diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 12:48:35 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 12:48:35 -0800 |
| commit | 7ce809284bc1dab4a9cca80f90f19e33468bc082 (patch) | |
| tree | 37651fe6584c1350c6fcce05a76f08d656affec7 | |
| parent | 3e78b7102db46b9e27eb015e3eacb74a9d981fba (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55203-8.txt | 16948 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55203-8.zip | bin | 246213 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 16948 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..a500b92 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55203 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55203) diff --git a/old/55203-8.txt b/old/55203-8.txt deleted file mode 100644 index 0091571..0000000 --- a/old/55203-8.txt +++ /dev/null @@ -1,16948 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of 813, by Maurice Leblanc - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: 813 - Arsène Lupinin merkilliset seikkailut - -Author: Maurice Leblanc - -Translator: V. Hämeen-Anttila - -Release Date: July 26, 2017 [EBook #55203] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 813 *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -813 - -Arsène Lupinin merkilliset seikkailut - - -Kirj. - -MAURICE LEBLANC - - -Ranskankielisestä alkuteoksesta "813" suomentanut - -V. Hämeen-Anttila - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto, -1910. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Murhenäytelmä Palace-hotellissa. - II. "Sinireunainen lappu". - III. Tuntematon mies. - IV. Ruhtinas Sermin työssä. - V. Herra Lenormand työssä. - VI. Oikean Arsène Lupinin vangitseminen. - VII. Santé-vankilassa. - VIII. Keisarin kirjeet. - IX. Mustapukuinen mies. - X. Arsène Lupinin kolme murhaa. - Jälkimaine. - - - - -I. - -Murhenäytelmä Palace-hotellissa. - - -Hra Kesselbach seisahtui äkkiä salin kynnykselle, tarttui kirjuriansa -käsivarteen ja kuiskasi huolestuneella äänellä: - -"Chapman, joku on taas käynyt täällä." - -"Eihän toki, sir", vastusteli kirjuri. "Olettehan juuri itse avannut -eteisen oven, ja avain on ollut koko ajan taskussanne meidän -syödessämme puolipäivällistä ravintolassa." - -"Chapman, joku on ollut täällä taas", kertasi hra Kesselbach. Hän -osotti uunin reunustalla olevaa matkalaukkua. "Katsokaahan, sen voin -todistaakin. Tuo laukku oli suljettu. Nyt se on auki." - -Chapman intti: - -"Oletteko varma siitä, että suljitte sen, sir? Eihän laukku sitä -paitsi sisällä muuta kuin yhtä ja toista arvotonta rihkamaa, -vaatekappaleita..." - -"Se ei sisällä mitään muuta, sillä minä otin lompakkoni pois ennen -kuin läksimme ulos, varovaisuuden vuoksi... Muutoin... Ei, Chapman; -sen sanon teille, että joku on käynyt täällä sillä aikaa kuin me -olimme puolipäivällisellä." - -Seinässä oli puhelin. Hän otti kuulotorven käteensä. - -"Halloo!... Olen hra Kesselbach... Asunnosta 415... aivan oikein. -Mademoiselle, olkaa hyvä ja yhdistäkää pääpoliisiasemalle... etsivään -osastoon... tiedän numeron... malttakaahan... niin, tässä se on: -numero 822.48... minä odotan." - -Hetken perästä hän jatkoi: - -"Onko numero 822.48? Haluaisin virkkaa pari sanaa hra Lenormandille, -etsivän osaston päällikölle. Nimeni on Kesselbach... Halloo... Kyllä -etsivän osaston päällikkö tuntee asian. Hän on antanut minulle -luvan soittaa hänelle... Vai niin, hän ei olekaan siellä?... Ketä -nyt puhuttelen?... Gourelia, etsivän osaston kersanttia... Mutta, -Gourel, minusta tuntuu kuin olisitte ollutkin saapuvilla eilen, kun -kävin puhelemassa hra Lenormandin kanssa, ettekö ollut?... Kyllä, -tiedän että hra Lenormand luottaa suuresti teihin... No, sama seikka, -josta eilen kerroin hra Lenormandille, on sattunut tänäänkin... -Joku on tunkeutunut huoneustoon, jossa asun... Ja jos tulisitte -heti, niin kenties löytäisitte joitakuita jälkiä... Tunnin tai parin -kuluttua?... Aivan oikein, kiitos... teidän tarvitsee vain tiedustaa -huoneustoa 415... Kiitoksia vain." - - * * * * * - -Rudolf Kesselbachia nimitettiin milloin timanttikuninkaaksi, -milloin Kapmaan valtiaaksi. Hänen omaisuutensa arvioittiin lähes -viideksisadaksi miljoonaksi frangiksi. Hän oli tilapäisesti -pysähtynyt Parisiin ja jo viikon päivät asunut huoneustossa 415, -Palace-hotellin neljännessä kerroksessa; huoneustoon kuului kolme -huonetta, joista kaksi isompaa oli oikealla, sali ja varsinainen -makuuhuone, akkunat sivukadulle päin; vasemmalla oli kirjuri -Chapmanin makuuhuone, akkunat Rue Lafontainelle päin. - -Tämän makuuhuoneen vierestä oli neljän huoneen huoneusto varattu rva -Kesselbachille, jonka piti saapua Monte Carlosta, jossa hän nykyjään -oleskeli, ja yhtyä mieheensä niin pian kuin saisi tiedon häneltä. - -Rudolf Kesselbach käveli muutaman minuutin ajan miettiväisen -näköisenä edestakaisin. Hän oli pitkä mies, verevä ja vielä -nuori; hänen uneksivat silmänsä, jotka näyttivät vaaleansinisiltä -kultareunaisten silmälasien läpi, loivat hänelle lempeän ja aran -sävyn, joka oli omituisena vastakohtana hänen tarmokkaalle, leveälle -otsalleen ja voimakkaasti kehittyneille leuoilleen. - -Hän astui akkunan luo: se oli suljettu. Sitä paitsi, kuinka olisikaan -kukaan voinut tulla sitä kautta? Alikerran seinustan yksityinen -kuisti loppui oikealla, ja sen erotti vasemmalla puolella kivikouru -Rue Lafontainen puoleisista kuisteista. - -Hän meni makuuhuoneeseensa: se ei ollut yhteydessä viereisten -huoneiden kanssa. Hän pistäytyi kirjurinsa makuuhuoneeseen: rouva -Kesselbachille varattuun neljän huoneen huoneustoon johtava ovi oli -lukittu ja salvattu. - -"En voi laisinkaan käsittää tätä, Chapman. Kerran toisensa perästä -olen huomannut seikkoja täällä... omituisia seikkoja, se teidän -täytyy myöntää... Eilen oli kävelykeppini siirretty... toissapäivänä -oli aivan varmasti kajottu papereihini... Mutta kuinka oli se -mahdollista?..." - -"Se ei ole mahdollista, sir!" huudahti Chapman, jonka rehellisillä, -leppeillä kasvoilla ei ilmennyt vähintäkään huolestumista. "Te -kuvittelette, siinä kaikki... Teillä ei ole mitään todisteita, ei -muuta kuin pelkkiä vaikutelmia... Sitä paitsi, katsokaahan: tähän -huoneustoon ei ole mitään muuta tietä kuin pääeteisen kautta. No -niin, te laitatitte erikoisen avaimen samana päivänä kuin saavuimme; -ja oma palvelijanne Edwards on ainoa, jolla on siitä kaksoiskappale. -Luotatteko häneen?" - -"Tietysti luotan!... Hän on palvellut minua kymmenen vuotta!... Mutta -Edwards menee puolipäivälliselle samaan aikaan kuin mekin, ja siinä -virhe. Hän ei saa tästä lähtein mennä alas ennen kuin me tulemme -takaisin." - -Chapman hiukan kohautti olkapäitään. Ei ollut epäilystäkään asiasta. -Kapmaan valtiaassa oli alkanut ilmaantua hiukan omituisuutta, siitä -nuo hänen käsittämättömät pelkäilynsä. Mikä vaara voisi uhata -hotellissa, etenkin kun ei ole mukana mitään arvokapineita, ei mitään -mainittavampaa rahasummaa taskussaan tai matkassaan? - -He kuulivat eteisen oven aukeavan. Tulija oli Edwards. Herra -Kesselbach kutsui häntä: - -"Oletko pukeutunut, Edwards? No, sepä hyvä!... En odota ketään -vieraita tänään, Edwards... tai oikeammin odotan yhtä ainoastaan, -hra Gourelia. Pysy sillä välin eteisessä ja pidä ovea silmällä. Hra -Chapmanilla ja minulla on yhtä ja toista tärkeätä toimitettavaa." - -Tärkeätä toimitettavaa kesti muutaman minuutin, jollavälin herra -Kesselbach selaili läpi kirjeenvaihtonsa, luki kolme neljä kirjettä -ja antoi ohjeita niiden vastaamiseen. Mutta äkkiä Chapman kynä -koholla odotellessaan näki, että hra Kesselbach ajatteli jotakin -kokonaan toista kuin kirjeenvaihtoansa. Hän piteli sormiensa -välissä nuppineulaa, tarkkaavasti tutkien sitä; neula oli musta ja -ongenkoukun muotoiseksi koukistettu. - -"Chapman", sanoi hän, "katsokaahan minkä löysin pöydältäni. Tämä -koukistettu neula ilmeisesti merkitsee jotakin. Tämä on selvä -todistuskappale. Nyt ette voi enää kieltää, että joku on käynyt -huoneessa. Sillä eihän tämä neula missään tapauksessa ole voinut -itsestään tänne tulla." - -"Tietysti ei", vastasi kirjuri. "Se on tullut minun kauttani." - -"Mitä tarkotatte?" - -"Sillä neulallahan minun on tapana kiinnittää kaulaliinani -kaulukseeni. Otin sen irti eilen illalla teidän lukiessanne ja -taivutin sen ajatuksissani." - -Hra Kesselbach nousi tuoliltaan kovin kiusaantuneen näköisenä, otti -muutaman askeleen ja seisahtui. - -"Nauratte minulle, Chapman, sen tunnen sielussani... ja te olette -aivan oikeassa... En tahdo kieltää, että olen ollut jokseenkin... -kummallinen viime Kapmaan-matkani jälkeen. Se johtuu siitä... niin... -te ette tunne elämäni uutta tekijää... valtaista suunnitelmaa... -suunnattoman suurta aijetta... Voin nähdä sen nyt vielä vain -tulevaisuuden häämyssä... mutta siitä sukeutuu kaikesta huolimatta -valmis... ja siitä tulee kerrassaan jättiläismäistä... Voi, Chapman, -ette voi aavistaakaan... Rahasta en välitä rahtuakaan! Minulla -on rahaa -- minulla on liian paljon rahaa... Mutta tämä, tämä -merkitsee paljoa enemmän; tämä merkitsee voimaa, mahtia, valtaa. Jos -toivomukseni toteutuvat, niin minusta tulee ei ainoastaan Kapmaan -valtias, vaan vieläpä muunkin hallitsija... Niin, uskokaa sanojani. -Rudolf Kesselbach, augsburgilaisen rautakauppiaan poika, pääsee monen -sellaisen tasalle, joka tähän asti on häntä vähäksynyt... Hän menee -heistä vielä edellekin, Chapman; hän menee heistä edelle, pankaa -mieleenne sanani... Ja kerta kaikkiaan..." - -Hän keskeytti puheensa, katseli Chapmania kuin pahotellen sanoneensa -liikaa, mutta lopetti kuitenkin kiihtymyksensä vallassa: - -"Nyt käsitätte huolestumiseni syyt, Chapman... Täällä, näissä -aivoissa, on aate, joka on paljon rahan arvoinen... ja tätä aatetta -kenties aavistellaan... ja minua vakoillaan... olen varma siitä..." - -Kello soi. - -"Puhelin", sanoi Chapman. - -"Voisiko siellä", mutisi Kesselbach, "minkään sattuman kautta -olla...?" Hän otti kuulotorven käteensä. "Halloo!... Kuka? Eversti? -Ahaa, mainiota! Kyllä, se olen minä... Mitään uutta?... Hyvä on!... -Siinä tapauksessa odotan teitä... Mukananne tulee yksi miehenne? Se -käy päinsä... Mitä? Ei, meitä ei häiritä... Minä annan tarpeelliset -määräykset... Vai niin tärkeätä?... Vakuutan, että määräyksiäni -noudatetaan ehdottomasti... Kirjurini ja palvelijani pitävät kyllä -huolen ovesta, eikä ketään päästetä sisälle... Tunnette kai tien, vai -mitä?... Älkää siis hukatko hetkeäkään." - -Hän asetti kuulotorven paikoilleen ja sanoi: - -"Chapman, tänne tulee kaksi herrasmiestä. Edwards ohjaa heidät -sisälle..." - -"Mutta herra Gourel... etsivän osaston kersantti..." - -"Hän tulee myöhemmin... Ja silloinkaan ei heidän tapaamisestaan -ole mitään vahinkoa. Lähettäkää Edwards alas hotellin konttoriin -sanomaan, että en ole kotona kenellekään paitsi kahdelle -herrasmiehelle, everstille ja hänen ystävälleen, lukuunottamatta -hra Gourelia. Hänen pitää saada heidät kirjottamaan tulijain nimet -muistiin." - -Chapman teki työtä käskettyä. Huoneeseen palatessaan hän näki hra -Kesselbachin pitelevän kädessään koteloa tai oikeammin pientä mustaa -sahviaanilompakkoa, joka oli näköjään tyhjä. Hän näytti epäröivän, -kuin ei olisi tiennyt mitä tehdä sille, pannako taskuunsa vai -johonkin muualle. Viimein hän astui uunin luo ja heitti lompakon -matkalaukkuunsa. - -"Lopettakaamme postin tarkastelu, Chapman. Meillä on kymmenen -minuuttia aikaa. Kah, kirje rva Kesselbachilta! Miksi ette sanonut -sitä, Chapman? Ettekö tuntenut käsialaa?" - -Hän ei yrittänytkään salata mielenliikutusta, jota tunsi -kosketellessaan ja katsellessaan paperia, jota hänen vaimonsa oli -pidellyt hyppysissään ja rikastuttanut silmiensä katseella, tuoksunsa -hitusella, salaisten ajatustensa vihjeellä. Hän hengitti sen hyvää -tuoksua, ja avattuaan luki kirjeen hitaasti hiljaisella äänellä -katkelmina, joita saapui Chapmanin kuuluviin: - -"Olen hiukan väsynyt... Pysyn huoneessani tämän päivää... Olen -kiusaantunut täällä... Milloin saan tulla luoksesi? Ikävöitsen -sähkösanomaasi, joka minut kutsuu..." - -"Sähkötittehän tänä aamuna, Chapman? Siinä tapauksessa rouva -Kesselbach saapuu tänne huomenna, keskiviikkona." - -Hän näytti aivan iloiselta, kuin olisi liikeasiain taakka äkkiä -keventynyt ja hän vapautunut kaikista huolista. Hän hykersi käsiänsä -ja hengähti syvään, kuten voimakas mies menestyksestä varmana, kuten -hyväonninen mies, joka on päässyt onnelliseksi ja on kyllin luja -puolustautumaan. - -"Siellä soittaa joku, Chapman -- joku soittaa eteisen ovikelloa. -Menkää katsomaan." - -Mutta Edwards tuli sisään ja sanoi: - -"Kaksi herrasmiestä kysyy teitä, sir. Ne ovat ne --" - -"Minä tiedän. Ovatko ne siellä -- eteisessä?" - -"Ovat, sir." - -"Sulje eteisen ovi, äläkä aukaise enää muille kuin hra Gourelille, -etsivän osaston kersantille. Chapman, menkää saattamaan herrat -sisään ja sanokaa heille, että tahtoisin puhutella everstiä ensin -- -everstiä yksin." - -Edwards ja Chapman poistuivat huoneesta, sulkien oven perässään. -Rudolf Kesselbach astui akkunan luo ja painoi otsansa ruutua vasten. - -Ulkona, juuri hänen silmiensä alla, vierivät ajopelit ja -moottorivaunut rinnakkaisissa vaoissa, joita kaksinkertaiset -rikkajuovat osottivat. Kirkas kevät-aurinko kimalteli -messinkiheloissa ja kiillotuksissa. Puihin puhkeili ensimäisiä -vehreitä silmuja, ja korkeiden kastanjapuiden umput alkoivat -kiehitellä vereksiä lehtiänsä. - -"Mitä ihmettä ajatteleekaan Chapman?" jupisi Kesselbach. "Tuhlaakin -näin pitkän ajan lörpöttelyyn!..." - -Hän otti pöydältä savukkeen, sytytti sen ja veti muutamia haikuja. -Häneltä pääsi heikko huudahdus. Ihan hänen edessään seisoi mies, jota -hän ei tuntenut. - -Hän hätkähti taaksepäin. - -"Kuka te olette?" - -Mies -- hän oli hyvin puettu, jokseenkin hienon näköinen, tukka -musta, mustat viikset ja tiukat silmät -- mies veti suunsa irviin: - -"Kukako olen? Minähän olen eversti!" - -"Ei, ei; se jota minä kutsun everstiksi, se joka kirjottaa tuolla... -omaksutulla... nimimerkillä, ette ole te!" - -"Kyllä, kyllä... Tuo toinen oli vain... Mutta, hyvä hra Kesselbach, -tällä kaikellahan ei ole mitään merkitystä. Oleellista on, että -minä... olen oma itseni. Ja se minä _olen_, sen vakuutan teille!" - -"Mutta nimenne?..." - -"Eversti... toistaiseksi." - -Hra Kesselbachin valtasi kasvava pelko. Ken oli tämä mies? Mitä -tahtoi hänestä mies? - -Hän huusi: - -"Chapman!" - -"Onpa omituista noin huutaa! Eikö minun seurani teille riitä?" - -"Chapman!" huusi hra Kesselbach uudestaan. "Chapman! Edwards!" - -"Chapman! Edwards!" säesti vieras vuorostaan. "Mitä te teette? Teitä -tarvitaan!" - -"Hyvä herra, minun täytyy pyytää teitä -- käskeä teidän päästää minut -ohitsenne." - -"Mutta, hyvä herra Kesselbach, kuka teitä estää?" - -Hän väistyi kohteliaasti tieltä. Hra Kesselbach astui ovelle, avasi -sen ja hypähti taaksepäin. Oven takana seisoi toinen mies, pistooli -kädessään. Kesselbach sopersi: - -"Edwards... Chap..." - -Hän ei lopettanut. Eteisen nurkassa hän näki kirjurinsa ja -palvelijansa virumassa vieretysten, kapuloittuina ja köytettyinä. - -Hermostuneesta ja herkästä luonteestaan huolimatta ei herra -Kesselbachilta puuttunut miehuutta; ja sen sijaan, että ilmeisen -vaaran tunto olisi häntä lannistanut, palautti se hänelle hänen -kaiken joustavuutensa ja vireytensä. Masennusta ja hämminkiä -teeskennellen peräytyi hän verkalleen uunin luo ja nojautui seinää -vasten. Hänen kätensä hapuili sähkökellon nappulaa. Hän löysi sen ja -painoi sitä, siirtämättä enää sormeansa pois. - -"No?" tiedusti vieras. - -Hra Kesselbach ei vastannut, vaan painoi yhä nappulaa. - -"No? Luuletteko niiden tulevan, koko hotellin olevan hälyytetty, kun -te painatte soittokellonne nappulaa? Katsahtakaahan taaksenne, niin -huomaatte langan leikatuksi!?" - -Hra Kesselbach käännähti ikäänkuin haluten varmistua asiasta; mutta -sen sijaan hän nopealla liikkeellä sieppasi matkalaukkunsa, sujautti -siihen kätensä, tempasi esille revolverin, tähtäsi sillä miestä ja -laukaisi. - -"Hui!" vähitteli vieras. "Te siis lataatte aseenne ilmalla ja -äänettömyydellä?" - -Hana naksahti toistamiseen, ja kolmannen kerran, mutta laukausta ei -kuulunut. - -"Vielä kolme panosta, Kapmaan valtias! Minä en tyydy ennen kuin -olette sijoittanut kuusi luotia raatooni. Mitä! Te luovutte? Sepä -vahinko... Te harjottelitte oivallisesti!" - -Hän tarttui tuolin selkämystään, kiepautti sen ympäri, istuutui -hajareisin ja virkkoi lepotuoliin viitaten: - -"Ettekö istuudu, hra Kesselbach, ollaksenne kuin kotonanne? Savuke? -Ei minulle, kiitos. Pidän paremmin sikaarista." - -Pöydällä oli laatikko; hän valitsi Upman-sikaarin, muodoltaan -virheettömän, sytytti sen ja kiitteli kumartaen: - -"Kiitos! Ja emmekö nyt pitäisi pikku pakinaa?" - -Rudolf Kesselbach kuunteli häntä ällistyksissään. Kuka saattoi tämä -kummallinen henkilö olla? Mutta nähdessään vieraansa istuvan siinä -noin rauhallisena ja haasteliaana kävi hän kuitenkin vähitellen -tyynemmäksi ja alkoi ajatella, että asema voisi saada ratkaisunsa -ilman mitään väkivallan tai raa'an voiman tarvista. - -Hän otti esille rahalompakkonsa, avasi sen, näytti melkoista -setelitukkua ja kysyi: - -"Kuinka paljon?" - -Toinen silmäili häntä ällistyneen näköisenä, kuin olisi hänen ollut -työläs käsittää Kesselbachin tarkotusta. Sitten hän tovin kuluttua -huusi: - -"Marco!" - -Pistoolimies astui esille. - -"Marco, tämä herra tarjoaa hyväntahtoisesti sinulle muutamia -paperilappuja naikkostasi varten. Ota ne, Marco." - -Yhä tähdäten aseellaan Marco ojensi vasemman kätensä, otti setelit ja -poistui. - -"Kun nyt tämä kysymys on selvitetty toivomustenne mukaisesti", alotti -taas vieras, "niin palatkaamme käyntini tarkotukseen. Tahdon olla -lyhytsanainen ja suoraan käydä asiaan. Mieleni tekee kahta kapinetta. -Ensinnäkin pientä mustaa sahviaanilompakkoa, joka on kotelon -muotoinen ja jota tavallisesti pidätte taskussanne. Toisekseen pientä -mustapuu-laatikkoa, joka oli eilen tuossa matkalaukussa. Puhukaamme -oikeassa järjestyksessä. Sahviaanilompakko?" - -"Poltettu." - -Vieras hieroi silmäkulmiaan. Hänen mieleensä varmaankin johtuivat nuo -menneet hyvät päivät, jolloin oli käytettävissä tehokkaita keinoja -uppiniskaisen taivuttamiseksi puhumaan. - -"Hyvä on; siitä puhumme sittemmin. Entä mustapuu-laatikko?" - -"Poltettu." - -"Haa", murisi hän, "te metkuilette, mies hyvä!" Hän väänsi toisen -käsivartta säälimättömällä kädellä. "Eilen, Rudolf Kesselbach, te -kävelitte Crédit Lyonnais-pankkiin Boulevard des Italiensin varrelle, -mytty päällystakkinne alle kätkettynä. Te vuokrasitte lokeron... -olkaamme täsmällisiä: 9. holvin 16. lokeron. Merkittyänne nimenne -kirjaan ja suoritettuanne lokeron vuokran te laskeusitte alas -pohjakerrokseen, ja palatessanne ei teillä enää ollut myttyänne -mukananne. Olenko oikeassa?" - -"Peräti." - -"Laatikko ja lompakko ovat siis Crédit Lyonnaisissa?" - -"Ei." - -"Antakaa minulle lokeronne avain." - -"En." - -"Marco!" - -Marco juoksi huoneeseen. - -"Vireästi, Marco! Nelinkertainen solmu!" - -Ennen kuin hän ennätti vähääkään puolustautua oli Rudolf Kesselbach -köytetty silmukkoihin, jotka tunkeusivat lihaan vähimmästäkin -rynnistelyn yrityksestä. Hänen käsivartensa kiinnitettiin seljän -taakse, vartalo nuoritettiin tuolin selkämystään ja jalat -kapaloittiin yhteen kuin muumion. - -"Tarkastele hänen taskunsa, Marco." - -Marco totteli. Kahta minuuttia myöhemmin hän ojensi päällikölleen -pienen litteän, nikkelöidyn avaimen, jossa oli numerot 16 ja 9. - -"Mainiota. Ei mitään sahviaanilompakkoa?" - -"Ei, isäntä." - -"Aseta pistoolisi suu tuon herrasmiehen ohimoa vasten." - -"Paikallaan on." - -"Laske nyt sormesi hanalle." - -"Valmis." - -"No, Kesselbach veikkoseni, aijotteko puhua?" - -"En." - -"Annan teille kymmenen sekuntia aikaa, enkä enempää. Marco!" - -"Niin, isäntä." - -"Kymmenen sekunnin kuluttua lähetä kuula tuon herrasmiehen aivoihin." - -"Niin oikein, isäntä!" - -"Kesselbach, minä luen. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi..." - -Rudolf Kesselbach teki merkin. - -"Tahdotte puhua?" - -"Niin." - -"Juuri parahiksi. No, salakirjaimet... lukon tunnussana?" - -"Dolor." - -"Dolor... Dolor... Rouva Kesselbachin nimi on luullakseni Dolores. Te -kelpo sielu!... Marco, mene ja tee kuten sanoin... Varo erehdyksiä! -Minä toistan ohjeeni: Tapaa Jérôme raitiotietoimistossa, anna hänelle -avain, ilmota sana -- Dolor. Sitte menkää kahden Crédit Lyonnaisiin. -Jérôme astuu yksinään sisälle, kirjottaa nimikirjaan, laskeutuu -pohjakerrokseen ja tuopi sieltä mukanaan kaikki mitä lokerossa on. -Ymmärrätkö täydellisesti?" - -"Kyllä, isäntä. Mutta jos lokero ei avautuisikaan; jos sana Dolor..." - -"Vaiti, Marco. Tullessanne ulos Crédit Lyonnaisista tulee sinun erota -Jérômesta, mennä omaan asuntoosi ja puhelimella ilmottaa minulle -tulos. Jos sana Dolor jonkun sattuman kautta ei pystyisikään avaamaan -lokeroa, niin meillä (ystävälläni Rudolf Kesselbachilla ja minulla) -on vielä keskustelu... _viimeinen_... Kesselbach, olettehan aivan -varma siitä, ettette ole erehtynyt?" - -"Kyllä." - -"Se merkitsee, että te luotatte etsinnän hyödyttömyyteen. -Katsotaanpa. Menehän, Marco!" - -"Entäs te, isäntä?" - -"Minä jään. Oh, minä en ole peloissani! En ole milloin ollut vähemmän -vaarassa kuin tällä hetkellä. Olivathan määräyksenne vieraiden -laskemisesta luoksenne ehdottomat, Kesselbach?" - -"Olivat." - -"Hitto vieköön, kuinka kerkeästi sen vahvistatte! Lienetteköhän -yrittänyt voittaa aikaa? Silloin minä joutuisin satimeen kuin -hupelo..." Hän pysähtyi ajattelemaan, katseli vankiaan ja lopetti: -"Ei... se ei ole mahdollista... me emme joudu häirityiksi..." - -Samassa soi ovikello. Hän painoi kätensä rajusti Rudolf Kesselbachin -suulle. - -"Sinua vanhaa kettua; sinä odotit jotakuta!" - -Vangin silmät loistivat toivosta. Hän hykähteli kuuluvasti käden -alta, joka häntä tukahutti. - -Vieras vapisi raivosta. - -"Suu kiinni, tai kuristan sinut! Hei, Marco, kapuloitse hänet! -Joutuin!... Kas niin!" - -Kello soi taas. Hän huusi, kuin olisi hän ollut Kesselbach ja kuin -olisi Edwards vielä ollut oven vartijana: - -"Miksi et avaa ovea, Edwards?" - -Sitte hän sipsutteli hiljaisesti eteiseen ja kuiskasi kirjuriin ja -palvelijaan viitaten: - -"Marco, auta minua siirtämään nämä kaksi makuuhuoneeseen... tuonne... -jottei heitä voida nähdä." - -Hän nosti kirjurin. Marco kantoi palvelijan. - -"Hyvä! Mene nyt takaisin työhuoneeseen." - -Hän seurasi palvelijaansa sisälle, mutta palasi heti eteiseen ja -huudahti hämmästyneellä äänellä: - -"Mitä, palvelijanne ei olekaan täällä, herra Kesselbach... Ei, -istukaahan vain... lopettakaa kirjeenne... minä menen itse." - -Ja hän avasi hiljaisesti eteisen oven. - -"Hra Kesselbach?" - -Kysyjä oli eloisa, kirkassilmäinen jättiläinen, joka seisoi jalalta -toiselle huojuen ja hattunsa röydästä sormiensa välissä hypistellen. -Toinen vastasi: - -"Kyllä, hän asuu täällä. Kenet ilmotan?..." - -"Hra Kesselbach pyysi puhelimella... Hän odottaa minua..." - -"Ahaa, tekö se olette!... Minä sanon hänelle... Odottaisitteko -hetkisen?... Hra Kesselbach ottaa teidät puheillensa." - -Julkeasti jätti hän vieraan seisomaan pikku eteisen kynnykselle, -sellaiselle kohdalle, mistä hän saattoi avoimen oven kautta nähdä -osan työhuoneesta. Verkalleen, edes käännähtämättä taaksensa -katsomaan, hän astui huoneeseen, meni hra Kesselbachin vierellä -seisovan kumppaninsa luo ja kuiskasi: - -"Me olemme hukassa! Se on Gourel, etsivä poliisi... Ota tikarisi." -Hän tarttui toista käsivarteen. "Ei. Ei vielä. Minulla on eräs aate. -Mutta Luojan nimessä, Marco, ymmärrä minua ja puhu vuorostasi. -Puhu _kuin olisit sinä Kesselbach_... en luule heidän tuntevan -toisiansa... Älyäthän, vai mitä?... Puhu, Marco! Sinä olet -Kesselbach." - -Hän haastoi niin kylmäverisesti, niin voimakkaasti ja käskevästi, -että Marco enemmittä selityksittä käsitti saaneensa Kesselbachin -osan; ja hän sanoi kuuluvasti: - -"Teidän tulee pyytää puolestani anteeksi, hyvä ystävä. Sanokaa hra -Gourelille, että olen kovin pahoillani, mutta minulla on ylenmäärin -työtä... Puhuttelen häntä huomen-aamulla kello yhdeksältä... niin, -täsmälleen kello yhdeksän." - -"Oivallista!" kuiskasi toinen. "Älä liikahda." - -Hän palasi eteiseen, tapasi Gourelin odottamassa ja sanoi: - -"Hra Kesselbach pyytää teitä suomaan anteeksi. Hän lopettelee erästä -tärkeätä työtä. Sopisiko teidän tulla uudestaan huomis-aamuna kello -yhdeksän?" - -Syntyi tovin äänettömyys. Gourel näytti kummastuneelta, enemmän tai -vähemmän kiusaantuneelta ja epätietoiselta. Toisen käsi kouraisi -taskussa olevan tikarin kahvaa. Ensimäisen epäiltävän liikahduksen -nähdessään hän oli valmis iskemään. - -Vihdoin Gourel sanoi: - -"Hyvä on... Kello yhdeksän huomenna... On sentään... Kuitenkin, tulen -tänne yhdeksältä huomenna..." - -Ja pistäen hatun päähänsä hän katosi hotellin käytäviin. - -Marco purskahti työhuoneessa nauramaan. - -"Olittepa kerrassaan nokkela, isäntä! Puijasitte hänet ihmeen -sievästi!" - -"Oleppas nyt vireänä, Marco, ja seuraa häntä. Jos hän -poistuu hotellista, niin jätä hänet rauhaan; tapaa Jérôme -raitiotietoimistossa, kuten sovittu... ja ilmota sitte puhelimella." - -Marco lähti nopeasti. - -Sitte mies otti vesikarahvin uuninreunalta, kaatoi itselleen -pikarillisen, jonka tyhjensi yhdellä siemauksella, kostutti -nenäliinaansa, pyyhkäisi otsaansa, jolle oli kihoillut hikihelmiä, -istuutui vankinsa viereen ja sanoi teeskennellyn kohteliaasti: - -"Mutta minun, hra Kesselbach, täytyy tosiaan saada kunnia esitellä -itseni teille." - -Ja ottaen taskustaan nimikortin hän jatkoi: - -"Sallikaa minun... Arsène Lupin, herrasmies-murtovaras." - - * * * * * - -Kuuluisan seikkailijan nimi näytti tekevän mitä parhaan vaikutuksen -hra Kesselbachiin. Lupinilta ei tämä seikka jäänyt huomaamatta, ja -hän huudahti: - -"Ahaa, herraseni, te hengitätte jälleen! Arsène Lupin on hempeä, -turhantarkka murtovaras. Hän inhoaa verenvuodatusta, hän ei ole -koskaan tehnyt raskaampaa rikosta kuin muiden ihmisten omaisuuden -anastaminen on... pelkkää pikku koiruutta -- vai mitä? Ja te sanotte -itseksenne, että hän ei aijo raskauttaa omaatuntoansa hyödyttömällä -murhalla. Aivan niin... mutta onkohan teidän tuhonne niinkään -hyödytön? Kaikki riippuu vastauksesta. Ja minä vakuutan teille, etten -ole nykyään leikinteossa. Malttakaahan, veikkoseni!" - -Hän veti tuolinsa lepotuolin viereen, poisti vangilta kapulan ja -pitkitti hyvin selvästi lausuen sanansa: - -"Hra Kesselbach, samana päivänä kuin saavuitte Parisiin, rupesitte -te väleihin erään Barbareuxin kanssa, joka johtaa yksityistä -kyselytoimistoa. Te toimitte sihteerinne, Chapmanin, tietämättä, ja -sovittiin, että sanottu Barbareux nimittäisi itseänsä 'everstiksi' -silloin kun olisi tekemisissä teidän kanssanne joko kirjeellisesti -tai puhelimitse. Riennän sanomaan, että Barbareux on tuiki -rehellinen mies. Mutta hyväksi onnekseni on eräs hänen kirjurinsa -minun läheisimpiä ystäviäni. Siten sain tietooni syyn, jonka takia -käännyitte Barbareuxiin. Mielenkiintoni heräsi teitä kohtaan ja -minä tein väärien avainten avulla pari tarkastusta täällä... Voinpa -sanoakin suoraan, etten minä näissä tarkastuksissa löytänyt mitä -hain." - -Hän alensi äänensä, tähysti tiukasti vankinsa silmiä, tarkaten hänen -ilmettänsä, vaanien hänen salaisia ajatuksiansa, ja puheli edelleen: - -"Hra Kesselbach, teidän määräyksenne Barbareuxille kuului, että hänen -pitäisi löytää jonnekin Parisin kurjalistokortteleihin hautautunut -mies, jolla on tai oli lisänimenä 'Pierre Leduc'. Miehestä mainitaan -seuraavat lyhyet tuntomerkit: Pituus viisi jalkaa yhdeksän tuumaa; -hiukset ja iho vaaleat; käyttää viiksiä. Erityinen merkki: vasemman -käden pikkusormen pää puuttuu erään haavan johdosta. Myöskin on -hänellä melkein näkymätön arpi oikeassa poskessa. Te tunnutte -pitävän tuon miehen löytämistä melkoisen -- enemmän kuin melkoisen --- tärkeänä, ikäänkuin se voisi tuottaa jotakin suurta etua teille -itsellenne. Kuka hän on?" - -"Minä en tiedä." - -Vastaus oli jyrkkä, ehdoton. Tiesikö hän vai eikö? Sillä ei ollut -suuresti väliä. Pääasia oli, että hän oli päättänyt olla puhumatta. - -"No niin", arveli hänen vastustajansa, "mutta onhan teillä hänestä -täydellisempiä tietoja kuin nuo, jotka Barbareuxille ilmotitte." - -"Ei ole!" - -"Te valehtelette, hra Kesselbach. Kahdesti te Barbareuxin -läsnäollessa silmäilitte sahviaanikotelossa säilytettyjä papereita." - -"Niin tein." - -"Ja kotelo?..." - -"Poltettu." - -Lupin värisi raivosta. Hänen mielessään ilmeisesti taas väikkyi -kidutus ja sen tuottamat helpotukset. - -"Poltettu? Mutta laatikko... Kas niin -- tunnustakaahan pois... -tunnustakaa, että laatikko on Crédit Lyonnaisissa." - -"Kyllä." - -"Ja mitä siinä on?" - -"Komeimmat kaksisataa yksityiseen kokoelmaani kuuluvaa timanttia." - -Ilmotus ei näyttänyt olevan seikkailijalle epämieluinen. - -"Vai niin, komeimmat kaksisataa timanttia! Mutta sehän on kokonainen -omaisuus... Niinpä niin, se saa teidät hymyilemään... Teille se -epäilemättä on mitätön erä... Ja teidän salaisuutenne on enemmän -arvoinen... Teille, niin... mutta entä minulle?" - -Hän otti sikaarin, sytytti tulitikun, jonka antoi ajatuksissaan -sammua, ja istui tuokion liikahtamattomana aprikoiden. - -Minuutit kuluivat. - -Hän alkoi nauraa. - -"Uskallanpa vakuuttaa, että te toivoilette retkikunnan tekevän turhaa -työtä ja niiden kieltäytyvän avaamasta holvia?... Hyvin paljon -mahdollista, veikkoseni! Mutta siinä tapauksessa saatte maksaa -minulle vaivoistani. En tullut tänne nähdäkseni miltä te näytätte -lepotuolissa... Timantit, koska siellä näyttää timantteja olevan... -tai muutoin sahviaanikotelo... Siinä on teidän vaikea vaalinne..." -Hän vilkaisi kelloaan. "Puoli tuntia... Lempo!... Kohtalo kulkee -kovin vitkallisesti... Mutta teillä ei ole mitään irvisteltävää, -hra Kesselbach. En minä poistu tyhjin käsin, olkaa siitä varma!... -Vihdoinkin!" - -Puhelin soi. Lupin sieppasi kuulotorven ja äänensä sointua muuttaen -jäljitteli vankinsa karheata ääntä: - -"On, Rudolf Kesselbach... hän puhuu... Kyllä, mademoiselle, -yhdistäkää... Sinäkö siellä, Marco?... Hyvä... Luistiko kaikki -kunnolleen?... Oivallista!... Ei mitään pulaa?... Ansaitsette -sydämelliset kiitokseni!... No, mitä saitte?... Mustapuulaatikon?... -Ette mitään muuta? Mitään papereita?... No, hyväpä niinkin!... Ja -mitä on laatikossa?... Ovatko ne komeita... Mainiota, mainiota!... -Maltas hetkinen, Marco, kun mietin... Näes, kaikki tämä... Jos -sanoisin sinulle mielipiteeni... Odota; älä mene pois... pidä -linjaa..." - -Hän käännähti ympäri: - -"Hra Kesselbach, oletteko kiintynyt timantteihinne?" - -"Olen." - -"Ostaisitteko ne minulta takaisin?" - -"Mahdollisesti." - -"Kuinka paljosta? Viidestäsadastatuhannesta frangista?" - -"Viidestäsadastatuhannesta frangista... kyllä." - -"Mutta siinä on pulma... Millä tavoin toimitamme vaihdon? -Maksuosotus? Ei; te pettäisitte minut... tai muutoin minä pettäisin -teidät... Kuulkaahan? Menkää ylihuomenna aamulla Lyonnaisiin, -nostakaa sieltä viisisataa tuhannen frangin seteliä, ja lähtekää -kävelylle Boisiin, Auteuilin puolelle... Minä tuon timantit salkussa --- se on mukavampaa... Laatikko pistää liiaksi silmään..." - -Kesselbach säpsähti: - -"Ei, ei... laatikko myös... minä tahdon kaikki..." - -"Hei!" huudahti Lupin, remahtaen nauramaan, "te menitte ansaan!... -Timanteista ette välitä... ne voidaan korvata... Mutta laatikko on -teille yhtä kallis kuin nahkanne... Hyvä on; te saatte laatikkonne... -Arsènen kunniasanalla... saatte sen huomenna postipakettina!" - -Hän meni takaisin puhelimelle: - -"Marco, onko sinulla laatikko edessäsi?... Onko siinä mitään -erikoista?... Norsunluuta mustapuureunuksissa... Niin, minä -tunnen tuollaiset kapineet... japanilaista työtä, Faubourg -Saint-Antoinesta... Ei mitään merkkiä?... Ahaa, pieni pyöreä -sinireunainen lappu ja siinä numero!... Niin, myymälän merkki... -siitä viisi. Ja onko laatikon pohja paksu? Ei kovin paksu... Hitto. -Siinä ei siis ole varapohjaa?... Kuules, Marco: tutki norsunluuta -ulkopuolelta... tai oikeammin kannesta." Hän reuhasi ihastuksissaan. -"Kannesta! Siitä juuri, Marco! Kesselbach räpäytti silmäänsä juuri -nyt... Olemme jäljillä!... Ahaa, Kesselbach veikkoseni, ettekö -huomannut minun syrjästä pitävän silmällä teitä? Te yksinkertainen -sielu!" Ja Marcolle: "No, mitä näet?... Peililasin kannen -sisäpuolella?... Liikkuuko se?... Onko se saranoilla?... No, riko -se sitten... Niin, niin, sanon, riko se... Sillä lasilla ei ole -paikkansa siinä... Se on pantu siihen jälkeenpäin!" Hän menetti -malttinsa. "Se ei ole sinun asiasi, ääliö!... Tee kuten käsken..." - -Hän kuuli varmaan risauksen, kun Marco toisessa päässä rikkoi lasin, -sillä hän huusi riemuissaan: - -"Sanoinhan teille, hra Kesselbach, että löytäisimme jotakin! -Halloo!... Joko teit sen?... Mitä?... Kirje? Voitto! Kaikki Kapmaan -timantit ja ukko Kesselbachin salaisuus päälle päätteeksi!" - -Hän otti toisenkin kuulotorven, asetti molemmat korviinsa ja jatkoi: - -"Lue se minulle, Marco, lue hiljaa... Kirjekuori ensin... Hyvä... -Kertaa!" Hän itse kertasi: "'Jäljennös mustassa sahviaanikotelossa -säilytetystä kirjeestä'. Ja sitte? Revi kirjekuori auki, Marco... -Onko minulla teidän suostumuksenne, hra Kesselbach? Tämä ei ole -oikein hienoa käytöstä, mutta silti... Jatka, Marco. Hra Kesselbach -antaa sinulle luvan... Valmis?... No, lueppas nyt." - -Hän kuunteli ja puhui hykähtäen: - -"Voi hiisi! Se ei ole huikaisevan selkeätä! Kuuntele. Minä kertaan --- yksinkertainen paperiarkki, käännetty kokoon neljästä kohden, -taipeet näköjään aivan verekset... Hyvä... sivun oikeassa yläkulmassa -seuraavat sanat: 'Viisi jalkaa yhdeksän, vasen pikkusormi poikki' -j.n.e... Niin, se on kuvaus Pierre Leducista. Kesselbachin käsialaa -kaiketi?... Hyvä... Ja sivun keskellä isoilla kirjaimilla painettuna: - - "_APO ON_. - -"Marco poikaseni, jätä paperi sellaiseksi kuin se on, äläkä koske -lippaaseen tai timantteihin... Selviydyn ystävästämme täällä -kymmenessä minuutissa, ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua olen -luonasi... Niin, sivumennen sanoen, lähetitkö automobilin takaisin -minua varten? Oivallista! Hyvästi!" - -Hän asetti kuulotorven paikoilleen, meni eteiseen ja sieltä -makuuhuoneeseen; otti selon siitä, että kirjuri ja palvelija eivät -olleet päässeet köysistään, ja toisekseen että suukapulat eivät heitä -tukahduttaisi, sekä palasi sitte päävankinsa luo. - -Hänen kasvoillaan oli päättäväinen ja heltymätön ilme. - -"Nyt emme enää laske leikkiä, hra Kesselbach. Jos ette puhu, niin -sitä pahempi itsellenne. Oletteko tehnyt päätöksenne?" - -"Mistä?" - -"Ei joutavia, olkaa hyvä. Puhukaa mitä tiedätte." - -"En tiedä mitään." - -"Valehtelette. Mitä merkitsee sana _'APO ON'_?" - -"Jos sen tietäisin, niin en olisi kirjottanut sitä muistiin." - -"No niin; mutta ketä tai mitä se tarkottaa? Mistä olette jäljentänyt -sen? Mistä olette sen saanut?" - -Hra Kesselbach ei vastannut. Lupin jatkoi, puhuen nyt hermostuneella, -nytkähtelevällä äänenpainolla: - -"Kuulkaa, Kesselbach! Minulla on teille ehdotus. Niin rikas ja -mahtava kuin olettekin, ei meillä kuitenkaan ole suurtakaan eroa. -Augsburgilaisen rautakauppiaan poika ja Arsène Lupin, murtovarkaiden -ruhtinas, voivat tehdä keskenään sopimuksen kumpaisenkaan saamatta -siitä häpeätä. Minä toimitan varastamiseni asunnoissa, te pörssissä. -Sehän on kutakuinkin yhtä ja samaa. No, siinä sitä ollaan, -Kesselbach. Olkaamme kumppanuksia tässä liikeasiassa. Tarvitsen teitä -sentähden, etten tiedä mitä asia koskee. Te tarvitsette minua, koska -ette mitenkään voi hoitaa sitä yksinänne. Barbareux on hölmö. Minä -olen Lupin. Tuleeko kauppa?" - -Ei vastausta. Lupin tivasi vavahtelevalla äänellä: - -"Vastatkaa, Kesselbach! Tuleeko kauppa? Jos tulee, niin haen teille -Pierre Leducinne neljässäkymmenessäkahdeksassa tunnissa. Sillä -häntähän te etsitte, vai mitä? Eikö se ole homman pohjana? No, -vastatkaahan pois! Kuka on tuo mies? Miksi etsitte häntä? Mitä -hänestä tiedätte?" - -Hän tyyntyi äkkiä, laski kätensä Kesselbachin olkapäälle, ja sanoi -terävästi: - -"Vain sana. Jaa... vai ei?" - -"Ei!" - -Hän veti muhkean kultakellon Kesselbachin sivutaskusta ja laski sen -vangin polvelle. Hän avasi Kesselbachin liivit ja paidan, paljasti -hänen rintansa, otti teräksisen, kultakahvaisen tikarin, joka oli -pöydällä hänen vieressään ja asetti sen sille kohdalle, missä sydämen -sykintä sai ihon vavahtelemaan. - -"Viimeisen kerran?" - -"Ei!" - -"Hra Kesselbach, kello on kahdeksan minuuttia vailla kolme. Jos ette -vastaa kahdeksan minuutin kuluessa tästä hetkestä, olette kuollut -mies!" - - * * * * * - -Seuraavana aamuna marssi kersantti Gourel Palace-hotelliin täsmälleen -sovitulla hetkellä. Pysähtymättä, hissistä piittaamatta, hän astui -ylös portaita. Neljännessä kerroksessa hän kääntyi oikealle, meni -pitkin käytävää, ja soitti 415. oven kelloa. - -Vastausta saamatta hän soitti uudelleen. Puolikymmentä kertaa turhaan -yritettyään hän palasi alikertaan ja meni hotellin konttoriin. Sieltä -löysi hän hovimestarin. - -"Hra Kesselbachia haluaisin tavata. Olen soittanut kymmenkunta -kertaa." - -"Hra Kesselbach ei nukkunut täällä viime yönä. Emme ole nähneet häntä -sitte kun eilen ehtoopäivällä." - -"Entä hänen palvelijansa -- kirjurinsa?" - -"Emme ole heitäkään nähneet." - -"Eivätkö siis hekään nukkuneet hotellissa?" - -"Eivät luullakseni." - -"Luullaksenne? Mutta teidän tulisi tietää se varmasti." - -"Kuinka niin? Hra Kesselbach ei asu hotellissa; hän on kotonaan -täällä, omassa yksityisessä huoneustossaan. Me emme palvele häntä, -hänellä on oma palvelijansa, ja meillä ei ole mitään tietoa siitä, -mitä hänen asunnossaan tapahtuu." - -"Se on totta... se on totta..." - -Gourel näytti olevan ymmällä. Hän oli tullut nimenomaisesta -määräyksestä, ennakolta selitettyyn toimeen, jonka rajoissa hänen -älynsä kykeni työskentelemään. Ulkopuolella näiden rajojen hän ei -tiennyt miten menetellä. - -"Jos päällikkö olisi täällä", hän mutisi; "jos päällikkö olisi -täällä..." - -Hän näytti käyntikorttiansa ja ilmotti ammattinsa. Sitte hän kysyi -kaiken varalta: - -"Ette siis nähnyt heidän tulevan sisälle?" - -"En." - -"Mutta näitte heidän lähtevän ulos?" - -"Ei, sitä en voi sanoa." - -"Mistä siis tiedätte, että he lähtivät ulos?" - -"Kuulin eräältä herrasmieheltä, joka kävi täällä eilen ehtoopäivällä." - -"Mustaviiksiseltä herrasmieheltä?" - -"Niin, tapasin hänet hänen poistuessaan noin kello kolmen aikaan. -Hän sanoi: 'Asukkaat numerosta 415 ovat menneet ulos. Hra Kesselbach -jääpi yöksi Versaillesiin, Réservoisiin; voitte osottaa hänen -kirjeensä edelleen sinne!'" - -"Mutta kuka oli tuo herrasmies? Millä valtuudella hän puhui?" - -"Sitä en tiedä." - -Gourel tunsi levottomuutta. Hänestä näytti kaikki hieman omituiselta. - -"Onko teillä avainta?" - -"Ei. Hra Kesselbach teetti erityiset avaimet." - -"Menkäämme katsomaan." - -Gourel soitti taas rajusti. Ei mitään kuulunut. Hän oli juuri -lähtemäisillään, kun äkkiä kumartui ja painoi korvansa avaimenreikää -vasten. - -"Kuulkaa... Luulen kuulevani jotakin... aivan oikein... ihan -varmasti... kuulen voikerrusta..." - -Hän iski tuimasti nyrkillään ovea. - -"Mutta, hyvä herra, teillä ei ole oikeutta..." - -"Hiiteen oikeudet." - -Hän täräytti ovea uudistetulla voimalla, mutta niin vähäisellä -teholla, että heti luopui yrityksestä. "Joutuin, joutuin, lukkoseppä!" - -Yksi tarjoilijoista lähti juoksujalassa. Gourel käveli ähmissään ja -epävarmana edestakaisin. Palvelijoita jo kerääntyi muista kerroksista -ryhmiksi. Väkeä saapui paikalle konttorista ja isännöitsijän -toimistosta. Gourel huusi: - -"Mutta miksi emme menisi sisälle viereisten huoneiden kautta? Ovatko -ne yhteydessä tämän huoneuston kanssa?" - -"Kyllä, mutta väliovet ovat aina teljetyt molemmin puolin." - -"Siinä tapauksessa soitan etsivään osastoon", sanoi Gourel, -jonka mielessä ilmeisesti ei kuvastunut mitään pelastusta ilman -päällikköänsä. - -"Ja poliisikomisariukselle", huomautti joku. - -"Niin, jos tahdotte", vastasi hän äänellä, joka ilmaisi melkoista -välinpitämättömyyttä siitä muodollisuudesta. - -Hänen palatessaan puhelimen äärestä oli lukkoseppä jo koetellut -avainkimppunsa melkein loppuun. Viimeinen avasi lukon. Gourel astui -ripeästi sisälle. - -Hän kiirehti heti voikerruksia kohden ja tölmäsi sihteeri Chapmanin -ja palvelija Edwardsin ruumiisiin. Chapman oli kärsivällisellä -rynnistelyllä saanut kapulansa hiukan väljennetyksi ja päästeli -lyhyitä, tukahtuneita ähkäyksiä. Toinen näytti nukkuvan. - -Heidät irrotettiin siteistänsä. Mutta Gourel oli huolissaan. - -"Missä on hra Kesselbach?" - -Hän meni työhuoneeseen. Hra Kesselbach istui lähellä pöytää tuolin -selkämystään köytettynä. Hänen päänsä riippui rinnalla. - -"Hän on pyörtynyt", sanoi Gourel, astuen luo. "Hän on kai -ponnistellut yli voimiensa." - -Hän leikkasi nopeasti poikki hartiain yli kierretyt köydet. Ruumis -retkahti eteenpäin. Gourel vastaanotti sen syliinsä, mutta hätkähti -kauhistuneesti huudahtaen taaksepäin. - -"Kuollut! Tunnustelkaa... hänen kätensä ovat jääkylmät!... Ja -katsokaa hänen silmiänsä!" - -Joku rohkeni arvella: - -"Halvauskohtaus epäilemättä... tai sydämen herpautuminen." - -"Se on totta, ei ole mitään merkkiä haavasta... hän on saanut -luonnollisen kuoleman." - -He laskivat ruumiin sohvalle ja avasivat hänen vaatteensa. Mutta -valkealla paidalla ilmeni heti punaisia tahroja; ja työntäessään sen -ylös he näkivät rinnassa lähellä sydäntä pienen naarmun, josta tihkui -hieno verijuova. Ja paitaan oli kiinnitetty nuppineulalla kortti. -Gourel kumartui katsomaan. Se oli Arsène Lupinin käyntikortti, veren -tahraama sekin. - -Silloin Gourel suoristausi, käskevästi ja mahtipontisesti. - -"Murhattu!... Arsène Lupin!... Pois huoneustosta... Pois huoneustosta -kaikki!... Kukaan ei saa olla täällä eikä makuuhuoneessa... Vietäköön -nuo kaksi hoidettavaksi muualla!... Pois huoneustosta... älkääkä -koskeko mihinkään... _Päällikkö on tulossa!_..." - - - - -II. - -"Sinireunainen lappu". - - -ARSÈNE LUPIN! - -Gourel toisti nuo kaksi paljon merkitsevää sanaa ihan huumaantuneena. -Ne soivat hänen sielussaan kuin sanomakellot. Arsène Lupin? -Suuri peljättävä Arsène Lupin! Murtovarkaitten kuningas, mahtava -seikkailija! Oliko se mahdollista? - -"Ei, ei", hän jupisi, "se ei ole mahdollista, _sillä hän on kuollut_!" - -Mutta siinäpä juuri pulma... oliko hän tosiaankin kuollut? - -Arsène Lupin! - -Ruumiin vieressä seisten hän pysyi tyhmistyneenä ja ymmällä, -käännellen käyntikorttia jonkunlaisella kammolla, kuin olisi aave -haastanut hänet taisteluun. Arsène Lupin! Mitä pitäisi hänen tehdä? -Toimia? Käydä käsiksi työhön omin neuvoin? Ei, ei... parempi olla -toimimatta... hän tekisi ihan varmasti erehdyksiä, jos astuisi -kentälle tuollaista vastustajaa vastaan. Olihan sitäpaitsi päällikkö -tulossa! - -_Päällikkö oli tulossa!_ Kaikki Gourelin älyllinen ajattelu sisältyi -siihen lyhyeen lauseeseen. Hän oli kyvykäs, uuttera virkamies, -rohkea, tottunut ja voimiltaan jättiläinen, mutta hän kuului niihin, -jotka edistyvät vain ohjeita noudattaessaan ja tekevät hyvää työtä -ainoastaan käskystä. Ja tämä alotteen puute oli käynyt vielä -huomattavammaksi sitte kun hra Lenormand oli tullut hra Dudouisin -sijalle etsivään osastoon. Hra Lenormand oli tosiaan päällikkö -kerrassaan! Hänen parissaan tiesi varmasti olevansa oikealla tolalla. - -Kunhan ei vain poliisikomisarius ehtisi paikalle ensimäisenä, kunhan -ei tutkintotuomari, joka epäilemättä oli jo määrätty tähän asiaan, -tai piirilääkäri ennättäisi tekemään ennenaikaisia havaintoja ennen -kuin päälliköllä oli ollut aikaa määritellä mielessään tapauksen -pääpiirteet! - -"No, Gourel, mitä uneksitte?" - -"Päällikkö!" - -Hra Lenormand oli vielä nuori mies, kun tarkkasi vain hänen -kasvojensa ilmettä ja silmälasien läpi hehkuvia silmiänsä. Mutta hän -oli melkein vanhus, kun näki hänen köyryisen selkänsä, kuivan ja -vahankeltaisen ihonsa, harmaahtavan tukkansa ja partansa, hänen koko -raihnaantuneen, tutisevan, sairaalloisen ryhtinsä. Hän oli viettänyt -elämänsä uutterassa työssä hallituksen asiamiehenä siirtomaissa, -hoitaen mitä vaarallisimpia tehtäviä. Siellä oli häntä kuumeet -tuon tuostakin pidelleet tautivuoteella; mutta siellä hän oli myös -kasvattanut itselleen lannistumattoman tarmon, jota ei ruumiillinen -väsymyskään tärvellyt. Hän oli siellä tottunut elelemään yksikseen, -puhumaan vähän ja toimimaan vaieten, sekä jossakin määrin vihaamaan -ihmisiä. Ja lopuksi oli hän siellä äkkiä viidenkymmenen vuoden -ikäisenä voittanut suuren ja hyvin ansaitun kuuluisuuden siinä -jutussa, jonka päähenkilöinä oli kolme Biskran espanjalaista. - -Vääryys korjattiin silloin, ja hänet siirrettiin suoraa päätä -Bordeauxiin, sitte apulaiseksi Parisiin ja lopulta hra Dudouisin -kuoleman johdosta etsivän osaston päälliköksi. Ja kaikissa -näissä viroissaan hän osotti niin kummallista kekseliäisyyttä -menettelyissään, niin suurta keinokkuutta, niin uusia ja omintakeisia -kykyjä, ja oli ennen kaikkea saavuttanut niin oikeita tuloksia -viimeisissä neljässä tai viidessä tapauksessa, jotka olivat -yleistä hälyä herättäneet, että hänen nimeänsä mainittiin kaikkein -mainehikkaimpien salapoliisien rinnalla. - -Gourel puolestaan oli varma arvostelustaan. Itse oli hän -päällikön suosikki, tämä kun piti hänen vilpittömyydestään ja -mutkittelemattomasta kuuliaisuudestaan, ja hän taasen asetti -päällikkönsä kaikkia muita korkeammalle. Päällikkö oli hänen -epäjumalansa -- erehtymätön ja täydellinen. - -Hra Lenormand näytti sinä päivänä tavallista uupuneemmalta. Hän -istuutui väsyneesti, nojasi molemmin käsin sauvaansa (malakkalaiseen -veistellyllä norsunluuryhmyllä varustettuun ruokokeppiin, joka ei -häneltä milloinkaan puuttunut) ja sanoi: - -"Lupin!" - -"Niin, Lupin. Se lempo on taas pulpahtanut esille." - -"Sen parempi, sen parempi", virkkoi hra Lenormard hetkisen -mietittyään. - -"Sen parempi tietysti", toisti Gourel, joka mielellään lisäsi -sanan puolestaan päällikkönsä harvoihin lauseisiin, tämän ainoana -vikana kun olikin hänen silmissään ylenpalttinen vaiteliaisuus. -"Sen parempi, sillä vihdoinkin pääsette mittelemään voimianne oman -arvoisenne vastustajan kanssa... Ja Lupin kohtaa herransa... Lupin -lakkaa olemasta... Lupin..." - -"Nuuskikaa!" keskeytti hra Lenormand hänet lyhyeen. - -Se oli kuin urheilumiehen käsky koiralleen. Ja Gourel nuuski -kuin kelpo vainukoira, riuska ja älykäs herransa silmien edessä -työskennellessään. Hra Lenormand viittasi sauvansa kärjellä jotakin -soppea tai lepotuolia juuri kuin osotetaan pensasta tai ruohomätästä, -ja Gourel penkoi sen pensaan tai ruohomättään tunnollisella -perinpohjaisuudella. - -"Ei mitään", sanoi kersantti lopetettuaan työnsä. - -"Ei mitään teille!" murahti Lenormand. - -"Niin minun piti sanomanikin... Minä tiedän, että esineet puhuvat -teille kuin ihmis-olennot, todellisina elävinä todistajina. Kaikessa -tapauksessa on tässä murha selkeästi lisättynä Lupin vintiön tiliin." - -"Ensimäinen", huomautti hra Lenormand. - -"Ensimäinen, niin... Mutta sen oli pakko tulla. Ei voi viettää -tuollaista elämää joutumatta ennemmin tai myöhemmin olosuhteiden -pakosta syypääksi vakavaan rikokseen. Hra Kesselbach tietenkin -puolustautui..." - -"Ei, sillä hän oli sidottu." - -"Se on totta", myönsi Gourel hiukan nolostuneena, "ja se on -jokseenkin kummallistakin... Miksi tappoi hän vastustajan, jota ei -oikeastaan enää ollutkaan?... Mutta siitä viisi. Jos olisin käynyt -häntä kauluksesta kiinni, kun seisoimme kasvoista kasvoihin eteisen -ovella..." - -Hra Lenormand oli astunut ulokkeelle. Sitte hän meni hra Kesselbachin -makuuhuoneeseen, oikealle, ja koetteli ikkunain ja ovien salpoja. - -"Molempien huoneiden ikkunat olivat teljetyt minun tullessani -sisälle", huomautti Gourel. - -"Teljetyt vai ainoastaan lykätyt kiinni?" - -"Kukaan ei ole sen koommin koskenut niihin. Ja ne ovat teljetyt, hra -päällikkö." - -Äänten sorina kutsui heidät takaisin työhuoneeseen. Siellä he -tapasivat piirilääkärin tutkimassa ruumista, ja hra Formerien, -tutkintotuomarin. Hra Formerie huudahti: - -"Arsène Lupin! Olenpa iloissani siitä, että onnellinen sattuma on -taas vihdoinkin toimittanut tielleni tuon roiston! Hän saa nähdä -mikä mies minä olen!... Ja tällä kertaa on asiana murha!... Nyt on -ratkaisu meidän kahden välillä, Lupin herraseni!" - -Hra Formerie ei ollut unohtanut prinsessa de Lamballen otsanauhaan -liittynyttä ihmeellistä seikkailua eikä sitä merkillistä temppua, -jolla Lupin oli hänet muutamia vuosia aikaisemmin puijannut. Juttu -oli pysynyt kuuluisana tuomioistuinten aikakirjoissa. Ihmiset -naureskelivat sitä vieläkin, ja hra Formerieen se oli syystä jättänyt -katkeruuden tunteen, johon yhtyi halu saavuttaa rusentava kosto. - -"Rikoksen laatu on itsestään selvä", julisti hän hyvin varmana "eikä -myöskään ole vaikea huomata sen vaikutinta. Kaikki siis hyvin... Hra -Lenormand, kuinka jaksatte?... Hauska nähdä teidät..." - -Hra Formeriesta ei tuntunut vähääkään hauskalta. Päinvastoin ei -häntä hra Lenormandin läsnäolo ollenkaan miellyttänyt, sillä -salapoliisipäällikkö ei juuri huolinut salailla halveksumistansa -häntä kohtaan. Mutta tutkintotuomari oikaisi kuitenkin ryhtinsä ja -puheli juhlallisesti: - -"Te siis, tohtori, arvelette kuoleman sattuneen noin kaksitoista -tuntia takaperin -- ehkä enemmänkin!... Se oli tosiaan minunkin -käsitykseni... Olemme aivan samaa mieltä... Ja murha-ase?" - -"Hyvin ohutteräinen veitsi, hra tutkintatuomari", vastasi lääkäri. -"Katsokaa, terä on pyyhitty vainajan omalla nenäliinalla..." - -"Aivan niin... aivan niin. Siinä näkee jäljen... Ja nyt käykäämme -kuulustelemaan hra Kesselbachin sihteeriä ja palvelijaa. Epäilemättä -heidän kyselynsä antaa jotakin lisävalaistusta asiaan." - -Chapman oli Edwardsin kanssa siirretty omaan huoneeseensa, -työhuoneesta vasemmalle. Hän oli jo toipunut seikkailustaan. Hän -kuvaili yksityiskohtaisesti edellisen päivän tapahtumat, hra -Kesselbachin rauhattomuuden, everstin odotetun käynnin ja lopuksi sen -hyökkäyksen, jonka uhreiksi he olivat joutuneet. - -"Ahaa!" huudahti hra Formerie. "Jutussa on siis rikostoveri! Ja te -kuulitte hänen nimensä... Marco, sanotte?... Tämä on hyvin tärkeätä. -Kun olemme saaneet käsiimme rikostoverin, niin olemme päässeet melko -askeleen eteenpäin..." - -"Niin; mutta me emme ole häntä saaneet", uskalsi hra Lenormand -muistuttaa. - -"Sen saamme nähdä... Asia kerrallaan... Ja sitte, hra Chapman, tämä -Marco poistui heti kun hra Gourel oli soittanut ovikelloa?" - -"Niin; me kuulimme hänen menevän." - -"Ja ettekö hänen mentyänsä kuulleet mitään muuta?" - -"Kyllä... silloin tällöin, mutta epäselvästi... Ovi oli suljettu." - -"Ja millaisia ääniä kuulitte?" - -"Äänekkäitä lauseen katkelmia. Mies..." - -"Kutsukaa häntä nimeltänsä, Arsène Lupiniksi." - -"Arsène Lupin nähtävästi käytti puhelinta." - -"Oivallista! Me otamme tutkittavaksi sen henkilön, jolla on hotellin -ulkolinja hoidettavanaan. Ja kuulitteko hänenkin jälkeenpäin -poistuvan?" - -"Hän tuli katsomaan olimmeko vielä siteissä, ja neljännestuntia -myöhemmin hän läksi pois, sulkien eteisen oven perässään." - -"Niin, heti kun oli rikoksensa tehnyt. Hyvä... Hyvä... Kaikki sopii -kohdalleen... Ja sen jälkeen?..." - -"Sen jälkeen emme kuulleet enempää... yö kului... minä vaivuin -uupuneena uneen... Edwards samaten... ja vasta tänä aamuna..." - -"Niin, minä tiedän... No niin, alku ei ole huono... kaikki sopii -kohdalleen..." - -Ja luetellen tutkimuksensa eri asteita äänellä sellaisella kuin olisi -huomautellut noin monia rikollisesta saavutettuja voittoja, hän -mutisi miettivästi: - -"Rikostoveri... puhelin... murhan tapahtuma-aika... kuuluviin tulleet -äänet... hyvä... varsin hyvä... Meidän on vielä vahvistettava -rikoksen vaikutin... Tässä tapauksessa, kun olemme Lupinin kanssa -tekemisissä, on vaikutin päivänselvä. Hra Lenormand, oletteko -huomannut minkäänlaista merkkiä siitä, että mitään olisi murrettu -auki?" - -"En." - -"Sitte on uhri itse ryöstetty. Onko hänen lompakkoansa ryöstetty?" - -"Minä jätin sen hänen takkinsa taskuun", ilmotti Gourel. - -He menivät kaikki työhuoneeseeen. Hra Formerie huomasi, että -lompakossa ei ollut muuta kuin käyntikortteja ja joitakuita -murhatulle kuuluvia papereita. - -"Sepä omituista. Hra Chapman, voitteko sanoa, oliko hra -Kesselbachilla rahoja taskussaan?" - -"Kyllä; edellisenä päivänä -- siis maanantaina, toissapäivänä -- me -menimme Crédit Lyonnaisiin, missä hra Kesselbach vuokrasi lokeron..." - -"Lokeron Crédit Lyonnaisissa. Hyvä... Meidän täytyy tarkastaa sitä." - -"Ja ennen lähtöämme hra Kesselbach avasi itselleen tilin ja nosti -viisi- tai kuusituhatta frangia seteleinä." - -"Mainiota... se kertoo meille juuri mitä halusimme tietää." - -Chapman pitkitti: "On vielä yksi asia huomattava, hra -tutkintotuomari. Hra Kesselbach, joka oli moniaita päiviä ollut -hyvin rauhaton -- olen kertonut teille syyn... asian, jota hän -piti mitä tärkeimpänä -- hra Kesselbach näytti olevan erityisesti -kahdesta kapineesta tarkka. Toinen oli _pieni mustapuu-laatikko_, -jonka hän sitte tallensikin Crédit Lyonnaisiin, ja toinen pieni musta -sahviaanikotelo, jossa hän säilytti muutamia papereita." - -"Ja missä se on?" - -"Ennen Lupinin tuloa hän minun saapuvilla ollessani pisti sen tuohon -matkalaukkuun." - -Hra Formerie otti laukun ja tunnusteli sitä. Kotelo ei ollut siellä. -Hän hykerteli käsiään: - -"Kas, kaikki sopii kohdalleen! Me tiedämme rikollisen, miten rikos -tapahtui ja mikä oli sen aiheena. Tämä juttu ei vie pitkää aikaa. -Olemmeko ihan yhtä mieltä kaikesta, hra Lenormand?" - -"Emme ainoastakaan seikasta." - -Syntyi tuokion ällistys. Poliisikomisarius oli juuri saapunut, ja -hänen takanaan oli, vaikka poliisikonstaapeleita oli suojelemassa -ovea, joukko sanomalehtimiehiä ja hotellin väkeä tunkeutunut sisälle, -seisoskellen eteisessä. - -Vaikka vanhus olikin kuuluisa töykeydestään, joka oli jo tuottanut -hänelle satunnaisen muistutuksen korkeammista piireistä, niin -hämmästytti jokaista tuon vastauksen jyrkkyys. Ja etenkin näytti hra -Formerie hölmistyneeltä. - -"Näen tässä kuitenkin vain pelkkää yksinkertaista", sopersi hän. -"Varas on Lupin..." - -"Miksi teki hän murhan?" tokaisi vastaan hra Lenormand. - -"Tehdäkseen varkauden." - -"Suokaa anteeksi, mutta todistajain kertomus osottaa, että varkaus -tapahtui ennen murhaa. Hra Kesselbach sidottiin ja kapuloittiin -ensin, sitte ryöstettiin. Miksi olisi Lupin, joka ei ole koskaan -turvautunut murhaan, valinnut tämän hetken, surmatakseen miehen, -jonka oli tehnyt avuttomaksi ja jo rosvonnut?" - -Tutkintotuomari siveli pitkää vaaleata poskipartaansa, kuten hänellä -oli tapana milloin joku kysymys tuntui hänestä mahdottomalta -ratkaista. Hän vastasi miettivällä äänellä: - -"Siihen on useampia vastauksia..." - -"Mitkä ne ovat?" - -"Se riippuu... se riippuu monista vielä tuntemattomista seikoista... -ja sitäpaitsi koskee vastaväitteen ne ainoastaan vaikuttimien laatua. -Muusta olemme yhtä mieltä." - -"Emme." - -Tälläkin kertaa oli epäys jyrkkä, melkein epäkohtelias, siinä määrin, -että tutkintotuomari oli kerrassaan tyhmistyneenä, ei uskaltanut -hiiskahtaakaan mitään vastaväitettä ja jäi ihan häpeisiinsä tämän -kummallisen virkaveljensä seurassa. Vihdoin hän lausui: - -"Meillä on kaikilla oletuksemme. Haluaisin kuulla teidän -käsityksenne." - -"Minulla ei ole mitään." - -Salapoliisipäällikkö nousi ja astui sauvansa varassa muutamia -askeleita lattialla. Kaikki olivat vaiti hänen ympärillään... Ja oli -hiukan omituista nähdä ryhmässä, jossa hänen asemansa itse asiassa -oli vain apulaisen ja käskynalaisen, tämän raihnaan vanhuksen -hallitsevan toisia pelkällä vaikutusvallan voimalla, joka heidän -oli pakko tuntea, vaikkakaan eivät olisi sitä tunnustaneet. Pitkän -vaitiolon jälkeen hän lausui: - -"Haluaisin tarkastaa tämän huoneuston viereiset huoneustot." - -Isännöitsijä näytti hänelle hotellin pohjakaavan. Ainoa pääsy -oikeanpuoleiseen makuuhuoneeseen, joka oli hra Kesselbachin, oli -huoneuston pikku eteisestä. Mutta vasemmanpuoleinen makuuhuone, -kirjurin huone, oli yhteydessä toisen kanssa. - -"Tarkastakaamme sitä", sanoi hra Lenormand. - -Hra Formerie ei voinut olla kohauttamatta hartioitaan ja -murahtamatta: "Mutta väliovi on teljetty ja ikkuna lukittu." - -"Tarkastakaamme sitä", toisti hra Lenormand. - -Hänet vietiin huoneeseen, joka oli ensimäinen rouva Kesselbachille -varatuista neljästä huoneesta. Sitte hänet pyynnöstä vietiin siihen -liittyviin huoneisiin. Kaikki väliovet olivat teljetyt molemmin -puolin. - -"Eikö missään näistä huoneista ole asukkaita?" hän kysyi. - -"Ei." - -"Missä on avaimet?" - -"Avaimia säilytetään aina konttorissa." - -"Siis ei ole kukaan voinut päästä sisälle?..." - -"Ei kukaan muu kuin huonekerran siivooja, joka tuulettaa ja tomuttaa -huoneet." - -"Lähettäkäähän noutamaan hänet." - -Mies, nimeltään Gustave Beudot, vastasi edellisenä päivänä -ohjeittensa mukaan sulkeneensa noiden neljän huoneen ikkunat. - -"Mihin aikaan?" - -"Kello viisi ehtoopäivällä." - -"Ettekä huomannut mitään?" - -"En, monsieur." - -"Entäs tänä aamuna?" - -"Tänä aamuna suljin ikkunat täsmälleen kello kahdeksan." - -"Ettekä löytänyt mitään?" - -Hän epäröitsi. Hänelle tehtiin uudistettuja kysymyksiä ja lopuksi hän -myönsi: - -"Kyllä minä korjasin talteen savukekotelon läheltä 420:n tulisijaa... -Aijoin tänä iltana viedä sen konttoriin." - -"Onko se teillä taskussanne?" - -"Ei, se on huoneessani. Se on tykkimetallinen kotelo. Siinä on -toisella puolella osasto tupakkaa ja savukepapereita varten, ja -toisella puolella tulitikkujen säilytyskomero. Etupuolella on -kullasta alkukirjaimet -- L ja M..." - -"Mitä sanotte? L ja M?" - -Chapman oli astahtanut esiin. Hän näytti suuresti kummastuneelta ja -tiedusteli mieheltä: - -"Tykkimetallinen savukekotelo, sanotte?" - -"Niin." - -"Ja siinä kolme osastoa, tupakkaa, savukkeita ja tulitikkuja -varten... Venäläistä tupakkaa, eikö niin? Hyvin hienoa ja vaaleata?" - -"Niin." - -"Käykää hakemassa se... Haluaisin nähdä sen itse... ollakseni ihan -varma..." - -Etsivän osaston päällikön viittauksesta Gustave Beudot lähti. - -Hra Lenormand istuutui, tähystellen terävillä silmillään mattoa, -huonekaluja ja kaihtimia. Hän kysyi: - -"Tämä on 420 huone, vai mitä?" - -"Niin." - -Tutkintotuomari irvisti: "Tahtoisinpa kovin kernaasti tietää, mitä -yhteyttä luulette olevan tämän tapauksen ja rikoksen välillä. Neljä -lukittua ovea erottaa meidät siitä huoneesta, jossa hra Kesselbach -murhattiin." - -Hra Lenormand ei alentunut vastaamaan. - -Aika kului. Gustave ei palannut. - -"Missä hän nukkuu?" kysyi etsivän osaston päällikkö. - -"Kuudennessa huonekerrassa", vastasi isännöitsijä. "Huone on Rue -Galiléen puolella, siis tämän huoneen kohdalla. On omituista, ettei -hän ole vielä palannut." - -"Lähettäisittekö ystävällisesti jonkun katsomaan?" - -Isännöitsijä lähti itse, Chapmanin saattamana. Parin minuutin -kuluttua hän palasi yksinään, juosten, sanomaton kauhu kasvoillaan -kuvastuvana. - -"No?" - -"Kuollut!..." - -"Murhattu?" - -"Niin." - -"Oh, sun horna, kuinka taitavia nuo riiviöt ovat!" karjui hra -Lenormand. "Liikkeelle, Gourel, ja toimittakaa kaikki