diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 16:15:41 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 16:15:41 -0800 |
| commit | 97fa69a64a58e885aa3b79e945ba2b52e80e511c (patch) | |
| tree | e42e60284794ff3e8212fb18dc69588434679b39 | |
| parent | d7b9b5ea35da2df96a4e5b02d48afb1f494b6cff (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55615-8.txt | 3701 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55615-8.zip | bin | 70840 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3701 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..73fa339 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55615 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55615) diff --git a/old/55615-8.txt b/old/55615-8.txt deleted file mode 100644 index 1a635ae..0000000 --- a/old/55615-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3701 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Murtoviivoja, by L. Onerva - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Murtoviivoja - Novelleja - -Author: L. Onerva - -Release Date: September 24, 2017 [EBook #55615] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MURTOVIIVOJA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -MURTOVIIVOJA - -Novelleja - - -Kirj. - -L. ONERVA - - - - - -Helsingissä -Kustannusosakeyhtiö Otava -1909. - - - - -SISÄLLYS: - -Onni -Marketta Salminen -Meiri -Kuvittelija -Itsenäinen nainen -Äänet -Luonnonlaki -Elämä kuoleman jälkeen -Manja Pavlovna -Kati -Viha -Lankeemus - - - - -ONNI - - -Heikki Vaulo odotti joka hetki vaimoaan palaavaksi. Tai oikeastaan hän -ei odottanut, pikemmin toivoi hän, että tämä viipyisi vielä... - -Hän avasi ikkunan ja kurkisti ulos. Kaikki oli hiljaista, kaikki -ennallaan. Pienen pihamaan tukevarunkoiset palmut katsoivat häneen -hievahtamattomin viuhkoin ja nurmikon keskellä kihelmöivän -suihkulähteen vesi pisaroi laiskasti maahan pitkin sammaltuneen -kivialustan kuvetta. Kummallista! Hän näki tuon saman joka päivä ja -aina oli se hänestä yhtä ihmeellistä. Hän ei voinut koskaan tottua -tähän etelämaan ainaiseen kesään. - -Väsyneesti istahti hän ikkunanlaidalle. Tästä saattoi hän kuulla Elisan -askeleet. Kauan hän viipyikin kaupungilla... Tummasti punertavaa -taivasta vastaan lenteli jo kömpelöitä yölepakoita ja pitkin pimentyvää -maata alkoivat lyhdyt syttyä toinen toisensa jälkeen kuin lukemattomat -heleän-viheriät kiiltomadot. Kaukana jollakin sillalla kulki pitkä -sotilasjono soittaen yksitoikkoista säveltä. - -Satuahan tämä kaikki vain oli ja unta, niin hänestä tuntui. Joksikin -tällaiseksi oli hän kuvitellut sitä aurinko-kajastusta, joka kerran -kirkastaisi hänen pitkien ponnistustensa kaukaisen lopun; joksikin -tällaiseksi oli hän kuvitellut onnea. Ja nyt se oli tullut, ja hän ei -ollutkaan onnellinen. Mutta miksi, mistä syystä? Sitä kyseli hän -nykyään itseltään lakkaamatta ja siksi oli hänellä tarve olla yksin. -Mutta miksi oli tämä yksinäisyyden ikäväkin tullut nyt vasta, nyt -juuri, kun hän oli lopettanut yksinolonsa ja mennyt naimisiin? Ennen -hän ei suinkaan välittänyt mistään kahdenkeskeisistä puheluista itsensä -kanssa eikä hänellä silloin edes ollutkaan mitään sisällisiä -arvoituksia. Hänellä ei ollut, suoraan sanoen, tilaisuutta, ei aikaa -eikä varaa sellaiseen. Ulkonainen taistelu oli vaatinut kaiken. Aina -oli hän saanut olla varuillaan ja haarniskassa, aina valmiina kynsin -hampain ryöstämään itselleen pienimmänkin osuuden elämästä. Mutta -sitten oli taistelu äkkiä lakannut, onnettomuus loppunut ja hänen -salaisimmat siunauksen pyyteensä kuin ihmeen kautta toteutuneet. Hän -oli nyt itsenäinen mies, vapaa omaan työhön, siinä suuressa -aurinkoisessa maailmassa, jota hän entisen ahdinkotilansa aikana oli -katein mielin ajatellut, ja omisti sen naisen, jota aina oli omakseen -toivotellut. Ja nyt tuntuikin tämä autuus niin joutavalle, tämä avara -maailma niin tyhjälle ja hän itse sen sylissä niin tuiki mitättömälle, -sekä hän että hänen työnsä. Hän ei nähtävästi osannut elää onnellisen -miehen elämää, jota ei ollut koskaan opetellut. Oli kuin olisi elämän -ponnistin jollakin lailla vikaantunut ja löyhtynyt. Hän tunsi olevansa -kuin vetämätön kello ja turhaan koetti hän tyrkyttää itselleen levon -nautintoa tai työn iloa. Kumpikin oli yhtä mahdotonta ja joka kerta -yksin jäätyään vaipui hän synkkiin mietteisiin. Sillä hän tahtoi tulla -selville siitä missä oli vika, ajatella niidenkin vuosien puolesta, -joina hän ei ollut ehtinyt mitään ajatella. Mutta mitä enemmän hän -tuijotti omaan sieluunsa, sitä oudommaksi vain kävi se hänelle, ja hän -huomasi nyt vasta, että hän kaikki nämä vuodet oli kantanut itsessään -maailmaa, josta hän ei tiennyt mitään. Hän oli luullut olevansa jo niin -varma ja voimakas, niin täyteen mittaansa kasvanut, ja nyt, esiin -kutsuttuna, nousikin hänen sielunsa hänelle aivan toisena: värjöttävänä -ja keskenkasvuisena ja avuttomana kuin laiminlyöty lapsi. Se pyyhkäisi -kerrassaan pois hänen iloisen itseluottonsa ja rohkeutensa. Hän kävi -alakuloiseksi ja araksi ja tuli lopulta siihen päätökseen, että hänen -entinen työvoimansakin oli ollut pelkkää petosta. Se ei ollut johtunut -hänen vapaasta tahdostaan. Se oli ollut vain luonnonlapsen sokeaa -itsesäilytysviettiä, jonka kiihottimena oli ollut ja täytyi olla se -alkeellisin ja alhaisin sysäys: vastavoima ja viha. Mikään muu ei -pannut häntä liikkeelle. Hän oli vapauteen vallan kypsymätön. Hän ei -kyennyt tekemään enää mitään. Hän tunsi vain vajoavansa kuin jonnekin -syvään kuiluun, josta ei ollut enää poispääsyä. Ja hän saattoi salaa -toivoa takaisin pakkoa ja piiskaa ja halveksia itseään... - -Heikki oli niin vaipunut ajatuksiinsa, ettei ollut muistanutkaan -kuunnella Elisan tuloa. Hän heräsi vasta siihen, kun ovi narahti. Ja -samassa laskeutui kaksi pehmeää käsivartta hänen kaulalleen. - --- Mitä sinä mietit, Heikki? kysyi Elisa. - --- Minä! En mitään. Katselen vain tätä helmikuun kesää... - --- Mutta sinähän et pidä siitä, minä tiedän sen, naurahti Elisa. Sinä -tahtoisit oikeaa talvea, lunta, hankia ja kaikkea sitä... - -Heikki ei vastannut. - -Elisa kävi surulliseksi. Hän ei nauranut enää. - --- Heikki, kuiskasi Elisa, miksi sinä olet minulle vihainen? - --- Vihainen! Enhän toki, en suinkaan. Mistä olet tuollaista saanut -päähäsi! - --- Minä olen kyllä huomannut jo kauan, jatkoi Elisa, että olet ollut -niin kummallinen ja alakuloinen. Sano minulle, millä olen sinua -pahoittanut? - -Heikki oli yllätetty ja hämmästynyt. Elisan ääni tuli niin oudon -syvältä. - --- Älä sinä huoli siitä, Elisa, sanoi hän pakotetun keveästi. Ei se ole -mitään vaarallista. Eikä se ole sinun syysi ollenkaan. Minulla on vain -sellainen raskas luonne. En minä osaa sitä selittää... - --- Niin, sinä et rakasta minua enää. - --- Mutta Elisa, sinähän tiedät... - -Heikki ei voinut jatkaa. Hänestä tuntui kiusalliselta kiistellä tästä -asiasta. - --- Sinä olet kokonaan muuttunut, jatkoi Elisa itsepäisesti. - --- Olosuhteet ovat muuttuneet, siitä se riippuu. Tiedäthän, pikku -Elisa, minä tulen niin raskaasta päivätyöstä. Salli minun siksi nyt -huoahtaa! - --- Voi, Heikki, enhän minä muuta toivoisi kuin että nyt kerrankin -oikein levähtäisit kaikesta ja olisit oikein onnellinen. Mutta kun minä -näen, että sinä et ole onnellinen. Jokin on hullusti. Sano, mikä se on! -Mikä sinua vaivaa? - -Elisa pelkäsi loukkaavansa. Ja tämä pelko teki hänen äänensä niin -hyväilevän araksi ja ohueksi, että se tuskin kosketti ilmaa. Mutta -juuri sentähden vaikutti se Heikkiin tuskallisesti. Hän ei tiennyt mitä -vastata. - --- Minua ei vaivaa oikeastaan mikään, ei mikään ulkonainen ainakaan. -Syy on aivan minussa itsessäni. Mikä se on, en tiedä vielä. Minä en ole -nähtävästi luotu lepäämään. Mutta työkään ei suju. Tämä on niin outoa. -Tai olen kenties ennen tehnyt työtä liiaksi, elänyt liian pohjoisessa -elääkseni nyt näin etelässä, ollut liian onneton, liian kauan, -kuuletko, osatakseni tottua onneen. Älä suutu, Elisa! Et ole -varmaankaan koskaan ennen nähnyt ihmistä, jolle onni käy taakaksi. - -Heikki katsoi Elisaa avoimesti silmiin, mutta Elisa siirsi katseensa -sivulle. - --- Minä käyn sinulle taakaksi, sanoi hän matalasti. Miksi et sano sitä -suoraan? Sinun on ikävä olla minun kanssani, minä näen sen. - -Heikki säpsähti. Jompikumpi heistä oli sanonut jotakin sellaista, jota -ei olisi saanut sanoa. Joko se nyt alkoi heissäkin tuo rakkauden -kuolinkamppailu, tuo kohtaus kohtaukselta etenevä sielujen-tauti, tuo -kautta kotien kulkeva rutto, joka hävitti maailmasta kaiken -perhe-onnen? Sitä oli hän aina kauhulla katsellut muissa, sitä aina -itse pelännyt. Ja siksi oli tämä saavuttamisen siunauskin ollut hänestä -koko ajan niin luonnoton: se oli varmasti salainen kirouksen enne, -hänen vahingokseen viritetty ansa, kukkulalle pääsy vain laskeutumisen -vuoksi. Muuta tietä ei ollut. Huipulta alaspäin nyt vain, onnesta -poispäin niin että hurisi! Miksi hän ei ollutkin vielä kukkulan tuolla -puolen! - -Kaikki tämä välähti salaman-nopeudella läpi hänen aivojensa. Hän kuuli -Elisan jatkavan: - --- Minä en riitä sinulle. Sinä kaipaat muuta seuraa... - -Ja hän tunsi sillä hetkellä rajua vihaa tuota säälimätöntä ääntä -kohtaan, joka välittämättä mistään teki hävitystyötään nauliten hänen -salaisimmat epäilynsä lyönti lyönniltä auttamattomaksi todellisuudeksi. -Turmion alku oli nyt valmis. Tästä se nyt lähti se huima alamäki. Mutta -hermo-ärsytys käski hänen vielä lisäämään vauhtia. - --- En minä seuraa kaipaa, vaan yksinäisyyttä, murahti hän. - --- Minä olen siis liikaa, näethän nyt. Sinä tahdot jo päästä minusta -erilleen, sanoi Elisa koettaen yhä vielä pysytellä tyynenä, mutta ääni -värähteli jo petollisesti. - -Nyt vasta katsahti Heikki Elisaan. Hän oli painautunut nurkkaan ja -seisoi siinä kalpeana ja jäykkänä taistellen kyyneleitään vastaan. -Heikin tuli paha olla. Hänen kävi sääliksi heitä kumpaakin, mutta -etenkin lasta tuossa, joka ei vielä tiennyt mistään, ei aavistanut -mitään elämänkulusta, ei ymmärtänyt olla edes varovainen. Hän tunsi, -että hänen oli sanottava jotakin kaunista ja lohdullista, vaikkapa -sitten kuinka valheellista. Hän ei voinut sanoa totuutta, jos totuus -oli se, minkä hän äsken oli sielussaan läpikäynyt. - -Hän meni Elisan luo. - --- Älä ymmärrä minua väärin, rakas Elisa, sanoi hän lempeästi. -Sinun pitää aina olla minun luonani. Ja sinä oletkin aina, -yksinäisyydessäkin. Silloin minä ikävöin Elisaa, uneksin Elisasta... - --- Niin, niin, keskeytti Elisa nopeasti. Sinä tahdot vain uneksia -minusta, et elää minun kanssani. Siinä se on. Voi miten kauheasti olen -erehtynyt! Sinä tarvitsit vain unelman ja minä annoin itseni... - -Ja Elisa rupesi itkemään. - -Heikin valtasi kummallinen raukeus. Mitä auttaisi tässä selittelyt? -Julma kohtalo yksin puhui Elisan suun kautta, eihän hän itse olisi noin -osannutkaan. Jokainen uusi sana oli uusi pyövelin isku. Tämä oli -ensimäinen kohtaus heidän välillään. Näin tulisi nyt jatkumaan, yhä -useampia ja useampia, siksi kunnes kaikki oli lyöty rikki... - --- Minkätähden sinä nyt oikeastaan itket, kun ei ole mitään syytä? -kysyi hän väsyneesti. - --- Kun sinä et ole onnellinen minun kanssani, nyyhkytti Elisa. - --- Onko ihminen sitten koskaan niin täydellisesti onnellinen! Oletko -itse? - --- Minä olin, en ole enää... - -Heikki aikoi vastata, mutta hän hillitsi itsensä. Elisa oli oikeassa. -Hänkin tiesi sen jo. Poispäin onnesta nyt vain, auringon-silmästä kohti -pimeyttä! Kukkula, kultapilvi, päivännousu se oli vain sinä yhtenä -ainoana saavuttamisen silmänräpäyksenä. Ah, sitä huminaa silloin, sitä -jumalallista juhlariemua, sitä yläpuolella kaiken maailman lentämistä! -Niin, niin, hän muisti sen kyllä, mutta kuinka lapsellinen hän oli, -että hän sitä koetti pidättää. Nyt vain alaspäin. Ja laskeutuminen oli -varmasti oleva vielä vaikeampaa kuin nousu. Nyt vasta tuntui tulevankin -se oikea taistelu. Ja kummallista, että se alkoi nyt juuri, jolloin -kaikki näennäisesti oli hymyilevintä. Siinä se olikin, se vaikein. -Taistelu oli siirtynyt ulkoa sisälle, vihollinen vieraista omaan -kotiin, vihan piiristä rakkauden turviin. Se oli muutoksen ydin. -Sitähän se ennustikin tämä outo rauha... - -Ja Heikki tunsi itsensä äkkiä niin tyyneksi ja vanhaksi. Miten tyhmä -hän oli ollut vielä äsken, miten väärältä tasolta alkanut tämän uuden -taistelun! Ikäänkuin toinen ihminen koskaan voisi ymmärtää toista ja -lisäksi vielä nainen! Oli vain annettava illusioni ymmärtämyksestä, -vain se, minkä toinen saattoi ottaa vastaan, niin pitkällinen -harhaluulo kuin suinkin. Sitä tarkoitti tämä uusi taistelu... - -Hän laski kätensä isällisesti Elisan olalle. - --- Lapsi, lapsi, alkoi hän puhua niinkuin vanha isä. Sellaista on -rakkaus. Se tahtoo tietää kaikki ja sanoa kaikki ja sitten se siitä -särkyy. Nuo salaiset hämärä-kuvitelmat olivat arinta mitä minussa oli, -suurinta millä saatoin todistaa rakkauteni ja uskoni sinuun. Ja sinä -käsitit sen päinvastoin. Näet itse, että minun olisi ollut parempi -piiloutua yksinäisyyteen. Toiste teenkin sen, sillä en tahdo nähdä -sinun itkevän. - -Elisa nosti Heikkiin itkettyneet silmänsä hämmästyneenä. Hän tunsi, -että syyllisyyden paino oli muuttunut hänen puolelleen. - --- Ei, ei, rakas Heikki, huudahti hän avuttomassa tuskassa, älä mene -pois minun luotani! Älä sulkeudu minulta! Anna minulle anteeksi! -Tästälähin en väärin ymmärrä sinua koskaan. Sinun pitää kertoa minulle -kaikki, kaikki! - --- Ja sitten olet siitä onneton... - --- Ei, ei, päinvastoin olen siitä niin onnellinen, et voi aavistaakaan! -Minä kuolisin, jos tietäisin sinun salaavan minulta jotakin tai -arkailevan minua. Sinun pitää olla aivan sellainen kuin olet, Heikki, -ja kertoa minulle kaikki, kaikki... - -Ja Elisa kiersi kätensä hänen kaulaansa ja painoi päänsä nyyhkien hänen -rinnalleen. - --- Et tiedä, mitä pyydät, puhui Heikki kuin itsekseen, sanaan "kaikki" -mahtuu niin paljon, niinkuin ihmisen sieluunkin: hetkellisiä tunnelmia, -haihtuvia mielialoja, huhtikuun-petosta keskellä varminta kevättä. Minä -olen juuri sellainen huhtikuu, tunnelma-ihminen, melkein kuin nainen, -ainakin nykyään. Silloin kun olen virkeä, on kaikki valoista, kun olen -väsynyt, on kaikki ikävän-sinistä siimestä. Ja minä olen hyvin väsynyt -entisestä. Tämä on aivan luonnollinen lamautuminen liikaponnistuksen -jälkeen. Minä olen kuin potilas. Kohtele minua siksi armiaasti, Elisa! -Se menee kyllä ohitse. Itse suuri luonto pakottaa minut hetkeksi -lepoon. Mutta se on niin outoa, siksi ajatus kapinoitsee ja -mielikuvitus harhailee kummallisissa kuvituksissa... - -Elisa oli kirkastunut kuin kesäinen päivä pilvisestä aamusta. Ei -koskaan ollut Heikki vielä hänen mielestään puhunut noin hyvästi ja -välittömästi. Hänen siniset lapsen-silmänsä välkkyivät kaikissa -sateenkaaren väreissä ja sanomattoman kiitollisena hän kuiskasi: - --- Sinä olet niin viisas ja hyvä, minä vain olen tuhma. Ethän ole -minulle suuttunut! Olen sinulle tästä lähin oikein, oikein hyvä, -parempi kuin koskaan ennen, enkä milloinkaan enää väärin ymmärrä sinua. - --- No sittenhän on kaikki hyvin. Älä itke enää, Elisa. Unohdetaan tämä, -sanoi Heikki. Mutta sisimmässään tunsi hän, ettei hän koskaan voisi -unohtaa tätä ja että tuo nainen, tuo hänen rakastettunsa, oli hänestä -tänä iltana etääntynyt jonnekin äärettömän kauas. He tulisivat tästä -lähin kohtaamaan toisensa jollakin aivan vieraalla, aivan -keinotekoisella tasolla. Siitä oli hän kyllä pitävä huolen. Nyt oli hän -selvillä asemastaaa. - --- Mutta olemmehan aivan unohtaneet sinun herkkusi, pikku Elisa, jatkoi -hän tekeytyen iloiseksi. Mitä mahdoit tuoda kaupungilta? Olisimme -mielestäni ansainneet jo pienen ruumiillisen virkistyksen, lisäsi hän -leikillisesti. - -Tämä nopea anteeksi-anto valkaisi kerrassaan Elisan mielen ja hän ei -parempaa pyytänyt kuin saada jollakin palveluksella hyvittää Heikkiä. -Näppärästi alkoi hän asetella pöydälle kahvikuppeja ja leivoksia. - -Välttääkseen uuden vaitiolon vaaroja heittäytyi Heikki puhelemaan -kaikenlaisista asioista. Ja hän koetti pitää ne niin pinnalla kuin -suinkin, kertoili vaan keveitä tarinoita ja tahallisesti tarkoitettuja -hyväntuulen-juttuja. - -Ukkosen painostus ilmasta haihtui. - -Elisa paistoi jälleen kuin aurinko pelkästä kiitollisuudesta. Ja pian -häipyi hänen mielestään kokonaan äskeisen jännityksen muisto ja hän -purskahti helisevään nauruun. - -Heikki huoahti helpotuksesta. - -Tuntui kuin olisi kivi vierähtänyt pois hänen omaltatunnoltaan. Tällä -kertaa oli hän siis päässyt onnelliseen loppuun. Ja toiste hän kyllä -varoisi... - - - - -MARKETTA SALMINEN - - - -Marketta oli väsynyt ja hänen päähänsä koski. Hän toivoi vain, että -kello pian tulisi seitsemän ja koneen jytkytys viereisestä huoneesta -vihdoinkin lakkaisi. Odotellessaan veti hän esiin pöytälaatikosta -muistikirjansa tehdäkseen vielä jonkinlaisen yhteenvedon sen päivän -tilauksista. - -Hän ei ollut oikeastaan mikään vanha nainen, kolmekymmentäkahdeksan -vuotta ainoastaan, mutta näytti paljon vanhemmalle, sillä hänen -kasvonsa olivat kuivat ja elottomat. Niistä ei uhonnut enää mitään -selittämätöntä suloa, ei mitään tuollaista hämärä-tunnelmien kajoa tai -salaperäisten unelmien hymyä, joka naisille yleensä on niin ominaista -ja joka voi tehdä rumimmatkin piirteet vielä ijäkkäinä niin -sanomattoman viehättäviksi. Marketan kasvot olivat säännöllisistä -piirteistään huolimatta ainoastaan arkipäiväiset ja asialliset. Ja hän -tiesi sen itse vallan hyvin eikä voinut antaa sitä asiaa anteeksi -kohtalolleen. Se oli ollut liian kova, siksi oli Marketankin täytynyt -tulla liian kovaksi. Sillä hän oli voimakas luonne, joka ei tahtonut -murtua ja jolle ulkonaiset vastukset olivat leikintekoa, mutta ei niin -voimakas, että hän samalla olisi jaksanut voittaa viholliset voimat -omassa rinnassaan. Katkeruus jäi häneen. Ja tämä katkeruus se oli, joka -lopultakin syövytti hänen elämänsä, se kutisti hänen sielunsa ja löi -merkin hänen ruumiiseensa, se muutti hänen luonteenlujuutensa -kovuudeksi ja hänen oikeudentuntonsa karsaudeksi ja -suvaitsemattomuudeksi. - -Ja tietoisuus tästä sisällisestä kuihtumisesta, salainen tunne siitä, -että hän sittenkin, kaikesta huolimatta, oli joutunut alakynteen, -lisäsi vain hänen kalvavaa kaunaansa. Miksi juuri hänen hartioilleen -oli laskettu tämä taakka? Miksi juuri hänen piti tehdä rumentavaa -pakkotyötä, sillä aikaa kuin muut naiset saivat lekotella miestensä -ylellisissä haaremeissa ja paistaa kuin kukkaset suloista tyhjyyttään -ja edesvastuuttoman elämänsä hurmaavaa heikkoutta? Miksi juuri hänen, -joka alkuaan oli ollut herkkä ja heikko kuten muutkin, piti karistaa -maahan tämä avuton naisellisuutensa ja ottaa osalleen olemassa-olon -karu leipäkamppailu? Miksi? Vain siksi, että hän oli ollut parempi kuin -toiset, rehellisempi ja ylpeämpi kuin toiset, vain siksi, että hän oli -tuntenut velvollisuudekseen kestää tämän yhden elämän omilla -voimillaan. Juuri siitä oli hän saanut raa'an ja rahanhimoisen nimen, -juuri siitä olivat ihmiset tulleet hänelle niin vihamielisiksi ja -sulkeneet häneltä ovensa. Mutta jos hän olisi sortunut, murtunut, -heittäytynyt heidän jalkoihinsa ja näytellyt heille itkussa silmin -särkynyttä sydäntään, pettyneitä toiveitaan, kuolemansairaita -hermojaan, kaikkia noita vikaantuneita ihanuuksia, jotka eivät enää -sallineet hänen panna tikkua ristiin, kas silloin olisi hän kyllä -kelvannut! Silloin olisivat he ihailleet hänen hienoa sieluaan ja hänen -jaloja vaikuttimiaan, kunnioittaneet hänen harvinaista kärsimyskykyään -ja kaunista personallisuuttaan. Silloin olisivat he silitelleet hänen -päätään ja koonneet hänelle kolehtia ja pitäneet häntä pystyssä -yhteisvoimin. Ja tällä hetkellä olisi hän nyt varakas pelkistä -lähimmäistensä hyvistä-töistä ja vahingonkorvauksista ja muuten mitä -mieltäkiinnittävin ja suosituin ilmiö. Kuten hänen miehensäkin. - -Nämä ajatukset olivat Marketan päässä valmiissa muodossa kuin -väitöskirja. Tuskin kului päivääkään, ettei hän niitä joltakin kohdalta -kerrannut. Mutta synkimmäksi kohosi hänen vanha kaunansa ja yksinäinen -katkeruutensa aina silloin, kun hän muisti entisen miehensä. Ei koskaan -voisi hän antaa anteeksi hänelle, ei haudassakaan! Mies oli ollut -Marketalle kuin opetusväline, miehen kautta oli elämän ankaruus tullut -hänen luokseen ja miestä käytti Marketta yhä vielä ainoana mittanaan -tunnustellessaan