diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55449-8.txt | 4384 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55449-8.zip | bin | 74572 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4384 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..bdf6479 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55449 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55449) diff --git a/old/55449-8.txt b/old/55449-8.txt deleted file mode 100644 index 0041a1e..0000000 --- a/old/55449-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4384 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Aune, by Immi Hellén - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Aune - -Author: Immi Hellén - -Release Date: August 28, 2017 [EBook #55449] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AUNE *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -AUNE - -Nuorisolle - -Kirjoitti - -Immi Hellén - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1896. - -Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag, Helsinki. - - - - -1 - - -Pohjatuuli oli äitynyt myrskyksi. Aavalla merellä, joka silloin -oli jäässä, levitti se mahtavat siipensä ja lensi sitten Helsinkiä -kohden hurjaa vauhtia. Näyttipä siltä kuin olisi se päättänyt -paiskata kumoon kaikki taivasta tavoittelevat kivimuurit. Mutta -lujina seisoivat ne perustuksillaan ja ainoastaan lunta katoilta -sai raivostunut tuuli temmatuksi kylmään helmaansa. Sitä se sitten -lennätteli pitkin katuja, heitteli vastaan tulijoille vasten kasvoja -ja turkinkauluksen allekkin tunki. Esplanaadille päästyään sai se -nuoret vaahterat kumartamaan itseään ja hyökkäsi sitten Runebergin -patsaan kimppuun. Mutta se ei kumartanut. Puhui siinä myrsky tylyä -kieltään metallimiehen korvaan, joka ei näyttänyt kuulevan sitä. Eikä -kuulleet sitä kesän kukkasetkaan, jotka patsaan juuressa nukkuivat -hangen alla. Toisellainen oli se tuuli oleva, joka heidät oli saapa -hereille -- lempeänä liikkuisi se mailla laulaen uuden elämän ihanaa -laulua sortuneille. - -Mutta olipa siellä kuitenkin aivan lähellä pieni kalpea -kukkanen, joka kuuli ja tarkasti seurasi myrskyn riehuntaa. -Pohjoisesplanaadilla Runebergin patsaan kohdalla oli kivitalon -ensimmäisessä kerroksessa ikkuna, jota paksut varjostimet peittivät. -Sieltä takaa loisti himmeä valo talvisen iltapäivän hämärään ja -siellä lepäsi pieni, kalpea Aune vuoteessaan. Pehmeä oli vuode ja -koko huone niin pehmeä ja lämmin kuin linnunpesä, johon emä on -rinnastaan hienoimmat untuvansa nokkinut. Ja kuitenkaan äidin käsi ei -ollut sitä vuodetta valmistanut, sillä se oli jo aikoja sitten maassa -maatunut. Aune oli vasta muutaman viikon vanha, kun äiti kuoli. Nyt -oli hän jo kohta kolmentoista ja tämän ikänsä kaiken oli hän ollut -sairaana. Enimmät ajat oli täytynyt maata vuoteessa, väliste kun oli -parempi, nostettiin pyörätuoliin. Jalkoja täytyi varoa. Niissä oli -luumätä. Käveltäisiköhän niillä milloinkaan? - -Se päivä oli taas ollut vaikeampi. Niin huonolla säällä kolotti -jalkoja aina pahemmin. Toinen olisi niitä tuskia kärsiessään jo -vaikeroinutkin, mutta Aune makasi aivan hiljaa. Lumivalkoisten -lakanain välistä näkyi vaan laihat ja surkastuneet, mutta kuitenkin -suloiset kasvot, joita tummat kähärät ympäröivät. Ja suuret, tummat, -äärettömän surulliset silmät katselivat arasti ikkunaan päin, jota -pohjatuuli kolkutteli. - -Sinä päivänä oli Aune kokonaan unohtanut oman kipunsa. Koko päivän -oli hän ajatellut sitä pientä poikaa, josta Leena kertoi aamulla -tehdessään tulta uuniin, sitä pientä kerjäläispoikaa kaukana -Pohjanmaalla, josta sanomalehdissä oli kerrottu. Uupui taipaleelle, -sinne jäi hankeen. Tuisku peitti niin, ettei jäänyt näkymään muuta -kuin toinen käsi ja vähän repaleista nutunhihaa. Muuten ei olisi -löytynytkään. Yksinään kuoli pimeään yöhön myrskyn raivotessa noin -juuri kuin nytkin. - -Aune kuuli selvästi tuskanhuutoa ja valitusta myrskyn äänessä. Ehkä -se olikin tullut tänne kertomaan, että siellä taas oli joku lumiin -peittymässä. Tullut vaatimaan apua parempiosaisilta ja senvuoksi -kolahutti hänenkin ikkunaansa. Voi, jospa hän vaan olisi terve, eipä -hän silloin viruisi untuvapatjoilla toimetonna! Mutta eipä hän nyt -voinut muuta kuin itkeä päänalaisensa märäksi ja puristaa hentoset -sormensa ristiin peitteen alla ja koko sielullaan pyytää taivaallista -Isää suuresta armostaan auttamaan kaikkia onnettomia maailmassa. - -Leena hiipi sisään varpaillaan, luuli Aunen nukkuvan. Teki taas -tulta uuniin ja istuutui siihen ääreen sukkaansa kutomaan. Aune -katseli häntä salavihkaa vuoteestaan. Uunin tuli valaisi Leenan -kasvoja. Kuinka hän vielä oli nuoren näköinen, vaikka oli jo yli -neljänkymmenen ja niin hyvän ja herttaisen! Hänen kasvoissaan oli -sellaista kirkkautta, jota Aune ei ollut huomannut kenessäkään -toisessa. Mutta se tuli kai siitä, että Leena joka päivä ajatteli -ijankaikkisia asioita ja eli sisällistä hengen elämää Jumalassa. -Sanomattoman paljon piti Aune Leenasta. Hän olikin hoitanut Aunea -hänen syntymästään asti. Ja Aune oli mielestään Leenalta oppinut -enemmän kuin opettajattarelta, joka jo monta vuotta oli käynyt hänen -terveempinä päivinään opettamassa hänelle tämän maailman viisautta. -Ja kumminkin oli Leena vaan kouluja käymätön mökin lapsi maalta. - -Aune unohti hetkeksi kalvavan surunsa. Leenan läsnäolo oli aina -lohduttava ja rauhoittava. Mutta kun tuuli taas kovasti tärähytti -ikkunaa, kävi se hänelle luihin ja ytimiin ja ajatukset alkoivat taas -kulkea samaa surullista uraansa. - --- Leena -- kuiskasi hän hetken kuluttua -- oliko siinä kinnasta? - --- Missä, lapseni? - --- Kädessä joka näkyi hangesta. - --- Ei siitä puhuttu mitään, mutta tuskinpa. Kukapa niille -kerjäläislapsille kintaita. Sitäkö se nyt taas on ajatellut pienoseni -koko päivän? Ei noin helläsydämmiselle pitäisikään kertoa sellaisia. - -Leena nousi sivelemään kalpeata poskea ja tummaa kähärää. -- -- - -Aune luuli eteisen kellon soineen. Niin hän erehtyi joka ilta. Isää -hän odotti, isää, joka oli viisas ja oppinut, korkea virkamies, -senaattori, joka teki paljon työtä ja joka äärettömästi rakasti -pientä, sairasta tyttöään. - --- Aune, iloni -- oli isällä tapana sanoa ja siihen lisäsi Aune: ja -suruni. - --- Niin, Aune, iloni ja suruni! - -Alinomaa vaan tahtoi nousta se ajatus, että miksei hän, Aune, sentään -kuollutkaan pienenä ja pikku veli jäänyt elämään. Veli olisi nyt -jo viisitoistavuotias. Hän olisi terve ja reipas, punaposkinen ja -väkevä. Häntä isä löisi olalle ja sanoisi: - --- Lauri, iloni! -- Sitä toista sanaa silloin ei tarvittaisikaan. - -Mutta siellä Lauri lepäsi äidin vieressä ja hän tässä vaan oli sairas -raukka -- isän ilona ja suurena suruna. - -Kun Aune joskus oli puhunut näitä isälleen, niin hän oli sanonut, -että oli väärin ajatella niin. Eihän yksikään kuolevainen tiedä -kuinka suuria suruja Lauri olisi voinut tuottaa isälleen. Ja koska -Aunesta vielä oli paranemisen toivokin, niin saattoi hän täydellä -syyllä sanoa pikku tyttärestään: iloni ja toivoni! - -Näin oli isä lohdutellut, se hellä ja rakas isä. - -Ja siellä hän nyt soitti viimeinkin. Kiireiset askeleet lähenivät -Aunen huonetta ja kaksi hentoa käsivartta ojennettiin tulijata -vastaan. Ja tulija tunsi että elämä olisi kolkko ja arvoton, elleivät -ne käsivarret iltaisin odottaisi väsynyttä työmiestä. - --- Onko sen ollut ikävä isää? - --- On sen. Muistikos isä yhtään Aunea? - --- Ketäpäs hän sitten olisi muistanut. - -Leena toi sisään uuden lampun, jonka isä oli tuonut Aunelle -tuliaisiksi. Sepä vasta valaisi! Isä asetti sen Aunen viereen -pöydälle ja kysyi, osoittaen kupuun maalattua maisemaa: - --- Tunnetko tuota? - -Vieno puna nousi Aunen kasvoihin ja suu vetäysi hymyyn. - --- No, voi sentään, siinähän on Ahtola! Kuinka se siihen on tullut? - -Isä oli antanut oikean taidemaalarin valokuvan mukaan maalata siihen -heidän kesäasuntonsa. - -Ihastuksella katseli Aune sitä kuvaa. Kuinka kaikki siinä oli tuttua. -Hän muisti niin hyvin juuri sen illan, jona valokuva otettiin. -Punaisen rakennuksen ikkunat loistivat kuin ystävälliset silmät. -Rantakoivut katselivat kuvaansa lahden peilistä. Isä istui ongella -kallion alla ja Leena järjesti kahvipöytää kuistilla. Aune istui -pyörätuolissaan rantasella lukien Topeliuksen saduista "Kuinka metsän -pienet lapset oppivat lukemaan." Hänellä oli päässään leveälierinen -kesähattu ja siinä seppele sinisistä ruiskukista. Kuinka sekin oli -luonnollisesti maalattu tuohon. Pieni mökki lahden toisella puolen -oli sekin niin aivan luonnollinen. Aune melkein odotti että ovi -avautuisi ja pikku Matti tulisi pihalle paitasillaan. Taikka että -pikku Miina tulisi polkua myöten mansikkatuokkonen kädessä ja Aune -saisi painaa hopearahan ja vehnäleivän hänen ruskeaan kätöseensä. - -Kesämuistot ja kesätunteet heräsivät lapsen sielussa ja täyttivät sen -hetkeksi ilolla ja riemulla. - -Isä oli tyytyväinen keksintöönsä. - --- Sitä se nyt katselee Auneni pieni talven pitkinä puhteina, että -paremmin jaksaisi odottaa uutta kesää. - -Leena oli jo tuonut iltaruuan sisään. Isä söi usein Aunen kanssa ja -silloin maistui ruoka kummallekin parhaalta. Kun Aune oli terveempi, -istui hän pyörätuolissaan pöydän ääressä. Nytkin taas täytyi istua -sängyssä. Mutta merkillistä kuinka kaikki ruoka sinä iltana maistui -mansikkamaidolle. - -Isäkin katseli mielihyvällä uutta lamppua, sillä hän rakasti luontoa -ja rauhallista maaelämää. - --- Sainpahan toki sen onnellisesti kotiin, vaikka myrsky oli vähältä -temmata sen käsistäni. - -Aune vavahti ja veitsi putosi lattialle. Myrsky temmata käsistä. -Olisiko siis todellakin? -- Kaikki iloisuus oli poissa. Ikäänkuin -tuskassa tarttui hän isän käteen ja sanoi: - --- Voi isäni, miksi eivät kaikki ihmiset ole onnellisia? - --- Niinkö lapseni taas tuntee itsensä onnettomaksi? - -Ei, ei hän, hänellä on liiankin hyvä. Muita hän muisti. - -Isä suuteli pieniä kätösiä. -- Nyt emme saa olla surullisia. Nyt -mennään levolle ja nähdään kauniita unia uudesta lampusta ja -Ahtolasta. - -Pian olikin kaikki pimeätä ja hiljaista Aunen kodissa. Myrsky vaan ei -väsynyt. Sen pauhua kuunteli Aune kauvan, kuunteli ja ajatteli. - --- Ehkä tuuli olisikin tahtonut viedä sen sinne, missä ei ollut -lamppua eikä kynttilää. Siellä sitä paremmin tarvittaisi -- että -jaksaisivat odottaa uutta kesää. - -Näihin ajatuksiin hän viimein nukkui, huulillaan siunaus. - -Mutta yöllä näki hän unta että myrsky tuli ikkunasta sisään, tuli -aivan hänen sänkynsä viereen ja sanoi vakavalla ja surullisella mutta -samassa lempeällä äänellä: antaako Aune uuden lamppunsa onnettomille? - --- Rakas myrsky, annan, annan. - --- Oikeinko sydämmestään mielellään? - --- Voi, hän soisi että hänellä olisi sata lamppua, että saisi kaikki -antaa! - -Silloin myrsky kohotti lampun pöydältä ja vei sen mukanaan. Aune meni -jäljessä nähdäkseen mihin päin se vei sitä. Hän näki sen kulkevan -tyynesti ja tasaisesti ilmojen halki. Liekki suureni suurenemistaan. -Aune seurasi yhä, ei hän muistanut, että jalat olivat olleetkaan -kipeät. Mihin lamppu vaan tuli, siellä muuttui talviyö kirkkaaksi -päiväksi, hanget sulivat, puut kävivät lehteen ja linnut lauloivat -niin kauniisti, ettei Aune milloinkaan ennen ollut kuullut sellaista, -eikä edes voinut aavistaa. Ja pieni poika, joka oli nukkunut hankeen, -heräsi keskellä kukkain tuoksua, hyppäsi pystyyn punaposkisena ja -raittiina ja sanoi: - --- Makeastipa nukuinkin. -- Aune meni lähemmäs ja -- se olikin Lauri, -hänen oma veljensä! Aune tarttui häntä käteen -- eikä siinä ollut -kinnasta -- ja sanoi: - --- Mennään nyt isän luo. - -Siihen hän heräsi, mutta nukkui heti uudelleen, pitkään ja -rauhallisesti. - -Talvisen auringon säteet leikittelivät ikkunaruudulla, pilkistivät -huoneeseen, hiiviskelivät siniselle silkkipeitteelle ja hyväilivät -kalpeata poskea. Aune aukaisi silmänsä. Kuinka suloista oli herätä! -Näin tervennä hän ei ollutkaan herännyt pitkiin aikoihin. Nyt voisi -nousta ylös, päästä istumaan mukavaan pyörätuoliinsa. - -Leenan auttaissa häntä pukeutuessa, kertoi Aune hänelle unensa. -Leenan mielestä se oli kaunis uni ja niin tosi. Niin juuri on se -pieni poika herännyt ikuisen kevään maassa, aavistamattoman ihanassa. -Lampun valo, joka yönkin päiväksi muutti ja talven kesäksi, oli -kuva suuresta, kaikki uhraavasta rakkaudesta. Niin jos ihmiset -rakastaisivat toisiaan, eipä kävisi silloin elämän kuorma kellekkään -liian raskaaksi. - -Pyörätuoli lykättiin ikkunan alle, josta Aunen oli tapana katsella -"maailman menoa", kuten Leena sanoi. Monta hetkeä oli hän istunut -siinä, ja monenlaista menoa oli hän nähnyt ja ihmistäkin monenlaista. -Aunen mielestä kuitenkin kaikki ihmiset kuuluivat kahteen eri -ryhmään. Toisilla on kaikki hyvin tässä maailmassa, ei tarvitse -kärsiä puutetta, ei kipua -- ne ovat _onnellisia_. Toiset taas ovat -alituisen surun ja puutteen alaisia tai saavat taistella tautien -kanssa -- ne ovat _onnettomia_. Aune, joka itse oli tutustunut -kärsimykseen jo kehdossaan, tunsi suurempaa vetäymystä kärsiviin. - -Siellä ne nytkin kulkivat kadulla kaikki sekaisin. Mikäpä niin -tarkkaan tiesi, kuka heistä oli onnellinen, kuka onneton. Kiire vaan -näkyi olevan kaikilla. Aunella yksin ei ollut kiirettä. Hän oli -ulkopuolella tuota kaikkea eikä hän kuitenkaan voinut pysyä sille -vieraana ja välinpitämättömänä. Väliste tuli oikein polttava halu -päästä sinne joukkoon, mennä siellä mukana vaikka vaan liikkaamalla -tai sauvain avulla. Niin hän oli nähnyt monen muun tekevän. Siellä ne -liikkuivat pikku lapsetkin, häntä nuoremmat, tyytyväisen ja tärkeän -näköisinä. Heilläkin oli siellä tehtävänsä. -- Toimintahalu heräsi -taas täyteen voimaansa eikä sallinut istua joutilaana. - -Aune kääntyi katsomaan jotain tehtävää. Siellähän se seistä törötti -nukkekaappikin nurkassaan. Lasioven takaa hymyilivät Anni ja Liisa -ja monta muuta sekä ruskea- että sinisilmäistä nukkelasta. Jokohan -rupeisi leikittelemään! Häntä nauratti sellainen ajatuskin. Olihan -siitä jo niin kauvan, kauvan aikaa kuin leikki oli lystille tuntunut. -Väliste tosin, kun serkut tulivat vieraisille, otettiin nuket esille. -Mutta silloinkin Aunea enemmän huvitti serkkujen ilo, kuin itse -leikki. - -Suottakos tohtorikin oli taputtanut häntä päähän ja sanonut: Aunella -on lapsen ruumis ja aikaihmisen ajatukset, kuten useinkin sairailla -lapsukaisilla. Heille elämän todellisuus alkaa aikaisemmin kuin -muille. - -Nukkekaapista siirtyivät silmät kirjahyllyyn. Aurinkokin paistoi -juuri sinne, paistoi kauniisiin kansiin suurine kultakirjaimineen. -Siellä oli Topeliuksen rakkaat sadut ja monta muuta ystävää. Sieltä -lehahti esiin kokonainen maailma, kirkas ja kuulakka, keväisen raitis -ja päiväpaisteinen, täynnä sopusointua ja runoutta. Siinä maailmassa -Aune oli viettänyt monta elämänsä suloisimpaa hetkeä, siinä viipynyt, -siihen palannut. Mutta nyt ei joutunut sinne, nyt piti olla -todellisempaa. Toisella hyllyllä olivat koulukirjat, mutta nekin -saivat levätä vastaiseksi. Vasta helmikuun alusta alkaisi opettajatar -käydä säännöllisesti, ja nyt oli vielä jäljellä tammikuuta muutamia -päiviä. - -Nytpä hän vasta muistikin, että hän jo eilen oli päättänyt mitä -tänäin oli tehtävä. Leenalta pyysi hän punaista villalankaa -ja sukkapuikot. Ne saatuaan alkoi hän luoda silmiä puikoille. -Panisikohan neljätoista vai kuusitoista kullekkin? Parempi sentään -että ovat liian suuret kuin liian pienet. Mieluisa työ alkoi ja se -kävi kuin tottuneelta ainakin. Leenan kysymykseen, mitä hän kutoi, -vastasi Aune hymyillen: kintaita Laurille. - -Mistäpäs hän tiesi tulivatko ne Laurille vai Liisalle, Matille vai -Maijalle -- kunhan ne vaan saivat lämmittää kahta kylmän jäykistämää -kätöstä, eivätpä ne muuta pyytäneetkään. Se ajatus lämmitti Aunen -sydäntä ja lisäsi nopeutta sormiin. - -Leena oli jo käynyt torilla kyökki-Eevan kanssa ja istui nyt -siinä töineen. Kylmä oli ollut kovasti, Leenalta oli nenä ollut -paleltumaisillaan, ja yhä vaan kiihtyi pakkanen. - -Sepä tieto Aunelle kiirettä lisäsi. Hän kutoi niin että puikot -kuumisivat ja puna nousi poskiin. -- Hänelläkin oli kerran kiire! - -Leena kysyi, oliko Aunea vielä aamusilla häirinnyt se outo kolina, -jonka syytä he eivät olleet tienneet. - --- Ei, kyllä hän väliste kuuli sitä, mutta ei se häntä häirinnyt. - -Senaattorin, joka useinkin teki työtä aamupuoleen yötä, se aina -herätti parhaasta aamu-unesta. Tänä aamuna oli Leena ottanut -tutkiakseen sen syytä, ja päässytkin selville siitä. Kolina -oli syntynyt siitä, että sanomalehtipoika juoksi kovaa vauhtia -puukengissä kivistä porraskäytävää ylimpään kertaan asti. Koko -käytävä kaikui moisista askeleista niin, ettei edes voinut tuntea -niitä ihmisjalan synnyttämiksi. Leena oli varoitellut poikaa: - --- Juokse hiljaa, astu varpaillas, herätät ihmiset! Ja poika koetti -varpaillaan, mutta kuinkas sellaisissa jalkineissa voi? Käytävä oli -vielä pimeä. Leena kuuli hänen kompastuvan ylös mennessään. Alaspäin -hän pudottausi vielä kovemmalla kolinalla kuin tavallisesti. Leena -huusi heidän oveltaan hänen jälkeensä: loukkasitko jalkasi? Mutta -kuuli vastaukseksi vaan nyyhkytyksen ja alaovi paiskattiin kiinni -aivan kuin vihassa. - --- Olikohan puukenkäpoika vihainen Leenalle, joka oli käskenyt häntä -varpaillaan kulkemaan? - --- Ei tiedä. Eipä ole kumma, jos mieli joskus kävisikin katkeraksi, -kun pienestä pitäin saa kovaa kokea. Kenties löi säärensä pahastikkin -portaan terävään syrjään. - -Aune ihmetteli, että on puisia kenkiä. Sellaisia hän ei koskaan ollut -nähnyt. - --- Paksuihin puupohjiin naulataan nahkapäälliset. Köyhät niitä -käyttävät, kun ne ovat huokeat ostaa, vaikka ovatkin epämukavat -- -selitti Leena. - -Puukengistä johtuivat Aunen ajatukset puujalkoihin. Hän oli kerran -maatessaan nukutettuna pöydällä jotain pienempää leikkausta varten, -kuullut isän huolestuneella äänellä kysyvän tohtorilta: mitä -luulette, tuleeko näistä jalkoja? -- Pimeältä näyttää, oli tohtori -vastannut, toisen mahdollisesti voi pelastaa, mutta toinen, pelkään, -ennemmin tai myöhemmin tulee poikkisahattavaksi. - -Jonkinlaisessa horrostilassa oli hän kuullut sen, mutta kuitenkin -aivan selvästi. - -Ja kun hän sitten heräsi vuoteessaan, voi kuinka kalpeana isä istui -siinä vieressä ja kuinka hänen äänensä värähteli, -- siinä oli -syvää surua ja ääretöntä hellyyttä. Silloin oli Aunelle selvinnyt, -että hänen olemassa olonsa tuotti isälle suurta surua. Ja hänen oli -tehnyt mielensä kietoa käsivartensa isän kaulaan ja kuiskata hänelle -korvaan, ettei Aune pidä väliä, vaikka vietäisiin molemmat, kun isä -vaan on iloisempi. - -Ja kuitenkin oli ensi aikoina tuntunut kovin katkeralta, kun -joku puujalkainen sattui kulkemaan hänen ikkunansa ohi. Siinä -oli nähtävästi jalka sahattu poikki ja jatkettu puulla. Noin kai -hänellekin tehdään ja noin hän sitten kävelee. Kenties onkin parempi -että istuu aina pyörätuolissaan. - -Mutta isän kanssa he eivät milloinkaan puhuneet näistä. He olivat -molemmat vahvasti uskovinaan, että Aunen jalat vielä kerran paranevat -ihan terveiksi, että hän vielä saa juosta kilpaa toisten lasten -kanssa ja kirkkaina kesäpäivinä tanssia viheriäisellä nurmella kuin -keijukainen! - -Niinpä niin -- puujalat ja puukengät. Aune jäi nyt siihen -ajattelemaan, että asiat sentään ovat kummallisesti tässä maailmassa. -Toisella on jalat mutta ei ole kenkiä, toisella taas kyllä olisi -kengät, mutta jalkoja puuttuu. - -Pitkän keskustelun perästä tulivat he Leenan kanssa siihen -päätökseen, että koska sanomalehtipoika heidän tähtensä oli -loukannut jalkansa, oli heidän velvollisuutensa auttaa häntä sen -parantamisessa. Leena pitäisi aamulla varalta, milloin hän pistää -sanomalehden kirjelaatikkoon ja kutsuisi hänet sisään. Jalka -tutkitaan, voidellaan ja kääritään. Mutta koska pojalla aina on -tulinen kiire, ottaisi Leena hänen edestään viedäkseen lehdet -ylimpään kertaan asti ja poika saisi jatkaa matkaansa toiseen taloon. - -Jalan hoito tapahtuisi Aunen kamarissa. - - - - -2 - - -Kello oli tuskin lyönyt kahdeksaa seuraavana aamuna, kun Leena -varovaisesti aukaisi Aunen oven ja toi sisään puukenkäpojan, jota -sellainen kohteliaisuus näytti suuresti hämmästyttävän. Hänen piti -heti istua pöydän luo ja Leena alkoi lampun valossa tutkimaan jalkaa. - --- Kumpaanko sattui? - --- Vasempaan, mutta se on jo melkein terve. - --- Vai terve, kun on ihan mustana ja turpeissa. Hieroa pitäisi, mutta -eihän se poikarassu jouda. - -Leena voiteli salvalla ja kietoi siihen pitkän pehmeän kääreen, -niinkuin hän oli lukemattomia kertoja kietonut toisiin jalkoihin. - -Aune, jota poikanen nähtävästi ei huomannutkaan sieltä varjosta, -oli noussut istuvilleen vuoteessaan. Hän katseli kömpelöä puukenkää -Leenan polvella. Katseli suurta nahkalaukkua, joka sanomalehtiä -täynnä hihnastaan riippui olalla ja näkyi painollaan tahtovan vetää -kantajansa viistoon. Hänestä tuntui niin omituisen juhlalliselta, -häntä melkein itketti. Mutta ihmeellisintä kaikesta oli, että -puukenkäpoika siinä tuolilla oli aivan sen pojan näköinen, jonka hän -unissaan oli nähnyt heräävän. - -Aune pyöritteli käsissään suurta punaista omenaa, jonka hän illalla -oli saanut tuliaisiksi isältä ja silloin pistänyt tyynynsä alle. -Mitenkä nyt saisi sen annetuksi? - -Rientäissään ulos tuli poika kulkemaan aivan läheltä Aunen sänkyä. -Silloin pisti Aune hänelle käteen omenansa ja kuiskasi tuskin -kuuluvasti: - -Mikä sinun nimesi on? - --- Lauri -- vastasi poikanen yhtä hiljaa. - -Suottapa hän sitä kysyikään. Mikäs se muu olisi voinutkaan olla? -Niinhän se oli unissakin -- ja hänen veljensähän se oli! - -Pistäissään omenan Laurin käteen oli Aune tuntenut, että se oli kylmä -kuin jää. - -Siellä se nyt juoksee tuulen vauhdilla talosta taloon, portaita ylös -ja alas niin, että puukengät kolisevat. Tuntuukohan hyvältä sääressä -ja syököhän se omenaa? - -Leena oli kyytimässä sanomalehtiä. Hiiviskeli hiljaa, ettei -häiritsisi ketään. Hyväpä