NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3163 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..541d7a6
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #55599 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55599)
diff --git a/old/55599-8.txt b/old/55599-8.txt
deleted file mode 100644
index 87c0033..0000000
--- a/old/55599-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3163 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Uhkapeli, by Jalmari Kara
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Uhkapeli
-       Arnold Bromanin papereista
-
-
-Author: Jalmari Kara
-
-
-
-Release Date: September 25, 2017  [eBook #55599]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UHKAPELI***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-UHKAPELI
-
-Arnold Bromanin papereista
-
-Kirj.
-
-JALMARI KARA
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Suomalainen Kustannus O.-Y. Kansa,
-1912.
-
-
-
-
-        Peli myöty,
-        petti kortit.
-        Umpeen lyöty
-        unten portit.
-
-            O. Manninen.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Vihdoinkin on hetki koittanut, jolloin hämärä ainakin osaksi sielustani
-katoaa ja salaiset aavistukseni ja epäilyni muuttuvat kylmäksi
-todellisuudeksi. Lähes kaksi vuotta olenkin saanut kitua
-tietämättömyydessä. Olen ollut kuin pimeässä kallioluolassa, josta pois
-pääsy on ollut mahdotonta, ja jonka särmäisiin seiniin minä
-uloshapuillessani olen suotta hangannut käteni verille. Muisto
-ystävästäni ja siihen liittyvät tapaukset ovat kiusanneet minua kuin
-painajainen, hermostuttaneet minua päivin ja öisin häirinneet uneni.
-Niin, muisto ystävästäni, josta en kahteen vuoteen ole kuullut mitään.
-
-Jokainen syrjästäkatsoja luulee varmaankin, että olen maailman
-onnellisimpia ihmisiä. Sillä minä olen varakas ja nuori ja tämä suuri
-Haukiojan kartano on minun. Se on minun, en epäile sitä enää, vaikka
-monasti olen samasta kysymyksestä taistellut tuntoni kanssa. Minulla
-täytyy olla siihen täysi omistusoikeus, sillä olen maksanut siitä
-sydämeni veren ja sieluni rauhan.
-
-Mikä ihana paikka tämä on! Akkunani edessä avartuu suuri puisto, jonka
-ikivanhojen puiden varjossa alituinen hämärä asustaa. Oksilla linnut
-visertävät ja tuulessa huojuvien, tuuheiden lehvien lomitse välähtelee
-Alhojärven aaltojen himmeä valkeus. Keskellä puistoa kohoaa suunnaton,
-kolmihaarainen lehmus, jonka siimeksessä, hiekotetulla maalla, on
-taiteellisesti tehtyjä juurituoleja pyöreän marmoripöydän ympärillä. Ei
-kukaan tiedä lehmuksen ikää, se on kai aina ollut samanlainen. Sen alla
-on moni seurue viettänyt hupaisia iltahetkiä ja moni värähtävä kuiskaus
-on sen varjossa rauennut kesäyön kuulakkaan hämyyn. Ja pihamaalla,
-jonka laajan nurmikentän kapeat hiekkakäytävät jakavat säännöllisiin
-kuvioihin, kasvaa iältään yhtä vanha lehtikuusi. Mutta se törröttää
-yksinään. Ainoastaan jokunen kukkasoikio on sen läheisyydessä, ja sen
-edessä kasvaa georgineja sekä virginialaista tupakkaa, jonka punaset
-kukat miltei hukkuvat suurten lehtien vihreyteen. Vielä mainitsen
-komean lehtokujan, joka kulkee ohi kartanon, sillä ystäväni on siitä
-puhunut.
-
-Itse kartano on pahasti ränsistynyt. Verannan permannosta on maalaus
-kulunut, ja puolilahojen kaidepuiden raoista tunkeutuu ympärillä
-kasvavien spirea- ja sambucuspensaiden lehviä. Muratti kiertää rehevänä
-kattopylväitä, ja madonsyömissä katon nurkissa on alituisesti hämähäkin
-seittiä. Seinät ovat ennen olleet valkeat, mutta nyt ne ovat
-harmaantuneet, ja vanhanaikuisissa, tavattoman leveissä
-vuorilaudoissa on suuria halkeamia. Koko kartano on muuten tiheän
-pensaston ympäröimä ja sijaitsee korkealla mäellä, joka jyrkkänä laskee
-Alhon helmaan.
-
-Tosiaan! Kauniimpaa kesäasuntoa ei juuri voi toivoa. Sitäpaitsi käy
-vieraita. Ja nuori vaimoni on iloinen ja nauraa paljon. Mutta juuri
-hänen iloisuutensa on ollutkin yhtenä arvotuksena kahden viime vuoden
-ajan -- niin, ja ennemminkin. Sillä hänessä on jotakin niin omituista,
-etten näihin saakka ole voinut sitä ymmärtää, ja voinenko nytkään. Kun
-joskus iltasin istun mietteissäni, saattaa hän hiljaa tulla luokseni ja
-laskea kätensä kaulalleni. Vieläpä hän toisinaan suorastaan syöksyy
-syliini ja soperrellen mielettömiä rakkauden sanoja puristaa hän minua
-rintaansa vasten. Mutta hänen silmissään on kaukainen, raukea
-uneksumus, ja kun häntä suutelen voivat hänen huulensa olla kylmät kuin
-kuolleen. Sitäpaitsi olen huomannut hänen unissaan itkevän. Ja se, jos
-mikään, on herättänyt sääliä ja kummastusta minussa.
-
-Kaikki tämä liittyy oikeastaan päätapahtumaan, joka sattui kaksi vuotta
-sitten, ja johtuu siitä suoranaisesti, välittömänä seurauksena. Mutta
-vaimoni kanssa en voi puhua siitä sanaakaan. Siihen ei minulla ole
-voimia, eikä rohkeutta. Ja se olisikin aivan hyödytöntä.
-
-Kuinka voi yksi tapaus, yksi oikullinen sattuma muuttaa elämän niin
-harmaaksi? Ikäänkuin repiä sen ja siirtää toisia uria kulkemaan?
-Mitenkä saattaa sumu niin yhtäkkiä laskeutua ihmisen ympärille, peittää
-esineiltä värit ja auringolta kirkkauden, niin että kaikki, mikä on
-ollut, hämärtyy kuin uneksi, ja mikä on, siitä tuskin tietää? Ne ovat
-kysymyksiä, jotka kahden vuoden ajan ovat kiusanneet minua ja
-karkottaneet elämästäni ilon. Minusta on tuntunut kuin olisin tullut
-äkkiä vanhaksi. Koko ympäristö on ollut minulle vieras ja etäinen. Ja
-vaikka tämäkin kesä on ollut kaunis ja päivät ovat valoisia, niin että
-heikko hämärä, kuin yön kaukainen varjo, liittää ne toisiinsa, niin
-olen sitä tuskin huomannut. Kaikki on oudoksi muuttunut, yksinpä
-tuttavatkin. Ainoastaan hänen kuvansa on lakkaamatta ollut edessäni,
-hänen, joka ennen oli ystäväni, mutta nyt on poissa. Kuinka paljon
-olenkaan häntä ajatellut! Tuhannesti on tuntoni soimannut minua siitä,
-etten ole ymmärtänyt häntä, että olen kohdellut häntä väärin --
-ajatuksissani, tarkotan, muusta ei voi kysymys ollakaan. Mutta yhtä
-usein olen sadatellut häntä, sillä hänen tähtensä on elämäni näin
-rikkirevittyä. Minä olen koettanut tunkeutua hänen sisimpäänsä ja etsiä
-vaikutteita hänen tekoihinsa, mutta se on ollut epämääräistä, vaikeaa
-ja jokseenkin turhaa työtä. Ja voimattomuudestani hermostuneena olenkin
-useasti yrittänyt heittää ajatukset luotani, olen miltei rukoillut,
-että jokainen entisyyden muisto kuolisi. Se ei ole auttanut. Entistä
-kiihkeämpinä ovat mietteeni minut vallanneet. Sieluni on kuin erämaa,
-jonka ajatusteni polttava Samum on kuivannut; ja uusia lähteitä ei enää
-puhkea.
-
-Mutta nyt on paljon minulle selvinnyt. Nyt voin ainakin jonkun verran
-ymmärtää häntä. Ja myötätunto herää minussa. Ikäänkuin raskas paino on
-pudonnut hartioiltani. Ja vaikkei minulle voikaan enää mikään
-täydellistä lohtua tuoda, niin olen kiitollinen siitäkin, että voin
-edes rauhottua ja että minulla entisen epätietoisuuden asemasta on nyt
-joukko varmoja tosiasioita.
-
-Kuitenkaan en voi tästäkään mitään sanoa vaimolleni, ja apein mielin
-minä senvuoksi olen pakotettu tarttumaan kynään. Sillä minun täytyy
-saada purkautua, elää jokainen hetki muistossani uudestaan: siten
-luulen elämäni kirkastuvan, jos se mahdollista on. Minun täytyy polttaa
-sieluani ajatusteni kiirastulessa, että se puhdistuisi. En siis kirjota
-erityisemmin ketään varten. Jokainen sana on enemmän itselleni, vaikka
-tietenkin toivon, että joku kuolemani jälkeen saisi paperini käsiinsä
-ja niiden perusteella vaimentaisi ne ilkeät huhut, jotka nimeni
-ympärillä liikkuvat. Ystäväni salaperäinen katoaminen on nimittäin
-antanut aihetta monenmoisiin juorupuheisiin, joita minä olen kokonaan
-voimaton ehkäsemään.
-
-Ja nyt kerron miten pääsin asioiden perille.
-
-Ylhäällä, ullakkokerroksessa on huone, jossa ystäväni kaikesta päättäen
-on paljon oleskellut, ehkäpä osaksi kauniin näköalan vuoksi, joka
-avartuu akkunasta yli Alhon. Huone on hiukan kummallinen. Seinäpaperit
-ja katto ovat tumman vihreät. Kalusto on vankkaa ja yksinkertaista
-tekoa. Suuri, mustalla sametilla päällystetty sohva on ovelta katsoen
-vasemmalla sivuseinällä. Nurkassa, akkunan vieressä, on jykevä
-kirjotuspöytä, jonka keskusta on vihreällä veralla peitetty; sen edessä
-on avara, musta nojatuoli. Mitään enempää ei huoneessa olekaan. Ei niin
-ainutta taulua tai asetta seinällä, ei edes kirjahyllyä. Mutta
-kirjotuspöydällä komeileva lamppu on merkillinen. Sen taidokkaasti
-tehty jalusta kannattaa kaarenmuotoista, kapeaa öljysäiliötä, mikä on
-kuparia ja minkä päälle kolme ihmisen pääkalloa on kiinnitetty. Kun
-lampun sytyttää palamaan, niin silmäreikien kohdalle asetetut linssit
-heittävät voimakkaan valon keskelle pöytää, mutta muuten jää huone
-omituiseen, vihertävään puolihämärään, joka antaa kasvoille aavemaisen
-värin. Myönnän, että lamppu vähäsen kammottaa minua. Pääkallojen silmät
-syöksevät voimakasta kirkkautta, valkeat hampaat välkkyvät, mutta
-kasvoluitten ääriviivat ikäänkuin haihtuvat vihreään hämyyn. Muuta
-"koristetta" ei pöydällä olekaan, sillä itse kirjotuskoje on varsin
-yksinkertainen kaksine metallitolppoineen. Ja paino, joka on ollut
-hänen papereittensa päällä, on vaatimaton, suorakaiteen muotoinen
-marmoripala.
-
-Tässä huoneessa on minulla ollut tapana usein viettää yksinäisiä
-hetkiäni. Niinpä siis pari päivää sitten myöskin menin sinne ja
-heittäydyin nojatuoliin harmaihin ajatuksiin vaipuneena. Ja kuten niin
-usein ennenkin, minä nytkin hajamielisenä ja vaistomaisesti vetelin
-auki kirjotuspöydän laatikoita ja sulin jälleen. Ne olivat tyhjiä
-lukuunottamatta yhtä, joka sisälsi kemiallisia tarpeita. Siellä oli
-pari pientä retorttia, koelaseja ja ohutseinäinen keitinpullo.
-Sitäpaitsi oli siellä viottunut, kolmisärmäinen prisma, joka nähtävästi
-oli kuulunut Bunsenin spektroskopiin, ja suuri joukko erilaisia kaasuja
-sisältäviä Geisslerin putkia, joita hän arvattavasti oli käyttänyt
-spektralianalyseissä.
-
-En tiedä miksi nyt rupesin purkamaan laatikon sisältöä pöydälle. Otin
-pois kaikki putket ja tarkastelin päälleliimatuista lapuista, mitä
-mikin sisälsi. Kun olin saanut laatikon tyhjäksi, niin pisti äkkiä
-silmiini -- vaikka olinkin välinpitämätön ja hajamielinen -- sen
-omituinen mataluus. Uteliaana vedin minä laatikon kokonaan ulos. Sen
-toisessa päässä oli pieni lista. Hermoni kiihottuivat ja tavaton
-jännitys pani sydämeni sykkimään. Tartuin lujasti listaan ja vedin.
-Välipohja tuli ulos kuin uunin pelti. Sen alla oli pieni vihko, jonka
-ympäri keltanen side kulki. Avasin nauhan suonenvedontapaisella
-kiihkeydellä. Vihko oli ystäväni kirjotusta täynnä ja sen väliin oli
-pantu muutamia irtonaisia lehtiä. Jännitys laukesi. Uskomaton
-voimattomuus herpasi jäseneni. Pitkään aikaan en liikkunut, en edes
-ajatellut.
-
-Kun hiukan olin tointunut, panin kaikki paikoilleen, otin vihkon ja
-menin alas huoneeseeni. Sitten luin tarkasti, mitä vihko sisälsi. Kun
-olin päässyt läpi, niin myötätunto värähteli rinnassani, ja
-tuijottaessani ulos, kesäyön hämärään, alkoivat ajatukseni kulkea omia
-polkujaan. Moni seikka, jota ennen olin vain epäillyt tai aavistanut,
-selkeni minulle. Ja ymmärrän nyt, ettei hän koskaan palaa. -- Koko yönä
-en voinut nukkua.
-
-Taidan kirjottaa sekavasti, enkä tiedä, jaksaako kukaan minua ymmärtää.
-Mutta mieleni on ainakin näin alussa niin ääriään myöten täynnä.
-Sitäpaitsi olen hermostunut ja järkeni toimii niin kiihottuneesti, että
-kenties liian nopeasti siirryn asiasta toiseen.
-
-Tähän kohtaan kirjotustani liitän ystäväni muistelmat. Tiedän kyllä,
-ettei se ole paikallaan. Sillä asiat, jotka vastedes aion kertoa
-ja jotka minulle olivat arvotuksia, muuttuvat koko joukon
-luonnollisemmiksi ja helposti käsitettäviksi. Kukaan ei näinollen voi
-myöskään ymmärtää niitä salaperäisiä aavistuksia, kauheita ajatuksia ja
-uskomattomia unia, jotka kahden vuoden ajan, ja ennemminkin, ovat
-kiduttaneet minua. Mutta en välitä siitä. Minä tavallani syrjäytän
-itseni. Sillä ystäväni on sittenkin pääasia.
-
-
-
-
-II.
-
-Aarne Kurimon kirjotuksia.
-
-
-1.
-
-Mitäpä muuta voisin tehdä näiden jälelläolevien viikkojen aikana, kuin
-muistella menneitä vaiheitani, omituisia, entisiä tapahtumia
-vähäpätöisten surujen päivinä. Olenhan nyt, yhdeksäntoistavuotiaana,
-sanonut hyvästit lapsuudelle, pelkäänpä nuoruudellekin, ja silloin
-tällöin vilkasen minä peiliin nähdäkseni, eikö vanhuuden ryppyjä ole jo
-kasvoihini uurtunut. Kuukauden on äitini ollut kuolleena, ja koko sen
-ajan on yhtämittainen hymy värehtinyt huulillani murheeni ainoana
-merkkinä.
-
-Autuaan liikutuksen vallassa minä unohdun ajattelemaan lapsuuteni
-aurinkoisia kesiä, jolloin paroni Dahlin pojat olivat kartanossa
-kesävieraina ja jolloin aikani kului heidän kanssaan, sekä leikissä,
-että tappelussa. Mutta päiväkirjani alkaa vasta niiltä ajoin, jolloin
-Märta ensimäisiä kertoja kävi Haukiojalla. Hän seurasi minua
-ravustusmatkoilla. Minä nostelin hänet ojien yli ja pidin hänestä kuin
-pikkusiskostani. Onnellisena minä niinä kesinä huuhtelin vaivattoman
-hikeni Alhojärven aalloissa.
-
-Mutta sitten jäin niin yksinäiseksi, kun ei Märta eivätkä Dahlin
-pojatkaan enää tulleet. Talvisin kyllä olimme kaupungissa, kun minä
-kävin koulua. Mutta kesäksi tulimme Haukiojalle. Olin yksin ja
-omituinen kaipaus alkoi kyteä mielessäni. Ja luulin paljon tietäväni,
-kun sain selville, että Haukiojan herra, tuo yksinäinen vanhapoika, oli
-isäni ja että juuri hän oli lahjottanut kotimökkini äidilleni. Nyt
-tiedän vain sen, etten mitään tiedä. Ja niin hillitty valo on jokaisen
-mielikuvani yllä, kun muistelen tätä kaikkea ja katson tapauksia suruni
-tumman harson läpi.
-
-Minä olen päiväkirjassani hyvin laajasti kuvaillut ensimäistä päivää,
-jonka olin Haukiojalla ylioppilaaksi tuloni jälkeen. Olen kertonut
-yksityiskohtia myöten matkani. Sillä olinhan silloin onnellinen.
-Ajatukset hyväilivät ylpeyttäni. Ja taisinpa tosiaan, kuten olen
-kirjottanut, riemuissani nostaa lakkia Tom-ystävälleni, kartanon
-suurelle, sysimustalle new-foundlantilaiskoiralle, joka oli minuun
-hyvin kiintynyt. Mutta pohjasävelenä soi kaikessa kumminkin tieto, että
-Märta jälleen oli tullut kesävieraaksi. Kaikki muu on turhaa. Ja olisin
-aivan yhtä hyvin voinut täyttää tuolla ainoalla lauseella jokaisen
-sivun. Enhän ollut nähnyt häntä neljään vuoteen.
-
-Väitteeni todistuksen löydän tunnelmapalasissa yksinäisiltä retkiltäni
-metsissä ja Alhon rannoilla, jolloin tuntikaudet saatoin istua
-kallioilla, katsellen miten vedet kuusiakasvavain saarten välissä
-lainehtivat, ja jolloin tuhlasin runsaasti hyväilyjä Tomille,
-uskolliselle seuralaiselleni. Minun rauhattomuuttani kuvaavat selvästi
-lauseet sellaiset kuin: "Tunteekohan hän minua vielä? Tuskin. Mitäpä
-hän, Märta af Silfverhorn, aatelisneito! Kylläkai hän on tullut
-ylpeäksi!" Ja minä muistan katkeruuteni, kun hän vain kylmästi nyökkäsi
-ensimäiseen tervehdykseeni. Hän käveli silloin lehtokujalla äitinsä
-kanssa, ja hänellä oli valkea puku. Tulin tuskaiseksi. Mutta kuitenkin
-täytyy minun nyt jälestäpäin sanoa, että tuolla tuskalla oli ikäänkuin
-ruusujen tuoksu. Olinhan silloin vielä lapsi, silloin, puolitoista
-vuotta sitten.
-
-Minun mielialojeni ailahtelut näkyvät siitäkin, että tulin hyvin
-iloiseksi kohdatessani Märtan järvellä, ongella ollessani. Nuo
-tavalliset kysymykset, tuleeko kaloja j.n.e., jotka hän etäämpää
-veneestään teki minulle ja joihin minä tukahtunein äänin jotakin
-vastasin, ovat antaneet aihetta pitkiin muistiinpanoihin. Sitävastoin
-olen aivan lyhyesti maininnut heinäniittytapauksen, joka kuitenkin nyt
-tuntuu niin ihanalta.
-
-Olin mennyt naapurin isännän edestä yöksi niittämään kartanon heinää.
-Olimme jokiniityllä, jonka vaan maantie ja tiheä kuusiaita erottivat
-kartanon puistosta. Ilta jo tummeni. Joku kevyt pilvi kylpi
-auringonlaskun kalpenevassa kullassa. Joen päällä usva kiemurteli kuin
-suunnaton, valkea käärme. Etäänpänä ruisrääkkä äänsi. Heinän tuoksu
-kohosi sieramiin ja sai hengittämään syvään.
-
-Lappasin viikatettani, aivan lähellä maantietä, laulaen:
-
-    Olen töllistä matalasta kotosin
-    vaan minkäs teen minä sille.
-    Vaikka en kelpaa ma komeille
-    niin ainakin halvemmille.
-
-Silloin kuulin sointuvan äänen sanovan:
-
--- Vai niin. Tekö täällä laulattekin.
-
-Säpsähdin. Valkopukuinen, solakka nainen seisoi tiellä. Hämärä teki
-kasvot epäselviksi. Silmien kohdalla näkyi vain tummat varjot. Siitä
-huolimatta tunsin hänet Märta-neidiksi ja nostin hattuani.
-
--- Taisin häiritä, suokaa anteeksi, sain sanotuksi.
-
--- Ei. Ette ollenkaan! Laulakaa vaan. Kuulin sen puistoon, kun olin
-kävelemässä.
-
-Syntyi pitkä äänettömyys. Minulla ei ollut mitään vastattavaa, ja oudon
-tunteen puristaessa rintaani, aloin jälleen lapata... Kas vaan. Hän oli
-tuntenut minut hämyssäkin... Hänen kulmiensa varjot ulottuivat niin
-pitkälle poskia alas... Ja minä mietin hetken menneitä aikoja... Kun
-katsoin, seisoi hän siinä vielä... Hyvänen aika! Hän kai nautti minun
-neuvottomuudestani.
-
--- On kovasti kaunista ja viileää. Tulee vain niin aikaisin jo hämärä,
-pakotin itseni sanomaan.
-
--- Niin. Ja täällä te niitätte läpi yön. Voi miten heinät tuoksuvat!
-Siellä on kai minttuja, kun tuntuu niin väkevältä? Minä... Mutta sitten
-hän lopetti ja katsoi alas...
-
--- Kyllä. Siellä täällä on joitakuita. Ne tuskin kukkivat vielä.
-
-Taas pitkä vaitiolo. Avuttomuuttani peittääkseni minä kumarruin. Poimin
-muutamia minttuja. Samalla huomasin ojassa kasvavan lemmikkejä. Niitä
-otin joitakuita ja jäin äänettömänä seisomaan hypistellen kukkia
-käsissäni. Vihdoin rohkasin itseni ja astuin maantielle.
-
--- Täällä on myös lemmikkejä. Kenties uskallan tarjota, jos neitiä
-haluttaisi?
-
-Märta punastui, mutta hän otti kukat ja kiitti minua. Mitään enempää ei
-hän kuitenkaan sanonut.
-
-Seisoessani siinä hänen vieressään, huomasin vasta, kuinka hän oli
-muuttunut. Kulmakarvat olivat kasvaneet tuuheiksi ja niiden varjosta
-suuret sinisilmät säteilivät. Hiukset ympäröivät otsaa tummana kehänä.
-Punaset huulet kaareutuivat kauniisti. Sieramet olivat hienot ja
-herkät. Eniten minua kuitenkin ihmetytti hänen hoikka, kehittynyt
-vartalonsa. Vastahan hän oli kuusitoistavuotias... Tummanpunainen ruusu
-nuokkui hänen rinnassaan.
-
-Kun ei hän mitään puhunut, menin jälleen viikatteeni luo. Hetken aikaa
-seisoin vielä äänettömyydestä kiusaantuneena. Miksei hän jo lähtenyt?
-Mitä hän siinä enää seisoi?... Ja minä nostin hattuani ja aloin jälleen
-niittää. Mutta kun käännyin uutta lakihista ottamaan oli hän vielä
-paikallaan. Se kummastutti minua, mutta en sanonut mitään.