hotellin ovet -lukituiksi... Kaikkia käytäviä on vartioittava... Ja viekää te, hra -isännöitsijä, meidät Gustave Beudotin makuuhuoneeseen." - -Isännöitsijä näytti tietä. Mutta heidän poistuessaan huoneesta -kumartui hra Lenormand sieppaamaan käteensä pienoisen pyöreän -paperilapun, jota hän oli jo kovin tarkannut. - -Se oli sinireunainen lappu, merkitty numerolla 813. Hän pisti sen -kaiken varalta taskuunsa, ja yhtyi toisiin... - - * * * * * - -Pieni haava seljässä, lapaluiden välissä... - -"Ihan samanlainen kuin hra Kesselbachin", selitti tohtori. - -"Niin", sanoi hra Lenormand; "sama käsi sen iski ja samalla aseella." - -Ruumiin asennosta päättäen oli mies tullut yllätetyksi polvillaan -vuoteensa edessä kopeloidessaan patjan alta savukekoteloa, jonka hän -oli kätkenyt sinne. Hänen käsivartensa oli jäänyt patjan ja vuoteen -pohjan väliin, mutta savukekoteloa ei löytynyt. - -"Tuon savukekotelon on täytynyt olla hiton vaarallinen vihje!" -huomautti arasti hra Formerie, joka ei enää uskaltanut esittää mitään -varmaa mielipidettä. - -"No, tietysti", vahvisti etsivän osaston päällikkö; "olihan siinä -alkukirjaimet." - -"Ainakin tiedämme ne -- L ja M... Ilmeisesti Lupin. Ja siitä, sen -lisäksi mitä hra Chapman näyttää tietävän, me saamme helposti -tietoomme mitä ne merkitsevät." - -Hra Lenormand säpsähti: - -"Chapman! Missä hän on?" - -He katselivat käytävään sulloutuneen väen seasta. Chapman ei ollut -siellä. - -"Hra Chapman tuli minun mukanani", sanoi isännöitsijä. - -"Niin, niin, sen tiedän; mutta hän ei palannut teidän mukananne." - -"Ei; minä jätin hänet ruumiin luo." - -"Te jätitte hänet tänne... Yksikseen?" - -"Minä sanoin hänelle: 'Olkaa täällä... älkääkä liikkuko.'" - -"Ja eikö ketään ollut lähettyvillä? Ettekö nähneet ketään?" - -"Käytävässä? Emme." - -"Entäs porrassiltamilla?... Tai muualla -- katsokaahan -- tuon -nurkkauksen takana: eikö siellä ollut ketään piilossa?" - -Hra Lenormand näytti hyvin kiihtyneeltä. Hän asteli edestakaisin, -ja availi huoneitten ovia. Ja äkkiä hän kapaisi juoksemaan -ketteryydellä, jollaiseen ei kukaan olisi aavistanut hänen pystyvän. -Hän säntäsi kuuden huonekerran portaat alas, isännöitsijän ja -tutkintotuomarin etäällä saattamana. Pohjakerrassa hän tapasi pääoven -edessä Gourelin. - -"Eikö kukaan ole mennyt ulos?" - -"Ei, hra päällikkö." - -"Entäs toinen ovi, Rue Bassanon puolella?" - -"Ehdottomin määräyksin?" - -"Olen asettanut sinne Diouzyn." - -"Niin, hra päällikkö." - -Hotellin avarassa eteisessä tungeksi tuskittelevia matkustajia, -kaikki puhellen niistä enemmän tai vähemmän tosista huhuista, -joita oli rikoksesta heidän kuuluviinsa tullut. Kaikki palvelijat -oli kutsuttu koolle puhelimella, ja he saapuivat yksitellen. -Hra Lenormand kuulusteli heitä viipymättä. Yksikään heistä ei -kyennyt antamaan mitään tietoja. Mutta eräs viidennen huonekerran -kamaripalvelijatar tuli sitten esille. Noin kymmenen minuuttia -takaperin oli hän sivuuttanut kaksi herrasmiestä, jotka tulivat alas -palvelusväen portaita viidennestä huonekerrasta neljänteen. - -"He riensivät alas hyvin nopeasti. Etumainen piteli toista kädestä. -Minua kummastutti nähdä nuo kaksi herrasmiestä palvelijain portailla." - -"Tuntisitteko heidät vielä?" - -"En etumaista. Hän käänsi pois päänsä. Hän oli laiha ja -vaaleatukkainen. Hänellä oli pehmeä musta hattu ja musta puku." - -"Entäs toinen?" - -"Toinen oli englantilainen, kasvot leveät ja paljaiksi ajellut, puku -ristiraitainen. Hänellä ei ollut hattua." - -Kuvaus koski ilmeisesti Chapmania. - -Nainen lisäsi: - -"Hän näytti... hän näytti perin oudolta... kuin olisi hän ollut -järjiltään." - -Gourelin sana ei riittänyt hra Lenormandille. Hän kuulusteli noilla -kahdella ovella seisovia ali-ovenvartijoita toista toisensa jälkeen. - -"Tunsitteko hra Chapmania?" - -"Kyllä, monsieur; hän aina puhutteli meitä." - -"Ettekö te ole nähnyt hänen menevän ulos?" - -Ei; miehet olivat siitä varmat. - -Hra Lenormand kääntyi poliisikomisariukseen. - -"Kuinka monta miestä teillä on mukananne, hra komisarius?" - -"Neljä." - -"Siinä ei ole kylliksi. Pyytäkää puhelimella kirjurianne lähettämään -teille kaikki käytettävissänne olevat miehet. Ja järjestäkäähän -hyväntahtoisesti itse mitä tarkin valvonta kaikille uloskäytäville. -Piiritystila, hra komisarius..." - -"Mutta kuulkaahan", intti isännöitsijä, "minun asukkaani?" - -"En välitä hiventäkään teidän asukkaistanne, monsieur! Minun -velvollisuuteni käy kaiken edellä, ja velvollisuuteni on kaiken -mokomin vangita..." - -"Luulette siis..." rohkeni tutkintotuomari tokaista. - -"Minä en _luule_, monsieur... Minä olen varma siitä, että molempien -murhien tekijä on vielä hotellissa." - -"Mutta silloin Chapman..." - -"Tällä hetkellä en voi taata, että Chapman on vielä elossa. Joka -tapauksessa on kysymys vain minuuteista, sekunneista... Gourel, -ottakaa kaksi miestä ja tarkastakaa kaikki neljännen huonekerran -huoneet... Hra isännöitsijä, lähettäkää yksi kirjurinne heidän -mukaansa... Mitä muihin huonekertoihin tulee, niin ryhdyn toimiin -heti kun saamme lisävoimia. No, Gourel, liikkeelle nyt, ja pitäkää -silmänne auki... te ajatte isoa saalista takaa!" - -Gourel riensi pois miehinensä. Hra Lenormand jäi itse eteiseen, -lähelle hotellin konttoria. Tällä kertaa hän ei ajatellut istuutua, -kuten hänen tapanaan oli. Hän käveli pääkäytävältä Rue Bassanon -puoleiselle ovelle ja palasi sitte lähtökohtaansa. Tuon tuostakin hän -antoi ohjeita. - -"Hra isännöitsijä, toimittakaa keittiöt vartioiduiksi. He voivat -yrittää paeta sitä tietä... Antakaa puhelintytöllenne määräys olla -yhdistämättä ketään hotellin asukasta ulkolinjalle. Jos puhelu -tulee ulkoapäin, niin hän saa yhdistää pyydetylle henkilölle, mutta -hänen pitää merkitä muistiin sen henkilön nimi... Hra isännöitsijä, -teettäkää luettelo kaikista asukkaistanne, joiden nimi alkaa L:llä. -Merkittäköön muistiin sillä kirjaimella alkavat ristimänimetkin." - -Jännitys piteli katselijoita kurkusta, heidän seistessään ryhmänä -keskellä eteistä äänettöminä ja hengitystään pidätellen, vapisten -vähintäkin ääntä, murhaajan kaamean kuvan herpaisemina. Missä -piileskeli hän? Näyttäytyisikö hän? Eikö hän ollut heidän omassa -joukossaan -- tämä ehkä? Tai tuo... - -Ja kaikkien katseet kohdistuivat silmälaseja käyttävään -harmaatukkaiseen herrasmieheen, joka tutisevin jaloin asteli selkä -köyryssä edes takaisin. - -Silloin tällöin ryntäsi esille joku kersantti Gourelin mukana -olevista tarjoilijoista. - -"Mitään uutta?" kysyi hra Lenormand. - -"Ei, monsieur; emme ole huomanneet mitään." - -Isännöitsijä yritti kahdesti taivuttaa häntä hellittämään -ankaria määräyksiensä ovien vartioimisesta. Asema alkoi käydä -sietämättömäksi. Konttorihuoneet olivat täynnä asukkaita, joilla oli -asiaa kaupungille tai joiden piti lähteä Parisista. - -"En välitä vähääkään!" toisti hra Lenormand. - -"Mutta minä tunnen heidät kaikki." - -"Minä onnittelen teitä." - -"Te menette yli valtuuksienne." - -"Sen tiedän." - -"Laki varmasti päättää teitä vastaan." - -"Siitä olen vakuutettu." - -"Herra tutkintotuomari itse..." - -"Hra Formerien on parempi olla puuttumatta asiaan. Pitäköön hän -huolta omasta toimestansa, joka on palvelijain kuulusteleminen ja -jossa hän parhaillaan työskenteleekin. Sitä paitsi ei sillä ole -mitään tekemistä tutkintotuomarin kanssa; se koskee poliiseja. Se on -siis minun asiani." - -Juuri silloin ryntäsi hotelliin poliisikomennuskunta. Etsivän osaston -päällikkö jakoi heidät useaksi osastoksi, jotka lähetti kolmanteen -huonekertaan. Sitte hän lausui poliisikomisariukselle: - -"Hyvä hra komisarius, minä jätän ovien vartioimisen teidän -huoleksenne. Ei mitään heikkoutta, muistakaa se. Minä otan kaiken -vastuun, mitä hyvänsä tapahtuu." - -Hän astui hissiin ja kuljetutti itsensä toiseen huonekertaan. - -Tarkastelu oli vaikea ja pitkällinen, sillä heidän oli avattava -komerot, kaikki kaapit, jokainen nurkka ja soppi. - -Ja se oli myöskin hyödytön. Tuntia myöhemmin, kellon lyödessä -kahtatoista, oli hra Lenormand juuri suoriutunut toisesta -huonekerrasta; muut osastot eivät vielä olleet valmiit ylikerroista, -eikä mitään ollut löytynyt. - -Hra Lenormand epäröitsi: oliko murhaaja palannut ullakoille päin? - -Hän oli kuitenkin päättämäisillään mennä alikertaan, kun hänelle -samassa ilmotettiin, että rouva Kesselbach oli juuri saapunut -seuranaisensa keralla. Edwards, vanha uskottu palvelija, oli ottanut -toimekseen ilmottaa hänelle hra Kesselbachin kuoleman. - -Hra Lenormand tapasi hänet eräässä vierashuoneessa odottamattoman -viestin järkyttämänä, silmät kuivina, mutta kasvonpiirteet -murheen vääristäminä ja ruumis kuin horkan värisyttämänä. Hän -oli kookkaanlainen, tummaverinen nainen; ja hänen mustissa ja -erinomaisen kauneissa silmissään hohteli pieniä kultaisia täpliä. -Hänen miehensä oli tutustunut häneen Hollannissa, missä Dolores oli -syntynyt vanhasta, Espanjasta polveutuvasta suvusta. Hän rakastui -ensi näkemällä; ja neljään vuoteen ei heidän onnensa ollut kokenut -ainoatakaan häiriötä. - -Hra Lenormand esitteli itsensä. Toinen katsoi häneen vastaamatta; -ja Lenormand vaikeni, sillä sureva ei näyttänyt hämmennyksissään -käsittävän mitä hän puhui. Sitte hän alkoi äkkiä vuodattaa viljavia -kyyneliä ja pyysi päästä miehensä luokse. - -Eteisessä Lenormand kohtasi Gourelin, joka etsiskeli häntä ja ryntäsi -hänen luokseen pidellen kädessään hattua. - -"Tämän minä löysin, hra päällikkö... Senhän omistajasta ei ole -vähintäkään epäilystä, vai mitä?" - -Se oli musta, pehmeä huopahattu ja vastasi annettua kuvausta. -Sisäpuolella ei ollut mitään sisustusta eikä leimaa, ainoastaan -hiuksi, jonka hra Lenormand korjasi haltuunsa. - -"Mistä te tämän löysitte?" - -"Palvelusväen portaiden toisen huonekerran siltamalta." - -"Eikö muissa huonekerroissa näkynyt mitään?" - -"Ei mitään; me olemme etsineet kaikkialta. On enää ensimäinen -huonekerta jäljellä. Ja tämä hattu osottaa, että mies meni niin -kauvas alas. Me tunnemme jo käryä, päällikkö!" - -"Niin luulen." - -Portaiden juurella hra Lenormand pysähtyi. - -"Menkää takaisin komisariuksen luo ja antakaa hänelle määräykseni: -hänen tulee asettaa kaksi miestä jokaisen neljän porraskäytävän -alipäähän, revolveri kädessä. Ja heidän täytyy tarpeen tullessa -ampua. Ymmärtäkää asia, Gourel: jos Chapman ei pelastu, ja jos -tuo mies karkaa, niin minä otan eron virastani. Ajatukseni ovat -haihatelleet runsaasti kaksi tuntia." - -Hän nousi ylös portaita. Ensimäisessä huonekerrassa hän tapasi kaksi -poliisia erään hotellin palvelijan saattamina poistumassa muutamasta -makuuhuoneesta. - -Edempänä hra Lenormand näki toisen poliisiryhmän tarkastavan -kamaripalvelijattarien kaappeja ja erään pitkän käytävän päässä hän -näki joidenkuiden muiden lähenevän nurkkausta -- sitä käytävän osaa -nimittäin, joka vei Rue Lafontainen varrella oleviin huoneisiin. - -Äkkiä hän kuuli näiden miesten huutavan, ja he katosivat juoksujalkaa. - -Hän riensi heidän perässään. - -Poliisit olivat pysähtyneet käytävän keskikohdalle. Heidän -jaloissaan, sulkien heiltä tien, makasi kasvot mattoa vasten ruumis. - -Hra Lenormand kumartui alas ja kohotti hengetöntä päätä. - -"Chapman", hän mutisi. "Hän on kuollut..." - -Hän tutki ruumista. Kaulan ympäri oli kiedottu valkea silkistä -kudottu kääre. Hän avasi sen. Punaisia tahroja näkyi, hän huomasi -kääreen pitelevän paksua puuvillatukkoa niskakuopassa. Tukko oli -veren liottama. - -Taaskin oli siinä sama pieni haava -- puhdas, selkeä ja säälitön. - - * * * * * - -Hra Formerielle ja komisariukselle ilmotettiin heti, ja he riensivät -ylös. - -"Eikö kukaan ole lähtenyt ulos?" kysyi etsivän osaston päällikkö. -"Eikö mitään yllätystä ole tapahtunut?" - -"Ei", vastasi komisarius. "Jokaisen porraskäytävän juurella -vartioitsee kaksi miestä." - -"Kenties hän on mennyt ylös jälleen?" arveli hra Formerie. - -"Ei... Ei..." - -"Mutta jonkun on täytynyt kohdata hänet..." - -"Ei... Kaikki tämä tapahtui jo melkoinen tovi takaperin. Kädet ovat -kylmät... murhan on täytynyt tapahtua melkein heti tuon toisen -jälkeen... heti kun molemmat miehet tulivat tänne palvelusväen -portaita myöten." - -"Mutta ruumis olisi nähty. Ajatelkaahan, ainakin viisikymmentä -ihmistä on varmasti kulkenut tästä ohi kahden tunnin kuluessa..." - -"Ruumis ei ollut täällä." - -"Missä se sitten oli?" - -"Ka, mistä minä tietäisin?" kivahti etsivän osaston päällikkö. -"Tehkää kuten minä, tähyilkää omasta puolestanne! Puhelemalla ette -voi mitään löytää." - -Raivokkaasti kouraisi hän vavahtelevalla kädellään sauvansa ryhmyä -ja seisoi siinä katseet ruumiiseen kiintyneinä, äänettömänä ja -mietteissään. Vihdoin hän puhui. - -"Hra komisarius, siirrättäkäähän hyväntahtoisesti uhri johonkin -tyhjään huoneeseen. Toimittakaa paikalle lääkäri. Hra isännöitsijä, -avauttakaa minulle kaikkien tämän käytävän varrella olevien huoneiden -ovet." - -Vasemmalla hra Lenormand tarkasti tyhjän huoneuston, johon kuului -kolme makuuhuonetta ja vierashuonetta. Kahdessa niistä oli asukas, -mutta kumpainenkin ulkona. Kolmannessa huoneessa he tapasivat -vanhemmanpuoleisen englantilaisen naimattoman rouvashenkilön vielä -makuulla, ja neljännessä lueskeli ja poltteli kaikessa rauhassa eräs -englantilainen, jota käytävässä vallitseva hälinä ei ollut vähääkään -häirinnyt. - -Mikään etsiminen tai kyseleminen ei tuottanut tuloksia. - -"Tämä on kummallista", mutisi tutkintotuomari -- "todellakin..." Ja -hän tunnusti nerokkaasti: "Olen yhä enemmän ja enemmän ymmällä... -Kokonainen sarja seikkoja on minulle osittain käsittämättömiä. Mitä -johtopäätöksiä te niistä teette, hra Lenormand?" - -Lenormand oli ärähtämäisillään tuollaisen kärkevän vastauksen, joihin -hänellä oli tapana purkaa ainaista huonoa tuultaan. Mutta silloin -ilmestyi Gourel hengästyneenä paikalle. - -"Hra päällikkö", hän läähätti, "tämä on löydetty... pohjakerrasta... -konttorista... tuolilta..." - -Se oli tavallisen kokoinen mustaan sarssiin kääritty mytty. - -"Avasivatko ne sen?" kysyi päällikkö. - -"Avasivat; mutta sisällön nähdessään he sitoivat sen ihan -entiselleen... hyvin tiukalle, kuten näette..." - -"Avatkaa solmut." - -Gourel irrotti kääreen. Mytyssä oli päällimäisenä musta takki ja -housut, jotka nähtävästi oli kiireisesti sullottu kasaan, kuten -vaatteiden rypyt osottivat. Keskessä oli veren tahrima pyyhinliina, -jota oli kostutettu vedessä, varmaankin siihen kuivattujen käsien -jälkien häivyttämiseksi. Pyyhinliinan sisällä oli teräksinen -kullatulla kahvalla varustettu tikari. Sekin oli punainen verestä, -kolmen miehen verestä, jotka oli muutaman tunnin kuluessa syössyt -surmaan näkymätön käsi kolmensadan isossa hotellissa liikehtivän -ihmisen joukosta. - -Palvelija Edwards heti tunsi tikarin hra Kesselbachin omaksi. Hän oli -nähnyt sen pöydällä murhapäivän aattona. - -"Hra isännöitsijä", sanoi etsivän osaston päällikkö, "pidätys -on päättynyt. Gourel, menkää antamaan käsky, että ovet jätetään -vapaiksi." - -"Luulette siis Lupinin kyenneen luikahtamaan ulos?" kysyi Formerie. - -"Näiden kolmen murhan tekijä on jossakin hotellin huoneessa, -tahi pikemmin on hän eteisessä odottelevan yleisön joukossa tai -vastaanottohuoneissa. Minun luullakseni hän asui hotellissa." - -"Mahdotonta! Sitä paitsi, missä hän olisi pukuansa vaihtanut? Ja mitä -vaatteita olisi hänellä nyt yllänsä?" - -"Sitä en tiedä; mainitsen vain tosiasian." - -"Ja aijotteko antaa hänen mennä? Hänhän tietenkin kävelee kädet -taskuissa rauhallisesti pois." - -"Se, joka sillä tavoin lähtee ilman matkatavaroitansa eikä tule -takaisin, on rikollinen. Hra isännöitsijä, tulkaahan mukanani -konttoriin. Minä tahtoisin tarkoin tutkia päiväkirjanne." - -Konttorissa näytettiin Lenormandille muutamia hra Kesselbachille -osotettuja kirjeitä. Hän ojensi ne tutkintotuomarille. Siellä -oli myöskin vast'ikään Parisin pakettipostissa saapunut käärö. -Käärepaperi oli osittain repeentynyt, ja Lenormand näki sen sisällä -pienen mustapuu-laatikon, johon oli kaiverrettu Rudolf Kesselbachin -nimi. Uteliaana avasi hän käärön. Laatikossa oli säpäleitä -peililasista, joka oli nähtävästi ollut kiinnitettynä kannen -sisäpuolelle. Siinä oli myöskin Arsène Lupinin käyntikortti. - -Mutta eräs seikka hätkähdytti etsivän osaston päällikköä. -Ulkopuolella oli laatikon pohjassa pieni sinireunainen lappu, -samanlainen kuin se lappu, jonka hän oli ottanut lattialta siinä -neljännen huonekerran huoneessa, josta savukekotelo oli löytynyt, ja -tässä lapussa oli sama numero: "813". - - - - -III. - -Tuntematon mies. - - -"Auguste, kutsukaa sisälle hra Lenormand." - -Lähetti astui ulos ja ilmotti joitakuita sekunteja myöhemmin etsivän -osaston päällikön. - -Pääministerin yksityisessä huoneessa Place Beauvaun varrella oli -kolme miestä -- kuuluisa Valenglay, radikaalisen puolueen johtaja -kolmenkymmenen vuoden ajalta ja nyt ministeriön presidentti -sekä sisäasiain ministeri; prokuraattori, monsieur Testard; ja -poliisiprefekti Delaume. - -Poliisiprefekti ja prokuraattori eivät nousseet tuoleiltaan, joilla -olivat istuneet pääministerin pitkällisen puhuttelun aikana. Mutta -pääministeri nousi seisaalleen, puristi etsivän osaston päällikön -kättä ja lausui mitä sydämellisimmin: - -"Varmaankin, hyvä herra Lenormand, tiedätte syyn, miksi kutsutin -teidät." - -"Kesselbachin juttu?" - -"Niin." - - * * * * * - -Kesselbachin juttu! Jokainen meistä muistaa ei ainoastaan tuon hälyä -herättäneen jutun pääpiirteitä, jonka sotkuista vyyhtiä olen ottanut -tässä selvitelläkseni, vaan sen kaikkein pienimmätkin tapaukset, -sillä niin suuresti kiinnitti se äskeisinä vuosina meidän kaikkien -huomiota. Eikä kukaan meistä unohda, millaista tavatonta kohua -se sai aikaan sekä Ranskassa että sen ulkopuolella. Ja kuitenkin -iski yleisöön yksi seikka vielä voimallisemmin kuin nuo kolme -niin salaperäisesti tehtyä murhaa, kuin tuon teurastuksen hirveä -tunnottomuus, kuin mikään muu -- ja se seikka oli Arsène Lupinin -jälleen ilmestyminen, voisipa sanoa ylösnousemus. - -Arsène Lupin! Kukaan ei ollut kuullut hänestä puhuttavan neljään -vuoteen, siitä asti kuin oli tullut päivänvaloon uskomaton, -hämmästyttävä Onton Neulan salaisuus ["Ontto neula." Kirj. Maurice -Leblanc. Suom. V. Hämeen-Anttila. Arvi A. Kariston kustannuksella, -1909.], siitä päivästä asti, jona hän oli hävinnyt pimeään Sherlock -Holmesin ja Isidore Beautreletin silmistä, seljässään kantaen -rakastamansa naisen hengetöntä ruumista ja vanhan palvelijattarensa -Victoiren saattamana. - -Siitä lähtien oli häntä yleensä pidetty kuolleena. Tätä puhuivat -poliisit, jotka kadottaessaan vastustajansa näkyvistään tyytyivät -muitta mutkitta hautaamaan hänet. - -Jotkut kuitenkin uskoivat hänen pelastuneen ja päättelivät hänen -viettävän rauhallista tavallisen kansalaisen elämää. Heidän -oletuksensa mukaan hän eleli vaimonsa ja lastensa kanssa jossakin -maatilkkuansa viljellen; toiset taasen väittivät, että hän oli -murheen painamana ja maailman turhuuksiin kyllästyneenä sulkeutunut -luostarin yksinäisyyteen. - -Ja tässä hän taas kookkaana kohosi yleisön näkyviin, jälleen ryhtyen -hellittämättömään taisteluunsa yhteiskuntaa vastaan! Arsène Lupin oli -taaskin Arsène Lupin, oikullinen, tapaamaton, häiritsevä, julkea, -nerokas Arsène Lupin! Mutta tällä kertaa nousi kauhun huuto. Arsène -oli riistänyt ihmishenkiä! Ja rikoksen kataluus, julmuus, raaka -häikäilemättömyys olivat niin suuret, että myötätuntoa herättävän -sankarin, ritarillisen ja toisinaan tunteellisen seikkailijan kuvan -sijalle oitis tuli epäinhimillinen, verenjanoinen ja hillitön hirviö. -Ihmiset inhosivat ja kammosivat nyt entistä epäjumalaansa kiihkeämmin -kuin olivat häntä sorean käytöksensä ja hauskan hyväntuulisuutensa -vuoksi ihailleet. - -Ja pian kääntyi peljästyneen lauman suuttumus poliiseja vastaan. -Ennen oli yleisö nauranut. He olivat antaneet hävinneelle -poliisikomisariukselle anteeksi sen lystikkään tavan tähden, jolla -hän oli antanut itsensä puijata. Mutta pilaa oli kestänyt liian -kauvan, ja hirmustumisensa ja raivonsa puuskassa he nyt vaativat -viranomaisia tilille noista pöyristyttävistä veritöistä, joita nämä -olivat voimattomat ehkäisemään. - -Sanomalehdistössä, julkisissa kokouksissa, kaduilla, vieläpä -edustajakamarin puhujalavallakin kajahteli sellainen raivo, että -hallitus tunsi levottomuutta ja koetti kaikin mahdollisin keinoin -tyynnytellä yleistä kiihtymystä. - -Valenglay, pääministeri, sattui suuresti harrastamaan kaikkia -tuollaisia poliisikysymyksiä ja oli useasti huvikseen syventynyt eri -tapauksiin etsivän osaston päällikön keralla, jonka hyviä lahjoja -ja itsenäistä luonnetta hän piti suuressa arvossa. Hän kutsutti -luoksensa keskusteluun prefektin ja prokuraattorin, neuvotteli heidän -kanssaan ja lähetti sitte hakemaan hra Lenormandia. - -"Niin, hyvä hra Lenormand, asia koskee Kesselbachin juttua. Mutta -ennen kuin käymme siitä puhumaan, täytyy minun mainita teille seikka, -joka erityisesti painaa ja voinpa sanoa kiusaa hra poliisiprefektiä. -Hra Delaume, tahtoisitteko selittää hra Lenormandille?" - -"Oh, hra Lenormand tietää varsin hyvin, miten on asian laita", sanoi -prefekti äänellä, jossa ei sointunut suurtakaan suopeutta hänen -käskynalaistaan kohtaan. "Olemme siitä jo keskenämme puhuneet, -ja minä olen hänelle lausunut mielipiteeni hänen sopimattomasta -käyttäytymisestänsä Palace-hotellissa. Ihmiset ovat yleisesti -suutuksissaan." - -Hra Lenormand nousi, otti taskustaan paperin ja laski sen pöydälle. - -"Mikä tämä on?" kysyi Valenglay. - -"Eronhakemukseni, hra ministeripresidentti." - -Valenglay hypähti: - -"Mitä! Teidän eronhakemuksenne! Hyvää tarkottavasta huomautuksesta, -jonka hra poliisiprefekti katsoo sopivaksi tehdä teille ja jota hän -muuten ei pidä vähääkään tärkeänä, te otatte heti suutahtaaksenne! -Teidän täytyy tunnustaa, hyvä hra Lenormand, olevanne hiton herkkä! -No, pistäkää tuo paperipalanen takaisin taskuunne ja puhelkaamme -vakavasti." - -Etsivän osaston päällikkö istuutui jälleen ja Valenglay sanoi, -vaientaen prefektin, joka ei yrittänytkään salata tyytymättömyyttään: - -"Sanalla sanoen, Lenormand, asiana on se, että Lupinin ilmestyminen -taas näyttämölle häiritsee meitä. Se roisto on uhmaillut meitä kyllin -kauvan. Hänen seikkailemisensa oli tavallisesti huvittavaa, sen -tunnustan, ja minä puolestani olin ensimäinen sille nauramaan. Mutta -nyt ei ole enää siitä kysymys. On kysymys murhista. Saatoimme kärsiä -Lupinia niin kauvan kuin hän hauskutteli lehteri-yleisöä. Mutta kun -hän ottaa surmatakseen ihmisiä, niin ei mitenkään!" - -"Mitä siis pyydätte, hra ministeripresidentti?" - -"Mitäkö pyydämme? Sehän on aivan selvää! Ensiksikin hänen -vangitsemistaan, ja sitte hänen päätänsä!" - -"Voin luvata teille hänen vangitsemisensa, ennemmin tai myöhemmin, -vaan en hänen päätänsä." - -"Mitä! Jos hänet vangitaan, niin hänhän joutuu tutkittavaksi -murhista, tuomittavaksi ja mestauslavalle." - -"Ei!" - -"Ja miksi ei?" - -"Siksi että Lupin ei ole murhannut." - -"Kuinka? Tehän olette järjiltänne, Lenormand! Palace-hotellin ruumiit -ovat keksintöä, tiemmä! Eikä noita kolmea murhaa ole kukaan tehnyt!" - -"Kyllä, mutta ei Lupin." - -Päällikkö lausui nämä sanat hyvin vakavasti, vaikuttavan tyynesti ja -varmasti. Prokuraattori ja prefekti ryhtyivät väittämään vastaan. - -"Varmaankaan, Lenormand", sanoi Valenglay, "ette ilman vakavia syitä -esitä tuota oletusta?" - -"Oletus ei se ole." - -"Mitä todistuksia on teillä?" - -"Aluksi kaksi siveellistä, jotka heti esitin tutkintotuomarille -ja joita sanomalehdet ovat painostaneet. Ihan ensinnä, Lupin ei -surmaa ihmisiä. Toiseksi, miksi olisi hän tappanut ketään, kun oli -jo saavuttanut tarkotuksensa, saaliin, eikä hänellä ollut mitään -peljättävää kapuloidun ja köytetyn vastustajansa taholta?" - -"Varsin hyvä. Mutta entäs tosiseikkoja?" - -"Tosiseikat eivät järkeä ja johdonmukaista ajattelua vastassa -merkitse mitään; ja sitä paitsi ovat tosiseikatkin puolellani. -Mitä tarkotusta olisi Lupinin läsnäololla siinä huoneessa, josta -savukekotelo löytyi? Toiselta puolen, ne mustat vaatteet, jotka -löydettiin ja jotka ilmeisesti kuuluivat murhaajalle, eivät mitaltaan -lähestulkoonkaan sovi Lupinille." - -"Tunnette hänet siis, vai mitä?" - -"Minä? En. Mutta Edwards näki hänet, Gourel näki hänet; ja se mies, -jonka he näkivät, ei ole sama mies, jonka kamaripalvelijatar näki -palvelusväen portailla laahaamassa Chapmania kädestä." - -"Teidän käsityksenne siis..." - -"Tarkotatte sanoa totuus, hra presidentti. Tällainen se on tahi -ainakin sikäli kuin minä sitä tunnen. Tiistaina huhtikuun 16. p:nä -eräs mies -- Lupin -- murtautui hra Kesselbachin huoneeseen noin -kello kaksi ehtoopäivällä..." - -Hra Lenormandin keskeytti naurun remakka. Nauraja oli poliisiprefekti. - -"Sallikaa minun sanoa teille, hra Lenormand, että teillä on -hiukan kiire tosiseikkojenne latelemiseen. On todistettu, että -hra Kesselbach sinä päivänä kello kolme saapui Crédit Lyonnaisiin -ja laskeutui holvikerrokseen. Hänen nimikirjotuksensa luettelossa -osottaa sen." - -Hra Lenormand odotti kunnioittavasti, kunnes hänen ylempänsä oli -lopettanut. Sitte hän pitkitti, huolimatta vastata hyökkäykseen: - -"Noin kello kaksi ehtoopäivällä Lupin erään Marco-nimisen kätyrinsä -avulla köytti hra Kesselbachin, ryösti häneltä kaikki käteiset varat -ja pakotti hänet ilmaisemaan Crédit Lyonnaisissa vuokraamansa lokeron -salakirjaimet. Heti kun salaisuus oli saatu tietoon, läksi Marco. -Hän yhtyi erääseen toiseen rikostoveriin, joka käyttäen edukseen -jonkunlaista yhdennäköisyyttä hra Kesselbachin kanssa -- jota -yhdennäköisyyttä hän sinä päivänä lisäsi ottamalla ylleen samanlaisen -puvun kuin Kesselbachilla oli ja hankkimalla kultapuitteiset -silmälasit -- meni Crédit Lyonnaisiin, jäljensi hra Kesselbachin -nimikirjotuksen, tyhjensi lokeron sisällön ja käveli Marcon -saattamana pois. Marco oitis ilmotti puhelimella Lupinille. Heti kun -Lupin oli varma siitä, ettei hra Kesselbach ollut häntä pettänyt ja -että hänen käyntinsä tarkoitus oli saavutettu, poistui hänkin." - -Valenglayn mieli näytti horjuvan: - -"Niin, niin -- myöntäkäämme se. Mutta minua kummastuttaa, että -Lupinin lainen mies olisi pannut alttiiksi niin paljon aivan -mitättömän hyödyn tähden -- muutamien setelien ja lokeron luulotellun -sisällön takia." - -"Lupin tavoitteli enempää. Hän tahtoi saada joko sahviaanikotelon, -joka oli matkalaukussa, tahi sitte mustapuu-lippaan, joka oli -lokerossa. Hän on saanut mustapuu-lippaan, sillä hän on lähettänyt -sen takaisin. Senvuoksi hän tähän mennessä tietää tahi on kelpo -määrässä saamassa tietoonsa sen kuuluisan suunnitelman, jota hra -Kesselbach hautoi ja josta hän puheli kirjurinsa kanssa hiukan ennen -kuolemaansa." - -"Mikä suunnitelma se oli?" - -"En tunne sitä lähemmin. Barbareuxin toimiston johtaja, jolle hän oli -puhunut asiasta, oli saanut tehtäväkseen etsiä hra Kesselbachille -jonkun miehen, joka käyttää nimeä Pierre Leduc ja joka arvatenkin -on ennen rappiolle joutumistansa nähnyt parempia päiviä. En osaa -sanoa, mitä merkitystä tuon henkilön löytämisellä oli suunnitelman -menestymiselle." - -"Hyvä niin", sanoi Valenglay. "Sen verran Arsène Lupinista. Hänen -osansa on näytelty. Hra Kesselbach on köytetty, kapuloittu ja -rosvottu, mutta hengissä! Mitä tapahtuu siihen asti kun hänet -löydetään ruumiina?" - -"Useampaan tuntiin ei mitään, ei ennen yötä. Mutta yöllä joku -tunkeutui sisälle." - -"Millä tavalla?" - -"420. huoneen kautta -- se oli hra Kesselbachin varaamia huoneita. -Tuolla henkilöllä ilmeisesti oli väärä avain." - -"Mutta", huudahti poliisiprefekti, "kaikki ovet sen huoneen ja hra -Kesselbachin huoneuston välillä olivat teljetyt -- ja niitä oli -neljä?" - -"Olihan ainakin uloke käytettävissä." - -"Uloke!" - -"Niin; uloke kiertää koko huonekertaa, Rue Galiléen puolella." - -"Entäs väliaukot?" - -"Riuska mies voi astua niiden ylitse. Meidän miehemme teki sen. Minä -olen löytänyt jälkiä." - -"Mutta kaikki huoneuston ikkunat olivat salvatut; rikoksen jälkeen on -todettu, että ne olivat vielä salvassa." - -"Kaikki paitsi yksi, kirjuri Chapmanin ikkuna, joka oli ainoastaan -työnnetty kiinni. Minä koetin sitä itse." - -Tällä kertaa näytti pääministeri hiukan taipuvan, niin -johdonmukaiselta tuntui Lenormandin selitys, niin täsmälliseltä -ja niin selvien tosiseikkojen tukemalta. Hän kysyi kasvavalla -mielenkiinnolla: - -"Mutta mikä oli miehen tulolla tarkotuksena?" - -"Minä en tiedä." - -"Vai niin, te ette tiedä?" - -"Yhtä vähän kuin hänen nimeänsäkään." - -"Mutta miksi tappoi hän Kesselbachin?" - -"En tiedä. Se kaikki on salassa. Meillä on enintään oikeus otaksua, -ettei hän tullut murhan aikeissa, vaan halusi, hänkin, anastaa -sahviaanikotelossa ja mustapuu-lippaassa säilytetyt asiapaperit, -ja että hän havaitessaan sattumalta joutuneensa avuttomaan tilaan -nujerretun vihamiehen eteen surmasi hänet." - -Valenglay mutisi: - -"Niin, täytyyhän sanoa, että se on mahdollista... Ja onko hänellä -luullaksenne nuo asiapaperit?" - -"Hän ei löytänyt lipasta, syystä että se ei ollut siellä, mutta hän -löysi mustan sahviaanilompakon. Siten Lupin ja... tuo toinen ovat -samassa asemassa. Kumpainenkin tietää Kesselbachin suunnitelmasta -yhtä paljon." - -"Se merkitsee", huomautti presidentti, "että he joutuvat taisteluun -keskenään." - -"Aivan. Ja taistelu on jo käynnissä. Murhaaja löysi Arsène Lupinin -käyntikortin ja kiinnitti sen ruumiiseen. Siten kääntyisi kaikki -epäluulo Arsène Lupiniin... ja Arsène Lupinista tehtäisiin murhaaja." - -"Totta... totta", vahvisti Valenglay. "Laskelma näytti hyvinkin -varmalta." - -"Ja sotajuoni olisi onnistunut", pitkitti Lenormand, "ellei murhaaja -toisen ja vähemmän suotuisan sattuman johdosta olisi joko tullessaan -tai mennessään pudottanut savukekoteloaan 420. huoneeseen ja -ellei huonekerran siivooja Gustave Beudot olisi sitä korjannut. -Siitä hetkestä asti, tietäen tulleensa ilmi tahi olevansa ilmi -tulemaisillaan..." - -"Mistä hän sen tiesi?" - -"Mistäkö? No, itseltänsä hra Formerielta, tutkintotuomarilta. -Tutkimus toimitettiin avoimin ovin. On varmaa, että murhaaja piileksi -väkijoukon seassa, niiden hotellihenkilöiden ja sanomalehtimiesten -joukossa, jotka olivat kuulemassa Gustave Beudotin todistusta; ja kun -tutkintotuomari lähetti hänet ullakostansa noutamaan savukekoteloa, -niin mies lähti perässä ja löi iskunsa. Toinen uhri!" - -Kukaan ei nyt inttänyt vastaan. Murhenäytelmä kuvastui heidän -silmissään aivan totuudenmukaisena. - -"Entäs kolmas uhri?" kysyi Valenglay. - -"Hän itse antoi roistolle tilaisuuden. Kun Beudotia ei kuulunut -takaisin, niin Chapman, uteliaana näkemään savukotelon, meni ylös -hotellin isännöitsijän kanssa. Murhaaja yllätti hänet, laahasi hänet -pois, vei hänet johonkin makuuhuoneeseen ja teki lopun hänestäkin." - -"Mutta miksi antoi hän tuolla tavoin laahata itseänsä pois, tekemättä -vastarintaa miehelle, jonka tiesi hra Kesselbachin ja Gustave -Beudotin murhaajaksi?" - -"Sitä en tiedä, enkä myöskään missä huoneessa rikos tapahtui tai -millä tosiaan ihmeellisellä tavalla pahantekijä pelastui." - -"Jotakin on sanottu kahdesta sinisestä lapusta." - -"Kyllä; toinen oli kiinnitetty sen lippaan pohjaan, jonka Lupin -lähetti takaisin, ja toisen löysin minä. Jälkimäinen epäilemättä oli -pudonnut murhaajan varastamasta sahviaanikotelosta." - -"No?" - -"En luule niiden merkitsevän mitään. Jotakin merkitystä voi olla -ainoastaan numerolla 813, jonka hra Kesselbach oli kirjottanut niihin -molempiin. Hänen käsialansa on tunnettu." - -"Ja tuo numero 813?" - -"On salaisuus." - -"Siis?" - -"Voin taaskin vain vastata, että minä en tiedä." - -"Eikö teillä ole mitään epäluuloja?" - -"Ei minkäänlaisia. Kaksi miestäni asustaa eräässä Palace-hotellin -huoneessa samassa huonekerrassa, mistä Chapmanin ruumis löydettiin. -Nämä kaksi miestä pitävät silmällä kaikkia hotellin asukkaita. -Pahantekijä ei ole niitä, jotka ovat muuttaneet pois." - -"Eikö kukaan käyttänyt puhelinta murhien tapahtuessa?" - -"Kyllä; joku soitti ulkoa päin majuri Parburylle, eräälle niistä -neljästä henkilöstä, joilla oli huoneusto ensimäisen huonekerran -käytävän varrella." - -"Ja tämä majuri Parbury?" - -"Olen kuulustellut häntä, ja mieheni pitävät häntä silmällä. Tähän -asti ei ole ilmaantunut häntä vastaan mitään." - -"Ja mihin suuntaan aijotte ohjata tutkistelunne?" - -"Etsintäni ala on hyvinkin rajotettu. Luullakseni täytyy murhaajan -olla Kesselbach-pariskunnan ystäviä tai tuttavia. Hän seurasi heidän -jälkiään, tunsi heidän tapansa, tiesi mitä varten hra Kesselbech -oli Pariisissa ja ainakin aavisteli hra Kesselbachin suunnitelmien -tärkeyttä." - -"Hän ei siis ollut ammattirikollinen?" - -"Ei, ei; eipä suinkaan. Murha tehtiin erinomaisen taitavasti ja -rohkeasti, mutta se johtui asianhaaroista. Toistan vielä, että meidän -on etsiskeltävä hra ja rouva Kesselbachin lähimmästä seurapiiristä. -Ja todistuksena siitä on, että Kesselbachin murhaaja surmasi Gustave -Beudotin yksistään syystä että tällä oli savukekotelo hallussaan -ja Chapmanin yksistään syystä että kirjuri tiesi sen seikan. -Muistakaa Chapmanin kiihtymystä; pelkästä savukekotelon kuvauksesta -Chapman äkkiä sai käsityksen murhenäytelmän laadusta. Jos hän olisi -savukekotelon nähnyt, niin me olisimme saaneet riittävät tiedot. -Tuntematon mies ymmärsi sen -- hän tekin lopun Chapmanista. Emmekä me -tiedä mitään, emme mitään muuta kuin alkukirjaimet L.M." - -Hän mietti tuokion ja jatkoi: - -"On toinenkin todistus, joka on vastauksena erääseen kysymykseenne, -hra presidentti: Luuletteko, että Chapman olisi saattanut tuota -miestä pitkin hotellin käytäviä ja portaita, ellei hän olisi miestä -ennestään tuntenut?" - -Tosiseikkoja kertyi. Totuus tai ainakin otaksuttava totuus lujittui. -Monet ratkaisevat piirteet, enimmin mielenkiintoiset ehkä, pysyivät -hämärinä. Mutta millaista valaistusta olikaan saatu asialle! -Lenormandin kuulijat käsittivät nyt selvästi, missä järjestyksessä -tapaukset olivat toisiansa seuranneet. - -Oltiin hetken aikaa vaiti. Jokainen mietiskeli, etsi vastasyitä, -vaihtoehtoisia väitteitä. Viimein Valenglay huudahti: - -"Hyvä Lenormand, tämä kaikki on varsin oivallista. Te olette saanut -minut vakuutetuksi... mutta emmepä silti lopulta ole sen edempänä -kuin äskenkään." - -"Mitä tarkotatte?" - -"Mitä sanon. Meidän kohtauksemme tarkotuksena ei ole saada selville -osa salaisuutta, jonka te jonakuna päivänä varmasti kokonaan -selvitätte, vaan tyydyttää yleistä vaatimusta niin täydellisesti kuin -meille vain mahdollista on. Olkoonpa murhaajana Lupin taikka joku -muu; olkoon rikollisia kaksi tai kolme, taikka yksi ainoa, siitä emme -vielä saa rikollisen nimeä tietoomme, emmekä häntä vangituksi. Ja -yleisöllä pysyy se onneton käsitys, että laki on voimaton." - -"Mitä voin minä tehdä?" - -"Antakaa yleisölle se nimenomainen tyydytys, jota se pyytää." - -"Mutta minusta tuntuu, että tämän selityksen pitäisi jo kyetä..." - -"Sanoja! Yleisö vaatii tekoja! Yksi ainoa toimenpide voi sitä -tyydyttää -- vangitseminen." - -"Perhana! Hitto! Emme voi vangita ensimäistä vastaantulijaa!" - -"Sekin olisi parempi kuin olla vangitsematta ketään", sanoi Valenglay -naurahtaen. "No, silmätkäähän tarkoin ympäristöä. Oletteko varma -Edwardsista -- Kesselbachin palvelijasta?" - -"Ihan varma. Sitä paitsi... Ei, hra presidentti, se olisi vaarallista -ja naurettavaa, ja olen varma siitä, ettei hra prokuraattori -itsekään... On vain kaksi henkilöä, jotka meillä on oikeus vangita: -murhaaja -- minä en tiedä kuka hän on -- ja Arsène Lupin." - -"No?" - -"Ei ole puhettakaan Arsène Lupinin vangitsemisesta, tahi ainakin -se vaatii aikaa, moninaista toimenpiteiden valmistelua, jonka -suorittamiseen minulla ei ole ollut aikaa, koska olin arvellut -Lupinin vetäytyneen lepoon... tai kuolleen." - -Valenglay polki jalkaansa kärsimättömänä kuten mies, joka haluaisi -nähdä toivomustensa paikalla toteutuvan. - -"Ja kuitenkin... ja kuitenkin, hyvä Lenormand, täytyy jotakin tehdä --- vaikkapa vain oman itsenne vuoksi. Tiedätte yhtä hyvin kuin -minäkin, että teillä on voimallisia vihamiehiä... ja että ellei minua -olisi... Sanalla sanoen, Lenormand, teidän ei voida sallia päästä -asiasta tällä tavoin. Mitä teette apureihin nähden? Onhan muitakin -kuin Lupin juttuun sekaantunut. On Marco, ja on se konna, joka hra -Kesselbachiksi tekeytyneenä pistäytyi Crédit Lyonnaisin holviin." - -"Olisitteko tyydytetty, jos saisitte hänet, hra presidentti?" - -"Olisinko tyydytetty? Toden totta, olisinpa toki!" - -"No, antakaa minulle seitsemän päivää." - -"Seitsemän päivää! Eihän tässä ole puhettakaan päivistä, hyvä -Lenormand! Voimme puhua vain tunneista!" - -"Kuinka monta annatte minulle, hra presidentti?" - -Valenglay otti esille kellonsa ja nauraa hykähteli. - -"Minä annan teille kymmenen minuuttia, hyvä Lenormand!" - -Etsivän osaston päällikkö otti käteensä oman kellonsa ja sanoi -tyynesti, pannen painoa jokaiselle tavulle: - -"Myönnätte minulle aikaa neljä minuuttia enemmän kuin tarvitsen, hra -presidentti." - -Valenglay katseli häntä hämmästyneenä. - -"Neljä minuuttia enemmän kuin tarvitsette? Mitä sillä tarkotatte?" - -"Tarkotan, hra presidentti, että kymmenessä minuutissa on minulle -liikaa. Tarvitsen kuusi, enkä minuuttiakaan enempää." - -"Oh, mutta kuulkaahan, Lenormand: jos hetki mielestänne sopii -pilantekoon..." - -Etsivän osaston päällikkö astui ikkunan luo ja viittasi kahdelle -miehelle, jotka kävelivät pihalla. - -Sitte hän palasi. - -"Hra prokuraattori, allekirjottaisitteko hyväntahtoisesti -vangitsemiskäskyn Auguste Maximin Philippe Daileronia vastaan, -ijältään neljäkymmentäseitsemän vuotta? Ammatin voitte jättää -merkitsemättä." - -Hän astui ovelle. - -"Tulkaa sisälle, Gourel. Te myös, Dieuzy." - -Gourel astui sisälle poliisitarkastaja Dieuzyn saattamana. - -"Onko teillä käsiraudat, Gourel?" - -"On, hra päällikkö." - -Hra Lenormand astui Valenglayn eteen. - -"Hra presidentti, kaikki on valmiina. Mutta minä pyydän mitä -hartaimmin, että jättäisitte tämän vangitsemisen sikseen. Se sekottaa -kaikki suunnitelmani; se voi tehdä ne turhiksi. Tyydytyksen takia, -joka lopultakin on hyvin mitätön, joutuu koko hankkeen menestys -vaaraan." - -"Hra Lenormand, sallikaa minun huomauttaa, että teillä on enää -kahdeksankymmentä sekuntia jäljellä." - -Etsivän osaston päällikkö hillitsi harmistuneen liikkeen, astui -lattian poikki ja istuutui suuttuneesti sauvaansa nojaten, ikäänkuin -olisi päättänyt olla puhumatta. Sitte hän virkahti päätöksensä tehden: - -"Hra presidentti, ensimäinen henkilö, joka astuu tähän huoneeseen, on -se mies, jonka vangitsemista pyysitte... vastoin minun toivomustani, -kuten vielä kerran teille huomautan." - -"Viisitoista sekuntia, Lenormand!" - -"Gourel... Dieuzy... ensimäinen henkilö, ymmärrättehän? Hra -prokuraattori, oletteko allekirjoittanut vangitsemiskäskyn?" - -"Kymmenen sekuntia, Lenormand!" - -"Hra presidentti, soittaisitteko kelloa?" - -Valenglay soitti. - -Sanansaattaja ilmestyi oviaukkoon ja odotti. - -Valenglay kääntyi etsivän osaston päällikköön: - -"No, Lenormand, hän odottaa määräyksiänne. Kenen saa hän osottaa -sisälle?" - -"Ei ketään!" - -"Mutta se veitikka, jonka vangitsemisen lupasitte meille! Nuo kuusi -minuuttia ovat jo kuluneet." - -"Kyllä, mutta veitikka on täällä!" - -"Täällä? En ymmärrä nyt. Kukaan ei ole tullut huoneeseen." - -"Siinä erehdytte." - -"Oh, mitä joutavia... Kuulkaahan, Lenormand: te teette pilaa meistä. -Sanon toistamiseen, ettei kukaan ole tullut huoneeseen." - -"Ja minä sanon toistamiseen, hra presidentti, että joku on tullut -huoneeseen." - -"Mutta kuka, hitto vieköön?" - -"Meitä oli tässä huoneessa kuusi; nyt on seitsemän -- hrat Valenglay, -Delaume, Testard, Lenormand, Gourel, Dieuzy, Auguste Maximin Philippe -Daileron. On siis joku tullut." - -Valenglay hätkähti. - -"Ah! Mutta tämä on hulluutta! Mitä! Aijotte sanoa..." - -Nuo kaksi salapoliisia olivat livahtaneet sanansaattajan ja oven -väliin. Hra Lenormand astui sanansaattajan luo, laski kätensä hänen -olalleen ja sanoi kovalla äänellä: - -"Lain nimessä, Auguste Maximin Philippe Daileron, sisäasiain -ministeriön ensimäinen sanansaattaja, minä vangitsen teidät." - -Valenglay purskahti nauramaan. - -"Oh, millainen pila! Tuota riivattua Lenormandia! Ei vähempi -riittänyt! Hyvin tehty, Lenormand! Enpä ole pitkään aikaan niin -makeasti nauranut." - -Hra Lenormand kääntyi prokuraattoriin: - -"Hra prokuraattori, ettehän unohda täyttää hra Daileronin ammattia -vangitsemiskäskyyn? Sisäasiain ministeriön ensimäinen sanansaattaja." - -"Oh, oivallista!... Oh, mainiota!... Sisäasiain ministeriön -ensimäinen sanansaattaja!" hykähteli Valenglay kylkiänsä pidellen. -"Oh, tämä ihmeellinen Lenormand keksii aatoksia, joita ei juolahtaisi -kenenkään muun mieleen! Yleisö rähisten vaatii jotakin vangitsemista. -Hän paiskaa sen kitaan minun ensimäisen sanansaattajani, Augusten, -mallikelpoisen palvelijani! Niin, Lenormand, hyvä mies, kyllä minä -tiesin teillä mielikuvitusta olevan, mutta enpä olisi aavistanut sen -näin pitkälle ulottuvan! Jopa oli julkea kolttonen!" - -Kohtauksen alusta asti ei Auguste ollut liikauttanut jäsentäkään, -eikä hän näyttänyt ymmärtävän mitään siitä mitä hänen ympärillään -tapahtui. Hänen kasvonsa, hyvän, uskollisen palvelusmiehen -luonteenomaiset kasvot, kuvastivat äärimäistä ällistystä. Hän katseli -huoneessa olijoita toista toisensa jälkeen ilmeisesti yrittäen -käsittää heidän sanojensa merkitystä. - -Valenglay astui hänen eteensä. - -"Suo minulle anteeksi, Auguste, hyvä mies. Hra Lenormand vain tekee -meistä pikku pilaa. Sinä olet niin hyvänsävyinen mies, että kyllä -itsekin yhdyt meidän nauruumme." - -Prokuraattori ja poliisiprefekti nauroivat... kenties. Mutta -Lenormandin tavallinen totisuus pysyi järkähtämättömänä. Hän lausui -joitakuita sanoja Gourelille, ja tämä meni ulos. Sitte hän virkkoi -äänekkäästi Dieuzylle: - -"Pitäkää silmänne auki, poikani. Hänen vain liikahtaessaan käykää -kiinni." - -Hän palasi Valenglayn luo. - -"Hra presidentti, pyydän huomiotanne pariksi kolmeksi minuutiksi. -Istuutukaahan, hra presidentti. Sallitteko minun hiukan avata -ikkunaa? Täällä on jokseenkin lämmin. Kiitos, hra presidentti. -Ja nyt muutamin sanoin... Sen vuoden kuluessa, jonka olen teidän -suosiostanne hoitanut virkaani, on sattuma... ja etsiskelyni antanut -minulle Lupinista ja hänen joukkueensa entisestä järjestelmästä -joitakuita tietoja, joita ensimältä tuskin otin vaivakseni seuloa, -koska Lupin pysyi toimettomana; mutta niitä olen Palace-hotellin -tapausten jälkeen todentanut ja täydentänyt, toisin sanoen sen -jälkeen kun Lupin ryhtyi jälleen työskentelemään." - -Lenormandin tyyneyden voittamana Valenglay istuutui. Lenormand jatkoi: - -"Näiden taattujen tietojen pääsisältönä on, että Lupinin joukkueeseen -kuuluu kahdenlaisia aineksia. Siinä on ensinnäkin toimivia -toveruksia. Nämä ovat harvalukuiset -- heitä on viidentoista tai -kahdenkymmenen vaiheilla. He ovat Lupinin luutnantteja. He liikkuvat, -he työskentelevät, ja he antautuvat vaaraan. Lupin uskoo tai on -uskovinaan heille salaisimmatkin suunnitelmansa. Hän jakaa saaliin -heidän kanssaan, sen jakoperusteen mukaan, otaksutaan, että he saavat -neljänneksen ja hän itse kolme neljännestä. He ovat sanalla sanoen -liikekumppanuksia. Marcon arvellaan olevan yksi niitä." - -"Auguste epäilemättä on myöskin", naureskeli Valenglay. "Auguste, -joka ei juuri koskaan poistu virastosta ja nukkuu täällä." - -"Hra presidentti, saanko kutsua toisen sanansaattajan, joka on -odotushuoneessa?" - -Valenglay soitti. Sanansaattaja astui sisälle. - -"Me haluamme eräitä tietoja", puheli etsivän osaston päällikkö. -"Olitteko tällä viikolla joka päivä virantoimituksessa?" - -"Olin, joka päivä." - -"Ette ollut lomalla tiistaina ehtoopäivällä?" - -"En, monsieur." - -"Entäs te, Auguste?" ensimäiseen sanansaattajaan kääntyen. - -"En minäkään, monsieur." - -"Olitpahan", tokaisi toinen. "Etkö muista, Auguste? Olit kaupungilla -kaiken päivää." - -"Se riittää. Saatte mennä", sanoi Lenormand. - -Toisen sanansaattajan mentyä syntyi vaitiolo. Valenglay ei enää -naureskellut, vaan kävi äkkiä tarkkaavaiseksi ja odotti, mitä etsivän -osaston päällikkö edelleen puhuisi. - -Lenormand astui jälleen Augusten eteen ja puheli hänelle säyseästi: - -"Näette, ettei tästä ole pelastumisen mahdollisuutta -- olette -kiikissä. Parasta on pelin hävittyänsä nakata korttinsa pöytään. Mitä -teitte tiistaina?" - -Auguste intti: - -"No, en mitään. En ymmärrä tätä. Minulla oli maalaisystävä käymässä -luonani. Me läksimme kävelylle." - -"Ystävänne nimi oli Marco. Ja te läksitte kävelylle Crédit Lyonnaisin -holveihin..." - -"Minäkö? Mitä ihmeitä! Marco? En tunne ketään sen nimistä." - -"Entäs näitä? Tunnetteko näitä?" huudahti etsivän osaston päällikkö, -työntäen parin kultapuitteisia silmälaseja hänen nenänsä alle. - -"En; totisesti en. Minä en käytä silmälaseja." - -"Käytättepä kyllä. Te käytätte niitä silloin kun pistäydytte Crédit -Lyonnaisiin ja esiinnytte hra Kesselbachina. Nämä ovat kotoisin -teidän huoneestanne, huoneesta jonka te olette hra Jérômen nimellä -vuokrannut Rue du Coliséen n:o 5:stä." - -"Minun huoneestani? _Minun_ huoneestani? Minä nukun täällä -virastossa." - -"Mutta te vaihdatte vaatetustanne siellä, näytelläksenne osianne -Lupinin joukkueessa." - -Toinen pyyhkäisi kädellään otsaansa, jolle oli kihoillut hikihelmiä. -Hän oli käynyt kalvakaksi. Hän sopersi: - -"Minä en ymmärrä... Te puhutte... puhutte..." - -"Haluatteko kuulla jotakin, mitä voitte ymmärtää paremmin? Katsokaa, -tämän olemme löytäneet paperikoristanne eteisessä, täällä, tässä -samassa rakennuksessa." - -Ja Lenormand levitti auki paperiarkin, jossa oli sisäasiain -ministeriön otsake, ja jolle oli moneen kohtaan huolellisesti -harjoteltu kirjottamaan sanat "Rudolf Kesselbach". - -"No, mitä sanotte tästä, te hyvä ja uskollinen palvelija? Uutteraa -harjottelua hra Kesselbachin nimen kirjottamisessa -- riittääkö se jo -todistukseksi teille?" - -Isku rintaan sai hänet horjahtamaan taaksepäin. Auguste saavutti -ikkunan yhdellä loikkauksella, kiipesi ulokkeen yli ja hyppäsi -pihalle. - -"Pentele!" huusi Valenglay. "Sitä vintiötä!" - -Hän soitti kelloa, ryntäsi ikkunaan, tahtoi huutaa. Lenormand -virkahti aivan tyynesti: - -"Älkää kiihtykö, hra presidentti." - -"Mutta tuo ilkiö Auguste!" - -"Malttakaa silmänräpäys. Minä otin lukuun tällaisen lopun. Minä -todella annoinkin niin käydä. Parempaa tunnustusta emme olisi voineet -saada..." - -Tämän tyyneyden taivuttamana Valenglay istuutui jälleen. Hetkisen -kuluttua astui sisälle Gourel, pidellen kauluksesta Auguste Maximin -Philippe Daileronia, toiselta nimeltään Jérômea, sisäasiain -ministeriön ensimäistä sanansaattajaa. - -"Tuo hänet, Gourel!" sanoi Lenormand, kuten metsästäjä otusta -hampaissaan kantavalle hyvälle vainukoiralle sanoo: "Hae! Tänne!" - -"Tuliko hän rauhallisesti?" - -"Se puri minua pikkuisen, mutta minä pitelin tiukasti", vastasi -kersantti, näyttäen isoa jäntevää kättään. - -"Hyvä, Gourel. Ja nyt saatte mennä." - -Gourel läksi kuin koppiinsa palaava koira. Dieuzy poistui hänen -mukanaan, ja Lenormand alkoi puhutella sanansaattajaa: - -"Rupeammeko olemaan siivolla, Auguste Jérôme? Tajuammeko asemamme -vakavuuden? Kyllä, hä? Me puremme hammasta... mutta asiat eivät silti -näytä aivan tukalilta. Siinä tapauksessa, Auguste Jérôme, seiskää -siinä missä olette, ihan alallanne -- te ette ole tiellämme." - -Valenglayta huvitti äärettömästi. Hän hykerteli kämmeniään ja -nauroi. Ajatus, että hänen ensimäinen sanansaattajansa oli Lupinin -liittolaisia, tuntui hänestä oivalliselta pilalta. Prokuraattori -ja poliisiprefekti istuivat vaiti, vasten tahtoansakin Lenormandin -käskevän ryhdin valtaamina; ja he kaikki kolme kuuntelivat -äänettöminä, mitä tuo lemmon mies nyt lähinnä taas aikoi. - -Lenormand alkoi jälleen sauvansa nojassa astella edestakaisin ja -jatkoi selontekoansa: - -"Arsène Lupinin joukkueeseen kuuluu siis toinenkin luokka jäseniä, -hra presidentti. Ne ovat lisäjäseniä, eivät vakinaisia. Nämä eivät -ole varsinaisia työntekijöitä. Heillä on omat ammattinsa, lääkäreinä, -virkamiehinä, kauppiaina, poliiseina, ja nämä ammatit määräävät -miten suurta hyötyä he kykenevät tuottamaan Lupinille. Hän käyttää -heitä oppaina, tiedonantajina, ei säännöllisesti, vaan milloin -tarvista sattuu ja mikäli kukin mihinkin tehtävään kelpaa. Yhdellä on -väärien rahojen liikkeelle laskeminen erikoisalanansa, toinen korjaa -puoleensa varastettuja automobileja, jollakulla on läheisiä välejä -vanhojen esineiden keräilijöihin, toisella papiston keskuudessa. Ja -siitä johtuu, että Auguste sattuu olemaan pääministerin ensimäinen -sanansaattaja ja väärennettyjen nimikirjotusten taituri. Hänen -huoneestaan Rue du Coliséen varrella löydätte albumin, joka sisältää -useiden satojen kuuluisuuksiemme ja rikkaiden pankkimiestemme -nimikirjotukset." - -"Ja minkä johtopäätöksen saamme tehdä tästä kaikesta, hyvä -Lenormand?" kysyi Valenglay, hänet keskeyttäen. - -"Tämän johtopäätöksen, hra presidentti: että Lupinin lähimpään -piiriin kuuluvat toverit ovat kiintyneet häneen kuolemaan asti, -kiintyneet rakkaudella ja ihailulla ja kiintyneet osuudella -saaliiseen, kun taas toiset eivät ole hänen suoranaisen toimintansa -ja vaikutuksensa alaisina, vaan ainoastaan saavat apurahoja -- -luultavasti eivät kovinkaan suuria, -- ja kun näillä ei ole mitään -osuutta saaliin jaossa, niin he ehkä eivät ole karaistuja kiusausta -vastaan. Heidän kanssaan voisi päästä sopimukseen, jos tarvis tulisi. -Eikö niin ole asian laita, Auguste?" - -Sanansaattaja seisoi kuin patsas. Lenormand astui hänen eteensä. - -"Kuinka paljon tahdotte?" - -"Mitä tehdäkseni?" - -"Ahaa, te alatte jo älytä! Näen, ettei meille tule pitkällistä -hierontaa. Teidän tehtävänne olisi sanoa minulle mitä tiedätte..." - -"Kenestä?" - -"Lupinista." - -"En tiedä mitään." - -"Valehtelette." - -"En. Minä en ole milloinkaan häntä nähnyt. En tunne häntä." - -"Se on lopultakin mahdollista. Mutta millä tavalla asetutte yhteyteen -hänen kanssaan?" - -Sanansaattaja oli vaiti. - -"Oh, tietysti; mehän emme ole vielä sopineet ehdoista. Mitä tahdotte?" - -"Vapauteni." - -"Älkää puhuko joutavia. Te olette kiikissä, ja teidän on käytävä -läpi myllyn, kuten kenen hyvänsä toisenkin, ja te saatte istua -aikanne -- viisi vuotta, kymmenen vuotta, -- se ei kuulu minuun. Ei; -ajatelkaa tulevaisuutta ja vanhuuttanne. Vapaalle jalalle päästyänne -te ette paljoonkaan kelpaa, ja kuitenkin täytyy teidän elää. Paljonko -tahdotte?" - -"Viisikymmentätuhatta frangia." - -"Oletteko järjiltänne?" - -"En ole järjiltäni. Marcon kautta pääsette käsiksi Lupiniin; ja Lupin -on hyvästi viidenkymmenentuhannen frangin arvoinen." - -"Minä tarjoan teille kymmenen; en penniäkään enempää." - -"Viisikymmentä; ei penniäkään vähempää." - -"Hra presidentti, ratkaisu on teidän." - -Valenglay vastasi: - -"Kymmenentuhatta Marcon vangitsemisen jälkeen; neljäkymmentä Lupinin." - -"Se sopii", suostui sanansaattaja. - -"No, jos se sopii", vastasi Lenormand, "niin laukaiskaa kielenne ja -puhukaa suunne puhtaaksi. Millä tavoin olette yhteydessä keskenänne?" - -"Erään ystäväni välityksellä." - -"Marcon kait?" - -"Niin." - -"Hänen osotteensa?" - -"Sitä en tiedä." - -"Mutta teillä on keinoja saada se?" - -"Ei. Kun Marco tarvitsee minua, soittaa hän minulle puhelimella." - -"Minne?" - -"Tänne virastoon." - -"Hyvin valittu. Ja mitä te teette silloin kun vuorostanne tarvitsette -häntä?" - -"Minä lähetän hänelle kirjeen." - -"Minne?" - -"Poste restante, Rue Milton." - -"Mille nimimerkille?" - -"T.L.B.N." - -"Ja siinäkö kaikki mitä tiedätte?" - -"Niin." - -"Ja te pidätte sitä viidenkymmenentuhannen frangin arvoisena? -Olettepa te aika miekkonen!" - -"Teidän tarvitsee vain vartioida postikonttoria. Marco käy siellä -joka aamu." - -"Kiitos neuvosta. Gourel! Dieuzy!" - -Hän avasi oven molemmille salapoliiseille. - -"Viekää tämä mies vaunuilla poliisiasemalle. Ja koko asiasta ei -hiiskahdustakaan! Älkää antako sanomalehtien saada mitään vihiä." - -"Mutta virastossa jokainen jo tietää, mitä on tapahtunut, hra -päällikkö", huomautti Gourel. - -"Ei väliä. Tehkää kuten sanon. Ja olkaa te siivona, Auguste!" - -Sanansaattaja läksi molempien poliisitarkastajien välissä -rauhallisesti pois. - -Sitten Valenglay huudahti: - -"Hyvin tehty, hyvä Lenormand! Tämä on kerrassaan ihmeellistä, ja -täydellisesti teidän arvoistanne! Mutta kertoisitteko minulle, kuinka -saitte kaiken aikaan?" - -"Juttu on aivan yksinkertainen! Minä tiesin, että hra Kesselbach -oli käyttänyt Barbareuxin toimistoa, ja että Lupin oli käynyt -häntä tapaamassa, ilmeisesti toimiston puolesta muka. Ryhdyin -tiedustelemaan siltä suunnalta ja havaitsin, että Kesselbachin ja -Barbareuxin vahingoksi tapahtunut kieliminen oli saattanut olla -eduksi yhdelle ainoalle miehelle nimeltä Jérôme, joka oli toimiston -erään kirjurin ystäviä." - -"Mistä sen tiesitte?" - -"Se on ammattisalaisuus, hra presidentti. Mutta tosiasia on, että jos -te ette olisi määrännyt minua jouduttamaan asiain kehitystä, niin -minä olisin pitänyt silmällä sanansaattajaa, päässyt käsiksi Marcoon -ja sitte Lupiniin, tuhlaamatta penniäkään." - -"Hyvä Lenormand, julkisella politiikalla on hätätilansa", sanoi -Valenglay. - -"Mahdollista kyllä. Mutta koko sisäasiain ministeriö tietää Augusten -vangitsemisen -- kuulitte, mitä Gourel sanoi. Kaikki sanomalehdet -julistavat sen huomenna. Lupin pujahtaa piiloon, emmekä me saa -Marcoakaan kiinni." - -"Siihen pahaan on yksi ainoa apu, Lenormand." - -"Mikä niin, hra presidentti?" - -"Marcon pistäminen tyrmään tänä yönä." - -"Se on mahdotonta. En voi saada häntä käsiini ennen kuin huomenna tai -ylihuomenna, hänen käväistessään postikonttorissa." - -"Mutta se täytyy kuitenkin tehdä." - -"Voi, hra presidentti, olemme jo tehneet virheen, vangitessamme -Jérômen. Älkää pakottako minua toiseen." - -"Se täytyy tehdä. On ehdottomasti välttämätöntä, että Jérômen ja -Marcon -- Lupinin Kesselbachin jutussa käyttämien molempien apurien --- vangitseminen julkaistaan huomis-aamuna." - -"Hyvä on, hra presidentti, Marco pannaan lukkojen taakse tänä iltana -ennen kahtatoista." - -Valenglay ei voinut salata hämmästystään. - -"Joutavia! Tiedättekö hänen oikean nimensä? Hänen asuntonsa?" - -"Tiedän." - -"Taivasten tekijä! Mutta miten?" - -"Sen saatte kuulla myöhemmin, hra presidentti." - - * * * * * - -Pienessä ravintolassa Rue Demoursin varrella, melkein Rue Bayenin -kulmassa, istui savunkarvaisia silmälaseja käyttävä herrasmies -lopettamassa päivällistänsä pöydän ääressä, joka oli lähinnä -ikkunakomeroa. - -Hänen vieressään oleva kaihdin on vedetty hiukan taaksepäin, ja tuon -tuostakin hän vilkaisee kadun toisella puolella olevaa kulmataloa -kohti. Se on sievä asuntorakennus, ja avoimesta ajoportista näkee -pihalle, jota ikkunain valot hämärästi valaisevat. - -Ravintolan seinäkello lyö yhdeksän, kymmenen minuuttia, kaksikymmentä -minuuttia kuluu mitään tapahtumatta. Mutta puoli kymmeneltä tulee -joku sisälle ja istuutuu vastapäätä vanhaa herrasmiestä. - -"Tehty on, hra päällikkö." - -"Ja mitä muuta kuuluu?" - -"Ei mitään." - -"Kertokaa minulle kaikki alusta asti." - -"Minä alotin lähettämällä kirjelmän Rue Miltonille osotteella -'T.L.B.N.' Kirjelmän sisältö kuului: 'Tulen klo kymmeneltä tänä -iltana. Jérôme'." - -"Se oli järjetöntä, sillä sanoinhan, että Jérôme ei tiedä Marcon -osotetta; ja jos Marco olisi saanut kirjelmän, niin hän olisi heti -arvannut, ettei Jérômella ollut voinut olla mitään osuutta sen -lähettämiseen. Mutta sillä ei kuitenkaan ole väliä. Marco ei tullut, -vai mitä?" - -"Ei. Minä viivyin postikonttorissa kello kuudesta yhdeksään. Olin -ilmaissut asian postimestarille ja hän asetti minut kirjurien -joukkoon, ristikon taakse." - -"Eikä kukaan käynyt kysymässä kirjelmää?" - -"Ei." - -"Sitä en ihmettele, koskapa Marco on kaksi tuntia ollut kotona." - -"Oh, herra päällikkö! Ja te olette pannut minut puhumaan! Missä hän -on?" - -"Katsokaa ajoporttia tuolla vastapäätä. Portinvartijan kojun takana -on ovi -- pohjakerran huoneuston ovi." - -"Niin, minä näen sen." - -"Hän meni siitä sisälle." - -"Mutta mistä tiesitte sen häneksi?" - -"Chapmanin ja Palace-hotellin väen antamasta kuvauksesta." - -"Ja asuuko hän siinä huoneustossa?" - -"Asuu. Ikkunat ovat kadun puolella. Ne ovat nuo neljä. Yksi on -valaistu." - -"Mutta oletteko varma siitä, että hän asuu siellä?" - -"Te puhutte liian paljon, Gourel. Pitäkää silmällä katua. Tästä; -kumartukaa, jos on tarvis." - -"Entäs ravintolan omistaja?" - -"Kaikki on hyvin; olen ilmottanut hänelle asian." - -Ravintola muuten olikin sillä hetkellä tyhjä. Paitsi Lenormandia ja -Gourelia ei siellä ollut ketään muita kuin eräs mies, joka poltteli -piippua viereisen pöydän ääressä. Ulkona vilahteli kadulla kulkijoita -harvassa, ja kaasulampun valo sattui heidän kasvoillensa ohi -kulkiessa. - -"Näettekö, Gourel?" - -"Kyllä, hra päällikkö, kerrassaan erinomaisen hyvin. Kukaan ei pääse -sisälle eikä ulos minun häntä huomaamattani." - -Hän hätkähti ja painoi kasvonsa lasia vasten. - -"Oh, tämä on liikaa! Hra päällikkö!" - -"Mitä?" - -"No, varmasti. Voin vannoa, että se on hän!" - -"Puhukaa, hupelo! Mitä näette?" - -"Lupinin!" - -"Valehtelette!" - -Hän vuorostaan ryntäsi ikkunaan. Kadun tuonpuoleista jalkakäytävää -pitkin tuli mies. Hän seisahtui apteekin valaistun ikkunan eteen ja -meni sisälle. - -"Lupin!" kertasi Gourel kiihtyneenä. - -He näkivät miehen seisovan myymälässä tuokion. Hän oli levittänyt -auki paperisuikaleen, epäilemättä lääkemääräyksen, ja selitteli -proviisorille jotakin pitkään ja yksityiskohtaisesti. Sitte hän tuli -ulos, poikkesi ajoportista sisälle, astui pikku ovelle, otti taskusta -avainkimpun, avasi oven ja katosi. - -Gourel hoki: - -"Lupin! Minä tunnen hänet." - -"Oletteko varma?" - -"Totisesti, hra päällikkö, olihan minulla kylliksi aikaa katsella -häntä ensimäisenä päivänä käydessäni Palace-hotellissa, hra -Kesselbachin huoneuston eteisessä... muistattehan, noin tuntia ennen -rikosta." - -"Onko erehtyminen mahdoton?" - -"Aivan mahdoton. Otan sen valalleni!" - -Hra Lenormand näytti hyvin kiihtyneeltä hänkin. Hän sanoi matalalla -äänellä: - -"Lupin! Hänkö siis itse!" - -"Niin, hra päällikkö, eikö mieltänne riemastuta, saadessanne hänet -näkyviinne?" - -Lenormand seisoi vaiti ja mietteissään, katse tyhjään ilmaan -tähdättynä, kuin olisi hän pohtinut lähestyvää taisteluansa tuon -omituisen ja karttelevan henkilön kanssa, joka tunnettiin Arsène -Lupinina, ja kuin olisi hän punninnut tämän ensimäisen odottamattoman -kohtauksen suotuisia ja epäsuotuisia mahdollisuuksia. - -"Matkaan!" sanoi hän viimein Gourelin suureksi iloksi. - -Hän otti käyntikortin taskustaan: - -"Tässä, viekää tämä komisariuksen virastoon Rue Dumoursille. Sinnehän -on vain parisataa metriä alas katua." - -"Mutta komisarius ei ole nyt siellä." - -"Kyllä hän on. Minä annoin hänelle vihiä asioista. Pyytäkää häntä -tulemaan silmänräpäystäkään siekailematta, ja tuomaan kaikki -miehensä mukanaan. Tarvitsen kerrassaan kymmenen; kaksitoista, jos -mahdollista." - -"Kuulkaahan, herra päällikkö, emmehän toki käyne valtaamaan taloa -rynnäköllä? Se olisi vakava juttu tähän aikaan yöstä!" - -"Minulla on täydet