olikin hiiviskellä, kun ei ollut puukenkiä. -Aune tiesi että Leena ilolla olisi kiivennyt vaikka pilvien tasalle, -kunhan vaan sai tehdä jotain yhdelle näistä pienimmistä. - -Pöydällä tuolla odotti punainen lankakerä ja kinnas, joka oli -peukaloa vailla. Kuinka kauvan se Leena viipyi. Eihän hänellä ollut -aikaa siinä loikoa. - -Mitähän jos kerran koettaisi pukeutua omin avuin, hämmästyttäisi -Leenaa, istuisi valmiina pyörätuolissaan, kun hän tulee. - -Kas niin, eihän se ollutkaan niin mahdotonta kuin hän oli luullut. -Isällä oli tapana sanoa, ettei mikään ole mahdotonta. Kenties onkin -niin. Kenties hänkin vielä paranee, voi auttaa toisia sen sijaan, -että nyt on toisten avun tarpeessa. Nyt olivat jo kengät jalassa. -Varovaisesti vaan ylös. Äärettömästi koski jalkoihin. Ole väkevä, -Aune, pelko pois! -- Kuitenkin alkoi maailma musteta silmissä ja -Leena löysi pikku Aunen tainnoksissa lattialta. - -Kun hän sitten myöhemmin istui pyörätuolissaan kutoen toista -kinnasta, nuhteli Leena häntä lempeästi uhkarohkeudesta ja -kärsimättömyydestä. Kärsivällinen sydän on suuri aarre. Eikä pikku -Aunen yhtään tarvitse surra sitä, ovatko jalat kipeät vai terveet. -Kun hän vaan aina voisi rakastaa ilman itsekkäisyyttä, niin olisi -taivas hänen sydämmessään ja taivaan enkelit rakentaisivat majansa -hänen huoneesensa -- -- --. - -Siirtyivät sitten puheet heidän uuteen ystäväänsä. - -Luuliko Leena hänellä olevan sellaisia kapineita, joita hän nyt kutoi? - -Ei ainakaan näkyvissä ollut. Takin taskusta pisti esiin vaan -kynänvarsi ja pari kirjaa. Luultavasti hän kävi kansakoulua. Kovin -köyhä hän varmaan oli. Leena oli huomannut, että sukissa oli -monta reikää, housut olivat repaleiset ja kulunut väljä takki oli -nähtävästi isälle tehty. Aune puolestaan ei ollut ehtinyt niin paljon -katsomaan vaatteita. Hän oli katsellut kasvojen ilmettä ja huomannut -niissä surun ja kärsimyksen jälkiä ja samalla jotain puhdasta ja -sanomattoman hyvää. Tuhat kysymystä nousi, joihin olisi tahtonut -vastauksen: - --- Missähän se asui, elivätköhän isä ja äiti. Kenties olivat -molemmat kuolleet. Kenties hän oli orpopoika vailla kotia ja turvaa. -Olikohan koko avarassa maailmassa ketään, joka olisi häntä säälinyt -ja rakastanut, lausunut ystävällisen sanan ja lohdutellut. Sukissa -oli monta reikää -- köyhäkin äiti olisi parsinut sukat ja paikannut -vaatteet. Surua ja kärsimystä ilmaisivat kasvot -- jospa voisi -vähänkin ilahuttaa, jakaa omasta runsaudestaan, kieltää itseltään -jotain toisen hyväksi! - -Leenasta oli lohduttavaa, että hän sai käydä koulua, mitäpä kynä ja -kirjat muuta olisivat merkinneet. Ja minkäpätähden he nyt kuvailivat -hänen kohtalonsa niin tukalaksi, ehkä hänellä oli verrattain hyväkin. - -Päivällispöydässä kertoi Aune kaikki isälleen ihmeellisestä unestaan -alkaen. Hän ilmaisi myöskin, että Leena ja hän aikoivat ruveta -köyhän pojan ystäviksi, auttaa häntä vähän vaatteilla y.m., mutta -ennen kaikkea koettaa ilahuttaa hänen murheellista mieltään, ellei -nimittäin isällä olisi mitään tätä kaikkea vastaan. - -Eikä isä kieltänyt, päinvastoin lupasi heidän siihen tarkoitukseen -käyttää hänenkin vanhoja vaatteitaan. - -Aunen ilolla ei näyttänyt olevan rajoja. Hän vuoroin taputteli -käsiään ja vuoroin puristi isän kättä: tiesihän hän sen, ainahan isä -oli hyvä, eipä hän vielä milloinkaan ollut erehtynyt isästään. - -Kun sen päivän ilta oli ehtinyt, lepäsi Aune aikaisin vuoteessaan. -Ei häntä nukuttanut, väsytti vaan. Suloisesti raukaisi jäseniä, -varsinkin käsivarsia ja käsiä, jotka koko päivän olivat olleet -uutterassa työssä. - -Tuli loimusi taas uunissa ja Leena istui siinä rauhallisena ja -rauhoittavana. Lakannut oli jo myrskynkin raivo. Kuu loisti tyynellä -talvitaivaalla ja tähdet virittivät lempeän valonsa. Tällaisina -iltoina vedettiin aina ikkunanvarjostimet syrjään, että Aune sai -katsella rakkaita tähtiään. Pienempänä oli hän luullut että äiti, -pieni veli ja kaikki hyvät enkelit tähdistä katselivat häntä -äärettömällä hellyydellä. Tähtien välkännässä luki hän silloin -selvään kutsun: tule tänne! Ja hänet oli aina vallannut sanomaton -halu päästä sinne ylös, seurata kutsua, valkein siivin liidellä kohti -korkeutta. Hän oli myöskin ymmärtänyt, että hän silloin saisi jättää -pienen sairaan ruumiinsa tänne, ja väliste oli tuntunut jo ihan siltä -kuin hän jostain korkeammalta olisi katsellut alas maahan ja nähnyt -siellä pikku Aunenkin kalpeana makaavan vuoteessaan. - -Nyt hän kyllä jo tiesi, mitä tähdet ovat. Sen oli isä hänelle -selittänyt, kun he kirkkaina talvi-iltoina yhdessä olivat ihmetelleet -Ijäisen tekoja. Kuinka pieni on ihminen, oli isä usein silloin -sanonut, kuinka pieni, ja kuitenkin -- kuinka suuri! Sillä hänkin -on osa siitä ijäisestä, jolla ei ole alkua eikä loppua, osa kaiken -alkulähteestä, ja korkealla on hänen matkansa määrä! - -Ja kun Aune nyt lepäsi siinä katsellen rakkaita tähtiään, tiesi -hän että se voima, joka hohtaa häntä vastaan mittaamattomista -maailmoista, on ääretön rakkaus. Ja kun hänen oma pieni sydämmensä -nyt paisui rakkaudesta isää, Leenaa, Eevaa, puukenkäpoikaa ja kaikkia -luotuja kohtaan, tunsi hän, että tämä on nyt juuri sitä, josta Leena -oli sanonut, että taivaan valtakunta olisi hänen sydämmessään. Ja -toden totta, vähäpätöiseltäpä nyt tuntui olivatko jalat kipeät -vai terveet. Yhtä ainoata hän nyt vaan pyysi: että se, mikä tällä -hetkellä täytti hänen sydämmensä, pysyisi siellä aina, aina. - - - - -3 - - -Valkeni sitten seuraavan päivän odotettu aamu ja taas istui Lauri -Aunen kamarissa. Leenan hoidellessa hänen jalkaansa, joi Lauri -kahvia. Aune ja Leena olivat olleet kovin pahoillaan siitä, etteivät -olleet eilen huomanneet tarjota hänelle mitään lämmittävää. Nyt piti -hänen sen sijaan juoda kaksi kuppia leivosten kanssa. Niin hyviä -leivoksia ei Lauri milloinkaan ennen ollut maistanut, mutta hän oli -niin hämmillään, että oli vähällä pudottaa kauniin kupin lattiaan -konttaisesta kädestään. Ihan sinisen punaiset olivat kädet, kyllä -näkyi selvästi, mitä oli tarpeen. Laurin pois mennessä pisti Aune -nyt siis hänen käteensä ne punaiset kintaat. Hämmästynyt poika teki -äkkiä syvän kumarruksen ja kolahtaen löi laukku Aunen sängyn laitaan. -Säikähtäneenä juoksi hän sitten ulos ovesta. - -Leena oli jalkaa hieroessaan kysynyt hänen perheolojaan. Isä -elää ja on työmies. Äiti kuoli, kun Lauri oli seitsenvuotias. -Nyt on äitipuoli, jolla on kaksi lasta: poika ja pieni tyttö. -Kaksitoistavuotias hän on ja käy kansakoulua. - -Siinähän olikin kyllin tietoja yhdeksi kertaa. Sitä Aune vaan katui, -ettei hän ollut antanut hänelle kättä, kun sanoi hyvästi. Olisi -pitänyt puristaa sitä konttaista kättä. No nyt oli arvon kintaat. -Jospa lämmittäisivät sydänraukkaakin, joka ehkä vilusta värisi isän -kuluneen takin alla! - -Leena kantoi vinniltä senaattorin käytettyjä vaatteita. Niistä he -valitsivat paksuimman ja lämpimimmän puvun, joka oli pienennettävä -Laurille. Onneksi oli Leena, jonka isä oli tehnyt räätälintyötä, -ennen kotonaan oppinut ompelemaan miestenkin vaatteita. Senvuoksi -olikin hän aamulla ottanut mitan Laurista noin vaan huomaamatta. Ei -nyt siis muuta kuin ryhtyä työhön. - -Aune puolestaan oli alkanut kutomaan sukkaa. Ilo ja onni loisti -hänen silmistään, kun hän istui siinä ikkunan alla tuon tuostakin -katsahtaen ulos kadulle. Siellä liikkuivat ihmiset talvitamineissaan, -mitkä ajaen, mitkä kävellen. Viluisilta näyttivät kaikki. Ja kaikki -tuntuivat niin rakkailta Aunelle. - -Tuisku oli tehnyt korkeat kinokset esplanaadiin. Kuinka valkea, -kuinka häikäisevän valkea oli siellä hanki! Aune etsi muististaan, -oliko hän nähnyt mitään muuta niin valkeata. Niin, vaahto, jota -aallot myrskypäivinä ajelivat Ahtolan rannikolle ja kenties joutsenen -siipi sekä liljan lehti. - -Ja nyt johtui hänelle mieleen ihana kevätaamu pari vuotta takaperin. -Häntä lykättiin pyörätuolissa pitkin Kaisaniemen puistoa. Joutsenet -uiskentelivat lammikossa. Pysähdyttiin siihen rannalle ja Aune -heitteli niille ruokaa. Seuraavana päivänä oltiin äidin haudalla. -Siellä oli valkea lilja juuri levittänyt lehtensä aamuauringossa. Ja -Aune oli silloin ajatellut, että kumpikohan on valkeampi joutsenenko -siipi vaiko liljan lehti. Ja jäljestäpäinkin oli hän sitä ajatellut, -mutta ei hän ollut tiennyt kumpiko. - -Ja kun hän nyt istui siinä katsellen huikaisevan puhdasta hankea, ei -hän enää etsinyt vertailuja, mutta hänen sieluunsa nousi ajatus, että -noin, juuri noin puhdas mahtaa hyvän ihmisen omatunto olla. Ja syvä -kaiho täytti taas mielen. Aune muisti nyt, että juuri samanlaista -kaihoa hän oli tuntenut katsellessaan vaahtoa rantasella ja niinä -kevätaamuina puhtaan puhtautta ihaillessaan. - -Leena selitti että se kaiho ei ollut muuta kuin ihmishengen ikävä -sitä korkeinta puhtautta, josta se on kotoisin ja johon sen on -palattava. Syvälle on se kaiho juurtunut ihmissieluun, mutta -maallisen elämän kirjavassa leikissä sen ääni usein vaikenee. Ei ole -kultaa kaikki se, mikä kiiltää vastaamme vaihtelevista muodoista -eikä taimi viattomuuden kukkaset joka tarhassa. Eikä taimi ne aina -ihmisrinnassakaan. Mutta autuaat ovat puhtaat sydämmestä... - -Olipa heillä nyt kiire. Leena ompeli neula kuumana ja Aunen sukka -kasvoi kasvamistaan. Ei ollut heillä nyt aikaa pitkiin pakinoihin -eikä paljon mietiskelyynkään. - -Se ajatus vaan tahtoi vaivata Aunea, että kun sillä on äitipuoli, -niin jos se ei olekkaan hyvä Laurille. Aune tosin ei tuntenut ketään, -jolla olisi emintimä, mutta saduissa ja kertomuksissa ne aina -vihasivat ja kiusasivat lapsipuoliaan. - -Leena kyllä tunsi monta emintimää, hänellä itselläänkin oli ollut, -eivätkä kaikki suinkaan rakasta lapsipuoliaan niin paljon kuin -pitäisi. Voipi olla syytä lapsissakin, eikä voi tuomita ketään, ja -toivottavasti Laurin emintimä on hyvä hänelle. - -Aunea vaan peloitti, niin, häntä aavistutti niin kummallisesti, että -ei, ei ole Laurin emintimä hyvä hänelle. Minkästähden hän muuten -olisi niin surullisen ja kärsineen näköinen? Jos Leena vaan olisi -nähnyt kuinka arasti ja säikähtäneenä hän katsoi Auneen, kun laukku -vahingossa löi sängyn laitaan, aivan kuin olisi pelännyt kuulevansa -tylyn sanan tai saavansa rangaistusta. Aunen sydäntä vilhoi ja -kouristi eikä hän jaksanut ajatella loppuun sitä ajatusta. Turhaan -koetti Leena johtaa puhetta hauskempiin asioihin ja isäkin tuli -kotiin tuliaisineen ja helline sanoineen, mutta Aune oli surullinen -sinä iltana. - -Vasta myöhään illalla, kun tulet jo oli sammutettu ja Aune oli saanut -uskotuksi surunsa ja huolensa Korkeimman huostaan, vasta silloin -alkoi hän rauhoittua. - - - - -4 - - -Kun Lauri seuraavana aamuna istui Aunen kamarissa, oli hän entistään -surullisempi, näyttipä aivan siltä kuin hän olisi hiljan itkenyt. -Leena huomasi heti, että hänen korvansa olivat lumivalkoiset, jäässä -siis. Hän juoksi heti lunta kadulta ja hieroi ne kuumiksi. Sitten -sitoi hän niihin kapean silkkihuivin. Sääri oli jo melkein terve. Kun -Lauri sitten riensi ulos ja ujosti kumarsi jäähyväisiksi, tarttui -Aune nyt hänen käteensä ja sanoi lempeästi: - --- Minä olen Aune ja tahdon olla sisaresi. Mutta, voi, kuinka kätesi -on kylmä! Eivätkö kintaat olekkaan lämmittäneet? - -Silloin tyrskähti Lauri itkuun ja nyyhkytti, ettei niitä hänellä -enää olekkaan. Hän näytti olevan ihan epätoivossa ja itki niin, -että oli siihen paikkaan pakahtua. Leena kuiskasi Aunelle, että se -lapsi parka on varmaan hukannut ne, pudottanut kadulle tai johonkin -porraskäytävään juostessaan. Molemmat koettivat he nyt lohdutella -Lauria, minkä voivat. Nehän olivat vaan kintaat. Huomispäivänä voi -hän saada toiset, tahi vaikka jo tänään. Pudottiko hän ne? - --- Ei hän niitä pudottanut, mutta kun hän tuli kotia eilen ja -emintimä näki ne, otti hän ne pois ja löi Lauria ja veti tukasta ja -sanoi, että hän oli varastanut ne, vaikkei hän milloinkaan ole mitään -varastanut. Sitten iltasella oli Lauri nähnyt ne emintimän omalla -pojalla. - -Katkonaisesti ja nyyhkyttäen sai hän tämän kerrotuksi ja riensi -sitten pois. - -Leena huusi hänen jälkeensä: - -Tule tänne illalla, meillä on tärkeätä asiaa, koeta päästä! - -Uusia vaatteitaan hakemaan Leena häntä näin kutsui. Niitten piti -valmistua illaksi, sentähden piti joutua ompelemaan. - -Ei Aune enää jaksanut pysytellä istumassa. Hervotonna ja entistään -kalpeampana vaipui hän vuoteeseen. Huulet yhteen puserrettuina ja -elottoman näköisenä lepäsi hän siinä, rinta vaan nousi ja laski -taajaan. Siellä taisteli suru ja ahdistus ja viha. Niin viha, jota -hän tuskin milloinkaan oli tuntenut, mutta nyt tunsi hän vihaavansa -Laurin emintimää. Eikä ollut enään yhdentekevä olivatko jalat kipeät -vai terveet. Olisi pitänyt päästä heti juoksemaan Laurin kotiin. -Olisi pitänyt saada sanotuksi sille kelvottomalle emintimälle, että -hän se juuri itse oli varas, joka vei orpolapsen ainoat kintaat. Ja -millä oikeudella hän ne antoi omalle pojalleen, ei Aune niitä hänelle -ollut kutonut. Ei, ei sitä jaksanut ajatellakkaan. - -Leena säikähti. Hän tiesi että Aune oli liian heikko kestämään -sellaista mielenliikutusta. Rauhoittaakseen häntä lupasi Leena käydä -Laurin kodissa, mutta heti hän ei voinut lähteä, eiväthän he tienneet -edes, missä hän asuikaan. - -Lempeästi selitti Leena sitten Aunelle, ettei hän suinkaan voinut -ottaa sanoakseen tylyjä sanoja Laurin emintimälle, sillä se ei olisi -oikein. Jos hän oli käyttäytynyt väärin, oli hän varmaan tehnyt sen -siitä syystä, ettei hän ymmärtänyt paremmin. Heidän oli antaminen -hänelle kaikki anteeksi ja niin oli Laurinkin opittava tekemään. -Missä viha ja tylyt puheet vallitsevat, kaukanapa on sieltä taivaan -valtakunta. Senpätähden pikku Aunenkin oli varjeltava sydämmensä, -ettei vihan rumat ajatukset pääsisi sieltä karkoittamaan rauhan -enkeleitä. Eikä milloinkaan saisi unohtaa, että ainoastaan hyvällä -voi voittaa pahan. - -Mutta Aunesta tuntui tällä hetkellä aivan mahdottomalta antaa -anteeksi Laurin emintimälle. Ja koska Leena ei ottanut nuhdellakseen -häntä, oli Aunen itsensä kirjoitettava hänelle kirje. Hän mietti nyt -vaan kuinka hän sen kirjoittaisi, mutta ei löytänyt mielestään kyllin -ankaria sanoja. - -Sinä päivänä ei Aune ensinkään jaksanut nousta vuoteeltaan. Kovin -hänestä nyt tuntui elämä tukalalta. Isäkin oli matkalla, tulisi kotia -vasta monen päivän päästä ja Leena vaati häneltä mahdottomia. -- - -Jopa alkoi sen ikävän päivän ilta hämärtää. Aune oli nukahtanut. -Herätessään kuuli hän ikäänkuin lempeän äänen sanovan: - --- Ainoastaan hyvällä voi voittaa pahan. - -Aune etsi katseellaan Leenaa, mutta häntä ei ollut huoneessakaan, -eikä se ollut Leenan äänikään. Hänestä alkoi tuntua niin -kummalliselta. Hän tiesi nyt, että se ääni kuului hänelle -henkimaailmasta, hyväin henkien kotimaasta, ja hän uskoi nyt että se, -mitä ääni sanoi, on totinen tosi. - -Hän ymmärsi nyt myöskin, että ainoa, mitä hänen tällä hetkellä oli -tekeminen, oli sydämmestään antaa anteeksi Laurin emintimälle. Mutta -hän piti kuitenkin velvollisuutenaan sanoa muutamia sanoja Laurin -puollustukseksi. Leena nosti pienen pöydän sängyn viereen ja siinä -Aune nyt kirjoitti hentosella kädellään näin kuuluvan kirjeen: - -/# - Laurin emintimälle! - - Väärinpä teitte orpopoikaa kohtaan, kun syyttömästi soimasitte - häntä varkaaksi ja otitte pois kintaat, jotka minä kudoin - hänelle. Pyydän nyt siis Teitä ystävällisesti antamaan ne hänelle - takaisin. Tässä lähetän Teidänkin pojallenne pienet kintaat, ja - jos muuten voin Teitä palvella, niin teen sen ilolla. Ystävyydellä - - Aune H. -#/ - -Aune luki Leenalle kirjeensä ja Leena sanoi, että sellaisen kirjeen -hän mielellään ottaa viedäkseen. - -Siinä nyt olivat vaatteet valmiina. Kuinka kauniit! Kangas näytti -aivan uudelta, niin sievää sinisenharmaata. Aunen mielestä ne -olisivat kelvanneet vaikka keisarin pojalle. Sitä Leenaa minkälainen -räätälimestari! Olisi pitänyt päästä hoviräätäliksi. Aune tunsi -itsensä ihan kelvottomaksi, sillä kukapa sen tiesi, milloin sukat -valmistuisivat. Nyt piti Leenan panna myttyyn vaatetten kanssa parin -Aunen omia sukkia ja sitä paitse hänen kintaansa. -- -- - -Kauvan olivat he jo odottaneet, kun vihdoin eteisen kelloa soitettiin -hiljaa ja arasti. Leena riensi avaamaan. Siellä seisoi Lauri -hengästyneenä. Hänellä oli kova kiire, oli ollut asialla ja täytyi -kiiruhtaa kotiin. Leena sieppasi mytyn kainaloonsa ja lupasi Aunelle -pian palaavansa. - -Matkalla kyseli Leena, mitä asioita se pieni mies nyt oli toimitellut -ja Lauri kertoi käyneensä kauppahallissa ostamassa silakoita. Niitten -piti ennättää iltaiseksi ja hän oli juossut melkein koko matkan, -mutta pelkäsi kumminkin viipyneensä liian kauvan. - -Pian he pääsivätkin perille, vaikka Lauri asui laitakaupungilla. -Pimeitä portaita myöten kiipesivät he jonnekkin hyvin korkealle ja -kun Lauri viimein aukaisi oven, huusi äreä ääni hänelle vastaan: - --- Missä sinä koko illan viivyttelit?... - -Ääni vaikeni, kun Leenakin samassa kävi sisään ja arvokkaasti -toivotti hyvää iltaa. - -Mies, joka oli pitkällään sängyssä, nousi istuvilleen ja vastasi -tervehdykseen. Vaimo puuhasi jotain uunin edessä selin Leenaan. -Huonetta valaisi niukasti kehno lamppu. Leena ei ollut ensinkään -edeltäkäsin ajatellut, mitä hän sanoisi eikä oikein tiennyt kuinka -aloittaisi. Sanoi vaan sitten suoraan: - --- Meidän pieni sanomalehtipoikamme näkyy olevan vaatteiden -tarpeessa, tässä olisi hänelle lämmin talvipuku. Ja tässä on sinulle -kintaat, lapsi kulta. Leena silitteli pöydän luona istuvan poikasen -päätä. - --- Nouse kiittämään Lauri, sanoi isä. Voi hyvä rouva, Jumala teitä -palkitkoon! Kyllä onkin Lauri-rukalla ollut huonot vaatteet. Köyhyys -sen tekee. Huonot ovat olleet työansiot ja sairauskin on vaivannut. -No Lauri, nouse kiittämään! - -Lauri koetti irtaantua pikku Annin syleilystä, mutta se ei ollut -niinkään helppoa. Anni oli kietonut pienet käsivartensa Laurin -kaulaan ja rupesi itkemään, kun hän väkisin aikoi irroittaa ne. - --- Se on niin kiintynyt siihen poikaan, selitti isä, ei päästä -kaulasta irti iltakausiin ja nukkuukin syliin. - --- Sehän osoittaa vaan, että Lauri on ollut hyvä pienelle siskolleen, -arveli Leena. - -Niin, teillehän minulla vielä on kirje, sanoi Leena ojentaen kirjeen -emintimälle, jonka kasvoissa oli jotain kovaa ja tylyä. - --- Nyt hyvästi ja Herran huomaan! Tulethan sitten aamulla Lauri. - -Isä meni lamppu kädessä saattamaan alas portaista. - --- Kovat on päivät Lauri-rukalla. Orpo hän on äidistään, mutta Jumala -näkyy muistavan orpoakin. -- Ja isä pyyhki kyyneleen poskeltaan -karkealla kädellään. -- -- -- - -Pitkäksi kävi odotusaika Aunelle. Eeva istui sen aikaa sisällä ja -kertoi siinä Aunelle omenoita kuoriessaan elämänsä tarinan. - -Kun Leena vihdoinkin tuli, olipa Aunella silloin kyselemistä. Leenan -piti kertoa kaikki juurta jaksain. - -Suuresti Aunea ilahutti se, että Laurin isä oli rehellisen ja hyvän -näköinen mies ja niin helläsydämminen. Ja voi sitä pientä Annia! -Mitähän sille antaisi? Jotakin pitää hänen saada palkinnoksi suuresta -rakkaudestaan Lauria kohtaan. - -Emintimä vaan oli kova ja tyly, tyly ja kova. -- -- Leena oli -jo sanonut hyvää yötä; hän makasi aina viereisessä huoneessa ja -väliovi oli auki. Tuletkin oli jo sammutettu, mutta ylhäällä tuolla -välkkyivät taivaan tulet ja niitä Aune katseli vielä kauvan. Ja -niitten valossa heräsi hänen mielessään toivo ja uskallus. - -Mikseikäs ääretön rakkaus, joka voimallaan maailman piiritkin -kannattaa, mikseikäs se voisi löytää tietä ihmisrintaan ja taivuttaa -emintimänkin sydäntä hyvyyteen orpolasta kohtaan! - - - - -5 - - -Kun isä oli palannut Leenaa saattamasta ja asettanut lampun takaisin -pöydälle, toi emintimä hänelle kirjeensä luettavaksi. Isä luki ääneen -ja se oli hänen mielestään kaunis ja ystävällinen kirje, mutta -emintimän muoto muuttui vihasta: - --- Vai kieliä kannetaan kylään ja häväistään kotiväki, voi sinä -kelvoton! No sen sitä saa palkakseen, kun ottaa vieraan lapsen -holhotakseen ja vaatteetkin päältään riisuu sen hyväksi, voi minua -onnetonta! - -Hän peitti kasvonsa esiliinallaan ja itki. - --- Täytyihän minun sanoa, kun pikku neiti tahtoi tietää, mihin ne -olivat joutuneet, sanoi Lauri onnettoman näköisenä, vaikka hän -tavallisesti oli ihan vaiti toruttaessa. - -Isä tahtoi illallista pöytään, että pääsisi levolle. Siihen nyt -kokoontui koko perhe, paitse pikku Annia, joka jo ennätti nukkua -kehtoonsa Laurin viereen. Syötäissä ei puhuttu mitään. Lauri kuori -perunaansa pöydän alakulmalla ja otti silakan, niitä omia ostamiaan. -Oli siinä voitakin, mutta siihen Lauri harvoin koski. Hän oli -huomannut, että emintimä katsoi häneen vihaisesti, jos hän hitusenkin -vuoli sitä veitsensä kärjellä leivälleen. Tulihan tuota toimeen -ilmankin. - -Lauri lopetti syöntinsä ennen muita. Piti vielä ennättää vähän -vilaista kirjaansa, ennenkun lamppu sammutettaisiin, sillä ei sitä -hänen tähtensä poltettu. Hänellä oli huomiseksi läksynä "Jaakopin -uni". Se oli kertausta ja hän muisti sen entisestään. Luki kumminkin -vakuuden vuoksi kertaalleen lävitse. - -Teki mieli katsella niitä uusia vaatteita. Olisi tehnyt mieli -koetellakkin niitä, mutta eihän sitä nyt rohjennut, kun ei isäkään -puhunut niistä mitään. - -Alkoivat sitten laittauta levolle. Laurikin suori vuoteensa -seiniviereen lattialle. Ei siinä ollut patjoja eikä peitteitä, -olipahan vaan joitakin vanhoja ryysyjä. Kova siinä oli ja kylmä näin -talvella. Välistä vilutti niin että hampaat kalisivat eikä voinut -nukkua. Senpävuoksi Lauri harvoin riisuutuikaan. - -Siihen hän nytkin siis paneusi kolkolle vuoteelleen, mutta vierelleen -lattialle laittoi hän ne uudet vaatteet. Hänestä tuntui niin somalle, -oli aivan kuin hän olisi saanut uuden ystävän, joka tahtoi hänelle -hyvää. Ja koska huone jo oli pimeä, ettei kukaan nähnyt, ojensi hän -kätensä ja kosketteli sitä uutta ystäväänsä. Se oli niin hienoinen -ja pehmeä. Lauri ei voinut muuta kuin