diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56107-8.txt | 8221 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56107-8.zip | bin | 136285 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8221 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..50a2efe --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #56107 (https://www.gutenberg.org/ebooks/56107) diff --git a/old/56107-8.txt b/old/56107-8.txt deleted file mode 100644 index 43cf2e3..0000000 --- a/old/56107-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8221 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Leppirannan Lauri, by Jaakko Nikkinen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Leppirannan Lauri - Romaani - -Author: Jaakko Nikkinen - -Release Date: December 3, 2017 [EBook #56107] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEPPIRANNAN LAURI *** - - - - -Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen - - - - - - - - -LEPPIRANNAN LAURI - -Romaani - - -Kirj. - -JAAKKO NIKKINEN - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1916. - - - - -I. - - -Kituvaloinen lamppu paloi pöydällä. - -Kalpea ja heikkorakenteinen nuorukainen istui pöydän ääressä kynä -toisessa kädessä ja avattu kirjotusvihko toisen käden alla pöydällä. - -Tämä päivä oli ollut hänelle merkkipäivä, ja senjohdosta oli hän -päättänyt alkaa kirjoittaa muistiin ajatuksiaan ja tunnelmiaan. -Päivällisaikana oli hän hakenut vinniltä kirstusta kansakoulun -neljänneltä osastolta jääneen melkein puhtaan kirjoitusvihon. Sen -nimilappuun hän kirjoitti: _Päiväkirja_. Ennestään siinä jo oli -opettajan käsialalla hänen nimensä: Lauri Leppiranta. - -Nyt, toisten jo maatessa, hän siihen kirjoitteli mietelmiään, -silmissä surumielisesti uneksiva ilme. - -"Tänään on ollut syntymäpäiväni. Olen nyt täyttänyt kahdeksantoista -vuotta -- -- - -"Päivä on ollut samallainen kuin kaikki muutkin päivät joulun -alusviikoilla, pilvinen ja sumuinen, tuuleton ja valoton ja unettavan -hiljainen. Olen ajanut Rutakorvesta havuja tunkioon koko päivän. - -"Siinä suhteessa on päivä ollut muista päivistä eroava, että mieleni -on kaiken päivää ollut niin herkkä ja aavisteleva. On tuntunut niin -omituisen juhlalliselta, kun on ajatellut sitä että taasen on yksi -viittaväli kulettuna kohti sitä elämän päämäärää joka on jossain. - -"Ikäni puolesta alan siis olla täysi mies. Olenko muuten täysi mies?" - -Tässä hän pysähtyi ja asettui käsi poskella miettimään. Sitten hän -taas kirjoitti: - -"Olen kummallinen sielu, epävakainen sielu. Toisinaan voin innostua -niin etten tunne mitään rajoja. Hehkun ja vapisen. Näen itselläni -niin äärettömän paljon tehtävää etten voisi saada kaikkia tehdyksi -vaikka eläisin sata vuotta. Toisinaan taasen toivon kuolemaa. Elämä -näyttää niin synkältä ja toivottomalta ja minä itse olen niin heikko -ja voimaton etten jaksa mitään tehdä. Minulla ei ole maailmassa -mitään tehtävää -- muuta kuin sortua sen kiusauksiin ja -kurjuuteen. -- --" - -"Nostan pääni ja katselen ympärilleni. Kaikkialla vain kolkkoa -kurjuutta ja toivottomuutta. Kaikkialla vain sellaista mikä kaipaa -parannusta ja on parannettava. Silloin joskus innostun. Kenties -on minullekin varattu joku tehtävä tässä suuressa parannustyössä. -Ja minä tahdon sen tehtävän suorittaa! Tahdon neuvoa, kehoittaa -ja varoittaa ja itse olla hyvänä esimerkkinä! Innostukseni on -ylimmillään. En tunne mitään rajoituksia. Voin tehdä vaikka -mitä -- --" - -"Mutta mitä tekisin? -- Tulevaisuusihanteissani olen epävakainen. -Milloin näen itseni maanviljelijänä, joka mitään kaihoamatta -rengin kanssa pellolla raataa, milloin runoilijana, joka pilvistä tätä -maallista elämää katselee, milloin kansakoulunopettajana, joka lempeästi -kylvää opin siemeniä vaaleatukkaisiin talonpoikaislapsiin -- --". - -Tässä ajatus pysähtyi. Ajatuksen aiheita kyllä pyöri päässä, mutta ne -olivat niin löyhiä, että kun niihin tarttui niin ne hajosivat, tai -niin lujia ettei niistä voinut mitään muovailla. Hän luki sen mitä -oli kirjoittanut, mutta ei siitäkään ollut apua. Tähän se nyt täytyy -tällä kertaa lopettaa. - -Vasen poski nojautui samanpuoleiseen käteen. Oikea käsi hypähteli -pöydällä hiljaisessa tahdissa. - -Pöydällä oli vielä illallisen jäliltä puuvati ja siinä joka -puoleltaan kolottu vuori vesipuuroa. Läkkiset pesemättömät maitokupit -oli hiukan vain syrjään siirretty. Lamppu sihisi. Siellä täällä -lattialla olevat tuolit, sivuseinällä oleva höyläpenkki ja vesikorvo -muurin vieressä olivat kuin outoja kummituksia, jotka tulivat -sysimustasta tyhjyydestä. Vuoteilta kuului nukkuvain kuorsaamista, -kähmimistä ja yskäisten rintain korinaa. - -Alakuloinen orpouden tunne hiipi Laurin mieleen. Iti siellä ja kasvoi -epäilyksi, että ehkei hän oikeastaan kuulukaan tähän ympäristöön. -Kenties on hän jonkun erehdyksen kautta eksynyt tänne niinkuin -pesästään pudonnut linnunpoika -- --? - -Ajatus pysähtyi kuin vastausta odottamaan. - -Lamppu vain hiljaa sihisi. - -Toisille on kuin itsestään selvää mitä he rupeavat tekemään -elämässään. Hallimäen Jussi on seminaarissa, Nummen Tuppu on -kauppakoulussa, Mattilan Jussi Amerikassa, Korpisen Heikki on -kaupungissa puotimiehenä, Lahden Kustaa on nikkarinopissa, -Hymmyniemen Antti maanviljelyskoulussa, Harjun Jussi lukkarikoulussa, -Nurmikorven Matti on talonisäntänä ja naimisissa, ja monelle -muullekin on kaikki selvää. Hän vain ei ole mistään selvillä. -Ajattelee milloin yhtä milloin toista uraa itselleen, eikä saa -valmista mistään. - -Toiset ne hummaavat, ja elämä on heille kuin kirkas kesäpäivä. Hän ei -voi sitäkään tehdä. Ei hän osaa itselleenkään selvittää mikä häntä -siitä oikeastaan estää. Ehkäpä se, että se tuntuisi jonkinlaiselta -jonkun pettämiseltä. -- -- Ja niin on elämä kuin alituisessa -syyssumussa kulkemista -- -- - -Sellaista se on hänen elämänsä ollut aina. Ei koskaan mitään -remahtelevaa riemua. Kun joskus on toisten mukana sellaista -yrittänyt, on se tavallisesti päättynyt jonkun tyhmyyden tekoon, -jota on sitten saanut katua monta aikaa. Se on tehnyt araksi ja -umpimieliseksi. - -Ainoa valopilkku hänen elämässään oli kansakouluaika. Silloin hänkin -oli jotain. Silloin hän kykeni johonkin paremmin kuin moni toinen. -Kelpasi auttamaankin toisia. Kuta vaikeampi laskutehtävä ja kuta -suurempia henkisiä ponnistuksia kysyvä läksy, sitä parempi. Yhden -ainoan kerran hän muisti olleensa osaamatta läksyään. Se tapahtui -ensi osastolla. Ja silloin hän itki melkein koko päivän. - -Kansakouluajan jälkeen on elämä sitten ollut ainaisen pakosta -tukahutetun opinhalun kalvamaa mielialaa. - -Yksi tapaus rippikouluvuoden jälkeiseltä talvelta on pysyväisesti -jäänyt hänen mieleensä. He olivat isän kanssa Hoissinpalolla -tuulenkaatamia puita kokoilemassa. Päivä oli kylmähkö ja puolisen -ajoissa rupesi tuulemaan ja harvakseltaan pyryämään. Käsiä ja jalkoja -alkoi paleltaa. Lopulta jalkopohjia ihan kirveli, niin ettei voinut -mitenkään pitää jalkojaan rauhassa. Kyyneleet vääntyivät silmiin -- -kuusitoista vuotiaalle miehelle -- ja ennen iltaa täytyi hänen lähteä -pois metsästä. - -Ihan itketti, kun yksin kirves olalla laahusteli kotiin päin. Miksi -ei hän saa mennä kouluun? Mitä varten häntä rääkätään tällaisilla? -Elinkautiseen kuritushuoneesen syyttömästi tuomittu varmaankin tuntee -samallaista kuin hän tunsi silloin. - -Rannan suutari oli heillä silloin neulomassa, ja illalla, kun isäkin -jo oli kotona, hän sanoi: - --- Antakaa Laurin mennä kouluun! Kyllä niitä on tyhmempiäkin -maantöitä tekemään. - -Kunpa tuo suutari olisi minun isäni! ajatteli hän silloin. Ja siitä -alkaen joku lämmin tunne liitti häntä Rannan suutariin. Suutari oli -ainoa ihminen joka oli lausunut osanoton ja ymmärtämyksen sanan -hänen puolestaan. Muut ihmiset vain ivailevat ja moittivat häntä -ja surkuttelevat isää, jolla on tällainen poika. -- Nyt on Rannan -suutarikin kuollut. - -Pesästään pudonneen linnunpojan tunnelma hiipi taas mieleen ja silmät -sumenivat. - -Lamppu sihisi; kello löi kymmenen. Isä kurottautui sängystä uutimien -takaa lattialle ja katsoi Lauria. Lauri ei sitä huomannut. - --- Eikös Laurikin jo mene nukkumaan! Siellä vain öljyä tuhlaat, sanoi -isä viimein, vetäytyi takaisin uutimien taakse ja huokasi. - --- Kyllä menen, vastasi Lauri hiukan säpsähtäen, pisti vihkon ja -kynän takin povitaskuun ja sammutti lampun. - -Äiti oli hänelle luovuttanut kamarin pöydän lukollisista laatikoista -yhden. Siellä hän aikoi päiväkirjaansa tallettaa, mutta nyt ei hän -uskaltanut sitä sinne viedä. Se olisi pian herättänyt liian paljon -huomiota. - -Ulkona hohti ohuen lumen peittämä maa kirkkaassa täyden kuun -valossa. Tuvassa oli lauhkea puolivalaistus ja lattialla kaksi -pehmeäpiirteistä ikkunankuvaa, joissa puitteet näkyivät paksuina ja -epämääräisinä. - -Kuin keveästä horroksesta havahtuen silmäsi Lauri ympärilleen. -Nousi ja meni katselemaan ikkunasta ulos. Lumikiteet kimaltelivat -kuin hopea tuvan takana leviävillä pelloilla, joiden takana näkyi -kiiltävänä nauhana juokseva maantie. Maantien tuolla puolen levisivät -pellot kuin valkea lakana ja korkea-äyräinen joki oli kuin tälle -lakanalle vedetty paksu musta viiva. - -Oikealle katsoen rajoitti näköalaa heidän oma riihensä maantien -vieressä ja Valliniemen kylän epäselvinä häämöittävät rakennukset -joen tuolla puolen. Mutta vasemmalle ja suoraan eteen oli näköala -vapaa. - -Yhä enempi ja enempi hämärtyen se jatkui ja jatkui, kunnes viimein -hiljaa häipyi sinne jonnekin kaukaisuuteen. - -Oli niin omituisesti mieltä kiehtovaa nähdä näköalan loppuvan -ja samalla kuitenkin tietää ettei oikeastaan mikään lopukkaan, -vaan jatkuu aina vain. Aivan niinkuin oma itse, joka tuntuu niin -vähäpätöiseltä, mutta samalla kuitenkin niin käsittämättömältä. - -Hiljalleen antoi hän katseensa liukua takaisin, ja vihdoin se taas -pysähtyi pelloille tuvan taakse, missä lumikiteet kimaltelivat -niinkuin hopea. - -Hän katseli hohtavaa lumivaippaa, joka peitti pellot, joilla hän joku -viikko sitten ojia perkasi. Kääntyi ja katsoi uuni-ikkunasta pihalle. -Näki siellä harmaat lumikattoiset ulkorakennukset, jotka loivat -tummia varjoja pihaan. Huonekalut tuvassa tuntuivat nukkuvan, seinät -ja suuri takka olivat vienon hohteen peittäminä. Eikä nukkuvain -kuorsauskaan enää häirinnyt. Ne olivat vain isä ja äiti ja Niilo -veikko, jotka siellä nukkuivat hyvin suoritetun päivätyön jälkeen. - -Ja Laurista tuntui kuin repäisisi itsensä juuristaan irti jos täältä -pois lähtisi. Oli kuin olisi ilmestynyt jonkinlainen verkko, joka -pidätti häntä. - -Ja kuitenkin -- -- Joku salainen ihmeen väkevä voima kutsui häntä -ulos maailmaan. Ja hänen teki niin hartaasti mieli sen kutsua -noudattaa. - -Mutta sittenkin, jos kävisi niinkuin hän on joskus toivonut että -annettaisiin käsky: mene! ja vielä annettaisiin pullea rahakukkaro -käteen -- uskaltaisikohan hän lähteä -- --? - -Tuskin. - -Taitaisi jäädä seisomaan käsi oven kahvassa ja taakseen -katsomaan. -- -- - -Hän katsoi kuuta ja syvän sinistä taivasta, jolla muutamia keveitä -hattaroita hiljalleen purjehti. Sieltä puhui elämän käsittämätön -syvyys ja hiljaisuuden onni. Mieli herkistyi ja mielen kaiho kasvoi -koko olemusta väräytteleväksi. - -Oli aivan kuin olisi jotain ollut syntymässä. Ja vihdoin syntyikin. -Kaksi sanaa -- -- - -Niinilän Anni. - -Niiden alku oli viime kevättalvelta, kun he eräänä sunnuntaina -menivät Alasen Eeron kanssa lainakirjastolle. Likellä seurahuoneen -tienhaaraa tuli heitä vastaan kolme tyttöä, arvattavasti kirjastolta -hekin, koska jokaisella oli kirjoja. Yksi tytöistä tervehti Eeroa. -"Kuka tuo oli, joka sinua tervehti?" kysyi Lauri Eerolta. "Niinilän -Anni", vastasi Eero. Lauri katsahti taakseen, ja juuri samassa -katsahti Annikin taakseen. Heidän katseensa sattuivat yhteen. Pari -silmänräpäystä he niin katsoivat toisiinsa ja jälleen kääntyivät -kumpikin suunnalleen. - -Mutta sen jälkeen Laurin sydän aina sykähti ja poskille kohosi -vieno lämmittävä puna, kun kuuli Annin nimeä mainittavan. Sen -jälkeen hänestä oli alkanut tuntua, kuin olisi joku häntä kotiin -kiinnittänyt. Ja Niinilän Anni se oli, jonka pettämiseltä se tuntui -jos alkaisi hummata niinkuin muut pojat. - -Kaksi kertaa oli hän sen jälkeen Annin nähnyt. Silloin siellä -Naattiniemen mutkassa, kun vei kauroja asemalle, ja toisen kerran -Paupin kankaalla, kun oltiin maantietä hiekoittamassa. - -Viime Juhannuksena oli Anni ensi kerran ripille laskettu. Sen oli -Lauri kuullut. Eikä Anni vielä ottanutkaan varsinaiseen nuorison -elämään osaa, mutta ei hän uskovainenkaan kuulu olevan, niinkuin -monet muut viimevuotiset rippikoulutytöt. Muuten vain kerrottiin -lueskelevan, hyvin ahkerastikin. Se tieto omituisesti ilahutti -Lauria. Lukumieheksihän häntä itseäänkin puhuteltiin. - -Sängystä kuuluva isän haukotus havautti hänet. Hän luuli että sieltä -tullaan lattialle, ja kyyristyi seinää vasten. Ketään ei kuitenkaan -tullut lattialle. Mutta sittenkin hän pitkän aikaa seisoi seinää -vasten kyyristyneenä ja odotti että isä jälleen nukkuisi. Sitten -alkoi hiljaa riisua vaatteita päältään, kiipesi ylisänkyyn ja -pujottautui peiton alle Niilon viereen. - -Kello löi jo kaksitoista, kun hän yhä vielä oli valveilla. - - - - -II. - - -Kun Lauri aamulla heräsi, olivat isä, äiti ja Niilo jo ylhäällä. -Hänenkin olisi pitänyt nousta, mutta tuntui niin suloiselta loikoa -vielä hetkinen. Eikä hän hennonutkaan vielä nousta, vaan painoi -hetkiseksi silmänsä kiinni. - -Alhaalta kuuluva hiljainen puhelu muuttui hänen korvissaan vienoksi -lauluksi, joka sai hänen mielensä lainehtimaan. Hän tekasi pari -runonpätkää, -- Niinilän Anni tuli häntä vastaan. - --- No mutta -- eikös Lauri aio nyt ollenkaan ylös nousta? kysyi isä -nuhtelevasti. - -Se kuului Laurin korvissa kuin ukkosen jylinä. Hän kavahti istualleen -ja hieroi silmiään. - --- Ei saisi iltasin niin kauan istuskella. Kun ei sitten jaksa -aamulla ylös nousta, jatkoi isä. - -Lauri kiepsahti lattialle. Vilkasi kelloon. Se oli koht'ikään kuusi. -Hät'hätää sipasi hän vaatteet päällensä, hörppäsi kahvin ja kiiruhti -talliin, mennessään asetellen lakkia päähänsä. - -Elämän harmaa, kiduttava todellisuus oli taas alkanut. - -Valopilkkuna tässä harmaudessa oli takin taskussa oleva ja siellä -muiden huomaamattomana säilynyt päiväkirjavihko. Se oli kuin lipas, -johon hän oli talteen pannut kallisarvoisen helmen. - -Näitä helmiä oli elämä jo hänellekin lahjoittanut paljon, mutta hän -oli ne kaikki hukannut. Tästä alkaen hän ei enää anna ainoankaan -helmen joutua hukkaan, vaan korjaa kaikki tarkasti talteen. Näissä -elämän luomissa ajatus- ja tunnehelmissä, niissä se on elämän arvo, -ja niiden talteen panossa elämän tarkoitus. - -Näin mietti Lauri tallista lantaa tunkiolle kantaessaan. - -Aamiaisen syötyään läksi hän yksin molemmilla hevosilla heinään -Pikkuviidasta. Isä jäi havuja tunkiolle hakkaamaan ja Niilo meni -kouluun. - -Kun sitten puolinen oli syöty ja heinäkuormat purettu, sanoi isä: - --- Antaa nyt hevosten lopun päivää seisoa tallissa, ja koettaa -yrittää valmiiksi sitä korvoa, ettei se jää jouluhiirten -kasteltavaksi! - -Savua piipustaan tupruttaen ja kintaita käsiinsä vetäen meni hän -ulos, tunkiolle havuja hakkaamaan. - -Lauri tunsi piikin isän sanoissa, ja se vaikutti kuin uusi pisto -paikkaan, jota vielä entisten pistojen jäliltä kirveli. Se vihlasi ja -herpaannutti. - -Olihan hän jo niin monta kertaa kuullut, että "kaksikin korvoa -päivässä tehdään", mutta minkäs hän sille voi kun ei luoja ole häntä -puumieheksi luonut -- --! - -Kurkussa kakerteli ja silmät kävivät kosteiksi, ja kuin jotain -peläten haki hän pihalta vanneaineksia ja alkoi niitä veistellä. - -Ajatus ei jaksanut liikkua. Jäi vain paikalleen muhjottamaan ja -pöhöttyi siinä niin että ohimoita pakotti ja päälakea kirveli. - -Äidin rukki surisi yksitoikkoisesti, ja äiti itse hyräili unettavaa -virrennuottia. Ilma oli raskasta ja tympäsevää, ja tylsästi -irroitteli kirves lastuja vanneaineksesta. - -Toisinaan näin kahdenkesken äidin kanssa ollessaan tunsi Lauri -voimakasta halua avata äidille sydämensä. Mutta kun sitä yritti, niin -heti huomasi ettei äiti ymmärrä häntä. Eikä hän itsekään ymmärrä -itseään. Eihän hän osaa itseään muuten vanhemmilleen tulkita, kuin -että haluaisi mennä kouluun. Ja siitä puheen tullessa he aina -itsepintaisesti vaikenevat. Nyt ei hän ajatellut tästäkään asiasta -mitään. Antoi vain aivojen muhjottaa. - -Vasta sitten hän havahtui kun ensimäinen vanne sitä korvon päälle -taivutettaessa rapsahti poikki. Oli tullut epätasaisesti veistetyksi. -Toisin paikoin jäänyt liian paksuksi, toisin paikoin kulunut liian -ohueksi. Lauri hakkasi vanteen pieniksi palasiksi ja heitti palaset -puuloukkoon. - --- Katkesiko vanne? kysyi äiti. - -Lauri ei vastannut mitään. Alkoi vain uutta vannetta veistellä, -vakaasti päättäen nyt pitää ajatuksetkin työssä mukana. Ja niin -myöskin teki. - -Mutta siinä sivussa alkoi jo ennenkin tuttu ajatus kohota ja vallata -sijaa aivoissa. - -Kun pääsisi vapaaksi näistä tällaisista -- --! - -Ensin se oli vain arka toivomus, mutta vähitellen se kasvoi uskoksi, -että nyt se on tulossa hänen vapautuksensa hetki. Ja usko kehittyi -pinnistyneeksi odotukseksi. - -Nyt, juuri nyt se on tulossa, se joka vapauttaa hänet näistä -tällaisista -- --. Postista tulee kirje, jossa joku hyväntahtoinen -ihminen ilmoittaa lahjoittavansa hänelle suuremman rahasumman, että -hän voi mennä jonnekin. Vaikkapa seminaariin. Tai on sanomalehdessä -jotain sellaista joka hänet vapauttaa -- tai mitä vain. Mutta jotain -sellaista kuitenkin on tulossa. - -Hän alkoi taivuttaa viimeistä vannetta korvon ympärille -- ja silloin -huomasikin, että vanteen molemmat hampaat olivat tulleet samalle -puolelle veistetyiksi. Vanne oli siis pilalla. - -Kun hän vihdoin älysi mitä oli tehnyt, herpautti hän kätensä ja -päästi vanteen suoraksi. Ilma patoutui keuhkoihin ja pusertui sieltä -pitkään pihisten ulos. Tämä oli kaikkein parhain vanne; hän oli -aikonutkin sen asettaa pohjanuurroksen kohtaan. Ja noinko sen nyt -pitikin käydä -- --! - -Silloin tuli isä tupaan. - -Laurista tuntui kuin alkaisi maailma pimentyä. - - * * * * * - -Isä oli siellä tunkiolla havuja hakatessaan hautonut omia -ajatuksiaan. Ja tuskastunut itseensä. - -Kun ei saa itseään hallituksi! Kun aina pitää sille Laurille puhua -niin pisteliäästi! Eihän se Laurin syy ole. Mutta kun se aika on -tullut sellaiseksi, että pitää olla kaikki kirjat ja sanomalehdet, -nuorten seurat ja kummikalossit ja kaikki villitykset, niin että -lopuksi eivät kelpaa muuta kuin koreilemaan ja turhanaikaisia -lorukirjoja lukemaan! Joka aamu pitää pestä kasvonsa ja kammata -tukkansa niinkuin oltaisiin vihille lähdössä. -- Hm -- -- Kurkotellen -korea työhön ottaa! Nälkään ne vielä kuolevat joka sorkka, elleivät -tapojaan paranna! - -Hakorauta iski pölkkyyn tiuhassa tahdissa ja lujemmin kuin oikeastaan -olisi tarvinnutkaan. Hampaat puristuivat piipun luuhun niin että -piippu tärisi, ja silmissä oli tuikea ilme. - --- Mutta onkos se Laurin syy? kysyi hän taas itseltään. -- Eihän -hänenkään kovin paljon sovi muista erota -- muiden mukaanhan sitä -täytyy olla. Ja tuskin se Lauri vielä kaikkein hulluin onkaan. -Mutta työmiestä hänestä ei tule koskaan. Millä tuo ruvennee itseään -elättämään. - -Silmäin tuikea ilme lauhtui ja suupielet vavahtelivat. - --- Ei tiedä. Mutta työnteosta ei sen tahdo mitään tulla. On vain -sellaista saamatonta ja lahjatonta nuhajamista. Mikä häneen sitten -lie syynä -- lahjain puuteko vai tahdonko puute? Siihen lukemiseen -vain on niin kova ahneus että -- -- Kun ei vain, kaiken muun hyvän -päälle, lukisi itseään vikaan. - --- On sekin vähän kummallista, kun niillä ihmisillä pitää olla niin -suuri ero. Veljeksilläkin. Niilo ei välitä lukemisesta, ei kahta -pärettä. -- Kansakoulussakin jo toista vuotta toisella osastolla, -eikä lupaa enää ensi talvena mennäkään. Mutta työmiehen lahjat sillä -pojalla on, niinkuin on Maijallakin. Saakin jäädä pois koulusta. -Parempi työmies siitä vain sillä tulee. - --- Olisikin tässä niissä varoissa että jaksaisi Laurista kouluttaa -herran, niin antaisi sen mennä. Sille on elämä täällä niin -tuskallista. Murjottaa vain ja nuhjottaa eikä saa sanaa suusta muuten -kuin kangella vääntämällä. Kiusaa niin ihmisen ettei tiedä mitä -kulloinkin ajattelee! Ei sille osaa enää oikealla tavalla -puhuakaan -- --. - -Hermostunein liikkein riuhtoi isä havuja kasasta ja hakkasi kuin -vihoissaan. - --- Sitten varmaankin luulee että hänelle vain ilkeydestä sellaisia -puhutaan. Heinäaikanakin siellä Pikkuviidassa ladon takana itkeä -kyhnytteli -- --. Eihän tässä nyt kukaan ilkeä tahtoisi olla -- -- -omalle pojalleen -- -- mutta -- -- - -Vähitellen kehkeytyi siitä ajatus, että pitäisi mennä Laurille -sanomaan ettei hänelle suinkaan ilkeitä olla eikä pahaa tahdota -- -- -Kun oikein sanoisi mitä sydämessä liikkuu, niin ehkä Laurikin -sanoisi! Ja kenties asiat eivät olisikaan niin huonosti kuin nyt -näyttää! Tiedä -- vaikka tästä vielä syntyisi hyväkin elämä! Laurikin -vilpastuisi. Ja vaikkapa sen nyt ei työntekokaan parantuisi, niin -olisi jo sekin parempi kun olisi edes iloisempi. Pääsisivät tässä -toisetkin niinkuin irtonaisemmiksi! - -Kuta enempi hän sitä ajatteli, sitä selvemmäksi se tuli, että hänen -pitää mennä tupaan Laurin kanssa puhumaan. - -Vihdoin hän läksi. Ja sitä varten hän nyt oli tuvassa, että pitäisi -avata sydämensä Laurille. Seisoi hetkisen Laurin edessä ja katsoi -pilalle veistettyä erinomaista vanneainesta. Hymähti. Meni kaapille. -Täytti piippunsa ja siihen valkean saatuaan läksi jälleen havuja -hakkaamaan. Hakkasi vähän aikaa kuin vihoissaan. Sitte vaipui -käsi poskella miettimään. Havahtui siitä kun tunsi kylmän väreitä -ruumiissaan. Huokasi ja alkoi jälleen hiljalleen hakata. - - * * * * * - -Kesti vähän aikaa ennenkuin Lauri ehti toipua isän käynnin -aiheuttamasta hämmingistä. Ensimäinen selvä tunne oli jäykistyttävä -kiukun ja epätoivon puuska, joka pusersi hampaat yhteen ja kädet -nyrkkiin. Se meni ohi, ja vavisten jäi hän odottamaan sitä -vapauttajaansa, jonka nyt täytyy tulla. - -Niilo toi sanomalehden koulusta tullessaan. Mitään kirjettä ei hän -Laurille tuonut, ei puhunutkaan siitä mitään, ei edes ihmetellyt -kun ei sitä tullut -- --! Huolettomasti vain viskasi sanomalehden -höyläpenkille ja korville käännettyä lakkia päästään kiskoen komensi: - --- Ruokaa! - -Söi hotkeltamalla ja nenäänsä nuhistaen. Sitten läksi kylälle. Se oli -Niilon jokapäiväinen tapa, mutta sittenkin Lauri ällistyi. - -Että Niilo nytkin voi noin vain olla huoleton, vaikkei hänelle, -Laurille, tullutkaan kirjettä -- --! - -Sanomalehdessäkään ei ollut mitään. Eikä mitään muutakaan tapahtunut --- ja jännitys laukesi. - -Ja Lauri ymmärsi ettei mitään sellaista voikaan tapahtua -- hänelle. -Eihän hän ole mitään yrittänytkään! Eihän hänen hätäänsä kukaan -tunne! Ja onnenpotkaukset -- ne eivät kuulu hänelle. - -Hän tunsi valjua kyllästymistä kaikkeen ja halusi päästä nukkumaan --- nukkumaan ja unhotusta saamaan! Hän oli niin perin väsynyt -- -ruumiillisestikin, mutta vielä enempi henkisesti. - - * * * * * - -Illalla ennen maata menoaan hän luki sanomalehden oikein valmiiksi. -Olihan siinä yhtä ja toista. Maamiesseura ja nuorisoseura näkyvät -yhteisesti toimeenpanevan kolmipäiväiset maataloudelliset -luentokurssit heti ensimäisinä arkipäivinä tapaninpäivän jälkeen --. -Hän haukotteli, taitteli lehden, pani sen pöydälle, sammutti lampun, -riisuutui ja meni nukkumaan. - - - - -III. - - -Vaikka Lauri luentokurssi-ilmoitusta lukiessaan haukottelikin, -tarttui ilmoitus kuitenkin hänen mieleensä. Ja kun kurssit vihdoin -tulivat, oli hän innokkaimpia kuuntelijoita. Ei ainoatakaan esitelmää -hän laskenut ohi menemään. Usein itseäänkin ikäänkuin hävetti, kun -joskus aivan yksinkin istui isäntäin ja emäntäin kanssa salissa -kuuntelemassa, samaan aikaan kun toiset nuoret ravintolahuoneessa -rähisivät ja sukkeluuksia laskettelivat, aina sitä suuremmalla -joukolla, kuta myöhemmälle ilta kului. Mutta ennemmin hän kärsi sen -häpeän kuin oli ainoaltakaan luennolta pois. - -Toisena päivänä hän haastoi isääkin mukaan lähtemään, mutta isä vain -naurahti ylenkatseellisesti, teki syvästi halveksivan pään liikkeen -ja murahti: - --- Tuollaisiin -- --! - -Joutavaa se oli Laurinkin siellä kulku isän mielestä. Oppisikin -siellä edes jotain sellaista että saisi jonkinlaisen viran itselleen! -Mutta kun tuollaista turhanaikaista! Niinkuin ei tässä nyt maata -taitaisi ilmankin rääppiä! Ja niinkuin nuo herrat siellä jotakin maan -asumisesta ymmärtäisi! Phyh! Mutta ne pitää vain tähän aikaan olla -herrat joka paikassa ja kaikki pitää käydä kirjain mukaan! Muuten -ei ole mikään mitään! Ja sitten ollaan niin sivistyneitä että hoh -helvetti! -- Toisi ne sieltä tänne tunkiolle mun kanssani havuja -hakkaamaan, niin kyllä mä opettaisin niille kuinka maata asutaan! -Työtä siinä pitää tehdä eikä vain lukea ja saarnata! - -Ei hän kuitenkaan tahtonut Lauria estää siellä kulkemasta. Kun ei -kerran ole parempaa mieltä, niin menköön! Oleilemalla ja kyläilemällä -ne joulunpyhäin välipäivät muutenkin kuluvat. - -Laurille oli luentokursseilla käynti kuitenkin jotain muuta kuin -turhaa joutoaikain kulutusta. Siellä avautui hänelle uusi ennen -tuntematon maailma ja hänen elämänuskonsa heräsi. Nyt hänkin löysi -elämäntehtävän itselleen. - -Hän rupeaa kasvattamaan itsestään maanviljelijää! Sellaista -uudenaikaista ammattitaitoista maanviljelijää. Isä oli joulunpyhiksi -antanut hänelle viisimarkkasen. Kun sitä oli vielä säästössä, tilasi -hän itselleen Pellervon, joita muuan esitelmänpitäjä tarjosi. - -Toinen esitelmänpitäjä kehotti nuoria tyttöjä menemään -karjakkokouluihin ja nuoria miehiä maamieskouluihin. Sinnekin päätti -Lauri mennä, jos vain isä suostuu siihen. Mutta vaikka ei isä siihen -suostuisikaan, niin voihan sitä kirjallisuudenkin avulla kotona -itseään kasvattaa, niinkuin esitelmänpitäjäkin sanoi. Ja sitä hän -rupeaa tekemään. Jättää kaiken muun lukemisen ja muut haihattelut ja -haaveilut ja alkaa lukea vain maatalouskirjoja. - -Jo ensimäisen, maataloutemme nykyistä asemaa ja sen -kehittymismahdollisuuksia käsittelevän luennon aikana tämä -ajatus putkahti taimelle. Ja kuta useampi esitelmä oli kuultu, -sitä varmemmaksi ja voimakkaammaksi se kasvoi. Kukkeimmilleen -se kehkeentyi viimeisen kurssipäivän iltana toimeenpannussa -illanvietossa. - -Soitettiin, laulettiin, pidettiin puheita ja lausuttiin runoja. -Alaiskylän kansakoulunopettaja piti hehkuvahenkisen puheen -aatteellisen sivistyksen ja taloudellisen edistyksen keskinäisistä -suhteista. Puheensa hän lopetti tähän tapaan: - --- Me olemme näihin saakka puhuneet vain sivistyksestä ja aatteista, -innostuneet aatteille ja eläneet aatteille. Me olemme vain elämän -sunnuntaipuolta yrittäneet parantaa. Minä en tahdo sanoa että se -olisi ollut väärin. Päinvastoin. Mutta sitä tehdessämme me olemme -unhottaneet yhden tärkeän asian. Me olemme unhottaneet elämän -arkipuolen, elämän taloudellisen puolen. Ja niin olemme joutuneet -jonnekin josta emme oikein itsekään ymmärrä mitä se on. Olemme -vain avuttomia kuin hyllyvällä suolla rämpivä kulkija. Emme pääse -eteenpäin niinkuin pitäisi päästä. - -Me olemme unhottaneet että ilman varmaa taloudellista pohjaa on -korkeampi henkinen sivistys ajan pitkään mahdotonta. Ennemmin tai -myöhemmin se lysähtää läjään. Henkinen sivistys ja taloudellinen -edistys kuuluvat yhteen niinkuin sielu ja ruumis. Ne kehittyvät -rinnakkain. Ja niinkuin sanotaan että terve sielu voi asua vain -terveessä ruumiinsa, niin samoin voidaan myöskin sanoa, että oikea -henkinen sivistys on mahdollista ainoastaan terveellä taloudellisella -pohjalla olevassa kansassa. - -Meidän taloudellisen ja samalla myöskin henkisen edistyksemme ja -elämämme pohjana on, niinkuin jo olen sanonut, maatalous. Se on -kaikkien muiden elinkeinojen äiti. Kun se kestää, niin kaikki kestää, -kun se kaatuu niin kaikki kaatuu, mutta myöskin: kun se nousee niin -kaikki nousee! - -Te täällä olevat olette näinä kolmena päivänä saaneet kuulla miten -meidän maatalouttamme voidaan kohottaa. Ja suurin osa teistä on -siinä onnellisessa asemassa, että te voitte uhrata voimanne tähän -kallisarvoiseen työhön. Kun te nyt jälleen käytte arkitöihinne, -niin koettakaa muistella mitä täällä on näinä päivinä sanottu, -ja koettakaa panna niitä käytäntöön metsissänne, pelloillanne, -niityillänne ja karjakartanoillanne! Hankkikaa lisää tietoja -kirjoista ja ammattilehdistä! Nostakaa päänne, herättäkää uupuva -elämänuskonne! Ottakaa elämänne ponsilauseeksi se lause, jonka -muuan vanhan Kreikan sankariäiti sotaan lähtevälle pojalleen kilpeä -antaessaan lausui: "sen kanssa taikka sen päällä", se on, sen kanssa -palaa voittajana takaisin, taikka kannettakoon sinut sillä, sankarina -kaaduttuasi. Samoin tekin ottakaa maanviljelys siksi Suomiäidin -antamaksi kilveksi, jonka kanssa te tahdotte voittaa ja jonka hyväksi --- jos niin täytyy käydä -- te voitte kuollakin. Ja minä olen -vakuutettu että te silloin voitatte! - -Ja varsinkin te nuoret nuorukaiset ja nuoret neidot! Teillä on -pyhä velvollisuus ja ihana oikeus kasvaa siksi sukupolveksi joka -pystyy tämän suurtyön suorittamaan, joka pystyy nostamaan Suomen -maanviljelyksen muiden maiden maanviljelyksen rinnalle, ja Suomen -kansan muiden kansain rinnalle! Teistä se lopultakin riippuu tuleeko -Suomen kansa kansakuntain joukkoon korotetuksi, vai kuoleeko se -nälkään rikkaitten leipämaittensa keskellä -- -- Teistä riippuu -Suomen tulevaisuus! Pankaa tämä sydämellenne! - -Opettaja teki pienen kumarruksen ja tuli alas puhujapaikalta. -Kättentaputuksista ilmeni että hän oli saanut yleisön mukaansa. - -Nuorisoseuran puheenjohtaja nousi sieltä etumaisilta penkeiltä ja -ehdotti laulettavaksi Pellervon laulun. Laulun loputtua puheenjohtaja -taas nousi ja ilmoitti vapaan sanan vuoron. Heti läksi salin -perältä Reijolan isäntä, pitäjän etevin maanviljelijä, ja piti -sydämestä lähtevän ja sydämiin menevän puheen maanviljelykselle, -"yhdelle kunniakkaimmalle, vaikka nykyään melkein halveksitulle, -ihmiselämän uhrialttarille". Kun muita puheoikeuden käyttäjiä ei enää -ilmaantunut, ilmoitti puheenjohtaja soitettavaksi ja laulettavaksi -"Maamme". Kaikki ponnahtivat seisaalleen, ja kenellä vähänkin oli -ääntä hän antoi sen nyt kaikua. - -Laulun loputtuakin seisottiin vielä hetkinen hiljaa. Oli aivan kuin -jotain yliluonnollista, jotain pyhää olisi liikkunut salissa. - -Laurin heikko ruumis ihan vapisi, niin innostunut hän oli. - -Kaiken tämän mitä näinä päivinä on puhuttu hän panee käytäntöön. -Järjestää maat vuoroviljelykseen, rakentaa ajanmukaisen navetan -sementtilattioineen ja rehupöytineen, hoitaa metsää, laittaa -puutarhan, viljelee juurikasveja, ajaa savea pelloille, käyttää -turvepehkua navetassa ja suomutaa tunkiolla, ja panee kaikki kuntoon. -Perustaa toisten kanssa osuusmeijerin, osuuskaupan ja monta muuta -osuuskuntaa ja niitä toiminnallaan kannattaa. - -Ei koskaan hän ollut tuntenut itseään niin varmaksi kuin nyt. Oli -aivan kuin hän olisi tähän saakka tyhjässä ilmassa häilynyt ja vasta -nyt tavannut maan jalkainsa alla. - -Hänen tavallinen arkuutensakin oli nyt poissa. Vähääkään -ujostelematta meni hän ottamaan nyt ensimäistä kertaansa iltamassa -olevaa Niinilän Annia tanssiin, heti kun tanssimaan käytiin. Tanssi -hänen kanssaan pitkän polkan ja jutteli. - -Kotiin lähdettäessä hän tavoittautui samaan joukkoon jossa Annikin -meni, heidän matkansa kun kävi samaan suuntaan. Alkumatka oli -sellaista hälinää ja kuhinaa kuin se on aina. Poikia kahden ja kolmen -miehen ryhmissä milloin juoksi edelle milloin seisoi syrjittäin tien -vieressä lakit otsalle vedettyinä. Tytöt samoin kaksin ja kolmin, -harvoin useampia, kävelivät toistensa käsikoukusta pitäen, nauraa -kikatellen ja lauleskellen ja yön uneksivaa rauhaa rikkoen. - -Kun vihdoin ehdittiin rauhoittua ja ryhmittyä, huomasi Lauri -joutuneensa aivan vieraankyläisten joukkoon. Saviston Lissu vain -oli samasta Alaiskylästä kuin hänkin. Toiset, Niinilän Anni ja joku -toinen tyttö, jonka nimeä Lauri ei tiennyt, sekä Hiiron Tuppu ja -Hakaperän Jussi olivat kaikki Pieliskyläisiä. Pojat olivat melkein -vieraita hänelle ja koko joukon häntä vanhempia. - --- Mikähän noilta pojilta puuttuu kun ovat tuossa aivan kuin jotain -hakemassa? kysäsi Lauri, kun taas muuan poikaryhmä juoksi edelle ja -juuri äsken toinen ryhmä jäi tien viereen seisomaan. - --- Toista puoliskoaan ne hakevat, oli Lissu heti valmis vastaamaan. - --- Vai sitä! Minä olen ajatellutkin, jotta mitä ne haeskelevat. Se on -paha kun se on kadoksissa. - --- Eikö sun oo sitte enää kadoksissa? - --- Ei mulle oo luotukaan sellaista. - --- Hyy, panni Lissu vain. - --- Mulla on kaikki kylkiluut tallessa, jatkoi Lauri. - --- Kyllä sullekin se luotu on, mutta taitaa vain olla niin likellä -ettei tarvitse haeskella. - -Lauri ei oikein ymmärtänyt mitä Lissu tarkoitti, eikä paljon -välittänytkään. Anni oli todellakin hyvin likellä. Ei olisi tarvinnut -muuta kuin kätensä ojentaa ja kaapata syliinsä. Jos tekisi sen -- --! -Pelkkä ajatuskin jo hurmasi. Kuitenkaan hän ei sitä tehnyt. Sanoi -vain Lissulle: - --- Tule lukemaan kylkiluuni, niin näet että niitä on täysi määrä -kummallakin puolella. - --- Jopa mä nyt viitsisin tässä ruveta, sanoi Lissu siihen. - -Siihen suuntaan jatkui puhelu. Tyttöjen puolelta sitä ylläpiti -etupäässä Lissu. Anni silloin tällöin sanoi jonkun sanan, mutta se -toinen tyttö ei puhunut mitään. Oli kai hyvin nuori vielä ja ujo. -Poikain puolelta sitä ylläpiti Lauri; hän tunsi nyt omituista halua -olla äänessä. Toiset vain silloin tällöin jotain murahtivat joukkoon. -Olivatko nuo niin juroluonteisia, vai mikä lie syynä? - -Otti Lauri iltaman ohjelmankin puheeksi, mutta se näytti olevan -hepreaa muille paitsi Annille. Hän tarttui siihen vilkkaasti kiinni, -mikä omituisesti ilahutti Lauria. Mutta sittenkin hän lopetti -keskustelun siitä lyhyeen. Oli huomaavinaan salaisia merkinantoja -Jussin ja Lissun välillä ja vaikeni. - -Äänettöminä olivat toisetkin ja neuvottomina. Lissu hyräili -"Uudenkullan liinukkavarsaa". - -Vihdoin keksi Lauri, että he olivat jääneet kauas edellämenevistä, ja -karisti painostuksen pois mielestään. - --- Sen kylmän pyhävellin peräänköhän noilla ihmisillä nyt on noin -kiire, kun ei enää näy ketään tiellä? kyseli toisilta. - --- Pyhävellin perään, matki Lissu hyräilynsä keskeyttäen. -- Parempaa -niillä on tiedossa. - --- Mikäs sen parempaa on nälkäiselle vatsalle? kiusoitteli Lauri. - --- On sitä parempaakin, sanoi Lissu vain ja alkoi uudelleen hyräillä. - --- Mutta meillä ei ole mitään parempaa, ja sen vuoksi ei meillä ole -kiirettäkään. Meneskelemme vain tällaista kahden silakan marssia. -Eikös niin pojat? - --- Joo, murahtivat Jussi ja Tuppu. - --- Kuka tietää mitä teilläkin vielä on, penäsi Lissu kesken hyräilyä. - -Samassa lauloi maantien vieressä olevassa navetassa melun herättämä -kukko. - --- Kukkokin jo laulaa, huudahti Anni. - --- Karikosken kankaalla on iso kivi, ja kun kukko huutaa niin se -huiskahtaa, veisteli Lauri. - --- Nyt sinä höpiset, sanoi Anni nauraen ja Lauriin päin kääntyen. - --- Höpisen? kysäsi Lauri. - --- Niin, höpiset. - --- Mitä minä höpisen? Eikö se ole totta että Karikosken kankaalla on -iso kivi? - --- On. Mutta kun kukko laulaa, niin ei se huiskahda. - --- Eikö kukko huiskahda kun se laulaa? Naimisiin sinunkin pitäisi -mennä ennenkuin näkösi katoaa. - -Lissu ja se toinen tyttö, Jussi ja Tuppu nauroivat. Hartaimmin -kuitenkin nauroi Anni kun sanoi: - --- Mutta se kivi ei huiskahda kun kukko laulaa. - --- Onko kukaan sitte niin sanonut! ihmetteli Lauri. - --- Sinä juuri äsken. - --- Minä? Enhän minä sanonut kun että: Karikosken kankaalla on iso -kivi -- - --- Ja kun kukko laulaa niin se huiskahtaa. - --- Niin -- kukko. Vai oletko sinä joskus nähnyt kukon laulavan niin -ettei se huiskahda? - -Kaikki purskahtivat nauramaan, sillä nyt he ymmärsivät. Nytkin se oli -Anni joka hartaimmin nauroi. Ja taas teki Laurin mieli siepata hänet -syliinsä ja pyöräyttää pari kertaa ympäri. - -Niin tultiin Valliniemen kylään, ja siinä oli erottava. Toiset -jatkoivat matkaansa pitkin maantietä, mutta Laurin ja Lissun piti -tästä mennä joen ylitse. Siinä seisoskeltaessa ja eroa tehtäessä -huomasi Anni toisen kenkänsä nauhan päässeen solmusta. - --- Sulhasia se tietää, kiiruhti Lissu sanomaan. - --- Annappa minä sen sidon, niin ei tule sulhasia, tokasi Lauri. - -Anni kainosteli eikä osannut sanoa sitä ei tätä. Naurahteli vain. - --- Mikseikäs tulekin sulhasia. Onhan tässä poika jokaiselle, pitkitti -Lissu yhä. - --- Tuota Lissua! huudahti Anni ja toveriaan mukanaan vetäen kiiruhti -pois. - --- Hyvää yötä! huusi sieltä etäämpää. - --- Hyvää yötä! vastasivat toiset, kuuluvimmin kuitenkin Lauri. - -Pitemmälle puhelua yrittämättä erosivat toisetkin. - --- Menkää nyt joutuun että ehditte! tirskautti Lissu Jussille ja -Tupulle. - -Tämä Lissun tirskahdus yhdistettynä sen kanssa, että Jussi ja Tuppu, -eikä hän, saivat mennä Annin kanssa samaa matkaa, teki Laurin -apeamieliseksi. Hänen hilpeytensä katosi. Sanaa puhumatta asteli hän -Lissun jälessä, kunnes satutti jalkansa niin että oli vähällä kaatua. - --- Ohoh! pääsi häneltä. -- Jos en olisi itse ollut mukana niin olisin -kaatunut. - --- Olisit tullut tänne, niin minä olisin nostanut, sanoi Lissu siihen. - -Siitä pääsi juttelu taas alkuun, ja niin tultiin keskustelua tehden -Leppirannan tienhaaraan. Siitä olisi Lissun pitänyt yksin mennä -kylästä jonkun matkan päässä olevaan kotiinsa, mutta ei sanonut -uskaltavansa kun on näin pimeä. Pyysi Lauria saattamaan. - -Laurin tapasi jonkinlainen villin vallattomuuden puuska. - --- Otatko minut yöksikin? kysyi. - --- Tietysti. - --- No mennään sitte. - -Hän tarttui Lissun käsikoukkuun, ja niin lähdettiin. - -Lissu hiplasi itsensä yhä likemmäksi Lauria. Ja vihdoin oli aivan -hänessä kiinni. Rupatteli ja maireana naureskeli. - -Lauri ei tiennyt mitä ajatella. Häntä hävetti ja tympäsi. Kun oikein -suuhun tukkii! Jos vielä joku sattuisi tämän näkemään! Arkana pälyili -hän ympärilleen. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. -- Ja toiselta puolen -se tuntui somaltakin tämä tällainen. Ja kukapa tätä nyt näkee. Pimeä -yö eikä ketään ole liikkeellä. - -Saviston rappujen eteen päästyä Lissu yhä Laurin käsikoukussa -kiikkuen kumartui ottamaan avainta porraslankun alta. Veti Laurin -mukanaan rappusille ja avasi porstuan oven. - -Silloin Lauri irroitti kätensä Lissun kainalosta. - --- No hyvästi nyt sitte! - -Hän ojensi kätensä Lissulle. - --- Etkö sinä tulekaan yöksi? pääsi Lissulta hiljainen ällistynyt -huudahdus. - -Lauri vain itsepintaisesti tarjosi kättään, ja Lissun täytyi vastata. -Lauri kiiruhti pois. - --- Lissu oli täydessä todessa -- --! - -Lauri nauraa tuhautti hermostuneesti, ja häntä hävetti vielä -äskeistäkin enempi. Napitti palttoonsa huolellisesti ja käänsi -kauluksen suoraksi. Veti lakin otsalleen ja alkoi hiljalleen viheltää. - -Yht'äkkiä vihellys keskeytyi ja käynti hiljeni. - -Jokohan hänen vallattomuutensa taas päättyi tyhmyyden tekoon -- --? -Jos olisikin pitänyt mennä perille saakka, kun kerran sillä tavalla -tultiin -- --? Jos on tapa sellainen? - -Entistä voimakkaampana kohosi Annin vieno kuva mieleen. - -Ei! Vaikka kaikki toiset niin tekisivätkin, niin hän ei tee! Hän ei -tahdo! Olkoon vaikka tapakin sellainen! - -Käynti reipastui ja ryhti varmeni. - -Mutta kotitienhaaraa lähetessä käynti taas äkkiä hiljeni. - -Lissu syöksähti hänen mieleensä ilmielävänä, sellaisena kuin hän oli -hänet tänä iltana nähnyt. Hänen täyteläinen ja kehittynyt vartalonsa, -hänen maireat silmänsä, hymyilevä suunsa, ja pehmeästi taipuileva -pukunsa. Ja hänen kanssaan kahdenkesken pimeässä kamarissa: -- --. - -Riihen kohdalla Lauri pysähtyi aivan ehdottomasti -- --. - -Maantien mutkasta riihen tuolta puolen kuului puhelua. Enempää -ajattelematta hyppäsi Lauri riihen etukatoksen alle riihipinon taakse -piiloon ja sieltä vaanien tuijotti pimeään, josta ääni kuului. - -Sieltä tuli kaksi ihmistä kävellen. Riihen kohdalle tultuaan ne -pysähtyivät. - --- Ei Leppirannasta näy valkeaa. Kyllä Lauri Savistoon on mennyt, -sanoi toinen. - --- Sinne se tietysti on mennyt. Kyllä sillä vielä valkea olisi, jos -se kotiin olisi mennyt. Syödä jahnustaisi se vielä -- sen kun oli jo -niin nälkä, sanoi toinen. - -Lauri tunsi miehet. Hiiron Tuppu ja Hakaperän Jussi! Hän heristi -korviaan. - --- Minnekäs me nyt sitten menemme? kysyi Tuppu. - --- Piru tietää! sanoi Jussi ja tuntui jotain kaivavan taskustaan. Mun -on kuononikin niin kipeä ja taitaa olla verissäkin, tämä nenäliina -ainakin on oikein murtumissa, siinä on niin paljon verta. - -Tuppu kuului naurahtavan. - --- Oikeinko se Anni tahallaan sinua löi? - -Anni löi? Lauri pidätti hengitystään. - --- En tiedä jos se nyt niin tahallaankaan. Mutta kun minä saavutin -sen juuri kun se oli menossa porstuaan, huitasi se kädellään minua -kohti, ja sillä oli avain kädessä, enkä mä ymmärrä kuinka se sattui -mun nenääni. Aivan minä luulin sen irti lentäneen, selitti Jussi -nenäänsä pyyhiskellen. -- Tämä on nyt niinkuin peruna. Piru -- sanoi -sitten vielä. - -Tuppu nauroi. - --- Tiesikö Anni kuka sinä olet? - --- Kyllä se sen tiesi. - --- Ei vain päästänyt? - --- Ei. -- Mutta kyllä minä sen vielä -- --! - --- Minä olisin kyllä päässyt. Me Hannan kanssa menimme niin siivosti -käsikoukussa, ettei ikinä paremmin. Mutta kun se meni ikkunalle -kopistelemaan että tultaisiin ovea avaamaan, niin silloin minä aloin -kantapäitäni välkyttää. -- Muutama pöhlö, kun ei ymmärrä avainta -ottaa että kolistamatta sisään pääsisi! kertoi Tuppu. - -Jussi tuntui yhä nenäänsä pitelevän puhuessaankin. - --- Kun ei se Lauri vain olisi niinkuin pihkaantunut siihen Anniin? -Eikä taida Anninkaan toisin olla. - --- Sitä minäkin vähän jouduin epäilemään. - --- Mutta siinä tehdään kiusaa. Ei sitä niin vain Laurille anneta! -Täytyy sitä oman kylän poikainkin osansa saada. - -Tämä oli jo enempi kun Lauri jaksoi kuunnella. Raivostuneena hyppäsi -hän Jussin ja Tupun eteen. - --- Hävetkää! Siat! - -Jussi ja Tuppu ensin hölmistyivät, mutta sitten alkoivat virnistellä. - --- Riihikartanoillako se Lauri vain riijailee -- -- - -Lauri oli niin kiukuissaan että itkua tuppasi, eikä osannut sanoa -mitään. - --- Mene nyt äitisi viereen nukkumaan, hän antaa sinulle rintaa, sanoi -Jussi, ja ilkeästi naurahdellen läksivät Jussi ja Tuppu menemään -samaan suuntaan josta Lauri oli tullut. - -Vaistomaisesti kääntyi Laurikin hitaasti kotiin päin menemään. Ja nyt -hän älysi mitä hänen oikeastaan olisi pitänytkin Jussille ja Tupulle -tehdä. Tarttua molempain tukkaan ja takoa heidän päitään yhteen -- -potkia -- purra, viskata pää edellä ojaan ja sinne ruhjoa -- -- - -Hampaitaan kiristäen muljautti hän sinne päin jossa tiesi Jussin ja -Tupun menevän. - --- Sai se Anni edes Jussia täräytetyksi -- -- - -Melkein tuli mieli hyväksi kesken kiukkua. - -Anni, joka oli äskeisessä mielen myllerryksessä ajautunut -takalaidoille, siirtyi sieltä nyt jälleen etualalle. Lauri näki hänen -aivan kuin siinä edessään seisovan. Hän koetti hymyillä Annille ja -palauttaa samaa mielialaa mikä oli seuratalolta lähdettäessä. Mutta -se ei onnistunutkaan. Hymy tuntui tehdyltä, eikä hän voinut katsoa -Annia suoraan silmiin. Ja Annikin tuntui olevan kylmä hänelle. Aivan -kuin olisi yrittänyt välttää hänen katsettaan. Syrjään vain katsoi -ja hiljalleen loittoni. Oli aivan kuin olisi jotain tapahtunut, -sellaista joka heidät erottaa. - -Ja vihdoin Lauri tunnusti olevansa syyllinen... Hän melkein toivoi -että maa hänet nielisi. - --- Olihan hän siinä maantiellä seisoessaan jo ehtinyt katua sitä kun -ei yhtäkaikki mennyt Lissun kanssa kamariin -- -- - -Hänen koko ruumiinsa vapisi ja hän näki Annin kiiruhtavan pois itkien -ja kädet silmäin päälle painettuina -- --. - -Hän oli aivan yksin pelottavan hiljaisessa talviyössä. - -Kuitenkin tuntui helpommalta nyt kun oli saanut sen sanotuksi. Oli -aivan kuin olisi se tähän saakka ollut kautta sielun hajoitettuna -likaisuutena, mutta nyt saatu paremmin yhteen paikkaan kootuksi. - -Nukkumaan menoa ei hän kuitenkaan voinut ajatellakaan. Meni vain -läpi pihan, navetan ja rehuladon editse menevää takakujaa kylän -karjatielle. - -Siellä hän sitte käveli edestakaisin. - - - - -IV. - - -Iltamamatkan Laurille aiheuttamissa mielenkuohuissa pysytteli -ylimpänä pinnalla katkera katumuksen ja kirvelevä häpeän tunne sen -johdosta mitä siinä riihen edessä maantiellä oli ajatellut. Kaikki -tuntui tahratulta ja särkyneeltä. - -Siellä karjatiellä edestakaisin astellessa hänelle muistui mieleen -muuan päivä kansakouluajoilta. Uskontotunnilla opettaja puhui niistä -vaaroista ja kiusauksista, jotka ihmistä, ja varsinkin nuorta ihmistä -maailmassa väijyvät. Hän puhui niin elävästi ja sydämeenkäyvästi, -että vallattomimmatkin pojat istuivat hiljaa ja kuuntelivat. Hänellä -oli kova työ pitäessään silmiin tunkevia kyyneleitä muilta piilossa, -niin syvästi opettajan puhe häneen vaikutti. Kyynelten salaaminen -onnistui kuitenkin jotakuinkin. Mutta illalla hän sängyssä hiljaa -rukoili, että Jumala antaisi hänen ensi yönä kuolla ja siten -pelastaisi hänet maailman kiusauksilta ja vaaroilta. - -Nyt oli hän joutunut kiusaukseen ja -- langennut -- -- - --- Mikset sinä Jumala antanut minun silloin kuolla! Silloin olisin -sinulle kelvannut. Nyt en enää kelpaa. - -Silloin tuntui kuolema suloiselta pelastajalta. Nyt jo pelkkä ajatus -kuoleman mahdollisuudestakin tuotti sydäntä hyydyttävää pelkoa. - -Hän alkoi tehdä tuskallista kauppaa omantuntonsa kanssa. Pyysi, ettei -tätä nyt vielä huomioonotettaisi. Eihän hän oikeastaan vielä mitään -tehnytkään. Lyhyt ajatuksen väläyshän se vain oli. Unhotetaan nyt -tämä! Toista kertaa ei hän enää sellaista tee! - -Mutta omatunto oli taipumaton. Se ei suostunut mitään unhottamaan, -eikä sallinut mitään pois pyyhkiä. Se lyhyt ajatuksen väläys oli -tahra hänen sielussaan, ja siksi se myöskin jäi. Ja omatunto piti -huolen että hän tahran olemassaolon muisti. - -Hän näki sen tahran, katsoi siihen ja itku kurkussa teki pyhän -lupauksen, että toista kertaa ei hän sellaista tee! Tämän suuremmaksi -hän ei tahraa päästä! - -Hän odotti omaltatunnolta hyväksymisen ilmausta tämän lupauksen -johdosta. Mutta omatunto oli ikäänkuin piilossa. Sen sijaan oli -kuin olisi joku vain välinpitämättömästi nyökännyt päätään, kuin -sanoakseen: - --- Sopiihan tuota koettaa. - -Katumuksen ja häpeän tunteen rinnalle pyrki kaiken aikaa tunne, että -Anni on suuressa vaarassa ja että hänen -- Laurin -- pitää yrittää -hänet siitä pelastaa ja -- se tuntuikin hyvin tärkeältä -- jollain -tapaa saada Anni ymmärtämään ettei hän ole vallan samallainen kuin -Jussi ja Tuppu. Millä tavalla sen vain saisi tehdyksi niin, ettei -kukaan sitä huomaisi eikä syntyisi puheita? - -Kirje siinä suhteessa tuntui varmimmalta ja parhaimmalta. - -Uudenvuodenaattona saunasta tultua hän vetäytyi kamariin ja alkoi -kirjoittaa Annille. Sydän sykki ja posket hehkuivat. - -Samassa Niilo avasi hiljaa oven ja kurkisti kamariin. - --- Uu'u -- -- Plikoillenko sä kirjotat -- -- ihihi -- -- - -Vasta nyt huomasi Lauri Niilon ja säikähti. - --- Mene pois sieltä! Aina sun pitää olla -- -- - --- Ihihi -- -- kuului vielä kun ovi pantiin kiinni. - -Lauri jatkoi keskeytynyttä kirjoittamistaan. - -Kun kirje oli valmis luki hän sen. Posket kuumenivat yhä enempi ja -silmiin ilmestyi hämmästyneesti tuijottava sävy. - -Hän nousi kävelemään. Hetken käveltyään pysähtyi ja katsoi miettien -eteensä. Istahti pöydän ääreen ja käsi poskella luki kirjeen -uudelleen. - -Jäi taas eteensä tuijottamaan. - --- Pössö! murahti sitten itselleen ja liikahti hermostuneesti. - -Kirjeestä oli tullutkin kokonaan toinen kuin hän oli aikonut. - -Siitä oli tullut rakkauskirje -- -- - -Hän oli jo rutistamaisillaan kirjeen kouransa sisään, kun samassa -houkutteleva ajatus tuli mieleen. - --- Jos lähettäisikin tällaisen kirjeen -- -- - -Hän luki sen vielä kerran. - --- Kyllähän se oikein oli tämäkin ja kauniisti -- mutta -- -- - -Ulos katsoen, huulet tiukasti suljettuina hän rutisti kirjeen -kouransa sisään ja pisti taskuunsa. - -Hetkisen istuttuaan hän alkoi kirjoittaa uutta kirjettä, -huolellisesti varoen, ettei siitä vain tulisi samallaista kuin -äskeinen oli. - -Juuri kun hän oli lopettamaisillaan huusi äiti tuvasta: - --- Tule nyt Lauri vähäksi aikaa tätä puuropataa hämmentämään! Mun -pitää mennä hakemaan jauhoja lehmänjuotavaan, ja isäsi on navettaa -luomassa, enkä mä tiedä minne se Niilokin on tästä kadonnut. - --- Kyllä, vastasi Lauri ja pisti kirjeen ja kirjoitusvehkeet -pöytälaatikkoonsa, jonka huolellisesti lukitsi. - -Sen edellisen kirjeen hän poltti ryynipuurovalkeassa ja huolellisesti -hajoitti siitä syntyneen keveän karren. - -Seuraavana aamuna läksi Niilo kirkkoon kynttilöitä katsomaan, isä ja -äiti olivat navetassa ja Lauri jätettiin tupaan valkean vahdiksi. -Silloin hän haki kamarista sen eilisen kirjeensä, luki sen ja -luettuaan pusersi sen palloksi ja heitti vesipadan alle. - -Tuollaista saarnaa hän nyt ei ainakaan Annille lähetä! Ennen on -kokonaan kirjoittamatta! - -Päivällä tuli Maija miehineen -- Nummismäen emäntä ja isäntä -- -vieraisille. - -Lauri istui miesten kanssa kamarissa paksun sinisen tupakansavun -seassa. Miehet juttelivat vuodentuloista ja valittelivat kun -maanviljelys ei tahdo kannattaa. Viljan hinnat ovat alhaiset, ja -palkat ja kaikellaiset ulosteot vain nousevat aivan ylöttömiin. - --- Ja se on niin merkillistä sekin, jotta minä olen monta kertaa sitä -ajatellut, kun ei ne vuodetkaan ole enää sellaisia kuin ne oli ennen, -yltyi isä sanomaan. Ennen tapasi tulla rukiltakin kahdeksastakin -kuhilaasta tynnöri. Nyt menee kaksitoista kuhilasta, ja kun oikein -hyvä vuosi on niin kymmenestä saa. Mutta sitten taas on paljon -sellaisiakin vuosia että menee viisikintoista kuhilasta tynnöriin. - --- Ennen on ollut niitä kytöjä niin paljon. Niistä ne niitä jyviä -ovat koonneet. Mutta nyt ei kannata enää niitäkään teettää, totesi -Nummismäki. Ei sitä kannata, eikä kehtaakaan kuokkurille kaksia ja -kolmia markkoja päivältä maksaa. Ennen antaa maan maata siellä ja -rääpystää sen mitä itse ehtii. - --- Kuka hullu sitä sellaisia palkkoja maksamaan rupeaa! yhtyi isä -siihen. Ennen, kun minäkin aloin, niin sai päivämiehiäkin alle -markan päivältä. Silloin sitä teetti ja silloin sitä sai aina vähän -kokoonkin. Mutta nyt ei tule mitään kokoon. Saa vain tarkasti katsoa -jos mielii kohdallansa pysyä. - --- Mutta siellä luentokursseilla ne esitelmänpitäjät sanoivat, -että kun vain oikealla tavalla osataan maata viljellä ja oikealla -tavalla kaikki järjestää, ja kun oikein tarmokkaasti vain otetaan -asiaan kiinni, niin maanviljelys kannattaa nyt aivan yhtä hyvin kuin -ennenkin, sekaantui Lauri keskusteluun. - --- Mitähän sä niitä sellaisia vedät! nuhteli isä. Työtä sitä on -saanut tehdä ja saa tehdä koko ikänsä. Mitä ne sellaiset kamariherrat -maan asumisesta tietävät! Ovat sen nyt vain ottaneet urakaksensa, kun -ei muu kukaties enää oikein vetele. - --- Mutta maanviljelys on kuitenkin kaikkein jalointa ja runollisinta -työtä, ja se on se joka kaikki muut elinkeinot -- -- alkoi Lauri, -mutta huomasi että isä ja Nummismäki jo jatkoivat äskeistä puheluaan -aivan kuin ei häntä olisi ollutkaan. - -Lauri hiukan loukkaantui. Nummismäkikin, nuori mies vielä, ja kehtaa -tuollaisia oikottaa! Olisi tullut edes yhtenä päivänä esitelmiä -kuulemaan. Mutta mitä! Tainnut penkillä vain maata nekin ajat. - -Mieleen muistui se aika, kun tämä Nummismäki, silloinen Nummismäen -Samppa, alkoi Maijalla kulkea -- Lauri nytkäytti otsaansa "kulkea" -sanalle --. Hän tapasi siihen aikaan hyvin usein aamuyöstä maata -valveillaan, ja silloin hän, varsinkin pyhäöisin, kuuli porstuasta -kolinaa, aivan kuin joku olisi mennyt ulos. Heti sen perästä tuli -Maija tupaan ja kiipesi toiseen yläsänkyyn. Jostain syystä oli Lauri -niin hiljaa kuin suinkin, ettei Maija vain kuulisi hänen olevan -valveilla. Aamusin, toisten vielä maatessa, äiti sitten takan luona -kuiskaili isän kanssa hyvin salamyhkäisen ja hyvämielisen näköisenä. - -Vihdoin oli Maija aivan aamuun saakka kamarissa, ja kun tuli -sieltä, kuiskaili ensin äidin kanssa ja sitten laittoi kahvikuppeja -tarjottimelle ja vei tarjottimen sekä kahvipannun kamariin. Äiti -näytti olevan entistäkin paremmalla tuulella. Naureskellen ja -kylkeään hieroskellen kuiskaili Maijan kanssa, ja kun Maija meni -kamariin, yritti äiti suu maireassa naurussa kurkistaa sinne. - -Tätä kaikkea seurasi hän ovisängyssä maaten. Kun hän sitten ehti -pukeutua ja oli menossa talliin, sattui hän porstuassa yhteen -kamarista tulevan mieshenkilön kanssa. -- Kamariin oli nimittäin -Maijan ripille päästyä tehty porstuastakin ovi. - --- Talliinko pitää? kysyi kamarista tulija. - --- Talliin, vastasi Lauri hämillään. - -Hän ei tuntenut kuka se oli. Mutta se oli mies. Ja siitä selvisi -hänelle kaikki. - -Voi, kuinka hän silloin häpesi Maijan takia! Yksin ollessaankin -painoi päänsä alas, eikä ole sen jälkeen voinut Maijaa suoraan -silmiin katsoa. Ja kun hän sitten päivällä sattui kuulemaan kun -äiti Muikkulan emännälle hymysuin kertoi, kuinka "Nummismäen Samppa -on alkanut Maijalla kulkea aivan vasite", ei hän enää tiennyt mitä -pitäisi ajatella. Kiiruhti vain ulos ja purskahti nauramaan. - -Saman päivän iltana oli koululla esitelmätilaisuus ja siellä -esitelmänpitäjä puhui siveellisyysasiasta, tuomiten yökosinnan -häpeällisimmäksi, inhottavimmaksi ja turmiollisimmaksi tavaksi -nuorisomme keskuudessa. Ja sanoi, ettei osaa keksiä kyllin rumaa -nimeä jolla sen harjoittajia kutsuisi. Maijakin oli siellä ja Samppa -myös. Ja aamulla Maija taas tuli kamarista puoliksi pukeutuneena ja -vei Sampalle kahvia. - -Hänen mielestään oli Maija auttamattomasti kadotettu. - -Ja silloin hän itsekseen päätti, ettei ikinä rupea tällaista -harjoittamaan. -- -- Enkä rupeakkaan! - -Hän löi nyrkillään reiteensä ja havahtui. Toiset olivat kuitenkin -niin omiin juttuihinsa vaipuneina, etteivät he mitään huomanneet. - --- Kun täällä on savua! sanoi Lauri ja ruumistaan oikoen nousi -seisaalleen. - --- Avaa hiukan peltiä, käski isä. - -Lauri avasi pellin ja meni tupaan. - -Tuvassa äiti keitti ryynipuuroa ja Maija istui takan luona lapsi -sylissään. - --- Missä Niilo on? kysyi Lauri jotain sanoakseen. - --- Missäs kauha on muualla kuin padassa. Kylällä Niilo on. Ei se ole -sellainen kuin sinä. Joka kaiket pyhätkin kotona istuskelet niiden -kirjain parissa, vastasi äiti. - --- Ainako Lauri vain on yhtä hyvä kotona pysymään? kysyi Maija, yhtä -paljon Laurilta itseltään kuin äidiltäänkin. - --- Tässähän se vain kotona istuskelee, vastasi äiti ja valkeaa -perunapannun alle kohennellen lisäsi: - --- Ei ole vielä yhtään yötäkään kotoa poissa ollut, muuta kun mitä -joskus vieraisilla on ollut. - -Lauri katsahti vihaisesti äitiinsä. - --- Alkakaa nyt taas. - --- Ka -- Älä nyt -- Enhän mä mitään -- -- - --- Mitäs te aina -- -- kivahti Lauri ja meni ulos. - -Pihalla oli Nummismäkisten reki, aisat tallin seinää vasten pystyyn -nostettuna. Reki näytti mukavalta ja sirolta. Oli topattu ja -suojusnahalla varustettu. Lauri tarkasteli sitä, nosti suojusnahan -pois ja istui rekeen. Mukavahan tällaisella olisi ajella -- -- - --- Annin kanssa -- tuli mieleen aivan kuin joku veitikka olisi sen -kuiskannut. - -Siitä aivan itsestään kehittyi sydäntä kokoava kuva, kuinka he -ajelevat Annin kanssa virkulla hevosella lauhkeana, kuutamoisena -talvi-iltana, hiljaa puhellen ja vapaasti kertoen toisilleen -kaikki -- -- - -Kaikkiko? - -Senkinkö mitä silloin siinä maantiellä riihen edessä -- --? - -Hän nousi nopeasti reestä pois ja meni talliin hevosille apetta -tekemään. - - * * * * * - -Loppiaisena aamuaskareista selvittyä alkoi Leppirannan isäntäväki -hommata Nummismäkeen lähtöä. Muuttivat vaatteita ja muutenkin itseään -siistivät. Äiti siinä sivussa selitteli kotimieheksi jäävälle -Laurille minkälaisia heiniä millekin lehmälle puoliseksi annetaan. - -Niilolla oli talitiainen häkissä ja hän touhusi sen kanssa. Mutta -juuri kun Lauri meni hevosta valjastamaan hän sanoa poksautti: - --- Minä lähden kuskiksi. - -Päästi tiaisen vapaaksi ja läksi. - --- Muista nyt vain mennä puolipäivänavettaan! varoitti äiti vielä kun -hevonen jo meni. - --- Kyllä. - --- Illalla sitten jos vesipadan laitat takalle niin et muuta tarvitse -tehdä. Kyllä me siksi tulemme, huusi äiti vielä. - --- Menkää nyt vain! - -Lauri oli hyvillään tästä lähdöstä. Nythän hänelle suorastaan -tarjottiin niin mainio tilaisuus kirjoittaa Annille! Ja nyt hän -myöskin kirjoittaa. - -Tällä kertaa oli hän viisaampi kuin edelliskerroilla. Ei -kirjoittanutkaan suoraan postipaperiarkille vaan kyhäsi ensin -konseptin jollekin käärepaperiliuskalle. - -Joskus täytyi pysähtyä miettimään sopivinta sanamuotoa ja -kuuntelemaan kellon rauhallista nakutusta. Sitten kirjoitti jonkun -rivin, veti viivan toisen rivin ylitse ja kirjoitti uuden sen päälle, -tai sai se rivi jäädä kokonaan pois. - -Hän teki huolellista työtä. Ja kun konsepti vihdoin oli valmis, oli -myöskin puolipäivänavetan aika tullut. - -Hän meni navettaan ja antoi lehmille vihot niin kuin äiti oli -käskenyt, pitäen suostuttelevia puheluja uutta ruokkijaansa -oudosteleville lehmille, lampaille ja vasikoille. Kanoillekin antoi -ohria ja sialle hyppyytti äidin valmiiksi laittaman puolisen. Kävi -vielä ruunallekin ruokaa antamassa ja jälleen tupaan tultuaan nosti -kaapista pöydälle voipytyn, leipäkorin, siankinkun, vadillisen eilen -illalla keitettyä mannaryynipuuroa sekä maitovadin ja vielä haki -uuniseinältä naulasta särvinkuppinsa. Sitten alkoi itsekin syödä -puolista. - -Tällaisessa yksinäisessä itsekseen puuhailemissa oli jotain -huvittavaa ja tyytyväisyyden tunnetta herättävää. - -Juuri kun hän sai ruokalaitteensa pöydältä pois ja pöydän pyyhityksi, -tuli Antin Tiina tupaan. Kyseli emäntää. - -Hetkisen juttelua yritettyään läksi Tiina pois; hänen mentyään Lauri -kirjoitti kirjeensä puhtaaksi: - - Alaiskylä 6/1 - - Hyvä Anni! - - Suo anteeksi tunkeilevaisuuteni, kun ilman syyttä häiritsen - sinua tällä vähäpätöisellä kirjeelläni! Mutta on eräs asia, - jonka johdosta tahtoisin jonkun rivin sinulle kirjoittaa. -- - En kirjoita niinkuin nuori mies neidolle vaan niinkuin tuttava - tuttavalleen, ystävä ystävälleen. - - Viime iltamasta tultaessa sinä tulit saamaan osaksesi loukkaavaa, - raakaa, hävytöntä kohtelua, minä ainakin sen sellaiseksi käsitän, - sen mukaan kuin jonkun sattuman kautta sain tietooni. -- Se oli - pahasti se. -- -- - - En tiedä mitä se lie, mutta minusta tuntuu että minun olisi - pitänyt sinua puolustaa, suojella. Olisin sen tehnytkin, mutta - kaikkialla kuiskuttelemisen aihetta vartovat silmät estivät minua - sitä tekemästä ja pakoittivat minut pysymään syrjässä. Sinä - ymmärrät mitä tarkoitan. - - Olisihan sitä yhtä ja toista muutakin asiaa, mutta en kuitenkaan - tahdo kirjoittaa enempää -- ainakaan tällä kertaa. - - Kiitos hauskasta seurasta viime iltamasta tultaessa! Tänään on - taas iltama. - - Vielä kerran pyydän anteeksi tungettelevaisuuteni! Mutta voithan - antaa kirjeeni liekkien haltuun, kun kamariasi lämmität -- ja - silloin olet siitä päässyt -- - - Tämän kirjeen vien asemalle mennessäni iltamaan. - - Lämpimät terveiset ja onnellista vuoden jatkoa! - - Lauri L--ta. - -Lauri piti kirjettä onnistuneena kaikin puolin. Valitsi siroimman -kirjekuoren, veti siihen peukalon kynnellä viivottimen reunaa pitkin -hienot viivat ja mahdollisimman kaunista käsialaa tavoitellen -kirjoitti: - - K. Neiti - Anni Niinilä. - Pieliskylä. - -Liuotti sitten eilen hankkimansa postimerkin ja nyrkillään takoi sen -kuoren kulmaan kiinni. Taittoi huolellisesti kirjeen, pisti kuoreen -ja liimasi kuoren kiinni. - -Kaikki oli siis valmista ja Lauri huoahti. Sydämessä tuntui vienoa -lämpöä, kun käsi poskella istuen katseli Annin nimeä kirjekuoressa, -ensimäisessä kirjeessään jonka hän lähetti. - --- Mitähän Anni ajattelee kun tämän saa? Vastaakohan hän tähän? - -Ei hän tiennyt itsekään, kumpaako toivoisi. Sitäkö että Anni vastaa -vai sitäkö että hän ei vastaisi? Somalta tuntui sekin että saisi -kirjeen Annilta ja näkisi mitä Anni ajattelee. Mutta sittenkin tuntui -kuin siinä olisi jotain Saviston Lissun tapaista. Melkein hienommalta -ja sulommalta, ja samalla salaperäisyydellään kiehtovalta, tuntui -se että Anni ei vastaisi. Panisi vain huolellisesti talteen hänen -kirjeensä ja ajattelisi häntä. - -Kello löi neljä. - -Puolen tunnin perästä pitää tehdä iltavalkea. Siihen saakka hän lukee -kirjastosta lainaamaansa Maanviljelysoppia. - - * * * * * - -Iltamassa ei Lauri viihtynyt. Anni ei tullut sinne. Ihmiset olivat -väsyneitä ja kyllästyneitä. Veltosti laahustelivat huoneesta toiseen -ja haukotellen valittelivat pyhäin loppumista. Iltaman ohjelmakin -oli sellaista sitä ja tätä, kuin menneitten iltamain ylijäämistä -uudistettua. - -Mikään ei sointunut yhteen Laurin mielialan kanssa, joka oli tarmon, -taistelun, työn ja elämänhalun virityksessä. - -Heti kun tanssimaan alettiin läksi hän pois. - -Eteisessä Hakaperän Jussi ja Hiiron Tuppu sekä pari muuta poikaa -seisoskeli salakähmäisen ja ilkeänkurisen näköisenä, paperossit -huolettomuutta tavoitellen suupielissä. Laurin tultua he keskeyttivät -juttunsa, ja kun hän otti palttonsa naulasta vaihtoivat he -merkitseviä silmäyksiä. Lauri huomasi sen. - --- Nokkossonnit! tuhahti hän ajatuksissaan, mutta ääneen ei sanonut -mitään. Eivät toisetkaan puhuneet mitään. Laurin ulos mentyä vain -nauraa hirnahtivat. - --- Luulevatkohan pojat, että minä sentähden pois lähden kun ei Annia -ole täällä? ajatteli Lauri ja pysähtyi rappusille. - -Hänen teki mieli kääntyä takaisin ja irvistellä pojille. - -Läksi kuitenkin astumaan rappuja alas. - --- Ajatelkoot mitä tahtovat! Itsepä tuon tiennen mitä varten pois -lähden. - --- Eikä poikain ole hyvä mennä juttujakaan laittamaan. Jos sen -tekevät niin silloin panen minäkin tietoni matkaan. Ja silloin pojat -joutuvat kirjoihin -- -- - -Ihan naurattamaan tuppasi, niin hauskalta tuntui omistaa tällainen -suukapula jolla sai pidetyksi poikain suut tukossa. - -Mutta sitten alkoi hiljainen pahan tunne valua mieleen ja levitä -siellä. Tuntui ilkeältä tällä tavalla toisia kurissa pitää. - -Minkätähden ihmiset ovatkin niin ilkeitä toisilleen? Niin ilkeitä, -että omalla ilkeydellään pitävät toisen ilkeyttä kurissa -- -- Miksei -jokainen tahdo hyvää ja tee hyvää ja tällä hyvän tahtomisellaan itse -pidä ilkeyttään kurissa? - -Satoja vuosia on ihmisille saarnattu ja opetettu hyvää. Kirkoissa, -kouluissa, kodeissa, hartausseuroissa, kokouksissa, iltamissa ja -kaikkialla. Pahaa ei opeteta missään. Ja kuitenkin näyttää kuin olisi -ihmisissä pahaa enempi kuin hyvää -- -- - -Mistä tämä johtuu? -- Onko sittenkin niin että ihminen on luonnostaan -paha -- --? - -Kun ei kukaan tahdokaan olla hyvä -- --. Jos jokainen ihminen itse -tahtoisi olla hyvä ihminen, tai edes todella tahtoisi siksi tulla, -niin kuka tietää vaikka jokainen ihminen myöskin olisi hyvä ihminen --- --. Mutta kun jokainen vain tahtoo että naapurin ja toverin -pitäisi olla hyvä ihminen, niin silloinhan on luonnollista, että -kukaan ei ole eikä kenestäkään tulekaan hyvää ihmistä. - --- Olenkos minä hyvä ihminen? - -Laurin pää painui ja käynti hiljeni. - -Tähdet tuikkivat tiheän sumun peittämältä taivaalta, huurteiset -etäämpää näkyvät puutarhakoivut olivat kuin suuria ilmassa riippuvia -palloja ja rakennukset tyhjiä, tuuleen haihtuvia pilvilinnoja. - --- -- Ihminen --. Elämä --. Maailma -- --! - -Mikä on niiden tarkoitus? - -Hänen päätään huimasi. - -Ihminen ja maailma on käsittämättömäin villien ja kesytettyjen -voimain kuohuva taistelukenttä, ja elämä on arvoitus. -- -- - -Jumalako, kaikkivaltias, pyhä ja hyvä, Hänkö tätä kaikkea johtaa? - -Vai onko mitään joka tätä johtaa ja tästä sekamelskasta selvän -tekee -- --? - - "Oi jos oisit sydämmeni - Raitis kuni uusi oras, - Puhdas kuni kehdon lapsi, - Kirkas kuni lähteen silmä! - Niin jos oisit sydämmeni!" - -hyräili Lauri riihen luona, maantieltä kotitielle kääntyessään. - - - - -V. - - -Jo joulun edellä oli Leppirannan isäntä päättänyt ja Laurin kuullen -sanonutkin, että "kun tästä vain pyhät ohi vaeltaa, niin mennään -pariksi päiväksi Huhdansaareen rankoja hakkaamaan". Luentokursseilla -Lauri muisti tämän, kun metsänhoidosta luennoitiin. Ja silloin hän -päätti että nyt ei hakatakaan niinkuin ennen on hakattu, miten vain -nopeimmin saadaan rankoja kasaan. Nyt hakataan metsänhoidollisten -periaatteiden mukaan vain viallisia ja lahoja sekä toisten varjoon -joutuneita puita, ja liian tiheitä ryhmiä harvennetaan. - -Hakkuulle meno kuitenkin lykkäytyi päivästä toiseen. Loppiaisen -jälkeen meni vielä pari päivää puolittain juhlan pidossa, ja sitten -tuli määräys että Alaiskyläisten pitää lauantaina hakemaan tekeillä -olevan vaivaistalon rakennushirsiä Tunturinmaan ulkosaralta. Matkaa -sinne laskettiin sudenhännällä mitaten tulevan noin 40 kilometriä. - -Leppirannastakin piti mennä molemmilla hevosilla. Heti puolenyön -jälkeen lähdettiin. Yö oli tyyni ja taivas pilvessä. - -Kylästä lähtien ajettiin kesällä ja talvella samaa tietä. Mutta -jonkun matkan päässä tiet erosivat. Talvitie ei uskaltanut mennä -niille mäille, joilla kesätie vallattomasti nousten ja laskien -luikerteli. Se kiersi mäet, pysyen viljellyillä mailla, joissa -aidoissakin oli syksyin avattavat ja keväisin jälleen suljettavat -talvireiät. - -Mäkien toisella puolella tiet taas yhtyivät, ja niin mentiin -veitikkamaisia mutkia lyöden pitkän aikaa aivan viljellyillä mailla. -Siitä pujahti tie tummaan, juhlallisen totisena seisovaan kuusikkoon. -Kuusikkoa seurasi lyhyt kappale viidakkoa kasvavaa suota. Siitä -noustiin salskeaan männikköön, joka oli kuin pyhä pilaristo jossa tie -oli syntisten jalkain tallattavaksi levitettynä mattona. - -Männikössä kesätie haarautui moniin haaroihin ja vihdoin loppui -kokonaan. Se nyt vuorostaan ei uskaltanut lähteä sinne suolle, jonne -talvitie iloisena ja rohkeana laskeutui. - -Tästä alkaen oli taival melkein outoa Laurille. Heillä ei ollut tällä -suunnalla mitään ajoja. Ulkosarka kyllä oli siellä samalla Tunturin -maalla päin, jonne nyt oltiin menossa, mutta sen hakkuusta pitivät -sinne asettuneet torpparit huolen. Joskus siellä käytiin kannot -laskemassa ja ranka- ja hirsikasoja tarkastelemassa sekä tuloksetonta -lain lukua torppareille harjoittamassa. - -Korkeain, kallioisten mäkien väliin ahdistetulle kapealle -suonkurkulle laskeuduttua Laurista tuntui kuin olisi tultu kesyttömän -viileyden alueille. Noilla kallioillahan mummo vainaa tapasi jutella -susien hänen nuoruutensa aikoina majailleen. Ja näillä maillahan se -Alapihan vanha isäntä oli kerran nähnyt kun susi oli keskipäivällä -siepannut lampaan laumasta ja sen kanssa kadonnut metsään. Ja -tässähän sitä Huhdintorpan vaaria oli kerran heinämatkalla -ahdistellut 12 sutta. -- -- Jos tuolta mäeltä nyt hyökkäisi 12 sutta -ja palavin silmin, veripunaista kieltään lipoen alkaisivat tuossa -ympärillä äristä ja irvistellä? -- -- - -Kylmät väreet puistattivat Laurin ruumista. - -Tien molemmilla puolilla kohoavat jyrkät mäet loppuivat yht'äkkiä, ja -aivan kuin viskautumalla työntäydyttiin laajalle Tuulinevalle, jossa -kasvoi lyhyitä pikkuvanhoja mäntyjä, jokainen omalla mättäällään kuin -kukkaruukussa seisoen. Vapauden tunne, mutta sen rinnalla myöskin -jonkinlainen turvattomuuden tunne tuli mieleen. Oli kuin tähän saakka -olisi tultu vankkain käsivarsien suojassa, jotka nyt yht'äkkiä -hellittivät aivan kuin sanoakseen, että "koetappa nyt yrittää itse". - -Tuulinevalla yhtyi tie monen kylän yhteiseen paljon ajettuun -talvitiehen. - -Rannaton suo oli hämärä, salaperäinen ja määrätön kuin elämä. Kovaksi -ja leveäksi tallautunut tie oli se kaiken maailman lavea tie, jolla -ei ole alkua ei loppua ja jota on kevyt kulkea, mutta jolta ei -myöskään mitään löydä -- muuta kuin tyhjyyttä ja levottomuutta. Joka -tahtoo jotain muuta löytää, hänen täytyy erota tältä kaiken maailman -tieltä syrjäteille; ne ovat koleisia ja vaikeakulkuisia, mutta ne -aina johtavat päämääriin, joista ihminen löytää sen tyydytyksen jota -etsii. - -Kuului kuin peikkojen naurua. Lauri vavahti. Mutta samassa hän älysi, -että se olikin vain metsäkanan huutoa. - --- Pyryä se tietää kun metsäkana vätköttää. - -Hän haukotteli ja asettui kuojulleen. - -Äkkiä kohotti hän päätään. Oli kuin olisi tuikahtanut valoa tuolta -vähän matkaa tieltä olevalta kuusikkokummulta. -- -- Hän teroitti -katsettaan. Tuli mieleen kertomukset metsissä nuotioitten ääressä -makailevista karkulaisista ja rosvoista sekä poltetuista kylistään -vainolaista pakoon lähteneistä ihmisistä. - -Jälleen tuikahti valo näkyviin. Nyt sen näki selvään että se tuli -ikkunasta. - --- Ku -- kenen tupa tuolla on? kysyi Lauri perässä ajavalta isältä. - --- Hääh? kysyi isä ja haukotteli. - -Lauri uudisti kysymyksensä. Nyt vasta tuntui isä huomaavan valon. - --- E -- een mä tiedä -- -- Jaa mutta se on nyt sen Paju-Matin tupa! -Joo -- se se on! - -Nyt Laurikin muisti. Olihan hänkin sen kuullut, vaikka ei ollutkaan -siihen sen suurempaa huomiota pannut, että Paju-Matti oli täältä -vuokrannut maata ja muuttanut tänne asumaan. Ja sen johdosta saanut -ihmisiltä hassun nimen. - -Nyt herätti Matti hänen mielenkiintoaan. Ei hän voinut yhtyä siihen -ihmisten uskoon että Matti on hassu. Hänen mielestään Matti oli yksi -niitä, jotka etsivät elämästä jotain ja eroavat kaiken maailman -tieltä omaa tietään kulkemaan. - -Hänen katseensa oli yhä tähdättynä kuusten välistä vilkuttavaan -valoon ja hänen tajuntaansa ilmaantui kuva, josta hän aivan selvään -näki mitä tuvassa tehdään. - -Mies takkavalkean valossa veistää kirvesvartta tai astianvannetta tai -jotain muuta sentapaista. Höyläpenkillä on valmistuneita ja juuri -valmiiksi tulossa olevia astioita. Vaimo tulee navetasta lypsyltä. -Siivilöitsee maidon ja alkaa laittaa ruokaa. Sitten he syövät. -Syötyään lähtee mies metsään joko hevosella tai vain hakkuulle. Vaimo -jää kotiin askaretta tekemään ja sen tehtyään rupeaa hiljalleen -hyräillen kehräämään. - -Hän ei tuntenut Paju-Mattia eikä hänen vaimoaan eikä siis osannut -heidän kasvonpiirteitään kuvailla. Ja niin kehittyikin kuva siksi, -että hän itse oli tuo mies ja vaimo oli -- Niinilän Anni. - -Sunnuntaisin he yhdessä lueskelevat ja puhelevat tai seisovat -käsikkäin ikkunan luona ja katselevat ulos suota ja metsässä -kuusikon pohjana leviävää hohtavaa hankea. Kesäilloin kuokkumaalta -tultuaan hän väsyneenä, mutta tyytyväisenä istuu rappusilla. Annikin -tulee siihen, kun saa askareensa loppuun. Siinä he sitten hiljaa -kuiskaillen katselevat metsän taakse laskevan auringon rusotusta -ja kuuntelevat vienon iltatuulen rauhoittavaa huminaa ja -käenkukuntaa -- -- - --- Hoohoo'oi -- haukotteli isä siellä perässä. Anna nyt vähän juosta, -ettei tässä jouduta perässä tulevain jalkoihin! - -Lauri säpsähti. Räpsäytti ruunaa ohjasperillä. Ruuna alkoi juosta. -Vähitellen jäi Paju-Matin tuvasta tuikkiva valo sinne taakse ja -vihdoin katosi kokonaan näkyvistä. -- Sen synnyttämä kuva vain ei -kadonnut Laurin mielestä. - -Takaisin tultaessa hän näki Paju-Matin tuvan. Se oli porstuaton -mökki. Seinissä oli vanhoja jo harmaiksi taivastuneita ja uusia -puhtaan valkeita hirsiä sekaisin. Tien puoleisessa seinässä oli -vuorilautoja vailla oleva ikkuna. Päätyseinässä näkyi olevan toinen -samallainen. Tuvan toiselta puolen näkyi keskentekoista ulkokartanoa. - --- Mitähän tuo Mattikin hullutteli kun tällaiseen rommakkoon itsensä -ratusti, huusi koleaääninen Rantalan isäntä, niin että ääni kuului -kolmattakymmentä kuormaa käsittävän jonon päästä toiseen. -- Pöhlö -mies! räjäytti vielä. - --- Sellainen se on uutisviljelijän asunto, sanoi Lauri hänen -kuormallaan istuvalle Alaniemen Miskalle, kuin Mattia puolustaakseen. - -Mutta salaa hän ajatteli, että tuollaiseen ei hän voisi Annia tuoda. -Seinät punaisiksi, nurkat, vuori ja räystäslaudat valkeiksi maalattu, -soma ja iloinen -- -- Sellainen sen pitää olla! - -Sellaiseksi hän oli Paju-Matin asunnonkin kuvitellut. - - * * * * * - -Seuraavan viikon alkupäivät olivat tuulisia ja tuiskuisia. Hakkuulle -ei viitsinyt mennä. Ajeltiin vain heiniä ja halkoja. Lopulla viikkoa -muuttui ilma suojaiseksi. Satoi vettä ja märkää lumiröpäskää -ja oli kaikin puolin sellainen ilma, johon kunnon talossa ei -ajeta koiraakaan. Räystäistä lorisi vesi, tiet ja polut tulivat -iljanteisiksi ja pellon seljillä alkoi näkyä mustia tönkkejä. -Ulkotöihin menoa ei ilennyt ajatellakaan. - -Lauri veisteli haravan lapaa, isällä oli reki tekeillä ja äiti -kehräsi, nukuttavaa virrennuottia hyräillen. Jokainen hautoi vain -omia ajatuksiaan. - -Kipeämmin kuin koskaan ennen Lauri nyt tunsi, kuinka kauas hän oli -loitonnut vanhemmistaan ja todellisesta talonpoikaiselämästä. Hän eli -kokonaan toisissa maailmoissa kuin he. Hän ymmärsi menneensä liian -kauas heidän piirinsä ulkopuolelle. -- Hänen täytyy palata takaisin --- alaspäin -- jos kerran tahtoo talonpojaksi ruveta. Ja hän tahtoo -ruveta talonpojaksi ja talonpoikana raivata sekä aineellista että -henkistä suota -- raivata niinkuin Paju-Matti Tuulinevalla -- --! - -Mutta sitä ennen täytyy hänen palata alas todelliseen -talonpoikaismaailmaan takaisin. Ennen kaikkea täytyy hänen päästä -lähemmäksi vanhempiaan. - -Hän päätti yrittää. - --- Milloinkahan tämä ilma viimeinkin tasaantuu, että pääsisi tästä -oikeihin töihin. - -Isä höyläsi reen jalasta paksusti tupruava piippu hampaissa. Äiti -kehräsi ja hyräili. Kumpikaan ei puhunut mitään. - -Vähän ajan päästä Lauri yritti uudestaan. - --- Savistossa oli toissa päivänä ollut metsänostaja. - --- Johan niitä kulkee, sanoi isä siihen, Laurin mielestä -kärsimättömänä. - --- Olisi ostanut vaikka mitä lajia metsää, tukki-, propsi-, -massa- tai halkometsää. Mitä vain, jatkoi Lauri. - -Siihen ei isä sanonut enää mitään. - -Mutta Lauri ei hellittänyt. Hän päätti sanoa senkin jota oli -luentokursseista alkaen ajatellut. - --- Enkö mä saisi mennä maamieskouluun! - -Äiti kehräsi ja hyräili. Isä höyläsi. - --- Mitä se tulisi maksamaan? kysyi isä vihdoin noin sivumennen. - --- Siihen se tulisi jotain kolmen-neljänsadan vaiheille. Ja sen saisi -maksaa kahtena vuotena. - -Lauri uskalsi jo hiukan toivoa. - --- Minkälaiseen virkaan sieltä pääsisi? kysyi isä taas jurosti. - --- En minä mihinkään virkaan menisi. Tulisin kotia jälleen ja -rupeaisin maanviljelijäksi. - --- Hoo -- --! - -Vai kotiin -- hm hm -- vai maanviljelijäksi -- --! Kun ensin -kouluttaisi itsensä mihinkään kelpaamattomaksi puoliherraksi, niin -sitten tänne meille toisille ristiksi -- -- hm hm -- --. - --- Saanko mennä? uskalsi Lauri vielä kysyä. - --- Mene vain, jos tahdot. Mutta älä kotiin sitten enää tule! Ei -meidän talossa kannata herroja ruveta elättämään. - -Lauri ymmärsi, että tästä asiasta on turha enää puhua, ja painautui -omia tulevaisuuskuviaan hautomaan. - -Niilo oli Leppirannassa ainoa, jota ei roskailma painanut. Hän -oli parhaimmalla tuulellaan -- kun oli niin mainio lumipallokeli. -Joka ilta hän tuli kotiin ihoa myöten märkänä. Isä ja äiti -uhkasivat tukistaa "niin ettäs tiedätkin!" Mutta Niilo ei ollut -viitenään. Omiaan vain touhusi. Ja illalla toisten jo maatessa äiti -huolellisesti levitteli Niilon vaatteet kuivumaan. Lauri näki sen, -mutta tukahutti sen johdosta eloon pyrkivät ajatukset. - -Perjantaina alkoi tuuli tyyntyä ja taivas kirkastua. Iltapäivällä -oli hiiskumaton tyyneys ja sumua, ja myöhemmin alkoi jäätikkö hiljaa -pamahdella. Lauantaiaamuna oli teillä ja poluilla paksu kuura, joka -somasti kahahteli jalan alla ja esti liukastumista. - -Siitä valkeni Leppirannan miehille hakkuupäivä. - -Pitkin aamua pyöri Laurin kielellä sanat, joilla alkaisi tehdä -selkoa metsänhoidonneuvojan esitelmistä. Mutta hän ei saanut niitä -sanotuksi. Ja kuta kauemmin hän niitä kielellään pyöritteli, sitä -vaikeammalta niiden sanominen tuntui. - -Vihdoin syömästä noustessaan hän ruumistaan venytellen ja toisaanne -katsoen sanoi: - --- Eikö nyt koeteta sitten hakata vähän siihen tapaan kuin nykyaikaan -opetetaan -- -- - -Katsahti hymyä tehden isään. Isä vain söi eikä ollut kuulevinaan. - --- Niin että lahoja, viallisia ja toisten varjoon jääneitä ja sitten -rumia susipuita vain hakattaisiin, ja kauniit ja terveet puut -jätettäisin seisomaan, jatkoi Lauri. -- Metsänhoidonneuvoja sanoi, -että maanviljelijän kansallinen velvollisuus on huolellisesti -- -- - --- Tähtäillä joka puuta niin että ehtii polttaa tupakkapiipullisen -joka puun juurella, keskeytti isä, nuolasi lusikkansa ja viskasi -sen pöytälaatikkoon. -- Haistakoon viis sellaiset herrat ja heidän -susipuunsa. Omaa metsäänsä saa jokainen hakata niinkuin itse tahtoo, -eikä siihen tule susipuuherrain mitään. - -Isä tuppasi evästä taskuihinsa ja otti kirveen olalleen. Lauri teki -samoin. Sitten lähdettiin. - -Lauria painosti ja väsytti kuin raskaan päivätyön jälkeen. - -Pitääkö hänen hakata niinkuin isä käskee -- --? Tehdä sitä minkä -tuntee ja tietää olevan väärin -- --! - -Ajatuksen juoksu pysähtyi kuin olisi tullut jollekin rajaviivalle. -Hetkisen epäröityään se hyökkäsi rajan ylitse. - -Hän ei tee niinkuin isä käskee! Hakatkoon isä niinkuin hän tahtoo, -mutta minä hakkaan niinkuin luentokursseilla opetettiin. Jos isä -suuttuu, niin suuttukoon! Ajakoon pois, jos ei voi kärsiä! - -Painostus oli kadonnut. - -Pappien puheisiin se isäkin uskoo niinkuin kirveen silmään, mutta -maatalousneuvojia haukkua nalkuttaa. Mutta minä -- minä en usko -pappeja, mutta maatalousneuvojia minä uskon ja heitä minä kuuntelen. -Heidän puheitaan edes ymmärtää. - -Hän mietti jo oikein purevia sanoja, joilla letkauttaa isää. Ei -kuitenkaan sanonut mitään. - -Sanaa vaihtamatta mentiin koko matka. - -Perille päästyään asetti isä kintaansa kannon päähän ja istahti -niiden päälle hetkiseksi huoahtamaan. Lauri seisoi syrjempänä ja -silmäili metsää. - -Kuin äskeistä kuohahtamistaan katuen isä piippua virittäessään puheli: - --- Tässä nyt ruveta metsässä puita haeskelemaan! -- Ne on niin lujia -ja sitkeitä halaistakin ne sellaiset väärät ja vialliset että -- -- -ja sillä tavalla karttuu niin vähän. Missä vain puun näkee, niin -sen kaataa, ja sillä hyvä. Säästyy häntä toinen paikka, jos toinen -tuleekin tyystimmin hakatuksi. - --- Ei sitä kaikkea pidä uskoa, mitä herrat sanoo. Kyllähän ne puhua -osaavat, lisäsi vähän päästä. - --- Herra se on pappikin, ja uskotaan sitäkin, sinkautti Lauri. - --- No mitäs siitä -- -- mutta -- -- - --- Mitä mutta -- - -Sitä sanoessaan oli Lauri jo menossa katsomalleen mäkikummulle, joka -kasvoi koivun ja kuusen sekaista metsää ja jossa hän aikoi ruveta -hakkaamaan. - -Metsänhoidonneuvoja oli käskenyt ensin leimata ne puut, jotka -katsotaan hakattaviksi ja sitten vasta hakata. Hän teki niin. Löi -kirveellä lastun jokaisen puun kyljestä, jonka metsän säännöllinen -tiheys näytti vaativan pois hakattavaksi. Sitten alkoi lyödä puita -kumoon. - -Vasta kun kaikki merkityt puut oli kaadettuna ja suuri osa jo -oksittuna ja rangoiksi hakattunakin, alkoi hän katsella miltä se nyt -näyttää. - -Harventunuthan se oli. Oikein sievästi olikin. Mutta -- -- - -Hän ei ollutkaan huomannut pitää silmällä muuta kuin sitä, että metsä -tulisi säännöllisen harvaksi. Ja niin oli jäänyt seisomaan sairaita -ja viallisia ja kuivalatvaisia puita, vieläpä susipuitakin. Tuossakin -tuollainen koivu, jossa on ainakin kahta syltä pitkät oksat, joilla -estää valon ympäristöltään. Ja tuo töppölatva kuusi, josta ei ikinä -tule muuta kuin maan varjostaja. Pitää nyt jo monta aarin alaa puun -taimista puhtaana. - -Kaadetuista puista oli suurin osa suoria ja terveitä. - -Tuhahtaen alkoi Lauri jälleen karsia. Isäkin tuli siihen. Katseli -seisomaan jääneitä puita ja katseli kaadetuita puita. - --- Eiköhän oteta ja tehdä valkea ja ruveta syömään. Sopii sitten -hakata loput, sanoi hetkisen katseltuaan ja meni jälleen omalle -hakkuupaikalleen, jossa alkoi kasata havuja ja teki tulen. - -Kun valkea alkoi palaa, läksi Laurikin sinne. Hänen mieltään -taas painosti. Hän ei ymmärtänyt mitä isä tarkoitti loppujen -hakkaamisella, pystyyn jääneiden kaatamistako vai jo kaadettujen -karsimista ja hakkaamista. Kysyä hän ei voinut. - --- Onko sun vilu? kysyi isä, kun valkean ääressä kannoilla istuen -söivät kuivaa leipää ja kovaksi kylmettynyttä voita. - --- Ei, tyrkkäsi Lauri lyhyen vastauksen. - -Häntä harmitti nolo hakkauksensa. Ja hiljaisesti hän päätti ettei -enää ole niin nolo, vaan tarkastaa jokaisen puun tyvestä latvaan -saakka. - -Niin hän tekikin, kun jälleen alkoi puita kaataa. Mutta siinä tuli -päänvaivaa enemmän kuin hän oli ymmärtänyt odottaakaan. Mikä puu -milloinkin olisi kaadettava? Tuoko pitempi, mutta hoikempi, vai tuoko -paksumpi mutta lyhyempi? Tuoko, jonka latvapuolessa on mutka, vai -tuoko, joka on tyvestä loivasti kaaressa? Tuossa on juuri tukiksi -tuleva kuusi, jonka varjossa kasvaa neljä pienempää kuusta. Mikä nyt -on hakattava? Tuo yksi iso puuko, vaiko nuo neljä pienempää puuta? - -Useampaankin kertaan hän kierteli ja katseli puuta ennenkuin uskalsi -päättää mitä tekee. Näki yhdessä yhden virheen, toisessa toisen ja -joutui aivan ymmälle. Teki hänen jo mieli kysyä isältäkin neuvoa, -mutta tiesihän sen mitä isä sanoo. Ja muualta ei tässä hädässä neuvoa -saa. - -Lauri tuskaili ja lopulta alkoi hakata aivan umpimähkään. - -Illalla kotiin lähdettäessä hän muuta asiaa tehden kiersi isän -hakkuupaikan kautta ja huomasi, että isä oli saanut rankoja paljoa -enemmän kuin hän -- oikein tuntuvasti enemmän. - -Lauri ei voinut sille mitään, että hänen mielensä masentui. -Tällaistako se sitten onkin? Kun hän tätä metsänhakkuutakin ajatteli -ja kuvitteli, oli se niin selvää ja suoraa. Ja kuitenkaan siitä ei -tullut mitään. Ei karttunut rankoja eikä tullut muustakaan mitään. -Tällaistakohan se on kaiken muunkin kanssa? -- -- Tietysti se -samallaista on. - --- Eikökän maanviljelyksen neuvojana olisi parempi olla kuin -maanviljelijänä? Ei tarvitsisi muuta kuin sanoa muille mitä itse on -kirjoista oppinut. Opin käytäntöönpanon saisi jättää maanviljelijäin -asiaksi -- -- - -Hän vaistomaisesti tunsi, että tämä alkaa olla jo hyvin lähellä -isän ajatussuuntaa, sitä joka aamulla niin hänen mieltään kuohutti. -Hän pysäytti ajatuksensa. Hän ei tahtonut pitemmälle mennä tähän -suuntaan. Eikä yleensä mihinkään suuntaan. Koetti olla kokonaan -ajattelematta sitä asiaa ja kiinnitti huomionsa edellään kävelevään -isään. - -Vasta nyt hän huomasi, että isän on selkä hieman köyryssä ja että hän -kävelee lyhyin, töksähtelevin askelin. Vasta nyt hän huomasi, että -isä alkaa jo olla vanha --. - -Hänen tuli sääli isää, paljon kärsinyttä ja paljosta osattomaksi -jäänyttä vanhaa miestä. - -Hän olisi sanonut isälle jonkun osanoton sanan, mutta ei keksinyt -sellaista. Ja niin tultiin kotiin ilman että olisi sanaa vaihdettu -koko matkalla. - -Juuri kun he lopettelivat kahvin juontia, tuli Juuriston Mikin Sussu -tupaan. - --- Hyvää iltaa! tervehti Sussu, pannen painon ensimäisen sanan -viimeiselle tavulle. - --- Iltaa, vastasi emäntä. Käy istumaan! - -Sussu meni istumaan. Oltiin hieman noloina -- kun Sussu juuri kahvin -aikana sattui tulemaan. - --- Siellä on oikein sievä ilma, sanoi isäntä samalla kun nousi pöydän -äärestä. - --- On -- sievä ilma siellä on, myönsi Sussu ja kerran puheen alkuun -päästyään jatkoi, emännälle puhuen: Minä läksin maksamaan sen maidon, -kun sattui olemaan rahaa sen verran. Kuinka paljoon se nyt nouseekaan? - --- Kuinkas kauan sitä onkaan haettu? emäntä sivumennen kysyi, vasikan -juotavia uuninpankon luona sekoitellessaan. - --- Ensimäisenä arkipäivänä Tapaninpäivän jälkeen sitä ensi kerran -haettiin ja siitä alkaen on haettu litra joka aamu, selitti Sussu. - --- Niin -- niinhän se taitaa olla, myönsi emäntä. Kuinkas monta -kertaa sitä sitten olisi haettu? Koetappas Lauri laskea almanakasta. - -Lauri otti almanakan viililaudakon päästä ja laski. - --- Siinä olisi kaksikymmentä päivää. - --- Niin minäkin sen kotona laskin, sanoi Sussu. Eikös siitä tule -sitten kaksi markkaa, kun kymmenen penniä on joka päivältä? - --- Tulee, todisti Lauri. - --- Niin -- markassa on kymmenen kymmentä penniä ja kahdessa markassa -on kaksikymmentä kymmentä penniä, laski emäntä toinen käsi lantiolla -ja toisella vasikanjuotavan sekoituskapustaa heilautellen. Joo, niin -siitä tulee. - --- Niin se tulee, kaksi markkaa siitä tulee -- saahan sen nyt -vähemmälläkin lasketuksi, sanoi isäntä, otti piipun huuliltaan ja -sylkäsi takkaan. - --- No älä nyt sinä huoli -- kyllähän me tämän -- -- Mutta minä -muistelen, että yksi kerta on otettu puolitoista litraa, muisteli -emäntä. - --- Koskahan? -- Minä en muista sitä, ällistyi Sussu. - --- Se oli muistaakseni uudenvuodenaattona. Jassu silloin olikin -hakemassa. Siitä vain muistan, kun Jassu sanoi jotta keitetään -ryynipuuroa illalla, kohenteli emäntä Sussun muistia. - --- Kuinkahan kun en minä yhtään sitä muista! ihmetteli Sussu. Minä en -ottanut rahaakaan muuta kuin kaksi markkaa. - --- Etkös sinäkin muista kun Jassu tuossa muurin pielessä lämmitteli -käsiään ja sanoi että äiti pyysi, jotta jos saisi puolitoista litraa, -jotta illalla keitettäisiin ryynipuuroa, ja kun mä sanoinkin jotta -miksei sitä saa ja annoin puolitoista litraa? sanoi emäntä isännälle. - --- Kyllä sitä oli kerran sellaista puhetta. En niin sitä muista mikä -päivä hän oli, mutta oli sitä vain kerran sellaista puhetta, muisteli -isäntä. - --- Niin -- ja se oli uudenvuodenaattona, todisti emäntä. - --- Mikseikäs se niin olekin, en minä tahdo sitä valheeksi väittää, -vaikka en muistakaan, alistui Sussu. Mutta niinkuin jo sanoin, niin -ei minulla ole rahaa muuta kuin juuri kaksi markkaa. - --- No kyllä sen rahan aina ehtii, kun asia vain tulee selväksi, -puheli emäntä armahtavaisesti ja alkoi jälleen sekoitella vasikkain -juotavia. - -Sussu antoi kaksimarkkasensa emännälle ja saatuaan luvan vast'edeskin -hakea maitoa alkoi pois lähtöä tehdä. - --- Olisi kahviakin tarvinnut antaa, mutta nuo miehet ehtivät juuri -tyhjentää pannun, hymyili emäntä. - --- Ei. -- Mitäs minun kahveistani. Join juuri kun kotoa lähdin. -Hyvästi nyt vain ja paljon kiitoksia! - -Sussu meni. - -Laurilla oli kaiken aikaa almanakka avoinna. Hän oli sitä lukevinaan. -Todellisuudessa hän kuitenkin vain katsoi siihen, ettei tarvitsisi -muualle katsoa. - -Häntä hävetti tuo pitkällinen tilinteko viisipennisestä. Kun Sussu -oli mennyt, nousi hän äkkiä ja almanakan pöydälle viskaten sanoi: - --- Kuinka te kehtasitte! - --- Kehtasitte? Mitä? kysyi äiti. - --- Tuon yhden viisipennisen takia noin häväistä itsenne -- -- Lauri -ei saanut enempää sanotuksi. - --- Älä sinä ole aina niissä ihmeellisissä, viskasi äiti. Mistä tulisi -sullekin kaikki iltama- ja kalossirahat, jos tässä ruvettaisin viisiä -penniä ympäri maailman heittelemään. - --- Olkaa nyt hiljaa! huudahti isä kuin pelästynyt. - --- No mitäs kun -- sai äiti sanotuksi ja läksi navettaan. - -Lauri jäi tyrmistyneenä seisomaan. Äidin ulosmenoa seuranneessa -hiljaisuudessa hänelle selvisi mitä oli nyt tehnyt. - -Hän oli riidellyt äidin kanssa -- -- Oikein rumasti riidellyt oman -äitinsä kanssa. -- -- - -Hän katsahti isään. Hänen mielestään näytti isä sellaiselta kuin -olisi häntä haavoitettu. - -Hän hyökkäsi ulos ja rupesi ammentamaan vettä navettaan. - -Mikä hänet oikeastaan pani suuttumaan? - -Tekikö hän väärin? - -Ei hän voinut itseään väärinteosta syyttää, mutta ei hän tuntenut -oikeinkaan tehneensä. Se mitä hän sanoi, se oli pohjaltaan oikein, --- siitä oli hän vakuutettu. Mutta tapa, jolla hän sen sanoi, se oli -väärä. Siinä hän teki väärin, kun sanoi sen sillä tavalla. - -Ja särki kodin rauhan. - -Vaikka särkynythän se on ollut jo ennenkin. Nyt sen särkyneisyys tuli -vain entistä selvemmäksi. - -Mutta sittenkin -- -- Että hänen piti olla se, joka tämän -särkyneisyyden teki selväksi -- --! - -Mutta eihän hän sellaista tarkoittanut! Eihän hän oikeastaan ollut -tarkoittanut millään tavalla äitiä loukata. Hänellä oli selvä tunne -että hän oli tähdännyt jonnekin edemmäksi. Mutta isku sattuikin -äitiin. Hänestä tuntui kuin olisi hänen takanaan ollut joku piiri, -joku maailma, joka häntä työnsi äitiä, tai ei oikeastaan äitiä, vaan -äidin takana olevaa toista maailmaa vastaan. - -Nämä kaksi maailmaa ovat heidän kodissaan ja työntävät heitä toisiaan -vastaan. Hän tajusi sen aivan selvästi. Ja epäili, tulevatko ne -koskaan sulautumaan toisiinsa. - -Kenties olisi viisainta kokonaan erottaa ne toisistaan. -- - -Kun Lauri jälleen ehti tupaan, oli äiti jo tullut lypsyltä. Isä söi -ja kehotti Lauriakin syömään. Lauri ei mennyt, jäi vain selkäänsä -muuriin nojaamaan ja lattiaan tuijottamaan. - -Niilokin tuli kotiin. - --- Tpruu, huudahti heti ensi sanoikseen ja heitti jotain lattialle. - -Se oli elävä hiiri. Hiiren ympärille oli hän sitonut nuoran ja nuoran -toisesta päästä kiinni pitäen ajoi hiirtä ympäri tuvan. - --- Shoo Pekka! Hei! -- Tpruu -- Älä kaapin alle! - -Raa'asti nykäsi hän hiiren keskilattialle. - --- Soo! - -Hiiri rukka pyrki piiloon milloin minkin esineen alle, ikäänkuin -sillä olisi ollut jonkinlaista toivoa vapaaksi pääsemisestä. - -Niilolla oli hauskaa. - -Lauri seurasi hänen räyhästämistään, ja vihdoin, kun isä ja äiti -eivät näyttäneet mitään välittävän, hän sanaa sanomatta astui hiiren -päälle ja toisaanne katsoen polki sen murskaksi. - --- Pirun poika! kivahti Niilo ja sinkautti verisen hiiren raadon -Laurille vasten kasvoja. - --- Niilo! Sinä! ärjäsi isä, mutta Niilo ei ollut tietääkseen. - --- Luuletko etten uutta saa, härnäili vain uhitellen Laurille ja meni -syömään. - -Lauri nojasi selkäänsä muuriin ja tuijotti lattiaan. Ei tullut edes -hiirestä jäänyttä verta kasvoiltaan pois pyyhkineeksi. - -Hän idätteli aivoissaan sitä ajatusta, jonka siemen sinne kulkeutui -navetan vesiränniin vettä ammentaessa. - -Kaksi erilaista maailmaa ei sovi samaan kotiin. Ne ovat haitaksi -toisilleen ja turmelevat toinen toisensa. Ja särkevät kodin. - -Hän lähtee täältä pois ja vie maailmansa mennessään. Sitten saavat -toiset olla niinkuin tahtovat, kun hän ei ole heidän tiellään -- -- - -Minne lähtee, sitä ei hän ruvennut sen perinpohjaisemmin -harkitsemaan. Pois vain täältä --! - - - - -VI. - - -Sunnuntaiaamuna Leppirannassa juteltiin tavallista vähemmän. Se, -mikä oli välttämättä sanottava, se sanottiin. Lyhyesti ja puolittain -murahtamalla sekin. - -Jokaista painoi se eilisiltainen, Lauria koko eilispäiväkin, mutta -ilta kuitenkin enimmän. Jokaisen teki mieli sanoa vapauttava sana, -joka päästäisi painostuksen aiheuttaneen pakotuksen purkautumaan. -Mutta kukaan ei saanut sitä sanotuksi. Jokaista kyllä kauhistutti se -eilisiltainen, ja jokaista pelotti, että jos se nyt rupeaakin olemaan -tällaista aina. Mutta sittenkään ei kukaan saanut sitä vapauttavaa -sanaa sanotuksi. - --- Tuota -- -- alkoi isä, kun aamiaista syötiin, mutta sen pitemmälle -ei hän päässytkään. Ja se "tuota" jäi ainoaksi sanaksi mikä -aamiaispöydässä sanottiin -- Niilon molinaa lukuunottamatta. - -Lauri jo useammankin kerran veti henkeään ja liikutti huuliaan sitä -varten, että nyt hän sen sanoo. Mutta ei saanutkaan sanotuksi. - -Painostus yhä vain kasvoi. Se uhkasi jo muuttua katkeruudeksi ja -sellaisena purkautua. - -Murhemielin ryhtyi Lauri aamuaskareista päästyä muuttamaan pukua. -Pyhävaatteiden päällepano tuntui nyt aivan joutavalta ja melkein -rasittavalta turhanaikaisen tavan noudattamiselta. Sunnuntaitunnelmaa -ei ollut vähääkään. Mieltä vain ahdisti ja kalvoi. - --- Äläs nyt Lauri, sanoi äiti silloin, aivan kuin olisi yht'äkkiä -jotain muistanut. Minä tuon täältä sulle uudet sukat. - -Äiti penkoi kirstulla ja veti sieltä uudet vast'ikään valmiiksi -saamansa sukat ja toi ne Laurille. - --- Olet jo niin kauan pitänyt niitä samoja sukkia että ne ovat jo -hikiset. Jalkasi palelevat ja sitte saat yskää -- -- Pane ne nyt -jalkaasi! Ne ovat lämpöiset! - -Äiti antoi uudet sukat Laurille ja toisia pois viedessään sanoi: - --- Nämä pitää huomenna pestä. - -Tämä ei oikeastaan ollut mitään tavatonta. Mutta sittenkin Lauri -joutui hämilleen, eikä osannut, eikä ehtinytkään sanoa mitään. Alta -kulmainsa vain vilkasi äitiin, joka tarpeettoman joutuun kiiruhti -pois hänen luotaan ja lattiaan katsellen rupesi kahvia jauhamaan. -Sitten hän vilkasi isään, joka takan luona istuen kohenteli hiilosta -kahvipannun alla, huomattavan äänekkäästi syljeskellen. - --- Olenkohan yöllä jotain puhunut ääneen ja äiti on sen kuullut ja -nyt sen johdosta -- --? kyseli Lauri itseltään. - -Mahdotonta se ei ole. Hän on kyllä voinut puhua jotain ääneenkin -- -unissaan. Niin levoton on hänen yönsä ollut. - -Ensin iltayöstä, ennenkuin hän vielä ehti nukkuakaan, Niilo unissaan -iski häntä vasten kasvoja, niin että hänen päänsä kuumeni. Se koski -kipeästi, sekä päähän että mieleen. Se oli kuin lopullinen lyönti -siihen kiilaan jolla hänet tahdotaan kodista irti reväistä, ja jota -on pitkin päivää -- pitkin elämää -- lyöty yhä syvempään ja syvempään. - -Hän melkein itki, ja ajatteli että kun ei häntä olisikaan maailmassa --- -- - -Sitten oli hän nähnyt unta. Hän muisti sen vieläkin ihmeen selvästi. - -Hän oli kuollut. Makasi suutuvassa laudalla valkean lakanan alla. -Ulkona paistoi syksyinen ilta-aurinko, ja pihanpuoleisesta ikkunasta -osui joku säde suutupaankin. Isä ja äiti seisoivat ikkunan luona ja -puhelivat hiljaa. - -"Onkohan Laurin nyt hyvä olla?" kysyy isä. "Ei tiedä", huokaa äiti. -"Kyllä Jumala omistaan huolen pitää." - -"Täällä ei Laurin ollut hyvä olla", sanoo isä taas vähän ajan -kuluttua. - -Äiti pyyhkii silmiään esiliinaan. - -"Me olimme liian ankaroita hänelle", jatkaa isä ja kääntyy katsomaan -ulos. "Lauri oli liian hento meidän käsiimme." - -"Niin oli", sanoi äitikin. Ja itkuun purskahtaen lisää: "Minun on -ollut niin katkerasti ikävä Lauria!" - -"Niin on minunkin! Kun se melkein kaiket pyhätkin oli tässä -kotosalla", tunnustaa isäkin, eikä enää yritäkään salata kyyneleitään. - -Hän huusi jotain isälle ja äidille, ja siihen hän heräsi. -- - -Hän katsahti taas vuoroin isään, vuoroin äitiin, mutta ei saanut -selkoa, ovatko he kuulleet hänen jotain unissaan puhuneen. - -Hän sai sukat ja kengät jalkaansa, heittäytyi selälleen penkille ja -jatkoi muisteluaan. - -Herättyään oli hän melkein surullinen, kun ei ollutkaan kuollut. -Siinä laudalla oli niin suloinen maata, ja tuntea että joku häntäkin -kaipaa. Ja ehkä Annikin silloin kaipaisi -- -- Istuttaisi kukan hänen -haudalleen ja muistelisi häntä -- -- - -Mutta Annin tähden hän haluaisi vielä elääkin -- -- Ja Annin tähden -hän haluaisi olla täällä, olla kotona ja tehdä työtä -- -- Ja jos isä -ja äitikin -- -- - --- Olenko minä yöllä jotain puhunut unissani? -- kysyi hän kattoon -katsoen. - --- En minä ainakaan ole mitään kuullut, vastasi äiti. -- Kuinka niin -meinaat? - -Lauri kääntyi lattialle päin. - --- Näin vain niin kummallisia unia. - --- Muuten siellä teidän sängyssä on kiehkattu yöllä, mutta en minä -mitään puhetta ole kuullut, jatkoi äiti, kahvikuppeja pöydälle -asetellessaan. - --- Niilo siellä iltayöstä itkua tehden huusi oikein kovaa että: lyö -lyö -- potkase, mutta en minäkään sinun ole kuullut mitään puhuvan, -sanoi isä. - -Nyt pääsi Lauri varmuuteen, etteivät isä ja äiti mitään olleet -kuulleet hänen puhuvan. Muuten se äiti vain -- -- Tahtoo suojella -minua kylmältä -- -- - -Suloinen lämpö tulvahti Laurin mieleen. - -Hän muisti ne punalakkiset, pitkäpartaiset herttaisen näköiset -tontut, jotka saduissa niin paljon ihmisten asioissa hommailevat. Ja -hänestä tuntui että täällä tuvassa nyt on tällaisia tonttuja, ja että -ne kutovat hänen, isän ja äidin välille jotain sidettä -- lämmintä ja -lujaa. - -Äiti kaateli kahvia ja käski tulla juomaan. - --- Niin -- onko Savistossa ollut metsänostaja, vai mitä sinä tässä -jonain päivänä sanoit? kysyi isä kahvia juotaessa. - --- Oli siellä ollut. - --- Minkähän puulaakin miehiä tuo oli ollut? - --- Sitä en minä tiedä. Alaniemen Miska sitä vain sanoi, enkä tullut -kysyneeksi minkä yhtiön miehiä se oli ollut. Tokko sitä Miska olisi -tiennytkään. - --- Sieltä Takakorvestakohan se Savisto aikoisi myödä? - --- En minä tiedä, eiköhän se sieltä aikone. - --- Mitähän tuo on tarjonnut kannolta -- tai millä kaupalla se on -ajatellut myödä? jatkoi isä kyselemistään. - --- En minä tiedä sitäkään. - -Laurin oli paha mieli, kun ei tiennyt mitään vastata, nyt kun isä -häneltäkin jotain kyseli. - --- Meidänkin pitäisi myödä metsää, kun ne niin niillä metsillä -ihmiset rahoja saavat, sanoi äiti. - --- Jopahan, pani isä siihen, eikä Laurikaan hennonut särkeä tunnelmaa -sanomalla, että Leppirannan metsät on hakattu niin, ettei niissä ole -myömistä. - -Kahvin juotuaan kävi Lauri tallissa. - -Isä sillä aikaa asetti silmälasit päähänsä, otti viimeviikkoisen -sanomalehden ikkunaverhon nuoralta ja levitti sen eteensä pöydälle. -Äiti haki nurkkakaapista vanhan Arndtin Postillan ja asettui toiseen -päähän pöytää sitä lukemaan. Hänelläkin oli silmälasit päässä. - -Kun Lauri tuli tupaan, otti hän samasta nurkkakaapista -Maanviljelysopin ja istui penkille selkä kaappia vasten, jalat -suorana pitkin penkkiä alkoi hänkin lukea. - -Hänen lukemisestaan ei kuitenkaan tullut totta. Mieli oli niin -kukkuroillaan, että sinne ei mahtunut enää mitään. - -Hänen täytyi katsoa isää ja äitiä. - -Äidin silmälasit olivat valahtaneet nenälle, silmät olivat kiinni -ja pää nyökkäili. Isä oli lukemiseensa kiintynyt. Kuletti sormeaan -pitkin rivejä ja hiljaa mumisten tavaili sanoja kokoon ja aina -nyökkäsi vakuuttavasti päällään kun sai sanan irti. - -Taas huomasi Lauri, että isä on vanhettunut ja että myöskin äiti -alkaa jo olla vanha ja väsynyt. Hänen tuli sääli heitä molempia. - -Häntä alkoi ahdistaa heikko, mutta yhä hiljalleen voimistuva -itsesyytöksen tunne. Se sanoi että hän on laiminlyönyt vanhempiaan, -että hän ei ole tehnyt heille kaikkea hyvää, mitä olisi voinut. Koska -hän on esimerkiksi sanomalehteä heille ääneen lukenut -- --? Hän ei -muistanut sitä aikaa. Ehkä pikkupoikana joskus. - -Tuollaisella tuskalla on isä saanut itse yrittää niistä selkoa? -- -- - -Lauri keikautti itsensä seisaalleen lattialle, asetti -Maanviljelysopin pöydälle ja meni isän luo. - --- Mitä te luette? - --- Tuota mä vain, sanoi isä ja kuin ällistyneenä kohotti päätään ja -katsoi Lauriin. -- Tuota mä vain, kun tuossa on kuinka jonkun talon -lammas on pudonnut kaivoon ja kuinka isä ja poika ovat meinanneet -sitä sieltä pelastaa, mutta kumpikaan ei ole uskaltanut mennä -kaivoon, kun ovat pelänneet ettei toinen sitten vedäkään ylös -- -hehehe -- --. Se on sukkela tapaus. Koetas sä se lukea oikein ääneen! - -Isä ojensi lehden Laurille. Äitikin havahtui kuuntelemaan. Lauria -omituisesti ikäänkuin hävetti, kun otti lehden isältä ja alkoi lukea. -Mutta alkuun päästyään hän luki kaikki mitä lehdessä oli vähänkin -sellaista, jonka arveli isän ja äidin mieltä kiinnittävän. - --- Johan siinä taas oli jos jotakin, sanoi isä Laurin lopetettua -lukemisensa, ja tyytyväisenä pani piippuun kuin syönnin jälkeen. - --- Kovasti siinä taas olikin erinomaisia, sanoi äitikin, haukotteli, -kallisti itseään niin että näki kuinka paljon kello on. Nousi, otti -kaapista perunavadin jonka tyhjensi takalla hiljalleen sirisevään -lihapannuun. - -Lauri käveli edestakaisin lattialla. Pysähtyi pöydän luona, avasi -Maanviljelysopin, vilkasi siihen ja antoi sen jälleen painua kiinni. -Alkoi taas kävellä. Hänen teki mieli sanoa kuinka hyvä ja suloinen -hänen nyt on olla, mutta ei saanut sitä sanotuksi. - -Vähän aikaa siten käveltyään hän pujahti kamariin ja kauas katsova -ilme silmissään otti pöytälaatikostaan päiväkirjavihkonsa esille ja -rupesi kirjoittamaan. - -"Nyt tiedän miksi rupean! Rupean maanviljelijäksi. Sellaiseksi -uudenaikaiseksi muille esimerkkinä olevaksi maanviljelijäksi. Olen -ollut kolmena päivänä maataloudellisilla luentokursseilla. Siellä -jo tällaisen päätöksen tein. Ja sen jälkeen se päätös on yhä vain -varmistunut. Minä en lähde täältä pois! Tänne jään, täällä teen -työtä ja uhraan voimani maanviljelyksen hyväksi, Suomeni hyväksi -uhraan voimani niinkuin isät ennen sotakentillä! Minä vain uhraan ne -rauhan pelloilla. -- Mies, joka on ensimäinen maanviljelysrintamassa, -on sankari, niinkuin sekin, joka on ensimäinen mies isänmaataan -puolustavassa sotarintamassa." - -"Kun vain saisin enemmän oppia ja tietoja -- --! Isä kielsi -jyrkästi maamieskouluun pääsyn -- -- Enkä aio siitä enää puhua -mitään. Koetan täällä kotona kirjallisuuden avulla itse kasvattaa -itsestäni kunnollisen maanviljelijän. Ja kun kasvan sellaiseksi, -että minunkin sanoilleni annetaan arvoa, niin silloin tahdon kykyni -mukaan levittää valoa kaikkialle ympärilleni. Tahdon kaikessa olla -hyvänä esimerkkinä, kaikille naapureilleni ja kaikille, en ainoastaan -maanviljelijänä, vaan myöskin ihmisenä. Ja sillä tavalla levittää -valistustakin." - -"On niin hauskaa ja suloista ajatella, että minä kasvan ja voimistun -joka päivä ja käyn yhä tarpeellisemmaksi vanhemmilleni, jotka -vanhentuvat ja heikontuvat joka päivä. Minä en jätä heitä! Minä -tahdon heitä hoitaa ja vaalia, kun he tulevat vanhoiksi ja rupeavat -eläkkeelle! En niinkuin joku vieras, joka on talon ostanut ja maksaa -eläkkeen vaillinaisin mitoin ja huonolla tavaralla ja joka kerta -toivoen, ettei enää toiste tarvitsisi tätä maksaa. Minä maksan -eläkkeen parhaalla tavaralla kukkura-mitoin. Enkä anna heille ynseitä -katseita enkä sydäntä viilteleviä sanoja." - -"Eilen minä sanoin jotain sellaista -- --. Juuriston Sussu oli -maitovelkaansa maksamassa, ja heille tuli äidin kanssa viiden pennin -ero laskuissa. Se aiheutti keskustelun, joka kirveli sydäntäni ja -kuohutti mieltäni. Jos olisin voinut sanoiksi muodostaa sen mitä -tunsin, niin se olisi pannut jokaisen vapisemaan. Ja sanoinkinhan -minä jotain -- -- mutta -- -- En enää milloinkaan sano sillä tavalla -äidille -- --. Jotain samallaista kuin eilen tunsin kerran toissa -talvena. Se oli muuan leuto sunnuntaipäivä. Oli juuri syöty puolinen. -Silloin tuli Pikku Leenan Rikku tupaan ja arkana istui oven luo -tuolille. Kissa nuokuskeli takkakivellä, mutta kun Rikku tuli, niin -havahtui. Ja kun Rikku ehti istumaan, hyppäsi kissa takkakiveltä -lattialle ja meni Rikun luo. Pyyhiskeli poskiaan ja kylkiään Rikun -jalkoihin ja häntäänsä taivutellen kierteli ympärillä kaikin tavoin -ystäväksi tekeytyen. Rikku, jonka kasvojen sävy osotti ikäiselleen -sopimatonta vakavuutta -- elämänkokemusten synnyttämää -- silitteli -kissaa ja puheli sille hellästi. -- Kenties kissa tahtoi lohduttaa -tuota sunnuntainakin repaleissa kulkevaa poikasta, ja kenties -poikanen sen ymmärsi. Siltä minusta ainakin tuntui." - -"Mutta sitten Rikku pyysi ruokaa -- _Pyysi ruokaa_! Se pyyntö vihlasi -sydäntäni ja kuristi kurkkuani. Jos olisin ollut äidin sijassa, niin -olisin hakenut Rikulle parhainta mitä olisin löytänyt. Antoihan se -äitikin. Suuren voileivän ja kupillisen maitoa. Mutta sittenkään -en tuntenut tyydytystä. Minua hävetti, en itsekään tiedä mikä, ja -sielussani kuohui. -- Rikku söi kaikki hyvällä ruokahalulla, toi -tyhjän kupin pöydälle ja saman tien läksi pois. 'Kiitoksia' huusi -vain ovessa mennessään. En voinut olla ikkunasta seuraamatta hänen -menoaan. Tiellä tuli Niilo häntä vastaan ja alkoi häntä lumittaa. -Koputin ikkunaan, ja Niilo jätti Rikun rauhaan. 'Kuinka sinä -kehtasit', sanoin Niilolle kun hän tuli tupaan. -- Sanoin samalla -tavalla kuin äidille eilen illalla. -- Niilo vain nakkasi nenäänsä -ja halveksivasti sanoi että: 'mitä kerjäläispojan on lukua. Sitä -saa vaikka lyödä!' -- Että meidän 'sivistyneessä' ja loistavassa -yhteiskunnassamme on sellaisiakin, joiden täytyy pyytää ruokaa -- --! -Ja toiset samalla aikaa tuhlaavat kymmeniä tuhansia markkoja -turhuuteen ja ylellisyyteen! Eivätkä tee mitään oikeaa työtä. -- -Jos tosiaankaan ei voida tällaisia ristiriitoja ja epäkohtia saada -korjatuksi, niin tulkoon tuli ja surma ja hajoittakoon tämän maailman -usvaksi, josta sen sanotaan muodostuneenkin. Olisi silloin edes sitä -vähemmän kurjuutta ja kärsimyksiä avaruudessa -- --." - -"Siihen suuntaan riehuivat ajatukseni silloin, samoin kuin eilenkin. -Ja niin ajattelen nytkin. Mutta nyt minulla on toivoa, että tällaiset -ja muunkinlaiset epäkohdat vähitellen korjautuvat. Ja siinä -työssä tahdon minäkin olla mukana! Mutta -- -- Jos niitä ei saada -korjatuksi! -- -- Jos ei saada, niin tulkoon vain tuli ja surma ja -hävittäköön tämän maailman. Parempi silloin on niin." - -Sydän jyskytti, posket hehkuivat, silmät paloivat ja kynä kiisi -kuin hullaantunut riviltä toiselle. Kynää pitelevä käsi vapisi -ja kirjoitus muistutti risuaidan varjokuvaa. Mutta sitä hän ei -ajatellut. Eikä hän oikeastaan ajatellut muutakaan. Kirjoitti -vain kuin jonkun voiman pakottamana sanoja ja ajatuksia, jotka -pulppuilivat jostain kuohuvasta lähteestä. Nyt tuntui kuohu -tyyntyvän. Kynää pitelevä käsi kohosi ylös. Pää painautui sitä -vasten. Silmät suuntautuivat ikkunasta ulos tähtäämään, mutta katse -niissä oli syvälle sisäänpäin kääntynyt. -- - --- Tule nyt Lauri syömään! huusi äiti tuvasta. - -Hätiköiden pisti Lauri vihkon pöytälaatikkoon, lukitsi sen ja pisti -avaimen taskuunsa. Meni tupaan ja kamarin oven vieressä olevasta -tuvan ovesta jälleen porstuaan. - --- Minä olin äsken tallissa. Ei sinne tarvitse mennä, huusi isä -tuvasta. - -Lauri kääntyi takaisin tupaan ja meni syömään. - --- Kyllähän ne hevoset nyt siellä pysyvät. Sitten sopii mennä -tekemään silppua niille kun on syöty, sanoi isä. - -Puhelu ei nytkään ottanut luistaakseen. Laurin mielessä oli jo -pitemmän aikaa askarrellut joku ajatus. Nyt hän ajatteli sen -kirjoittaa päiväkirjaansa ja suunnitteli sitä. Isä ja äitikään eivät -näyttäneet puhelusta välittävän, ja Niiloa ei ollut kotonakaan. - -Syötyään ja vähän aikaa hampaitaan tulitikulla kaiveltuaan meni Lauri -talliin. - -Tiainen hypähteli liiverin räystään alla seinässä ja viserteli -pakkasta ennustavasti. - --- Tsi tsi -- titilittäätäävikvikviäävui, se sanoi ja Laurin mielestä -se tarkoitti samaa kuin punalakkinen tonttu puolisen edellä tuvassa. - -Kun hän tuli takaisin tupaan, nukkui isä penkillä ja äiti -peräsängyssä. Ei siis herättänyt kenenkään huomiota, vaikka -hän menikin suoraa päätä kamariin. Siellä otti hän heti -päiväkirjavihkonsa pöydälle ja alkoi taas kirjottaa. - -"Kun katselen ihmisten elämää, raatamista ja ahertamista, niin -tulee usein mieleeni kysymys: mitä varten ihmisten pitää tuolla -tavalla raataa ja ahertaa? Mikä tarkotus heillä on, jota varten -noin ahkeroivat? Etsiessäni vastausta näihin kysymyksiini olen -huomannut että yksi osa työskentelee vain saadakseen elämänsä niin -nautintorikkaaksi kuin suinkin mahdollista, toiset saadakseen kultaa -kirstunsa pohjalle, ja on paljon -- ehkä enimmän -- sellaisiakin, -joiden täytyy raataa ja ahertaa kaikin voimin, saadakseen itselleen -ruoan ja vaatteet. -- Ylevämpiä pyrkimyksiä olen huomannut sangen -vähän. -- Eikö meillä ole muuta kuin tämä ruumis ja ruumiillinen -elämä -- --?" - -"Mikä on ihmiselämän tarkotus? Onko se vain se että raataa, syö ja -makaa, niinkuin suurin osa meikäläisistä, 'rahvaasta', tekee? Vai -onko se siinä, että kaiket päivät, tai oikeammin yöt, huvittelee, -keimailee ja kiekailee kaikella tavalla, niinkuin 'sivistyneet' ja -'ylhäiset' tekevät? Vai onko se vain valmistus taivasta tai helvettiä -varten, joku koeaika surun ja murheen laaksossa, niinkuin jumaliset -ja papit sanovat? Niin -- -- Mikä on elämän tarkotus? Jos se on se, -mikä se 'rahvaalle' on pakosta, niin -- miksi annettiin ihmiselle -kuolematon sielu? Jos se taas on se miksi ylhäiset sen näyttävät -käsittävän, niin miksi sanottiin ihmiselle: 'otsasi hiessä pitää -sinun syömän leipäsi.' Jos se on se, miksikä jumaliset ja papit sen -sanovat, niin miksi sitten puhutaan Jumalan rakkaudesta? -- Mikä on -ihmiselämän tarkotus?" - -Nyt se oli kirjotettuna. Oli poissa päätä painamasta, mutta kuitenkin -oli tallessa. Tuntui vapauttavalta ja keveältä kuin olisi täyttänyt -vakavan velvollisuuden. - -Hän nousi ja heittäytyi keinutuoliin istumaan. Keinutteli hiljalleen, -ja miettien katsoi eteensä. Kurottautui ottamaan päiväkirjan pöydältä -ja luki, mitä oli siihen tänään kirjottanut. Vihko painui hiljaa -polvien päälle ja taas hän jäi miettien katsomaan eteensä. - --- Tästähän saisi vaikka sanomalehtikirjotuksen -- -- - -Sydän ensin omituisesti kutistui. Sitten se laajeni ja oli aivan kuin -uusi maailma olisi avautunut. - -Sillä tavallahan sitä voisi paraiten unhotettujen ja sorrettujen -puolesta taistella, että tekisi tunnetuksi heidän kärsimyksiään! - -Taas hän vaipui miettimään. Huoahti sitten ja ravisteli pois sen -ajatuksen. Se nyt kuitenkin on mahdotonta. Olisi pitänyt saada -koulua käydä ja -- olisiko hän silloin maanviljelijä jos hän alkaisi -kirjotella --? - -Hän nousi kävelemään. Meni pöydän luo ja kirjotti päiväkirjaansa: - -"Yöllä toivoin kuolemaa. Nyt en sitä toivo. Nyt haluan elää. Nyt -minulla on tarkotus, jota varten elää. Tahdon kasvattaa itsestäni -kunnollisen maanviljelijän ja hyvän ihmisen, joka ei tee kellekään -pahaa, mutta kaikille yrittää tehdä hyvää." - -Päivämäärä vielä alle, ja kaikki on hyvä. Tämän enempää ei hän -tänä päivänä kirjota. Kun muste oli kuivunut, lukitsi hän vihkon -pöytälaatikkoon ja pisti avaimen taskuunsa. - -Taas istui hän keinutuoliin ja alkoi hiljaa keinua. Päässä tuntui -suloinen raukeus. Ei haluttanut lukea ei ajatella eikä mitään. Näin -vaan oli hyvä olla. - -Alkoi hämärtää. - -Raukeus oli Laurista vähitellen kadonnut. Hänen mielialansa oli ollut -aallon harjalla, painunut siitä aallon pohjaan ja nyt se taas kohosi -harjalle. - -Siinä oli sekaisin suloista haikeamielisyyttä ja kaihoa, mutta enite -kuitenkin toimintahalua, halua tarttua kaksin käsin johonkin elämän -epäkohtaan ja repiä se hajalle, raastaa auki jokin mätäpaise ja -toimittaa siinä oikein perinpohjainen puhdistus. Tai olisi tässä ruma -ryteikkökorpi! Sen hän raivaisi pelloksi. Tai mitä vaan sellaista, -joka kysyisi raatamista ja työtä. Niin juuri -- työtä! Työtä! Sitä -hän nyt tahtoisi tehdä. Työtä äidin ja isän hyväksi ja työtä -- -- -Niinilän Anni -- -- - -Suloinen vavahdus puistatti ruumista. - -Hän käveli jonkun kierroksen lattialla. Tuli pöydän luo, tarttui -lujasti kiinni sen reunoihin ja säihkyvin silmin katsoi ulos. Istui -jälleen keinutuoliin ja alkoi keinua, ensin voimakkaasti, mutta -vähitellen hiljentyen. - -Toimintahalun alkoi voittaa sanaton kaiho. Käsi poskella, kyynäspää -tuolin käsivarrella hän hiljalleen keinutteli haaveileva sävy -silmissä. - -Heikko valo kuvastui kamarin lattialle. Lauri kohotti päätään ja -katsoi ikkunasta ulos. Siellä oli pehmeän sininen taivas ja hämärästi -tuikkivain tähtien ympäröimä haaveilevan ja unisen näköinen kuu. Oli -kuin olisi kuu vain omia aikojaan liikkeelle lähtenyt näin pyhäiltana. - -Lauri katsoi taivasta, tähtiä ja kuuta. Ja kuta kauemmin hän katsoi, -sitä syvemmäksi kasvoi kaiho ja sitä levottomammin hän odotti jotain. - -Maantiellä meni kolme tyttöä toistensa käsikoukussa tanssaillen ja -liikkeistä päättäen sydämellisesti nauraen. Huomaamattaan siirtyi -Lauri ikkunan luo ja katseillaan seurasi heitä niin kauan kuin -suinkin voi nähdä. Ja vielä kun tytöt katosivat riihen varjoon hän -yhä vain seisoi ja katsoi ulos. Hän tunsi voittamatonta halua lähteä -kylälle tänä iltana. - -Vihdoin hän käännähti, haki palttoon vinniltä ja meni tupaan. - -Siellä äiti pankon puolella takkaa hoiteli kahvipannua ja isä -toisella puolella tupakoitsi. Takassa paloi alakuloinen tuli -vesipadan alla. - --- Joko pian saa mennä vettä navettaan ammentamaan? kysyi Lauri. - --- Kun minä vain ehdin juottamaan lehmät, sanoi äiti. Onko nyt iltama? - --- Ei olekaan -- mutta -- - -Lauri nosti vasemman jalkansa penkille ja sen polvella kättään pitäen -katseli ulos ikkunasta. - --- Kyllä sen veden pian saa ammentaa, puheli äiti, kahvikuppeja -pöydälle laitellessaan. -- Söisitkö sinä jo? - --- Syön kyllä, myönsi Lauri. - --- Kaada itse kahvia sieltä pannusta ja juo ja mene sitten navettaa -luomaan, sanoi äiti isälle ja haki pöytään voita, leipää, maitoa ja -lihaa. Lauri rupesi syömään. - -Syötyään muutti hän arkitakin päälleen. Kävi ensin tallissa hevoset -juottamassa ja silppua tekemässä. Sitten rupesi ammentamaan vettä. - -Reippaasti sujui työ. Ryhti ja voima vain parantuivat työn kuluessa. -Katse sattui vinoon painuneeseen tuvan nurkkaan. Se pitää korjata! -Mutta kun ei hän nyt voinut tarttua siihen kiinni ja nostaa sitä -suoraksi, tarttui hän entistä lujemmin ämpärin nostosalkoon. -- -Keväällä tuo nurkka korjataan! Navetta myöskin rakennetaan keväällä -uusi. Hirret jo viime talvena hakattiin ja veistettiin valmiiksi. Ja -kun se nyt kerran tehdään uusi, ei siitä enää tehdä sellaista pimeää -ja ummehtunutta vankikoppia kuin tämä vanha on. Hän sommittelee -siihen piirustukset! Koko kartano kunnostetaan ja maalataan -punaiseksi. Paljonkohan se tulisi maksamaan? -- -- Siksi sen ainakin -pitää tulla valmiiksi kun -- -- - -Taas tuli Niinilän Anni mieleen, ja ämpäri painui entistä vinhemmin -kaivoon ja tuli samaa vauhtia sieltä takaisin ylös. - -Sydän lämpeni, ja jälleen valtasi mielen vapisuttava onnen odotus ja -salaperäisen syvä kaiho. - -Sitä herätti ja kasvatti kaikki. Kaivon vintin kitinä, ladon oven -narina, askelten narskahtelu, luonnon pyhätunnelmainen hiljaisuus, -jota alkavan pakkasen heikot paukahdukset säestivät, kirkkaan sininen -ja mieltä avarruttavan korkea taivaan laki, kuu, joka terävänä ja nyt -jo asiallisen näköisenä katseli alas maahan, kaikki ne kasvattivat -kaihoa hänen mielessään ja puhuivat hänelle elämän salamyhkäisestä -onnesta. - -Vesi oli ammennettuna. - -Juoksujalassa kiiruhti Lauri tupaan, mennessään vielä vilkaisten -painuneesen tuvan nurkkaan. Heitti arkitakin penkille, pesi kasvonsa, -kampasi peilin edessä huolellisesti tukkansa. Sitten nyppi rikat -vaatteistaan pois, pani pyhätakin ja palttoon päälleen, katsahti -vielä peiliin ja asetti lakkinsa oikein. Sitten pujahti ulos kuin -puolittain salaa. - -Ensin menee hän Alaniemeen. Sitten he lähtevät Miskan kanssa kylälle -ja ehkä he menevät katsomaan -- -- Niinilän Anniakin -- --. - - - - -VII. - - -Tuli kesä. Lauri oli Takanevalla kyntämässä syksyllä kyntämättä -jätettyä kesantoa. - -Hän pysäytti hevosen ja istahti auran sauvalle. - -Niin hiljaista ja lämmintä! Ei tunnu tuulenhenkäystäkään. Aurinko -vain paahtaa, ja kuumentunut ilma väreilee latojen seinämillä ja -aitain vierillä kuin olisi se sulaa metallia. - -Linnutkin ovat hellettä paossa. Ei kuulu kuin joku yksinäinen -viserrys silloin tällöin. - -"Prits, prits, prits." - -Västäräkki tuli taas vaolle. Seisoi hetkisen ja keinutteli pyrstöään. -Huomasi madon vaossa. Koppasi sen kiinni, toisen ja kolmannenkin. -- -Täyden taakan saatuaan lensi pois. Ladon luona näyttää sillä olevan -pesä. - -Västäräkin mentyä oli taas hiljaista kuin leikkuupellolla, väen -päivällislepoa pitäessä. - -Lauri pyyhki paidan hihaan hikeä otsaltaan, nousi ja tarttui suitsiin. - --- Lämmintä on ja hiljaista, mutta -- -- Koetetaan taas ruuna! Nooh! - -Ruuna jännitti raajansa, ja verkkaan mutta varmasti alkoi aura -luistaa. Viilu irrottui ja kohosi vaarnan päälle kuin epäillen, -taipui siitä siiven alle, ja vihdoin lysähti toista viilua vasten, -aivan kuin olisi huomannut että juuri näinhän se parhainta onkin. - -Pellosta lensi leivonen. Ei livertäen suoraan ylös, vaan aidalle -lyhyesti kirkuen. Toista vakoa takaisin tullessa se taas läksi -pellosta. Ja niin aina kun Lauri sillä kohdalla tuli tai meni. - --- Mitähän se tuolla tarkottaa? ajatteli Lauri ja ajoi pari vakoa. - --- Onkohan sillä siellä pesä? ajatteli taas, ja vielä pari vakoa -ajettuaan meni katsomaan. - -Pesä siellä oli. Viime syksyisessä lehmän jalan jälessä kuivia -kuloheiniä, ei kovinkaan sirosti aseteltuina, ja niiden päällä viisi -puolialastonta leivosen poikaa, jotka kaikki leväyttivät keltaiset -nokkansa ammolleen kun kuulivat että pesälle tullaan. - -Lauri seisoi vähän aikaa ja katsoi pesää. Sitten meni jälleen ajamaan. - -Mitä tuon pesän kanssa pitää tehdä? Ajaako kylmästi vain ylitse --? - -Se ajatuskin jo puistatti. - -Nostaisiko toiseen paikkaan? Mahtaisikohan emo siitä sitten enää -välittää, jos sen toiseen paikkaan siirtäisi? Se on leivosten koti, -ja kodin rauhaa ei saa häiritä. - -Kunpa se olisikin edes pientareella, mutta kun on keskellä -peltoa -- -- - -Lauri mietti ja mietti ja joka vaolla tuli yhä likemmäksi pesää. - -Hän rupesi puoliselle. Päästi ruunan vieressä olevalle niitylle ja -itse meni ladon seinustalle syömään. Leivosen pesää vain ei saanut -pois mielestään. - -Jos siihen jättäisi kappaleen kyntämättä? Silloin ei sen kanssa -tarvitsisi mitään muuta tehdä. -- Mutta taitaisi sekin näyttää -omituiselta -- Ja mitä isäkin sanoisi? Ja Niilo sen pesän kuitenkin -heti hävittää kun tänne lehmäin kanssa tulee -- -- Ja rikkaruohot -siinä pääsevät siemenelle ja leviävät kautta maan. - -Taitaa sittenkin olla parhainta kun ei ole tietääkseen koko pesästä. -Ajaa vain sinne menemään. Sielläpä he sitten ovat -- -- - -Lauri viskoi eväitten loput laukkuun, paneutui pitkälleen ja yritti -nukkua. -- - -Kun hän taas rupesi ajamaan, ei leivonen enää lähtenytkään lentoon. -Hiukan vain käveli syrjempään ja sieltä katsoi. Lauri käänsi päänsä -toisaanne ja kiiruhti hevostaan. - -Lopulta leivonen ei lähtenyt pesästä poiskaan. Hiukan vain -kohottautui ja katsoi Lauriin. - -Lauri pysäytti hevosen ja katsoi leivosen tuskaisesti pälyileviin -silmiin, muisti ne avuttomat keltanokkaiset leivosen pojat siellä -pesässä. Ja leivosen laulun hän muisti. -- Eikä ajanutkaan ylitse, -vaan meni ja katkaisi aidasta kaksi seivästä, jotka asetti -pesän molemmille puolille vaon suuntaan, merkeiksi ettei vain -vahingossakaan ajaisi pesään. - -Nyt oli taas mieli keveä. Hän kynti ja vihelsi ja piti tarkasti -silmällä ettei vain pesä rikkoontuisi. Kun kynnös tuli niin likelle -pesää, että oli ruvettava vakoa mutkalle ajamaan, ei ruuna ollut -uskoakseen että tässä todellakin pitää sivulle poiketa. Kun Lauri -hellittämättä veti ohjasta niin päin, niin ruuna pysähtyi ja katsoi -Lauriin. - --- No etkö sinä nyt usko? Siellä on leivosen pesä ja me jätämme -sille tähän vähäsen maata, koetti Lauri selittää ja nyki ohjaksesta. -Leivosella on yhtä hyvä oikeus elää maan päällä kuin meilläkin. - -Uskoihan ruuna sen vihdoin, ja niin saatiin siihen jäämään keskeltä -leveämpi, mutta kumpaankin päähän kapeneva pillikkeen ja horsman -taimia kasvava kyntämätön kappale. - -Lauri ajoi seuraavaankin peltoon ensimäiset vaot ja antoi sitten -hevosen levähtää. Tänne etäämmä näytti leivosen palsta vihreältä -saarelta mustan meren keskellä. - --- On siellä nyt leivosten herttainen asuskella omalla sarallaan. - -Lämmin ja leppoisa tunne tulvahti mieleen. Hän heittäytyi selälleen -peltoon ja katseli puhtaan sinistä taivasta. - --- Leivonenkin sai haltuunsa palstan manttaaliin pantua maata, -palasen isänmaata. - -Se tuntui niin somalta että täytyi nauraa. - --- Olen vuokrannut leivoselle maata. Mitä saat vuokraa? - -Mielen rauhan, ja oikeuden kuulla leivosen laulua tuntematta pistoa -sydämessä ja nuhdetta omassatunnossa. - -Lauri taivutti kädet pään alle ja katsoi taivaalle. Siellä kulki -pehmyt vaalea pilvi. Laurin silmät painuivat kiinni. - -Niinilän Anni kulki hänen vierellään vaaleaan kesäpukuun puettuna --- -- Sitten oli hän kotivainiolla kyntämässä. Tuvan ikkuna oli auki. -Tuvasta kuului Annin hiljainen hyräily; hän näki kuinka Anni siellä -hääri leiväntekohommissa. Isä astuskeli pellonpientareella vanhana -ja harmaatukkaisena ja sirolla puulapiolla korjaili kokkareita -pientareelta pellolle. Äiti katseli porstuakamarin ikkunasta tyyni -onnen ja rauhan ilme kasvoillaan. -- -- Annikin tuli pellolle. Oli -paistanut pannukakkua ja toi sitä hänelle ja isälle. Ja ruunalle -leipää. Taputteli ruunaa ja hyväili sitä -- -- - --- Ei mutta ei -- Ei jouda maata kun on ruokaa kaapissa. Työhön, -työhön! Illalla pitää vielä koivut ja marjapensaat kastella, ja jäi -se vesiammekin tyhjäksi. Mutta kannetaan joesta vettä! Öillä päivät -jatketaan! Öillä ne on istutettukin. -- Sooh -- Koetetaan nyt ruuna -yrittää! -- Nooh --! Me teemme, kuule ruuna, työtä nyt. Me kynnämme! -Me mullistamme maata! Me vapautamme niitä ihmeellisiä voimia, -jotka muuttavat lannan ja mullan leipäkullan aineiksi ihmisille! -Me uhraamme voimamme yhdellä kaikkein jaloimmalla ihmiselämän -uhrialttarilla, niinkuin Reijolan isäntä talvella sanoi! Hei ruuna -- -hei! Minä olen isäntä ja leivonen on minun torpparini, joka maksaa -vuokransa laululla -- -- - --- Jaa-ah ruuna! Jos minä todellakin olisin isäntä! Kyllä silloin -moni asia olisi toisin kuin nyt. Emme me täälläkään näin vain -kahdenkesken olisi. Täällä olisi yksi tai parikin miestä savea -nostamassa, ja luujauhokuorma olisi tilattuna eikä maan polttamisesta -saisi puhuakaan. Ja eipä paljon tiedä, vaikka tuolla nevalla -turvettakin haasioitaisiin. -- Navettaan silloin olisi myös tehty -oikeat ikkunat eikä tuollaiset kuin nyt, että ovat kuin kaksi kipeää -silmää. Eikä Kimpisyrjän Hermanni olisi saanut niin leveästi vain -nauraa minun ilmanvaihtotorven-piirustuksilleni. Sen olisi silloin -pitänyt tehdä torvi ja asettaa se navettaan. - --- Mutta eipäs surra. Saapa nuo perästäpäinkin laitetuksi. Tulipa -edes se ketoaura tilatuksi, niin että syksyllä jo saamme ketoakin -nurin kääntää. Kuuletko sinä, ruuna? Syksyllä ruvetaan ketoa -kyntämään. - --- Eikä moitita isää, eikä sitä saakaan moittia. Isä tekee sen kuin -parhaimmaksi ymmärtää. Isän mielestä on synti panna rahaa maahan. -Mistä sitten tuloja olisi, jos maahankin alkaa menoja olla? -- Eikä -se kaikkein hulluin ajatus olekaan, jos ei niin perin viisaskaan. -Mutta isä on vanha ja isän hartiat ovat työstä köyristyneet. Meidän -täytyy, ruuna, isää kunnioittaa! Jos isällä olisi edes niinkin paljon -tietoja kuin esimerkiksi minulla, niin hän olisi maanviljelijän -malli. Tai jos minusta tulisi yhtä hyvä työmies kuin isä on, niin -silloin minä olisin maanviljelijän malli. Ja miks'ei minusta tulisi. -Yritetään kuitenkin. Hakavainiossa syksyllä näytetään mihin tässä -pystytään! Heipä hei, ruuna! - -Tumman harmahtavaksi kuivuva käännetty alue laajeni laajenemistaan, -ja likaisen sängen sekä viheriän rikkaruohon taimiston peittämä -alue yhä supistui. Ruunan kylet olivat vaahdossa, ja hiki virtaili -pitkin Laurin ruumista. Mutta siihen ei hän tullut huomiotaan -kiinnittäneeksi. Hän vain ajatteli sitä suunnitelmaansa, minkä oli -tehnyt. Sitä nimittäin, että Leppirannan talossa ei tästä alkaen enää -tahallaan jätetä kesantomaita syksyllä kyntämättä, niinkuin tähän -saakka on tehty. Ja että aura pannaan joka kerta menemään aina hiukan -syvempään kuin se edelliskerralla on mennyt. - - * * * * * - -Kun Lauri illalla tavallista myöhemmin tuli kotiin, istui isä aitan -porraskivellä aitakarahkoita halkomassa. - --- Kaikkiko tuli? kysyi, kun näki auran ja aisat rattailla. - --- Kaikki tuli. Leivoselle vain jätin palstan. - --- Oliko leivosen pesä? -- Isä naurahti. - --- Oli. Keskellä peltoa. Enkä ilennyt sitä maahan haudata, vaan -jätin siihen kappaleen kyntämättä, selitti Lauri hevosta valjaista -riisuessaan. - --- Niilo saakin nyt mennä viemään hevosen. -- Isä nousi ja -lantioitaan painellen meni tupaan. Tuli pian takaisin Niiloa edellään -työntäen. - --- Mene nyt vain, mene! - --- Miks'ei Lauri itse mene, kiukkuili Niilo. - --- No sinun pitää myös työlle