-
-Olin juuri aikeessa taas ruveta niittämään, kun hän hitaasti astui
-maantieltä luokseni. Hän oli ottanut ruusun rinnastaan ja pyöritteli
-sitä kädessään. Hänen kasvojensa ilme oli epämääräinen ja hän katsoi
-maahan. Ihmettelin häntä ja luulin hänen aikovan antaa kukan minulle.
-Mutta äkkiä hän punastui. Hän katsoi toisaanne ja repi ruusun,
-valkeilla, hermostuneilla sormillaan... Hiljaisuus oli aivan
-sietämätön...
-
--- Neiti kastaa kenkänsä, heinä on jo märkää, sanoin vihdoin
-omituisella äänellä, jonka tukahtunut sävy tuli siihen tahtomattani.
-
-Hän katsoi jalkoihinsa ja levitti hiukan hamettaan nähdäkseen paremmin.
-
--- Minun täytyy nyt mennä. Hyvästi, sanoi hän ojentaen minulle kätensä,
-joka värähteli hiukan.
-
-Kumarsin syvään ja veri suhisi korvissani. Kun tulin jälleen
-entiselleen, oli hän jo hävinnyt suurten puiden varjoon. Vai niin,
-ajattelin. No... Ja mietteeni ajoivat toisiaan takaa. Viikatekin puri
-kuin itsestään.
-
-Saran alapäässä niittäjät minulle naureskelivat.
-
--- Taisi puhua mukavia se kartanon neiti, vai?
-
-Minä vain hymyilin heille.
-
-Minä muistan kaiken aivan selvästi, ja on kuin nytkin kuulisin
-viikatteen yksitoikkoiset humahdukset, jotka saivat mielen niin
-pehmeäksi ja kesäyön tunnelmaa täyteen. Ja vaikken olekaan kuvannut
-tätä tapahtumaa päiväkirjassani, niin on sen vaikutus helposti
-havaittavissa, ja olen sanonut, että "se seurasi minua kuin
-salaperäinen varjo, josta ei eroon päässyt."
-
-Mitä sitten seurasi on aivan tavallista. Ja vaikka olen merkinnyt
-muistiin jokaisen yksityisen kohtauksen, pitäen kutakin aivan
-harvinaisena, niin täytyy minun myöntää, että kaikki on ollut hyvin
-tavallista, ja että tuo omituinen ravustusmatkakin, jolloin huulemme
-ensikertaa yhtyivät, on pelkkää koulupoikaromantikkaa. Mutta sydämeni
-värähtelee vielä, muistellessani idyllimäisiä kohtauksiamme vanhassa
-puistossa, missä kevätiltojen kuulakka hämy kuunteli meidän mielettömiä
-kuiskauksiamme. Suuren lehmuksen varjossa me istuimme onnessamme
-puhtaina ja palavina.
-
-Sinä olit oikullinen lapsi, Märta, ja kenties minäkin. Me haavotimme
-toisiamme, kärsimme nuorta kipua ja annoimme taas anteeksi. Ah, Märta,
-Märta, kuinka monasti sinun valkeat käsivartesi kiertyivät minun
-kaulani ympäri. Ja vaikkei se aika enää palaa, eikä palata voi, niin
-minä kiitän sinua jokaisesta hetkestä, ja minä tahtoisin vaipua
-polvilleni muistojeni hartaudessa.
-
-
-2.
-
-Märta! Ylpeänä ja itsekin kärsien sinä jätit minut omaan
-vähäpätöisyyteeni. Minä ajattelen ennen kaikkea viimeistä kohtaustamme
-sinä kesänä, jolloin rakastit minua ja parin viikon ajan annoit minun
-olla autuaana. Sinä tiesit kyllä, että kaikki se katkeruus, jolla sinua
-kohtelin, oli tuskasta johtunut. Olinhan odottanut sinua turhaan jo
-kolmena iltana ollenkaan tietämättä syytä poissaoloosi. Ja kun vihdoin
-tulit ja tahallisen kylmästi ojensit minulle kätesi, niin en voinut
-enää estää pistäviä sanojani purkautumasta. Lapsellisesti ja katkerasti
-minä viittasin sinun ylhäisyyteesi ja sanoin olevani vain orpo lurjus.
-
-Mutta sinä astuit askeleen taapäin ja silmäsi välähtivät. Huohottaen
-tuijotit minua hetken. Sitten tyyneytesi palasi ja ylpeästi sinä
-vastasit: "Se on aivan totta. Huomaan sen nyt itsekin." Ja kuin jostain
-kaukaa minä muistan kuulleeni sinun sanovan: hyvästi. Et tiennyt miten
-minä kulin kotiin sinä iltana ja minkälaisten tunteiden vallassa minä
-kirjotin: "Ja kun avaan oven, niin huoneeni kolkko pimeys sulkee minut
-syleilyynsä."
-
-Sinä matkustit enkä tavannut sinua enää.
-
-Silloin alkoi minun sairauteni. Ja vaikka minun nyt täytyy kaikelle
-hymyillä, niin tunnen vieläkin outoa liikutusta. Onnettomana harhailin
-yksin metsissä ja pelkäsin äitini silmiä, jotka näyttivät voivan
-tunkeutua läpi sydämeni. Minä soimasin itseäni ja pilkkasin omia
-tunteitani uhmaisin voimin. Onneksi oli kesä loppuun kulunut, joten
-minun täytyi lähteä Helsinkiin.
-
-Toverieni seura virkisti minua hiukan. Mutta omituinen muutos tapahtui
-luonteessani. Puhetapani kävi pisteliääksi ja kiusanhaluiseksi. En
-ymmärtänyt ylioppilastovereitani, joiden nuoret sydämet hehkuivat
-isänmaalle ja jaloille aatteille. Minä ivasin heidän harrastuksiaan. Ja
-uhmani sokeassa, lapsellisessa vimmassa rupesin ryypiskelemään. Lopetin
-päiväkirjan pidon ja vakuutin itselleni etsiväni vain hetkien riemua.
-Hain uskonkappaleita dekadenttisesta kirjallisuudesta. Minä loukkasin
-äitiäni ja kohtelin häntä tylysti. Ja kun kuulin hänen nyyhkivän, niin
-syöksyin ulos toverieni seuraan.
-
-Niihin aikoihin minä mielettömyydessäni ja janoavassa kaipauksessani
-aloin suhteeni Helvi Lindiin, jonka ihmeelliset silmät olivat
-hurmanneet koko toveripiirini. Tuntematta ollenkaan lähempää
-kiintymystä minä kerran, tanssiessani hänen kanssaan, tuijotin häntä
-silmiin ja puristaen hänen kättään kuiskasin: minä rakastan sinua. Ja
-ennenkuin hän ehti tointua hämmästyksestään, jätin hänet kumartaen, ja
-hän vaipui tuolilleen vuoroin kalveten vuoroin punastuen.
-
-Tämä uhmailuni ja kiusanhaluni jatkui vielä siten, että heti kirjotin
-hänelle kirjeen, jossa selitin menehtyväni tuskani taakan alle, ellen
-tunnustaisi hänelle lempeäni. Se oli mieletön teko. Kuitenkin vastasi
-hän minulle sydämellisesti vaikka luotaansysäävästi. Lapsellisuudessaan
-hän näytti kirjeeni uskotuilleen. Tieto levisi nopeasti ja minusta tuli
-rakkauden marttyyri. Häpeäni tuskassa minä heittäydyin yhä hurjemmaksi.
-Minä iskin elämälläni äitini sydämeen kuolinhaavat. Ja kaikkeen
-luultiin Helvin olevan syypään.
-
-Mutta minä voitin sittenkin Helvin rakkauden. Ylpeänä ja itserakkaana
-minä join hänen huultensa hekumaa; tahdoinhan etsiä hetkien iloa. Ja
-luulinpa toisinaan rakastavani häntä. Mutta minä heräsin pian ja etsin
-senjälkeen vain tilaisuutta päästäkseni hänestä hiljaa ja huomaamatta.
-Löysin tekosyyn. Ja olin jo niin sydämettömäksi kivettynyt että
-pirullisella tyyneydellä kirjotin hänelle kaikkirikkovan kirjeen.
-Sirotin siihen mielipiteitä, joita hän ei voinut sietää, syytöksiä ja
-epätoivoa. Saavutin toivotun tuloksen.
-
-Sitten seurasi aika, jolloin minä raivoisan vimman valtaamana aloin
-tehdä työtä. Minä syvennyin historiaan ja rupesin sen ohessa lukemaan
-kemiaa. Ja mitä vaikeammalta työ tuntui, sitä itsepintaisemmin kävin
-siihen käsiksi. Se tuotti minulle omituista nautintoa, jonka ainoastaan
-itsensä kidutus saattaa synnyttää.
-
-Äitini kävi minulle helläksi, niin sydämellisen huolehtivaksi, että se
-teki minulle pahaa. Otin jälleen esille päiväkirjani, ja ihmetellen
-minä nyt näen, että ensimäiseksi olen kirjottanut: "Märta, minä riipun
-vielä sinussa, täydellisesti!"
-
-Mutta minä olin sairas. Jokainen ääneni vivahdus ja käteni liike ilmasi
-hermostoni ärtyisyyden. Ja turhaan minä opettelin vaikeimpina hetkinäni
-hymyilemään. Olin synkkä ja epätoivoinen. En ollut toivoton siinä
-merkityksessä, että olisin luullut mahdottomaksi halujeni toteutumisen,
-en vain tiennyt mitään, mitä olisin toivonut.
-
-
-3.
-
-Kun hermostuneena ja kiusaantuneena jälleen tulin kesälomalle, sain
-ensimäiseksi tietää, että Tom oli ammuttu. Sehän oli oikeastaan pieni
-asia, mutia se tuotti minulle siitä huolimatta omituista tuskaa. Hurja
-toivomus valtasi minut. Olisin tahtonut, että kaikki, mikä minulle oli
-kallista yhtäkkiä olisi temmattu pois minulta, jotta olisin jäänyt
-yksin kuin erämaan autiuteen. Hehkuvin haluin minä toivotin itselleni
-kärsimystä ja janosin tuskaa. Minä kidutin itseäni pessimistisillä
-mietteillä. Sillä tämä kaikki oli ominaista sairaudelleni, jonka koko
-traagillisuus oli siinä, ettei se sisältänyt muuta kuin valheellista
-tragikkaa.
-
-Mutta jo ensimäisenä iltana, maatessani Alhon rannalla, minä tunsin
-huojennusta. Ihmeellinen, himmeä valo, joka läpäsi yli seudun; tyyni
-järvenpinta, josta vastarannan neitseellinen metsä kuvastui ja jonka
-peilikirkkaan kalvon vain joku perhoatavottava kala silloin tällöin
-särki hopeisena värehtimään; valkea, uneksiva kartano lahden pohjukassa
--- kaikki tämä hurmasi minut. Entisyyden muistot hiipivät mieleeni.
-Minä laskin pääni kiven varaan ja uneksin. Hieno henkäys liikahti
-ilmassa. Alho värähti. Nuoret kaislat vapisivat hiljaa kuiskien.
-Alhaalta lepikosta kielojen tuoksu hulmahti kasvoilleni...
-
-Toisena päivänä tapasin Märtan. Hän istui ruohopengermällä lehtokujan
-alapäässä ja luki. Hän ei ollut ensin minua huomaavinaan, ja vasta kun
-olin ehtiä hänen ohitseen, hän nopeasti nousi tervehtimään. "Tekin
-olette jo täällä", sanoi hän hypistellen kirjaansa. Hän tahtoi vain
-lausua tervetuloa, ei muuta. Vaikka hänen teitittelynsä katkeroitti
-minua, niin vastasin hymyillen: "niin, neiti", enkä kiittänyt. Tietysti
-niin ylhäisellä tytöllä oli oikeus unohtaa, ajattelin. Syntyi
-äänettömyys. "Tom on nyt ammuttu", sanoi hän äkkiä muuttunein äänin.
-"Se taisi olla ystävänne, vai kuinka?" "Kyllä, neiti, ainoa ystäväni."
-"Niin, tahdoin vain tervehtiä, hyvästi." -- Omituinen ja tukahtunut oli
-keskustelumme. Ja kun nyt jälestäpäin ajattelen, voin sanoa samaa
-jokaisesta sananvaihdostamme.
-
-Mitä pitemmälti kesää kului, sitä virkistävämmin alkoi luonto minuun
-vaikuttaa. Minä huomasi sen ja antauduin sille yhä täydellisemmin.
-Minun synkkyyteni haihtui ja raskas mielialani suli hiljaiseksi
-kaihoksi. Jotakin alkuperäisestä itsestäni palasi, vai oliko kaikki
-vain etäisiä säveliä lapsuuteni maailmoista.
-
-Ehkä koko kesä olisi kulunut yhtä hiljaa, ellen olisi sammuttanut
-nokivalkeaa kartanossa. Olin ainoa, joka lahoja tikapuita myöten
-uskalsin kiivetä katolle, ja kaikki olisikin käynyt hyvin, ellei paroni
-Dahl, senjälkeen kun vaara oli ohitse, olisi huutanut minulle bravo ja
-nostanut hattuaan. Kun siellä ylhäällä hänelle kumarsin ja samalla näin
-nuoren Henrik Dahlin, joka vastikään oli Haukiojalle saapunut, seisovan
-Märtan rinnalla, niin omituisen tunteen hyväilemänä minä liikaa
-ripeästi lähdin alas. Tikapuut pettivät, putosin, nousin ylös ja koetin
-hymyillä, sitten menin tainnoksiin. Mutta vasta kun äitini sairaana
-maatessani kertoi, että Märta neiti oli huudahtaen ensimäisenä
-syöksynyt luokseni ja omaan, hienoon nenäliinaansa pyyhkinyt
-verivaahdon suultani, täytti haikea liikutus mieleni. Muistan hyvin
-unen jonka silloin näin: Olin metsässä. Ympärilläni oli pimeää ja
-ahdistavaa. Suunnattomat puut seisoivat juroina ja synkkinä ja oudot
-pedot karjuivat etäämpänä. Olin vaikeasti haavottunut ja ääneen
-valittaen minä harhailin eksyksissä. Minua janotti, mutta vettä ei
-ollut missään. Olin aivan näännyksissä, lankesin väliin ja taas nousin.
-Vihdoin astuin kapeasta rakosesta suuren puun sisään. Ihana laakso
-aukeni eteeni. Päivä paistoi. Linnut visertivät. Kukat heiluivat hiljaa
-tuulessa ja niiden keskellä kirkas puro lirisi. Nurmikolla lepäsi
-metsänneito vaaleanviheriään harsoon kääriytyneenä. Hänen valkeat
-jäsenensä säteilivät auringon kimalteessa. Minä konttasin hänen
-luokseen. "Antakaa minun juoda, metsänneito, näettehän, että olen
-uuvuksissa." "Mitä sanotte?" "Pyytäisin vain juoda purostanne, jos
-sallitte." Hänen smaragdinvihreät silmänsä säihkyivät. Hän taittoi
-vierestään suuren kellokukan, jonka terälehdet olivat kultaa ja heteinä
-rubinit kimmelsivät. Hän täytti sen vedellä. "Tässä, olkaa hyvä." Minä
-join juomistani. Neste ei loppunut kasvin terien maljasta, mutta
-janonikaan ei sammunut. Silloin ojensi hän minulle punaset huulensa...
-Katsoin häntä kasvoihin. Tuuheat kulmakarvat... Hyvänen aika, Märtan
-piirteet... Heräsin ja pyysin äidiltä lasin vettä.
-
-Sitten ei tapahtunut mitään elokuuhun asti. Sain vaan tietää, että
-Märta ja Henrik usein kävelivät puistossa iltasin. Ja kun istuin kotini
-pienessä puutarhassa katsellen, miten kuu valoi hopeitaan yli Alhon ja
-kuunnellen, miten sorsat ruohikossa ääntelivät, niin sekavin tuntein
-minä ajattelin heitä ja puiston varjoisia käytäviä. "Olenhan siellä
-minäkin viettänyt hetkiä, joita muistellessani en oikein tiedä
-riemustako vai murheesta hymyilisin", olen niihin aikoihin kirjottanut
-päiväkirjaani.
-
-Mutta elokuussa oli kamppitanssit kartanon suuressa vaunuvajassa. Ja
-kaikki mitä siellä tapahtui on ilmielävänä mielessäni. Koko illan sinä,
-Märta tuijotit minua ihmeellisillä silmilläsi, jotka lumosivat minut.
-Ah, mutta en tullut sinua tanssiin pyytämään, olihan sinulla Henrik. En
-voinutkaan tulla, sillä minä vapisin kauneutesi tenhoamana. Mutta äkkiä
-sinä astuit luokseni. Minun silmissäni pimeni, ja tuskin tiesin
-pyöriväni kanssasi, ennenkuin kuulin äänesi: "Sinä et ollenkaan
-tanssita minua enää, Aarne." Sinuttelit minua jälleen, Märta. Mutta
-minä vastasin tukahtuneesti, nääntymäisilläni valkean kätesi
-hiljaisesta värinästä. "Eihän minun sovi tulla neitiä pyytämään." Varjo
-lensi sinun kasvojesi yli; olit kauan vaiti. "Henrik ei enää taida olla
-ystävänne?" kysyit. "Ei, ei hän tunne minua enää." Seurasi taas
-äänettömyys. Äkkiä sinä kalpenit ja silmiesi syvyydet kimalsivat kuin
-metsälähteet. Hiljaa kuiskasit "Aarne." Korvissani humisi. "Mutta etkö
-sitten näe, että rakastan sinua vielä", sinä vaivoin ja vavahtelevin
-huulin sanoit. Vaistomaisesti pusersin sinun kättäsi. Kuin jostain
-kaukaa kuulin äänesi: "Huomenna, orapihlajan alla."
-
-Ah, Märta, miksi lähenit minua vain kiduttaaksesi minua. Sinä sait
-minut pois suunniltani ja pakotit minut mielettömiin tekoihin. Mutta en
-jaksa niihin kajota. Ne ovat liian lähellä vielä.
-
-
-Irtonaisia lehtiä.
-
-                                                11.VIII.
-
-Minä hiivin puistoon kiduttavan jännityksen vallassa ja asetun
-orapihlajapensaan varjoon. Ei hiiskahdustakaan, ainoastaan sydämeni
-sykkii levottomana. Kuu paistaa, mutta pensaan takana on pimeää.
-Korvani tavottaa jokaisen äänen, jokaisen pienimmänkin rasahduksen, ja
-säpsähdän jos lehtikin liikahtaa.
-
-Kuulen askelia hiekkakäytävältä... Sitten hiljaista keskustelua...
-Juoksen kiireesti vähän matkaa pois ja heittäydyn spireapensaan
-juurelle pitkäkseni.
-
-Tunnen Märtan ja Henrikin kuun valossa. He kulkevat käsi kädessä ohi
-orapihlajan, ja Märtan nauru helisee. Näen Märtan vilkuvan sivulleen
-salavihkaa, ja hän on lähellä Henrikkiä, aivan kiini Henrikissä. Minä
-makaan kuin kivettynyt; onpa hyvä, etteivät he voi minua huomata. Vai
-niin. Märta on taas katunut sanojaan, eilistä rohkeuttaan. Hän tahtoo
-näyttää miten kokonaan olen hänen vallassaan ja miten vähän merkitsen
-hänelle. No hyvä. En minäkään valita...
-
-                                                    14.VIII
-
-Olen menossa kartanoon käsin. Kalliolla, vähän ylempänä lehtokujan
-alapäätä, huomaan Märtan vattuja syömässä. Kumma kyllä, hän on aivan
-yksin. Henrikkiä ei näy missään.
-
-Omituinen ajatus pälkähtää äkkiä päähäni. Jaha!... Ja minä riennän
-hänen luokseen.
-
-Tartun omin lupineni hänen käteensä tervehtiessäni.
-
--- Minun piti vain pyytää anteeksi sinulta, Märta, En voinut silloin
-illalla tulla sinua tapaamaan. Olin estetty. Älä ole pahoillasi.
-
-Hän hämmästyy. Sanani vaikuttavat niin, ettei hän osaa vastata. Mutta
-minussa kiehuu kostonhalu.
-
--- Arvasin kyllä, että tulisit tännepäin saadaksesi tavata minua. Olet
-joka päivä tainnut tässä odotella. Hyvänen aika.
-
-Hän kalpenee raivosta ja puree huultaan. Mutta hän on niin
-loukkaantunut, ettei hän saa sanaakaan suustaan ja neuvottomuus nostaa
-kosteuden hänen salamoiviin silmiinsä. Vaitioloa kestää kauan.
-
-Vihdoin outo tuska valtaa minut. Tartun uudelleen hänen käteensä ja
-soperran epäselvästi.
-
--- Ei, ei... Anna anteeksi minulle, Märta... Märta, miksi sinä kidutat
-minua?... Hyvä Jumala! Miksi olet niin oikullinen?
-
-Hänen povensa nousee ja laskee kiihkeästi ja sieramet värähtelevät.
-Pari kyyneltä kiertyy hänen silmistään. Minä vedän hänet rintaani
-vasten. Ja kuin tuskan pakottamana heittäytyy hän hervottomasti
-käsivarteni varaan ja kiertää kätensä kaulaani... Sanaakaan ei
-vaihdeta...
-
-Yhtäkkiä huomaan Henrikin tulevan. Kyyristyn vattupensaisiin ja
-tuijotan Märtaa liikutuksesta kalpeana. Sitten sanon hänelle matalalla,
-vavahtelevalla äänellä.
-
--- Märta! Puoli kaksitoista seison akkunasi alla.
-
-Senjälkeen poistun nopeasti kallion toiselle puolelle vattupensaiden
-suojassa.
-
-Olen kuin juopunut. Linnut hyppelevät puiden oksilla ja metsäkaunokit
-huojuvat punasina pitkissä varsissaan. Kylläpä ne keinuvat kauniisti...
-Teen pitkän kierroksen metsään. Tänä iltana olen luvannut mennä. Puoli
-kaksitoista tänä iltana... Kylläpä mustikat helottavat kummallisesti.
-En ole sitä ennen huomannutkaan... Hyppään suurelle kivelle ja huudan:
-eläköön! Kolme kertaa peräkkäin, sillä riemuni on niin valtava. Ja minä
-otan lakin pois päästäni. Niin, avopäin tahdon kulkea onnessani metsän
-pilariston keskellä...
-
-Käyn kartanossa ja kun palaan, kohtaan Märtan ja Henrikin lehtokujalla
-kotiin tulossa. Minä nostan lakkiani ja Märta vastaa ylpeästi. Kyllä
-minä sen ymmärrän ja annan anteeksi. Henrik tuskin nyökkää, vaikka on
-lapsuuden toverini. Hänen ylhäisyytensä! ajattelen. Hänen ylhäisyytensä
-ja tällainen orpo saakeli. Vaikka mitäpä hänestä. Tekisi mieleni juosta
-hänen luokseen ja huutaa hänen korvaansa: Terve Heikki! Täyttä kurkkua
-kiljasta: terve! Ja sitten panna lakki kallelleen ja kädet
-housuntaskuihin ja poislähtiessä katsoa häneen hymyillen yli olan...
-
-Pengermällä ovat he istuneet, koska ruoho on tallattua. Ka, siinä on
-hansikaskin. Tietysti unohtunut! Minä suutelen sitä ja lähden
-juoksujalkaa takasinpäin.
-
-Pysähdyn heistä parin askeleen päähän ja otan hatun pois päästäni.
-
--- Anteeksi. Tämä kai on neidin? Löysin sen tiepuolesta. Se on
-varmaankin pudonnut.
-
-Henrik kiiruhtaa luokseni ottaakseen hansikkaan, mutta ilkeästi
-hymyillen astun minä hänen ohitseen.
-
--- Tämä on kai neidin, toistan.
-
-Hieno ryppy ilmaantuu Märtan otsalle.
-
--- Ei, kyllä te saatte sen pitää, jos haluatte.
-
--- Mitenkä?
-
--- Saatte pitää sen. Heitin sen tahallani.
