidetta. -Alkoipa nyt kylpeminen. Se oli oikeata miesten meininkiä. Paukahteli -ja sähisi kiuas kirkkaaksi palaneine teräkivineen. Voimakas löyly, -kuuma, mutta lempeä, hyväili heidän pintaansa pehmeällä kädellään, -poistaen vaivat ja väsymykset luita ja ytimiä myöten. - --- Hehei, hehei! Pois tieltä! Herrat ne ajaa hevosella, vaan jätkät -saavat kävellä! remahti Erkki riemuissaan, iskien vastallaan huimasti -kuin mustalainen hevostaan. - --- "Hevonen kuin perhonen, vaikk' on vasta viikon vanha, sano -Sepän-Erkki!" Täältä sitä tullaan myökin, vaikka ontuvalla tammalla! -jatkoi Paavo viuhtoen terveellä kädellään, jotta vastan lehdet -lentelivät pitkin lakea. - --- No olettepa koko pejuunia! Eihän tässä tuhinassa tahdo enää vanhan -miehen selkä kestääkään, hohhoh, vaikka hyvää tekeekin! ähkäili -Ilves-Matti ripsutellen hänkin puolestaan. - -Jopa laukesi Erkin ilo lauluksikin. Näin hän veti sydämensä -kyllyydestä: - - Saunassa minä eläisin - ja saunassa minä söisin, - saunassa minä piehtaroisin - päivisin ja öisin! - - Saunassa viha viilenee - ja saunass' sammuu sappi. - Jos ois' vielä jouluoltta, - hihkuisin kuin pappi! - - Saunass' saat sinä siirappia - ähkyhys ja vaivaas. - Lauantaina kun saunaan käyt, - niin olet niinkuin taivaass'. - --- Kas, kas! Se poika se paukautti paikalleen! Niinkuin taivaass'! -Ahhah, vai niinkuin taivaass'! ähkäili Ilves-Matti, painuessaan -lauteilta vastoineen suinpäin permannolle, Paavon heittäessä vielä -kipollisen kiukaalle. - --- Ahhah! Vai taivaass'! puhkuili hän alas päästyäänkin. -- -Kyllä kai siellä nyt jo kohta alkaa paremmin olla niinkuin siinä -päinvastaisessa paikassa. Mutta vaikutus on taivaallinen, sen myönnän -minäkin! - -Näin he siellä aikansa melskattuaan astelivat jälleen pirttiin. -Vietettyään sitten hetkisen samovaarin ja tuprahtelevain piippujensa -keralla he kallistuivat tyytyväisinä vuoteilleen, raukeina sekä -kovasta päivästä että kovasta löylystä. - -Niin he nyt saloillaan elelivät. Tulipa kova pakkas-aika heti -ilvesjahdin jälkeen. Silloin he pysyttelivät pari viikkoa kotosalla -sekä kylmän vuoksi että myöskin odotellakseen Paavon haavojen -paranemista. Niinä joutopäivinä Erkki leipoi leipää lähiviikkojen -tarpeiksi tai kiskoi päreitä katiska-aineksiksi kevättä varten. -Ilves-Matti kutoili verkkoa tai paikkaili vanhoja, mutta Paavo sai -pitkät ajat toimetonna katsella toisten hommailua, kun hänen kätensä -vielä tuntui niin kankealta ja voimattomalta. - -Illat kumminkin kuluivat enimmäkseen rattoisassa juttelussa -takkatulen äärellä. Kerrottiin siinä monenlaisia muistoja ja -kokemuksia sekä tarinoita, puolelta jos toiseltakin. - -Niin he taas muutamanakin iltana, töitten päätyttyä, loikoilivat -karhuntaljoilla roihuavan tervasvalkean paahteessa. Ulkona oli niin -kamala pyry, että koiratkin oli kutsuttu pirttiin. Siinä nekin nyt -makasivat koipiaan nuoleskellen, Lukki penkin alla ovensuussa ja -Liekko isäntänsä jaloissa. - --- Niin. Onhan sitä jo monenlaista pyryä tässä elämässä nähty! -Kamala on tämä, mutta vielä kamalampi oli se ensimmäinen, minkä -lapsuudestani muistan, alkoi viimein Ilves-Matti katkaisten pitkän -hiljaisuuden pirtissä ja painaen uuden panoksen piippuunsa. - -Hän aikoi jatkaa, mutta jäi kuin kuuntelemaan korven hirveätä -ryskettä. Kamalasti siellä vonkui tuuli ja metsät pauhasivat kuin -kaatuakseen. - -Viskattuaan sitten muutamia tervaskäkkyröitä tuleen hän puhalsi -pitkän sinisen sauhun ja jatkoi: - -Niin. Olettehan te kertoneet elämänne vaiheet minulle, miks'en minä -siis teille nyt juttelisi omiani, kun tämä pyrykin aivan kuin väkisin -raottaa muistojeni kontin kieliläppää. - -Ja näin hän sitten kertoi: - --- Olin tuskin viittä vuotta täyttänyt silloin. Raskas aika painoi -koko pohjolaa. -- Nälän minä ainakin siitä muistan vielä. Me asuimme -Suolijärven kylässä, lähellä Kemijärven rajaa. Kurjuus pakotti meidät -silloin lähtemään muille seuduille elatustamme hankkimaan. Porotkin -oli syöty kaikki, paitsi kaksi parasta ajokasta, joista isäni ei -tahtonut luopua. Ne nyt valjastettiin ja ajaa karautettiin pohjoista -kohti, päämääränä Jäämeren rannikko, Ruija, josta oli kulkenut huhuja -mainioista kalansaaliista. Isäni ajoi etumaisessa pulkassa ja minä -hänen sylissänsä, äitini toisessa pulkassa jäljessä. - -Muistan vain, että matka oli mielestäni loppumattoman pitkä. -Ainoastaan yhden kerran koko alkumatkasta sain nälkänikin -sammutetuksi. Sen mukaan kuin myöhemmin olen saanut asiasta selvää, -oli se Inarissa, Kyrön kylässä. - -Tästä kylästä läksimme sitten suuren järven jäälle ja jouduimme -siilien hirveään jumalanilmaan, josta jo äsken mainitsin. Kuinka -monta päivää siinä harhailimme, tieltä eksyttyämme, en tiedä. Sen -muistan vain, että lopulta porot heittäytyivät alituisesti hangelle -pitkäkseen eivätkä enää tahtoneet vetää. Äitini itki kovasti. Isä ei -puhunut mitään moneen päivään. Hän talutti poroa rinnallaan ja veti -minua pulkassa perässään. Äitini tuli jäljessä toista poroa taluttaen. - -Minä aloin jo itkeä nälästä ja vilusta. Vihdoin tultiin erääseen -saareen, jossa, Jumalan kiitos, oli kalasauna. Muuten kai olisimmekin -pian olleet jo kuoleman omat. - -Mutta siellä virkistyimme nopeasti tulen hauteessa. Isäni teurasti -toisen poroistamme ruuaksi. Muu ei enää auttanut. Kauan viivyimme -sitten siinä, näin jälkeenpäin ajatellen ainakin pari viikkoa. Pyry -ei tahtonut mitenkään ottaa tauotakseen, ja lisäksi oli päivisinkin -melkein pimeä. - -Vihdoin kuitenkin läksimme eteenpäin taas. Vuoroin ajoi isä, vuoroin -äiti minun kanssani pulkassa, toisen kahlatessa lumihangessa jäljessä -pehmeätä vakoa myöten. - -Viimein tultiin sitten sulan meren rannalle, johonkin Varangin vuonon -eteläisistä pohjukoista, suureen kalastajakylään. - -Pari vuotta elettiin siellä onnellista elämää. Isäni palveli ensin -tavallisena nuottamiehenä toisten työssä, mutta ansaitsi pian rahaa -niin paljon, että pääsi itse osalliseksi nuottaan. - -Silloin vasta alkoivat hyvät päivät, mutta niitä ei kestänyt kuin -puolisen vuotta, kun isäni hukkui myrskyssä, muutamana kolkkona -syysyönä. Äitini jäi minun kanssani aivan turvattomaksi. - -Satoi juuri ensimmäisen lumen. Äitini kiiruhti ennen talven tuloa -lähtemään etelään, vähäisine säästöineen. Me kuljimme aluksi -suuremmassa joukossa, mutta vähitellen se pieneni pienenemistään, -ihmisten jäädessä tienvarteen kotikyliinsä. Vihdoin jäimme jatkamaan -matkaa aivan kahden. Äitini veti minua pienellä kelkalla perässään. -Joka päivä satoi lunta, ja ilma kävi yhä kylmemmäksi. Tie kulki -tunturilta tunturille, korvesta korpeen, suolta suolle. Joskus siellä -täällä vain satuimme johonkin kyläpahaseen. - -Niin oli kuljettu pitkät matkat, kun kerran yön pimetessä huomasin, -ettei äiti ryhtynytkään nuotion tekoon, kuten tavallisesti. Hän vain -istui hangessa itkien, otti minut syliinsä ja painoi povelleen. -Siihen hän vihdoin kaatui, huokasi syvään eikä puhunut enää mitään. - -Oli alkanut pyryttää. Äitini rupesi peittymään lumeen. Minä koetin -häntä nostaa ylös, mutta siihen väsyin ja lopuksi nukahdin... - -Heräsin sitten lappalaiskodassa. Kuinka kauan lienen nukkunut, en -voi sanoa. Äidistäni ei näkynyt jälkeäkään, enkä hänen kohtalostaan -saanut silloin mitään tietää, kun ihmiset eivät ymmärtäneet puhettani -enkä minä heidän. - -Olin silloin yhdeksännellä vuodella. Pian kotiuduin lappalaiskylän, -vartuin nuorukaiseksi, ja minusta tuli oiva poromies sekä -metsänkävijä. Lappalaiset olivat hyviä ihmisiä ja kohtelivat minua -ystävällisesti. - -Menin sitten naimisiinkin naapurikodan tyttären kanssa. Sain -myötäjäisiksi omia porojakin. Rakensin oman kodan ja elin siinä -onnellisena pari vuotta. Sain pienen pojanpollukankin, joka oli -elämäni suurin ilo. Mutta sitten sattui taas kova tapaus. - -Me olimme siirtyneet kesäksi kuolanpuoleisille tuntureille -porokarjoinemme, vaimoni ja minä sekä tietysti pikku poikani ynnä -pari poromiestä. Vaimoni jäi poikani kera kotaan, kun me miehet -poropaimenina jouduimme viikon päiviksi kauas tunturien taa, -kauemmaksi kuin olimme aikoneetkaan. Ja palatessamme kohtasi meitä -kamala näky. Vaimoni verissään ja kuolleena kodan lähistöllä, kirves -kädessä! Puolihulluna surusta törmäsin kotaan. Siellä oli pikku -poikani vielä hengissä, mutta kuoli pian käsiini. - -Tapausta en voi muuten selittää kuin että kontio oli hyökännyt kodan -lähellä olleiden porojen kimppuun ja vaimoni juossut kirves kädessä -sitä pois ajamaan, mutta joutunut verenmakuun päässeen pedon uhriksi. -Ja pikku poikani oli kitunut nälkään, johon kuolikin. Vaimoni kuolema -oli ehkä tapahtunut jo samana päivänä, jolloin me miehet kodalta -läksimme. - -Sen jälkeen valtasi minut ääretön suru ja kaiho, päästä jälleen -lapsuuteni kotoisille kankaille Kuusamoon. - -Pakenin Lappia ja kaikkia sen muistoja tänne takaisin, mutta ihmisten -ilmoilla en voinut viihtyä, ja nyt olen sitten jo nelisenkymmentä -vuotta elänyt tätä salojen sissielämää, jonka te kyllä tunnette, ja -täältä löytänyt lohdutuksen kaikille suruilleni. - -Tähän lopetti ukko, pyyhkäisten karkealla kädellään kyyneleen -silmäkulmastaan. - -Veljekset eivät virkkaneet mitään. Hiljaa hiipivät he vuoteilleen, -ukon jäädessä vielä tuijottamaan kytevään hiilokseen pimenevässä -pirtissä. - -Ulkoa kuului yhä pyryn kaamea pauhina, ja raskaasti kohisi erämaa. - - - - -XIII. - - -Talven viimeinen pakkas-aika oli ohi. Kevät läheni. Hanget alkoivat -kestää. - -Silloin valjastivat Erakkojärven miehet porohärkänsä pikku rekien -eteen, kuormaten ne kukkuroilleen riistaa sekä taljoja kotoisista -säilöistään, ja läksivät viemään niitä ukko Rotoselle, rahaksi -muuttamista varten. - -Hauskaltapa heistä tuntuikin taas päästä pistäytymään Käpälin -ystävällisissä ihmisissä. He eivät olleetkaan siellä käyneet sitten -joulun. Ja varsinkin Erkillä tuntui olevan sinne kiire. Monena -aamuna, vaikk'eivät hanget vielä kestäneetkään, hän oli vanhemmalta -veljeltään kysellyt: "Eiköhän jo lähdetä niitä nahkoja viemään?" -- -"Vai nahkoja viemään! Etköhän tarkoita Iroa katsomaan?" oli silloin -Paavo aina suu hymyssä vastannut. - -No nyt oli viimeinkin lähtöhetki edessä. Ilves-Matti jäi kotimieheksi -koirien kanssa. - -Kepeästi viilettivät porot liukkaalla hangella, miesten kannaksilla -seisten niitä ohjatessa. Matkan Käpäliin he olivat laskeneet näin -talvikelillä kolmeksi peninkulmaksi; kesällä tuli lähes peninkulmaa -pitemmältä. - -Nyt he ajoivat sen kuormineenkin vajaassa kolmessa tunnissa, -heläyttäen tiukuineen keskelle iloista Käpälin kylää, ennenkuin -aurinko kerkisi keskipäiväksi vielä hankia pehmentää. - -Vastaanotto oli taas yhtä sydämellinen kuin ennenkin. - --- Kovin on jo vuoteltu! Kovin on kaivattu! kuului ystävällisiä -huutoja sieltä täältä. - -Tällä kertaa veljekset eivät kuitenkaan kerinneet kauan kylässä -viipyä. Toimitettuaan kiireimmät asiansa ja kun Erkki oli saanut -ensimmäiset kaihonsa tunteet sammutetuiksi Iron seurassa, kiiruhtivat -erakkojärveläiset taas jo saman päivän iltana heti hankien kovetuttua -lähtemään saloilleen, keräilemään varastojaan riistalavoista, joita -heillä oli ympäri pohjoista Vienan-Karjalaa. He ottivat nyt mukaansa -Käpälistä vielä kaksikymmentä poroa saadakseen kaikki varastot -määräpaikkoihinsa ennen kelirikon tuloa. Nuoret miehet kilvan -pyrkivät Erakkojärven riistaruhtinaitten ajomiehiksi. Kaikki olisivat -tahtoneet päästä näitten urheain metsänkävijäin mukaan, vaikkapa -vain riistankeruuretkellekin. Kertomukset heidän pelottomuudestaan -ja mainiosta metsänkäynti- ja ampumataidostaan alkoivat jo lumota -kansaa laajoissa seuduissa. Tuhansia juttuja heidän retkistään ja -seikkailuistaan tiedettiin kertoa, ja luonnollisesti kasvoivat nämä -jutut kertoja kertojalta, kylä kylältä eteenpäin vieriessään. - -Illan suussa Erakkojärven miehet lähtivät pohjoisille saloille, -kuuden ylpeydestä säteilevän nuoren miehen seuraamina. - -Kolmisen viikkoa sillä kierroksella viivyttyään sekä vietyään runsaat -varastonsa Kierettiin ja Koutaan suuntasivat he kulkunsa jälleen -Käpälin kylää kohti, kootakseen sinne vielä viimeiset rippeet -hajallaan olevista varastoistaan kotoisempien korpien riistalavoista. - -Lähetessään nyt kylää he kiiruhtivat porojaan vielä viimeisiin -voimain ponnistuksiin, ajaen helskyvää hankea hyvää vauhtia, -pitkin Pontshelejoen jäätä, Paavo ja Erkki edellä sekä muut pienen -taipaleen takana perässä. Jäljessä-tulijat näkivät silloin yht'äkkiä -Erakkojärven miesten hypähtävän porokelkoistaan, sieppaavan pyssynsä -ja kiitävän metsään päin. Niin ne katosivat nopsasti kuin oravat -rantarinnettä ylös viidakkoon ja hävisivät sinne hämmästyneitten -ajomiesten näkyviltä. Samassa tunki jäällä olevien korviin kauhea -hätähuuto siltä suunnalta, minne olivat nähneet veljesten häviävän. - -Pari miehistä lähti heti juoksemaan huutoa kohti, toisten -jäädessä pitelemään valloilleenjääneitä poroja. He arvasivat -erakkojärveläisten jo aikaisemmin kai kuulleen metsästä samaa -hätähuutoa ja siksi niin äkkiä jättäneen poronsa. - -He seurasivat edelläjuosseitten jälkiä ja tulivat pian tiheään -ryteikköön, jossa näkivät miehen ja karhun rinnakkain verisellä -kentällä. Miehen ääressä kumarruksissa he huomasivat Paavon, kun taas -Erkki parhaillaan oli irroittelemassa pitkää lappalaista puukkoaan -kontion niskaluista, joihin se näkyi kiinni takertuneen. - --- No, mitäs täällä on tapahtunut? Onko Ossippaisen isäntä kuollut? - --- Kyllä se vielä hengissä tuntuu olevan, vaikka onkin saanut otsolta -aika tärskäyksen kalloonsa sekä rintaansa syvän kynnenraamun. - -Paavon ja Erkin kantaessa, hätäisesti kyhätyillä paareilla, -tajuntansa menettänyttä ukkoa ja miesten vetäessä kelkkaan nostettua -kontiota perässään kertoi Paavo: - --- Siinäpä kohtasi ukko kontion niin arvaamatta, että ajattelenpa, -miten kelle tahansa meistäkin samanlaisessa paikassa olisi käynyt. -Näittehän