hyväillen silitellä. Ja vielä -hänen nukkuissaankin hiveli pieni kätönen uuden nutun rintapieltä. - -Mutta yöllä kiihtyi pakkanen oikein ankaraksi. Ja kuta enemmän se -kiihtyi, sitä kylmemmäksi kävi Laurin kodin lattia. Ja kun Lauri nyt -lepäsi siinä vilusta väristen, kuvitteli hänelle unissa se mitä hän -oli lukenut illalla. - -Unet kuvailivat hänelle, että hänpä se juuri onkin Jaakop, joka makaa -siinä yksinään paljaan taivaan alla sortuneena ja suruissaan. Taivaan -enkelit kävelevät ylös ja alas tikapuilla ja ihana enkeli lähestyy -Lauria, tarttuu häntä käteen ja sanoo: - --- Minä olen Aune ja tahdon olla sisaresi... - - - - -6 - - -Seuraavana aamuna ilmestyi Lauri tavalliseen aikaan Aunen kamariin. -Edellisinä kertoina oli hän ollut siihen määrään arkeillaan ja -hämillään, että oli unohtanut tervehtääkin tullessaan. Nyt tuli hän -toisella mielellä. Aunen sanat eilisestä olivat koko ajan soineet -hänen korvissaan rohkaisten ja ilahuttain. Hän tiesi nyt varmaan, -että vaikka Aune oli hieno ja ylhäinen neiti, ei hän kuitenkaan -halveksinut häntä, köyhää työmiehen poikaa, joka puukengillään -peloitti pois ihmisten aamurauhan. - -Senpävuoksi Lauri tänä aamuna iloisesti toivotti hyvää huomenta. -Meni sitten Aunen luo, ojensi kätensä ja kiitti vaatteista. Ja lie -hymyilivät toisilleen tuttavallisesti. Samaten kiitti hän Leenaa. - -Lauri huomasi, että molemmat tarkastelivat häntä, sitä uutta pukua -luonnollisesti, että mitenkä se kävi hänelle. Ja hän tuli hämilleen, -tuntui niin oudolta. Hän oli jo niin tottunut isän väljään takkiin -liian pitkine hioineen. Se oli kuin vanha rakas tuttava, vaikka monta -vilua oli hän siinä nähnyt. - -Leena tarkasti säärtä ja selitti, että se jo oli ihan terve. Mutta -Laurin täytyi kuitenkin luvata joka aamu pistäytyä heillä saamassa -vähän lämmitystä. Eihän se häntä viivyttänyt, kun Leena sen sijaan -kantoi lehdet heidän portaissa. -- -- -- - -Ja siellä hän taas juosta viillätti kylmässä aamuilmassa. Mutta ei -ollut hänen nyt kylmä. Kun vinha viima puski vastaan, niin se uusi -ystävä, joka tahtoi hänelle hyvää, tuntui liittyvän lähemmäksi häntä -ja ikäänkuin hyväili hänen hentosia jäseniään. Ja Laurin teki mieli -hyväillä vastaan. - --- -- Sinä päivänä oli Aune taas terveempi. Hän istui tavallisella -paikallaan ja jaksoi kutoa sukkaansakin. He puhuivat Leenan kanssa -siitä kuinka onnellisia he olivat, kun saivat osoittaa ystävyyttä -osattomalle. Ja he olivat vakuutetut siitä, ettei korkeampaa -maallista onnea olekkaan. - -Samassa soi eteisen kello. Sieltä tulivat serkut, Elli ja Saimi, -kaksi Aunen ikäistä tyttölasta. He suutelivat Aunen kalpeita poskia, -taputtelivat häntä ja sanoivat häntä armaaksi serkkukullakseen. -Kylläpä he taas olivatkin iloisella tuulella. - -Elli alkoi kertomaan, että he eilen illalla olivat olleet -lastentanssijaisissa professori P:llä. Ja kilvan vakuuttivat -molemmat, että siellä oli ollut äärettömän, äärettömän, äärettömän -hauskaa. Heillä oli molemmilla ollut vaaleanpunaiset leningit ja -kaikki olivat sanoneet, että ne vaatettivat verrattomasti. Kaikki -tytöt ja pojat olivat olleet sievän sieviä ja niin he liehuivat -tanssissa kuin kesäperhot nurmikolla. - -Professori itse oli pitänyt kauniin puheen tälle "keijukaiskansalle", -kuten hän sanoi, rusottavista kevätaamuista -- lapsuutta hän niihin -vertasi -- ja lapsuusajan viattomasta ilosta. Lopuksi oli näytelty -"Prinsessa Ruusunen". Se oli onnistunut mainiosti. Nanny B. oli -ollut herttaisa Ruusunen ja Linda A. komea kuningatar. Ruusuja, -kaikenvärisiä oli ollut niin paljon, että niistä muodostui kokonainen -metsä, jonka peitossa koko hovi nukkui satavuotista untaan. - -Jaa, kielin ei voinut kuvailla kaikkea sitä ihanuutta. - -Elli ja Saimi eivät voineet muuta kuin toivoa, että Aunenkin jalat -pian paranisivat, että hänkin saisi ottaa osaa sellaiseen riemuun. -Sitten piti hänen heti oppia tanssimaan. Kyllä Elli opettaisi. Hän -oli jo käynyt tanssikoulun ja tanssiminen oli hänen mielestään -hauskinta maailmassa. Nytkään ei hän malttanut olla pyörähtelemättä -muutamia kertoja ympäri Aunen kamarin lattiaa. - -Tällä kertaa serkut eivät joutaneetkaan viipymään kauvan. He olivat -vaan pistäytyneet ohi kulkeissaan tervehtimään pientä armasta -serkkukultaansa. Taas he suutelivat ja taputtivat ja jättivät hyvästi -näkemään asti. - -Kotimatkalla sanoi Saimi Ellille, että ehkei heidän sentään olisi -pitänyt olla niin vallattomia Aunen luona eikä kertoa niin paljon -niistä tanssijaisista. Tuskinpa Aune sentään milloinkaan paranisi ja -tuskinpa hänen jaloillaan koskaan tansittaisi. - -Niin, arveli Elli, ehkä Aunen mieli vaan kävi surulliseksi, kun kuuli -toisten ilosta. Hän ei ollut puhunut juuri mitään, hymyillyt vaan -niin kummallisesti heidän kertoessaan. - -Saimi luuli kumminkin huomanneensa, ettei Aune ollut pahoillaan. -Hänen katseessaan oli ollut jotain kirkastettua ja hänen hymyilyssään -jotakin ihan autuaallista. Katsellessaan Aunea oli Saimi tullut -ajatelleeksi sitä kaunista pyhimyksen kuvaa, joka oli hänen pienen -rukouskirjansa kannessa, ja jota hän aina oli ihaillut. - -Ja Saimi oli huomannut oikein. Aune ei ollut ensinkään pahoillaan -siitä, ettei hän voinut päästä tanssijaisiin. Mutta muisti hän senkin -ajan, jolloin sydäntä oli särkenyt, kun toiset lapset puhuivat -iloistaan. Minkätähden hänen, juuri hänen kohtalonsa piti olla -näin kova, kun kaikki muut olivat terveitä ja onnellisia? Ja monta -kyyneltä oli hän silloin itkenyt ikävinä iltoina. Eikä ollut hän -silloin onnellinen. - -Mutta se oli jo voitettu kanta. Ja vaikka hänen jalkansa paranisivat -tänään taikka huomenna, eipä hänen sittenkään tekisi mieli tanssia. -Toisetpa toimet häntä silloin kutsuisivat. Eihän siinä ollut mitään -pahaa, lapsuusajan viattomassa ilossa, mutta Aune tunsi kumminkin, -että se maailma, jossa hän eli, oli niin paljon korkeammalla sitä -toista kuin taivas on maasta. - -Se maailma oli laskeutunut hänen luokseen, kun hän hiljaisina hetkinä -oli kuunnellut Ijäisen ääntä sielussaan, ja kun hän tähtien valossa -oli avannut sydämmensä sille rakkaudelle, joka ulottuu kaikkialle -ja jokaiseen. Ja sitä maailmaa ei Aune milloinkaan tahtonut laskea -luotaan, sillä siinä on ikuinen onni. - - - - -7 - - -Kuuluivat näin päivät ja yöt tyynesti ja tasaisesti eteenpäin. - -Lauri kävi joka aamu juomassa "lämmitystään". He tarjosivatkin -nyt hänelle maitolämmitystä, koska se on terveellisempää ja -ravitsevampaa. Hänen piti juoda sitä oikein paljon vehnäleivän -kanssa, että jaksaisi ponnistella. - --- Niin, ponnistelemista se on elämä, Lauriparka, sanoi Leena. Eikä -auta uupua kesken aikaa. -- -- - -Aune alkoi jo ikävöidä isää, joka vielä oli matkalla. Hän tiesi että -isä matkusti tärkeissä isänmaan asioissa ja, että hänenkin elämänsä -oli kovaa ponnistelemista. Aune oli välistä öisillä, kun sattui -heräämään, kuullut isän raskailla askelilla mittaavan huoneensa -lattiaa. Ja vaikka hän sitten aamusella olikin hymysuin astunut Aunen -kamariin, oli kumminkin synkkä suru piileskellyt otsan poimuissa. -Aune oli pelännyt, että isä taas suree hänen tähtensä. Mutta eräänä -iltana oli hän rohkaissut luontonsa ja kysynyt: - --- Mitä isäni suree? - -Johon isä oli vastannut surevansa Suomen tulevaisuutta. - -Useasti oli hän sitten puhunut Aunelle siitä, kuinka meidän kansa -on pieni ja kuinka muut mahtavammat voisivat sitä sortaa ja ryöstää -siltä sen kalleimmat oikeudet, ja että ainoa pelastus oli hengen -miekalla taisteleminen. Ja siihen taisteluun oli jokaisen otettava -osaa. Niin, sillä miekalla voivat pienet tyttösetkin taistella. Ja -Aune oli juuri ollut kysymäisillään, että jalattomatkinko, mutta ei -ollut hennonut sentään. -- -- - -Jospa isä nyt vaan pian palaisi matkaltaan, niin Aune saisi sanoa -hänelle, että hänkin tahtoo taistella kaiken sen puolesta, joka -kärsii vääryyttä tässä maailmassa ja jota sorretaan. - --- -- Seuraavana päivänä, kun Aune taas istui kuumeentapaisella -innolla kutomassa sukkaansa, tuli tohtori aivan odottamatta. Hän -asettui Aunen eteen, katseli häntä tutkivasti, kävi totiseksi ja -sanoi: - -Minne kiire, mamsselikulta, ja näinkö niitä voimia tuhlataan? - -Hän otti pois kutimen ja sulki ystävällisesti Aunen kädet omiinsa. Ne -ihan vapisivat rasituksesta. - -Mutta tohtorisetähän oli itse luvannut, että hän saisi kutoa. - -Niin, joskus huvin vuoksi vähäsen, mutta ei miksikään kutomakoneeksi, -lapsikulta, siihen meillä ei ole varaa, ei totisesti ole meillä -siihen varaa. Ja hän katseli huolestuneena sitä hentoa pientä olentoa -siinä edessään, joka näytti heikontuneen hänen viime käynnistään. - -Aunen täytyi pitkälleen sänkyyn, että tohtorisetä sai tutkia jalkoja. -Eivätpä olleet paranemaan päin nekään. Aune oli aivan liiaksi paljon -istunut pyörätuolissaan jalat riipuksissa. Nyt ei saisi pitkään -aikaan laskea jalkoja alaspäin. Minkä istui, piti istua sängyssä. - -Ei tullut Aune iloiseksi näistä, mutta ei kovin surulliseksikaan. -Olipa hän ennenkin monta pitkää talvea asunut yksinomaan -sängyssään. Tulihan sitä toimeen siinäkin ja mikäs olikaan tullessa -höyhenpatjoilla, silkkipeitteen alla lämpimässä kamarissaan. Pahinta -oli sukkain. - -Saadakseen Aunen iloisemmaksi rupesi tohtori tapansa mukaan laskemaan -leikkiä. Ja hän kertoi kaikesta siitä, mitä hän joka päivä näki -liikkuessaan siellä ulkona maailmassa. Paljon hän siellä oli nähnyt, -mutta kaikkein viimeksi oli hän nähnyt lentokoneen. Niin, kohta -Aune saisi kamarinsa ikkunasta katsella kuinka ihmiset siellä -ulkona lentelevät kuin lintuset. Istuutuvat vaan välistä lepäämään -jonnekin puun oksalle esplanaadissa tai katon harjalle. Eihän sitä -ijankaikkisesti viitsi kävellä köpistellä tämän vanhentuneen maan -pinnalla. Ja kukapa sen tiesi vaikka ne ruumiinosat tulevaisuuden -ihmisellä kokonaan kutistuisivat ja kasvaisi siivet sijaan. - -Aune katseli suurin silmin tohtorisetää. Hän ei tarkkaan -tiennyt puhuiko se nyt totta vai laskiko leikkiä siitä jalkain -surkastumisesta. Lentokoneeseen hän kyllä uskoi. Olihan isä näyttänyt -hänelle lentokoneen kuvankin ulkomaan sanomalehdistä. - -Vai kutomakoneeksi koko tyttö, jopa nyt joutavia! Ja mitä hän sitten -aikoi tehdä niillä kaiken maailman sukilla, joita sitä kyytiä -kudottiin? - -Aune loi vakaan katseen tohtoriin ja kysyi omituisen juhlallisella -äänellä, että eikö tohtorisetä, joka oli nähnyt niin paljon siellä -ulkona avarassa maailmassa, eikö hän milloinkaan ollut sattunut -näkemään pakkasen puremaa sukatonta lapsenjalkaa. -- Ja kyyneleet -tunkivat väkisinkin esille mustain silmäripsien alta. - -Tohtori laski kätensä Aunen sydämmelle. - --- Sellaistako täällä liikkuu? Sinä armas henki! Mutta hän uskoi, -että Aunen isä on valmis ostamaan vaikka useamman sukkaparin kuin -nämä sormet jaksaisivat kutoa kymmenessä vuodessa, kun Aune vaan -pyytää. - -Vieläkin täytyi Aunen kysyä siltä hyvältä tohterisedältä, joka oli -nähnyt niin paljon maailmassa, oliko hän koskaan nähnyt kenenkään -tanssivan puukengissä. - -Sitä hän todellakaan ei muistanut nähneensä. Eivät taida olla ne -oikein mukavat tanssikengiksi. - --- Entäs puujaloilla sitten? Niin, Aune tarkoitti vaan, että oliko -tohterisetä koskaan nähnyt puujalkaisen tanssivan? - --- Viisastellakko se nyt alkaa, pieni veitikka? Terveillä jaloilla -sitä vaan tanssitaan ja senpävuoksi Aunenkin jalkoja nyt on -koetettava terveiksi. - -Tohtori nousi lähteäkseen. Aune ojensi hänelle pienoisen kätensä ja -sanoi, ettei hän viisastellut. Mutta sitä ennättää ajatella niin -paljon tuhmaa ja viisasta hiljaisessa huoneessaan neljän seinän -sisällä. Kaikellaiset ajatukset tulevat mieleen, tulevat ja menevät, -nousevat ja laskevat kuin aallot meressä. - -Eteisessä sanoi tohtori Leenalle, että nyt oli leikki poissa taas, -että piakkoin taas oli tehtävä leikkaus ja sen varalle oli koottava -voimia. Ja ennen kaikkea piti koettaa pitää yllä iloista mieltä. - -Mutta tiellä mennessään ajatteli hän, että aavistikohan se armas -lapsi kuinka mahdotonta, kuinka tuiki mahdotonta oli pelastaa hänen -jalkojaan. Hänen sanansa olivat saaneet erityisen painon, kun hän -mainitsi puujalkoja ja omituisen varmasti oli hän silloin katsonut -tohtoriin. Mahdotonta tuiki... - -Ja tohtori astui muoto synkkänä katua alaspäin. Poikkesi sitten -poikkikadulle mennäkseen toisen sairaan luo. - - - - -8 - - -Aune oli jo ennättänyt saada monta kirjettä isän matkalta, ja nyt hän -vihdoinkin taas oli kotona. Hän oli istunut pitkät rupeamat Aunen -vuoteen vieressä. He olivat jo ennättäneet puhua miltei kaikesta, -mitä taivaan alla voi tapahtua ja Aunesta tuntui nyt taas niin -turvalliselta. - -Siinä olivat tuliaiset vielä esillä pöydällä, ja kylläpä se isä taas -oli muistanut niitä tuodakkin. Siinä oli kirjoja korukansissa, siinä -kaunis leninkivaate, siinä kallisarvoinen helminauha. Mitäpä kaikkea -isä ei olisikaan tahtonut antaa pikku tytölleen, ainoalle ilolleen. -Jos hänen vallassaan olisi ollut, niin olispa hän antanut Aunelle -vaikka tähden tuolta taivaan sinilaelta. - -Mutta sitä, mitä hän kaikkein kernaimmin olisi tahtonut antaa ja jota -Aune kipeimmin kaipasi, se ei ollut hänen annettavissaan, eikä voinut -siinä auttaa mikään maallinen mahti. Ja sepä se oli hänen elämänsä -suuri suru. -- -- - -Isä oli jo lähtenyt virastoon. Leena missä lie häärinyt. Aune -oli yksin ja hän nautti nyt siitä. Nautti siitä ettei kuulunut -risahdusta, ei rasahdusta ei ihmisen askelta eikä ääntä. - -Aurinko paistoi sisään huoneeseen, kirkasti joka komeron ja valaisi -synkät sopet. Kielot tuoksuivat pöydällä. Aune sulki silmänsä. - -Hänestä oli aivan kuin juhannusaatto. Hän istuu Ahtolan rannalla. -Hiljaa lyövät siinä laineet ruohikkoon. Peipponen laulaa koivun -oksalla ja lahden takaa kuuluu käen surunsekainen kukunta. Ja -tuulenhenki tuo metsästä juuri tuota samaa tuoksua. Aune levittää -sieramensa ja nauttii. - -Yhä pitää hän silmänsä suljettuina. Antaa lainetten loiskia ja käen -kukkua lahden takana -- kun on juhannusaatto... - -Aune heräsi unelmistaan vasta, kun Leena tuli sisään hieroen kylmiä -käsiään ja sanoi, että kohta taitaa tulla pyry, koska kaikki savut -lyövät alaspäin katoilta. - -Aune pyysi taas syliinsä niitä suloisia kukkalapsiaan. Isä oli eilen -lähettänyt ne puutarhurilta. Niitä oli satoja ryhmässä kauniissa -vasussa. Täytyi katsella oikein läheltä, katsella ja ihaella. Ja -ihmetellä sitä, että noin valkeata voi nousta mustasta mullasta. -Nekin ovat niitä puhtaita. Ja taas heräsi kaiho sydämmessä. Sehän oli -taas sitä ikävää, sitä ainaista koti-ikävää. - -Ja kun, aurinko nyt paistoi ja täytti huoneen lempeällä valollaan, -pyysi Aune, että ikuinen valo paistaisi hänen sieluunsa, kirkastaisi -joka komeron ja valaiseisi synkät sopet. - --- -- -- Leena oli ennustanut oikein. Heti iltapäivällä alkoi -pyryttää. Lunta tuli taivaan täydeltä ja tuuli tanssitti suuria -lumihöytäleitä vallattomasti ilmassa. He olivat syöneet päivällistä -yhdessä, isä ja Aune, ja isä oli jäänyt siihen viettämään -hämärähetkeä. - -Kun he tällaisina hämärähetkinä näin istuivat yhdessä, kiertyivät -heidän puheensa useinkin aineeseen, joka molemmille oli mieluisa -ja rakas. Ja siihen ne kiertyivät nytkin -- äiti vainajaan. Isän -piti kertoa uudelleen pienetkin erityiskohdat hänen elämästään -ja kuolemastaan. Mutta kaikki ne sisältyivät siihen, että hänen -elämänsä oli ollut ihana rakkaudentyö ja hänen eronsa täältä autuas. -Ja yhdessä he surivat sitä, ettei häntä enään ollut olemassa tässä -maailmassa. Ja yhdessä he iloitsivat siitä, että saivat säilyttää -hänen muistonsa niin pyhänä ja kirkkaana elämänsä tiellä. -- -- - -Ulkona yhä pyrytti ja tuiskutti. Taivas kävi uhkaavan mustaksi, -tuntui hankkivan rajuilmaa. - -Ei aikaakaan niin siellä jo repi ja ryski, ulvoi ja ärjyi. Isä oli -noussut kävelemään. Hän astui edes takaisin lattialla ja pysähtyi -usein ikkunan eteen katsellakseen sinne ulos. Aune uteli mitä isä -nyt näki siellä. Ja isä vastasi, että hän katseli vaan kuinka tuuli -tuiverteli puita, kuinka ne siellä horjuivat ja häilyivät, milloin -minnekkin päin kaaristellen. - -Ihmistä ei näkynyt liikkeellä. Mies metallinen vaan seisoi siellä -suorana, pelkäämättä paikallaan. Ja isä sanoi, että joka kerran, -kun hän näki sen jalon ryhdin myrskysäässä, tuli hän ajatelleeksi, -että noin juuri on miehen seistävä elämänkin myrskyssä horjumatta, -häilymättä. Ja noin on seistävä sen, joka suuren asian puolesta -taistelee, pää pystyssä ja taipumatta tuulten mukaan. -- -- - -Aunen kamari alkoi jo vähitellen käydä pilkkosen pimeäksi. -Hämärähetki oli siis lopussa ja Leena viritti valot. Laittoipa hän -taas tulta uuniinkin, ettei tulisi kylmä yöllä, sillä tuollainen -myrsky tunkee tukevainkin seinäin lävitse. Vedettiin sitten ne paksut -uutimet ikkunan eteen. Suljettiin pois sinne koko talvi tuiskuineen -ja rajuilmoilleen. Mitäpä he siitä! Aunen kamarissa oli tyyntä ja -lämmintä ja kielojen tuoksua ja kesäinen Ahtola lampun kuvussa... - -Mutta huonolla säällä kolotti jalkoja aina pahemmin. Ja vaikka Aune -makasikin aivan hiljaa eikä vähääkään vaikeroinut, näkyi kuitenkin -kasvojen ilmeestä, että hän kärsi kovaa tuskaa. Sen tähden rupesikin -Leena hiljalleen hieromaan jalkoja sillä hyvällä voiteella, joka -aina lievensi tuskia. Ja isä istuutui viereen, piti pienoista kättä -kädessään ja koetti lohdutella. - --- Kun vaan jaksaisimme kesään, puhui hän. Päästäisi pois tästä -kolkosta kaupungista pyryilmoineen sinne tyynen lahden rantaselle. Ja -hän siirsi lampun lähemmäksi Aunea ja käänsi kesäisen Ahtolan aivan -hänen eteensä. - -Mutta Aune ajatteli nyt sitä talvista Ahtolaa. Ja häntä ihan -värisytti, kun hän kuvaili mielessään minkälaista siellä nyt on. -Ihan autiona on koko rakennus ja eteisen ovi lukittu ulkolukolla -ja rautasalvalla salvattu. Myrsky lyö lunta pimeihin ikkunoihin ja -vinguttaa kamalasti tuuliviiriä katolla. Jäässä on järvi ja ranta -paksun hangen peitossa. Eikä laula nyt peipponen koivun oksalla. -Kenties ulvoo siellä joku nälkäinen susi pihamaalla... - -Mutta lahden takaa loistaa vienoinen valo. Siellä on kaksi pienoista -päätä painettuna ikkunaruutuun. Matti ja Miina siellä kuuntelevat -myrskyillan ääniä. - --- Mikähän tänä iltana niin kamalasti metsässä huutaa? Kysyy Miina, - --- Myrsky vaan ulvoo korpikuusen latvassa, vastaa Matti. - --- Tai kenties susi ja metsän peikot. - -Heitä alkaa peloittaa ja he juoksevat sänkyyn lämpimäin nahkasten -alle. Peittävät ihan huppuun, etteivät kuule mitään ja nukkuvat -sinne. -- - -Aunekin nukahti siihen kesken hieromisen, käsi isän kädessä. - --- Jumalan kiitos, tuskat ovat lopussa tällä kertaa, sanoi isä. Ja -hän oli niin äärettömästi kiitollinen siitä, että teki mieli langeta -maahan siihen sängyn viereen ja kiittää ja ylistää siitä, että tuskat -olivat lopussa sillä kertaa. - -Kuinka rauhallisesti hän nukkuu. Hymyilee unissaan. - -Ja he peittelivät hellävaroen. Painoivat peitteen sängynlaitaa -vastaan, ettei putoaisi yöllä. Puhalsivat sitten tulet sammuksiin ja -hiipivät pois varpaillaan, etteivät herättäisi nukkujaa. - --- -- -- Mutta sinä yönä oli Laurin kovasti vilu vuoteellaan -seinivieressä lattialla. - - - - -9 - - -Kun Aune seuraavana aamuna heräsi, oli ulkona jo suuri päivä. Mutta -Aunen kamarissa oli hämärä, sillä uutimet olivat vielä ikkunan -edessä. Leena piti omasta huoneestaan varalta, milloin siellä silmät -aukeisivat ja kun se viimeinkin tapahtui, oli hän heti vuoteen -ääressä. - -Leikkiä laskein kysyi hän Aunelta, että mikäs se on, kun "kaksi -kultaista kerää yli orren katselee?" - -Ja Aune vastasi siihen, että "yksi hiiri, kaksi häntää, kenkä -- kuka -sen arvaa?" - -Leena ei ymmärtänytkään mitä Aune tarkoitti: sitä että nyt tuntui -siltä, että saisi panna kengät jalkaan. - --- Annetaan olla siellä hiirten nurkassaan vähän aikaa, sanoi Leena. -Tohtori sattuisi tulemaan, niin säikähtäisi, se kun ei ensinkään pidä -hiiristä. - -Kysyi sitten Leena, että tietääkös Aune, mikä se on, kun: laiva -liikkuu kultakeula merta suurta saarellista, kullat heittää -kulkeissaan yli meren sekä maan. - -Sitäpä Aune ei tiennytkään. Hän mietti ja mietti. Leena ei saa sanoa, -kyllä hän sen arvaa ihan heti. - -Leena nauroi, että ei hän sanokkaan, mutta hän näyttää sen. Ja hän -on tilaisuudessa näyttämään sen ihan tällä hetkellä. Aune katsoo nyt -vaan suoraan tänne! - -Äkkiä veti Leena uutimet syrjään. - --- Aurinko! huusi Aune. Kuinkas hän ei sitä heti huomannut? Se vanha -aurinko! - -Mutta Leenan mielestä se oli uusi, joka aamu ihan uusi, aivan -niinkuin on Jumalan armokin ihmistenlapsille uusi joka aamu. - -Samassa alkoi kirkonkellojen ääni kuulumaan ja silloin vasta muisti -Aune, että oli pyhä. Hän piti paljon pyhäpäivästä, mutta tänään -oli hänellä vielä ihan erityinen syy iloita sen tulosta. He olivat -nimittäin Leenan kanssa kutsuneet vieraita aamupäiväksi. Ei niitä -ollut monta, eikä olleet ne suuren suuria. Olipahan vaan se heidän -yhteinen ystävänsä, poikanen puukengät jalassa. - -Vaikka Lauri kävikin heillä joka aamu, niin eihän siinä ennättänyt -puhua juuri mitään. Ja Aune olisi tahtonut tietää niin paljon: -koulusta ja hänen tovereistaan, pikku Annista ja Laurin omasta -äidistä y.m. - -Sunnuntaiaamupäivän oli Lauri aina saanut käyttää oman mielensä -mukaan. Usein luki hän silloin läksyjään tai kävi kirkossa. Kotona -hän ei milloinkaan puhunut mitään niistä kirkossakäynneistään. Se oli -hänen oma salaisuutensa ja hän kävikin siellä vaan äitinsä muiston -vuoksi. - -Eipä hän elämässään voisi unohtaa sitä kuinka oma äiti muinen -sunnuntaiaamuna puki hänet kirkkovaatteisiin ja kuinka he sitten -kaikin kolmen menivät kirkkoon, kuinka urut soivat ja kuinka hän -tavallisesti nukkua nupsahti äitinsä kylkeen. - -Niitä muistoja uudistaakseen hän niin mielellään vielä nytkin lähti -sille samalle matkalle. Ja vaikkei hänellä enään aina ollutkaan -kirkkovaatteita ja vaikkei äiti enään taluttanutkaan häntä kädestä, -niin tuntui kumminkin ihan siltä kuin hänkin olisi ollut mukana -matkalla. Ja