-
--- ???
-
--- Niin. Toinen meni rikki äskettäin, joten toinenkin oli aivan
-viraton... Onko jotain muuta?
-
--- Ei, ei muuta.
-
-He lähtevät. Tuijotan heidän jälkeensä hämmästyksestä sanattomana,
-sillä tiedän, että Märta on kaiken valehdellut.
-
--- Niin, saatte kyllä pitää sen. Kiitoksia hyväntahtoisuudestanne,
-huutaa hän vielä armollisesti viitaten kädellään.
-
-Katkeruus kiehuu rinnassani. Tällätavoin Märta kosti äskeisen
-kohtauksemme. Hän lahjotti minulle hansikkaan. Oikein uuden ja hienon
-hansikkaan.
-
-Kello lähenee yhtätoista. Kulen hitaasti lehtokujaa pitkin. Poikkean
-oikealle ja menen Alhon rantaa myöten kartanomäen juurelle. Nousen
-varovasti ylemmäs suurten puiden suojassa. Sitten juoksen avoimen
-paikan yli korkean tuijan varjoon ja jään kuuntelemaan. Ei
-hiiskahdustakaan. Tulet ovat kartanossa sammutetut ja suuri valkea
-rakennus näyttää nukkuvan. Alho on tyyni ja sen yllä on kuun
-hopeahohde. Venesillan liput riippuvat unisina alaspäin, mutta saunan
-ikkunat säihkyvät. Ruohokentillä kaste kimaltelee. Puiden ja pensaiden
-varjot ovat heittäytyneet suulleen pehmeälle nurmelle, voidakseen
-tukahuttaa ilmoillepyrkivän naurunsa. Puistossa Pan soittaa ja
-metsänneito säestää kuun säteillä, jotka harpun kielten kaltaisina
-riippuvat viistoon lehvien pienistä rei'istä.
-
-Jatkan matkaani syrenipensaston suojassa. Hiivin pienen vaahteran alle,
-ja saatan siitä nähdä Märtan huoneen puistoonpäin oleva ikkunan. Valoa
-ei ole sisällä, mutta uutimia ei ole laskettu alas.
-
-Seison vaahteran alla kauan. Sydämeni sykkii kuuluvasti ja hiki
-kihoilee otsallani. Vihdoin astun mahdollisimman hiljaa hiekkakäytävän
-yli ja pääsen siperialaisen hernepensaan suojaan. Siinä taas kuuntelen.
-Jokiniityllä hevosenkellot kalisevat, mutta muuten ei ääntäkään.
-Ainoastaan vereni kohisee korvissani. Happomarjan raakaleet välkkyvät
-kuunvalossa ja hopeapensaan lehdet kiiltävät. Resedan tuoksu läheisestä
-kukkasoikiosta tunkeutuu sieramiini.
-
-Katson kelloani: aika on tullut. Hiivin lähemmäs ja kun hiekka
-käytävillä rasahtaa, niin säpsähdän. Asetun hänen akkunansa alle.
-
-Seison liikkumattomana ja tuijotan ruutuihin. En hievauta jäsentäkään.
-Hetket tuntuvat iankaikkisuudelta, ja olen hiestä märkä, vaikka ilma on
-niin viileä. Mutta mitään ei näy... Rattaiden kolina kuuluu selvästi
-etäämpää maantieltä...
-
-Hyvänen aika. Miksi pysyy Märtan akkuna yhä sulettuna?... Tunnen
-hermostuvani... Sitten, yhtäkkiä pälkähtää päähäni ajatus: hän antoi
-hansikkaansa, hansikkaansa... Vai niin. No hyvä!...
-
-Silloin, hiljaa, valkea haamu ilmaantuu akkunaan. Ajatukseni
-sekaantuvat ja sydämeni on pakahtua. Tuijotan häneen liikkumattomana
-kuin patsas. Kaikki humisee ympärilläni. Kaikki on kuin unta.
-
-Olento katselee minua hetken totisena; hänen kasvonsa näyttävät liidun
-karvaisilta kuutamossa. Sitten, äänettömästi, avaa hän akkunan, ja kun
-en vieläkään liikahda, ojentaa hän kätensä. Kuin kutsuakseen...
-
-Silloin salaperäinen voima valtaa minut. Joku sisäinen pakko saa minut
-ryhtymään tekoon, jota en ymmärrä, josta en ole vastuunalainen: Minä
-päästän pitkän, käheän naurun ja kyyristyn koukkuun ivani pirullisessa
-onnessa... Pelästyn itsekin ääneni sihinää. Valkea haamu akkunassa
-vavahtaa ja peräytyy pari askelta... Sitten lähden juoksemaan.
-Pois, pois, kuin henki olisi kysymyksessä. Pois metsään, missä
-kukkansapudottaneet orjantappurat uneksivat ja näsimarjat loistavat
-kuutamossa... Oksat risahtelevat jalkojeni alla. Minä juoksen kunnes
-väsymyksestä vaivun maahan ja nyyhkytän hiljaa...
-
-
-4.
-
-Minä uskon, että ihmisen sielullinen muutos tapahtuu nopeasti ja
-yhdessä hetkessä. Yksi isku voi kaiken entisen tehdä tyhjännäköiseksi
-ja synnyttää kokonaan uusia sisäisiä näkemyksiä.
-
-Minä voin näin sanoa, koska sydämessäni on suru, jota eivät
-kyynelvirrat voi hukuttaa, yksinäisen itsensäkyllästämä tuska, joka on
-piiloutunut huulieni hymyn taa ja jonka tuskin kuuluvia huokauksia
-huoneeni pimeys ihmettelee. Tuo suru on syvä ja tyyni, ja sen syvyys on
-se kauneus, joka tekee sen minulle pyhäksi ja antaa minulle voimaa
-kantamaan sitä.
-
-Minä, jos kukaan, voin sanoa saattaneeni äitini harmaat hiukset
-murhein hautaan. Minä kohtelin häntä tylysti vaikka kärsin siitä.
-Minä olin hänelle sulkeutunut, sillä häpesin heikkouksiani.
-Mutta hän onkin ymmärtänyt, että kaikki on ollut vain sairaalloista
-itsensäsäilyttämis-vaistoa, eikä hänen katkonaisissa sanoissaan, jotka
-hän puhui kuolinvuoteellaan, ilmennyt ainoatakaan moitetta. Ja niin
-sain minä kokea sen, että äitini kuoli kätensä minun kädessäni ja
-rauhan valo kasvoillaan.
-
-Mutta vaikka tajusin menettäneeni jotakin korvaamatonta, niin en heti
-osannut muodostaa siitä itselleni käsitystä. Minun suruni puhkesi
-myöhemmin, kuten syvä haava, joka oltuaan ensin valkeana, vasta pitkän
-ajan perästä pulpauttaa verisuihkun. Mutta se ei puhennut kyyneleihin.
-
-Olin kylliksi lapsellinen ja rauhaton etsiäkseni jo seuraavana päivänä
-äitini kuoleman jälkeen toverieni seuraa. Minä tahdoin estää itseäni
-vaipumasta synkkään epätoivoon. Ja vaikka heidän iloisuutensa ja
-pisteliäät huomautuksensa kalpeudestani kirvelsivät mieltäni, niin
-jaksoin hymyillä ja pysyä huomaamattomana. Se tuotti minulle outoa,
-haikeaa nautintoa. Ja omituisen tunteen vallassa minä muistan hetkeä,
-jolloin he olivat saaneet kaiken tietää ja kauhu ja anteeksipyyntö
-kuvastui heidän kasvoiltaan.
-
-Kun yksinäisinä hetkinä olen syventynyt itseeni, niin olen huomannut
-sisäisen muutokseni. Entiset vaiheeni kuvastuvat kuin jostain etäämpää,
-syrjästä. Ne näyttävät minusta vierailta, tuntuvat ikäänkuin
-unennäöltä, josta vastikään olen herännyt. Häilyvät mielentilani ja
-tunnelmani, äkkinäiset innostukseni ja silmänräpäyksessä päähäni
-pälkähtäneet teot, ne kaikki kuuluvat menneisyyteen, enkä enää usko
-voivani menetellä samoin. Tyyntymys laskeutuu ylitseni vakavana ja
-raskaana. Se ei masenna minua, mutta se aukasee silmieni eteen uuden
-elämän. Se näyttää minulle ikäänkuin toisen maailman, missä kukin
-ihminen kulkee kokemuksineen, ottaen tyynemmin vastaan ilot ja surut.
-Minun katseeni kääntyy sisäänpäin, omaan sieluuni, joka erä erältä
-valkenee ja paljastuu silmieni edessä. On kuin outo kirkkaus leviäisi
-ympärilleni, kuin lapsuuteni ja nuoruuteni vuodet vajoisivat muistoni
-hämärimpiin sopukoihin ja uusi voima kohottaisi minut toisia päämääriä,
-toista tulevaisuutta kohti. Tunnen saavani toisellaista rohkeutta, en
-enää lapsellista hurjapäisyyttä, vaan todellista uskallusta elää ja
-ottaa vastaan kaiken, mitä kohtalo heittää tielleni, olkoonpa se sitten
-iloa tai surua, onnea tai kärsimystä.
-
-Omituista lohdutusta tuotti minulle se seikka, että Haukiojan herra,
-isäni, kirjotti minulle ja pyysi tulemaan luokseen. Hän kohteli minua
-hellyydellä, jota ihmettelin, vaikkei hänellä sukuhaaransa viimeisenä
-jäsenenä olekaan ketään muuta. Ja kun tein hänelle matkaehdotukseni,
-niin hän suostui siihen. Se ilahutti minua kaikkein eniten. Sillä minä
-janoan pois, pois maailmaan, vieraiden joukkoon, missä selvemmin tunnen
-oman yksinäisyyteni.
-
-Sain vielä toisenkin kirjeen, joka minua hämmästytti ja liikutti
-varovaisesta suppeudestaan huolimatta. Outoja unia se herätti
-mielessäni ja samalla se oli kuin ääni menneisyyden usvista. Nyt vasta
-hän vastasi kirjeeseen, jonka jo kesälomalla ollessani hänelle lähetin:
-
-    Aarne!
-
-    Sinua on kohdannut suuri onnettomuus ja suru on varmaankin
-    sielussasi. En tiedä mitenkä lausuisin myötätuntoni. Sanoja
-    on olemassa, mutta en saa niitä esille.
-
-    Toivoisin, että niin moni seikka välillämme olisi jäänyt
-    tapahtumatta. -- Minäkään en ole ennemmin vastannut.
-    Jää hyvästi, Aarne!
-
-                                                   Märta.
-
-    Märta.
-
-    Minä kiitän sinua sydämellisyydestäsi ja siitä mitä on ollut,
-    eikä enää ole. Niin, kaikesta siitä kauniista, mikä on katkennut.
-    Jää hyvästi.
-
-                                                   Aarne.
-
-Muuta en voinut kirjottaa. Tämä oli ikäänkuin viimeinen työni,
-viimeinen velvollisuuteni entisyyttä kohtaan. Nyt olen vapaa
-matkustamaan.
-
-Ja kun nyt, lopettaessani, katson ulos, niin pimeys on noussut
-makuultaan metsästä. Se on asettunut metsänreunaan polvilleen,
-rypistänyt synkästi otsansa ja katse tuimana on se heittänyt mustan
-vaippansa yli kaupungin. Mutta uudinteni ylitse säteilee jokunen tähti,
-jokunen väräjävä tähti.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Niin, tällainen on siis ystäväni kirjotusten sisältö. Vaikka hänen
-esityksensä onkin yleensä suppeaa, melkeinpä pintapuolista, on hän
-merkillistä kyllä, ikäänkuin muistojensa lumoissa innostunut
-seikkaperäisesti kertomaan muutamia yksityiskohtia, jopa unensakin. Ja
-vaikka suru kuultaa hänen hillityn kuvauksensa läpi, niin värähtää
-hänen sanoissaan toisinaan hehkuva lämpö.
-
-Minun täytyy sanoa olevani hämmästynyt. Onko ystäväni todellakin ollut
-tällainen? Onko tämä se raaka-aine, josta hänen myöhempi olemuksensa on
-muodostunut? Olkoon, että kirjotus on tehty nuorena ja surun vallassa,
-sittenkin sisältää se ihmeteltävässä määrässä lyyrillistä, etten
-sanoisi lapsellista herkkyyttä. Sellaista en koskaan hänessä huomannut.
-Ja vaikka hän jo nuorena näyttää omanneen voimaa, joka on pakottanut
-hänet uhmaisiin tekoihin, niin jää hän mielestäni melkolailla
-vähäpätöiseksi ihmiseksi verrattuna myöhempään itseensä. Hänen
-kehityksessään on aukko, jota olen kokonaan voimaton täyttämään. Ja
-minun täytyy hymyillä kuvitellessani itseäni romaaninkirjottajaksi.
-Turhaan koettaisin minä sulattaa kaikkea taiteelliseksi
-kokonaisuudeksi. Sitäpaitsi on omissakin vaiheissani niin paljon
-ihmeellisiä sattumia, että logikan täytyy niitä palvella; taiteessa
-palvelee sattumakin logikkaa.
-
-Mutta onko ystäväni jättänyt nämä kirjotukset minulle tahallaan, vai
-ovatko ne unohtuneet? Jonkunlaisesta vaistosta uskoin alussa, että hän
-tahallaan on ne jättänyt. Mutta sitten heräsi kysymys, eikö hän silloin
-olisi kokonaan poikennut menettelytavoistaan. Eikö se olisi ollut
-kumoamaton vastalause koko hänen erikoisuudelleen ja etevyydelleen? Ja
-miksi olisi hän paperit piilottanut? Pysyn kuitenkin alkuperäisessä
-uskossani. Sillä luulen, että hänkin on kaivannut ihmistä tuskan
-hetkenä. Hän on tahtonut antaa minulle jonkunlaisen selityksen, omankin
-rauhansa tähden. Ja hän on näiden paperien kautta lähentynyt minua niin
-paljon kuin hänelle on ollut mahdollista. Sitäpaitsi todistavat uskoani
-ne irtonaiset lehdet, jotka hän, otaksuttavasti viime tingassa, on
-revässyt päiväkirjastaan ja pannut vihkonsa väliin. Ja mitä kätkemiseen
-tulee, niin on hän kenties tahtonut sillä ehkästä minua saamasta
-kirjotuksia liian aikaisin käsiini, ennenkuin vielä olisin ehtinyt
-tyyntyä. Että ymmärtäisin häntä ja ottaisin hänen nuoruutensa huomioon,
-sen hän kyllä on tiennyt, siksi tarkoin tunsi hän minut.
-
-Nämä ovat kuitenkin sivuseikkoja. Pääasia on, että minulla nyt on
-todistuskappale, joka osottaa ennentuntemani epäilyt ja aavistukset
-suunnilleen oikeiksi ja antaa minulle ainakin jonkinlaisen selityksen
-hänen luonteensa omituisuuksista. Nyt näen, että hänenkin sydämensä on
-ollut lämmin ja herkästitunteva ja että arat hermot ovat värähdelleet
-hänen marmorinaamarinsa alla. Jo nuoruudessaan, kuten sitten
-myöhemminkin, on hän siis itse ollut syypää vaiheisiinsa ja kiduttanut
-itseään hetkellisillä oikuilla. Ja nuo sanat, missä hän luulee
-tyyntymyksen laskeutuvan ylitseen, ovat vain hetken tunnelmaa, vailla
-laajempaa kantavuutta. Tosin oli hänen ulkokuorensa kadottanut sen
-avonaisuutensa ja herkkyytensä, mikä sillä varhaisimmassa nuoruudessa
-lienee ollut. Hänen kasvonsa olivat kyllä kylmät ja liikkumattomat, ja
-joka lihas totteli hänen tahtoaan, jopa siinä määrässä, että hänen
-tyyneytensä saattoi hirvittää, mutta sisäisesti oli hän suunnilleen
-sama kuin ennen. Syvemmällä -- se on ainakin minun käsitykseni -- oli
-entisten oikkujen taistelutanner, ja hetkelliset mielijohteet
-vainosivat häntä.
-
-Mitä enemmän tutkin ystäväni kirjotuksia ja sen yhteydessä muistelen
-menneitä tapahtumia, sitä selvemmiksi ne käyvät ja sitä
-yksinkertaisemmilta ne tuntuvat. Toisinaan saatan kiihdyksissäni
-luulla, että kaikki hämäryys on kadonnut ja että kaikki on ollut
-luonnollista ja ymmärrettävää. Mutta kun koetan koota ajatuksiani ja
-loogillisesti johtaa seuraukset syistä, niin kaikki raukeaakin
-olemattomiin, ja sama hermostuttava epätietoisuus, mikä kahden vuoden
-ajan on kuluttanut minua, on jälleen tuskaisena edessäni. Huomaan, että
-se, mihin äsken olin tarttunut, ei olekaan mitään, ettei sanoja
-löydykään joilla voisin kuvata sen, mikä juuri tuntui niin selvältä ja
-että kiihottunut mielikuvitukseni on taaskin pettänyt minua. Vaikka
-siis moni seikka esiintyy aivan uudessa valossa, niin on paljon vielä
-sellaista, joka ratkasemattomana kiduttaa sydäntäni viettäessäni täällä
-yksinäistä erakon elämää. Rauhani ei näytäkään palaavan, vaikka
-ensimältä niin luulin. Turhaan koetan minä etsiä, milloin olen tehnyt
-väärin ja milloin minulle on vääryyttä tehty. Olenhan nuori vielä ja
-pitkä taival on edessäni. Minä tahtoisin päästä menneisyyden muistoista
-vapaaksi, heittää ne luotani tutkitun teoksen lailla ja kääntää kasvoni
-tulevaisuutta kohti. Mutta hermostuttava jännitys ei tahdo päästää
-minua kahleistansa.
-
-Selvitettävänäni on kuin kasa venyvää, pehmeää lankaa, joka on pahasti
-hämääntynyt. Kun tartun siihen umpimähkään, leviää se helposti aivan
-selvältänäyttäväksi vyyhdeksi. Mutta kun otan langan pään ja rupean
-kerimään, syntyy heti entinen sekasotku.
-
-Jätän nyt kuitenkin kaiken tämän ja siirryn kertomaan elämäni
-varhaisemmista vaiheista, jotta jälempänä seuraavat tapaukset kävisivät
-paremmin ymmärrettäviksi.
-
-Isäni on nousukas. Terävän järkensä ja tavattoman työkykynsä avulla on
-hän rahallisessa suhteessa kohonnut yhä ylemmäs ja on nyt hyvinkin
-rikas mies.
-
-Minä olen vanhempieni ainoa lapsi ja syntymäkaupunkini on Turku, missä
-isälläni oli aluksi sekatavarakauppa. Yhdeksänvuotiaana ollessani
-muuttivat vanhempani Pietariin, jonne suuria liiketuumia hautova isäni
-oli perustanut komean kauppahuoneen. Siellä alotin minä kouluni. Mutta
-minunkin isäni oli, kuten nousukkaat yleensä, kokonaan kykenemätön
-kasvattamaan lastaan. Äitini taas oli sairaalloinen ja helläluonteinen,
-ja kun olin ainoa poika, toteutettiin minun pienimmätkin mielitekoni.
-Sain jo vähänä niin paljon rahaa kuin suinkin osasin tuhlata, eikä
-kukaan pakottanut minua työhön. Kun koulu ennen pitkää alkoi tuntua
-minusta vastenmieliseltä, sain suurempia vaikeuksia kohtaamatta
-ajetuksi tahtoni perille ja otin erotodistuksen vanhempieni
-suostumuksella. Olin silloin kuustoistavuotias.
-
-Nyt aloin viettää puolittain hurjaa ja tuhlaavaista toimettoman elämää,
-ja pian oli ympärilläni joukko iloisia, osittain paheisiin vaipuneita
-nuorukaisia. Jo silloin ilmaantui, että korttipeli oli se intohimo,
-johon luonteeni oli taipuisin ja joka pikemmin kuin mikään saattoi
-viedä minut perikatoon. Sitä en silloin ajatellut, mutta nyt on se
-monasti johtunut mieleeni.
-
-Vetelehdittyäni toista vuotta, palasi kuitenkin tiedonhaluni jälleen ja
-onneksi voimakkaana. Halusin ulkomaille, suuriin seikkailuihin, ja
-lueskelin innokkaasti vieraita kieliä, voidakseni tulla omin päin
-matkoilla toimeen. Kulinkin sittemmin useissa Europan maissa. Ja
-seuraelämä sivistyksen keskipisteissä kehitti minua niin, että
-parinkymmenen viiden vuoden ikäisenä olin käytöstavoiltani kokolailla
-miellyttävä nuori mies. Vaikka olin vain porvari, avasi raha minulle
-tien korkeihin piireihin ja kiinnitti minuun monta ylhäissukuista
-henkilöä tuttavuuden siteillä.
-
-Niihin aikoihin olin ruvennut pelaamaan entistä enemmän. Mutta
-korttipeli ei koskaan saanut minua täydellisesti valtoihinsa,
-niin että olisin menettänyt malttini ja rahanhimosta vavisten tärvellyt
-kokonaan hermostoni. Se kyllä viehätti ja tietenkin myös kiihotti
-minua, mutta seikka, että halveksin rahaa, että pidin verrattain
-yhdentekevänä voitinko vai hävisin, oli omiaan pysyttämään tyyneyteni
-järkähtämättömänä pelin jännittävimmissäkin käänteissä. Siitä taas
-seurasi, että pelasin hyvin ja että onni oli usein puolellani, sillä
-pelissä, kuten väittelyssäkin, voittaa tavallisesti maltillisin. Nautin
-jännityksestä, jonka peli aina synnyttää, ja mitä pitemmälle kehityin,
-sitä rohkeampia pelejä ja suurempia panoksia rupesin vaatimaan.
-Kuitenkin luulottelin, että minä hetkenä tahansa olisin voinut heittää
-syrjään tuon kuluttavan nautintoni ja lakata siitä täydellisesti.
-
-Vaikka siis olin intohimoinen pelaaja, on minun ansiokseni mainittava,
-että inhosin sitä irstasta elämää, joka huumaavine paheineen oli
-kiehtonut monet ystäväni. Irstailun kiihottava ilmakehä oli minulle
-pohjaltaan vieras ja vastenmielinen, ja minä kammoksuin niitä vanhempia
-tuttaviani, joiden voimat sen syövyttävä hehku oli loppuun kuluttanut
-ja jotka silmät tylsinä ja pessimismi huulilla kaikissa tilaisuuksissa
-heittelivät hermostuneita sukkeluuksiaan. Tietysti minullakin oli
-heikkoja hetkiä jolloin alkoholin huumaamana horjahdin. Mutta minulla
-oli aina voimaa nousta, eivätkä paheet voineet vangita minua monine
-valheellisine viehätyksineen. Korttipeli sitävastoin oli sellaista,
-etten sitä halveksinut, enkä edes pyrkinyt irti sen siteistä. Siinä
-noudatettiin mielestäni kunnian ja ritarillisuuden vaatimuksia ja
-ylhäinen ylenkatse rahaa kohtaan oli sen uhrien huomattavimpia
-ominaisuuksia; ainakin koettivat kaikki sitä teeskennellä. Pidin sitä
-siis verrattain jalona huvituksena ja hyvä hermostoni tekikin minusta
-ennen pitkää pelaajan, jonka rohkeutta ja tavatonta pelionnea moni
-ammattitaituri kadehti.
-
-Äitini kaipasi siksi paljon Suomea, että hän joka kesäksi muutti
-pieneen, Turun lähellä sijaitsevaan huvilaamme. Siellä minäkin useasti
-oleskelin. Ja juuri tällaisella kesäretkellä sain muutaman pelipöydän
-ääressä tutustua vapaaherra af Silfverhorniin. Hän oli jalosukuinen,
-mutta rappiollejoutunut ylimys. Hänen suuresta omaisuudestaan ei enää
-ollut jälkeäkään jälellä, vaan raskaat velkataakat lepäsivät hänen
-harteillaan. Ja pienellä maatilalla, joka hänellä vielä oli hallussaan,
-hän vietti onnetonta elämäänsä tyttärensä ja vaimonsa seurassa.
