diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 17:26:55 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 17:26:55 -0800 |
| commit | 43589c90967707e14bbb8666c6ce714767e6ac91 (patch) | |
| tree | 99b43ae909deed3c38642f838af821935a5f010f | |
| parent | e346f808c2e516e226083f41406bc555f30efe34 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55788-8.txt | 8327 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55788-8.zip | bin | 148723 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8327 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..7856d46 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55788 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55788) diff --git a/old/55788-8.txt b/old/55788-8.txt deleted file mode 100644 index 479f364..0000000 --- a/old/55788-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8327 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Kaarlo Bergbomin kirjoitukset I, by Kaarlo Bergbom - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Kaarlo Bergbomin kirjoitukset I - Näytelmät ja kertomukset - -Author: Kaarlo Bergbom - -Editor: Eliel Aspelin-Haapkylä - -Release Date: October 22, 2017 [EBook #55788] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAARLO BERGBOMIN KIRJOITUKSET I *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -KAARLO BERGBOMIN KIRJOITUKSET I - -Näytelmät ja kertomukset - - -Toim. - -ELIEL ASPELIN-HAAPKYLÄ - - - - - -Helsingissä, -Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. -1907. - - - - -SISÄLLYS: - -Esipuhe. - -I. Näytelmät: - -Pombal ja jesuiitat. -Paola Moroni. - -II. Kertomukset. - -Belsazarin pidot. -Julian. -Aarnihauta. -Sydämmiä ihmistelmeissä. - - - - -ESIPUHE. - - -Se tosiasia että _Kaarlo Bergbom_ vasta kuolemansa jälkeen astuu -yleisön eteen ottaakseen sijan kansansa kirjailijain rivissä johtuu -ainakin välillisesti niistä vaikeista oloista, joissa kansallisen -sivistyksemme on täytynyt raivata itselleen tietä. Poikaijästä saakka -Bergbom ohjattiin rakastamaan suomalaista kansaansa, mutta tämän -ohjauksen samoin kuin muun opetuksen sai hän ruotsinkielellä, joka -sitoi hänen kielensä ja kätensä. Hän tunsi itsessään runoilijan ja -kirjailijan kutsumuksen, mutta kuinka noudattaa sitä, kun sen kansan -kieli oli hänelle vieras, jolle hän tahtoi runoilla ja kirjoittaa? -Vuosikausia hän harrasti suomenkielen oppimista, kumminkin lopulta -surulla ja tuskalla havaitakseen, että hän ei kyennytkään tekemään -sitä omakseen siinä määrässä kuin vapaa runollinen luomistoimi -edellytti. Sen jälkeen hän alkoi suunnitella tieteellisiä tehtäviä, -joita varten hän laajaperäisillä kirjallisuushistoriallisilla -opinnoilla oli laskenut harvinaisen tukevat perustukset; mutta -silloin esiintyi hänen tielleen toisellainen vastus: ymmärtämyksen -puute ja kylmäkiskoinen kohtelu yliopiston puolelta, jonka -käsissä avunanto oli. Hetken näytti Bergbom jo olevan määrätty -koulunopettajan ykstoikkoiseen päiväläistyöhön, mutta silloin -avautui hänelle elämäntehtävä, joka kyllä oli hänen lahjojensa ja -tietojensa ja tarmonsa arvoinen, mutta joka kerrassaan vei hänet pois -kirjailijan uralta: hän tuli kansallisen näyttämömme luojaksi. - -Tämä viittaus Bergbom'in varhempaan kehityskulkuun [tarkempia -elämäkerrallisia tietoja Kaarlo Bergbomista antaa Seuran julkaisema -_Eliel Aspelin-Haapkylän_ Suomalaisen teatterin historia] -selittää, miksi hän itse ei koskaan painattanut muuta teosta kuin -tohtorinväitöskirjansa. Hän piti kirjoituksiansa nuoruuden kokeina, -jotka eivät läheskään vastanneet sitä mitä hän oli toivonut kerran -voivansa luoda, ja kun lisäksi hänen etevin teoksensa, Pombal -ja jesuiitat, oli ruotsiksi kirjoitettu, katsoi hän parhaaksi -jättää kaikki kirjan muodossa julkaisematta. Ettei hän vanhempana -kirjoittanut mitään uutta ja kypsempää tuli taasen siitä, että -teatterinjohtajan toimi ei ainoastaan vaatinut koko hänen aikaansa ja -työvoimaansa, vaan laadultaan oli sentapainen, että se alituisesti -sitoi hänen fantasiansa ja ajattelunsa. - -Mutta joskin Bergbom itse antoi vähän arvoa kirjoituksilleen ja -jälkimaailmakin tunnustaa, että kansallisteatterimme on hänen -elämänsä suurteko, ovat hänen kirjalliset tuotteensa kuitenkin -liian merkillisiä unohdettaviksi. Hänen runollisissa teoksissaan -viehättää meitä itsenäinen, voimakas luonteenlaatu ja nerollinen -taipumus draamalliseen runoiluun ja kirjallishistoriallisissa -ja kriitillisissä tietojen runsaus ja omintakeinen käsitys- ja -tuntemistapa. Bergbom'in nuoruusajan, 1860-luvun, suomenkielisessä -kirjallisuudessa on hänellä merkkisija; ainoastaan _Aleksis Kivellä_ -oli suuremmat runoilijalahjat, kirjallisessa sivistyksessä ei kukaan -vetänyt hänelle vertoja. - -Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jolle neiti _Paula af Heurlin_ -27 p. helmik. 1906 laatimallaan lahjakirjalla on luovuttanut -yksinomaisen omistus- ja käyttöoikeuden enonsa, Tohtori _Kaarlo -Bergbom'in_, kirjoituksiin, on katsonut kalliiksi velvollisuudekseen -toimittaa julkisuuteen arvokkaimman osan näitä kirjoituksia -ja on tähän ensimäiseen nidokseen yhdistetty näytelmät ja -kertomukset. Myöhemmin on ilmaantuva toinen nidos sisältävä -kirjallishistorialliset tutkimukset ja arvostelut. Pitäen silmällä -Bergbom'in nuoruudenharrastusta kehittyä suomenkieliseksi -kirjailijaksi sekä sitä yleisöä, jossa hänen hengentuotteensa -etupäässä voivat herättää mielenkiintoa, on katsottu luonnolliseksi -asiaksi, että se mitä hän on ruotsiksi kirjoittanut on suomennettuna -julkaistava. Sentähden tapaa lukija tässä ensimäisessä nidoksessa -näytelmän Pombal ja jesuiitat _Paavo Cajander'in_ kääntämänä. -Pienempi näytelmä, Paola Moroni, ja kertomukset ovat sitä vastoin -tekijän itsensä suomeksi kirjoittamat ja niitä on sama kirjailija, -hoitaessaan painatusta ja korjauslukua, sen verran muutellut, kuin -1860-luvun osaksi vanhentunut kielenkäyttö on näyttänyt vaativan. -Lisäksi annettakoon tässä osassa tavattavista runotuotteista -seuraavat tiedot: - -_Pombal ja jesuiitat_ (Pombal och jesuiterna) kirjoitettiin kesällä -1863, vähän ennen kun Bergbom täytti 20 vuotta, ja näyteltiin ensi -kerran 10 p. toukok. 1865. Esittäjät olivat Åhmanin ja Pousetten -seurueen jäseniä, joka silloin näytteli Arkadiateatterissa. - -_Paola Moroni_ on kirjoitettu 1870, jolloin se 4 p. huhtik. ensi -kerran esitettiin näyttämöllä, rva _Charlotta Raa_ nimiroolissa, sama -näyttelijätär, jota varten se oli laadittu ja joka ennen (silloin -nti Forssman) oli näytellyt tärkeimmän naisroolin, Donna Theresia -Tavoran, Pombal-draamassa. Paola Moroni on ennen painettu Kirjalliseen -kuukauslehteen 1870. - -_Belsazarin pidot_ on kirjoitettu kevättalvella 1864 ja ilmestyi s.v. -pohjalaisosakunnan albumissa, Joukahainen V. - -Novellit _Julian, Aarnihauta ja Sydämiä ihmistelmeessä_ ovat painetut -Kirj. kuukauslehteen 1867, 1868 ja 1869. - -Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puolesta: - -_Eliel Aspelin-Haapkylä_. - - - - - - -NÄYTELMÄT - - - - - -POMBAL JA JESUIITAT - -Viisinäytöksinen historiallinen murhenäytelmä - - - -HENKILÖT: - - JOSE EMANUEL, Portugalin kuningas. - DON SEBASTIAN DE CARVALHO, POMBALin markiisi. - DON MIGUEL, LAFOENSin prinssi, kuninkaan laillistettu veli. - Markiisi DE TAVORA. - DON FRANSISCO DE TAVORA, AVEIROn herttua, | hänen poikansa. - DON LUIZ DE TAVORA, ELVASin herttua. | - Kardinaali SALDANHA, Lissabonin patriarkka. - Pater MOREIRA, | - " MALAGRIDA, | - " SOUZA, | jesuiittoja. - " MATHOS, | - " ALESSANDRO. | - JOSÉ, Pombalin yksityissihteeri. - RAFAEL, noviisi. - TEXEIRA, kuninkaan kamariherra. - DONNA THERESIA DE TAVORA, Aveiron herttuan puoliso. - DONNA BEATRICE DE CARVALHO. ELVASin herttuan puoliso, Pombalin tytär. - Syrjähenkilöitä. - -1:nen, 2:nen ja 3:s näytös tapahtuu syyskuussa 1758, neljäs näytös -joulukuussa 1758 ja viimeinen näytös tammikuun alussa 1759. - - - - -ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. - - -ENSIMMÄINEN KOHTAUS. - - (Suuri sali Pombalin asunnossa Belemin palatsissa. Sisustus - kokonaan seitsentoista-sataluvun kuosia. Huonekalusto komea.) - -JOSÉ (yksin). Kauanpa kirkossa viipyvät. Sovintohetki on tietenkin -hyvin hellä ja pitkällinen, kun huulet, jotka ennen vain liikkuivat -syytääkseen koston kirouksia, nyt yhtyvät veljelliseen suuteloon. --- Uskooko siis Pombal todellakin, että nuo ylpeät aatelismiehet -sydämmen pakosta nöyrtyvät hänen eteensä, että ovat vihansa -heittäneet kunniasta saada lukea sukuja nousukkaan kanssa, että se -ehtoollinen, jota he nyt yhdessä nauttivat, on Lethe-juoma, joka -heidän muistostaan haihduttaa entisen vallan, entisen häväistyksen -ja entiset kostontuumat? Kosto, haa! Sitä ei niinkään unhoteta. -Jokaisen ihmisen elämässä on jotakin, josta hän ei voi päästä, -jossa hänen sielunsa väkisinkin riippuu kiinni ja josta sen täytyy -saada ravintoa, jos ei mieli aivan kuihtua. Jos ei hänellä sitä ole -itsessään, niin ottaa hän sen ulkoapäin. Kuinka voisin minä muuten -elää? Äiti, äiti! vaikka on sammunut roviosi, jossa pyhän uskomme -tähden uhrasit elämäsi, vaikka ruumiistasi ei enää ole tuhkaakaan -jäljellä, niin kuitenkin sinä elät. Samana hetkenä, milloin -viimeinen epätoivon huutosi Israelin Jumalan tykö hämmentyi tuskasi -valitukseen, syttyi roviosi minun sydämmessäni. Kymmenen vuotta ovat -kostonhuutosi sieltä soineet. Vaikka en toivon kipinääkään näe, -toivon kuitenkin, vaikkei vähintäkään voimaa minulla ole, taistelen -kuitenkin. Mutta tiedän, että aikani tulee, sillä -- o, Herra -Zebaoth, isäini Jumala! -- muuten olisi kyllä salamasi armahtanut ja -ilmoilta iskenyt epätoivosta väsyneen. (Menee.) - - -TOINEN KOHTAUS. - - (POMBAL, BEATRICE, ELVAS tulevat sisään peräovesta. - Puvut juhlalliset.) - -BEATRICE. Lieneekö aurinko koskaan niin ihanana maan yli säteillyt -kuin tänään? Minusta rauha huokuu joka tuulahduksessa, sovinto -välkkyy joka säteessä, templin pyhät soinnut kaikkialla kaikuvat. - -ELVAS. Armas, kuinka voisikaan toisin olla? Viimeinen ja ainoa pilvi -on onnemme taivaalta haihtunut. Isämme ovat meidän rakkautemme -tähden heittäneet vanhan vihollisuutensa. Kaksi jaloa miestä, jotka -väärinkäsitys on erottanut, on vihdoinkin oppinut toinen toistaan -ymmärtämään. - -POMBAL (syrjään). Nuo sanat aikeettomat mua painaa. - -BEATRICE. Olet niin yksivakainen. Kun äsken teidän kahden välillä -polvistuin Vapahtajan alttarin juureen, kun rukouksemme yhtyneinä -nousivat pyhän Neitsyen valtaistuimen luokse, niin silloin minusta -sielumme valuivat niin yhdeksi, ettei mikään maan päällä enää voi -meitä erottaa. Sillä hetkellä en olisi millään muotoa voinut saattaa -ketäkään ihmistä onnettomaksi, en rikollisintakaan. (Pombalille.) Eikö -sinunkin ole laitasi samoin? - -POMBAL. Sinulla on jotakin sydämmelläsi. Puhu! - -BEATRICE. Luiz'illa ja minulla olisi pyyntö, vaan en tiedä, minun on -niin vaikea sitä sanoa; soisin, että itse sen huomaisit ja itsestäsi -sen täyttäisit. - -POMBAL. Haluatko uutta pukua Pariisista, uusia ajoneuvoja? Halusi on -täytetty, ennenkuin sen olet ilmaissut. - -BEATRICE. En laske leikkiä tällaisella hetkellä. Olet tänään -viettänyt sovinnon juhlaa, ole yhtä armollinen kuin olet jalo, suo -vapaus niille onnettomille, jotka Oporton kapinassa -- - -POMBAL. Vaiti siitä! Pyydä koristusta, jota kuningatar kadehtisi, ja -sen sinulle annan, vaikka se oikkusi veisi koko omaisuuteni, mutta -noita kapinoitsijoita -- ei, ei! Sinä et tiedä mitä pyydät. - -ELVAS (puoliääneen Beatricelle). Tälläkin hetkellä! - -BEATRICE (pikaisesti). Raskaalla mielellä hän sen kieltää, ole varma -siitä. - -POMBAL. Älä sano minua julmaksi, mutta en voi. Parhaan ystäväni voisin -hyljätä sinun tähtesi, mutta vihollisiani -- Se, jota, niinkuin minua, -petos ja viekkaus piirittää, ei saa olla heikko. Laupeus pitäisi vain -vireillä noiden kavalien vehkeilyjen julkeutta. Minun pitää hallita -voidakseni hyödyttää, ja minun pitää olla ankara voidakseni hallita. - -BEATRICE. Isä poloinen! Kuinka ihmiset ovat mielettömät, kun valtaa -kadehtivat! - -ELVAS. Totta sanot, Beatrice. Sinä siis ikävöit, sinä, niinkuin -minäkin, pois hovin vaarallisilta jyrkänteiltä siihen rauhalliseen -elämään, jota tulemme viettämään maatiloillani. Siellä me elämme vain -toisillemme, rakkaudellemme. Meille tämä levoton maailma myrskyineen -ei ole olemassakaan, sillä onnemme saaren ympärillä on yksinomaan ilo -ja rauha vallitseva. - -POMBAL (närkästyneenä). Eikö siis ole povessasi nimeksikään miehen -kunnianhimoa? Etkö koskaan ole elämällesi asettanut päämäärää, jonka -puolesta voisit taistella? Valtiomiehen suuruus, eikö se mieltäsi -kiihoita? Soturin kunniaseppel, eikö se nuorukaisen silmiä huikaise? - -ELVAS. Kenties -- unelmissani. Ei, ei! Minä en ole kunnianhimoinen. -Voiko maa minulle kauniimpaa päämäärää osottaa kuin Beatriceni? Ei -mikään minusta kirkkaammin säteile kuin hänen silmäinsä loiste. Mitä -olisi kruunu hänen suutelonsa rinnalla, mitä kunniarikas elämä hetken -unelmaan verrattuna hänen rinnoillaan? - -POMBAL (syrjään). Noinko puhuu mies, tai -- haa, taaskin tuo epäluulo! --- Ei, -- hän ei voi -- mutta, hän on Tavora. (Ääneen.) Luulin, että, -kun sota Espanjaa vastaan pian voi syttyä, jokainen Portugalin -nuorukainen, joka vain kykenee, rientäisi taistelemaan maansa puolesta. -En kiellä, että olisin toivonut sinun astuvan sotariviin ja hankkivan -itsellesi maineen suuremman ja pysyväisemmän, kuin minkä lahonnut -sukupuu voi tarjota. - -BEATRICE. Ja jättävän minut. -- - -ELVAS. Ole huoletta! Älä usko, että minä hylkään suurimman onneni, -- -sillä se sinä olet, -- murhalla ja verellä ostaakseni palasen tuota -väärää rahaa, tuota kunniaa, jolla joukkoja lahjotaan. (Pombalille.) -Sitä paitse itse parhain tietänet, että ylimmät paikat armeijassa -annetaan yksinomaan ulkomaalaisille ja aatelittomille. - -BEATRICE. Isä, älä vihastu! Olisi, näet, sietämätön jo pelkkä -ajatuskin, että hänet kadottaisin. Koko elämäni on tähän asti ollut -levotonta vapisemista sinun tähtesi; jos minun nyt täytyisi vapisten -pelätä Luiz'inkin kohtaloa, niin luulenpa, etten kestäisi. - -JOSÉ (tulee). Anteeksi, mutta tärkeitä uutisia Lissabonista. Malagrida -on rohjennut siellä näyttäytyä. - -POMBAL. Pahasti hänen silloin käy. - -JOSÉ. Tapansa mukaan hän on yllyttänyt kansaa kapinaan laillista -esivaltaa vastaan. Hän on lausunut kauhistavimpia syytöksiä -teitä kohtaan, herra markiisi, ja perättömillä väitteillä teidän -ylhäisyytenne puhdasoppisuudesta -- - -POMBAL. Lyhyesti! - -JOSÉ. Kansanjoukko, hänen saarnansa vimmaamana, alkoi jo liikahdella, -kun teidän ylhäisyytenne henkivartioston päällikkö toi komppanian -sotaväkeä ja hajoitti joukon. Malagrida pakeni Aveiron herttuattaren -palatsiin -- - -POMBAL ja ELVAS. Aveiron? - -JOSÉ. Herttuatar julisti että, ammutkoot vaikka palatsin raunioiksi, -hän ei luovuta pakolaista; mutta samassa tuli herttua isänsä kanssa -palatsiin, ja hänen käskystään pater luovutettiin. - -POMBAL (syrjään). Sovintohan silloin olisi enemmän kuin korupuhetta. -(Ääneen). Kuka nuo uutiset on tänne tuonut? - -JOSÉ. Henkivartioston päällikkö, Marialvo. Hän odottaa teidän -ylhäisyytenne käskyä, miten vangin kanssa on meneteltävä. - -POMBAL. Hän vietäköön S:t Julianin linnaan! - -JOSÉ (ilkkuen). S:t Julianiin! - -ELVAS. Mahdotonta! Siellähän halvimmat pahantekijät istuvat vankina. - -BEATRICE. Ajattele, isä, tuo sokaistu raukka on yhdeksänkymmenvuotias. - -POMBAL. Sanani pysyy. Kansa nähköön, että rankaiseva käteni saavuttaa -rikoksen, vaikka se verhoutuisikin tekohurskauden naamariin. Muutoin -kaikkiin kaupungin vartioihin lisättäköön vartijoita toinen verta. -Tänä iltana palaan takaisin Lissaboniin. (JOSÉ aikoo mennä.) Jää -tänne! Tahdon itse puhutella päällikköä. Sitte minulla on sinulle -jotakin sanottavaa. (Menee.) - -ELVAS. S:t. Julianin linnaan! Mikä tarpeeton ankaruus! Beatrice, -sinä et saa sitä sallia. Sinun pitää häntä rukouksillasi taivuttaa. -Tuoko mies, jota koko Portugal kunnioittaa pyhimyksenä, törkeimpäin -pahantekijäin kanssa yhteen! Vereni tuo panee kuohumaan. Saattaako -isäsi sinua vastustaa, kun haastat oikeuden nimessä? - -BEATRICE. Kuulithan itse isäni kiellon. Tahdon kuitenkin koettaa. - -ELVAS. Pelkään, että -- mutta koita ainakin. Minä riennän Lissaboniin -suojellakseni häntä ainakin sotamiesten raakuuksilta. Näemme jälleen -toisemme. Hyvästi! Lähtösuukkonen vielä! (Menee.) - -JOSÉ (syrjään). Jos olisi myrkkyä tuossa suukkosessa, joka tekisi -hänen siloisen maitonaamansa apinan kaltaiseksi tai kaataisi hänet -kuolleena hänen jalkoihinsa, niin minä nauraisin. Sinuakin varten -minulla on nuoli. - -BEATRICE (katsoen hänen jälkeensä). Armas! O, Jumala, ohjaa hänen -askeleitaan! (Kääntyy ja näkee JOSÉN väijyvän katseen, jonka tuntee -sattuvan itseensä.) José! (Syrjään.) Oli niinkuin olisin astunut -jalkani käärmeeseen. - -POMBAL (palajaa). Jesuiitat nostavat taas päätään. Sitä parempi! Saan -silloin otella julkisesti tuon kyykäärmeen kanssa. Voittoni on silloin -varmempi. - -BEATRICE. Armoa Malagridalle! Armoa viholliselle! - -POMBAL. Ettäkö saisit nähdä hurjistuneen roskajoukon hänen -yllyttämänään raatelevan minua tai jonkun hänen kuuliaisen oppilaansa -salaa minut murhaavan. Armoa -- ei! Vaikka kaikki jesuiitat, kaikki -viholliseni olisivat yhdistyneinä tuossa uppiniskaisessa vanhuksessa, -en tuomitsisi ankarammin, enkä myöskään oikeammin, kuin nyt. - -BEATRICE. Luiz sanoo, että sinä olet kova. Näytä, että hänen -sanansa eivät ole todet. Tuo poloinen yhdeksänkymmenvuotias! Muut -häntä kenties vain käyttävät välikappaleenaan. Et saa, et voi -kieltää. Mistä löydän sanoja taivuttaakseni sinua? Onko siis oikeus -taipumaton? (POMBAL on vaiti.) Luiz, Luiz! ovatko siis sanasi todet? -(Menee.) - -POMBAL. Mitä on isän tieto, kun puoliso jotakin sanoo? Beatrice, -lapseni! Koko maailman kirousta kohtaisi omatuntoni levollisena, -mutta sinun sanasi kirveltävät sydäntäni. - -JOSÉ. Elvasin herttua on jesuiittain vanha ystävä. Onko siis ihme, että -herttuatar on heihin mielistynyt? - -POMBAL (syrjään). Itsekö minä puhuin, vai onko epäluuloni saanut -kielen, joka nyt kuiskaa korvaani, mitä itse olen kammonut ajatella? - -BEATRICE (palajaa hämmentyneenä). Luulen, että unhotin tänne -viuhkani. Sen pitäisi olla täällä. (Arkaillen.) Olen loukannut sinua. -Voitko antaa anteeksi kiittämättömälle lapsellesi? (POMBAL syleilee -ja hyväilee häntä.) - -POMBAL. Niin, mitäpä ei antaisi isän sydän anteeksi! Kyyneleitä -- -rakas lapsi! Mutta nehän on vain kastehelmiä kukkasissa. Jätä nyt -meidät. (BEATRICE menee.) - - -KOLMAS KOHTAUS. - - POMBAL, JOSE. (Pitkä vaitiolo.) - -POMBAL. José! Minulla on toimi sinua varten. Kymmenen vuotta sitten -eräs vaimo-parka joutui syytteenalaiseksi inkvisitsionin edessä -- -tarvitseeko minun sanoa sinulle, kuka se oli. Jos minä silloin olisin -ollut ministeri, niin olisin hänet vapauttanut; en ollut, raukka joutui -polttoroviolle. Koitin henkeni vaaralla säästää maatani häpeästä, -joka valistunutta ulkomaata kauhisti, -- koitin vaimon pelastaa -polttolavalta. Munkit ja jesuiitat olivat silloin vielä liiaksi -vallalla, en voinut mitään. Silloin tuli tuon vaimoparan poika luokseni -ja vannoi pyhän valan luvaten, oli asia mikä hyvänsä, hengellään ja -verellään palkita sen vaaran, jonka alaisena koitin pelastaa hänen -äitinsä. Nyt on valasi täyttämisen hetki tullut. - -JOSÉ. Herra! Äitini siunaus on teillä. Käskekää! - -POMBAL. Otin pojan hoitooni, kasvatin häntä, annoin hänen nähdä -maailmaa, valmistin hänestä, en palvelijaa, vaan uskotun. Kymmenen -vuotta olen ollut yht'aikaa hänen suojelijansa ja ystävänsä, olen -luottavasti hänen käsiinsä uskonut suurimmat valtion salaisuudet. -José! Aika on sinun osottaa, että olet ansainnut sen, mitä olen -hyväksesi tehnyt. - -JOSÉ. Herra, lisää hyvyyttäsi sanomalla, mitä minun tulee tehdä. - -POMBAL. Olisin tähän toimeen voinut valita muita, -- epätoivon -rohkaisemia, paatuneita sydämmiä. En sitä tehnyt; valitsin sinut, -sillä (astuen hänen eteensä ja katsoen häntä tiukasti silmiin) sinä -olet juutalainen. Älä kiellä, älä ainakaan kielelläsi, se on -petollinen, se antoi sinut ilmi maatessasi. Valitsin sinut sentähden, -että olet niitä hyljätyitä, joita odottaa ryöstö ja rovio, jos -viholliseni voittavat, vaan joiden ihmisoikeutta minä puolustan ja -suojelen. Sinä et minua petä mistään Juudaan palkasta, sillä sinulla -on muistoja kostettavana ja toiveita voitettavana. Jos sielusi -arastelisi, niin ajattele vain äitisi viimeistä hetkeä ja sano sitten -itsellesi: "jos kaikki olisi ollut niinkuin nyt, niin et sinä olisi -häpeällistä kuolemaa saanut." - -JOSÉ. Sanasi, herra, peittävät ehkä pohjattoman syvyyden, mutta käske -vain, ja minä syöksyn siihen. - -POMBAL. Kun murhaaja ihmistä ahdistaa, niin tämä ei epäile riistää -häneltä hänen aseitaan puolustaakseen itseään. - -JOSÉ. En sanoja pelkää. Mitä pitää minun tehdä, mikä tulee minun olla? - -POMBAL. Urkkija. (Lyhyt äänettömyys.) Asemani näyttää nyt -turvallisemmalta kuin koskaan, viholliseni nyt etäämmältä -päämäärästään kuin ennen. Jesuiitat ovat hovista karkoitetut, -ylhäisaatelin kanssa olen sopinut. Hovi -- mitäpä siitä? Mitä, -valaiseeko salalyhty pimeätä huonetta? Niin kauan kuin he täällä -salakättä ihmisiä hallitsevat, ei vapauden, ei minun työni voi -menestyä. - -JOSÉ. Ovathan heidän uskollisimmat ystävänsä heistä luopuneet. Eikö -yksin Tavoran sukukin -- - -POMBAL. Tämä sovinto -- niin, mitä Tavora pattovalasta välittää! Haa! -Tuo juhlallisuus kirkossa oli kenties vain Juudaan suutelo, jotta -voisivat sitten helpommin pettää. - -JOSÉ. Elvasin herttua se kuitenkin ensin -- - -POMBAL (pikaisesti). Niin kyllä. Vaan ei, ei! Hänestä vaiti! Sen -pirullisempaa ei mikään jesuiitta-oppilaskaan voisi keksiä, kuin että -hän olisi petollinen. Ehkä ne toisetkin -- Mutta joka tapauksessa -minun tulee olla varma. - -JOSÉ. Huomaan, että minun tulee heitä urkkia. - -POMBAL. Niin! Erotan sinut näön vuoksi palveluksestani, vieläpä sinun -tulee ilmaista muutamia vähäpätöisiä salaisuuksiakin, niin saat -helpommin sanallesi sijaa. Toimesi on vaarallinen, voit pian joutua -kiinni, ja silloin tiedät, mikä sinua odottaa. Jesuiitoilla on varmat -tikarit. Mieti tarkoin! - -JOSÉ. Olen jo kymmenen vuotta miettinyt; olen valmis. - -POMBAL. Vaikka onnistutkin, niin saat häpeätä osaksesi. Roskakansa -laulaa pilkkalauluja sinusta ja rehelliset ihmiset sylkevät sinuun. -Jokaisessa silmässä, johon tahdot luottavasti katsahtaa, näet -epäluuloa. Olet yksin. - -JOSÉ. Puhutte näin, ja tiedätte kuitenkin, että olen juutalainen. Onko -juutalaisella mitään kunniaa kristityn silmissä? Jos tietäisivät, -mikä olen, eivätkö minua polkisi pahemmin kuin koiraa? Niin! -Metsäkoiralla on usein aatelismiehen silmissä kunnia, jonka se voi -menettää, -- juutalaisella ei vähääkään. - -POMBAL. Olet se, miksi sinut luulin. En anna mitään lisäkäskyjä. -Mieti itse, miten tehtäväsi suoritat. Hyvästi! (Menee.) - -JOSÉ (yksin). Urkkija! Haa! Kun kuulin tuota sanaa minusta käytettävän, -niin tuntui kuin ajan kello olisi minuun katsoen seisahtunut, vaikka -se muihin nähden kiirehti eteenpäin. Tuota sanaa vain kammoin, -- -onhan koko elämäni ollut petosta. (Hurjasti.) Jos yhdellä ainoalla -nuolella voisin hävittää kaiken sen, mitä vihaan, niin kernaasti -nuoli kimmahtakoon takaisin ja tappakoon minut. (Äänettömyyttä.) Nyt -toimeen! Aikani on tullut. (Menee.) - - -NELJÄS KOHTAUS. - - (Näyttämönmuutos. Sali Aveiron palatsissa, aistikkaasti - koristettu kukilla ja rintakuvilla. Huonekaluja vähän. - Perällä iso kaksoisovi, joka vie parvekkeelle. Kaikki - kirjavaa kuosia.) - - MOREIRA, TAVORA, AVEIRO ja THERESIA. - -MOREIRA. Teitte väärin, herttuatar, kun uhmailitte, vallankin nyt, -milloin pieni harha-askel voi tuottaa täydellisen kukistuksen. - -THERESIA. En ole oppinut teeskentelemään. Kun näin soturien tuota -kunnian-arvoisaa vanhusta uhkailevan, niin ajattelin ensisijassa -häntä ja viimeisessä itseäni. - -TAVORA. Ah, tytär rakas, olet liian rehellinen käsittääksesi tämän -maailman viekkautta. Tämmöisenä aikana, jolloin pahuus niin julkisesti -nostaa päätään, on varovaisuus se ase, jolla totuuden ystäväin tulee -taistella. Onneksi meidän puuttumisemme asioihin ja alttiutemme -palvella Pombalia lienee nyt hänet niin soaissut, ettei hän huomaa, -kuinka horjuu. - -THERESIA. Tavorako noin puhuu? Voi tätä aikaa, jolloin sellaista tapahtuu! - -AVEIRO. Puolisoni tahtoo tietenkin luulotella maailmalle, että hän on -viisitoistavuotias tyttö, jonka ajatukset voi lukea hänen poskistaan -ja joka ei edes tunne, mitä sana teeskentely on. Minunkin käteni -olisivat tänään mieluummin kuristaneet kuin syleilleet tuota -halpasukuista ilkiötä, mutta tulevaisuus on sitä runsaammin korvaava -mitä hetkelle luovutin, sen tiesin ja painoin vihani takaisin -sydämmeeni. - -MOREIRA. Se tulevaisuus on kenties lähempänä kuin luulette. - -TAVORA. Älkäämme hätäilkö. Mitä arvelette? - -MOREIRA. Aion heti puhutella kuningasta. - -TAVORA. Mahdotonta! Olettehan maasta karkoitettu. Mitä hänen -majesteettinsa sanoisi moisesta kovakorvaisuudesta? - -AVEIRO. Sitä ihmistä, joka ehdollaan pistää päänsä käärmeen kitaan, -pidän minä houkkiona, ja tähän saakka olen aina luullut, että te -olette älykäs mies. - -MOREIRA. Tiedän tekoni rohkeaksi, mutta en saa epäröidä. - -AVEIRO. Mitä sitä paitse saatte aikaan tuon petollisen kuninkaan -luona, niin kauan kuin hän on Pombalin vallassa? - -MOREIRO. Kuinka Pombal ahdistaa pyhää kirkkoa, kuinka sen ystäviä -vainotaan, kuinka salaisia juutalaisia ja julkisia kerettiläisiä -suositaan, sen tiedämme kaikki. Meidät, jesuiitat hän siis mielellään -karkoittaisi, saadakseen häiritsemättä toimittaa jumalattomia -tekojaan. Nyt on kardinaali Saldanha tullut Roomasta ja tuonut -salaisia sanomia pyhältä Isältä. Kukaan ei täällä vielä tiedä mitä -ne sisältävät, paitse kuningas, Pombal ja kardinaali. Ei paavi -eikä kardinaali ole Jeesuksen veljeskunnan ystäviä. Saldanha, -samassa kun palvelee Jumalaa, pystyttäisi mielellään pieniä -temppeleitä Voltairelle, Raynalille ja mitä ne ovatkaan nimeltään -nuo pikkujumalat Ranskassa, joille ihmiset nykyaikana polvensa -notkistavat ja jotka Pombalin silmissä ovat pyhemmät kuin marttyyrit, -jotka ovat elämänsä ristin hyväksi uhranneet. Tahdon nyt kuninkaan -omasta suusta kuulla, mitä meidän on varottava. Itse aavistan pahinta. - -TAVORA. Luuletteko todellakin, että hän uskaltaisi ahdistaa Jeesuksen -koko pyhää veljeskuntaa? - -MOREIRA (puoleksi itsekseen). Jos niin on -- ja jos kuningas on sama -kuin ennen, -- silloin -- - -TAVORA. Mitä aiotte tehdä? - -MOREIRA. Sen saatte tietää audienssin jälkeen. (Syrjään.) Nuo pelkurit -eivät saa tietää kaikkia tuumiani. Heikot ihmiset kuolevat liian -väkevistä lääkkeistä. - -TAVORA. Mutta miten aiotte päästä kuninkaan puheille? Tai kenties on -miniäni tullut järkiinsä ja -- - -THERESIA. Herttua! Älkää jatkako, jottei minun tarvitsisi toivoa että -voisin huutaa omille korvilleni: valehtelija! - -TAVORA. Tyttäreni, käsität väärin isällisen ja hyvän tarkoitukseni, --- toden totta, väärin sen käsität. Varjelkoon taivas, että -koittaisin pakottaa sinua rikkomaan sitä siveyden lupausta, jonka -vannoit pyhälle Neitsyelle! Mutta hän voi itse kirkon kautta antaa -sinulle takaisin tämän valan, jotta sitä enemmän voisit toisella -tavalla edistää hänen työtään täällä maan päällä. - -THERESIA. Toisin sanoin: minun pitää ruveta kuninkaan lemmityksi, -minun tulee teidän voitoksenne pitää pientä kauppaa ruumiillani ja -sielullani. (Ilkkuen.) Joka hellästä katseesta tuottava virka, joka -suutelosta -- vihamiehen pää, -- eikö niin? - -TAVORA (syrjään). Kuitenkin mielestäni esitin asian niin kauniisti. - -THERESIA. Kun muinoin hekumallinen kuningas Ferdinand vietteli -Tellezin edessä hänen vaimonsa, niin tämä peitti häväistyt kasvonsa, -kunnes miehen häpeä oli kostettu. Koko Portugalin aateli sanoi -silloin miehelle: "me olisimme tehneet niinkuin sinä", -- ja nyt -- -haa! - -MOREIRA. Theresia, sinä olet ylväs nainen. Eikö kruunukaan voisi -päätöstäsi muuttaa? Tiedät, kuinka intohimoisesti kuningas sinua -rakastaa, -- voisit mahdollisesti kokonaan sysätä syrjään yhteisen -vihamiehemme, Pombalin. Muille naisille voisin ehdottaa tuota -loistavaa surkeutta olla kuninkaan rakastajatar, sinulle en. Mutta --- kuningattaren voi piankin tehdä mieli luostariin, kirkko voi -päästää teidät velvollisuuksistanne, ja silloin -- - -THERESIA. Vaikka tuo kuningas karttaisi minua jakamaan maan -valtaistuinta kansaan, ja vaikka hänen valtikassaan olisi tähtiä -timanttien sijassa, niin sittenkin halveksien torjuisin hänen tarjonsa. -Niin, vaikka kuka mies hyvänsä tarjoisi minulle kruunun sillä ehdolla, -että saisi minut vallata, niin vastaisin kieltämällä, jos kohta -sulkisinkin silmäni, jottei niitä kruunun loisto häikäisisi. -(Kantapoika tulee.) - -KANTAPOIKA. Hänen ylhäisyytensä, Lafoensin herttua. - -THERESIA (syrjään). Prinssi! -- tällä hetkellä -- minä en voi -- -(Poistuu joutuin.) - -MOREIRA (syrjään). Mitä tämä? Se oli kuin salama yössä, ja kuitenkin -luulin selvästi näkeväni kaikki. Rakastaako hän prinssiä? (Ääneen.) -Herttua tulkoon! (Kantapoika menee.) Minulla olisi sanottava hänelle -muutama sana kahden kesken. Niinkuin tiedätte, on hän minun entinen -oppilaani. Eihän teille liene haitaksi jättää meidät kahden? - -TAVORA. Aiotteko udella hänen mielipiteitään? - -MOREIRA (pikaisesti). En. - -AVEIRO. Tosin en voi häntä kärsiä, mutta kuninkaan veljenä on hän -varsin vaikuttava mies, niin että meidän pitää koettaa saada hänet -puolellemme. Jätämme siis teidät. - - (Menevät.) - - -VIIDES KOHTAUS. - - LAFOENS. MOREIRA. - -LAFOENS. Anteeksi! Herttuatar -- Mitä näen? Pater Moreira! Tekö -täällä? Maanpakoon ajettuna uskallatte Lissabonissa näyttäytyä. -Kuinka minua ilahuttaa nähdä teitä! Minulla olisi niin paljon uutta -teille kerrottavaa. Enkö ole teistä muuttunut siitä, kuin erosimme -toisistamme Coimbrassa? Minun mielestäni näyttää maailma niin -uudelta; tuntuu siltä, kuin olisin tähän saakka taistellut unen ja -valveen vaiheilla; nyt olen avannut silmäni ja näen. Mistä nyt -alottaisin? Mutta ensin, -- mikä on teidät tuonut Lissaboniin? - -MOREIRA (syrjään). Onko tuo se arka nuorukainen, josta erosin? -(Katkerasti.) Olisiko häneenkin tarttunut --? haa! (Ääneen.) Tunnette -siis minut vielä, prinssi? Hovin kaunottaret eivät siis vielä ole -mielestänne haihduttaneet kuivan munkin muotoa, -- et ole vielä oppinut -nauramaan niille ämmäin jutuille, joita vanha opettajasi mieleesi -juurrutti? - -LAFOENS. Näinkö minua tervehdit niin pitkän eroajan jälkeen? Kun -ennen olin kanssasi, niin sydämmessäni melkein polvistuin edessäsi, -niin suurelta, mutta samassa niin vieraalta näytit minusta. Nyt taas -hytkähti sydämmeni ystävyydestä, kun näin äkkiarvaamatta sain sinut -jälleen nähdä. - -MOREIRA. Maallinen rakkaus, maallinen ystävyys on varastamista -Jumalalta, jolle olemuksemme on kuuluva. Sano, voitko astua rippi-isäsi -eteen ja sanoa: olen sellainen, kuin toivot minun olevan -- silloin -sanon sinut tervetulleeksi. Voitko? - -LAFOENS (hetken epäiltyään). Voin. - -MOREIRA. Ylistetty olkoon pyhä Neitsyt, joka ei sallinut sielusi hukkua! - -LAFOENS (miettiväisenä). Kenties en sitä itsekään tiedä. Katseeni -on niin kääntynyt tulevaisuuteen, että olen melkein unhottanut -menneisyyden. Kuule minua! Tunnet elämäni Coimbrassa. Elin yksinomaan -opintojani, hartauden harjoituksiani varten. Maailma oli minusta -niinkuin luostari, johon päivä ainoastaan maalattujen ikkunain kautta -himeänä ja sameana tunki. Ainoastaan pyhimysten ja perkeleiden -kuvat siellä sisällä muistuttivat elämästä. Tulin silloin hoviin. -Sen tyhjä loisto väsytti, sen hyörinä äitelytti minua. Oli -niin kuin olisin yhtäkkiä noussut haudasta ja nähnyt päivän valon. -Sydämmeni, joka ennen oli kivestä, sulautui tuleksi. Maailma avartui -silmissäni äärettömäksi, käsittäen taivaan ja syvyyden. En nähnyt -ainoastaan hautoja ja ristejä siellä alhaalla, näin ihmisiä, joita -saatoin rakastaa ja vihata, joiden puolesta ja joita vastaan saatoin -taistella. Tunsin että minulla oli isänmaa, jonka suurten, muistojen -entisyys kannusti minua vieläkin ihanampaan tulevaisuuteen. Usein -vielä muistelen, kuinka ennen Coimbrassa halveksien katselin -köyhäin viinitarhurien töitä tai pilkkasin paimenten lauluja ja -karkeloita Mondagon muistorikkailla rantamilla. Nyt tunnen ikäänkuin -tarvetta likistää rintoihini tuota yksinkertaista työmiestä ja sanoa -häntä veljeksi. Tulevaisuus asettaa eteeni rohkeita päämääriä, joita -minun tulee saavuttaa, kunnian seppeleitä, joita minun tulee voittaa, -viskatakseni ne sitten pois. - -MOREIRA. Poikani, poikani, kenties kaikki tuo on ilvettä, millä -saatana tahtoo sieluparkaasi houkutella. - -LAFOENS (syrjään). On kuin hän ei ymmärtäisi minua. (Ääneen). Mitä -tarkoitat? - -MOREIRA. Sinä et äsken suoraan vastannut kysymykseeni. - -LAFOENS (ylpeästi). Sanoin totuuden. Jos osaisinkin viekastella, niin -en sinulle viekastelisi, vallankaan nyt, kun meidän taas tulee erota -pitkiksi ajoiksi. - -MOREIRA. Ehkei sentään. Kenties viivyn vielä kauankin Lissabonissa. - -LAFOENS. Minä sitävastoin lähden täältä kenties jo huomenna. Menen -Pariisiin ja Wieniin. Ennenkuin erotaan, anna minulle siunauksesi. - -MOREIRA. Aiotko jättää Portugalin? - -LAFOENS. Kun Coimbrassa toisistamme erosimme, käskit minun valalla -vannoa, että henkeen kuolemaan aina puolustaisin roomalaista kirkkoa -ja jesuiittoja. Luulin silloin, että marttyyrin kärsimys oli ainoa -ase, millä totuus taistelee. Nyt näen toisin. Haa! Tahdon katsella -tuota ylvästä Pariisia, johon uskottomuus ja julkeus on pystyttänyt -temppelinsä. Tahdon oppia tuntemaan sitä kyykäärmettä, joka -sieltä syöksee myrkkyä maailmaan, musertaakseni sen sitten. Tahdon -sivaltaa miekkani tuon kruunatun jumalankieltäjän varalle, jonka -kavala julmuus ei ole arastellut ahdistaa Itävallan hurskasta -ruhtinatartakaan. - -MOREIRA (syrjään). En ole siis häntä menettänyt. Mutta -- hän ei saa -matkustaa. Hänen tulee toimia meidän asiamme hyväksi, mutta ei -Wienissä, -- ei, vaan täällä. - -LAFOENS. Käsittämätön levottomuus ajaa minua kauas maailmalle. -Tajon laineet ikäänkuin kietovat ajatukseni ja vievät ne kauas -pois uskaliaisiin urhotöihin. Kaipaan jotakin suurta, jota vastaan -taistelisin ja jonka voittaisin. Ihmettelet että minä, joka ennen -olin hiljainen ja arka, nyt -- mutta, näetkös, en oikein tiedä -itsekään, miten -- - -MOREIRA. Minä sen sinulle sanon. Olet oppinut tuntemaan Aveiron -herttuattaren, donna Theresian. - -LAFOENS. Mistä sinä tiedät, että minä häntä rakastan? En ole -sitä sanonut. Oikein, oikein, se on varmaankin tulella otsaani -kirjoitettuna. Niin, etkö kuule, tuo iloinen päivänpaiste, nuo -nuokkuvat kukkaset sitä kertovat. Ne sen minullekin kuiskasivat, -silloin kuin itse sitä vain aavistin. - -MOREIRA. Unohdat, että herttuatar on toisen vaimo. - -LAFOENS. Tiedän että hän inhoaa tuota itaraa ja raakaa Aveiroa johon -hänen sukulaisensa ovat hänet kytkeneet. - -MOREIRA. Poikani, älä ajattele tuota. Donna Theresia on pyhälle -Neitsyelle vannonut ikuisen siveyden lupauksen; ei mikään maallinen -rakkaus koskaan saa intohimoineen turmella hänen sydämmensä pyhäkköä, -sen hän on luvannut. - -LAFOENS. Ja kuitenkin mennyt naimisiin Aveiron kanssa. - -MOREIRA. Jo kehdossa hänet kihlattiin tälle serkullensa. Paavin -vapautus oli ennakolta hankittu. Kun tätä oli anottu, ei donna -Theresia voinut vastustaa isänsä mahtikäskyä. Mutta herttua onkin -vain nimeksi hänen miehensä, heidän sydämmensä, niinkuin heidän -asuntonsakin, ovat aina olleet vieraat toisilleen. Näet siis, että -olisi kuolemansynti pyytää tätä pyhää naista. - -LAFOENS (kiivaasti). Pyytää! (Syrjään.) Mutta -- hän on munkki, hän -ei ole koskaan rakastanut. (Ääneen.) Jos sanoisin, kuinka häntä -jumaloin, niin et ymmärtäisi minua; jos sanoisin, että hän on kuin -pyhimys silmissäni, niin väittäisit minun herjaavan. Haa! rakastan -maailmaa siksi, että Theresia on maailmassa. - -MOREIRA. Miguel, panen toivoni pyhän Neitsyen apuun ja sinun omaan -vilpittömään mielenlaatuusi. Kuultele mitä donna Theresia sanoo, -Jumala on asettanut viisauden hänen huulillensa. Menen itse hänelle -ilmoittamaan, että olet täällä. - -LAFOENS. Ah! Ei sanaakaan hänelle siitä, mitä olen puhunut! - -MOREIRA (ankarana). Olenko minä lemmenairuen näköinen? (Menee.) - - -KUUDES KOHTAUS. - -LAFOENS (yksin). - - Näin miksi värjyy sydän levotonna? - Miks mieltä painaa tämä arvoitus, - Jonk' ihanata salaisuutt' en tohdi - Ma selittää? Sa, sali hiljainen! - Te, kukat, joita hellii hän! Te kasvit, - Jotk' unelmien rauhaan tummin varjoin - Sydäntä levotonta nukutatte! - On niinkuin teistä eroaisin vain, - Etäällä taas teit' ikävöidäkseni. - Hyvästi! Jylhä sana -- Theresalta, - Oi, aatos jylhää jylhempi, mut samall' - Ihana sentään, se kun aatos kätkee - Hämärän jälleen-näkemisen toivon. - -(Ajatuksissaan lyhyen äänettömyyden jälkeen.) - - Oi, kuink' on sana köyhä! Kieli tahtois - Uteliaan julkeudella kappaleiksi - Repiä äärettyyden. Povessani - Yks vain on tunne, miks sen sanoisinkaan, - Ei kunnia, ei usko, eikä lempi, - Mut sama tunne, yksi, ehyt, pyhä. - - -SEITSEMÄS KOHTAUS. - - LAFOENS. THERESIA. - -LAFOENS (syrjään). - - Hän lähestyy. Ma tunnen, kuinka aatos - Jo hämmentyy ja väristykseen haihtuu. - -THERESIA. - - Sa lähdet, Miguel? - -LAFOENS. - - Tiedätkö jo sen? - Niin, liputettuna jo laiva vartoo, - Jok' on mun täältä Ranskaan saattava. - -THERESIA. - - Vai Ranskaan! Oikein! Haa! Vai tekin? - Pariisissahan vasta ihmistytään! - Vain houkkioita Portugaliss' on, - Heilt' aisti, sivistys ja järki puuttuu. - Voltaire teit' ehkä päästää puheilleen, - Niin, ehkä Pompadourkin iskee silmää. - Mik' autuus Portugalin prinssille! - -LAFOENS. - - Olette katkerata katkerampi. - -THERESIA (syrjään). - - Mik' ajoi kielen moista puhumaan, - Vaikk' aivan surusta on sulaa sydän? - -LAFOENS. - - Teit' inhottaa nuo uudet opit varmaan, - Joit' evankeliumina filosoofit - Nyt Ranskass' saarnaavat, niill' yrittäen - Riettaasti kaataa valtiot ja kirkot. - Tuo vapaus-rääky mullekin on kammoks. - -THERESIA. - - Tääll' älä maini pyhää vapaus-sanaa; - Tyrannit, portot kiitost' ei saa siltä, - Mut näitä Pompadour ja Fredrik mairii. - En vapautt' inhoo: -- aikakirjat näyttää, - Ett' ei se Portugaliss' outo ollut, - Pilkkaajat nuo vaikk' ilkkuvatkin meitä, - Etelän kansaa, pimeyden orjiks, - Ivaten elämäämme, runouttamme. - Heist' outoa on toinen niinkuin toinen; - He eivät ole nähneet taivastamme, - Kuink' äärettömiin häikäisten se välkkyy, - Himeä aurinkonsa kuinka meillä - Tulistaa tumman rypäleen ja kiihtää - Veremme kuuman väkeväksi kiihkoks. - Heist' outoa on, että meidän naiset - Voi hartain innoin suurta jumaloida, - Ja ettei kunnia ja uskollisuus - Tarua enää meidän miehist' ole. - Nuo kylmät ivaa lemmenkauneuttamme, - Nuo pienet kunniamme suuruutt' ilkkuu, - Matalat hylkii syvyytt' uskontomme. - -LAFOENS. - - Theresia eikö paremmin mua tunne, - Kun lukee minut noiden houkkain joukkoon, - Röyhkeiden ryömijäin, jotk' unohtavat - Isänmaan, kerjätäkseen kiitosta - Alhaisilt' ajan helmalapsilta. - Tääll' Lissabonissa mua kaikki painaa, - Mua hovin tunkka ilma tukehuttaa, - Myrskyjä kaipaan, kiistaa, voittoa. - Ma tahdon koittaa maailmaa tuntea, - Sen voittaakseni. Älkää hymyilkö! - Oi, Theresia, kylmä hymyily - Se tällä hetkell' oisi murheeks mulle. - Koht' eronhetki lähestyy, se jättää - Sydämmeen äärettömän kaihon tuskat. - Sano, silmäinikö katse, posken hehku, - Ne eikö selvään puhu mitä mietin? - Viel' ylvään suunkin tunnustaako täytyy, - Jok' autuuttakaan kerjätä ei tahtois? - Sa jalo nainen, jota jumaloitsen -- - Sit' en voi peittää -- sua rakastan. - -THERESIA. - - Voi! Vaiti! Voi! Tuot' älä sanaa maini! - Älä härnää sallimusta! - -(Kääntyy äkisti poispäin.) - -LAFOENS. - - Vaikka meidät - Se murskaisi, sun täytyy vastata. - -THERESIA (syrjään). - - Näiks olen elänyt, -- nyt näen vain unta. - -LAFOENS. - - Et suutu minuun? Haa! Sa rakastat! - -THERESIA. - - Oi, älä herjaa! Pyhä äiti voisi - Vihasta katsantonsa lempeän - Pois maasta kääntää, kun hän sinut kuulee. - (Tullen entiselleen.) - Don Miguel, ei ritarillist' ollut - Noin käyttäytä. (Syrjään.) En tiedä mitä sanon. - -LAFOENS. - - Theresia, sua olen loukannut. - -THERESIA (äkillisellä ylpeydellä). - - Niin, minuss' oletit sen heikon tunteen, - Mi naisen painaa miehen ikeen alle. - En tahdo olla suurimmankaan orja; - Vapaana itse, muit' en orjiks tee. - -LAFOENS. - - Niin, sua sitoo vala, jonka vannoit, - Ett' ikänään et syty maiseen lempeen. - -THERESIA. - - Sen vannoin, enkä vielä sitä kadu. - -LAFOENS. - - Miks teit sen lupauksen madonnalle? - -THERESIA (syrjään). - - Oi, auta mua; muiston suuri päivä, - Ett' itseeni ma taasen luottaa voin! - (Ääneen) Marokkon kanssa sotaa kävi maa; - Merillä parveilivat rosvojoukot - Ja hävittivät rikkaat rannikkomme. - Tavoraan näitä maurilaisia - Myös muudan parvi tuli saaliin ryöstöön. - Uljaasti pitää meikäläiset puoltaan, - Mut toivotonna, heit' on liian vähän. - Lupauksen silloin annoin madonnalle - Ijäti immeks jäädä, jos hän meidät - Pelastais vaarasta ja häpeästä - Ja maani miehet voittoon innostuttais. - Ja pyhän eteen näin kun polvistuin, - Hän hiljaa hymyili ja sanoi: mene! - Ma pyhään kuvaan tartuin, juoksin sinne, - Miss' uupuneena väkemme jo väistyi - Ja miehuutonna pakeni, ja siinä - Ma pyhän innon valtaamana syöksyin, - Kädessä kuva, vihollisten joukkoon. - Mut väkemme, kun näki miten kuva - Ois voinut vihollisen saaliiks tulla, - Raivoissaan kääntyi sitä pelastamaan. - Madonna viholliset kammahutti. - Pelastui kunniamme, voiton saimme. -- (Äänettömyyttä.) - Niin, ystäviä ollaan kai kuin ennen? - -LAFOENS. - - Sua loukkasin, ja ystävyytes annat! - -THERESIA. - - Niin, Miguel, sen sa ansaitset, sen tiedän. - Sisaren lemmen sulle suon, ma äiti - Sinulle olen -- mut en lemmitty. - -LAFOENS. - - Pyhimys ystävyyttäs kadehtisi. - (Syrjään.) - Mut ennen soisin, että hän mua vihais. - -THERESIA. - - Sua ystävänä rakastan, Lafoens; - Ylevä olet, vakaa, hovin vilppiin - Ja ajan epäuskoon eksymätön. - Mun sydämmeni korkein olis toivo - Sua nähdä suurena, -- niin suurena - Ja kaunistettuna niin kunnialla, - Ett' itse oisin rinnallasi tyhjä. - Ken tuntee syvemmin, sun rakkautes - Vai minun ystävyyteni, nyt sano? - -(LAFOENS suutelee kiihkeästi hänen kurotettua kättään, -mitään vastaamatta.) - - Levoton olet. -- Mitä miehestä - On yksi nainen. Hälle maa on avoin. - -LAFOENS. - - Niin, sittenkun sa taivaan multa suljit. - -THERESIA. - - Monella tapaa itselleen voi luoda - Maan päällä taivaan. - -LAFOENS. - - Siiskö minäkin? - -THERESIA. - - Kuningast' ajattelin ylvää, suurta. - Hän nousis sankarina kansassamme, - Herättäin uneksitut voimat eloon; - Sen maineen miekan, muiston kalmistossa - Jo ruostuneen, hän päivän valoon tois, - Sitä välähyttäin väkivaltaa vastaan; - Ritariajan kauniin palauttaisi, - Kun taistelussa maurilaista vastaan - Maan, kunnian ja uskon puolesta - Verensä, henkens' uhras joka mies, - Kun suur' ol' aateli ja kirkko pyhä, - Ja kansa näihin vielä hartaast' uskoi. - -LAFOENS. - - Hämärä puhees on. Tuo mieskö minä? - -THERESIA. - - Niin, sinä. Nyt on aika puhua. - Pariisiin älä mene, paljo suuremp' - On täällä sulla työ: tuon miehen, jota - Molemmat vihaamme ja halveksimme, - Sun täytyy kukistaa ja sijaan nousta. - Maa kuohuksiss' on. Jesuiitat hovist' - On Pombal karkoittanut; nuo nyt salaa - Kansassa vehkeilevät häntä vastaan. - Papisto kiivastuu, kun juutalaiset - Ja harhauskoiset saa turvaa hältä. - Hän suuret suvut vallast' erotti; - Ne häntä vihaa, vaikka nyt on sopu. - Isien tavoist' eksyttää hän kansan; - Se siitä häntä salaa kiroilee. - Ken häntä vallassa siis pitää yhä? - -LAFOENS. - - Kokonaan vallitsee hän kuningasta, - Tään suosiosta tyranni hän on. - -THERESIA. - - Kuninkaan suosiosta, niin, niin oikein. - Ne, jotka Pombalin vain aikoo kaataa, - Ne hänen sijaans' itse valtaan pyrkii; - Maineemme, häpeämme heist' on yhtä. - Ylemmä minä tähtään: ei vain Pombal, - Myös kuningas on kukistettava. - -LAFOENS. - - Ja minut sinä katsoit tähän työhön? - -THERESIA. - - Sanoinhan: suurena sun tahdon nähdä. - Kehotelkoot munkit kansaa, saadaksensa - Pelokkaan kuninkaan taas käsiinsä. - Hovikot vehkeilkööt, taas voittaakseen - Pombalin heiltä viemät virat, arvot. - Salajuont' ei meidän asiamme vaadi; - Ei, paljaana se tulkoon päivän valoon! - Kuninkaanvalans' usein José rikkoi, - Ja silloin myöskin vasallit ja kansa - Vapaana ovat hekin valastaan. - Näin koko Portugalkin ennen nousi - Ja kukisti Kastilian Juhanan - Ja pani sijaan kotimaisen miehen; - Täysverinen hän oli sielultansa - Kuin sinäkin, jos koht' ei synnyltään. - -LAFOENS. - - Sanasi tuntuu selviltä, mut niit' en - Vain käsitä. Siis julkikapinaako - Omassa maassa nostamaan mua vaadit? - -THERESIA. - - En kapinaa, vaan julkitaistelua. - Tiloilles lähde täältä vielä tänään; - Vapauden lippu siellä nostata. - Avukses annan kaikki, mitä omaan, - Suur mull' on voima, vasalleja paljon. - Sa hovin aatelille älä puhu, - Sen orjuuttanut kuninkaan on armo; - Mut vuoristoss' on vielä aatelia - Uljasta, uskollista; sitä etsi. - Kaupungin alhaisoa taisteluun - Sä älä kehoita, vaan itse kansaa: - Oporton