onnellisena astui Lauri niitä samoja katuja, nousi -samoja portaita ja tultuaan kirkkoon nojasi hän turvallisesti -jykevään patsaaseen, jonka viereen hän aina koetti päästä istumaan. -Siinä oli niin hyvä kuunnella urkujen ääntä -- niitten samain urkujen --- ja hyvä oli siihen joskus nukahtaakin, kuin muinen äitinsä -kylkeen. -- - -Mutta nyt piti hänen mennä vieraisille. Aamulla oli Leena tarjonnut -hänelle lämmityksen eteisessä, kun Aune sinä aamuna nukkui pitkään. -Oli hivellyt poskea ja sanonut: - -Tule nyt sitten, varmaan Aune odottaa! - -Kumma kiire oli Laurilla sinä aamuna lehtiä jakaessaan. Tavallista -aikaisemmin ennätti hän kotia. Toiset olivat aamiaisella. Isä -kehoitti Lauriakin tulemaan, mutta häntä ei maittanut. Hän heittäysi -pikku Annin viereen kehtoon. Anni tarttui heti kaulaan ja soperteli -iloisesti. Laurikin soperteli Annin korvaan, kuiskasi hiljaa. - --- Aune odottaa. - -Heti syötyään alkoi emintimä hankkia kylään lapsineen ja se oli -Laurin mielestä onnellisinta, mitä hänelle nykyhetkenä saattoi -tapahtua, sillä nyt saisi hänkin rauhassa hankkia kylään. - -Pikku Laurin ilottomassa elämässä olivat ne hetket onnellisimmat, -joina hän sai olla kahden isänsä kanssa. Omituinen rauhan tunne laski -silloin mieleen ja hän oli varma siitä, että isäkin tunsi ihan samaa. -Sellaisina hetkinä olivat he useinkin aivan ääneti, mutta kun isä -pitkään ja surullisesti katsoi häneen, tiesi Lauri hyvin mitä hän -ajatteli. Ja entisten, onnellisempain aikain muisto yhdisti heidät -ja liitti heidät lähemmäksi toisiaan. Ja kun Lauri silloin ei voinut -muulla tavalla lohdutella isää, koetti hän aina tehdä hänelle pikku -palvelluksia, niinkuin muisti äitivainaan tehneen. - -Niinpä hän nytkin heti emintimän lähdettyä laittoi puhdasta vettä -pesuastiaan ja kysyi eikö isä tahtoisi peseytyä. Aivan kuin Laurille -mieliksi nousikin isä heti sängystä, johon hän oli heittäytynyt, ja -alkoi hangata kasvojaan. - -Lauri kertoi nyt isälleen, että häntä oli kutsuttu vieraisille ja -yhdessä alkoivat he sitten laittamaan häntä matkaan. - -Edellisenä iltana oli Lauri tosin ollut saunassa, mutta peseytyi -nyt kumminkin oikein perinpohjin. Isä nosti sitten alas piirongilta -vanhan peilirämän, jonka lasin pikku Anni oli lyönyt tuhansiin -säröihin. Sen yhdessä kulmassa oli vielä varsin hyvä peilata, vaikkei -nähnytkään koko kasvojaan yhtäaikaa. Laurista tuntui niin somalle -istua näin peilin edessä ja katsella omaa kuvaansa. Harvoinpa hänellä -oli aikaa sellaiseen harrasteluun. Aamusilla täytyi töytätä ulos -silmä kourassa. Hyvä kun ennätti saada kengät jalkaan ja laukun -olalleen. - -Senpävuoksi hänestä nyt tuntuikin niin somalta istua näin peilin -edessä. Tukkaa siinä piti kammata. Hänellä oli oma pieni luukampa, -jonka hän kerran oli saanut joululahjaksi isältä. Ja hänellä oli aina -ollut tapana kammata hivuksensa suoraan ylös otsalta ja ohimoilta. -Nyt teki mieli koettaa jakausta korvalliselle. Miltähän se näyttäisi? -Mutta hivukset eivät ottanut pysyäkseen. Saivat siis olla totuttuun -tapaansa. - -Onneksi oli hänellä puhdas paita. Välistä täytyi pitää samaa paitaa -monta viikkoa. Olipa vielä puhdas nenäliinakin. - -Kun vaatteet olivat yllä, koetteli Lauri kaulaansa sitä kapeata -silkkihuivia, jonka Leena oli antanut hänelle korviin pakkaisaamuna. -Sepä vasta kaunis oli, kun isä sitoi solmuun leuvan alle. - -Nyt ei puuttunut enää muuta kuin kengät ja nepä olivatkin huonoimmat. -Eikä ollut edes millä mustaisi niitä. He hieroivat noella, mutta ei -siitä paljon apua ollut. No, ei auttanut muuta kuin jalkaan. - -Ja nyt hän siis oli valmis lähtemään. Lakki hänellä oli hyvänlainen. -Hän oli saanut sen jouluksi eräältä rouvalta, joka asui samassa -talossa ja jonka asialla hän joskus oli juossut. Se oli kudottu -punaisesta villalangasta ja tupsu päänlaella. Sattumalta olivat -kintaat tulleet aivan samaan väriin. - -Isä saattoi Laurin ovelle ja sanoi, että jos se hyvä neiti ei -pahastuisi, niin hänkin lähettäisi terveisensä sille. - -Hän jäi vielä ovelle seisomaan, kun Lauri reippain askelin kulki -porstuan poikki ja katosi portaisiin. Hän ajatteli, että hänen pikku -Lauristaan vielä voi tulla kelpo työmies. Rehellinen hän ainakin on -ja hyvä kuin kulta. Ja hän siunasi sydämmessään niitä hyviä ihmisiä, -jotka osoittivat ystävyyttä Lauri raukalle. -- -- - -Kun Lauri sitten käveli katua pitkin ja kirkon kellot soivat, tuntui -hänestä niin omituisen juhlalliselta, aivan kuin hän olisi ollut -matkalla kirkkoon tai johonkin muuhun pyhään paikkaan. - -Kello oli vasta lyönyt 11, kun Lauri seisoi tutun lasioven takana -eikä rohjennut heti soittaa. Tuli kaikellaisia ajatuksia. Kenties -senaattorikin tulee sisään, niin hän on hämillään, ja jos on muitakin -vieraita. Tuntui ihan siltä kuin hän nyt kainostelisi Auneakin, -vaikka he jo olivat niin tutut. - -Viimein kuului soitto, hiljainen ja arka. He tunsivat sen jo Aune ja -Leena. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Lauri jo Aunen kamarissa. -Hänen silmiään huikaisi ja häikäisi kaikki se kauneus, jota hän -aamuisilla käynneillään tulen valossa ei ollut huomannutkaan. Nyt -paistoi aurinko leveihin kultapuitteisiin, sillä seinillä riippui -kauniita tauluja. Ja Lauri näki koko olemuksensa suuresta peilistä, -joka ulottui lattiasta kattoon. Seinät ja kaikki huonekalut olivat -siniset. Aune rakasti sinistä väriä sitä ihanaa taivaan kannen väriä. - -Leena asetti heti Laurin istumaan nojatuoliin, joka häntä varten oli -nostettu lähelle Aunen sänkyä, pieni pöytä vaan oli välillä. Lauri -koetti piiloittaa rumat kenkänsä pöydän jalkain taakse. - -Aune istui sängyssä. Hänellä oli yllään tummansininen leninki ja se -kaunis uusi helminauha riippui kaulassa. Jalat olivat peitteen alla. - -Lauri sanoi, että hän ehkä oli tullut liian aikaiseen. Mutta Aune -vakuutti, että hän oli jo odottanut häntä ja kysyi kuinka Lauri sitä -tuli ajatelleeksi. - --- Kun, kun Aune ei vielä ole noussut oikein ylös. - -Ensi kerran kutsui Lauri Aunea nimeltään niinkuin hän oli käskenyt ja -se kävi vähän vaikeasti. - -Lauri ei vielä edes tiennyt, että Aunen jalat olivat kipeät. Tähän -asti oli ollut puhe vaan Laurin jaloista. - -Aune selitti nyt, ettei hän sen paremmin nousekkaan ylös. Ettei hän -vielä ole askeltakaan kävellyt tämän maan pinnalla eikä koskaan tule -kävelemäänkään, ellei joskus puujaloilla. Sillä poikki hänen jalkansa -sahataan, niin, säälittä poikki ainakin toinen. Ja nyt Lauri tiesi -hänen elämänsä kohtalon. - -Lauri kävi ajatuksiinsa. Hän ajatteli että Aunen elämän kohtalo oli -kova. Sellaista ei hän ollut aavistanutkaan, hän oli pitänyt Aunea -niin ylen onnellisena. Nyt vasta huomasi hän kuinka sairaan näköinen -hän oli ja kuinka kalpean ja kärsineen. Ja hänen kävi kovin sääliksi -Auneraukkaa. Lauri käänsi päätään, oli katselevinaan taulua seinällä, -mutta Aune huomasi, että kirkas kyynel vieri alas pitkin hänen -poskipieltään ja piiloutui paidan kaulukseen. - -Sentähden riensikin Aune heti selittämään, ettei hän kumminkaan ole -tyytymätön kohtaloonsa, että hänen on hyvin hyvä olla ja että monella -oli paljon, paljon vaikeampi. - -Mutta Laurista tuntui, että hän nyt oli paljon tutumpi Aunen kanssa -eikä hän enää muistanut piiloittaa rumia kenkiäänkään pöydän jalkain -taakse. - -Leena toi nyt sisään Aunen aamiaisen: voileipiä ja velliä sekä -hedelmiä. Laurin täytyi tehdä seuraa. - -Makealle maistuikin, hän kun kotona ei ollutkaan syönyt. Ja -toisellaiset nää oli ruuatkin kuin ne kotoiset. Hän toivoi vaan, että -pikku Anni nyt istuisi hänen sylissään ja hän saisi pistää parhaat -palat Annin suuhun, niinkuin hän teki kotonakin. Omenoita hänen piti -panna taskuunsakin tuliaisiksi kotiväelle, mutta pikku Anni saisi -punaisimman ja kauniimman. - -Aune rupesi sitte näyttelemään uusia kertomuskirjojaan. Hän oli -päättänyt antaa Laurille yhden niistä, sen jossa puhuttiin köyhästä -pojasta, joka lapsuudessaan sai kokea paljon kurjuutta, mutta josta -kuitenkin kasvoi mainio mies ja isänmaansa ilo. Hän kysyi Laurilta -millaisista kansista hän enemmän piti punaisistako vai sinisistä, -mutta ei saanutkaan vastausta. - -Kummastuneena katsoi Aune Lauriin, jonka pää oli hervahtanut tuolin -selkänojaa vastaan ja silmäkannet olivat painuneet kiinni. Aune ei -ollut uskoa silmiään, sillä toden totta -- Lauri oli nukkunut. - -Hän viittasi kädellään Leenaa viereisestä huoneesta. - --- Siinä se nyt on kylämies! Ja heitä nauratti pahanpäiväisesti. - -Aunea ihmetytti, sellaista hän ei olisi voinut aavistaa. Mutta Leenan -mielestä se ei ollut mikään ihme ensinkään. Heidän oli ajatteleminen, -että Lauri sinä aamuna jo oli kulkenut monta askelta. Toisten -nukkuissa oli hän jo laukku kainalossa lentänyt talosta taloon, -sillä eipä hänellä ole edes pyhärauhaa. Ja kun pääsi siihen istumaan -pehmeään ja lämpöiseen, niin oli ihan luonnollista, että hän nukkui. -Ja kukapa tiesi oliko hän saanut rauhassa nukkua yönsäkään. - -Senaattorikin tuli tervehtääkseen pientä vierasta, josta hän niin -paljon oli kuullut puhuttavan. Aune varoitti häntä sormellaan jo -ovelle tulemaan hiljaa. Ja pian sai hänkin nähdä mitä täällä oli -tapahtunut. Hän istuutui tuolille vastapäätä Lauria ja tarkasteli -häntä kiireestä kantapäähän. - -Aune alkoi selittämään, että Lauri nyt oli muuttunut aivan kuin -toiseksi pojaksi. Isä olisi vaan nähnyt kuinka surkean näköinen hän -oli isänsä vanhassa takissa ja repaleisissa housuissa. Näyttipä siltä -kuin heidän lämmitykselläänkin olisi ollut vaikutuksensa, sillä laiha -poski oli alkanut hiukan pyöristyä. Ainakin oli hänen surullisiin -kasvoihinsa tullut vähäisen ilon ilmettä. - -Ja Aune nautti nyt vaan siitä, ettei Laurilla ollut laukkua. Jos isä -olisi nähnyt kuinka raskasta laukkua hän kantoi! Aune ei ollut ennen -nähnyt häntä ilman laukkua, senvuoksi hänestä ne kaksi kuuluivat -yhteen. Aivan kuin laukun hihna, joka kulkee oikealta olalta viistoon -rinnan yli vasempaan, olisi ollut kiinni kasvanut siihen. Tuntui kai -kevyeltä, kun se oli poissa. Ainakin Aunesta tuntui huokeammalta, -sillä olipa aivan kuin laukku olisi painanut hänen omaa olkapäätään. - -Isä hymyili katsellessaan Lauria, sitä hyväntahtoista hymyilyään, -jonka Aune niin hyvin tunsi. Ja hän sanoi, että on sentään onnellista -voida noin nukahtaa pois tämän elämän huolista, unohtaa raskaat -laukut ja muut taakat, suuret sekä pienet. Ja isä sanoi vielä, että -näyttipä siltä, kun tällä pienellä vieraalla olisi hyvä omatunto, -niin rauhallisesti hän nukkui. Isän mielestä siinä olisi ollut oikein -hyvä aihe taidemaalarille, istuvillaan nukkuva lapsi vilpittömine -kasvoineen. Sellaisen taulun nimeksi voisi panna: tunnon rauha tai -viattomuuden uni tai jotain sellaista. - -Isä kumartui katsomaan kulunutta puukenkää. Sinä pieni veitikka, -portaissa kolistelija! -- Tosiaankin ne näyttivät kömpelöiltä ja -kylmiltä. - -Isän täytyi nyt lähteä, mutta sitä ennen laski hän kiiltävän -kultarahan pöydän kulmalle Laurin eteen, että saisi ostaa oikeat -saappaat. - -Ilmaisipa se katse kiitollisuutta, jonka Aune nyt loi isäänsä. -Häntä itketti ja nauratti, ei tiennyt oikein kumpaako tekisi. Ja -ylen onnellinen oli hän siitä, että isäkin piti niin paljon heidän -pienestä vieraastaan. - -Kukapa tiesi kuinka kauvan Lauri olisi nukkunut, sillä Aune ja -Leena eivät suinkaan olisi hennoneet häntä herättää, mutta onneksi -sattui se kertomuskirja, joka oli jäänyt hänen käteensä, putoamaan -lattialle. Se kolahti hiukan ja Lauri aukaisi silmänsä. Eipä hän -ollutkaan kirkossa. Hän oli ollut nojaavinaan jykevää patsasta -vastaan. Se muuttui vähitellen yhä pehmeämmäksi, ja viimein oli hän -istuvinaan oman äitinsä sylissä. - -Lauri oli nähtävästi hämillään, kun hänelle näin nolosti oli käynyt. -Hän alkoi selittää, ettei ollut saanut juuri ensinkään nukkua yöllä. - --- Rajuilmanko tähden? Kysyi Aune. - --- Niin senkin. Aina kun öisillä kävi kova tuuli, kuului vinniltä -kaikenlaista kolinaa. Aivan kuin joku olisi kävellyt edestakaisin -raskain askelin ja vaikeroinut. Ja Lauri sanoi silloin muistavansa -sitä miestä, joka viime vuonna kuoli siellä vinnillä. - -Leena antoi merkkejä, ettei Lauri enää jatkaisi sitä ainetta. - -Aunekin oli huomannut Leenan merkit, eikä kysynyt muuta kuin, että -pelkäsikö Lauri sitten viime yönä. - --- Kaikenlaista kamalaa tuli mieleen, sanoi Lauri. Mutta sitten hän -siunasi ja olisi varmaan nukkunut, ellei olisi ollut vilu. - --- Onko sinun useinkin vilu öisillä? Kysyi Aune surullisesti. - --- Ei, väliste vaan, kun on kylmempi, mutta silloin isä useinkin -nousee peittämään takillaan. Niin hän teki viime yönäkin. - -Aune pyysi nyt Lauria kertomaan jotakin siitä hyvästä isästään. -Ensinkin mitä työtä hän tekee. - -Lauri sanoi hänen tekevän kivityötä. - -Aune tahtoi tietää kuinka sellaista työtä tehdään. - --- Rosoiset suuret kivet hakataan vasaralla tasaisiksi joka sivulta. -Raskasta se on. Isän kädet jo vapisevat kuin vanhuksen, vaikka hän -vielä on nuorenlainen mies. - --- Oletko nähnyt, isäsi hakkaavan vasarallaan? - --- Joka päivä, kun vien hänelle ruokaa työpaikalle. - --- Mutta tänä päivänä hän ei hakkaa. - --- Ei, nyt vasara lepää kamarin nurkassa. - -Ja Aune ilmaisi ilonsa siitä, että on olemassa sellainen päivä, jona -kaikki vasarat ja muut työaseet ovat levossa. - -Aunen pyynnöstä kertoi Lauri sitten paljonkin heidän kotielämästään. -Hänen luulonsa mukaan oli isä ollut paljon onnellisempi oman äidin -aikana. Ei kuulunut silloin torasanoja. Oma äiti oli aina nöyrä -ja hiljainen. Laurin mieleen oli erikseen jäänyt se, kuinka äiti -iltaisin, kun isä tuli työstä, meni ovelle häntä vastaan, otti -vasaran olalta ja vei hänet hellästi kädestä pöydän ääreen, jossa -iltanen odotti. Ja vaikka he olivatkin köyhiä, oli pieni huone -silloin aina siisti. - -Selvästi muisti Lauri myöskin hänen kuolintautinsa ja kuolemansa. -Kun isä oli työssä eikä äiti voinut liikahtaa vuoteesta, oli Lauri -kykynsä mukaan toimittanut kotiaskareet. Hän teki tulta uuniin, -lakaisi lattian, kuori perunat ja laittoi ruuan kiehumaan suureen -kolmijalkaiseen pannuun. Äiti piti vielä tarkan huolen siitä, -että ruoka oli ajallaan valmista isälle, mutta itse hän ei enää -syönyt mitään. Päivä päivältä kävi hän yhä kalpeammaksi ja viimein -eräänä iltana kutsui hän isän ja Laurin vuoteensa ääreen. Hän -selitti silloin että hänen nyt täytyi jättää heidät ja ettei hänen -ensinkään tarvinnut pelätä kuolemaa, koska hän tiesi muuttavansa -autuaallisempaan elämään. - -Lopuksi likisti hän Laurin kättä viimeisillä voimillaan ja sanoi: - --- Ole vilpitön ja uskollinen, niin käy sinulle hyvin elämässä ja -kuolemassa. - -Sitä äitinsä viimeistä lausetta sanoi Lauri usein muistavansa, hän -sanoi tarvitsevansa sitä silloin, kun tahtoo käydä liian työlääksi. - --- Eikö sinusta olisi parempi, jos ei olisikaan emintimää? Kysyi Aune. - -Ja Laurin täytyi tunnustaa, että se ajatus joskus oli tullut hänen -mieleensä, mutta hän tiesi, että oli väärin ajatella niin. Ja hän -sanoi lohdutteleivansa sillä, että jos ei olisi emintimää, niin ei -olisi pikku Anniakaan ja häntä Lauri suinkaan ei tahtoisi antaa pois -ei mistään hinnasta. - -Pikku Annistapa Aune nyt juuri halusikin kuulla jotain. - -Eikä Lauri tiennyt sanoa hänestä muuta kuin, että Anni oli pieni -raukka, joka ei vielä osannut puhuakaan eikä edes kävellä. Osasi vaan -kietoa pehmeät käsivartensa kaulaan ja hymyillä unissaan. Valveillaan -oli hän useimmiten totinen. Näytti ihan siltä kuin hän olisi -miettinyt jotakin surullista asiaa. Ei hän usein itkenyt. Joskus -vaan, esim. silloin kun emintimä torui Lauria ja oli tyly. Anni kyllä -ymmärsi sen. Ja Lauri sanoi, että kun hän kasvaa isoksi, niin hän -tahtoo tehdä työtä pikku Annin puolesta ja suojella häntä kaikkea -pahaa vastaan, mikä häntä voisi kohdata maailmassa. - -Aunen rupesi tekemään kovasti mieli nähdä pikku Annia. Laurin täytyi -luvata joskus tuoda hänet mukanaan Aunen luo sitten keväällä, kun -ilma lämpiää. Mutta sitä ennen päätti hän lähettää jotain lahjaa -sille lapsukaiselle. - -Pidätkö sinä kukista? Kysyi Auneja näytti Laurille kielojaan. Nää -ovat minun pikku Anniani. Onpa kuin nämäkin ajattelisivat jotain -surullista. Kenties surevat ne sitä, että heidät herätettiin kesken -uniaan puutarhurin pimeässä ansarissa, kun olisi pitänyt avata -kupunsa valoisana kevätaamuna jossain sinisen järven rannalla -rantakoivun tai vihannoivan pajun juurella. - -Maaseudun ihanuus astui taas elävänä Aunen eteen sieltä kielokukkain -latvoilta ja lomasta. Ja hän kysyi Laurilta missäpäin maalla hän oli -ollut kesällä. - -Aunen kummastukseksi kertoi Lauri, ettei hän milloinkaan ole ollut -maalla. Eräänä kevännä olisi opettaja koulun puolesta toimittanut -hänet maalle, kun hän oli heikko, mutta ei laskettu kotoa. - -Aune ihmetteli mitä Lauri sitten teki kaupungissa koko kesän, kun ei -ollut kouluakaan. - --- Samaa kuin talvellakin. Sanomalehtiä piti juoksuttaa, kantaa -ruokaa isälle, käydä asioilla ja hoitaa lapsia. - -Aune säälitteli Lauria, joka ei milloinkaan ollut nähnyt oikeata -metsää, luonnollista ja raivaamatonta, jossa tuuli soittaa vienoa -säveltään ja joka myrskyssä huokailee ja ryskii. Eikä koskaan ollut -soudellut välkkyvillä vesillä. - -Oli hän ollut soutelemassa Töölön lahdella toisten poikain kanssa -ja käynyt laivalla Korkeasaaressa, jossa on metsää. Olipa uinutkin -joskus Kaivopuiston kivisellä rannalla. - --- Siinä ne olivat Laurin kesälystit, ja Aunen mielestä ne olivat -köyhät. Köyhät vainen verrattuina siihen mitä luonto tarjoo rikkaassa -helmassaan kaukana kaupungin levottomuudesta. -- - -Heidän näitä pakinoidessaan oli päivällisaika jo ehtinyt ja Lauri -aikoi lähteä kotiin, mutta Aune pyysi häntä päivällistoverikseen, -kun isäkin oli poissa jossain juhlapäivällisillä. Leena kattoikin -heti heidän pienen pöytänsä ja hänen täytyi itsensä tulla siihen -kolmanneksi. - --- Pidämme mekin nyt juhlapäivällisiä, sanoi Aune. - -Siinä oli paistia kasviksien kanssa. Aune söi vaan kasviksia. Ennen -hän kyllä oli syönyt lihaakin, mutta ei voinut enään. - --- Katsoppa taulua tuolla, sanoi hän Laurille. Tunnetko tyttöä, joka -siinä istuu? - --- Sehän on Aune itse, vastasi Lauri, joka oli noussut katsomaan -sievää taulua kamarin sivuseinällä. - --- Mitäs se tyttö tekee? - --- Ruokkii kädestään lammasta. - --- Kas vaan tätä kaupunkilaista, kun tuntee lampaan! Minä luulin -vastaavasi, että tyttö ruokkii vasikkaa. Kun serkut kerran kävivät -Ahtolassa ja Elli näki tuon saman pikku karitsan, huusi hän: Saimi, -Saimi, tule pian katsomaan täällä on niin kummallinen vasikka, jolla -on villaa. - -Lampaita Lauri kyllä oli nähnyt. He asuivat yhteen aikaan lähellä -teurastushuoneen tietä ja silloin hän näki, kun niitä vietiin sinne -laumottain. - -Leena painoi Laurin jalkaa pöydän alla merkiksi, ettei pitänyt jatkaa -siihen suuntaan. Ja kaikki vaikenivat. Aune oli aikonut kertoa -enemmänkin siitä pienestä karitsasta, kuinka se oli hänelle harras ja -rakas ja kuinka se oli voittanut hänen sydämmensä. - -Mutta hän sanoi nyt vaan: - --- Pikku karitsalleni lupasin, kun se turvallisesti toi päänsä -syliini, nuoli kättäni sametinhienoisella kielellään ja luottaen -katsoi silmiini, sille lupasin, että minun tähteni älköön vuotako -viattoman veri. - -Ennenkun Lauri lähti pois, päättivät he että hän tulisi Aunen luo -joka sunnuntai, oli vielä niin paljon kyseltävää ja puhuttavaa. Ja -hänen hyvästi heittäissään, antoi Aune hänelle sen kultarahan. - - - - -10 - - -Hämärä alkoi jo laskeutua yli hiljaisen kaupungin, kun onnellinen -pieni poika käveli kotiaan kohti laitakaupungille. Ei hän aina -malttanut kävellä, piti lyödä juoksuksikin välillä. Oikea käsi oli -lujasti kiinni puserrettuna takin taskussa, siinä oli kultaraha. -Vasemmassa kantoi hän pussia, johon Leena oli laittanut leivoksia -tuliaisiksi kotiväelle. - -Eipä hän vielä elämässään ollut ollut niin rikas. Tosin sai hän -kuukausittain määrätyn palkkansa sanomalehdestä, mutta siitä hän ei -saanut käyttää penniäkään omiin tarpeisiinsa. - -Hänestä oli aivan kuin voisi hän nyt ostaa vaikka talon. Mutta -saappaita vartenhan se oli annettu. Eihän saappaat kumminkaan -niin paljon maksa. Jää siitä ainakin leikkikaluksi Annille. -Aleksanterinkadulla leikkikalukaupassa oli hän nähnyt niin kauniita. -Pallonkohan ostaisi vai kauniin nuken? - -Siinähän olikin jo kotiportti. Teki mieli laulaa, kun juoksi ylös -portaita. Kenties torutaan, kun hän on viipynyt näin kauvan. Mutta -onpa hänellä tuliaisia. - --- Terveisiä kylästä, sanoi Lauri iloisesti, kun oli ennättänyt -sisään. - --- Mitä se pikku neiti nyt tahtoi tietää ja mitä sinä vastasit? Ivasi -emintimä. - --- Terveisiä laittoi kaikille ja tuliaisia. - -Lauri laski pussin pöydälle ja etsi taskuistaan omenat. - --- Tämä on Annin, sanoi hän, ja heilutteli varresta suurinta ja -punaisinta. - -Anni olikin jo kontannut Laurin luo ja kavunnut pystyyn pitäen -kiinni hänen takkinsa liepeestä. Lauri otti lapsen syliinsä ja -istuutui kehtoon. Hän hieroi Annin kylmiä pikku jalkoja, jotka olivat -ihan sinertävät vilusta. Ja hän ajatteli, että kengäthän Annikin -tarvitsisi, mutta sitten ei saakkaan palloa tai nukkea. - -Alkoi jo olla jotensakin pimeä heidän pienessä huoneessaan. Isä otti -tulta lamppuun ja Lauri aikoi juuri nousta panemaan puita uuniin, kun -hän kauhukseen muisti, että hän aamulla oli kantanut ylös viimeiset -vajasta. Mikäs nyt neuvoksi, kun on vielä näin kylmä aika! - -Eikä isällä ollut rahaa, sen Lauri kyllä tiesi. Eilen nostettu palkka -oli mennyt melkein kaikki vanhan velan suoritukseen. - -Sinä iltana menivät he kaikki aikaisin levolle. Lauri ei -riisuutunutkaan nyt, että saisi nukkua paremmin kuin viime yönä. -Levolle asettuessaan ajatteli hän, että taitaa olla sentään -viisaampaa ostaa kengät kuin pallo tai nukke. Ja hän teki siinä -vaivoissaan sen varman päätöksen, että kengät hän ostaa. Sitten -heillä molemmilla on uudet jalkineet, Laurilla saappaat ja Annilla -kauniit kengät. Ja hän nautti jo siitä, että saisi panna pois -puukenkänsä ja kävellä oikeissa saappaissa, joita hänellä ei -ollutkaan ollut niin pitkään aikaan. - -Mutta ennenkun hän ennätti nukkua, kuuli hän äidin äreällä äänellä -sanovan isälle: - --- Rahaa on laitettava vaikka mistä. En minä rupea lapsineni viluun -kuolemaan ja sormeniko mä huomenna pataan panen? - --- Minä teen kaikki mitä voin, mitä suinkin voin, niinkuin olen -tehnyt tähänkin asti, -- oli isän vastaus. - -Laurin sydäntä vihloi. Isän ääni oli kuulunut niin väsyneeltä, niin -tuiki toivottomalta, aivan kuin olisi sanonut: minä en voi enään -tehdä mitään, en niin mitään. - -Lauri ajatteli, että nyt hän ei uskalla nukkua koko yönä. Mitä jos -isä keskiyön pimeässä nousisi vuoteesta, hiipisi hiljaa ulos ovesta -ja menisi yksinään vinnille, niinkuin teki se onneton mies, josta ei -saanut puhua Aunelle. Lauri tiesi kyllä, että hän oli mennyt sinne -siitä syystä, ettei ollut leipää vaimolle ja lapsille. - -Pelko ja ahdistus täytti Laurin sielun ja tuskanhiki nousi otsaan. -Hän nousi polvilleen, liitti ristiin vapisevat sormensa ja rukoili -hartaasti, että Jumala armahtaisi ja auttaisi hänen köyhää isäänsä, -hänen rakasta isäänsä. - -Sinä yönä vaivoissaan vuoteellaan teki Lauri vielä toisenkin -päätöksen. Hän teki sen ilman taistelua, iloisella mielellä ja -vapaasti. - -Ja koska hän jo isän raskaasta hengityksestä kuuli, että tämä nukkui, -sai hänkin rauhan ja vaipui viimein uneen. -- -- -- - -Keskiyön aikaan nousi kuu taivaan laelle ja katseli sieltä nukkuvaa -kaupunkia. Uutimien lomitse pilkisteli se huoneisiin, mutta Laurin -kodin ikkunasta katseli se esteettömästi sisään. Sen säteet -väreilivät seinillä ja lattialla ja jäivät leikittelemään kehdon -laidalle. _Pikku Anni siinä nukkui_ käsi posken alla ja hymyili -unissaan. Kuun säteet kuiskailivat hiljaa: - --- Nuku, sinä pieni kultasilmä, katsele unissasi taivaan maita! -Eivätpä elon myrskyt konsaan sinua saavuta. - -Ja lattialla nukkujalle kuiskailivat ne: - --- Oikein poikani, _sinä teit hyvän päätöksen_, jota et koskaan tule -katumaan. -- -- --. - -Aamulla oli isä jo pukeutunut ja kopeloi juuri vasaraa nurkasta, kun -Laurikin heräsi. Hän juoksi jälestä porstuaan, painoi kultarahansa -isän käteen ja sanoi hiljaa: - --- Tässä on isälle rahaa puihin ja ruokaan. Aunen isä antoi eilen. - - - - -11 - - -Laurin lähdettyä vaipui Aune syviin mietteisiin. Oli eräs asia, joka -häntä usein oli ajatteluttanut, ja joka nytkin nousi kiertämään hänen -aivojaan. - -Ja hän teki taas Leenalle juuri saman kysymyksen, jonka hän oli -tehnyt jo monta kertaa ennen: - --- Luuleeko Leena, että kuolleet voivat seurata meidän elämäämme -täällä maan päällä. - -Ja Leena vastasi juuri samalla lailla, kuin hän oli vastannut jo -monta kertaa ennenkin, että sitä vaan ei yksikään varmasti tiedä, ei -yksikään kuolevaisista. - --- Luuleeko Leena sitten, että autuaasti kuolleet tulevat yhteen ja -saavat tuntea toisensa? - --- Sen hän uskoi ihan varmasti. - -Nyt sekä Laurin että Aunen äiti oli kuollut autuaasti. He ovat siis -yhdessä ja tuntevat toisensa. Jospa he nyt sentään voivat seurata -meidän maallista matkaamme. Ovat nähneet kuinka synkkä se tie on, -jota Lauri vaeltaa. Ja ovat pyytäneet että me, juuri me saisimme sitä -vähän valaista. - --- Sitä ei tiedä, sanoi Leena. Me, jotka nyt elämme tässä -aistillisessa maailmassa, emme voi edes mielessämme kuvailla, -millaista se elämä on, joka on vapaa näistä kaikista. Toistensa -tunteminen siellä lienee vaan sen tuntemista, että ollaan saman Isän -lapsia ja että sama pyhä rakkaus yhdistää kaikkia. - -Ja eihän meidän nyt tarvitse vaivata pientä päätämme sillä, kuka -lähetti Laurin tiellemme. Kun meillä vaan olisi runsaasti antaa -hänelle sitä rakkautta, jonka puutetta hän kärsii, niin voisimme olla -tyytyväisiä. - -Aunen mielestä Leena oli ihan oikeassa. Mutta hänestä oli kumminkin -niin sanomattoman lysti ajatella, että äidit sieltä ylhäältä -seuraisivat heidän vaellustansa ja iloitsisivat siitä hyvästä, mitä -he jaksoivat ajatella ja tehdä. - --- -- -- Kun Lauri maanantaiaamuna tuli lämmitykselle, katsoi Aune -heti hänen jalkojaan. Puukengät niissä vielä oli. Milloinkapa hän -vielä olisikaan ennättänyt ostaa saappaat, kun eilen oli pyhä. - -Muuten oli Lauri onnellisemman näköinen kuin koskaan ennen. Ja Aune -ajatteli sen tulevan siitä, että hän tiesi tänään saavansa oikeat -saappaat. - --- Terveisiä Annille, -- sanoi Aune kun Lauri jätteli hyvästi. - --- Isäkin lähetti eilen Aunelle, vaikken rohjennut silloin sanoa. - --- Ei rohjennut sanoa eilen. Lauri ei näy vielä tietävänkään, -kuinka paljon rakastan heitä kaikkia. Mutta sen hän vielä saa oppia -ymmärtämään. - -Ja Aune oli äärettömästi onnellinen siitä, että hän oli saanut -terveisiä Laurin isältä, siltä kunnon työmieheltä, jonka kädet -vapisevat ennen aikojaan. - -Yöllä oli Aune uneksinut pikku Annista. Anni oli maannut kehdossa -lumivalkoinen pieni paita yllään eikä mitään muuta vaatetta. Aune -oli ottanut hänet syliinsä, niin hän olikin muuttunut hänen pieneksi -karitsakseen. - -Leena sanoi että sellainen uni saattoi merkitä sairautta ja vaikka -kuolemaakin. - -Mutta Aune luuli sen merkitsevän sitä, että Anni oli niin viaton ja -puhdas kuin pieni karitsa. - -Eihän Anni toki joutanut kuolemaan. Kukas sitten olisi Laurin ilona -siellä kotona? - -Mutta jos sillä todellakaan ei ole muita vaatteita kuin pieni paita. -Sittepä hän helposti voisi vilustua ja vaikka kuolla. - --- Oli mar Annilla mekkokin päällään, kun kävin siellä. Suotta minä -taas sanoinkin siitä unesta. Harvoinhan ne mitään merkitsevät. -Tottakai ne kuvittelivat unissa, kun Aune illalla juuri ajatteli -pikku Annia ja karitsaa. - --- Minkähänlainen se koltti juuri oli, oliko edes villainen ja lämmin? - --- Ei se näyttänyt villaiselta. - --- Eipä se sitten mahtanut näyttää lämpimältäkään. - -Mutta Aunepa tiesi mikä oli sekä villaista että lämmintä. Leena -antaisi hänelle sen uuden leninkivaatteen laatikosta. - -Sitä oli niin runsaasti että huoleti saattoi leikata Annille koltiksi -kankaan päästä. Leena osasi kyllä arviolta leikata, kun hän kerran -oli nähnyt Annin. - --- Leena leikkaisi vaan kyllin pitkän, ei saa surkeilla vaatetta. - -Ja Aune alkoi itse ompelemaan. Hän liitti sivut yhteen, päärmesi -helman ja pani yläpään poimuille. Ja aina välillä piti hivellä -vaatetta, se oli niin sametin hienoista. - -Se lämmittäisi pikku Annia ja varjelisi vilustumasta. -- -- -- - -Mutta kun Lauri sinä päivänä kantoi sanomalehteä, oli koulussa ja -juoksi asioilla oli hän ylen onnellinen mielessään. Elämä tuntui niin -kevyeltä kuin höyhen ja puukengät hänen jalassaan tuntuivat maailman -mukavimmilta jalkineilta. - -Lauri ajatteli, että sellaisia hän käyttää ikänsä kaiken, puukenkiä -ja vanhaa nuttua. Ehkä hän niin tehden joskus voisi painaa kultarahan -isänsä vapisevaan käteen. - - - - -12 - - -Kun uusi aamu koitti ja Lauri taas tuli ystäväinsä luo, huomasi Aune -heti etteivät puukengät vieläkään olleet väistyneet toisten tieltä. -Hän kysyi kummastuneena: - --- Entäs saappaat? - -Lauri selitti nyt, ettei hän ostanutkaan niitä. Kun kotona ei -ollut puita eikä ruokaa ja isä oli epätoivossa, auttoi hän isää -kultarahallaan. Ja puukengät olivat hänestä nyt niin hyvät. Paljon -paremmat kuin koskaan ennen. Ei hän milloinkaan pyytäisi parempia. - -Lauri oli taas yhtä onnellisen näköinen kuin eilen aamulla ja Aune -huomasi eilen erehtyneensä sen onnen syystä. - --- Ei puita eikä ruokaa, -- soi Aunen korvissa. Se kuului niin -armottomalta ja kovalta. Pikku Annille ei ollut ruokaa, ja hän olisi -kumminkin tarvinnut sitä niin vähän. - -Kun ei ollut puita eikä ruokaa, niin vielä vähemmin lienee ollut -vaatteita. Ja Aunelle tuli kiire ompelemaan. - -Leena rupesi auttamaan pääntientä, joka oli vaikeampi tehdä ja Aune -ompeli pieniä hihoja. - -Puhuivat siinä Laurista, siitä iloisuudesta, joka nyt oli säteillyt -koko hänen olennostaan. Ja Leena sanoi sen tulleen siitä, että hän -oli kieltänyt itsensä. Niin vain monella viisaalla ja ylhäisellä -olisi paljon opittavaa köyhästä pojasta, joka oli uskollinen isälleen -hädän hetkenä. - -Aune ajatteli, että hänkin tahtoisi jollain tavalla kieltää itsensä. -Mutta eihän se ollut itsensä kieltämistä, että hän nyt esimerkiksi -teki kolttia pikku Annille sentähden, että hänellä sattui olemaan -liiaksi vaatetta. Eikä sekään, että hän soi muruisen runsaasta -pöydästään tarvitsevalle. Ei, hänen olisi itsensä pitänyt tuntea sen -puutetta, mitä hän oli antanut pois. Mutta kuinkas hän voisi puutetta -tuntea, kun isä on rikas ja voi hankkia hänelle mitä tahansa tässä -maallisessa suhteessa? - -Leena sanoi että itsensä kieltäminen voi tapahtua monella tavalla. -Siihen on niin rikas kuin köyhäkin tilaisuudessa joka päivä, jos -vaan on voimia sitä toteuttamaan. Ja se onni, joka siitä vuotaa -ihmisen sieluun, on salaisuus kokemattomalle. Aune kyllä oppisi sen -ymmärtämään. - -Onnellinen se, joka on päässyt sen salaisuuden perille! -- -- -- - -Leena oli jo asettanut pienet hihat paikoilleen ja Aune ompeli nyt -niitä kiinni. Sitten ei puuttuisi enää muuta kuin napit ja napinreiät. - -Aune aloitti juuri toisen hihan istuttamista, kun isä tuli -ilmoittamaan, että tohtori oli tulossa. Aunen ei pitänyt hämmästyä, -sillä tänään hän tulisi toisen tohtorin kanssa, hyvin viisaan ja -taitavan, että saisivat yhdessä neuvotella. - -Leena kokosi pois ompeleet ja järjesti hiukan Aunen pukua. Ja samassa -he jo olivatkin sisällä. Tohtorisetä tervehti Aunea tuttavallisesti -aivan kuin omaa tyttöänsä. Ja esitti sitten Aunen leikillisellä -tavallaan vieraalle. - --- Tämä on se meidän pieni älyniekka, se pieni filosooffi, joka -ajattelee enemmän kuin viisaustieteen professori. Sentähden on hän -käynyt näin laihaksi ja kalpeaksi. - -Aune säikähti ensin vierasta tohtoria. Hän oli niin pitkä ja laiha, -ihan harmaapäinen ja äärettömän juhlallisen, miltei ankaran näköinen. -Mutta huomattuaan, että hänkin osasi hymyillä, ojensi Aune hänelle -luottamuksella kätensä. - -Iso pöytä oli jo tuotu sisään ja Aunen piti nyt pitkälleen siihen -puhtaalle lakanalle. Tohtorit nostivat hellävaraa yhdessä isän -kanssa. Isä jäi pään puolelle pitelemään kädestä ja tohtorit -ryhtyivät tutkimaan jalkoja. - -Ensin ottivat he käsiksi oikean. Kehittivät pois pitkän kääreen. -Sen alta tuli esille ammoittava haava. He koputtivat sääriluuta -koneillaan. Vetivät pois haavasta kumiletkun, joka oli mätäaineen -johtajana. Puhdistivat letkun ja pistivät takaisin syvälle pitkin -luuta. Se koski äärettömästi, mutta Aune hymyili levottomalle -isälleen. Sitten piti puhdistaa koko haava, kaivaa ja kaappia -välkkyvillä koneilla, polttaa kovilla hapoilla ja lopuksi täyttää -puhtaalla liinakaapulla, että pysyisi avoinna. Ja koko ajan Aune -vaan hymyili isälleen. Viimein kietoivat he siihen uuden uutukaisen -kääreen, kapaloivat kuin lapsen. - -Aune luki tohtorien tyytyväisistä kasvoista, että siitä jalasta -saattoi olla toivoa. - -Tuli sitten vasemman vuoro. Kun siitä saatiin kääre pois, kävivät -tohtorien kasvot vakaviksi. Taaskin koputtelivat he ja kaivoivat. -He puhuivat keskenään kieltä, jota Aune ei ymmärtänyt. Se oli -varmaan latinaa, sillä saksaa ja ranskaa Aune oli lukenut ja olisi -toki tuntenut jonkun sanan. Isä kyllä näkyi ymmärtävän heidän -keskustelunsa, sillä hän seurasi tuiki tarkasti. - -Tohtori sanoi latinaksi, että täytyisi tehdä pieni leikkaus, ottaa -pois vähän luuta, joka oli saanut vikaa. Mutta kuinka sitä pientä -raukkaa hennoo kiusata niin paljon nukuttamatta. Eikä taas uskaltaisi -nukuttaakkaan, kun on niin heikko. Voisi helposti nukkua ikuiseen -uneen. - -Tohtorisetä kysyi nyt rohkaisten Aunelta, että vieläkö tää -urhoollinen tyttö jaksaisi kestää vähän kipua, tehtäisi pieni niksaus -vaan? - -Ja Aune vastasi, että kyllä hän kestää. - -Luusirun luusirun perästä laski tohtori nyt pihdistään pöydälle. - -Eikä Aune enään jaksanutkaan hymyillä kalpenevalle isälleen. Ei hän -valittanutkaan eikä liikahuttanut jäsentä. - -Mutta pieni käsi värisi isän kädessä ja tuskan hiki helmeili -vaalealla otsalla. - -Kun vasenkin jalka sitten oli kääreessä ja he hellävaraa olivat -nostaneet hänet takaisin sänkyynsä, otti vieras tohtori häntä -ystävällisesti kädestä ja sanoi: - --- Kiitos, sinä pieni urhoollinen tyttö! En ole ennen nähnyt -vertaistasi. Luulenpa että Aune osaa tehdä muutakin kuin filofeerata. -Toden totta, moni sotamies kantaa vähemmästä urhoollisuudesta -kultarahaa rinnassaan! - -Mutta Aune oli tohtorien vakavista kasvoista lukenut, että siitä -jalasta taisi olla sangen vähän toivoa. - -Isä oli mennyt saattamaan lääkäreitä. Aunea uuvutti, hän oli saanut -vähän morfiiniä. Leena oli siinä. Hän kysyi hiljaa Aunelta: - --- Koskiko kovin. - --- Kovin, koski. - --- Mitä Aunen oli tehnyt mieli tehdä, kun leikattiin? - --- Oli tehnyt mieli huutaa niin, että seinät olisivat kaikuneet. - --- Minkätähden Aune sitten oli huutamatta? - --- Isän tähden. - --- Tiesikö Aune mitä hän nyt oli tehnyt vaitiolemallaan? - --- Mitäkö tehnyt? - --- Hän oli nyt kieltänyt itsensä. Niin vain, kun toisen tähden on -tekemättä sitä, mitä haluttaisi tehdä, on sekin itsensä kieltämistä. - -Aune ajatteli että todellako hänkin oli saanut kieltää itsensä? Ja -hän tunsi syvää kiitollisuutta siitä, että hänelle oli annettu voimia -itsensä kieltämiseen isän tähden. - -Oi, kuinka hän nyt oli onnellinen! Hän oli nyt pääsemäisillään sen -salaisuuden perille, josta Leena oli puhunut. - -Ja hän nukkui siihen riemu rinnassaan. - - - - -13 - - -Oli taaskin sunnuntai. - -Leikkauksen jäljestä Aune oli ollut heikko monta päivää. Ei jaksanut -juuri muuta kuin olla pitkällään. Ja aika tahtoi käydä ikäväksi. -Tohtori oli sanonut, ettei hän ensinkään saisi rasittaa itseään ja -ettei koulun pidosta voisi olla puhettakaan koko lukukautena. - -Niinpä hän nyt iloitsi siitä, että taaskin oli sunnuntai. Tänään -hän olikin oikein virkeä, piti heti aamulla saada leninki ylleen ja -päästä istumaan. - -Leena nosti saman sinisen nojatuolin siihen pöydän ääreen odottamaan -sunnuntaivierasta, että saisi taas istua äitinsä sylissä. - -Leena sanoi, että soma on nähdä nukkuuko se taas. - -Mutta Aune olisi suonut, että hän nukkuisi. - --- Saisi edes sen hetken maata rauhassa. - -Siellä hän jo soittikin ja tuli sisään yhtä sievänä kuin viime -sunnuntaina. - -Aune kyseli isästä ja pikku Annista ja sai kuulla, että he voivat -hyvin ja että Anni on niin ihastunut uuteen mekkoonsa, ettei tahtoisi -antaa sitä yöksikään pois. - --- Istu mukavammin -- kehoitti Aune -- nojaa paremmin tuolin selkää -vastaan! Eikö sinua väsytä? - -Lauri punastui. Aune mahtoi pitää häntä ihmeellisenä unikekona, -johon hänellä kyllä olikin syytä. Sentähden täytyi hänen tässä vähän -puollustella. - --- Ei minulla sentään ole tapana nukkua joka päivä. Koulussakin on se -tapahtunut yhden ainoan kerran kaunokirjoitustunnilla. Siitä on jo -kauvan. Pieni veli oli silloin kipeä ja olin tuudittanut häntä kaiken -yötä. - --- Mitäs opettaja sanoi? - --- Häntä nauratti vaan, vaikka minä pelkäsin pantavan nurkkaan -seisomaan. - --- Ei mekään panna nurkkaan, vaikka nukkuisitkin. - -Mutta ei Lauria nyt nukuttanut. Hän sanoi maanneensa hyvästi koko yön. - --- Arvaas mitä minä olen ajatellut! Sanoi Aune. Se on jotain hyvin, -hyvin hauskaa. Sinun pitää ensi kesänä päästä meidän kanssamme -Ahtolaan! - -Lauri hymyili surullisesti. Ei hän pitänyt sitä mahdollisena. Hän -ansaitsi sanomalehdestä juuri niin paljon kuin heiltä meni huoneen -hyyryä, kuusitoista markkaa kuukaudessa. - -Aune oli kyllä ajatellut asian sitäkin puolta, mutta hän uskoi ihan -varmasti, että hänen isänsä mielellään maksaisi Laurille yhtä paljon. -He tarvitsisivat kumminkin jonkun pyörätuolia lykkäämässä, Leenan oli -aina ollut vaikea joutaa. - -Jospa Lauri vaan voisi aavistaa kuinka hauska hänelle tulee maalla, -hänelle, joka on ihan terve, koska Aunekin on voinut nauttia niin -paljon, vaikka hänen aina on täytynyt pysytellä pyörätuolissaan. - -Lauri saisi kiikkua kuin orava metsän puissa, heittää kuperkeikkaa -sammalmättäillä, jänisten leikkitanhuilla, ja kalasena uida -kaislikossa. - -Aunen oli aina kovasti tehnyt mieli synkkään metsään, sinne missä ei -ole muuta tietä kuin joku mutkainen karjanpolku, ja jossa ei kuulu -muuta ääntä kuin tuulen tohina korkealla puitten latvoissa ja pikku -lintuin liverrys. - -Kerran he kaikin olivat olleet oikein kaukana salolla. Sinne oli -ollut vaikea päästä, isä ja Leena olivat väliste kantaneetkin -pyörätuolia. - --- Nyt olemme erämaassa -- oli isä sanonut. Eikä näkynyt enään edes -karjanpolkua. - -Sitä päivää Aune ei koskaan unohtaisi, vaikka silloin oikeastaan ei -tapahtunut mitään erinomaista. Tuuli vain heilutteli vanhain honkain -latvoja ja humahteli kumman surullisesti. Ja maassa kukki kanerva. - --- Kas vaan kanervaa -- sanoi isä -- osaapa se ilahduttaa erämaata, -vaikka on pieni ja matala. - --- Minkätähden kuiskailemme? Oli Aune kysynyt. - --- Senkötähden ettemme häiritsisi erämaan rauhaa? - --- -- Sinne vain Laurinkin piti päästä, niin saisi itse nähdä ja -tuntea. - -Mutta nyt saisi Lauri kertoa Aunelle jotain koulusta ja tovereistaan. - --- Heitä on neljäkymmentä poikaa luokalla. Useat ovat oikein hyviä ja -ahkeria, toiset taas tuottavat opettajalle vaan surua ja vastusta. - -Enin sanoi Lauri pitävänsä vierustoveristaan Jannesta, joka on -kyttyräselkäinen. Muutamat tovereista sanovat häntä pilkalla -kameliksi. Mutta siitä Janne ei välitä. Hän istuu jäykkänä paikallaan -ja osaa läksynsä kuin mies. Lauri luuli ihan varmasti, että Jannesta -vielä kerran tulee oppinut herra. Hänen käytöksessään on jotain -arvokasta. Lauri oli huomannut, että opettajakin puhutteli häntä -erityisellä kunnioituksella. - -He asuvat samassa talossa. Välistä on Janne niin sairas, että tuskin -pysyy pystyssä. Silloin Lauri aina vetää hänet kelkalla kouluun ja -sieltä kotiin, sillä koulusta hän ei olisi poissa millään mahdilla. - -Heidän ikkunansa ovat vastakkain, Laurin katonrajassa, Jannen -vastapäätä olevan rakennuksen maakerroksessa. Lauri voi selvästi -nähdä iltasilla ikkunastaan kumpaako Janne tekee, lukeeko vai -tekeekö taulunpuitteita. Hän osaa nimittäin tehdä oikein sieviä -taulunpuitteita, joihin hän liimaa korkkijauhoja ja tekee kauniit -tähdet kulmiin. Väliste ovat he yhdessä olleet niitä kaupustelemassa. - -Väliin pistäytyy Lauri Jannen kamarissa. Sinne mennään kosteita -portaita alaspäin ja, kun aukaisee oven, löyhähtää vastaan aivan -sellainen haju kuin on kellarissa. Muuten on siellä hyvin siistiä. -Jannella on oma pieni sänkynsä ja kirjahyllynsä, jossa on monta -kirjaa. - -Sivuseinästä vie ovi pyykkitupaan. Jannen äiti on pyykkäri. Hän on -leski ja Janne on ainoa lapsi. Joka kerran, kun äiti tulee tuvasta -kamariin, tuo hän mukanaan kokonaisen pilven valkoista vesihöyryä ja -vesi juoksee hänen märistä vaatteistaan laimiskoksi lattialle. Mutta -hän tuo myöskin sylinsä täyden äidinrakkautta Jannea kohtaan ja he -ovat onnelliset yhdessä. - -Kun Lauri vähän pysähtyi, ehätti Aune sanomaan: - --- Minä pidän siitä Jannesta ja hänen märästä äidistään, minä pidän -heistä molemmista paljon! - -Siihen heidän keskustelunsa jäikin sillä kertaa, sillä serkut tulivat -vieraisille Aunen luo ihan odottamatta. - -He istuivat kumpikin tuolilleen lähelle Aunen sänkyä ja katselivat -vierovasti Lauria. Mutta kun Elli huomasi puukengät, kuiskasi hän -Saimille: - --- Katso sen jalkoja! - -Ja he tyrskähtivät molemmat nauramaan. - -Lauri kävi tulipunaiseksi. Hän tiesi hyvin, että ne nauroivat -hänelle ja hän aikoi heti nousta ja mennä matkoihinsa, mutta Aune -katsoi häneen niin pitkään ja rukoilevasti. Lauri ymmärsi, että hän -siten pyysi anteeksi tuhmain serkkujensa puolesta, ja jäi istumaan -paikoilleen. - -Serkut alkoivat sitten kertomaan luistinradasta ja jostain -ilotulituksesta, mutta Aune kuunteli hajamielisesti eikä vastannut -juuri mitään. Lauri selaili kuvakirjaa. - -Keskustelu kävi kankeasti. Lauri nousi kumminkin, ojensi kätensä -Aunelle ja sanoi iloisesti: - --- Minä tulen toiste. - -Kumarrettuaan serkuille katosi hän eteiseen. - -Aune ei ollut ensinkään tyytyväinen serkkuihinsa sinä päivänä. - --- Minkätähden nauroitte Laurille? Kysyi hän. Senkötähden, että -hänellä oli puukengät? Ooh, hänellä voisi kyllä olla paremmatkin, jos -hän olisi tahtonut. - --- Ja minkätähden ette uskaltaneet antaa hänelle kättä, kun tulitte? - -Lauri on hyvä poika, paljon parempi kuin kukaan meistä. - -Jospa ette milloinkaan tarttuisi huonompaan käteen! - -Serkut olivat hämillään. He olivat oikeastaan tulleet korjatakseen -viimekertaista vallattomuuttaan ja nyt oli käynyt vielä huonommasti. -Eivätkä he suinkaan olisi tahtoneet pahoittaa Aunen mieltä. - --- No niin, istukaa nyt tähän minun sänkyni laidalle, ja olkaamme -ystäviä, vaikk'emme kaikissa asioissa ymmärräkkään toisiamme. - -Aune ojensi heille kummallekin laihtuneen käden, jota he likistivät -lämpimäin kätten välissä. - --- Niin nähkääs, toisella on iloa tässä maailmassa, toisella surua. - -Tanssiaiset ja ilotulitukset ovat nekin hyvät, mutta parempi vielä on -hellä sydän kärsivää kohtaan. Ja itsensä kieltäminen on parempi kuin -kauniit kengät. -- -- -- - -Heidän Aunen luota mennessään sanoi Elli, että hänen mielestään Aune -on käynyt vielä omituisemmaksi kuin ennen ja aina hänellä on niin -kummallisia tuttavuuksia. - -Mutta Saimi sanoi pelkäävänsä, ettei Aune enään elä kauvan. Kuinka -hänen kätensäkin ovat ohuet, melkein läpikuultavat! - --- Kenties se Lauri nyt pitää itseänsä tuttavana ja tervehtää, kun -tulee vastaan kadulla. - -Ja Elli tunnusti, että häntä sentään hyvin kovasti hävettäisi, jos -Lauri tulisi vastaan puukenkineen ja kumartaisi kömpelösti, varsinkin -jos hän sattuisi kävelemään suuressa tyttöparvessa. Hän päätti -kääntää pois päänsä eikä olla näkevinään. -- - -Sinä iltana valvoi Lauri ison aikaa vuoteessaan, ennenkuin nukkui. -Kaikellaiset ajatukset tulivat mieleen. - -Häntä ihan harmitti ne serkut ja heidän naurunsa. Sitä