NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 8221 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..50a2efe
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #56107 (https://www.gutenberg.org/ebooks/56107)
diff --git a/old/56107-8.txt b/old/56107-8.txt
deleted file mode 100644
index 43cf2e3..0000000
--- a/old/56107-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8221 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Leppirannan Lauri, by Jaakko Nikkinen
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Leppirannan Lauri
-       Romaani
-
-Author: Jaakko Nikkinen
-
-Release Date: December 3, 2017 [EBook #56107]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEPPIRANNAN LAURI ***
-
-
-
-
-Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-LEPPIRANNAN LAURI
-
-Romaani
-
-
-Kirj.
-
-JAAKKO NIKKINEN
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1916.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Kituvaloinen lamppu paloi pöydällä.
-
-Kalpea ja heikkorakenteinen nuorukainen istui pöydän ääressä kynä
-toisessa kädessä ja avattu kirjotusvihko toisen käden alla pöydällä.
-
-Tämä päivä oli ollut hänelle merkkipäivä, ja senjohdosta oli hän
-päättänyt alkaa kirjoittaa muistiin ajatuksiaan ja tunnelmiaan.
-Päivällisaikana oli hän hakenut vinniltä kirstusta kansakoulun
-neljänneltä osastolta jääneen melkein puhtaan kirjoitusvihon. Sen
-nimilappuun hän kirjoitti: _Päiväkirja_. Ennestään siinä jo oli
-opettajan käsialalla hänen nimensä: Lauri Leppiranta.
-
-Nyt, toisten jo maatessa, hän siihen kirjoitteli mietelmiään,
-silmissä surumielisesti uneksiva ilme.
-
-"Tänään on ollut syntymäpäiväni. Olen nyt täyttänyt kahdeksantoista
-vuotta -- --
-
-"Päivä on ollut samallainen kuin kaikki muutkin päivät joulun
-alusviikoilla, pilvinen ja sumuinen, tuuleton ja valoton ja unettavan
-hiljainen. Olen ajanut Rutakorvesta havuja tunkioon koko päivän.
-
-"Siinä suhteessa on päivä ollut muista päivistä eroava, että mieleni
-on kaiken päivää ollut niin herkkä ja aavisteleva. On tuntunut niin
-omituisen juhlalliselta, kun on ajatellut sitä että taasen on yksi
-viittaväli kulettuna kohti sitä elämän päämäärää joka on jossain.
-
-"Ikäni puolesta alan siis olla täysi mies. Olenko muuten täysi mies?"
-
-Tässä hän pysähtyi ja asettui käsi poskella miettimään. Sitten hän
-taas kirjoitti:
-
-"Olen kummallinen sielu, epävakainen sielu. Toisinaan voin innostua
-niin etten tunne mitään rajoja. Hehkun ja vapisen. Näen itselläni
-niin äärettömän paljon tehtävää etten voisi saada kaikkia tehdyksi
-vaikka eläisin sata vuotta. Toisinaan taasen toivon kuolemaa. Elämä
-näyttää niin synkältä ja toivottomalta ja minä itse olen niin heikko
-ja voimaton etten jaksa mitään tehdä. Minulla ei ole maailmassa
-mitään tehtävää -- muuta kuin sortua sen kiusauksiin ja
-kurjuuteen. -- --"
-
-"Nostan pääni ja katselen ympärilleni. Kaikkialla vain kolkkoa
-kurjuutta ja toivottomuutta. Kaikkialla vain sellaista mikä kaipaa
-parannusta ja on parannettava. Silloin joskus innostun. Kenties
-on minullekin varattu joku tehtävä tässä suuressa parannustyössä.
-Ja minä tahdon sen tehtävän suorittaa! Tahdon neuvoa, kehoittaa
-ja varoittaa ja itse olla hyvänä esimerkkinä! Innostukseni on
-ylimmillään. En tunne mitään rajoituksia. Voin tehdä vaikka
-mitä -- --"
-
-"Mutta mitä tekisin? -- Tulevaisuusihanteissani olen epävakainen.
-Milloin näen itseni maanviljelijänä, joka mitään kaihoamatta
-rengin kanssa pellolla raataa, milloin runoilijana, joka pilvistä tätä
-maallista elämää katselee, milloin kansakoulunopettajana, joka lempeästi
-kylvää opin siemeniä vaaleatukkaisiin talonpoikaislapsiin -- --".
-
-Tässä ajatus pysähtyi. Ajatuksen aiheita kyllä pyöri päässä, mutta ne
-olivat niin löyhiä, että kun niihin tarttui niin ne hajosivat, tai
-niin lujia ettei niistä voinut mitään muovailla. Hän luki sen mitä
-oli kirjoittanut, mutta ei siitäkään ollut apua. Tähän se nyt täytyy
-tällä kertaa lopettaa.
-
-Vasen poski nojautui samanpuoleiseen käteen. Oikea käsi hypähteli
-pöydällä hiljaisessa tahdissa.
-
-Pöydällä oli vielä illallisen jäliltä puuvati ja siinä joka
-puoleltaan kolottu vuori vesipuuroa. Läkkiset pesemättömät maitokupit
-oli hiukan vain syrjään siirretty. Lamppu sihisi. Siellä täällä
-lattialla olevat tuolit, sivuseinällä oleva höyläpenkki ja vesikorvo
-muurin vieressä olivat kuin outoja kummituksia, jotka tulivat
-sysimustasta tyhjyydestä. Vuoteilta kuului nukkuvain kuorsaamista,
-kähmimistä ja yskäisten rintain korinaa.
-
-Alakuloinen orpouden tunne hiipi Laurin mieleen. Iti siellä ja kasvoi
-epäilyksi, että ehkei hän oikeastaan kuulukaan tähän ympäristöön.
-Kenties on hän jonkun erehdyksen kautta eksynyt tänne niinkuin
-pesästään pudonnut linnunpoika -- --?
-
-Ajatus pysähtyi kuin vastausta odottamaan.
-
-Lamppu vain hiljaa sihisi.
-
-Toisille on kuin itsestään selvää mitä he rupeavat tekemään
-elämässään. Hallimäen Jussi on seminaarissa, Nummen Tuppu on
-kauppakoulussa, Mattilan Jussi Amerikassa, Korpisen Heikki on
-kaupungissa puotimiehenä, Lahden Kustaa on nikkarinopissa,
-Hymmyniemen Antti maanviljelyskoulussa, Harjun Jussi lukkarikoulussa,
-Nurmikorven Matti on talonisäntänä ja naimisissa, ja monelle
-muullekin on kaikki selvää. Hän vain ei ole mistään selvillä.
-Ajattelee milloin yhtä milloin toista uraa itselleen, eikä saa
-valmista mistään.
-
-Toiset ne hummaavat, ja elämä on heille kuin kirkas kesäpäivä. Hän ei
-voi sitäkään tehdä. Ei hän osaa itselleenkään selvittää mikä häntä
-siitä oikeastaan estää. Ehkäpä se, että se tuntuisi jonkinlaiselta
-jonkun pettämiseltä. -- -- Ja niin on elämä kuin alituisessa
-syyssumussa kulkemista -- --
-
-Sellaista se on hänen elämänsä ollut aina. Ei koskaan mitään
-remahtelevaa riemua. Kun joskus on toisten mukana sellaista
-yrittänyt, on se tavallisesti päättynyt jonkun tyhmyyden tekoon,
-jota on sitten saanut katua monta aikaa. Se on tehnyt araksi ja
-umpimieliseksi.
-
-Ainoa valopilkku hänen elämässään oli kansakouluaika. Silloin hänkin
-oli jotain. Silloin hän kykeni johonkin paremmin kuin moni toinen.
-Kelpasi auttamaankin toisia. Kuta vaikeampi laskutehtävä ja kuta
-suurempia henkisiä ponnistuksia kysyvä läksy, sitä parempi. Yhden
-ainoan kerran hän muisti olleensa osaamatta läksyään. Se tapahtui
-ensi osastolla. Ja silloin hän itki melkein koko päivän.
-
-Kansakouluajan jälkeen on elämä sitten ollut ainaisen pakosta
-tukahutetun opinhalun kalvamaa mielialaa.
-
-Yksi tapaus rippikouluvuoden jälkeiseltä talvelta on pysyväisesti
-jäänyt hänen mieleensä. He olivat isän kanssa Hoissinpalolla
-tuulenkaatamia puita kokoilemassa. Päivä oli kylmähkö ja puolisen
-ajoissa rupesi tuulemaan ja harvakseltaan pyryämään. Käsiä ja jalkoja
-alkoi paleltaa. Lopulta jalkopohjia ihan kirveli, niin ettei voinut
-mitenkään pitää jalkojaan rauhassa. Kyyneleet vääntyivät silmiin --
-kuusitoista vuotiaalle miehelle -- ja ennen iltaa täytyi hänen lähteä
-pois metsästä.
-
-Ihan itketti, kun yksin kirves olalla laahusteli kotiin päin. Miksi
-ei hän saa mennä kouluun? Mitä varten häntä rääkätään tällaisilla?
-Elinkautiseen kuritushuoneesen syyttömästi tuomittu varmaankin tuntee
-samallaista kuin hän tunsi silloin.
-
-Rannan suutari oli heillä silloin neulomassa, ja illalla, kun isäkin
-jo oli kotona, hän sanoi:
-
--- Antakaa Laurin mennä kouluun! Kyllä niitä on tyhmempiäkin
-maantöitä tekemään.
-
-Kunpa tuo suutari olisi minun isäni! ajatteli hän silloin. Ja siitä
-alkaen joku lämmin tunne liitti häntä Rannan suutariin. Suutari oli
-ainoa ihminen joka oli lausunut osanoton ja ymmärtämyksen sanan
-hänen puolestaan. Muut ihmiset vain ivailevat ja moittivat häntä
-ja surkuttelevat isää, jolla on tällainen poika. -- Nyt on Rannan
-suutarikin kuollut.
-
-Pesästään pudonneen linnunpojan tunnelma hiipi taas mieleen ja silmät
-sumenivat.
-
-Lamppu sihisi; kello löi kymmenen. Isä kurottautui sängystä uutimien
-takaa lattialle ja katsoi Lauria. Lauri ei sitä huomannut.
-
--- Eikös Laurikin jo mene nukkumaan! Siellä vain öljyä tuhlaat, sanoi
-isä viimein, vetäytyi takaisin uutimien taakse ja huokasi.
-
--- Kyllä menen, vastasi Lauri hiukan säpsähtäen, pisti vihkon ja
-kynän takin povitaskuun ja sammutti lampun.
-
-Äiti oli hänelle luovuttanut kamarin pöydän lukollisista laatikoista
-yhden. Siellä hän aikoi päiväkirjaansa tallettaa, mutta nyt ei hän
-uskaltanut sitä sinne viedä. Se olisi pian herättänyt liian paljon
-huomiota.
-
-Ulkona hohti ohuen lumen peittämä maa kirkkaassa täyden kuun
-valossa. Tuvassa oli lauhkea puolivalaistus ja lattialla kaksi
-pehmeäpiirteistä ikkunankuvaa, joissa puitteet näkyivät paksuina ja
-epämääräisinä.
-
-Kuin keveästä horroksesta havahtuen silmäsi Lauri ympärilleen.
-Nousi ja meni katselemaan ikkunasta ulos. Lumikiteet kimaltelivat
-kuin hopea tuvan takana leviävillä pelloilla, joiden takana näkyi
-kiiltävänä nauhana juokseva maantie. Maantien tuolla puolen levisivät
-pellot kuin valkea lakana ja korkea-äyräinen joki oli kuin tälle
-lakanalle vedetty paksu musta viiva.
-
-Oikealle katsoen rajoitti näköalaa heidän oma riihensä maantien
-vieressä ja Valliniemen kylän epäselvinä häämöittävät rakennukset
-joen tuolla puolen. Mutta vasemmalle ja suoraan eteen oli näköala
-vapaa.
-
-Yhä enempi ja enempi hämärtyen se jatkui ja jatkui, kunnes viimein
-hiljaa häipyi sinne jonnekin kaukaisuuteen.
-
-Oli niin omituisesti mieltä kiehtovaa nähdä näköalan loppuvan
-ja samalla kuitenkin tietää ettei oikeastaan mikään lopukkaan,
-vaan jatkuu aina vain. Aivan niinkuin oma itse, joka tuntuu niin
-vähäpätöiseltä, mutta samalla kuitenkin niin käsittämättömältä.
-
-Hiljalleen antoi hän katseensa liukua takaisin, ja vihdoin se taas
-pysähtyi pelloille tuvan taakse, missä lumikiteet kimaltelivat
-niinkuin hopea.
-
-Hän katseli hohtavaa lumivaippaa, joka peitti pellot, joilla hän joku
-viikko sitten ojia perkasi. Kääntyi ja katsoi uuni-ikkunasta pihalle.
-Näki siellä harmaat lumikattoiset ulkorakennukset, jotka loivat
-tummia varjoja pihaan. Huonekalut tuvassa tuntuivat nukkuvan, seinät
-ja suuri takka olivat vienon hohteen peittäminä. Eikä nukkuvain
-kuorsauskaan enää häirinnyt. Ne olivat vain isä ja äiti ja Niilo
-veikko, jotka siellä nukkuivat hyvin suoritetun päivätyön jälkeen.
-
-Ja Laurista tuntui kuin repäisisi itsensä juuristaan irti jos täältä
-pois lähtisi. Oli kuin olisi ilmestynyt jonkinlainen verkko, joka
-pidätti häntä.
-
-Ja kuitenkin -- -- Joku salainen ihmeen väkevä voima kutsui häntä
-ulos maailmaan. Ja hänen teki niin hartaasti mieli sen kutsua
-noudattaa.
-
-Mutta sittenkin, jos kävisi niinkuin hän on joskus toivonut että
-annettaisiin käsky: mene! ja vielä annettaisiin pullea rahakukkaro
-käteen -- uskaltaisikohan hän lähteä -- --?
-
-Tuskin.
-
-Taitaisi jäädä seisomaan käsi oven kahvassa ja taakseen
-katsomaan. -- --
-
-Hän katsoi kuuta ja syvän sinistä taivasta, jolla muutamia keveitä
-hattaroita hiljalleen purjehti. Sieltä puhui elämän käsittämätön
-syvyys ja hiljaisuuden onni. Mieli herkistyi ja mielen kaiho kasvoi
-koko olemusta väräytteleväksi.
-
-Oli aivan kuin olisi jotain ollut syntymässä. Ja vihdoin syntyikin.
-Kaksi sanaa -- --
-
-Niinilän Anni.
-
-Niiden alku oli viime kevättalvelta, kun he eräänä sunnuntaina
-menivät Alasen Eeron kanssa lainakirjastolle. Likellä seurahuoneen
-tienhaaraa tuli heitä vastaan kolme tyttöä, arvattavasti kirjastolta
-hekin, koska jokaisella oli kirjoja. Yksi tytöistä tervehti Eeroa.
-"Kuka tuo oli, joka sinua tervehti?" kysyi Lauri Eerolta. "Niinilän
-Anni", vastasi Eero. Lauri katsahti taakseen, ja juuri samassa
-katsahti Annikin taakseen. Heidän katseensa sattuivat yhteen. Pari
-silmänräpäystä he niin katsoivat toisiinsa ja jälleen kääntyivät
-kumpikin suunnalleen.
-
-Mutta sen jälkeen Laurin sydän aina sykähti ja poskille kohosi
-vieno lämmittävä puna, kun kuuli Annin nimeä mainittavan. Sen
-jälkeen hänestä oli alkanut tuntua, kuin olisi joku häntä kotiin
-kiinnittänyt. Ja Niinilän Anni se oli, jonka pettämiseltä se tuntui
-jos alkaisi hummata niinkuin muut pojat.
-
-Kaksi kertaa oli hän sen jälkeen Annin nähnyt. Silloin siellä
-Naattiniemen mutkassa, kun vei kauroja asemalle, ja toisen kerran
-Paupin kankaalla, kun oltiin maantietä hiekoittamassa.
-
-Viime Juhannuksena oli Anni ensi kerran ripille laskettu. Sen oli
-Lauri kuullut. Eikä Anni vielä ottanutkaan varsinaiseen nuorison
-elämään osaa, mutta ei hän uskovainenkaan kuulu olevan, niinkuin
-monet muut viimevuotiset rippikoulutytöt. Muuten vain kerrottiin
-lueskelevan, hyvin ahkerastikin. Se tieto omituisesti ilahutti
-Lauria. Lukumieheksihän häntä itseäänkin puhuteltiin.
-
-Sängystä kuuluva isän haukotus havautti hänet. Hän luuli että sieltä
-tullaan lattialle, ja kyyristyi seinää vasten. Ketään ei kuitenkaan
-tullut lattialle. Mutta sittenkin hän pitkän aikaa seisoi seinää
-vasten kyyristyneenä ja odotti että isä jälleen nukkuisi. Sitten
-alkoi hiljaa riisua vaatteita päältään, kiipesi ylisänkyyn ja
-pujottautui peiton alle Niilon viereen.
-
-Kello löi jo kaksitoista, kun hän yhä vielä oli valveilla.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kun Lauri aamulla heräsi, olivat isä, äiti ja Niilo jo ylhäällä.
-Hänenkin olisi pitänyt nousta, mutta tuntui niin suloiselta loikoa
-vielä hetkinen. Eikä hän hennonutkaan vielä nousta, vaan painoi
-hetkiseksi silmänsä kiinni.
-
-Alhaalta kuuluva hiljainen puhelu muuttui hänen korvissaan vienoksi
-lauluksi, joka sai hänen mielensä lainehtimaan. Hän tekasi pari
-runonpätkää, -- Niinilän Anni tuli häntä vastaan.
-
--- No mutta -- eikös Lauri aio nyt ollenkaan ylös nousta? kysyi isä
-nuhtelevasti.
-
-Se kuului Laurin korvissa kuin ukkosen jylinä. Hän kavahti istualleen
-ja hieroi silmiään.
-
--- Ei saisi iltasin niin kauan istuskella. Kun ei sitten jaksa
-aamulla ylös nousta, jatkoi isä.
-
-Lauri kiepsahti lattialle. Vilkasi kelloon. Se oli koht'ikään kuusi.
-Hät'hätää sipasi hän vaatteet päällensä, hörppäsi kahvin ja kiiruhti
-talliin, mennessään asetellen lakkia päähänsä.
-
-Elämän harmaa, kiduttava todellisuus oli taas alkanut.
-
-Valopilkkuna tässä harmaudessa oli takin taskussa oleva ja siellä
-muiden huomaamattomana säilynyt päiväkirjavihko. Se oli kuin lipas,
-johon hän oli talteen pannut kallisarvoisen helmen.
-
-Näitä helmiä oli elämä jo hänellekin lahjoittanut paljon, mutta hän
-oli ne kaikki hukannut. Tästä alkaen hän ei enää anna ainoankaan
-helmen joutua hukkaan, vaan korjaa kaikki tarkasti talteen. Näissä
-elämän luomissa ajatus- ja tunnehelmissä, niissä se on elämän arvo,
-ja niiden talteen panossa elämän tarkoitus.
-
-Näin mietti Lauri tallista lantaa tunkiolle kantaessaan.
-
-Aamiaisen syötyään läksi hän yksin molemmilla hevosilla heinään
-Pikkuviidasta. Isä jäi havuja tunkiolle hakkaamaan ja Niilo meni
-kouluun.
-
-Kun sitten puolinen oli syöty ja heinäkuormat purettu, sanoi isä:
-
--- Antaa nyt hevosten lopun päivää seisoa tallissa, ja koettaa
-yrittää valmiiksi sitä korvoa, ettei se jää jouluhiirten
-kasteltavaksi!
-
-Savua piipustaan tupruttaen ja kintaita käsiinsä vetäen meni hän
-ulos, tunkiolle havuja hakkaamaan.
-
-Lauri tunsi piikin isän sanoissa, ja se vaikutti kuin uusi pisto
-paikkaan, jota vielä entisten pistojen jäliltä kirveli. Se vihlasi ja
-herpaannutti.
-
-Olihan hän jo niin monta kertaa kuullut, että "kaksikin korvoa
-päivässä tehdään", mutta minkäs hän sille voi kun ei luoja ole häntä
-puumieheksi luonut -- --!
-
-Kurkussa kakerteli ja silmät kävivät kosteiksi, ja kuin jotain
-peläten haki hän pihalta vanneaineksia ja alkoi niitä veistellä.
-
-Ajatus ei jaksanut liikkua. Jäi vain paikalleen muhjottamaan ja
-pöhöttyi siinä niin että ohimoita pakotti ja päälakea kirveli.
-
-Äidin rukki surisi yksitoikkoisesti, ja äiti itse hyräili unettavaa
-virrennuottia. Ilma oli raskasta ja tympäsevää, ja tylsästi
-irroitteli kirves lastuja vanneaineksesta.
-
-Toisinaan näin kahdenkesken äidin kanssa ollessaan tunsi Lauri
-voimakasta halua avata äidille sydämensä. Mutta kun sitä yritti, niin
-heti huomasi ettei äiti ymmärrä häntä. Eikä hän itsekään ymmärrä
-itseään. Eihän hän osaa itseään muuten vanhemmilleen tulkita, kuin
-että haluaisi mennä kouluun. Ja siitä puheen tullessa he aina
-itsepintaisesti vaikenevat. Nyt ei hän ajatellut tästäkään asiasta
-mitään. Antoi vain aivojen muhjottaa.
-
-Vasta sitten hän havahtui kun ensimäinen vanne sitä korvon päälle
-taivutettaessa rapsahti poikki. Oli tullut epätasaisesti veistetyksi.
-Toisin paikoin jäänyt liian paksuksi, toisin paikoin kulunut liian
-ohueksi. Lauri hakkasi vanteen pieniksi palasiksi ja heitti palaset
-puuloukkoon.
-
--- Katkesiko vanne? kysyi äiti.
-
-Lauri ei vastannut mitään. Alkoi vain uutta vannetta veistellä,
-vakaasti päättäen nyt pitää ajatuksetkin työssä mukana. Ja niin
-myöskin teki.
-
-Mutta siinä sivussa alkoi jo ennenkin tuttu ajatus kohota ja vallata
-sijaa aivoissa.
-
-Kun pääsisi vapaaksi näistä tällaisista -- --!
-
-Ensin se oli vain arka toivomus, mutta vähitellen se kasvoi uskoksi,
-että nyt se on tulossa hänen vapautuksensa hetki. Ja usko kehittyi
-pinnistyneeksi odotukseksi.
-
-Nyt, juuri nyt se on tulossa, se joka vapauttaa hänet näistä
-tällaisista -- --. Postista tulee kirje, jossa joku hyväntahtoinen
-ihminen ilmoittaa lahjoittavansa hänelle suuremman rahasumman, että
-hän voi mennä jonnekin. Vaikkapa seminaariin. Tai on sanomalehdessä
-jotain sellaista joka hänet vapauttaa -- tai mitä vain. Mutta jotain
-sellaista kuitenkin on tulossa.
-
-Hän alkoi taivuttaa viimeistä vannetta korvon ympärille -- ja silloin
-huomasikin, että vanteen molemmat hampaat olivat tulleet samalle
-puolelle veistetyiksi. Vanne oli siis pilalla.
-
-Kun hän vihdoin älysi mitä oli tehnyt, herpautti hän kätensä ja
-päästi vanteen suoraksi. Ilma patoutui keuhkoihin ja pusertui sieltä
-pitkään pihisten ulos. Tämä oli kaikkein parhain vanne; hän oli
-aikonutkin sen asettaa pohjanuurroksen kohtaan. Ja noinko sen nyt
-pitikin käydä -- --!
-
-Silloin tuli isä tupaan.
-
-Laurista tuntui kuin alkaisi maailma pimentyä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Isä oli siellä tunkiolla havuja hakatessaan hautonut omia
-ajatuksiaan. Ja tuskastunut itseensä.
-
-Kun ei saa itseään hallituksi! Kun aina pitää sille Laurille puhua
-niin pisteliäästi! Eihän se Laurin syy ole. Mutta kun se aika on
-tullut sellaiseksi, että pitää olla kaikki kirjat ja sanomalehdet,
-nuorten seurat ja kummikalossit ja kaikki villitykset, niin että
-lopuksi eivät kelpaa muuta kuin koreilemaan ja turhanaikaisia
-lorukirjoja lukemaan! Joka aamu pitää pestä kasvonsa ja kammata
-tukkansa niinkuin oltaisiin vihille lähdössä. -- Hm -- -- Kurkotellen
-korea työhön ottaa! Nälkään ne vielä kuolevat joka sorkka, elleivät
-tapojaan paranna!
-
-Hakorauta iski pölkkyyn tiuhassa tahdissa ja lujemmin kuin oikeastaan
-olisi tarvinnutkaan. Hampaat puristuivat piipun luuhun niin että
-piippu tärisi, ja silmissä oli tuikea ilme.
-
--- Mutta onkos se Laurin syy? kysyi hän taas itseltään. -- Eihän
-hänenkään kovin paljon sovi muista erota -- muiden mukaanhan sitä
-täytyy olla. Ja tuskin se Lauri vielä kaikkein hulluin onkaan.
-Mutta työmiestä hänestä ei tule koskaan. Millä tuo ruvennee itseään
-elättämään.
-
-Silmäin tuikea ilme lauhtui ja suupielet vavahtelivat.
-
--- Ei tiedä. Mutta työnteosta ei sen tahdo mitään tulla. On vain
-sellaista saamatonta ja lahjatonta nuhajamista. Mikä häneen sitten
-lie syynä -- lahjain puuteko vai tahdonko puute? Siihen lukemiseen
-vain on niin kova ahneus että -- -- Kun ei vain, kaiken muun hyvän
-päälle, lukisi itseään vikaan.
-
--- On sekin vähän kummallista, kun niillä ihmisillä pitää olla niin
-suuri ero. Veljeksilläkin. Niilo ei välitä lukemisesta, ei kahta
-pärettä. -- Kansakoulussakin jo toista vuotta toisella osastolla,
-eikä lupaa enää ensi talvena mennäkään. Mutta työmiehen lahjat sillä
-pojalla on, niinkuin on Maijallakin. Saakin jäädä pois koulusta.
-Parempi työmies siitä vain sillä tulee.
-
--- Olisikin tässä niissä varoissa että jaksaisi Laurista kouluttaa
-herran, niin antaisi sen mennä. Sille on elämä täällä niin
-tuskallista. Murjottaa vain ja nuhjottaa eikä saa sanaa suusta muuten
-kuin kangella vääntämällä. Kiusaa niin ihmisen ettei tiedä mitä
-kulloinkin ajattelee! Ei sille osaa enää oikealla tavalla
-puhuakaan -- --.
-
-Hermostunein liikkein riuhtoi isä havuja kasasta ja hakkasi kuin
-vihoissaan.
-
--- Sitten varmaankin luulee että hänelle vain ilkeydestä sellaisia
-puhutaan. Heinäaikanakin siellä Pikkuviidassa ladon takana itkeä
-kyhnytteli -- --. Eihän tässä nyt kukaan ilkeä tahtoisi olla -- --
-omalle pojalleen -- -- mutta -- --
-
-Vähitellen kehkeytyi siitä ajatus, että pitäisi mennä Laurille
-sanomaan ettei hänelle suinkaan ilkeitä olla eikä pahaa tahdota -- --
-Kun oikein sanoisi mitä sydämessä liikkuu, niin ehkä Laurikin
-sanoisi! Ja kenties asiat eivät olisikaan niin huonosti kuin nyt
-näyttää! Tiedä -- vaikka tästä vielä syntyisi hyväkin elämä! Laurikin
-vilpastuisi. Ja vaikkapa sen nyt ei työntekokaan parantuisi, niin
-olisi jo sekin parempi kun olisi edes iloisempi. Pääsisivät tässä
-toisetkin niinkuin irtonaisemmiksi!
-
-Kuta enempi hän sitä ajatteli, sitä selvemmäksi se tuli, että hänen
-pitää mennä tupaan Laurin kanssa puhumaan.
-
-Vihdoin hän läksi. Ja sitä varten hän nyt oli tuvassa, että pitäisi
-avata sydämensä Laurille. Seisoi hetkisen Laurin edessä ja katsoi
-pilalle veistettyä erinomaista vanneainesta. Hymähti. Meni kaapille.
-Täytti piippunsa ja siihen valkean saatuaan läksi jälleen havuja
-hakkaamaan. Hakkasi vähän aikaa kuin vihoissaan. Sitte vaipui
-käsi poskella miettimään. Havahtui siitä kun tunsi kylmän väreitä
-ruumiissaan. Huokasi ja alkoi jälleen hiljalleen hakata.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kesti vähän aikaa ennenkuin Lauri ehti toipua isän käynnin
-aiheuttamasta hämmingistä. Ensimäinen selvä tunne oli jäykistyttävä
-kiukun ja epätoivon puuska, joka pusersi hampaat yhteen ja kädet
-nyrkkiin. Se meni ohi, ja vavisten jäi hän odottamaan sitä
-vapauttajaansa, jonka nyt täytyy tulla.
-
-Niilo toi sanomalehden koulusta tullessaan. Mitään kirjettä ei hän
-Laurille tuonut, ei puhunutkaan siitä mitään, ei edes ihmetellyt
-kun ei sitä tullut -- --! Huolettomasti vain viskasi sanomalehden
-höyläpenkille ja korville käännettyä lakkia päästään kiskoen komensi:
-
--- Ruokaa!
-
-Söi hotkeltamalla ja nenäänsä nuhistaen. Sitten läksi kylälle. Se oli
-Niilon jokapäiväinen tapa, mutta sittenkin Lauri ällistyi.
-
-Että Niilo nytkin voi noin vain olla huoleton, vaikkei hänelle,
-Laurille, tullutkaan kirjettä -- --!
-
-Sanomalehdessäkään ei ollut mitään. Eikä mitään muutakaan tapahtunut
--- ja jännitys laukesi.
-
-Ja Lauri ymmärsi ettei mitään sellaista voikaan tapahtua -- hänelle.
-Eihän hän ole mitään yrittänytkään! Eihän hänen hätäänsä kukaan
-tunne! Ja onnenpotkaukset -- ne eivät kuulu hänelle.
-
-Hän tunsi valjua kyllästymistä kaikkeen ja halusi päästä nukkumaan
--- nukkumaan ja unhotusta saamaan! Hän oli niin perin väsynyt --
-ruumiillisestikin, mutta vielä enempi henkisesti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Illalla ennen maata menoaan hän luki sanomalehden oikein valmiiksi.
-Olihan siinä yhtä ja toista. Maamiesseura ja nuorisoseura näkyvät
-yhteisesti toimeenpanevan kolmipäiväiset maataloudelliset
-luentokurssit heti ensimäisinä arkipäivinä tapaninpäivän jälkeen --.
-Hän haukotteli, taitteli lehden, pani sen pöydälle, sammutti lampun,
-riisuutui ja meni nukkumaan.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Vaikka Lauri luentokurssi-ilmoitusta lukiessaan haukottelikin,
-tarttui ilmoitus kuitenkin hänen mieleensä. Ja kun kurssit vihdoin
-tulivat, oli hän innokkaimpia kuuntelijoita. Ei ainoatakaan esitelmää
-hän laskenut ohi menemään. Usein itseäänkin ikäänkuin hävetti, kun
-joskus aivan yksinkin istui isäntäin ja emäntäin kanssa salissa
-kuuntelemassa, samaan aikaan kun toiset nuoret ravintolahuoneessa
-rähisivät ja sukkeluuksia laskettelivat, aina sitä suuremmalla
-joukolla, kuta myöhemmälle ilta kului. Mutta ennemmin hän kärsi sen
-häpeän kuin oli ainoaltakaan luennolta pois.
-
-Toisena päivänä hän haastoi isääkin mukaan lähtemään, mutta isä vain
-naurahti ylenkatseellisesti, teki syvästi halveksivan pään liikkeen
-ja murahti:
-
--- Tuollaisiin -- --!
-
-Joutavaa se oli Laurinkin siellä kulku isän mielestä. Oppisikin
-siellä edes jotain sellaista että saisi jonkinlaisen viran itselleen!
-Mutta kun tuollaista turhanaikaista! Niinkuin ei tässä nyt maata
-taitaisi ilmankin rääppiä! Ja niinkuin nuo herrat siellä jotakin maan
-asumisesta ymmärtäisi! Phyh! Mutta ne pitää vain tähän aikaan olla
-herrat joka paikassa ja kaikki pitää käydä kirjain mukaan! Muuten
-ei ole mikään mitään! Ja sitten ollaan niin sivistyneitä että hoh
-helvetti! -- Toisi ne sieltä tänne tunkiolle mun kanssani havuja
-hakkaamaan, niin kyllä mä opettaisin niille kuinka maata asutaan!
-Työtä siinä pitää tehdä eikä vain lukea ja saarnata!
-
-Ei hän kuitenkaan tahtonut Lauria estää siellä kulkemasta. Kun ei
-kerran ole parempaa mieltä, niin menköön! Oleilemalla ja kyläilemällä
-ne joulunpyhäin välipäivät muutenkin kuluvat.
-
-Laurille oli luentokursseilla käynti kuitenkin jotain muuta kuin
-turhaa joutoaikain kulutusta. Siellä avautui hänelle uusi ennen
-tuntematon maailma ja hänen elämänuskonsa heräsi. Nyt hänkin löysi
-elämäntehtävän itselleen.
-
-Hän rupeaa kasvattamaan itsestään maanviljelijää! Sellaista
-uudenaikaista ammattitaitoista maanviljelijää. Isä oli joulunpyhiksi
-antanut hänelle viisimarkkasen. Kun sitä oli vielä säästössä, tilasi
-hän itselleen Pellervon, joita muuan esitelmänpitäjä tarjosi.
-
-Toinen esitelmänpitäjä kehotti nuoria tyttöjä menemään
-karjakkokouluihin ja nuoria miehiä maamieskouluihin. Sinnekin päätti
-Lauri mennä, jos vain isä suostuu siihen. Mutta vaikka ei isä siihen
-suostuisikaan, niin voihan sitä kirjallisuudenkin avulla kotona
-itseään kasvattaa, niinkuin esitelmänpitäjäkin sanoi. Ja sitä hän
-rupeaa tekemään. Jättää kaiken muun lukemisen ja muut haihattelut ja
-haaveilut ja alkaa lukea vain maatalouskirjoja.
-
-Jo ensimäisen, maataloutemme nykyistä asemaa ja sen
-kehittymismahdollisuuksia käsittelevän luennon aikana tämä
-ajatus putkahti taimelle. Ja kuta useampi esitelmä oli kuultu,
-sitä varmemmaksi ja voimakkaammaksi se kasvoi. Kukkeimmilleen
-se kehkeentyi viimeisen kurssipäivän iltana toimeenpannussa
-illanvietossa.
-
-Soitettiin, laulettiin, pidettiin puheita ja lausuttiin runoja.
-Alaiskylän kansakoulunopettaja piti hehkuvahenkisen puheen
-aatteellisen sivistyksen ja taloudellisen edistyksen keskinäisistä
-suhteista. Puheensa hän lopetti tähän tapaan:
-
--- Me olemme näihin saakka puhuneet vain sivistyksestä ja aatteista,
-innostuneet aatteille ja eläneet aatteille. Me olemme vain elämän
-sunnuntaipuolta yrittäneet parantaa. Minä en tahdo sanoa että se
-olisi ollut väärin. Päinvastoin. Mutta sitä tehdessämme me olemme
-unhottaneet yhden tärkeän asian. Me olemme unhottaneet elämän
-arkipuolen, elämän taloudellisen puolen. Ja niin olemme joutuneet
-jonnekin josta emme oikein itsekään ymmärrä mitä se on. Olemme
-vain avuttomia kuin hyllyvällä suolla rämpivä kulkija. Emme pääse
-eteenpäin niinkuin pitäisi päästä.
-
-Me olemme unhottaneet että ilman varmaa taloudellista pohjaa on
-korkeampi henkinen sivistys ajan pitkään mahdotonta. Ennemmin tai
-myöhemmin se lysähtää läjään. Henkinen sivistys ja taloudellinen
-edistys kuuluvat yhteen niinkuin sielu ja ruumis. Ne kehittyvät
-rinnakkain. Ja niinkuin sanotaan että terve sielu voi asua vain
-terveessä ruumiinsa, niin samoin voidaan myöskin sanoa, että oikea
-henkinen sivistys on mahdollista ainoastaan terveellä taloudellisella
-pohjalla olevassa kansassa.
-
-Meidän taloudellisen ja samalla myöskin henkisen edistyksemme ja
-elämämme pohjana on, niinkuin jo olen sanonut, maatalous. Se on
-kaikkien muiden elinkeinojen äiti. Kun se kestää, niin kaikki kestää,
-kun se kaatuu niin kaikki kaatuu, mutta myöskin: kun se nousee niin
-kaikki nousee!
-
-Te täällä olevat olette näinä kolmena päivänä saaneet kuulla miten
-meidän maatalouttamme voidaan kohottaa. Ja suurin osa teistä on
-siinä onnellisessa asemassa, että te voitte uhrata voimanne tähän
-kallisarvoiseen työhön. Kun te nyt jälleen käytte arkitöihinne,
-niin koettakaa muistella mitä täällä on näinä päivinä sanottu,
-ja koettakaa panna niitä käytäntöön metsissänne, pelloillanne,
-niityillänne ja karjakartanoillanne! Hankkikaa lisää tietoja
-kirjoista ja ammattilehdistä! Nostakaa päänne, herättäkää uupuva
-elämänuskonne! Ottakaa elämänne ponsilauseeksi se lause, jonka
-muuan vanhan Kreikan sankariäiti sotaan lähtevälle pojalleen kilpeä
-antaessaan lausui: "sen kanssa taikka sen päällä", se on, sen kanssa
-palaa voittajana takaisin, taikka kannettakoon sinut sillä, sankarina
-kaaduttuasi. Samoin tekin ottakaa maanviljelys siksi Suomiäidin
-antamaksi kilveksi, jonka kanssa te tahdotte voittaa ja jonka hyväksi
--- jos niin täytyy käydä -- te voitte kuollakin. Ja minä olen
-vakuutettu että te silloin voitatte!
-
-Ja varsinkin te nuoret nuorukaiset ja nuoret neidot! Teillä on
-pyhä velvollisuus ja ihana oikeus kasvaa siksi sukupolveksi joka
-pystyy tämän suurtyön suorittamaan, joka pystyy nostamaan Suomen
-maanviljelyksen muiden maiden maanviljelyksen rinnalle, ja Suomen
-kansan muiden kansain rinnalle! Teistä se lopultakin riippuu tuleeko
-Suomen kansa kansakuntain joukkoon korotetuksi, vai kuoleeko se
-nälkään rikkaitten leipämaittensa keskellä -- -- Teistä riippuu
-Suomen tulevaisuus! Pankaa tämä sydämellenne!
-
-Opettaja teki pienen kumarruksen ja tuli alas puhujapaikalta.
-Kättentaputuksista ilmeni että hän oli saanut yleisön mukaansa.
-
-Nuorisoseuran puheenjohtaja nousi sieltä etumaisilta penkeiltä ja
-ehdotti laulettavaksi Pellervon laulun. Laulun loputtua puheenjohtaja
-taas nousi ja ilmoitti vapaan sanan vuoron. Heti läksi salin
-perältä Reijolan isäntä, pitäjän etevin maanviljelijä, ja piti
-sydämestä lähtevän ja sydämiin menevän puheen maanviljelykselle,
-"yhdelle kunniakkaimmalle, vaikka nykyään melkein halveksitulle,
-ihmiselämän uhrialttarille". Kun muita puheoikeuden käyttäjiä ei enää
-ilmaantunut, ilmoitti puheenjohtaja soitettavaksi ja laulettavaksi
-"Maamme". Kaikki ponnahtivat seisaalleen, ja kenellä vähänkin oli
-ääntä hän antoi sen nyt kaikua.
-
-Laulun loputtuakin seisottiin vielä hetkinen hiljaa. Oli aivan kuin
-jotain yliluonnollista, jotain pyhää olisi liikkunut salissa.
-
-Laurin heikko ruumis ihan vapisi, niin innostunut hän oli.
-
-Kaiken tämän mitä näinä päivinä on puhuttu hän panee käytäntöön.
-Järjestää maat vuoroviljelykseen, rakentaa ajanmukaisen navetan
-sementtilattioineen ja rehupöytineen, hoitaa metsää, laittaa
-puutarhan, viljelee juurikasveja, ajaa savea pelloille, käyttää
-turvepehkua navetassa ja suomutaa tunkiolla, ja panee kaikki kuntoon.
-Perustaa toisten kanssa osuusmeijerin, osuuskaupan ja monta muuta
-osuuskuntaa ja niitä toiminnallaan kannattaa.
-
-Ei koskaan hän ollut tuntenut itseään niin varmaksi kuin nyt. Oli
-aivan kuin hän olisi tähän saakka tyhjässä ilmassa häilynyt ja vasta
-nyt tavannut maan jalkainsa alla.
-
-Hänen tavallinen arkuutensakin oli nyt poissa. Vähääkään
-ujostelematta meni hän ottamaan nyt ensimäistä kertaansa iltamassa
-olevaa Niinilän Annia tanssiin, heti kun tanssimaan käytiin. Tanssi
-hänen kanssaan pitkän polkan ja jutteli.
-
-Kotiin lähdettäessä hän tavoittautui samaan joukkoon jossa Annikin
-meni, heidän matkansa kun kävi samaan suuntaan. Alkumatka oli
-sellaista hälinää ja kuhinaa kuin se on aina. Poikia kahden ja kolmen
-miehen ryhmissä milloin juoksi edelle milloin seisoi syrjittäin tien
-vieressä lakit otsalle vedettyinä. Tytöt samoin kaksin ja kolmin,
-harvoin useampia, kävelivät toistensa käsikoukusta pitäen, nauraa
-kikatellen ja lauleskellen ja yön uneksivaa rauhaa rikkoen.
-
-Kun vihdoin ehdittiin rauhoittua ja ryhmittyä, huomasi Lauri
-joutuneensa aivan vieraankyläisten joukkoon. Saviston Lissu vain
-oli samasta Alaiskylästä kuin hänkin. Toiset, Niinilän Anni ja joku
-toinen tyttö, jonka nimeä Lauri ei tiennyt, sekä Hiiron Tuppu ja
-Hakaperän Jussi olivat kaikki Pieliskyläisiä. Pojat olivat melkein
-vieraita hänelle ja koko joukon häntä vanhempia.
-
--- Mikähän noilta pojilta puuttuu kun ovat tuossa aivan kuin jotain
-hakemassa? kysäsi Lauri, kun taas muuan poikaryhmä juoksi edelle ja
-juuri äsken toinen ryhmä jäi tien viereen seisomaan.
-
--- Toista puoliskoaan ne hakevat, oli Lissu heti valmis vastaamaan.
-
--- Vai sitä! Minä olen ajatellutkin, jotta mitä ne haeskelevat. Se on
-paha kun se on kadoksissa.
-
--- Eikö sun oo sitte enää kadoksissa?
-
--- Ei mulle oo luotukaan sellaista.
-
--- Hyy, panni Lissu vain.
-
--- Mulla on kaikki kylkiluut tallessa, jatkoi Lauri.
-
--- Kyllä sullekin se luotu on, mutta taitaa vain olla niin likellä
-ettei tarvitse haeskella.
-
-Lauri ei oikein ymmärtänyt mitä Lissu tarkoitti, eikä paljon
-välittänytkään. Anni oli todellakin hyvin likellä. Ei olisi tarvinnut
-muuta kuin kätensä ojentaa ja kaapata syliinsä. Jos tekisi sen -- --!
-Pelkkä ajatuskin jo hurmasi. Kuitenkaan hän ei sitä tehnyt. Sanoi
-vain Lissulle:
-
--- Tule lukemaan kylkiluuni, niin näet että niitä on täysi määrä
-kummallakin puolella.
-
--- Jopa mä nyt viitsisin tässä ruveta, sanoi Lissu siihen.
-
-Siihen suuntaan jatkui puhelu. Tyttöjen puolelta sitä ylläpiti
-etupäässä Lissu. Anni silloin tällöin sanoi jonkun sanan, mutta se
-toinen tyttö ei puhunut mitään. Oli kai hyvin nuori vielä ja ujo.
-Poikain puolelta sitä ylläpiti Lauri; hän tunsi nyt omituista halua
-olla äänessä. Toiset vain silloin tällöin jotain murahtivat joukkoon.
-Olivatko nuo niin juroluonteisia, vai mikä lie syynä?
-
-Otti Lauri iltaman ohjelmankin puheeksi, mutta se näytti olevan
-hepreaa muille paitsi Annille. Hän tarttui siihen vilkkaasti kiinni,
-mikä omituisesti ilahutti Lauria. Mutta sittenkin hän lopetti
-keskustelun siitä lyhyeen. Oli huomaavinaan salaisia merkinantoja
-Jussin ja Lissun välillä ja vaikeni.
-
-Äänettöminä olivat toisetkin ja neuvottomina. Lissu hyräili
-"Uudenkullan liinukkavarsaa".
-
-Vihdoin keksi Lauri, että he olivat jääneet kauas edellämenevistä, ja
-karisti painostuksen pois mielestään.
-
--- Sen kylmän pyhävellin peräänköhän noilla ihmisillä nyt on noin
-kiire, kun ei enää näy ketään tiellä? kyseli toisilta.
-
--- Pyhävellin perään, matki Lissu hyräilynsä keskeyttäen. -- Parempaa
-niillä on tiedossa.
-
--- Mikäs sen parempaa on nälkäiselle vatsalle? kiusoitteli Lauri.
-
--- On sitä parempaakin, sanoi Lissu vain ja alkoi uudelleen hyräillä.
-
--- Mutta meillä ei ole mitään parempaa, ja sen vuoksi ei meillä ole
-kiirettäkään. Meneskelemme vain tällaista kahden silakan marssia.
-Eikös niin pojat?
-
--- Joo, murahtivat Jussi ja Tuppu.
-
--- Kuka tietää mitä teilläkin vielä on, penäsi Lissu kesken hyräilyä.
-
-Samassa lauloi maantien vieressä olevassa navetassa melun herättämä
-kukko.
-
--- Kukkokin jo laulaa, huudahti Anni.
-
--- Karikosken kankaalla on iso kivi, ja kun kukko huutaa niin se
-huiskahtaa, veisteli Lauri.
-
--- Nyt sinä höpiset, sanoi Anni nauraen ja Lauriin päin kääntyen.
-
--- Höpisen? kysäsi Lauri.
-
--- Niin, höpiset.
-
--- Mitä minä höpisen? Eikö se ole totta että Karikosken kankaalla on
-iso kivi?
-
--- On. Mutta kun kukko laulaa, niin ei se huiskahda.
-
--- Eikö kukko huiskahda kun se laulaa? Naimisiin sinunkin pitäisi
-mennä ennenkuin näkösi katoaa.
-
-Lissu ja se toinen tyttö, Jussi ja Tuppu nauroivat. Hartaimmin
-kuitenkin nauroi Anni kun sanoi:
-
--- Mutta se kivi ei huiskahda kun kukko laulaa.
-
--- Onko kukaan sitte niin sanonut! ihmetteli Lauri.
-
--- Sinä juuri äsken.
-
--- Minä? Enhän minä sanonut kun että: Karikosken kankaalla on iso
-kivi --
-
--- Ja kun kukko laulaa niin se huiskahtaa.
-
--- Niin -- kukko. Vai oletko sinä joskus nähnyt kukon laulavan niin
-ettei se huiskahda?
-
-Kaikki purskahtivat nauramaan, sillä nyt he ymmärsivät. Nytkin se oli
-Anni joka hartaimmin nauroi. Ja taas teki Laurin mieli siepata hänet
-syliinsä ja pyöräyttää pari kertaa ympäri.
-
-Niin tultiin Valliniemen kylään, ja siinä oli erottava. Toiset
-jatkoivat matkaansa pitkin maantietä, mutta Laurin ja Lissun piti
-tästä mennä joen ylitse. Siinä seisoskeltaessa ja eroa tehtäessä
-huomasi Anni toisen kenkänsä nauhan päässeen solmusta.
-
--- Sulhasia se tietää, kiiruhti Lissu sanomaan.
-
--- Annappa minä sen sidon, niin ei tule sulhasia, tokasi Lauri.
-
-Anni kainosteli eikä osannut sanoa sitä ei tätä. Naurahteli vain.
-
--- Mikseikäs tulekin sulhasia. Onhan tässä poika jokaiselle, pitkitti
-Lissu yhä.
-
--- Tuota Lissua! huudahti Anni ja toveriaan mukanaan vetäen kiiruhti
-pois.
-
--- Hyvää yötä! huusi sieltä etäämpää.
-
--- Hyvää yötä! vastasivat toiset, kuuluvimmin kuitenkin Lauri.
-
-Pitemmälle puhelua yrittämättä erosivat toisetkin.
-
--- Menkää nyt joutuun että ehditte! tirskautti Lissu Jussille ja
-Tupulle.
-
-Tämä Lissun tirskahdus yhdistettynä sen kanssa, että Jussi ja Tuppu,
-eikä hän, saivat mennä Annin kanssa samaa matkaa, teki Laurin
-apeamieliseksi. Hänen hilpeytensä katosi. Sanaa puhumatta asteli hän
-Lissun jälessä, kunnes satutti jalkansa niin että oli vähällä kaatua.
-
--- Ohoh! pääsi häneltä. -- Jos en olisi itse ollut mukana niin olisin
-kaatunut.
-
--- Olisit tullut tänne, niin minä olisin nostanut, sanoi Lissu siihen.
-
-Siitä pääsi juttelu taas alkuun, ja niin tultiin keskustelua tehden
-Leppirannan tienhaaraan. Siitä olisi Lissun pitänyt yksin mennä
-kylästä jonkun matkan päässä olevaan kotiinsa, mutta ei sanonut
-uskaltavansa kun on näin pimeä. Pyysi Lauria saattamaan.
-
-Laurin tapasi jonkinlainen villin vallattomuuden puuska.
-
--- Otatko minut yöksikin? kysyi.
-
--- Tietysti.
-
--- No mennään sitte.
-
-Hän tarttui Lissun käsikoukkuun, ja niin lähdettiin.
-
-Lissu hiplasi itsensä yhä likemmäksi Lauria. Ja vihdoin oli aivan
-hänessä kiinni. Rupatteli ja maireana naureskeli.
-
-Lauri ei tiennyt mitä ajatella. Häntä hävetti ja tympäsi. Kun oikein
-suuhun tukkii! Jos vielä joku sattuisi tämän näkemään! Arkana pälyili
-hän ympärilleen. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. -- Ja toiselta puolen
-se tuntui somaltakin tämä tällainen. Ja kukapa tätä nyt näkee. Pimeä
-yö eikä ketään ole liikkeellä.
-
-Saviston rappujen eteen päästyä Lissu yhä Laurin käsikoukussa
-kiikkuen kumartui ottamaan avainta porraslankun alta. Veti Laurin
-mukanaan rappusille ja avasi porstuan oven.
-
-Silloin Lauri irroitti kätensä Lissun kainalosta.
-
--- No hyvästi nyt sitte!
-
-Hän ojensi kätensä Lissulle.
-
--- Etkö sinä tulekaan yöksi? pääsi Lissulta hiljainen ällistynyt
-huudahdus.
-
-Lauri vain itsepintaisesti tarjosi kättään, ja Lissun täytyi vastata.
-Lauri kiiruhti pois.
-
--- Lissu oli täydessä todessa -- --!
-
-Lauri nauraa tuhautti hermostuneesti, ja häntä hävetti vielä
-äskeistäkin enempi. Napitti palttoonsa huolellisesti ja käänsi
-kauluksen suoraksi. Veti lakin otsalleen ja alkoi hiljalleen viheltää.
-
-Yht'äkkiä vihellys keskeytyi ja käynti hiljeni.
-
-Jokohan hänen vallattomuutensa taas päättyi tyhmyyden tekoon -- --?
-Jos olisikin pitänyt mennä perille saakka, kun kerran sillä tavalla
-tultiin -- --? Jos on tapa sellainen?
-
-Entistä voimakkaampana kohosi Annin vieno kuva mieleen.
-
-Ei! Vaikka kaikki toiset niin tekisivätkin, niin hän ei tee! Hän ei
-tahdo! Olkoon vaikka tapakin sellainen!
-
-Käynti reipastui ja ryhti varmeni.
-
-Mutta kotitienhaaraa lähetessä käynti taas äkkiä hiljeni.
-
-Lissu syöksähti hänen mieleensä ilmielävänä, sellaisena kuin hän oli
-hänet tänä iltana nähnyt. Hänen täyteläinen ja kehittynyt vartalonsa,
-hänen maireat silmänsä, hymyilevä suunsa, ja pehmeästi taipuileva
-pukunsa. Ja hänen kanssaan kahdenkesken pimeässä kamarissa: -- --.
-
-Riihen kohdalla Lauri pysähtyi aivan ehdottomasti -- --.
-
-Maantien mutkasta riihen tuolta puolen kuului puhelua. Enempää
-ajattelematta hyppäsi Lauri riihen etukatoksen alle riihipinon taakse
-piiloon ja sieltä vaanien tuijotti pimeään, josta ääni kuului.
-
-Sieltä tuli kaksi ihmistä kävellen. Riihen kohdalle tultuaan ne
-pysähtyivät.
-
--- Ei Leppirannasta näy valkeaa. Kyllä Lauri Savistoon on mennyt,
-sanoi toinen.
-
--- Sinne se tietysti on mennyt. Kyllä sillä vielä valkea olisi, jos
-se kotiin olisi mennyt. Syödä jahnustaisi se vielä -- sen kun oli jo
-niin nälkä, sanoi toinen.
-
-Lauri tunsi miehet. Hiiron Tuppu ja Hakaperän Jussi! Hän heristi
-korviaan.
-
--- Minnekäs me nyt sitten menemme? kysyi Tuppu.
-
--- Piru tietää! sanoi Jussi ja tuntui jotain kaivavan taskustaan. Mun
-on kuononikin niin kipeä ja taitaa olla verissäkin, tämä nenäliina
-ainakin on oikein murtumissa, siinä on niin paljon verta.
-
-Tuppu kuului naurahtavan.
-
--- Oikeinko se Anni tahallaan sinua löi?
-
-Anni löi? Lauri pidätti hengitystään.
-
--- En tiedä jos se nyt niin tahallaankaan. Mutta kun minä saavutin
-sen juuri kun se oli menossa porstuaan, huitasi se kädellään minua
-kohti, ja sillä oli avain kädessä, enkä mä ymmärrä kuinka se sattui
-mun nenääni. Aivan minä luulin sen irti lentäneen, selitti Jussi
-nenäänsä pyyhiskellen. -- Tämä on nyt niinkuin peruna. Piru -- sanoi
-sitten vielä.
-
-Tuppu nauroi.
-
--- Tiesikö Anni kuka sinä olet?
-
--- Kyllä se sen tiesi.
-
--- Ei vain päästänyt?
-
--- Ei. -- Mutta kyllä minä sen vielä -- --!
-
--- Minä olisin kyllä päässyt. Me Hannan kanssa menimme niin siivosti
-käsikoukussa, ettei ikinä paremmin. Mutta kun se meni ikkunalle
-kopistelemaan että tultaisiin ovea avaamaan, niin silloin minä aloin
-kantapäitäni välkyttää. -- Muutama pöhlö, kun ei ymmärrä avainta
-ottaa että kolistamatta sisään pääsisi! kertoi Tuppu.