valtuudet, Gourel. Valenglay on takanani. Häntä -ei pelota mennä hiukan lain rajojen yli, kun on ratkaiseva käänne -kysymyksessä! Kiirehtikää!" - -Gourel tuli vajaassa kymmenessä minuutissa takaisin, mukanaan Temesin -korttelin komisarius Arnoult. - -"Missä ovat miehenne, Arnoult?" - -"Kadulla, hajallaan." - -"Montako teillä on?" - -"Kahdeksan." - -"Eipä ole paljon." - -"Minun täytyi lähettää kaksi toisaanne ja jättää konttoriin kaksi." - -"Kiusan paikka!" nurkui etsivän osaston päällikkö. "Kahdeksan miestä!" - -"Niin, mutta ne ovat oikeita verikoiria; ja meitä on kolme -- -yhteensä yksitoista." - -"Hyvä on. Kaksi niistä jääköön porttikäytävään." - -"Pohjakerran huoneuston pikku oven edustalle kait?" - -"Ei, vaan portinvartijan kojun eteen. En kummastelisi, jos se asunto -olisi yhteydessä pohjakerran huoneuston kanssa." - -"Luuletteko portinvartijaa rikostoveriksi?" - -"Täytyy olla valmistautunut kaiken varalle. Hyvä. Sitte kaksi miestä -pohjakerran ikkunain alle. Muiden neljän keralla menemme sisälle." - -"Menemme sisälle... menemme sisälle, jos ne avaavat oven!" - -"Jos eivät avaa, niin menemme sisälle kuitenkin." - -"Silloin tarvitsisimme lukkosepän." - -"Minulla on se hankittuna, tuo piippua polttava mies tuolla. No, -oletteko valmis?" - -Oli välttämätöntä toimia nopeasti ja epäröimättä. Komisariuksen -antaessa ohjeitansa poliiseille astui etsivän osaston päällikkö -apteekkiin. Minuuttia myöhemmin hän tuli ulos. Kuului heikko -vihellys, ja he kaikki astuivat porttikäytävään. Gourel ja yksi -poliisi meni portinvartijan asuntoon. - -"Kaksi miestä palvelusväen portaille", määräsi Lenormand. "Te kaksi -katu-ikkunain alle... Ja jos joku yrittää luikkia tiehensä, niin -ampukaa hänet!... Nyt siis, revolverit käteen!" - -Ja nousten ylös ne kolme porras-astuinta, jotka johtivat pikku -ovelle, hän soitti ovikelloa. Sen kilinä kaikui hiljaisuudessa. - -"Hitto!" sanoi komisarius matalalla äänellä. "Ensi kertaa elämässäni -tunnen sydämeni pamppailevan. Lupin voi kerskua..." - -"Ei sanaakaan!" kuiskasi etsivän osaston päällikkö. "Joku -kuuntelee..." - -Hän soitti uudestaan ja sanoi ääneensä: "Hei, eikö siellä ole ketään? -Minut lähetettiin apteekista." - -Hiljaa, hitaasti avautui pienen kurkistusreijän messinkinen luukku, -ja siihen ilmestyi vanhan vaimon pää. Lenormand työnsi kumppaninsa -ojennettujen käsivarsiensa liikkeellä taaksepäin. Sisältä ärisi akan -ääni: - -"Mikä nyt on hätänä?" - -"Apteekista... Asia koskee herranne juuri äsken jättämää -lääkemääräystä. Meillä ei ole sitä lajia kreosoottia... Annammeko -teille toista lajia, vai odotatteko huomiseen?" - -"Missä on lääkemääräys?" - -"Tässä", sanoi etsivän osaston päällikkö, näyttäen paperia. - -Kuului irtautuvan ketjun kalinaa ja ovi avautui puolittain. - -"Mukaan!" huusi Lenormand. - -Hän sysäsi akan nurin. Tämä alkoi säikähdyksissään kirkua. Kynttilä -kieri hänen kädestään lattialle. Tuli pimeä, ja ääniä kuului käytävän -päässä olevasta valaistusta huoneesta. Joku haamu vilahti ohi. Mutta -kaasu nähtävästi sammutettiin, sillä sielläkin tuli pimeä. - -Silloin Lenormand ja hänen toverinsa ottivat esille sähkölyhtynsä, -ripustivat ne takkinsa napinläpeen ja juoksivat huoneeseen, josta -olivat kuulleet ääniä. Se oli tyhjä. - -"Ruokakaappia on siirretty, Arnoult!" huusi Lenormand. "Katsokaa, sen -takana on verho... nostakaa sitä!" - -Mutta he kuulivat seinän toiselta puolelta huudahduksia, rynnistelyjä -ja huonekalujen viskaantumista nurin. Samassa keksi etsivän osaston -päällikkö hyvin matalan oven: - -"Sitä ajattelinkin; tämä viepi portinvartijan kojuun... Ne -painiskelevat siellä... Ja tätä ovea ei saa millään auki! Pian, -Arnoult! Kiertäkää sinne kadunpuoleisen eteisen kautta..." - -Nähden ison salvan, hän työnsi sen kiinni, estääkseen ketään -palaamasta huoneeseen käytävästä. Sitte hän kiireisesti jatkoi -huoneuston tarkastusta jäljelle jääneiden poliisien kanssa: - -"Te kaksi menette takaisin eteiseen... Minä näin makuuhuoneen oven. -Menkää sinne, niin näette palvelusväen käytävän varrella olevat -huoneet. Te kolmas tulkaa minun kanssani." - -Hän meni toiseen kadunpuoleiseen huoneeseen -- isoon, melkein -kalustamattomaan vierashuoneeseen, ja tutki sen nopeasti. - -"Ei ketään!" mutisi hän. "Kenties he molemmat pujahtivat ulos -portinvartijan kojusta." - -Hän tunsi jonkun verran levottomuutta mielessään ja oli -lähtemäisillään huoneesta, mutta samassa sanoi häntä seurannut -poliisikonstaapeli: - -"Hra päällikkö, matolla on sikaarinpätkä -- se palaa vielä. Jonkun on -täytynyt mennä tätä tietä." - -Merkki oli ehdottoman selvä. - -Kaikki huoneet avautuivat toinen toiseensa käytävän ympärillä, ja -toisesta toiseen kulkien he tulivat huoneuston takaosaan. Mutta -kun Lenormand ryhtyi avaamaan ensimäistä ovea siellä, niin hän ei -voinutkaan. Se oli lukossa. - -"Kirottua!" sadatti hän. "Me emme pääse eteenpäin." - -Äkkiä kajahti laukaus... - -Hän hyppäsi käytävään. Siellä hän epäröitsi, tietämättä minne -päin kääntyä. Mutta kaksi poliisikonstaapelia tuli juoksujalkaa -palvelusväen käytävää pitkin. - -"Kuului revolverinlaukaus", sanoi päällikkö. "Niin, mutta me emme -tiedä mistä..." - -"Teitä oli kolme. Missä on kolmas..." - -Silloin kuului toinen laukaus. Tämä tuli selvästi käytävästä. He -ryntäsivät sille suunnalle. Samassa ilmestyi puolipimeään mies, joka -tuli eräästä makuuhuoneesta ja karjui tuskasta. - -Se oli poliisi, kolmas konstaapeli. Hän paiskasi oven takanansa -kiinni: - -"Sitä lurjusta! Mutta annoinpa minä sille vietävälle. Leuan silti -musersin." Hän itse piteli veristä nenäliinaansa kasvoillaan ja -väänteli kivusta. - -"Menkää hankkimaan itsellenne hoitoa", kehotti Lenormand, reutoen -lukon kädensijaa. "Naapuritalossa on apteekki. Lempo soikoon, eikö -tämä koje toimi?" Kahva kääntyi ympäri ja ympäri, tarttumatta lukon -koneistoon. - -"Lukkoseppä!" huusi hän. "Hän jäi ulkopuolelle, porttikäytävään... -Pian, pian, kaiken hyvän nimessä!" - -Sillä hetkellä saapui Gourel. - -"Kaikki hyvin, hra päällikkö; olemme saaneet yhden niistä." - -"Kenen?" - -"Marcon." - -"Oh, Marcosta minä viisi! Minä olen saanut toisen." - -"Kenen?" - -"Lupinin. Hän on tässä huoneessa, haavotettuna." - -"Istu ja pala! Mutta entäs ikkunat?" - -"Siellä ei mitään vaaraa. Ne ovat pihan puolella luullakseni." - -"Niin, mutta Lupin...?" - -"Kuunnelkaahan... kuuletteko häntä?" - -Huoneesta kuului hillittyä voikerrusta -- ähkäyksiä. - -"Hei, Gourel, olemme saaneet hänet, sen sanon; olemme saaneet hänet -tällä kertaa!" - -Lukkoseppä juoksi paikalle. Kaasun valossa, joka oli jälleen -sytytetty, hän tutki ovea ja selitti: - -"Kyllä tunnen tämän rakenteen -- se on uusi. Oven ollessa suljettuna -ei saa lukkoa toimimaan, ellei tiedä mikä siinä on temppuna. Sitä saa -työntää ja vääntää... eikä mikään tehoa." - -"Miten siis on meneteltävä?" - -"Tulee päin vastoin vetää, vetää kahvaa itseensä päin. Se tarttuu... -Sitte väännetään... noin." - -Hän heitti oven auki. Lenormand ryntäsi huoneeseen. Lyhtynsä valossa -hän näki miehen liikkumattomana makaamassa. Hän heittäysi kaatuneen -ylitse, tunnusteli häntä, laski korvansa hänen rinnalleen. - -"Hän on hengissä! Olemme saaneet hänet elävänä! Lupin on minun!" - -"Hyvä päivän työ!" huudahti Gourel. "Lupinin kolme apuria, -portinvartijapariskunta ja Lupin itse... Kuusi kiikkiin yhdellä -apajalla." - -"Seitsemän", sanoi komisarius. "Yksi on sairaana, löysimme hänet -vuoteen omana." - -Hän vei Lenormandin erääseen lähellä vierashuonetta olevaan -huoneeseen, jossa päällikkö ei ollut käynyt. Siellä makasi vuoteella -vaaleatukkainen, hirveästi laihtunut mies, jolla oli valjut -kasvonpiirteet ja isot mustat renkaat silmien ympärillä. Hänen -vieressään oli pöydällä lääkepulloja ja pulvereita. Ja koko huoneessa -oli sairaalan haju. - -"Hän ei ole kuollut, vai mitä?" kysyi päällikkö. - -"Ei, mutta ei paljoakaan puutu!" - -"Haavottunut?" - -"Ei; hän on ankarassa kuumeessa... Kuulkaa, hän hourii." - -Mies sopersi joitakuita käsittämättömiä sanoja. Sitte hän huokasi -syvään ja vaipui jälleen uneen. - -Naulakossa riippui vaatteita, likaisia, kuluneita, risareunaisia. - -"Tutki ne, Gourel", käski päällikkö. - -Taskut olivat tyhjät. Ei lompakkoa, ei mitään papereita. - -"En näe mitään", sanoi Gourel. - -"Sisustassa?" - -"Ei mitään." - -"Eikö takissa ole mitään merkkiä?" - -"Ei minkäänlaista. Hei, onpa sentään; kauluksen alle on ommeltu -liinavaatetilkku, johon on musteella kirjotettu numero." - -"Mikä numero?" - -"813!" - - * * * * * - -Portinvartijan kojussa kolme poliisikonstaapelia vartioitsi Marcoa, -joka oli nuoritettu liikahtamattomaksi. - -Arsène Lupin laskettiin vuoteelle. Kuuluisa seikkailija oli saanut -miekan nupista iskun päähänsä ja makasi tajuttomana. - -Portinvartija, hänen vaimonsa ja vanha palvelijatar oli lukittu kojun -takaosaan, jota käytettiin sekä keittiönä että makuuhuoneena. - -"Arnoult", sanoi Lenormand, "voitte soittaa etsivään osastoon -ja palatessanne tuoda kahdet vaunut. Me viemme nämä miekkoset -poliisiasemalle." - -Heti komisariuksen mentyä päällikkö lyhyesti kuulusteli -portinvartijaa ja tämän vaimoa. Hän pääsi varmaksi siitä, että -he olivat pelkkiä ylimääräisiä joukkueessa, tietämättänsä Marcon -avustajina. He kyllä tiesivät kojuunsa johtavan salaoven, koskapa -tämä oli heidän suostumuksellaan tehtykin, mutta he pitivät sitä -hätävarana, jonka Marco oli hankkinut vältelläkseen velkojiansa. - -Mitä vanhaan palvelijattareen ja Marcoon tulee, niin ei päällikkö -saanut paljoakaan tietää heistä. Marco oli asunut huoneustossa kuusi -vuotta, hra Marc Dalisin nimisenä. Hän oleskeli siellä hyvin vähän, -meni ulos joka aamu eikä palannut ennen iltaa. Missä viettikään hän -päivänsä? - -Lenormand ei ottanut vaivakseen kuulustella häntä. Hän kysäisi vain: - -"Sana teille. Kuka on se mies, jota isäntänne hoiteli ja jonka -tapasin puoli kuolleena huoneustosta?" - -"Minä en tiedä." - -Tämä ainoa ongelma näytti herättävän todellista mielenkiintoa -Lenormandissa. Murhenäytelmän alusta asti oli tämä numero 813 jo -kolmasti sattunut hänen silmiinsä: ensi kerran kirjotettuna lapulle, -jonka hän oli ottanut sen huoneen lattialta, josta savukekotelo oli -löytynyt; toisen kerran kirjotettuna lappuun, joka oli kiinnitetty -Lupinin postipakettina palauttamaan mustapuu-lippaaseen; ja lopuksi -kiinnitettynä sairaan takkiin. - -Kaksi ensimäistä tapausta olisivat saattaneet olla pelkkää -yhteensattumaa, mutta tämän kolmannen havainnon jälkeen ei voinut -olla sattumasta puhettakaan. Tämä saman numeron salaperäinen -kertaaminen viittasi tosiasiaan, jota oli ehdottomasti kaikella -huolella pohdittava. Mitä merkitsivät nuo kolme numeroa? Olivatko -ne joku tunnussana? Olivatko ne avain johonkin salaiseen kieleen, -jonka keskenänsä kirjeenvaihdossa olevat henkilöt olivat omaksuneet? -Vastasivatko ne joitakin kirjaimia? - -Nämä kysymykset olivat mahdottomat ratkaista, ja hän teki niitä vain -koneellisesti mietteissään. Mutta yksi seikka ainakin oli ehdoton, -selvä ja heti selville saatavissa, nimittäin sairaan miehen oleskelu -Marcon asunnossa. Mitä teki hän siellä? Oliko hän rikostoveri vai -vanki? - -Lenormand meni potilaan huoneeseen. Lääkäri oli juuri toimittanut -tutkimuksensa. - -"No, hra tohtori", kysyi päällikkö, "mitä sanotte?" - -"Samaa kuin jo kahtena päivänä." - -"Kahtena päivänä?" - -"Niinpä tietenkin; toissapäivänähän naapurini, hra Marc Dalis, -lähetti hakemaan minut ottamaan hoitooni erään hänen ystävänsä, jonka -hän sanoi saapuneen samana aamuna. Tämä on kolmas käyntini." - -"Tämä lääkemääräys on siis teidän, hra tohtori?" - -"Niin on." - -"Oliko tuo Marc Dalis teidän käynneillänne saapuvilla?" - -"Oli, erään toisen herrasmiehen seurassa." - -"Ja näyttivätkö he molemmat ottavan suurta osaa potilaan -terveydentilaan?" - -"Tavatonta. He pyytelivät minua tekemään kerrassaan kaikkeni hänen -pelastamisekseen." - -"Hän on siis vaarassa?" - -"On ja ei. Hänellä on pitkälle kehittynyt sydäntauti, ja keuhkotkin -ovat kehnossa kunnossa. On peljättävissä äkillinen menehtyminen; -mutta toiselta puolen hän voipi vielä kitua joitakuita viikkoja, -jopa -- kuka tietää? -- kokonaan toipuakin taudistaan. Hänen -pelastuksenaan olisi ilmanalan muutos -- ennen kaikkea tekisi -vuori-ilmasto hänelle hyvää -- ja erittäinkin elämäntapojen muutos, -pois Parisista täydelliseen lepoon." - -"Hän siis asuu Parisissa?" - -"Niin, ja viettää renttuilevaa elämää. Hra Dalis kertoi -löytäneensä hänet tajuttomaksi päihtyneenä eräästä La Villetten -pahamaineisimmasta pesästä." - -Lenormand säpsähti hänet vallanneen mieleenjuohtuman johdosta, ja -jatkoi: - -"Siinäkö kaikki, mitä hänestä tiedätte, hra tohtori?" - -"Niin." - -"Eikö potilaalla koskaan ollut tilaisuutta puhutella teitä kahden -kesken?" - -"Ei. Sitä paitsi olisi hän voinut puhua vain houreita. Kuume oli -käynyt häneen kovin ankarasti käsiksi. Vasta tänä iltana alkoi -lämpömäärä aleta." - -"Häntä ei kait voida siirtää muuanne?" - -"Parempi olisi odottaa. Minä tulen takaisin huomenna aamulla; silloin -saamme nähdä. Mutta älkää missään tapauksessa antako hänen jäädä -yksikseen." - -"En, en. Siitä olkaa huoletta, hra tohtori", vakuutti Lenormand. "Ja -kiitos." - -Hän saattoi lääkäriä ulos ilmeisen innokkaasti, riensi takaisin -sairaan luo, veti miehen vasemman käden esille peitteen alta ja -kumartui katselemaan kättä. - -"Niinpä tietysti, hän se on!" - -"Kuka 'hän'?" kysyi Gourel. - -"Pierre Leduc!" - -"Mies, jota etsimään hra Kesselbach palkkasi Barbareuxin toimiston?" - -"Sama juuri! Vasemman käden pikkusormen pää puuttuu. Ja katsokaa -tuota heikosti näkyvää arpea oikeassa poskessa!" - -"Miten sen selitätte, hra päällikkö?" - -"No, sehän on peräti yksinkertaista: Lupin tiesi noita tiedusteluja -tehtävän, pani omasta puolestaan toimeen ajon, pääsi jäljille ja -anasti saaliin, saadakseen sitä rauhassa käyttää." - -"Hän siis tuntee miehen... tietää, kuka hän on?" - -"Kenties ei. Luulisin hra Kesselbachin pitäneen salassa syyt, miksi -hän niin itsepintaisesti tavotteli Leducia, ja oletan sen vuoksi, -ettei Lupin tiedä enempää kuin mekään. Toisin sanoen, hän tietää -Leducin olemassaolon, sen tärkeyden ja kaiketi myöskin sen seikan, -että numero 813 näkyy merkitsevän tässä jutussa paljon." - -Hän kumartui potilaan yli ja tuijotteli häntä tiukan uteliaasti, -kiihkeästi toivotellen voivansa noista valjuista kasvoista, noista -näivettyneistä poskista lukea läpitunkemattoman menneisyyden -salaisuuden. Mistä oli mies lähtöisin? Mihin kansallisuuteen hän -kuului? Mitä kieltä hän puhui? - -Mies nukkui tyynesti. Hänen rintansa nousi säännöllisesti. Hänen -kasvonsa näyttivät hivutuksen ja voimattomuuden merkeistä huolimatta -arvokkailta levossaan. - -Puhuen hyvin matalalla äänellä, ikäänkuin suostutellen häntä -vastaamaan, Lenormand virkkoi hänelle: - -"813. Mitä merkitsevät nuo kolme numeroa? 813." - -Sairas avasi silmänsä ja katseli Lenormandia. - -"813", toisti etsivän osaston päällikkö. "Voitteko selittää? Teidän -tulee puhua minulle täydellä luottamuksella..." - -Toinen yhä tuijotteli häntä ilmeettömin silmin, jotka eivät mitään -ymmärtäneet. Mutta kuitenkin tuntui Lenormandista, kuin olisi -jokainen numeron mainitseminen hiukan herätellyt uinuvaa tajuntaa tai -ainakin aiheuttanut ponnistelua, tuskallista ja ohimenevää. Useampaan -kertaan toisti päällikkö numeron ja lisäsi: - -"Älkää arkailko puhua. Minä olen ystävä. Minä tahtoisin vain suojella -teitä, pelastaa teidät. Vastatkaa minulle! Teidän tulee vastata -minulle." - -Jokaisella sanalla kävi sairaan ponnistelu ilmeisemmäksi. Hän -kohottausi käsivarsiensa varaan, jotka hänen äkkiä onnistui -jäykistää, ja sopersi käsittämättömiä sanoja, jotka pikemmin -tuntuivat kankeilta sanojen yrittelyiltä, sanojen joita hän koetteli -ennen kuin tapaisi määrättyjä lauseita, joita hänen herpoutunut -tahtonsa pyrki ilmoille saamaan. - -Kaikella jännityksen voimalla vaani Lenormand noita haihattelevia -sanoja, väijyi niitä, tarttuen niihin kuin saaliiseen: - -"Puhukaa... puhukaa... teidän pitää puhua... Näettehän, minä olen -ystävä... minä tiedän numeron... 813..." - -"813", kertasi ääni heikosti, kuin etäinen kaiku. Mutta tuskin oli -sairas lausunut nuo kolme numeroa, kun hän vavahteli kauheasti ja -ääretön tuska väänsi hänen kasvojansa. Silmät ummistuivat, ruumis -huojui puolelta toiselle, ja äkkiä putosi hänen päänsä voimattomana -takaisin pieluksille. - -"Kuollut!" huusi Gourel. - -"Ei... ei", sanoi Lenormand, joka oli laskenut kätensä miehen -rinnalle. "Ei; sydän tykkii." - -Hän seisoi hievahtamatta muutamia minuutteja ja lopetti: - -"Niin; sydän tykkii... hän voipi paremmin... hänelle ei vaan nyt -mitään mahda. Hän ei puhu." - -"Meidän täytyy..." - -"Ei. Jättäkää minut rauhaan, Gourel..." - -Hän nousi ja alotti tavanmukaisen pikku kävelynsä sauvansa varassa -edes takaisin lattialla. Tuon tuostakin hän pysähtyi ikkunan tai -jonkin huonekalun luo ja mietiskeli. Vihdoin hän astui kersantin -eteen ja sanoi: - -"Kuunnelkaahan minua huolellisesti, Gourel. Minä lähden pois. Te -jäätte tänne." - -"Kyllä, hra päällikkö." - -"Minä jätän hänet teidän hoteisiinne. Hän nukkuu... älkää millään -tavalla melutko... älkää kajotko häneen... mutta vartioitkaa -häntä hyvin. Tämä mies on minulle hyödyllisempi kuin kaikki minun -käytettävissäni olevat voimat." - -"Minä vastaan hänestä, hra päällikkö." - -Gourelin tehdessä valmistuksiansa yön viettämiseen sairaan seurassa -lähti Lenormand huoneesta, meni portinvartijan kojuun, käski -noiden kolmen konstaapelin vartioida taloa, kielsi heitä millään -verukkeella päästämästä ketään ulos tahi ilman pätevästi todistettua -syytä laskemasta ketään sisälle, ja ajoi pääpoliisiasemalle näihin -varokeinoihin ryhdyttyänsä. - - * * * * * - -Kun etsivän osaston päällikkö seuraavana aamuna kello yhdeksältä -palasi Rue Demoursille, näki hän siellä tutkintotuomarin parhaillaan -alottamassa tiedustelujansa portinvartijan kojussa. Hra Formerie -näytti pöyhistelevän ilon ja tärkeytensä tunnossa ja sanoi, -puhutellen Lenormandia kuin kertoen hänelle tapauksesta, jossa -tällä ei ollut mitään osuutta, vaan jossa hän, Formerie, oli suuria -suorittanut: - -"Lupin! Lupin on meidän! Ette voi aavistaakaan, millaista suunnatonta -huomiota se on herättänyt! Ihmiset eivät puhu mistään muusta. Lupin -vangittu! Lupin tyrmässä! Siinäpä mainio kosto minulle!" - -Hän astui kojuun ja kumartui vangin yli: - -"Hei, hra Lupin, minua kovin suuresti ilahuttaa tavata teidät!" - -Lenormand ei ollut häntä huomaavinaankaan, vaan kysyi eräältä -poliisikonstaapelilta: - -"Kaikki kunnossa?" - -"Kaikki hyvin, hra päällikkö." - -"Veittekö kersantti Gourelille hänen kahvinsa tänä aamuna?" - -"Kyllä, mutta..." - -"Mutta mitä? Sehän oli sovittu!" - -"Minä vein kahvin, hra päällikkö, mutta vaikka kuinka soitin, niin -kersantti Gourel ei vastannut." - -"Mahdotonta! Tunnenhan minä toki Gourelin." - -"Kenties on uni hänet pettänyt", huomautti tutkintotuomari. - -Lenormand kohautti hartioitaan ja juoksi pohjakerran huoneuston -ovelle. Hän oli muistanut edellisenä iltana ottaa vanhan palvelijan -kimpusta avaimen. Hra Formerien seuraamana hän astui kiireisesti -huoneustoon ja riensi palvelusväen käytävän kautta suoraa päätä -sairaan miehen huoneeseen. Hän seisahtui kynnykselle kuin naulittu. - -"Huh!" huudahti Formerie. "Täälläpä on kaunista! Totta tosiaan!" - -Vuode oli tyhjä. Lepotuolissa istuen, kaksin kerroin, pää polvien -välissä, veteli Gourel sikeätä unta. - -Formerie tunsi koston suloisuutta. Hämmästyksestään tointuen hän -huudahti: - -"Hei, mallikelpoinen palvelija nukkuu! No, mitä nyt sanotte? Hän -uinailee niin sikeästi, että hänen vankinsa pääsi häipymään kuin -unennäkö, toivottaen meille kaikille hyvää yötä." Ja hän lisäsi -äkillisellä totisuudella: "On vahinko, hra Lenormand, että te ette -ryhtynyt vakavampiin toimenpiteisiin." - -Etsivän osaston päällikkö ei kuunnellut. Äänettömänä tutkien huoneen -jokaista soppea terävillä katseillaan hän hieroi sauvansa ryhmyä -nyrkissään. - -"Silti", vakuutti Formerie, "on tässä kerrassaan yliluonnollisen -tapaista." - -"Tässä ei ole mitään yliluonnollista." - -"Hitto vieköön, kyllä sellaiselta näyttää, kun tullaan tarkoin -lukittuun huoneeseen ja viedään pois sairas henkilö häntä -vartioitsevan poliisin mitään kuulematta." - -"Gourel on nukutettu huumaavalla aineella." - -"Senhän luonnollisesti huomaan! Mutta jonkun on täytynyt antaa -hänelle se unijuoma. Kuinka pääsi se joku sisälle? Kuinka pääsi hän -ulos? Potilasta ei voida viedä seinien läpi... siitä olisi jälkiä, -jotakin näkyvissä. Sitä minä sanon yliluonnolliseksi!" - -Tuntia myöhemmin heräsi Gourel. Hän ei muistanut mitään selvästi. -Kuitenkin muisti hän juoneensa vettä karahvista, joka oli ollut -yöpöydällä lääkepullojen joukossa. - -He hakivat karahvia ja hänen käyttämäänsä pikaria. Kumpaakaan ei -löytynyt. - -Sairaan vaatteetkin olivat kadonneet. Mutta seinään oli nuppineulalla -kiinnitetty Arsène Lupinin käyntikortti ja kortin alle seuraava -kirje, joka oli painettuna saman päivän iltalehtiin ja herätti peräti -tavatonta huomiota: - - _Avoin kirje HRA LENORMANDille, etsivän osaston päällikölle._ - - Hyvä hra Lenormand: - - Teidän täytyy alottaa uudestaan alusta asti. Selitän tarkotukseni - muutamin sanoin, tapani mukaan. - - Huhtikuun 16. p:nä eräs henkilö -- huomatkaa sanovani: eräs - henkilö -- astui toverin keralla Kesselbachin huoneustoon ja - sai häneltä kiristetyksi hänen pankkilokeronsa avaimen sekä - salakirjaimet sen lukkoon. Seuraavana päivänä hra Kesselbach - löydettiin kuoliaaksi puukotettuna; ja tätä ensimäistä murhaa - seurasi kaksi muuta. - - Tuon henkilön tahallaan jättämän käyntikortin perusteella pantiin - ensinnäkin murtovarkaus Arsène Lupinin tiliin; toiseksi pidettiin - Lupinia noiden kolmen murhankin tekijänä. - - Minä panen vastalauseeni näitä molempia erehdyksiä vastaan. - - Teidän älykkäisyytenne on epäilemättä käsittänyt jälkimäisen: - minä en surmaa ihmisiä. - - Mutta minun täytyy saada julkisesti oikaistuksi edellinenkin: - _minä en ole se henkilö, joka saapui hra Kesselbachin - huoneustoon_. Tämä henkilö, osottaen hienotunteisuuden puutetta, - jota minun tekee mieleni huomauttaa jokaiselle kunnon miehelle, - varasti minun nimeni, käytti minun menetelmiäni ja häpäisi - minua kömpelyydellään sekä rikollisella kevytmielisyydellään, - luovuttaessaan salamurhaajan tikarille miehen, joka hänellä oli - ollut kunnia rosvota. - - Se sai minut punehtumaan häpeästä. - - Ja eilis-iltana tämä kykenemätön johtaja, jonka täten leimaan - sellaiseksi, viitsiikin antaa Jérômen, Marcon ja Marcon - palvelijan joutua teidän käsiinne: kolmen uskollisen apulaisen, - jotka entisinä aikoina olivat minun tovereitani ja jotka hän - keräsi ympärilleen ainoastaan tuhotakseen heidät kompasteluillaan. - - Ja lisäksi hän antaa itsensä joutua vangiksi minun nimelläni: - Arsène Lupinin nimellä! - - Tämä on jo aivan liikaa. Minä tyhmästi vedettynä nenästä? Minä - tarttuneena ansaan kuin koulupoika! Minä tehtynä naurettavaksi, - ivattavaksi, halveksituksi, inhotuksi, vihatuksi! - - Ei, tuhat kertaa ei! Minä en voi tyytyä tällaiseen lankeemukseen. - - Lähden sen vuoksi liikkeelle yksinäisyydestäni, jossa - olen viettänyt viimeiset neljä vuotta kirjojeni ja hyvän - Sherlock-koirani seurassa; kutsun aseisiin kaikki ystäväni ja - heittäydyn vielä kerran taistelun tuoksinaan. - - Teen sen sitäkin innokkaammin, kun Kesselbachin juttu heti ensi - silmäyksellä näyttää minusta mitä mielenkiintoisimmalta ja - tosiaan ponnistuksieni arvoiselta. Saanko lisätä, hra Lenormand, - että päätökseeni jonkun verran vaikuttaa se hupi, jota tuottaa - peitsen tai parin katkaiseminen teidän kanssanne? - - Ensi aluksi minä korjaan haltuuni hra Leducin. - - Ja koska toiselta puolen ei ole soveliasta, että ne, joilla - on ollut kunnia taistella minun lippuni alla, viruvat teidän - vankilainne oljilla, niin varotan teitä kunniallisesti, että minä - täten annan heille anteeksi ja että minä viiden viikon kuluttua, - perjantaina ensi toukokuun 31. p:nä, vapautan väärän Arsène - Lupinin, sekä ystäväni Jérômen, Marcon j.n.e. - - Pyydän teitä suomaan minulle anteeksi, hyvä hra Lenormand, että - julkaisen tämän kirjeen eri sanomalehdissä, ja vastaanottamaan - syvimmän kunnioitukseni. - - _Arsène Lupin_. - - - - -IV. - -Ruhtinas Sernine työssä. - - -Pohjakerran huoneustossa Boulevard Haussmannin ja Rue de Courcellesin -kulmassa asui ruhtinas Sernine, venäläisen siirtokunnan loistavimpia -jäseniä Parisissa, ylhäinen muukalainen, jonka nimi tuon tuostakin -mainittiin sanomalehtien "Saapuneita ja lähteneitä"-palstalla. - -Kello yksitoista aamupäivällä astui ruhtinas työhuoneeseensa. -Hän oli kolmenkymmenenkahdeksan tai neljänkymmenen ikäinen; -kastanjanruskeassa tukassa näkyi ohimoilla muutamia hopeisia hapsia. -Hänellä oli kaunis terveenvärinen iho, ja hän käytti isoa leukapartaa -ja niin tavattoman lyhyiksi leikattuja viiksiä, että niitä tuskin -näkikään huulien punakkaa taustaa vastaan. - -Hän oli aistikkaasti puettu ihonmukaiseen hännystakkiin ja valkoisiin -liiveihin, jotka näkyivät avoimesta rintamuksesta. - -"No niin!" virkahti hän itsekseen. "Minulla lienee kova päiväntyö -edessäni." - -Hän avasi isoon huoneeseen johtavan oven, missä istui joitakuita -odottelijoita, ja sanoi: - -"Onko Varnier siellä? Tulkaa sisälle, Varnier." - -Pikku kauppiaalta näyttävä mies, koukistunut, vanttera, -raskasjalkainen, noudatti kutsua. Ruhtinas sulki oven hänen jälkeensä. - -"No, Varnier, kuinka pitkällä olette?" - -"Kaikki on valmista täksi illaksi, isäntä." - -"Hyvä! Kertokaa minulle muutamin sanoin!" - -"Asia on tällä tavoin: Miehensä murhan jälkeen rouva Kesselbach -niiden ilmotuslappujen perusteella, joita määräsitte hänelle -lähetettäväksi, valitsi asunnokseen Naisten Lepolaksi nimitetyn -laitoksen Garchesissa. Hänellä on hallussaan puutarhan perällä -viimeinen niistä neljästä pikku talosta, joita johtokunta vuokraa -rouvashenkilöille, jotka mieluummin asuvat ihan erillään toisista -- -se talo, jonka nimenä on Pavillon de l'Impératrice." - -"Mitä palvelijoita hänellä on?" - -"Hänen seuralaisensa, Gertrude, jonka kanssa hän saapui -muutamia tunteja rikoksen jälkeen, ja Gertruden sisar Suzanne, -jota hän lähetti hakemaan Monte Carlosta ja joka toimii hänen -kamarineitsyeenänsä. Sisarukset ovat suuresti kiintyneitä häneen." - -"Entäs Edwards, kamaripalvelija?" - -"Hän ei pitänyt Edwardsia. Tämä on palannut omaan maahansa?" - -"Tapaileeko hän ihmisiä?" - -"Ei. Hän viettää aikansa sohvalla maaten. Hän näyttää hyvin heikolta -ja sairaalta. Hän itkee paljon. Eilen oli tutkintotuomari hänen -luonansa kaksi tuntia." - -"Hyvä on. Ja nyt pikku neidistä." - -"Mlle. Geneviève Ernemont asuu tien toisella puolella... kujan -varrella, joka johtaa avoimelle maaseudulle, kolmannessa talossa -oikealla. Hän pitää vapaata koulua lapsille ja kehittymättömille -oppilaille. Hänen isoäitinsä, rouva Ernemont, asuu hänen kanssansa." - -"Ja sikäli kuin minulle kirjotitte ovat Geneviève Ernemont ja rouva -Kesselbach tutustuneet toisiinsa?" - -"Niin. Tyttö meni pyytämään rouva Kesselbachilta avustusta -koululleen. He lienevät mieltyneet toisiinsa, sillä he ovat -viimeisinä neljänä päivänä tehneet yhteisiä kävelyjä Villeneuven -puistossa, josta Lepolan puutarha on vain ositettu erilleen." - -"Mihin aikaan ovat he kävelyllä?" - -"Viidestä kuuteen. Täsmälleen kello kuudelta menee nuori neiti -takaisin kouluunsa." - -"Olette siis järjestänyt homman?" - -"Kello kuudeksi tänään. Kaikki on valmiina." - -"Eikö ketään ole saapuvilla?" - -"Puistossa ei koskaan ole sillä tunnilla ketään." - -"Varsin hyvä. Minä tulen paikalle. Saatte mennä." - -Hän lähetti vieraansa pois eteiseen avautuvasta ovesta ja huusi -odotushuoneen ovelle palaten: - -"Veljekset Doudeville." - -Sisälle astui kaksi nuorta miestä, hiukan liian räikeästi puettuja, -mutta teräväsilmäisiä ja miellyttävän näköisiä. - -"Hyvää huomenta, Jean. Hyvää huomenta, Jacques. Mitään uutisia -poliisiasemalta?" - -"Eipä paljoa, isäntä." - -"Luottaako hra Lenormand teihin vielä täydellisesti?" - -"Kyllä. Lähinnä Gourelia olemme me hänen suosituimmat apulaisensa. -Siitä on todistuksena se, että hän on asettanut meidät -Palace-hotelliin pitämään silmällä ihmisiä, jotka Chapmanin murhan -tapahtuessa asuivat ensimäisen huonekerran käytävän varrella. Gourel -tulee joka aamu, ja me annamme hänelle saman selostuksen kuin -teillekin." - -"Oivallista. On tärkeätä, että minulle ilmotetaan kaikki mitä -tapahtuu ja mitä poliisiasemalla sanotaan. Niin kauvan kuin Lenormand -pitää teitä omina miehinään on asema minun vallassani. Ja oletteko -saaneet minkäänlaista vihiä hotellissa?" - -Jean Doudeville, veljeksistä vanhempi, vastasi: - -"Englantilainen nainen, jolla oli yksi makuuhuoneista hallussaan, on -lähtenyt." - -"Siitä minä en välitä. Hänestä tiedän kylliksi. Mutta hänen -naapurinsa, majuri Parbury?" - -He näyttivät olevan hämillään. Viimein vastasi toinen: - -"Majuri Parbury määräsi tänään matkatavaransa vietäväksi Gare du -Nord-asemalle, 12.50:n junaa varten, ja ajoi itse automobililla pois. -Me olimme siellä junan lähtiessä. Majuri ei tullut." - -"Entäs matkatavarat?" - -"Hän haetutti ne asemalta." - -"Kenellä?" - -"Jollakulla asiamiehellä." - -"Hänen jälkensä ovat siis kadonneet?" - -"Niin." - -"Vihdoinkin!" huudahti ruhtinas riemastuneena. - -Toiset katselivat häneen kummastuneina. - -"No tietysti", hän sanoi, "siinähän on lähtökohta!" - -"Niinkö luulette?" - -"Ilmeisesti. Chapman on voitu murhata ainoastaan jossakin tuon -käytävän varrella olevassa huoneessa. Hra Kesselbachin murhaaja -vei hänet sinne, rikostoverin luo, tappoi hänet siellä, muutti -vaatteitansa siellä; ja murhaajan livahdettua tiehensä asetti -rikostoveri ruumiin käytävään. Mutta mikä rikostoveri? Se tapa, millä -majuri Parbury nyt katosi, tuntuu osottavan, että hän tietää siitä -jutusta jotakin. Pian! Ilmottakaa puhelimella tämä hyvä uutinen -Lenormandille tai Gourelille. Poliisiviraston tulee saada siitä tieto -niin pian kuin mahdollista. Järjestysvalta ja minä käymme tällähaavaa -käsi kädessä." - -Hän antoi heille muutamia lisäohjeita heidän kaksinaista osaansa -varten poliisitarkastajina ruhtinas Serninen palveluksessa ja antoi -heidän poistua. - -Odotushuoneessa oli vielä kaksi henkilöä. Hän kutsui toisen heistä -sisälle. - -"Pyydän tuhannesti anteeksi, hra tohtori", sanoi hän. "Nyt olen -kokonaan teidän käskettävissänne. Kuinka jaksaa Pierre Leduc?" - -"Hän on kuollut!" - -"Vai niin!" sanoi Sernine. "Sitä jo tiesin tämän-aamuisen kirjeenne -jälkeen odottaakin. Mutta eipä ole poloinen kauvan..." - -"Hän oli kuihtunut varjoksi. Pyörtymyskohtaus -- ja kaikki oli -lopussa." - -"Eikö hän puhunut?" - -"Ei." - -"Oletteko varma siitä, että aina siitä päivästä lähtien, jona me -kaksi korjasimme hänet pöydän alta tuosta Bellevillen paheenpesästä, -oletteko varma siitä, että hoitolassanne ei kukaan epäillyt häntä -siksi Pierre Leduciksi, jota poliisit etsiskelivät, salaperäiseksi -Pierre Leduciksi, jota Kesselbach oli koettanut kaikin mokomin -löytää?" - -"Ei kukaan. Hänellä oli oma huone. Sitäpaitsi panin minä hänen -vasemman kätensä siteisiin, jotta käden vammaa ei voinut nähdä. -Posken arpea taasen peitti parta." - -"Ja te hoitelitte häntä itse?" - -"Niin tein; ja ohjeittenne mukaan kuulustelin häntä milloin ikinä hän -tuntui olevan vähänkään tajullaan. Mutta hän kykeni vain epäselvästi -sopertelemaan." - -Ruhtinas jupisi miettivästi: - -"Kuollut... Pierre Leduc siis kuollut... Koko Kesselbachin jutussa -oli hän ilmeisesti keskuksena, ja nyt hän katoaa... ilman selvitystä, -sanaakaan hiiskumatta itsestään, entisyydestään... Pitäisikö minun -ryhtyäkään tähän seikkailuun, joka on minulle vielä ihan pimeä? Se on -vaarallista... Voin joutua pälkääseen..." - -Hän pohti tovin ja huudahti: - -"Oh, mitäpä välitän? Minä jatkan silti. Pierre Leducin kuolema ei -ole mikään syy pelini lopettamiseen. Päin vastoin! Päin vastoin! Ja -tilaisuus on liian houkutteleva! Pierre Leduc on kuollut! Eläköön -Pierre Leduc! Menkää, hra tohtori -- menkää kotiinne! Minä soitan -teille ennen päivällistä." - -Lääkäri poistui. - -"No niin, Philippe", sanoi Sernine viimeiselle vieraallensa, pienelle -harmaatukkaiselle miehelle, joka oli puettu kuin hotellin tarjoilija --- kovin kehnon hotellin kuitenkin. - -"Sallikaa minun muistuttaa teille, isäntä", alotti Philippe, "että te -viime viikolla panitte minut menemään kengänkiillottajaksi Hôtel des -Deux-Empereursiin Versaillesiin, pitääkseni silmällä erästä nuorta -miestä." - -"Kyllä muistan... Gérard Baupréta. Miten ovat hänen asiansa?" - -"Hän on koettanut viimeisimmätkin keinonsa." - -"Yhä synkkiä mielikuvia täynnä?" - -"Niin. Hän tahtoo surmata itsensä." - -"Oikeinko vakain aikein?" - -"Aivan. Löysin tämän lyijykynällä kirjotetun lapun hänen -papereistaan." - -"Ahaa!" sanoi Sernine, lukiessaan kirjelmän. "Hän ilmottaa -itsemurhansa... vieläpä täksi illaksi." - -"Niin, isäntä; hän on ostanut narun ja kiertänyt lakeen kiinni -koukun. Sitte puhuttelin häntä ohjeittenne mukaan. Hän mainitsi -hätäänsä ja minä neuvoin häntä kääntymään teidän puoleenne. 'Ruhtinas -Sernine on rikas', sanoin; 'hän on antelias, kenties hän auttaa -teitä'." - -"Tämä on mainiota. Hän siis on tulossa?" - -"Hän on nyt ulkopuolella." - -"Mistä sen tiedätte?" - -"Minä seurasin häntä. Hän tuli junalla Parisiin, ja kävelee -parhaillaan edes takaisin bulevardilla. Hän koettaa tehdä -päätöstänsä." - -Juuri silloin toi palvelija käyntikortin. Ruhtinas vilkaisi siihen ja -sanoi miehelle: - -"Ohjatkaa hra Gérard Baupré sisälle." - -Ja Philippeen kääntyen: - -"Te menette tänne pukuhuoneeseen. Kuunnelkaa, älkääkä liikahtako." - -Yksikseen jäätyänsä ruhtinas mutisi: - -"Miksi epäröitsisin? Kohtalo hänet lähettää luokseni..." - -Muutaman minuutin kuluttua astui sisälle kookas nuori mies. Hän oli -vaaleaverinen ja solakka, kasvot riutuneet ja silmät kuumeiset, ja -hän seisoi kynnyksellä hämillään, empien, kerjäläisen asennossa, joka -haluaisi ojentaa kätensä pyytääkseen almua eikä uskalla. - -Keskustelu oli lyhyt: - -"Oletteko te hra Gérard Baupré?" - -"Olen... olen... se on nimeni." - -"Minulla ei ole kunniaa..." - -"Asia on tällainen, hra ruhtinas. Joku kertoi minulle..." - -"Kuka?" - -"Eräs hotellinpalvelija... joka sanoi olleensa teidän -palveluksessanne." - -"Käykää asiaan, olkaa hyvä." - -"No..." - -Nuori mies vaikeni, ruhtinaan omaksuman ylpeän ryhdin torjumana ja -säikyttämänä. Tämä huudahti: - -"Mutta, hyvä herra, täytyyhän olla jotakin..." - -"Niin, hra ruhtinas, mies sanoi teitä hyvin rikkaaksi... ja hyvin -jalomieliseksi... ja minä ajattelin, että te mahdollisesti..." - -Hän keskeytti sammaltelunsa äkkiä, kykenemättömänä lausumaan -rukouksen ja nöyrtymyksen sanoja. - -Sernine astui hänen eteensä: - -"Hra Gérard Baupré, ettekö te julkaissut runokokoelmaa nimeltä -'Kevään hymy'?" - -"Kyllä, kyllä!" huudahti nuori mies kirkastuvin kasvoin. "Oletteko -lukenut sen?" - -"Olen... Aika sieviä, ne teidän runonne, aika sieviä... Mutta -luuletteko kykenevänne elämään niiden tuottamilla tuloilla?" - -"Varmasti... ennemmin tai myöhemmin." - -"Toden totta, kuinka omituinen nuori mies te olette! Ja viatonta -vakaumusta täynnä myöskin! Tulkaahan luokseni jälleen ensi vuonna! -Puhumme silloin kaikesta... se on niin eriskummallista, niin -mielenkiintoista... ja ennen kaikkea niin huvittavaa! Ha, ha, ha, ha!" - -Ja naurusta hytkyen, teeskennellyin kumarruksin ja liikkein, hän -osotti vieraansa ovelle. - -"Philippe", hän sanoi, päästäen sisälle hotellinpalvelijan, -"kuulitteko?" - -"Kyllä, isäntä." - -"Gérard Baupré odottaa tänään ehtoopäivällä sähkösanomaa, avun -lupausta." - -"Niin; se on hänen viimeinen toivonsa." - -"Hän ei saa sitä sähkösanomaa saada. Jos sellainen tulee, niin -siepatkaa se ja repikää." - -"Hyvä on, isäntä." - -"Oletteko yksinänne hotellissa?" - -"Olen, kokin keralla, joka ei nuku siellä yötänsä. Omistaja on -poissa." - -"Hyvä. Me olemme siis herroina. Täksi illaksi, klo yhdeksitoista. -Menkäähän." - -Ruhtinas Sernine meni huoneeseensa ja soitti palvelijaansa: - -"Hattuni, hansikkaani ja keppini. Ovatko vaunut varalla?" - -"Ovat, teidän ylhäisyytenne." - -Hän vaihtoi pukuansa, läksi ulos ja vaipui isoon, mukavaan -limousiniin, joka vei hänet Bois de Boulogneen markiisi -ja markiisitar de Gastynelle, missä hän oli luvannut olla -puolipäivällisellä. - -Puoli kolme hän jätti hyvästi isäntäväelleen, seisahtui Avenue -Kleberillä, otti vaunuihinsa kaksi ystäväänsä ja erään lääkärin, ja -saapui viittä vailla kolme Parc des Princesiin. - -Kello kolme hän kävi ratsuväen miekoilla kaksintaisteluun -italialaisen majuri Spinellin kanssa, halkaisi vastustajansa -korvan ensimäisessä ottelussa ja ryhtyi neljännestä vailla -neljä pitämään pankkia korttipelissä Rue-Cambon-klubissa, -lähtien sieltä kaksikymmentä minuuttia yli viiden, voitettuansa -neljäkymmentäseitsemäntuhatta frangia. - -"Octave", sanoi hän automobilinsa kuljettajalle, "viekää Garchesiin." - -Kymmentä vailla kuusi hän astui alas vaunuista Villeneuven puiston -vanhojen muurien edustalla. Vaikka Villeneuven maaomaisuus nykyään on -ositeltu ja raastettu, niin on sillä kuitenkin vielä osaksi säilynyt -sitä loistoa, josta se oli tunnettu keisarinna Eugenien siellä -asustellessa. Sen vanhat puut, sen järvi ja Saint-Cloudin metsien -lehtevät puitteet antavat maisemalle kaihotuntuista viehätystä. - -Tilasta luovutettiin tärkeä osa Pasteur-laitokselle. Yleisölle -varattu alue erottaa sen eräästä pienemmästä osasta, joka silti on -jokseenkin laaja tilus, ja tämän muurien sisäpuolella on Lepola sekä -sen neljä erillistä puutarharakennusta. - -"Tuolla siis asuu rouva Kesselbach", sanoi prinssi itsekseen, etäältä -nähdessään päärakennuksen ja puutarhatalojen katot. - -Hän käveli puiston poikki ja lähestyi järveä. Äkkiä hän pysähtyi -erään puuryhmän taakse. Hän oli nähnyt kahden naisen nojailevan -järven yli vievän sillan kaiteeseen. - -"Varnierin ja hänen miestensä täytyy olla jossakin lähistöllä. Mutta -kylläpä osaavat piileskellä taitavasti!" - -Naiset alkoivat sitten astella nurmikkojen yli isojen, kunnioitusta -herättävien puiden katveessa. Sininen taivas kuvastui oksien lomitse, -joita tuulenhenki hiljakseen huojutteli, ja kevään ja nuoren -kasvullisuuden tuoksu leijui ilmassa. - -Tyynelle vedenpinnalle päin viettävillä ruohoisilla rinteillä -kukkivat satakaunot, orvokit, narsissit, kielot, kaikki huhti- ja -toukokuun hennot kukkaset, siellä täällä muodostaen loistavia -yksivärisiä päiviä. Aurinko kallistui taivaanrantaa kohti. - -Ja yht'äkkiä ryntäsi tiheästä pensaikosta kolme miestä naisia kohden. - -He puhuttelivat heitä. Muutamia sanoja vaihdettiin. Naiset osottivat -näkyviä kauhun merkkejä. Yksi miehistä astui lyhyemmän luo ja yritti -siepata kukkaroa, joka tällä oli kädessään. He huusivat apua, ja -ahdistajat kävivät heihin käsiksi. - -Ruhtinas hyökkäsi esille. Kymmenessä sekunnissa hän pääsi melkein -vesirajaan. Hänen lähestyessään miehet pakenivat. - -Hän syöksyi ajamaan heitä takaa. Mutta toinen naisista pyyteli häntä: - -"Voi, hyvä herra, minä pyydän teitä... ystäväni voi pahoin!" - -Lyhyempi nainen oli pyörtyneenä kaatunut nurmikolle. Sernine pyörsi -takaisin. - -"Eihän hän liene haavottunut?" hän kysyi. "Saattoivatko nuo -roistot..." - -"Ei... ei... vain säikähdystä... kiihtymystä. Sitäpaitsi... te -ymmärrätte kyllä... hän nimittäin on rouva Kesselbach..." - -"Vai niin, todellakin?" sanoi ruhtinas. - -Hän tarjosi hajusuolapulloa, jonka nuorempi nainen heti asetti -ystävättärensä sieraimien eteen. Ja ruhtinas lisäsi: - -"Nostakaa tulppana olevaa ametystiä. Näette pienen laatikon, jossa on -joitakuita pastilleja. Antakaa madamelle yksi... yksi, ei enempää... -ne ovat hyvin voimakkaita." - -Hän katseli miten nuori nainen autteli ystävätärtänsä. - -Hän oli vaaleatukkainen, hyvin yksinkertaisesti puettu, ja hänen -kasvonsa olivat lempeät ja totiset, samalla kun niitä kuitenkin -kirkasti myhäily silloinkin kun hän ei hymyillyt. - -"Tuo on Geneviève", ajatteli ruhtinas. Ja hän toisteli itsekseen: -"Geneviève... Geneviève..." - -Sillävälin rouva Kesselbach vähitellen pääsi tajulleen. Hän oli -ensimältä kummissaan eikä näyttänyt käsittävän. Sitte hän muistinsa -palatessa kiitti pelastajaansa päänsä liikkeellä. Ruhtinas sanoi -syvään kumartaen: - -"Sallikaa minun esitellä itseni... Olen ruhtinas Sernine..." - -Toinen vastasi heikolla äänellä: - -"En tiedä miten ilmaista kiitollisuuttani." - -"Olemalla sitä laisinkaan ilmaisematta, madame. Teidän pitäisi -kiittää sattumaa, joka askeleeni tälle suunnalle ohjasi. Saanko -tarjota teille käsivarteni?" - -Tovin kuluttua rouva Kesselbach soitti Lepolan ovikelloa ja sanoi -ruhtinaalle: - -"Pyydän teiltä vielä yhtä palvelusta, monsieur: Älkää puhuko tuosta -hyökkäyksestä." - -"Ja kuitenkin, madame, olisi se ainoa keino saada selville..." - -"Kaikki selville saamisen yrittäminen merkitsee tutkistelua, ja -se tuottaisi yhä lisää hälinää ympärilleni, lisää kyselyjä, lisää -rasitusta, ja minä olen jo kylliksi voipunut." - -Ruhtinas ei enää väittänyt vastaan. Kumartaen kysyi hän: - -"Sallittehan minun käydä tiedustelemassa vointianne?" - -"Oi, mielelläni..." - -Rouva Kesselbach suuteli Genevièveä ja meni sisälle. - -Yö teki tuloansa. Sernine ei tahtonut antaa Genevièven palata -yksinänsä. Mutta he eivät olleet vielä ehtineet polulle, kun hämystä -joku riensi heitä kohti. - -"Isoäiti!" huudahti Geneviève. - -Hän heittäysi vanhan rouvashenkilön syliin, joka kiihkeästi suuteli -häntä. - -"Voi, rakkaani, rakkaani, mitä on tapahtunut? Olet myöhästynyt, -vaikka aina olet niin säntillinen!" - -Geneviève esitteli ruhtinaan: - -"Ruhtinas Sernine... madame Ernemont, isoäitini..." - -Sitte hän kertoi tapauksen, ja madame Ernemont toisti: - -"Oi, rakkaani, kuinka sinun onkaan täytynyt säikähtyä!... En -milloinkaan unohda ystävällisyyttänne, monsieur, sen vakuutan. Mutta -kylläpä sinun on täytynyt säikähtyä, poloinen rakkaani!" - -"No, mummoseni, tyynnyhän, koska kerran olen tässä." - -"Niin, mutta peljästys on voinut tehdä sinulle vahinkoa. Ei voi -tietää mitä sellaisesta seurannee. Voi, se on kamalaa!" - -He astelivat pitkin pensas-aitaa, jonka läpi näkyi puita ja muutamia -lyhyiksi leikattuja pensaita kasvava piha, leikkikenttä ja hyvin -hauskan näköinen valkea rakennus. Rakennuksen taustalla oli pieni -veräjä lehtimajaksi istutetun seljapuuryhmän suojassa. - -Vanha rouva pyysi ruhtinas Sernineä sisälle ja osotti heidät pikku -vierashuoneeseen eli saliin. Geneviève pyysi saada hetkeksi poistua, -mennäkseen katsomaan oppilaitaan, joiden illallis-aika nyt oli. -Ruhtinas ja madame Ernemont jäivät kahden kesken. - -Vanhalla rouvalla oli murheelliset ja kalpeat kasvot, ja hänen -hopeiset hapsensa päättyivät kahteen pitkään, irralliseen suortuvaan. -Hän oli liian pyylevä, hänen käyntinsä oli raskasta ja ulkomuodostaan -ja rouvashenkilön puvusta huolimatta oli hänessä jotakin hiukan -rahvaanomaista, mutta hänen silmänsä olivat äärettömän lempeät. -Ruhtinas Sernine astui hänen luokseen, otti hänen päänsä käsiensä -väliin ja suuteli häntä molemmille poskille: - -"No, muoriseni, kuinka jaksat?" - -Vanhus seisoi sanattomaksi hämmästyneenä, silmät suurina, auki suin. - -Ruhtinas nauraen suuteli häntä uudestaan. - -Hän sopersi: - -"Sinä! Sinä se oletkin! Voi taivasten tekijä!" - -"Rakas vanha Victoireni!" - -"Älä sano minua siksi!" huudahti toinen vavahtaen. "Victoire on -kuollut... vanhaa palvelijaasi ei ole enää olemassa. ['Ontto neula', -kirj. Maurice Leblanc. Ilmestynyt suomeksi 1909.] Minä kuulun -kokonaan Genevièvelle." Ja ääntänsä alentaen: "Hyvä Jumala! Minä näin -nimesi sanomalehdissä. On siis totta, että sinä olet jälleen ryhtynyt -pahuuteen?" - -"Niinkuin näet." - -"Ja kuitenkin vannoit minulle, että se oli lopussa, että olit -lähdössä ainiaaksi pois, että tahdoit tulla kunnialliseksi mieheksi!" - -"Yrittänyt olen. Yrittänyt olen neljä vuotta... et voi sanoa, että -olen antanut itsestäni puheenaihetta näinä neljänä vuonna!" - -"No?" - -"No, se elämä ikävystyttää." - -Vanhus huoahti ja kysyi: - -"Oletko Kesselbachin jutussa?" - -"Olenpa tietenkin! Olisinko muutoin viitsinyt järjestää hyökkäystä -rouva Kesselbachia vastaan kello kuudeksi, saadakseni tilaisuuden -viittä minuuttia myöhemmin pelastaa hänet omien miesteni kynsistä? -Pitäen minua hyväntekijänänsä on hän pakotettu vastaanottamaan -minut. Minä olen nyt linnotuksen sydämessä ja leskeä suojellessani -voin pitää koko ympäristöä silmällä. Näethän, sellainen elämä, jota -minä vietän, ei salli minun kuljeskella haaskaamassa aikaani pikku -kohteliaisuuskysymyksiin ja muihin muotoseikkoihin. Minun täytyy -käydä suoraan asian ytimeen, rajusti, raa'asti, toimekkaasti!" - -Vanhus katseli häntä surkeissaan ja voihki: "Minä näen... minä -näen... hyökkäys on kaikki valhetta... Mutta silloin... Geneviève...?" - -"Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Oli yhtä helppo pelastaa kaksi kuin -yksi. Ajattelehan, kuinka pitkän ajan olisivat vaatineet yritykseni --- kenties lopultakin hyödyttömät -- luikerrella tuon lapsen -ystävyyteen! Mitä olin minä hänelle? Mitä olisin nyt? Tuntematon -henkilö... vieras. Nyt sitä vastoin olen pelastaja. Tunnin kuluttua -olen... lähin ystävä." - -Vanhus alkoi vapista: - -"Ja siis... sinä et pelastanut Genevieveä?... Siis aijot sekottaa -meidät asioihisi?" Ja äkkiä hän kapinallisena tarttui toista -hartioihin: "Ei; minä en salli sitä! Ymmärrätkö? Sinä toit lapsen -eräänä päivänä minulle, sanoen: 'Tässä, minä uskon hänet sinulle... -hänen isänsä ja äitinsä ovat kuolleet... ota hänet suojelukseesi.' -No, hän on nyt minun suojeluksessani; ja minä tiedän miten puolustaa -häntä sinua ja kaikkia temppujasi vastaan!" - -Seisten suorana, päättäväisessä asennossa, madame Ernemont näytti -olevan valmistautunut kaikkeen. - -Verkalleen ja hiljaisesti Sernine irrotti hänen kätensä, ensin toisen -ja sitten toisen, ja tarttui vuorostaan vanhusta hartioihin, pakotti -hänet istuutumaan lepotuoliin, kumartui hänen ylitseen ja sanoi -tyynellä äänellä: - -"Joutavia!" - -Tämä alkoi itkeä ja rukoili käsiänsä väännellen: - -"Rukoilen sinua jättämään meidät rauhaan! Me olimme niin onnellisia! -Luulin sinun unohtaneen meidät ja siunasin taivasta aina kun oli -päivä illaksi ehtinyt. Niin... rakastanhan sinua silti. Mutta -Geneviève, näetkös... tekisin sen lapsen hyväksi mitä tahansa. Hän on -ottanut sinun paikkasi sydämessäni." - -"Sen huomaan", sanoi toinen nauraen. "Mielihyvällä lähettäisit minut -hiiteen. No, älkäämme nyt enää joutavoitse! Minulla ei ole aikaa -hukattavana. Minun täytyy puhutella Genevièveä." - -"Aijot puhutella häntä?" - -"No, onko sekin rikos?" - -"Ja mitä on sinulla kerrottavana hänelle?" - -"Eräs salaisuus... hyvin vakava salaisuus... ja hyvin liikuttava..." - -Vanhus säikähti: - -"Ja tuottaa hänelle surua kenties? Oi, minä pelkään kaikkea -- minä -pelkään kaikkea, mikä koskee häntä..." - -"Tässä hän tuleekin", huomautti toinen. - -"Ei; ei vielä." - -"Tulee, tulee, minä kuulen hänet. Pyyhi silmäsi ja ole järkevä." - -"Kuule", puheli madame Ernemont kiihkeästi. "Kuule. Minä en tiedä, -mitä aijot sanoa, minkä salaisuuden tahdot ilmaista tälle lapselle, -jota sinä et tunne; mutta minä, joka hänet tunnen, sanon sinulle: -Genevièvellä on hyvin ripeä, hyvin urhea, mutta hyvin herkkä -luonne. Valitse sanasi varovasti. Voisit loukata tunteita... joiden -olemassaolosta sinulla ei voi olla aavistustakaan." - -"Ja miks'ei?" - -"Syystä että hän kuuluu toiseen rotuun kuin sinä, eri maailmaan. -Tarkotan, eri moraaliseen maailmaan. On asioita, joiden ymmärtäminen -on nykyisin kiellettyä. Sinun ja hänen välillä on este ylipääsemätön. -Genevièvellä on mitä puhtain ja herkin omatunto... ja sinä..." - -"Ja minä?" - -"Ja sinä et ole kunniallinen mies!" - -Geneviève astui huoneeseen säihkyvänä ja ihastuttavana. - -"Kaikki lapsukaiseni ovat käyneet levolle; minulla on kymmenen -minuuttia aikaa. Mutta, isoäiti, mikä nyt on tullut? Näytät niin -kiihtyneeltä. Vieläkö sinua vaivaa tuo tapaus?" - -"Ei, mademoiselle", sanoi Sernine; "luullakseni on minulla ollut onni -saada isoäitinne tyynnytetyksi. Me vain puhelimme teistä, teidän -lapsuudestanne; ja siihen puheenaiheeseen ei isoäitinne nähtävästi -voi liikutuksetta kajota." - -"Lapsuudestani?" sanoi Geneviève punehtuen. "Oh, isoäiti!" - -"Älkää toruko häntä, mademoiselle. Keskustelu kääntyi sattumalta -sille suunnalle. Olen nimittäin useasti matkustanut sen kauppalan -läpi, jossa teidät kasvatettiin." - -"Aspremontin?" - -"Niin, Aspremontin, lähellä Nizzaa. Te asuitte uudessa, kauttaaltaan -valkeassa talossa." - -"Niin", sanoi Geneviève; "kauttaaltaan valkeassa, ikkunain ympärillä -vain pieni sininen viiru. Olin vasta seitsemän vuoden vanha, kun -jätimme Aspremontin, mutta muistan pienimmätkin seikat siltä ajalta. -Enkä ole unohtanut auringon kimmellystä rakennuksen valkeata -julkipuolta vasten, enkä kumipuun siimestä puutarhan taustalla." - -"Puutarhan taustalla, mademoiselle, oli öljypuulehto, ja erään puun -alla työskenteli äitinne kuumina päivinä pöydän ääressä." - -"Se on totta, se on totta!" huudahti tyttö kiihkoissaan. "Minä -leikittelin hänen vieressään." - -"Ja siellä", jatkoi ruhtinas, "tapasin äitiänne monet kerrat. -Tunsin hänen kuvansa heti kun teidät näin... mutta kirkkaamman, -onnellisemman kuvan." - -"Niin; äiti parkani ei ollut onnellinen. Isäni kuoli juuri -syntyessäni, eikä mikään voinut konsanaan lohduttaa häntä. Hän itki -paljon. Minulla on vieläkin pikku nenäliina, jolla siihen aikaan -kuivailin hänen kyyneleitänsä." - -"Pieni vaaleanpunaisilla ompeleilla kirjailtu nenäliina." - -"Mitä!" huudahti tyttö hämmästyneenä. "Te tunnette..." - -"Olin saapuvilla eräänä päivänä, kun te lohduttelitte häntä... ja te -lohduttelitte häntä niin kauniisti, että kohtaus painui muistiini." - -Geneviève loi häneen terävän katseen ja mutisi melkein itsekseen: - -"Niin, niin... minusta tuntuu... Silmienne ilme... ja äänenne -sointu..." - -Hän laski silmäluomensa hetkeksi alas ja mietiskeli, kuin turhaan -yrittäen tavotella häipynyttä muistoa. Ja hän jatkoi: - -"Te siis tunsitte hänet?" - -"Minulla oli ystäviä lähellä Aspremontia, ja minä tapailin häntä -heidän luonansa. Viimeisen kerran hänet nähdessäni hän näytti minusta -vielä murheellisemmalta... kalpeammalta... ja jälleen palatessani..." - -"Oli kaikki lopussa, eikö niin?" sanoi Geneviève. "Niin, hän menehtyi -nopeasti... muutamassa viikossa... ja minä jäin yksikseni naapurien -seuraan, jotka olivat valvoneet hänen vuoteensa ääressä... ja eräänä -aamuna he veivät hänet pois. Mutta sen päivän iltana saapui joku -minun nukkuessani, nosti minut ylös ja kietoi minut vaippoihin..." - -"Mies?" kysyi ruhtinas. - -"Niin; mies. Hän puheli minulle, ihan hiljaisella äänellä, hyvin -lempeästi... hänen äänensä viihdytti minua... ja kantaessaan minut -yön selkään alas tietä ja vaunuihin hän tuuti minua sylissään ja -kertoi minulle satuja... samalla äänellä... samalla äänellä..." - -Tyttö vaikeni vähitellen ja katseli häntä entistä terävämmin ja yhä -selvemmin ponnistellen tarttuakseen kiitävään kuvitelmaan, joka -tuolloin tällöin vilahti hänen sielussaan. - -Ruhtinas kysyi: - -"Ja sitte? Minne vei hän teidät?" - -"En voi selvästi muistaa... on ihan kuin olisin nukkunut useampia -päiviä. En voi muistaa mitään ennen kuin pikku Montégutin kaupungin -Vendéessä, missä vietin lapsuuteni toisen jakson isä ja äiti Izereaun -luona. Tämä arvoisa pariskunta hoiti ja kasvatti minua, enkä -konsanaan unohda heidän rakkauttaan ja hellyyttään." - -"Ja kuolivatko hekin?" - -"Kuolivat molemmat", kertoi tyttö, "seudulla levinneeseen -lavantautiin... mutta sen minä sain tietää vasta myöhemmin... Heti -heidän sairastuttuansa vei minut pois, kuten edelliselläkin kerralla -ja samanlaisissa olosuhteissa, yöllä joku, joka samaten kääri -minut vaippoihin... Mutta minä olin nyt isompi, minä rynnistelin -vastaan, koetin huutaa... ja hänen täytyi tukita suuni silkkisellä -nenäliinalla." - -"Kuinka vanha olitte silloin?" - -"Neljäntoista vuoden... se tapahtui neljä vuotta takaperin." - -"Silloinhan kait näitte minkä näköinen oli mies?" - -"En; hän kätki kasvonsa paremmin eikä puhunut minulle ainoatakaan -sanaa... Kuitenkin olen aina uskonut hänet samaksi... sillä minä -muistan saman hellävaraisuuden, samat tarkkaavaiset, huolelliset -liikkeet." - -"Ja sen jälkeen?" - -"Sen jälkeen tuli unohdus, uni, kuten ennenkin... Tällä kertaa olin -nähtävästi sairas; olin kuumeinen... Ja minä heräsin valoisassa, -hauskassa huoneessa. Valkotukkainen rouva kumartui hymyillen -ylitseni. Se oli isoäiti... ja huone oli sama, jossa nyt nukun -ylikerrassa." - -Hän oli saanut kasvojensa onnellisen ilmeen, säihkyvän suloisuutensa -takaisin; ja hän lopetti hymyillen: - -"Madame Ernemont oli eräänä iltana löytänyt minut nukkuvana ovensa -kynnykseltä; hän nosti minut sisälle, hänestä tuli isoäitini ja -muutamien yrittelyjen jälkeen tuli pieni Aspremontin tyttö tuntemaan -rauhallisen ja uurastavan elämän riemut." - -Ruhtinas kysyi: - -"Ettekö koskaan sen koommin ole kuullut tuosta miehestä?" - -"En koskaan." Tyttö säpsähti. "Tiedättekö... tiedättekö te mitään?" - -"En... en... minä vain..." - -Ruhtinas nousi ja asteli edes takaisin huoneessa. Tuon tuostakin -hänen katseensa osuivat Genevièveen ja näytti siltä kuin olisi -hän ollut antamaisillaan täsmällisemmän vastauksen tytön tekemään -kysymykseen. Puhuisiko hän? - -Madame Ernemont odotti tuskalla sen salaisuuden paljastusta, josta -tytön vastainen mielenrauha saattaisi riippua. - -Ruhtinas istuutui Genevièven viereen, tuntui epäröitsevän ja virkkoi -viimein: - -"Ei ei... juuri nyt... juolahti mieleeni aatos... muisto... -mutta minä tahdoin ensin..." Hän veti tuolinsa lähemmä ja jatkoi -vakavammalla äänellä: "Minä tahdoin ensin tuntea teidät paremmin, -tuntea teidän elämänne. En ole huomannut kenessäkään teidän -ikäisessänne niin suurta tyyneyttä, vakavuutta, miehuutta tai niin -tervettä ja tasasuhtaista sielua. Te näytätte niin onnelliselta, -että niiden, jotka rakastavat teitä, täytyy peljätä joskus -aavistamattansakin häiritsevänsä teidän onneanne." - -"Se on totta... se on totta", jupisi madame Ernemont. - -"He ovat väärässä", sanoi Geneviève hymyillen, "sillä minun -onnellisuuteni on minussa itsessäni." - -"Ja se on kieliopin ja laskennon opettamista pikku tyhmyrien -liudalle? No, selittäkäähän minulle, miksi olette omistanut elämänne -tähän epäkiitolliseen, työlääseen toimeen." - -"Kutsumus..." - -"Voisinpa juuri ja juuri ymmärtää kutsumuksen opettamiseen... mutta -ei... tämä on toista... teidän oppilaanne eivät ole säällisiä -oppilaita." - -"Ja sen tähden ei kutsumuksenikaan ole säällinen kutsumus", vastasi -Geneviève nauruun helähtäen. "Se on aivan erikoinen ja ilmeni -jo lapsena, minun sitä tietämättäni, luonnollisesti. Ollessani -ihan pieni, Aspremontin koulussa ja myöhemmin Montégutin, oli -minulla tapana hakea seuraani tovereitani, jotka olivat vähemmän -älykkäitä kuin toiset, vähemmän nopeita, jotka eivät ymmärtäneet -eivätkä yrittäneet ymmärtää koulun johtajattaren antamia läksyjä... -Nämä herättivät mielenkiintoani. Koulun päätyttyä yrittelin minä -vuorostani selittää heille läksyä... ja minuapa he ymmärsivät. -Oh, ei heti, mutta vähin erin... Epäilemättä riippui tulos -kärsivällisyydestä. Minä olen hyvin kärsivällinen; se ei ole minulle -väkinäistä, ei ollenkaan koske hermoihini... päin vastoin on minulle -hupaista tuntea sanojeni vajoavan aivoihin, jotka ovat -- miten -sanoisin? -- hiukan sakeat. On kuin minun kauttani syttyisi pimeässä -valo... ja leviäisi... ja loistaisi..." - -Hän puhui verkalleen, miettiväisellä äänellä, ja hänen vielä -hymyilevät silmänsä saivat kostean kiillon, kuin olisivat -vuotamattomat kyyneleet ilmaisseet hänen innostuksensa ja hänessä -kytevän luottamuksen. - -Sernine oli kuunnellut häntä yltyvällä hämmästyksellä, eikä hän -yrittänyt salata liikutustansa. Hän mutisi: - -"Minä ihailen teitä..." - -"Oi", sanoi tyttö, "se on liian suuri sana!" - -"Ei, ei; minä vakuutan teille, että työnne on ihailtava ja että te -antaudutte siihen sellaisella kiintymyksellä ja uljuudella..." - -Geneviève keskeytti hänet hilpeästi kysäisten: - -"Oletteko rikas, monsieur?" - -"Miksi?" - -"Oletteko rikas?" hän toisti. - -"Olen." - -"Mutta minäpä en ole. Isoäidillä on hiukan varoja, joiden avulla sain -kootuksi ensimäiset oppilaani. Sitä paitsi on muutamien perheillä -varaa maksaa, mutta useimmat ovat köyhiä; ja näille minä en anna -ainoastaan asuntoa, vaan myöskin ruuan ja vaatteet... ja mieleni -tekisi saada vielä enemmän lapsia hoitooni ja ottaa avukseni pari -kolme ystävää, joille maksaisin palkkaa. Mutta tähän puuttuu minulta -kannattajia. Koska ihailette työtäni, monsieur, niin ettekö antaisi -kannatusmaksua siihen?" - -Ruhtinas veti esille lompakkonsa, otti siitä viisi tuhannen frangin -seteliä ja ojensi ne hänelle. - -"Oi", sanoi hän aivan hämillään, "tässä on liian paljon!" - -"Kannatusmaksuni täytyy olla ihailuni tasalla", sanoi ruhtinas -nauraen. "Ettekä tiedä, kuinka suurella mielihyvällä minä otan osaa -työskentelyynne." - -"Hyvä on. Minä otan vastaan rahat, mutta lähetän teille tilit." - -"Sitä minäkin haluaisin." - -"Ja lisäksi", sanoi tyttö sievän itsepintaisesti, "täytyy teidän heti -ilmaista mielenkiintonne syy." - -"Teitä kohtaan tuntemani, mademoiselle? No, ainahan ne ihmiset -herättävät mielenkiintoa, joille on tullut tehneeksi palveluksen." - -"Eikö ole mitään muuta syytä?" - -"Ei", väitti ruhtinas huomaamattomasti epäröiden. - -"Ja kuitenkin, kun juuri äsken kerroin teille lapsuudestani, oli -teillä joku aatos -- muisto..." - -"Minä erehdyin." - -"Oh", huoahti tyttö hyvin pettyneenä. "Olin puolittain arvaillut... -että se mies, jonka kahdesti näin... että te tunsitte hänet... -että..." - -Hän ei lopettanut lausettaan, vaan odotti vastausta kysymykseen, -jonka oli ruhtinaalle tehnyt rohkenematta sitä sommitella selvemmäksi. - -Tämä oli vaiti. Sitte, yrittämättä itsepintaisemmin, tyttö kumartui -madame Ernemontin yli. - -"Hyvää yötä, isoäiti. Lapseni ovat kyllä jo kaikki levolla, mutta he -eivät saa unta ennen kuin minä suutelen heitä." - -Hän ojensi kätensä ruhtinaalle: - -"Kiitän teitä vielä kerran..." - -"Joko poistutte?" kysyi ruhtinas nopeasti. - -"Jo, suokaa anteeksi; isoäiti saattaa teidät ulos." - -Ruhtinas kumarsi syvään ja suuteli hänen kättänsä. Avatessaan oven -hän vielä kääntyi katsomaan ja hymyili. Sitte hän katosi. Ruhtinas -kuuli hänen askeleittensa kaiun häipyvän etäisyyteen ja seisoi -hievahtamatta, kasvot liikutuksesta kalpeina. - -"No", sanoi vanha rouva, "sinä et siis puhunutkaan?" - -"En..." - -"Se salaisuus..." - -"Myöhemmin... Tänään, kumma kyllä, en voinut." - -"Oliko se niin vaikeata? Eikö hänestä itsestänsäkin tuntunut, että -sinä olit se vieras, joka vei hänet kahdesti pois? Sana olisi -riittänyt." - -"Myöhemmin, myöhemmin", kertasi hän saaden entisen ryhtinsä. "Voithan -ymmärtää... lapsi tuskin tunteekaan minua. Minun täytyy ensin voittaa -oikeus hänen hellyyteensä, hänen rakkauteensa. Annettuani hänelle sen -elämän, jonka hän ansaitsee, ihmeellisen elämän, jollaisesta saduissa -kerrotaan, puhun hänelle." - -Vanha rouva keikautti niskojaan. - -"Pelkäänpä tekeväsi suuren erehdyksen. Geneviève ei kaipaa -ihmeellistä elämää. Hän pitää yksinkertaisesta." - -"Hänellä on kaikkien naisten aisti; ja rikkaus, ylellisyys ja mahti -suovat iloja, joita ei yksikään heistä halveksi." - -"Kyllä... Geneviève. Ja sinä voisit tehdä paljoa paremmin." - -"Saammehan nähdä. Toistaiseksi anna minun kulkea omaa tietäni. Ja ole -ihan huoletta. Minulla ei ole vähintäkään aikomusta, kuten sanot, -sekottaa häntä temppuihini. Hän saa tuskin koskaan nähdä minua... -Mutta meidän piti joutua kosketukseen, tiedä se... Se on tehty... -Hyvästi." - -Hän lähti koulusta ja käveli paikalle, missä hänen automobilinsa -odotteli. Hän oli hyvin mielissään. - -"Hän on ihastuttava... ja niin leppeä, niin vakava! Hänen äitinsä -silmät, silmät jotka viihdyttävät." Ja hän sanoi ääneensä: "Totisesti -pidän huolta hänen onnestaan! Ja heti! Jo tänä iltana! Oikein! Jo -tänä iltana saakoon hän lemmityn! Eikö rakkaus ole jokaisen nuoren -tytön onnen pääehto?" - -Hän tapasi automobilinsa valtamaantieltä. - -"Kotiin", hän sanoi Octavelle. - -Kotiin tultuansa hän soitti Neuillyyn ja ilmotti puhelimella ohjeensa -sille ystävälle, jota hän kutsui tohtoriksi. Sitte hän muutti pukua, -söi päivällistä Rue-Cambon-klubissa, vietti tunnin oopperassa ja -nousi taas voimavaunuihinsa. - -"Neuillyyn, Octave. Lähdemme noutamaan tohtorin. Paljonko kello on?" - -"Puoli yksitoista." - -"Pentele! Nyt joutuin!" - -Kymmentä minuuttia myöhemmin pysähtyi automobili Boulevard -Inkermannin päässä erään aidatun huvilan edustalle. Lääkäri tuli ulos -kuullessaan toitottajan törähdykset. Ruhtinas kysyi: - -"Onko 'yksilö' valmis?" - -"Kääritty, sidottu, sinetitetty." - -"Hyvässä kunnossa?" - -"Oivallisessa. Jos kaikki käy kuten puhelimessa kerroitte, niin -poliisit joutuvat aivan harhaan." - -"Sitähän varten he ovatkin. Nostetaanpa hänet tänne." - -He kantoivat automobiliin jonkinlaisen pitkulaisen säkin, joka oli -ihmis-olennon muotoinen ja näköjään jokseenkin raskas. Ja ruhtinas -sanoi: - -"Aja Versaillesiin, Octave -- Rue de la Vilainelle. Pysäytä Hôtel des -Empereursin edustalle." - -"Hei, sepä viheliäinen majala!" huomautti lääkäri. "Minä tunnen sen -hyvin -- oikea kurjuuden pesä!" - -"Sen kyllä tiedän. Ja siellä koituu kova työ -- minulle ainakin... -Mutta toden totta en möisi tätä hetkeä kokonaisesta omaisuudestakaan. -Kuka uskaltaa väittää, että elämä on yksitoikkoista?" - -He saapuivat Hôtel des Deux Empereursin luo. Astuen pitkin lokaista -kujaa ja painuen kaksia portaita alas pääsivät he käytävään, jota -lekutteleva lamppu valaisi. - -Sernine kopautti nyrkillään erääseen oveen. - -Huoneesta ilmestyi kengänkiillottaja Philippe, sama mies, jolle -Sernine oli aamulla antanut ohjeita Gérard Bauprésta. - -"Onko hän täällä vielä?" kysyi ruhtinas. - -"On." - -"Naru?" - -"Solmu on tehty." - -"Eihän hän liene saanut toivomaansa sähkösanomaa?" - -"Minä sieppasin sen. Se on tässä." - -Sernine otti tuon sinisen paperiliuskaleen ja luki sen. - -"Hyvä!" sanoi hän tyytyväisellä äänellä. "Juuri parahiksi. Tässä -on lupaus tuhannen frangin lähettämisestä huomenna. Hei, onni on -puolellani. Neljännestä vailla kaksitoista... Neljännestunnin -kuluttua tuo poloinen tekee hyppäyksen ijankaikkisuuteen. Näyttäkää -minulle tietä, Philippe. Te, tohtori, jäätte tänne." - -Kengänkiillottaja otti kynttilän. He kiipesivät kolmanteen -huonekertaan ja hiipivät varpaisillaan pitkin matalaa ja -pahanhajuista käytävää, jonka varrella oli ullakkokammioita. Se -päättyi puisiin portaisiin, joita peittivät lahonneet matonriekaleet. - -"Eikö kukaan voi kuulla minua?" kysyi Sernine. - -"Ei. Nuo kaksi huonetta ovat aivan erillään muista. Mutta varokaa -erehtymistä: hän on vasemmanpuoleisessa." - -"Hyvä on. Menkää nyt alikertaan. Kello kaksitoista tulee teidän -kantaa käärö tänne missä nyt seisomme ja odottaa kunnes kutsun teitä." - -Portaissa oli kymmenen askelmaa, jotka ruhtinas kapusi äärettömän -varovasti. Porrassiltamalla oli kaksi ovea. Sernineltä meni -kokonaista viisi minuuttia oikeanpuoleisen avaamiseen siten, ettei -kitkuva sarana pienimmälläkään risahduksella häirinnyt hiljaisuutta. - -Huoneen pimennossa kiilui valoa. Hän hapuili valoa kohti -ympäristöänsä tunnustellen, karttaakseen tuoleja. Se tunkeusi -viereisestä huoneesta lasioven läpi, jota peitti resuinen verho. - -Ruhtinas nykäisi nöyhtäytyneen rääsyn syrjään. Ruudut olivat -himmennettyä lasia, mutta paikotellen raappiutunutta, niin että oli -helppo yhdellä silmällä seurata kaikkea, mitä toisessa huoneessa -tapahtui. - -Sernine näki miehen istuvan pöydän ääressä vastapäätä. Se oli Gérard -Baupré. Hän kirjotti kynttilän valossa. - -Hänen päänsä yläpuolella riippui kattoon kiinnitetyssä koukussa naru. -Narun päässä oli juoksusilmukka. - -Heikko kajahdus kuului tornista ulkoa. - -"Viisi minuuttia vailla kaksitoista", ajatteli Sernine. "Viisi -minuuttia vielä." - -Nuori mies kirjotti. Tovin kuluttua hän laski pois kynänsä, keräsi -kyhäämänsä kymmenen tahi kaksitoista paperiarkkia ja alkoi tarkastaa -niitä. - -Lukemansa ei näyttänyt häntä miellyttävän, sillä hänen kasvoilleen -sävähti tyytymätön ilme. Hän repi käsikirjotuksensa ja poltti palaset -kynttilän liekissä. - -Sitte hän kuumeisella kädellä piirsi muutamia sanoja puhtaalle -paperiarkille, vetäisi vimmastuneesti nimensä rivien alle ja -nousi tuoliltaan. Mutta nähdessään narun kymmenen tuuman päässä -yläpuolellaan istuutui hän taas äkkiä kauhusta väristen. - -Sernine näki selvästi hänen kalpeat kasvonpiirteensä, hänen laihat -poskensa, joita hän tuki nyrkeillään. Kyynel solui verkalleen alas -poskea, yksinäinen, karvas kyynel. Hänen silmänsä tuijottivat -tyhjyyteen, sanomattomassa kaihossaan kammottavat silmät, silmät -jotka jo näyttivät tähyilevän tuntematonta hirmua. - -Ja niin nuoret kasvot! Posket niin sileät, puhtoiset, viattomat! Ja -siniset silmät, siniset kuin itäinen taivas... Keskiyö... keskiyön -kaksitoista kumeata lyöntiä, joihin moni toivoton mies on kätkenyt -olemassa olonsa viimeisen silmänräpäyksen! - -Kahdennellatoista lyönnillä hän nousi jälleen seisaalleen ja -silmäili kolkkoa narua tällä kertaa urheasti, vapisematta. Koettipa -hän hymyilläkin, vaivaista hymyä, tuomitun, kuoleman jo omakseen -anastaman miehen surkeata irvistystä. - -Nopeasti kapusi hän tuolille ja otti narun toiseen käteensä. - -Hetkisen seisoi hän liikkumattomana, ei tosin empien tai rohkeutta -vailla, mutta tämä oli se äärimäinen hetki, se viimeinen armon -minuutti, jonka mies itselleen sallii ennen kuolon saaliiksi -antautumistansa. - -Hän tuijotteli kurjaa kammiota, johon hänen tunnoton kohtalonsa oli -hänet saattanut, rumia seinäpapereita, perskaantunutta vuodetta. - -Pöydällä ei ollut ainoatakaan kirjaa -- kaikki myyty. Ei valokuvaa, -ei kirjettä: hänellä ei ollut isää, ei äitiä, ei omaisia. Mikä olisi -saanut hänet pitämään kiinni elämästä? - -Nopealla liikkeellä pujotti hän päänsä silmukkaan ja veti sen -kireälle. - -Ja potkaisten tuolin altansa hyppäsi hän tyhjyyteen! - - * * * * * - -Kymmenen sekuntia, viisitoista sekuntia kului; kaksikymmentä -peloittavaa, ikuista sekuntia... - -Ruumis nytkähti pariin kolmeen kertaan. Jalat olivat vaistomaisesti -tavottaneet tukikohtaa. Sitten ei enää liikahdusta. - -Vielä muutamia sekunteja. Pieni lasitettu ovi avautui. Sernine astui -sisälle. - -Vähääkään kiirehtimättä hän otti paperiarkin, johon nuori mies oli -piirtänyt nimensä ja luki: - - 'Väsynyt elämään, sairas, pennitön, toivoton! Minä lopetan - elämäni. Älköön ketään syytettäkö kuolemastani. 