ihmisiä. Kaikki, mikä vähänkin muistutti hänestä, -merkitsi Marketalle alhaista ja hyljättävää. Naisen tavallisella -sokealla yleistämisellä oli hän siten häikäilemättä pyyhkinyt pois -suuret alat elämänarvoja. Jokaisessa iloisessa ilmeessä näki hän huonon -ja huikentelevaisen luonteen, jokaisessa hienossa puvussa katalan -varkauden, jokaisessa rikkaassa ja mukavassa kodissa edesvastuuttoman -ja epäoikeutetun aseman. Ainoastaan kaikista karuimmat elämänmuodot ja -kaikista alkeellisimmat velvollisuuden käsitteet saivat armon hänen -paatuneessa mielessään. Ihminen merkitsi vain työtä, työ rahaa -ja raha itsenäisyyttä, siinä oli Marketan koko yksinkertainen -yhteiskunta-siveys. Työ, josta ei tullut rahaa, oli huvittelua, ja -ihminen, joka ei elättänyt itseään, oli rikollinen. Tällaisia olivat -kaikki säveltäjät, maalarit, runoilijat, laulajat ja yleensä kaikki ne, -jotka kutsuivat itseään taiteilijoiksi ja tämän nimen perusteella -katsoivat oikeudekseen olla ansaitsematta, elää velalla, huvitella ja -mellastaa niinkuin viimeistä päivää. Se oli mahdollista ainoastaan niin -kauan kuin ihmiset olivat tyhmiä ja antoivat vetää itseään nenästä, -kuten Markettakin aikoinaan oli antanut. Hänen miehensä oli myös -väittänyt olevansa taiteilija ja esittänyt tämän lieventävän -asianhaaran aina puolustuksenaan jokaisessa epävarmassa tilaisuudessa. -Sitäpaitsi oli hän saanut Marketalle uskotetuksi, että taide todellakin -oli jotakin korkeata ja etuoikeuttavaa ja että arki-ihmisen ainoa -velvollisuus oli auttaa ja palvella taiteilijaa. Että Marketta tämän -uskoi siihen aikaan ei ollut laisinkaan ihmeellistä, sillä hän oli -silloin ainoastaan yksinkertainen maalaistyttö ja hänen miehensä -kaunopuheinen kaupunkilainen, joka jo pelkällä olennollaan häikäisi. -Hän oli yksi noita kalpeita, romantisen kauniita tyhjäntoimittajia, -jotka kaikkina aikoina ovat olleet ja tulevat olemaan nuorten, -haaveellisten tyttölasten kuutamoritareja. Hän oli tullut maailmaan -aivan kuin vain sitä varten, ollakseen hyväilty ja hemmoiteltu, -ainainen apua tarvitseva potilas, suloiset sanat huulilla ja sydämessä -synkkä epätoivo. Sillä hän oli syntynyt onnettoman tähden alla, sekin -kuului asiaan. Aina hänelle sattui odottamattomia tapaturmia ja -hirveitä hairahduksia. Aina oli hän jalo, liikuttava ja syyntakeeton, -pahan maailman viaton uhri. Hän oli liian hieno sielu tullakseen -toimeen siinä, missä tavalliset ihmiset. Hänen täytyi saada olla -vapaana arkihuolista, ilossa, humussa ja huumauksessa, voidakseen elää -ja ennen kaikkea voidakseen tehdä taidetta. -- Alussa koetti Marketta -parhaansa mukaan tyydyttää näitä tarpeita. Hän hoiti miehensä sekavat -asiat, selvitti ja sovitti hänen ainaiset hulluntekonsa ja maksoi hänen -elatuksensa. Ja niin oli se pieni omaisuus minkä Marketta oli perinyt -isältään, vanhalta maalaiskauppiaalta, pian loppuun kulutettu. Sitten -sai hän keksiä toisia rahalähteitä, turvautua kaikenlaisiin pikkutöihin -ja keinotteluihin. Muuta neuvoa ei ollut. Sillä taiteilijan ei sopinut -tehdä työtä rahapakosta, se olisi voinut vahingoittaa hänen -inspiratsioniaan. Arki-ihminen oli luotu riippumaan kurjasta aineesta, -ei taiteilija, arki-ihminen saattoi ostaa ja myydä, tinkiä ja punnita, -taiteilija ainoastaan antaa ja ottaa. Ja mitä enemmän toinen upposi -näkymättömien kauneuksiensa huolettomaan maailmaan, sitä -porvarillisemmaksi ja laskevammaksi vain täytyi Marketan käydä, -voidakseen suoriutua käytännöllisistä vaikeuksista. Mies palkitsi hänet -puolestaan kauniilla puheilla ja liikuttavilla tunnustuksilla. Alinomaa -vakuutti hän, että Marketta oli hänelle kaikki kaikessa, hänen suuri -rakkautensa, ainoa, joka ymmärsi hänet ja jonka luokse hän saattoi -tulla hädän hetkellä. Mutta paljosta rasituksesta ja ainaisista -ikävyyksistä alkoi Marketan vankka maalaisrealismi vähitellen herätä. -Hänestä tuli epäileväinen. Suuret sanat alkoivat kadottaa merkityksensä -ja taiteen käsittämättömällä olemuksella ei ollut enää entistä -taikavoimaa hänen ylitseen. Hän huomasi vain karkeat tosiseikat: sen, -että hän yksin sai raataa ja väsyä, sill'aikaa kuin toinen eli -laiskuudessa ja elämän mukavuudessa. Oliko hän hullu? Mikä velvollisuus -oli vaimolla elättää suurta, tervettä miestä? Hän tuli kapinalliseksi -ja katkeraksi ja rupesi näkemään kaikki asiat uudessa valossa. Hän -huomasi, että häntä oli petetty, ja tämän huomion jälkeen tuli hän -aivan kuuroksi kaikille rukouksille ja kiitoksille. Ennen olisi saanut -kiven heltymään kuin hänen loukatun sydämensä. Hän näki mielessään, -miten hänen viatonta tuhmuuttaan oli väärinkäytetty koko ajan, miten -toiset naiset kenties olivat puettaneet itsensä silkkiin hänen -säälittävillä säästöillään ja tuhlanneet hänen armeliaan rakkautensa -humussa ja nautinnoissa. Ja hän itse oli mielettömällä työllään vielä -lisännyt tätä sosialista vääryyttä! -- Huomattuaan, että Marketta oli -tullut vastaanottamattomaksi imarruksille, koetti mies vastakkaista -keinoa: järkyttää hänen mieltään todistamalla hänet raa'aksi ja -sivistymättömäksi ja sellaisena kaikkeen itsenäiseen arvosteluun -kypsymättömäksi. Mutta silloin otti Marketta viisivuotiasta tytärtään -käsipuolesta kiinni ja lähti... - -Ja sillä tiellä hän oli. - -Marketta katsahti kelloonsa kiusaantuneesti. Viisi minuuttia vailla -seitsemän. Pian lakkaisi siis vihdoinkin, jumalan kiitos, tuo -sietämätön jytinä ompelusalissa. Aina siellä vain jytkytti ja takoi, -niin että päässä kumahteli. Kutoi hääpaitoja niille todellisille -naisille, niille, joilla oli lupa olla hienoja, heikkoja ja avuttomia, -hoitaa hellää sieluaan ja kaunista ruumistaan ja maata autuaan -alennustilansa untuvilla. Marketalla oli aina tunne siitä, että siinä -oli jotakin synnillistä ja julmaa, että juuri hänen luonaan tehtiin -sellaista työtä ja että hän näin palvelevaisella hahmolla hoiti oman -kostonsa asiaa. Sillä sitä hän ei koskaan unohtanut. Kateellisella ja -halveksivalla ivalla tarkasteli hän aina niitä salaperäisesti -hymyileviä äitejä ja tyttäriä, jotka tulivat häneltä hääkomua -tilaamaan. Piikkipaitoja tahtoi hän heille kutoa, häväistyksen -hursteja, joilla oli saanut itsekin maata... - -Kello löi viereisessä huoneessa seitsemän. Koneen jyrinä taukosi ja -Marketta kuuli, miten ompelutytöt toinen toisensa jälkeen lähtivät... - -Hän nousi, sulki suuren ompelusalin ulko-oven sisältäpäin, avasi siellä -kaikki ikkunat ja lähti omalle puolelleen. - -Marketan äkisti astuessa sisälle ruokasaliin, sävähti nuori tyttö -pöydän ääressä tulipunaiseksi. Hämillään ja hajamielisesti alkoi hän -nostella ja selailla edessään olevia kirjoja. - -Marketta katsoi häneen terävästi. - --- Hellin, sinä et taaskaan lukenut läksyjäsi. Minä näin sen. Mitä sinä -kätkit minun sisälle tullessani? Joku romaani varmaankin taas. Anna -tänne se! - -Tyttö ojensi arasti kätkemänsä kirjan. - --- Rakkautta, rakkautta vaan sitä luetaan. Enkö arvannutkin! Se tekee -sinut vielä onnettomaksi. Anna olla viimeinen kerta! Ei elämä ole -mitään romaania. Ja jos sinä vielä kerran jäät luokalle, saat siirtyä -tuonne toiseen huoneeseen ansaitsemaan, muista se. Olenhan sanonut sen. -Ihmisen täytyy oppia jotakin työtä, jolla voi ansaita elatuksensa. Se -on se kaikista ensimäinen. Mutta sinä vain laiskottelet ja haaveksit ja -uneksit. Voi Hellin parka, mikä sinustakin mahtaa tulla! - -Hellin katsoi alas ja hänen raskaiden silmäluomiensa alta alkoi -tipahdella kyyneleitä. - --- Ja sitten sinä aina itket! Ikäänkuin sillä mikään olisi sovitettu -tai elämä siitä parantuisi! - -Marketta kääntyi astiakaapille järjestelläkseen teekuppeja pöydälle. - -Hellin nousi äänettömästi ja vetäytyi nurkkaan. Hän tunsi, että hänelle -tehtiin vääryyttä, ja unelma ja uhma taistelivat hänen sielussaan. -Elämä oli hänestä niin raskasta ja käsittämätöntä. Ja siitä muka piti -hänen maksaa! Miksi? Siksikö, että se joka päivä kiusasi häntä, oli -kade ja kitsas, köyhä ja pahansuopainen? Siksikö, että se vei hänen -silmistään kaiken kauneuden, kielsi pienimmän ilon, viattomimman -mielikuvitelman? Mutta eihän elämä ollut sellainen. Ainoastaan äiti oli -sellainen ja hän näki elämän itsensä näköisenä. Hänen aatepiirinsä oli -ahdas ja vanhan-aikainen, hänen onnensa kurkotti pelkkää aineellista -hyvää, hänen viisautensa oli elämäntaitoa ilman elämää. Hellin tunsi -sen niin varmasti. Sillä sen äärettömän kärsimyksen ja kaihon takana, -jonka ainoastaan viisitoista-vuotiaan mielikuvitus jaksaa kannattaa, -kuulsi niin kummallisesti houkutteleva kuva siitä oikeasta elämästä. Se -oli täynnä vapauden välkettä ja suuria vastakohtia. Siihen mahtui -kaikkea: voimaa ja heikkoutta, autuutta ja kurjuutta, satua ja -seikkailua, ja sitten niin rajattoman paljon rakkautta ja -anteeksi-antoa... - --- Hellin, tule kattamaan pöytää, käski Marketta. - -Hellin totteli vastaamatta. - -Marketta istuutui keinutuoliin ottaen sukankutimen käteensä. Hellin -kulki lattialla vielä itkusta punottavin poskin ja pitkät silmäripset -alasluotuina. - -Siinä katsellessaan Helliniä valtasi Marketan kummallinen tunnelma. -Tuollainen oli hänkin ollut nuorena, melkein noin sievä ja herkkä. -Mutta juuri siksi olikin hän vähällä joutua perikatoon. Ankaraa -kuritusta oli hän saanut käyttää itsensä suhteen pelastuakseen. Täytyi -tulla kovaksi, jos tahtoi kestää elämän. Sentähden hän vain Helliniäkin -opasti, säästääkseen hänet omalta kohtaloltaan. Mutta tämä loukkautui -aina hänen neuvoistaan ja ymmärsi ne väärin. Ja se tuntui Marketasta -niin raskaalta. Kenties ei hän osannut kasvattaa lasta oikein, siitä -syytti hän usein itseään. Viha ja rakkaus tekivät hänen mielensä -epätasaiseksi, hän tiesi sen, mutta hän ei voinut sille mitään, sillä -koko äidinrakkautensa voimalla vihasi hän Hellinissä kaikkea, mikä -suinkin saattoi muistuttaa siitä toisesta... Mutta sehän ei ollut -lapsen syy. Itse oli hän vain syypää ja kasvatukseen kykenemätön. Ja -kuinka olisikaan hän osannut hoitaa toisen asioita, kun ei ollut -osannut hoitaa omiaankaan! - --- Hellin parka, sinun parastasihan minä vain tarkoitan, huokasi -Marketta. - -Vasta nyt nosti Hellin päänsä ja loi äitiinsä pitkän, kimaltavan -silmäyksen, josta leimahti syytös ja uhma, koko se loukattu -oikeudentunto ja leppymätön vastavoima, jolla nuori polvi aina astuu -vanhan ylitse. Se on parantumaton. Se ei käytä hyväkseen heidän -kokemuksiaan, jotka se saisi ilmaiseksi, se ei opi mitään, jota se ei -itse ole elänyt, ei tunnusta mitään, jota se ei tunne. Se tempaa -itselleen vapaat ohjat ja lankeaa vanhoihin ketunloukkuihin... - -Marketta luki Hellinin katseesta tämän mykän vastalauseen ja hänen -sisimpänsä sylkähti sekä surusta että suuttumuksesta. Se oli taas se -toinen, joka siellä nosti päätään. Hellinkin liittoutui hänen -vihollisiinsa. Hän oli sittenkin saanut kasvaa liian suuressa -vapaudessa. Kuria täytyi koventaa. Mutta kun Marketta rupesi -ajattelemaan sitä asiaa lähemmin, tuntui se hänestä taas niin -mahdottomalta. Se ei ollut varmaankaan oikea tapa. Hellin oli niin -arka. Hän ottaisi rakkautensa pois tai sitten tulisi hän rumaksi, kuten -Marketta itsekin oli tullut. Ja hän oli niin kaunis juuri noin. Mutta, -hyvä jumala, miksi piti kaiken kauniin olla niin heikkoa! Mitä oli -tehtävä? - -Ja Marketta huokasi raskaasti. - - - - -MEIRI - - -Meiri istuu ikkunassa ja katselee hämärtyvää iltaa. Korkealta rinteeltä -alas laaksoon, yli puiden ja kirkontapulien, yli sinipunaisessa rusossa -kypenöivän kylän ja kaukaisen virran. - -Se on kaunista, mutta Meirin mieli on pimeä ja ikävä. Hän ei välitä -näköaloista, hän on niihin jo liiaksi tottunut. Sillä lukemattomia -kertoja on hän näin saanut istua, eri paikoissa Europaa, aina samalla -lailla, katsellen yksinäisestä ikkunastaan vieraita, mallikelpoisia -maisemia. Hän ei niitä edes enää erottanut toisistaan. Ne olivat -hänestä kaikki samanlaisia. Ja kaikki muukin oli samanlaista. Aina sama -yksinäisyys, sama huone, sama ikkuna, sama sivu-ovi oikealle, josta ei -koskaan saanut mennä sisälle ja jonka takana tutki ja kirjoitti tohtori -Koli, hänen miehensä. - -Näin oli ollut jo kauan. Tohtori Koli oli tullut silloin, kun Meiri jäi -orvoksi, tullut kuin toinen isä, ja siirtänyt hänet hiljaa sivulleen -kuin pienen valkean kyyhkyn, joka ei vielä osaa lentää. Melkein -huomaamatta oli Meiri luisunut isän kodista miehen kotiin, ilman että -ainoakaan pikkutytön-unelma oli vielä ehtinyt liikahtaa salaperäisessä -umpussaan ja ennenkuin ainoakaan hänen tunteistaan oli kypsä aukeamaan -elämälle. Ja niin oli hän jäänyt kuoreensa. Hän seurasi miehensä työtä -ja matkoja kuin unessa löytämättä hapuileville mielikuvilleen -minkäänlaista jalansijaa todellisuuden maailmassa. Tohtorin oli näillä -matkoilla määrä tehdä työtä ja Meirin nauttia, nauttia kaikesta, mistä -yleensä nautitaan, mutta Meiri ei osannut. Yhä useammin ja useammin -vain alkoi häntä vaivata ajatus, että hän oli häkissä. Mutta joka -kerralla oli hänellä siitä omantunnon vaivoja ja hän koetti torjua sen -pois, mutta se palasi aina takaisin. Ja hän tunsi olevansa kiittämätön -ja paha eikä voinut itsekään selittää itselleen, miksi hän kärsi... - -Ja kuitenkin olisi hän tahtonut nauttia. Ja kuitenkin oli hänellä -vapaus tehdä mitä hyvänsä, mennä minne hyvänsä. - -Mutta hän ei ollut koskaan käyttänyt tuota vapautta. Hän tiesi, ettei -se sittenkään olisi riittänyt hänelle, että se oli liian pinnalla. -Sillä noina lukemattomina iltahämärinä, jolloin hän kuten nyt, oli -katsellut ikkunastaan kaukaisten kaupunkien savuja tai etäisten -viinitarhojen kuumottavia kukkuloita, oli hän oppinut tuntemaan -itsessään pelottavan voiman, jonkin hirveän ja hillittömän, joka iski -hänen päähänsä kuin verisyöksy ja kuiski hänen korvaansa hulluja -houkutuksia. Hän tiesi kyllä, että hän olisi saanut mennä noihin -kaupunkeihin, ostaa sieltä itselleen kaikki, minkä rahalla voi saada, -laskea jalkoihinsa niiden huvit ja herkut ja vieläpä lisäksi sen -kunnioittavan ritarinkin, joka saattoi hänet kotiin ja jonka hänen -miehensä milloin tahansa olisi ollut valmis laajasta tuttavapiiristään -hänelle valitsemaan. Mutta hän ei tahtonut. Hän tiesi myös, että hän -olisi saanut komentaa lasiinsa sen kultaisena helmeilevän nesteen, joka -pusertui ulos noiden kuumottavien viinikukkuloiden rinnoista. Mutta hän -ei tahtonut. Sillä se hirveä ja hillitön hänen povessaan nauroi koko -tuolle suurelle vapaudelle kuin narripelille ja ääni hänen korvissaan -lauloi: ei näköaloja vaan näkymättömiä syvyyksiä, ei ritaruutta vaan -rakkautta, ei elämänmuotoja vaan itse elämää, elämää sinä tarvitset! - -Hullu ääni! Mutta juuri sentähden ei hän koskaan ollut uskaltanut -laskeutua noihin laaksoihin, joiden hämärät alati houkuttivat ja -itkivät hänen ikkunallaan. - -Meiri istui liikkumatta ja tuijotti. Kauas laaksoon... - -Varjot pitenivät. Rusotus kylässä leveni kuin raskas purppura-aalto -niellen kaikki, puut, kukkulat ja katot... Ainoastaan kirkontapulien -korkeimmat huiput pistivät enää esiin hämärä-merestä. - -Meirin mieli oli pimeä ja ikävä. Hän tuijotti, mutta ei muistanut -katsella... - -Äkkiä jostakin, syvältä, hämäristä, näkymättömistä, alkoi soida -tanssin-sävel... - -Pieni, kypenöivä kylä se oli, joka tanssi. Raskaan purppuransa alle -piiloutuneena se nyt leikitteli, vapaudestaan huimapäisenä ja -kevytjalkaisena. - -Meiri kimmahti seisaalleen kuin sähköiskun saanut. Jokainen -tanssin-korostus tuolla kaukana oli kuin vieterinveto hänen uneksivalle -olemukselleen. Oli kuin nyt vasta, ensi kerran, olisi alkanut sydän -sykkiä, silmä palaa ja jäsenet väristä elämää. Ah, kuinka monta vuotta -olikaan siitä kuin hän viimeksi oli saanut tanssia! Sitähän hän juuri -kaipasi ja tarvitsi. Mutta hän ei ollut sitä tiennyt ennenkuin nyt, -jolloin tuo yksinkertainen sävel äkkiä oli lähettänyt kaikki nuoruuden -aistimusten kuumat laavavirrat hänen ylitseen. - -Ja se oli ainoastaan joku vanha böhmiläinen kansantanssi! - -Mutta Meiri oli nuori. Hänen mielensä oli kuuma ja pimeä... Hän olisi -tahtonut tanssia nyt juuri. Jonkun kanssa, jonka silmästä edes hän -olisi saanut arvata ja lukea sen, mitä hänelle ei kukaan vielä ollut -sanonut. Jollekin, jonka katseille edes hän olisi voinut antaa ja -luovuttaa sen, mitä hän ei vielä ollut kenellekään antanut... Meiri oli -niin nuori ja tuli tykytti hänen suonissaan, mutta yksinäisyys -ympärillä oli kuin kuolema. - -Jokin kamala tunnelma värisytti häntä. Se oli kai illan sumu. Hän sulki -ikkunan. Mutta pelko ei hävinnyt. Kaikki oli haudan hiljaista nyt... - -Kuin aaveen ajamana syöksyi hän sisään siitä ovesta, josta hänen ei -oikeastaan ollut lupa mennä sisälle... - --- Valter! huokasi Meiri hiljaa oven suussa. - -Tohtori nyökäytti hänelle ystävällisesti päätään ja painoi sen heti -taas takaisin papereihinsa. - -Meiri lähestyi tohtoria. Hiljaa laski hän kätensä hänen olalleen. - --- Valter! huokasi hän uudestaan. - --- Mitä, lapsukaiseni? kysäsi tohtori jatkaen työtään. - -Meiri jäi seisomaan hänen selkänsä taakse eikä vastannut... - -Minuutit kuluivat. Kello naksutti uunin reunuksella. Kukaan ei puhunut. - -Meiri tuijotti mieheensä. - --- Ystäväni, sanoi vihdoin tohtori äkkiä käännähtäen, minä en oikein -jaksa hallita ajatuksiani, jos seisot noin aivan lähellä... - --- Mitä sinä sitten ajattelet? - --- Tässä on minulla juuri esillä sangen tärkeä kohta. Et sinä sitä -ymmärrä, Meiri pikkuinen, mutta siitä riippuu kaikki. - --- Oh, tuotako sinä vain ajattelitkin! - --- Mitä sinä sitten luulit minun ajattelevani! - --- Minua... - --- Sinua! - -Keskustelun surunvoittoinen hullunkurisuus oli kokonaan herättänyt -tohtorin. Hämmästyneenä katsahti hän Meiriin, mutta samalla levisi -hänen kasvoilleen jo ymmärtävä ja hyväntahtoinen ilomielisyys. - --- Pikku linnulla on taas ollut ikävä, eikö niin? sanoi hän pehmeästi -tarttuen Meirin molempiin käsiin. - -Silloin Meirissä laukesi jokin, ja hillittömään itkuun purskahtaen -lankesi hän miehensä kaulaan. - --- No, no, Meiri, pikku lintu, älä toki itke, älä itke, lohdutteli -tohtori avuttomana, nostaen hänet kömpelösti polvelleen. Ymmärränhän -minä sinut. Sinä olet vielä niin nuori. Sinä tarvitset seuraa. Tämä ei -mitenkään käy. Ja minullakin on aina tämä työni... Kuule, ilostui hän -äkkiä ikäänkuin keksien jotakin, kuule, minä voin todellakin ottaa -itselleni lomaa näistä ainaisista papereistani, joksikin viikoksi -vaikka... Ja sitten minä vien sinut ihmisten pariin taas, Meiri. Minä -tulen sinun kanssasi, minne vain tahdot. Älä itke, Meiri! Jo huomenna -voimme lähteä esimerkiksi pienelle ajelulle. Tilaamme isännältä vaunut -ja ne suuret harmaat hevoset, joista sinä niin pidät, ja sitten -painumme alas pitkin jokirinnettä ja nautimme kauniista näköaloista ja -ihanasta ilmasta. Eikö niin? Vai tahdotko mieluummin, että teemme -matkan kaupunkiin? Olen kokonaan sinun käytettävissäsi, muista nyt se. -Pääset konsertteihin ja teattereihin näkemään iloisia ihmisiä ja -vilisevää elämää. Se tulee tekemään sinulle hyvää, eikä se pahaa tehne -minullekaan, vuoden päiviin en ole käynyt missään... - -Tohtori keinutteli Meiriä polvellaan kuin lasta. Meirin nyyhkytykset -lakkasivat vähitellen. Lasittunein silmin jäi hän tuijottamaan pimeään, -jonka takana oli se kypenöivä kylä ja vanha böhmiläinen kansantanssi. - - - - -KUVITTELIJA - - -Hänen nimensä oli Tuulos, ja hän oli hyvin yksinäinen ja hyvin rikas. -Ilman näitä suojaavia ominaisuuksia olisikin hän jo aikoja sitten -istunut joko houruinhuoneessa tai vaivaistalossa, sillä niin -mahdottomilla ominaisuuksilla oli taivaallinen isä lähettänyt hänet -tänne elämäntaisteluun. Mutta onneksi sai hän elää taipumustensa -mukaisesti: elämäntaistelun ulkopuolella. - -Ensimäinen vaikutelma, jonka hänestä sain, oli vastenmielinen. En tiedä -miksi. Tai kenties oli se jotakin hämärää sukua sille vaistomaiselle -vihamielisyydelle, jolla köyhälistön riveissä kasvanut aina katselee -rikasta ja työmies elämän mukavuuksilla lepäilevää vapaamatkustajaa. -Sillä mitkään eivät ole niin arasti epäluuloisia kuin vasta-vapautetut -nousukasaivot. Pienimmässäkin poikkeus-ilmiössä aavistavat ne väärän -asenteen tai suoranaisen solvauksen. - -Tuulos herätti alussa tavatonta ihmettelyä siinä pikkukylässä, minne -hän oli asettunut viettämään kesää. Ja hän oli todellakin "originaali" -sekä ulkomuodoltaan että käytökseltään. Pitkä, hintelä mies. Kulki -vähän kumarassa ja käytti sangallisia silmälaseja, mutta näytti siltä -kuin olisivat ne