-
-Jussi tuntui yhä nenäänsä pitelevän puhuessaankin.
-
--- Kun ei se Lauri vain olisi niinkuin pihkaantunut siihen Anniin?
-Eikä taida Anninkaan toisin olla.
-
--- Sitä minäkin vähän jouduin epäilemään.
-
--- Mutta siinä tehdään kiusaa. Ei sitä niin vain Laurille anneta!
-Täytyy sitä oman kylän poikainkin osansa saada.
-
-Tämä oli jo enempi kun Lauri jaksoi kuunnella. Raivostuneena hyppäsi
-hän Jussin ja Tupun eteen.
-
--- Hävetkää! Siat!
-
-Jussi ja Tuppu ensin hölmistyivät, mutta sitten alkoivat virnistellä.
-
--- Riihikartanoillako se Lauri vain riijailee -- --
-
-Lauri oli niin kiukuissaan että itkua tuppasi, eikä osannut sanoa
-mitään.
-
--- Mene nyt äitisi viereen nukkumaan, hän antaa sinulle rintaa, sanoi
-Jussi, ja ilkeästi naurahdellen läksivät Jussi ja Tuppu menemään
-samaan suuntaan josta Lauri oli tullut.
-
-Vaistomaisesti kääntyi Laurikin hitaasti kotiin päin menemään. Ja nyt
-hän älysi mitä hänen oikeastaan olisi pitänytkin Jussille ja Tupulle
-tehdä. Tarttua molempain tukkaan ja takoa heidän päitään yhteen --
-potkia -- purra, viskata pää edellä ojaan ja sinne ruhjoa -- --
-
-Hampaitaan kiristäen muljautti hän sinne päin jossa tiesi Jussin ja
-Tupun menevän.
-
--- Sai se Anni edes Jussia täräytetyksi -- --
-
-Melkein tuli mieli hyväksi kesken kiukkua.
-
-Anni, joka oli äskeisessä mielen myllerryksessä ajautunut
-takalaidoille, siirtyi sieltä nyt jälleen etualalle. Lauri näki hänen
-aivan kuin siinä edessään seisovan. Hän koetti hymyillä Annille ja
-palauttaa samaa mielialaa mikä oli seuratalolta lähdettäessä. Mutta
-se ei onnistunutkaan. Hymy tuntui tehdyltä, eikä hän voinut katsoa
-Annia suoraan silmiin. Ja Annikin tuntui olevan kylmä hänelle. Aivan
-kuin olisi yrittänyt välttää hänen katsettaan. Syrjään vain katsoi
-ja hiljalleen loittoni. Oli aivan kuin olisi jotain tapahtunut,
-sellaista joka heidät erottaa.
-
-Ja vihdoin Lauri tunnusti olevansa syyllinen... Hän melkein toivoi
-että maa hänet nielisi.
-
--- Olihan hän siinä maantiellä seisoessaan jo ehtinyt katua sitä kun
-ei yhtäkaikki mennyt Lissun kanssa kamariin -- --
-
-Hänen koko ruumiinsa vapisi ja hän näki Annin kiiruhtavan pois itkien
-ja kädet silmäin päälle painettuina -- --.
-
-Hän oli aivan yksin pelottavan hiljaisessa talviyössä.
-
-Kuitenkin tuntui helpommalta nyt kun oli saanut sen sanotuksi. Oli
-aivan kuin olisi se tähän saakka ollut kautta sielun hajoitettuna
-likaisuutena, mutta nyt saatu paremmin yhteen paikkaan kootuksi.
-
-Nukkumaan menoa ei hän kuitenkaan voinut ajatellakaan. Meni vain
-läpi pihan, navetan ja rehuladon editse menevää takakujaa kylän
-karjatielle.
-
-Siellä hän sitte käveli edestakaisin.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Iltamamatkan Laurille aiheuttamissa mielenkuohuissa pysytteli
-ylimpänä pinnalla katkera katumuksen ja kirvelevä häpeän tunne sen
-johdosta mitä siinä riihen edessä maantiellä oli ajatellut. Kaikki
-tuntui tahratulta ja särkyneeltä.
-
-Siellä karjatiellä edestakaisin astellessa hänelle muistui mieleen
-muuan päivä kansakouluajoilta. Uskontotunnilla opettaja puhui niistä
-vaaroista ja kiusauksista, jotka ihmistä, ja varsinkin nuorta ihmistä
-maailmassa väijyvät. Hän puhui niin elävästi ja sydämeenkäyvästi,
-että vallattomimmatkin pojat istuivat hiljaa ja kuuntelivat. Hänellä
-oli kova työ pitäessään silmiin tunkevia kyyneleitä muilta piilossa,
-niin syvästi opettajan puhe häneen vaikutti. Kyynelten salaaminen
-onnistui kuitenkin jotakuinkin. Mutta illalla hän sängyssä hiljaa
-rukoili, että Jumala antaisi hänen ensi yönä kuolla ja siten
-pelastaisi hänet maailman kiusauksilta ja vaaroilta.
-
-Nyt oli hän joutunut kiusaukseen ja -- langennut -- --
-
--- Mikset sinä Jumala antanut minun silloin kuolla! Silloin olisin
-sinulle kelvannut. Nyt en enää kelpaa.
-
-Silloin tuntui kuolema suloiselta pelastajalta. Nyt jo pelkkä ajatus
-kuoleman mahdollisuudestakin tuotti sydäntä hyydyttävää pelkoa.
-
-Hän alkoi tehdä tuskallista kauppaa omantuntonsa kanssa. Pyysi, ettei
-tätä nyt vielä huomioonotettaisi. Eihän hän oikeastaan vielä mitään
-tehnytkään. Lyhyt ajatuksen väläyshän se vain oli. Unhotetaan nyt
-tämä! Toista kertaa ei hän enää sellaista tee!
-
-Mutta omatunto oli taipumaton. Se ei suostunut mitään unhottamaan,
-eikä sallinut mitään pois pyyhkiä. Se lyhyt ajatuksen väläys oli
-tahra hänen sielussaan, ja siksi se myöskin jäi. Ja omatunto piti
-huolen että hän tahran olemassaolon muisti.
-
-Hän näki sen tahran, katsoi siihen ja itku kurkussa teki pyhän
-lupauksen, että toista kertaa ei hän sellaista tee! Tämän suuremmaksi
-hän ei tahraa päästä!
-
-Hän odotti omaltatunnolta hyväksymisen ilmausta tämän lupauksen
-johdosta. Mutta omatunto oli ikäänkuin piilossa. Sen sijaan oli
-kuin olisi joku vain välinpitämättömästi nyökännyt päätään, kuin
-sanoakseen:
-
--- Sopiihan tuota koettaa.
-
-Katumuksen ja häpeän tunteen rinnalle pyrki kaiken aikaa tunne, että
-Anni on suuressa vaarassa ja että hänen -- Laurin -- pitää yrittää
-hänet siitä pelastaa ja -- se tuntuikin hyvin tärkeältä -- jollain
-tapaa saada Anni ymmärtämään ettei hän ole vallan samallainen kuin
-Jussi ja Tuppu. Millä tavalla sen vain saisi tehdyksi niin, ettei
-kukaan sitä huomaisi eikä syntyisi puheita?
-
-Kirje siinä suhteessa tuntui varmimmalta ja parhaimmalta.
-
-Uudenvuodenaattona saunasta tultua hän vetäytyi kamariin ja alkoi
-kirjoittaa Annille. Sydän sykki ja posket hehkuivat.
-
-Samassa Niilo avasi hiljaa oven ja kurkisti kamariin.
-
--- Uu'u -- -- Plikoillenko sä kirjotat -- -- ihihi -- --
-
-Vasta nyt huomasi Lauri Niilon ja säikähti.
-
--- Mene pois sieltä! Aina sun pitää olla -- --
-
--- Ihihi -- -- kuului vielä kun ovi pantiin kiinni.
-
-Lauri jatkoi keskeytynyttä kirjoittamistaan.
-
-Kun kirje oli valmis luki hän sen. Posket kuumenivat yhä enempi ja
-silmiin ilmestyi hämmästyneesti tuijottava sävy.
-
-Hän nousi kävelemään. Hetken käveltyään pysähtyi ja katsoi miettien
-eteensä. Istahti pöydän ääreen ja käsi poskella luki kirjeen
-uudelleen.
-
-Jäi taas eteensä tuijottamaan.
-
--- Pössö! murahti sitten itselleen ja liikahti hermostuneesti.
-
-Kirjeestä oli tullutkin kokonaan toinen kuin hän oli aikonut.
-
-Siitä oli tullut rakkauskirje -- --
-
-Hän oli jo rutistamaisillaan kirjeen kouransa sisään, kun samassa
-houkutteleva ajatus tuli mieleen.
-
--- Jos lähettäisikin tällaisen kirjeen -- --
-
-Hän luki sen vielä kerran.
-
--- Kyllähän se oikein oli tämäkin ja kauniisti -- mutta -- --
-
-Ulos katsoen, huulet tiukasti suljettuina hän rutisti kirjeen
-kouransa sisään ja pisti taskuunsa.
-
-Hetkisen istuttuaan hän alkoi kirjoittaa uutta kirjettä,
-huolellisesti varoen, ettei siitä vain tulisi samallaista kuin
-äskeinen oli.
-
-Juuri kun hän oli lopettamaisillaan huusi äiti tuvasta:
-
--- Tule nyt Lauri vähäksi aikaa tätä puuropataa hämmentämään! Mun
-pitää mennä hakemaan jauhoja lehmänjuotavaan, ja isäsi on navettaa
-luomassa, enkä mä tiedä minne se Niilokin on tästä kadonnut.
-
--- Kyllä, vastasi Lauri ja pisti kirjeen ja kirjoitusvehkeet
-pöytälaatikkoonsa, jonka huolellisesti lukitsi.
-
-Sen edellisen kirjeen hän poltti ryynipuurovalkeassa ja huolellisesti
-hajoitti siitä syntyneen keveän karren.
-
-Seuraavana aamuna läksi Niilo kirkkoon kynttilöitä katsomaan, isä ja
-äiti olivat navetassa ja Lauri jätettiin tupaan valkean vahdiksi.
-Silloin hän haki kamarista sen eilisen kirjeensä, luki sen ja
-luettuaan pusersi sen palloksi ja heitti vesipadan alle.
-
-Tuollaista saarnaa hän nyt ei ainakaan Annille lähetä! Ennen on
-kokonaan kirjoittamatta!
-
-Päivällä tuli Maija miehineen -- Nummismäen emäntä ja isäntä --
-vieraisille.
-
-Lauri istui miesten kanssa kamarissa paksun sinisen tupakansavun
-seassa. Miehet juttelivat vuodentuloista ja valittelivat kun
-maanviljelys ei tahdo kannattaa. Viljan hinnat ovat alhaiset, ja
-palkat ja kaikellaiset ulosteot vain nousevat aivan ylöttömiin.
-
--- Ja se on niin merkillistä sekin, jotta minä olen monta kertaa sitä
-ajatellut, kun ei ne vuodetkaan ole enää sellaisia kuin ne oli ennen,
-yltyi isä sanomaan. Ennen tapasi tulla rukiltakin kahdeksastakin
-kuhilaasta tynnöri. Nyt menee kaksitoista kuhilasta, ja kun oikein
-hyvä vuosi on niin kymmenestä saa. Mutta sitten taas on paljon
-sellaisiakin vuosia että menee viisikintoista kuhilasta tynnöriin.
-
--- Ennen on ollut niitä kytöjä niin paljon. Niistä ne niitä jyviä
-ovat koonneet. Mutta nyt ei kannata enää niitäkään teettää, totesi
-Nummismäki. Ei sitä kannata, eikä kehtaakaan kuokkurille kaksia ja
-kolmia markkoja päivältä maksaa. Ennen antaa maan maata siellä ja
-rääpystää sen mitä itse ehtii.
-
--- Kuka hullu sitä sellaisia palkkoja maksamaan rupeaa! yhtyi isä
-siihen. Ennen, kun minäkin aloin, niin sai päivämiehiäkin alle
-markan päivältä. Silloin sitä teetti ja silloin sitä sai aina vähän
-kokoonkin. Mutta nyt ei tule mitään kokoon. Saa vain tarkasti katsoa
-jos mielii kohdallansa pysyä.
-
--- Mutta siellä luentokursseilla ne esitelmänpitäjät sanoivat,
-että kun vain oikealla tavalla osataan maata viljellä ja oikealla
-tavalla kaikki järjestää, ja kun oikein tarmokkaasti vain otetaan
-asiaan kiinni, niin maanviljelys kannattaa nyt aivan yhtä hyvin kuin
-ennenkin, sekaantui Lauri keskusteluun.
-
--- Mitähän sä niitä sellaisia vedät! nuhteli isä. Työtä sitä on
-saanut tehdä ja saa tehdä koko ikänsä. Mitä ne sellaiset kamariherrat
-maan asumisesta tietävät! Ovat sen nyt vain ottaneet urakaksensa, kun
-ei muu kukaties enää oikein vetele.
-
--- Mutta maanviljelys on kuitenkin kaikkein jalointa ja runollisinta
-työtä, ja se on se joka kaikki muut elinkeinot -- -- alkoi Lauri,
-mutta huomasi että isä ja Nummismäki jo jatkoivat äskeistä puheluaan
-aivan kuin ei häntä olisi ollutkaan.
-
-Lauri hiukan loukkaantui. Nummismäkikin, nuori mies vielä, ja kehtaa
-tuollaisia oikottaa! Olisi tullut edes yhtenä päivänä esitelmiä
-kuulemaan. Mutta mitä! Tainnut penkillä vain maata nekin ajat.
-
-Mieleen muistui se aika, kun tämä Nummismäki, silloinen Nummismäen
-Samppa, alkoi Maijalla kulkea -- Lauri nytkäytti otsaansa "kulkea"
-sanalle --. Hän tapasi siihen aikaan hyvin usein aamuyöstä maata
-valveillaan, ja silloin hän, varsinkin pyhäöisin, kuuli porstuasta
-kolinaa, aivan kuin joku olisi mennyt ulos. Heti sen perästä tuli
-Maija tupaan ja kiipesi toiseen yläsänkyyn. Jostain syystä oli Lauri
-niin hiljaa kuin suinkin, ettei Maija vain kuulisi hänen olevan
-valveilla. Aamusin, toisten vielä maatessa, äiti sitten takan luona
-kuiskaili isän kanssa hyvin salamyhkäisen ja hyvämielisen näköisenä.
-
-Vihdoin oli Maija aivan aamuun saakka kamarissa, ja kun tuli
-sieltä, kuiskaili ensin äidin kanssa ja sitten laittoi kahvikuppeja
-tarjottimelle ja vei tarjottimen sekä kahvipannun kamariin. Äiti
-näytti olevan entistäkin paremmalla tuulella. Naureskellen ja
-kylkeään hieroskellen kuiskaili Maijan kanssa, ja kun Maija meni
-kamariin, yritti äiti suu maireassa naurussa kurkistaa sinne.
-
-Tätä kaikkea seurasi hän ovisängyssä maaten. Kun hän sitten ehti
-pukeutua ja oli menossa talliin, sattui hän porstuassa yhteen
-kamarista tulevan mieshenkilön kanssa. -- Kamariin oli nimittäin
-Maijan ripille päästyä tehty porstuastakin ovi.
-
--- Talliinko pitää? kysyi kamarista tulija.
-
--- Talliin, vastasi Lauri hämillään.
-
-Hän ei tuntenut kuka se oli. Mutta se oli mies. Ja siitä selvisi
-hänelle kaikki.
-
-Voi, kuinka hän silloin häpesi Maijan takia! Yksin ollessaankin
-painoi päänsä alas, eikä ole sen jälkeen voinut Maijaa suoraan
-silmiin katsoa. Ja kun hän sitten päivällä sattui kuulemaan kun
-äiti Muikkulan emännälle hymysuin kertoi, kuinka "Nummismäen Samppa
-on alkanut Maijalla kulkea aivan vasite", ei hän enää tiennyt mitä
-pitäisi ajatella. Kiiruhti vain ulos ja purskahti nauramaan.
-
-Saman päivän iltana oli koululla esitelmätilaisuus ja siellä
-esitelmänpitäjä puhui siveellisyysasiasta, tuomiten yökosinnan
-häpeällisimmäksi, inhottavimmaksi ja turmiollisimmaksi tavaksi
-nuorisomme keskuudessa. Ja sanoi, ettei osaa keksiä kyllin rumaa
-nimeä jolla sen harjoittajia kutsuisi. Maijakin oli siellä ja Samppa
-myös. Ja aamulla Maija taas tuli kamarista puoliksi pukeutuneena ja
-vei Sampalle kahvia.
-
-Hänen mielestään oli Maija auttamattomasti kadotettu.
-
-Ja silloin hän itsekseen päätti, ettei ikinä rupea tällaista
-harjoittamaan. -- -- Enkä rupeakkaan!
-
-Hän löi nyrkillään reiteensä ja havahtui. Toiset olivat kuitenkin
-niin omiin juttuihinsa vaipuneina, etteivät he mitään huomanneet.
-
--- Kun täällä on savua! sanoi Lauri ja ruumistaan oikoen nousi
-seisaalleen.
-
--- Avaa hiukan peltiä, käski isä.
-
-Lauri avasi pellin ja meni tupaan.
-
-Tuvassa äiti keitti ryynipuuroa ja Maija istui takan luona lapsi
-sylissään.
-
--- Missä Niilo on? kysyi Lauri jotain sanoakseen.
-
--- Missäs kauha on muualla kuin padassa. Kylällä Niilo on. Ei se ole
-sellainen kuin sinä. Joka kaiket pyhätkin kotona istuskelet niiden
-kirjain parissa, vastasi äiti.
-
--- Ainako Lauri vain on yhtä hyvä kotona pysymään? kysyi Maija, yhtä
-paljon Laurilta itseltään kuin äidiltäänkin.
-
--- Tässähän se vain kotona istuskelee, vastasi äiti ja valkeaa
-perunapannun alle kohennellen lisäsi:
-
--- Ei ole vielä yhtään yötäkään kotoa poissa ollut, muuta kun mitä
-joskus vieraisilla on ollut.
-
-Lauri katsahti vihaisesti äitiinsä.
-
--- Alkakaa nyt taas.
-
--- Ka -- Älä nyt -- Enhän mä mitään -- --
-
--- Mitäs te aina -- -- kivahti Lauri ja meni ulos.
-
-Pihalla oli Nummismäkisten reki, aisat tallin seinää vasten pystyyn
-nostettuna. Reki näytti mukavalta ja sirolta. Oli topattu ja
-suojusnahalla varustettu. Lauri tarkasteli sitä, nosti suojusnahan
-pois ja istui rekeen. Mukavahan tällaisella olisi ajella -- --
-
--- Annin kanssa -- tuli mieleen aivan kuin joku veitikka olisi sen
-kuiskannut.
-
-Siitä aivan itsestään kehittyi sydäntä kokoava kuva, kuinka he
-ajelevat Annin kanssa virkulla hevosella lauhkeana, kuutamoisena
-talvi-iltana, hiljaa puhellen ja vapaasti kertoen toisilleen
-kaikki -- --
-
-Kaikkiko?
-
-Senkinkö mitä silloin siinä maantiellä riihen edessä -- --?
-
-Hän nousi nopeasti reestä pois ja meni talliin hevosille apetta
-tekemään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Loppiaisena aamuaskareista selvittyä alkoi Leppirannan isäntäväki
-hommata Nummismäkeen lähtöä. Muuttivat vaatteita ja muutenkin itseään
-siistivät. Äiti siinä sivussa selitteli kotimieheksi jäävälle
-Laurille minkälaisia heiniä millekin lehmälle puoliseksi annetaan.
-
-Niilolla oli talitiainen häkissä ja hän touhusi sen kanssa. Mutta
-juuri kun Lauri meni hevosta valjastamaan hän sanoa poksautti:
-
--- Minä lähden kuskiksi.
-
-Päästi tiaisen vapaaksi ja läksi.
-
--- Muista nyt vain mennä puolipäivänavettaan! varoitti äiti vielä kun
-hevonen jo meni.
-
--- Kyllä.
-
--- Illalla sitten jos vesipadan laitat takalle niin et muuta tarvitse
-tehdä. Kyllä me siksi tulemme, huusi äiti vielä.
-
--- Menkää nyt vain!
-
-Lauri oli hyvillään tästä lähdöstä. Nythän hänelle suorastaan
-tarjottiin niin mainio tilaisuus kirjoittaa Annille! Ja nyt hän
-myöskin kirjoittaa.
-
-Tällä kertaa oli hän viisaampi kuin edelliskerroilla. Ei
-kirjoittanutkaan suoraan postipaperiarkille vaan kyhäsi ensin
-konseptin jollekin käärepaperiliuskalle.
-
-Joskus täytyi pysähtyä miettimään sopivinta sanamuotoa ja
-kuuntelemaan kellon rauhallista nakutusta. Sitten kirjoitti jonkun
-rivin, veti viivan toisen rivin ylitse ja kirjoitti uuden sen päälle,
-tai sai se rivi jäädä kokonaan pois.
-
-Hän teki huolellista työtä. Ja kun konsepti vihdoin oli valmis, oli
-myöskin puolipäivänavetan aika tullut.
-
-Hän meni navettaan ja antoi lehmille vihot niin kuin äiti oli
-käskenyt, pitäen suostuttelevia puheluja uutta ruokkijaansa
-oudosteleville lehmille, lampaille ja vasikoille. Kanoillekin antoi
-ohria ja sialle hyppyytti äidin valmiiksi laittaman puolisen. Kävi
-vielä ruunallekin ruokaa antamassa ja jälleen tupaan tultuaan nosti
-kaapista pöydälle voipytyn, leipäkorin, siankinkun, vadillisen eilen
-illalla keitettyä mannaryynipuuroa sekä maitovadin ja vielä haki
-uuniseinältä naulasta särvinkuppinsa. Sitten alkoi itsekin syödä
-puolista.
-
-Tällaisessa yksinäisessä itsekseen puuhailemissa oli jotain
-huvittavaa ja tyytyväisyyden tunnetta herättävää.
-
-Juuri kun hän sai ruokalaitteensa pöydältä pois ja pöydän pyyhityksi,
-tuli Antin Tiina tupaan. Kyseli emäntää.
-
-Hetkisen juttelua yritettyään läksi Tiina pois; hänen mentyään Lauri
-kirjoitti kirjeensä puhtaaksi:
-
-    Alaiskylä 6/1
-
-    Hyvä Anni!
-
-    Suo anteeksi tunkeilevaisuuteni, kun ilman syyttä häiritsen
-    sinua tällä vähäpätöisellä kirjeelläni! Mutta on eräs asia,
-    jonka johdosta tahtoisin jonkun rivin sinulle kirjoittaa. --
-    En kirjoita niinkuin nuori mies neidolle vaan niinkuin tuttava
-    tuttavalleen, ystävä ystävälleen.
-
-    Viime iltamasta tultaessa sinä tulit saamaan osaksesi loukkaavaa,
-    raakaa, hävytöntä kohtelua, minä ainakin sen sellaiseksi käsitän,
-    sen mukaan kuin jonkun sattuman kautta sain tietooni. -- Se oli
-    pahasti se. -- --
-
-    En tiedä mitä se lie, mutta minusta tuntuu että minun olisi
-    pitänyt sinua puolustaa, suojella. Olisin sen tehnytkin, mutta
-    kaikkialla kuiskuttelemisen aihetta vartovat silmät estivät minua
-    sitä tekemästä ja pakoittivat minut pysymään syrjässä. Sinä
-    ymmärrät mitä tarkoitan.
-
-    Olisihan sitä yhtä ja toista muutakin asiaa, mutta en kuitenkaan
-    tahdo kirjoittaa enempää -- ainakaan tällä kertaa.
-
-    Kiitos hauskasta seurasta viime iltamasta tultaessa! Tänään on
-    taas iltama.
-
-    Vielä kerran pyydän anteeksi tungettelevaisuuteni! Mutta voithan
-    antaa kirjeeni liekkien haltuun, kun kamariasi lämmität -- ja
-    silloin olet siitä päässyt --
-
-    Tämän kirjeen vien asemalle mennessäni iltamaan.
-
-    Lämpimät terveiset ja onnellista vuoden jatkoa!
-
-                                 Lauri L--ta.
-
-Lauri piti kirjettä onnistuneena kaikin puolin. Valitsi siroimman
-kirjekuoren, veti siihen peukalon kynnellä viivottimen reunaa pitkin
-hienot viivat ja mahdollisimman kaunista käsialaa tavoitellen
-kirjoitti:
-
-    K. Neiti
-    Anni Niinilä.
-    Pieliskylä.
-
-Liuotti sitten eilen hankkimansa postimerkin ja nyrkillään takoi sen
-kuoren kulmaan kiinni. Taittoi huolellisesti kirjeen, pisti kuoreen
-ja liimasi kuoren kiinni.
-
-Kaikki oli siis valmista ja Lauri huoahti. Sydämessä tuntui vienoa
-lämpöä, kun käsi poskella istuen katseli Annin nimeä kirjekuoressa,
-ensimäisessä kirjeessään jonka hän lähetti.
-
--- Mitähän Anni ajattelee kun tämän saa? Vastaakohan hän tähän?
-
-Ei hän tiennyt itsekään, kumpaako toivoisi. Sitäkö että Anni vastaa
-vai sitäkö että hän ei vastaisi? Somalta tuntui sekin että saisi
-kirjeen Annilta ja näkisi mitä Anni ajattelee. Mutta sittenkin tuntui
-kuin siinä olisi jotain Saviston Lissun tapaista. Melkein hienommalta
-ja sulommalta, ja samalla salaperäisyydellään kiehtovalta, tuntui
-se että Anni ei vastaisi. Panisi vain huolellisesti talteen hänen
-kirjeensä ja ajattelisi häntä.
-
-Kello löi neljä.
-
-Puolen tunnin perästä pitää tehdä iltavalkea. Siihen saakka hän lukee
-kirjastosta lainaamaansa Maanviljelysoppia.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Iltamassa ei Lauri viihtynyt. Anni ei tullut sinne. Ihmiset olivat
-väsyneitä ja kyllästyneitä. Veltosti laahustelivat huoneesta toiseen
-ja haukotellen valittelivat pyhäin loppumista. Iltaman ohjelmakin
-oli sellaista sitä ja tätä, kuin menneitten iltamain ylijäämistä
-uudistettua.
-
-Mikään ei sointunut yhteen Laurin mielialan kanssa, joka oli tarmon,
-taistelun, työn ja elämänhalun virityksessä.
-
-Heti kun tanssimaan alettiin läksi hän pois.
-
-Eteisessä Hakaperän Jussi ja Hiiron Tuppu sekä pari muuta poikaa
-seisoskeli salakähmäisen ja ilkeänkurisen näköisenä, paperossit
-huolettomuutta tavoitellen suupielissä. Laurin tultua he keskeyttivät
-juttunsa, ja kun hän otti palttonsa naulasta vaihtoivat he
-merkitseviä silmäyksiä. Lauri huomasi sen.
-
--- Nokkossonnit! tuhahti hän ajatuksissaan, mutta ääneen ei sanonut
-mitään. Eivät toisetkaan puhuneet mitään. Laurin ulos mentyä vain
-nauraa hirnahtivat.
-
--- Luulevatkohan pojat, että minä sentähden pois lähden kun ei Annia
-ole täällä? ajatteli Lauri ja pysähtyi rappusille.
-
-Hänen teki mieli kääntyä takaisin ja irvistellä pojille.
-
-Läksi kuitenkin astumaan rappuja alas.
-
--- Ajatelkoot mitä tahtovat! Itsepä tuon tiennen mitä varten pois
-lähden.
-
--- Eikä poikain ole hyvä mennä juttujakaan laittamaan. Jos sen
-tekevät niin silloin panen minäkin tietoni matkaan. Ja silloin pojat
-joutuvat kirjoihin -- --
-
-Ihan naurattamaan tuppasi, niin hauskalta tuntui omistaa tällainen
-suukapula jolla sai pidetyksi poikain suut tukossa.
-
-Mutta sitten alkoi hiljainen pahan tunne valua mieleen ja levitä
-siellä. Tuntui ilkeältä tällä tavalla toisia kurissa pitää.
-
-Minkätähden ihmiset ovatkin niin ilkeitä toisilleen? Niin ilkeitä,
-että omalla ilkeydellään pitävät toisen ilkeyttä kurissa -- -- Miksei
-jokainen tahdo hyvää ja tee hyvää ja tällä hyvän tahtomisellaan itse
-pidä ilkeyttään kurissa?
-
-Satoja vuosia on ihmisille saarnattu ja opetettu hyvää. Kirkoissa,
-kouluissa, kodeissa, hartausseuroissa, kokouksissa, iltamissa ja
-kaikkialla. Pahaa ei opeteta missään. Ja kuitenkin näyttää kuin olisi
-ihmisissä pahaa enempi kuin hyvää -- --
-
-Mistä tämä johtuu? -- Onko sittenkin niin että ihminen on luonnostaan
-paha -- --?
-
-Kun ei kukaan tahdokaan olla hyvä -- --. Jos jokainen ihminen itse
-tahtoisi olla hyvä ihminen, tai edes todella tahtoisi siksi tulla,
-niin kuka tietää vaikka jokainen ihminen myöskin olisi hyvä ihminen
--- --. Mutta kun jokainen vain tahtoo että naapurin ja toverin
-pitäisi olla hyvä ihminen, niin silloinhan on luonnollista, että
-kukaan ei ole eikä kenestäkään tulekaan hyvää ihmistä.
-
--- Olenkos minä hyvä ihminen?
-
-Laurin pää painui ja käynti hiljeni.
-
-Tähdet tuikkivat tiheän sumun peittämältä taivaalta, huurteiset
-etäämpää näkyvät puutarhakoivut olivat kuin suuria ilmassa riippuvia
-palloja ja rakennukset tyhjiä, tuuleen haihtuvia pilvilinnoja.
-
--- -- Ihminen --. Elämä --. Maailma -- --!
-
-Mikä on niiden tarkoitus?
-
-Hänen päätään huimasi.
-
-Ihminen ja maailma on käsittämättömäin villien ja kesytettyjen
-voimain kuohuva taistelukenttä, ja elämä on arvoitus. -- --
-
-Jumalako, kaikkivaltias, pyhä ja hyvä, Hänkö tätä kaikkea johtaa?
-
-Vai onko mitään joka tätä johtaa ja tästä sekamelskasta selvän
-tekee -- --?
-
-    "Oi jos oisit sydämmeni
-    Raitis kuni uusi oras,
-    Puhdas kuni kehdon lapsi,
-    Kirkas kuni lähteen silmä!
-    Niin jos oisit sydämmeni!"
-
-hyräili Lauri riihen luona, maantieltä kotitielle kääntyessään.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Jo joulun edellä oli Leppirannan isäntä päättänyt ja Laurin kuullen
-sanonutkin, että "kun tästä vain pyhät ohi vaeltaa, niin mennään
-pariksi päiväksi Huhdansaareen rankoja hakkaamaan". Luentokursseilla
-Lauri muisti tämän, kun metsänhoidosta luennoitiin. Ja silloin hän
-päätti että nyt ei hakatakaan niinkuin ennen on hakattu, miten vain
-nopeimmin saadaan rankoja kasaan. Nyt hakataan metsänhoidollisten
-periaatteiden mukaan vain viallisia ja lahoja sekä toisten varjoon
-joutuneita puita, ja liian tiheitä ryhmiä harvennetaan.
-
-Hakkuulle meno kuitenkin lykkäytyi päivästä toiseen. Loppiaisen
-jälkeen meni vielä pari päivää puolittain juhlan pidossa, ja sitten
-tuli määräys että Alaiskyläisten pitää lauantaina hakemaan tekeillä
-olevan vaivaistalon rakennushirsiä Tunturinmaan ulkosaralta. Matkaa
-sinne laskettiin sudenhännällä mitaten tulevan noin 40 kilometriä.
-
-Leppirannastakin piti mennä molemmilla hevosilla. Heti puolenyön
-jälkeen lähdettiin. Yö oli tyyni ja taivas pilvessä.
-
-Kylästä lähtien ajettiin kesällä ja talvella samaa tietä. Mutta
-jonkun matkan päässä tiet erosivat. Talvitie ei uskaltanut mennä
-niille mäille, joilla kesätie vallattomasti nousten ja laskien
-luikerteli. Se kiersi mäet, pysyen viljellyillä mailla, joissa
-aidoissakin oli syksyin avattavat ja keväisin jälleen suljettavat
-talvireiät.
-
-Mäkien toisella puolella tiet taas yhtyivät, ja niin mentiin
-veitikkamaisia mutkia lyöden pitkän aikaa aivan viljellyillä mailla.
-Siitä pujahti tie tummaan, juhlallisen totisena seisovaan kuusikkoon.
-Kuusikkoa seurasi lyhyt kappale viidakkoa kasvavaa suota. Siitä
-noustiin salskeaan männikköön, joka oli kuin pyhä pilaristo jossa tie
-oli syntisten jalkain tallattavaksi levitettynä mattona.
-
-Männikössä kesätie haarautui moniin haaroihin ja vihdoin loppui
-kokonaan. Se nyt vuorostaan ei uskaltanut lähteä sinne suolle, jonne
-talvitie iloisena ja rohkeana laskeutui.
-
-Tästä alkaen oli taival melkein outoa Laurille. Heillä ei ollut tällä
-suunnalla mitään ajoja. Ulkosarka kyllä oli siellä samalla Tunturin
-maalla päin, jonne nyt oltiin menossa, mutta sen hakkuusta pitivät
-sinne asettuneet torpparit huolen. Joskus siellä käytiin kannot
-laskemassa ja ranka- ja hirsikasoja tarkastelemassa sekä tuloksetonta
-lain lukua torppareille harjoittamassa.
-
-Korkeain, kallioisten mäkien väliin ahdistetulle kapealle
-suonkurkulle laskeuduttua Laurista tuntui kuin olisi tultu kesyttömän
-viileyden alueille. Noilla kallioillahan mummo vainaa tapasi jutella
-susien hänen nuoruutensa aikoina majailleen. Ja näillä maillahan se
-Alapihan vanha isäntä oli kerran nähnyt kun susi oli keskipäivällä
-siepannut lampaan laumasta ja sen kanssa kadonnut metsään. Ja
-tässähän sitä Huhdintorpan vaaria oli kerran heinämatkalla
-ahdistellut 12 sutta. -- -- Jos tuolta mäeltä nyt hyökkäisi 12 sutta
-ja palavin silmin, veripunaista kieltään lipoen alkaisivat tuossa
-ympärillä äristä ja irvistellä? -- --
-
-Kylmät väreet puistattivat Laurin ruumista.
-
-Tien molemmilla puolilla kohoavat jyrkät mäet loppuivat yht'äkkiä, ja
-aivan kuin viskautumalla työntäydyttiin laajalle Tuulinevalle, jossa
-kasvoi lyhyitä pikkuvanhoja mäntyjä, jokainen omalla mättäällään kuin
-kukkaruukussa seisoen. Vapauden tunne, mutta sen rinnalla myöskin
-jonkinlainen turvattomuuden tunne tuli mieleen. Oli kuin tähän saakka
-olisi tultu vankkain käsivarsien suojassa, jotka nyt yht'äkkiä
-hellittivät aivan kuin sanoakseen, että "koetappa nyt yrittää itse".
-
-Tuulinevalla yhtyi tie monen kylän yhteiseen paljon ajettuun
-talvitiehen.
-
-Rannaton suo oli hämärä, salaperäinen ja määrätön kuin elämä. Kovaksi
-ja leveäksi tallautunut tie oli se kaiken maailman lavea tie, jolla
-ei ole alkua ei loppua ja jota on kevyt kulkea, mutta jolta ei
-myöskään mitään löydä -- muuta kuin tyhjyyttä ja levottomuutta. Joka
-tahtoo jotain muuta löytää, hänen täytyy erota tältä kaiken maailman
-tieltä syrjäteille; ne ovat koleisia ja vaikeakulkuisia, mutta ne
-aina johtavat päämääriin, joista ihminen löytää sen tyydytyksen jota
-etsii.
-
-Kuului kuin peikkojen naurua. Lauri vavahti. Mutta samassa hän älysi,
-että se olikin vain metsäkanan huutoa.
-
--- Pyryä se tietää kun metsäkana vätköttää.
-
-Hän haukotteli ja asettui kuojulleen.
-
-Äkkiä kohotti hän päätään. Oli kuin olisi tuikahtanut valoa tuolta
-vähän matkaa tieltä olevalta kuusikkokummulta. -- -- Hän teroitti
-katsettaan. Tuli mieleen kertomukset metsissä nuotioitten ääressä
-makailevista karkulaisista ja rosvoista sekä poltetuista kylistään
-vainolaista pakoon lähteneistä ihmisistä.
-
-Jälleen tuikahti valo näkyviin. Nyt sen näki selvään että se tuli
-ikkunasta.
-
--- Ku -- kenen tupa tuolla on? kysyi Lauri perässä ajavalta isältä.
-
--- Hääh? kysyi isä ja haukotteli.
-
-Lauri uudisti kysymyksensä. Nyt vasta tuntui isä huomaavan valon.
-
--- E -- een mä tiedä -- -- Jaa mutta se on nyt sen Paju-Matin tupa!
-Joo -- se se on!
-
-Nyt Laurikin muisti. Olihan hänkin sen kuullut, vaikka ei ollutkaan
-siihen sen suurempaa huomiota pannut, että Paju-Matti oli täältä
-vuokrannut maata ja muuttanut tänne asumaan. Ja sen johdosta saanut
-ihmisiltä hassun nimen.
-
-Nyt herätti Matti hänen mielenkiintoaan. Ei hän voinut yhtyä siihen
-ihmisten uskoon että Matti on hassu. Hänen mielestään Matti oli yksi
-niitä, jotka etsivät elämästä jotain ja eroavat kaiken maailman
-tieltä omaa tietään kulkemaan.
-
-Hänen katseensa oli yhä tähdättynä kuusten välistä vilkuttavaan
-valoon ja hänen tajuntaansa ilmaantui kuva, josta hän aivan selvään
-näki mitä tuvassa tehdään.
-
-Mies takkavalkean valossa veistää kirvesvartta tai astianvannetta tai
-jotain muuta sentapaista. Höyläpenkillä on valmistuneita ja juuri
-valmiiksi tulossa olevia astioita. Vaimo tulee navetasta lypsyltä.
-Siivilöitsee maidon ja alkaa laittaa ruokaa. Sitten he syövät.
-Syötyään lähtee mies metsään joko hevosella tai vain hakkuulle. Vaimo
-jää kotiin askaretta tekemään ja sen tehtyään rupeaa hiljalleen
-hyräillen kehräämään.
-
-Hän ei tuntenut Paju-Mattia eikä hänen vaimoaan eikä siis osannut
-heidän kasvonpiirteitään kuvailla. Ja niin kehittyikin kuva siksi,
-että hän itse oli tuo mies ja vaimo oli -- Niinilän Anni.
-
-Sunnuntaisin he yhdessä lueskelevat ja puhelevat tai seisovat
-käsikkäin ikkunan luona ja katselevat ulos suota ja metsässä
-kuusikon pohjana leviävää hohtavaa hankea. Kesäilloin kuokkumaalta
-tultuaan hän väsyneenä, mutta tyytyväisenä istuu rappusilla. Annikin
-tulee siihen, kun saa askareensa loppuun. Siinä he sitten hiljaa
-kuiskaillen katselevat metsän taakse laskevan auringon rusotusta
-ja kuuntelevat vienon iltatuulen rauhoittavaa huminaa ja
-käenkukuntaa -- --
-
--- Hoohoo'oi -- haukotteli isä siellä perässä. Anna nyt vähän juosta,
-ettei tässä jouduta perässä tulevain jalkoihin!
-
-Lauri säpsähti. Räpsäytti ruunaa ohjasperillä. Ruuna alkoi juosta.
-Vähitellen jäi Paju-Matin tuvasta tuikkiva valo sinne taakse ja
-vihdoin katosi kokonaan näkyvistä. -- Sen synnyttämä kuva vain ei
-kadonnut Laurin mielestä.
-
-Takaisin tultaessa hän näki Paju-Matin tuvan. Se oli porstuaton
-mökki. Seinissä oli vanhoja jo harmaiksi taivastuneita ja uusia
-puhtaan valkeita hirsiä sekaisin. Tien puoleisessa seinässä oli
-vuorilautoja vailla oleva ikkuna. Päätyseinässä näkyi olevan toinen
-samallainen. Tuvan toiselta puolen näkyi keskentekoista ulkokartanoa.
-
--- Mitähän tuo Mattikin hullutteli kun tällaiseen rommakkoon itsensä
-ratusti, huusi koleaääninen Rantalan isäntä, niin että ääni kuului
-kolmattakymmentä kuormaa käsittävän jonon päästä toiseen. -- Pöhlö
-mies! räjäytti vielä.
-
--- Sellainen se on uutisviljelijän asunto, sanoi Lauri hänen
-kuormallaan istuvalle Alaniemen Miskalle, kuin Mattia puolustaakseen.
-
-Mutta salaa hän ajatteli, että tuollaiseen ei hän voisi Annia tuoda.
-Seinät punaisiksi, nurkat, vuori ja räystäslaudat valkeiksi maalattu,
-soma ja iloinen -- -- Sellainen sen pitää olla!
-
-Sellaiseksi hän oli Paju-Matin asunnonkin kuvitellut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavan viikon alkupäivät olivat tuulisia ja tuiskuisia. Hakkuulle
-ei viitsinyt mennä. Ajeltiin vain heiniä ja halkoja. Lopulla viikkoa
-muuttui ilma suojaiseksi. Satoi vettä ja märkää lumiröpäskää
-ja oli kaikin puolin sellainen ilma, johon kunnon talossa ei
-ajeta koiraakaan. Räystäistä lorisi vesi, tiet ja polut tulivat
-iljanteisiksi ja pellon seljillä alkoi näkyä mustia tönkkejä.
-Ulkotöihin menoa ei ilennyt ajatellakaan.
-
-Lauri veisteli haravan lapaa, isällä oli reki tekeillä ja äiti
-kehräsi, nukuttavaa virrennuottia hyräillen. Jokainen hautoi vain
-omia ajatuksiaan.
-
-Kipeämmin kuin koskaan ennen Lauri nyt tunsi, kuinka kauas hän oli
-loitonnut vanhemmistaan ja todellisesta talonpoikaiselämästä. Hän eli
-kokonaan toisissa maailmoissa kuin he. Hän ymmärsi menneensä liian
-kauas heidän piirinsä ulkopuolelle. -- Hänen täytyy palata takaisin
--- alaspäin -- jos kerran tahtoo talonpojaksi ruveta. Ja hän tahtoo
-ruveta talonpojaksi ja talonpoikana raivata sekä aineellista että
-henkistä suota -- raivata niinkuin Paju-Matti Tuulinevalla -- --!
-
-Mutta sitä ennen täytyy hänen palata alas todelliseen
-talonpoikaismaailmaan takaisin. Ennen kaikkea täytyy hänen päästä
-lähemmäksi vanhempiaan.
-
-Hän päätti yrittää.
-
--- Milloinkahan tämä ilma viimeinkin tasaantuu, että pääsisi tästä
-oikeihin töihin.
-
-Isä höyläsi reen jalasta paksusti tupruava piippu hampaissa. Äiti
-kehräsi ja hyräili. Kumpikaan ei puhunut mitään.
-
-Vähän ajan päästä Lauri yritti uudestaan.
-
--- Savistossa oli toissa päivänä ollut metsänostaja.
-
--- Johan niitä kulkee, sanoi isä siihen, Laurin mielestä
-kärsimättömänä.
-
--- Olisi ostanut vaikka mitä lajia metsää, tukki-, propsi-,
-massa- tai halkometsää. Mitä vain, jatkoi Lauri.
-
-Siihen ei isä sanonut enää mitään.
-
-Mutta Lauri ei hellittänyt. Hän päätti sanoa senkin jota oli
-luentokursseista alkaen ajatellut.
-
--- Enkö mä saisi mennä maamieskouluun!
-
-Äiti kehräsi ja hyräili. Isä höyläsi.
-
--- Mitä se tulisi maksamaan? kysyi isä vihdoin noin sivumennen.
-
--- Siihen se tulisi jotain kolmen-neljänsadan vaiheille. Ja sen saisi
-maksaa kahtena vuotena.
-
-Lauri uskalsi jo hiukan toivoa.
-
--- Minkälaiseen virkaan sieltä pääsisi? kysyi isä taas jurosti.
-
--- En minä mihinkään virkaan menisi. Tulisin kotia jälleen ja
-rupeaisin maanviljelijäksi.
-
--- Hoo -- --!
-
-Vai kotiin -- hm hm -- vai maanviljelijäksi -- --! Kun ensin
-kouluttaisi itsensä mihinkään kelpaamattomaksi puoliherraksi, niin
-sitten tänne meille toisille ristiksi -- -- hm hm -- --.
-
--- Saanko mennä? uskalsi Lauri vielä kysyä.
-
--- Mene vain, jos tahdot. Mutta älä kotiin sitten enää tule! Ei
-meidän talossa kannata herroja ruveta elättämään.
-
-Lauri ymmärsi, että tästä asiasta on turha enää puhua, ja painautui
-omia tulevaisuuskuviaan hautomaan.
-
-Niilo oli Leppirannassa ainoa, jota ei roskailma painanut. Hän
-oli parhaimmalla tuulellaan -- kun oli niin mainio lumipallokeli.
-Joka ilta hän tuli kotiin ihoa myöten märkänä. Isä ja äiti
-uhkasivat tukistaa "niin ettäs tiedätkin!" Mutta Niilo ei ollut
-viitenään. Omiaan vain touhusi. Ja illalla toisten jo maatessa äiti
-huolellisesti levitteli Niilon vaatteet kuivumaan. Lauri näki sen,
-mutta tukahutti sen johdosta eloon pyrkivät ajatukset.
-
-Perjantaina alkoi tuuli tyyntyä ja taivas kirkastua. Iltapäivällä
-oli hiiskumaton tyyneys ja sumua, ja myöhemmin alkoi jäätikkö hiljaa
-pamahdella. Lauantaiaamuna oli teillä ja poluilla paksu kuura, joka
-somasti kahahteli jalan alla ja esti liukastumista.
-
-Siitä valkeni Leppirannan miehille hakkuupäivä.
-
-Pitkin aamua pyöri Laurin kielellä sanat, joilla alkaisi tehdä
-selkoa metsänhoidonneuvojan esitelmistä. Mutta hän ei saanut niitä
-sanotuksi. Ja kuta kauemmin hän niitä kielellään pyöritteli, sitä
-vaikeammalta niiden sanominen tuntui.
-
-Vihdoin syömästä noustessaan hän ruumistaan venytellen ja toisaanne
-katsoen sanoi:
-
--- Eikö nyt koeteta sitten hakata vähän siihen tapaan kuin nykyaikaan
-opetetaan -- --
-
-Katsahti hymyä tehden isään. Isä vain söi eikä ollut kuulevinaan.
-
--- Niin että lahoja, viallisia ja toisten varjoon jääneitä ja sitten
-rumia susipuita vain hakattaisiin, ja kauniit ja terveet puut
-jätettäisin seisomaan, jatkoi Lauri. -- Metsänhoidonneuvoja sanoi,
-että maanviljelijän kansallinen velvollisuus on huolellisesti -- --
-
--- Tähtäillä joka puuta niin että ehtii polttaa tupakkapiipullisen
-joka puun juurella, keskeytti isä, nuolasi lusikkansa ja viskasi
-sen pöytälaatikkoon. -- Haistakoon viis sellaiset herrat ja heidän
-susipuunsa. Omaa metsäänsä saa jokainen hakata niinkuin itse tahtoo,
-eikä siihen tule susipuuherrain mitään.
-
-Isä tuppasi evästä taskuihinsa ja otti kirveen olalleen. Lauri teki
-samoin. Sitten lähdettiin.
-
-Lauria painosti ja väsytti kuin raskaan päivätyön jälkeen.
-
-Pitääkö hänen hakata niinkuin isä käskee -- --? Tehdä sitä minkä
-tuntee ja tietää olevan väärin -- --!
-
-Ajatuksen juoksu pysähtyi kuin olisi tullut jollekin rajaviivalle.
-Hetkisen epäröityään se hyökkäsi rajan ylitse.
-
-Hän ei tee niinkuin isä käskee! Hakatkoon isä niinkuin hän tahtoo,
-mutta minä hakkaan niinkuin luentokursseilla opetettiin. Jos isä
-suuttuu, niin suuttukoon! Ajakoon pois, jos ei voi kärsiä!
-
-Painostus oli kadonnut.
-
-Pappien puheisiin se isäkin uskoo niinkuin kirveen silmään, mutta
-maatalousneuvojia haukkua nalkuttaa. Mutta minä -- minä en usko
-pappeja, mutta maatalousneuvojia minä uskon ja heitä minä kuuntelen.
-Heidän puheitaan edes ymmärtää.
-
-Hän mietti jo oikein purevia sanoja, joilla letkauttaa isää. Ei
-kuitenkaan sanonut mitään.
-
-Sanaa vaihtamatta mentiin koko matka.
-
-Perille päästyään asetti isä kintaansa kannon päähän ja istahti
-niiden päälle hetkiseksi huoahtamaan. Lauri seisoi syrjempänä ja
-silmäili metsää.
-
-Kuin äskeistä kuohahtamistaan katuen isä piippua virittäessään puheli:
-
--- Tässä nyt ruveta metsässä puita haeskelemaan! -- Ne on niin lujia
-ja sitkeitä halaistakin ne sellaiset väärät ja vialliset että -- --
-ja sillä tavalla karttuu niin vähän. Missä vain puun näkee, niin
-sen kaataa, ja sillä hyvä. Säästyy häntä toinen paikka, jos toinen
-tuleekin tyystimmin hakatuksi.
-
--- Ei sitä kaikkea pidä uskoa, mitä herrat sanoo. Kyllähän ne puhua
-osaavat, lisäsi vähän päästä.
-
--- Herra se on pappikin, ja uskotaan sitäkin, sinkautti Lauri.
-
--- No mitäs siitä -- -- mutta -- --
-
--- Mitä mutta --
-
-Sitä sanoessaan oli Lauri jo menossa katsomalleen mäkikummulle, joka
-kasvoi koivun ja kuusen sekaista metsää ja jossa hän aikoi ruveta
-hakkaamaan.
-
-Metsänhoidonneuvoja oli käskenyt ensin leimata ne puut, jotka
-katsotaan hakattaviksi ja sitten vasta hakata. Hän teki niin. Löi
-kirveellä lastun jokaisen puun kyljestä, jonka metsän säännöllinen
-tiheys näytti vaativan pois hakattavaksi. Sitten alkoi lyödä puita
-kumoon.
-
-Vasta kun kaikki merkityt puut oli kaadettuna ja suuri osa jo
-oksittuna ja rangoiksi hakattunakin, alkoi hän katsella miltä se nyt
-näyttää.
-
-Harventunuthan se oli. Oikein sievästi olikin. Mutta -- --
-
-Hän ei ollutkaan huomannut pitää silmällä muuta kuin sitä, että metsä
-tulisi säännöllisen harvaksi. Ja niin oli jäänyt seisomaan sairaita
-ja viallisia ja kuivalatvaisia puita, vieläpä susipuitakin. Tuossakin
-tuollainen koivu, jossa on ainakin kahta syltä pitkät oksat, joilla
-estää valon ympäristöltään. Ja tuo töppölatva kuusi, josta ei ikinä
-tule muuta kuin maan varjostaja. Pitää nyt jo monta aarin alaa puun
-taimista puhtaana.
-
-Kaadetuista puista oli suurin osa suoria ja terveitä.
-
-Tuhahtaen alkoi Lauri jälleen karsia. Isäkin tuli siihen. Katseli
-seisomaan jääneitä puita ja katseli kaadetuita puita.
-
--- Eiköhän oteta ja tehdä valkea ja ruveta syömään. Sopii sitten
-hakata loput, sanoi hetkisen katseltuaan ja meni jälleen omalle
-hakkuupaikalleen, jossa alkoi kasata havuja ja teki tulen.
-
-Kun valkea alkoi palaa, läksi Laurikin sinne. Hänen mieltään
-taas painosti. Hän ei ymmärtänyt mitä isä tarkoitti loppujen
-hakkaamisella, pystyyn jääneiden kaatamistako vai jo kaadettujen
-karsimista ja hakkaamista. Kysyä hän ei voinut.
-
--- Onko sun vilu? kysyi isä, kun valkean ääressä kannoilla istuen
-söivät kuivaa leipää ja kovaksi kylmettynyttä voita.
-
--- Ei, tyrkkäsi Lauri lyhyen vastauksen.
-
-Häntä harmitti nolo hakkauksensa. Ja hiljaisesti hän päätti ettei
-enää ole niin nolo, vaan tarkastaa jokaisen puun tyvestä latvaan
-saakka.
-
-Niin hän tekikin, kun jälleen alkoi puita kaataa. Mutta siinä tuli
-päänvaivaa enemmän kuin hän oli ymmärtänyt odottaakaan. Mikä puu
-milloinkin olisi kaadettava? Tuoko pitempi, mutta hoikempi, vai tuoko
-paksumpi mutta lyhyempi? Tuoko, jonka latvapuolessa on mutka, vai
-tuoko, joka on tyvestä loivasti kaaressa? Tuossa on juuri tukiksi
-tuleva kuusi, jonka varjossa kasvaa neljä pienempää kuusta. Mikä nyt
-on hakattava? Tuo yksi iso puuko, vaiko nuo neljä pienempää puuta?
-
-Useampaankin kertaan hän kierteli ja katseli puuta ennenkuin uskalsi
-päättää mitä tekee. Näki yhdessä yhden virheen, toisessa toisen ja
-joutui aivan ymmälle. Teki hänen jo mieli kysyä isältäkin neuvoa,
-mutta tiesihän sen mitä isä sanoo. Ja muualta ei tässä hädässä neuvoa
-saa.
-
-Lauri tuskaili ja lopulta alkoi hakata aivan umpimähkään.
-
-Illalla kotiin lähdettäessä hän muuta asiaa tehden kiersi isän
-hakkuupaikan kautta ja huomasi, että isä oli saanut rankoja paljoa
-enemmän kuin hän -- oikein tuntuvasti enemmän.
-
-Lauri ei voinut sille mitään, että hänen mielensä masentui.
-Tällaistako se sitten onkin? Kun hän tätä metsänhakkuutakin ajatteli
-ja kuvitteli, oli se niin selvää ja suoraa. Ja kuitenkaan siitä ei
-tullut mitään. Ei karttunut rankoja eikä tullut muustakaan mitään.
-Tällaistakohan se on kaiken muunkin kanssa? -- -- Tietysti se
-samallaista on.
-
--- Eikökän maanviljelyksen neuvojana olisi parempi olla kuin
-maanviljelijänä? Ei tarvitsisi muuta kuin sanoa muille mitä itse on
-kirjoista oppinut. Opin käytäntöönpanon saisi jättää maanviljelijäin
-asiaksi -- --
-
-Hän vaistomaisesti tunsi, että tämä alkaa olla jo hyvin lähellä
-isän ajatussuuntaa, sitä joka aamulla niin hänen mieltään kuohutti.
-Hän pysäytti ajatuksensa. Hän ei tahtonut pitemmälle mennä tähän
-suuntaan. Eikä yleensä mihinkään suuntaan. Koetti olla kokonaan
-ajattelematta sitä asiaa ja kiinnitti huomionsa edellään kävelevään
-isään.