30. p:nä - huhtikuuta. - - _Gérard Baupré_.' - -Hän laski paperin takaisin pöydälle, näkyvälle paikalle, otti tuolin -ja asetti sen nuoren miehen jalkojen alle. Hän itse nousi pöydälle, -otti ruumiin kainaloonsa, kohotti sitä, hellitti juoksusilmukkaa ja -pujotti pään siitä pois. - -Ruumis vaipui hänen syliinsä. Hän antoi sen lipua pitkin pöydän -viertä, hyppäsi maahan ja laski sen vuoteelle. Sitte hän yhä yhtä -kylmäverisenä avasi käytävään johtavan oven. - -"Oletteko siellä kaikki kolme?" hän kuiskasi. Joku vastasi puisten -portaiden juurelta: "Täällä olemme. Nostammeko sinne käärömme?" - -"Tehkää niin." - -Hän otti kynttilän ja valaisi heille. Nuo kolme miestä kompuroitsivat -ylös portaita, kantaen säkkiä, johon "yksilö" oli sidottu. - -"Laskekaa se tuohon", sanoi ruhtinas pöytää osottaen. Hän katkoi -taskuveitsellä säkin ympäri kiedotut köydet. Näkyviin tuli valkea -hursti, jonka hän työnsi syrjään. Hurstissa oli ruumis -- Pierre -Leducin ruumis. - -"Pierre Leduc parka!" puheli Sernine. "Et saa koskaan tietää mitä -menetit noin nuorena kuollessasi. Minä olisin auttanut sinua -pitkälle, veikkonen. Mutta meidän täytyy nyt tulla toimeen ilman -sinua... No niin, Philippe, nouskaahan pöydälle, ja te, Octave, -tuolille. Nostakaa ylös hänen päänsä ja kiinnittäkää juoksusilmukka." - -Kahta minuuttia myöhemmin killui Pierre Leducin ruumis narun päässä. - -"Mainiota! Sepä oli helppoa! Nyt saatte mennä. Te, tohtori, -pistäydytte täällä jälleen huomis-aamuna. Te kuulette erään Gérard -Bauprén itsemurhasta. Ymmärrättehän -- Gérard Bauprén? Tässä on -hänen jäähyväiskirjeensä. Te lähetätte hakemaan piirilääkäriä ja -komisariusta; te järjestätte niin, ettei kumpainenkaan heistä huomaa -vainajan vioittunutta sormea eikä poskessa olevaa arpea..." - -"Se on helppoa." - -"Ja te toimitatte pöytäkirjan laadituksi paikalla, sanelunne mukaan." - -"Se on helppoa." - -"Lopuksi, karttakaa ruumiin paarihuoneeseen lähettämistä ja hankkikaa -heiltä lupa hautauksen toimittamiseen viipymättä." - -"Se ei ole niin helppoa." - -"Koettakaa. Oletteko tutkinut toista?" - -Hän viittasi vuoteella hengettömänä makaavaan nuoreen mieheen. - -"Olen", vastasi tohtori. "Hengitys on käymässä luonnolliseksi. Mutta -uhka oli suuri... kaulavaltimo olisi voinut..." - -"Uskaltamatta ei mitään saavuteta... Kuinka pian hän saa tajuntansa -takaisin?" - -"Muutaman minuutin kuluttua." - -"Menkää siinä tapauksessa odottamaan minua alikerrassa. Minä -tarvitsen teitä vielä. Teille on pikku tehtävä jäljellä." - -Yksikseen jäätyänsä sytytti ruhtinas savukkeen ja veteli hiljaisia -haikuja, pölläytellen pieniä sinisiä savurenkaita leijailemaan lakea -kohti. - -Huokaus herätti hänet mietteistänsä. Hän astui vuoteen luo. Nuori -mies alkoi liikahdella ja hänen povensa kohoili rajusti kuin -painajaisen vaivaaman nukkujan. Hän nosti kätensä kurkulleen kuin -tuntien kipua siinä; ja tämä liike sai hänet äkkiä ponnahtamaan -istualleen, kauhistuneena, huohottaen, hien vallassa. - -Silloin hän näki Serninen edessään. "Te?" hän sopersi tajuttomana. -"Te..." - -Hän tuijotteli vierastaan älyttömästi, kuin olisi aaveen nähnyt. - -Hän kosketti taas kurkkuaan, tunnusteli kaulaansa... ja äkkiä hän -rääkäisi käheästi, hullu hirmustuminen laajensi hänen silmiänsä, -sai hänen tukkansa nousemaan pystyyn, vapisutti häntä kiireestä -kantapäähän kuin haavanlehteä. Ruhtinas oli astahtanut syrjään, ja -hän näki miehen ruumiin riippuvan narun silmukassa. - -Hän heittäysi taaksepäin seinää vasten. Tuo mies, tuo hirmuinen mies -oli hän itse! Hän oli kuollut ja katseli omaa elotonta ruumistaan! -Oliko tämä kamalaa unta, joka seuraa kuolemaa -- näköerhettä, joka -ahdistaa olemasta lakanneita, joiden seonneissa aivoissa vielä -häilähtelee elämän viimeinen vilahteleva kajastus...? - -Hänen kätensä viuhtoivat ilmaa. Hetkisen hän näytti taistelevan -kaameata näkyä vastaan. Sitte hän nääntyneenä, toistamiseen -herpautuneena pyörtyi. - -"Erinomaista!" virkahti ruhtinas irvistäen. "Tunteellinen, herkkä -luonne... Aivot ovat satunnaisessa epäkunnossa... Tämä on otollinen -hetki... Mutta jos en saa hommaa kahdessakymmenessä minuutissa -valmiiksi... niin hän pääsee käsistäni..." - -Hän työnsi auki ullakkokammioiden välioven, palasi vuoteen ääreen, -nosti nuoren miehen syliinsä ja kantoi hänet vuoteelle toiseen -huoneeseen. Sitte hän hauteli hänen ohimoitansa kylmällä vedellä ja -antoi hänen haistella hajusuoloja. - -Tällä kertaa ei taintumustilaa kestänyt kauvan. - -Gérard avasi arasti silmänsä ja loi ne lakeen. Näky oli kadonnut. -Mutta huonekalujen asento, pöytä ja tulisija toisella kohdalla, -monet muut yksityisseikat kummastuttivat häntä... ja sitte palasi -epätoivoisen teon muisto, kurkun polttava kipu... - -Hän sanoi ruhtinaalle: - -"Minä olen nähnyt unta, eikö niin?" - -"Ei." - -"Kuinka ei?" Ja äkkiä muistaen: "Oi, se on totta! Minä muistan... -aijoin surmata itseni... jopa..." Tuskallisesti kumartuen eteenpäin: -"Mutta muu -- näky?" - -"Mikä näky?" - -"Se mies... naru... oliko se unta?..." - -"Ei", vastasi Sernine; "se myöskin oli totta." - -"Mitä sanotte?... Mitä sanotte?... Oi, ei, ei!... Minä rukoilen -teitä!... Herättäkää minut, jos olen unessa... tai muutoin antakaa -minun kuolla!... Mutta minähän olen kuollut? Ja tämä on ruumiin -painajainen! Oi, aivoni sekoavat! Minä rukoilen teitä!" - -Sernine laski leppeästi kätensä nuoren miehen hiuksille ja puheli -hänen ylitsensä kumartuen: - -"Kuulkaa minua... kuulkaa minua tarkoin ja ymmärtäkää mitä sanon. Te -elätte. Teidän asianne ja sielunne ovat entisellään. Mutta Gérard -Baupré on kuollut. Ymmärrättehän minua? Se yhteiskunnan jäsen, joka -tunnettiin Gérard Baupréna, on lakannut olemasta. Siitä olette tehnyt -lopun. Huomenna kirjottaa kirjuri luetteloihinsa teidän käyttämänne -nimen kohdalle sanan 'kuollut' sekä kuolinpäivänne." - -"Se on vale!" sammalsi kauhistunut nuorukainen. "Se on vale! Siihen -katsoen, että minä, Gérard Baupré, olen tässä!" - -"Te ette ole Gérard Baupré!" vakuutti Sernine, ja jatkoi avoimeen -oveen osoittaen: "Gérard Baupré on tuolla, viereisessä huoneessa. -Haluatteko nähdä häntä? Hän roikkuu koukussa, johon hänet ripustitte. -Pöydällä on kirje, jossa nimikirjotuksellanne todistatte hänen -kuolemansa. Kaikki on järjestyksessä, kaikki on lopullista. Ei pääse -mitenkään peruuttamaan sitä tosiseikkaa, että Gérard Baupré on -lakannut olemasta!" - -Nuori mies kuunteli epätoivoisena. Käyden tyynemmäksi, nyt kun -tosiseikat olivat saamassa vähemmin kamalan merkityksen, hän alkoi -ymmärtää. - -"Ja siis..." hän jupisi. - -"Ja siis... puhelkaamme." - -"Niin, niin... puhelkaamme..." - -"Otatteko savukkeen?" kysyi ruhtinas. "Ahaa, näen teidän jo alkavan -leppyä elämään! Sitä parempi. Me pääsemme ymmärtämään toisiamme, ja -piankin." - -Hän sytytti nuoren miehen savukkeen ja omansa, ja selitteli -suunnitelmansa heti, muutamin terävällä äänellä lausutuin sanoin: - -"Te, Gérard Baupré vainaja, olitte väsynyt elämään -- sairas, -pennitön, toivoton... Tahtoisitteko olla terve, rikas ja mahtava?" - -"Minä en ymmärrä." - -"Asia on varsin yksinkertainen. Sattuma on toimittanut teidät -polulleni. Te olette nuori, kaunismuotoinen, runoilija; te olette -älykäs, ja -- sen osottaa epätoivoinen tekonne -- teillä on -kunniallinen käyttäytymisen käsitys. Näitä ominaisuuksia harvoin -tapaa samaan henkilöön yhdistyneinä. Minä pidän niitä arvossa... ja -minä otan ne tiliini." - -"Ne eivät ole myytävinä." - -"Pöllö! Kuka puhuu myymisestä tai ostamisesta? Pitäkää omatuntonne. -Se on minulle liian kallisarvoinen jalokivi, houkutellakseni sitä -teiltä." - -"Mitä siis pyydätte minulta?" - -"Teidän elämäänne!" Ja viitaten nuoren miehen kurkussa näkyviin -naarmuihin: "Elämäänne, jota ette ole osannut käyttää! Elämäänne, -jonka te olette hutiloiden haaskannut, tuhonnut, ja jonka minä aijon -rakentaa uudelleen, pitäen ohjeena sellaista kauneuden, suuruuden ja -ylhäisyyden ihannetta, että se saisi päänne pyörälle, ystäväiseni, -jos voisitte nähdä syvyyden, johon salainen ajatukseni syöksyy..." -Hän oli ottanut Gérardin pään käsiensä väliin ja jatkoi: "Te olette -vapaa! Ei mitään jalkarautoja! Teillä ei enää ole nimenne taakkaa -kannettavana. Te olette päässyt erillenne siitä numerosta, jolla -yhteiskunta on teidät leimannut kuin poltinraudalla kärventäen -häpeämerkin hartioihinne. Te olette vapaa! Tässä orjien maailmassa, -jossa jokainen mies kantaa hintalippuansa, voitte te joko mennä -ja tulla tuntemattomana, näkymättömänä, kuin omistaisitte Gygesin -sormuksen... taikka voitte valita oman hintalippunne, sen mistä -parhaiten pidätte, ymmärrättekö? Ymmärrättekö sen loistavan aarteen, -jota te edustatte taiteilijalle... itsellenne, jos tahdotte? -Neitseellinen elämä, uuden uutukainen elämä! Teidän elämänne on -rahaa, jota teillä on oikeus muovailla niinkuin mielenne tekee, -mielikuvituksenne oikkujen ja järkenne neuvojen mukaan." - -Nuori mies teki väsymystä ilmaisevan liikkeen. - -"Voi, mitä tekisin minä sillä aarteella? Mitä olen sillä tähän asti -tehnyt? En mitään!" - -"Antakaa se minulle." - -"Mitä te voitte sillä tehdä?" - -"Kaikkea. Jos te ette ole taiteilija, niin minä olen, ja innostunut -taiteilija, ehtymätön, lannistumaton, uhkuileva. Ellei teillä ole -Prometeuksen tulta, niin minulla on. Missä te sorruitte, minä -menestyn. Antakaa minulle elämänne." - -"Sanoja, lupauksia!" huudahti nuori mies, jonka piirteet alkoivat -kiihkosta tulistua. "Tyhjiä unelmia! Minä tunnen oman arvottomuuteni. -Tunnen raukkamaisuuteni, apeuteni, tyhjään päättyvät ponnisteluni, -kaiken viheliäisyyteni. Alottaakseni elämää uudestaan tarvitsisin -tahtoa, jota minulla ei ole..." - -"Minullapa on." - -"Ystäviä..." - -"Niitä saatte." - -"Varoja..." - -"Minä annan teille varoja... ja millaisia varoja! Teidän tarvitsee -vain ojentaa kätenne kuin ammentelisitte taikakirstusta." - -"Mutta kuka olette te?" huudahti nuori mies rajusti. - -"Muille ruhtinas Sernine... Teille... mitä sillä väliä? Minä olen -enemmän kuin ruhtinas, enemmän kuin kuningas, enemmän kuin keisari..." - -"Kuka te olette?... Kuka te olette?" änkytti Baupré. - -"Olen Mestari... joka tahtoo ja voipi... joka toimii... Ei ole -rajoja tahdolleni, ei sulkuja vallalleni. Olen rikkaampi kuin -maailman rikkain mies, sillä hänen omaisuutensa kuuluu minulle... -Olen voimakkaampi kuin mahtavimmat, sillä heidän mahtinsa on minun -käytettävissäni." - -Hän otti runoilijan pään taaskin käsiensä väliin ja katseli häntä -syvälle silmiin: - -"Olkaa tekin rikas... olkaa mahtava... Minä tarjoan teille onnea... -ja elämän iloa... ja runoilijarauhaa... ja mainetta ja kunniaa -myöskin... Otatteko vastaan?" - -"Kyllä... kyllä..." kuiskasi Gérard huikaistuneena ja yllätettynä. -"Mitä on minun tehtävä?" - -"Ei mitään." - -"Mutta..." - -"Ei mitään, sanon. Suunnitelmieni koko rakennelma nojautuu teihin, -mutta te ette ole niissä mukana. Teillä ei ole mitään toimivaa osaa -näyteltävänä. Te olette toistaiseksi vain äänetön näyttelijä, tahi -ette edes sitäkään, vaan pelkkä noppa vain, jota minä siirtelen -laudalla." - -"Mitä tekisin?" - -"Ette mitään. Sepitelkää runoja. Eläkää miten mielitte. Te saatte -rahoja. Te saatte nauttia elämästä. Minä en edes vaivaa päätäni -teidän tähtenne. Sanon vielä kerran, te ette näyttele mitään osaa -yrityksessäni." - -"Ja kuka olisin?" - -Sernine ojensi kätensä ja viittasi viereiseen huoneeseen. - -"Te otatte tuon miehen sijan. _Te olette se mies_!" - -Gérard värisi kammosta ja inhosta. - -"Ei, ei! Hän on kuollut! Ja toisekseen... se on rikos! Ei; minä -tahdon uuden elämän, minulle tehdyn, minulle ajatellun, tahdon -tuntemattoman nimen..." - -"Se mies, sanon!" huusi Sernine tarmokkaisuudessaan ja -käskeväisyydessään vastustamattomana. "Teidän tulee olla se mies -eikä kukaan muu! Se mies, koska hänen tulevaisuutensa, jonka hänkin -hupsuna hurvitteli, on loistava, koska hänen nimensä on mainehikas -ja koska hän luovuttaa teille kolminkertaisesti kunnioitettavana -perintönä arvoa ja mahtia." - -"Se on rikos!" voihki Baupré horjuen. - -"Teidän tulee olla se mies!" puhui Sernine säkenöitsevän kiivaasti. -"Teidän tulee olla se mies! Muussa tapauksessa teistä tulee jälleen -Baupré; ja Baupréhen on minulla elämän ja kuoleman oikeus. Valitkaa!" - -Hän sieppasi revolverinsa, viritti hanan ja tähtäsi nuorta miestä. - -"Valitkaa!" kertasi hän. - -Hänen kasvojensa ilme oli heltymätön. Gérard oli säikähdyksissään ja -vaipui vuoteelleen, nyyhkien: - -"Minä haluan elää!" - -"Haluatteko sitä vakaasti, puuttumattomasti?" - -"Haluan! Tuhatkertaisesti haluan! Yrittämäni kamaluuden jälkeen -hirvittää minua kuolema. Mitä tahansa... mitä tahansa mieluummin -kuin kuolema!... Mitä tahansa... Mitä tahansa... kipua... nälkää... -sairautta... kidutusta, häpeätä suurintakin... rikostakin, jos on -tarvis... vaan ei kuolemaa!" - -Hän värisi tuskassaan ja kuumeessaan kuin olisi suuri vihollinen -vielä vaanimassa hänen ympärillään ja kuin olisi hän tuntenut itsensä -voimattomaksi sen kourista pelastumaan. Ruhtinas ponnisti kaksin -verroin ja haasteli kimmoisella äänellä, pidellen häntä allansa kuin -otusta: - -"En pyydä teiltä mitään mahdotonta, en mitään väärää... Jos siinä on -mitään, niin vastuu on minun... Ei; ei mitään rikosta... enintään -hiukan kipua... Vertanne täytyy hiukan vuotaa. Mutta mitä merkitsee -se kuoleman kauhuun verraten?" - -"Kipu on minulle yhdentekevää." - -"Siispä tässä ja nyt!" huusi Sernine. "Tässä ja nyt! Kymmenen -sekuntia kipua, ja siinä kaikki... Kymmenen sekuntia... niin toinen -elämä on teidän..." - -Hän oli temmannut nuorta miestä uumilta ja pakottanut hänet -istuutumaan tuolille; nyt hän piteli hänen vasenta kättänsä pöydällä, -kaikki viisi sormea harillaan. Hän vetäisi nopeasti taskustaan -veitsen, painoi sen terää pikkusormea vasten, ensimäisen ja toisen -niveleen välillä, ja käski: - -"Iskekää! Iskekää oma lyöntinne! Yksi nyrkin isku, ja siinä kaikki!" - -Hän oli tarttunut Gérardin oikeaan käteen ja koetti saada sitä -vasarana mäjäyttämään toista. - -Gérard vääntelihe ja rimpuili, kauhistuksen runtomana. Hän ymmärsi. - -"En mitenkään!" kangerteli hänen kielensä. "En mitenkään!" - -"Iskekää! Yksi lyönti vain, ja sillä tehty! Yksi lyönti, niin te -olette kuin tuo mies. Yksikään ei voi tuntea teitä toiseksi." - -"Sanokaa minulle hänen nimensä..." - -"Iskekää ensin!" - -"En mitenkään! Voi, tätä kidutusta... minä rukoilen teitä... -kohtsiltään..." - -"Nyt... minä vaadin, teidän täytyy!" - -"Ei, ei; minä en voi sitä tehdä." - -"Iskekää, hupelo! Se merkitsee onnea, mainetta, rakkautta..." - -Gérard nosti äkillisellä tempaisulla nyrkkinsä. - -"Rakkautta", hän sanoi, "niin; sen vuoksi kyllä." - -"Te rakastatte ja teitä rakastetaan", sanoi Sernine. "Kihlattunne -odottaa teitä. Olen valinnut hänet itse. Hän on puhtoisista puhtain, -viehkeistä viehkein. Mutta teidän täytyy voittaa hänet itsellenne. -Iskekää!" - -Nuorukaisen käsivarsi jäykistyi ratkaisevaan iskuun, mutta -itsensäsäilyttämisen vaisto oli hänelle liian voimakas. Hänen -ruumistansa tempoi yli-inhimillinen ponnistus. Hän riistäytyi äkkiä -Serninen käsistä ja pakeni. - -Hän säntäsi kuin mielipuoli toiseen huoneeseen. Kauhun kiljahdus -pääsi häneltä hänen havaitessansa kaamean näyn; hän syöksi takaisin -ja vaipui Serninen eteen, pöydän viereen. - -"Iskekää!" sanoi ruhtinas, taas levittäen hänen sormensa ja asettaen -kohdalleen veitsen terän. - -Teko tapahtui koneellisesti. Elottomasti, harhailevin silmin ja -verettömin kasvoin, nuori mies kohotti nyrkkinsä ja iski. - -"Oih!" huudahti hän kivusta voihkaisten. - -Pieni lihanpalanen irtausi pikkusormesta. Verta vuoti. Kolmannen -kerran pyörtyi Gérard. - -Sernine katseli häntä sekunnin tai pari ja virkkoi suopeasti: - -"Nuori mies poloinen... No, minä palkitsen sinua teostasi... ja -satakertaisesti. Minä maksan aina runsaasti." - -Hän meni alikertaan ja tapasi lääkärin odottelemassa. - -"Se on tehty! Menkää te sinne ylös ja tehkää hänen oikeaan poskeensa -samanlainen pikku naarmu kuin Pierre Leducin. Naarmujen täytyy olla -ihan yhtäläiset. Minä tulen noutamaan teitä tunnin kuluttua." - -"Minne olette lähdössä?" - -"Hengittämään ilmaa. Kaipaan sitä." - -Ulos päästyänsä hän hengähti syvään ja sytytti toisen savukkeen. - -"Hyvä päivän työ", mutisi hän. "Hiukan liiaksi monipuolinen, hiukan -väsyttävä, mutta hedelmällinen, tosiaan hedelmällinen. Olen Dolores -Kesselbachin ystävä. Olen Genevièven ystävä. Olen valmistanut uuden -Pierre Leducin, varsin välttävän ja kokonaan minun käytettävissäni -olevan. Lopuksi olen löytänyt Genevièvelle puolison sitä lajia, -jota ei ole tusinakaupalla tarjolla. Nyt on tehtäväni suoritettu. -Minun on vain korjattava ponnistusteni sato. Nyt on sinun vuorosi -työskennellä, Lenormand. Minä puolestani olen valmis." Ja hän lisäsi, -ajatellen säälittävää silvottua nuorukaista, jonka hän oli huikaissut -lupauksillaan: "Mutta -- se 'mutta' tässä on, että minulla ei ole -hämärintäkään käsitystä siitä, kuka oli tämä Pierre Leduc, jonka -sijan olen jalomielisesti luovuttanut tuolle nuorelle miehelle. Ja se -on hyvin harmillista. Sillä lopultakaan ei ole mikään todistamassa -minulle, että Pierre Leduc ei ollut silavasaksan poika!" - - - - -V. - -Hra Lenormand työssä. - - -Toukokuun 31. p:n aamuna muistuttivat kaikki sanomalehdet -lukijoilleen, että Lupin hra Lenormandille osottamassaan kirjeessä -oli siksi päiväksi julistanut sanansaattaja Jérômen ja muiden -apuriensa pakoonpääsyn. Ja muuan niistä teki silloisesta asemasta -selkoa hyvin luontevasti: - - 'Palace-hotellin hirveä verilöyly tapahtui jo huhtikuun 17. p:nä. - Mitä on sittemmin saatu ilmi? Ei mitään. - - Oli kolme johtolankaa: savukekotelo, nimikirjaimet L. ja M. - ja hotellin konttoriin jätetty vaatemytty. Mihin on näitä - johtolankoja käytetty? Ei mihinkään. Poliisiviranomaiset kuuluvat - epäilevän erästä matkustajaa, jonka asunto oli ensimäisessä - huonekerrassa ja joka katosi arveluttavalla tavalla. Ovatko he - löytäneet hänet? Ovatko he saaneet selville, kuka hän oli? Eivät. - Murhenäytelmä pysyy sen vuoksi yhtä salaperäisenä kuin alussakin, - hämärä yhtä läpitunkemattomana. Kaiken hyvän lisäksi kuulemme, - että poliisiprefektin ja hänen alaisensa hra Lenormandin välillä - vallitsee erimielisyyttä ja että jälkimäinen, huomatessaan - pääministerin häntä vähemmän pontevasti kannattavan, todella - jo useampia päiviä takaperin jätti eronhakemuksensa. Saamiemme - tietojen mukaan on Kesselbach-jutun johto nykyään uskottu etsivän - osaston apulaispäällikölle hra Weberille, joka on hra Lenormandin - henkilökohtainen vihamies. Sanalla sanoen on kurittomuus - ja sekaannus vallalla Lupinia vastaan, jolla on puolellaan - järjestelmällisyys, tarmo ja vakaa tahto. - - Minkä johtopäätöksen teemme näistä tosiseikoista? Lyhyesti tämän: - Lupin vapauttaa neljä apuriansa tänään, toukokuun 31. p:nä, - ennustuksensa mukaisesti.' - -Tätä johtopäätöstä säestivät kaikki muut sanomalehdet, ja samaan -tulokseen oli suuri yleisökin tullut. Ja meidän täytyy uskoa, ettei -uhkausta pidetty merkityksettömänä korkeissakaan piireissä, sillä -poliisiprefekti ja -- Lenormandin poissaollessa, hänet kun oli -ilmotettu sairaaksi -- etsivän osaston apulaispäällikkö Weber olivat -ryhtyneet mitä ankarimpiin varokeinoihin sekä Oikeuspalatsissa että -Santé-vankilassa, missä vankeja säilytettiin. - -He eivät tosin kehdanneet siksi päiväksi keskeyttää hra Formierien -johtamia jokapäiväisiä kuulusteluja, mutta vankilasta palatsiin asti -vartioitsi katuja poliisivoimien armeija. - -Kaikkien sanomattomaksi hämmästykseksi kului toukokuun 31. päivä eikä -uhattua karkaamista tapahtunut. - -Eräs seikka tapahtui. Suunnitelmaa yritettiin panna toimeen, kuten -osotti raitiovaunujen, automobilien ja kuormavankkurien kasautuminen -vankivaunujen käyttämälle tolalle ja vankivaunujen yhden pyörän -selittämätön irtautuminen. Mutta yritys jäi siihen. - -Seuraavana päivänä, lauvantaina, levisi Oikeuspalatsissa ja -sanomalehtitoimistossa uskomaton huhu: Marco ja hänen ystävänsä -olivat kadonneet. - -Oliko se mahdollista? Vaikka lisälehtiä julkaistiin uutisen -vahvistamiseksi, niin kieltäysivät ihmiset sitä uskomasta. Mutta -kello kuusi teki sen viralliseksi "Nouvelles du Soir "-iltalehdessä -julkaistu artikkeli. - - 'Me olemme saaneet seuraavan kirjelmän jonka alla on Arsène - Lupinin nimi. Siihen kiinnitetty erityinen leima, joka on Lupinin - äskettäin sanomalehdistölle lähettämän kiertokirjeen mukainen, - takaa asiakirjan alkuperäisyyden: - - Nouvelles du Soirin toimittajalle. - - Hra toimittaja: -- Hyväntahtoisesti julkaiskaa anteeksipyyntöni - yleisölle siitä, etten pitänyt sanaani eilen. Viimeisessä - hetkessä oivalsin, ettei minun sopinut vapauttaa ystäviäni - perjantaina, paastopäivänä. En pitänyt oikeana ottaa sitä - vastuuta itselleni. - - Minun täytyy myöskin pyytää anteeksi sitä, etten tällä kertaa - tavanmukaisella suoruudellani selitä, kuinka tämä pikku tapaus - järjestyi. Menetelmäni oli niin yksinkertainen ja mutkaton, - että sen julkaiseminen saattaisi kannustaa jokaista rikollista - toimintaan. Kuinka ihmeissään ihmiset ovatkaan silloin kun minä - olen vapaa puhumaan! Siinäkö kaikki? kysytään minulta. Siinä - kaikki, mutta sekin oli ajateltava. - - Suurimmalla kunnioituksella - - _Arsène Lupin_.' - -Tuntia myöhemmin ilmotettiin Lenormandille puhelimella, että -Valenglay, pääministeri, halusi tavata häntä sisäasiain ministeriössä. - - * * * * * - -"Kuinka terveen näköinen olettekaan, Lenormand! Ja minä kun luulin -teidän makaavan sairaana vuoteellanne!" - -"En ole sairas, hra presidentti." - -"Te siis kyräilitte kammiossanne! Mutta te olettekin aina ollut -yrmeäluontoinen." - -"Yrmeän luonteeni tunnustan, hra presidentti, mutta en kyräilyä." - -"Mutta te pysytte kotonanne! Ja Lupin käyttää sitä hyväkseen, -vapauttaen ystävänsä!" - -"Miten saatoin minä häntä pysähdyttää?" - -"Miten? Mutta olihan Lupinin temppu mitä luonnollisin. Tavallisen -menetelmänsä mukaisesti hän ilmotti pakopäivän ennakolta; jokainen -luotti ilmotukseen; näennäinen yritys suunniteltiin; karkaamista ei -tapahtunut; ja seuraavana päivänä, kun kukaan ei aavista mitään -- -hiu! -- linnut lähtevät lentoon." - -"Hra presidentti", sanoi etsivän osaston päällikkö juhlallisesti, -"Lupinilla on käytettävissään niin erinomaiset apuneuvot, ettei -meillä ole kykyä ehkäistä hänen päätöksiensä täytäntöönpanoa. Pako -oli matemaattisen varma. Minä pidin parempana siirtää pelini toiseen -käteen -- ja jättää naurun muiden kestettäväksi." - -Valenglay hykähteli. - -"On totta, että poliisiprefektillä ja hra Weberilla ei voi tällä -hetkellä olla hauskaa. Mutta lopultakin, voitteko selittää minulle, -hra Lenormand --" - -"Me tiedämme ainoastaan, hra presidentti, että pako tapahtui -Oikeuspalatsista. Vangit tuotiin vankivaunuissa ja vietiin hra -Formierien huoneeseen. He lähtivät hra Formerien huoneesta, mutta he -eivät lähteneet Oikeuspalatsista. Eikä kuitenkaan kukaan tiedä, minne -he joutuivat." - -"Se on kerrassaan hämmästyttävää." - -"Kerrassaan hämmästyttävää." - -"Ja eikö ole mitään muuta saatu ilmi?" - -"On. Tutkijatuomarien huoneisiin johtavaan sisempään käytävään oli -ahtautunut ennen kuulumaton paljous vankeja, vartijoita, asianajajia -ja ovenvartijoita; ja huomattiin, että kaikki nämä olivat saaneet -väärennettyjä käskyjä saapua samalla hetkellä. Toiselta puolen ei -yksikään niistä tutkintotuomareista, jotka muka olivat kutsuneet -heidät, istunut huoneessaan sinä päivänä, sillä he olivat saaneet -yleisen syyttäjän virastosta väärennettyjä määräyksiä, joilla heidät -lähetettiin joka haaralle Parisia ja ympäristöihin." - -"Siinäkö kaikki?" - -"Ei. Kahden kunnalliskaartilaisen nähtiin naisen keralla astuvan -Oikeuspalatsin pihan poikki. Ulkopuolella odottivat heitä ajurin -vaunut ja kaikki kolme astuivat niihin." - -"Ja mikä on teidän mielipiteenne, Lenormand?" - -"Minun nähdäkseni pääsi tämä pako onnistumaan ainoastaan erikoisten -olosuhteitten ansiosta ja niin omituisten tapausyhtymäin kautta, -ettei voi olla varmasti uskomatta mitä aavistamattomimpia apulaisia -osallisiksi hankkeeseen. Lupinilla muuten onkin Oikeuspalatsissa -välejä, jotka eksyttävät kaikki laskelmamme. Hänellä on asiamiehiä -ministeriössänne. Hänellä on asiamiehiä minun ympärilläni. Se -on pelottava järjestö -- tuhat kertaa taitavampi, uskaliaampi, -monipuolisempi ja toimeliaampi etsivä osasto kuin minun -määrättävänäni oleva." - -"Ja te siedätte tätä, Lenormand?" - -"En siedä, en." - -"Miksi siis tämä velttous? Mitä olette tehnyt Lupinia vastaan?" - -"Olen valmistautunut taistelua varten." - -"Niinpä vain! Ja teidän valmistautuessanne hän oli täydessä -toiminnassa." - -"Niin minäkin." - -"Ja tiedättekö mitään?" - -"Tiedän aika paljon." - -"Mitä? Puhukaa!" - -Sauvaansa nojaten teki Lenormand pienen, mietiskelevän kävelyn -tilavassa huoneessa. Sitte hän istuutui vastapäätä Valenglayta ja -puheli painokkaasti: - -"Hra presidentti, minulla on kolme valttia kädessäni. Ensinnäkin -tiedän millä nimellä Arsène Lupin tällähaavaa piiloitteleikse, -nimen jota hän käytti asuessaan Boulevard Hausmannin varrella, -vastaanottaen joka päivä apulaisiansa, järjestellen ja ohjaillen -joukkoansa." - -"Mutta miksi, taivaan nimessä, ette vangitse häntä?" - -"Tuo ruhtinas -- nimittäkäämme häntä ruhtinas Pyryksi -- on kadonnut. -Hän on ulkomailla muissa asioissa." - -"Ja jollei hän palaakaan?" - -"Hänen asemansa, se tapa jolla hän on käynyt käsiksi -Kesselbach-juttuun, tekevät välttämättömäksi hänen paluunsa, ja -samalla nimellä." - -"Kuitenkin..." - -"Hra presidentti, minä tulen toiseen valttiini. Olen vihdoinkin -jälleen löytänyt Pierre Leducin." - -"Joutavia!" - -"Olenpa. Ennen katoamistansa sijoitti Lupin hänet erääseen huvilaan -Parisin lähistöllä." - -"Hiisi vieköön! Mutta mistä te tiesitte?" - -"Oh, helposti! Lupin on asettanut kaksi apulaistansa Pierre Leducin -seuraan, vartioitsemaan ja suojelemaan häntä. No, nämä apulaiset -ovatkin omia salapoliisejani -- -- kaksi veljestä, joita minä käytän -mitä salaisimmin ja jotka ensimäisessä sopivassa tilaisuudessa -luovuttavat hänet käsiini." - -"Hyvin tehty kerrassaan! Joten siis..." - -"Joten siis, koska Pierre Leduc, voimme sanoa, on keskus, johon -kaikkien kuuluisaa Kesselbach-salaisuutta penkovien ponnistukset -kohdistuvat, minä ennemmin tai myöhemmin sieppaan kiinni ensiksikin -tuon kolminkertaisen murhan tekijän. Tämä pahantekijähän tekeytyi -hra Kesselbachiksi, jatkaakseen hänen loistavaa suunnitelmaansa, -jonka suorittamiseen hra Kesselbachin tarvitsi löytää Pierre Leduc. -Toiseksi pääsen siten käsiksi Arsène Lupiniin, koska Arsène Lupinilla -on samat aikeet." - -"Erinomaista! Pierre Leduc on syötti, jonka heitätte viholliselle." - -"Ja kala tärppii jo, hra presidentti. Olen juuri saanut sanan, että -epäiltävän henkilön nähtiin äskettäin kuljeskelevan sen pikku huvilan -ympärillä, jossa Pierre Leduc asuu käskyläisteni suojelemana. Minä -lähden paikalle neljän tunnin kuluttua." - -"Entäs kolmas valtti, Lenormand?" - -"Hra presidentti, eilen saapui Rudolf Kesselbachille osotettu kirje, -jonka minä sieppasin..." - -"Sieppasitte, hä? Te edistytte!" - -"Niin; sieppasin. Tässä se on. Se on päivätty kaksi kuukautta -takaperin. Kuoressa on Kapkaupungin postileima ja sisältö kuuluu: - - "'Hyvä Rudolf: -- Minä tulen Parisiin kesäkuun 1. p:nä ja ihan - yhtä surkeassa pinteessä, kuin sinun tullessasi avukseni. Mutta - minulla on suuria toiveita siitä Pierre Leducin asiasta, josta - sinulle kerroin. Onpa se ihmeellinen juttu! Oletko löytänyt - tarkottamani miehen? Miten pitkällä olemme? Olen kovin kiihkeä - tietämään.' - -"Alla on nimenä 'Steinweg'. Kesäkuun 1. päivä", pitkitti Lenormand, -"on tänään. Olen määrännyt erään poliisitarkastajani etsimään minulle -tämän Steinwegin. En epäile hänen onnistumistansa." - -"Enkä minä; en vähääkään!" huudahti Valenglay nousten tuoliltaan. "Ja -minä pyydän teiltä kaikin tavoin anteeksi, hyvä Lenormand, ja teen -nöyrän tunnustukseni: Olin vähällä antaa teidän mennä menojanne... -kerrassaan ja ainiaaksi! Huomenna odotin luokseni poliisiprefektiä ja -hra Weberiä." - -"Sen tiesin, hra presidentti." - -"Mahdotonta!" - -"Olisinko muutoin paljastellut puuhiani? Nyt näette -taistelusuunnitelmani. Toiselta puolen virittelen ansoja, joihin -murhaaja aikanaan tarttuu. Pierre Leduc tai Steinweg luovuttaa hänet -käsiini. Toiselta puolen olen Arsène Lupinin kintereillä. Kaksi -hänen asiamiestänsä on minun palveluksessani ja hän pitää heitä -uskollisimpina auttajinansa. Tämän lisäksi hän työskentelee minun -puolestani, sillä hän vainoaa kolminkertaisen rikoksen tekijää kuten -minäkin. Hän vain kuvittelee lyövänsä minulle sumua silmiin, kun -päin vastoin minä eksytän häntä. Minä siis onnistun, mutta yhdellä -ehdolla..." - -"Mikä se on?" - -"Että minulle annetaan vapaa valtuus toimia hetken tarpeen -mukaan, piittaamatta yleisöstä, joka käypi kärsimättömäksi, tai -esimiehistäni, jotka juonittelevat minua vastaan." - -"Siihen suostun." - -"Siinä tapauksessa, hra presidentti, olen muutaman päivän kuluttua -voittaja... tahi vainaja." - - * * * * * - -Saint-Cloudissa. Pieni ylängön korokkeella sijaitseva huvila, vähän -käytetyn tien varrella. - -Kello yksitoista illalla. Lenormand oli jättänyt automobiilinsa Saint -Cloudiin ja käveli varovasti tietä pitkin. Joku varjo lähestyi. - -"Tekö siinä, Gourel?" - -"Niin hra päällikkö." - -"Kerroitteko Doudeville-veljeksille, että minä olin tulossa?" - -"Kyllä: huoneenne on valmiina. Voitte mennä vuoteelle ja nukkua... -elleivät yritä tänä yönä viedä pois Pierre Leducia, mikä ei minua -ihmetyttäisi sen miehen käytöksestä päättäen, jonka Doudevillet -näkivät." - -He kävelivät puutarhan poikki, astuivat hiljaisesti taloon ja -nousivat ensimäiseen huonekertaan. Veljekset Jean ja Jacques -Doudeville olivat siellä. - -"Eikö mitään uutisia ruhtinas Serninestä?" kysyi Lenormand. - -"Ei, herra päällikkö." - -"Miten jakselee Pierre Leduc?" - -"Hän makailee kaiken päivää seljällään kamarissaan pohjakerrassa tai -lojuu puutarhassa. Hän ei milloinkaan tule puhuttelemaan meitä." - -"Onko hänen vointinsa parempi?" - -"Paljoa parempi. Lepo on tehnyt hänessä tuntuvan muutoksen." - -"Onko hän täydellisesti kiintynyt Lupiniin?" - -"Ruhtinas Sernineen pikemmin, sillä hän ei aavista noita kahta -samaksi mieheksi. Niin ainakin arvelen. Hänestä ei koskaan tiedä. -Hän ei laisinkaan puhu. Oh, hän on kummallinen otus! Yksi ainoa -henkilö pystyy häntä ilahuttamaan, saamaan hänet haastelemaan ja -nauramaankin. Se on muuan nuori tyttö Garchesista, jolle ruhtinas -Sernine esitteli hänet. Geneviève Ernemont on hänen nimensä. Hän on -käynyt täällä jo kolmasti... kävi tänäänkin." Hän lisäsi leikillään: -"Luulenpa että niiden kesken on hiukan kuhertelua käynnissä. -Suhde on sama kuin hänen ylhäisyytensä ruhtinas Serninen ja rouva -Kesselbachin. Näyttää siltä, että tuo Lupin vietävä mielistelee -rouvaa!" - -Lenormand ei vastannut. Mutta oli ilmeistä, että hänen muistinsa -komeroihin juuttuivat kaikki nämä yksityisseikat, joille hän näköjään -ei antanut mitään merkitystä. Hän sytytti sikaarin, pureskeli sitä -polttelematta; sytytti sen jälleen ja viskasi pois. Hän teki vielä -pari kolme kysymystä ja heittäysi sitte täysissä pukimissa vuoteelle. - -"Jos mitä hyvänsä pienintäkin tapahtuu, niin herätettäköön minut. Jos -ei, niin nukun aamuun asti. Vartiopaikoillenne kaikki." - -Toiset poistuivat huoneesta. Kului tunti -- kaksi tuntia. - -Äkkiä tunsi Lenormand hiljaisen kosketuksen, ja Gourel sanoi hänelle: - -"Nouskaa, hra päällikkö; ne ovat avanneet veräjän." - -"Yksi mies vai kaksi?" - -"Minä näen ainoastaan yhden... kuu sukelsi juuri silloin näkyviin... -hän kyyristyi pensas-aidan suojaan." - -"Entä veljekset Doudeville?" - -"Minä lähetin heidät ulos takaovesta. He katkaisevat aikanaan hänen -paluunsa." - -Gourel otti Lenormandia kädestä, talutti hänet alas portaita ja -sitten pieneen pimeään kamariin. - -"Älkää hievahtako, hra päällikkö; olemme Pierre Leducin -pukuhuoneessa. Minä availen sen komeron ovea, jossa hänen vuoteensa -on. Ei hätää... hän on unilääkkeekseen ottanut veronalia, kuten joka -ilta... Mikään ei voi herättää häntä. Tulkaa tänne päin... Hei, se -on hyvä piilopaikka! Nämä ovat hänen vuoteensa kaihtimet... täältä -voitte nähdä ikkunan sekä sen ja vuoteen välissä olevan puolen -huonetta." - -Ikkunanpuolisko oli selki seljällään ja päästi häämyistä valoa, -joka kirkastui hyvin selväksi, kun kuu puhkesi esille pilvihuntunsa -läpi. Nuo kaksi miestä eivät siirtäneet katsettansa tyhjistä -ikkunanpuitteista, varmoina siitä että heidän odottamansa tapaus -läheni siltä taholta. - -Keveätä narinaa. - -"Hän kapuaa ylös kukkasäleikköä!" kuiskasi Gourel. - -"Onko se korkea?" - -"Noin kuusi jalkaa." - -Narina kävi selvemmäksi. - -"Menkää, Gourel", mutisi Lenormand. "Hakekaa Doudevillet, tuokaa -heidät takaisin seinustalle ja sulkekaa tie jokaiselta, joka yrittää -päästä täältä alas." - -Gourel läksi. Samassa ilmestyi ikkunan tasalle pää. Sitte heilahti -jalka ulokkeen kaiteen sisäpuolelle. Lenormand näki lyhyenlännän -hentorakenteisen miehen, tummiin vaatteisiin puetun ja ilman hattua. - -Mies kääntyi ja tuijotteli ulokkeen yli nojautuen tuokion ajan, kuin -varmistuakseen siitä, ettei häntä uhannut mikään vaara. Sitte hän -kyyristyi alas ja asettui pitkin pituuttaan lattialle makaamaan. Hän -näytti liikahtamattomalta. Mutta pian erotti Lenormand, että vielä -mustempi varjo, jonka hän sai ympäristöä vastaan syntymään, oli -tulossa eteenpäin, likemmä. - -Se saavutti vuoteen. - -Lenormand oli kuulevinaan miehen hengityksen. - -Pierre Leduc huokasi syvään ja käänsi kylkeänsä. - -Taas hiljaisuus... - -Mies oli huomaamattomin liikkein hiipinyt pitkin vuodetta ja hänen -tumma hahmonsa kuvastui nyt lattialle asti riippuvien hurstien -valkealle taustalle. - -Lenormand olisi käsivartensa ojentamalla voinut koskettaa häntä. -Hän erotti jo selvästi nukkujan huohotuksen keralla vuorottelevan -hengityksen. - -Äkkiä välähti valon leimahdus. Mies oli painaltanut sähköheijastajan -nastaa, ja Pierre Leducin kasvoille sattui kirkas hohde, mutta -mies pysyi varjossa, niin että Lenormand ei voinut erottaa hänen -kasvonpiirteitään. - -Hän näki vain jotakin valojuovassa välkkyvää ja vavahti. Se oli -veitsen terä, ja tuo enemmän tikaria kuin väkipuukkoa muistuttava -ohut, suippeneva veitsi näytti hänestä samalta aseelta, jonka hän oli -löytänyt Kesselbachin sihteerin Chapmanin ruumiin vierestä. - -Hän tarvitsi kaiken tahdonvoimansa hillitäkseen itseään hyökkäämästä -miehen kimppuun. Hän tahtoi ensin tietää, mitä mies oli tullut -tekemään. - -Käsi kohosi. Aikoiko hän iskeä? Lenormand arvioitsi välimatkaa, -ehkäistäkseen iskun... Mutta ei; se ei ollut murhaava liikahdus, vaan -varokeino. Käsi iskisi ainoastaan jos Pierre Leduc liikahtelisi tai -yrittäisi huutaa. Ja mies kumartui nukkujan yli kuin tarkastellen -jotakin. - -"Oikeata poskea", ajatteli Lenormand, "oikean posken arpea... Hän -tahtoo varmistua siitä, että nukkuja todellakin on Pierre Leduc." - -Mies oli kääntynyt hiukan toiselle sivulle, niin että ainoastaan -hänen hartiansa olivat näkyvissä. Mutta hänen vaatteensa, hänen -päällystakkansa olivat niin lähellä, että ne kihnasivat kaihtimia, -joiden takana Lenormand piileskeli. - -"Liikahduskin vain hänen taholtaan", ajatteli etsivän osaston -päällikkö, "hälyytyksen sävähdys minussa, niin käyn hänen kimppuunsa!" - -Mutta mies ei hievahtanut, kokonaan syventyneenä tarkasteluunsa. -Vihdoin hän siirsi tikarin siihen käteensä, joka piteli lyhtyä, ja -nosti hurstia, ensimältä tuskin ollenkaan, sitte hiukan enemmän, -kunnes nukkuvan vasen käsivarsi paljastui ja käsi oli näkyvissä. -Lyhdyn valovirta kohdistui käteen. Sormet olivat harillaan. -Pikkusormi oli toisen niveleen vierestä katkaistu. - -Taas liikahti Pierre Leduc. Valo sammui heti, ja mies jäi hetkeksi -seisomaan vuoteen viereen, hievahtamattomana, suorana. Päättäisikö -hän iskeä? - -Pitkä, hyvin pitkä äänettömyys! Äkkiä Lenormand näki tai pikemmin -oli näkevinänsä käsivarren kohoavan. Hän liikahti vaistomaisesti, -ojentaen kätensä nukkujan yli. Tällöin hän tuli tölmänneeksi mieheen. - -Kumea huudahdus. Mies huiteli ilmaa, puolustausi umpimähkään ja -hyökkäsi ikkunaa kohti. Mutta Lenormand oli syöksähtänyt häneen -käsiksi ja kietaissut käsivartensa hänen hartiainsa ympäri. - -Hän tunsi toisen heti mukautuvan ja heikompana, Lenormandin -syleilyssä voimattomana, koettavan välttää painiskelua ja livahtaa -hänen käsiensä lomitse pakoon. Kaikki voimansa ponnistaen litisti -Lenormand hänet rintaansa vasten, taivutti hänet kaksin kerroin ja -oikaisi hänet seljälleen lattialle. - -"Hei, olen saanut hänet, olen saanut hänet!" jupisi hän -voitonriemuisesti. - -Ja hän tunsi sanomatonta riemua siitä, että oli vastustamattomalla -kouraisullaan kytkenyt tuon kammottavan pahantekijän. Hän tunsi -hätyytetyn elävän ja vavahtelevan, raivoissaan ja hurjistuneena, -molempien huohotus yhteen seonneena. - -"Kuka sinä olet?" kysyi hän. "Kuka sinä olet?... Minä panen sinut -puhumaan..." - -Ja hän rutisti vihollisen ruumista vielä tiukemmin, sillä hänestä -tuntui kuin olisi se kutistumassa hänen käsissään, katoamassa. Hän -kouraisi lujemmin... ja lujemmin... Ja äkkiä hän värisi kiireestä -kantapäähän. Hän oli tuntenut, tunsi vieläkin, pienoisen pistoksen -kurkussaan... Tuskaantuneena hän kouraisi vielä tiukemmin; kipu -yltyi! Ja hän huomasi, että miehen oli onnistunut vääntää toinen -käsivartensa ympäri, pujottaa kätensä rinnalleen ja kohottaa -tikarinsa pystyyn. Käsi ei tosin pystynyt liikahtamaan, mutta mitä -tiukemmaksi Lenormand lujensi otettaan, sitä syvemmälle tunkeusi -tikarin kärki leuan alle. - -Hän nykäisi päätänsä hiukan taaksepäin, karttaaksensa kärkeä; kärki -seurasi liikahdusta ja haava laajeni. - -Äkkiä hän päästi irti ja ponnahti taaksepäin. Sitte hän taas -heti yritti käydä kiinni. Se oli myöhäistä. Mies heitti jalkansa -ikkunalaudan poikitse ja hyppäsi. - -"Pidä varasi, Gourel!" huusi Lenormand, tietäen Gourelin olevan -siellä valmiina sieppaamassa pakolaisen kiinni. - -Hän ojentui katsomaan ulos. - -Sora rauskahteli... varjo vilahti kahden puun välitse, veräjä -paiskautui kiinni... Eikä mitään muuta ääntä... ei mitään estelyä... - -Pierre Leducista mitään piittaamatta huuteli hän: - -"Gourel!... Doudeville!" - -Ei vastausta. Maaseudun suuri yöllinen hiljaisuus... - -Lenormand hyppäsi vuorostaan alas, kiersi valon sähkölyhtyynsä ja -tarkasteli pimeyttä. - -Etsintää ei kestänyt kauvan. Ihan hänen lähellään makasi miehen -ruumis, ja kumartuessaan katsomaan sitä hän tunsi Gourelin. - -"Lempo! Jos ne ovat hänet tappaneet, niin saavatpa sen kalliisti -maksaa." - -Mutta Gourel ei ollut kuollut, ainoastaan pökerryksissään. Muutaman -minuutin kuluttua hän tointui ja murisi: - -"Nyrkin isku vain, hra päällikkö... vain nyrkin isku, joka pamahti -minua keskelle rintaa. Mutta olipa siinä miestä!" - -"Heitä oli siis kaksi?" - -"Niin; pienempi kapusi ylös, ja toinen vartioidessani yllätti minut -aavistamattani." - -"Entäs Doudevillet?" - -"En ole heitä nähnyt." - -Toinen heistä, Jacques, löydettiin veräjän läheltä, murtunut -leuka verta vuotavana; toinen köhiskeli vähän etäämpänä, rinta -lytistyneenä. "Mitä tapahtui?" kysyi Lenormand. - -Jacques kertoi, että hänen veljensä ja hän olivat tölmänneet -johonkuhun, joka oli iskenyt heidät kykenemättömiksi ennen kuin -heillä oli ollut aikaa puolustautua. - -"Oliko hän yksinään?" - -"Ei; meidät sivuuttaessaan oli hänellä mukanaan, toveri, lyhempi kuin -hän itse." - -"Tunsitteko miestä, joka löi teitä?" - -"Hartiain leveydestä päättäen ajattelin, että hän saattoi olla se -Palace-hotellin englantilainen, joka katosi sieltä tietämättömiin." - -"Majuri?" - -"Niin; majuri Parbury." - -Hetken mietittyään sanoi Lenormand: - -"Tässä ei ole mitään epäilyksen varaa. Niitä oli Kesselbachin jutussa -kaksi -- tikarimies, joka teki murhat, ja hänen apulaisensa majuri." - -"Niin ajattelee ruhtinas Serninekin", mutisi Jacques Doudeville -itsekseen. - -"Ja tänä yönä", jatkoi etsivän osaston päällikkö, "ovat ne jälleen -liikkeellä -- samat kaksi." Ja hän lisäsi: "Sitä parempi. Kahden -pahantekijän kytkemisen mahdollisuus on sata kertaa suurempi kuin -yhden." - -Lenormand hoiti miehiänsä, toimitti heidät makuulle ja tarkasteli, -olivatko ahdistajat pudottaneet mitään tai jättäneet jälkiä. Hän ei -löytänyt mitään ja lähti taas itsekin levolle. - -Kun Gourel ja Doudevillet eivät aamulla paljoakaan kärsineet -vammoistaan, niin hän käski veljeksien kierrellä ympäristössä ja -läksi itse Gourelin kanssa Parisiin jouduttamaan asioita ja antamaan -ohjeita. - -Hän söi puolipäivällistä konttorissaan. Kello kaksi hän sai hyviä -uutisia. Dieuzy, hänen parhaita salapoliisejaan, oli saanut haltuunsa -Steinwegin, Rudolf Kesselbachin kirjeenvaihtajan, saksalaisen -astuessa ulos Marseillesin junasta. - -"Onko Dieuzy tullut?" - -"On, hra päällikkö", vastasi Gourel. "Hän on täällä saksalaisen -keralla." - -"Osota heidät luokseni!" - -Samassa soi puhelin. Jean Doudeville puhui Garchesin postikonttorista. - -"Tekö siellä, Jean? Onko uutisia?" - -"On, hra päällikkö. Majuri Parbury..." - -"Hä?" - -"Olemme löytäneet hänet. Hänestä on tullut espanjalainen, ja hän on -tummennuttanut ihoansa. Näimme hänet vast'ikään. Hän meni Garchesin -vapaakouluun. Hänet vastaanotti tuo nuori neiti... tiedättehän, tyttö -joka tuntee ruhtinas Serninen. Geneviève Ernemont." - -"Horna!" - -Lenormand paiskasi kuulotorven kädestään, kaappasi hattunsa, säntäsi -käytävään, kohtasi Dieuzyn ja saksalaisen, huusi heitä tapaamaan -häntä hänen konttorissaan kello kuudelta, porhalsi alas portaita -Gourelin ja kahden poliisitarkastajan saattamana, jotka hän matkalla -sieppasi seuraansa, ja sukelsi vuokra-automobiliin. - -"Garchesiin niin joutuin kuin voitte... kymmenen frangia itsellenne!" - -Hän pysähdytti vaunut hiukan ennen Villeneuven puistoon saapumista, -koululle vievän kujan käänteeseen. Jean Doudeville odotteli häntä ja -huudahti heti: - -"Hän livahti pois kymmenen minuuttia takaperin kujan toisesta päästä." - -"Yksinään?" - -"Ei, tytön kanssa." - -Lenormand ravisti Doudevillea takinkauluksesta. - -"Vätys! Annoitte hänen mennä! Mutta teidän olisi pitänyt..." - -"Veljeni on hänen jäljillään." - -"Sekö mitään auttaisi! Hän pistää veljenne kuoliaaksi. Teissä ei ole -hänen vastustaan kumpaisessakaan!" - -Hän itse otti käsiinsä automobilin ohjauspyörän ja ajoi päättävästi -kujaan, välittämättä kärryjen uurroista ja molemmin puolin kasvavista -pensaista. Pian pääsivät he kylätielle, joka vei heidät viiden tien -risteykseen. Epäröitsemättä valitsi Lenormand vasemmanpuolisimman, -Saint Cucufan tien. Tosiaankin tapasivat he järvelle viettävän -rinteen laella toisen Doudeville-veljeksen, joka huusi: - -"He ovat vaunuissa kilometrin päässä!" - -Lenormand ei pysähtynyt. Hän pani automobilin kiitämään alas -rinnettä, viiletti pitkin polvekkeita, kiersi järven ja päästi äkkiä -voitonriemuisen huudahduksen. Edessä olevan pienen mäen harjalla hän -oli nähnyt vaunujen kuomun. - -Pahaksi onneksi oli hän mennyt väärästä tienhaarasta, joten hänen -täytyi peräyttää automobili. Päästessään teiden risteykseen näki hän -vaunujen seisovan paikoillaan. Ja äkkiä, hänen kääntäessään, hyppäsi -vaunuista tyttö. Astuimille ilmestyi mies. Tyttö ojensi käsivartensa. -Kuului kaksi laukausta perätysten. - -Hän oli varmaankin tähdännyt huonosti, sillä kuomun toiselta puolelta -kurkisti pää, ja saadessaan näkyviinsä automobilin sivalsi mies -hevosta tuimasti raipalla ja se nelisti eteenpäin. Seuraavassa -silmänräpäyksessä kätki tien mutka vaunut. - -Lenormand sai perääntymisensä muutamissa sekunneissa suoritetuksi, -lasketti suoraan ylös rinnettä, sivuutti pysähtymättä tytön ja -teki rohkean käännöksen. Hän oli nyt jyrkällä, kapealla, kivisellä -metsätiellä, jota saattoi kulkea ainoastaan hyvin hitaasti ja mitä -suurinta varovaisuutta noudattaen. Kahdenkymmenen metrin päässä -hänen edellään keikkuivat kaksipyöräiset kärryt kivien yli, hevosen -pikemmin pidellessä niitä pystyssä kuin vetäessä. Ei ollut hätää. -Pako oli mahdoton. - -Ja molemmat ajoneuvot poukkoilivat alas ja pitkin mäen kuvetta. -Kerran olivat ne jo niin likekkäin, että Lenormand aikoi miehineen -astua alas maahan ja pistää juoksuksi. Mutta hän tunsi vaaralliseksi -käyttää jarrua niin jyrkällä kohdalla ja kiiti edelleen, tiukasti -vihollisen kintereillä, kuin jo koskettaen varmaa saalista... - -"Jopa saamme hänet, hra päällikkö -- jopa saamme hänet!" mutisivat -poliisitarkastajat. - -Mäen juurella laajeni polku valtatieksi, joka kulki Seineä kohti, -Bougivaliin päin. Tasaiselle maalle päästyään hiljentyi hevonen -hölkkäjuoksuun, hätäilemättä pysytellen tien keskikohdalla. - -Raju ponnistus tärisytti automobilia. Se tuntui hyppäilevän eteenpäin -ja kyntävän tienviertä valmiina musertamaan jokaisen esteen. Se -saavutti vaunut, tuli niiden tasalle, sivuutti ne... - -Kirous Lenormandin huulilta... raivostuneita huutoja. - -Vaunut olivat tyhjät! Hevonen taivalsi rauhallisesti ohjakset -seljällä, epäilemättä paluumatkalla jonkun naapuristossa olevan -majatalon talliin, mistä se oli siksi päiväksi vuokrattu... - -Vaikka oli vimmaansa tukehtua, virkahti etsivän osaston päällikkö -vain: - -"Majuri on hypännyt ulos niinä muutamina sekunteina, joina vaunut -olivat mäen laelta lähdettyänsä näkyvistämme poissa." - -"Meidän täytyy vain tarkastaa metsä, hra päällikkö, niin varmasti..." - -"Palaamme tyhjin käsin. Se vintiö on jo kaukana." - -He palasivat nuoren tytön luo, jonka tapasivat Jacques Doudevillen -seurassa näköjään vahingotta selvinneenä seikkailustaan. Lenormand -esitteli itsensä, tarjoutui viemään hänet takaisin kotiin ja teki -hänelle heti kysymyksiä englantilaisesta majuri Parburystä. - -Tyttö ilmaisi kummastustaan. - -"Hän ei ole englantilainen eikä majuri; hänen nimensä ei myöskään ole -Parbury." - -"Mikä hän sitten on nimeltään?" - -"Juan Ribeira. Hän on hallituksensa apurahalla ranskalaisten koulujen -toimintaa tutkimassa matkustava espanjalainen." - -"Vaikka niinkin. Hänen nimensä ja kansallisuutensa eivät mitään -merkitse. Hän on meidän etsimämme mies. Oletteko tuntenut hänet -kauvan?" - -"Pari viikkoa. Hän oli kuullut minun Garchesiin perustamastani -koulusta ja kiintyi kokeeseeni niin suuressa määrin, että tarjoutui -myöntämään minulle vuotuisen kannatuksen sillä ehdolla, että saisi -aika ajoin pistäytyä katsomaan oppilasteni kehitystä. Minulla ei -ollut oikeutta kieltäytyä." - -"Ei, eipä tietenkään; mutta teidän olisi pitänyt kysyä tuttavienne -neuvoa. Eikö ruhtinas Sernine ole teidän ystäviänne? Hän on järkevä -mies." - -"Oi, minä luotan häneen ehdottomasti; mutta hän on nykyään -ulkomailla." - -"Ettekö tiennyt hänen osotettaan?" - -"En. Ja sitäpaitsi, mitä olisin voinut hänelle sanoa? Tuo herrasmies -käyttäysi moitteettomasti. Vasta tänään... Mutta en tiedä voinko..." - -"Minä pyydän, mademoiselle, puhukaa avoimesti. Voitte luottaa -minuunkin." - -"No niin, hra Ribeira saapui vast'ikään. Hän sanoi tulleensa erään -ranskalaisen rouvan pyynnöstä, joka oli käymätiellä Bougivalissa. -Rouvalla oli pieni tyttö, jonka kasvatuksen hän halusi uskoa -minulle, joten hän tahtoi viipymättä tavata minua. Asia tuntui aivan -luonnolliselta. Kun tänään oli lomapäivä ja hra Ribeiran vuokraamat -ajoneuvot odottivat häntä puistokujan päässä, niin otin kernaasti -sijani niissä." - -"Mutta mikä oli hänen lopullinen päämääränsä?" Geneviève vastasi -punastuen: - -"Riistää minut matkaansa, siinä kaikki. Hän tunnusti sen minulle -puoli tuntia jälkeenpäin..." - -"Ettekö tiedä hänestä mitään?" - -"En." - -"Asuuko hän Parisissa?" - -"Luulen niin." - -"Onko hän milloinkaan kirjottanut teille? Sattuuko teillä olemaan -joitakuitakaan rivejä hänen käsialaansa, tahi mitään hänen -jättämäänsä, mikä voisi antaa meille jotakin vihiä?" - -"Ei mitään... Ai, malttakaas... mutta en luule sillä olevan mitään -merkitystä..." - -"Puhukaa -- puhukaa... olkaa hyvä..." - -"Niin, toissapäivänä hra Ribeira pyysi saada käyttää -kirjotuskonettani, ja hän kyhäsi -- vaivaloisesti, sillä hän ei -nähtävästi ollut tottunut käyttämään sellaista -- kirjeen, jonka -osotteen sattumalta näin." - -"Mikä oli osote?" - -"Hän kirjotti 'Grand Journal'ille' ja pisti kuoreen parikymmentä -postimerkkiä." - -"Vai niin... varmaankin laati ilmotuksen henkilökohtaisten kyselyjen -palstalle", sanoi Lenormand. - -"Minulla on tämänpäiväinen numero taskussani, hra päällikkö", tokaisi -Gourel. - -Lenormand avasi lehden ja silmäili kahdeksatta sivua. Pian hän -hätkähti. Hän oli lukenut seuraavat sanat: - -"Hra Steinwegin tuttaville. Ilmottaja haluaa tietää onko hän -Parisissa, sekä hänen osotteensa. Vastaus tähän samaan osastoon." - -"Steinweg!" huudahti Gourel. "Mutta sehän on sama mies, jonka Dieuzy -tuopi luoksenne!" - -"Niin on", puheli Lenormand. "Sama mies, jonka kirjeen hra -Kesselbachille minä sieppasin; sama mies, joka toimitti Pierre -Leducin jäljille Kesselbachin... Nekin siis kaipaavat tietoja Pierre -Leducista ja hänen menneisyydestään?" - -Hän hykerteli käsiään; Steinweg oli hänen käytettävissään. Enintään -tunnin kuluttua olisi Steinweg valmis puhuttavastansa. Enintään -tunnin kuluttua se usmainen huntu, joka häntä painosti ja teki -Kesselbachin jutun tuskaannuttavimmaksi ja käsittämättömimmäksi mitä -hänelle vielä oli sattunut -- se huntu repeytyisi halki! - - * * * * * - -Lenormand palasi huoneeseensa poliisiprefektin virastoon kello -kuudeksi. Hän kutsutti heti luokseen Dieuzyn: - -"Onko miehenne saapuvilla?" - -"On, hra päällikkö." - -"Miten pitkälle olette päässyt hänen kanssaan?" - -"En kovinkaan pitkälle. Hän ei tahdo puhua sanaakaan. Selitin -hänelle, että uuden ohjesäännön mukaan tulee muukalaisten ilmottaa -prefektinvirastoon Parisissa oleskelunsa tarkotus ja otaksuttava -kestäminen, ja toin hänet tänne, kirjurinne konttoriin." - -"Minä kuulustelen häntä." - -Mutta samassa tuli sisälle viraston asiapoika: - -"Eräs rouvashenkilö pyytää saada heti puhutella teitä, hra päällikkö." - -"Onko sinulla käyntikorttia häneltä?" - -"Tässä, hra päällikkö." - -"Rouva Kesselbach! Osota hänet tänne." - -Hän astui ovelle nuorta leskeä vastaan ja kehotti tätä istuutumaan. -Tulijalla oli vielä sama apea katsanto, sama kituva ulkomuoto ja -se äärimäisen nääntymyksen ryhti, joka ilmaisi hänen elämänsä -haaksirikkoutumista. - -Hän piteli "Grand Journalin" numeroa ja viittasi Steinwegià koskevaan -ilmotukseen. - -"Ukko Steinweg oli mieheni ystävä", hän sanoi, "ja pidän varmana, -että hän tietää asioista paljon." - -"Dieuzy", sanoi Lenormand, "kutsukaa tänne se henkilö, joka on -odottamassa... Käyntinne, hyvä rouva, ei ole hyödytön. Pyydän teitä -vain tämän henkilön saapuessa olemaan virkkamatta sanaakaan." - -Ovi avautui. Näkyviin tuli vanha mies, jonka valkea poskiparta -ulottui leuan alle, kasvot olivat syvien vakojen uurtamat, puku -köyhyyttä ilmaiseva ja kasvoilla niiden poloisten vainottu ilme, -jotka harhailevat maailmaa jokapäiväisen kannikkansa etsinnässä. - -Hän seisoi kynnyksellä silmiänsä räpytellen, tuijotteli Lenormandia, -näytti hämmentyvän äänettömyydestä, jolla hänet vastaanotettiin, ja -pyöritteli epätoivoisena hattua käsissään. - -Mutta äkkiä hän näytti tavattomasti hämmästyvän, silmät remahtivat -suuriksi ja hän änkytti: - -"Rouva... rouva Kesselbach!" - -Hän oli nähnyt nuoren lesken. Ja tyyneytensä saavuttaen, hymyillen, -ujoutensa heittäen, hän astui näkemänsä luokse ja haasteli leveällä -saksanvoittoisella murteella: - -"Voi kuinka olen iloissani!... Vihdoinkin!... Luulin jo, etten -koskaan... Olin niin ihmeissäni, kun en saanut mitään tietoa -Kapkaupunkiin... sähkösanomaa... Ja