lehdeskasan, siinä rytäkkäpaikan vierellä. Ukko Ossippainen -oli nähtävästi tullut lehdeksiä hakemaan, kesällä latomastaan -kasasta, kun saikin yht'äkkiä vastaansa lehdeksien alle majoittuneen -kontion, jonka unta hän näin oli tullut häiritsemään. Kun kuulimme -ensimmäisen huudon jäälle, oli otso varmaan juuri ilmestynyt ukon -jalkain juuresta esiin. Meidän saapuessamme paikalle makasi mies jo -kontion alla kaseksessa ja niin pahasti näreitten peitossa, ettei -voinut ampua. Enkä tiedä miten siinä miehelle olisi käynyt, ellei -Erkki samassa olisi saanut survaistuksi puukkoaan arkaan paikkaan -kontion pään ja niskaluitten väliin. Änähtämättä se silloin lysähti -hangelle, ja ukko jäänee toivottavasti henkiin. Siltä minusta ainakin -näyttää. - -Samassa saapuivat he taakkoineen ja kontioineen jäälle, odottavien -toverien luokse, jotka ihmetellen katselivat tulijoita ja heidän -tuomisiaan. - --- Onko Ossippaini kuollut? kuiskasivat he. - --- Ei. Se on vain pökerryksissä, vastasivat miehet. - --- Ukkoko se kontion kaatoi? - --- Ei! Erakkojärven Erkkihän sen puukolla pisti. - --- Lopetti hengen koipiaan sätkyttelevältä kontiolta, meinaat kai! - --- Ei, ei! Pisti terveen kontion. - --- Pisti puukolla terveen kontion! kertasivat miehet -hämmästyksissään, lähtien ajamaan Paavon ja Erkin perään, jotka jo -olivat rientämässä kylää kohti haavoittuneen kera. - -Perille saavuttua levisi tieto tapahtumasta nopeasti talosta taloon, -ja kaikkialla ihmeteltiin: - --- Pistivät puukolla kontion! Ne vasta brihoja, ne! - -Ukko Ossippainen virkosi pirttiin päästyään vähitellen ja tunsi -jo muutaman tunnin kuluttua elämän alkavan korjautua melkein -entiselleen, lukuunottamatta rinnassa olevaa naarmua, jota pahasti -vielä särki ja äilehti, vaikka kylän paras noita siinä loitsimisineen -ja voiteineen olikin parantamishommissa. - -Mutta kontio vietiin erakkojärveläisten majapaikkaan, Rotosen taloon. - - "Poijes pojat porstuasta, - piiat pihtipuolisista, - uron tullessa tupahan, - astuessa aimo miehen", - -kajahutti mukaanliittynyt kylänväki, kontionkaatajain saapuessa jo -portaitten ääreen ja ihmisjoukon tunkeillessa katsomaan puukolla -kaadettua mesikämmentä. Kaikki puhuivat nyt Erakkojärven miesten -ennenkuulumattoman urheasta teosta ja katselivat näitä sankareita -ihailevalla kunnioituksella. Neitosten silmät vallan säkenöivät -Erakkojärven metsäruhtinaita katsellessaan, nähden heissä koko -maailman rohkeimmat ja voimakkaimmat miehet. Mutta eniten kuitenkin -säkenöivät Iron silmät, hänen siinä hehkuvin poskin Erkin vieressä -istuessaan ja viime viikkojen tapahtumisia kuunnellessaan, heidän jo -siirryttyään sisälle pirttiin. - -Saatuaan ensi uteliaisuutensa tyydytetyksi poistui kylän rahvas, -mutta vain palatakseen pian juhlapuvuissa sillävälin peijaisia varten -pestyyn Rotosen avaraan pirttiin. Tulipa sinne ukko Ossippainikin, -vaikkakin taluttamalla. Kyynelsilmin kiitellen hän nyt tapauksesta -selvittyään ravisteli vuoroin toisen, vuoroin toisen pelastajansa -kättä. - -Emäntä ja joukko vanhempia naisia hääri kodassa suurten patojen -ympärillä, tytärten pyörähdellessä pirtinuunin kupeella, vetäen sen -kuumasta kidasta höyryäviä piirasia ja pyöröjä. Täyttyivät väestä -pirtin pitkät pöydät, samoin nuorten pöydät kamarissa ja sintshissä, -ja kun vihdoin tuntui kontiokeiton voimakas tuoksu parhaillaan -sisäänkannettavista padoista, alotti vanha Vassiilei kontiovirren: - - "Astui impi ilman äärtä, - tytti taivahan lakea, - kulki pitkin pilven juurta, - tassi taivahan rajoa - sukassa sinertävässä, - kirjavassa kossosessa, - villavakkanen käessä, - karvakippo kainalossa. - Viskoi villaset vesille, - laski karvat lainehille, - niitä tuuli tuu'itteli, - lempi ilma liikutteli, - ve'en henki heilutteli, - aalto rannalle ajeli, - rannalle salon simaisen, - nenähän metisen niemen. - Mielikki metsän emäntä, - Tapiolan tarkka vaimo, - koppoi karvat kourahansa, - veti villaset vesiltä, - niitä liitti liukkahasti, - karttasihe kaunihisti, - vaahterisehen vasuhun, - kaunoisehen kätkyehen. - Tuu'itteli tuttuansa, - liekutteli lempeänsä, - alla kuusen kukkalatvan, - alla penseän petäjän. - Siitä otsonen sukesi, - kohentaihe kontioinen - vieressä metisen vii'an, - simaisen salon sisässä. - Kasvoi otso kaunihiksi, - ylen korjaksi kohosi, - lyhyt jalka lylleröinen, - tasakärsä talleroinen. - Siitä laski lallokkinsa, - ulos lempensä lähetti, - pani suota soutamahan, - viitoa vitaisemahan, - ahoviertä astumahan, - kangasta kapuamahan. - Käski käy'ä kaunihisti, - soreasti sorkutella, - elellä ajat iloiset, - kulutella kuulut päivät - suon selillä, maan navoilla, - kisakangasten perillä, - havulinnan liepehillä, - kengällä korean kuusen, - katajikon kainalossa. - - Sieltä sain nyt saalihini - Ehätin tämän eräni." - -Virren päätyttyä kantoi isäntä pirttiin kirkasta viinaa vanhassa -esi-isäin kaataman kontion kallon koppapuolessa, jonka pani -kiertämään miehestä mieheen, alkaen kontion kaatajasta ja -kulautettuaan ensin itse aikamoisen otsoryypyn. Kallon kiertäessä -kädestä käteen vallitsi pirtissä hievahtamaton hiljaisuus. Vasta kun -viimeinen mies sen kolahutti pöydälle, alkoi jälleen puheen sorina, -joka sekin kuitenkin pian taukosi, Seppäsen Hilipän ja Sirkeisen -Varahvontan ryhtyessä vetämään uutta karhuvirttä. Sen loputtua alkoi -peijais-ateria. Olipa silloin naiset naurusuulla, miehet mielellä -hyvällä. - -Kun vihdoin pöydästä oli noustu, rupesi nuorten parista kuulumaan -kohinata. Pianpa kajahtikin jo reipas kisalaulu, ja tuossa tuokiossa -kiitivät parit tuliseen tshuliluikkaan. Kahdeksan paria siinä -kerrallaan lattialla keijui, toisten sillävälin penkeillä istuessa -vuoroaan odottaen. - -Tällaisella odotusvuorolla ollessaan veti Erkki hiljaa kädestä -Iron pirtin rauhaisaan nurkkasopukkaan. Hänen sydämensä oli nyt -niin kukkuroillaan, ettei hän tässä riemussaan enää saattanut sitä -hillitä. Nyt sen täytyi tulla julki, mitä siellä jo kauan oli -kytenyt. Rohkeasti tyttöä silmiin katsoen hän lausui: - --- Rohkenisitko tulla erämaan pojalle tällaiselle? - -Tyttö painoi päänsä alas, koetti sitä jälleen kohottaa, mutta se -painui taas. Hän ei vastannut mitään. - --- Siis et! Etkä tahdokaan! virkkoi Erkki hetkisen kuluttua, käyden -samalla hyvin vakavaksi. Hän oli suora mies sekä sellaisena tottunut -aina käymään asiaan ilman kiertoteitä ja odotti myös toisilta samaa -suoruutta. Tytön äänettömyys ei hänen mielestään tiennyt hyvää. Hän -katsoi tyttöön väräyttämättä silmiään. - -Iro tunsi vaistomaisesti hänen kiinteän katseensa, rohkenematta -vieläkään kääntää päätään. - --- Et! lausui mies hiljaa, aikoen nousta lähteäkseen. - -Silloin tuli tytölle hätä. Kuumeisesti hän tempasi häntä kädestä ja -kuiskasi väräjävällä äänellä: - --- Tahtoisin, tahtoisin, tahtoisin! Se on ainoa ja syvin toiveeni, ja -ollutkin siitä lähtien kuin sinut ensi kerran näin, mutta... - --- Mitä _mutta!_ keskeytti Erkki, joka jo oli tuntenut kuin suuren -taakan harteiltaan pudonneen, mutta nyt uuden olevan kasautumassa -sijaan. - -Katsoessaan nyt tyttöön huomasi hän tämän käyneen aivan kalpeaksi ja -ontosti tuijottavan ovelle päin. Hänkin vilkasi sinne ja huomasi oven -suussa oudon, matkatamineissaan olevan miehen, joka synkän näköisenä -katseli juuri häntä ja Iroa. - --- Iro ja Erkki! Vuoronne alkaa! Joutukaa taas! kajahti samassa -heidän ympäriltään, ja heidät tempaistiin kisan hyörinään. - -Mutta Erkiltä ei tahtonut nyt oikein kisa luistaa. Mitä oli merkinnyt -tytön "mutta"? Mitä hänen äänettömyytensä ja vihdoin säikähdyksensä, -huomattuaan oven suuhun ilmestyneen miehen? Ne ajatukset pyörivät -kiivaasti hänen päässään ja olivat aluksi saattaa hänet tekemään -tyhmyyksiä, unohtamaan aivan tavallisimpiakin kohtia kisassa, mutta -pian hän sai kuitenkin mielenmalttinsa takaisin ja vei vuoronsa -kunnialla loppuun. - -Heti sen päätyttyä hän riensi miesparveen, sytytti piippunsa ja -kysäsi kuin sivumennen vain: - --- Kukahan mahtoi olla tuo uusi tulija? Häntä en muista ennen -nähneeni. - --- Ai, tuo sarkatakkipoikako! Tuo pahasilmäinen! Se on Joron poika -Heinäjärvestä ja kai tullut isänsä kauppa-asioissa Rotosen luokse. -He ovat hyviä ystävyksiä ja vanhoja liikekumppaneita, ukko Rotoni ja -Heinäjärven Joro, vastasi muuan miehistä. - -Joutuessaan taas Iron läheisyyteen Erkki puoliksi kuiskaten lausui, -osoittaen samalla Joron poikaa: - --- Sinä kalpenit, kun tuo mies tuli sisään! - -Tyttö säpsähti ja pyörsi muitten tyttöjen joukkoon, vastaamatta -mitään. - --- Tässä taitaa nyt olla sipulia siirapissa! tuumi Erkki itsekseen. --- Sanoihan tyttö kuitenkin _minulle_ tahtovansa tulla! läikähti -kaikesta huolimatta hänen mielessään riemullisesti. Mutta...! Mitä -mahtoi merkitä se "mutta"?... - --- Hehei! Erakkojärven Erkki! Tulepa ottamaan taas paukaus Kieretin -kirkasta helmeä kontionkallosta! huusi Varahvontta Sirkeini, tarttuen -samalla Erkkiä olkapäähän ja kiskoen häntä nurkkaan päin, jonne pöytä -oli siirretty kisaajain tieltä. - -Varahvontta kohotti kallomaljan huulilleen, otti aika kulauksen, -ähkäsi ja tarjosi Erkille. Mutta tämä kostutti vain hieman kieltään -ja siirtyi sitten sintshin portaille, polttaakseen rauhassa -piipullisen sekä jatkaakseen omia mietteitään. - -Tuskin hän oli siinä kuitenkaan vielä montaakaan sauhua kerinnyt -vetää, kun kuuli vieressään ukko Rotosen ystävällisen äänen. - --- Mitäpä tässä istut, poikasein? Etkö kuule, kuin pirtissä jo -kadrilliin käydään? - --- Kiva oli tshuliluikka juuri! Enpä kadrilliin mieli tällä kertaa -lähteä! - --- No, no! Mikäs poikaan nyt on mennyt? myhähti isäntä, aikoen -samalla lähteä pirttiin. - -Mutta silloin kohosi Erkki seisaalleen ja lausui vakavasti: - --- Ukkosein! Käyhän tänne saraille! [= tallin tai navetan ylinen] -Minulla olisi vähän pakisemista kanssasi. - -Ukko vavahti ja yritti kaikesta huolimatta jatkaa matkaansa hätäillen: - --- En kerkiä nyt, poikasein! Täytyy muorille jouduttaa sokerit tästä, -jotta saa tshaijut pöytään! - --- Anna tshaijun vuottaa! En sinua montakaan hetkeä viivytä. Minun -täytyy saada heti asiaani selvyys, ja luulen, että sinä sen voit -antaa! - --- Minä? minä? hätäili ukko käyden yhä rauhattomammaksi. - --- Niin juuri! Käyhän vain nyt tänne! - -He nousivat saraille. Heti sinne päästyään alkoi Erkki: - --- En ole tottunut pitkiin puheisiin. Käyn siis lyhyesti ja suoraan -asiaan. Sinun tyttösi Iro miellyttää minua rajattomasti. Hän sitoo -nyt ajatuksiani enemmänkin kuin mitä oikeastaan katsoisin sopivaksi -minunlaiselleni miehelle. Tiedän myös, että hän pitää minusta, sen on -hän itse tunnustanut. Mikä silloin on selvempää kuin että minä saan -hänet. Mutta hänen puheestaan sain sen käsityksen, että esteenä on -joku "mutta". Mikä tämä este on, sen saat sinä nyt selvittää. - -Ukko jäi äänettömäksi. Siinä seisoi hän pitkän aikaa huojutellen -itseään ja virkkoi viimein alakuloisesti: - --- Tätä hetkeä olen kauan pelännyt. Olen jo hyvän aikaa huomannut -sinun mieltymyksesi tyttöön sekä hänen sinuun. Sanon suoraan, -että suurin iloni olisi antaa hänet sinulle, vaikka en tunnekaan -entisyyttäsi, vielä vähemmän kotiasi ja sen oloja, mutta... - --- Taas sama kirottu "mutta"! murahti Erkki ajatuksissaan. - --- Niin, sanoinhan jo, jatkoi ukko, että sinun haltuusi uskoisin koko -sydämeni halusta tyttäreni tulevaisuuden, mutta olin jo, ennenkuin -sinut tulin tuntemaan, luvannut Iron ystäväni Heinäjärven Joron -pojalle. Tyttö ei ollut vielä kymmentä vuotta täyttänyt, kun jo -teimme sopimukset asiasta tulevan vävyni isän kanssa Kemin [Vienan -Kemiin] markkinoilla. Minä en ole koskaan sanaani syönyt enkä voi -sitä nytkään tehdä, vaikkakin sinun mielesi pahoittaminen koskee -minuun kuin keihäänpisto suoraan sydämeeni. Niin on asiat. Mutta -onhan minulla Iron lisäksi Outi ja Moarie. Ota toinen heistä! - -Erkki pudisti päätään ja lausui hetkisen kuluttua: - --- Miehen sana ja miehen kunnia ovat yhtä! Kunnioitan sinua -järkähtämättömyydestäsi, vaikka haluaisinkin nyt Iroa ajatellessani -repiä kappaleiksi sinut sanoinesi, Jorot poikineen ja koko maailman! -Mutta mies olen myös minä! En koeta taivuttaa sinua pyörtämään pyhiä -sanojasi. Siitä saat olla varma! - -Pimeälle saraille tuli pitkä, painostava äänettömyys. Vihdoin katkasi -sen Erkki: - --- No! Peijaiset saavat tällä kertaa minun puolestani olla lopussa. -Jatkakoot muut! Minä ajan Erakkojärvelle. - --- Elähän poikaseni! Elä nyt moisia pakise! Käyhän kisaan! Vastahan -peijaiset on alussa. - --- Minä olen myös mies pysymään sanoissani. Lähden heti. Antakaa -kontion talja ukko Ossippaiselle! - --- Kuulehan kuitenkin! Ethän nyt ole suuttunut minuun? Ymmärräthän! -Minä en voi! - --- Ymmärrän. Ja pidän sinua samana kunnon miehenä kuin ennenkin. - -Sen sanottuaan Erkki astui pirttiin ja ehti parhaiksi juuri näkemään, -kun Joron poika oli pyytämässä Iroa kisaan. Iro pyörähti ja riensi -auttamaan äitiään, tämän hommatessa tsaijukompeitten kanssa. -Poika kirosi, sieppasi kädestä viereistä tyttöä ja riensi kisaan, -muljauttaen samalla ilkeästi ovensuuhun ilmestyneeseen Erakko järven -Erkkiin. - -Erkki virkkoi pari sanaa Paavolle, joka parhaillaan etsiskeli -sopivata neitoa käydäkseen kisaan hänkin. Kuultuaan Erkin äänessä nyt -oudon soinnin hän jäi katsomaan veljeään pitkään ja oli vähällä vetää -suunsa hymyyn, mutta huomattuaan veljensä kasvot kalmankalpeiksi ja -arvattuaan jotakin odottamatonta tapahtuneen hän virkkoi: - --- Samapa se! Lähdetään vain... Vaikka ikävä onkin näin hyviä pitoja -alkuunsa jättää. - -Veljekset astuivat nyt hyvästelemään isäntäväkeä. - -Hämmästyneenä kysyi emäntä: - --- Nyt jo? Miten nyt jo? - --- Hanget kestävät yöllä niin hyvin, hyrähti Erkki. -- Ja pitäähän -tästä joutua kotiinkin vähitellen. - -Iroa kätellessään hän katsoi tyttöä kauan silmiin. Tyttö kesti -katseen. Omituisesti loistivat kaunottaren mustat silmät punaisen -otsipaikan