tottua. Kylläpä toisinaan menisit. -Pitää joskus mennä, vaikka ei niin kovin haluttaisikaan. - --- Kyllähän minä sen käyn itsekin viemässä, koetti Lauri sovitella. - --- Ei, kyllä Niilon pitää nyt mennä. Sinulla on vielä se puiden -kasteleminenkin. Ei Niilo kuitenkaan niitä kastele. - --- Revin minä ne, sinkautti Niilo. - --- Senpätähden sinun pitääkin mennä hevosta viemään, sanoi isä -ja naurahti toisella tavalla kuin äsken Laurille. Se sai Niilon -taipumaan. - -Nurpeilla nenin ponnahutti hän itsensä ruunan selkään, iski -ohjasperillä lautasille, ja niin lähdettiin heti alussa täyttä ravia. - -Lauri laittoi valjaat talliin ja rattaat liiveriin ja sitten meni -tupaan. Syötyään hän tiedusteli äidiltä kahta ämpäriä, saadakseen -kannetuksi joesta vettä istutuksilleen. - --- Siellä on korvo täynnä, sanoi äiti. - -Lauri katsahti äitiin, mutta ei sanonut mitään. Meni vain ulos -kastelemaan istutuksiaan ja nauttimaan kesäillan rauhasta. - - - - -VIII. - - -Paraiksi ehti Lauri kotiin ja sai polkupyöränsä suojaan, kun rupesi -satamaan. Ensin tuli harvakseltaan keveitä yksityisiä pisaroita, -jotka leppoisasti putoelivat janoiseen maahan ikäänkuin tunnustellen -kaipaako maa sadetta. Kai se siksi huomattiin että kaipaa, koska -pisarat alkoivat kasvaa ja tihentyä, ja vihdoin siitä kehittyi -runsasvetinen sade, joka lankesi maahan kuin Herran siunaus. - -Lauri seisoi hetkisen porstuanovella ja katseli ulos. Pyörähti sitten -ja meni tupaan. Tuvassa ei ollut ketään. Isän kuorsaaminen vain -kuului sängystä uutimien takaa. Pöydän luota Lauri kääntyi takaisin. -Katsoi kamariin. Sielläkään ei ollut ketään. Hän meni jälleen -porstuaan, katsahti ulos sateeseen ja sitten meni suutupaan. Siellä -kuori äiti kermaa maitovadista. - --- Onko sinun nälkä? kysyi hän Laurilta. -- Menen heti laittamaan -perunoita kiehumaan. - --- Ei minun ole nälkä, vastasi Lauri, ja hetken aikaa pöydän luona -seisottuaan meni pois suutuvasta. Kääntyi vinnin rappusille ja kaksi -rappua kerrallaan harpaten juoksi vinnille. - -Katolta kuului hiljainen sohina ja rapina. Mutta sitä ei Lauri -joutanut kuulemaan. Hän juoksi yhtäkyytiä suutuvan päälle laudoista -tehtyyn vaatehuoneesen, josta äiti oli huomattavimmat vaatekappaleet -korjannut pois ja siten tehnyt siitä hänelle kesäkamarin. Ikkunan oli -hän itse laittanut saranoille -- muuten ainoa sellainen ikkuna koko -talossa --. Hän avasi sen ja asettui pöydälle istumaan ja katsomaan -märkää höyryävää tallin kattoa ja mustia kesantopeltoja hiukan -etäämpänä, niiden takaa näkyvää ruisvainiota ja kaiken taustana -olevaa viheriäistä metsää. Miellyttävä tuoksu virtaili vainioilta. - -Lauri värähteli. - -He olivat Alaniemen Miskan kanssa olleet Niinilässä. Ensi kertaa -kumpikin. Koko puolen päivää oli siellä istuttu ja juteltu. Vuoroin -puhuttu vakavista asioista, vuoroin pilaa laskettu. Viatonta -herttaista pilaa. - -Anni oli ollut mukana koko ajan. Kahvin vain käväsi keittämässä, ja -niin suloisesti punastui, kun sitten kahvia hänelle tarjosi. Ja aina -painoi päänsä alas, kun hän katsoi sinne päin. - --- Mitähän se sillä? Merkitseeköhän se sitä että Anni -- -- että Anni -minua -- --? Vai onko siihen syynä se talvellinen kirjeeni? - -Anni ei ole siihen vastannut. Kerran perheiltamassa hän sai -huvipostissa kirjeen, jossa oli nimimerkki A--i. Hän uskoi sen olevan -Annilta ja osaa sen vieläkin ulkoa. - - "Mä aina muistan sinua. - Muista joskus minua! - Muista edes silloin, - Kun yksin istut illoin!" - -Onkohan se Annilta? - -Kun sen varmasti tietäisi! - -Silloin -- -- silloin -- -- - -Hän tahtoi uskoa, että se on Annilta ja että Anni sentähden alas -katsoi, kun häntä -- Lauria -- -- - -Laurin täytyi hypätä pöydältä pois ja ruveta kävelemään. - -Muutaman kierroksen tehtyään hän läksi alas. - - "Mä muistan aina sinua. - Muista joskus minua! - Muista edes silloin, - Kun yksin istut illoin!" - -Hänen teki mieli heittää porstuassa kuperkeikka ja käsillään kävellen -mennä tupaan. - -Äiti seisoi takan luona toinen jalka takkakivellä ja musta -kahvinhämmennystikku kädessään. Keitti iltapuolikahvia. - --- Eikö siellä kylillä Niiloa näkynyt? kysyi Laurilta. - --- En minä ainakaan ole nähnyt. - --- Missähän se kakara taas kaiken päivää kaltraa? Kastelee hyvät -vaatteensakin, murehti äiti. -- Muistaako edes mennä lehmiä kotiin -hakemaan. - -Lauri oli mennyt ikkunan luo, nostanut oikean jalkansa penkille, -asetti saman puoleisen kyynäspään polvea vasten ja leukansa kättä -vasten. Katseli ulos sateeseen. - --- Ei nyt tarvitse puita kastella, ihasteli äiti. - --- Ei tarvitse, myönsi Lauri muuta ajatellen. - --- Ei moneen päivään niitä nyt tarvitse kastella. Kun näin kovin -sataa, sanoi äiti vielä ja nosti kahvipannun takkakivelle. - -Lauri katseli vain ulos. - -Niinilässä oli komeita koivuja molemmin puolin tietä, aivan niinkuin -hänkin aikoo istuttaa ja on jo vähän istuttanutkin. Ja puutarha -siellä oli kunnossa! Sellaista hänkin rupeaa yrittämään. - -Ottaa siihen nuo perunapellot ja tuon ohrapellon niiden takaa, ja -niiden ympärille laittaa pisteaidan niin että tuo pihlaja tuolta -kiven tyköä tulee vielä aidan sisään, niin siinä sitä jo onkin. Sopi -jo istuttaa melkein vaikka mitä. Pitkin aidan viertä sireenipensaita, -ja tuonne tienviereiseen nurkkaukseen sireenimaja niinkuin -Niinilässäkin oli. Ensi syksynä niitä jo pitää istuttaa. Niinilästä -varmaankin saisi. Ja Anni tulisi niitä minun kanssani irti -ottamaan -- -- - -Lauri muutti toisen jalan penkille. - -Anni oli istuttanut seinän viereen ruusupensaita ja hiukan etemmäksi -laittanut kukkaspenkkejä. Ne olivat oikein sieviä. Jos Anni vielä -tuohonkin -- -- - --- Joko siellä kylillä pian heinäntekoon aletaan? Puhuttiinko mitään? -kysyi isä sängystä ja pitkään haukotellen työnsi uutimia syrjään. - -Lauri pyörähti lattialle päin. - --- En tiedä -- en kuullut mitään. Joko meidän pian aletaan? - --- Tiedä oikein -- Ajattelin mä vähän että eikö lopusta viikon -pitäisi mennä Vähäneva tekemään. Rupeaa aika jo olemaan siinä -määrässä, puheli isä ja haukotellen nousi sängyn syrjälle istumaan. - -Äiti kaateli kahvia, ruvettiin juomaan. - --- Kyllähän me siksi jo ehdimmekin, jatkoi Lauri äskeistä puhetta. -- -Parissa kolmessa päivässähän ne kesantotyöt nyt jo saadaan loppuun. -Vai -- tottakai sitä vainiota huomenna mennään kolmannelle kyntämään? - --- Kyllä. Minä menen sinne Takanevalle. Niilo saa tuoda lehmät sinne -ja sitten tammalla äestää niitä peltoja. Minä koetan sammutella -sellaisia paikkoja, joissa vielä on valkeaa, jos niitä enää on, kun -näin nyt sataa. - -Sitten ei puhuttu mitään koko kahvinjuontiaikana eikä heti -jälkeenkään. Äiti meni pesemään perunoita, isä haukotteli ja -heittäytyi jälleen sänkyyn "kun niin kovin ramaa" ja Lauri alkoi -järsiä kynsiään. - --- Kun siellä Takanevalla olisi tullut edes ojat luoduiksi, sanoi -Lauri viimein ja sylkäsi kynnen siruja suustaan. - --- Johan se hyvä olisi ollut -- mutta --, sanoi isä sängyn kattoon -katsoen. -- Näethän sinä sen itsekin, ettemme me joka paikkaan ehdi. - -Se sanottiin tavalla joka ilmaisi, että asiasta on jo ennenkin ollut -puhetta. - --- Ja se paloikin nyt niin hyvin, että kyllä se taas yhden rukiin -kasvaa, jatkoi isä vähän ajan kuluttua lauhtuneemmalla äänellä. - -Lauri ei puhunut siihen mitään. Hetkisen vain järsi kynsiään ja -sitten läksi vinnille. Siellä oli pöydällä kunnan kirjastosta -lainattu "Pienviljelijän käsikirja". Hän avasi sen ja alkoi lukea. -Mutta puolen sivua luettuaan jäikin ulos katselemaan. Vasta vähän -pidelty kirja räpsähti itse kiinni, eikä Lauri sitä enää avannut. -Nousi vain ja heittäytyi selälleen sänkyyn. - --- Pitääköhän Anni minusta enemmän kuin muista pojista? - --- Ei sitä kenenkään omaksi sanota, mutta ei minuakaan kukaan hänen -takiaan kiusottele. Tuota Saviston Lissu topsakkaa vain minun -omakseni sanovat -- muutamaa -- -- Joka ei ymmärrä muusta kuin -kiinniotosta ja uusista vaatteista puhua ja juoruta! Liekö koskaan -sanomalehteäkään lukenut, -- muuta kuin kihlausilmoitukset. Mutta -Anni on selvillä kaikesta ja innostunut nuorisoseuraankin. Kelpaisi -vaikka johtokunnan jäseneksi -- -- - -Siinä kesken kaikkea tuli Laurin mieleen kuva kuinka he Annin kanssa -pimeänä syysyönä tulevat kahdenkesken kävellen. Silloin hyökkää -metsästä kaksi miestä Annin kimppuun. Hän ryhtyy puolustamaan -Annia. Syntyy ankara taistelu. Häntä lyödään puukollakin. Mutta hän -kuitenkin voittaa ja saattaa pelosta vapisevan ja häneen turvautuvan -Annin kotiin. Siellä Anni sitoo hänen haavansa -- -- - -Jossain välissä oli Lauri ollut kylelläänkin, mutta nyt hän taas -makasi selällään kädet niskan alla ja näki, mutta ei katsonut -karkeasti höylätyltä kattolautoja, ja kuuli, mutta ei kuunnellut -sateen sohinaa ja rapinaa. - - - - -IX. - - -Leppirannan Hakavainiota viljeltiin niin kuin muitakin vainioita. -Vuosikymmen toisensa perään oli siinä vuorotellut kesanto, ruis, ohra --- kesanto, ruis, ohra. Maata kynnettiin mahdollisimman varovasti -ettei vain "raakaa maata" nousisi pinnalle. Joka kolmas kesä sinne -ajaa kiikuteltiin lantaa sen verran kuin tunkiossa kulloinkin sattui -olemaan. Siellä täällä oli paksua heinää kasvavia mataloita vakoja. -Niitä sanottiin ojiksi. - -Muheva, tummanharmaa ja voimakas ruokamulta oli nylkeentynyt pois. -Laiha, vaaleanharmaa savi vain oli jälellä. Sadeaikoina se litkui ja -letkui ja tarttui kenkiin. Pouta-aikoina se pakahteli tuumanlevyisiin -halkeamiin. Kesantovuosina oli paakkujen murskaaminen joka-aikainen -risti. - -Ohra pääsi suurella vaivalla tupenmittaiseksi, ja rukiin olki kasvoi -pientä ja kovaa niinkuin vaskilanka. Missä ruokamultaa oli hiukan -paksummin, siellä isännöi ohdake ja tappoi kaiken muun. - -Hakavainion kasvullisuus oli aina ollut melkein samallaista. -Erilaiset kesät vain hiukan erilaistuttivat sitäkin. Ennen -ei se tehnyt Lauriin mitään vaikutusta. Mutta luentokurssien -jälkeisenä kesänä siinä kasvava ohra kirveli hänen herännyttä -maanviljelijävaistoaan kuin elävänä haudatun tuskan huuto. Hänen -vaistonsa sanoi, että siellä syvemmällä on voimia, jotka vain -odottavat sitä, joka puhkasee päälle kasvaneen kuoren ja antaa niille -ilmaa ja vapautta. - -Tuli sitten syksy. Hakavainion vuoro oli taas olla kesantona ensi -kesänä. Kun kevätkylvömaat saatiin kynnetyiksi, alkoi isä puhua -riihirankain hakkuusta, vaikka maa oli vielä vallan sulaa. Silloin -hänen -- Laurin -- luonto kuohahti. Päättävästi sanoi hän isälle, -että menee huomenna Hakavainiota kyntämään, ottaa molemmat hevoset ja -ketoauran. Isä saa mennä riihirankoja hakkaamaan, mutta hän ei mene -niin kauan kuin vähänkin maahan pystyy. Isä ei sanonut myötä eikä -vastaan, eikä hänkään sen enempää siitä asiasta puhunut. Seuraavana -päivänä vain meni ja alotti Hakavainion kynnön. Eikä hellittänyt -ennenkuin kaikki oli kynnettynä. - -Sulaa jatkui yhä, ja hän perkkasi Hakavainion ojatkin. Päivät olivat -tummat ja tihruiset, yöt pimeät ja vaatteet saviset. Mutta mieli oli -puhdas ja intoa hehkuva, jokaisena päivänä sujui työ aina paremmin -kuin edellisenä päivänä. Ja itseluottamus ja omanarvon tunto kasvoi. -Ennenkuin tuli talvi, olivat Hakavainiosta kadonneet paksua heinää -kasvavat syvänteet ja niiden sijalle oli ilmestynyt suorareunaiset, -sileälaitaiset ojat. - -Eikä isäkään mennyt riihirankoja hakkaamaan, vaan kulki Niilon kanssa -Takanevalla metsän alle joutuneita ja syksyllä kyntämättä jääneitä -kedonpäitä perkaten. Isä kaateli puut juurakkoon, Niilo karsi oksat -pois ja poltti ne. Kaiket päivät nousi Takanevan rannalta paksu -vaalea savu sumuiseen syysilmaan. - -Hakavainion kesantomuokkaukseen ei isä myöskään sekaantunut. Jos -Lauri häneltä jotain kysyi, ei hän mitään vastannut. Eikä Lauri -sen huomattuaan enää kysynytkään mitään. Teki vain niinkuin itse -parhaaksi ymmärsi. Sinä kesänä meni aatra Hakavainiossa syvempään -kuin se oli koskaan ennen mennyt Leppirannan pelloilla. - -Syksyllä peitti Hakavainion tummanvihreä rukiin oras. - -Talvella eräänä aamuna lähtiessään kauroja asemalle viemään sanoi -Lauri isälleen: - --- Eikös nyt saa tuoda heinänsiemeniä, että saadaan keväällä kylvää -Hakavainio heinäksi? - -Isä oli vähän aikaa vaiti. - --- Noo -- -- koettaa heitä nyt tuoda, myöntyi sitte. - -Lauri toi heinänsiemeniä ja keväällä lumen lähdettyä itse ne kylvi. - -Se oli ensimäinen heinänkylvö Leppirannan pelloilla. - -Kun kesä tuli ja ruis alkoi kasvaa, ei sen kasvaminen ollut niin -tuskallista kuin ennen. Se oli melkein huvia entiseen verrattuna. -Olki kasvoi vankkaa ja rytevää, tähkät pitkiä ja paksuja. - -Tuli sitten se viikko, jolloin heinänteko on taas tälle vuodelle -lopussa ja ruis on siinä juuri tulemaisillaan valmiiksi. - -Tiistaina iltapäivällä otti isä puheeksi Hakavainion rukiinleikkuun. -Arveli että sen voisi vielä siirtää paremmin loppuviikkoon, vaikka -lauantaiksi, ja nämä päivät kerätä lehdeksiä ja tehdä muuta sellaista. - --- Ei se vielä liiaksi tuleentuisi siksi? arveli Lauri. - --- Ei se vielä -- Se oli jyvä vielä pyhänä niin pehmeä. Kuivaa kovin -pieneksi. - --- Älkää vain sirppihallaa tehkö, varotti äiti. - -Sovittiin niin, että lauantaiksi pyydetään leikkuuväkeä. Ja kun -Laurin piti seurahuoneelle, lupasi hän samalla toimittaa leikkuuväen -pyynnönkin. Se sopi hyvin. Lauri meni vaihtamaan vaatteita, ja isä -meni iltatöikseen korjaamaan laahaavaa saunanovea. - - * * * * * - -Lauri oli pyytänyt ja myöskin saanut lupaan päivämiehet. -Seurahuoneelle mennessään poikkesi hän Alaniemen kautta Miskaa -mukaanottamaan. - -Alaniemessä oli kaikki väki tarhapihalla, Miska, Miskan äiti ja isä -ja kaikki seitsemän Miskan nuorempaa sisarta ja veljeä. Teurastaja -Mattikin näkyi olevan joukossa. - -Lauri pani pyöränsä liiverin seinälle ja meni joukkoon. Vasta nyt -hän huomasi joukon keskellä makaavan lehmän, joka raukeasti tuijotti -eteensä. - -Miska parhaillaan mittasi nuoralla lehmän pituutta ja paksuutta ja -siinä sivumennen nyökkäsi Laurille tervehdykseksi. Sitten rupesi -laskemaan paljonko lehmästä näiden mittain mukaan pitäisi lähteä -lihaa ja kuinka paljon siitä nykyisillä hinnoilla pitäisi saada -rahaa. Laski vielä nahan painon ja hinnan. - --- Sata viisi markkaa, sanoi sitten. - -Teurastaja Matti pudisti päätään. - --- Koettakaa mitata ja laskea, niin näin se tulee! - --- Ei se niin tule. Sinä mittaat tai lasket väärin. - --- Koettakaas uudestaan mitata! Miska pisti nuoran Matin kouraan. - -Matti rupesi mittaamaan. Lehmä viskoi päätään ja sätkytteli jalkojaan. - --- Kaa -- mitäs siinä nyt! Miska potkasi lehmää kylkeen. - -Lehmän pää painui jälleen alas, ja pitkä valittava yniseminen kuului. - -Matti mittasi ja laski. - --- Rupesivat tuossa hulluttelemaan ja toisiaan puskemaan, kun ei -niin heti ehditty navettaan panemaan, ja tämä kompura joutui tuonne -hirsikasaan. Kaatui sinne ja katkasi jalkansa. Eikä sitä viitsi -vanhaa lehmää ruveta tohtoroimaan -- tapetaan pois, kun lihakin on -niin hyvässä hinnassa, kertoi Miskan isä Laurille. - -Lehmä huiskautti häntäänsä, liikautti päätään ja katseli valjusti -ympärillään olevia. - --- Se mahtaa kärsiä kamalasti, sanoi Lauri. - --- Miksei, myönsi isäntä. - --- Yhdeksänkymmentä markkaa minä annan, enkä penniäkään enempää, -sanoi Matti laskun lopetettuaan. - -Äsken oli hän tarjonnut kahdeksaakymmentä ja viittä markkaa. - --- Ee -- eih, sanoi Miska ja pudisti päätään. -- Ennen teemme sen -itse lihaksi. - --- Niin, mitäs me sitä nyt kovin halvalla rupeamme myömään, yhtyi -isäntä Miskaan. - -Lehmä ynisi. Laurin mielestä se rukoili armoa. - --- Yhdeksänkymmentä markkaa minä maksan, mutta en penniäkään enempää. -Sekin on jo liikaa noin vanhasta ja laihankälpästä elukasta. - -Matti käveli poispäin. Meni Laurin pyörää katselemaan. - --- Mitäs tahdot tästä pyörästäsi? kysyi. - --- Ostaisitteko? - -Laurikin meni sinne päin. - --- Miksenkäs minä osta. Vaikka mitä. - --- Kun vain saatte voittoa. - --- Piru tässä aina joutaa niin voitoistakaan huolimaan, kun vain saa -kaupat käymään. En suinkaan minä tuossa lehmäkaupassakaan mitään -hyötyisi, mutta ostaisin mä hänen sillä yhdeksälläkymmenellä. -- -Ääntään alentaen Matti tämän sanoi, samalla syrjäsilmin katsoen -Miskaa joka taas mittoi lehmää. - --- Joko tämä pyörä on sulla kauan ollut? - --- Kolmatta kesää sillä nyt ajetaan. - --- Mutta hyvänäpä se on pysynyt. Kyllähän sä tarkasti sitä pitelet? - --- Mitäpä siitä hurjastelemisestakaan on apua. - --- Niinpä kyllä. - -Taas vilkasi Matti lehmään päin. Miska siellä taas silmäkulmat -pinnistettynä teki numeroita laudanpalaselle. - --- No myötkö sinä tuon pyöräsi? kysyi Matti äkkiä Lauriin kääntyen. - --- Een tiedä -- -- Uusi kuitenkin pitäisi ostaa jälleen. - --- Johan se niin on. -- Tuleeko kauppaa? kysyi Matti lehmän ympärillä -olevilta. - --- Tulee, jos sataviisi annatte, vastasi Miska. - --- Ei näytä tulevan kauppaa. Paras lähteä kotiin. Minnekäs sinä olet -menossa? - --- Seurahuoneelle. - --- Onko teillä jotkut harjotukset siellä? - --- On. - --- Semmoinen taas näytöskappale, vai? - --- Niin, "Iimäellä". - --- Vai iitä mäellä te nyt harjottelette. -- Ottakaa pois -yhdeksänkymmentä markkaa siitä lehmästä! - --- Antakaa sataviisi markkaa, niin kauppa on valmis! - -Matti pudisti vain päätään ja läksi pois. - -Lauri meni lehmän ympärillä olevain luo. Lehmä näytti väsyneeltä ja -kohtaloonsa alistuneelta. Ei lihastakaan värähdyttänyt. - --- En mä nyt jouda sinne harjotuksiin. Pitää tuo tuosta lopettaa, -sanoi Miska. -- Menkää te, äiti, hakemaan astia, johon saadaan veri -ottaa, ja isä hakee kirveen. Tuokaa se amerikkalainen, sillä on -hyvä lyödä! Minä menen hiomaan puukkoa, ja te kakarat saatte mennä -tiehenne tästä! komensi Miska sitten. - -Lauri sanoi hyvästi, otti pyöränsä liiverin seinältä ja kiirehti pois. - --- Ajattelikohan tuo Miska mitään! - -Hän tunsi jotain säälin ja halveksinnan sekaista Miskaa kohtaan. Kun -_tuollaisia_ tekee! Hän ei tekisi, ei vaikka itkettäisiin -- --. - - * * * * * - -Seurahuoneen seinällä näkyi jo olevan useampia pyöriä. Jaa -- mutta --- siellähän on tänään soittoharjoituksetkin. - --- Tule etsimään nelilehtisiä! huusi Niinilän Anni heti kun Lauri -ajoi seurahuoneen aitauksen sisään. - --- Oletteko jo löytäneet? - --- Ei kukaan ole löytänyt, mutta etsitty on kovasti. - --- No en minäkään sitten löydä. En ole koskaan ennenkään löytänyt. - --- Eipä tiedä vaikka nyt löytäisit. Tule tästä etsimään! - -Lauri kumartui Annia vastapäätä etsimään. Ja melkein heti löysi. -Annikin huudahti: - --- Enkö minä sanonut! Ja noin suuri ja säännöllinen! - -Lauri joutui melkein hämilleen. Ensimäinen hänen löytämänsä -neliapila, ja se löytyi kun he Annin kanssa yhteisesti etsivät -- -- - -Etsittiin vielä hetkinen, mutta kun ei kukaan löytänyt eikä puuttuvia -näytelmän henkilöitä näyttänyt tulevan, mentiin sisään. - -Soittokunnan pojista toiset jo ravintolassa töräyttelivät torvillaan, -toiset tulivat näyttelijäin kanssa sisään. - --- Jätetään ovet auki, niin saadaan kuulla musiikkia samalla, sanoi -Lauri ja pukuhuoneesen mennessään työnsi kaikki välillä olevat ovet -auki. - --- Jättäkää sekin ovi auki! huusi vielä ravintolahuoneeseen meneville -soittajille. Soittajat jättivät. - -Laurilla oli Junnun osa ja Annilla Johannan. Lauri tuli pukuhuoneesen -ja heittäytyi siellä olevaan näyttämötarpeiksi lahjotettuun -kahden istuttavaan keinutuoliin. Heti hänen perässään tuli Anni -pukuhuoneeseen. - --- Minä tulen isännän kanssa keinutuoliin. - --- Tule. Emäntää ja isäntää vartenhan tämä onkin. - -Ravintolahuoneesta kuuluva soitto samassa taukosi. - --- Ne soittavat jo oikein hyvin, sanoi Anni. - --- Niin minustakin, vaikka minä en paljon musiikkia ymmärräkään. - --- Alkaisivat nyt taas jotain soittaa. - --- Niin -- että saataisiin tässä oikein musiikin mukaan keinua. - --- Joo, naurahti Anni. Nyt ne alkavatkin. - -Se oli Tuulantei. Anni rupesi laulamaan mukana, ja Lauri yhtyi -häneen, samalla pitäen huolen että tuoli keinui. - - Tula tuulan tuli tuli tei, - Emme erkane konsana, ei. - Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun, - Paras aarteeni oot sinä mun, - Minä sun, -- - Mitä toivoisin minä muuta! - - Tula tuulan tuli tuli tei, - Oma onni se yhtehen vei. - Ja nyt tulkohon hallat ja harmit ja muut - Ilo huoleton meillä on, - Naurussa suut, -- - Ja kirkkaana päivä ja ilta. - - Tula tuulan tuli tuli tei... - --- Kas isäntää ja emäntää! huudahti Laikkolan Vihtori -- kun -juoksujalassa meni pukuhuoneen läpi näyttämölle. - -Anni ja Lauri vain nyökkäsivät päätään ja jatkoivat laulua: - - Emme erkane konsana ei, - Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun, - Paras aarteeni oot sinä mun, - Minä sun, -- - Mitä toivoisin minä muuta. - -Soittajat soittivat sävelen moneen kertaan, ja he lauloivat aina -mukana. - --- Junnu ja Johanna! Kuinka monta kertaa pitää käskeä! kuului äkäinen -ääni näyttämöltä. - --- Voi taivas! hätäili Anni. - - * * * * * - -Lauri oli saatellut Annin kotiin ja ajeli pyörällään hiljakseen -takaisin. - -Ilta oli kaunis ja tyyni. Kuu alkoi nousta, ja täyteläiset -viljavainiot nuokkuivat sen vienossa hohteessa. - -Elämä oli niin ihanaa. - -Varmemmin kun koskaan ennen tunsi Lauri nyt, että Anni on hänen -- -yksin hänen. - -Hän oli jo ollut sanomaisillaan Annille kaikki, mutta sai kuitenkin -itsensä hillityksi. - - - - -X. - - -Leppirannan leikkuupäivä valkeni poutaisena ja lupaavana. Kaikki, -jotka olivat pyydetyt leikkuulle, myöskin tulivat. Päivä muodostui -rattoisaksi. Juteltiin ja laskettiin leikkiä, naureskeltiin, -lauleltiin ja veisailtiinkin, ja miehet pistelivät kaksihaaraisia -tähkiä lakkeihinsa. Vieno tuuli hiljalleen huojutteli laihoa, -hiveli aidoille ja pientareille jääneitä vaatteita ja vilvoitteli -leikkaajain hikisiä ruumiita. - -Kun ilta tuli, oli Hakavainio leikattuna. Kivistäviä ja väsyneitä -ruumiitaan oikoen, mielessään suoritetun työn tuottama rauhaisa -tyydytyksen tunne, läksivät toiset pois. Lauri vain jäi lyhteitten -kuhilaillepanoa lopettamaan. - -Hänen mielialansa ei ollut keveimmillään. - -Hän ei saanut mielestään pois sitä tapausta Alaniemen tarhapihalla. -Kuin raskas pilvi se asusteli siellä, uhaten peittää hänen -maanviljelijäihanteensa, sen, josta paulapieksut ja paikkahousutkin -olivat saaneet runollisen hohteen. - -Tuskissaan kamppaileva lehmä ja siitä kauppaa tekevä ihmisjoukko sen -ympärillä -- -- - -Kuuluuko se sellainenkin maanviljelykseen? - -Vaikka hän olisi mitenpäin asiaa ajatellut, niin aina hän tuli samaan -tulokseen: eihän sellainen ole maataloudessa mitään tavatonta. - -Mutta mitään kaunista se ei ole -- eikä runollista -- eikä ylevää. -Päinvastoin. - -Kuta enemmän hän sitä ajatteli, sitä ilkeämmältä se tuntui. - -Pidellä elävää aistimilla varustettua olentoa kuin elotonta -möhkälettä! Ja tehdä loppu sen elämästä silloin kun tahtoo -- -- - -Onko ihmisellä edes oikeuttakaan sellaiseen --? Kun olisikin -sellainen luonto kuin Miskalla! Ettei arkailisi mitään. Rehaisi -vain niin että tullen mennen! Sellainen luontohan sitä maamiehellä -oikeastaan pitäisikin olla. Jolla ei sellaista luontoa ole, niin -- -- - -Siitä haarautui ajatus taas monelle taholle, ja vihdoin hän joutui -epäilemään, että onkohan hänellä oikein todellisuudessa sellaisia -ominaisuuksia, että hänestä voisi tulla oikea maanviljelijä. - -Talvellakaan, silloin kun hän riihirankoja ajoi ja tamman jalka -putkahti metsässä jonnekin kiven rakoon niin että tamma kaatui, ei -hän huomannut tammalle siinä mitään sen pahempaa tulleen ennenkuin -Häkkilän isäntä vastaan tullessaan kysyi että: mikä tamman jalkaan -on tullut, kun se onnahtelee? Vasta silloin hän huomasi, että tamma -todellakin ontui. Ja rupesikin ontumaan niin pahasti, ettei pariin -viikkoon sopinut kuorman eteen valjastaa. Ja kun isä huomenisin toi -rankakuormaa samasta paikasta, sanoi hän että tamman jalasta oli -juossut vertakin hangelle. - -Sitäkään ei hän ollut huomannut. Niin hartaasti hän oli silloin -ajatellut ja suunnitellut sitä kuinka hänen isännäksi tultuaan metsää -ruvetaan hoitamaan ja hakkaamaan -- --. - -Ja silloin keväällä kun Pikkuviidan kydölle latoa tehtiin -- --! Kun -ei hän mitenkään tahtonut saada nurkkaa kolotuksi hyvin. Milloin se -irvisti yhdeltä, milloin toiselta puolelta, ja kun hän aikansa sitä -korjaili, kului kolo niin syväksi että täytyi panna lastua väliin. -Olkien katolle levittäminen ei myöskään käynyt niin kuin isä olisi -tahtonut. Isä oli tyytymätön, mutta hän lohdutti itseään sillä että -hänen isännäksi tultuaan ei niittylatoja tehdäkään tällä tavalla. Ne -tehdään laudoista, katetaan päreillä ja maalataan punaisiksi -- -- - -Kartanon oli hän -- mielikuvituksessaan -- moneen kertaan repinyt -alas, uudestaan rakentanut ja maalannut -- -- - -Ja todellisuudessa hän ei ollut tehnyt mitään -- -- Haaveillut vain --- -- - -Alaniemen Miska oli keväällä nuoremman veljensä kanssa uudistanut -liiverirakennuksen pihalla, rakentanut kaksi niittylatoa -- ja -hevoset hän kengittää yksin -- ja teurastukset toimittaa ja hommaa -kaikin puolin niinkuin oikean talonjussin pitääkin. Miska ei haaveile -turhia. Elää vain ja hollastaa. Ja niinhän sitä pitäisikin -- --! - -Kun vain voisi -- --. - -Keskiviikosta alkaen olivat tällaiset ajatukset yötä päivää häntä -rääkänneet. Toisinaan häntä melkein itketti. Päätä kivisti ja mieli -oli painuneena. Kun nyt juuri, kun hän alkaisi olla Annista varma, -piti tämän sattua. - -Mutta kai se on niin että ihmisellä pitää aina olla joku risti. - -Jonkinlainen väsähtynyt alistuvaisuuden ja välinpitämättömyyden tunne -alkoi vallata, kun tähän saakka ehti. Ja tämän päivän vilkas elämä -oli häntä auttanut pysymään siinä mielialassa, vieläpä sitä hiukan -keventänytkin. - -Mutta vilpittömään iloon saakka se kuitenkaan ei jaksanut nousta. - - * * * * * - -Syötyään meni Lauri Perähakaan hevosia juottamaan. - -Taivas oli selkeä, aurinko oli putoamaisillaan metsän taakse ja -ilmassa oli uneksuva tyyneys. - -Sunnuntairauha teki tuloaan maailmaan. - -Kolunmäeltä päin kuului laulua. - - "Tuolla mun heilani asustelee - Joen toisella puolen, - Jos et sinä tule mua katsomahan - Niin ikävähän kuolen. - Jos et sinä tule mua katsomahan - Niin ikävähän kuolen." - - "Tule tule tänne mun sydämmeni lohtu - Ja anna mulle kättä. - Vaikka koko maailma tarjolla ois - Niin sinua en voi minä jättää. - Vaikka koko maailma tarjolla ois - Niin sinua en voi minä jättää." - -Sitten oli hiljaista. Laurista tuntui siltä, että laulaja istuu -jollain kivellä käsi poskella. - - "Vie, vie järven sini-sinilaineet - Toiveeni toiselle puolen! - Sano, sano rakkaalle kullalleni - Että ikävähän kuolen! - Sano, sano rakkaalle kullalleni - Että ikävähän kuolen", - -kuului taas Kolunmäeltä päin surullisen tunteikas laulu. - -Nyt tuntui Laurista siltä, että laulaja on puhjennut hiljaiseen -itkuun -- -- - -Hänen teki mielensä tehdä samoin -- -- - -Elämä tuntui niin suloiselta ja suruiselta. Se hymyili kyynelten -takaa -- -- - - "Elämäni onnella on yrtti katkera - Keskellä nuorta eloain se aikoo puhjeta", - -hyräili hän laulun herättämän mielialan vallassa. - -Hän ajatteli sitä tiistai-iltaa ja Annia -- ja samassa muisti sen -lehmän siellä Alaniemen tarhapihalla -- --. - -Kaikki sekaantui, sotkeentui ja särkyi. - -Hänen teki mielensä istua pellon pientarelle ja ajatella vielä kerran -kaikki oikein perinpohjin. - -Mutta paraneekos se sillä? Sauna vain jäähtyy. - -Hän pani hevoset laitumelleen ja lähti kotiin. - -Hänessä ikäänkuin taisteli kaksi valtaa. Toinen, viehkeä ja suloinen, -kuiski: - --- Nyt on lauantai-ilta. Mene lemmittysi luo! Niin kaikki toisetkin -tekevät. Sulje hänet syliisi ja avaa hänelle sydämesi, niin sinä saat -rauhan. - -Suloisesti väristen kuunteli Lauri tätä. - -Mutta sitten nousi toinen ja sormi kohollaan varoitti: - --- Älä mene! Nainen saa kyllä turvautua mieheen, mutta mies ei -saa turvautua naiseen. Miehellä pitää ensin itsellään olla varma -pohja jolla seisoo, ja vasta sitten on hän oikeutettu pyytämään -rakastettuaan kanssaan tälle varmalle pohjalle. Sinulla ei ole -tällaista. Sinulla ei ole minkäänlaista pohjaa. - -Vaieten alistui Lauri tämän jälkimäisen tahtoon. - -Hänellä todellakaan ei ollut minkäänlaista pohjaa. Hän häilyi vain -tyhjässä ilmassa. - -Juuri tänäänkin on hän miettinyt, että millekähän toimialalle hän -oikeastaan kelpaisi? Eikä ollut saanut selvyyttä. - -Ja kuitenkin juuri siitä täytyisi olla selvillä ennen kun -- --. - -Täytyy ensin löytää tukeva oksa tai suojaisa mättään kylki ennenkuin -voi pesää rakentaa -- -- - -Saunalle mennessään hän näki poikia maantiellä polkupyörillä -ajelemassa, ja silloin hän teki kapinan. - --- Ei noilla muillakaan sen parempaa pohjaa ole! Minkä tähden minulla -se pitäisi olla! - -Yhteisvoimin sen suloisen ja viehkeän kanssa he löivät kumoon sen -järkevän ja totisen, joka sormi pystyssä varoitteli. - -Lauri päätti mennä Annin luo. - -Mutta kun hän saunasta tultuaan vielä lämpimänä ollen alkoi -pukea pyhäpukua päälleen, tunsi hän itsensä niin väsyneeksi ja -voimattomaksi, että kesken pukeutumista istahti pöydän luo ja käsi -poskella tuijotti pöytään. Ja vihdoin alkoi jälleen riisua. - --- Kyllä se järkevä ja varoittava sittenkin on oikeassa. En ole vielä -kyllin ansiokas. - -Raskaasti huoaten ja puolittain kyynel silmässä kömpi hän peiton alle -sänkyyn. - -Yöllä näki hän unta: - -Hän istui Perähaan aidan vieressä lähellä Kolunmäen polkua. Oli -pimeä syysyö. Satoi ilkeää tihusadetta, tuuli ja oli kylmä. Mutta -hänen ei ollut kylmä. Hänellä oli kädessään kirja, ja siitä säteili -häneen jotain kirkasta ja lämmintä. Se lämmitti häntä, valaisi hänen -ympäristöään ja kuivasi hänen vaatteensa. Hänen oli hyvä siinä olla. - -Kun hän siitä heräsi, olivat hänen aivonsa ankarassa pinnistyksessä. -Hänen piti muistella jotain asiaa, ja se oli aina tulemaisillaan -hänen mieleensä. - -Vihdoin se tulikin. Hän muisti ne vuodet, jolloin hän illoin ja -pyhäisin lueskeli romaaneja, runoja ja kertomuksia. - -Ne muistuivat hyviltä ne vuodet. Ei mitään raatelevia ristiriitoja. -Jos joskus jotain karvasta sattuikin, niin se unhottui pian, kun vain -pääsi hyvän kirjan pariin. - -Oli kuin olisi jotain alkanut hänessä herätä, ja oli kuin se herääjä -olisi vaatinut jotain. Ruumiillista nälkää muistuttava henkinen -tyhjyyden tunne alkoi vallata mieltä. Ja jonkinlaisena uutuutena -hänelle selvisi, että hän ei ollut sen luentokurssitalven jälkeen -lukenut juuri mitään muuta kun maatalouskirjallisuutta. Nytkin oli -hänellä pari sellaista kirjaa lainassa. Ja hän luki niitä jo toiseen -kertaan. Hän oli saanut itselleen sen uskon, että kaikki muu on -joutavaa ja tämä yksin on tarpeellista. - -Mutta nyt se, mikä hänessä heräsi, ei luvannutkaan tyytyä näin -kuivaan ruokaan. Yhä voimakkaammin se tuntui vaativan jotain -mehukkaampaa ja maukkaampaa. Se aivan kuin uhkasi kuolla, ellei sitä -saa. - -Sen kuolema tuntui kuitenkin aivan yhtä katkeralta kuin jos Anni -olisi kuollut. - -Ja Lauri lupasi tyydyttää sen vaatimukset. - -Hän oli kääntynyt lattialle päin ja katsoi kuuta, joka paistoi -suoraan hänen sänkyynsä. Oli niin ihmeellistä -- --. - -Aivan kuin hellästi rakastava isä olisi sieltä katsellut -lemmikkipoikaansa, josta hän toivoo paljon, ja jota hän tahtoo tukea -elämäntaisteluissa. - -Hän katsoi ja katsoi, ja vihdoin alkoi tuntua siltä kuin hän. -olisi uppoamassa jonnekin, jossa hellät ja rakastavat kädet hänet -vastaanottavat. - - * * * * * - -Aamulla toisten vielä nukkuessa, juuri kun auringon ruso alkoi näkyä, -hän kirjoitti päiväkirjaansa: - -"Olen elänyt raskaan ristiriitain viikon. Sieluani on revitty ja -raadeltu. Se on ollut kuin kahteen villiin hevoseen sidottuna, jotka -kumpikin ovat kiskoneet eri suuntiin. - -"Viime yönä raatelu vasta alkoi helpottaa. Oli niin hurmaava, hillitty -elokuun kuutamo. Makasin. Kuu paistoi suoraan sänkyyni. Katsoin sitä. -Ja minusta tuntui kuin hellästi rakastava ja lastensa kohtaloita -osanotolla seuraava isä sieltä katselisi lemmikkipoikaansa, josta hän -toivoo paljon. - -"Sydämeni täytti onni vallan huumaava. Sydämeni oli kukkuroilleen -täysi. Ja kuitenkin sieltä puuttui jotain. Kuta täydempi sydämeni -on, sitä syvemmin minä kaipaan. Kaipaan _häntä_. Häntä, jolle voisin -kaikkeni kertoa, avata pakahtuvan sydämeni, enkä tarvitsisi pelätä, -että hän nauraa -- -- - -"Ja kuitenkaan minä en saa häntä nyt vielä omistaa. Minussa on joku -ääni, joka sanoo etten saa, että minusta täytyy ensin tulla oikea -mies. Ja minä tottelen tätä ääntä. Minä koetan ensin kasvattaa -itsestäni miehen. Ja kun sen olen tehnyt, niin sitten -- --! - -"Siihen mennessä koetan löytää tukea ja lohtua muualta. Mistä? Sekin -minulle viime yönä selvisi." - - - - -XI. - - -Lauri alkoi jälleen lukea muutakin kuin ammattikirjallisuutta. -Hän ahmi romaaneja, kertomuksia ja runoja, kirjan toisensa perään -niinkuin nälkäinen syö. Hän tunsi sekä kylläisen tyydytystä että -pitkällisestä sairaudesta toipuneen yhä uusiutuvaa nälkää. - -Se mikä hänessä silloin teki kuolemaa virkosi jälleen. - -Hän luki, tai oikeammin sanoen eli 'Panun'. Hän oli mukana -Kontojärven markkinoilla ja pappilassa. Hän harhaili metsässä Karin -kanssa, kun tämä suri Annikin hukuttautumista. Karin kanssa hän -kuunteli, kun Jorma soitti kannelta Annikin haudalla. Kari ja Annikki --- Lauri ja Anni -- nimissä on yhtäläisyyttä. Tulleeko kohtaloissakin -samoin olemaan -- --? - --- Jos joku ryöstäisi häneltä Annin niinkuin Karilta ryöstettiin -Annikki, ja Anni kuolisi niinkuin kuoli Annikki -- -- - -Lauri teki ystävyysliiton Karin kanssa. Ja kun kosto vihdoin tapasi -voudin, joka Annikin rekeensä raastoi, oli Lauri tyytyväinen samoin -kuin silloinkin kun Panu kirkon kellariin salpautui ja vihdoinkin -joutui kiikkiin. - -Hän luki 'Lastuja' ja juopui. - -Hän oli lukenut ne jo joskus ennenkin, ja olihan hän jo ennenkin -nähnyt metsiä ja metsäpolkuja, niittyjä ja niittylatoja, kirkkaita -kesäpäiviä, sateisia syyspäiviä ja talvisia tuiskuja, ihmisiä, elämää -ja elämänkohtaloita. Mutta sittenkin hänestä tuntui kuin ei hän olisi -mitään näistä koskaan ennen nähnyt. - -Lapsena oli hän usein toivonut sitä, että voisi ymmärtää hevosten ja -lehmäin ja lammasten, kanojen, puiden, kukkien, lintujen ja kaikkien -puhetta. Ja nyt hän ymmärsi -- kaikkien puhetta. - -Talvipakkasella metsään mennessä tiaiset visertelivät puissa tien -vierellä. - --- Kylmäkö pakkaa? kysyi Lauri. - -Tiaiset vastasivat myöntävästi. - --- Ehkäpä se siitä vielä lämpiääkin, lohdutti Lauri. - -Siihen tiaisetkin luottivat, että ehkäpä se vielä lämpiääkin. - -Lauma peltopyitä juoksi hangella kuin joukko tuulen eteenpäin -työntämiä palloja. - --- Nälkä -- nälkä, kuului niiden kirskahtelu Laurin korvissa ja löi -mielen sameaksi. - -Kaikki sai hengen, metsä ja metsän puut, niitty ja niityn ruohot - -Kolunmäen polku oli kuin vanha herttainen täti, joka tietää yhtä ja -toista, mutta ei juorua. - -Maantie oli kuin rähisevä kulkukauppias, joka ei osaa mitään salata -eikä anna kellekään rauhaa. - -Yhden niittyladon suu oli tuskasta vääristynyt, toinen näki -maantielle ja se irvisteli halveksien ja pilkaten. Kolmas -metsänreunassa katseli miettien eteensä, neljännessä, viime kevännä -rakennetussa oli nuoruuden itsetietoista ryhtiä ja uhmaa. - -Jokaisella tuparakennuksella, jokaisella kallistuneella aitalla ja -vinoon vääntyneellä luhdilla on oma yksilöllinen, sielukas sävynsä. - -Kaikki mitä hän näki, kuuli ja tunsi -- koko elämä oli pelkkää -runojen, satujen ja lastujen aihetta. - - * * * * * - -Oli varhainen aamu heinäkuun lopulla. Ruohossa kimalteli paksu -aamukaste, ja sakea sumu alkoi jyhkeinä pilvinä vetäytyä syrjään ja -haihtua nousevan auringon edestä. Kaikki oli hiljaa. Ilmassa kalsea, -epämääräisiä syksyn aavistelmia herättävä maku ja haju. - -Lauria melkein puistatti, kun hypähti niittokoneen istuimelta tielle -ja meni nostamaan Hakavainion saranatonta, tukiseipäitten varassa -seisovaa veräjää pois paikoiltaan. Ruuna katsoi Laurin puuhaa korvat -eteenpäin sojossa, kummasteleva ilme silmissään, ja ennen, kuin Lauri -ehti saada suitset selville, se jo kääntyi ja oli vähällä vetää -veräjänpielen kumoon. Lauri nosti veräjän paikoilleen ja asetti -tukiseipäät. Lupsauteltuaan sitten kaikki rattaat, linkut ja koukut -niin että kone oli valmis toimimaan, hän vielä suitset kädessä loi -uneksuvan ja rauhaisaa tyytyväisyyttä, jopa hienoa ylpeyttäkin -puhuvan katseen yli niityn. - -Olihan se etupäässä hänen ansiotaan, että tässä nyt oli heinää ja -että Leppirantaa ei nyt uhkaa heinäin puute niinkuin useaa muuta -taloa uhkaa kuivan kesän takia. - -Heinä tosin ei ollut mitään erinomaista. Oli harvahkoa ja rikkaruohon -sekaistakin. Kuhilaitten sijat olivat melkein kokonaan savikkojen ja -pillikkeiden vallassa. Mutta kyllä siitä sittenkin ainetta karttuu. -Ja sitäpaitsi -- onhan tämä ensimäinen yritys tätä laatua, ensimäinen -kevätauringon sulattama pälvi Leppirannan talvessa. - --- Niin, ruuna. Nyt me alamme niittää kylvöheinää. Ja me olemme -Alakylän Leppirannan talossa ensimäiset, jotka sitä teemme. Heippäs, -ruuna! - -Lauri räpsäytti ohjasperillä ruunan kylkeen. Ruuna jännitti raajansa, -haukkasi vielä heinävihon suuhunsa -- ja kone rähähti rätisemään ja -surisemaan. Heinäin tähkylät vavahtelivat kuin sydänhaavan saaneet, -horjahtelivat ja hiljaa kaatuivat toinen toisensa viereen -- -kuolemaan -- --. - -Eivätkä tiedä mitä varten -- mitä varten kesken kukkeinta nuoruuden -kukoistusta pitää kuolla -- -- - -Tietääkös ihminen mitä varten hänen pitää kuolla -- --? - -Heinä on kylvetty sitä varten että se aikanaan niitetään ja korjataan -latoon. Entäpä jos ihminenkin on sitä varten kylvetty? Entäpä -jos on joku, joka viljelee ihmistä. Kylvää, hoitaa ja huolehtii. -Poimii milloin rikkaruohon, milloin kuivuneen korren, milloin -kauniin kukan taittaa rintapieleensä -- --. Valtakunnat ovat hänen -viljelyspalstojaan. Kun joku palsta on valmis, lähettää hän sinne -sodan tai muun ja toimittaa niiton. - -Hakavainion valtakunnassa riehuu nyt sota. Kanuunat kumahtelevat, -tykit jymähtelevät ja kiväärit rätisevät. Ja Hakavainion kansa on -häviöön tuomittu. - -Hakavainion vanha ruhtinassuku Ohdake, jolle viimeinen vallankumous -jo oli sangen tuhoisa, kukistuu nyt kokonaan. Horsma ylimykset, -joilla on läänityksensä Laskuojan tasangolla, seuraavat herrojaan, -kaatuen viimeiseen mieheen. Sivistystä edustavalla Apilas -suvulla on sama kohtalo, niin punahattuisilla taiteilijoilla -kuin valkolakkisilla ylioppilaillakin. Samoin muualta tulleella -työläisheimolla, jota Timoteiksi sanotaan, sekä syntyperäisellä Lauha -nimisellä raatajasuvulla. Kauniita, sorjavartaloisia ja suloisia, -keltapohjaista ja valkealieristä kesähattua käyttäviä Päivänkukka -neitojakaan ei säästetä. Pyylevät, keltahattuiset Leskenlehti -rouvat, joiden mielestä on hienoa maata myöhälle, nukkuvat vielä, -eikä niiden tarvitsekaan enää herätä. Kaikki surmataan armotta. -Juoruavat Harakansilmä katunaiset, jotka yrittävät puvuissaan matkia -Päivänkukka neitoja, teräväkieliset Pillikkeet, epäsiistit Savikot -ja muu roskaväki, sinne ne sortuvat kaikki. Kuolema on kaikille -samallainen. - -Kivikon linnoitukseen on jäänyt muutamia Horsma ylimyksiä ja -siellä ne saavat olla rauhassa. Linnoitusta vastaan ei uskalleta -tehdä hyökkäystä. Sieltä he nyt näkevät kaiken tämän hävityksen -kauhistuksen ja -- - -Siihen ajatus katkesi, sillä niittokone lakkasi yhtäkkiä rätisemästä, -ylös vain kohosi, putosi jysähtäen alas ja riipasi hevosta -taaksepäin. Koneen pyörä sattui Laurin polveen. -- Terä oli tarttunut -kiveen, siitä tämä rymähdys. - -Se siirsi Laurin todellisuuteen. Hän seivästi katseensa maantielle -päin, osaksi nähdäkseen huomasiko kukaan kuinka nolo niittokoneen -ajaja hän on, osaksi päästäkseen verekseltään näkemästä sitä ruhjoa, -mikä koneesta nyt tuli. - -Vihdoin hän uskalsi katsoa alas eteensä. Näytti kuin kone olisi ollut -eheä. Varovasti tarttui hän viputankoon ja painoi. Leikkuulaitos -kohosi kiven päälle. "Nooh" sanoi hän varovasti. Ruuna lähti -kävelemään ja kone rähähti entiseen rätinäänsä. - -Eikö siis mitään ollutkaan särkynyt? - -Hän pysäytti ruunan ja varmuuden vuoksi vielä tarkasti joka paikan -koneessa. Todellakin! Mitään ei ollut särkynyt. - -Lauri huokasi helpotuksesta ja alkoi jälleen ajaa. Ajatuskin alkoi -jälleen tehdä työtä. - -Maanviljelijä on Jumalan sukua enempi kuin muut ihmiset. Niinkuin -Jumalan sanotaan maailmanpellostaan milloin korjaavan pois sen, joka -hänen tarkoituksilleen niin soveltuu ja taas edistävän sellaisen -kehitystä, joka hänen tarkoituksilleen niin soveltuu, -- samoin -tekee myöskin maanviljelijä. Hänkin hävittää ja pois korjaa kun -hänen tarkoitusperänsä niin vaativat, ja taas elvyttää ja auttaa -edistymään, kun se hänelle paremmin soveltuu. Maanviljelijä muokkaa -ja mullistaa peltojaan samoin kuin Jumalakin maailmaansa, milloin -yhtäällä milloin toisaalla. Ja niinkuin ihmiset sielunhädän -äärimmilleen kehittyessä turvautuvat Jumalaan, niin he leivän hädän -äärimmilleen kehittyessä turvautuvat maanviljelijään -- -- - -Ruuna haukkaili heinää ja käveli varmasti. Niittokone surisi. - -Pää hiukan alas painuneena asteli Lauri perässä. - --- Hm hm -- Ehkä me nyt, ruuna, sentään veisasimme yli urkujen, -hymähti hän ja heilautti kättään. - --- Mutta totta se on sittenkin, sanoi