miten jaksaa rakas ystäväni -Rudolf Kesselbach?" - -Leski hoiperteli taaksepäin kuin kasvoihinsa iskun saaneena, vaipui -tuolille ja ratkesi nyyhkimään. - -"Mitä nyt?... Voi, mikä on hätänä?" kysyi Steinweg. - -Lenormand puuttui puheeseen. - -"Näen, hra Steinweg, ettei teillä ole tietoa muutamista tapahtumista, -joita äskettäin on sattunut. Oletteko viipynyt matkalla kauvan?" - -"Olen kolme kuukautta... Kävin sisämaassa Randilla asti. Sitte palasin -Kapkaupunkiin ja kirjotin Rudolfille sieltä. Mutta kotimatkalla, -itärannikon kautta tullen, rupesin hiukan töihin Port Saidissa. -Rudolf on kaiketi saanut kirjeeni?" - -"Hän on poissa. Minä selitän syyn siihen. Mutta ensin haluaisimme -kovin mielellämme tietoa eräästä asiasta. Se koskee henkilöä, jonka -te tunsitte ja jota teidän oli tapana mainita puheluissanne hra -Kesselbachin kanssa, nimittäin Pierre Leducia." - -"Pierre Leducia! Mitä! Kuka teille sanoi?" - -Ukko oli tavattomasti hämmästyksissään. - -"Kuka teille sanoi?" - -"Hra Kesselbach." - -"Mahdotonta! Uskoin sen hänelle salaisuutena, ja Rudolf säilyttää -salaisuutensa... etenkin tämän..." - -"Silti on ihan välttämätöntä, että vastaatte kysymyksiimme. Me -olemme parhaillaan toimittamassa Pierre Leducista tiedustelua, joka -on viipymättä saatava päätökseen; ja te yksin voitte antaa meille -tietoja, kun kerran hra Kesselbach ei enää ole täällä." - -"No niin", huudahti Steiweig, näköjään tehden päätöksensä, "mitä -tahdotte?" - -"Tunnetteko Pierre Leducin?" - -"En ole häntä koskaan nähnyt, mutta olen kauvan tiennyt erään häntä -koskevan salaisuuden. Useiden sattumien avulla, joita minun ei ole -tarvis tässä mainita, ja suotuisien tilaisuuksien ohjaamana sain -lopulta varmuuden siitä, että mies, jonka löytyminen oli minulle -tärkeä, vietti hurjistelevaa elämää Parisissa ja käytti Pierre -Leducin nimeä, mikä ei ole oikea nimi." - -"Mutta tietääkö hän itse oikean nimensä?" - -"Luullakseni." - -"Entäs te?" - -"Kyllä; minä tiedän sen." - -"No, sanokaa meille." - -Hän epäröitsi, mutta epäsi sitte kiivaasti: - -"En voi! Ei, en voi." - -"Mutta miks'ette?" - -"Minulla ei ole siihen oikeutta. Koko salaisuus kohdistuu siihen. -Ilmaistessani salaisuuden Rudolfille piti hän sitä niin tähdellisenä, -että antoi minulle ison summan rahaa vaitioloni ostamiseksi, ja -hän lupasi minulle todellisen omaisuuden sinä päivänä, jona hänen -onnistuisi ensinnäkin löytää Pierre Leduc ja toisekseen käyttää -salaisuutta hyödykseen." Hän hymyili katkerasti. "Se iso rahasumma -on jo menetetty. Minä tulin katsomaan kuinka pitkällä on omaisuuteni -saanti." - -"Hra Kesselbach on kuollut", virkkoi etsivän osaston päällikkö. - -Steinweg ponnahti taaksepäin. - -"Kuollut! Onko se mahdollista? Ei; se on ansa! Rouva Kesselbach, onko -se totta?" - -Tämä painoi päänsä alas. - -Steinweg näytti odottamattoman surusanoman lannistamalta. - -"Rudolf parka! Minä tunsin hänet jo pienestä pojasta asti... Hän -kävi pihallani Augsburgissa leikkimässä... Minä pidin hänestä -hyvin paljon." Ja rouva Kesselbachiin kääntyen: "Ja hän minusta, -eikö totta, rouva Kesselbach? Kai hän on teille kertonut... Setä -Steinwegiksi hän minua nimitteli." - -Lenormand astui hänen eteensä ja puheli painavasti: "Kuulkaa. Hra -Kesselbach kuoli murhattuna... ja rikoksen kaikki asianhaarat -todistavat, että pahantekijä oli saanut tietoa tuosta suunnitelmasta. -Oliko suunnitelmassa mitään sellaista, josta voisitte arvailla..." - -Steinweg seisoi kuin kivettyneenä. Hän sopersi: - -"Vika oli minun... Ellen minä olisi asiata hänelle esittänyt..." - -Rouva Kesselbach astui hänen luokseen, pyydellen: - -"Luuletteko... Onko teillä mitään aavistusta? Voi, Steinweg, minä -rukoilen teitä!" - -"Minulla ei ole mitään aavistusta... en ole miettinyt", mutisi -toinen. "Minun täytyy saada aikaa miettiäkseni..." - -"Ajatelkaa hra Kesselbachin ympäristöä", kehotti Lenormand. "Eikö -kukaan ottanut osaa silloisiin keskusteluihinne? Eikö hän olisi itse -saattanut uskoa aikeitanne jollekulle?" - -"Ei tietääkseni." - -"Harkitkaa tarkoin." - -Molemmat odottivat kiihtyneesti hänen vastaustansa. - -"Ei", hän sanoi; "en näe..." - -"Harkitkaa tarkoin", toisti etsivän osaston päällikkö. "Murhaajan -nimikirjaimet ovat L ja M." - -"L", kertasi toinen. "En näe... L... M..." - -"Niin; nämä kultaiset nimikirjaimet ovat murhaajan savukekotelon -kulmassa." - -"Savukekotelon?" kysyi Steinweg, muistiansa vaivaten. - -"Tykkimetallisen savukekotelon... toinen puolisko on jaettu kahtia, -pienempi osasto savukepapereita, isompi tupakkaa varten..." - -"Kaksi osastoa! Kaksi osastoa!" toisti Steinweg, jonka ajatuksia tuo -piirre näytti elvyttävän. "Ettekö voisi näyttää sitä minulle?" - -"Tässä se on, tai oikeastaan on tämä siitä tarkka jäljennös", sanoi -Lenormand, antaen hänelle savukekotelon. - -"Ka! Mitä!" huudahti Steinweg, ottaen savukekotelon käsiinsä. - -Hän tarkasteli sitä tyhmistyneenä, käänteli sitä joka puolelle ja -äkkiä häneltä pääsi huudahdus -- kamalan aatoksen valtaaman miehen -huudahdus. Ja hän seisoi siinä valjuna, vapisevin käsin ja silmissä -hurja kauhu. - -"Puhukaa!" sanoi Lenormand. - -"Puhukaa, minä vannotan teitä!" rukoili rouva Kesselbach -epätoivoissaan pidellen hänestä kiinni. - -"Oi", hän sanoi ikäänkuin valon huikaisemana; "nyt on kaikki -selvillä!..." - -Hän työnsi heidät molemmat syrjään, astui horjuen ikkunain luo, -palasi sitte ja ryntäsi etsivän osaston päällikön eteen: - -"Hyvä herra... Rudolfin murhaaja... minä sanon... Niin..." - -Hän vaikeni äkkiä. - -"No?" äännähtivät molemmat toiset. - -Syntyi tovin hiljaisuus... - -"Ei", mutisi Steinweg. "Ei; minä en voi..." - -"Mitä sanottekaan?" ärähti etsivän osaston päällikkö raivostuneena. - -"Sanon etten voi!" - -"Mutta teillä ei ole oikeutta vaieta. Laki vaatii teitä puhumaan!" - -"Huomenna. Minulla täytyy olla aikaa miettiäkseni... Huomenna kerron -teille kaikki mitä tiedän Pierre Leducista... kaikki mitä ajattelen -savukekotelosta... Huomenna, sen lupaan." - -Lenormand taipui. - -"Hyvä on. Minä annan teille aikaa huomiseen. Mutta minä varotan -teitä, että jollette huomenna puhu, niin minun täytyy mennä -tutkintotuomarin puheille." - -Hän soitti kelloa, vei sivulle poliisitarkastaja Dieuzyn ja sanoi: - -"Menkää hänen kanssaan hotelliin ja pysykää siellä... Minä lähetän -teille kaksi miestä... Ja muistakaakin pitää silmänne auki. Joku voi -yrittää riistää häntä haltuunsa." - -Poliisitarkastaja poistui Steinwegin keralla, ja palaten rouva -Kesselbachin luo, johon tämä kohtaus oli rajusti vaikuttanut, -Lenormand pahotteli: - -"Olen sydämeni pohjasta pahoillani. Ymmärrän kuinka järkyttävää tämä -on teille ollut." - -Hän tiedusti rouvalta, mihin aikaan Kesselbach oli uusinut välinsä -Steinwegin kanssa ja kuinka kauvan näitä välejä oli kestänyt. Mutta -leski oli niin näännyksissään, että hänen oli herjettävä. - -"Pitäneekö minun palata huomenna?" kysyi rouva Kesselbach. - -"Ei; ei se ole tarpeellista. Ilmotan teille kaikki mitä Steinweg -kertoo. Saanko saattaa teidät alas vaunuihinne asti?" - -Hän avasi oven ja vetäytyi sivulle, antaakseen toisen kulkea oli. -Samassa kuului käytävästä huutoja, ja ihmisiä ryntäsi esille -- -päivystäviä poliisitarkastajia, asiapoikia, kirjureita: - -"Päällikkö! Päällikkö!" - -"Mikä hätänä?" - -"Dieuzy!..." - -"Mutta hän läksi täältä juuri..." - -"Hänet on löydetty portailta..." - -"Eihän kuolleena?..." - -"Ei; huumattuna, pökerryksissään..." - -"Mutta mies... mies joka oli hänen kanssaan... vanha Steinweg?" - -"Hän on kadonnut..." - -"Turkanen!" - -Hän ryntäsi pitkin käytävää ja alas portaita, tavaten Dieuzyn -pitkällään ensimäisen huonekerran porrassiltamalla, ympärillään -ihmisiä, jotka hoitelivat häntä. - -Hän näki Gourelin taas tulevan ylös: - -"Hoi, Gourel; oletteko ollut alikerrassa? Tapasitteko ketään?" - -"En, hra päällikkö..." - -Mutta Dieuzy oli tulossa tajulleen ja jupisi melkein ennenkuin oli -silmänsäkään avannut: - -"Täällä, porrassiltamalla, pikku ovi..." - -"Oh, lempo soikoon, 7. oikeussalin ovi!" karjaisi etsivän osaston -päällikkö. "Enkö minä sanonut, että se oli pidettävä lukossa?... -Oli varmaa, että ennemmin tai myöhemmin..." Hän tarttui ovenripaan. -"Niin, tietysti! Ovi on nyt teljetty toiselta puolelta!" - -[Hra Lenormandin poistuttua etsivän osaston palveluksesta on kaksi -muuta rikollista pujahtanut pakoon samasta ovesta, riuhtaistuaan -itsensä kuljettajiensa käsistä irti. Poliisiviranomaiset pitivät -molemmat tapaukset salassa. Kuitenkin olisi aivan helppoa, jos -tätä väliovea ehdottomasti tarvitaan, irroittaa hyödytön salpa -oven toiselta puolelta, jotta pakolainen ei pääsisi katkaisemaan -kaikkea takaa-ajoa ja rauhallisesti kävelemään pois 7. oikeussaliin -ja oikeuden ensimäisen puheenjohtajan huoneeseen johtavia käytäviä -myöten.] - -Osa ovesta oli himmennettyä lasia. Hän iski yhden ruudun säpäleiksi -revolverinsa tukilla, veti salvan auki ja sanoi Gourelille: - -"Juoskaa tätä kautta ulko-ovelle Place Dauphinen puolelle..." - -Hän palasi Dieuzyn luo. - -"No, Dieuzy, kertokaahan. Kuinka tulitte antaneeksi toimittaa itsenne -tähän tilaan?" - -"Isku vatsakuoppaan, hra päällikkö..." - -"Isku? Tuon ukon kädestä?... Mutta hänhän vaivoin pysyy jaloillaan..." - -"Ei ukon, hra päällikkö, vaan erään toisen, joka käveli edes takaisin -käytävässä Steinwegin ollessa luonanne ja seurasi meitä kuin olisi -hänkin ollut menossa ulos. Tähän asti tultuamme hän pyysi tulta... -Minä kopeloitsin tikkujani... Silloin hän mojautti minua vatsaan... -Minä kuukerruin, ja kaatuessani olin näkevinäni hänen avaavan tuon -oven ja raahaavan vanhusta mukanansa..." - -"Tuntisitteko häntä jälleen?" - -"Kyllä, hyvin, hra päällikkö... tanakka mies, hyvin tummaverinen... -varmasti etelämaalainen..." - -"Ribeira!" ärisi Lenormand. "Aina Ribeira... Ribeira, toisella -nimellä Parbury... Sen konnan julkeutta! Hän pelkäsi, mitä vanha -Steinweg saattaisi sanoa... ja tuli sieppaamaan hänet pois ihan -nenäni edestä!" Hän noitui suuttuneena jalkaansa polkien: "Mutta, -tuli ja leimaus, mistä hän tiesi Steinwegin täällä olevan, senkin -vietävä! Vasta neljä tuntia takaperin kaahasin häntä Saint Cucufan -metsässä... ja nyt hän on täällä!... Luulisipa hänen asustavan minun -nahassani!..." - -Hän vaipui tuollaiseen unelmoimisensa otteeseen, jossa hän ei -tuntunut kuulevan eikä näkevän mitään. Rouva Kesselbach ohitse -astuessaan kumarsi hänen vastaamattansa. - -Mutta askeleiden kaiku käytävästä herätti hänet horroksistaan. - -"Vihdoinkin. Tekö siellä, Gourel?" - -"Olen saanut selville, miten se kävi, hra päällikkö", läähätti -Gourel. "Niitä oli kaksi. Ne menivät tätä kautta ja ulos Place -Dauphinelle. Siellä heitä odotteli automobili, jossa oli kaksi -henkilöä -- toinen oli mustapukuinen mies, huopahattu silmille -vedettynä." - -"Se oli hän", mutisi Lenormand. "Se oli murhaaja, Ribeiran eli -Parburyn rikostoveri! Ja kuka oli toinen?" - -"Nainen -- nainen ilman hattua; saattoi olla palvelustyttö. Ja sievän -näköinen, sanottiin, punatukkainen." - -"Hei, mitä! Punainen tukkako, sanotte?" - -"Niin." - -Lenormand kiepahti toisaanne ja syöksyi alas portaita neljä astuinta -kerrallaan, juoksi pihan yli ja sukelsi Quai des Orfèvresille. - -"Seis!" hän hoilasi. - -Parivaljakon vetämät vaunut olivat kiitämässä pois. Ne olivat rouva -Kesselbachin. Ajuri kuuli ja pysähdytti hevoset. Lenormand hyppäsi -vaunujen portaille. - -"Pyydän tuhannesti anteeksi, madame, mutta en tule toimeen ilman -teidän apuanne. Antakaahan minun tulla mukaanne... Mutta meidän -täytyy toimia ripeästi... Gourel, automobiilini!" - -"Olen lähettänyt sen pois, herra päällikkö." - -"No, toinen sitte. Ei väliä mikä..." - -Miehet juoksivat kaikki eri suunnille. Mutta kymmenen minuuttia -kului, ennen kuin eräs heistä toi automobilin. Lenormand hyppeli -kärsimättömyydessään. Rouva Kesselbach seisoi katukäytävällä ja -huojui puolelta toiselle, hajusuolapullo kädessään. - -Viimein olivat he automobilissa istumassa. - -"Gourel, nouskaa ajajan viereen ja kiidättäkää suoraan Garchesiin." - -"Minun asunnolleni?" kysyi Dolores hämmästyneenä. - -Toinen ei vastannut. Hän ojentausi ulos ikkunasta, heilutteli -lupakirjaansa, selitteli katuliikennettä järjesteleville poliiseille, -kuka hän oli. Vihdoin, heidän päästyänsä Cours-la-Reinelle, hän taas -istuutui, sanoen: - -"Pyydän teitä, madame, antamaan selviä vastauksia kysymyksiini. -Tapasitteko neiti Geneviève Ernemontia kello neljän seuduissa?" - -"Genevièveä... Kyllä... minä olin juuri pukeutumassa ulos mennäkseni." - -"Puhuiko hän teille Steinwegiä koskevasta 'Grand Journalin' -ilmotuksesta?" - -"Puhui." - -"Ja se sai teidät tulemaan minun puheilleni?" - -"Niin." - -"Olitteko neiti Ernemontin käynnin aikana yksinänne?" - -"Tosiaan... en osaa sanoa... Miksi?" - -"Muistelkaa. Oliko joku palvelustyttönne saapuvilla?" - -"Luultavasti... pukeutuessani..." - -"Mitkä ovat heidän nimensä?" - -"Suzanne ja Gertrude." - -"Toisella heistä on punainen tukka, vai mitä?" - -"On, Gertrudella." - -"Oletteko tuntenut hänet kauvankin?" - -"Hänen sisarensa on aina ollut taloudessani... ja niin on myöskin -Gertrud jo vuosikausia. Hän on itse uskollisuus ja rehellisyys." - -"Vastaatte siis hänestä?" - -"Oi, ehdottomasti!" - -"Hyvä, hyvä..." - -Kello oli puoli kahdeksan ja ilta alkoi hämärtää, kun automobili -saapui Lepolaan. Seuralaisestaan välittämättä ryntäsi etsivän osaston -päällikkö portinvartijan kojuun. - -"Rouva Kesselbachin kamarineitsyt on juuri saapunut kotiin, eikö niin?" - -"Ketä tarkotatte -- kamarineitsyt?" - -"Gertrudia tietenkin, toista sisaruksista." - -"Mutta Gertrud ei ole voinut olla ulkona, hyvä herra. Emme ole -nähneet hänen menevän ulos." - -"Mutta joku on kuitenkin vast'ikään tullut tänne." - -"Ei ole, hyvä herra. Emme ole avanneet kenellekään ovea aina -- -malttakaas -- kello kuudesta asti ehtoopäivällä." - -"Eikö ole muuta ulospääsyä kuin tämä veräjä?" - -"Ei. Muurit ympäröivät tilusta joka puolelta, ja ne ovat hyvin -korkeat..." - -"Rouva Kesselbach, menkäämme asuntoonne." - -He menivät kaikki kolme, oven avasi Suzanne, toinen sisar. - -"Onko Gertrude sisällä?" kysyi rouva Kesselbach. - -"On, rouva; huoneessaan." - -"Kutsukaa hänet tänne, olkaa hyvä", pyysi etsivän osaston päällikkö. - -Tovin kuluttua tuli Gertrude ylikerrasta, näyttäen hyvin -miellyttävältä ja sievältä valkoisessa kirjaillussa esiliinassaan. - -Hänellä oli tosiaankin jokseenkin kauniit kasvot, joita reunusti -punainen tukka. - -Lenormand tähysteli häntä pitkän ajan sanaakaan hiiskumatta, -ikäänkuin koettaen lukea mitä noiden viattomien silmien takana -liikkui. Hän ei tehnyt mitään kysymyksiä. Tovin kuluttua hän vain -sanoi: - -"Riittää, kiitos. Tulkaa, Gourel!" - -Hän astui kersantin keralla ulos ja virkahti heidän käyskennellessään -pitkin puutarhan pimeneviä polkuja: - -"Hän oli se nainen!" - -"Niinkö luulette, hra päällikkö? Hän näytti niin tyyneltä." - -"Aivan liian tyyneltä. Toinen olisi ollut kummastuksissaan -- -olisi tahtonut tietää, miksi olin hänet kutsuttanut. Eipä tämä. Ei -muuta kuin kaikin mokomin hymyillä päättäneiden kasvojen tiukkaa -ponnistusta. Mutta minä näin hikipisaran heruvan hänen ohimoltaan -pitkin korvallista." - -"Joten siis..." - -"Joten siis kaikki käypi selväksi. Gertrude on liitossa niiden kahden -roiston kanssa, jotka vehkeilevät Kesselbach-jutussa joko keksiäkseen -ja toteuttaakseen tuon kuuluisan suunnitelman tai siepatakseen lesken -miljoonat. Epäilemättä kuuluu toinenkin sisar samaan juoneen. Kello -neljä Gertrude, kuullessaan että minä tiedän 'Grand Journalissa' -olleen ilmotuksen, käyttää hyväkseen emäntänsä poissaoloa, kiirehtii -Parisiin, etsii käsiinsä Ribeiran ja huopahattuisen miehen, ja laahaa -heidät Oikeuspalatsiin, missä Ribeira ottaa Steinwegin takavarikkoon -omia tarpeitansa varten." - -Hän mietiskeli, ja lopetti: - -"Kaikki tämä todistaa ensiksikin, että he pitävät Steinwegia hyvin -tärkeänä henkilönä ja pelkäävät hänen paljastuksiaan; toiseksi, että -rouva Kesselbachin ympärille on kietoutumassa järjestelmällinen -juonien verkko; kolmanneksi ja viimeiseksi, että minulla ei ole -rahtuakaan aikaa hukattavana, sillä juoni on kypsä." - -"No niin", sanoi Gourel. "Mutta yksi seikka on selittämättä. Kuinka -saattoi Gertrude poistua puutarhasta, jossa nyt olemme, ja tulla -takaisin, portinvartijan ja hänen vaimonsa tietämättä?" - -"Salaisen käytävän kautta, jonka nuo konnat kaiketi ovat ihan -äskettäin saaneet muodostetuksi." - -"Ja joka epäilemättä päättyy rouva Kesselbachin asunnossa", sanoi -Gourel. - -"Niin, kenties", vastasi Lenormand; "mutta minulla on toinen käsitys." - -He kiersivät pitkin muurinviertä. Oli sees yö, ja vaikka heidän -hahmojansa tuskin näkyi, niin näkivät he itse kyllin selvästi, -voidakseen tarkastella muurin kivilaakoja ja varmistuakseen siitä, -ettei niissä ollut taitavimmastikaan piilotettua aukkoa. - -"Ehkä on käytetty tikapuita?" vihjasi Gourel. - -"Ei; Gertrudehan pääsee pujahtamaan ulos keskellä päivää. Sellainen -kulkutie, jota minä tarkotan, ei voi päättyä ulkosalla. Käytävän suun -täytyy olla jossakin rakennuksessa." - -"On vain nämä neljä puutarhataloa", intti Gourel, "ja ne kaikki -asuttuja." - -"Eipä sentään. Kolmas, Pavillon Hortense, on tyhjillään." - -"Kuka sen on sanonut?" - -"Portinvartija. Rouva Kesselbach vuokrasi sen, koska se on lähellä -hänen omaa asuntoansa ja hän pelkäsi melua. Kuka tietää, vaikka hän -niin tehdessään olisi toiminut Gertruden vaikutuksen alaisena?" - -Hän käveli kysymyksessä olevan talon ympäri. Ikkunaluukut olivat -suljetut. Hän nosti säppiä ja ovi aukesi. - -"Haa, Gourel, luulenpa osanneemme oikeaan! Mennään sisälle. -Sytyttäkää lyhtynne... Hm, eteinen... vierashuone... ruokahuone... -vähät niistä. Täällä täytyy olla kellarikerta, koskapa keittiö ei ole -tällä tasalla." - -"Tätä tietä, herra päällikkö... keittiön portaat ovat täällä." - -He laskeusivat jokseenkin tilavaan keittiöön, joka oli ahdattu -täyteen puutarhatuoleja. Sen vieressä oli pesutupa, jota myöskin -käytettiin kellarina, ja siellä oli samaten kaikenlaista rojua -kasattu päällekkäin. - -"Mikä tuossa kiiltelee, herra päällikkö?" - -Gourel kumartui ja otti maasta messinkisen rintaneulan, jonka päänä -oli keinotekoinen helmi. - -"Helmi on vielä ihan kirkas", huomautti Lenormand, "joten se ei ole -voinut olla täällä kauvan. Gertrude kulki tätä tietä, Gourel." - -Gourel alkoi ruhjoa isoa tyhjien viinitynnyrien, hetkuvien -pöytäramujen ja rikkinäisten tuolien röykkiötä. - -"Te haaskaatte aikaanne, Gourel", sanoi Lenormand. "Jos siitä -tie kävisi, niin miten olisi hänellä aikaa ensinnäkin siirtää -kaikki tuo kama paikoiltaan ja sitte kasata se jälleen taaksensa? -Katsokaahan, tässä on ränstynyt luukku, jolla ei ole mitään syytä -olla kiinnitettynä seinään tuolla naulalla. Vetäkäähän se irti." - -Gourel teki työtä käskettyä. Luukun takana oli seinässä ontelo. -Lyhdyn valossa he näkivät maanalaisen käytävän johtavan alaspäin. - -"Olin oikeassa", puheli Lenormand. "Kulkutie on äskettäin -valmistettu. Näkee heti, että se on hätiköittyä työtä eikä aijottua -kestämään pitempää aikaa. Kaksi lankkua pikku välimatkojen päässä -ristikkäin ja poikkihirsi katonkannattimena, siinä koko laitos. -Se kestää minkä kestää -- kaikessa tapauksessa kelvatakseen -tarkotukseensa, nimittäin: ollakseen Gertruden ja hänen -liittolaistensa lymytienä... ja sitte jonakuna päivänä, jonakuna -pian koituvana päivänä, tehdäkseen mahdolliseksi rouva Kesselbachin -poisviennin eli oikeammin hänen täydellisen, käsittämättömän -katoamisensa." - -He etenivät varovasti, kartellen koskemasta muutamiin orsiin, jotka -eivät näyttäneet kovinkaan turvallisilta. Kävi ilmeiseksi, että -tunneli oli paljoa pitempi kuin ne enintään viisikymmentä metriä, -jotka erottivat rakennuksen puutarhamuurista. Sen täytyi siis päättyä -melkoisen etäällä muurista, tiluksen reunassa kulkevan tien tuolla -puolen. - -"Emmehän ole kulkemassa Villeneuveen ja järvelle päin, vai mitä?" -kysyi Gourel. - -"Emme ollenkaan; aivan toisaanne", vastasi Lenormand. - -Tunneli laskeusi loivasti viettäen. Tuli porras-askelma, sitte -toinenkin, ja he kääntyivät oikealle. Samassa he tölmäsivät -oveen, joka oli sovitettu huolellisesti sementillä laastittuihin -lohkokivipuitteisiin. Lenormand työnsi sitä, ja se avautui. - -"Malttakaas, Gourel", hän sanoi pysähtyen. "Olisi kenties viisaampaa -kääntyä takaisin." - -"Miksi?" - -"Meidän täytyy muistaa, että Ribeira kaiketikin on ennakolta ottanut -lukuun vaaran, ja olettaa, että hän on ryhtynyt varokeinoihin siltä -varalta, että maanalainen käytävä tulisi ilmi. Nyt hän tietää meidän -olevan jäljillään. Hän epäilemättä näki meidän saapuvan taloon. Mistä -tiedän, ettei hän parhaillaan ole virittämässä loukkua meille?" - -Hän tähysteli eteensä. Tunneli vietti taas ylöspäin ja sen sulki -viiden tai kuuden metrin päässä toinen ovi. - -"Mennään tuonne asti", hän esitti, "ja päätämme sitte." - -Hän astui sisälle ovesta, kintereillään Gourel, jonka hän käski -jättää ensimäisen oven auki, ja käveli toiselle ovelle, itsekseen -päättäen olla menemättä pitemmälle. Mutta tämä toinen ovi oli -teljetty. - -"Ovi on salvassa", hän sanoi. "Me lähdemme melua tekemättä takaisin. -Muistaen tunnelin aseman voimme määritellä mistä päin meidän on -ulkona haettava toista päätä." - -He peräytyivät siis ensimäiselle ovelle, mutta Gourel, joka käveli -etumaisena, huudahti kummastuneena: - -"Hei, se on kiinni..." - -"Kuinka niin? Kun käskin teitä jättämään sen auki!" - -"Minä jätin sen auki, hra päällikkö, mutta ovi lienee omasta -painostaan sulkeutunut." - -"Mahdotonta! Me olisimme kuulleet tärähdyksen." - -"Silloin..." - -"Silloin..." Hän astui ovelle. "Katsotaanpa... Avain kääntyy. Mutta -toisella puolella tuntuu olevan salpa." - -"Kuka on sen voinut vetää eteen?" - -"Ne tietysti! Meidän selkämme takana. Kenties on niillä toinen -tunneli tämän yläpuolella tai vieressä, tai ovat he odotelleet -tyhjässä rakennuksessa. Satimeen ainakin olemme joutuneet." - -Hän kiukustui lukkoon, työnsi veitsensä oven rakoon, yritti jos -jotakin ja sanoi sitten väsähtäneenä: - -"Ei ole mitään tehtävissä!" - -"Mitä, herra päällikkö! Eikö mitään tehtävissä? Siinä tapauksessa -olemme pinteessä!" - -"Niinpä kyllä!" vastasi Lenormand. - -He palasivat toiselle ovelle ja taaskin ensimäiselle. Molemmat olivat -jyhkeitä, kovasta puusta tehtyjä, poikkipienoilla pöngitettyjä... -kerrassaan mahdottomia murtaa. - -"Me tarvitsisimme kirveen", haasteli etsivän osaston päällikkö, "tai -edes jonkin tukevan kapineen... tai vaikkapa sellaisen veitsen, jolla -voisimme yrittää kalvaa irti sitä kohtaa, jossa salpa luultavasti -on... eikä meillä ole mitään." - -Hän paiskautui estettä vastaan ikäänkuin olisi toivonut sen siirtyvän -tieltä. Lopulta hän voimattomana, hävinneenä sanoi Gourelille: - -"Kuulkaahan, me tuumiskelemme asiaa tunnin tai parin kuluttua... -Minä olen väsyksissäni... nukahdan siunaaman ajan... vartioitkaa sen -aikaa, ja jos ne tulevat hyökkäämään kimppuumme..." - -"Voi, jos ne tulevat, niin olemme pelastetut, hra päällikkö!" -huudahti Gourel, jonka mieltä olisi keventänyt taistelu vaikka -millaista ylivoimaa vastaan. - -Lenormand heittäysi pitkäkseen. Minuutin kuluttua hän oli unessa. - -Herätessään hän oli muutamia sekunteja ymmällä, tajuttomana, ja hän -kummasteli myöskin, mikä kipu häntä ahdisti. - -"Gourel!" hän huusi. "Gourel hoi!" - -Vastausta saamatta hän painoi lyhtynsä nastaa ja näki Gourelin -vetelevän sikeätä unta vierellään. - -"Mitä ihmettä voi tämä kipu olla?" ajatteli hän. "Tuskallisia -vihlaisuja... Oh, niinpä tietenkin, minulla on nälkä, siinä koko -juttu. Mikähän aika nyt lienee?" - -Hänen kellonsa osotti kahtakymmentä minuuttia yli seitsemän, mutta -samassa hän muistikin, ettei ollut vetänyt sitä. Gourelin kello oli -seisahtunut sekin. - -Gourel oli herännyt samojen sisällisten vaivojen johdosta, jotka -saivat heidät ajattelemaan, että aamiais-aika oli jo kauvan sitten -ohitse. - -"Sääreni ovat ihan puutuneet", sanoi Gourel, "ja jalkani ovat -kylmät kuin olisivat ne jääalustalla." Hän kumartui hieromaan niitä -ja jatkoi: "Hei, jäätä se ei ole, mutta ne likoavat vedessä... -Katsokaahan, hra päällikkö, lähellä ensimäistä ovea. Sitä on aika -lammikko." - -"Valunut läpitse", vastasi Lenormand. "No, menkää toiselle ovelle; -voitte kuivailla itseänne..." - -"Mutta mitä te teette, hra päällikkö?" - -"Luuletteko, että aijon antaa haudata itseni elävältä? En, jos se -minusta riippuu! En ole vielä siinä ijässä! Koska molemmat ovet on -teljetty, niin koetetaanpa tunkeutua seinien läpi." - -Yksitellen hän irrotteli kätensä korkeudelta kiviä, toivoen saavansa -avatuksi ylöspäin maanpinnan tasalle viettävän haarakäytävän -itselleen. Mutta työ oli pitkällistä ja tukalaa, sillä tässä osassa -tunnelia oli kivet sementillä iskostettu toisiinsa, kuten hän huomasi. - -"Hra päällikkö... hra päällikkö!" änkytti Gourel tukahtuneella -äänellä, "te seisotte jalat vedessä." - -"Joutavia... mutta niinpä tosiaan... No, sitä ei voida auttaa... Minä -kuivaan ne auringossa..." - -"Mutta ettekö näe?" - -"Mitä?" - -"Voi, se nousee, hra päällikkö, se -- nousee..." - -"Mikä nousee?" - -"Vesi..." - -Lenormand tunsi pintaansa karmivan. Hän älysi äkkiä. Vesi ei ollut -satunnaista valumista, kuten hän oli ajatellut, vaan huolellisesti -valmistettu tulva. - -"Sitä roistoa!" ärähti hän. "Jos konsanaan saan hänet käsiini..." - -Lenormand polvistui maahan ja mittasi millä vauhdilla vesi nousi. -Ensimäisestä ovesta oli noin neljännes sen peitossa, ja vesi ulottui -puolitiehen toista ovea kohti. - -"Tiukkuminen on hidasta, mutta keskeytymätöntä", huomautti hän. -"Muutaman tunnin kuluttua se kohoaa päämme yli." - -"Mutta tämä on kauheata", voihki Gourel. - -Mitä oli tehtävä? Oli turha toivoa, että Ribeira armahtaisi heidät -ulos. Turhaa oli myöskin odottaa, että nuo kolme poliisitarkastajaa, -Hartog ja Doudeville-veljekset, pelastaisivat heidät, he kun eivät -tunnelista mitään tienneet. Ei ollut siis mitään toivoa... ei muuta -toivoa, kuin mahdoton ihme... - -"No, no", sanoi Lenormand, "tämäpä lapsellista kerrassaan. Istu ja -pala, tottahan jotakin keksitään! Näyttäkää minulle valoa, Gourel." - -Litistyen toista ovea vastaan hän tutki sitä ylhäältä alas asti, -joka nurkkaa. Kaiketikin piti tällä puolella olla salpa, kuten -toisessakin. Hän löysi jättiläismoisen salvan. Hän irrotti ruuvit -veitsensä terällä ja salpa heltisi hänen käteensä. - -"Ja mitä nyt?" kysyi Gourel. - -"Mitäkö nyt?" kertasi toinen. "Tämä salpahan on rautaa, jokseenkin -pitkä ja hiukan teräväkin. Tosin se ei ole niin tehokas kuin -kivikuokka, mutta parempi kuin ei mitään..." - -Lausettaan lopettamatta hän tunki aseensa tunnelin seinään, hiukan -sivulle sementtipatsaasta, joka kannatteli oven saranoita. Ensimäisen -iskoskerroksen läpäistyään hän tapasi pehmeätä soraa. - -"Työhön!" hän huudahti. "Tahdon kaivaa tämän patsaan taitse kolme tai -neljä metriä pitkän käytävän, joka yhtyy tunneliin oven tuolla puolen -ja päästää meidät vapauteen." - -"Mutta se vaatii tuntikausia, hra päällikkö; ja sillävälin vesi -nousee." - -"Näyttäkää minulle valoa, Gourel." - -"Kahdenkymmenen minuutin tai enintään puolen tunnin kuluttua se -saapuu jalkoihimme." - -Lenormand sai pian kaivetuksi siksi ison komeron, että siihen mahtui -mies. - -"Nyt on minun vuoroni, hra päällikkö", sanoi Gourel. - -Vesi ulottui heille nyt nilkkoihin asti. Olisiko heillä aikaa -lopettaa alottamansa työ? - -Kahden tunnin kuluttua oli työstä ehkä kolme neljännestä tehtynä, -mutta vettä oli jo polviin asti. Tunnin kuluttua se saavuttaisi -aukon, jota he kaivoivat. - -Gourelin täytyi herjetä työstä, nälän näännyttämänä. Hän ei enää -liikahtanutkaan, vapisten tuskasta, tuntiessaan jäätävän veden -verkalleen nielevän hänet. - -Lenormand taasen uurasti uupumattomalla innolla. Hänen kätensä -olivat veriset. Häntä huimasi ravinnon puute. Ilman riittämättömyys -ahdisti hänen hengitystänsä; ja tuon tuostakin muistuttivat Gourelin -huokaukset hänelle sitä kamalaa vaaraa, joka häntä aukon pohjalla -uhkasi. - -Mutta mikään ei voinut häntä lannistaa, sillä nyt hän taas tapasi -vastassaan nuo sementillä iskostetut kivenlohkareet, jotka olivat -käytävän seininä. Se oli vaikein taival, mutta loppu oli lähellä. - -"Se nousee", huudahteli Gourel käheästi. "Nousee!" - -Lenormand kannusti ponnistuksensa kaksinkertaisiksi. Äkkiä ponnahti -vääntörauta hänen käsistään tyhjyyteen. Käytävä oli puhkaistu. Hänen -tarvitsi vain väljentää sitä, mikä kävi paljoa helpommin päinsä nyt, -kun hän saattoi työnnellä kiviä eteenpäin. - -Hulluna kauhusta parkui Gourel kuin kuoleva peto. Lenormand ei ollut -hänestä millänsäkään. Turva oli käsillä. - -Kuitenkin tunsi hän muutaman silmänräpäyksen ajan, sydäntään -ahdistavan, kun huomasi putoilevien järkäleiden loiskahtelusta, että -sekin osa tunnelia oli veden alla, mikä oli luonnollista, koska ovi -ei kelvannut kyllin tiukaksi suluksi. Mutta mitä sillä väliä? Pääsy -oli vapaa. Vielä viimeinen ponnistus... hän ryömi läpi... - -"Tulkaa, Gourel!" hän huusi, palaten noutamaan kumppaniansa. - -Hän laahasi tätä puolikuolleena ranteista. - -"Reipastukaa! Olemme pelastetut!" - -"Luuletteko todellakin niin, hra päällikkö? Vesi nousee jo rintaan -asti..." - -"Siitä viisi, kunhan ei suutamme sulje... Missä on lyhtynne?" - -"Se on epäkunnossa." - -"Ei väliä." Hän huudahti riemastuneena. "Porrasaskel... kaksi -askelta... Portaat... Vihdoinkin!" - -He sukelsivat ylös vedestä, tuosta kirotusta vedestä, joka oli ollut -vähällä niellä heidät kitaansa. Elvyttävä vapahduksen tunne täytti -heidän rintansa. - -"Seis!" sanoi Lenormand. - -Hänen päänsä oli kolahtanut johonkin. Kädet ojossa hän työnsi -estettä, joka myötäsi heti. Se oli lasku-oven luukku, ja sen -avattuaan hän huomasi olevansa kellarissa, johon ilmareijästä -tunkeusi selkeen yön kajastusta. - -Hän heitti luukun selko seljälleen ja kapusi viimeiset astuimet ylös. - -Silloin putosi hänen silmilleen huntu. Käsivarret kytkivät hänet. Hän -tunsi joutuvansa kietaistuksi jonkinlaiseen vaippaan, kuin säkkiin, -ja sitte sidotuksi köysiin. - -"Nyt toinen!" komensi ääni. - -Sama temppu tehtiin Gourelille; ja ääni jatkoi: - -"Jos ne huutavat, niin tappakaa heidät oitis! Onko teillä tikarinne -varalla?" - -"On." - -"Tulkaa. Te kaksi otatte tämän... te kaksi tuon... Ei valoa, eikä -pienintäkään äännähdystä... Se olisi vaarallista: ne ovat nuuskineet -viereistä puutarhaa aamusta asti... niitä on siellä toistakymmentä -penkomassa... Menkää takaisin taloon, Gertrude; ja jos mitään -tapahtuu, niin ilmottakaa minulle puhelimella Parisiin." - -Lenormand tunsi itseään nostettavan ylös ja kannettavan; tuokion -kuluttua hän tunsi olevansa ulko-ilmassa. - -"Tuokaa vankkurit lähemmäksi", virkkoi ääni. - -Lenormand laskettiin laudoille. Gourel kiepautettiin hänen viereensä. -Hevonen lähti juosta hölköttämään. - -Ajoa kesti puolisen tuntia. - -"Seis!" komensi ääni. "Nostakaa heidät alas. Hei, ajaja, kääntäkääpäs -vankkurit niin, että takalauta tulee sillankaiteeseen kiinni... -Hyvä... Eihän virralla näy venettä? Varmasti? No, älkäämme siis -tuhlatko aikaa... Malttakaa, oletteko kiinnittäneet kivet heidän -jalkoihinsa?" - -"Olemme." - -"Kaikki kunnossa! Uskokaa sielunne Jumalalle, hra Lenormand. Ja -rukoilkaa minun, Parbury-Ribeiran puolesta, paremmin tunnettu parooni -Altenheimin nimellä. Oletteko valmiit? Joko? No, toivotan teille -hauskaa matkaa, hra Lenormand!" - -Lenormand asetettiin kaiteelle. Joku työnnälsi häntä. Hän tunsi -putoavansa tyhjyyteen ja kuuli vielä äänen hykähtelevän: - -"Hauskaa matkaa!" - - * * * * * - -Kymmentä sekuntia myöhemmin tuli kersantti Gourelin vuoro. - - - - -VI. - -Oikean Arsène Lupinin vangitseminen. - - -Tytöt leikkivät puutarhassa Mlle. Charlotten, Genevièven uuden -apulaisen kaitsemina. Madame Ernemont tuli ulos, jakeli heille -leivoksia ja palasi sitte huoneeseen, jota käytettiin työ- ja -vierashuoneena, istuutui kirjotuspöydän ääreen ja alkoi järjestellä -papereitansa ja tilikirjojansa. - -Äkkiä hän tunsi, että huoneessa oli joku vieras. Hän kääntyi -säikähtyneenä katsomaan: - -"Sinä!" huudahti hän. "Mistä sinä olet tullut?" - -"Hiljaa!" sanoi ruhtinas Sernine. "Kuule minua, älkäämme hukatko -hetkeäkään. Geneviève?" - -"Käymässä rouva Kesselbachin luona." - -"Milloin tulee hän tänne?" - -"Ei yhteen tuntiin." - -"Sitten annan Doudevillen veljesten tulla. Minulla on sovittuna -kohtaus heidän kanssaan. Miten jaksaa Geneviève?" - -"Varsin hyvin." - -"Kuinka usein on hän tavannut Pierre Leducia siitä asti kun minä -kymmenen päivää takaperin läksin pois?" - -"Kolmasti; ja hän tapaa hänet tänään rouva Kesselbachin luona, jolle -hän sinun opastamanasi esitteli tuttavansa. Mutta sanonpa sinulle -suoraan, ettei tuo sinun Pierre Leducisi ole mielestäni juuri mitään. -Genevièven olisi parempi löytää joku hyvä mies omasta säädystään. -Onhan hänen piiriänsä esim. tuo koulumestari." - -"Olet järjiltäsi! Genevièvekö naisi koulumestarin!" - -"Voinpa sen sanoakin, että hän on siihen nuoreen mieheen jokseenkin -kiintynyt. Ja jos ajattelisit Genevièven onnea ensin..." - -"Suu kiinni, Victoire! Kaakatuksesi ikävystyttää minua. Ei ole -minulla aikaa haaskata tunteellisuuteen. Minä pelaan shakkia ja -siirtelen noppiani niiden ajatuksista piittaamatta. Pelin voitettuani -käyn käsiksi kysymykseen, onko Pierre Leducilla ja Genevièvellä -sydäntä." - -Toinen keskeytti hänet: - -"Kuulitko? Vihellys..." - -"Doudevillein merkin-anto. Käy hakemassa heidät sisälle, ja jätä -meidät sitten yksiksemme." - -Heti veljeksien tultua huoneeseen kuulusteli hän heitä -tavanmukaisella täsmällisyydellään: - -"Tiedän mitä sanomalehdet ovat kertoneet Lenormandin ja Gourelin -katoamisesta. Tiedättekö te mitään lisää?" - -"Emme. Etsivän osaston apulaispäällikkö, hra Weber, on ottanut -asian hoitoonsa. Me olemme nuuskineet Lepolan puutarhaa koko viime -viikon, eikä kukaan ole kyennyt selittämään, kuinka he ovat voineet -kadota. Koko osasto on hämmennyksissään... Kukaan ei ole ennen nähnyt -mokomaa: etsivän osaston päällikkö häviää jälkiä jättämättä!" - -"Kamarineitsyet?" - -"Gertrude on poistunut. Häntä etsiskellään." - -"Hänen sisarensa Suzanne?" - -"Hra Weber ja hra Formerie ovat kuulustelleet häntä. Tyttöä vastaan -ei ole esiintynyt mitään." - -"Onko teillä mitään muuta kerrottavaa minulle?" - -"Onpa kylläkin, kaikki mitä emme ole sanomalehdille ilmaisseet." - -He kuvailivat sitte Lenormandin kahden viimeisen päivän tapaukset: -kahden konnan yöllisen käynnin Pierre Leducin huvilassa; Ribeiran -seuraavana päivänä tekemän yrityksen Genevièven poisviemiseksi ja -takaa-ajon Saint Cucufan metsässä; vanhan Steinwegin saapumisen, -hänen kuulustelunsa etsivässä osastossa rouva Kesselbachin -läsnäollessa, hänen katoamisensa Oikeuspalatsista... - -"Eikä kukaan tiedä näitä seikkoja, paitsi te?" - -"Dieuzy tietää Steinweg-kohtauksen. Hän kertoi sen meille." - -"Ja teihin yhä luotetaan poliisiprefektin virastossa?" - -"Niin suuresti, että meitä käytetään julkisesti. Hra Weber pitää -meitä lähimpinä uskottuinansa." - -"No", sanoi ruhtinas, "kaikki ei ole hukassa. Jos hra Lenormand -on tehnyt varomattomuuden, joka on maksanut hänen henkensä, kuten -oletan, niin hän ainakin teki ensin hyvää työtä; ja meidän tulee sitä -vain jatkaa. Vihollinen pääsi meistä edelle, mutta me saavutamme -hänet." - -"Siitä ei tule helppo tehtävä, isäntä." - -"Miks'ei? Tarvitsee vain tavottaa jälleen käsiinsä vanha Steinweg, -sillä arvotuksen vastaus on hänen hallussaan." - -"Niin. Mutta minne on Ribeira kätkenyt Steinwegin?" - -"Omaan asuntoonsa tietysti." - -"Silloin meidän pitäisi tietää, missä Ribeira asuu." - -"Niinpä tietenkin." - -Hän lähetti heidät pois ja meni Lepolaan. Oven ulkopuolella oli -automobileja odottamassa, ja kaksi miestä käyskenteli edes takaisin -kuin vartiona. - -Rouva Kesselbachin puutarhassa hän näki Genevièven istuvan penkillä -Pierre Leducin ja vantteran yksinäistä silmälasia käyttävän -herrasmiehen kanssa. Kaikki kolme puhelivat, häntä huomaamatta. -Mutta useita henkilöitä tuli ulos talosta: Formerie, Weber, tuomarin -kirjuri ja kaksi poliisitarkastajaa. Geneviève lähti sisälle ja -silmälasia käyttävä herrasmies meni puhuttelemaan tutkintotuomaria -ja etsivän osaston apulaispäällikköä, kävellen verkalleen heidän -kanssaan pois. - -Sernine tuli penkin viereen, jolla Pierre Leduc istui, ja kuiskasi: - -"Älkää liikkuko, Pierre Leduc. Minä se olen." - -"Te... te..." - -"Sanokaa minulle... kuka on tuo silmälasia käyttävä mies?" - -Leduc kalpeni ja änkytteli. Sernine nipisti häntä käsivarresta: - -"Vastatkaa, hitto vieköön! Kuka hän on?" - -"Parooni Altenheim." - -"Mistä hän on ilmestynyt?" - -"Hän oli hra Kesselbachin ystäviä. Hän saapui Itävallasta kuusi -päivää takaperin ja asettui rouva Kesselbachin käytettäväksi." - -Poliisiviranomaiset olivat sillävälin poistuneet puutarhasta; parooni -Altenheim samaten. - -Ruhtinas nousi ja jatkoi Pavillon de l'Impératriceen päin kääntyen: - -"Onko parooni kysellyt teiltä paljon?" - -"On, aika lailla. Hän tuntee harrastusta minun vaiheisiini. Hän -tahtoo auttaa minua löytämään omaiseni. Hän vetosi lapsuuteni -muistoihin." - -"Ja mitä te sanoitte?" - -"En mitään, kun en tiedä mitään. Mitä muistoja minulla on? Te panitte -minut toisen sijalle enkä edes tiedä, kuka se toinen on." - -"En minäkään!" naurahti ruhtinas. - -"Niin, kelpaapa teidän nauraa... Te naureskelette aina!... Mutta -minä alan saada tästä kyllikseni... Olen sotkeutunut kiusallisiin -vehkeisiin... puhumattakaan siitä vaarasta, jota minulle tuottaa -tekeytymiseni henkilöksi, joka en ole." - -"Mitä tarkotatte... joka ette ole? Olette ihan yhtä paljon herttua -kuin minä olen ruhtinas, kenties vielä enemmänkin. Sitä paitsi, jos -ette ole herttua, niin kiirehtikää tulemaan siksi. Lempo soikoon! -Geneviève ei voi naida vähempää kuin herttuan! Katsokaa häntä! Eikö -hän ole sielunne myymisen arvoinen?" - -He olivat nyt ennättäneet taloon ja Geneviève ilmestyi portaiden -juurelle soreana ja hymyilevänä. - -"Olette siis palannut?" tervehti hän ruhtinasta. "Oi, sepä mainiota! -Olen kovin iloissani. Haluatteko tavata Doloresin?" - -Hetken kuluttua hän vei ruhtinaan rouva Kesselbachin huoneeseen. -Ruhtinas hätkähti. Dolores oli valjumpi kuin konsanaan, laihempi -kuin viime näkemällä. Sohvalla lepäillen, valkeisiin vaatteisiin -käärittynä, hän näytti kuuluvan niihin kituviin, jotka ovat -lakanneet ponnistelemasta kuolemaa vastaan. Hän puolestaan oli -lakannut ponnistelemasta elämää vastaan, kohtaloa vastaan, joka oli -nujertamassa hänet iskuillaan. - -Sernine tuijotteli häntä syvällä säälillä ja liikutuksella, jota -hän ei yrittänyt salata. Tämä kiitti häntä hänen osottamastansa -myötätunnosta. Hän puhui myöskin ystävällisin sanoin parooni -Altenheimista. - -"Olen tavannut erään Altenheimin, joka asuu Rue de Rivolin varrella. -Luuletteko että hän on sama?" - -"Oh, en; tämä asuu... enpä tosiaankaan tarkalleen tiedä; hän antoi -minulle osotteensa, mutta en sitä oikein muista." - -Muutamia minuutteja keskusteltuaan Sernine jätti hyvästi. Geneviève -odotti häntä eteisessä. - -"Tahdon puhua kanssanne", hän sanoi kiihkeästi, "vakavasta asiasta... -Näittekö hänet?" - -"Kenet?" - -"Parooni Altenheimin. Mutta se ei ole hänen nimensä... tahi ainakin -on hänellä toinenkin. Minä tunsin hänet... Hän ei sitä tiedä." - -Hän seurasi Sernineä ulos ja näytti hyvin kiihtyneeltä. - -"Tyyntykää, Geneviève..." - -"Hän on se mies, joka yritti viedä minut pois... Ilman hra Lenormand -parkaa olisin ollut hukassa... Niin, tehän tiedättekin, sillä te -tiedätte kaiken." - -"Hänen todellinen nimensä siis on..." - -"Ribeira." - -"Oletteko varma siitä?" - -"Hänen oli turha muuttaa ulkoasuansa, ääntänsä, sävyänsä. Tunsin -hänet heti, siitä kauhusta, jota hän minussa herättää. Mutta minä en -sanonut mitään... kunnes te palasitte." - -"Ettekö sanonut mitään rouva Kesselbachillekaan?" - -"En. Hän näytti niin onnelliselta, tavatessaan miehensä ystäviä. -Mutta tehän puhutte hänelle siitä, vai mitä? Te suojelette häntä... -En tiedä mitä hän valmistellee häntä vastaan, minua itseäni -vastaan... Nyt kun ei hra Lenormandia enää ole, ei hänellä ole mitään -peljättävänä; hän tekee mitä tahtoo. Kuka voi paljastaa hänet?" - -"Minä voin. Minä vastaan kaikesta. Mutta ei sanaakaan kenellekään." - -He olivat saapuneet portinvartijan kojulle. Veräjä avattiin. Ruhtinas -sanoi: - -"Hyvästi, Geneviève, ja olkaa ihan huoletta. Minä olen saapuvilla." - -Hän sulki veräjän, kääntyi menemään ja säpsähti hiukan. Vastapäätä -häntä seisoi silmälasia käyttävä mies, parooni Altenheim, pää -pystyssä, tanakka vartalo suorana. - -He silmäilivät toisiaan pari kolme sekuntia äänettöminä. Parooni -myhäili. - -Sitte sanoi parooni: - -"Minä odottelin teitä, Lupin." - -Kaikesta maltistaan huolimatta tunsi Sernine säväyksen ruumiissaan. -Hän oli tullut paljastamaan vastustajaansa; ja hänen vastustajansa -oli ihan ensi hetkessä paljastanut hänet. Ja samalla ryhtyi -vastustaja taisteluun rohkeasti, röyhkeästi, ikäänkuin varmana -voitosta. Sellainen rehentely todisti verrattain suurta miehuutta. - -Molemmat miehet, hurjan vihamieliset toinen toiselleen, mittelivät -toisiansa katseillaan. - -"Ja mitä sitte?" kysyi Sernine. - -"Mitäkö sitte? Ettekö luule, että meillä on syytä tavata toisemme?" - -"Miksi?" - -"Minä haluaisin puhua kanssanne." - -"Minä päivänä soveltuu teille?" - -"Huomenna. Syömme yhdessä puolipäivällistä jossakin ravintolassa." - -"Miks'emme asunnossanne?" - -"Ette tiedä osotettani." - -"Tiedänpä kyllä." - -Nopealla liikkeellä ruhtinas sieppasi Altenheimin taskusta esille -pistävän sanomalehden, joka oli vielä ristisiteessään, ja luki -ääneensä: - -"29, Villa Dupont." - -"Osava temppu!" kehaisi toinen. "Sanokaamme siis huomenna minun -asunnossani. Mihin aikaan?" - -"Kello yksi." - -"Minä olen vastassa. Hyvästi!" - -He olivat kävelemäisillään erilleen. Altenheim seisahtui: - -"Hei, sana vielä, ruhtinas. Tuokaa ase mukananne." - -"Miksi?" - -"Minulla on neljä miespalvelijaa, ja te olette yksinänne." - -"Minulla on molemmat nyrkkini", vastasi Sernine. "Olemme siten -tasaväkiset." - -Hän käänsi toiselle selkänsä, mutta huusi sitte vielä jälkeensä: - -"Hei, sana vielä, parooni. Hankkikaa neljä palvelijaa lisää." - -"Miksi?" - -"Olen ajatellut asiaa. Minä tuonkin ratsuraippani mukanani." - - * * * * * - -Täsmälleen kello yksi seuraavana päivänä saapui ratsumies sisälle -niin sanotun Villa Dupontin veräjästä. Se on rauhallinen, yksityinen -maalaistie, jonka ainoa pääsy on Rue Pergolèselta lähellä Avenue du -Boisia. - -Sitä reunustavat puutarhat ja sievät yksityis-asumukset, ja toisen -pään sulkee pienoinen puisto, jossa on iso vanha rakennus; sen takana -kulkee Parisin esikaupunkirata. Tässä talossa, n:o 29:ssä, asui -parooni Altenheim. - -Sernine viskasi hevosensa ohjakset tallirengille, jonka oli -lähettänyt sinne ennakolta, ja sanoi: - -"Tuo se takaisin puoli kolmelta." - -Hän soitti kelloa. Puutarhaveräjä avautui ja hän käveli etuportaille. -Siellä oli häntä vastassa kaksi kookasta lakeijan asuun puettua -miestä, jotka osottivat hänet suunnattoman avaraan, kylmään, -koristelemattomaan kivi-eteiseen. Ovi sulkeutui hänen takanaan -kumealla jymähdyksellä; ja niin suuri ja lannistumaton kuin hänen -urheutensa olikin, tuntui hänestä kuitenkin epäilyttävältä jäädä -yksikseen vihollisten keskelle tuohon syrjäiseen vankilaan. - -"Ilmottakaa ruhtinas Sernine." - -Vierashuone oli lähellä ja hänet osotettiin suoraan sisälle. - -"Ahaa, siinäpä tulettekin, ruhtinas", tervehti parooni, lähestyen -häntä. "Uskotteko... Dominique, puolipäivällinen kahdenkymmenen -minuutin kuluttua. Siihen asti älkää antako meitä häiritä. Uskotteko, -ruhtinas, että minä tuskin odotin teitä näkeväni?" - -"Vai niin! Miksi?" - -"No, onhan tämän-aamuinen sodanjulistuksenne niin selvä, että -keskustelu käy tarpeettomaksi." - -"Sodanjulistukseni?" - -Parooni levitti auki "Grand Journalin" numeron ja viittasi näin -kuuluvaan uutiseen: - - 'Meille ilmotetaan asianomaiselta taholta, että hra Lenormandin - katoaminen on herättänyt toimintaan Arsène Lupinin. Lyhyen - tiedustelun jälkeen ja kerran päätettyään selvittää - Kesselbach-jutun vakuuttaa Arsène Lupin nyt etsivänsä käsille - hra Lenormandin elävänä tai kuolleena, ja luovuttavansa oikeuden - haltuun tuon hirvittävän rikossarjan tekijän tai tekijät.' - -"Tämä asianomainen julistus on teidän, ruhtinas, tietysti?" - -"Kyllä, minun se on." - -"Olin siis oikeassa: se tarkotti sotaa." - -"Niin." - -Altenheim antoi Sentinelle tuolin, istuutui itsekin ja sanoi -suostuttelevalla äänellä: - -"Mutta sitäpä en voi sallia. On mahdotonta, että kaksi meidän -kaltaistamme miestä tappelisivat, vahingoittaen toinen toistansa. -Meidän tulee vain päästä keskinäiseen ymmärtämykseen, keksiä siihen -välineet. Te ja minä olemme luodut ymmärtämään toisiamme." - -"Minä päin vastoin ajattelen, että kaksi meidän kaltaistamme miestä -eivät ole luodut ymmärtämään toinen toistansa." - -Parooni hillitsi kärsimättömän liikkeen ja pitkitti: - -"Kuulkaahan minua, Lupin. Sivumennen sanoen, onko teillä mitään sitä -vastaan, että kutsun teitä Lupiniksi?" - -"Miksi saan minä kutsua teitä? Altenheimiksi, Ribeiraksi vai -Parburyksi?" - -"Haa! Teilläpä on paremmat tiedot kuin luulinkaan! Perhana, olettepa -te ovela! Kuulkaahan, Lupin, ja ajatelkaa sanojani tarkoin: -olen punninnut niitä huolellisesti jok'ainoaa. Me kaksi olemme -tasaväkiset... Vain yksi kysymys on vastaamatta: Miksi olemme toinen -toistamme vastaan? Me tavottelemme samaa tarkotusperää, vastannette. -Entä sitten? Tiedättekö mihin kilpailumme johtaa? Kumpainenkin -meistä herpaisee toisensa ponnistukset ja tuhoaa hänen työnsä; ja -siten kumpikin joudumme häviölle aikeissamme! Ja kenen hyväksi? -Yhden Lenormandin tai toisen: kolmannen konnan!... Se on kerrassaan -typerää." - -"Mutta asian auttamiseksi on keino", sanoi Sernine. - -"Mikä niin?" - -"Että te luovutte." - -"Älkää härnätkö. Minä puhun tosissani. Esitys, jonka teen, ei ole -tutkimatta hyljättävä. Se on kahdella sanalla lausuttuna: Olkaamme -kumppanuksia!" - -"Kah!" - -"Tietysti kumpainenkin meistä pysyy yksityis-asioissaan itsenäisenä." - -"Mitä panette pohjaksi?" - -"Minäkö?" - -"Niin, te. Tiedätte mitä minulla on takanani: Olen antanut siitä -todisteita. Tiedätte millaisen osuuden minä panisin liittoomme. Mitä -on teillä?" - -"Steinweg." - -"Eipä ole paljoa." - -"Siinä on suunnattoman paljon. Steinwegin kautta pääsemme selville -Pierre Leducista. Steinwegin kautta saamme tiedon Kesselbachin -kuuluisasta suunnitelmasta." - -Sernine purskahti nauruun. - -"Ja te tarvitsette minua siihen?" - -"En ymmärrä..." - -"No, veikkonen, onhan tarjouksenne lapsellinen. Teillä on Steinweg -käsissänne. Jos haluatte minua avuksenne, niin on syynä se, että -teidän ei ole onnistunut saada häntä puhumaan. Muutoin tulisitte -kyllä minutta toimeen." - -"No, mitä siitä?" - -"Minä kieltäydyn." - -Molemmat miehet seisoivat taas vastatusten, rajuina ja leppymättöminä. - -"Minä kieltäydyn", sanoi Sernine. "Lupin ei toimiaksensa kaipaa -ketään. Minä olen niitä, jotka kulkevat yksinään. Jos te olisitte -vertaiseni, joksi tekeydytte, niin kumppanuuden aatos ei olisi -milloinkaan pälkähtänyt päähänne. Mies, jolla on johtajan ryhti, -käskee. Liitto vaatii tottelemista. Minä en tottele." - -"Te kieltäydytte? Te kieltäydytte?" toisti Altenheim, loukkauksesta -vaaleten. - -"Muuta en voi hyväksenne tehdä, veikkonen, kuin tarjota teille paikan -joukossani. Aluksi tulee teistä pelkkä sotamies. Minun johtoni -alaisena saatte nähdä, kuinka kenraali voittaa taistelun... ja kuinka -hän korjaa saaliin itse ja itselleen. Sopiiko sinulle... Pekka?" - -Altenheim oli suunniltaan raivosta. Hän kiristeli hampaitaan. - -"Olette väärässä, Lupin", mutisi hän, "olette väärässä... En -minäkään ketään kaipaa; eikä tämä juttu ole minulle sen työläämpi -kuin monet muut, joista olen suoriutunut... Sanoin sanomani vain -jotta saavuttaisimme tarkotuksemme nopeammin ja toinen toistamme -haittaamatta." - -"Te ette haittaa minua", sanoi Lupin halveksivasti. - -"Mutta kuulkaahan! Jollemme lyöttäydy yhteen, niin ainoastaan toinen -onnistuu." - -"Se on minulle hyvä kyllä." - -"Ja hän onnistuu ainoastaan astumalla toisen ruumiin yli. Oletteko -valmistautunut sellaiseen kaksintaisteluun, Lupin? Kaksintaisteluun -elämästä ja kuolemasta, ymmärrättekö?... Veitsi on menetelmä, jota te -halveksitte. Mutta jos saisitte sellaisen kurkkuunne, Lupin?" - -"Ahaa! Sitä siis lopultakin ajattelette?" - -"En; minä en suurestikaan pidä veren vuodattamisesta... Katsokaa -nyrkkejäni. Minä isken... ja mies kaatuu... minulla on omia erityisiä -lyöntejäni... Mutta 'se toinen' tappaa... muistakaa... pikku haava -kurkkuun..." - -"Parooni", naureskeli Sernine, "luulisipa teidän pelkäävän -liittolaistanne!" - -"Minä pelkään muiden puolesta, niiden jotka sulkevat tietämme, -teidän, Lupin. Hyväksykää tarjous, tai olette hukassa. Minä toimin -itse, jos on tarvis. Päämäärä on liian lähellä... se on jo melkein -käsissäni... Väistykää tieltäni, Lupin!" - -Sernine kohautti hartioitaan. - -"Hyväinen aika, onpa minulla nälkä!" virkahti hän haukotellen. -"Myöhäinen hetki puolipäivälliselle!" - -"Puolipäivällinen on pöydässä", ilmotti pöydänkattaja. - -"Hei, hyvä oli kuulo!" - -Ovessa Altenheim tarttui Sernineä käsivarteen ja hoki palvelijan -läsnäolosta välittämättä: - -"Jos noudatatte neuvoani... suostukaa. Tämä on vakava hetki -elämässänne. Minä vannon teille, että teidän on viisasta suostua." - -"Kaviaaria!" huudahti Sernine. "Siinäpä teitte herttaisesti... -Muistitte kestitsevänne venäläistä ruhtinasta." - -He istuutuivat vastatusten, välillään paroonin vinttikoira, iso, -hopeavillainen elukka. - -"Sallikaa minun esitellä teille Sirius, uskollisin ystäväni." - -"Maanmieheni", sanoi Sernine. "En ikinä unohda sitä, jonka tsaari -suvaitsi minulle antaa, kun minulla oli kunnia pelastaa hänen -henkensä." - -"Vai niin, teillä oli se kunnia... kait oli kysymyksessä -terroristinen salaliitto?" - -"Niin, minun tekaisemani salaliitto. Koira, tietäkääs, oli nimeltään -Sevastopol..." - -Ateria jatkui hilpeästi. Altenheim oli saanut takaisin hyvän -tuulensa ja nuo kaksi miestä kilpailivat keskenään sukkeluudessa ja -kohteliaisuudessa. Sernine kertoili kaskuja, joita Altenheim höysti -toisilla. - -"Hei", sanoi Sernine, "onpa meillä hieno ammatti! Se saattaa meidät -tekemisiin ihmiskunnan parhaimmiston kanssa. Seh, Sirius, saas tästä -palanen tryffelöityä kananpoikaa!" - -Koira ei siirtänyt katsettansa hänestä ja hotaisi kaikki mitä Sernine -sille heitti. - -"Lasillinen chambertinia, ruhtinas?" - -"Mielihyvällä, parooni." - -"Voin suositella sitä. Se tulee Leopold kuninkaan kellareista." - -"Lahja?" - -"Niin, lahja, jonka annoin itselleni." - -"Se on erinomaista... Verraton tuoksu!... Tämä pâté de foie-gras on -verraton! Minun täytyy onnitella teitä, parooni; teillä on parasta -lajia keittiöpäällikkö." - -"Keittiöpäällikköni on naiskokki, ruhtinas. Minä lahjoin hänet -suunnattomalla kullan paljoudella lähtemään Levraudilta, -sosialisti-edusmieheltä. Mutta koettakaapas tätä suklaajäätelöä; -ja antakaa minun kiinnittää erikoista huomiotanne noihin pieniin -leivoksiin, joita on sen mukana. Ne ovat neron keksintöä nuo -leivokset." - -"Muoto on ainakin viehättävä", puheli Sernine, ottaen tarjottua. "Jos -ne maistuvat yhtä hyviltä kuin näyttävät... Tässä, Sirius, sinulle -herkkupala..." - -Hän otti yhden leivoksen ja antoi sen koiralle. Sirius nielaisi -sen kokonaisena, seisoi hievahtamatta pari kolme sekuntia kuin -huumaantuneena, pyörähti sitten ympäri ja kaatui kuolleena lattialle. - -Sernine hypähti taaksepäin, jotta joku lakeijoista ei olisi -aavistamattomasti hyökännyt hänen kimppuunsa ja remahti nauramaan: - -"Kuulkaahan, parooni, kun vastakertana tahdotte myrkyttää jonkun -ystävänne, niin koettakaa estää ääntänne värähtelemästä ja käsiänne -vapisemasta... muutoin teitä epäillään... Mutta sanoittehan -muistaakseni murhan olevan teille vastenmielistä?" - -"No nähkääs", arveli toinen, ihan häikäilemättömänä, "täytyyhän -terästää ruokahaluansa. Tahdoin nähdä, miltä se tuntuu." - -"Turkanen, poikaseni, valitsettepa kokeilunne hyvin! Venäläisen -ruhtinaan!" - -Hän astui Altenheimin luo ja puheli tuttavallisella äänellä: - -"Tiedättekö mitä olisi tapahtunut, jos te olisitte onnistunut: -toisin sanoen, jos ystäväni eivät olisi nähneet minun palaavan kello -kolmelta? Niin, puoli neljä olisi poliisiprefekti tarkoin tiennyt -kaikki mitä niin sanotusta parooni Altenheimista oli tiedettävää; ja -sanottu parooni olisi ennen iltaa vangittu ja teljetty tyrmään." - -"Pyh!" vähitteli Altenheim. "Vankilasta pääsee pakoon... kun sitä -vastoin ei pääse takaisin siitä valtakunnasta, jonne olin teidät -lähettämässä." - -"Totta kyllä, mutta teidän olisi lähetettävä minut sinne ensin; eikä -se ole aivan helppoa." - -"Siihen tarvittiin vain suupalanen tuollaisesta leivoksesta." - -"Oletteko ihan varma siitä?" - -"Koettakaa." - -"Yksi asia on varma, veikkonen: teissä ei ole vielä sitä ainesta, -josta suuret seikkailijat ovat tehtyjä; ja epäilen, saatteko sitä -konsanaan, kun ajattelen millaisia ansoja minulle virittelette. -Koetelkaahan, veikkonen. Minä puolestani olen tyrmistymätön ja -nujertumaton." - -Sernine palasi tuolilleen. - -"Lopettakaamme ateriamme. Mutta kun minun tekee mieleni todistaa -väittämäni ominaisuudet ja kun en toiselta puolen tahdo loukata -kokkinne tunteita, niin antakaahan minulle tuo leivoslautasellinen." - -Hän otti yhden leivoksen, mursi sen kahtia ja ojensi toisen -puolikkaan paroonille: - -"Syökää tuo!" - -Toinen teki kammoksuvan eleen. - -"Pötyä!" virkahti Sernine. - -Ja paroonin ja hänen käskyläistensä ihmettelevien silmien edessä -hän alkoi syödä leivoksen ensimäistä ja sitte toista puolikasta, -rauhallisesti, tunnollisesti, niinkuin maistellaan herkkupalaa, josta -ei annettaisi pienimmänkään hitusen joutua hukkaan. - - * * * * * - -He tapasivat toisensa jälleen. - -Samana iltana kutsui ruhtinas Sernine parooni Altenheimin -päivälliselle Cabaret Vateliin, seurueenansa muuan runoilija, muuan -rahamies ja kaksi kaunista Théâtre Française näyttelijätärtä. - -Seuraavana päivänä he söivät yhdessä puolipäivällistä Boisissa ja -tapasivat toisensa illalla oopperassa. - -He kohtasivat toisiansa joka päivä viikon ajan. Olisi voinut luulla, -että he eivät viihtyneet ilman toinen toisensa seuraa, että heidät -yhdisti luja ystävyys, joka perustui molemminpuoliseen luottamukseen, -myötätuntoon ja arvostamiseen. - -He viettivät aikansa hauskasti, joivat hyviä viinejä, polttelivat -hienoja sikaareja ja nauraa hälisivät kuin hullut. - -Todellisuudessa he tuimasti väijyivät toinen toistansa. - -Verivihollisina, joita erotti armoton viha, kumpainenkin varmana -voitostaan ja hillitsemättömällä kaiholla ikävöiden sitä, he -odottivat otollista hetkeä. - -Kumpainenkin tiesi, ettei loppuratkaisua voisi viivyttää kauvan. - -Se oli jännittävää draamaa, jollaisen kiihdyttävä voima pakostakin -elähytti Serninen laista miestä. Tuntea vastustajansa ja elää hänen -vierellään, tuntea kuoleman vaanivan jokaisella harha-askeleella, -jokaisella ajattelemattomalla hetkellä -- mikä ilo ja riemu! - -Eräänä iltana he olivat kahden kesken Rue-Cambon-klubin puutarhassa; -Altenheim oli klubin jäseniä hänkin. Oli tunti ennen kesäkuun -iltahämyä, johon aikaan käydään päivälliselle ennen kuin jäsenet -saapuvat korttipöydän ääreen. He kiertelivät pikku nurmikkoa pitkin, -jonka reunalla kulki pensaston verhoama muuri. Pensaitten takana oli -pieni ovi. Äkkiä, Altenheimin puhuessa, Sernine kavahti vaanimaan -häntä silmänurkastaan. Altenheim piti kättään takkinsa taskussa, -ja Sernine näki käden, vaatteen läpi, puristavan tikarin kahvaa, -epäröiden, empien, päättäväisenä ja heikkona vuorotellen. - -Rinta pystyssä, kädet seljän takana, Sernine odotteli mielihyvän -ja tuskallisuuden vaihdellessa hänen sielussaan. Parooni oli nyt -tauonnut puhumasta ja he astelivat äänettöminä eteenpäin vieretysten. - -Sernine katsoi häntä suoraan silmiin. Toinen oli valju ja vavahteli -tehottomasta voimastaan. - -"Senkin ämmälauri, miks'ette iske?" ivaili Sernine. "En saa teistä -ikinä kalua. Sanonko teille totuuden? No, te pelkäätte minua! Niin, -veikkonen, te ette milloinkaan tunne olevanne ihan varma siitä, -mitä saattaa tapahtua teille, ollessanne kasvoista kasvoihin minua -vastassa. Te tahdotte toimia, mutta minun mahdolliset toimenpiteeni -ne hallitsevat asemaa. Ei, on päivän selvää, ettei teissä vielä ole -miestä minua nitistämään." - -Hän ei ollut vielä loppuun puhunut, kun tunsi jonkun kuristavan -kurkkuansa ja tempaisevan häntä taaksepäin. Joku pensastossa pikku -oven lähellä piileksinyt oli syössyt hänen kimppuunsa. Hän näki -kohonneessa kädessä välkkyvän tikarin. Käsi iski; tikarin kärki osui -hänen kurkkuunsa. - -Samassa hyökkäsi Altenheim täydentämään salamurhan, ja he -kierähtivät nurin kukkapenkereeseen. Koko tapaus vei enintään pari-, -kolmekymmentä sekuntia. Niin voimakas ja kokenut painiskelija kuin -olikin, hellitti Altenheim melkein heti kivusta voihkaisten. Sernine -nousi ja juoksi pikku ovelle, joka oli juuri sulkeutunut tumman -haamun eteen. Se oli myöhäistä. Hän kuuli avaimen kiertyvän lukossa. -Hän ei saanut sitä auki. - -"Haa, senkin roisto!" sadatti hän. "Päivä, jona sinut tavotan, on -päivä, jona ensi kerran vuodatan verta! Sen vannon!" - -Hän palasi taistelupaikalle, kumartui ja otti maasta tikarin -kappaleet; sen terä oli iskiessään katkennut. - -Altenheim alkoi liikkua. Sernine kysyi: - -"No, parooni, voitteko jo paremmin? Te ette tuntenut sitä lyöntiä, -vai mitä? Minä sitä nimitän oikoiseksi iskuksi polttopisteeseen, -se kun niistää ihmiseltä elämänliekin kuin kynttilän. Se on -näpsä, joutuisa, kivuton... ja erehtymätön. Tikarin isku sitä -vastoin... pyh! Tarvitsee vain käyttää pientä teräksestä kudottua -kaulahaarniskaa, kuten minä, uhmataksensa koko maailmaa, etenkin -pientä mustapukuista toverianne, hän kun aina iskee kurkkuun, -pöhkö... Katsokaahan hänen lempikaluaan... sirpaleina!" - -Hän tarjosi toiselle kätensä: - -"No, nouskaapa ylös, parooni. Syömme päivällistä yhdessä. Ja -muistakaakin etevämmyyteni salaisuus: lannistumaton sielu -nujertumattomassa ruumiissa." - -Hän palasi klubihuoneisiin, varasi pöydän kahdelle, istuutui sohvalle -ja jupisi päivällistä odotellessaan itsekseen: - -"Peli on tosin hupaisa, mutta se alkaa käydä vaaralliseksi. Minun -täytyy saada siitä loppu. Kiusana on se, etten voi tehdä mitään ennen -kuin löydän ukko Steinwegin, sillä lopultakin on ukko Steinweg ainoa -tärkeä tekijä koko jutussa. Altenheim on hänen kanssaan tekemisissä -joka päivä; se on epäilemätöntä. Niinikään on epäilemätöntä, -että hän tekee kaikkensa kiskoakseen häneltä tiedon Kesselbachin -suunnitelmasta. Mutta missä tapailee hän ukkoa? Minne on hän vankinsa -teljennyt? Ystävien luo? Omaan taloonsa, Villa Dupontin 29:ään?" - -Hän mietiskeli jonkun aikaa, sitte sytytti savukkeen, imaisi sitä -kolmasti ja heitti sen pois. Tämä ilmeisesti oli sovittu merkki, -sillä kaksi nuorta miestä tuli istuutumaan hänen viereensä. Hän ei -ollut heitä tuntevinaankaan, mutta puheli heidän kanssaan kuitenkin -vaivihkaa. Ne