pikemmin olleet silmien peittona kuin kirkastajina. -Sillä hän ei koskaan nähnyt ketään, ei tuntenut edes oman talonsa -väkeä eikä tervehtinyt ainoatakaan ihmistä. Vaelteli vain kaiket -päivät itsekseen, kädet selän takana ja pää kenossa. Ja hänen -kasvonpiirteensä, jotka ikäänkuin kiertyivät renkaiksi silmien -elottomien lasisuojusten ympärille, eivät ilmaisseet pienintäkään -inhimillistä yhteenkuuluvaisuutta. - -Mutta häneen totuttiin vähitellen. Ja kun hän ei tehnyt kenellekään -mitään, ei hyvää eikä pahaa, karisivat epäystävälliset laatusanatkin -ennen pitkää pois hänen ympäriltään ja hänelle jäi ainoastaan -rauhallisen hullun hiljainen maine. Silloin vasta alkoi tehdä mieleni -häntä lähestyä. Ja eräänä iltana, jolloin taas tavallisuuden mukaan -kohtasimme toisemme suurella maantiellä, liityin hänen seuraansa. Mutta -jo seuraavana sekuntina tunsin, ettei minun olisi pitänyt sitä tehdä. -Me kävelimme ja kävelimme tietämättä kumpikaan mitä sanoa. Vihdoin -minä, joka katsoin olevani syyllinen tähän vaikeaan tunnelmaan, aloin -ohjata keskustelua. Koetin olla kohtelias, johdin puheen taiteeseen, -koska otaksuin hänen sielunsa rikkaiden originaalien tavoin palavan -joissakin hyper-esteettisissä kilvoituksissa. Mutta hän ei langennut -ansaani. Hän vastaili kyllä jotakin, mutta silmin-nähtävästi aivan -ulkopuolelta itseään, ja hänen sanoissaan oli joka kerta turvaton, -melkein säikähtynyt sointi. - --- Mitä te pidätte tohtori Tainion uudesta huvilasta? - --- Mistä huvilasta? - --- Tarkoitan tuota kuuluisaa huvilaa, jonka arkkitehti Siltala on -rakentanut. - --- En tiedä... En tunne... - --- Mutta sehän on aivan tässä vieressä. - --- Missä? - --- Menimme juuri sen ohitse. - --- En tullut sitä huomanneeksi. - --- Mutta tehän asutte aivan vastapäätä, kuljette joka päivä siitä -sivuitse. Ettekö todellakaan ole nähnyt sitä? - --- En... - -Minusta se oli mahdotonta. Katsoin häneen pitkästi. Mikä syy oli -hänellä noin leikitellä? Kuitenkin huomasin heti, että hän puhui totta, -sillä hän oli itse vielä enemmän hämmästynyt ja hämillään kuin minä ja -hänen pyöreät silmänsä tuijottivat ammottavina ja apua pyytävinä. Minun -tuntooni koski. Miksi en ollut heti uskonut hänen hapuilevasta ja -pingoitetusta äänestään? Miksi olin tahallani piiskannut hänestä esille -hänen heikkoutensa? Tunsin tehneeni hänelle veristä vääryyttä alusta -alkaen. Hän ei ollutkaan pöyhkeilijä eikä teeskentelijä. Ja minä -häpesin aivan kuin olisin harjoittanut pahuutta tai väkivaltaa. - -Mutta sen kerran perästä tuli meistä ystävät. Ja Tuulos tuli vähitellen -avomielisemmäksi, vieläpä oikein puheliaaksikin, kun hän huomasi, ettei -hänen enää tarvinnut pelätä olevansa naurettava. En ole koskaan -kenelläkään nähnyt niin herkkää vaistoa. - -Ja kuitenkin otin sittemmin oikein tavakseni kiusoitella häntä -pitämällä tutkintoa kaikesta, mitä hän oli nähnyt ja mitä hän ei -sentään ollut nähnyt. Kyselin, minkä värinen oli talo, jossa hän asui, -montako ikkunaa siitä näkyi maantielle, montako koivua kasvoi hänen -pihamaallaan, minkä väriset silmät oli hänen emännällään, minkä -näköiset seinäpaperit hänen seinillään, ja näin jatkaen aivan -rajattomiin asti mitä lapsellisimpia asioita. Ja säännöllisesti oli hän -aivan rehellinen hölmö eikä tiennyt niistä mitään, ei ollut huomannut -koskaan. Annoin hänelle välistä oikeita läksyjä, jotta hän oppisi edes -sen, minkä tavallinen ihminen oppii tietämättään. -- Näin me -leikittelimme. Mutta leikin ohella tunsin olevani koko ajan vakava. -Jotakin pelottavaa ja salaperäistä uhosi aina vastaani tuon kummallisen -miehen tutkimattomasta sielusta. Jokainen pieni kysymys, jonka -kisaillen heitin hänelle, kimmosi takaisin itselleni mykäksi ja -hirvittäväksi muuttuneena, omaan rajattomuuteensa raukeavana. Tylsä hän -ei ollut. Mutta kuinka outojen kuilujen partailla hän mahtoikaan -kulkea! Mitä tuntemattomia maailmoja tuntea, mitä näkymättömiä nähdä? -Ja yhä vaikeammaksi kävi leikintekoni. - -Ja kerran sitten ikäänkuin aavistaen ajatukseni pysähdytti hän minut -keskellä pilaa. - --- Älkää viitsikö enää, sanoi hän. Tehän tiedätte, etten huomaa noita -asioita. Mutta onko se niin vaarallista? Ettehän tekään näe niitä, -joita minä näen... - -Hänen äänensä oli vallan vieras. Minua värisytti. - --- Mitä te sitten näette? kysyin. - -Hän hymyili omituisesti. - --- Tänään, vastasi hän, olen nähnyt ainoastaan keltaisen lehden. Sen, -joka juuri äsken lensi ohitse. Siksi en voinut enää nauraa... - --- Mikä keltainen lehti...? - --- Katsokaa nyt, ette huomannutkaan! riemuitsi hän aivan oudon -äänekkäästi. Sanoinhan minä, arvasinhan minä! - -Typerryin ja tulin melkein alakuloiseksi. En ymmärtänyt mitään. Hän oli -sittenkin aivan hullu. - -Tuulos katsoi minuun pitkästi, aivan silmiin, jota hän ei muuten -koskaan tehnyt. Ja ikäänkuin peläten loukanneensa kiirehti hän -selittämään: - --- Näittehän te sen pienen tytön? - -Nyökkäsin. - --- Niin, ja hän kantoi sormiensa viimeisissä nipukoissa keltaista -lehteä. Hänen silmänsäkin välähtivät keltaiseen. Se oli vain sen lehden -heijastusta. Ja tiedättekö, mikä se lehti oli? Se oli hänen sielunsa, -joka oli lähtenyt irti. Siksi kantoi hän sitä niin sievästi ja -varovaisesti. Se oli vasta kaunista! - -En uskaltanut vastata. Jokin selittämätön kauhu valtasi minut. -Katsahdin salaa hänen silmiinsä ja ne paistoivat mielestäni aivan -kuparilta. - -Olimme kapealla metsäpolulla. Ja se tuntui minusta nyt äkkiä niin -turvattoman yksinäiseltä. Puut olivat vierillä niin luonnottoman -korkeat ja erämaa ympärillä niin loppumattoman syvä... - --- Mutta näittehän te sen tytön ja sen keltaisen lehden? kertasi hän -itsepäisesti. - --- En minä mitään keltaista lehteä nähnyt. Mistä se olisi tullut? -Nythän on vasta kesäkuu, äännähdin vaivaloisesti palvellakseni vielä -viimeisillä voimillani viisautta. - --- Älkää sanoko, ettei sitä ollut, vaikk'ette nähnytkään. Enhän -minäkään väittänyt, ettei tohtori Tainion huvilaa ollut olemassa, -vaikk'en ollutkaan sitä koskaan nähnyt. - -Uudestaan hämmästyen katsahdin häneen. Kykenikö hän vielä -tuollaiseenkin? Mutta joka tapauksessa tämä ovela ajatusleikki, joka -oli lausuttu muuten mitä iloisimmalla äänellä, nosti minut jälleen -metafysiikan kuiluista pinnalle. Voitin pelkoni. - -Sittemmin totuin tällaiseen. Ja samantapaista sattui useasti. -Leikillinen suhteemme sai vähän toiset muodot. Välitimme nyt -molemminpuolisesti toisillemme näkemyksiä: hän sisällisiä, minä -ulkonaisia. Emme milloinkaan kiistelleet mistään emmekä väittäneet -vastaan. Ja tästä luottamuksesta kävi Tuulos päivä päivältä yhä -iloisemmaksi ja inhimillisemmäksi. Silloin vasta olin tilaisuudessa -saamaan pienen käsityksen hänen hourailevan intelligensinsä -tavattomasta rikkaudesta ja hedelmällisyydestä. - -Sitten en nähnyt häntä pariin vuoteen, kunnes muutamana talvi-iltana -istuessani eräässä pääkaupungin kahvilassa sanomalehteä lukemassa hän -äkkiä ilmestyy eteeni, rengas-silmät vielä kuparinkiiltoisempina kuin -ennen. Hän oli hyvin kalpea ja kiihottunut. - --- Vihdoinkin näen teidät, alkoi hän tervehtimättä. Nyt minulla on -jotakin kerrottavaa. Nyt se on tapahtunut. Nyt olen löytänyt, nyt olen -nähnyt hänet... - --- Kenen? - --- Rakastettuni, vastasi hän merkitsevällä ja ylpeällä hymyllä. - --- Kuka hän on sitten? - --- Hän on tietysti se, joka hänen pitää olla. Hermafroditi! Kauneuden -täydellisyys! Ihmisen täydellisyys! Johon ei koskaan väsy, joka antaa -riutumuksen uskollisuuden, joka antaa, mutta ei antaudu, ymmärrättekö, -joka silmänkaarroksessaan kantaa kaikkeutta! Ja sen silmänkaarroksen -olen minä nyt nähnyt. Voitteko uskoa? Se on kuin kypsä, kuihtumaton -marja, kuin pisara, joka on putoamaisillaan, mutta ei putoa, kuin -ajatus, joka on valmis, mutta jota ei lausuta, kuin tunnelma, joka ei -koskaan muutu tunteeksi, kuin tahto, joka ei purkaudu tekoon, mutta -joka vaan on, on, ymmärrättekö, kuin itsetietoisuuden unelma, kuin -hekkuman hiljaisuus, kuin suuren voiman suloinen liikkumattomuus, kuin -iankaikkinen pidättyvä ja kutsuva vastarinta... - -Hän huohotti innostuksesta, jommoista en hänessä koskaan ollut nähnyt. -Sanat ryöppysivät kuin koski hänen huuliltaan. Kauhuissani ja -ihmeissäni kuuntelin tätä hulluuden ja nerouden kamppailua. - --- Ymmärrättekö? Uskotteko, että minä todellakin olen nähnyt tämän -kaiken? - -Hän katsoi minuun julmasti. Ja minä tunsin että tämä kiihko milloin -tahansa saattoi muuttua raivoksi. - --- Uskon, uskon... Mutta kuka on sitten tämä...? - --- Hermafroditi, hermafroditi! Ettekö tiedä kuka se on! - --- Mille näyttää hän noin tavallisen ihmisen silmissä? Käykö hän miehen -vai naisen pukimissa? koetin vielä leikitellä entiseen tapaani. - -Tuulos jäykistyi. Hän katsoi minuun pitkään. - --- En minä sitä tiedä, sanoi hän äärettömän halveksivasti. - -Tämän jälkeen en ole nähnyt häntä enää. Ja mahdollista onkin, että joku -jalo ihmisystävä, joka on huomannut hänen näkevän tai puhuvan jotakin -sellaista, mihin eivät vielä mitkään lait eivätkä evankeliumit oikeuta, -on pistänyt hänet salpojen taakse, ettei hän pääsisi kylvämään -epäterveitä mielikuvia tai hämäriä elämän-ongelmoita rauhallisten -kansalaisten selkeihin ja hyvin-järjestettyihin aivoihin. - - - - -ITSENÄINEN NAINEN - - -Ilmi ja Aino istuivat tohtorin salissa suuren pystyvalkean ääressä -viettämässä hämärää. Tohtori itse oli pitäjällä sairaskäynneillään. - -Oli aivan hiljaista. Ainoastaan suuret salomaat kohisivat syksyisesti -talon ympärillä. Tuli räiskähti silloin tällöin takassa ja liekit -heittelivät epätasaisia kuvittelujaan huoneen keltaisille -puu-istuimille. - -Aino katsahti salaa Ilmiin. Tämä istui pää käsien varassa tuijottaen -tuleen niinkuin joskus hyvin kauan sitten, jolloin he koulutyttöinä -olivat asuneet yhdessä. - -Aino tunsi, että hänen olisi pitänyt paremmin hoitaa -emännän-velvollisuuksia, puhua jotakin ja olla hauska, mutta hän ei -tiennyt mitä sanoa vanhalle ystävälleen, jota hän ei ollut tavannut -kuuteen pitkään vuoteen. Kaikki tämä oli tullut senjälkeen, tämä aivan -uusi elämä ja uudet elämänkokemukset. Joku outo maailma oli nyt heidän -välillään, joka olisi ollut ensin valloitettava, ennenkuin he oikein -saattoivat yhtyä. Mutta Aino oli arka ja Ilmi suljettu, kuten ennenkin. -Ja heti kun he olivat jääneet kahden, olivat he vaienneet... Sitäpaitsi -oli Ilmistä sillä aikaa tullut kuuluisa nainen ja oppinut. Kenties -huvitti häntä vain yksinomaan sellaiset asiat... Aino katsahti Ilmiin -uudestaan epätietoisena. - -Ilmi näytti surulliselta, melkein lapselliselta, ja Ainon teki mieli -sanoa hänelle jotakin oikein hyvää ja sydämellistä. - --- Olethan sinä yhä vielä sama Ilmi, sanoi hän hiljaa laskien kätensä -hänen polvelleen. - -Ilmi puristi ystävänsä kättä. - --- Olen ikävöinyt sinua paljon. Muuten en olisi tullutkaan. Sinun -ympärilläsi on aina viihtynyt sellainen kaunis ja lämmin kodintunne, -sellainen oikea, jota ei ole missään muualla... - -Samassa aukeni ovi ja sisään ryntäsi pieni kolmivuotias poika, joka -sukelsi päänsä suoraan Ainon syliin. - -Aino rauhoitteli lasta ja silitteli hänen päätään melkein hämillään. - --- Hänen nimensä on Jorma, tai johan sinä tiedätkin... Hän on koko -minun maailmani nyt. Niin pieni se on... - --- Minulla ei ole sitäkään, sanoi Ilmi kuin itsekseen. - --- Mutta sinulle on koko se muu avara maailma avoinna. Vaikka en minä -sitä tahtoisi vaihtaa omaani, virkkoi Aino naurahtaen ja tuntien -samalla helpotuksella kuoren heidän väliltään alkavan sulaa. Minusta -vain tuntuu, että minulla on se paras. Et tietysti ymmärrä sellaista, -niinkuin en minäkään sinun onneasi... - --- Ymmärtää vain sen, minkä itse kokee... - --- Ja mitä enemmän kokee, sitä enemmän ymmärtää. Sinä olet varmaan -paljon kokenut? - --- En tuotakaan, naurahti Ilmi osoittaen lasta. En sitä, mitä jokainen -muu, jokainen luontokappalekin, en elämän ydinvaistoja: jatkuvaisuutta, -iankaikkisuutta... - -Aino nosti lapsen syliinsä ja vei hänet pois. Nyt ei hän enää ollenkaan -peljännyt olla kahden Ilmin kanssa. Palatessaan sulki hän oven ja veti -tuolinsa lähemmäksi. - --- Niin, puhui hän, onhan tämäkin eräs laji iankaikkisuutta, sen kyllä -tunnen, mutta eihän sen tarvitse olla ainoa... Sinä toteutat sitä samaa -henkisesti. Sinun henkesi ja työsi jää elämään... - --- Kenties, muun puutteessa! - --- Miksi sanot: puutteessa? Itsehän olet valinnut kohtalosi, tarkoitan: -julkisen elämän ulkopuolella kodin. Olisithan sinäkin saanut tämän, -mutta sinä et tahtonut. Se oli kai sinusta niin tavallista. Sinä et -koskaan ole ollut oikein niinkuin me muut naiset. Me emme voisi elää -ilman kotia yksin tuossa suuressa, kylmässä maailmassa. Huu! - --- Kun täytyy. Se on kyllä kovaa... - --- Mutta miksi sinä sitten...? - -Aino ei jatkanut. Ilmin silmät olivat kyyneltyneet. - --- Rakas Ilmi, kuiskasi hän, rakas Ilmi! - -Ilmi itki. Aino silitteli häntä hiljaa aivan kuin lasta äsken: älä -itke, älä... - --- Anna minun itkeä. Sinä et tiedä, miten hyvää se tekee. Saada olla -kerrankin heikko... En ole koko ajalla saanut, en voinut, siellä -maailmalla. Ei ole ketään muuta sellaista kuin sinä... - -Aino istui äänettömänä ja silitteli yhä Ilmin hiuksia. Hänen silmissään -oli kostea ja lämmin kiilto. Hän oli oikeastaan niin kiitollinen tästä -antautumisesta. Mutta hän olisi mielellään tahtonut vielä kysyä -jotakin, lohduttaa, mutta hän ei osannut eikä uskaltanut. Pyhää oli -toisen ihmisen sanaton suru... - -Ilmi katsoi häneen. - --- Aino, sanoi hän, minä näen, että silmäsi kysyvät. - --- Ei, ei, torjui Aino säikähtäen omaa läpinäkyväisyyttään, en minä -tahdo tietää mitään, jota et tahdo sanoa. Minä niin ajattelemattomasti -äsken johdin sinut ikävään mielialaan, aivan tahtomattani. Anna minulle -anteeksi. Ymmärrän tuskan, vaikka en ymmärräkään sinua. Ei sinun -tarvitse selittää, jos et tahdo... - --- Mutta kun tahdon. Sitä juuri tahtoisin, Aino, kerrankin, jollekin, -ja juuri sinulle... Et voi aavistaa, miten raskasta on kantaa tuskaa, -jolle ei koskaan saa ilmaisumuotoa ja joka vaan sisällisesti syö ja -polttaa aivoja. Jos siitä voi puhua, on se jo kuin kauempana, kuin -voitettu kanta, kuin joku irrallinen, vaaraton kappale. Ennen en olisi -koskaan voinut. Se oli vielä liian lähellä. Mutta nyt... Sinä teet -minulle hyvän työn, jos kuuntelet... Uskallatko, vaikka se olisikin -sinusta rumaa ja pahaa? - -Aino puristi hänen kättään. - -Ilmi jatkoi: - --- Sinä ihmettelet tietysti sitä, ettei minulla ole miestä eikä lasta. -Ja luulet siksi, että minulla on toisenlainen sydän kuin teillä -muilla. En tiedä. Tiedän vain, että kaipaan kotia ja että kärsin -yksinäisyydestäni kauheasti, mutta en sittenkään sovi toisen ihmisen -läheisyyteen. Siinä on se ristiriita, joka vihdoin murtaa minut ja -onkin jo murtanut. Ainoa, jolla koetan viivyttää lopullista kuolemaa, -on työ, ainainen ulkopuolinen kiire, joka vie minut pois omasta -itsestäni, joka ei jätä minulle aikaa kärsiä. Mutta voi miten kaukana -tuo kaikki on minun oikeasta luonnostani! Ei se riitä minun onnekseni, -ei hetkeksikään, eikä tule koskaan riittämään. Mutta onnea ei ole -tuolla toisellakaan taholla, rakkaudessa... Olen koettanut... - --- Niin, kun et ole löytänyt sitä omaasi, jolle olisit voinut oikein -antautua... - -Ilmi oli hetken ääneti. - --- Kenties en, sanoi hän sitten harvakseen, mutta sentään olen -antautunut. Olen ollut kahden miehen vaimo. - -Syntyi parin minuutin outo vaitiolo, sellainen hermojännityksen -värähtämätön hiljaisuus, että melkein kuuli, miten aivot kehräsivät. - -Ilmi tarkasti Ainoa. Tämä koetti näyttää välinpitämättömältä ja -tyyneltä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Mutta ihmisen sielu ei -ole yhtä nopeasti kypsä kuin hänen tahtonsa on altis. Ja luonnottomasti -pingoitettu jäykkyys Ainon suupielissä todisti, miten tottumaton hän -oli kuulemaan ja käsittämään tällaisia tunnustuksia. - --- Sinä olet niin hyvä, Aino, jatkoi Ilmi hiljaa. Kyllä minä näen, -miten koetat hillitä mielenliikutustasi, jott'et loukkaisi minua, ja -ymmärtää, vaikk'et ymmärrä mitään. Tahtoisit olla hellä ja lohduttava, -vaikka sisin olemuksesi vapisee kauhusta. Ei sinun tarvitse panna -mitään pakkoa itsellesi. En tarkoittanut niin. En kerro siksi, että -saisin sinulta ymmärtämystä tai lohdutusta, vielä vähemmän -hyväksymistä, teen sen ainoastaan voittaakseni oman sairauteni. Puhuttu -sanakin on jo teko, kuten kirjoitettu, se vapauttaa, muuttaa asian -toiselle tasolle. On asioita, jotka eivät ole olemassa ennenkuin ne -sanotaan ja jotka samalla lakkaavat olemasta... Ymmärrätkö? Niinkuin -kirjailijallekin hänen kirjansa. Hän pääsee siinä aivojensa -liikapainosta, mutta kadottaa samalla kertaa arimman kauneutensa, sen -vaarallisimman. Kaikki ne utuiset kuvittelut, jotka siihen asti ovat -eläneet yksinomaan hänen sielunsa salatuissa maailmoissa ja kuuluneet -oleellisesti häneen, muuttuvat sillä kertaa tosi seikoiksi, katoavat -kodistaan ja alkavat elää omaa elämäänsä jossakin ulkopuolella. Se on -tapa parantua, näetkö, julma tapa kylläkin, mutta tehokas, kuten -leikkaus, joka hetken raakuudella voi pelastaa elämän. Ymmärrän niin -hyvin, miksi katolisissa maissa tunnustuksella on synninpäästön -merkitys. Se perustuu niin syvään inhimilliseen sielun-lakiin. Sen, -minkä antaa muille, sitä ei ole enää itsellään. Koko painopiste -siirtyy... Siksi minäkin vain puhun. Todistaakseni itselleni, että -minulla on mahdollisuus parantua, jonkinlainen yli-ote omiin -kokemuksiini. Älä sentähden käsitä minua väärin. En laske -omalletunnollesi mitään velvoitusta enkä salaisuutta, muista se. Tiedän -varsin hyvin, että heti kun olen kertonut nuo asiat, en omista niitä -enää, ne ovat silloin jo maailmalla irrallisina ja itsenäisesti -liikkuvina... - --- Mitä sinä luuletkaan minusta! keskeytti Aino punastuen hiusrajaansa -myöten. Että minä kertoisin maailmalle minulle uskottua salaisuutta! -Etkö luota sen verran vanhaan ystävääsi? - -Ilmi huomasi loukanneensa. Tietysti mittasi Aino omalla mittapuullaan, -suurimmalla mahdollisella, mikä hänellä oli... - --- Luotan, tietysti luotan sinuun, sanoi hän. Mutta tämä ei ole mikään -varsinainen salaisuus, sitä minä tarkoitin. Pieni elämäntarina vain. -Tahdotko kuulla lisää? - -Aino nyykähytti päätään juhlallisesti. - --- No niin. Sinähän tunnet minut. Muistat, millainen olin kymmenen -vuotta takaperin: herkkä, tunteellinen, oikukas ja hyvin -vallanhimoinen. Minulla oli siihen aikaan suuret käsitykset itsestäni -kuten ainakin koulupriimuksella, joka on lukenut läksynsä hyvin, mutta -ei vielä tiedä elämästä mitään. Kuuntelin mielelläni imarruksia ja -seurustelin mielelläni miesten kanssa ainoastaan sentähden, että he -ymmärsivät ihailla minua. Ja minä valitsin heistä itselleni hänet, joka -ihaili minua enin. - -Ainon täytyi hymyillä. - --- Älä naura, se on aivan totta. Mutta se ei johtunut sentään -pelkästään vallanhimosta ja itserakkaudesta, vaan myös siitä, että -tunsin juuri hänen minua parhaiten ymmärtävän. Hän oli kuin peili, -jossa lakkaamatta sain kaunista itseäni heijastella. Hän imi jokaisen -sanani, ahmi silmillään jokaisen liikkeeni, omaksui jokaisen -mielialani. Hän oli olemassa ainoastaan minua varten. Aina hän palveli, -ymmärsi ja ihaili. En ole eläissäni nähnyt niin suurta rakkautta. Minä -olin hänelle se ilma, jota hän hengitti, se maa, joka hänet ravitsi, se -aurinko, jonka valossa hän näki koko maailman. Minä suoraan sanoen -elätin hänet. Ja kun minä huomasin sen, alkoi se minua ahdistaa ja -painaa. Tunsin, että hän kulutti minua, että minä vain aina annoin -saamatta mitään takaisin, aina vain kannatin voimatta itse koskaan -heittäytyä suurempani varaan. Minä rakastin häntä kuin lasta, -ala-ikäistä, holhokkia, mutta halveksin häntä heti, kun muistin, että -hän oli mieheni... - --- Sen ymmärrän hyvin, virkahti Aino. Tietysti oli sinussa niin paljon -naista, että tahdoit katsoa ylös rakastamaasi mieheen. Miehen täytyy -olla korkeampi ja voimakkaampi puoli... - --- Olen senkin kokenut, mutta liian myöhään. Sillä tuona aikana, -jolloin edesvastuu oli jäänyt yksinomaan minun hartioilleni, olin -itsekin ehtinyt yksilöllisesti kasvaa. En hakenut miestä enää pelkillä -vaistoillani, vaan jokaisella sielunkyvylläni erikseen. Kaikilla -lahjoillani mittasin häntä, kaikilla kokemuksillani punnitsin ja ani -harvoin havaitsin hänet edes vertaisekseni. Ja kun minä sitten kohtasin -miehen, jonka todellakin tunnustin voimakkaammaksi, oli