jälleen ja korjasi ryhtiään. - - * * * * * - -Kun Hakavainio tuli kokonaan niitetyksi, heinät haravoiduiksi ja -kekoihin pannuksi, oli päivä vetäytynyt tavallista myöhempään iltaan. -Isä ja Niilo läksivät kotiin oijuspolkua. Laurin takki oli jäänyt -veräjälle maantien viereen. Hän meni sitä noutamaan. Etäämpänä -maantiellä tuli poika ja tyttö polkupyörällä ajaen. Lauri viivytteli, -nähdäkseen ketä ne ovat. Lähemmä tultua jo ne tunsikin. Ne olivat -Niinilän Anni ja Pieliskylän uusi kansakoulunopettaja. - --- Iltaa. Myöhällepä nyt on pitänyt olla, sanoi Anni hymyillen. - --- Iltaa! Toisinaan pitää olla hiukan myöhemmällekin, vastasi Lauri. - -Pyöräilijät menivät. Lauri katsoi heidän jälkeensä. Kääntyi sitten ja -läksi kotiin. - --- Anni oli kovin hyvällä tuulella. Mistä vain mahtoi johtua? -Johtuiko siitä kun näki minut vai siitäkö, kun sai ajaa opettajan -kanssa? mietti Lauri. - --- Herran kanssa, lisäsi purevasti. - -Puraisu oli tähdätty opettajaan. - -Vähän matkaa mentyään Lauri taas kääntyi katsomaan sinne mihin -suuntaan opettaja ja Anni menivät. Heitä ei enää näkynyt. - --- Ilostuikohan se Anni siitä, kun näki minut? Tahi jos se vain -olikin iloinen siitä, kun sai opettajan kanssa ajella -- --? - -Kotikin jo alkoi näkyä. Harmaana ja jotenkin rottelomaisena se seisoi -autiolla paikallaan, ympärillään muutamia suuria kiviä. Parina -kolmena viimeksi kuluneena kesänä istutetut, vielä kituvat koivut -eivät paljoakaan pystyneet väriä antamaan. - -Hän vertaili sitä Annin kotiin, joka oli maalattu ja siistitty sekä -muhkean puutarhan ja puiston ympäröimä. Sitten hän vertaili itseään -ja opettajaa. Hän paikkahousuissa ja paulapieksuissa, naama hikinen -ja liivin aukosta näkymässä likainen paita. Opettaja kravatti -kaulassa, nauhakengissä ja aina pyhäpuvussa, pestyin kasvoin ja tukka -kammattuna. - -Hienoa pilveä alkoi kerääntyä Laurin sielun sunnuntaipuolelle. - - - - -XII. - - -Sunnuntaina aamupäivällä makaili Lauri Alaniemen Miskan kanssa -Alaniemen aitan seinävierellä varjossa, yhtä ja toista jutellen. - --- Olitko sinä kylillä eilen illalla? kysyi Miska. - --- En. Olin koko illan kotona, vastasi Lauri. Olitko sinä kylillä? -kysyi sitten. - --- Olin minä vähän tuossa raitilla, sanoi Miska välinpitämättömästi. - --- Täällä oli poikiakin taas eilen, sanoi jälleen hetkisen kuluttua, -tunnustellen herättääkö se Laurin mielenkiintoa. - --- Jassoo -- Ketä? kysyi Lauri vilkkaasti. - --- Hakaperän Jussi ja Hiiron Tuppu. Olivat yrityksiä tekemässä. - --- No onnistuivatko? - --- Siinäpä tuo oli. Pojat kävivät joka talon ovella jossa vain -tiesivät tyttöjä olevan. Meidän kylän pienet kersat kulki perässä -vahtien, ja aina kun pojat tulivat takaisin, niin jostain nurkantakaa -huutelivat: "rokkaa tuli, saako tulla syömään?" Savistoon ne viimein -pääsivät sisälle, kertoi Miska. - -Lauri hymähteli. - --- Kyllä ne ovat aika jehuja ne Jussi ja Tuppu, sanoi Miska jälleen. - --- Ovat! Ja Saviston Lissu myöskin koko ryökäle, kun tuollaisten -kanssa riekalehtaa -- nuorisoseuran johtokunnan jäsen! kiivaili Lauri. - --- Mitähän siinä oikeastaan takaa ajettiin, kun valittiin se Lissu -johtokuntaan? Olisihan niitä nyt ollut parempiakin -- Niinilän Anni, -Katajiston Maiju ja monta muuta, ihmetteli Miska. - --- Sika tietää! tuhahti Lauri. -- Ehkä valittiin esimerkiksi seuran -nuoremmille jäsenille. - -Miska naurahti. - -Oltiin vaiti. - -Lauri kääntyi selälleen, taivutti kädet pään taakse ja katseli pilviä. - --- Niinilän Anni ja Pieliskylän opettaja ajelivat tässä eräänä iltana -niin kahden kahtuustaan että -- --. Eihän niillä vain mahda olla -jotain aikeita? puheli Lauri pilviä katsellen. - --- Puhutaanhan niistä sellaisia. Etkö sinä ole kuullut? - --- En minä ole mitään kuullut. - --- Vai et sinä ole kuullutkaan! ihmetteli Miska. -- Niistä on jo -kauan puhuttu sellaista. Menneestä talvesta alkaen -- melkein heti -siitä alettiin hohajamaan kun se opettaja tuli tänne. Nyt kesällä -kun opettaja on ollut vähän aikaa poissa, kuuluvat olleen ahkerassa -kirjevaihdossa. - --- Kumma, etten minä ole mitään kuullut! ihmetteli Lauri ja räpäytti -silmiään. - --- Et ole sattunut sellaiseen tilaisuuteen, sanoi Miska. Pienen -väliajan pidettyään hän jatkoi: - --- Joo... Opettajan rouva Annista uhkaa tulla. Ja kyllä Anni siksi -kelpaakin siinä kuin joku toinenkin. Minkälainen mies tuo opettaja -sitten lie. Siivolta ja sopivalta se kyllä näyttää, mutta -- ei niitä -herroja paljon tiedä mitä ne ovat. - -Miska haukotteli, kääntyi selälleen ja katseli pilviä hänkin. - - -- Pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka - Kullassa ruskotelkoot. - Toivot on turhia, vaikka ne kuinka - Onnea uskotelkoot, - -puhkesi sitten lausumaan. - -Lauri vavahti ja yritti päätään kääntämättä nähdä Miskan silmiin. - -Miska vihelteli hiljaa, sitten alkoi hyräillä jotain säveltä ja -vihdoin puhkesi ääneen laulamaan. - - Penkoilin peltoa aamusta asti, - Taivas se kylvöni satehella kasti, - Nousisko siitä lapsille muruja, - Nousisko siitä lapsille suruja? - - Turpeita käännän, ojitan, äistän, - Hengitän tuoksua laihon tähkäpäistä, - Iltaisen ruskon kirkkaassa kullassa - Jyväni itää mustassa mullassa. - - Kynnän ja kylvän, ja savuaa kaski, - Kunnes mun naapurit kirkkomaahan laski, - Niittäiskö lapset pehmeitä muruja, - Muistaako lapset taatonsa suruja? - --- Oletko sinä innostunut maanviljelykseen? kysyi Lauri ja kääntyi -toiseen asentoon. - --- Siitäkö meinaat kun tällaisia laulelen? naurahti Miska. - --- Niin -- ja muutenkin. - --- Tiedä -- kuinka innostunutkaan tuota on, mutta minnepä tästä -muuallekaan menee paremman hakuun, vastasi Miska venytellen. - --- Menisitkö sitten jonnekin muualle mieluummin? - --- No tottavie! Jos minulla olisi niin hyvä pää kuin sinulla, eikä -olisi niin paljon noita nuorempia sisaria ja veljiä kuin niitä -minullakin on, niin en totisesti minä tässä olisi. Ei tämä maan -rääppiminen niin hauskaa ja runollista ole kuin miksi herrat sitä -sanovat. - -Puhuessaan oli Miska kääntynyt ja tavoitti räystääntipunnan vakoon -seljennyttä kiveä. - --- Niinkö luulet? kysyi Lauri. - --- Enkä vain luule. Minä sen tiedän, vakuutti Miska. -- Miksei se -silloin ole runollista ja hauskaa kun saa keppi kädessä maantiellä -pasteerailla ja katsella kuinka toiset hikipäässä raatavat. Silloin -siihen kukaties voisi innostuakin. Mutta toista on, kun sitä joutuu -itse tekemään. Minä uskallan vaikka vetoa lyödä, että jos kaikki -ne, jotka niin paljon puhuvat ja kirjoittavat talonpojan elämän -runollisuudesta, itse joutuisivat tähän runollisuuteen, niin toisin -he ajattelisivat. - -Miska kääntyi jälleen selälleen ja veti lakin silmilleen. - -Lauri kuunteli vain puolella korvalla eikä sanonut mitään. - -Kuin äskeistä lausettaan korjatakseen sanoi Miska: - --- Se puoli maanviljelyksellä on että siitä kaikki elävät. Niin että -se joka sitä harjoittaa, elättää työllään kaikkia muita ihmisiä. --- -- Taidetaanpa se joskus maailmassa tulla huomaamaankin. Nyt ei sitä -huomata. - -Sitäkin kuunteli Lauri vain puolella korvalla. Yht'äkkiä hän -mietteissään virkkoi: - --- Vai niin arvelet, ettet minun sijassani ollen jäisi -maanviljelykseen. - --- En jäisi. Sinä et ole työmies, vastasi Miska lyhyesti. - -Sitä seuranneen äänettömyyden katkaisi maantieltä kuuluva rattaiden -jymy. - --- Eihän nyt kirkosta jo tulla? huudahti Miska ja katsoi kelloon. -- -Joo, kello on koht'sillään kaksitoista. Syömään tästä pitää mennä, -että ehtii juhlille. Minullakin melkein arkireput yllä. - -Pojat nousivat ruumistaan oikoen. - --- Tule meidän kautta, niin saadaan mennä yhtä matkaa, sanoi Lauri. - --- Eikö sinunkaan tarvitse ennen mennä? - --- Ei. En minä kuulu juhlatoimikuntaan. - -Lauri hypähti pyörän satulaan ja läksi ajamaan kotiin. Miska meni -tupaan. - - * * * * * - -Nuorisoseuran kesäjuhla oli järjestetty Reijolan vainionlatvassa -olevaan Putkon mäkeen. Tie maantieltä sinne oli lyhyiden paalujen -päähän lyödyillä riu'uilla erotettu kesantopellon reunasta. Tien -toisena rajana oli oja ja ojan toisella puolella alkoi Reijolan -ruisvainio. Tien maantien-puoleiseen päähän oli pystytetty -kummallekin puolelle pitkä salko, ja molempain salkojen päässä liehui -sinivalkea lippu. Mäelle johtavan portin pielinä oli samallaiset -lipputangot ja liput sekä päällä tangosta toiseen ulottuva leveä -nauha, johon oli suurilla kirjaimilla piirretty: TERVE TULOA. - -Juhlakenttä oli hauska ja tunnelmia herättävä. Siinä oli aikoinaan -ollut ihmisasunto. Ruohoa kasvavat syvänteet ja pengermät, joista -peruskiviä pisti näkyviin, olivat siitä todisteena. Tiheää kuusikkoa -kasvavain mäkinystyjen välit olivat olleet peltona. Nyt ne kasvoivat -ruohoa, ja kuusikko kasvoi ympärillä niinkuin seinä, muodostaen -hauskoja lokeroita ja aukeamia, portteja ja majoja. - -Suurin aukeama, josta oli vapaa näköala viljaa kasvaville vainioille -ja lähimäisiin kyliin, oli muodostettu varsinaiseksi juhlakentäksi. -Ympärillä olevaan vihreään kuusiseinään oli aseteltu lippuja hauskaan -järjestykseen. Varsinainen juhlalippu hulmusi suuren kuusen latvassa. -Kuusen juurella oli iso laakea kivi. Se oli lehvillä ja kuusenoksilla -somistettu puhujalavaksi, ja sen vieressä oleva pieni kuusimaja sai -olla soittolavana. Juhlakentän perältä tultiin urheilukilpailuja -varten varatulle kentälle, jossa korkeushyppytelineet, ponnistuslauta -pituushyppyä varten ja muut urheiluvälineet olivat valmiina. -Juhlakentän sivulla oli kapea aukko, jossa kaksi tuuheaa kuusta -seisoi portinpielinä ja katoksena. Siitä tultiin ravintolaan, jonka -tytöt olivat itse somistaneet. - -Kaikkialla ihmistyö sievästi täydensi luonnon työtä. Ihastuneita -huudahduksia kuului joka taholla herättäen tyytyväisyyden hymyn -juhlatoimikunnan jäsenten kasvoille. - -Aurinko paistoi kauniisti, heikko etelätuuli hiljalleen huojutteli -kuusien latvoja ja liehutteli lippuja. Juhlatunnelma yleisön -ydinjoukossa virisi. - -Soittokunta kutsuttiin kokoon. Pojat tulivat mikä ravintolasta, -mikä urheilukentältä ja mikä mistäkin ja tavallista juhlallisempina -virittelivät torviaan. Vihdoin olivat kaikki valmiina, johtaja -antoi merkin ja "Jumala ompi linnamme" alkoi vyöryä kuusimajasta, -levittäytyä metsään ja tuulen kantamana kauas vainioille ja kyliin. - -Sävelten vaijettua ei kuulunut muuta kuin tuulen hiljainen humina -luonnon kanteleen antamana loppusäveleenä. - -Pieliskylän opettaja nousi puhujapaikalle ja juhlatoimikunnan -puheenjohtajana lausui yleisön tervetulleeksi. - -Lauri ei paljoakaan kuullut opettajan puhetta. Hän etsi Annia, -nähdäkseen mitä tuo nyt tuumannee kun opettaja on puhumassa. Erään -syvänteen reunoilla istuvassa tyttöparvessa hän vihdoin hänet -huomasikin. Näytti kuin olisi Annikin jotain etsinyt. Puhetta hän ei -ainakaan kovinkaan hartaasti kuunnellut. Heidän katseensa sattuivat -yhteen, Anni hymyili ja nyökkäsi tervehdykseksi. Ilon väläys sykäytti -Laurin mieltä. Häntäkö se Anni etsikin --?! Jos se ei olekaan totta -mitä Miska tiesi aamulla -- -- Jos Miska vain yrittikin puijata -häntä -- -- - -Lauri alkoi etsiä Miskaa katseillaan ja löysikin hänet vanhalla jo -nurmettuneella kiviaidalla istumassa. Rauhallisen yksivakaisena kuten -aina katseli Miska eteensä ruohikkoon, Hänestä ei mitään selkoa -saanut. - -Jälleen antoi Lauri katseensa mennä sinne missä Anni oli. - -Anni oli suloinen siinä istuessaan vihreällä nurmikolla -vaaleanpunainen kesäpuku somissa laskoksissa pää hieman kallellaan ja -kysyvä kaihon sävy ruskeissa silmissä. - -Laurin sydän lämpeni kun hän sinne katsoi. Anni on hänen! Opettajalla -ei ole häneen mitään oikeutta. Ja mitäpä Anni opettajasta -välittäisikään -- vedentuomasta miehestä. - -Uhkamielinen katse sinkosi Laurin silmistä opettajaan juuri kun -tämä tuli alas puhujan paikalta ja yleisö puhkesi mietoihin -kättentaputuksiin. - -Katajiston Maijun runo meni Laurilta ohitse. Hän sen ajan mietti sitä -mahdollisuutta että jos se Miska siellä aitan luona yrittikin vain -puijata häntä. - -Juhlapuhujaksi oli saatu Reijolan isännän veli, kansakoulun opettaja, -joka oli sattumalta kotipaikoillaan vierailemassa. Hänellä oli etevän -puhujan maine ja hänen puhettaan odotettiin suurella uteliaisuudella, -Olihan hän oman seudun lapsia. - -Kun soittokunta oli soittanut muutamia kappaleita, puhalsi se -fanfaarin ja sitten hajosi. Silloin nousi puhuja puhujapaikalle. -Silmäili hetkisen juhlakenttää ja yleisöä. Sitten hän alkoi. - -Aluksi hän viittasi siihen että nyt ollaan juhlimassa kodin -raunioilla. Hävinneen kodin. Mikä tämän kodin on hävittänyt, sitä -me emme tiedä. Mutta sen me tiedämme, että tässä on iloittu kodin -iloja ja surtu kodin suruja. -- Onko tässä ollut onnellinen koti -vaiko onneton koti? Sitäkään me emme tiedä. Mutta sen me tiedämme, -että jos se koti, joka tässä on ollut, on ollut oikeille perusteille -rakennettu, niin se on ollut onnellinen koti. - -Sitten alkoi hän puhua kodin arvosta ja kotionnen ehdoista. - -Yleisö kuunteli suu ja silmät auki. - -Kesken puhetta kuului naurun rämähdys. Se kajahti rumasti. Kaikki -kääntyivät katsomaan sinne päin mistä se kuului. Puhujakin vilkasi. -Siellä oli jossain nurkkauksessa viisi kuusi poikaa, joilla näytti -olevan omat vehkeensä. Lauri huomasi että Niilokin oli siellä ja -punastui sekä harmista että häpeästä. - -Säikähdys meni ohi ja puhuja sai jälleen yleisön haltuunsa. Kun -hän puhui ihanteellisesta kodista, etsi Laurin katse taas Annin -katsetta. Mutta Annin katse oli niin naulittuna puhujaan ettei -Lauri tavannutkaan sitä. Anni näytti suorastaan imevän jokaisen -sanan mikä puhujan suusta tuli ja Lauria vapisutti ajatus, että jos -Anni sittenkin on hänen, ja sen ajatuksen yhteydessä kuva siitä -ihannekodista jonka he perustaisivat. - -Kun puhuja pääsi loppuun oli Laurikin päässyt varmaan päätökseen että -tänä iltana hän tunnustaa Annille kaikki -- -- - - * * * * * - -Putkon mäessä oli taas hiljaista. Liput lerpattivat alaspäin, kuusien -varjot ulottuivat tallattujen nurmikkojen laidasta toiseen. - -Pari avojalkaista poikasta kierteli kentällä pääsylippuja, kuvallisia -käärepaperien palasia ja paperossilaatikoita etsimässä -- - -Juhlayleisö ja sen mukana myöskin juhlatunnelma oli siirtynyt -Putkonmäestä seurahuoneelle. Siellä oli iltama jo pidetty puheineen, -soittoineen ja kuvaelmineen. Penkkejä läjättiin seinille, soittokunta -asetteli itseään näyttämölle. Pojat taskupeilin valossa kampaavat -tukkaansa ja suoristavat takkejaan. Tytöt samoin asettelevat -tukkalaitteitaan näyttelijäin pukuhuoneessa olevan peilin edessä. - -Tuudittava valssin sävel alkoi virrata näyttämöltä. - -Lauri seisoi salin oven pielessä. Heti ensi sävelen kaikuessa hän -läksi ottamaan Niinilän Annia tanssiin. Pieliskylän opettaja ehti -kuitenkin ennen ja vei Annin. - -Lauri pyörähti takaisin ja meni ulos. Käväsi katsomassa -polkupyöräänsä veräjän vieressä. Takaisin tullessaan hän sattumalta -vilkasi vaatesuojaan. Siellä Pieliskylän opettaja juuri auttoi takkia -Niinilän Annin päälle. - -Lauri tunsi verensä hyytyvän. Jotenkuten tuli hän ravintolaan ja -jäi pihalle antavan ikkunan luo seisomaan. Anni tuli juuri sen -ikkunan alta ottamaan polkupyöräänsä ja Laurista tuntui siltä kuin -horjahtaisi taakse päin. - -Opettaja seisoi veräjän luona pyöränsä kanssa ja odotti Annia. Sitten -he nousivat kumpikin pyöräinsä satulaan ja ajoivat pois. - -Lauri nieleskeli kurkkuun nousevia paloja ja räpytteli sumentuvia -silmiään. - -Salista tuli ravintolaan kaksi tyttöä toistensa käsikoukussa kiikkuen -ja kovaäänisesti nauraen. - -Lauri heräsi ja huomasi missä on. Raa'asti hän tappoi sen joka -nosteli paloja kurkkuun ja sumua silmiin. Sen sijalle jäävään -tyhjyyteen alkoi nousta jotain kylmää ja raakaa, joka ensin hiljemmin -mutta vähitellen yltyen kehotteli: kosta, kosta! Veri alkoi kiehua. -Kosta! Kosta! jyskytti aivoissa. Kosta, kosta! pursutti sydämessä. - -Hurja välke silmissään meni Lauri saliin, otti Saviston Lissun -tanssiin ja villillä vauhdilla kiidätteli häntä ympäri salin toisten -parien ohitse ja toisia kolhien, näkemättä toisten kummastelevia ja -harmistuneita silmäyksiä. - -Hän pusersi Lissun kättä. Lissu ei vastannut. Hän kuiskasi Lissulle. -Lissu ei vastannut siihenkään. Katseensa vain jäykistyi ja suuntautui -sivulle. - -Lauri vei Lissun paikalleen ja meni itsekin istumaan vastaisella -puolella olevalle vapaalle sijalle. - -Oli kuin olisi potkaistu sydänalaan ja sitten pistetty pihalle. - -Soittokunta lopetti sen kappaleen. Salissa heräsi puheen sorina. -Laurikin havahtui, kohotti päätään kuin unesta heräävä ja tylsästi -katseli yli salin. Kun soittokunta jälleen alotti uuden kappaleen, -riuhtasi hän itsensä irti, hyökkäsi ensimäisenä lattialle ja tanssi -kuin villi. Niin meni tanssi toisensa perään, kunnes hän yht'äkkiä -keskeytti, heitti tyttönsä sinne päin, josta oli hänet ottanutkin -ja juoksujalassa kiiruhti ulos. Sieppasi eteisen naulalta lakkinsa, -piha-aidan viereltä pyöränsä, hyppäsi satulaan ja pani pyörän -lentämään. - -Kotitien haaraan tultuaan hän viskasi pyörän ruispeltoon ja läksi -riihen sivutse pellonpiennarta pitkin jokea kohti juoksemaan -- -- - -Joki virtaili yön hiljaisuuden verhoamain rantainsa välissä tyynenä, -kylmänä, kaikesta välinpitämättömänä ja mustana. Ylempää kuului -Kärppäkosken kumea kohina. Lauri säpsähti ja pysähtyi rannalle. -Tuollaisena ei hän muistanut jokea koskaan nähneensä -- - -Kuta kauemmin hän tuijotti joen mustaan kalvoon, sitä kylmemmältä se -tuntui. Se aivan kuin selkänsä käänsi hänelle. - -Sekin -- -- - -Lauri lysähtyi rannalle istumaan. Pää painui käsien varaan. - - * * * * * - -Kalat polskuttelivat joen pinnalla survovia kärpäsiä ja yöperhosia -tavoitellen. Auringon nousu alkoi rusottaa. Rantasipi lenteli pitkin -rantoja alakuloisesti piipittäen. Leivo kohosi livertäen pellosta -pilviin. Västäräkki tuli lentää vaaputtaen. Pysähtyi rantakivelle ja -pyrstöään viipottaen viserteli. - -Lauri istui jokipartaalla pää käsien varassa. -- - -Aurinko kohosi taivaalle. Tuuli heräsi ja hiljaa kahauttaen herätti -nuokkuvan laihon. Yön usvat hälvenivät, kosken kohina heikkeni ja -joen kalvo riisui yön värit päältään ja pukeutui päivän väreihin. - -Lauri yhä istui rannalla pää käsien varassa. Tuijotti eteensä ja -ajatteli nousta ja lähteä kotiin, mutta ei kuitenkaan tullut sitä -tehneeksi. - -Koko olemusta värisyttävä huokaus pusertautui rinnasta. - -Vihdoin hän nousi ja alkoi laahustaa takaisin maantielle. Maantiellä -ei sattunut ketään liikkumaan. Hän otti pyöränsä ruispellosta ja -pyörää vierellään taluttaen alkoi hiljalleen mennä pihaa kohti. - -Siellä äiti juuri tuli ruokapuodista koura täynnään suolaisia -silakoita. Ensin hän hiukan nolostui kun näin sattui olla pihalla -juuri kun Lauri tulee kotiin, mutta sitten hänen kasvonsa saivat -rauhoittavaa ymmärtämystä osottavan ilmeen. - --- Isäsi meni hevosia hakemaan, kun Niilokin vasta äsken tuli kotiin, -toimitti hän Laurin edellä porstuaan mennen. - --- Tule nyt juomaan kahvia ensin! - -Lauri meni. - -Toisen kupillisen kaadettuaan ja pannun takaisin vietyään tuli äiti -ja asianalkain istui penkille Lauria vastapäätä. - --- Missä sinä nyt olet ollut? kysyi ihailun ja ihmettelyn väri -äänessään. - --- Missäkö ollut? - --- Niin -- -- kenellä? - -Lauri kohotti päätään kesken juontiaan ja ihmeissään katsoi äitiin. -Vihdoin hän älysi mitä äiti tarkottaa ja häneltä pääsi ajatukseton -äännähdys. Sanaa sanomatta hän nousi ja meni pois tuvasta. - -Porstuassa tuli Niilo vastaan jo arkipuvussa. Veljekset vain -altakulmain vilkasivat toisiinsa. - --- Äiti luuli että nyt minäkin olen ollut -- -- Ja vielä molemmat -pojat -- he he. - -Ontosti nauraen alkoi Lauri etsiä arkivaatteitaan vinniltä. - - - - -XIII. - - -Laurista tuntui kuin olisi elämä hänen puolestaan nyt tällä kertaa -loppunut tähän. Sielu oli reväisty pois ja jälelle jäänyt tyhjä kuori --- matojenruoka. - -Mitä varten -- mitä varten elää? Elää -- --! Eihän hän enää elä -- -- -Hän vain on olemassa -- Raataa, syö, juo, nukkuu -- ja sydän vuotaa -verta. -- - -Ensimäiset päivät kuluivat kyynelten nieleskelemisen ja tylsän -turtuneisuuden vaihteluissa. - -Joskus hän entiseen tapaan vaipui haaveilemaan tulevaisuudesta -ja Annista -- -- Kun havahtui ja muisti ettei hänellä enää ollut -kumpaakaan, ei tulevaisuutta eikä Annia, parahti hän, ei tosin -ääneensä, mutta kuitenkin hän parahti, kouristeli tuskasta ja vaipui -tyhjyyteen. Tointui ja parahti jälleen. - --- Jumalani -- jumalani -- miksi minut hyljäsit! - -Ensin hänestä tuntui kuin se kohoaisi vain yksin hänen sydämestään. -Sitten hän muisti ja tunsi että se onkin läpi aikojen kaikunut -tuskanhuuto, laine siinä tuskan virrassa, joka nyt oli temmannut -hänetkin mukaansa. -- - -Suruun hän nukkui illoin ja suruun heräsi aamuin. Makaili sängyssä, -yritti nukkua ja unhottaa. Mutta kuta kauemmin hän niin makasi, sitä -suuremmaksi paisui tuska ja tyhjyys. - --- Nouse nyt Lauri jo sinäkin, kuului äidin ääni alhaalta. - -Lopultakin siis täytyy taas nousta ja alkaa elämä. -- Elämä? -- Ei -elämä -- Mutta mikä? Ei mikään. - -Hän nousi, ja heti tuska alkoi painua syvemmälle ja vetäytyä -syrjempään. Työtä tehdessä se makasi jonnekin sydämen komeroon -kyyristyneenä ja siellä vain hiljalleen jäyti ja nakutti. Mutta kun -ilta tuli, työ lopetettiin, aurinko laski ja tuuli tyyntyi, silloin -tuska heräsi, repi, kaivoi ja raastoi kaikkialla. Kunnes taas pääsi -nukkumaan, jolloin surukin nukkui, seuraavana päivänä jälleen -alkaakseen samaa työtään. - -Tuli joskus mieleen sekin, että jos olisi ennen jo sanonut Annille, -niin ehkä kaikki olisi nyt toisin -- -- - -Ei hän kuitenkaan tahtonut ruveta itseään siitä soimaamaan. Totta kai -sen piti näin käydä. - -Eräänä iltana hän tapasi päiväkirjansa pöytälaatikosta ja alkoi -sitä selailla. Oli jo kulunut vuosi siitä kun hän siihen viimeksi -kirjoitti. - -Vuosi -- Mitä se on? Pieni sana vain jolla mitataan aikaa. Vuosi --- Sen voi sanoa niin monella eri tavalla. Ainoastaan vuosi -- -- -Kokonainen pitkä -- pitkä vuosi -- -- Vuoden pituutta ei määrää ne -päivät mitkä siihen sisältyvät, vaan se mitä näinä päivinä tapahtuu. - -Vuosi sitten -- -- - -Silloin hän oli hääsalissa. - -Nyt -- -- - -Nyt on hän heitettynä ulkonaiseen pimeyteen jossa on itku ja -hammasten kiristys. - -Hän käänsi jo kirjoitetun lehden päälle kirjoittamattoman lehden, -jätti sen alas kääntyvän sivun valkeaksi ja esille tulevan sivun -piirteli mustaksi. - -Siitä tuli aikakausien raja, joka väreillään näytti mitä kummallakin -puolella on. - -Seuraavalle lehdelle hän kirjoitti: - -"Elämäni on ajautunut karille ja murskautunut. Olen itkenyt ja -huokaillut. Nyt en enää tee sitä. En itke. Mutta en myöskään iloitse. -En jaksa tehdä kumpaakaan, en iloita enkä itkeä. - -"Olen kuin muumio jolta elämän toimivat elimet ovat pois riistetyt." -- - -Sunnuntaina oli iltama. Lauri meni sinne. Itsekään ei hän ymmärtänyt -mitä varten menee. Meni vain kun oli aina ennenkin niissä ollut. Ja -oli hänellä joitakin toiveitakin. - -Niinilän Annia ei ollut iltamassa. Eikä opettajaa. Laurin mielestä ei -siellä ollut mitään muutakaan. Hän läksi kesken ohjelmaa kotiin. - -Pirullinen ajatus iski hänen päähänsä. Hän tulee markkinoilta. Siellä -ne nyt tanssivat ja ajelevat toinen toisellaan ja tekevät kauppoja. -Tytöt koettavat olla mahdollisimman makeita ja maireita -- että vain -saisi myödyksi, pojat potria ja pontevia. Ja sitten hymyillään, -pannaan pää kallelleen, kuiskaillaan ja katse on niin hiutuvan -haikea -- -- - --- Tphyi saakeli! - --- Ne jotka eivät saa kauppaa, ovat hukkaan itseään vaivanneet. Niin -kuin minäkin. Niinilän Anni on saanut -- on jo -- -- - -Joku pirullinen virnisteli siellä sielun pohjukoissa. - -Sänkyyn päästyään hän makasi kasvot tyynyä vasten ja melkein itki. -Niin orvoksi ja yksinäiseksi hän itsensä tunsi. - -Kului useampia päiviä ilman että hänen sinne tänne risteilevät -tunteensa ja mielialansa jaksoivat selviksi ajatuksiksi kehittyä. -Vihdoin eräänä iltana, yksin kesäkamarissaan istuessaan, hän taas -kirjoitti: - -"Viime päivinä on hyvin usein mieleeni muistunut n.s. 'kukko' leikki, -josta lapsena hyvin paljon pidin. Siihen tarvittiin tiheäoksainen -paksun vitsaksen vahvuinen koivun vesa, joka oksittiin niin että -jäi noin tuuman mittaiset tyngät. Se oli 'kukko'. Sopivasta risusta -katkaistiin 'koukku' noin 2-3 tuumaa pitkä, puolen tuuman pituinen -haka päässä. Jokaisella leikkiin osaaottavalla oli tällainen -'koukku'. Vielä halkaistiin 'kluurut', pienet parin tuuman mittaiset -puolikkaat. 'Kukko' pystytettiin maahan tai lattian rakoon, 'koukut' -asetettiin sen juurelle ja vuorottain sitten hierottiin 'kluuruja' -kämmenien välissä ja heitettiin ne maahan. Se, jonka heitolla -'kluurut' menivät molemmat selälleen, sai nostaa koukkunsa niin -monennelle oksalle kuin edeltäpäin oli sovittu ja 'kluuruissa' -olevat merkit osoittivat. Jos toinen 'kluuru' meni selälleen mutta -toinen silmälleen, ei päässyt niin ylös kuin edellinen. Jos molemmat -kluurut menivät silmälleen, ei saanut 'koukkua' nostaa minnekään, ja -toisinaan oli niinkin, että jos oli jo noussut, piti jälleen tulla -alas ja alkaa uudestaan. Tällä tavalla jatkui leikki, ja se oli -voittaja, jonka koukku ensimäisenä ehti ylimmälle oksalle -- kukon -selkään. - -"Tätä leikkiä leikin joskus yksinkin. Olin siinä löytävinäni jotain -joka pani mielikuvitukseni toimimaan. Näin siinä jo silloin kuvan -ihmiselämästä -- ja sen näen siinä nytkin. - -"Ihminen on kuin 'koukku', joka pyrkii 'kukon selkään'. Joku, josta -emme tiedä, leikkii 'kukko' leikkiä. Hieroo kluuruja kämmeniensä -välissä ja heittää. Jos molemmat kluurut menevät selälleen, silloin -ihminen kohoo nopeaan; jos vain toinen menee selälleen, silloin hän -kohoo hitaammin; jos molemmat menevät silmälleen, silloin hän pysyy -paikallaan. Tai putoaa alas -- niin kuin minäkin." - -Hän pisti kynän mustepulloon ja jäi käsi poskella istumaan. - -Sillä tavalla tuli päiväkirjaan sivu toisensa jälkeen kirjoitetuksi. - -Kirjoittaminen tuotti viihdytystä. Oli aivan kuin olisi haavaa -puhdistettu ja sitten voideltu rauhoittavalla lääkkeellä. Suru ei -kyllä sillä kadonnut. Mutta kun se alkoi kovin ahdistaa, otti hän -kynän ja kirjoitti. Se lievitti tuskaa. - -Eräänä sumuisena lokakuun sunnuntaina istui hän pöydän ääressä jo -kalseailmaiseksi käyneessä kesäkamarissaan. Oikeassa kädessään oli -kynä, vasemmalla hän nyppi alahuultaan. Syvälle painuneissa silmissä -oli surumielinen sävy. Vihdoin hän alkoi kirjoittaa. - -"Olen näihin saakka ollut niin 'viisas' että olen nauranut niitä -nuoria miehiä, joille naisen lempi on kaikki kaikessa. Nyt en enää -ole niin 'viisas'. Nyt en enää naura. Tieto siitä etten olekaan -mitään hänelle, ettei kukaan minua ajattele eikä kukaan kaipaa -- -ettei kukaan minua lemmi, tämä tieto on tehnyt minusta saamattoman -raukan. Kyllä se sittenkin niin on, että miehellä, ainakin näin -nuorempana, täytyy olla tieto että on joku -- nainen -- jolle hän on -arvokas, joka häntä rakastaa, tai ainakin usko eli luulo, että niin -on, tai edes toivo että voi sellaisen saavuttaa. Muuten hän ei jaksa -elää. Olla olemassa, se kyllä on silloinkin mahdollista, mutta elää --- -- Se on mahdotonta. - -"Äsken isä käveli tuvan takana. Pysähteli kuivuneiden keväällä -istutettujen koivujen luona, yritti vetää suoraksi muutamia -kallistuneita puita. Sitten pani piippuun ja katseli -puutarhaluonnostani. Mitähän mahtoi ajatella? Isä rukka -- -- - -"Silloin minä jaksoin kun niitä istutin. Päivät työssä muiden mukana, -illat istutin ja kastelin puita. Nyt taas sopisi istuttaa puita. -Saisin varmaankin käyttää päiviäkin siihen. Mutta minä en viitsi -ajatellakaan mitään sellaista. Silloin minulla oli tulevaisuuden -toivo. Nyt ei minulla ole mitään toivoa. Silloin olin ihminen, -joka uskoi elämään, tahtoi elää ja jaksoi elää. Nyt olen kuin -virtaan heitetty tukki, jolle virta saa tehdä mitä tahtoo, upottaa -pohjaliejuun, murskata kiviin tai kulettaa sahalle jalostettavaksi." - -Hän pisti kynän pulloon ja aikoi panna kirjan kiinni. Ei kuitenkaan -pannutkaan. Alkoi vain sumuiseen syysilmaan tuijottaa. Vilahti -mieleen, että alkaa olla kylmä täällä öitään nukkua ja että pian -pitää muuttaa tupaan nukkumaan muiden mukana. Siihen ne sitten -loppuvat nämä rauhalliset yksinäisten mietteiden hetket. Hän -huokasi sentähden. Ja muutenkin -- -- Tarttui taas kynään ja aikoi -kirjoittaa. Ei kuitenkaan kirjoittanutkaan. Vähän aikaa kynää -kädessään pideltyään asetti sen päättävästi mustepullon kaulan -juurella olevaan kouruun, pani korkin pullon suulle ja pisti -päiväkirjansa pöytälaatikkoon. Nousi kävelemään. Käveli muutaman -kierroksen. Heittäytyi vuoteelle. Makasi hetkisen ja nousi taas -kävelemään. - -Äsken sinne tupaan tuodussa sanomalehdessä oli Niinilän Annin ja -Pieliskylän opettajan kihlausilmoitus. - - - - -XIV. - - -Vaikka Lauri koettikin mitä huolellisimmin salata mielialaansa, ei -hänen mielenmasennuksensa kuitenkaan jäänyt isältäkään huomaamatta. -Usein loi hän pitkän, kysyvän ja samalla hiukan avuttoman katseen -Lauriin. Hän oli jo tottunut luottamaan ja turvaamaan Lauriin, ja -töitä järjestäessään hän hyvin usein noudatti Laurin ehdotuksia, -sillä ne eivät olleet mitään noloja. Päinvastoin sangen viisaita -hyvin usein. - -Nyt ei häneltä saanut mitään tällaista. Meni vain kun käskettiin ja -teki työnsä -- hyvin kylläkin, mutta -- -- - -Isästä alkoi tuntua jollain tapaa turvattomalta. Koko talon pito oli -jälleen laskettu kokonaan hänen hartioilleen. Se tuntui nyt vielä -entistäänkin raskaammalta, kun ei voinut vapautua siitä luulosta -että Lauri tahallaan on vetäytynyt syrjään ja sieltä nyt arvostellen -seuraa hänen toimiaan. - -Mikähän sille pojalle on tullut? Olisinkohan minä jollain -tavalla -- --? - -Pitkä kysyvä katse suuntautui Lauriin. Tämä näytti väsyneeltä ja -kyllästyneeltä. Isä huokasi. - -Onhan sitä tullut paljonkin tehtyä hänen mieltään vasten -- Hyvinkin -paljon -- Olisikohan se niistä nyt ottanut noin itseensä? - -Jälleen täytyi hänen katsoa Lauriin. - -Mutta mahdotonhan tässä on kaikkien uusien konstien perässä ruveta -juoksemaan. Pian sitä silloin olisi mäntä katolla. Vaikka ei ne -kyllä hulluudeksikaan taitaisi kaikki olla. -- Niinpä sieltä -Hakavainiostakin tuli rukiita että ainakin kolmatta osaa enempi kuin -ennen hyvinäkään vuosina. Ja heiniä sieltä nousi niin paljon, ettei -hän muista koskaan niin paljoa heiniä maasta saaneensa. Mutta -- -- -Ja tuskin ne Takanevan metsittyneet kedotkaan olisivat ilman Lauria -tulleet raivatuiksi. Vaikka ei hän itse siellä kulkenutkaan, mutta -tuskin sinne olisi muiltakaan tullut mentyä jos ei hän olisi niin -jyrkästi pannut vastaan riihirankain hakkuuta silloin. Takaneva oli -nyt kylvettynä rukiiksi, ja oli hän ajatellut ostaa sinne pari säkkiä -luujauhoja, kun niitä kehutaan niin erinomaisiksi takamaille. Mutta -kun ei Laurikaan niistä mitään enää puhunut, jäivät ne ostamatta. - -Kerran Pikkuviidan kydössä kaurakuormia tehtäessä isä, kauan sitä -aijottuaan, sai kysyneeksi Laurilta: - --- Oletko sairas? - --- En olekaan, vastasi Lauri töykeästi ja kääntyi pois päin. - -Sen jälkeen ei isä enää mitään sellaista häneltä kysellyt. - -Jonain päivänä, kun jäivät kahdenkesken tupaan, puhkesi isä äidille -sanomaan: - --- Mikähän tuon Laurin on tullut kun se on noin alakuloinen? - --- Ei ymmärrä, vastasi äiti. On laihtunutkin niin kovin -- poika -parka. - --- Ei se sanonut sairaskaan olevansa. - --- Oletko kysynyt? kysäsi äiti puolittain kuin ihmeissään. - --- Kysyin. Mutta niin se vain melkein kuin suuttui, puheli isä -alakuloisena. - --- Vaikka ei siinä itkukaan tainnut kaukana olla, lisäsi heti perään. - -Kumpikaan ei saanut vähään aikaan sanotuksi mitään. - --- Olisikohan se jonkun tytön takia --? sai äiti vihdoin sanoneeksi. - -Sitähän se oli isäkin joskus ajatellut, että mahtaisiko siinä jotain -sellaista olla. - -Tämän jälkeen teki isän toisinaan mieli kertoa Laurille omasta -nuoruudestaan, lohduttaa häntä ja saattaa hänet takaisin elämään. -Toisinaan taas teki mieli tiuskaista: "Pane helvettiin tuo -mököttämisesi! Vieläpäs kun asiakin!" - -Kummastakaan aikomuksesta ei kuitenkaan tullut mitään. - -Laurin kuullen, varsinkin kun vieraita sattui olemaan saapuvilla, hän -vain jutusteli: - --- Ennen Niilosta mies tuli kuin Laurista. Ennen se emännänkin -ottaa. Ja sitten Niilon selkään pannaan talo. Me, Lauri, mamma ja -minä muutamme syytinkitupaan. Siellä me sitten makailemme selällämme -sängyssä ja kattoon syljeskelemme, tai istumme ja ikkunapielestä -vahdimme kun Niilo asua rysyyttää. Joskus tulemme lakittapäin -portaille riitelemään milloin märistä puista milloin huonoista -heinistä. Hehehe! Kyllä Niilo vain tarkenee meidän kanssa? Ja mamma -se saa meille röökätä ja rustata -- keittää nisukahvit ja ryynipuurot -ja jos mitkä sopat ja pallerot. - -Tällaisia isä jutteli saadakseen Laurin heräämään ja syrjäsilmällä -seurasi mitä ne vaikuttavat. Aluksi näyttikin siltä että hän -saavuttaa tarkoituksensa, sillä Lauri suutahti aina kun isä alkoi -tällaisia puhua. Mutta sitten hän ei enää näyttänyt välittävän -mistään. Veltosti vain hymyili. - -Todellisuudessa isä kuitenkin luotti Lauriin enempi kuin Niiloon. -Eipä sillä että hän Niiloakaan mistään tahtoi erityisesti moittia. -Reipas ja vankka työmies -- kun vain on sillä tuulella että ottaa -itsestään irti. Mutta sittenkin -- Niin mahdoton kylällä hyppäämään, -että jos joskus sunnuntaisin tai iltasin tarvitsisi käsiinsä saada -niin ei löytäisi, ei vaikka verkolla rupeaisi pyydystämään. Sitten -sairastaa "maanantaitautia" joka päivä. -- Tiedä, mikä siitä pojasta -oikein tulee. Rahaakin siltä kuluu paljoa enemmän kuin Laurilta. -Sattuu että ottaa ja vie halkokuorman kaupunkiin ja pitää rahat itse. -Tiedä -- vaikka menisivät ryyppyrahoina koko halkokuormain hinnat --. - - * * * * * - -Niilosta oli kasvanut nuorukainen, joka oli melkein täydellinen -vastakohta Laurille. Jo ruumiillisestikin. Vahvahartiainen, tanakka -ja pituudeltaan keskikokoinen. Selkä hieman kumarassa kuten kaikilla -aikaisin kehittyneillä. Silmissä ja koko olemuksessa oli voimaa, -ylimielistä uhmaa, sekä kaikellaisten hentouksien ja hienouksien -halveksintaa osottava sävy. - -Aatteellisia harrastuksia ei hänellä ollut nimeksikään. Ei hän tosin -seurahuonettakaan karttanut. Meni kun sattui, mutta mieluummin -kuitenkin oli menemättä jos vain muualla sai mieleistään seuraa. -Maksaa viisikymmentä penniä sellaisesta kuin iltaman pääsylipusta -oli hänen mielestään tuhmaa. Parempi kun silläkin rahalla ostaa -paperosseja. Usein hän tovereineen tuntikausia seisoskeli pihalla -ja eteisessä, vartoen tilaisuutta että pääsisi varkain pujahtamaan -sisälle. Ja melkein aina pääsi, ovenvartiat kun tunsivat hänet -Laurin veljeksi eivätkä hänestä osanneet sellaisia uskoa. Ilkamoivan -hyvätuulinen ilme uhmamielen ohella silmissään hän saliin päästyään -vetäytyi pimeimpään ja syrjäisimpään nurkkaan. Hän nimittäin kuului -siihen joukkoon, joka pitää kunnia-asianaan olla mahdollisimman -tietämätön kussakin tilaisuudessa suoritetusta henkisestä ohjelmasta -ja joka juttelee vain hevosista, koirista ja urheilusta, mutta vielä -mieluummin tytöistä ja yöllisistä retkistä, laskettelee näljäisiä -sukkeluuksia ja virnistelee toimihenkilöille. - -Kirjaa, minkäänlaista, hän ei ollut avannutkaan sitten rippikoulun, -ja aina tilaisuuden sattuessa siitä kerskahteli. Isäkin tapasi joskus -sanoa: - --- Ottaisit kirjan käteesi sinäkin ja pysyisit kotona joskus. - --- Tphy -- khisssssa, vastasi Niilo, keräten noihin kahteen sanaan -kaiken sen halveksinnan mitä tällaisia harrastuksia kohtaan tunsi. -Paiskasi oven kiinni ja vihellellen läksi kylälle. Eikä palannut -kotiin ennen kuin seuraavana aamuna vähää ennen kuin ylös ruvettiin -nousemaan. - -Tämä aatteellisten harrastusten halveksiminen oli Niilolla jo -veressä. Mutta sitä vielä kiihotti hänen suhteensa Lauriin. Hän -epäili että Lauri on selvillä hänen yöllisistä retkistään, ainakin -osittain, eikä niitä hyväksy. Ilmenihän se hänen puheistaankin. -Ja oli hänellä itselläänkin salainen tunne, ettei ole oikein elää -niinkuin hän elää. Tästä syntyvän levottomuuden hän tukahutti -uhmailemalla ja aatteellisiin harrastuksiin kohdistetulla -halveksumisella. Siitäpä Lauri ja muut hänenlaisensa näkevät mitä -heistä ajatellaan, näkevät ettei heitäkään joka paikassa kiitetä. - -Niilon epäluulo ei ollut turha. Lauri todellakin tiesi hänestä yhtä -ja toista. Kukaan ei hänelle kyllä suoraan sanonut Niilosta mitään. -Näytti kuin olisi jokainen koettanut sitä välttää. Mutta sittenkin -sai hän kuulla yhtä sieltä, toista täältä, varsinkin kun sattui -jonkun suututtamaan. - -Hän tiesi että Niilo ryypiskelee, pelaa korttia, joskus yökaudet -oikein rahapeliä, seurustelee puheitten alaiseksi joutuneiden -tyttöjen kanssa ja yleensä on hyvin "rohkea" -- pimeällä aikaa. -Jo ennen rippikoulua hänestä sen suuntaisia pakattiin puhumaan, -eivätkä ne puheet sen jälkeen suinkaan vähentyneet ole. Päinvastoin -lisääntyneet. - -Lauria tämä hävetti, inhotti ja harmitti. Mitä ihmisetkin -sanovat, kun hänen, nuorisoseuran johtokunnan jäsenen ja yleensä -valistusihmisenä pidetyn henkilön veli elää sillä tavalla? Mutta -minkäs hän sille tekee --! Ei suinkaan hänen sovi ruveta Niiloa -tukasta taluttelemaan. Ja sanominen ei häneen pysty. Sen oli Lauri -jo kokenut. Kun hän joskus yritti Niilolle sanoa kuinka sopimatonta -sellainen elämä on, käski Niilo hänen vain haistaa mitä milloinkin -eikä sen pitempiin puheisiin antautunut. - -Niilo näytti päättäneen ihan järjestelmällisesti torjua kaikki -Laurin yritykset vaikuttaa häneen. Suuttui kun äiti ehdotti että he -makaisivat Laurin kanssa samassa sängyssä ettei tarvitsisi niin monia -sänkyvaatteita kuluttaa yht'aikaa. Tahtoi kesäkamarinsa luhtiin, -eikä millään ehdolla suostunut menemään Laurin kanssa vinnille. -- -Näistä kumpasestakin Lauri oli pikemmin hyvillään kuin pahoillaan. -Paremmin saa olla rauhassa. Mutta työmaalla oltaessa hän olisi monta -kertaa hyvinkin halukkaasti antautunut veljelliseen jutteluun Niilon -kanssa. Mutta siitä ei tullut mitään. Niilo vain vihelteli ja laulaa -renkutteli. Ruoka-aikoina oli itsepintaisesti vaiti ja heti syötyään -nukkui tai -- illalla -- lähti kylälle. - -Tämä sai Laurin joskus suuttumaankin. Silloin hän ajatteli että -mitäpä hänen tarvitseekaan Niilosta välittää. Hoitakoon itse itsensä. -Ja tottakai äitikin nyt on tyytyväinen. Ei ainakaan sovi Niiloa -moittia siitä ettei ole öitä poissa kotoa -- -- - -Ja -- -- - -Kuka sen sitten tietää, että elää niinkuin hän elää on oikein ja -hyvä, ja elää niinkuin Niilo, väärä ja paha --? Entäpä jos onkin -päinvastoin? Entäpä jos Niilo elääkin oikealla tavalla ja hän ja muut -hänenlaisensa elävät väärällä tavalla? Huolettomampi ja reippaampi -Niilo vain joka tapauksessa on kuin hän. Viheltelee ja rallattelee -mennen tullen ja antaa päivän luistaa toisensa perään. Tuskin -tietääkään että elämässä on ristiriitoja ja surujakin. - -Sen kesäjuhlapäivän jälkeen tällainen ajatus alkoi Laurin mielessä -asustaa. Hän melkein kadehti Niiloa ja nurisi kohtaloaan, joka oli -hänet ajanut sille raiteelle, jolla hän nyt oli. - -Hän oli pyrkinyt elämään hyvin ja pyrkinyt taistelemaan pahaa -vastaan. Ja mitä on hän sillä voittanut? - -Tuskaa, toivottomuutta, elämäntyhjyyttä -- -- - -Sydäntä käänsi villisti kutitteleva halu oikein ilkeästi nauraa -vasten naamaa Annille ja kaikelle mitä oli ennen hyvänä pitänyt. Pään -panivat sekaisin veren villeimmät voimat. Ne yllyttivät hurjassa -vauhdissa suin päin syöksemään elämän pohjattomimpaan likalätäkköön. -Ja rypemään itsensä oikein perinpohjin. Ja näyttämään pitkää -nenää ja irvistelemään entiselle elämälleen, Annille, tekemilleen -valoille ja kaikelle mikä yritti estää häntä sinne liejukkoon -heittäytymästä -- -- Ja kääntää kaikki nurin ja sulloa kaikki -sekaisin yhdeksi herran sileäksi -- -- - -Pari yritystä hän teki siihen suuntaan. Sitten hän inhoten käänsi -selkänsä kaikelle sellaiselle. - -Hänen terveenä säilynyt vaistonsa heräsi ja sanoi, että jos mikään on -raukkamaisuutta niin on sitä loasta lohdun etsiminen. - - - - -XV. - - -Seuraava kesä oli mato-kesä. Niittyalue toisensa perästä muuttui -helakan vihreästä likaisen valkeaksi. Ensin vanhat mättäiset -lauhaniityt, sitten nuoremmat perästä. Vallan viime vuosina kylvetyt -vain säästyivät. Niityllä, joka tänään vielä oli vihreä ja lupaavan -näköinen, alkoi jo huomenna madella tummia keltajuovaisia matoja. -Heinä alkoi harventua, ja muutaman päivän päästä oli niitty valkea -kuin olisi likaisenlainen lakana sen päälle levitetty. Siellä täällä -vain joku yksinäinen korsi piipotti. Heinäkato oli edessä. - -Niittyjä aurattiin ja vihantarehua kylvettiin. Mikä kylvi sitä -kesannoksi aiotulle maalle ja nurmen kynnöksestä teki kesantomaan, -mikä taas kylvi nurmen kynnökseen. - -Leppirannan pojatkin olivat auranneet kappaleen Mäensyrjän niitystä. -Lauri oli tullut ehdottaneeksi että eikö heilläkin kylvetä -vihantarehua. Isä oli siihen heti myöntynyt, ja niin kylvettiin -osa kesantomaasta vikkerikauraksi. Tästä nyt tehdään sen sijalle -kesantoa. Ei ollut pitkä lantaakaan kotoa ajaa, ja "koetetaan häneen -nyt ostaa niitä luujauhojakin" oli isä sanonut. - -Kynnös oli