-
-Vasta nyt hän huomasi, että isän on selkä hieman köyryssä ja että hän
-kävelee lyhyin, töksähtelevin askelin. Vasta nyt hän huomasi, että
-isä alkaa jo olla vanha --.
-
-Hänen tuli sääli isää, paljon kärsinyttä ja paljosta osattomaksi
-jäänyttä vanhaa miestä.
-
-Hän olisi sanonut isälle jonkun osanoton sanan, mutta ei keksinyt
-sellaista. Ja niin tultiin kotiin ilman että olisi sanaa vaihdettu
-koko matkalla.
-
-Juuri kun he lopettelivat kahvin juontia, tuli Juuriston Mikin Sussu
-tupaan.
-
--- Hyvää iltaa! tervehti Sussu, pannen painon ensimäisen sanan
-viimeiselle tavulle.
-
--- Iltaa, vastasi emäntä. Käy istumaan!
-
-Sussu meni istumaan. Oltiin hieman noloina -- kun Sussu juuri kahvin
-aikana sattui tulemaan.
-
--- Siellä on oikein sievä ilma, sanoi isäntä samalla kun nousi pöydän
-äärestä.
-
--- On -- sievä ilma siellä on, myönsi Sussu ja kerran puheen alkuun
-päästyään jatkoi, emännälle puhuen: Minä läksin maksamaan sen maidon,
-kun sattui olemaan rahaa sen verran. Kuinka paljoon se nyt nouseekaan?
-
--- Kuinkas kauan sitä onkaan haettu? emäntä sivumennen kysyi, vasikan
-juotavia uuninpankon luona sekoitellessaan.
-
--- Ensimäisenä arkipäivänä Tapaninpäivän jälkeen sitä ensi kerran
-haettiin ja siitä alkaen on haettu litra joka aamu, selitti Sussu.
-
--- Niin -- niinhän se taitaa olla, myönsi emäntä. Kuinkas monta
-kertaa sitä sitten olisi haettu? Koetappas Lauri laskea almanakasta.
-
-Lauri otti almanakan viililaudakon päästä ja laski.
-
--- Siinä olisi kaksikymmentä päivää.
-
--- Niin minäkin sen kotona laskin, sanoi Sussu. Eikös siitä tule
-sitten kaksi markkaa, kun kymmenen penniä on joka päivältä?
-
--- Tulee, todisti Lauri.
-
--- Niin -- markassa on kymmenen kymmentä penniä ja kahdessa markassa
-on kaksikymmentä kymmentä penniä, laski emäntä toinen käsi lantiolla
-ja toisella vasikanjuotavan sekoituskapustaa heilautellen. Joo, niin
-siitä tulee.
-
--- Niin se tulee, kaksi markkaa siitä tulee -- saahan sen nyt
-vähemmälläkin lasketuksi, sanoi isäntä, otti piipun huuliltaan ja
-sylkäsi takkaan.
-
--- No älä nyt sinä huoli -- kyllähän me tämän -- -- Mutta minä
-muistelen, että yksi kerta on otettu puolitoista litraa, muisteli
-emäntä.
-
--- Koskahan? -- Minä en muista sitä, ällistyi Sussu.
-
--- Se oli muistaakseni uudenvuodenaattona. Jassu silloin olikin
-hakemassa. Siitä vain muistan, kun Jassu sanoi jotta keitetään
-ryynipuuroa illalla, kohenteli emäntä Sussun muistia.
-
--- Kuinkahan kun en minä yhtään sitä muista! ihmetteli Sussu. Minä en
-ottanut rahaakaan muuta kuin kaksi markkaa.
-
--- Etkös sinäkin muista kun Jassu tuossa muurin pielessä lämmitteli
-käsiään ja sanoi että äiti pyysi, jotta jos saisi puolitoista litraa,
-jotta illalla keitettäisiin ryynipuuroa, ja kun mä sanoinkin jotta
-miksei sitä saa ja annoin puolitoista litraa? sanoi emäntä isännälle.
-
--- Kyllä sitä oli kerran sellaista puhetta. En niin sitä muista mikä
-päivä hän oli, mutta oli sitä vain kerran sellaista puhetta, muisteli
-isäntä.
-
--- Niin -- ja se oli uudenvuodenaattona, todisti emäntä.
-
--- Mikseikäs se niin olekin, en minä tahdo sitä valheeksi väittää,
-vaikka en muistakaan, alistui Sussu. Mutta niinkuin jo sanoin, niin
-ei minulla ole rahaa muuta kuin juuri kaksi markkaa.
-
--- No kyllä sen rahan aina ehtii, kun asia vain tulee selväksi,
-puheli emäntä armahtavaisesti ja alkoi jälleen sekoitella vasikkain
-juotavia.
-
-Sussu antoi kaksimarkkasensa emännälle ja saatuaan luvan vast'edeskin
-hakea maitoa alkoi pois lähtöä tehdä.
-
--- Olisi kahviakin tarvinnut antaa, mutta nuo miehet ehtivät juuri
-tyhjentää pannun, hymyili emäntä.
-
--- Ei. -- Mitäs minun kahveistani. Join juuri kun kotoa lähdin.
-Hyvästi nyt vain ja paljon kiitoksia!
-
-Sussu meni.
-
-Laurilla oli kaiken aikaa almanakka avoinna. Hän oli sitä lukevinaan.
-Todellisuudessa hän kuitenkin vain katsoi siihen, ettei tarvitsisi
-muualle katsoa.
-
-Häntä hävetti tuo pitkällinen tilinteko viisipennisestä. Kun Sussu
-oli mennyt, nousi hän äkkiä ja almanakan pöydälle viskaten sanoi:
-
--- Kuinka te kehtasitte!
-
--- Kehtasitte? Mitä? kysyi äiti.
-
--- Tuon yhden viisipennisen takia noin häväistä itsenne -- -- Lauri
-ei saanut enempää sanotuksi.
-
--- Älä sinä ole aina niissä ihmeellisissä, viskasi äiti. Mistä tulisi
-sullekin kaikki iltama- ja kalossirahat, jos tässä ruvettaisin viisiä
-penniä ympäri maailman heittelemään.
-
--- Olkaa nyt hiljaa! huudahti isä kuin pelästynyt.
-
--- No mitäs kun -- sai äiti sanotuksi ja läksi navettaan.
-
-Lauri jäi tyrmistyneenä seisomaan. Äidin ulosmenoa seuranneessa
-hiljaisuudessa hänelle selvisi mitä oli nyt tehnyt.
-
-Hän oli riidellyt äidin kanssa -- -- Oikein rumasti riidellyt oman
-äitinsä kanssa. -- --
-
-Hän katsahti isään. Hänen mielestään näytti isä sellaiselta kuin
-olisi häntä haavoitettu.
-
-Hän hyökkäsi ulos ja rupesi ammentamaan vettä navettaan.
-
-Mikä hänet oikeastaan pani suuttumaan?
-
-Tekikö hän väärin?
-
-Ei hän voinut itseään väärinteosta syyttää, mutta ei hän tuntenut
-oikeinkaan tehneensä. Se mitä hän sanoi, se oli pohjaltaan oikein,
--- siitä oli hän vakuutettu. Mutta tapa, jolla hän sen sanoi, se oli
-väärä. Siinä hän teki väärin, kun sanoi sen sillä tavalla.
-
-Ja särki kodin rauhan.
-
-Vaikka särkynythän se on ollut jo ennenkin. Nyt sen särkyneisyys tuli
-vain entistä selvemmäksi.
-
-Mutta sittenkin -- -- Että hänen piti olla se, joka tämän
-särkyneisyyden teki selväksi -- --!
-
-Mutta eihän hän sellaista tarkoittanut! Eihän hän oikeastaan ollut
-tarkoittanut millään tavalla äitiä loukata. Hänellä oli selvä tunne
-että hän oli tähdännyt jonnekin edemmäksi. Mutta isku sattuikin
-äitiin. Hänestä tuntui kuin olisi hänen takanaan ollut joku piiri,
-joku maailma, joka häntä työnsi äitiä, tai ei oikeastaan äitiä, vaan
-äidin takana olevaa toista maailmaa vastaan.
-
-Nämä kaksi maailmaa ovat heidän kodissaan ja työntävät heitä toisiaan
-vastaan. Hän tajusi sen aivan selvästi. Ja epäili, tulevatko ne
-koskaan sulautumaan toisiinsa.
-
-Kenties olisi viisainta kokonaan erottaa ne toisistaan. --
-
-Kun Lauri jälleen ehti tupaan, oli äiti jo tullut lypsyltä. Isä söi
-ja kehotti Lauriakin syömään. Lauri ei mennyt, jäi vain selkäänsä
-muuriin nojaamaan ja lattiaan tuijottamaan.
-
-Niilokin tuli kotiin.
-
--- Tpruu, huudahti heti ensi sanoikseen ja heitti jotain lattialle.
-
-Se oli elävä hiiri. Hiiren ympärille oli hän sitonut nuoran ja nuoran
-toisesta päästä kiinni pitäen ajoi hiirtä ympäri tuvan.
-
--- Shoo Pekka! Hei! -- Tpruu -- Älä kaapin alle!
-
-Raa'asti nykäsi hän hiiren keskilattialle.
-
--- Soo!
-
-Hiiri rukka pyrki piiloon milloin minkin esineen alle, ikäänkuin
-sillä olisi ollut jonkinlaista toivoa vapaaksi pääsemisestä.
-
-Niilolla oli hauskaa.
-
-Lauri seurasi hänen räyhästämistään, ja vihdoin, kun isä ja äiti
-eivät näyttäneet mitään välittävän, hän sanaa sanomatta astui hiiren
-päälle ja toisaanne katsoen polki sen murskaksi.
-
--- Pirun poika! kivahti Niilo ja sinkautti verisen hiiren raadon
-Laurille vasten kasvoja.
-
--- Niilo! Sinä! ärjäsi isä, mutta Niilo ei ollut tietääkseen.
-
--- Luuletko etten uutta saa, härnäili vain uhitellen Laurille ja meni
-syömään.
-
-Lauri nojasi selkäänsä muuriin ja tuijotti lattiaan. Ei tullut edes
-hiirestä jäänyttä verta kasvoiltaan pois pyyhkineeksi.
-
-Hän idätteli aivoissaan sitä ajatusta, jonka siemen sinne kulkeutui
-navetan vesiränniin vettä ammentaessa.
-
-Kaksi erilaista maailmaa ei sovi samaan kotiin. Ne ovat haitaksi
-toisilleen ja turmelevat toinen toisensa. Ja särkevät kodin.
-
-Hän lähtee täältä pois ja vie maailmansa mennessään. Sitten saavat
-toiset olla niinkuin tahtovat, kun hän ei ole heidän tiellään -- --
-
-Minne lähtee, sitä ei hän ruvennut sen perinpohjaisemmin
-harkitsemaan. Pois vain täältä --!
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Sunnuntaiaamuna Leppirannassa juteltiin tavallista vähemmän. Se,
-mikä oli välttämättä sanottava, se sanottiin. Lyhyesti ja puolittain
-murahtamalla sekin.
-
-Jokaista painoi se eilisiltainen, Lauria koko eilispäiväkin, mutta
-ilta kuitenkin enimmän. Jokaisen teki mieli sanoa vapauttava sana,
-joka päästäisi painostuksen aiheuttaneen pakotuksen purkautumaan.
-Mutta kukaan ei saanut sitä sanotuksi. Jokaista kyllä kauhistutti se
-eilisiltainen, ja jokaista pelotti, että jos se nyt rupeaakin olemaan
-tällaista aina. Mutta sittenkään ei kukaan saanut sitä vapauttavaa
-sanaa sanotuksi.
-
--- Tuota -- -- alkoi isä, kun aamiaista syötiin, mutta sen pitemmälle
-ei hän päässytkään. Ja se "tuota" jäi ainoaksi sanaksi mikä
-aamiaispöydässä sanottiin -- Niilon molinaa lukuunottamatta.
-
-Lauri jo useammankin kerran veti henkeään ja liikutti huuliaan sitä
-varten, että nyt hän sen sanoo. Mutta ei saanutkaan sanotuksi.
-
-Painostus yhä vain kasvoi. Se uhkasi jo muuttua katkeruudeksi ja
-sellaisena purkautua.
-
-Murhemielin ryhtyi Lauri aamuaskareista päästyä muuttamaan pukua.
-Pyhävaatteiden päällepano tuntui nyt aivan joutavalta ja melkein
-rasittavalta turhanaikaisen tavan noudattamiselta. Sunnuntaitunnelmaa
-ei ollut vähääkään. Mieltä vain ahdisti ja kalvoi.
-
--- Äläs nyt Lauri, sanoi äiti silloin, aivan kuin olisi yht'äkkiä
-jotain muistanut. Minä tuon täältä sulle uudet sukat.
-
-Äiti penkoi kirstulla ja veti sieltä uudet vast'ikään valmiiksi
-saamansa sukat ja toi ne Laurille.
-
--- Olet jo niin kauan pitänyt niitä samoja sukkia että ne ovat jo
-hikiset. Jalkasi palelevat ja sitte saat yskää -- -- Pane ne nyt
-jalkaasi! Ne ovat lämpöiset!
-
-Äiti antoi uudet sukat Laurille ja toisia pois viedessään sanoi:
-
--- Nämä pitää huomenna pestä.
-
-Tämä ei oikeastaan ollut mitään tavatonta. Mutta sittenkin Lauri
-joutui hämilleen, eikä osannut, eikä ehtinytkään sanoa mitään. Alta
-kulmainsa vain vilkasi äitiin, joka tarpeettoman joutuun kiiruhti
-pois hänen luotaan ja lattiaan katsellen rupesi kahvia jauhamaan.
-Sitten hän vilkasi isään, joka takan luona istuen kohenteli hiilosta
-kahvipannun alla, huomattavan äänekkäästi syljeskellen.
-
--- Olenkohan yöllä jotain puhunut ääneen ja äiti on sen kuullut ja
-nyt sen johdosta -- --? kyseli Lauri itseltään.
-
-Mahdotonta se ei ole. Hän on kyllä voinut puhua jotain ääneenkin --
-unissaan. Niin levoton on hänen yönsä ollut.
-
-Ensin iltayöstä, ennenkuin hän vielä ehti nukkuakaan, Niilo unissaan
-iski häntä vasten kasvoja, niin että hänen päänsä kuumeni. Se koski
-kipeästi, sekä päähän että mieleen. Se oli kuin lopullinen lyönti
-siihen kiilaan jolla hänet tahdotaan kodista irti reväistä, ja jota
-on pitkin päivää -- pitkin elämää -- lyöty yhä syvempään ja syvempään.
-
-Hän melkein itki, ja ajatteli että kun ei häntä olisikaan maailmassa
--- --
-
-Sitten oli hän nähnyt unta. Hän muisti sen vieläkin ihmeen selvästi.
-
-Hän oli kuollut. Makasi suutuvassa laudalla valkean lakanan alla.
-Ulkona paistoi syksyinen ilta-aurinko, ja pihanpuoleisesta ikkunasta
-osui joku säde suutupaankin. Isä ja äiti seisoivat ikkunan luona ja
-puhelivat hiljaa.
-
-"Onkohan Laurin nyt hyvä olla?" kysyy isä. "Ei tiedä", huokaa äiti.
-"Kyllä Jumala omistaan huolen pitää."
-
-"Täällä ei Laurin ollut hyvä olla", sanoo isä taas vähän ajan
-kuluttua.
-
-Äiti pyyhkii silmiään esiliinaan.
-
-"Me olimme liian ankaroita hänelle", jatkaa isä ja kääntyy katsomaan
-ulos. "Lauri oli liian hento meidän käsiimme."
-
-"Niin oli", sanoi äitikin. Ja itkuun purskahtaen lisää: "Minun on
-ollut niin katkerasti ikävä Lauria!"
-
-"Niin on minunkin! Kun se melkein kaiket pyhätkin oli tässä
-kotosalla", tunnustaa isäkin, eikä enää yritäkään salata kyyneleitään.
-
-Hän huusi jotain isälle ja äidille, ja siihen hän heräsi. --
-
-Hän katsahti taas vuoroin isään, vuoroin äitiin, mutta ei saanut
-selkoa, ovatko he kuulleet hänen jotain unissaan puhuneen.
-
-Hän sai sukat ja kengät jalkaansa, heittäytyi selälleen penkille ja
-jatkoi muisteluaan.
-
-Herättyään oli hän melkein surullinen, kun ei ollutkaan kuollut.
-Siinä laudalla oli niin suloinen maata, ja tuntea että joku häntäkin
-kaipaa. Ja ehkä Annikin silloin kaipaisi -- -- Istuttaisi kukan hänen
-haudalleen ja muistelisi häntä -- --
-
-Mutta Annin tähden hän haluaisi vielä elääkin -- -- Ja Annin tähden
-hän haluaisi olla täällä, olla kotona ja tehdä työtä -- -- Ja jos isä
-ja äitikin -- --
-
--- Olenko minä yöllä jotain puhunut unissani? -- kysyi hän kattoon
-katsoen.
-
--- En minä ainakaan ole mitään kuullut, vastasi äiti. -- Kuinka niin
-meinaat?
-
-Lauri kääntyi lattialle päin.
-
--- Näin vain niin kummallisia unia.
-
--- Muuten siellä teidän sängyssä on kiehkattu yöllä, mutta en minä
-mitään puhetta ole kuullut, jatkoi äiti, kahvikuppeja pöydälle
-asetellessaan.
-
--- Niilo siellä iltayöstä itkua tehden huusi oikein kovaa että: lyö
-lyö -- potkase, mutta en minäkään sinun ole kuullut mitään puhuvan,
-sanoi isä.
-
-Nyt pääsi Lauri varmuuteen, etteivät isä ja äiti mitään olleet
-kuulleet hänen puhuvan. Muuten se äiti vain -- -- Tahtoo suojella
-minua kylmältä -- --
-
-Suloinen lämpö tulvahti Laurin mieleen.
-
-Hän muisti ne punalakkiset, pitkäpartaiset herttaisen näköiset
-tontut, jotka saduissa niin paljon ihmisten asioissa hommailevat. Ja
-hänestä tuntui että täällä tuvassa nyt on tällaisia tonttuja, ja että
-ne kutovat hänen, isän ja äidin välille jotain sidettä -- lämmintä ja
-lujaa.
-
-Äiti kaateli kahvia ja käski tulla juomaan.
-
--- Niin -- onko Savistossa ollut metsänostaja, vai mitä sinä tässä
-jonain päivänä sanoit? kysyi isä kahvia juotaessa.
-
--- Oli siellä ollut.
-
--- Minkähän puulaakin miehiä tuo oli ollut?
-
--- Sitä en minä tiedä. Alaniemen Miska sitä vain sanoi, enkä tullut
-kysyneeksi minkä yhtiön miehiä se oli ollut. Tokko sitä Miska olisi
-tiennytkään.
-
--- Sieltä Takakorvestakohan se Savisto aikoisi myödä?
-
--- En minä tiedä, eiköhän se sieltä aikone.
-
--- Mitähän tuo on tarjonnut kannolta -- tai millä kaupalla se on
-ajatellut myödä? jatkoi isä kyselemistään.
-
--- En minä tiedä sitäkään.
-
-Laurin oli paha mieli, kun ei tiennyt mitään vastata, nyt kun isä
-häneltäkin jotain kyseli.
-
--- Meidänkin pitäisi myödä metsää, kun ne niin niillä metsillä
-ihmiset rahoja saavat, sanoi äiti.
-
--- Jopahan, pani isä siihen, eikä Laurikaan hennonut särkeä tunnelmaa
-sanomalla, että Leppirannan metsät on hakattu niin, ettei niissä ole
-myömistä.
-
-Kahvin juotuaan kävi Lauri tallissa.
-
-Isä sillä aikaa asetti silmälasit päähänsä, otti viimeviikkoisen
-sanomalehden ikkunaverhon nuoralta ja levitti sen eteensä pöydälle.
-Äiti haki nurkkakaapista vanhan Arndtin Postillan ja asettui toiseen
-päähän pöytää sitä lukemaan. Hänelläkin oli silmälasit päässä.
-
-Kun Lauri tuli tupaan, otti hän samasta nurkkakaapista
-Maanviljelysopin ja istui penkille selkä kaappia vasten, jalat
-suorana pitkin penkkiä alkoi hänkin lukea.
-
-Hänen lukemisestaan ei kuitenkaan tullut totta. Mieli oli niin
-kukkuroillaan, että sinne ei mahtunut enää mitään.
-
-Hänen täytyi katsoa isää ja äitiä.
-
-Äidin silmälasit olivat valahtaneet nenälle, silmät olivat kiinni
-ja pää nyökkäili. Isä oli lukemiseensa kiintynyt. Kuletti sormeaan
-pitkin rivejä ja hiljaa mumisten tavaili sanoja kokoon ja aina
-nyökkäsi vakuuttavasti päällään kun sai sanan irti.
-
-Taas huomasi Lauri, että isä on vanhettunut ja että myöskin äiti
-alkaa jo olla vanha ja väsynyt. Hänen tuli sääli heitä molempia.
-
-Häntä alkoi ahdistaa heikko, mutta yhä hiljalleen voimistuva
-itsesyytöksen tunne. Se sanoi että hän on laiminlyönyt vanhempiaan,
-että hän ei ole tehnyt heille kaikkea hyvää, mitä olisi voinut. Koska
-hän on esimerkiksi sanomalehteä heille ääneen lukenut -- --? Hän ei
-muistanut sitä aikaa. Ehkä pikkupoikana joskus.
-
-Tuollaisella tuskalla on isä saanut itse yrittää niistä selkoa? -- --
-
-Lauri keikautti itsensä seisaalleen lattialle, asetti
-Maanviljelysopin pöydälle ja meni isän luo.
-
--- Mitä te luette?
-
--- Tuota mä vain, sanoi isä ja kuin ällistyneenä kohotti päätään ja
-katsoi Lauriin. -- Tuota mä vain, kun tuossa on kuinka jonkun talon
-lammas on pudonnut kaivoon ja kuinka isä ja poika ovat meinanneet
-sitä sieltä pelastaa, mutta kumpikaan ei ole uskaltanut mennä
-kaivoon, kun ovat pelänneet ettei toinen sitten vedäkään ylös --
-hehehe -- --. Se on sukkela tapaus. Koetas sä se lukea oikein ääneen!
-
-Isä ojensi lehden Laurille. Äitikin havahtui kuuntelemaan. Lauria
-omituisesti ikäänkuin hävetti, kun otti lehden isältä ja alkoi lukea.
-Mutta alkuun päästyään hän luki kaikki mitä lehdessä oli vähänkin
-sellaista, jonka arveli isän ja äidin mieltä kiinnittävän.
-
--- Johan siinä taas oli jos jotakin, sanoi isä Laurin lopetettua
-lukemisensa, ja tyytyväisenä pani piippuun kuin syönnin jälkeen.
-
--- Kovasti siinä taas olikin erinomaisia, sanoi äitikin, haukotteli,
-kallisti itseään niin että näki kuinka paljon kello on. Nousi, otti
-kaapista perunavadin jonka tyhjensi takalla hiljalleen sirisevään
-lihapannuun.
-
-Lauri käveli edestakaisin lattialla. Pysähtyi pöydän luona, avasi
-Maanviljelysopin, vilkasi siihen ja antoi sen jälleen painua kiinni.
-Alkoi taas kävellä. Hänen teki mieli sanoa kuinka hyvä ja suloinen
-hänen nyt on olla, mutta ei saanut sitä sanotuksi.
-
-Vähän aikaa siten käveltyään hän pujahti kamariin ja kauas katsova
-ilme silmissään otti pöytälaatikostaan päiväkirjavihkonsa esille ja
-rupesi kirjoittamaan.
-
-"Nyt tiedän miksi rupean! Rupean maanviljelijäksi. Sellaiseksi
-uudenaikaiseksi muille esimerkkinä olevaksi maanviljelijäksi. Olen
-ollut kolmena päivänä maataloudellisilla luentokursseilla. Siellä
-jo tällaisen päätöksen tein. Ja sen jälkeen se päätös on yhä vain
-varmistunut. Minä en lähde täältä pois! Tänne jään, täällä teen
-työtä ja uhraan voimani maanviljelyksen hyväksi, Suomeni hyväksi
-uhraan voimani niinkuin isät ennen sotakentillä! Minä vain uhraan ne
-rauhan pelloilla. -- Mies, joka on ensimäinen maanviljelysrintamassa,
-on sankari, niinkuin sekin, joka on ensimäinen mies isänmaataan
-puolustavassa sotarintamassa."
-
-"Kun vain saisin enemmän oppia ja tietoja -- --! Isä kielsi
-jyrkästi maamieskouluun pääsyn -- -- Enkä aio siitä enää puhua
-mitään. Koetan täällä kotona kirjallisuuden avulla itse kasvattaa
-itsestäni kunnollisen maanviljelijän. Ja kun kasvan sellaiseksi,
-että minunkin sanoilleni annetaan arvoa, niin silloin tahdon kykyni
-mukaan levittää valoa kaikkialle ympärilleni. Tahdon kaikessa olla
-hyvänä esimerkkinä, kaikille naapureilleni ja kaikille, en ainoastaan
-maanviljelijänä, vaan myöskin ihmisenä. Ja sillä tavalla levittää
-valistustakin."
-
-"On niin hauskaa ja suloista ajatella, että minä kasvan ja voimistun
-joka päivä ja käyn yhä tarpeellisemmaksi vanhemmilleni, jotka
-vanhentuvat ja heikontuvat joka päivä. Minä en jätä heitä! Minä
-tahdon heitä hoitaa ja vaalia, kun he tulevat vanhoiksi ja rupeavat
-eläkkeelle! En niinkuin joku vieras, joka on talon ostanut ja maksaa
-eläkkeen vaillinaisin mitoin ja huonolla tavaralla ja joka kerta
-toivoen, ettei enää toiste tarvitsisi tätä maksaa. Minä maksan
-eläkkeen parhaalla tavaralla kukkura-mitoin. Enkä anna heille ynseitä
-katseita enkä sydäntä viilteleviä sanoja."
-
-"Eilen minä sanoin jotain sellaista -- --. Juuriston Sussu oli
-maitovelkaansa maksamassa, ja heille tuli äidin kanssa viiden pennin
-ero laskuissa. Se aiheutti keskustelun, joka kirveli sydäntäni ja
-kuohutti mieltäni. Jos olisin voinut sanoiksi muodostaa sen mitä
-tunsin, niin se olisi pannut jokaisen vapisemaan. Ja sanoinkinhan
-minä jotain -- -- mutta -- -- En enää milloinkaan sano sillä tavalla
-äidille -- --. Jotain samallaista kuin eilen tunsin kerran toissa
-talvena. Se oli muuan leuto sunnuntaipäivä. Oli juuri syöty puolinen.
-Silloin tuli Pikku Leenan Rikku tupaan ja arkana istui oven luo
-tuolille. Kissa nuokuskeli takkakivellä, mutta kun Rikku tuli, niin
-havahtui. Ja kun Rikku ehti istumaan, hyppäsi kissa takkakiveltä
-lattialle ja meni Rikun luo. Pyyhiskeli poskiaan ja kylkiään Rikun
-jalkoihin ja häntäänsä taivutellen kierteli ympärillä kaikin tavoin
-ystäväksi tekeytyen. Rikku, jonka kasvojen sävy osotti ikäiselleen
-sopimatonta vakavuutta -- elämänkokemusten synnyttämää -- silitteli
-kissaa ja puheli sille hellästi. -- Kenties kissa tahtoi lohduttaa
-tuota sunnuntainakin repaleissa kulkevaa poikasta, ja kenties
-poikanen sen ymmärsi. Siltä minusta ainakin tuntui."
-
-"Mutta sitten Rikku pyysi ruokaa -- _Pyysi ruokaa_! Se pyyntö vihlasi
-sydäntäni ja kuristi kurkkuani. Jos olisin ollut äidin sijassa, niin
-olisin hakenut Rikulle parhainta mitä olisin löytänyt. Antoihan se
-äitikin. Suuren voileivän ja kupillisen maitoa. Mutta sittenkään
-en tuntenut tyydytystä. Minua hävetti, en itsekään tiedä mikä, ja
-sielussani kuohui. -- Rikku söi kaikki hyvällä ruokahalulla, toi
-tyhjän kupin pöydälle ja saman tien läksi pois. 'Kiitoksia' huusi
-vain ovessa mennessään. En voinut olla ikkunasta seuraamatta hänen
-menoaan. Tiellä tuli Niilo häntä vastaan ja alkoi häntä lumittaa.
-Koputin ikkunaan, ja Niilo jätti Rikun rauhaan. 'Kuinka sinä
-kehtasit', sanoin Niilolle kun hän tuli tupaan. -- Sanoin samalla
-tavalla kuin äidille eilen illalla. -- Niilo vain nakkasi nenäänsä
-ja halveksivasti sanoi että: 'mitä kerjäläispojan on lukua. Sitä
-saa vaikka lyödä!' -- Että meidän 'sivistyneessä' ja loistavassa
-yhteiskunnassamme on sellaisiakin, joiden täytyy pyytää ruokaa -- --!
-Ja toiset samalla aikaa tuhlaavat kymmeniä tuhansia markkoja
-turhuuteen ja ylellisyyteen! Eivätkä tee mitään oikeaa työtä. --
-Jos tosiaankaan ei voida tällaisia ristiriitoja ja epäkohtia saada
-korjatuksi, niin tulkoon tuli ja surma ja hajoittakoon tämän maailman
-usvaksi, josta sen sanotaan muodostuneenkin. Olisi silloin edes sitä
-vähemmän kurjuutta ja kärsimyksiä avaruudessa -- --."
-
-"Siihen suuntaan riehuivat ajatukseni silloin, samoin kuin eilenkin.
-Ja niin ajattelen nytkin. Mutta nyt minulla on toivoa, että tällaiset
-ja muunkinlaiset epäkohdat vähitellen korjautuvat. Ja siinä
-työssä tahdon minäkin olla mukana! Mutta -- -- Jos niitä ei saada
-korjatuksi! -- -- Jos ei saada, niin tulkoon vain tuli ja surma ja
-hävittäköön tämän maailman. Parempi silloin on niin."
-
-Sydän jyskytti, posket hehkuivat, silmät paloivat ja kynä kiisi
-kuin hullaantunut riviltä toiselle. Kynää pitelevä käsi vapisi
-ja kirjoitus muistutti risuaidan varjokuvaa. Mutta sitä hän ei
-ajatellut. Eikä hän oikeastaan ajatellut muutakaan. Kirjoitti
-vain kuin jonkun voiman pakottamana sanoja ja ajatuksia, jotka
-pulppuilivat jostain kuohuvasta lähteestä. Nyt tuntui kuohu
-tyyntyvän. Kynää pitelevä käsi kohosi ylös. Pää painautui sitä
-vasten. Silmät suuntautuivat ikkunasta ulos tähtäämään, mutta katse
-niissä oli syvälle sisäänpäin kääntynyt. --
-
--- Tule nyt Lauri syömään! huusi äiti tuvasta.
-
-Hätiköiden pisti Lauri vihkon pöytälaatikkoon, lukitsi sen ja pisti
-avaimen taskuunsa. Meni tupaan ja kamarin oven vieressä olevasta
-tuvan ovesta jälleen porstuaan.
-
--- Minä olin äsken tallissa. Ei sinne tarvitse mennä, huusi isä
-tuvasta.
-
-Lauri kääntyi takaisin tupaan ja meni syömään.
-
--- Kyllähän ne hevoset nyt siellä pysyvät. Sitten sopii mennä
-tekemään silppua niille kun on syöty, sanoi isä.
-
-Puhelu ei nytkään ottanut luistaakseen. Laurin mielessä oli jo
-pitemmän aikaa askarrellut joku ajatus. Nyt hän ajatteli sen
-kirjoittaa päiväkirjaansa ja suunnitteli sitä. Isä ja äitikään eivät
-näyttäneet puhelusta välittävän, ja Niiloa ei ollut kotonakaan.
-
-Syötyään ja vähän aikaa hampaitaan tulitikulla kaiveltuaan meni Lauri
-talliin.
-
-Tiainen hypähteli liiverin räystään alla seinässä ja viserteli
-pakkasta ennustavasti.
-
--- Tsi tsi -- titilittäätäävikvikviäävui, se sanoi ja Laurin mielestä
-se tarkoitti samaa kuin punalakkinen tonttu puolisen edellä tuvassa.
-
-Kun hän tuli takaisin tupaan, nukkui isä penkillä ja äiti
-peräsängyssä. Ei siis herättänyt kenenkään huomiota, vaikka
-hän menikin suoraa päätä kamariin. Siellä otti hän heti
-päiväkirjavihkonsa pöydälle ja alkoi taas kirjottaa.
-
-"Kun katselen ihmisten elämää, raatamista ja ahertamista, niin
-tulee usein mieleeni kysymys: mitä varten ihmisten pitää tuolla
-tavalla raataa ja ahertaa? Mikä tarkotus heillä on, jota varten
-noin ahkeroivat? Etsiessäni vastausta näihin kysymyksiini olen
-huomannut että yksi osa työskentelee vain saadakseen elämänsä niin
-nautintorikkaaksi kuin suinkin mahdollista, toiset saadakseen kultaa
-kirstunsa pohjalle, ja on paljon -- ehkä enimmän -- sellaisiakin,
-joiden täytyy raataa ja ahertaa kaikin voimin, saadakseen itselleen
-ruoan ja vaatteet. -- Ylevämpiä pyrkimyksiä olen huomannut sangen
-vähän. -- Eikö meillä ole muuta kuin tämä ruumis ja ruumiillinen
-elämä -- --?"
-
-"Mikä on ihmiselämän tarkotus? Onko se vain se että raataa, syö ja
-makaa, niinkuin suurin osa meikäläisistä, 'rahvaasta', tekee? Vai
-onko se siinä, että kaiket päivät, tai oikeammin yöt, huvittelee,
-keimailee ja kiekailee kaikella tavalla, niinkuin 'sivistyneet' ja
-'ylhäiset' tekevät? Vai onko se vain valmistus taivasta tai helvettiä
-varten, joku koeaika surun ja murheen laaksossa, niinkuin jumaliset
-ja papit sanovat? Niin -- -- Mikä on elämän tarkotus? Jos se on se,
-mikä se 'rahvaalle' on pakosta, niin -- miksi annettiin ihmiselle
-kuolematon sielu? Jos se taas on se miksi ylhäiset sen näyttävät
-käsittävän, niin miksi sanottiin ihmiselle: 'otsasi hiessä pitää
-sinun syömän leipäsi.' Jos se on se, miksikä jumaliset ja papit sen
-sanovat, niin miksi sitten puhutaan Jumalan rakkaudesta? -- Mikä on
-ihmiselämän tarkotus?"
-
-Nyt se oli kirjotettuna. Oli poissa päätä painamasta, mutta kuitenkin
-oli tallessa. Tuntui vapauttavalta ja keveältä kuin olisi täyttänyt
-vakavan velvollisuuden.
-
-Hän nousi ja heittäytyi keinutuoliin istumaan. Keinutteli hiljalleen,
-ja miettien katsoi eteensä. Kurottautui ottamaan päiväkirjan pöydältä
-ja luki, mitä oli siihen tänään kirjottanut. Vihko painui hiljaa
-polvien päälle ja taas hän jäi miettien katsomaan eteensä.
-
--- Tästähän saisi vaikka sanomalehtikirjotuksen -- --
-
-Sydän ensin omituisesti kutistui. Sitten se laajeni ja oli aivan kuin
-uusi maailma olisi avautunut.
-
-Sillä tavallahan sitä voisi paraiten unhotettujen ja sorrettujen
-puolesta taistella, että tekisi tunnetuksi heidän kärsimyksiään!
-
-Taas hän vaipui miettimään. Huoahti sitten ja ravisteli pois sen
-ajatuksen. Se nyt kuitenkin on mahdotonta. Olisi pitänyt saada
-koulua käydä ja -- olisiko hän silloin maanviljelijä jos hän alkaisi
-kirjotella --?
-
-Hän nousi kävelemään. Meni pöydän luo ja kirjotti päiväkirjaansa:
-
-"Yöllä toivoin kuolemaa. Nyt en sitä toivo. Nyt haluan elää. Nyt
-minulla on tarkotus, jota varten elää. Tahdon kasvattaa itsestäni
-kunnollisen maanviljelijän ja hyvän ihmisen, joka ei tee kellekään
-pahaa, mutta kaikille yrittää tehdä hyvää."
-
-Päivämäärä vielä alle, ja kaikki on hyvä. Tämän enempää ei hän
-tänä päivänä kirjota. Kun muste oli kuivunut, lukitsi hän vihkon
-pöytälaatikkoon ja pisti avaimen taskuunsa.
-
-Taas istui hän keinutuoliin ja alkoi hiljaa keinua. Päässä tuntui
-suloinen raukeus. Ei haluttanut lukea ei ajatella eikä mitään. Näin
-vaan oli hyvä olla.
-
-Alkoi hämärtää.
-
-Raukeus oli Laurista vähitellen kadonnut. Hänen mielialansa oli ollut
-aallon harjalla, painunut siitä aallon pohjaan ja nyt se taas kohosi
-harjalle.
-
-Siinä oli sekaisin suloista haikeamielisyyttä ja kaihoa, mutta enite
-kuitenkin toimintahalua, halua tarttua kaksin käsin johonkin elämän
-epäkohtaan ja repiä se hajalle, raastaa auki jokin mätäpaise ja
-toimittaa siinä oikein perinpohjainen puhdistus. Tai olisi tässä ruma
-ryteikkökorpi! Sen hän raivaisi pelloksi. Tai mitä vaan sellaista,
-joka kysyisi raatamista ja työtä. Niin juuri -- työtä! Työtä! Sitä
-hän nyt tahtoisi tehdä. Työtä äidin ja isän hyväksi ja työtä -- --
-Niinilän Anni -- --
-
-Suloinen vavahdus puistatti ruumista.
-
-Hän käveli jonkun kierroksen lattialla. Tuli pöydän luo, tarttui
-lujasti kiinni sen reunoihin ja säihkyvin silmin katsoi ulos. Istui
-jälleen keinutuoliin ja alkoi keinua, ensin voimakkaasti, mutta
-vähitellen hiljentyen.
-
-Toimintahalun alkoi voittaa sanaton kaiho. Käsi poskella, kyynäspää
-tuolin käsivarrella hän hiljalleen keinutteli haaveileva sävy
-silmissä.
-
-Heikko valo kuvastui kamarin lattialle. Lauri kohotti päätään ja
-katsoi ikkunasta ulos. Siellä oli pehmeän sininen taivas ja hämärästi
-tuikkivain tähtien ympäröimä haaveilevan ja unisen näköinen kuu. Oli
-kuin olisi kuu vain omia aikojaan liikkeelle lähtenyt näin pyhäiltana.
-
-Lauri katsoi taivasta, tähtiä ja kuuta. Ja kuta kauemmin hän katsoi,
-sitä syvemmäksi kasvoi kaiho ja sitä levottomammin hän odotti jotain.
-
-Maantiellä meni kolme tyttöä toistensa käsikoukussa tanssaillen ja
-liikkeistä päättäen sydämellisesti nauraen. Huomaamattaan siirtyi
-Lauri ikkunan luo ja katseillaan seurasi heitä niin kauan kuin
-suinkin voi nähdä. Ja vielä kun tytöt katosivat riihen varjoon hän
-yhä vain seisoi ja katsoi ulos. Hän tunsi voittamatonta halua lähteä
-kylälle tänä iltana.
-
-Vihdoin hän käännähti, haki palttoon vinniltä ja meni tupaan.
-
-Siellä äiti pankon puolella takkaa hoiteli kahvipannua ja isä
-toisella puolella tupakoitsi. Takassa paloi alakuloinen tuli
-vesipadan alla.
-
--- Joko pian saa mennä vettä navettaan ammentamaan? kysyi Lauri.
-
--- Kun minä vain ehdin juottamaan lehmät, sanoi äiti. Onko nyt iltama?
-
--- Ei olekaan -- mutta --
-
-Lauri nosti vasemman jalkansa penkille ja sen polvella kättään pitäen
-katseli ulos ikkunasta.
-
--- Kyllä sen veden pian saa ammentaa, puheli äiti, kahvikuppeja
-pöydälle laitellessaan. -- Söisitkö sinä jo?
-
--- Syön kyllä, myönsi Lauri.
-
--- Kaada itse kahvia sieltä pannusta ja juo ja mene sitten navettaa
-luomaan, sanoi äiti isälle ja haki pöytään voita, leipää, maitoa ja
-lihaa. Lauri rupesi syömään.
-
-Syötyään muutti hän arkitakin päälleen. Kävi ensin tallissa hevoset
-juottamassa ja silppua tekemässä. Sitten rupesi ammentamaan vettä.
-
-Reippaasti sujui työ. Ryhti ja voima vain parantuivat työn kuluessa.
-Katse sattui vinoon painuneeseen tuvan nurkkaan. Se pitää korjata!
-Mutta kun ei hän nyt voinut tarttua siihen kiinni ja nostaa sitä
-suoraksi, tarttui hän entistä lujemmin ämpärin nostosalkoon. --
-Keväällä tuo nurkka korjataan! Navetta myöskin rakennetaan keväällä
-uusi. Hirret jo viime talvena hakattiin ja veistettiin valmiiksi. Ja
-kun se nyt kerran tehdään uusi, ei siitä enää tehdä sellaista pimeää
-ja ummehtunutta vankikoppia kuin tämä vanha on. Hän sommittelee
-siihen piirustukset! Koko kartano kunnostetaan ja maalataan
-punaiseksi. Paljonkohan se tulisi maksamaan? -- -- Siksi sen ainakin
-pitää tulla valmiiksi kun -- --
-
-Taas tuli Niinilän Anni mieleen, ja ämpäri painui entistä vinhemmin
-kaivoon ja tuli samaa vauhtia sieltä takaisin ylös.
-
-Sydän lämpeni, ja jälleen valtasi mielen vapisuttava onnen odotus ja
-salaperäisen syvä kaiho.
-
-Sitä herätti ja kasvatti kaikki. Kaivon vintin kitinä, ladon oven
-narina, askelten narskahtelu, luonnon pyhätunnelmainen hiljaisuus,
-jota alkavan pakkasen heikot paukahdukset säestivät, kirkkaan sininen
-ja mieltä avarruttavan korkea taivaan laki, kuu, joka terävänä ja nyt
-jo asiallisen näköisenä katseli alas maahan, kaikki ne kasvattivat
-kaihoa hänen mielessään ja puhuivat hänelle elämän salamyhkäisestä
-onnesta.
-
-Vesi oli ammennettuna.
-
-Juoksujalassa kiiruhti Lauri tupaan, mennessään vielä vilkaisten
-painuneesen tuvan nurkkaan. Heitti arkitakin penkille, pesi kasvonsa,
-kampasi peilin edessä huolellisesti tukkansa. Sitten nyppi rikat
-vaatteistaan pois, pani pyhätakin ja palttoon päälleen, katsahti
-vielä peiliin ja asetti lakkinsa oikein. Sitten pujahti ulos kuin
-puolittain salaa.
-
-Ensin menee hän Alaniemeen. Sitten he lähtevät Miskan kanssa kylälle
-ja ehkä he menevät katsomaan -- -- Niinilän Anniakin -- --.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Tuli kesä. Lauri oli Takanevalla kyntämässä syksyllä kyntämättä
-jätettyä kesantoa.
-
-Hän pysäytti hevosen ja istahti auran sauvalle.
-
-Niin hiljaista ja lämmintä! Ei tunnu tuulenhenkäystäkään. Aurinko
-vain paahtaa, ja kuumentunut ilma väreilee latojen seinämillä ja
-aitain vierillä kuin olisi se sulaa metallia.
-
-Linnutkin ovat hellettä paossa. Ei kuulu kuin joku yksinäinen
-viserrys silloin tällöin.
-
-"Prits, prits, prits."
-
-Västäräkki tuli taas vaolle. Seisoi hetkisen ja keinutteli pyrstöään.
-Huomasi madon vaossa. Koppasi sen kiinni, toisen ja kolmannenkin. --
-Täyden taakan saatuaan lensi pois. Ladon luona näyttää sillä olevan
-pesä.
-
-Västäräkin mentyä oli taas hiljaista kuin leikkuupellolla, väen
-päivällislepoa pitäessä.
-
-Lauri pyyhki paidan hihaan hikeä otsaltaan, nousi ja tarttui suitsiin.
-
--- Lämmintä on ja hiljaista, mutta -- -- Koetetaan taas ruuna! Nooh!
-
-Ruuna jännitti raajansa, ja verkkaan mutta varmasti alkoi aura
-luistaa. Viilu irrottui ja kohosi vaarnan päälle kuin epäillen,
-taipui siitä siiven alle, ja vihdoin lysähti toista viilua vasten,
-aivan kuin olisi huomannut että juuri näinhän se parhainta onkin.
-
-Pellosta lensi leivonen. Ei livertäen suoraan ylös, vaan aidalle
-lyhyesti kirkuen. Toista vakoa takaisin tullessa se taas läksi
-pellosta. Ja niin aina kun Lauri sillä kohdalla tuli tai meni.
-
--- Mitähän se tuolla tarkottaa? ajatteli Lauri ja ajoi pari vakoa.
-
--- Onkohan sillä siellä pesä? ajatteli taas, ja vielä pari vakoa
-ajettuaan meni katsomaan.
-
-Pesä siellä oli. Viime syksyisessä lehmän jalan jälessä kuivia
-kuloheiniä, ei kovinkaan sirosti aseteltuina, ja niiden päällä viisi
-puolialastonta leivosen poikaa, jotka kaikki leväyttivät keltaiset
-nokkansa ammolleen kun kuulivat että pesälle tullaan.
-
-Lauri seisoi vähän aikaa ja katsoi pesää. Sitten meni jälleen ajamaan.
-
-Mitä tuon pesän kanssa pitää tehdä? Ajaako kylmästi vain ylitse --?
-
-Se ajatuskin jo puistatti.
-
-Nostaisiko toiseen paikkaan? Mahtaisikohan emo siitä sitten enää
-välittää, jos sen toiseen paikkaan siirtäisi? Se on leivosten koti,
-ja kodin rauhaa ei saa häiritä.
-
-Kunpa se olisikin edes pientareella, mutta kun on keskellä
-peltoa -- --
-
-Lauri mietti ja mietti ja joka vaolla tuli yhä likemmäksi pesää.
-
-Hän rupesi puoliselle. Päästi ruunan vieressä olevalle niitylle ja
-itse meni ladon seinustalle syömään. Leivosen pesää vain ei saanut
-pois mielestään.
-
-Jos siihen jättäisi kappaleen kyntämättä? Silloin ei sen kanssa
-tarvitsisi mitään muuta tehdä. -- Mutta taitaisi sekin näyttää
-omituiselta -- Ja mitä isäkin sanoisi? Ja Niilo sen pesän kuitenkin
-heti hävittää kun tänne lehmäin kanssa tulee -- -- Ja rikkaruohot
-siinä pääsevät siemenelle ja leviävät kautta maan.
-
-Taitaa sittenkin olla parhainta kun ei ole tietääkseen koko pesästä.
-Ajaa vain sinne menemään. Sielläpä he sitten ovat -- --
-
-Lauri viskoi eväitten loput laukkuun, paneutui pitkälleen ja yritti
-nukkua. --
-
-Kun hän taas rupesi ajamaan, ei leivonen enää lähtenytkään lentoon.
-Hiukan vain käveli syrjempään ja sieltä katsoi. Lauri käänsi päänsä
-toisaanne ja kiiruhti hevostaan.
-
-Lopulta leivonen ei lähtenyt pesästä poiskaan. Hiukan vain
-kohottautui ja katsoi Lauriin.
-
-Lauri pysäytti hevosen ja katsoi leivosen tuskaisesti pälyileviin
-silmiin, muisti ne avuttomat keltanokkaiset leivosen pojat siellä
-pesässä. Ja leivosen laulun hän muisti. -- Eikä ajanutkaan ylitse,
-vaan meni ja katkaisi aidasta kaksi seivästä, jotka asetti
-pesän molemmille puolille vaon suuntaan, merkeiksi ettei vain
-vahingossakaan ajaisi pesään.
-
-Nyt oli taas mieli keveä. Hän kynti ja vihelsi ja piti tarkasti
-silmällä ettei vain pesä rikkoontuisi. Kun kynnös tuli niin likelle
-pesää, että oli ruvettava vakoa mutkalle ajamaan, ei ruuna ollut
-uskoakseen että tässä todellakin pitää sivulle poiketa. Kun Lauri
-hellittämättä veti ohjasta niin päin, niin ruuna pysähtyi ja katsoi
-Lauriin.
-
--- No etkö sinä nyt usko? Siellä on leivosen pesä ja me jätämme
-sille tähän vähäsen maata, koetti Lauri selittää ja nyki ohjaksesta.
-Leivosella on yhtä hyvä oikeus elää maan päällä kuin meilläkin.
-
-Uskoihan ruuna sen vihdoin, ja niin saatiin siihen jäämään keskeltä
-leveämpi, mutta kumpaankin päähän kapeneva pillikkeen ja horsman
-taimia kasvava kyntämätön kappale.
-
-Lauri ajoi seuraavaankin peltoon ensimäiset vaot ja antoi sitten
-hevosen levähtää. Tänne etäämmä näytti leivosen palsta vihreältä
-saarelta mustan meren keskellä.
-
--- On siellä nyt leivosten herttainen asuskella omalla sarallaan.
-
-Lämmin ja leppoisa tunne tulvahti mieleen. Hän heittäytyi selälleen
-peltoon ja katseli puhtaan sinistä taivasta.
-
--- Leivonenkin sai haltuunsa palstan manttaaliin pantua maata,
-palasen isänmaata.
-
-Se tuntui niin somalta että täytyi nauraa.
-
--- Olen vuokrannut leivoselle maata. Mitä saat vuokraa?
-
-Mielen rauhan, ja oikeuden kuulla leivosen laulua tuntematta pistoa
-sydämessä ja nuhdetta omassatunnossa.
-
-Lauri taivutti kädet pään alle ja katsoi taivaalle. Siellä kulki
-pehmyt vaalea pilvi. Laurin silmät painuivat kiinni.
-
-Niinilän Anni kulki hänen vierellään vaaleaan kesäpukuun puettuna
--- -- Sitten oli hän kotivainiolla kyntämässä. Tuvan ikkuna oli auki.
-Tuvasta kuului Annin hiljainen hyräily; hän näki kuinka Anni siellä
-hääri leiväntekohommissa. Isä astuskeli pellonpientareella vanhana
-ja harmaatukkaisena ja sirolla puulapiolla korjaili kokkareita
-pientareelta pellolle. Äiti katseli porstuakamarin ikkunasta tyyni
-onnen ja rauhan ilme kasvoillaan. -- -- Annikin tuli pellolle. Oli
-paistanut pannukakkua ja toi sitä hänelle ja isälle. Ja ruunalle
-leipää. Taputteli ruunaa ja hyväili sitä -- --
-
--- Ei mutta ei -- Ei jouda maata kun on ruokaa kaapissa. Työhön,
-työhön! Illalla pitää vielä koivut ja marjapensaat kastella, ja jäi
-se vesiammekin tyhjäksi. Mutta kannetaan joesta vettä! Öillä päivät
-jatketaan! Öillä ne on istutettukin. -- Sooh -- Koetetaan nyt ruuna
-yrittää! -- Nooh --! Me teemme, kuule ruuna, työtä nyt. Me kynnämme!
-Me mullistamme maata! Me vapautamme niitä ihmeellisiä voimia,
-jotka muuttavat lannan ja mullan leipäkullan aineiksi ihmisille!
-Me uhraamme voimamme yhdellä kaikkein jaloimmalla ihmiselämän
-uhrialttarilla, niinkuin Reijolan isäntä talvella sanoi! Hei ruuna --
-hei! Minä olen isäntä ja leivonen on minun torpparini, joka maksaa
-vuokransa laululla -- --
-
--- Jaa-ah ruuna! Jos minä todellakin olisin isäntä! Kyllä silloin
-moni asia olisi toisin kuin nyt. Emme me täälläkään näin vain
-kahdenkesken olisi. Täällä olisi yksi tai parikin miestä savea
-nostamassa, ja luujauhokuorma olisi tilattuna eikä maan polttamisesta
-saisi puhuakaan. Ja eipä paljon tiedä, vaikka tuolla nevalla
-turvettakin haasioitaisiin. -- Navettaan silloin olisi myös tehty
-oikeat ikkunat eikä tuollaiset kuin nyt, että ovat kuin kaksi kipeää
-silmää. Eikä Kimpisyrjän Hermanni olisi saanut niin leveästi vain
-nauraa minun ilmanvaihtotorven-piirustuksilleni. Sen olisi silloin
-pitänyt tehdä torvi ja asettaa se navettaan.
-
--- Mutta eipäs surra. Saapa nuo perästäpäinkin laitetuksi. Tulipa
-edes se ketoaura tilatuksi, niin että syksyllä jo saamme ketoakin
-nurin kääntää. Kuuletko sinä, ruuna? Syksyllä ruvetaan ketoa
-kyntämään.
-
--- Eikä moitita isää, eikä sitä saakaan moittia. Isä tekee sen kuin
-parhaimmaksi ymmärtää. Isän mielestä on synti panna rahaa maahan.
-Mistä sitten tuloja olisi, jos maahankin alkaa menoja olla? -- Eikä
-se kaikkein hulluin ajatus olekaan, jos ei niin perin viisaskaan.
-Mutta isä on vanha ja isän hartiat ovat työstä köyristyneet. Meidän
-täytyy, ruuna, isää kunnioittaa! Jos isällä olisi edes niinkin paljon
-tietoja kuin esimerkiksi minulla, niin hän olisi maanviljelijän
-malli. Tai jos minusta tulisi yhtä hyvä työmies kuin isä on, niin
-silloin minä olisin maanviljelijän malli. Ja miks'ei minusta tulisi.
-Yritetään kuitenkin. Hakavainiossa syksyllä näytetään mihin tässä
-pystytään! Heipä hei, ruuna!
-
-Tumman harmahtavaksi kuivuva käännetty alue laajeni laajenemistaan,
-ja likaisen sängen sekä viheriän rikkaruohon taimiston peittämä
-alue yhä supistui. Ruunan kylet olivat vaahdossa, ja hiki virtaili
-pitkin Laurin ruumista. Mutta siihen ei hän tullut huomiotaan
-kiinnittäneeksi. Hän vain ajatteli sitä suunnitelmaansa, minkä oli
-tehnyt. Sitä nimittäin, että Leppirannan talossa ei tästä alkaen enää
-tahallaan jätetä kesantomaita syksyllä kyntämättä, niinkuin tähän
-saakka on tehty. Ja että aura pannaan joka kerta menemään aina hiukan
-syvempään kuin se edelliskerralla on mennyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Lauri illalla tavallista myöhemmin tuli kotiin, istui isä aitan
-porraskivellä aitakarahkoita halkomassa.
-
--- Kaikkiko tuli? kysyi, kun näki auran ja aisat rattailla.
-
--- Kaikki tuli. Leivoselle vain jätin palstan.
-
--- Oliko leivosen pesä? -- Isä naurahti.
-
--- Oli. Keskellä peltoa. Enkä ilennyt sitä maahan haudata, vaan
-jätin siihen kappaleen kyntämättä, selitti Lauri hevosta valjaista
-riisuessaan.