se samalla -minun rakkauteni tunnustus. Minun hetkeni oli tullut antautua. Ja minä -rakastin häntä ensi kerran niinkuin nainen rakastaa miestä. Mutta se ei -ollut onni enää. Se ei käynyt enää. Joka kerta kun muistin sen, niin -häpesin, vielä enemmän kuin ensimäisellä kerralla, sisimmän ihmiseni, -personallisen vapauteni, koko kuvitellun itsenäisyyteni puolesta. Sillä -kaikki tämä hävisi jäljettömiin. Päivä päivältä tunsin, miten yhä -enemmän ja enemmän lakkasin olemasta, vajosin häneen, aloin ajatella -hänen päällään, tuntea hänen tuntohermoillaan. Koetin taistella sitä -vastaan, mutta turhaan. Ah, sen minä sanon, että helpompi on naiselle, -joka rakastaa, kantaa vaikka tuhannen heikon ihmishengen kantamus kuin -taistella yhtä voimakasta vastaan! Tunsin, että minun oli luovuttava -joko personallisuudestani tai rakkaudestani. Kumpikin tuntui yhtä -mahdottomalta. Mutta sammuvan yksilöllisyyteni kuolemankauhu oli -minussa sittenkin niin ääretön, että se myrkytti minulta jokaisen -hetken, vei minun antautumiseltani ilon ja vapauden ja minun -rakkaudeltani kaiken itse-hyväksymisen. Se teki minun elämästäni -suoranaisen helvetin ja antoi minulle lopulta voimaa riistäytyä irti... - -Ilmi vaikeni. Pitkään aikaan ei kumpikaan puhunut mitään. Aino tuijotti -ajatuksissaan lattiaan. - --- Etkö sinä koskaan... koskaan ole katunut sitä? kysyi hän sitten. - -Ilmi naurahti katkerasti. - --- Ei minulla ole varaa itkeä menneisyyttä. Mitä se hyödyttäisi! En -olisi sentään voinut tehdä toisin. Minä olen nyt sellainen. Koko minun -voimani menee nykyään siihen, että koetan aivan väkipakolla ylläpitää -sitä henkistä minääni, joka on särkenyt minulta rakkauden onnen. Mutta -en tahdo kieltää, että minun sydämessäni asuu tavaton tyhjyys ja -pettymys. Yksinäisyys kauhistaa niin usein ja silloin aina kaipaan -heitä kahta, jotka minun naisellisuuteni ja ihmisyyteni ajoivat pois... - --- Tahtoisin kysyä jotakin, mutta en tiedä, uskallanko, sanoi Aino -arasti. - --- Kysy vaan. - --- Kumpaako heistä rakastit sinä enemmän? Sanotaanhan, että ihminen -lopultakin palaa ensimäiseen rakkauteensa. Onko se totta? - -Ilmin silmissä välähti. - --- Mitä ovat kaiken maailman ensilemmet viimeisen rinnalla! huudahti -hän. Ensimäinen rakkaus on vain suuren luonnon yhteishuminaa, vain -alku-ihmisen sokeaa, varhaista vaistoa, sen esineen määrää sattuma, se -voi olla kuka tahansa, jota vastoin rakkaus yksilöksi kehittyneen -ihmisen sielussa on kuin uskontunnustus, pyhä, yksinäinen, -vapaa-ehtoinen valikoiminen, jonka esine ei voi olla enää kukaan muu -kuin tuo yksi ainoa koko maailmassa. Hänen ympärilleen keskittyy -silloin kaikki, mikä ihmisessä on vakavinta, omintakeisinta ja -ikuisinta. Hänen kerallaan alkaa ja loppuu elämä. Häntä ennen ja hänen -jälkeensä ei ole ketään! - --- Ja sinä olet kokenut tuon? - --- Olen. - -He vaikenivat. Aino nousi kohentamaan tulta. - --- Ja sellaisen rakkauden olet sinä voinut jättää! Miten kummallinen -nainen sinä sentään olet, Ilmi, puhui Aino kuin itsekseen. Et voi -antautua sille, jota rakastat ja kuitenkin uhraat itsesi ventovieraille -ihmisille, kärsit yksinäisyydestäsi ja sentään hylkäät kalleimman -ystäväsi... Sinulle on siis personallisuuden asia ollut niin kallis. -Siinä mahtaa sittenkin olla jotakin, koska voit siitä noin äärettömästi -maksaa. Ja onhan siinä, minä tunnen sen. Kun vertaan sinua itseeni. -Minulla ei ole koskaan ollut muuta kuin minun rakkauteni. Ja minä itse -olen ollut niin yhtä rakkauteni kanssa... Aino pysähtyi epäröiden. -Sitten hän äkillisesti työnnähti: - --- Kuule Ilmi! Minä olen jäänyt ensimäiseen rakkauteeni. Ajattele, jos -se minussakin oli vain tuollaisen tajuttoman yhteisluonnon huminaa, jos -se oli sellainen sattuma, josta puhuit! Minulla on ollut hyvä, mutta -ehkä se on ollut siksi, etten ole tiennyt paremmasta, että olen -tukahtunut omaan alkusoluuni. Hän on minut kasvattanut, hän on -kehittänyt aivoni ja suunnannut tunne-elämäni. Ja itsensä mukaan, -tietysti. Olin aivan lapsi, kun tapasin hänet. Ajattele, jos olenkin -kasvanut väärään suuntaan, vasten minussa asuvia voimia, kutistunut -joksikin toiseksi kuin miksi alkuaan olin aiottu! En ole sitä koskaan -ennen tullut ajatelleeksi, mutta nyt kun sinä sanot sen, tuntuu se -minusta niin luonnolliselta. Niin, se on aivan varmaan niin, se ei voi -olla toisin! En tahdo olla kiittämätön. Olen ollut hyvin onnellinen. -Mutta eikö se juuri olekin alemman olotilan, kehittymättömyyden -tunnusmerkki. En tiedä. Sano sinä, joka tiedät! Sano, enkö ole -mielestäsi hyvin kehittymätön? Puhu totta, Ilmi! Varmasti sinä omalta -kannaltasi, itsenäisen naisen kannalta, halveksit minua, joka olen vain -köynnös, heijastus miehestä. - -Ilmi hymähti. - --- Niin olen minäkin. Minussa ei ole mitään omaa. Se, mitä nyt omanani -käytän, on vain perintöä häneltä, jota rakastin. Hän viljeli minunkin -aivoni ja suuntasi tunne-elämäni. Hän antoi minulle elämäntyön. -Tottelen yksinänikin ollen yhä vain hänen henkeään, joka jäi minuun -asumaan. Minun itsenäisyyteni on nimellinen, minun irtautumiseni miehen -tahdosta vain näennäinen. Ja minä vakuutan sinulle: koko itsenäinen -nainen on vain käsite, turha sanaleikki. Häntä ei ole olemassakaan. -Siltä kannalta katsottuna ei meissä siis ole eroa ollenkaan. - -Mutta Ainon ajatukset olivat saaneet ikäänkuin uuden, ryöppyävän uran. -Ensi kertaa elämässään tunsi hän niiden käyvän mullistaen ja -kapinoiden. Kiihottuneena käveli hän edestakaisin lattialla. - --- Älä koeta puhua noin minun mielikseni, vastusti hän. Kyllä minä -tiedän. Myönnä, ettet vaihtaisi onnettomuuttasi minun onneeni. Se on -arvokkaampaa, se on suurempaa kuin minun suojattu, riippuvainen -asemani. Minä tunnen sen. Mutta se vaatii niin hirveästi voimaa. Sitä -minulla ei olisi koskaan ollut, ei koskaan. Siinä se on ero. Ja sen -tähden sinulla onkin oikeus olla viisaampi minua! - -Ilmi hymyili surullisesti. - --- Tule tänne viereeni, Aino, niin sanon sinulle jotakin oikein -viisasta. - -Aino istahti. - --- Mitä sinä aioit sanoa? - --- Sitä ainoastaan, että sinä olet ollut paljon viisaampi kuin minä, -sillä sinä olet osannut elää elämäsi oikeassa järjestyksessä. Hankit -ensin itseäsi voimakkaamman miehessä ja sitten itseäsi heikomman -lapsessa. Ne pitävät toisensa tasapainossa. Se on se ainoa oikea. Niin -minäkin olisin tahtonut, mutta se ei ollut minua varten... - -Ilmi vaikeni. - -Hiilloksen punainen hehku kajotti noiden kahden pään ympärillä, jotka -vaistomaisesti olivat painautuneet lähemmäksi toisiaan. Outo maailma -heidän välillään oli alkanut antautua ja se kutoi heidän silmiinsä -kummallisia kangastuksia. - -Aino oli kokonaan unohtanut ensimäisen säikähdyksensä ja ennen -tuntematonta ajatussumua satoi kuin kirjavaa tulta hänen aivoihinsa: -vapaus, sielun yksinäinen kulku halki kaukaisen elämän, mitä mahtoi se -olla?... - -Mutta Ilmi melkein kadehti Ainoa sentähden, että hänen oli sallittu -alkaa siitä oikeasta päästä. - - - - -ÄÄNET - - -Valkoisen talon edustalla on pitkä keinulauta ja sen ympärillä suuri -puutarha, joka syys-illan yksinäisyydessä hiljaa kohisee, vaikka onkin -aivan tyyni. - -Keinulaudalla pimeän kätkössä istuu kaksi ihmistä, joita ei erota ja -jotka eivät itse edes näe toisiaan. Äänet ainoastaan tapaavat ja äänet -seurustelevat. Ne kumpuavat esiin kuin tuntemattomista kuiluista, ne -kaartelevat ja leikittelevät kaikissa äänilajeissa, ne syyttävät ja -syleilevät toisiaan. Jokainen sana sotii toista vastaan ja sentään ne -uivat yhdessä pois, hukkuen leukoijain tuoksujen kera lempeään yöhön. - --- Kaksi kohtaa sinun elämässäsi on, joita en ymmärrä: sinun lähtösi -silloin ja sinun paluusi nyt... - --- Siinä olikin elämäni kaikki. Oliko se sinulle pettymys? - --- Oli, kymmenen vuotta takaperin. - --- Ja nyt? - --- Kymmenen vuotta olet sinä kulkenut minusta poispäin. Olet aikoja -sitten lakannut olemasta minulle pettymys tai toivo. Kaukaisena -arvoituksena siinnät minulle enää. - --- Mistä päätät minun kulkeneen poispäin sinusta? Entä jos olisikin -päinvastoin! Vai tunnunko mielestäsi nyt niin vieraalta? - --- Äänesi on yhtä kotoinen kuin ennenkin. Mutta minä en usko siihen -enää... - --- Minkätähden? - --- Tiedäthän. Kerran uskoin ja siitä alkoi onnettomuuteni. - --- Samana hetkenä alkoi minunkin. - --- Kerran lupauduin minä omaksesi ja sinä hetkenä lakkasit sinä minua -rakastamasta... - --- Erosin sinusta silloin, kun sinua eniten rakastin. - --- Oudosti sinä minua rakastit! Katkaisit minut irti itsestäsi kuin -kuivan oksan. Annoit minun pudota kaulaltasi niinkuin luisulta -kalliolta pudotaan syvyyteen. - --- Älä puhu. Se on elämäni tuskallisin muisto. Mutta suuret jumalat -mahtoivat tahtoa niin... - --- Suuret jumalat eivät voi kärkkyä kuolevaisen lyhkäistä onnea. - --- En tiedä. Mutta ainakin he silloin houkuttivat minut petollisilla -unilla ja myrkyttivät rakkauteni epä-inhimillisellä ylpeydellään. He -näyttivät minulle tahdon, joka ei tunne muuta siveyttä kuin voiman, -tunteen, jolle onnettomuus on ainoa arvokas ja älyn, joka on kylmä kuin -kohtalon laki. He antoivat minun aavistaa, että on olemassa kauneus -korkeampi kuin kodin-onni ja syvempi kuin tunnon-rauha, sopusointu, -joka on sodan jumalan tytär. Minulla oli hyvin julmat jumalat. - --- Itsesi kaltaiset ainoastaan. - --- Kenties. Mutta sitten ne löivätkin minut omilla aseillani. Ja sydän -halkesi kuin hauras kuori, elämä syöksyi sylistä kuin salama. - --- Älä puhu sydämestä. Sinulla ei ole koskaan ollut sydäntä. - --- Mistä tiedät? - --- Jolla on sydän, hänellä on sydämensä kohtalo: syttyminen ja -sammuminen kera rakkautensa. - --- Minun rakkauteni ei ole sammunut. Näethän, minä palaan... - --- Minun rakkauteni sammui. - --- Työnnätkö minut taas pois kuten silloin? - --- Silloin! Silloinhan turhaan rukoilin sinua jäämään. - --- Sanoit toisin kuin tunsit. Olit kylmä kuin jää. Rakkauden tuli oli -sinulle tuntematon, muuten ei lempeni olisi ollut sinulle loukkaus. - --- Lempesi oli himoa. Ja minä olin lapsi, jossa hekkuma ei vielä ollut -herännyt. Uskoin vain sielujen yhtymiseen. - --- Ja siksi riistäydyit sinä irti sylistäni... - --- Ja siksi hylkäsit sinä minut... - --- Miten hullu minä olin! - --- Ja miten turhaa oli minun torjumiseni! Sillä se ainoa syleily ehti -jo raiskata minut. Sinun himosi jäi minuun kytemään ja minä jäin -palamaan alkuun-ärsytettyjen aistieni ja tyydyttämättömien pyyteitteni -hiillokselle. Sinä muutuit minun elämäni kuluttavana kypenöiväksi -tulirihmaksi ja minusta tuli se, joksi sinä himosi hetkellä minut -toivoit.... - --- Ja sinä teit minusta hiljaisen miehen. Sinä muutuit minulle pyhäksi -muistoksi, kaiken keskenjäämisen unohtumattomaksi tunnelmaksi, -sellaiseksi riuduttavaksi, sisäänpäin syöpyväksi kaihomieleksi, joka -varisti minusta kaikki itsekkäät pyyteet... Sinä olet ollut minun hyvä -henkeni nämä vuodet. Olen tullut sanoakseni sen sinulle. Nyt osaan -rakastaa sinua oikein. Jos nyt uskallat antaa minulle sydämesi, -palvelen minä sitä kuin puhtauden unelmaa, jos nyt kiedot kätesi minun -kaulaani, suojelen sinua hengelläni ja kannan sinut yli syvyyksien -korkealla kuin autuuden toivon. Nyt osaan minä rakastaa sielullani. - --- Liian myöhäistä. Minulla ei ole enää sielua. - --- Jos sinä työnnätkin minut pois, en lähde enää. Jään odottamaan sinun -ovellesi, siksi kunnes kutsut minua. Tahdon kuolla yhdessä sinun -kanssasi. - --- Liian myöhäistä. Minä en voi kuolla enää toista kertaa. - --- Mitä sinä puhut, armas! Sinähän olet siinä ja minä tässä. Olemme -jälleen yhdessä. - --- Jo ammoin menimme toistemme ohitse. - --- En voi uskoa. Sinun äänesi on sama kuin silloin. Anna minulle -kätesi, armas! - --- Tavoitat menneisyyden haamua. Minua ei ole. Usko se! Minä sammuin, -silloin kun minun rakkautenikin... - -Äänet helisevät ja vaikenevat. Mitään ei tapahdu, mitään ei näy. Kun -aurinko nousee, on kaikki pois puhallettua. Ja sanat ovat haihtuneet -niinkuin leukoijain tuoksut syksyiseen yöhön. - - - - -LUONNONLAKI - - -Nuorukainen vilkaisi ikkunaan. - -"Aamu valkenee", mutisi hän hampaittensa välistä, "minä en tahdo nähdä -enää aamua". - -Ja hän jatkoi kirjoittamistaan kuumeisella kiireellä: - --- -- -- -- -- "Olen kirjoittanut näin pitkältä, jotta sinä -ymmärtäisit, että olen täydellisesti itsetietoinen ja tyyni ja että -tämä ei ole mikään sokean epätoivon teko tai hetkellinen päähänpisto. -Olen aavistanut tämän kaiken jo hyvin kauan ja siksi olen viime aikoina -lakkaamatta tehnyt tiliä itseni kanssa. Olen punninnut ominaisuuksiani -eri puolilta, perinnöllisiä ja yksilöllisiä, olen verrannut, laskenut, -ajatellut. Olen vaarin-ottanut vaistojani, tutkinut tunnelmiani ja -kuunnellut suuren luonnon lahjomatonta huminaa sielun hämärissä. Kaikki -on vienyt yksiin. Nyt olen valmis ja aivan varma: minun aikani on -tullut poistua. Se ei ole väkivaltaa luontoa vastaan, vaan itse -luonnonlaki, en voi lakata sitä toistamasta. Minä putoan vain kuin -kypsä omena puusta. Minä teen sen siksi, että en voi tehdä toisin, -sisäisten voimien pakosta, kuten kaikki tapahtuu ulkona luonnossakin, -ja ainoastaan itseni tähden. Muut eivät minua liikuta. En tahdo olla -heille hyvän- enkä pahantekijä enkä edes voi, vaikka tahtoisinkin. -Sillä kukin ihminen on vain omista synty-syistään kasvava ja katoava -itsetarkoitus. Niin ainakin uskon. Ja tämä usko on ainoa, joka tekee -minulle vielä mahdolliseksi kunnioittaa yksilöä ja niin ollen myös -itseäni. Muuten en näkisi muuta lähestymisen tietä kuin halveksinnan. -Sillä minä olen heikko ja elämän kauneus on voima. Mutta vaikka minä -olenkin sen ulkopuolella, jaksan minä sentään kunnioittaa sen kulkua, -ja vaikka minä itse vaivunkin varjoon, tahdon minä vaipuessani vielä -palvella elämän kauneutta ja pyhittää sille parhaimman, mikä minussa -on: rakkauteni sinuun. Sillä nyt on minun suuri hetkeni tullut. Nyt -tahdon minä jaksaa sen kaikista vaikeimman: tahdon nostaa rakkauteni -kaiken heltymisen ja hentomielisyyden yläpuolelle ja sinut itsesi niin -korkealle, ett'eivät mitkään pyyteen tai säälin sameat ilmakerrostumat -enää yllä sinuun. Siksi en myöskään ota huomioon sitä hetkellistä -tuskaa, jonka tiedän tuottavani sinulle. Sinä olet terve ja siksi sinä -suruistasi kasvat, sinä olet nuori ja siksi sinä kestät kauan ja ehdit -etäälle. Ja sentähden juuri rakastan minä sinua niin äärettömästi. Koko -minun sairas elimistöni pyrkii sinua kohti imeäkseen sinusta verevyyttä -ja toiminta-tarmoa. Sinun silmissäsi on leveän päivän lämmintä ja -hipiälläsi tuoreen pihkan tuoksua, joka päihdyttää minut ihanalla -elämän-innolla, mutta jota minä en kuitenkaan kestä. Älä sano, että se -on merkki rakkaudesta: se on merkki siitä, että olen kuolemaan -tuomittu. Minun sairauteni on varma ja parantumaton. Ja syyt ovat monet -ja syvällä, ja syvin ei riipu minusta itsestäni: olen syntynyt -vanhaksi. Sinä et tiedä, mitä se merkitsee, sinä, joka saat alkaa -elämäsi alusta, maa-emon väkeviltä parmailta. Minussa on kaikki jo -ennen elettyä. Minun aineeni on ohueksi jauhettua, se on kulutettua ja -poltettua monessa polvessa. Pitkien sukusarjojen painava pakko sadoissa -haudoissa huutaa minua jo luokseen. Minä tiedän sen ja sitäpaitsi minä -tunnen sen. Ja se, mitä tunnen, on jotakin kauheata. Tai voiko olla -mitään pahempaa kuin oman heikkoutensa alituinen aavistelu! Nähdä, -ettei pysty siihen mihin pyrkii, ei jaksa sitä mitä tahtoo, ei kykene -luomaan aineestaan enää mitään sellaisia tekoja, jotka tekisivät elämän -elämisen arvoiseksi! Niin on minun laitani. Minun solurakenteeni ei -kestä enää sitä olemassa-olon kovaa taistelua, joka ihmisen on -kestettävä. Se on luotu jo niin arkoja ja hienoja elin-ehtoja varten, -etten sellaisia voi sille hankkia, en edes tahdo. Sillä ihmisellä on -mielestäni elämän-oikeus vain niin kauan kuin hän jaksaa siitä -rehellisesti maksaa säilyttämällä itsenäisyytensä ja työryhtinsä. Mutta -vapaaseen työhön olen liian heikko ja pakkotyöhön liian ylpeä. Mitä jää -jäljelle? Loisen asema, toisien voimilla, rahoilla ja armoilla -eläminen, kaikki se, mitä eniten halveksin tässä elämässä. Sinä näet, -ettei ole mitään mahdollisuutta. Älä koeta uskotella, että minun -työstäni olisi voinut tulla jotakin. Kuka hyvänsä voi sen tehdä -paremmin kuin minä. Ehkä se ei ole totta, mutta mikä on totta, on se, -etten enää hetkeksikään voi päästä erilleni itse-epäilyn -kaikkituhoavasta painajaisesta. Sen alla varisevat minun mitättömät -mielikuvani kuin kuivat lehdet, minun ajatukseni loppuvat alkuunsa ja -teko ei ole enää minun tavoitettavissani. Kaikki minkä olen pelastanut -perikadosta, on tässä kirjeessä: rajansa tunteva inhimillinen äly, -ainakin kuolemanhetkensä hallitseva vapaa tahto, koko minun surullinen -itsetietoisuuteni, ainoa ja paras, mikä on voinut puristua esiin minun -pehmenevistä aivoistani. Ja sen jätän minä perinnöksi sinulle, ojennan -huomenlahjaksi saavuttamattomalle armaalleni! Se riittää minulle... - -"Älä ajattele, että olisit tahtonut tulla minun luokseni, älä ajattele, -että olisit voinut auttaa minua! Olet kuullut vääriä satuja siitä, että -suuri rakkaus tekee ihmiset titaaneiksi ja vääriä opetuksia siitä, että -heikkoja pitää auttaa. Toisin opettaa luonnonlaki: heikon on -siirryttävä pois voimakkaamman tieltä, jott'ei elämän taso luisuisi -alas eikä voimien virta koskaan ehtyisi. Ainoastaan lajien korkeimmat, -henkisen ja ruumiillisen voiman valiot ovat kutsutut jäämään. Heikon, -mädännäisen, vanhan ja rapistuneen täytyy pois! Sentähden täytyy -maailmassa myös olla kuolemaa, paljon kuolemaa, nopeaa ja -vastustamatonta. Miksi emme alistu tähän luonnon hyvään hallitukseen? -Miksi emme anna murtumisen tyynesti tapahtua? Miksi taistelee -ihmiskunta raukkamaisen rakkautensa nimessä omaa ikuista nuortumistaan -vastaan? Miksi on sen sydän niin pieni ja heikko, että se on tehnyt -maailmastaan vaivaistalon, kun se olisi voinut tehdä siitä -kuninkaallisen linnan! Miksi se on laatinut laitoksia, joissa lyödään -päät poikki lajien parhailta, hävitetään yksinäisyys, säädetään terveet -hoitamaan haaskoja ja hukataan voimat heikkouden ylläpitoon! Ei anneta -niiden kuolla, jotka ikävöivät kuolemaa eikä niiden elää, joille elämä -on rakas. Jokaisen asia on vain kieltää itsensä, pönkittää toisia, -antaa, vaikk'ei olisi mitään annettavaakaan, taistella omaa tahtoaan ja -syvimpiä elinvaistojaan vastaan: uhrautua, kuten se kaunis sana kuuluu. -Muka ihmiskunnan onnellistuttamiseksi! Ja ihmetellään, miksi sittenkin -kaikki on niin juuretonta, kurjaa ja kumaraa! Ikäänkuin sellaisesta -luonnonvastaisesta kasvatuksesta koskaan voisi noustakaan muuta kuin -orjuutta ja epätoivoa, sekä elämän että kuoleman kälvettävää kammoa! - -"Olen ajatellut näitä asioita paljon, sentähden että itsekin olen vain -näiden olosuhteiden ruhjottu tulos. Voi kuinka syvästi ja masentavasti -tunnen sen! Huolimatta siitä, että kaikki, mikä minussa on järkeä ja -ylpeyttä, kaikki, mikä minussa on kunnian-kovaa ja siveellistä, on jo -aikoja sitten tuominnut ja hyljännyt heikon hyvyyden ja armoittavan -rakkauden, tunnen sittenkin suonissani tuon parantumattoman myrkyn -lakkaamatta tekevän hävitystyötään. Minun tunne-elämäni on madonsyömä -ja sairas. Se on valmis antautumiseen ja silittävään sääliin, se on -valmis vielä viimeisellä alennuksen asteellaan riippumaan kiinni elämän -kurjuudessa ja rukoilemaan heltymystä ja hyväilyä siltä, joka sitä -polkee. Ja tämä on pahempi kuin kaikki muut perinnölliset -elimistönviat. Olen taistellut sitä vastaan, päivä päivältä, olen -heittelehtinyt kuin haaksirikkoinen alus ylpeyden ja hentomielisyyden, -kovien ja pehmeiden elämän-arvojen välillä. Koko minun olemukseni on -kuin suuri haava, rikkiraastettu ja itselleen vihollinen. Nyt on -ratkaisun hetki tullut. Sitä ei voi enää viivyttää. Ja minä olen -tuominnut itseni pois. Sen täytyy nyt tapahtua. Tämä on ainoa teko, -jonka jätän jälelleni, ja tahtoisinpa lisätä: ihmisystävällinen teko. -Sillä kaikki muu filantropia, paitsi oman sielunsa kauneuden -kaitseminen, on valheellista. Itsestään on ihmisellä ainoa ja ankarin -edesvastuu. Mikään ei katoa, ei pienin pyrkimys, ei hetkellisin -mielikuva. Kaikki jää: muodostamaan uusia kehitys-yhtymiä ja -tulevaisuutta. Ja se ajatus, että minun elämäni, kaikesta -heikkoudestani huolimatta, kerran tulee vaaituksi kovien arvojen -vaa'alla niinkuin voimakasten, tekee minut onnelliseksi ja ylpeäksi. Ja -tiedätkö, mikä on se kovien arvojen