jo ojitettuna ja turpeet pienistettyinä. Lauri ja Niilo -olivat sitä äestämässä. Lauri, tapansa mukaan ääneti miettien, ajoi -ruunalla -- Niilo oli ristinyt sen Pekaksi -- seitsenpiikkistä -jousiäestä, Niilo tammalla -- sen oli hän ristinnyt Ullaksi -- -ajoi rautaista tasausäestä, tapansa mukaan vihellellen ja hiljaa -rallattaen. - -Jälki ei tullut paljon minkäänlaista. Olisi tarvinnut olla niitä -uudenaikaisia lapiorullaäkeitä, mutta sellaista ei heillä ollut -itsellään eikä tullut mistään sitä lainattuakaan. - --- Eiköhän huilata vähän, sanoi Lauri kun taas yksi sarka tuli -valmiiksi. - -Niilo ei sanonut siihen mitään. Heitti vain ohjakset peltoon ja -oikaisi pitkälleen. Oli aamulla tullut kotiin vasta kun jo oli oltu -ylhäällä ja näytti tavallista ärtyisemmältä ja väsyneemmältä. - -Lauri istuutui pientarelle. Ojan toisella puolella olevalla kedolla -niittymadot lopettelivat hävitystyötään. Nälkä ja helle sai ne -vilkkaiksi. Jos minne katsoi, niin jokapaikassa niitä koikkelehti. -Ahnaasti ne iskivät jokaiseen vielä vihertävään korteen. Tuossa -tuokiossa oli se kumossa ja syötynä. Sitten uutta etsimään. Toiset jo -makasivat suorina ja elottomina, ja toiset pyrkivät hellettä piiloon -kuivuneiden ja vaalenneiden korsien alle. - --- Mitähän varten noitakin on maailmaan luotu? puhkesi Lauri -sanomaan. -- Hävittävät nyt tuon nurmen ja sitten sulkeutuvat -koteroon. -- Lähtevät sieltä perhosina lentelemään. Elävät vähän -aikaa ja laskevat tuhansittain munia uuden hävityksen siemeniksi. -Sanotaan että kaikella on tarkoituksensa. Mikähän tarkoitus noilla -olisi? Hävitys kai! Ei niitä ainakaan kukaan siunaa, -- muut jos ei -varikset. - --- Vaikka -- onhan niitä ihmisiäkin sellaisia jotka eivät tee mitään -muuta kuin hävittävät vain ja joita ei kukaan siunaa -- muut jos ei -varikset -- -- - -Raskaan ilmeen saanut katse painui edessä olevaan ojaan. Sinne -kierähteli matoja pitkin pituutta yksi toisensa perästä. Toisia pyrki -sieltä nousemaan pientarelle. Tarrautuivat kaikin voimin kiinni -sileään ojan reunaan ja pääsivät nousemaan, toiset vain hiukan, -toiset vähän ylemmäksi ja silloin kierähtivät takaisin pohjaan. -Toisten alta lohkesi maa, toisia työnsivät alas putoavat edellään. -Jotkut olivat juuri saamaisillaan pientaren nurmeen kiinni, kun -samassa maasiru irtaantui ja niin mentiin kierien takaisin ojan -pohjaan. Sieltä sama yritys uudelleen samalla tuloksella. Se oli -epätoivoista hukkuvan taistelua. - -Yksi ja toinen onnistui pääsemään pientarelle. Mutta mitäs nekään -sillä voittivat. Piennar oli kapea, ja sen perästä alkoi musta -kynnetty maa, jossa ei mato saa suojaa edes auringon paahdetta -vastaan, vielä vähemmän siitä syötävää löytää. Turha toivoton -mataminen vain on edessä. - --- Aivan kuin ihmiselämässä! puhkesi Lauri taas ääneen sanomaan. - --- Alituista pyrkimystä ja alituista pettymistä, sitähän se on -ihmiselämäkin. Alkaessa leviää elämä ihmisen edessä lupaavana ja -kauniina kuin viheriä niitty lauhamättäästä selviävän niittymadon -eteen. Mutta sitten tulee päivä jolloin elämä kääntyykin nurin. -Kaunis ja lupaava elämästä katoaa ja sijalle tulee musta tyhjyys. -Silloin on ihminen elämässä kuin niittymato kynnetyllä nurmella. -Mataa ja mataa, mutta aina on vain sama musta tyhjyys edessä. -Joskus löytää viheriän pientaren ja luulee että nyt se alkaa -toteutua mitä tähän saakka on unelmoinut. Mutta samassa kohtaakin -entistä katkerampi pettymys, putoaa niinkuin niittymato ojaan -pellonpientarelta, eikä pääse ylös -- -- - -Lauri painautui alemma ja molemmin käsin leukaansa tueten katseli -ojassa kuhisevaa elämää. Kohottausi jälleen ja yhä pitkällään -makaavaan Niiloon katsoen puhkesi sanomaan: - --- Sopii se toisellakin tavalla ihmiselämään. Tuo mehuttomaksi -kaluttu nurmi on kuin hetken keveässä humussa, ilman syvempiä -harrastuksia kulutettu nuoruus -- tuo liejuinen oja on paheissa -kulutettu miehuusikä, ja musta pelto sen takana on tyhjä omantunnon -tuskain raatelema iloton vanhuus. - --- Mitähän tuossa saarnaat! Taitaa kuitenkin papin virka saamatta -jäädä, murahti Niilo ja kääntyi selin Lauriin. - -Lauri hölmistyi. Sitten hän äkämystyi ja olisi sanonut jotain oikein -purevaa, mutta ei keksinyt. - --- Mikähän sinustakin tulee -- mies raukka? sai vain sanottua. - --- Mikäs sinusta tulee? iski Niilo vastaan. - -Lauri oli lyöty. - -"Mikäs sinusta tulee?" - -Sitähän hän oli itsekin ajatellut, että mikähän hänestä tulee. -Eilenkin siellä Katajiston Maijun luona kun arpakirjalta kyseltiin -ja sitten tuli kysymys: "Mihin minulla on taipumuksia"? niin -hän jännityksellä odotti mikä vastaus hänelle tulee. Vihdoin -tuli hänen vuoronsa heittää noppaa. Hän heitti melkein vapisevin -käsin. Noppa osoitti yhdeksää. Vastaus etsittiin ja se kuului: -"Tyhjäntoimittajaksi". - -Naurettiin, juteltiin ja laskettiin leikkiä. Toiset kenties olivat -oikein todenteolla iloisia, mutta hän ei ollut. Teeskenteli vain -iloisuutta. Tuo arpakirjan vastaus sai hänen mielensä masentumaan -enemmän kuin hän oikeastaan itselleenkään tahtoi tunnustaa. - -Tyhjäntoimittaja -- -- Sitähän hän oli itsekin ajatellut ettei -hänestä mitään tule. Ja sitähän ne lukevat hänelle muutkin. Sitähän -se isäkin takaa ajaa niillä syytinkitupajutuillaan. Ja Alaniemen -Miska silloin sanoi että "sinä et ole työmies". - -Mikäs hän sitten on ellei työmies? Herra ei ainakaan. Ehkä jotain -työmiehen ja herran väliltä. Siis tyhjäntoimittaja. -- Muutahan ei -sillä välillä ole, eikä voi olla. -- Siis sellainen syytinkipaapan -poika, joka haukottelee, ikkunasta pihalle kurkistelee ja vetelehtii -eikä ymmärrä kuinka aikaansa tappaisi. - -Sellainen elämä tuntui hänestä meikein ilettävältä nyt. Mutta -oli hänellä jo ollut sellaisiakin aikoja, jolloin oli ihaillut -syytinkipaapan pojan vapaata ja huoletonta elämää. Saa olla ja elää -miten vain kulloinkin huvittaa. Mennä talon töihin kun se huvittaa -ja olla menemättä kun niin huvittaa. Pakkoa ei mihinkään eikä -velvollisuuksia minkäänlaisia -- -- Sellainen elämä tuntui melkein -paratiisielämältä, ja hän toivoi, että kun vain hyvinkin pian pääsisi -siitä nauttimaan. - -Nyt ei hän ollut sillä tuulella. Nyt olisi hän taas tahtonut tehdä -jotain, suorittaa jonkun elämän tehtävän hänkin. Mutta minkä? - -Tyhjäntoimittajan -- -- - --- Huilataanko nyt koko päivä -- vai -- --? kysyi hän Niilolta -yrittäen saada äänensä mahdollisimman purevaksi, itsekään -ymmärtämättä miksi niin teki ja melkein samassa jo sitä katuen. - --- Eipä huolita koko päivää huilata, vastasi Niilo tyynesti ja -vääntäytyi seisaalleen. - -He alkoivat äestää. - -Lauria sapetti. Häntä sapetti kaikki, mutta varsinkin oma itsensä ja -ennen kaikkea se mitä äsken Niilolle sanoi. Mitä varten hänen piti se -sillä tavalla sanoa? Kun kerran kauniimpaakin puhetapaa olisi voinut -käyttää. - -Mutta sellaistahan se on ruvennut olemaan ja yhä hullummaksi vain -näyttää käyvän. -- Ei hänestä täällä mitään tule. Katkeroittuu vain -ja menee pilalle. Ja vielä katkeroittaa ja turmelee muidenkin elämän. - -Pois täältä pitäisi päästä! Ulos maailmaan, vapauteen, vapauteen -tästä ympäristöstä, vapauteen entisyydestään ja kaikesta! Alkamaan -elämä uudestaan. Silloin hänestäkin ehkä voisi jotain tulla, mutta -muuten ei mitään. - -Olihan hän jo kerran päättänyt ruveta esimerkilliseksi -maanviljelijäksikin, ja tämän päätöksen purkaminen tuntui -rikoksen teolta. Mutta se täytyy tehdä. Hän ei voi enää ruveta -maanviljelijäksi. Hänen maanviljelijäihanteensa pääaineksena oli -ollut tuleva koti, yhteinen koti _hänen_ kanssaan. Kun tämä koti -kaatui, kaatui myöskin maanviljelijä samaan hautaan. Eikä hän -yritäkään sitä sieltä nostaa. Se on mahdotonta ja myöskin vallan -tarpeetonta. - -Hän ei voi ruveta maanviljelijäksi. Käytännöllisistäkin syistä se on -mahdotonta. Emännätön talo on kuin orpo, jolta yksi ryöstää yhtä, -toinen toista, kunnes kaikki on nypittynä. Mennä naimisiin sitä -varten että saisi emännän taloonsa -- Ei ikinä! Ennen vaikka mitä. -Sehän olisi yhtä törkeää kuin jos menisi naimisiin sitä varten että -saisi itselleen naisen. -- -- Jos hän joskus naimisiin menee, niin -menee hän sen vuoksi että rakkaus hänet siihen ajaa. Mutta sitä -tuskin hänelle enää tulee -- -- Hänellä on se aika kerran ollut, -ja tuskin se toista kertaa enää tulee -- -- Nyt se ainakin tuntuu -mahdottomalta. Ja etsimään sitä -- siihen hän ei rupea. Se saa tulla -hänelle, jos tulee. Jos ei tule, niin olkoon tulematta. - -Henkisen työn aloilla se ei ole niin tarpeellistakaan -- tältä -kannalta katsoen. Aineellista omaisuuttahan ei tarvitse paljon -muuta kuin pari kynää, paperia ja mustepullon. Kylällä syö ja -vuokrahuoneissa asuu. Yksinäistä ja sulotontahan se elämä silloinkin -on, mutta paremmin se kuitenkin käy päinsä kuin maanviljelyksessä. -Voipihan sellaisilla aloilla löytää tyydytystäkin työnsä -yleismerkityksellisestä arvosta. Maanviljelyksessä ei ole sitäkään. -Yksi vähäinen talo, hoidettiinpa sitä nyt sinne tai tänne, ei -mitään vaikuta asiain kulkuun. Maanviljelijällä täytyy olla joku -läheisempikin piiri kuin yhteiskunta, jossa työskentelee, tai sitten -vastustamaton halu maanviljelykseen, jos mieli onnistua ja saavuttaa -elämän tyydytystä. Hänellä ei ole kumpaakaan. Ei ole ketään joiden -kanssa ja joiden hyväksi raataa ja elää ja joille hän olisi kallis -ja jotka häntä rakastaisivat ja kaipaisivat kun pitemmän aikaa olisi -poissa -- -- Halua maanviljelykseen sinänsä -- sitä hänellä ei ole -vähääkään. Eikä myöskään kykyä. Eikä siis tulisi siinä onnistumaan. -Eikä rupea yrittämäänkään -- -- Isä ja äitikään eivät häntä tarvitse. -Onhan heillä Niilo -- -- - -Pois täältä -- turmeltumasta ja turmelemasta! Mutta mihin? -Seminaariin -- --? Sielläkin saisi olla kauan ennenkuin mihinkään -tosityöhön pääsisi. Ja eikö hän ole jo liian vanhakin sellaiseen --? -Ja jos ei siitä sittenkään tulisi mitään -- -- Vaikka käyväthän monet -vielä vanhempinakin seminaarin. Naimisissa ollessaankin jotkut. Ja -tuskinpa sitä ihminen alla viidenkymmenen ollessaan on liian vanha -mihinkään. Kun vain on tulta veressä. - -Tulta veressä -- -- - -Eikö se olekin juuri tämä tulen puute, joka hänestä on tällaisen -saamattoman raukan tehnyt? Tulta kun ei ole, niin ei tule mistään -mitään. - -Ei täällä eikä siellä. Hukkaan vain kuluisi sekin aika ja ne varat. - --- Hm -- -- Täällä olen harmina itselleni ja kiusana muille. Mutta -siellä -- tulisiko sielläkään parempaa -- -- - --- Täällä menen pilalle ja elämäni kuluu hukkaan. Mutta jos sielläkin -kävisi samoin --? - --- Kun ei ole tulta veressä -- -- - -Äkeen jouset sätkyttelivät ja kalahtelivat ja repivät viilusta multaa -irti. Niilo vihelteli, ja kärpäsparvi surisi hevosten ympärillä. -- - -Päivällislepoa makaillessaan Lauri kiintyi seuraamaan niittymadon ja -muurahaisen taistelua. Muurahainen oli tarrautunut matoon kiinni. -Mato heittelehti hurjasti, kieritteli ja vääntelehti. Selvästi näki -että se kärsi hirveitä tuskia. Mutta muurahainen vain ei hellittänyt. -Heittelehti ja kieri mukana. Oli milloin päällä, milloin alla, mutta -irti ei se päästänyt. - --- Kas niin -- pure vain ryökälettä, pure! kiihotti Lauri muurahaista. - -Ja muurahainen puri. Kunnes mato oikesi pitkälleen eikä enää -heitellytkään itseään. - --- Oikeuskohan tässäkin taistelussa voitti? mietti Lauri -katsellessaan kun muurahainen yritti raahata matoa mukanaan. - --- Ihmisen mielestä siinä oikeus voitti, mutta niittymadon mielestä -se oli vääryys. -- Mikä on oikeus? -- Ihminen sanoo että niittymato -tekee hirveää vääryyttä kun syö viheriät niityt valkeiksi. Niittymato -sanoo että ihminen tekee hirveää vääryyttä kun mullistaa viheriät -niityt mustiksi. Kumpiko on oikeassa? Molemmat, sillä he katsovat -kumpikin asiaa oman etunsa kannalta. -- Mahtaako maailmassa muuta -oikeutta ollakaan kuin väkevämmän oikeus? - -Hän oli jo taas puhkeamaisillaan ääneen puhumaan, mutta muisti -samassa kuinka siinä aamupäivällä kävi eikä sanonutkaan mitään. -Katsahti vain Niiloon joka hiukan syrjempänä makasi ja, kumma kyllä, -näytti olevan valveilla. - - * * * * * - -Kun Lauri illalla tuli hevosten viennistä, oli Niilo jo mennyt -kylälle. Isä kartanolla korjaili keväiseltä halkoranteelta lastuja ja -laikkoja liiveriin. Äiti vain oli yksin tuvassa. - -Mitään puhumatta heitti Lauri lakkinsa penkille ja meni syömään jo -puolikylmäksi ehtinyttä puuroa. Äitikään ei puhunut mitään. Siellä -vain takan luona pesi maitoastioita. Sitten otti luudan ja alkoi -lakaista lattiaa. Muutaman kerran hoivaistuaan pöydän ja kellokaapin -välisessä kulmauksessa, pysähtyi ja luutaan nojaten sanoi Laurille: - --- Kun Niilollakin on jo vasituinen! - -Lauri söi vain eikä sanonut mitään. - --- Rantakorven Manta. Ainoa tytär! jatkoi äiti ja alkoi jälleen -lakaisemisensa. - -Äiti oli silminnähtävästi hyvillään. Hymyili ja muhoili. -- Lauri -vain itsepintaisesti lohkoi käteviä puurotönkkiä vadista ja kyyditsi -suuhunsa. Sitten maitoa kastinkupista puuron perään. - --- Taitavat pian mennä kihloille. Niilo jo äsken isältään rahaa -kyseli, sanoi äiti taas. - --- Menkööt! kivahti Lauri, pisti lusikkansa pöytälaatikkoon ja nousi -pöydästä. - - Mitä se minuun kuuluu, -- vaikka jo tulisivat kihloilta! - -Äiti pysäytti luudan ja katsoi terävästi Lauriin. - --- Kah -- --! Kun oikein suuttuu -- --! Vanhapoika -- -- sanoi ja -rupesi jälleen lakaisemaan. - -Lauri meni vinnille, etsi kansakoulutodistuksensa ja jäljensi sen. -Sitten ryhtyi kirjoittamaan hakemusta seminaariin. Viiteen kuuteen -kertaan kirjoitettuaan vihdoin sai sen sellaiseksi, että sen pitäisi -kelvata. - - - - -XVI. - - -Seuraavana iltana Lauri meni hakemaan papinkirjaa kirkkoherran -virastosta. Kirkkoherran virkaa hoiti nuori apulaispappi. Hän ei -ollut kotona. Rouva sanoi hänen menneen noin kilometrin päässä olevaa -heinäviljelystään tarkastelemaan. Arveli hänen pian tulevan ja käski -tulla miehensä työhuoneeseen odottamaan. - -Heti Laurin perässä tuli maisteri Valonen ja kysyi kirkkoherran -apulaista. Hänelle annettiin samat tiedot kuin Laurillekin ja -pyydettiin odottamaan. Rouva haki pitsivirkkauksensa toisesta -huoneesta ja istuutui seuraa pitämään. - -Lauri oli hiukan hämillään kun näin sattui herrain joukkoon. -Salavihkaa hän vain silmäili maisteria ja muisteli jo joskus ennenkin -olleensa samassa huoneessa hänen kanssaan. - --- Pastori mahtaa olla ihastunut maanviljelykseen, kun vielä näin -myöhään on viljelysmaillaan, sanoi maisteri. - --- Viljelysmaillaan, matki rouva nauraen. Eihän se ole kuin pikkunen -niittykappale vain, näistä puustellin maista vuokrattu. - --- Eihän se asiaa muuta. Viljelysmaatahan se on sekin, vaikka onkin -palsta pikkuinen, nauroi maisteri. - --- Niin -- Onhan se niinkin, hymyili rouva. Sitten hänen kasvonsa -muuttuivat vakaviksi, kun hän sanoi: - --- Kyllähän Artturi innostunutkin on maanviljelykseen. Puhuu -toisinaan niinkin että luopuu kokonaan papin virasta ja rupeaa -talonpojaksi. - --- Ohoo! - --- Minä en oikein tiedä -- -- Olen ollut enempi vastaan -- ainakin -tähän saakka. Eikö siinä ole hyvin pienet tulot? - -Rouva katsoi Lauriin tätä kysyessään. Lauri ei niin yht'äkkiä osannut -vastata, eikä ehtinytkään kun jo maisteri asiantuntijan varmuudella -sanoi: - --- Pienet siinä on tulot. Sen näkee kaikesta, kun vähänkin on -heidän kanssaan tekemisissä. Johtuu ehdottomasti ajattelemaan, että -sivistyneen ihmisen olisi mahdoton niissä oloissa elää. - --- Saisiko siinä edes lapsiaan koulutetuksi? Ja sitten kun on aivan -tottumaton karjanhoitoon ja kaikkeen. Tokko se kannattaisikaan? - -Rouvan äänestä kuului, että asia oli ollut vakavan harkinnan alaisena -useammankin kuin yhden kerran. - --- Sentähdenhän nämä pappilatkin pois vuokrataan, kun maanviljelys -niillä ei kannata nykyaikana kun työväen palkat ovat niin hirmuiset. -Pois vuokrattuina niistä aina on tuloja, sanoi maisteri. - -Vikkelästi virkkuuneulaansa liikuttaen sanoi rouva vain: - --- Niin. - --- Tällä seudulla on muuten omituinen piirre se kun naisetkin ottavat -osaa raskaampiinkin maanviljelystöihin, niinkuin kyntämiseen ja -kuokkimiseenkin, alkoi maisteri jälleen. Mutta sekin juuri osottaa -kuinka huonosti kannattavaa on maanviljelys meillä Suomessa. -Edistyneemmissä ja rikkaammissa maissa ei naisten tällaisiin töihin -tarvitse osaa ottaa. Esimerkiksi Amerikassa ei farmarien tyttärien ja -rouvain tarvitse tehdä juuri mitään. Kodin vain hoitavat ja ovat kuin -herrasneitejä. Miehet tekevät kaiken työn. Karjankin siellä miehet -hoitavat. - --- Sinne päinhän se alkaa jo täälläkin mennä. Maatyötä pakataan -pitämään jonkinlaisena häpeänä talon tyttärille, sai Lauri sanotuksi. - --- Vai alkaa täälläkin jo sellaista ilmetä. Mutta silloinhan -maanviljelys rupeaisi kannattamaan vielä nykyistäkin huonommin. -Työntekijät vähenisivät ja elämänvaatimukset yhä vain lisääntyisivät. -Nyt jo valitetaan palkkain suuruutta ja työväen puutetta, mutta -silloinhan sitä vasta oikein tulisi valituksen aihetta. - --- Sitähän minäkin olen Artturille sanonut että kannattaako se? Ja -olisiko se yleensä mahdollista meille? Pitäisi luopua niin paljosta -ja tehdä semmoinen suuri muutos. Osaisiko sitte töitäkään johtaa -ja hoitaa sellaista taloutta? Kun ei ole koskaan ollut tilaisuutta -lähemmin siihen tutustua. - --- Ei siitä mitään tulisi, vakuutti maisteri. Osaisiko rouva laittaa -sellaista ruokaakaan kuin talonpoikaisväki syö? Ja jos osaisittekin, -niin meikäläisen, ja yleensä sivistyneiden ihmisten, on mahdoton -tulla toimeen sellaisella ruoalla. Eihän siinä ole paljon mitään -muuta kuin leipää, silakkaa ja perunoita. Täytyisi laittaa kaksi -keittiötäkin, toinen itseään varten ja toinen työväkeä varten. Se -taasen olisi liian paljon talonpoikaistalossa. - --- Niin. Siitä tulisi niin monta muutosta. Ja sitten vielä pitäisi -tehdä velkaa. Se minua enimmin pelottaa. Artturi kyllä sanoo, että -maanviljelys kannattaa kun sitä vain innolla ja taidolla hoidetaan. -Mutta en minä tiedä. - --- Tuskin se kannattaa. Minä ainakin vahvasti sitä epäilen. -Talonpojille se kyllä kannattaa. He tarvitsevat niin perin vähän. -Työt tekevät itse omain lastensa kanssa. Se tulee niin huokeaksi -- -kun ei tarvitse lapsilleenkaan antaa muuta kuin ruuan ja vaatteet. -Ettehän te mitään palkkaa saa? - --- E-ei, ei mitään palkkaa, änkytti Lauri. - --- Niin, sanoi maisteri. - --- En tiedä mistä se johtuu, mutta pelottaa minua talonpoikaiselämään -antautuminen. Sitä kyllä sanotaan vapaaksi ja runolliseksi elämäksi. -Ja kyllähän se sitä onkin. Mutta sittenkin siinä minun mielestäni -on jotain sellaista -- en tiedä kuinka sen oikein sanoisi -- jotain -sellaista ahdistavaa, painostavaa, jotain masentavaa, joka estää -hengen vapaata lentoa, sanoi rouva katsoen vuoroin Lauriin, vuoroin -maisteriin. - --- Sitähän siinä juuri onkin, totesi maisteri. Mutta talonpojille ei -se mitään merkitse. He ovat siihen lapsuudestaan saakka kasvaneet, -eivätkä osaa mitään parempaa kaivatakaan. Ja kun he kerran eivät -osaa sitä kaivata, niin eivät he myöskään sitä tarvitse. Sehän on -luonnollista. - -Nyt Lauri muisti missä oli maisterin ennen nähnyt. Rautatievaunussa -viime talvena. He olivat Katajiston Maijun kanssa matkalla maakunnan -nuorisoseurojen keskusseuran vuosikokoukseen oman seuransa -edustajina. Samassa vaunussa kuin hekin matkusti kolme herrasmiestä. -Aivan selvästi näki että he olivat juovuksissa. Silmät olivat -vesikalkkamalla, ääni karmea, liikkeet notkahtelevia ja kaarevia. Sen -parin tunnin ajan, minkä he olivat vaunussa, nämä herrat pelasivat -korttia yhteen menoon. Yhden matkalaukku oli pöytänä, jonka päälle -läiskittiin kortit, kiroiltiin, näpittiin lehtiä ja iskettiin silmää -toisilleen. - -Yksi näistä herroista oli tämä maisteri -- -- - -Jollei pastori olisi samassa tullut kotiin, olisi Lauri joko lyönyt -hatullaan maisteria vasten kasvoja taikka lähtenyt pois ja jättänyt -asiansa toimittamatta. -- - -Ulos päästyään hänen päässään kuohui ja kohisi, se oli raskaassa -pilvessä kuin luonto ukkosilman aikana. Pilven alta tulivat näkyviin -maisterin kasvot. Hän huitasi kädellään kuin niihin iskeäkseen -- ja -kaatui pyörineen keskelle pölyistä maantietä. - -Hänestä tuntui siltä kuin olisi se ollut maisteri joka hänet kumoon -löi. - -Yksin kotiin päin ajellessaan hänelle vähitellen selvisi sen -loukkauksen verisyys jonka maisteri hänelle ja _heille_ -- -talonpojille -- heitti. - --- Talonpoika ei tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet -- -- - -Taas oli hän irroittamaisillaan kätensä pyörän ohjaustangosta -iskeäkseen nyrkillään jotain -- -- - -Häntä melkein itkuun saakka harmitti saamattomuutensa. Kun ei saanut -sanotuksi sille -- -- pirulle -- -- - -Äiti oli opettanut että herroille pitää nostaa lakkia, ja hän oli -tähän saakka tätä neuvoa seurannut. - -Tälle maisterillekin hän oli lakkia nostanut -- -- Mutta tästä alkaen -hän ei lakittele ketään --! Ja maisterille hän rupeaa kääntämään -selkänsä -- --! - --- Talonpojan elämässä on raskasta ja painostavaa ja hengen vapaata -lentoa ehkäisevää, mutta talonpoika ei parempaa tarvitsekaan, se -sanoi -- -- Vai niin -- -- Suurkiitos -- -- Herra maisteri tarvitsee -parempaa, sellaista että henki jaksaa lentää viinapullon suulle ja -korttipöydälle ja muualle yhtä huimaavan korkealla olevalle. Ja -talonpojan hengen ei tarvitse jaksaa minnekään. Vatsassa vain saa -loikoa leipä-, peruna- ja silakkapurun seassa -- -- Talonpoikaiselämä -levisi hänen eteensä kuin harmaa alakuloinen suo. Toiset eivät -ollenkaan huomaakaan että ollaan suossa, eivätkä siis osaa pyrkiä -siitä poiskaan. Toiset tajuavat missä ollaan ja ponnistelevat -päästäkseen suosta irti, mutta eivät jaksa kyllin lujasti tempaista -ja aina tarttuvat jälleen kiinni. Jotkut pääsevät irti ja lentävät -tiehensä. Siellä täällä on joitakin, jotka tässä suossa ovat -valmistaneet itselleen vakavan ja lujan pohjan, jolla seisovat. Niin -aikoi hänkin tehdä -- -- Mutta ei jaksanut. Ja nyt on hän kaulaa -myöten suossa -- -- Nyt hän aikoo jälleen siitä nousta ja lentää -tiehensä -- -- Miksei hän ole siihen oikeutettu yhtä hyvin kuin -joku toinenkin? -- -- Eikä hän mennäkseen mene niinkuin niin moni -muu. Vielä hän tulee takaisin uusin voimin ja kaikin puolin hyvin -varustettuna, nostamaan niitä, jotka nyt tylsästi eteensä tuijottaen -suossa rämpivät. - -Itselleen ja Annille hän sen varman pohjan aikoi valmistaa. Mutta -Anni löysikin toisen, sellaisen, jonka kanssa pääsi lentämään suolta -kokonaan pois -- -- - -Hän oli joskus ajatellut, että jos se Anni menikin opettajalle vain -senvuoksi kun se oli herra. Nyt oli hän siitä melkein varma. Anni on -tajunnut talonpoikaiselämän harmauden ja pyrki siitä vapautumaan tätä -tietä. - -Ei Lauri voinut eikä tahtonutkaan Annia siitä moittia. Jospa hän vain -löytäisi onnensa sitä kautta -- --! - -Katkeralta vain tuntui, kun se talonpoikaiselämän masentavuus ja -painostavuus joka taholta kiertää hänen onneaan särkemään -- -- - -Ja kun se maisteri kehtasi sanoa, että talonpojille se ei mitään -merkitse, ja etteivät he tarvitsekaan parempaa -- -- - - * * * * * - -Kotiin päästyään Lauri heti riisui vaatteet päältään ja meni sänkyyn. -Mutta uni ei tullut. Äskeiset kokemuksensa olivat saattaneet hänen -mielensä niin vilkkaaseen liikkeeseen että nukkumisesta ei tullut -mitään. - -Hetken aikaa vuoteella kiehkailtuaan hän nousi ylös, veti housut -jalkaansa ja asettui pöydän ääreen istumaan. Pöydällä oli paperiarkin -puolikas ja kynä. Hän veti paperin eteensä ja muutamia vuosilukuja, -nimiä ja ajutuksettomia kiemuroita piirrettyään kirjoitti: - -_Parannussaarna_. - -Veti viivan alle ja sitten kirjoitti: - -_Teksti_: - -Veti taas viivan alle ja sitten taas kirjoitti: - --- Minulle, ehta maalaiskollolle, sanoi kerran muuan herrasmies päin -silmiä näin: - -"Talonpojille se maanviljelys kyllä kannattaa. He kun eivät tarvitse -muuta kuin ruuan ja vaatteet." - -_Saarna_: - --- "Eivät tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet." - --- Hm -- hmm -- öhöm. - --- Tämä oppi ei ole mitään virran mukana tullutta eikä mitään tyhjää -tuulen pieksämistä. Autuaasti edesmenneet isämme sen jo tunsivat ja -sitä elämässään noudattivat. Kun pappi kinkerillä kysyi: "mikä on -vanhempain velvollisuus lapsiaan kohtaan?" vastasivat he: "ruokkia ja -verhota", laskivat ristiin pannut kätensä polvien päälle, sylkäsivät -ja sitten arvokkaan näköisinä sulkivat suunsa. Millä ruokkia, sen he -edestoivat syvää vatsanvaatimusten tuntemusta ilmaisevalla lauseella: -"silakka ja puuro on talonpojan ruokaa". - --- Näinä viimeisinä päivinä, jolloin niin paljon murjaaneja oppeja ja -vääriä profeettoja keskellemme noussut on, on moni isäin säädyistä -taammaksi joutunut ja monilta ylönkatsotuksi tullut. Niinkuin myös -tämäkin jalo ja ylevä oppi on monen mielestä vähäarvoiseksi löytty. - --- Mutta jos me tahdomme että siunaus ja onni kansamme askeleita -johtaisi kaikilla sen teillä, tulee meidän kunkin itse kohdastamme -jälleen tämä oppi kunniaan ja arvoon kohottaa, ja sitä kuulla. - --- Kuule sitä sinä talonpoikaisnuorukainen ja neito, jonka rinnassa -kaiho ja kaipaus asuu ja suuri into korkeisin asioihin palaa! Kuule -tätä ja tukahuta kaihosi, sammuta sielusi tuli -- tapa sielusi! Mitä -sinä sielulla teet! Et sinä tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet. - --- Kuule sitä sinä joka käryävän lampun valossa, toisten jo -nukkuessa, sielusi nälkää tyydyttää koetat, jonka pyhin unelma on -unelma -- saada kerran itse ostaa kirjoja itsellesi! Kuule tätä ja -heitä herjat huolesi! Mitä sinä kirjoilla! Ruoka ja vaatteet sinun -osasi on. - --- Kuule tätä sinä, joka ympärillesi kaunista ja itsellesi iloista -luoda tahtoisit! Kuule tätä ja tyydy! Kauneus ja ilo kuuluvat muille, -ei sinulle, joka olet talonpoika. Ruokaan ja vaatteisiin saakka kun -pääset, niin älä ylemmäksi pyri! - --- Kuule tätä sinä, joka napiset ja syvää mielikarvautta rinnassasi -kannat sentakia kun koko elämäsi kuluu ruuan ja vaatteiden -haalimiseen! Kuule tätä äläkä napise! Sinä olet oikean osasi saanut. - --- Te talonpojat, niin köyhät kuin rikkaatkin, niin koko kuin -kahdeksasosa-manttaalin omistajatkin, kuulkaat tätä, älkääkä napisko -ja napisemisellanne kirousta kansamme päälle vetäkö! Älkää napisko, -mutta kiittäkää aina ja kaikkialla! Ja koska vatsanne ruuasta täysi -on eivätkä vaatteenne ole repaleissa, niin tanssikaa ja hypätkää -kuin nuoret peurat! Silloin te olette niinkuin teidän tuleekin olla, -silloin teistä pidetään ja hyväillen poskelle taputellaan -- ja teitä -nenästä vedetään ja takanapäin teidän yksinkertaisuudestanne leikkiä -lasketaan -- -- - --- Tuli taas yksi kirjoitus seuralehteen, hymähti Lauri ja meni -takaisin sänkyyn. - - - - -XVII. - - -Sunnuntaina oltiin Alitalon Hildan luona. Leikittiin ennustuspeliä -ennustuslapuilla. - --- Tästä pitävät akat enimmin. - -Se tuli Katajiston Maijulle. - --- Sepä hyvä on kun akat tykkää. Silloin sitä aina tulee toimeen, -ihaili Maiju. - --- Ennusta! - --- Noo -- tästä tykkää pojat tai tytöt. - -Se tuli Alaniemen Miskalle. - --- Hyhhym, pani Miska. -- Pojat tykkää. -- -- Jokos mun piti ennustaa -sitte? Mitäs minä nyt sanoisin? - --- Sano vaikka mitä. - --- Tälle tulee kaksi liikavarvasta. - -Se tuli Raittisen Lyylille. - --- Varusta hyvä ihminen lääkettä ajoissa niin kauan kuin itse pääset -apteekkiin, sanottiin Lyylille yleisen naurunhelinän sekaan. - --- Kyllä. -- Tämä ei välitä muusta, kun vain saa syödä ja nukkua. - -Se tuli Leppirannan Laurille ja höystettiin vilkkaalla naurulla. - -Laput loppuivat, ja juuri samassa toi Hilda kahvia. - --- Oikeastaan pitäisi tytöille tarjota ensin, mutta kun nyt on näin -tuttu joukko, niin minä menen vain järjestyksessä ja tarjoan Laurille -ensiksi, selitti Hilda. - --- Järjestyksen vuoksiko vain? Onhan siinä jotain muutakin, -veitikoitsi Lauri. - --- On on -- on siinä jotain muutakin, mutta minä en meinannut näin -joukon aikana sanoa, myönsi Hilda samaan tapaan. - --- Sitä minäkin. Kiitos. - -Hilda siirtyi Katajiston Maijulle tarjoamaan. - --- Kyllähän Laurille saikin ensimäiseksi tarjota, se kun ei perusta -muusta, kun vain saa syödä ja nukkua, sanoi Laikkolan Vihtori. - --- Niinkö? - --- Ennustuslaput sanoivat, eivätkä ne valhettele, totesi Vihtori. - --- Kyllä ne toisinaan valhettelevatkin, vastusti Lauri ylen suurta -vakavuutta teeskennellen. -- Vaikka -- enpä tiedä liioin -- Niin -se sanoi maisteri Valonen, se Asun uusi kesävieras minulle, ettei -talonpoika tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet. - --- Koska se sulle niin on sanonut? - --- Viime torstai-iltana pappilassa. - --- Pappilassa! Se poika on jo ollut pappilassakin. Kenen kanssa? - -Siitä sukeutui leikinlaskua pitemmältäkin. - --- Oikeinko todella se maisteri sanoi sulle sillä tavalla? kysyi -Miska, kun leikinlasku alkoi tyyntyä. - --- Oikein todella. - -Kummastelevia hymähdyksiä kuului. - --- Se on tämä meidän herra maisteri yksi niitä herroja, jotka silloin -viime talvena siellä junassa korttia pelasivat, kun sinne kokoukseen -mentiin, sanoi Lauri Katajiston Maijuun kääntyen. - --- Onko? No minä olen ajatellut ja ajatellut että missä olen tuon -herran ennen nähnyt, kun se on olevinaan niin tutun näköinen. Vai -niitä se on. Juoppo. - -Toiset utelivat tarkemmin, ja Maiju ja Lauri kertoivat. Lauri kertoi -sitten vielä pappilakokemuksensakin. Sen jätti sanomatta mitä varten -pappilassa oli ollut. - -Alaniemen Miska sitten rupesi kertomaan, miten hän kerran meni -Hallismäkeen. Siellä oli silloin kotona se Jussikin, joka toissa -vuonna pääsi seminaarista ja nyt on opettajana siellä -- missä se nyt -taas olikaan -- - -Joku toinen muisti. - --- Niin siellä. Se oli silloin kotona, ja sitten siellä oli Venttäsen -maisteri, tai ylioppilas se taitaa vasta ollakin, ja Kirkonkylän -osuuskaupanhoitaja ja sitten Anska, Masa ja minä. Eikä mitään -muuta tehty koko aikana kuin korttia pelattiin. Niin että minä jo -ajattelin, että tekeeköhän herrat, tai miksi niitä sellaisia sanoisi, -tätä ominensakin ollessaan, vai silloinko vain kun meikäläisiäkin -on mukana. Silloin ne ainakin jo pelasivat kun minä menin ja jäivät -vielä pelaamaan kun minä läksin pois. - -Joillakin toisillakin oli samantapaisia kokemuksia kuin Miskalla. -Varmaan ei kukaan tiennyt pelaavatko herrat keskenäänkin vain -korttia, mutta heikäläisten kanssa ollessaan eivät tee muuta kuin -sitä, ellei mitään erityistä asiaa satu olemaan. - --- Ja sellaisille meidän pitäisi nostaa lakkia -- korttipelureille -- -heitti Lauri. - --- En minä ole ainakaan kahteen vuoteen herroille lakkiani nostanut, -enkä nosta, jos ei kerran muillekaan tarvitse nostaa, sanoi Miska -vakaasti. - --- Pojat tuntuvat saaneen huonoja kokemuksia herroista, pisti -Laikkolan Vihtori ja meni piirongilla olevia pikkuesineitä -tarkastelemaan. - --- Ne on sellaisia kokemuksia, että kun niitä vain muutamallekin -jokukin kerta sattuu, niin talonpoikainen herrasväen kunnioitus -muuttuu talonpoikaiseksi herrasväen halveksimiseksi, vakuutti Miska. - --- Ja juopa talonpoikaisväen ja herrasväen välillä jää aina -avonaiseksi, lisäsi Lauri. - -Siitä syntyi hetkisen äänettömyys. Katajiston Maiju sen lopetti -sanomalla: - --- Mistähän ne sen päättävät -- niinkuin se maisterikin, ettei -talonpoika muuta tarvitse kuin ruuan ja vaatteet? - --- Tottakai siitä kun meillä ei paljon muuta ole. - --- Mutta osottaako puute sitten, että ihminen ei tarvitsekaan sitä -mitä häneltä kerran puuttuu. - --- Tottapa se maisterin laisille sitä osottaa. - --- Jos minä olisin puhuja tai osaisin kirjoittaa sanomalehtiin, niin -kyllä minä selvittäisin, kuohahti Miska ja nousi kävelemään. - -Toiset naurahtivat. Ei pilkkanaurua, mutta jotain muuta naurua. - -Laurin mielessä välähti kuva. - -Jos hän nyt pääsee seminaariin ja sitten kansakoulunopettajaksi, niin -silloin hän pystyy kirjoittamaan sanomalehtiin, ja silloin hän tuo -julki sen kaihon ja kaipauksen joka talonpoikaisnuorison rinnassa -asuu, ja näyttää että talonpoikakin tarvitsee jotain muutakin kuin -ruuan ja vaatteet. Jos ei hän muuta voisikaan tehdä, niin ainakin sen -hän tekee. - -Tuntui aivan kuin hänen seminaariin menonsa vasta nyt olisi saanut -oikein oikean pohjan alleen. Hän menee sinne näiden lähettiläänä, -ja siellä hänestä kasvaa näiden ja monien tuhansien muiden heidän -kaltaistensa tunteiden ja ajatusten tulkki, joka ajaa heidän asiaansa -elämän suuressa oikeudenkäynnissä. - -Keskustelu hänen ympärillään alkoi jälleen saada leikinlaskun -luonteen. Kokonaan siksi sen käänsi Vihtori, joka piirongin luona -otteli pienen lyijyjalustaisen guttaperkka-ukon kanssa. - --- Ka ka ka lurjusta kun ei makaa. Makaa siinä, äläkä aina nenä -pystyssä toljota, riiteli Vihtori ukolle. -- Siin' on sulle! Hän -nappasi ukkoa niin että se lennähti lattialle, hoiperteli ja tärisi -siinä hetken ja sitten jäi seisomaan suorana ja varmana. - --- Peijakasta kun on pahasisuinen! - --- Koetahan lempeydellä sitä taivuttaa! kehotti Hilda. - -Vihtori koetti hyvin hellävaroen painaa sitä milloin yhteen, milloin -toiseen asentoon, mutta aina kun hän päästi irti, kohosi ukko heti -pystyyn, pudisti päätään ja katsoi tuimasti eteensä. - --- Ei siihen pysty lempeys, ei ankaruus. Huonosti kasvatettu -- -huonosti kasvatettu, huokasi Vihtori. - --- Annappa minä koetan, sanoi Hilda ja meni piirongin luo. Hän sai -ukon heti pysymään makuulla. - --- Kah! pääsi Vihtorilta. - -Siitä puhkesi taas naurua ja leikinlaskua pitemmältäkin. - --- Tulkaa ennustamaan! Minä olen jo sekoittanut ja jakanut laput, -huusi Lyyli pöydän luota kesken naurua. - -Vähitellen keräännyttiin jälleen pöydän luo. - --- Lauri alottaa. - --- Sama se -- -- Tämän kauneimmat unelmat toteutuvat. - -Se tuli Laurille itselleen. - - - - -XVIII. - - -Leppirannan Niilo meni kihloihin Rantakorven Mantan kanssa. - -Rantakorvesta oli isäntä kuollut pari vuotta sitten ja emäntä nuoren -tyttärensä kanssa renkipojan avulla asua kituutti taloa. Heinäajaksi -meni Niilo jo Rantakorpeen, vaikka ei vielä ollutkaan vihitty eikä -edes valmiiksi kuulutettukaan. Mutta kun talossa oli niin kova -työvoiman puute, ja kun siitä lopultakin kuitenkin sinne muutto tulee. - -Syksyllä antaa Mantan äiti talon Mantalle ja Niilolle ja itse asettuu -eläkkeelle. - -Lauri sanoi tätä Niilon naimisiinmenoa kakarain touhuksi ja -salaisuudessa epäili, että millekähän pohjalle sekin vain perustunee. -Ensin hän oli melkein häpeissään sen johdosta ja monta kertaa -suuttuneena aikoi sanoa Niilolle suorat sanat. Vähitellen kehittyi -hänen mielialansa sellaiseksi, että hän naurahteli, pyörähteli -kantapäillään ja kutsui Niiloa aviomieheksi. Kunnes vihdoin huomasi -olevansa ilkeä, alkoi hävetä itseään ja jätti Niilon kokonaan rauhaan. - -Sitä hän vain ei jaksanut käsittää kuinka Manta oli voinut Niiloon -taipua. Nuori ja kaikinpuolin moitteeton tyttö sen mukaan kuin hän -tiesi. - -Mutta sitäkään ei hän sen pitemmälle ajatellut. Oma heidän on -asiansa. Mitäpä sen häntä tarvitsee liikuttaa. Ja kukapa sen tietää -kuka tässä maailmassa oikein tekee ja mikä kutakin ohjaa tekemään -sitä mitä tekee. - -Laurilla olikin omissa asioissaan kyllin ajattelemista. Hän oli -saanut kutsun elokuun 20 päivänä saapua seminaarin pääsytutkintoon. - -Vasta nyt hän vanhemmilleen sanoi aikovansa mennä seminaariin. - -Hän oli suunnitellut siitä syntyvän pitemmän keskustelun. Isä ja -äiti tietysti panevat vastaan, mutta hän ei ota sitä huomioonkaan. -Ottaa vain puheeksi asian rahallisen puolen ja muiden sen tapaisten -seikkain järjestämisen. - -Mutta nyt isä ja äiti eivät sanoneetkaan mitään. Näyttivät vain siltä -kuin olisivat pahasti säikähtäneet ja ikäänkuin kyyristyivät kokoon, -aivan kuin tahtoen jotain torjua tai päästä piiloon joltain päälle -hyökkäävältä. - -Eikä Laurikaan voinut asiasta sen enempää puhua. - -Vasta sunnuntaina, parin kolmen päivän perästä, kun sattuivat olemaan -kolmisin tuvassa, äiti, pöytää puolisen jäliltä pyyhkiessään, otti -asian puheeksi. - --- Pitäisikö Lauri sun mennä tilaamaan itsellesi vaatteet, jos sä -kerran sinne kouluun menet? Ei sulla ole muuta kuin puolivillaisia -vaatteita vain, ja siellä kuitenkin pitäisi olla vähän herraisemmin -kuin täällä kotona, sanoi hän pöytään katsoen. - --- Kyllähän ne laittaa pitää, myönsi Lauri kielensä kärellä -hampaitaan puhdistaen. - --- Eikös siltä räätäliltä saa kankaitakin? - --- Saa siltä. - --- Mitäs siinä muuta on kuin mene tilaamaan, jo tänä päivänä, että -edes ehtivät. Alusvaatteita ei sulla liioin ole paljoa. Niitäkin -pitää laittaa. Tehdäänkö ne flanellista vai liinastako? - --- Kummasta vain, sanoi Lauri välinpitämättömästi. - --- Kyllähän flanelliset lämpimämpiä olisivat talvella, mutta -- -kuinka vain itse tahdot. - -Lauri ei osannut siihen sanoa mitään. - --- Mutta etkö sinä yhtäkaikki jää kotiin! Joka paikassa on hyvä olla, -mutta ei missään niin hyvä kuin kotona. Kun Niilokin menee pois -- -- - -Äiti koetti hymyillä ja katsoi odottavasti Lauriin. - -Lauri ei sanonut siihen mitään. Pudisti vain kieltävästi päätään. - -Isä istui penkillä ikkunan luona ja massuttamalla piippua imeskellen -tuijotti ulos, vavahtelevin poskin ja silmiään tiheään räpytellen. - -Heti seuraavana päivänä osti äiti flanellia ja liinaa ja vei -Marttusen Leenalle, jotta hän neuloisi paitoja ja alushousuja -Laurille. - - * * * * * - -Isä makaa sairaana, kissa kävelee kolmella jalalla, ja lehmät ovat -ryöstäytyneet Alitalon kauravainioon. - -Lauri oli tuskastunut. Puhisi ja riuhtoi ja säälimättä katkoi nuoria -kuusen taimia aitakarahkoiksi. - -Huomenna kesken kiireintä heinäaikaa pitää hänen, talon ainoan -työhön pystyvän miehen, lähteä aitaa tekemään! -- Mikä kumma sen -isänkin juuri nyt sänkyyn nakkasi? Tässä olisi yllin kyllin sivutyötä -kouluvalmistuksissakin, mutta aivan kuin kiusaksi nyt kaikki työt ja -vastahakoisuudet tähän yhteen kasautuvat. Meinaavat kai että tehköön -nyt kun kerran pois aikoo lähteä. -- Ja kyllä minä teenkin! Vaikka -yöt päivät, nämä pari viikkoa! Siihenpä tuo sitten loppuu. - --- Kukahan täällä sitten rupeaa töitä tekemään, kun minä pois lähden? - -Hän pysähtyi hetkiseksi ja katsoi laskevan auringon punaamaan -metsänrantaan. - --- Tehköön kuka tahtoo. - -Jälleen alkoi hän hakata. - --- Mutta millähän tavalla ne raha-asiat järjestetään? Miten se isä -saa minun koulukustannukseni suoritetuksi? - -Kirvestä pitelevä käsi herpautui, ja koko ruumiissa tuntui -jonkillainen lamaannus. - --- Kun ei siitä saa mitään neuvotteluakaan aikaan, siitä asiasta. -Mikä ihme siinä onkin, kun ei sitä saa sanotuksi, vaikka se niin -monta kertaa on kielellä pyörinyt? Tuntuu vain melkein ilkeältä -sitä asiaa puheeksi ottaa. Isä ja äitikin näyttävät siitä puhumista -karttavan -- -- Mutta tottapahan tuo jollain tapaa järjestynee tuokin. - -Hän kokosi karahkat kimpuksi, heitti kimpun selkäänsä ja läksi pois. -Aurinko oli jo hetki sitten laskenut. Oli hyvin myöhä ja hiljaista. - - * * * * * - -Leppirannan isäntä ei ottanut toipuakseen. Jo neljättä päivää makasi -ja yhä vain näytti menevän alaspäin. Saadakseen paremmin rauhaa -muutti hän kamariin makaamaan. - -Neljännen sairastuspäivänsä iltana kutsui hän Laurin luokseen sinne. -Lauri aavisti, että isällä on jotain tärkeää sanottavaa, ja melkein -juhlallisen hiljaa meni kamariin. Asettui muurin luo tuolille -istumaan. Isä katsoi häneen hetkisen. Sitten kysyi: - --- Koskas sinun pitikään sinne kouluun mennä? - --- Viikko ensi tiistaista. - --- Hm -- -- - -Oltiin vähän aikaa hiljaa. - --- Ennen kuin lähdet sinne niin ota ja kirjoita ja pane sanomalehtiin -kuulutus tämän talon ja irtaimiston myynnistä. - -Isä kääntyi seinään päin. Lauri tunsi maailman hämärtyvän silmissään. - --- Myödäkö te sen aiotte? sai hän vaivalla sanottua. - --- Mikäs tässä muu on neuvona. En minä enää jaksa -- -- Ja milläs -minä sinun koulusikaan muuten maksan -- -- - -Isän ääni sortui kesken. - -Kuin raskaan taakan painamana laahusti Lauri pois kamarista ja meni -vinnille kesäkamariinsa. - -Seuraavana yönä hän ei nukkunut vähääkään. - -Hänen elämänunelmansa oli taas särkynyt -- juuri silloin kun se oli -toteutumaisillaan. Hän oli kuvitellut sen niin kauniiksi. Kesät -isän kanssa ahertaa pelloilla ja talvet koulussa lukee ja kartuttaa -tietojaan, kirjoittaa, puhuu ja muulla tavalla tulkitsee talonpoikain -tunteita ja tarpeita ja nostaa heidän omanarvontuntoaan. Kun sitten -tulee opettajaksi ja saa viran, niin jatkaa samalla tavalla. Mitä -hänellä tietoja on ne hän jakaa ja niillä hän tuottaa hyötyä ja -iloa lapsille päivällä koulussa, nuorisolle iltasin seurahuoneella, -vanhemmille sunnuntaisin koululla tai heidän omissa tuvissaan tai -missä ja milloin vain. Ainoatakaan hetkeä hän ei käytä turhaan -vetelehtimiseen. Kesät hän silloinkin raataa isän kanssa synnyinkodin -pelloilla. Hän ei rupea herraksi, vaikka koulua käykin. Hän näyttää -että herra ja talonpoika aivan hyvin sopivat samaan henkilöön. Ei hän -itseään vanhalla äidillään passauta, niinkuin Hallismäen Jussin ja -monen muun sanotaan tekevän. - -Ja vaikkapa hän minnekin joutuisi, niin tämä Leppiranta tulisi -aina olemaan hänen kotinsa. Muualla olisi hänellä vain virka ja -virkapaikka, täällä koti ja kotiseutu. Tänne hän tulisi aina kun vain -vähänkin saisi tilaisuutta. Tämä koti ja kotiseutu hänen parhaimman -sydänlämpönsä saisi aina. Täällä tulisivat hänen juurensa aina -olemaan. - -Ja nyt ajatellaan talon myöntiä -- kodin myöntiä ja kotiseudun -myöntiä -- -- Ja se että niin tehdään se on hänen syynsä. Hän on -tämän ajatuksen aiheuttanut -- -- - -Laurista tuntui kuin olisi huone pimentynyt ja kuin olisi hänen -rintansa päälle laskettu tukahuttava paino. - -Hän tuijotti mustaan tyhjyyteen. - -Liikahti ja alkoi jälleen elää. - -Loiskautti sieluunsa kylmäverisen röyhkeämielisyyden laineen. - --- Myököön vain isä talonsa ja tavaransa! Mitä se minua liikuttaa. -Isän omaisuuttahan se on -- -- Ja kerrankos sitä sellaista tapahtuu. - -Hän puristi huulensa tiiviisti yhteen, kääntyi seinään päin ja sulki -silmänsä. - -Hänen eteensä ilmestyi outo kuvatus. Lyhyt, hiukan etukumarassa -kulkeva ryppynaamainen ja kuivettunut olento, jonka puvussa oli -töyhtöjä ja laitteita kuin indiaanin sotapuvussa. Nämä töyhdöt -ja laitteet olivat niskoistaan pukuun kiinnitettyjä kirjoja. Ne -retkottivat avonaisina, ja olennon kävellessä tai tuulen niihin -sattuessa ne kuivasti kahisivat. Niiden sekaan oli jollain tapaa -keltaisella homeella painettu sanat: _Kirjatoukka_. Hän sattui -näkemään olennon kasvot ja huomasi että se onkin hän itse. - -Hän avasi silmänsä, kääntyi selälleen ja kesäöisen hämyn lävitse -tuijotti kattoon. - --- Huutokauppa -- -- - -Tänne tulee silloin huutokauppa. Kerääntyy ihmisiä idästä ja -lännestä. Täyttävät tuvan, tunkeutuvat kamariinkin. Istuvat pöydillä, -vuoteilla ja kaikkialla. Syljeskelevät, virnistelevät, pöyhivät -kaikkea ja puhuvat kaksimielisiä sanoja -- -- Sanovat että siihen se -meni se Leppirannan Laurinkin maahenki --. Naurahtavat taas ilkeästi -ja sylkeä roiskauttavat kamarin piirongin oveen -- -- Hikisin -naamoin, silmät ahneudesta ja ilkeydestä palaen, suupielet syljestä -märkinä, kaula venytettynä vaanivat hyvää kauppaa, ja vahtivat pöydän -luona -- _pöydän luona_ -- ruokottomuuksilla työtään höystävää -vasaramiestä ja häntä säestävää tavarain näyttäjää. - -"Isäni huoneen joka on aijottu rukoushuoneeksi te olette tehneet -kauppahuoneeksi." -- -- Koti, rauhan ja onnen tyyssija on muuttunut -ryövärien luolaksi -- -- Itkee ja vaikertaa kuin impi rumamielisten -raiskaajien käsissä -- -- - -Ja se on hänen syynsä -- --! Hän yksin on siihen syypää! - -Lauri ponnahti lattialle. - -Hänestä tuntui kuin luhistuisi hän kokoon sen raskaan edesvastuun -alla, joka hänen päälleen on pantu. Hän alkoi kävellä. - -Liekö kohtalon johdatusta -- kiusantekoa -- vai mitä lie, kun -se Niilokin juuri nyt täältä pois kulkeutui. Ja hän jäi tänne -raadeltavaksi. - -Raadeltavaksi -- --? - -Niin juuri: raadeltavaksi, silvottavaksi, kahtia halaistavaksi -- --! - -Eikö ihminen koskaan saa tuntea itseään eheäksi ja nauttia ehyttä -elämän onnea --! -- Ainako pitää valita: joko -- -- tahi? Pitääkö -ihmisen aina tappaa osa itsestään ja jäädä elämään puoli-ihmisenä? - -Järki tiesi: pitää. Sydän kuohui: se on väärin, se on hirmuinen -vääryys! - -Eikö todellakaan muuta mahdollisuutta ole? Edes hänellä --? - -Hän istui pöydän luo käsi poskella miettimään. - -Mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Isä ja äiti ovat vanhoja. Mitä he -talolla tekevät. Eivät he jaksa sitä hoitaa. Helpompi heidän on elää -ilman taloa. Ja milläpä se isä minun koulukustannukseni maksaisi, jos -ei taloa myö -- -- - -Ei. Muuta mahdollisuutta ei ole kuin joko luopua synnyinkodistaan -ja lähettää se maailman markkinatorille kaupattavaksi, tahi luopua -koulu-unelmista. Molempia ei saa pitää. - --- Kummastako luovun? - -Koko huone tuntui henkeä pidättäen odottavan vastausta. - -Lauri pakeni sänkyyn ja veti peiton päänsä ylitse. - --- Mitä pitää tehdä? - --- Jos menen kouluun, tulee joku keinottelija, ostaa talon, -raastaa metsät puhtaiksi, nylkee maat mehuttomiksi. Ei kunnosta -kartanoa. Päästää Hakavainion ojat tukkoon, Takanevan pellot jälleen -metsittymään. Ei koskaan ajattele miten saisi talon parhaimpaan -kuntoon, eikä sitä rakkaudella vaali. Miettii vaan ja harkitsee miten -saisi siitä parhaiten nyletyksi sen mitä siinä nylettävää on. Sitten -pirstoo maat. Myö yhden pirstaleen sille, toisen tälle ja lähtee pois --- uutta taloa nylkemään. - --- Minä -- tämän aiheuttaja -- harhailisin maailmalla kuin rikoksen -tehnyt. -- Haava sydämessä ja tumma häpeän pilvi otsalla, koditonna, -juuretonna, pirstottuna, myötynä ja myötävänä -- -- - -Hän viskasi peiton pois kasvoiltaan. - -Tänne jääminen on samaa kuin jäädä vapaaehtoisesti teloituslavalle, -ja tulla osa osalta, pala palalta silvotuksi ja leikellyksi. Kunnes -jälelle jäisi pystyluinen olento, jolla on ilmeettömät silmät, -tupakkasyljen viirut suupielissä ja alhaalla retkottavat housut -jaloissa, ja jota kutsutaan isännäksi ja joka on sangen tyytyväinen -kun saa joka päivä ruokaa mahansa täyteen ja veronsa kunnialla -maksuun. - -Jospa se Supelan Katri -- -- - -Posket vavahtivat. Ajatus kääntyi sisään päin ja hämmentyi. - -Kun hän siitä selviintyi, levisi hänen edessään kaksi maailmaa. -Toinen jossa hän toimi arvossapidettynä opettajana valoisissa -saleissa, ulkonaisesti puhtaana ja moitteettomana, mutta sisäisesti -rauhattomana, rahasta myödyn synnyinkodin muiston mieltä kalvaessa ---. Toinen jossa hän siistimätönnä ja likaisenakin, henkisesti -näivettyneenä ja lakastuneena, ja _siitä syystä_ levollisena, -paljosta osattomaksi jääneenä talonpoikana ryhjää ja raataa -pelloilla, metsissä ja riihellä. - -Kumman näistä valitsisi? - -Kumman näistä valitsisi -- --? - -Siihen töksähti ajatus kuin läpipääsemättömään kallioon. - -Ja siihen se töksähti aina. Sen läpäiseminen oli aivan mahdotonta. -Aina kun sitä yritti tupertui ajatus ja toinnuttuaan luisui sivuun. - -Hän ajatteli paljon näinä päivinä. Ajatteli ja joka ilta kirjoitti -päiväkirjaansa. - -Eräänä iltana hän kirjoitti: - -"Melkein olen siinä uskossa, että ihmisen, joka koko sydämellään -jaksaa innostua talonpoikaismaanviljelykseen, täytyy olla joko -erinomaisesti jalomielinen tai sitten tyhmä. Niin jalomielinen -että jaksaa kärsiä sen, kun pitää luopua niin paljosta sellaisesta -mikä muilla on joka päivä saatavissa, niin jalomielinen, että voi -uhrautua muiden hyväksi, tai sitten niin tyhmä, ettei tällaista -uhrautumispakkoa näekään. - -"Minä en ole kumpaakaan. En ole jalomielinen enkä vallan tyhmäkään. -Enkä siis jaksa tähän elämään innostua koko sydämelläni. - -"Muuten minusta tuntuu, ettei ole vallan väärä se käsitys, jonka -mukaan maan yksityisomistus on siveellisesti ja oikeudellisesti -väärä ja taloudellisesti epäedullinen, sekä koko kansallistaloudelle -yleensä että talonpoikaisluokalle erittäin. Minä en saa itselleni -selvitetyksi millä syyllä toinen ihminen on paremmin oikeutettu -maata omistamaan kuin toinen ihminen. Maata makaa suuret alueet -viljelemättä, ja työvoimaa kuluu äärettömän paljon tuottamatta mitään -hyötyä. Sellaistakin työvoimaa, joka aivan varmaan ryhtyisi tarmolla -maahan käsiksi, kun vain voisi sen tehdä yksityisomistajalta lupaa -kysymättä. Talonpoika saa koko ikänsä raataa ja ahertaa saadakseen -talonostossa syntyneet velkansa suoritetuksi. Ja kun hän ne saa -suoritetuksi, on hän jo vanha ja jättää talonsa pojalleen, jolle -alkaa sama taistelu. Niin jatkuu taistelu sukupolvesta sukupolveen, -taistelu, jota ei olisi, jos maa olisi yhteiskunnan ja maanviljelijät -yhteiskunnan vuokramiehiä." - -Seuraavana iltana hän kirjoitti: - -"Liekö se kehitysopin mukaista täydellisentymistä vai mitä, mutta -kehityksen yleinen kulku talonpoikaiselämässä näyttää olevan -tällainen: - -"Kun torpparista, mökkiläisestä t.m.s. tulee verollisen talon isäntä, -rynnistää hän kaikin voimin ja koko tarmollaan antautuu talonsa -viljelemiseen. Hänen lapsensa ja lastensa lapset tekevät samoin. Suku -vaurastuu ja leviää ja saa haltuunsa yhä useampia taloja. Mutta kuta -useampi sukupolvi ehtii ohi vaeltamaan, sitä enempi suvusta katoaa -kantaisän aikuinen tuoreus ja tarmo ja kokonaan talolle antautuminen. -Sijalle tulee jonkillainen penseys ja harrastusten hajanaisuus. -Suku yhä heikkenee maanviljelyksessä ja lopuksi joutuu talostaan -pois, joko alaspäin takaisin mökkiläiseksi, tai ylöspäin henkisen -työn aloille. Toisissa suvuissa kehitys käy nopeammin, toisissa -hitaammin. Ja onhan poikkeuksiakin tästä säännöstä. Sama suku voi -pysyä talossa joskus vuosisatojakin, ennen kootun varallisuuden ja -itsepäisen vanhoillisuuden varassa. Maataloudellisen tarmon ja kyvyn -rappeutumista nim. ei mikään suku voi välttää. Se on jonkillainen -vastavaikutus esi-isäin tarmolle ja kyvylle. Mutta jos suvun -varallisuus on niin vankka ja muut olosuhteet sellaiset että suku -jaksaa pysyä talossaan tämän rappeutumisajan ylitse, syntyy sillekin -jälleen vastavaikutus. Suku saavuttaa jälleen tarmon ja kyvyn, -joka siltä jonkun aikaa on ollut kadoksissa, ja taas alkaa suvussa -maataloudellinen nousukausi. - -"Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin poikkeuksia. Sääntönä on se, että -kun suku kerran alkaa maataloudellisessa tarmossa heikontua, se -myöskin menettää talonsa. Ja sen vuoksi tapaakin talonpoikaistaloissa -niin harvoin vanhoja perintösukuja. Suurin osa on joko enempi tai -vähempi 'vedentuomia'. - -"Meidän sukumme näyttää nyt, kolmannessa polvessa tässä talossa, -saavuttaneen loppunsa. Kun isän pää kaatuu, niin -- --." - -Eräänä aamuna, koko yön valvottuaan, hän kirjoitti: - -"Olen syntynyt talvella. Talvea on ollut koko elämäni. Ja talvena se -näyttää vastakin pysyvän. Kun se joskus lupaa kesäksi kääntyä, kun -siihen joskus lupaa kukkia puhjeta, tulee talvi ja jäädyttää kaikki --- -- Minkätähden näin on? Miksei minun elämääni saa koskaan tulla -lämmintä, valoisaa ja kukkivaa kesää? Tihusateista syksyä ja kylmää -talvea vain. Siinä välissä silloin tällöin joku lämmin ja kirkas -syyspäivä, joka houkuttelee kukat kohottamaan päätään -- että talvi -saisi ne palelluttaa ja rusentaa -- --." - -Joka päivä hän kirjoitti. Monta asiaa hän ajatteli näinä päivinä, -monta kysymystä ratkaisi. Mutta sitä painavinta vain ei saanut -ratkaistuksi. - -Hän harkitsi ja punnitsi. Heikko ruumiinrakennus, liiallinen -tunteellisuus, epäkäytännöllinen luonne -- ei kelpaa -maanviljelijäksi. Huutokauppa, raadellun kodin muisto mieltä -raatelemassa -- ei tule onnelliseksi muuallakaan. - -Sen pitemmälle ei hän jaksanut ajatella. - -Aamuisin hän vielä makasi sängyssä kun kuului junan vihellys -asemalta. Se oli aivan kuin kehotus sieltä maailmalta: tule joukkoon! -Ja silloin hän aina päätti että lähtee. Hyppää vain junavaunun -portaille, heilauttaa lakkia ja -- hiyyuu'ih! Sitten sitä mennään -ulos avaraan ja vapaaseen maailmaan! - -Iltaan mennessä tämä päätös ehti moneen kertaan särkyä ja sama -taistelu oli alettava uudestaan. - -Joskus hän melkein kadehti niitä onnellisia, joilla ei ole kotia, -eikä kotitaloa -- lentoa ehkäisemässä. - - * * * * * - -Oli jo lauantai-ilta sen maanantain edellä, jonka iltana piti lähteä -seminaarin pääsytutkintoon. Ja yhä vielä oli Laurilla ratkaisematta -kumman tekee, jääkö kotiin vai meneekö seminaariin. - -Nyt se täytyy ratkaista. - -Saunasta tultuaan hän vetäytyi kesäkamariinsa ja aikoi oikein -vakavasti harkita asiaa puolelta ja toiselta. Mutta sotkeutuikin heti -alussa. Ajatus aivan kuin yritti kiertää tätä kysymystä ja pyrki vain -muihin asioihin. Hän pakotti ajatuksensa pysymään tässä asiassa. -Mutta ei siitä mitään tullut. Ajatus seisahtui kokonaan, ja päässä -tuntui vain kuin taintuneen tyhjä ja kolkko levollisuus. - -Hän ymmärsi että siitä ei tule nytkään mitään. - -Ja nyt ei voi luottaa siihenkään että onpahan vielä aikaa. Sillä sitä -ei nyt enää ole. - -Äiti oli opettanut että pitää rukoilla Jumalalta apua ja voimaa -hädässä. Hän auttaa ja hän voi auttaa. Pikkupoikana hän oli useinkin -rukoillut. Mutta rippikoulun jälkeen ei hän ollut pannut mitään -huomiota äidin neuvoihin. Anteeksiantavasti vain hymähtänyt joskus. - -Nyt hänessä kuitenkin heräsi voittamaton halu johonkin sellaiseen, -halu kokonaan luopua omasta tahtomisestaan ja antautua jonkun toisen -johdatettavaksi. - -Ei hän pannut polvilleen, ei mitään puhunut, ei edes ajatellutkaan -sanoilla. Hän vain avasi sydämensä ja nosti sitä painavan kysymyksen -sieltä pois, jonnekin jonkun toisen harkittavaksi ja ratkaistavaksi. - -Itse hän meni nukkumaan. Ja nukkuikin levollisesti ja tavallista -myöhempään. - -Kun hän aamulla heräsi, oli hänellä, aivan kuin jonkun sinne -asettamana, valmis päätös mielessään. Ja se kuului: jään kotiin. -- -Vastaansanomatta hän hyväksyi sen ja pani talteen. - -Näin kesäisenä sunnuntaiaamuna ei ole mitään kiirettä ylös nousta. -Hän loikoi vuoteella ja mietti -- tai, ei oikeastaan miettinytkään. -Hän vain odotti jotain, aavisti että hänelle jotain tulee vielä ---. Ja tulikin. Iloinen varmuus ettei tänne jäämällä tarvitse sitä -toistakaan puolta itsestään tappaa. Voihan sitä ilman kouluakin -kehittää. Itsekasvatuksen kautta. Onhan hänellä jo pitkän aikaa -ollut etevimmän ja uutterimman seuralehdentoimittajan ja taitavimman -keskustelijan maine nuorisoseurassa. Miksei voisi pyrkiä, ja myöskin -päästä ylemmäksikin? - -Uutta voimaa ja tarmoa tuntui virtailevan suonissa. Vielä hän kerran -toteuttaa kaikki mitä on tähän saakka unelmoinut. Nyt on hänen -aikansa tullut. - -Päivemmällä meni hän isän luo kamariin. Isä nukkui. Hiljaa, -varpaillaan astellen meni Lauri pöydän luo. Siinä oli raamattu -avattuna ja sen vieressä Pellervon vihkoja. Oli jonkillaista vankkaa -turvallisuutta siinä mielialassa, minkä tällainen rinnakkain olo -hänen mielessään herätti. - -Hän rupesi lukemaan raamattua ja syventyi siihen niin ettei -huomannutkaan kun isä heräsi ja syväilmeisesti tarkasteli häntä. - -Vihdoin hän nosti päänsä ja huomasi isän olevan valveilla. - --- Joko olet laittanut sen kuulutuksen? kysyi isä heti. - --- En minä ole. - --- Eikös sun nyt aivan pian pidä mennä? - -Lauri ei vastannut. Hetkisen kuluttua sanoi: - --- Jos en minä menisi kouluun, niin möisittekö te sittenkin talon? - --- E-een -- mitäs minä siitä sitten möisin, vastasi isä. -- Mutta kun -sinä nyt kerran olet ajatellut kouluun mennä, niin mitäs tuota nyt -enää takaisin ottaa. Kyllähän me äitisi kanssa -- --. - -Äitikin tuli kamariin juuri kun Lauri sanoi: - --- Minä jään kotiin. - --- Mutta jos sinun tekee mieli kouluun? arvaili isä. - --- Ei minun enää tee mieli. En minä mene kouluun. - -Äiti pillahti itkemään. - --- Minne mekin olisimme joutuneet, jos sinäkin olisit meidät jättänyt! - -Lauri hätkähti. Tätä hän ei ollut tullut ollenkaan ajatelleeksi. - --- Saat heti talon haltuusi että voit ruveta asumaan oman mielesi -mukaan. Tehdään vaikka huomenna kirjat. Maija saa tyytyä siihen mitä -on jo saanut. Niilolle vain maksat kolme, neljä tuhatta ja meille -syytingin niin... puheli isä kylmäverisyyttä tavoitellen. - --- Mutta jos Samppa ja Maija suuttuvat, säikähti äiti. - --- Suuttukoot, kivahti isä. Lauri tässä kuitenkin enimmän on työtä -tehnyt. Täytyy sekin ottaa lukuun. Ja tottakai sillä Sampalla on -kaikkea kyllin, kun sen kerran kannattaa virtsaakin hangelle ajaa! --- Nuori mies -- --! Sais se olla vähän uudenaikaisempi siinä -talonpidossaan ja lukea Pellervoa. Minäkin meinaan sitä ruveta -lukemaan, kun tästä oikein toivun. - --- Niin, tehkää niinkuin tahdotte, en minä pyydä vastaan olla, myönsi -äiti kädet sylissä tuolilla istuen. - -Seuraavana päivänä tehtiin kauppakirjat. Alaiskylän opettaja ne -kirjoitti, ja Niemisalon kauppias sekä Aappolan vaari olivat -todistajina. - -Hyvästellessä sanoi vaari Laurille: - --- Emäntä meidän vielä pitää sulle hankkia. - --- Siinä taitaa ottaa hietaan, sanoi Lauri. - --- Eikä otakaan! Ja me hankimmekin sen sulle hyvän! Minä vanha -kosijamies -- ja meidän mamma, se vasta mestari on. - -Vaari iski silmää, nyökäytti päätään, notkautti polviaan ja jokaisen -nauraessa meni, itsekin nauraen, ulos. - -Porstuassa tuli Marttusen Leena vaaria vastaan. Toi viimeisiä -neulomuksiaan. - --- Hohhooi, huokasi Leena kun sai kantamuksensa penkille. - --- Hohooi hohooi, huokasi uudelleen. -- Ei suinkaan täällä vielä -tiedetäkään, että Niinilän vävy se Pieliskylän opettaja on kuollut. - --- Kuollut! Koska? - --- Tänä aamuna. - --- Sus siunatkoon! Millä tavalla? - --- Pyssyllä. Oli pyssynsä kanssa välästänyt, jotta huomenna tästä -nyt mennään sorsia ampumaan, ja kuinka lie nolotellut kun pyssy oli -lauennut ja suoraan sydämeen oli mennyt. - --- Jumala siunatkoon! - --- Hjoo joo. Sellaista se on. Ei sitä yhtään tiedä kuinka ja koska -täältä pois kutsutaan. - --- E'i! - --- Nuori leski siinäkin jäi. Onni kuitenkin ettei ole lapsia, eikä -näytä jotta tulisikaan. Puhuvat jotta -- tässä Leena kääntyi puhumaan -emännän korvaan ja teki äänensä hyvin kuuluvaksi sipisemiseksi -- -puhuvat jotta ei se Anni ole oikein tästä opettajasta tykännytkään. -Itkeskellyt vain joka päivä. Ja kyllä se raukka niin laihtunut on -ettei sitä oikein enää tahdo tuntea. Ja niin muhkea ja nätti kun se -oli tyttönä ollessaan. -- Taas muutti Leena äänensä sipisemiseksi. -- -Meinaavat jotta joku toinen sillä on mielessä ollut, mutta kuinka lie -tähän opettajaan sekaantunut. - -Lauri istui pöydän takana penkillä ja kuuli kaikki. - - - - -XIX. - - -Leppirannan Lauri oli nyt siis isäntä. - -Aluksi se häntä omituisesti ikäänkuin hävetti, ja hän olisi antanut -sen pysyä salassa. Mutta salassakos tämä sitten pysyi. Seurapiireissä -alettiin häntä kutsua isännäksi, ja tytöt alkoivat tarjoilla itseään -hänelle emännäksi. Monta rattoisaa sukkeluutta laskettiin. - -Se kesä kului loppuun ilman mitään muutosta. Isä toipui pian ja oli -työssä niinkuin ennenkin. Sunnuntaisin vuoroin luki raamattua ja -Pellervoa, vuoroin makaili tai kuljeskeli vainioilla. - -Viljat korjattiin, maat kynnettiin ja Takanevan jo alulle pantua -raivausta jatkettiin. - -Tuli talvi. - -Lauri alkoi perehtyä isäntäarvoonsa. Suunnitelmat alkoivat kypsyä. -Nyt se vihdoinkin tehdään tosi tuparakennuksen kuntoonpanosta. - -He menivät isän kanssa hakemaan hirsiä Hoiskonpalolta. - --- Tuon minä tuosta vielä kaadan, niin sitten on kylliksi kuormaa, -sanoi isä ja alkoi hakata solakkaa kuusta. Puu alkoi huojua. Tuli -tuulen puuska ja työnsi sen päinvastaiseen suuntaan kuin isä aikoi. - --- Katsos nyt -- -- huusi hän Laurille, joka siellä karsi kaatamaansa -puuta. Mutta samassa puu rusahtaen kaatui ja löi Laurin alleen. - -Isän veret hyytyivät ja hengitys salpautui. Hän oli varma että Lauri -on kuollut. - -Vaivoin pääsi hän Laurin luo ja avutonna voihkien hapuili sinne -tänne, ennenkuin älysi että Lauri on saatava rekeen ja vietävä -kotiin. Kotimatkalla Lauri virkosi, mutta ei omin avuin päässyt -liikahtamaan. - -Lähdettiin heti lääkärille. Lääkäri määräsi Laurin makaamaan -kolme viikkoa ja sitten vielä neljä kuukautta olemaan vähintäkin -ruumiillista voimaa kysyvästä työstä vapaana. - -Isä otti jälleen isännän velvollisuudet hartioilleen ja käski Laurin -olla aivan huoletta. -- Kyllä minä vielä jaksan. Ja otetaan renki, -sanoi hän. - -Otettiin renki, ja Lauri heittäytyi aivan huolettomaksi. - -Nyt hänellä oli kerrankin aikaa lukea, ajatella ja -- kirjoitella. - -Vihdoin sai hän kaksi kirjoitusta siihen kuntoon että uskalsi -ajatella niiden sanomalehdelle lähettämistä. Toisen nimenä oli -"Herrat ja talonpojat"; sen pohjana oli hänen kerran seuralehdelle -kirjoittamansa kirjoitus nimeltä "Parannussaarna". Toinen oli vanha -taru eräästä entisaikaan eläneestä kauppanerosta. - -Vielä kerran ne läpi luettuaan hän vapisevalla kädellä kirjoitti -niiden alle nimen "Pontus". Siitä ei kukaan arvaa kirjoittajaa. Hän -oli jo ennen ottanut selvän postin kulkuajoista ja nyt tavoitti -itsensä siihen aikaan maantielle kävelemään. Posti tuli ja oli -niin hyväntahtoinen että otti hänen kirjeensä ja pisti laukkuunsa. -Paksuksi vain kirjettä ihmetteli, mutta ei kuitenkaan edes osotetta -katsonut. -- Nyt ei kukaan tiedä että hän on sanomalehdelle -kirjoituksia lähettänyt. - -Seuraavat päivät kuluivat levottomassa toivon ja epäilyksen -vaihtelussa. Vavisten avasi hän joka kerta sanomalehden ja etsi siitä -kirjoituksiaan. - -Kului pari viikkoa, eikä kumpaakaan kirjoitusta ollut lehdessä. Jo -alkoi epäilyttää että pettymyskö kohtasi tässäkin -- -- - -Vihdoin tuli "Herrat ja talonpojat". Oli pantu pääkirjoitukseksi. -Lauri tunsi päätään huimaavan, kun näki kirjoituksensa painettuna. -Kaiken päivää oli mieliala omituisesti levoton ja ristiriitainen. -Häntä huvitti ja hävetti yht'aikaa. Hän toivoi ettei kukaan saisi -tietää kuka Pontus on, mutta samalla hän myöskin toivoi että sen -tietäisi jokainen. Hän oli hyvillään, kun ei tullut panneeksi -nimikirjaimiaan kirjoituksen alle, mutta samalla häntä kadutti kun ei -yhtäkaikki pannut nimikirjaimiaan. - -Illalla kun isä ristivalkean valossa veisteli kirvesvartta, äiti -kehräsi ja renki Jussi loikoi penkillä, luki Lauri sanomalehteä -ääneen, kaiken aikaa miettien, lukeeko omaa kirjoitustaan vai -jättääkö lukematta. Viimein hän luki senkin. - --- Mutta siinäpä vasta sanottiin! ihmetteli isä. Kukahan tuon on -kirjoittanut? - -Laurin teki mieli sanoa kuka sen on kirjoittanut. - -Isää ja äitiäkin se varmaan ilahuttaisi. Kuitenkin hän sanoi vain: - --- Ei tiedä. - -Ja alkoi katsella lehteä muualta. - --- Oikea kirjoitus. Kuka hänet vain lie kirjoittanut, sanoi isä vielä -ja alkoi lasipalasella kirvesvartta raaputtaa. - -Sunnuntaina aamupäivällä tuli Alaniemen Miska. Ilmoista ja muista -ensin puheltua kysyi Miska Laurilta: - --- Oliko se kirjoitus, se Herrat ja talonpojat, sinun kirjoittamasi? - --- Mistä niin meinaat? - --- Meinaan vain. Se niin hyvin sopii sinun kirjoittamaksesi. - --- Enhän minä sellaiseen kykene, esteli Lauri. - --- Kyllä sinä kykenet. Kun ei se vain olisikin sinun kirjoittamasi, -tutki Miska. - -Lauri ei kehdannut valehdella. - --- Se oli hyvä kirjoitus, sanoi Miska painokkaasti. Sitä ovat -kehuneet paremmatkin kuin minä. - -Laurin teki mieli kysyä kutka paremmat hänen kirjoitustaan ovat -kehuneet, mutta kysymättä se kuitenkin jäi. - -Isä kuuli tämän keskustelun, ja Miskan mentyä hän otti kartiinin -nuoralta sen lehden, jossa Laurin kirjoitus oli, ja luki kirjoituksen -moneen kertaan. - -Samana sunnuntaina tulevan lehden viivan alla oli toinen hänen -lähettämistään kirjoituksista. Samassa postissa tuli myöskin kirje, -jossa pyydettiin edelleenkin lähettämään kirjoituksia palkkiota -vastaan. - -Elämä tuntui avoimelta, ja tulevaisuus näytti lupaavalta joka -taholle. Kirjoitus toisensa perään alkoi syntyä ja lähteä menemään -sanomalehdelle. Ne julaistiin melkein kaikki. - -Pian alkoi, ensin salaisuutena mutta vähän ajan kuluttua aivan -julkisena maailmalla kulkea tieto, että sanomalehden Pontus on -Leppirannan Lauri. - - * * * * * - -Vaikka ei Lauri itse päässytkään töihin, tulivat tuparakennuksen -kunnostamiseen tarvittavat hirret ja muut tarpeet, vieläpä -vuorauslaudatkin laitetuksi. Kesällä rakennus sitten pantiin kuntoon. -Painuneet nurkat suoristettiin, lahojen sijalle pantiin uudet hirret -ja suutuvasta tehtiin kolme kamaria, joihin yhteen heti laitettiin -lämmitysuunikin. Sen kamarin otti Lauri omiin nimiinsä. -- Seuraavana -kesänä pantiin kuntoon navetta-, talli- ja liiverirakennus, sitä -seuraavana aitta- ja luhtirakennus, ja niin aina vuosi vuodelta. -Ennenkuin neljäs vuosi oli loppuun kulunut, seisoivat Leppirannan -huoneet kaikki suorina ja ryhdikkäinä, hyvin katettuina ja punaisiksi -maalattuina. - -Ensimäiset istukaskoivut olivat jo kokolailla kasvaneet, ja talo -alkoi näyttää oikein somalta. Uusia puitakin taas alettiin istuttaa. - -Samaan aikaan raivautti hän uutta maata ja pani ennen jo raivatuita -maita kuntoon. Takaneva oli kaikki jo pelloksi tehtynä, Lupukan vanha -luonnonniitty alkoi olla sarottuna ja kasvukunnossa, ja Pentinkorven -raivausta varten oli jo suunnitelma tehtynä. Joka kesä oli hänellä -urakkamies, toisinaan useampiakin maatöissä. Hän käsitti sellaisten -pitämisen yhteiskunnalliseksi velvollisuudekseen. Hänellä on maata, -mutta ei työvoimaa, ja on taas toisia joilla on työvoimaa, mutta -ei ole maata. Maa kaipaa työvoimaa tullakseen hedelmälliseksi, ja -työvoima kaipaa maata pysyäkseen hedelmöittävänä. Eikä hänellä ole -oikeutta niiden yhtymistä estää. Jokaisella ihmisellä on synnynnäinen -oikeus maahan. Hän koettaa tällä tavalla panna tätä oikeutta voimaan. -Kun ei sitä muullakaan tavalla voi tehdä. - -Nämä raivaus- ja rakennustyöt kysyivät varoja enempi kuin talo ehti -niinä vuosina tuottaa. Täytyi tehdä velkaa. - -Karja lisääntyi. Äiti alkoi valittaa vanhuuttaan ja työn paljoutta. -Täytyi ottaa toinenkin palvelustyttö. - -Ihmiset hulluttelivat Lauria. Kun tuolla tavalla -- -- Pääsisihän -sitä nyt vähän vähemmälläkin -- -- Ettei tarvitsisi velkaa tehdä -- -- - -Mutta Lauri laski, että kun hän nyt pääsee kartanon -kuntoonpanokustannuksista ja maan tulot yhä vain lisääntyvät, menojen -pysyessä entisellään, niin viimeistään kymmenen vuoden kuluttua ovat -hänen velkansa maksetut. - --- Ja jos eivät olekaan, niin kaksi tästä! Poikamies -- --! Taloni -minä kuitenkin pidän, sanoi hän neuvojilleen. - -Kesken uurastamista, suunnittelua ja järjestelyä saattoi tarmo -toisinaan herpautua ja into väsähtyä. Silloin loiskahti mieleen -kysymys: Mitä varten? Mitä varten tällä tavalla raataa, rynnistää ja -elää? Ja itseään kiusata? - -Hän pysähtyi miettimään ja etsimään vastausta. Mutta vastausta ei -löytynyt. Mitään erikoista tarkoitusta jota varten elää ja ahertaa ei -hän löytänyt. Jonkillainen rannaton pohjattomuus vain levisi eteen -aina kun sitä alkoi etsiä. - -Mutta jos ei mitään tee, niin silloin ainakin elämän täytyy olla -tyhjää ja tarkoituksetonta. Sillä työ on elämän sisältö, henkisen ja -ruumiillisen työn vaihtelu on huvia, ja työnilo on elämän valo ja -lämpö. - -Tällaisten selvittelyjen jälkeen hän tarttui entistä lujemmin -lapion-, kuokan-, lantatarikon-, heinähangon-, sirpin-, auran- tai -- -jos oli sunnuntai tai ilta, niin -- kynänvarteen, tai rupesi lukemaan -tai oli lähdettävä nuorisoseuran asioille. Kysymys häipyi pois -mielestä. - -Hänet valittiin nuorisoseuran puheenjohtajaksi samana vuotena kuin -otti talonkin haltuunsa ja pysytettiin siinä toimessa viisi vuotta -yhteen menoon. - --- Hän on niin uskollinen puheenjohtaja toimessaan ja niin -mallikelpoinen sekä ihmisenä että nuorisoseuralaisena, että on -synti päästää hänet puheenjohtajatoimesta pois. Jo hänen pelkkä -läsnäolonsakin vaikuttaa kohottavasti toisiin, sanoi nuorisoseuran -jäsenistön parhaimmisto. - --- Eikä hän ole maanviljelijänäkään huono, sanoi maamiesseuran -jäsenistön parhaimmisto. - --- Mutta jos ei hän niin paljoa hääräisi siellä seurahuoneella, niin -olisi vielä parempi. Tulisi paljoa enempi itseltään töitä tehtyä eikä -tarvitsisi niin paljoa palkkaväkeä pitää, sanoivat eräät, jotka eivät -olleet nuorisoseuralaisia eikä maamiesseuralaisia. - --- Ihminen ei elä ainoastaan leivästä. Kyllä Lauri oikein tekee, kun -ei rupea talolleen rengiksi, sanottiin nuorten puolelta. - --- Onkos rahapomon renkinä sitten parempi olla? - --- Mikä sen tietää, kuka siinä on renkinä ja kuka isäntänä. Sehän -tavallisesti on isäntä, joka palkan maksaa. Korko on rahamiehen -palkka, ja koron maksaa se joka rahoja lainaksi ottaa. Jos ei kukaan -ottaisi rahaa lainaksi, niin mistä rahapössöt sitten saisivat -korkoja, viisastelivat nuoret. - --- Mistäs Laurikin, samoin kuin monet muutkin, saisi rahoja ellei -kukaan lainaisi? - --- Niin -- -- eiväthän kaikki isännät tule rengittä toimeen, -sutkauttivat nuoret. - --- Kyllähän te osaatte, hymähtivät vanhat. - -Laurille itselleen muodostui nuorisoseurassa työskentely -arvokkaammaksi ja sisällökkäämmäksi kuin pelkkä joutoaikain huvi. -Siinä tarjoutui hedelmällinen ja tyydytystä tuova työmaa hänen -sellaista kaipaamaan heränneille hengenvoimilleen. Puheenjohtajana -oli hänen velvollisuutensa pitää avauspuheet ja muitakin puheita -seuran kokouksissa ja iltamissa sekä monella muullakin tavalla -julkisesti esiintyä. Se kehitti ajatuskykyä sekä johtamis-, -itsensähallitsemis- ja esiintymistaitoa. Hänen entinen ujoutensa -kehittyi maltilliseksi sanojen harkitsemis- ja punnitsemistaidoksi. -Siten kasvoi hänestä taitava puhuja ja julkisen toiminnan mies. - -Sai hän kokea pettymyksiäkin ja karvasta mieltä monta kertaa. Monta -kertaa huokui yleisöstä häntä vastaan masentavaa kylmyyttä ja -välinpitämättömyyttä, jopa joskus suoranaista uhmailuakin. Sellaisina -iltoina meni hän mustin mielin kotiin. Kaikki tuntui niin turhalta, -tyhjältä ja toivottomalta. Aatteelliset harrastukset olivat vain -pelkkää narripeliä. - -Mutta kun hän toipui ensi huumauksesta ja alkoi harkita asiaa, -huomasi hän, että tällaisten kokemusten avulla myöskin voi itseään -kasvattaa. Ja rauhoittui vähitellen. Ja alkoi muistella niitä mieltä -kohottavia ja toivoa herättäviä kokemuksia, joita myöskin oli jo -saavuttanut. - -Jos hän kuitenkin olisi väittänyt, että yksinomaan valistus- ja -sivistysharrastukset häntä nuorisoseuratalolle vetivät, niin hän -ei olisi ollut täysin rehellinen. Kyllä häntä sinne yhtä paljon -veti huvin- ja seuranhalu, sekä kaikista tukahuttamisyrityksistä -huolimatta sydämen pohjassa värähtelevä salaperäinen kaiho ja ystävän -kaipuu. - -Usein, itseään nuorempain tanssia ja kuhertelua katsellessaan, hän -vaipui miettimään omaa yksinäisyyttään ja sitä, että kuinkahan monta -samallaista tarinaa täällä nytkin eletään, kuin oli se jonka hän eli -silloin -- --? Kuinkahan moni tästäkin tilaisuudesta menee kotiin -haava sydämessä -- --? - -Tällöin hän muisti Niinilän Annin, joka nyt synnyinkodissaan eli -nuoren, lapsettoman lesken rauhallista elämää. - -Hän oli aikoinaan uskonut, että jos hänen suhteensa Anniin päättyisi -niinkuin se päättyi, niin hän ei voisi sen jälkeen enää elää -- --. -Nyt on hän kuitenkin jo elänyt monta vuotta sen jälkeen -- -- Ja voi -sitä asiaa jo katsella aivan kylmästi, vähintäkään tuskaa tuntematta --- --. Onpa jo elänyt muitakin sentapaisia tarinoita. - -Yksi niistä on jättänyt muita syvemmät jäljet häneen. Se jonka hän -eli Supelan Katrin kanssa. - -Katri oli silloin nuori, kaino, hymyileväsilmäinen, sopusuhtaisesti -kehittynyt tyttö, jota ei poikain mielistely ollut vielä ehtinyt -turmella. Kerran valittiin Lauri hänen kanssaan seuralehden -toimittajaksi. - -Ja silloin se syttyi. - -He alkoivat tapailla toistensa katseita ja hymyillä toisilleen ja -olla kaihomielellä kun piti jonkun aikaa olla toistaan näkemättä. -Sivullinenkin jo voi huomata, että heidän välillään jotain kehittyi. - -Usein tapasi Lauri itsensä haaveilemassa kansakoulunopettajan kotia, -jossa Katri rouvana hyörii -- --. - -Tapahtui sitten se, mikä tapahtui silloin kun Marttusen Leena tuli -kertomaan kuinka Anni on kaiket ajat itkenyt ja jotain toista -ajatellut. - -Sen jälkeen ei Lauri enää voinut olla Katrin kanssa niinkuin siihen -saakka. Heidän suhteensa katkesi. - -Usein he tämänkin jälkeen katsoivat toistaan silmiin. Ja Lauri näki -aina Katrin silmistä, että hän on itkenyt ja tulee vieläkin itkemään. -Ja Laurista tuntui että hänen itsensäkin pitäisi itkeä. - -Nyt on Katrista tullut tyttö, joka siirtyy yhdeltä pojalta toiselle -ja josta puhuessaan pojat aina ilkeäkurisesti vilkuilevat ja -naurahtelevat. - -Se viiltää Laurin sydäntä. Hän ei voi vapautua siitä uskosta että hän -on tähän yksi suurin syyllinen. Häneen imeytyy usko että hän on koko -ijäkseen yksinäisyyteen tuomittu. - -Saadakseen unohdusta siitä johtuvalle orpouden tunteelle ja -löytääkseen tyydytystä, tarttuu hän yhä lujemmin työhön ja uppoutuu -yhä syvemmälle nuorisoseura-, kotiseutututkimus- ja muihin -valistusharrastuksiin. - - * * * * * - -Tyyni talvisen sunnuntai-iltapäivän hämärä laskeutuu vainioille. -Hiipi tuvan seinustalle ja katsoo ikkunoista tupaan. - -Tuvassa on Lauri yksin. Istuu ja odottelee kylillä olevaa -palvelusväkeään kotiin ilta-askareille. - -Hämärä alkoi soitella viihdyttävän rauhan ja kaihomielisen -levottomuuden sekaisia säveliään. - -Syntyi se hetki jolloin ihminen syvimmin tuntee tunnettavansa. - -Jos on jollakin omantunnon tuskia, niin iltahämyn hetkinä yksin -ollessaan tuskat häntä repivimmin raatelevat. - -Jos joltakin on mielen rauha poissa, niin iltahämyn hetkinä hän sen -kipeimmin tuntee. - -Suru on suurimmillaan, kuume korkeimmillaan ja sairauden tuskat -vihlovimmillaan iltahämyn hetkinä yksin ollessa. - -Jos joku on yksin elämässä, niin yksinäisinä iltahämyn hetkinä hänen -yksinäisyytensä on orvoimmillaan. - -Jos joku tuntee elämänsä tyhjäksi, niin yksinäisen iltahämyn hetkinä -hän tuntee sen niin tyhjäksi, että itse tyhjyyskään ei voi niin tyhjä -olla. - -Mutta myöskin: - -Ilo kohoo kauneimpaan kauneuteensa, rauha tyyneimpään tyyneyteensä -hiljenee, ja sydämen kaiho syvimmästä pohjattomuudestaan aavistuksen -antaa, kun ihminen yksin istuu tyynen talvisen sunnuntai-iltapäivän -hämärässä. - -Ei koskaan ihminen näe itseensä niin syvälle kuin silloin. - -Lauri näki elämänsä kuin keskeneräisenä olevan työn ja itsensä kuin -muovailun alaisena olevan raaka-aineen. - -Kenen työ se on joka on kesken, kuka se on joka raaka-ainesta -muovailee, ja mitä siitä muovaillaan -- sitä hän ei tiennyt. - -Eikä hän tiennyt sitäkään, onko hänen elämänsä parempi näin kuin se -nyt on mennyt, vai niinkö kuin hän itse olisi sen pannut menemään. - -Jos hän olisi saanut Annin silloin, niin olisiko hänen henkinen -puolensa päässyt kehittymään siksi kuin se nyt on? Olisiko hän -silloin onnellisempi kuin nyt? Kuka sen tietää -- -- Hän olisi -silloin onnellinen sillä tavalla, nyt hän on onnellinen tällä tavalla. - -Jos hän olisi päässyt kouluun, niin hänellä epäilemättä olisi tietoja -enempi kuin mitä niitä hänellä nyt on. Mutta olisiko hän silloin -ihmisenä parempi ja hyödyllisempi kuin nytkään? Ja olisiko tietojen -hankkiminen silloin tuottanut sitä tyydytystä minkä se nyt, muun työn -ja ahdingon lomassa tehtynä on tuottanut? - -Hän mietti, kyseli ja vertaili. Oli niin paljon jo hänenkin -elämässään tapahtunut sellaista, joka tapahtumahetkellään tuntui -ehdottomalta onnettomuudelta, mutta josta nyt jälestäpäin joutui -kyselemään että: oliko se onnettomuus vai oliko se -- onni? - -Ehkä sittenkin on olemassa joku, jolla ihmisiin nähden on omat -tarkoituksensa ja joka toteuttaa nämä tarkoituksensa ihmisten -vastarinnastakin huolimatta -- --. Ja eikö oikeastaan liekin -ihmisen onnen pohjana se, että pääsee selville mitä tarkoitusperiä -tällä jollakin hänen suhteensa on, ja itsekin alkaa pyrkiä samoja -tarkoitusperiä toteuttamaan. Vastarinta kun tuottaa vain tuskaa ja -tarpeetonta nöyryytystä. - -Kun se joku kuitenkin joka tapauksessa ajaa tahtonsa lävitse. - - - - -XX. - - -Nuorisoseuratalon pihamaa ja pihalle johtava tie oli päätetty -hiekoittaa. Lähin hiekan saantipaikka on Hiikolan vainiossa. -Johtokunta velvoitti Laurin ottamaan selkoa, saapiko, ja millä -ehdoilla, Hiikolan vainiosta ottaa hiekkaa. - -Hiikolassa oli jo pari vuotta ollut isäntänä Alaniemen Miska ja -emäntänä Katajiston Maiju. Eikä Lauri ollut vielä kertaakaan tullut -heillä käyneeksi. Oli hän kyllä montakin kertaa ajatellut, että -pitäisi sielläkin käydä, mutta käymättä se oli tähän saakka jäänyt. - -Nyt hänen tuli mentäväksi. - -Miska oli vielä työmaalla, kun Lauri tuli. Kylvi apilaa samana -päivänä kylvettyyn, huolellisesti muokattuun ohrapeltoon samalla -vainiolla josta hiekkaakin otetaan. - -Siinä aitaan nojaillessaan Lauri ajoi asiansa. Miska lupasi hiekkaa -puolella tavallisesta hinnasta kuorman. - --- Kun ei tässä jouda, eikä pystykään, muulla tavalla sitä seuraa -eteenpäin auttamaan, niin täytyy edes tällä tavalla, sanoi, taitteli -tyhjän siemensäkin kylvyvakkaan ja otti vakan kainaloonsa. - --- Mennään nyt tupaan. - -Lauri koetti estellä. - --- No eihän sulla nyt mihinkään niin ole kiirettä. Mennään nyt -sinnekin katsomaan. Kun et ole vielä kertaakaan meillä käynyt ja -ennen oltiin niin hyvät ystävät, nuhteli Miska. - --- Eipä ole koskaan tullut käytyä, myönsi Lauri. Ei tahdo joutaa, kun -on se eukkokin vielä etsittävänä. - --- Noo -- -- Jätä nyt se eukon etsiskely toiseen iltaan. Mennään nyt -vain! - -Lauri myöntyi, ja lähdettiin tupaa kohti, Miska kylvyvakkaa kantaen -ja Lauri pyöräänsä taluttaen. - -Rauhallisella mutta lämpimällä tavallaan kertoili Miska kylvöistään. -Toista kertaa kasvavaan kauralohkoon oli hän nyt kylvänyt hernettä -kauran joukkoon. - --- Sinulla on vuoroviljelys järjestettynä? - --- Ei se vielä niin järjestettynä ole. Eikä taida hetkeen tullakaan. -Jos sen väkirynnäköllä panee yht'äkkiä käyntiin, niin se tulee niin -kalliiksi ettei siihen piisaisi piikivetkään. Vähän sinnepäin olen -koettanut kokastella, että jos tuon joskus tulevaisuudessa saisi -toimeenkin, selitteli Miska. - --- Oletko sinä vihantarehua kylvänyt? - --- No -- olenhan minä vähän sitäkin kylvänyt. Ja kylvän vieläkin -kesantopeltoon, kun tästä ehditään siihen saakka. Nyt pitää -ensimäiseksi kylvää loput turnipsia ja istuttaa perunat. Oletko sinä -vehnää kylvänyt? - -Sitä ei Lauri ollut tehnyt. Miska oli kylvänyt sitäkin vähän kokeeksi. - -Juhannusrukiin siemeniä Laurikin oli jo hankkinut. - -Ei Miskalla juuri mikään ollut paremmin kuin Laurillakaan. Kartano -hänellä oli huonompikin. Mutta sittenkin oli Laurille selvää, -että Miska on talonpoika paremmin kuin hän. Heti ulkonaiselta -olemukseltaan hän on sitä. Tanakat hiukan eteenpäin kumartuneet -hartiat, pitkähkö suortuvina hatun alta riippuva tukka ja ajamaton -parran sänki, rauhaisa verkkaisuus ja raskaus liikkeissä, kaikki ne -ilmaisivat rehellistä, raskasta raadantaa ja jo huoliakin kokenutta -nuorta talonpoikaa. Silmäin ilmekin osoitti lakastumisen oireita. - -Tämä viimeinen havainto pani Laurin mielen hiukan apeaksi. Tällainen -lakastuminenko se on, ja senkö pitää olla todellisen talonpojan osa --- --? Hänen, jonka elämää niin ihannoidaan ja jonka työtä sanotaan -niin siunausrikkaaksi? - -Huolia ja lakastumisen oireita osoittavat piirteet olivat kuitenkin -vielä heikompia ja tuntuivat yhä heikontuvan mitä likemmäksi kotia -tultiin. Pohjavärinä silmissä ja koko olemuksessa oli sittenkin -kukistumaton varmuus ja työtarmo, sekä leppeä siunausrikas rauhaisuus -ja lämpö -- juuri se jota Lauri omassa elämässään kipeimmin kaipasi. - -Kylvyvakka Miskan kainalossa oli hänen elämänsä vertauskuva. Oman -elämänsä vertauskuvaksi Lauri, hiukan säpsähtäen, huomasi -- -polkupyörän. - --- Mennään nyt katsomaan meidän varsaa, sanoi Miska kun tultiin -pihaan, ja kylvyvakan kaivon kannelle laskettuaan suuntasi askeleensa -tallia kohti. Lauri asetti pyöränsä kaivon seinää vasten ja meni -Miskan perässä talliin. Siellä oli karsinassa jonkun päivän vanha -kirkassilmäinen varsa. Hännäntynkäänsä heiluttaen se hankaili päätään -emänsä kylkeen. Hellyyteen vivahtavalla mielihyvällä Miska silitteli -varsan päätä ja kertoi missä oli tamman astuttanut ja selvitti sen -ominaisuuksia. Toinen hevonen, myöskin tamma, seisoi pilttuussa. Sen -aikoi hän astuttaa tänä kevännä. Hevoset olivat puhtaiksi harjatuita, -kohtuullisessa työlihassa ja lauhkean luontoisia. Miska silitteli ja -taputteli niitä. Kävi sitten varistamassa niille heiniä ylisiltä. - --- Mennään navettaankin katsomaan, koska siellä näytään vielä -oltavan, sanoi Miska kun tallista pihalle tulivat. - --- Mennään vain, myönsi Lauri. - -Navetassa Maiju juuri lopetteli lypsyä. - --- Iltaa! Jopa sinutkin viimeinkin vihdoin näkee meillä! huudahti hän -vastaukseksi Laurin tervehdykseen. -- Kumma kun nyt tulit lähteneeksi? - -Lauri selitti miten oli tullut lähteneeksi. - -Navetta ei ollut kaikkein uudenaikaisimpia. Kapea, puusta tehty -rehupöytä pitkin seinäviertä ja sen etusyrjässä vesiruuhi. Parsien -pohja savesta, olkipahna päällä. Toisella sivuseinällä oli -vasikka- ja lammaskarsinat, kanakoppi ja perimmäisessä nurkassa kaksi -karsinaa, joissa toisessa oli syöttiläspässi ja toisessa sianporsas. -Kaiken navetan sisustustyön oli Miska itse tehnyt. - -Lehmiä oli viisi, kaikki hyvinvoipia ja puhtaita. - -Maiju emäntä oli lopettanut lypsyn, päästänyt sonnustetun hameensa -suoraksi ja tuli esittelemään kunkin lehmän lypsykykyä ja muita -ominaisuuksia, siveli kädellään lehmäin selkiä ja taputteli hyväillen -kaulalle. Lehmät näyttivät pitävän emännästään ja emäntä lehmistään. - -Lauri muisti oman navettansa, joka oli parempi kuin tämä -- -sementti-permanto ja sementti-pöydät -- mutta jossa hoitajain ja -lehmäin välinen suhde oli vain ruokkijan ja seinään kytkettyjen -ruokittavain suhde, ja jossa hän ei ollut koskaan huomannut lehmäin -katselevan hoitajiaan eikä hoitajan lehmiään sellaisella mielihyvällä -kuin täällä. - -Lapsentyttö tuli sanomaan että Mikku on herännyt. Maiju emäntä otti -lypsinastiat ja kiiruhti pois. Mennessään vielä varoitti Lauria, että -pitää vain tulla tupaan. Laurin huomio kiintyi tyhjässä parressa -olevaan seinää vasten nojalleen asetettuun matalareunaiseen ruuheen, -jossa oli pieni rautapiikeillä varustettu puomi. - --- Mikäs se tuo laitos on? kysyi ja meni luo. - --- Se on turpeen repijä, selitti Miska. Koetappas pyörittää! - -Lauri tarttui puomissa olevaan kampiin. -- Kuinka päin tätä -pyöritetään? Näinkö? - --- Toisinpäin, että turvekappale painuu pohjaa vasten ja tulee -revityksi. - -Lauri ymmärsi ja alkoi vääntää. Miska nosteli turvekappaleita