viinimailta tarhureita, - Mondagon laitumilta paimenia, - Atlantin rantain kalastajia. - -LAFOENS. - - Haa! vaimo, tuotako sa tarkoitit? - O, Circe, Circe, nyt sun oikein tunnen! - Kavalin sanoin sydämmeni kiedoit, - Viekkaasti sitten -- (Raivostuen). Haa! Sun kiroan! - (Ylpeästi.) Ei kapinan ja veljesmurhan kautta - Mun tieni vallan kukkuloille käy. - -THERESIA. - - Mua herjaatte, Don Miguel, muistakaa. -- - Mut -- laps vain olet, sydämmetön poika, - Et tiedä, millä tikareilla leikit. - Pois! pois! teit' inhoan! Haa! mieheks teidät - Ma luulin -- näen, ett' olen pettynyt. (Menee.) - -LAFOENS (yksin). - - Theresia! näinkö erotaan? -- No niin, - Hyvästi sitten ijäks, isänmaa! (Menee.) - - - - -TOINEN NÄYTÖS. - - -ENSIMMÄINEN KOHTAUS. - - (Sali kuninkaanlinnassa Lissabonissa. Sivulla suuri - ristiinnaulitun kuva ja Mariankuva.) - - KUNINGAS, POMBAL, SALDANHA. - -KUNINGAS. Roomassa ollaan siis suopeita meidän hankkeillemme? - -SALDANHA. Jos voisi kasvaa se ylpeys, jota tunnen, kun saan elää -valistuneen vuosisadan valistuneimpain ruhtinasten aikana, niin olisi -se todellakin tapahtunut viimein Roomassa ollessani. Kaikkialla -kuulin Portugalin jaloa hallitsijaa ylistettävän Europan ruhtinasten -esikuvana. Hänen Pyhyytensä itse suvaitsi, keskusteltaessa teidän -majesteettinne hallituksesta, lausua: kas siinä se todellinen valistus! - -KUNINGAS. Todellakin! Meistä puhutaan Euroopassa, niin, niin, -ehkä ei ilman syytä. Kun ajattelen yhdeksänvuotista hallintoani, -niin anteeksi-annettavalla ylpeydellä voin sanoa niinkuin hänen -pyhyytensä: kas siinä se todellinen valistus! Miltä näytti -sotajoukkomme, rahastomme, maanviljelyksemme ennen ja nyt? Ja tämä -rakas Lissabon sitten? Voin sanoa niinkuin Augustus: sain haltuuni -tiiliskivisen kaupungin ja jätän jälkeeni marmorisen; voin sanoa -sen sitä suuremmalla syyllä, kun olen useimmat julkiset rakennukset -omilla varoillani kustantanut. - -SALDANHA. Teidän majesteettinne onkin osakseen saanut maansa -rakkauden, -- Europan kateuden, -- jälkimaailman ihailun. - -KUNINGAS. En minä yksin, -- en. Myönnän mielelläni, että, jos -ei ympärilläni olisi ollut sellaisia miehiä kuin te ja Pombalin -markiisi, olisi minun työni ollut varsin vähäpätöistä. - -POMBAL. Minua ilahuttaa, että teidän majesteettinne ei halveksi -vähäisiä neuvojani, ja erittäinkin olen kiitollinen siitä, että -olette, sire, suostunut siihen suureen uudistukseen, jonka kautta -jesuiittain veljeskunta muutetaan meidän valtioruumiin hyödylliseksi -jäseneksi. - -KUNINGAS. Niin, olen sen tehnyt, -- mutta vastenmielisesti. Uskokaa -pois, olen yhtä innostunut kuin tekin valistuksen suurista aatteista, -mutta, muistakaa, ainoastaan todellisen valistuksen. Valtiota voimme -kyllä uudistaa, mutta kirkkoon -- papistoon emme saa koskea. - -POMBAL. Teidän majesteettinne unhottaa, että pyhä Isä itse on -myöntänyt oikeiksi syyt, joista valitamme, ja itse suostunut -Jeesuksen veljeskunnan uudistamiseen. Hän on nimittämällä kardinaali -Saldanhan ylitarkastajaksi osottanut kuinka tärkeänä hän pitää tämän -asian. - -KUNINGAS. Pyhän Isän suostumus sehän se rauhoittikin omaatuntoani. -Sitäpaitse eihän tämän asian ole kiirettä. - -POMBAL. Sire, minulla on julistuskirja valmiina. - -KUNINGAS (tyytymättömänä). Kiireenne ei minua miellytä. Minusta -meidän ei vielä pidä hätäillä. - -POMBAL. Meidän täytyy kiirehtiä, etteivät jesuiitat ennakolta saisi -aavistusta asiasta. Sitä paitse on paavi Benedikt huonona sairaana, --- tämä asia täytyy saada päätökseen, ennenkuin hän kuolee. Kenties -teidän majesteettinne suvaitsee lukea läpi julistuskirjan. (Ojentaa -sen hänelle.) - -KUNINGAS. Tahdon miettiä asiaa. (POMBAL ja SALDANHA vetäytyvät -näyttämön perälle.) Kuinkahan pääsen selviämään tästä sokkelosta? -Omatuntoni varottaa minua koskemasta Jeesuksen pyhään veljeskuntaan, -mutta järkeni sanoo, että veljeskunnan toisin järjestäminen on -välttämätön valtaistuimeni turvallisuudelle. (Hetken mietittyään.) -Niin, niin minä teen. Allekirjoitan julistuskirjan, vaan en lue sitä; -kun en tiedä, mitä se sisältää, niin voin pestä käteni. (Kirjoittaa -alle. Pombalille.) Tuossa on! (Liikutettuna.) Olen nyt tehnyt -teille, mitä en olisi edes itselleni uskaltanut. - -POMBAL. Armahin kuninkaani! - -KUNINGAS. Kardinaali Saldanha, eikö teillä ole muuta minulla -ilmoitettavaa Roomasta? - -SALDANHA. Ei, teidän majesteettinne. - -KUNINGAS. Siis on audienssi päättynyt, hyvät herrat. Toivon jälleen -näkeväni teidät tänä iltana Aveiron herttuan luona. - - -TOINEN KOHTAUS. - - KUNINGAS, myöhemmin TEXEIRA. - -KUNINGAS. Olen siis ainakin hetkeksi päässyt noista suututtavista -hallitushuolista! (Soittaa. Kantapoika tulee.) Onki Texeira etehisessä? - -KANTAPOIKA. On. - -KUNINGAS. Kutsu hänet sisään! (Kantapoika menee. TEXEIRA tulee.) -Mutta, pyhän Sebastianin nimessä, näytättehän lopen kuihtuneelta, -ystävä! Ettehän tietenkään ole käynyt karmelinunnain luostarissa -päin? Ha, ha, ha! - -TEXEIRA. Tulen ruumiin luota, sire. - -KUNINGAS (ilkeästi ällistyneenä). Mitä aioinkaan sanoa? Tulettehan -tänä iltana Aveiron herttuan naamiaisiin? - -TEXEIRA. Sire, minä tulen sisareni ruumiin luota. - -KUNINGAS. Mitä sanot, mies? Kauniin Ferdinandanko? Eihän toki? - -TEXEIRA. Totta. Hän on epätoivoisena hukuttanut itsensä; abbedissa -oli saanut tietää kaikki. Mutta ennen kuin hän menetti itsensä, -haastoi hän meidät molemmat Jumalan tuomioistuimen eteen. - -KUNINGAS. Pyhä Sebastian! Ole minulle armollinen! (Horjuu) vereni -hyytyy kauhusta. Mutta, jumal'auta, syytön olen minä. Kuka olisi -luullut, että se häneen niin kovasti koskisi? Mutta puhuhan, mies! -Mitä siinä seisot ja tuijotat? - -TEXEIRA. Sire! - -KUNINGAS (keskeyttäen). Vai niin, tahdot syyttää minua. Minä kai se -ensin toin hänet nähtävilleni, minä kai se itseäni kiihoitin -kuvailemallani hänen kauneuttaan! Kirottu tuo sinun avuliaisuutesi! -Nyt minä siitä kärsin. Eikö ole niin kuin tuo vainaja seisoisi -keskellämme ja syytellen tuijottaisi kiillottomin silmin -taivasta kohti? Näetkös? (Hurjistuen.) Kas tuossa! (Hänen katseensa -osuu ristiinnaulitun kuvaan.) Olen unohtanut tänä aamuna lukea -isämeitääni. (Tarttuu rukousnauhaansa ja rukoilee hartaasti.) - -TEXEIRA. Sire, rauhoittukaa! Minä otan päälleni kaiken syyni kun hän -meitä Kaikkivaltiaan edessä syyttää. Mitä minulle tapahtuneekin, -niin se ei ole mitään sen suhteen, että menettäisin armaan -kuninkaani suosion. Minä se teitä viettelin ja salasin teiltä, että -hän oli nunna. - -KUNINGAS. Tietenkin, tietenkin! Sinä olet ystäväni, ainoa ystäväni. -Sinä vastaat puolestani. Ah! Kevennät omaatuntoani. Minä -olenkin syytön. En todellakaan tiennyt, että hän oli nunna; -luulin että hän vain oli noviisi. Sinä vastaat kaikesta, minä -olen silloin levollinen. Me luetamme messuja hänen sielunsa -pelastukseksi, sata vahakynttilää pannaan palamaan. Sinä saat itse -rahastohuoneesta ottaa niin paljon rahaa kuin tahdot. (Hetken -kuluttua kauhistuneena.) Luuletko todellakin että hän syyttää meitä --- sinua, aioin sanoa, -- Jumalan istuimen edessä? - -TEXEIRA. Sire! Verenne on häiriössä. Eikö koko Europa teitä ylistä -hurskauden esikuvana? Eikö hänen paavillinen pyhyytensä antanut -teille siunattua kultaruusua? Eikö teillä ole pullollinen sitä -oikeata verta, jota yksi ainoa pisara jo ottaa pois kaikki synnit? - -KUNINGAS. Olet oikeassa. Muista, kuinka suuren summan tahdot -rahastosta. Olen viimeaikoina jättänyt kirkonkäyntini, semmoista ei -saa enää tapahtua. En koskaan enää tahdo olla tekemisissä nunnain -kanssa, sen lupauksen teen pyhälle Sebastianille. (Haaveksien.) -Ja kuitenkin hän oli niin kaunis! Nyt vasta tunnen, kuinka kaunis -hän oli. Tekisi mieleni loihtia esiin kuvasi. (Äkisti.) Pois, -jumalattomat ajatukset! En tahdo enää häntä ajatella. (Tarttuu -rukousnauhaansa ja rukoilee.) - - -KOLMAS KOHTAUS. - - (Pieni kabinetti Aveiron herttuan asunnossa, koristettu kukilla - ja kasveilla. Oikealla ryhmä, joka kuvaa pyhän Sebastianin - marttyyrikuolemaa. Perällä useampia rintakuvia. Vasemmalla - ja perällä ovia.) - - MOREIRA, SOUZA, MATHOS, myöhemmin AVEIRO. - -SOUZA. Voimme viipyä vielä hetken. Juhla ei vielä ala. Tämä kabinetti -on viehättävä. Herttualla on aistia, se täytyy myöntää. - -MOREIRA. Veljeskuntamme päällikkö uskoo siis, että se koski vain -erivapautusta, tuo kardinaalin käynti Roomassa. - -SOUZA. Kaikki toimitettiin mitä suurimmalla varovaisuudella. -Veljeskunnan päällikkö ainakaan ei voinut saada selvää salaisista -sopimuksista, jos sellaisia oli olemassa. - -MOREIRA (miettiväisenä). Salaisuuksia veljeskunnallemme! Te koititte -kai kaikkia diplomaattijuonia, joita Pariisissa olitte oppinut, -saadaksenne tietoonne salaisuudet? - -SOUZA. Kaikki koitin -- mutta turhaan. Ei edes se ystävyyskään, jota -paavin veljentytär minulle osotti, mitään auttanut. Onneksi... -(Huomaa MATHOSEN ja rupeaa hurskaan näköiseksi.) Sen pahempi, on -hänen pyhyytensä sairas. - -MATHOS. Jumalan viittaus, että hän ei menettele oikein Jeesuksen -veljeskuntaa kohtaan. Rukoilkaamme hänenkin, niinkuin kaikkein -vihollistemme puolesta! - -MOREIRA. Meille olisi hyödyksi, jos hänen pyhyytensä sairaus ei -kestäisi kauan. - -SOUZA (painavasti, katsahtaen Moreiraan). Luultavasti se ei olekaan -pitkäaikainen. Veljeskuntamme päällikkö on hänelle suositellut erästä -taitavaa lääkäriä, joka on tunnettu hyvistä parannuskeinoistaan. - -MOREIRA (syrjään, pikaisesti). Se oli pirullinen ajatus. Mutta, Herra, -tapahtukoon tahtosi! - -MATHOS. Nähkääs, kuinka väärin maailman lapset soimaavat jesuiittoja -kostonhimoisiksi ja viekkaiksi! Eikö kunnianarvoisa päällikkömme -näin osottaudu Vapahtajamme arvokkaaksi seuraajaksi, kun tämä sanoo: -"tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat?" Paavi vainoo Jeesuksen -veljeskuntaa, ja nyt tämä koittaa kostaa pahaa hyvällä ja pelastaa -hänen henkensä ajallisesta kuolemasta. - -SOUZA (hiljaa Moreiralle). Miten te aiotte tuota miestä käyttää -valtioasioissa? - -MOREIRA (samoin). Hän on lähetettävä Wieniin, missä hän -hurskaudellaan ja opillaan voittaa keisarinnan puolellemme pikemmin, -kuin jos olisi suurin diplomaatti. Teidän tulee vielä tänään lähteä -Pariisiin. Tiedätte, että Pombal on pian kukistettava. Se tulee -saamaan muutoksia aikaan koko meidän ulko-politiikassamme. Meidän, -täytyy erottaa kaikki ulkomaiset kenraalit armeijastamme, jonka -- -se tulee meidän myöntää -- vihamiehemme on järjestänyt loistavalle -kannalle. Sota Ranskaa ja Espanjaa vastaan on siis jätettävä. Meidän -täytyy rikkoa kaikki välit harhaoppisen Englannin kanssa. Teidän tulee -Choiseulille kuvailla liiton mahdollisuutta Portugalin kanssa, jos hän -antaa Jeesuksen veljeskunnan olla rauhassa. Muistakaa, nyt koitellaan -teidän valtiotaitoanne. Pompadouria te imartelette, hovikot ostatte, -kuningasta peljätätte helvetillä, Choiseulin tunnustatte -ylimmäksenne, hän on aina mielellään ensimmäisenä. Tärkeintä on -varovaisuus. Ei mitään ylellistä prameutta, nöyrää mieltä vain, -niinkuin munkille sopii, ja hurskautta, joka soveltuu siihen -ahdinkotilaan, missä veljeskuntamme nykyään on. - -SOUZA (hymyillen). Olkaa varma, että messua lukiessani lumoan naiset -niin, että puoli Pariisia kääntyy. - -MATHOS (hiljaa Moreiralle). Kuinka voitte käyttää Jumalan töihin -tuota, joka on niin takertunut maailman turhuuksiin? - -MOREIRA (hurskaasti). "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita". -Irstaassa Pariisissa hän hyödyttää asiaamme enemmän, kuin jos hänellä -olisi Paavalin into ja Johanneksen hurskaus. - -AVEIRO (tullen sisään). Arvoisat isät, suokaa anteeksi että häiritsen -keskusteluitanne, mutta vieraita jo kokoontuu, ja pelkään että -voitte joutua ilmi. - -MOREIRA. Hyvät veljet, tulkaa minun huoneeseeni. Siellä jatkamme -neuvottelujamme. (Hiljaa Aveirolle.) Oletteko pannut kutsumaan -vasalleitanne? Ovatko he aseelliset? - -AVEIRO. Niinkuin tiedätte, olen ottanut asettaakseni vapaan joukon, -jos sota syttyy Espanjaa vastaan. Heidän asestamisensa ei siis ole -mitään epäluuloa herättänyt. He saapuvat Lissaboniin ensi tiedon -saatuaan. - -MOREIRA. Hyvä. Ehkä piankin heitä tarvitaan. - -AVEIRO. Oletteko saanut vihiä mistään? - -MOREIRA. En, mutta saan tänä iltana kuninkaalta tietää kaikki. -Millaisella mielellä on hän? - -AVEIRO. Tavattoman levoton. Hänen kamariherransa, Texeira, on -kertonut hänellä olleen omantunnon vaivoja siitä, että yksi hänen -monista lemmityistään on hukuttanut itsensä. - -MOREIRA. Muistakaa pitää silmällä, ettei kukaan meitä yllätä. - -AVEIRO. Minuun voitte luottaa. (Avaa salaoven, jonka peittää peili. -Jesuiitat menevät.) - -SOUZA (mennessään). Tämä on todellakin hiipaisevaa. Voisipa vannoa, -että tämä tie viepi kaunottaren kammioon, eikä pater Moreiran luo. - -AVEIRO (yksin). Tuo Moreira kohtelee minua aivan kuin koulupoikaa; aina -on salaisuuksia, joista minä en saa mitään osaa. No, kun aika on -joutunut, niin nähdään, kuka tulee ministeriksi. (Menee.) - - (Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä. Tanssisoitantoa kuuluu! Silloin - tällöin joku naamio vilkaisee sisään, mutta poistuu heti.) - - -NELJÄS KOHTAUS. - - KUNINGAS, sitten MOREIRA. - -KUNINGAS. Theresiaako se herttua ehkä tarkoitti, kun sanoi jonkun -tahtovan tavata minua täällä kabinetissa? Ei, -- hän on nyt ollut -ylpeämpi minua kohtaan kuin koskaan ennen. Enkö siis voi taivuttaa -tuota naista, tuota ainoata, joka on minua vastustanut? Miesten edessä -tunnen usein semmoista heikommuutta, että heitä vihaan, mutta naisen, -olkoonpa vaikka kuinka suuri, tiedän toki voivani voittaa. Täällä ei -ketään näy. (Aikoo kääntyä takaisin. MOREIRA on tullut sisään salaoven -kautta.) Te täällä! Kuinka rohkenette? Haa! Ettehän vain aikone käydä -henkeeni käsiksi? Vahti tänne! - -MOREIRA. Noinko te kohtelette entistä rippi-isäänne? - -KUNINGAS (itsekseen). Tunnen aina kummallista rohkeuden puutetta, kun -näen tuo miehen. (Ääneen.) Voisivat nähdä meidät yhdessä! Mitä siitä -Pombal? sanoisi|? Poistukaa! En tahdo teitä ilmaista. Miksi olette -tänne tullut? - -MOREIRA. Pelastaakseni teidät, sire. Olen uskaltanut henkeni -vapahtaakseni sielun, joka on kadotuksen partaalla. - -KUNINGAS. Mitä, jos joku tulisi! Ei maksa vaivaa teidän puhua. En -kuitenkaan teitä usko. - -MOREIRA. Olen ryhtynyt toimenpiteisiin, ettei kukaan tule. - -KUNINGAS (tyynemmin). Vai niin! Puhutte vaarasta. Eihän toki täällä -tänä iltana? - -MOREIRA. Viimeistä kertaa varotan teitä oman itsenne, uskonnon ja -maan suurimmasta vihollisesta ja vaarasta -- Pombalista. Häntä -minä tarkoitan. Pirullisilla juonillaan hän on lumonnut teidät ja -houkutellut teitä leveälle tielle, ja tiedätte, sire, mihin se tie -johtaa. - -KUNINGAS. Käytte asiaan liian kiihkeästi. Sielustani minä vastaan -rippi-isälleni, Santaremin piispalle. - -MOREIRA. Piispa on hurskas mies. Kuitenkaan en käsitä, kuinka hän on -voinut antaa teille synninpäästön teosta niin jumalattomasta, kuin -pyhän Malagridan vangitsemia nen on. - -KUNINGAS. Pyhän Malagridan vangitseminen! Vakuutan teillä että se on -tapahtunut minun tietämättäni. - -MOREIRA. Sire, häntä, jonka rukoukset kymmenen vuotta sitten -pelastivat teidät kuolemasta, häntä te nyt noin kohtelette. Olisin -ennen suonut, että äitini olisi minut kuurona synnyttänyt, kuin -että korvaini nyt pitää moista kuulla. - -KUNINGAS. Mutta vakuutan, että olen syytön. En ole tiennyt tuosta -tään taivaallista. Puhelen siitä markiisin kanssa, ja voitte olla -varma, että puhun hyvää hänen puolestaan. - -MOREIRA. Ja noin haastaa Portugalin yksinvaltias! - -KUNINGAS. Tiedättehän, että olen jättänyt kaikki hallitustoimea -markiisille. - -MOREIRA. Sire, olen tullut turhaan. Että sielunne pelastus on teistä -joutavaa, sen olen jo kauan surukseni huomannut! Mutta luulin, että -ainakin tahtoisitte pelastaa sen, joka kerran pelasti teidän sielunne -ja ruumiinne. Sire, me eroamme nyt kenties -- (painolla) ijäksi. - -KUNINGAS (syrjään). Ah, silloin hänestä pääsen! (Mielistellen, ääneen.) -Erehdytte kerrassaan, jos luulette, että minulla on nurja mieli teitä -tai Jeesuksen veljeskuntaa kohtaan. Sydämmeni on kokonaan heidän. -Tahdon kardinaali Saldanhalle puhua hyvää isä Malagridan puolesta. -Hänellä on suuri vaikutusvalta markiisiin. Nyt hyvästi! Minä en teitä -ilmaise, siitä olkaa varma. - -MOREIRA. Minä menen. Mutta vielä viimeinen kysymys. Siitä riippuu, -voitteko toivoa minulta esirukouksia vai ettekö. Ovatko Pombal ja -Saldanha sommitelleet jotakin uutta vainoa jesuiittoja vastaan? -Tiedämme että pyhä Isä on antanut lupauksen. Mitä se lupaus koskee? - -KUNINGAS. Erehdytte. Roomassa vain sovittiin tyttäreni naimisesta, -uskokaa pois. - -MOREIRA (syrjään). Valhe puhuu noiden pelkurimaisten kasvojen -jokaisesta jäntereestä. (Ääneen, osottaen pyhän Sebastianin -rintakuvaa.) Vannokaa suojelushaltijanne, pyhän Sebastianin, kautta, -jonka esirukouksia teidän tulee kaikesta kiittää! Astukaa hänen -kuvansa eteen tuohon, pankaa kätenne hänen haavoilleen ja vannokaa: -en ole mihinkään ryhtynyt Jesuiittoja vahingoittaakseni! - -KUNINGAS (syrjään, epäröiden). Pyhän Sebastianin kautta! (Ääneen.) -Vannon Vapahtajan kuvan kautta, että puhun totta. - -MOREIRA (koleasti). Nyt Juudas Iskariot iloitkoon, sillä hän on saanut -kanssaveljen. Te valehtelitte, sire, -- tiedättekö, mitä se merkitsee -pyhän Kaikkivaltiaan edessä? (Kiihtyneenä.) Ettekö näe, pyhä kuva -kääntää pois kasvonsa teistä? Hän, jonka katse kuitenkin kohtasi -pahantekijää ristinpuussa? Polvillenne langetkaa, jos ette -tahdo tämän katseen polttavan teitä tuhaksi! (Kuningas laskee -konemaisesti polvilleen.) Haa! Näen teidät jo luurankona, ruumiinne -verho ei enää voi peittää syntisiä ajatuksianne, vaan nämä matelevat -kuin käärmeet värisevien luunikamien välissä. Ajatelkaa tuomiopäivää, -jolloin Jumalan vihan silmäys leimuna hävittää maailmat ja polttaa -tyhjäksi avaruudet; silloin ne haudoista nousevat, joita olemme -vietelleet, virtojen mustasta syvyydestä kaameat kasvot -tuijottavat -- -- - -KUNINGAS (kiljahtaen). Ferdinanda! - -MOREIRA. Tahdotteko siis, että pyhyys itse astuisi alas kaikkisuuden -istuimelta todistamaan teitä vastaan? - -KUNINGAS. Tuska minua polttaa. Mitä tulee minun tehdä? - -MOREIRA. Poistaa valhe totuudella. - -KUNINGAS. Kysykää! En voi koota ajatuksiani kertomukseksi. Te olette -kauhea! - -MOREIRA. Vastatkaa: ovatko kerettiläiset, joiden nimiä en tahdo -mainita, päättäneet jotakin Jeesuksen pyhää veljeskuntaa vastaan? - -KUNINGAS. Ovat. Paavi on suostunut, että veljeskunta Portugalissa -on toisin järjestettävä. Kardinaali Saldanha on nimitetty -ylitarkastajaksi. - -MOREIRA. Tuota en olisi aavistanut. Ja te, sire, -- toivon, ettei -alttiutemme ole niin pitkälle mennyt, että olette siihen myöntynyt. - -KUNINGAS. Vannon, että tällä vain tarkoitetaan veljeskunnan parasta. -Veljeskunnan säännöt ovat tosin jumalallisia, mutta ihmiskäsissä -tarttuu niihin kuitenkin jotakin inhimillistä. Jos nyt säännöt -muutetaan, niin veljeskunta siitä vain hyötyy. - -MOREIRA. Sint, ut sunt, aut non sint. - -KUNINGAS. Jos niin on, niin olen todellakin lohduton. Niin, kuinka -saada asia korjatuksi? Kauheata, mikä kiire! -- No niin, minun täytyy -tunnustaa, että jo olen allekirjoittanut julistuskirjan. - -MOREIRA (syrjään). Arpa on langennut: nuo sanat ehkä työntävät kruunun -päästäsi. - -KUNINGAS. Jos suvaitsette, niin lopetamme tämän keskustelun. Minä en -voi hyvin. - -MOREIRA. Vielä yksi asia: Malagridan vapauttaminen. - -KUNINGAS (syrjään). Luulen että tässä huoneessa lopulta tukehdun, niin -ahdistavalta täällä tuntuu. (Ääneen.) Olkaa varma siitä, kyllä minä -hänet vapautan, -- niin, huomenna tahdon -- - -MOREIRA (ilkkuen). Puhua siitä kardinaali Saldanhan kanssa. Ei, sire, -olen kirjoittanut tässä käskyn S:t Julianin linnan päällikölle. Teidän -ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa nimeni alle, ja kaikki on selvää. - -KUNINGAS. Olette rohkea mielettömiin asti. Mutta, päästäkseni teistä, -niin (allekirjoittaa) tuossa on! Toivon että nyt annatte minulle -siunauksenne. - -MOREIRA. Onhan teillä, herra majesteetti, rippi-isänne, Santaremin -piispa, mitä te minua tarvitsette? - -KUNINGAS (kylmästi). Hyvä! Hyvästi! (Menee.) - -MOREIRA (yksin). Tämä oli tukala hetki. Tahdon lopun yötä rukoilla ja -tunnustaa syntejäni. Ah, ei! Ei ole aikaa semmoiseen. - - -VIIDES KOHTAUS. - - MOREIRA, AVEIRO, TAVORA. - -AVEIRO. No, voittoko vai tappio? - -MOREIRA. Se riippuu meistä itsestämme. Ensi yönä pitää ruutisuonet -räjähyttää, jotka lennättävät Pombalin ilmaan. Jos Lafoensin herttua -ei olisi matkustanut pois, niin olisi kuningaskin saatettava hengiltä. - -AVEIRO. Kautta kunniani! Ettehän vain aikone tehdä tuota huimapäätä -Lafoensia kuninkaaksi? Sitäkö olisi puuhamme tarkoittanut? Ei, ennen -luovun teistä ja ilmoitan kaikki kuninkaalle. - -TAVORA. Pyhä madonna meitä varjelkoon! Pilasi ei ole paikallaan. Eikö -olisi viisaampaa mennä pater Moreiran huoneeseen? Täällä voivat pian -meidät yllättää. Syystä arvelen, että meidän ei tule millään -varomattomalla teolla saattaa itseämme vaaraan. - -MOREIRA. Olette oikeassa. - - (Poistuvat salaoven kautta. Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä.) - - -KUUDES KOHTAUS. - -LAFOENS. - - Mihinkä häipyi? Tuhansista hänet - Sydän huomaisi ja ilost' ailahtaisi. - Petyinkö ehkä? En, en; se on hän. - (THERESIA tulee.) - Taas näet mun täällä. Anteeks, anteeks anna - Nuo karvaat sanat, joilla mieles rikoin; - Ne suuni lausui eikä sydämmeni; - Hylätty rakkauteni vihaan syttyi - Ja tahtoi jalot sanas väännellä. - Mut laivassa kun Lissabonin jätin, - Niin oli, niinkuin oisin unohtanut - Lukea kuolinhetkell' isämeitää. - Näin aina isänmaani, sinun näin - Ristissä käsin mua kiroilevan. - Mun valtas silloin halu sinun kanssas - Nuo hurjat liekit johtaa suuriin töihin, - Tai tuo jos tyhjiin raukeis, niihin kuolla. - Haluni voima näytti laivaa maissa - pitävän kiinni: helmast' aavan meren - Sen ajoi kotirantaan vastatuuli. - -THERESIA. - - Ma tiesin kyllä sinun palaavan. - Vaikk' oisit kuolevana kaukomailla, - Ei henkes ennen maasta eriäisi, - Kuin jättänyt ois mulle hyvästi. - Pois maastas olet ollut neljä päivää, - Mut tässä vuosisadassahan päivät - On yhtä tärkeät kuin muissa vuodet. - Vain neljä päivää, niin on kaikki toisin! - O, Miguel, viel' uskon voittoosi; - Tulevaisuus sinun kasvoistasi loistaa - Niin kauniina kuin koskaan menneisyys. - Min' olen mennyttä. - -LAFOENS. - - Mik' ongelma! - -THERESIA. - - Miks pois mun työnsit neljä päivää sitten? - Se vallan, kunnian ja loiston kruunu, - Min sullen taiston palkaks osotin, - Erottuamme mult' on varastettu. - -LAFOENS. - - Siis maatani en pelastaa voi enää! - -THERESIA. - - Sen kyllä voit. Mut Theresias ei - Saa sulle antaa kruunua. O, viimein - Kun tavattiin, Theresia oli rikas: - Maailman omas, ystävän kun omas, - Jonk' elämä ja tulevaisuus oli - Hänelle kaikki. Nyt ei hällä mitään. - -LAFOENS. - - On, Miguelin ystävyys. - -THERESIA. - - O, prinssi, - En ole siihen enää kelvollinen. - -LAFOENS (ihmeissään). - - Mik' on sun muuttanut? - -THERESIA. - - Ei mikään -- kaikki - Jos neljä päivää sitten kävit toimeen, - Niin oisimme me olleet ensimmäiset. - Nyt jesuiitat ehkäisseet on meidät. - He ehkä huomenna jo ovat valmiit. - Moreiran mene luo, hän sua suosii; - Nyt häneen täytyy täysin turvata. - Maan ja sun onnes käsissään hän pitää. - Sanoisin paljonkin, mut rientää täytyy. - Pois tule! - -LAFOENS. - - Minnekä? - -THERESIA (menee ja avaa salaoven). - - Moreiran luo. - - - - -KOLMAS NÄYTÖS. - - -ENSIMMÄINEN KOHTAUS. - - (Kabinetti Pombalin hovilinnassa Belemissa.) - - ELVAS. JOSÉ. - -ELVAS (ihmeissään, kun näkee JOSÉN astuvan sisään). José! - -JOSÉ. Teitä ihmetyttää, että näette minut täällä, vaikka -Pombalin markiisi on minut virasta erottanut. Mutta teillehän -herttua, minä nyt sanoisinkin sanottavani. - -ELVAS. Minulle? Puhukaa siis, mutta lyhyesti, olkaa hyvä, -sillä markiisi tulee heti paikalla. - -JOSÉ. Rakastatteko Pombalin markiisia? - -ELVAS. Kummallinen johdanto! -- Tietysti. - -JOSÉ. Ja jos tietäisitte, että markiisin henkeä vihataan, -koittaisitteko ehkäistä tätä vaaraa? - -ELVAS. Vaaraa, mitä? Haa! olette saanut ilmi jotakin! Appeni on siis -oikeassa, kun sanoo, että hänen henkeään väijytään. Sanokaa, kuka? - -JOSÉ. Tahdotteko sen tietää? (Hitaasti.) Niin, -- isänne, -- veljenne, --- ystävänne. - -ELVAS. Vaiti, valehtelija! Kuinka halpamielistä! Ja kuitenkin -- mitä -tulee minun uskoa? Ei, se ei voi olla totta. - -JOSÉ. Ette usko minua, -- sama se minulle. Silloin ei minulla ole -täällä mitään sanottavaa. Pombalin markiisi on minut kasvattanut, -olen hänelle suuressa velassa ja tahtoisin häntä kiittää pelastamalla -hänen henkensä. Isänne on ottanut minut palvelukseensa, olen siis -hänellekin kiitollisuuden velassa. Sen vuoksi en ole tahtonut -ilmaista asiaa markiisille, vaan teille, joka voitte asettaa kaikki -oikealle kannalle. Vaan -- te ette usko minua. (Poistumaisillaan.) - -ELVAS. On niinkuin taivas pyörisi silmissäni ja maa huojuisi jalkaini -alla. Ah! Älkää menkö, kertokaa kaikki; minä olen niin kiihtynyt. -Mitä tulee minun tehdä? - -JOSÉ. Isänne, veljenne, Atougian herttua sekä useita jesuiittoja -on tänä yönä koolla San Salvadorin dominikaani-luostarissa. He -viimeistelevät siellä kapinaa, joka huomenaamulla on syttyvä -Lissabonissa. Isä Malagrida pannaan joukkoja kiihoittamaan. Veljenne -on vannonut, ettei lepää ennen, kuin on nähnyt appenne pään kaatuvan. - -ELVAS. Nyt vain puuttuu, että sormeni saavat halun repiä silmät -päästäni tai että miekkani kapinoi poveani vastaan. - -JOSÉ. Te yksin voitte vielä kenties pelastaa kaikki. - -ELVAS. Niin, niin, minun täytyy rientää luostariin. O. isä, isä, -miksi minulle tämän teit? Vala, minkä alttarin edessä vannoit, se -oli siis tyhjää, tyhjää! José, te sanoitte, että minä voisin vielä -Pombalin pelastaa. Näyttäkää, sanokaa, mitä minun tulee tehdä. - -JOSÉ. Teidän tulee nyt heti mennä luostariin. Minä neuvon teille, -kuinka pääsette sisään. Sitten voitte ensin koittaa rukoilemalla ja -kehottelemalla taivuttaa isäänne ja veljeänne. Jos se ei auta, niin -uhatkaa ilmaista kaikki. Tunnette isänne pelkuruuden. Hän silloin -kyllä mukautuu. - -ELVAS (miettii hetken aikaa). Niin, se on parasta. Hän kuulee minua, -siitä olen varma. Hän katuu, mitä on tehnyt, ja näin saan hänet taas -omakseni. Sitten toden perästä tahdon sovittaa keskenään nämä -kaksi miestä, joiden väliin olen asetettu. Pombal ei ole enää minua -epäilevä. Ah! minulla on kaikki, sillä minulla on toivo. Toivo ja -Beatrice -- Beatrice! (Heltyen) Beatrice! Oi, suloista nimeä! Minun -täytyy nähdä hänet vielä. Minusta tuntuu, kuin häntä uhkaisi jokin -vaara. Niin, minä menen. - -JOSÉ. Unohdatte, että joka hetki on kallis. - -ELVAS. Aivan oikein. Mutta ainakin hänelle kirjoitan, jott'ei -poissaoloni tekisi häntä levottomaksi. (Istuu kirjoittamaan.) - -JOSÉ (syrjään). Kuinka ihminen sentään on kummallinen! Minustakin -kerran oli tulemaisillaan tuollainen taivaallisen onnellinen narri. -(Ikäänkuin haltioissaan.) Oli ilta, luonto uhkui äärettömästä -hurmauksesta, niinkuin haaveilevan immen povi paisuu aaviloivista -tunteista. Rosoiset vuoretkin etäällä näyttivät rusohohtoon sulautuvan. -Beatrice oli niin ystävällinen, niin kaunis, niin herttainen. Ja -ensikerran minä näin, että luonto oli kaunis; minusta tuntui, -etten ollutkaan muukalainen maan päällä, että juutalaisellakin -oli jotakin osallisuutta etelän taivaaseen, Portugalin maahan, -- -halusin ikäänkuin sulautua alkuaineisiin, itkeä haihduksiin elämäni -Beatricen jalkain juuressa. Silloin hän kallisti rusottavan päänsä -minun puoleeni ja sanoi: "José, lapsuuteni ystävä, sun tulee saada -tietää elämäni suurin onni: -- Elvas raastaa minua; minä olen hänen." -Silloin katsoin ympärilleni -- nauroin -- sillä kaikki oli ennallaan. -Mutta sydämmessäni vannoin toisen valan eläissäni. - -ELVAS. Beatrice-raukka! Kunhan vain sanani sinua täysin -rauhoittaisivat! José hyvä, tahdotteko viedä tämän kirjelapun -herttuattarelle? - -JOSÉ. Minä -- - -ELVAS. Miksi niin kiihkeä? Pyydän, olkaa hyvä. - -JOSÉ. Antakaa tänne! (Syrjään.) Saisi muuten mennä itse, mutta voisi -unhottaa itsensä sinne, mokoma narri. - -ELVAS. Joko menette? Ette ole vielä sanonut, miten pääsen sisään -luostariin. - -JOSÉ. Tajon rannalla on pieni takaportti, siitä menkää. Se avataan, -jos sanotte: S:t Fransisco Xavier. Kun astutte siitä edemmäksi, niin -tulee vastaanne kolme porttia perätysten, jotka sama tunnussana -avaa. Silloin olette perillä. Yksi asia teidän täytyy minulle luvata: -mitä tapahtuneekin, ette saa isällenne ilmaista, että minä teille -tästä olen puhunut. Tiedätte, että jesuiitoilla on pitkät käsivarret. - -ELVAS. Tuossa käteni! (JOSÉ menee. Mietteissään.) Käyneekö sitä -jälleen yhdistäminen, mikä kerran on rikki revitty? O, isä, isä! -(Menemäisillään, mutta kohtaa POMBALIN.) - - -TOINEN KOHTAUS. - - POMBAL. ELVAS. - -POMBAL. Menetkö? Minulla olisi ollut jotakin tärkeää puhumista -kanssasi. - -ELVAS. Anteeksi, minun täytyy mennä; olen luvannut tänä yönä olla -Lissabonissa. Hyvästi! (Aikoo mennä, mutta kääntyy Pombalin puoleen -levottomalla hellyydellä.) Älkää menkö ulos tänä yönä; jääkää tänne! - -POMBAL (syrjään). Hän on kiihtynyt. (Ääneen.) Mitä tarkoitat? - -ELVAS. En mitään! Turhia! Oikkuja! Beatrice näki unta sinusta ja oli -niin huolissaan sinun tähtesi. Mutta kuitenkin -- älä lähde mihinkään -tänä yönä, -- jää tänne Belemiin! - -POMBAL. En ole ajatellutkaan lähteä Lissaboniin. - -ELVAS. Jumalan kiitos! Hyvästi! (Menee.) - -POMBAL. Mitä tämä tietää? Hän on muutamia aikoja karttanut -seuraani, ja nyt tämä äkkinäinen levottomuus! (Soittaa. Lakeija -tulee.) Onko hänen majesteettinsa ollut täällä? - -LAKEIJA. Hänen majesteettinsa lähti äsken kamariherra Texeiran kanssa -Lissaboniin. Muuten on teidän ylhäisyytenne entinen sihteeri, José, -täällä ja odottaa... - -POMBAL. Haa! José! Tuo heti hänet tänne! (Lakeija menee.) Taaskin -yksi noita lukemattomia lemmenseikkailuja, jotka turmelevat hänen -ruumiinsa, niinkuin ovat turmelleet hänen sielunsakin. - - -KOLMAS KOHTAUS. - - POMBAL. JOSÉ. - -POMBAL. Oletko saanut ilmi mitään? - -JOSÉ. Olen. Epäluulonne oli oikeutettu. Koko sovinto oli vain -ilveilyä, jotta voisivat teitä sitä helpommin pettää. - -POMBAL. Se on vähemmän tärkeää, -- mutta jesuiitat? -- - -JOSÉ. Ovat ruvenneet liittoon Tavoran suvun kanssa. He ovat nyt -yksissä hankkeissa kukistaa teidät. - -POMBAL. Eikö ole mitään hankkeita kuningasta vastaan? Ah! jospa -olisi minulla vain yksikin todistus, että vehkeilevät häntä itseään -vastaan, niin olisi asiani voitettu! - -JOSÉ. Ei, he tuntevat liian hyvin kuninkaan heikkouden toivoakseen -toista hallitsijaa. Tavoran suku tahtoo hallita, niinkuin se hallitsi -entisen kuninkaan aikana. - -POMBAL. No, miltä tuo vastasyntynyt käärmeenpoikanen näyttää? Miten -sen tulee minua pistää? - -JOSÉ. Paljoa en ole saanut tietooni, sillä pater Moreira ei näy -asioita uskovan nykyiselle isännälleni, Tavoran herttualle. Ainoa, -minkä tiedän, on, että kapina on Lissabonissa syttyvä vielä tänä -yönä. Jesuiittain on määrä kaikilla kaduilla kehottaa kapinaan. Pater -Malagrida etupäässä aikoo puheillaan ihmetöistä ja muista mokomista -hullutuksista niin kiihoittaa kansaa, että se tarttuu aseisiin, -muutamissa rykmenteissä on jo sotamiehet saatu taipumaan. On aikomus -julistaa, että uskonto on vaarassa ja että te pidätte kuningasta -vangittuna ja pakotatte häntä, mihin vain tahdotte. - -POMBAL. Vai niin, -- taaskin tuo vanha juttu! Mutta (tehden -semmoisen liikkeen kuin jos murskaisi jotakin) sitä ei ole vaikea -kukistaa. Muutamia mielettömiä raukkoja, jotka välttämättä tahtovat -tulla martyyreiksi, lähetetään kaiketi liikkeelle. Pater Malagrida -on vankeudessa, häntä he eivät voi käyttää. - -JOSÉ. Erehdytte. Kuningas on omalla kädellään allekirjoittanut -hänen vapautuksensa. Koko hankekin näyttää tärkeämmältä kuin -luulette, sillä pater Moreira on itse Lissabonissa. Hän, kymmenen -muuta jesuiittaa, sekä herttuat Aveiro, Tavora, Lafoens ja Elvas -aikovat... - -POMBAL. Aveiro, sanoit, Tavora, Lafoens -- sehän oli vain kolme -- -minä erehdyin -- tai -- kuule, sano että erehdyin, niin saat -omaksesi viljavimman maatilani. - -JOSÉ. Jos olisin valehdellut, niin mielelläni olisin antanui vuosia -elämästäni. - -POMBAL. Ovatko siis maailman peruspylväät horjahtaneet ja taivas ja -helvetti sekaantuneet toisiinsa? Haa! Ennen omin sormin repisin auki -rintani ja riistäisin siitä sydämmen kuin että -- haa! José! Seisot -siinä niin rauhallisena. Et tiedä kuinka pirullisesti minua on petetty --- olen hänelle antanut Beatriceni, hänen suutelonsa ovat tämän -myrkyttäneet -- ah, -- minun tyttäreni, oman sieluni lapsi, sinun -puolestasi on kostettava -- vapise, sinä viheliäinen matelija! Tähän -hetkeen olen vain vihannut pimeyttä, polkenut pahuutta, hävittänyt -valhetta -- mutta nyt -- samalla pohjattomalla vihalla, millä ennen -olen taistellut puolta maailmaa vastaan, samalla voimalla nyt sinut -muserran! (Pikaisesti.) Missä on hän? - -JOSÉ. Hän ja ne toiset salaliittolaiset ovat San Salvadorin -dominikaani-luostarissa. - -POMBAL. Varro! (Äänettömyyttä; toipuu.) Nyt olen levollinen. San -Salvadorin luostarissa, sanoit. Lähden heti sinne. Henkivartiostoni -päällikkö, Marialva, ja joukkokunta sotamiehiä seuratkoot minua. -Myöskin te. - -JOSÉ. Meidän tulee kiirehtiä. Aika rientää. (Syrjään.) Tunnen -kateellista voimattomuutta, kun näen hänen vihansa. - - -NELJÄS KOHTAUS. - - (Näyttämönmuutos. Sali Theresian asunnossa.) MALAGRIDA kahleissa, - MOREIRA, AVEIRO, RAFAEL. - -AVEIRO (osottaen Rafaelia). Tuoko siis se mies? - -MOREIRA. Tuo. Hän on meidät kuninkaasta pelastava, jos ei puolisonne -suostu käyttämään valtaansa. - -AVEIRO. Hänen täytyy. Lafoens ei saa tulla kuninkaaksi. - -MALAGRIDA (joka on ollut vaipuneena rukouksiin). Rafael! Poikani! - -RAFAEL. Isä! - -MALAGRIDA. Oletko koko illan polvillasi rukoillut, niinkuin käskin? - -RAFAEL. Olen. Rukoilin sata isämeitää ja kaksisataa Ave Mariaa, mutta -silloin alkoi aivojani polttaa ja huumata, niin etten enää voinut -lukea. - -MALAGRIDA. Se oli jumalallinen valkeus, joka tunki sisään ja lumosi -sinut, sama valkeus, joka muinoin näkyi Taborilla apostoleille. Vasta -silloin, kuin maalliset ajatukset hämmentyvät, voittaa taivaallinen -viisaus alaa. Tottapahan olet ruoskinutkin itseäsi? - -RAFAEL. Käytin noita hihnoja, joissa on ne suuret naulat, ja käskin -kahta veljestä ruoskimaan minua, sill'aikaa kuin itse lauloin virren. - -MALAGRIDA. Ethän vain laulanut virttä liian nopeaan? On muumia -jumalattomia, jotka sillä tavalla tahtovat peijata donnaa. He saavat -helvetissä palaa pää alaspäin, sill'aikaa kuin huuhkajat huutavat sitä -virttä heidän korviinsa, sen on hän itse minulle kertonut. Mutta -tiedänhän, että sinä olet yksi niitä Jumalan valittuja. Näet, pyhä -Neitsyt näkyi minulle unessa ja sanoi: minä tarvitsen marttyyrin, joka -kukistaa viholliseni ja suorittaa työni. Silloin mainitsin sinun -nimesi. Pyhä Neitsyt hymyili lempeästi ja sanoi: hän on minulle -otollinen. - -RAFAEL. Niinkö pyhä Neitsyt itse on minusta sanonut? Tulkoon nyt -polttolava, mestausmiekka, petoeläimet ja kaikki julmuudet, millä -pahuus muinoin pyhiä marttyyrejä vainosi, minä en kauhistu, en, -minä riemuitsen. - -MALAGRIDA. Ylistetty sinä nuorukaisten joukossa, jonka Jumala itse on -aseekseen valinnut! Sinun nimesi on oleva kaunistukseksi nykyajalle -ja kateudeksi jälkimaailmalle. Sinun nimesi on oleva siunaukseksi -pyhille, mutta kiroukseksi jumalattomille. Oletko valmis kaikkeen -mitä vaadin? - -RAFAEL. Olen. - -MALAGRIDA. Oletko valmis verelläsi parantamaan pyhän Neitsyen haavoja, -joita maailman pahuus kirveltää? Oletko valmis pelastamaan Jeesuksen -pyhää veljeskuntaa, jota saatana uhkaa hävittää? O, silloin enkelit -lankeevat eteesi kasvoilleen ja pyhimykset huudahtavat: hän on suurin! - -RAFAEL (hurjasti). En ole enää elävien joukkoa, sillä korvani kuulee -pyhien hallelujahuudot ja silmäni näkevät Jumalan leimuavan istuimen. - -MALAGRIDA (tarjoo hänelle pistoolin). Ota tämä pyhä ase. Herra muinoin -hävitti Faraon ja hukutti hänet meren aaltoihin. Hän antoi Ahabin -alastoman ruumiin koirain nuoltavaksi. Tuon jumalattomat Belialin, joka -nyt valtaistuimelta myrkkyä syöksee, hänet Hän tahtoo tällä aseella -surmata. - -RAFAEL. Eikö muuta mitään? Etkö katso minun ansaitsevan marttyyrikruunua? - -MALAGRIDA. Niinkuin muinoin Vapahtajan, niin sinutkin sotamiehet -ottavat kiinni. Sinua pakotetaan sanomaan, kuka tämän on pannut -toimeen. Sinun tulee vastata: Pombal. Silloin sinut surmataan. -Tule nyt ottamaan siunaus. (Siunaa hänet.) - -RAFAEL (hetken äänettömyyden jälkeen). Milloin tulee kuningas? - -MALAGRIDA. Pyhä Neitsyt tahtoo itse kolkuttaa sen paatuneen sydäntä -kääntääkseen sitä. Jos hän sittekin paatuu -- niin, silloin on hän -saatanan valtaan annettu, ja madonna lähettää valkeuden sinua -valaisemaan merkiksi, että hän vaatii palvelustasi. - -MOREIRA (hiljaa Malagridalle). Voisitte itse mennä paikalle ja näyttää, -miten hänen tulee tehdä. - -MALAGRIDA. Niinkuin tahdotte. Rafael, tule mukaan! - - (RAFAEL ja MALAGRIDA menevät.) - - -VIIDES KOHTAUS. - - MOREIRA. AVEIRO. - -MOREIRA. Jos ei tätä Rafaelia tarvita, niin on hän vielä -huomispäivänä laitettava lähetyssaarnaajaksi Intiaan. - -AVEIRO. Miksi niin? Minusta niin hurskas ja innostunut nuorukainen -voi täällä olla paremmin tarpeen kuin missään muualla. - -MOREIRA. Erehdytte. Marttyyrikruunu, jonka hän nyt oli -saavuttamaisillaan, tulisi alinomaa houkuttelemaan häntä. Hän voisi -ruveta toimimaan omin päin ja tehdä veljeskunnallemme aika rumat -kepposet. Intiassa sitä vastoin hänen kuolemansa virkistäisi -veljiemme sammunutta uskonintoa; veljeskuntamme tarvitsee pyhimyksiä. - -AVEIRO. Silloin hän varmaankin saa lähteä Intiaan, sillä Theresian -täytyy ottaa kuullakseen järkisyitä ja auttaa meitä. Tiedän että te -mieluummin tahtoisitte saada Lafoensin, mutta unohdatte, että nykyisen -heikon, vanhan ja kivulloisen kuninkaan aikana me voimme hallita -paljoa paremmin, kuin jos nuori ja tarmokas mies olisi hallitsijana. -Ette tunnu kuulevan minua, -- näytätte niin miettiväiseltä. - -MOREIRA. Minä mietinkin. -- Jos luvataan rikkauksia yhdelle, valtaa -toiselle, paratiisin iloja kolmannelle, silloin ovat kaikki valmiit -uhrautumaan; mutta jos sanotaan: "ole sinä vain köyhä, sorrettu, -hyljätty, mutta sen asian, jonka puolesta taistelit, sen tulee -voittaa" -- silloin -- niin, silloin ihmisiä arveluttaa. - -AVEIRO. Eihän vain teissä ole niin jumalatonta ajatusta, että -tahtoisitte olla hyljätty, köyhä, sorrettu? - -MOREIRA. Teillä sitä ei tietystikään voisi olla. No niin, olemme -kaikki syntisiä ihmisiä. (Ilkkuen.) Meissä on joskus oikein -jumalattomia ajatuksia. Kuulen vaimonne tulevan. (Menee.) - - -KUUDES KOHTAUS. - - THERESIA. AVEIRO. - -THERESIA. Kutsuitte minua. Onko mitään tärkeätä tapahtunut? - -AVEIRO. Theresia, me olemme aina vihanneet toisiamme. Joka -katseessasi, joka liikkeessäsi olen huomannut ylenkatsetta minua -kohtaan, ja tämän ylenkatseen olen minä kostanut kiusaamalla sinua. -Minua on huvittanut näyttää sinulle kaikki ne ominaisuuteni, jotka -ovat sinulle vastenmieliset. - -THERESIA. Eikö puolisollani ole mitään muuta sanottavaa? -(Lähtemäisillään.) - -AVEIRO. En puhu tässä puolisonasi, vaan sen puolueen lähettämänä, -johon kumpikin kuulumme. Yhteinen asiamme vaatii teiltä uhrausta. -Tiedän ett'ette mielellänne sitä tee, mutta teidän täytyy kuitenkin -se tehdä. Antaakseni teille vielä yhden lisäsyyn mahdolliseksi -kehotukseksi, tahdon minäkin tehdä uhrauksen. Olette syyttänyt minua -ahneeksi -- no niin, -- vaikka siten menetänkin suurimman osan -omaisuuttani, niin tahdon kuitenkin päästää teidät ja hakea eroa, jos -nyt tottelette käskyäni. - -THERESIA. Silloin se todellakin lienee jotakin tärkeätä. - -AVEIRO. Kuningas tulee tänä yönä tänne teidän luoksenne. - -THERESIA. Ei ikipäivinä! - -AVEIRO. Minä olen teidän nimessänne kutsunut hänet tänne -- näette -siis, ettei teidän nyt auta olla siveä olevinanne. Teidän täytyy pitää -häntä täällä koko yö, niin että huomenaamulla, kun kapina syttyy, hän -on meidän käsissämme. Ymmärrättekö? - -THERESIA. Pakotatte minua epäilemään äitinne siveyttä, että hän -ei ole synnyttänyt ylimystä, vaan halpasukuisen äpärän. Meilläkö -olisi yhteinen päämäärä! Ei, niin pyhänä, niin suurena on aatteeni -edessäni, että riettaan ajatuksen haamekin sen jo saastuttaisi, ja -te tahdotte -- Haa! kaikki minussa voitte häväistä, vaan kunniaani -ette ikipäivinä. Niin arvelivat esi-isämme, -- niin minäkin ajattelen -viimeiseen hengenpisaraan asti. - -AVEIRO. Pois nuo houkkamaiset haaveet! Vaiti! Kuulen kuninkaan -vaunujen jo vierivän kartanolla. No niin. Siis kuulkaa viimeinen -sanani. Näettekö tuota lamppua? Jos ette pidä kuningasta täällä yötä, -niin heti kun hänen vaununsa vierivät pois, tuo valo balkongilta -on ilmoitusmerkkinä hänen murhaajilleen -- kuuletteko, hänen -salamurhaajilleen, että ottavat hänet hengiltä. Olette nyt kuullut --- valitkaa itse. - - -SEITSEMÄS KOHTAUS. - - KUNINGAS. THEEESIA. - -KUNINGAS. Ihana Theresia! Olen säntillinen, niinkuin näette. -Julma sydämmenne on siis tuskistani vihdoinkin heltynyt. Hellät -huokaukseni -- - -THERESIA (väkinäisellä levollisuudella). Anteeksi, sire! Tämä on -erehdys. Minä en suinkaan ole antanut puolisolleni toimeksi kutsua -teitä tänne. - -KUNINGAS. Vai niin! (Syrjään.) Tämähän alkaa niinkuin kaikkein -tavallisin lemmenyhtymys: minun puoleltani imeliä korulauseita, -hänen puoleltaan siveätä vastarintaa. Ei! (Ääneen.) Kopea nainen, -vihdoinkin olen sinut voittanut. - -THERESIA (kiivaasti). Voittanut? (Taaskin väkinäisellä -levollisuudella.) Vakuutan, sire, -- - -KUNINGAS. Miksi noita tavallisia korupuheita? Ne eivät sovi -teidän-tapaiselle naiselle, Theresia. Ei, sanokaa suoraan: ette -rakasta minua, kenties vihaatte minua, sitä parempi. Tahdotte -hallita, senvuoksi antaudutte minulle. Olen kyllästynyt noihin -naisiin, jotka ensi viittaukselta juoksevat syliin. Mutta kun sinä, -Theresia, joka niin ylpeilet esi-isistäsi, niin ylpeilet siveydestäsi, -niin ylpeilet kunniastasi, kun sinä polvistut eteeni maahan, kun sinä, -niinkuin lilja myrskyssä, väriset sylissäni, silloin -- silloin tunnen -minä olevani mies. - -THERESIA. Sire, -- hyvin ymmärrän -- te ette tunne naista -- ette -tunne Portugalin naista -- ette tunne minua. - -KUNINGAS. Yhäkö vastarintaa? (Aikoo tarttua häneen.) Tule, tämän -suutelon hehku -- -- - -THERESIA. Pois! Voitte vainota minua, sillä olette kuningas, voitte -heittää minut vankeuteen, voitte surmata minut, mutta ikipäivinä ette --- -- Haa! voittepa vaikka tehdä minulle väkivaltaa, -- kuuletteko, -uskon sitä teistä, -- ja minulla, minulla ei tosin ole tikaria, mutta -voin kuristaa itseni omin käsin, tai, jos pitelette niitä kiinni, -pidättää henkeäni, niin että pitelette ruumista sylissänne. (Äkisti -muuttaen vihasta tuskaan.) O, sire! Sire, olen paljon kärsinyt teidän -tähtenne, sillä te olette kuninkaani. Jos minulla olisi tuhat henkeä, -niin mielelläni uhraisin ne kaikki, kunhan teissä vain näkisin yhtäkään -suurten esi-isienne, urhoollisen Juhanan, jalon Emanuelin, pyhän -Sebastianin, ominaisuutta. Nyt, kysykää itseltänne, voinko muuta kuin -halveksia teitä? - -KUNINGAS. Vai niin, olette siis vain tahtonut ilveillä kanssani -- -mutta saadaanpa nähdä, kuka meistä ilveeksi joutuu. Huomenna saa -koko hovi tietää, että olen ollut tänä yönä luonanne. Puolisonne ja -minä, me kyllä pidämme huolta siitä että se tulee tiedoksi. Koko hovi, -koko kaupunki, koko Portugal takanapäin sylkee teihin, vaikka edessä -teitä kumartaa. Miehenne nimitetään ylihovimestariksi, tietysti omista -ansioistaan -- niin hänen ystävänsä sanovat vaikkeivät niin ajattele. -Europan silmissä te tulette olemaan samalla tasalla kuin markiisitar -d'Azara, madame Pompadour ja keitä lienevätkään nimeltään nuo daamit, -joista aina olette niin suurella kunnioituksella puhunut. Nyt tiedätte -mitä on edessänne. Rakastajanne tahtoo vaieta, kuninkaanne aikoo puhua. -Käännytte pois. Ette siis vastaa? - - (THERESIA aikoo vastata, vaan ei voi). - -KUNINGAS. No niin, hyvästi siis! Huomenna olette maailman silmissä -minun jalkavaimoni. (Menee.) - - -KAHDEKSAS KOHTAUS. - - AVEIRO. THERESIA. (Äänettömyyttä.) - -AVEIRO (ilkkuen). Menenkö kertomaan Lafoensin herttualle, että kuningas -oli tänä yönä täällä? - -THERESIA (ylpeänä). Tästä hetkestä en ole enää teidän vaimonne, niin -sanomattomasti, niin kuulumattomasti, niin suunnattomasti olette minua -häväissyt. Kuolema se kaikki siteet kirvoittaa, ja mitä on kuolema -häpeän rinnalla? - -AVEIRO. Hyvä! Yhdentekevä. Itse olette niin tahtonut. (Menee lampun -luo ja aikoo ottaa sen.) - -THERESIA. Teidänkö pelkuri kätenne aikoo lähettää salaman valaisemaan -maailmaa? Ei, pois, ettei valkea sammuisi häpeästä olla teidän -kädessänne! (Painaa päänsä käsiinsä; hetken äänettömyys; sitten hän -nostaa päätänsä ja sanoo kolkosti.) Minun kunniani on häväisty, -- -minun on kosto. (Tarttuu lamppuun ja menee balkongille. Palajaa.) - -AVEIRO. Te olette todellakin sen näköinen kuin -- (Vaimon kolkko -katse osuu mieheen. Tämä vaikenee.) - -THERESIA. Nyt katosi aurinko maailmasta, ja pimeys on astunut sen -sijalle! Sinä pieni valo, sinäkö vielä yksin aiot taistella vastaan? -Ei, sammu! (Sammuttaa lampun.) Nyt on yö! - - -YHDEKSÄS KOHTAUS. - - (Näyttämönmuutos. Sali San Salvadorin dominikaani-luostarissa.) - - MOREIRA, MALAGRIDA, TAVORA, ATOUGIA, ALESSANDRO, jesuiittoja, - aatelismiehiä. - -MOREIRA. Ken siellä? - -ALESSANDRO. St Fransisco Xavier! (Ovi avataan. ALESSANDRO tulee.) - -MOREIRA (hiljaa Alessandrolle). Oletteko puhutellut päällikköä? - -ALESSANDRO. Hän on meille suosiollinen. Lupasi ryhtyä niin -nurinpuolisiin toimiin, että hankkeemme helpottuisi. Miehellä on -summaton joukko velkojia, ja kuka voi estää kansanjoukkoa -levottomuuksien aikana ottamasta hengiltä yhtä ja toista koronkiskojaa -juutalaista. Lausuin myöskin viittauksen Pombalin tiluksien -ryöstämisestä -- se teki asianmukaisen vaikutuksen. - -MOREIRA. Niinkuin se on monessa muussa paikassa tehnyt. -- Ah, jospa -meillä vain olisi tarpeeksi kultaa! Tosin kyllä monet veljeskunnan -jäsenet käyvät luvatonta kauppaa, mutta kun sitten voittorahoja -tarvittaisiin, niin on ne kulutettu turhuuksiin. (Tavoralle.) -Oletteko hävittänyt kaikki paperit, jotka jollakin tavalla voisivat -todistaa meitä vastaan? - -TAVORA. Olkaa huoleti! Periaatteenani on, etten koskaan jätä jälkeeni -mitään, joka voisi minut paljastaa. Tämä on todellakin tärkeä päivä. -Tuntee luonnossaan tällä hetkellä olevansa historiallinen henkilö. - -MOREIRA. Jeesuksen pyhän veljeskunnan jäsenet! Kenraalimme on Roomasta -uskonut minun toimekseni tämän tärkeän asian, joka on muuttava -Portugalin kohtalon ja tekevä veljeskuntamme yhtä hyödylliseksi kuin -ennenkin. Ajan kiire on pakottanut minua toimimaan omavaltaisesti. -Yhdessä kohdassa tahdon kuitenkin kysyä neuvoanne. On mahdollista, että -yrityksemme ei onnistu, että kansanjoukot kukistetaan, että ystävämme -pettävät meidät, että Jumala ei katso vielä hetken tulleen. Maailma -silloin tietysti tekoamme sadattelee. Olen siinä tapauksessa niin -asettanut, että kaikki varjo lankeaa meihin, mutta veljeskuntamme -säilyy puhtaana. Veljeskunnan prokuraattori silloin nimittäin -julistaa meidät kelvottomiksi jäseniksi, joiden kanssa veljeskunta -ei tahdo olla missään tekemisissä, ja antaa meidät alttiiksi -Pombalin kostolle. Jos taas sanomme, että toimimme veljeskunnan -nimessä, niin pelastamme tosin henkemme, sillä silloin ei -Pombalkaan uskalla meitä hätyyttää, niinkuin hän ei Oportossakaan -uskaltanut, mutta silloin on veljeskuntamme asia Portugalissa ehkä -hukassa. Teinkö oikein, kun valitsin edellisen? - -KAIKKI JESUIITAT. Teit; me olisimme tehneet samoin. - -MOREIRA (synkkänä). Olemme näin ehkä antautuneet kuoleman omaksi, mutta -sellaisen kuoleman, joka on enemmän kuin kaikki elämä. - -TAVORA. Otatte asian liian vakavalta kannalta. Oikein minua -säikäytätte. Minusta yrityksemme on niin taattu, ettei se voi mitenkään -huonosti onnistua. (Lafoens on sillaikaa sanonut tunnussanan ja päässyt -sisään.) - -MOREIRA. Vihdoinkin tulet, poikani. Olen kauan sinua odottanut. Nyt ei -ole enää muita poissa, kuin Aveiron herttua ja yksityissihteeri José, -joka on luvannut antaa meille muutamia tietoja. - -LAFOENS. Isä, olen tullut tänne, mutta en ole vielä kokonaan teidän. -Tahdon ensin saada täyden selvän kaikista teidän hankkeistanne. Älkää -sitä katsoko epäluottamukseksi, sillä tiedättehän, että suuresti -teitä kunnioitan. Kenties ette minua käsitä, mutta minun täytyy -kuitenkin kysyä: aiotteko minulle kruunua vai ettekö? - -MOREIRA. Vasta tunnin tai parin kuluttua voin antaa teille -vastauksen. (Syrjään.) Silloin lienee tiettynä, onko kuningas elossa -vai eikö. - -LAFOENS. Luotan teihin. - -MOREIRA. Tämän viime vuorokauden joka sekunti on ollut minulle kuin -vuosi. On niin kuin täytyisi minun tunnustella päätäni, ovatko -hiukseni jo vaalenneet. Mutta -- hengen väsymystä ei laisinkaan! - - (Kolkutusta. Kuuluu tunnuslause: S:t Fransisco Xavier; - ovi aukenee.) - - -KYMMENES KOHTAUS. - - Edelliset. ELVAS. - - TAVORA. Poikani! | - MOREIRA. Olemme petetyt! | Yht'aikaa. - AATELISMIEHET. Mitä tietää tämä? | - -ELVAS. Se on siis totta! Isä! Ystävät! Mitä täällä teette! - -MOREIRA. Miksi epäluulosi on meitä etsinyt? - -TAVORA. Ah, minä olen petetty! Oma lapseni on minut pettänyt. -Luiz-poikani, katso harmaita hiuksiani, ethän niitä tahtone saattaa -mestauspölkylle? Olen hukassa! Ajattele äitiäsi. Tapasithan ennen -olla niin hyvä. Ah, en tiedä mitä sanon. - -ELVAS. O, isä! Sinäkin! Mitä tulee minun enää uskoa tässä maailmassa? -O, ennen soisin että minä olisin sinun sijassasi ja sinä minun, -kuin että -- Mutta, ei mitään soimauksia! -- ethän pane hankettasi -täytäntöön, teethän sovinnon --? - -MALAGRIDA. Kuolema tuolle jumalattomalle herjaajalle! Herra, salamasi -on vaiti vain siksi, ettei ennättäisi tikariemme edelle. - -TAVORA (hiukan tointuneena). Lupaan sinulle mitä tahdot, kunhan et vain -ilmaise meitä; ei hiustakaan katkaista Beatricesi päästä; itse saat -pitää kaikki mikä omasi on; ethän voi nähdä isääsi laahattavan -mestauspölkylle Lissabonin roskaväen ilkkuessa -- Hyvä Jumala! Kuinka -olen minä voinut siittää noin kovasydämmistä? Ajattele esi-isiämme! - -ELVAS. Pombal ei vielä tiedä mitään, enkä minä tahdo teitä perikatoon -saattaa, jos vain heitätte salahankkeenne. Silloin menen täältä. - -MOREIRA. Te ette mene mihinkään. Näette, että täällä on meitä -tarpeeksi monta pidättämään teitä. Vaikka koettaisitte huutaakin, -niin ette voisi saada ääntänne kuulumaan. Ja jos voisittekin, niin -saatte olla varma, että samassa tuokiossa isänne tikari tapaa hänen -sydäntään. - -ELVAS. Mitä tehdä? O, Jumala! Valkeutta sydämmeeni! Valkeutta -aivoihini! (Kolkutetaan.) - -MOREIRA. Varmaankin yksityissihteeri José! -- Ken siellä? - -ÄÄNI ULKOA. S:t Fransisco Xavier! - -MOREIRA. Mitä? Outo ääni! - -MUNKKI (syösten sisään sivuhuoneesta). Kunnianarvoiset herrat! Koko -kartano on täynnä sotamiehiä. Pelastukoon, ken voi. - -ÄÄNI. Kuninkaan nimessä, avatkaa! - -MOREIRA (Elvasille, joka aikoo vastata). Jos isänne henki on teille -rakas, niin vaiti! Vielä voimme pelastua. Vaatikaa sitte mitä mielitte. - -ÄÄNI. Avatkaa, kuninkaan nimessä! - -MOREIRA. Tässä on salaovi, josta käytävän kautta johtaa salainen -tie meidän veljeskuntamme taloon. (Avaa salaoven ja syöksee sen -kautta ulos; toiset hankkiutuvat seuraamaan häntä. Hetken kuluttua hän -kuitenkin kääntyy takaisin.) Haa! Nyt olemme hukassa. Näin sotilaita -vilahtelevan sielläkin. Ah, ei toki, -- vielä on toivon haametta! -(Hurjasti.) Jos joku meistä on tehnyt Jumalalle palveluksen, niin -muistuttakoon nyt Häntä siitä. Kun Hän vain tällä hetkellä kuulisi -rukouksemme, niin saisi Hän sittemmin kieltää meiltä vaikka kaikki. -(Kaikki laskeutuvat polvilleen, Elvaskin konemaisesti, ottavat esiin -rukousnauhansa ja alkavat hartaasti rukoilla. Kun kehoitukseen ei ole -vastausta saatu, aletaan ulkoapäin särkeä ovea. Kun se on tehty, -nähdään Pombal, soturien keskellä.) - - -YHDESTOISTA KOHTAUS. - - Edelliset. POMBAL. - -POMBAL. Rukouksissa! Kun jesuiitat rukoilevat, silloin pimeys viettää -juhliaan. Kas vain! Tavora! Me yhdyimme toisena aikana, toisessa -paikassa ja toisella tavalla, aiotte nyt kenties verelläni sovittaa sen -rikoksen, että minua suutelitte. Malagrida -- - -MALAGRIDA (sylkien hänen jälkeensä). Vaiti, sinä kerettiläis-basiliski, -sinä perkeleen sikiö! Tule kiduttamaan pyhiä, niinkuin ennenkin olet -tehnyt, sinä epäjumalan palvelija, jonka edessä -- -- Haa! Herra, -Herra, sinä tapoit Ananiaksen ja Faraon, mutta tuon sinä annat elää! - -POMBAL. Tuo mies on hullu. Atougia, Moreira, Alessandro, Alveira -- -(Hänen silmänsä sattuvat Elvasiin, hän vaikenee äkisti ja kääntää pois -päänsä. Elvas on koko ajan ollut ikäänkuin huumauksissa.) - -ELVAS (karaten pystyyn). Isä, minä olen syytön, kaikki on -väärinkäsitystä. - -POMBAL (kylmästi). Viekää tuo S:t Julianin linnaan, syvimpään -vankikomeroon. Jos hän tänne jää, niin tekee käteni mieli tavottaa -tikariani, joka kuitenkin on liian hyvä tahrattavaksi hänen verellään. - - (Sotamiehet käyvät kiinni Elvasiin, joka tekee vastarintaa.) - -ELVAS. Vannon taivaan jumalan nimeen, että olen viaton. Todistakaa -te puolestani! Ah, teidät on petetty! Beatriceni kautta -- - -POMBAL. Tuotako nimeä rohkenet mainita? Pois! (Soturit vievät pois -Elvasin.) - -MOREIRA. Miksi te sotamiehin, sauvoin ja tulisoihduin tunkeutte -hiljaiseen luostariin? Me vietämme täällä pyhän Fransisco Xavierin -marttyyrikuolemaa, joka tapahtui tänä päivänä. (Syrjään.) Onko aika -seisahtunut tätä töllistelemään, vai miksi se ei riennä eteenpäin? -Jos nyt vain kuningas -- -- - -POMBAL (syrjään). Näyttävät jotakin odottavan. (Laukaus kuuluu.) - -KAIKKI. Haa! - -MOREIRA. Haa! Veljeskuntamme on pelastettu! - -POMBAL. Mitä oli tuo? Marialva, riennä katsomaan! Joutuin! (Tämä -menee, mukanaan sotilaita.) Mitä, jos se olisi kuningas! Pieni luoti -voisi hävittää kaikki, minkä puolesta olen ponnistellut. Sattumusko -siis maailmaa ohjaa? - -MALAGRIDA. Madonna olkoon kiitetty ja ylistetty! Hän ei ole vielä -kääntänyt pois kasvojaan uskovaisista. (Kuningas tulee sisään -haavoitettuna ja kalpeana, nojautuen Marialvan käsivarteen.) - -POMBAL. Te elätte! Haa! Nyt vasta minun työni alkaa. Nyt, isänmaa, -nyt, vapaus, riemuitkaa! - - - - -NELJÄS NÄYTÖS. - - -ENSIMMÄINEN KOHTAUS. - - (Sali S:t Julianin linnassa.) - - POMBAL, BEATRICE, Linnanpäällikkö. - -POMBAL (linnanpäällikölle). Tuokaa Elvasin herttua tänne! -(Linnanpäällikkö menee.) Oletko kokonaan riistänyt sydämmestäsi tuon -kelvottoman miehen kuvan? Onko mielesi tarpeeksi tyyni sanomaan -hänelle, kuinka suuresti häntä halveksit? Pelkään ettet ole. Käänny -takaisin, vielä on aika. Tämä puhelu vain mieltäsi kiihdyttää. - -BEATRICE. O, ei, ei! Se vain tuo minulle rauhan -- haudan rauhan, -jos ei muutakaan. Tiedän sen, -- näen sen -- ettei hän ole koskaan -minua rakastanut, että hän on pettänyt minut, pettänyt sinut, ja -kuitenkin täytyy minun häntä puhutella. Tahdon sanoa, että vihaan -häntä, että hänen käytöksensä on murtanut minut, että -- että -- O, -hyvä Jumala! en tiedä mitä aion sanoa ja kuitenkin tunnen itsessäni, -että täytyy häntä puhutella. Armas sormus! Heloittava timantti! Sinä -et ole muuttunut, niinkuin hänen mielensä, sinä olet yhä vielä -todellinen, vaikka herrasi uskollisuus on valheellista. Oliko onneni -silloin, kuin sinut sain, synti, jotta minun nyt täytyy tulla niin -äärettömän onnettomaksi? - -POMBAL. Sinä et tiedä, lapsi-raukka, kuinka toiveemme ovat pettyneet. -Ei ole mitään, johon voimme nojautua ja sanoa: sinä olet tukeni, -sinuun minä voin turvata. Olemme niin kiintyneet toiveisiimme että, -kun ne särkyvät, luulemme että sydämmemmekin särkyy -- ja kuitenkin -lupaamme unohtaa yksin niiden muistonkin. - -BEATRICE. Unohtaa, -- muistaa, -- siihen vaaditaan entisyyttä. Mutta -koko minun sieluni on kiinni siinä hetkessä, milloin kuulin, että hän -itse oli tunnustanut petoksensa, -- se ei voi päästä siitä eteenpäin --- minun täytyy purkaa tämä lumous. Hänen sormuksensa, joka minut -kahlehtii, tahdon antaa takaisin. Miksi hän viipyy? Miksi ei hän -tule? Eikö hän siis tiedä, että häntä odottaa hänen Beatricensä, ah! --- ei enää hänen! Hyvä Jumala! Suruni minut sekoittaa. Ah! Isä, isä, --- (Heittäytyy itkien Pombalin syliin.) - -LINNANPÄÄLLIKKÖ (palajaa, vanginvartija mukanaan). Elvasin herttua on -vierimmässä huoneessa. - -POMBAL. Beatrice, ei nyt -- ei tällä hetkellä -- ei tuossa -järkytetyssä mielentilassa! - -BEATRICE (nousten äkisti pystyyn). Enkö ole tyyni nyt? - -POMBAL. Tuota mielenmalttia! -- ja äsken -- (Syrjään.) Haa! -naisensydän, häälyvä laine, joka peität arvaamattoman syvyyden! -(Puhelee muutamia silmänräpäyksiä hiljaa linnanpäällikön kanssa, joka -kumartaa merkiksi että on ymmärtänyt. Juhlallisena Beatricelle.) -Jumala varjelkoon sinua, lapseni, ole luja! - -LlNNANPÄÄLLlKKÖ (vanginvartijalle). Saata hänen ylhäisyyttään Pater -Moreiran vankikammioon. - - (POMBAL ja vanginvartija menevät vasemmanpuolisesta sivuovesta, - linnanpäällikkö oikeanpuolisesta, josta muutaman hetken kuluttua - ELVAS kahleissa syöksee sisään.) - - -TOINEN KOHTAUS. - - BEATRICE. ELVAS. - -ELVAS. Valoa! -- Beatrice! -- Olenko siis vapaa? - -BEATRICE (syrjään). Ah! Sama ääni kuin ennenkin. (Ääneen.) Luiz, -herttua, -- tulen teitä -- (kääntää koko ajan kasvonsa poispäin, niin -ettei voi häntä nähdä) -- aion jättää teidät -- -- - -ELVAS (kiljahtaen). Beatrice! sinä -- sinäkö --? (Kaatuu voimattomana -maahan.) - -BEATRICE. Pyhä Maria, hän kuolee! (Kiiruhtaa hänen luokseen ja -koettaa herättää häntä jälleen henkiin.) Kuinka hän on kalpea! Luiz! -Havahdu! Hyvä Jumala, kuinka olen ollut tyly! Luiz! Luiz! Havahdu! -Kuinka hän on muuttunut! Onko hän jo aivan haamu? Ah, tuo kalpeus -hyytää minut! Havahdu! havahdu! Ah! Eikö kukaan tule auttamaan? - -ELVAS (havahtuen). Kuinka tuo valo pistää silmiini! Pois pimeään -vankiluolaan! Pois! Beatricenikin tuomitsee minua väärin -- hänkin -uskoo minut syylliseksi. Ei, pois, pois, syvään alas! -- - -BEATRICE. O! tunnen, etten voi sinua vihata. Tahdon vain jättää sinut -hyvästi, sinut, elämäni onni, unelmani, joka oli todellisempi kuin -todellisuus. Antakaamme toisillemme anteeksi, -- sinä minun tylyyteni, -ja minä -- (peittää itkien kasvonsa käsillään). - -ELVAS (juhlallisesti). Jumala ja sinä kuulette minua tällä hetkellä: -olen syytön! - -BEATRICE. Sinä sen sanoit: syytön olet! Uskon sinua, -- kuinka en sinua -uskoisi! Kuuletkos, isä, hän on syytön! O, riennä takaisin! Häntä on -paneteltu. - -ELVAS. Ja sinä olet kuitenkin luullut minua syylliseksi. - -BEATRICE. Kaikki ihmiset syyttivät sinua, -- sydämmeni ei heitä -uskonut. Isäni kielsi minua ajattelemasta sinua, -- en voinut häntä -totella. Silloin sanottiin, että itse olit tunnustanut, ja mitä -minä silloin voin tehdä? Mutta ethän olekaan tunnustanut? Sinun -päähäsi on valheteltu. O, isä, isä! kuinka iloiseksi tuletkaan, kun -tämän kuulet! - -ELVAS. Ei, ei! Sinua ei ole petetty. Minä olen tunnustamia mutta -se oli valhe, -- tein sen pelosta. Kun on keskellä täyttä elämän -iloa, niin on helppo puhua mielen lujuudesta ja rohkeudesta; mutta -kuvittele mielessäsi vankiluolaa, niin pimeää, niin kauheata, -niin salattua, että joka hetki luulet että ihmiset ovat unhottaneet -sinut sinne nääntymään kylmään ja nälkään. Ja kidutus sitten! -- -käsitätkö, Beatrice-parka, -- kidutus, tuo hirvittävä, verta imevä -aave, tulirintainen, rautakourainen, mykkä, liikkumaton, eloton --- ja kuitenkin voimallisempi kuin ihmisen tahto, -- kuin ihmisen -vapaa tahto. O, pelkäsin tulevani hulluksi! Oli niin kuin olisi -sielu erotettu ruumiista ja jälkimäinen kieltäytynyt tottelemasta -edellistä. Sanoin, allekirjoitin, tunnustin mitä tahdottiin. - -BEATRICE. O, hirvittävää! Meillä on siis vihollisia! Isääni petetään. - -ELVAS. Beatrice! Isäsi on hirmuvaltias. Hän se varmaan on minut -perikatoon saattanut. Todistuksia minulla ei ole, mutta aavistan -jotakin kamalaa. Armas Beatrice-raukka, olet paljo itkenyt minun -tähteni, -- annahan kun katselen silmiäsi. Muistatko kaikki ne -sonetit, joissa niiden loistoa ylistelin? -- nyt niitä kyyneleet -himmentävät. - -BEATRICE. Luiz, sinä petyt, -- olen varma siitä, että isääni on -eksytetty. Oi, älä puhu hänestä noin katkerasti! Kaikki käy vielä -hyvin, -- rohkeutta vain! - - -KOLMAS KOHTAUS. - - Edelliset. JOSÉ. - -JOSÉ (hämmästyen, nähdessään heidät). Sanottiin, että markiisi oli -lähtenyt tänne. - -ELVAS (Beatricelle). Onko isäsi ottanut tuon takaisin palvelukseensa? - -BEATRICE. On. - -ELVAS. Haa! Kamala valo alkaa silmissäni koittaa. (Josélle.) -Kunniaton konna! - -JOSÉ. Olen liian ylevä loukkaantuakseni isänmaan-petturin -solvauksesta, -- olen päinvastoin ylpeä siitä. - -BEATRICE (Elvasille). Mikä johtuukaan mieleesi? Isäni suuresti luottaa -tähän mieheen. (Josélle.) José, olimmehan ennen ystäviä. Koeta sinäkin -puolestasi saada isääni uskomaan, että puolisoni on viaton siihen -rikokseen, josta häntä on syytetty. Koetamme yhdessä käyttää -vaikutusvoimaamme hänen pelastuksekseen. - -JOSÉ (kuivasti). En ole vielä koskaan puoltanut herrani vihamiehiä. -Muuten tekin, herttuatar, suvaitkaa pitää kiirettä, jos aiotte -pelastaa puolisonne, sillä -- - -BEATRICE. Miksi ette jatka? Tuossa piilee jotakin hirvittävää. José, -puhu! Oi, rukoilen sinua, puhu! - -ELVAS. Haa! Tuo pidätetty lause sisältää minun tuomioni. - -JOSÉ. Itse sen sanoitte. Aioin säästää teitä, mutta nyt, kun näytätte -sen tietävän, ei minun ole tarvis pitää sitä salassa. - -ELVAS ja BEATRICE. Ja mitä säätää se tuomio? - -JOSÉ. Kuoleman. - -ELVAS (säpsähtää). Kuoleman! (Hiljemmin) Kuoleman! (Soinnuttomasti) -Kuoleman! - -BEATRICE. Ette puhu totta, -- tahdotte vain pelottaa minua. - -JOSÉ. Niin oikein, erehdyin tosiaankin. Tuomio ei säädä sitä. - -BEATRICE. O, tiesinhän sen! Se ei olisi ollut mahdollista. - -JOSÉ (hitaasti). Tuomio ei mainitse kuolemaa -- vaan ruhjontaa. - -ELVAS (tointuen). Kuolema! En voi sitä käsittää. Kamala uni, joka -kouristaa kokoon voimani ja tahtoo minussa turruttaa elon tunnon! -O, en tahdo, en tahdo kuolla! Kuuletteko, armoa, armoa! (Josélle) Oi, -rukoilkaa tekin! Olen epäillyt teitä, -- kerjään, -- matelen maassa -edessänne, -- henkipahanen vain! Kun tuskista hiutunut ihminen -tautivuoteellaan näkee kuoleman verkkaan lähestyvän, o, kuinka hän -kierii tomussa sen edessä -- kuinka hän riippuu kiinni siinä tuskan -sijassa, jota äsken kiroili! -- ja minun -- minun täytyy kuolla -silloin, kuin elämä alkaa minulle kukoistaa, -- kuolla pois keväästä, -lemmestä, -- ei! ei! (Likistyy kiinni Beatriceen.) - -BEATRICE. Eikö näissä muureissa ole rahtuakaan sääliä?! - -ELVAS. O! olen pelkuri. Tiedän sen. Myönnän sen. Mitä huolinkaan -teeskennellä! -- Henki vain, sehän on niin vähän! Hirvittävin -vankeus, maanpako, kaikki, kaikki, kun vain saan pitää henkeni! - -JOSÉ. Alennutte minun edessäni, ikäänkuin tuomionne riippuisi -minusta. Kääntykää markiisin puoleen. (Syrjään.) Tuotako siis -tavottelin? Tuota, josta niin kauan ajatuksissani nautin, tuotako -en nyt, kun se on toteutunut, voikaan kestää? (Menee.) - -ELVAS. Hän menee! Hän ei siis ole ihminen, vaan peto. - -BEATRICE. Minun täytyy mennä isäni luo. Hän ei voi sallia että tämä -kauheus tapahtuu. - -ELVAS. Älä mene! Oi, älä mene! Tahdon niin likistyä sinuun kiinni, -ett'eivät voi meitä toisistamme irroittaa, vaan, säästääkseen sinua, -heidän täytyy säästää minutkin. - -LINNANPÄÄLLIKKÖ (astuen sisään sivuovesta). Anteeksi, rouva herttuatar, -mutta se aika, minkä puolisonne sai luvan olla täällä, on nyt lopussa. -Teidän täytyy palata, herttua, vankeuteenne. - -ELVAS. Hyvä Jumala! Meidän pitää siis erota! No niin! Mene Beatrice, -mene, pelasta henkeni. Madonna suokoon sinulle voimia taivuttaa -isääsi! - -BEATRICE. O, toivon parahinta. Muotoileehan pehmyt vesikin kovaa -kalliota, -- eikö siis kyynelten voima vielä enemmän liikuttaisi -taipuisaa ihmissydäntä? Ensin kuitenkin riennän äitini luo, että -hänkin rukoilisi yhdessä kanssani. Isäni kuuntelee paljo hänen -neuvojaan. - -ELVAS. O, kun sinä menet, niin tulee yö! (Menee linnanpäällikön -saattamana.) - - -NELJÄS KOHTAUS. - - THERESIA (tulee), BEATRICE. - -THERESIA (tervehtii kylmästi Beatricea; syrjään). Pombalin tytär! - -BEATRICE (syrjään). Mitä tekee täällä tuo ylpeä ja kylmä nainen? -(Kääntyy päin ja tervehtii kankeasti. Theresia huomaa hänen -kärsimyksensä ja itkettyneet kasvonsa.) - -THERESIA (myötätuntoisella hellyydellä). Beatrice! Sisar! (Syleilee -häntä.) - -BEATRICE. Herttuatar, -- te, joka ennen niin kopeasti -- - -THERESIA. Eikö onnettomuus ole tehnyt meitä sisariksi? Onko meidän -tarvis antaa selityksiä, -- eikö naiset ymmärrä toisiaan? Sinä kärsit -armaasi, Luizin tähden, rakkautesi tähden. Usko minua, -- minä -ymmärrän tunteesi. - -BEATRICE. Kiitos! - -THERESIA. Sanoivat isäsi olevan täällä. - -BEATRICE. Luulen että hän pian tulee. - -THERESIA (lempeästi). Tahdotko jättää meidät hetkeksi kahden kesken? - -BEATRICE. Kyllä. Minun täytyykin mennä äitini luo. Hyvästi! - -THERESIA. Mene, -- mutta tiedä, että aina kun rukoilet rakkaasi -puolesta, meidän rukouksemme nousevat saman Jumalan tykö. - - (Beatrice menee.) - - -VIIDES KOHTAUS. - - POMBAL. THERESIA. - -POMBAL. Aina sama uppiniskaisuus! Ei, hänen kanssaan ei voi tulla -toimeen. (Huomaa Theresian.) Aveiron herttuatar! - -THERESIA. Huhuja on liikkeellä, joiden vahvistuksen tahdon kuulla -teidän suustanne. Onko tuomio langennut? - -POMBAL. On, ja se kuuluu: kuolema kaikille. - -THERESIA. Lafoensinko herttualle myöskin? - -POMBAL. Niin. Mistä syystä teidät säästettiin, sen te tiedätte. -Kuitenkin näyttää siltä, kuin kuningas aikoisi kieltää teiltä -suojeluksensa, sillä hän on käskenyt, että teidät vielä tänä iltana -on saatettava Maria de la Conceptionin luostariin. - -THERESIA (syrjään). Voimaa! Voimaa! Vaikka sydän katkeaisikin! O, pois -kaikki heikkous hänen näkyvissään! (Ääneen.) Ja te rohkenette tehdä -väkivaltaa kuninkaan omalle veljelle? - -POMBAL. Olisin mielelläni pelastanut hänet, sillä hän on jalo -nuorukainen, jota en pelkää; mutta kuninkaan oikeutettu viha vaati, -että oikeus oli tapahtuva. - -THERESIA. Olemme vihamiehiä, -- minä en tahtoisi viekastella teitä -ystävänä, vaikka sillä voisinkin pelastaa henkeni. Mutta seison -tässä, ihmisenä ihmistä vastassa, ja teidän pitää vastata minulle. -Voiko Lafoensin herttuan pelastaa suurin uhraus minun puoleltani, -omaisuuteni, henkeni? Sanokaa totuus! Rukoilen teitä kautta tyttärenne -pään. - -POMBAL. Ei! - -THERESIA (menehtyneenä). Hyvä! -- Teen siis teon ennen kuulumattoman. -(Polvistuu POMBALIN eteen.) Pelastakaa hänet! - -POMBAL. Minä en taistele naisia vastaan. Siis jos voisin, niin -mielelläni suostuisin pyyntöönne, mutta oikeus ja kuningas vaativat -tuomion täyttämistä. (Menee.) - -THERESIA (yksin, murtuneena). Ah! (Äkkiä karaten pystyyn, pontevasti.) -On vielä yksi keino, millä pelastaa hänet. (Poistuu kiireesti.) - - -KUUDES KOHTAUS. - - (Näyttämönmuutos. Kabinetti kuninkaan linnassa Belemissä. - Sama sisustus kuin toisessa näytöksessä.) - - POMBAL. JOSÉ. - -POMBAL (huomaa pöydällä kirjeen). Sotaviskaalilta, Mirandan -markiisilta. Vai niin! (Lukee.) Hän pyytää eroaan. (Kirjoittaa päälle.) -Myönnetään. Hän panee vastalauseen Tavora-suvun vääryyttä vastaan. -Pankoon vain! Nuo kuivettuneet lakimiehet eivät milloinkaan käsitä, -että asia on oikea, vaikk'ei sitä ole vanhoissa pergamenttikääröissä. -(Josélle.) Onko kuriiri jo tullut Roomasta? - -JOSÉ. On. Kardinaali Aqvaviva on määrätty paaviksi Benedict-vainajan -jälkeen. Hän on omin käsin kirjoittanut tämän kirjeen kaikkein -uskovaisimmalle majesteetille. - -POMBAL. (Lukee kirjeen.) Haa! Hän uskaltaa uhotella. Sitä odotinkin. -Me vastaamme, -- ei sanoilla, vaan teoilla, niin että hänen laho -istuimensa vapisee. Jos Rooma ei suostu meidän ehdotuksiimme, -- no -niin, voimmehan olla ilman Roomaa. Paavinistuin koettaa pelastaa -nuo tuomitut jesuiitat; ja kuitenkin se lopulta vielä tulee antamaan -suosituksensa niiden karkoittamiseen. Aavistan sitä. - - -SEITSEMÄS KOHTAUS. - - POMBAL, BEATRICE, JOSÉ (työssä sivupöydän ääressä). - -POMBAL. Tyttäreni! Täällä! Mitä oma Beatriceni haluaa? - -BEATRICE. Tulen ilosanoman tuojana. Isä, puolisoni on syytön. - -POMBAL. Kuinka tyhmästi tein, kun sallin sinun tavata häntä. Olisihan -minun pitänyt arvata, että hän valheillaan lumoaisi kokemattomuutesi. - -PEATRICE. Isä! Hän on itse sanonut, että on viaton. - -POMBAL. Niin kyllä; ja toisena hetkenä hän tunnustaa että asia on -toisin. Hänen kielensä on tuuliviiri, niinkuin hänen mielensäkin. - -BEATRICE. Niin, hän tunnusti, kun häntä siihen pakotettiin. - -POMBAL. Hyvä Beatrice! ajattele tarkoin ja kuule järkeäsi. Ihmiset, -jotka asian tuntevat, antavat hänet ilmi; hän tavataan miltei -teoksilta, hän tunnustaa rikoksensa, hänen oma isänsä ja äitinsä -myöntävät, että hän on syyllinen, -- mikä sitten puhuu kaikkea -tätä vastaan hänen edukseen? - -BEATRICE. Minun sydämeni ääni ja hänen sanansa. - -POMBAL. Ja mokoman kelvottoman puolesta sinun sydämmesi puhuu isääsi -vastaan! - -BEATRICE. Jos sinä olisit samassa tilassa kuin hän, niin uskoisin -sinua, niinkuin uskon häntä. - -POMBAL. Olen epäillyt häntä ensi hetkestä asti. Kuinka uskoisinkaan -Tavoraa? - -BEATRICE. Ja jos hän olisikin syyllinen, niin on hänen -rangaistuksensa hirveää. O, isä, ei kuolemanrangaistusta, ei -kuoleman --! - -POMBAL. Hän on vehkeillyt voimassa olevaa valtiomuotoa vastaan -- -- se -vaatii kuolemaa; hän on vainonut kuninkaan henkeä, -- se vaatii -kuolemaa; hän on tahtonut viedä maansa perikatoon, -- se vaatii -kuolemaa. Siis vaikka hänellä olisi kolme henkeä, niin täytyy -hänen sittenkin kuolla. - -BEATRICE. No, siis hän ei ole syyllinen, hän ei saata olla. Armoa! -armoa! -- ei niin julmaa rangaistusta! Näinhän minä ijäksi hänet -kadottaisin, en kuulisi enää tuon taivaallisen suloisen äänen minua -puhuttelevan. Rumat madot kalvaisivat puhki hänen kauniit silmänsä, -- -o, en voi ajatella mitään niin kauheata! Enkö ole sinun oma Beatricesi? -En koskaan valita, miten ikänä määräät hänen kohtalonsa -- ja minun -- -mutta ei vain kuolemaa! -- Armoa! - -POMBAL. Voinko minä? Vaikka olisi hän oma poikani, niin en voisi -toisin menetellä. En voi aavistamallakaan käsittä mitään suurempaa -rakkautta, kuin mitä sinua kohtaan tunnen; ja vaikka rakastaisin -häntä tuhannen kertaa enemmän kuin sinua, niin olisi sittenkin -tuomioni sama. - -BEATRICE. Laupeutta! - -POMBAL. Oikeutta! - -BEATRICE. Syleilen polviasi, suutelen jalkojasi, takistun käsin niin -sinuun kiinni, että sinun täytyy minua kuulla. Vai kyyneleenikö -kenties sinua vaivaavat? No, siis tahdon olla levollinen, -- et -mielenliikutuksen merkkiäkään saa huomata. Oi, en tiedä, kuinka -sydäntäsi hellyttäisiin, -- en ymmärrä, kuinka tulisi minun rukoilla. -Olen vain kurja, äärettömästi onneton nainen. Minulla ei ole todistusta -muuta kuin sydämeni ääni; minulla ei ole liittolaisia muita kuin -kyyneleeni; minulla ei ole voimaa muuta kuin turvattomuuteni! - -POMBAL. Raatelet sydäntäni rukouksillasi. Oletko kuullut kenenkään -epäilevän herttuan syyllisyyttä? - -BEATRICE. O, en! Eihän edes äitinikään suostunut yhdessä rukoilemaan -tyttärensä kanssa. Vaan mitä minä todistuksista! Onhan minulla hänen -sanansa, hänen kallis sanansa, jota uskon enemmän, kuin jos itse -totuus olisi astunut taivaasta alas ja puhunut. - -POMBAL. Sydämmesi on niin pyhäisen viaton, ettei se edes voi käsittää -semmoisen petoksen pohjattomuutta kuin hänen. - -KANTAPOIKA (ilmoittaa). Hänen ylhäisyytensä, kardinaali Saldanha. - -POMBAL. Mene, tyttäreni. Ei ole soveliasta, että sinä olet läsnä, -sinä kärsit. Usko minua, että jokainen sinun tuskanhuutosi on -monenkertaisena kaikunut minun rinnassani. Mutta ihminen ei itse -määrää kohtaloaan. - -BEATRICE. Menen rukoilemaan Jumalaa kaikkivaltiasta, että Hän -taivuttaisi sinut lempeyteen. (Menee.) - - -KAHDEKSAS KOHTAUS. - - POMBAL, SALDANHA, JOSÉ. - -SALDANHA. Kautta koko Lissabonin kiitää tästä aamusta alkain huhu, jota -jokainen toivoisi valheeksi. Pombal, puhu! Onko tuomio niin julma kuin -huhu kertoo? Ovatko Portugalin etevimpien sukujen päämiehet ruhjotut? -Minä en voi sitä uskoa. - -POMBAL. Mikä on julmempaa, heidän rikoksensa, vai heidän -rangaistuksensa? - -SALDANHA. Se ei ole mestausta, -- se on murhaa. Eikö sinun pitäisi -olla lain ylin valvoja, ja kuinka onkaan lakia loukattu tässä -oikeudenkäynnissä! Eikö sinun pitäisi olla oikeudellisin tuomari, ja -inhimillistä rikosta ei ole niin kauheaa, että ansaitsisi tämmöistä -rangaistusta. - -POMBAL. Eikö heidän syyllisyytensä ole päivän selvä, vaikk'ei mitään -muodollisia todistuksia olekaan olemassa? Tiesinhän, että jos -lakiviisaat sofistit olisivat asiasta päättäneet, niin olisivat -he kyllä juonitelleet heidät vapaiksi. Sitä minä en voinut sallia. -Myönnän: rangaistus on kova, mutta eiköhän sitä kaikki katsoisi -laupiaaksikin, jos se ei koskisi aatelismiehiä, vaan kansanmiehiä? - -SALDANHA. Mutta ajattele, tuolla äkillisellä menettelyllä, -- -käyttämättä vieraita miehiä, todistuksia, laillista oikeudenkäyntiä --- olet ehkä saattanut jonkun viattoman turmioon. Millä silloin aiot -vastata hänen syyttömästi vuodatetusta verestään? - -POMBAL. Kerran on historia lausuva tuomionsa meistä, jotka kansojen -vaiheita johdamme. Silloin lesket ja orvot kiroavat meitä onnettomia, -jotka edistys on vauhdissaan musertanut, huutavat meille kuolemaa; -ennakkoluulot parkuvat hirmuvallasta, vääryydestä ja ankaruudesta. -Ja ihmiset kauhistuvat. Mutta katso, silloin valistunut, suuri ja -vapaa kansa nostaa kätensä ja todistaa: ilman noita eläisimme vielä -tänäpäivänä pimeydessä, orjuudessa, kurjuudessa. Sano totuus: pidätkö -todellakin kohtaloani kadehdittavana? Eikö kansa, joka niinkuin tyhmä -lapsi ei käsitä omaa parastaan, kiroa minua siksi, että tahdon sen -temmata orjuuden herttaisesta unenhorrosta vapauden vaivaloiseen -taisteluun? Minä olen joutunut vihoihin, jotta sillä olisi rauha, -minä olen pannut itseni vaaroille alttiiksi, jotta se olisi turvassa, -minä olen tehnyt rikoksia, jotta se olisi viaton. Minulle okaat, -- -heille ruusut; minulle työ, -- heille hedelmä. - -SALDANHA. O, Pombal, Pombal! Ihailen sinua, vaikka minun täytyykin -kauhistua sinua. Miten nuo kurjat hovikot, Atougiat, Tavorat, Aveirot, -voisivat sinua vahingoittaa, vaikka olisivatkin elossa? Vankityrmä -heidät kokonaan masentaa. Miksi tuota tarpeetonta ankaruutta? He ovat -vihamiehiäsi, he ovat vehkeilleet sinua vastaan, -- mutta sinä olet -liian suuri kostaaksesi heille heidän surkeuttaan. Jalopeura potkaisee -pois purevan hiiren, mutta ei pure puolestaan. - -POMBAL. Olet oikeassa osaksi -- mutta unhotat kuninkaan. - -SALDANHA. Joka kokonaan noudattaa sinun neuvojasi. - -POMBAL. Ajattele itse lähemmin, mihin oikeastaan tahdot minut -saattaa: hankkimaan itselleni kuninkaan mielipahaa pelastaakseni -vihamieheni. -- Minun on pakko tehdä siinä asiassa kuninkaan tahto -omakseni, jotta pääasiassa minun tahtoni tulisi hänen omakseen. - -SALDANHA. Mitä pääasiaa tarkoitat? - -POMBAL. Luuletko että olisin tätä asiaa pitänyt niin tärkeänä, -joll'en olisi nähnyt, että se oli välikappale, millä voisin saavuttaa -pyrintöjeni päätarkoituksen: jesuiittain maasta karkoittamisen. - -SALDANHA. Veljeskunnan prokuraattori on kuitenkin selittänyt, että -veljeskunnalla ei ole mitään osaa salaliitossa, vaan että se -suurimmassa määrässä sitä paheksii. - -POMBAL. Niin siksi että se on huonosti onnistunut. Se henkilö, joka -ampui hänen majesteettiaan, oli jesuiitta-noviisi. Kymmenen etevintä -jesuiittaa oli salahankkeessa mukana. Eikö tämä riittävästi todista -veljeskunnan osallisuutta? - -SALDANHA. Mutta paavi ei ikänä suostu heidän karkottamiseensa. -Clemens ei ole mikään Benedict. - -POMBAL. Silloin me rikomme kaiken yhteyden Rooman valtion kanssa. -Clemens tulee ennen kaipaamaan Portugalin rahakukkaroita, kuin me -Rooman anetta. - -SALDANHA. Silloin minua todellakin kummastuttaa, että olet säästänyt -tuota yhtä mieletöntä kuin rikollista munkkia, Malagridaa. - -POMBAL. Kuningas niin tahtoi. Malagrida on kerran, ainakin oman -väitteensä mukaan, rukouksillaan pelastanut kuninkaan hengen. -Tiedätte, kuinka hurskas hänen majesteettinsa on. Nyt hän luulee, -että hänen henkensä on niin yhdistynyt Malagridan henkeen, että, jos -tämä kuolisi, madonna peruuttaisi armonsa. - -SALDANHA. Inhoan tuota raivosan-kiihkoisaa miestä. Hänen mielipiteensä -eivät ole ainoastaan luonnottomia, ne ovat myöskin harhaoppisia. - -POMBAL. Oletteko niitä tutkinut? - -SALDANHA. Olen. - -POMBAL (syrjään). Olisiko tässä keino, millä musertaa tuo pimeyden -villihenki ja samassa riistää häneltä se pyhimysloisto, mikä hänellä on -suuren yleisön silmissä. (Äänettömyyttä. Ääneen.) Siinä ottelussa, joka -kenties syntyy meidän ja Rooman hovin välillä, toivoakseni Portugalin -kirkon primas, maansa ja aikakautensa arvokkaana poikana, taistelee -minun ja valistuksen riveissä. - -SALDANHA. Täytyyhän minun sinua palvella, vaikka en voikaan sinua -enää niin rakastaa kuin ennen. Olethan sinä ainoa, joka voit huojuvaa -laivaa johtaa kuohuvien tyrskyjen välitse. - -POMBAL. Saldanha! Sinäkö se puhuit, entinenkö ystäväni?! - -SALDANHA (verkkaan ja katkeranlaisesti). Kaipaatkohan sinä -ystävyyttä? (Menee.) - - -YHDEKSÄS KOHTAUS. - - POMBAL, JOSÉ. - -POMBAL. Saldanha! Hänkin! Mene sitte! O, ihmiset ymmärtävät vain -suuruutta ihailla, ja kuitenkin rakkautta, hiukkasen vain rakkautta -sydän noilla kylmillä kukkuloilla kaipaa. (Josélle.) José! - -JOSÉ. Teidän ylhäisyytenne! - -POMBAL. Kuulitko keskustelumme? - -JOSÉ. Olin kiinni työssäni. - -POMBAL. Älä valehtele! Näinhän, kuinka kasvosi jänteet liikahtelivat, -kun kardinaali puhui pater Malagridasta. Muistit äitisi kuoleman. - -JOSÉ. Suututteko siitä minuun? Eikö tuo mies antanut häntä ilmi? - -POMBAL (kirjoittaa ja antaa sitten kirjeen Josélle). Minä jätän hänet -sinun kostoosi. - -JOSÉ (lukee päällekirjoituksen). Lissabonin suur'inkvisiittorille. -(Polvistuu ja suutelee Pombalin vaatteen lievettä.) Kiitän sinua! -(Poistuu.) - -POMBAL (yksin). Ah! kohta on kuninkaan vastaanottohetki. - -TEXEIRA (ilmoittaa). Hänen majesteettinsa, kuningas. (Menee.) - - -KYMMENES KOHTAUS. - - KUNINGAS, POMBAL. - -KUNINGAS (tervehdittyään). Tänään on sangen paha ilma. Olen maannut -koki yön kovin huonosti. Haavani on minua suuresti vaivannut. Olen -kai hyvin kalpea. - -POMBAL. Sire, näytätte tosiaankin kärsivältä. - -KUNINGAS. Niin, minua aina unessa mustat haamut vainoava tavotellen -henkeäni. Alinomaa pistoolin luodit korvissani vinkuvat. Niin, tunnen -että olen alituisten salajuonien alainen; sitä ei uskota. Ajatelkaas, -kun ovat väittäneet sitäkin, etten muka ole laisinkaan haavoittunut! -Ah! kaikki tahtovat kukistaa minut, kaikki suojelevat murhamiehiäni, -kaikki vaativat heille helppoa rangaistusta. - -POMBAL. Minäkö myöskin, Sire? - -KUNINGAS. Anteeksi, anteeksi, te olette ystäväni. Niin, te olette -todellakin ollut innokas ilmi saamaan näitä hirvittäviä rikoksia. -Noita kiittämättömiä ilkimyksiä! Niin kauan kuin he elävät, vapisen -joka hetki levottomuudesta, ja vasta silloin, kuin olen kuullut -heidän viimeisen kuolonkorahduksensa, hengitän vapaasti. - -POMBAL. Voitteko rauhoittua sillä, että olette katkaissut muutamia -oksia, jotka löivät teitä silmiin, vaikka myrkyllinen päärunko vielä -jää seisomaan? - -KUNINGAS (syrjään). Hän tarkoittaa Jeesuksen veljeskuntaa. (Ääneen, -niinkuin ei olisi kuullut Pombalin sanoja.) Eikö teidän mielestänne -olisi sopivaa pystyttää temppeli pyhälle Sebastianille, jota minun -on kiittäminen ihmeellisestä pelastuksestani? - -POMBAL. Katkaisette sormen, mutta käsi jää vielä paikoilleen teitä -lyömään. - -KUNINGAS (ei edelleenkään ole kuulevinaan). Ja lisäksi voisi vielä -ehkä panna toimeen kiitosjuhlat koko maassa. - -POMBAL. Niin, kaikkeen tuohon on vielä aikaa, kun olette täydelleen -pelastanut henkenne tuhoamalla vaarallisimmat vihamiehenne. Vasta -silloin voitte sanoa, että pyhä Sebastian on teitä suojellut, vasta -silloin on Portugalin kansalla syytä tyvenin mielin kiittää Jumalaa. - -KUNINGAS (levottomana). Olen todellakin pahoinvoipa. Rakas markiisi, -luulenpa etten tänään ole halukas keskustelemaan valtioasioista. - - (Soittaa. Texeira tulee.) - -POMBAL (kiireesti). Hänen majesteettinsa käskee, ettei ketään saa -päästää sisään, olkoon kuka hyvänsä. (Texeira menee.) - -KUNINGAS. Olette rohkea, herra markiisi. - -POMBAL. Luulin että se oli teidän majesteettinne tarkoitus. - -KUNINGAS (syrjään). Huomaan, etten voi livistää pakoon. Olkoon siis -menneeksi, silloin siitä kerrankin pääsee! (Ääneen.) Tarkoitukseni, --- tietystikin. (Istuutuu.) No, mitä siis oikeastaan tahdotte? Sanalla -sanoen --! - -POMBAL. Jesuiittain karkoittamista. - -KUNINGAS. Siihen minä en ikinä suostu. - -POMBAL. Miksi ette? - -KUNINGAS. Siksi, -- siksi etten tahdo. Silloinhan minut koko -Europassa julistettaisiin uskonnon vainoojaksi. Puolisoni mainitsi, -että eräs hänen hovinaisistaan kertoi lukeneensa erään jumalattoman -ranskalaisen filosoofin teoksen, jossa minua verrattiin harhaoppiseen -Preussin Fredrikiin. En voi sanoa tekijän nimeä, sillä (tehden -ristimerkin) en katso hurskaan kristityn velvollisuudeksi panna -mieleensä mokomien uskottomain jumalainkieltäjien nimiä, mutta siinä -itse näette uudistuksienne tulokset. - -POMBAL. Tämäkö perusteenne? - -KUNINGAS. Mitä hänen pyhyytensä siitä sanoisi? Jeesuksen veljeskunta -on liiaksi mahtava, -- me emme tohdi sitä suututtaa. Sitä paitse pitää -meillä olla syitä, perusteita maailmalle ilmoitettavana. - -POMBAL. Eikö viimeinen salahanke teidän henkeänne vastaan ole todistus, -jonka pitäisi saada heidän uskollisimmat ystävänsäkin uskomaan? Eikö -heidän kätensä ole ruhtinasten verillä tahratut? Jokaisella noista -kymmenestä, joille kuolemantuomion julistitte, on puolellaan satoja, -jotka joka hetki vetävät henkeään vain syytääkseen teihin kirouksia, --- joiden ainoa tunne on kosto, joiden ainoa ajatus on teidän -murhanne. - -KUNINGAS. Tiedän, -- he ovat vihamiehiäni. Mutta nähkääs, -- sanon -siis totuuden: en tohdi, pelkään heitä. Lapsuudestani asti on minuun -istutettu se käsitys, että Jeesuksen veljeskunta on jotakin -suurta, hirmuista, mahtavaa, joka toisessa kädessään pitää taivaan, -toisessa syvyyden avaimia, -- jotka tuntevat vähäpätöisimmän ihmisen -pienimmätkin ajatukset, -- joiden rankaisevaa kouraa ei voisi välttää, -vaikka; pakenisikin Portugalista, Europasta, asutusta maailmasta, -elämästä --, sillä he ovat mahtavammat kuin maan kuninkaat, ja taivaan -enkelit kuulevat heidän ääntään. - -POMBAL. Myönnän, että ovat mahtavat, mutta heidän mahtinsa on uhkaavan -pilven, joka näyttää hirmuiselta, vaan jonka auringon säteet pian -hajoittavat. Kautta koko nykyajan käy huuto noita jesuiittoja -vastaan, kauhun huuto menneisyyteen nähden ja koston huuto -tulevaisuuteen nähden. Pieni Portugal on antava Europalle esikuvan, -josta tämä tulee sitä iankaiken kiittämään. - -KUNINGAS. Tuhlaatte sanojanne turhaan. Minä en voi ryhtyä -karkoittamaan Jeesuksen veljeskuntaa. - -POMBAL. Sekö viimeinen sananne? - -KUNINGAS. Viimeinen. - -POMBAL. Silloin minun täytyy teidän majesteetiltanne pyytää virastani -eroa. - -KUNINGAS. Eroako? Mahdotonta! En tule toimeen ilman teitä. Ah! -te tahdotte saada ministeri-palkkanne korotetuksi. Saatte. Se on -todellakin pieni, myönnän sen. Teistä on tuleva ruhtinas, ensimmäinen -Portugalissa -- ajatelkaas, se kuuluu kauniilta. Vaan ette saa minua -jättää, kaikessa muussa tahdon noudattaa mieltänne. Eikö totta -- te -jäätte? - -POMBAL. Sire, sanassani pysyn. - -KUNINGAS. Mutta pyydän, rukoilen, -- kuninkaanne, ei, ei, ystävänne, -joka hyväksenne on tehnyt kaikki, rukoilemalla rukoilee teitä -jäämään. Minulla ei ole ketäkään muuta, johon voin luottaa. - -POMBAL. Valitkaa! -- minut tai jesuiitat, uskollisin palvelijanne tai -kiukkuisimmat vihamiehenne. - -KUNINGAS (kylmästi). Vai niin! Luulette olevanne tuiki tarpeellinen. -Erehdytte kerrassaan, hyvä markiisi. Menkää herran nimeen, -- me emme -tarvitse teitä. - -POMBAL. Niin pian kuin mahdollista annan kertomuksen niistä -yhdeksästä vuodesta, joina olen kuninkaani käskyjä toimittanut. Tämän -kirjeen voin heti jättää teidän majesteettinne haltuun. Se on hänen -pyhyydeltään, paavi Clemens XIII:nnelta, joka joitakuita päiviä sitten -vielä oli kardinaali Aqvaviva. - -KUNINGAS (lukee). Haa! Pyhä Isä on tyytymätön. Hänen kanssaan pitää -heti suoriutua. - -POMBAL. Niin, hän vaatii, että teidän murhaajanne, koska ovat -jesuiittoja, pitää jättää rankaisematta. - -KUNINGAS. Arveluttava asia! Teidän pitää saattaa se oikeaan. - -POMBAL. Teidän majesteettinne, unhotatte että olen pantu viralta. - -KUNINGAS. Pyhä Sebastian! Tunnen etten koskaan voi selvitä tästä -sokkelosta. - -POMBAL. Clemensin ovat jesuiitat asettaneet paavinistuimelle. Kun hän -nyt näkee teidän majesteettinne näitä suosivan, niin vaatii hän -röyhkeästi kaikkien murhamiehinenne vapauttamista, jotta he sitä -paremmin voisivat hioa niitä tikareita, jotka eivät ensi kerralla -osuneet oikeaan. Meidän täytyy siis alkaa taistelu pyhän paavinistuimen -kanssa. Meillä ei ole muita liittolaisia kuin protestanttinen Englanti, -joka tässä kohden ei voi meitä auttaa. Ranska ja Espanja ovat -vihollisiamme, -- pian voi sota syttyä näitä valtoja vastaan. Tosin -on armeijallamme taitava päällikkö, Schaumburgin herttua, mutta hän -pyytää eroansa samalla kertaa kuin minäkin. Itävallan kanssa olemme -jotakuinkin hyvässä sovussa, mutta ainoastaan minun ja puolisoni -erikoistuttavuuksien kautta. Jos minä luovun virastani, niin saatte -Maria Theresiasta vihamiehen. Näettekö, mitä voitte toimittaa ilman -minua? - -KUNINGAS (menehtyneenä). Hallitkaa! - -POMBAL. Itse Portugalissa olen murtanut aatelin vallan. Olen -hankkinut kruunulle takaisin kaikki ne tilukset, jotka aateli on -pakolla ottanut heikolta hallitukselta. Olen tehnyt kuningasvallan -suureksi ja peljätyksi, niin että nämä pikkutyrannit eivät uskalla -sen valtamahdin edessä päätään nostaa. Jos minut pannaan viralta, -niin tämä mehua ja voimaa imevä harvainhallitus kohottaa taas päätään -ja anastaa väkisin entisen valtansa. - -KUNINGAS. Hallitkaa! - -POMBAL. Ja mitä tulee teidän yksityiseen elämäänne, niin eikö kaikki -salaiset vihamiehenne riemuitse ja todelliset ystävänne huolestu -nähdessään, miten te kohtelette uskollisimpia palvelijoitanne? Kaiket -päivät saatte levottomana vavista kapinoitsijain tikareita, kaiket yöt -unissanne niitä peljätä. - -KUNINGAS. Hallitkaa! Jätän kaikki teidän haltuunne, tehkää niinkuin -tahdotte. - -POMBAL. Pidättekö sananne? - -KUNINGAS. Pidän. - -POMBAL. Nyt olette taas oma itsenne, ja niin minäkin taas olen sama -kuin ennen. Haa! Nyt olen siis saavuttanut unelmieni päämäärän! -(Menee.) - - -YHDESTOISTA KOHTAUS. - -KUNINGAS (yksin, nousee seisaalleen.) Hän on poissa. Olen yksin. Tuntuu -siltä, kuin olisin kaikkien hylkäämä. Ei, ei! Vielähän olen kuningas. -(Soittaa. Texeira tulee.) Samppanjaa! Minun täytyy virkistää mieltäni. -Minua paleltaa. (Samppanjaa tuodaan, kuningas juo.) Lääkärini on -sanonut, että voin vielä elää monta vuotta, hän on kyvykäs mies. Voin -häneen luottaa, ja kuitenkin tuntuu siltä kuin kuolema, kamala viikate -kädessä, seisoisi takanani ja osottaisi päätäni. (Juo.) Pah! Houreita! -Haa! Tunnen hirveän ahdistuksen painavan ja vaivaavan rintaani. -(Äänettömyyttä.) On niinkuin tekisi mieleni nähdä verta vuodatettavan, -murhaajieni verta. Tuon salinoven takana seisoo kenties murhamies -odottamassa, milloin voisi pistää minut kuoliaaksi. En tohdi täältä -poistua. Ja tämä viini sitten! Se on ehkä myrkyllä sekotettua. Olkoon -mitä on: se tarjoo minulle nautintoa ja siihen tahtoisin mieluimmin -kuolla. (Kauhistuen.) Tuon ajatuksen paholainen johdatti mieleeni. -Minun pitää saada seuraa. (Texeira tulee.) Onko siellä ketään, joka -odottaa päästä puheilleni? - -TEXEIRA. Donna Theresia de Tavora, Aveiron herttuatar. - -KUNINGAS. Theresia! -- minun luonani! Saanko uskoa korviani? Haa! -Vihdoinkin tuo ylpeä nainen on taipunut! Herttuatar tulkoon! - - (Texeira menee.) - - -KAHDESTOISTA KOHTAUS. - - KUNINGAS. THERESIA. - -THERESIA. Teidän majesteettinne! Etsin teitä viimeisenä turvanani. -Laupeus on aina ollut kuningasten suurin kaunistus. Armoa -vihollisillenne! - -KUNINGAS (ivallisesti). Anotteko te armoa? - -THERESIA. Anon, itsenne tähden, herra kuningas. Pelastakaa veljenne, -pelastakaa ne toisetkin aatelismiehet, muuten olette vikapää -suurimpaan vääryyteen. He ovat syyllisiä -- niin; mutta jokaisella on -oikeus tulla ainoastaan vertaistensa, pääriensä, tuomittavaksi. O, -olen käynyt Portugalin etevimpäin aatelismiesten luona, saadakseni -heidät vastustamaan tuomiotanne, mutta nuo pelkurit ovat kieltäytyneet, -ovat peljänneet Pombalin kostoa! Minun täytyy siis vedota teidän -omaan oikeudentuntoonne. - -KUNINGAS. Siitä asiasta päätän yhdessä ministerini kanssa. Olen -vannonut pyhän Sebastianin nimeen, että heidän tulee kuolla, ja aina -pidän valan, jonka olen hänelle tehnyt. (Syrjään.) Kuinka hän on -kaunis! Kuinka tuo kiihtynyt kalpeus on viehättävä! Tuntuu, niinkuin -tekisi mieleni raivokkain suuteloin purra nuo kalpeat huulet -veripunaisiksi. - -THERESIA. Mutta, sire, -- ainakin veljenne, -- hänet teidän täytyy -pelastaa. - -KUNINGAS. Hänen ennen muita täytyy mennä häpeän kuolemaan. -Kauheiden kidutusten alaisena tulee hänen mestauslavalla heittää -henkensä, joka sitten helvetin tulessa joutuu tuhatkertaa julmempaan -vaivaan. - -THERESIA (tuijottaa häneen liikahtamatta, niinkuin ei ymmärtäisi -hänen sanojaan). - -KUNINGAS (syrjään). Tuo aavemainen katse minua pelottaa. On niinkuin -kulkisin unessa. Olen kai liiaksi juonut. (Ääneen.) Kumma, kuinka -hartaasti olette kiintynyt Lafoensin herttuaan. - -THERESIA (hurjasti). Siksi että häntä rakastan, ettekö sitä ymmärrä? --- siksi että häntä rakastan. Ah! en voi ajatellakaan, että hän kuolisi --- ah! en saata käsittää, kuinka maa enää voisi olemassa olla tai -aurinko paistaa, jos hän ei eläisi. Käsitättehän -- mahdotonta on, -että hän kuolisi. - -KUNINGAS. Te voitte hänet pelastaa. - -THERESIA. Mitä tahdotte? Omaisuuteni, -- äärettömät tilukseni? -Ottakaa, ottakaa! Minä kuljeksin mierolaisena ja kerjään leipäni. Tai -henkeni? Viekää! viekää! Häpeälava, -- tikari, -- myrkky, -- mitä -vain tahdotte! - -KUNINGAS. En mitään tuosta kaikesta. Itsenne! - -THERESIA (soinnuttomasti). Mitä tarkoitatte? - -KUNINGAS (tarttuu hänen käsiinsä ja katsoo häntä silmiin). Te -ymmärrätte minut! - -THERESIA (kääntyen pois). En! - -KUNINGAS. Sinun täytyy tulla omakseni. En tiedä, rakastanko vai -vihaanko sinua, mutta sydämmessäni tunnen valtavan himon tuhota, -turmella, ja kuitenkin nauttia sinua. Haa! tahtoisin nähdä sinut -piinapenkillä, nähdä kuinka häikäisevät, uhkuvat jäsenesi värisevät -noiden kauheiden kidutuskoneiden käsissä, -- ja samalla tahtoisin -mielipuolen ahnain huulin suudella paljaita jalkojasi. Haa! tahtoisin -nähdä sinun epätoivosta uupuneena nojautuvan olkapäähäni, aivoissa -hulluus ja sydämmessä raivo, kunnes hurjapäisenä suudelmilla, vielä -hehkuvammilla kuin minun, tapaisit huuliani. - -THERESIA. Ah! noin rohkenette puhua minulle! Olen hävetä silmät -päästäni. (Pitelee otsaansa.) Miksi tulinkaan tänne! Pois -- pois! -(Aikoo poistua.) - -KUNINGAS. Älkää minua syyttäkö, -- itse olette lemmittynne surmannut. - -THERESIA (yht'äkkiä). Niin, niin! -- minähän se hänet johdatin turmioon -Ja vieläkö arvelisin --! (Kuninkaalle.) Pelastakaa Lafoens -- niin minä -olen teidän. (Synkästi.) Pyhä madonna, älä vihastu! Sinä olisit tehnyt -samoin kuin minä. -- - - - - -VIIDES NÄYTÖS. - - -(Läpikäytävä sali S:t Julianin linnassa. Ovia usealla taholla.) - - -ENSIMMÄINEN KOHTAUS. - -POMBAL (astuu sisään). Elvas syytön! Nuo sanat soivat yhä vielä -korvissani. Kuoleva José ei ehtinyt muuta minulle sanoa, mutta hänen -katseensa osotti, että hän puhui totta. Miksi olen mennyt niin -pitkälle? Olen kiven jo niin työntänyt jyrkännettä alas syvyyteen, -etten enää voi sitä pidättää, vaan se tempaa minutkin mukanaan. -Kardinaali Saldanha oli oikeassa: jos asia olisi käynyt laillista -tietä, niin ei ketään syytöntä olisi langetettu. Olen nyt toiveitteni -perillä, -- ja kuitenkin olen melkein toivomaisillani, että kaikki -olisi tekemättä ja että saisin alottaa kaikki alusta, olenko minä -määrätty hävittämään kaikki, mikä on minua lähellä? Uskollinen -Josénikin myrkytetty, -- jesuiittani myrkyttämä kostonuhriksi! Ja hänen -viimeiset sanansa, että Elvas oli syytön -- mitä ne merkitsivät? -Voisinko sittenkin pelastaa hänet? En! En voi tuoda esiin mitään -todistusta hänen syyttömyydestään. Hän on itse tunnustanut, hänen -isänsä ja äitinsä niinikään. Sanottaisiin, että hänet pelastin siksi -että hän oli vävyni. Maineeni nyky- ja jälkimaailman silmissä vaatii -hänen kuolemaansa, o, Elvas, Elvas, älä minua syytä! Sinä, joka saat -kuolla, olet onnellisempi kuin minä, jonka täytyy elää, tämä verivelka -omallatunnollani. Haa! Kuulen askeleita. Se on Beatrice, jota lähetin -noutamaan, kun tosiaankin ensin ajattelin pelastaa hänen miehensä. -(Yht'äkkiä.) Mutta kenties se vielä olisi mahdollista, -- onhan hän -tyytyväinen, kun vain saa pitää henkensä. (Miettiväisenä.) Niin oikein! -Näin voin pelastaa hänet ja oman kunniani samalla kertaa. - - -TOINEN KOHTAUS. - - POMBAL. BEATRICE. - -BEATRICE. Tahdot siis armahtaa puolisoani, myönnät vihdoinkin hänet -syyttömäksi! Ah! näen että niin on, et olisi muuten minua kutsunut, ei -olisi sinulla ollut siihen luontoa. Älä kiellä, älä, sillä tunnen, -että sydämmeni silloin särkyisi. - -POMBAL. Tahdon sinun tähtesi valmistaa hänelle pelastukset keinon. - -BEATRICE. Luiz! Oi, kuulitko? Isäni lupaa sinut pelastaa. - -POMBAL. Kuuntele tarkoin, tyttäreni. Kaikki todistukset painuvat -puolisosi syyllisyyden puoleen, -- meidän täytyy siis pitää häntä -syyllisenä. Hän paetkoon salaa vielä tänä yönä ja piilottakoon -henkensä, unhotettuna ja saavuttamattomana, johonkin kaukaiseen -maailman kolkkaan. Hänen kuvansa on teloitettava, kun hän itse on -paennut; henkensä hän saa pitää, mutta kunniansa hän menettää. - -BEATRICE. Ah! kun hän vain saa henkensä pitää, niin olen tyytyväinen. -Mitä me Portugalia, kunniaa, rikkauksia kaipaamme! Minun rakkauteni -hänelle kaiken tuon korvaa. Pakenemme kauas, niin kauas, että siellä -ei Portugalin aurinko paista, ei sen taivas helota, eikä siis mikään -häntä muistuta siitä, mitä hän on kadottanut. Ja joskin jokin -haihtuva tuuli sinne eksyisi ja kuiskaisi hänen korvaansa kotimaan -kieltä, niin minä haastaisin hellyyteni sydämmellisestä hartaudesta, -niin että tuuli ei hennoisi hänen mieltään huolestuttaa. (POMBAL -taistelee ääneti itsensä kanssa. BEATRICE huomaa, että hänen -huulensa vapisevat.) Mikä sinua vaivaa, isä? Kävit niin kalpeaksi. - -POMBAL. Voisitko -- jättää -- äitisi? - -BEATRICE. Ja sinut? Pitäisikö minua täällä mikään muu, kuin sinä? -Mutta, katso, sinä olet suuri, mahtava, kunnioitettu, -- hän on halpa, -vainottu, väärintunnettu; sinulla on kiitollinen kansa, -- hänellä vain -vaimo-raukkansa; sinä saat osaksesi nykyajan ihailun, -- hän ainoastaan -naisen rakkauden. O! olemme kumpikin näinä viime aikoina niin -äärettömästi kärsineet, ettemme voi kauan elää; suo minun siis -ainakin levittää rauhaa hänen elämänehtoonsa viimeisiin hetkiin. - -POMBAL. Ei! Beatrice, sinun täytyy jäädä. Sinun täytyy katkaista -kaikki muiston siteet väliltänne. Haemme paavilta teille avioeroa. -Pombalin tytär ei saa maanpakoon seurata isänmaankavaltajaa. Minun -oman kunniani tähden sinun pitää jäädä. (Kello lyö yksitoista.) - -BEATRICE. Hyvä Jumala! Kuolinkellot jo soivat. Joutuin, joutuin! -Minä suostun kaikkeen. Ettekö näe, isä, aika rientää! - -POMBAL. Rauhoitu! Kello lyö vasta yksitoista. Meillä on vielä -tunti aikaa. Kello kahdeltatoista tulee tuomittujen tämän salin -kautta kulkea kappeliin, nauttiakseen siellä viimeistä kertaa -Herran ehtoollista. Siksi hänen pitää olla pakomatkalla. (Huutaa.) -Tänne! (Vanginvartija tulee.) Tuo tänne Elvasin herttua, ja anna -hänen puhua kahdenkesken herttuattaren kanssa. (Vanginvartija -menee.) Valmistele nyt häntä pelastuksen varalle, ja sano hänelle -jäähyväiset. Minä toimitan niin, että hän voi paeta, joutumatta -ilmi. (Menee.) - - -KOLMAS KOHTAUS. - - BEATRICE, myöhemmin ELVAS. - -BEATRICE. Kuinka hän viipyy! Vanginvartija ei ole kenties kutsunutkaan -häntä. On niin kuin kaikki ihmiset, kadehtien rakkautemme onnea, -koittaisivat meidät erottaa. Kuinka se aika rientää! Sydämmeni tuntuu -tykyttävän sekunnit niin nopeaan, että sen pian on pakko pysähtyä. O -aika, aika, riennätkö lemmittyäsi pelastamaan, kun kiidät matkaan noin -huimaavaa vauhtia? (Kuuntelee.) Ei, -- ei -- vihdoinkin -- -- ah! - -ELVAS (yhä kahleissa, astuu sisään kalpeana ja laihtuneena). Ah, -Beatrice, armas vaimoni! Meille on siis suotu viimeinen hyvästijättö. -(Suutelee hänen kasvojaan.) Beatrice, viimeistä kertaa nyt näemme -maan päällä toisemme. - -BEATRICE. Ei niin, sinä voit pelastua. Sinä voit päästä vapaaksi, -- -ajatteleppas -- vapaaksi! - -ELVAS. Vapaus! Aurinko! Valkeus! Elämä! Kajastavat kuvat, jotka -ilvehditte vankiraukan sielulle! Pois! En tohdi uskoa teihin. - -BEATRICE. Etkö tunne minun ääntäni? Olen Beatricesi, -- puhun totta. - -ELVAS. Niin, niin! Vihdoinkin ovat siis älynneet syyttömyyteni. Olen -saanut oikeutta -- vaikka myöhään. Haa! olen siis vapaa! Miksi ei -avata minulle vankilan ovia? Voin antaa anteeksi kaikki, mitä olen -kärsinyt, mutta joka hetki, minkä nyt, syyttömäksi julistettuna, -täällä vietän, voi saattaa minut raivoon. - -BEATRICE. Ah! Ei! Syyttömyyttäsi ei ole vielä ilmi saatu. Sinun -täytyy paeta. Mutta näetkös, kaukana merten takana voit jälleen -alottaa uutta elämää. Vielä tällä tunnilla sinun täytyy paeta. O, -kuinka viipyvät! - -ELVAS. Minun siis pitäisi hiipiä pakoon yöllä niinkuin varkaan; -nimeni ja maineeni tulla ijäti häväistyiksi? Ei! Ei! -- - -BEATRICE. Mutta muista, että siten pelastat henkesi hirmuisesta -kuolemasta. Minä rukoilen, -- pakene! - -ELVAS. Entä sinä itse? - -BEATRICE (hämmentyneenä). Minä tulen jäljestä. Näetkös, me emme voi -paeta yht'aikaa. Älä ole levoton minun tähteni. Minä kyllä tulen. - -ELVAS. Beatrice-rukka! -- sinä et ole oppinut valehtelemaan. Ah! Nyt -älyän kaikki! (Äänettömyyttä.) Minä jään tänne. - -BEATRICE. Pyhä madonna! Mitä sanot? Näyttihän kuolema sinusta niin -hirvittävältä. - -ELVAS. Näet, että olen muuttunut. Tosin, kun ensin kuulin nuo sanat, -että minun täytyisi kuolla, tuntui siltä, kuin sydämmeni ja sieluni -olisivat kauhusta hyytyneet. Hirmuista onkin syyttömänä kuolla. Mutta -nyt tunnen, etten voi elää kunniattomana ja ilman sinua. - -BEATRICE. Pakene, pakene! Jos et itsesi, niin minun tähteni. - -ELVAS. Mitä luulet elämän olevan minulle sinusta erotettuna? -Ajattelivat näin: tuolle heikolle Elvas-raukalle voi viskata elämän -niinkuin kerjäläiselle almun. Mutta pettyivät. Olen ollut pelkuri. -Olen unhottanut kunniakkaan nimeni, en ole ansainnut miehen arvoa; -mutta olen herännyt häpeämään entistä heikkouttani. (Vanginvartija -tulee.) - -VANGINVARTIJA. Jos suvaitsette, herttua, ottaa yllenne tämän -munkinkaapun, niin olen niin toimittanut, että voimme kenenkään -estämättä päästä täältä. - -ELVAS. En! Mene ja sano tyrannille, jota palvelet, että murhata -voidaan Elvasin herttua, mutta ikänä ei häntä kunniattomaksi saada. - -BEATRICE. O, kuinka noiden miesten sydän on kova! Luiz, pakene! Minä -pyydän, oma Beatricesi sitä pyytää. Katso, aika kuluu. Saatatkin minua -vastustaa, -- et siis rakasta minua! - -ELVAS. Et tiedä, mitä sanot. Onko meillä molemmilla täällä maan -päällä muuta kuin rakkautemme? Minun isäni on, toivoen että hänen -tuomionsa siitä lievenisi, todistanut väärin minua vastaan, -- -sinun isäsi on vihasta ja itsekkyydestä syössyt meidät molemmat -onnettomuuteen. Mitä silloin voimme ihmisiltä odottaa? He eivät -ole suoneet rakkaudellemme sijaa maan päällä, minä menen nyt -valmistamaan sille sijaa taivaassa. - -BEATRICE. Sinä yht'aikaa hivelet ja raatelet sydäntäni. (Kello lyö -kaksitoista.) Hyvä Jumala! Nyt on liian myöhäistä! (Vaipuu Elvasin -syliin.) - -ELVAS. Armas puoliso! puhdas lilja, joka paratiisista on siirretty -maan halpaan soraan! Anna minulle suudelma ja siten hengitä sielusi -minun sieluuni. Älä itke, rakas puolisoni; tuntoni sanoo, että me -pian jälleen yhdistymme. Sinä pian kiirehdit minun jälkeeni, minun, -joka taivaassa sinua ikävöitsen. - -BEATRICE (tahtoisi puhua, mutta voi ainoastaan sopertaen lausua). -Luiz! - - (Viimeisellä kahdentoista-lyönnillä on linnanpäällikkö useiden - sotamiesten seuraamana tullut sisään. Vasemmanpuolinen ovi - paiskataan auki, ja hengeltä tuomitut, toinen toisensa jälkeen, - kulkevat näyttämön poikitse, kädet sidottuina, tunnustaen - syntejään mukana-seuraaville munkeille. He häviävät kaikki - peräoven kautta, josta kuuluu latinainen kuolinvirsi etäältä - soivan. ELVAS ja BEATRICE menevät hekin yhteen joukkoon. - Viimeisenä tulee MOREIRA, hänkin munkin saattamana.) - -MOREIRA (linnanpäällikölle). Sallitteko minun ennen kuolemaani sanoa -pari sanaa Lafoensin herttualle? - -LINNANPÄÄLLIKKÖ. Ettekö siis tahdo muiden turmatoverienne kanssa -rukoilemalla ja Herran ehtoollista nauttimalla valmistautua -huomispäivää varten? - -MOREIRA. Pitääkö minun toistaa pyyntöni? - -LINNANPÄÄLLIKKÖ. Tapahtukoon tahtonne. Herttua on koko yön odottanut -saavansa puhutella teitä, mutta minä en ole tahtonut häiritä rippiänne. -(Soturille.) Mene noutamaan Lafoensin herttua tänne! - -MOREIRA. Saammeko olla kahdenkesken? - -LINNANPÄÄLLIKKÖ. Koska tämä luultavasti on viimeinen pyyntönne tässä -elämässä, niin olkoon se sallittu. (Sotureille.) Seuratkaa mukanani! - - (Linnanpäällikkö ja soturit menevät. Kaikki hengeltä tuomitut - ovat hekin jo menneet.) - - -NELJÄS KOHTAUS. - - MOREIKA. munkki, myöhemmin LAFOENS. - -MOREIRA. Olemme yksin. Voitte jatkaa surullisia tiedonantojanne. - -MUNKKI. Se on pian tehty. Kaikki Jeesuksen veljeskunnan jäsenet, -jotka tämä pääkerettiläinen on saanut käsiinsä, on hän muutamien -laivapahasien varaan jättänyt meren ja myrskyn raivolle alttiiksi. -Mutta -- Hän, joka Mooseksen pelasti aalloista ja pyhän Johanneksen -liekeistä, Hän kyllä heidänkin matkaansa suojelee. - -MOREIRA. Entä Europan hallitsijat? - -MUNKKI. Sanotaan että Pombal toimii heidän tahtonsa mukaisesti. Hän -kuuluu sopineen Espanjan Arandan, Ranskan Choiseulin ja Itävallan -Kaunitzin kanssa, että nämä valtioissaan seuraisivat hänen -esimerkkiään. - -MOREIRA. Entä hänen pyhyytensä? - -MUNKKI. Lähetti tosin heti, kun nousi Pietarin istuimelle, uhkaavan -kirjeen Pombalille, mutta, hämmästyen tämän röyhkeyttä, on antanut -myöden ja taipunut hänen tahtonsa mukaan. - -MOREIRA. Entä kansa? - -MUNKKI. Kauhistuu -- ja on vaiti. - - (Lafoens on viimeisien vaihtopuheiden aikana tullut sisään.) - -MOREIRA. Kiitän sinua. Suvaitsetko jättää minut yksikseni? (Munkki -menee.) On niin kuin Jumala olisi maailmasta hävinnyt, -- niinkuin -maa ja taivas olisivat minuun nähden kadottaneet keskipisteensä -- -ja minä olisin viskattuna kaikkisuuden avaruuteen tukea vailla, -jalansijaa vailla. - -LAFOENS (lähestyen häntä). Olet kutsuttanut minut. Marttyyri tahtoo -antaa siunauksensa, ennenkuin joutuu pyövelien uhriksi. - -MOREIRA (säpsähtää). Ah! Sinäkö se olet? En huomannut tuloasi. -Kerrotaan, että sinä olet vapautettu. - -LAFOENS. Niin. Tänä iltana saapui kuninkaan armotus vankityrmääni. -Miksi se minulle annettiin, sitä en tiedä. (Syrjään.) Miksi sen otin -vastaan, -- sen tiedän sitä paremmin. - -MOREIRA. Niin, olen sinut kutsuttanut, ajan ja ijankaikkisuuden -rajalla sanoakseni sinulle sanan, joka murskaa minut, mutta sinut -kenties tekee suureksi. (Äänettömyyttä.) Hylkää asiamme! - -LAFOENS. Nämäkö sanat -- sinä sanot -- minulle? - -MOREIRA. Jeesuksen pyhä veljeskunta -- tämä jättiläispuu, jota on -kastellut niin monen sankarin ja marttyyrin veri, -- on laho ja -kaatuu pian. - -LAFOENS. Mitä tulee minun uskoa, entistä elämääsi vai nykyisiä -sanojasi? - -MOREIRA. Usko minua. Kun minunlaiseni mies sanoo: koko elämäni -on mennyt hukkaan, -- silloin (vaikenee yht'äkkiä. Hetken kuluttua -synkästi.) Olen taistellut Jumalan kanssa, olen tullut voitetuksi. - -LAFOENS. O, isä! Eikö siis suuri aatteesi ole auringon kaltainen, -joka, vaikka pilvikin sen kaihtaa, pian säteilee yhtä kirkkaana kuin -ennen? - -MOREIRA. Monasti elämässäni on huomaamatta mieleeni hiipinyt tämä -ajatus: eikö ajan henki ole sinua valtavampi? Asiaani innostuneena -tukahutin aina nämä ajatukset syntisenä heikkoutena. Nyt, kun seison -tässä tyynenä ja kylmänä, katselen asiata toisin. Siis vielä kerran: -mene Pombalin ja sen opin puolelle, joka nyt asetetaan pyhän kirkon -sanojen sijaan. Heidän luona saavutat valtaa, kunniaa ja maailman -kiitosta, voit hyödyttää maatasi ja aikalaisiasi, -- meidän luona on -edessäsi vaino, pilkka ja tuo kuolemassa sydäntä kalvava ajatus: -olet taistellut turhaan. Tuo arka ja häijy roistokansa, joka -tahtoo ostaa itselleen nousevan suuruuden suosion sylkemällä -syrjään-suistuvaan, eikö se jo ole hionut ivaansa ja miekkojaan -meitä jesuiittoja varten? - -LAFOENS. Luetko minut tämän roistokansan joukkoon? - -MOREIRA. En! Mutta kuitenkin sanon: hylkää asiamme, sillä se on -mennyttä. Kun olin nuori, innostutti minuakin vapauden valtava -voima. Tahdoin uudistaa kirkkomme, tahdoin tehdä sen kristityksi, -enkä katoliseksi. Olin silloin Roomassa. Siellä minut veljeskunnan -ylijohtaja kerran yllätti, kun luin pyhää raamattua kotimaani -ihanalla kielellä. Muutamia päiviä sen jälkeen minut lähetettiin -lähetyssaarnaajaksi Intiaan. Kymmenen vuoden aikana siellä opin -elämään ja taistelemaan yksinomaan pyhän kirkkomme leviämiseksi -ja voitoksi. Kun sitten palasin Europaan, oli kaikki muu minussa -kuollut, paitse tämä suuri aatteeni. Kaikki voimani, ajatukseni, -tunteeni tarkoittivat vain Jeesuksen veljeskuntaa ja sen suurta -tehtävää johdattaa kirkon äidinhelmaan kaikkien ihmisten omattunnot -ja tahdot, pakottaa ne uskon kuuliaisuuteen, antaakseen niille sen -sijaan valkeutta ajassa, autuutta ijankaikkisuudessa. Vannotin sinua -Coimbrassa taistelemaan saman päämäärän puolesta, -- annan sinulle -valasi takaisin. - -LAFOENS. Ei, ei, ei koskaan! Ennen kuolen kunniattomana teidän -kanssanne, kuin elän mahtavana vihollistenne parissa: Ja se päämäärä, -jonka puolesta sinun-tapaisesi suuri sielu taistelee, ei saata -koskaan olla turha. - -MOREIRA. Eikö itse Roomakin ole meitä jättänyt, -- silponut käden, -jolla piteli valtikkaa, -- Rooma, jonka puolesta me olemme taistelleet -ja kärsineet? - -LAFOENS. Ja vaikkapa niinkin olisi, niin Lafoens ei ikinä alennu -luopioksi. Sinun Jumalaasi tahdon palvella, sinun uskosi on oleva -minun uskoni, sinun asiasi minun asiani. Minulla on vielä yksi -suoritus tehtävä maan kanssa, -- minun ei tarvis mainita muuta kuin -nimi Theresia. Jos huomenna vielä elän, niin aion ijäksi jättää -Portugalin ja Roomassa ruveta Jeesuksen veljeskunnan jäseneksi. - -MOREIRA. Vihin sinut siis taisteluun, kuolemaan ja (osottaen -taivaaseen päin) elämään. (Menevät kumpikin eri taholle. Moreira on -koko ajan noudattanut vanhaa juhlallista ja karkeanlaista tapaansa. -Nyt hän ei voi enää hillitä itseään, vaan kääntyy äkisti takaisin -ja huudahtaa) Miguel! Poikani! - -LAFOENS. Mikä sydäntä vihlova ääni! Oliko se sinun? - -MOREIRA. Maailma mustuu silmissäni. Minä horjun, tue minua! En ole -koskaan eläissäni vielä itkenyt, -- nyt itken. - -LAFOENS. Silmäsi värähtelevät, mutta kyyneleitä niissä ei välky. - -MOREIRA. En ole koskaan sitä oppinut. Itkuni valuu sisäänpäin, -- -kyyneleet virtaavat aivoihin, -- (pitelee silmiään) sillä täällä, -täällä kirveltää. (Intohimoisesti.) En ole koskaan vielä rakastanut -ketäkään ihmistä tämän maan päällä. Ei koskaan ole äiti, ei puoliso -lempeällä hellyydellä lähennellyt sydämmelleni. Ei koskaan ole -ystävän povi, suurten aatteiden jumaluutta väristen, sykähtänyt -povellani. Nyt, kun kuoleman kylmä henki jo on puolittain minut -jäätänyt, nyt tunnen olevani niin yksinäinen, niin äärettömän -yksinäinen. Miguel! Etkö voi mitään muuta minulle tarjota kuin -ihailua? -- Anna minulle kipinä ystävyyttä! - -LAFOENS. Veljyt! - -MOREIRA. Kiitos! (Suutelee häntä otsalle.) Kaiken hellyyden, mitä -olen tuntenut ketään ihmistä kohtaan, panen tähän suudelmaan. -(Palaten taas vanhaan, kylmään tapaansa.) Sitä ehkä ei ole paljo. -Voit antaa sen pois lemmityllesi kahden haukotuksen väliaikana, -kun alat häneen kyllästyä. (Poistuu kiireesti peräovesta.) - -LAFOENS. Suuri henki! Oi, jospa voisin ystävyytesi ansaita! (Poistuu -oikeanpuolisesta sivuovesta.) - - -VIIDES KOHTAUS. - - (Näyttämönmuutos. Sama sali Theresian kodissa, kuin ensimmäisessä - ja kolmannessa näytöksessä.) - -THERESIA (tulee sisään). - - Ei unta! Tuskallinen levottomuus - Mua eelleen ajaa, itseäni pakoon. - (Ottaa esiin myrkkypullon.) - Sa elon tuskasta mun voisit päästää. - Lohduksi kuiskaat: kaikella on loppu, -- - Mut yhä mua turhaan kiusaat. Ei! - Ensiksi tieto, että hän on vapaa, - Sitt' olen valmis! (Äänettömyyttä.) Urost' ihaillaan,, - Jok' iloin henkens' uhraa maineen mailla, - Marttyyria, mi polttoroviolla - Hymyilee kirkastettuna, kun näkee - Taivaasta voiton kruunun kimmeltävän. - Häpeän kuilu mun on edessäni, - Sittenkin rohkein mielin siihen katson. - (Astuu ikkunan luo.) - Kas, kuutamasta kirkastunut taivas - Valaisee maata lempein loisteineen. - Pimeyden peittämänä sikein nukkuu - jo puoli kaupunkia, toinen puoli, - Helottain täyskuun koko kirkkaudessa, - Autuuden horroksissa hiljaa uinuu. - Oi kotimaani yö, kuink' olet kaunis! - -(Joku kuuluu tulevan. THERESIA painaa tulisesti kättään poveansa -vastaan.) - - Ah! hetkeks vainko unhon unelmaa? - -KAMARINEITSYT (tulee sisään). Lafoensin herttua vaatii kiihkeästi -päästä puheillenne. Anteeksi, mutta hän pakotti minua ilmoituttamaan -itseään. - -THERESIA. Haa! Saata herttua heti tänne! - -KAMARINEITSYT (ilkeästi). Mutta kuningas voisi -- - -THERESIA. Mene! (Syrjään.) Palkkapalvelijani rohkenee tuota sanoa minun -kuulteni, -- ja minun -- oi, häpeä! -- täytyy luoda silmäni maahan. -(Kamarineitsyt menee.) Miguel siis on vapaa! Minä voin siis kuolla: -- -kuolla! Mikä taivaallinen ajatus! -- Kuolla ehkä niin, että viimeinen -henkäykseni kuiskaa hänen korvaansa, kuinka äärettömästi häntä -rakastan. - - -KUUDES KOHTAUS. - - THERESIA. LAFOENS. - -THERESIA (menee iloisesti häntä vastaan). - - Olet vapaa siis! - -LAFOENS (ehkäisten kädellään). - - Theresia, ei noin! - Edessä seisot tuomarin. Nyt täytyy - Sun kuolemasta itses puhdistaa. (Äänettömyyttä.) - Min' olen armoitettu. -- Entä sinä? - -THERESIA. - - Vapaudessa, niinkuin näet. - -LAFOENS. - Sano, - Mik' oli hinta moisen suosion? - Pimeihin vankiluoliin meidät muut - On heitetty, -- sä yksin vapaaks jäit. (Vihastuneena.) - O, nainen, nainen! Jumal' ei sua luonut, - Madonnalt' olet katseen varastanut, - Mut sydämmen sä saatanalta sait. - Mun viekastellen hyljit, jotta saisit - Mokoman syliin himoiss' antautua. - Möit sielus, jotta pelastaisit henkes - Ja ruumiis, arvosi ja rikkautesi. - -THERESIA (syrjään). - - Jo tuskain juoman pohjaan join, -- niin luulin, - -- Vaan tämä jäi! Hän moista minust' uskoo! - -LAFOENS. - - Et vastaa, -- ehkä puhuin ilkeästi. - (Hellästi.) Theresia, sua rakastin, -- en nytkään - Voi povestani poistaa rakkauttani. - Sua ovat panetelleet. Kaikk' on valhe. - Kuninkaan lemmitty et ole. Puhu! - Oi, puhu! Sua uskon, vaikka astuis - Aurinko taivaalta ja väittäis toista. - -THERESIA (on vaiti). - -LAFOENS. - - Siis ole -- -- Vaan, en tuomitse sua vielä. - Väkisin ehkä hän sun voitti. Puhu! - Sun sanoistasi kohtalomme riippuu. - -THERESIA (on vaiti). - -LAFOENS (ottaa esiin tikarinsa). - - Siis kuole! - (Katselee tikariaan.) - Ei sua koskaan ole vielä - Liannut konnan eikä porton veri. - Miekasta metsän ylvä otus kaatuu, - Sakaalit, ketut myrkyin tapetaan. - -THERESIA (näyttäen pulloa). - - Tuossa on myrkky! - -LAFOENS (ihmeissään). - - Sinä yhtä kaikki! - Juo! - -THERESIA (hellästi). - - Kätes eikö mulle juomaa tarjoo? - (Lafoens seisoo liikkumatta.) - Ees muistoks siitä, mitä olin sulle. - -LAFOENS. - - On kummaa tämä! No siis, -- tuossa! - -THERESIA (juo hänelle tarjotusta pullosta). - - Kiitos! - Nyt vapaa kieli on. (Polvistuu.) Sua rakastan! - -LAFOENS (johon nämä sanat ovat sattuneet). - - Ivaatko vaiko herjaat kuolemassa? - -THERESIA. - - Antauduin kuninkaalle -- se on totta, - Mut hinta oli henkes, -- vapautesi. - -LAFOENS. - - Väristys kävi -- - -(Ääni ei tottele häntä; hän pitelee kiinni pöydästä.) - -THERESIA. - - Etkö vielä usko? - O! vaikk' on sydän murtunut, niin siinä - Viel' istuu vanha ylpeys. Kahteen sanaan - Tunteeni koko syvyyden ma panen: - Sua rakastan. Suo anteeks tylyyteni! - -LAFOENS. - - Et kuolla saa. Haa! Jumalan on luoma - Tää myrkkykin, -- Hän luomaans' ihaninta - Noin hävittää ei salli päältä maan. - -THERESIA. - - Ma tahdon kuolla, -- minun täytyy kuolla. - Elossa minut raiskattiin, mut kuoloss' - Olen ma puhdistettu. - -LAFOENS. - Kalpenet. - -THERESIA (taistellen). - - Niin, myrkky vaikuttaa. Mua pitele! - Syvälle suo mun katsella sun silmiis, - Sun mustain silmäis valotaivaaseen, - Niit' että muisteleisin haudan yössä. - (Haikeasti). Ah! - -LAFOENS. - - Pyhimys kallis, armain, sinä kärsit. - -THERESIA (raukeasti). - - Vie minut balkongille, että vielä, - ennenkuin kuolen, maani näkisin, - Mun kalliin isänmaani kauneudessaan. - Pois sieluni nyt liitää rauhass' yön, - Kuin siunaus -- niin, kuin rukous taivaan puoleen - Sun -- kansani -- ja maani edestä. - -(THERESIA ja LAFOENS menevät balkongille. Hienoa juhlallista soittoa, -joka kuvaa THERESIAN kuolemaa. Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä, -sitten LAFOENS palajaa.) - -LAFOENS. - - Ruumist' en tahdo nähdä. Mulle yhä - Theresia jalo, kaunis elää. Minä - Vain kuollut oon -- mut kohta minäi elän. - -(Juo myrkyn jäännöksen.) - - -SEITSEMÄS KOHTAUS. - - (Näyttämönmuutos. Kabinetti Pombalin asunnossa Lissabonissa.) - -BEATRICE makaa tainnoksissa, ympärillä palvelijoita ja POMBAL, joka -yrittää palauttaa häntä henkiin. - -BEATRICE (havahtuen). Miss' olen minä? Kuinka tulin tänne? - -POMBAL. Jumalalle kiitos! Sinä elät! - -BEATRICE (ikäänkuin etsisi jotakin). Olen kadottanut jotain. Pois! -minun täytyy se löytää. - - (Aikoo mennä.) - -POMBAL (tuskaisena). Aiotko jättää minut? - -BEATRICE. O isä! Eikö sinunkin sydämmesi sano, että meidän täytyy -erota? Eikö puolisoni verinen ruumis olisi jokaisen hellyyden -silmäyksen, jokaisen rakkauden kuiskeen tiellä ja sanoisi: tämä oli -kaikki kaikkeni, ja senkin voit minulta ryöstää! Ne harvat päivät, -jotka tämän huomenen kärsimykset ovat minulle jättäneet, aion -rukoillen ja muistellen viettää luostarissa. - -POMBAL (syrjään). Eikä siis yksikään hellivä käsi jää pyyhkimään -kalmanhikeä otsaltani! Haa! -- itse olen niin tahtonut. Tunnen että -minulla ei ole mitään oikeutta sanoa, kuinka onneton on elämäni -oleva, kuinka kauhea kuolemani, kun hän minut jättää. - - (Kardinaali Saldanha tulee. Kellot alkavat soida. - Kardinaali astuu Pombalin eteen.) - -SALDANHA. Tulen kuninkaan tyköä. Sinusta on tehty Oeyrasin -kreivi. (Juhlallisesti.) Sinä olet painanut maahan vihollisesi, -niinkuin myrsky painaa ruo'on. Toiset nyt odottavat kuolemaansa -teloituslavalla, toiset taistelevat aaltojen kanssa hengestään, -jonka maanpako on musertava. Olet voittanut, mutta mikä kauhea -voitto! Vastaa: teitkö tämän kaiken rakkaudesta maatasi kohtaan, vai -viettelikö sinua valta ja oma hyöty? - -POMBAL (lujana). Maani ja vapauden tähden. - - (Tykinlaukaus kuuluu ulkoa. Beatrice juoksee kirkaisten ikkunaan.) - -BEATRICE. Hyvä Jumala, -- puolisoni! Seis! (Kaatuu maahan.) - -POMBAL. Hän kuolee. Herää! Herää, lapseni, tai ota minut mukaasi! -(Raivokkaasti Saldanhalle.) Sano, uskotko että kukaan nimen, arvon -ja vallan vuoksi murhaa oman lapsensa? - -SALDANHA. Ymmärränkö sinua! Jumala olkoon meille kaikille armollinen! - -POMBAL. Ah! hän herää! Hän elää jälleen ja minä hänen kanssaan. -Tyttäreni --! - -BEATRICE (heittäymäisillään hänen syliinsä). Isä! (Säpsähtää äkkiä.) -Haa! puolisoni ääni kutsuu minua. Tulen, tulen! Hyvästi! -(Poistuu äkisti.) - -POMBAL. -- -- Ja minä, minä olen yksin. -- - - - - - -PAOLA MORONI - -Kaksinäytöksinen näytelmä - - - -HENKILÖT: - - GIORDANO MORONI. | - PAOLA MORONI. | - LIONARDO MORONI, | Guelfejä. - GORELLO, vanha palvelija. | - NOORA, imettäjä. | - ANGELO, vakoja. | - EZZELINO DA ROMANO, | Ghibellinejä. - MANFRED, hänen poikansa. | - Sivuhenkilöltä. Sotamiehiä. - -Tapahtuu Giordanon linnassa Vicentian lähellä, -13:nnen vuosisadan alkupuolella. - - - - -ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. - - -ENSIMMÄINEN KOHTAUS. - - (Sali täynnä aseita ja kilpiä. Kummallakin sivulla ovia. - Perällä kaksi ovea, josta toinen vie Nooran, toinen - Paolan makuukamariin.) - - GIORDANO. GORELLO. - -GIORDANO. Tehty on työmme! Nyt on rauhan aika ja kaivattu lepo -suodaan sinulle, väsynyt ruumiini! Pikari tänne! (Viiniä tuodaan. -Hän juo.) Haa! viinirypäleen punaista verta! Jospa olisit Ezzelinon -sydänverta; kukoistavaksi, reunaksi nuorukaiseksi tutisevan vanhuksen -muuttaisit, niinkuin lempeä kevätsade tekee kellastuvan ruohon -vihannaksi. Missä on Paolani? - -GORELLO. Kappelissa hän laakereilla ja sypresseillä seppelöitsee -kaatuneiden miestemme ohimoita. - -GIORDANO. Kuka seppelöitsi minun poikieni kiharat? Haudattomina ovat -heidän luunsa vaalenneet korppien ruokana. (Katkerasti.) He ovat -kuolleet, ja minä olen elossa! - -GORELLO. Onhan teillä jäljellä veljenpoikanne, uljas Lionardo, -Olisimme kenties nyt juoneet Brentan pohjan mutaista vettä, joll'ei -hän urhoudellaan olisi pelastanut linnaamme, kukistanut vihollisiamme. - -GIORDANO. Onko hän lihaa minun lihastani, luuta minun luistani! --- Ja kuitenkin hän on sielulleni rakas. Lieneekö hänen haavansa -vaarallinen? - -GORELLO. Paola on lempeällä kädellänsä sitonut hänen haavansa, -niinkuin muidenkin. - -GIORDANO. Ja viholliset? - -GORELLO. Heitettiin Brentaan. - -GIORDANO. Kaikki? - -GORELLO. Kaikki! Niinkuin Jumalan kostavat kerubiimit seisoimme, -veriset kirveet kädessä, joen äyräällä ja armotta syöksimme armoa -huutavat syvyyteen. Brenta luikerteli niinkuin ankara käärme törmän -alla ja avasi aaltojensa ahnaan kidan heitä nielemään. He ovat -hukkuneet, ja kohdatkoon heitä ijankaikkisuuden kirous! - -GIORDANO. Ja erittäin poikieni murhaajaa, Jumalan vihollista ja -saatanan ystävää, tuota ruoskaa, jolla helvetti pieksee vertavuotavaa -Italiaamme -- tuota Ezzelino da Romanoa! - -GORELLO. Hänkin sai tänään kovan iskun. Veljensä pojan ruumis viruu -nyt Brentan pohjassa, ja suuri joukko hänen sotamiehiänsä on kaatunut. - -GIORDANO. Veljensäkö pojan? Veljensäkö pojan vain? Eikö oman -poikansa? Oi, Herra, Herra, anna minun elää, kunnes olen saanut -kostaa! Kuinka usein kovimmassa tuskan hädässä pyysin huoaten -sinulta kuolemaa, -- nyt rukoilen, anna minun elää, niin kiitän -sinua! En paljoa pyydä! Hän on murhannut minulta neljä poikaa; -käsiini tahtoisin vaan yhden hänen pojistaan, yhden ainoan, niin -ylistäisin sinun oikeuttasi. Tässä seison niinkuin mureneva hautakivi -huolehtivain sypressien varjossa, vaan en valita, jos vain Ezzelino -vaipuu samaan äärettömän kurjuuden syvyyteen. (Äänettömyys.) Jo alkaa -hämärtää. Käske Paolani tänne! - -GORELLO. Hän tulee. - - -TOINEN KOHTAUS. - - Entiset. PAOLA. NOORA. - -GIORDANO. Lapsikulta, sinä ainokaiseni! - -PAOLA. Isä! - -GIORDANO. Mitä toimiskelit? - -PAOLA. Mitä vaimon tulee. - -GIORDANO. Olet kalpea! Vapiset! - -PAOLA. Minäkö? Ja mistä syystä? - -NOORA. Vieläkö kysyt? Voi ilkeätä, hirmuista työtämme. Kaikki jäseneni -ovat vielä jähmeät muistaessani mitä olemme nähneet. - -PAOLA. Minäkö pelkäisin! Jos vieras kysyisi: eikö veriaseet kammota -arkaa impeä, -- niin en ollenkaan ihmettelisi. Mutta Noora! Olenhan -minä Paola Moroni! -- Kodissani istuivat epätoivo ja viha uskollisina -tovereina, haavoitettujen valitus-huudot lasna minua tuudittelivat, -ja kun muut neidot leikkivät kevään ruusuilla, minä totuin sitelemään -taistelun veriruusuja. - -GIORDANO. Oletpa todellakin Moronin sankari-sukua. - -GORELLO (terävästi Nooralle). Sinä olet toista laatua. Sinä pakenit! - -NOORA. Minäkö? Enpä tiedä -- - -GORELLO (pilkaten). No niin, rukoileminen on kai kevyempää. - -NOORA (hämmästyneenä). Mitä tarkoitat? - -GORELLO. Askaroitsitpa ahkerasti kappelissa. Mitä siellä teit? - -NOORA (levottomana). Minäkö? En mitään. Rukoilin vain Jumalalta -voittoa aseillemme. -- Mutta jo on levon aika. Tule, Paola! - - -KOLMAS KOHTAUS. - - Entiset. LIONARDO. - -PAOLA. Lionardo! Uskallatko? - -LlONARDO. Anna anteeksi, armas Paolani! Minusta kävi ikäväksi maata -joutilaana sairasvuoteella; kuuma veri suonissani kiihtyi, halaten -raitista ilmaa. - -PAOLA. Mutta haavasi? - -LlONARDO. Sinun luonasi se paranee. - -GIORDANO. Terve, rakas Lionardoni! Vielä kerran terve, voittajan -kalliissa koristeissa! Punatimantteja kauniimmat ovat haavasi; koko -elämäni kiitollisuus ja rakkaus ei riitä maksamaan niiden kalleutta. - -LlONARDO. Rakas isäni! - -GIORDANO. Huolteni talven ensimmäinen kevätsäde! Ole siunattu, -poikani! - -LlONARDO. Rakas, pyhä nimi! Ja sinä, Paola? - -PAOLA. Siunattu, veljeni! - -LlONARDO. Veljesi! (Surullisesti.) Veljesikö vain? - -PAOLA. Mitä tahdot enempää? - -LlONARDO. Paola! Kun vuosi takaperin pyysin rakkauttasi, mitätön -nuorukainen jalon Paolan rakkautta, niin sanoi ylpeä hymysi: mitä -olet? hanki ensin sodan urhotöillä sankarin seppele, ja puhu sitten -lemmestä! Ja nyt, Paola, olkoot omat haavani, olkoot miekkani -kaatamat viholliset puhemiehinäni. Paola, Paola! Rakastan sinua yhtä -hartaasti kuin ennenkin. - -PAOLA (kuin uneksien). Vuosi takaperin -- kenties silloin -- mutta -nyt! -- - -LlONARDO. Ja mikä on muuttunut? - -PAOLA (on vaiti). - -LlONARDO (innollisesti). Paola! Paola! - -PAOLA (lempeästi). Katso, Lionardo! Hae itsellesi suloinen, -kukoistava morsian, jota kositaan ruusujen tuoksussa ja valon -kirkkaudessa, ilossa ja lemmessä! Muihin ajatuksiin on kohtaloni minua -totuttanut. - -GIORDANO. Niin tosiaankin! Anna hänelle aikaa. Aika kenties -saattaa sinut toiveittesi perille. Nyt levolle! Ensin kuitenkin -iltarukouksemme! (Juhlallisesti.) Poikieni hahmot! Uberto, Hugo, -Giordano, ja sinä, suloinen Tisolinoni, -- muistamme teitä! -Kaikkivaltias Jumala, suo heille rauha ja meille kosto! - - (GIORDANO, LIONARDO ja GORELLO menevät.) - -GORELLO (mennessään, Nooralle.) Vaimon kieli käärmeen kieli! - -NOORA (säikähtyy). - -PAOLA. Minulleko lemmen iloa? Kuinka kummalliselta se soi! -Lionardo-parka! - -NOORA (viivyskellen). Miksi Lionardon hyljäät? Hän kuitenkin rakastaa -sinua hellästi. Pian isäsi valkoinen pää vaipuu hautaan, sinä jäät -orvoksi, mutta Lionardon morsiamena... - -PAOLA. Isäni kuoltua olen Jumalan morsian. - -NOORA. Menisitkö luostariin? Ja miksi? - -PAOLA. Sieluni on kätkettynä hautaan; miksei ruumistani voisi -luostariin kätkeä? - -NOORA. Olet vielä nuori. Kyllä sinulle vielä onnen kukka kasvaa. - -PAOLA. Kuulehan, äitikulta, sanon sulle, mitä en ole ilmaissut -kellekään, tuskin itselleni; kuule, mutta älä kummastele, älä kysy! -Muistatko että puoli vuotta sitten jouduin vihollisten käsiin? - -NOORA. Silloin kuin Lionardo urhoollisesti pelasti sinut ja tappoi -heidän päällikkönsä? - -PAOLA. Tuo päällikkö oli pelastanut minut kuolemasta ja, vielä -lisäksi -- häpeästä. Siitä hetkestä... - -NOORA. Siitä hetkestä...? - -PAOLA. On sieluni kuollut. - -NOORA. Mitä kuulen? Vihollinen! Mutta kuka? - -PAOLA. En tiedä hänen nimeänsä; en tunne hänen isänmaatansa; hänen -jälkensä sydämmessäni vain tunnen. - -NOORA. Mutta vihasi? - -PAOLA. Pakahtua oli rintani nähdessäni hänen kaatuvan, ja kuitenkin -riemuitsin, kiitin Jumalaa: nyt hän, näet, on enkeli, ja enkeliä -Paola saa rakastaa. - -NOORA. Mutta selitä... - -PAOLA. En nyt, en nyt -- taivaan nimessä, en nyt! Olen jo sanonut -liikaa. Sanojani punastun. Hyvästi, hyvästi! - -NOORA. Vielä sananen! - -PAOLA. Mitä tahdot? - -NOORA. Paola, jos tohtisin sanoa, -- jos tohtisin tunnustaa... - -PAOLA. Kummallinen kysymys! - -NOORA. Vanno, ett'et petä minua! - -PAOLA. Vannon; puhu! - -NOORA. Tuossa kamarissa... (Ei jaksa enempää). - -PAOLA. Tuossa kamarissa? - -NOORA. On vihollinen, on Ghibellini piilossa! - -PAOLA. Hengissäkö? - -NOORA. Hengissä, vaikka tainnoksissa. Hirmuinen Gorello syöksi -koston uhriksi vihollis-raukkoja Brentan kylmään hautaan... Tämä -nuorukainen... En tiennyt mitä tein, -- hän oli aivan poikani, -Lanfranconin, näköinen, -- hänen katseensa oli niin viaton... -Sisällinen ääni minussa huusi: pelasta! Kätkin hänet ensin kappeliin --- sitten tänne. - -PAOLA. Ghibellini, veljeni murhaaja elävänä täällä! Haa! - - (Aikoo mennä.) - -NOORA (heittäytyy hänen eteensä). Tahdotko tappaa minut! -(Säikähtyen.) Ihmisiä tulee; minä olen hukassa! (PAOLA seisoo -epäilevänä.) - - -NELJÄS KOHTAUS. - - Entiset. GIORDANO. GORELLO. - -GIORDANO. Älkää peljätkö, mutta tuo vanhus lörpöttelee kaikenlaisista -kummituksista, joita on ollut näkevinään. - -GORELLO. Kummituksista! Vai niin! Yhtä varmaan kuin ijankaikkisen -autuuteni toivoon, luotan sanojeni totuuteen. Täällä on petosta -tehty, ilkeätä kavaluutta harjoitettu. Toimittaessani kostomme ja -voittomme juhlamenoja, syöksemällä vihollisia Brentaan, havaitsin -nuorukaisen, joka näytti päälliköltä eikä tavalliselta soturilta, -sillä kiiltävä sardonyx kimelteli hänen miekkansa kahvassa. Hetken -kuluttua käännyin taas häneen päin -- hän oli kadonnut eikä kukaan -tiennyt mihin. - -GIORDANO. Hän on kai itse hukuttanut itsensä Brentaan, tai on joku -soturi hänet sinne viskannut. - -GORELLO. Ei; hänet on kätketty; tässä on kavaluutta tehty, kavaltaja -seisoo tuossa. (Osottaa Nooraa.) - -GIORDANO. Noora! - -NOORA. Valhetta! Herra, palveluksessasi on pääni harmaantunut. -Jumalan edessä vastaan työstäni. Huudan Jumalan todistajaksi, -ansaitsenko kavaltajan ilkeätä nimeä. Uskollinen olen alati ollut. - -GIORDANO. Oikeassa olet. - -NOORA. Giordano! Kolmekymmentä vuotta olen syönyt surujenne leipää! -Minun nyyhkytyksiini teidän puolisonne viimeinen hengähdys hämmentyi; -vasten minun sydäntäni teidän poikanne, teidän Tisolinonne, raadeltu -pää lepäsi; minun maidostani on Paolani imenyt teidän vihanne, teidän -rakkautenne. Ja minua syytetään kavaltajaksi! - -GORELLO. En usko yhtäkään naista, olkoonpa vaikka oma äitini. - -GIORDANO. Kavaluus! Se on raskas sana! Jos et muuta voi, kuin -panna häilyvän epäluulon luodinkeveyden pitkän uskollisen elämän -sentneri-painoa vastaan, niin ole vaiti. - -GORELLO. No niin, olen vaiti. Minä muka olen maitosuu, lapsi, joka -jokaisessa valkoisessa hurstissa näkee kummituksia. Enkä puhu mitään, -en mitään, en edes noista veripisaroista, jotka johtavat tänne. - -GIORDANO. Mitä sanot! Vertako? - -GORELLO (katsoo lattiaan). Haa! Tässäkin! Nähkääs, tuoretta verta! -Ja tuossa Nooran kamari! (Pyrkii sinne.) Saamme nähdä, olenko -valehdellut! - -NOORA. Se on makuukamarini. Ei sinne! - -GORELLO. Pois käärme, pois! - -NOORA. Herra! Sallitko hänen saattaa minut epäluulon alaiseksi, -tahrata koko elämäni kunnian? - -GIORDANO. Jos olet syytön, miksi pelkäät? - -GORELLO. Nyt olet ansassa, kyyhkyseni! (Tahtoo avata oven.) - -PAOLA (yhtäkkiä). Pois! (GORELLO seisahtuu.) Naisen huone on pyhä; -siihen älköön kenenkään muun kuin naisen silmä tunkeutuko. Minä -katson. (Menee NOORAN kamariin.) - -GIORDANO. Noora, mitä tämä merkitsee? - -NOORA. Taivaan pyhät, auttakaa minua! - -PAOLA (tulee takaisin kalmankalpeana). - -GIORDANO. No! - -PAOLA. Tyhjä! (Vapisee.) Hautaa tyhjempi! - -GIORDANO. Kenties -- - -PAOLA (kiivaasti). Usko minua, se on tyhjä. (Seisoo liikkumattomana.) - -GIORDANO (Gorellolle). Etkö nähnyt kummituksia? Ainoastaan entinen -uskollisuutesi nyt sinut pelastaa rangaistuksesta. (Menee.) - -GORELLO (itsekseen). Ja kuitenkin on hän täällä. (Menee.) - -NOORA. Paola! (Äänettömyyttä.) Rakkautesi kautta sano, ettäs annat -minulle anteeksi. (PAOLA seisoo vielä liikkumatta.) Taivaan pyhät! -Aavistan pahaa. (Menee viivyskellen.) - -PAOLA (yksinään; vaipuu alas). Jumalani! oletko minut hyljännyt? - - -VIIDES KOHTAUS. - - PAOLA. MANFRED. - -MANFRED (astuu hitaasti NOORAN kamarista). Missä olen? Joko taivaan -portit ovat minulle auenneet? Onko rauhan enkeli astunut luokseni? -Mistä olet, suloinen olento? - -PAOLA. Hänen äänensä! Hän elää -- ja minä -- - -MANFRED. Kuule! Soivatko tähdet? Olenko paratiisissa? - -PAOLA. Nuorukais-parka! Tästä ei paratiisin portit aukene sinulle. -Täällä makaa kynnyksellä kalma. - -MANFRED. Missä olen? - -PAOLA. Älä kysy! - -MANFRED. Ja sinä, suloinen impi? Ell'et ole enkeli, vaan maan -synnyttämiä, niin sano nimesi! - -PAOLA. Älä kysy! Syntymättömänä kipinänä kohtalosi vielä nukkuu. Älä -sitä kysymyksilläsi herätä; se on rauhasi tuhkaksi polttava. - -MANFRED. Jos synkkiin arvoituksiin kätket nimesi, tahdon silmistäsi -löytää sen avaimen. (Tulee hänen lähellensä; heidän katseensa -yhtyvät.) Haa! tunnen sinut! Kerran ennen sinut näin. Oi impi, kauan -ikävöitty, kauan etsitty! Kerran vain yhteen jouduimme; elämän -myrskyisimmässä taistelussa onnemme laineet hetkisen aaltoilivat -toisiansa vastaan, mutta kuitenkin olet sielulleni tuttu. Sinun -lähelläsi kadottaa kuolema voimansa ja elämän tuli hehkuu suonissa. -Polvillani rukoilen sinua! Kuka olet, suloinen arvoitus? - -PAOLA. Vaikka kysyisit kymmenen kertaa, niin olen vaiti. Arvoitus -olen sinulle, arvoitus vielä suurempi itselleni. - -MANFRED. Mutta tämä paikka! (Ikäänkuin itsekseen.) Hämärä muisto -haamottaa mielessäni... minä kaaduin... haavastani voima -aaltoili punaisena... tuntui niin kylmältä... sitten taas -harmaita kiharoita... kaksi lempeätä silmää... (Yht'äkkiä.) Mutta -sinäkö? - -PAOLA. Rauhoitu, nuorukainen! Muuten rintasi haavalta irtautuu side, -joka kahlehtii elämäsi. - -MANFRED. En kysy, ell'et sitä salli. - -PAOLA. Tässä olet vihollisen alueella; ja ympärilläsi vaara ja -kuolema väijyvät. - -MANFRED. Missä miekkani? - -PAOLA. Miekkaako sinulle, joka tuskin olet tointunut kuoleman unesta! - -MANFRED. Ja sinä? - -PAOLA (säikähtyen). Minä? - -MANFRED. Oi, pysy luonani! En enää kysy. - -PAOLA. Itselleni olen vannonut, että sinut pelastan, ja sanassani -pysyn. En ole noita heikkoja, jotka pelkäävät, jos.... (Sotatorven -ääni kuuluu.) Haa, kuule! - -MANFRED. Sinä vapiset, - -PAOLA. En itseni tähden. - -MANFRED. Siis minun tähteni! Kiitos, pyhät! - -PAOLA. Ja miksi sitä kieltäisin! Pelkään, että heidän hirmuinen -verenhimonsa tavottaa sinut. He eivät tiedä, että minä, ennen kuin -soisin pahaa sinulle, antaisin... (Innolla.) Sinä kerran pelastit -elämäni ja kunniani, ja siitä hetkestä -- - -MANFRED. Siitä hetkestä...? Muistatko minua vielä? - -PAOLA. Voi minua! Muistan liiaksikin. - -MANFRED. Suloinen sana! Riemuitse, sydämmeni, riemuitse! - -PAOLA. Vaiti! Hiljaa! Tämä kaikki on unelmaa, eikö niin? Suloisen -outoa, kamalan kaunista unelmaa! (Kauhistuen.) Muuten se olisi -hirmuista! Tahdon vaipua ajan äidilliseen helmaan, tahdon olla pieni -lapsi, ja sinä enkelinä kerrot minulle sadun, tuon ikuisen, ihanan -sadun ruususta, joka nousee haudan mullasta; helmestä, joka kuolettaa -koteloisen; kyyneleestä, riemun synnyttämästä, ja lemmestä, vihan -lapsesta. - -MANFRED. Sodan hirmuisessa leikissä olen minä kasvanut; en ole -oppinut tuntemaan muuta kuin verta, miekkoja ja väkivaltaa. Mutta -nuorukaisen mielessä häämötti toinen ihanne, kuin tuo kylmä kunniatar: -suloinen ja pyhä unelma; unelma, joka puhui rauhasta ja kauneudesta, -lemmestä ja onnesta. Tumma oli mielestäni laakeri tuoksuvain ruusujen -rinnalla, ja usein, kuunnellessani paimentorven heleätä ääntä, olin -valmis heittämään pois miekkani. Silloin näin sinut. Sotamiehemme -olivat ottaneet sinut vangiksi ja ilkeällä väkivaltaisuudella -valmistivat sinulle häpeällistä kuolemata. Sinun pelastuksesi oli -ritarin velvollisuus. Kun silloin nostit silmäsi, nuo taivaallisen -suloiset silmäsi, tunsin että unelmani oli saanut nimen, tuntemattoman -ja kuitenkin tutun nimen -- sinut! - -PAOLA. Älä enää! Ikäänkuin verkolla kiedot sydämmeni sanoillasi! -Joka suoneni vuotaa verta. - -MANFRED. Minäkö sinut murheelliseksi tekisin? - -PAOLA. Näin sinut kaatuneena, luulin sinut kuolleeksi. Onnellinen -minä, jos niin olisi ollut! - -MANFRED. Toivot siis kuolemaani! - -PAOLA. Minäkö? Kuolematasi toivon, ja kuitenkin antaisin tuhat -kertaa elämäni sinun edestäsi. - -MANFRED. Rakastatko minua? Yksi sana vain! - -PAOLA. Haa! Ääniä kuuluu. Pois täältä! He tulevat. - -MANFRED. Sinusta en luovu! - -PAOLA. Minun tähteni pois! - -MANFRED. Menen. Mutta saanko sinua vielä nähdä? - -PAOLA. Saat! (MANFRED menee PAOLAN kamariin.) Taivaan pyhät! -Tämäkö on kuolema? - - -KUUDES KOHTAUS. - - GIORDANO. LIONARDO. ANGELO. PAOLA. Myöhemmin GORELLO. - -LlONARDO. Älä peljästy, armas Paola! Näimme lampun himmeän valon -välkkyvän täältä ja tulimme ilmoittamaan tärkeitä uutisia. - -PAOLA. Angelo! - -GIORDANO. Vilkas vakoojamme. Hänet lähetimme tiedustelemaan mitä -vihollinen niin salaisesti askaroi Brentan aalloissa. Mutta nyt -uutisesi, Angelo! - -ANGELO. Kummastellen huomasin kuinka kaikkialla, sekä sotakentällä -että Brentalla, tulisoihtuja välkkyi niinkuin virvatulia; kaikki -näkyivät hakevan jotakin innolla, mikä voimakkaasti jännitti heidän -taistelusta hermottomiksi väsyneitä jäseniänsä uuteen pontevuuteen. --- Tiedustellen Pyhän Justinan luostarista sain tietää, että erään -mahtavan Ghibellinipäällikön ruumista etsittiin, vaikka munkit -luulivat hänen istuvan vankina täällä meidän linnassamme. - -GIORDANO. Ja kuka se? - -ANGELO. Eräs munkeista lupasi minulle 1000 tukaattia, jos saisi -tietää, onko tämä päällikkö vankeudessa. Jos hänen ruumiinsa oli -Brentaan viskattu, niin tarjosi munkki 10,000 tukaattia eräästä -suuresta ja merkillisestä sardonyxista, joka koristi kaatuneen -miekankahvaa. - -GIORDANO. Lisää! - -ANGELO. Kun olin lupaavinani antaa pyytämänsä tiedon, sain kuulla -kenen he luulivat olevan linnassa vangittuna, ja se oli... - -LIONARDO ja GIORDANO. Ja se oli...? - -ANGELO. Manfred, Ezzelinon poika! - -GIORDANO, LIONARDO, PAOLA. Manfred, Ezzelinon poika! - -GORELLO (tulee nopeasti sisään). Kas, minkä löysin, kun nuuskin -kappelissa! Tämän sardonyxin, Ezzelinon oman kuuluisan sardonyxin, -jota hänen poikansa tavallisesti kantaa! Olenko nyt laskenut loruja, -olenko nyt nähnyt kummituksia? - -GIORDANO. Olenko tunnoillani? Manfred, veriviholliseni poika minun -vallassani! Kenties elävänäkin! - -GORELLO. Taikka piilossa, taikka paossa. - -PAOLA (jyrkkänä). Manfred, Ezzelinon poika! - -GIORDANO. Pois! Vartijoita muureille, vakojia joka nurkkaan! Etsikää -joka rako, joka soppi! Ottakaa jahtikoiralta vainu, ketulta silmä, -hirveitä korva! Poikaini hahmot meitä saattajina johdattakoot! - -PAOLA. Ezzelinon poika! Veljieni murhaajan poika! Jääkylmä kuolon -käsi minua tavottaa! Te rakkaat, ikimuistettavat, kostamattomat -uhrit! Näen teidät! Te viittaatte minulle! Sinä, Tisolino, -kiharapää.... Haa!... - -GIORDANO. Ken huusi? Sinä, Paola! - -PAOLA (hämmästyneenä). Minäkö? - -GIORDANO. Mitä tahdot? - -PAOLA. Manfred -- on... - -GIORDANO. Ole huoletta! Me löydämme hänet! - -GORELLO (raivokkaasti). Me surmaamme hänet! - -GIORDANO. Vaikka olisi hänellä kymmenen henkeä, niin kädelläni ne -puristaisin hänen ruumiistansa. (Menee. GORELLO, LIONARDO seuraavat.) - -PAOLA. Taivaan pyhät! - - -SEITSEMÄS