alta. - --- Et siis pelkäisi erämaita? kuiskasi Erkki. - --- En sinun kanssasi! vastasi tyttö hiljaa. - -Vasta alkanut kisa keskeytyi. Pää pystyssä ja komearyhtisinä -astelivat nyt veljekset pirtin poikki, otettuaan isännän tarjoamasta -kontionkallosta vielä lähtöryypyt. Nyt ei Erkkikään ainoastaan -kastanut kieltään, vaan ottipa oikein kurjenkaulan mitallisen. - -Pihalla näkivät he miesten jo valjastavan heidän ajokkaitaan. - --- Kuulehan, Seppäsen Iivana! huusi vielä Erkki ennen lähtöään. --- Sinähän tiedät riistalavamme Pistonselällä, Tsikkavuorella, -Ironsyrjällä ja Vartiokankaalla. Kerää niistä taljat tänne ukko -Rotosen huostaan, jollei meitä parin viikon päästä kuulu takaisin! - -Sitten veljekset hyppäsivät keveihin pororekiinsä. - --- Minnehän niillä nyt niin äkkilähtö tuli? kuiskaili saattoväki -pihalla keskenään. - --- Mikäpäs sitä tietää! Niillä miehillähän on aina omat tapansa. - -Lähtiessään pihasta ja rahvaan huudellessa jäähyväisiään sivuuttivat -he aitan portailla istuvan vanhan Vassiilein, joka siinä, hyvässä -nousussa, tyytyväisenä veti kuuluvalla äänellään: - - "Anna ainaki Jumala, - toisteki totinen Luoja, - soivaksi Tapion torven, - metsän pillin piukovaksi - näillä pienillä pihoilla, - kapehilla kartanoilla!" - --- Enpä tiedä, mahtaneeko enää tänä keväänä "piukoa" näillä pienillä -pihoilla, kapehilla kartanoilla, mutta sitä enemmän se nyt "piukoo" -Erakkojärven avaroilla salomailla! huudahti Erkki, heläyttäen -reipasta laukkaa rinnettä alas. - - - - -XIV. - - -Koittipa nyt kevättalvi, jommoista Erakkojärven korvet vielä ennen -eivät olleet kokeneet. Kuului sieltä suksen suihke, pyssyn pauke, -joka mäeltä, joka notkosta, ja jokaista nevaa halkoi tuore latu. -Kaikki kontiot koloistaan etsittiin, sudet suurilta soilta, ilvekset -ikikätköistään. Jos oli aikaisemminkin siellä räiske rämeillä käynyt, -korvessa miesten kohina, niin näin lakkaamaton ei kuitenkaan vielä -koskaan ennen. - -Erakkojärven Erkki näytti nyt saaneen aivan uupumattoman -eränkäyntihimon, jonka syyn Paavo kyllä tiesi, mutta jota Ilves-Matti -hiukan kummeksui. - --- Mikä ihme sen pojan on riivannut? Ei pysy kotona enää -koskaan, tuumi hän Paavolle monasti heidän kahdessa kotiin päin -hiihdellessään, Erkin jäädessä vielä erämailleen pyyntiä jatkamaan. - -Kontionpeijaisetkin heidän täytyi kahden kesken viettää. Eipä saatu -Erkkiä mihinkään tulemaan metsiensä helmoista. - -Tämä alkoi Ilves-Mattia jo suututtaa. Kuka voisi sanoa _hänestä_, -ettei hän, Ilves-Matti, olisi uutterin ja kovin metsänkävijä -maailmassa? Mutta tuommoinen hurjimus, kuin tuo Erkki, ei ole -enää mikään metsänkävijä. Se on jo hullu! Ei pidä edes peijaisia -pyhänä! murisi hän kerrankin Paavolle, kun he kahden nauttivat taas -peijaisateriaa, Erkin samana aamuna kaataman kontion kunniaksi. - -Kaataja itse oli jo sitä ennen, otettuaan vain lisäeväitä -vetoahkioonsa, rientänyt takaisin saloilleen, joilta vast'ikään -tuskin oli kotiin päässyt kontionnahkoineen. - -Paavo käsitti varsin hyvin, miksi Erkki juuri kontionpeijaisia nyt -erikoisesti vieroi, mutta ei virkkanut mitään selitykseksi ukon -mutinaan. - --- Antaa hänen nyt saloja kierrellä! Ei se poika niistä koskaan -kuitenkaan tarpeekseen saa! myhähti hän, jatkaen ateriaansa. - --- Kyllä sille pojalle on jotakin mahtanut Vienan puolella tapahtua, -mikä nyt hiuksissa huimaa ja humisee, tuumi kotvasen kuluttua -taas Ilves-Matti. -- Eihän vain lie jalka puuttunut kassapäitten -ketunrautoihin? livautti hän lopuksi, heittäen samalla viileän -viinaryypyn karkean karhunlihapalasen paineeksi. - --- Mikäpä sen Erkin hommista tiennee! tokasi Paavo, antaen -samanlaisen kyydin omalle karhunlihapalaselleen. - - * * * * * - -Vasta kun kelirikko teki metsissä liikkumisen mahdottomaksi, palasi -Erkki Erakkojärvelle. Ilves-Matti ja Paavo eivät olleet häntä pariin -viikkoon nähneetkään. - -Reippaalla mielellä hän näytti olevan, mutta siitä huolimatta luuli -Ilves-Matti huomaavansa miehessä jotakin uutta ja erikoista, mitä -ennen ei ollut havainnut. Kaiken, mihin ryhtyikin, teki hän nyt niin -tavattomalla ponnella ja ripeydellä, että ihmetellä täytyi. Ja jos -työt rupesivat loppumaan, näytti hän siitä suuresti kärsivän. - -Niinpä hän eräänäkin aamuna, kun ei tiennyt mihin oikein ryhtyisi -- -talo oli kunnossa, samoin kalanpyydykset, eikä perunapellontilkku -ollut vielä roudasta sulanut, -- sanoi toisille: - --- Mitähän tuumitte, jos tehtäisiin uusi pirtti tähän vanhan -jatkoksi? Ei kai se oloa pilaisi? - --- Eihän lisätila pahaa tekisi, mutta tokkohan tässä nyt sentään niin -suuriin puuhiin ruvetaan. Hyvinhän sovitaan tähänkin, virkkoi Paavo. - --- Niin, hyvinhän tähän sovitaan, yhtyi Ilves-Mattikin puheeseen. - --- Sovitaan, sovitaan! Mutta eiköhän se uusi pirttikin olisi -hyvä olemassa? Eihän sitä tiedä, eikö tämäkin joskus maailmassa -saattane käydä ahtaaksi. Miksi kuluttaisimme aikaa hukkaan? Nyt, kun -mitään muuta tiettävää työtä ei ole eikä ainakaan pariin viikkoon -vielä kunnolleen kalastamaankaan päästä tästä, olisi mielestäni -pirttirakennuksen aloittamiseen varsin sovelias aika. - -Muutaman päivän harkittuaan asiata hyväksyivätkin miehet Erkin -ehdotuksen, ja nyt alkoi Erakkojärven rannalla ankara kirveitten -kalske. - -Kevätkalastuksen alkaminen kylläkin hiukan hidastutti työtä, mutta -kun Erkki usein yökaudetkin huhki rakennuksellaan, valmistui pirtti -jo kesäkuun puolivälissä, joutuen juhannukseksi asuttavaan kuntoon. - -Kunnon savupirtti siitäkin tehtiin, ja kaikin puolin karjalaiseen -malliin, runsaine pienine ikkunoineen, sillanaluskarsinoineen, -runtukoineen, ovenpäällisine makuulavoineen j.n.e. - -Asumaan ei siihen kuitenkaan siirrytty. Ei edes Erkkikään -sinne muuttanut, vaikka hän sen aikaansaamista niin innolla -oli puuhannutkin. Kaikki tuntuivat paremmin viihtyvän vanhassa -savuttuneessa pirtissä, joka heitä jo oli suojannut niin monelta -pakkaselta, pyryltä ja sateelta, jossa he niin lukemattomia rattoisia -hetkiä olivat takan loimutessa viettäneet, ja jossa jokainen -seinähirsi tuntui hehkuvan vanhaa erämaan henkeä kiiltomustasta -pinnastaan. - - * * * * * - -Kesäkalastus oli parhaimmassa käynnissään. Ilves-Matilla ja Paavolla -oli täysi työ peratessaan ja suolatessaan, mitä Erkki pari kolme -kertaa päivässä toi kokemistaan pyydyksistä. - -Heillä oli nyt jo oikea venekin järvellään, tuotu talvikelillä -Käpälistä. Sillä Erkki nyt meloskeli päivät päästään pitkin -Erakkojärveä, katiskalta katiskalle ja verkolta verkolle. - --- Mitä ihmettä se siellä kaiket päivät puljailee! virkkoi -Ilves-Matti monasti Paavolle. -- Eihän pyydysten kokeminen vie kuin -korkeintaan pari kolme tuntia päivässä, mutta siellä se poika vain -soutelee aamusta iltaan. - --- Antaa sen vain olla omassa rauhassaan, kun niin kerran näkyy -haluavan! - --- Niinpä tietenkin! Olkoon vain omassa rauhassaan! Täällä salollahan -jokaisen pitää saada olla miten itse haluaa. Eihän täällä ole pappia -eikä nimismiestä mihinkään pakottelemassa. Mutta ikävältä minusta -vain tuntuu, kun se poika aina on poissa. Olisihan sen kanssa niin -lysti edes joskus taas puhella porista tuossa nurmikolla auringon -paahteessa. - -Kerran päätti Ilves-Matti pistäytyä salaa rantalepikosta -kurkistamassa, mitä se kalamies siellä oikein hommailee. Kierrettyään -pihan edustalla läikkyvän pikku lammin ja asteltuaan kannaksen poikki -varsinaisen Erakkojärven rantapensaikkoon hän juuri joutui näkemään -edessään ruohikon reunassa Erkin, joka piippuaan tupruutellen -verkalleen meloi pitkin tyyntä järvenpintaa, silminnähtävästi tällä -kertaa ilman mitään puuhaa ja päämäärää. - -Hän oli jo hiipimässä pois, kun yht'äkkiä kuuli sieltä venemiehen -itsekseen sanovan: - --- Jos muuta keinoa en keksi, ryöstän tytön! - --- Siinäpä se! myhähti Ilves-Matti. -- Arvasinhan minä, että naisten -permeen se on joutunut poika! Mutta mikähän siinä oikein kangertaa? -Luulisihan tuommoisen miehen saavan minkä tytön tahansa! - -Vieri kesä, kallistui vähitellen syksyksi, ja niin alkoi suuri -syysmetsästys. Ilves-Matin iloksi rupesi Erkkikin muuttumaan -entiselleen. Leikkiä laskien hän taas kirmasi metsissä toisten kera -ja nuotiotulilla viritteli laulujaan kuten ennenkin. Ilves-Matti -luuli pojan jo unohtaneen koko tyttöhommat, mutta Paavo, joka tunsi -veljensä paremmin, huomasi selvästi, että pitkistä pohtimisista nyt -oli tullut joku päätös. Mikä tämä päätös oli, sitä hän ei halunnut -ruveta utelemaan, kun toisella ei tuntunut olevan halua siitä kertoa. - -Hauskasti ja hyvin sujui metsästys muuten, mutta poikain suruksi -alkoi heidän rakas, monessa tulessa koeteltu Lukkinsa näyttää -vanhuuden oireita. - -Olihan heillä kyllä nyt mukanaan jo metsätyöhön oppimassa Lukin -ja Liekon pentu Kiro, josta näyttikin kehittyvän moitteeton peni, -mutta Lukin menettäminen tuntui heistä kuitenkin raskaalta iskulta -ajatella. Olihan se syntymästään saakka ollut heidän mukanaan melkein -joka päivä, viimeisten kymmenen vuoden hyvissä ja pahoissa säissä. -Nyt sillä oli selvästi viimeinen syysjahtinsa käsissä. - -Muutamanakin iltana, kun se nilkuttaen ja verissä jaloin kulki -miesten perässä, toisten koirien vielä tehdessä innolla työtään, oli -sitä oikein sääli katsella. Ei siinä enää ollut paljoakaan jäljellä -entisestä urheasta, väsymättömästä Lukista. - --- Hohhoh! Kyllä sille jo pitäisi antaa armo tuliluikusta! sanoi -surkutellen Ilves-Matti. - --- Ei! Sitä ei tehdä! Se on mielestäni kuin veljentappo, virkkoi -Erkki. - --- Niin! Annetaan sen olla lopun ikäänsä vaikka kartanokoirana, ja -jos sitten nähdään kuolemalla-armahtaminen välttämättömäksi, niin -tehdään se, mutta vasta viime tingassa, lisäsi Paavo. - --- Kumma, miten sydänjuuriaan myöten voi koiraan kiintyä! lausui -Erkki hetkisen kuluttua. Johon Ilves-Matti heti jatkoi: - --- Ei ole kumma, veliseni! Huonokin koira on metsäeläjälle parempi -toveri kuin keskinkertainen ihminen, saati sitten jos koira on koko -sukunsa parhaita niinkuin Lukki. - -Pari päivää pysytteli Lukki nyt miesten kantapäillä, mutta jo -kolmantena, iltapuoleen, sekin juosta ripsutti metsään. - -Saapui ilta, toiset koirat tulivat nuotiolle, mutta Lukkia ei -kuulunut. Alettiin viheltää, hoilata ja huutaa, mutta Lukista ei -näkynyt merkkiäkään. - --- No, se on kai jäänyt jonnekin lepäilemään, kipeitä jalkojaan -nuoleksimaan ja saapuu kyllä yöllä, lohduttelivat veljekset toisiaan. - -Aamu valkeni, mutta koira ei ollut vieläkään saapunut leiripaikkaan. - -Aamutshaijuja juotaessa virkkoi Ilves-Matti: - --- Lukki ei ole saapunut eikä saavukaan enää. Se on tehnyt sen minun -aikomani tempun, tuntiessaan kuoleman tulevan, ja hakenut viimeisen -leposijansa pihkaisen kuusen pitkien tyvioksien suojaisasta majasta. - -Veljekset eivät virkkaneet mitään. He arvasivat ukon otaksuman -oikeaksi. Hatuttomin päin he ottivat monivuotisen kumppaninsa -kuolinryypyn hiljaisessa erämaassa. - -Sydäntä viilsi verrattoman toverin ja ystävän kadottaminen, eikä -lähipäivien metsästyksestä tahtonut tulla mitään. - -Pian alkoikin jo syksyn pitkä sadeaika. Metsästys lopetettiin ja -palattiin Erakkojärven lämpimään kotipirttiin odottelemaan talven -tuloa. - - - - -XV. - - -Läheni joulu. Järvet olivat jo jäässä, lunta satoi satamistaan. -Pohjolan lakeudet, tunturit ja vaarat vaipuivat valkeaan -hiljaisuuteensa. - -Silloin virkkoi muutamana aamuna Paavo: - --- Eiköhän jo ole aika lähteä Käpäliin joulutarpeita hankkimaan? -Samalla voimme noutaa porommekin kotiin. Alkavathan nekin kohta -tarpeen olla. - --- Lähdetäänpä vain! Hauska olisi minunkin kerran siinä kylässä käydä -teidän ukko Rotostanne katsomassa, virkkoi Ilves-Matti. - -Erkki ei puhunut mitään. Mutta kun hänkään ei vastaan tuntunut -olevan, suoriuttiin vielä samana aamuna suksille, ja ennen -puoltapäivää saavuttiin Käpäliin. - -Hyvillään oli ukko Rotoni nähdessään taas kaivatut veljekset astuvan -pirttiinsä, ja Iro ei tiennyt miten olisi liehunut ja hyörinyt, -osoittaakseen kuinka tervetulleita vieraat olivat. - -Ilves-Mattikin siinä pian kotiutui. Ukko Rotoni muisti parikymmentä -vuotta sitten kerran tavanneensa hänet ennenkin. Se oli ollut -Paanajärvellä, sinä suurena lumitalvena, heidän pitäessään -säätä viikon päivät Mäntyniemen pirtissä. Muistipa tapauksen -Ilves-Mattikin, ja niin he olivat heti kuin vanhat tuttavat ainakin. -Heidän siinä menneitä päiviä muistellessaan emäntä, Paavo ja talon -nuorimmat tyttäret istuivat iloisesti puhellen gornitsassa [gornitsa -= pirtin viereinen kamari karjalaistalossa], kun taas Erkki oli -kohoutunut runtukan reunustalle, siitä jutellen hiljaa Iron kanssa, -joka uunin äärellä pyörieli keitinpiirasten paistohommissa. - --- No sinä et ole vielä Joron pojalle mennytkään! - --- En. Miehelään lähteä ei ole jotta hypätä kuin jänis haavalta! -vastasi Iro, silmien puhuessa selvää kieltä tästä lähtemisestä. - --- No, milloin olet aikonut mennä? - -Tyttö ei kerinnyt vielä vastaamaan, kun pihalta kuuluva kellojen -kilke lennätti kaikki tuvassa-olijat akkunoihin. - --- Kenpä sieltä niin kymmenin kelloin saapuu? urahti ukko Rotoni. - --- Niinhän on, kuin olisi sulhoja tulossa! huudahtivat Outi ja -Moarie, talon nuorimmat tyttäret. - -Isäntä asteli portaille vieraita tai vierasta vastaan ja saapui pian -pirttiin takaisin, mukanaan Heinäjärven Joron poika. -- Tytöt olivat -siis olleet oikeassa. - -Vieras kätteli talonväkeä ja tervehti kylmästi myös Erakkojärven -miehiä. - -Iro hääräili kalpeana ja äänettömänä teepöytänsä äärellä. - --- No mikäs sinut näin vielä joulujen alla ajoi tälle pitkälle -taipaleelle? kysyi emäntä. - --- Tulin tiedustelemaan, joko morsiani on valmis lähtemään... - --- No mikäs sinulle nyt niin kiire on tullut? katkaisi isäntä. - --- Maammo tahtoo miniätä, taatto tyttöä talohon! - --- Eipä kai nyt sentään enää ennen joulua? - --- Ensi pyhänä aikoivat tänne saapua häihin, jotta jouluksi