mitta? Se on: oikeudentunto -yläpuolelle armon, totuus itseään kohtaan korkeammalle kuin rakkaus, -omantunnon tunnustus ylhäisemmäksi kuin kaiken maailman kulta ja -kunnia! En jaksaisi tämän tunnuslauseen mukaan elää; kuolla sen mukaan -on ainoa keinoni voittaa. Ja minä tahdon suoriutua tästä taistelusta -voittajana, niin kauan kuin vielä voin, niin kauan kuin vielä olen -rajallinen, vapaasti tahtova yksilö. - -"Pian en enää olisi mitään. Nyt olen juuri rajalla. Minun elämänkaareni -painuu huimaavalla vauhdilla alaspäin, kohti maata ja yötä, kohti -suurta, rajatonta alkulähdettään. En ole koskaan tuntenut sitä niin -hirvittävän selvästi kuin nyt... Ulkona humisee kevät, hanget hohtavat -ja ilmassa, metsässä, maassa punertavat jo uuden elämän herkät -hermoverkot. Ne helisevät ja soittavat sekä hää- että hautauskelloja. -Silloin on vanhan kaaduttava ja nuoren noustava, silloin syttyvät -ihmiset rakkauteen ja silloin kuolevat ihmiset. Minua työntävät ne -vastustamattomalla voimalla kohti sinua, elämän aurinkoa ja rakkautta -tavoittamaan. Mutta painavat samalla alas, sillä sinä olet minua -väkevämpi. Minä ikäänkuin irtaudun liitoksistani, sulan suurempaani, -putoan kuin hukkuva pisara rajattomaan mereen. Minä en ole sinun -yhteydessäsi enää yksilö, minulla ei ole omaa tahtoa, ei omaa -liikuntakykyä. Minä en tule enää ollenkaan toimeen omillani. En ole -enää terve ja siksi en voi olla yksinäinen. En voi elää ilman sinua. -Olen sinun armoillasi, syön sinun voimaasi, kulutan sinun ainettasi. -Sinä näet, miten minun rakkauteni on rikollinen. Ei ole lupa yhtyä, -ennenkuin osaa olla yksin. Meidän kodistamme tulisi vaivaistalo. - -"Minunlaisiani varten on olemassa vain yksi koti: maa-emon suuri syli, -kaikki-upottavan luonnonhengen lempeä helma. Ja se on jo kauan vetänyt -minua puoleensa, purkaen haurasta rakennettani yhä hauraammaksi. Se on -antanut minun jo maistaa autuutensa esimakua myrkkyjen suomissa -nautinnoissa, hämärryttävissä huumioissa, viinien vaivuttavassa -unhotuksessa. Se on ollut ainoa onneni. Älä soimaa! Kuolema on -merkinnyt minut. En ole voinut sille mitään... - -"Älä vaivaa itseäsi teorioilla hyvästä ja pahasta, oikeasta ja -väärästä. Kuka niistä tietää! Minä tiedän vain sen, että minussa -täyttyy järkkymätön luonnonlaki. Ja sittenkin lyö minun hukkuva -ihmishenkeni vielä sammuessaan pienen vapaan voimankipinän. Sillä minun -heikko sydämeni tahtoisi yhä jäädä hiipumaan. Se tahtoisi jäädä -lepäämään sinun silmiesi aurinkoon ja kuolemaan suloisesti sinun -rinnoillasi. Ah, kun minä taas muistan sinut, pimentää sairas vereni -heikon pääni. Ja nyt juuri, tällä hetkellä, tahtoisin minä syöksyä -sinun turviisi, langeta sinun jalkoihisi, suudella sinua ja rakastaa, -rakastaa, kaikella mitä minussa on, järjelläni, tunteillani, -vaistoillani, koko epätoivoisen elämänrakkauteni mielettömyydellä, sinä -aurinko ja elämä, sinä valo ja liikkuva ilma! Ah, ei ole kukaan koskaan -ihmistä vielä niin rakastanut kuin minä sinua..." - -Pitkä päivänsäde loimahti yli pöydän. Nuorukainen hätkähti. - -Hitaasti kokosi hän paperit, sulki ne suureen kuoreen ja kirjoitti -siihen osotteen. - -Sitten puhalsi hän lampun sammuksiin ja veti uutimet alas -- -- -- -- - - - - -ELÄMÄ KUOLEMAN JÄLKEEN - - --- Ei, Reino, sinä puhut hullutuksia! Elämä kuoleman jälkeen ei ole -mitään elämää, se ei ole iän jatkoa, ei nautittavaa eikä tavoitettavaa, -ei kerrassaan mitään, koska minua itseäni ei ole enää. Sehän on päivän -selvä. Mitä minua sitten enää hyödyttää sellainen autio, manalainen -maine! Nimi, joka jää johonkin kirjaan, kirja, joka jää jonnekin -hyllylle, elämäkerta kenties, jolla joku tyhmyri parin sadan vuoden -päästä ostaa itselleen tohtorintittelin! Mutta tämä on pahaa pilaa. -Kuka minua silloin enää muistaisi! Ja jos muistaisikin, niin mitä se -minua liikuttaa! Pölyä, tuhkaa se silloin on. Nyt pitäisi sen maineen -olla, nyt, kuten sinullakin, ja samanlainen kuin sinulla, sellainen, -jota voi käyttää, jolla voi leikata kultaa ja iloisia päiviä, kuten -sinä teet... Se on jotakin todellista se! - -Sulo Kuusinen käveli kiihottuneena matalan vinttikamarinsa lattialla, -joka oli niin pieni, että hän mahtui siinä liikkumaan ainoastaan seinän -vieruksia kierrellen. - -Oopperalaulaja Reino Palomaa seisoi hajareisin neliön muotoisen -ikkunaristikon ääressä. Hän rummutteli sormillaan ruutuun ja vihelteli. - --- No tuo on nyt kerrankin miehen puhetta, naurahti hän. Jokohan -vihdoinkin alat viisastua! Onhan sulaa hulluutta valita itselleen näin -niukka ja nurinkurinen kohtalo, asua tällaisessa pirunkolossa, juoda -vettä ja syödä kuivia sämpylöitä pelkästä itsepäisyydestä, sillä aikaa -kuin tuolla, noiden kattojen alla... ah... - -Palomaa viittasi merkitsevästi kaupunkiin pilvenä kiertelevien savujen -alla. - --- Minulla ei ole rahaa, sinä tiedät... - --- Raha on sen, joka sen ottaa. Rahasta pitää ottaa osansa niinkuin -elämästäkin. Kas niin, ole nyt järkevä taas. Lähde pois! - -Palomaa kaiveli taskustaan kultarahoja. - --- Tuota minä en tarkoittanut, sanoi Kuusinen synkästi. Minä en voi -ottaa noita sinulta, en voi... - --- No sepä ihme, enhän minä ole näitä rahoja tehnyt. Ja että ne tällä -hetkellä sattuvat olemaan minun taskussani, ei merkitse mitään. -Sitäpaitsi vakuutan sinulle, minä en tarvitse niitä nyt ollenkaan, en -tee niillä mitään. Tai soisitko mieluummin, että jakelisin ne -kevytmielisille naisille, pudottelisin ne kadulle tai söisin ja joisin -itseni kuoliaaksi niillä? - --- Soisin. - -Palomaa hymähti: - --- Sinä olet todellakin parantumaton ja sitäpaitsi sangen huono ystävä. - --- Olet oikeassa... Mutta minä olen huonompi ystävä kuin luuletkaan. -Minä kadehdin sinua... - -Palomaa sytytti paksun sikaarin ja hymyili hyväntahtoisesti. - --- Rahoja sinä et huoli. No sitten en ymmärrä, mitä minussa olisi -himoittavaa. Ellet kenties tätä pulskaa vatsaani tarkoita. Ja Palomaa -silitteli tyytyväisesti samettiliivinsä mahtavaa rinnustaa. Mutta se -kuuluu minun ammattiini, näes. Ei se sopisi sinulle ollenkaan. Sinä -imponeeraat parhaiten noin. Kirjailijalle sopii juuri tuollainen ohut -ja eteerinen ja sielukas ulkomuoto... - --- Niin, niin, kyllä tiedän. Kirjailijalle sopii elää nälänkuoliona. On -hyvä sanoa. On hyvä katsella noin sivulta päin, mutisi Kuusinen -heittäytyen hermostuneena selälleen sänkyyn. - --- Oletpas sinä tänään kiukkuisella tuulella. - --- Köyhällä pitäisi tietysti vielä olla lampaan lauhkeus ja karitsan -kärsivällisyys. - --- No jos köyhyys alkaa noin käydä taakaksi ja kärsimykseksi, niin -laita itsesi rikkaaksi sitten, äläkä siinä, saakeli soi, rupea -itkuvirsiä vetelemään! - -Kuusinen ponnahti ylös vuoteeltaan kiivastuneena. - --- Laita itsesi rikkaaksi! On helppo sanoa. Millä minä laitan itseni -rikkaaksi? - --- Sillä millä muutkin. Työllä ja toimella! - --- Työllä! Milloin sinä olet kuullut, että kukaan vielä on tullut -rikkaaksi rehellisellä työllä? Ja mitä minun työhöni tulee, niin sitä -ei ainakaan näy kukaan tahtovan eikä tarvitsevan! - --- Onko sitten pakko tehdä niin tyhmän rehellistä työtä kuin sinä? Jos -tahtoo palkan, saa tehdä sitä, mitä teetetään, astua ammatin ikeeseen -yksinkertaisesti. Niin muutkin saavat tehdä. Tavara yleisön mukaan. -Joka tahtoo rikastua, saa luvan raaistua. - --- Kuten sinä! - -Palomaa kumarsi leikillisesti. - --- Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli, sanoi hän. Olenpa -kyllä nähnyt, että sinä sieltä henkisen ylpeytesi kukkuloilta katsot -minuun kuin johonkin huonompaan ihmislajiin... Ja voitpa olla -sitäpaitsi oikeassakin. Mutta minä nyt en ole luotu miksikään -marttyyriksi, minä. Saattaa olla paha näin, mutta olisi toisin vielä -pahempi. Eikä minulle ole mikään asia niin kallis, että sen tähden -tahtoisin uhrata jotakin tästä tämän maailman mukavuudesta. - --- Siinäpä se, siinäpä se, murahteli Kuusinen. Sinulle ei ole mikään -pyhää, siksi sinä voit tehdä kaikkea mitä teet. Muuten et kehtaisikaan -käyttää sellaisia reklaameja kuin käytät. Vaikka olen ystäväsi, sanon -sen sinulle. Se ei ole taiteilijan arvoista. Se on alhainen puoli -sinussa. - --- Käytännöllinen puoli ainoastaan. Keinot ihmisten mukaan. Mikä on sen -luonnollisempaa? Jos nimittäin tahtoo pysyä päälläpäin eikä tahdo -lahjoittaa elämänsä esikoisoikeutta noin vain kiltisti muille kuten -sinä. No silloin tulee puristetuksi tällaiseen häkkiin ja kuolee -kunnialla nälkään. Mutta ei, saakeli soikoon, se ainakaan minua -houkuta. Raha on pääasia. Ja kun on rahaa, on vapaa kuin taivaan lintu. - --- Ja sinä kuvittelet olevasi vapaa, sinä, joka joka hetki alistut -elämään toisten suosiolla ja keinotekoisilla sovitteluilla. Se ei ole -taiteilijan arvoista, ei koskaan! Taiteellinen portto sinä oikeastaan -vain olet: myyt itsesi, keikailet rahvaalle, vetoat sen alhaisimpiin -vaistoihin, puet itsesi prinssiksi, isket silmää sille lavalta, -näyttelet kuviasi kadun kulmissa ja ostat kotimaiset suositukset -ulkomaalaisilla. Eikö se kaikki ole humbuugia, myönnä itse! - --- On tietenkin, mutta se nyt kuuluu kerta kaikkiaan tähän ammattiin. - --- Mutta miksi sitten noin kurjaa ammattia kutsutaan taiteeksi? Se on -väärin ja petollista. Miksi muuksi tahansa! Ooppera! Mikä on -porvarillisempi huvittelutilaisuus kuin se? Häpeällinen välimuoto se -on, sekä sävel- että näyttämötaiteen kustannukselle tekaistu -sekamelska. Ja siinä sinä viitsit kiekua, olla ymmärrettävä niille, -jotka eivät mitään ymmärrä, tarjota muka taidetta niille, jotka eivät -taidetta laisinkaan kaipaa. Joll'en minä niin syvästi halveksisi sinun -taidettasi, kadehtisin minä sitä. Sillä se on tätä elämää varten, -lyhyttä, helppoa, kunniakasta, nopeasti opittua ja hyvin maksettua. Ja -vain sentähden, että se on roskaa! Se menee kyllä. Mutta kaikki suuri -ja rehellinen, se painetaan alas, se tapetaan, jotta sille sitten -voitaisiin lahjoittaa tuo hauska kuoleman takainen maine. Eikö se ole -väärin? Ja juuri te esittävät taideniekat, kaikki te, jotka vain -näyttelette ja jäljennätte, te viette leivän ja tilan niiltä, jotka -jotakin luovat. Te olette ne sydämettömät hyvänpäivän lapset, jotka -keveällä mielellä kokoatte lautasillenne toisten kunnian ja toisille -kuuluvat rahat, koristatte tyhjät päänne niillä laakereilla, joita -toisten nero on kylvänyt ja annatte kuljettaa itsenne juhlasaatoissa -niinkuin jumalat niillä teillä, joita toisten työ on tasoittanut. Te -sokaisette maailman hetkellisillä helyillänne ja täytätte sen -reklaamienne helskeellä, niin ettei sille jää varaa ainoallekaan -vakavalle ja itsenäiselle hengelle. He kuolevat nälkään, ellette _te_ -harjoita hyväntekeväisyyttä! Eikö se ole veristä ivaa? - -Kuusinen puhui ja huitoi käsillään huumautuneena omista sanoistaan. - --- Sinä naurat vain, jatkoi hän hiljaisemmin. Tietysti sinä et ymmärrä -minua, et ymmärrä ollenkaan... - --- Niin, en minä ymmärrä, mikä syy sinulla on niskotella minulle tuosta -kaikesta. Voisit pikemmin kiittää. Ilman minua ei sinulla varmaankaan -olisi noin suurta oman ylemmyydentunnon nautintoa. Ja sitäpaitsi, pidä -se vaan kaikessa rauhassa. Kernaasti minun puolestani saat inhota -rahojani ja halveksia ammattiani, jos se sinua huvittaa. Kukin on -sellainen kuin on ja sovittaa tietysti elämän itsensä mukaiseksi -voidakseen siinä viihtyä. Sehän on luonnollista. Ja sinä nyt olet niitä -merkillisiä, jotka mieluummin elävät köyhinä kuin rikkaina ja nauttivat -enemmän ihmisten pahansuopaisuudesta kuin heidän suosiostaan. - --- Nautin köyhyydestä ja ihmisten pahansuopaisuudesta! Oletko hullu! - --- Tietysti nautit. Sinusta on hauska uhallakin sanoa sellaista, mitä -muut eivät siedä kuulla, tarjota kaupaksi sellaista, jota ei kukaan -osta, vaikka varsin hyvin tiedät, ettei sellainen kannata, ettei sitä -kukaan ymmärrä... - --- Tuleva polvi ymmärtää, keskeytti Kuusinen, olen aivan varma siitä. -Sille minä kuulun, minä tunnen sen. - --- No, se sinut sitten palkitseekin. Siltä saat sitten sen -kuolemanjälkeisen elämän. Itse olet sen valinnut. Mutta älä sitten -vaadi, että tämä polvi maksaisi sinulle muiden puolesta. Hyvä kun oman -velkansakin suorittaa. - --- Tuo on ajatusleikkiä. Täytyyhän minun jollakin elää, saada työstäni -maksu nyt jo. Mutta minä en saa, en saa koskaan mitään. Ja toiset -saavat ilmaiseksi ja liiaksi. Se on väärin!... - -Kuusinen alkoi taas kiivastua. Ja Palomaakin oli vastoin tapaansa -tullut vakavaksi. Kuusisen äänessä oli liian rehellinen väritys -ollakseen loukkaamatta. Jo monta kertaa oli Palomaa tuntenut -ärsyttyvänsä, mutta nyt hän suorastaan kuohahti. - --- Tarkoitat, että minä saan ilmaiseksi, tiuskasi hän. Mutta se ei ole -totta. En saa edes tarpeeksi! Ja vaikka minun jalkoihini koottaisiin -kaikki maailman kulta ja kunnia, ei se sittenkään riittäisi -palkitsemaan minua. Niin paljon tunnen minä antavani. Kaikkeni minä -annan, elämäni minä annan. Ja minulla ei ole muuta kuin tämä yksi -lyhkäinen elämä, joka loppuu sinä hetkenä, jolloin ruumiini suvaitsee -tehdä lakon. Minusta ei jää mitään haudantakaista, ei mitään kiihotinta -tulevalle polvelle, ei pienintä merkkiä maailman kaikkisuuteen. Minä -kuulun kokonaan tälle nyt elävälle ihmiskunnalle, siihen minä olen -sidottu, siltä minun pitää pyytää palkkani ja tunnustukseni, siitä -löytää ainoa autuuteni. Siksi minä olen saanut opetella temppuni -uusimman muodin mukaan, joka tämän-päivän lapsia miellyttää. Minun on -pakko heitä miellyttää, ymmärrätkö, maksaa kaikellani tästä ainoasta -lyhkäisestä elämästä. Minun täytyy totella heidän taputustaan ja -vihellystään, olla riippuvainen heidän mitättömistä mieliteoistaan ja -tuhmasta virityksestään, olla aina comme il faut, lyhentää, missä on -liikaa, venyttää, missä on liian vähän. Tietysti minä silloin olen -raaka ja raajarikko, valehtelija ja taiteellinen portto, mitä vaan -tahdot! Mutta kun minun täytyy, täytyy, näetkö, voidakseni taas -puolestani hallita heitä, virittää heidät omaan viritykseeni, -avonaisiksi, vastaan-ottoisiksi itselleni, tai ei, ei itselleni vaan -juuri kaikille niille varhais-syntyneille neroille, niille -suurluojille, joista sinä äsken puhuit, mutta jotka eivät olisi mitään -ilman meitä. Eivät mitään he olisi, sanon minä, ilman meitä vaivaisia. -Pala kuollutta paperia vain! Heidän työnsä hukkuisi vuosisatojen alle -kuin tomu. Vasta me, me tyhjäpäiset tulkit ja ilveilijät ja mitä -lienemmekin, me puhallamme siihen tomuun elävän hengen ja pidämme siten -hereillä maailman suuren sielun, joka muuten uinuisi ainaisessa -horrostilassa. Ainoastaan meidän kauttamme he ovat olemassa. Ja mitä -onkaan meidän hetkelliset pahat-tekomme teidän julmuuteenne -verrattuina, te kuolemattomat. Me himmennämme teidän elämästänne joskus -kenties jonkun varhaisen vuoden, mutta te, te istutte sitten kuin -ikuiset peikot, kuin ainaiset leppymättömät kostonhaltiat ihmiskunnan -kynnyksellä ja halki vuosituhansien te hallitsette ja imette elämän -kuiviin miljoonista raukoista rinnoista, jotta teidän kuihtumaton -nuoruutenne kestäisi. Me muut, me vain palvelemme teitä, heijastamme -teitä, olemme vain se alati syttyvä ja sammuva ruumis, jossa teidän -kuolematon henkenne vaeltaa. Me juuri olemme ne, jotka kuljetamme sen -korkealla halki aikojen vaihtelujen ja annamme sille sielun, jonka -ihmiset voivat ymmärtää. Oma sielumme täytyy meidän antaa. Mutta meidän -sielumme lakastuvat siitä kosketuksesta ja meidän ruumiimme kuolevat -lopullisella kuolemalla. Meille ei jää mitään, ei mitään ylitse. Onko -ihme, jos tahdomme tästä jonkun korvauksen! Ja meille on maksettava nyt -heti, tämän polven, jonka taiteellisiksi portoiksi me olemme saaneet -alentua. - -Kuusinen kuunteli ihmeissään. - --- Sinä olet suuttunut minulle tuosta sanasta, sanoi hän kesysti. Anna -minulle anteeksi. En tarkoittanut niin pahasti. Minulla on vain niin -paha luonto... - -Palomaa tunsi itsensä kiusatuksi. Paatos oli hänelle oikeastaan -vierasta ja hän katui jo antautumistaan eikä vastannut mitään. - --- Hm, sanoi hän vihdoin nyreästi, sellaiseksi tulee ihminen, kun istuu -niin paljon yksin. Ei pitäisi päästää itseään liian lähelle, ei -koskaan, loitontaa, loitontaa vain... - --- Onko siihen oikeutta? - --- En minä tiedä, enkä oikeastaan muiden asioista mitään. Tiedän vain -sen, että minun henkeni kuolee yht'aikaa kuin minun ruumiinikin ja -siksi mittaan asiani sen mukaan. Mutta sinulla voi kyllä olla varaa -halveksia näitä maallisia... - --- Älä nyt pilkkaa, Reino, sovitaan pois! - --- No lähdetkö illalliselle kaupunkiin? - --- Minulla ei ole rahaa, johan tiedät. - --- Etkä siis huoli... - -Kuusinen tunsi olevansa äkkiä omituisen naurettava ja hän häpesi. -Häpesi ottaa ja häpesi kieltää. - --- En tahdo tyrkyttää. Sinulla on varaa olla köyhä ja ylpeä, kun -sinulla on vielä jälellä se elämä kuoleman jälkeen. Mutta ei minusta, -ole tuollaisten suurmiesten pariin, tunnen sen aivan... - --- Heitä jo ivasi! Minusta ei ikinä tule mitään suurmiestä! - --- Ainakin uskot siihen itse. Muuten et varmasti jaksaisi noin -itsepäisesti nähdä nälkää etkä katsoisi muihin ihmisiin noin hiivatin -korkeasta satulasta. Eivät ihmiset ole niin pahoja, eivät ollenkaan. -Heitä pitää vain osata katsoa oikein, alhaaltapäin, aivan -vaatimattomasti, ja tunnustaa heidät siksi, mitä he ovat, seuraa -rakastaviksi eläimiksi. Silloin valmistavat he ainoastaan iloisia -yllätyksiä, heistä voi oikein pitää. Mutta sinun tapaisiasi voi vain -ihailla, ei rakastaa. Te olette lemmon ikävää väkeä. Hyvästi siis! - -Palomaa lähti. - -Kuusinen tarttui kahden käden päähänsä. Tuntui kuin olisi huimannut. -Hänellä oli tosiaankin nälkä. Se oli luvattoman romantista kurjuutta -häneltä. Miten tyhmä hän oli ollut vielä äsken! Nähnyt kultaa, -irrallista kultaa, jota ei kukaan tarvinnut, eikä hän ollut ottanut. Ja -aamupäivällä sitten! Evännyt hyvän paikan eräästä sanomalehdestä, joka -muka ei vastannut hänen vakaumuksiaan. Kirottu ylpeys! Sehän ei käynyt. -Ja miten lapsellista samalla kulkea aina ikäänkuin sydän kämmenellään! -Miksi ei hän saattaisi tehdä kuten muutkin: myydä huonomman itsensä ja -pitää paremman itsellään! Silloin toimisi hän sekä hienosti että -viisaasti. Näin ollen oli hän vain epähieno ja tuhma. - -Kuusinen jäi ajatuksissaan katsomaan yli mustien kattojen -katu-kuiluihin, joista kuului helinä ja helske ja vilkutti monivärisiä -valoja. Noiden kattojen alla oli kaikki... - -Kuusinen kääntyi pois. Hänen silmänsä osuivat pieneen seinäpeiliin. -Siitä tuijotti häntä vastaan hänen oma kuvansa. Se oli kuin aave. Kaksi -kiiluvaa silmää ja ympärillä syvälle painuneet mustat renkaat kuin -kuolleilla. Elämä kuoleman jälkeen! Se oli jotakin kauheata, se oli -pelkkää kuolemaa, tyhjyyttä, ei muuta. Ennen nuorempana oli hän sitä -ajatellut aivan rohkeasti, toivonut, pyytänyt kaksintaisteluun, -uhmaten, ilkamoiden, kapinoiden. Ja nyt? Se väristi vain kuin viileä -ilta. Hän ei tahtonut sitä muistaa, mutta yhä useammin vain sen varjo -saarsi hänen aivojaan. Se tuli aivan huomaamatta, siirsi kuin -hiljaiseen siimekseen, vähitellen, vähitellen. Se vei uhman, kapinan ja -kaunan, se vaivutti mielen niin kummalliseen, surunvoittoiseen -alistumiseen. Se oli varmaankin jo vanhuutta, kuoleman-ennettä... -Kuusinen vavahti omille mielikuvilleen. - -Ulkona oli alkanut tuulla. Se työntäytyi raskaasti talonseinuksiin, se -kolisteli kattoja ja ulvoi. Kaksi suurta puuta, jotka kasvoivat pihalla -ja joiden latvat näkyivät vintin-ikkunaan, painoivat lehtensä nurin ja -huojuivat hopeanharmaana raippana niinkuin piiskatut. Nuokin olivat -ikuisempia kuin ihminen, nuokin jäisivät hänen jälkeensä. Luonto oli -ainainen kuoleman-kannel ihmisen korvissa. Eikä ollut mitään sen -kammottavampaa. Siksi oli ihminen hyljännyt luonnon, että se hylkäisi -ihmisen ja lakkaisi laulamasta pahaa lauluaan. Siksi oli se työnnetty -syrjään, näkymättömiin ja kuulumattomiin, että yksinäisten erämaiden -ennehuudot vaientuisivat. Oli pantu toiset sävelet soimaan, kansoitettu -kaupungit, sytytetty sähköt syksyiseen yöhön ja viritetty orkesterit -pauhaamaan kuoleman kohua voimakkaammin... - -Noiden kattojen alla oli sittenkin kaikki. Tällä kertaa ainakin. - -Kuusinen teki päässään pikaisen laskelman. Hän ehtisi kenties vielä -saavuttaa Palomaan ja hänen kultarahansa. Hän arvasi kyllä, minne hän -oli mennyt. Palomaa oli hyvä poika. Miksi olikin hän turhan tähden -hänet suututtanut! Mutta hän lainaisi kyllä joksikin päiväksi, siksi -kunnes hän ehtisi järjestää asiansa sanomalehden