olivat Doudevillen veljekset, siksi päivää hienoiksi -herrasmiehiksi pukeutuneina. - -"Mikä asiana, isäntä?" - -"Ottakaa kuusi miestänne, menkää Villa Dupontin 29:ään ja tunkeutukaa -sisälle." - -"Miten?" - -"Lain nimessä. Olettehan poliisitarkastajia! Kotitarkastus..." - -"Mutta meillä ei ole oikeutta..." - -"Ottakaa itsellenne oikeus." - -"Entä palvelijat? Jos he tekevät vastarintaa?" - -"Niitä on vain neljä." - -"Jos he huutavat?" - -"Eivätkä huuda." - -"Jos Altenheim palaa kotiin?" - -"Hän ei palaa ennen kello kymmentä. Minä pidän huolen siitä. Siten -saatte aikaa puolen kolmatta tuntia, ja vähemmässäkin saatte -pengotuksi koko talon pohjiansa myöten. Jos löydätte ukko Steinwegin, -niin tulkaa ilmottamaan minulle." - -Parooni Altenheim saapui. Sernine astui häntä vastaan: - -"Nytpä käymmekin aterioimaan! Tuo pikku tapaus puutarhassa tuotti -minulle aika nälän. Minulla muuten, parooni hyvä, on muutamia pikku -neuvoja annettavana teille." - -He istuutuivat pöytään. - -Päivällisen jälkeen Sernine esitti biljardia. Altenheim suostui. -Pelin päätyttyä he menivät baccarat-huoneeseen. Merkitsijä huusi -juuri: - -"Viisikymmentä louisia on pankissa." - -"Sata lousia", korotti Altenheim. - -Sernine katsahti kelloansa. Kymmenen. Doudevillet eivät olleet -palanneet. Etsintä oli siis ollut hyödytön. - -"Mukana", hän sanoi. - -Altenheim istuutui ja jakoi kortit: - -"Minä annan." - -"Ei." - -"Seitsemän." - -"Kuusi. Minä häviän", sanoi Sernine. "Teenkö panoksen -kaksinkertaiseksi?" - -"Päinsä käy", yhtyi parooni. - -Hän jakoi kortit. - -"Kahdeksan" sanoi Sernine. - -"Yhdeksän", sanoi parooni, laskien korttinsa pöydälle. - -Sernine kiepahti kantapäällään ympäri ja mutisi: - -"Se maksaa minulle kolmesataa louisia. Mutta siitä viisi; se -kiinnittää hänet tänne." - -Kymmentä minuuttia myöhemmin hänen automobilinsa toi hänet Villa -Dupontin 29:n edustalle, ja hän tapasi Doudevillet miehinensä -eteiseen kerääntyneinä: - -"Oletteko nuuskineet äijän käsiinne?" - -"Emme." - -"Hitto! Mutta jossakin täytyy hänen olla. Missä ovat palvelijat?" - -"Tuolla ruokakonttorissa, köytettyinä, ja kokki samaten." - -"Hyvä. Suon mieluummin, että he eivät näe minua. Lähtekää, te toiset. -Jean, jääkää ulkopuolelle vartioimaan; Jacques, näyttäkää minulle -talon paikat." - -Hän juoksi nopeasti kellarin, pohjakerran, ensimäisen ja toisen -huonekerran sekä ullakon läpi. Hän ei oikeastaan pysähtynyt -minnekään, tietäen ettei hän muutamissa minuuteissa keksisi mitä -hänen miehensä eivät olleet kolmessa tunnissa kyenneet keksimään. -Mutta hän painoi tyystin mieleensä huoneiden muodon ja aseman, ja -vaani jotakin pikku piirrettä, joka johtaisi hänet jäljille. Hän ei -havainnut mitään. - -"Ukko ei ole täällä", päätti hän. - -"Sitten on meidän paras lähteä, isäntä. Altenheim ei voi enää pitkää -aikaa viipyä poissa." - -"Niin, te lähdette." - -"Entäs te itse?" - -"Minä jään. Älköön sanottako, että minä tyhjän vuoksi olen nähnyt -kaiken tämän vaivan." - -"Missä aijotte oleskella?" - -"Tässä pimeässä, vaatteilla täytetyssä, kaihtimien sulkemassa -komerossa. Täältä näen paroonin koko makuuhuoneen pöytäpuheliminensa." - -"Mutta hänhän palvelijoiltansa kuulee, että talossa on käyty." - -"Niinpä kyllä, mutta hän ei osaisi uneksiakaan, että yksi meistä -asettuu tänne yöksi. Hän vain ajattelee yrityksen menneen myttyyn." - -"Ja miten pääsette ulos?" - -"Oh, siihenpä en osaa mitään sanoa. Pääasia oli päästä sisälle. -Täällä olen ja tänne jään. Menkää, Doudeville, ja sulkekaa ovet -mennessänne." - -Hän istuutui pienelle laatikolle komeron takaseinälle. Neljä riviä -riippuvia vaatteita suojeli häntä. Ellei tiukkaa tarkastusta -tapahtuisi, oli hän ilmeisesti ihan turvassa. - -Kaksi tuntia kului. Hän kuuli hevosen kavioiden kumeata töminää ja -aisakellon kilinää. Vaunut pysähtyivät edustalle, etuovi jymähti -kiinni ja pian jälkeenpäin hän kuuli ääniä, huudahduksia, hälinää, -joka yltyi nähtävästi sikäli kuin vangit vapautuivat kapuloistansa. - -"He selittelevät hänelle seikkailuansa", ajatteli hän. "Kaiketi on -parooni nyt riehuvassa raivossa." - -Hälinää jatkui pohjakerran huoneissa. Alteinheim varmaankin -kuulusteli kumppaneitansa. Vasta puolen tunnin kuluttua kuuli Sernine -askeleiden nousevan ylös portaita. - -"Menkää levolle, kaikki", käski Altenheimin ääni. - -Parooni astui huoneeseensa, mukanaan yksi miehensä, ja sulki oven. - -"Ja minäkin käyn levolle, Dominique. Emme pääsisi sen pitemmälle, -vaikka istuisimme kaiken yötä jaarittelemassa." - -"Minun mielipiteeni on", arveli toinen, "että hän tuli sieppaamaan -Steinwegiä". - -"Se on minunkin mielipiteeni; ja sehän tässä onkin hauska puoli, kun -kerran Steinweig ei ole täällä." - -"Ruhtinas siis on hävinnyttä miestä?" - -"Hävinnyttä varmasti." - -"Silti", virkkoi toinen, "täytyy meidän päästä hänestä eroon." - -"Ole siitä huoletta, veikkonen; se tapahtuu piankin, ennen kuin on -viikko kulunut, saat nähdä." - -"Viikko on liian pitkä." - -"Voit olla oikeassa. Mutta anna minun nyt käydä levolle." - -Ovi kävi. Sitte kuuli Sernine paroonin telkeävän sen, tyhjentävän -taskunsa, vetävän kellonsa ja riisuutuvan. Hän kuulosti olevan -hilpeällä tuulella, vihellellen ja hyräillen, jopa puhellen -ääneensäkin: - -"Niin, vähemmässä kuin viikossa... vähemmässä kuin neljässä -päivässä!... Muutoin se kerskuri syö meidät suuhunsa!... Eipä väliä, -hän haaskasi kolttosensa tänä iltana..." - -Hän meni vuoteeseensa ja väänsi sähkövalon sammuksiin. - -Sernine oli tullut etualalle kaihtimeen asti, jota hän hiljaa -kohotti. Hän näki yön häämyn kajastavan ikkunoista, vuoteen jäädessä -pimentoon. - -Hän epäröitsi. Hyökkäisikö hän paroonin kimppuun, kiristäisi häntä -kurkusta ja vaatisi häneltä väkivallalla ja uhkauksilla, mitä ei -ollut kyennyt kavaluudella saamaan? Järjetöntä! Altenheim ei ikinä -sallisi itseänsä peloteltavan. - -"Ka, hän kuorsaa jo", jupisi Sernine. - -Äärettömän varovasti otti hän naulakosta neljä tai viisi takkia ja -viittaa, levitti ne lattialle, pöyhi vuoteensa mukavaksi ja kävi -rauhallisesti nukkumaan, selkä seinää vasten. - -Parooni ei ollut aikainen nousija. Kello löi ulkona yhdeksän, kun hän -astui lattialle ja soitti palvelijaansa. - -Hän luki tämän tuomat kirjeet, loiski kylpyammeessaan, pukeutui -sanaakaan virkkamatta ja istuutui pöytänsä ääreen kirjottamaan, -sill'aikaa kun Dominique huolellisesti ripusti edellisen päivän -vaatekappaleet komeroon ja Sernine nyrkit valmiina kyseli itseltään: - -"Saas nähdä, pitääkö minun antaa oikoinen iskuni hra Dominiquen -polttopisteeseen!" - -Kello kymmeneltä oli parooni valmis. - -"Jätä minut", hän sanoi palvelijalle. "Tahdon käyttää puhelinta." - -Hän sulki oven itse, kuin ei olisi luottanut keneenkään, palasi -pöydän ääreen ja otti puhetorven käteensä: - -"Halloo!... Yhdistäkää Garchesiin, mademoiselle, olkaa hyvä... Hyvä -on, minä odotan kunnes soitatte." - -Hän istuutui. - -Puhelin soi. - -"Halloo!" vastasi Altenheim. "Onko Garchesissa?... On, oikein on. -Antakaa minulle numero 38, mademoiselle, olkaa hyvä." - -Muutamia sekunteja myöhemmin hän alkoi puhella niin matalalla ja -selvällä äänellä kuin saattoi: - -"Oletteko 38?... Minä puhun; ei tarpeettomia sanoja... Eilen?... -Niin; te iskitte harhaan puutarhassa... Toisella kertaa, tietysti. -Mutta asia alkaa käydä kiireelliseksi... Hän tutkitutti talon -eilen illalla... Minä kerron siitä myöhemmin... Ei luonnollisesti -löytänyt mitään... Mitä?... Halloo!... Ei; ukko Steinweg kieltäytyy -puhumasta... Minä käväisin häntä katsomassa illalla, ennen kuin tulin -kotiin... Uhkaukset, lupaukset, mikään ei tepsi... Halloo!... Niin, -tietysti, hän näkee, että me emme voi tehdä mitään... Me tiedämme -vain osan Kesselbachin suunnitelmasta ja Pierre Leducin jutusta... -Hän on ainoa, jolla on arvoituksen vastaus... Hoo, kyllä hänet -puhumaan saadaan; sen takaan. Olen viimeiset kaksi päivää pitänyt -häntä niukalla ravinnolla... Se saa miehen lavertamaan... ellei se -häntä tapa... Mitä?... No, mitä voimme tehdä? Mitä tahansa mieluummin -kuin antaa hänen mennä! Haluaisitteko että ruhtinas korjaisi hänet -talteensa? Mitä ruhtinaaseen tulee, niin kyllä me kolmessa päivässä -hänen rokkansa keitämme... Teillä on aatos?... Niin, se on hyvä -aatos... Hei, hip, mainiota! Minä pidän siitä huolta... Milloin -tapaamme? Sopiiko ylihuomenna? Oikein. Minä tulen tiistaina... kello -kahdelta... Hyvästi." - -Joitakuita tunteja myöhemmin, palvelijain ollessa puolipäivällisellä, -ruhtinas Sernine asteli rauhallisesti ulos Villa Dupontista, hiukan -pyörrytystä tuntien ja hetkuvin polvin. Suunnatessaan kulkunsa -lähimpään ravintolaan määritteli hän aseman seuraavasti: - -"Tiistaina siis Altenheim ja Palace-hotellin murhaaja tapaavat -toisensa Garchesissa, talossa, jonka puhelinnumero on 38. Tiistaina -siis minä luovutan poliisiviranomaisten haltuun kaksi rikollista ja -vapautan hra Lenormandin. Illalla tulee ukko Steinwegin vuoro; ja -vihdoinkin saan tietää, onko Pierre Leduc silavasaksan poika vai ei, -ja kelpaako hän Genevièven mieheksi. Se tapahtukoon!" - - * * * * * - -Kello yksitoista tiistaina aamupäivällä kutsutti Valenglay, -pääministeri, luoksensa poliisiprefektin ja hra Weberin, etsivän -osaston apulaispäällikön, ja näytti heille pikapostissa juuri -saamansa kirjeen: - - 'Hra ministeripresidentti: - - Tietäen teidän suuresti harrastavan hra Lenormandin asiata, - kirjotan teille ilmottaakseni eräitä seikkoja, jotka minulle on - sattuma ilmaissut. - - Hra Lenormand on teljetty Villa des Glycinesin kellareihin - Garchesissa, lähellä Lepolaa. - - Palace-hotellin konnat ovat päättäneet murhata hänet tänään kello - kaksi. - - Jos poliisit tarvitsevat minun apuani, niin he tapaavat - minut puoli kahdelta Lepolan puutarhassa tai siinä - puutarharakennuksessa, jossa asuu rouva Kesselbach, jonka ystäviä - minulla on kunnia olla. - - Syvimmällä kunnioituksella - - _Sernine_.' - -"Tämä on hyvin vakava asia, hyvä hra Weber", puheli Valenglay. -"Voin lisätä, että saatamme kaikin puolin luottaa ruhtinas Serninen -tiedonantojen täsmällisyyteen. Olen useasti tavannut hänet -päivällisillä. Hän on totinen, älykäs mies..." - -"Sallitteko minun, hra presidentti", kysyi etsivän osaston -apulaispäällikkö, "näyttää teille toisen kirjeen, jonka minä -puolestani sain tänä aamuna?" - -"Samasta asiasta?" - -"Niin." - -"Antakaa tänne." - -Hän otti kirjeen ja luki: - - 'Hyvä hra: - - Ilmotan teille täten, että ruhtinas Paul Sernine, joka on - tekeytynyt rouva Kesselbachin ystäväksi, on todellisuudessa - Arsène Lupin. - - Yksi todiste riittää: _Paul Sernine_ on kirjainheitto _Arsène - Lupin'ista_. Ei kirjaintakaan yli, ei kirjaintakaan vailla. - - L. M.' - - * * * * * - -Neljännestä vailla kaksitoista, ravintolassa lähellä Madelainea. -Ruhtinas on puolipäivällisellä. Kaksi nuorta miestä istuutuu -viereiseen pöytään. Hän kumartuu ja alkaa puhella heille kuin -sattumalta tapaamillensa tuttaville: - -"Kuulutteko te retkikuntaan?" - -"Kuulumme." - -"Montako miestä kaikkiaan?" - -"Kuusi, luulen. Kukin menee perille erikseen. Me tapaamme hra Weberin -neljännestä vailla kaksi lähellä Lepolaa." - -"Hyvä on. Minä tulen sinne." - -"Mitä?" - -"Enkö minä johda retkikuntaa? Ja eikö minun asiani ole löytää hra -Lenormand, kun olen sen julkisesti julistanut?" - -"Uskotte siis, että hra Lenormand ei ole kuollut, isäntä?" - -"Olen varma siitä." - -"Tiedättekö mitään?" - -"Kyllä, eilisestä asti tiedän varmaksi, että Altenheim ja hänen -joukkionsa vei hra Lenormandin ja Gourelin Bougivalin sillalle, -paiskaten heidät virtaan. Gourel upposi, mutta hra Lenormandin -onnistui pelastua. Minä annan aikanansa kaikki tarpeelliset -todisteet." - -"Mutta jos hän on hengissä, niin miks'ei hän näyttäydy?" - -"Syystä että hän ei ole vapaa." - -"Onko ilmotuksenne siis totta? Onko hän Villa des Glycinesin -kellareissa?" - -"Minulla on täysi syy ajatella niin." - -"Mutta mistä tiedätte?... Mikä aihe...?" - -"Se on minun salaisuuteni. Voin sanoa teille ainoastaan, että -paljastuksesta tulee -- miten sanoisin? -- hälyä herättävä. Oletteko -valmiita?" - -"Olemme." - -"Automobilini on Madeleinen takana. Yhtykää minuun siellä." - -Garchesissa Sernine lähetti pois automobilin, ja he kävelivät -polulle, joka johti Genevièven koululle. Siellä hän pysähtyi: - -"Kuulkaa minua, pojat. Tämä on mitä tärkeintä. Te soitatte Lepolan -ovikelloa. Onhan teillä poliisitarkastajina oikeus päästä sisälle? -Sitte menette Pavillon Hortenseen, siihen rakennukseen, joka on -tyhjillään. Siellä juoksette alas pohjakertaan ja löydätte vanhan -luukun; sitä teidän tarvitsee vain nostaa, nähdäksenne äskettäin -keksimäni tunnelin aukon, joka johtaa suoraan Villa des Glycinesiin. -Tällä keinoin Gertrude ja parooni Altenheim tapailivat toisiaan. Ja -tätä tietä kulki hra Lenormand, ainoastaan joutuakseen vihamiestensä -käsiin." - -"Niinkö luulette, isäntä?" - -"Niin luulen. Ja nyt on asiana tämä: teidän tulee ottaa selko siitä, -että tunneli on samassa kunnossa kuin minun viime yönä jättäessäni -sen; että sitä sulkevat kaksi ovea ovat auki; ja että eräässä -kuopassa toisen oven lähellä on mustaan vaatekaistaleeseen kiedottu -mytty, jonka itse panin sinne." - -"Avaammeko mytyn?" - -"Se ei ole tarpeellista. Siinä on toinen vaatekerta. Menkää, älkääkä -näyttäytykö enempää kuin voitte välttää. Minä odotan teitä." - -Kymmenen minuutin kuluttua he palasivat. - -"Molemmat ovet ovat auki", ilmotti toinen Doudeville. - -"Entä mustakankainen mytty?" - -"Se on paikoillaan toisen oven lähellä." - -"Mainiota! Kello on viittä vailla puoli kaksi. Weber saapuu pian -uroinensa. He ottavat vartioidakseen huvilaa. He piirittävät sen -heti kun Altenheim on tullut. Olen järjestänyt Weberin kanssa, -että minä soitan ovikelloa; ovi avataan, ja minä astun jalkani -linnotukseen. Kerran sinne päästyäni on minulla oma suunnitelmani. -Hei, aavistelenpa, että saamme nähdä jotakin hauskaa." - -Ja heistä erottuaan käveli Sernine pitkin polkua koululle, puhellen -itsekseen: - -"Enteet ovat hyvät. Taistelu tapahtuu minun valitsemallani -alueella. Minun on täytymys voittaa. Tulen suoriutuneeksi kahdesta -vastustajastani ja jään yksikseni hoitelemaan Kesselbachin juttua... -yksikseni, kädessäni kaksi vankkaa valttikorttia: Pierre Leduc ja -Steinweg... lisänä vielä tämä lapsi... Yksi on vain pulma: mitä -hautoo Altenheim? Ilmeisesti on hänellä oma hyökkäyssuunnitelmansa. -Miltä taholta aikoo hän ahdistaa minua? Se on hiukan kiusallista. -Onko hän voinut paljastaa minut poliisiviranomaisille?" - -Hän asteli koulun pienen kisakentän poikki. Oppilaat olivat -tunneillaan. Hän koputti ovelle. - -"Ai, sinäkö siellä?" sanoi madame Ernemont, avatessaan oven. "Jätit -siis Genevièven Parisiin?" - -"Sen tehdäkseni olisi Genevièven pitänyt olla Parisissa", vastasi -toinen. - -"Niin hän on ollutkin, saatuansa kutsusi." - -"Mitä nyt?" huudahti Sernine, kouraisten häntä käsivarresta. - -"Mutta paremminhan sinä tiedät kuin minä!" - -"Minä en tiedä mitään... en mitään... Puhu!..." - -"Etkö kirjeellisesti pyytänyt Genevièveä tapaamaan sinua -Saint-Lazaren asemalla?" - -"Ja lähtikö hän?" - -"Lähtipä tietysti... Teidän piti yhdessä syödä puolipäivällistä Hôtel -Ritzissä." - -"Kirje... näytä minulle kirje." - -Hän käväisi noutamassa sen ja antoi Serninelle. - -"Mutta etkö sinä onneton osannut nähdä sitä väärennetyksi? Käsialaa -on hyvin jäljitelty... mutta väärennys se on... sen voi nähdä kuka -tahansa." Hän puristi raivostuneena ohimoitansa nyrkeillään. "Se se -oli se siirto, jota odottelin. Voi sitä kapista konnaa! Hän ahdistaa -minua tytön kautta... Mutta mistä hän tietää? Ei, hän ei tiedä... Hän -on yrittänyt sitä nyt kahdesti... ja se tapahtuu Genevièven itsensä -vuoksi; hän on mielistynyt tyttöön... Oi, ei sitä! Ei koskaan! -Victoire, kuule! Oletko varma siitä, että tyttö ei häntä rakasta? -Voi, minä menetän järkeni! Maltas! Minun täytyy ajatella... nyt ei -ole aika..." - -Hän vilkaisi kelloansa: - -"Kahtakymmentäviittä vailla kaksi... Minulla on aikaa... Minua -pölkkypäätä! Aikaa tehdä mitä? Mistä minä tiedän, missä hän on?" - -Hän harppaili edestakaisin kuin mieletön; ja hänen vanha imettäjänsä -näytti hämmästyvän hänen kiihtymystänsä, hänen hillintänsä puutetta. - -"Lopultakin", hän sanoi, "on mahdollista, että Geneviève viime -hetkessä aavisti ansaa." - -"Missä voisi hän olla?" - -"En tiedä... kenties rouva Kesselbachilla." - -"Se on totta!" huudahti Sernine äkillisen toivon elvyttämänä. - -Ja hän läksi juoksujalkaa Lepolaan. - -Matkalla hän veräjän luona tapasi Doudevillen veljekset, jotka olivat -menossa portinvartijan kojuun. Koju oli tielle päin, joten he sieltä -saivat pidetyksi silmällä Villa des Glycinesiin johtavia polkuja. -Pysähtymättä hän meni suoraan Pavillon de l'Impératriceen, kutsui -Suzannen ja pyysi tämän viemään hänet rouva Kesselbachin luo. - -"Geneviève?" hän kysyi. - -"Geneviève?" - -"Niin. Eikö hän ole käynyt?" - -"Ei, ei useampaan päivään..." - -"Mutta hänen pitäisi tulla, vai mitä?" - -"Luuletteko niin?" - -"Olen siitä varma. Missä luulette hänen olevan? Voitteko muistaa?" - -"Minun on turha yrittääkään. Vakuutan teille, että Geneviève ja minä -emme ole mitään sopineet tapaamisestamme." Ja äkkiä säikähtyen: -"Mutta ettehän vain ole huolissanne? Onko mitään tapahtunut -Genevièvelle?" - -"Ei, ei mitään." - -Hän oli jo lähtenyt huoneesta. Hänen mieleensä oli juolahtanut aatos. -Entä jos Altenheim ei olisikaan Villa des Glycinesissä? Entä jos -kohtaus olisi siirretty toiseen hetkeen! - -"Minun täytyy tavata se roisto", sanoi hän itsekseen. "Täytyy kaikin -mokomin." - -Ja hän juoksi edelleen sekaannuksissaan, välinpitämättömänä kaikesta. -Mutta kojun edustalla hän heti saavutti tyyneytensä. Hän oli -vilahdukselta nähnyt etsivän osaston apulaispäällikön puutarhassa -Doudevillen veljeksien kanssa puhelemassa. - -Jos hän olisi hallinnut tavallista terävää havaintokykyänsä, niin -olisi hän huomannut Weberin hänen lähestyessänsä hiukan hätkähtävän. -Mutta hän ei nähnyt mitään. - -"Hra Weber kaiketi?" hän kysyi. - -"Niin... kenen kanssa on minulla kunnia..." - -"Ruhtinas Serninen." - -"Ah, kovin hauskaa! Hra poliisiprefekti on minulle maininnut teidän -tärkeästä avustuksestanne, monsieur." - -"Se avustus ei ole täydellinen ennen kuin olen luovuttanut teille -konnat." - -"Se piankin tapahtuu. Toinen pahantekijä on luullakseni juuri mennyt -sisälle: vanttera mustaverinen mies." - -"Niin, se oli parooni Altenheim. Ovatko miehenne täällä, hra Weber?" - -"Ovat, piilotettuina tien varteen, kahdensadan metrin päähän tästä." - -"Minusta tuntuu, hra Weber, että voisitte koota heidät tähän kojuun. -Täältä lähdemme huvilaan. Koska parooni Altenheim tuntee minut, niin -oletan heidän avaavan minulle oven, ja minä menen sisälle... teidän -kanssanne." - -"Se on oivallinen suunnitelma", sanoi Weber. "Minä tulen heti -takaisin." - -Hän poistui puutarhasta ja käveli alas tietä päinvastaiselle -suunnalle Villa des Glycinesistä. - -Sernine tarttui nopeasti toista Doudevillea käsivarteen: - -"Juoskaa hänen perässään, Jacques... pidättäkää hänet hääräämässä... -siksi kauvan, että ennätän Glycinesiin... Ja viivyttäkää sitte -hyökkäystä niin kauvan kuin voitte... Keksikää verukkeita... Minä -tarvitsen kymmenen minuuttia. Piiritettäköön huvila... mutta älköön -tultako sisälle. Ja te, Jean, menkää vartioimaan Pavillon Hortensen -maanalaisen käytävän suulle. Jos parooni yrittää sitä kautta ulos, -niin iskekää häntä päähän!" - -Doudevillet läksivät käskyn mukaan. Ruhtinas pujahti ulos ja juoksi -Glycinesin isolle rautaristikkoiselle portille. - -Soittaisiko hän? - -Ketään ei ollut näkyvissä. Yhdellä hyppäyksellä hän ponnahti portin -yläosaan käsiksi, laskien jalkansa lukolle; rautakangista riippuen, -polviensa tuella ponnistellen, hän rautasäleiden teräviin kärkiin -lävistymisen uhalla sai kavutuksi veräjän yli ja hypätyksi alas -toiselle puolelle. - -Hän oli tullut kivetylle pihatolle, johon päin ikkunat antoivat. -Nämä olivat kokonaan luukkujen peitossa. Hänen seisahtuessaan -mietiskelemään, miten saisi tunkeudutuksi taloon, avautui ovi -puolittain, rautaisella rytkähdyksellään johtaen hänen mietteensä -Villa Dupontin oveen, ja Altenheim tuli näkyviin: - -"Kuulkaapas, ruhtinas, tälläkö tavoin te tunkeudutte yksityiseen -asuntoon? Minun käy pakolliseksi kutsuttaa santarmit, miekkonen!" - -Sernine sieppasi häntä kurkusta, heitti hänet eräälle lavitsalle ja -kahahti: - -"Geneviève?... Missä on Geneviève? Jos et sano, miten hänelle on -käynyt, roisto..." - -"Ottakaahan huomioon", sopersi parooni, "että te teette minulle -mahdottomaksi puhua." - -Sernine hellitti: - -"Asiaan!... Ja varokaa!... Vastatkaa!... Geneviève?" - -"Yksi asia", vastasi parooni, "on paljoa kiireellisempi, erittäinkin -milloin se koskee meidän laisiamme miehiä, nimittäin häiritsemisen -välttäminen." - -Ja hän sulki huolellisesti etuoven, salvaten sen telkeillä. Sitte -hän vei Serninen vierashuoneeseen, jossa ei ollut huonekaluja eikä -kaihtimia, ja sanoi: - -"Nyt olen käytettävissänne. Mitä voin tehdä hyväksenne, ruhtinas?" - -"Geneviève?" - -"Hän on täysin terveenä." - -"Ahaa, te siis tunnustatte?" - -"Tietysti! Voinpa vielä sanoa teille, että varomattomuutenne tässä -suhteessa kummastuttaa minua. Miksi ette ollut ryhtynyt joihinkuihin -varokeinoihin? Oli selvää..." - -"Riittää! Missä hän on?" - -"Te ette ole kovinkaan kohtelias." - -"Missä hän on?" - -"Neljän seinän sisällä, vapaana..." - -"Vapaana?" - -"Niin, vapaana menemään toiselta seinältä toiselle." - -"Samassa vankilassa kuin Steinweg kaiketi?" - -"Kuten sanotte." - -"Missä?" - -"No, ruhtinas, luuletteko että minä olisin kyllin typerä, kertoakseni -teille salaisuuden, jolla pidättelen teitä? Te rakastatte tuota -tyttöä!" - -"Suu kiinni!" karjaisi Sernine vimmastuneena. "Minä kiellän teitä..." - -"No kaikkea! Onko siitä mitään häpeiltävää? Minä rakastan häntä -itsekin ja olen pannut vaaraan..." - -He silmäilivät toinen toistansa pitkän tovin, kumpainenkin etsien -vastustajansa heikkoa kohtaa. Viimein lausui Sernine, painostaen -sanojansa: - -"Kuulkaahan. Muistatte minulle tekemänne kumppanuustarjouksen? -Kesselbachin jutun piti olla meidän kahden hallussa... meidän piti -toimia yhdessä, jakaa voitto... Minä kieltäysin... Tänään suostun..." - -"Myöhäistä." - -"Malttakaa! Minä suostun enempäänkin: minä luovun koko yrityksestä... -Minä en enää ota siihen osaa. Te saatte sen kokonaan. Vielä autankin -teitä, jos tulee tarvis." - -"Mikä on ehtona?" - -"Sanokaa minulle, missä Geneviève on." - -Noiden kahden vihamiehen kesken syntyi äänettömyys, kamala -äänettömyys. Sitte virnisteli parooni: - -"On repäisevä riemu nähdä teidät tuollaisena, vetistelevänä ja -ruinailevana. Näyttääpä minusta siltä, että yksityinen soturi on -antamassa kelpo löylytyksen kenraalillensa!" - -"Senkin aasi!" mutisi Sernine. - -"Ruhtinas, minä lähetän luoksenne sekundanttini tänä iltana... jos -vielä olette tässä maailmassa. Vai tahtoisitteko mieluummin suorittaa -kaksintaistelun täällä ja nyt? Niinkuin haluatte, ruhtinas; teidän -viimeinen hetkenne on tullut." - -"Senkin aasi!" sanoi Sernine vielä kerran. Hän veti esille kellonsa. -"Kello on nyt kaksi, parooni. Teillä on enää moniaita minuutteja -jäljellä. Viiden minuutin kuluttua -- korkeintaan kymmenen -- käyvät -teihin käsiksi hra Weber ja puoli tusinaa tanakkaa, siekailematonta -miestä... Älkääkä suotta hymyilkö. Se salainen käytävä, johon -luotatte, on saatu ilmi. Minä tiedän sen; sitä vartioidaan. Olette -siis ehdottomasti kiikissä. Se merkitsee mestauslavaa, veikkonen." - -Altenheim oli vaalennut. Hän sopersi: - -"Te teitte tämän?... Te olette kehdannut..." - -"Talo on piiritetty. Hyökkäys on tulossa. Puhukaa, niin minä pelastan -teidät." - -"Miten?" - -"Pavillon Hortensessa käytävän suuta vartioitsevat miehet ovat -omiani. Minun tarvitsee vain antaa teille sana heitä varten, niin -olette pelastettu. Puhukaa!" - -Altenheim mietti muutamia sekunteja ja näytti epäröitsevän. Mutta -äkkiä, päättävästi, hän lausui: - -"Tämä on pelkkää pelottelua. Te ette olisi ikinä ollut niin -yksinkertainen, että olisitte sillä tavoin syöksynyt leijonan kitaan." - -"Te unohdatte Genevièven. Luuletteko, että olisin täällä muutoin kuin -hänen tähtensä? Puhukaa!" - -"En!" - -"No hyvä! Odottakaamme!" sanoi Sernine. "Savuke?" - -"Kiitos." - -Kului muutamia sekunteja. - -"Kuuletteko?" kysyi Sernine. - -"Kyllä... kyllä", myönsi Altenheim, nousten tuoliltaan. - -Porttiin kolahteli iskuja. Sernine huomautti: - -"Ei edes tavanmukaista puheille pyyntöä... ei mitään virallisia -muotoja... Pysytte vielä päätöksessänne?" - -"Lujemmin kuin konsanaan." - -"Tiedätte, ettei heiltä mene pitkää aikaa työkaluillensa?" - -"Vaikka olisivat tässä huoneessa, niin sittekin epäisin tarjouksenne." - -Portti myötäsi. He kuulivat sen rauskahtelevan saranoillaan. - -"Sallia itsensä siepata kiinni", puheli Sernine, "menee mukiin. Mutta -ojentaa omat kätensä käsirautoihin on liian tyhmää. Älkäähän olko -itsepintainen. Puhukaa... ja livahtakaa!" - -"Entäs te?" - -"Minä jään. Mitä peljättävää minulla olisi?" - -"Katsokaa!" - -Parooni viittasi sälekaihtimissa olevaan rakoon. Sernine sovitti -silmänsä sen kohdalle ja hätkähti taaksepäin: - -"Voi sinua riiviötä, siis olet sinäkin ilmiantanut minut! Weber ei -tuokaan kymmentä miestä mukanaan, vaan viisikymmentä miestä, sata, -kaksisataa..." - -Parooni nauroi avonaisesti: - -"Ja jos niitä on niin paljon, niin he tietysti tavottavat Lupinia. Se -on selvää. Puoli tusinaa riittäisi minulle." - -"Te teitte ilmiannon poliisiviranomaisille?" - -"Niin." - -"Minkä todisteen annoitte?" - -"Nimenne, _Paul Sernine_: se on _Arsène Lupin_." - -"Ja te älysitte sen ihan itseksenne, vai mitä?... Seikan, jota kukaan -muu ei ajatellut?... Joutavia! Ansio on 'sen toisen'. Se myöntäkää!" - -Hän katsoi ulos raosta. Poliisiparvia levisi huvilan ympäristölle, -ja iskuja jymähteli nyt oveen. Hänen täytyi kuitenkin ajatella -kahdesta asiasta yhtä: joko pakoansa tai sommittelemansa suunnitelman -täytäntöönpanoa. Mutta hetkellinenkin poistuminen vaati Altenheimin -jättämistä yksikseen; ja kuka saattoi taata, ettei paroonilla ollut -pelastuksekseen käytettävissä muuta pakotietä? - -Aikeissaan torjuttuna, siinä silmänräpäyksessä pakotettuna keksimään -uuden suunnitelman, samalla kun kaikki oli toisarvoista Genevièven -vaaraan verraten, Serninen valtasi julman epäröimisen tuokio. -Katse tähdättynä paroonin silmäyksiin olisi hän halunnut repiä -vastustajalta irti salaisuuden ja poistua; eikä hän enää edes -yrittänyt puhua tälle järkeä, niin hyödyttömiltä tuntuivat hänestä -kaikki sanat. Ja omia ajatuksiansa seuloessaan hän kyseli itseltään, -mitkä paroonin ajatukset saattoivat olla, mitkä hänen aseensa, mitkä -hänen pelastustoiveensa. - -Eteisen ovi alkoi murtua, vaikka se oli lujasti teljetty ja -rautalevyillä päällystetty. - -Nuo kaksi miestä seisoivat tuon oven takana liikkumattomina. Äänien -kaiku, katkonaisia sanoja, saapui heidän korviinsa. - -"Näytätte hyvin varmalta puolestanne", sanoi Sernine. - -"Niinpä tietenkin!" huudahti toinen, äkkiä kampittaen hänet lattialle -ja juosten pois. - -Sernine hypähti pystyyn, sukelsi pienestä portaikon alla olevasta -ovesta, josta Altenheim oli kadonnut, ja juoksi alas kiviportaita -pohjakertaan... - -Siellä johti käytävä tilavaan, matalaan, melkein pilkkopimeään -huoneeseen, missä hän tapasi paroonin polvillansa nostamassa -laskuluukun kahvaa. - -"Pölhö!" huusi Sernine, syöksähtäen hänen niskaansa. "Tiedät, että -tämän tunnelin toisessa päässä tapaat minun mieheni ja että heillä on -määräys tappaa sinut kuin koiran... Paitsi jos... paitsi jos sinulla -on tähän yhtyvä haaranne... Ahaa, kas, tietystihän sen arvasin... Ja -sinä luulet..." - -Taistelu oli hurja. Altenheim, ruumiikas painiskelija, jolla oli -harvinaiset lihasvoimat, oli kouraissut vastustajaansa vartalon ja -käsivarsien ympäri ja likisti häntä omaa rintaansa vasten, puuduttaen -hänen käsivarsiansa ja koettaen tukehduttaa hänet. - -Sernine vavahti. Laskuluukku, joka oli jälleen pudonnut kiinni, -tuntui liikkuvan heidän allaan. Hän tunsi ponnistukset, joilla sitä -yritettiin kohottaa; ja parooni tunsi ne nähtävästi myöskin, koska -hän yritti epätoivoisesti siirtää painipaikkaa niin, että laskuluukku -pääsisi avautumaan. - -"Siellä on 'se toinen'!" ajatteli Sernine sen selittämättömän kauhun -vallassa, jota tuo salaperäinen olento hänessä herätti... "Jos hän -pääsee tänne, niin olen hukassa!" - -Huomaamattomin liikahduksin oli Altenheimin onnistunut siirtää omaa -asemaansa ja hän koetti reutoa vastustajaansa perässään. Mutta -Sernine oli kietaissut jalkansa paroonin jalkojen ympäri ja koetti -samalla vähin erin irrottaa toista kättään. - -Heidän yläpuolellaan jymähtelivät voimakkaat iskut kuin -muurinmurtajan työntäykset... - -"Minulla on viisi minuuttia aikaa", ajatteli Sernine. "Yhdessä -minuutissa täytyy tämän miekkosen..." Sitten ääneensä puhuen: "Pidä -varasi, veikkonen! Seiso tukevana!" - -Hän puristi molemmat polvensa uskomattomalla voimalla yhteen. Parooni -ulvahti, reisi niveleestään nyrjähtäneenä! Sitte Sernine, käyttäen -hyväkseen vastustajansa tuskaa, tempaisi rajusti oikean käsivartensa -irti ja tarttui häntä kurkkuun: - -"Sepä mainiota!... Ei, ei kannata sinun hapuilla puukkoasi... jos sen -teet, niin väännän niskasi nurin!" - -Puhuessaan hän otti taskustaan hyvin ohuen punotun langan ja -kiinnitti toisella kädellään erinomaisen kätevästi hänen ranteensa. -Parooni muuten olikin jo tukehtumaisillaan eikä tehnyt vähintäkään -vastarintaa. Muutamin tarkoin liikkein Sernine siteli hänet lujasti: - -"Tepä käyttäydyttekin koreasti! Oivallista! Kas tässä, minulla on -vyyhti messinkilankaa, joka täydentää pikku työni... Ranteet ensin... -Nyt nilkat... Istu ja pala, näytättepä perin sievästi kapaloidulta!" - -Parooni oli vähitellen tointunut. Hän henkäisi: - -"Jos luovutatte minut, niin Geneviève kuolee." - -"Todellakin?... Ja miten?" - -"Hän on lukon takana. Kukaan ei tiedä missä hän on. Jos minut -korjataan talteen, niin hän kuolee nälkään!" - -Sernine vavahti. Hän vastasi: - -"Niin, mutta te kyllä puhutte vielä." - -"En ikinä!" - -"Kyllä, kyllä puhutte! Ette nyt; se on myöhäistä. Mutta tänä -iltana." Hän kumartui vastustajansa ylitse ja puheli hänen korvaansa -kuiskaillen: "Kuulkaa, Altenheim, ja ymmärtäkää mitä sanon. Teidät -otetaan pian kiinni. Ensi yön nukutte poliisiasemalla. Se on -ratkaistua, peruuttamatonta. Minä en itsekään voi nyt mitään tehdä -sen ehkäisemiseksi. Ja huomenna ne vievät teidät Santé-vankilaan; -ja myöhemmällä -- tiedätte minne... No niin, minä annan teille -vielä yhden pelastumiskeinon. Tänä iltana, ymmärtäkää, minä tulen -koppiinne poliisiasemalla, ja te kerrotte minulle, missä Geneviève on. -Kahta tuntia myöhemmin te olette vapaa, jos olette totta puhunut. -Jos ette... niin se merkitsee, että te ette pidä päätänne paljon -arvoisena." - -Toinen ei vastannut mitään. Sernine suoristausi ja kuunteli. -Ylhäältä kuului rämähtävä ryskähdys. Ulko-ovi oli murtunut. Askeleet -tömistelivät eteisen kivilaakoja ja vierashuoneen lattiata. Weber -etsiskeli miehinensä. - -"Hyvästi, parooni! Ajatelkaa asiata iltaan asti. Vankikoppi on hyvä -neuvonantaja." - -Hän työnnälsi vankinsa sivulle, saadakseen laskuluukun vapaaksi, ja -kohotti sen. Kuten hän odottikin, ei alhaalla portaikon askelmilla -enää ollut ketään. - -Hän asteli alas, jättäen laskuluukun auki takanaan. Askelmia oli -kaksikymmentä, ja niiden juurelta alkoi se käytävä, jota Lenormand -ja Gourel olivat vastakkaiselta suunnalta tulleet. Hän meni sinne -ja huudahti. Hän oli tuntevinaan jonkun olevan siellä. Hän sytytti -taskulyhtynsä. Käytävä oli tyhjä. Sitte hän viritti revolverinsa ja -sanoi ääneensä: - -"Sen pahempi sinulle... Minä ammun!" - -Ei vastausta. Ei hivausta. - -"Se on epäilemättä mielikuva", hän ajatteli. "Tuo olento alkaa tulla -painajaisekseni... Hei, jos aijon suorittaa temppuni ja voittaa -pelin, niin minun pitää kiirehtiä. Lokero, johon kätkin vaatemytyn, -ei ole kaukana. Minä kaappaan mytyn ja temppu on tehty!" - -Hän saapui avoimelle ovelle ja pysähtyi heti. Oikealla oli kolo, se -jonka Lenormand oli kaivannut pelastuakseen tulvalta. Hän kumartui ja -valaisi aukkoa. - -"Hoo!" hän huudahti hätkähtäen. "Ei, se ei ole mahdollista... -Doudeville tietysti on lykännyt mytyn syvemmälle." - -Mutta mytty oli kadonnut; ja hän tunsi varmaksi, että taasenkin tuo -salaperäinen olento oli sen ottanut. - -"Sääli kerrassaan! Asia oli niin sievästi järjestetty! Seikkailu -olisi jälleen saanut luonnollisen latunsa ja minä olisin varmemmin -saavuttanut tarkotusperäni... Mutta näinkin ollen täytyy minun -kiirehtiä eteenpäin minkä kykenen... Doudeville on Pavillon -Hortensessa... Peräytymiseni on turvattu... Ei enää joutavia... Minun -täytyy kiirehtiä ja korjata asiat jälleen kuntoon, jos voin... Ja -'hänestä' me pidämme huolen jälkeenpäin... Oh, hänen olisi parempi -pysyä minun kynsieni tapaamattomissa, sen miekkosen!" - -Mutta hänen huuliltaan pääsi hämmästyksen huudahdus. Hän oli tullut -toiselle ovelle; ja tämä ovi, puutarhataloa läheisin, oli suljettu. -Hän paiskautui sitä vastaan. Mitä siitä oli hyötyä? Mitä saattoi hän -tehdä? - -"Tällä kertaa", hän jupisi, "olen pälkäässä!" - -Hän oli hävinnyt! Weber löytäisi hänet sieltä kuin koloonsa -ahdistetun otuksen, luolansa pohjalta. - -"Mutta ei!" hän huudahti ponnahtaen suoraksi. "Ei! Jos vain minä -olisin kysymyksessä, niin mitäpä siitä!... Mutta Geneviève, Geneviève -on pelastettava tänä iltana... Lopultakaan ei peli ole vielä -menetetty... Jos 'se toinen' katosi juuri äsken, niin se todistaa, -että jossakin lähistöllä on toinen aukko. Weber ja hänen virkeät -apulaisensa eivät ole minua vielä saaneet!" - -Hän oli jo alkanut tutkistella tunnelia ja tarkasteli lyhty kädessä -seinäkiviä, kun hänen korviansa vihlaisi ulvahdus, kauhistuttava, -luonnoton ulvahdus, joka karmi hänen selkäpiitänsä. - -Se tuli laskuluukulta päin. Ja äkkiä hän muisti jättäneensä -laskuluukun auki silloin kun oli aikonut palata Villa des -Glycineesiin. - -Hän riensi takaisin ja ryntäsi ensimäisestä ovesta. Hänen lyhtynsä -sammui tiellä ja hän tunsi jonkin tai pikemmin jonkun pyyhältävän -polviansa, jonkun ryömivän pitkin seinustaa. Ja samalla hetkellä -tuntui hänestä, että tämä olento oli häviämässä, katoamassa, -hän ei tiennyt minne päin. Juuri silloin tölmäsi hänen jalkansa -porrasaskelmaan. - -"Tämä on uloskäytävä", hän ajatteli, "se toinen aukko, josta 'hän' -kulkee." - -Ylhäältä kuului huuto taas, vähemmän äänekkäänä; sitä seurasi -voihkina, käheä korina. Hän juoksi ylös portaita, tuli pohjakerran -huoneeseen ja ryntäsi paroonin luo. - -Altenheim makasi kuolemaisillaan, veri kurkusta pulputen! Hänen -siteensä oli leikattu poikki, mutta ranteisiin ja nilkkoihin kiedottu -messinkilanka oli eheä. _Hänen rikostoverinsa oli katkaissut häneltä -kurkun, kun ei ollut kyennyt häntä vapauttamaan._ - -Sernine tuijotti näkyä kauhuissaan. Jäinen hiki kihoili hänen -iholleen. Hän ajatteli Genevièveä, vangittua, avutonta, kamalimmalle -kuolemalle hyljättyä, syystä että parooni yksinänsä tiesi minne hänet -oli kätketty. - -Hän kuului selvästi poliisien avaavan eteisen pienen takaoven; hän -kuuli selvästi heidän tulevan alas keittiön portaita. - -Hänen ja heidän välillään ei ollut muuta kuin yksi ovi, tämän huoneen -ovi. Hän telkesi oven juuri sinä hetkenä, jona hyökkääjät olivat -tarttumaisillaan säppiin. - -Laskuluukku hänen vieressään oli avoinna. Se merkitsi mahdollista -pelastusta, koska kerran oli toinen uloskäytävä löytynyt. - -"Ei", hän sanoi itsekseen, "Geneviève ensin. Jälkeenpäin ajattelen -itseäni, jos minulla on aikaa." - -Hän polvistui ja laski kätensä paroonin rinnalle. Sydän vielä sykki. - -"Voitte kuulla minua, niinhän?" - -Silmälautaset värähtelivät heikosti. Kuoleva mies tuskin hengitti. - -Poliisit röykyttivät ovea, viimeistä varustusta. - -Sernine kuiskasi: - -"Minä pelastan teidät... Minulla on ehdottomasti tehoavia -apuneuvoja... Sana vain... Geneviève..." - -Oli kuin olisi tämä toivon lupaus elvyttänyt miehen voimia. Altenheim -yritti saada lausutuksi selviä äänteitä. - -"Vastatkaa", kovisti Sernine. "Vastatkaa, niin minä pelastan -teidät... Vastatkaa!" - -Ovi huojui iskuista, joita sitä vastaan sateli. - -Parooni ähkyi käsittämättömiä tavuja. Nojautuen hänen ylitseen, -vimmatusti ponnistaen kaiken tarmonsa, kaiken tahdonvoimansa -äärimäisillensä, Sernine läähätti tuskasta: - -"Vastatkaa!... Teidän täytyy!..." - -Hän käski ja rukoili vuorotellen. Altenheim sopersi kuin tuon -lannistumattoman, hallitsevan tahdon hypnotisoimana ja nujertamana: - -"Riv... Rivoli..." - -"Rue de Rivoli. Niinkö? Olette teljennyt hänet johonkin taloon sen -kadun varrella... ja Steinwegin samaten, hä? Mikä numero?" - -Jyrisevä ryskähdys ja voitonriemuisia huutoja... Ovi lysähti -lattialle. - -"Hypätkää hänen kimppuunsa, pojat!" huusi Weber. "Ottakaa hänet -kiinni... molemmat kiinni!" - -Ja Sernine polvillaan: - -"Numero... vastatkaa... Jos rakastatte häntä, niin vastatkaa... Miksi -pysyisitte nyt vaiti?" - -"Kaksikymmentä... seitsemän", kuiskasi parooni. Monet kädet -tarttuivat Sernineen. Kymmenen revolveria tähdättiin häneen. - -Hän nousi ja kääntyi päin poliiseja, jotka vaistomaisesta pelosta -peräytyivät. - -"Jos liikahdatte, Lupin", huusi Weber, pitäen revolveriansa -ojennettuna häntä kohti, "niin ammun luodin aivoihinne." - -"Älkää ampuko", sanoi Sernine juhlallisesti. "Sitä ei tarvita. Minä -antaudun." - -"Pötyä! Tämä on taas kujeitanne!" - -"Ei", vastasi Sernine, "taistelu on hävitty. Teillä ei ole oikeutta -ampua. Minä en puolustaudu." - -Hän otti esille kaksi revolveria ja heitti ne lattialle. - -"Pötyä!" toisti Weber leppymättömästi. "Tähdätkää suoraan hänen -sydämeensä! Ampukaa pienimmästäkin liikahduksesta!" - -Sernine hymyili olematta millänsäkään, kädet taskuissa. - -"Hei", riemuitsi Weber, "luulenpa että voitto on tällä kertaa meidän." - -Hän pani erään poliisin vetämään auki ison ilmareijän luukun, ja -huoneeseen tulvi äkkiä päivänvaloa. Hän kääntyi Altenheimiin. Mutta -hänen suureksi ihmeekseen parooni, jota hän oli arvellut kuolleeksi, -avasi silmänsä, lasiintuneet kamalat silmät, joissa jo kaikki -kuoleman merkit näkyivät. Hän tuijotteli Weberia. Sitte hän näkyi -haeskelevan jotakuta ja saadessaan näkyviinsä Serninen väännähti -vihasta. Hän tuntui heräävän horroksistaan, ja hänen äkkiä uusiutunut -vihansa palautti hiukan voimia. - -Hän kohottausi ranteittensa varaan ja yritti puhua. - -"Te tunnette hänet, hä?" kysyi Weber. - -"Niin." - -"Hän on Lupin, eikö olekin?" - -"On... Lupin..." - -Sernine kuunteli yhä hymyillen. - -"Onko teillä muuta sanottavaa?" kysyi Weber, joka näki paroonin -huulien epätoivoisesti yrittelevän liikkua. - -"On." - -"Hra Lenormandista?" - -"Niin." - -"Oletteko teljennyt hänet jonnekin? Minne? Vastatkaa..." - -Rinta valtaisesti kohoillen, katse mitä tiukimmaksi terittyneenä, -Altenheim viittasi huoneen nurkassa olevaan kaappiin: - -"Tuolla... tuolla..." hän änkytti. - -Weber avasi kaapin oven. Eräällä hyllyllä oli mustaan -vaatekaistaleeseen kiedottu mytty. Hän kääri sen auki ja löysi hatun, -pienen laatikon, muutamia vaatekappaleita... Hän hätkähti. Hän oli -tuntenut Lenormandin oliivinvihreän hännystakin. - -"Voi niitä konnia!" hän huudahti. "Ne ovat hänet murhanneet!" - -"Ei", kielsi Altenheim päätänsä pudistaen. - -"Sitte..." - -"Hän se... hän..." - -"Mitä tarkotatte 'hänellä'?... Surmasiko Lupin päällikön?" - -"Ei..." - -Altenheim takertui kiinni elämään tuimalla itsepintaisuudella, -vimmatusti haluten puhua ja syyttää... Salaisuus, joka hänen teki -mieli ilmaista, oli hänen kielensä kärjellä, eikä hän kyennyt -tulkitsemaan sitä sanoilla, tiennyt miten tehdä se. - -"No no", tivasi etsivän osaston apulaispäällikkö. "Hra Lenormand on -toki kuitenkin kuollut?" - -"Ei." - -"Hän elää?" - -"Niin." - -"En ymmärrä... Katsokaa. Nämä vaatteet? Tämä hännystakki?..." - -Altenheim käänsi silmänsä Sernineen. Weberin mieleen juolahti aatos. - -"Ahaa, jo näen! Lupin varasti hra Lenormandin vaatteet ja aikoi -käyttää niitä paetakseen..." - -"Niin... niin..." - -"Eipä hullumpaa", huudahti apulaispäällikkö. "Moinen kuje on ihan -hänen laistansa. Tässä huoneessa olisimme tavanneet Lupinin hra -Lenormandin asussa, kaiketikin kahleisiin kytkettynä. Se olisi ollut -hänen pelastuksensa, mutta hänellä ei ollut aikaa. Niin on asia, eikö -olekin?" - -"On... on..." - -Mutta kuolevan silmien ilmeestä tunsi Weber, että asiassa oli vielä -jotakin lisää ja että salaisuus ei ollut täsmälleen se. Mikä se -sitten oli? Mikä oli se outo ja käsittämätön arvotus, jonka Altenheim -tahtoi selittää ennen kuolemaansa? - -Hän kuulusteli tätä jälleen: - -"Ja missä on hra Lenormand itse?" - -"Tuossa..." - -"Mitä tarkotatte? Täällä?" - -"Niin." - -"Mutta täällä olemme vain me itse!" - -"On... on..." - -"Puhukaa!" - -"On... Ser... Sernine." - -"Sernine!... Hä, mitä?" - -"Sernine... Lenormand..." - -Weber hypähti. Äkillinen valo leimahti hänen aatoksiinsa. - -Hän loi syrjäsilmäyksen vankiinsa. - -Altenheim oli ponnistustensa uuvuttamana kaatunut pitkin pituuttansa -lattialle. Kuolisiko hän, ennen kuin saisi ilmaistuksi ratkaisun -arvotukseen, jonka hänen omituiset sanansa olivat esittäneet? -Järjettömän, uskomattoman oletuksen järkyttämänä, jota hän ei -tahtonut ajatellakaan, vaikka se väkisinkin pysyi hänen mielessään, -teki Weber uuden, päättäväisen yrityksen: - -"Selvittäkää meille asia... Mitä on sen pohjalla? Mikä salaisuus?" - -Toinen ei näyttänyt kuulevan ja virui elottomin, tuijottelevin silmin. - -Weber laskeusi ihan hänen viereensä ja sanoi pontevasti korostaen -sanojansa, jotta jokainen tavu vaipuisi alas noiden jo pimeyteen -uponneiden aivojen sisimpiin syvyyksiin: - -"Kuulkaa... Olen ymmärtänyt teitä oikein, enkö olekin? Lupin ja hra -Lenormand... Siinä salaisuus, eikö niin? Oletteko varma? Ne kaksi -ovat yksi ja sama?..." - -Silmät eivät liikkuneet. Onnettoman suupielestä tiukkui hiukan -verta... Hän nyyhkäisi pari kolme kertaa... Viimeinen puistatus, ja -kaikki oli lopussa... - - * * * * * - -Tuossa väen täyttämässä pohjakerrassa vallitsi pitkällinen -äänettömyys. - -Weber otti mytyssä olleen pikku laatikon ja avasi sen. Siinä -oli harmaja tekotukka, pari hopeapuitteisia silmälaseja, -kastanjankarvainen kaulahuivi ja pikku salalokerossa pari -ihomaalirasiaa ja muutamia harmaita karvatukkoja sisältävä kotelo: -sanalla sanoen kaikki mitä tarvittiin Lenormandin täydelliseen asuun. - -Hän astui Serninen eteen, silmäili häntä muutaman sekunnin ajan -puhumatta, miettivästi harkiten kaikkia seikkailun vaiheita, ja -mutisi: - -"Se on siis totta?" - -Sernine, joka oli säilyttänyt hymyilevän tyyneytensä, vastasi: - -"Vihjaus on näppärä ja rohkea. Mutta ennen kuin vastaan, antakaa -miehillenne käsky herjetä häiritsemästä minua noilla leluillansa." - -"Hyvä on", sanoi Weber, tehden miehilleen merkin. "Ja nyt vastatkaa." - -"Mihin?" - -"Oletteko te hra Lenormand?" - -"Olen." - -Kuului huudahduksia. Jean Doudeville, joka oli saapuvilla, veljensä -vartioidessa salaista käytävää -- Jean Doudeville, Serninen oma -apuri -- katseli häntä nolostuneena. Weber teki epätietoisuutensa -pulassa toivottoman liikkeen, ikäänkuin olisi luopunut muodostamasta -järjellistä mielipidettä. - -"Käsiraudat", hän sanoi äkkiä säikähtäneenä. - -"Jos se teitä huvittaa", sanoi Sernine. - -Ja valiten ahdistajiensa etumaisesta rivistä Doudevillen, hän ojensi -ranteensa: - -"Kas noin, ystäväni, te saatte sen kunnian... Eikä kannata teidän -vaivaantua... minä olen vilpitön... Muu ei vähääkään hyödytä..." - -Hän sanoi tämän äänellä, josta Doudeville ymmärsi taistelun siksi -hetkeksi päättyneen ja ainoana tehtävänä olevan alistua. - -Doudeville kiinnitti käsiraudat. - -Huuliaan liikuttamatta tai kasvojensa lihaksia värähdyttämättä -kuiskasi Sernine: - -"Rue de Rivoli 27... Geneviève..." - -Weber ei voinut näkyä katsellessaan hillitä tyytyväistä elettä. - -"Tulkaa!" hän sanoi. "Etsivän osaston asemalle!" - -"Niin oikein, etsivään osastoon!" huudahti Sernine. "Hra Lenormand -viepi vankilan kirjaan Arsène Lupinin; ja Arsène Lupin viepi ruhtinas -Serninen." - -Hän ei virkkanut sanaakaan automobilissa, jota saarsi kolme muuta -poliiseilla täytettyä voimavaunua. - -He eivät viipyneet etsivässä osastossa kauvan. Muistaen Lupinin -pakenemisen lähetti Weber hänet heti sormenpäiden jäljennysosastoon -ja vei hänet sitte poliisiasemalle, mistä hänet lähetettiin -Santé-vankilaan. - -Vankilanjohtajaa oli varotettu puhelimella ja hän oli tulijaa -vastassa. Kirjaan vieminen, vaatteiden tarkastus ja muut -muodollisuudet suoritettiin nopeasti; ja kello seitsemän illalla -ruhtinas Paul Sernine astui 14. kopin kynnyksen yli. - -"Eivät laisinkaan kehnoja, teidän huoneenne", kiitteli hän, "eivät -laisinkaan!... Sähkövalaistus, keskuslämmitys, kaikki mukavuudet... -oivallista! Hra johtaja, minä otan tämän huoneen." - -Hän heittäysi vuoteelle: - -"Hei, hra johtaja, pyydän teiltä erästä pikku suosionosotusta!" - -"Mikä se on?" - -"Sanokaa niille, etteivät tuo suklaatani ennen kello kymmentä -aamulla... Minua nukuttaa tavattomasti." - -Hän käänsi kasvonsa seinään päin. Viittä minuuttia myöhemmin hän -nukkui sikeästi. - - - - -VII. - -Santé-vankilassa. - - -Kautta koko maailman kävi yhteinen hurja naurun remakka. - -On totta, että Arsène Lupinin vangitseminen herätti suurta huomiota; -eikä yleisö ollut saita myöntämään poliisiviranomaisille sitä -ylistystä, minkä he ansaitsivat tästä niin kauvan toivotusta ja nyt -näin täydellisesti saavutetusta voitosta. Tuo suuri seikkailija oli -kytketty. Tuo merkillinen, älykäs, näkymätön sankari värjötteli -jokapäiväisen pahantekijän tavoin vankikammion neljän seinän sisällä, -vuorostaan sen pelottavan voiman kukistamana, jota nimitetään laiksi -ja joka ennemmin tai myöhemmin vääjäämättömästi sortaa tiellensä -asetetut esteet ja tuhoaa vastustajiensa työn. - -Kaikkea tätä sanottiin, painettiin, hoettiin ja valaistiin _ad -nauseam_. Poliisiprefektistä tehtiin kunnialegionan ritari, hra -Weberista saman järjestön upseeri. Heidän vähäisimpienkin auttajiensa -taitoa ja urheutta kiiteltiin pilviin asti. Huikkailtiin hurraata -ja viriteltiin voitonvirsiä. Sanomalehtikirjotuksia sepusteltiin ja -puheita pidettiin. - -Tämä kaikki oli paikallansa. Mutta eräs seikka kohosi yläpuolelle -tämän ihmeellisen yksituumaisen ylistelyn, näiden meluisten -tyytyväisyyden ilmaisujen; ja se oli suunnaton, hillitön, -vastustamaton ja hälisevä naurun rähäkkä. - -Arsène Lupin oli neljä vuotta ollut etsivän osaston päällikkönä! - -Etsivän osaston päällikkönä neljä vuotta, ja todellisuudessa hän -oli laillisesti vieläkin virassaan kaikkine siihen kuuluvine -oikeuksineen, alaistensa arvossa pitämänä, hallituksen suosimana ja -yleisön ihailemana. - -Ja miten suuria palveluksia hän olikaan tehnyt! Ei oltu milloinkaan -vähemmän häiritty julkista järjestystä, ei milloinkaan saatu -ilmi rikoksia varmemmin ja joutuisammin. Lukijan tarvitsee vain -palauttaa mieleensä Denizoun juttu, Crédit Lyonnaisin rosvous, -Orleansin pikajunaa vastaan tehty hyökkäys, kenraali Bératin -murha, jotka olivat aavistamaton ja yllättävä voittojen sarja -poliisiviranomaisille, loistavia kuntoisuuden näytteitä, joita sopi -verrata mainioimpien salapoliisien kuuluisimpiin saavutuksiin. - -Ei paljoakaan aikaisemmin oli Louvren tulipalon ja murhapolttajien -vangitsemisen aikaan pitämässään puheessa Valenglay, pääministeri, -sanonut puolustaessaan sitä hiukan mielivaltaista tapaa, jolla -Lenormand oli siinä tilaisuudessa toiminut: - -Hra Lenormandin verraton harkintakyky, hänen tarmokkuutensa, hänen -nopea päättäväisyytensä ja rivakka toimintansa, hänen odottamattomat -menetelmänsä, hänen ehtymättömät apukeinonsa muistuttavat mieleemme -sitä ainoata miestä, joka voisi toivoa pitelevänsä puoliaan häntä -vastaan, jos hän olisi elossa; tarkotan Arsène Lupinia. Hra Lenormand -on Arsène Lupin yhteiskunnan palveluksessa. - -Ja katso ja näe, hra Lenormand ei ollut kukaan muu kuin Arsène Lupin! - -Että hän oli venäläinen ruhtinas, kuka siitä välitti? Lupin oli -tottunut veijari sellaisissa yksilöllisyyksien vaihdoksissa. Mutta -etsivän osaston päällikkö! Kuinka hullunkurista ivaa! Olipa tuon -miehen elämässä mitä huiminta leikkiä! - -Hra Lenormand... Arsène Lupin... - -Niin, Lupin oli etsivän osaston päällikkö; ja jokainen hänen -määräyksiään totellut poliisiviranomainen oli tehnyt itsensä Arsène -Lupinin tahdottomaksi ja tietämättömäksi apuriksi. - -Oiva ilveily! Ihmeellinen vaihdos! Se oli kauhtuneen aikakautemme -ikimuistoinen ja lohduttava pila. Lupin vankilassa, Lupin -auttamattomasti voitettuna oli sittekin kaiken uhalla suuri voittaja. -Kammiostaan hän loisti yli Parisin. Hän oli entistänsä enemmän -epäjumala, mestari enemmän kuin konsanaan. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna herätessään huoneessaan "Santé-palatsissa", -joksi hän sen oitis nimitti, Arsène Lupin sielussaan hyvin -selvästi näki sen suunnattoman huomion, jota herättäisi hänen -vangitsemisensa. Serninen ja Lenormandin kaksois-olentona, ruhtinaan -ja salapoliisipäällikön kaksinaisessa arvossa. - -Hän hykerteli kämmeniään ja purki ajatuksiaan: - -"Miehellä ei voi yksinäisyydessään olla parempaa kumppania kuin -aikalaistensa arvostus. Oi maine! Kaikkien elollisten aurinko!..." - -Päivänvalossa hänen kammionsa miellytti häntä vielä paremmin kuin -illalla. Korkealle seinään sovitetusta ikkunasta näki vilahdukselta -puun lehviä, joiden lomitse taivaan sini tirkisteli. Seinät olivat -valkeat. Huonekaluja oli ainoastaan pöytä ja tuoli, molemmat lattiaan -kiinnitettyjä. Mutta kaikki oli peräti siistiä ja puhdasta. - -"Hei", puheli hän, "pikku lepotovi täällä tulee jokseenkin -viehättäväksi. Mutta katsastakaamme asuamme... Onko minulla -kaikki mitä tarvitsen?... Ei... Siinä tapauksessa kaksi soittoa -siivoojattarelle." - -Hän painoi erään ovipielessä olevan laitteen nastaa, joka tehosi -käytävässä olevaan merkkipöytään. - -Tuokion kuluttua vedettiin salpoja ja kankia auki, avain kääntyi -lukossa ja vartija tuli sisälle. - -"Kuumaa vettä, olkaa hyvä", sanoi Lupin. - -Toinen katseli häntä sekä hämmästyneen että kiukustuneen näköisenä. - -"Niin, ja pyyhinliina!" sanoi Lupin. "Turkanen, täällä ei ole -pyyhinliinaa!" - -Mies murisi. Hän oli menemäisillään pois, kun Lupin hanakasti tarttui -häntä käsivarteen: - -"Tässä! Sata frangia, jos pistätte minulta postiin kirjeen." - -Hän otti esille sadan frangin setelin, jonka oli piilottanut -etsinnältä, ja tarjosi sen hänelle. - -"Missä on kirje?" kysyi vartija, ottaen rahan. - -"Sen minä kyhään tuossa tuokiossa." - -Hän istuutui pöydän ääreen, sohaisi lyijykynällä moniaita sanoja -paperiarkille, pisti sen kirjekuoreen ja kirjotti osotteeksi: - - 'Hra S.B. 48, - Poste Restante, - Parisi.' - -Vartija otti kirjeen ja asteli pois. - -Lupin istuutui tuolille ja loi matalalla äänellä seuraavan -yleiskatsauksen asemasta: - -"Kerta kaikkiaan on minulla tällähaavaa kaksi vastustajaa -taistelussani. Ensinnäkin yhteiskunta, jonka hallussa olen ja -jolle voin nauraa. Toiseksi tuntematon henkilö, jonka hallussa en -ole, mutta jolle ei tee mieleni vähääkään nauraa. Hän se ilmotti -järjestysvallalle, että minä olin Sernine. Hän se arvasi, että minä -olin Lenormand. Hän se lukitsi maanalaisen käytävän oven, ja hän se -toimitti minut tyrmään." - -Arsène Lupin mietti hetkisen ja pitkitti sitte: - -"Taistelu käypi siis lopullisesti hänen ja minun kesken. Ja -sen taistelun ylläpitämiseen, toisin sanoen Kesselbachin jutun -perinjuuriseen penkomiseen, olen minä tässä vankina, hänen -ollessaan vapaana, tuntemattomana ja tapaamattomissa, kädessään -kaksi valttikorttia, joita minä pidin ominani, Pierre Leduc ja -vanha Steinweg... Sanalla sanoen, hän on lähellä päämääräänsä, -ratkaisevasti torjuttuansa minut." - -Uusi mietiskelevä vaitiolo, jota seurasi taaskin yksinpuhelu: - -"Asema ei suinkaan ole loistava. Toisella puolen kaikki; toisella -ei mitään. Minua vastassa mies yhtä voimakas kuin minä tai -voimakkaampikin, sillä hän ei haikaile mitään, toisin kuin minä. Eikä -minulla ole mitään aseita häntä ahdistaakseni." - -Koneellisesti kertasi hän viime lauseensa useampaan erään, vaikeni -sitte ja istui kauan aikaa ajatuksiinsa vaipuneena, pää käsien -varassa. - -"Sisälle, hra johtaja", hän sanoi nähdessään oven avautuvan. - -"Odotitteko minua?" - -"Minähän kirjotin teille, hra johtaja, pyytäen teitä tulemaan. Olin -varma siitä, että vartija antaisi teille kirjeeni. Olin siitä niin -varma, että kirjotin kuoreen teidän nimikirjaimenne, S.B., ja ikänne, -48!" - -"Mielipiteenne käskyläiseni rehellisyydestä", sanoi Stanislas -Borély, "oli ihan oikea. Tässä on rahanne. Se annetaan teille -vapaalle jalalle päästessänne... Teidän täytyy nyt uudestaan tulla -etsimishuoneeseen." - -Lupin meni hra Borélyn mukana tähän tarkotukseen varattuun pieneen -kamariin, riisuutui ja alistui mitä tyystimpään tarkasteluun, samalla -kun hänen vaatteensakin nuuskittiin oikeutetulla epäluuloisuudella. - -Hänet vietiin sitte takaisin koppiinsa, ja Borély sanoi: - -"Mieleni on keveämpi. Se on tehty." - -"Ja varsin hyvin tehty, hra johtaja. Teidän miehenne suorittavat -tämänlaisen velvollisuuden niin hienotuntoisesti, että mieleni tekee -kiittää heitä antamalla pikku todisteen tyytyväisyydestäni." - -Hän ojensi sadan frangin setelin Borélylle, joka hypähti kuin -ammuttuna: - -"Kah!... Mutta... Mistä tuo tulee?" - -"Ei ole tarvis vaivata aivojanne, hra johtaja. Minunlaiseni mies, -joka viettää tällaista elämää, on aina valmistautunut mitä tahansa -sattumaa varten; eikä pula kiusallisinkaan -- ei vankeuskaan -- voi -häntä peräti yllättää." - -Tarttuen oikean käden peukalolla ja etusormella vasemman käden -keskisormeen hän veti sen näpsästi irti ja ojensi tyynesti Borélylle: - -"Älkää nyt noin hätkähtäkö, hra johtaja. Tämä ei ole sormeni, -vaan pelkkä kullantakojan kelmusta tehty ja taidokkaasti värjätty -lieriö, joka sopii tarkoin keskisormeeni ja eksyttävästi näyttää -oikealta sormelta." Ja hän lisäsi naurahtaen: "Sellaisella tavalla -tietysti, että siihen on kolmas sadan frangin seteli kätkettynä... -Mitä on kovaonnisen tehtävä? Hänen tulee pitää mahdollisimman hyvää -kukkaroa... ja käyttää sitä tarpeen tullen..." - -Hän pysähtyi nähdessään Borélyn säikähtyneet kasvot: - -"Älkää mitenkään luulko, hra johtaja, että minua haluttaa huikaista -teitä pikku taidoillani. Tahdoin vain osottaa teille, että olette -tekemisissä hiukan erikoisen hoidokin kanssa, ja ilmottaa teille, -että teidän ei pidä kummastua, jos rohkenen silloin tällöin rikkoa -laitoksenne ohjesääntöjä." - -Vankilan johtaja oli toipunut. Hän sanoi koruttomasti: - -"Mieluummin ajattelen, että te mukaudutte sääntöihin ettekä pakota -minua turvautumaan koviin toimenpiteisiin..." - -"Joiden käyttäminen pahottaisi mieltänne, eikö niin, hra johtaja? Sen -mielipahan minä juuri haluaisin teiltä säästää, todistamalla teille -ennakolta, että ne eivät ehkäisisi minua tekemästä mitä mielin, -olemasta kirjeenvaihdossa ystävieni kanssa, puolustamasta minulle -näiden seinien ulkopuolella uskottuja tärkeitä etuja, kirjottamasta -sanomalehtiin, jotka ottavat vastaan neroni tuotteita, pitkittämästä -suunnitelmieni toteuttamista ja lopuksi, valmistamasta pakoani." - -"Pakoanne!" - -Lupin alkoi sydämellisesti nauraa: - -"Mutta ajatelkaahan, hra johtaja, minun ainoa puolustukseni -vankilassa olemiselle on... lähtö!" - -Todistus ei näyttänyt tyydyttävän Borélya. Hän yritti vuorostaan -nauraa. - -"Ennakolta varotettu on ennakolta varustettu", hän sanoi. - -"Sitä minä halusinkin", vastasi Lupin. "Ryhtykää kaikkiin -varokeinoihin, hra johtaja, älkääkä lyökö mitään laimin, jottei teitä -jälkeenpäin voida mistään moittia." - -Borély asteli pois suuresti hämmästyneenä tästä omituisesta -kehotuksesta ja kovin huolissaan tekeillä olevista tapauksista. Vanki -heittäytyi vuoteelleen, jupisten: - -"Onpa sinulla sisua, Lupin, veikkonen, on totisesti! Luulisipa -tosiaan, että sinulla on joku käsitys siitä, miten pääset täältä -pois!" - - * * * * * - -Weber tuli itse, mukanaan kaksitoista konstaapelia -- parhaat mitä -hänellä oli, valittuja miehiä, hampaisiin asti aseestettuja -- nouti -pelottavan vangin hänen kammionsa ovelta ja vei hänet automobiliin, -jonka ajaja oli hänen omia miehiänsä, kunnalliskaartilaisten ratsain -hölköttäessä kumpaisellakin sivulla, edessä ja takana. - -"Hip!" huudahti Lupin. "Minulle osotettu imartelu on suorastaan -liikuttava. Kunniavartio, totisesti! Weber, teillä on oikea -esivaltainen vaisti! Te ette unohda, miten on käyttäydyttävä lähinnä -ylempäänne kohtaan." Ja taputtaen häntä olalle: "Weber, minä aijon -jättää eronhakemukseni. Minä nimitän teidät seuraajakseni." - -"Se on jo melkein tehtykin", sanoi Weber. - -"Sepä on hauska uutinen! Olin hiukan huolissani paostani. Nyt on -mieleni keveä. Siitä hetkestä alkaen, kun Weber on etsivän osaston -päällikkönä..." - -Weber ei vastannut letkaukseen. Sydämessään oli hänellä omituinen -sekava tunne vastustajansa läsnäollessa, tunne, joka oli Lupinin -hänessä herättämää pelkoa, hänen ruhtinas Sernineä kohtaan -tuntemaansa nöyryyttä ja hänen aina Lenormandille osottamaansa -kunnioittavaa ihailua. Kaikkeen tähän yhtyi kiukkua, kateutta ja -tyydytettyä vihaa. - -He saapuivat Oikeuspalatsiin. "Hiirenloukun" juurella odotteli joukko -salapoliiseja, joiden keskessä Weber ilokseen näki kaksi parasta -apunansa, Doudevillen veljekset. - -"Onko hra Formerie tullut?" kysyi hän. - -"On, hra päällikkö, hra tutkintotuomari on huoneessaan." - -Weber astui ylös portaita ja hänen perässään Lupin, jonka molemmin -puolin Doudevillen veljekset nyt astelivat. - -Oli aikaa kuiskatulle kysymykselle ja vastaukselle. - -"Mainiota. Koettakaa olla täällä, tullessani ulos... ja huomenna, jos -mahdollista, myöskin." - -Formerie ei Lupinin ja apulaispäällikön astuessa hänen huoneeseensa -osannut virkkaa sen parempaa kuin: - -"Ahaa, siinäpä olette! Tiesin, että jonakuna päivänä saisimme teidät -käsiimme!" - -"Niin minäkin, hra tutkintotuomari", sanoi Lupin, "ja minua -ilahuttaa, että kohtalo on teidät valinnut tekemään oikeutta sille -kunnialliselle miehelle mikä minä olen." - -Formerie vastasi samalla ivallisen totisella sävyllä kuin Lupin: - -"Siltä kunnialliselta mieheltä mikä te olette, monsieur, -tullaan kysymään, mitä hänellä on sanottavana noin -kolmestasadastaneljästäkymmenestäkolmesta eri varkaudesta, -sisään murrosta, huijauksesta, väärennyksestä, kiristyksestä, -varastetun tavaran salaamisesta ja muusta sellaisesta. -Kolmestasadastaneljästäkymmenestäkolmesta!" - -"Mitä! Siinäkö kaikki?" huudahti Lupin. "Minua todellakin ihan -hävettää." - -"Älkää surkeilko! Minä kyllä löydän lisää. Mutta ryhtykäämme asioihin -järjestyksessä. Hra Lupin, kaikista tiedusteluista huolimatta ei -meillä ole mitään selvää tietoa teidän todellisesta nimestänne." - -"Sepä merkillistä! Ei ole minullakaan." - -"Emme edes kykene julistamaan teitä samaksi Arsène Lupiniksi, joka -oli muutamia vuosia takaperin suljettuna Santé-vankilaan ja sieltä -järjesti ensimäisen pakonsa." - -"'Ensimäisen pakonsa' on teiltä sievä kohteliaisuus." - -"Sattuupa tosiaan asianlaita olemaan se", pitkitti