-Puolisonsa kanssa oli hän kuitenkin alituisesti riidassa, ja tämä
-oleskelikin senvuoksi etupäässä sukulaisissaan. Mutta tytärtään kuului
-vapaahera rakastavan intohimoisesti. Kerrottiin, että hän usein oli
-rukoillut lapseltaan anteeksi hairahduksiaan, ja minä huomasinkin pian,
-että hän oli hieno ja suurisuuntainen henkilö, vaikka niin peräti
-heikko, ettei hän jaksanut voittaa pieniäkään kiusauksia.
-
-Hän oli niitä, joita pelitaito ja rohkeus hurmaavat, ja ennen pitkää
-olin hänen kanssaan suhteessa, joka hänen puoleltaan oli ihmettelyä ja
-ihailua, minun puoleltani myötätuntoa ja kunnioitustakin. Siitä juuri
-seurasi, että hän välttämättä tahtoi minua kotiinsa, eikä ottanut
-kuuleviin korviinsakaan estelyitäni.
-
-Kun aikaa oli liialtikin, niin käytin tilaisuutta hyväkseni. Ja tällä
-vierailulla tutustuin hänen tyttäreensä Märtaan. Tuo solakka,
-eksottisesti vaikuttava tyttö lumosi minut heti; niin paljon kuin jo
-olinkin ennättänyt matkoillani kokea. Hänen tuuheat kulmakarvansa
-olivat mustat, ja niiden varjoista pehmeät silmät loistivat kuin
-sininen sametti. Hänen suunsa oli vertakihoilevan haavan kaltainen,
-ikäänkuin luotu suudelmille. Mutta eritoten juuri kulmakarvat tekivät
-minuun voimakkaan vaikutuksen, sillä ne antoivat hänen kasvoilleen
-villin, sanoakseni sotaisen sävyn.
-
-Koko vierailuni aikana hoiti hän talossa emännyyttä, sillä hänen
-äitinsä oli tapansa mukaan poissa. Ennen oli Märtakin -- niin kertoi
-vapaaherra -- ollut jossakin kartanossa kesät, mutta moneen vuoteen ei
-hän enää tahtonut mennä sinne. Kuinka omituisen hyvin nyt muistankaan
-vapaaherran sanat! Mutta silloin eivät ne kiinnittäneet mieltäni. En
-kysynyt missä kartanossa, enkä myöskään syytä hänen poisjäämiseensä.
-
-Tunnustan, että rakastuin Märtaan heti kuin koulupoika. Hänen omituinen
-vaiteliaisuutensa ja ylhäinen, hillitty ylpeytensä tenhosivat minut
-kokonaan, vaikka olin jo kahdenkymmenen seitsemän vuoden ikäinen. Mutta
-vaikka viivyin talossa viipymistäni, en vain saanut selville tuliko
-vastarakkautta osakseni. Mitkään pienet merkit eivät tukeneet toivoani,
-mutta mikään ei sitä myöskään vastustanut. Ja juuri tuo epätietoisuus
-teki minut avuttomaksi. Minä, joka koko ikäni olin totutellut
-seuraelämään, hämmennyin kokonaan hänen edessään. Puheeni ei sujunut
-hyvin ja omaksi kummakseni minä huomasin vielä voivani punastua.
-Minulla ei ollut rohkeutta viittailla tunteistani. Kaikki supistui vain
-huomaavaan kohteliaisuuteen ja pieniin palveluksiin.
-
-Joka aamu päätin sinä päivänä suoraan ja rehellisesti tunnustaa
-rakkauteni, ja joka ilta sadattelin saamatonta arkuuttani. Sillä hän
-osasi jollain salaisella keinolla aina pitää keskustelun arvokkaana,
-eikä milloinkaan kevyempi tai tuttavallisempi sana päässyt hänen
-huuliltaan. Kuitenkaan ei hän ollut jäykkä eikä yksitoikkoinen. Hän oli
-ihmeellinen, merkillisin kaikista siihen asti tuntemistani. Ja kun
-kaikki näytti toivottomalta, jätin minä vihdoin voimattomana ja
-itsepilkan ärsyttämänä koko talolle hyvästit.
-
-Palatessani äitini huvilaan olin varmasti päättänyt pyyhkiä Märtan pois
-muististani. Mutta niin vähällä en asiasta suoriutunut. Vaikka
-tuhannesti vakuutin itselleni, että äkkinäinen rakastumiseni oli vain
-poikamaista intoilua, jolle minun ikäiseni miehen pitäisi nauraa, niin
-en voinut vapautua tunteitteni pauloista. Samettinen, kauasuneksuva
-silmäpari eli mielikuvitukseni maailmoissa. Se herätti sielussani
-tuskaa ja hehkuvaa kaipausta, sai elämäni sietämättömäksi ja häämötti
-salaperäisenä unissani. Se painosti minua niin, että itseäni soimaten
-ja ironisen kiihtyneenä päätin heti lähteä matkalle. Mutta jouduinkin
-kokonaan toisiin tekoihin, sillä mielettömyydessäni ja enempää
-ajattelematta kirjotin vapaaherralle ja pyysin hänen tyttärensä kättä.
-Tietenkin heti kaduin tekoani ja olisin tahtonut kirjeeni takasin.
-Seuraavana hetkenä minä kuumeisin jännityksin ajattelin ratkasua. Ja
-voimatta kauemmin odottaa, kiiruhdin jo ennen vastauksen tuloa
-vapaaherran maatilalle.
-
-Vaikka olin seikkailija ja vaikka vapaaherra oli ylpeä aateluudestaan,
-antoi hän minulle suostumuksensa. Tosin tunsi hän isäni, joskin hyvin
-pintapuolisesti. Mutta hänen myöntyväisyytensä ihmetytti minua
-suuresti, enkä voi sitä muuten selittää, kuin että hän naimakaupassani
-tyttärensä kanssa näki ainoan mahdollisuuden päästä velkojiensa
-käsistä. Hänellä ei ollut kerrassaan mitään minua vastaan. Päinvastoin
-sanoi hän olevansa iloinen, jos voittaisin Märtankin suosion.
-
-Vaikka olenkin pelaaja, niin en milloinkaan ole kyennyt taiteellisesti
-nauttimaan odotuksen tuskasta. Tuska on aina tehnyt minulle odotuksen
-mahdottomaksi. Nytkin olin niin jännittynyt, että heti päätin etsiä
-tytön käsiini päästäkseni ratkasuun.
-
-Kun hänet tapasin, tervehti hän minua ystävällisesti, mutta oli niin
-kalpea, että huomasin hänen isältään jo kaiken kuulleen. Samalla
-tajusin, että jos hetkeksikin antautuisin keskustelemaan muista
-asioista, menettäisin taaskin rohkeuteni. Taudinomainen tunne valtasi
-minut. Kuin suonenvedon kouristus kulki läpi ruumiini. Sanoin vaivoin,
-hiljaisin äänin mutta suoraan.
-
--- Neiti, en kykene teidän edessänne käyttämään kiertoteitä... Suokaa
-anteeksi rohkeuteni, mutta te olette kokonaan lumonnut minut... Koko
-elämäni onni on teidän käsissänne... Minä rakastan teitä... Tahdotteko
-tulla vaimokseni?
-
-Hän tuijotti minuun kauan, eikä minun tarvinne kuvata, minkälaisilta
-hetket tuntuivat, jotka äänettöminä, raskaina ja hitaina kuluivat.
-Sitten kysyi hän värähtelevin äänin:
-
--- Oletteko saanut vanhempieni suostumuksen?
-
--- Ainoastaan isänne.
-
-Silloin miltei läpikuultava kalpeus levisi hänen kasvoilleen. Hänen
-ylähuulensa omituisesti nytkähti ja hermoväreitä liikkui hänen
-poskillaan. Hetken päästä ojensi hän minulle kätensä.
-
--- Olen teidän, sanoi hän äänellä, jonka tukahtunutta sävyä en voi
-kuvailla.
-
-Tuskansekainen onni täytti sydämeni. Olin kuin puristavista kahleista
-vapautettu. Minä suutelin nopeasti hänen kättään ja vedin hänet hiljaa
-rintaani vasten. Hän vaipui hervottomana käsivarteni varaan. Hänen
-silmänsä olivat ummessa, ja kun suutelin hänen huuliaan, olivat ne
-viileät, miltei kylmät. Vasta silloin huomasin, että hän oli pyörtynyt.
-
-Tätäkään tapausta en silloin ymmärtänyt. Se herätti vain kummastustani.
-Luulin häntä heikkohermoiseksi ja hyvin herkäksi ja soimasin itseäni
-siitä, että olin käyttänyt liian voimakkaita ilmaisumuotoja lemmelleni.
-Mutta nyt esiintyy se minulle toisessa valossa, ja luulen sen
-käsittäväni.
-
-Saimme kolmisin hänen äitinsä suostumuksen, vaikka ylpeän rouvan mieltä
-pitkän aikaa karvastelikin, että olin vaan kauppiaan poika. Mutta raha
-tasottaa niin monta juopaa maailmassa. Meidän kihlauksemme julkastiin.
-
-Koko kihlausajan sain ihmetellä nuoren morsiameni omituisuuksia.
-Useimmiten oli hän hyvin vakava ja puhui vähän ja verhotusti.
-Sellaisella päällä ollessaan voi hän pitkän aikaa istua aivan ääneti,
-silmät puoliummessa, kasvoilla vieno surumielisyys ja katseessa
-kaipaava raukeus. Jos häntä silloin syleilin, säpsähti hän ja jäi
-minuun tuijottamaan ikäänkuin johonkin vieraaseen. Nähtävästi oli hänen
-vaikea palata unelmiensa utumaailmoista todellisuuteen.
-
-Mutta hän saattoi myöskin yhtäkkiä, juuri kun luulin, ettei hän
-haaveisiinsa vajonneena enää minua muistanutkaan, heittäytyä rintaani
-vasten, kiertää kätensä ympärilleni ja kuiskata intohimoisin äänin:
-Sinua minä rakastan, sinua ainoata minä rakastan. Silloin hänen
-huulensa polttivat kuin tuli ja hänen suutelonsa päihdyttivät kuin
-viini.
-
-Vaan oli sellaisiakin hetkiä, jolloin hän oli tavattoman iloinen, niin
-poikamaisen vallaton, että minä joskus, hämmästyneenä hänen kujeistaan,
-jäin totisena tuijottamaan häneen. Silloin hän usein nipisti minua
-leuasta, juoksi kovasti nauraen piiloon, tavallisesti huoneeseensa ja
-kiusasi minua pitkät ajat yksinäni.
-
-Kaikissa tapauksissa olin onnellinen ja rakkauteni häneen kasvoi päivä
-päivältä. Ja eikö onni olekin täydellisin silloin kun ei sitä tunne,
-lempi suloisin silloin, kun rakastetun sielu joka hetki voi tarjota
-uusia aarteita, uusia, ennentuntemattomia viehätyksiä.
-
-Häiden jälkeen olimme päättäneet tehdä pienen kiertomatkan.
-Suunnitelmamme sisälsi ensin matkan Italiaan sieltä Schweitsiin ja
-Ranskaan ja sitten takaisin Suomeen, kesää viettämään.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Ensikerran kohtasin ystäväni Parisissa.
-
-Vaimoni ja minä olimme viettäneet jonkun aikaa Italiassa, etupäässä
-Venetsiassa ja Napolissa, viivähtäneet pari viikkoa Schweitsin vuorilla
-ja vastikään tulleet Parisiin.
-
-Kun eräänä iltapäivänä ajoimme Champs Élysées'n sivua matkalla
-kotihotelliimme, huomasin vaimoni nyökkäävän jollekin tervehdykseksi.
-Ehdin vielä nähdä solakan herrasmiehen, joka hymyillen katseli meihin
-ja jonka omituiset, voimakkaat kasvot painuivat mieleeni. Mutta vaimoni
-oli käynyt kalpeaksi ja väisti katsettani. Sitäpaitsi vapisi hän
-huomattavasti. Silloin ensikertaa salainen epäily pisti rintaani.
-
-En tiedä onko mitään kiusallisempaa kuin tuollainen yhtäkkiä mieleen
-välähtänyt epäily, jonka syytä ei oikeastaan käsitä ja joka senvuoksi
-on hyvin voimakas. Sille antaa tukee mikä tahansa, etenkin kaikki
-sellainen, mikä selvästi todistaa sen vastakohdan. Se valtaa mielen
-niin täydellisesti, että silmä terottuu huomaamaan uusia puolia
-elämästä ja se kiduttaa ajatuksia alinomaa. Minussa se puhkesi
-uteliaihin sanoihin.
-
--- Onpa hänellä omituiset kasvot! Kuka hän on?
-
-Ääneni terävyys loukkasi omaakin korvaani ja sai minut tuossa tuokiossa
-katumaan kysymystäni.
-
--- Kuka niin? sanoi vaimoni ja hieno ryppy ilmaantui hänen
-kulmakarvojensa väliin.
-
--- Hän, joka tervehti.
-
--- Joku suomalainen luullakseni. Ylioppilas tai jokin sellainen. En
-muista tällä haavaa hänen nimeänsä.
-
--- Et muista!
-
--- En. Hänet on esitetty minulle jossain tanssitilaisuudessa tai
-semmoisessa.
-
-Hän sanoi sen äänellä, joka sai minut ehdottomasti vaikenemaan. Mutta
-silti en uskonut hänen sanoihinsa. Niin, ensi kertaa epäilin häntä.
-Sillä se, että hän oli kalvennut ja joutunut pois tasapainosta, herätti
-mustasukkaisuuden kaltaisen kivun sydämessäni ja teki minut synkäksi.
-
-Voi tuntua kummalliselta, että minä, joka vasta lyhyen ajan olin ollut
-avioliiton paratiisissa, nyt jo rupesin kantamaan sydämessäni
-kyykäärmeen sikiötä. Mutta vaimoni oli niin omituinen ja omituisuus
-rakkaudessa on usein tuskan alku. Koko yhdessä olomme aikana ei hän
-ollut paljastanut minulle kertaakaan sisintään, seisonut antautuneena
-ja avoimena edessäni. Hän ei koskaan puhunut minulle yksityiskohtia
-varhaisemmasta elämästään. Hän salasi minulta sielunsa syvimmät kätköt
-tai sitten oli hän paljasta pintaa. Hän vain rakasti minua tulisella
-hehkullaan, tai ilveili kanssani kuin pieni kissan pentu.
-
-Koko matkalla emme enää vaihtaneet sanaakaan. Mutta kun pääsimme
-hotelliimme, hyökkäsi hän äkkiä takaapäin kimppuuni ja sai minut
-kaadetuksi leveälle sohvalle istumaan. Sitten heittäytyi hän viereeni
-ja vallattomaan nauruun purskahtaen kiersi hän kätensä kaulaani. En
-kuitenkaan ollut leikkisällä päällä, sillä kiihottuneet ajatukset
-ärsyttivät hermostoani. Senvuoksi jäinkin totisena tuijottamaan suoraan
-eteeni.
-
--- Jörri! sanoi hän silloin veitikkamaisesti ja suuteli minua.
-
-Hänen suutelonsa lumosivat minut aina, enkä koskaan voinut niitä
-vastustaa. Nytkin tulin heti iloisemmaksi ja vedin hänet polvelleni.
-Mutta äskeinen, ulkona sattunut tapaus oli vielä siksi elävänä
-mielessäni, etten jaksanut hillitä itseäni.
-
--- Märta, sinä et puhu totta. Mikset sano totuutta, rakas? kysyin.
-
-Hän katsoi minuun ihmeissään, mutta olin varma, että se oli
-teeskenneltyä.
-
--- Mitä totuutta?
-
--- Sitä, jonka tiedät. Kuka oli se henkilö, joka tervehti sinua? Mikset
-sinä sano sitä?
-
--- Hyvänen aika! Ethän vain liene mustasukkainen? sanoi hän nauraen ja
-nipistäen minua leuvasta, mutta huomasin selvästi kuinka hermostunutta
-hänen naurunsa oli.
-
--- Älä viitsi nyt, Märta. Näethän, että kysymys kiusaa minua.
-
-Silloin hieno ryppy ilmaantui taas hänen kulmainsa väliin.
-
--- Mutta mikä sinua oikein vaivaa, Arnold? kysyi hän muuttunein äänin.
-
--- Sinä et puhu totta. Se ei ollut totta, mitä sanoit hänestä.
-
--- Sinä siis epäilet sanojani, Arnold! Sinä siis todellakin epäilet
-niitä!... Arnold, miten onnettomaksi tuleekaan avioliittomme, ellemme
-luota toisiimme!
-
--- Ja luotatko sinä minuun! Sinä et koskaan anna minun aavistaakaan
-sisäisiä mietteitäsi. Sinä pysyt aina sulettuna, etkä koskaan sano
-ainoatakaan varomatonta sanaa. Sinä olet kuin sfinksi, jonka edessä
-minä ennen pitkää menehdyn omaan voimattomuuteeni!... Märta, sano että
-puhuit totta, vakuuta se minulle niin uskon sinua.
-
-Ryppy hänen otsallaan syveni huomattavasti.
-
-Hän katsoi minua pitkään, säihkyvin silmin. Sitten hän kääntyi ja
-poistui huoneeseensa sanaakaan vastaamatta.
-
-Olin asemassa, joka aina on kiusallinen. Joko katuu sanojaan, mutta ei
-tahdo pyytää anteeksi, eikä nöyrtyä, tai sitten pyytää heti anteeksi ja
-katuu perästäpäin nöyrtymistään. Ensin olin minäkin syöksyä hänen
-jälkeensä ottaakseni sanani takasin. Mutta hillitsin itseni. Sillä
-käsitin, ettei minun sopinut antaa ohjaksia kokonaan hänen käsiinsä.
-Minunkin täytyi osottaa voimaani, näyttää, etten sentään kokonaan ollut
-hänen vallassaan. Jäin siis tyynesti odottamaan mitä seuraisi. Mutta
-hän pysyi järkähtämättömästi huoneessaan ja antoi minun olla yksinäni.
-Siitä kävi mieleni katkeraksi ja ärtyisäksi, ja tunsin yhä enemmän
-hermostuvani sen mukaan kuin aikaa kului.
-
-Kun ei häntä kuulunut, lähdin viimein yksin ulos ja suuntasin askeleeni
-erästä pelihuonetta kohti, missä nuorena miehenä usein olin oleskellut
-ja missä siis toivoin tapaavani tuttavia. Siellä olikin pari entistä
-toveriani, ja me alotimme pelin ja samppanjan juonnin aivankuin
-muinaisina aikoina.
-
-Oli tuokio kulunut. Peli oli hetkeksi lakannut ja kilistelimme paraikaa
-laseja, kun ihmeekseni huomasin saman henkilön, joka äskettäin oli
-vaimoani tervehtinyt, lähenevän pöytäämme. Hän ei näyttänyt minua
-ollenkaan tuntevan, mistä tein sen johtopäätöksen, ettei hän
-päivemmällä ollut kiinnittänyt minuun lainkaan huomiotaan. Hän laski
-tuttavallisesti kätensä ystäväni vicomte de la Éen olkapäälle, jolloin
-tämä nopeasti kääntyi ja tervehti hämmästyneenä ja iloisena.
-
-Sillä aikaa oli minulla oiva tilaisuus tarkastaa vierasta. Hän oli
-hiukan keskimittaa pitempi, solakka ja tavattoman huolellisesti, mutta
-yksinkertaisesti puettu herrasmies, iältään ehkä hiukan minua nuorempi.
-Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja niin omituiset, ettei niitä kerran
-nähtyään enää voinut unohtaa. Niissä ei silti ollut mitään erikoista
-eikä silmään pistävää, ellei kenties voimakas leuka ja hiukan
-kulmikkaat piirteet. Nenä oli suora ja moitteeton, huulet kaareutuivat
-nautinnonhaluissa; tukka oli tumma ja sileäksikammattu, mutta viiksensä
-oli hän ajellut. Koko miehessä oli melkolailla englantilainen leima.
-
-Keskusteltuaan hetken uuden tulokkaan kanssa, kääntyi de la Ée minun
-puoleeni:
-
--- Teitä varmaankin huvittaa tulla tuntemaan toisenne, koska olette
-molemmat suomalaisia. Saanen siis esittää: Kurimo -- Broman.
-
-Vieras loi minuun terävän katseen; ja vasta silloin huomasin hänen
-silmissään omituisuuden, jota sittemmin olen usein ihmetellyt. Hänen
-silmäteränsä olivat näet tavattoman suuret, kun sitävastoin irikset
-niiden ympärillä olivat vain kapeat, teräksenharmaat renkaat. Täten
-näyttivät hänen silmänsä mustilta ja niiden ilme liikehti alinomaa.
-
-Hän lausui minulle ranskaksi muutamia tavallisia kohteliaisuuksia,
-jotka ovat häipyneet mielestäni ja joihin minä vastasin samaan tapaan.
-
-Juotuamme vielä jonkun verran samppanjaa päätimme alkaa pelin uudelleen
-ja sovimme summien suuruudesta. Silloin käännyin uuden tuttavani
-puoleen kysyen:
-
--- Ettekö tekin liity peliin, herra Kurimo?
-
-Hän hymyili kummallisesti ja vastasi syvällä, sointuvalla äänellä:
-
--- En. Pelaan ainoastaan uhkapeliä.
-
-En tiedä voiko mikään loukata niin syvästi kuin ilkeä hymy. Hymyn
-solvasua ei käsitä täydellisesti, se jää epämääräiseksi ja sen tarkotus
-on hämärä. Senvuoksi se ärsyttääkin paljoa enemmän kuin sanat.
-Loukkaavimmatkin sanat muodostavat käsitteen, jonka kokonaisuudessaan
-ymmärtää ja jolle usein voi nauraa, mutta hymy tekee epätietoiseksi.
-Hänenkin hymyssään, hänen kasvojensa ilmeessä ja äänensä sävyssä oli
-jotakin kiihottavaa, joka sai minut raivostumaan. Sitäpaitsi alkoi
-samppanja jo vaikuttaa. Ja kohtaus vaimoni kanssa oli järkyttänyt
-hermostoni tasapainosta. Minä kimmahdin seisomaan, ja katsoen häntä
-suoraan kasvoihin sanoin jokseenkin kiihtyneenä.
-
--- Hyvä herra! Niinkuin olette itse kuullut, on tässä melkoisia summia
-kysymyksessä. En luule löytyvän ketään, joka sanoisi peliämme muuksi
-kuin uhkapeliksi. Kieltäytymisenne syy on siis mielestäni lievimmin
-sanoen omituinen.
-
-Hän kääntyi aivan tyynesti poispäin ja kohauttaen olkapäitään
-halveksivasti -- ellei se ole kiihtyneisyydestäni johtunutta
-luulottelua -- sanoi hän, ollenkaan katsomatta minuun.
-
--- Kuten sanoin, pelaan ainoastaan uhkapeliä.
-
-Sitten rupesi hän puhumaan vicomte de la Éelle aivan kuin ei minua
-olisi ollutkaan.
-
-Se sai minut kokonaan pois suunniltani. Verivirta syöksyi kasvoilleni
-ja minulla oli täysi työ hillitessä itseäni menemästä yli rajojen. Mikä
-oikeus oli hänellä ivata peliämme kuin lasten leikkiä, vaikkeivät hänen
-rahansa olisi kenties ollenkaan riittäneet siihen? Mikä oikeus oli
-hänellä niin halveksivasti kohdella minua?
-
--- Herrani! Te loukkaatte minua suuresti ylenkatseellanne! En voi
-sallia, että halveksitte minua pelaajana, ja minä vaadin teitä
-kunnianne nimessä kanssani peliin, joka teidänkin katsantokantanne
-mukaan on uhkapeli. Olkaa hyvä ja määrätkää summa, sanoin kiukusta
-vavahtelevin äänin.
-
-Hän katsoi minuun ihmeissään. Sitten kumarsi hän kevyesti ja kaunis
-hymy ilmausi hänen huulilleen.