kanssa. - -Ja Kuusinen heitti nopeasti päällystakin ylleen ja kiirehti ulos. - - - - -MANJA PAVLOVNA - - --- Manja! - -Manja ei vastannut. Hän seisoi ikkunan luona katsellen suuren -boulevardin ihmisvilinää ja ohut-oksaisia puiden latvoja, jotka -hienoilla verkoillaan peittivät taivaan tummenevan ruskotuksen vanhan -Luxembourg-linnan yllä. - -Hitaasti kääri hän keltaisen silkkihuivin tiukemmin ympärilleen ja jäi -samaan asentoon. - -Dimitri Miljukoff seurasi koko ajan silmillään hänen liikkeitään. Hän -ei koskaan väsynyt katselemaan Manjan kaunista, sitkeää vartaloa ja -hänen hiljaista, ylpeää ryhtiään. Mutta tällä kertaa hän oli näkevinään -niissä jotakin aivan erikoista tai ainakin sellaista, mitä hän ei ennen -ollut tullut huomanneeksi. Noin laiskasti uskalsivat liikkua ainoastaan -pedot, noin pehmeästi ainoastaan ne, jotka osasivat purra. Mitä jos -Manjakin joskus... Tai nyt... Mitä mahtoi tarkoittaa hänen äskeinen -pilansa? - --- Manja Pavlovna! äänsi hän uudestaan melkein rukoilevasti. - --- Näetkö, Dimitri, puhui Manja kuulematta häntä ja yhä katsellen ulos, -näetkö, miten kaunista. Ei missään koko maailmassa ole auringonlaskun -hetki niin huumaava ja lyhkäinen kuin Parisissa. Ilma hehkuu, -ääriviivat pehmenevät ja irtautuvat; silmät vain välkähtävät -hämy-merestä ja valkeat jäsenet. Se on joka päivä palanen Watteaun -unelmaa, ainaista lähtöä Cythére-saarelle, yhä vielä. En tahdo -Parisista mukaani muuta muistoa kuin tämän lyhkäisen tuli-hämärän... - --- Manja Pavlovna, sehän ei voi olla totta, mitä sanoit äsken? - -Manja kääntyi. Hän oli kovin kalpea, mutta se vain lisäsi hänen -kasvojensa henkevää ilmehikkyyttä. Hänen piirteensä olivat niitä, jotka -vaikuttavat sekä kauniisti että voimakkaasti kuitenkaan olematta itse -asiassa kumpaakaan. - -Hän pysähtyi Dimitrin eteen. - --- Totta on mitä sanoin: minä matkustan huomenna. - -Dimitri Miljukoff hypähti ylös. - --- Mutta minne, minne ja minkätähden? - --- Olenhan sanonut: Moskovaan. Mitä ihmeellistä siinä on? Palaan vain -sinne, mistä olen tullutkin. Minulla on siellä kaikki tallella, usko -pois, kaunis linna, vaikuttava asema ja ystävät, jotka valmistavat -minulle loistavan vastaan-oton... Olen ollut pienellä huvimatkalla -ainoastaan! - -Manjan ääni oli ärsyttävän viehkeä ja tahallisesti näyttelevä. - --- Mitä sinä puhutkaan, Manja! huudahti Dimitri. Että sinä palaisit -siihen kaikkeen! Se on mahdotonta, aivan mahdotonta! Minne muualle -tahansa, ei sinne! Etkä sinä voisikaan enää kääntyä entisille -jäljillesi, vaikka tahtoisit. - --- Minun ei tarvitse ollenkaan kääntyä. Entisyys tulee vastaan -ainoastaan, aivan itsestään, aivan sievästi. Tulee jokaiselle, joka -elää kyllin kauan. Elämä on iankaikkinen -- onhan sinulle opetettu. -Niinkuin rengas, Dimitri, niinkuin rengas. Mistä sitä muuten riittäisi. -Kaikki palautuu, alku ja alkuperäkin. Emme koskaan pääse pois siitä, -mihin kuulumme, on hullua pyrkiä siitä pois... - --- Niin, olet oikeassa. Ja sinä, Manja, kuulut meille, meidän -asiallemme, suuren onnettoman kansasi asialle! - --- Suuren kansan, hymähti Manja. Miten kaukana minun alkuperäni jo on -siitä! Unohdat, että minä olen synnyltäni ja syntymälahjoiltani -ruhtinatar. Olen vaistoiltani ja taipumuksiltani ylimyksellinen ja -juuriltani julma niinkuin se hallituskausi, johon kuulun. Vallanhimo on -ihmiselle jotakin oleellista. Asemasta riippuu sitten joutuuko hän -vallankumouksellisten tai vallansäilyttäjien riveihin. Ja minä, minä -kuulun silloin kokonaan ancien régime'en! Miksi hämmästyt, etkö -muistakaan, mistä tulen? Minä muistan kyllä. Tulen elämästä, joka -tuhlaa työtä ja ihmishenkiä, loistosta, joka on mahdollinen ainoastaan -miljoonien sortuessa, pienen kevytmielisen roturyhmän keskestä, joka -koskemattomana ja kultavaunuissa ajaa yli kurjan kuolevan kansan, yli -ruton ja mädäntyvän isänmaan. Sen aika on pian ohitse, minä tiedän. -Siksi minulla onkin niin kiire. Sillä minä tahdon vielä kerran tuntea -tuon nautinnon ennenkuin se maailmasta hukkuu, kokea taas tyranniriemut -ja välkkyä silkissä ja jalokivissä kuin byzantilainen kirkko pimeyden -ja taika-uskon taustalla. Sitten? Après nous le déluge! Niinhän se oli -ennenkin... - -Dimitri Miljukoffin silmät paloivat. Hän tarttui Manjaa kiivaasti ja -kovasti ranteeseen. - --- Oletko tullut mielipuoleksi? Sinä et saa, et saa noin! Millä -nautinnolla lausutkaan nuo kylmät ja kamalat sanat! Sehän ei voi olla -totta! Vai... olisitko... - -Dimitri pysähtyi ja painoi käden otsalleen. - --- Provokaattori, jatkoi Manja hymyillen ja irroittaen lempeästi -kätensä. Ole huoleti! Unohdat taas, että olen ruhtinatar. En koskaan -ole palvellut vielä ketään muuta kuin itseäni. En teitäkään... Kaikki -on ollut vain leikittelyä, huvittelua, näyttelemistä! - --- Leikittelyä, huvittelua, näyttelemistä, kertasi Dimitri kuin -unessa, pudistaen päätään. Kaksi vuotta, näissä oloissa, tässä -kuolemanvakavuudessa! Etkä sentään olisi rakastanut muuta kuin itseäsi, -et kansaasi, et vallankumouksen pyhää asiaa, kaikkea, jolle... - --- Minä rakastin sinua, Dimitri Miljukoff. - -Dimitri tuijotti synkkänä lattiaan. - --- Ja nyt? kysyi hän melkein kuulumattomasti. - --- Minä rakastan sinua yhä vielä, Dimitri Miljukoff. Ja juuri sentähden -täytyy minun lähteä. - --- En ymmärrä... - --- Etkö? Manjan tumma ääni soi pehmeänä ja surullisena. Ja asia on niin -yksinkertainen. Minähän en voi muuta. En voi käydä vuosikausia ja -kurkottaa sinulle rakkautta, jota et huoli, etenkään senjälkeen, kun -suorastaan olet heittänyt sen maantielle. Omasta tahdostani saatan -kyllä vaeltaa vaikka kerjäläisen asussa, mutta en tulla työnnetyksi -maantielle. Voin kyllä kulkea rahvaan parissa, mutta en tulla -vaihdetuksi heihin, en hukkua heihin, en hetkeksikään. Minä olen -ruhtinatar. Mieluummin sitten rikoksiin...! Nyt ymmärrät... - --- Mitä tarkoitat, mistä puhut, Manja Pavlovna? - --- Dimitri, sinä tiedät. - -Dimitrin pää painui alas. - --- Manja, ethän toki sen vuoksi... Ethän toki, tuosta mitättömyydestä, -tuosta joutavasta jutusta... Tiedäthän että se ei merkinnyt minulle -mitään.... - --- Ei, ainoastaan minulle. - --- Ja kun siitä mainitsin, hymyilit sinä vain ja sanoit ymmärtäväsi. Ja -minä uskoin siihen, en olisi muuten kertonutkaan, en koskaan -tavalliselle naiselle. Sekin oli vain merkki siitä, kuinka korkealle -yli kaikkien muiden asetan sinut, kuinka rajaton minun luottamukseni -on, kuinka kestäväksi ja puhtaaksi olen aina tuntenut suhteemme. En -sekunniksikaan ole vaihtanut sinua keneenkään. Kuinka voit edes -kuvitella! Joka hetki olen palvellut sinua sielussani niinkuin -jumalatarta. Eikö se riitä minun ruhtinattarelleni? - --- Ei, niin kauan kuin sinulla on muruakaan vietävänä muualle! Sano, -Dimitri, Manja alensi äänensä, miksi sinä menit muualle? Eikö totta, -sinulla oli jotakin sellaista, jota et voinut etkä tahtonut näyttää -minulle? Enkö ole oikeassa? Älä kiellä, Dimitri... - -Manja oli tullut aivan lähelle. Hän hiveli kädellään kerran keveästi -yli Dimitrin otsan. Tämä hengitti raskaasti. - --- Armas, miksi sinä nyt noin? Mitä minä sanoisin? alkoi hän -vaivaloisesti. Kuinka selittäisin? Ihmisellä on myöskin yöpuolensa, -ymmärrätkö. Joku ruma ja rikollinen, jonka tietää olevaksi, mutta jolle -ei voi mitään. Jokin eläimellinen ja vaistomainen, joka äkkiä saattaa -puhjeta... Sitä olen koettanut torjua katseiltasi. Olen tahtonut antaa -sinulle ainoastaan parhaani. - -Manjan silmät olivat alkaneet hehkua kuin hiilet. - --- Sinun olisi pitänyt antaa kaikki, kuiskasi hän intohimoisesti, ja -ennen kaikkea juuri se eläimellinen ja vaistomainen. Se kuuluu -naiselle, sille naiselle, jota mies rakastaa. Ja minä, minä olen saanut -olla ilman sitä. Olen sitä turhaan odottanut, janonnut, himoinnut! Ja -nyt sinä olet vienyt sen muualle! Käsitätkö mitä se merkitsee minulle? -Minussakin piilee nuoren kansani hurja vaisto-elämä, aisti-ilojen -päihdyttävä tarve. Ja jos se painetaan alas, jos se suljetaan pois -rakkaudesta, erotetaan elämän suuresta päivästä, niin silloin siitä -_voi_ tulla se yöpuoli, josta puhut, se ruma ja rikollinen, jolla ei -ole rajoja, se, jonka me joka päivä näemme ympärillämme. Minä olen -tehty kuten kaikki ne miljoonat... - -Manjan ääni humisi kuumana ja vetävänä. - -Dimitri käveli kiivaasti edestakaisin lattialla pidellen päätään -molemmin käsin. - --- Ei, ei, älä puhu noin! Et tiedä, mitä sanot, mitä pyydät. Minäkö -voisin tuoda sinulle itsessäni asuvan alhaisen, sinulle, jolle ylhäisin -ei ole tarpeeksi ylhäistä, sinulle, joka itse olet täydellinen, -sellainen, josta muuten vain uneksitaan, sellainen, joka minä soisin -olevani, mutta en osaa. Ja sinä sanot olevasi tehty kuten ne miljoonat, -sinä, joka olet niin kokonaan erilainen! Sinä et enää kuulu tähän -raakaan rotuun, mihin me muut, tähän väkivaltaiseen ja väärään aikaan. -Sinä olet jo kaukaisen tulevaisuuden kaunis henki, sen ajan, jolloin -ihminen ei enää sorra toista eikä alenna itseään. Ah, jumala, jos jo -nyt olisi enemmän sellaisia kuin sinä, edes muutamia siellä täällä, -edes pieni kantajoukko, niin ei Venäjän suuri kansa tällä hetkellä -olisi maailman kurjin ja sorretuin, ei meidän tyranneillamme olisi enää -huomista päivää! Ja kuitenkin meillä on käytettävissä nytkin suuria -sydämiä, on sivistystäkin, on sankarillisuutta. Mutta meidän -yrityksemme epäonnistuvat, meidän paras nuorisomme joutuu hirsipuuhun -ja summatonta kansakuntaa komentavat muutamat tomppelit. Miksi? Juuri -siksi, ettei ole toisia sellaisia kuin sinä, ei ole päätä, systeemiä, -kylmäverisyyttä, ei laskutaitoa, ei järjestävää järkeä. Meissä on vielä -yöpuoli voitolla, se vaistomainen, joka vie vain rikoksiin tai hirteen. -Mitä siitä tulee? Ei mitään. Me olemme lapsia kaikki! Kun me -innostumme, niin me hyökkäämme, kun me mielistymme, annamme henkemme, -kun ajattelemme, lausumme sen ääneen, kun tunnemme jotakin, teemme heti -tunnustuksen, aina hetken mukaan. Mutta sehän ei käy sodassa. Ja siksi -me joudummekin aina alakynteen. Sinä olet ainoa kylmä ja viisas ja -hyväpäinen meidän joukossamme, ja sinäkin olet nainen. Eikö se ole -ihmeellistä? Me muut olemme aina valmiit tyhmyyksiin, sinä et koskaan. -Tiedän tämän itsestänikin, mutta en voi sille mitään. Olen vain -uneksija, suurmies kuvittelujen maailmassa, mutta kun ratkaiseva hetki, -teon hetki lähestyy, tulen heti ala-ikäiseksi taas. Ja sellaisia ovat -muutkin. Siksi sinä Manja olet meille vallan välttämätön, korvaamaton -koko kansallesi. Sinulla on elämäntehtävä sen keskuudessa, suurempi -kuin kellään. Ja siksi sinulla ei ole oikeutta kadehtia alempaasi, -vaistojen ja rikosten maailmaa, joka ei ole sinua varten. Ja sinulla ei -ole lupa edes leikitellä niin julmasti kuin äsken, niin vakavilla -asioilla. Manja Pavlovna, ihmisyyden tähden ei! - -Dimitri Miljukoff oli puhunut hyvin nopeasti ja hyvin kiihkeästi. Manja -kuunteli liikkumattomana nojaten päätään seinään. - --- Ihmisyyden tähden, kertasi hän hitaasti. Ihmisyys ei ole ainoastaan -meidän ulkopuolellamme, Dimitri, jatkoi hän surullisesti. Ihmisyys ei -ole myöskään ainoastaan päässä, Dimitri. Ihmisessä on myöskin toinen -puolensa. Ja jos se pääsee surkastumaan... No niin... Näethän, miten -meidän on käynyt, kun olemme jääneet elämään vain ajatuksillamme. Mitä -auttavat meitä nyt kauniit teoriat ja toistemme ihannoiminen? Ole -oikein rehellinen nyt, Dimitri, minä vaadin sen. Myönnät silloin -oikeaksi mitä sanon. Meissä elää vain pää ja se on kauheata. Me -olemme kuin kaksi paljaaltaan jauhavaa myllynkiveä, kaikki murenee -nuuskaksi, me itse etenkin. Ja pian olemme kuin kärpäset syksyisessä -ikkunan-ruudussa: haurasta tomua. Elämän-ajatus ilman elämää, -ihmisyyden teoria ilman omaa ihmisyyttä, ei Dimitri, sitä ei kestä! -Ymmärrän liiankin hyvin, että pakenit sitä. Älä kutsu sitä yöpuoleksi -tai eläimellisyydeksi, se oli ainoastaan pahoin pidelty elämän-rakkaus, -joka ajoi sinua. Ja se heitti sinut tahtomattasikin tiepuoleen, -etsimään vieraan sylistä hetken hekkumaa... Minä en pääse niin vähällä. -Minulla on toinen luonne, minut se upottaa rikoksiin... Minä tunnen -sen, nyt kun sinä olet mennyt pois minulta... Sano, Dimitri, miksi sinä -menit pois minun luotani? Ainoastaan sen tahdon tietää. Ole oikein -rehellinen. Älä puhu päivästä ja yöstä, valosta ja pimeästä, kauniista -ja rumasta, kaikesta tuosta, josta me tavallisesti... Se on teoriaa. -Sano vain, miksi sinun elämänhalusi vieroi minua, miksi et sallinut -minun tulla siitä osalliseksi, kun en ole muuta tehnyt kuin odottanut -sitä. Täytyihän sinun se tuntea. Minähän en ole mikään aivokummitus -minäkään, en mikään pelkkä pyörivä pää, minä olen elävä ihminen, jossa -on kaikki, kaikki! Minkätähden et huolinut minua kokonaan, miksi menit -pois minun tyköäni, sano, Dimitri, sano kaikki! Minä lähden -kuitenkin... - -Manjan suuret, vihreän-harmaat silmät säteilivät lempeinä ja -levollisina. - -Dimitri oli istuutunut nojatuoliin. Hän katsoi raskaasti eteensä. -Hänestä tuntui kuin olisi hän äkkiä pudonnut jonnekin hyvin syvälle, -ikäänkuin kaivon pohjalle, jossa kaikaa, jossa kammottaa puhua, jossa -oma ääni pelottaa. - --- Voi Manja, äänsi hän vihdoin matalasti, et siis voi jättää sitä -asiaa. Mutta minä olen sen jo selittänyt tavallani. Minun on niin -vaikea muuten. Ne ovat niitä kaikkein himmeimpiä ja arimpia kieliä, ne, -joita nyt kosketat. Mutta onhan sinulla oikeus. Ja minä sanoisin, minä -selittäisin niin mielelläni, mutta on asioita, joita sielu ei uskalla -edes tunnelmissa määritellä, vielä vähemmin sanoissa... - --- Niin, niin, keskeytti Manja. Sanat ovat aina suuria valheita, -törkeyksiä, ylimalkaisuuksia, synteesejä. Tiedänhän sen. Siksi juuri -voit minulle niin hyvin puhua. Mikään ei muutu enää. Minä lähden -kuitenkin... - -Dimitri taisteli itsensä kanssa. - --- Sinä luulet, alkoi hän vihdoin vaikeasti, että pelkään, että tahdon -salata jotakin, kaunistella, päästä edesvastuusta. Älä syytä siitä. En -minä totuutta pelkää, mutta on asioita, joista emme tiedä mitään, -joista puhuminen on suurempi valhe kuin vaitiolo. Ja minua on eräs -sellainen selittämätön vaivannut jo kauan, kuin ennustus, aavistus -jostakin onnettomuudesta. Olen koettanut painaa sen alas, tukahduttaa, -estää sitä pääsemästä selväksi ajatukseksi. Pelkoahan se sittenkin on -ollut. Mutta joko se nyt tapahtuu, jumalani, jumalani! - --- Ja se aavistus? - --- Että tulisin kadottamaan sinut... - -He vaikenivat. Ja Dimitriä kammotti omien sanojensa kantavuus. Miksi -oli hänet pakotettu lausumaan ne ääneen! - --- Sinä itse tahdoit, äännähti Manja. - --- Minäkö? En suinkaan! vastasi Dimitri väsyneesti. On asioita, jotka -eivät riipu meistä itsestämme! Miksi me muuten menemme erillemme -toisistamme, vaikka emme muuta tahdo kuin yhtyä ja olla yhdessä? Se on -se, jota toiset sanovat kohtaloksi. Voihan sen kenties selittää, -määritellä, entä sitten! Kun se kuitenkin on sellaista, joka ei riipu -meistä. Kaikella on tietysti syynsä... - --- Ja seurauksensa. - --- Niin, niin, tulistui Dimitri uudestaan, Sinä aina viittaat minun -syyhyni! Tietysti kestän seuraukset, jos juuri siitä jotakin seuraa. -Enhän ole pyytänyt sinulta edes anteeksi. Olisinhan voinut tehdä sen. -Kenties odotit. Mutta mitä se merkitsi? Ei mitään. Asia pysyy -ennallaan. Olen ollut uskoton sinulle. Mitä se sanoista paranee? Tiedät -kaikki. Voisin uudestaan ja uudestaan vain sanoa samat asiat, että se -oli hetkellistä oikkua, mitätöntä hulluttelua, sitä, mitä ihmiset -kutsuvat erheeksi ja hairahdukseksi, ja että sinä yksin olet ainoa, -ainoa, jota rakastan ja kunnioitan. Sinähän tiedät tuon kaiken... Ja -sentään, sentään. Siinä voi olla jotakin, jota en ymmärrä itsekään. Tai -oikeastaan ymmärrän... Olen paljon ajatellut sitä. - --- Me ajattelemme yleensä liian paljon. Siinä on kaiken pahan syy, -Dimitri. Eikö ollut totta, mitä sanoin äsken? Me olemme enää vain -kaksi alati arvostelevaa, järjestelevää intelligensiä ilman mitään -kulutus-ainetta siinä välillä. Ja siksi me kulutamme toistamme, -poljemme oman raukan luontomme kuoliaaksi pelkillä aatteilla ja -suunnitelmilla. Mikä hullu ja epä-inhimillinen mielijohde ruveta -Venäjän kansan johtavaksi järjeksi! Mikä kurja osa sen onnen -parantajilla! Vakuutan sinulle, Dimitri, he ovat paljon onnellisempia -omassa verevässä maailmassaan kuin me tässä pyhässä ohutilmaisuudessa. -Se on totta, minä kadehdin heitä todellakin, tuota ala-arvoista rotua, -joka syntyy kevytmielisestä sattumasta ja kuolee järjettömästä -tapaturmasta. Heissä on sitä ainetta, joka meiltä puuttuu, heissä on -väriä, mehua, antautumista, jota vastoin me jytkytämme tässä vastakkain -kuin rasvaamattomat koneet ja kulutamme itseämme hiljaisella -sairaudella. Ja miksi minun juuri pitäisi sammua askeettisuuteen? En -käsitä. Siksikö, että olen hyvä, kaunis ja viisas, kuten sanot! Silloin -en tahdo olla mitään siitä kaikesta. Tahdon ainoastaan elää ennenkuin -kuolen. Sinun kanssasi, Dimitri, se olisi ollut autuasta. Nyt saa -elämästäni tulla rikos ja synti, en siitä välitä! Olen kadotettu. -Miksi, miksi et pelastanut minuakin, kun olisit voinut? - -Manjan kädet lepäsivät hyväillen Dimitrin kaulalla, niin että niiden -kuuma, pehmeä iho kosketti hänen poskiaan. - --- Manja, armas, mitä sinä puhut! Istu tähän polvelleni, pitkästä -aikaa, noin! Tunnustan sinulle kaikki, kaikki. Se oli niinkuin äsken -sanoin. Sinä olet niin puhdas ja kylmä, niin korkea ja viisas. En olisi -sietänyt sinun silmääsi itsetiedottoman hulluuden hetkenä. Olisin -hävennyt. Sinä et ollenkaan aavista, miten raakoja ja villiä -mielihaluja kansanlapsen povessa voi elää, sinä, joka olet niin hieno -ja ylhäis-sukuinen ja viljelty. Jos sinussa onkin jokin yöpuoli, on se -aivan toinen kuin meissä. Jos olisin näyttänyt sitä, olisit sinä -varmasti paennut, säikähtänyt minun karkeuttani, halveksinut minun -voitettua tahtoani ja synnillistä himoani. Ja olisit ollut oikeassa. -Koko ajan olet sinä ollut minun näkyväinen omatuntoni, kaiken älyllisen -itsekunnioitukseni kannatin, minun parempi itseni. Etkä voi olla -minulle muuta, et voi merkitä minulle mitään pahaa. En saata vähääkään -valehdella tai heittäytyä epäjaloihin nautintoihin, kun sinä olet -läsnä. Sinä näet kaikki, tiedät kaikki kuin jumala, syvimmät ja -salatuimmat alkusyytkin. Sinun silmäsi alla rapistuu ajatukseton vietti -narrimaiseksi ja synninhalu halpamaiseksi, niinkuin sen pitää ollakin. -Minä tiedän sen. Ja kuitenkin on välistä ikävää olla siveä, myönnän -sen. Ihmisen huonompi puoli pyytää syntiä. Ja -- sanonko nyt koko -totuuden -- silloin, sillä kerralla menin pois sinun luotasi ainoastaan -synninhimosta, voidakseni tehdä väärin, rikkoa, heittäytyä eläimeksi... -Ja minä hain sellaisia, jotka eivät arvanneet minua ajatuksiltani -itseään korkeammaksi, luonnonlapsia, jotka eivät ollenkaan -aavistaneet, että antautumiseni oli itsetietoista pahetta, näennäinen -tasa-arvoisuuteni sairasta herkuttelua ja hurjuuteni heidän parissaan -hermojen lepuutusta tuhmuuden kustannuksella. Jos he olisivat sen -tienneet, olisivat he loukkautuneet. Ja minä voin loukata ihmisiä -ainoastaan salassa, niin ettei kukaan näe, kuinka halpamainen olen. - --- Miksi et ennen puhunut noin, huudahti Manja kiiluvin silmin, jotta -me olisimme voineet yhdessä tehdä syntiä! Me olisimme osanneet, me, -sillä ei ole suloisempaa syntiä kuin se, mikä tapahtuu itsetietoisen -ihmisen aivoissa! Ajattele, miten me olisimme voineet nauttia, sen -sijaan että nyt olemme kuluttaneet aikamme ikävässä siveydessä ja -voimiemme pakollisessa patoamisessa! Ja kuka on tullut siitä -onnelliseksi, emme itse ainakaan! Ja ensimäinen velvollisuus on -itseämme kohtaan, ensimäinen tehtävä on vapauttaa itsemme. Toisista -emme tiedä mitään. Luulemme kenties heitä parantavamme ja olemmekin -pahantekijöitä, luulemme nostavamme ja harjoitammekin sortoa. Mutta nyt -se on oleva lopussa. Nyt, nyt on minulla edessäni vapaus syntiin. Etkö -kadehdi minua, Dimitri? - -Manja oli noussut. Hänessä oli taas jotakin julmaa ja kissamaista. - -Veri suhisi Dimitrin korvissa. - --- Ethän sinäkään koskaan ennen ole ollut tuollainen, et koskaan, et -koskaan. Mikä sinun on Manja? Ei, ei! Tuo ei ole oikein! Ajatuksen -täytyy painaa vaa'assa enemmän kuin vaiston, hyvän enemmän kuin -pahan... - --- Ha-ha-haa. Olet punninnut väärin, alun pitäen, väärin, väärin! Minä -tunnen itsessäni tälläkin hetkellä kuohuvan ja riehuvan valtoja, jotka -jaksaisivat