Formerie, -"että mittaus-osaston arkistossa säilytetty Arsène Lupinin -tuntomerkkikortti antaa Arsène Lupinista kuvauksen, joka kaikin -puolin poikkeaa todellisesta määrittelemisestänne." - -"Yhä enemmän ja enemmän merkillistä!" - -"Toiset merkit, toiset mitat, toiset sormenjäljet... Otetut kaksi -valokuvaakin ovat ihan erilaiset. Minä pyydän sen vuoksi teitä -ilmottamaan meille todellisen yksilöisyytenne." - -"Juuri sitä aijoin minä pyytää teiltä. Olen oleskellut niin monilla -eri nimillä, että olen lopuksi unohtanut omani. En tiedä mitä minä -olen." - -"Minun täytyy siis pöytäkirjaan merkitä kieltäytyminen vastaamasta." - -"Kykenemättömyys." - -"Onko tämä harkittua suunnitelmaa? Pitääkö minun odottaa samaa -vaikenemista vastaukseksi kaikkiin kysymyksiini?" - -"Melkein." - -"Ja miksi?" - -Lupin oikaisihe juhlalliseen asentoon ja sanoi: - -"Hra tutkintotuomari, minun elämäni kuuluu historiaan. Teidän -tarvitsee vain selailla viimeisten viidentoista vuoden aikakirjoja, -niin uteliaisuutenne tulee tyydytetyksi. Se entisyydestäni. Mitä -muuhun tulee, niin se ei koske minua: se on teidän ja Palace-hotellin -murhamiesten keskinen asia." - -"Pahaksi onneksi tavattiin ja vangittiin teidät juuri noiden -murhamiesten pesästä." - -"Minä olin siellä luovuttaakseni heidät oikeuden käsiin, kuten olin -pääministerin kanssa sopinut. Ellen olisi siellä ollut, olisi parooni -Altenheim päässyt pakoon." - -"Kenen sanotte tappaneen hänet?" - -"Hänen rikostoverinsa." - -"Miten pääsi se rikostoveri pois?" - -"Laskuluukusta, jonka näette siinä huoneessa, missä murhenäytelmä -tapahtui." - -"Ja mistä johtui, että te ette seurannut niin hyödyllistä esimerkkiä?" - -"Minä yritin seurata sitä. Mutta ulospääsyn sulki ovi, jota en -saanut auki. Tätä yritellessäni palasi 'se toinen' huoneeseen ja -surmasi rikostoverinsa, peljäten niitä paljastuksia, joita tämä olisi -varmasti tehnyt. Samalla hän piilotti minun varaamani vaatemytyn -kaappiin, mistä se heti jälkeenpäin löydettiin." - -"Mihin olivat nuo vaatteet aijottuja?" - -"Valeasuani varten. Mennessäni Glycinesiin oli suunnitelmani -seuraava: luovuttaa poliisien käsiin Altenheim, hävittää esiytymiseni -ruhtinas Serninenä ja ilmestyä jälleen..." - -"Hra Lenormandina kait?" - -"Aivan." - -"Ei." - -"Mitä!" - -Formelle hymyili tietävästi ja heristeli etusormeansa. - -"Ei", hän toisti. - -"Mitä tarkotatte 'ei'llänne?" - -"Tuo juttu hra Lenormandista..." - -"Niin?" - -"Se kelpaa yleisölle, ystäväiseni, mutta te ette saa hra Formerieta -puijatuksi uskomaan niin paksua tarinaa, että Lupin ja Lenormand -olivat sama mies." Hän remahti nauramaan. "Lupin etsivän osaston -päällikkö! Ei, mitä tahansa muuta, sitä vaan ei!... Raja kaikella... -Minä olen hyvänahkainen mies... uskon mitä hyvänsä... mutta -sentään... No, meidän kesken puhuen, mikä oli syynä tähän uuteen -keksintöön?... Tunnustan olevani siitä ymmällä..." - -Lupin silmäili häntä ihmeissään. Siitä kaikesta huolimatta, mitä -hän Formeriesta tiesi, ei hän voinut käsittää noin suunnatonta -piintymystä ja sokeutta. Sillä hetkellä oli maailmassa yksi ainoa -henkilö, joka kieltäysi uskomasta ruhtinas Serninen kaksois-olemusta; -ja se oli tutkintotuomari Formerie! Lupin kääntyi apulaispäällikköön, -joka kuunteli avosuin: - -"Weber hyvä, pelkäänpä, ettei ylenemisenne olekaan niin varma kuin -ajattelin. Sillä katsokaas, jollei Lenormand ole minä, niin on -hän olemassa... ja jos hän on olemassa, niin en epäile, että hra -Formerie kaikella terävyydellään lopuksi etsii hänet esille... jossa -tapauksessa..." - -"Kyllä me hänet esille etsimme, hra Lupin", huudahti tutkintotuomari. -"Sen minä takaan; ja vakuutanpa, että kun te ja hän pannaan -vastakkain, meille koituu hauska näytös." - -"Minun kanssani te varmasti pengoitte varastetun otsakoristeen -juttua, kun minä olin Charmeracen herttua", vastasi Lupin ivallisesti. - -Formerie hätkähti. Tuo kiusallinen muisto hääti hänen kaiken -hilpeytensä. Äkkiä totiseksi tullen hän kysyi: - -"Pysytte siis itsepintaisesti tuossa järjettömässä tarinassanne?" - -"Minun täytyy, syystä että se on tosi. Teidän olisi helppo pistäytyä -höyrylaivalla Kokinkiinaan ja etsiä Saigonista todisteet oikean hra -Lenormandin kuolemasta, sen arvoisan herrasmiehen, jonka sijaan -asetuin ja jonka kuomantodistuksen voin näyttää teille." - -"Pötyä!" - -"Enpä toden totta, hra tutkintotuomari, välitä asiasta päin tai -toisin. Jos teitä harmittaa ajatus, että minä olen hra Lenormand, -niin älkäämme puhuko siitä. Me emme puhu minusta, emme puhu ikinä -mistään, jos niin haluatte. Mitä hyötyä voi siitä sitä paitsi teille -olla? Kesselbachin juttu on niin sekava vyyhti, etten minäkään tiedä -asemaa pohjaltaan. Yksi ainoa mies voisi auttaa teitä. Minun ei ole -onnistunut löytää häntä. Enkä luule teidänkään..." - -"Mikä on sen miehen nimi?" - -"Hän on vanhanpuoleinen saksalainen nimeltä Steinweg... Mutta -olettehan te tietysti kuullut hänestä, Weber, ja millä tavalla hänet -riistettiin pois itse Oikeuspalatsissa?" - -Formerie vilkaisi kysyvästi apulaispäällikköön. Weber sanoi: - -"Minä otan tuodakseni sen henkilön luoksenne, hra tutkintotuomari." - -"Se on siis valmista", sanoi Formerie nousten tuolillaan. "Kuten -näette, Lupin, oli tämä pelkästään muodollinen tutkinto, molempien -kaksintaistelijain esittelemiseksi toisilleen. Nyt kun olemme -lyöneet miekkamme ristikkäin tarvitsemme ainoastaan miekkailumme -välttämättömän todistajan, lainopillisen neuvonantajanne." - -"Minä valitsen maître Quimbelin." - -"Asianajajayhdistyksen puheenjohtajan! Hyvä, te saatte kelpo -puolustajan." - - * * * * * - -Ensimäinen istunto oli lopussa. Weber vei pois vangin. - -Astuessaan alas "hiirenloukun" portaita molempien Doudevillein -välissä puheli Lupin lyhyin, käskevin lausein: - -"Pitäkää silmällä Steinwegiä... Älkää antako hänen puhutella -ketään... Olkaa paikalla huomenna... Minä annan teille silloin -muutamia kirjeitä... yhden itseänne varten... tärkeän." - -Alhaalle tultuaan hän asteli automobilia ympäröitsevien -kunnalliskaartilaisten luo: - -"Kotiin, pojat", hän huudahti, "ja pian! Minulla on kohtaus oman -itseni kanssa täsmälleen kello kaksi." - -Ajomatkalla ei mitään tapahtunut. Koppiinsa palattuaan Lupin kyhäsi -pitkän kirjeen yksityiskohtaisia ohjeita Doudevillen veljeksille ja -kaksi muuta kirjettä. - -Toinen oli Genevièvelle: - - 'Geneviève, te tiedätte nyt kuka olen ja ymmärrätte miksi - salasin teiltä sen henkilön nimen, joka kahdesti vei teidät pois - sylissään, silloin kun te olitte pikku tyttö. - - Geneviève, minä olin äitinne ystävä, etäinen ystävä, jonka - kaksinaisesta elämästä hän ei tiennyt mitään, mutta johon hän - tunsi voivansa luottaa. Ja siksi hän ennen kuolemaansa kirjotti - minulle muutamia rivejä, pyytäen minua kaitsemaan teitä. - - Niin arvoton kuin olenkin osalliseksi arvostukseenne, Geneviève, - pysyn uskollisena tuolle luottamukselle. Älkää kokonaan - karkottako minua sydämestänne. - - _Arsène Lupin_.' - -Toinen kirje oli osotettu Dolores Kesselbachille: - - 'Ruhtinas Sernine johtui tavottamaan rouva Kesselbachin - tuttavuutta yksinomaan itsekkäistä syistä. Mutta harras - kaipuu toimia hänen hyväkseen oli syynä siihen, että hän tätä - tuttavuutta pitkitti. - - Nyt kun ruhtinas Serninestä on tullut pelkkä Arsène Lupin, - hän pyytää, ettei rouva Kesselbach riistäisi häneltä oikeutta - suojella häntä etäältä ja kuten mies suojelee sitä, jota hän ei - enää koskaan joudu näkemään.' - -Pöydällä oli moniaita kirjekuoria. Hän otti käteensä yhden ja -otti toisen; mutta sitten kolmatta ottaessaan hän huomasi valkean -paperiarkin, jonka siihen ilmestyminen kummastutti häntä. Siihen oli -kiinnitetty nähtävästi sanomalehdestä leikattuja sanoja. Hän luki: - - 'Olette hävinnyt taistelussanne paroonia vastaan. Luopukaa - ottamasta osaa juttuun, niin minä en vastusta pakoanne. - - L. M.' - -Taaskin tunsi Lupin sitä kammoa ja kauhua, jota tämä nimetön ja -satumainen olento hänessä aina herätti, sitä iljetystä, jota tuntee -koskettaessaan myrkyllistä eläintä, matelijaa: - -"Taas hän", virkahti hän. "Ja täälläkin!" - -Häntä myöskin säikähdytti se äkillinen näky, minkä hän tuolloin -tällöin sielussaan tunsi tuosta vihamielisestä voimasta, voimasta -yhtä suuresta kuin hänen omansakin ja pelottavia apuneuvoja -käyttelevästä, joita hän ei itse voinut tajuta. - -Hän epäili oitis vartijaansa. Mutta kuinka oli ollut mahdollista -lahjoa tuota kovapiirteistä, tuimakatseista miestä? - -Kahdentenatoista päivänä Lupin heräsi hyvin aikaisin ja huudahti: - -"Saas nähdä, jos laskelmani ovat oikeat ja jumalat ovat puolellani, -niin tänään kuuluu jotakin uutta. Minulla on ollut neljä puhelua -Formerien kanssa. Sen miehen täytyy nyt olla oikeaan kuntoon -muokattu. Ja Doudevillet puolestaan ovat tietenkin hääränneet -ahkerasti... Tästä koituu jotakin hauskaa!" - -Salvat narahtelivat, avain kääntyi ritisten lukossa. - -"Ahaa, tekö siinä, vanginvartijoista parahin! Onko hetki tullut -viimeistä pukemista varten? Tukanleikkuuta varten, joka käypi -kaikkein viimeisimmän suuren leikkauksen edellä?" - -"Tutkintatuomarin puheille", sanoi mies lyhyeen. - -Lupin asteli vankilan käytävien läpi ja hänet ottivat vastaan -kunnalliskaartilaiset, jotka lukitsivat hänet vankivaunuihin. - -Hän saapui Oikeuspalatsiin kahtakymmentä minuuttia myöhemmin. Toinen -Doudeville odotteli lähellä portaita. Heidän noustessaan ylös hän -sanoi Lupinille: - -"Teidät asetetaan tänään vastakkain." - -"Kaikki järjestetty?" - -"On." - -"Weber?" - -"Hyörimässä muualla." - -Lupin astui Formerien huoneeseen ja tunsi heti vanhan Steinwegin, -joka istui eräällä tuolilla sairaan ja riutuneen näköisenä. Muuan -kunnalliskaartilainen seisoi hänen takanaan. - -Formerie tähysteli vankia tarkkaavasti, kuin toivoen tekevänsä -tärkeitä päätelmiä tutkistelustansa, ja sanoi: - -"Tiedättekö kuka tämä herrasmies on?" - -"No, Steinweg tietenkin!..." - -"Niin, hra Weberin ja hänen kahden alaisensa, Doudeville-veljeksien, -ripeiden tiedustelujen avulla olemme löytäneet hra Steinwegin, jonka -sanotte tietävän Kesselbach-jutun juurtajaksain, murhaajan nimen ja -muun." - -"Minä onnittelen teitä, hra tutkintotuomari. Teidän tutkimuksenne -menestyy erinomaisesti." - -"Niin luulen. On vain yksi 'mutta': hra Steinweg kieltäytyy -ilmaisemasta mitään, paitsi teidän läsnäollessanne." - -"No jopa nyt jotakin! Sepä kummallista! Herättääkö Arsène Lupin -hänessä niin suurta kiintymystä ja arvostusta?" - -"Ei Arsène Lupin, vaan ruhtinas Sernine, jonka hän sanoo pelastaneen -hänen henkensä, ja hra Lenormand, jonka keralla hän sanoo -alottaneensa erään puhelun..." - -"Siihen aikaan kun olin etsivän osaston päällikkönä", keskeytti -Lupin. "Myönnätte siis..." - -"Hra Steinweg", sanoi tutkintotuomari, "tunnetteko hänet hra -Lenormandiksi?" - -"En, mutta minä tiedän, että Arsène Lupin ja hän ovat sama." - -"Suostutte siis puhumaan?" - -"Kyllä... mutta... me emme ole yksinämme." - -"Mitä tarkotatte? Täällä on vain kirjurini... ja vartija..." - -"Hra tutkintotuomari, salaisuus, jonka aijon ilmaista, on niin -tärkeä, että te olisitte itsekin pahoillanne..." - -"Vartija, menkäähän ulkopuolelle", sanoi Formerie. "Tulkaa heti -takaisin, jos kutsun. Oletteko kirjuriani vastaan, hra Steinweg?" - -"En, en... saattaisi olla parempi... mutta kuitenkin..." - -"Puhukaa siis. Mitään paljastuksianne ei muuten merkitä pöytäkirjaan. -Yksi sana vielä sentään: Kysyn teiltä viimeisen kerran, onko -välttämätöntä, että vanki on tässä puhelussa saapuvilla?" - -"Ihan välttämätöntä. Saatte itse nähdä syyn siihen." - -Hän veti tuolinsa tutkintatuomarin pöydän ääreen. Lupin jäi seisomaan -kirjurin lähelle. Ja vanhus alkoi matalalla äänellä puhella: - -"Siitä on nyt kymmenen vuotta, kun eräät asianhaarat, joihin minun ei -tarvitse tässä kajota, saattoivat tietooni merkillisen tarinan, joka -koskee kahta henkilöä." - -"Heidän nimensä, olkaa hyvä." - -"Nimet ilmotan hetimiten. Sanon vain ensiksikin, että toisella -näistä henkilöistä on huomattava asema Ranskassa ja että toinen, -italialainen tai pikemmin espanjalainen... niin, espanjalainen..." - -Loikkaus, kaksi pelottavaa nyrkin iskua... Lupinin käsivarret olivat -huitaisseet oikeaan ja vasempaan kuin jousten ponnahduttamina, -ja hänen nyrkkinsä, kovat kuin kanuunankuulat, mojauttivat -tutkintotuomaria ja kirjuria leukaan, juuri korvan alle. - -Tutkintotuomari ja kirjuri lysähtivät pöytiensä yli voihkaustakaan -päästämättä. - -"Hyvin osattu!" sanoi Lupin. "Se oli näpsä ote." - -Hän meni ovelle ja lukitsi sen hiljaisesti. Palatessaan hän kysyi: - -"Steinweg, onko teillä kloroformi?" - -"Oletteko ihan varma siitä, että he ovat tainnuksissa?" kysyi vanhus -pelosta vapisten. - -"Mitä ajattelettekaan! Mutta sitä kestää vain kolme tai neljä -minuuttia... Ja se ei ole kyllin pitkä aika." - -Saksalainen otti taskustaan pullon ja kaksi valmiiksi järjestettyä -puuvillatukkoa. - -Lupin otti pullosta tulpan, kaatoi muutamia pisaroita kloroformia -puuvillatukkoihin ja piteli niitä tutkintatuomarin ja hänen -kirjurinsa nenän edessä: - -"Mainiota! Meillä on kymmenen minuutin rauha ja häiriintymättömyys -käytettävissämme. Se riittää, mutta kiirehtikäämme kuitenkin; -eikä sanaakaan liikaa, vanhus, kuuletteko?" Hän tarttui toista -käsivarteen. "Te näette mitä minä kykenen tekemään. Tässä me olemme, -kahden kesken Oikeuspalatsin keskuksessa, syystä että minua niin -halutti." - -"Niin." - -"Aijotte siis kertoa minulle salaisuutenne?" - -"Niin. Minä kerroin sen Kesselbachille, hän kun oli rikas ja saattoi -käyttää sitä paremmin kuin kukaan, jonka tunsin. Mutta vaikka -te olette vanki ja aivan voimaton, niin pidän teitä sata kertaa -vahvempana kuin Kesselbach oli sadan miljoonansa kanssa." - -"Siinä tapauksessa puhukaa; ja käykäämme asioihin oikeassa -järjestyksessä. Murhaajan nimi?" - -"Mahdotonta!" - -"Kuinka niin mahdotonta? Arvelin teidän sen tietävän ja aikovan -kertoa minulle kaikki!" - -"Kaikki, mutta sitä en." - -"Mutta..." - -"Myöhemmällä." - -"Olette hullu! Miksi?" - -"Minulla ei ole mitään todisteita. Myöhemmällä, kun te olette vapaa, -me pyydystämme yhdessä. Mitä sitä paitsi olisi siitä nyt hyötyä? Enkä -totisesti voi nyt sanoa." - -"Pelkäätte häntä?" - -"Niin." - -"No hyvä", sanoi Lupin. "Eihän se sentään kaikkein tärkein asia -olekaan. Muusta olette päättänyt puhua?" - -"Pidättelemättä." - -"No, vastatkaa siis. Kuka on Pierre Leduc?" - -"Hermann IV, Zweibrücken-Veldenzin suurherttua, Berncastelin prinssi, -Fistingenin kreivi, Wiesbadenin ja muiden seutujen herra." - -Lupinia vavahdutti riemu hänen kuullessaan, ettei hänen suojattinsa -toki ollut silavasaksan poika! - -"Lempo!" hän jupisi. "Uljas arvo!... Sikäli kuin muistan on -Zweibrücken-Veldenzin suurherttuakunta Preussissa?" - -"Niin, Moselin varrella. Veldenz-suku on pfalzkreivillisen -Zweibrücken-suvun haara. Suurherttuakunta joutui ranskalaisten -haltuun Lunévillen rauhanteon jälkeen ja kuului Mont-Tonnerren -departementtiin. Vuonna 1814 se luovutettiin takaisin Hermann -I:n, Pierre Leducin isoisän isän hyväksi. Hänen poikansa, Hermann -II, vietti nuoruutensa hurjistellen, saattoi itsensä häviöön, -joudutti maansa raha-asiat rappiolle ja teki itsensä mahdottomaksi -alamaisilleen, jotka lopulta osittain polttivat Veldenzin -vanhan linnan ja karkottivat hallitsijansa. Suurherttuakuntaa -hoiti ja hallitsi sitte kolme sijaishallitsijaa Hermann II:n -nimessä, joka omituista kyllä ei luopunut arvostaan, vaan pysyi -nimellisesti hallitsevana suurherttuana. Hän asusti jokseenkin -ahtaissa raha-asioissa Berlinissä; myöhemmin hän taisteli -saksalais-ranskalaisessa sodassa Bismarckin vierellä, jonka ystäviä -hän oli. Hänet surmasi pommi Parisin piirityksen aikana, ja -kuollessaan hän uskoi Bismarckin hoiviin poikansa Hermannin, Hermann -III:n nimittäin." - -"Meidän Leducimme isän?" sanoi Lupin. - -"Niin. Kansleri mieltyi Hermann III:een ja käytti häntä useasti -salaisena lähettinä ylhäisille ulkomaalaisille. Suojelijansa -kukistuttua Hermann III poistui Berlinistä, matkusteli maailmalla, -ja palattuansa asettui Dresdeniin. Bismarckin kuollessa oli Hermann -III siellä. Hän itse kuoli kaksi vuotta jälkeenpäin. Nämä ovat -Saksassa yleisesti tiettyjä tosiasioita; ja se on kolmen Hermannin, -yhdeksännellätoista vuosisadalla eläneiden Zweibrücken-Veldenzin -suurherttuain tarina." - -"Mutta neljäs, Hermann IV, se jonka asioihin me olemme osallisiksi -joutuneet?" - -"Hänestä puhumme piankin. Siirtykäämme nyt tuntemattomiin seikkoihin." - -"Teille yksistään tiettyihin", sanoi Lupin. "Minulle yksistään ja -joillekuille muille." - -"Joillekuille muillekinko? Eikö salaisuutta ole säilytetty?" - -"On, on, salaisuuden ovat visusti säilyttäneet ne, jotka sen -tietävät. Ei huolta: heidän etunsa vaatii, sen vakuutan, heitä -ehdottomasti olemaan sitä ilmaisematta." - -"Kuinka te sitte sen tiedätte?" - -"Viimeisen suurherttuan nimeä kantaneen Hermannin vanhan palvelijan -ja yksityisen kirjurin kautta. Tämä palvelija, joka kuoli sylissäni -Etelä-Afrikassa, uskoi minulle aluksi, että hänen herransa oli -salaisissa naimisissa ja jätti jälkeensä pojan. Sitte hän kertoi -minulle tuon suuren salaisuuden." - -"Jonka te jälkeenpäin ilmaisitte Kesselbachille." - -"Niin." - -"Malttakaahan silmänräpäys... Odottakaa..." - -Lupin kumartui Formerien yli, varmistui siitä, että kaikki oli hyvin -ja sydän tykki säännöllisesti, ja sanoi: - -"Jatkakaa." - -Steinweg alotti jälleen: - -"Sen päivän iltana, jona Bismarck kuoli, astuivat suurherttua Hermann -III ja hänen uskollinen palvelijansa -- minun etelä-afrikalainen -ystäväni -- junaan, joka toi heidät Müncheniin juuri ajoissa, -heidän ennättääksensä Wienin pikajunaan. Wienistä he matkustivat -Konstantinopoliin, sieltä Kairoon, sieltä Napoliin, sieltä Tunisiin, -sieltä Espanjaan, sieltä Parisiin, sieltä Lontooseen, Pietariin, -Varsovaan... eivätkä he pysähtyneet ainoassakaan paikassa. He ottivat -ajurin, nostattivat kaksi matkareppuansa etuistuimelle, syöksyivät -läpi katujen, riensivät toiselle asemalle tai laiturille ja nousivat -taas heti junaan tai höyrylaivaan." - -"Sanalla sanoen, heitä ajettiin takaa ja he yrittivät eksyttää -vainoojiansa jäljiltänsä", päätti Arsène Lupin. - -"Eräänä iltana he läksivät Trevesin kaupungista, puettuina työmiesten -lakkeihin ja palttinamekkoihin, kumpaisellakin mytty sauvan sakaraan -olan yli ripustettuna. He kävelivät neljäkymmentäkaksi kilometriä -Veldenziin, missä on Zweibrückenin vanha linna tai oikeammin sen -rauniot." - -"Ei mitään kuvauksia, olkaa hyvä." - -"Kaiken päivää he piileskelivät läheisessä metsässä. Yöllä he -hiipivät vanhojen linnanmuurien pimentoon. Hermann käski palvelijansa -odottaa häntä ja kapusi itse muurin yli Sudenkidaksi nimitetystä -murroksesta. Hän palasi tunnin kuluttua. Seuraavalla viikolla, -taaskin kierreltyään maita mantereita, hän palasi kotiinsa -Dresdeniin. Retki oli tehty." - -"Ja mikä oli retken tarkotuksena?" - -"Suurherttua ei milloinkaan hiiskunut sanaakaan siitä -palvelijallensa. Mutta eräät seikat ja jälkeenpäin sattuneet -tapaukset saivat miehen sommittelemaan kokoon asianlaidan ainakin -osittain." - -"Pian, Steinweg, aika alkaa jo käydä lyhyeksi; ja minä olen kiihkeä -tietämään..." - -"Kaksi viikkoa retken jälkeen kreivi von Waldemar, keisarin -henkivartioväen upseeri ja hänen henkilökohtaisia ystäviänsä, kävi -kuuden miehen keralla suurherttuan luona. Hän oli siellä koko -päivän lukkojen takana suurherttuan kanssa tämän työhuoneessa. -Tuon tuostakin kuului väittelyä, kiivasta riitelyä. Erään lauseen -kuulikin palvelija astuessaan puutarhassa ikkunain alitse: 'Ne -paperit jätettiin teille; Hänen Majesteettinsa on varma siitä. Jos -kieltäydytte antamasta niitä minulle vapaaehtoisesti...' Lauseen -jatko, uhkauksen tarkotus ja koko kohtauskin voidaan helposti arvata -siitä, että Hermannin talo tutkittiin läpikotaisin." - -"Mutta se on vastoin lakia." - -"Se olisi ollut vastoin lakia, jos suurherttua olisi ollut vastaan; -mutta hän oli itse kreivin mukana etsinnässä." - -"Ja mitä haeskelivat he? Kanslerin muistelmiako?" - -"He etsivät salaista asiapaperikimppua, jonka tiedettiin olevan -olemassa, muutamien varomattomuuksien ilmaisemana, ja varmasti -tulleen uskotuksi suurherttua Hermannin haltuun." - -Lupin mutisi kiihtyneesti: - -"Salaisia asiapapereita... ja epäilemättä hyvin tärkeitä?" - -"Mitä tärkeimpiä. Noiden paperien julkaiseminen johtaisi tuloksiin, -joita olisi mahdoton ennakolta nähdä, ei ainoastaan Saksan sisäisissä -asioissa, vaan myöskin sen suhteissa muihin valtoihin." - -"Haa!" huudahti Lupin ankarassa kiihkossa. "Haa, voiko olla -mahdollista... Mitä todisteita on teillä?" - -"Mitä todisteitako? Suurherttuan vaimon todistus, ne luottamukset, -jotka hän suurherttuan kuoltua uskoi palvelijalle." - -"Niin... niin..." sopersi Lupin. "Meillä on suurherttuan itsensä -todistus." - -"Parempi kuin sekin", oikaisi Steinweg. - -"Mikä sitte?" - -"Eräs asiakirja: hänen omakätisesti laatimansa ja allekirjottamansa -asiakirja, joka sisältää..." - -"Sisältää mitä?" - -"Luettelon hänen haltuunsa uskotuista salaisista papereista." - -"Kertokaa minulle, parilla sanalla..." - -"Parilla sanalla? Sitä ei voi tehdä. Luettelo on pitkä kuin -käsivarteni, kauttaaltaan on siihen siroteltu muistutuksia ja -huomautuksia, jotka toisinaan ovat mahdottomat ymmärtää. Mainitsen -vain kaksi otsikkoa, jotka ilmeisesti koskevat kahta sellaisten -paperien kääryä. _Kruununprinssin omakätisiä kirjeitä Bismarckille_ -on toinen. Päivämäärät osottavat nuo kirjeet kirjotetuiksi Fredrik -III:n kolmikuukautisena hallituskautena. Kuvitellakseen mitä kirjeet -sisältänevät tarvitsee vain ajatella Fredrik keisarin sairautta, -hänen riitojaan poikansa kanssa..." - -"Niin, niin, minä tiedän... Ja toinen otsikko?" - -"_Valokuvia Fredrik III:n ja keisarinnan kirjeistä Englannin -kuningattarelle_." - -"Sanotteko täydellä todella, että se on luettelossa?" kysyi Lupin -tukahtuvalla äänellä. - -"Kuunnelkaahan suurherttuan muistiinpanoja: _Suur-Britannian -ja Ranskan välisen sopimuksen teksti_. Ja nämä hiukan hämärät -sanat: 'Elsass-Lotrinki'... 'Siirtomaat'... 'Merivarustelujen -supistaminen'..." - -"Siinä sanotaan niin?" tokaisi Lupin. "Ja te sanotte sitä -hämäräksi?... Ne sanathan huikaisevat kirkkaudellaan!... Haa, voiko -olla mahdollista!... Ja mitä lisäksi mitä lisäksi?" - -Hänen puhuessaan kuului ovelta melua. Joku kolkutti. - -"Ette voi tulla sisälle", sanoi Lupin. "Minulla on hommia... -Jatkakaa, Steinweg." - -"Mutta..." intti vanhus suuresti säikähdyksissään. - -Ovea röykytettiin rajusti, ja Lupin kuuli Weberin äänen Hän luikkasi: - -"Hiukan kärsivällisyyttä, Weber. Minä olen viidessä minuutissa -valmis." - -Hän tarttui vanhusta käsivarteen ja sanoi käskevällä äänellä: - -"Olkaa huoletta ja jatkakaa kertomustanne. Sanotte siis, ettei -suurherttuan ja hänen palvelijansa retkellä Veldenzin linnaan ollut -muuta tarkotusta kuin noiden paperien piilottaminen?" - -"Muusta ei voi olla kysymystäkään." - -"Hyvä on. Mutta suurherttua on saattanut jälkeenpäin siepata ne pois!" - -"Ei, hän ei ennen kuolemaansa enää poistunut Dresdenistä." - -"Mutta suurherttuan vihamiehet, joiden etu ehdottomasti vaati heitä -etsimään paperit käsiinsä ja hävittämään ne -- eivätkö he ole voineet -yrittää saada selville paperien säilytyspaikkaa?" - -"He ovat yrittäneet." - -"Mistä sen tiedätte?" - -"Voittehan ymmärtää, etten minä jäänyt toimettomaksi, ja että noiden -paljastusten jälkeen oli ensimäisenä huolenani lähteä Veldenziin ja -tehdä tiedusteluja lähikylissä. No, minä kuulin, että linnassa oli -kahtena kertana käynyt kymmenkunta miestä, jotka tulivat Berlinistä, -varustettuina suosituksilla sijaishallitsijoille." - -"No?" - -"No, he eivät löytäneet mitään, sillä sittemmin on linna suljettu -yleisöltä." - -"Mutta mikä estää ketä tahansa pääsemästä sisälle?" - -"Viisikymmenmiehinen linnotusjoukko, joka pitää vartiota yöt päivät." - -"Suurherttuakunnan sotureita?" - -"Ei, keisarin omasta henkivartioväestä valittuja." - -Käytävässä yltyi meteli: - -"Ovi auki!" huusi ääni. "Minä käsken teitä avaamaan oven." - -"En voi, Weber veikkonen; lukko on epäkunnossa. Jos noudatatte -neuvoani, niin leikkaatte lukon ympäriltä oven." - -"Ovi auki!" - -"Entäs Europan kohtalo, jota me täällä parhaillaan pohdimme?" - -Hän kääntyi ukkoon: - -"Te ette siis kyennyt pääsemään linnaan?" - -"En." - -"Mutta uskotte varmasti, että nuo paperit on sinne kätketty?" - -"Kuulkaahan, olenhan toki antanut siitä kylliksi todisteita? Ettekö -ole vakuutettu?" - -"Kyllä, kyllä", jupisi Lupin, "ne ovat siellä kätkettyinä... siitä ei -ole epäilystäkään... ne ovat siellä kätkettyinä." - -Ulkopuolella miehet penkoivat lukkoa. - -Lupin kysyi Steinwegiltâ: - -"Mihin kuoli suurherttua?" - -"Keuhkokalvon tulehdukseen, joka teki hänestä muutamassa -päivässä lopun. Hän saavutti tuskin tajuntaansa ennen loppua; ja -kamalaa kuuluu olleen se, että hänen nähtiin hourekohtaustensa -lomassa tekevän rajuja ponnistuksia ajatustensa keräämiseksi ja -ymmärrettävien lauseiden puhumiseksi. Tuon tuostakin hän huusi -vaimoansa, katseli häntä epätoivoisesti ja liikutti turhaan -huuliansa." - -"Sanalla sanoen, hän puhui?" sanoi Lupin, keskeyttäen hänet, sillä -lukon retuuttaminen alkoi häntä huolestuttaa. - -"Ei, hän ei puhunut. Mutta eräänä verrattain selvänä hetkenä hän -sai kootuksi kylliksi tarmoa piirtääkseen joitakuita merkkejä -paperinpalaselle, jonka hänen vaimonsa hänelle antoi." - -"Ja nuo merkit..." - -"Ne olivat enimmäkseen mahdottomia lukea." - -"Enimmäkseen? Mutta toiset?" kysyi Lupin kiihkeästi. "Toiset?" - -"Siinä oli ensinnäkin kolme aivan selvää numeroa: 8, 1 ja 3..." - -"Niin, 813, tiedän... ja sitte?" - -"Sitte oli muutamia kirjaimia... useita kirjaimia, joista voidaan -varmasti saada selville ainoastaan kolmikirjaiminen ryhmä, jota -lähinnä seuraa kaksikirjaiminen ryhmä." - -"APO ON, niinkö?" - -"Oh, te siis tiedätte..." - -Lukko oli myötäämässä; melkein kaikki ruuvit oli irrotettu. Äkkiä -säikähtäen häirityksi tulemista kysyi Lupin: - -"Tämä epätäydellinen lauselma APO ON ja numerot 813 ovat siis ne -kaavat, jotka suurherttua sääsi vaimollensa ja pojallensa heidän -voidakseen löytää nuo salaiset paperit?" - -"Niin." - -"Ja miten kävi suurherttuan vaimon?" - -"Hän kuoli pian miehensä jälkeen, voisi sanoa suruun." - -"Ja pitikö suku huolta lapsesta?" - -"Mikä suku? Suurherttualla ei ollut veljiä eikä sisaria. Sitä paitsi -oli hän ainoastaan morganaattisessa ja salaisessa avioliitossa. -Ei, lapsen vei pois Hermannin vanha palvelija. Hän oli pahanlainen -poika, itsepäinen, oikullinen ja häijy. Eräänä päivänä hän katosi -tietämättömiin." - -"Tiesikö hän syntymänsä salaisuutta?" - -"Tiesi; ja hänelle näytettiin se paperiarkki, jolle Hermann oli -kirjottanut kirjaimet ja numerot." - -"Ja sen koommin ei tätä paljastusta ole tehty kenellekään muulle kuin -teille itsellenne?" - -"Siinä kaikki." - -"Ja te uskoitte sen ainoastaan hra Kesselbachille?" - -"Niin. Mutta varovaisuuden vuoksi, vaikka näytinkin hänelle tuon -kirjaimia ja numeroita sisältävän paperiliuskan sekä mainitsemani -luettelon, pidin nämä molemmat asiakirjat omassa hallussani. -Tapaukset ovat todistaneet, että olin oikeassa." - -Lupin piteli nyt ovea molemmin käsin. - -"Weber", hän karjui, "olette kovin tunkeileva! Minä toimitan teille -varotuksen!... Steinweg, onko teillä nuo asiapaperit?" - -"On." - -"Ovatko ne turvallisessa tallessa?" - -"Ehdottomasti." - -"Parisissa?" - -"Ei." - -"Sen parempi. Älkää unohtako, että henkenne on vaarassa ja että teitä -väijytään." - -"Sen tiedän. Vähäisinkin väärä askel syöksee minut tuhoon." - -"Aivan. Ryhtykää siis varokeinoihin, haihduttakaa viholliset -jäljiltä, menkää noutamaan paperinne ja odottakaa ohjeitani. Asia on -oikealla tolallansa. Viimeistään kuukauden kuluttua lähdemme yhdessä -Veldenzin linnaan." - -"Entä jos olen vankilassa?" - -"Minä otan teidät ulos." - -"Voitteko?" - -"Juuri päivää myöhemmin kuin olen itse tullut ulos. Ei, minä olen -väärässä; samana iltana... tuntia myöhemmin." - -"Teillä on siihen keino?" - -"Minulla on jo kymmenen minuutin ajan ollut siihen erehtymätön keino. -Teillä ei ole mitään muuta minulle sanottavana?" - -"Ei." - -"Sittepä avaan oven." - -Hän avasi lukon, veti oven auki ja puheli Weberille kumartaen: - -"Veikko Weber parka, en tiedä miten pyytäisin anteeksi..." - -Hän ei lopettanut lausettaan. Apulaispäällikön ja kolmen poliisin -äkillinen sisälle hyökkääminen ei antanut hänelle aikaa. - -Weber oli raivosta ja vimmasta valjuna. Noiden kahden miehen -liikahtamaton asento sai hänet ihan suunniltaan. - -"Kuolleet!" hän huudahti. - -"Eivät vähääkään, eivät vähääkään", naureskeli Arsène Lupin, -"nukkuvat vain! Formerie oli väsyksissä... joten myönsin hänelle -muutaman minuutin levon." - -"Riittää jaarittelua!" ärjyi Weber. Ja poliiseihin kääntyen: "Viekää -hänet takaisin Santéhen. Ja pitäkääkin, hitto vieköön, silmänne auki! -Mitä tähän vieraaseen tulee..." - -Lupin ei kuullut enempää Weberin aikeista vanhaan Steinwegiin nähden. -Joukko kunnalliskaartilaisia ja poliisikonstaapeleita joudutti hänet -vankivaunuun. - -Portailla kuiskasi Doudeville: - -"Weber sai kirjallisen varotuksen. Siinä muistutettiin häntä pitämään -silmällä teidän joutumistanne vastakkain ja varomaan Steinwegia. -Kirjelmän alla oli nimikirjaimet 'L.M.'" - -Mutta Lupin tuskin vaivasi päätänsä tämän johdosta. - -Mitä välitti hän murhaajan vihasta tai ukko Steinwegin kohtalosta? -Hänellä oli hallussaan Rudolf Kesselbachin salaisuus. - - * * * * * - -Vastoin odotuksiaan ei Lupinilla ollut minkäänlaista kiusaa -kärsittävänä Formerielle tekemänsä väkivallan johdosta. - -Tutkintotuomari tuli Santéhen itse, kahta päivää myöhemmin, ja sanoi -hänelle hiukan hämillään ja ystävällisyyttä teeskennellen, ettei hän -aikonut jatkaa sitä asiaa pitemmälle. - -"En minäkään!" vastasi Lupin. - -"Mitä tarkotatte?" - -"No, minä tarkotan, etten lähetä siitä mitään tietoa sanomalehtiin -enkä tee mitään, mikä voisi teidät saattaa naurunalaiseksi, hra -tutkintotuomari. Sitä häväistystä ei päästetä julkisuuteen, sen -lupaan. Sitähän haluatte, vai mitä?" - -Formerie punastui ja pitkitti vastaamatta: - -"Mutta tästälähtein toimitetaan teidän kuulustelunne täällä." - -"On varsin kohtuullista, että laki ottaa vaivaantuakseen Lupinin -takia!" sanoi se herrasmies. - -Hänen kirjeenvaihtojärjestelmänsä oli yksinkertainen, ja hän oli sen -heti sommitellut. Joka aamu annettiin hänelle numeroituina nippuina -paperiarkkeja kirjekuoriksi tehtäväksi; ja joka ilta haettiin -kirjekuoret, asianomaisesti käännettyinä ja liimattuina. Lupin oli -huomannut, että hänen nipullaan oli aina sama numero. Siitä hän oli -tehnyt sen johtopäätöksen, että numeroitujen nippujen jako aina -toimitettiin samassa järjestyksessä niiden vankien kesken, jotka oli -valittu tähän työhön. Kokemus osotti hänen olevan oikeassa. - -Nyt tarvittiin vain, että Doudevillet lahjoivat erään työntekijän -siitä yksityisestä liikkeestä, jolle paperiarkkien toimittaminen -ja kirjekuorien myyminen oli annettu urakalla. Tämä kävi helposti -päinsä; ja siitä asti Lupinin tarvitsi menestyksestä varmana vain -rauhallisesti odottaa, kunnes päällimäiselle arkille ilmestyi hänen -ja hänen ystäviensä kesken sovittu merkki. - -Kuudentena päivänä hän huudahti ilahtuneesti: - -"Vihdoinkin!" - -Hän sieppasi eräästä kätköstänsä pienoisen pullon, otti siitä tulpan, -kostutti etusormensa päätä sen sisältämään nesteeseen ja siveli -sormellaan nipun kolmatta arkkia. - -Pian ilmeni piirtoja, sitte kirjaimia, sitte sanoja ja lauseita. - -Hän luki: - - 'Kaikki hyvin. Steinweg vapaana. Piileksii maalla. Geneviève - Ernemont hyvässä voinnissa. Menee usein Hotel Bristoniin - tapaamaan rouva Kesselbachia, joka on sairaana. Hän kohtaa siellä - joka kerta Pierre Leducin. Vastatkaa samalla keinolla. Ei mitään - vaaraa.' - -Siten järjestyi yhteys muun maailman kanssa. Taaskin olivat Lupinin -puuhat onnistuneet. Hänen sopi nyt käydä suorittamaan suunnitelmaansa -ja johtamaan sanomalehtisotaa, jota hän oli vankilansa rauhallisessa -yksinäisyydessä valmistellut. - -Kolmea päivää myöhemmin ilmestyivät "Grand Journalissa" nämä muutamat -rivit: - - 'Aivan erillään ruhtinas Bismarckin muistelmista, jotka asiata - tuntevien lausunnon mukaan sisältävät pelkästään niiden tapausten - virallisen historian, joihin suuri kansleri oli osallinen, on - olemassa sarja melkoisen mielenkiintoisia salaisia kirjeitä. - - Nämä kirjeet on äskettäin löydetty. Olemme pätevältä taholta - kuulleet, että ne tulevat kohdakkoin julkisuuteen.' - -Lukijani muistavat sen hälyn, jota nämä salaperäiset lauseet -herättivät koko sivistyneessä maailmassa, ihmisten selittelyt, heidän -esittämänsä vihjaukset ja varsinkin sen riidan, johon saksalainen -sanomalehdistö joutui. Kuka oli antanut aiheen noille riveille? Mitä -olivat tarkotetut kirjeet? Kuka oli kirjottanut ne kanslerille tai -saanut ne häneltä? Oliko tämä kuoleman jälkeen seurannutta kostoa? -Vai oliko se jonkun Bismarckin kirjeenvaihtajan varomattomuutta? - -Toinen tiedonanto vakiinnutti yleisen mielipiteen muutamissa kohden, -mutta samalla kiihdytti sen tavattomaan jännitykseen. Se kuului -seuraavasti: -** -'Grand Journal'in toimitukselle: - -Santé-vankila, 14. koppi, Toinen osasto. - -Te julkaisitte viime numerossanne uutisen, joka perustuu muutamiin -sanoihin, jotka äskettäin lausuin Santéssa ulkopolitiikasta -pitämässäni esitelmässä. Kirjeenvaihtajanne tiedonanto, vaikka onkin -kaikissa oleellisissa kohdissaan oikea, kaipaa pikku korjausta. -Kirjeet ovat olemassa, kuten siinä mainitaan, ja on mahdoton kieltää -niiden tavatonta tärkeyttä, niitä kun on asianomaisen hallituksen -toimesta herkeämättä etsiskelty jo kymmenen vuotta. Mutta kukaan ei -tiedä minne ne on kätketty eikä kukaan tiedä ainoatakaan sanaa niiden -sisällöstä. - -Olen vakuutettu siitä, ettei yleisö minulle pahastu, jos annan sen -jonkun aikaa odottaa ennen kuin tyydytän sen peräti luonnollista -uteliaisuutta. Siitä puhumattakaan, ettei minulla ole hallussani -kaikkia totuuden selville saamiseen tarvittavia aineksia, ei nykyinen -toimintani salli minun omistaa tälle asialle niin paljoa aikaa kuin -soisin. - -Tällähaavaa voin ainoastaan ilmottaa, että kuoleva valtiomies uskoi -kirjeet eräälle uskollisimmalle ystävälleen ja että tämän ystävän -sittemmin täytyi kärsiä ikäviä seurauksia uskollisuudestansa. -Alituinen vakoilu, kotitarkastukset, mikään ei häneltä säästynyt. - -Olen antanut kahdelle salapoliisieni parhaalle asiamiehelle -määräyksen seurata jälkiä alusta asti, enkä epäile voivani kahdessa -päivässä päästä tämän jännittävän salaisuuden perille. - -Suurimmalla kunnioituksella - -_Arsène Lupin_.' - -Arsène Lupin se siis juttua johtikin! Hän se vankikopistaan hoiteli -ensimäisessä uutisessa julistettua huvi- tai murhenäytelmää. Mikä -onni! Jokainen riemastui. Lupinin kaltaisen taiteilijan avulla täytyi -näytöksestä tulla sekä hauska että hämmästyttävä. - -Kolmea päivää myöhemmin sisälsi "Grand Journal" seuraavan kirjeen -Arsène Lupinilta: -** -'Sen uskollisen ystävän nimi, johon viittasin, on ilmotettu -minulle. Hän oli suurherttua Hermann III, Zweibrücken-Veldenzin -suurherttuakunnan hallitseva (vaikka valtaistuimelta pidätetty) -valtias ja ruhtinas Bismarckin täyttä ystävyyttä nauttiva uskottu. - -Hänen talonsa tutki läpikotaisin kreivi von W-- kahdentoista miehen -keralla. Tämän etsinnän tulos oli kielteinen, mutta paperien -todistettiin kuitenkin olevan suurherttuan hallussa. - -Minne kätki hän ne? Tämä on ongelma, jota tällä haavaa ei luultavasti -kukaan maailmassa kykenisi ratkaisemaan. - -Minun täytyy pyytää neljäkolmatta tuntia sen ratkaisemiseen. - -_Arsène Lupin_.' - -Ja neljänkolmatta tunnin kulutta ilmestyi luvattu paljastus: -** -'Kysymyksessä olevat kirjeet on kätketty Veldenzin, Zweibrückenin -suurherttuakunnan pääkaupungin läänityslinnaan. Linna tuhottiin -yhdeksännellätoista vuosisadalla osittain. - -Mihin on ne siellä kätketty? Ja mitä suorastaan sisältävät nuo -kirjeet? Näitä kahta ongelmaa selvittelen parhaillaan; ja ratkaisun -julkaisen neljän päivän kuluttua. - -_Arsène Lupin_.' - -Mainittuna päivänä ihmiset tungeksivat ostamaan "Grand Journalin" -numeroita. Kaikkien pettymykseksi ei siinä ollutkaan luvattua -tiedonantoa. Sama äänettömyys seuraavana päivänä. - -Mitä oli tapahtunut? - -Se tuli tietoon poliisiprefektin virastossa sattuneen varomattomuuden -kautta. Santén vankilanjohtaja kuului saaneen varotuksen, että -Lupin oli yhteydessä apuriensa kanssa niiden kirjenippujen avulla, -joita hän valmisti. Mitään ei oltu saatu ilmi; mutta oli ajateltu -parhaaksi kaikessa tapauksessa kieltää kaikkinainen työskentely tältä -sietämättömältä vangilta. - -Tähän vastasi sietämätön vanki: - -"Koska minulla ei nyt ole mitään tekemistä, niin voinpahan -pitää huolta oikeudenkäynnistäni. Olkaa hyvä ja antakaa tieto -asianajajalleni, maître Quimbelille." - -Se oli totta. Lupin oli siihen asti kieltäytynyt ryhtymästä mihinkään -tekemisiin maître Quimbelin kanssa, mutta suostui nyt tapailemaan -häntä ja valmistelemaan puolustustansa. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä maître Quimbel hilpeällä äänellä pyysi Lupinia -tuotavaksi lakimiesten huoneeseen. Hän oli vanhanpuoleinen mies ja -käytti hyvin voimakkaita silmälaseja, jotka saivat hänen silmänsä -näyttämään tavattoman isoilta. Hän asetti hattunsa pöydälle, -levitti salkkunsa auki ja alkoi heti tehdä ennakolta huolellisesti -valmistelemiansa kysymyksiä. - -Lupin vastaili tavattoman auliisti, vieläpä vapaaehtoisesti -ilmoitteli monen monituisia erityisseikkoja, jotka maître Quimbel -sanelun mukaan merkitsi paperilappusille. - -"Ja sanotte siis", jatkoi lakimies, pää papereihin hautautuneena, -"että siihen aikaan..." - -"Sanon, että siihen aikaan..." vastasi Lupin. - -Vähin erin, luonnollisin ja tuskin huomattavin liikahduksin, hän -tuki kyynäspäänsä pöytää vasten. Hän laski käsivartensa verkalleen -alas, pujotti kätensä maître Quimbelin hatun alle, pisti sormensa -nahkanauhan rakoon ja otti sieltä tuollaisen pitkittäin taitetun -paperisuikaleen, joita hatuntekijä sovittaa nahan ja sisustuksen -väliin silloin kun hattu on hiukkasen liian iso. - -Hän kääri paperin auki. Se oli ennakolta sovitulla salakirjotuksella -laadittu sanoma Doudevillelta: - - 'Olen sisäpalvelijana maître Quimbelilla. Voitte pelotta vastata - samalla keinolla. - - L. M., murhaaja, se antoi ilmi kirjekuoritempun. Olipa hyvä, että - ennakolta älysitte tämän siirron!' - -Kirjelmässä oli vielä tarkka selostus Lupinin paljastusten saamasta -vastaanotosta. - -Lupin otti taskustaan samanlaisen paperisuikaleen, jossa oli hänen -ohjeitansa, pisti sen hiljaisesti edellisen sijalle ja veti kätensä -jälleen pois. Temppu oli tehty. - -Ja Lupinin kirjeenvaihto "Grand Journalissa" alkoi viipymättä jälleen: -** -'Pyydän yleisöltä anteeksi, etten pitänyt lupaustani. -Santé-palatsin postiolot ovat surkean vajanaiset. - -Olemme kuitenkin lähellä loppua. Minulla on käsissäni kaikki -asiapaperit, jotka vääjäämättömästi ilmaisevat totuuden. Minä en -julkaise niitä vielä. Kuitenkin olkoon sanottuna, että kirjeiden -joukossa on muutamia, jotka lähetti kanslerille eräs hänen -oppilaakseen ja ihailijakseen selittäytynyt, joka oli määrätty useita -vuosia myöhemmin vapauttamaan itsensä väsyttävästä holhoojasta ja -hallitsemaan yksinänsä. - -Uskon puhuneeni selkeästi.' - -Ja seuraavana päivänä: -** -'Kirjeet kirjotettiin edesmenneen keisarin aikana. Minun ei -tarvinne lisätä mitään niiden tärkeyden todistamiseksi.' - -Neljän päivän vaiti-olo ja sitte tämä lopullinen kirjelmä, joka -aikaansai vielä muistissa olevan hälinän: -** -'Tutkimukseni on päättynyt. Nyt tiedän kaikki. - -Pelkällä harkinnan voimalla olen arvannut kätköpaikan salaisuuden. - -Ystäväni ovat lähdössä Veldenziin ja kaikkien esteiden uhalla he -menevät linnaan heille osottamaani tietä. - -Sanomalehdet julkaisevat sitte valokuvia kirjeistä, joiden -pääsisällön jo tunnen; mutta pidän parempana julkaista koko tekstin. - -Tämä varma, ehdoton julkaiseminen tapahtuu kahden viikon kuluttua -tästä päivästä, täsmälleen tämän elokuun 22. p:nä. - -Siihen asti olen vaiti... ja odotan.' - -Tiedonannot "Grand Journalille" lakkasivat tosiaankin toistaiseksi; -mutta Lupin ei herjennyt olemasta kirjeenvaihdossa ystäviensä kanssa -hatun kautta. Se oli niin yksinkertaista! Ei ollut mitään vaaraa. -Kuka olisi saattanut konsanaan aavistaa, että maître Quimbelin hattu -oli Lupinin kirjelaatikkona! - -Joka toinen tai kolmas aamu, niin useasti kuin saapuikin, tämä -kuuluisa asianajaja uskollisesti toi puolustettavansa kirjeet: -kirjeitä Parisista, kirjeitä maaseudulta, kirjeitä Saksasta, kaikki -Doudevillen lyhentämiä ja salakirjotukseksi muuttamia. Ja tuntia -myöhemmin maître Quimbel juhlallisesti asteli pois, vieden Lupinin -määräyksiä. - -Mutta eräänä päivänä Santén vankilanjohtaja sai kirjelmän, jonka alla -oli nimikirjaimet "L.M." ja jossa hänelle huomautettiin, että maître -Quimbel arvatenkin oli tietämättänsä Lupinin kirjeenkantajana ja että -olisi viisasta pitää silmällä tämän arvoisan herrasmiehen käyntejä. -Vankilanjohtaja kertoi maître Quimbelille ja tämä päätti pitää -nuorempaa toimistokumppaniansa mukanansa. - -Niinpä taaskin, huolimatta kaikista ponnistuksistaan, huolimatta -aina heruvasta kekseliäisyydestään, huolimatta jokaisen tappionsa -jälkeen uusiutuvasta ihmeteltävästä älykkäisyydestään, taaskin Lupin -huomasi olevansa estetty pitämästä yhteyttä muun maailman kanssa, -yhä ehkäisijänänsä pelottavan vastustajansa hirveä nerokkuus. Ja hän -havaitsi keskeytyksen tapahtuvan ratkaisevimmalla hetkellä, siinä -juhlallisessa käänteessä, jolloin hän kammiostansa oli lyömässä -viimeisen valttikorttinsa niitä liittoutuneita voimia vastaan, jotka -häntä niin kamalana ylivoimana ahdistelivat. - - * * * * * - -Elokuun 13. p:nä, istuessaan kahta asianajajaansa vastapäätä, -hänen huomionsa kohdistui sanomalehteen, johon maître Quimbel oli -kietaissut muutamia papereitaan. - -Hän näki hyvin isoilla kirjakkeilla painetun otsikon: - - "813". - -Ali-otsikot olivat: - - "UUSI MURHA". - - "KIIHTYMYS SAKSASSA". - - "ONKO _APO ON_ VIHDOIN SAANUT TULKINNAN?" - -Lupin vaaleni tuskasta. Otsikkojen alta hän luki sanat: - - 'Kaksi huomiota herättävää sähkösanomaa saapuu meille lehtemme - juuri mennessä koneeseen. - - Lähellä Augsburgia on löydetty vanhan miehen ruumis, kurkku - veitsellä katkaistuna. Poliisiviranomaisten on onnistunut todeta - ruumis: se on Steinweg, mies jota useasti mainittiin Kesselbachin - jutussa. - - Toisaalta sähköttää eräs kirjeenvaihtajamme, että kuuluisa - salapoliisi Sherlock Holmes on kiireisesti kutsuttu Kölniin - tapaamaan keisaria. Sieltä he lähtevät Veldenzin linnaan, - - Sherlock Holmesin sanotaan ottaneen tulkitakseen, mikä salaisuus - piilee sanoissa APO ON. - - Jos hän onnistuu, niin se merkitsee sen käsittämättömän taistelun - surkeata luhistumista, jota Arsène Lupin on kuluneen kuukauden - ajan niin omituisella tavalla johtanut.' - -Kammionsa neljän seinän sisällä numero 14. tunsi olevansa -peruuttamattomasti yksinään, sidotuin käsin, sidotuin tahdoin, -sidotuin aivoin. Häntä ei vähääkään auttanut se että hän oli kyvykäs, -nerokas, peloton, sankarillinen. Taistelua käytiin ilman häntä. Hänen -osansa oli nyt päättynyt. Hän oli liittänyt yhteen eri kappaleet ja -virittänyt kaikki jouset siihen isoon koneeseen, jonka piti tuottaa, -ikäänkuin itsellään toimivasti valmistaa hänen vapautuksensa; -ja hänelle oli mahdotonta tehdä ainoatakaan liikahdusta työnsä -parantamiseksi ja vaalimiseksi. - -Määräpäivänä kävisi kone työskentelemään. Sitä ennen voisi sattua -tuhannen epäsuotuista seikkaa, tuhannen vastusta ilmestyä, hänen -kykenemättänsä vastustamaan noita seikkoja tai poistamaan noita -vastuksia. - -Lupin vietti siihen aikaan elämänsä onnettomimmat hetket. Hän epäili -itseään. Hän kummaili, hautautuisiko hänen olemassaolonsa ainiaaksi -vankilan pimentoon. Eikö hän ollut tehnyt erehdystä laskelmissaan? -Eikö ollut lapsellista uskoa, että hänet vapauttava tapaus sattuisi -tuona määrättynä päivänä? - -"Hulluutta!" hän huudahteli. "Todisteluni on pettävää... Kuinka voin -odottaa sellaista asianhaarain yhteensattumista! Joku pikku seikka -tuhoaa kaikki... se välttämätön hiekkajyvä..." - -Steinwegin kuolema ja niiden asiapaperien katoaminen, jotka vanhuksen -piti hänelle luovuttaa, ei häntä suurestikaan huolestuttanut. Hän -olisi tarpeen vaatiessa tullut toimeen ilman noita asiapapereita; ja -Steinwegin hänelle lausumien muutamien sanojen johdolla hän pystyi -arvaamalla ja synnynnäisellä nerollaan käsittämään mitä keisarin -kirjeet sisälsivät, ja laatimaan sen taistelusuunnitelman, joka veisi -voittoon. Mutta hän ajatteli Sherlock Holmesia, joka oli nyt tuolla -taistelukentän keskuksessa ja joka etsiskeli ja löytäisi kirjeet, -siten tuhoten niin kärsivällisesti pystytetyn rakennuksen. - -Ja hän ajatteli 'sitä toista', näkymätöntä vihollista, joka hiippaili -vankilan ympärillä, piileskeli vankilassa, kenties arvasi hänen -salaisimmatkin suunnitelmansa jo ennen kuin ne oli haudottu hänen -ajatustensa syvyydessä. - -Elokuun 17.!... Elokuun 18.!... 19.!... Vielä kaksi päivää... -pikemmin kaksi vuosisataa! Voi näitä loppumattomia minuutteja!... - -Lupin, tavallisesti niin tyyni, niin täydellisesti oman itsensä -herra, niin kekseliäs hankkimaan huviketta itselleen, oli kuumeinen, -vuoroin ylvästelevä ja vuoroin alakuloinen, voimaton vihollista -vastaan, epäillen kaikkea ja kaikkia, juro. - -Elokuun 20.!... - -Hän olisi halunnut toimia eikä voinut. Mitä tahansa hän teki, oli -mahdotonta jouduttaa ratkaisun hetkeä. Tämä ratkaisu joko tapahtuisi -tahi ei; mutta Lupin ei varmasti tietäisi ennen kuin viimeisen päivän -viimeinen tunti olisi kulunut viimeiseen minuuttiin asti. Silloin ja -vasta silloin hän tietäisi järjestelmänsä lopullisen raukeamisen: - -"Raukeaa ehdottomasti", hoki hän itsekseen. "Menestys riippuu liian -herkistä asianhaaroista ja voidaan saavuttaa ainoastaan liiaksi -sielullisten menetelmien kautta... Ei ole epäilemistäkään siitä, -että minä olen arvostellut aseitteni arvon ja kantoisuuden liian -suureksi... Ja kuitenkin..." - -Toivo palasi hänelle. Hän punnitsi mahdollisuuksiaan. Ne näyttivät -hänestä äkkiä todellisilta ja pelottavilta. Tulos tapahtuisi kuten -hän oli sen ennakolta nähnyt tapahtuvan ja juuri hänen odottamistansa -syistä. Se oli välttämätön... - -Niin, välttämätön. Paitsi jos Holmes todellakin keksisi kätköpaikan... - -Ja taas hän ajatteli Holmesia; ja taas hänet valtasi musertava -apeuden tunne. Viimeinen päivä... - -Hän heräsi myöhään, pahoissa unissa kuluneen yön jälkeen. - -Hän ei sinä päivänä nähnyt ketään, ei tutkintotuomariansa eikä -asianajajaansa. - -Ehtoopäivä venyi edelleen hitaasti ja tuskaannuttavasti; ja ilta -tuli, vankikoppien sydänsynkeä ilta... Häntä värisytteli kuume. Hänen -sydämensä pamppaili rinnassa kuin soittokellon kieli. - -Ja minuutit putoelivat ijäisyyteen... - -Kello yhdeksältä ei mitään. Kello kymmeneltä ei mitään. - -Kaikki hermot jouseksi jännitettyinä hän kuunteli vankilan -epämääräisiä ääniä, yritti noiden armottomien muurien läpi kuulla -mitä voisi tiukkua läpi ulkopuolella hyörivästä elämästä. - -"Voi", huudahti hän, "minä menetän järkeni! Loppukoon tämä kaikki... -se on parempi. Minä alotan uudestaan, toisella tavalla... minä yritän -jotakin muuta... mutta en voi jatkaa tähän tapaan, en voi jatkaa..." - -Hän takoi päätänsä nyrkeillään, ja hourivia sanoja nousi hänen -huulilleen... - -Avain narisi lukossa. Vimmassaan ei hän ollut kuullut askeleita -käytävästä; ja nyt tunkeusi valojuova hänen kammioonsa ja ovi avautui. - -Kolme miestä astui sisälle. - -Lupin ei liikahtanutkaan, ei hämmästellyt. - --- -- -- - -"Minä kierrän lampun palamaan", sanoi yksi tulijoista, jonka Lupin -tunsi vankilanjohtajaksi. - -"Ei", vastasi kookkaampi hänen kumppaneistaan, puhuen vieraalla -murteella. "Tämä lyhty riittää." - -"Poistunko minä?" - -"Menetelkää velvollisuutenne mukaisesti, monsieur", vastasi sama -henkilö. - -"Poliisiprefektin ohjeet käskevät minun kokonaan alistua teidän -toivomuksiinne." - -"Siinä tapauksessa, monsieur, olisi suotavampaa, että te -vetäytyisitte pois." - -Borély läksi, jättäen oven puolittain auki, ja jäi ulkopuolelle -kutsumamatkan päähän. - -Vieras vaihtoi muutamia sanoja sen kumppaninsa kanssa, joka ei ollut -vielä puhunut; ja Lupin turhaan yritti pimennossa erottaa hänen -kasvonpiirteitään. Hän vain näki kaksi tummaa hahmoa, jotka olivat -puetut väljiin automobiliviittoihin ja käyttivät lakkiensa röytäitä -alas taivutettuina. - -"Oletteko Arsène Lupin?" kysyi mies, kohdistaen lyhtynsä valon hänen -kasvoihinsa. - -Tämä hymyili: - -"Olen, minä olen se henkilö, joka tunnetaan Arsène Lupinina, nykyään -vankina Santéssa, 14. kopissa, toisessa osastossa." - -"Tekö", jatkoi vieras, "julkaisitte 'Grand Journalissa' sarjan -enemmän tai vähemmän mielikuvituksellisia kirjelmiä, joissa on -mainittu niin sanottua kirjekokoelmaa...?" - -Lupin keskeytti hänet: - -"Pyydän anteeksi, monsieur, mutta ennen kuin jatkamme tätä -keskustelua, jonka aihe muuten ei ole minulle kovinkaan selkeä, -olisin hyvin kiitollinen, jos sanoisitte minulle, kenen kanssa -minulla on kunnia puhua." - -"Aivan tarpeetonta", vastasi muukalainen. - -"Aivan tähdellistä", intti Lupin. - -"Miksi?" - -"Kohteliaisuussyistä, monsieur. Te tiedätte minun nimeni enkä minä -tiedä teidän: tämä on hyvän aistin puutetta, jota minä en voi sietää." - -Muukalainen menetti kärsivällisyytensä: - -"Pelkästään se seikka, että vankilan johtaja toi meidät tänne, -osottaa..." - -"Että hra Borély ei tunne hyviä tapoja", sanoi Lupin. "Hra Borélyn -olisi tullut esitellä meidät toisillemme. Me olemme täällä -tasa-arvoisia, monsieur; ei ole kysymys ylemmästä ja alemmasta, -vangista ja vieraasta, joka alentuu tulemaan häntä katsomaan. On -kaksi miestä; ja toisella näistä kahdesta miehestä on päässään -päähine, vaikka hänellä ei pitäisi olla." - -"Kuulkaapas..." - -"Ottakaa opetus niinkuin haluatte, monsieur", sanoi Lupin. - -Muukalainen astui lähemmä ja yritti puhua. - -"Päähine ensin", sanoi Lupin, "päähine!" - -"Teidän tulee kuunnella minua!" - -"Ei." - -"Kyllä." - -"Ei." - -Välit alkoivat käydä myrkyllisiksi, typerästi. Toinen vieras, joka -oli pysynyt vaiti, laski kätensä kumppaninsa olalle ja sanoi saksaksi: - -"Jättäkää hänet minulle." - -"Mutta olihan sovittua..." - -"Hiljaa... ja menkää." - -"Jättäen teidät yksiksenne?" - -"Niin." - -"Entäs ovi?" - -"Sulkekaa se ja kävelkää loitomma." - -"Mutta tämä mies... tiedätte kuka hän on... Arsène Lupin..." - -"Menkää!" - -Toinen meni ulos, sadatellen itsekseen. - -"Vetäkää ovi kiinni!" huusi toinen vieras. "Lujemmin... Kokonaan... -Oikein..." - -Sitte hän kääntyi, otti lyhdyn ja kohotti sitä hitaasti. - -"Tuleeko minun sanoa teille kuka olen?" hän kysyi. - -"Ei", vastasi Lupin. - -"Ja miksi?" - -"Minä tiedän." - -"Haa!" - -"Te olette odottamani vieras." - -"Minä?" - -"Niin, Sire." - - - - -VIII. - -Keisarin kirjeet. - - -"Vaiti!" kielsi vieras terävästi. "Älkää käyttäkö sitä sanaa." - -"Miksi siis nimitän Teidän..." - -"Älkää miksikään." - -Lupin seisoi liikkumattomana. - -"Huomenna on elokuun kahdeskolmatta päivä", sanoi vieras. "Kirjeet on -määrä julkaista huomenna, eikö niin?" - -"Kello kaksi tänä yönä on ystävilläni toimena luovuttaa 'Grand -Journalille' ei itse kirjeitä, vaan tarkka luettelo kirjeistä, -suurherttua Hermannin muistutuksilla varustettuna." - -"Sitä luetteloa ei luovuteta lehteen." - -"Eihän tietysti." - -"Te annatte sen minulle." - -"Se asetetaan Teidän Maj... teidän käsiinne." - -"Kaikki kirjeet samaten." - -"Kaikki kirjeet samaten." - -"Ainoankaan niistä tulematta valokuvatuksi." - -"Ainoankaan niistä tulematta valokuvatuksi." - -Vieras puhui hyvin tyynellä äänellä, jossa ei ilmennyt vähäisintäkään -pyynnön sävyä tai mahtivallan korostusta. Hän lausuili Arsène Lupinin -ehdottomat toimenpiteet. Asiat kävisivät hänen sanojensa mukaan. -Ja siten tapahtuisi, olisivatpa Arsène Lupinin vaatimukset mitkä -hyvänsä, arvostelipa hän minkä hinnan tahansa noiden toimenpiteitten -suorittamiselle. Ehdot hyväksyttiin ennakolta. - -Ja vieras pitkitti: - -"Oletteko lukenut kirjeet?" - -"En." - -"Siinä tapauksessa..." - -"Minulla on suurherttuan luettelo ja hänen muistutuksensa. Minä sitä -paitsi tiedän kätkön, mihin hän pani kaikki paperinsa." - -"Miks'ette ottanut niitä, ennen tätä?" - -"Minä en tiennyt kätkön salaisuutta ennen kuin olin täällä. Ystäviäni -on nyt matkalla sinne." - -"Linna on vartioitu. Luotetuimmasta väestäni pitää kaksisataa miestä -sitä miehitettynä." - -"Kymmenentuhatta ei riittäisi." - -Minuutin mietittyänsä kysyi vieras: - -"Mistä tiedätte salaisuuden?" - -"Minä arvasin sen." - -"Mutta oliko teillä muita tiedon aineksia kuin sanomalehdissä -julkaistut?" - -"Ei, ei mitään." - -"Haa!" virkahti vieras itsekseen. "Se on kummallista, -kummallista!..." Ja Lupinille: "Olette varma siitä, että oletuksenne -on oikea?" - -"Ei se ole oletus; se on tosiseikka." - -"Sen parempi", jupisi vieras. "Ei tule rauhaa ennenkuin nuo paperit -lakkaavat olemasta." - -Ja asettuen Lupinin eteen: - -"Paljonko papereista? Paljonko pyydätte salaisuuden ilmaisemisesta?" - -Hän odotti Lupinin mainitsevan jonkun summan. Hän esitti sellaisen -itse: - -"Viisikymmentätuhatta?... Satatuhatta?..." - -Ja kun Lupin ei vastannut, sanoi hän hiukan epäröiden: - -"Enemmän? Kaksisataatuhatta? Hyvä on! Minä suostun." - -Lupin hymyili ja vastasi matalalla äänellä: - -"Se on sievä erä. Mutta eikö ole todenmukaista, että joku hallitsija, -esim. Englannin kuningas, antaisi vaikkapa miljoonan? Kaikessa -vilpittömyydessä puhuen...?" - -"Sen uskon." - -"Ja että nuo kirjeet ovat hinnaltaan määräämättömät keisarille, että -ne ovat kahden miljoonan frangin arvoiset ihan yhtä helposti kuin -kahdensadantuhannen... kolmen miljoonan yhtä helposti kuin kahden?" - -"Paljon mahdollista." - -"Ja keisari antaisi nuo kolme miljoonaa frangia, jos tulisi tarvis?" - -"Niin." - -"Sitten ei ole vaikea päästä sopimukseen." - -"Noilla ehdoilla?" huudahti vieras hiukan ähmissään. - -Lupin hymyili taas: - -"Ei noilla ehdoilla sentään... minä en tavottele rahaa. Minä tahdon -muuta, mikä on minulle enemmän arvoinen kuin mikään miljoonien määrä." - -"Mikä se on?" - -"Vapauteni." - -"Mitä! Vapautenne... Se on teidän maanne asia... Minulla ei siinä -kohden ole mitään valtaa." - -Lupin astahti hänen luokseen ja sanoi vielä enemmän alentaen ääntänsä: - -"Teillä on kaikki valta, Sire... Minun vapauteni ei ole niin -poikkeuksellinen tapaus, että teiltä luultenkaan evättäisiin." - -"Minun siis pitäisi pyytää sitä?" - -"Niin." - -"Keneltä?" - -"Valenglaylta, pääministeriltä." - -"Hyvä on... mutta hra Valenglay ei konsanaan myönny..." - -Lupin kumartui eteenpäin ja puheli ikäänkuin sanojansa etsien, -ikäänkuin kuviteltua tapausta selvitellen: - -"Otaksutaanpa, että kahden suuren maan välille on tullut joku -vähäpätöinen kysymys... siirtomaa-asia esim., jossa niiden -arvonsatunto on pelissä enemmän kuin niiden etu... Onko mahdoton -ajatella, että noista kahdesta maasta toisen hallitsija saattaisi -ryhtyä omasta alotteestaan käsittelemään tätä asiata uudessa, -sovinnollisessa hengessä... ja antaisi tarvittavat ohjeet... niin -että..." - -"Niin että minä saattaisin jättää Ranskalle Marokon?" tokaisi vieras, -purskahtaen nauruun... "Tietysti, tietysti!" alotti hän taas, turhaan -yrittäen käydä jälleen totiseksi. "Tietysti se on hyvin itsenäinen -aatos: koko nykyaikainen valtiotaito mullistukoon, jotta Arsène Lupin -olisi vapaa!... Keisarikunnan suunnitelmat tuhoutukoot, jotta Arsène -Lupin saisi pitkittää urotöitänsä!... Miks'ette kerrassaan pyydä -minulta Elsass-Lotrinkia?" - -"Minä ajattelin sitä kyllä, Sire", vastasi Lupin tyynesti. - -Vieraan hilpeys yltyi: - -"Mainiota! Ja säästätte minut siitä?" - -"Niin, tällä kerralla." - -Lupin oli laskenut käsivartensa rinnalle ristiin. Häntäkin huvitti -näyttelemänsä osan liioitteleminen, ja hän jatkoi teeskennellyllä -vakavuudella: - -"Jonakuna päivänä saattaisi koitua sarja seikkoja, jotka -toimittaisivat minulle vallan vaatia ja saada tuon korvauksen -isänmaalleni. Kun se päivä tulee, niin en suinkaan jätä sitä -tekemättä. Nykyhetkellä pakottavat minun käytettävissäni olevat -aseet minut olemaan vaatimattomampi. Rauhan saavuttaminen Marokossa -tyydyttää minua." - -"Juuri se?" - -"Juuri se." - -"Marokko teidän vapauttanne vastaan?" - -"Ei muuta mitään... tai oikeastaan -- sillä me emme saa kokonaan -kadottaa näkyvistämme tämän keskustelun päätarkotusta -- tai -oikeastaan hiukkasen hyvää tahtoa toisen maan taholta... ja sen -korvaukseksi niiden kirjeiden luovuttaminen, jotka ovat minun -vallassani." - -"Nuo kirjeet!" mutisi vieras ärtyisesti. "Kenties eivät ne -lopultakaan ole niin kallis-arvoisia..." - -"Niistä ovat jotkut omaa käsialaanne, Sire; ja te piditte niitä -kyllin kallisarvoisina tullaksenne tähän kammioon..." - -"No, mitä sillä väliä?" - -"Mutta niissä on toisia, joiden alkuperää ette tiedä ja joista voin -mainita teille muutamia erityisseikkoja." - -"Tosiaanko!" sanoi vieras hieman tuskaisesti. - -Lupin empi. - -"Puhukaa, puhukaa suoraan", pyysi vieras. "Sanokaa mitä mielessänne -liikkuu." - -Kammion syvässä hiljaisuudessa Lupin selitti juhlallisen salaisesti: - -"Kaksikymmentä vuotta takaperin laadittiin luonnos Saksan, -Suur-Britannian ja Ranskan väliseksi liittosopimukseksi." - -"Se ei ole totta! Mahdotonta! Kuka olisi voinut sellaista tehdä?" - -"Keisarin isä ja Englannin kuningatar, molemmat keisarinna Fredrikin -vaikutuksen alaisina toimien." - -"Mahdotonta! Vielä kerran, mahdotonta!" - -"Kirjeenvaihto on Veldenzin linnan kätköpaikassa; ja minä yksin -tunnen kätkön salaisuuden." - -Vieras harppaili kiihtynein askelin edes takaisin. Sitte hän äkkiä -pysähtyi: - -"Onko sopimuskirjan teksti tuon kirjeenvaihdon joukossa?" - -"On, Sire. Se on isänne omaa käsialaa." - -"Ja mitä siinä sanotaan?" - -"Tuon sopimuksen mukaan Ranska ja Suur-Britannia myönnyttivät ja -lupasivat Saksalle suunnattoman suuren siirtomaa-valtakunnan, -valtakunnan jota sillä ei nykyään ole ja joka on käynyt sille -välttämättömäksi näinä aikoina, sen suuruuden turvaamiseksi." - -"Ja mitä vaati Englanti tuon valtakunnan korvaukseksi?" - -"Saksalaisen sotalaivaston rajoittamisen." - -"Entäs Ranska?" - -"Elsass-Lotringin." - -Pöytää vasten nojautuen vaipui keisari hiljaiseen mietiskelyyn. Lupin -jatkoi: - -"Kaikki oli valmista. Parisin ja Lontoon ministeriöiltä oli -kuulusteltu ja ne olivat antaneet suostumuksensa. Hanke oli kuten -toteutettu. Suuri liittosopimus oli astumaisillaan voimaan. Se olisi -laskenut perustuksen lopulliselle maailmanrauhalle. Isänne kuolema -kumosi tuon ylevän unelman. Mutta minä kysyn Teidän Keisarilliselta -Majesteetiltanne, mitä teidän kansanne ajattelee, mitä maailma -ajattelee, saadessaan tietää, että Fredrik III, 1870:n sankareita, -puhdasverinen ja uskollinen saksalainen, ylväästä luonteestansa -yleiseen ihailtu, suostui luovuttamaan takaisin Elsass-Lotringin ja -siis piti tuota luovutusta oikeudenmukaisena?" - -Hän vaikeni tuokioksi, jättäen ongelman muodostumaan -tarkkapiirteiseksi