saisin -nuorikon kotihini. Mutta en halua tässä kaikkien kuullen ryhtyä -asioitani selvittelemään. Käykääpä isäntä gornitsaan, pakisemme -siellä tarkemmin. Ja sinä myös, Iroseni. - -Samassa hän sieppasi tyttöä ranteesta, muljautti ilkeästi -Erakkojärven Erkkiin ja katosi gornitsaan, työnnettyään tytön sinne -edellään. Isäntä asteli verkkaan perästä ja veti oven kiinni. - -Hetkisen kuluttua avautui ovi. Iro hypähti pirttiin, kiertyi äitinsä -kaulaan ja nyyhkytti: - --- Ei vielä! En voi lähteä vielä! Jos nyt pakotat, maammoseni, - - juoksen Joukolan jokehen, - sisareksi Siikasille, - veikoksi ve'en kaloille! - -Gornitsasta kuului, pirttiin kiivasta puhetta. Hetkisen kuluttua se -taukosi. Pirttiin astui Joron poika ja hänen jäljessään isäntä, joka -samalla virkkoi: - --- Olen hänet sinulle luvannut ja sanassani pysyn. Mutta en voi -pakottaa tyttöäni lähtemään näin äkkiä ja ilman valmistuksia, kun hän -itse sitä ei halua. - --- Kiitos, taatto! huudahti Iro katsoen kiitollisin silmin isäänsä. - --- Kesään jääköön! lopetti isäntä. - -Joron pojan sisässä kiehui. Uhkaavan näköisenä hän katseli talon -väkeä, kääntyen lopuksi Erakkojärven Erkkiin. - --- Tämä on sinun työtäsi, rosvo! hän karjasi. - -Samassa kimmahti pystyyn Ilves-Matti, ja pian olisi Heinäjärven Joron -poika kepertynyt hänen jykevän nyrkkinsä alle, ellei Erkki olisi -saanut kiinni kiivastuneen erätoverinsa kädestä. - --- Sinulla ei ole oikeutta häväistä minun vierastani, minun -pirtissäni! lausui silloin isäntä ankarasti. - --- Mies, vastaa sanoistasi! kivahti puolestaan Erkki, kiukusta -väräjävällä äänellä. -- Ketä olen rosvonnut? - --- Ketä tahansa, kirottu sissi! Irtolainen! ilkkui Joron poika -viskautuen samassa ovesta ulos ja rekeensä. - -Ilves-Matti ja Erkki yrittivät syöksähtää perästä, mutta samassa -tarttui Paavo heitä molempia voimakkain ottein ranteesta kiinni, -peläten veljensä ja metsäveikkonsa nyt helposti saavan vaikkapa -murhan tunnolleen. - --- Seis! Antakaa raukan mennä! Pelkuri ei ole edes höyhentämisen -arvoinen. - -Erkki pysähtyi, seisoi hyvän aikaa käsi ovenrivassa ja vaipui viimein -kiihtymyksestä kalpeana penkille istumaan, mutta Ilves-Matti ei -niin vähällä aikonut antaa perään. Hän rimpuili yhä, ja vasta kun -Paavo kellojen helinästä kuuli suuttuneen sulhasen joutuneen kylän -ulkopuolelle, hellitti hän otteensa ukon ranteesta. - -Ukko vilkasi vihaisesti Paavoa silmiin ja läksi murjottaen nurkkaansa. - - - - -XVI. - - -Seuraavana päivänä saivat Erakkojärven miehet jouluostoksensa kokoon -ja asiansa kylässä toimitetuiksi. Ukko Rotoni heitti suopungilla -poroaidastaan veljesten kolme parhainta nimikkoajokasta, jotka yhä -vieläkin kulkivat Rotosen poromerkillä ja olivat hänen hoidossaan. -Nämä uhkeat haarasarvihärät valjastettiin nyt kolmen pulkan eteen, -ja erakkojärveläiset olivat jo pirtissä hyvästelemässä väkeä, kun -samassa sisään astui neljä Suurjärven miestä kummine uutisineen, -joita lähtijätkin pysähtyivät kuuntelemaan. - -Suurjärvessä, Valasjoella, Vaarakylässä, Kiisjoella ja kaikkialla -niiden ympäristöissä oli kansa suuren kauhun vallassa. Siellä oli -nimittäin liikkunut pahojaan tekemässä kaksi pelättyä rosvoa, joiden -pari kuukautta sitten tiedettiin karanneen Arkangelin vankilasta, ja -joita ruununmiehet olivat kaikkialta etsineet, vaikkakin turhaan. - -Nyt olivat nämä rosvot m.m. murhanneet postinkantajan Suurjärven -lähistöllä ja ryöstäneet hänet, sen lisäksi olivat ne Suurjärvestä -Juakoin talosta varastaneet lehmän navetasta, kiskoneet sen metsään, -teurastaneet ja palasen paistettuaan jättäneet loput hangelle, -omistajaa odottamaan. Vaarakylässä ne olivat murtautuneet kirkkoon, -vieden hopeat ja viinit, Kiisjoella Arhippaisen pirtistä varastaneet -kellon ja kaikenlaista muuta pikku tavaraa, isäntäväen heitä -kestitessä ja syötellessä kuin hyviä vieraita ainakin, j.n.e. - -Niin kertoivat Suurjärven miehet sekä lopuksi vielä ilmoittivat, että -nämä rosvot nyt olivat lähteneet heidän kylästään Käpäliin päin ja -että ne oli jo nähtykin tiellä aivan kylän lähistöllä. - -Silloin joutuivat käpäliläiset vuorostaan kauhun valtaan, ja he -pyytämällä pyysivät, rukoilemalla rukoilivat, etteivät Erakkojärven -miehet, joiden pelottomuuteen ja neuvokkuuteen he täysin luottivat, -lähtisi kylästä, ennenkuin saataisiin varmuus rosvojen poistumisesta -toisille seuduille, tai mikä vielä parempi, saataisiin heidät kiinni. -Vartavasten rosvonajoon olivat Suurjärven miehet lähteneet, ja he -myös puolestaan pyysivät erakkojärveläisiä, joiden maineen hyvin -tunsivat, jäämään avukseen. - -Miehet jäivätkin, ja varsinkin Erkki erittäin mielellään, sillä -nythän hänelle tarjoutui oikein monipäiväinen tilaisuus Iron kanssa -jutteluun, jota niin harvoin oli ollut. Hyvillään oli Käpälin väki, -erikoisesti Rotoset ja ennen kaikkia Iro. Hän aivan säteili iloa, -nähdessään miesten pyörtävän takaisin pirttiin. - -Nyt asetettiin kaikille kylään johtaville teille vartijoita. Viisi -yötä ja viisi päivää oltiin lakkaamatta vahdissa, mutta rosvoista ei -näkynyt jälkeäkään. - -Kylä rupesi rauhoittumaan, ja Erakkojärven miehet päättivät lähteä -kotiinsa. Näytti kyllä nousevan pyry, mutta se ei heitä peloittanut, -tunsivathan he tien puu puulta, sadat kerrat kuljettuaan. - -He laskeutuivat pulkkiinsa ja heläyttivät iloisesti matkaan, -mutta tuskin he vielä olivat päässeet jäälle, kun kuului pyssyn -laukaus läheisen venetalaan nurkalta, ja sieltä pöllähti savupilvi -hämärtyvään iltaan. Samassa huomasivat Paavo ja Ilves-Matti edellään -ajavan Erkin pulkkineen kaatuvan. - -Paavo arvasi luodin osuneen Erkkiin ja riensi veljeänsä katsomaan, -mutta Ilves-Matti viiletti kuin hirvi hankea pitkin sala-ampujaa -kohti. - -Saapuessaan talaan luokse hän näki kahden miehen parhaillaan olevan -hypähtämässä suksille. Toisen kasvojen piirteetkin hän selvään -erotti. Olisipa hänellä nyt ollut ase kädessään, niin varmaan -molemmat niistä olisivat hangelle kepertyneet. Nyt hän sen sijaan -koetti nyrkkeineen päästä heihin käsiksi. Toinen miehistä oli jo -pakoon hiihtämässä, mutta toisen suksenperille kerkisi Ilves-Matti -hyppäämään, saaden kuitenkin samassa semmoisen iskun pyssyntukista, -että tupertui polvilleen. - -Kylässä tapauksen nähnyt väki riensi nyt avuksi, mutta sillävälin -ehtivät sala-ampujat metsänlaitaan, kadoten sinne, ja turhaa olisi -ollut pyryssä ja pimenevässä illassa koettaa heitä enää tavoittaa. -Muutamia laukauksia heidän peräänsä kumminkin ammuttiin, mutta tuskin -ne lienevät kohti käyneet, pitkän välimatkan ja hämärän vuoksi. - -Kaikki riensivät nyt katsomaan, miten Erkille oli käynyt, mutta -ennenkuin he vielä ehtivät luokse, näkivät he Erkin reippaasti -kääntävän pulkan kohalleen, pyörtävän ympäri ja lähtevän ajamaan -heitä vastaan. - --- Hei, miten kävi? Ampuivatko sinua? -- Niinhän tekivät! Olkapäähän -taisi raapaista vain! vastasi Erkki. - -Tultiin Rotosen pirttiin takaisin. Erkki astui edellä olkapää -veressä, veljensä ja Ilves-Matti sekä joukko kyläläisiä perässä. - -Haavasta vuoti verta armottomasti. Varahvontta Sirkeini tunkihe -asiantuntijana sitä tutkimaan. - --- Luunvikaa ei ole tullut, Jumalan kiitos! Luoti on mennyt olkapään -vierestä hauislihaksen liepeitse ja sattunut käsivarren suureen -verisuoneen. Tästä ei tavallisella raudanluvulla selvitäkään! -vakuutti hän kotvasen kuluttua. - -Luettuaan kuitenkin varalta ensin raudanluvun, sen kaikille tutun, -hän riensi kiireesti kotiinsa noutamaan sieltä tarpeellisia yrttejä -ja voiteita. - -Veren vuoto oli aivan tavaton. Ukko Rotoni ja Iro koettivat parhaansa -mukaan sitä tuketa tilapäisesti, kunnes ukko Varahvontta joutuisi -takaisin. Huolestunut ilme oli kaikkien kasvoilla, eniten Iron. -Ilves-Matti vain oli hymyssä suin, ja virittäen piippuaan hän lausui -verkkaan: - --- Elkää hätäilkö! Kyllä se poika sen kestää! - -Samassa saapui Varahvontta. Hän painoi haavaan kirpeitä yrttejä, -siveli salavoiteitaan päälle, veti tiukasti puhtaat liinaset -käsivarren ja olkapään ympäri sekä lausui vakavasti, tuon tuostakin -ponnekkaasti puhkuillen: - - "Jos et sie sitä totelle, - viel' mie keksin uuvet keinot, - arvelen yhen asian. - - Tappo isän, tappo äitin, - tappo Jiesuksen Kristuksen. - Seiso veri niinkuin seinä, - niinkuin miekka meressä, - impi koskessa isossa! - Tyyvy, täyvy Tyrjänkoski, - jos et tyyvy, niin tyrise! - Kuiva moa! Kuiva taivas! - Kuiva sie kuivemmaks' sitäki vielä! - Ota syli silkkiniittä, - ompele haava allakuulumattomaks, - päällätuntumattomaks, - keskell' on kivuttomaksi - Vanha akka rautahammas, - survo rautasuurimoita, - tules töitäs tunteman, - pahojas parentamah, - hyväksi kohentaman, - työnnäs helvetin tulehe, - pahan vallan valkiah!" - -Illan kuluessa huomattiinkin verenvuodon heikkenevän ja vihdoin -lakkaavan. Raukeaksi se kuitenkin oli miehen vienyt. Pian hän -painuikin uneen, Iron vielä pitkän aikaa istuessa lähistöllä, siltä -varalta että haavoittunut sattuisi jotakin tarvitsemaan. - -Kylän väki oli jo poistunut, ja jäljellä talonväen lisäksi olivat -vain Paavo ja Ilves-Matti sekä kaksi Suurjärven miehistä. Jotta -eivät puheellaan häiritsisi haavoittunutta, siirtyivät he gornitsaan -iltatshaijua juomaan. - -Ilves-Matti alkoi kuvailla, millaisia ampujat olivat olleet näöltään. -Pitkälle hän ei vielä päässyt, kun Suurjärven miehet yhteen ääneen -sanoivat: - --- Siinähän ne rosvot nyt olivat! - --- Ne rosvot! kertasivat toiset. - --- Se on varma! Juuri samoja tuntomerkkejä ovat maininneet -kiisjokelaiset, jotka heitä parhaimmin ovat saaneet nähdä. - --- Ne rosvot! murahti Ilves-Matti. -- Olipa kirottu paikka, ettei -minulle sattunut pyssyä käteeni. - --- Mutta mikä syy heillä oli ampua teitä? tuumi ukko Rotoni. -- Ei -kai niillä ryöstöaikeitakaan voinut olla, ihan kylän rannassa, ja -kaiken kansan nähden? - -Kummaa se oli kaikista. Ei siihen kukaan heistä saattanut selitystä -keksiä. - --- Ihankohan vain ilkeyksissään? arveli toinen Suurjärven miehistä. - --- No ei sitäkään saattaisi uskoa! Eihän hullukaan ilman aikojaan -vaan semmoiseen satimenpaikkaan antaudu kuin nämä rosvot äsken. Joku -tarkoitus niillä mahtoi olla, mutta mikä? päätteli Ilves-Matti. - -Selvittämättä se kysymys vain jäi. - - * * * * * - -Yö läheni. Kaikki painuivat levolle. Mutta yhä istui Iro valveilla -haavoittuneen luona, kirjaillen punalangalla liinaista käsipaikkaa, -takkavalkean loimottavassa valossa. Usein pysähtyi hän kuitenkin -työssään, jääden pitkäksi aikaa katsomaan nukkuvan uroon komeita, -miehekkäitä piirteitä. - - - - -XVII. - - -Tuskin oli aamu valjennut, kun kylän nuoret miehet jo kokoontuivat -lähteäkseen rosvojen ajoon. Heihin liittyivät Suurjärven miehet sekä -Ilves-Matti ja Paavo. Monta vuorokautta hiihdeltiin metsiä ristiin -rastiin, mutta rosvoista ei löydetty jälkeäkään. - -Pienissä joukoin ja väsyneinä palasivat miehet vähitellen kylään, -tyhjin toimin. Viimeisinä saapuivat Ilves-Matti ja Paavo, hekin yhtä -huonolla onnella, vaikkakin vuorokautta myöhemmin kuin muut. - -Sillävälin oli Erkki jo niin virkistynyt, että saatettiin ruveta -ajattelemaan Erakkojärvelle palaamista. Kun Paavo ja Ilves-Matti -olivat saaneet yhden yön levätä rauhassa monipäiväisen hiihtämisen -jälkeen, lähtivätkin erakkojärveläiset heti seuraavana aamuna -kotimatkalle. - -Iroa hyvästellessään pirtin ovella kuiskasi Erkki: - --- En ikinä unohda näitä päiviä ja sinun hyvyyttäsi! Nyt olen myös -nähnyt avoimeen sydämeesi ja voin olla tyyni. - -Tyttö nyökkäsi lennähtäen punaiseksi. - --- Jos muusta ei apua lähde, tulethan minulle vaikka... - --- Tulen! kuiskasi tyttö keskeyttäen. -- Riennä, riennä, Erkki! -Toiset jo ovat lähtemässä; vilkuilevat akkunoihin sinua odotellen! - - * * * * * - --- Terveheks jääkää! Terveinä eläkää! huusivat erakkojärveläiset -istuutuen pulkkiinsa, porojen jo riipaistessa matkaan, ja he kuulivat -vielä käpäliläisten ystävälliset hyvästelyhuudot: - --- Terveinä menkää! Toitshi tulkaa! Terveinä eläkää! - - * * * * * - -Erkin lähdettyä tunsi Iro suuren tyhjyyden sekä omassa sisimmässään -että myös ympäristössään. Onnelliset päivät olivat ohi. Erkin -läheisyydessä hän ei ollut muistanutkaan uhkaavaa tulevaisuuttaan, -mutta nyt hänen poistuttuaan rupesi kaikki tuntumaan taas niin -mustalta, epävarmalta ja turvattomalta. - -Navetassa, lypsäessänsä, hän nyt hiljaa hyräili, kyynelten kieriessä -poskipäille: - - "Vieres kyynel, viere toinen, - vierkööt vetrehet veteni, - hienon helman helmustoille, - ripeille rinnoilleni! - Vieres kyynel, viere toinen, - silkkisille vyöni päille, - silkkisille sukkasille, - vielä siitäki alemma, - hienon helman helmysille, - kaunehille kantapäille, - kultakengän kantasille! - Vieres kyynel, viere toinen, - vielä siitäki alemma, - alasihin maaemihin, - viere maahan maan hyviksi. -- - Jopa kolme jokea juoksoo - Yhen immen kyynelistä, - jo kolme koivua kasvaa - joka joen partahilla, - yhen immen kyynelistä, - jo kolme käkeä kukkuu, - joka koivun latvasessa, - yhen immen kyynelistä." - --- Niinhän se Ainokin ennen lauleli! Jokohan nyt minullekin on -hänen kohtalonsa koittamassa? tuumi tyttö hiljaa itsekseen ja tunsi -ruumiinsa vapisevan oudosti. - -Hänen rinnassaan värähteli niin kummasti. Toisin hetkin tuntui -selittämätön ihanan kaihon tunne, toisin hetkin taas pelon ja -katkeran epätoivon. - -Eihän nyt tiedä, mitä kaikkea vielä talven ja kevään kuluessa voi -sattua, ja joutuisiko Erkki saloiltaan edes avuksi, jos yllätyksiä -tulisi. - -Toisten seura häntä nyt alkoi vaivata, kotiväenkin. Alakuloisena -hän askareissaan hääräili eikä suostunut toisten keralla lähtemään -Kananaisiin ativoihinkaan [= vieraisille], vaan tahtoi jäädä -kotimieheksi, yksinäisyyteen, omine muistoineen ja mietteineen. - -Toisten lähdettyä, ja jäätyään nyt tupaan yksin, hän istahti penkille -ikkunaan ääreen, pisti pellavatukon kuosaliin ja alkoi värttinällä -kehrätä. Ikkunan