-
--- Suokaa anteeksi. Tarkotukseni ei ollut loukata teitä. Valitan, etten
-voi ehdottaa suurempia summia sillä en ole varakas. Mutta jos te
-kunnianne tähden tahdotte...
-
--- Minä vaadin! keskeytin hänet karkeasti.
-
-Hänen kasvojensa väri muuttui aivan kalpeaksi, mutta hymy ei kadonnut
-huulilta. Hän oli tuokion vaiti ja näytti miettivän. Sitten sanoi hän:
-
--- Suostun kernaasti.
-
-Vaikka olin äärimmilleen kiihtynyt, säpsähdin hänen muuttunutta
-ääntään. Se oli kokonaan menettänyt sointunsa, se tuntui tulevan
-syvältä kurkusta, se oli rätisevän kuiva, mutta ei käheä, selvästi
-kuuluva, mutta soinnuton. Niin, en edes kykene sitä kuvaamaan.
-
--- Tehkää siis hyvin ja määrätkää ehdot.
-
--- Panen oikean käteni teidän oikeaa kättänne vastaan. Joka häviää, se
-luopuu kädestään.
-
-Hänen hymynsä oli hirvittävä.
-
-Ehdotus oli niin luonnoton, että hetken tuijotin häneen sanattomana.
-Nykyhetki menetti todellisuusarvonsa. Sen sekunnit pitenivät
-iäisyydeksi ja jäivät mykkinä ihmettelemään omaa tyhjyyttään. En
-ajatellut mitään. Olin vailla järkeä ja vapaata tahtoa, ikäänkuin
-näkymättömän voiman vallassa. Kuitenkin kumarsin ja molemmat
-istuuduimme.
-
-Toisten pöytien luota olivat kaikki kerääntyneet ympärillemme. Vallitsi
-syvä hiljaisuus. Nuo hurjat henkilöt, jotka hymysuin ja kompia
-lasketellen antoivat vaikka viimeisten pennien vyöryä taskustaan
-pelipöydälle, he vaikenivat ja silmät pyöreinä katselivat meitä kuin
-lapset, joille kerrotaan taruja jättiläisistä.
-
-Kurimo jakoi kortit ja peli alkoi. Huomasin heti olevani tyynen ja
-harkitsevan pelaajan kanssa tekemisissä. Mutta omakin kykyni oli
-tunnustettu. Sitäpaitsi olivat korttini siksi hyvät, että voitostani
-varmana tyynnyin kokonaan. Peli kulki hitaasti. Kurimo oli niin
-huolettoman näköinen kuin olisi lasten leikki ollut kysymyksessä ja
-kirkas, hieno hymy valasi koko ajan hänen kasvojaan.
-
-Kun olimme jo aivan lopussa ja minä, kauan mietittyäni ja aivan oikein,
-löin pataässän pöytään, sanoi hän hyvin ystävällisellä ja iloisella
-äänellä.
-
--- Nyt te teitte virheen, joka saattaa teidät häviöön. Pataässää seuraa
-aina hertta tässä pelissä ja silloin minä voitan.
-
-Hämmennyin kokonaan. Tietysti tuo oli vain pelilause, vain
-kylmäverisyyden osotus, sillä eihän hän edes tuntenut pelitapojani.
-Mutta minulle jäi todellakin herttakuningas käteeni. Aivan voimattomana
-pudotin sen pöydälle... Olin menettänyt pelin.
-
-Kun katsoin vastapelaajaani, niin syvä sääli kuvastui hänen
-kasvoiltaan.
-
-On hetkiä, jolloin ei mikään tunnu niin vastenmieliseltä kuin
-myötätuntoinen ilme. Kuuntelisi ennen tuhansia pistosanoja, mutta
-säälivää katsetta ei voi sietää. Minäkin jouduin uudelleen raivon
-valtaan ja sanoin terävin äänin.
-
--- Olkaa hyvä ja antakaa minulle osotteenne. Lähetän teille vielä
-tänään voittosaaliinne. Vai vaaditteko sen paikalla?
-
-Kesti tuokion, ennenkuin hän vastasi.
-
--- Te käsitätte minua aivan väärin. Tarkotin tietysti vasta kuoleman
-jälkeen.
-
-Hänen hirtehis-huumorinsa pöyristytti minua. Vaikka pirullinen hymy
-hänen kasvoiltaan oli hetkeksi kadonnut, ymmärsi jokainen, että hän
-säälistä tai jostakin muusta yhtä vastenmielisestä vaikutteesta käänsi
-ehdotuksensa tällaiseksi, ja hiljainen suhina alkoi kuulua ympäriltäni.
-Se sai minut mielipuoliseen vimmaan. Nousin seisomaan ja sanoin kähein
-äänin.
-
--- Teillä ei ole mitään oikeutta osottaa minulle myötätuntoa! Olen
-varma, että tarkotuksenne oli alkujaan toinen, enkä voi sallia, että
-minun nauretaan käyttävän kättäni teidän armostanne. Vai luuletteko
-minua raukaksi?... Olette heti saava voittonne!
-
-Hänen kasvonsa muuttuivat silloin ilmehikkäiksi ja sieramet
-värähtelivät herkkinä. Hänen syvä, miehekästä surua ilmaseva katseensa
-ei milloinkaan mene mielestäni. Vakavana, hiukan kumartaen vastasi hän
-hillitysti.
-
--- Kunnioitan suuresti kylmäverisyyttänne ja vakuutan, etten hetkeäkään
-ole epäillyt rohkeuttanne. En myöskään voi estää tekojanne. Mutta jos
-nyt luovutte kädestänne minun tähteni, niin en voi pitää tappiotanne
-kunniallisesti maksettuna. Tarkotukseni oli alkuaan toinen, ja te itse
-annoitte minulle ehdotusoikeuden. Pidän kuitenkin teitä kunnian
-miehenä, enkä luule, että voitte menetellä vastoin pelisopimuksia.
-
-Tämän sanottuaan kumarsi hän kunnioittavasti ja poistui mennäkseen
-puhuttelemaan muuatta nuorta herraa, joka juuri oli tullut ovesta ja
-jonka oikea käsi oli mustalla siteellä sidottu, riippuen rinnalla,
-kaulan ympäri kulkevan nauhan varassa. Jäin aivan masentuneena
-paikalleni. Minulla ei ollut enää mitään vastattavaa. Turhaan koetti de
-la Ée minua lohduttaa. En edes viitsinyt kuunnella hänen puhettaan.
-Join pari lasia samppanjaa rauhottuakseni ja menin sitten
-sivuhuoneeseen saadakseni olla yksin.
-
-Huoneen sivuseinällä oli pieni komero ja siellä olevan sohvan
-piiloisimpaan nurkkaan heittäydyin nyt voimattoman kiukun jäytäessä
-mieltäni. Tunsin vihaavani Kurimoa. Ja vihani oli sitä raivokkaampi,
-kun se oikeastaan kohdistui itseeni hänen kauttaan. Sillä oma
-hillittömyyteni, oma päivällisten tapahtumain johdosta ärsyttynyt
-hermostonihan oli sittenkin kaiken alkusyynä.
-
-Olin viipynyt hetken ajatuksissani kun Kurimo astui sidekätisen herran
-kanssa huoneeseen. Kumpikaan heistä ei näyttänyt minua huomaavan. He
-pysähtyivät verraten lähelle minua pienen pöydän ääreen, jolla
-komeileva tupakkakuppi oli ihmeellinen jäljennös Cellinin kuuluisasta
-suola-astiasta. Vieras näytti olevan englantilainen. Hänen kasvonsa
-olivat sairaan kalpeat ja suun ympärille oli kärsimys piirtänyt
-merkkinsä huolimatta hänen ilmeisestä nuoruudestaan.
-
--- Aarne, mitä ihmeitä sinä taas olet tehnyt? Koko salihan on aivan
-kiihdyksissä, kysyi vieras.
-
--- Rakas ystävä, ainoastaan mitättömyyksiä. Muuan herra Broman väitti
-olevansa uhkapelin pelaaja ja on nyt aivan suunniltaan, vaikka on
-menettänyt vain toisen kätensä, vastasi Kurimo ottaen hymyillen sikarin
-kotelostaan.
-
-Sanat ikäänkuin sokasivat minut. Ympäristö pimeni silmissäni. Tunsin
-vain vihaa, vain mieletöntä raivoa, petomaista ja luonnotonta. Vapisin
-kuin horkkatautinen, ja melkein tietämättäni vedin pistolin taskustani.
-Kuitenkaan en kiirehtinyt. Tunne siitä, että ampuisin, oli niin varma,
-etten ollenkaan hätäillyt, mikä usein tapahtuu epäröidessä. Hitaasti
-kohotin käteni ja ojensin aseeni Kurimoa kohti.
-
-Hän oli vastikään pannut sikarin suuhunsa, mutta nyt otti hän sen
-jälleen pois. Hän kääntyi minuun päin, katsoi suoraan kasvoihini ja
-hänen silmänsä olivat raukeat ja surulliset. Sitten sanoi hän suomeksi,
-syvällä, teatralisella äänellä ja hyvin hitaasti:
-
--- Tähdätkää tarkkaan herra Broman. On ikävää, jos osutte harhaan.
-Senjälkeen kääntyi hän jälleen ystäväänsä päin ja sytytti rauhallisesti
-sikarinsa.
-
-Käteni vaipui kuin salaisen iskun herpasemana. Unohdin
-silmänräpäyksessä äskeisen vihani ja tuo uhmaileva kylmäverisyys
-pakotti minut ihailuun. Sellaista ihmistä en vielä ollut nähnyt.
-
-Hänen ystävänsä oli sanaton hämmästyksestä. Käsitin sen helposti, sillä
-hän ei ollut ensinkään huomannut läsnäoloani, vaikka Kurimo oli nähnyt
-minut vastaseinän peilistä.
-
-Hetken perästä katsoi Kurimo jälleen minuun ja tuo omituinen hymy
-karehti taaskin hänen huulillaan.
-
--- No, sanoi hän hiljaa.
-
-Sitten tuli hän luokseni.
-
--- Herra Broman, te olette liian kiihtynyt tänään. Ihailen
-kylmäverisyyttänne ja olen varma, että meistä suotuisemmissa
-olosuhteissa tulisi ystävät. Nytkin, huolimatta siitä, mitä on
-tapahtunut, rohkenen tarjota teille käteni. Olkaa ystäväni!
-
-Silloin liikutus valtasi minut. Kyynelinen kosteus kohosi silmiini ja
-haikea herkkyys tulvehti sydämessäni. Tartuin kiihkeästi hänen käteensä
-ja puristin sitä voimakkaasti.
-
--- Suokaa minulle anteeksi, olin aivan suunniltani.
-
-Hän vain hymyili.
-
--- Ja nyt sallikaa minun esittää teille ystäväni lordi Henry Burton.
-
-Nuori lordi ojensi minulle tuttavallisesti vasemman kätensä.
-
-Kun jännitys näin oli lauennut tunsin niin voimakasta iloa, että
-jokeltelin tyhjänpäiväisiä kuin pieni poika. Niinpä sanoin ilman
-minkäänlaista syytä nauraen lordi Henrylle:
-
--- Onko herra Kurimo pelannut teidänkin kätenne vai onko onnettomuus
-kohdannut teitä?
-
-Silloin hirveä kalpeus levisi hänen kasvoilleen. Hänen piirteensä
-vääristyivät ja hän katsoi minuun kauhun valtaamana. Huomasin tehneeni
-tyhmyyden.
-
--- Suokaa anteeksi, sammalsin, huomaan loukanneeni teitä. Se ei
-mitenkään ollut tarkotukseni.
-
--- Ystäväni käsi on vaikeasti haavottunut, sanoi, Kurimo vakavasti.
-Sitten vaihtoi hän nopeasti puheenaiheen.
-
-Palasimme jälleen saliin saadaksemme de la Éen seuraamme. Kurimo pyysi
-meitä kohteliaasti ravintolan puolelle illalliselle. Keskustelimme
-vilkkaasti ja tuttavallisesti.
-
-Sain tietää, että uusi ystäväni oli kuusi vuotta oleskellut ulkomailla,
-etupäässä Parisissa, mutta myöskin Lontoossa. Hän oli opiskellut
-kemiaa, kunnes hän vuosi sitten oli päässyt lordi Henryn rikkaan ja
-kuuluisan isän suosioon ja ollut senjälkeen nuoren lordin seuralaisena.
-Minäkin kerroin hänelle omasta elämästäni. Mainitsin vaimoni nimen ja
-puhuin häämatkastani. Koetin silloin tarkasti tutkia hänen kasvojaan,
-mutta yksikään lihas ei niissä värähtänyt. Kysyin myöskin, eikö juuri
-hän ollut tervehtinyt vaimoani päivemmällä. Siihen vastasi hän
-myöntävästi ja sanoi tuntevansa vaimoni ylioppilasajoiltaan. Enempää en
-tietenkään voinut kysyä.
-
-Lordi Henry näytti kokonaan olevan Kurimon vallassa. Hän ikäänkuin ahmi
-ystävänsä jokaisen sanan. Se oli minusta sitäkin kummallisempaa, kun
-Kurimo oli vain suomalainen opiskelija ja hänen ystävänsä
-englantilainen ylimys.
-
-Muistaessani nyt perästäpäin, kuinka herkullisen aterian Kurimo oli
-tilannut ja kuinka vastoin se oli hänen yksinkertaisia tapojaan, jotka
-myöhemmin opin tuntemaan, en ollenkaan ihmettele vicomte de la Éen
-sanoja:
-
--- Te saatte minut hämmästymään, herra Kurimo. Teistähän on tullut
-täydellinen herkkusuu! Kerran te väititte minulle Platon sanoneen, että
-herkuttelu on aivan yhtä vaarallista ruumiille kuin sofistien
-viisastelut sielulle.
-
--- Olette hyvin ystävällinen, vastasi Kurimo hymyillen. Mutta Plato ei
-luullakseni tarkottanut täyttä totta tuolla lauseellaan. Onpa olemassa
-asianhaaroja, jotka viittaavat siihen, että hän sanoillaan olisi vain
-tahtonut ärsyttää sofisteja. Ja entäpä Aristoteles, joka ankarassa
-Etiikassaan luettelee kokonaista kaksikymmentäviisi eri soppalajia,
-nähtävästi mitä suurimmalla mielihyvällä. Ah, kyllä entisajan ihmiset
-osasivat herkutella. Ajatelkaahan vain Sicilialaista Smindyridestä,
-joka kuletti mukanaan tuhat kokkia matkustaessaan Kreikkaan, taikka
-Cheiripposta, jonka pojat pääsivät Atenan kansalaisiksi, syystä, että
-heidän isänsä oli keksinyt uuden ruokalajin.
-
--- Teidän kyökkihistoriikkinne klassillisuushan on aivan hirveätä,
-sanoi de la Ée nauraen.
-
--- Sillä on ainakin se viehättävä ominaisuus, että se on hyvin
-pintapuolista -- jatkoi Kurimo heikon lämmön värähtäessä hänen
-sanoistaan. -- Vai ettekö ole ensinkään huvitettu näistä asioista? Eikö
-teistä Caligulan suunnattoman kalliissa aterioissa ollut jotain
-ihmeellistä. Ja ajatelkaapa Vitelliusta, joka kahdeksan kuukautisena
-hallitusaikanaan ehti tuhlata lähes puolitoista sataa miljonaa
-herkutteluun. Tietysti sillä oli ikäviä seurauksia, eikä syyttä sanota:
-Graecia victa vicit victores. Mutta sittenkin. Nuo vanhanajan ihmiset
-uskalsivat uhrata rahansa nautinnolle; me uhraamme nautintomme,
-ruumiimme ja sielumme rahalle.
-
--- Minusta teki Cleopatra kaikkein kauniimmin liuottaessaan
-kallisarvoisen helmen maljaan, uskalsin minä huomauttaa.
-
--- Olette taiteellinen ja rakastatte yksinkertaisia keinoja. Vai onko
-nykyaika opettanut teitä pitämään kivennäisjuomista? vastasi Kurimo
-viehättävästi hymyillen. Sitten kääntyi hän lordi Henryn puoleen, joka
-piti oluesta enemmän kuin viinistä ja juuri otti hyvän siemauksen
-mielijuomaansa.
-
--- Sinä olet parantumaton! Sinä annat vaikka maailman jaloimpien
-viinien juosta kuiviin kunhan sinulle vaan jää oluesi!... Jos te, herra
-Broman, joskus tahdotte tehdä ystävälleni mieliksi niin ostakaa hänelle
-Diodorus Siculuksen teoksia. Hän puhuu oluesta ja väittää sitä Osiris
-jumalan keksimäksi. Se onkin ystäväni parhain puolustus. Hän kerskuu
-aina sillä, että egyptiläiset jo aikaa ennen Kristusta tunsivat oluen
-ja kantoivat sitä katakombeihinsa.
-
-Vaikka en olekaan osannut matkia Kurimon paradoksalista esitystapaa,
-olen kuitenkin kirjottanut tämän vähäpätöisen keskustelun, koska tein
-siitä silloin hyvin todennäköisen johtopäätöksen. Luulin näet, että
-uusi ystäväni oli henkilö, joka kaikissa tilaisuuksissa tahtoi herättää
-huomiota ja loistaa omituisuudellaan. Mutta myöhemmin tulin näkemään
-kuinka täydellisesti tässäkin erehdyin.
-
-Hyvästi jättäessään kertoi Kurimo pian lähtevänsä kotimaahan ja
-toivotti näkemiin siltäkin varalta, ettemme enää Parisissa tapaisi.
-Pyysin häntä käymään vaimoani tervehtimässä, mutta hän sanoi aikansa
-olevan täpärän.
-
-Palasin kotiin de la Éen seurassa, ja häneltä sain kuulla, että Kurimo
-oli päässyt Burton-perheen suosioon pelastamalla lordi Henryn henkensä
-uhalla jostakin hirvittävästä vaarasta. Kukaan ei tiennyt asiaa
-tarkemmin, ainoastaan pöyristyttäviä huhuja liikkui siitä. Se oli
-salaisuus, joka kätkeytyi yön pimeyteen synkkine kauhuineen. Mutta
-siitä lähtien oli lordi Henry kantanut kättään siteessä ja luopunut
-kokonaan hurjasta irstailustaan.
-
-Saavuttuani perille oli vaimoni vielä ylhäällä vaikka puoliyö oli jo
-käsillä. Hän riensi vastaani hymyillen ja silmät veitikkaa säteillen.
-
--- Kuinka kauan sinä paha poika olet antanut minun odottaa! Et
-milloinkaan saa sitä anteeksi... No, oletko yhä huonolla tuulella?
-torui hän.
-
-Silloin minä hellästi sulin hänet syliini, mutta täysin onnellinen en
-ollut.
-
-On verraten helppoa säilyttää salaisuus, jos on sitoutunut vaikenemaan,
-mutta olla kertomatta tapausta, joka itsessään ei ole mikään salaisuus,
-vaan jonka julkituomista käsittämättömät aavistukset vastustavat, se on
-hirveää. Joka hetki pelkää, että se sivultapäin tulee tiedoksi ja
-samalla toivoo sitä salaisesti. Minäkään en voinut sanoa mitään
-vaimolleni. Omituiset vaistot pakottivat minut vaikenemaan ja olemaan
-varovainen. Sillä päivällisten selkkausten perusteella pelkäsin sopumme
-uudelleen rikkoutuvan, ellen osaisi vaieta.
-
-Kun nyt jälestäpäin ajattelen näitä seikkoja, on minun ensiksi
-todettava, että niiden sattuessa olin kiihtyneempi ja hillittömämpi
-kuin koskaan ennemmin elämässäni. Tapaukset tuntuvat nyt hämärältä
-unelta ja niiden tavaton luonnottomuus herättää minussa epäluuloa. Mikä
-toi Kurimon pelisaliin? Vaikka hän oli taitava pelaaja, ei hän silti
-ollut pelisalin vieraita. Jos hän edes olisi ollut lordi Henryn
-seurassa -- de la Ée kertoi minulle, että he joskus tapasivat siellä
-käydä, sillä nuori lordi oli ennen ollut intohimoinen pelaaja -- mutta
-hän tuli yksin, edeltäkäsin, eikä nähtävästi odottanut toveriaan. Hän
-ei vähintäkään hämmästynyt huomatessaan minut, eikä värähdystäkään
-liikahtanut hänen kasvoillaan kuin ilmasin vaimoni nimen. Tämä on saada
-minut uskomaan, että hän tahallisesti oli seurannut minua pelisaliin,
-että hän siis oli nähnyt minun sinne menevän. Oliko hänen kummallinen
-käytöksensä teeskentelyä, tarkoin harkittua petosta, jonka takana piili
-halu tutustua minuun, vaikuttaa minuun ja saada ihailua osakseen?
-Tahtoiko hän jostakin syystä päästä ystäväkseni? Sitä on ainakin omiaan
-todistamaan hänen luonnoton ystävyydentarjouksensa. Mutta voi yhtähyvin
-olla toisinkin, sillä myöhemminkään ei ilmaantunut mitään seikkoja,
-jotka tukisivat epäilyjäni. Vaikka hänestä tulikin ystäväni, en voi
-toiselta puolen uskoa, että hän käytti sitä lasketusti tarkotustensa
-perilleviemiseen. En edes luule hänellä olleen mitään tarkotuksia.
-Kaikki saattoi siis olla aivan satunnaista ja kulkea luonnollista
-tietään mielentilojemme käänteiden mukaan. Joka tapauksessa tuntuu
-näiden seikkojen eriskummallisuus tavattoman teennäiseltä, enkä kaiketi
-milloinkaan voi tyydyttävästi selittää enemmän omaani kuin ystävänikään
-menettelyä.
-
-
-
-
-V.
-
-
-En enää tavannut Kurimoa koko Parisissa oleskelumme aikana. Vaikka
-tähystelin ympärilleni kaduilla ja vaimoni kanssa kävimme julkisissa
-paikoissa, ei häntä missään näkynyt. Ystäväni de la Ée ei hänestä
-tiennyt sen enempää.
-
-Vaimoni ja minä elimme kerrassaan onnellista elämää -- ainakin
-ulkonaisesti. Se epäily, jonka hänen omituinen käytöksensä oli
-herättänyt, iti kyllä sielussani. Se muodosti välillemme kuilun, mutta
-vielä en tuntenut sen hämäriä syvyyksiä. Minä osasin vaieta. Sillä
-tiesin, että jos kerran vaimoni oli ollut jossakin suhteessa tuohon
-merkilliseen mieheen, oli minun turhaa koettaa sitä udella. Olisin vain
-pilannut asiani, tuottanut vaimolleni tuskaa ja tehnyt oman elämäni
-onnettomaksi. Olin siis kokonaan ääneti ja odotin mitä tulisi, milloin
-sumu ympäriltäni hälvenisi ja kohtaloni päähermo värähtelisi
-paljastettuna edessäni. Sillä aavistin -- vaikken käsittänyt
-aavistukseni perussyitä -- että Kurimo oli henkilö, joka vielä tulisi
-vaikuttamaan elämääni. Ikäänkuin salaperäisen vaiston avulla tunsin
-kohdanneeni ihmisen, jonka kohtalo oli minun kohtalooni sidottu ja
-jonka voimakas personallisuus kerran saisi minut kauhusta vapisemaan.
-Siitä huolimatta olisin tahtonut olla hänen seurassaan ja tutustua
-tarkemmin häneen. Minä suorastaan kaipasin häntä ja odotin
-jännittyneenä hetkeä, jolloin saisin jälleen tavata hänet. Olin
-samallaisessa kuumeisessa tilassa, joka meille on niin ominainen suuren
-vaaran uhatessa. Me etsimme sitä, jos se kätkeytyy. Me ajamme sitä
-takaa jos se pakenee. Ja kun se vihdoin on edessämme, tuijotamme sitä
-tuhkanharmaina ja kauhusta sanattomina.