-
--- Niilo saakin nyt mennä viemään hevosen. -- Isä nousi ja
-lantioitaan painellen meni tupaan. Tuli pian takaisin Niiloa edellään
-työntäen.
-
--- Mene nyt vain, mene!
-
--- Miks'ei Lauri itse mene, kiukkuili Niilo.
-
--- No sinun pitää myös työlle tottua. Kylläpä toisinaan menisit.
-Pitää joskus mennä, vaikka ei niin kovin haluttaisikaan.
-
--- Kyllähän minä sen käyn itsekin viemässä, koetti Lauri sovitella.
-
--- Ei, kyllä Niilon pitää nyt mennä. Sinulla on vielä se puiden
-kasteleminenkin. Ei Niilo kuitenkaan niitä kastele.
-
--- Revin minä ne, sinkautti Niilo.
-
--- Senpätähden sinun pitääkin mennä hevosta viemään, sanoi isä
-ja naurahti toisella tavalla kuin äsken Laurille. Se sai Niilon
-taipumaan.
-
-Nurpeilla nenin ponnahutti hän itsensä ruunan selkään, iski
-ohjasperillä lautasille, ja niin lähdettiin heti alussa täyttä ravia.
-
-Lauri laittoi valjaat talliin ja rattaat liiveriin ja sitten meni
-tupaan. Syötyään hän tiedusteli äidiltä kahta ämpäriä, saadakseen
-kannetuksi joesta vettä istutuksilleen.
-
--- Siellä on korvo täynnä, sanoi äiti.
-
-Lauri katsahti äitiin, mutta ei sanonut mitään. Meni vain ulos
-kastelemaan istutuksiaan ja nauttimaan kesäillan rauhasta.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Paraiksi ehti Lauri kotiin ja sai polkupyöränsä suojaan, kun rupesi
-satamaan. Ensin tuli harvakseltaan keveitä yksityisiä pisaroita,
-jotka leppoisasti putoelivat janoiseen maahan ikäänkuin tunnustellen
-kaipaako maa sadetta. Kai se siksi huomattiin että kaipaa, koska
-pisarat alkoivat kasvaa ja tihentyä, ja vihdoin siitä kehittyi
-runsasvetinen sade, joka lankesi maahan kuin Herran siunaus.
-
-Lauri seisoi hetkisen porstuanovella ja katseli ulos. Pyörähti sitten
-ja meni tupaan. Tuvassa ei ollut ketään. Isän kuorsaaminen vain
-kuului sängystä uutimien takaa. Pöydän luota Lauri kääntyi takaisin.
-Katsoi kamariin. Sielläkään ei ollut ketään. Hän meni jälleen
-porstuaan, katsahti ulos sateeseen ja sitten meni suutupaan. Siellä
-kuori äiti kermaa maitovadista.
-
--- Onko sinun nälkä? kysyi hän Laurilta. -- Menen heti laittamaan
-perunoita kiehumaan.
-
--- Ei minun ole nälkä, vastasi Lauri, ja hetken aikaa pöydän luona
-seisottuaan meni pois suutuvasta. Kääntyi vinnin rappusille ja kaksi
-rappua kerrallaan harpaten juoksi vinnille.
-
-Katolta kuului hiljainen sohina ja rapina. Mutta sitä ei Lauri
-joutanut kuulemaan. Hän juoksi yhtäkyytiä suutuvan päälle laudoista
-tehtyyn vaatehuoneesen, josta äiti oli huomattavimmat vaatekappaleet
-korjannut pois ja siten tehnyt siitä hänelle kesäkamarin. Ikkunan oli
-hän itse laittanut saranoille -- muuten ainoa sellainen ikkuna koko
-talossa --. Hän avasi sen ja asettui pöydälle istumaan ja katsomaan
-märkää höyryävää tallin kattoa ja mustia kesantopeltoja hiukan
-etäämpänä, niiden takaa näkyvää ruisvainiota ja kaiken taustana
-olevaa viheriäistä metsää. Miellyttävä tuoksu virtaili vainioilta.
-
-Lauri värähteli.
-
-He olivat Alaniemen Miskan kanssa olleet Niinilässä. Ensi kertaa
-kumpikin. Koko puolen päivää oli siellä istuttu ja juteltu. Vuoroin
-puhuttu vakavista asioista, vuoroin pilaa laskettu. Viatonta
-herttaista pilaa.
-
-Anni oli ollut mukana koko ajan. Kahvin vain käväsi keittämässä, ja
-niin suloisesti punastui, kun sitten kahvia hänelle tarjosi. Ja aina
-painoi päänsä alas, kun hän katsoi sinne päin.
-
--- Mitähän se sillä? Merkitseeköhän se sitä että Anni -- -- että Anni
-minua -- --? Vai onko siihen syynä se talvellinen kirjeeni?
-
-Anni ei ole siihen vastannut. Kerran perheiltamassa hän sai
-huvipostissa kirjeen, jossa oli nimimerkki A--i. Hän uskoi sen olevan
-Annilta ja osaa sen vieläkin ulkoa.
-
-    "Mä aina muistan sinua.
-    Muista joskus minua!
-    Muista edes silloin,
-    Kun yksin istut illoin!"
-
-Onkohan se Annilta?
-
-Kun sen varmasti tietäisi!
-
-Silloin -- -- silloin -- --
-
-Hän tahtoi uskoa, että se on Annilta ja että Anni sentähden alas
-katsoi, kun häntä -- Lauria -- --
-
-Laurin täytyi hypätä pöydältä pois ja ruveta kävelemään.
-
-Muutaman kierroksen tehtyään hän läksi alas.
-
-    "Mä muistan aina sinua.
-    Muista joskus minua!
-    Muista edes silloin,
-    Kun yksin istut illoin!"
-
-Hänen teki mieli heittää porstuassa kuperkeikka ja käsillään kävellen
-mennä tupaan.
-
-Äiti seisoi takan luona toinen jalka takkakivellä ja musta
-kahvinhämmennystikku kädessään. Keitti iltapuolikahvia.
-
--- Eikö siellä kylillä Niiloa näkynyt? kysyi Laurilta.
-
--- En minä ainakaan ole nähnyt.
-
--- Missähän se kakara taas kaiken päivää kaltraa? Kastelee hyvät
-vaatteensakin, murehti äiti. -- Muistaako edes mennä lehmiä kotiin
-hakemaan.
-
-Lauri oli mennyt ikkunan luo, nostanut oikean jalkansa penkille,
-asetti saman puoleisen kyynäspään polvea vasten ja leukansa kättä
-vasten. Katseli ulos sateeseen.
-
--- Ei nyt tarvitse puita kastella, ihasteli äiti.
-
--- Ei tarvitse, myönsi Lauri muuta ajatellen.
-
--- Ei moneen päivään niitä nyt tarvitse kastella. Kun näin kovin
-sataa, sanoi äiti vielä ja nosti kahvipannun takkakivelle.
-
-Lauri katseli vain ulos.
-
-Niinilässä oli komeita koivuja molemmin puolin tietä, aivan niinkuin
-hänkin aikoo istuttaa ja on jo vähän istuttanutkin. Ja puutarha
-siellä oli kunnossa! Sellaista hänkin rupeaa yrittämään.
-
-Ottaa siihen nuo perunapellot ja tuon ohrapellon niiden takaa, ja
-niiden ympärille laittaa pisteaidan niin että tuo pihlaja tuolta
-kiven tyköä tulee vielä aidan sisään, niin siinä sitä jo onkin. Sopi
-jo istuttaa melkein vaikka mitä. Pitkin aidan viertä sireenipensaita,
-ja tuonne tienviereiseen nurkkaukseen sireenimaja niinkuin
-Niinilässäkin oli. Ensi syksynä niitä jo pitää istuttaa. Niinilästä
-varmaankin saisi. Ja Anni tulisi niitä minun kanssani irti
-ottamaan -- --
-
-Lauri muutti toisen jalan penkille.
-
-Anni oli istuttanut seinän viereen ruusupensaita ja hiukan etemmäksi
-laittanut kukkaspenkkejä. Ne olivat oikein sieviä. Jos Anni vielä
-tuohonkin -- --
-
--- Joko siellä kylillä pian heinäntekoon aletaan? Puhuttiinko mitään?
-kysyi isä sängystä ja pitkään haukotellen työnsi uutimia syrjään.
-
-Lauri pyörähti lattialle päin.
-
--- En tiedä -- en kuullut mitään. Joko meidän pian aletaan?
-
--- Tiedä oikein -- Ajattelin mä vähän että eikö lopusta viikon
-pitäisi mennä Vähäneva tekemään. Rupeaa aika jo olemaan siinä
-määrässä, puheli isä ja haukotellen nousi sängyn syrjälle istumaan.
-
-Äiti kaateli kahvia, ruvettiin juomaan.
-
--- Kyllähän me siksi jo ehdimmekin, jatkoi Lauri äskeistä puhetta. --
-Parissa kolmessa päivässähän ne kesantotyöt nyt jo saadaan loppuun.
-Vai -- tottakai sitä vainiota huomenna mennään kolmannelle kyntämään?
-
--- Kyllä. Minä menen sinne Takanevalle. Niilo saa tuoda lehmät sinne
-ja sitten tammalla äestää niitä peltoja. Minä koetan sammutella
-sellaisia paikkoja, joissa vielä on valkeaa, jos niitä enää on, kun
-näin nyt sataa.
-
-Sitten ei puhuttu mitään koko kahvinjuontiaikana eikä heti
-jälkeenkään. Äiti meni pesemään perunoita, isä haukotteli ja
-heittäytyi jälleen sänkyyn "kun niin kovin ramaa" ja Lauri alkoi
-järsiä kynsiään.
-
--- Kun siellä Takanevalla olisi tullut edes ojat luoduiksi, sanoi
-Lauri viimein ja sylkäsi kynnen siruja suustaan.
-
--- Johan se hyvä olisi ollut -- mutta --, sanoi isä sängyn kattoon
-katsoen. -- Näethän sinä sen itsekin, ettemme me joka paikkaan ehdi.
-
-Se sanottiin tavalla joka ilmaisi, että asiasta on jo ennenkin ollut
-puhetta.
-
--- Ja se paloikin nyt niin hyvin, että kyllä se taas yhden rukiin
-kasvaa, jatkoi isä vähän ajan kuluttua lauhtuneemmalla äänellä.
-
-Lauri ei puhunut siihen mitään. Hetkisen vain järsi kynsiään ja
-sitten läksi vinnille. Siellä oli pöydällä kunnan kirjastosta
-lainattu "Pienviljelijän käsikirja". Hän avasi sen ja alkoi lukea.
-Mutta puolen sivua luettuaan jäikin ulos katselemaan. Vasta vähän
-pidelty kirja räpsähti itse kiinni, eikä Lauri sitä enää avannut.
-Nousi vain ja heittäytyi selälleen sänkyyn.
-
--- Pitääköhän Anni minusta enemmän kuin muista pojista?
-
--- Ei sitä kenenkään omaksi sanota, mutta ei minuakaan kukaan hänen
-takiaan kiusottele. Tuota Saviston Lissu topsakkaa vain minun
-omakseni sanovat -- muutamaa -- -- Joka ei ymmärrä muusta kuin
-kiinniotosta ja uusista vaatteista puhua ja juoruta! Liekö koskaan
-sanomalehteäkään lukenut, -- muuta kuin kihlausilmoitukset. Mutta
-Anni on selvillä kaikesta ja innostunut nuorisoseuraankin. Kelpaisi
-vaikka johtokunnan jäseneksi -- --
-
-Siinä kesken kaikkea tuli Laurin mieleen kuva kuinka he Annin kanssa
-pimeänä syysyönä tulevat kahdenkesken kävellen. Silloin hyökkää
-metsästä kaksi miestä Annin kimppuun. Hän ryhtyy puolustamaan
-Annia. Syntyy ankara taistelu. Häntä lyödään puukollakin. Mutta hän
-kuitenkin voittaa ja saattaa pelosta vapisevan ja häneen turvautuvan
-Annin kotiin. Siellä Anni sitoo hänen haavansa -- --
-
-Jossain välissä oli Lauri ollut kylelläänkin, mutta nyt hän taas
-makasi selällään kädet niskan alla ja näki, mutta ei katsonut
-karkeasti höylätyltä kattolautoja, ja kuuli, mutta ei kuunnellut
-sateen sohinaa ja rapinaa.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Leppirannan Hakavainiota viljeltiin niin kuin muitakin vainioita.
-Vuosikymmen toisensa perään oli siinä vuorotellut kesanto, ruis, ohra
--- kesanto, ruis, ohra. Maata kynnettiin mahdollisimman varovasti
-ettei vain "raakaa maata" nousisi pinnalle. Joka kolmas kesä sinne
-ajaa kiikuteltiin lantaa sen verran kuin tunkiossa kulloinkin sattui
-olemaan. Siellä täällä oli paksua heinää kasvavia mataloita vakoja.
-Niitä sanottiin ojiksi.
-
-Muheva, tummanharmaa ja voimakas ruokamulta oli nylkeentynyt pois.
-Laiha, vaaleanharmaa savi vain oli jälellä. Sadeaikoina se litkui ja
-letkui ja tarttui kenkiin. Pouta-aikoina se pakahteli tuumanlevyisiin
-halkeamiin. Kesantovuosina oli paakkujen murskaaminen joka-aikainen
-risti.
-
-Ohra pääsi suurella vaivalla tupenmittaiseksi, ja rukiin olki kasvoi
-pientä ja kovaa niinkuin vaskilanka. Missä ruokamultaa oli hiukan
-paksummin, siellä isännöi ohdake ja tappoi kaiken muun.
-
-Hakavainion kasvullisuus oli aina ollut melkein samallaista.
-Erilaiset kesät vain hiukan erilaistuttivat sitäkin. Ennen
-ei se tehnyt Lauriin mitään vaikutusta. Mutta luentokurssien
-jälkeisenä kesänä siinä kasvava ohra kirveli hänen herännyttä
-maanviljelijävaistoaan kuin elävänä haudatun tuskan huuto. Hänen
-vaistonsa sanoi, että siellä syvemmällä on voimia, jotka vain
-odottavat sitä, joka puhkasee päälle kasvaneen kuoren ja antaa niille
-ilmaa ja vapautta.
-
-Tuli sitten syksy. Hakavainion vuoro oli taas olla kesantona ensi
-kesänä. Kun kevätkylvömaat saatiin kynnetyiksi, alkoi isä puhua
-riihirankain hakkuusta, vaikka maa oli vielä vallan sulaa. Silloin
-hänen -- Laurin -- luonto kuohahti. Päättävästi sanoi hän isälle,
-että menee huomenna Hakavainiota kyntämään, ottaa molemmat hevoset ja
-ketoauran. Isä saa mennä riihirankoja hakkaamaan, mutta hän ei mene
-niin kauan kuin vähänkin maahan pystyy. Isä ei sanonut myötä eikä
-vastaan, eikä hänkään sen enempää siitä asiasta puhunut. Seuraavana
-päivänä vain meni ja alotti Hakavainion kynnön. Eikä hellittänyt
-ennenkuin kaikki oli kynnettynä.
-
-Sulaa jatkui yhä, ja hän perkkasi Hakavainion ojatkin. Päivät olivat
-tummat ja tihruiset, yöt pimeät ja vaatteet saviset. Mutta mieli oli
-puhdas ja intoa hehkuva, jokaisena päivänä sujui työ aina paremmin
-kuin edellisenä päivänä. Ja itseluottamus ja omanarvon tunto kasvoi.
-Ennenkuin tuli talvi, olivat Hakavainiosta kadonneet paksua heinää
-kasvavat syvänteet ja niiden sijalle oli ilmestynyt suorareunaiset,
-sileälaitaiset ojat.
-
-Eikä isäkään mennyt riihirankoja hakkaamaan, vaan kulki Niilon kanssa
-Takanevalla metsän alle joutuneita ja syksyllä kyntämättä jääneitä
-kedonpäitä perkaten. Isä kaateli puut juurakkoon, Niilo karsi oksat
-pois ja poltti ne. Kaiket päivät nousi Takanevan rannalta paksu
-vaalea savu sumuiseen syysilmaan.
-
-Hakavainion kesantomuokkaukseen ei isä myöskään sekaantunut. Jos
-Lauri häneltä jotain kysyi, ei hän mitään vastannut. Eikä Lauri
-sen huomattuaan enää kysynytkään mitään. Teki vain niinkuin itse
-parhaaksi ymmärsi. Sinä kesänä meni aatra Hakavainiossa syvempään
-kuin se oli koskaan ennen mennyt Leppirannan pelloilla.
-
-Syksyllä peitti Hakavainion tummanvihreä rukiin oras.
-
-Talvella eräänä aamuna lähtiessään kauroja asemalle viemään sanoi
-Lauri isälleen:
-
--- Eikös nyt saa tuoda heinänsiemeniä, että saadaan keväällä kylvää
-Hakavainio heinäksi?
-
-Isä oli vähän aikaa vaiti.
-
--- Noo -- -- koettaa heitä nyt tuoda, myöntyi sitte.
-
-Lauri toi heinänsiemeniä ja keväällä lumen lähdettyä itse ne kylvi.
-
-Se oli ensimäinen heinänkylvö Leppirannan pelloilla.
-
-Kun kesä tuli ja ruis alkoi kasvaa, ei sen kasvaminen ollut niin
-tuskallista kuin ennen. Se oli melkein huvia entiseen verrattuna.
-Olki kasvoi vankkaa ja rytevää, tähkät pitkiä ja paksuja.
-
-Tuli sitten se viikko, jolloin heinänteko on taas tälle vuodelle
-lopussa ja ruis on siinä juuri tulemaisillaan valmiiksi.
-
-Tiistaina iltapäivällä otti isä puheeksi Hakavainion rukiinleikkuun.
-Arveli että sen voisi vielä siirtää paremmin loppuviikkoon, vaikka
-lauantaiksi, ja nämä päivät kerätä lehdeksiä ja tehdä muuta sellaista.
-
--- Ei se vielä liiaksi tuleentuisi siksi? arveli Lauri.
-
--- Ei se vielä -- Se oli jyvä vielä pyhänä niin pehmeä. Kuivaa kovin
-pieneksi.
-
--- Älkää vain sirppihallaa tehkö, varotti äiti.
-
-Sovittiin niin, että lauantaiksi pyydetään leikkuuväkeä. Ja kun
-Laurin piti seurahuoneelle, lupasi hän samalla toimittaa leikkuuväen
-pyynnönkin. Se sopi hyvin. Lauri meni vaihtamaan vaatteita, ja isä
-meni iltatöikseen korjaamaan laahaavaa saunanovea.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lauri oli pyytänyt ja myöskin saanut lupaan päivämiehet.
-Seurahuoneelle mennessään poikkesi hän Alaniemen kautta Miskaa
-mukaanottamaan.
-
-Alaniemessä oli kaikki väki tarhapihalla, Miska, Miskan äiti ja isä
-ja kaikki seitsemän Miskan nuorempaa sisarta ja veljeä. Teurastaja
-Mattikin näkyi olevan joukossa.
-
-Lauri pani pyöränsä liiverin seinälle ja meni joukkoon. Vasta nyt
-hän huomasi joukon keskellä makaavan lehmän, joka raukeasti tuijotti
-eteensä.
-
-Miska parhaillaan mittasi nuoralla lehmän pituutta ja paksuutta ja
-siinä sivumennen nyökkäsi Laurille tervehdykseksi. Sitten rupesi
-laskemaan paljonko lehmästä näiden mittain mukaan pitäisi lähteä
-lihaa ja kuinka paljon siitä nykyisillä hinnoilla pitäisi saada
-rahaa. Laski vielä nahan painon ja hinnan.
-
--- Sata viisi markkaa, sanoi sitten.
-
-Teurastaja Matti pudisti päätään.
-
--- Koettakaa mitata ja laskea, niin näin se tulee!
-
--- Ei se niin tule. Sinä mittaat tai lasket väärin.
-
--- Koettakaas uudestaan mitata! Miska pisti nuoran Matin kouraan.
-
-Matti rupesi mittaamaan. Lehmä viskoi päätään ja sätkytteli jalkojaan.
-
--- Kaa -- mitäs siinä nyt! Miska potkasi lehmää kylkeen.
-
-Lehmän pää painui jälleen alas, ja pitkä valittava yniseminen kuului.
-
-Matti mittasi ja laski.
-
--- Rupesivat tuossa hulluttelemaan ja toisiaan puskemaan, kun ei
-niin heti ehditty navettaan panemaan, ja tämä kompura joutui tuonne
-hirsikasaan. Kaatui sinne ja katkasi jalkansa. Eikä sitä viitsi
-vanhaa lehmää ruveta tohtoroimaan -- tapetaan pois, kun lihakin on
-niin hyvässä hinnassa, kertoi Miskan isä Laurille.
-
-Lehmä huiskautti häntäänsä, liikautti päätään ja katseli valjusti
-ympärillään olevia.
-
--- Se mahtaa kärsiä kamalasti, sanoi Lauri.
-
--- Miksei, myönsi isäntä.
-
--- Yhdeksänkymmentä markkaa minä annan, enkä penniäkään enempää,
-sanoi Matti laskun lopetettuaan.
-
-Äsken oli hän tarjonnut kahdeksaakymmentä ja viittä markkaa.
-
--- Ee -- eih, sanoi Miska ja pudisti päätään. -- Ennen teemme sen
-itse lihaksi.
-
--- Niin, mitäs me sitä nyt kovin halvalla rupeamme myömään, yhtyi
-isäntä Miskaan.
-
-Lehmä ynisi. Laurin mielestä se rukoili armoa.
-
--- Yhdeksänkymmentä markkaa minä maksan, mutta en penniäkään enempää.
-Sekin on jo liikaa noin vanhasta ja laihankälpästä elukasta.
-
-Matti käveli poispäin. Meni Laurin pyörää katselemaan.
-
--- Mitäs tahdot tästä pyörästäsi? kysyi.
-
--- Ostaisitteko?
-
-Laurikin meni sinne päin.
-
--- Miksenkäs minä osta. Vaikka mitä.
-
--- Kun vain saatte voittoa.
-
--- Piru tässä aina joutaa niin voitoistakaan huolimaan, kun vain saa
-kaupat käymään. En suinkaan minä tuossa lehmäkaupassakaan mitään
-hyötyisi, mutta ostaisin mä hänen sillä yhdeksälläkymmenellä. --
-Ääntään alentaen Matti tämän sanoi, samalla syrjäsilmin katsoen
-Miskaa joka taas mittoi lehmää.
-
--- Joko tämä pyörä on sulla kauan ollut?
-
--- Kolmatta kesää sillä nyt ajetaan.
-
--- Mutta hyvänäpä se on pysynyt. Kyllähän sä tarkasti sitä pitelet?
-
--- Mitäpä siitä hurjastelemisestakaan on apua.
-
--- Niinpä kyllä.
-
-Taas vilkasi Matti lehmään päin. Miska siellä taas silmäkulmat
-pinnistettynä teki numeroita laudanpalaselle.
-
--- No myötkö sinä tuon pyöräsi? kysyi Matti äkkiä Lauriin kääntyen.
-
--- Een tiedä -- -- Uusi kuitenkin pitäisi ostaa jälleen.
-
--- Johan se niin on. -- Tuleeko kauppaa? kysyi Matti lehmän ympärillä
-olevilta.
-
--- Tulee, jos sataviisi annatte, vastasi Miska.
-
--- Ei näytä tulevan kauppaa. Paras lähteä kotiin. Minnekäs sinä olet
-menossa?
-
--- Seurahuoneelle.
-
--- Onko teillä jotkut harjotukset siellä?
-
--- On.
-
--- Semmoinen taas näytöskappale, vai?
-
--- Niin, "Iimäellä".
-
--- Vai iitä mäellä te nyt harjottelette. -- Ottakaa pois
-yhdeksänkymmentä markkaa siitä lehmästä!
-
--- Antakaa sataviisi markkaa, niin kauppa on valmis!
-
-Matti pudisti vain päätään ja läksi pois.
-
-Lauri meni lehmän ympärillä olevain luo. Lehmä näytti väsyneeltä ja
-kohtaloonsa alistuneelta. Ei lihastakaan värähdyttänyt.
-
--- En mä nyt jouda sinne harjotuksiin. Pitää tuo tuosta lopettaa,
-sanoi Miska. -- Menkää te, äiti, hakemaan astia, johon saadaan veri
-ottaa, ja isä hakee kirveen. Tuokaa se amerikkalainen, sillä on
-hyvä lyödä! Minä menen hiomaan puukkoa, ja te kakarat saatte mennä
-tiehenne tästä! komensi Miska sitten.
-
-Lauri sanoi hyvästi, otti pyöränsä liiverin seinältä ja kiirehti pois.
-
--- Ajattelikohan tuo Miska mitään!
-
-Hän tunsi jotain säälin ja halveksinnan sekaista Miskaa kohtaan. Kun
-_tuollaisia_ tekee! Hän ei tekisi, ei vaikka itkettäisiin -- --.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seurahuoneen seinällä näkyi jo olevan useampia pyöriä. Jaa -- mutta
--- siellähän on tänään soittoharjoituksetkin.
-
--- Tule etsimään nelilehtisiä! huusi Niinilän Anni heti kun Lauri
-ajoi seurahuoneen aitauksen sisään.
-
--- Oletteko jo löytäneet?
-
--- Ei kukaan ole löytänyt, mutta etsitty on kovasti.
-
--- No en minäkään sitten löydä. En ole koskaan ennenkään löytänyt.
-
--- Eipä tiedä vaikka nyt löytäisit. Tule tästä etsimään!
-
-Lauri kumartui Annia vastapäätä etsimään. Ja melkein heti löysi.
-Annikin huudahti:
-
--- Enkö minä sanonut! Ja noin suuri ja säännöllinen!
-
-Lauri joutui melkein hämilleen. Ensimäinen hänen löytämänsä
-neliapila, ja se löytyi kun he Annin kanssa yhteisesti etsivät -- --
-
-Etsittiin vielä hetkinen, mutta kun ei kukaan löytänyt eikä puuttuvia
-näytelmän henkilöitä näyttänyt tulevan, mentiin sisään.
-
-Soittokunnan pojista toiset jo ravintolassa töräyttelivät torvillaan,
-toiset tulivat näyttelijäin kanssa sisään.
-
--- Jätetään ovet auki, niin saadaan kuulla musiikkia samalla, sanoi
-Lauri ja pukuhuoneesen mennessään työnsi kaikki välillä olevat ovet
-auki.
-
--- Jättäkää sekin ovi auki! huusi vielä ravintolahuoneeseen meneville
-soittajille. Soittajat jättivät.
-
-Laurilla oli Junnun osa ja Annilla Johannan. Lauri tuli pukuhuoneesen
-ja heittäytyi siellä olevaan näyttämötarpeiksi lahjotettuun
-kahden istuttavaan keinutuoliin. Heti hänen perässään tuli Anni
-pukuhuoneeseen.
-
--- Minä tulen isännän kanssa keinutuoliin.
-
--- Tule. Emäntää ja isäntää vartenhan tämä onkin.
-
-Ravintolahuoneesta kuuluva soitto samassa taukosi.
-
--- Ne soittavat jo oikein hyvin, sanoi Anni.
-
--- Niin minustakin, vaikka minä en paljon musiikkia ymmärräkään.
-
--- Alkaisivat nyt taas jotain soittaa.
-
--- Niin -- että saataisiin tässä oikein musiikin mukaan keinua.
-
--- Joo, naurahti Anni. Nyt ne alkavatkin.
-
-Se oli Tuulantei. Anni rupesi laulamaan mukana, ja Lauri yhtyi
-häneen, samalla pitäen huolen että tuoli keinui.
-
-    Tula tuulan tuli tuli tei,
-    Emme erkane konsana, ei.
-    Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,
-    Paras aarteeni oot sinä mun,
-    Minä sun, --
-    Mitä toivoisin minä muuta!
-
-    Tula tuulan tuli tuli tei,
-    Oma onni se yhtehen vei.
-    Ja nyt tulkohon hallat ja harmit ja muut
-    Ilo huoleton meillä on,
-    Naurussa suut, --
-    Ja kirkkaana päivä ja ilta.
-
-    Tula tuulan tuli tuli tei...
-
--- Kas isäntää ja emäntää! huudahti Laikkolan Vihtori -- kun
-juoksujalassa meni pukuhuoneen läpi näyttämölle.
-
-Anni ja Lauri vain nyökkäsivät päätään ja jatkoivat laulua:
-
-    Emme erkane konsana ei,
-    Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,
-    Paras aarteeni oot sinä mun,
-    Minä sun, --
-    Mitä toivoisin minä muuta.
-
-Soittajat soittivat sävelen moneen kertaan, ja he lauloivat aina
-mukana.
-
--- Junnu ja Johanna! Kuinka monta kertaa pitää käskeä! kuului äkäinen
-ääni näyttämöltä.
-
--- Voi taivas! hätäili Anni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lauri oli saatellut Annin kotiin ja ajeli pyörällään hiljakseen
-takaisin.
-
-Ilta oli kaunis ja tyyni. Kuu alkoi nousta, ja täyteläiset
-viljavainiot nuokkuivat sen vienossa hohteessa.
-
-Elämä oli niin ihanaa.
-
-Varmemmin kun koskaan ennen tunsi Lauri nyt, että Anni on hänen --
-yksin hänen.
-
-Hän oli jo ollut sanomaisillaan Annille kaikki, mutta sai kuitenkin
-itsensä hillityksi.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Leppirannan leikkuupäivä valkeni poutaisena ja lupaavana. Kaikki,
-jotka olivat pyydetyt leikkuulle, myöskin tulivat. Päivä muodostui
-rattoisaksi. Juteltiin ja laskettiin leikkiä, naureskeltiin,
-lauleltiin ja veisailtiinkin, ja miehet pistelivät kaksihaaraisia
-tähkiä lakkeihinsa. Vieno tuuli hiljalleen huojutteli laihoa,
-hiveli aidoille ja pientareille jääneitä vaatteita ja vilvoitteli
-leikkaajain hikisiä ruumiita.
-
-Kun ilta tuli, oli Hakavainio leikattuna. Kivistäviä ja väsyneitä
-ruumiitaan oikoen, mielessään suoritetun työn tuottama rauhaisa
-tyydytyksen tunne, läksivät toiset pois. Lauri vain jäi lyhteitten
-kuhilaillepanoa lopettamaan.
-
-Hänen mielialansa ei ollut keveimmillään.
-
-Hän ei saanut mielestään pois sitä tapausta Alaniemen tarhapihalla.
-Kuin raskas pilvi se asusteli siellä, uhaten peittää hänen
-maanviljelijäihanteensa, sen, josta paulapieksut ja paikkahousutkin
-olivat saaneet runollisen hohteen.
-
-Tuskissaan kamppaileva lehmä ja siitä kauppaa tekevä ihmisjoukko sen
-ympärillä -- --
-
-Kuuluuko se sellainenkin maanviljelykseen?
-
-Vaikka hän olisi mitenpäin asiaa ajatellut, niin aina hän tuli samaan
-tulokseen: eihän sellainen ole maataloudessa mitään tavatonta.
-
-Mutta mitään kaunista se ei ole -- eikä runollista -- eikä ylevää.
-Päinvastoin.
-
-Kuta enemmän hän sitä ajatteli, sitä ilkeämmältä se tuntui.
-
-Pidellä elävää aistimilla varustettua olentoa kuin elotonta
-möhkälettä! Ja tehdä loppu sen elämästä silloin kun tahtoo -- --
-
-Onko ihmisellä edes oikeuttakaan sellaiseen --? Kun olisikin
-sellainen luonto kuin Miskalla! Ettei arkailisi mitään. Rehaisi
-vain niin että tullen mennen! Sellainen luontohan sitä maamiehellä
-oikeastaan pitäisikin olla. Jolla ei sellaista luontoa ole, niin -- --
-
-Siitä haarautui ajatus taas monelle taholle, ja vihdoin hän joutui
-epäilemään, että onkohan hänellä oikein todellisuudessa sellaisia
-ominaisuuksia, että hänestä voisi tulla oikea maanviljelijä.
-
-Talvellakaan, silloin kun hän riihirankoja ajoi ja tamman jalka
-putkahti metsässä jonnekin kiven rakoon niin että tamma kaatui, ei
-hän huomannut tammalle siinä mitään sen pahempaa tulleen ennenkuin
-Häkkilän isäntä vastaan tullessaan kysyi että: mikä tamman jalkaan
-on tullut, kun se onnahtelee? Vasta silloin hän huomasi, että tamma
-todellakin ontui. Ja rupesikin ontumaan niin pahasti, ettei pariin
-viikkoon sopinut kuorman eteen valjastaa. Ja kun isä huomenisin toi
-rankakuormaa samasta paikasta, sanoi hän että tamman jalasta oli
-juossut vertakin hangelle.
-
-Sitäkään ei hän ollut huomannut. Niin hartaasti hän oli silloin
-ajatellut ja suunnitellut sitä kuinka hänen isännäksi tultuaan metsää
-ruvetaan hoitamaan ja hakkaamaan -- --.
-
-Ja silloin keväällä kun Pikkuviidan kydölle latoa tehtiin -- --! Kun
-ei hän mitenkään tahtonut saada nurkkaa kolotuksi hyvin. Milloin se
-irvisti yhdeltä, milloin toiselta puolelta, ja kun hän aikansa sitä
-korjaili, kului kolo niin syväksi että täytyi panna lastua väliin.
-Olkien katolle levittäminen ei myöskään käynyt niin kuin isä olisi
-tahtonut. Isä oli tyytymätön, mutta hän lohdutti itseään sillä että
-hänen isännäksi tultuaan ei niittylatoja tehdäkään tällä tavalla. Ne
-tehdään laudoista, katetaan päreillä ja maalataan punaisiksi -- --
-
-Kartanon oli hän -- mielikuvituksessaan -- moneen kertaan repinyt
-alas, uudestaan rakentanut ja maalannut -- --
-
-Ja todellisuudessa hän ei ollut tehnyt mitään -- -- Haaveillut vain
--- --
-
-Alaniemen Miska oli keväällä nuoremman veljensä kanssa uudistanut
-liiverirakennuksen pihalla, rakentanut kaksi niittylatoa -- ja
-hevoset hän kengittää yksin -- ja teurastukset toimittaa ja hommaa
-kaikin puolin niinkuin oikean talonjussin pitääkin. Miska ei haaveile
-turhia. Elää vain ja hollastaa. Ja niinhän sitä pitäisikin -- --!
-
-Kun vain voisi -- --.
-
-Keskiviikosta alkaen olivat tällaiset ajatukset yötä päivää häntä
-rääkänneet. Toisinaan häntä melkein itketti. Päätä kivisti ja mieli
-oli painuneena. Kun nyt juuri, kun hän alkaisi olla Annista varma,
-piti tämän sattua.
-
-Mutta kai se on niin että ihmisellä pitää aina olla joku risti.
-
-Jonkinlainen väsähtynyt alistuvaisuuden ja välinpitämättömyyden tunne
-alkoi vallata, kun tähän saakka ehti. Ja tämän päivän vilkas elämä
-oli häntä auttanut pysymään siinä mielialassa, vieläpä sitä hiukan
-keventänytkin.
-
-Mutta vilpittömään iloon saakka se kuitenkaan ei jaksanut nousta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Syötyään meni Lauri Perähakaan hevosia juottamaan.
-
-Taivas oli selkeä, aurinko oli putoamaisillaan metsän taakse ja
-ilmassa oli uneksuva tyyneys.
-
-Sunnuntairauha teki tuloaan maailmaan.
-
-Kolunmäeltä päin kuului laulua.
-
-    "Tuolla mun heilani asustelee
-    Joen toisella puolen,
-    Jos et sinä tule mua katsomahan
-    Niin ikävähän kuolen.
-    Jos et sinä tule mua katsomahan
-    Niin ikävähän kuolen."
-
-    "Tule tule tänne mun sydämmeni lohtu
-    Ja anna mulle kättä.
-    Vaikka koko maailma tarjolla ois
-    Niin sinua en voi minä jättää.
-    Vaikka koko maailma tarjolla ois
-    Niin sinua en voi minä jättää."
-
-Sitten oli hiljaista. Laurista tuntui siltä, että laulaja istuu
-jollain kivellä käsi poskella.
-
-    "Vie, vie järven sini-sinilaineet
-    Toiveeni toiselle puolen!
-    Sano, sano rakkaalle kullalleni
-    Että ikävähän kuolen!
-    Sano, sano rakkaalle kullalleni
-    Että ikävähän kuolen",
-
-kuului taas Kolunmäeltä päin surullisen tunteikas laulu.
-
-Nyt tuntui Laurista siltä, että laulaja on puhjennut hiljaiseen
-itkuun -- --
-
-Hänen teki mielensä tehdä samoin -- --
-
-Elämä tuntui niin suloiselta ja suruiselta. Se hymyili kyynelten
-takaa -- --
-
-    "Elämäni onnella on yrtti katkera
-    Keskellä nuorta eloain se aikoo puhjeta",
-
-hyräili hän laulun herättämän mielialan vallassa.
-
-Hän ajatteli sitä tiistai-iltaa ja Annia -- ja samassa muisti sen
-lehmän siellä Alaniemen tarhapihalla -- --.
-
-Kaikki sekaantui, sotkeentui ja särkyi.
-
-Hänen teki mielensä istua pellon pientarelle ja ajatella vielä kerran
-kaikki oikein perinpohjin.
-
-Mutta paraneekos se sillä? Sauna vain jäähtyy.
-
-Hän pani hevoset laitumelleen ja lähti kotiin.
-
-Hänessä ikäänkuin taisteli kaksi valtaa. Toinen, viehkeä ja suloinen,
-kuiski:
-
--- Nyt on lauantai-ilta. Mene lemmittysi luo! Niin kaikki toisetkin
-tekevät. Sulje hänet syliisi ja avaa hänelle sydämesi, niin sinä saat
-rauhan.
-
-Suloisesti väristen kuunteli Lauri tätä.
-
-Mutta sitten nousi toinen ja sormi kohollaan varoitti:
-
--- Älä mene! Nainen saa kyllä turvautua mieheen, mutta mies ei
-saa turvautua naiseen. Miehellä pitää ensin itsellään olla varma
-pohja jolla seisoo, ja vasta sitten on hän oikeutettu pyytämään
-rakastettuaan kanssaan tälle varmalle pohjalle. Sinulla ei ole
-tällaista. Sinulla ei ole minkäänlaista pohjaa.
-
-Vaieten alistui Lauri tämän jälkimäisen tahtoon.
-
-Hänellä todellakaan ei ollut minkäänlaista pohjaa. Hän häilyi vain
-tyhjässä ilmassa.
-
-Juuri tänäänkin on hän miettinyt, että millekähän toimialalle hän
-oikeastaan kelpaisi? Eikä ollut saanut selvyyttä.
-
-Ja kuitenkin juuri siitä täytyisi olla selvillä ennen kun -- --.
-
-Täytyy ensin löytää tukeva oksa tai suojaisa mättään kylki ennenkuin
-voi pesää rakentaa -- --
-
-Saunalle mennessään hän näki poikia maantiellä polkupyörillä
-ajelemassa, ja silloin hän teki kapinan.
-
--- Ei noilla muillakaan sen parempaa pohjaa ole! Minkä tähden minulla
-se pitäisi olla!
-
-Yhteisvoimin sen suloisen ja viehkeän kanssa he löivät kumoon sen
-järkevän ja totisen, joka sormi pystyssä varoitteli.
-
-Lauri päätti mennä Annin luo.
-
-Mutta kun hän saunasta tultuaan vielä lämpimänä ollen alkoi
-pukea pyhäpukua päälleen, tunsi hän itsensä niin väsyneeksi ja
-voimattomaksi, että kesken pukeutumista istahti pöydän luo ja käsi
-poskella tuijotti pöytään. Ja vihdoin alkoi jälleen riisua.
-
--- Kyllä se järkevä ja varoittava sittenkin on oikeassa. En ole vielä
-kyllin ansiokas.
-
-Raskaasti huoaten ja puolittain kyynel silmässä kömpi hän peiton alle
-sänkyyn.
-
-Yöllä näki hän unta:
-
-Hän istui Perähaan aidan vieressä lähellä Kolunmäen polkua. Oli
-pimeä syysyö. Satoi ilkeää tihusadetta, tuuli ja oli kylmä. Mutta
-hänen ei ollut kylmä. Hänellä oli kädessään kirja, ja siitä säteili
-häneen jotain kirkasta ja lämmintä. Se lämmitti häntä, valaisi hänen
-ympäristöään ja kuivasi hänen vaatteensa. Hänen oli hyvä siinä olla.
-
-Kun hän siitä heräsi, olivat hänen aivonsa ankarassa pinnistyksessä.
-Hänen piti muistella jotain asiaa, ja se oli aina tulemaisillaan
-hänen mieleensä.
-
-Vihdoin se tulikin. Hän muisti ne vuodet, jolloin hän illoin ja
-pyhäisin lueskeli romaaneja, runoja ja kertomuksia.
-
-Ne muistuivat hyviltä ne vuodet. Ei mitään raatelevia ristiriitoja.
-Jos joskus jotain karvasta sattuikin, niin se unhottui pian, kun vain
-pääsi hyvän kirjan pariin.
-
-Oli kuin olisi jotain alkanut hänessä herätä, ja oli kuin se herääjä
-olisi vaatinut jotain. Ruumiillista nälkää muistuttava henkinen
-tyhjyyden tunne alkoi vallata mieltä. Ja jonkinlaisena uutuutena
-hänelle selvisi, että hän ei ollut sen luentokurssitalven jälkeen
-lukenut juuri mitään muuta kun maatalouskirjallisuutta. Nytkin oli
-hänellä pari sellaista kirjaa lainassa. Ja hän luki niitä jo toiseen
-kertaan. Hän oli saanut itselleen sen uskon, että kaikki muu on
-joutavaa ja tämä yksin on tarpeellista.
-
-Mutta nyt se, mikä hänessä heräsi, ei luvannutkaan tyytyä näin
-kuivaan ruokaan. Yhä voimakkaammin se tuntui vaativan jotain
-mehukkaampaa ja maukkaampaa. Se aivan kuin uhkasi kuolla, ellei sitä
-saa.
-
-Sen kuolema tuntui kuitenkin aivan yhtä katkeralta kuin jos Anni
-olisi kuollut.
-
-Ja Lauri lupasi tyydyttää sen vaatimukset.
-
-Hän oli kääntynyt lattialle päin ja katsoi kuuta, joka paistoi
-suoraan hänen sänkyynsä. Oli niin ihmeellistä -- --.
-
-Aivan kuin hellästi rakastava isä olisi sieltä katsellut
-lemmikkipoikaansa, josta hän toivoo paljon, ja jota hän tahtoo tukea
-elämäntaisteluissa.
-
-Hän katsoi ja katsoi, ja vihdoin alkoi tuntua siltä kuin hän.
-olisi uppoamassa jonnekin, jossa hellät ja rakastavat kädet hänet
-vastaanottavat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aamulla toisten vielä nukkuessa, juuri kun auringon ruso alkoi näkyä,
-hän kirjoitti päiväkirjaansa:
-
-"Olen elänyt raskaan ristiriitain viikon. Sieluani on revitty ja
-raadeltu. Se on ollut kuin kahteen villiin hevoseen sidottuna, jotka
-kumpikin ovat kiskoneet eri suuntiin.
-
-"Viime yönä raatelu vasta alkoi helpottaa. Oli niin hurmaava, hillitty
-elokuun kuutamo. Makasin. Kuu paistoi suoraan sänkyyni. Katsoin sitä.
-Ja minusta tuntui kuin hellästi rakastava ja lastensa kohtaloita
-osanotolla seuraava isä sieltä katselisi lemmikkipoikaansa, josta hän
-toivoo paljon.
-
-"Sydämeni täytti onni vallan huumaava. Sydämeni oli kukkuroilleen
-täysi. Ja kuitenkin sieltä puuttui jotain. Kuta täydempi sydämeni
-on, sitä syvemmin minä kaipaan. Kaipaan _häntä_. Häntä, jolle voisin
-kaikkeni kertoa, avata pakahtuvan sydämeni, enkä tarvitsisi pelätä,
-että hän nauraa -- --
-
-"Ja kuitenkaan minä en saa häntä nyt vielä omistaa. Minussa on joku
-ääni, joka sanoo etten saa, että minusta täytyy ensin tulla oikea
-mies. Ja minä tottelen tätä ääntä. Minä koetan ensin kasvattaa
-itsestäni miehen. Ja kun sen olen tehnyt, niin sitten -- --!
-
-"Siihen mennessä koetan löytää tukea ja lohtua muualta. Mistä? Sekin
-minulle viime yönä selvisi."
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Lauri alkoi jälleen lukea muutakin kuin ammattikirjallisuutta.
-Hän ahmi romaaneja, kertomuksia ja runoja, kirjan toisensa perään
-niinkuin nälkäinen syö. Hän tunsi sekä kylläisen tyydytystä että
-pitkällisestä sairaudesta toipuneen yhä uusiutuvaa nälkää.
-
-Se mikä hänessä silloin teki kuolemaa virkosi jälleen.
-
-Hän luki, tai oikeammin sanoen eli 'Panun'. Hän oli mukana
-Kontojärven markkinoilla ja pappilassa. Hän harhaili metsässä Karin
-kanssa, kun tämä suri Annikin hukuttautumista. Karin kanssa hän
-kuunteli, kun Jorma soitti kannelta Annikin haudalla. Kari ja Annikki
--- Lauri ja Anni -- nimissä on yhtäläisyyttä. Tulleeko kohtaloissakin
-samoin olemaan -- --?
-
--- Jos joku ryöstäisi häneltä Annin niinkuin Karilta ryöstettiin
-Annikki, ja Anni kuolisi niinkuin kuoli Annikki -- --
-
-Lauri teki ystävyysliiton Karin kanssa. Ja kun kosto vihdoin tapasi
-voudin, joka Annikin rekeensä raastoi, oli Lauri tyytyväinen samoin
-kuin silloinkin kun Panu kirkon kellariin salpautui ja vihdoinkin
-joutui kiikkiin.
-
-Hän luki 'Lastuja' ja juopui.
-
-Hän oli lukenut ne jo joskus ennenkin, ja olihan hän jo ennenkin
-nähnyt metsiä ja metsäpolkuja, niittyjä ja niittylatoja, kirkkaita
-kesäpäiviä, sateisia syyspäiviä ja talvisia tuiskuja, ihmisiä, elämää
-ja elämänkohtaloita. Mutta sittenkin hänestä tuntui kuin ei hän olisi
-mitään näistä koskaan ennen nähnyt.
-
-Lapsena oli hän usein toivonut sitä, että voisi ymmärtää hevosten ja
-lehmäin ja lammasten, kanojen, puiden, kukkien, lintujen ja kaikkien
-puhetta. Ja nyt hän ymmärsi -- kaikkien puhetta.
-
-Talvipakkasella metsään mennessä tiaiset visertelivät puissa tien
-vierellä.
-
--- Kylmäkö pakkaa? kysyi Lauri.
-
-Tiaiset vastasivat myöntävästi.
-
--- Ehkäpä se siitä vielä lämpiääkin, lohdutti Lauri.
-
-Siihen tiaisetkin luottivat, että ehkäpä se vielä lämpiääkin.
-
-Lauma peltopyitä juoksi hangella kuin joukko tuulen eteenpäin
-työntämiä palloja.
-
--- Nälkä -- nälkä, kuului niiden kirskahtelu Laurin korvissa ja löi
-mielen sameaksi.
-
-Kaikki sai hengen, metsä ja metsän puut, niitty ja niityn ruohot
-
-Kolunmäen polku oli kuin vanha herttainen täti, joka tietää yhtä ja
-toista, mutta ei juorua.
-
-Maantie oli kuin rähisevä kulkukauppias, joka ei osaa mitään salata
-eikä anna kellekään rauhaa.
-
-Yhden niittyladon suu oli tuskasta vääristynyt, toinen näki
-maantielle ja se irvisteli halveksien ja pilkaten. Kolmas
-metsänreunassa katseli miettien eteensä, neljännessä, viime kevännä
-rakennetussa oli nuoruuden itsetietoista ryhtiä ja uhmaa.
-
-Jokaisella tuparakennuksella, jokaisella kallistuneella aitalla ja
-vinoon vääntyneellä luhdilla on oma yksilöllinen, sielukas sävynsä.
-
-Kaikki mitä hän näki, kuuli ja tunsi -- koko elämä oli pelkkää
-runojen, satujen ja lastujen aihetta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli varhainen aamu heinäkuun lopulla. Ruohossa kimalteli paksu
-aamukaste, ja sakea sumu alkoi jyhkeinä pilvinä vetäytyä syrjään ja
-haihtua nousevan auringon edestä. Kaikki oli hiljaa. Ilmassa kalsea,
-epämääräisiä syksyn aavistelmia herättävä maku ja haju.
-
-Lauria melkein puistatti, kun hypähti niittokoneen istuimelta tielle
-ja meni nostamaan Hakavainion saranatonta, tukiseipäitten varassa
-seisovaa veräjää pois paikoiltaan. Ruuna katsoi Laurin puuhaa korvat
-eteenpäin sojossa, kummasteleva ilme silmissään, ja ennen, kuin Lauri
-ehti saada suitset selville, se jo kääntyi ja oli vähällä vetää
-veräjänpielen kumoon. Lauri nosti veräjän paikoilleen ja asetti
-tukiseipäät. Lupsauteltuaan sitten kaikki rattaat, linkut ja koukut
-niin että kone oli valmis toimimaan, hän vielä suitset kädessä loi
-uneksuvan ja rauhaisaa tyytyväisyyttä, jopa hienoa ylpeyttäkin
-puhuvan katseen yli niityn.
-
-Olihan se etupäässä hänen ansiotaan, että tässä nyt oli heinää ja
-että Leppirantaa ei nyt uhkaa heinäin puute niinkuin useaa muuta
-taloa uhkaa kuivan kesän takia.
-
-Heinä tosin ei ollut mitään erinomaista. Oli harvahkoa ja rikkaruohon
-sekaistakin. Kuhilaitten sijat olivat melkein kokonaan savikkojen ja
-pillikkeiden vallassa. Mutta kyllä siitä sittenkin ainetta karttuu.
-Ja sitäpaitsi -- onhan tämä ensimäinen yritys tätä laatua, ensimäinen
-kevätauringon sulattama pälvi Leppirannan talvessa.
-
--- Niin, ruuna. Nyt me alamme niittää kylvöheinää. Ja me olemme
-Alakylän Leppirannan talossa ensimäiset, jotka sitä teemme. Heippäs,
-ruuna!
-
-Lauri räpsäytti ohjasperillä ruunan kylkeen. Ruuna jännitti raajansa,
-haukkasi vielä heinävihon suuhunsa -- ja kone rähähti rätisemään ja
-surisemaan. Heinäin tähkylät vavahtelivat kuin sydänhaavan saaneet,
-horjahtelivat ja hiljaa kaatuivat toinen toisensa viereen --
-kuolemaan -- --.
-
-Eivätkä tiedä mitä varten -- mitä varten kesken kukkeinta nuoruuden
-kukoistusta pitää kuolla -- --
-
-Tietääkös ihminen mitä varten hänen pitää kuolla -- --?
-
-Heinä on kylvetty sitä varten että se aikanaan niitetään ja korjataan
-latoon. Entäpä jos ihminenkin on sitä varten kylvetty? Entäpä
-jos on joku, joka viljelee ihmistä. Kylvää, hoitaa ja huolehtii.
-Poimii milloin rikkaruohon, milloin kuivuneen korren, milloin
-kauniin kukan taittaa rintapieleensä -- --. Valtakunnat ovat hänen
-viljelyspalstojaan. Kun joku palsta on valmis, lähettää hän sinne
-sodan tai muun ja toimittaa niiton.
-
-Hakavainion valtakunnassa riehuu nyt sota. Kanuunat kumahtelevat,
-tykit jymähtelevät ja kiväärit rätisevät. Ja Hakavainion kansa on
-häviöön tuomittu.
-
-Hakavainion vanha ruhtinassuku Ohdake, jolle viimeinen vallankumous
-jo oli sangen tuhoisa, kukistuu nyt kokonaan. Horsma ylimykset,
-joilla on läänityksensä Laskuojan tasangolla, seuraavat herrojaan,
-kaatuen viimeiseen mieheen. Sivistystä edustavalla Apilas
-suvulla on sama kohtalo, niin punahattuisilla taiteilijoilla
-kuin valkolakkisilla ylioppilaillakin. Samoin muualta tulleella
-työläisheimolla, jota Timoteiksi sanotaan, sekä syntyperäisellä Lauha
-nimisellä raatajasuvulla. Kauniita, sorjavartaloisia ja suloisia,
-keltapohjaista ja valkealieristä kesähattua käyttäviä Päivänkukka
-neitojakaan ei säästetä. Pyylevät, keltahattuiset Leskenlehti
-rouvat, joiden mielestä on hienoa maata myöhälle, nukkuvat vielä,
-eikä niiden tarvitsekaan enää herätä. Kaikki surmataan armotta.
-Juoruavat Harakansilmä katunaiset, jotka yrittävät puvuissaan matkia
-Päivänkukka neitoja, teräväkieliset Pillikkeet, epäsiistit Savikot
-ja muu roskaväki, sinne ne sortuvat kaikki. Kuolema on kaikille
-samallainen.
-
-Kivikon linnoitukseen on jäänyt muutamia Horsma ylimyksiä ja
-siellä ne saavat olla rauhassa. Linnoitusta vastaan ei uskalleta
-tehdä hyökkäystä. Sieltä he nyt näkevät kaiken tämän hävityksen
-kauhistuksen ja --
-
-Siihen ajatus katkesi, sillä niittokone lakkasi yhtäkkiä rätisemästä,
-ylös vain kohosi, putosi jysähtäen alas ja riipasi hevosta
-taaksepäin. Koneen pyörä sattui Laurin polveen. -- Terä oli tarttunut
-kiveen, siitä tämä rymähdys.
-
-Se siirsi Laurin todellisuuteen. Hän seivästi katseensa maantielle
-päin, osaksi nähdäkseen huomasiko kukaan kuinka nolo niittokoneen
-ajaja hän on, osaksi päästäkseen verekseltään näkemästä sitä ruhjoa,
-mikä koneesta nyt tuli.
-
-Vihdoin hän uskalsi katsoa alas eteensä. Näytti kuin kone olisi ollut
-eheä. Varovasti tarttui hän viputankoon ja painoi. Leikkuulaitos
-kohosi kiven päälle. "Nooh" sanoi hän varovasti. Ruuna lähti
-kävelemään ja kone rähähti entiseen rätinäänsä.
-
-Eikö siis mitään ollutkaan särkynyt?
-
-Hän pysäytti ruunan ja varmuuden vuoksi vielä tarkasti joka paikan
-koneessa. Todellakin! Mitään ei ollut särkynyt.
-
-Lauri huokasi helpotuksesta ja alkoi jälleen ajaa. Ajatuskin alkoi
-jälleen tehdä työtä.