edessä pihlajapuussa pikkulintunen oksalla keinui. -Iro pysähtyi sitä katselemaan ja lauloi: - - "Tule tänne pieni lintu, - Lennä tänne linturukka, - haastele halusi mulle, - ikäväsi ilmoittele! - Mie sanon sinulle jällen, - haastan mielihaikiani, - sitten vaihamma vajoja, - kahenkesken kaihojamme." - -Tyttö alkoi jälleen kehrätä, tuumien itsekseen: - -Pikku lintuseni, sinäkin olet onnellisempi minua! Sinulla on vapaus -kohottaa siipesi ja lentää matkoihisi kenen kera tahdot. Toista on -minun, myödyn neidon, sananalaisen orjan. Jos en taivu taattoni -tahtoon, maammoni mairitteluun, kotini minut kiroaa, heimoni hylkää. -Jos taas taivun, päättyy elämäni ilo, aurinkoni iäksi painuu, -en tunne kevähän tuloa, en kuule lintujen laulua, en näe päivän -valkeutta, kiroan itse itseäni, ja niin minä kaiken ikäni - - "kannan mustoa muretta, - syäntä sy'en näköistä, - huolta hiilenkarvallista; - itku silmäni sitovi, - huoli pääni harjoavi, - kaiho pääni palmikoivi, - sy'än syttä keittelevi, - mieli tervoa tekevi, - itku on iltalaulunani, - aamuvirtenä valitus." - --- Ennemmin juoksen joikona jokehen, allina aaltojen alle! Niin -teen!... - --- Ei, Iroseni! Sinä et ole sitä varten luotu! Miksi sitten olisit -syntynytkään? Taistele onnestasi! - -Iro hypähtää... Kenpä sen sanoi?... - - Seinäsammal sen sanovi, - Seinän hirsi hiiskahtavi, - opastavi oobrasaiset [= jumalankuvat] - kultakuvat kuiskoavi, - neitsyt neuvovi ylevä. - -Iro tuntee rinnassaan voimakkaasti läikähtävän. - -Taistele onnestasi! - -Minä? Minä? Minä? hän kuiskaa vavisten. Onko _minullakin_ oikeus -taistella onnestani? Onko _minullakin_ oikeus vastustaa _minulle_ -määrättyä kohtaloa? - --- On! On! On! huutaa veri hänen suonissaan... - - * * * * * - -Kauan hän siinä istuu mietteissään, värttinä raukeaa polville. Ilta -hämärtyy. Pirtin ilma alkaa hänestä tuntua tukahduttavalta. Hän -heittää peskin [= poronnahkaturkki] ylleen ja rientää ulos. - --- Myöty neiti! kirahtaa ovi auetessaan. - -Iro säpsähtää, läimäyttää oven kiinni, hypähtää suksilleen. - --- Minäkö myöty neiti? Ehei! hän huutaa, laskiessaan huimaa vauhtia -rinnettä alas jäälle. - -Hän hiihtää järven yli, alkaen sieltä hakea erakkojärveläisten pulkan -jälkiä, hiihtelee sinne tänne, nousee kankaallekin. - -Ei mitään! - -Ne vasta kummia miehiä! Eivät milloinkaan aja kotiinsa päin muulloin -kuin pyrysäällä. - -Mikähän siinäkin piilee? - -Piilköönpä mikä tahansa, kunnon miehiä ne kuitenkin ovat, pohjolan -parhaita brihoja! - -Illan käydessä yhä pimeämmäksi hän saapuu takaisin kylän rantaan. - --- Olkoonpa vielä toistaiseksi! Olkoon! Mutta taistelutta nyt en -onneani jätä. En! - -Iro astuu pirttiin. Ovi narahtaa: - --- Eksyit! - --- Eksyin tällä kertaa. Onnistun toiste. Ja vaikk'en onnistuisikaan, -niin taistelen kumminkin! - -Virittäessään tulta takkaan hän näki siitä punaisen loisteen käyvän -jumalankuviin toisella tavoin kuin ennen. Oi miten tenhoisasti ne -väikkyivät! Ja miten lempeästi Pyhä Neitsyt nyökkäsi sieltä vastaan. - --- Nekin hyväksyvät tuumani! - - * * * * * - -Tuli takassa raukeni. Hiljaa hiipi pirttiin yö. Se tunkeutui -ovenraoista, painui lakehisesta, virtasi seinäsammalten välistä, -hiipi hirsien halkeamista. - -Pyhän Neitseen edessä paloi hento vahakynttilä, luoden himmeän valon -pirtin pyhään nurkkaan ja siinä polvistuneen neitosen kasvoille, -joilta nyt loisti elämän toivo. - -XVIII. - -Joulu muualla maailmassa on kahden kolmen päivän juhla, mutta -Erakkojärvellä sitä vietettiin tavallisesti kolme viikkoa. Ei -kuulunut silloin pyssyn pauketta salolta, ei suksen suihketta -metsästä. Saivat korpimailla uneliaina nuokkua lumiset puut, saivat -kontiot juurikkaittensa alla häiritsemättä kuorsata, sudet soitaan -samota, ilvekset vaaroilla ilakoida, ketut kepposiaan tehdä, metsot -männynnuppuja märehtiä ja teeret torkkua huurteisten koivujensa -latva-oksissa. Ja Erakkojärven piilopirttikin näytti kokonaan -nukkuneen lumisen erämaan kätköön. Sen olemassaoloa ei voinut kotkan -silmäkään huomata, eikä edes vorna [= korppi], joka kaikki paikat -nuuskii. Rääkyen sekin ylitse pyyhkäsi, rapsauttaen lunta kuusien -latvoista, mutta havaitsematta niiden suojassa uinuvaa erämiesten -pirttiä. - -Ei päässyt edes lakeistorvesta tupruava savukaan metsäeläjäin -tyyssijaa ilmaisemaan, kun rakennuksen yli kurkottuva kuusi nielasi -sen kokonaan kitaansa, siivilöi kidusneulasiensa lävitse, antoi -varovasti viereisten kuusien eteenpäinvietäväksi, jotka puolestaan -sitä yhä hajoitellen tarjosivat sen ylemmän rinteen kuusikolle, ja -vasta se laski latvaoksistaan savun taivoa kohti hienon hienona -utuna, jota metsänpeikotkaan eivät olisi enää savuksi arvanneet. - -Koirat nukkuivat kuin noidutut portaitten pielessä, päivä päivältä -syvenevissä lumihaudoissaan. Samaten miehet pirtissä, pehmeillä -taljavuoteillaan. He nukkuivat nyt harteiltaan koko vuoden vaivat -ja väsymykset. Ja lyhyen valveillaoloajan he joko tuumivat tulevia -retkiä, muistelivat menneitä tai kertoilivat tarinoita toisilleen. -Erkin mielessä sen lisäksi usein väikehti nuori neitonen, jonka -hän näki milloin emäntänä Erakkojärven uudessa pirtissä, milloin -vierellään pororeessä helskyvällä keväisellä hangella, milloin taas -Heinäjärven miehen saaliina, tai aaltoihin heittäytyvänä Ainona. Ja -silloin alkoi makuulava poltella hänen allaan. Hän olisi tahtonut -suinpäin syöksyä metsien halki Käpäliin. Mutta kun hän taas havaitsi -rauhaisan pirtin ympärillään, ja se kuiskasi hänelle: "ei vielä ole -mitään hätää", tai vienon itätuulen kepeä henkäys lakehisesta lausui: -"ole rauhassa, tyttösi on sinun", rauhoittui hän taas ja yhtyi -toisten metsästysjuttuja kuuntelemaan. Miehet eivät näinä viikkoina -liikkuneet ulkonakaan, muuta kuin saunaan ja aittaan. Suksetkin siinä -seinävierellä kerrostuivat kerrostumistaan yhä paksumpaan lumikuoreen. - - * * * * * - -Näin he nytkin jouluviikkojaan viettivät. Loppiainenkin oli jo sivu, -kun muutamana päivänä he kaikki kolme hypähtivät vuoteiltaan. - -Koirat haukkuivat kotipihassa, jota ei koskaan ennen ollut tapahtunut. - -Nopeasti he syöksyivät ulos, telkesivät koirat pirttiin, ravistivat -lumen suksistaan, hiihtivät lammen poikki ja laskeutuivat varovasti -Erakkojärven rantapensaikkoon katsomaan, näkyisikö mitään -epäilyttävää jäällä. Heti he huomasivatkin kaksi miestä hiihtävän -viistoon järven poikki, noin pari sataa syltä heidän olopaikastaan. - -Yht'äkkiä tarttui Ilves-Matti Erkkiä käteen ja kuiskasi: - --- Siinä ne nyt on, ne sinun ampujasi! Tunnen selvään tuon -partaniekkamiehen samaksi, joka minua pyssyllään kolautti päähän. - -Kun veljekset tämän kuulivat, palasivat he kiireesti pirtilleen -takaisin, Ilves-Matin tullessa perästä, saatuaan ensin varmuuden -siitä, että rosvot todellakin menivät ohitse. - -Nyt voideltiin kiireesti sukset, teljettiin koirat huolellisesti -pirttiin ja jätettiin niille juomista sekä syömistä noin viikoksi -tai puoleksitoista. Sitten lähdettiin varovasti seuraamaan rosvojen -jälkiä. Takaa-ajajat pysyttäytyivät hyvän matkan päässä rosvojen -perässä, yöpyenkin niin kauas heistä, etteivät nuotion loimullakaan -herättäisi epäluuloja. He toivoivat, että rosvot poikkeisivat -johonkin taloon, jonne he sitten ne piirittäisivät, yllättäisivät ja -saisivat kiinni tarvitsematta käyttää ampuma-aseita. - -Matka kävi länteen, siis Kuusamoon päin, jonne veljekset eivät olleet -liikkuneet sen jälkeen, kuin ensi kerran saapuivat Erakkojärvelle. - -Omituisia tunteita ja muistoja tuli nyt heidän mieleensä lapsuutensa -ja varhaisimman nuoruutensa ajoilta. Ja kun he toisen päivän iltana -nyt yöpyivät Tavajärven rannalle, tuli heille elävästi mieleen yön -vietto saman järven rannalla kaksitoista vuotta sitten, jolloin suuri -erämaa ja sen elämä heille vielä oli tuntematonta, uutta ja outoa, -mutta josta he sitten olivat oman sielunsa ja elämänonnensa löytäneet. - -He eivät olleet ajatelleet koskaan enää Kuusamon kylissä käydä, mutta -nyt sinnepäin tuntui matka pakostakin tulevan. Eihän heillä tosin -enää mitään pelkäämistä ollut. Kukapa heitä olisi tuntenutkaan niin -pitkän ajan takaa? Mutta vastenmieliseltä kumminkin tuntui sinnepäin -meneminen. Nytpä ei kuitenkaan auttanut! Erkki tahtoi tehdä tilit -selviksi sala-ampujien kanssa. Vieläkin viileksi haavaa olkapäässä. -Ja yhtä halukas tähän tilintekoon oli Ilves-Matti, otsakuhmunsa -vuoksi. Mikä taas koski Erkkiä tai Ilves-Mattia, sen piti Paavo kuin -omana asianaan. - -Kolmas päivä oli jo alkamassa, mutta rosvojen eväät näyttivät -riittävän, eikä heillä tuntunut olevan tällä kertaa minkäänlaista -asiaa kyliin tai taloihin. Takaa-ajajat eivät olleet kertaakaan -koko aikana nähneet rosvoja, joskus he vain olivat kuulleet niiden -rymyä metsätiheiköistä. Puolenpäivän aikaan mentiin jo Kuusamon -kirkolta Paanajärvelle vievän tien poikki, mutta yhä jatkoivat -rosvot matkaansa metsiä myöten länttä tai länsiluodetta kohti. Pari -tuntia myöhemmin saavuttiin Kitkaan johtavalle tielle, Rukatunturin -kohdille, lähelle Aikkilaisen taloa. Siinä näkivät takaa-ajajat -aukeiden niittyjen yli, kun rosvot parhaillaan olivat nousemassa -maantielle, alkaen hiihtää Kitkaan päin. - -Rosvojen hävittyä Rukatunturin rinnettä kohoavan maantieniskanteen -taa läksivät takaa-ajajat kiivaasti perästä, saadakseen mäenpäältä -nähdä, kääntyisivätkö ne Kitkajokivarteen Juuman taloihin päin -vai menisivätkö valtatietä Kitkan kyliin. Mutta kun he pääsivät -korkeimmalle mäen nyppylälle, näkivät he aivan lähellä alapuolellaan -rosvot hyökänneinä turvattoman rekikunnan kimppuun. Ilves-Matti ja -Paavo kohottivat heti pyssynsä ja tähtäsivät. - --- Kädet ylös! huusi Erkki. Rosvojen hämmästys oli kuvaamaton. -Toinen heistä yritti myös kohottaa pyssyään, mutta silloin laukasi -Ilves Matti. Rosvo kierähti ojaan ja pyssynsä kirposi kauas lumeen. -Silloin nosti toinen rosvoista kätensä ylös, jolloin reestä noussut -vanhanpuoleinen ukko sitoi hänet jaloista. Samassa saapuivat -takaa-ajajat luo. Paavo ja Ilves-Matti riensivät katsomaan, miten -ojaankirvonneelle oli käynyt, sill'aikaa kuin Erkki jäi sitomaan -toisen rosvon käsiä. - -Mies ojassa oli hiukan pökerryksissä vain. Hän oli saanut jalkaansa -kuulan, joka oli katkaissut poheluun, ja kun Ilves-Matti kumartui -hänen puoleensa, oli hänellä jo puukko kädessään puolustusvalmiina. -Samassa oli Paavokin siinä, ja nopealla liikkeellä hän kimmahutti -puukon rosvon kädestä. Mies pantiin köysiin ja haava sidottiin -tilapäisesti. - -Rosvot olivat kaikesta päättäen ummikkoryssiä, sen kuuli niistä -sanoista, mitä he vaihtoivat keskenään. Suomea he eivät joko -ymmärtäneet tai olleet ymmärtävittään. - -Kun molemmat miehet nyt olivat lujissa köysissä, saivat veljekset -ja Ilves-Matti vasta tilaisuuden katsastaa, miten rekikunnan asiat -olivat. Siinä oli mies, vaimo ja kaksi kasvavaa tyttöstä. Ukko -kiitteli pelastajiaan ja vakuutti, ettei heille vielä ollut mitään -pahaa tapahtunut. - -Mutta Paavo ja Erkki eivät nyt saaneet sanaa suustaan. He katsoivat -hämmästyksissään ukkoa, jonka tunsivat -- Kärppävaaran isännäksi. -Reessä istui hänen vaimonsa ja kaksi tytärtään. Vasta kun ukko rupesi -kyselemään, voisiko hän ehkä rahalla palkita hyväntekijänsä, vastasi -Paavo. - --- Ette, Kärppävaaran ukko! Silloin vuorostaan hämmästyi ukko. -- -Mi... mistäs te minut tunnette? En muista teitä koskaan nähneeni. - --- Hohoh! hörähti Paavo. -- Katsokaapa tarkkaan, ettekö tunne? - --- E-en! vastasi ukko. - --- Enkä minäkään! sanoi hänen eukkonsa. - --- No, kun ette muista, niin jahka sanon, millä voitte meidät nyt -palkita, kyllä sitten muistatte! Voitte meidät palkita siten, että -annatte meille anteeksi -- saunanne palon aiheuttamisen ja Lukin -karkaamisen meidän mukaamme. - --- Paavo ja Erkki! huudahtivat isäntä ja emäntä yhteen ääneen. - --- Niin! vastasivat veljekset. Hetkisen kuluttua jatkoi taas Paavo: - --- Me tahdomme nyt tavalla tai toisella selvittää välimme teidän -kanssanne. - --- Voih, kaikki olkoon selvänä meidän puolestamme, jos vain siihen -tyydytte! sanoi isäntä, äänessä omituinen liikutuksen väre, jollaista -veljekset eivät koskaan ennen siinä muistaneet kuulleensa. - --- Lyödäänpä sitten kättä ensi sovinnoksi ja ajetaan Aikkilaiseen -puhelemaan lisää sekä saattamaan näitä miehiä talteen. Ne ovat -Arkangelista karanneita kuuluisia rosvoja, joita jo parikin eri -kertaa olemme olleet takaa-ajamassa Vienan puolella rajaa. - -Aikkilaisesta lähetettiin renkipoika heti Kuusamon kirkolle -ruununmiehiä noutamaan. - -Heidän saapumistaan odotellessa selittivät Paavo ja Erkki juurta -jaksain, miten saunan palo ja koiran mukaanlähteminen oli tapahtunut. - -Isäntä uskoi veljesten vakuuttelut tosiksi ja uudisti nyt -anteeksiantonsa entistä mieluummin, kiitellen vielä sydämensä -pohjasta pelastajiaan ja pyydellen heiltä puolestaan anteeksi -kovuuttaan niinä entisinä aikoina. - --- Teistä näkyy kumminkin tulleen kunnon miehiä! Mutta missä te -sitten tämän pitkän ajan olette elelleet, kun ei ole kuultu, ei nähty? - --- Ette kai ole koskaan kuullut puhuttavan Erakkojärven miehistä? - --- Erakkojärven miehistä! huudahtivat Kärppävaaran isäntä ja emäntä -yhteen ääneen. -- Olemmehan paljonkin kuulleet! Koko Kuusamohan -heidän maineensa tuntee. Mitäs sitten? jatkoi isäntä. - --- Me olemme juuri ne samaiset Erakkojärven miehet. - -Nyt vasta kärppävaaralaisten naamataulut oikein leveiksi kävivät. He -eivät pitkään aikaan näyttäneet voivan kuulemaansa tajuta. Kotvasen -kuluttua sanoi isäntä: - --- Vai on teistä tullut sellaisia poikia! Hm! Vai on, vai on! Minun -tarkoitukseni oli kasvattaa teistä kunnon talonmiehiä. Katsokaas, -kun itse on tällainen piintynyt maamyyrä, niin uskoo, että kaikista -ihmisistä pitäisi tulla samanlaisia turpeenpuskijoita, voidakseen -päästä kunnon ihmisiksi. Jos toisin käy, menevät rappiolle. Niin -oli vakaa uskoni, ja sen vuoksi käytin