-
-Parisista matkustimme vähäksi aikaa Skottlantiin ja huhtikuun lopulla
-palasimme Turkuun. Vietimme kesän äitini huvilassa ja kävimme
-Pietarissa katsomassa isääni.
-
-Syksyllä vuokrasimme Helsingistä soman huoneuston asunnoksemme, sillä
-vaimoni tahtoi kaikin mokomin olla talven siellä. Elelimme sitten
-hiljaisesti ja verraten suletusti, ja onni ja tyytyväisyys viihtyivät
-luonamme.
-
-Kun eräänä iltapäivänä rauhallisesti astuskelin Bulevardilla, kuulin
-sointuvan äänen sivullani sanovan:
-
--- Hyvää päivää, herra Broman! Tervetuloa kotimaahan!
-
-Käännyttyäni näin ihmeekseni Kurimon hymyilevät kasvot. Siitä minä
-ilostuin ja puristin sydämellisesti hänen kättään.
-
-Hän kertoi minulle lähteneensä Parisista pari päivää tapaamisemme
-jälkeen erään perintöasian vuoksi. Haukiojan kartanon omistaja oli
-kuollut, ja kun Kurimo oli tämän yksinäisen vanhanpojan lapsi,
-vaikkakin avioton, oli hän testamentissään määrännyt kartanonsa ja koko
-omaisuutensa pojalleen.
-
-Kun nyt jälestäpäin muistan, miten avomielisesti hän kertoi jokaisen
-yksityiskohdankin, niin en taaskaan saata olla ihmettelemättä.
-Hän ei peitellyt mitään. Ja kuitenkin sain myöhemmin kokea
-kuinka läpitunkemattoman itseensäsulkeutunut hän oli, yksinpä
-vähäpätöisimmissäkin asioissa.
-
-Keskustelun kestäessä olimme tulleet aivan kotini lähelle, joten pyysin
-Kurimoa sisään tervehtimään vaimoani. Pyyntöni oli ensin laimea, mutta
-hänen omituiset estelynsä virittivät minut äkkiä kuin jousen. Polttava
-liekki syttyi sieluuni. Kaikki ajatukseni kääntyivät siinä määrin
-sisäänpäin, etten oikeastaan tietänyt mitä ympärilläni tapahtui, ja ne
-hartaat pyynnöt, joilla rupesin häntä ahdistamaan, tulvivat huuliltani
-vaistomaisesti ja sisäisestä pakosta. Enempää vastustelematta hän
-suostuikin.
-
-Vaimoni otti meidät vastaan kalpeana ja silmät hämmästyksestä synkkinä.
-Omituinen, vääristynyt hymy vavahteli hänen huulillaan. On selvää että
-tarkastelin häntä nautinnolla.
-
--- Minun ei tarvinne esitellä teitä. Tehän olette vanhoja tuttuja, vai
-kuinka? sanoin.
-
--- Tuttavuutemme on vain vähäpätöinen. Epäilen tokko rouva enää muistaa
-minua näin pitkän ajan perästä, vastasi ystäväni.
-
-Säpsähdin hänen ääntään. Vaikka hymy valasi hänen kasvonsa, oli ääni
-kuiva ja tukahtunut. Palava tulivuori tuntui hehkuvan sen hillityn
-sävyn takana, Se oli samallainen kuin kerran pelisalissa. Toistamiseen
-elämässäni kuulin sen muuttuneena.
-
-Vaimoni oli sillävälin saanut takasin tyyneytensä ja ojensi nyt aivan
-rauhallisesti ja luonnollisesti kätensä uudelle ystävälleni.
-
--- Muistan teidät varsin hyvin herra Kurimo. Mutta miten ihmeessä
-olette nyt täällä? Luulin nähneeni teidät Parisissa keväällä.
-
--- Tekin, rouva, olitte silloin siellä, vastasi ystäväni sointuvin
-äänin ja niin koomillisesti, että kaikki purskahdimme nauruun ja
-jännitys väliltämme laukesi.
-
--- Mutta milloin maailmassa te olette mieheeni tutustunut? Arnold ei
-ole siitä koskaan maininnut, kysyi vaimoni meidän asettuessamme
-istumaan.
-
-Kurimo katsoi minuun terävästi kissan silmillään.
-
--- Tuttavuutemme on aivan uusi. Tapasimme toisemme sattumalta
-Parisissa, ja miehenne on varmaankin unohtanut koko jutun, vastasi hän.
-
--- En voinut siitä puhua, kultaseni. Ystävyytemme syntyi pelisalissa,
-eikä sellaisesta voi kertoa kuherruskuukausien aikana, sanoin minä
-hymyillen.
-
-Vaimoni nauroi ja häristi minulle sormeaan.
-
-Mitään erityisempää ei puhuttu. Kurimolla oli kiire, -- ainakin hän
-väitti sitä -- ja kaikista estelyistämme huolimatta lähti hän pian.
-Mutta elämä ei tahtonut tuntua enää samallaiselta sen jälkeen. Kerroin
-vaimolleni pelitapahtumat niin lievässä muodossa kuin suinkin
-mahdollista, mutta salasin sen, että olin aikonut ampua Kurimoa. Märta
-vain naureskeli koko jutulle ja teki minulle kiusaa. Kuitenkin
-huomasin, että hän oli hermostunut ja rauhaton ja kun suutelin häntä,
-olivat hänen huulensa kylmät ja hän värisi huomattavasti.
-
-Nyt alkoi aika, jonka kuluessa yhä kiinteämmin liityin Kurimoon.
-Päästyään perinnön kautta varakkaaksi mieheksi, oli hän jättänyt kaikki
-huolet aineellisesta toimeentulosta ja järjestänyt elämänsä kokonaan
-mielensä mukaan. Hän oli vuokrannut sievän huoneuston. Itsellään oli
-hänellä joltisenkin runsas kirjasto ja oma laboratorio, jossa hän teki
-merkillisiä kemiallisia kokeita.
-
-Minusta tuli suorastaan hänen kiusanhenkensä. Keskellä hänen
-työaikaansa tunkeuduin laboratorioon, missä hän istui pullojen,
-lasiputkien ja retorttein keskellä kellertävään mekkoon puettuna.
-Siellä kyselin häneltä monellaisia asioita, vieläpä sain hänet
-selittämään kemiaa itselleni ja näyttämään muutamia kokeita.
-
-Me kulimme yhdessä teatterit ja konsertit sen vähän minkä niitä yleensä
-Helsingissä oli. Hän rakasti suuresti näytelmätaidetta, ja musiikkia
-hän suorastaan jumaloi. Hän piti sitä aristokraattisempana kuin mitään
-muuta. Sen vaikutus oli hänestä ylhäisempi kuin toisten taiteiden. Se
-kohotti mielen korkeihin ilmapiireihin, jossa kaikki oli puhdasta ja
-eterisen läpinäkyvää. Tietenkin ihaili hän myös maalareita, ja sain
-usein ihmetellä hänen omituista makuaan ja rakkauttaan hillittyihin
-väreihin. Hän tiesi taiteenkin alalta suunnattomasti enemmän kuin minä
-ja syvensi melkoisesti käsityskantaani.
-
-Mitä hänen ulkonaisiin tapoihinsa tulee, on minun mainittava muutamia
-ominaisuuksia.
-
-Milloinkaan ei hän juonut itseään päihdyksiin. Hän otti vain pari
-lasillista ja lopetti sitten jyrkästi, niin jyrkästi ettei mikään
-saanut häntä horjumaan. Jos kehotti häntä, vastasi hän kohteliaasti
-"kiitos, kyllähän minä", mutta siinä olikin kaikki. Kuitenkaan ei hän
-koskaan hermostunut eikä poistunut kesken, vaikka seuramme toisinaan
-oli hurja jopa räyhääväkin erikoisissa tilaisuuksissa. Päinvastoin!
-Joka kerta kun kilistimme, nosti hänkin lasinsa huulilleen, mutta laski
-sen täyteläisenä takasin pöydälle.
-
-Kuten jo kerran olen maininnut, olin saanut hänestä ystävyytemme
-syntyessä sen käsityksen, että hän kaikin tavoin koetti herättää
-huomiota. Mutta asianlaita olikin aivan päinvastainen. Hänellä, jos
-kellään, oli se harvinainen ominaisuus, että hän osasi kuunnella mitä
-toiset sanoivat, pyrkimättä itse sekaantumaan keskusteluun. Hän ei
-missään tilaisuudessa tahtonut "esiintyä", eikä milloinkaan ottanut
-omaa personaansa puheenalaiseksi. Istuen aivan alallaan ja
-hermostuneita liikkeitä tekemättä, hän tarkkaavasti kuunteli ketä
-tahansa, kohtelias ilme kasvoillaan. Silti ei hän ollut äänettömänä.
-Hän osasi pistellä väliin keveitä lauseita, paradokseja ja omituisia
-epigrammeja, mutta hän ei korostanut niitä, eikä mitenkään tahtonut
-tehdä niillä itseään huomatuksi. Hänellä tuntui olevan ehtymätön
-varasto kaksimielisiä lauseita, joiden näennäinen merkitys oli aivan
-tavallinen, mutta jotka tarkemmin ajatellen saattoi selittää toisin,
-jopa varsin ilkeästikin joskus. Mutta hän viskeli niitä niin hillitysti
-ja sivumennen, että ainoastaan hyvin tarkkaavainen korva huomasi niissä
-kären.
-
-Se mikä hänessä minua kuitenkin eniten ihmetytti, oli hänen tavaton
-salaperäisyytensä. Hän oli kääriytynyt kuin läpinäkymättömään vaippaan,
-josta hän mystillisenä ja tutkimattomana tähysteli maailmaa. Ei kukaan
-päässyt näkemään vilahdustakaan hänen sisimmästään, ei kukaan tiennyt
-hänen suunnitelmistaan tai aikeistaan, olivatpa ne miten vähäpätöisiä
-tahansa. Jos kysyi häneltä häntä itseään koskevia asioita, vastasi hän
-kohteliaasti ja laajasti. Mutta siitä ei paljoa viisastunut. Itse asian
-ydin eteni ja häipyi olemattomiin, mutta ympärillä olevat sivuseikat
-tuntuivat kohoavan vähäpätöisestä asemastaan ja liittyvän yhteen
-eksyttäväksi kokonaisuudeksi. Minä suorastaan ihmettelin sitä neroutta,
-millä hän selviytyi pulmallisimmistakin kysymyksistä, ilmasematta
-mitään erityisempää.
-
-Tuollainen salaperäisyys on verho, jonka taakse -- joko kätkeäkseen
-entiset tekonsa, tai salatakseen uusien suunnitelmat -- turmeltuneet
-sielut usein vetäytyvät. Mutta en voi uskoa hänessä olleen mitään
-rikollista. Hän pikemmin tutki itseään salaperäisyydessään, tai sitten
-salaperäisyytensä vaikutusta muihin. Hän jollaintavoin nautti itsekseen
-sulkeutumisestaan, samalla kuin sen mystillinen vaikutus toisiin
-henkilöihin tuotti hänelle hiljaista iloa. Läpitunkemattomuus teki
-hänet mielenkiintoiseksi ympärilläoleville, lumosi heidät ja pakotti
-heidät uteliaisuuteen, ja tuo helposti havaittava uteliaisuus teki
-hänelle toiset värikkäämmiksi ja tuotti hänelle salaista nautintoa.
-Onhan ehkä tenhoavaa, omistaa kätkö, johon kellään ei ole avainta,
-sielu, jonka syvyyksiä ei kukaan voi paljastaa ja jonka edessä
-senvuoksi toisten sielut itsestään avautuvat. Salaperäisyys oli hänessä
-voimaa, jota kantamaan hän kuitenkin oli liikaa terve; siksi oli se
-samalla hänen vikansa. Mutta voi olla myöskin mahdollista, että erehdyn
-luullessani häntä tällaiseksi nautiskelijaksi. Kenties kaikki olikin
-luonnollisuutta. Kenties hän todellakin oli niin yksinäinen, että
-kosketus jonkun toisen henkilön kanssa olisi tuottanut hänelle tuskaa.
-
-Vaikka hän siis oli itseensäsulkeutunut ja pysytteli syrjässä, jouduin
-ennenpitkää kokonaan hänen vaikutuksensa alaiseksi. Hänen katseensa
-ikäänkuin tunkeutui läpi sisimpäni ja lumosi minut hypnottisella
-voimalla. Hänen äänensä syvä sointu ja värikäs vivahdusrikkaus
-tenhosivat minut, ja hänen salaperäisyytensä kiihotti uteliaisuuttani.
-Mutta minuunkaan ei hän luottanut. Hän oli kyllä toisinaan
-tavattoman avomielinen ja kertoi muutamia elämänkokemuksiaan aivan
-yksityiskohtaisesti. Mutta hän tiesi aina tarkoin mitä sanoi, eikä
-koskaan ilmassut enempää kuin tahtoi. Minä sitävastoin olin kuin avoin
-kirja hänelle. Hän tunsi jokaisen askeleeni, eikä minulla ollut
-salaisuutta, jota hän ei olisi saanut selville. Kuitenkaan ei hän
-milloinkaan kysellyt suoraan, hän pakotti minut puhumaan. Hän kietoi
-minut niin taitavasti pauloihinsa, etten huomannutkaan ennenkuin oli
-myöhäistä.
-
-Oli omituista kuulla hänen mielipiteitään, kun hän joskus, kahden
-ollessamme hairahtui niitä esittämään. Ne olivat aina varmoja ja
-tarkasti harkituita, enkä kuitenkaan usko niiden olleen hänelle
-itselleenkään todellisia. Minulla olisi ollut paljonkin
-vastaansanomista, mutta en voinut väitellä hänen kanssaan. Sillä minun
-käsitykseni monesta asiasta olivat ennakkoluulojen rajottamia. Hänen
-mielipiteensä teki taas ennakkoluulottomuus liikaa yksilöllisiksi.
-
-Meille ei hän tahtonut tulla usein. Hän vakuutti, ettei hän voinut
-viihtyä perheissä, koska niissä vallitsi aina niin huono sopu, että
-syötiin liikaa kiukusta. Vaikka parhaani mukaan koetin todistaa hänen
-väitteensä valheellisuuden, ainakin minun suhteeni, pysyi hän siitä
-huolimatta periaatteelleen uskollisena. Se tietysti oli omiaan
-kiihottamaan salaista epäilyäni, jolle kaikin tavoin koetin saada
-perusteita. Mutta hän näki minun lävitseni. Hän tiesi mitä sielussani
-liikkui. Minä huomasin sen ja se raivostutti minua. Tietenkin hän
-silloin tällöin pistäytyi vaimoani tervehtimässä, mutta hän viipyi vaan
-lyhyen ajan, ja ainoastaan pari kertaa koko talvessa sain hänet jäämään
-päivälliselle. Hän puhui vaimolleni hyvin ylimalkaisista asioista, tai
-leikitteli hymyillen paradokseillaan. Ja vaikka kuuntelin tarkasti, en
-milloinkaan huomannut heidän keskustelussaan salaisia viittauksia
-entisyyteen. Kuitenkin varmentui aavistukseni, että heillä joskus oli
-ollut jonkinlaisia yhdyssiteitä, vaikka ne sittemmin olivat rauenneet.
-
-Hänen elämänsä kulki omituisissa jaksoissa, ollen sisäisessä
-merkityksessä hyvin levotonta ja hapuilevaa. Jokin ahdistus näytti
-häntä vaivaavan. Toisin ajoin syventyi hän viikkomääriksi kemiaansa,
-toisinaan heitti hän sen kokonaan sikseen. Edellisessä tapauksessa
-koetti hän luullakseni hukuttaa tunteensa työhön ja työn avulla
-tukahuttaa levottomat äänet sielussaan, jälkimäisessä ahdisti häntä
-työnsä tunteettomuus ja hän pyrki sisäänpäin kääntyneiden tutkimusten
-kautta rauhaan ja selvyyteen. Tästä syntyi ristiriita, josta ei hän
-kaiketi milloinkaan ollut vapaa.
-
-Työjakson kestäessä oli hän alituisesti laboratoriossaan. Silloin oli
-hän tavattoman vaitelias ja ajatuksiinsa vaipunut. Niin, hän puhui
-tuskin mitään. Mutta vaikka mihin aikaan olisin mennyt hänen luokseen,
-ei hän hermostunut, eikä tullut kärsimättömäksi.
-
--- Jaksatko odottaa muutaman minuutin, Arnold? En mielelläni jättäisi
-koettani aivan keskeneräiseksi, sanoi hän lasiputkiaan tarkastellen.
-
-Silloin seisoin usein hänen vieressään katsellen hänen hommiaan,
-vaikken niistä suuriakaan ymmärtänyt. Ja kun hän oli saanut "keittonsa"
-valmiiksi, riisui hän mekkonsa ja vei minut toiseen huoneeseen.
-
-Mutta kerran oli hän sulkeutunut lukon taa. Kun koputin ovelle ja
-ilmotin nimeni, sanoi hän hyvin kiihtyneesti.
-
--- Rakas Arnold, suo anteeksi, nyt en voi ottaa sinua vastaan. Tule
-tunnin perästä uudelleen, jos tahdot minua tavata.
-
--- Olen kirjastossasi niinkauan, vastasin hänelle
-
-Kului kuitenkin lähes kaksi tuntia, ennenkuin kuulin hänen askeleensa.
-Kun hän astui ovesta sisään, olivat hänen kasvonsa harmaankalpeat ja
-kauhu kuvastui hänen silmistään.
-
-Niinä aikoina, jolloin hän kokonaan oli erossa laboratoriotöistään
-oli hän raskasmielinen, mutta puhui enemmän. Hän luki silloin
-kaunokirjallisuutta ja omisti kaiken huomionsa taiteelle. Klassikot
-olivat hänen mieliluettavaansa, mutta myöskin vanhat kansanmyytit ja
-eritoten Ossianin laulut. Ne tunsi hän tarkoin ja hän selitti minulle
-usein niiden kauneuksia.
-
-Oli merkillistä kuulla hänen puhuvan taiteesta. Toisinaan lasketteli
-hän mitä kummallisimpia ja ristiriitaisimpia aforismeja. Silloin
-sauhusi sikari yhtämittaa hänen hampaissaan ja hänen huulillaan leikki
-tuo omituinen hymy, joka kärjistyi ivaksi suupielissä, ympäröi
-sydämellisenä oikean posken hymykuoppaa, ja eteni kauemmas kasvoille
-liikehtivänä, kuin kevyen harson varjo. "Filosofia on usein vain
-runoutta", saattoi hän esim. sanoa, "mutta runous ilman filosofiaa on
-vain epäoikeutettua luonnon jäljittelyä. Tiede on vain sikäli
-filosofiaa, mikäli siinä erehdykset voivat tulla kysymykseen, mutta
-taide on vain sikäli tosirunoutta, mikäli siinä filosofia ei ole
-tiedettä." Luulen hänen kuitenkin tahtoneen yksinomaan hämmästyttää
-minua ja tutkia minua sellaisessa mielentilassa. -- Toisinaan hän taas
-vakavasti innostui selittämään minulle jotakin kirjateosta. Silloin
-tavaton lämpö värähteli hänen sanoistaan ja puna kohosi hänen kalpeille
-kasvoilleen. Hän esitti minulle monta seikkaa kokonaan uudessa ja
-ennentuntemattomassa valossa. Hän kiinnitti usein huomionsa
-pikkuseikkoihin ja teki niistä johtopäätöksiä, jotka saivat minut
-ihmettelemään. Hän sanoi aina, ettei kirjaa pitänyt ensikertaa lukiessa
-ollenkaan arvostella. Tuli vain antautua sen tunnelman tuuditettavaksi,
-joka runoilijan mielessä oli luodessa liikkunut. Tuli tarkistaa
-korvansa teoksen salaisia säveliä kuulemaan, sulautua niihin,
-heittäytyä niiden aalloille ja unohtaa hetkeksi kaikki muu. Arvostelu
-ja tutkimus saivat jäädä tuonnemmas.
-
-Hän kokosi huoneisiinsa mitä omituisimpia veistoksia, usein sellaisia,
-jotka minun mielestäni olivat varsin vähäpätöisiä, ja hänen seinillään
-oli tauluja, joiden kauneusarvoja en ollenkaan ymmärtänyt. Mutta kun
-kerran rohkenin väittää erästä Venus-veistosta epäsiveelliseksi, jopa
-suorastaan aistillisesti kiihottavaksi, ryhtyi hän sitä puolustamaan
-innolla, jota en luullut hänen edes omaavan. Jäin kuuntelemaan hänen
-sanojensa vuolasta tulvaa kuin kosken kohinaa hämärässä korvessa. Hänen
-mielikuvituksensa väririkkaus lumosi minut. Hänen äänensä sointu ja
-lauseiden hillitty hehku tenhosivat minut. Minä kohosin ikäänkuin
-korkeampiin ilmapiireihin, missä uusi, voimakas kirkkaus valasi
-sieluni. Aistillisuus ikäänkuin puhdistui ja kuona sen ympäriltä katosi
-hänen sanojensa ahjossa. Se muuttui mielestäni luonnollisuudeksi. Se
-tuntui valtavalta hymniltä, joka luonnossa humajaa silloin, kuin
-tuoreus ja elinnesteet ovat runsaimmillaan ja salaperäinen luomisvoima
-tykähtelee sen kätketyissä valtimoissa. Itse Venus-kuva näytti saavan
-glorian ympärilleen, se ikäänkuin kohosi jalustalle, jonka ympärillä
-viinirypäleet kypsyneinä kimaltelivat; raikas, vavahduttava tuoksu
-lähti sen valkeista jäsenistä ja äsken saastaisina pitämäni kasvot
-aukenivat eteeni kuin lilja, jonka lehdillä yökaste kyynelehtii.
-Ympäristön ääriviivat hukkuivat ja ajan humaltuneet hetket sykkivät
-valheellisina kuin unessa. Olin joutunut mielentilaan joka siihen asti
-oli ollut minulle täydellisesti vieras. Uudet, hienovivahduksiset
-tunnelmat värisyttivät sieluani, ja minä kuuntelin kuin hypnotisoitu,
-silmät ihastuksesta jäykkinä.
-
-Tuo hiljainen mies, joka seuroissa oli vaitelias ja
-itseensäsulkeutunut, saattoi siis puhua hyvin kuin klassillinen
-kaunopuhuja. Hän osasi sanojensa musikilla herättää uusia näkemyksiä
-toisessa henkilössä ja saada toisen sydämessä ennentuntemattomat kielet
-väräjämään. Hän hurmasi minut niin täydellisesti, etten pitkään aikaan
-osannut puhua mitään. Ja kun lumouksesta vapautuminen vihdoinkin salli
-minun käyttää kieltäni niin huudahdin innostuksen valtaamana.
-
--- Mutta sinähän olet mainio! Mikset sinä koskaan esiinny? Sinun
-pitäisi esitelmöidä ja pitää puheita!
-
-Silloin hymy palasi hänen kasvoilleen ja hän sulkeutui jälleen
-kuoreensa. Tehden kädellään torjuvan liikkeen sanoi hän:
-
--- Rakas ystävä. Sinä näet hyväksi imarrella minua. Puhe on aina
-kokonaan hyödytöntä. Sen viehätys on vain siinä, että niin yleisö kuin
-itse puhujakin ovat sen seuraavana päivänä täysin unohtaneet, ja sen
-ainoa etu on siinä, että se totuttaa kuulijoita kärsivällisyyteen.
-
-Hänen sulkeutuneisuutensa sai minut väliin epätoivoiseksi, ja monasti
-päätin pysytellä pois hänen seurastaan. Tahdoin nöyryyttää häntä, olla
-kylmä ja välinpitämätön ja antaa hänen tulla tiedustelemaan poissaoloni
-syytä. Mutta olin hänen suhteensa kokonaan voimaton. Hänelle näytti
-olevan aivan samantekevää, olinko maailmassa olemassakaan. Hän ei
-etsinyt minua, eikä tullut minua hakemaan seuraansa. Silloin
-salaperäinen voima, jonka olemusta en ensinkään käsittänyt, mutta jonka
-vaikutus oli sitä tuntuvampi, veti minua hänen luokseen. Jos viivyin
-poissa muutaman päivän, tulin niin rauhattomaksi, etten saanut tilojani
-missään. Tuhansia asioita ilmaantui, joista olisin tahtonut hänelle
-puhua, tuhansia pikkuseikkoja, jotka sytyttivät minussa kiihkeän halun,
-niin, suorastaan pakottivat minut häntä tapaamaan. Ja kun vihdoin
-väsyin ja antausin, niin ei hän edes huomauttanut pitkästä
-poissaolostani. Vai näkikö hän aina lävitseni? Tunsiko hän nämätkin
-taisteluni?