puomin -päälle. Hieno rauske vain kuului, kun puomin hampaat raatelivat -turvekappaleen toisensa perästä hienoksi. - --- Kuka tämän on tehnyt? kysyi Lauri. - --- Itse minä olen puutyön, ja tuo meidän kylän seppä raudoitti. - --- Tämä on näppärä vehe. Minä olen vain puimakoneella hienontanut, -mutta ensi vuodeksi minäkin laitan tällaisen, puhui Lauri -vääntäessään. - --- Ei, mutta mennään nyt tupaan! huudahti Miska. Et suinkaan sinä ole -tänne tullut turvepehkua hienontamaan. - -Lauri lakkasi pyörittämästä. Pois mennessään vielä katsahti -turpeenrepijäkonetta. - --- Ensi vuodeksi laitan minäkin tuollaisen. - -Pihalla makasi äes. Äsken sen nähdessään Lauri luuli sitä Hankmoksi. -Nyt hän tuli sitä lähemmin katsoneeksi ja huomasi, ettei se olekaan -Hankmo, eikä Vassi eikä Mullistajakaan. - --- Mitäs äkeitä tämä on? hän kysyi. - --- En tiedä miksi tuon ristisi, naurahti Miska. - --- Kuka tämän on tehnyt? uteli Lauri äkeen teriä pyörittäen. - --- Minä tulin Tiililän huutokaupassa saaneeksi vanhan rullaäkeen, -jolla ei enää ollut mitään virkaa. Sen raameihin me viime kevännä -sitten yhteisesti sepän kanssa suunnittelimme ja teimme tällaiset -terät. - --- Taitaa olla hyväkin. - --- No ei se paljoa huonompi ole kuin Hankmokaan. Ja niin paljoa -huokeampi. Ei se maksa minulle paljon muuta kuin viisikymmentä -markkaa. - -Lauri joutui yhä enemmän ihailemaan Miskan omintakeista -yritteliäisyyttä ja kätevyyttä ja hänen oikeaa talonpoikaisuuttaan. - -Kesken kaikkea, siinä ympärilleen katsellessaan, kysäsi hän Miskalta: - --- Pidätkö sinä talonasumisesta? - --- Mikäs siinä on muu kuin pitäminen, sanoi Miska. Ja kyllähän se -nyt jo meneekin, kun on päässyt alkuun. Mutta kyllä se aluksi tuntui -kamalalta. Kun aina vain piti ostaa ja ostaa milloin yhtä milloin -toista. Ajattelutti jo että sitä velkaa ei saa ikinä maksuun. -Mutta nyt minä jo uskon, että kyllä sen vielä maksetuksikin saa, -enkä enää kovin vähillä tästä luovu. -- Kuinkas sinä? Pidätkö sinä -talonasumisesta? - --- Kyllähän minä -- -- - --- Sinä saitkin talon niin helpolla, että hätäkös sinun onkaan. Alkaa -olla kuin herrastalo se sun talosi. - --- Eihän minulle velkaa suuriakaan tullut, vaikka se siinä kartanon -kunnostamisessa vähän lisääntyikin, mutta -- en minä tiedä -- ei -siinä minun talonasumisessani tahdo olla oikein sitä sellaista -lämpöä, tai miksi sen sanoisi. - --- Hm, pani Miska siihen. Mennään nyt tupaan! - -Tuvassa Maiju koetti rauhoitella ensimäisellä vuodellaan olevaa -poikaa. - --- Ota sinä nyt tämä nuorimies syliisi, sanoi hän Miskalle. Miska -otti ja alkoi pojan kanssa leperrellä. - --- Olisi sinullakin tällainen, niin kyllä talonasumisessasi olisi -lämpöä, sanoi hän Laurille ja alkoi hypittää poikaa polvellaan. - --- Taitaispa olla, naurahti Lauri. - -Maiju hääri teenkeittopuuhissa ja nauroi herttaista naurua. - --- Pomppis, pomppis. Niin se on, vakuutti Miska yhä hypittäen poikaa. -Vaikka taitaa se sanomalehtiin kirjoittaminen käydä vain paremmin, -kun ei tällaista ole häiritsemässä. - -Samassa näkyi hän muistavan jotain ja asetti pojan istumaan -polvelleen. - --- Mutta kuuleppas, Lauri! Tuosta sinun pitää kirjoittaa lehteen, -kun ne aina vain kehtaavat ryypätä, vaikka meillä oikeastaan pitäisi -nyt olla kieltolaki. Tämä laki ei kyllä voi pakottaa ketään olemaan -ryyppäämättä, mutta minun mielestäni oikean kansallistunnon pitäisi -siihen pakottaa. Kun Suomen kansa kerran on julkisesti itselleen -kieltolain laatinut. Ja kun mikään ei voi pakottaa meitä ryyppäämään. - --- Se on tuota asiaa hoipannut niin etten minäkään ole saanut moneen -yöhön nukkua, sanoi Maiju naurua tehden. - --- Ei se ole mikään naurun asia, sanoi Miska. Että nuo herran -rutilaat juopottelevat, sitä minä en ymmärrä ihmetelläkään. Mutta kun -rehelliset suomalaiset talonpojatkin! Ja pohjalaisetkin talonpojat -sitä tekevät -- -- Ja vielä salapolttoakin harjoittavat -- -- Se on -jo jotain niin kamalaa, että sitä ei enää voi ymmärtääkään. Minä -olen todellakin tätä asiaa ajatellut niin, että olen joskus öitäkin -sen takia valvonut. Ja jos minussa olisi vähänkin kynämiehen vikaa, -niin minä olisin jo aikoja sitten siitä kirjoittanut. Mutta minulta -ei lähde mitään sellaista. Mutta sinulta lähtee. Ota nyt ja kirjoita -tästäkin oikein tulinen rippi! - -Lauri lupasi koettaa. - --- Minä olin jo viime sunnuntaina lähdössä sinne sinulle tästä -asiasta puhumaan, mutta Niilo veikkosi tuli tähän ja niin se jäi -lähtemättä. Eikä siinä mitään vahinkoa tullut, kun se nyt näin hyvin -sattui että sinä tulit tänne. Nyt siitä asiasta jotain tulee, kun -sinä sen otat haltuusi, puheli Miska hyvillään. - --- Vai oli Niilo täällä viime sunnuntaina! kysyi Lauri saadakseen -puheenaihetta vaihdetuksi. - --- Oli. Tuli sanomaan kuinka monta säkkiä tilaa niitä luujauhoja, -joita tässä on aikomus yhteisostolla hankkia. Samalla minä kosin -häntä jäseneksi siihen uuteen osuuskauppaan, jonka nyt pitäisi syödä -nämä meidän elämän ja kuoleman välillä häilyvät kyläkaupat. - --- Saitkos Niilon jäseneksi? - --- Sain. Totta kai sinä myöskin olet siihen ruvennut? - --- Olen minä. - --- Ei Reijolan isäntä ole siellä sinun luonasi ollut? - --- Ei. Pitäisikö sen tulla? - --- Pitäisi. On ollut sellaista mielipidettä että sinut pitää saada -sen kaupan hallituksen puheenjohtajaksi. Ja Reijolaisen oli puhe -tulla sinua edeltäkäsin puhuttelemaan. - --- Ei. Älä nyt -- --! Enhän minä ole mikään kauppa-asiain tuntija! - --- Et, mutta siihen aijotaankin nyt saada johtoon sellaisiakin -miehiä, jotka osaavat ottaa asian muultakin eikä vain halpain -tavarainhintojen ja voittoprosenttien kannalta, ja jotka osaavat -asiaa muillekin selvittää. Ja sinä olet yksi sellainen. Sinä olet -siellä nuorisoseurassa niin tottunut sellaiseen. - --- Niin, mutta -- -- - --- Älä huoli yhtään vetää siihen muttia. Kyllähän se nyt on nähty -että sinä siihen kelpaat. -- Vai ei se Reijolainen ole vielä teillä -ollutkaan. Sen oli puhe kehoittaa sinua kirjoittamaan tästä asiasta -lehteenkin. Sanoi kuulleensa sinun kerran puhuvan osuustoiminnasta -jossain iltamassa ja sanoi että se oli parhain puhe mitä hän on -koskaan siitä asiasta kuullut. - -Keskustelun katkaisi Maiju käskemällä kamariin. - --- Mennään nyt maistamaan meidän emännän laittamaa teetä, kehoitti -Miska ja Mikku sylissä meni kamariin. - --- Tämä on kotimaista, nauroi Maiju teetä laseihin kaataessaan. Kun -siitä kotimaisuuden harrastuksesta nykyään niin paljon puhutaan, niin -täytyy sitä koettaa toteuttaakin. Menkää nyt juomaan! Anna sinä se -perintöruhtinas minulle, niin saat paremmin juotua. - -Miska antoi. - --- Uuppilis, sanoi Maiju ja nosti Mikun niin korkealle kuin ulettui, -laski hänet sieltä kasvojaan vasten, nauroi ja jokelsi. - --- Onko tämä puolukanlehdistä vai mistä? kysyi Lauri teetä -maistettuaan. - --- Puolukanlehdistä se on. - --- Tämä on hyvää. - --- Hyväksi me ainakin olemme sen huomanneet. - --- Ei tämä ole huonompaa kuin ostoteestäkään laitettu. - --- Ja ensi vuonna me saamme vehnäsetkin jo oman pellon viljasta. -Silloinkos, muija, meidän kelpaa, rehenteli Miska. - --- Kun ei vain halla söisi sinun vehnääsi, nauroi Maiju. - --- Eikä syö. Silloin me kasvatamme perintöruhtinaalle kaksi leukaa. - -Miska nauroi ja pudisteli päätään Maijun sylissä olevalle pojalle. - --- Tä tä tä, sanoi poika ja kurotti käsiään Miskaa kohti. - --- Isälle se tulee. Kuka sitä äidin sylissä kehtaisikaan istua -miesten aikana. - -Miska meni ottamaan poikaa syliinsä. Siitä kehittyi näiden kolmen -välille kohtaus, jonka aikana Lauri tunsi olevansa tässä huoneessa -liikaa ja unohdettu. - -Hämilläoloaan peittääkseen alkoi hän katsella pöydällä olevia -kirjoja. Siinä oli "Pienviljelijän käsikirja", joka näkyi olevan -Miskan oma, sekä pari muuta kunnankirjastosta lainattua kirjaa. - --- Oletko sinä hiljattain Rantakorvessa käynyt? kysyi Maiju Laurilta, -kun hymyillen ja punoittavin poskin toi lisää teetä. - --- En aivan hiljattain. - --- Niiden tyttö kuuluu olevan sairaana. - --- Niinpä se Niilo sanoi, kun tässä toissa päivänä käväsi siellä -meillä. - --- Jos kuolisi niinkuin se ensimäinenkin -- -- - -Maijun ääni hiukan värähti. - --- Anna nyt se taas minulle ja mene juomaan sinäkin, sanoi sitten -Miskalle ja otti pojan syliinsä. - -Miska teki niinkuin Maiju käski. - --- Siitä Niilosta tuli oikein kunnon mies, vaikka sillä nuorempana -oli niin paljon niitä kaikellaisia haljun vehkeitä. Eikö se -ryypiskellytkin? sanoi Miska teetä sekoitellessaan. - --- Eiköhän se ryypiskellyt, myönsi Lauri. - --- Ja nyt niin kova raittiusmies, ettei juo enää kahviakaan, eikä -polta tupakkaa, innostui Miska sanomaan. Eikä se itaruuden takia -sellainen ole, mutta sanoo että kun ilmankin tulee aivan yhtä hyvästi -toimeen. Maansa se poika panee kuntoon. Pane nyt vain sokeria ja ota -tuosta noita Holppa-mummon korppuja! - --- Älä nyt paljasta teetä juo, varoitti Maijukin. - --- Meneehän tämä nyt näinkin, sanoi Lauri ja jatkoi: -- Se aikainen -naimisiin meno Niilon pelasti. Sen kautta hän joutui pois sen -Hakaperän Jussin koulusta. Niilo tunnustaa sen itsekin. - --- Kuinkas -- muistin tuossa kun tuli Jussista puhe -- pitääkö sen -Jussin käräjiin? kysyi Miska. - --- Eiköhän sen pidä. - --- Sen Rantusen piian kanssa? - --- Niin. Sanovat että haaste on jo annettu. - --- Hm hm, pani Miska. Ruma juttu. Mitähän Saviston Lissu nyt sanoo? - --- Mitäs Lissu sitten sanoo. Väittää vain että ihmiset valhettelevat. - --- Jos minä olisin Lissun sijassa, niin -- -- Kaukaa minä jo -viskaisin kihlat Hakaperän pihaan ja käskisin Jussin sieltä ne -poimia, kiivaili Maiju. - --- Niinhän sitä tekisi moni muukin, mutta -- -- Lissulla on myös -entisyytensä. - --- Ja se taitaa olla vähän kirjava, hymähti Miska. - --- Se on kirjava. Ja sanovat vielä, ne joita asia enempi huvittaa, -että Lissun on paha nyt enää mennä eroa tekemään. - --- Hm hm, pani Miska taas. Vai siihen sitä tultiin. Kyllä se Jussi -olikin aika hummeri jo siihen aikaan kun minäkin joukossa kuljin. - --- Olikos Lissu sitten parempi? kysähti Maiju. - --- Tämäntapaista loppuahan siitä oikeastaan on saanut odottaakin, -sanoi Lauri. - --- Niin -- Se on sillä tavalla että ihminen se on itse, joka joko -kaivaa haudan tai luo kukkaisen kummun elämälleen, sanoi Miska. - --- Niin -- -- Mutta jos ei ole ryhtiä niin paljon että saisi -kumpaakaan tehtyä? arvaili Lauri. - --- Silloinkin saa syyttää itseään. Minä nyt kuitenkin uskon, että -jokainen ihminen jommankumman itselleen saa. Toiset vain valmistavat -niitä perinpohjaisemmin kuin toiset ja sen vuoksi viipyvät kauemmin -ennenkuin saavat valmiiksi. - -Kun Lauri alkoi tehdä poislähtöä, muistutti Miska vielä siitä lehteen -kirjoittamisesta ja Maijun kannattamana varoitti ettei saa panna -vastaan kun osuuskaupan hallituksen esimieheksi valitaan. - -Lauri tunsi ylpeyden sekaista tyydytystä. Osuuskaupan hallituksen -esimies -- -- Ympäristönsä ajatuksien ja tunnelmien maailmalle -tulkitsija -- --. Ihminen alkaa herättää huomiota ja saavuttaa -luottamusta. -- - -Niinilän kohdalla tullessaan Lauri näki Annin. Anni oli vielä -puutarhassa, kai istutushommissa, koska oli kumartuneena penkin -ylitse selin maantielle. Hänen teki mieli huutaa Annille. Ei -kuitenkaan huutanut. Katsoi vain. Anni ei nähnyt häntä ollenkaan. -- - -Kun Lauri ajoi pihaan, kuului piikain huoneesta naurun kikatusta -ja viheltelyä ja ikkunassa vilahti pari nauravaa päätä. Se -masensi Laurin mielialan. Elämä tuntui yht'äkkiä niin surullisen -yksinäiseltä, että oikeastaan teki mieli palata takaisin kylille. - -Ajatus kiiti Miskan luo. Kun Miska joskus tulee näin kotiin, on -siellä kaksi, jotka häntä odottavat ja hymyillen vastaanottavat. - -Häntä ei odota kukaan. Isä ja äiti nukkuvat huoneissaan. Piiat ja -renki virnistelevät hänelle -- vanhallepojalle. - --- Miskalla on koti, minulla on vain talo. - -Pitkän aikaa istui Lauri pukeissaan vuoteellaan, keväisen yön -salamyhkäisesti huumaavassa hämyssä. - -Istui ja eteensä tuijotti. - -Hän oli uskonut jo ijäksi kahlinneensa sen nuoruutensa kaihon ja -kaipuun. Mutta nyt se heräsikin kuin pitkästä unesta, entistä -voimakkaampana. - -Ei pitkään aikaan hän ollut yksinäisyyttään tuntenut niin kipeästi -kuin nyt. Eikä pitkään aikaan elämä ollut näyttänyt niin tyhjältä -kuin se näytti nyt. - -Hän ei saanut pois mielestään sitä mitä oli Hakolassa nähnyt ja -kuullut. Eikä Annia, joka puutarhassa oli penkin yli kumartuneena. - -Hän alkoi jälleen haaveilla Annista ja itsestään niinkuin -silloin -- -- - -Jonain iltana läksi hän polkupyörällä ajelemaan sitä varten vain että -jos taas näkisi Annin. Ja näkikin. Anni oli nytkin puutarhassa. Aivan -maantien vierellä puhdisteli sireenipensaita. Nyt Annikin näki hänet. -He tervehtivät toisiaan, ja Anni kysyi että minnekä pitää. - -Jonkun matkaa ajettuaan Lauri yht'äkkiä hyppäsi satulasta maahan, -kynsäsi päätään ja näytteli ihmistä joka on unohtanut jotain mikä -välttämättä olisi pitänyt tulla mukaan. Hän käänsi pyöränsä kotiin -päin, hyppäsi satulaan ja alkoi kiivaasti ajaa. Annia ei ollut enää -puutarhassa. - -Samana iltana kirjoitti hän Annille pitkän kirjeen jossa tunnusti -kaikki. Mutta kun hän sen luki, pani hän sen pöytälaatikkoon ja -kirjoitti uuden: - - Alaiskylä 30/5. - - Anni hyvä! - - Saanko tulla luoksesi ensi tiistai-iltana? - - Lauri L--ta. - - - - -XXI. - - -Kolmen päivän perästä tuli Annin vastaus. - - Hyvä ystävä! Olet tervetullut. - - Anni. - -Tiistaina Lauri läksi Niinilään. Hän tiesi, että Annilla on -hallussaan sama kamari kuin tyttönä ollessaankin. Siellä oli -ikkuna auki. Tuuli oli vetänyt kartiinin ulos ja liehutteli sitä -tervetuliaisiksi. Ja oli Lauri huomaavinaan liikettäkin kamarissa. - -Anni oli ikkunan luona vartonut häntä ja nyt läksi -vastaanottamaan -- --? - -Lauri pakotti itsensä näyttämään tyyneltä - -Anni tuli rappusille vastaan. Hymyili ja hiukan punastui. - -Hyvää iltaa sanoessaan Lauri tunsi äänensä uhkaavan pettää. -Kätellessään he katsoivat toisiaan silmiin. Kumpaisenkin käsi vavahti -ja kumpainenkin oli heti selvillä kaikesta. - -Anni avasi oven kamariinsa. Lauri astui sisään kuin jonnekin -maailmalta suljettuun pyhäkköön ja joutui hurmaavan lumouksen haltuun. - -Kaikki muuttui niin kuin unen näössä. Hän oli jälleen 19 vuotias ja -Anni 17 vuotias. Hän oli viime sunnuntaina ollut täällä, ja nyt hän -tuli uudestaan. Sillä välillä on hän nähnyt pahaa unta. - -Hän kyllä kuuli, että kamarissa keskustellaankin ilmoista, töistä, -kokouksista, iltamista ja muista yhtä tärkeistä, ja tunsi että se -toinen, joka keskustelee, puhuu hänen suullaan, mutta itse hän ei -ottanut keskusteluun osaa. Hän oli kokonaan kaiken tämän yläpuolella, -jossain missä oli niin äärettömän suloista, sisällökästä ja lämmintä, -ja missä vienot sävelet väreilivät ja missä oli Anni -- -- - -Anni toi hänen eteensä pöydälle valokuva-albumin ja valokuvia -puolillaan olevan piirongin laatikon ja käski katsella kuvia sillä -välin kun hän käy vähän tuvassa. - -Vaikka Laurin olikin tässä hyvä, suloinen ja turvallinen olla, tuli -hänen kuitenkin Annia ikävä heti kun Anni sulki oven ja katosi -porstuaan. - -Hän istui keinutuoliin ja siinä hiljalleen tuuditteli itseään ja -autuaallisesti kukkuroillaan olevaa mielialaansa. - -Vähän ajan kuluttua Anni tuli takaisin ja toi suurella tarjottimella -teekannun, kaksi kuppia, sokeriastian ja kokonaisen röykkiön itse -leipomiaan vehnäsiä. - --- Otetaanpas tässä nyt hiukan suuhun sopivaakin, sanoi ja hymyili -kaataessaan teetä. Siitä onkin jo pitkänlainen aika kun olen saanut -sinulle mitään tarjota. - -He joivat teetä, puhelivat ja naureskelivat. Nyt oli Laurikin jo -mukana. - -Juotuaan alkoi Lauri vihdoin katsella valokuviakin. - --- Taitaa niissä olla sellaisiakin joita et tunne, sanoi Anni ja -siirtyi Laurin taakse seisomaan. Sieltä hän toisella kädellä pöytään -nojaten esitteli sellaiset, joita ei Lauri tuntenut. - -Lauri tunsi hänen hengityksensä lämmittävän päätään ja tunsi hänen -kätensä kosketuksen olallaan. Ja joutui suloisesti väreilevään -sulautumistilaan. - -Hänen ainoana ajatuksenaan oli siepata Anni sieltä syliinsä ja sanoa -hänelle kaikki -- -- - -Kun kuvat oli katseltu ja Anni siirtyi istumaan, eikä enää -hengittänyt hänen päähänsä, eikä koskenut hänen olkaansa, tuntui -Laurista kuin olisi hän joutunut kylmään pohjatuuleen. - --- Hän ymmärsi, että nyt olisi aika sanoa se mitä varten hän oli -tullutkin. Mutta kun hän muisteli miten oli päättänyt ilman mitään -lirkutuksia, suoraan vain Annilta kysyä, että uskaltaisiko hän -liittää kohtalonsa hänen kohtaloonsa, tuntui sellainen kysymys nyt -sopimattomuudelta. - -Mutta hän ei ymmärtänyt kuinka sen muutenkaan saisi sanotuksi. -Puheluun alkoi tulla piinallisia aukkoja. - -Lauri katsoi kelloonsa. Nousi ja sanoi: - --- Eiköhän pidä lähteä kotiin. Pääset sinäkin nukkumaan. - -Hän koetti hymyillä. - --- Kylläpä tuota on nukunnan aikaakin, sanoi Anni ja alas katsoen -siveli pöytää kädellään. - -Laurin sydäntä kouristi. Näinkö se nyt käykin -- -- Etten saakaan -sitä sanotuksi. - --- Niin no -- Hyvästi nyt vain -- ja -- hyvää vointia -- - -Reippautta tavoitellen ojensi Lauri kätensä Annille. - --- Hyvästi ja kiitos käynnistä. Annin ääni tuntui takaltelevan. - -Lauri ei voinutkaan hellittää hänen kättään. - --- Anni! kuiskasi hän ja rukoilevan tavalla katsoi Annia silmiin. - -Anni painoi katseensa alas. - --- Anni, kuiskasi Lauri uudelleen. Minä rakastan sinua. - -Anni katsoi yhä alas eikä vastannut mitään. Lauri päästi hänen -kätensä ja horjahti ovelle päin. - --- Lauri! parahti Anni, kietoi kätensä Laurin kaulaan, painoi päänsä -hänen olkaansa vastaan ja purskahti hillittömään itkuun. - - * * * * * - -Sinä iltana Anni kertoi tarinansa Laurille. - -Lauri oli hänen ensimäisensä ja myöskin hänen ainoansa. Siitä hänen -ensimäisestä iltamamatkastaan alkaen oli Lauri hänen suloisimpain -ajatustensa aihe ja unelmainsa sankari. Laurille hän pellolla, -niityllä ja navetassa lauloi, hänelle kehrätessään ja kutoessaan -hyräili. Lauria ajatellen hän lauantai-iltaisin pihaa lakaisi, häntä -varten kamariaan järjesteli, pölyt pyyhki ja kukkia vaali. Lauria -hän ajatteli, kun iltaisin nukkumaan meni, Lauria hän ajatteli kun -aamuisin heräsi. Lauria hän kaihosi kun oli yksin, Lauria hän kaipasi -kun oli muitten seurassa. - --- Ja vaikka et sinä koskaan sitä suoraan minulle ilmaissutkaan, -niin minä kuitenkin aavistin että sinä pidät minusta. Ja se teki -minut niin onnelliseksi. Minä otin kaikista käsiini sattuvista -runokirjoista värsyjä sinulle ja itselleni. Minä kyselin arvalta: -pidätkö sinä minusta? Jos vastaus tuli myöntävä, olin sydämestäni -iloinen. Se oli silloin elämäni kaunein aika. - -Haaveileva ilme silmissään katseli Anni eteensä pöytään. - --- Muistatko vielä sen illan, kun oltiin Iimäen harjoituksissa, kun -oli ne soittoharjoituksetkin ja kun niitä neliapilaita etsittiin? - -Lauri muisti ja ihmetteli kun Annikin vielä sen muistaa. - --- Minä en unhota sitä iltaa koskaan, sanoi Anni. Se oli yksi -kaikkein kauneimpia hetkiä elämässäni. Mutta juuri sen illan jälkeen -minusta alkoi tuntua siltä, kuin olisit sinä muuttunut jollain tapaa -kylmemmäksi minua kohtaan ja kuin olisit ruvennut välttämään minua. -Et enää etsinyt minun seuraani niinkuin siihen saakka, ja katseeseesi -ilmaantui jonkillaista arkuutta. Sinä suorastaan pyrit välttämään -minun katsettani. Se teki minut surulliseksi. - --- Tuli sitten se Vaarala opettajaksi tänne kouluun. Oli nuori ja -hieno herrasmies. Kävi usein tervehtämässä, naapureja kun oltiin. -Teki kaikellaisia pieniä palveluksia ja kohteliaisuuksia. Osteli -pääsylippuja iltamiin, käytti ravintolassa, lähetti postikortteja -kesämatkoiltaan ja kaikin tavoin osoitti kohteliaisuutta. Enkä minä -tahtonut kieltäytyä hänen seurastaan. Eihän siinä mitään pahaa ollut, -ja hän oli hauska seuranpitäjä. Sinua kuitenkin aina kaipasin, vaikka -sinä olit aina yhtä kylmä minua kohtaan. Muistatko vielä sitä iltaa, -kun olit siinä Hakavainion veräjällä kun me hänen kanssaan menimme -pyörillä siitä ohi? - --- Muistan -- -- hyvin. - --- Silloinkin minun oli niin vaikea mennä siitä ohi ja jättää sinut -siihen. - --- Sitten hän kosi minua -- -- Se oli silloin sen kesäjuhlapäivän -iltana, kun se Reijolan isännän veli oli täällä puhumassa. Enkä minä -vieläkään ymmärrä, mikä minut silloin niin pimitti että minä annoin -hänelle myöntävän vastauksen -- -- - --- Kai siihen oli yhtenä syynä sekin, että se tapahtui niin -odottamatta. Minä en koskaan ymmärtänyt ajatellakaan että hän -sellaista tulisi tekemään -- -- - -Ja sitten siihen saattoi vaikuttaa sekin, kun toiset tytöt minua -joskus kiusoittelivat että luuletko opettajan rouvaksi pääseväsi. -Minä tahdoin heille näyttää että pääsen siksikin -- -- Isää ja äitiä -ilahutti se, kun heidän tyttärensä kelpaa herrasväen joukkoon. Ja -suureksi asiaksi minä itsekin sen arvostelin. En salannut ylpeyttäni -sen johdosta, ja isän ja äidin kanssa pidin itseäni onnellisena kun -pääsen pois tästä talonpojan alakuloisesta elämästä. - --- Yhtenä, vaikuttavimpana syynä myöntymykseeni lie kuitenkin ollut -sillä ijällä ihmisessä vallitseva kaiho ja lemmen kaipuu. Minä -luulen, ettei ole ainoatakaan 18 ja 20 vaiheilla olevaa tyttöä, joka -ei uneksisi kosijoista, kihloista, sulhasista, häistä ja muusta -sellaisesta. Se kosija, joka silloin ensimäiseksi ehtii kosimaan, -tai muuten tunteensa ilmituomaan, se jokseenkin varmasti saa tytön -valtaansa. Varsinkin jos tyttö on siinä suhteessa turvaton ja muuten -kaihomielellä, niinkuin minä olin silloin kun sinä näytit minut -hyljänneen. Me naiset olemme sellaisia, että meillä täytyy aina -olla joku jota me saamme edes ajatella, muuten me tunnemme itsemme -orvoiksi ja turvattomiksi. - --- Kylläpä se on miestenkin samoin, sanoi Lauri. - --- Taitaapa niin olla. Se ihminen ja ihmiselämä se on niin -käsittämätöntä. Olen joskus haaveillut että kun ihminen, tai ehkä -paremmin, ihmissielu lähetetään maailmaan, niin se halaistaan kahtia -ja kumpikin puolisko pannaan eri ruumiiseen. Niin että ihmiset -henkisesti katsoen ovat täällä elämässä vain ihmispuolikkaita. He -kuitenkin pyrkivät eheyteen ja kokonaisuuteen ja etsivät ja kaipaavat -sitä toista saman sielun puolikasta. Ja tästä sitten johtuu se -nuoressa ja yksinäisessä ihmisessä asuva kaiho ja kaipaus. Jos nämä -sielun puolikkaat löytävät toisensa, niin he tulevat onnellisiksi, -jos he eivät löydä, niin jäävät onnea vaille, ja jos erehtyvät -etsinnässään, niin tulevat onnettomiksi niinkuin minäkin. Oletko sinä -koskaan mitään sellaista ajatellut? - -Kyllä Laurikin oli usein sentapaista ajatellut. - --- Siellä kesäjuhlilla silloin se Reijolan isännän veljen puhe antoi -uutta yllykettä tälle kaipuulleni. Kaiken aikaa minä haaveilin kuinka -me, sinä ja minä, saamme sellaisen ihannekodin josta hän puhui. Ja -minä uskoin että sinä ajattelet samaa ja odotin että sinä vielä tulet -samana iltana sen minulle kuiskaamaankin -- -- Sinä et kuitenkaan -tullut. Mutta hän tuli, ja niin se asia päättyi. - -Lauri puristi Annin kättä ja vapisevin mielin ajatteli sitä -käsittämätöntä, joka leikkii ihmiskohtaloilla. - -Anni jatkoi: - --- Olinhan minä onnellinenkin. Miksei -- morsian -- -- Täytyy -tunnustaa että kihlausajan hurmiossa minä unhotin sinut. - --- Sitten minut kuulutettiin. Sinäkin olit silloin kirkossa. -Muistatko? - -Lauri nyökkäsi. - --- Ja kun pappi mainitsi minun nimeni, niin minä huomasin että sinä -vavahdit. Ja se sattui minuun. Minä aloin aivan kuin raskaasta unesta -herätä. Ja ihmetellen kysyin itseltäni että: miksen minä olekaan -sinun morsiamesi? Satuit katsomaan minuun päin, ja minä luin sinun -silmistäsi saman kysymyksen. Silloin alkoi minulle selvitä että olin -erehtynyt. Ja minä aloin ymmärtää mitä sinä oikeastaan minulle olit. -Minulle selvisi, että sinun kanssasi on minulla kaikki, mutta ilman -sinua ei mitään. - --- Aivan tahtomattani aloin etääntyä hänestä. En kuitenkaan ehtinyt -vielä oikein selviytyä enkä saada tahtoani täyteen tarmoonsa, -niin että olisin jaksanut purkaa kaikki ja särkeä omaisteni ilon -ja onneni ihailun, kun häät jo tulivat ja minut vihittiin hänen -kanssaan. Vihkimisen aikana seisoin kuin puupölkky hänen vieressään. -Vastasin kun pappi teki kysymyksiään, mutta kaiken aikaa ajattelin -vain sinua ja toivoin että sattuisi jotain, joka keskeyttäisi tämän -valhettelun ja kavaltamisen. Mitään sellaista tietysti ei sattunut. -Minun itsenihän se olisi pitänyt keskeyttää -- -- Sen jälkeen minä -yhä enemmän etäännyin hänestä. Hän muuttui minulle suorastaan -vastenmieliseksi ja lopulta minä jo melkein inhosin häntä. Eihän -siihen mitään järjellistä syytä ollut. Tuskin hän sen kummempi oli -kuin muutkaan miehet. Mutta minä en voinut muuta. - --- Hyvä jumala minkälaista se elämä oli! Minä en osaa sanoakaan sitä -niin kurjaksi kuin se oli. Ja jos joku olisi ennen minulle sanonut, -että elämässä voi olla niin paljon onnettomuutta ja surua kuin oli -minulla silloin, niin minä en olisi uskonut. Enkä olisi ikinä uskonut -että ihminen jaksaa niin paljon itkeä kuin minä silloin itkin -- -- -Elämä tuntui kaikin puolin niin tyhjältä ja tarkoituksettomalta. -Hoitaa sellaista olematonta taloutta, laittaa ruokaa, lakaista, -pestä. Ei mitään sellaista oikeaa sielukasta työtä. Ja sitten -- -- -Anni punastui, värisi ja painoi katseensa alas. - --- Koetin minä saada unhotusta työstäkin. Raadoin puutarhassa, -hoidin lehmää, pidin huoneet kunnossa ja puhtaina ja otin osaa -seuraelämäänkin. Kaikki vain sitä varten että löytäisin unhotusta. -Mutta unhotusta en löytänyt. Enkä lohtua. Ja mistäpä sitä löytääkään -ihminen, joka omassa povessaan kantaa syytöstä, että on itse -turmellut elämänsä onnen. Sellainen ihminen ei pääse onnettomuuttaan -pakoon, sillä onnettomuus asuu hänen omassa olemuksessaan. - --- Ajattelin minä jo takaisin kotiin paluutakin. Mutta ennenkuin -ehdin sen toteuttaa tapahtui se -- -- Olin silloinkin puutarhassa. -Kuulin laukauksen ja kiiruhdin sisälle. Hän makasi verissään kyökin -lattialla pyssy vieressään. Henki oli jo mennyt -- -- Siitä tuli -uusi minulle kärsimyksien aihe. Vaikka se tutkinnossa selitettiinkin -tapaturmaksi ja epäilemättä sellainen olikin, niin siitä huolimatta -minua alkoi piinata ajatus, että minä jollain tapaa olen tähän -syypää. Joko oli hän niin tuskaantunut minun kylmyyteeni ja -ynseämielisyyteeni, että tahallaan tällä tavalla lopetti elämänsä, -tai oli minun itkuni ja tuskani vaikuttanut sen että kohtalo -- -Jumala -- johti näin tapahtumaan. Minä näin aina hänen verisen -ruumiinsa ja aloin syyttää itseäni osallisuudesta mieheni -murhaan -- -- - --- Entistä rajummin aloin ikävöidä sinua. Minä sydämessäni huusin -sinua luokseni tuomaan minulle lohtua ja tukea -- --. Sinä et tullut. -Ohi vain ajoit aina -- -- Ja kun minä ehdin hieman tyyntyä, niin minä -ymmärsin ettet sinä tulekaan, eikä minulla ole oikeutta pyytääkään -sinua tulemaan. Itse olen itseni tähän tilaan syössyt, itse minun -täytyy myöskin yrittää siitä pelastua. Ja mitäpä sinä välittäisitkään -minusta -- leskestä -- sinä, jota kaikki tytöt salaa ihailevat. - -Lauri teki liikkeen sanoakseen jotain torjuvaa, mutta Anni jatkoi: - --- Vähitellen saavutin mielenrauhaa. Siihen minua auttoi nöyrä -kohtalooni alistuminen ja omaisteni osanotto suruuni, jonka kipeimmin -viiltävästä kärjestä heillä ei vieläkään ole aavistustakaan, sekä se -että täällä kotona sain jälleen kaikin voimin tehdä oikeaa rehellistä -työtä. - -Anni vaikeni, eikä Laurikaan voinut sanoa mitään. Vihdoin Anni taas -sanoi: - --- Avioliitto ilman rakkautta on rikollisuutta. Minä olen tämän -rikoksen tehnyt, ja olen myöskin saanut kärsiä hirveän rangaistuksen --- -- Mutta kai minä olen tämän kaiken tarvinnut. Paljon se vain on -minua kasvattanut ja puhdistanut -- -- Ja nyt olen minä löytänyt -lohdun -- -- - -Hän painoi päänsä Laurin olkaa vasten. Lauri kiersi toisen kätensä -hänen ympärilleen ja toisella hyväillen silitteli hänen tukkaansa. - --- Kun minä olen kuullut miesten juttelevan ja tavallisesti -kiittelevän sinun puuhiasi, niin omassa talossasi kuin yleisissäkin -asioissa, niin olen minä aina salaisuudessa ajatellut, että kun -saisin olla sinun rinnallasi, ottaa osaa sinun toimiisi ja auttaa -sinua, alkoi Anni taas hetkisen äänettömyyden jälkeen. Sillä vaikka -minulle onkin tämä kotoinen työ tuottanut tyydytystä, olen minä -kuitenkin aina kaivannut jotain yleismerkityksellisempääkin ja -jotain oikein omaa työtä. Olen tähyillyt jotain sellaista sopivaa -toimialaa. Olen ajatellut toisinaan mennä jonnekin ja valmistaa -itsestäni käsityö- tai kotitalousneuvojan, puutarhanhoidonneuvojan, -sairaanhoitajattaren tai jonkun muun sellaisen. Mutta ei siitä ole -mitään tullut, muuta kuin mitä täällä kotona olen itsekseni näitä ja -muitakin asioita jonkun verran harrastellut. Oikeastaan en ole voinut -itseäni tältä seudulta irti reväistä. Ja nytkö ei minun tarvitsekaan --- --! Saanhan minä olla sinulla työtoverina ja apulaisena! - --- Saat! Ja juuri sitä sinun pitääkin olla! huudahti Lauri. Toveria, -työtoveria ja elämän toveria, juuri sellaista olen koko elämäni -kaihonnut. Tiedätkös Anni! Nyt minulle ja meille molemmille vasta -alkaakin oikea työkausi. Tähän saakka olen minä etsinyt työstä -vain unhotusta ja sisältöä yksinäiseen elämääni. Tehnyt siis työtä -pelkästään itsekkäissä tarkoituksissa. Mutta tästä alkaen en tarvitse -etsiä unhotusta, sillä sitä en kaipaa enää, ja tyydytystä löydän -etsimättä. Nyt alkaa elämä tuntua elämältä ja työ saada sisältöä, kun -vihdoinkin saavutin sinut. - --- Kunhan et vain unhottaisi töitäsi minun tähteni. - --- Ei. Älä pelkää. Minä en ole enää poikanen, jonka rakkaus -tuperruttaa. Minä olen mies, ja miehelle rakkaus antaa intoa -sydämeen, voimaa tahtoon ja tarmoa jäntereisiin. Kun mies rakastuu -ja saa vastarakkautta, niin hän jaksaa tehdä melkein vaikka mitä. -Niinpä minäkin. Minulla on monta suunnitelmaa, joista en kuitenkaan -ole tähän saakka uskaltanut mitään puhua, kun olen epäillyt etten -kuitenkaan jaksa niitä ajaa toteutumaan. Mutta nyt minä uskallan -niistä ruveta puhumaan, ja nyt minä jaksan ne ajaa toteutumaankin, -kun sinä olet minulla tukena. - --- Isä sanoi, että sinut aijotaan valita sen uuden koko kuntaa -käsittävän osuuskaupan hallituksen esimieheksi. - --- Niinhän ne kuuluvat aikovan. Ja minä suostun rupeamaankin. Olen -kyllä epäröinyt, mutta nyt en enää epäröitse. Ja kun osuuskauppa nyt -ensin saadaan jaloilleen, niin sitten aletaan hommata saha-, mylly- ja -sähköosuuskuntaa, ennenkuin tulee joku veden tuoma keinottelija -ja ostaa Kärppäkosken ja niin saa koko kunnan valo- ja voimalähteen -haltuunsa. Olen monta kertaa seisonut Kärppäkosken partaalla ja -ajatellut tätä asiaa ja aina tullut siihen tulokseen, että siitä -kehittyisi yritys jolla varmasti on tulevaisuutta. Kunhan vain -saadaan ukkojen päät sinnepäin kääntymään. Ja miksei saada, kun niin -kauan yritetään että kääntyvät. - --- Vieläkö sinä siitä Tuulinevan kuivaamisesta uskallat puhua? - --- Onko isäsi puhunut jotain viime kokouksesta? - --- On. Sanoi Nummismäen isännän haukkuneen sinut oikein rumasti. -Kaikista vanhoista perintöasioistakin. - --- Koettihan se, mutta mitähän tästä -- -- En minä sitäkään asiaa -lepäämään päästä. Nummismäen lankomiehen kiusaksikin minä ajan -sitä niin kauan että se toteutuu ja lankokin saadaan pakotetuksi -kerran eläissään ojurin palkkoja maksamaan. -- Vaikka -- en minä nyt -oikeastaan senkään vuoksi sitä asiaa hengissä pidä. Mutta siellä -makaa niin suuri alue parhainta pellonainesta hyödyttömänä, että on -synti muutaman härkäpään tähden antaa sen sellaisena olla. Sinne -saisi kaikille näiden kolmen sitä omistavan kylän mökkiläisille -pienen talon kullekin, kun se vain tulisi kuivaksi. Paju-Matti kerran -puhuikin, että pitäisi saada sellainen osuuskunta, joka ottaisi -haltuunsa koko nevan ja kuivaisi sen ja sitten kohtuhinnoilla antaisi -sieltä palstoja sellaisia haluaville. Eikä se ole mikään hullu -ajatus. Kunpa tuon vain voisi toteuttaa. - --- Onhan sinulla aikeita, hymähti Anni. - --- Onhan niitä. Ja sitten on minulla yksi unelmakin. - --- Mikä? - --- Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mikä on syynä -talonpoikaiselämän harmauteen ja ummehtuneeseen ahtauteen ja -pikkumaisuuteen ja henkiseen ja taloudelliseen köyhyyteen ja siihen -että nuoriso pyrkii pois kodeistaan? - --- Mikä sinun mielestäsi? - --- Valistuksen puute ja tietojen puute. - --- Niinkö? - --- Niiden puute on kaikkeen pahaan syynä. Niiden puutteessa ei osata -elämässä katsella muualle kuin kukkaroon. Ja kukkaro, vaikka se -olisi kuinkakin suuri, on kuitenkin ahdas ihmiselämälle. Ja vaikka -se olisi kuinkakin pullea kolikoista, niin se on sittenkin liian -vähän ihmiselämän hinnaksi. Ja kuitenkin se kaikkein useimmilla on -niin avuttoman pieni ja sekin monta kertaa aivan tyhjä. Niin että -sinne katsominen ei suuressakaan määrässä mieltä ilahuta. Ja kun -ei nähdä muutakaan mikä ilahuttaisi mieltä, niin onko kumma että -unettaa. Mutta jos olisi enempi tietoja, niin osattaisiin oikealla -tavalla käyttää hallussa olevia tuotantolähteitä eikä kukkaro pääsisi -niin usein tyhjäksi. Ja jos olisi valistusta, niin nähtäisiin -elämässä muutakin hyvää ja arvokasta, eikä vain se että kukkarossa -on rahaa ja että tyttäret saavat miehen. Ja elämä olisi niin paljoa -sisällökkäämpää ja viihdykkäämpää. Uskotko sen? - --- Kyllä. Minä olen monta kertaa ajatellut, että esim. ruoka -olisi talonpoikaisväellä paljoa parempi ja ruumiin vaatimuksia -vastaavampi, jos emännillä olisi edes hiukankin tietoa mitä aineita -ihmisruumis tarvitsee ja mitä ja miten eri ruoka-ainekset näitä -aineita sisältävät. Ja jos olisi enempi ruoanlaittotaitoa -- niin -kuin sitä silloin olisi -- niin he osaisivat nykyisistä tavallisista -ruoka-aineksista laittaa paljoa parempaa ja huokeampaa ruokaa kuin -mitä nyt tietojen ja taidon puutteessa osaavat. Ja monta kertaa -pienestä haavasta tai nyrjähdyksestä kehittyy pitkäaikainen sairaus, -jopa elinkautinen vamma, vieläpä kuolemakin, aivan sentähden vain -ettei sitä osattu oikealla tavalla hoitaa. - --- Niin. Valistuksen puutteessa saamme turmella itsemme huonolla -ruualla ja parhaassa tapauksessa kuoliakin keskenaikaisesti. Mutta -meidän kodissamme ei tule tällaista tapahtumaan. Siitä sinä pidät -huolen. - --- Jos voin -- --. Mutta jos rupeaisinkin juoksemaan pitkin kyliä -kahvin ja juorujen perässä ja vain ohimennen hotaisemalla hoitaisin -kotitaloutta. - --- Silloin minä piilottaisin sinulta rahakukkaron. - --- Silloin minä rupeaisin hameeni helmassa ja esiliinassani -kantelemaan jyviä kylälle. Mitäs silloin sanoisit? - --- Piilottaisin sinulta aitan avaimenkin, niinkuin Salumäen isäntä. - -Molemmat purskahtivat hilpeään nauruun, ja Lauri koppasi Annin -syliinsä. - --- Kun minä olen kuullut puhuttavan onnettomista kodeista ja -isännistä jotka ovat ilkeitä emännilleen, on minussa aina herännyt -vapisuttava halu tehdä joku tyttö onnelliseksi ja näyttää maailmalle, -että talonpojan koti voi olla oikea paratiisi, vaikka ei se niin -järin rikas olekaan. Olisin tahtonut perustaa sellaisen ihanteellisen -talonpoikaiskodin, jossa on kirjoja, aatteita ja harrastuksia -jokaisella isännästä ja emännästä paimenpoikaan saakka ja jossa -isäntä johtaa pelloilla ja niityillä ja metsissä ja emäntä navetassa -ja kotitaloudessa eikä kukaan ole tyrannina, jossa laulu raikuu ja -nauru helisee ja riemuisa työn- ja elämänhalu sädehtii jokaisen -silmistä, ja josta riittää lämpöä ja valoa ympäristöllekin, ja -jossa palvelijat viihtyvät vuosikymmeniä. Ja niin edespäin. Mutta -kun en ole saanut itse sellaista perustaneeksi, olen kehottanut -naapureitani, joitten pojat ja tyttäret hankkivat mikä Amerikkaan, -mikä seminaariin, mikä tehtaantyömieheksi ja mikä minnekin, jokainen -vain jonnekin mutta kukaan ei hanki kotiin jäämistä, olen kehottanut -heitä muodostamaan kotinsa tällaiseksi, antamaan nuorille rahaa, -niin että he voivat silloin tällöin ostaa itselleen jonkun kirjan, -antamaan heille vapauden ottaa osaa valistuspyrintöihin ja kotona -kehittää taipumuksiaan, ja sallimaan heidän silloin tällöin käydä -hiukkasen maailmaakin näkemässä. Mutta sellaisetkin isät, joille -tämä ei olisi ollenkaan mahdotonta, tupakoida toprottavat vain, -sitten sylkeä roiskauttavat niin että saa silmiään suojella ja -sanovat ettei se sellainen sovi muille kuin herroille. "Ei talonpoika -tarvitse mitään mullistuksia. Työtä, silakkaa ja leipää vain", sanoi -Pahkatalon isäntäkin kerran, kun Jussi pyysi rahaa että saisi ostaa -Rösiön "Mullistusta" kirjan -- -- Nyt sekin isä saa yksin syödä -leipänsä ja silakkansa ja pitää kukkaronsa suun kiinni. Ja Jussi -kaivaa Amerikassa hiiliä -- -- - --- Se on huilu ajatus ettei se ja se muka sovi talonpojalle. Miksei -talonpojalle sovi vaikka mikä, mikä muillekin ihmisille. Se on sitten -toinen asia jos hän tahtoo niitä käyttää. - --- Eikä se ole vain hullu ajatus. Se on rikoksellinen ajatus. Se on -sellaista itsensä häpäisemistä, että siitä pitäisi tuomita miehelle -kuusi vuorokautta vettä ja leipää, eikä se olisi paljonkaan. Siinä jo -on enempi totuutta, kun sanotaan ettei ole varoja sellaiseen. Niitä -todellakaan ei nykyaikana ainakaan kovin monella ole. Mutta sitä minä -en usko ennenkuin olen kokenut, ettei taloa voi saada siihen kuntoon, -että kannattaa muodostaa kotinsa sellaiseksi että siinä voi ihminen -viihtyä. Jos se on mahdotonta, niin silloin on joku toinen saanut -liikaa ja silloin täytyy ruveta muihin keinoihin -- -- - -Lauri unhottui tuijottamaan eteensä. - --- Mitä sinä mietit? kysyi Anni ja pyyhkäsi hiussuortuvan pois hänen -otsaltaan. - --- En juuri mitään. Mutta minä olen siellä kotona niin tottunut näin -iltasin yksin miettimään. Minulla kun ei ole siellä ketään, jonka -kanssa voisin jutella -- -- Hän puristeli Annia olkapäistä -- -- -Alkaa se olla somaa, kun me saamme näin kahdenkesken istuskella ja -jutella ja suunnitella ja innostua ja toinen toistamme innostaa! -Tähän saakka minun on pitänyt yksin kaikkea hoitaa ja huolehtia ja -yksin kaikkeen innostua. Tästä alkaen meitä on kaksi! - --- Uskotko että me tulemme onnellisiksi? - --- Uskon! Aivan varmasti me tulemme onnellisiksi! Me saamme sellaisen -ihannekodin, jossa on rahaa ja ruokaa riittävästi ja rakkautta ja -rauhaa yltäkylläisesti! Vai epäiletkö sinä? - --- En. Jos olisin hiukankin epäillyt, niin en olisi sallinut sinun -tänne tulevankaan. Mutta minulle heti kirjeesi saatuani selvisi, että -nyt se vihdoinkin koittaa onnen aika minullekin. Se oli aamuauringon -ensimäinen säde, joka sanoo että päivä on tulossa. Ja nyt on päivä -tullut. - --- Sinä olet kaihonnut _minua_ -- -- - --- Olen -- Yksin sinua minä olen rakastanut. - --- Ja minä sinua -- -- Anni! - --- Lauri! -- -- - --- Tiedätkö mitä minä nyt ajattelen? - --- Mistä minä sen tietäisin. - --- Koetappas arvata. - --- Ehkä -- ehkä sinä ajattelet sitä sähköosuuskuntaasi. - --- E-heei sinne päinkään. Minä ajattelen että kun ihminen jättää -jotain tuhlaamatta, niin se jää hänelle säästöön. - --- No -- --? -- --! - --- Minulta on jäänyt nuoruus tuhlaamatta, se on ollut säästössä tähän -saakka, ja nyt minä olen saanut sen ulos. - -Anninkin silmät loistivat. - --- Minulla ei ole koskaan ollut oikeaa rentoa nuoruuden iloa eikä -nuoruutta. Lapsuus vain ja sitten se, joka nyt on päättynyt ja jota -en tiedä miksi sitä sanoisi. Monta kertaa olen pitänyt itseäni -vanhana ukkorahjuna, jonka oikea paikka olisi kirkkomaan mullassa. - --- Ja nytkö sinulla on nuoruus? - --- Nyt vasta minä oikeastaan olenkin yhdeksännellätoista. Reipas, -riuska ja elämänhaluinen ja niin vallaton että voisin vaikka päälläni -seistä. Körö körö kirkkoon, papin muorin penkkiin, lukkarin lautaan, -parhaaseen paikkaan -- -- - --- Mutta entäs minä? sai Anni sanotuksi. - --- Sinä? - --- Niin -- -- minun nuoruudeniloni? - --- Ethän sinäkään ole sitä missään tuhlannut? Ja vaikka olisitkin, -niin olet kyynelilläsi sen kaksinkertaisena takaisin ostanut. Olethan -sinäkin iloinen! - --- Olen -- -- - --- Ja onnellinen? - --- Niin -- onnellinen -- -- - --- Niinkuin seitsemännellätoista! - --- Niin -- -- Niinkuin seitsemännellätoista -- -- - - * * * * * - -Leppälintu jo kaivonvintin nenässä luritteli suloista säveltään yön -hiljaisuuteen, kun Lauri vihdoin tuli kotiin. - --- Laula veikkonen, laula laula! Pian tässä alkavat muutkin laulaa, -puheli Lauri leppälinnulle. - -Ja leppälintu lauloi keskeyttämättä. Pääskysetkin sirauttelivat -pesissään tuvan valkeaksi maalatun räystään alla. - --- Jahas -- tekin olette jo siellä, puheli Lauri pääskysille. -- -Mutta meitähän onkin tässä koko joukko ja _kaikki onnellisia!_ - -Hän heilautteli käsiään vauhtia saadakseen ja tasakäpälässä hyppäsi -maasta kuistin lattialle. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Leppirannan Lauri, by Jaakko Nikkinen - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEPPIRANNAN LAURI *** - -***** This file should be named 56107-8.txt or 56107-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/6/1/0/56107/ - -Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/56107-8.zip b/old/56107-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 56ac00d..0000000 --- a/old/56107-8.zip +++ /dev/null |