ankaruuttakin, kun teihin -ei muu pystynyt. Eikä pystynyt sekään! Minä olen erehtynyt. Kyllä -näkyy pitävän paikkansa vain vanha sananlasku: luonto se on, joka -tikanpojan puuhun vetää. Luonto veti teitä metsään. - --- Ja siellä me nyt olemme sanomattoman tyytyväisiä ja onnellisia -olleetkin, jatkoi Erkki. - --- Ja kunnon miehiä! lisäsi emäntä. - --- Niin ainakin toivomme, vastasivat veljekset. - --- Tämä sovinto, mihin nyt olemme tulleet, tulee vielä paljon -lisäämään onneamme ja iloamme. Olemmehan samalla päässeet vapaiksi -meihin kohdistuneista mustista epäluuloista, jotka karvaina ovat -mieltämme painaneet, vaikka olemmekin itsemme syyttömiksi tienneet, -lausui Paavo. - --- Mutta niittenkin epäluulojen syntyminen oli kai välttämätöntä, -jatkoi vielä Erkki. --Ellemme olisi tulleet vainotuiksi, olisimme -tuskin koskaan päässeet ryöstäytymään niin perinpohjin irti asutuista -maailmoista kuin silloin vainottuina olimme pakotetut tekemään. -Emmekä koskaan ehkä olisi löytäneet tätä suurta onneamme, joka meillä -nyt on erämaittemme elämässä, ja jota emme mihinkään autuuteen -maailmassa vaihtaisi. - --- Voipa olla niinkin, virkkoi isäntä miettiväisenä. - --- Niin, niin, yhtyi emäntä. -- Jumalan sormi näkyy kaikessa. Niinpä -tässäkin. - -Kärppävaaralaiset lähtivät taas matkaansa jatkamaan. Ystävinä nyt -erottiin. Kaikki vanhat kaunat pyyhittiin pois, ja luvattiinpa vielä -tulla toinen toisissaan käymäänkin, kun erakkojärveläisilläkään -ei enää ollut syytä pitää asuntoaan kokonaan muun maailman -saavuttamattomissa. - -Ruununmiesten tultua kirkolta käsi- ja jalkarautoineen jätettiin -rosvot heidän huostaansa. Paavo kertoi, mitä hän miehistä tiesi -Vienan-Karjalassa kuulemansa mukaan, ja nimismies lupasi pitää -huolen, että vangit tulevat lähetetyiksi Arkangeliin, vahvan -vartiaston saattamina. Samalla kiitteli hän veljeksiä ja Ilves-Mattia -siitä hyvästä työstä, minkä nämä nyt pohjolan rauhalle ja -turvallisuudelle olivat tehneet. - -Kotimatkallaan poikkesivat veljekset Suininkijärven taloon, johon -heillä liittyi varhaisimman nuoruutensa rakkaimmat muistot, -viimeiseltä oloajaltaan ihmisten ilmoilla. - -Siellä olivat isäntä ja emäntä vielä elossa. Heidän riemunsa oli -rajaton, veljesten tultua taloon, ja ihmetyksensä suuri, kuullessaan -kertomuksia poikain vaiheista saloelämässä. - -Entinen renki Antti, veljesten rakas ystävä, oli nyt torpparina, -asuen lähellä Suininkijärven taloa. Hänet joukkoon myös haettiin, ja -kuvaamaton oli jälleennäkemisen ilo. - --- Kuulkaas, pojat! lausui hän heti ensi tervehdysten jälkeen. -- -Sanokaapa suoraan, eikö teitä Vienan puolella nimitetä Erakkojärven -miehiksi tai erakkojärveläisiksi? - --- Mistäs sen päätät? hymyilivät veljekset. - --- Mistäpähän minä! Mutta kun täällä rupesi niiden miesten töistä -ja urheudesta kuulumisia kulkemaan; sanoin monesti isännälle ja -emännälle: kyllä ne miehet ei ole ketään muita kuin Paavo ja Erkki! - --- Niin, niin se tämä Antti sanoi. Mutta mitenkäs on asia, pojat? -kysyi isäntä. - --- Kyllä se niin on, kuin Antti on arvannut. Erakkojärveksihän me -nykyistä kotiamme nimitämme. - -Tämä uutinen yhä vieläkin lisäsi suininkijärveläisten iloa, ja Antti -oli ylpeä puolestaan. - --- Mutta mitä meidän maineemme kohoamiseen tulee, niin on siihen -suurena syynä tämän ystävämme joukkoonliittyminen, hänen kokemuksensa -ja neuvonsa, jatkoi Erkki, ravistaen Ilves-Mattia olkapäästä. -- Tämä -on se paljon mainittu Ilves-Matti! - --- Ilves-Matti! Ja Erakkojärven veljekset! Mutta onpa siinä luonto -vienyt oikeat miehet yhteen! lausui isäntä ihastuksissaan. - --- Niin, onpa siinä visa viskattu kahen niverän joukkoon! Eikä ole -helppo sanoa, mikä niistä on kovempaa, tokasi Antti jatkoksi. - --- Visa tietysti on kovempaa! hymyili Paavo. - - * * * * * - -Koko vuorokauden veljekset viettivät tässä rakkaitten muistojensa -talossa. Seuraavana päivänä he jälleen läksivät hiihtämään -kotimailleen, mukanaan ystävänsä Antti, jonka he välttämättä -tahtoivat heti viedä Erakkojärveä katsomaan, saadakseen omassa -kodissaan oikein osoittaa kiitollisuuttaan hänen kaikesta -hyvyydestään ja siitä neuvokkuudesta, millä hän auttoi aikoinaan -heitä vankilasta pakoon. - -Reippain mielin ja kevein sydämin painuivat nyt erakkojärveläiset -erämaittensa hiljaista kotia kohti. - - - - -XIX. - - -Pakkaspäivä helmikuun lopulla. Käpälin kylässä oikein -tulipalopakkanen. Kellään ei näyttänyt olevan kylälle asiaa. -Takkatulten lähettyvillä kaikki pysyttelivät. Paksussa huurteessaan -lepäsi hiljaisena kylä. Silloin tällöin vain kujalla näkyi joku -kiireinen kulkija. - -Illan hämärtyessä alkoi jäältä kuulua kellojen kilkettä. Neljä -hevosta läheni rantaa. Kenpä sieltä niin kymmenin kelloin ajaa? - -Jo alkoi kylässä kuhista. Pihoissa liikehti väkeä, ja ikkunoihin -ilmestyi uteliaita tirkistelijöitä. - -Sulhasia sieltä saapuu! Minnehän ne ajavat? - -Heinäjärven Joro poikineenhan sieltä tulee! luulivat jo muutamat -tuntevansa. - -Niin olikin! Joro sieltä tuli kaikkine joukkoineen, ja ajoi suoraan -Rotosen pihaan. - -Sulhaskansa nousi pirttiin: - --- Terve taloh! - --- Terve vierahille! Perälle istumaan käykää! - --- Missä Iro? kysyi heti Joron poika epäilevästi. - --- Kylällä asioilla. Pian hän saapuu, vastasi isäntä. - -Kun vieraat olivat istuutuneet tulotshaijuja juomaan, alkoi Joro: - --- Kuulehan, veliseni Jehhiimei Rotoni! Nyt ei enää häitten -lykkääminen käy päinsä. Meille on miniä tarpeen, ja vanheneehan tämä -poikakin jo ihan ikälopuksi, jos tässä yhä ja yhä ruvetaan asiata -siirtelemään. Naureskelemaan jo meille ihmiset rupeavat. Mikäs tässä -oikein kangertaa? - --- No! Iro ei vielä ole mielinyt kotiaan jättää, vastasi vältellen -isäntä. - --- Eikö sitten nykymaailman aikaan taatto enää saa tytärtään -taipumaan? Vai eikö tällä taatolla ole tahtoa? Kuulehan, taatto, -minulla on sinun sanasi. Ja asiasta täytyy nyt tulla tosi, tai -menetät sinä arvosi miesten silmissä. Ellei kahden viikon päästä -ole häät, kerron minä kylillä, mikä sinä olet miehiäsi sanojen -pitämisessä. - -Ukko Rotoni tunsi moisesta puheesta voimakkaan kiivastuksen vyörynnän -povessaan, mutta muistaessaan, että puhuja oli hänen vieraanaan, -hänen omassa kodissaan, sai hän sisunsa asettumaan, vastaten -yksikantaan: - --- Olkoon sanottu! Häät pidetään kahden viikon kuluttua. - --- Kuulkaa, kuulkaa! huusi Joro kääntyen poikaansa ja vaimoonsa päin. --- Sitähän minä aina olen sanonut, että Jehhiimei Feodorovitsh Rotoni -on kunnon mies. - -Samassa tuli Iro sisään, reippaan ja iloisen näköisenä, helein -poskin. Mutta huomatessaan vieraat hän kävi vakavaksi ja tervehti -ääneti kaikkia. - --- Kuulehan, Iro morsioni! Nyt on päätetty, että häät pidetään kahden -viikon kuluttua, riemuitsi Joron poika. - --- Kuka on päättänyt? kysyi Iro, käyden kalmankalpeaksi. - --- Isäsi ja minun isäni. - --- Vai niin. Hyvä on. - --- Kuulitko, taatto! Iro sanoi: "hyvä on"! huudahti Joron poika. - -Iro pyörähti gornitsaan ja painautui nyyhkyttäen vuoteelleen, -mutta kun näki äitinsä ovelta kurkistavan, hypähti jälleen -pystyyn, pyyhkäsi silmiään ja lähti sanaa puhumatta korjailemaan -tsaijukompeita pirtin pöydältä. - - * * * * * -Heinäjärveläiset läksivät seuraavana päivänä luvaten saapua suuren -hääkansan kera hyvissä ajoin, jo puolentoista viikon päästä. - -Kuumeisella kiireellä alkoi nyt häitten valmistaminen, ja kymmenkunta -kylänneitosta kutsuttiin oman väen avuksi morsiuskapioita ompelemaan. - -Kului viikko, pari päivää toistakin, ja seuraavana päivänä odotettiin -sulhaskansan saapumista. Iro oli ollut koko ajan hyvin äänetön ja -vakava. Valmistelutöihinkin hän oli vain nimeksi ottanut osaa. - -Seuraavan aamun valjetessa lähti Iro tapansa mukaan jo varhain -navettaan lypsämään. Kului tunti, kului pari, mutta Iroa kiuluineen -ei kuulunutkaan pirttiin takaisin. - --- Mitäs se tyttö siellä niin kauan puuhailee? ihmetteli emäntä. -- -Pistäydypä Outi katsastamassa. - -Hetkisen kuluttua tuli Outi takaisin hämmentyneenä, virkkaen: - --- Ei siellä ollut Iroa! Ja lehmätkin on vielä lypsämättä. - --- Mitä! lehmät vielä lypsämättä! kivahti emäntä rientäen navettaan. - -Niin oli. - -Kaikki alkoivat nyt ihmetellä, minne Iro oli mahtanut lähteä. Kun ei -kotoa löytynyt, ruvettiin kylältä kyselemään. - -Ei oltu sielläkään tyttöä nähty. - -Silloin tuli Rotosen taloon hätä. Pahoin aavistuksin juoksenteli ukko -Rotoni pirtistä sintshiin, sintshistä saraille, sarailta navettaan ja -sieltä taas pirttiin, voihkien ja päivitellen: - --- Sellaista se on, kun täytyy tyttö vasten omaa mieltään miehelään -työntää! Sellaista se on! Voi minua höperöä miestä, kun moisia sanoja -meninkin antamaan! Enpäs silloin ajatellut, että näin voisi käydä. -Enkä silloin muistanut, miten niissä vanhain miesten lauluissa Aino -ennen teki. Olisikohan Iro...? - -Hän pysähtyi ajatuksissaan. Hän ei rohjennut sellaista mahdollisuutta -ajatella loppuun. - --- Voi, voi! Minkä tähden sinä sitä tyttöä pakotit Joron pojalle -menemään! Ja minkä tähden minäkin pakotin! itki emäntä. -- Nyt se on -juossut jokeen. - --- Jokeen? huusi kauhistuen ukko Rotoni. - --- Niin sanovat kylän pojat. He kertovat joelle vievän tuoreet -suksenjäljet, vaikka niitä onkin vaikea nähdä, kun hanki on niin -kovaa. Niin he sanovat! Ja Iron sukset on poissa. - --- Sukset poissa! Tämähän on kauheata! - --- Voi auta, jumalani, minua äitiparkaa, anna minulle tyttöni -takaisin! Ironi, Ironi! valitti emäntä, itkien hillittömästi. - --- Ehkäpä hän ei kuitenkaan ole mennyt jokeen, vaan on -- -Erakkojärven Erkki vienyt hänet. Niin luulen minä, virkkoi ukko, -näyttäen hiukan tyyntyneemmältä. - --- Voi, olisipa vaikka niinkin! Kunhan vain Iro eläisi! - -Mitkään etsimiset eivät auttaneet. Iro oli poissa ja pysyi. Kylän -pojat hiihtelivät ympäri metsiäkin hakien, mutta turhaan. Raskas suru -valtasi Rotosen talon, vaikkakin sitä hiukan vaimensi toivo, että -Erakkojärven Erkki oli vienyt tytön. - - * * * * * - -Heinäjärveläisten tuloa pelättiin joka hetki. Niitä ei kuitenkaan -kuulunut vielä Iron katoamispäivänä, mutta seuraavana aamuna -näkyi heidän parikymmentä hevosta käsittävä joukkueensa tuhansine -tiukuineen ja liputettuine valjaineen jäällä. - -Pyssynlaukauksin he ajoivat Rotosen pihaan, pärskyvine orhineen. -Isäntä toivotti vieraat tervetulleiksi, mutta ilmoitti samalla -surullisen tiedon morsiamen katoamisesta. Silloinkos sulhaskansa -suuttui. - --- Ne ovat antaneet tytön Erakkojärven metsäsisseille! huusi Joron -poika näytellen raivoissaan keltaisia hampaitaan. - --- Voi te lurjukset, roistot, sanansyöjät! karjui Jorokin, pyörsi -samassa hevosensa, iski ruoskalla selkään ja alkoi ajaa poispäin, -kiroten ja sadatellen minkä kerkisi. - -Samoin teki koko sulhaskansa. Voi sitä meteliä ja pauhinata! -Eikä siinä auttaneet ukko Rotosen ja kylänväen rehelliset puheet -ja selvittelyt vähääkään. Ne näyttivät vain yhä kiihdyttävän -raivostunutta sulhaskansaa. - --- Ne on kaikki yhessä juonessa, koko kirottu kylä! huusi Joron -poika. -- Prastshai vaan! - --- Ajetaan parempiin kyliin, ja parempiin tyttöihin! kiljui -sulhaskansa, laskettaen yksi toisensa jälkeen jäälle ja lähtien -remuten ajamaan kylästä. - -Rotosen väki oli kuohuissaan ja samalla kokonaan lamautunut -häväistyksestä, minkä nyt oli saanut kestää. Ja koko kyläkin tunsi -suurta kiihtymystä heinäjärveläisiä kohtaan, näiden alhaisesta ja -kehnosta menettelystä sekä häväistyksestä, mikä oli sinkautettu myös -heidän päällensä. - -Ukko Rotoni oli aivan murtunut. Tyttären menettämisen lisäksi piti -nyt vielä tällaista sattua! -- Ja tuollaisen väen käsiinkö olisi -minun tyttäreni joutunut! Ei! Onnellisempi on kuolemakin kuin -tuollaisten saaliiksi joutuminen! Voi minua houkkaa, miten olen ollut -sokea! Rehellinen ja kunnon mies uskoo aina vanhan rehellisen ystävän -puhetta, mutta mitä teki Heinäjärven Joro? Pilkaksi löi ja alkoi -häväistä. Oli siinäkin mies! Ja oli sillä kelpo poikakin! - - * * * * * - -Harmaa murhe muutti nyt Rotosen taloon, asuttuen Iron -tyhjäksijääneelle sijalle. - -Ei tulen tuiketta ikkunoista nähty, ei puhetta pirtistä kuulunut. Ja -ihmiset siellä liikkuivat hiljaa kuin haamut. - -Illansuussa kuului ometasta joskus tyttöään surevan äidin hiljainen -laulu: - - "Elkätte emot poloiset - sinä ilmoisna ikänä - tuuitelko tyttäriä, - lapsianne liekutelko - vasten mieltä miehelähän, - niinkuin mie emo poloinen, - tuuittelin tyttöjäni, - kasvatin kanasiani!" - - - - -XX. - - -Ihanasti hohtivat maaliskuun hanget aamuauringon kilossa. Teeret -kuhertelivat jo vaarojen laiteilla, ja kankailta kuului metsojen -jäyheä raksutus. - -Aamun valjetessa olivat erakkojärveläiset lähteneet taljakuormineen -Käpäliä kohti. Iloisesti laukkasivat nyt porot kersteisellä hangella, -ahnaasti hörppien raikasta ilmaa, joka täytti myös miesten povet -keväisellä huumauksella, saaden verenkin suonissa uuteen vauhtiin ja -vapauttaen mielen talvikohmetuksestaan. - -Nopeasti katkesi taival ja läheni kylä. Virsta virstalta alkoi nyt -Erkin sydän lyödä yhä kiivaammin. Hän ei ollut milloinkaan ennen -tuntenut niin voittamatonta halua tavata Iroa. Tämä ihana keväinen -aamuko sen teki, vai mikä? - --- Elä ihmeessä hoputa poroasi enää kiivaampaan vauhtiin! huutelivat -toiset jäljestä Erkille, joka kiikkui ensimmäisen kuorman kannaksilla. - --- Hiljennä, poika! Eihän se paraskaan ajokas mahdottomia kestä! -huuteli Ilves-Mattikin jo hiukan kiivastuen toisen älyttömästä -ajovillistä. - -Mutta Erkki olisi halunnut vieläkin kovempaa menoa, ja kuulematta -toisia hän vain jatkoi hoputtamistaan, luottaen verrattomaan -ajokkaaseensa ja sen kestävyyteen. Pian häipyikin hän -jäljessätulevien näkyviltä. Käpälinjärvelle tultaessa saivat nämä -kuitenkin karkurin kiinni. Hänen poronsa asteli nyt verkkaan ja -vikuroiden, heittäytyen pari kertaa hangellekin pitkäkseen, eikä -tahtonut enää vetää lyhyttä matkaa järven poikki kylään. - -Nauraen partaansa pyyhkäsivät toiset ohi ja pääsivät jo Rotosen -pihalle, kun Erkki vasta alkoi nousta rantarinnettä ylös, työntäen -kaikin voimin taljakuormaa, jota poro enää vain nimeksi vetää nyhti. - -Talonväki oli pihalla vastassa, mutta heidät nähtyään veljekset -heti huomasivat jotakin tapahtuneen. Entisestä reippaudesta -ja iloisuudesta ei ollut hiventäkään jäljellä, ja heidän -tervehdyksessään tuntui nyt jotakin raukeata ja arkaa, joka -kummastutti erakkojärveläisiä. Erkki säpsähti. Ajatukset lensivät -heti Iroon. Olisiko hänelle jotakin tapahtunut? Erkin silmät alkoivat -etsiä tyttöä. Kas, ei sitä näkynyt kartanolla vastassa kuten ennen, -eikä akkunassakaan. No! Sattuu kai olemaan kylällä asioilla, tai ehkä -ativoissa jossakin! lohduttelihe Erkki astuessaan pirttiin. Viimein -hän ei kuitenkaan voinut enää epävarmuutta kestää. - --- Missä Iro? kysyi hän. - -Emännän ja tytärten kasvoilta kuvastui omituinen säikähdys, isännän -taas epäilevä hymy. - --- Niin, missä Iro? Etköhän sinä tiedä sitä paremmin kuin me? lausui -isäntä. - --- Minä! Miten minä voisin sitä tietää? _Minä!