-
-Vietimme vaimoni kanssa tyyntä elämää. Hän oli oppinut luottamaan
-minuun ja sydämellisyyteni teki hänet herttaiseksi. Kuitenkin oli
-välillämme juopa, joka leveni päivä päivältä, kuin sumuvyöhyke, jonka
-harmaus kävi yhä selvemmäksi. Keskustelumme rajottuivat. Ne
-pysyttelivät aina määrätyillä aloilla, joiden ulkopuolelle en
-uskaltanut ainakaan kauas tunkeutua. En tohtinut kosketella hänen
-entisyyttään, sillä hän muuttui aina omituisesti -- vaikka hän koetti
-sen huolellisesti salata -- jos siitä tuli puhe. Niinikään oli Kurimo
-harvoin puheenaiheenamme. Olin niin varovainen kuin mahdollista, enkä
-tahtonut loukata vaimoani, vaikka epäily kyti sydämessäni. Sillä minä
-rakastin häntä. Minä jumaloin hänen ylhäistä ylpeyttään. Ja olin siinä
-uskossa, etten mistään olisi voinut löytää mieleisempää puolisoa.
-Hänkään ei rasittanut minua pikkumaisilla nuhteilla tai kyselyillä. Jos
-milloin viivyin myöhään poissa ei hän näyttänyt hapanta naamaa, eikä
-hysterinen, hermostuttava sanatulva odottanut minua palatessani. Siitä
-oli seurauksena, että sanoin hänelle usein minne menin ja pyysin häntä
-mukaani, vaikkapa vain muodollisesti. Se oli myöskin omiaan tekemään
-seurusteluni Kurimon kanssa miltei jokapäiväiseksi.
-
-Tietenkin oli vaimoni mukana kun kävimme konserteissa tai muissa
-sellaisissa. Ja minun täytyy sanoa, ettei Kurimoa miellyttävämpää
-konserttitoveria juuri voinut toivoa. Hienoilla, terävillä
-huomautuksillaan sai hän vaimonikin usein haltioihinsa.
-
-Mutta minä pidin aina ystävääni silmällä. Joka tilaisuudessa vakoilin
-häntä ja punnitsin hänen sanojaan. Sillä palava halu tietää, mitä
-ystäväni kivisen kuoren alle oli kätkettynä, vaivasi minua alituisesti.
-Olisin tahtonut saada selville, vieläkö hänen sydämensä oli lämmin, vai
-olivatko tunteet jähmettyneet ja omatunto menettänyt herkkyytensä. Mitä
-tuskia, mitä koettelemuksia olikaan tarvittu, ennenkuin noin kylmä
-liikkumattomuus oli asettunut hänen kasvoilleen? Mitä sisäisiä
-taisteluja hän olikaan kestänyt? Nämä kysymykset pyörivät aivoissani
-koko talven, ja niihin liittyi omituinen aavistus siitä, että jos minun
-kerran onnistuisi halkasta hänen panssarinsa, jos kerran näkisin hänen
-sielunsa kätköt, niin omakin kohtaloni seisoisi edessäni alastomana ja
-värähtelevin jäsenin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun nyt tarkastelen kirjotuksiani, niin avuttomuus ja outo tuska saavat
-minut valtoihinsa. Luulin noiden vaiheiden, jotka selvinä elävät
-mielikuvituksessani, olevan helposti kuvattavissa. Uskoin saavani ne
-tunteet ja mielentilat, jotka nuo tapaukset minussa synnyttivät vähin
-vaivoin ymmärrettäviksi. Mutta nämät rivit eivät ilmasekaan mitään. Ne
-ovat sekavia ja antavat huonon, kenties epätodellisen kuvan
-ystävästäni. Ja ne hienot salaperäiset vivahdukset, jotka milloin
-jännittivät hermoni äärimmilleen, ja tuottivat minulle kauhunsekaista
-tuskaa, milloin hurmasivat minut ja herättivät ihmettelyäni, pysyvät
-kokonaan salassa vieraan silmältä. Ne olivat senlaatuisia
-yksityiskohtia, ettei taitoni riitä niitä kuvailemaan. Omaamatta kykyä
-tunkeutua välittömästi ihmissieluun, minä olen ollut pakotettu
-turvautumaan deskriptivisiin keinoihin ja syrjäyttämään erikoiset
-tapahtumat. Sillä jos yrittäisin niitä esittää, niin luulen, etten
-itsekään olisi työhöni tyytyväinen. Ja toisten mielestä tuntuisivat nuo
-seikat varmaankin liian vähäpätöisiltä, pelkäänpä naurettavilta.
-Kuitenkin minä hartaasti toivoisin, että jokainen pulmallinen kysymys
-sielussani saisi ratkasunsa, että jokainen varjo sieltä pakenisi ja
-minä voisin rauhallisena kääntää katseeni tulevaisuutta kohti.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Koko talven aikana kävi Kurimo vain muutamia kertoja maatilallaan,
-viipyen siellä ainoastaan joitakuita päiviä. Mutta kesäksi aikoi hän
-muuttaa sinne.
-
-Vaimoni ja minä olimme päättäneet oleskella vuoroin äitini huvilassa,
-vuoroin vapaaherra af Silfverhornin kartanossa; väliin pistäytyisimme
-saaristoon huviretkelle.
-
-Lähtiessään pyysi Kurimo minua kaikin mokomin käymään luonaan. Ainakin
-syksymmällä, jolloin metsästys hänen suurissa saloissaan tuottaisi
-minulle varmasti nautintoa.
-
-Suvi kului hupaisesti, mutta kaipasin usein ystävääni. Olin monasti
-aikeessa noudattaa hänen kutsuaan. Kuitenkin sain hillityksi itseni,
-niin että ainoastaan kirjotin hänelle muutaman sanan. Sillä ymmärsin,
-että välinpitämättömyys, kylmyys ja teennäinen etääntyminen olivat
-ainoat keinot, joiden avulla voin päästä häntä lähemmäksi. Sitäpaitsi
-tunsin jonkunlaista pelkoa, vai oliko se itsesäilytysvaistoa. En
-tahtonut näyttää, että hän merkitsi niin paljon minulle. En tahtonut
-antaa hänen salaisesti riemuita vallastaan ylitseni ja vaikutuksestaan
-minuun.
-
-Mutta kun syyskuun alussa palasimme Helsinkiin ja hän yhä viipyi
-poissa, tuli janoni nähdä häntä ja kuulla hänen ääntään niin
-voimakkaaksi, että oloni tuntui tuskalliselta. Olinhan niin yksin, ja
-suhteeni Märtaankin oli omituinen, sanoisinko alakuloinen. Ulkonaisesti
-oli kyllä kaikki ennallaan, mutta sisäisesti olimme yhä enemmän
-eristyneet ja vieraantuneet toisistamme, ja meitä kumpaakin ahdisti se,
-ettei vielä ollut toivoakaan perillisestä. Kun siis, viettäessäni
-tällaista yksitoikkoista elämää, sain Kurimolta kirjeen, jossa hän
-jälleen uudisti kutsunsa, niin on helposti ymmärrettävää, etten voinut
-kauemmin kaipaustani vastustaa. Mutta enhän saattanut lähteä yksin ja
-jättää vaimoani kaupunkiin. Ehdotin siis hänelle matkaa niin varovasti
-kuin mahdollista. Hän kuitenkin kieltäytyi viitaten siihen, ettei
-ystäväni ollut häntä erityisesti kutsunut. Silloin hurja halu sai minut
-valtaansa. Tahdoin nähdä heidät vierekkäin, jokapäiväisessä
-seurustelussa toistensa kanssa ja siten saada selville kaiken mikä
-yleensä oli selvillesaatavaa. Ja tuon ajatuksen, tuon äkkinäisen
-mielijohteen kiihottamana esitin pyyntöni niin hartaasti, että vaimoni
-suostui siihen.
-
-Kun saavuimme Haukiojalle, ihastutti valtava luonto minua suuresti.
-Puistossa huminoivat ikivanhat puut. Keltaset lehdet lentelivät
-kahisten tuulessa ja sambucuspensaiden marjat punottivat. Jylhän järven
-aallot solisivat hiljaa, ja saarissa kohottivat suuret kuuset latvojaan
-kuin jättiläiset. Itse kartanokin oli lumoava pensasten ja murattien
-keskellä.
-
-Kun huomautin tästä vaimolleni, niin hän ainoastaan nyökkäsi ja hänen
-kasvonsa olivat kalpeat. Silmät katsoivat raukeina jonnekin etäälle.
-Hän näytti uneksivan. Se kummastutti minua, mutta koetin uskotella
-itselleni kaiken johtuvan väsymyksestä. Sillä en tiennyt silloin --
-niin omituiselta kuin se kuuluneekin -- että hän ennen oli ollut
-Haukiojalla.
-
-Kurimo oli portailla meitä vastassa.
-
--- Hyvää päivää, herra Kurimo! Älkää nyt vain olko pahoillanne, että
-omin lupineni tunkeudun kotiinne. Syy onkin enemmän Arnoldin kuin
-minun, huusi vaimoni nauraen.
-
--- Olette sydämellisesti tervetullut, rouva! Olen hyvin kiitollinen,
-että teitte Arnoldille seuraa. Muuten hän olisikin menehtynyt ikävään
-täällä yksinäisyydessä, vastasi ystäväni herttaisesti hymyillen, mitä
-lieneekin ollut hänen hymynsä takana.
-
-Oli verraten myöhäinen iltahetki parisen päivää saapumisemme jälkeen.
-Istuimme kaikki kolme suuressa, vanhanaikaisessa salongissa, jonne
-ystäväni oli sijottanut vastaostamansa pianon. Olimme juuri juoneet
-teetä. Ja kun keskustelu ei tahtonut sujua, pyysi Kurimo vaimoani
-soittamaan.
-
-Salongissa oli hämärä. Ainoastaan kaksi kynttilää, joita pianoon
-kiinnitetyt, kullatut jalustat kannattivat, levitti soittokoneen
-ympärille himmeää valoa, mikä ei kuitenkaan jaksanut huoneen
-etäisimpiin osiin. Kuu valoi hopeitaan läpi akkunoiden. Ja kynttilöiden
-sekä kuun yhteisvaikutuksesta kävi pimeys läpikuultavaksi. Se keveni
-utuiseksi hämyksi, joka ikäänkuin keinui sävelten aalloilla ja herätti
-mielessä mystillisen tunnelman. Esineiden ääriviivat erottautuivat
-pehmeinä ja epäselvinä. Ja kun nopeastikiitävät pilvenhattarat kulkivat
-yli kuun, niin salaperäiset varjot liitelivät huoneessa. Ne kiiruhtivat
-yli lattian, ajoivat toisiaan takaa seinillä, heittäytyivät sohvalla
-toistensa syliin ja häipyivät äänettöminä suuren muurin nurkkaan.
-
-Vaimoni soitti pari Chopinin kappaletta. Niiden omituinen, valtava
-surumielisyys ja aristokrattinen ylevyys vaikuttivat puolihämyssä
-melkein ahdistavasti ja aavistus siitä tunteesta, joka ne oli
-taiteilijasta pusertanut, kulki liikuttavana läpi sydämen. Autio,
-alakuloinen tunto tuuditti mielen olemattomia kaipaavaksi. Silmissä
-hupeni kaikki kuin uneksi. Ja tuntui kuin olisivat suonetkin alkaneet
-tykähdellä samassa tahdissa riutuvien sävelten kanssa.
-
-Kun viimeinenkin sävel oli sammunut ja sen kaiku vähitellen kuollut,
-niin hiljaisuutta huoneessa kesti kauan. Kukaan ei liikahtanut.
-Kynttiläin liekit lekottivat hitaasti ja varjot leikkivät lattialla. Ei
-hiiskahdustakaan kuulunut, ennenkuin vaimoni kääntyi meihinpäin ja
-hymyillen lausui:
-
--- No?
-
-Vasta silloin näytti ystäväni heräävän unelmistaan ja minäkin ikäänkuin
-säpsähdin.
-
--- Te soitatte mainiosti, rouva. Teidän esityksessänne on tunnetta ja
-sielukkuutta, joka tempaa mukaansa. Suokaa anteeksi, mutta en
-todellakaan luullut kykyänne näin suureksi. Olette taiteilija, sanoi
-Kurimo pehmeällä äänellä, jonka sointu hillittynä värähteli läpi
-kuutamoisen hämärän.
-
--- Kuinka hirveästi te imartelette! Tosiaan, aivan liikaa punastuakseni
-tai tullakseni hämilleni!
-
--- En ollenkaan huoli teitä imarrella. Sanon ihan suoraan, ettei
-teknikkanne ole vielä lähimainkaan huipussaan. Mutta olen kuullut
-esityksiä, jotka uskomattoman etevästä teknillisestä suorituksesta
-huolimatta, tekevät kylmän ja vieraan vaikutuksen. Sielukkuus ja syvä
-musikalinen tunne, ne juuri valtaavat kuulijan. Ja ne ominaisuudet
-havaitsin soitossanne niin voimakkaina, että moni taiteilija niitä
-varmaan kadehtisi teiltä.
-
-He alkoivat nyt puhua musikista ja suurista säveltäjistä lähtien aina
-Palestrinan ajoilta asti. He vertasivat Niccolinin ihania luomia
-Galeazzin teoksiin, kertoivat tapauksia Bachin, Beethovenin ja Chopinin
-elämästä ja analysoivat kuuluisaa Lisztiä, jonka kättä Kurimo oli
-saanut lordi Burtonin kodissa puristaa. Heidän puheensa omituisesti
-luisui asiasta toiseen -- mikä keskustelulle juuri on ominaista -- ja
-ennen pitkää olivat he siirtyneet käsittelemään elämän ongelmia. Heidän
-vuorosanansa muuttuivat jonkunlaiseksi hämäräfilosofiaksi, joka puki
-heidän ajatuksensa lauseiksi, niin että ne välittöminä ja alakuloisin
-rytmein pulpahtelivat kuuluviin kuin suoraan palavista ihmissydämistä.
-
-Minä kuuntelin heitä äänettömänä ja ihmettelyni kasvoi kasvamistaan.
-Mitä pitemmälle he tulivat, sitä vaikeampi minun tuli olla ja sitä
-enemmän outo ahdistus pusersi sydäntäni. Ja vihdoin, yhtäkkiä, nousin
-ylös ja sanoin, pakottaessani huuleni hymyyn.
-
--- Älkää antako poistumiseni häiritä itseänne. Minulla olisi pari
-kirjettä kirjotettavana.
-
--- Työhuoneesta löydät mitä tarvitset, sanoi ystäväni sivumennen.
-
-Senjälkeen jätin heidät kahden.
-
-Kun nyt jälestäpäin ajattelen tätä tapausta, on minun turhaa koettaa
-uskotella itselleni, että mainitsemani kirjeet olisivat olleet
-todellisena syynä poislähtemiseeni. Tosin pälkähti muisto tuosta
-velvollisuudestani aivan äkkiä päähäni. Vieläpä olivat kirjeet
-tärkeitä. Mutta sittenkin. Olisinhan voinut ne kirjottaa yhtähyvin
-vähää myöhemminkin. Pikemmin olivat ne vain satunnaisena keinona, jolla
-koetin pettää sekä heitä että itseäni, myöskin itseäni. Sillä koskaan
-ennen ei ystäväni ollut puhunut vaimolleni tällätavoin. Koskaan ei hän
-ollut näin teeskentelemättä ja avoimesti ilmassut omia mietteitään.
-Ainoastaan minulle olivat hänen sanansa joskus hehkuneet yhtä hartaina
-ja mukaansatempaavina. Ja vaimoni! Milloinkaan en olisi uskonut hänelle
-olevan mahdollista pukea ajatuksiansa näin sointuviin lauseihin. En
-edes tiennyt hänen mielipiteittensä olevan näin varmoja ja harkittuja.
-Hänen sielustaan paljastui syvyyksiä, jotka olivat minulle kokonaan
-vieraita ja joiden salaisissa sopukoissa varmaankin moni kallis helmi
-kimalteli. Huomasin hänen sisimmässään elävän elämää, joka oli pysynyt
-minulle tuntemattomana ja jonka kulku nytkin kuului salattuna kuin
-maanalaisten vetten kohina.
-
-Mitä kauemmin heitä kuuntelin, sitä kiusaantuneemmaksi tunsin itseni ja
-sitä enemmän katkeruutta tulvi sydämeeni. Käsitin olevani kokonaan
-tarpeeton ja syrjäytetty. Kykyni ei täysin riittänyt ottaakseni osaa
-heidän keskusteluunsa, enkä sitä -- jostakin salaisesta syystä --
-erityisemmin tahtonutkaan. Minun täytyi vaieta. Minun täytyi syrjästä
-katsella miten toinen mies sai vaimoni avaamaan pyhäkkönsä ja
-esiintuomaan kätketyt aarteensa. Se teki minuun niin masentavan
-vaikutuksen, että oloni rupesi tuntumaan tuskalliselta. Ja kun vihdoin
-mieleeni välähti äskenmainitsemani tekosyy, niin poistuin heidän
-paristaan, missä oma mitättömyyteni kuvastui selvänä kuin peilistä.
-
-Tätä tukee sekin seikka, ettei kirjottamisestani tullut mitään. En edes
-pannut huoneeseen, jonne tulin, lamppua palamaan, vaan heittäysin
-nojatuoliin. Sytytin sikarin. Ja kun pimeässä näkymätön sauhu pöllähti
-kuun valojuovaan, esiintyi se vihertävänä, läpikuultavana pilvenä.
-Annoin mielikuvien syntyä, kehittyä huippuunsa ja sitten raueta
-jälkeentulevien tieltä. Olin siksi kiihottuneessa mielentilassa, ettei
-minulla ollut mitään tietoa ajan kulusta.
-
-Muita yhtäkkiä epäluulo pisti sydäntäni. Se jännitti jokaisen lihakseni
-ja herätti minut tuosta niinsanoakseni veltosta uinailusta. Tuo
-salainen epäily, joka toista vuotta oli rinnassani kytenyt, sai nyt
-voimakkuuden, jota en ennen ollut tuntenut. Se painoi ja kiusasi minua
-niin, että päätin lähteä takasin salonkiin.
-
-Kun avasin oven oli huone kuitenkin tyhjä. Ääntäkään ei kuulunut,
-ainoastaan kynttilöiden liekit lepattivat ja varjot jatkoivat entistä
-leikkiään. Mutta yhtäkkiä huomasin jotain, joka sai minut pysähtymään
-kuin kivettyneenä paikalleni.
-
-Salongista johti ovi pienelle takaverannalle, josta ihana näköala
-avartui yli Alhon. Kun katsoin läpi akkunan, näin verannalla ystäväni
-ja vaimoni. Kurimo istui tuolilla selin minuun, mutta vaimoni seisoi
-kaidepuuta vasten nojaten, ja kuu valasi hänen kasvonsa.
-
-Sydämeni rupesi kiihkeästi sykkimään. Vaivuin tuolille aivan pianon
-lähelle ja toivoin ensin, että he olisivat minut huomanneet. Mutta kun
-kuu pääsi esiin kevyen pilven alta ja kirkasti täydellisesti vaimoni
-kasvot, niin huomasin ihmeekseni niiden ilmasevan syvää tuskaa. Silloin
-hermoni jännittyivät ja jouduin hyvin ristiriitaisten mielialojen
-valtaan. Seurasin tarkkaavasti heidän pienimpiäkin liikkeitään, enkä
-kuitenkaan olisi tahtonut heitä vakoilla. Toivoin joka hetki, että he
-olisivat keksineet minut ja varoin kuitenkin synnyttämästä
-vähäisintäkään ääntä.
-
-Mutta he eivät huomanneet minua, sillä jokin mieltäkiinnittävä
-keskustelun aihe näytti vaativan kaiken heidän tarkkaavaisuutensa.
-
-Yhtäkkiä astui vaimoni askeleen eteenpäin. Hänen vartalonsa kumartui
-hiukan ja kuin suunnattoman epätoivon vallassa väänteli hän käsiään ja
-tuijotti ystävääni. Mutta Kurimo istui liikkumattomana. Hän näytti
-katsovan ohitse vaimoni, kauas yli Alhon, jonka hiljaiset laineet
-välähtelivät kuutamossa. Vihdoin hän nousi nopeasti, kääntyi vaimooni
-päin ja tarttui hänen käteensä silmissään ilme, jota en milloinkaan
-unohda. Ja kuin tuskan pakottamana heittäytyi puolisoni hänen
-kaulaansa.
-
-Tuntui kun sydän olisi riistetty rinnastani. En ollut uskoa omia
-silmiäni. Oma vaimoni, jota olin rakastanut ja rakastin ja jonka luulin
-itseäni rakastavan, hän heittäytyi tuon kirotun miehen syliin kuin
-kurja ilotyttö. Tuo hieno, ylpeä olento oli siis petollinen ja alentui
-halveksittavaan aviorikokseen. Raivoissani olisin tahtonut syöksyä
-heidän eteensä, lyödä heitä, huutaa heille vasten kasvoja tekonsa
-kauheuden. Mutta tuska vei minulta voimat. En voinut jäsentäkään
-liikauttaa, enkä ääntä päästää. Olin kuin kivettynyt tai maahan
-juurtunut. Mutta silmäni tuijottivat koko ajan heihin ja huomasin
-heidän jokaisen liikkeensä. Äkkiä ystäväni säpsähti ikäänkuin olisi
-terävä katseeni jollaintavoin koskettanut häntä. Nopeasti vilkasi hän
-läpi akkunan salonkiin ja -- siitä olen aivan varma -- huomasi minut,
-sillä hän muuttui heti entiselleen ja vetääntyi erilleen vaimostani.
-Märtakin käänsi hätäisesti päätään minua kohden ja koetti ottaa
-arvokkaamman asennon.
-
-He viipyivät vielä verannalla jonkun aikaa, tietenkin rauhottuakseen.
-Sillävälin minäkin hiukan tyynnyin. Mutta vapisin vielä huomattavasti
-ja hiki kohosi otsalleni. Vaikka hetkisen olin aikeessa poistua, niin
-viivyin kuin lamaantunut paikallani ja varsin pian unohdin koko
-ajatuksen.
-
-Sensijaan valtasi minut tunto, jota olen ihmetellyt enemmän
-kuin mitään muuta itsessäni. Tunto siitä, etten voisi mitään
-sanoa heille kummallekaan. Tuo omituinen mielijohde ei ollut
-itsensähillitsemiskykyä, niin paljon voimaa en omannut, se ei myöskään
-ollut harkinnan tulos -- olinhan siksi kiihottuneessa mielentilassa,
-että järkeni tuskin toimi -- vaan pikemmin oli se vaisto. Ja minun
-täytyy nyt jälestäpäin myöntää, että se vaisto oli oikea. Sillä miten
-olisinkaan kohdistanut hyökkäykseni Kurimoon, tuohon kylmään mieheen,
-jonka tyyneyttä ei mikään voinut järkyttää? Hän olisi vain hymyillyt
-ylenkatseellisesti ja halveksinut minua vaitiolollaan. Ja mitä olisin
-sanonut vaimolleni, hänelle, jota olen rakastanut ja rakastan ja jota
-rakastin ehkä eniten silloin kun hän petti minua. Mutta minä vihasin
-Kurimoa. Ja tuntiessani oman voimattomuuteni, muuttui se raivoksi, joka
-äänettömyydessään oli käydä yli voimieni. Kuitenkaan en voinut syyttää
-yksinomaan häntä. Sillä olinhan itse nähnyt miten vaimoni oli ottanut
-ratkasevan askeleen. Hän, juuri hän oli kiertänyt käsivartensa tuon
-tutkimattoman miehen kaulaan. Hänen eteensä olisi minun siis pitänyt
-syöksyä syytöksineni, hänelle purkaa raivoni ja musertaa hänet tuomioni
-oikeudenmukaisuudella. Mutta kuten jo sanoin, en voinut. Masentuneena,
-tuskan polttaessa sydäntäni, jäin istumaan paikoilleni, ja jotakin
-karheata, ikäänkuin hiljainen nyyhkytys pyrki kurkkuuni.