-
-Maanviljelijä on Jumalan sukua enempi kuin muut ihmiset. Niinkuin
-Jumalan sanotaan maailmanpellostaan milloin korjaavan pois sen, joka
-hänen tarkoituksilleen niin soveltuu ja taas edistävän sellaisen
-kehitystä, joka hänen tarkoituksilleen niin soveltuu, -- samoin
-tekee myöskin maanviljelijä. Hänkin hävittää ja pois korjaa kun
-hänen tarkoitusperänsä niin vaativat, ja taas elvyttää ja auttaa
-edistymään, kun se hänelle paremmin soveltuu. Maanviljelijä muokkaa
-ja mullistaa peltojaan samoin kuin Jumalakin maailmaansa, milloin
-yhtäällä milloin toisaalla. Ja niinkuin ihmiset sielunhädän
-äärimmilleen kehittyessä turvautuvat Jumalaan, niin he leivän hädän
-äärimmilleen kehittyessä turvautuvat maanviljelijään -- --
-
-Ruuna haukkaili heinää ja käveli varmasti. Niittokone surisi.
-
-Pää hiukan alas painuneena asteli Lauri perässä.
-
--- Hm hm -- Ehkä me nyt, ruuna, sentään veisasimme yli urkujen,
-hymähti hän ja heilautti kättään.
-
--- Mutta totta se on sittenkin, sanoi jälleen ja korjasi ryhtiään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Hakavainio tuli kokonaan niitetyksi, heinät haravoiduiksi ja
-kekoihin pannuksi, oli päivä vetäytynyt tavallista myöhempään iltaan.
-Isä ja Niilo läksivät kotiin oijuspolkua. Laurin takki oli jäänyt
-veräjälle maantien viereen. Hän meni sitä noutamaan. Etäämpänä
-maantiellä tuli poika ja tyttö polkupyörällä ajaen. Lauri viivytteli,
-nähdäkseen ketä ne ovat. Lähemmä tultua jo ne tunsikin. Ne olivat
-Niinilän Anni ja Pieliskylän uusi kansakoulunopettaja.
-
--- Iltaa. Myöhällepä nyt on pitänyt olla, sanoi Anni hymyillen.
-
--- Iltaa! Toisinaan pitää olla hiukan myöhemmällekin, vastasi Lauri.
-
-Pyöräilijät menivät. Lauri katsoi heidän jälkeensä. Kääntyi sitten ja
-läksi kotiin.
-
--- Anni oli kovin hyvällä tuulella. Mistä vain mahtoi johtua?
-Johtuiko siitä kun näki minut vai siitäkö, kun sai ajaa opettajan
-kanssa? mietti Lauri.
-
--- Herran kanssa, lisäsi purevasti.
-
-Puraisu oli tähdätty opettajaan.
-
-Vähän matkaa mentyään Lauri taas kääntyi katsomaan sinne mihin
-suuntaan opettaja ja Anni menivät. Heitä ei enää näkynyt.
-
--- Ilostuikohan se Anni siitä, kun näki minut? Tahi jos se vain
-olikin iloinen siitä, kun sai opettajan kanssa ajella -- --?
-
-Kotikin jo alkoi näkyä. Harmaana ja jotenkin rottelomaisena se seisoi
-autiolla paikallaan, ympärillään muutamia suuria kiviä. Parina
-kolmena viimeksi kuluneena kesänä istutetut, vielä kituvat koivut
-eivät paljoakaan pystyneet väriä antamaan.
-
-Hän vertaili sitä Annin kotiin, joka oli maalattu ja siistitty sekä
-muhkean puutarhan ja puiston ympäröimä. Sitten hän vertaili itseään
-ja opettajaa. Hän paikkahousuissa ja paulapieksuissa, naama hikinen
-ja liivin aukosta näkymässä likainen paita. Opettaja kravatti
-kaulassa, nauhakengissä ja aina pyhäpuvussa, pestyin kasvoin ja tukka
-kammattuna.
-
-Hienoa pilveä alkoi kerääntyä Laurin sielun sunnuntaipuolelle.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Sunnuntaina aamupäivällä makaili Lauri Alaniemen Miskan kanssa
-Alaniemen aitan seinävierellä varjossa, yhtä ja toista jutellen.
-
--- Olitko sinä kylillä eilen illalla? kysyi Miska.
-
--- En. Olin koko illan kotona, vastasi Lauri. Olitko sinä kylillä?
-kysyi sitten.
-
--- Olin minä vähän tuossa raitilla, sanoi Miska välinpitämättömästi.
-
--- Täällä oli poikiakin taas eilen, sanoi jälleen hetkisen kuluttua,
-tunnustellen herättääkö se Laurin mielenkiintoa.
-
--- Jassoo -- Ketä? kysyi Lauri vilkkaasti.
-
--- Hakaperän Jussi ja Hiiron Tuppu. Olivat yrityksiä tekemässä.
-
--- No onnistuivatko?
-
--- Siinäpä tuo oli. Pojat kävivät joka talon ovella jossa vain
-tiesivät tyttöjä olevan. Meidän kylän pienet kersat kulki perässä
-vahtien, ja aina kun pojat tulivat takaisin, niin jostain nurkantakaa
-huutelivat: "rokkaa tuli, saako tulla syömään?" Savistoon ne viimein
-pääsivät sisälle, kertoi Miska.
-
-Lauri hymähteli.
-
--- Kyllä ne ovat aika jehuja ne Jussi ja Tuppu, sanoi Miska jälleen.
-
--- Ovat! Ja Saviston Lissu myöskin koko ryökäle, kun tuollaisten
-kanssa riekalehtaa -- nuorisoseuran johtokunnan jäsen! kiivaili Lauri.
-
--- Mitähän siinä oikeastaan takaa ajettiin, kun valittiin se Lissu
-johtokuntaan? Olisihan niitä nyt ollut parempiakin -- Niinilän Anni,
-Katajiston Maiju ja monta muuta, ihmetteli Miska.
-
--- Sika tietää! tuhahti Lauri. -- Ehkä valittiin esimerkiksi seuran
-nuoremmille jäsenille.
-
-Miska naurahti.
-
-Oltiin vaiti.
-
-Lauri kääntyi selälleen, taivutti kädet pään taakse ja katseli pilviä.
-
--- Niinilän Anni ja Pieliskylän opettaja ajelivat tässä eräänä iltana
-niin kahden kahtuustaan että -- --. Eihän niillä vain mahda olla
-jotain aikeita? puheli Lauri pilviä katsellen.
-
--- Puhutaanhan niistä sellaisia. Etkö sinä ole kuullut?
-
--- En minä ole mitään kuullut.
-
--- Vai et sinä ole kuullutkaan! ihmetteli Miska. -- Niistä on jo
-kauan puhuttu sellaista. Menneestä talvesta alkaen -- melkein heti
-siitä alettiin hohajamaan kun se opettaja tuli tänne. Nyt kesällä
-kun opettaja on ollut vähän aikaa poissa, kuuluvat olleen ahkerassa
-kirjevaihdossa.
-
--- Kumma, etten minä ole mitään kuullut! ihmetteli Lauri ja räpäytti
-silmiään.
-
--- Et ole sattunut sellaiseen tilaisuuteen, sanoi Miska. Pienen
-väliajan pidettyään hän jatkoi:
-
--- Joo... Opettajan rouva Annista uhkaa tulla. Ja kyllä Anni siksi
-kelpaakin siinä kuin joku toinenkin. Minkälainen mies tuo opettaja
-sitten lie. Siivolta ja sopivalta se kyllä näyttää, mutta -- ei niitä
-herroja paljon tiedä mitä ne ovat.
-
-Miska haukotteli, kääntyi selälleen ja katseli pilviä hänkin.
-
-    -- Pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka
-    Kullassa ruskotelkoot.
-    Toivot on turhia, vaikka ne kuinka
-    Onnea uskotelkoot,
-
-puhkesi sitten lausumaan.
-
-Lauri vavahti ja yritti päätään kääntämättä nähdä Miskan silmiin.
-
-Miska vihelteli hiljaa, sitten alkoi hyräillä jotain säveltä ja
-vihdoin puhkesi ääneen laulamaan.
-
-    Penkoilin peltoa aamusta asti,
-    Taivas se kylvöni satehella kasti,
-    Nousisko siitä lapsille muruja,
-    Nousisko siitä lapsille suruja?
-
-    Turpeita käännän, ojitan, äistän,
-    Hengitän tuoksua laihon tähkäpäistä,
-    Iltaisen ruskon kirkkaassa kullassa
-    Jyväni itää mustassa mullassa.
-
-    Kynnän ja kylvän, ja savuaa kaski,
-    Kunnes mun naapurit kirkkomaahan laski,
-    Niittäiskö lapset pehmeitä muruja,
-    Muistaako lapset taatonsa suruja?
-
--- Oletko sinä innostunut maanviljelykseen? kysyi Lauri ja kääntyi
-toiseen asentoon.
-
--- Siitäkö meinaat kun tällaisia laulelen? naurahti Miska.
-
--- Niin -- ja muutenkin.
-
--- Tiedä -- kuinka innostunutkaan tuota on, mutta minnepä tästä
-muuallekaan menee paremman hakuun, vastasi Miska venytellen.
-
--- Menisitkö sitten jonnekin muualle mieluummin?
-
--- No tottavie! Jos minulla olisi niin hyvä pää kuin sinulla, eikä
-olisi niin paljon noita nuorempia sisaria ja veljiä kuin niitä
-minullakin on, niin en totisesti minä tässä olisi. Ei tämä maan
-rääppiminen niin hauskaa ja runollista ole kuin miksi herrat sitä
-sanovat.
-
-Puhuessaan oli Miska kääntynyt ja tavoitti räystääntipunnan vakoon
-seljennyttä kiveä.
-
--- Niinkö luulet? kysyi Lauri.
-
--- Enkä vain luule. Minä sen tiedän, vakuutti Miska. -- Miksei se
-silloin ole runollista ja hauskaa kun saa keppi kädessä maantiellä
-pasteerailla ja katsella kuinka toiset hikipäässä raatavat. Silloin
-siihen kukaties voisi innostuakin. Mutta toista on, kun sitä joutuu
-itse tekemään. Minä uskallan vaikka vetoa lyödä, että jos kaikki
-ne, jotka niin paljon puhuvat ja kirjoittavat talonpojan elämän
-runollisuudesta, itse joutuisivat tähän runollisuuteen, niin toisin
-he ajattelisivat.
-
-Miska kääntyi jälleen selälleen ja veti lakin silmilleen.
-
-Lauri kuunteli vain puolella korvalla eikä sanonut mitään.
-
-Kuin äskeistä lausettaan korjatakseen sanoi Miska:
-
--- Se puoli maanviljelyksellä on että siitä kaikki elävät. Niin että
-se joka sitä harjoittaa, elättää työllään kaikkia muita ihmisiä.
--- -- Taidetaanpa se joskus maailmassa tulla huomaamaankin. Nyt ei sitä
-huomata.
-
-Sitäkin kuunteli Lauri vain puolella korvalla. Yht'äkkiä hän
-mietteissään virkkoi:
-
--- Vai niin arvelet, ettet minun sijassani ollen jäisi
-maanviljelykseen.
-
--- En jäisi. Sinä et ole työmies, vastasi Miska lyhyesti.
-
-Sitä seuranneen äänettömyyden katkaisi maantieltä kuuluva rattaiden
-jymy.
-
--- Eihän nyt kirkosta jo tulla? huudahti Miska ja katsoi kelloon. --
-Joo, kello on koht'sillään kaksitoista. Syömään tästä pitää mennä,
-että ehtii juhlille. Minullakin melkein arkireput yllä.
-
-Pojat nousivat ruumistaan oikoen.
-
--- Tule meidän kautta, niin saadaan mennä yhtä matkaa, sanoi Lauri.
-
--- Eikö sinunkaan tarvitse ennen mennä?
-
--- Ei. En minä kuulu juhlatoimikuntaan.
-
-Lauri hypähti pyörän satulaan ja läksi ajamaan kotiin. Miska meni
-tupaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nuorisoseuran kesäjuhla oli järjestetty Reijolan vainionlatvassa
-olevaan Putkon mäkeen. Tie maantieltä sinne oli lyhyiden paalujen
-päähän lyödyillä riu'uilla erotettu kesantopellon reunasta. Tien
-toisena rajana oli oja ja ojan toisella puolella alkoi Reijolan
-ruisvainio. Tien maantien-puoleiseen päähän oli pystytetty
-kummallekin puolelle pitkä salko, ja molempain salkojen päässä liehui
-sinivalkea lippu. Mäelle johtavan portin pielinä oli samallaiset
-lipputangot ja liput sekä päällä tangosta toiseen ulottuva leveä
-nauha, johon oli suurilla kirjaimilla piirretty: TERVE TULOA.
-
-Juhlakenttä oli hauska ja tunnelmia herättävä. Siinä oli aikoinaan
-ollut ihmisasunto. Ruohoa kasvavat syvänteet ja pengermät, joista
-peruskiviä pisti näkyviin, olivat siitä todisteena. Tiheää kuusikkoa
-kasvavain mäkinystyjen välit olivat olleet peltona. Nyt ne kasvoivat
-ruohoa, ja kuusikko kasvoi ympärillä niinkuin seinä, muodostaen
-hauskoja lokeroita ja aukeamia, portteja ja majoja.
-
-Suurin aukeama, josta oli vapaa näköala viljaa kasvaville vainioille
-ja lähimäisiin kyliin, oli muodostettu varsinaiseksi juhlakentäksi.
-Ympärillä olevaan vihreään kuusiseinään oli aseteltu lippuja hauskaan
-järjestykseen. Varsinainen juhlalippu hulmusi suuren kuusen latvassa.
-Kuusen juurella oli iso laakea kivi. Se oli lehvillä ja kuusenoksilla
-somistettu puhujalavaksi, ja sen vieressä oleva pieni kuusimaja sai
-olla soittolavana. Juhlakentän perältä tultiin urheilukilpailuja
-varten varatulle kentälle, jossa korkeushyppytelineet, ponnistuslauta
-pituushyppyä varten ja muut urheiluvälineet olivat valmiina.
-Juhlakentän sivulla oli kapea aukko, jossa kaksi tuuheaa kuusta
-seisoi portinpielinä ja katoksena. Siitä tultiin ravintolaan, jonka
-tytöt olivat itse somistaneet.
-
-Kaikkialla ihmistyö sievästi täydensi luonnon työtä. Ihastuneita
-huudahduksia kuului joka taholla herättäen tyytyväisyyden hymyn
-juhlatoimikunnan jäsenten kasvoille.
-
-Aurinko paistoi kauniisti, heikko etelätuuli hiljalleen huojutteli
-kuusien latvoja ja liehutteli lippuja. Juhlatunnelma yleisön
-ydinjoukossa virisi.
-
-Soittokunta kutsuttiin kokoon. Pojat tulivat mikä ravintolasta,
-mikä urheilukentältä ja mikä mistäkin ja tavallista juhlallisempina
-virittelivät torviaan. Vihdoin olivat kaikki valmiina, johtaja
-antoi merkin ja "Jumala ompi linnamme" alkoi vyöryä kuusimajasta,
-levittäytyä metsään ja tuulen kantamana kauas vainioille ja kyliin.
-
-Sävelten vaijettua ei kuulunut muuta kuin tuulen hiljainen humina
-luonnon kanteleen antamana loppusäveleenä.
-
-Pieliskylän opettaja nousi puhujapaikalle ja juhlatoimikunnan
-puheenjohtajana lausui yleisön tervetulleeksi.
-
-Lauri ei paljoakaan kuullut opettajan puhetta. Hän etsi Annia,
-nähdäkseen mitä tuo nyt tuumannee kun opettaja on puhumassa. Erään
-syvänteen reunoilla istuvassa tyttöparvessa hän vihdoin hänet
-huomasikin. Näytti kuin olisi Annikin jotain etsinyt. Puhetta hän ei
-ainakaan kovinkaan hartaasti kuunnellut. Heidän katseensa sattuivat
-yhteen, Anni hymyili ja nyökkäsi tervehdykseksi. Ilon väläys sykäytti
-Laurin mieltä. Häntäkö se Anni etsikin --?! Jos se ei olekaan totta
-mitä Miska tiesi aamulla -- -- Jos Miska vain yrittikin puijata
-häntä -- --
-
-Lauri alkoi etsiä Miskaa katseillaan ja löysikin hänet vanhalla jo
-nurmettuneella kiviaidalla istumassa. Rauhallisen yksivakaisena kuten
-aina katseli Miska eteensä ruohikkoon, Hänestä ei mitään selkoa
-saanut.
-
-Jälleen antoi Lauri katseensa mennä sinne missä Anni oli.
-
-Anni oli suloinen siinä istuessaan vihreällä nurmikolla
-vaaleanpunainen kesäpuku somissa laskoksissa pää hieman kallellaan ja
-kysyvä kaihon sävy ruskeissa silmissä.
-
-Laurin sydän lämpeni kun hän sinne katsoi. Anni on hänen! Opettajalla
-ei ole häneen mitään oikeutta. Ja mitäpä Anni opettajasta
-välittäisikään -- vedentuomasta miehestä.
-
-Uhkamielinen katse sinkosi Laurin silmistä opettajaan juuri kun
-tämä tuli alas puhujan paikalta ja yleisö puhkesi mietoihin
-kättentaputuksiin.
-
-Katajiston Maijun runo meni Laurilta ohitse. Hän sen ajan mietti sitä
-mahdollisuutta että jos se Miska siellä aitan luona yrittikin vain
-puijata häntä.
-
-Juhlapuhujaksi oli saatu Reijolan isännän veli, kansakoulun opettaja,
-joka oli sattumalta kotipaikoillaan vierailemassa. Hänellä oli etevän
-puhujan maine ja hänen puhettaan odotettiin suurella uteliaisuudella,
-Olihan hän oman seudun lapsia.
-
-Kun soittokunta oli soittanut muutamia kappaleita, puhalsi se
-fanfaarin ja sitten hajosi. Silloin nousi puhuja puhujapaikalle.
-Silmäili hetkisen juhlakenttää ja yleisöä. Sitten hän alkoi.
-
-Aluksi hän viittasi siihen että nyt ollaan juhlimassa kodin
-raunioilla. Hävinneen kodin. Mikä tämän kodin on hävittänyt, sitä
-me emme tiedä. Mutta sen me tiedämme, että tässä on iloittu kodin
-iloja ja surtu kodin suruja. -- Onko tässä ollut onnellinen koti
-vaiko onneton koti? Sitäkään me emme tiedä. Mutta sen me tiedämme,
-että jos se koti, joka tässä on ollut, on ollut oikeille perusteille
-rakennettu, niin se on ollut onnellinen koti.
-
-Sitten alkoi hän puhua kodin arvosta ja kotionnen ehdoista.
-
-Yleisö kuunteli suu ja silmät auki.
-
-Kesken puhetta kuului naurun rämähdys. Se kajahti rumasti. Kaikki
-kääntyivät katsomaan sinne päin mistä se kuului. Puhujakin vilkasi.
-Siellä oli jossain nurkkauksessa viisi kuusi poikaa, joilla näytti
-olevan omat vehkeensä. Lauri huomasi että Niilokin oli siellä ja
-punastui sekä harmista että häpeästä.
-
-Säikähdys meni ohi ja puhuja sai jälleen yleisön haltuunsa. Kun
-hän puhui ihanteellisesta kodista, etsi Laurin katse taas Annin
-katsetta. Mutta Annin katse oli niin naulittuna puhujaan ettei
-Lauri tavannutkaan sitä. Anni näytti suorastaan imevän jokaisen
-sanan mikä puhujan suusta tuli ja Lauria vapisutti ajatus, että jos
-Anni sittenkin on hänen, ja sen ajatuksen yhteydessä kuva siitä
-ihannekodista jonka he perustaisivat.
-
-Kun puhuja pääsi loppuun oli Laurikin päässyt varmaan päätökseen että
-tänä iltana hän tunnustaa Annille kaikki -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Putkon mäessä oli taas hiljaista. Liput lerpattivat alaspäin, kuusien
-varjot ulottuivat tallattujen nurmikkojen laidasta toiseen.
-
-Pari avojalkaista poikasta kierteli kentällä pääsylippuja, kuvallisia
-käärepaperien palasia ja paperossilaatikoita etsimässä --
-
-Juhlayleisö ja sen mukana myöskin juhlatunnelma oli siirtynyt
-Putkonmäestä seurahuoneelle. Siellä oli iltama jo pidetty puheineen,
-soittoineen ja kuvaelmineen. Penkkejä läjättiin seinille, soittokunta
-asetteli itseään näyttämölle. Pojat taskupeilin valossa kampaavat
-tukkaansa ja suoristavat takkejaan. Tytöt samoin asettelevat
-tukkalaitteitaan näyttelijäin pukuhuoneessa olevan peilin edessä.
-
-Tuudittava valssin sävel alkoi virrata näyttämöltä.
-
-Lauri seisoi salin oven pielessä. Heti ensi sävelen kaikuessa hän
-läksi ottamaan Niinilän Annia tanssiin. Pieliskylän opettaja ehti
-kuitenkin ennen ja vei Annin.
-
-Lauri pyörähti takaisin ja meni ulos. Käväsi katsomassa
-polkupyöräänsä veräjän vieressä. Takaisin tullessaan hän sattumalta
-vilkasi vaatesuojaan. Siellä Pieliskylän opettaja juuri auttoi takkia
-Niinilän Annin päälle.
-
-Lauri tunsi verensä hyytyvän. Jotenkuten tuli hän ravintolaan ja
-jäi pihalle antavan ikkunan luo seisomaan. Anni tuli juuri sen
-ikkunan alta ottamaan polkupyöräänsä ja Laurista tuntui siltä kuin
-horjahtaisi taakse päin.
-
-Opettaja seisoi veräjän luona pyöränsä kanssa ja odotti Annia. Sitten
-he nousivat kumpikin pyöräinsä satulaan ja ajoivat pois.
-
-Lauri nieleskeli kurkkuun nousevia paloja ja räpytteli sumentuvia
-silmiään.
-
-Salista tuli ravintolaan kaksi tyttöä toistensa käsikoukussa kiikkuen
-ja kovaäänisesti nauraen.
-
-Lauri heräsi ja huomasi missä on. Raa'asti hän tappoi sen joka
-nosteli paloja kurkkuun ja sumua silmiin. Sen sijalle jäävään
-tyhjyyteen alkoi nousta jotain kylmää ja raakaa, joka ensin hiljemmin
-mutta vähitellen yltyen kehotteli: kosta, kosta! Veri alkoi kiehua.
-Kosta! Kosta! jyskytti aivoissa. Kosta, kosta! pursutti sydämessä.
-
-Hurja välke silmissään meni Lauri saliin, otti Saviston Lissun
-tanssiin ja villillä vauhdilla kiidätteli häntä ympäri salin toisten
-parien ohitse ja toisia kolhien, näkemättä toisten kummastelevia ja
-harmistuneita silmäyksiä.
-
-Hän pusersi Lissun kättä. Lissu ei vastannut. Hän kuiskasi Lissulle.
-Lissu ei vastannut siihenkään. Katseensa vain jäykistyi ja suuntautui
-sivulle.
-
-Lauri vei Lissun paikalleen ja meni itsekin istumaan vastaisella
-puolella olevalle vapaalle sijalle.
-
-Oli kuin olisi potkaistu sydänalaan ja sitten pistetty pihalle.
-
-Soittokunta lopetti sen kappaleen. Salissa heräsi puheen sorina.
-Laurikin havahtui, kohotti päätään kuin unesta heräävä ja tylsästi
-katseli yli salin. Kun soittokunta jälleen alotti uuden kappaleen,
-riuhtasi hän itsensä irti, hyökkäsi ensimäisenä lattialle ja tanssi
-kuin villi. Niin meni tanssi toisensa perään, kunnes hän yht'äkkiä
-keskeytti, heitti tyttönsä sinne päin, josta oli hänet ottanutkin
-ja juoksujalassa kiiruhti ulos. Sieppasi eteisen naulalta lakkinsa,
-piha-aidan viereltä pyöränsä, hyppäsi satulaan ja pani pyörän
-lentämään.
-
-Kotitien haaraan tultuaan hän viskasi pyörän ruispeltoon ja läksi
-riihen sivutse pellonpiennarta pitkin jokea kohti juoksemaan -- --
-
-Joki virtaili yön hiljaisuuden verhoamain rantainsa välissä tyynenä,
-kylmänä, kaikesta välinpitämättömänä ja mustana. Ylempää kuului
-Kärppäkosken kumea kohina. Lauri säpsähti ja pysähtyi rannalle.
-Tuollaisena ei hän muistanut jokea koskaan nähneensä --
-
-Kuta kauemmin hän tuijotti joen mustaan kalvoon, sitä kylmemmältä se
-tuntui. Se aivan kuin selkänsä käänsi hänelle.
-
-Sekin -- --
-
-Lauri lysähtyi rannalle istumaan. Pää painui käsien varaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kalat polskuttelivat joen pinnalla survovia kärpäsiä ja yöperhosia
-tavoitellen. Auringon nousu alkoi rusottaa. Rantasipi lenteli pitkin
-rantoja alakuloisesti piipittäen. Leivo kohosi livertäen pellosta
-pilviin. Västäräkki tuli lentää vaaputtaen. Pysähtyi rantakivelle ja
-pyrstöään viipottaen viserteli.
-
-Lauri istui jokipartaalla pää käsien varassa. --
-
-Aurinko kohosi taivaalle. Tuuli heräsi ja hiljaa kahauttaen herätti
-nuokkuvan laihon. Yön usvat hälvenivät, kosken kohina heikkeni ja
-joen kalvo riisui yön värit päältään ja pukeutui päivän väreihin.
-
-Lauri yhä istui rannalla pää käsien varassa. Tuijotti eteensä ja
-ajatteli nousta ja lähteä kotiin, mutta ei kuitenkaan tullut sitä
-tehneeksi.
-
-Koko olemusta värisyttävä huokaus pusertautui rinnasta.
-
-Vihdoin hän nousi ja alkoi laahustaa takaisin maantielle. Maantiellä
-ei sattunut ketään liikkumaan. Hän otti pyöränsä ruispellosta ja
-pyörää vierellään taluttaen alkoi hiljalleen mennä pihaa kohti.
-
-Siellä äiti juuri tuli ruokapuodista koura täynnään suolaisia
-silakoita. Ensin hän hiukan nolostui kun näin sattui olla pihalla
-juuri kun Lauri tulee kotiin, mutta sitten hänen kasvonsa saivat
-rauhoittavaa ymmärtämystä osottavan ilmeen.
-
--- Isäsi meni hevosia hakemaan, kun Niilokin vasta äsken tuli kotiin,
-toimitti hän Laurin edellä porstuaan mennen.
-
--- Tule nyt juomaan kahvia ensin!
-
-Lauri meni.
-
-Toisen kupillisen kaadettuaan ja pannun takaisin vietyään tuli äiti
-ja asianalkain istui penkille Lauria vastapäätä.
-
--- Missä sinä nyt olet ollut? kysyi ihailun ja ihmettelyn väri
-äänessään.
-
--- Missäkö ollut?
-
--- Niin -- -- kenellä?
-
-Lauri kohotti päätään kesken juontiaan ja ihmeissään katsoi äitiin.
-Vihdoin hän älysi mitä äiti tarkottaa ja häneltä pääsi ajatukseton
-äännähdys. Sanaa sanomatta hän nousi ja meni pois tuvasta.
-
-Porstuassa tuli Niilo vastaan jo arkipuvussa. Veljekset vain
-altakulmain vilkasivat toisiinsa.
-
--- Äiti luuli että nyt minäkin olen ollut -- -- Ja vielä molemmat
-pojat -- he he.
-
-Ontosti nauraen alkoi Lauri etsiä arkivaatteitaan vinniltä.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Laurista tuntui kuin olisi elämä hänen puolestaan nyt tällä kertaa
-loppunut tähän. Sielu oli reväisty pois ja jälelle jäänyt tyhjä kuori
--- matojenruoka.
-
-Mitä varten -- mitä varten elää? Elää -- --! Eihän hän enää elä -- --
-Hän vain on olemassa -- Raataa, syö, juo, nukkuu -- ja sydän vuotaa
-verta. --
-
-Ensimäiset päivät kuluivat kyynelten nieleskelemisen ja tylsän
-turtuneisuuden vaihteluissa.
-
-Joskus hän entiseen tapaan vaipui haaveilemaan tulevaisuudesta
-ja Annista -- -- Kun havahtui ja muisti ettei hänellä enää ollut
-kumpaakaan, ei tulevaisuutta eikä Annia, parahti hän, ei tosin
-ääneensä, mutta kuitenkin hän parahti, kouristeli tuskasta ja vaipui
-tyhjyyteen. Tointui ja parahti jälleen.
-
--- Jumalani -- jumalani -- miksi minut hyljäsit!
-
-Ensin hänestä tuntui kuin se kohoaisi vain yksin hänen sydämestään.
-Sitten hän muisti ja tunsi että se onkin läpi aikojen kaikunut
-tuskanhuuto, laine siinä tuskan virrassa, joka nyt oli temmannut
-hänetkin mukaansa. --
-
-Suruun hän nukkui illoin ja suruun heräsi aamuin. Makaili sängyssä,
-yritti nukkua ja unhottaa. Mutta kuta kauemmin hän niin makasi, sitä
-suuremmaksi paisui tuska ja tyhjyys.
-
--- Nouse nyt Lauri jo sinäkin, kuului äidin ääni alhaalta.
-
-Lopultakin siis täytyy taas nousta ja alkaa elämä. -- Elämä? -- Ei
-elämä -- Mutta mikä? Ei mikään.
-
-Hän nousi, ja heti tuska alkoi painua syvemmälle ja vetäytyä
-syrjempään. Työtä tehdessä se makasi jonnekin sydämen komeroon
-kyyristyneenä ja siellä vain hiljalleen jäyti ja nakutti. Mutta kun
-ilta tuli, työ lopetettiin, aurinko laski ja tuuli tyyntyi, silloin
-tuska heräsi, repi, kaivoi ja raastoi kaikkialla. Kunnes taas pääsi
-nukkumaan, jolloin surukin nukkui, seuraavana päivänä jälleen
-alkaakseen samaa työtään.
-
-Tuli joskus mieleen sekin, että jos olisi ennen jo sanonut Annille,
-niin ehkä kaikki olisi nyt toisin -- --
-
-Ei hän kuitenkaan tahtonut ruveta itseään siitä soimaamaan. Totta kai
-sen piti näin käydä.
-
-Eräänä iltana hän tapasi päiväkirjansa pöytälaatikosta ja alkoi
-sitä selailla. Oli jo kulunut vuosi siitä kun hän siihen viimeksi
-kirjoitti.
-
-Vuosi -- Mitä se on? Pieni sana vain jolla mitataan aikaa. Vuosi
--- Sen voi sanoa niin monella eri tavalla. Ainoastaan vuosi -- --
-Kokonainen pitkä -- pitkä vuosi -- -- Vuoden pituutta ei määrää ne
-päivät mitkä siihen sisältyvät, vaan se mitä näinä päivinä tapahtuu.
-
-Vuosi sitten -- --
-
-Silloin hän oli hääsalissa.
-
-Nyt -- --
-
-Nyt on hän heitettynä ulkonaiseen pimeyteen jossa on itku ja
-hammasten kiristys.
-
-Hän käänsi jo kirjoitetun lehden päälle kirjoittamattoman lehden,
-jätti sen alas kääntyvän sivun valkeaksi ja esille tulevan sivun
-piirteli mustaksi.
-
-Siitä tuli aikakausien raja, joka väreillään näytti mitä kummallakin
-puolella on.
-
-Seuraavalle lehdelle hän kirjoitti:
-
-"Elämäni on ajautunut karille ja murskautunut. Olen itkenyt ja
-huokaillut. Nyt en enää tee sitä. En itke. Mutta en myöskään iloitse.
-En jaksa tehdä kumpaakaan, en iloita enkä itkeä.
-
-"Olen kuin muumio jolta elämän toimivat elimet ovat pois riistetyt." --
-
-Sunnuntaina oli iltama. Lauri meni sinne. Itsekään ei hän ymmärtänyt
-mitä varten menee. Meni vain kun oli aina ennenkin niissä ollut. Ja
-oli hänellä joitakin toiveitakin.
-
-Niinilän Annia ei ollut iltamassa. Eikä opettajaa. Laurin mielestä ei
-siellä ollut mitään muutakaan. Hän läksi kesken ohjelmaa kotiin.
-
-Pirullinen ajatus iski hänen päähänsä. Hän tulee markkinoilta. Siellä
-ne nyt tanssivat ja ajelevat toinen toisellaan ja tekevät kauppoja.
-Tytöt koettavat olla mahdollisimman makeita ja maireita -- että vain
-saisi myödyksi, pojat potria ja pontevia. Ja sitten hymyillään,
-pannaan pää kallelleen, kuiskaillaan ja katse on niin hiutuvan
-haikea -- --
-
--- Tphyi saakeli!
-
--- Ne jotka eivät saa kauppaa, ovat hukkaan itseään vaivanneet. Niin
-kuin minäkin. Niinilän Anni on saanut -- on jo -- --
-
-Joku pirullinen virnisteli siellä sielun pohjukoissa.
-
-Sänkyyn päästyään hän makasi kasvot tyynyä vasten ja melkein itki.
-Niin orvoksi ja yksinäiseksi hän itsensä tunsi.
-
-Kului useampia päiviä ilman että hänen sinne tänne risteilevät
-tunteensa ja mielialansa jaksoivat selviksi ajatuksiksi kehittyä.
-Vihdoin eräänä iltana, yksin kesäkamarissaan istuessaan, hän taas
-kirjoitti:
-
-"Viime päivinä on hyvin usein mieleeni muistunut n.s. 'kukko' leikki,
-josta lapsena hyvin paljon pidin. Siihen tarvittiin tiheäoksainen
-paksun vitsaksen vahvuinen koivun vesa, joka oksittiin niin että
-jäi noin tuuman mittaiset tyngät. Se oli 'kukko'. Sopivasta risusta
-katkaistiin 'koukku' noin 2-3 tuumaa pitkä, puolen tuuman pituinen
-haka päässä. Jokaisella leikkiin osaaottavalla oli tällainen
-'koukku'. Vielä halkaistiin 'kluurut', pienet parin tuuman mittaiset
-puolikkaat. 'Kukko' pystytettiin maahan tai lattian rakoon, 'koukut'
-asetettiin sen juurelle ja vuorottain sitten hierottiin 'kluuruja'
-kämmenien välissä ja heitettiin ne maahan. Se, jonka heitolla
-'kluurut' menivät molemmat selälleen, sai nostaa koukkunsa niin
-monennelle oksalle kuin edeltäpäin oli sovittu ja 'kluuruissa'
-olevat merkit osoittivat. Jos toinen 'kluuru' meni selälleen mutta
-toinen silmälleen, ei päässyt niin ylös kuin edellinen. Jos molemmat
-kluurut menivät silmälleen, ei saanut 'koukkua' nostaa minnekään, ja
-toisinaan oli niinkin, että jos oli jo noussut, piti jälleen tulla
-alas ja alkaa uudestaan. Tällä tavalla jatkui leikki, ja se oli
-voittaja, jonka koukku ensimäisenä ehti ylimmälle oksalle -- kukon
-selkään.
-
-"Tätä leikkiä leikin joskus yksinkin. Olin siinä löytävinäni jotain
-joka pani mielikuvitukseni toimimaan. Näin siinä jo silloin kuvan
-ihmiselämästä -- ja sen näen siinä nytkin.
-
-"Ihminen on kuin 'koukku', joka pyrkii 'kukon selkään'. Joku, josta
-emme tiedä, leikkii 'kukko' leikkiä. Hieroo kluuruja kämmeniensä
-välissä ja heittää. Jos molemmat kluurut menevät selälleen, silloin
-ihminen kohoo nopeaan; jos vain toinen menee selälleen, silloin hän
-kohoo hitaammin; jos molemmat menevät silmälleen, silloin hän pysyy
-paikallaan. Tai putoaa alas -- niin kuin minäkin."
-
-Hän pisti kynän mustepulloon ja jäi käsi poskella istumaan.
-
-Sillä tavalla tuli päiväkirjaan sivu toisensa jälkeen kirjoitetuksi.
-
-Kirjoittaminen tuotti viihdytystä. Oli aivan kuin olisi haavaa
-puhdistettu ja sitten voideltu rauhoittavalla lääkkeellä. Suru ei
-kyllä sillä kadonnut. Mutta kun se alkoi kovin ahdistaa, otti hän
-kynän ja kirjoitti. Se lievitti tuskaa.
-
-Eräänä sumuisena lokakuun sunnuntaina istui hän pöydän ääressä jo
-kalseailmaiseksi käyneessä kesäkamarissaan. Oikeassa kädessään oli
-kynä, vasemmalla hän nyppi alahuultaan. Syvälle painuneissa silmissä
-oli surumielinen sävy. Vihdoin hän alkoi kirjoittaa.
-
-"Olen näihin saakka ollut niin 'viisas' että olen nauranut niitä
-nuoria miehiä, joille naisen lempi on kaikki kaikessa. Nyt en enää
-ole niin 'viisas'. Nyt en enää naura. Tieto siitä etten olekaan
-mitään hänelle, ettei kukaan minua ajattele eikä kukaan kaipaa --
-ettei kukaan minua lemmi, tämä tieto on tehnyt minusta saamattoman
-raukan. Kyllä se sittenkin niin on, että miehellä, ainakin näin
-nuorempana, täytyy olla tieto että on joku -- nainen -- jolle hän on
-arvokas, joka häntä rakastaa, tai ainakin usko eli luulo, että niin
-on, tai edes toivo että voi sellaisen saavuttaa. Muuten hän ei jaksa
-elää. Olla olemassa, se kyllä on silloinkin mahdollista, mutta elää
--- -- Se on mahdotonta.
-
-"Äsken isä käveli tuvan takana. Pysähteli kuivuneiden keväällä
-istutettujen koivujen luona, yritti vetää suoraksi muutamia
-kallistuneita puita. Sitten pani piippuun ja katseli
-puutarhaluonnostani. Mitähän mahtoi ajatella? Isä rukka -- --
-
-"Silloin minä jaksoin kun niitä istutin. Päivät työssä muiden mukana,
-illat istutin ja kastelin puita. Nyt taas sopisi istuttaa puita.
-Saisin varmaankin käyttää päiviäkin siihen. Mutta minä en viitsi
-ajatellakaan mitään sellaista. Silloin minulla oli tulevaisuuden
-toivo. Nyt ei minulla ole mitään toivoa. Silloin olin ihminen,
-joka uskoi elämään, tahtoi elää ja jaksoi elää. Nyt olen kuin
-virtaan heitetty tukki, jolle virta saa tehdä mitä tahtoo, upottaa
-pohjaliejuun, murskata kiviin tai kulettaa sahalle jalostettavaksi."
-
-Hän pisti kynän pulloon ja aikoi panna kirjan kiinni. Ei kuitenkaan
-pannutkaan. Alkoi vain sumuiseen syysilmaan tuijottaa. Vilahti
-mieleen, että alkaa olla kylmä täällä öitään nukkua ja että pian
-pitää muuttaa tupaan nukkumaan muiden mukana. Siihen ne sitten
-loppuvat nämä rauhalliset yksinäisten mietteiden hetket. Hän
-huokasi sentähden. Ja muutenkin -- -- Tarttui taas kynään ja aikoi
-kirjoittaa. Ei kuitenkaan kirjoittanutkaan. Vähän aikaa kynää
-kädessään pideltyään asetti sen päättävästi mustepullon kaulan
-juurella olevaan kouruun, pani korkin pullon suulle ja pisti
-päiväkirjansa pöytälaatikkoon. Nousi kävelemään. Käveli muutaman
-kierroksen. Heittäytyi vuoteelle. Makasi hetkisen ja nousi taas
-kävelemään.
-
-Äsken sinne tupaan tuodussa sanomalehdessä oli Niinilän Annin ja
-Pieliskylän opettajan kihlausilmoitus.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Vaikka Lauri koettikin mitä huolellisimmin salata mielialaansa, ei
-hänen mielenmasennuksensa kuitenkaan jäänyt isältäkään huomaamatta.
-Usein loi hän pitkän, kysyvän ja samalla hiukan avuttoman katseen
-Lauriin. Hän oli jo tottunut luottamaan ja turvaamaan Lauriin, ja
-töitä järjestäessään hän hyvin usein noudatti Laurin ehdotuksia,
-sillä ne eivät olleet mitään noloja. Päinvastoin sangen viisaita
-hyvin usein.
-
-Nyt ei häneltä saanut mitään tällaista. Meni vain kun käskettiin ja
-teki työnsä -- hyvin kylläkin, mutta -- --
-
-Isästä alkoi tuntua jollain tapaa turvattomalta. Koko talon pito oli
-jälleen laskettu kokonaan hänen hartioilleen. Se tuntui nyt vielä
-entistäänkin raskaammalta, kun ei voinut vapautua siitä luulosta
-että Lauri tahallaan on vetäytynyt syrjään ja sieltä nyt arvostellen
-seuraa hänen toimiaan.
-
-Mikähän sille pojalle on tullut? Olisinkohan minä jollain
-tavalla -- --?
-
-Pitkä kysyvä katse suuntautui Lauriin. Tämä näytti väsyneeltä ja
-kyllästyneeltä. Isä huokasi.
-
-Onhan sitä tullut paljonkin tehtyä hänen mieltään vasten -- Hyvinkin
-paljon -- Olisikohan se niistä nyt ottanut noin itseensä?
-
-Jälleen täytyi hänen katsoa Lauriin.
-
-Mutta mahdotonhan tässä on kaikkien uusien konstien perässä ruveta
-juoksemaan. Pian sitä silloin olisi mäntä katolla. Vaikka ei ne
-kyllä hulluudeksikaan taitaisi kaikki olla. -- Niinpä sieltä
-Hakavainiostakin tuli rukiita että ainakin kolmatta osaa enempi kuin
-ennen hyvinäkään vuosina. Ja heiniä sieltä nousi niin paljon, ettei
-hän muista koskaan niin paljoa heiniä maasta saaneensa. Mutta -- --
-Ja tuskin ne Takanevan metsittyneet kedotkaan olisivat ilman Lauria
-tulleet raivatuiksi. Vaikka ei hän itse siellä kulkenutkaan, mutta
-tuskin sinne olisi muiltakaan tullut mentyä jos ei hän olisi niin
-jyrkästi pannut vastaan riihirankain hakkuuta silloin. Takaneva oli
-nyt kylvettynä rukiiksi, ja oli hän ajatellut ostaa sinne pari säkkiä
-luujauhoja, kun niitä kehutaan niin erinomaisiksi takamaille. Mutta
-kun ei Laurikaan niistä mitään enää puhunut, jäivät ne ostamatta.
-
-Kerran Pikkuviidan kydössä kaurakuormia tehtäessä isä, kauan sitä
-aijottuaan, sai kysyneeksi Laurilta:
-
--- Oletko sairas?
-
--- En olekaan, vastasi Lauri töykeästi ja kääntyi pois päin.
-
-Sen jälkeen ei isä enää mitään sellaista häneltä kysellyt.
-
-Jonain päivänä, kun jäivät kahdenkesken tupaan, puhkesi isä äidille
-sanomaan:
-
--- Mikähän tuon Laurin on tullut kun se on noin alakuloinen?
-
--- Ei ymmärrä, vastasi äiti. On laihtunutkin niin kovin -- poika
-parka.
-
--- Ei se sanonut sairaskaan olevansa.
-
--- Oletko kysynyt? kysäsi äiti puolittain kuin ihmeissään.
-
--- Kysyin. Mutta niin se vain melkein kuin suuttui, puheli isä
-alakuloisena.
-
--- Vaikka ei siinä itkukaan tainnut kaukana olla, lisäsi heti perään.
-
-Kumpikaan ei saanut vähään aikaan sanotuksi mitään.
-
--- Olisikohan se jonkun tytön takia --? sai äiti vihdoin sanoneeksi.
-
-Sitähän se oli isäkin joskus ajatellut, että mahtaisiko siinä jotain
-sellaista olla.
-
-Tämän jälkeen teki isän toisinaan mieli kertoa Laurille omasta
-nuoruudestaan, lohduttaa häntä ja saattaa hänet takaisin elämään.
-Toisinaan taas teki mieli tiuskaista: "Pane helvettiin tuo
-mököttämisesi! Vieläpäs kun asiakin!"
-
-Kummastakaan aikomuksesta ei kuitenkaan tullut mitään.
-
-Laurin kuullen, varsinkin kun vieraita sattui olemaan saapuvilla, hän
-vain jutusteli:
-
--- Ennen Niilosta mies tuli kuin Laurista. Ennen se emännänkin
-ottaa. Ja sitten Niilon selkään pannaan talo. Me, Lauri, mamma ja
-minä muutamme syytinkitupaan. Siellä me sitten makailemme selällämme
-sängyssä ja kattoon syljeskelemme, tai istumme ja ikkunapielestä
-vahdimme kun Niilo asua rysyyttää. Joskus tulemme lakittapäin
-portaille riitelemään milloin märistä puista milloin huonoista
-heinistä. Hehehe! Kyllä Niilo vain tarkenee meidän kanssa? Ja mamma
-se saa meille röökätä ja rustata -- keittää nisukahvit ja ryynipuurot
-ja jos mitkä sopat ja pallerot.
-
-Tällaisia isä jutteli saadakseen Laurin heräämään ja syrjäsilmällä
-seurasi mitä ne vaikuttavat. Aluksi näyttikin siltä että hän
-saavuttaa tarkoituksensa, sillä Lauri suutahti aina kun isä alkoi
-tällaisia puhua. Mutta sitten hän ei enää näyttänyt välittävän
-mistään. Veltosti vain hymyili.
-
-Todellisuudessa isä kuitenkin luotti Lauriin enempi kuin Niiloon.
-Eipä sillä että hän Niiloakaan mistään tahtoi erityisesti moittia.
-Reipas ja vankka työmies -- kun vain on sillä tuulella että ottaa
-itsestään irti. Mutta sittenkin -- Niin mahdoton kylällä hyppäämään,
-että jos joskus sunnuntaisin tai iltasin tarvitsisi käsiinsä saada
-niin ei löytäisi, ei vaikka verkolla rupeaisi pyydystämään. Sitten
-sairastaa "maanantaitautia" joka päivä. -- Tiedä, mikä siitä pojasta
-oikein tulee. Rahaakin siltä kuluu paljoa enemmän kuin Laurilta.
-Sattuu että ottaa ja vie halkokuorman kaupunkiin ja pitää rahat itse.
-Tiedä -- vaikka menisivät ryyppyrahoina koko halkokuormain hinnat --.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niilosta oli kasvanut nuorukainen, joka oli melkein täydellinen
-vastakohta Laurille. Jo ruumiillisestikin. Vahvahartiainen, tanakka
-ja pituudeltaan keskikokoinen. Selkä hieman kumarassa kuten kaikilla
-aikaisin kehittyneillä. Silmissä ja koko olemuksessa oli voimaa,
-ylimielistä uhmaa, sekä kaikellaisten hentouksien ja hienouksien
-halveksintaa osottava sävy.
-
-Aatteellisia harrastuksia ei hänellä ollut nimeksikään. Ei hän tosin
-seurahuonettakaan karttanut. Meni kun sattui, mutta mieluummin
-kuitenkin oli menemättä jos vain muualla sai mieleistään seuraa.
-Maksaa viisikymmentä penniä sellaisesta kuin iltaman pääsylipusta
-oli hänen mielestään tuhmaa. Parempi kun silläkin rahalla ostaa
-paperosseja. Usein hän tovereineen tuntikausia seisoskeli pihalla
-ja eteisessä, vartoen tilaisuutta että pääsisi varkain pujahtamaan
-sisälle. Ja melkein aina pääsi, ovenvartiat kun tunsivat hänet
-Laurin veljeksi eivätkä hänestä osanneet sellaisia uskoa. Ilkamoivan
-hyvätuulinen ilme uhmamielen ohella silmissään hän saliin päästyään
-vetäytyi pimeimpään ja syrjäisimpään nurkkaan. Hän nimittäin kuului
-siihen joukkoon, joka pitää kunnia-asianaan olla mahdollisimman
-tietämätön kussakin tilaisuudessa suoritetusta henkisestä ohjelmasta
-ja joka juttelee vain hevosista, koirista ja urheilusta, mutta vielä
-mieluummin tytöistä ja yöllisistä retkistä, laskettelee näljäisiä
-sukkeluuksia ja virnistelee toimihenkilöille.
-
-Kirjaa, minkäänlaista, hän ei ollut avannutkaan sitten rippikoulun,
-ja aina tilaisuuden sattuessa siitä kerskahteli. Isäkin tapasi joskus
-sanoa:
-
--- Ottaisit kirjan käteesi sinäkin ja pysyisit kotona joskus.
-
--- Tphy -- khisssssa, vastasi Niilo, keräten noihin kahteen sanaan
-kaiken sen halveksinnan mitä tällaisia harrastuksia kohtaan tunsi.
-Paiskasi oven kiinni ja vihellellen läksi kylälle. Eikä palannut
-kotiin ennen kuin seuraavana aamuna vähää ennen kuin ylös ruvettiin
-nousemaan.
-
-Tämä aatteellisten harrastusten halveksiminen oli Niilolla jo
-veressä. Mutta sitä vielä kiihotti hänen suhteensa Lauriin. Hän
-epäili että Lauri on selvillä hänen yöllisistä retkistään, ainakin
-osittain, eikä niitä hyväksy. Ilmenihän se hänen puheistaankin.
-Ja oli hänellä itselläänkin salainen tunne, ettei ole oikein elää
-niinkuin hän elää. Tästä syntyvän levottomuuden hän tukahutti
-uhmailemalla ja aatteellisiin harrastuksiin kohdistetulla
-halveksumisella. Siitäpä Lauri ja muut hänenlaisensa näkevät mitä
-heistä ajatellaan, näkevät ettei heitäkään joka paikassa kiitetä.
-
-Niilon epäluulo ei ollut turha. Lauri todellakin tiesi hänestä yhtä
-ja toista. Kukaan ei hänelle kyllä suoraan sanonut Niilosta mitään.
-Näytti kuin olisi jokainen koettanut sitä välttää. Mutta sittenkin
-sai hän kuulla yhtä sieltä, toista täältä, varsinkin kun sattui
-jonkun suututtamaan.
-
-Hän tiesi että Niilo ryypiskelee, pelaa korttia, joskus yökaudet
-oikein rahapeliä, seurustelee puheitten alaiseksi joutuneiden
-tyttöjen kanssa ja yleensä on hyvin "rohkea" -- pimeällä aikaa.
-Jo ennen rippikoulua hänestä sen suuntaisia pakattiin puhumaan,
-eivätkä ne puheet sen jälkeen suinkaan vähentyneet ole. Päinvastoin
-lisääntyneet.
-
-Lauria tämä hävetti, inhotti ja harmitti. Mitä ihmisetkin
-sanovat, kun hänen, nuorisoseuran johtokunnan jäsenen ja yleensä
-valistusihmisenä pidetyn henkilön veli elää sillä tavalla? Mutta
-minkäs hän sille tekee --! Ei suinkaan hänen sovi ruveta Niiloa
-tukasta taluttelemaan. Ja sanominen ei häneen pysty. Sen oli Lauri
-jo kokenut. Kun hän joskus yritti Niilolle sanoa kuinka sopimatonta
-sellainen elämä on, käski Niilo hänen vain haistaa mitä milloinkin
-eikä sen pitempiin puheisiin antautunut.
-
-Niilo näytti päättäneen ihan järjestelmällisesti torjua kaikki
-Laurin yritykset vaikuttaa häneen. Suuttui kun äiti ehdotti että he
-makaisivat Laurin kanssa samassa sängyssä ettei tarvitsisi niin monia
-sänkyvaatteita kuluttaa yht'aikaa. Tahtoi kesäkamarinsa luhtiin,
-eikä millään ehdolla suostunut menemään Laurin kanssa vinnille. --
-Näistä kumpasestakin Lauri oli pikemmin hyvillään kuin pahoillaan.
-Paremmin saa olla rauhassa. Mutta työmaalla oltaessa hän olisi monta
-kertaa hyvinkin halukkaasti antautunut veljelliseen jutteluun Niilon
-kanssa. Mutta siitä ei tullut mitään. Niilo vain vihelteli ja laulaa
-renkutteli. Ruoka-aikoina oli itsepintaisesti vaiti ja heti syötyään
-nukkui tai -- illalla -- lähti kylälle.
-
-Tämä sai Laurin joskus suuttumaankin. Silloin hän ajatteli että
-mitäpä hänen tarvitseekaan Niilosta välittää. Hoitakoon itse itsensä.
-Ja tottakai äitikin nyt on tyytyväinen. Ei ainakaan sovi Niiloa
-moittia siitä ettei ole öitä poissa kotoa -- --
-
-Ja -- --
-
-Kuka sen sitten tietää, että elää niinkuin hän elää on oikein ja
-hyvä, ja elää niinkuin Niilo, väärä ja paha --? Entäpä jos onkin
-päinvastoin? Entäpä jos Niilo elääkin oikealla tavalla ja hän ja muut
-hänenlaisensa elävät väärällä tavalla? Huolettomampi ja reippaampi
-Niilo vain joka tapauksessa on kuin hän. Viheltelee ja rallattelee
-mennen tullen ja antaa päivän luistaa toisensa perään. Tuskin
-tietääkään että elämässä on ristiriitoja ja surujakin.
-
-Sen kesäjuhlapäivän jälkeen tällainen ajatus alkoi Laurin mielessä
-asustaa. Hän melkein kadehti Niiloa ja nurisi kohtaloaan, joka oli
-hänet ajanut sille raiteelle, jolla hän nyt oli.
-
-Hän oli pyrkinyt elämään hyvin ja pyrkinyt taistelemaan pahaa
-vastaan. Ja mitä on hän sillä voittanut?
-
-Tuskaa, toivottomuutta, elämäntyhjyyttä -- --
-
-Sydäntä käänsi villisti kutitteleva halu oikein ilkeästi nauraa
-vasten naamaa Annille ja kaikelle mitä oli ennen hyvänä pitänyt. Pään
-panivat sekaisin veren villeimmät voimat. Ne yllyttivät hurjassa
-vauhdissa suin päin syöksemään elämän pohjattomimpaan likalätäkköön.
-Ja rypemään itsensä oikein perinpohjin. Ja näyttämään pitkää
-nenää ja irvistelemään entiselle elämälleen, Annille, tekemilleen
-valoille ja kaikelle mikä yritti estää häntä sinne liejukkoon
-heittäytymästä -- -- Ja kääntää kaikki nurin ja sulloa kaikki
-sekaisin yhdeksi herran sileäksi -- --
-
-Pari yritystä hän teki siihen suuntaan. Sitten hän inhoten käänsi
-selkänsä kaikelle sellaiselle.
-
-Hänen terveenä säilynyt vaistonsa heräsi ja sanoi, että jos mikään on
-raukkamaisuutta niin on sitä loasta lohdun etsiminen.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Seuraava kesä oli mato-kesä. Niittyalue toisensa perästä muuttui
-helakan vihreästä likaisen valkeaksi. Ensin vanhat mättäiset
-lauhaniityt, sitten nuoremmat perästä. Vallan viime vuosina kylvetyt
-vain säästyivät. Niityllä, joka tänään vielä oli vihreä ja lupaavan
-näköinen, alkoi jo huomenna madella tummia keltajuovaisia matoja.
-Heinä alkoi harventua, ja muutaman päivän päästä oli niitty valkea
-kuin olisi likaisenlainen lakana sen päälle levitetty. Siellä täällä
-vain joku yksinäinen korsi piipotti. Heinäkato oli edessä.