KOHTAUS. - - PAOLA. MANFRED. - -PAOLA. Manfred, Ezzelinon poika! - -MANFRED. Nyt tiedät kaikki! Se minä olen, ja sinä Paola Moroni, -verivihollisemme lapsi. Anna minut hänen käsiinsä! - -PAOLA. Sen teenkin! Säästittekö te minun veljieni verta, ja kuitenkin -minun Tisolinoni oli yhtä suloinen, yhtä nuori, yhtä viaton kuin -sinäkin! Sinä et saa jäädä eloon. - -MANFRED. Pyysinkö sitä? Taivaan autuaana olen nähnyt eloni hetkeksi -puhkeavan kukoistukseen; vavisten sydämmeni huusi: kas, Jumala koko -entistä elämätäni voimallisempi! -- Nuoria unelmia, pyhiä aavistuksia, -suloisia kukkia nousi tuhansittain rinnassani, ja kaukana ihanana -kangastuksena häämötti toivon taivaankaari, joka johtaa lemmen -paratiisiin. Ja nyt! Yksi vihan saamumin hengähdys vain, ja kaikki on -mennyt, hävinnyt, kadonnut, kaikki! - -PAOLA (tuskaisena). Kaikki! - -MANFRED. Mutta, Paola, minä rakastin kuitenkin sinua; anna minun -kuolla jalkojesi juureen! - -PAOLA (kääntyy pois; kylmästi). En, en; en tahdo sitä nähdä. Tuolla -ulkona sinua kohtalosi odottaa, ei täällä. - -MANFRED (innostuneena). En askeltakaan peräydy! Tässä on elämä -antanut minulle suurimman sulonsa, tässä kuolokin antakoon suurimman -katkeruutensa! Niinkuin perhonen valon polttamana vaipuu alas, -niin tahdon minäkin kuolla katsellen sinua, koston pyhää enkeliä! -(Paljastaa tikarinsa). - -PAOLA (kauhistuen, yhtäkkiä). Suo minun paeta! - -MANFRED. Pelkäätkö miekkaa? Olet oikeassa! Sitä ei tarvita. (Aikoo -reväistä pois haavansa siteet.) - -PAOLA (pidättää häntä käsivarresta). Manfred! - -MANFRED. Taivaan Jumala! Mitä kuulen? - -PAOLA. Älä kuole! Minä rakastan sinua! - -MANFRED. Etkö vihaa Manfredia? Minua pyörryttää. Sinä rakastat minua, -Manfredia, vihollista! - -PAOLA. Manfred! - -MANFRED. Nyt en tahdo kuolla. Nyt terve, elämä! Minun Paolani! - -PAOLA. Sinun omasi olen! Sen todistan, niinkuin Jumalan kasvojen -edessä seisoisin; niinkuin alaston sydämmeni olisi paljastunut -sisustaansa myöten, eikä enää voisi peittää rajuavia ajatuksiaan. -Sinua rakastan, -- sinua rakastin silloinkin kuin tylysti työnsin -luotani pelastavan kätesi, silloinkin kuin riemuitsin surmastasi, -silloinkin kuin käskin sinut tappaa, -- sinua, aina sinua, ainoasti -sinua ijankaikkisesti. - -MANFRED. Saman Jumalan kasvojen edessä minä nyt todistan sinut -morsiamekseni. - -PAOLA. Suo minun hautaantua rintaasi, unhottaa koko maailma ja elää -ainoastaan sinussa! - -MANFRED (halaa häntä). Ota tässä suudelmassa elämäni vala! - -PAOLA. Kantaako minua vielä maa, vai olemmeko muuttaneet kaukaisien -tähtien avaruuksiin? - - -KAHDEKSAS KOHTAUS. - - Entiset. NOORA. - -NOORA. Haa! - -PAOLA. Noora! Äiti! - -MANFRED. Kuka tuo on? - -NOORA. Kukako olen? Se, joka pelasti sinut, ja nyt kiroo tekoansa! -Riemuitse, Ezzelinon poika, kavaluudestasi! Nyt olet murtanut Moronin -viimeisen lohdutuksen! - -MANFRED (kiivaasti). Kavaluudestani! - -PAOLA. Älä noin, äiti, älä noin! Se on pelastajani; se on rakkahani! - -NOORA. Voi, kovan onnen lasta! Yksinäisellä kalliolla seisotte -pyörryksissä, ympärillänne aaltojen uhkaava, nielevä kita. Vielä -silmänräpäys, niin häntä odottaa mestauskirves ja sinua isäsi kirous! - -PAOLA. Voi! - -MANFRED. Älä vapise, rakkaani! Kuin kuolo väkevä, kuin kallio vankka -on viha, mutta kuoloa ja vihaa suurempi on rakkauden voima! - -PAOLA (haaveksien). ... on rakkauden voima! - -MANFEED. Minä riennän isäni luokse; pyydän häntä luopumaan -vihastansa. Lapsien liitto sitokoon, mitä isien viha katkaisi! Isäni -rakastaa minua kuin itseään, ja kun puhun rakkauden nimessä, hän ei -voi kieltää mitään. Rauha ja ystävyys puhemiehinä, palajan kosimaan -morsiantani! - -PAOLA. Isäsikö? Isäsi! Voi, kuinka minä häntä pelkään, tuota isääsi! - -MANFRED. Älä pelkää! Vaikka hän useinkin ankarasti kiivastuu, niin -on hänen sydämmensä minua kohtaan lempeä. Mutta ensin sinun isäsi -luo... - -NOORA. Jos totta puhut ja jos tahdot vilpittömästi tehdä mitä -lupasit, niin älä mene sinne! - -MANFRED. En tahdo enää piileskellä. Taisteluun! - -PAOLA. He tappavat sinut, jos menet! -- Noora, äiti, silmistäsi -välähtää pelastuksen säde! Puhu! - -NOORA. Jos antaisimme tuon salaisen avaimen... - -PAOLA. Esi-isien hautakammion, niin! Mihinkä on muistoni hävinnyt? -(Menee kamariinsa.) - -NOORA. Paolan vuoteen alla on lattiassa luukku, josta tie vie -maan-alaiseen holviin, missä Moronein on sukuhauta. Siitä tulette -salaiselle portille, jonka Paolan antama avain aukaisee. Tämä portti -vie Brentan jokeen, ja jos olette hyvä uimari niin puolen tunnin -päästä olette Pyhän Justinan luostarissa toisella rannalla. Mutta -tällä avaimella olemme kokonaan teidän vallassanne: salaportin kautta -voitte päästää vihollisen linnaan! Vanno äitisi autuuden kautta... - -PAOLA (tulee sisään). Älä vanno! Vannomattakin luotan sinuun! (Antaa -avaimen.) Tuossa on isäni henki ja esi-isieni haudat, on kunniani, -vihani ja koko entinen elämäni! - -MANFRED. Pakenen nyt yön pimeydessä, mutta palajan pian noutamaan -morsiantani valossa ja riemussa. - -NOORA. Jo päivä koittaa. Pakene! Joka minuutti on kallis. - -MANFRED. Jää hyvästi! - -PAOLA. Minut jätät, eikä mikään sanoma tuo tietoa, oletko pelastunut. - -NOORA. Pois! - -MANFRED. Päästyäni Justinan luostariin tahdon rukouskellon hurskaalla -äänellä tervehtiä sinua. - -PAOLA. Ja huomenna sydänyön hetken lähestyessä minä tahdon odottaa -sinua isieni hautaholvissa. - -MANFRED. Tulen elävänä taikka kuolleena. - -PAOLA. Ankara sana! - -NOORA. Jos ette mene, niin olette hukassa. - -MANFRED. Jää hyvästi! - -PAOLA. Vielä silmänräpäys.... ainoastaan yksi... silmä vasten silmää, -sielu vasten sielua... Manfred! (Syleilevät.) Nyt pois! (Menevät -PAOLAN kamariin.) - - -YHDEKSÄS KOHTAUS. - -GIORDANO (Hänen katseensa on hämmentynyt. Hän puhuu itsekseen). Missä -olet, Manfred? Mihin olet kätkeytynyt? Jos ei kenenkään muun silmä -keksi sinua, jos ei kenenkään muun käsi saavuta sinua, niin ukon -kyynelsokea silmä on löytävä askeleesi, ukon tutiseva käsi on pistävä -miekan viekkaaseen sydämmeesi. - -PAOLA (tulee NOORAN kanssa kamarista). Nyt joutuin ikkunaan! Sinne -näkyy Brenta. (Hämmästyen.) Isäni! - -GIORDANO. Ken siellä? -- Haa, Paolani! -- Missä olen? Niinkuin -unissa-kävijä olen eksynyt, tietämättä minne. Vuoteeltani, missä -pitkän yön istuin odotuksissani, ajoivat levottomuus, kuume, jano, -tuska minut; eikä jälkeä, eikä sanomaa, joka verivihollisemme -ilmaisisi. - -PAOLA (itsekseen). Laupias Madonna! Kiitos! - -GIORDANO. Mitä sanoit? - -PAOLA. Minä rukoilin. - -GIORDANO. Se on oikein. Rukoilkaamme, että Jumala antaisi käsiimme -koston uhrin, jonka kateuden henget ovat meiltä salanneet. -Rukoilkaamme tuota rukousta, illoin mennessämme levolle ja aamulla -herätessämme. Muistakaamme veljiesi marttyyritarinaa. Kuinka kaatui -Ubertoni? - -NOORA. Giordano, armoa hänelle! - -PAOLA. Ja miksi? (Itsekseen.) Vähäisen aikaa vain, niin hän on -pelastettu! (Hiljaa Nooralle.) Mene ikkunaan tiedustelemaan! -(Ääneen.) Tässä olen, isäni! - -NOORA (menee ikkunaan). Voi, tuskan hetkeä! - -GIORDANO. Kuinka Ubertoni kaatui, uljas Ubertoni, esikoiseni? - -PAOLA. Kolmekymmentä jaloa Vicentialaista oli vannonut surmaavansa -Ezzelinon. Heidät petettiin, mutta Uberton onnistui pelastua -pakenemalla. - -GIORDANO. Mutta tuo tuonelan sikiö, Ezzelino... - -PAOLA. ... houkutteli kavaluudella viattomat veljeni, Hugon ja -Giordanon, luokseen... - -GIORDANO. Iloisan Hugoni, rohkean Giordanoni! Ja käski... - -PAOLA. ... käski rääkkäämällä kiduttaa heidän nuoria jäseniään... - -GIORDANO. Kun lemmittyni, kun Tisolinoni sen näki... - -PAOLA. ... niin hän syöksyi ikkunasta... ja ruumiinsa... - -GIORDANO. Ja ruumiinsa musertui muodottomaksi lihamöhkäleeksi. Voi, -suloista nuorukaista! Voi, keltaisia kiharoita, joita niin usein -silittelin! Voi, kulta-omenaani! - -PAOLA. Kuultuaan tuon hirmu-sanoman palasi Uberto vapaa-ehtoisesti -pelastamaan veljiänsä, mutta se oli myöhäistä, tyranni antoi... -hänet... oi, Jumala... se on kauheata... en jaksa enää... - -GIORDANO. Se peikko antoi sitoa hänet neljään hevoseen, jotka... -Haa! te olette nähneet sen, te muurit, ettekä sylje pakolaista -piilostansa; te olette kuulleet sen, te kivet, ettekä muserra häntä; -te olette tunteneet tuskani kuumat verikyyneleet, ettekä armahda -minua! - - -KYMMENES KOHTAUS. - - Entiset. LIONARDO. - -LIONARDO. Jalo setäni! Merkillisiä sanomia! - -GIORDANO. Onko Manfred löydetty? - -LIONARDO. Ei vielä, mutta häntä ne kuitenkin koskevat. - -GIORDANO. Häntä! Puhu! - -PAOLA (itsekseen). Olisiko taivas tehnyt ihmetyön! - -LIONARDO. Ezzelinolta on tullut lähettiläs tuomaan rauhan-ehdotuksia. -Ezzelino myöntää itsensä voitetuksi, ja tahtoo jättää alueemme; -vaatii vain takaisin vangitun Manfredin. - -GIORDANO. Minäkö antaisin Manfredin! - -LIONARDO. Setä, hillitse julma vihasi! Tämä sota on jo tehnyt -autioksi koko maan, jonka Jumala kuitenkin loi paratiisiksi. Minä -rukoilen! Rauhaa! - -GIORDANO. Ja sinä, Paola? - -PAOLA (liikutettuna). Rauhaa, isäni! - -GIORDANO (raivokkaasti). Vaikka hän tarjoisi koko Italian, niin -viskaisin hänen lahjansa nurkkaan, jos sillä Manfred lunastettaisiin. --- Jumala! minä epäilisin sinua, jos hänet päästäisit! Sammuta elämäni -tuli, mutta sammuta se hänen vereensä! - -LlONARDO. Minä olen tehnyt tehtäväni. Sinä saat asiasta vastata, setä! - - -YHDESTOISTA KOHTAUS. - - Entiset. GORELLO. - -GIORDANO. Joko hänet on löydetty? - -GORELLO. Ei! Nyt on vain hautaholvi jäljellä. Jos ei häntä sieltä -löydy, niin on saatana vienyt hänet ilmojen kautta. - -GIORDANO. Paolalla on avain. - -GORELLO. Mitä avaimesta! Tämä kirves avaa kaikki ovet! (Menee PAOLAN -kamariin.) - -PAOLA (suurimmassa tuskassa). Madonna! nyt hän on hukassa. Häntä -väijytään, eikä mitään merkkiä vielä! (Hiljaa Nooralle.) Näetkö -mitään? - -NOORA. En mitään! Kaikki on menetetty. Rukoile! - -PAOLA. Herra! Herra! - -GIORDANO. Miksi vapiset? (PAOLA vaipuu hänen jalkoihinsa. GIORDANO -nostaa hänet syliinsä.) Koston hetki, tuo julma hetki on tullut! -Nyt on tuskiemme malja laitojensa tasalle täyttynyt, ja jokaisesta -veripisarasta, mikä siitä vuotaa, kasvaa meille kostaja. Hän on -kätkeynyt Moronien hautaholviin, mutta kuolleet nousevat haudoistaan, -tarttuvat häneen ja raastavat hänet tänne! (Nauraa.) Ha! Ha! - -NOORA. Hirmuista! - -GIORDANO. Tule syliini, lapseni! Nyt rukoilkaamme, nyt taivas kuule -meitä! Koston Jumala... - -PAOLA. Armon Jumala! - -GIORDANO. Sinä tiedät mitä rukoilemme! - -PAOLA (syvään, hartaasti). Sinä tiedät mitä rukoilen! (Astuu muutamia -askeleita ikkunaan päin.) - -GIORDANO. Väkevä kuin kuolo on kosto! (Samassa kuuluu kaukaisen -kellon heleä ääni.) - -PAOLA (lankee polvilleen, itkien). Mutta kuolemaa ja kostoa väkevämpi -on rakkauden voima! - - - - -TOINEN NÄYTÖS. - - -(Hautaholvi. Kaikkialla ristejä ja hautapatsaita.) - - -ENSIMMÄINEN KOHTAUS. - -PAOLA (tulee haaveissaan). Mihin pakenen omaa itseäni? En tahdo -mitään nähdä enkä muistaa. Taivaan pyhät! Kätkekää sieluni unen -suloiseen unohdukseen, kunnes hänen suudelmansa herättää minut -elämään! Kun hän oli täällä, kun hänen lempeä silmänsä valaisi -sydämmeni, hälveni entinen maailmani kuin unelma, mutta nyt on niin -kuin hän itse olisi unelma, ja kosto, viha, nuoruuteni veriset -toverit, seisovat taas elävinä, katsovat minuun tylyin silmin, -huutaen: Paola, meidän olet sinä! Muista ken olit, muista mitä teit! -(Levottomasti.) En, en tahdo muistaa! Manfred, nouse sydämmeni -pohjasta, sinä valoisa kuva, ja säikäytä pois yöni pimeät aaveet! -Sinun nimelläsi minä pelastun heidän vallastaan. Kuinka arka -kuitenkin olet, raadeltu sydämmeni, onnesikin sinua tuskastuttaa! -Manfred, Manfred, miksi viivyt? Jos tietäisit kuinka hartaasti -ikävöiden lempeni levittää sylinsä sinulle, niin pilven siivin -rientäisit tänne. Jo illan silmät ummistuvat ja varjojen hahmot -sulautuvat yhteen. (Aukaisee oven ja katsoo ulos.) Kuinka synkeä -on yö! Kaikki niin kuoleman hiljaista, niin autiota, ainoastaan -ilman rannalla... tuolla... mustissa pilvissä myrsky ja salama, -tuomio ja kauhistus nukkuvat kamalata untaan. Mutta tuolla vielä -yksinäinen veripunainen säde tunkeutuu pilvien lomasta... tunkeutuu -tuskalla -- -- voi, nyt se hukkuu pimeyteen... Säde-parka, oletko -elämäni kuva? - - (Sulkee oven.) - - -TOINEN KOHTAUS. - - PAOLA. NOORA. - -NOORA. Paola! - -PAOLA. Noora, äiti armas! - -NOORA. Paola, isäsi kutsuu sinua! Hän tahtoo kuulla iltarukouksesi. - -PAOLA (arasti). En osaa sitä. Isäni minua kauhistuttaa! Kun eilen -rukoilin, niin se koski hänen elämäänsä, mutta nyt -- Noora, -suojele minua! - -NOORA. Suojele sinua! Eilen se oli mahdollista, nyt ei enää. Oi, -jospa voisin hengelläni ostaa takaisin tekoni! - -PAOLA. Äiti-kulta! Minun on syy... minun yksin! - -NOORA. Ja kuitenkin... - -PAOLA. Mitä tarkoitat? - -NOORA. En mitään. Ajatukseni ajelevat toisiansa niinkuin syöjättäret -rautaruoskilla! - -PAOLA (levottomana). Älä pelkää! - -NOORA. Gorellon tarkka silmä minua vapisuttaa! Jos hän ilmoittaisi -jotain, niin olisimme hukassa. - -PAOLA. Minä pyydän lohdutusta ja sinä tarjoat myrkkyä. - -NOORA. Mutta kenties myös pelastusta. Kuule, Paola! Ilmaiskaamme -suoraan kavaluutemme, ennenkuin se itsestään hirmuisella tavalla -tulee ilmi ja vihollinen petoksemme kautta tunkeutuu linnaan. -Vartijoita asetettakoon estämään jokaista pääsemästä sisään. - -PAOLA. Olethan mieletön! Etkö muista hänen palaavan tänne vielä tänä -yönä? - -NOORA. Unhota hänet! - -PAOLA. Sitä en voi, sitä en saa. - -NOORA (katkerasti). Etkö saa? - -PAOLA. Sammuttaa elämän ensimmäinen kipinä, upottaa valon ensimmäinen -säde kylmyyteen ja yöhön... sekö olisi Jumalan käsky, rakkauden -lähteen? Ja kun hän palaa... - -NOORA (kylmästi). Jos hän palaa! - -PAOLA. Isänsä sydämmen hän lupasi lepyttää. - -NOORA (pilkaten). Ezzelinon sydämen! Onko hänen rinnassansa mitään -sydäntä? Petetyt olemme, ja kenties on Manfredkin petturi! - -PAOLA. Mikä käärme minua pistää! (Lujasti.) Mitä! Epäilystä! -Polvillani rukoilen sinua, Manfred, anna anteeksi! Ennen epäilisin -itseäni. - -NOORA. Minun täytyy silloin... - -PAOLA. Jää! Teko oli minun! Minun olkoot myös seuraukset! Älä -koske kohtalooni! - -NOORA. Täytä se siis, kurja! (GORELLO tulee sotamiesten kanssa.) Kuka -siellä? Gorello! - - -KOLMAS KOHTAUS. - - Entiset. GORKLLO. - -GORELLO. Vartioitkaa joka ovea. (Käy ympäri ja tarkastaa.) Kaikki on -hyvin! Miekat pois nauloista, vieläpä haudoiltakin! (Aikoo mennä.) - -PAOLA. Gorello! - -GORELLO. Mitä? - -PAOLA. Mitä toimitat? - -GORELLO. Olen toimittamassa pitoja noille vieraille, jotka tänä yönä -tekevät sen kunnian... - -PAOLA. Puhu selvemmin! - -GORELLO. Vieläkö selvemmin? No niin, joku lintu on viserrellyt, että -Ghibellinit tekevät tänä yönä salaisen hyökkäyksen! - -NOORA (Paolalle). Nyt kuulet! - -PAOLA (tukehtumaisillaan). Uskaltaisivatko? - -GORELLO. Muuan ihmetyö on taas alakuloisia elähyttänyt. Manfred on -noussut kuolleista ja johtaa heitä meitä vastaan. - -NOORA. Manfred! - -GORELLO (terävästi). Kummastutko? Totta tiedät että hän, jonkun -kirotun avulla, on päässyt pakenemaan linnasta! Mutta tulkoon -Ezzelinoja vaikka kuinka paljo; me odotamme heitä! (Menee.) - - -NELJÄS KOHTAUS. - - PAOLA. NOORA. - -NOORA. No, joko kuulit? Mitä nyt sanot? - -PAOLA. Ei, ei, se on mahdotonta! Niin kauan kuin Jumala elää, ei -olisi semmoista petosta keksitty! Ja kuitenkin... - -NOORA. Vieläkö epäilet? Lähetä varotus tuolle kullallesi! Kyllä hän -palaa, mutta salamurhaajana. - -PAOLA (vähän mietittyään). Kutsu tänne Lionardo! - -NOORA. Vieläkö epäilet? - -PAOLA (lujasti). Etkö kuullut? Lionardo tänne! (NOORA menee -hämmästyneenä.) -- Epäilenkö? En jaksa enää ajatella; päässäni riehu -hirmuisia unelmia ja aivoni ovat sekauksissa, ikäänkuin myrkyllisen -piston huumaamina. Pelasta minut hulluudesta Manfred, Manfred! Etkö -näe että tahtovat sinut Paolalta ottaa? Puolusta häntä ja itseäsi! -Entä jos tuo mahdoton olis mahdollista, entä jos olisin hyljännyt -isäni ja isänmaani, Jumalan ja taivaan, jossa veljeni istuvat -marttyyreinä, yhden perkeleen tähden! -- Mutta voivatko enkelitkin -valehdella, voiko sydämmeni valehdella, voivatko valatkin valehdella, -jotka ijankaikkisesti sitovat ihmisen tuonelan kamalimpaan -kadotukseen? - - -VIIDES KOHTAUS. - - PAOLA, LIONARDO, NOORA, sitten GORELLO ja ANGELO. - -LIONARDO. Kutsuit minua, Paola. - -PAOLA. Mitä on tapahtunut? - -LIONARDO. He valmistavat hyökkäystä. - -PAOLA. He... valmistavat... hyökkäystä! - -LIONARDO. Yön hiljaisuudessa häärivät hälyten ja meluten. Varmaan -jotakin on odotettavissa. - -PAOLA. Ja Manfred! Onko hän... heidän... (Ääni takertuu -kurkkuun.) - -LIONARDO. Olen lähettänyt Angelon vakoamaan. Luultavasti hän pian -palaa. - -PAOLA. Mutta vaikka hyökkäisivätkin päällemme, miksi pelkäisimme? -Eivätkö muurimme ole yhtä lujat, sotamiehiemme kädet yhtä vahvat kuin -ennenkin? - -LIONARDO. Vihollisella on liittolainen, yötä avuliaampi, aseita -voimakkaampi, sotajoukkoja mahtavampi -- epäluulo, tuo näkymätön -hiipivä kummitus, joka sotamieheltä katkaisee jännitetyn hermon, tekee -tarkan silmän sokeaksi mutta pakenijan jalkoihin sitoo lentimet. - -PAOLA. Epäluulo... meissäkö? - -LIONARDO. Turmiollinen kulkupuhe on salaisesti levinnyt sotamiehiimme -ja tehnyt heidät kunnottomiksi. Sanotaan että petos on tekeillä, että -joku linnassa on salaisessa liitossa vihollisten kanssa. - -NOORA. Petos? Kaikki pyhät varjelkoot! - -PAOLA (purskahtaa ilkeään nauruun). - -NOORA. Paola! Sinä olet hirmuinen. - -PAOLA. Mahdollisuuden portit aukenivat minulle ja minä katsoin sen -helvettiin. - -NOORA. Voi minua, voi minua onnetonta! - -PAOLA. Petosta! Petosta meissä, joiden ritarikilven kunnia on ollut -nunnan rukousta puhtaampi! Kuulkaa, esi-isieni hahmot, kuule sinä, -Giordano, esi-isäni, ankara ja jalo esi-isäni, jos on mahdollista, -niin lähetä salama, joka polttaa meidät pois maasta, ettei nimemme -maine, ettei linnamme rauniotkaan voisi todistaa häpeäämme. - -LIONARDO. Alan aavistaa kauheita! Paola, onneton, oletko... - -GORELLO (tulee). Angelo etsii teitä! - -LIONARDO. Häntä vastaan! (ANGELO tulee.) - -GORELLO. Tuossa hän on! - -LIONARDO. Pian, Angelo, mitä tiedät? - -ANGELO. Kahdelta puolelta ryntäävät päällemme! Suurin joukko -hyökkää muureja vastaan ja pienempi itse linnassa karkaa selkäämme -pikkuportin kautta, joka heille aukenee... - -NOORA. Taivaan pyhät! - -ANGELO. Ja sen portin avaa heille erään naisen häpeä. - -PAOLA. Erään... naisen... häpeä... - -ANGELO. Riettaalla ivalla he nauraen kertoilevat, että Manfred on -houkutellut salaisen avaimen eräältä aatalta... - -PAOLA (kimeästi kiljuen). Aatalta! Todellakin aatalta! Ja jos olisikin -naista, niin kurjaa, niin hyljättyä, niin ilkeätä, että myisi -isänmaansa vieraan himollisesta suudelmasta... niin olkoon hän kirottu! -Ellei häntä rangaista, niin omalla kädelläni hänet... - -NOORA. Paola! - -PAOLA. Surmaan! - - (Rumpuja, torvia ja sotamelskettä kuuluu.) - -Kuulkaa pasuunoita! Maailman viimeinen päivä on tullut! Maailma on -irtautunut saumoistaan ja eksyy säihkyvänä säkenenä avaruuteen, sillä -täysi on Jumalan vihan malja; tullut on tuomion päivä.... tuomion -ja koston! - -GORELLO (tulee). Aseisiin! Vihollinen on täällä! Ryntää jo muureja -vastaan! Lionardo! Giordano antoi sinulle miekkansa. - -PAOLA (voimalla temmaten miekan GORELLON kädestä). Minulle miekka! -Pois taisteluun! (Menee.) - -KAIKKI. Pois taisteluun! (Seuraavat häntä.) - - (Näyttämö on muutamia hetkiä tyhjänä; sotamelske - ulkona kasvaa kasvamistaan.) - - -KUUDES KOHTAUS. - - ALBERICO. SCHIO (tulevat miehineen salaportin kautta). - -ALBERICO. Hiljaa! nyt olemme perillä! Nyt saamme omin silmin havaita -todeksi kulkupuheen, joka sanoi salatien johtavan Brentasta linnaan. - -SCHIO. Manfred-parka! Nyt hän varmaankin kahleissaan raivoo! Mutta -emmekö jo astu eteenpäin? - -ALBERICO. Ei vielä; emme ole vielä kaikki täällä! (Heidän puhuessaan -tulee sotamiehiä salaportin kautta.) - -SCHIO. Olithan sinä Ezzelinon teltassa, kun riita syntyi isän ja -pojan välillä. - -ALBERICO. Muistathan kuinka yhtäkkiä näimme Manfredin nousevan -Brentasta, niinkuin taikavoiman avulla. Aavistimme heti että tässä -oli jokin salaisuus. Hän polvistui isänsä jalkoihin ja rupesi -latelemaan kaikenlaista sekasotkua rakkaudesta, pelastuksesta, josta -emme saaneet selkoa. Ezzelino vaati häntä ilmaisemaan pakotiensä, -mutta Manfred vastusteli. Ezzelino silloin tapaansa myöden pilkkasi -Manfredia, sanoen hänen jonkun hupakon avulla päässeen linnasta. -Manfred tuosta kiivastuneena rupesi soimaamaan isäänsä. Tunnet -Ezzelinon, kun hän suuttuu! "Poika, mitä yö-retkesi Ezzelinoon -koskee?" hän huusi ja käski viedä Manfredin vankeuteen. - -SCHIO. Ankara mies, ja kuitenkin hän oli melkein kuolla luullessaan -Manfredin hukkuneen. - -ALBERICO. Manfred teki vastarintaa ja taistelussa riistettiin hänen -kaulastansa tuo kallis avain, jonka Ezzelino kohta arvasi linnaan -kuuluvaksi. - -SCHIO. Ja nyt ovat sudet pyydettävät omassa luolassaan. - -ALBERICO. Nyt on täällä väkeä kyllin. Eteenpäin, mutta hiljaa! -(Lähestyvät toista porttia, mutta samassa portti aukenee ja GORELLO -miehineen seisoo siinä.) - -GORELLO. Saat tuntea suden hampaat! (Pistää SCHION kuoliaaksi.) - -ALBERICO. Haa! Petosta! Ezzelino ja keisari! - -GORELLO. Moroni ja Italia! (Taistelevat. Ghibellinit kaatuvat taikka -pakenevat.) - -GORELLO. He ovat saaneet mitä heidän tuli saada. - -LlONARDO (tulee). Gorello! Vihollinen ryntää suurin joukoin vallien -yli! Joka mies, joka vaimo muureille! - -KAIKKI. Muureille! (Menevät.) - - (Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä. Sotamelskettä jatkuu.) - - -SEITSEMÄS KOHTAUS. - -PAOLA (tulee kuin haltioissaan). Mihin pakenen? Mitä tämä?... -verta!... kuolleita!... Haa, nyt muistan! nyt on tuomion -päivä... kuolleet nousevat haudoistansa ja avaavat sydämmensä -Jumalan luettaviksi. Pian on Paolan vuoro... mutta hänen -rinnassaan ei ole sydäntä, vaan kivi, ja Jumala on itkevä -säälistä... Ja sitten... tulee... Manfred... avaa rintansa... hyi, -siinä on sydämmen sijassa käärme, niin ilkeä, niin häijy, että -taivaat kauhistuen kääntyvät pois ja Jumala vihassaan heittää koko -maailman luomattoman tyhjyyden sisimpään pohjaan. Huu! - - (Vaipuu kolkkoon liikkumattomuuteen.) - - -KAHDEKSAS KOHTAUS. - - PAOLA. NOORA. - -NOORA (tuskaisena). Paola, missä viivyt? Voi, kadotuksen päivää! -Vihollinen on tunkeutunut linnaan, ja -- ole varullasi kuulemaan -mitä pahinta. - -PAOLA. Mitä pahinta... semmoista ei enää ole... - -NOORA. Isäsi kaatui... - -PAOLA. Isäni... (Melkein hymysuin.) Siis kuollut... niinkuin -minäkin! (Eri tarkoituksella.) Pian hänet tapaan. - -NOORA. Paola, olet hirmuinen! Etkö kuullut!... vihollinen on -voittajana... Pois! - -PAOLA. Odotan Manfredia! Hukkukoon maailma, tässä on paikkani! - -NOORA. Vieläkö uskot hänen tulevan? - -PAOLA. Vaikka hän piilisi kallio-lukkojenkin takana, vaikka hän -jättiläis-voiminkin ponnistaisi vastaan... niin isäni kylmä -käsi... veljeni veriset hahmot ajavat hänet tänne... elävänä -taikka kuolleena! - -NOORA. Kamala oli rakkautesi! Kamala on vihasi! Oi, kovan onnen -lapsi! Kuule vielä kerta ääntäni! Katso harmaita hiuksiani! Muista -rakkauttani sinuun! Paola! kadotus odottaa! (Hänen kaulassansa.) -Paola! Paola! - -PAOLA (lempeästi). Itketkö sinä vielä? Vieläkö ihmistä on, joka Paolaa -itkee? Äiti, armas, kultainen! (Suutelee häntä liikutettuna.) Jää -hyvästi! Terveiset minulta isäni ruumiille, terveiset kaikille, mitkä -minulle olivat kalliit! (Juhlallisen kolkosti.) Jää hyvästi! - -NOORA (rukoillen). Lapseni! (Häntä kohtaa PAOLAN jääkylmä katse.) Jää -hyvästi! (Menee.) - - -YHDEKSÄS KOHTAUS. - - PAOLA, myöhemmin MANFRED. - -PAOLA. Isäni kuollut! Noora poissa! Nyt on enää vain yksi lanka, -jossa olemukseni riippuu! -- Vihako se on, vai rakkaus, vai hulluus? -en tiedä... se on nämä kaikki yht'aikaa; se on Manfred! (Samassa kello -kaukana lyö kaksitoista, PAOLA säikähtyy.) - -MANFRED (tulee salaisesta portista, kasvot kalpeina, vaatteet -märkänä, kahleenkatkomia yllä). Paola! - -PAOLA. Haa! Vihdoinkin sinä tulit! - -MANFRED. Pois! Pian pois! Aika on tärkeä. Paetkaamme! Rakas, armas, -ikävöitty Paola, tule! Minä kaikki selitän. Oletko minua epäillyt? - -PAOLA. Sinuako epäillyt? Niin, paetkaamme! (Ikään kuin osoittaen -hautaa.) Jo morsius-kamari odottaa meitä. Tuolla on pappi... hän -on kalpea... ja tuolla häävieraita... veljeni... ja isäni... -heillä on punaiset häävaatteet. - -MANFRED. Paola, rakkautesi tähden, katso minuun! Etkö tunne! minua? - -PAOLA (lähestyy häntä). Ja tuossa on sulhaseni! Niin, paetkaamme! -Mutta ensin tämä suudelma! (Halaa häntä.) Silmä vasten silmää, sielu -vasten sielua! (Suutelee häntä ja pistää samassa tikarinsa Manfredin -rintaan.) Kavaltaja! - -MANFRED (kaatuen). Paola... älä... voi, hirmuista erehdystä... -en ole... kavaltaja! - -PAOLA (kauhistuen). Et ole kaval... (Ääni takertuu kurkkuun.) - -MANFRED. Kuule, ennenkuin kuolema sulkee huuleni... Paola -armaani... silmittömän vihan sumu on himmentänyt rakkautemme -kirkkaan valon... Se avain... - -PAOLA. Avain! - -MANFRED. Väkivalta sen minulta tempasi! - -PAOLA (tyrmistyneenä). Väkivalta! - -MANFRED. Isäni... polvillani tunnustin hänelle rakkauteni... -hän soimasi sinua riettaasti pilkaten... en sitä kärsinyt .. -tartuin miekkaan... julmistuneena isäni pani minut kahleisiin... -ja silloin löysivät avaimen... - -PAOLA. Ja minä... - -MANFRED. Epätoivosta mielettömänä näin yön lähestyvän... -lupaukseni... rakkaus antoi voiman katkaista... kahleeni... ja -minä tulin... (Innostuneena.) elävänä taikka kuollee... (Ryömii -PAOLAN jalkoihin.) - -PAOLA. Jumala, miksi rangaistuksesi salama viipyy... Rakas, armas! - -MANFRED (heräten, autuaallinen hymy huulilla). Ethän vihaa minua, -ethän epäile enää uskollisuuttani!... Tuo silmäys, se kuolemankin -voittaa... Sano vielä kerta enkelin äänelläsi... (Vaipuu taas -maahan.) - -PAOLA (epätoivosta huudahtaen). Manfred! - -MANFRED. Ah! (Kuolee. Äänettömyys.) - -PAOLA. Hiljaa! Tuommoisena kerran ennen sinut näin; ja kenties... -(Koettelee hänen kättänsä.)... Voi! jääkylmä on kätesi! Voi! -lakastuneet silmiesi tähdet! Kuollut! Kuollut! Ja minä hänen -murhaajansa! Armas, rakas sulhaseni, anna anteeksi! Rakkauteni sinut -surmasi, ainoastaan rakkauteni! En voinut sinusta luopua, ja kun -elämä ei sinua minulle sallinut, etsin sinua kuolemassa! Nyt olet -omani; nyt minä saan vapaasti halata suloisia kiharoitasi, nyt saan -pelkäämättä suudella kalpeita huuliasi -- nyt, kun olet kuollut! -(Vaipuu maahan hänen ruumiinsa päälle. Sotamelske on lakannut.) - - -KYMMENES KOHTAUS. - - EZZELINO. Sotamiehiä. NOORA vankina. Muita vankeja. - -EZZELINO. Voitto on meidän! (Sotamiehille.) Minä annan teille linnan -ryöstettäväksi. Kaikki omaisuus, tavarat, naiset on teidän. - -SOTAMIEHET. Eläköön Ezzelino! - -EZZELINO (katsoo vankeja päin). Missä on Giordanon tytär? - -PAOLA (nousee). Tässä -- ja (osottaen Manfredia) tuossa on poikasi! - -EZZELINO (vavisten). Manfred! - -PAOLA. Rakkautemme hylkäsit! Nyt olemme vihityt, ja jos tahdot -vainoasi jatkaa, niin seuraa meitä! (Pistää tikarin rintaansa.) -Manfred! (Kuolee.) - -EZZELINO. Poikani, rakas poikani! - -NOORA. Jumalassa on oikeus! Nyt riemuitse voitostasi! (Vaipuu itkien -PAOLAN ruumiin päälle.) Paola! - - - - - - -II - -KERTOMUKSET - - - - -BELSAZARIN PIDOT. - - -Onko mitään komeampaa, kuin Babylon, tuo itämaiden ruhtinatar, joka -kylpee jalkojaan hopeanhohtoisessa Eufrat-joessa? Maat ja meret -maksavat hänelle veroa, sillä laivoillaan ja karavaaneillaan hän -vallitsee kumpaakin. Onko ketään mahtavampaa, kuin sen hallitsija -Belsazar, kuningasten kuningas, jonka silmäniskua Aasian ruhtinaat -vapisevat ja jonka jalka tallaa sen kansoja kuin tomua? Vain -yksi vihollinen vielä rohkenee uljaana Belsazaria vastustaa -- -Kores, Persialaisten kuningas -- mutta pian Babylonin lukemattomat -sotajoukot hänetkin ja hänen köyhän paimenkansansa kukistavat. Ja -ylpeänä Belsazar valmistelee voittojuhlia ylimäisilleen, päälliköille -ja sotureille. - -Tuhannet tulisoihdut, lukemattomiin kiiltokiviin heijastuen, loivat -kuninkaalliseen saliin ihmeellistä, kirjavaa valoa. Pitkin valkoisia -marmoriseiniä loikuivat purppurapeittoisilla penkeillä soturit, -ja heidän edessään oli kauniita nuoria poikia, jotka polvistuen -tarjosivat heille mehukkaita hedelmiä, vaahtoilevia viinejä. -Hillimätön ilo valtasi kaikkien mielet, myrskyisellä ihastusnaurulla -palkittiin jokaista, joka irstaisuudella ja ilveillä koetti huvittaa -raakoja tovereitansa. - -Salin keskellä keijuilivat hekumallisissa tansseissa mustasilmäiset -orjattaret, niinkuin kevät-tuulen tuudittelemat kukat. Toisia tyttöjä -seisoi tanssivien ympärillä, säestäen heidän hempeitä liikkeitään -pauhaavilla symbaaleilla ja helisevillä huiluilla. Tulisemmin kuin -soihdut säihkyivät orjattarien silmät, -- enemmän kuin viinit ne -kiihoittivat miesten mieliä. - -Mutta salin perällä istui kultaistuimella itse kuningas. Tämä -raivokas ilo miellytti häntä, vaikkei siitä jälkeäkään näkynyt hänen -synkeässä muodossaan. Laihat kellertävät kasvot olivat niinkuin kamala -arvoitus, eikä rohkeinkaan soturi tohtinut kohdata hänen terävän -silmänsä leimausta. - -Kuninkaan jalkain juuressa istui taivaankaunis tyttö; vankeuden -lasten joukossa Zillah kasvoi äitinsä Juudan ilona ja vanhempansa -Israelin lemmikkinä; silloin Belsazar näki hänet, ja Zillah unhotti -isänsä, kansansa ja Jumalansa, seurataksensa heidän sortajaansa. Ja -kuningas rakasti häntä niin kuin tulisoihtu rakastaa liipottelevia -perhosia, joita ensin hurmaa ja sitten surmaa. - -Kuninkaan vieressä oli Baalin kuva, sekin kulta-istuimella ja -tehty kalliista santelipuusta ja kokonaan peitetty kiiltokivillä. -Sen ympärillä olivat kaikki Kaldean Maagit ja viisaat. Belsazarin -toisella puolella istui kuninkaita ja ruhtinaita, jotka Belsazar -oli voittanut tai jotka vapaaehtoisesti olivat nöyristyneet hänen -valtansa alle. Ja oli niitä luvulta kaksikymmentä. Joka puolella -kuninkaallista salia oli komeita juhlasaleja. Ne olivat kuitenkin -tyhjinä; ainoastaan sisimmäisessä näkyi kolme miestä. Jykevän -keihään nojassa seisoi yksi niistä jättiläisen kokoisena, kirjavaan -tiikeri-nahkaan puettuna. Se oli Arsakes, Skythalainen, sotajoukkojen -ylimmäinen päämies, uljain uljaista, väkevin väkevistä ja hirmuisin -hirmuisista. Toinen on viisas Boroses, Belsazarin ylimmäinen pappi, -joka osaa tähdistä lukea jumalien tahdon. Heidän välillänsä seisoi -viekas Harpagon, Koreksen lähettiläs; kavaluudellaan hän jo oli -saattanut Medianmaan herransa vallan alle, nyt hänen liukas kielensä -oli viehättävä Babylonin ylimyksiä. Ja Harpagon lausui: "kuinka te -tahdotte orjina palvella, missä voisitte herroina hallita? Teidän -vallassanne on Belsazarin voima -- jos luopuisitte hänestä, kukistuisi -samalla hänen suuruutensa niinkuin maahan kaadettu puu. Ainoastaan -sinun urhoollisuutesi kautta, o! uljas Arsakes, on Belsazar -valloittanut puolen Aasiaa, ainoastaan sinun tähtesi, o! viisas -Boroses, Jumalat antavat hänelle onnen ja voiton. Katsokaa -- -sanomattomat rikkaudet ja Babylonin vallan lupaa Kores teille, jos -tahdotte mennä hänen puolelleen." - -Silloin Arsakes vastasi: "kiittämätön Belsazar on, mutta en -kuitenkaan tahdo luopua hänestä. Ainoastaan uljaimman edessä Arsakes -nöyristyy, ja Belsazar ei vielä milloinkaan ole pelännyt. Hän osaa -musertaa, -- sentähden minä häntä tottelen. Koresta en tunne." - -Ja Boroses sanoi: "kiittämätön on Belsazar, ja kuitenkin tahdon häntä -palvella, sillä hänen Jumalansa on voimallisin kaikista ja hänellä on -ikuisten valtain suosio. Koresta en tunne; siis, Persialainen mies, -turhaan meitä houkuttelet." - -Näin sanottuaan molemmat jättivät hämmästyneen Harpagonin ja astuivat -taas loistavaan kuninkaansaliin. Riemu siellä oli käynyt myrskyistä -myrskyisemmäksi, entistä hekumallisemmat olivat orjattarien tanssit -ja yhä rajummin soivat symbaalien säveleet. Viinin kiihdyttäminä -soturit lauloivat remastavia lauluja tai reuhoivat ilosta, -kuullessaan verisiä sotatarinoita. - -Yht'äkkiä Belsazar korotti äänensä, ja kaikki vaikenivat kuninkaan -puhuessa. Ja hän sanoi: "tietäköön maailma, että kuninkaansa nyt -iloitsee, airueita menköön kaikkiin kansoihin käskemään heidän -riemuita, sillä heidän hallitsijansa on tänä iltana armias." -Polvillaan palvelijat kuulivat kuninkaan sanat ja katosivat. Silloin -Belsazarin silmä tapasi Zillahin ja hän lausui: "viekää käsky myöskin -vankeuden lapsille", ja hän lisäsi pilkaten: "käskekää heidän -veisata Jumalansa kunniaksi, joka niin ihmeellisesti aina heitä -auttaa; muuten tuo uppiniskainen kansa ei voisi riemuita. Laulakoot -juhlavirsiä Zionista ja Israelin Jumalasta." - -Ja kuninkaan lempi-orja Bagoas läksi joutuisasti toimittamaan hänen -käskyjänsä. Mutta Zillahin mieli kävi murheelliseksi, ja peloissaan -hän aikoi anoa armoa, mutta Belsazarin vihainen katse säikäytti häntä. - -Mutta ilosta kaukana istuivat Israelin lapset pimeissä majoissaan -virran vieremillä. Päätettyään päivän orjantyöt, he nyt olivat -kokoontuneet yhdessä muistelemaan ja suremaan. Miesten päät vaipuivat -väsymyksestä rinnoille -- vaimot peittivät käsillään kyyneleiset -silmänsä -- ukkojen äänet vapisivat itkusta, heidän laulaessaan -Zionin virsiä, ja impien silmät seurasivat ikävöiden länteen päin -rientäviä pilviä. Ja kaikki valittivat: "oi, Zionin linnaa! oi, isäin -hautoja! oi, muistojemme sydäntä, Jerusalemia --, josta nyt tuskin on -rauniotakaan jälellä. Sieluni halajaa aina kuolemaan asti teitä ja -silmäni hukkuvat kyyneleihin murehtiessani teitä. Huuhkajat huutavat, -missä Taavetin ääni ennen kaikui, ja sakaalit hiipivät, missä -Israelin tyttäret ennen liihottelivat -- mutta kuitenkin mieleni -ikävöiden halajaa vaihtaa komean Babylonin kivienne soraan. Oi, -Herra Zebaoth! oletko sinäkin hyljännyt meidät? Niinkuin äidittömät -lapset, niinkuin paimenettomat lampaat, niinkuin morsiamet, joilta -sulhaset on surmattu, kuljemme jumalattomien nauruna ja pakanoitten -pilkkana. Niinkuin setripuu Libanonissa ja palmupuu erämaassa Israel -viheriöitsi, mutta myrsky tuli ja mursi setripuun; nyt se kuivettuu, -jos ei sinun armosi auta meitä. Oi, Herra, eikö huoliemme mitta jo -ole kyllin täysi, emmekö jo tarpeeksi ole nääntyneet vitsauksiesi -alla, eikö Babylonin palo pian ole loistava meille vapauden -aamuruskona, eikö tulipatsaasi toista kertaa ole johdattava meitä -vankeuden erämaasta?" - -Niin nuot valittivat. Silloin Belsazarin orja Bagoas astui sisään -ilkkuvin muodoin ja irvisuin. Ynseästi ivaten hän lausui: "näin -käskee Belsazar, teidän kuninkaanne -- vankeuden lapset riemuitkoot -ja viettäkööt juhlallisesti tämän yön, laulakoot symbaalilla -Zionista ja veisatkoot psalttarilla mahtavasta Jumalasta, joka niin -ihmeellisesti on heitä auttanut." Niin hän lausui, eikä taivaasta -nuoli singonnut eikä maan povi auennut hukuttamaan herjaajaa. Ja -Israelin lapset särkivät symbaalinsa ja psalttarinsa, repivät -hiuksiansa ja vaipuivat vaikeroiden maahan, huutaen: "voi meitä! -Jumala on hyljännyt kansansa, kun meidän täytyy veisata hänestä -pakanoitten nauruksi." - -Mutta Bagoas palasi kuninkaalliseen linnaan ja kertoi Belsazarille -mitä tapahtunut oli. Kauhistavalla hymyllä kuningas häntä kuunteli, -ja soturit pilkkasivat Israelin lapsia ja joivat irstaisesti -Jerusalemin temppelin pyhistä astioista. - -Ja Belsazar täytti pyhän uhrimaljan tulisella viinillä ja vieden -sen huulilleen virkkoi: "Juokaatte Belsazarin, _Maailman Herran_ -onneksi! Niin kauvas kuin maa viheriöitsee, niin kauvas kuin meri -aaltoilee, niin kauvas on myöskin valtani ulottuva. Tästä hetkestä -älköön maailmassa kukaan muu kuin minä tohtiko sanoa 'minä tahdon' -vaan 'minä tottelen'." Ja tyhjentäessään maljan hän kädellään viittasi -orjilleen ja samassa noiden kahdenkymmenen kuninkaan päät vierivät -katkaistuina maahan. Ääretön ihastus-huuto kaikui kaikkialla: "Terve -Belsazar, maailman herra!" - -Ja taas Belsazar täytti maljansa ja puhui: "Juokaatte Belsazarin, -_maailman Jumalan,_ onneksi! Ei Baalille, vaan minulle ovat maailman -alkuaineet alamaisina ja tähdissä kunniani on kirjoitettuna -loistavilla kirjaimilla. Kah! kumpi on väkevämpi, minäkö vai -Baal?" Samassa kuningas tempasi miekkansa ja särki Baalin kuvan. -Voimattomina pirstat vierivät kuninkaan jalkojen juureen. Uudestaan -riemuhuuto kaikui soturien joukosta: "Terve Belsazar, maailman -Jumala!" - -Ja kolmannen kerran kuningas käski täyttää uhrimaljan. Hän nousi -pystyyn koko pituudelleen, hänen huulensa vapisivat suuttumuksesta ja -hänen säihkyvät tiikerinsilmänsä paloivat, niinkuin olisi hän nähnyt -vihamiehensä edessään. "Sinuakaan -- sinua, jolla ei ole ruumista, -eikä kuvaa, eikä nimeäkään, Juutalaisten Zebaoth -- sinuakaan minä en -pelkää, tule näkyviin että saisin voittaa sinut; mutta et uskalla, -pelkurina peittäydyt minulta näkymättömyyteen. Belsazar sinua -ylenkatsoo." - -Ja kolmannen kerran kuningas oli viedä maljan huulilleen, ja -kolmannen kerran soturien riemupauhina oli alkaa, -- mutta katso! -- -yhtäkkiä maa järisi, taivas pimeni ja tulikäsi kirjoitti leimuavat -kirjaimet marmoriseinään ja katosi. Tähdet peittivät silmänsä -ikivalon voiman edessä ja soihdut sammuivat ja aika seisahtui -hetkeksi, peläten ijankaikkisuuden läsnä-oloa. Ja nauru mykistyi -ja riemu muuttui kauhuksi ja Belsazar vaipui kuolonkalpeana -kuninkaalliseen istuimeensa. Hetki kului toisensa perästä. -- -Aina vielä kuningas istui kalpeana kasvoiltaan -- katse maahan -kiinnitettynä. Ja Kaldean viisaat astuivat esiin lukemaan kirjoitusta -ja tietäjät selittämään sitä -- mutta tässä heidän viisautensa oli -kuin pimeys pimeässä, ja peläten he sanoivat: "tämä on korkeampaa, -kuin mitä me voimme ymmärtää." - -Mutta Zillah tunsi Jumalan sormen ja hän kuiskasi Belsazarille: -"kutsuta, herra kuningas, joku minun kansastani; ainoastaan -Israelin lapsi voi selittää tämän, sillä meidän Jumala tuo on, joka -julmistui." Ääneti Belsazar istui vielä, mutta kädellään hän viittasi -käskyn orjille ja Bagoas läksi sitä toimittamaan. Hetken kuluttua hän -palasi, mukanaan viisain Israelin lapsista, kirjanoppinut Daniel, -jolle Jumala oli antanut profeettain pyhää voimaa. Ja Daniel tuli, -muodoltaan murheellisena ja silmät maahan luotuina, sillä hän luuli -olevansa kutsuttuna pakanoitten pilkattavaksi. Silloin kuningas -osotti tulikirjoitusta seinällä. Daniel katsoi -- ja hänen silmänsä -kirkastuivat toivosta ja hänen muotonsa jalostui innostuksesta; -haltioissaan hän ojensi kätensä ja hänen äänensä soi niinkuin -myrsky setrimetsässä: "Näin sanoo Herra -- kirottu sinä Babylon, --- kolmesti kirottu sinä itämaiden ylpeä ruhtinatar, joka olet -juopuneena pyhien kyyneleistä ja viattomien verestä; -- sinunkin -kostopäiväsi on tuleva. Ei puhdasta impeä, ei tutisevaa ukkoa, eikä -viatonta rintalasta säästetä. Minä olen laskenut sinun syntisi -ja yhtä lukemattomat kuin ne ovat, yhtä ankara on myöskin minun -rangaistukseni oleva." - -"Ja taas Herra sanoo: Riemuitse, Zion, ja levitä, o, Jerusalem, -sylisi palajaville lapsillesi; sillä minun armoni suojelee Israelin -lapsia vielä kerran. Heidän kyyneleensä ja valituksensa painavat -minun vaa'assani enemmän, kuin Babylonin rikkaudet ja Belsazarin -valta." - -"Ja vielä Herra sanoo: Kirottu, kolmesti kirottu sinä Belsazar, -joka ylpeilet vallastasi ja voimastasi! Katso -- elämäsi on minun -kädessäni niinkuin liekkuva soihtu myrskyssä. Sinua sanotaan maailman -hallitsijaksi ja kohta onnesi on orjiesi vallassa -- luulet itsesi -voittamattomaksi ja kohta valtasi annetaan Korekselle -- ylpeytesi -hurmaamana jumaloitset itseäsi ja kohta koirat kadulla nuoleskelevat -veristä ruumistasi." - -Näin Daniel selitti tulikirjoituksen, ja kaikki kauhistuivat, sillä -Jumalan henki puhui hänen kauttansa. - -Aika taas kului kulumistaan. Yön hämärät jo alkoivat haihtua -aamuruskon valostukseen. Belsazar lepäsi vuoteellaan. Hänen -luonansa seisoivat samat kolme miestä, jotka äsken keskustelivat -juhlahuoneessa. Ja Arsakes sanoi: "Belsazar on pelännyt, on vapissut -pelosta; -- häntä en enää voi palvella, ainoastaan uljaimman edessä -Arsakes nöyristyy. Siis tahdon mennä Koreksen puolelle." - -Ja Boroses sanoi: "Jumalien viha on Belsazaria kohdannut, hän on -särkenyt Baalin ja Juutalaisten Zebaothia hän on pilkannut. Jumalien -suojelus on luopunut hänestä; -- siis minäkin hänestä luovun." - -Näin sanoessaan molemmat nostivat miekkansa ja työnsivät ne syvään -Belsazarin rintaan; -- kuningasten kuningas oli kuollut ruumis. - - - - -JULIAN. - - -Tahdotte kuulla minun elämänvaiheitani? Kuka on sanonut niissä -olevan mitään merkillistä? Ja, kenties, ette enää ajattelisikaan -hyvää minusta, jos suostuisin pyyntöönne, sillä kertomukseni ei -suinkaan esitä minua missään kauniissa valossa. Mutta, jos pysytte -pyynnössänne, olkoon menneeksi. Koko maailma ja erittäin oma itseni -inhottavat minua siihen määrään, etten välitä ihmisten ylenkatseesta -enkä rakkaudesta. Yötä ei ole vielä pitkälle kulunut. Unta en saa -- -minun on, näet, joka yö kamala olla ja luonani käy vieraita, haudan -lähettämiä tovereita, jotka kai tahtoisivat saada minut virkeäksi -ja kieleväksi, ja sentähden aina karkoittavat unen silmistäni. -Tahdon siis kertoa elämäni murheellisen tarinan -- olkoon se teille -varotukseksi. - - * * * * * - -Olen syntynyt Hämeessä eräässä suuressa kartanossa, joka oli isäni -oma. Hän oli nuorena ollut venäläisessä sotapalveluksessa ja -silloin herättänyt yleistä ihastusta Pietarin ylimys-seuroissa, -mutta otti eronsa everstinä, kun iso-isänsä kuoli ja jätti suuren -sukutalomme fideikomissiksi ainoalle pojalleen. Isäni muutti -nyt Suomeen, nai köyhän, mutta kauniin vapaasukuisen neiden, ja -eleli onnellista elämää hellänä perheen-isänä ja vieraanvaraisena -naapurina. Tätä onnea kuitenkin kesti vain kuusi vuotta kun äitini -kuoli synnytettyänsä minut maailmaan, ja isäni jäi murheelliseksi -leskimieheksi kahden pienen pojan kanssa. Niinkuin usein on -veljeksien laita, niin minä ja vanhempi veljeni, Malkus, olimme ihan -eri luontoa. Malkus oli punaposkinen, erinomaisen kaunis poika, -iloinen ja vilpitön, herkkä suuttumaan ja herkkä leppymään, ylpeä -ja uljas, itsemäärätty kuningas kaikissa leikeissä; minä taas olin -arka, hento, kivulloinen lapsi, joka harvoin olin toverien seurassa; -pelokas ja arkaluontoinen kun olin, en voinut maailman vaatimuksia -tyydyttää muulla, kuin salamielisellä myöntyväisyydellä. Veljeni oli -kaikkien rakastama, isäni jumaloitsema, minua vastaan ihmiset olivat -kylmiä, ja isäni kovakin. Hän katsoi minua aina syypääksi äitini -kuolemaan, ja hänen tylyytensä minua kohtaan kasvoi kasvamistaan, kun -hän lisäksi huomasi minut mahdottomaksi sotapalvelukseen, ainoaan -virkaan, jota hän piti sopivana vapaasukuiselle perheellemme. Minun -tunteeni isääni kohtaan olivat vaihtelevaisia; välistä sydämmeni -sykki palavimmasta rakkaudesta häntä kohtaan, mutta välistä taas, -kun isäni pilkalliset muistutukset ja veljeni paremmuus loukkasivat -ylpeyttäni, havaitsin povessani kiehuvan todellisen vihan, joka -kasvoi vain sitä hirmuisemmaksi, mitä enemmän minun täytyi sitä -peittää. - -Vanhempi veljeni lähetettiin tietysti kadettikouluun, minun -kasvatuksestani ei pidetty suurtakaan väliä. Kotiopettajani, -joita muutettiin melkein joka vuosi, olivat usein paremmin isäni -metsästystovereita, kuin minun opettajiani, mutta käsityskykyni oli -elävä ja monessa tieteessä edistyin ihmeteltävästi. Se halveksiminen, -jota koko läheisöni osotti kaikille kirjallisille yrityksille ja -harrastuksille, sytytti minussa ahkeruutta ja halua tulla sitä -etevämmäksi tietojen puolesta. Huvittavimmat hetkeni vietin kirjojeni -ääressä, erittäin jos oikein rauhassa sain kiintyä lukemaan jonkun -mielirunoilijani teoksia. Vähitellen opin elämään kahtamoista elämää, -toista jokapäiväisissä oloissani, joissa minua ylenkatsottiin -ja joita minä ylenkatsoin, ja toista unelmien maailmassa, jossa -kiihottunut mielikuvitukseni hallitsi itsevaltiaana ja jolle minä -pyhitin parahimmat tunteeni, ajatukseni ja voimani. Tämä runollinen -innostus karkoitti sydämmestäni entisen tyytymättömyyden, olin -entistä onnellisempi, sillä unelmani olivat kirjavia ja iloisia kuin -huumaantuneen opiuminpolttajan. - -Ahkeruuteni ja intoni olivat niin suuret, että, vaikka aikaisempi -kasvatukseni kokonaan oli laimin-lyöty, kuitenkin tavallisessa i'ässä -pääsin ylioppilaaksi. Kun otin jäähyväiset isältäni lähteäkseni -Helsinkiin, tahdoin halata häntä, mutta hän teki estävän liikkeen -ja sanoi ainoastaan: "tulet nyt aivan outoihin oloihin, muista aina -ettet milloinkaan pilaa sukumme mainiota nimeä, että aina pysyt -oikeana aatelismiehenä, niin minä pysyn sinua kohtaan hellänä isänä." - -Tultuani yliopistoon, havaitsin pian ihanteellisten toiveitteni -pettyvän. Vakaisiin tieteisin pian kyllästyin; ylpeyteni kun ei enään -ollut ahkeruuttani kannustamassa, jouduin ihan toimettomuuteen. -Isäni oli määrännyt minut lakimieheksi, enkä voinut, vaikka koko -tuo virkaura inhotti minua, vastustaa häntä. Mutta yliopistossa -en jaksanut päättää käydä käsiksi noihin kuiviin lainopillisiin -tieteisiin; taide, runollisuus ja huvitukseni veivät kaiken aikani. -Ne tyydyttivätkin minua ensimmäisinä vuosina täydellisesti, mutta -vähitellen nekin lakkasivat antamasta hengelleni ravintoa. Kun aina -toimitin vain sitä, mitä mieleni teki, niin viimein rupesin oikein -pelkäämään kaikkea ankaraa työtä, vaikk'en suinkaan toiselta puolen -elänyt tavallisten tyhjäntoimittajien huoletonta elämää. - -Ääretön kunnianhimo raivosi sydämmessäni, vaikka päältä nähden -olin ylenkatsovinani ihmisiä ja maailmaa. Tunsin katkerasti, -että vaikea olisi työttömänä saavuttaa sitä loistavaa asemaa -maailmassa, joka oli unelmieni päämäärä, mutta en löytänyt sopivaa -työtä. Sukutalomme Hämeessä oli fideikomissi ja oli siis joutuva -veljeni käsiin, isämme kuoltua; jo syntyni puolesta olin siis -määrätty köyhäksi ja vähäpätöiseksi. Yhtä vähän voisin kunniaan -päästä virkatietä; se oli minun silmissäni suuri autio maa, jossa -kaikkien elämän kukkien täytyi lakastua; näin mielikuvituksessani -virkamiesten tavallisen kohtalon -- pienen palkan, nälkäisen -lapsilauman j.n.e. -- ja kauhistuin semmoista kuivaa elämää. Olisin -tosin isäni ja hänen korkeain tuttavainsa kautta voinut hankkia -jonkun tyhjän viran, mutta ylpeyteni esti minua valitsemasta sitä -keinoa. Enemmän taipumusta tunsin tieteisiin, mutta se alinomainen -ahkeruus ja tarkkuus, jota niissä vaaditaan, pelästyttivät minua. -Mitä taiteisiin tulee, niin minulta puuttui tuo käsityöntapainen -taito, joka niissä on välttämätön; sitä vastoin oli minulla -toivona, että vilkas mielikuvitukseni ja sivistynyt makuni -runollisuuden alalla synnyttäisivät tuotteita, jotka tekisivät nimeni -kuuluksi kirjallisuuden historiassa. Olin jo ennen kirjoittanut -joulukalentereihin muutamia lyyrillisiä kappaleita, ja saanut niistä -mielistelevien ystävien ja toverien kiitosta. Nyt rupesin vielä -suuremmalla innolla runojen tekoon: luin ahkerasti kaikenlaisten -maiden kaunokirjallisuutta ja käänsin ruotsiksi koko joukon, erittäin -italialaisia lauluja, harjaantuakseni vaikeihin runomuotoihin. Olin -noin 22 vuoden vanha, kun painosta tuli ensimmäinen runokokoelmani, -jolle olin antanut teeskennellyn nimen "Yön hattaroita". Muutamat -arvostelijat, joille olin lainannut rahaa, muutamat vanhat virnakat, -jotka pitivät mustaa tukkaani ja kalpeata laihuuttani "varsin -viehättävänä", muutamat nuorukaiset, jotka katsoivat neron ja -runollisuuden tunnusmerkiksi ainoastaan eriskummaisuutta, julistivat -niin ahkerasti ja niin varmasti minut suureksi runoniekaksi, että -ensin minä ja sitten yleisökin sitä uskoi. Juopa isäni ja minun -välilläni laajeni taas. Hän moitti koko kirjallista toimintaani ja -pilkkasi sitä toivottomuuden vivahdusta, joka oli monen runoelmani -päätunnusmerkki. Muuten olivat hänen kirjeensä taas paljoa -ystävällisemmät kuin ennen, mutta turhamielisyyteni oli tullut -niin araksi, etten kärsinyt lievääkään pilkkaa. Vaikka matkustus -ulkomaille oli sieluni rakkaimpia toiveita, en kuitenkaan suostunut -siihen, vaikka isäni sitä ehdotti. Isäni, joka oli tottunut minulta -vaatimaan ehdottominta kuuliaisuutta, suuttui ja muuttui pian yhtä -kylmäksi, jopa kylmemmäksikin kuin ennen. Mutta se asia ei silloin -voinut, niinkuin ennen, tehdä minua murheelliseksi; olin hurmaantunut -voitostani ja näin kaikki ilon loistavassa valossa. - -Mutta toiveeni ja arkamielisyyteni olivat siihen määrään -kiihottuneet, että pian oli tapahtuva muutos. Alakuloisuus ja -epätoivo hiipivät taas mieleeni; lapsellinen herkkäluuloisuus ja -epäröivä väsymys vaihettelivat siinä alinomaa. Pelolla havaitsin -ettei runoudessani ollut mitään edistystä huomattavissa, että -sen arvo kokonaan riippui niistä vieraista kirjailijoista, joita -viimeksi olin lukenut. Ylpeyteni kuitenkin nytkin kielsi minua -tunnustamasta tätä itsellenikään; päinvastoin vain luulin että olot, -joissa elelin, olivat niin kuivat ja yksitoikkoiset, ettei mikään -vapaa runollinen elämä niissä ollut mahdollinen. Mielikuvituksessani -etelämaiden uhkea luonto, rikas taide ja kirjava elämä vietteli minua -taas ihmeellisellä voimalla luokseen. Kuinka näyttikään kotimaani -kylmältä, vähäpätöiseltä, ahtaalta, kun unelmissani käyskelin -ikuisen Rooman katuja tai katselin Kreikan saarten paratiisillisia -kukkatarhoja! Nyt isäni vanha matka-ehdotus olisi ollut minulle mitä -suotuisin, mutta sitä ei uudistettu, enkä tohtinut pyytää rahoja -matkaa varten, kun tiesin isäni minuun suuttuneen ja siis pelkäsin -saavani kieltävän vastauksen. Alakuloisena heittäydyin kaikenlaisiin -seuroihin ja hurjiin huvituksiin, joista kuitenkaan en löytänyt muuta -kuin ikävyyttä. Arvosteleva älyni pian huomasi ihmisten heikkoudet ja -huonot puolet, mutta olin liian itsekäs ottaakseni huomiooni heidän -hyviä puoliansa. - -Semmoinen oli mielialani, kun näköjään vähäpätöinen asia vaikutti -uuden käänteen tilassani. Sen kadun toisella puolella, jonka -varrella asuin, oli korkea kivitalo. Ylimäisessä huonekerroksessa -oli muutamia vinttikamareita, joista yksi sattumalta usein veti -huomioni puoleensa. Vaikka olisin tullut kuinka myöhään yöllä -kotiin, vaikka olisin noussut kuinka varhain aamulla, aina loisti -sieltä valkea. Usein kun tulin kotiin, vietettyäni yön ja päivänkin -turhissa, jopa irstaisissakin huvituksissa, voin tuntikaudet istua -pää käden nojassa katsomassa tuota pientä ikkunaa korkeudessa, josta -kirkas lamppu tuikki niin rauhallisena ja juhlallisena. Kysymällä -sain tietää että kamarissa asui kaksi naista, äiti tyttärinensä. -Äiti oli köyhä merikapteenin leski ja tytär elätti sekä itseänsä -että äitiänsä puhtaaksikirjoittamisella. Siis nuori tyttö! Kenties -kauniskin! Uteliaisuuteni oli herätetty, ja päätin pyrkiä perheen -tuttavuuteen. Se ei ollut vaikeata. Olin tahtovinani saada muutamia -käsikirjoituksia puhtaaksi kirjoitetuiksi ja vein koko pakan paperia -mukanani. Kolkutin kamarin ovelle ja astuin sisään. Kamari oli -ahdas, pimeä ja kylmä, mutta siisti ja puhdas. Pöydän ääressä istui -kirjoittamassa nuori tyttö, joka kamariin astuessani nosti silmänsä -työstään ja katsoi minuun ujosti. Ah, sitä silmäystä! Sen lämmin valo -valaisi, niinkuin auringon säde, koko huoneen -- seinät, huonekalut, -kaikki näyttivät minusta niinkuin kullatuilta. En olisi hämmästynyt, -vaikka lakastunut orjantappurapensas, joka kasvoi ruukussa ikkunalla, -olisi tuosta silmäyksestä ruvennut uudestaan kukoistamaan. Ihaellen -seisoin muutamia silmänräpäyksiä ääneti, ja tyttöparka punastui -punastumistaan. Viimein toimitin asiani ja läksin pois. - -Tämä ei kuitenkaan ollut viimeinen käyntini. Tuo pieni ahdas kamari -ja nuo ihmeelliset tummansiniset silmät vetivät puoleensa kaikki -ajatukseni. Ensi kerran elämässäni toinen ihminen täytti kokonaan -mieleni. Kaikenlaisilla tekosyillä koetin pitkittää hänen työtänsä -ja selitin sitä niin tärkeäksi että minun itse täytyi olla läsnä -tarkastamassa, tuliko kaikki oikein toimitetuksi. Tyttö oli kuitenkin -niin ujo ja arka, että tuttavuudestamme ei olisi tullut mitään, jos -ei äiti olisi ollut puheliaampi. Olin tuskin käynyt siellä kolme tai -neljä kertaa, kun sain kuulla kaikki hänen elämänvaiheensa, kuinka -vaikeata on köyhän lesken elättää itseänsä, erittäin jos hänen pitää -kasvattaa lapsiansa, kuinka kallis nyt on elämä j.n.e. Kuuntelin -yksitoikkoisimpia juttuja suurimmalla tarkkuudella ja koetin niin -väsymättä päästä hänen suosioonsa, että eukko-parka viimein melkein -ihastui minuun. Monta viikkoa odotettuani sain kuitenkin palkinnon -kaikesta huomaavaisuudestani. Kun kaikki oli puhtaaksi kirjoitettuna -ja minä olin kiittänyt tytärtä vaivasta, tuli äiti siihen ja ujosti -ja moneen kertaan selitellen ja anteeksi pyydellen kysyi, syvästi -niiaten, tahtoisinko tulla juomaan teevettä huomisiltana heidän -kanssaan. Käännyin tyttären puoleen sanoen: "tohdinko toivoa, että -mamseli Magdaleena yhtyy tähän kutsumukseen". Luulin taas tapaavani -hänen tavallisen aran äänettömyytensä, mutta hämmästyin iloisesti, -kun hän vapaasti ojensi minulle kätensä ja sointuvalla äänellä sanoi: -"herra parooni on varsin tervetullut". - -Sydämmeni tykki kovasti ja voin töin tuskin odottaa seuraavaan -päivään. Kävelin niinkuin unessa enkä jaksanut ajatella muuta kuin -Magdaleenaa. Mielikuvitukseni koristeli häntä kaikellaisilla mitä -runollisimmilla avuilla, milloin hän minusta oli Byronin Haydée, -milloin Goethen Klärchen. Valikoin niin kauan vaatteita, joihin aioin -pukeutua sinä merkillisenä iltana, ja sitten pukeuin valikoimiini -vaatteisiin niin kauan, että minun viimein täytyi purskahtaa nauruun -ja katsoa peiliin, olinko vielä oma itseni. Mutta pian olin taas yhtä -naurettava kuin ennen. Illalla ponnistin kaikki voimani ollakseni -oikein sukkela ja viehättävä. Eikä se huonosti onnistunutkaan, -havaitsinpa seurani miellyttävänkin Magdaleenaa. Hän oli kauniimpi -kuin milloinkaan ennen. Tavallisesti hänen poskensa olivat vähän -liiaksi kalpeat, mutta nyt oli teeveden keittäminen niihin painanut -mitä koreimmat ruusut. Lähteissäni äiti pyysi minua tulemaan pian -takaisin, jos ei heidän seuransa olisi minulle muka liian alhainen -j.n.e. - -Ja minä tulinkin, tulin usein, kävin melkein jokapäiväisenä -vieraana pienessä perheessä. Jätin kaikki muut seurat, ja vältin -niitä turhia huvituksia, jotka ennen olivat vieneet niin suuren -osan aikaani. Kun joka päivä sain nähdä Magdaleenan väsymätöntä -ahkeruutta, joka ei antanut aikaa tunninkaan huvitukseen, hänen -tarkkaa huolenpitoaan velvollisuudestansa ja kuinka rauhallisesti -ja melkein iloisesti hän aina uhrasi oman itsensä muiden edestä, -niin häpesin omaa itsekkäisyyttäni ja saamattomuuttani. Huomasin -pian myöskin, että Magdaleenan mielenlaatu oli ihan toisenlainen, -kuin mitä mielikuvitukseni oli kuvaillut. Hän ei ollut ollenkaan -mikään romaani-sankaritar; hänen olentonsa ainoa romantinen puoli -oli kaksi tummansinistä silmää, kauniimmat arvoitukset, mitä ikänäni -olen nähnyt. Muuten hän oli oivallinen, ymmärtävä, toimelias tyttö, -ei vähintäkään haaveksiva, mutta muita nuoria tyttöjä paljoa -lujamielisempi. Äiti oli kärtyisä ja kivulloinen, marisi alinomaa -ja luuli vain itsellään olevan tunteita, kaikki muut ihmiset -- -erittäinkin tytär -- olivat barbaareja; enkä kuitenkaan ole koskaan -nähnyt niin hellää, tasaista rakkautta kuin se, millä Magdaleena -hoiteli äitiänsä. Hän oli aina yhdenlainen, yhtä vakava, yhtä -lämmin ja yhtä sävyisä. Kerta minun täytyi kysyä: "Magdaleena, -minusta melkein tuntuu kuin olisi äitisi sanoissa perää, ett'ei -sinulla ole tunteita; en ole usein nähnyt niin ilotonta ja vaivaista -elämää, kuin sinun elämäsi on, enkä kuitenkaan ole kuullut yhtäkään -valitusta huuliltasi; olet siis onnellinen, mutta en milloinkaan -ole nähnyt enkä kuullut sinun riemuitsevan." Magdaleena loi minuun -taas kummallisen silmäyksen ja sanoi hetken vallinneen äänettömyyden -jälkeen: "en ole tunteeton, mutta osaan olla vaiti". - -Kuinka monta kuukautta tätä asian laitaa kesti, sitä en oikein -muista, sillä onnellisena ihminen unohtaa ajan menon, ja minä -olin onnellinen. Kirjoista Magdaleena ei ollut oppinut paljoa, -elämästä kaikki. Koetin sentähden sivistyttää häntä illoin -lukemalla ääneen kappaleita etevien kirjailijain teoksista. Hän -olikin sangen halukas oppimaan ja minun täytyi ihmetellä hänen -terävää älyään ja käsitystään. Mutta hänen makunsa ja mielensä -olivat ihan toista laatua, kuin minun. Hän kuuli tarkimmalla -mielenkiinnolla luonnontieteellisiä kertomuksia ja kuvauksia, minä -kun taas kokonaan ylenkatsoin luonnontieteitä; myöskin hän oppi -mielellään historiaa, ja usein hän unohti hetkeksi neulomisensa, -kuunnellessaan suurten sankarien urostöitä. Sitä vastoin hän ei -ollenkaan ymmärtänyt runoutta, ja kauniimmat runoelmat jättivät hänet -kylmäksi ja hajamieliseksi. Tämä harmitti minua kovin, mutta päätin -itse käännyttää häntä. Hän ei, näet, tiennyt minua runoniekaksi ja -minä päätin kirjoittaa eepillisen runoelman korkeinta lajia, jossa -ylistäisin häntä, kuten ennen Dante Beatriceänsä. Rupesin työhön, ja -pian oli jotenkin suuri osa valmiina. Malttamattomana en jaksanut -odottaa kauempaa, ja menin lukemaan hänelle mitä olin kirjoittanut. -En kuitenkaan tahtonut kohta ilmaista itseäni, vaan sanoin runoelman -toisen miehen tekemäksi. Ah! turhaa oli työni ollut. Magdaleena ei -aavistanut mitään; innostuneimmat ja palavimmat rakkauden ilmaukset -ja kuvaukset eivät liikuttaneet häntä vähintäkään, hän nähtävästi -ei luullut runoelman tarkoittavan häntä itseänsä. Sekä sydämmeni -että ylpeyteni olivat loukatut, ja minä lopetin pian lukemiseni. -Katkeralta tuntui mieleni ja kysyin peitetyllä harmilla: "kuinka -on mahdollista, että te, Magdaleena, joka olette olevinanne niin -ymmärtäväinen, voitte olla niin penseä elämän kahta jalointa lahjaa, -runoutta ja taidetta, kohtaan." Ja rupesin viisaustieteellisillä -ja runollisilla dityrambeilla ylistämään taiteen jumalallista -merkitystä. Magdaleena vastasi ainoastaan: "tuota en ymmärrä; minä en -pidä runoudesta, sillä kaikki runoniekat valehtelevat." - -Sana oli sanottu. Olin milt'en masennettu. Otin hattuni, syyttelin -tärkeitä asioita ja läksin pois. - -Olin ensin melkein päättänyt olla takaisin tulematta, mutta havaitsin -pian sen mahdottomaksi. Olin niin tottunut Magdaleenan seuraan, että -palasin vastoin omaa tahtoani. Mutta nyt oli jo jotakin rikkoutunutta -tunteissani häntä kohtaan; vanha arvosteleva epäluuloisuuteni oli -herätetty ja koko rauhani taas kadonnut. Magdaleena havaitsi pian -muutoksen, joka oli tapahtunut käytöksessäni häntä kohtaan, mutta oli -kuitenkin yhtä ystävällinen ja yhtä rauhallinen kuin ennen. Tämäkin -minua harmitti; itsekkäänä ja synkkämielisenä olisin pikemmin suonut -että hän olisi murheellinen ja onneton. Nyt vasta rakkauteni leimahti -palavan intohimon ilmituleen, mutta rupesin nyt vasta tarkastelemaan -Magdaleenaa suurella epäluulolla. Teeskentelemättömyytensä ja -luontevuutensa näyttivät nyt minusta yksinkertaisuudelta; hänen -alinomainen työteliäisyytensä oli ikävystyttävää. Käytökseni oli -nyt myöskin epätasaista ja vaihtelevaa; toisinaan olin valmis -suutelemaan hänen jalkojansa, toisinaan melkein vihasin häntä; olin -viikkokausia poissa hänen luotaan ja toisinaan istuin aamusta iltaan -asti hänen kamarissaan; välistä olin vanha, uskollinen ystävä, -välistä taas pilkallinen, isoinen maailmantuntija. Ylenkatsoin -omaa huikentelevaisuuttani, mutta toiselta puolen ylpeyteni -kuiskutteli korvaani: eihän tuo, tavallinen taidoton tyttö ansaitse -sinunkaltaisesi rakkautta, eikä hän sitä ymmärräkään; hänen -kauneutensa on vain houkutellut mielikuvitustasi. - -Vielä muutkin asiat lisäsivät kärsimystäni. Välttääkseni vääriä -selityksiä olin perheeltäni ja ystäviltäni pitänyt salassa minun -ja Magdaleenan tuttavuuden. Kauan tämä tietysti ei onnistunut, ja -pian sain usein kuulla tovereiltani kaikenlaisia pilkallisia ja -kevytmielisiä viittauksia. Veljeni erittäin nauroi koko juttua ja -väitti Magdaleenaa taitavaksi tekopyhäksi, joka teeskennellyllä -siveydellä osasi viekotella minua. Minä puolustin kiivaasti -Magdaleenan puhtautta, vieläpä tarjouduin viemään veljeni hänen -luoksensa, jotta saisi itse nähdä, mikä etevä tyttö Magdaleena oli. -Hän suostui tarjoumukseeni, ja minun onnistui kääntää hänet kokonaan --- valitettavasti liiaksikin. Näin, kuinka Magdaleena miellytti -häntä, ja musta luulevaisuus rupesi raivoamaan povessani. Satuin -muutamia päiviä olemaan poissa hänen luotaan ja kun taas tulin, -näin veljeni istuvan siellä. Mieleni kävi synkäksi ja sanoin pian -jäähyväiset. Oli ihana kevätilta Toukokuun lopulla. Kävelin pitkin -katuja ja tulin viimein satamaan. Eräs laiva oli juuri sieltä -purjehtimaisillaan merille, pienet kimaltelevat aallot tanssivat -keulan ympärillä, ikään kuin sitä halaten, purjeet vapisivat -ilosta tultuaan vapaiksi, ja merimiesten huulilta kaikui rattoisia -lauluja. Väkisinkin painuivat silmäni umpeen; mielikuvituksessani -seurasin ikäänkuin lumottuna laivan retkeä, hehkuva eteläinen -kukkaranta astui silmäini eteen, tunsin oranssipuiden tuoksuvan, -komea, vanhanaikainen marmoritemppeli pilkoitti puiden välistä, -ja temppelissä istui unelmieni ihanne, itse runotar; ah! se ei -ollut tuo kalpea, rauhallinen Magdaleena, se oli uhkea kaunotar, -joka kiihkeällä innolla ojensi käsiänsä minua kohtaan. Avasin taas -silmäni ja lumous oli hävinnyt. Alakuloisena läksin kotiin, jossa -tapasin kirjeen isältäni. Hän uudisti nyt entisen tarjouksensa -kustantaa ulkomaanmatkani. Sydämeni riemuitsi. Olin siis vapaa, -vapaa kaikista ikävistä oloista, jotka painoivat minua kotimaassa. -Siellä kaukana runottareni, joka oli aivan kuin jäätynyt tuon -merkillisen illan jälkeen, olisi saava uutta henkeä, kun kahleet -eivät enää ahdistaisi sitä. Mutta Magdaleena --! Aavistin, että -isäni oli saanut tiedon meidän tuttavuudestamme ja että tarjouksensa -tarkoitus oli erottaa meitä. Ensikerran elämässäni rupesin -kylmästi ja järkevästi ajattelemaan tulevaisuuttani ja rakkauttani -Magdaleenaan. Sekä sydämmeni että ymmärrykseni sanoivat häntä elämäni -hyväksi enkeliksi, mutta pelkäsin kuitenkin sitoutua elinkautiseen -liittoon. Kirjoista olin usein lukenut että taideniekan täytyy olla -vapaa, että rauhallinen kotielämä kuolettaa hänen henkensä, että -huolenpito vaimosta, lapsista j.n.e. ja runollinen mielikuvitus -eivät sovi yhteen. Ja sitten tuo runollisuuden puute Magdaleenassa! -Hän ei milloinkaan ymmärtäisi pyrintöjäni ja yrityksiäni. Olin -tuskallisimman epäröimisen vallassa. Joka päivä päätin puhua -Magdaleenan kanssa, joka päivä kuitenkin lykkäsin asian toistaiseksi. - -Olin vielä kahdenvaiheilla, kun jonkun ajan perästä isäni itse -tuli kaupunkiin. Havaitsin pian aavistukseni oikeaksi. Isäni tiesi -kaikki. Arkaillen koetin kaikin tavoin välttää selityksiä; hän -ei kuitenkaan päästänyt minua, vaan kysyi minulta suoraan, millä -kannalla olivat minun ja Magdaleenan väliset asiat. Vastasin että -rakastin häntä, että elämäni olisi tyhjä ilman häntä; vieläpä olin -valmis naimaan hänet isäni suostumuksella. Isäni punastui vihasta ja -huusi ett'ei hän milloinkaan ottaisi vanhaan sukuumme kaikenlaisia -köyhiä, sivistymättömiä, tuntemattomia tyttölutkia kadulta. Olin -kovin alakuloinen ja pelonalainen, mutta pysyin kuitenkin lujana. -Hänen käytöksensä silloin muuttui ja hän alkoi rukoilla ja hellästi -nuhdella. Hän muistutti että olin köyhä enkä milloinkaan voisi -elää pelkällä kirjailemisella. Hän esitti kaikki nuo vanhat jutut -runoniekan sopimattomuudesta perhe-elämään, joita itsekin ennen olin -ajatellut. Rupesin horjumaan päätöksessäni. Tiesin tämän hetken ja -tämän keskustelun ratkaisevaksi, mutta heikkouteni ja velttouteni -olivat kuitenkin tahtoani väkevämmät. Viimein isäni uhkasi kokonaan -hyljätä minut, jos en myöntyisi hänen vaatimuksiinsa. Koetin olla -miehen tavalla luja, mutta loppu oli -- että myönnyin. Lupasin olla -Magdaleenaa näkemättä ja puhuttelematta, kunnes tulisin takaisin -ulkomaan matkaltani, jonka pitäisi kestää vähintäin kolme vuotta. -Isäni oli tyytyväinen, ja päätettiin että lähtisin ensi viikolla. - -Mutta tämä lähtö, jota niin kauvan olin ikävöinnyt, tuntui nyt -minusta mitä raskaimmalta. Rakkauteni syttyi taas povessani -ilmituleen; Magdaleena oli minulle taas koko maailmaa kalliimpi ja -ero hänestä kuoloa vaikeampi. Eräänä iltana turhaan taistelin itseäni -vastaan; ikävöin nähdä häntä ja menin, muistamatta lupaustani, hänen -luoksensa. Hän nuhteli minua hellästi pitkästä poissaolostani; hän -oli ilmeisesti iloinen, kun sai olla seurassani. Tultuani kotiin -hämmästyin nähdessäni koko kamarini täynnä kapineita. Isäni oli -siellä ja kysyi jäykästi, missä olin käynyt. Vastasin, että olin -ollut kävelemässä. Hän pureksi huuliansa ja huusi: "sinä valehtelet -nyt, niinkuin aina". Tahdoin selittää, mutta hän katkaisi puheeni, -sanoen: "vaiti! minä en usko mitään! Kahden tunnin kuluttua sinun on -lähteminen. Passisi ja kapineesi ovat valmiina." - -Ja minä läksin. Mutta kun näin Suomen rannan katoavan näkyvistäni, -niin vannoin Magdaleenan muistolle ikuista uskollisuutta; ei mikään -asia maailmassa voisi milloinkaan laimentaa palavaa rakkauttani. - -Mutta kumma kappale on tuo ihmisen sydän. Ensimäisenä vuotena -Magdaleenan kuva oli vielä kirkkaana muistossani; toisen vuoden -kuluttua rakkauteni oli minusta niin kuin kaukainen unelma; kolmannen -vuoden perästä olin kokonaan unohtanut hänet. Kerran Romassa eräissä -hurjissa pidoissa sain kirjeen kotoa; se oli veljeni käsialaa. -Hän oli kihloissa Magdaleenan kanssa. Yrittelin nauraa, mutta -nauruni kaikui kamalalta ja toisena päivänä oli päänalukseni märkä -kyyneleistäni. - -Kahdeksan vuotta kului minulta vierailla mailla. Kävelin ikuisen -Roman katuja, oleskelin Franskanmaan komeassa pääkaupungissa; -ihmettelin ihmiskäden mahtavia mestariteoksia, Egyptin pyramiideja, -ja luonnon vieläkin mahtavampia mestariteoksia, Sveitsin Alppeja; -suutelin milloin Turjan punaverisiä, milloin Espanjan ruskeita -kaunottaria, kävin, lyhyesti sanottuna, melkein jokaisessa -nurkassa sekä vanhassa Europassamme että muissakin maanosissa. -Vaihtelevaisia nämät vuodet kyllä olivat. Koettelin kaikkia -nautintoja ja huvituksia, sekä hienompia että karkeampia, jotka -suurissa kaupungeissa viettelevät joutilasta matkailijaa. Opin -tuntemaan ihmisiä, mutta kuinka turhia olivat kokemukseni itse -asiassa! Olin, näet, tarkastellut ihmisiä niinkuin matkustaja -rautatiellä katsoo ympäristöä pintapuolisesti himmeäin ikkunain -läpi. Niinkuin aina käy niiden, jotka tahtovat nauttia vain elämän -vähäpätöisimpiä kohtia, niin eivät huvitukseni minua tyydyttäneet, -tukahuttivat vain kaiken haluni niihinkin yrityksiin, joihin ensin -lämpimästi kiinnyin. Katkeraksi meni usein mieleni, kun ajattelin -olevani suurten kaupunkien ihmiskohinassa niinkuin erämaassa, mutta -alinomainen levottomuus pakotti minua muuttamaan olinpaikkaa, -ennenkuin olin oikein tutustunut minkään maan eri oloihin. -Viihdyttääkseni sydämeeni ikävyyttä, tein useita rakkauden-liittoja, -jotka eivät kuitenkaan nekään kauan kestäneet. Tavallisesti pian -havaitsin, että olin pettynyt, että olin teeskennellyt rakkautta -ja tunteita, jotka näkyivät paljoa palavammilta sanoissani kuin -mielessäni. Pelkäsin sitoutua mihinkään, enkä kuitenkaan voinut -elää ihmisittä. Usein mietin, minkätähden olin tullut maailmaan, -enkä kuitenkaan olisi mielelläni kuollut. Kotimaastani ja kodistani -en paljoakaan välittänyt. Kirjeitä sieltä sain ani harvoin, ja -tavallisesti tiedot eivät olleet huvittavia. Oltuani muutamia vuosia -poissa kotoa, olivat paraatkin ystäväni minut unhottaneet; itse olin -jo sitä ennen unohtanut heidät. Kaikista, jotka vielä muistivat -minua, olin niinkuin kadonnut lammas. Isäni usein muistutti minua -palaamaan kotiin, mutta kun hän aina myöskin lähetti rahaa, niin -ymmärsin kaikenlaisilla tekosyillä lykätä palaamiseni tuonnemmaksi. -Pakon päivä tuli kuitenkin viimein. Sain, näet, tiedon, että isäni -äkisti oli sairastunut. Minun täytyi paikalla ja kiiruusti lähteä -hänen kuolinvuoteellensa. Tulin kuitenkin liian myöhään -- hän oli -jo kuollut. Vaikka minun olisi pitänyt se arvata, niin tieto hänen -kuolemastaan iski sydämmeeni niinkuin ukonnuoli. Vaikka vihollisuus -isäni ja minun välillä viimeisinä vuosina, erittäinkin veljeni -naimisen jälestä, vähitellen oli lauhtunut, niin luottamus ja rakkaus -eivät milloinkaan tulleet vanhan vihan sijaan. Olin ennen aina -syyttänyt siitä häntä, mutta kun seisoin hänen hautansa partaalla, -niin omatuntoni soimasi minua yhtä syylliseksi. Olisin tahtonut -taas aloittaa uudestaan elämäni, ja teinkin paraita päätöksiä -tulevaisuuden varalle. Kun talomme fideikommissina jäi vanhemman -veljen perinnöksi, niin isäni minulle jättämät rahat tuskin riittivät -velkaini maksamiseksi. Päätin miehuullisesti taistella kovaa onneani -vastaan, eikä sallia köyhyyteni lannistaa mieltäni. Veljeni kyllä -tarjosi minulle vuotuisen, jotenkin suuren, elatusavun, mutta kun -luulin hänen sillä tahtovan masentaa minua, niin hylkäsin hänen -tarjouksensa. Tahdoin, näet, omalla työlläni ansaita leipäni ja -rupesin opettajaksi muutamiin kouluihin Helsingissä. - -Mutta häpeäkseni minun täytyy tunnustaa, että tätä ankaraa ahkeruutta -ei kestänyt kauan. Havaitsin, että työni oli liian vähäpätöistä -tyydyttämään sieluani. Aine, jossa annoin opetusta, nimittäin vieraat -kielet, antoi kovin vähän ravintoa hengelle. Sydämmessäni ei ollut -enemmän kuin ennenkään sitä rauhallista tyytyväisyyttä, jota toivoin -saavani työstä ja täytetystä velvollisuudesta. Jo ensimmäisen -lukukauden kuluttua havaitsin että olin sopimaton opettajaksi; päätin -senkin tähden valita jonkun mukavamman työalan, vaan en sitä löytänyt. - -Tämän epäneuvoisuuden aikana joulu lähestyi. Nyt, kun olin vapaa -koulusta, sain palavan halun viettää sitä juhlaa, jota ulkomailla -tietysti tuskin olin muistanutkaan, vanhalla lapsuuteni tavalla. -Isäni kun kuoli ja haudattiin Helsingissä, en vielä ollut käynyt -sukutalossamme, joka nyt oli veljeni hallussa. Ikävöin nähdä kaikkia -lapsuuteni rakkaita paikkoja, ja kun tiesin olevani tervetullut -veljeni luo, niin läksin Helsingistä jouluaaton aattona. Keli oli -huono, ja oli jo pimeä, kun tulin perille. Kuitenkin mielikuvitukseni -tunsi melkein joka kiven, melkein joka puun, koko muu elämäni -häämöitti kuin unelma sielussani, mutta lapsuuteni ja ensimäisen -nuoruuteni muistot loistivat sitä vastoin pyhimmässä, kirkkaimmassa -valossa. Naurahtelin usein itsekseni ääneen, kyytimiehen -hämmästykseksi, kun jotkin paikat muistuttivat mieleeni kaikenlaisia -huvittavia, vaikka tosin vähäpätöisiä juttuja lapsuuteni ajoilta. -Viimein ajoin pihaan. Huoneet olivat minulle yhtä hyviä tuttuja kuin -seudutkin, pian löysin suuren sukusalin, jossa toivoin tapaavani -veljeni. Sali oli tyhjä. Mutta samassa tuli toisesta kamarista -nuori nainen rientäen minua vastaan; hän ojensi hilpeästi kätensä -halataksensa minua ja huudahti; "rakas Malkus, kuinka kauan.." Mutta -samassa nuori nainen vaikeni, hänen poskensa menivät kalmankalpeiksi -ja kaksi mustaa silmää tuijotti aavemaisesti minuun. Rinnassani -tuntui siltä kuin olisi kaikki vereni kuohahtanut ja juossut -sydämeeni -- se oli Magdaleena. Enemmän kuin yhdeksän vuotta oli -kulunut siitä hetkestä, jolloin näin hänet ensi kerran, ja kuitenkin -olisin voinut luulla tätä aikaa yhdeksäksi päiväksi, -- niin peräti -yhdennäköinen hän oli nyt kuin silloin. Minusta tuntui kuin tulisi -hiusteni olla valkoiset vanhuuttaan, ja hänen muotonsa oli yhtä -nuori, yhtä tyttömäinen, yhtä lapsellisen hento kuin ennenkin. Huolet -eivät ole vakoilleet hänen kasvojansa, eikä himot himmentäneet -hänen silmiänsä -- hän on siis onnellinen, ajattelin. Sekä omatunto -että kateus vaivasivat sydäntäni; yhtä onnellinen sinä olisit, jos -kerran elämässäsi olisit voinut olla mies. Kaikki nämä ajatukset -lensivät jo ensi silmänräpäyksessä päähäni, kun seisoin häntä -vastapäätä enkä voinut sanoa sanaakaan. Magdaleena tointui ensin -ja sanoi vähän vapisevalla äänellä tervehdyksensä. Istuimme, mutta -keskustelu ei tahtonut sujua. Tunteeni ja ajatukseni kuohuivat liian -ankarasti, että olisin voinut puhella vapaasti, ja Magdaleenakin -näytti levottomalta. Malkus oli mennyt vieraisiin, mutta häntä -odotettiin joka hetki. Viimein, kun minun äänettömyyteni ja -Magdaleenan neuvottomuus rupesivat tuntumaan melkein tuskallisilta, -Malkus tuli kotiin. Hän otti minua vastaan todellisella riemulla ja -oikein kiitti minua tulemastani. Hän oli yhtä sydämmellinen, vilkas -ja vilpitön, mutta oli tullut entistään vieläkin vakavammaksi. -Nuori, sukkela, kevytmielinen luutnantti oli kadonnut, toimellinen -talon isäntä oli tullut hänen sijaansa. Hänen seurapuhelunsa ei -nytkään ollut juuri laajatietoista, mutta käytännöllinen ymmärrys -ja sydämmen hyvyys peittivät korkeamman sivistyksen ja älyn -puutteen. Magdaleena oli käskenyt kartanoon joukon köyhiä lapsia, -jotka nyt tulivat saliinkin hänen kutsustaan; ensin he seisoivat -ujostellen, sormet suussa, jokainen nurkassaan, mutta vähitellen, -saatuaan runsaasti makeisia ja vaatteita joululahjaksi, tulivat -he rohkeammiksi ja rupesivat laulamaan ja leikittelemään. Lapsien -ilo tarttui meihinkin ja tuo ensimäinen jäykkyys katosi viimein -melkein kokonaan; kuitenkin Magdaleena tavallisesti nytkin vältti -puhumista minun kanssani. Näkyi muuten, että joulu, rauhan ja -ilon suloinen juhla, vallitsi kaikkien sydämmissä; minusta tuntui -siltä kuin olisin tullut kovasta pakkasesta lämpöiseen, mukavaan -kamariin. Salin vanhat huonekalut, jotka olivat lapsuudesta vanhoja -tuttaviani, lapset, jotka riemuitsivat pienistä lahjoistaan, -veljeni ystävälliset kasvot, Magdaleena, joka hiljaa askaroiden -liikkui edes-takaisin, kaikki sointuivat yhdeksi kuvaksi, joka teki -kuivettuneelle sydämelleni hyvää. Koetin olla puhelias ja suora, enkä -huonosti siinä onnistunutkaan. Koko mieleni väsymys ja jäykkyys oli -hetkeksi kadonnut; veljeni koti näytti minusta niin rauhalliselta, -niin pyhältä että, tultuani makuukamariini, tein vahvan päätöksen, -etten milloinkaan rupeisi käärmeeksi tässä paratiisissa. Jo olin -luvannutkin jäädä veljeni luoksi ainakin tulevaan syksyyn. - -Tämä tyytyväinen mieliala pysyi, kumma kyllä, vieläpä enenikin -seuraavina päivinä. Magdaleenaa kohtelin veljellisellä ystävyydellä, -ja hän tulikin ihan tasaiseksi minua kohtaan, eikä enään ollut -arka. Mutta pian havaitsin tässäkin pienessä seurakunnassa pieniä -risti-riitaisuuksia, jotka, niinkuin aina, katkeroittivat iloani -enemmän kuin suuret vahingot. Pitäjässä, jossa veljeni talo oli, oli -paljon herrasväkeä, erittäin aatelisia. Nämä olivat sekaantuneet -siihen eripuraisuuteen, joka syntyi isäni ja veljeni välillä tämän -naimisen tähden. Kaikki nuo kopeat fröökinät ylistivät kiivaasti -isääni, kun hän ei suostunut tähän "mesalliansiin", ja nostivat -suuren hälinän, kun veljeni kuitenkin pysyi päätöksessään. -Kun hän oli tullut sukutalomme omistajaksi, naapurit kyllä -mukautuivat ja ottivat hänen rouvansakin "societetiin", mutta -heidän käytöksensä oli vain näennäisesti ystävällinen. Kaikella -sillä kekseliäisyydellä, mikä on typerille, pöyhkeille armoille -ominaista, nämät korkea-sukuiset naiset osasivat masentaa ja kiusata -Magdaleena-parkaa, joka oli ihan turvaton heidän käsissään. Veljeni, -joka oli ollut niin luja pää-asioissa, oli kuitenkin liiaksi -tapojen orja, voidakseen ylenkatsoa koko tätä nurkkaseuraa; hän -koetti lepyttää naapureitansa, jotka tietysti vain tulivat entistä -ilkeimmiksi, ja pakotti Magdaleenaa ahkerasti käymään vieraissa -ja pidoissa, joka tietenkin oli hänelle mitä tuskallisinta. Näin -jouluaikana nämä sukupidot olivat varsin lukuisat ja varsin ikävät. -Malkus oli mielestään velvollinen vastaamaan kaikkiin kutsumuksiin -sekä itsensä että Magdaleenan puolesta. Magdaleena pyysi aina päästä, -mutta Malkus tavallisesti ei hänen pyyntöönsä myöntynyt; hän näytti -näissä tiloissa usein jotenkin turhamaiselta; nurisi, jos Magdaleena -jäi pois, mutta jos tämä viimein suostui tulemaan mukaan, niin hän -melkein katui sitä, ajatellen että seura kenties nauraisi hänen -vaimonsa ujoa käytöstä eikä pitäisi häntä kunniassa -- ja taas hän -oli tyytymätön. Tämä seikka, vaikka se näyttää vähäpätöiseltä, teki -ensin mieleni alakuloiseksi. Olin havainnut kohdan, jossa ilmeni -veljeni heikkous ja Magdaleenan onnettomuus -- enempää levoton -luontoni ei tarvinnut. - -Lyhentääkseni pitkiä päiviäni ryhdyin taas vanhoihin runotöihini, -jotka olin jättänyt jo monta vuotta sitten. Etten ollut oikea -runoniekka, sen havaitsin jo ulkomailla, ja siellä jo kyllästyin -koko toimeen. Luulin, niinkuin moni muu meidän aikanamme, runoilun -riippuvan ulkonaisista oloista, mutta monen katkeran taistelun -perästä havaitsin että, jos oma sydämemme on tyhjä, ei kauniin -luonto, ihanimmat taideteokset, viehättävimmät elämänsuhteet -voi kiihoittaa mieltämme oikeaan, alkuperäiseen runoiluun. Olin -heittäytynyt lemmen seikkailuihin oppiakseni innostukset ja -himot, olin mennyt erilaisimpiin seuroihin oppiakseni ihmisiä, -olin matkaillut vuosikausia oppiakseni luontoa, mutta kun minun -sitten piti muuttaa mielikuvani runoelmiksi, niin ne yhtäkkiä aina -väljehtyivät -- ja teoksissani muiden kirjailijain ajatukset, -tunteet ja lausetavat tulivat selvästi näkyviin. Vaikka tämä asia -vähitellen selveni mielessäni, en kuitenkaan tahtonut sitä itselleni -myöntää; niinkuin ennen olin siitä syyttänyt oman maani oloja, jotka -olivat muka liika ahtaat rohkealle runoilulle, niin ulkomailla taas -syytin koko vuosisataamme mahdottomaksi kaikkeen runollisuuteen. Ja -sentähden olin heittänyt kaiken kirjailemisen. Kun nyt taas ryhdyin -siihen, oli tarkoituksenani enemmän ajan kuolettaminen, kuin runouden -harjoittaminen. Eräänä iltana, jolloin Malkus oli vieraissa, mutta -Magdaleena, valittaen päänkivistystä, oli jäänyt kotiin, tulin -sattumalta Magdaleenan kamariin. Hän istui lukemassa kirjaa niin -hartaasti ettei ollenkaan huomannut minun tuloani. Kirja viehätti -häntä silminnähtävästi ja synkkämielinen haaveilu ilmeni hänen -kasvoissaan. Katsoin häntä hetken aikaa, kunnes hän viimein nosti -silmänsä ja näki minun olevan läsnä. Hän punastui, oli neulovinaan -ja piilotti yht'äkkiä kirjan. Minä en ollut huomaavinani mitään, -mutta uteliaisuuteni oli kovassa jännityksessä. Hetken kuluttua -palvelustyttö tuli sisään ja kutsui Magdaleenaa kyökkiin. Minä heti -katsoin mikä tuo kielletty hedelmä lienee ollut, mutta kummastuin -kovin -- se oli nuoruuteni runoelma. Minkä tähden hän sitä luki? -Vainko sattumalta, vai asuiko hänen sydämmessään vielä minua kohtaan -joku ystävyyden tunne menneiltä ajoilta? Ihan kuin tulikirjaimista -välähti muisto entisistä ajoista, kuinka suuresti olin rakastanut -häntä ja kuinka syvästi olin loukannut häntä. Tämä muisto valtasi -minut niin ett'en jaksanut odottaa Magdaleenan palautumista, vaan -menin ulos saadakseni oikein hengittää. - -Viikkoja kului taas. Vaikka varsin vähän puhuin Magdaleenan kanssa, -niin tarkastelin häntä usein ja havaitsin, että joku muutos tapahtui -hänessä, jota hän tahtoi salata muilta. Hänen tavallinen ujoutensa -eneni enenemistään; hän punastui usein ilman vähintäkään syytä, -säpsähti välistä, ikäänkuin olisi kuullut kamalan äänen huutavan -hänen nimeänsä, ja vaikeni yht'äkkiä kesken puhettansa. Malkus ei -ollut ollenkaan tyytyväinen Magdaleenan käytökseen, jota hän ei -ymmärtänyt. Hän luuli Magdaleenan kaipaavan huvituksia ja, koska -suruvuosi nyt oli loppunut, rupesi hän elämään kirjavasti ja -rattoisesti, joka usein teki hänen talonsa ravintolan-tapaiseksi. -Magdaleena näki suurten pitojen ja seurojen tekevän hänen miehensä -iloiseksi ja koetti sentähden hänkin olla osallisena niissä, mutta -vastenmieliset olivat hänestä useinkin nuo ylpeät seurat, joissa -häntä kohdeltiin teeskennellyllä ystävyydellä, mutta peitetyllä -pilkalla. Hän, joka oli viehättävä tavallisissa arkivaatteissa, -näytti vähän kömpelöltä ja vähäpätöiseltä silkissä ja pitseissä. -Tämä harmitti Malkusta, joka tahtoi että hänen vaimonsa olisi -oikein loistava ja komea maailman silmissä, eikä aina voinut salata -harmiansa. Erittäin hän karsain silmin katseli tuota alinomaista -työntekoa, johon Magdaleena vanhoista ajoista oli tottunut; se -muistutti hänelle Magdaleenan alhaista säätyä; ja kerran hän jotenkin -ankarasti käski vaimoansa heittämään sen. Magdaleena totteli, mutta -kun hänen täytyi istua joutilaana, niin haaveilu ja alakuloisuus -enenivät. Hän luuli miehensä kyllästyneen ja väsyneen häneen, mutta -luonteensa mukaan hän kärsi -- ja oli vaiti. Minä näin farisealaisen -tavalla raiskan veljeni silmässä, mutta en malkaa omassani, ja moitin -häntä mielessäni kovin. Magdaleenaa kohtaan olin ystävällinen, vaikka -välttelevä, ja minusta tuntui niin kuin hänen silmänsä olisivat -kiittäneet minua siitä. - -Eräänä iltana olin metsässä kävelemässä. Eksyin enkä tavannut -yhtäkään ihmisasuntoa. Vähitellen nousi ankara raju-ilma ja pahoilla -mielin havaitsin, että oli pimeydeltä vaikea mitään nähdä. Yht'äkkiä -huomasin kaukaa pärevalkean tuikkailevan. Läksin sinnepäin ja astuin -ahtaaseen tölliin, joka ei suinkaan näyttänyt miellyttävältä. Suuri -oli kuitenkin iloinen hämmästykseni, kuin näin Magdaleenan istuvan -töllissä. Siellä asui eräs köyhä akka tyttärensäpojan kansa, jonka -tiesin Magdaleenan suosikiksi. Eukko oli sairastanut jo muutamia -kuukausia, ja Magdaleena oli käynyt lukemassa hänelle raamattua. -Lukiessaan hänen äänensä suloinen sointu viehätti korvaani ja -mieltäni. Sanoja tuskin kuuntelinkaan. Kun luku oli lopussa, niin -Magdaleena vaikeni ja minä selitin tuloni syyn. Me istuimme kaikki -ääneti, välistä vain pikku Heikki laverteli tai kuului välistä -huokaus sairaan eukon rinnasta. Hetken perästä Magdaleena sanoi -minulle ruotsiksi, ettei poika eikä eukko ymmärtäisi: "Julian, -sinä olet runoniekka -- tässä on sinulle sopiva runon aine; katso -tuota vanhaa eukkoa, hän on rehellisesti koko elinaikansa tehnyt -tehtävänsä, hän on elänyt vaivassa, kurjuudessa ja onnettomuudessa, -eikä milloinkaan ole lakannut luottamasta Jumalaan, ei milloinkaan -kadottanut iloista rohkeuttansa, eikö tämä vaimo ole paljoa -runollisempi kuin joku Julia tai Maria Stuart?". Minä vastasin, että -tämä ulkonainen kurjuus on mahdoton runoudessa, joka vain käyttää -mielen ja sydämmen ristiriitaisuuksia, jotka luultavasti ovat tälle -akalle jotensakin vieraita. Magdaleena vastasi kiivaasti: "mistä -sen tiedät? vaikka tämä vaimo ei toitota maailmalle huoliansa -komeissa elegioissa, niin hänen sydämmensä kenties on kärsinyt paljoa -syvemmin ja haikeammin kuin ne, jotka osaavat huojentaa suruaan -sanoin ja kyynelin". Tämä kuului melkein nuhteelta, joka teki minut -murheelliseksi. Kuvailin synkeillä väreillä salaisen surun tuskaa, -panin sanani niin, että Magdaleena voisi aavistaa minun tarkoittavan -itseäni, mutta lisäsin, ettei ole yhtäkään tuskaa, yhtäkään surua -olemassa, jota ihminen ei jaksaisi voittaa jaloimmalla sanalla, -mitä maailmassa on -- sanalla: velvollisuus. Magdaleena tuijotteli -uunin valkeaan ja supisi hiljaa: "sinäkin! sinäkin! se on totta! se -on totta". Yht'äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat, lämpimästi hän -ojensi minulle kätensä ja sanoi: "Julian, minä olen tehnyt sinulle -vääryyttä; luulin sinua vähän turhamaiseksi ja pintapuoliseksi -- -anna minulle anteeksi. Ollaanko tästä hetkestä ystäviä?". Sydämmeni -vapisi ilosta, mutta tunsin katkerasti, että taaskin olin valehdellut -ja pettänyt häntä. - -Tuon keskustelun jälkeen vanhan akan töllissä Magdaleenan kanssa, -hänen käytöksensä minua kohtaan tuli paljoa tasaisemmaksi ja -vapaammaksi entistään. Hänen silmistään loisti lämmin iloinen -onni, joka teki koko hänen olentonsa mahdottoman viehättäväksi ja -runollisen suloiseksi. Pian hän on rakastuva sinuun huusi itserakkaus -riemuiten sydämmessäni; kenties hän jo onkin, vaikka peittää lempensä -ystävyyden kylmemmällä nimellä. Ainoastaan Malkuksen läsnäolo -vaivasi minua. Minun oli kyllä onnistunut luulotella itselleni, -ettei minun tarvitsisi säästää häntä, joka muka oli vietellyt -Magdaleenan minulta, mutta parempina hetkinä kuitenkin tunsin että -sieluni ehdottomasti häpesi hänen edessään. Mutta sattumus vapautti -minut muutaman viikon kuluttua tästäkin. Malkus oli, jouduttuaan -rikkaaksi talonisännäksi, ryhtynyt kaikenlaisiin asioitsija-puuhiin, -jotka pakottivat häntä alinomaa matkustamaan. Nyt tärkeä asia vaati -hänen läsnäoloaan Pietarissa, josta hän ei pääsisi palaamaan ennen -kuin kesäksi. Lähteissään hän jätti Magdaleenan minun veljelliseen -haltuuni ja pyysi minun olemaan hänelle avuksi ja lohdutukseksi. -Magdaleena näytti murheelliselta, mutta Malkus nauroi ja sanoi: -"ainoastaan olemukseni toinen puoli menee pois, toinen jää tänne -sinun luoksesi". - -Tämä sattumus teki että jouduin alinomaa seurustelemaan Magdaleenan -kanssa, minä kun nyt olin talon isännän sijaisena, jolta hänen -useimmiten täytyi kysyä neuvoa. Erittäin illat olivat ihania -hetkiä, jolloin koko sieluni halulla imeksin sitä suloista -myrkkyä, jota yksinäisyys kasvattaa. Keskustelu, ääneenlukeminen -ja soitto täyttivät aikamme; vieraita ei tullut, emmekä mekään -käyneet vieraissa. Magdaleena joutui runolliseksi uskotukseni; -hänelle luin kaikki kirjalliset tuotteeni, ja hänen terävä, -teeskentelemätön ymmärryksensä käsitti usein asian paremmin, kuin -minun mielikuvitukseni; hänen kysymyksensä ja vastaväitteensä -pakottivat minua suurempaan selvyyteen ja tarkkuuteen. Pian hänen -vahvempi henkensä oli kokonaan valloittanut sieluni ja sydämmeni; kun -hän oli poissa, oli olentoni tyhjä ja rauhaton; silloin en jaksanut -tehdä työtä, enkä ajatellakkaan, henkeni vaipui kohta tylsään -uneksimiseen. Jos hän sitä vastoin oli seurassani, niin tunteeni ja -ajatukseni joutuivat uuteen jännitykseen. Vähitellen olin melkein -yhtä tarpeellinen hänelle, kuin hän minulle. Mutta niin luottavainen, -niin puhdas hän oli, ettei hän aavistanutkaan sen törmän vaarallista -jyrkkyyttä, jonka partaalla me istuimme huolettomina. Minä pelkäsin -säikäyttää häntä, enkä puhunut sanaakaan, josta hän olisi voinut -arvata tunteitani. Välistä vanhan epäileväisen kevytmielisyyteni -tapaan luulin Magdaleenan käytöksen lähtevän yhtä hyvin kylmästä -kavaluudesta, kuin viattomuudesta; päätin rakastajana hallita häntä, -jota ystävänä tottelin, mutta muistin taas, kuinka tuskalliseksi -nykyinen, rauhallinen, onnellinen elämämme tulisi, jos himon hehku -turmelisi Magdaleenan sydämmen, ja minä armahdin häntä enemmän -laiskuudesta, kuin oikeudentunnosta. En kuitenkaan muistanut, ettei -tätä väärää suhdetta voisi kestää kauan; muutamassa viikossa olin -niin tottunut tähän elämään, etten voinut ajatellakaan sen muuttuvan, -tuskin ymmärsin, kuinka se milloinkaan oli voinut olla toisenlainen. -Väsynyt levottomuuteni oli tässä päässyt toiveittensa perille -- -se oli saavuttanut rauhan. Näin kului kaksi kuukautta -- kenties -kaksi onnellisinta kuukautta elämässäni. Olin unohtanut kaikki -maailmassa paitsi Magdaleenan, kun kohtalo muistutti minulle että -maailmassa oli muutakin. Sain kirjeen Malkukselta; siinä hän sanoi -asiainsa käyneen paremmin kuin ensin toivoi, jonka tähden hän aikoi -palata kotiin jo viikon perästä. Niinkuin vanki, joka unessa näkee -ihanimpia kukkatarhoja, joissa linnut laulavat ja hedelmät hehkuvat, -ojentaa kätensä tarttuaksensa niihin, mutta heräten tuntee ainoastaan -lattian kylmät kivet, niin minäkin seisoin hämmästyneenä, katkerimman -epätoivon raivotessa povessani. Minä kadottaisin Magdaleenan! Ei -- -ei milloinkaan, se on mahdotonta! Mutta veljeni tulisi vaatimaan -hänet takaisin! Rikas veljeni, joka on varastanut minulta morsiameni -ja perintöni! Hän armollisesti kiittää sinua vaivastasi, ja kenties -rikkaana talonisäntänä antaa sinulle vielä juomarahaakin hyvästä -käytöksestäsi! Vereni kuohui tulisena. Näin silmänräpäyksessä koko -menneen elämäni, ja havaitsin että veljeni oli ollut ylipääsemätön -muuri minun ja onnettaren paratiisin välillä. Jos häntä ei olisi -ollut maailmassa, niin isäni olisi rakastanut minua, Magdaleena olisi -omani, minä itse olisin rikas, arvossa pidetty, hyväntapainen, kun -nyt sitä vastoin olin köyhä, halpa, huono. Jos nyt häneltä ryöstäisin -Magdaleenan lemmen, niin se olisi ihanin kosto, millä voisin häntä -palkita. Mutta aika oli lyhyt -- ainoastaan viikko. Viha ja rakkaus -kuitenkin antoivat minulle neuvon, ja pian päätökseni oli tehty. - -Magdaleenallekin oli tullut kirje Malkukselta, mutta hän oli poissa -postin tullessa, eikä siis tiennyt siitä mitään. Otin kirjeen ja -hävitin sen. Koko päivän oleskelin sitten kamarissani. Toisena -päivänä hain Magdaleenan ja sanoin että minun täytyi lähteä pois, -enkä tulisi kenties milloinkaan takaisin. Säikähtyen ja vavisten hän -katsoi minuun hetken ääneti: tuskalla hän viimein jaksoi kuiskata --- "minkätähden?" En vastannut mitään, eikä Magdaleena tohtinut -uudistaa kysymystään. Samassa pieni Heikki, tuon vanhan sairaan akan -tyttären-poika korpitöllistä, tuli sisään; Magdaleena oli ottanut -hänet kasvatikseen. Magdaleena huusi poikaa luokseen, ja suuteli -häntä innokkaasti; kun hän sitten päästi Heikin, havaitsin lapsen -kasvot kosteiksi. Riemuiten lähdin salista. Mutta vaikein työ oli -vielä jälellä. Vaikka Magdaleenan ja minun ystävyyteni oli ollut -niin likeinen, että puhuimme vapaasti kaikista elämänvaiheistamme, -niin oli kuitenkin yksi kohta, johon ei milloinkaan koskettu -- -meidän entinen tuttavuutemme ja äkkinäinen matkani ulkomaille. -Minua aavisti, että käytökseni silloin oli kovin pahoittanut -häntä ja muuttanut hänen lempensä ylenkatseeksi; kenties joku -jälki oli vielä hänessä siitä ajasta. Päätin sentähden osottaa, -etten ansainnut ylenkatsetta, vaan sääliä, jopa ihailemistakin. -Rupesin sentähden toimeen, jonka elävä mielikuvitukseni ja -runollinen kykyni valitettavasti tekivät sangen helpoksi. Kirjoitin -väärän päiväkirjan siltä ajalta, jolloin jätin Magdaleenan ja -läksin ulkomaille; tein romaanin itsestäni, jossa minä esiinnyin -ihanimmassa, jaloimmassa valossa. En ollut heittänyt Magdaleenaa -kevytmielisyydestä enkä heikkoudesta isääni kohtaan, niinkuin todella -oli laita, enkä milloinkaan unohtanut häntä vierailla mailla -- -en! Tässä päiväkirjassa olin häntä aina uskollisesti rakastava, -mutta olin havainnut