painaa maahan koko maailman hyvyyden ja viisauden, -kuiluihin, joissa ei vielä kukaan kuolevainen ole käynyt. Ja minä olen -tekevä sen! - -Manja hiipi ympäri huonetta kuin vangittu pantteri, välkäytellen -keltaista huiviaan. - -Dimitri seurasi häntä silmillään kuin hypnotisoitu. - --- Miksi herätät leijonan povessani? Miksi sinä ärsytät, kun et -kuitenkaan ole tuollainen? Tai sitten erehdyt. Katsot johonkin -murto-osaan sielussasi. Sinä leikit vain... Dimitri puhui -katkonaisesti. - -Manja pysähtyi pitkään kummalliseen hymyyn. Nähdessään Dimitrin -kiihkon, tuli hän jälleen aivan hiljaiseksi. Lempeästi hän tarttui -hänen käteensä ja vetäen häntä puolittain väkisin mukanaan sanoi hän: - --- Tule istumaan tänne, Dimitri, niin kerron sinulle sadun lumotusta -prinsessasta, joka sai oman muotonsa vasta sitten kun oli menettänyt -valtakuntansa. - --- Älä leikittele enää! Sinä teet minut hulluksi. Minä en tahdo nyt -kuulla mitään satuja, ainoastaan totuuden. Sinun täytyy sanoa, mitä -tämä kaikki merkitsee, mikä tässä on totta, mikä ei. Millainen sitten -oikeastaan olet? - --- Minä olen juuri tällainen. Kaikki on totta, vastasi Manja -hiljaisesti. Nyt puhuu minun oikea itseni. Mutta kaikki muu tätä ennen, -se on ollut valhetta, mitättömän murto-osan potenseerausta. Nyt vasta -voin sen tunnustaa. - --- Miksi nyt vasta? - --- Siksi, että nyt olen kadottanut sinut. Minulla ei ole enää mitään -varottavaa, ei mitään peljättävää koko taivaan kannen alla. Pahin on -nyt tapahtunut. Se juuri, jota tahdoin välttää, se juuri, jonka tähden -olen tehnyt tämän kaiken. Kaikki oli vain sinua varten. Oman rakkauteni -asiaa minä vain ajoin. Ja miten kurjan huonosti! Miten heikkoja ja -lyhytnäköisiä me olemme, me ihmiset! Ah jumala, miten hulluja, miten -voimattomia sen suurimman edessä! - -Manja värisi kuin vilusta koko ruumiiltaan ja hän horjahti. Dimitri -nosti hänet syliinsä väkevin käsivarsin. - --- Manja, minun armaani, minun kaikkeni, mitä sinä puhut! Minuthan sinä -omistat aina, iäisesti, vaikka kaikki lakkaisi... - --- Kaikki on lakannut, supisi Manja nytkähdellen ja niinkuin unessa. - --- Minä rakastan sinua! - -Dimitri kumartui ja suuteli häntä pitkään. Manja salli sen tapahtua. -Hän makasi Dimitrin sylissä niinkuin kuollut, silmät ummessa, kasvoilla -selittämätön hymy. - --- Dimitri Miljukoff, alkoi hän puhua, avaamatta silmiään. Minä -rakastin sinua jo ennenkuin olin nähnyt sinut. Sinä olit ensimäinen, -joka annoit minun uneksivalle olemukselleni muodon. Jokaisen sanan, -jonka kirjoitit, kirjoitit minun sydämeeni. Enkä minä tehnyt muuta kuin -odotin sinun tuloasi. Ja kun sinä sitten tulit, olit sinä samalla minun -lakini ja evankeliumini. Sinä sanoit: täällä tarvitaan viisautta ja -kylmäverisyyttä. Ja minusta tuli viisas ja kylmä. Sinä sanoit: täällä -tarvitaan uskallusta ja uhrausta. Ja minusta tuli sankarillinen ja -kova. Kaikki vain sentähden, että saisin sinun rakkautesi. Ja sitten -kun olen kaiken tämän tehnyt, sanot sinä minulle: madame, kunnioitan -teitä niin suuresti, etten voi teitä rakastaa... - --- Manja Pavlovna, puhui Dimitri, miten kaunis sinä nyt olet. -Samanlainen kuin silloin, kun ensi kerran näin sinut. Silloin löivät -vereni kuin pysty-aallokot minun rinnassani. Ei kukaan nainen ollut -herättänyt minussa vielä niin väkevää ja julmaa pyydettä. Sinä olit -niin ylhäinen, niin hieno, niin korkealla. Olisin melkein tahtonut -rääkätä sinua pelkästä rakkauden ja vihan risti-himosta. Mutta sitten --- silloin jo -- minä häpesin. Sinä olitkin pyhä. Sinä tulit minun -elämäni tielle kuin suuri tuomiopäivä, kohosit kuin jumalan silmä, kuin -valkea aurinko minun keski-yöni tummalle taivaalle. Ja minun raa'at -vaistoni vaientuivat ja himoni varisi sinun puhtaan kauneutesi -edessä. Vasta silloin tuli minusta vakava ihminen ja oikea -vallankumouksellinen. Ja silloin opin pelkäämään raakuutta ja -raukkamaisuutta, silloin tunsin, että minun täytyi teoillani vastata -suurista sanoistani. Sinun tähtesi, jott'ei minun tarvitsisi hävetä -sinua eikä kaihtaa sinun tuomarikatsettasi. - --- Minä en tullut sinua tuomitsemaan, vaan rakastamaan. Sinulle yksin -tahdoin antautua ja sinä et ottanut minua vastaan. Sinä lahjoitit minut -kansalle. Senkin häväistyksen minä kestin saadakseni olla sinun -lähelläsi. Sillä minä toivoin, että kerran tulisi aika, jolloin sinä -rakastaisit minua vain itseni tähden ja jolloin sallisit minun heittää -pois nämä palkkalaisen rääsyt, tämän valepuvun, joka ei minun arvolleni -sovi. Ja nyt olet heittänytkin minut itseni maantielle. Kaikki toivoni -ja työni on rauennut tyhjiin. Nyt ei minulla ole syytä viipyä täällä -enää hetkeäkään. Menen Moskovaan jatkamaan siitä, mihin lopetin kaksi -vuotta takaperin. - --- Sinä et mene Manja, se ei ole totta, et Moskovaan ikinä. Vaikka et -sietäisikään enää minua... Minä olen rikkonut. Minua voit rangaista, -mutta et niitä tuhansia viattomia, jotka luottavat sinuun, joiden elämä -on sinun käsissäsi, joille voit tehdä mitä tahdot... - --- En tahdo tehdä heille mitään, myhähti Manja raukeasti. - --- Ja sitten sinulla on oma suuri elämäntehtäväsi. Älä unohda sitä! - --- Olen sen jo unohtanut. Minulla ei ole mitään elämäntehtävää ilman -sinua. Se oli vain sinun mielikuvasi, niinkuin minun kehuttu kylmyyteni -ja uhraavaisuuteni vain sinun toivottelujesi tulos. Keino miellyttää! -Kaikki se raukesi samalla hetkellä, jolloin tunsin kadottaneeni sinut. -Vielä äsken olisin ilolla mennyt kuolemaan, mutta nyt on minulle jo -pienimmästäkin mukavuudesta kieltäytyminen aivan sietämätöntä... - -Manja riuhtasi itsensä irti Dimitrin sylistä. - --- Katso minun pukuani! Se on palkkapiian eikä ruhtinattaren. Katso -tätä huonetta! Se on moukkaa eikä aatelisnaista varten. Ja näin olen -elänyt voidakseni antaa rahani noille inhoittaville, likaisille -maankiertäjille. Ja luuletko, että on ollut helppoa ja hauskaa olla -heidän seurassaan! Mutta nyt se saa ollakin lopussa, ainaiseksi. Sinä -et usko vieläkään. Tule katsomaan! - -Ja Manja veti Dimitrin viereisen huoneen ovelle. - --- Näetkö, tuossa ovat matkakirstuni valmiina! Tuossa passini! Tuossa -matkapukuni! Palaan jälleen kuin ruhtinatar. - --- Pue se päällesi, Manja, nyt, kuiskasi Dimitri käheästi, nyt juuri! - --- Se on matkaa varten. - --- Niin, niin, niin... - -Manja alkoi tyynesti muuttaa. Dimitri tuijotti häneen silmät kekäleinä. - --- Että he saisivat sinut noin, noin... mutisi hän. - --- He eivät saa mitään. Minä ainoastaan tulen saamaan... - --- Ja mitä sinä tulet saamaan? - --- Ylpeyteni takaisin. - --- Etkö voi olla ylpeä täällä? - --- Minulla oli täällä vain yksi ylpeys: minun rakkauteni. Ja sinä teit -sen häpeälliseksi. - --- Rikolliseksi, synnilliseksi, suloiseksi! Sinähän itse tahdot syntiä, -Manja... Jää ruhtinatar! Minä teen kaikki sinun tähtesi. Pyydä, mitä -tahansa! - -Ja Dimitri syöksyi Manjan jalkoihin. Hän suuteli häntä hurjasti, hänen -käsiään, polviaan, vaatteittensa poimuja. - -Manja hymyili: - --- Mitä rikoksia osaat sinä tehdä? - --- Kun sinä olet kysymyksessä: kaikkia! - --- Mikä minä olen sinulle, jota kärsivä isänmaasi ja kansasi kutsuu? - --- Sinä olet minulle kaikki, ainoa. Minä vihaan kärsivää isänmaata ja -sen kurjaa kansaa, jos se vie minulta sinut, jos se on tiellä minun -rakkauteni! Kaikki minä voin kadottaa, paitsi en sinua! - --- Suuret unelmasi, omantunnon-rauhasi, itsekunnioituksesi, paremman -itsesi? - --- Kaikki, kaikki, sinun tähtesi, ruhtinatar! - --- Niin, sanoi Manja ojentuen suoraksi, noin pitää ruhtinatarta -rakastaa, nyt vasta sen osaat... - -Dimitri riemastui. - --- Sinä jäät siis, Manja, et lähde koskaan luotani. Me menemme jonnekin -kahden, jätämme kaikki, nyt juuri...! - --- Nyt juuri, naurahti Manja kylmästi, on kokous, jonka itse olet -kutsunut kokoon ja josta riippuu tuhansien kohtalo, tärkein koko -vuonna. - --- Sinä olet tärkein. Nielköön taivaan tuli sitten heidät ja meidät. - --- Olet vannonut, ettet petä kansan asiaa, olet vannonut palvelevasi -vallankumouksellisia. - --- Minä palvelen ruhtinatarta! Ja sinä jäät minun valtiattarekseni. - --- Huomenna minä matkustan. - --- Huomiseen on vielä yksi yö, kaikki voi muuttua. Jos olemme -erehtyneet molemmat, korjaamme sen nyt. Tahdon tehdä sinut -onnelliseksi. - -Manja säteili sisällisestä kirkastuksesta. - --- Olen nähnyt rakkautesi, Dimitri, vihdoinkin, se riittää. Ja minä -tahdon muistaa aina, että kerran olisit ollut valmis minun tähteni -antamaan tämän pienen ihmiskunnan. Tahdon muistaa aina tämän lyhkäisen -tulihämärän yön kynnyksellä... - -Ja Manja kietoi käsivartensa Dimitrin kaulaan ja tämä sulki hänet -tukahduttavaan suudelmaan. - --- Miten sinä olet kaunis, Manja, ihasteli Dimitri, et ikänäsi vielä -ole ollut noin kaunis... Tämä yö ainakin on meidän. Ja me lähdemme nyt -jonnekin, sinne, minne ruhtinatar käskee. Après nous le déluge! - --- Ah, nyt ymmärrät senkin, huudahti Manja. - -Dimitri auttoi Manjan päälle kävelyvaipan. - --- Miten sinä olet kaunis, miten sinä olet kaunis, kuiskutti hän koko -ajan kuin kuumeessa. - -Ja melkein kantaen talutti hän Manjan alas portaita. - --- Sinä et lähde koskaan minun luotani, Manja. - --- Minun täytyy. - -Dimitri viittasi suljetun vaunun. - --- Sitä päivää ei tule. - --- Huomenna. - --- He eivät saa sinua, huohotti Dimitri Manjan korvaan nostaessaan -hänet vaunuihin. He eivät saa sinua, ennemmin minä tapan sinut... - -Ja vaunu hävisi suuren, valaistun boulevardin vilinään. - - - - -KATI - - -Suuri kartano nukkuu. - -Maaliskuisessa yön-jäätämässä maapinnassa rapisee keveinkin askel. -Kaikkien muiden askel paitsi Katin. Mutta hänellä onkin pantterin -käynti, niin kuulumaton ja pehmeä, ettei ainoakaan tyttö koko -maailmassa kykenisi hänelle siinä vertoja vetämään. Hän on kuin luotu -yössä-hiipijäksi. - -Mutta nyt on hän ulkona ainoastaan sentähden, että hänellä on sulhanen. - --- Kati, miksi olet niin levoton tänä iltana? Onko sinulla vielä kiire -jonnekin? kysyy sulhanen, terävä ja maailmaa kulkenut Karri. - --- Minäkö! helähtää Kati keveästi säpsähtäen. Enhän minä muuten... -mutta jos joku sattuisi pitämään silmällä kartanon akkunoista... - --- Jos pitäisikin! Mitä me heistä, sinä hupakko! - --- Saattaisi näyttää pahalle... - --- Entä sitten. Näytti mille näytti! Minähän olen luvannut naida sinut. - --- Pistosanoja saan joka tapauksessa huomenna taas... - --- Keltä? - --- Yläkerran herroilta. - --- Montako niitä siellä on? - --- Kolme. - --- Ja jokainen pitää sinua silmällä öisin -- niinkö? - --- Mitä tarkoitat? Kati vavahtaa ärsytyksestä. - --- Ja jokainen antaa sitten pistosanan päivällä -- niinkö? - --- Sinä ilkeä mies! Kati polkaisee jalkaa. - --- Niin, niin, minä ymmärrän. Kati parka, siitä voi todellakin tulla -levottomaksi... - --- Sinun kanssasihan ei voi olla! - --- Sen minä kyllä uskon, koska heitä on kokonaista kolme... - -Kati häviää kiukkuisena kuin ilveskissa. - -Karri tuijottaa tiukasti häneen jälkeensä. - --- Kaunis tyttö... - - * * * * * - -Taas toinen yö, yhtä kirsinen ja kevättä kimaltava. - --- Sinä olet tavallista kauniimpi tänä yönä, Kati, sanoo Karri -harvakseen. Ja luulenpa, että olet oikein uusissa juhlatamineissakin... - --- Niin, näyttääkseni sinulle... Minä en ole niin köyhä kuin luulet. -Olen lapsesta saakka tehnyt työtä ja koonnut... Ollut melkein kuin -ottotytär... Eihän se ole ihmettä... puhuu Kati nopeasti ja nauraen. - --- Soo-o. Sinä oikein yllätät minut. Mutta luulen, että pidin sinusta -enemmän silloin, kun olit köyhä, ja -- sinäkin minusta... Vai mitä? -Kuule, Kati, minä olen vain yksinkertainen mies, mutta karski. Pelataan -selvää peliä. Sano suoraan, rakastatko sinä minua? - --- Aina sinä sitä samaa... Siitähän on niin monesti puhuttu... - --- Mutta nyt. Jumalan nimessä, nyt juuri tällä hetkellä! Rakastatko -sinä minua? Vastaa, Kati, kiemurtelematta! Muutoin en huoli sinusta. - --- Tietysti, tietysti minä rakastan... Milloin olet ajatellut häitä...? - --- Häitä, ha-ha-ha! Minä tahdon ensin nähdä myötäjäisiä. Minä pidän -selvästä pelistä... On ruvennut käymään huhuja viime aikoina... - --- Minustako? - --- Eipähän aivan... vaan että siellä on ruvennut tissuttamaan ja -tassuttamaan siellä kartanon yläkerrassa, aivan niiden kolmen herran -huoneiden kohdalla... Oletko sinä kuullut mitään semmoista! - --- Syytätkö sinä minua, sinä...! - --- Jumala varjelkoon, kaunis Kati! Ihmiset puhuvat vain... - --- Ihmiset puhuvat aina niin paljon... - --- Se on totta. Ihmiset puhuvat aina niin paljon... Mitä me heistä! -Mehän rakastamme toisiamme... Vaikka sitä ei uskoisi! Tiedätkö, mistä -rakkauden tuntee? Siitä että se antaa, antautuu, ymmärrätkö...? Minä -tahtoisin nyt kerrankin nähdä sen rakkauden, josta niin monesti on -puhuttu. Kati, minä en usko enää muuten... Kati... vielä tänä yönä... -taikka minä lähden... Kati... - --- Sinä puhut niin kummallisia... Katin silmät väistivät. - --- Luonnollisia. Kun kerran sanoo toiselle: minä rakastan sinua, -merkitsee se: minä olen sinun omasi. Kati, oletko sinä minun? Tai -- -pitääkö minun lähteä? - --- Lähdet kuitenkin... Ja jätät... - --- Yhdessä tapauksessa ainoastaan. Jumal'avita! minä en osaa olla kuten -nämä talonpojat, jotka voivat ottaa kaikkensa vastaan herroilta. - --- Sinä epäilet minua taas. Ja häväiset! - --- Niinkuin et itse epäilisi. Riiput kiinni häistä kuin mistäkin -autuuden sarvesta. Mutta siinä on alla jotakin, Kati, minä olen nähnyt -sen... Sinä et uskalla! - --- Minä vihaan sinua, mene, mene, mene! - --- Raukka, raukka. - --- Mene, mene, mene! - -Ja hullu naurahdus kiirielee tyhjässä -- -- -- - - * * * * * - -Kolmas kirsinen ja kylmä yö. - -Kenenkään askel ei rapise routaisella pihamaalla. - -Ainoastaan maantiellä kulkee joku. Ohitse nukkuvan kartanon, -ohitse -- -- - -Mutta yläkerrassa paksujen uutimien takana istuu pantterijalkainen -Kati. Istuu nuoren, hienohipiäisen ja hentojäsenisen maalarin-alun -polvilla ja nauraa... - --- Sinun naurusi on niin helisevää ja kuumaa. Sinun pitää aina nauraa -noin, noin rohkeasti, puhuu maalari pidellen Katin notkuvaa ruumista -käsivarsissaan. Mutta ainoastaan minulle, muistakin se, ainoastaan -minulle! Minä olen jo edeltäpäin sinusta mustasukkainen jokaiselle -siellä kaupungissa... Mutta ensi viikolla lähdemme joka tapauksessa, se -on siis päätetty asia. Ja se on hyvin viisas päätös, Kati. Minä -tarvitsen juuri sinunlaistasi... Ja sinä et ole luotu maatöitä etkä -maalaisia varten. Rotu-nainen sinä olet pienimpään yksityiskohtaasi -asti, liian kaunis tänne, aivan liian kaunis... Noin juuri, -tuollaisena! Miten kummasti sinun poskesi hehkuvatkin tänä iltana! Ai, -ai, ne palavat outoja himoja kohden, Kati, Kati... - --- Täällä on niin tukahduttavan kuuma! - -Maalari nousee, avaa ikkunan. - -Yö-ilma virtaa viileänä sisään. - -Maantiellä rasahtelee tasainen askel. - -Kati säpsähtää... - -Sitten hän kääntyy pois. Heittäytyy äkkiä maalarin syliin ja alkaa taas -nauraa, ylettömästi, yltiöpäisesti... - - - - -VIHA - - -He söivät päivällistä Luodon lasiparvekkeella puhumattomina ja -ikävystyneen näköisinä, kuten tekevät tavallisesti avioparit, jotka -ovat olleet muutaman vuoden naimisissa. - -Heillä ei ollut mitään sanottavaa toisilleen. - -Heidän kehityksensä oli ollut sama kuin lukemattomien muidenkin. -Tottumus, talttuminen, sopiviin rajoihin hillitty kyllästyminen oli -heidän elämässään jo aikoja sitten korvannut ensi-aikojen uteliaan ja -herkän hermo-ilon. Se on se yleinen sovinto-oikeus, joka astuu voimaan -senjälkeen, kun kaksi ihmistä eivät voi tarjota toisilleen enää mitään -uutta, ei hengen kiihotusta eikä aistien ärsytystä, ei mitään siitä -kaikesta, joka miehen ja naisen ensi-yhtymässä muodostaa tuon -selittämättömän, kaikkivoittavan huumauksen. Yhtä ankara kuin on ollut -syttyvän lemmen ehdottomuuden vaatimus, yhtä ankaraksi tulee jatkuvassa -rakkaudessa sovittelun tarve. Sillä jos nämä kaksi ihmistä ovat -hyvin-kasvatettuja, eivät he syökse itseään turmioon turhasta, ei -tuulentupien tähden ainakaan. He ottavat elämän sellaisena kuin se on. -He vanhettuvat ja viisastuvat vähitellen ja antavat viisaudelleen vielä -varmuuden vuoksi jonkun käytännöllisen, kunnioitusta herättävän -nimen kuten: velvollisuuden-tunto, välttämättömyyden-laki tai -elämän-vakavuus. Ja niin saa kaikki taas tyydyttävän, sopusointuisen -luonteen. Heidän elämänsä muodostuu tuoksi hieman yksitoikkoiseksi, -mutta juuri sentähden niin moitteettomaksi ja mallikelpoiseksi -perhe-elämäksi, jonka me kaikki niin hyvin tunnemme. Mies menee -takaisin, mistä on tullutkin. Hän hukkuu päiviksi virkaansa ja illoiksi -klubeihin tai pienille juomingeille nuoren-miehen aikuisiin -kapakkahuoneustoihin. Ja vaimo hakee esiin sekä vanhat tyttö-ystävänsä -että uudet rouvatuttavansa ja painuu hänkin omaan maailmaansa. Heidän -yhteis-elämänsä, mikäli se vielä tulee kysymykseen, on etupäässä vain -julkista ja edustavaa: päivälliskutsuja, iltamiin ajelua, teattereissa -istumista y.m.s. yhtä miellyttävää kuin viatontakin laatua. Tosin kyllä -voi sattua, että kaikista näistä miellyttävyyksistä huolimatta miehen -ajattelu-tapa on hieman kyynillinen ja naisen tunnepohja vähän katkera, -mutta noin vain salassa, ettei sitä kukaan huomaa, tai jos huomaakin, -on se tietysti luettava yksinkertaisesti ja yksinomaan tämän -nykyaikaisen hermoille käyvän sivistys-elämän syyksi... - -Jotenkin tämäntapaisiin ulkonaisiin puitteisiin oli myös järjestynyt -sen pariskunnan elämä, joka eräänä kauniina syyskuun päivänä aterioitsi -Luodon lasiparvekkeella. - -Kaikki vuoroliike muiden ihmisten kanssa kävi heiltä verrattain hyvin. -Pahinta oli, kun he joskus vielä sattuivat jäämään kahden kuten nyt. -Silloin eivät tahtoneet muodot kestää sitä sisällisen valheen, -tyhjyyden ja yhteenkuulumattomuuden tunnetta, joka kummankin puolen -yllytti sotaan. Mutta he eivät voineet sallia tälle tyytymättömyydelle -mitään ilmaisumuotoa: se olisi ollut vielä liian suuri rakkauden-näyte, -tunnustus siitä, ett'eivät he olleetkaan niin tuiki välinpitämättömiä -ja toisistaan riippumattomia kuin he tahtoivat uskotella. Ja tätä iloa -he eivät mitenkään voineet suoda toisilleen. Siksi he ylpeästi kätkivät -sisälliset kuohahtelunsa näennäisen kylmyyden ja velttouden varjoon. - -He olivat lopettaneet päivällisen ja odottelivat kahvia. Koko ajalla ei -kumpikaan ollut puhunut sanaakaan. Lähistöllä ei istunut ketään -tuttuja, joiden vuoksi olisi täytynyt ylläpitää sopivia muotoja. -Kuitenkin alkoi tämän liika-luonnollisen asenteen kaameus hermostuttaa. -Mies, joka oli katsellut merelle, vilkaisi kuin ohimennen vaimoonsa. -Ikäänkuin sattumalta käänsi tämä juuri sillä hetkellä päänsä toisaalle. -Miestä kiusasi aina hänen tyyni ja hapan naamansa, mutta tällä kertaa -se häntä todenteolla suututti. Miksi ei pitänyt hänkin huolta omasta -virastaan! Tällaista ei saanut sattua enää. Jäädä kotona ilman -päivällistä ja sitten päällepäätteeksi lähteä saareen kahden kuin -rakastavat... Mikä järjetön päähänpisto häneltä itseltäänkin suostua -tällaiseen. Hän sytytti sikaarin ja kaivoi taskustaan esiin aamullisen -sanomalehden, vaikka olikin sen jo lukenut, ja alkoi näön vuoksi tutkia -sitä uudestaan. - -Nyt katsahti vaimokin mieheensä. Hän oli vielä nuori, mutta hänen -kasvonsa olivat kalpeat ja lakastuneet ja yhteenpuristetuissa, ohuissa -huulissa oli vanhan naisen kova ja katkera ilme. Se oli tullut -avioliiton aikana. Hänen ulkomuotonsa oli vioittunut yht'aikaa kuin -hänen sielunsakin. Sen saattoi nähdä jokainen; ainakin hän sitä -pelkäsi. Hän tiesi olevansa huono näyttelijätär ja sentähden hän aivan -epätoivon vimmalla koetti onnistua, sentähden hän seurassa lakkaamatta -hymyili. Ja jokainen hymy syvensi vain pakotettua ilmettä suun -ympärillä, hymykuoppien kohdalle syntyi ilkeä, ilmi-antava viiva... -Mutta sittenkään ei hän voinut heittää otettaan eikä antautua -luonnolliseksi, sillä hän ei tahtonut päästää ketään liian lähelle. Hän -oli yhä vielä niin äärettömän arka, aivan kuin lapsena, aivan kuin -heidän avioliittonsa ensi-aikoina. Tosin oli hän jo oppinut jonkin -verran peittämään tätä arkatuntoisuuttaan, mutta sisimmässään ei hän -ollut siitä vähääkään parantunut, vaikka oli koettanut. Yhä vaan oli se -hänen suuri salainen määrääjänsä kaikessa, vaikka hän kyllä aavisti, -että sen määräykset olivat järjettömät ja että se juuri oli syynä -kaikkeen pahaan hänen elämässään, koko siihen yhteis-onnettomuuteen, -jossa he molemmat nyt elivät ja jota hän tahtoi