vaan ei yhtään -tiedä kuinka vielä voi käydä maailmassa. Köyhä oli sekin poika, josta -Aunen antamassa kirjassa puhuttiin ja kumminkin tuli hänestä niin -suuri herra. - -Mikseikäs hänkin voisi lukea, hyvä pää hänelläkin on. Lauri tiesi -olevansa Jannen jäljestä paras poika luokalla ja kumminkin oli -hänellä niin vähän aikaa läksyjen lukemiseen. - -Mutta kukapa häntä kouluttaisi? Ei vainen taitaisi tehdä sitä kukaan. - -Nurkassa tuolla seistä törötti isän suuri rautamoukari. Siinä hänen -herruutensa ja tulevaisuuden toivonsa. - -Ja kuitenkin kaikitenkin samapa se! - -Opettaja sanoo usein koulussa, että on juuri yhdentekevä, mitä työtä -ihminen toimittaa, kun hän vaan on uskollinen tehtävässään. - -Yhdentekevä juuri on lukeeko Lauri vai heiluttaako rautamoukaria, kun -hän vaan tekee sitä tarmonsa takaa. - -Mutta sitä Lauri ajatteli, että niin hän tahtoisi elää ja niin hän -tahtoisi kuolla, ettei Aunen, joka nyt uskoi hänestä hyvää ja joka -ei lainkaan pilkannut häntä puukenkäin tähden, ettei Aunen liioin -koskaan tarvitsisi hävetä hänen tuttavuuttaan. - -Mielikuvitus alkoi nyt luoda esiin kaikenlaista: - -Monta vuotta on kulunut. Lauri hakata kalkuttaa kiven kylkeä -tiepuolessa, niin komeat vaunut ajavat ohi ja niissä istuu ylhäinen -neiti. Lauri tuntee hänet heti Auneksi, mutta Aune ei enään -tunnekkaan häntä. - -Yhtäkkiä hevoset säikähtävät ja ovat juuri vetämäisillään vaunut -syvänteeseen, niin hän ryntää esiin ja pelastaa Aunen. Mutta itse -murskautuu hän vaunujen alla. - -Ja jospa hän ei olisikaan tilaisuudessa pelastaa Aunen henkeä, niin -saisi hän ehkä pelastaa jonkun toisen, vaikka työmiehen tai köyhän -lapsen. - -Lukisivat sitten Aune ja Leena sanomalehdestä -- jota joku toinen -poika silloin kantaa heille -- lukisivat miehestä, joka uhraamalla -henkensä pelasti toisen. Nimi onkin heille tuttu. - --- Sehän on se meidän pieni Laurimme, joka kantoi sanomalehteä ja -jolle juotimme lämmitystä kylminä talviaamuina. Sellainenko mies -hänestä kasvoi -- henkensä uhrasi toisen tähden! - -Ja kenties vuodattavat he kyyneleen hänen muistolleen. - - - - -14 - - -Maanantaiaamuna tuli ompelija ottamaan mittaa Aunesta. Piti nyt -tehtää uusi lenninki, niin heillä sitten olisi yhdenlaiset Annin -kanssa. - --- Voi, kun Lauri eilen lähti niin äkkiä, ettei edes ennättänyt panna -mukaan jotain hyvää Annille! - -Mutta Leena ei luullut Anninkaan jääneen ihan osattomaksi, kun kerran -Laurille tarjottin. Hän oli huomannut, että Lauri joka aamu säästi -puolet vehnäsestään ja hän oli varma siitä, että ne säästöt eivät -joutuneet minnekkään muualle kuin Annin pikku suuhun. - -Leena järjesteli paikoilleen hyllylle kirjoja ja kuvia, jotka olivat -olleet esillä eilen, kun oli vieraita. Sitä tehdessään pudotti hän -maahan esineen, joka helisi ja kilisi. Se oli Aunen säästölaatikko. -Hän oli kerran saanut sen joululahjaksi isältä ja Aune oli joskus -leikitellyt niillä viidellä kultarahalla, jotka olivat laatikossa. -Mutta sitten se oli jäänyt ihan unohduksiin. - -Aune aukaisi nyt taas laatikon sen pienen pienellä avaimella ja -otti esille sen asukkaat, ne viisi kultarahaa. Ne olivat todellakin -somat. "10 markkaa" oli siinä niin sievästi toisessa kyljessä. Aune -ei ollut ennen ajatellut, että niillä olikaan muuta arvoa kuin, että -olivat kauniit katsella ja somat pidellä pikku hyppysissään. Hän oli -leikitellyt niillä siten, että muodosteli niistä erilaisia kuvioita -siniselle silkkipeittelleen. Ei niistä varsin monenlaisia saanutkaan, -kun oli vaan viisi. Jos olisi ollut seitsemän, niin olisi saanut itse -otavan loistamaan siihen siintävälle pohjalle kuin kotiinsa ainakin. - -Mutta nyt Aune jo tiesi, että kultarahat hänen kädessään, ne ovat -juuri sama kuin -- puita, ruokaa ja vaatetta niille, joitten on vilu -ja nälkä. Ja Aune ajatteli, ettei hänellä ole mitään oikeutta sulkea -niitä säästölaatikkoon ja kätkeä hyödyttöminä hyllyynsä. - -Aune oli juuri aprikoimassa, kuinka hän parhaimmalla tavalla voisi -käyttää suuren aarteensa, kun Lauri ihan odottamatta tuli hänen -luokseen. - -He olivat saaneet luvan koulusta. - -Laurilla oli kädessään yhdet Jannen tekemistä taulunpuitteista. Hän -kertoi että Jannen äiti jo monta päivää oli ollut sairaana. Hän -oli vilustunut pyykkirannassa niinä kovina pakkaispäivinä. Lauri -sanoi yöllä herätessään nousseensa katsomaan vieläkö Janne valvoo. -Ja aivan oikein, siellä hän istui täydessä työssä. Ja niin hän on -tehnyt jo monta yötä. Sentähden onkin hänelle karttunut suuri varasto -taulunpuitteita. - -Päivällä istuu hän jäykkänä paikallaan koulussa ja osaa läksynsä kuin -mies. Mutta hänen kasvonsa ovat valkeat kuin vaate. - -Opettaja oli yhtenä päivänä kysynyt: - --- Onko Janne sairas? - -Ja Janne vastasi: - --- En. - -Hänellä ei ole tapana valitella. - -Mutta kotiin mennessä oli Janne huolestuneena sanonut Laurille, ettei -kukaan ole ostanut hänen puitteitaan. - --- Minä pelkään..., sanoi Lauri hiljaa. - --- Mitä sinä pelkäät? - --- Minä pelkään, ettei heillä ole ruokaa. - --- Jos ei ole pahempaa peljättävää, riemuitsi Aune, niin kyllä siitä -pahasta helposti päästään. - --- Nää isot puitteet maksavat markan. - --- Mutta minä maksan niistä kymmenen. - -Ja Aune pani Laurin käteen yhden rahoistaan. Hänen olisi oikeastaan -tehnyt mieli antaa ne kaikki ja vielä enemmänkin, mutta täytyi -säästää Laurillekin ja pikku Annille ja kukatiesi kenelle. - -Aune otti käteensä puitteet. Nepä vasta kauniit! Janne näkyy olevan -ihan taiteilija. Ja millä hän saa ne noin kauniin ruskean kiiltäviksi? - -Lauri selitti, että hän sivelee ne ruskealla lakalla. - --- Ei tarvitse hävetä näitten kullalle kiiltäväinkään rinnalla. - -Aune olisi heti tahtonut ne seinälleen, mutta piti ensin saada niihin -taulu. - -Lauri ei malttanut viipyä kauvempaa. Raha ihan poltti hänen -kädessään. Piti nyt lintuna lentää Jannen luo. - -Eikä Aunekaan estellyt. Mutta Laurin täytyi luvata tulla vielä toisen -kerran samana päivänä, kun heillä nyt kerran oli lupa. - -Aune ja Leena rupesivat nyt etsimään jotain kuvaa niihin puitteisiin. -Pian löysivätkin he eräästä kuvastosta, joita Aunella oli monen -monta, oikein mieleisensä kuvan ja juuri parhaiksi ison. Se oli -talvimaisema. Synkän havumetsän halki kulkee siinä kaitainen tie. -Tietä pitkin vaeltaa vaimo vetäen kelkkaa perässään ja kelkassa istuu -pieni poika kyyryllään. Näyttipä melkein siltä, kuin hänellä olisi -ollut kyttyrä. - -Se poika luonnollisesti ei ollut kukaan muu kuin Janne, jota hänen -äitinsä vetää kelkassa lumista tietä pitkin. Kunpa vaan ei olisi vilu! - -He liimasivat kuvan kiinni puitteisiin ja nyt se oli valmis seinään -pantavaksi. Aune tahtoi sen ihan vastapäätä sänkyä, että saisi siitä -katsella uusia ystäviään. - -Siinä se nyt riippui. - --- Onko sinun vilu, Janne rukka, kun istut siinä kyyrylläsi -kelkkassas? - -Aune muisti Laurin sanoja: he ovat onnelliset yhdessä. - -Niin varmaan ovat he onnelliset, sillä se rakkaus, joka heidät -yhdistää, valaisee heidän tiensä korvenkin keskellä ja se voisi -vaikka hangetkin sulattaa tiepuolesta. Eikä ole Jannen silloin vilu. - -Niinpä istu sinä pieni onnellinen poika turvallisena kelkassasi ja -riemuitse, kun on vetämässä äidinrakkaus! Ja iloisena vedä kuormaasi, -onnellinen äiti, eipä liene se sinulle raskas! -- -- - -Iltapäivällä tuli Lauri toistamiseen. Hän kertoi Aunelle siitä -ilosta, minkä hänen tulonsa oli synnyttänyt pyykkimuijan kamarissa. - -Janne, joka muuten aina on totinen ja vakava kuin vanha mies, oli -unohtanut kyttyränsä ja tanssinut pitkin kosteata kivilattiaa kuin -mikähän pieni kääpiö. - -Ja sairaan äidin kasvoja kostuttivat ilonkyyneleet, kun hän ääneensä -ylisti sitä Jumalaa, jonka apu on lähinnä juuri silloin, kun hätä on -korkeimmillaan. - -Aune heittäytyi pitkälleen ja peitti kasvonsa lakanalla. Hän tunsi -itsensä niin vähäpätöiseksi, niin tuiki mitättömäksi. Ja kuitenkin -oli hänen suotu toimia Jumalan kunniaksi! - -Ja kuinkas oli oikeastaan sen suuren rakkauden laita, jonka aina piti -paisuttaa hänen sydäntään, ja joka ei konsaan saisi sammua? - -Oi, kuinka se kutistui pieneksi, pieneksi vainen ja penseäksi. Ja -kuitenkin oli se ainoa tarpeellinen ja ainoa elämisen ehto. - -Piti pyytää apua ylhäältä, piti pyrkiä juomaan siitä ikuisesta -lähteeestä aivan niinkuin janoinen peura pyrkii vetten luo, josta -Leena oli lukenut. -- - -Kun Aune taas nousi istumaan, kertoi Lauri hänelle jatkoa äskeiseen -tarinaansa: kuinka he yhdessä Jannen kanssa olivat juosseet -ruokakauppaan ja tuoneet kumpikin kantamuksensa tavaraa. Sitten -olivat he niinikään yhdessä kamarin uunissa kolmijalkaisessa -pannussa keittäneet hyvää velliä, jota sairas äitikin oli syönyt -lautasellisen. Ja ensi yönä oli Janne luvannut nukkua rauhassa isosta -aikaa. -- -- - -Hämärä alkoi jo laskeutua maahan ja Aunenkin pehmeään pesään, johon -hän nyt ei tahtonut tulta. Oli niin hyvä istua näin illan hämärässä -vapaasti ja peittelemättä pakinoiden asioista, jotka täyttivät -sydämmen. - -He puhuivat Laurin kanssa kaikista niistä poloisista, joilla ei ole -edes isää eikä äitiäkään eikä minkäänlaista kodin turvaa. Lemmetön -maailma vaan kohtelee kovasti ja kuolettaa sydämmen kukkaset. - -Aune oli iloinen siitä, että kerran oli päästy siihen pääasiaan, -josta hän juuri enin oli halunnut puhua. Ja hän uskoi nyt siinä, -hämärän muuttuessa pimeäksi ja tähtien syttyessä siellä kaukana ja -korkealla, hän uskoi nyt siinä Laurille, että hänenkin oli suotu -maistaa rahtunen sitä rakkautta, joka on ijäistä alkua. Siitä -seuraa, että hänen korkein onnensa olisi juuri niitten poloisten -palveleminen, joista he olivat puhuneet. - -Lapsellisuudessaan oli hän ajatellut jos joitakin keinoja sen asian -toteuttamiseksi. Ensi innostuksessaan oli hän päättänyt tehdä -työtä aamusta varhain iltaan myöhään, käyttää oikein elämänsä joka -hetken, kutoa kintaita ja sukkia sekä ommella vaatteita. Kun niitä -siten karttuisi hänelle koko kuormallinen, lähtisi hän kuormineen -matkustamaan pitkin teitä ja taipaleita. Niinpä saisivat siitä -viluiset vastaantulijat lämmikettä. Hän poikkeisi köyhimpiin -mökkeihin tien varrella, yöpyisi yksinäisiin asuntoihin ja viettäisi -arkenakin jouluiltaa matalissa majoissa... - -Mutta jo ensimmäiset yritykset siihen suuntaan olivat osoittaneet, -että tyhjiin saivat rauveta ne unelmat. - -Ei ollut Aunessa töitten tekijää eikä kuorman kera kulkijaa. - -Surren oli hän luopunut niistä tuumista ja hänen toimintahalunsa etsi -uusia keinoja eikä löytänyt. - -Ainoa lohdutus oli ollut se, että jos voisi hyvillä ajatuksillaan -seurata heitä heidän teillään ja poluillaan, olla läsnä lohdutuksen -tarpeessa ja virittää toivoa toivottomiin mieliin. - -Mutta nyt oli hän saanut ihan uuden ajatuksen. Hän oli saanut sen -juuri näinä päivinä. Lauri saisi nyt kuulla kaikki, sillä Laurinkin -piti olla osallisena auttamassa häntä hänen elämänsä tehtävää -suorittamaan. - -Hänen elämänsä tehtävää -- Aunen silmät loistivat pimeässäkin -pelkästä riemusta. - -Hän oli ennen mielestään ollut luotu vaan tyhjäntoimittajaksi maan -päälle ja hänen elämänsä oli tuntunut olevan vaan vastukseksi ja -vaivaksi toisille. - -Aune kertoi nyt Laurille, että hänen isänsä oli varakas ja että -hän siis isoksi tultuaan saisi paljon rahoja ihan omikseen. Niillä -rahoillaan hän rakentaisi kodin kodittomille! Juuri niin, ja siinä -yrityksessä piti Laurin olla hänelle avullisena. - -He saisivat nyt siis yhdessä tuumata millaiseksi ja mihin paikkaan -se olisi tehtävä. Se Aunella vaan oli selvillä, että maaseudulla sen -olla piti, järven rannalla ja metsikössä. Eivät he hakkaisi pois -ainoatakaan puuta siitä ympäriltä. Huoleti saisivat riippakoivut -lyödä ikkunoihin ja humahdella kotoiset kuuset. - -Maantielle sen kumminkin pitäisi näkyä, että löytäisivät siellä -vaeltajat kotiinsa. Ja hyvä olisi, jos lähellä siinä risteilisi monta -tietä. - -Kivestäkö vai puusta? Oli ensimmäinen kysymys. - -Kivinen ehkä kestäisi kauvemmin, mutta se tuntuisi kolkommalta ja -muistuttaisi kaupunkia. - --- Puusta vain se tehdään meidän talo, komeista kankaan petäjistä! - -Aune näki jo edessään uuden uutukaisen talon valkeiksi veistettyine -seinineen. Päivä paistaa korkeisiin ikkunoihin ja siellä takana... - --- Pitäisi saada se piirretyksi paperille! - -Otettiin tulta. Laurin piti piirtää siinä pienellä pöydällä Aunen -sängyn vieressä. Heillä oli suuri paperiarkki, lyijykynä ja viivotin. -Hienoilla viivoilla merkitsivät he paperin ylälaitaan rannan rajan. -Määrättiin sitten metsän laajuus ja pantiin rakennuksen perustus. - --- Janne tämän kauniisti osaisi piirtää -- sanoi Lauri. Hänellä on -maalilaatikkokin ja hän on pienellä siveltimellään tehnyt oikeita -tauluja. - --- No niin maalatkoon sitten Janne. Mutta rakennus on tehtävä oikein -iso, suuri sali keskelle ja monta kaunista kamaria molempiin päihin. -Lauri saisi selittää kaikki Jannelle. -- -- -- - -Leenan kamarista kuului kellon lyönti. Lauri laski montako kertaa se -löi -- seitsemän! Säihkähtäen hypähti hän pystyyn. Olisi pitänyt olla -jo kotona. Hän pani paperin kauniille käärölle ja pisti kainaloonsa. - --- Sen talon asukkaille olisi opetettava paljon hyvää. Ja sitä on -meidän tehtävä yhdessä, mutta sitä ennen on meidän itse opittava. -Kysy Jannelta eikö hänkin tahtoisi auttaa meitä, -- sanoi Aune -ojentaen kätensä Laurille jäähyväisiksi. - -Kotia kulkiessaan ajatteli Lauri, että Aune aikoi siis laittaa niille -lapsille koulunkin ja pyysi häntäkin ja Jannea opettajiksi. Lauri oli -ensin luullut, kun Aune puhui hänenkin avustaan, että hän pääsisi -kivenhakkaajaksi sitä taloa rakennettaessa. Lauri tiesi kyllä, että -vaikka se tehdäänkin puusta, niin tarvitaan siihen paljon kiviäkin. -Tehdään luonnollisesti kaunis kivijalka ja Lauri oli juuri aikonut -esittää Aunelle, että tehtäisiin kaikki uunit harmaasta kalliosta. Ne -ovat niin kauniit. Lauri oli nähnyt sellaisen isänsä hakkaaman uunin. - -Mutta opettajaksi Aune tuntuikin häntä aikovan. Oi, jos kävisikin -niin! Mutta voisikohan se olla mahdollista, kun hän on niin köyhä. -Hädintuskin saa käydä kansakoulun loppuun asti. Hän oli usein kuullut -emintimän sanovan isälle, että Laurikin jo vaan olisi laitettava -ansaitsemaan, kyllä se sillä koululla kelpaisi työmieheksi, vai -herraako siitä meinataan. - --- Ei voinut Aune sitä ymmärtää, ei täydelleen asettua köyhän lapsen -kohdalle. - -Lauri poikkesi jo sisään kotiportista, mutta ennenkuin kääntyi -oikeaan omia portaita kohden, laski hän liukkaita portaita alas -maakerrokseen. - -Janne oli lukemassa huomista maantiedeläksyä kartta levällään -pöydällä. - -Lauri aukaisi käärönsä ja selitti lyhyesti, mikä tässä oli tarkoitus. - -Jannella oli kaikki heti selvillä. Hän ajatteli vaan että maalaisiko -koivut tumman vaiko vaalean viheriäisiksi. Riippuu siitä pitäisikö -olla kevät vai kesä. Hän aukaisi maalilaatikkonsa ja huomasi, että -vaaleata väriä oli enemmän kuin tummaa. Se seikka ratkaisi asian -kevään voitoksi. Siitä tulisi ihmeen hauska työ, kun hän vaan osaisi -oikein. - -Mutta ensin piti lukea maantiedeläksy. - -Kiivetessään kotiportaita ylös pelkäsi Lauri, että nyt häntä torutaan -kovasti, kun on viipynyt näin kauvan. Käsi ihan vapisi, kun väänsi -avainta lukossa. Mutta torumisia ei tullutkaan. Siellä istui vieras, -jota Lauri ei koskaan ennen ollut nähnyt. Hän ei oikein tiennyt oliko -se herra vai talonpoika. Ainakaan hän ei ollut niitten työmiesten -tapainen, jotka väliste kävivät istumassa isän luona. - -Vieras katseli Lauria pitkään ja tutkivasti. Lauri joutui hämilleen. -Hän ei tiennyt, että vieras hänen piirteistään etsi yhtäläisyyttä -hänelle rakasten kasvoin kanssa, sillä vieras ei ollut kukaan muu -kuin Laurin eno. - --- Uskollisista silmistäsi tunnen sinut sisareni pojaksi -- sanoi eno -likistäen Laurin kättä. - -Lauri nieli kyyneleensä. Eno muistutti kovin hänen äitiään -äänestäänkin ja koko olotavassa. - -Eno kertoi sitten, että hän on kauppiaana Oulussa ja että hän -välistä käy Helsingissä asioilla. Usein sanoi hän kuulustelleensa -sisarvainaansa perhettä, mutta nyt vasta onni ohjasi hänet heidän -luokseen. - -Pois lähteissään lupasi eno keväällä taas tulla Helsinkiin ja sanoi -silloin käyvänsä heidänkin luonaan. - -Sinä iltana ratkaistiin Laurin kohtalo. Hän oli miellyttänyt enoa -ja, koska eno oli varakas ja lapseton, päätti hän ottaa Laurin -kasvatikseen. Mutta hän aikoi sanoa sen vasta keväällä. - -Lauri istui nyt kehdossa onnellisena enonsa käynnistä pikku Anni -sylissään. Voi, kuinka sen jalat taas olivat kylmät, aivan kuin -jääpuikot. Sukat luisuivat aina pois ja kenkiäpä vaan ei ollutkaan. -Vielä ne on kerran kengät Annillakin, ajatteli Lauri, kauniit ja -lämpimät, kun hänkin tästä joutuu ansaitsemaan. - -Täytyi ihan nousta koettamaan tuntuiko isän rautamoukari vielä yhtä -raskaalta kuin ennen. Pienempänä oli hän tuskin jaksanut kohottaa -sitä lattiasta. Mutta tänä iltana tuntui se merkillisen keveältä. - --- Sen saat perinnöksi -- sanoi isä -- kun tämä käsi väsähtää. Se -onkin ainoa perintö, minkä voin jättää pojalleni, se ja rehellinen -nimi. - -Kun kaikki sitten nukkuivat ja kamarissa oli pimeä, nousi Lauri -hiljaa vuoteestaan ja hiipi ikkunan luo. - -Aivan oikein, siellä istui Janne heidän talonsa luonnos edessään. Hän -näkyi nyt piirustavan. Tarkasti sitten työtään, kallistellen päätään -vuoroin vasempaan ja oikeaan. Kas niin nyt hän ottaa siveltimen. -Ja hiljaisina yön hetkinä puhkeevat siinä vaaleanviheriäiset -hiirenkorvat lehdettömiin puihin. - - - - -15 - - -Sillä viikolla oli Laurilla joka aamu jotain hyvin tärkeätä -kysyttävää Aunelta. Jannen täytyi saada tietää niin paljon. - --- Tehdäänkö tuuliviiri katolle? - --- Kaivetaanko kaivo pihamaalle? - --- Mihin laitetaan kukkalavat ja mistä kukista Aune enin pitää? - --- Onko talolla peltoja? - --- Tarvitaanko navettaa ja hevostallia? y.m. - -Ne olivat asioita, joita Aunekaan ei ennen ollut ajatellut ja hänen -täytyi aina ratkaista jokaisen niistä muutamassa minuutissa. - --- Tottakai omat pellot pitää olla, joissa laiho vihertää syksyin, -keväin ja joissa korkea ruis aaltoilee kuin meri kesätuulessa. - --- Lehmät ja lampaat kanssa tarvitaan talossa. Niitä hyväillään ja -ruokitaan, lypsetään ja keritään, mutta ei milloinkaan teurasteta. - -Janne siis nyt maalaa ja piirustaa kaikki paperille tarkalleen joka -kohdan. - -Yhtä hän kumminkaan ei voisi panna paperille, sitä joka on tärkein -kaikista ja jota paitse heidän kotinsa olisi kolkko kuin hauta. Mutta -sen pitää kumminkin olla siellä mukana, täyttää huoneet lattiasta -lakeen, huminoida puitten latvoissa ja ihmisten silmistä säteillä. - -Ja lämmitellä saavat sen loistossa vilua kärsineet. -- - -Oi, jos se jo olisi valmis, aika ehtisi, vierähtäisivät vuodet! - --- Onkohan Janne ollut maalla? Vaikea hänen muuten on maalata ilmi -elävätä luontoa. Sunnuntaiksi hänen taideteoksensa nyt siis valmistuu. - -Aune laski päivät ja yöt, illat ja aamut, ja niitten vaihdellessa -kasvoi hänen omassa mielessään kuva siitä tulevaisuuden kodista, -kaunis ja ihana. - -Jalona nousee sen katto metsikön keskestä aivan kuin ylevän ihmisen -otsa. Sopusointu kuiskailee lempeätä säveltään siinä ympärillä ja -rannalla asuu rauha. -- -- - -Vihdoin tuli sunnuntai ja silloin saapui Laurikin paperikääröineen. -mielessään miltei ylpeillen ojensi hän sen Aunelle. Niin varma oli -hän Jannen mestaruudesta. - -Hämmästyen huomasi Lauri, että Aunen kasvot ilmaisivat pettymystä, -kun hän katseli Jannen työtä. - --- Ei ole Janne ollut maalla -- ajatteli Aune. - -Häntä ihan nauratti Jannen koivut, jotka seisoivat kuin sotamiehet -jäykissä riveissä valmiina tekemään kunniaa. Ja niitten välillä kulki -ruskea hiekkakäytävä suorana ja säännöllisenä. - --- Ei niin meidän pihamaalla, vapaasti vihertäköön siinä nurmen nukka -ja rehoittakoon ruoho. - -Mutta itse rakennus ei ollut hullumpi ensinkään. Siinä oli suuri sali -keskessä, aivan niinkuin Aune oli tahtonut, ja kamarit kummin puolin. - -Janne oli muistanut senkin huoneen, joka Aunelta oli jäänyt ihan -unhotuksiin -- keittiön. Lauri selitti että siellä on suuri -muuripata, jossa parhaillaan keitetään puuroa. Sentähden nouseekin -sankka savu piipusta suoraan ylös kuin Aapelin uhri. - -Aune sai heti eteensä kuinka Leena siellä sekoittaa puuroa äärettömän -suurella kauhalla. - -Toiseksi Aune oikeastaan oli ajatellut Leenan tehtävän siinä talossa. -Hän oli ajatellut, että Leena parhaiten osaisi puhua sen asukkaille -Jumalasta ja neuvoa heitä ijankaikkisen elämän tielle. - -Itse rakennus siis oli hyvä ja se olikin pääasia, sillä sen mukaan -oli tehtävä se toinen. - -Portti kanssa kelpaisi. Sattumaltako lie Jannelta tullut sydämmen -kuvat koristeiksi sen yläreunaan. Eivätpä siihen mitkään muut -koristeet niin hyvin olisikaan sopineet. Rakkaasti kuiskaavat ne -siinä jokaiselle: - --- Sydämmellisesti tervetullut tänne! - -Kun nyt sitten joku pieni tyttönen kylmänä iltana nöyrästi niiaa -siinä portin takana ja arkaillen anoo yösijaa, niin portti aukee ja -lämpimät kädet taluttavat hänet sisään ja ystävälliset äänet lausuvat -hänelle: - --- Kotonasi toki yösijaa saanet. Oi, että harhailit niin kauvan -siellä kaukana, etkä löytänyt ennemmin tietä tänne! - -Ja ryysyinen puku riisutaan pois ja puetaan ylle ihan uusi pehmeintä -villavaatetta. - -Ja hän saa juoda lämmitystä omasta pikku kupistaan ja hänen oma -pieni vuoteensa odottaa valmiina sulkemaan kotiutuneen matkamiehen -lämpöiseen helmaansa. -- -- - -Janne oli tehnyt puitteetkin tähän teokseensa. He olivat Laurin -kanssa ajatelleet, että Aune mahdollisesti tahtoisi ripustaa sen -seinälleen. - --- Ehkei panna sentään seinään kaikkein katseltavaksi, sanoi Aune. -Pidetään vaan omina iloinamme, niinkuin pidetään se, mikä on -sydämmelle kaikkein kalleinta. - -Lauri saisi pitää muistonaan tämän paperin, ehkä Janne ottaa -tehdäkseen toisen Aunelle, jossa olisi vaan rakennukset ja portti -sekä kukkalava lemmikkineen. -- -- - --- Ja nyt minä ilmoitan sinulle suuren ilon, -- sanoi Aune -- sinä -pääset meidän kanssamme Ahtolaan, jos nimittäin tahdot tulla. - -Lauri ei puhunut mitään, mutta suuri ilo kuvastui hänen kasvoistaan -ja hän nyökkäsi päätään myöntymyksen merkiksi. - -Aune alkoi nyt kertomaan hänelle Ahtolasta, kiittelemään sen -kauneutta ja suloista rauhaa. Ja kertoessaan näytteli hän -sukkapuikolla kaikki paikat lampun kuvusta aivan kuin kartasta. - --- Tuossa kulkee polku pitkin lahden rantaa. Sitä pitkin sinä -sitten lykkäät minua. Siinä rantasella kasvaa lumpeenkukkia, niin -lähellä, että voisi varsin hyvin rannasta kättään kurkoittaen ottaa -niitä. Mutta emme henno sentään, antaa heidän nauttia siinä lyhyttä -elämäänsä siniaallon harjalla keinuellen. - --- Tässä näet metsän reunan. Sinne nyt katoaa polkumme puitten -runkoin väliin ja sinne mekin sitä seuraamme Tapion suureen saliin. -Puitten oksat yhtyvät päämme päällä vihannaksi katoksi ja joskus -hipasee tuoksuva lehvä kasvojamme. - --- Ei aikaakaan niin alkaa puitten välistä välkkyä jotain sinistä -ja kohta olemme pienen metsäjärven rannalla. Siinä olen istunut -monta kevätpäivää katsellen kuinka rastas rakentaa pesäänsä suureen -koivuun. -- -- - -Paljon he sitten vielä puhuivat kesästä ja sen riemuista. Laurikin -innostui kyselemään kaikellaista, se kun hänelle oli ihan outo ja -tuntematon maailma. - -Kun Lauri sitten alkoi hankkia kotiinsa, tiedusteli Aune Jannen äidin -terveyttä. Ja saatuaan tietää, ettei hän vieläkään jaksanut pestä -pyykkiä, antoi Aune yhden kultarahoistaan vähäiseksi kiitollisuuden -osoitteeksi Jannen suuresta vaivasta. - --- Onkos teillä nyt puita? Kysyi Aune hämillään. - --- On -- vastasi Lauri punastuen. - -Hän olisi luultavasti vastannut niin, vaikk'ei heillä olisi ollut -lastuakaan. Mielessään jatkoi hän -- puita kyllä on tällä kertaa, -pikku Annilla vaan ei ole kenkiä. - -Mutta siitä hän ei puhunut mitään. - - - - -16 - - -Näin kuluivat päivät, viikot ja kuukaudetkin edelleen huonoin ja -hyväin säitten vaihdellessa. Ja niitten vaihdellessa vaihteli -Aunenkin kamarissa tuska ja lepo, kärsimys ja ilo, toivo ja pettymys. - -Sulanut oli jo lumi kaduilta ja Laurinkin puukenkäin pohjat olivat jo -kuluneet ohukaisiksi aivan. - -Oli sunnuntaiaamu. Pitkästä aikaa oli Aune päässyt pyörätuoliinsa -istumaan ikkunan luo. - -Kun hän viimeksi istui siinä, kimalteli hanki vielä esplanaadissa. -Nyt alkoi siinä jo paistaa vieno vihanta ja Runebergin patsaan -juuressa alkoivat kevään ensimmäiset kukkaset avata kupujaan auringon -lämpimässä. - -Aune ajatteli, että nyt on siis jo liikkunut mailla hellä -tuulenhenki, jonka lempeätä laulua kuunnellen sortuneetkin nousevat -nauttimaan uutta, ihanaa elämätä. Ja hän ajatteli että sellainen -tuulenhenki sentään on saanut suloisen tehtävän osakseen. - -Siihen liittoon tuli Laurikin. Hän oli ihan punainen ja hengästynyt -ja ilo loisti silmistä. Hän kertoi käyneensä satamassa katsomassa, -kun ensimmäinen laiva tuli rantaan. - -Juhlallisesti oli se lähestynyt liehuttaen lippujaan ikäänkuin -tuodakseen terveiset kesän mailta. Ja kuitenkin oli sen kyljessä -nimi: "Aavasaksa". - -Lauri sanoi, ettei ensimmäisen laivan tulo koskaan ennen ollut -herättänyt hänessä niin suurta riemua kuin tämän saapuminen. -Tuliko se ehkä siitä, että he juuri olivat maantieteessä lukeneet -Aavasaksasta ja hän tuli ajatelleeksi juhannusaurinkoa, joka paistaa -yönkin halki yli pimennossa olleen Pohjolan. - -Vai senkötähden sai se hänen sydämmensä niin kovasti sykkimään, että -hän nyt enemmän kuin koskaan ennen odotti kesää. - -Kovin Aunea ilahutti se, että Lauri nyt enemmän kuin koskaan odotti -kesää. Jospa hän sitten vaan ei tuntisi pettymystä! - -Yhdessä he nyt Aunen ikkunasta katselivat kuinka hyasintit ja -tulpaanit patsaan ympärillä ihan silmissä ylenivät aurinkoa kohden ja -levittivät rusolehtiään. - -Aune kertoi isän sanoneen niitä katsellessaan, että on aivan kuin -meidän kylmä maamme kesken hankiaan ja jäitään yltyisi kukkimaan sen -miehen muistolle, joka sitä niin paljon rakasti. - -Ja hän oli lisännyt, että mies metallinen siinä hymyilee ylevätä -hymyään kukkain puhjetessa ja lakastuessa ja ihmisvarjoinkin -vaihdellessa aivan niinkuin hymyilee katoavalle katoamaton. - -Sillä vielä sittenkin, kun patsaat muruiksi murskautuu, elää se -kauneus, mikä ihmishengestä on heijastanut, sillä se on ijankaikkista -alkujuurta. - -Heidän siinä istuessaan katsellen kukkasia ja ihmisiä, jotka yhä -taajenevissa parvissa alkoivat liikkua esplanaadissa, ilmestyi -siihen ihan äkkiarvaamatta sininen lippu ja parvi valkealakkisia -ylioppilaita. He asettuivat patsaan juurelle ja kajahuttivat ilmoille -raikkaan laulunsa kuin kesälinnut ainakin. - -Lauri ja Aune aukaisivat ikkunan. Vapaasti aaltoili siitä nyt sisään -kevätilman tuoksu ja laulun säveleet. "Mun muistuu mieleheni nyt -suloinen Savonmaa" soi sieltä. - --- Niin muistuu minunkin mieleeni -- sanoi Aune ja puristi Lauria -käsivarresta. -- Ahtolakin on Savossa! - --- Noin sinäkin kerran vielä seisot sinisen lipun suojassa, päässäsi -valkea lakki -- sanoi Aune. -- Niin, se on varma, minä näen sen. - -Lauri sävähti punaiseksi ja kävi taas ihan kalpeaksi. Povea paisutti -niin kummallisesti. Hänkin kerran mukana tuolla! Laulu soi nyt -hänen korviinsa taivaalliselta soitolta. Hänen silmänsä vettyivät. -Ylioppilasten valkeat lakit lyyryineen sulivat nyt hänen silmissään -yhteen yhdeksi ainoaksi suureksi ylioppilaslakiksi ja se oli -- -hänen! Ei hän enää tuntenut edes maata jalkainsa alla. Hän oli kuin -huumeessa ja heräsi vasta, kun ylioppilaat reippain askelin alkoivat -kulkea poispäin marssin tahdissa. Kansanjoukko seurasi mukana. Ihan -juoksivat kaikki, pienet ja suuret. - -Laurikin hairasi lakkinsa tuolilta, sillä hän ei muistanut muuta, -kuin että hänenkin täytyi juosta ylioppilasten jäljestä. - --- Joko sinä lähdet, Lauri? -- Kysyi Aune surullisesti. - --- Niin, hänhän olikin Aunen luona, ei hän siis voinut eikä edes -tahtonutkaan lähteä sieltä. - --- Juokse vaan sentään sinäkin heidän jäljestään -- kehoitti Aune -ystävällisesti -- niin minäkin tekisin, jos voisin. - -Ja sillä hetkellä tunsi hän taas kipeästi jalkainsa puutteen. - --- Enkä lähde, ei tee edes mielenikään, vastusteli Lauri. - --- Voi sinua Lauri, sinä vaan kiellät itsesi taas, ja tällä kertaa -minun tähteni. Mutta sitä et saa tehdä, sinun täytyy nyt mennä. - -Lauria ihan itketti. Ajoiko Aune hänet nyt siis pois luotaan ja -hänellä oli kumminkin kaikkein hauskin siellä. Eikö Aune nyt voinut -uskoa sitä. - -Ja hän loi Auneen niin uskollisen katseen rehellisistä -sinisilmistään, ettei Aune voinut muuta kuin luottaa hänen sanoihinsa -ja puhjeta sanomaan: - --- Oi, kuinka sinä olet hyvä, kuinka äärettömän hyvä! Jospa voisin -olla yhtä hyvä minäkin! - -Ikkuna oli yhä auki ja yhä virtasi siitä sisään kevätilman suloinen -tuoksu. Se täytti huoneen ja lauloi siellä pienelle kalpealle -kukkaselle uuden elämän ihanaa laulua. Sillä väliste tuntui siltä -kuin hänkin kuuluisi niihin sortuneihin, jotka makaavat hangen alla -pitkän ja pimeän talven. - --- Nyt minä tiedän mitä me teemme juuri tällä hetkellä -- huudahti -Aune -- me lähdemme ulos! - -Isä ei ollut kotona, mutta Leenan täytyi suostua, varsinkin -kun tohtorikin oli luvannut, että Aune ensimmäisenä lämpimänä -kevätpäivänä pääsee ulos, koska ulkoilma varmaankin taas häntä -vahvistaisi. - -Leena toi nyt eteisestä hänen harmaan päällysnuttunsa, joka tuntui -tulleen suuremmaksi talven kuluessa. Samaten otti hän eteisen -hyllyltä pyöreästä vakasta hänen pienen harmaan samettihattunsa, -jossa ei ollut muuta koristetta kuin ruusukkeelle solmittu -silkkinauha ja josta hän niin paljon piti. - -Sitten kantoi Leena pyörätuolin porrasten eteen ja vei viimein -Aunenkin sylissään siihen istumaan. Ja niin he lähtivät matkaan -kaikin kolmen. - -He päättivät mennä hautuumaalle, jonne Aunen ensimmäinen kevätmatka -ennenkin aina oli suunnattu. - --- On hyvä, että saat koetella voimiasi, onko sinussa meidän -lykkääjää, tuolin ja minun -- sanoi Aune naurahtaen. - -Laurin mielestä hänen lykättävänsä tuntui kevyeltä kuin höyhen. Tuoli -tuntui pyörivän ihan itsellään eteenpäin. Hän vaan ohjaili sitä, vei -hellävaraa ja väisteli epätasaiset kohdat katukäytävällä. - -Aunesta tuntui taas kovin oudolle olla ulkona niin pitkästä aikaa. -Hänkö itse siinä todellakin istui? Tuntui aivan siltä kuin se olisi -ollut joku toinen. - -Ennen oli häntä aina kovin kiusannut se, että ihmiset uteliaina -katselivat häntä aivan kuin jotain kummaa. - -Nyt ei hän ensinkään välittänyt siitä. Tuntui taas ihan siltä, -kuin hän itsekkin jostain korkeammalta olisi katsellut sitä -pientä matkamiestä, joka toisten auttamana pyöri eteenpäin pitkin -esplanaadia. - -Kuljettiin sitten hiljalleen Välitorin poikki ja sen reunassa aukeni -eteen leveä Bulevardikatu. Siitä Aune aina oli pitänyt kovin paljon. -Kun siitä yläpäästä katseli suoraan eteensä, näytti ihan siltä kuin -ei sillä olisikaan loppua. Sitä katsellessaan Aune aina oli tullut -ajatelleeksi ijankaikkisuutta, jolla myöskään ei ole loppua. Ja -hän oli ennen luullut että kaikki ihmiset Bulevardia kävellessään -ajattelevat sitä samaa. - -Mutta Leena oli sanonut, että tuskinpa lienee niin. Näytti ihan -siltä, kuin korkeahattuisilla herroilla olisi tärkeämpää ajateltavaa. -Ja hän pelkäsi, että hienot neidit tuskin joutuivat muistamaan muuta -kuin kauniita vaatteitaan. - -Kenties kulkee siinä joukossa joku murheen murtama, joka koettaa -luoda vettyneen katseensa kauvemmaksi, kohti ijäisyyden kultaporttia. --- Sitä vaan ei tarkalleen tiedä mitä toisen mielessä liikkuu. - -Hiljalleen kulkivat he pitkin Bulevardia. Siintävältä meren selältä -tuli leppoisa tuuli iloisesti liihoitellen, löyhytellen. Se humahteli -vanhain vaahterain latvoissa ja aukoi vallattomasti äärimmilleen -paisuneita nuppuja. - -Aurinko lämmitti pikku Aunen kuihtuneita jäseniä. Oi, kuinka hän nyt -taas oli onnellinen! Hänen parhaat ystävänsä olivat siinä ääressä. -Isä tosin ei ollut mukana, mutta Aune tunsi, että hänkin ajatteli -pientä tyttöään juuri sillä hetkellä. Ja kaikki ihmiset sitten, joita -tulvaili kaduilla, kuinka hän rakasti heitä kaikkia! Ja hän tunsi -selvästi, että nekin rakastivat häntä. - -Yksi asia Aunella nyt ainakin oli selvillä, -- se, että oikein -onnellinen oli hän ainoastaan niinä hetkinä, joina se suuri rakkaus -täytti hänen sydämmensä, se suuri rakkaus, joka ulottuu kaikkialle ja -jokaiseen, ja se on Jumala. - -Bulevardi oli jo jäljelläpäin ja he olivat kulkeneet Albertinkatua -Lapinlahdenkadulle, jonka päässä hautuumaa jo häämöittikin -puistoineen. Vähän matkaa sitä katua kuljettuaan, olivat he ison, -valkean kivitalon kohdalla, jota puut ympäröivät ja jonka seinässä -oli isoilla kirjaimilla: - -/* - LASTENKOTI. -*/ - --- Ai, pysähdy, huudahti Aune. Tämä koskee meitä! - -He olivat juuri sen talon portilla, mutta ei siinä ollut -sydämmenkuvia koristeina. Muuten siellä oli hietakäytävät ja puut -rivissä aivan kuin Jannen piirustuksessa. Kovin mielellään Aune olisi -mennyt sinne sisään katsomaan, mutta ei hän sillä kertaa voinut -päästä. - -Monta pientä tytönpäätä ilmestyi ikkunaan. Aune nyökkäsi niille -tuttavallisesti ja ne nyökkäsivät vastaan. - -Valkea esiliina näkyi olevan jokaisen edessä. Niin heidänkin -lapsillaan sitten, ajatteli Aune. - -Oi, kuinka ne näyttivät herttaisilta! He olivat jo ihan ystäviä -ja silloin pyörätuolin täytyi lähteä liikkeelle. Aune nyökkäsi -vielä jäähyväisiksi ja ikkunasta vastattiin. Kaikkein pienin näkyi -ojentavan käsiään hänen jälkeensä. Olisi pitänyt saada syliinsä se -pieni! - -Jatkaissaan matkaansa joutuivat he kulkemaan ruumissaaton rinnalla. -Aikaisin väsynyttä vietiin siinä levolle. Pieni valkea arkku oli isän -ja äidin sylissä. - --- Kuinka sinä nyt juuri kuolit -- sanoi Aune -- nyt kun kaikki -heräävät uuteen eloon, sortuneetkin hankein alta? - -Kirkonkellot soivat surullisesti ja kyyneleet vuotivat surevan äidin -silmistä seppeleeseen arkun kannella. - --- Siinä on nyt murheen murtama, -- ajatteli Aune -- joka kenties -koettaa luoda vettyneen katseensa kauvemmaksi, kohti ijäisyyden -kultaporttia, josta hänen pieni lapsensa jo on käynyt sisälle. - -Oi, kuinka Aunen oli sääli sitä äitiä! Jos Jeesus nyt eläisi maan -päällä, niin varmaan, varmaan hän pysähdyttäisi ruumissaaton, -herättäisi pienokaisen kuolleista ja antaisi sen elävänä sen äidille. - -Mutta ei ollut nyt Jeesusta eikä ketään, joka olisi armahtanut. - -Ruumissaatto kulki kulkuaan uudelle hautuumaalle, mutta pyörätuolia -ohjattiin kohti vanhan hautuumaan porttia. Kun he olivat poikenneet -siitä sisään, kulki Leena edellä, että Lauri löytäisi tien. Ei sinne -ollutkaan vaikea löytää, vähän matkaa vaan valtatieltä oikealle. - -Pysähtyivät nyt kummun kohdalle, jossa kohosi tumma hautapatsas -nimikirjoituksineen. Leena etsi luutansa pensaikosta ja lakaisi pois -kuivettuneet lehdet, joitten välistä vihanta ruoho jo nosti korttansa -ilmoille. - --- Kohta saamme tulla istuttamaan kukkasia -- sanoi Leena muokaten -multaa kädellään. - --- Voi, ettei meillä nyt ollut mukana pientä seppelettä tai -kukkakimppua, kuten ennen, -- pahoitteli Aune. Ei saanut kaupoista -sunnuntaina. -- - -Korkeat puut huminoivat hiljaa ja uudelta hautuumaalta kuului -hautausvirren surullinen sävel. - --- Voi, minkätähden piti sen kaiken olla niin surullista, vaikka -ruumiin kuolemalla se oikea elämä vasta alkaakin! - -Linnut visertelivät puitten latvoissa elämän laulua -- kuolleille. - -Oli niin juhlallista, täytyi puhua ihan kuiskailemalla. Aune kertoi -Laurille, että isä siihen haudalle tullessaan aina paljastaa päänsä -ja vaipuu ajatuksiinsa. Aune arvasi, että isä silloin ajatuksissaan -koettaa kohota äidin luo. - -Ja poismennessä sanoo hän tavallisesti vaan: - --- Hän oli liian hyvä tähän maailmaan. - --- Missä sinun äitisi hauta on? -- Alkoi Aune kysellä. - --- En tiedä, en muista oikein -- sanoi Lauri -- jossain se on -syrjemmässä, jonne köyhiä haudataan. - --- Etkö sitten milloinkaan ole käynyt siellä? - -Olivat he käyneet ensi aikoina isän kanssa. Siihen oli pistetty keppi -multaan merkiksi ja isä oli aikonut teettää siihen puuristin, mutta -se oli sitten jäänyt teettämättä. - --- Nyt me lähdemme etsimään sitä, -- sanoi Aune. - -Ja he lähtivät kiertämään pitkin hautuumaan syrjiä, pujottelivat -hautakumpuin välitse ja pysähtyivät tunnustelemaan multaan pistettyjä -keppejä, joita oli monta. Mutta Lauri vaan ei jaksanut muistaa, mikä -hänen äitinsä hauta oli. - --- Selvästi muistan hautuupäivänkin, sanoi hän. -- Se oli juuri -näin kaunis kevätpäivä kuin tämäkin. Seisoin haudan partaalla isän -vieressä ja itkin, sillä sydäntäni särki kovasti. Muistan senkin, -että siihen näkyi merenlahti ja että se silloin oli kirkas ja tyyni. -Aivan lähellä hautaa kasvoi suuri kuusi. Ja kun seisoin siinä ja -itkin, lensi pieni lintunen sen oksalle ja lauloi ihanasti. Luulin -sen tulleen lohduttelemaan minua ja luulin sen laulaneen: - --- Ole uskollinen ja vilpitön, niin käy sinulle hyvin elämässä ja -kuolemassa. -- - -Etsiessään asettuivat he nyt sellaiseen paikkaan, johon näkyi -merenlahti ja jossa kasvoi suuri kuusi, mutta siinä taas ei ollut -keppiä. - -Mahdotonta aivan oli heidän löytää sitä, sillä meri näkyi moneen -paikkaan, monta kuusta kasvoi ja monta pientä lintua liverteli -niitten vihreillä oksilla. - --- Isä sen kyllä muistaa, sanoi Lauri. - --- Siksipä tulemmekin toiste isäsi seurassa etsimään. - -Ja he päättivät nyt Leenan kanssa, että samalla kuin he istuttavat -kukkia omalle haudalle, laittavat he Laurinkin äidin haudalle juuri -samallaisia. - -Ja niin he lähtivät paluumatkalle. -- -- -- - -Sitten iltasella, kun Aune jo oli asettunut yötiloilleen, alkoivat -kaikki ne asiat, jotka hän päivällä oli kokenut, uudelleen -kiertokulkunsa hänen aivoissaan. - --- Jossain se on syrjemmässä -- soi Laurin surullinen ääni. Voi, -miksi piti sen olla syrjemmässä? Minkätähden sielläkin vielä tehdään -eroitus? - -Leenan täytyi olla siinä lähellä lohduttelemassa. - --- Eihän siinä oikeastaan mitään eroitusta tehdä. Mutta haudat kun -ovat kalliita näin kaupungissa, niin varakkaammat voivat lunastaa -parempia paikkoja. Ja yhdentekevähän aivan on, missä ruumis lepää, -kunhan henki vaan on ijäisessä ilossa. - --- Aivan, aivan varmaan on Laurin äiti siinä ilossa -- riemuitsi Aune --- hän kun oli niin hurskas ja hyvä. Ja se Aunea kanssa lohdutti, -että he sitten istuttavat kauniita kukkia hänen haudalleen -- Vaikka -se onkin syrjemmässä. - -Uudelleen kulki siinä ruumissaattokin hautuumaata kohden -kirkonkelloin soidessa. - --- Ai, ai sentään, kuinkahan, kuinkahan kovasti sen äidin sydäntä -särkee? - -Aune oli ihan tuskassa ja Leena koetti lohduttaa häntä sillä, että on -sanottu: autuaat ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. - --- Niinpä nyt lohduttakoon häntä se suuri Lohduttaja, ainoa ja -korkein! - -Aune näki niin elävänä edessään sen äidin kalpeat kasvot, joihin -sanaton suru oli painanut pyhän leimansa. Niin, pyhän, sillä jotain -pyhää ja korkeata on sellaisessa suuressa surussa, jota ihmiskieli ei -kykene kertomaan. Eiköhän vaan lienekkin se korkeinta kaikesta siitä, -mitä ihmissydän voi tuntea! - -Aunekin olisi tahtonut sellaisen suuren surun sydämmeensä. Tosin oli -hän ikänsä kaiken kantanut murhetta jalkainsa tähden. Mutta se tuntui -nyt niin itsekkäältä ja vähäpätöiseltä. - -No, mikäs esti suremasta? Mikäs esti surulla saattamasta pienokaista -multiin ja itkemästä itkevän äidin kanssa! - -Aunen päänalainen kastui taas ihan märäksi sinä iltana ja hentoset -sormet liittyivät ristiin peitteen alla. - -Kun hän jo oli uniin uupumassa, ojennettiin vielä kahta pientä -kättä hänen jälkeensä lastenkodin ikkunasta. Mutta hänen viimeinen -ajatuksensa oli: - --- Oi, sinä pieni lintukulta, joka lauloit lohdutusta orpopojalle -haudan partaalla! - --- Oi, jos olisikin aina joku pieni lintunen livertämässä uutta -toivoa murheen yössä! - - - - -17 - - -Kevät edistyi edistymistään luonnossa, mutta Aunen poski kävi yhä -kalpeammaksi. Näytti siltä kuin elinvoimat päivä päivältä olisivat -laskeneet. Mutta isä toivoi, että kesä taas korjaisi kaikki. Oli vaan -heti ruvettava hankkimaan maalle. - -Mutta eräänä päivänä tuli tohtori tavallista synkempänä Aunen -kamarista ja selitti isälle, että nyt oli koetettava viimeistä keinoa -ja lähdettävä -- ulkomaille. - -Se tuli kuin ukkosen isku. - --- Viimeistä keinoa, ja auttaisiko sekään? Mutta täytyihän sen -auttaa, koska se oli _viimeinen_. Luoja tiesi, Hän yksin tiesi! Vielä -oli toivomisen syytä. Ja toivoa täytyi, sillä muuten ei jaksaisi elää. - -Se oli heti ilmoitettava Aunelle, sillä matkaan oli päästävä niin -pian kuin suinkin. - -Aune tuli ensin kovin surulliseksi. Hän oli uneksinut niin valoisia -kesäunelmia ja nyt ne kaikki raukeisivat tyhjiin. Mutta Leena -lohdutteli, että niin oli usein elämässä, että juuri ne valoisimmat -melkein aina raukesivat tyhjiin ja että siihen oli tottuminen jo -ajoissa. - -Ja isän mielestä Aunesta olisi pitänyt tuntua oikein hauskalta päästä -omin silmin näkemään etelä-Euroopan kauniita maita. Ja entäs sitten -matka ensin meren yli! Aavalle merellehän Aunen aina oli tehnyt mieli -päästä, sinne missä ei näy rantoja ei ääriä, ei muuta kuin taivaan -korkea kansi. Ja liittyihän siihen matkaan pääasiana heidän elämänsä -iloisin ja ainoa toivo -- Aunen paranemisen toivo. - -Mutta Aune hymyili surumielisesti sille ilolle. - -Kannettiin nyt sisään matkalaukut. Täytyi vaan alkaa keräillä kokoon -kapineita, sillä kahden päivän päästä piti sen suuren laivan, joka -veisi heidät kotimaan rannasta, lähteä matkaan. - -Aune oli ennen aina keväisin tahtonut itse olla mukana matkalaukkuja -täytettäissä. Hän oli tahtonut omista tavaroistaan itse määrätä -jokaisen kapineen joka laskettiin sinne. Ja hänestä oli ollut ylen -tärkeätä, missä järjestyksessä kirjat olivat ja mikä joutui äidin -valokuvan naapuriksi. Ja siinä kaikessa oli hänestä ollut ihan -omituinen viehätyksensä. Nyt oli hän ihmeellisesti välinpitämätön -kaikesta siitä. Leena sai panna matkalaukkuun mitä ikinä tahtoi ja -missä järjestyksessä tahansa. - -Leena oli ensin ihan ymmällä, sillä hänenkin piti nyt mukaan sille -pitkälle ulkomaanmatkalle näin äkkiarvaamatta. Mutta siinä vaan ei -ollut pitkiä arvelemisen aikoja. - -Toisen päivän iltapuolella olivat kaikki kapineet jo hyvissä ajoissa -valmiina eteisessä matkaa varten. Aunekin oli jo matkapuvussa, -tummansinisessä leningissään ja helminauha kaulassa. - -Hän oli lähettänyt kutsumaan Lauria puheilleen ja odotti nyt -jännityksessä hänen tuloaan. Mutta Lauri viipyi kauvan. - --- Kenties hän ei pääse ensinkään, ajatteli Aune. Ja hänen sydäntään -alkoi jo ahdistaa se ajatus. - -Kaikkein rakkaimmat ja kauniimmat kertomus- ja kuvakirjansa oli -hän laittanut paperikääröön ja kirjoittanut päälle Laurin nimen ja -osoitteen, sillä hän oli päättänyt antaa ne muistiksi hänelle. - -Siinä Lauri arvon tulikin ihan viimeisessä hetkessä. Ilonkyynel -herahti Aunen silmään -- ilon vaiko surun? - --- Niin se nyt kävi -- sanoi hän. -- Mutta, jos Jumala suo -- niin me -kerran vielä vietämme kesää Ahtolassa. - -Laurin täytyi silloin luvata, että hän säilyttää ne Jannen tekemät -tärkeät piirustukset kalleimpana tavaranaan ja ettei hän milloinkaan -unohda heidän yhteistä tuumaansa, heidän elämäntehtäväänsä. - -Lopuksi uskoi Aune ne kolme jäljellä olevaa kultarahaansa Laurin -huostaan. Hän kyllä tietäisi, miten ne parhaiten olisivat käytettävät. - -Eikä auttanut enään muuta kuin lähteä laivalle. Lauri sai nyt tehdä -viimeisen palvelluksensa pikku Aunelle -- lykätä hänet pyörätuolissa -rantaan. - -Kun he kulkivat patsaan ohi, nyökkivät hyasintit jäähyväisiään -iltatuulessa, aivan kuin lähettääkseen suloterveisensä etelän -kukkasille. Aunekin nyökki niille armaille ystävilleen, joitten -kehitystä hän niin hartaasti oli seurannut. - -Samaan liittoon tulivat serkutkin ajaen. He olivat pelänneet -myöhästyvänsä ja ottaneet hevosen. Hiljalleen ajoivat he nyt -pyörätuolin jäljessä. Heillä oli kummallakin iso kukkavihko mitä -kauniimmista ruusuista. Mutta heistä tuntui vaan niin kummalliselta, -aivan kuin olisivat kulkeneet ruumissaatossa. - -Saimi itki katkerasti. Hän sanoi tietävänsä ihan varmaan, ettei -Aune enään milloinkaan palaa siltä matkalta ja hän katui, että oli -panettanut ainoatakaan punaista ruusua kukkavihkoonsa. - -Rantaan päästyä sanoi Aune kiireesti hyvästi saattajilleen ja isä ja -Leena kantoivat hellävaraa pyörätuolin laivan peräkannelle. - -Aunesta tuntui taas niin oudolle, aivan kuin joku vieras olisi -istunut pyörätuolissa ja hän itse jostain loitommalta olisi katsellut -liikettä rannalla ja merelle lähtevän laivan kannella. - -Mutta kun laivamiehet olivat irroittaneet paksut köydet ja laiva -hiljalleen rupesi etenemään laiturista, tunsi Aune sydämmensä -ahdistuksesta, että hän siinä istui pyörätuolissa ihan itse. - -Monta oli siinä matkaan lähtijää, mutta vielä useampia jäi rannalle. -Serkutkin seisoivat siellä huiskuttaen nenäliinojaan, mutta Aunen -silmä etsi väentungoksesta pientä punaista lakkia, jossa oli tupsu -päänlaella. - -Siellä sen omistaja seisoikin surullisena ja kalpeana. Aune ajatteli, -että tulikohan Laurin yhtään ikävä häntä. Hän ei ollut puhunut -mitään, kun Aune sanoi lähtevänsä, ei sanaakaan. - -Eron hetkenä, kun laiva eteni etenemistään ja ihmiset rannalla -yhä pienenivät, tunsi Aune oikein kuinka paljon, paljon hän piti -Laurista. Olisi tehnyt mieli sanoa vielä edes sanan, huutaa sinne -rannalle: - --- Jumalan haltuun! - -Mutta se ei olisi kuulunut enään. Aune kohotti nyt vaan kättänsä -taivasta kohden merkiksi ja Lauri näkyi ymmärtävän hänen sanatonta -kieltään, sillä rannallakin nousi pieni kätönen kohti korkeutta. - -Sitten ei enään voinutkaan eroittaa mitään. Kaikki ihmiset sulivat -yhteen mustaksi juovaksi, joka viimein näytti vaan pieneltä pilkulta. -Ja lopuksi ei näkynyt sitäkään. - -Mutta rauha oli jälleen palannut Aunen sydämmeen. Se olikin poistunut -sieltä vaan sentähden, että hän hetkeksi oli unohtanut taivaallisen -Isän. Oli unohtanut, etteivät mitkään merten aallot voi eroittaa -niitä, joilla on yhteinen matkan määrä Hänen luokseen. - -Ilta oli lämmin ja ihana. Laiva kiiti jo täyttä vauhtia meren -hiljalleen aaltoilevaa pintaa, jossa ilta-aurinko kimalti ja välkkyi. - -Auringon valossa jäi Helsinki sinne rantaselle loistamaan -ihmekaupunkina. Valkeat kivimuurit heijastivat kirkkautta ja tuhannet -ikkunat säteilivät kuin puhtain timantti. - -Kuka olisi luullut surun ja kärsimyksen milloinkaan vaeltavan niitä -katuja! - -Sielläkö todella hän, Aunekin, oli asunut? Sielläkö hän oli -kuunnellut myrskyn ulvovaa ääntä pilkkopimeinä talviöinä? - -Sielläkö vainen puukenkäpoika otsansa hiessä oli juoksuttanut -sanomalehtiä kylminä aamuina ja sielläkö istui sairas lapsi lukien -läksyjään ja tehden taulunpuitteita pyykkimuijan kosteassa kamarissa? --- -- - -Hetken loisti Helsinki vielä ilta-auringossa tornineen ja -huippuineen, mutta sitten laiva teki käänteen aukeammalle ulapalle, -jossa ei näkynyt ääriä ensinkään. - -Aune katseli kotimaansa katoavaa rantaa hiljainen kaiho sydämmessään. -Sinne nyt jäivät kotimaan käet kukkumaan ja nuoret tuomet tuoksumaan -tyynillä rannoilla. - -Mutta Jumala on kaikkialla ja Hänen rakkautensa rakentaa sillat -tähdestä tähteen. Ja Hänen kätensä ohjaa ihmistenlapsia heidän -teillään ja poluillaan, ja hyvä on olla Hänen turvissaan! - -Nyt ei Suomesta enää näkynyt muuta kuin kaitainen juova taivaan -rannalla. Aune sulki silmänsä säilyttääkseen sen kuvan niin kauvan -kuin suinkin. - -Ja kun hän nyt istui siinä silmät suljettuina katsellen kaitaista -juovaa taivaan ranteella, ilmestyi siihen pieni poikanen, joka -kohotti kättään korkeuteen. - -Ei Aune nyt enään kysynyt hänen nimeään. Mutta hän tunsi hänet siksi -veljekseen, jonka hän kerran oli nähnyt unissaan. Ja Aune tunsi -sielussaan taivaallista riemua siitä käden asennosta, sillä hän -tiesi, mitä se merkitsi. - -Ja hän tiesi nyt, että todellisesti onnellinen on ihmistenlapsista -ainoastaan se, jonka silmä tähtää ijäisiä asuntoja. Ja se onni ei -riipu mistään maallisista ehdoista ja eduista. - -Kun Aune vihdoin aukaisi silmänsä, ei näkynyt enään mitään juovaa -taivaan ranteella. Aurinko meni siellä vähitellen mailleen, ilta -alkoi hämärtää ja tuuli tuntui kiihtyneen. Mustia pilviä ajeli -taivaalla ja yhä kovemmin alkoivat aallot heiluttaa laivaa. - -Pyörätuoli ei tahtonut enään pysyä paikoillaan. Sentähden isä -ottikin Aunen käsivarrelleen ja kantoi hänet hyttiin, jossa he -heti laittoivat hänet levolle. Mutta nukkumisesta ei voinut olla -puhettakaan. Laiva pyöri nyt niin, että isä ja Leena vaan seiniin -nojailemalla voivat pysyä pystyssä ja ulkoa kuului meren pauhu ja -laivan rytinä ja ryske. Aallot tuntuivat heittelevän sitä kuin lastua -vaan. Oi, kuinka ihmisvoima taas tuntui vähäiseltä. - --- Noin juuri elämänkin ulappa ihmisen pientä purtta heittelee -- -sanoi Leena -- ja onneton se, jonka peräsintä ei pitele voimakkaampi -käsi. - --- Pelkääkö lapsikultani? Kysyi isä. - --- En vähääkään, sillä minun peräsintäni pitää se Voimallisin. - -Aunen kasvot olivat vastapäätä hytin pientä, pyöreätä ikkunaa. Ja hän -tuijotti siihen, mutta siitä katseli vaan pilkkopimeä sisään. Väliste -sentään oli aivan kuin jotain valkeata olisi väipähtänyt ohi. Se oli -varmaan korkean aallon vaahtopäinen harja. - -Ja kun Aune katseli sinne pilkkopimeään, ilmestyi ikkunaan vanha -tuttava ja ystävä. Se oli iltatähti, joka oli noussut taivaan -ranteelle ja pääsi pilkistämään pilvien lomasta. Nyt hän oli aivan -kuin omassa sängyssään. Noin juuri oli sama tähti katsellut hänen -huoneensakin ikkunasta sisään. - -Kenties näytti sen loisto vieläkin lempeämmältä nyt, kun se oli -tullut lohduttamaan yön vaaroissa harhailevia. Ijäisen rakkauden -kieltä se puhui. - -Niin se on -- missä ei ole pientä lintua laulamassa, siellä nousee -kirkas tähti taivaan vahvuudelle valottamaan. Mutta Jumala on kaikki -kaikissa. - -Aunella oli isän käsi toisessa kädessään ja Leenan toisessa. Hän -likisti niitä hellän hellästi hentosilla käsillään. Ja hän puhkesi -nyt kiittämään heitä heidän rakkaudestaan häntä kohtaan, jota hän ei -ollut ansainnut, mutta jossa hän oli saanut lämmitellä ikänsä kaiken. -Ja hän ymmärsi, että sekin rakkaus säteenä lähti siitä suurimmasta. - -Oi, hän oli ollut ja hän oli niin onnellinen! -- - -Laineet, yhä heittelivät laivaa kuin pientä lastua vaan. Mutta Aune -sanoi, ettei hän pelkäisi sittenkään, vaikka laiva sortuisi aaltojen -alle ja peittyisi sinne, syvälle meren syvyyteen. - -Sillä kuolemata ei olekkaan olemassa niille, jotka odottavat "uusia -taivaita ja uutta maata". - - * * * * * - -Muutamia viikkoja sen jälkeen kulki suuri laiva taas meren aukeata -ulappaa. Oli kirkas kesäpäivä. Meren maininki nousi ja laski tyynesti -ja tasaisesti. Kullalle ja hopealle hohti veden kalvo ja leppoisat -laineet hyväilivät laivan laitoja. - -Mutta laivan peräkannella istui vanha herra tyhjän pyörätuolin -vieressä. Ja sanaton suru oli painanut pyhän leimansa hänen -kasvoihinsa. - -Niin laiva teki äkkiä käänteen niemen nenitse. Ja rannalla siellä -hohti Helsinki auringon valossa ihmekaupunkina niinkuin ennenkin -tornineen ja huippuineen. - -Ja kun ranta läheni, nostettiin laivalla lippu liehumaan. _Mutta_ se -nostettiin vaan puoliväliin tankoa murheen merkiksi, sillä laivalla -oli ruumis. -- - -Matkustajien joukossa oli pieni tyttö. Ja kun hän kuuli, että -laivalla oli ruumis, kävi hän kovin totiseksi. Hän tuli Leenan luo, -joka istui yksinään mustiinsa puettuna, ja kysyi hiljaa: - --- Kuka on kuollut? - -Niin Leena otti sen pienen tytön käden käteensä ja vastasi surun -sortamalla äänellä: - --- Rakas lapseni, pikku Aune on kuollut. - -Ja Leena kertoi nyt siinä, laivan laskiessa Helsingin tyyneen -satamaan, -- hän kertoi siinä kuuntelevalle tytölle pikku Aunen -elämän tarinan. - --- Sahattiinko sen jalka sitten poikki? Kysyi lapsi pyyhkien -kyyneleet poskeltaan. - --- Ei sitä sahattu. Ennenkun ennätettiin sahata, lähti Aune pois, -levähytti siipensä lentoon aivan kuin muuttolintu vieraalla maalla. - - - - -18 - - -Monta vuotta on kulunut. On kevät. Hanget ovat sulaneet pohjolan -metsistä, joissa kevätpurot nyt iloisesti lirisevät. Ja muuttolinnut -ovat palannet pesilleen etelän mailta. - -Helsingin esplanaadissakin on vieno vihanta jo alkanut paistaa. -Ja aavalta meren selältä tulee leppoisa tuulenhenki iloisesti -liihoitellen, löyhytellen. Uutta elämän toivoa tuo se mukanaan. Ja -puut aukovat nuppujaan. Ja kukka nostaa varttaan maasta. - -Esplanaadissa kävelee parvi ylioppilaita, uuden uutukaiset, -vasta voitetut valkolakit päässä. Kuin pohjolan keväinen päivä, -niin valoisana on elämä heidän edessään. Kevään toiveet kutovat -kultakangastaan tuolla taivaanranteella. Ja heidän mielensä palaa -suuriin sankaritöihin siinä sodassa, jota valkeus käy pimeyden -valtoja vastaan. Ja kaikki se kauneus, mikä ihmismieltä voi -ihastuttaa, nostaa heidät ihanteiden maahan ylemmäs arkielämän pikku -puuhia ja vähäpätöisyyksiä. - -Runebergin patsaan luo jouduttuaan, pysähtyvät he siihen ja laulun -sävelinä nousevat keväiset tunteet kohti taivaan korkeata kantta. - -Pohjoisesplanaadilla on patsaan kohdalla kivitalon ensimmäisessä -kerroksessa ikkuna, jossa illan hohde välkkyy. Ja Lauri katsoo -siihen ja lapsuusajan muistot heräävät hänen mielessään armaina ja -ihanaisina. - --- Ennustuksesi on käynyt toteen. Nyt minä seison täällä. - -Mutta ei avaudu ikkuna. Eikä ilmesty siihen armaita kasvoja. - -Lauri jää siihen seisomaan vielä sittenkin, kun toverit lähtevät -toisaalle. Hän ei ole kuullut sanaakaan Aunesta sen illan jälkeen, -jona se armoton laiva vei hänet kotimaan rannasta kauvas vieraille -maille. Sillä muutaman päivän perästä Aunen lähdettyä kiikkui -Laurikin meren aalloilla -- "Aavasaksa" vei hänet silloin Ouluun. -Eikä hän ole käynyt Helsingissä sen koommin. Ja harvoin on hän enään -viime vuosina muistanutkaan pikku Aunea. - -Mutta kun hän nyt seisoo siinä katsellen kuinka illan hohde välkkyy -ikkunassa, tuntuu siltä kuin hän ei voisi liikkua paikaltaan, -ennenkun hän on nähnyt Aunen. - -Ja kuinkahan onkaan -- vaikkei hän tietensä olekkaan viime aikoina -ajatellut Aunea, niin tuntuu nyt ihan siltä, kuin kaikki hänen -ponnistuksensa näitten vuosien kuluessa olisivat olleet vaan sitä -varten, että hän kerran saisi seisoa patsaan juuressa Aunen ikkunan -alla päässään valkea lakki. - -Mutta ei tule Aune ikkunaan. - -Lauri lähtee kävelemään. Poikkee aivan kuin tietämättään sisään -tutusta portista ja avaa raskaan oven, joka vinkuu saranoillaan -niinkuin ennenkin. Ja hän tuntee ne portaat joihin hän kerran -kompastui puukengissään. Mutta ovessa, jota hän etsi, on outo nimi, -tuntematon aivan, vieras vainen. - -Hän palaa takaisin, seisoo portilla, tuntee katuvierustan terävän -syrjän, johon pyörätuoli tärähti, silloin kun he lähtivät -hautuumaalle. Ja hän alkaa astua niitä samoja katuja. -- Välitorin -reunassa aukeaa leveä Bulevardi hänen eteensä vanhoine vaahteroineen, -joitten latvoissa iltatuuli humahtelee. - -On aivan kuin joku toinen veisi häntä, taluttaisi hellästi kädestä. -Ne on lapsuusajan armaat muistot. Muisto, jostain ihanasta, jota ei -koskaan voi unohtaa ja joka ei milloinkaan tule takaisin. - -Ja ne vievät häntä ne muistot, kuljettavat Albertinkatua -Lapinlahdenkadulle. Hän pysähtyy tutun rakennuksen portille. Ja monta -pientä tytönpäätä ilmestyy ikkunaan. Ja kaikki on aivan niinkuin -ennenkin. - -Niin hän tulee hautuumaalle ja kulkee vähän matkaa valtatieltä -oikealle, eikä siellä olekkaan kaikki entisellään. - -Sinne on tumman muistomerkin vierelle ilmestynyt pieni risti -valkeinta marmoria. Ja siinä valkeassa ristissä on kultaisilla -kirjaimilla: - -/* - AUNE. -*/ - --- -- -- Oli jo myöhä, kun Lauri sinä iltana tuli kotiinsa. Vanhemmat -asuivat vielä siinä samassa huoneessa. He olivat jo odottaneet häntä. - -Isä ei voinut kyllikseen katsella Lauriaan. Oliko se todellakin sama -pieni poika, joka ennen kulki siinä ryysyvaatteissaan surullisena ja -kalpeana? Nyt oli hän pitkä ja sorja, mutta hänen kasvonsa olivat -vielä viattomat ja puhtaat kuin lapsen. Isää ihan itketti ilosta, kun -hän katseli Lauria. - -Ja entäs se lakki sitten! Isä katseli sitä aivan kuin jotain pyhää -kapinetta. Sellaista ei hän milloinkaan ollut pidellyt kädessään. Hän -otti varovaisesti käteensä Laurin lakin, käänteli ja katseli sitä -joka puolelta. - -Laurikin tarkasteli isäänsä. Hän oli tehnyt sen huomion, että isän -kädet vapisivat paljoa enemmän entisestään ja että otsaan oli -ilmestynyt monta uutta poimua. Mutta muuten oli hän nyt onnellisemman -näköinen kuin ennen ja hänen katseensa oli kirkas ja rauhallinen. - -Oi, sitä rakasta isää! Lauri tiesi, ettei hän milloinkaan voisi -valehdella eikä koskaan tehdä toiselle vääryyttä, ennen hän kuolisi. - -Mutta Laurin sydäntä ahdisti sinä iltana kalvava suru. Hän nousi -kävelemään edestakaisin sen pienen huoneen lattiata ja pysähtyi -väliste ikkunan alle. Katse kulki tuttua uraansa sinne vastapäätä -olevaan maakerrokseen ikäänkuin nähdäkseen lukiko Janne, vai tekikö -taulunpuitteita. - -Laurin kysymättä sanoi isä: - --- Janne ei asu enään siellä. He muuttivat pois huoneen kosteuden -tähden. Häntä sinun heti pitää tavata. Hän pääsi ylioppilaaksi jo -viime kevännä. Kuka olisi luullut hänen tulevan niin terveeksi ja -reippaaksi? Kyttyrää ei huomaa juuri ensinkään. Hän vaan ei liioin -herrastele. Väliste tulee hän työpaikalleni, ottaa vasaran kädestäni -ja hakkaa monta tuntia miehen tavalla. - --- Te olette vanha ja väsynyt -- sanoo hän. Ja kun ensin estelin -häntä, jotta: - --- Mitäs herra tällaista työtä, hän vastasi: - --- Mikäs herra minä teille ja samallaisia herrojahan me ollaan kaikki. - --- Ja usein olen nähnyt hänen vetävän äitinsä raskasta pyykkitiinua -käsirattaissa rantaan. - --- Voi, sitä kunnon poikaa! -- Puhkesi Lauri sanomaan. Ja hän hehkui -halusta päästä puristamaan Jannen kättä. - -Oo, hän muisti kyllä sen ajan, jolloin Janne valjuna vapisi kelkan -perässä, kuin hän veti häntä kouluun, sen ajan jolloin hän näki -nälkää huoneessa, josta löyhähti vastaan kellarinhaju. -- - -Emintimä oli tehnyt tilan Laurille heidän omaan sänkyynsä ja heidän -piti itsensä nukkua lattialla. Mutta Lauri sanoi, ettei sellainen -asiain järjestys voinut tulla puheeksikaan. Juuri entisillä -yötiloillaan tahtoi hän nukkua. Piti koetella näkeekö siinä vielä -yhtä hyviä unia kuin ennen. - -Lauri auttoi emintimää vuoteitten valmistamisessa. - -Hän oli heti huomannut, että se kova ja tyly ilme oli kadonnut -äitirukan kasvoista ja sijaan oli tullut jotain hyvää ja lempeätä. - -Ennenkun he kävivät nukkumaan, istuutui äiti Laurin viereen, otti -häntä kädestä ja pyysi sydämmestään anteeksi entisen kovuutensa häntä -kohtaan. Hän ei ollut tietänyt paremmasta silloin. Ikuinen rakkaus ei -ollut silloin vielä päässyt paistamaan hänen jäiseen rintaansa. - -Ja hän meni piironginlaatikolle ja otti sieltä esille -- pikku -Annin kengät, jotka olivat ostetut Laurin Oulusta lähettämillä -säästörahoilla. Ne olivat kovin sievät pikku kengät. Kärjissä oli -vähän kiiltonahkaa niinkuin Lauri kirjeessään oli määrännyt. Ja -näkyi, että niissä oli kävellä tallusteltu, sillä toinen oli kannalta -vähän läntistynyt. Ne olisivat voineet kestää vielä kauvan, mutta -pikku Anni ei tarvinnut sitten enään kenkiä, ei kenkiä eikä muuta. - -Lauri oli hellitä itkuun, mutta se ei olisi ollut miehekästä. Hän -nousi kävelemään ja koetti puhua muuta. Hän kertoi siitä, kuinka hän -tervaveneessä oli laskenut Oulujoen kuohuvia koskia, kuinka siellä -vesi nousee vaahtopylväinä paasista ja valtava pauhu estää ihmisäänen -kuulumasta. - -Mutta yli kosken pauhun kuului nyt hänen sydämmensä vaikeroiva ääni, -ja se huusi takaisin pikku Annia -- pikku Annia ja sitä toista. Oi, -kuinka olisi tehnyt hyvää, jos kaksi hentoa käsivartta nytkin olisi -kietoutunut hänen kaulaansa niinkuin muinen, kun hän iltasella tuli -kotiin surulliselta matkalta! -- -- - -Niinpä hän nyt lepäsi siinä entisillä yötiloillaan. Ja hän ajatteli, -että siinä sentään oli ollut hyvä nukkua. Se oli kumminkin ollut -hänen kotinsa lattia ja kodin lattia on pehmeä ja lämmin. Ja siinä -oli ollut niin hyvä levätä puhtaalla omallatunnolla ja rinta täynnä -rauhaa. - --- Oi, onnellinen hän, jos aina voi säilyttää sydämmensä niin vapaana -kaikesta saastasta kuin oli sen pienen pojan, joka muinen nukkui -ryysyvuoteellaan seinivieressä lattialla! -- -- - -Mutta vaikka siinä olikin hyvä levätä, pakenivat unenhenget -kumminkin hänen vuodettaan. Ja väikkyi siinä vaan pieni valkea risti -kultakirjaimineen. - -Kenties se olikin ollut vaan hairahdus. Kenties sitä ei ollutkaan -todellisuudessa. Olisi pitänyt koetella kädellään. Mutta sitä hän ei -olisi rohjennut. Hän oli vaan seisonut sen edessä paljastetuin päin, -hengessään koettaen kohota Aunen luo. - -Mutta missä oli hän? Ja kuka hän oli? Ja oliko häntä ollenkaan? - -Tähtitarhain riemujako hän katseli katoamattomassa kirkkaudessa? - --- Ooh, ja minä matelen täällä maan tomussa! - -Ja oliko häntä ollutkaan? - -Oliko hän ehkä ollut sen kaikkein korkeimman ja pyhimmän ilmaus, sen -joka pakenee pois jo silloin, kun yrittää sitä nimeltään mainita, -saatikka sitten käsin kosketella. - -Ooh, Laurin täytyi hypätä pystyyn ja itkeä ahdistustaan yön -hiljaisuudessa. Hänen täytyi langeta maahan kasvoilleen sen pyhimmän -eteen, joka poltti hänen sielussaan, joka vaati häntä pudistamaan -pölyt jaloistaan ja jonka edessä hän vapisi -- ja joka pakeni häntä, -mutta jota kuitenkin aina täytyi tavoitella. Sillä se oli ihaninta -kaikesta! - --- -- Hän lepäsi jo tyyntyneenä vuoteessaan, mutta unenhenget vaan -vielä väistyivät häntä. - -Aikaisen aamun sarastus valaisi jo itäistä taivaanrantaa. Kohta se -hehkui kultana ja purppurana. Ja vihdoin lensi sieltä kultaiset -nuolet suoraan heidän huoneeseensa. - -Lauri alkoi katsella ympärilleen. Pöydällä siellä, johon isä sen -oli asettanut illalla, oli hänen valkea ylioppilaslakkinsa, jonka -voittamista hän oli pitänyt elämän korkeimpana onnena. - -Mutta hänen täytyi nousta kädellään koettamaan oliko se todellakin -siellä. - -Oli se, eikä se edes yrittänytkään paeta. Mutta se olikin vaan -palanen vaatetta eikä sillä semmoisenaan voinut olla mitään -merkitystä hänen elämänsä onnen mittaajana. - -Pöydällä lakin vieressä oli se pieni puulaatikkokin, jonka äiti -illalla oli tuonut vinniltä. Siihen Lauri Ouluun lähteissään oli -kätkenyt kalleimmat tavaransa, ja kannen oli hän naulannut kiinni -suurilla rautanauloilla. - -Hän yritti nyt kantta auki ja saikin siihen senverran rakoa, että sai -pistetyksi kätensä sisään. - -Ensimmäiseksi tuli sieltä esille pienet punaiset kintaat, jotka -olivat kuluneet rikki peukaloista ja kärjiltä. - --- Oi sentään! Lauri vei ne huulilleen ja suuteli hellästi. - --- Toden totta ne olivat hänen kalleimpia tavaroitaan! - -Sitten otti hän sieltä paksun paperitukun. Kylläpä siinä oli -kääreitä. Mutta viimein tuli sieltä esille iso paperiarkki. Lauri -levitti sen eteensä pöydälle. -- Se oli se Jannen tekemä tärkeä -piirustus. Lauri jäi istumaan sen eteen pää käden varassa. Hän -katseli kuinka lemmenkukat sinersivät siinä ikkunan alla. - -Ja hän tiesi nyt, minkätähden hän oli ponnistellut ja minkätähden -pyrkinyt pysymään hyveen ja totuuden tiellä. -- Sentähden vainen, -että hän kerran kelpaisi olemaan opettajana siinä koulussa, jonka -Aune laittaa niille lapsille. -- - -Aurinko oli jo kohonnut täyteen loistoonsa taivaanranteelle. Se -valaisi nukkuvan kaupungin hiljaiset kadut. Se valaisi sen pienen -huoneen, jossa Lauri istui miettien elämänsä korkeinta kysymystä. Ja -sen lempeät säteet kuiskailivat hänelle: - --- Minä olen Aune... - -Mutta minkätähden oli Aune nyt oikeastaan ilmestynyt hänelle? -Minkätähden oli hän saattanut hänen sielunsa vapisemaan ahdistuksen -tulessa? -- Senkötähden, että Lauri muistaisi pysyä uskollisena hänen -asialleen? - -Ja Lauri ymmärsi nyt, että Aunen asia oli hänenkin elämänsä korkein -tarkoitus. Ja ollakseen sille uskollisena ei hänen tarvinnut rakentaa -taloja, ei linnoja kivestä eikä puusta. - -Sillä Aunen asia puhui hänelle lemmenkukan sinisilmästä siinä ikkunan -alla. Se puhui hänelle pienen kintaan kuluneista silmukoista. - -Ja Aunen asia oli rakkaus ihmistenlapsiin. -- - -Lauri aukaisi ikkunan ja joi virvoittavaa aamuilmaa. - -Ja alhaalla siellä hohti Helsinki tornineen ja huippuineen. Mutta -Lauri tiesi, että niitten kattoin alla oli paljon ahdistusta ja -tuskaa. Ja hän hehkui halusta päästä sitä lieventämään. - -Kauvan käveli hän vielä edestakaisin sen pienen huoneen lattialla. -Hän pysähtyi sängyn eteen ja katseli siinä nukkuvia. - -Oi, hänen rakasta isäänsä? Kuinka hänen sydämmensä pitkien vuosien -kuluessa oli palanut halusta päästä häntä näkemään. - -Ja se oli todellakin hän! Käsi vapisi nukkuissakin sängyn laidalla. - -Ja nurkassa tuolla oli raskas rautamoukari. - -Oi, kuinka onnellista, että hän vielä oli eläväin joukossa, ettei -vielä ollut liian myöhäistä! -- -- - - * * * * * - -Mutta kun hän laski polttavan päänsä valkealle tyynynpäälliselle -vihdoinkin nukkuakseen, näki hän edessään vastaisen elämänsä -viitoitetun tien. - -Eikä se hukkunut ihaniin utupilviin, vaan se kulki jokapäiväisen -elämän karua maata, kärsiväin ja unhotettuin keskitse. - -Itsensäkieltämisen taivalta se kulki voitosta voittoon. - -Ja sen tien päässä toivoi hän vielä kerran saavansa nähdä Aunen. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Aune, by Immi Hellén - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AUNE *** - -***** This file should be named 55449-8.txt or 55449-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/5/4/4/55449/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/55449-8.zip b/old/55449-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index e7cc7ed..0000000 --- a/old/55449-8.zip +++ /dev/null |