_ virkkoi Erkki -kummeksuen, ja hänen mieleensä juolahti samalla, että Iro onkin -jo annettu heinäjärveläiselle eikä talonväki rohkene sitä -hänelle heti ilmoittaa. Kas siitä johtui outous ja arkuus heidän -vastaanotossaankin! ajatteli Erkki. - -Ääneti ja kysyvästi hän nyt katseli vuoroin emäntää ja tyttäriä, -vuoroin taas isäntää. Pirttiin hiipi painostava hiljaisuus. Vihdoin -katkasi sen Erkki: - --- Olette antaneet hänet Joron pojalle! - --- Joron pojalle! Ehei, veliseni! Tunnusta vain, että tyttö on -Erakkojärvellä! sanoi isäntä, korostaen ankarasti viimeiset sanansa. - --- Erakkojärvellä! huudahtivat nyt Paavo ja Ilves-Mattikin ihmeissään. - --- Niin! Siellä hän on! _Se_ on minun uskoni, vahvisti isäntä. - -Nyt ei Erkki enää tiennyt mitä ajatella. Tyttö on siis kadonnut -kotoaan, ja talonväki luulee _häntä_ tytön ryöstäjäksi. Mutta kunhan -tämä vain ei olisi Joron pojan tekoja? - -Niin siinä tuumittuaan hän suoristi ryhtinsä ja sanoi: - --- Kuulehan, vanha ystävä Jehhiimei Rotoni! Minä huomaan, että nyt on -vakavia tapahtunut, ja me tässä epäilemme toinen toistamme kierosta -puheesta ja jos mistä. - -Sinä olet rehellinen mies ja tunnet meidät samanlaisiksi. Epäilyillä -ja kieroiluilla tästä ei nyt mihinkään päästä. Sanotaanpa molemmin -puolin totuus, ja uskotaan se myös todeksi! Me voimme kaikki kolme -vakuuttaa, että tyttö ei ole Erakkojärvellä. - --- Ei ole! vahvistivat Paavo ja Ilves-Mattikin. - -Emäntä ja tyttäret alkoivat itkeä. Isäntä näytti myös hyvin -liikutetulta saaden vaivoin suustaan: - --- Ei ole myöskään Joron pojalla! - --- Selittäkää Herran nimessä sitten, mitä on tapahtunut! huudahti -Erkki käyden kalpeaksi. - -Rauhoituttuaan hieman isäntä kertoi koko tapahtuman, aina hääpäivän -määräämisestä Iron katoamiseen asti, lopettaen viimein surun -murtamalla äänellä: - --- Me luulimme, että sinä olit noutanut tytön, ja se luulo piti tähän -asti yllä toivoamme hänen elämisestään. Nyt on sekin toivo mennyt! - --- Eikö mitään jälkiä ole löydetty? - --- Ei mitään! Se vain tiedetään, että hiihtäen hän on lähtenyt. Mutta -suksiakaan ei ole tavattu mistään. - -Erkki jäi nyt pitkäksi aikaa omiin mietteisiinsä, havahtuen vasta, -kun pari kylänmäestä astui sisään. - --- Kas! Täällähän ne ovatkin nämä Arkangelin rosvojen kiinniottajat. -Terve, terve! virkkoivat miehet, tullen erakkojärveläisiä -kättelemään. Ja toinen heistä jatkoi: - --- Seppäsen Hilippä oli Kuusamon kirkolla käydessään kuullut teidän -uroteostanne, rosvojen kiinniottamisesta, ja hän siitä tiesi täällä -meillekin kertoa. - --- Niin, niinhän se kertoi, myönteli ukko Rotonikin. - --- Mutta olettekos kuulleet, mitä tänä aamuna kylään tulleet -Suurjärven miehet tietävät rosvojen tunnustaneen Arkangeliin -jouduttuaan, kun heidät Kuusamon nimismiehen ilmoituksesta oli pantu -koville tämän Erakkojärven Erkin haavoittamisesta? - --- No mitä? kysyivät pirtissä olijat. - --- Rosvot olivat tunnustaneet, että he tässä Käpälin luona olivat -ryöstäneet muutaman miehen, mutta miehen kauniitten puheitten -johdosta antaneet ryöstetyt tavarat takaisin, kun hän oli -luvannut heille suurehkon rahasumman, jos seuraisivat häntä hänen -kotikyläänsä. No, he seurasivatkin, kun heillä muutenkin oli aikeissa -matka sinnepäin. He hyppäsivät rekeen ja ajoivat kylään, jääden -metsän reunaan odottelemaan miehen takaisin tulemista. Sillä aikaa -kun mies viipyi kylässä, tuli rosvojen lähettyville pikku tyttönen. -"Mikäs kylä tämä on?" he kysyivät -- toinen heistä näet osasi hiukan -karjalaksi pakista. "Heinäjärvi", vastasi tyttö. - --- Heinäjärvi! kertasi koko pirtti hämmästyksissään. - --- Niin! Samassa näkyi kylään mennyt mies saapuvan heidän -odotuspaikkaansa kohti takaisin, ja saapuvan yksinään. "Kukas tuo -mies on?" kysyi rosvo taas tytöltä! "Sehän on Joron poika!" oli tyttö -siihen vastannut. - --- Joron poika! äännähti pirtti vieläkin enemmän hämmästyksissään. - --- Niin juuri! Tämä Joron poika tuli nyt heidän luokseen ja antoi -kuin antoikin vankasti rahaa, luvaten antaa vielä toisen verran -lisää, jos miehet tappaisivat Erakkojärven Erkin, jonka näön ja -puvun hän samalla kuvasi tarkkaan, mainiten vielä hänen parhaillaan -olevan Käpälin kylässä ja Rotosen talossa. Semmoinen mies se Joron -poika oli! Nyt häntä on pristavi [pristavi eli statiovoi pristav = -venäläinen nimismiehen tapainen] miehineen etsimässä. - --- Voi tuota roistoa! kivahti ukko Rotoni, aivan unohtaen surunsakin -hetkiseksi. -- Ja sillekö minä olisin tyttöni antanut? Jumalan -kiitos, ettei siitä tullut mitään! lopetti hän käyden jälleen -vakavaksi Iroa muistaessaan. - - * * * * * - -Mitä tuumia Erakkojärven Erkki hautoi päässään, eivät muut voineet -arvata. Mutta suuri oli heidän hämmästyksensä, kun mies pari tuntia -talossa oltuaan pyysi isännän hakemaan poroaidastaan parhaan -ajokkaansa ja tuomaan sen pihaan. - -Poro tuotiinkin kohta. Silloin lausui Erkki hyvästinsä taloon ja -omille seuralaisilleen, hypähti suksille, sieppasi toiseen käteensä -poron vetohihnan, toiseen ohjaushihnan ja niin viiletti tulista -lentoa läntisiä maailmoita kohti. - -Minkä päähänpiston mies oli saanut ja minne hän nyt ajoi, oli -kaikille täysi arvoitus. - - - - -XXI. - - -Sitkeässä istuu pohjolan talvi. Vaikkakin ilmassa jo kauan on -tuntunut kevään henki ja yöt ovat käyneet valoisiksi kuin kesällä, -peittää lumi yhä metsät, maat, ja järviä kattaa kiinteä jää, kunnes -vihdoin kevät tuntee aikansa tulleeksi. Silloin se nostaa ylpeästi -päätään, taittaen yhdellä tempaisulla talven kesäksi. Kiireen lähdön -saa nyt talven hengetär, huomaten yht'äkkiä joutuneensa alakynteen -pitkällisessä taistelussaan kevättä ja aurinkoa vastaan. Ylivallan -vie aurinko. Siristen painuvat nyt hanget sen kuumien säteitten alla, -ja pälvet metsissä laajenevat kuin kulovalkea kuivassa sammalikossa. -Solisten syöksyvät purot kaikilta rinteiltä, yhtyvät toisiinsa, -huuhtovat lumen jäiltä, paisuttavat virrat yli äyräittensä, kiitävät -pärskyen koskia alas, nauraen pohjakiville, jotka turhaan koettavat -hillitä niiden villiä vauhtia, ja heittäytyvät hetkiseksi lepoon -suurille soille, lähteäkseen taas yhä vinhemmin merta kohti. -Luonto alkaa elää. Joka nuppu, joka silmu kuohuu elämää, pyrkien -vapauteensa. Kohisten juoksee mahlaja puissa, ja joka neulanen -vapisee keväisestä ilostaan. - -Silloin _elää_ erämaa. Silloin kuhisee korpi omassa elämänvoimassaan, -silloin syntyvät salot uudestaan. Taivasta halkovat muuttolintujen -mustat parvet. Ne hajaantuvat pienemmiksi ryhmiksi ja jonoiksi, -alkaen kukin etsiä omaa syntymäpaikkaansa. Jo kuihottavat kurjet -soillaan, kahlaillen sinne tänne pesäturpeita tunnustellen, -jokisulista soi ilmaan hanhien rähäkkä, ja salolampien seuduilta -joutsenten joiku. Meriteeret ja pilkkasiivet polskuttelevat -suvantoaukeamissa, telkät temmeltävät järvien rannoilla, ja metsässä -joka oksalla kiikkuu pikkulintunen, livertäen ylistyslaulua pohjolan -keväälle. - -Mutta ihminen pakenee silloin kyliin ja taloihin. Mahdotonta on hänen -nyt saloa samota. Joka askeleella hyökkää korpi hänen kimppuunsa, -upottaen haprailla jäillä, kaataen petollisiin kantoihin, uittaen -aavistamattomissa haudoissa ja vieläpä katkaisten kokonaankin hänen -tiensä, paiskaten eteen tulvivan virran tai ylitsepääsemättömän suon. -Eipä silloin mielikseen liiku! Kotonaan kaikki kyyköttävät. - -Niinpä Ilves-Matti ja Paavokin nyt viettävät kelirikkoisia päiviä -Erakkojärven pirtissä, kalanpyydyksiä paikkaillen. Mutta Erkki yhä -joukosta puuttuu, eikä häntä ole nähty sen jälkeen kuin jo toista -kuukautta sitten virmalla ajokkaallaan lähti Käpälistä erämaihin. - --- Minne ihmeelle se mies meni, kun ei kelirikoksikaan kotiinnu? -tuumi Ilves-Matti, uutta verkonkäpyä vuoleskellessaan. -- Ei suinkaan -vain tullut sekapäiseksi tytön katoamisesta ja sitten ajanut oikein -hiiden kyydillä lähimpään koskeen. - --- Sitä on usko! virkkoi Paavo. -- Ei sen pojan pää niin vain -sekaisin mene sentään. Minäpä luulen hänen lähteneen tyttöä -etsimään. Hän ei tietystikään voi uskoa tytön sukeltaneen aaltojen -alle -- niinkuin kai on käynyt -- vaan etsii nyt kautta koko -pohjolan kadonnutta kassapäätään, kylästä kylään, talosta taloon. -Ja vasta sitten, kun on joka kolkan kolunnut, uskoo asian oikean -laidan. Semmoinen se on tavoiltaan. Ja voihan siinäkin ehkä nähdä -jonkunmoista sekapäisyyttä, jos niin tahtoo. Mutta järveen se poika -ei mene! - --- Voipa olla niinkuin tuumit. Ja nyt hän parhaillaan viettää -kelirikkoa jossakin Kantalahden kulmilla, tai Soukelojärven -sopukoilla. - --- Ehei! Ei sitä poikaa kelirikko pitele, kun se oikein on menossaan. -Se kahlailee vaikka kainaloita myöten soissa, menköön vaikka virsta -tunnissa vain, kunhan eteenpäin pääsee! - --- Sääli on poika parkaa! - --- Sääli, sääli! Mutta ei se poika vaivoja surkeile! - - * * * * * - -Meni kevät ja tuli kesä. Ihanasti heloittivat Erakkojärven lehtevät -rannat kesäisessä vehreydessään. Mutta eivät kaikuneet nyt kalamiehen -laulusta Erakkojärven vaarat rauhaisina kesäiltoina niinkuin ennen. -Kaksi hiljaista kalamiestä siellä nyt souteli ruohikosta ruohikkoon. -Koko seudussa tuntui, kesän kauneudesta huolimatta, omituinen -alakuloisuus. Lintusten laulukin soi haikeammin kuin ennen. Pienet -piipottajat oksiltaan kurkistelivat yhtenään järvelle päin, ikäänkuin -kysyäkseen: missä nyt on se iloinen kalamies, joka aina ennen on -kilpaa kerallamme virsiään virittänyt? - -Erakkojärven hiljaiset kalamiehetkin tunsivat mieleensä pyrkivän -voittamattoman alakuloisuuden. He koettivat kylläkin toinen toistaan -lohdutella, mutta päivä päivältä rupesi Erkin viipyminen kumminkin -tuntumaan yhä huolestuttavammalta. - - * * * * * - -Niin kului kesä. Ensimmäiset muuttolinnut rupesivat jo tekemään -lähtöä. Puitten lehdet kellastuivat. Syksy läheni peloittavalla -vauhdilla. Erkkiä ei vieläkään kuulunut. - -Silloin päättivät Paavo ja Ilves-Matti lähteä häntä etsimään ja -samalla aloittaa syysmetsästyksensä. He suuntasivat koillisille -selkosille, joutuen vielä saman päivän iltana Sohjenansuun kylään, -suuren Pääjärven etelärannikolle. Siellä he saivat kuulla, että Erkki -kolmisen viikkoa sitten oli tullut pohjoisesta, viipynyt yön kylässä -ja jatkanut seuraavana päivänä etelää kohti. - -Paavo ja Ilves-Matti pyörsivät nyt etelään, tullen parin päivän -päästä Pistojokivarteen, Suvannon ja Kiimasvaaran kyliin, joissa -he myös saivat kuulla Erkin käyneen noin kolmisen viikkoa sitten, -ja matkanneen etelään. He jatkoivat kulkuaan yhä etelää kohti. -Kaikkialla he kuulivat Erkin käyneen. Mutta missä hän nyt oli, ei -kukaan voinut sanoa. - -Niin he tulivat Tiironvaaraan, kuljettuaan toista kuukautta -ja ammuttuaan paljon riistaa, josta osan jättivät kyhäämiinsä -riistalavoihin metsään, osan taas möivät kyliin. Talvi oli ovella. -Alkoi jo hiukan sadella luntakin. - -Tiironvaara oli ensimmäinen kylä heidän matkallaan, missä Erkki -ei ollut vielä käynyt. He arvelivat miehen pian tännekin tulevan -kadonnutta kassapäätään kyselemään ja päättivät jäädä tähän -viikoksi tai pariksi odottelemaan, tehden päivisin metsästysretkiä -ympäristöihin. - -Niinpä he kerrankin tällaisella retkellään joutuivat tuoreille -ilveksen jäljille, lähellä Suomen rajaa. Lunta oli maassa jo -vahvalti, ja miehet kulkivat nyt hiihtäen. - --- Olisipa hauskaa vielä kerran elämässään päästä ilvestäkin kiinni -korvatupsuista, kun näin nimikin on Ilves-Matti! tuumi ukko, -sytytellen piippuaan, jälkiä katsellessaan. - -Samassa nostivatkin jo koirat aika metelin vaaran takana. Haukunnasta -kuulivat miehet, että nyt niillä oli jokin isompi elävä edessään, -luultavasti juuri ilves, sama minkä lämpöisillä jäljillä miehet -seisoivat. - -Haukku eteni suoraan lounasta kohti Suomen puolelle. Miehet -painelivat tiukasti perästä, huomatenkin kohta koirain jälkien -yhtyvän juuri havaitsemiinsa ilveksen jälkiin. Niin he hiihtivät -sen päivän. Koirat olivat menneet aivan kuulumattomiin, palaamatta -yöksikään miesten nuotiopaikalle. Seuraavana päivänä läksivät -hiihtäjät taas jälkiä myöten eteenpäin. Nyt oltiin jo kaukana -Suomen puolella. Puolen päivän tienoissa jouduttiin jo Kuusamon ja -Suomussalmen väliselle rajalle. Jäljet alkoivat nyt kääntyä etelää -kohti, tehden pienen kaarroksen itäänkin Hossan talon lähistöllä. -Tuskin oli Hossa vielä jäänyt näkyvistä, kun miesten korviin kuului -kaukaista koirain haukuntaa. - --- Hei, siellä ne nyt ovat, Kiro ja Liekko! huudahti Paavo. - --- Siltä kuuluu! Ovat kai ajaneet ilveksen puuhun. Haukku tuntuu -pysyvän paikoillaan, virkkoi Ilves-Matti. - -Miesten hiihtäessä nyt täysin voimin alkoi koirien haukunta kuulua -yhä selvempään. Pian se kaikui jo heleänä ja raikkaana suoraan aukean -suon takaa, vaaran rinteeltä. - --- Siellä