veljeni kilpailijakseni, ja jalomielisesti, -vaikka pakahtuvalla sydämellä, pannut elämäni onnen alttiiksi -Malkuksen edestä. Kummallisin seikka tässä oli, että melkein itse -luulin kirjoittaneeni totta; lausuin tässä välistä mietelmiä, -joissa osotin katkerinta vihaa ihmisiä kohtaan, ja taas sepitin -surullisia runoelmia, joissa innokkaasti itkin rakkauteni kadotettua -paratiisia. Jokaisen runoelman alle vielä kirjoitin eri päivänmäärän, -tietysti väärän. Tämän päiväkirjan päätin toimittaa Magdaleenan -käsiin. Päivä, jonka olin sanonut lähtöpäiväkseni, lähestyi. -Magdaleena ja minä näimme toisiamme varsin vähän. Ruokatunnit -istuttiin tavallisesti ääneti. Kun viimeinen päivä tuli, pyysin -saada viettää illan Magdaleenan seurassa. Hän myönsi surullisesti -hymyillen. Ilta tulikin. Minä koetin sanan voimakkaalla avulla, -jonka tiesin olevan vallassani, koskettaa kaikkiin helliin kieliin -Magdaleenan sielussa; puheeni oli viehättävää, ylevää, soreaa, -ääneni väreili tuolla lämpimällä, innostuneella soinnulla, joka -aina herättää vastakaikua ihmisten rinnassa. Viimein Magdaleenakin -rupesi puhumaan; rukoillen hän kysyi, minkätähden aioin lähteä. -"Minkätähden jätät kotisi, minkätähden pakenet meitä, jotka -kuitenkin rakastamme sinua; olet kyllästynyt meidän jokapäiväiseen, -rauhalliseen elämäämme, tavottelet huvituksia ja innostuksia, kunnian -ja kauneuden ihanteita, mielesi tekee ulos, avaraan, kylmään, -kirjavaan maailmaan, mutta älä kuitenkaan mene! Kaikkia löydät -sieltä, vaan et milloinkaan ystävyyttä ja rakkautta, et milloinkaan -sielun rauhaa." -- "Magdaleena", minä vastasin, "sinä olet oikeassa! -Tähän paikkaan koko olentoni on kiinnitetty tuhansilla kahleilla, -joita en milloinkaan jaksa katkaista. Jos lähden, niin menehdyn, -jos jäisin, niin saisin uutta elämää." -- "Onko mitään voimaa niin -väkevää, että se voi pakottaa sinua lähtemään?" kysyi Magdaleena, "se -ei ole mahdollista." -- "On", sanoin minä katsoen häneen terävästi, -"se voima olet sinä." Magdaleena näytti vähän levottomalta, mutta -vastasi kuitenkin hymyillen: "sinä siis jäät." Olin vaiti hetken; -viimein kun äänettömyytemme rupesi tuntumaan tuskalliselta, koetin -kertoa kaikenlaisia vähäpätöisiä juttuja, mutta ääneni vapisi -niin liikutuksesta, etten voinut jatkaa. Sydämmeni sykki rajusti -levottomuudesta, vereni melkein jäähtyi pelosta; melkein kaduin -tekoani; olin kuin omantunnon vaivoissa. Kun viimein havaitsin -pelkoni enenevän enenemistään, otin turmiollisen päiväkirjan -taskustani, painoin sen Magdaleenan käteen ja läksin pois sanaakaan -sanomatta. Salin ovessa seisahduin, käännyin ja huusin: "tunnin -kuluttua tulen takaisin kuulemaan vastaustasi, joka on tekevä minut -joko onnellisimmaksi tai onnettomimmaksi ihmiseksi maailmassa." - -Kamari, jossa istuimme, oli pieni kabinetti, jonka lasiovi erotti -suuresta sukusalista; sali oli ihan pimeä ja autio niin että -sieltä voi aivan hyvin huomata kaikki mitä tapahtui kabinetissa. -Hiljaa hiivin saliin ja asetuin lasioven taakse. Magdaleena avasi -paraillaan pienen vihkon ja oli rupeamaisillaan lukemaan. Mutta -yhtäkkiä, luettuaan muutamia riviä, hän lensi tulipunaiseksi, pudotti -kirjan maahan ja peitti kasvonsa käsillään. Pää poiskääntyneenä hän -sitten otti maasta nuo onnettomat paperit, asetti ne tuolille ja -peitti ne saalillaan, ikäänkuin niiden näkeminen olisi saastuttanut -hänen silmiään. Sitten hän taas rupesi kävelemään nopeasti ja -kiivaasti edes-takaisin kamarissa, väännellen käsiään tulisimmassa -tuskassa. Rintansa kohoili; voidaksensa hengittää hän tempasi pois -kauluksensa ja avasi leninkinsä, että ihana, valkoinen kaula tuli -ihan paljaaksi. Välistä kuului hänen huuliltaan ikäänkuin rukous. -Usein hän seisahtui saalin eteen, jonka alla paperit olivat, -kiivaasti hän ojensi kättänsä niitä ottamaan, mutta aina taas, -niinkuin käärmeen puremana, veti sen nopeasti takaisin. Viimein -halu voitti hänet, hän otti paperit ja tuli lasioven puolelle. -Luulin jo hänen havainneen minut, mutta niin ei ollut laita; sielun -taistelu kiinnitti kaikki hänen henkensä voimat. Hän istuutui -niin että selkä nojautui lasioveen; kuumat hartiat lämmittivät -kylmää lasia, ja intohimoisesti minä suutelin tunnotonta ovea, -joka erotti meidät toisistamme. Seisoin liikkumattomana; niinkuin -taikanuoli olisi minuun koskenut, silmäni, ruumiini, sydämmeni, -henkeni, kaikki olivat kiintyneet Magdaleenan liikkeisiin. Hän luki -paperia kuumeentapaisella kiireellä, kasvot olivat kalmankalpeat, -olento juhlallinen; hän tiesi silminnähtävästi koko elämänsä -kohtalon puhuvan näistä papereista. Kun hän oli lopettanut, niin -kädet herposivat voimattomina alas, ja suuri kyynel vieri hänen -poskellensa. Kiihkeästi painoin polttavaa päätäni, polttavaa suutani -lasiovea vastaan; rintani ahdistus melkein tukehdutti minut. Mutta -kiivaasti Magdaleena nousi istuimeltaan, lasi, jota vastaan pääni -nojautui, särkyi ja haavoitti otsaani. Vavisten Magdaleena nosti -silmänsä ja säikähtyi nähdessään minut; hän purskahti kamalaan, -melkein mielettömään nauruun ja pyörtyi lattialle. Minä aukasin -oven ja lensin hänen luoksensa, enkä välittänyt verestä, jota -runsaasti tiukkui otsastani. Tunsin omantunnon piston sydämessäni -ja muistin tuota saksalaisen tarinan "adeptia", joka mestarinsa -kirjasta loihti henkiä esiin, mutta pelolla havaitsi unohtaneensa -sanat, joilla henkiä voi hallita. Hellimmillä sanoilla koetin saada -Magdaleenaa henkiin, viimein hän avasi silmänsä, mutta kääntyi heti -pois, havaittuaan minut. "Pois", hän kuiskasi kiivaalla äänellä, -"pois! Minkätähden olet tehnyt tämän?" -- "Magdaleena, minä rakastan -sinua." -- Hän nauroi katkerasti, "Rakastat veljesi vaimoa!" -- "Olen -ijankaikkisuudesta rakastanut sinua ja rakastan ijankaikkisuuteen." --- "Onko totta, mitä tässä on kirjoitettu?" -- "Minä vannon..." -- -"Älä vanno -- en kuitenkaan usko sinua, en usko ketään enää tässä -maailmassa." Hänen äänensä pehmeni katkerasta helläksi, ja sydämmen -surulla hän lisäsi: "oi Julian! kerran oli Magdaleenan sydän, onni -ja elämä sinun käsissäsi, miks'et silloin jaksanut olla mies -- nyt -on liian myöhäistä. Sinun sytyttämäsi oli ensimmäinen rakkauteni, -mutta sinun sytyttämäsi oli myöskin ensimmäinen vihani, enkä voi sitä -milloinkaan unohtaa." -- "Magdaleena", minä rukoilin, "älä hylkää -minua; sinua minä en voi jättää, ilman sinua minusta tulee maailman -pahin ihminen, mutta sinun kanssasi hyvä ja jalo. Älä hylkää minua, -minun, sinun, Jumalan tähden!" Magdaleenan ääni tuli taas katkeraksi -ja hän huusi: "kuinka itsekäs hän aina on!... aina minä... aina -vain minä! Lopettakaamme tämä puhelu ja olkoon se viimeinen meidän -välillämme tässä maailmassa." -- "Minä en kykene", huusin minä ja -heittäydyin hänen jalkojensa juureen; "omani sinä olet ja omakseni -olet tuleva. Minä jään tänne." Hän vastasi kylmästi: "siis minun -täytyy paeta täältä, sillä molemmat yhdessä olemme täällä liikaa." -- -"Minä seuraan sinua, vaikka pakenisit maailman viimeisiin ääriin." --- "Hautaanko myöskin?" kysyi hän vakaasti ja kamalasti. Tämä sana -hillitsi minua. Lyhyen äänettömän hetken kuluttua huusin: "sinä olet -oikeassa: jompikumpi meistä on liikaa maailmassa. Olkoon se sitten -minä. Jää hyvästi." Minä jätin hänet. - -Tultuani kamariini rupesin miettimään, mitä minun nyt oli -tekeminen, mutta ajatukseni olivat niin sekavat, etten keksinyt -valon sädettäkään pimeydessäni. Henkeni hermot olivat olleet monta -päivää korkeimmilleen jännitettyinä. Maailma ja erittäinkin oma -itseni inhottivat minua niin täydellisesti, etten jaksanut olla -surullinenkaan. Kevytmielinen haluttomuus oli tullut entisen -lämpimän intoni sijaan; Magdaleenan viimeinen sana "hauta" se vain -soi alituisesti, niinkuin sävel kaukaisesta unelmasta, korvissani. -Väkisinkin usein seisahduin pistolejani katselemaan ja väkisinkin -ajattelin: tuo pieni kalu voipi pelastaa sinut kaikesta, sekä -Magdaleenan että omasta ylenkatseestasi. Kerran jo latasinkin ne, -mutta laskin ne taas pois. Väsyksissäni heittäydyin vuoteelleni, -mutta päätäni kivisti niin tuimasti, etten voinut nukkua. Nousin -siis ja päätin mennä kävelemään synkkään metsään, että kylmä yön -tuuli saisi vilvoittaa polttavaa päätäni. Olin jo mennyt, mutta tulin -melkein vasten tahtoani takaisin ottaakseni pistolini mukaani. - -Oli kylmä yö toukokuun alussa. Kevät oli tullut tavallista -myöhemmin; vaikka lumi enimmältään oli sulanut, olivat maantiet -kuitenkin paksulla kaljamalla. Jokien jäät olivat jo ajolla, -ja yön hiljaisuudessa aaltojen raju taistelu pauhasi. Tämä -aaltojen kummallinen, salainen kohina oli ihan kuin luonnottarien -tuudituslaulua nukkuvalle luonnolle. Mietin, oliko se tuleva -minullekin ijankaikkisuuden tuudituslauluksi. Kävelin kiivaasti -muutamia tuntia metsässä, ja olin jo joutunut noin peninkulman päähän -kodista. Kuljin niinkuin näkymättömän käden johdattamana eteenpäin, -enkä katsonut mihin olin tullut. Yhtäkkiä havaitsin tulleeni -paikkaan, joka oli pahassa huudossa paikkakunnallamme; se oli korkea, -äkkijyrkkä mäki, joka ikäänkuin riippui laakson yli, jossa virtaili -vuolas joki. Mäen polvessa oli pieni kiviläjä ja siinä pieni risti; -sanottiin kuuluisan pahantekijän siinä murhanneen itsensä. Maantie -vei alas mäkeä joelle, jonka yli johti vanha silta; tämä tie oli -mitä vaarallisin nyt, kun maantie oli liukkaalla kaljamalla ja virta -näin jäiden lähdön aikana kovin paisunut ja silta sen lisäksi sangen -huono. Väsyneenä istuin itsemurhaajan haudalle; mietin kaikkea, -mitä oli tapahtunut tänä päivänä. Mihin elämäni tie nyt kulkisi, en -tiennyt, Magdaleena oli hyljännyt minut, hänen silmissään olin katala -pettäjä, minä, joka aina koko elämänaikani olin koettanut näyttää -jalolta ja ylevältä. Maailman kirjavaan menoon en tahtonut palata, -yksinolo oli tuskallinen, ja ainoa ihminen, jonka kanssa voisin elää, -ylenkatsoi minua; minulla ei ollut muuta Jumalaa kuin oma sydämmeni, -ja häpesin nyt tätä katalaa Jumalaa. Ei -- ei! minulla ei ollut -enää muuta tekemistä maailmassa kuin kuolla, ja tämä oli kaikeksi -onneksi omassa vallassani. Jos minä kuolen, niin Magdaleena itkee -minua, hän kenties ihmettelee rakkauttani, joka oli tehnyt elämän -minulle mahdottomaksi ilman häntä; kuolleena olen minä sankari, -elävänä tavallinen hyljätty rakastaja. Tahdon nukkua -- nukkua! Ja -näissä ajatuksissa nostin pistolin ja panin sen ohimoitani vastaan. -Vielä vain kosketus liipasimeen -- niin olen vapaa, saan nukkua. -Kummallisin seikka tässä oli kylmä huolettomuuteni: minusta tuntui -kuin tekisin tavallisimman teon maailmassa. Olin juuri lau'aista, kun -ajatus iski mieleeni -- onko ijankaikkisuutta? Onko rankaisevaa ja -palkitsevaa valtaa, joka päättää tulevaisuudesta? -- ja minä laskin -alas pistolini. Mutta olkoon! Tulevaisuuteni ei kuitenkaan voi tulla -nykyisyyttä tuskallisemmaksi. Ja taas kohotin kamalaa leikkikaluani. -Mutta lujuuteni oli poissa; kaksi voimaa taisteli sielussani, järkeni -käski minun paeta kuolemaa, mutta sydämmeni oli siihen tenhovoimalla -kiinnitetty. Ajatukset alkoivat hämmentyä, päätäni pyörrytti, -hiostava pelko hiipi ruumiini jäseniin. Väkisinkin johtui mieleeni -vanha taikausko itsemurhaajista, että muka heidän kätensä kasvaa -ylös haudasta, ja kiihottunut mielikuvitukseni näki jo lihattoman, -pitkän, valkoisen käden viittaavan minulle kiviröykkiöstä. Yhtäkkiä -kuulin äänen, kuulin vaunujen kolisevan kaljamalla; vanha ukon ääni -hyräili virttä. Ääni oli minulle tuttu -- lapsuudessani olin usein -kuullut saman äänen ja sama virren. Se oli Martti, vanha perheemme -palvelija, joka oli seurannut Malkusta Pietariin kuskimiehenä. -Siis Malkus jo palasi! Hän, jonka tähden Magdaleena hylkäsi minut! -Salainen pirullinen kiusaus ahdisti sydäntäni -- pistoliani voisin -käyttää paremmin hänen, kuin itsensurmaksi. Hyi! Ei! Heikko minä -olen, mutta konnaksi en ole vielä ruvennut. Mutta tahtoni heikkoni -heikkonemistaan, en tiennyt mitä tein; voittamaton voima ajoi minut -maantielle. Hevoset olivat jo alkaneet astua mäkeä ylös; ei kukaan -näe sinua, ei kukaan voi estää sinua, huusi saatana rinnassani; -Jumala! älä johdata minua kiusaukseen, rukoili parempi olentoni -tuskissaan. Ja minä voitin kiusauksen; kauhistuen paiskasin kiivaasti -molemmat pistolini pois. Mutta turha oli voittoni; onneni musta -enkeli oli minua mahtavampi. Molemmat pistolit laukesivat ankaralla -paukahduksella, hevoset karkasivat pystyyn ja lensivät niinkuin -ukonnuolen ajamina eteenpäin; Martin voimattomat, vanhat kädet -eivät jaksaneet niitä pidättää, vaunut survaisivat sillan käsipuut -rikki, ja silmänräpäyksessä näin kaiken -- vaunujen, hevoisten ja -ihmisten vaipuvan vinheän virran vaahtoisten, taistelevain aaltojen -valtaan. Sanomaton kauhistus valtasi sydämmeni, pelkäsin tulevani -mielipuoleksi ja juoksin pois niin paljo kuin jalkaa oli. Kaukaa -vielä kuului korvissani ukon vapiseva ääni: "Jumala armahtakoon -meitä"; joudutin juoksuani, ja pian kaikki oli hiljaista. - -Koko yön ja toisen päivän kuljeksin metsässä ilman tarkoitusta -ja tietämättä mitä tein. Illalla kuitenkin uuvuin maahan, mistä -eräs talonpoika löysi minut; hän vei minut tupaansa, jossa pian -nukuin. Yöllä kuitenkin heräsin: kuulin niinkuin kaukaisen äänen -huutavan: "Jumala armahtakoon meitä", se oli vanhan Martin ääni, -joka vainosi minua. Pelästyen nousin vuoteeltani ja pakenin, mutta -turhaan; tuo kamala, sortunut ukonääni soi joka puusta, joka kivestä -minun korviini; kun kohtasin ihmisiä, luulin heitä poliisimiehiksi -ja juoksin sitä kiiruummin. Kolmannen päivän iltana tulin vähän -levollisemmaksi; aivan tietämättäni viimein jouduin kotiin. Niinkuin -unessa astuin sisään, näkemättä ketään; menin suoraan sukusaliin. -Siellä olivat paarit, ja paareilla paisunut, raadeltu, epämuotoinen -ruumis makasi -- se oli Malkus. Painoin silmäni umpeen, mutta näin -sittenkin tuon verisen, rikkinäisen ruumiin edessäni. Ja minusta -tuntui niinkuin tulinen sormi olisi kirjoittanut otsaani: "korvasi on -ijankaikkisesti kuuleva vanhan Martin viimeisen huudon, silmäsi on -ijankaikkisesti näkevä veljesi verisen ruumiin." Ja nämät sanat ovat -olleet kamalinta totuutta. - -En tiedä kuinka kauan siinä seisoin yksinäni. Viimein Magdaleenan -kamaripiika tuli sisään. Hän huusi säikähtyen, nähdessään minut, "te -elätte; parooni Julian elää!" Pingoitin kaikki voimani näyttääkseni -levolliselta, ja kysyin mitä oli tapahtunut. Kamaripiika kertoi -itkien, että luultiin minun ampuneen itseni -- eräs palvelija oli -näet havainnut että olin ottanut pistolini mukaani. Magdaleena oli, -saatuaan siitä tiedon, tullut kalmankalpeaksi, mutta ei vuodattanut -kyynelettäkään, ei puhunut sanaakaan. Oli vain yksinäisyydessä -kirjoittanut kirjettä koko yön. Aamusella kun kamaripiika tuli -sisään, tämä näki kirjeen ja huomasi sen olevan Malkus-paronille. -Magdaleena oli sitten yksin mennyt ulos ja kieltänyt ketäkään -seuraamasta häntä. Mennessään oli syvästi liikutettuna suudellut -pikku-Heikkiä. Mitä sitten oli tapahtunut, sitä kamaripiika ei oikein -tiennyt. Muutamat talonpojat olivat kuulleet huikean huudon, juosseet -katsomaan ja nähneet Magdaleenan heittäytyvän virtaan. He menivät -kohta apuun ja onnistuivatkin pelastamaan hänet; hän oli vedessä -tarttunut ruumiiseen, joka samassa vedettiin ylös. Magdaleena oli -mennyt tainnoksiin; talonpojat veivät hänet ja ruumiin kartanoon. -Siellä kuollut tunnettiin veljekseni. Magdaleena rupesi hourailemaan -ja sairastui kovaan kuumetautiin. Oli kaupungista tuotu lääkäri, -joka selitti hänen tilansa mitä vaarallisimmaksi. Kuultuani tämän -riensin heti Magdaleenan kamariin. Hän kohosi vuoteeltaan nähdessään -minut: "sinäkö, Julian", hän huusi raivossaan, "oletko henki, vai..." --- "En tiedä; mutta luulen eläväni, sillä rakastan sinua vielä." -Hän käski kaikkien kamarissa olevien poistua; tuijotellen minuun -kolkosti hän kysyi: "Julian, mimmoinen oli Malkuksen kuolema?" -Minä en tohtinut sanoa totuutta enkä tahtonut valehdella. Hetken -kuluttua hän taas kysyi: "Kain, missä on veljesi? Pistolisi on -löydetty maantieltä!" -- "Minä en ole murhannut häntä." -- "Vanno -Jumalan kautta, että olet viatoin!" Minä en antanut vastausta. -Vaikertaen hän vaipui vuoteellensa: "Minkätähden säästät minua", -hän kysyi katkerasti nauraen; "jos minusta pääset, niin saat periä -uhrisi koko omaisuuden." -- "Magdaleena", rukoilin minä, "älä -tuomitse minua, rakkauttasi en pyydä, mutta älä vihaa, älä ylenkatso -minua!" -- "Pois", huusi hän tulisessa vimmassa, "minä vihaan, minä -ylenkatson mieheni murhaajaa." -- "Älä valehtele, Magdaleena, minua -et voi vihata; muista, että olin nuoruutesi ensimmäinen rakkaus." --- Hän käänsi päänsä pois salatakseen kyyneleitään, mutta kuiskasi -kuitenkin: "niin totta kuin tämä sana on viimeiseni, niin vihaan -sinua." - -Ja se olikin hänen viimeisensä. Viisi päivää tuskia kärsittyään hän -kuoli; kun pukeuduin hänen hautajaisiinsa, katsoin sattumalta peiliin --- hiukseni olivat käyneet harmaiksi. - -Myöhemmästä elämästäni en voi sanoa mitään; olen syönyt, juonut, -puhunut elävänä ihmisenä, mutta todellisuudessa olen jo monta -vuotta maannut haudassa. Kerran näin nuoren köyhän tytön, joka oli -Magdaleenan näköinen. Hetkeksi sieluni kipinä taas leimahti liekiksi, -mutta vain hetkeksi; pian oli se yhtä eloton kuin ennen. Tuon nuoren -tytön sukulaiset olivat kuitenkin jo silloin pakottaneet häntä -rupeamaan puolisokseni; minua luultiin kaiketi, ja syystä, hulluksi, -mutta olin rikas, ja tytön kohtalo sukulaisten silmissä siis mitä -onnellisin. Mutta hän sai pian tietää olevansa kuolon puoliso. -Muutamien vuosien kuluttua hän vähitellen kuihtui, lakastui ja kuoli. - -Kerran monen vuoden kuluttua hain jotakin eräästä vanhasta -piirongista. Satuin painamaan pientä nappia; salalaatikko aukeni, -jossa havaitsin kirjeen. Se oli Magdaleenan käsialaa. Hän oli -kirjoittanut sen tuona kamalana yönä, jolloin luuli minun surmanneen -itseni. Kirje oli Malkukselle. Vavisten ja kyynelsilmin luin kirjeen. -Hän tunnusti siinä että hän rakasti minua, että hän aina oli -rakastanut minua. Kauan olin ajatuksiini vaipuneena, hänen elämänsä -viimeinen sana oli siis ollut valhetta. - - - - -AARNIHAUTA. - - -Vanha Sakeri oli eriskummainen mies. Ei kukaan vielä ollut nähnyt -hänen nauravan, ei edes hymyilevänkään; eikä tietty hänen milloinkaan -itkeneen. Sama harmaa puku hänellä oli sekä kesällä että talvella, -sekä arkipäivinä että kirkossakin. Vanha Sakeri oli laiha; hänen -päässään vilkkuivat pienet silmät, joissa oli levoton tuskallinen -loiste; musta, likaisen-karvainen, harva parta peitti hänen leukansa; -ylähuuli oli ohut, terävä; lihaton alahuuli riippui paksuna ja -lerpallaan. Vanha Sakeri ei siis ollut kauniimpia miehiä. Vanha -Sakeri oli ainoastaan kaksitoista vuotta asunut pitäjässä pienessä, -punaisessa mökissä hongiston keskellä; mistä hän oli tullut ja kuka -hän oikeastaan oli -- sitä ei tietty. Ihmiset eivät puhuneet hyvää -Sakeri-ukosta; häntä luultiin rikkaaksi, ja yhtä ja toista arveltiin -siitä, miten hän oli saanut rikkautensa; toiset kiroilivat häntä -koronkiskuriksi, toiset sanoivat häntä noituriksi; -- pappilan vanha -Priita vannoi kivenkovaan, että hän kerran pääsiäisyönä oli nähnyt -vanhan Sakerin lentävän luudalla ilmassa. Koska vanha Sakeri aina -kävi kirkossa, niin ymmärtäväiset ihmiset väittivät tätä syytöstä -perättömäksi, mutta tuo toinen luulo oli sitä yleisempi. Eipä siis -kummaa ollutkaan, ett'eivät ihmiset rakastaneet vanhaa Sakeria. Hän -ei milloinkaan auttanut naapuriansa, hän ei milloinkaan antanut -kerjäläiselle, kurjimmallekaan, leipäpalaa, hän ei milloinkaan -lapsiin luonut ystävällistä silmäystä. Oikea talonpoika vanha Sakeri -ei ollut, koska hänellä ei ollut taloa eikä hän tehnyt työtä; -herrojen joukkoon ei häntä liioin luettu hänen likaisen takkinsa ja -talonpoikamaisen käytöksensä tähden. Hän eli ihan yksinään. Hänen -pienestä punaisesta mökistään oli kokonainen peninkulma lähimmäiseen -taloon, eikä tuossa mökissä asunut muita ihmisiä kuin vanha -Sakeri; hänellä ei ollut perhettä eikä ystäviä, ei sukulaisia eikä -palvelijoita. Vanha Sakeri oli eriskummainen mies. - -Oli myrskyinen ja pimeä yö loppupuolella syksyä. Pilvet taivaalla -ajelivat toisiaan, niinkuin salainen omatunto olisi niitä pistänyt; -tuuli pyöri raivoissansa mökin ympärillä, milloin kimeästi vinkuen, -milloin mahtavasti humisten. Toisinaan oli niinkuin oudot haamut -olisivat väikkyneet ikkunan takana; mutta jos oikein katsoi, oli -ulkona vain pilkkopimeä syksy-yö. - -Vanha Sakeri istui kamarissaan uunin ääressä lämmitellen käsiänsä -ja odottaen vellinsä valmistumista. Vaikka kamari oli ahdas, näytti -se tyhjältä ja kummallisen avaralta; vaikka tulta paloi uunissa, -niin kolkko kylmyys huokui kaikkialla. Sänky ja kaksi tuolia olivat -ainoat huonekalut ja nekin olivat vanhoja ja rikkinäisiä. Kaikki, -seinät, uuni, tuolit, sänky, näyttivät kolkoilta ja kylmiltä, -ikäänkuin auringon suloinen säde ei milloinkaan olisi tohtinut -tunkeutua sisään, ikäänkuin ne eivät milloinkaan olisi kuulleet -mitään harrasta rukousta, mitään sydämmellistä naurua. Vanha Sakeri -oli, niinkuin ainakin, levottoman ja hajamielisen näköinen; hänen -silmänsä harhailivat lieden tienoilla, niinkuin hän olisi etsinyt -jotain valkeasta, ja hän muutti vapisevat kätensä alinomaa toisesta -paikasta toiseen. Ja kuitenkin saattoi pian havaita, että kaikki -hänen ajatuksensa olivat lujasti ja luopumattomasti kiintyneet -yhteen paikkaan, yhteen määrään. Mikä tuo määrä oli, se pian -selvisi. Illallisen syötyään hän nousi, astui sängyn puoleen, sysäsi -sen paikaltaan ja nosti sängyn alla olevan lattialuukun. Pieni -arkku nyt ilmestyi, jonka ukon käsi kärkkäästi avasi. Arkku oli -täpösen täynnä hopearahoja, seteleitä, hopealusikoita, kultaisia -korvarenkaita, vanhoja kelloja ja muita metalli-kaluja. Eikä vanha -Sakeri enään näyttänyt levottomalta ja hajamieliseltä, ei hänen -kätensä enää vavisseet eikä silmät enää harhailleet sinne tänne --- koko ruumis oli aivan kuin kangistunut ja kaikki elinvoimat -yhdistyneet tuohon ainoaan, pitkään, haluiseen silmäykseen, millä -hän ihaili armasta aarrettansa. Hän otti siitä jokaisen kolikon, -jokaisen setelin erikseen, katsoi niitä hellästi ja pani ne takaisin -samaan järjestykseen, missä ennen olivat olleet. Kun kaikki rahat -ja kalut olivat luetut, niin ukon iloinen katse taas vähitellen -synkkeni. Arkun pohjaan oli vielä jäänyt pieni paperikääry; -ukon silmät tahtoivat siitä puikahtaa pois, mutta se veti ne -ihmeellisellä tenhovoimalla puoleensa. Sakeri tuskautui, vapisi, -hikoili -- ei auttanut. Hänen täytyi sekin avata. Siinä oli yksi -ainoa kolmen-ruplan seteli, jota nähtävästi ei vielä ollut käytetty. -Miks'ei vanha Sakeri katsonut tätä seteliä samalla mielihyvällä kuin -muitakin? Tarkka tutkija olisi pian havainnut syyn -- tuo viheriäinen -seteli oli väärä. - -Äkkinäinen melu ulkona säikäytti ukon näistä tuskallisista -mietteistä. Pihalla Sakerin iso koira, jolla hän tahtoi karkoittaa -varkaita talostansa, yht'äkkiä rupesi rajusti haukkumaan; samassa -kuului muutamia iso-äänisiä kirouksia, joita surkea ulvominen -seurasi. Sakeri oli tuskin saanut arkkunsa ja sänkynsä paikoilleen, -kun ovi avattiin ja kookas mustanverevä mies astui huoneeseen. -Kun vieras vielä seisoi hämärässä eikä hänen kasvonsa selvästi -näkyneet, luuli Sakeri häntä kerjäläiseksi ja huusi ankarasti: -"Pois! Minä en suvaitse, että roistot käyvät kerjäämässä ja vievät -leivän rehellisiltä ihmisiltä! Mitä te kurkistelette! Pois!" Mies ei -ollut kuulevinaan hänen sanojansa, vaan istahti tuolille, naurahti -käheästi, niinkuin kiukkuinen verikoira nähdessänsä ruokaa, ja -lämmitteli levollisesti kangistuneita jäseniään valkean loisteessa. -Hämmästyneenä Sakeri katsoi vierasta, pahoja aavistuksia haamoitti -hänen mielessään, ja hänen äänensä vapisi vähän, kun hän huusi: -"Menkää pois, taikka ammun teitä." Nyt vieras purskahti pitkään, -vihaiseen, raakaan nauruun. "On sekin ystävyyttä! Pitkin maailmaa -olen kuljeskellut Sakeri-kultaani hakemassa, ja hän ottaa minua -vastaan lyijyllä ja luodeilla." Samassa mies tempasi valepartansa -pois ja näytti kasvonsa. Sakeri vaipui, niinkuin näkymättömän, -väkevän käden tempaamana, tuolille, hän ei voinut puhua, hän vain -ähkyen vaikerrehteli ikäänkuin kieli olisi hervahtanut: "pois... -pois... pois!" Mies ei ollut tuosta milläänkään, vaan katsoi -vellipataan, oliko siinä mitään jälellä ja söi sitten ahnaasti -Sakerin kehnon aterian jäännökset. Kun hän lopettaessaan nuoleksi -padan pohjaa, oli hän vielä enemmän verikoiran näköinen kuin -istuessaan; tummanpunainen veri ikäänkuin tahtoi purskua ulos -pienistä, vaaleista killi-silmistä, lihavista, hermottomista poskista -ja lyhyestä, paksusta kaulasta; hänen olentonsa näytti siltä, kuin -hän aina olisi tahtonut karata jonkun päälle. Kasvoissa näkyi entisen -kauneuden jälkiä, mutta ne kertoilivat myöskin turmeltuneitten -tapojen, hillittömien himojen, rikosten ja kurjuuden kamalaa tarinaa. -Syötyään vieras heittäytyi sänkyyn ja haukotteli ankarasti. - -Nyt Sakeri tointui kauhistuksestaan. "Armoa, veikko!" hän huusi, -"mene pois yöhön, mistä tulitkin! Miksi minua vainoat, sinä elämäni -paha henki! Meidän väliltämme ovat kaikki siteet katkaistut! -Mitä tahdot minulta? Voi minua poloista, minua onnetointa." -- -"Suojelusta tahdon", vastasi Vilho, -- "olen karannut vankeudesta -ja niinkuin villisusi hiiviskellyt ympäri maata, peläten että minut -löydettäisiin. Nyt olen väsynyt tuohon mustalais-elämään, ja tahdon -kuin tahdonkin saada piilopaikan täällä." -- "Sitä en suvaitse, -ruti-köyhähän minä olen, en minä voi sinua elättää; mene pois, -muuten meidät molemmat hukka perii." -- "Ajat siis vanhan ystäväsi -ulos viluun ja pimeyteen ja vihollisten käsiin! Oho! veli-kulta, -minusta et kuitenkaan pääse niin helposti!" -- "Ystävä!" ärjähti -Sakeri, "sehän olisi ystävyyttä. Minä, heikko ihminen, luotin sinuun -niinkuin enkeliin, kun olit muka oikea ystäväni, ja sinä saatoit -minut turmelukseen ja, jos ei Jumalan armo olisi auttanut minua, -olisit vietellyt minua rikokseenkin." -- "Vanha kettu, tuo Sakeri!" -sanoi Vilho ilkkuen, "perkeleen oma hän on, ja kuitenkin tinkii -Jumalan kanssa. Muistatko, kuinka teit itsesi lunta valkeammaksi ja -minut nokea mustemmaksi tuossa vanhassa rahajutussamme, joka loppui -niin onnettomasti minulle, vaikka sinä siitä pääsit eheänä?" -- -"Vieläkö muistutat minua siitä?" -- Sakeri vapisi pelosta ja vihasta --- "en tiennyt seteleitä vääriksi. Sinä petit minua hirmuisesti, -pirullisesti -- syytön minä olin ja olen vieläkin." -- "No, älkäämme -riidelkö, kyllä sinä vielä itsesi taivaaseen valehtelet." -- Vilho -nauroi taas verikoiran äänellä -- "olkaamme ystäviä." -- "Etkö siis -mene?" -- "En toki, lapsi-kulta." -- "Ilmoitan nimismiehelle sinun -olevan täällä." -- "Uskaltaisitko?" Vilho murisi vihaisesti; hän -näkyi olevan valmis repimään Sakerin palasiksi. Tämä säikähtyi eikä -tohtinut vastata. Toinen hillitsi pian vihan ja oli hänkin puhumatta. - -Hetken perästä sanoi Sakeri: "parasta lienee kuitenkin itsesi -tähden, että menet pois. Köyhä mies minä olen, melkein kerjäläinen. -Tuskin on leipää itselleni, eikä palaakaan jää sinulle." -- "Itse -hankin ruokani, hankin vielä sinullekin." -- Sakeri ei ollut -tätä kuulevinaan, vaan huokasi ainoastaan: "perin köyhä mies, -valmis tarttumaan kerjäläissauvaan." -- "Kuules Sakeri, jos -täyttäisin elämäsi ainoan halun, jos tuossa tuokiossa tekisin -sinut rikkaammaksi, kuin mitä unessakaan olisit voinut toivoa, -etkö silloinkaan pelastaisi minua?" -- Sakeri väänteli itseänsä -tuolilla, hänen silmänsä loistivat halukkaasti, mutta hän luuli -Vilhon tarjouksen paulaksi eikä vastannut. -- "En -- valehtele, voit -minua uskoa. Jos pidät minua piilossa muutamia kuukausia, niin annan -sinulle monta vertaa enemmän rahaa kuin mitä on raha-arkussasikaan, -missä hyvänsä se lieneekin", -- Sakeri huokasi surkeasti ja -vakuutti olevansa kurja kerjäläinen -- "tahdotko?" -- Sakeri tuli -yhä levottomammaksi. "Missä ne ovat? Näytäppäs rahasi!" sanoi hän -viimein. -- "Metsässä." -- "Loruja! Valhetta! Hupsu minä, joka -vielä kuuntelen sinua! Pois! Pois!" Sakeri oli tuskassa; hän oli -epäilevinään Vilhon sanoja, mutta tuo puhe rahasta oli kuitenkin -ajanut hien hänen otsaansa ja pannut hänen jäsenensä vapisemaan -niinkuin kuumetautisen. -- "No! Tapahtukoon tahtosi! Ajat minut -surman suuhun. Istukoon köyhyys permannollesi ja kirous ovesi -kynnykselle!" -- Vilho oli menemäisillään, mutta Sakeri huusi häntä -takaisin. "Voitko valalla sanasi todistaa?" -- "Itse saat nähdä, -olenko puhunut totta. Jos en ole, niin saat potkia minut navetan -tunkioon lehmien tallattavaksi." -- "Rahasi ovat siis piilossa, -metsässä", sanoi Sakeri hetken mietittyään. -- "Niin lienee asian -laita." -- "Kenties olet varast..." -- Vilho katkaisi hänen puheensa: -"Älä sinä ole milläsikään siitä. Löysin aarnihaudan." -- "Ei se valhe -huvita." -- "Valheko? Etkö muista minun syntyneen uuden vuoden yönä, -etkö muista minun silmäni näkevän haltioiden salaista työtä siinä, -missä te, tavalliset ihmiset, näette vain puita ja kiviä, minun -korvani kuulevan luonnottarien puheita ja lauluja, missä te kuulette -vain tuulen huminan taikka kosken kohinan?" - -Sakeri oli taikauskoinen, niinkuin kaikki ihmiset, jotka paljon -elävät yksinään. Hän muisti, kuinka kotiseuduilla Vilhoa oli luultu -noituriksi; hän ajatteli, kuinka monta kummallista seikkaa hän -ennen oli ystävässään huomannut. Hän ei siis asiata epäillyt. Koko -hänen elämänsä harrastuksena, koko elämänsä unelmana oli ollut -rikastuminen; nyt onnetar antoi hänelle parahimman tilaisuuden -siihen; hän halukkaasti turvasi tähän sattumukseen eikä tohtinut -ajatellakaan, oliko se täyttävä hänen toiveensa, vai oliko se vain -pettävän kangastuksen kaltainen. Tuokiossa kaikki hänen entiset -epäilyksensä olivat kadonneet; unohdettu oli pelko ja viha Vilhoa -kohtaan, rahanhimo oli kokonaan valloittanut hänen sydämmensä ja -siitä karkoittanut kaikki muut tunteet. Hän jo mielessänsä kuvitteli -että aarre ehkä varastettaisiin ja kysyi hädissänsä: "No, missä se -on -- eikö jo mennä sitä haudasta ottamaan?" -- Vilho oli hirveällä -mielihyvällä huomannut, kuinka Sakerin kasvoilla viha, levottomuus, -taikauskoinen pelko, himo ja hätäisyys olivat seuranneet toisiansa. -Voitto oli nyt hänen ja hän riemuitsi. -- "Missä se aarnihauta on?" --- "Sen saat huomenna tietää", sanoi hän pilkallisesti, "tänä yönä -olen väsynyt kuin koira enkä käy tässä rajuilmassa askeltakaan." --- "Mutta huomenna se kenties on turhaa! Kyllä, kyllä muut jo -tänä yönä sen löytävät -- kenties se onkin jo löydetty", valitti -Sakeri. -- "Ei hätää; ainoastaan minun silmäni löytävät paikan, -minun vallassani on aarnion haltija, surma kohtaisi kaikkia, jotka -ilman minua tahtoisivat astua sen salaiseen piiriin." -- "Mutta -missä se on?" kysyi Sakeri taas. -- "Katajamäen takana, missä tuo -avara neva alkaa; kun pakenin Turusta, päätin sinua etsiä; maita -mantereita olen kuukausia kuljeskellut, ennenkuin sain tiedon -asunnostasi. Astuin korpia ja saloja, hiivin polkuja ja uria, enkä -tohtinut näyttää itseäni maantiellä enkä ihmisissä. Menneenä yönä -tulin tähän pitäjään. Kävin nevamaan laitaa ja tunsin ruumiissani -hirmuisen kylmyyden; en ollut syönyt kahteen päivään ja luulin jo -viimeisen hetkeni tulleen. Yht'äkkiä havaitsin kummallisen valon -kaukaa loistavan. Se oli ihan kuin maanalaisen tulen heijastus, mutta -niin selvä ja kirkas, että saatoin nähdä pienimmätkin kappaleet -sen ympärillä. Valon yläpuolella oudot, mustat haamut pyörivät ja -tanssivat hämärässä. Nyt tiesin onneni tulleen. Unohdin nälkäni ja -väsymykseni, hiivin hiljaa maata myöten, sillä tiesin että, jos -haltijat olisivat minut havainneet, koko valkea olisi hävinnyt eikä -aarnihautaa siis löydetty. Onnistuin kuin onnistuinkin päästä valkean -likelle; heitin yht'äkkiä veitseni hautaan ja huusin mahtavia sanoja. -Samassa valkea sammui; syvä, valittava huokaus nousi haudasta ja -siitä kohosi äärettömän pitkä, hirmuinen, musta..." Vilho vaikeni -yht'äkkiä. -- "Oliko se, oliko se...?" kysyi Sakeri kauhistuen. -- -Vilho katsoi Sakerin kauhistusta hirmuisella mielihyvällä. "Mitä -se sinuun koskee, kuka se oli? Taitaakin olla parasta, ett'et ole -siitä tietävinäsi", sanoi Vilho nauraen, "loppu oli kuitenkin, että, -kun katsoin hautaan, se oli kolikoita ja seteleitä täynnä. Sinä saat -nyt toisen puolen ja toinen jää minulle. Kristillisesti jaettu -- -eikö niin?" -- "Nämä rahat ovat siis pahojen henkien antamia?" kysyi -Sakeri. -- "Mitä vielä! Ota, kun saat, äläkä kysy." -- "Sinä saat -kaikesta vastata omalla sielullasi, viaton minä olen." -- "No, se on -tietty" -- Vilho nauroi taas ilkeästi, verikoiran tavalla, -- "viaton -sinä olet." - -Sakeri vaipui tuskalliseen miettimiseen. Hänen omatuntonsa alkoi -tehdä muistutuksia, mutta rahanhimo pakotti sen pian vaikenemaan. -Hänen sydämmensä pohjassa oli kuitenkin jokin epätietoinen, hämärä -tunto valveella, joka välistä synnytti hänen mielessänsä synkkiä -aavistuksia. - -Ulkona rajuilma alkoi tyyntyä tyyntymistään, ja muutamien tuntien -kuluttua koko luonto nukkui levollisena; kamarissa oli Vilho -vähitellen vaipunut sikeään uneen, sieltä ei kuulunut muuta kuin -kärisevää kuorsaamista. Sakeri istui vielä valkean ääressä eikä -havainnut että se jo oli kokonaan sammunut. Hänestä tuntui niin -kuin hän kävisi unessa; silmät olivat auki, aistit olivat selvät; -mutta kummallinen tuumainen tunto kangistutti hänen jäseniänsä -ja sekoitti hänen ajatuksiaan. Tuo mennyt aika, jota hän pelkäsi -ja kammosi, jonka tähden hän oli kodistansa paennut ja josta hän -toivoi iäksi päiväksi päässeensä irti -- tuo mennyt aika oli nyt -yht'äkkiä häneen iskenyt, tavannut hänet varustumattomana ja taas -tehnyt hänet orjakseen. Entinen elämä kuvastui hänen sieluunsa; -hän näki itsensä köyhänä orpolapsena, kurjana kerjäläispoikana, -jota kaikki ihmiset vainosivat ja löivät; hän muisti, kuinka kaikki -tytöt olivat pilkanneet häntä hänen rumuutensa tähden, kuinka kaikki -pojat olivat häntä pahoin pidelleet hänen heikkoutensa tähden; -hän muisti, kuinka kaikki ihmiset olivat polkeneet, sortaneet, -raadelleet poika-paran lämmintä sydäntä, kunnes se viimein muuttui -kovaksi kuin kivi. Sitten hän näki itsensä nuorukaisena; hän palveli -puotipoikana pienessä kaupungissa; nytkin hän sai kärsiä paljon, -mutta onnellinen tuo aika kuitenkin oli, sillä hän rakasti, rakasti -kaikesta sydämmestään kauppamiehen tytärtä. Mutta hän oli köyhä, ja -Hilman isä vastasi pilkalla hänen tarjoukseensa. Nyt hänen ainoana -harrastuksenaan, hänen ainoana halutyönään oli rahan kokoaminen; -ensin hän teki sitä saadaksensa Hilman, mutta sitten hän tottui -rahanhimoon niin, että se kokonaan valloitti hänen sydämmensä. -Kaksitoista vuotta hän oli ahkerasti tehnyt työtä, kun kauppias -teki konkursin; kaikki hänen säästövaransa hukkuivat siihen, ja -Hilman täytyi isänsä pelastamiseksi mennä toisen kanssa naimisiin. -Sakeri joutui äärettömään epätoivoon, kaikki siteet hänen ja -ihmiskunnan välillä olivat nyt katkenneet. Raha oli ennen ollut -tarve hänen sydämmellensä, nyt hän teki sen Jumalaksensa. Silloin -hän tuli Vilhon tuttavuuteen. Vilho oli rikkaan miehen poika, mutta -oli jo nuorena hurjamaisen elämänsä tähden joutunut köyhäksi ja -ylenkatseen alaiseksi. Nyt hän oli hevoskauppias. Niin eriluonteiset -kuin olivatkin, tulivat Sakeri ja Vilho ystäviksi. Vilho valloitti -ja hallitsi rohkealla, vahvalla, viekkaalla luonnollaan kokonansa -Sakerin arkaa, ahdasta, heikkoa luonnetta. Sakeri pelkäsi ja -vihasikin välistä ystäväänsä, mutta luotti kuitenkin umpisilmin hänen -toimeliaisuuteensa ja älyynsä. Vilho houkutteli Sakeria kaikenlaisiin -arveluttaviin yrityksiin; tämä rupesi koronkiskuriksi maaseudulla. -Mutta ikäänkuin salainen kirous seurasi heidän toimiansa; Sakeri oli -tarkka itaruuteen asti itseänsä kohtaan, itara kovuuteen asti muita -kohtaan, eikä kuitenkaan tullut rikkaaksi. Viimein Vilho todistettiin -syylliseksi suureen setelien väärennykseen; hän tuomittiin -kaksitoista-vuotiseen vankeuteen. Sakeria luultiin osalliseksi -tähän rikokseen, mutta kun ei siihen saatu todistuksia, niin oikeus -julisti hänet syyttömäksi. Silloin Sakerin silmät aukenivat hirveällä -tavalla. Hän näki, kuinka ihmiset kammosivat ja ylenkatsoivat häntä, -kuinka hänen pyrintönsä olivat olleet turhat; hän kiroili entistä -elämäänsä, pakeni pois kotiseudultansa ja kätkeytyi yksinäisyyteen, -kaukaiseen erämaahan, missä ihmiset tuskin tunsivat häntä -nimeltäkään. Kaksitoista vuotta hän näin oli elänyt itsekseen, eikä -hänen entisestä elämästään ollut vähintäkään huhua tänne kajahtanut; -hän luuli nyt olevansa kokonaan vilpitön ja puhdas, kävi kirkossa, -rukoili Jumalaa, mutta hänen sydämmessään rahan perkele kuitenkin -asui eikä antanut hänen sielullensa rauhaa. Ja nyt -- nyt oli Vilho -tullut; entinen elämä oli niinkuin ukonnuoli iskenyt häneen; hän oli -taistelematta, melkein tinkimättä kukistunut. - -Kun yö valkeni ja Vilho heräsi, istui Sakeri yhä vielä sammuneen -valkean ääressä; hän ei ollut kertaakaan liikahtanut tuoliltaan eikä -minuuttiakaan nukkunut. Illalla menivät Sakeri ja Vilho ottamaan -rahat aarnihaudasta Katajamäen takaa, suuren nevan laidasta. He -löysivät enemmän kuin kaksikymmentä tuhatta ruplaa sekä seteleinä -että hopearahoina. Kun Sakeri tarttui ensimäiseen kolikkoon, huusi -ääni hänen sisässään: "älä ota, se on saatanan kultaa!" Sakeri ei -totellut tuota ääntä. - -Samaan aikaan kerrottiin kaikissa sanomalehdissä kamalasta -rikoksesta, joka muutama viikko sitten oli tapahtunut. Posti -oli ryöstetty maantiellä. Sekä postinkuljettaja että kyytimies -oli löydetty murhattuna. Postilaukussa oli ollut enemmän kuin -kaksikymmentä tuhatta ruplaa. -- Sakeri ei milloinkaan lukenut -sanomalehtiä. - -Kaksi kuukautta oli kulunut tuosta päivästä, jolloin Sakeri -joutui aarnion omistajaksi. Luonto oli riehunut kylläkseen syksyn -rajutuulten temmellyksessä ja nukkunut sikeään kuolemannäköiseen -talviuneen lumipeitteen alle. Yhä pidemmiksi iltapuhteet olivat -tulleet, päivät yhä lyhyemmiksi. Tuskin viikkoakaan oli enään -jouluun, tuohon ilon ja pienokaisten juhlaan, jolloin koko -maailma taas tulee viattomaksi lapseksi sen muistoksi, että itse -Jumalakin samana yönä oli ollut turvaton pieni lapsi. Mutta sitä -Sakeri ei enään muistanut; hän oli unohtanut kaikki muut tunteet -paitsi pelon. Sydämmensä oli kokonaan muuttanut rinnasta tuohon -arkkuun laattialuukun alle, jossa aarre nyt oli piilossa muiden -rahojen vieressä. Hän tuskin tohti lähteä sängystä, joka peitti -laattialuukun, ja lähti kuitenkin niinkuin rauhattomuuden ruoskan -ajamana. Kun hänen joskus täytyi käydä kylässä välttämättömiä -tarpeita ostamassa, niin hän melkein juoksi päästäksensä kotiin niin -pian kuin mahdollista, ja seisahtui taas levottomana, peläten että -hänen kiireensä herättäisi ihmisissä epäluuloa. Vielä enemmän kuin -ennen hän nyt kammosi ihmisiä, luullen jokaista joko varkaaksi taikka -syyttäjäksi. Kerran hän oli käynyt kirkossakin, mutta ei sielläkään -aarnihaudan kamalat unelmat jättäneet häntä; seurakunnan juhlallinen -laulu oli hänestä kuin rahakolikkojen helinää, virsikirjan lehdet -kuin kirjavia seteleitä, ja kultakalkki papin kädessä pani hänen -jäsenensä vapisemaan. Levottomat olivat hänen päivänsä, vielä -levottomammat hänen yönsä. Joka toinen minuutti hän vavahti, heräsi -unestaan ja hankki varmuutta siitä, ett'ei mitään melua kuulunut, ja -kuunteli sitten peloissaan yön hiljaisuudessa, sydämmen ja ohimoiden -tykyttäissä. Mutta kaikki oli rauhallista; tähdet sinertävällä -taivaalla kulkivat ääneti rataansa, metsän kuuset ja hongat nukkuivat -äänettöminä, järven aallotkin ääneti lepäsivät jään kylmissä -kahleissa. Sakeri huokasi silloin tyytyväisenä ja vaipui taas uneen. -Mutta turhaan. Rahat vainosivat häntä silloinkin. Välistä hänestä -tuntui kuin aurinko ja kuu olisivat sammuneet ja tähdetön, kylmä, -kolkko yö hallitsisi koko maailmaa, mutta taivaasta satoi loistavia, -kiiltäviä kultarahoja, jotka putosivat hänen rinnoillensa ja toivat -siihen sanomattoman tuskan, ja nämä rahat olivat polttavaa tulta. -Välistä taas hän unessa oli juoksevinaan hirmuista, mahdottoman -suurta kultakäärmettä pakoon, jonka ahnaat silmät ja kieli tavottivat -häntä kiinni; hän juoksi kaikin voimin, mutta ei päässyt askeltakaan -eteenpäin: kultakahleet sitoivat hänen jalkansa maahan; hän tahtoi -huutaa, mutta käärme kietoi kultakiemuransa hänen kaulansa ympäri; -hän tahtoi itkeä, mutta hänen silmistänsä valui ainoastaan sulanutta -kultaa. Kovimmasta tuskastaan hän tavallisesti taas heräsi, mutta -samaan rauhattomuuteen kuin ennenkin. - -Sakerin rauhattomuuteen eivät yksin rahat olleet syynä, vaan myös -Vilhokin. Tuvan vinnillä oli pieni kamari, jossa ei kukaan ennen -ollut asunut. Siellä hän oli piilossa päivällä; illaksi hän tuli -alas Sakerin kamariin ja istui siellä puoleen yöhön paloviinaa -juomassa, vaikka Sakeri usein tuskaantuneena oli sen kieltänyt. -Vilho oli kokonaan villiintynyt niinä vuosina, jolloin Sakeri ei -ollut häntä nähnyt; mutta hänen voimakas luontonsa vielä nytkin -ihmetytti Sakeria, vaikka vanhan toverin kieli, käytös ja tavat häntä -myöskin kauhistuttivat. Tuo yksinäinen, salainen, melskeetön elämä -Sakerin vinnillä oli tietysti sangen ikävää Vilhon mielestä. Hän -joi paloviinaa voidakseen nukkua, ja nukkui voidakseen taas juoda -paloviinaa; pitkältä aika kuitenkin tuntui. Usein hän kiroili ja -vannoi, ettei viitsisi viipyä päivääkään enää tuossa pöllönpesässä, -mutta nähdessään Sakerin silmäin silloin loistavan ilosta, hän -muutti päätöksensä ja jäi. Salaisella, hirmuisella pilkalla hän -näkyi kiihoittavan Sakerin taikauskoista mielikuvitusta; yöllä, -heikon, kummallisen valon tuikkiessa sammuvasta takkatulesta ja -pärevalkeasta, Vilho kertoili kamalia aave- ja rikos-juttujaan. -Ihmisen uurastamiset ja pyrkimiset ovat aivan joutavia ja turhia; -oudot, kummituksen-kaltaiset vallat vievät häntä sekä hyvyyteen -että rikokseen, sekä rikkauteen että kurjuuteen -- se oli ainaisena -perusajatuksena Vilhon jutuissa. Ja usein kun Sakeri ahmivalla -kauhistuksella ja hengittämättä odotti kamalain arvoitusten -selittävää loppua, Vilho yht'äkkiä katkaisi juttunsa, vaikeni, katsoa -tuijotteli Sakeria silmiin ja purskahti ilkeään nauruun. Jos Sakeri -silloin kysyi hänen naurunsa syytä, niin Vilho ei vastannut, vaan -nauroi vielä julmemmin. Sakerin aivot pyörivät päässä, ja hänestä -tuntui kuin outo, aaveenkaltainen, kamala henki olisi häntä hallinnut. - -Kuta enemmän aikaa kului, sitä ikävämmältä Vilhosta olo -Sakerin tuvassa tuntui. Vilho alkoi vähitellen heittää entisen -varovaisuutensa, hän kävi metsässä lintuja ampumassa, ja vaikka hän -välttikin asuttuja paikkoja, niin Sakeri tietysti kuitenkin oli -kovassa tuskassa, ett'ei häntä nähtäisi. Lepyttääkseen rajuluontoista -toveriansa ja pysyttääkseen häntä kotona, Sakerin täytyi alinomaa -ostaa paloviinaa, mikä tuhlaus usein tuntui hänelle varsin vaikealta. -Eräänä iltana hän taaskin astui raskain askelin kylään Vilholle -uutta tavaraa hankkimaan. Ajatukset olivat yhtä raskaat kuin -askeleetkin, mieli yhtä synkkä kuin katsekin. Maakauppiaan tupa -oli täynnä ihmisiä. Kun Sakeri astui sisään, niin melu ja äänen -solina taukosi, ja kaikki vaikenivat. Sakeri pelkäsi, että ihmiset -olivat saanee tiedon hänen salaisista rikkauksistaan ja teeskenteli -tuttavillensa ystävällisyyttä tutkiakseen, kuinka pitkälle heidän -epäluulonsa meni. Hän pettyi; hänen aavemainen ulkonäkönsä ja -hiljainen äkillinen ilmestymisensä, se vain oli säikäyttänyt ihmiset -äänettömiksi. Vähitellen entinen vilkas puhelu alkoi uudestaan. -Rahin syrjällä istui pieni kerjäläistyttö, jota koko keskustelu -näkyi tarkoittavan, johon kaikkien huomio oli kääntynyt. Hän oli -noin yhdentoista vuotinen, laiha ja hiljainen; hän ei ollut kaunis, -ei edes somakaan; tukka oli ihan valkoinen, posket kalpeat, hartiat -litistyneet ja jalat möhkeät. Mutta jos katsoi hänen suuren suuriin, -harmaisin silmiinsä, joissa oli niin puhdas, niin hellä, niin -surullinen ilme, jos katsoi hänen hienoja, vaaleita suupieliään, -joita hän aina puristi sisäänpäin ja jotka aina vähän vapisivat, -niin niissä ilmaantuva nöyrä, kärsiväinen, harras mieli tunkeutui -sydämmeen ja herätti ystävällistä sääliväisyyttä. Hän vastasi ujosti -ja ikäänkuin vaikeasti voivotteleville akoille, jotka seisoivat -hänen ympärillänsä. Tytön kertomus näytti olevan yleisesti tunnettu -asia; sillä akat lisäsivät joka sanaan vaikeroitsevia huokauksia -ja selittäviä viittauksia. Sakeri, jolle koko juttu oli ihan outo, -kysyi kauppamieheltä, ostettuaan viinansa, mistä oli puhe. Eräs -terävä-nokkainen akka, jonka kieli jo kauan oli syhynyt, ryntäsi -heti Sakerille asiaa selittämään. Tyttö-parka oli, näet, tuon -kyytimiehen ainoa lapsi, joka surmattiin kaksi kuukautta sitten. -Eipä Sakeri siitä tullut hullua hurskaammaksi. Akka katseli Sakerin -tietämättömyyttä armeliaalla ylenkatseella ja kertoili että -naapuripitäjässä posti oli ryöstetty ja postinkuljettaja surmattu -surkealla tavalla; samalla oli enemmän kuin kaksikymmentä tuhatta -ruplaa varastettu, niinkuin kaikki kristityt ihmiset tiesivät, vaikka -akka luuli summaa vielä isommaksi. Sakeri kyseli, oliko rosvoja saatu -kiinni; hänen mielessään haamoitti jo pahoja aavistuksia, vaikk'ei -hän voinut selittää minkätähden. Akka sanoi että ei oltu, mutta -toivoi Jumalan oikeuden saattavan semmoiset konnat korkean esivallan -kouriin. Levottomana Sakeri kysyi, eikö ketään epäilty murhaajaksi. -"Totta kaiketi", vastasi akka, "lähimmässä keskievaritalossa oli -samana päivänä, jolloin murha tehtiin, nähty eräs mies, joka akan -ja kaikkien ymmärtäväisten mielestä ihka selvästi oli pahantekijä. -Se oli ollut vieras, kookas, mustaverinen, parrakas mies, jota ei -kukaan tuntenut ja joka oli näyttänyt kovin rosvomaiselta." Akka -lisäsi kaikenlaisia merkittäviä pikkuseikkoja. Sakerin koko ruumista -värisytti jäädyttävä kauhistus, joka tuntui ytimiin ja munaskuihin -asti. Se oli ilmetty Vilho, Vilho valhepartoinensa; rahasumma oli -yhtä suuri kuin se, joka oli löydetty aarnihaudasta, vieläpä aikakin -sama, jolloin Vilho oli ilmaantunut näille seuduille. -- Kamala näky -aukeni Sakerin silmien eteen. Hän tuskin voi hengittää. Hänestä tuntui -kuin tuon orvon kerjäläislapsen surkea, rukoileva katse olisi häntä -tarkastanut ja häntä syyttänyt ja hänen rikoksensa paljastanut. Hän -töytäisi äkkiä ovesta ulos. - -Tultuansa kotiin Sakeri kysyi kaikki Vilholta; tämä ensin vähän -hämmästyi, mutta purskahti sitten tuohon tunnettuun ilkeään nauruun, -joka nyt kuitenkin soi enemmän teeskennellyltä kuin tavallisesti. -Kun Sakeri yhä ahdisti häntä, milloin rukoillen, milloin kiroillen, -ei Vilho kuitenkaan vastannut mitään; hän alkoi vain laulaa hyräillä -erästä irstaista rekilaulua. Asia oli siis selvä, hirmuisen selvä. -Toisen kerran elämässään Sakeri siis tavallansa oli ottanut osaa -rikokseen, jonka toinen oli tehnyt. Hän vaipui kylmänä tuolille; -hänen silmänsä sammuivat, laihat posket riippuivat hermottomina; hän -tunsi olevansa kirottu. Vilho, nähdessään Sakerin tuskan, muutti -menetystapaansa. Hän kävi yht'äkkiä totiseksi, vannoi olevansa syytön -ja puolusti asiaansa taitavasti ja viekkaasti. Hän ei ollut muka -käynytkään naapuri-pitäjässä, oli päinvastoin tullut ihan toisaalta -päin. Sakeri oli uskovinaan häntä, mutta ei vastannut mitään. -Molemmat istuivat ääneti. Heidän erotessaan näkyi selvästi, että -jokin päätös oli syntynyt kummankin povessa. - -Sisällinen ääni Sakerin rinnassa todisti Vilhon syylliseksi, vaikka -tämä kuinka jyrkästi tahansa vannoisi olevansa viaton. Sakeri -päätti sentähden kokonansa luopua hirmuisesta toveristaan, erottaa -aarnihaudasta löytyneet rahat omistaan ja huomispäivänä ilmoittaa -kaikki nimismiehelle. Vilhon mentyä piilopaikkaansa vinnille, -Sakeri vakavasti ryhtyi toimeen. Syvä huokaus hänen rinnastansa -todisti, ett'ei tämä työ ollut ihan huvittavimpia. Tuttu arkku -oli pian avattu, seteli-pakat pian luettu ja hopeakolikot pian -pantu suuriin kasoihin. Jo olivat toisella puolella aarnihaudan -mahtavat antimet ja toisella puolella Sakerin omat rahat. Mutta -kuinka vähäpätöisiltä, kuinka niukoilta ja laihoilta nämä näyttivät -edellisten rinnalla! Sakerin päätös jo alkoi horjua. Mielensä oli -niin kiintynyt näihin rikkauksiin, hän oli ne tuhannesti lukenut ja -niitä katsellut ja ihaillut, hän tunsi joka setelin, joka kolikon eri -muodon, niinkuin ne olisivat olleet vanhat tutut -- ja nyt niistä -erota näin yht'äkkiä, näin odottamatta -- oliko se mahdollista? -Viivytelläkseen asiaa hän oli ollut erehtyvinään laskussa ja -rupesi lukemaan aarnihaudan rahoja uudestaan. Hänestä tuntui ihan -kuin setelit kiertyisivät hänen sormiinsa, ihan kuin hopearahojen -kotkat saisivat hengen, kohottaisivat kaksoispäitänsä metallista ja -tuijottaisivat häneen välkkyvin silmin. Hänen ajatuksensa lensivät -niinkuin ammutut linnut avaruuteen, milloin tuskallisessa toivossa -pyrkien eteenpäin, milloin vielä tuskallisemmassa epätoivossa vaipuen -maahan. Rikoksen verinen muisto, joka oli aarteeseen yhdistynyt, -haihtui haihtumistaan; Sakeri tunsi vain katkeraa katkerammin, että -kova onni tahtoi temmata häneltä sen ainoan, mihin hän oli mielensä -kiinnittänyt. Miksi häneltä, miksi juuri häneltä? Muilla ihmisillä -oli vanhemmat, lapset, vaimo, koti, ilo, into, suru, lempi, viha --- Sakerilla oli ainoastaan rahansa. Setelit eivät olleet muuta -kuin kylmää metallia -- mutta ne olivat ainakin jotain, jota Sakeri -saattoi rakastaa ja joka yhdisti hänet maailmaan. Ja niistäkö nyt -oli eroaminen? Mitä se häneen koski, vaikka Vilho olisikin hankkinut -aarteen rikollisella tavalla; ei hän kuitenkaan ollut siitä tietänyt; -nyt rahat olivat hänelle annetut ja siis hänen omansa. Viimeistä -ratkaisevaa päätöstä oli Sakerin kuitenkin vaikea tehdä. Hän jätti -sen huomiseksi. - -Mutta toinen päivä tuli ja vielä toinenkin, eikä Sakeri voinut tehdä -ratkaisevaa päätöstä. Kuta enemmän aikaa kului, sitä mahdottomammalta -hänestä tuntui mennä nimismiehen luo. Vilho oli hiljainen ja -ystävällinen; hän päivällä tuhannesti vakuutti kaikki, mitä Sakeri -oli kysynyt, turhaksi ja loukkaavaksikin epäluuloksi; kerran hän oli -itkevinään sitä, ett'ei Sakeri kokonaan uskonut ystäväänsä. Sakeri -ei enää syyttänyt häntä, vältti vain taitavasti kaikkia selityksiä. -Välistä Vilho jyrkillä vakuutuksillaan tiesikin vallan hämmentää -Sakerin mielen, vaikka tämän sydämmeen juurtunut epäluulo aina palasi -uudestaan. Muuten Vilho ei ollut paljo Sakerin seurassa; hän joko -kuljeskeli metsässä taikka istui piilokamarissaan vinnillä, juoden -paloviinaa, kunnes joutui humalaan. Pian Sakerin viimeiset tuomiset -oli juotu; tämän täytyi taas hankkia uutta. Sakeri teki sen varsin -vastahakoisesti; sillä hän tiesi ihmisten paljon hoeskelevan hänen -alituisesta paloviinan ostostaan. Mutta ei auttanut. Vilho rukoili ja -kiroili, nauroi ja itki; Sakerin täytyi totella. - -Oli silloin juuri vuoden suuri, suloinen juhla-ilta, jouluaatto. -Mutta sen Sakeri oli unohtanut. Tuon sunnuntain jälkeen, jolloin -hän viimeksi oli käynyt kirkossa, hän ei kertaakaan ollut -huomannut, oliko arkipäivä vaiko pyhä; maailman kuohuva virta oli -juossut eteenpäin häneen ollenkaan koskematta. Vasta kylässä hän -siivotuista huoneista ja lasten iloisista silmistä, lattia-oljista ja -pöytävehnäisistä huomasi, että työn lyhyin päivä ja levon pisin ilta -oli tullut. Sakerin paatuneessa sydämmessä lapsuuden muistot hetkeksi -heräsivät, hänen kuullessaan joulua mainittavan; mihin ikänä hän -katsoi, näki hän ystävällisyyttä ja iloa; niin oli aina ollut hänen -lapsuudessaankin. Mutta silloin hän, vaikka oli köyhä kerjäläispoika, -aina jouluaattona sai osakseen seuraa ja lempeyttä; nyt hän, vaikka -oli rikas, eli surullisessa, kolkossa, kylmässä yksinäisyydessä. "Oma -syy!" sanoivat lapsuuden muistot -- "joutavia!" ärähti ymmärrys. Hän -pudisti äkeästi kaikki muistot mielestänsä, niinkuin olisi lunta -päältänsä ravistellut, osti viinaa ja läksi kotiin. - -Sakerin tullessa kotiin, Vilho nukkui sikeästi taikka oikeammin -- -oli sikeästi nukkuvinaan. Sakerin omatunto arveli, että semmoisena -iltana joku virsi olisi paikallaan. Raamattua hän ei tohtinut lukea; -hän pelkäsi tapaavansa siitä noita mahtisanoja, jotka liian ankarasti -järisyttäisivät hänen muutenkin ylen levotonta sydäntänsä; mutta sitä -vastoin virren tasainen, juhlallinen nuotti kenties tuudittelisi -häntä rauhaan. Hän otti virsikirjan ja alkoi, mutta se ei tahtonut -käydä; ääni puuttui vähän päästä; virren hidas nuotti ei voinut -pidättää hänen levottomasti lentäviä ajatuksiansa; niinkuin tuonoin -kirkossa, rahat yht'äkkiä puikahtivat hänen mieleensä ja kolikkojen -helinä hämmensi hänen korvissansa virren juhlallisen äänen. Kun hän -näin oli laulanut puolentoista virttä, alituisesti taistellen omia -ajatuksiansa vastaan, huomasi hän mielensä mahdottomaksi hartauteen -ja pani surullisesti huoaten virsikirjan pois. Yksinäisyys tuntui -hänestä liian painostavalta, Vilho nukkui yhä -- hän tahtoi sentähden -katsella rakkaita rahojaan. Hän oli istunut tuvassa; hän riensi nyt -haluisesti sisäkamariin, jossa hänen arkkunsa oli. Hämmästyen hän -silloin havaitsi, ett'ei ollutkaan yksinään; ovella seisoi pieni -kerjäläistyttö hämärässä. Sakerin laulaessa virttä, oli tämä hiljaa -hiipinyt sisään, hänen huomaamattaan. Sakeri oli kova köyhiä ja -kerjäläisiä kohtaan, hän ei myöskään rakastanut lapsia. Hän murahti -sentähden jotenkin tylysti tytölle: "kuka on käskenyt sinut tänne? -Ei täällä ole tilaa kaikille kerjäläisille! En kärsi laiskureita ja -varkaita! Pois!" Tyttö-parka oli niin viluissaan, hän katsoi niin -rukoilevana lämmintä tupaa, hän tahtoi vain suojaa yöksi, pitkäksi, -kylmäksi joulukuun yöksi. Hän ei vastannut mitään; hän seisoi vain -hiljaisena, nöyränä, äänettömänä. Tämä harmitti Sakeria. "Mitä, -vieläkö norkkailet tässä?" huusi hän, ja ojensi kätensä ajaakseen -tyttö-paran ulos. Tämä vetäytyi säikähtyneenä pois; huivi liikahti -päästä, niin että kasvot tulivat näkyviin: kaksi suurta harmaata -silmää, kaksi kalpeata poskea, joihin surullisin, hellin nöyryys -loi omituisen suloisuuden -- Sakeri oli ennen hänet nähnyt, se -oli sen murhatun postinkuljettajan tytär, äskeinen kerjäläisorpo -maakauppiaan tuvassa. Tyttö painoi ristissä olevat laihat kätensä -kovasti rintaansa vasten; suuri kyynel valahti hänen silmistään ja -hukkui vapiseviin suupieliin; näytti siltä, kuin hän tahtoisi syvälle -itseensä sulkea kurjuutensa ja surunsa, ett'eivät ne ketäkään ihmistä -häiritsisi. Hiljaisena, kuin tuuleton yö, ja keveänä, kuin unelma, -tyttö jätti tuvan. Sakeri oli, tytön kasvot nähdessään, kääntynyt -takaisin häpeän ja omantunnon vaivaamana. Tuon pienen vieraan äänetön -nöyryys syytti häntä paljoa ankarammin, kuin mahtavimmat sanat -olisivat tehneet. Havaittuansa, että tyttö oli kadonnut, juoksi hän -kiireesti ulos ja huusi häntä takaisin, mutta turhaan. Ainoastaan -myrsky vastasi vanhuksen heikkoon ääneen. - -Sakeri oli näinä viimeisinä aikoina niin tottunut tuskallisiin -tunteisiin, niin väsynyt ja riutunut, ettei ollut juuri millänsäkään, -vaikka havaitsi yrityksensä turhaksi. Ilta oli kolkko ja kylmä, -lähimpään ihmisasuntoon oli virstamääriä; mikä hirmuinen tila -viluiselle ja nälkäiselle tyttö-paralle! Ja tuo sama tyttö oli -joutunut kurjuuteen rikoksen kautta, johon hän tavallansa oli -ottanut osaa! -- No! ei auta, ja kun ei auta, jääköön sikseen -- -arveli Sakeri. Saattaakseen ajatuksensa rattoisammalle tolalle, -Sakeri tahtoi täyttää toistaiseksi lykätyn päätöksensä ja käydä -arkkuansa katsomassa. Hän toivoi sillä tavalla ainakin hetkeksi -viihdyttävänsä ahdistavaa levottomuuttaan. Mutta nyt häntä kohtasi -näky, joka jäädytti hänen verensä ja saattoi hänet kamalasti -parahtamaan -- arkku oli murrettu auki ja aarre poissa. Sakerin -epäluulo ensin kohdistui Vilhoon, tuo kun oli ainoa, joka tiesi, -missä aarre oli. Vilho nukkui vielä, mutta, päästyänsä hereille, hän -varkaudesta joutui ankaraan vimmaan, kiroili ja itki, repi tukkaansa -ja vaatteitansa niin raivokkaasti, että Sakeri rupesi epäilemään. -Vilho sanoi päivällä käyneensä metsässä; siellä hän oli nähnyt kaksi -miestä tulevan Sakerin tuvalta päin, mutta ei tohtinut lähestyä -heitä; pelkäsi, näet, että ilmaisisi itsensä; nuo kenties olivat -aarteen varastaneet. Mutta keitä nuo miehet olivat, sitä Vilho ei -tiennyt; sanoi vain toisen olleen pitkän, toisen lyhyen. Sakeria -tarkkanäköisempi tarkastelija olisi pian havainnut Vilhon vimman -jotenkin teeskennellyksi ja hänen kertomuksensa vähän läksymäiseksi; -mutta hän ei havainnut mitään; hän soperteli vaan itsekseen ja puri -kynsiänsä, kunnes veri niistä purskahti. Viimein hän pyysi Vilhoa, -raamatun kautta, vannomaan sanansa todeksi. Sen Vilho tekikin. Ei -siis enää ollut epäilemistä -- turhaa oli kaikki, sekä rikos että -tuska; ryöstetty oli Sakerin sielun ainoa rikkaus ja rakkaus -- -ja kuka oli sen tehnyt? Nimismiehelle asiaa ei sopinut ilmoittaa, -eikä Sakeri uskaltanut hiiskua siitä muillekaan kyläläisille. Mutta -mistä apua. Jollei varkaita pian saataisi kiinni, niin ne kaiketikin -olivat lähteneet pitäjästä pois. Eikä vähintäkään aavistusta ketä -ruveta epäilemään! Sakerin entinen horjuvaisuus oli hävinnyt, hän -oli päättänyt puolustaa omaisuuttansa ketä vastaan tahansa. Jos -hän vain tuntisi varkaat, niin hän vaikka tappelisi niiden kanssa -aarteestansa. Yht'äkkiä Vilho lakkasi kiroilemasta ja sanoi: -"Tietäisin yhden keinon, miten saisimme asiasta selkoa. Onhan nyt -jouluaatto, pyhä yö -- jos kyselisimme kirkonväkeä." Muulloin -tämä ehdotus olisi kauhistuttanut Sakeria, nyt hän kuunteli sitä -aivan kylmäverisenä. Sakerin taika-uskoinen mieli ei epäillyt -tämän keinon vievän hänen toiveittensa perille -- mutta kuolleiden -häiritseminen, eikö se olisi mitä hirmuisin synti? Vaikkapa olisikin! -sitä hän sitten voisi katua ja sovittaa, nyt oli pääasiana aarteen -löytäminen. Pian Sakerin päätös oli tehty. Mielellään hän olisi -ottanut Vilhon mukaansa, mutta voisivat tavata ihmisiä ja siitä voisi -olla vaara tarjona. Hän meni siis yksinään. Asian menon hän tunsi -jo lapsuudestaan. Pääkallo oli kaivettava kirkkomaasta, vietävä -koskeen ja pistettävä virran pyörteesen; sitten oli korkealla äänellä -kysyttävä, kuka rikoksen oli tehnyt. Kirkonväki, nuot mahtavat, -hirmuiset aaveet, seurasivat vietyä pääkalloa, ja heidän täytyi, -salaisen lumousvoiman pakotuksesta, vastata kysymyksiin; muuten -ruumis, jonka pääkallo oli, ei milloinkaan saisi rauhaa haudassaan. -Niin Sakeri sata kertaa oli lapsuudessaan kuullut vanhojen ämmäin -kertoilevan ja hän tunsikin monen, joka tällä tavalla oli saanut -tärkeitä tietoja. - -Sakeri läksi kamalalle retkelle. Vaikk'ei iltaa vielä ollut paljon -kulunut, oli jo pilkko-pimeä; sillä taivas oli mustassa pilvessä -eikä tähden pilkettäkään päässyt tunkeutumaan paksun pilvipeitteen -lävitse. Ilma oli raikas ja kylmä ja aika ajoin puuskahtava -pohjatuuli pani kuusiston synkeästi humisemaan. Välistä joku -yksinäinen lumihöytäle harhaili ilmassa ja vaipui maahan, tuulen -siivillä väsyksiin lenneltyään. Sakeri riensi melkein juosten -eteenpäin; hiki otsalla ja avonainen takki todistivat, ett'ei hän -tiennyt mitään vilusta eikä tuulesta. Lyhty kädessä, hän astui tuttua -polkua kirkolle. Muutaman tunnin kuluttua hän oli matkansa perillä. -Aroin, hiljaisin askelin hän astui kuoleman yrttitarhaan; kiivaasta -juoksusta hengästyneenä hän istui likimäiselle hautakivelle. -Juhlalliselta, jalolta kaikki näytti pimeän, pyhän jouluyön varjossa. -Äärettömänä vanhan kirkon synkeä muoto kuvastui hänen silmissänsä, -ikäänkuin sen harja olisi taivasta kannattanut. Korkeat, alastomat -puut ojensivat pimeyteen lehdettömiä, pitkiä oksiansa, niin kuin -jättiläis-luurangot lihattomia käsivarsiansa. Aavemainen tunto -värvähytti Sakerin rintaa; hän ymmärsi joutuneensa piiriin, jossa -väkevinkin järki helposti voisi heikkountua. Kummituksen-tapainen, -juhlallinen henki vallitsi kaikkialla; Sakeri tiesi, että hautojen -haltiat, tuo mahtava, vaikka peljättävä kirkonväki, nyt katselivat -häntä ja että hän itsekin oli heidän kamalassa vallassaan. Hän -ryhtyi työhönsä. Lapiolla hän kaiveli maata, löytääkseen tarvittavan -pääkallon. Viimein semmoinen ilmestyi. Omituinen oli tunto, kun -hänen kätensä koskivat kylmiin luihin ja hän pisti sormensa tyhjään -silmäkuoppaan. Nyt vasta hänen hirmuisen työnsä koko kauhistus -selveni hänelle. Jumalattoman rahanhimonsa vallassa hän oli -saastuttanut pyhimmän paikan koko maailmassa, kuolleiden lepokammiot. -Hänestä tuntui kuin ilmassa olisi tuhansia suuria silmiä, jotka -katsoivat häneen ikäänkuin karkoittaakseen hänet pois; hänen -korvissansa kuului kuin kirkon kellot yht'äkkiä olisivat ruvenneet -soimaan niin selvästi ja kuitenkin niin aaveentapaisesti, niin -kaukaa. Niinkuin ukonnuolen ajamana Sakeri juoksi pois, pääkallo -kädessä. Hän tiesi nyt kirkonväen seuraavan häntä, hän kuuli heidän -sekavat, kaukaiset huutonsa, hän tunsi heidän kylmän henkensä välistä -koskevan hartioihinsa, hän ei tohtinut kääntyä, hän juoksi vain -eteenpäin. Välistä pistävä tunto hänen rinnassansa pakotti häntä -seisahtumaan, mutta hetken levättyänsä hän taas rupesi juoksemaan. -Jo lähestyi sydänyön tunti; yhä tiheämpänä pimeyden musta peite -kääriytyi maan ympärille, tuulikin oli mennyt levolle, jäykkä -liikkumaton pakkanen yksinänsä hallitsi. Valkea Sakerin lyhdyssä oli -vähän päästä sammunut, mutta hän sytytti sen aina uudestaan. - -Viimein hän tuli koskelle. Se oli jotenkin väkevä virta, joka kahden -vuoren välitse juoksi laaksoon; siellä vesi ponnahti suurista -kivistä ilmaan ja syöksi pyörien vaahtoisiin putouksiin. Sakeri -astui rannasta ulkonevalle paadelle ja pisti pääkallon jääkylmään -veteen. Korkealla äänellä hän pyysi kallon haltialta ja kaikelta -kirkon mahtavalta väeltä vastausta kysymykseensä. Mutta liian heikot -olivat Sakerin kädet. Pian kosken kylmä vesi jäädytti hänen sormensa -voimattomiksi, hän tunsi pistävän polton niitä purevan, ja liukas -pääkallo luiskahti pyöriviin aaltoihin. Hämmästyneenä hän lyhtynsä -avulla tuijotteli veteen -- mutta turhaan. Viimein korkein pyörre -heitti pääkallon harjallensa. Sakeri näki sen irvistelevän hänelle, -ja hänestä oli kuin hän olisi kuullut Vilhon raakaa, hirmuista, -kamalaa naurua pääkallon huulettomasta suusta. Vielä silmänräpäys, -niin tämä oli kokonaan hävinnyt koskeen, eikä Sakerin etsivä silmä -enää voinut sitä nähdä. Mutta tuo hirmuinen pilkkanauru kaikui taas -kaikilta kulmilta. Sakeri tukki käsin korvansa, mutta turhaan, -nauru kuului kuitenkin; kosken pohjasta ikäänkuin kolikkojen kimeä -helinä helkkyi niin kiusaavana, niin ilkkuvana, niin pirullisena. -Tuo kultakäärme, jonka Sakeri niin usein oli nähnyt unissaan, nousi -aalloista välkkyvänä kiemurrellen; Sakeri näki sen, vaikka hän -hädissänsä ummisti silmänsä. Sakeri tunsi sen aarnihaudan haltiaksi, -rahanhimon kamalaksi enkeliksi, jota hän oli palvellut ja kumarrellut -koko elinaikansa. Käärmeen pää oli niin ihmeellisesti oikean käärmeen -pään näköinen, ja kuitenkin sillä oli ihan Sakerin kasvot. Pois, -pois! Taas hänen täytyi juosta, juosta niin kiireesti, kuin hengen -ahdistus salli. Ja jäljissänsä hän tiesi seuraavan kaksi hirmuista -toveria -- kultakäärmeen, jonka kultasuomut kamalasti ratisivat, -ja päättömän luurangon, jonka lihattomat luusolmut kalkahtelivat -toisiinsa. Toinen huusi: "sielusi on minun, anna mulle sydämmesi, -tahdon niellä sen", ja toinen: "anna minulle pääkallosi, varastit -omani, anna minulle ruumiisi asunnoksi, kun ajoit minut omasta -asunnostani, rauhallisesta haudastani". Sakeri tämän ymmärsi elämän -ja kuoleman taisteluksi; hänestä tuntui niin kuin hänen verensä -vähitellen muuttuisi polttavaksi tuleksi ja jäsenensä jääkylmäksi -metalliksi, niin kuin hänen polttavat aivonsa tahtoisivat syöstä -ulos hänen päästänsä. Ja tässä taistelussa hänellä ei ollut yhtäkään -asetta. Järki oli voimaton, ajatukset sekavat, tunteet raivokkaassa -riehunnassa. Mutta olipa yksi, yksi ase vielä, onnettomuuden ja -epätoivon viimeinen ja ainoa, ihmisheikkouden nöyrin ja kuitenkin -mahtavin ase -- rukous. Sakerin sydämmen sisimmäisestä pohjasta -harras innokas rukous nousi Jumalan puoleen, joka oli luvannut, -ett'ei sammuttaisi savuavaista kynttilänsydäntä; koko hänen olentonsa -heittäytyi hätähuudolla Jumalan armoistuimen juureen ja tarttui -taivaallisen laupeuden mantteliin. Sakeri kammosi ja kiroili -tekojansa, rietas itaruutensa iljetti häntä. Mutta ei yksikään -armon säde tunkeutunut hänen yöhönsä. Hänestä oli niinkuin hän -olisi heitettynä tyhjän, äänettömän, kylmän pimeyden ja kadotuksen -avaruuteen. Hän kuuli, kuinka kultakäärme avasi kitansa nielläkseen -hänet, hän tunsi luurangon tarttuvan hänen käteensä, hän näki vielä -kolmannen kamalan toverin, mielettömyyden kalpean hengen, lähestyvän --- ja epätoivo oli jo häneltä temmata hänen viimeisen aseensa, mutta -sitä Sakeri ei sallinut. Hän rukoeli yhä nöyremmin, yhä palavammin -Jumalalta pelastavaa ihmettä; hän rukoeli avukseen lapsuutensa ja -viattomuutensa muistoja, hän rukoili rakasta Hilmaansa, joka nyt oli -enkelinä Jumalan taivaassa, ja tietämättään hän huusi: "Hilma! Hilma!" - -Mutta kuule -- tuolta hongistosta joku vastasi hänelle, vieno parkuva -ääni huusi "Isä, isä!" Ihme oli tapahtunut -- armon säde tunkeunut -Sakerin yöhön. Lieneekö se enkeli, Jumalan lähettämä hänen avukseen? -Sakeri juoksi ääntä kohden. Ei -- se oli ihminen, pieni itkevä tyttö, -joka riemuiten ojensi kätensä hänelle ja huusi: "Isä! Isä! Rakas -isä, joka taivaasta tulet viemään Hilmaasi sinne! Oletko oikein -isäni?" Sakeri tunsi äänen -- se oli murhatun postinkuljettajan -tytär, tuo köyhä kerjäläistyttö, jonka hän oli ajanut yön viluun ja -pimeyteen. Ilokyynelin hän kiitti Jumalaa, joka oli tehnyt tämän -pelastavan ihmeen, antanut hänelle tämän viattoman ihmissydämmen, -siten karkoittaaksensa pois rikoksen ja kauhistuksen vainoavat -perkeleet. Hän painoi kiihkeästi tytön rintaansa vasten, kasteli -kuumilla katumuksen ja kiitollisuuden kyynelillä hänen kylmiä -poskiansa ja kääri huolellisesti takkinsa tytön ruumiin ympäri, joka -oli melkein kangistunut vilusta. Lapsi kiersi käsivartensa Sakerin -kaulaan ja nojasi päätänsä hänen olkapäähänsä. Siinä oli niin hyvä, -niin lämmin olla. Lapsi ei jaksanut enään käydä, Sakeri kantoi häntä. -Sakerista tuntui siltä, kuin se olisi ollut hänen omansa; se oli -hänen lapsensa, Jumalan armon antama, että hänellekin annettaisiin -katumuksen ja parannuksen tilaa. Kuinka suloinen pienen Hilman ääni -oli hopean kimeän, kovan kilinän suhteen, kuinka elävästi hänen -silmänsä välkkyivät kullan hengettömän kiillon rinnalla, kuinka -lämpimästi hänen sydämmensä sykki kylmään metalliin verrattuna! --- Sakeri tunsi kirouksen hengen luopuvan, rauha ja ilo palasivat -hänen mieleensä. Hänen ajatuksensa ja tunteensa selvisivät, keveiksi -tulivat hänen aivonsa ja rintansa. Hän ei enään ollut yksinään -maailmassa, hän oli taisteluunsa pahoja himojansa vastaan saanut -pelastavan aseen -- lapsen hän oli saanut, kauniimman lahjan pyhänä -jouluyönä -- ihmissydämmen. - -Tultuansa kotiin, Sakeri katsoi arkkuunsa -- se oli vielä tyhjä. Hän -lankesi polvilleen ja kiitti Jumalaa siitäkin. Vilho oli poissa; -muutaman viikon päästä hänet otettiin kiinni eräässä vieraassa -pitäjässä. Rahat olivat hänen hallussansa. Hän tuomittiin Siperiaan. - -Hilma jäi Sakerin tyttäreksi. Rahasta Sakeri ei enään ollut -rikas, mutta sitä rikkaampi rauhasta ja ilosta, rakkaudesta ja -armeliaisuudesta. - - - - -SYDÄMMIÄ IHMISTELMEESSÄ. - - -Jokainen sen suuren nurkkakunnan jäsen, jota sanotaan maamme -sivistyneeksi yleisöksi, tietää, että tätini, Aurora Pomeranslund -(syntyisin von Sportelsköld) on tullinhoitajattarena V:n kaupungissa -Itä-Suomessa; miehensä on, näet, samassa kaupungissa tullinhoitajana. -Sportelsköldien suku on vanha, kuuluisa ja laaja; tätini siis tietää -tehneensä "mesalliansin" mennessänsä naimisiin eno-parkani kanssa, ja -antaakin hänelle siitä joka päivä helliä viittauksia. Muuten hän on -lihava, viidenkymmenen vuotinen, kookas ja hajasäärinen eukko; hän -on pitänyt miestään Herran kurituksessa, hän on opettanut lapsiansa -puhumaan franskaa, hän tarkastelee väsymättä lähimmäisensä tekoja, -hän ylenkatsoo kaikkia ihmisiä, jotka eivät ole aatelisia, vielä -vähemmän von Sportelsköldeja, hän on, lyhyesti sanoen, "ett i allo -respektabelt fruntimmer". Vaikka etsisin esimerkkiä ihmis-, -eläin- taikka kasvi-maailmasta, en löytäisi muuta kuin numero 0, johon -voisin verrata enoani, Pomeranslundia; hän on, näet, pyöreä, pieni, -vähäpätöinen ja hiljainen. Perheessä on vielä kaksi lasta: poika -Feodor, pitkä, näppärä luutnantti venäläisessä sotapalveluksessa, -joka mielellään kertoilee irstaita renttujuttuja ja laulaa väärin, -ja tytär Constance, jota kaikki tädit suvussa ylistävät sivistyneen -fröökinän ihanteeksi; hän puhuu viittä kieltä, on kaksi kertaa käynyt -Pietarissa ja kahdesti Tukholmassa, soittaa Beyeriä ja Spindleriä -"con tutta la forze della desperazione", on lukenut Kalevalan -franskaksi käännettynä, on ihan vapaa omista ajatuksista ja tyhmästä -runollisuudesta -- on täydellinen. - -Vuonna 1863 keväällä matkustin nuorena ylioppilaana kotipitäjästäni -Helsinkiin V:n kautta. Äitini, joka maakyläisessä viattomuudessaan -piti korkeasukuista kälyänsä ylevämpänä olentona, oli ankarasti -teroittanut mieleeni käydä "visiitillä" siellä. Tätini otti minut -vastaan armollisella hymyllä, samaten Constance, joka kuitenkin -teateri-kuiskauksella äitinsä korvaan arveli minun olevan "un peu -rustique". Feodor serkkuni vannoi olevan "helv-- lystiä" nähdä -minua. Pian kuitenkin minä vähäpätöinen olento jäin syrjään, ja -kohisevana koskena puheen juoksu -- tätini luona oli vielä neljä -vierasta mamselia -- kääntyi toiseen suuntaan. Seitsemän kimeätä -diskanttiääntä, joita luutnantin falsettitenori säesti, vingutti -yht'aikaa; välistä tottumaton korvani vain sai kuulleeksi sanat -"paali", "valkoinen tyllihame", "luutnantti Dunasjeff", "ensimmäinen -valssi", "Mirgorodin rykmentti" y.m. Viimein monen nöyrän kysymyksen -ja monen rukoilevan silmäyksen avulla sain vähän vihiä asiasta. -Kaupungissa oli paraikaa Mirgorodin rykmentti, jonka huomispäivänä -oli määrä lähteä Puolaan. Kun mirgorodilaiset upseerit olivat -rynnäköllä valloittaneet kaupungin kaunottarien sydämmet, olivat -nämä päättäneet pitää heille suuret jäähyväis-tanssiaiset samana -päivänä, jolloin minä tulin kaupunkiin. Tanssipuuhat täyttivät siis -kokonaan V:laisten naisten mielen, ja Mirgorodin rykmentti oli -se aurinko, jonka ympäri heidän unelmansa planeeteina kiersivät. -Tätini huone oli nähtävästi se yhtymäpaikka, jossa keskusteltiin -noita tärkeitä kysymyksiä illan puvuista, omista ja vieraista, -esim. oliko krinoliini enää muodinmukaista vai olivatko, niinkuin -eräs Helsingin mamseli väitti, kaikki "sivistyneet" ihmiset sen jo -jättäneet. Kun nuorten fröökinäin ja mamselien joukko lisääntyi -lisääntymistään, tuli keskustelu yhä kiivaammaksi ja yhä ikävämmäksi. -Yht'äkkiä luutnantti, joka ikkunasta katsoi ulos kadulle, sai koko -seuran vaikenemaan, kun hän kimeimmällä falsettiäänellänsä huusi: -"taivaallista! magnifique! superbe!" Kuusitoista nenää kääntyi -samassa ikkunaan päin ja kaksineljättä silmää katsoi ulos kadulle. -Siellä korkea, hoikka ratsastajatar lensi täyttä laukkaa mustan -oriin selässä. Koko hänen olentonsa loisti kuin ilmassa harhaileva -meteori-kivi; uhkea muoto, kaksi tulta säihkyvää silmää, sininen -harsovaate, musta verkahame -- siinä kaikki, mitä silmäni voi -selittää; samassa ylpeä ratsastajatar oli kadonnut. - -"Kuinka kaunis hän on!" -- "Ihana!" -- "Eipä ollut hänen 'beau jour' -tänä päivänä." -- "Min'en ymmärrä mitä kaunista ihmiset voivat -nähdä tuommoisessa rakuunassa." -- "Hirmuisen koketti!" -- "Ja -kevytmielinen sitte!" -- "Minun mielestäni tuommoinen siivottomuus -loukkaa jokaisen sivistyneen naisen mieltä." Viimeinen ääni oli -tätini. Heräsin niinkuin unesta ja kysyin syvästi hengittäen: "Kuka -se oli?" -- "Onneton", lausui luutnantti juhlallisesti, "mistä -maailman nurkasta sinä olet tullut, kun et tunne Puolan kaunottarien -kuningatarta ja lemmettärien sisarta? Lankee polvillesi ja jumaloitse -Vanda Lubomiskaa." -- "Everstinna Vanda Lubomirskaa", oikaisi tätini, -"hänen miehensä, varsin sivistynyt mies, on everstinä Mirgorodin -rykmentissä." -- "Puolan kaunottarien kuningatar", nuo sanat koskivat -sydämmeeni kummallisesti -- tämä tapahtui keväällä 1863. Aioin lähteä -V:n kaupungista jo puolenpäivän jälkeen; nyt muutin päätökseni ja -pyysin pilettiä illan tanssiaisiin. - -V:n seurahuone loisti sinä iltana uhkeimmassa komeudessaan; koko V:n -"sosieteetti" -- kaikki muka, jotka puhuivat ruotsia -- oli, näet, -kokoontunut niin lukuisana kuin suinkin oli mahdollista. Muuten -olivat pidot ulkomuodoltaan aivan sotaisat; siviilikuntaa pidettiin -silminnähtävästi välttämättömänä pahana. Pitkiä venäläisiä kenraaleja -ja lyhyitä vänrikkejä samaa sorttia, lihavia majoreja ja laihoja -luutnantteja vilisi salissa ja häiläköi nuorten naisten ympärillä, -kun kaupungin tavalliset kavaljeerit sitä vastoin seisoivat nurkassa, -katsellen maailmaa yleisesti ja V:n kaupungin kaunottaria erittäin -kamalimmassa "Weltschmerz"-mielentilassa. Naiset istuivat pitkissä -riveissä, toiset iloisesti hymyillen, toiset teeskennellyllä -kainoudella luoden silmänsä lattiaan. Puvut olivat loistavia, tätini -uusi silkkihame herätti yleistä kateutta, ja Constancen ystävät -kiittivät hänen punaisia kukkiansa "taivaallisiksi". Kanssapuhe oli -niin hengetöntä, tyhmää, vetelää, kuin suinkin; nuoret keikarit -lepertelivät ahkerasti kuin palkan edestä nuorten naisten kanssa, -punssi oli hyvää, jäätelöä runsaasti -- pidot olivat kaikin puolin -onnistuneet. - -Silmäni lensivät naisten rivejä myöten havaitakseen Vanda -Lubomirskaa, mutta turhaan. Ensimmäinen valssi oli jo tanssittu, eikä -häntä näkynyt; oli jo ruvettu polkkaamaan. Tämä keskeytyi kuitenkin -yht'äkkiä, kaikki nousivat ja tähystelivät salin oveen. Sieltä -astui käsikkäin sisään mies ja nainen, jotka olisivat nostaneet -huomiota monessa komeammassakin paikassa, kuin V:n vähäpätöisessä -seurasalissa. Mies oli tavallista pitempi, hoikka ja miehekäs, kasvot -olivat säännöllisen kauniit, mutta marmorinkaltaiset, jääkylmät; -suu hymyili, silmät välkkyivät, mutta kumpikin näyttivät kuitenkin -ihan liikkumattomilta. Hän oli puettu komeaan univormuun ja rinnassa -rippui monta tähteä. Se oli puolalainen eversti Kasimir Lubomirski. -Nainen hänen kainalossaan -- sen havaitsin pian -- oli tuo aamulla -nähty amatsooni. Hänkin oli pitkä ja jotenkin lihava. Pää oli -ylpeässä kenossa, ja silmät katsoivat rohkeasti, vaikka samassa -levottomasti, ympärillensä. Jalat olivat ihmeellisen hennot ja -pienet, niinkuin slaavilaisilla naisilla ylipäänsä, astuminen oli -jäntevää ja keveää. Iho oli hieman kellertävä, mutta tämä vivahdus -erinomaisesti kaunisti hänen kalpeita kasvojaan ja hartioitaan, jotka -olivat ikäänkuin Canovan veistämät. Hänellä oli musta samettihame -ja leveä kultavyö; korkea kultainen otsaripa piteli hänen tuuheata, -sinimustaa tukkaansa, jonka kiharat valuivat olkapäille asti. Hänen -kaulassansa riippui suuri kiiltokivinen risti. - -Tiesin tulleeni tanssiaisiin ainoastaan hänen tähtensä; sillä hänen -ilmautumisensa aamulla oli herättänyt minussa sekä uteliaisuutta -että kummallista sääliä, jota en voinut selittää. Tuntui niinkuin -olisi minulla ollut oikeus ottaa osaa hänen kohtaloonsa, jonka -romantillinen ylioppilasmielenkuvitukseni tietysti kuvaili varsin -kirjavaksi. Nyt hän minua suututti. Koko hänen ulkonäössään ja -käytöksessään oli jotakin epänaisellista, jotakin julkeata, joka -loukkasi siivoudentuntoani, joka oudostutti minua. Tämä suuttumus -yltyi yltymistään. Tuskin oli hän astunut saliin, kun venäläisiä -upseereita joukottain pyöri hänen ympärillänsä, ja hänet vietiin -tanssista toiseen. Eversti Lubomirski jätti pian vaimonsa ja siirtyi -toiseen kamariin pormestarin ja kahden venäläisen kenraalin kanssa -korttia lyömään. Vanda tanssi melkein bakkhantisella ihastuksella. -Hänen liikkeissään oli raivokasta intoa; koko hänen olentonsa, jalat, -kädet, silmät tanssivat. Hän haasteli, nauroi, ilveili, keikaili -nuorten upseerien kanssa. Nuori sydämmeni suuttui. Olin mielessäni -kuvaillut runollista ihannetta ja tapasin tavallisen virnakan. - -Jouduin kovin pahoilleni; kaikki, tätini, serkkuni, Vanda, venäläiset -upseerit, V:n kaupunki, viipymiseni iljettivät minua. Väsyneenä -ja kyllästyneenä jätin tanssisalin vilvoittaakseni tanssista -tulistuneita kasvojani ja menin porstuaan. "Olet lapsellinen taas", -kuiskasi pilkallinen ääni rinnassani, "mitä tuo kaikki sinuun -koskee?" Tiesin niin olevan, enkä voinut sitä kuitenkaan auttaa. -Silloin tunsin käden varovasti tarttuvan takkiini. Kääntyessäni -näin tutut kasvot; se oli eräs nuori talonpoikaisvaimo omasta -kotipitäjästäni. - -"Tekö, Vappu, olette täällä?" kysyin kummastellen. - -Hän sanoi hyvää päivää ja kiitti onneansa, kun tässä oudossa -ihmistelmeessä näki edes yhdenkin tuttavan. - -"Mutta mistä tulette?" - -"Kotoa". - -"Kotoa." Tämä sana soi korvissani aivan toisin kuin nuot -yksinkertaiset katrilli-sukkeluudet ja tuo rämisevä tanssisoitanto, -jotka koko illan olivat korviani kiduttaneet. Oli niin ihanaa -kuulla suomalaista ääntä tuossa ruotsalais-venäläis-franskalaisessa -sekasotkussa. Lämpimästi puristin Vapun kättä. - -"Mutta, Vappu-kulta, mitä teillä täällä on tekemistä?" - -Hän oli vaiti ja osoitti ainoastaan kantelettansa, jota hän -kantoi kädessään. Tiesin Vapun hyväksi laulajaksi, olin usein -käydessäni metsällä ihmetellyt hänen suurta, hongistossa -kaikuvaa soprani-ääntänsä; tiesin hänet myöskin taitavaksi -kanteleensoittajaksi, vaan en kuitenkaan ymmärtänyt, kuinka hän oli -joutunut tänne. - -"Ja kuinka teidän nyt on, Vappu?" - -"Käyhän se laatuun." - -"Ja miehenne, lapsenne, ovatko nekin täällä?" - -"Ne jäivät kotiin", vastasi Vappu hiljaa. "En olisi jättänyt heitä, -mutta kun täytyi." - -Tiesin että viime vuosi oli kova nälkävuosi kotiseuduillani. Vapun -mies ei ollut saanut mitään huonosta suotorpastaan, vaimo oli siis -kerjäläissauva kädessä lähtenyt mieron tielle ja perhe hajonnut mikä -minnekin, niinkuin nälkävuosina usein tapahtui. - -Muutamilla nuhtelevilla jokapäiväisillä korulauseilla, semmoisilla, -joita rikas aina niin pian ja sukkelasti viskaa köyhälle, todistin, -miten väärin hän oli tehnyt. - -Vappu purskahti itkuun. "Koko syksyn olimme syöneet pettua. Näin -lapsien kalpenevan ja laihtuvan, sydäntäni usein karvasteli... -erittäinkin pikku Santerin... hän oli aina niin tyytyväinen, -niin hiljainen... monta yötä itkin ja rukoilin apua Jumalalta. -Moni naapurimme läksi maantietä kulkemaan, ja kuulimme Mäkelän -Jaanan saaneen paljo rahaa, monta sataa, kaupungeissa kanteleen -soittamisella. Tuumattiin, koettaisinko minäkin samaa keinoa, vaan -minä en tahtonut; tahdoin jäädä kotiin, vaikka kuolisin. Tuli -sitten joulu. Olisin mielelläni hankkinut lapsille jotakin parempaa -jouluksi, mutta en saanut. Nuo, kun silloinkin näkivät pöydällä -tavallista kovaa petäjäistä, heti itkemään. Pikku Santeri, vaikka -valitti nälkää, ei tahtonut syödä, sanoi vaan: 'äiti-kulta! mene -kaupunkiin ostamaan leipää ja puuroa meille jouluksi'. Rintani oli -pakahtua. Tuskissani kysyin mieheltäni, voisimmeko elää kevääseen -asti. Hän ei vastannut mitään. Minusta tuntui kuin Jumala olisi -puhunut lapsen suusta, menin ulos rukoilemaan, mutta lapsen sanat -kuulin sielläkin. Kovin sen yön itkin, mutta nöyristyin kuitenkin -viimein, koska niin oli Jumalan tahto." - -Katkerasti nyt kaduin äskeisiä ajattelemattomia sanojani. -Vappu-raukka! "No, onko matka onnistunut?" - -"Jumalan kiitos, hyvät ovat ihmiset vielä maailmassa. Joka -kaupungissa sain sievän summan. Kaksi kertaa jo lähetin rahaa kotiin. -Kuukauden kuluessa olen hankkinut niin paljon, että voimme elää -kesään saakka". Vapun silmät loistivat. - -"Au diable", vingutti ylhäältä eräs falsettitenori; "kolmas katrilli -on jo alkanut; missä viivytkään? Johan, Constance sinua odottaa." - -Kaunis serkkuni otti minut vastaan vähän nyrpeänä -epäkohteliaisuudestani, erittäinkin kun tuo korea luutnantti -Shlisinski -- kaksi pientä viikseä ja kaksi suurta epolettia -- -myöskin oli pyytänyt häntä tanssimaan. - -Puhelumme kulki eteenpäin niinkuin raskas reki rospuutassa. Hän -vakuutti ilman tänäpäivänä olevan eilistä vähän lauhkeamman, -ja hiukan epäiltyäni huomasin hänen olevan oikeassa. Sitten -tarkastelimme, oliko mamseli B. fröökinä R:ää kauniimpi ja oliko -polkka valssia huvittavampi; sen asian selväksi saatuamme, mamseli -G:n kihlaus johtui mieleemme, ja koska hänen sulhasensa asui -pääkaupungissa, tuli Helsinki puheeksi; Helsingistä jouduttiin -teateriin, teaterista sanomalehtiin ja sanomalehdistä Puolan -kapinaan. Minä nuorena ylioppilaana olin tietysti lämpimällä -osanotolla seurannut onnettoman Puolan kansan urhoollista, vaikka -turhaa yritystä, ja palavalla innolla, paljoa palavammalla, kuin mitä -oikea "sivistynyt" ihminen pitäisi tanssisalissa sopivana, lausuin -siitä ajatukseni. Constance oli toista mieltä. Hän tosin ihaili -"Puolan vapaushymniä", masurkaksi mukailtuna, mutta toisaalta eräs -Puolan juutalainen oli pettänyt hänen veljeänsä, kiskoen tältä 6 -ruplaa 75 kopeekkaa, olipa tämä vielä antanut kaikille Puolalaisille -nimen "ett helv-- pack". Minä kiivaasti puolustin mieltymystäni -näihin onnettomiin. - -Samassa havaitsin takanani seisovan naisen pudottavan viuhkansa. -Ottaessani sen maasta näin että viuhkan omistaja oli Vanda -Lubomirska. Tuo entinen haalea hymyily, joka tavallisesti teki -hänen poskensa niin irjuviksi ja hänen suunsa niin rumaksi, oli -kadonnut; punaiset huulet hohtivat ja innostunut ääni vapisi, kun hän -franskaksi kuiskahti minulle "kiitos". Oliko se viuhkan vai Puolan -tähden? Tuokion perästä hän taas oli entisen-tapainen -- jaaritteli -ja virnisteli hartaasti tanssijansa, erään venäläisen upseerin, -kanssa. - -Kiitin onnetarta, kun katrilli viimein loppui. Silloin eräs pieni, -keikkanokka herra astui esiin ja pyysi huomiota eräälle suomalaiselle -kanteleen-soittajattarelle, joka oli "engagerattu" sivistyneen -yleisön huvitukseksi. Puhuja lisäsi, että tämä huvitus oli varsin -tavallista Helsingissä. Arvasin pian että Vappu oli se soittajatar, -enkä erehtynytkään. - -Salin perällä oli puusta tehty lava, joka oli koristettu -viheriöitsevillä ansari-kasveilla ja kukkaruukuilla. Sinne Vappu -vietiin laulamaan. Kaikkien silmät kääntyivät häntä tarkastamaan -tuolla uteliaalla, tuiki tyhmällä tavalla, joka on puolisivistyneissä -tavallista. Vappu ei ollut siitä huolivinaan, vaan viritti -tyynesti kanteleensa ja alkoi laulaa erästä meidän kauniimpia -kansanlaulujamme. Jo ensimmäisen säveleen helähdellessä äänekäs -lörpötys salissa yht'äkkiä ikäänkuin vastoin tahtoansa vaikeni, ja -yleinen äänettömyys vallitsi. Vappu seisoi nöyränä ja vakaana; hänen -harmaat silmänsä loistivat lämpimästi, ruskeista poskista vilahti -näkyviin sisällinen hyvyys ja hartaus, harmaa hame oli niin siisti -ja sievä, koko olennossa kuvastui kaunis henkinen ja ruumiillinen -puhtaus. Ääni oli korkea ja heleä, vaikka vähän kimeä sopraani. - -Suloisia lauluja Vappu lauloi, armaita Suomen luonnon synnyttämiä, -hämärän yksinäisyyden lapsia, synkän surun kannattamia. Hän -lauloi sinertävien kesä-iltain rauhaa ja tähtikirkkaitten -talvi-öitten ylevyyttä, hän kertoeli vaahtoisen kosken -yksitoikkoisesta levottomuudesta ja järvenaaltojen monimuotoisesta -vaihtelevaisuudesta. Hongistossa humisi salaisia ääniä, aholla -mehukkaat mansikat punoittivat, paleltuneen kasken vierestä nousi -savu uudistalon pirtistä, syksy-yön hiljaisuudessa kulki kalastaja -veneessänsä pitkin järven lainehtivaa pintaa. Hyljätty tyttö -valitti petetyn lemmen kaipausta; emoton orpo itki turvattomana -surunsa tuskaa; mies katsoi synkin silmin, miten toivonsa vaipui -maahan hallayön jäädyttämien tähkäpäitten kanssa; käkikin kukahteli -surkuttelevaa lohdutusta. Oi, laulu, synkkä, yksinäinen, riemuton! -Se puhui satavuotisista taisteluista luontoa vastaan, satojen -kesäin pettyneistä toiveista ja satojen talvien lakkaamattomasta -kurjuudesta, mutta myöskin satavuotisesta urhoollisuudesta ja -luottavaisesta hartaudesta. - -Vaikka Vapun ääni soi kauniilta ja syvältä, ei siinä kuitenkaan ollut -tuota aistillista, liehakoitsevaa hellätuntoisuutta, joka miellyttää -tavallisen kuulijan korvaa. Kuitenkin se kummallisesti koski mieleen. -Se soi niin kysyvänä, niin vaikeroivana, niin nuhtelevana! Nuo -valittavat säveleet ikäänkuin pistivät rintaan, itkettivät sydäntä! -Niihin kätkeytyi surullisen äidin kyyneleet! - -"Mikä intonation!" kuiskasi Constance takanani veljellensä; tämä -kohautti ylenkatseella olkapäitänsä ja rupesi hyräilemään erästä -ariaa Verdin Traviatasta. Päästäkseni tästä yksinkertaisuuden -jääkylmästä rastas-tipusta olin menemäisilläni pois, kun uusi -hiljainen laulu koski korvaani. Mistä se tuli? En nähnyt ketään. Outo -oli sävel, oudot sanat, mutta sydämmeni sanoi: Vanda Lubomirska on -sen laulaja. - -Niin olikin. Hän istui lavan alapuolella kasvien varjossa; kaksi -tumman-viheriäistä sypressi-puuta melkein peitti hänen päänsä -ja pujotteli oksiansa hänen mustiin hiuksiinsa. Hän oli ottanut -kultaisen otsarivan päästään ja puristi sitä kovasti käsillään; -hänen kiharansa olivat siis valloillaan ja yksi oli hiipinyt kaulaa -myöten alas hänen povellensa. Rinnan sisimmästä pohjasta laulu -lainehti salamielisenä ja suloisena; huulet eivät liikkuneet -- hän -oli kokonaan haltioissaan. Suuret silmät tuijottelivat haaveksivasti -tyhjään ilmaan, hän oli unohtanut maailman ympärillänsä, laulun -siivillä hän lensi kaukaisen isänmaansa verisille kentille. Ääni oli -syvä ja niinkuin vähän peitetty kontra-altti, nähtävästi muodostunut -nykyisen italialaisen opera-musiikin mukaan. Mustassa hameessaan hän -sypressi-puiden varjossa oli haudalla surevan kuningattaren näköinen. - -Aavistin, sekä itsestäni että upseerien harmistuneista silmäyksistä, -että Vanda lauloi puolalaista kansanlaulua. Sekin oli surullinen, -mutta siinä soi ihmeellisen raivokas, kiivas, melkein hekumallinen -suru. Se puhui palavasta rakkaudesta ja ylpeästä rohkeudesta, -kuolettavasta vihasta ja polttavista suudelmista. Tuliset orhit -lensivät sotakenttäin yli, terävät kalvat kimeltelivät auringon -säteissä, komeat naiset halailivat innostuneita ritareita; kirjava -melkein riemuitseva suru hehkui Vandan laulussa; mutta se oli -kuitenkin surua, sillä tuo kirjava riemu peitti katkerimman epätoivon. - -Tuskin oli viimeinen sävel kaikunut Vandan huulilta, kun ankarat -bravo-huudot salista hänet herättivät. Huumauksissa hän tuijotteli -ympärilleen; silloin silmä sattui hänen mieheensä. Eversti Lubomirski -oli, kuullessaan bravo-huutoja, tullut saliin ja heti käsittänyt -asian laidan. Hänen kauniit kasvonsa olivat kalpeat vihasta ja koko -muoto oli mustan, uhkaavan pilven kaltainen. Hän tarttui kiinteästi -vaimonsa käsivarteen ja puristi sen melkein siniseksi. Vanda -keikahutti kiivaasti päätänsä, ankarasti värisivät hänen huulensa -suuttumuksesta; hurja, vihainen taistelu kummankin silmäysten välillä -alkoi muutamaksi tuokioksi. Mutta miehen marmorinkaltainen jääkylmyys -voitti, Vandan pää vaipui voimattomana, väsyneenä rintaa vasten. -Eversti sanoi kohteliaasti muutamia sievistely-lauseita franskaksi -ympärillä seisoville valittaen, että puolisonsa heikko terveys -pakotti heitä jo lähtemään, otti Vandan käsivarren kainaloonsa ja -poistui hänen kanssansa pidoista. - -Silmäni etsiskelivät Vappua. Hänkin oli poissa. - - * * * * * - -Vasta saman vuoden Juhannukseksi pääsin kotiin. Ei ollut enää kuin -muutama virsta jäljellä tuohon rakkaaseen punaiseen taloon hongiston -keskellä. Maantie kulki kirkkomaan ohitse. Poikkesin sinne hetkeksi -rakkaita hautoja tervehtimään. - -Muuan vaimo istui uudella hautakivellä; olin ennen nähnyt nuo kasvot; -mutta murhe oli ne nyt kamalasti kalventanut. Se oli Vappu. - -Hän säpsähti ajatuksistaan heräten, kun ojensin hänelle käteni. -"Terve viimeisestämme!" - -Hän nyykäytti päätänsä ystävällisesti. - -"Onko teiltä ketään kuollut?", kysyin sääliväisesti. - -Vappu ei vastannut mitään; osotti vaan pientä valkoista -ristiä edessänsä; siinä seisoi: "Pikku Santeri, kuollut 1863 -kuuden-vuotisena." - -"Vappu-raukka! Paras lapsenne! Kultaomenanne! Olitteko läsnä lapsen -kuollessa?" - -Kaksi suurta kyyneltä vieri Vapun poskille. "Poissa oli Santerin kova -äiti, ja kuitenkin hän huusi nimeäni viimeiseen asti." - -Koetin parahilla ja viisaimmilla sanoilla lohduttaa Vapun murhetta. - -Hän kiitti minua rauhallisesti, melkein kylmästi, ja osotti vain -sormellansa valkoiseen ristiin kirjoitettuja sanoja: "Autuaat ovat -murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen." - - * * * * * - -Ote eräästä luutnantti Feodor Pomeranslundin kirjeestä. - -Varsovasta 25 p. Heinäkuuta 1863. - --- -- -- "Apropos des dames" voin kertoa sinulle helv-- lystillisen -jutun, jota yleisesti täällä Varsovassa nauretaan, vaikka se on -julkinen salaisuus. Olet kaiketi sanomalehdistä lukenut ankarasta -taistelusta Czerniko-luostarin luona, jossa kapinoitsijat joutuivat -tappiolle ja kaikki kaatuivat. No! arvaappas, kuka oli heidän -päällikkönsä? Kuka muu, kuin vanha perk-- viehättävä tuttavamme Vanda -Lubomirska, joka upseerin valepuvussa soti kapinoitsijain armeijassa. -Eikö se ole mitä mehevintä? Asia on ihan varma, vaikka sitä pidetään -salassa; tahdotaan näet säästää hänen miestänsä, joka juuri näinä -päivinä on nimitetty kenraaliksi urhoollisuudestaan sodassa -kapinallisia Puolalaisia vastaan. -- -- -- -- -- - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Kaarlo Bergbomin kirjoitukset I, by Kaarlo Bergbom - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAARLO BERGBOMIN KIRJOITUKSET I *** - -***** This file should be named 55788-8.txt or 55788-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/5/7/8/55788/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/55788-8.zip b/old/55788-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index cab031f..0000000 --- a/old/55788-8.zip +++ /dev/null |