salata keinolla millä -tahansa. - -Hän katsahti uudelleen mieheensä, käytännölliseen ja selväpäiseen -mieheensä... Ja tässä mykässä hiljaisuudessa alkoi häntä taas -sydän-alasta niin kummallisesti puristaa... - -Samassa tuli tarjoilija tuoden kahvin. Nopeasti käänsi vaimo kasvonsa -merelle päin peljäten kyynelten nousevan silmiinsä. - -Aurinko oli jo laskemassa. Meri välkähteli suurina väripintoina ja -valkeita purjeveneitä liukui lakkaamatta ohitse kadoten toinen toisensa -jälkeen saarten lomiin tummeneville vesille. Mutta satama loimotti -vielä väkevässä purppuran-keltaisessa ruskotuksessa. Rantatalojen -ikkunat iskivät kipinöitä ja ankkuroituneiden laivojen pitkät, punaiset -vesirajat paistoivat kuin tulenlieskat pimenevän kaupungin juurella... - -Vaimo jäi katselemaan auringonlaskua -- näön vuoksi kuten mieskin -sanomalehteään -- ilman että sen iloinen kauneus jaksoi herättää -hänessä minkäänlaista vastakaikua. Päinvastoin kävi hänen mielensä vain -synkemmäksi. Tuo kammottava kaksin-vaikeneminen oli kerrassaan -järkyttänyt hänen tasapainonsa. Hänestä tuntui kuin olisi hänen arin -itsensä taas ikäänkuin revähtänyt, ja yhä uudelleen ja uudelleen täytyi -hänen painaa sormi siihen haavaan... Kuinka oli tämä kaikki -mahdollista? Kuinka oli elämästä voinut tulla kuolema, niin suuresta -onnesta niin suuri onnettomuus? Kuinka oli se tapahtunut? Ja -ymmärtääkseen täytyi hänen taas kerrata mielessään kaikki... - -Hän oli uneksinut kaikkea niin toisenlaiseksi silloin alussa, jolloin -hän oli astunut elämään tai ainakin tahtonut astua, silloin, jolloin -hän meni naimisiin. Ja silloin oli ollutkin toisin. Hän itse oli -lapsellinen ja kokematon ja todenperästä rakastunut nykyiseen -mieheensä, syvästi ja ihailevasti niinkuin nuoret tytöt ainakin, silmät -täynnä näkymättömiä pilvilinnoja ja sydän tulvillaan hellyyttä ja -ymmärtämyksen ja antautumisen tarvetta. Mies oli häntä koko -joukon vanhempi ja tämän etuennätyksen perusteella myös aivan -itse-oikeutetusti viisaampi, voimakkaampi ja hallitsevampi. Mutta mitä -enemmän se tuli näkyviin, sitä enemmän ylpeili hän miehestään, sitä -enemmän nautti hän vain oman alemmuutensa ja heikkoutensa hivuttavasta -tunteesta, seuraten siinä rakastavan naisen pohjimmaisia vaistoja. -Alussa oli kaikki hyvin, kunnes miehen aistit väsyivät. Silloin lakkasi -hän kerrassaan hemmoittelemasta, ymmärtämästä ja ohjaamasta. Ja kun -vaimo ihmeissään kyseli siihen syytä, sai hän vastaukseksi, että -hänenkin jo oli aika tulla täysikasvuiseksi ihmiseksi ja toimeen -omillaan. Ja kun vaimo valitti yksinäisiä iltojaan ja ikäväänsä, puhui -mies työkiireistään ja tärkeistä kokouksistaan. Mutta kun vaimo -sittenkin yhä vielä itsepintaisesti pysyi hiljaisissa syytteissään -verraten aina entistä nykyiseen ja muistuttaen, miten hän ennen oli -ollut tärkeämpi kuin kaikki kokoukset, niin silloin suuttui mies. Ja -silloin piti hän vaimolleen ensi kerran vakavan puheen, jossa hän -selitti, ettei elämä voinut olla pelkkää sunnuntaita eikä suitsutusta, -vaan että sillä oli myöskin arkipäivänsä ja arkityönsä ja että sitä -juuri tarkoitti avioliitto. Senjälkeen seurasi kolaus kolausta ja -loukkaus loukkausta kahden puolen, heidän tietämättään ja -tahtomattaankin. Jokainen sana, silmäys, ajatuksen käänne, pienin teko -oli toisen mielestä tahallisesti tarkoitettu tähtäys. Ja vaimo itki ja -koetti puhua, puolustaa ja selittää, jott'ei vain jäisi mitään -väärin-ymmärrystä heidän välilleen, sillä hänellä oli yhä vielä tarve -olla kuin avonainen kirja rakastetulleen. Mutta tämä vain pahensi -asiaa. Miestä se rasitti ja ikävystytti eikä hän nähnyt siinä mitään -järkeä. Hän selitti sen pelkäksi naiselliseksi oikuttelun-haluksi, -jolle ajoissa oli pantava tiukat rajat, jott'ei se pääsisi nielemään -hänen aikaansa ja voimiaan. Siksi alkoi hän opettaa vaimolleen järkeä: -mitä oikea rakkaus oli ja miten sen tuli esiintyä. Sen tuli olla -itsehillitsemistä, ikävien vaikutelmien karttamista kahden puolen ja -yleensä avio-elämän rauhallisuuden turvaamista. Siten sulki hän -kerrassaan tämän herkän, avonaiseksi luodun mielen. Sillä vaimo tahtoi -niin kernaasti olla hänelle mieliksi ja säästää häntä ikävyyksiltä eikä -hän mitään maailmassa niin peljännyt kuin miehensä tyytymättömyyttä. -Yhdellä katseella, sanalla, äänenpainolla saattoi tämä lyödä hänet -puolikuoliaaksi. Hän oli niin hirveän voimakas. Häntä täytyi sekä -rakastaa että peljätä jostakin syvältä, sisä- ja ulkopuolelta itseään, -ikäänkuin pakosta. Siksi kätki hän sittemmin jokaisen uuden, -esiinpyrkivän mielentilan. Hän lakkasi selittämästä ja tasoittamasta -heidän alituisia ristiriitojaan tuntien sen kaiken miehelleen -sietämättömäksi. Täten alkoi levitä kuilu heidän välillään. He eivät -puhuneet enää ajatuksiaan. He eivät riidelleet eivätkä hyväilleet. He -kaarsivat kaukaa niinkuin kaksi, jotka eivät tahdo astua toistensa -varpaille. Mutta salassa vaimo itki. Itki ensin yöt päivät sielunsa -suurta hätäytymistä. Mies näki hänen itkettyneet silmänsä ja ihmetteli. -Ei ollut tapahtunut mitään, kaikki oli hyvin, ja kuitenkin piti itkeä! -Mutta sitten mies vähitellen tottui ja tyyntyi, katsoen tämän piirteen -myös kuuluvan tuon käsittämättömän nais-sielun moniin ominaisuuksiin, -joita ei koskaan opi ymmärtämään ja joihin sen tähden on paras olla -kiinnittämättä mitään huomiota. Heissä ei tietysti ollut mitään -järkevää, ei mitään syyn ja seurausten lakia kuten muissa ihmisissä. Ja -tämän asian merkittyään ei mikään tuollainen pikku-seikka häirinnyt -hänen rauhaansa enää. Tai ainakin oli se hänen päätöksensä. Hän koetti -olla niinkuin ei vaimoa olisi ollutkaan, ja itse asiassa hän silloin -tällöin toivoikin, että tuo kuvitelma olisi ollut totta. Sillä häntä -vaivasi sittenkin tämän ainainen surumielisyys enemmän kuin hän -oikeastaan olisi tahtonut itselleenkään myöntää. Miksi juuri häntä -kohtaan tämä tyytymättömyys ja potilas-humööri? Hän ei koskaan -häirinnyt vaimoaan millään, ei rasittanut häntä työllä eikä rajoittanut -hänen vapauttaan, päinvastoin koetti hän tehdä hänen elämänsä niin -mukavaksi ja suruttomaksi kuin suinkin ja siitä sai hän sitten -palkakseen pahaa tuulta ja happamia eleitä! Mikä kiittämätön olento oli -sentään nainen! Vaimonsa hahmossa vihasi hän koko nais-sukupuolta, -jolla ei ollut muuta tehtävää tässä maailmassa kuin olla miehen -viettelyksenä ja vitsauksena. Mutta koska oli hyödytöntä ja turhaa -toivoa, että mikään muuttuisi, piti hän arvottomana antaa sisälliselle -loukkautumiselleen mitään näkyvää muotoa. Se keskittyi kaikki tähän -ainoaan asenteeseen: olla niinkuin ei vaimoa olisi ollutkaan. Vaimo -tunsi tämän ja silloin tyrehtyivät hänenkin kyyneleensä. Lapsekas -hädänhuuto muuttui mykäksi suruksi ja liikkuva tuska kiviseksi -jähmetykseksi. Hän huomasi, että maailma oli paha. Ja silloin tuli hän -vanhaksi. Silloin vioittui hänen sielunsa ja huulensa saivat katkeran -kaarroksen. Hän tuli teeskenteleväksi vieraissa ja kömpelöksi kotonaan, -jossa ei kukaan enää kysynyt hänen sirouttaan ja sulojaan. Ne jättivät -hänet kuten laiminlyödyt _Gratiat_, ja hän tunsi itsensä nyt -heikommaksi kuin koskaan ennen, sillä niissä oli ollut _hänen_ ainoa -voimansa. Mutta kun rakkaus kerran oli paleltunut, ei alistuminen ja -antautuminen enää ollut suloista. Hän alkoi tuntea joka kohdassa miehen -äärettömän ja itsekkään väkivaltaisuuden. Ja se painoi häntä kuin vuori -ja puristi kuin vankila, aina, joka hetki. Kun he neuvottelivat kotinsa -välttämättömimmästä yhteisjärjestyksestä, kävivät heidän mielipiteensä -aina vastakkain, mutta vaimo, joka oli pehmeämpää ainesta, sai antaa -myöten. Kun he kävelivät kadulla, oli heillä eri tahti, mutta -näennäisen tasapainon saavuttamiseksi sai vaimo ponnistautua pysymään -rinnalla. Kun he olivat kutsuissa tai matkoilla, anasti mies -tietämättään, vanhasta tottumuksesta, aina paremman paikan ja vaimo -mitättömämpänä oliona sai mukautua. Mies ei vaatinut palveluksia, mutta -ei myöskään käyttäytynyt ritarillisesti, ja heikompana tunsi vaimo aina -jäävänsä huonommalle osalle. Mutta jokainen askel, jokainen sovittelu -lisäsi sitä synkkää lumivuorta, joka lepäsi hänen sydämellään: vihaa. -Se oli ainoa, jolla hän saattoi merkitä itsenäisyytensä tuon -taipumattoman väkivallan suhteen. Hän totteli kyllä, sillä hän arvasi -vastustuksen turhaksi ja kaiken sodan heidän välillään epätasaiseksi, -mutta mitä enemmän hän alistui ulkonaiseen pakkoon, sitä enemmän kasvoi -hänen sisäinen itsenäisyytensä, sitä suuremman arvon antoi hän heikon -sydämensä hillittömälle kapinalle. Viha muuttui hänen kunnia-asiakseen -ja ainoaksi onnekseen. Viha tuli hänen paremmaksi itsekseen, hänen -riutuvan ihmis-arvonsa viimeiseksi aseenkantajaksi. Viha oli hänen -kadotetun taistelunsa synkkä lohdutus, sen näkymätön voitonmerkki, -merkki siitä, ettei hän sittenkään ollut kokonaan antautunut, että -hänessä sittenkin vielä eli jokin, joka uskalsi nousta puolustamaan -hänen raukkaa, raiskattua rakkauttaan ja viskata vastalauseen elämän -ääretöntä rumuutta ja vääryyttä vastaan. Väärä se oli, ainakin hänelle, -kenties muillekin, kenties kauttaaltaan. Sillä hänen täytyi olla paha -vain sentähden, että hän oli ollut hyvä ja vihata siksi, että hän oli -luotu rakastamaan... - -Mies oli jo lopettanut sanomalehti-tutkistelunsa ja kahvinjuontinsa. -Hän katsoi kelloaan. - --- Jo onkin aika lähteä, sanoi hän. Vaimo hätkähti ajatuksistaan. -Sitten nousi hän kiltisti, kokosi pöydältä hansikkaansa ja alkoi -pujotella niitä sormiinsa. - - - - -LANKEEMUS - - -Mies katsoi vaimoonsa ihmetellen. - --- Tietysti olet vapaa tekemään mitä tahdot, sanoi hän. Jos sinua -huvittaa lähteä, jos siitä on sinulle jotakin iloa, niin enhän minä -tahdo estää. Lähde vaan! - --- Se ei ole ollenkaan mikään ilo minulle, keskeytti vaimo hänet -kiivaasti. Ei ollenkaan, minä vakuutan sinulle! Jos edes kieltäisit -minua, jos edes koettaisit estää ja pidättää, silloin voisi se olla -jokin ilo. Mutta näin! - -Ja Ertta teki käsillään hermostuneen liikkeen. - -Miehen ihmettely kasvoi. - --- Miksi sitten oikuttelet? Jää siis, älä lähde mihinkään! - --- Ei, nyt en ainakaan voi jäädä. Tämä sinun ääretön -välinpitämättömyytesi on vain uusi todistus siitä, etten lainkaan ole -sinulle tarpeellinen. Sinä sanoit: lähde vaan! - --- Minähän sanoin myöskin: jää. Tee niinkuin itsellesi parhaaksi näet. - --- Oh, tuo sinun ainainen oikeudentuntosi ja vapauden-antosi saattaa -minut hulluksi! Se on merkki siitä, ettet rakasta minua, et -rahtustakaan. - --- Päinvastoin Ertta. Rakkaus juuri tekee minulle mahdottomaksi -pakottaa sinua mihinkään. Sinä tiedät... - --- En tiedä mitään. - --- Mutta kun minä sanon... - --- En tiedä sitä sittenkään, sillä minä en tunne sitä. En tunne sitä -koskaan, en missään! Sitä ei ole! Jos sinä rakastaisit, et seisoisi -siinä nytkään kuin kivipatsas, vaan tulisit luokseni, sulkisit minut -syliisi, pidättäisit minut vaikka väkisin, etkä antaisi minun mennä... - -Ertta kääntyi selin salatakseen mielenliikutustaan. - --- En minä osaa noita ulkonaisia, vastasi mies pimeästi. Minun tunteeni -ovat syvemmällä ja toiset ehkä kuin tahtoisit. Minusta on kauniimpi -ajatella sinua vapaana ja tasa-arvoisena. En tahdo sinua väkisin -pidättää enkä pakottaa. En voi. - --- Et voi, et voi, kertasi Ertta katkerasti. Mutta minä en siedä -tällaista kauneutta, minä palellun tästä tasa-arvoisuudesta. Etkö näe? -Huuleni sinistyvät ja silmäni kadottavat välkkeensä, ja sydän käy niin -kammottavan autioksi. Ne ovat kaikki tehdyt vain rakkautta varten. -Minkä minä mahdan sille! Minun on ikävä tällä yksitoikkoisella -tasapinnalla, jolla ei enää tapahdu mitään. Minä tahtoisin ympärilleni -liikuntoa ja elämää. Minun pitäisi saada antaa ja vastaan-ottaa -hellyyttä, palvella sinua, hoitaa, hyväillä ja lämmittää... - --- Miksi et tee sitä? - --- Siksi, että se olisi luonnotonta ja turhaa, koska et kaipaa sitä, et -välitä siitä, et pane sille mitään arvoa. Tulet toimeen ilmankin minua. -Minun elämäni täällä on niin tarpeeton. Minulla pitäisi olla joku, -jolle olisin aivan välttämätön, jolle voisin kokonaan uhrautua... - --- Olet aivan liian hyvä uhrautumaan kenellekään. Jokainen ihminen on -liian hyvä uhratakseen mitään. Mittaat sangen halvan rakkauden mukaan -nyt, Ertta. Minun on vaikeata kuulla sitä. - --- Vihdoinkin sanot sen, mitä aina olen aavistanut. Sinulle minun -rakkauteni on rumaa, halpaa ja ala-arvoista, ja kun näytän sitä, tuntuu -se sinusta kiusalliselta. Mutta on niitäkin, joista se olisi korkeaa, -kaunista ja autuaallista. Minä tiedän. Ja heille minä kuulun. - --- Nyt särjet sinä kauneimman unelmani... - --- Unelman ainoastaan! Heiltä, jotka ennen jätin, särkyi sydän. - --- Ja sinä toivoisit, että minunkin sydämeni särkyisi? - --- Niin. Sillä silloin voisin minä jäädä sinun luoksesi. Silloin et -olisi noin varma ja yksinäisyydestäsi ylpeä, kuten nyt. Silloin -tarvitsisit minua, pitäisit kiinni minusta niinkuin ainoasta -elin-ehdostasi. Silloin ymmärtäisit antaa arvon sille, mikä minun -rakkaudessani on oleellisinta ja parhainta. - --- Mikä se on siis? - --- Lämpö! Lämpö, joka luo elämää ja liikuntoa, lämpö, joka parantaa -sydämet ja varjelee kuoleman vaarasta! - --- Valo varjelee ihmistä paremmin. - --- Niin, se on sinun tunnus-sanasi, minä tiedän. Mutta se ei ole minua -varten. Se on niitä varten, jotka voivat jo täällä elää iankaikkisuuden -jää-ilmassa, joille kaikki heikon mielen hetkelliset heittelyt ovat -voitettu kanta, jotka ovat tulleet maailmaan vain tullakseen -täydellisiksi, kuten sinä. Minä olen niin toisenlainen. Minä en ole -sinun tyyniä ja kirkkaita kukkuloitasi varten. Minulla ei ole mitään -omia tarkoitusperiä eikä yksilöllisiä kehitysmahdollisuuksia, niinkuin -kenties olet luullut. Olen vain täytettä, maailmanhenkeä, keinuvaa -kaaosta, joka lankeaa sinnekin, missä kuilu on syvin ja rotko pimein. -Olen ainoastaan yhtä tarkoitusta varten: ettei tyhjyyttä syntyisi. -Siksi olin valmis jo sinä päivänä, jolloin synnyin. Minun olemustani ei -voida nostaa eikä painaa alas, ei estää eikä edistää, sillä minä en ole -tullut itseäni rakentamaan, vaan muiden rakennuksia kannattamaan. Minun -täytyy saada olla keveänä ja näkymättömänä kuin ilma, kuin veri, kuin -maanmehu ja elämän hermosto, joka on kaikessa, mikä elää ja jota ilman -ei mikään elä. Se olen minä, minä tunnen sen. Hulluutta oli sinun -yrityksesi pitää minua tasapinnalla ja itseäni ihailevana kuvapatsaana. -Sinä luulit minua, naista, itsesi kaltaiseksi, mies! - --- Muistin sinut ihmiseksi, en naiseksi. _Se_ oli minun unelmani -korkein huippu. - --- Mitä on unelma ja unelman huippu! Ei mitään. Tyhjää utua, aivosumua -ainoastaan. Se pettää. Ihmistä ei ole olemassakaan muualla kuin -filosofin pääkopassa tai maailmanparantajan haaveissa. On vain mies ja -nainen, ei muuta! - --- Miehessä on paljon naista ja naisessa miestä. Ja tämä yhteis-ala -heidän välillään on sitä puhtaasti inhimillistä, joka on korkeinta, -kauneinta ja tavoitettavinta. He ovat voimakkaimmat siinä, mikä heidät -yhdistää. - --- Ei, siinä mikä heidät erottaa. Kaikki muu on sovittelua, luonnotonta -välirauhaa, kalpeiden ajatusjohdannaisten valhetta. Et ikinä vielä ole -ihmistä nähnyt! - --- Minä luulin sinua siksi. Toveriksi elämän matkalla, vapaaksi ja -tasa-arvoiseksi... - --- Kovin erehdyit. Minä en ole luotu miehen toveriksi, vaan -rakastajattareksi, en hänen kaltaisekseen missään, en kilparadalle -hänen kerallaan, en mitattavaksi samoilla mitoilla, vaan yhtä paljon -sitten yläpuolelle kuin alapuolelle, yhtä paljon hänen hallitsijakseen -kuin hänen orjakseen! - --- En ole uskoa korviani. En tunne sinua enää. Sinäkö puhut noin, sinä, -Ertta, nykyhetken ihminen ja sinun kehityskannallasi! Sehän on -mahdotonta! Sehän on taka-askel muinaisen ajan ajattelu-tapoihin, -lankeemus jonnekin hämäriin eläimellisiin vaistoihin... - --- Lankeemus, niinkö sinä sanoit! keskeytti Ertta kiivaasti. Ja sinä -kutsut tätä minun elämän-tunnustustani sillä nimellä tietysti -sentähden, että luulet sen tapahtuvan heikkoudesta. Minä vannon -sinulle: tämän suuren luonnon pohjalta olen minä paljon väkevämpi -sinua. Sieltä alhaalta hallitsen minä sinut vasten tahtoasikin ja -määrään sinun ajatustesi suunnan niinkuin maankamara määrää ukkosen -iskut. Sinä et voi minua syrjäyttää. Et saa olla välinpitämätön minun -suhteeni. Minun täytyy merkitä sinulle joko tukea tai hävitystä. -Sinulla ei ole oikeutta olla itsenäinen. Etkä sinä ole sitä, vaikka -luulet. Mutta koska et antanut _minun_ palvella sinua, saat _sinä_ -palvella minua. Et pääse minusta vapaaksi ennenkuin haudassa. Minä olen -oleva ainainen mato sinun juurissasi, luonnonmullistus sinun -keinotekoisessa maailman-rakenteessasi, hajalle-repivä ja pimittävä -myrsky sinun korkeissa näkötorneissasi. Koska et antanut minun virrata -elämänvirtana, olen vaikuttava vahingonmyrkkynä. Niinkuin pilaantunut -ilma olen minä keinuva sinun ympärilläsi, niinkuin vihollinen veri olen -minä soutava sinun omissa suonissasi, niinkuin sairas hermosto olen -minä hallitseva sinun jumalallisen aivokoppasi mitätöntä koneistoa. -Sillä elämä on voimakkaampi kuin elämän teoria ja elämä on minun -puolellani. Näethän, nyt jo luhistuvat sinun ilmalinnojesi harjat, nyt -jo särkyvät sinun unelmiesi huiput. Yhden naisen lankeemus ne -langettaa. Näetkö, miten heikko olet minun rinnallani! Näetkö, miten -minä nyt jo hallitsen sinua! - -Ertta oli huutanut viimeiset sanat melkein hurjasti, niinkuin -päihtynyt. Se oli tullut kaikki purskahtaen kuin odottamaton tulivuoren -purkaus pitkien pidätysten uumenista, kuin äkillinen pyörremyrsky liian -liikkumattomien päivien perästä. - -Nyt hän vasta heräsi ikäänkuin jostakin huumauksesta. Mitä oli -tapahtunut, mitä oli hän uskaltanut tässä ilman-alassa, joka ei vielä -koskaan ollut nähnyt kärsiväin sydänten höyryäviä laavavirtoja? - -Hän olisi tahtonut sanomattomaksi joka ainoan sanan. Hän ei ajatellut -niin, ei tarkoittanut niin, ei tuntenut niin. Hän oli ollut -syyntakeeton. Joku muu oli puhunut, joku käsittämätön, joku -virran-pyörre alkanut viedä... - -Mitä oli hän tehnytkään? Hetkellisestä päähänpistosta kohtalon, -mitättömästä matkasuunnitelmasta iankaikkisen eron, vastaväittelyn -oikusta kokonaisen elämän tragedian. Joistakin tuntemattomista -syvyyksistä oli hän ammentanut, antanut salaperäisten vaistojen -huumata, sanojen viekoittaa, vasten vakaumustaan ja parempaa itseään. -Hänenhän oli ollut hyvä eikä hän ollenkaan pyrkinyt pois kodistaan eikä -tahtonut särkeä mitään. Mikä outo voima ajoikin häntä omaa -onnettomuuttaan kohti! Totisesti oli tämä lankeemus! - -Ja Ertta tuijotti mieheensä säikähdyksestä ja kauhusta kalpeana. - -Tämä seisoi jäykkänä ja liikkumattomana. Ei mikään hänen -kasvoillaan ilmaissut tasapainon järkkymistä. Hän oli täydellinen, -yli-inhimillinen. Hänelle oli kaikki erehtyminen ja lankeemus vierasta. -Hän ei vihannut eikä rakastanut sokeasti. Valo varjeli häntä. Hän vain -pani merkille, arvioi, teki johtopäätöksiä. Hän ei unohtanut mitään, ei -antanut mitään anteeksi. Hän ei tehnyt koskaan väärin, ei mitään -rikollista eikä arvotonta. Hänen oikeudentuntonsa oli lahjomaton, hänen -viisautensa pettämätön. Hän otti kaikki todeksi. Mitään pelastusta ei -ollut enää. - -Silmänräpäyksen ajan tunsi Ertta halua heittäytyä maahan kasvoilleen, -polvilleen, pyytää armoa ja anteeksi-antoa. Mutta heti taas muisti hän, -että se oli turhaa. Hän oli syössyt elämänsä auttamattomaan turmioon. -Mies ei pidättäisi. Hän sanoisi uudestaan: lähde vaan! - -Ertta seisoi kuin jähmettynyt jäätönkkä. Hänestä tuntui kuin olisivat -hänen jalkansa kasvaneet kiinni lattiaan. Ei milloinkaan avautuisi -hänen suunsa enää, ei milloinkaan paistaisi aurinko enää hänen -silmiinsä, ei milloinkaan hyväilisi rakastetun käsi enää hänen -paleltunutta, kaunista ruumisparkaansa. Ei milloinkaan loppuisi -rangaistus... - -Hänen silmissään pimeni ja parahtaen mielipuoliseen itkuun syöksyi hän -ovesta ulos. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Murtoviivoja, by L. Onerva - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MURTOVIIVOJA *** - -***** This file should be named 55615-8.txt or 55615-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/5/6/1/55615/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/55615-8.zip b/old/55615-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ea1c8af..0000000 --- a/old/55615-8.zip +++ /dev/null |