-
-Vihdoin palasivat he salonkiin. Vaimoni oli kalpea ja rauhaton, mutta
-Kurimon kasvoja valasi kirkas hymy, niin kirkas, että se hirvitti
-minua. Tartuin nopeasti pöydällä olevaan sanomalehteen kätkeäkseni sen
-taakse tuskan vääristämät piirteeni.
-
--- Vai niin. Sinä olet jo täällä, Arnold. Siellä on tavattoman kaunis
-kuutamo, rouvasi oli siihen hyvin ihastunut, sanoi ystäväni aivan
-rauhallisesti.
-
-Hänen sanojensa pirullisuus pisti kuin käärme sydämeeni. Mutta
-sanaakaan en saanut suustani. Nyökäytin vain päätäni ja ikäänkuin hyvin
-syventyneenä lukemiseeni, murahdin jotakin, mikä oli vain käheää,
-epäselvää ääntä.
-
--- Ettekö vielä tahtoisi soittaa jotakin, rouva? Jotakin tuudittavaa,
-joka houkuttelisi unettaret luoksemme ja tekisi yön suloiseksi, sanoi
-Kurimo viehkeimmällä äänellään.
-
--- Sormeni ovat kankeat kylmästä ja on jo niin myöhäistä. Menen
-mieluummin nukkumaan, ellette pahastu, sai vaimoni vaivoin ja
-värähtelevin äänin pakotetuksi huuliltaan.
-
-En muista enää, mitä ystäväni hänelle vastasi. Märta toivotti
-hermostuneesti hyvää yötä ja poistui.
-
-Syntyi äänettömyys. Ainoastaan Kurimon askelten kaiku kuului onttona ja
-tahdikkaana kun hän hitaasti käveli edestakasin. Olin heittänyt pois
-sanomalehden ja tuijotin eteeni odotuksesta jännittyneenä. Kuin
-vilunväreet kulkivat läpi ruumiini.
-
-Hän pysähtyi eteeni, katsoen minuun terävästi kissansilmillään, jotka
-kiiluivat syvinä ja mustina.
-
--- Täällä on liian viileää. Käykäämme toiseen huoneeseen. Kenties
-polttaisit sikarin? sanoi hän tehden kädellään sulavan liikkeen.
-
-Kummallinen aavistus siitä, että nyt tulisi tapahtumaan jotakin, joka
-ikuisiksi ajoiksi painuisi mieleeni, antoi minulle uutta voimaa ja
-sanaakaan vastaamatta seurasin häntä. Hän vei minut pieneen
-sivuhuoneeseen ja sytytti vihreällä suojuksella varustetun lampun.
-Sitten tarjosi hän minulle sikarin hopeisesta kotelostaan.
-
-Vaitioloa kesti kauan ja oloni oli ahdistava. Vihdoin kysyi hän
-vakavasti:
-
--- Sinä kai rakastat yhä uhkapeliä, Arnold?
-
-Minä säpsähdin. Koko yhdessäolomme aikana emme kumpikaan olleet
-hiiskuneet sanaakaan pelistä, joka kuitenkin oli tehnyt meidät
-ystäviksi. Kuin yhteisestä sopimuksesta olimme vaienneet ja painaneet
-ikävät muistot unholaan. Mutta nyt otti hän kysymyksen jälleen esille.
--- Kauhu puistatti ruumistani. Nyökkäsin kuitenkin myöntävästi.
-
--- Minä ehdotan sinulle nyt pelin, jonka jännittävyys varmasti
-tyydyttää sinua, jatkoi hän tuokion kuluttua.
-
-Hänen äänensä tavaton koleus hirvitti minua. Tunsin vaipuvani ikäänkuin
-kokoon tuolille. Kuin kylmä käsi puristi rintaani niin että rupesin
-ahdistuksesta huohottamaan. Sillä aavistin jotain kamalaa. Tuntui kuin
-yliluonnollinen hirviö olisi uhannut minua ja samalla tunsin olevani
-kokonaan voimaton torjumaan sen hyökkäyksiä. Olin salaperäisillä
-siteillä kiinnitetty johonkin, joka piti minua vallassaan ja ohjasi
-tekoni. Epätietoisena, kauhistuneena, ja tuskallisesta odotuksesta
-jännittyneenä tuijotin ystävääni.
-
-Hän viivytteli kauan ennenkuin jatkoi.
-
--- Panen koko omaisuuteni, minulla ei ole valitettavasti arvokkaampaa,
-ja sinä -- vaimosi... Suostutko?
-
-Nuo tukahtunein äänin lausutut sanat löivät kuin kauhea isku vasten
-kasvojani. Luulin vereni jähmettyvän ja suonieni lakkaavan tykkimästä.
-Tunsin piirteitteni vääristyvän suonenvedon tapaisesti. En enää
-käsittänyt mitään selvästi. Ympäristö pimeni. Aivoni eivät toimineet.
-Ja minä tunsin olevani kuin suunnattoman jättiläisolennon vallassa,
-jonka edessä en ollut mitään, jonka silmien synkkä ja uhkaava tuli
-vaikutti minuun hypnottisella voimalla ja pakotti minut tekoihin,
-joista en ole vastuunalainen. Hermoni olivat niin kiusaantuneet, että
-ruumiini vääntelehti tahdottomasti. Kylmä hiki kohosi otsalleni, ja
-tuijotin ystävääni jäätävän kauhun synkentämin silmin.
-
-Olen aina ollut epäilijä ja epäilen nyt, ajatellessani tätä omituista
-peliehdotusta, että se vieraasta tuntuu kenties naurettavalta. Enkä
-ihmettele sitä ollenkaan, sillä kukaan ei ole kuullut ääntä, jolla se
-lausuttiin. Sanotaan muutamien fagotinpuhaltajien tulevan hulluiksi
-siitä, että joku sävel rupeaa alituisesti soimaan heidän korvissaan.
-Minun korvissani viipyy yöt päivät noiden sanojen soinnuton kaiku. Se
-seuraa minua eroamattomana kuin oma varjoni. Eikä minulla ole toivoa,
-sanoisinko lohdutusta, että se tekisi minut mielipuoleksi.
-
-Kun hiukan toinnuin, herätti hänen ehdotuksensa julkeus ja tavaton
-luonnottomuus minussa raivoa, joka lähenteli mielipuolisuutta. Olisin
-tappanut hänet, jos voimani olisivat sen sallineet. Nautinnolla olisin
-survassut tikarin hänen sydämeensä. Mutta olin niin kiihottunut, ettei
-ääntäkään tullut kurkustani. Hengityksenikin kulki lyhyesti ja
-ahtaasti. Ja raivossani, yliluonnollisessa tuskassani, jota kukaan ei
-voi käsittää, tein hänelle myöntävän eleen.
-
-Hän otti nyt korttipakan pieneltä tupakkapöydältä, ja laski sen eteeni.
-Sitten asettui hän istumaan minua vastapäätä ja syvä sääli -- mikä
-minua ärsytti pahemmin kuin iva -- kuvastui hänen kasvoiltaan kun hän
-äänettömänä katseli minua.
-
--- Pelaamme aivan yksinkertaisesti, viidellä kortilla. "Viimeistä
-voittoa", ymmärräthän, sanoi hän hiljaa, synkästi.
-
-Syntyi painostava vaitiolo. Nostimme kumpiko jakaisi. Se lankesi minun
-osakseni. Hermostuneena, vapisevin käsin jaoin kortit. Peli alkoi.
-
-Ei hiiskahdustakaan kuulunut. Ainoastaan lamppu sihisi pöydällä ja
-sydämet rinnoissamme jyskivät. Kun ystäväni miettiväisenä ja kauan
-katseli korttejaan olivat hänen piirteensä kylmät ja liikkumattomat.
-
-On kummallinen tosiasia, mitenkä jännittävinä hetkinä mielialat
-nopeasti vaihtelevat. Kun siinä tarkastelin korttejani -- sen vähän,
-minkä sitä yleensä tein -- tyyntyi raivoni äkkiä. Tunsin vain haikeaa
-lohduttomuutta ja kipeää tuskaa. Olin kokonaan avuttomana hänen
-vallassaan, kokonaan tahdoton ja taipuvainen mihin tahansa. Jouduin
-yksinäisen ja orvon tunnon lumoihin. Minulla ei ollut mielestäni mitään
-menetettävää, eikä mitään voitettavaa. Oli yhdentekevää pelasinko
-vaimoni, elämäni tai mitä hyvänsä. Kuin hiljainen nyyhkytys soi
-sielussani. Jos häviäisin, niin enhän oikeastaan mitään menettäisi.
-Sillä vaimoni rakasti toista, oli toisen ja peli oli vain muodollisuus
-ja sivuseikka. Jos voittaisin, niin kääntyisi voittonikin tappioksi.
-Mitä merkitsi minulle Kurimon omaisuus, olihan minulla varoja kylliksi.
-Ja mitä merkitsi vaimo jonka lämpimimmät ajatukset olivat toiselle
-omistetut! Ei! Tappio olisi toivottavampi jos mitään toivoa enää
-saattoi ajatellakaan.
-
-Tämä kaikki teki minut levolliseksi. Tunsin itseni masentuneeksi ja
-välinpitämättömäksi. Ilman jännitystä pudottelin korttejani pöydälle.
-
-Kun viimeisetkin kortit olivat käsistämme irtauneet, nuo mitättömät
-paperipalaset, joiden kuvioista kuitenkin niin paljon riippui, niin
-ystäväni nousi valjuna kuin vaate.
-
--- Olet siis voittanut, sanoi hän äänellä, jonka kuvaamattoman synkkä
-ja suruinen sointu säilyy muistissani elämäni loppuun. Sitten astui hän
-akkunan luo. Kuu valoi hopeitaan sen läpi. Ja rummuttaen ruutua hiljaa
-sormillaan laski hän otsansa kylmää lasia vasten.
-
-Olin siis voittanut. Mutta sensijaan että olisin iloinnut siitä,
-ivaillut ystävääni ja kostanut siten hänen julkeutensa, jäinkin vain
-liikutettuna tuijottamaan häneen. Ikäänkuin aavistuksen tai vaiston
-kautta tunsin, että tässä oli tapahtunut jotain, jonka alkusyyt olivat
-minulle vieraat. Käsitin, ettei minulla ollut oikeutta tuomita ystävää,
-jonka sisäistä ihmistä en ymmärtänyt. Tämä oli sitäkin omituisempaa kun
-hän kuitenkin oli niin paljon rikkonut minua vastaan. -- Tai lieneekö
-kaikki johtunutkin vain siitä, että jännitys oli lauennut ja voimani
-loppuneet, sitä on vaikea ratkasta. Mutta jouduin joka tapauksessa niin
-haikean tunnon valtaan, että rupesin hiljaa nyyhkyttämään. Kumpikaan ei
-sanonut mitään. Ystäväni tuijotti ulos akkunasta ja minä laskin kuuman
-otsani käteni varaan.
-
-En milloinkaan ole elänyt niin kauheita hetkiä. Yksikään monista
-seikkailuistani ei ole ollut niin kammottava kuin tämä yksinkertainen
-tapahtuma. Sen jälkeen tuntui kaikki vieraalta ja sammuneelta. Itsekin
-olin kuin elävä muumio.
-
--- On kai jo aika mennä levolle, Arnold, sanoi ystäväni lempein,
-pehmein äänin. Hänen katseensa oli särkynyt ja uneksiva.
-
-Nousin heti. Ja kun kulin läpi huoneiden, niin Kurimo näytti minulle
-valoa.
-
-Vaimoni oli nukkuvinaan ja minä annoin hänen olla rauhassa. Mutta itse
-en saanut unta silmiini. Hermostuneena vääntelehdin minä vuoteellani ja
-kuume poltti ohimoillani. Mitenkä paljon mahtoi Märta aavistaa
-tapahtumasta? Mitähän liikkui hänen mielessään? Ja ystäväni? Mitä
-myrskyjä riehui hänen kylmän kuorensa alla? Se jäi minulle arvotukseksi
--- se on ja pysyy sellaisena.
-
-Aamulla toi palvelija minulle kirjeen, jonka osote oli ystäväni
-käsialaa.
-
-"Jää hyvästi, Arnold..."
-
-Sellainen oli sen lyhyt sisältö.
-
--- Missä on isäntäsi? kysyin palvelijalta tuskan vallassa?
-
--- Hän matkusti aamulla varhain, kuului vastaus.
-
-Kukaan ei tiennyt minne hän oli lähtenyt.
-
-Luin yhä uudelleen ja uudelleen hänen hyvästijättönsä. Sen
-kolme lyhyttä sanaa näyttivät sisältävän rajattoman määrän eri
-tunnelmavivahduksia, riippuen lausumistavasta. Ja minusta tuntui kuin
-olisi ystäväni mieli sitä kirjottaessaan ollut niin tulvillaan ettei
-hän voinutkaan enää jatkaa. Ei niin sanaa lisätä. Mutta ehkä siinäkin
-erehdyin.
-
-Kun kerroin vaimolleni -- myönnän sen ensin tuottaneen minulle
-jonkunlaista nautintoa -- että ystäväni oli matkustanut, niin tavaton
-kalpeus levisi hänen kasvoillensa. Hän vaipui kuin kokoon ja tuijotti
-minuun kuin tuomariinsa. Hänen silmänsä sulkeutuivat. Hän huohotti
-raskaasti, ja luulin joka hetki hänen pyörtyvän. Istuuduin hänen
-viereensä ja tartuin hänen käsivarteensa tukeakseni häntä. Ja
-mielialan vallassa, joka sisälsi sekä myötätuntoa että uteliasta
-säälimättömyyttä, kerroin hänelle tapahtuman. Kuvasin miten Kurimo oli
-pakottanut minut peliin, mutta en maininnut mitään siitä, että hänkin,
-vaimoni, oli ollut kysymyksessä.
-
-Puhuessani huomasin miten omituisia, kirjavia värivivahduksia kulki yli
-hänen kasvojensa. Hänen silmänsä säihkyivät ja hän puri huultaan. Ja
-ponnistaen viimeiset voimansa -- mikä minuun koski tavattomasti, kun
-huomasin sen selvästi -- sai hän nostetuksi kätensä kaulaani ja
-kuiskatuksi tukahtunein äänin:
-
--- Sinua minä rakastan. Sinua yksin minä rakastan.
-
-Kaksi teräväreunaista, hehkuvaa täplää ilmaantui hänen poskilleen. Ne
-olivat minusta kuin kuoleman ruskotusta. Ja kun katsoin häneen, niin
-huomasin hänen alahuulestaan tihkuvan verta.
-
-Ystäväni taloudenhoitaja antoi kaikki arvopaperit ja käteiset rahat
-asianmukaisessa järjestyksessä haltuuni. Senjälkeen otti hän eron
-virastaan.
-
-Kaksi tuskallisen pitkää vuotta on nyt kulunut. Kaksi tuskallista
-ikuisuutta. Mitä tapahtui, sen vaimoni aavistaa ja mitä hän aavistaa,
-siitä olen minä selvillä. Mutta kumpikaan ei näitä asioita koskettele,
-kummallakaan ei ole kylliksi voimaa. Ja kuten jo alussa sanoin koettaa
-vaimoni olla iloinen, mutta yöllä ovat silmänsä kyynelissä. Välillämme
-on kuilu, jonka yli en voi päästä, ja me vaellamme kuin kaksi vierasta,
-joille vaan muukalaisuuden tunne on elämässä yhteistä. Kuitenkin on
-kaikki ulkonaisesti ennallaan.
-
-En ole mitään kuullut ystävästäni. Kukaan ei tiedä minne hän on mennyt.
-Kuinka paljon olenkaan häntä ajatellut! Tuhannesti olen hänet tuominnut
-ja yhtä usein surrut hänen kohtaloaan. Nyt ymmärrän häntä paremmin.
-Mutta hän ei koskaan palaa.
-
-Tiedän, että on tuskallista kun ihmiseltä on kaikki mennyt, mutta
-useilla on silloin vielä toivo jälellä.
-
-Minulla on kaikki jälellä, mutta toivo on mennyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jokunen päivä on kulunut siitä, kun masentuneena kirjotin lauseen
-"minulla on kaikki jälellä, mutta toivo on mennyt", aikoen siten
-lopettaa muistelmani. Tuo lause oli kauan soinut korvissani.
-Lakkaamatta minä kävelyretkilläni toistin sitä, sillä luulin sen
-sisältävän järkähtämättömän totuuden, totuuden, joka tulisi olemaan
-koko lopun elämäni sisältönä. Mutta tapahtuikin käänne. Ja vaikkei se,
-mitä vielä tulen kertomaan, enää kuulukaan varsinaisesti asiaan, niin
-en malta vaieta. Mieleni on niin täynnä. Kuin kevätpurojen solina soi
-sielussani.
-
-Päivänä, jona kirjotukseni lopetin, heittäysin ponnistuksesta väsyneenä
-sohvalle ja sytytin sikarin. Oli kova helle. Ja kun makasin siinä,
-paljosta ajattelusta raukeana, katsellen, miten siniharmaat savurenkaat
-kohosivat ilmaan ja kuunnellen kärpäsen yksitoikkoista pompotusta
-katossa, niin en ollenkaan ihmettele, että silmäni painuivat umpeen.
-
-Heräsin siihen, että kuulin jonkun hillittömästi nyyhkivän. Katsoin
-ympärilleni. Illan hämy oli hiipinyt huoneeseen. En tahtonut muistaa,
-missä olin.
-
-Tuolilla, kirjotuspöytäni ääressä, istui Märta nyyhkien, pää pöydän yli
-kumartuneena ja otsa käsivarren varassa. Tajusin nopeasti, että hän oli
-lukenut kirjotukseni, enkä voinut hillitä itseäni nousemasta ylös.
-Menin hänen luokseen. Hän säpsähti. Ja hänelle niin ominaisella
-voimalla pakotti hän kovan ilmeen kasvoilleen. Hänen silmänsä hehkuivat
-kuin tuli ja kyyneleet näyttivät yhtäkkiä kuivuneen. Hän nousi
-seisomaan ja suoristi ylpeästi vartalonsa. Terävä ryppy oli hänen
-otsallaan ja huulet liikkuivat kuin jotain sanoakseen. Koko hänen
-ulkomuotonsa ilmasi neuvotonta vihaa. -- Rintaani pusersi kipeästi.
-Sanaakaan sanomatta minä astuin akkunan luo ja aloin katsella ulos.
-Kuulin hänen nopeasti lähenevän ovea.
-
-Kun hän nyt oli saanut tietää, että mielettömyydessäni olin pelannut
-hänestä, niin luulin hänen ikipäiviksi lähtevän luotani. Luulin hänen
-heränneen tuosta horroksesta, jossa hän koko yhdessäolomme ajan oli
-ollut, ja voimakkaana katkasevan kaikki siteet väliltämme ja
-jättävän minut omaan heikkouteeni. Kuitenkaan en kuullut hänen
-poistuvan huoneesta. Verrattain pitkä aika kului. Olin menettää
-kärsivällisyyteni. Mutta omituinen arkuus esti minua liikkumasta tai
-kääntämästä edes päätäni.
-
-Yhtäkkiä tunsin käden hiljaa painavan olkapäätäni, ja sydäntä vihlovaan
-itkuun purskahtaen nojasi vaimoni päätään minuun. Hänen katseensa oli
-kyynelistä rukousta. Tartuin häntä vyötäisiltä ja annoin hänen itkeä.
-Sitten kuletin hänet sohvalle ja pusersin häntä hiljaa rintaani vasten.
-
-Ikinä en ollut nähnyt hänen itkevän, siksi sydämeni suli niin herkäksi.
-Käsitin, että hän oli taistellut vaikean sisäisen taistelun. Koskaan en
-ollutkaan vaimoani ymmärtänyt. En ollut huomannut hänessä mitään
-kehitystä koko avioliittomme aikana ja hänen elämänsä kulku oli pysynyt
-minulta täydellisesti salassa. Olin useasti ihmetellyt, miten
-passivista osaa hän oli näytellyt Kurimon ja minun välisissä
-tapahtumissa, enkä tiennyt mitä olisin ajatellut hänen vaihemielisistä
-häilähtelyistään. Mutta nyt, kun hän ensikertaa elämässäni itki
-sylissäni, nyt ymmärsin, kuinka suuri muutos hänessä oli tapahtunut ja
-kuinka kokonaan hän oli toinen kuin ennen.
-
-Hänen nyyhkeensä kiihtyi yhä. Hermoväreitä liikkui hänen poskillaan.
-Hänen sormensa koukistuivat suonenvedon tapaisesti, kun hän edestakasin
-kuletti kättään pitkin käsivarttani ja olkapäätäni. Hänen povensa
-aaltosi kuin meri ja hän vapisi kauttaaltaan.
-
-Vähitellen hän kuitenkin tyyntyi. Syvä kärsimys kuvastui hänen
-kasvoiltaan, ja hän tarttui käteeni ja pusersi sitä hiljaa.
-
-Jos voisin kuvailla mitä tunsin tuona hetkenä, jolloin käsi kädessä
-istuimme pehmeän hämärän helmassa! Sanaakaan ei vaihdettu. Kyyneleet
-olivat kohonneet minunkin silmiini ja harras mieliala valtasi minut.
-Tuntui kuin olisivat sielumme sinä hetkenä lähentyneet toisiaan ja
-sulautuneet toisiinsa. Ilmassa väreili kuin kaukainen urkujen soitto,
-kuin matalan virren hiljainen humina tai yötuulen huokaus korven
-hongissa. Paljaina ja nöyrtyneinä me olimme toistemme edessä. Ensi
-kertaa koko elämämme tuskaisella taipaleella.
-
-Tuon kohtauksen jälkeen on niin paljon muuttunut. Minun tuskani ja
-epäilyni olivatkin jo sulautuneet yhdeksi ainoaksi epätoivon tunteeksi,
-joka oli niin painostava, että sielunelämäni turtui liikkumattomaksi.
-Se ei enää sisältänyt vivahduksia. Ikäänkuin haihtumaton usva verhosi
-sisäisen maailmani. Mutta nyt on kaikki toisin ja uusi, hiljainen onni,
-josta en vielä ole täysin selvillä, asuu luonani. Ehkä olin itse syypää
-onnettomuuteeni. Ehken ymmärtänyt vaimoani, ehken toden teolla
-avoimesti ja vilpittömästi pyrkinyt häntä lähemmäs. Nöyrästi minä
-tunnustan erehdykseni.
-
-Nyt olen hänet löytänyt. Ja vaikken saatakaan toivoa, että kaikki
-epäsoinnut hälvenisivät ja täydellinen onni odottaisi minua, niin uskon
-kuitenkin voivani rauhallisesti katsoa tuleviin aikoihin. Luulen että
-jälelläolevan elämäni ylitse lepää kesäyön hillitty valo. Ei mikään
-enää loista. Kirkkaat värit eivät häikäse silmää, eivätkä sytytä
-tunnetta ilmiliekkiin. Mutta synkkiä varjojakaan ei ole olemassa.
-Ainakin minä näin toivon. Ja minä tahtoisin hartaudesta vaipua
-polvilleni ja kiittää elämää kaikesta, ja etenkin siitä, että toivoni
-on palannut.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UHKAPELI***
-
-
-******* This file should be named 55599-8.txt or 55599-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/5/9/55599
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/55599-8.zip b/old/55599-8.zip
deleted file mode 100644
index 573b7b3..0000000
--- a/old/55599-8.zip
+++ /dev/null