-
-Niittyjä aurattiin ja vihantarehua kylvettiin. Mikä kylvi sitä
-kesannoksi aiotulle maalle ja nurmen kynnöksestä teki kesantomaan,
-mikä taas kylvi nurmen kynnökseen.
-
-Leppirannan pojatkin olivat auranneet kappaleen Mäensyrjän niitystä.
-Lauri oli tullut ehdottaneeksi että eikö heilläkin kylvetä
-vihantarehua. Isä oli siihen heti myöntynyt, ja niin kylvettiin
-osa kesantomaasta vikkerikauraksi. Tästä nyt tehdään sen sijalle
-kesantoa. Ei ollut pitkä lantaakaan kotoa ajaa, ja "koetetaan häneen
-nyt ostaa niitä luujauhojakin" oli isä sanonut.
-
-Kynnös oli jo ojitettuna ja turpeet pienistettyinä. Lauri ja Niilo
-olivat sitä äestämässä. Lauri, tapansa mukaan ääneti miettien, ajoi
-ruunalla -- Niilo oli ristinyt sen Pekaksi -- seitsenpiikkistä
-jousiäestä, Niilo tammalla -- sen oli hän ristinnyt Ullaksi --
-ajoi rautaista tasausäestä, tapansa mukaan vihellellen ja hiljaa
-rallattaen.
-
-Jälki ei tullut paljon minkäänlaista. Olisi tarvinnut olla niitä
-uudenaikaisia lapiorullaäkeitä, mutta sellaista ei heillä ollut
-itsellään eikä tullut mistään sitä lainattuakaan.
-
--- Eiköhän huilata vähän, sanoi Lauri kun taas yksi sarka tuli
-valmiiksi.
-
-Niilo ei sanonut siihen mitään. Heitti vain ohjakset peltoon ja
-oikaisi pitkälleen. Oli aamulla tullut kotiin vasta kun jo oli oltu
-ylhäällä ja näytti tavallista ärtyisemmältä ja väsyneemmältä.
-
-Lauri istuutui pientarelle. Ojan toisella puolella olevalla kedolla
-niittymadot lopettelivat hävitystyötään. Nälkä ja helle sai ne
-vilkkaiksi. Jos minne katsoi, niin jokapaikassa niitä koikkelehti.
-Ahnaasti ne iskivät jokaiseen vielä vihertävään korteen. Tuossa
-tuokiossa oli se kumossa ja syötynä. Sitten uutta etsimään. Toiset jo
-makasivat suorina ja elottomina, ja toiset pyrkivät hellettä piiloon
-kuivuneiden ja vaalenneiden korsien alle.
-
--- Mitähän varten noitakin on maailmaan luotu? puhkesi Lauri
-sanomaan. -- Hävittävät nyt tuon nurmen ja sitten sulkeutuvat
-koteroon. -- Lähtevät sieltä perhosina lentelemään. Elävät vähän
-aikaa ja laskevat tuhansittain munia uuden hävityksen siemeniksi.
-Sanotaan että kaikella on tarkoituksensa. Mikähän tarkoitus noilla
-olisi? Hävitys kai! Ei niitä ainakaan kukaan siunaa, -- muut jos ei
-varikset.
-
--- Vaikka -- onhan niitä ihmisiäkin sellaisia jotka eivät tee mitään
-muuta kuin hävittävät vain ja joita ei kukaan siunaa -- muut jos ei
-varikset -- --
-
-Raskaan ilmeen saanut katse painui edessä olevaan ojaan. Sinne
-kierähteli matoja pitkin pituutta yksi toisensa perästä. Toisia pyrki
-sieltä nousemaan pientarelle. Tarrautuivat kaikin voimin kiinni
-sileään ojan reunaan ja pääsivät nousemaan, toiset vain hiukan,
-toiset vähän ylemmäksi ja silloin kierähtivät takaisin pohjaan.
-Toisten alta lohkesi maa, toisia työnsivät alas putoavat edellään.
-Jotkut olivat juuri saamaisillaan pientaren nurmeen kiinni, kun
-samassa maasiru irtaantui ja niin mentiin kierien takaisin ojan
-pohjaan. Sieltä sama yritys uudelleen samalla tuloksella. Se oli
-epätoivoista hukkuvan taistelua.
-
-Yksi ja toinen onnistui pääsemään pientarelle. Mutta mitäs nekään
-sillä voittivat. Piennar oli kapea, ja sen perästä alkoi musta
-kynnetty maa, jossa ei mato saa suojaa edes auringon paahdetta
-vastaan, vielä vähemmän siitä syötävää löytää. Turha toivoton
-mataminen vain on edessä.
-
--- Aivan kuin ihmiselämässä! puhkesi Lauri taas ääneen sanomaan.
-
--- Alituista pyrkimystä ja alituista pettymistä, sitähän se on
-ihmiselämäkin. Alkaessa leviää elämä ihmisen edessä lupaavana ja
-kauniina kuin viheriä niitty lauhamättäästä selviävän niittymadon
-eteen. Mutta sitten tulee päivä jolloin elämä kääntyykin nurin.
-Kaunis ja lupaava elämästä katoaa ja sijalle tulee musta tyhjyys.
-Silloin on ihminen elämässä kuin niittymato kynnetyllä nurmella.
-Mataa ja mataa, mutta aina on vain sama musta tyhjyys edessä.
-Joskus löytää viheriän pientaren ja luulee että nyt se alkaa
-toteutua mitä tähän saakka on unelmoinut. Mutta samassa kohtaakin
-entistä katkerampi pettymys, putoaa niinkuin niittymato ojaan
-pellonpientarelta, eikä pääse ylös -- --
-
-Lauri painautui alemma ja molemmin käsin leukaansa tueten katseli
-ojassa kuhisevaa elämää. Kohottausi jälleen ja yhä pitkällään
-makaavaan Niiloon katsoen puhkesi sanomaan:
-
--- Sopii se toisellakin tavalla ihmiselämään. Tuo mehuttomaksi
-kaluttu nurmi on kuin hetken keveässä humussa, ilman syvempiä
-harrastuksia kulutettu nuoruus -- tuo liejuinen oja on paheissa
-kulutettu miehuusikä, ja musta pelto sen takana on tyhjä omantunnon
-tuskain raatelema iloton vanhuus.
-
--- Mitähän tuossa saarnaat! Taitaa kuitenkin papin virka saamatta
-jäädä, murahti Niilo ja kääntyi selin Lauriin.
-
-Lauri hölmistyi. Sitten hän äkämystyi ja olisi sanonut jotain oikein
-purevaa, mutta ei keksinyt.
-
--- Mikähän sinustakin tulee -- mies raukka? sai vain sanottua.
-
--- Mikäs sinusta tulee? iski Niilo vastaan.
-
-Lauri oli lyöty.
-
-"Mikäs sinusta tulee?"
-
-Sitähän hän oli itsekin ajatellut, että mikähän hänestä tulee.
-Eilenkin siellä Katajiston Maijun luona kun arpakirjalta kyseltiin
-ja sitten tuli kysymys: "Mihin minulla on taipumuksia"? niin
-hän jännityksellä odotti mikä vastaus hänelle tulee. Vihdoin
-tuli hänen vuoronsa heittää noppaa. Hän heitti melkein vapisevin
-käsin. Noppa osoitti yhdeksää. Vastaus etsittiin ja se kuului:
-"Tyhjäntoimittajaksi".
-
-Naurettiin, juteltiin ja laskettiin leikkiä. Toiset kenties olivat
-oikein todenteolla iloisia, mutta hän ei ollut. Teeskenteli vain
-iloisuutta. Tuo arpakirjan vastaus sai hänen mielensä masentumaan
-enemmän kuin hän oikeastaan itselleenkään tahtoi tunnustaa.
-
-Tyhjäntoimittaja -- -- Sitähän hän oli itsekin ajatellut ettei
-hänestä mitään tule. Ja sitähän ne lukevat hänelle muutkin. Sitähän
-se isäkin takaa ajaa niillä syytinkitupajutuillaan. Ja Alaniemen
-Miska silloin sanoi että "sinä et ole työmies".
-
-Mikäs hän sitten on ellei työmies? Herra ei ainakaan. Ehkä jotain
-työmiehen ja herran väliltä. Siis tyhjäntoimittaja. -- Muutahan ei
-sillä välillä ole, eikä voi olla. -- Siis sellainen syytinkipaapan
-poika, joka haukottelee, ikkunasta pihalle kurkistelee ja vetelehtii
-eikä ymmärrä kuinka aikaansa tappaisi.
-
-Sellainen elämä tuntui hänestä meikein ilettävältä nyt. Mutta
-oli hänellä jo ollut sellaisiakin aikoja, jolloin oli ihaillut
-syytinkipaapan pojan vapaata ja huoletonta elämää. Saa olla ja elää
-miten vain kulloinkin huvittaa. Mennä talon töihin kun se huvittaa
-ja olla menemättä kun niin huvittaa. Pakkoa ei mihinkään eikä
-velvollisuuksia minkäänlaisia -- -- Sellainen elämä tuntui melkein
-paratiisielämältä, ja hän toivoi, että kun vain hyvinkin pian pääsisi
-siitä nauttimaan.
-
-Nyt ei hän ollut sillä tuulella. Nyt olisi hän taas tahtonut tehdä
-jotain, suorittaa jonkun elämän tehtävän hänkin. Mutta minkä?
-
-Tyhjäntoimittajan -- --
-
--- Huilataanko nyt koko päivä -- vai -- --? kysyi hän Niilolta
-yrittäen saada äänensä mahdollisimman purevaksi, itsekään
-ymmärtämättä miksi niin teki ja melkein samassa jo sitä katuen.
-
--- Eipä huolita koko päivää huilata, vastasi Niilo tyynesti ja
-vääntäytyi seisaalleen.
-
-He alkoivat äestää.
-
-Lauria sapetti. Häntä sapetti kaikki, mutta varsinkin oma itsensä ja
-ennen kaikkea se mitä äsken Niilolle sanoi. Mitä varten hänen piti se
-sillä tavalla sanoa? Kun kerran kauniimpaakin puhetapaa olisi voinut
-käyttää.
-
-Mutta sellaistahan se on ruvennut olemaan ja yhä hullummaksi vain
-näyttää käyvän. -- Ei hänestä täällä mitään tule. Katkeroittuu vain
-ja menee pilalle. Ja vielä katkeroittaa ja turmelee muidenkin elämän.
-
-Pois täältä pitäisi päästä! Ulos maailmaan, vapauteen, vapauteen
-tästä ympäristöstä, vapauteen entisyydestään ja kaikesta! Alkamaan
-elämä uudestaan. Silloin hänestäkin ehkä voisi jotain tulla, mutta
-muuten ei mitään.
-
-Olihan hän jo kerran päättänyt ruveta esimerkilliseksi
-maanviljelijäksikin, ja tämän päätöksen purkaminen tuntui
-rikoksen teolta. Mutta se täytyy tehdä. Hän ei voi enää ruveta
-maanviljelijäksi. Hänen maanviljelijäihanteensa pääaineksena oli
-ollut tuleva koti, yhteinen koti _hänen_ kanssaan. Kun tämä koti
-kaatui, kaatui myöskin maanviljelijä samaan hautaan. Eikä hän
-yritäkään sitä sieltä nostaa. Se on mahdotonta ja myöskin vallan
-tarpeetonta.
-
-Hän ei voi ruveta maanviljelijäksi. Käytännöllisistäkin syistä se on
-mahdotonta. Emännätön talo on kuin orpo, jolta yksi ryöstää yhtä,
-toinen toista, kunnes kaikki on nypittynä. Mennä naimisiin sitä
-varten että saisi emännän taloonsa -- Ei ikinä! Ennen vaikka mitä.
-Sehän olisi yhtä törkeää kuin jos menisi naimisiin sitä varten että
-saisi itselleen naisen. -- -- Jos hän joskus naimisiin menee, niin
-menee hän sen vuoksi että rakkaus hänet siihen ajaa. Mutta sitä
-tuskin hänelle enää tulee -- -- Hänellä on se aika kerran ollut,
-ja tuskin se toista kertaa enää tulee -- -- Nyt se ainakin tuntuu
-mahdottomalta. Ja etsimään sitä -- siihen hän ei rupea. Se saa tulla
-hänelle, jos tulee. Jos ei tule, niin olkoon tulematta.
-
-Henkisen työn aloilla se ei ole niin tarpeellistakaan -- tältä
-kannalta katsoen. Aineellista omaisuuttahan ei tarvitse paljon
-muuta kuin pari kynää, paperia ja mustepullon. Kylällä syö ja
-vuokrahuoneissa asuu. Yksinäistä ja sulotontahan se elämä silloinkin
-on, mutta paremmin se kuitenkin käy päinsä kuin maanviljelyksessä.
-Voipihan sellaisilla aloilla löytää tyydytystäkin työnsä
-yleismerkityksellisestä arvosta. Maanviljelyksessä ei ole sitäkään.
-Yksi vähäinen talo, hoidettiinpa sitä nyt sinne tai tänne, ei
-mitään vaikuta asiain kulkuun. Maanviljelijällä täytyy olla joku
-läheisempikin piiri kuin yhteiskunta, jossa työskentelee, tai sitten
-vastustamaton halu maanviljelykseen, jos mieli onnistua ja saavuttaa
-elämän tyydytystä. Hänellä ei ole kumpaakaan. Ei ole ketään joiden
-kanssa ja joiden hyväksi raataa ja elää ja joille hän olisi kallis
-ja jotka häntä rakastaisivat ja kaipaisivat kun pitemmän aikaa olisi
-poissa -- -- Halua maanviljelykseen sinänsä -- sitä hänellä ei ole
-vähääkään. Eikä myöskään kykyä. Eikä siis tulisi siinä onnistumaan.
-Eikä rupea yrittämäänkään -- -- Isä ja äitikään eivät häntä tarvitse.
-Onhan heillä Niilo -- --
-
-Pois täältä -- turmeltumasta ja turmelemasta! Mutta mihin?
-Seminaariin -- --? Sielläkin saisi olla kauan ennenkuin mihinkään
-tosityöhön pääsisi. Ja eikö hän ole jo liian vanhakin sellaiseen --?
-Ja jos ei siitä sittenkään tulisi mitään -- -- Vaikka käyväthän monet
-vielä vanhempinakin seminaarin. Naimisissa ollessaankin jotkut. Ja
-tuskinpa sitä ihminen alla viidenkymmenen ollessaan on liian vanha
-mihinkään. Kun vain on tulta veressä.
-
-Tulta veressä -- --
-
-Eikö se olekin juuri tämä tulen puute, joka hänestä on tällaisen
-saamattoman raukan tehnyt? Tulta kun ei ole, niin ei tule mistään
-mitään.
-
-Ei täällä eikä siellä. Hukkaan vain kuluisi sekin aika ja ne varat.
-
--- Hm -- -- Täällä olen harmina itselleni ja kiusana muille. Mutta
-siellä -- tulisiko sielläkään parempaa -- --
-
--- Täällä menen pilalle ja elämäni kuluu hukkaan. Mutta jos sielläkin
-kävisi samoin --?
-
--- Kun ei ole tulta veressä -- --
-
-Äkeen jouset sätkyttelivät ja kalahtelivat ja repivät viilusta multaa
-irti. Niilo vihelteli, ja kärpäsparvi surisi hevosten ympärillä. --
-
-Päivällislepoa makaillessaan Lauri kiintyi seuraamaan niittymadon ja
-muurahaisen taistelua. Muurahainen oli tarrautunut matoon kiinni.
-Mato heittelehti hurjasti, kieritteli ja vääntelehti. Selvästi näki
-että se kärsi hirveitä tuskia. Mutta muurahainen vain ei hellittänyt.
-Heittelehti ja kieri mukana. Oli milloin päällä, milloin alla, mutta
-irti ei se päästänyt.
-
--- Kas niin -- pure vain ryökälettä, pure! kiihotti Lauri muurahaista.
-
-Ja muurahainen puri. Kunnes mato oikesi pitkälleen eikä enää
-heitellytkään itseään.
-
--- Oikeuskohan tässäkin taistelussa voitti? mietti Lauri
-katsellessaan kun muurahainen yritti raahata matoa mukanaan.
-
--- Ihmisen mielestä siinä oikeus voitti, mutta niittymadon mielestä
-se oli vääryys. -- Mikä on oikeus? -- Ihminen sanoo että niittymato
-tekee hirveää vääryyttä kun syö viheriät niityt valkeiksi. Niittymato
-sanoo että ihminen tekee hirveää vääryyttä kun mullistaa viheriät
-niityt mustiksi. Kumpiko on oikeassa? Molemmat, sillä he katsovat
-kumpikin asiaa oman etunsa kannalta. -- Mahtaako maailmassa muuta
-oikeutta ollakaan kuin väkevämmän oikeus?
-
-Hän oli jo taas puhkeamaisillaan ääneen puhumaan, mutta muisti
-samassa kuinka siinä aamupäivällä kävi eikä sanonutkaan mitään.
-Katsahti vain Niiloon joka hiukan syrjempänä makasi ja, kumma kyllä,
-näytti olevan valveilla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Lauri illalla tuli hevosten viennistä, oli Niilo jo mennyt
-kylälle. Isä kartanolla korjaili keväiseltä halkoranteelta lastuja ja
-laikkoja liiveriin. Äiti vain oli yksin tuvassa.
-
-Mitään puhumatta heitti Lauri lakkinsa penkille ja meni syömään jo
-puolikylmäksi ehtinyttä puuroa. Äitikään ei puhunut mitään. Siellä
-vain takan luona pesi maitoastioita. Sitten otti luudan ja alkoi
-lakaista lattiaa. Muutaman kerran hoivaistuaan pöydän ja kellokaapin
-välisessä kulmauksessa, pysähtyi ja luutaan nojaten sanoi Laurille:
-
--- Kun Niilollakin on jo vasituinen!
-
-Lauri söi vain eikä sanonut mitään.
-
--- Rantakorven Manta. Ainoa tytär! jatkoi äiti ja alkoi jälleen
-lakaisemisensa.
-
-Äiti oli silminnähtävästi hyvillään. Hymyili ja muhoili. -- Lauri
-vain itsepintaisesti lohkoi käteviä puurotönkkiä vadista ja kyyditsi
-suuhunsa. Sitten maitoa kastinkupista puuron perään.
-
--- Taitavat pian mennä kihloille. Niilo jo äsken isältään rahaa
-kyseli, sanoi äiti taas.
-
--- Menkööt! kivahti Lauri, pisti lusikkansa pöytälaatikkoon ja nousi
-pöydästä. - - Mitä se minuun kuuluu, -- vaikka jo tulisivat kihloilta!
-
-Äiti pysäytti luudan ja katsoi terävästi Lauriin.
-
--- Kah -- --! Kun oikein suuttuu -- --! Vanhapoika -- -- sanoi ja
-rupesi jälleen lakaisemaan.
-
-Lauri meni vinnille, etsi kansakoulutodistuksensa ja jäljensi sen.
-Sitten ryhtyi kirjoittamaan hakemusta seminaariin. Viiteen kuuteen
-kertaan kirjoitettuaan vihdoin sai sen sellaiseksi, että sen pitäisi
-kelvata.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Seuraavana iltana Lauri meni hakemaan papinkirjaa kirkkoherran
-virastosta. Kirkkoherran virkaa hoiti nuori apulaispappi. Hän ei
-ollut kotona. Rouva sanoi hänen menneen noin kilometrin päässä olevaa
-heinäviljelystään tarkastelemaan. Arveli hänen pian tulevan ja käski
-tulla miehensä työhuoneeseen odottamaan.
-
-Heti Laurin perässä tuli maisteri Valonen ja kysyi kirkkoherran
-apulaista. Hänelle annettiin samat tiedot kuin Laurillekin ja
-pyydettiin odottamaan. Rouva haki pitsivirkkauksensa toisesta
-huoneesta ja istuutui seuraa pitämään.
-
-Lauri oli hiukan hämillään kun näin sattui herrain joukkoon.
-Salavihkaa hän vain silmäili maisteria ja muisteli jo joskus ennenkin
-olleensa samassa huoneessa hänen kanssaan.
-
--- Pastori mahtaa olla ihastunut maanviljelykseen, kun vielä näin
-myöhään on viljelysmaillaan, sanoi maisteri.
-
--- Viljelysmaillaan, matki rouva nauraen. Eihän se ole kuin pikkunen
-niittykappale vain, näistä puustellin maista vuokrattu.
-
--- Eihän se asiaa muuta. Viljelysmaatahan se on sekin, vaikka onkin
-palsta pikkuinen, nauroi maisteri.
-
--- Niin -- Onhan se niinkin, hymyili rouva. Sitten hänen kasvonsa
-muuttuivat vakaviksi, kun hän sanoi:
-
--- Kyllähän Artturi innostunutkin on maanviljelykseen. Puhuu
-toisinaan niinkin että luopuu kokonaan papin virasta ja rupeaa
-talonpojaksi.
-
--- Ohoo!
-
--- Minä en oikein tiedä -- -- Olen ollut enempi vastaan -- ainakin
-tähän saakka. Eikö siinä ole hyvin pienet tulot?
-
-Rouva katsoi Lauriin tätä kysyessään. Lauri ei niin yht'äkkiä osannut
-vastata, eikä ehtinytkään kun jo maisteri asiantuntijan varmuudella
-sanoi:
-
--- Pienet siinä on tulot. Sen näkee kaikesta, kun vähänkin on
-heidän kanssaan tekemisissä. Johtuu ehdottomasti ajattelemaan, että
-sivistyneen ihmisen olisi mahdoton niissä oloissa elää.
-
--- Saisiko siinä edes lapsiaan koulutetuksi? Ja sitten kun on aivan
-tottumaton karjanhoitoon ja kaikkeen. Tokko se kannattaisikaan?
-
-Rouvan äänestä kuului, että asia oli ollut vakavan harkinnan alaisena
-useammankin kuin yhden kerran.
-
--- Sentähdenhän nämä pappilatkin pois vuokrataan, kun maanviljelys
-niillä ei kannata nykyaikana kun työväen palkat ovat niin hirmuiset.
-Pois vuokrattuina niistä aina on tuloja, sanoi maisteri.
-
-Vikkelästi virkkuuneulaansa liikuttaen sanoi rouva vain:
-
--- Niin.
-
--- Tällä seudulla on muuten omituinen piirre se kun naisetkin ottavat
-osaa raskaampiinkin maanviljelystöihin, niinkuin kyntämiseen ja
-kuokkimiseenkin, alkoi maisteri jälleen. Mutta sekin juuri osottaa
-kuinka huonosti kannattavaa on maanviljelys meillä Suomessa.
-Edistyneemmissä ja rikkaammissa maissa ei naisten tällaisiin töihin
-tarvitse osaa ottaa. Esimerkiksi Amerikassa ei farmarien tyttärien ja
-rouvain tarvitse tehdä juuri mitään. Kodin vain hoitavat ja ovat kuin
-herrasneitejä. Miehet tekevät kaiken työn. Karjankin siellä miehet
-hoitavat.
-
--- Sinne päinhän se alkaa jo täälläkin mennä. Maatyötä pakataan
-pitämään jonkinlaisena häpeänä talon tyttärille, sai Lauri sanotuksi.
-
--- Vai alkaa täälläkin jo sellaista ilmetä. Mutta silloinhan
-maanviljelys rupeaisi kannattamaan vielä nykyistäkin huonommin.
-Työntekijät vähenisivät ja elämänvaatimukset yhä vain lisääntyisivät.
-Nyt jo valitetaan palkkain suuruutta ja työväen puutetta, mutta
-silloinhan sitä vasta oikein tulisi valituksen aihetta.
-
--- Sitähän minäkin olen Artturille sanonut että kannattaako se? Ja
-olisiko se yleensä mahdollista meille? Pitäisi luopua niin paljosta
-ja tehdä semmoinen suuri muutos. Osaisiko sitte töitäkään johtaa
-ja hoitaa sellaista taloutta? Kun ei ole koskaan ollut tilaisuutta
-lähemmin siihen tutustua.
-
--- Ei siitä mitään tulisi, vakuutti maisteri. Osaisiko rouva laittaa
-sellaista ruokaakaan kuin talonpoikaisväki syö? Ja jos osaisittekin,
-niin meikäläisen, ja yleensä sivistyneiden ihmisten, on mahdoton
-tulla toimeen sellaisella ruoalla. Eihän siinä ole paljon mitään
-muuta kuin leipää, silakkaa ja perunoita. Täytyisi laittaa kaksi
-keittiötäkin, toinen itseään varten ja toinen työväkeä varten. Se
-taasen olisi liian paljon talonpoikaistalossa.
-
--- Niin. Siitä tulisi niin monta muutosta. Ja sitten vielä pitäisi
-tehdä velkaa. Se minua enimmin pelottaa. Artturi kyllä sanoo, että
-maanviljelys kannattaa kun sitä vain innolla ja taidolla hoidetaan.
-Mutta en minä tiedä.
-
--- Tuskin se kannattaa. Minä ainakin vahvasti sitä epäilen.
-Talonpojille se kyllä kannattaa. He tarvitsevat niin perin vähän.
-Työt tekevät itse omain lastensa kanssa. Se tulee niin huokeaksi --
-kun ei tarvitse lapsilleenkaan antaa muuta kuin ruuan ja vaatteet.
-Ettehän te mitään palkkaa saa?
-
--- E-ei, ei mitään palkkaa, änkytti Lauri.
-
--- Niin, sanoi maisteri.
-
--- En tiedä mistä se johtuu, mutta pelottaa minua talonpoikaiselämään
-antautuminen. Sitä kyllä sanotaan vapaaksi ja runolliseksi elämäksi.
-Ja kyllähän se sitä onkin. Mutta sittenkin siinä minun mielestäni
-on jotain sellaista -- en tiedä kuinka sen oikein sanoisi -- jotain
-sellaista ahdistavaa, painostavaa, jotain masentavaa, joka estää
-hengen vapaata lentoa, sanoi rouva katsoen vuoroin Lauriin, vuoroin
-maisteriin.
-
--- Sitähän siinä juuri onkin, totesi maisteri. Mutta talonpojille ei
-se mitään merkitse. He ovat siihen lapsuudestaan saakka kasvaneet,
-eivätkä osaa mitään parempaa kaivatakaan. Ja kun he kerran eivät
-osaa sitä kaivata, niin eivät he myöskään sitä tarvitse. Sehän on
-luonnollista.
-
-Nyt Lauri muisti missä oli maisterin ennen nähnyt. Rautatievaunussa
-viime talvena. He olivat Katajiston Maijun kanssa matkalla maakunnan
-nuorisoseurojen keskusseuran vuosikokoukseen oman seuransa
-edustajina. Samassa vaunussa kuin hekin matkusti kolme herrasmiestä.
-Aivan selvästi näki että he olivat juovuksissa. Silmät olivat
-vesikalkkamalla, ääni karmea, liikkeet notkahtelevia ja kaarevia. Sen
-parin tunnin ajan, minkä he olivat vaunussa, nämä herrat pelasivat
-korttia yhteen menoon. Yhden matkalaukku oli pöytänä, jonka päälle
-läiskittiin kortit, kiroiltiin, näpittiin lehtiä ja iskettiin silmää
-toisilleen.
-
-Yksi näistä herroista oli tämä maisteri -- --
-
-Jollei pastori olisi samassa tullut kotiin, olisi Lauri joko lyönyt
-hatullaan maisteria vasten kasvoja taikka lähtenyt pois ja jättänyt
-asiansa toimittamatta. --
-
-Ulos päästyään hänen päässään kuohui ja kohisi, se oli raskaassa
-pilvessä kuin luonto ukkosilman aikana. Pilven alta tulivat näkyviin
-maisterin kasvot. Hän huitasi kädellään kuin niihin iskeäkseen -- ja
-kaatui pyörineen keskelle pölyistä maantietä.
-
-Hänestä tuntui siltä kuin olisi se ollut maisteri joka hänet kumoon
-löi.
-
-Yksin kotiin päin ajellessaan hänelle vähitellen selvisi sen
-loukkauksen verisyys jonka maisteri hänelle ja _heille_ --
-talonpojille -- heitti.
-
--- Talonpoika ei tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet -- --
-
-Taas oli hän irroittamaisillaan kätensä pyörän ohjaustangosta
-iskeäkseen nyrkillään jotain -- --
-
-Häntä melkein itkuun saakka harmitti saamattomuutensa. Kun ei saanut
-sanotuksi sille -- -- pirulle -- --
-
-Äiti oli opettanut että herroille pitää nostaa lakkia, ja hän oli
-tähän saakka tätä neuvoa seurannut.
-
-Tälle maisterillekin hän oli lakkia nostanut -- -- Mutta tästä alkaen
-hän ei lakittele ketään --! Ja maisterille hän rupeaa kääntämään
-selkänsä -- --!
-
--- Talonpojan elämässä on raskasta ja painostavaa ja hengen vapaata
-lentoa ehkäisevää, mutta talonpoika ei parempaa tarvitsekaan, se
-sanoi -- -- Vai niin -- -- Suurkiitos -- -- Herra maisteri tarvitsee
-parempaa, sellaista että henki jaksaa lentää viinapullon suulle ja
-korttipöydälle ja muualle yhtä huimaavan korkealla olevalle. Ja
-talonpojan hengen ei tarvitse jaksaa minnekään. Vatsassa vain saa
-loikoa leipä-, peruna- ja silakkapurun seassa -- -- Talonpoikaiselämä
-levisi hänen eteensä kuin harmaa alakuloinen suo. Toiset eivät
-ollenkaan huomaakaan että ollaan suossa, eivätkä siis osaa pyrkiä
-siitä poiskaan. Toiset tajuavat missä ollaan ja ponnistelevat
-päästäkseen suosta irti, mutta eivät jaksa kyllin lujasti tempaista
-ja aina tarttuvat jälleen kiinni. Jotkut pääsevät irti ja lentävät
-tiehensä. Siellä täällä on joitakin, jotka tässä suossa ovat
-valmistaneet itselleen vakavan ja lujan pohjan, jolla seisovat. Niin
-aikoi hänkin tehdä -- -- Mutta ei jaksanut. Ja nyt on hän kaulaa
-myöten suossa -- -- Nyt hän aikoo jälleen siitä nousta ja lentää
-tiehensä -- -- Miksei hän ole siihen oikeutettu yhtä hyvin kuin
-joku toinenkin? -- -- Eikä hän mennäkseen mene niinkuin niin moni
-muu. Vielä hän tulee takaisin uusin voimin ja kaikin puolin hyvin
-varustettuna, nostamaan niitä, jotka nyt tylsästi eteensä tuijottaen
-suossa rämpivät.
-
-Itselleen ja Annille hän sen varman pohjan aikoi valmistaa. Mutta
-Anni löysikin toisen, sellaisen, jonka kanssa pääsi lentämään suolta
-kokonaan pois -- --
-
-Hän oli joskus ajatellut, että jos se Anni menikin opettajalle vain
-senvuoksi kun se oli herra. Nyt oli hän siitä melkein varma. Anni on
-tajunnut talonpoikaiselämän harmauden ja pyrki siitä vapautumaan tätä
-tietä.
-
-Ei Lauri voinut eikä tahtonutkaan Annia siitä moittia. Jospa hän vain
-löytäisi onnensa sitä kautta -- --!
-
-Katkeralta vain tuntui, kun se talonpoikaiselämän masentavuus ja
-painostavuus joka taholta kiertää hänen onneaan särkemään -- --
-
-Ja kun se maisteri kehtasi sanoa, että talonpojille se ei mitään
-merkitse, ja etteivät he tarvitsekaan parempaa -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kotiin päästyään Lauri heti riisui vaatteet päältään ja meni sänkyyn.
-Mutta uni ei tullut. Äskeiset kokemuksensa olivat saattaneet hänen
-mielensä niin vilkkaaseen liikkeeseen että nukkumisesta ei tullut
-mitään.
-
-Hetken aikaa vuoteella kiehkailtuaan hän nousi ylös, veti housut
-jalkaansa ja asettui pöydän ääreen istumaan. Pöydällä oli paperiarkin
-puolikas ja kynä. Hän veti paperin eteensä ja muutamia vuosilukuja,
-nimiä ja ajutuksettomia kiemuroita piirrettyään kirjoitti:
-
-_Parannussaarna_.
-
-Veti viivan alle ja sitten kirjoitti:
-
-_Teksti_:
-
-Veti taas viivan alle ja sitten taas kirjoitti:
-
--- Minulle, ehta maalaiskollolle, sanoi kerran muuan herrasmies päin
-silmiä näin:
-
-"Talonpojille se maanviljelys kyllä kannattaa. He kun eivät tarvitse
-muuta kuin ruuan ja vaatteet."
-
-_Saarna_:
-
--- "Eivät tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet."
-
--- Hm -- hmm -- öhöm.
-
--- Tämä oppi ei ole mitään virran mukana tullutta eikä mitään tyhjää
-tuulen pieksämistä. Autuaasti edesmenneet isämme sen jo tunsivat ja
-sitä elämässään noudattivat. Kun pappi kinkerillä kysyi: "mikä on
-vanhempain velvollisuus lapsiaan kohtaan?" vastasivat he: "ruokkia ja
-verhota", laskivat ristiin pannut kätensä polvien päälle, sylkäsivät
-ja sitten arvokkaan näköisinä sulkivat suunsa. Millä ruokkia, sen he
-edestoivat syvää vatsanvaatimusten tuntemusta ilmaisevalla lauseella:
-"silakka ja puuro on talonpojan ruokaa".
-
--- Näinä viimeisinä päivinä, jolloin niin paljon murjaaneja oppeja ja
-vääriä profeettoja keskellemme noussut on, on moni isäin säädyistä
-taammaksi joutunut ja monilta ylönkatsotuksi tullut. Niinkuin myös
-tämäkin jalo ja ylevä oppi on monen mielestä vähäarvoiseksi löytty.
-
--- Mutta jos me tahdomme että siunaus ja onni kansamme askeleita
-johtaisi kaikilla sen teillä, tulee meidän kunkin itse kohdastamme
-jälleen tämä oppi kunniaan ja arvoon kohottaa, ja sitä kuulla.
-
--- Kuule sitä sinä talonpoikaisnuorukainen ja neito, jonka rinnassa
-kaiho ja kaipaus asuu ja suuri into korkeisin asioihin palaa! Kuule
-tätä ja tukahuta kaihosi, sammuta sielusi tuli -- tapa sielusi! Mitä
-sinä sielulla teet! Et sinä tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet.
-
--- Kuule sitä sinä joka käryävän lampun valossa, toisten jo
-nukkuessa, sielusi nälkää tyydyttää koetat, jonka pyhin unelma on
-unelma -- saada kerran itse ostaa kirjoja itsellesi! Kuule tätä ja
-heitä herjat huolesi! Mitä sinä kirjoilla! Ruoka ja vaatteet sinun
-osasi on.
-
--- Kuule tätä sinä, joka ympärillesi kaunista ja itsellesi iloista
-luoda tahtoisit! Kuule tätä ja tyydy! Kauneus ja ilo kuuluvat muille,
-ei sinulle, joka olet talonpoika. Ruokaan ja vaatteisiin saakka kun
-pääset, niin älä ylemmäksi pyri!
-
--- Kuule tätä sinä, joka napiset ja syvää mielikarvautta rinnassasi
-kannat sentakia kun koko elämäsi kuluu ruuan ja vaatteiden
-haalimiseen! Kuule tätä äläkä napise! Sinä olet oikean osasi saanut.
-
--- Te talonpojat, niin köyhät kuin rikkaatkin, niin koko kuin
-kahdeksasosa-manttaalin omistajatkin, kuulkaat tätä, älkääkä napisko
-ja napisemisellanne kirousta kansamme päälle vetäkö! Älkää napisko,
-mutta kiittäkää aina ja kaikkialla! Ja koska vatsanne ruuasta täysi
-on eivätkä vaatteenne ole repaleissa, niin tanssikaa ja hypätkää
-kuin nuoret peurat! Silloin te olette niinkuin teidän tuleekin olla,
-silloin teistä pidetään ja hyväillen poskelle taputellaan -- ja teitä
-nenästä vedetään ja takanapäin teidän yksinkertaisuudestanne leikkiä
-lasketaan -- --
-
--- Tuli taas yksi kirjoitus seuralehteen, hymähti Lauri ja meni
-takaisin sänkyyn.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Sunnuntaina oltiin Alitalon Hildan luona. Leikittiin ennustuspeliä
-ennustuslapuilla.
-
--- Tästä pitävät akat enimmin.
-
-Se tuli Katajiston Maijulle.
-
--- Sepä hyvä on kun akat tykkää. Silloin sitä aina tulee toimeen,
-ihaili Maiju.
-
--- Ennusta!
-
--- Noo -- tästä tykkää pojat tai tytöt.
-
-Se tuli Alaniemen Miskalle.
-
--- Hyhhym, pani Miska. -- Pojat tykkää. -- -- Jokos mun piti ennustaa
-sitte? Mitäs minä nyt sanoisin?
-
--- Sano vaikka mitä.
-
--- Tälle tulee kaksi liikavarvasta.
-
-Se tuli Raittisen Lyylille.
-
--- Varusta hyvä ihminen lääkettä ajoissa niin kauan kuin itse pääset
-apteekkiin, sanottiin Lyylille yleisen naurunhelinän sekaan.
-
--- Kyllä. -- Tämä ei välitä muusta, kun vain saa syödä ja nukkua.
-
-Se tuli Leppirannan Laurille ja höystettiin vilkkaalla naurulla.
-
-Laput loppuivat, ja juuri samassa toi Hilda kahvia.
-
--- Oikeastaan pitäisi tytöille tarjota ensin, mutta kun nyt on näin
-tuttu joukko, niin minä menen vain järjestyksessä ja tarjoan Laurille
-ensiksi, selitti Hilda.
-
--- Järjestyksen vuoksiko vain? Onhan siinä jotain muutakin,
-veitikoitsi Lauri.
-
--- On on -- on siinä jotain muutakin, mutta minä en meinannut näin
-joukon aikana sanoa, myönsi Hilda samaan tapaan.
-
--- Sitä minäkin. Kiitos.
-
-Hilda siirtyi Katajiston Maijulle tarjoamaan.
-
--- Kyllähän Laurille saikin ensimäiseksi tarjota, se kun ei perusta
-muusta, kun vain saa syödä ja nukkua, sanoi Laikkolan Vihtori.
-
--- Niinkö?
-
--- Ennustuslaput sanoivat, eivätkä ne valhettele, totesi Vihtori.
-
--- Kyllä ne toisinaan valhettelevatkin, vastusti Lauri ylen suurta
-vakavuutta teeskennellen. -- Vaikka -- enpä tiedä liioin -- Niin
-se sanoi maisteri Valonen, se Asun uusi kesävieras minulle, ettei
-talonpoika tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet.
-
--- Koska se sulle niin on sanonut?
-
--- Viime torstai-iltana pappilassa.
-
--- Pappilassa! Se poika on jo ollut pappilassakin. Kenen kanssa?
-
-Siitä sukeutui leikinlaskua pitemmältäkin.
-
--- Oikeinko todella se maisteri sanoi sulle sillä tavalla? kysyi
-Miska, kun leikinlasku alkoi tyyntyä.
-
--- Oikein todella.
-
-Kummastelevia hymähdyksiä kuului.
-
--- Se on tämä meidän herra maisteri yksi niitä herroja, jotka silloin
-viime talvena siellä junassa korttia pelasivat, kun sinne kokoukseen
-mentiin, sanoi Lauri Katajiston Maijuun kääntyen.
-
--- Onko? No minä olen ajatellut ja ajatellut että missä olen tuon
-herran ennen nähnyt, kun se on olevinaan niin tutun näköinen. Vai
-niitä se on. Juoppo.
-
-Toiset utelivat tarkemmin, ja Maiju ja Lauri kertoivat. Lauri kertoi
-sitten vielä pappilakokemuksensakin. Sen jätti sanomatta mitä varten
-pappilassa oli ollut.
-
-Alaniemen Miska sitten rupesi kertomaan, miten hän kerran meni
-Hallismäkeen. Siellä oli silloin kotona se Jussikin, joka toissa
-vuonna pääsi seminaarista ja nyt on opettajana siellä -- missä se nyt
-taas olikaan --
-
-Joku toinen muisti.
-
--- Niin siellä. Se oli silloin kotona, ja sitten siellä oli Venttäsen
-maisteri, tai ylioppilas se taitaa vasta ollakin, ja Kirkonkylän
-osuuskaupanhoitaja ja sitten Anska, Masa ja minä. Eikä mitään
-muuta tehty koko aikana kuin korttia pelattiin. Niin että minä jo
-ajattelin, että tekeeköhän herrat, tai miksi niitä sellaisia sanoisi,
-tätä ominensakin ollessaan, vai silloinko vain kun meikäläisiäkin
-on mukana. Silloin ne ainakin jo pelasivat kun minä menin ja jäivät
-vielä pelaamaan kun minä läksin pois.
-
-Joillakin toisillakin oli samantapaisia kokemuksia kuin Miskalla.
-Varmaan ei kukaan tiennyt pelaavatko herrat keskenäänkin vain
-korttia, mutta heikäläisten kanssa ollessaan eivät tee muuta kuin
-sitä, ellei mitään erityistä asiaa satu olemaan.
-
--- Ja sellaisille meidän pitäisi nostaa lakkia -- korttipelureille --
-heitti Lauri.
-
--- En minä ole ainakaan kahteen vuoteen herroille lakkiani nostanut,
-enkä nosta, jos ei kerran muillekaan tarvitse nostaa, sanoi Miska
-vakaasti.
-
--- Pojat tuntuvat saaneen huonoja kokemuksia herroista, pisti
-Laikkolan Vihtori ja meni piirongilla olevia pikkuesineitä
-tarkastelemaan.
-
--- Ne on sellaisia kokemuksia, että kun niitä vain muutamallekin
-jokukin kerta sattuu, niin talonpoikainen herrasväen kunnioitus
-muuttuu talonpoikaiseksi herrasväen halveksimiseksi, vakuutti Miska.
-
--- Ja juopa talonpoikaisväen ja herrasväen välillä jää aina
-avonaiseksi, lisäsi Lauri.
-
-Siitä syntyi hetkisen äänettömyys. Katajiston Maiju sen lopetti
-sanomalla:
-
--- Mistähän ne sen päättävät -- niinkuin se maisterikin, ettei
-talonpoika muuta tarvitse kuin ruuan ja vaatteet?
-
--- Tottakai siitä kun meillä ei paljon muuta ole.
-
--- Mutta osottaako puute sitten, että ihminen ei tarvitsekaan sitä
-mitä häneltä kerran puuttuu.
-
--- Tottapa se maisterin laisille sitä osottaa.
-
--- Jos minä olisin puhuja tai osaisin kirjoittaa sanomalehtiin, niin
-kyllä minä selvittäisin, kuohahti Miska ja nousi kävelemään.
-
-Toiset naurahtivat. Ei pilkkanaurua, mutta jotain muuta naurua.
-
-Laurin mielessä välähti kuva.
-
-Jos hän nyt pääsee seminaariin ja sitten kansakoulunopettajaksi, niin
-silloin hän pystyy kirjoittamaan sanomalehtiin, ja silloin hän tuo
-julki sen kaihon ja kaipauksen joka talonpoikaisnuorison rinnassa
-asuu, ja näyttää että talonpoikakin tarvitsee jotain muutakin kuin
-ruuan ja vaatteet. Jos ei hän muuta voisikaan tehdä, niin ainakin sen
-hän tekee.
-
-Tuntui aivan kuin hänen seminaariin menonsa vasta nyt olisi saanut
-oikein oikean pohjan alleen. Hän menee sinne näiden lähettiläänä,
-ja siellä hänestä kasvaa näiden ja monien tuhansien muiden heidän
-kaltaistensa tunteiden ja ajatusten tulkki, joka ajaa heidän asiaansa
-elämän suuressa oikeudenkäynnissä.
-
-Keskustelu hänen ympärillään alkoi jälleen saada leikinlaskun
-luonteen. Kokonaan siksi sen käänsi Vihtori, joka piirongin luona
-otteli pienen lyijyjalustaisen guttaperkka-ukon kanssa.
-
--- Ka ka ka lurjusta kun ei makaa. Makaa siinä, äläkä aina nenä
-pystyssä toljota, riiteli Vihtori ukolle. -- Siin' on sulle! Hän
-nappasi ukkoa niin että se lennähti lattialle, hoiperteli ja tärisi
-siinä hetken ja sitten jäi seisomaan suorana ja varmana.
-
--- Peijakasta kun on pahasisuinen!
-
--- Koetahan lempeydellä sitä taivuttaa! kehotti Hilda.
-
-Vihtori koetti hyvin hellävaroen painaa sitä milloin yhteen, milloin
-toiseen asentoon, mutta aina kun hän päästi irti, kohosi ukko heti
-pystyyn, pudisti päätään ja katsoi tuimasti eteensä.
-
--- Ei siihen pysty lempeys, ei ankaruus. Huonosti kasvatettu --
-huonosti kasvatettu, huokasi Vihtori.
-
--- Annappa minä koetan, sanoi Hilda ja meni piirongin luo. Hän sai
-ukon heti pysymään makuulla.
-
--- Kah! pääsi Vihtorilta.
-
-Siitä puhkesi taas naurua ja leikinlaskua pitemmältäkin.
-
--- Tulkaa ennustamaan! Minä olen jo sekoittanut ja jakanut laput,
-huusi Lyyli pöydän luota kesken naurua.
-
-Vähitellen keräännyttiin jälleen pöydän luo.
-
--- Lauri alottaa.
-
--- Sama se -- -- Tämän kauneimmat unelmat toteutuvat.
-
-Se tuli Laurille itselleen.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Leppirannan Niilo meni kihloihin Rantakorven Mantan kanssa.
-
-Rantakorvesta oli isäntä kuollut pari vuotta sitten ja emäntä nuoren
-tyttärensä kanssa renkipojan avulla asua kituutti taloa. Heinäajaksi
-meni Niilo jo Rantakorpeen, vaikka ei vielä ollutkaan vihitty eikä
-edes valmiiksi kuulutettukaan. Mutta kun talossa oli niin kova
-työvoiman puute, ja kun siitä lopultakin kuitenkin sinne muutto tulee.
-
-Syksyllä antaa Mantan äiti talon Mantalle ja Niilolle ja itse asettuu
-eläkkeelle.
-
-Lauri sanoi tätä Niilon naimisiinmenoa kakarain touhuksi ja
-salaisuudessa epäili, että millekähän pohjalle sekin vain perustunee.
-Ensin hän oli melkein häpeissään sen johdosta ja monta kertaa
-suuttuneena aikoi sanoa Niilolle suorat sanat. Vähitellen kehittyi
-hänen mielialansa sellaiseksi, että hän naurahteli, pyörähteli
-kantapäillään ja kutsui Niiloa aviomieheksi. Kunnes vihdoin huomasi
-olevansa ilkeä, alkoi hävetä itseään ja jätti Niilon kokonaan rauhaan.
-
-Sitä hän vain ei jaksanut käsittää kuinka Manta oli voinut Niiloon
-taipua. Nuori ja kaikinpuolin moitteeton tyttö sen mukaan kuin hän
-tiesi.
-
-Mutta sitäkään ei hän sen pitemmälle ajatellut. Oma heidän on
-asiansa. Mitäpä sen häntä tarvitsee liikuttaa. Ja kukapa sen tietää
-kuka tässä maailmassa oikein tekee ja mikä kutakin ohjaa tekemään
-sitä mitä tekee.
-
-Laurilla olikin omissa asioissaan kyllin ajattelemista. Hän oli
-saanut kutsun elokuun 20 päivänä saapua seminaarin pääsytutkintoon.
-
-Vasta nyt hän vanhemmilleen sanoi aikovansa mennä seminaariin.
-
-Hän oli suunnitellut siitä syntyvän pitemmän keskustelun. Isä ja
-äiti tietysti panevat vastaan, mutta hän ei ota sitä huomioonkaan.
-Ottaa vain puheeksi asian rahallisen puolen ja muiden sen tapaisten
-seikkain järjestämisen.
-
-Mutta nyt isä ja äiti eivät sanoneetkaan mitään. Näyttivät vain siltä
-kuin olisivat pahasti säikähtäneet ja ikäänkuin kyyristyivät kokoon,
-aivan kuin tahtoen jotain torjua tai päästä piiloon joltain päälle
-hyökkäävältä.
-
-Eikä Laurikaan voinut asiasta sen enempää puhua.
-
-Vasta sunnuntaina, parin kolmen päivän perästä, kun sattuivat olemaan
-kolmisin tuvassa, äiti, pöytää puolisen jäliltä pyyhkiessään, otti
-asian puheeksi.
-
--- Pitäisikö Lauri sun mennä tilaamaan itsellesi vaatteet, jos sä
-kerran sinne kouluun menet? Ei sulla ole muuta kuin puolivillaisia
-vaatteita vain, ja siellä kuitenkin pitäisi olla vähän herraisemmin
-kuin täällä kotona, sanoi hän pöytään katsoen.
-
--- Kyllähän ne laittaa pitää, myönsi Lauri kielensä kärellä
-hampaitaan puhdistaen.
-
--- Eikös siltä räätäliltä saa kankaitakin?
-
--- Saa siltä.
-
--- Mitäs siinä muuta on kuin mene tilaamaan, jo tänä päivänä, että
-edes ehtivät. Alusvaatteita ei sulla liioin ole paljoa. Niitäkin
-pitää laittaa. Tehdäänkö ne flanellista vai liinastako?
-
--- Kummasta vain, sanoi Lauri välinpitämättömästi.
-
--- Kyllähän flanelliset lämpimämpiä olisivat talvella, mutta --
-kuinka vain itse tahdot.
-
-Lauri ei osannut siihen sanoa mitään.
-
--- Mutta etkö sinä yhtäkaikki jää kotiin! Joka paikassa on hyvä olla,
-mutta ei missään niin hyvä kuin kotona. Kun Niilokin menee pois -- --
-
-Äiti koetti hymyillä ja katsoi odottavasti Lauriin.
-
-Lauri ei sanonut siihen mitään. Pudisti vain kieltävästi päätään.
-
-Isä istui penkillä ikkunan luona ja massuttamalla piippua imeskellen
-tuijotti ulos, vavahtelevin poskin ja silmiään tiheään räpytellen.
-
-Heti seuraavana päivänä osti äiti flanellia ja liinaa ja vei
-Marttusen Leenalle, jotta hän neuloisi paitoja ja alushousuja
-Laurille.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Isä makaa sairaana, kissa kävelee kolmella jalalla, ja lehmät ovat
-ryöstäytyneet Alitalon kauravainioon.
-
-Lauri oli tuskastunut. Puhisi ja riuhtoi ja säälimättä katkoi nuoria
-kuusen taimia aitakarahkoiksi.
-
-Huomenna kesken kiireintä heinäaikaa pitää hänen, talon ainoan
-työhön pystyvän miehen, lähteä aitaa tekemään! -- Mikä kumma sen
-isänkin juuri nyt sänkyyn nakkasi? Tässä olisi yllin kyllin sivutyötä
-kouluvalmistuksissakin, mutta aivan kuin kiusaksi nyt kaikki työt ja
-vastahakoisuudet tähän yhteen kasautuvat. Meinaavat kai että tehköön
-nyt kun kerran pois aikoo lähteä. -- Ja kyllä minä teenkin! Vaikka
-yöt päivät, nämä pari viikkoa! Siihenpä tuo sitten loppuu.
-
--- Kukahan täällä sitten rupeaa töitä tekemään, kun minä pois lähden?
-
-Hän pysähtyi hetkiseksi ja katsoi laskevan auringon punaamaan
-metsänrantaan.
-
--- Tehköön kuka tahtoo.
-
-Jälleen alkoi hän hakata.
-
--- Mutta millähän tavalla ne raha-asiat järjestetään? Miten se isä
-saa minun koulukustannukseni suoritetuksi?
-
-Kirvestä pitelevä käsi herpautui, ja koko ruumiissa tuntui
-jonkillainen lamaannus.
-
--- Kun ei siitä saa mitään neuvotteluakaan aikaan, siitä asiasta.
-Mikä ihme siinä onkin, kun ei sitä saa sanotuksi, vaikka se niin
-monta kertaa on kielellä pyörinyt? Tuntuu vain melkein ilkeältä
-sitä asiaa puheeksi ottaa. Isä ja äitikin näyttävät siitä puhumista
-karttavan -- -- Mutta tottapahan tuo jollain tapaa järjestynee tuokin.
-
-Hän kokosi karahkat kimpuksi, heitti kimpun selkäänsä ja läksi pois.
-Aurinko oli jo hetki sitten laskenut. Oli hyvin myöhä ja hiljaista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Leppirannan isäntä ei ottanut toipuakseen. Jo neljättä päivää makasi
-ja yhä vain näytti menevän alaspäin. Saadakseen paremmin rauhaa
-muutti hän kamariin makaamaan.
-
-Neljännen sairastuspäivänsä iltana kutsui hän Laurin luokseen sinne.
-Lauri aavisti, että isällä on jotain tärkeää sanottavaa, ja melkein
-juhlallisen hiljaa meni kamariin. Asettui muurin luo tuolille
-istumaan. Isä katsoi häneen hetkisen. Sitten kysyi:
-
--- Koskas sinun pitikään sinne kouluun mennä?
-
--- Viikko ensi tiistaista.
-
--- Hm -- --
-
-Oltiin vähän aikaa hiljaa.
-
--- Ennen kuin lähdet sinne niin ota ja kirjoita ja pane sanomalehtiin
-kuulutus tämän talon ja irtaimiston myynnistä.
-
-Isä kääntyi seinään päin. Lauri tunsi maailman hämärtyvän silmissään.
-
--- Myödäkö te sen aiotte? sai hän vaivalla sanottua.
-
--- Mikäs tässä muu on neuvona. En minä enää jaksa -- -- Ja milläs
-minä sinun koulusikaan muuten maksan -- --
-
-Isän ääni sortui kesken.
-
-Kuin raskaan taakan painamana laahusti Lauri pois kamarista ja meni
-vinnille kesäkamariinsa.
-
-Seuraavana yönä hän ei nukkunut vähääkään.
-
-Hänen elämänunelmansa oli taas särkynyt -- juuri silloin kun se oli
-toteutumaisillaan. Hän oli kuvitellut sen niin kauniiksi. Kesät
-isän kanssa ahertaa pelloilla ja talvet koulussa lukee ja kartuttaa
-tietojaan, kirjoittaa, puhuu ja muulla tavalla tulkitsee talonpoikain
-tunteita ja tarpeita ja nostaa heidän omanarvontuntoaan. Kun sitten
-tulee opettajaksi ja saa viran, niin jatkaa samalla tavalla. Mitä
-hänellä tietoja on ne hän jakaa ja niillä hän tuottaa hyötyä ja
-iloa lapsille päivällä koulussa, nuorisolle iltasin seurahuoneella,
-vanhemmille sunnuntaisin koululla tai heidän omissa tuvissaan tai
-missä ja milloin vain. Ainoatakaan hetkeä hän ei käytä turhaan
-vetelehtimiseen. Kesät hän silloinkin raataa isän kanssa synnyinkodin
-pelloilla. Hän ei rupea herraksi, vaikka koulua käykin. Hän näyttää
-että herra ja talonpoika aivan hyvin sopivat samaan henkilöön. Ei hän
-itseään vanhalla äidillään passauta, niinkuin Hallismäen Jussin ja
-monen muun sanotaan tekevän.