ne nyt kemmertävät metsänkissan keralla, myhähti -Ilves-Matti. - -Kohta he saapuivat suon yli, alkaen samassa varovin vedoin, kohoutua -vaaran rinnettä ylöspäin. Siellä jo näkyi Kiron häntä keikahtelevan -lumisen kiven kupeella. Liekko hypähti vastaan, töllötti hetkisen -miehiä silmiin ja hävisi taas työhönsä, alkaen nyt entistä -raivoisammin haukkua. - -Miehet kurkistelivat tarkkaan petäjäin latvoja, hissutellen puulta -puulle, mutta huomaamatta ilvestä missään. Samassa he saapuivat jo -aivan koirien ääreen, nähden harmikseen, että ne ärhentelivät vuoren -sisään vievän louhikkohalkeaman suulla. Sinne oli siis ilves kadonnut -kaikkein pahimpaan kolmin. - -Miehet tuumivat ja tuumivat mitä tehdä. Aluksi he koettivat kangilla -käännellä suurimpia kiviä syrjään, päästäkseen lähemmäksi pedon -kätköpaikkaa. Mutta se oli toivotonta työtä. Sitten he rakentelivat -pikku nuotioita kolun aukkopaikkoihin, koettaen savuuttamalla ajaa -otusta piilostaan. Mutta sekin osoittautui pian turhaksi hommaksi. -Savu ei nähtävästi mennyt mitään kautta perille asti. - --- Tämä on turhaa työtä! virkkoi viimein Ilves-Matti. -- Parhaaksi -harkitsisin nyt menemisen Tormuan taloon, jonka pitäisi olla -tuossa parin virstan päässä auringon laskua kohti. Siellä sitten -odottelisimme, kunnes tupsukorva lähtisi piilostaan aukealle salolle, -kävisimme joka päivä katsomassa, ja nähtyämme jälkien vievän kolusta -ulos jatkaisimme taas leikkiä. Tällä kertaa ei minulla ilveksen -saamiseen ole muuta keinoa, vaikka nimeni onkin Ilves-Matti. - -Se tulikin päätökseksi. Ilta alkoi hämärtää. Koirat kytkettiin -kiinni ja ruvettiin hiihtämään taloon päin. Tarkan muistinsa nojalla -Ilves-Matti osasikin pian taloon, jossa hän monesti aikaisemmilla -retkillään oli ystävällisen yöpymispaikan löytänyt. Muistipa Paavokin -pari kertaa Kiannalla käydessään tässä poikenneensa. - -Miehet astuivat pirttiin, tervehtivät isäntäväkeä, selittivät -asiansa, nostivat märät jalkineensa uunin pankolle kuivamaan ja -istahtivat penkille, kopeloiden tupakkavehkeitään esille, vetääkseen -makeat sauhut päivän ponnistusten ja vaivojen päälle. - -Ilves-Matti parhaillaan peukaloi tupakkata piippuunsa, ja talon -isäntä oli juuri päreellä kiikuttamassa valkeata Paavolle, kun -molemmat vieraat jäivät sanattomina katsomaan tyttöä, joka silloin -astui kamarista pirttiin, tuoden tarjottimella kahvikuppeja. - -Miten nuo kasvot ovat niin tutut? tuumivat molemmat. Samassa huomasi -tyttö vieraat ja säpsähti. Tarjotin oli tipahtaa kädestä. - --- Paavo ja Ilves-Matti! huudahti hän riemastuen. - --- Iro! Iro! Sinäkö se olet? Mitä ihmettä tämä on? huusi Paavo, -hypähtäen seisaalleen ja ottaen tyttöä käsistä. -- Enpä yrittänyt -sinua tunteakaan, kun ei ollut punanauhaa otsallasi ja karjalaispukua -ylläsi! - --- Iro! Niinpä totta tosiaan! Iro! Tässähän meillä on se kuollut ja -karkulainen! Olisipa Erkki nyt täällä! virkkoi Ilves-Matti. - -Syntyipä siitä iloinen kohtaus, jota kummissaan katseli talonväki, -tajuamatta rahtuakaan. - --- Ja me kun olemme luulleet sinun jo olevan tuonelassa, me kaikki, -niin kotiväkesi kuin muutkin, paitsi Erkki, joka yhä etsii sinua -saloilta ja salokylistä niinkuin hullu. Mekään emme ole häntä -nähneet, koko miestä, sitten maaliskuun, jatkoi Ilves-Matti. - -Illan kuluessa Paavo kertoili tytölle kuulumisia kotipuolesta ja sen -tapahtumista, Joron pojan "hääretkestä", rosvojen tunnustuksesta ja -Jorolle annetun lupauksen purkaantumisesta, jonka kaikki suureksi -suruksensa luulivat nyt tapahtuneen liian myöhään tuodakseen enää -onnea mukanaan. - -Iron ilo oli rajaton. Nythän siis on poissa sekin este onnen tieltä! - -Ennenkuin väsyneet metsämiehet rupesivat levolle, kertoili hän -puolestaan heille omia vaiheitaan kotoa lähdettyään: - --- Kun tiesin hääpäivän olevan ovella, katsoin pakenemisen ainoaksi -pelastuksekseni suuresta onnettomuudesta. Aamulla toisten vielä -nukkuessa läksin pirtistä, niinkuin olisin aikonut lypsylle -navettaan, mutta hypähdinkin suksilleni ja riensin pois nukkuvan -kylän näkyviltä. Ilokseni havaitsin vielä hangenkin niin kovaksi, -etteivät sukset siihen piirtäneet latua. Laskeuduin joelle, -päästäkseni sitä kautta nopeammin metsän peittoon, kiersin sulan, -koskenniskan yläpuolelta, pääsin kankaalle ja aloin työnnellä länttä -kohti. - -Raskaalta tuntui kodin jättäminen, mutta tuhat kertaa raskaammalta -kuitenkin Heinäjärven Joron pojalle joutuminen. - -Keli oli mainio ja matka sujui nopeasti. Tarkoitukseni oli jollakin -tavoin löytää Erakkojärvelle, josta Erkki minulle oli kertonut ehkä -enemmän kuin kellekään muulle, ja jonka luulin mielessäni näkeväni -ilmielävänä. Tuumin, että kyllähän te jonkun keinon keksitte, kunhan -vain luoksenne pääsen. - -Hiihdin ensimmäisen päivän ja syödä napostelin vähäisiä eväitäni. -Yöt olivat silloin jo valoisia. Hiihdin yön ja toisen päivän, -tuntematta silloin vielä suurempaa väsymystä. Etsiskelin Suomen rajan -seutuvilta, mutta Erakkojärven tapaistakaan en löytänyt mistään. -Luulin tulleeni liian pohjoiseen. Aloin painua rajaa myöten yhä -etelämmäksi. Jollakin suolla eksyin kuitenkin rajasta. Ilta alkoi -tulla ja sen mukana yht'äkkiä armoton väsymys. Samassa jouduin -talvitielle ja ryhdyin sitä myöten hiihtämään eteenpäin. Vihdoin -musteni maailma silmissäni, minä tunsin kaatuvani ja heräsin vasta -näiden hyvien ihmisten reessä, joiden luona siitä lähtien olen ollut, -koettaen työlläni palkita heidän hyvyyttään. - --- Niin, me olimme silloin tulossa Kentjärveltä, tarttui tytön -kertomukseen Tormuan ukko, -- Kentjärveltä, jonne meidän tyttäremme -viime talvena emännäksi vietiin, ja ajoimme parhaillaan Näränkävaaran -tienoilla, kun eukko huudahti: "kas tuollahan on ihminen tiellä -pitkänään!" Pysäytimme hevosen ja näimme karjalaistytön, jota ensin -luulimme hengettömäksi. Pian huomasin kuitenkin hänessä vielä -elonmerkkejä, nostin rekeen eukon viereen, ja sinne hänet lämpöisesti -peitettiin heiniin sekä nahkasiin. Jonkun ajan kuluttua tyttö avasi -silmänsä, ja kysyttyämme "onko sinulla kylmä?" vastasi hän, että -"nyt on hyvä olla". Sen vuoksi ajoimme suoraan kotiin, päästenkin -tänne jo ennen puolta yötä. Tyttö oli hyvin väsynyt ja raukea. Minä -annoin hänelle viinaryypyn ja lämmintä maitoa. Sitten hän nukkui, -pysyen vuoteessa neljättä päivää. Me koetimme parhaamme tytön -virkistämiseksi, ja tulihan siitä ihminen kuin tulikin. - --- Ja sitten minä pyysin saada työtä talosta, johon isäntäväki -suostuikin, jatkoi Iro. -- Enkä kertonut mitään siitä, että olin -kotoa paennut. Sanoin vain olevani turvaton tyttö ja työn tarpeessa. -Sain pian muuten tietää, että tekin erakkojärveläiset olette joskus -tänne asti retkillänne osuneet, ja se toivo nyt kyti mielessäni, että -te minut joskus löytäisitte, kun en minä puolestani voinut löytää -teitä. Nyt se ihme onkin tapahtunut. - --- Se ihme on tapahtunut! virkkoi emäntä. -- Ja pelkäänpä, että -menetämme pian Iromme, joka meille jo on tullut melkein kuin omaksi -tyttäreksi ja ollut niin suureksi hyödyksi kaikessa. Mutta suomme -hänelle mielellämme onnensa kaikkien kärsimysten jälkeen, joista nyt -vasta tänä iltana olemme tiedon ja oikean käsityksen saaneet. - --- Kenellenkäs me sitten onnea soisimme, jollei Irolle! Erakkojärven -Erkin omana uskomme hänen pääsevänkin onnea niin lähelle, kuin sitä -ihminen voi päästä, lopetti Tormuan ukko isällisestä hymyillen. - - * * * * * - -Aamun valjettua alkoivat Ilves-Matti, Paavo ja Iro hankkiutua -matkaan, suoraan Käpäliä kohti. Metsämiehet päättivät nyt tässä -ilossa jättää eilisen ilveksensäkin tormualaisten huostaan, selittäen -sen olopaikan tarkkaan. - --- Käykää Erakkojärvelläkin joskus katsomassa! huusi Paavo, suksille -noustessaan. -- Siellä voitte tavata Ironkin! Ja tietä kysykää -Konttisesta. Sieltä he kyllä osaavat neuvoa. Terveheks' jääkää! - --- Onnea matkaan! Onnea, onnea Irolle! huusivat tormualaiset vielä, -matkamiesten jo noustua suksillen ja alettua työntyä jokivartta -ylöspäin Hossan taloa kohti. - -Reippaasti sujui matka. Miehet ihmettelivät Iron notkeata ja -joustavaa hiihtoa. - --- Niinhän sinä tulet kepiästi, kuin olisit suksilla syntynyt! -hymähti Ilves-Matti tyytyväisenä tytölle, huomatessaan tämän hyvästi -pysyvän mukana tiukanpuoleisessakin tahdissa. - --- Eipä ne minun varpaitteni kärjet ensi kertaa mäystimissä olekaan! -naurahti tyttö. - -Keli oli hyvä, joten ensimmäisen päivän iltana jouduttiin jo -Kurvisenvaaran taloihin. Toisena päivänä hiihdettiin siitä Konttisen -rajataloon ja kolmantena päivänä lähdettiin salojen halki Käpäliä -kohti. Jo katkaistiin Suomen raja. - --- Voi veljet, jospa tietäisitte kuinka ihanalta tuntuu taas olla -Karjalan puolella! Ei missään ole metsät niin mieluiset, järvet niin -kirkkaat, ihmiset niin iloiset kuin Karjalassa! huudahti Iro. - --- Totta puhut, tyttö! Sen olen minäkin oppinut näkemään, virkkoi -Ilves-Matti. - --- Karjalassa ja Erakkojärvellä! lisäsi Paavo Iron puheeseen, katsoen -samalla veitikkamaisesti tyttöön. - --- Erakkojärvellä! Niin ehkäpä sielläkin, mutta sehän onkin kuin -Karjalaa! jatkoi Iro. -- Eihän siitä kuulu olevan kuin pari -aironvetoa Karjalan pyhään maahan. Mutta mitäs, mitäs minä kuulin -Tormuasta lähdettäessä! Joko sinne Erakkojärvelle löytävät muutkin -kuin sissit itse? - --- Jo löytävät! Se syy on poistunut, minkä tähden elimme muitten -ihmisten saavuttamattomissa. Siitä saat myöhemmin kuulla. -Erakkojärvelle on tästä lähtien jokainen kunnon ihminen tervetullut. - --- Minäkin? kysäsi Iro, veitikka suupielessään. - --- No sitä en tiedä! Saat kysyä Erkiltä! nauroi vastaan Paavo. - - * * * * * - -Keli alkoi huomattavasti huonontua. Idästä rupesi tuulahtelemaan -kosteasti. Tuuli kiihtyi nopeasti. Lumi alkoi jo hangella kirmata, -iskien ilkeästi hiihtäjiä kasvoihin. Pian syöntyi taivaskin lunta -syytämään, ja tuossa tuokiossa nousi hirvittävä pyry ja rajuilma. - --- Minnekäs nyt? kysäsi Ilves-Matti. -- Eihän tänne vastatuuleen -petokaan kehtaa painella. -- Raskaaksi se käypi, ja aukeilla -suopaikoilla mahdottomaksikin, virkkoi Paavo. -- Käännytään -Erakkojärvelle! Tästähän ei sinne ole kuin viiden kuuden tunnin -matka, ja päästään melkein myötälaitaseen. - -Niin päätettiinkin tehdä. Mutta pyry kiihtyi aivan suunnattomasti -ja teki jo myötälaitaseenkin hiihtämisen niin vaikeaksi, että -matkamiehet vasta illan pimetessä ehtivät Erakkojärvelle, -kymmentuntisen ankaran työn jälkeen. -- Vahinko, ettet nyt voi -nähdä ihanaa seutuamme lainkaan, tai että näet sen nyt ensi kertaa -elämässäsi tällaisessa myräkässä, virkkoi Paavo Irolle, heidän jo -laskeutuessaan jäälle. -- Mutta toivon, ettei se silti ennusta -sinulle täällä elämäsi varrelle tällaista myrskyä. - --- Ennustakoon vaan vaikka sitäkin. Ei se mitään. Se on oikein minun -mieleistäni. Eihän tyynen päivän ihanuutta huomaisikaan, ellei -olisi myrskyä välillä. Ja mitä on rauhaisa suvanto erämaanjoessa? -Sellaisenaan ei mitään. Mutta laskepa kymmenen kiljuvaa koskea, niin -ymmärrät, mitä on suvanto niitten alla. - --- Sinähän puhut kuin oikea erämaan tyttö! virkkoi nyt Ilves-Matti. --- Sinä puhut totta! Puhtainta totta. Kovaa on täällä elämä, kovaa ja -karskia, mutta rauha ja onni myös syvempää kuin missään muualla. - -Samassa saapuivatkin he pihaan ja kävivät pirttiin. Paavo viritti -tulen päreeseen, ja Ilves-Matti rakensi aika tervasrovion takkaan. -Hartaana polvistui Iro jumalankuvien eteen, ja hänen sydämestään -kumpusi Korkeimman kuuluville valtava kiitos kestetyistä elämän -myrskyistä ja sen heloittavista poutapäivistä. - -Kaameasti mylvi ulkona myrsky, mutta sisällä oli lämmin ja hyvä olla. -Iro ihasteli kodikasta pirttiä ja hymyili huomatessaan kaikkialla -jälkiä talon emännättömyydestä. - -Erakkovainajan vanhassa pirtissä he nyt kolmisin istuivat, jutellen -kuluneista päivistä, istuivat siinä myöhään, samovaarin hiljaa -poristessa pöydällä. Usein pysähtyi kuitenkin puhelu, ja kaikki -jäivät ajattelemaan Erkkiä, joka varmaan epätoivo sydämessään yhä -kierteli erämaitaan, tässäkin kauheassa jumalan-ilmassa. - --- Kunhan vain saamme sinut saatetuksi Käpäliin, etsimme kyllä Erkin -käsiimme ja annamme hänet sinulle. Ole rauhassa, tyttö! lohdutteli -Paavo, kun Iro ei enää jaksanut kyyneleitään pidättää, vaan purskahti -itkuun, Erkin nimeä mainittaessa. - --- Kyllähän nyt jo kaikki hyvin menee, jatkoi Ilves-Matti. -- Eihän -tässä enää mitään! Ja te olette rehellisesti toisenne ansainneet. -Katsos! Vero pitää kaikesta maksettaman, isommasta hyvästä isompi -kuin pienemmästä. Ja teitä molempia, teitä puhtaita erämaan lapsia -odottaa suuri onni! Siksipä on verokin määrätty sen mukaan, ja -otettu, ainakin osa, jo etukäteen. - -Vihdoin alkoi tuli takassa raueta. Pirtti tummui, ja yhä kamalammin -pauhasi nyt pyry ulkona. Koko rakennus vapisi sen käsissä, ja -lakeistorvi ulvoi kuin hirmun kita. Ilves-Matille johtui mieleen -ensimmäinen matkansa lapsena Inarinjärvellä ja Paavolle pako -Kärppävaarasta. Pirtti kävi pimeäksi. Heikosti hehkui takassa hiilos. - -Silloin haukahtivat koirat ulkona, ja hetkisen kuluttua tempaistiin -ovi auki. Sisään astui luminen mies. - -Paavo puhalsi päreeseen tulen. - --- Erkki! - --- Niin olen, veljeni. Ja kaikki toivo on nyt mennyt, vastasi tulija -murtuneella äänellä, yrittäen aukoa turkkiaan. - -Mutta samassa lennähti Iro pimeästä nurkastaan ja heittäytyi lumisen -miehen syliin. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Erakkojärveläiset, by Lauri Hannikainen - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERAKKOJÄRVELÄISET *** - -***** This file should be named 56108-8.txt or 56108-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/6/1/0/56108/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/56108-8.zip b/old/56108-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index f7a67d5..0000000 --- a/old/56108-8.zip +++ /dev/null |