-
-Ja vaikkapa hän minnekin joutuisi, niin tämä Leppiranta tulisi
-aina olemaan hänen kotinsa. Muualla olisi hänellä vain virka ja
-virkapaikka, täällä koti ja kotiseutu. Tänne hän tulisi aina kun vain
-vähänkin saisi tilaisuutta. Tämä koti ja kotiseutu hänen parhaimman
-sydänlämpönsä saisi aina. Täällä tulisivat hänen juurensa aina
-olemaan.
-
-Ja nyt ajatellaan talon myöntiä -- kodin myöntiä ja kotiseudun
-myöntiä -- -- Ja se että niin tehdään se on hänen syynsä. Hän on
-tämän ajatuksen aiheuttanut -- --
-
-Laurista tuntui kuin olisi huone pimentynyt ja kuin olisi hänen
-rintansa päälle laskettu tukahuttava paino.
-
-Hän tuijotti mustaan tyhjyyteen.
-
-Liikahti ja alkoi jälleen elää.
-
-Loiskautti sieluunsa kylmäverisen röyhkeämielisyyden laineen.
-
--- Myököön vain isä talonsa ja tavaransa! Mitä se minua liikuttaa.
-Isän omaisuuttahan se on -- -- Ja kerrankos sitä sellaista tapahtuu.
-
-Hän puristi huulensa tiiviisti yhteen, kääntyi seinään päin ja sulki
-silmänsä.
-
-Hänen eteensä ilmestyi outo kuvatus. Lyhyt, hiukan etukumarassa
-kulkeva ryppynaamainen ja kuivettunut olento, jonka puvussa oli
-töyhtöjä ja laitteita kuin indiaanin sotapuvussa. Nämä töyhdöt
-ja laitteet olivat niskoistaan pukuun kiinnitettyjä kirjoja. Ne
-retkottivat avonaisina, ja olennon kävellessä tai tuulen niihin
-sattuessa ne kuivasti kahisivat. Niiden sekaan oli jollain tapaa
-keltaisella homeella painettu sanat: _Kirjatoukka_. Hän sattui
-näkemään olennon kasvot ja huomasi että se onkin hän itse.
-
-Hän avasi silmänsä, kääntyi selälleen ja kesäöisen hämyn lävitse
-tuijotti kattoon.
-
--- Huutokauppa -- --
-
-Tänne tulee silloin huutokauppa. Kerääntyy ihmisiä idästä ja
-lännestä. Täyttävät tuvan, tunkeutuvat kamariinkin. Istuvat pöydillä,
-vuoteilla ja kaikkialla. Syljeskelevät, virnistelevät, pöyhivät
-kaikkea ja puhuvat kaksimielisiä sanoja -- -- Sanovat että siihen se
-meni se Leppirannan Laurinkin maahenki --. Naurahtavat taas ilkeästi
-ja sylkeä roiskauttavat kamarin piirongin oveen -- -- Hikisin
-naamoin, silmät ahneudesta ja ilkeydestä palaen, suupielet syljestä
-märkinä, kaula venytettynä vaanivat hyvää kauppaa, ja vahtivat pöydän
-luona -- _pöydän luona_ -- ruokottomuuksilla työtään höystävää
-vasaramiestä ja häntä säestävää tavarain näyttäjää.
-
-"Isäni huoneen joka on aijottu rukoushuoneeksi te olette tehneet
-kauppahuoneeksi." -- -- Koti, rauhan ja onnen tyyssija on muuttunut
-ryövärien luolaksi -- -- Itkee ja vaikertaa kuin impi rumamielisten
-raiskaajien käsissä -- --
-
-Ja se on hänen syynsä -- --! Hän yksin on siihen syypää!
-
-Lauri ponnahti lattialle.
-
-Hänestä tuntui kuin luhistuisi hän kokoon sen raskaan edesvastuun
-alla, joka hänen päälleen on pantu. Hän alkoi kävellä.
-
-Liekö kohtalon johdatusta -- kiusantekoa -- vai mitä lie, kun
-se Niilokin juuri nyt täältä pois kulkeutui. Ja hän jäi tänne
-raadeltavaksi.
-
-Raadeltavaksi -- --?
-
-Niin juuri: raadeltavaksi, silvottavaksi, kahtia halaistavaksi -- --!
-
-Eikö ihminen koskaan saa tuntea itseään eheäksi ja nauttia ehyttä
-elämän onnea --! -- Ainako pitää valita: joko -- -- tahi? Pitääkö
-ihmisen aina tappaa osa itsestään ja jäädä elämään puoli-ihmisenä?
-
-Järki tiesi: pitää. Sydän kuohui: se on väärin, se on hirmuinen
-vääryys!
-
-Eikö todellakaan muuta mahdollisuutta ole? Edes hänellä --?
-
-Hän istui pöydän luo käsi poskella miettimään.
-
-Mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Isä ja äiti ovat vanhoja. Mitä he
-talolla tekevät. Eivät he jaksa sitä hoitaa. Helpompi heidän on elää
-ilman taloa. Ja milläpä se isä minun koulukustannukseni maksaisi, jos
-ei taloa myö -- --
-
-Ei. Muuta mahdollisuutta ei ole kuin joko luopua synnyinkodistaan
-ja lähettää se maailman markkinatorille kaupattavaksi, tahi luopua
-koulu-unelmista. Molempia ei saa pitää.
-
--- Kummastako luovun?
-
-Koko huone tuntui henkeä pidättäen odottavan vastausta.
-
-Lauri pakeni sänkyyn ja veti peiton päänsä ylitse.
-
--- Mitä pitää tehdä?
-
--- Jos menen kouluun, tulee joku keinottelija, ostaa talon,
-raastaa metsät puhtaiksi, nylkee maat mehuttomiksi. Ei kunnosta
-kartanoa. Päästää Hakavainion ojat tukkoon, Takanevan pellot jälleen
-metsittymään. Ei koskaan ajattele miten saisi talon parhaimpaan
-kuntoon, eikä sitä rakkaudella vaali. Miettii vaan ja harkitsee miten
-saisi siitä parhaiten nyletyksi sen mitä siinä nylettävää on. Sitten
-pirstoo maat. Myö yhden pirstaleen sille, toisen tälle ja lähtee pois
--- uutta taloa nylkemään.
-
--- Minä -- tämän aiheuttaja -- harhailisin maailmalla kuin rikoksen
-tehnyt. -- Haava sydämessä ja tumma häpeän pilvi otsalla, koditonna,
-juuretonna, pirstottuna, myötynä ja myötävänä -- --
-
-Hän viskasi peiton pois kasvoiltaan.
-
-Tänne jääminen on samaa kuin jäädä vapaaehtoisesti teloituslavalle,
-ja tulla osa osalta, pala palalta silvotuksi ja leikellyksi. Kunnes
-jälelle jäisi pystyluinen olento, jolla on ilmeettömät silmät,
-tupakkasyljen viirut suupielissä ja alhaalla retkottavat housut
-jaloissa, ja jota kutsutaan isännäksi ja joka on sangen tyytyväinen
-kun saa joka päivä ruokaa mahansa täyteen ja veronsa kunnialla
-maksuun.
-
-Jospa se Supelan Katri -- --
-
-Posket vavahtivat. Ajatus kääntyi sisään päin ja hämmentyi.
-
-Kun hän siitä selviintyi, levisi hänen edessään kaksi maailmaa.
-Toinen jossa hän toimi arvossapidettynä opettajana valoisissa
-saleissa, ulkonaisesti puhtaana ja moitteettomana, mutta sisäisesti
-rauhattomana, rahasta myödyn synnyinkodin muiston mieltä kalvaessa
---. Toinen jossa hän siistimätönnä ja likaisenakin, henkisesti
-näivettyneenä ja lakastuneena, ja _siitä syystä_ levollisena,
-paljosta osattomaksi jääneenä talonpoikana ryhjää ja raataa
-pelloilla, metsissä ja riihellä.
-
-Kumman näistä valitsisi?
-
-Kumman näistä valitsisi -- --?
-
-Siihen töksähti ajatus kuin läpipääsemättömään kallioon.
-
-Ja siihen se töksähti aina. Sen läpäiseminen oli aivan mahdotonta.
-Aina kun sitä yritti tupertui ajatus ja toinnuttuaan luisui sivuun.
-
-Hän ajatteli paljon näinä päivinä. Ajatteli ja joka ilta kirjoitti
-päiväkirjaansa.
-
-Eräänä iltana hän kirjoitti:
-
-"Melkein olen siinä uskossa, että ihmisen, joka koko sydämellään
-jaksaa innostua talonpoikaismaanviljelykseen, täytyy olla joko
-erinomaisesti jalomielinen tai sitten tyhmä. Niin jalomielinen
-että jaksaa kärsiä sen, kun pitää luopua niin paljosta sellaisesta
-mikä muilla on joka päivä saatavissa, niin jalomielinen, että voi
-uhrautua muiden hyväksi, tai sitten niin tyhmä, ettei tällaista
-uhrautumispakkoa näekään.
-
-"Minä en ole kumpaakaan. En ole jalomielinen enkä vallan tyhmäkään.
-Enkä siis jaksa tähän elämään innostua koko sydämelläni.
-
-"Muuten minusta tuntuu, ettei ole vallan väärä se käsitys, jonka
-mukaan maan yksityisomistus on siveellisesti ja oikeudellisesti
-väärä ja taloudellisesti epäedullinen, sekä koko kansallistaloudelle
-yleensä että talonpoikaisluokalle erittäin. Minä en saa itselleni
-selvitetyksi millä syyllä toinen ihminen on paremmin oikeutettu
-maata omistamaan kuin toinen ihminen. Maata makaa suuret alueet
-viljelemättä, ja työvoimaa kuluu äärettömän paljon tuottamatta mitään
-hyötyä. Sellaistakin työvoimaa, joka aivan varmaan ryhtyisi tarmolla
-maahan käsiksi, kun vain voisi sen tehdä yksityisomistajalta lupaa
-kysymättä. Talonpoika saa koko ikänsä raataa ja ahertaa saadakseen
-talonostossa syntyneet velkansa suoritetuksi. Ja kun hän ne saa
-suoritetuksi, on hän jo vanha ja jättää talonsa pojalleen, jolle
-alkaa sama taistelu. Niin jatkuu taistelu sukupolvesta sukupolveen,
-taistelu, jota ei olisi, jos maa olisi yhteiskunnan ja maanviljelijät
-yhteiskunnan vuokramiehiä."
-
-Seuraavana iltana hän kirjoitti:
-
-"Liekö se kehitysopin mukaista täydellisentymistä vai mitä, mutta
-kehityksen yleinen kulku talonpoikaiselämässä näyttää olevan
-tällainen:
-
-"Kun torpparista, mökkiläisestä t.m.s. tulee verollisen talon isäntä,
-rynnistää hän kaikin voimin ja koko tarmollaan antautuu talonsa
-viljelemiseen. Hänen lapsensa ja lastensa lapset tekevät samoin. Suku
-vaurastuu ja leviää ja saa haltuunsa yhä useampia taloja. Mutta kuta
-useampi sukupolvi ehtii ohi vaeltamaan, sitä enempi suvusta katoaa
-kantaisän aikuinen tuoreus ja tarmo ja kokonaan talolle antautuminen.
-Sijalle tulee jonkillainen penseys ja harrastusten hajanaisuus.
-Suku yhä heikkenee maanviljelyksessä ja lopuksi joutuu talostaan
-pois, joko alaspäin takaisin mökkiläiseksi, tai ylöspäin henkisen
-työn aloille. Toisissa suvuissa kehitys käy nopeammin, toisissa
-hitaammin. Ja onhan poikkeuksiakin tästä säännöstä. Sama suku voi
-pysyä talossa joskus vuosisatojakin, ennen kootun varallisuuden ja
-itsepäisen vanhoillisuuden varassa. Maataloudellisen tarmon ja kyvyn
-rappeutumista nim. ei mikään suku voi välttää. Se on jonkillainen
-vastavaikutus esi-isäin tarmolle ja kyvylle. Mutta jos suvun
-varallisuus on niin vankka ja muut olosuhteet sellaiset että suku
-jaksaa pysyä talossaan tämän rappeutumisajan ylitse, syntyy sillekin
-jälleen vastavaikutus. Suku saavuttaa jälleen tarmon ja kyvyn,
-joka siltä jonkun aikaa on ollut kadoksissa, ja taas alkaa suvussa
-maataloudellinen nousukausi.
-
-"Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin poikkeuksia. Sääntönä on se, että
-kun suku kerran alkaa maataloudellisessa tarmossa heikontua, se
-myöskin menettää talonsa. Ja sen vuoksi tapaakin talonpoikaistaloissa
-niin harvoin vanhoja perintösukuja. Suurin osa on joko enempi tai
-vähempi 'vedentuomia'.
-
-"Meidän sukumme näyttää nyt, kolmannessa polvessa tässä talossa,
-saavuttaneen loppunsa. Kun isän pää kaatuu, niin -- --."
-
-Eräänä aamuna, koko yön valvottuaan, hän kirjoitti:
-
-"Olen syntynyt talvella. Talvea on ollut koko elämäni. Ja talvena se
-näyttää vastakin pysyvän. Kun se joskus lupaa kesäksi kääntyä, kun
-siihen joskus lupaa kukkia puhjeta, tulee talvi ja jäädyttää kaikki
--- -- Minkätähden näin on? Miksei minun elämääni saa koskaan tulla
-lämmintä, valoisaa ja kukkivaa kesää? Tihusateista syksyä ja kylmää
-talvea vain. Siinä välissä silloin tällöin joku lämmin ja kirkas
-syyspäivä, joka houkuttelee kukat kohottamaan päätään -- että talvi
-saisi ne palelluttaa ja rusentaa -- --."
-
-Joka päivä hän kirjoitti. Monta asiaa hän ajatteli näinä päivinä,
-monta kysymystä ratkaisi. Mutta sitä painavinta vain ei saanut
-ratkaistuksi.
-
-Hän harkitsi ja punnitsi. Heikko ruumiinrakennus, liiallinen
-tunteellisuus, epäkäytännöllinen luonne -- ei kelpaa
-maanviljelijäksi. Huutokauppa, raadellun kodin muisto mieltä
-raatelemassa -- ei tule onnelliseksi muuallakaan.
-
-Sen pitemmälle ei hän jaksanut ajatella.
-
-Aamuisin hän vielä makasi sängyssä kun kuului junan vihellys
-asemalta. Se oli aivan kuin kehotus sieltä maailmalta: tule joukkoon!
-Ja silloin hän aina päätti että lähtee. Hyppää vain junavaunun
-portaille, heilauttaa lakkia ja -- hiyyuu'ih! Sitten sitä mennään
-ulos avaraan ja vapaaseen maailmaan!
-
-Iltaan mennessä tämä päätös ehti moneen kertaan särkyä ja sama
-taistelu oli alettava uudestaan.
-
-Joskus hän melkein kadehti niitä onnellisia, joilla ei ole kotia,
-eikä kotitaloa -- lentoa ehkäisemässä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli jo lauantai-ilta sen maanantain edellä, jonka iltana piti lähteä
-seminaarin pääsytutkintoon. Ja yhä vielä oli Laurilla ratkaisematta
-kumman tekee, jääkö kotiin vai meneekö seminaariin.
-
-Nyt se täytyy ratkaista.
-
-Saunasta tultuaan hän vetäytyi kesäkamariinsa ja aikoi oikein
-vakavasti harkita asiaa puolelta ja toiselta. Mutta sotkeutuikin heti
-alussa. Ajatus aivan kuin yritti kiertää tätä kysymystä ja pyrki vain
-muihin asioihin. Hän pakotti ajatuksensa pysymään tässä asiassa.
-Mutta ei siitä mitään tullut. Ajatus seisahtui kokonaan, ja päässä
-tuntui vain kuin taintuneen tyhjä ja kolkko levollisuus.
-
-Hän ymmärsi että siitä ei tule nytkään mitään.
-
-Ja nyt ei voi luottaa siihenkään että onpahan vielä aikaa. Sillä sitä
-ei nyt enää ole.
-
-Äiti oli opettanut että pitää rukoilla Jumalalta apua ja voimaa
-hädässä. Hän auttaa ja hän voi auttaa. Pikkupoikana hän oli useinkin
-rukoillut. Mutta rippikoulun jälkeen ei hän ollut pannut mitään
-huomiota äidin neuvoihin. Anteeksiantavasti vain hymähtänyt joskus.
-
-Nyt hänessä kuitenkin heräsi voittamaton halu johonkin sellaiseen,
-halu kokonaan luopua omasta tahtomisestaan ja antautua jonkun toisen
-johdatettavaksi.
-
-Ei hän pannut polvilleen, ei mitään puhunut, ei edes ajatellutkaan
-sanoilla. Hän vain avasi sydämensä ja nosti sitä painavan kysymyksen
-sieltä pois, jonnekin jonkun toisen harkittavaksi ja ratkaistavaksi.
-
-Itse hän meni nukkumaan. Ja nukkuikin levollisesti ja tavallista
-myöhempään.
-
-Kun hän aamulla heräsi, oli hänellä, aivan kuin jonkun sinne
-asettamana, valmis päätös mielessään. Ja se kuului: jään kotiin. --
-Vastaansanomatta hän hyväksyi sen ja pani talteen.
-
-Näin kesäisenä sunnuntaiaamuna ei ole mitään kiirettä ylös nousta.
-Hän loikoi vuoteella ja mietti -- tai, ei oikeastaan miettinytkään.
-Hän vain odotti jotain, aavisti että hänelle jotain tulee vielä
---. Ja tulikin. Iloinen varmuus ettei tänne jäämällä tarvitse sitä
-toistakaan puolta itsestään tappaa. Voihan sitä ilman kouluakin
-kehittää. Itsekasvatuksen kautta. Onhan hänellä jo pitkän aikaa
-ollut etevimmän ja uutterimman seuralehdentoimittajan ja taitavimman
-keskustelijan maine nuorisoseurassa. Miksei voisi pyrkiä, ja myöskin
-päästä ylemmäksikin?
-
-Uutta voimaa ja tarmoa tuntui virtailevan suonissa. Vielä hän kerran
-toteuttaa kaikki mitä on tähän saakka unelmoinut. Nyt on hänen
-aikansa tullut.
-
-Päivemmällä meni hän isän luo kamariin. Isä nukkui. Hiljaa,
-varpaillaan astellen meni Lauri pöydän luo. Siinä oli raamattu
-avattuna ja sen vieressä Pellervon vihkoja. Oli jonkillaista vankkaa
-turvallisuutta siinä mielialassa, minkä tällainen rinnakkain olo
-hänen mielessään herätti.
-
-Hän rupesi lukemaan raamattua ja syventyi siihen niin ettei
-huomannutkaan kun isä heräsi ja syväilmeisesti tarkasteli häntä.
-
-Vihdoin hän nosti päänsä ja huomasi isän olevan valveilla.
-
--- Joko olet laittanut sen kuulutuksen? kysyi isä heti.
-
--- En minä ole.
-
--- Eikös sun nyt aivan pian pidä mennä?
-
-Lauri ei vastannut. Hetkisen kuluttua sanoi:
-
--- Jos en minä menisi kouluun, niin möisittekö te sittenkin talon?
-
--- E-een -- mitäs minä siitä sitten möisin, vastasi isä. -- Mutta kun
-sinä nyt kerran olet ajatellut kouluun mennä, niin mitäs tuota nyt
-enää takaisin ottaa. Kyllähän me äitisi kanssa -- --.
-
-Äitikin tuli kamariin juuri kun Lauri sanoi:
-
--- Minä jään kotiin.
-
--- Mutta jos sinun tekee mieli kouluun? arvaili isä.
-
--- Ei minun enää tee mieli. En minä mene kouluun.
-
-Äiti pillahti itkemään.
-
--- Minne mekin olisimme joutuneet, jos sinäkin olisit meidät jättänyt!
-
-Lauri hätkähti. Tätä hän ei ollut tullut ollenkaan ajatelleeksi.
-
--- Saat heti talon haltuusi että voit ruveta asumaan oman mielesi
-mukaan. Tehdään vaikka huomenna kirjat. Maija saa tyytyä siihen mitä
-on jo saanut. Niilolle vain maksat kolme, neljä tuhatta ja meille
-syytingin niin... puheli isä kylmäverisyyttä tavoitellen.
-
--- Mutta jos Samppa ja Maija suuttuvat, säikähti äiti.
-
--- Suuttukoot, kivahti isä. Lauri tässä kuitenkin enimmän on työtä
-tehnyt. Täytyy sekin ottaa lukuun. Ja tottakai sillä Sampalla on
-kaikkea kyllin, kun sen kerran kannattaa virtsaakin hangelle ajaa!
--- Nuori mies -- --! Sais se olla vähän uudenaikaisempi siinä
-talonpidossaan ja lukea Pellervoa. Minäkin meinaan sitä ruveta
-lukemaan, kun tästä oikein toivun.
-
--- Niin, tehkää niinkuin tahdotte, en minä pyydä vastaan olla, myönsi
-äiti kädet sylissä tuolilla istuen.
-
-Seuraavana päivänä tehtiin kauppakirjat. Alaiskylän opettaja ne
-kirjoitti, ja Niemisalon kauppias sekä Aappolan vaari olivat
-todistajina.
-
-Hyvästellessä sanoi vaari Laurille:
-
--- Emäntä meidän vielä pitää sulle hankkia.
-
--- Siinä taitaa ottaa hietaan, sanoi Lauri.
-
--- Eikä otakaan! Ja me hankimmekin sen sulle hyvän! Minä vanha
-kosijamies -- ja meidän mamma, se vasta mestari on.
-
-Vaari iski silmää, nyökäytti päätään, notkautti polviaan ja jokaisen
-nauraessa meni, itsekin nauraen, ulos.
-
-Porstuassa tuli Marttusen Leena vaaria vastaan. Toi viimeisiä
-neulomuksiaan.
-
--- Hohhooi, huokasi Leena kun sai kantamuksensa penkille.
-
--- Hohooi hohooi, huokasi uudelleen. -- Ei suinkaan täällä vielä
-tiedetäkään, että Niinilän vävy se Pieliskylän opettaja on kuollut.
-
--- Kuollut! Koska?
-
--- Tänä aamuna.
-
--- Sus siunatkoon! Millä tavalla?
-
--- Pyssyllä. Oli pyssynsä kanssa välästänyt, jotta huomenna tästä
-nyt mennään sorsia ampumaan, ja kuinka lie nolotellut kun pyssy oli
-lauennut ja suoraan sydämeen oli mennyt.
-
--- Jumala siunatkoon!
-
--- Hjoo joo. Sellaista se on. Ei sitä yhtään tiedä kuinka ja koska
-täältä pois kutsutaan.
-
--- E'i!
-
--- Nuori leski siinäkin jäi. Onni kuitenkin ettei ole lapsia, eikä
-näytä jotta tulisikaan. Puhuvat jotta -- tässä Leena kääntyi puhumaan
-emännän korvaan ja teki äänensä hyvin kuuluvaksi sipisemiseksi --
-puhuvat jotta ei se Anni ole oikein tästä opettajasta tykännytkään.
-Itkeskellyt vain joka päivä. Ja kyllä se raukka niin laihtunut on
-ettei sitä oikein enää tahdo tuntea. Ja niin muhkea ja nätti kun se
-oli tyttönä ollessaan. -- Taas muutti Leena äänensä sipisemiseksi. --
-Meinaavat jotta joku toinen sillä on mielessä ollut, mutta kuinka lie
-tähän opettajaan sekaantunut.
-
-Lauri istui pöydän takana penkillä ja kuuli kaikki.
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Leppirannan Lauri oli nyt siis isäntä.
-
-Aluksi se häntä omituisesti ikäänkuin hävetti, ja hän olisi antanut
-sen pysyä salassa. Mutta salassakos tämä sitten pysyi. Seurapiireissä
-alettiin häntä kutsua isännäksi, ja tytöt alkoivat tarjoilla itseään
-hänelle emännäksi. Monta rattoisaa sukkeluutta laskettiin.
-
-Se kesä kului loppuun ilman mitään muutosta. Isä toipui pian ja oli
-työssä niinkuin ennenkin. Sunnuntaisin vuoroin luki raamattua ja
-Pellervoa, vuoroin makaili tai kuljeskeli vainioilla.
-
-Viljat korjattiin, maat kynnettiin ja Takanevan jo alulle pantua
-raivausta jatkettiin.
-
-Tuli talvi.
-
-Lauri alkoi perehtyä isäntäarvoonsa. Suunnitelmat alkoivat kypsyä.
-Nyt se vihdoinkin tehdään tosi tuparakennuksen kuntoonpanosta.
-
-He menivät isän kanssa hakemaan hirsiä Hoiskonpalolta.
-
--- Tuon minä tuosta vielä kaadan, niin sitten on kylliksi kuormaa,
-sanoi isä ja alkoi hakata solakkaa kuusta. Puu alkoi huojua. Tuli
-tuulen puuska ja työnsi sen päinvastaiseen suuntaan kuin isä aikoi.
-
--- Katsos nyt -- -- huusi hän Laurille, joka siellä karsi kaatamaansa
-puuta. Mutta samassa puu rusahtaen kaatui ja löi Laurin alleen.
-
-Isän veret hyytyivät ja hengitys salpautui. Hän oli varma että Lauri
-on kuollut.
-
-Vaivoin pääsi hän Laurin luo ja avutonna voihkien hapuili sinne
-tänne, ennenkuin älysi että Lauri on saatava rekeen ja vietävä
-kotiin. Kotimatkalla Lauri virkosi, mutta ei omin avuin päässyt
-liikahtamaan.
-
-Lähdettiin heti lääkärille. Lääkäri määräsi Laurin makaamaan
-kolme viikkoa ja sitten vielä neljä kuukautta olemaan vähintäkin
-ruumiillista voimaa kysyvästä työstä vapaana.
-
-Isä otti jälleen isännän velvollisuudet hartioilleen ja käski Laurin
-olla aivan huoletta. -- Kyllä minä vielä jaksan. Ja otetaan renki,
-sanoi hän.
-
-Otettiin renki, ja Lauri heittäytyi aivan huolettomaksi.
-
-Nyt hänellä oli kerrankin aikaa lukea, ajatella ja -- kirjoitella.
-
-Vihdoin sai hän kaksi kirjoitusta siihen kuntoon että uskalsi
-ajatella niiden sanomalehdelle lähettämistä. Toisen nimenä oli
-"Herrat ja talonpojat"; sen pohjana oli hänen kerran seuralehdelle
-kirjoittamansa kirjoitus nimeltä "Parannussaarna". Toinen oli vanha
-taru eräästä entisaikaan eläneestä kauppanerosta.
-
-Vielä kerran ne läpi luettuaan hän vapisevalla kädellä kirjoitti
-niiden alle nimen "Pontus". Siitä ei kukaan arvaa kirjoittajaa. Hän
-oli jo ennen ottanut selvän postin kulkuajoista ja nyt tavoitti
-itsensä siihen aikaan maantielle kävelemään. Posti tuli ja oli
-niin hyväntahtoinen että otti hänen kirjeensä ja pisti laukkuunsa.
-Paksuksi vain kirjettä ihmetteli, mutta ei kuitenkaan edes osotetta
-katsonut. -- Nyt ei kukaan tiedä että hän on sanomalehdelle
-kirjoituksia lähettänyt.
-
-Seuraavat päivät kuluivat levottomassa toivon ja epäilyksen
-vaihtelussa. Vavisten avasi hän joka kerta sanomalehden ja etsi siitä
-kirjoituksiaan.
-
-Kului pari viikkoa, eikä kumpaakaan kirjoitusta ollut lehdessä. Jo
-alkoi epäilyttää että pettymyskö kohtasi tässäkin -- --
-
-Vihdoin tuli "Herrat ja talonpojat". Oli pantu pääkirjoitukseksi.
-Lauri tunsi päätään huimaavan, kun näki kirjoituksensa painettuna.
-Kaiken päivää oli mieliala omituisesti levoton ja ristiriitainen.
-Häntä huvitti ja hävetti yht'aikaa. Hän toivoi ettei kukaan saisi
-tietää kuka Pontus on, mutta samalla hän myöskin toivoi että sen
-tietäisi jokainen. Hän oli hyvillään, kun ei tullut panneeksi
-nimikirjaimiaan kirjoituksen alle, mutta samalla häntä kadutti kun ei
-yhtäkaikki pannut nimikirjaimiaan.
-
-Illalla kun isä ristivalkean valossa veisteli kirvesvartta, äiti
-kehräsi ja renki Jussi loikoi penkillä, luki Lauri sanomalehteä
-ääneen, kaiken aikaa miettien, lukeeko omaa kirjoitustaan vai
-jättääkö lukematta. Viimein hän luki senkin.
-
--- Mutta siinäpä vasta sanottiin! ihmetteli isä. Kukahan tuon on
-kirjoittanut?
-
-Laurin teki mieli sanoa kuka sen on kirjoittanut.
-
-Isää ja äitiäkin se varmaan ilahuttaisi. Kuitenkin hän sanoi vain:
-
--- Ei tiedä.
-
-Ja alkoi katsella lehteä muualta.
-
--- Oikea kirjoitus. Kuka hänet vain lie kirjoittanut, sanoi isä vielä
-ja alkoi lasipalasella kirvesvartta raaputtaa.
-
-Sunnuntaina aamupäivällä tuli Alaniemen Miska. Ilmoista ja muista
-ensin puheltua kysyi Miska Laurilta:
-
--- Oliko se kirjoitus, se Herrat ja talonpojat, sinun kirjoittamasi?
-
--- Mistä niin meinaat?
-
--- Meinaan vain. Se niin hyvin sopii sinun kirjoittamaksesi.
-
--- Enhän minä sellaiseen kykene, esteli Lauri.
-
--- Kyllä sinä kykenet. Kun ei se vain olisikin sinun kirjoittamasi,
-tutki Miska.
-
-Lauri ei kehdannut valehdella.
-
--- Se oli hyvä kirjoitus, sanoi Miska painokkaasti. Sitä ovat
-kehuneet paremmatkin kuin minä.
-
-Laurin teki mieli kysyä kutka paremmat hänen kirjoitustaan ovat
-kehuneet, mutta kysymättä se kuitenkin jäi.
-
-Isä kuuli tämän keskustelun, ja Miskan mentyä hän otti kartiinin
-nuoralta sen lehden, jossa Laurin kirjoitus oli, ja luki kirjoituksen
-moneen kertaan.
-
-Samana sunnuntaina tulevan lehden viivan alla oli toinen hänen
-lähettämistään kirjoituksista. Samassa postissa tuli myöskin kirje,
-jossa pyydettiin edelleenkin lähettämään kirjoituksia palkkiota
-vastaan.
-
-Elämä tuntui avoimelta, ja tulevaisuus näytti lupaavalta joka
-taholle. Kirjoitus toisensa perään alkoi syntyä ja lähteä menemään
-sanomalehdelle. Ne julaistiin melkein kaikki.
-
-Pian alkoi, ensin salaisuutena mutta vähän ajan kuluttua aivan
-julkisena maailmalla kulkea tieto, että sanomalehden Pontus on
-Leppirannan Lauri.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vaikka ei Lauri itse päässytkään töihin, tulivat tuparakennuksen
-kunnostamiseen tarvittavat hirret ja muut tarpeet, vieläpä
-vuorauslaudatkin laitetuksi. Kesällä rakennus sitten pantiin kuntoon.
-Painuneet nurkat suoristettiin, lahojen sijalle pantiin uudet hirret
-ja suutuvasta tehtiin kolme kamaria, joihin yhteen heti laitettiin
-lämmitysuunikin. Sen kamarin otti Lauri omiin nimiinsä. -- Seuraavana
-kesänä pantiin kuntoon navetta-, talli- ja liiverirakennus, sitä
-seuraavana aitta- ja luhtirakennus, ja niin aina vuosi vuodelta.
-Ennenkuin neljäs vuosi oli loppuun kulunut, seisoivat Leppirannan
-huoneet kaikki suorina ja ryhdikkäinä, hyvin katettuina ja punaisiksi
-maalattuina.
-
-Ensimäiset istukaskoivut olivat jo kokolailla kasvaneet, ja talo
-alkoi näyttää oikein somalta. Uusia puitakin taas alettiin istuttaa.
-
-Samaan aikaan raivautti hän uutta maata ja pani ennen jo raivatuita
-maita kuntoon. Takaneva oli kaikki jo pelloksi tehtynä, Lupukan vanha
-luonnonniitty alkoi olla sarottuna ja kasvukunnossa, ja Pentinkorven
-raivausta varten oli jo suunnitelma tehtynä. Joka kesä oli hänellä
-urakkamies, toisinaan useampiakin maatöissä. Hän käsitti sellaisten
-pitämisen yhteiskunnalliseksi velvollisuudekseen. Hänellä on maata,
-mutta ei työvoimaa, ja on taas toisia joilla on työvoimaa, mutta
-ei ole maata. Maa kaipaa työvoimaa tullakseen hedelmälliseksi, ja
-työvoima kaipaa maata pysyäkseen hedelmöittävänä. Eikä hänellä ole
-oikeutta niiden yhtymistä estää. Jokaisella ihmisellä on synnynnäinen
-oikeus maahan. Hän koettaa tällä tavalla panna tätä oikeutta voimaan.
-Kun ei sitä muullakaan tavalla voi tehdä.
-
-Nämä raivaus- ja rakennustyöt kysyivät varoja enempi kuin talo ehti
-niinä vuosina tuottaa. Täytyi tehdä velkaa.
-
-Karja lisääntyi. Äiti alkoi valittaa vanhuuttaan ja työn paljoutta.
-Täytyi ottaa toinenkin palvelustyttö.
-
-Ihmiset hulluttelivat Lauria. Kun tuolla tavalla -- -- Pääsisihän
-sitä nyt vähän vähemmälläkin -- -- Ettei tarvitsisi velkaa tehdä -- --
-
-Mutta Lauri laski, että kun hän nyt pääsee kartanon
-kuntoonpanokustannuksista ja maan tulot yhä vain lisääntyvät, menojen
-pysyessä entisellään, niin viimeistään kymmenen vuoden kuluttua ovat
-hänen velkansa maksetut.
-
--- Ja jos eivät olekaan, niin kaksi tästä! Poikamies -- --! Taloni
-minä kuitenkin pidän, sanoi hän neuvojilleen.
-
-Kesken uurastamista, suunnittelua ja järjestelyä saattoi tarmo
-toisinaan herpautua ja into väsähtyä. Silloin loiskahti mieleen
-kysymys: Mitä varten? Mitä varten tällä tavalla raataa, rynnistää ja
-elää? Ja itseään kiusata?
-
-Hän pysähtyi miettimään ja etsimään vastausta. Mutta vastausta ei
-löytynyt. Mitään erikoista tarkoitusta jota varten elää ja ahertaa ei
-hän löytänyt. Jonkillainen rannaton pohjattomuus vain levisi eteen
-aina kun sitä alkoi etsiä.
-
-Mutta jos ei mitään tee, niin silloin ainakin elämän täytyy olla
-tyhjää ja tarkoituksetonta. Sillä työ on elämän sisältö, henkisen ja
-ruumiillisen työn vaihtelu on huvia, ja työnilo on elämän valo ja
-lämpö.
-
-Tällaisten selvittelyjen jälkeen hän tarttui entistä lujemmin
-lapion-, kuokan-, lantatarikon-, heinähangon-, sirpin-, auran- tai --
-jos oli sunnuntai tai ilta, niin -- kynänvarteen, tai rupesi lukemaan
-tai oli lähdettävä nuorisoseuran asioille. Kysymys häipyi pois
-mielestä.
-
-Hänet valittiin nuorisoseuran puheenjohtajaksi samana vuotena kuin
-otti talonkin haltuunsa ja pysytettiin siinä toimessa viisi vuotta
-yhteen menoon.
-
--- Hän on niin uskollinen puheenjohtaja toimessaan ja niin
-mallikelpoinen sekä ihmisenä että nuorisoseuralaisena, että on
-synti päästää hänet puheenjohtajatoimesta pois. Jo hänen pelkkä
-läsnäolonsakin vaikuttaa kohottavasti toisiin, sanoi nuorisoseuran
-jäsenistön parhaimmisto.
-
--- Eikä hän ole maanviljelijänäkään huono, sanoi maamiesseuran
-jäsenistön parhaimmisto.
-
--- Mutta jos ei hän niin paljoa hääräisi siellä seurahuoneella, niin
-olisi vielä parempi. Tulisi paljoa enempi itseltään töitä tehtyä eikä
-tarvitsisi niin paljoa palkkaväkeä pitää, sanoivat eräät, jotka eivät
-olleet nuorisoseuralaisia eikä maamiesseuralaisia.
-
--- Ihminen ei elä ainoastaan leivästä. Kyllä Lauri oikein tekee, kun
-ei rupea talolleen rengiksi, sanottiin nuorten puolelta.
-
--- Onkos rahapomon renkinä sitten parempi olla?
-
--- Mikä sen tietää, kuka siinä on renkinä ja kuka isäntänä. Sehän
-tavallisesti on isäntä, joka palkan maksaa. Korko on rahamiehen
-palkka, ja koron maksaa se joka rahoja lainaksi ottaa. Jos ei kukaan
-ottaisi rahaa lainaksi, niin mistä rahapössöt sitten saisivat
-korkoja, viisastelivat nuoret.
-
--- Mistäs Laurikin, samoin kuin monet muutkin, saisi rahoja ellei
-kukaan lainaisi?
-
--- Niin -- -- eiväthän kaikki isännät tule rengittä toimeen,
-sutkauttivat nuoret.
-
--- Kyllähän te osaatte, hymähtivät vanhat.
-
-Laurille itselleen muodostui nuorisoseurassa työskentely
-arvokkaammaksi ja sisällökkäämmäksi kuin pelkkä joutoaikain huvi.
-Siinä tarjoutui hedelmällinen ja tyydytystä tuova työmaa hänen
-sellaista kaipaamaan heränneille hengenvoimilleen. Puheenjohtajana
-oli hänen velvollisuutensa pitää avauspuheet ja muitakin puheita
-seuran kokouksissa ja iltamissa sekä monella muullakin tavalla
-julkisesti esiintyä. Se kehitti ajatuskykyä sekä johtamis-,
-itsensähallitsemis- ja esiintymistaitoa. Hänen entinen ujoutensa
-kehittyi maltilliseksi sanojen harkitsemis- ja punnitsemistaidoksi.
-Siten kasvoi hänestä taitava puhuja ja julkisen toiminnan mies.
-
-Sai hän kokea pettymyksiäkin ja karvasta mieltä monta kertaa. Monta
-kertaa huokui yleisöstä häntä vastaan masentavaa kylmyyttä ja
-välinpitämättömyyttä, jopa joskus suoranaista uhmailuakin. Sellaisina
-iltoina meni hän mustin mielin kotiin. Kaikki tuntui niin turhalta,
-tyhjältä ja toivottomalta. Aatteelliset harrastukset olivat vain
-pelkkää narripeliä.
-
-Mutta kun hän toipui ensi huumauksesta ja alkoi harkita asiaa,
-huomasi hän, että tällaisten kokemusten avulla myöskin voi itseään
-kasvattaa. Ja rauhoittui vähitellen. Ja alkoi muistella niitä mieltä
-kohottavia ja toivoa herättäviä kokemuksia, joita myöskin oli jo
-saavuttanut.
-
-Jos hän kuitenkin olisi väittänyt, että yksinomaan valistus- ja
-sivistysharrastukset häntä nuorisoseuratalolle vetivät, niin hän
-ei olisi ollut täysin rehellinen. Kyllä häntä sinne yhtä paljon
-veti huvin- ja seuranhalu, sekä kaikista tukahuttamisyrityksistä
-huolimatta sydämen pohjassa värähtelevä salaperäinen kaiho ja ystävän
-kaipuu.
-
-Usein, itseään nuorempain tanssia ja kuhertelua katsellessaan, hän
-vaipui miettimään omaa yksinäisyyttään ja sitä, että kuinkahan monta
-samallaista tarinaa täällä nytkin eletään, kuin oli se jonka hän eli
-silloin -- --? Kuinkahan moni tästäkin tilaisuudesta menee kotiin
-haava sydämessä -- --?
-
-Tällöin hän muisti Niinilän Annin, joka nyt synnyinkodissaan eli
-nuoren, lapsettoman lesken rauhallista elämää.
-
-Hän oli aikoinaan uskonut, että jos hänen suhteensa Anniin päättyisi
-niinkuin se päättyi, niin hän ei voisi sen jälkeen enää elää -- --.
-Nyt on hän kuitenkin jo elänyt monta vuotta sen jälkeen -- -- Ja voi
-sitä asiaa jo katsella aivan kylmästi, vähintäkään tuskaa tuntematta
--- --. Onpa jo elänyt muitakin sentapaisia tarinoita.
-
-Yksi niistä on jättänyt muita syvemmät jäljet häneen. Se jonka hän
-eli Supelan Katrin kanssa.
-
-Katri oli silloin nuori, kaino, hymyileväsilmäinen, sopusuhtaisesti
-kehittynyt tyttö, jota ei poikain mielistely ollut vielä ehtinyt
-turmella. Kerran valittiin Lauri hänen kanssaan seuralehden
-toimittajaksi.
-
-Ja silloin se syttyi.
-
-He alkoivat tapailla toistensa katseita ja hymyillä toisilleen ja
-olla kaihomielellä kun piti jonkun aikaa olla toistaan näkemättä.
-Sivullinenkin jo voi huomata, että heidän välillään jotain kehittyi.
-
-Usein tapasi Lauri itsensä haaveilemassa kansakoulunopettajan kotia,
-jossa Katri rouvana hyörii -- --.
-
-Tapahtui sitten se, mikä tapahtui silloin kun Marttusen Leena tuli
-kertomaan kuinka Anni on kaiket ajat itkenyt ja jotain toista
-ajatellut.
-
-Sen jälkeen ei Lauri enää voinut olla Katrin kanssa niinkuin siihen
-saakka. Heidän suhteensa katkesi.
-
-Usein he tämänkin jälkeen katsoivat toistaan silmiin. Ja Lauri näki
-aina Katrin silmistä, että hän on itkenyt ja tulee vieläkin itkemään.
-Ja Laurista tuntui että hänen itsensäkin pitäisi itkeä.
-
-Nyt on Katrista tullut tyttö, joka siirtyy yhdeltä pojalta toiselle
-ja josta puhuessaan pojat aina ilkeäkurisesti vilkuilevat ja
-naurahtelevat.
-
-Se viiltää Laurin sydäntä. Hän ei voi vapautua siitä uskosta että hän
-on tähän yksi suurin syyllinen. Häneen imeytyy usko että hän on koko
-ijäkseen yksinäisyyteen tuomittu.
-
-Saadakseen unohdusta siitä johtuvalle orpouden tunteelle ja
-löytääkseen tyydytystä, tarttuu hän yhä lujemmin työhön ja uppoutuu
-yhä syvemmälle nuorisoseura-, kotiseutututkimus- ja muihin
-valistusharrastuksiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tyyni talvisen sunnuntai-iltapäivän hämärä laskeutuu vainioille.
-Hiipi tuvan seinustalle ja katsoo ikkunoista tupaan.
-
-Tuvassa on Lauri yksin. Istuu ja odottelee kylillä olevaa
-palvelusväkeään kotiin ilta-askareille.
-
-Hämärä alkoi soitella viihdyttävän rauhan ja kaihomielisen
-levottomuuden sekaisia säveliään.
-
-Syntyi se hetki jolloin ihminen syvimmin tuntee tunnettavansa.
-
-Jos on jollakin omantunnon tuskia, niin iltahämyn hetkinä yksin
-ollessaan tuskat häntä repivimmin raatelevat.
-
-Jos joltakin on mielen rauha poissa, niin iltahämyn hetkinä hän sen
-kipeimmin tuntee.
-
-Suru on suurimmillaan, kuume korkeimmillaan ja sairauden tuskat
-vihlovimmillaan iltahämyn hetkinä yksin ollessa.
-
-Jos joku on yksin elämässä, niin yksinäisinä iltahämyn hetkinä hänen
-yksinäisyytensä on orvoimmillaan.
-
-Jos joku tuntee elämänsä tyhjäksi, niin yksinäisen iltahämyn hetkinä
-hän tuntee sen niin tyhjäksi, että itse tyhjyyskään ei voi niin tyhjä
-olla.
-
-Mutta myöskin:
-
-Ilo kohoo kauneimpaan kauneuteensa, rauha tyyneimpään tyyneyteensä
-hiljenee, ja sydämen kaiho syvimmästä pohjattomuudestaan aavistuksen
-antaa, kun ihminen yksin istuu tyynen talvisen sunnuntai-iltapäivän
-hämärässä.
-
-Ei koskaan ihminen näe itseensä niin syvälle kuin silloin.
-
-Lauri näki elämänsä kuin keskeneräisenä olevan työn ja itsensä kuin
-muovailun alaisena olevan raaka-aineen.
-
-Kenen työ se on joka on kesken, kuka se on joka raaka-ainesta
-muovailee, ja mitä siitä muovaillaan -- sitä hän ei tiennyt.
-
-Eikä hän tiennyt sitäkään, onko hänen elämänsä parempi näin kuin se
-nyt on mennyt, vai niinkö kuin hän itse olisi sen pannut menemään.
-
-Jos hän olisi saanut Annin silloin, niin olisiko hänen henkinen
-puolensa päässyt kehittymään siksi kuin se nyt on? Olisiko hän
-silloin onnellisempi kuin nyt? Kuka sen tietää -- -- Hän olisi
-silloin onnellinen sillä tavalla, nyt hän on onnellinen tällä tavalla.
-
-Jos hän olisi päässyt kouluun, niin hänellä epäilemättä olisi tietoja
-enempi kuin mitä niitä hänellä nyt on. Mutta olisiko hän silloin
-ihmisenä parempi ja hyödyllisempi kuin nytkään? Ja olisiko tietojen
-hankkiminen silloin tuottanut sitä tyydytystä minkä se nyt, muun työn
-ja ahdingon lomassa tehtynä on tuottanut?
-
-Hän mietti, kyseli ja vertaili. Oli niin paljon jo hänenkin
-elämässään tapahtunut sellaista, joka tapahtumahetkellään tuntui
-ehdottomalta onnettomuudelta, mutta josta nyt jälestäpäin joutui
-kyselemään että: oliko se onnettomuus vai oliko se -- onni?
-
-Ehkä sittenkin on olemassa joku, jolla ihmisiin nähden on omat
-tarkoituksensa ja joka toteuttaa nämä tarkoituksensa ihmisten
-vastarinnastakin huolimatta -- --. Ja eikö oikeastaan liekin
-ihmisen onnen pohjana se, että pääsee selville mitä tarkoitusperiä
-tällä jollakin hänen suhteensa on, ja itsekin alkaa pyrkiä samoja
-tarkoitusperiä toteuttamaan. Vastarinta kun tuottaa vain tuskaa ja
-tarpeetonta nöyryytystä.
-
-Kun se joku kuitenkin joka tapauksessa ajaa tahtonsa lävitse.
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Nuorisoseuratalon pihamaa ja pihalle johtava tie oli päätetty
-hiekoittaa. Lähin hiekan saantipaikka on Hiikolan vainiossa.
-Johtokunta velvoitti Laurin ottamaan selkoa, saapiko, ja millä
-ehdoilla, Hiikolan vainiosta ottaa hiekkaa.
-
-Hiikolassa oli jo pari vuotta ollut isäntänä Alaniemen Miska ja
-emäntänä Katajiston Maiju. Eikä Lauri ollut vielä kertaakaan tullut
-heillä käyneeksi. Oli hän kyllä montakin kertaa ajatellut, että
-pitäisi sielläkin käydä, mutta käymättä se oli tähän saakka jäänyt.
-
-Nyt hänen tuli mentäväksi.
-
-Miska oli vielä työmaalla, kun Lauri tuli. Kylvi apilaa samana
-päivänä kylvettyyn, huolellisesti muokattuun ohrapeltoon samalla
-vainiolla josta hiekkaakin otetaan.
-
-Siinä aitaan nojaillessaan Lauri ajoi asiansa. Miska lupasi hiekkaa
-puolella tavallisesta hinnasta kuorman.
-
--- Kun ei tässä jouda, eikä pystykään, muulla tavalla sitä seuraa
-eteenpäin auttamaan, niin täytyy edes tällä tavalla, sanoi, taitteli
-tyhjän siemensäkin kylvyvakkaan ja otti vakan kainaloonsa.
-
--- Mennään nyt tupaan.
-
-Lauri koetti estellä.
-
--- No eihän sulla nyt mihinkään niin ole kiirettä. Mennään nyt
-sinnekin katsomaan. Kun et ole vielä kertaakaan meillä käynyt ja
-ennen oltiin niin hyvät ystävät, nuhteli Miska.
-
--- Eipä ole koskaan tullut käytyä, myönsi Lauri. Ei tahdo joutaa, kun
-on se eukkokin vielä etsittävänä.
-
--- Noo -- -- Jätä nyt se eukon etsiskely toiseen iltaan. Mennään nyt
-vain!
-
-Lauri myöntyi, ja lähdettiin tupaa kohti, Miska kylvyvakkaa kantaen
-ja Lauri pyöräänsä taluttaen.
-
-Rauhallisella mutta lämpimällä tavallaan kertoili Miska kylvöistään.
-Toista kertaa kasvavaan kauralohkoon oli hän nyt kylvänyt hernettä
-kauran joukkoon.
-
--- Sinulla on vuoroviljelys järjestettynä?
-
--- Ei se vielä niin järjestettynä ole. Eikä taida hetkeen tullakaan.
-Jos sen väkirynnäköllä panee yht'äkkiä käyntiin, niin se tulee niin
-kalliiksi ettei siihen piisaisi piikivetkään. Vähän sinnepäin olen
-koettanut kokastella, että jos tuon joskus tulevaisuudessa saisi
-toimeenkin, selitteli Miska.
-
--- Oletko sinä vihantarehua kylvänyt?
-
--- No -- olenhan minä vähän sitäkin kylvänyt. Ja kylvän vieläkin
-kesantopeltoon, kun tästä ehditään siihen saakka. Nyt pitää
-ensimäiseksi kylvää loput turnipsia ja istuttaa perunat. Oletko sinä
-vehnää kylvänyt?
-
-Sitä ei Lauri ollut tehnyt. Miska oli kylvänyt sitäkin vähän kokeeksi.
-
-Juhannusrukiin siemeniä Laurikin oli jo hankkinut.
-
-Ei Miskalla juuri mikään ollut paremmin kuin Laurillakaan. Kartano
-hänellä oli huonompikin. Mutta sittenkin oli Laurille selvää,
-että Miska on talonpoika paremmin kuin hän. Heti ulkonaiselta
-olemukseltaan hän on sitä. Tanakat hiukan eteenpäin kumartuneet
-hartiat, pitkähkö suortuvina hatun alta riippuva tukka ja ajamaton
-parran sänki, rauhaisa verkkaisuus ja raskaus liikkeissä, kaikki ne
-ilmaisivat rehellistä, raskasta raadantaa ja jo huoliakin kokenutta
-nuorta talonpoikaa. Silmäin ilmekin osoitti lakastumisen oireita.
-
-Tämä viimeinen havainto pani Laurin mielen hiukan apeaksi. Tällainen
-lakastuminenko se on, ja senkö pitää olla todellisen talonpojan osa
--- --? Hänen, jonka elämää niin ihannoidaan ja jonka työtä sanotaan
-niin siunausrikkaaksi?
-
-Huolia ja lakastumisen oireita osoittavat piirteet olivat kuitenkin
-vielä heikompia ja tuntuivat yhä heikontuvan mitä likemmäksi kotia
-tultiin. Pohjavärinä silmissä ja koko olemuksessa oli sittenkin
-kukistumaton varmuus ja työtarmo, sekä leppeä siunausrikas rauhaisuus
-ja lämpö -- juuri se jota Lauri omassa elämässään kipeimmin kaipasi.
-
-Kylvyvakka Miskan kainalossa oli hänen elämänsä vertauskuva. Oman
-elämänsä vertauskuvaksi Lauri, hiukan säpsähtäen, huomasi --
-polkupyörän.
-
--- Mennään nyt katsomaan meidän varsaa, sanoi Miska kun tultiin
-pihaan, ja kylvyvakan kaivon kannelle laskettuaan suuntasi askeleensa
-tallia kohti. Lauri asetti pyöränsä kaivon seinää vasten ja meni
-Miskan perässä talliin. Siellä oli karsinassa jonkun päivän vanha
-kirkassilmäinen varsa. Hännäntynkäänsä heiluttaen se hankaili päätään
-emänsä kylkeen. Hellyyteen vivahtavalla mielihyvällä Miska silitteli
-varsan päätä ja kertoi missä oli tamman astuttanut ja selvitti sen
-ominaisuuksia. Toinen hevonen, myöskin tamma, seisoi pilttuussa. Sen
-aikoi hän astuttaa tänä kevännä. Hevoset olivat puhtaiksi harjatuita,
-kohtuullisessa työlihassa ja lauhkean luontoisia. Miska silitteli ja
-taputteli niitä. Kävi sitten varistamassa niille heiniä ylisiltä.
-
--- Mennään navettaankin katsomaan, koska siellä näytään vielä
-oltavan, sanoi Miska kun tallista pihalle tulivat.
-
--- Mennään vain, myönsi Lauri.
-
-Navetassa Maiju juuri lopetteli lypsyä.
-
--- Iltaa! Jopa sinutkin viimeinkin vihdoin näkee meillä! huudahti hän
-vastaukseksi Laurin tervehdykseen. -- Kumma kun nyt tulit lähteneeksi?
-
-Lauri selitti miten oli tullut lähteneeksi.
-
-Navetta ei ollut kaikkein uudenaikaisimpia. Kapea, puusta tehty
-rehupöytä pitkin seinäviertä ja sen etusyrjässä vesiruuhi. Parsien
-pohja savesta, olkipahna päällä. Toisella sivuseinällä oli
-vasikka- ja lammaskarsinat, kanakoppi ja perimmäisessä nurkassa kaksi
-karsinaa, joissa toisessa oli syöttiläspässi ja toisessa sianporsas.
-Kaiken navetan sisustustyön oli Miska itse tehnyt.
-
-Lehmiä oli viisi, kaikki hyvinvoipia ja puhtaita.
-
-Maiju emäntä oli lopettanut lypsyn, päästänyt sonnustetun hameensa
-suoraksi ja tuli esittelemään kunkin lehmän lypsykykyä ja muita
-ominaisuuksia, siveli kädellään lehmäin selkiä ja taputteli hyväillen
-kaulalle. Lehmät näyttivät pitävän emännästään ja emäntä lehmistään.
-
-Lauri muisti oman navettansa, joka oli parempi kuin tämä --
-sementti-permanto ja sementti-pöydät -- mutta jossa hoitajain ja
-lehmäin välinen suhde oli vain ruokkijan ja seinään kytkettyjen
-ruokittavain suhde, ja jossa hän ei ollut koskaan huomannut lehmäin
-katselevan hoitajiaan eikä hoitajan lehmiään sellaisella mielihyvällä
-kuin täällä.
-
-Lapsentyttö tuli sanomaan että Mikku on herännyt. Maiju emäntä otti
-lypsinastiat ja kiiruhti pois. Mennessään vielä varoitti Lauria, että
-pitää vain tulla tupaan. Laurin huomio kiintyi tyhjässä parressa
-olevaan seinää vasten nojalleen asetettuun matalareunaiseen ruuheen,
-jossa oli pieni rautapiikeillä varustettu puomi.
-
--- Mikäs se tuo laitos on? kysyi ja meni luo.
-
--- Se on turpeen repijä, selitti Miska. Koetappas pyörittää!
-
-Lauri tarttui puomissa olevaan kampiin. -- Kuinka päin tätä
-pyöritetään? Näinkö?
-
--- Toisinpäin, että turvekappale painuu pohjaa vasten ja tulee
-revityksi.
-
-Lauri ymmärsi ja alkoi vääntää. Miska nosteli turvekappaleita puomin
-päälle. Hieno rauske vain kuului, kun puomin hampaat raatelivat
-turvekappaleen toisensa perästä hienoksi.
-
--- Kuka tämän on tehnyt? kysyi Lauri.
-
--- Itse minä olen puutyön, ja tuo meidän kylän seppä raudoitti.
-
--- Tämä on näppärä vehe. Minä olen vain puimakoneella hienontanut,
-mutta ensi vuodeksi minäkin laitan tällaisen, puhui Lauri
-vääntäessään.
-
--- Ei, mutta mennään nyt tupaan! huudahti Miska. Et suinkaan sinä ole
-tänne tullut turvepehkua hienontamaan.
-
-Lauri lakkasi pyörittämästä. Pois mennessään vielä katsahti
-turpeenrepijäkonetta.
-
--- Ensi vuodeksi laitan minäkin tuollaisen.
-
-Pihalla makasi äes. Äsken sen nähdessään Lauri luuli sitä Hankmoksi.
-Nyt hän tuli sitä lähemmin katsoneeksi ja huomasi, ettei se olekaan
-Hankmo, eikä Vassi eikä Mullistajakaan.
-
--- Mitäs äkeitä tämä on? hän kysyi.
-
--- En tiedä miksi tuon ristisi, naurahti Miska.
-
--- Kuka tämän on tehnyt? uteli Lauri äkeen teriä pyörittäen.
-
--- Minä tulin Tiililän huutokaupassa saaneeksi vanhan rullaäkeen,
-jolla ei enää ollut mitään virkaa. Sen raameihin me viime kevännä
-sitten yhteisesti sepän kanssa suunnittelimme ja teimme tällaiset
-terät.
-
--- Taitaa olla hyväkin.
-
--- No ei se paljoa huonompi ole kuin Hankmokaan. Ja niin paljoa
-huokeampi. Ei se maksa minulle paljon muuta kuin viisikymmentä
-markkaa.
-
-Lauri joutui yhä enemmän ihailemaan Miskan omintakeista
-yritteliäisyyttä ja kätevyyttä ja hänen oikeaa talonpoikaisuuttaan.
-
-Kesken kaikkea, siinä ympärilleen katsellessaan, kysäsi hän Miskalta:
-
--- Pidätkö sinä talonasumisesta?
-
--- Mikäs siinä on muu kuin pitäminen, sanoi Miska. Ja kyllähän se
-nyt jo meneekin, kun on päässyt alkuun. Mutta kyllä se aluksi tuntui
-kamalalta. Kun aina vain piti ostaa ja ostaa milloin yhtä milloin
-toista. Ajattelutti jo että sitä velkaa ei saa ikinä maksuun.
-Mutta nyt minä jo uskon, että kyllä sen vielä maksetuksikin saa,
-enkä enää kovin vähillä tästä luovu. -- Kuinkas sinä? Pidätkö sinä
-talonasumisesta?
-
--- Kyllähän minä -- --
-
--- Sinä saitkin talon niin helpolla, että hätäkös sinun onkaan. Alkaa
-olla kuin herrastalo se sun talosi.
-
--- Eihän minulle velkaa suuriakaan tullut, vaikka se siinä kartanon
-kunnostamisessa vähän lisääntyikin, mutta -- en minä tiedä -- ei
-siinä minun talonasumisessani tahdo olla oikein sitä sellaista
-lämpöä, tai miksi sen sanoisi.
-
--- Hm, pani Miska siihen. Mennään nyt tupaan!
-
-Tuvassa Maiju koetti rauhoitella ensimäisellä vuodellaan olevaa
-poikaa.
-
--- Ota sinä nyt tämä nuorimies syliisi, sanoi hän Miskalle. Miska
-otti ja alkoi pojan kanssa leperrellä.
-
--- Olisi sinullakin tällainen, niin kyllä talonasumisessasi olisi
-lämpöä, sanoi hän Laurille ja alkoi hypittää poikaa polvellaan.
-
--- Taitaispa olla, naurahti Lauri.
-
-Maiju hääri teenkeittopuuhissa ja nauroi herttaista naurua.
-
--- Pomppis, pomppis. Niin se on, vakuutti Miska yhä hypittäen poikaa.
-Vaikka taitaa se sanomalehtiin kirjoittaminen käydä vain paremmin,
-kun ei tällaista ole häiritsemässä.
-
-Samassa näkyi hän muistavan jotain ja asetti pojan istumaan
-polvelleen.
-
--- Mutta kuuleppas, Lauri! Tuosta sinun pitää kirjoittaa lehteen,
-kun ne aina vain kehtaavat ryypätä, vaikka meillä oikeastaan pitäisi
-nyt olla kieltolaki. Tämä laki ei kyllä voi pakottaa ketään olemaan
-ryyppäämättä, mutta minun mielestäni oikean kansallistunnon pitäisi
-siihen pakottaa. Kun Suomen kansa kerran on julkisesti itselleen
-kieltolain laatinut. Ja kun mikään ei voi pakottaa meitä ryyppäämään.
-
--- Se on tuota asiaa hoipannut niin etten minäkään ole saanut moneen
-yöhön nukkua, sanoi Maiju naurua tehden.
-
--- Ei se ole mikään naurun asia, sanoi Miska. Että nuo herran
-rutilaat juopottelevat, sitä minä en ymmärrä ihmetelläkään. Mutta kun
-rehelliset suomalaiset talonpojatkin! Ja pohjalaisetkin talonpojat
-sitä tekevät -- -- Ja vielä salapolttoakin harjoittavat -- -- Se on
-jo jotain niin kamalaa, että sitä ei enää voi ymmärtääkään. Minä
-olen todellakin tätä asiaa ajatellut niin, että olen joskus öitäkin
-sen takia valvonut. Ja jos minussa olisi vähänkin kynämiehen vikaa,
-niin minä olisin jo aikoja sitten siitä kirjoittanut. Mutta minulta
-ei lähde mitään sellaista. Mutta sinulta lähtee. Ota nyt ja kirjoita
-tästäkin oikein tulinen rippi!
-
-Lauri lupasi koettaa.
-
--- Minä olin jo viime sunnuntaina lähdössä sinne sinulle tästä
-asiasta puhumaan, mutta Niilo veikkosi tuli tähän ja niin se jäi
-lähtemättä. Eikä siinä mitään vahinkoa tullut, kun se nyt näin hyvin
-sattui että sinä tulit tänne. Nyt siitä asiasta jotain tulee, kun
-sinä sen otat haltuusi, puheli Miska hyvillään.
-
--- Vai oli Niilo täällä viime sunnuntaina! kysyi Lauri saadakseen
-puheenaihetta vaihdetuksi.
-
--- Oli. Tuli sanomaan kuinka monta säkkiä tilaa niitä luujauhoja,
-joita tässä on aikomus yhteisostolla hankkia. Samalla minä kosin
-häntä jäseneksi siihen uuteen osuuskauppaan, jonka nyt pitäisi syödä
-nämä meidän elämän ja kuoleman välillä häilyvät kyläkaupat.
-
--- Saitkos Niilon jäseneksi?
-
--- Sain. Totta kai sinä myöskin olet siihen ruvennut?
-
--- Olen minä.
-
--- Ei Reijolan isäntä ole siellä sinun luonasi ollut?
-
--- Ei. Pitäisikö sen tulla?
-
--- Pitäisi. On ollut sellaista mielipidettä että sinut pitää saada
-sen kaupan hallituksen puheenjohtajaksi. Ja Reijolaisen oli puhe
-tulla sinua edeltäkäsin puhuttelemaan.
-
--- Ei. Älä nyt -- --! Enhän minä ole mikään kauppa-asiain tuntija!
-
--- Et, mutta siihen aijotaankin nyt saada johtoon sellaisiakin
-miehiä, jotka osaavat ottaa asian muultakin eikä vain halpain
-tavarainhintojen ja voittoprosenttien kannalta, ja jotka osaavat
-asiaa muillekin selvittää. Ja sinä olet yksi sellainen. Sinä olet
-siellä nuorisoseurassa niin tottunut sellaiseen.
-
--- Niin, mutta -- --
-
--- Älä huoli yhtään vetää siihen muttia. Kyllähän se nyt on nähty
-että sinä siihen kelpaat. -- Vai ei se Reijolainen ole vielä teillä
-ollutkaan. Sen oli puhe kehoittaa sinua kirjoittamaan tästä asiasta
-lehteenkin. Sanoi kuulleensa sinun kerran puhuvan osuustoiminnasta
-jossain iltamassa ja sanoi että se oli parhain puhe mitä hän on
-koskaan siitä asiasta kuullut.
-
-Keskustelun katkaisi Maiju käskemällä kamariin.
-
--- Mennään nyt maistamaan meidän emännän laittamaa teetä, kehoitti
-Miska ja Mikku sylissä meni kamariin.
-
--- Tämä on kotimaista, nauroi Maiju teetä laseihin kaataessaan. Kun
-siitä kotimaisuuden harrastuksesta nykyään niin paljon puhutaan, niin
-täytyy sitä koettaa toteuttaakin. Menkää nyt juomaan! Anna sinä se
-perintöruhtinas minulle, niin saat paremmin juotua.
-
-Miska antoi.
-
--- Uuppilis, sanoi Maiju ja nosti Mikun niin korkealle kuin ulettui,
-laski hänet sieltä kasvojaan vasten, nauroi ja jokelsi.
-
--- Onko tämä puolukanlehdistä vai mistä? kysyi Lauri teetä
-maistettuaan.
-
--- Puolukanlehdistä se on.
-
--- Tämä on hyvää.
-
--- Hyväksi me ainakin olemme sen huomanneet.
-
--- Ei tämä ole huonompaa kuin ostoteestäkään laitettu.
-
--- Ja ensi vuonna me saamme vehnäsetkin jo oman pellon viljasta.
-Silloinkos, muija, meidän kelpaa, rehenteli Miska.
-
--- Kun ei vain halla söisi sinun vehnääsi, nauroi Maiju.
-
--- Eikä syö. Silloin me kasvatamme perintöruhtinaalle kaksi leukaa.
-
-Miska nauroi ja pudisteli päätään Maijun sylissä olevalle pojalle.
-
--- Tä tä tä, sanoi poika ja kurotti käsiään Miskaa kohti.
-
--- Isälle se tulee. Kuka sitä äidin sylissä kehtaisikaan istua
-miesten aikana.
-
-Miska meni ottamaan poikaa syliinsä. Siitä kehittyi näiden kolmen
-välille kohtaus, jonka aikana Lauri tunsi olevansa tässä huoneessa
-liikaa ja unohdettu.
-
-Hämilläoloaan peittääkseen alkoi hän katsella pöydällä olevia
-kirjoja. Siinä oli "Pienviljelijän käsikirja", joka näkyi olevan
-Miskan oma, sekä pari muuta kunnankirjastosta lainattua kirjaa.
-
--- Oletko sinä hiljattain Rantakorvessa käynyt? kysyi Maiju Laurilta,
-kun hymyillen ja punoittavin poskin toi lisää teetä.
-
--- En aivan hiljattain.
-
--- Niiden tyttö kuuluu olevan sairaana.
-
--- Niinpä se Niilo sanoi, kun tässä toissa päivänä käväsi siellä
-meillä.
-
--- Jos kuolisi niinkuin se ensimäinenkin -- --
-
-Maijun ääni hiukan värähti.
-
--- Anna nyt se taas minulle ja mene juomaan sinäkin, sanoi sitten
-Miskalle ja otti pojan syliinsä.
-
-Miska teki niinkuin Maiju käski.
-
--- Siitä Niilosta tuli oikein kunnon mies, vaikka sillä nuorempana
-oli niin paljon niitä kaikellaisia haljun vehkeitä. Eikö se
-ryypiskellytkin? sanoi Miska teetä sekoitellessaan.
-
--- Eiköhän se ryypiskellyt, myönsi Lauri.
-
--- Ja nyt niin kova raittiusmies, ettei juo enää kahviakaan, eikä
-polta tupakkaa, innostui Miska sanomaan. Eikä se itaruuden takia
-sellainen ole, mutta sanoo että kun ilmankin tulee aivan yhtä hyvästi
-toimeen. Maansa se poika panee kuntoon. Pane nyt vain sokeria ja ota
-tuosta noita Holppa-mummon korppuja!
-
--- Älä nyt paljasta teetä juo, varoitti Maijukin.
-
--- Meneehän tämä nyt näinkin, sanoi Lauri ja jatkoi: -- Se aikainen
-naimisiin meno Niilon pelasti. Sen kautta hän joutui pois sen
-Hakaperän Jussin koulusta. Niilo tunnustaa sen itsekin.
-
--- Kuinkas -- muistin tuossa kun tuli Jussista puhe -- pitääkö sen
-Jussin käräjiin? kysyi Miska.
-
--- Eiköhän sen pidä.
-
--- Sen Rantusen piian kanssa?
-
--- Niin. Sanovat että haaste on jo annettu.
-
--- Hm hm, pani Miska. Ruma juttu. Mitähän Saviston Lissu nyt sanoo?
-
--- Mitäs Lissu sitten sanoo. Väittää vain että ihmiset valhettelevat.
-
--- Jos minä olisin Lissun sijassa, niin -- -- Kaukaa minä jo
-viskaisin kihlat Hakaperän pihaan ja käskisin Jussin sieltä ne
-poimia, kiivaili Maiju.
-
--- Niinhän sitä tekisi moni muukin, mutta -- -- Lissulla on myös
-entisyytensä.
-
--- Ja se taitaa olla vähän kirjava, hymähti Miska.
-
--- Se on kirjava. Ja sanovat vielä, ne joita asia enempi huvittaa,
-että Lissun on paha nyt enää mennä eroa tekemään.
-
--- Hm hm, pani Miska taas. Vai siihen sitä tultiin. Kyllä se Jussi
-olikin aika hummeri jo siihen aikaan kun minäkin joukossa kuljin.
-
--- Olikos Lissu sitten parempi? kysähti Maiju.
-
--- Tämäntapaista loppuahan siitä oikeastaan on saanut odottaakin,
-sanoi Lauri.
-
--- Niin -- Se on sillä tavalla että ihminen se on itse, joka joko
-kaivaa haudan tai luo kukkaisen kummun elämälleen, sanoi Miska.
-
--- Niin -- -- Mutta jos ei ole ryhtiä niin paljon että saisi
-kumpaakaan tehtyä? arvaili Lauri.
-
--- Silloinkin saa syyttää itseään. Minä nyt kuitenkin uskon, että
-jokainen ihminen jommankumman itselleen saa. Toiset vain valmistavat
-niitä perinpohjaisemmin kuin toiset ja sen vuoksi viipyvät kauemmin
-ennenkuin saavat valmiiksi.
-
-Kun Lauri alkoi tehdä poislähtöä, muistutti Miska vielä siitä lehteen
-kirjoittamisesta ja Maijun kannattamana varoitti ettei saa panna
-vastaan kun osuuskaupan hallituksen esimieheksi valitaan.
-
-Lauri tunsi ylpeyden sekaista tyydytystä. Osuuskaupan hallituksen
-esimies -- -- Ympäristönsä ajatuksien ja tunnelmien maailmalle
-tulkitsija -- --. Ihminen alkaa herättää huomiota ja saavuttaa
-luottamusta. --
-
-Niinilän kohdalla tullessaan Lauri näki Annin. Anni oli vielä
-puutarhassa, kai istutushommissa, koska oli kumartuneena penkin
-ylitse selin maantielle. Hänen teki mieli huutaa Annille. Ei
-kuitenkaan huutanut. Katsoi vain. Anni ei nähnyt häntä ollenkaan. --
-
-Kun Lauri ajoi pihaan, kuului piikain huoneesta naurun kikatusta
-ja viheltelyä ja ikkunassa vilahti pari nauravaa päätä. Se
-masensi Laurin mielialan. Elämä tuntui yht'äkkiä niin surullisen
-yksinäiseltä, että oikeastaan teki mieli palata takaisin kylille.
-
-Ajatus kiiti Miskan luo. Kun Miska joskus tulee näin kotiin, on
-siellä kaksi, jotka häntä odottavat ja hymyillen vastaanottavat.
-
-Häntä ei odota kukaan. Isä ja äiti nukkuvat huoneissaan. Piiat ja
-renki virnistelevät hänelle -- vanhallepojalle.
-
--- Miskalla on koti, minulla on vain talo.
-
-Pitkän aikaa istui Lauri pukeissaan vuoteellaan, keväisen yön
-salamyhkäisesti huumaavassa hämyssä.
-
-Istui ja eteensä tuijotti.
-
-Hän oli uskonut jo ijäksi kahlinneensa sen nuoruutensa kaihon ja
-kaipuun. Mutta nyt se heräsikin kuin pitkästä unesta, entistä
-voimakkaampana.
-
-Ei pitkään aikaan hän ollut yksinäisyyttään tuntenut niin kipeästi
-kuin nyt. Eikä pitkään aikaan elämä ollut näyttänyt niin tyhjältä
-kuin se näytti nyt.
-
-Hän ei saanut pois mielestään sitä mitä oli Hakolassa nähnyt ja
-kuullut. Eikä Annia, joka puutarhassa oli penkin yli kumartuneena.
-
-Hän alkoi jälleen haaveilla Annista ja itsestään niinkuin
-silloin -- --
-
-Jonain iltana läksi hän polkupyörällä ajelemaan sitä varten vain että
-jos taas näkisi Annin. Ja näkikin. Anni oli nytkin puutarhassa. Aivan
-maantien vierellä puhdisteli sireenipensaita. Nyt Annikin näki hänet.
-He tervehtivät toisiaan, ja Anni kysyi että minnekä pitää.
-
-Jonkun matkaa ajettuaan Lauri yht'äkkiä hyppäsi satulasta maahan,
-kynsäsi päätään ja näytteli ihmistä joka on unohtanut jotain mikä
-välttämättä olisi pitänyt tulla mukaan. Hän käänsi pyöränsä kotiin
-päin, hyppäsi satulaan ja alkoi kiivaasti ajaa. Annia ei ollut enää
-puutarhassa.
-
-Samana iltana kirjoitti hän Annille pitkän kirjeen jossa tunnusti
-kaikki. Mutta kun hän sen luki, pani hän sen pöytälaatikkoon ja
-kirjoitti uuden:
-
-    Alaiskylä 30/5.
-
-    Anni hyvä!
-
-    Saanko tulla luoksesi ensi tiistai-iltana?
-
-                           Lauri L--ta.
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Kolmen päivän perästä tuli Annin vastaus.
-
-    Hyvä ystävä! Olet tervetullut.
-
-                           Anni.
-
-Tiistaina Lauri läksi Niinilään. Hän tiesi, että Annilla on
-hallussaan sama kamari kuin tyttönä ollessaankin. Siellä oli
-ikkuna auki. Tuuli oli vetänyt kartiinin ulos ja liehutteli sitä
-tervetuliaisiksi. Ja oli Lauri huomaavinaan liikettäkin kamarissa.
-
-Anni oli ikkunan luona vartonut häntä ja nyt läksi
-vastaanottamaan -- --?
-
-Lauri pakotti itsensä näyttämään tyyneltä
-
-Anni tuli rappusille vastaan. Hymyili ja hiukan punastui.
-
-Hyvää iltaa sanoessaan Lauri tunsi äänensä uhkaavan pettää.
-Kätellessään he katsoivat toisiaan silmiin. Kumpaisenkin käsi vavahti
-ja kumpainenkin oli heti selvillä kaikesta.
-
-Anni avasi oven kamariinsa. Lauri astui sisään kuin jonnekin
-maailmalta suljettuun pyhäkköön ja joutui hurmaavan lumouksen haltuun.
-
-Kaikki muuttui niin kuin unen näössä. Hän oli jälleen 19 vuotias ja
-Anni 17 vuotias. Hän oli viime sunnuntaina ollut täällä, ja nyt hän
-tuli uudestaan. Sillä välillä on hän nähnyt pahaa unta.
-
-Hän kyllä kuuli, että kamarissa keskustellaankin ilmoista, töistä,
-kokouksista, iltamista ja muista yhtä tärkeistä, ja tunsi että se
-toinen, joka keskustelee, puhuu hänen suullaan, mutta itse hän ei
-ottanut keskusteluun osaa. Hän oli kokonaan kaiken tämän yläpuolella,
-jossain missä oli niin äärettömän suloista, sisällökästä ja lämmintä,
-ja missä vienot sävelet väreilivät ja missä oli Anni -- --
-
-Anni toi hänen eteensä pöydälle valokuva-albumin ja valokuvia
-puolillaan olevan piirongin laatikon ja käski katsella kuvia sillä
-välin kun hän käy vähän tuvassa.
-
-Vaikka Laurin olikin tässä hyvä, suloinen ja turvallinen olla, tuli
-hänen kuitenkin Annia ikävä heti kun Anni sulki oven ja katosi
-porstuaan.
-
-Hän istui keinutuoliin ja siinä hiljalleen tuuditteli itseään ja
-autuaallisesti kukkuroillaan olevaa mielialaansa.
-
-Vähän ajan kuluttua Anni tuli takaisin ja toi suurella tarjottimella
-teekannun, kaksi kuppia, sokeriastian ja kokonaisen röykkiön itse
-leipomiaan vehnäsiä.
-
--- Otetaanpas tässä nyt hiukan suuhun sopivaakin, sanoi ja hymyili
-kaataessaan teetä. Siitä onkin jo pitkänlainen aika kun olen saanut
-sinulle mitään tarjota.
-
-He joivat teetä, puhelivat ja naureskelivat. Nyt oli Laurikin jo
-mukana.
-
-Juotuaan alkoi Lauri vihdoin katsella valokuviakin.
-
--- Taitaa niissä olla sellaisiakin joita et tunne, sanoi Anni ja
-siirtyi Laurin taakse seisomaan. Sieltä hän toisella kädellä pöytään
-nojaten esitteli sellaiset, joita ei Lauri tuntenut.
-
-Lauri tunsi hänen hengityksensä lämmittävän päätään ja tunsi hänen
-kätensä kosketuksen olallaan. Ja joutui suloisesti väreilevään
-sulautumistilaan.
-
-Hänen ainoana ajatuksenaan oli siepata Anni sieltä syliinsä ja sanoa
-hänelle kaikki -- --
-
-Kun kuvat oli katseltu ja Anni siirtyi istumaan, eikä enää
-hengittänyt hänen päähänsä, eikä koskenut hänen olkaansa, tuntui
-Laurista kuin olisi hän joutunut kylmään pohjatuuleen.
-
--- Hän ymmärsi, että nyt olisi aika sanoa se mitä varten hän oli
-tullutkin. Mutta kun hän muisteli miten oli päättänyt ilman mitään
-lirkutuksia, suoraan vain Annilta kysyä, että uskaltaisiko hän
-liittää kohtalonsa hänen kohtaloonsa, tuntui sellainen kysymys nyt
-sopimattomuudelta.
-
-Mutta hän ei ymmärtänyt kuinka sen muutenkaan saisi sanotuksi.
-Puheluun alkoi tulla piinallisia aukkoja.
-
-Lauri katsoi kelloonsa. Nousi ja sanoi:
-
--- Eiköhän pidä lähteä kotiin. Pääset sinäkin nukkumaan.
-
-Hän koetti hymyillä.
-
--- Kylläpä tuota on nukunnan aikaakin, sanoi Anni ja alas katsoen
-siveli pöytää kädellään.
-
-Laurin sydäntä kouristi. Näinkö se nyt käykin -- -- Etten saakaan
-sitä sanotuksi.
-
--- Niin no -- Hyvästi nyt vain -- ja -- hyvää vointia --
-
-Reippautta tavoitellen ojensi Lauri kätensä Annille.
-
--- Hyvästi ja kiitos käynnistä. Annin ääni tuntui takaltelevan.
-
-Lauri ei voinutkaan hellittää hänen kättään.
-
--- Anni! kuiskasi hän ja rukoilevan tavalla katsoi Annia silmiin.
-
-Anni painoi katseensa alas.
-
--- Anni, kuiskasi Lauri uudelleen. Minä rakastan sinua.
-
-Anni katsoi yhä alas eikä vastannut mitään. Lauri päästi hänen
-kätensä ja horjahti ovelle päin.
-
--- Lauri! parahti Anni, kietoi kätensä Laurin kaulaan, painoi päänsä
-hänen olkaansa vastaan ja purskahti hillittömään itkuun.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sinä iltana Anni kertoi tarinansa Laurille.
-
-Lauri oli hänen ensimäisensä ja myöskin hänen ainoansa. Siitä hänen
-ensimäisestä iltamamatkastaan alkaen oli Lauri hänen suloisimpain
-ajatustensa aihe ja unelmainsa sankari. Laurille hän pellolla,
-niityllä ja navetassa lauloi, hänelle kehrätessään ja kutoessaan
-hyräili. Lauria ajatellen hän lauantai-iltaisin pihaa lakaisi, häntä
-varten kamariaan järjesteli, pölyt pyyhki ja kukkia vaali. Lauria
-hän ajatteli, kun iltaisin nukkumaan meni, Lauria hän ajatteli kun
-aamuisin heräsi. Lauria hän kaihosi kun oli yksin, Lauria hän kaipasi
-kun oli muitten seurassa.
-
--- Ja vaikka et sinä koskaan sitä suoraan minulle ilmaissutkaan,
-niin minä kuitenkin aavistin että sinä pidät minusta. Ja se teki
-minut niin onnelliseksi. Minä otin kaikista käsiini sattuvista
-runokirjoista värsyjä sinulle ja itselleni. Minä kyselin arvalta:
-pidätkö sinä minusta? Jos vastaus tuli myöntävä, olin sydämestäni
-iloinen. Se oli silloin elämäni kaunein aika.
-
-Haaveileva ilme silmissään katseli Anni eteensä pöytään.
-
--- Muistatko vielä sen illan, kun oltiin Iimäen harjoituksissa, kun
-oli ne soittoharjoituksetkin ja kun niitä neliapilaita etsittiin?
-
-Lauri muisti ja ihmetteli kun Annikin vielä sen muistaa.
-
--- Minä en unhota sitä iltaa koskaan, sanoi Anni. Se oli yksi
-kaikkein kauneimpia hetkiä elämässäni. Mutta juuri sen illan jälkeen
-minusta alkoi tuntua siltä, kuin olisit sinä muuttunut jollain tapaa
-kylmemmäksi minua kohtaan ja kuin olisit ruvennut välttämään minua.
-Et enää etsinyt minun seuraani niinkuin siihen saakka, ja katseeseesi
-ilmaantui jonkillaista arkuutta. Sinä suorastaan pyrit välttämään
-minun katsettani. Se teki minut surulliseksi.
-
--- Tuli sitten se Vaarala opettajaksi tänne kouluun. Oli nuori ja
-hieno herrasmies. Kävi usein tervehtämässä, naapureja kun oltiin.
-Teki kaikellaisia pieniä palveluksia ja kohteliaisuuksia. Osteli
-pääsylippuja iltamiin, käytti ravintolassa, lähetti postikortteja
-kesämatkoiltaan ja kaikin tavoin osoitti kohteliaisuutta. Enkä minä
-tahtonut kieltäytyä hänen seurastaan. Eihän siinä mitään pahaa ollut,
-ja hän oli hauska seuranpitäjä. Sinua kuitenkin aina kaipasin, vaikka
-sinä olit aina yhtä kylmä minua kohtaan. Muistatko vielä sitä iltaa,
-kun olit siinä Hakavainion veräjällä kun me hänen kanssaan menimme
-pyörillä siitä ohi?
-
--- Muistan -- -- hyvin.
-
--- Silloinkin minun oli niin vaikea mennä siitä ohi ja jättää sinut
-siihen.
-
--- Sitten hän kosi minua -- -- Se oli silloin sen kesäjuhlapäivän
-iltana, kun se Reijolan isännän veli oli täällä puhumassa. Enkä minä
-vieläkään ymmärrä, mikä minut silloin niin pimitti että minä annoin
-hänelle myöntävän vastauksen -- --
-
--- Kai siihen oli yhtenä syynä sekin, että se tapahtui niin
-odottamatta. Minä en koskaan ymmärtänyt ajatellakaan että hän
-sellaista tulisi tekemään -- --
-
-Ja sitten siihen saattoi vaikuttaa sekin, kun toiset tytöt minua
-joskus kiusoittelivat että luuletko opettajan rouvaksi pääseväsi.
-Minä tahdoin heille näyttää että pääsen siksikin -- -- Isää ja äitiä
-ilahutti se, kun heidän tyttärensä kelpaa herrasväen joukkoon. Ja
-suureksi asiaksi minä itsekin sen arvostelin. En salannut ylpeyttäni
-sen johdosta, ja isän ja äidin kanssa pidin itseäni onnellisena kun
-pääsen pois tästä talonpojan alakuloisesta elämästä.
-
--- Yhtenä, vaikuttavimpana syynä myöntymykseeni lie kuitenkin ollut
-sillä ijällä ihmisessä vallitseva kaiho ja lemmen kaipuu. Minä
-luulen, ettei ole ainoatakaan 18 ja 20 vaiheilla olevaa tyttöä, joka
-ei uneksisi kosijoista, kihloista, sulhasista, häistä ja muusta
-sellaisesta. Se kosija, joka silloin ensimäiseksi ehtii kosimaan,
-tai muuten tunteensa ilmituomaan, se jokseenkin varmasti saa tytön
-valtaansa. Varsinkin jos tyttö on siinä suhteessa turvaton ja muuten
-kaihomielellä, niinkuin minä olin silloin kun sinä näytit minut
-hyljänneen. Me naiset olemme sellaisia, että meillä täytyy aina
-olla joku jota me saamme edes ajatella, muuten me tunnemme itsemme
-orvoiksi ja turvattomiksi.
-
--- Kylläpä se on miestenkin samoin, sanoi Lauri.
-
--- Taitaapa niin olla. Se ihminen ja ihmiselämä se on niin
-käsittämätöntä. Olen joskus haaveillut että kun ihminen, tai ehkä
-paremmin, ihmissielu lähetetään maailmaan, niin se halaistaan kahtia
-ja kumpikin puolisko pannaan eri ruumiiseen. Niin että ihmiset
-henkisesti katsoen ovat täällä elämässä vain ihmispuolikkaita. He
-kuitenkin pyrkivät eheyteen ja kokonaisuuteen ja etsivät ja kaipaavat
-sitä toista saman sielun puolikasta. Ja tästä sitten johtuu se
-nuoressa ja yksinäisessä ihmisessä asuva kaiho ja kaipaus. Jos nämä
-sielun puolikkaat löytävät toisensa, niin he tulevat onnellisiksi,
-jos he eivät löydä, niin jäävät onnea vaille, ja jos erehtyvät
-etsinnässään, niin tulevat onnettomiksi niinkuin minäkin. Oletko sinä
-koskaan mitään sellaista ajatellut?
-
-Kyllä Laurikin oli usein sentapaista ajatellut.
-
--- Siellä kesäjuhlilla silloin se Reijolan isännän veljen puhe antoi
-uutta yllykettä tälle kaipuulleni. Kaiken aikaa minä haaveilin kuinka
-me, sinä ja minä, saamme sellaisen ihannekodin josta hän puhui. Ja
-minä uskoin että sinä ajattelet samaa ja odotin että sinä vielä tulet
-samana iltana sen minulle kuiskaamaankin -- -- Sinä et kuitenkaan
-tullut. Mutta hän tuli, ja niin se asia päättyi.
-
-Lauri puristi Annin kättä ja vapisevin mielin ajatteli sitä
-käsittämätöntä, joka leikkii ihmiskohtaloilla.
-
-Anni jatkoi:
-
--- Olinhan minä onnellinenkin. Miksei -- morsian -- -- Täytyy
-tunnustaa että kihlausajan hurmiossa minä unhotin sinut.
-
--- Sitten minut kuulutettiin. Sinäkin olit silloin kirkossa.
-Muistatko?
-
-Lauri nyökkäsi.
-
--- Ja kun pappi mainitsi minun nimeni, niin minä huomasin että sinä
-vavahdit. Ja se sattui minuun. Minä aloin aivan kuin raskaasta unesta
-herätä. Ja ihmetellen kysyin itseltäni että: miksen minä olekaan
-sinun morsiamesi? Satuit katsomaan minuun päin, ja minä luin sinun
-silmistäsi saman kysymyksen. Silloin alkoi minulle selvitä että olin
-erehtynyt. Ja minä aloin ymmärtää mitä sinä oikeastaan minulle olit.
-Minulle selvisi, että sinun kanssasi on minulla kaikki, mutta ilman
-sinua ei mitään.
-
--- Aivan tahtomattani aloin etääntyä hänestä. En kuitenkaan ehtinyt
-vielä oikein selviytyä enkä saada tahtoani täyteen tarmoonsa,
-niin että olisin jaksanut purkaa kaikki ja särkeä omaisteni ilon
-ja onneni ihailun, kun häät jo tulivat ja minut vihittiin hänen
-kanssaan. Vihkimisen aikana seisoin kuin puupölkky hänen vieressään.
-Vastasin kun pappi teki kysymyksiään, mutta kaiken aikaa ajattelin
-vain sinua ja toivoin että sattuisi jotain, joka keskeyttäisi tämän
-valhettelun ja kavaltamisen. Mitään sellaista tietysti ei sattunut.
-Minun itsenihän se olisi pitänyt keskeyttää -- -- Sen jälkeen minä
-yhä enemmän etäännyin hänestä. Hän muuttui minulle suorastaan
-vastenmieliseksi ja lopulta minä jo melkein inhosin häntä. Eihän
-siihen mitään järjellistä syytä ollut. Tuskin hän sen kummempi oli
-kuin muutkaan miehet. Mutta minä en voinut muuta.
-
--- Hyvä jumala minkälaista se elämä oli! Minä en osaa sanoakaan sitä
-niin kurjaksi kuin se oli. Ja jos joku olisi ennen minulle sanonut,
-että elämässä voi olla niin paljon onnettomuutta ja surua kuin oli
-minulla silloin, niin minä en olisi uskonut. Enkä olisi ikinä uskonut
-että ihminen jaksaa niin paljon itkeä kuin minä silloin itkin -- --
-Elämä tuntui kaikin puolin niin tyhjältä ja tarkoituksettomalta.
-Hoitaa sellaista olematonta taloutta, laittaa ruokaa, lakaista,
-pestä. Ei mitään sellaista oikeaa sielukasta työtä. Ja sitten -- --
-Anni punastui, värisi ja painoi katseensa alas.
-
--- Koetin minä saada unhotusta työstäkin. Raadoin puutarhassa,
-hoidin lehmää, pidin huoneet kunnossa ja puhtaina ja otin osaa
-seuraelämäänkin. Kaikki vain sitä varten että löytäisin unhotusta.
-Mutta unhotusta en löytänyt. Enkä lohtua. Ja mistäpä sitä löytääkään
-ihminen, joka omassa povessaan kantaa syytöstä, että on itse
-turmellut elämänsä onnen. Sellainen ihminen ei pääse onnettomuuttaan
-pakoon, sillä onnettomuus asuu hänen omassa olemuksessaan.
-
--- Ajattelin minä jo takaisin kotiin paluutakin. Mutta ennenkuin
-ehdin sen toteuttaa tapahtui se -- -- Olin silloinkin puutarhassa.
-Kuulin laukauksen ja kiiruhdin sisälle. Hän makasi verissään kyökin
-lattialla pyssy vieressään. Henki oli jo mennyt -- -- Siitä tuli
-uusi minulle kärsimyksien aihe. Vaikka se tutkinnossa selitettiinkin
-tapaturmaksi ja epäilemättä sellainen olikin, niin siitä huolimatta
-minua alkoi piinata ajatus, että minä jollain tapaa olen tähän
-syypää. Joko oli hän niin tuskaantunut minun kylmyyteeni ja
-ynseämielisyyteeni, että tahallaan tällä tavalla lopetti elämänsä,
-tai oli minun itkuni ja tuskani vaikuttanut sen että kohtalo --
-Jumala -- johti näin tapahtumaan. Minä näin aina hänen verisen
-ruumiinsa ja aloin syyttää itseäni osallisuudesta mieheni
-murhaan -- --
-
--- Entistä rajummin aloin ikävöidä sinua. Minä sydämessäni huusin
-sinua luokseni tuomaan minulle lohtua ja tukea -- --. Sinä et tullut.
-Ohi vain ajoit aina -- -- Ja kun minä ehdin hieman tyyntyä, niin minä
-ymmärsin ettet sinä tulekaan, eikä minulla ole oikeutta pyytääkään
-sinua tulemaan. Itse olen itseni tähän tilaan syössyt, itse minun
-täytyy myöskin yrittää siitä pelastua. Ja mitäpä sinä välittäisitkään
-minusta -- leskestä -- sinä, jota kaikki tytöt salaa ihailevat.
-
-Lauri teki liikkeen sanoakseen jotain torjuvaa, mutta Anni jatkoi:
-
--- Vähitellen saavutin mielenrauhaa. Siihen minua auttoi nöyrä
-kohtalooni alistuminen ja omaisteni osanotto suruuni, jonka kipeimmin
-viiltävästä kärjestä heillä ei vieläkään ole aavistustakaan, sekä se
-että täällä kotona sain jälleen kaikin voimin tehdä oikeaa rehellistä
-työtä.
-
-Anni vaikeni, eikä Laurikaan voinut sanoa mitään. Vihdoin Anni taas
-sanoi:
-
--- Avioliitto ilman rakkautta on rikollisuutta. Minä olen tämän
-rikoksen tehnyt, ja olen myöskin saanut kärsiä hirveän rangaistuksen
--- -- Mutta kai minä olen tämän kaiken tarvinnut. Paljon se vain on
-minua kasvattanut ja puhdistanut -- -- Ja nyt olen minä löytänyt
-lohdun -- --
-
-Hän painoi päänsä Laurin olkaa vasten. Lauri kiersi toisen kätensä
-hänen ympärilleen ja toisella hyväillen silitteli hänen tukkaansa.
-
--- Kun minä olen kuullut miesten juttelevan ja tavallisesti
-kiittelevän sinun puuhiasi, niin omassa talossasi kuin yleisissäkin
-asioissa, niin olen minä aina salaisuudessa ajatellut, että kun
-saisin olla sinun rinnallasi, ottaa osaa sinun toimiisi ja auttaa
-sinua, alkoi Anni taas hetkisen äänettömyyden jälkeen. Sillä vaikka
-minulle onkin tämä kotoinen työ tuottanut tyydytystä, olen minä
-kuitenkin aina kaivannut jotain yleismerkityksellisempääkin ja
-jotain oikein omaa työtä. Olen tähyillyt jotain sellaista sopivaa
-toimialaa. Olen ajatellut toisinaan mennä jonnekin ja valmistaa
-itsestäni käsityö- tai kotitalousneuvojan, puutarhanhoidonneuvojan,
-sairaanhoitajattaren tai jonkun muun sellaisen. Mutta ei siitä ole
-mitään tullut, muuta kuin mitä täällä kotona olen itsekseni näitä ja
-muitakin asioita jonkun verran harrastellut. Oikeastaan en ole voinut
-itseäni tältä seudulta irti reväistä. Ja nytkö ei minun tarvitsekaan
--- --! Saanhan minä olla sinulla työtoverina ja apulaisena!
-
--- Saat! Ja juuri sitä sinun pitääkin olla! huudahti Lauri. Toveria,
-työtoveria ja elämän toveria, juuri sellaista olen koko elämäni
-kaihonnut. Tiedätkös Anni! Nyt minulle ja meille molemmille vasta
-alkaakin oikea työkausi. Tähän saakka olen minä etsinyt työstä
-vain unhotusta ja sisältöä yksinäiseen elämääni. Tehnyt siis työtä
-pelkästään itsekkäissä tarkoituksissa. Mutta tästä alkaen en tarvitse
-etsiä unhotusta, sillä sitä en kaipaa enää, ja tyydytystä löydän
-etsimättä. Nyt alkaa elämä tuntua elämältä ja työ saada sisältöä, kun
-vihdoinkin saavutin sinut.
-
--- Kunhan et vain unhottaisi töitäsi minun tähteni.
-
--- Ei. Älä pelkää. Minä en ole enää poikanen, jonka rakkaus
-tuperruttaa. Minä olen mies, ja miehelle rakkaus antaa intoa
-sydämeen, voimaa tahtoon ja tarmoa jäntereisiin. Kun mies rakastuu
-ja saa vastarakkautta, niin hän jaksaa tehdä melkein vaikka mitä.
-Niinpä minäkin. Minulla on monta suunnitelmaa, joista en kuitenkaan
-ole tähän saakka uskaltanut mitään puhua, kun olen epäillyt etten
-kuitenkaan jaksa niitä ajaa toteutumaan. Mutta nyt minä uskallan
-niistä ruveta puhumaan, ja nyt minä jaksan ne ajaa toteutumaankin,
-kun sinä olet minulla tukena.
-
--- Isä sanoi, että sinut aijotaan valita sen uuden koko kuntaa
-käsittävän osuuskaupan hallituksen esimieheksi.
-
--- Niinhän ne kuuluvat aikovan. Ja minä suostun rupeamaankin. Olen
-kyllä epäröinyt, mutta nyt en enää epäröitse. Ja kun osuuskauppa nyt
-ensin saadaan jaloilleen, niin sitten aletaan hommata saha-, mylly- ja
-sähköosuuskuntaa, ennenkuin tulee joku veden tuoma keinottelija
-ja ostaa Kärppäkosken ja niin saa koko kunnan valo- ja voimalähteen
-haltuunsa. Olen monta kertaa seisonut Kärppäkosken partaalla ja
-ajatellut tätä asiaa ja aina tullut siihen tulokseen, että siitä
-kehittyisi yritys jolla varmasti on tulevaisuutta. Kunhan vain
-saadaan ukkojen päät sinnepäin kääntymään. Ja miksei saada, kun niin
-kauan yritetään että kääntyvät.
-
--- Vieläkö sinä siitä Tuulinevan kuivaamisesta uskallat puhua?
-
--- Onko isäsi puhunut jotain viime kokouksesta?
-
--- On. Sanoi Nummismäen isännän haukkuneen sinut oikein rumasti.
-Kaikista vanhoista perintöasioistakin.
-
--- Koettihan se, mutta mitähän tästä -- -- En minä sitäkään asiaa
-lepäämään päästä. Nummismäen lankomiehen kiusaksikin minä ajan
-sitä niin kauan että se toteutuu ja lankokin saadaan pakotetuksi
-kerran eläissään ojurin palkkoja maksamaan. -- Vaikka -- en minä nyt
-oikeastaan senkään vuoksi sitä asiaa hengissä pidä. Mutta siellä
-makaa niin suuri alue parhainta pellonainesta hyödyttömänä, että on
-synti muutaman härkäpään tähden antaa sen sellaisena olla. Sinne
-saisi kaikille näiden kolmen sitä omistavan kylän mökkiläisille
-pienen talon kullekin, kun se vain tulisi kuivaksi. Paju-Matti kerran
-puhuikin, että pitäisi saada sellainen osuuskunta, joka ottaisi
-haltuunsa koko nevan ja kuivaisi sen ja sitten kohtuhinnoilla antaisi
-sieltä palstoja sellaisia haluaville. Eikä se ole mikään hullu
-ajatus. Kunpa tuon vain voisi toteuttaa.
-
--- Onhan sinulla aikeita, hymähti Anni.
-
--- Onhan niitä. Ja sitten on minulla yksi unelmakin.
-
--- Mikä?
-
--- Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mikä on syynä
-talonpoikaiselämän harmauteen ja ummehtuneeseen ahtauteen ja
-pikkumaisuuteen ja henkiseen ja taloudelliseen köyhyyteen ja siihen
-että nuoriso pyrkii pois kodeistaan?
-
--- Mikä sinun mielestäsi?
-
--- Valistuksen puute ja tietojen puute.
-
--- Niinkö?
-
--- Niiden puute on kaikkeen pahaan syynä. Niiden puutteessa ei osata
-elämässä katsella muualle kuin kukkaroon. Ja kukkaro, vaikka se
-olisi kuinkakin suuri, on kuitenkin ahdas ihmiselämälle. Ja vaikka
-se olisi kuinkakin pullea kolikoista, niin se on sittenkin liian
-vähän ihmiselämän hinnaksi. Ja kuitenkin se kaikkein useimmilla on
-niin avuttoman pieni ja sekin monta kertaa aivan tyhjä. Niin että
-sinne katsominen ei suuressakaan määrässä mieltä ilahuta. Ja kun
-ei nähdä muutakaan mikä ilahuttaisi mieltä, niin onko kumma että
-unettaa. Mutta jos olisi enempi tietoja, niin osattaisiin oikealla
-tavalla käyttää hallussa olevia tuotantolähteitä eikä kukkaro pääsisi
-niin usein tyhjäksi. Ja jos olisi valistusta, niin nähtäisiin
-elämässä muutakin hyvää ja arvokasta, eikä vain se että kukkarossa
-on rahaa ja että tyttäret saavat miehen. Ja elämä olisi niin paljoa
-sisällökkäämpää ja viihdykkäämpää. Uskotko sen?
-
--- Kyllä. Minä olen monta kertaa ajatellut, että esim. ruoka
-olisi talonpoikaisväellä paljoa parempi ja ruumiin vaatimuksia
-vastaavampi, jos emännillä olisi edes hiukankin tietoa mitä aineita
-ihmisruumis tarvitsee ja mitä ja miten eri ruoka-ainekset näitä
-aineita sisältävät. Ja jos olisi enempi ruoanlaittotaitoa -- niin
-kuin sitä silloin olisi -- niin he osaisivat nykyisistä tavallisista
-ruoka-aineksista laittaa paljoa parempaa ja huokeampaa ruokaa kuin
-mitä nyt tietojen ja taidon puutteessa osaavat. Ja monta kertaa
-pienestä haavasta tai nyrjähdyksestä kehittyy pitkäaikainen sairaus,
-jopa elinkautinen vamma, vieläpä kuolemakin, aivan sentähden vain
-ettei sitä osattu oikealla tavalla hoitaa.
-
--- Niin. Valistuksen puutteessa saamme turmella itsemme huonolla
-ruualla ja parhaassa tapauksessa kuoliakin keskenaikaisesti. Mutta
-meidän kodissamme ei tule tällaista tapahtumaan. Siitä sinä pidät
-huolen.
-
--- Jos voin -- --. Mutta jos rupeaisinkin juoksemaan pitkin kyliä
-kahvin ja juorujen perässä ja vain ohimennen hotaisemalla hoitaisin
-kotitaloutta.
-
--- Silloin minä piilottaisin sinulta rahakukkaron.
-
--- Silloin minä rupeaisin hameeni helmassa ja esiliinassani
-kantelemaan jyviä kylälle. Mitäs silloin sanoisit?
-
--- Piilottaisin sinulta aitan avaimenkin, niinkuin Salumäen isäntä.
-
-Molemmat purskahtivat hilpeään nauruun, ja Lauri koppasi Annin
-syliinsä.
-
--- Kun minä olen kuullut puhuttavan onnettomista kodeista ja
-isännistä jotka ovat ilkeitä emännilleen, on minussa aina herännyt
-vapisuttava halu tehdä joku tyttö onnelliseksi ja näyttää maailmalle,
-että talonpojan koti voi olla oikea paratiisi, vaikka ei se niin
-järin rikas olekaan. Olisin tahtonut perustaa sellaisen ihanteellisen
-talonpoikaiskodin, jossa on kirjoja, aatteita ja harrastuksia
-jokaisella isännästä ja emännästä paimenpoikaan saakka ja jossa
-isäntä johtaa pelloilla ja niityillä ja metsissä ja emäntä navetassa
-ja kotitaloudessa eikä kukaan ole tyrannina, jossa laulu raikuu ja
-nauru helisee ja riemuisa työn- ja elämänhalu sädehtii jokaisen
-silmistä, ja josta riittää lämpöä ja valoa ympäristöllekin, ja
-jossa palvelijat viihtyvät vuosikymmeniä. Ja niin edespäin. Mutta
-kun en ole saanut itse sellaista perustaneeksi, olen kehottanut
-naapureitani, joitten pojat ja tyttäret hankkivat mikä Amerikkaan,
-mikä seminaariin, mikä tehtaantyömieheksi ja mikä minnekin, jokainen
-vain jonnekin mutta kukaan ei hanki kotiin jäämistä, olen kehottanut
-heitä muodostamaan kotinsa tällaiseksi, antamaan nuorille rahaa,
-niin että he voivat silloin tällöin ostaa itselleen jonkun kirjan,
-antamaan heille vapauden ottaa osaa valistuspyrintöihin ja kotona
-kehittää taipumuksiaan, ja sallimaan heidän silloin tällöin käydä
-hiukkasen maailmaakin näkemässä. Mutta sellaisetkin isät, joille
-tämä ei olisi ollenkaan mahdotonta, tupakoida toprottavat vain,
-sitten sylkeä roiskauttavat niin että saa silmiään suojella ja
-sanovat ettei se sellainen sovi muille kuin herroille. "Ei talonpoika
-tarvitse mitään mullistuksia. Työtä, silakkaa ja leipää vain", sanoi
-Pahkatalon isäntäkin kerran, kun Jussi pyysi rahaa että saisi ostaa
-Rösiön "Mullistusta" kirjan -- -- Nyt sekin isä saa yksin syödä
-leipänsä ja silakkansa ja pitää kukkaronsa suun kiinni. Ja Jussi
-kaivaa Amerikassa hiiliä -- --
-
--- Se on huilu ajatus ettei se ja se muka sovi talonpojalle. Miksei
-talonpojalle sovi vaikka mikä, mikä muillekin ihmisille. Se on sitten
-toinen asia jos hän tahtoo niitä käyttää.
-
--- Eikä se ole vain hullu ajatus. Se on rikoksellinen ajatus. Se on
-sellaista itsensä häpäisemistä, että siitä pitäisi tuomita miehelle
-kuusi vuorokautta vettä ja leipää, eikä se olisi paljonkaan. Siinä jo
-on enempi totuutta, kun sanotaan ettei ole varoja sellaiseen. Niitä
-todellakaan ei nykyaikana ainakaan kovin monella ole. Mutta sitä minä
-en usko ennenkuin olen kokenut, ettei taloa voi saada siihen kuntoon,
-että kannattaa muodostaa kotinsa sellaiseksi että siinä voi ihminen
-viihtyä. Jos se on mahdotonta, niin silloin on joku toinen saanut
-liikaa ja silloin täytyy ruveta muihin keinoihin -- --
-
-Lauri unhottui tuijottamaan eteensä.
-
--- Mitä sinä mietit? kysyi Anni ja pyyhkäsi hiussuortuvan pois hänen
-otsaltaan.
-
--- En juuri mitään. Mutta minä olen siellä kotona niin tottunut näin
-iltasin yksin miettimään. Minulla kun ei ole siellä ketään, jonka
-kanssa voisin jutella -- -- Hän puristeli Annia olkapäistä -- --
-Alkaa se olla somaa, kun me saamme näin kahdenkesken istuskella ja
-jutella ja suunnitella ja innostua ja toinen toistamme innostaa!
-Tähän saakka minun on pitänyt yksin kaikkea hoitaa ja huolehtia ja
-yksin kaikkeen innostua. Tästä alkaen meitä on kaksi!
-
--- Uskotko että me tulemme onnellisiksi?
-
--- Uskon! Aivan varmasti me tulemme onnellisiksi! Me saamme sellaisen
-ihannekodin, jossa on rahaa ja ruokaa riittävästi ja rakkautta ja
-rauhaa yltäkylläisesti! Vai epäiletkö sinä?
-
--- En. Jos olisin hiukankin epäillyt, niin en olisi sallinut sinun
-tänne tulevankaan. Mutta minulle heti kirjeesi saatuani selvisi, että
-nyt se vihdoinkin koittaa onnen aika minullekin. Se oli aamuauringon
-ensimäinen säde, joka sanoo että päivä on tulossa. Ja nyt on päivä
-tullut.
-
--- Sinä olet kaihonnut _minua_ -- --
-
--- Olen -- Yksin sinua minä olen rakastanut.
-
--- Ja minä sinua -- -- Anni!
-
--- Lauri! -- --
-
--- Tiedätkö mitä minä nyt ajattelen?
-
--- Mistä minä sen tietäisin.
-
--- Koetappas arvata.
-
--- Ehkä -- ehkä sinä ajattelet sitä sähköosuuskuntaasi.
-
--- E-heei sinne päinkään. Minä ajattelen että kun ihminen jättää
-jotain tuhlaamatta, niin se jää hänelle säästöön.
-
--- No -- --? -- --!
-
--- Minulta on jäänyt nuoruus tuhlaamatta, se on ollut säästössä tähän
-saakka, ja nyt minä olen saanut sen ulos.
-
-Anninkin silmät loistivat.
-
--- Minulla ei ole koskaan ollut oikeaa rentoa nuoruuden iloa eikä
-nuoruutta. Lapsuus vain ja sitten se, joka nyt on päättynyt ja jota
-en tiedä miksi sitä sanoisi. Monta kertaa olen pitänyt itseäni
-vanhana ukkorahjuna, jonka oikea paikka olisi kirkkomaan mullassa.
-
--- Ja nytkö sinulla on nuoruus?
-
--- Nyt vasta minä oikeastaan olenkin yhdeksännellätoista. Reipas,
-riuska ja elämänhaluinen ja niin vallaton että voisin vaikka päälläni
-seistä. Körö körö kirkkoon, papin muorin penkkiin, lukkarin lautaan,
-parhaaseen paikkaan -- --
-
--- Mutta entäs minä? sai Anni sanotuksi.
-
--- Sinä?
-
--- Niin -- -- minun nuoruudeniloni?
-
--- Ethän sinäkään ole sitä missään tuhlannut? Ja vaikka olisitkin,
-niin olet kyynelilläsi sen kaksinkertaisena takaisin ostanut. Olethan
-sinäkin iloinen!
-
--- Olen -- --
-
--- Ja onnellinen?
-
--- Niin -- onnellinen -- --
-
--- Niinkuin seitsemännellätoista!
-
--- Niin -- -- Niinkuin seitsemännellätoista -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Leppälintu jo kaivonvintin nenässä luritteli suloista säveltään yön
-hiljaisuuteen, kun Lauri vihdoin tuli kotiin.
-
--- Laula veikkonen, laula laula! Pian tässä alkavat muutkin laulaa,
-puheli Lauri leppälinnulle.
-
-Ja leppälintu lauloi keskeyttämättä. Pääskysetkin sirauttelivat
-pesissään tuvan valkeaksi maalatun räystään alla.
-
--- Jahas -- tekin olette jo siellä, puheli Lauri pääskysille. --
-Mutta meitähän onkin tässä koko joukko ja _kaikki onnellisia!_
-
-Hän heilautteli käsiään vauhtia saadakseen ja tasakäpälässä hyppäsi
-maasta kuistin lattialle.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Leppirannan Lauri, by Jaakko Nikkinen
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEPPIRANNAN LAURI ***
-
-***** This file should be named 56107-8.txt or 56107-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/6/1/0/56107/
-
-Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/56107-8.zip b/old/56107-8.zip
deleted file mode 100644
index 56ac00d..0000000
--- a/old/56107-8.zip
+++ /dev/null