keisarin omassatunnossa, omassatunnossa miehen, -pojan ja hallitsijan. Sitte hän lopetti: - -"Teidän Keisarillisen Majesteettinne täytyy itsenne tietää, -haluatteko vai ettekö, että historia liittää aikakirjoihinsa tuon -sopimuksen olemassaolon. Mitä minuun tulee, Sire, niin voitte nähdä, -että minun halpa olemukseni merkitsee siinä asiassa ylen vähäisen." - -Pitkällinen vaiti-olo seurasi Lupinin sanoja. - -"Onko mitään muita ehtoja?" - -"On, Sire, mutta vähäpätöisiä." - -"Mainitkaa ne." - -"Olen löytänyt Zweibrücken-Veldenzin suurherttuan pojan. -Suurherttuakunta on palautettava hänelle." - -"Mitään muuta?" - -"Hän rakastaa erästä nuorta tyttöä, joka puolestaan rakastaa häntä. -Tyttö on mitä kaunein ja sivein. Hänen tulee saada tämä vaimoksensa." - -"Mitään muuta?" - -"Ei muuta. Teidän Majesteettinne tarvitsee vain toimituttaa tämä -kirje 'Grand Journalin' toimittajalle, jotta tämä lukemattomana -hävittää sen kirjotuksen, joka hänelle saatetaan nyt minä hetkenä -hyvänsä jo tuoda." - -Lupin ojensi kirjettä raskain sydämin ja vapisevin käsin. Jos keisari -ottaisi sen, olisi se merkkinä hänen hyväksymisestään. - -Keisari epäröitsi ja otti sitten äkillisellä liikkeellä kirjeen, -pani hatun päähänsä, kääri viitan ympärilleen ja asteli sanaakaan -hiiskumatta ulos. - -Lupin hoippuili muutaman silmänräpäyksen ajan kuin huumaantuneena... - -Sitte hän keikahti tuolilleen, huikaten ilosta ja ylpeydestä... - -Arsène Lupin odotti kärsivällisesti pelastuksensa hetkeä, väkisinkin -udellen itseltään, millä keinoin se järjestettäisiin ja miten -Ranska ja Saksa, liittyen yhdessä suorittamaan tämän ansiokkaan -teon, onnistuisivat aikaansaamaan sen liian suurta häväistysjuttua -herättämättä. - -Myöhään iltapäivällä käski vartija hänen mennä ulkopihalle. Hän -kiirehti ulos ja kohtasi vankilanjohtajan, joka luovutti hänet hra -Weberin haltuun. Weber viittasi hänet nousemaan voimavaunuihin, -joissa oli joku istumassa. - -Lupin sai rajun naurunpuuskan: - -"Mitä, tekö, van Weber poloiseni! Teidätkö on uhrattu tähän -väsyttävään tehtävään? Voi, veikko parka, onpa se kovaa! Ensin -saavutettuanne kuuluisuuden minun vangitsemisellani, pitää teidän nyt -joutua kuolemattomaksi minun pakoni kautta!" - -Hän silmäili toista miestä: - -"Kah kummaa, hra poliisiprefekti, tekin siis olette tässä hommassa -mukana? Onpa tämä teitä kohtaan ilkeä tekonen, vai mitä? Jos -tottelette minun neuvoani, niin jättäydytte taammaksi ja luovutatte -Weberille kunnian ja maineen!" - -Automobili kulki nopeata vauhtia pitkin Seinen vartta ja Boulognen -halki. Saint-Cloudin kohdalla he menivät poikki virran. - -"Oivallista!" huudahti Lupin. "Olemme matkalla Garchesiin! Te -tarvitsette minua siellä, jotta näyttelisin uudestaan Altenheimin -kuoleman. Me menemme maanalaiseen käytävään, minä katoan ja ihmiset -sanovat, että minä pujahdin pakoon toisesta käytävästä, joka oli -minulle yksistään tietty!" - -Lupin arvasi ohjelman ihan täsmälleen. He kävelivät Lepolan tilusten -poikki Pavillon Hortenseen. Lupin ja hänen kaksi seuralaistansa -laskeutuivat alas portaita ja pitkin maanalaista käytävää. Tunnelin -päässä sanoi apulaispäällikkö: - -"Olette vapaa." - -"Hei!" huudahti Lupin. "Sepä varsin mutkatonta! No, paljon kiitoksia, -Weber hyvä; pahoittelen sitä, että olen tuottanut teille näin paljon -vaivaa. Hyvästi, hra poliisiprefekti." - -Hän kapusi Villa des Glycinesiin johtavat portaat, kohotti -laskuluukun ja hyppäsi huoneeseen. - -Käsi laskeusi hänen olalleen. - -Hänen vastassaan seisoi ensimäinen eilispäiväinen vieraansa, keisarin -seuralainen. Hänen mukanaan oli neljä miestä, kaksi kummallakin -puolella. - -"Kuulkaapas", sanoi Lupin, "mitä tämä pikku pila tarkottaa? Luulin -olevani vapaa!" - -"Kyllä, kyllä", murisi saksalainen järeällä äänellään, "te olette -vapaa... vapaa matkustamaan meidän viiden mukana... jos se teille -soveltuu." - -Lupin hykähteli: - -"Jos se minulle soveltuu? Sehän on elämäni unelma!" - -Huvilan ulkopuolella odottelivat kivetyllä pihalla voimakkaat katetut -vaunut. Kaksi miestä nousi etu-istuimelle, kaksi muuta sisälle. Lupin -ja vieras istuutuivat ajajaa vastapäätä olevalle istuimelle. - -Automobili kiiti rauhassa kaiken iltaa ja yötä. - -He pysähtyivät aamiaiselle erääseen majataloon, jonka lähellä oli -kilometripylväs. Lupin näki heidän olevan Metzin ja Luxemburgin -keskivälillä. Sieltä he pitkittivät matkaansa koillista kohti, -Trevesiin päin. - -Lupin sanoi matkatoverilleen: - -"Olenko oikeassa, kun uskon saaneeni kunnian puhutella kreivi -von Waldemaria, keisarin luotettua ystävää, joka toimitti -kotitarkastuksen Hermann III:n talossa Dresdenissä?" - -Vieras pysyi vaiti. - -"Olette väärässä, evätessänne minulta vastauksenne, hra kreivi. -Alotin puhua omaksi hyväksenne: juuri vaunuihin noustessamme huomasin -taivaanrannalla automobilin pistäytyvän näkyviin takanamme. Näittekö -te sen?" - -"En. Miksi?" - -"Eipä mitään... sanoinpahan vain... Sitä paitsi olemme -kymmentä minuuttia edellä... ja automobilimme on vähintään -neljäkymmentä-hevosvoimainen." - -"Se on kuusikymmentä", sanoi saksalainen, levottomasti vilkaisten -häneen silmännurkkauksestaan. - -"Hoo, eipä sitte hätää!" - -He nousivat loivaa rinnettä ylös. Heidän saavuttuansa laelle -ojentautui kreivi ulos ikkunasta: - -"Hitto!" - -"Mitä nyt?" kysyi Lupin. - -Kreivi kääntyi häneen ja sanoi uhkaavalla äänellä: - -"Olkaa varoillanne! Jos mitään tapahtuu, niin sen pahempi teille." - -"Ohoo! Toinen näyttää vähentävän välimatkaa!... Mutta mitä -pelkäättekään, kreivi hyvä? Siellä kaiketikin tulee joku -matkustaja... vieläpä kenties joku meidän avuksemme lähetetty." - -"Minä en mitään apua halua", murisi saksalainen. - -Hän kurkottausi taas katsomaan. Automobili oli ainoastaan parin, -kolmen sadan metrin päässä. - -Hän sanoi miehilleen Lupiniin viitaten: - -"Sitokaa hänet. Jos hän vastustelee..." - -Ja hän veti revolverinsa taskustaan. - -"Miksi minä vastustelisin, oi hellä germaani?" naurahteli Lupin. -"Mitä te tuosta automobilista välitätte? Minun apureitaniko? Sepä -hullunkurinen aatos!" - -Vastaamatta antoi saksalainen käskyjä ajajalle: - -"Oikealle!... Hitaampi vauhti!... Antaa niiden mennä ohi... Jos nekin -hiljentävät kulkuansa, niin me pysäytämme!" - -Mutta hänen suureksi hämmästyksekseen näytti vieras automobili päin -vastoin lisäävän vauhtiansa. Se sivuutti heidät kuin tuulispää, -tomupilvessä. Takaosassa seisoi alas lasketun kuomun yli nojautuen -mustapukuinen mies. - -Hän nosti käsivartensa. - -Kaksi laukausta pamahti. - -Kreivi, jonka ruumis sulki koko vasemmanpuoleisen ikkunan, kaatui -takaisin istuimelleen. - -Ennen kuin edes vilkaisivat hänen vammojansa heittäysivät nuo kaksi -miestä Lupiniin käsiksi ja täydensivät hänen köyttämisensä. - -"Aaseja! Pölkkypäitä!" riehui Lupin raivoissaan. "Päinvastoin, -antakaa minun mennä! Kas nyt me pysähdymme! Mutta kiitäkää sen -perässä, pöllöt, tavottakaa hänet!... Hän on mustapukuinen mies, -kuulkaa, murhaaja!... Voi, näitä epattoja!..." - -Hänet kapuloittiin. Sitte he kävivät kreiviä hoitamaan. Haava ei -näyttänyt vaaralliselta ja saatiin pian sidotuksi. Mutta potilas, -joka oli hyvin kiihtyneessä mielentilassa, sai kuumekohtauksen ja -alkoi houria. - -Kello oli kahdeksan aamulla. He olivat aukealla maaseudulla, missään -ei ollut merkkiäkään asumuksista. Miehillä ei ollut mitään tietoa -matkan varsinaisesta päämäärästä. Minne piti heidän mennä? Keneltä -voisivat he tiedustaa ohjeita? - -He asettuivat erään metsikön laitaan odottelemaan. - -Koko päivä kului täten. Vasta illalla saapui ratsuväen osasto, joka -oli lähetetty Trevesistä etsimään automobilia. - -Kahta tuntia myöhemmin Lupin astui pois vaunuista ja yhäti kahden -saksalaisensa saattamana kapusi lyhdyn valossa ylös portaita, -joka johti pieneen huoneeseen; tämän ikkunat oli suljettu -rautaristikoilla. Täällä hän vietti yönsä. - -Seuraavana aamuna vei hänet eräs upseeri tilavaan, pikimältään -kalustettuun huoneeseen. Hänen vankikammiossaan käynyt ylhäinen -vieras istui kirjotuspöydän ääressä lueskellen sanomalehtiä ja -selostuksia, joihin hän veteli voimakkaita viiruja punaisella -liidulla. - -"Jättäkää meidät", hän sanoi upseerille. - -Ja Lupinin eteen astuen: - -"Paperit." - -Sävy ei ollut entinen. Se oli nyt tyly ja käskevä sävy valtiaan, joka -on kotonaan ja puhuttelee alhaista olentoa. Ja millaista olentoa! -Veijaria, pahinta lajia seikkailijaa, jonka edessä hän oli ollut -pakotettu itseänsä nöyryyttämään! - -Lupin ei nolostunut. Hän vastasi ihan tyvenesti: - -"Ne ovat Veldenzin linnassa." - -"Me olemme linnan ulkorakennuksissa. Nuo tuolla ovat linnan rauniot." - -"Paperit ovat raunioissa." - -"Menkäämme ottamaan ne. Näyttäkää minulle tie." - -Lupin ei hievahtanut. - -"No?" - -"No, Sire, asia ei ole niin yksinkertainen kuin luulette. Kestää -jonkun aikaa, ennen kuin saa toimimaan ne voimat, jotka tarvitaan -tuon kätköpaikan avaamiseen." - -"Kuinka pitkän ajan tarvitsette?" - -"Neljäkolmatta tuntia." - -Suuttunut liike, väleen hillitty: - -"Haa, siitäpä ei meidän välillämme ollut mitään puhetta!" - -"Ei määritelty mitään yksityiskohtaista, ei tätä eikä sitä pikku -retkeä, jonka Teidän Keisarillinen Majesteettinne pani minut tekemään -puolen tusinan vartiosoturinne huostassa. Minun on toimitettava -paperit, siinä kaikki." - -"Ja minun on pidätettävä vapautenne kunnes toimitatte paperit." - -"Se on luottamus-asia, Sire. Olisin pitänyt itseäni aivan yhtä -suuresti sidottuna hankkimaan nuo paperit, jos olisinkin vankilasta -päästessäni ollut vapaa, ja Teidän Keisarillinen Majesteettinne saa -olla varma siitä, etten minä olisi niiden keralla mennyt menojani. -Ainoana erotuksena on, että ne olisivat nyt teidän hallussanne. -Sillä me olemme menettäneet yhden päivän, Sire. Ja yksi päivä on -tällaisessa hommassa... kokonainen päivä liikaa... Se vain on -sanottava, että teillä olisi pitänyt olla luottamusta." - -Keisari silmäili hiukan ällistyneenä hylkiötä, kulkuria, joka tuntui -kiusaantuneelta siitä, että kukaan epäili hänen sanaansa. - -Hän ei vastannut, vaan soitti kelloa: - -"Päivystävä upseeri", hän käski. - -Kreivi von Waldemar saapui, hyvin valjuna. - -"Ahaa, tekö, Waldemar? Olette siis taas kunnossa?" - -"Palvelukseksenne, Sire." - -"Ottakaa viisi miestä mukaanne... samat miehet, koska olette heistä -varma. Älkää jättäkö tätä... herrasmiestä ennen kuin huomen-aamulla." -Hän katsoi kelloansa. "Ennen kuin huomen-aamulla kello kymmenen. -Ei, minä annan hänelle aikaa kello kahteentoista. Te menette minne -tahansa hän suvaitsee mennä, te teette mitä ikinä hän teiltä pyytää. -Sanalla sanoen, te olette hänen käytettävissään. Kello kaksitoista -yhdyn minä teihin. Ellei hän kellon kahdennellatoista lyönnillä ole -minulle toimittanut kirjetukkua, niin te asetatte hänet takaisin -automobiilinne ja silmänräpäystäkään menettämättä viette hänet suoraa -päätä Santé-vankilaan." - -Hän meni ulos. - -Lupin valitsi pöydältä sikaarin ja heittäysi lepotuoliin: - -"Hyvä! Tuollaisesta rivakkuudesta minä pidän. Se on vilpitöntä ja -selkeätä." - -Kreivi oli tuonut miehensä sisälle. Hän sanoi Lupinille: - -"Mars!" - -Lupin sytytti sikaarinsa eikä hievahtanut. - -"No niin, mars!" - -"Ei." - -"Mitä sellainen 'ei' tarkottaa?" - -"Minä kummailen." - -"Mitä?" - -"Missä ihmeessä tuo kätkö saattaa olla!" - -Kreivi hätkähti, Lupinin naureskellessa: - -"Sillä parahinta on jutussa se, ettei minulla ole etäisintäkään -aavistusta tuosta kuuluisasta piilosta, yhtä vähän kuin tiedän, millä -tavoin ryhtyisin sitä hakemaan. Mitä te siihen sanotte, Waldemar -hyvä, hä? Hupaisaa, eikö totta?... Ei etäisintäkään aavistusta..." - -Veldenzin rauniot ovat tutut kaikille Reinin ja Moselin varrella -käyneille. - -Saattueensa seuraamana Lupin kahdessa tunnissa tarkasteli koko -rakennuksen. - -"Minä olen teihin kovin tyytyväinen, kreivi hyvä. En luule konsanaan -tavanneeni niin täydellisesti alaansa perehtynyttä opasta, enkä --- mikä on harvinaista -- niin vaiteliasta. Ja nyt lähdemme -puolipäivälliselle, ellei teillä ole vastaan." - -Kello neljän seuduissa, tehtyään taaskin kävelyn raunioissa, -joll'aikaa hän oli tutkinut kivet, mitannut muurien paksuuden, -ottanut selvää kaikesta mahdollisesta, turhaan, kysyi hän kreiviltä: - -"Eikö ole ketään jäljellä viimeisen, linnassa asuneen suurherttuan -palveluskunnasta?" - -"Kaikki silloiset palvelijat hajaantuivat kukin taholleen. Yksi ainoa -jäi piiriin asumaan." - -"No?" - -"Hän kuoli kaksi vuotta takaperin." - -"Lapsia?" - -"Hänellä oli poika, joka meni naimisiin. Yhdessä vaimonsa keralla -erotettiin hänet häpeällisen käytöksen takia. He jättivät jäljelle -nuorimman lapsensa, pienen tyttären Isildan." - -"Missä hän asuu?" - -"Hän asuu täällä, näiden rakennusten päässä. Vanhalla iso-isällä, oli -tapana olla linnassa kävijäin oppaana siihen aikaan kun yleisöllä -vielä oli pääsy tänne. Pikku Isilda on siitä asti asustanut -raunioissa. Hänen annettiin säälistä jäädä. Hän on vähäjärkinen -raukka, tuskin puhekykyinen ja tietämätön sanoistaan." - -"Onko hän aina ollut sellainen?" - -"Ei nähtävästi. Hänen järkensä alkoi himmentyä kymmenkunnan vuoden -ijässä." - -"Surunko johdosta, vai säikähdyksen ehkä?" - -"Ei ole ollut mitään suoranaista syytä, kuulemma. Isä oli juoppo ja -äiti teki hulluuden kohtauksessa itsemurhan." - -Lupin mietiskeli ja sanoi: - -"Haluaisin tavata hänet." - -Kreivi hymyili omituisesti: - -"Tavata hänet saatte kaikin mokomin." - -Isilda sattui olemaan eräässä niitä huoneita, joita hänen sallittiin -pitää hallussaan. Lupin kummastui nähdessään myötätuntoa herättävän -pikku olennon, joka oli liian laiha, liian valju, mutta melkein sievä -vaaleine hiuksineen ja hentoisine kasvoineen. Hänen merenvihreissä -silmissään oli sokeiden epämääräinen, uneksiva katse. - -Lupin teki muutamia kysymyksiä, joihin Isilda ei sanaakaan vastannut, -ja toisia, joihin hän vastasi katkonaisin lausein, kuin ei olisi -tajunnut hänelle lausuttujen sanojen merkitystä eikä omiakaan -sanojansa oivaltanut. - -Kyselijä yritti yhä, tarttuen häntä hyvin hellästi käteen ja -lempeällä äänellä tiedustellen häneltä seikkoja niiltä ajoilta, -jolloin hänellä vielä oli järkensä tallella -- hänen iso-isästään, -muistoista, joita saattaisi elvyttää lapsuusaikojen vapaa -karkeloiminen linnan majesteetillisissa raunioissa. - -Tyttö seisoi vaiti ollen, tuijottavin silmin, osaaottamattomana; -mikään liikutus, mitä hän saattoi tuntea, ei jaksanut herättää hänen -uinuvaa älyänsä. - -Lupin pyysi lyijykynää ja paperia, ja kirjotti numeron "813". - -Kreivi hymyili taas. - -"Hei, mitä te nauraa virnotatte?" huudahti Lupin ärtyisestä. - -"En mitään... en mitään... tämä kiinnittää hyvin suuresti mieltäni, -siinä kaikki..." - -Isilda katseli kyselijän ojentamaa paperilappua ja käänsi -hajamielisenä pois päänsä. - -"Ei tärpi!" huomautti kreivi ivallisesti. - -Lupin piirsi kirjaimet "APO ON". - -Isilda ei omistanut enempää huomiota. - -Toinen ei luopunut kokeestaan, vaan piirteli yhä samoja kirjaimia, -joka kerta jättäen niiden välille erilaisia lomia ja joka kerta -pitäen tytön kasvoja silmällä. - -Tyttö ei hievahtanut, vaan piti katsetta paperiin kiinnitettynä, -vaipuneena välinpitämättömyyteen, jota ei mikään näyttänyt -häiritsevän. - -Sitten yht'äkkiä tarttui hän kynään, sieppasi viimeisen paperilapun -Lupinin käsistä ja ikäänkuin äkillisen mieleenjohdatuksen valtaamana -kirjotti kaksi 'l':ää Lupinin avoimeksi jättämään keskilomaan. - -Tämä tunsi värähdyksen ruumiissaan. - -Oli muodostunut sana: "APOLLON". - -Sillävälin Isilda piti kiinni sekä lyijykynästä että paperista, ja -kourivin sormin ja pingottunein kasvoin ponnisteli saadakseen kätensä -tottelemaan vaivaisten pikku aivojensa määräyksiä. - -Lupin odotti kuumeisesti. - -Tyttö piirrälsi nopeasti toisen sanan: "DIANE". - -"Vielä sana! Minun täytyy saada vielä sana!" vaati Lupin käskevällä -äänellä, tarttuen tyttöä käsivarteen. - -Mutta hän näki tytön silmistä, jotka olivat taaskin tylstyneet, ettei -tuo vilahtava älyntuikahdus voinut enää kimmeltää. - -"Mennään", sanoi Lupin. - -Hän oli kävelemässä pois, kun tyttö juoksi hänen perässään ja asettui -hänen tielleen. Hän pysähtyi: - -"Mitä nyt?" - -Tyttö ojensi kämmenensä. - -"Mitä? Rahaa?... Onko hänellä tapana kerjätä?" kysyi Lupin kreiviltä. - -"Ei", sanoi Waldemar, "enkä voi ymmärtää..." - -Isilda otti taskustaan kaksi kultakolikkoa ja kilisteli niitä -riemuiten. - -Lupin katsoi niitä. Ne olivat ranskalaisia rahoja, ihan uusia, sinä -vuonna lyötyjä. - -"Mistä sinä nämä sait?" kysyi hän kiihtyneesti. "Ranskalaista -rahaa!... Kuka sinulle antoi?... Ja milloin?... Tänäänkö? Puhu!... -Vastaa!..." Hän kohautti hartioitaan. "Minua hullua! Niinkuin -hän kykenisi vastaamaan!... Hyvä kreivi, lainaisitteko minulle -neljäkymmentä markkaa?... Kiitos... Tässä, Isilda, on sinulle..." - -Tyttö otti nuo kaksi kolikkoa, kilisteli niitä toisien -kanssa kämmenellään ja sitte käsivartensa ojentaen viittasi -Uudestisyntymisen palatsin raunioihin, sellaisella liikkeellä, joka -tuntui erityisemmin kääntävän huomiota vasempaan sivurakennukseen ja -sen sivurakennuksen yläosaan. - -Lupin vilkaisi kreiviin. Waldemar hymyili taaskin. - -Hän läksi palatsiin umpimähkään, saattueensa seuraamana. - -Ensimäisessä huonekerrassa pohjoispuolella oli pitkä käytävä, josta -avautui kaksitoista sievää huonetta, kaikki ihan yhtäläisiä. - -Kun alkoi tulla hämärä, kiiruhti hän yhteen noista kahdestatoista -huoneesta, kuin olisi valinnut sen erityisistä, yksistään hänelle -itselleen tunnetuista syistä. Häntä hieman ihmetytti tavata siellä -keisari tupakoitsemassa nojatuolissa, jonka hän oli haetuttanut. - -Olematta hänen saapuvilla oloansa huomaavinaankaan ryhtyi Lupin -tarkastamaan huonetta niiden menetelmien mukaan, joita hänellä oli -tapana käyttää sellaisissa tapauksissa, jakaen huoneen neliöihin, -joista tutki kunkin erikseen. - -Kaksikymmentä minuuttia tähän työhön käytettyään hän sanoi: - -"Minun täytyy pyytää teitä, Sire, armollisesti siirtymään. Tässä on -tulisija..." - -Keisari nytkäytti päätänsä: - -"Minusta tuntuu, hra Lupin, että te olette tehnyt minusta hiukkasen -pilaa." - -"Millä tavoin, Sire?" - -"No, mitä mies tietää, sitä hänen ei tarvitse etsiskellä! Täällä te -olette vainuilleet runsaasti kymmenen tuntia. Eikö teistäkin tunnu -olevan syytä viipymättömälle palauttamiselle vankilaan?" - -Lupin näytti tyrmistyneeltä: - -"Eikö Teidän Majesteettinne asettanut viimeiseksi rajaksi kello -kahtatoista huomenna?" - -"Miksi sitä odotella?" - -"Miksi? No, jotta sallittaisiin minun täydentää työni!" - -"Työnne? Mutta eihän se ole vielä alussakaan, hra Lupin." - -Lupin mietti, ja selitti sitte vakavasti: - -"Koska Teidän Keisarillinen Majesteettinne vaatii todisteita minuun -luottaakseen, niin minä annan sellaisia. Näillä yhteisen käytävän -varrella olevilla kahdellatoista huoneella on kaikilla eri nimi, -joka on piirretty ranskaksi -- nähtävästi jonkun ranskalaisen -koristetaiteilijan sommittelemana -- kunkin huoneen oven yläpuolelle. -Yksi näistä kirjotuksista, joita tuli ei ollut tärvellyt niin pahoin -kuin toisia, pisti silmääni astuskellessani pitkin käytävää: minä -tarkastin muutkin oviaukot ja huomasin, että niissä kaikissa näkyi -vaivoin luettavia jälkiä ovenkamanaan kaiverretuista nimistä. Siten -löysin 'D':n ja 'E':n, alku- ja loppukirjaimen 'DIANE':sta. Löysin -'A':n ja tavun 'LON', jotka viittasivat 'APOLLON'iin. Nämä ovat -ranskalaiset muodot Dianasta ja Apollosta, kreikkalaisia jumaluuksia -molemmat. Muut kaiverrukset edustivat samaa alaa. Havaitsin jälkiä -nimistä sellaisista kuin Jupiter, Venus, Merkurius, Saturnus j.n.e. -Tämä ongelman osa on siten ratkaistu: kullakin näistä kahdestatoista -suojamasta on jonkun olympialaisen jumalan tai jumalattaren nimi: ja -kirjaimet 'APO ON' viittaavat Isildan täydentäminä Apollo-huoneeseen, -Salle d'Apolloniin. Täällä siis, tässä huoneessa, missä nyt olemme, -on kirjeiden kätköpaikka. Muutamat minuutit kenties riittävät niiden -löytämiseen." - -"Muutamat minuutit tai muutamat vuodet... tai vuosikymmenetkin!" -sanoi keisari nauraen. "Hra Lupin", jatkoi Hänen Majesteettinsa, -"sen jännittävän tutkimuksen, jota te olette tänään johtanut ja -jonka loistavia tuloksia meille kertoilette, olen jo tehnyt minä... -niin, kaksi viikkoa takaperin, ystävänne Sherlock Holmesin seurassa. -Yhdessä me kyselimme pikku Isildalta; yhdessä me käytimme samoja -menetelmiä häneen nähden kuin tekin; ja yhdessä me panimme merkille -nimet käytävän ovien kamanoissa ja pääsimme tähän huoneeseen, -Apollo-huoneeseen asti." - -Lupin vaaleni. Hän sopersi: - -"Haa, pääsikö Holmes... tänne... asti?" - -"Tänne asti... Tosin ei siitä ollut meille apua, sillä me -etsiskelimme tässä huoneessa neljä päivää emmekä löytäneet mitään. -Kuitenkin tiedän, etteivät kirjeet ole täällä." - -"Se vei Holmesilta neljä päivää, Sire, ja minulta se viepi ainoastaan -neljä tuntia. Ja minä olisin tarvinnut vielä vähemmänkin, ellei minua -olisi etsinnässäni vastustettu." - -"Ja kuka niin on tehnyt, totta toisen kerran! Minun uskollinen -kreivinikö? Toivoakseni hän ei rohjennut..." - -"Ei, Sire, vaan vihollisistani kamalin ja voimakkain, se hirviö, joka -tappoi oman rikostoverinsa Altenheimin." - -"Onko hän täällä? Luuletteko niin?" huudahti keisari, jonka kiihtymys -osotti hänen tuntevan koko jutun alkuvaiheet. - -"Hän on missä tahansa minä olen. Hän uhkaa minua ainaisella -vihallaan. Hän se arvasi minut Lenormandiksi, etsivän osaston -päälliköksi; hän se toimitti minut vankilaan; hän se jälleenkin -heti vapaaksi päästyäni vainosi minua. Minuun eilen automobilissa -tähdätessään hän haavotti kreivi von Waldemaria." - -"Mutta mistä tiedätte, miten voitte olla varma siitä, että hän on -Veldenzissä?" - -"Isilda on saanut kaksi kultarahaa, kaksi ranskalaista kolikkoa!" - -"Ja mitä hän täällä tekee? Mikä voi olla hänen tarkotuksenaan?" - -"Minä en tiedä, Sire, mutta hän on pahahenki kerrassaan. Teidän -Keisarillisen Majesteettinne tulee olla varuillanne; hän pystyy -kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaankin." - -"Ihan uskomatonta! Minulla on kaksisataa miestä näissä raunioissa. -Hän ei ole voinut päästä sisälle. Hänet olisi nähty." - -"Eräs hänet epäilemättömästi näki." - -"Kuka?" - -"Isilda." - -"Kuulusteltakoon häntä! Waldemar, viekää vankinne sinne, missä tyttö -on." - -Lupin saapui tytön asumiin huoneisiin, jotka olivat vanhojen -ulkorakennusten päässä. Näitä rakennuksia käytettiin raunioita -vartioitsevien kahdensadan soturin kasarmina; ja tämä vasen -sivurakennus oli kokonaan varattu upseereille ja heidän vaimoillensa. - -Isildaa ei siellä näkynyt. Kreivi lähetti kaksi miestänsä häntä -hakemaan. He palasivat tyhjin toimin. Kukaan ei ollut nähnyt tyttöä. - -Mutta hän ei ollut kuitenkaan voinut poistua raunioalueelta. Mitä -Uudestisyntymisen palatsiin tulee, niin siellä kuhisi puolet sotaväen -osastoa, eikä sinne voinut päästä kukaan. - -Vihdoin ilmotti erään naapurirakennuksessa asuvan ali-upseerin vaimo, -että hän oli istunut ikkunassaan kaiken päivää ja että tyttö ei ollut -käynyt ulkona. - -"Jollei hän olisi pistäytynyt ulos, niin hän olisi täällä nyt; ja -täällä hän ei ole", sanoi Waldemar. - -Lupin huomautti: - -"On ylikerta." - -"Kyllä, mutta tästä huoneesta ei ole portaita ylikertaan." - -"Onpa sentään." - -Hän viittasi pieneen oveen, joka avautui pimeään komeroon. Pimennossa -hän näki ensimäiset askelmat rappusista, jotka olivat jyrkät kuin -tikapuut. - -"Sallikaahan, hyvä kreivi", hän sanoi Waldemarille, joka liikahti -kuin noustakseen ensimäisenä ylös, "minun saada kunnia." - -"Miksi?" - -"Vaaran vuoksi." - -Hän juoksi ylös ja hypähti yht'äkkiä matalaan ja kaitaan ylistupaan. -Häneltä pääsi huudahdus: - -"Haa!" - -"Mitä nyt?" kysyi kreivi, vuorostaan pistäytyen esiin. - -"Tässä... lattialla... Isilda..." - -Hän polvistui tytön viereen, mutta näki ensi katseella, että hänet -oli vain huumattu, ja ettei hänessä ollut mitään merkkejä vammoista, -paitsi joitakuita naarmuja ranteissa ja käsissä. Hänen suuhunsa oli -työnnetty nenäliina kapulaksi. - -"Siinäpä se", puheli Lupin. "Murhaaja oli täällä hänen kanssaan. -Meidän tullessamme hän antoi tytölle nyrkin-iskun ja kapuloitsi -hänet, jott'emme kuulisi hänen voihkettaan." - -"Mutta miten pääsi hän itse pois?" - -"Tätä kautta... katsokaa... kaikki ensimäisen huonekerran ullakot -yhdistää käytävä." - -"Ja edelleen?" - -"Edelleen on hän laskeutunut alas jonkun muun asunnon portaita." - -"Mutta hänet olisi nähty!" - -"Pyh, kuka tietää! Tuo olento on näkymätön. Mutta lähettäkää sentään -miehenne nuuskimaan. Käskekää heitä tutkimaan kaikki ullakko-osastot -ja kaikki alikerran asunnot." - -Hän epäröitsi. Lähtisikö hän itsekin ajamaan murhaajaa takaa? Mutta -helähdys palautti hänet tytön vierelle. Tämä oli noussut lattialta, -ja hänen käsistään oli vierähtänyt kymmenkunta kultarahaa. Lupin -katsahti niihin. Ne olivat kaikki ranskalaista. - -"Haa, minä olin oikeassa!" hän sanoi. "Mutta miksi niin paljon -kultaa? Minkä hinnaksi?" - -Äkkiä hänen silmäänsä osui lattialta kirja ja hän kumartui sitä -ottamaan. Mutta tyttö syöksähti siihen nopeammin käsiksi, sieppasi -sen ja painoi sen rintaansa vasten rajun kiihkeästi, ikäänkuin -valmiina puolustamaan sitä jokaista riistämis-yritystä vastaan. - -"Siinäpä se", sanoi Lupin. "Raha tarjottiin hänelle kirjasta, mutta -hän kieltäysi sitä luovuttamasta. Siitä naarmut hänen käsissään. -Mielenkiintoista olisi tietää, minkätähden murhaaja tahtoi saada -kirjan haltuunsa. Pääsikö hän ensin silmäilemään sen sisällön?" - -Hän sanoi Waldemarille: - -"Hyvä kreivi, antakaahan käsky." - -Waldemar antoi miehilleen merkin. Kolme heistä heittäytyi käsiksi -tyttöön ja väänsi häneltä kirjan ankaralla nujerruksella, jonka -kestäessä poloinen polki jalkaa, väänteli ja kirkui raivosta. - -"Tyynny, lapseni", viihdytteli Lupin, "hiljalleen... kaikki tapahtuu -hyvän asian puolesta... Pitäkää häntä silmällä! Sillävälin minä -tarkastelen tätä riidan-esinettä." - -Se oli epätäydellinen kappale Montesquieun "Voyage au temple de -Gride"-teosta, vähintään satavuotisissa kansissa. Mutta Lupin oli -tuskin avannut sen, kun huudahti: - -"Kas, kas, tämäpä outoa! Jokaiselle oikeanpuoleiselle sivulle -on kiinnitetty pergamenttilevy, ja nämä levyt on peitetty hyvin -tiheällä, pienellä käsikirjoituksella." - -Hän luki ihan alusta: - - 'Päiväkirja, jonka on Herramme vuonna 1794 alottanut chevalier - GILLES DE MALRÈHE, Hänen Korkeutensa ZWEIBRUECKEN-VELDENZin - prinssin ranskalainen palvelija.' - -"Mitä! Niinkö siinä sanotaan?" kysyi kreivi. - -"Mikä teitä kummastuttaa siinä?" - -"Isildan iso-isää, kaksi vuotta takaperin kuollutta vanhusta, -nimitettiin Malreichiksi, mikä on saman nimen saksalainen muoto." - -"Oivallista! Isildan iso-isä kaiketikin oli sen ranskalaisen -palvelijan poika tai pojanpoika, joka kirjotti päiväkirjansa -Montesquieun teoksien vajanaiseen niteeseen. Ja sitenpä päiväkirja -joutui Isildan käsiin." - -Hän selaili sivuja umpimähkään: - -"15. syysk. 1796. Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa läksi -metsästämään." - -"20. syysk. 1796. Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa läksi -ratsastamaan. Hänen ratsunansa oli Cupido." - -"Hiisi vieköön!" mutisi Lupin. "Sikäli ei se peräti jännittävää ole." - -Hän käänsi paksun tukun lehtiä ja luki: - -"12. maalisk. 1803. Olen lähettänyt 10 kruunua Hermannille. Hän antaa -musiikkitunteja Lontoossa." - -Lupin naurahti. - -"Ohoo! Hermann on menettänyt hallitus-istuimensa ja arvonimet -karisevat kuin akanat!" - -"Niin", huomautti Waldemar. "Ranskalaiset joukot karkottivat -hallitsevan suurherttuan." - -Lupin jatkoi: - -"1809. Tiistaina. Napoleon nukkui Veldenzissä viime yönä. Minä tein -Hänen Majesteettinsa vuoteen." - -"28. lokak. 1814. Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa palasi maahansa." - -"29. lokak. 1814. Minä saatoin Hänen Kuninkaallista Korkeuttansa -viime yönä kätköpaikkaan ja sain mielihyväkseni osottaa hänelle, -ettei kukaan ollut arvannut sen olemassaoloa. Mutta kukapa olisikaan -osannut aavistaa, että piilopaikka oli juuri..." - -Lupin pysähtyi kiljaisten. Isilda oli äkkiä pujahtanut häntä -vartioinneiden miesten käsistä, nykäissyt kirjan hänen käsistään ja -syöksähtänyt pakoon. - -"Hoi, sitä pikku kiusankappaletta! Pian, pian! Kiertäkää portaiden -kautta alikertaan häntä vastaan. Minä juoksen hänen perässään pitkin -käytävää." - -Mutta tyttö oli paiskannut oven kiinni jälkeensä ja teljennyt sen. -Lupinin täytyi rientää alas ja juosta pitkin seinänvieriä toisten -keralla etsimässä portaita, jotka veisivät heidät ensimäiseen -huonekertaan. - -Neljäs rakennus oli ainoa avoin. Lupin nousi ylikertaan. Mutta -käytävä oli tyhjä, ja hänen täytyi koputella oviin, murtaa lukkoja -ja tunkeutua asukkaattomiin huoneisiin, sillävälin kun Waldemar, -osottaen yhtä suurta innostusta takaa-ajoon kuin hänkin, lävisteli -kaihtimia ja verhoja miekallaan. - -Pohjakerrasta huusi ääni, oikeanpuoleisesta sivurakennuksesta päin. -He ryntäsivät sille taholle. Jonkun upseerin vaimo viittilöitsi -heille erään käytävän päässä ja kertoi, että tytön täytyi olla hänen -asunnossaan. - -"Mistä sen tiedätte?" kysyi Lupin. - -"Huoneeseeni aikoessani huomasin oven lukituksi enkä päässyt sisälle." - -Lupin väänsi ripaa ja huomasi oven olevan lukossa. - -"Ikkuna!" huudahti hän. "Onhan ikkuna!" - -Hän meni ulos, ottaen kreivin miekan, ja iski ruudut säpäleiksi. -Kahden miehen nostamana hän ponnistausi seinää vasten ylös, pujotti -kätensä sirujen välitse, kiersi ikkunanpuitteiden nastan auki ja -pudottausi huoneeseen. - -Hän näki Isildan kyyristelevän lieden edessä, jolla loimusi kuuma -lieska. - -"Sitä pikku petoa!" ähkäisi hän. "Hän on sen heittänyt tuleen!" - -Hän työnnälsi tytön terhakasti sivulle, yritti ottaa kirjaa ja -korvensi turhaan kätensä. Sitte hän sieppasi sen ulos pihdeillä ja -heitti sen yli pöytäliinan, tukahduttaakseen liekit. Mutta se oli -myöhäistä. Vanhan käsikirjotuksen kaikki lehdet olivat kartena, -hajoillen tuhaksi. - -Lupin tuijotteli tyttöön vaiti. Kreivi sanoi: - -"Oikein luulisi hänen tietäneen, mitä teki." - -"Ei, hän ei tiedä. Mutta hänen iso-isänsä lienee uskonut kirjan hänen -haltuunsa jonkinlaisena aarteena, aarteena jota ei yksikään sielu -saisi konsanaan nähdä, ja typerällä vaistillaan tyttö piti parempana -heittää sen tuleen kuin luovuttaa sitä kenellekään." - -"No, siis..." - -"Mitä niin?" - -"Te ette löydä kätköpaikkaa." - -"Ahaa, kreivi hyvä, te siis hetkiseksi ajattelitte menestystäni -mahdolliseksi? Ja Lupin ei teistä tunnukaan ihan puoskarilta? Olkaa -huoletta, Waldemar: Lupinilla on useampia kuin yksi nuoli jouseensa. -Minä onnistun." - -"Ennen klo kahtatoista huomenna?" - -"Ennen klo kahtatoista tänä yönä. Mutta nyt minua ahdistaa nälkä. Ja -jos ystävällisesti..." - -Hänet vietiin kersanttien ruokahuoneeseen, missä hänelle -valmistettiin tukeva ateria, kreivin mennessä antamaan selostusta -keisarille. - -Kahtakymmentä minuuttia myöhemmin Waldemar palasi; he istuutuivat -syömään yhteisen päivällisen, toinen toistansa vastapäätä, -vaiteliaina ja mietteissään. - -"Waldemar, hyvä sikaari olisi parahiksi... Kiitos... Ah, tämä ritisee -kuten kelpo Havana ainakin!" - -Hän sytytti sikaarinsa ja virkahti minuutin tai parin kuluttua: - -"Voitte polttaa, kreivi. Se ei minua vähääkään häiritse; toden teolla -pidänkin siitä." - -Kului tunti. Waldemar torkkui ja siemasi tuon tuostakin kulauksen -konjakkia, pysyäkseen valveilla. - -Sotamiehiä astui sisään ja ulos, heidän käytettävikseen asetettuina. - -"Kahvia", pyysi Lupin. - -Hänelle tuotiin kahvia. - -"Onpa se kehnoa!" nurkui hän. - -Hän sytytti toisen sikaarin eikä enää hiiskunut mitään. - -Kului kymmenen minuttia. Hän pysyi liikkumattomana ja ääneti. - -Äkkiä Waldemar hypähti jalkeille ja sanoi kärtyisesti Lupinille: - -"Hoi, siinä! Ylös!" - -Lupin viheltää hymisi parhaillaan. Hän ei ollut tietääkseenkään. - -"Seisaallenne, sanon!" - -Lupin kääntyi katsomaan. Hänen Keisarillinen Majesteettinsa oli juuri -astunut huoneeseen. Lupin nousi tuoliltaan. - -"Kuinka pitkällä olemme?" kysyi keisari. - -"Minä luulen, Sire, että pääsen pian tyydyttämään Teidän -Keisarillisen Majesteettinne vaatimuksen." - -"Mitä? Tiedättekö..." - -"Piilopaikan? Jokseenkin lähelle, Sire... Joitakuita seikkoja vielä -pohdin... mutta kaikki selviää, jahka olemme paikalla: minulla ei ole -mitään epäilystä siitä." - -Sen enempää puhumatta Lupin Waldemarin suureksi suuttumukseksi -taaskin istuutui. - -Mutta minuutin kuluttua keisari, joka oli kävellyt kauvemmaksi ja -puhunut kreivin kanssa, astui hänen luokseen: - -"Oletteko valmis, hra Lupin?" - -Lupin pysyi vaiti. Kysymys uudistettiin. Hänen päänsä valahti -rinnalle. - -"Mutta hän nukkuu; totta toisen kerran hän nukkuu!" Waldemar, -suunniltaan raivostuneena, ravisti häntä rajusti olkapäästä. Lupin -putosi tuoliltaan, vaipui lattialle, vavahti pariin kolmeen kertaan -ja makasi sitte liikkumattomana. - -"Mikä häntä vaivaa?" ihmetteli keisari. "Eihän hän toki kuollut ole?" - -Hän otti lampun ja kumartui hänen ylitseen: - -"Kuinka hän on kalpea! Kasvot kuin vahasta muovatut!... Katsokaahan, -Waldemar... Tunnustelkaa hänen sydäntään... Hän elää, eikö niin?" - -"Kyllä, Sire", vastasi kreivi tuokion kuluttua, "sydän tykkii aivan -säännöllisesti." - -"Mikä sitten on vikana? Minä en käsitä... Mitä tämä on?" - -"Menenkö noutamaan lääkärin?" - -"Juoskaa..." - -Lääkäri tapasi Lupinin samassa tilassa, tunnottomana ja -hievahtamattomana. Hän toimitutti nukkujan vuoteeseen, tutki häntä -tarkoin ja kysyi mitä hänellä oli ollut syötävänä. - -"Epäilettekö myrkytystapausta, tohtori?" - -"En, Sire, mitään myrkytyksen oireita ei ole. Mutta minä ajattelen... -mitä on tuolla tarjottimella ja tuossa kupissa?" - -"Kahvia", vastasi kreivi. - -"Teitä varten?" - -"Ei, häntä varten. Minä en ole tilannut kahvia." - -Lääkäri kaatoi hiukan kahvia, maistoi sitä ja sanoi: - -"Oikeassa olin: hänet on huumattu unettimella." - -"Mutta kenen vehkeillä?" huudahti keisari vihastuneena. "Kuulkaahan, -Waldemar, täällä käyvät asiat tuskaannuttavan nurinkurisesti!" - -"Sire..." - -"Niin, minä olen saanut siitä tarpeekseni!... Alan todella uskoa, -että mies on oikeassa ja että linnassa on joku... Nuo kultarahat, tuo -unetin..." - -"Jos kukaan olisi päässyt tähän suljettuun paikkaan, Sire, niin se -olisi tullut jo tiedoksi... Me olemme etsineet joka suunnalta kolme -tuntia." - -"Kuitenkaan en minä höystänyt hänen kahviansa, sen vakuutan... Ja -ellette te sitä tehnyt..." - -"Oi, Sire!" - -"No, siispä vainutkaa... etsiskelkää..." - -Waldemar hyöri kaiken yötä tunnollisesti, se kun oli hänen -keisarillisen isäntänsä määräys, mutta menestyksettä. - -Lupin vietti yön elottomana. Lääkäri pysyi hänen vuoteensa vieressä -ja kertoi aamulla keisarin lähetille, että hän yhä nukkui. - -Kello yhdeksältä hän sentään ensi kertaa liikahti, kuin ponnistellen -valveutuakseen. - -Myöhemmällä hän sopersi: - -"Paljonko kello on?" - -"Kahtakymmentä viittä vailla kymmenen." - -Hän ponnisteli jälleen, ja oli ilmeistä, että hänen koko olemuksensa -rimpuili horroksen kahleista vapautuakseen. - -Kello löi kymmenen. - -Hän hätkähti ja sanoi: - -"Kantakaa minut; kantakaa minut palatsiin." - -Lääkärin suostumuksella Waldemar kutsui miehensä ja lähetti sanan -keisarille. Lupin laskettiin paareille ja kulkue läksi palatsiin. - -"Ensimäiseen huonekertaan", hän jupisi. - -Hänet kannettiin ylös portaita. - -"Käytävän päähän", hän määräili. "Viimeiseen huoneeseen vasemmalle." - -Hänet kannettiin viimeiseen huoneeseen, joka oli kahdestoista, ja hän -vaipui menehtyneenä tuolille istumaan. - -Keisari saapui. Lupin ei liikahtanut, istuen vain tajuttoman -näköisenä, silmät ilmeettöminä. - -Sitte hän näytti muutamien minuuttien kuluttua heräävän, katseli -ympärilleen, seinille, lakeen, ihmisiin ja sanoi: - -"Huumaavaa ainetta, kaiketi?" - -"Niin", vahvisti lääkäri. - -"Onko... mies tavotettu?" - -"Ei." - -Hän näytti mietiskelevän ja nytkäytteli moneen kertaan päätään -ajattelevalla ilmeellä; mutta pian he huomasivat hänen nukkuvan. - -Keisari astui Waldemarin luo: - -"Määrätkää automobilinne tuotavaksi ulkopuolelle." - -"Hoo?... Mutta, Sire...?" - -"No, mitä? Minä alan ajatella, että hän puijaa meitä ja että tämä -kaikki on pelkkää näyttelemistä, ajan voittamiseksi." - -"Kenties... kylläkin..." sanoi Waldemar yhtyen. - -"Automobilinne, Waldemar!" - -Kreivi antoi määräyksensä ja palasi. Lupin ei ollut herännyt, Keisari -huomautti Waldemarille, silmäillessään ympärilleen: - -"Tämä on Minerva-huone, eikö niin?" - -"Niin on, Sire." - -"Mutta miksi on täällä sitten kahdessa kohden 'N'?" - -Huoneessa tosiaankin on kaksi 'N':ää, toinen uuninkamanan -yläpuolella, toinen vanhan ränstyneen kaappikellon otsikkona, joka -oli sovitettu seinään ja josta näkyi osa mutkikasta koneistoa, painot -hievahtamattomina riippumassa nuoristaan. - -"Nuo kaksi 'N':ää..." alotti Waldemar. - -Keisari ei kuunnellut vastausta. Lupin oli jälleen liikahtanut, -avaten silmänsä ja äännähdellen epäselviä tavuja. Hän nousi -seisaalleen, käveli lattian poikki ja lysähti pelkästä uupumuksesta -maahan. - -Sitten alkoi rynnistys, hänen aivojensa, hermojensa, tahtonsa -rynnistys tuota kamalaa, turruttavaa puutumusta vastaan, elämän -ponnistelu sammumista vastaan. Näky oli hyvin surettava. - -"Hän kärsii", mutisi Waldemar. - -Lupin änkytti: - -"Ruiskutus, hra tohtori, kafeiini-ruiskutus... oitis..." - -"Saanko, Sire?" kysyi lääkäri. - -"Kyllähän... Kello kahteentoista asti tehkää mitä hän käskee. Minä -olen hänelle antanut lupaukseni." - -"Kuinka monta minuuttia... vailla kaksitoista?" kysyi Lupin. - -"Neljäkymmentä", vastasi joku. - -"Neljäkymmentä?... Minä teen sen... Teen varmasti... Minun on se -tehtävä..." Hän paineli päätänsä käsillään. "Voi, jos minulla olisi -aivoni, todelliset aivot, aivot jotka ajattelevat! Se olisi silloin -sekunnin asia! On vain yksi pimeä piste jäljellä... mutta minä en -voi... ajatukseni vilisevät... en voi käydä siihen kiinni... se on -kamalaa." - -Hänen hartiansa tutisivat. Itkikö hän? - -He kuulivat hänen toistelevan: - -"813... 813..." Ja matalammalla äänellä: "813... kahdeksainen... -ykkönen... kolmonen... niin, tietysti... Mutta miksi? Se ei riitä..." - -Keisari jupisi: - -"Hän tehoaa minuun. Minun on työläs uskoa, että mies voi näytellä -tuolla tavoin..." - -Kello löi puoli kaksitoista... Neljännestä vailla kaksitoista... - -Lupin pysyi liikkumattomana, nyrkit ohimoillaan. - -Keisari odotti, silmät kiintyneinä kronomeetteriin, jota Waldemar -piteli kädessään. - -Kymmenen minuuttia vailla... viisi minuuttia vailla... - -"Onko automobili paikalla, Waldemar?... Ovatko miehenne valmiina?" - -"Kyllä, Sire." - -"Onko tuo kellonne lyöntilaitoksella varustettu, Waldemar?" - -"On, Sire." - -"Kahdentoista viimeisellä lyönnillä siis..." - -"Mutta..." - -"Kahdentoista viimeisellä lyönnillä, Waldemar." - -Keisari ei salannut tuskallista jännitystänsä. Tämä haaveellinen -seikkailija, jota nimitettiin Arsène Lupiniksi ja jonka -ihmetyttävästä elämäntarinasta hän oli paljon kuullut, tämä mies -ahdisti hänen mieltänsä... ja vaikka olikin päättänyt tehdä -lopun koko tästä epäiltävästä jutusta, ei hän voinut pidättyä -odottamasta... ja toivomasta. - -Kaksi minuuttia enää... yksi minuutti enää... - -Sitte he lukivat sekunnit. - -Lupin näytti nukkuvan. - -"No niin, valmistautukaa", virkahti keisari kreiville. - -Kreivi astui Lupinin luo ja laski kätensä hänen olalleen. - -Lyövän taskukellon hopeaiset helähdykset alkoivat kajahdella... yksi, -kaksi, kolme, neljä, viisi... - -"Waldemar, veikkonen, vetäkäähän tuon vanhan kaappikellon painot -ylös." - -Hetkisen tyrmistyminen. Sanat lausuttiin Lupinin äänellä; hän puhui -hyvin tyvenesti. - -Waldemar, tuttavallisuudesta loukkaantuneena, kohautti hartioitansa. - -"Tehkää kuten hän sanoo, Waldemar", lausui keisari. - -"Niin, tehkää kuten minä sanon, kreivi hyvä", säesti Lupin, jälleen -saaden leikinlaskulahjansa. "Te tunnette narut niin hyvin... -eihän teillä ole muuta tekemistä kuin nyt noita kellon ohjaksia -tiukentaa... vuoron jälkeen... yksi, kaksi... mainiota!... Tuolla -tavoin se entis-aikoina vedettiin käyntiin." - -Heiluri läksi todellakin liikkeeseen, ja he kuulivat sen säännöllisen -naksutuksen. - -"Nyt käymme osottajiin käsiksi", jatkoi Lupin. "Asettakaa ne vähää -vaille kaksitoista... älkää liikkuko... antakaas kun..." - -Hän nousi ja astui kellon taulun eteen, seisten enintään kahden jalan -päässä siitä, silmät tiukkoina, jokainen hermo jännittyneenä. - -Nuo kaksitoista lyöntiä kajahtivat, kaksitoista raskasta, kumeata -lyöntiä. - -Pitkällinen äänettömyys. Ei mitään tapahtunut. Silti odotti keisari, -kuin ollen varma siitä, että jotakin tapahtuisi. Waldemar ei -liikkunut. - -Lupin, joka oli kumartunut tähystämään kellon taulua, oikaisihe nyt -mutisten: - -"Siinäpä se... nyt älyän..." - -Hän palasi tuolinsa luo ja käski: - -"Waldemar, asettakaa osottajat jälleen kaksi minuuttia vaille -kaksitoista. Hoi, ei, veikkonen, ei taakse päin! Niin päin kuin -kellon osottajat itsekin kiertävät!... Niin, sen tiedän, hitaan -laistahan se on... mutta sitä ei voida auttaa." - -Kello löi kaikki tunnit ja puolet tunnit puoli kahteentoista asti. - -"Kuulkaahan, Waldemar", sanoi Lupin. Ja hän puheli vakavasti, leikkiä -laskematta, ikäänkuin itsekin kiihdyksissään ja huolissaan: - -"Kuulkaahan, Waldemar. Näettekö kellon taulussa pienen, pyöreän -nastan, joka merkitsee ensimäistä tuntia? Se nasta on irrallinen, -eikö niin? Laskekaa sen päälle vasemman käden etusormi ja painakaa. -Hyvä! Tehkää peukalollanne samoin kolmatta tuntia vastaavalle -nastalle. Hyvä. Oikealla kädellänne työntäkää kahdeksannen tunnin -nastaa. Hyvä. Kiitos. Nyt saatte mennä istuutumaan." - -Minuutti-osottaja siirtyi, ehti kahdennentoista nastan kohdalle, ja -kello löi taas kaksitoista. - -Lupin istui vaiti ja valkeana. Nuo kaksitoista lyöntiä kajahtivat -hiljaisuuteen. - -Kahdennellatoista lyönnillä kuului rasahdus kuin valloilleen -päässeestä pontimesta. Kello seisahtui äkkiä. Heiluri lakkasi -liikkumasta. - -Ja äkkiä putosi eteenpäin se pronssikoriste, joka miehen päätä -esittäen oli kellon taulun päätynä, paljastaen kiviseinään hakatun -pienen komeron. - -Tässä komerossa oli pintakuvallinen hopeainen lipas. - -Lupin otti sen molemmin käsin ja kantoi keisarin eteen: - -"Suvaitsisiko Teidän Keisarillinen Majesteettinne avata sen itse. -Lippaassa ovat kirjeet, jotka olen sopimuksemme mukaan etsinyt." - -Keisari kohotti kantta ja näytti kovin hämmästyneeltä. - -_Lipas oli tyhjä_. - -Lipas oli tyhjä! - -Lupin pyyhki hikeä otsaltaan, sieppasi sitte lippaan, käänteli -sitä, tarkasteli, ikäänkuin toivoen löytävänsä siitä salapohjan. -Vihdoin hän paremmaksi varmuudeksi raivonsa puuskassa rusensi sen -vastustamattomalla kouraisullaan. - -Se huojensi häntä. Hän hengitti keveämmin. - -Keisari sanoi: - -"Kuka tämän on tehnyt?" - -"Yhä sama mies, Sire, se joka kulkee samaa tietä kuin minä ja -tavottelee samaa tarkotusperää: hra Kesselbachin murhaaja." - -"Milloin?" - -"Viime yönä. Voi, sire, miksi ette jättänyt minua vapaaksi silloin -kun pääsin vankilasta! Jos olisin ollut vapaa, niin olisin tullut -tänne tuntiakaan menettämättä. Minä olisin saapunut ennen häntä! Minä -olisin antanut Isildalle rahaa ennen kuin hän antoi! Minä olisin -lukenut Malreichin, vanhan ranskalaisen palvelijan päiväkirjan ennen -kuin hän luki." - -"Luulette siis, että päiväkirjassa tehtyjen paljastusten kautta...?" - -"Niinhän tietysti, Sire! Hänellä oli aikaa lukea ne. Ja väijyskellen -en tiedä missä, saaden tiedon kaikista liikkeistämme en tiedä -keneltä, hän nukutti minut viime yöksi suoriutuaksensa minusta." - -"Mutta palatsi oli vartioittu." - -"Teidän sotamiestenne vartioitsema, Sire. Merkitseekö se hänen -laisellensa miehelle mitään? Sitä paitsi olen varma siitä, että -Waldemar kohdisti etsintänsä ulkorakennuksiin, siten harventaen -palatsin vartioita." - -"Kaikki tämä tuntuu minusta kovin mahdottomalta." - -"Se kaikki näyttää minusta peräti selkeältä, Sire! Jos olisi -mahdollista tunnustella jok'ainoan soturinne taskuja silloin tällöin, -tai tietää kuinka paljon rahoja kukin heistä käyttelee lähimpien -kahdentoista kuukauden kuluessa, niin löytäisimmepä varmasti pari -kolme, joilla on tällä hetkellä hallussaan joitakuita pankin -seteleitä, ranskalaisia seteleitä tietysti." - -"Ohoo!" intti Waldemar. - -"Minä vakuutan sen, hyvä kreivi; se on hintakysymys, eikä hinnalla -ole mitään väliä hänelle! Jos hän haluaisi, niin olen varma siitä, -että te itsekin..." - -Keisari ei kuunnellut puhetta, ollen omiin aatoksiinsa vaipuneena. -Hän asteli edes takaisin lattialla, ja viittasi sitte eräälle -käytävässä seisovista upseereista: - -"Automobilini... Ja käskekää väkeni valmistautua... Me lähdemme." - -Hän pysähtyi, silmäili Lupinia tovin ja jatkoi kreivin luokse astuen: - -"Tekin, Waldemar, lähtekää... suoraan Parisiin, pysähtymättä..." - -Lupin heristi korviansa. Hän kuuli Waldemarin vastaavan: - -"Haluaisin saada kymmenkunta vartijaa lisää... Tuon paholaisen kanssa -miehekseen!..." - -"Saatte kernaasti. Ja pitäkää silmänne auki. Teidän täytyy yöksi -saapua perille." - -Lupin polki jalkaansa rajusti lattiaan: - -"Ei, ei, Sire! Ei, ei, ei! Se ei käy päinsä! Sen vannon! Ei, ei, ei -mitenkään!" - -"Mitä tarkotatte?" - -"Entä kirjeet, Sire? Varastetut kirjeet?" - -"Totta toisen kerran!..." - -"Vai niin!" huudahti Lupin, suuttuneesti laskien käsivartensa -ristiin. "Teidän Keisarillinen Majesteettinne siis luopuu -taistelusta? Te katsotte häviön korvaamattomaksi? Te myönnätte -itsenne lannistetuksi? No, mutta minäpä en, Sire. Minä olen -alottanut, ja aijon lopettaakin." - -Keisari hymyili tälle sisun purkaukselle: - -"Minä en luovu, mutta poliisini ryhtyvät työhön..." - -Lupin purskahti nauruun: - -"Suokaahan anteeksi, Sire! Se on kovin hupaista! Teidän poliisinne! -Teidän Keisarillisen Majesteettinne poliisit! Nehän ovat jokseenkin -samaa kuin kaikki poliisit, nimittäin eivät mitään, eivät yhtään -mitään! Ei, Sire, minun ei sovi palata Santé-vankilaan! Vankilaa voin -pitää naurettavana. Mutta aikaa on nyt jo kylliksi hukattu. Minä -tarvitsen vapauteni tuota miestä vastaan, ja aijon sen pitää." - -Keisari kohautti hartioitansa: "Te ette edes tiedä, kuka se mies on." - -"Minä saan sen selville, Sire. Ja minä yksin voin sen selvittää. -Ja hän tietää ainoastaan minun kykenevän siihen. Minä olen hänen -ainoa vihamiehensä. Minua hän tähtäsi linnaan tullessamme, kun -ampui revolverilla. Hän piti riittävänä huumata minut ja ainoastaan -minut, viime yönä, ollakseen vapaa tekemään mitä halusi. Taistelu -käypi hänen ja minun välillä. Muulla maailmalla ei ole siihen mitään -sanomista. Meitä on kaksi, ja siinä kaikki. Tähän asti on sattuma -suosinut häntä. Mutta ajan mittaan on välttämätöntä, ehdottoman -varmaa, että minä voitan taistelun." - -"Miksi?" - -"Syystä että minä olen parempi mies." - -"Entä jos hän surmaa teidät?" - -"Hän ei surmaa minua. Minä vedän hänen kyntensä esille, minä teen -hänet ihan vahingoittamattomaksi. Ja te saatte kirjeet, Sire. Ne -ovat teidän. Maan päällä ei ole mahtia, joka voisi estää minua -palauttamasta niitä teille." - -"Ja mistä tiedämme, että kirjeet varastettiin viime yönä?" kysyi -keisari. - -"Varkaus on päivätty, Sire." - -"Mitä sanotte?" - -"Katsokaa sen kamanan sisäpuolta, joka suojasi kätköpaikkaa. -Päivämäärä on kirjotettu valkealla liidulla: 'Keskiyö, 24. -elokuuta'..." - -"Niinpä onkin!" mutisi keisari ällistyneenä. "Kuinka en sitä tullut -nähneeksi?" Ja hän lisäsi, ilmaisten uteliaisuutensa: "Enkä ymmärrä -noita kahta seiniin sommiteltua 'N':ää... tämähän on Minerva-suojama." - -"Täällä nukkui Napoleon, Ranskan keisari", sanoi Lupin. - -"Mistä sen tiedätte?" - -"Kysykää Waldemarilta, Sire. Minä puolestani sain sen äkillisenä -välähdyksenä silloin kun selailin vanhan palvelijan päiväkirjaa. -Ymmärsin Holmesin ja minun olleen väärällä tolalla. APO ON, -suurherttua Hermannin kuolinvuoteellaan kirjottama vaillinainen sana, -ei tarkotakaan Apollonia, vaan Napoleonia." - -"Se on totta... te olette oikeassa", sanoi keisari. "Mutta tuo numero -813?..." - -"Sepä minulle tuotti enintä päänvaivaa. Minulla oli aina se käsitys, -että oli laskettava yhteen nuo kolme numeroa, 8, 1 ja 3; ja siten -saatu summa 12 tuntui minusta heti tarkottavan tätä huonetta, joka on -käytävästä kahdestoista. Täytyi olla jotakin muutakin, jotakin, mitä -minun heikontuneet aivoni eivät kyenneet sanoiksi tulkitsemaan. Tuon -kellon näkeminen, joka oli sovitettu juuri Napoleon-suojamaan, oli -minulle ilmestys. Numero 12 ilmeisesti tarkotti kello kahtatoista. -Keskipäivän tuntia! Keskiyön tuntia! Eivätkö ne ole ne juhlalliset -hetket, jotka ihminen halukkaimmin valitsee? Mutta miksi nuo kolme -numeroa 8, 1 ja 3 mieluummin kuin mitkä tahansa muut, joista olisi -saanut saman summan?... Silloin johtui mieleeni toimittaa kello -lyömään ensi kertaa, kokeeksi. Tällöin huomasin, että ensimäisen, -kolmannen ja kahdeksannen tunnin nastat olivat liikkuvia, mutta muut -eivät. Niitä siis 813 niinikään tarkotti käytettäväksi kätköpaikan -etsintään. Waldemar painoi noita kolmea nastaa, jousi ponnahti auki, -ja Teidän Keisarillinen Majesteettinne tietää tuloksen... Siinä, -Sire, on selitys tuolle salaperäiselle sanalle ja noille kolmelle -numerolle, jotka suurherttua kirjotti kuolevalla kädellään, toivoen -poikansa niiden avulla jonakuna päivänä saavan ilmi Veldenzin -salaisuuden ja saavan haltuunsa ne kuuluisat kirjeet, jotka hän oli -sinne kätkenyt." - -Keisari kuunteli innokkaalla tarkkaavaisuudella, yhä enemmän -ja enemmän kummastellen miehessä huomaamaansa älykkyyttä, -tarkkanäköisyyttä, oveluutta ja terhakkuutta. - -"Waldemar", hän virkahti, kun Lupin oli lopettanut. "Sire?" - -Mutta juuri hänen aikoessaan puhua kuului ulkoa käytävästä huutoja. - -Waldemar meni katsomaan ja ilmotti palatessaan: - -"Siellä on se hullu tyttö, Sire. Eivät tahdo päästää häntä tänne." - -"Antakaa hänen tulla", huudahti Lupin kiihkeästi. "Hänen täytyy saada -tulla, Sire." - -Keisari antoi merkin ja Waldemar läksi noutamaan Isildaa. - -Hänen tulonsa herätti yleistä tyrmistystä. Hänen valjuilla -kasvoillaan oli tummia laikkuja; hänen vääntyneet piirteensä -ilmaisivat mitä tuiminta tuskaa. Hän tapaili henkeään, molemmin käsin -kouristaen poveansa. - -"Haa!" äännähti Lupin kauhistuneena. - -"Mitä nyt?" kysyi keisari. - -"Lääkärinne, Sire. Ei ole menetettävä silmänräpäystäkään." - -Hän astui tytön eteen: - -"Puhu, Isilda... Oletko nähnyt mitään? Onko sinulla mitään -sanottavaa?" - -Tyttö oli pysähtynyt; hänen silmänsä olivat vähemmän tylsät, -ikäänkuin olisi kipu niitä terittänyt. Hän lausui äänteitä, mutta ei -sanoja. - -"Kuuntele", puhui Lupin. "Vastaa 'kyllä' tahi 'ei'... pään -liikkeellä... Oletko nähnyt hänet? Tiedätkö missä hän on... Kuuntele: -jos sinä et vastaa..." - -Lupin hillitsi suuttuneen eleen. Mutta äkkiä muistaen edellisen -päivän kokeen hän kirjotti valkeaan seinään L- ja M-kirjaimet. - -Tyttö ojensi kätensä niitä kohti ja nyökkäsi ikäänkuin myöntääkseen. - -"Ja sitte?" kyseli Lupin. "Mitä sitte?... Kirjota jotakin itse." - -Mutta tyttö kirahti kamalasti ja heittäysi voihkien lattialle. - -Sitten äkkiä tuli hiljaisuus, liikkumattomuus. Viimeinen vavahdus. Ja -hän ei enää hievahtanut. - -"Kuollut?" kysyi keisari. - -"Myrkytetty, Sire." - -"Voi poloista!... Ja kenen toimesta?" - -"'Hänen', Sire. Tyttö epäilemättä tunsi hänet. Pahantekijä nähtävästi -pelkäsi, mitä tyttö saattaisi kertoa." - -Lääkäri saapui. Keisari viittasi tyttöön. Sitte Waldemariin kääntyen: - -"Käskekää kaikki miehenne liikkeelle... Tarkastakoot kaikki -rakennukset... Raja-asemille sähkötettäköön." - -Hän astui Lupinin luo: - -"Kuinka pitkän ajan tarvitsette kirjeiden hankkimiseksi takaisin?" - -"Kuukauden, Sire... korkeintaan kaksi." - -"Hyvä on. Waldemar odottaa teitä täällä. Hän saa minulta ohjeet ja -valtuudet myöntää teille kaikkea mitä haluatte." - -"Minä toivon saavani vapauteni, Sire." - -"Olette vapaa." - -Lupin katseli hänen jälkeensä, hänen kävellessään pois, ja sanoi -hampaittensa välistä: - -"Ensin vapauteni... Ja jälkeenpäin, kun olen antanut teille takaisin -kirjeet, oi majesteetti, pikku kädenpuristus! Sitten olemme -kuitit!..." - - - - -IX. - -Mustapukuinen mies. - - -"Otatteko vastaan tämän herrasmiehen, rouva?" Dolores Kesselbach otti -käyntikortin lakeijalta ja luki: - -"André Mauny... En", hän vastasi. "Minä en tunne häntä." - -"Hän tuntuu olevan hyvin kiihkeä tapaamaan teitä, rouva. Hän sanoo -teidän odottavan." - -"Ahaa... mahdollista... Kyllä, osottakaa hänet tänne." - -Niiden tapausten perästä, jotka olivat mullistaneet hänen elämänsä -ja armottomasti vainonneet häntä, oli Dolores lyhyen aikaa asuttuaan -Hôtel Bristolissa valinnut asuntonsa eräästä rauhallisesta talosta -Rue des Vignesin varrelta, Passyn etukaupungista. Talon takana -oli kaunis puutarha, ja ylt'ympärillä oli lehteviä puistikkoja. -Sellaisina päivinä, jolloin tavallista tuskaisemmat kohtaukset eivät -pidättäneet häntä aamusta iltaan asti makuuhuoneensa suljettujen -ikkunaluukkujen takana, antoi hän palvelijainsa kantaa itsensä -puiden siimekseen, makaillen siellä synkkämielisyyden uhrina, -kykenemättömänä taistelemaan kovaa kohtaloansa vastaan. - -Askeleita kuului sorapolulta ja lakeija palasi, mukanaan sievän -näköinen nuori mies, hyvin yksinkertaisesti puettu siihen hiukan -vanhentuneeseen tapaan, joka on vielä osittain käytännössä -taidemaalariemme keskuudessa, kaulassaan alas käännetty kaulus ja -liehuva sininen valkotäpläinen huivi. - -"Nimenne on André Mauny?" sanoi Dolores. - -"Niin, madame." - -"Minulla ei ole kunniaa..." - -"Suokaahan anteeksi, madame. Tietäen minut madame Ernemontin, -Genevièven isoäidin, ystäväksi, te kirjotitte hänelle Garchesiin, -sanoen haluavanne puhutella minua. Minä olen tässä." - -Dolores kohottausi hyvin kiihtyneesti: - -"Oi, te olette..." - -"Niin." - -Toinen sopersi: - -"Todellako?... Tekö siinä?... En tunne teitä samaksi." - -"Ette tunne minua ruhtinas Paul Sernineksi?" - -"En... kaikki on erilaista... otsa... silmät... Eivätkä -tuollaiseksi..." - -"Tällaiseksi sanomalehdet kuvanneet Santén vankia", täydensi vieras -hymyillen. "Ja kuitenkin minä se olen." - -Seurasi pitkällinen vaitiolo, joll'aikaa he olivat hämillään ja -rauhattomina. - -Viimein kysyi vieras: - -"Saisinko tietää syyn...?" - -"Eikö Geneviève teille maininnut?..." - -"En ole häntä tavannut... mutta hänen isoäidistään tuntui, että te -tarvitsette palveluksiani..." - -"Aivan niin... aivan niin..." - -"Ja millä tavoin...? Minua kovin ilahuttaa..." - -Rouva Kesselbach epäröitsi hetkisen ennen kuin kuiskasi: - -"Minä pelkään." - -"Pelkäätte!" huudahti toinen. - -"Niin", vahvisti puhuja matalalla äänellä, "minä pelkään, pelkään -kaikkea... pelkään elämää. Minä olen kärsinyt niin paljon... en voi -sietää enempää." - -Toinen katseli häntä syvää sääliä kuvastavin silmin. Se epämääräinen -tunne, joka oli häntä aina vetänyt tähän naiseen, sai täsmällisemmän -luonteen nyt, kun hän pyysi suojelusta. Hän tunsi kiihkeätä intoa -omistautua kärsivälle kokonaan, ilman palkinnon toivoa. - -Rouva Kesselbach jatkoi: - -"Tunnen, että ympärilläni liikkuu ihmisiä." - -"Mutta missä tarkotuksessa?" - -"Minä en tiedä. Vihollinen vain hiippailee lähettyvillä ja yhä -likenee." - -"Oletteko nähnyt sitä? Oletteko havainnut mitään?" - -"Kyllä: toissa päivänä kulki kaksi miestä moneen kertaan kadulla -tästä ohitse, pysähdellen talon edustalla." - -"Osaatteko kuvata heitä?" - -"Näin toisen heistä paremmin kuin toisen. Hän oli kookas ja vanttera, -puhtaaksi ajeltu, yllään pieni ihan lyhyeksi leikattu verkatakki." - -"Kenties jonkun kahvilan tarjoilija?" - -"Niin, päätarjoilija. Minä annoin palvelijain seurata häntä. Hän -meni Rue de la Pompea alas ja astui erääseen tavallisen näköiseen -rakennukseen. Pohjakerrassa on viinitupa; se on kadun ensimäinen -talo, vasemmalla. Sitte toissa yönä näin makuuhuoneeni ikkunasta -varjon hiiviskelevän puutarhassa." - -"Siinäkö kaikki?" - -"Niin." - -Toinen mietiskeli ja teki sitten esityksen: - -"Antaisitteko kahden mieheni nukkua jossakin pohjakertanne huoneessa?" - -"Kahden miehenne?..." - -"Ei teidän tarvitse arkailla! Ne ovat siivoja miehiä, vanha Charolais -ja hänen poikansa, eivätkä he vähääkään näytä siltä mitä ovat... -Heidän suojeluksessaan olette täydessä turvassa... Mitä minuun -tulee..." - -Hän epäröitsi. Hän odotteli Doloresin pyytävän häntä käymään -uudestaan. Tämän pysyessä vaiti hän pitkitti: - -"Mitä minuun tulee, niin on parempi, ettei minua nähdä täällä... -teidän tähtenne. Miehiltäni saan tietää, miten asiat kehittyvät..." - -Hän olisi halunnut sanoa enemmän ja istuutua hänen viereensä -viihdyttelemään häntä. Mutta samalla hän tunsi, että ainoakin sana -lisää hänen taholtaan olisi ollut loukkaus. - -Sitte hän kumarsi surevalle hyvin syvään ja poistui. - -Hän asteli puutarhakäytävää myöten hyvin ripeästi, päästäkseen -kiireesti ulkopuolelle ja hillitäkseen tunteittensa kuohua. Lakeija -odotteli häntä eteisen ovella. Hänen astuessaan kadulle soitti joku -ulko-oven kelloa, nuori nainen. - -Hän hätkähti: - -"Geneviève!" - -Tyttö käänsi kummastuneet katseensa häneen ja tunsi hänet heti, -vaikkakin häntä suunnattomasti ihmetytti hänen ulkomuotonsa tavaton -nuorekkuus; ja kohtaus järkytti niin suuresti hänen mieltään, että -hän hoiperteli ja oli tukea saadakseen pakotettu nojautumaan ovea -vasten. Toinen oli ottanut hatun päästään ja silmäili tyttöä, -rohkenematta ojentaa hänelle kättään. Ojentaisiko tyttö omansa? Hän -ei enää ollut ruhtinas Sernine: hän oli Arsène Lupin. Ja tyttö tiesi -hänen vast'ikään päässeen vankilasta. - -Ulkona satoi. Geneviève antoi sateenvarjonsa lakeijalle ja sanoi: - -"Avatkaa se, olkaa hyvä, ja pankaa jonnekin kuivamaan." - -Sitte hän astui suoraa päätä sisälle. - -"Mies poloinen!" surkutteli itseänsä Lupin kävellessään pois. -"Olipa siinä sarja kovia kolauksia, sinun laisellesi herkälle -kiihkomieliselle olennolle! Sinun tulee vartioida sydäntäsi, -taikka... Haa, jopa nyt jotakin! Alkavatpa jo silmäni vettyä! -Lupin-herraseni: sinä alat vanheta!" - -Hän taputti olkapäälle erästä nuorta miestä, joka Chaussée de la -Muetten poikki astuen aikoi Rue des Vignesille. Nuori mies seisahtui, -tuijotti häneen ja sanoi: - -"Anteeksi, monsieur, minulla ei luullakseni ole kunniaa..." - -"Ajatelkaa tarkoin, hyvä hra Leduc. Vai onko muistinne kokonaan -haihtunut? Ettekö muista Versaillesia? Ja Hôtel des Trois-Empereursin -pikku ullakkohuonetta?" - -Nuori mies ponnahti taaksepäin: - -"Te!" - -"No, minäpä juuri! Luulitteko Lupinin erinneen tästä elämästä?" Hän -taputteli häntä leppeästi olalle. "No, no, nuori mies, älkäähän olko -säikähdyksissänne. Aika ei ole vielä tullut. Sepitelkää säkeitänne... -te onnellinen runoilija!" - -Sitte hän kouraisi Leducin käsivartta rajusti ja sanoi, katsoen häntä -suoraan silmiin: - -"Mutta aika lähenee... runoilija! Älkää unohtako, että te olette -minun ruumiiltanne ja sielultanne. Ja valmistautukaa näyttelemään -osaanne. Siitä tulee uhkea ja mahtava osa. Ja niin totta kuin elän, -uskonkin teidän olevan mies sitä näyttelemään!" - -Hän puhkesi nauramaan, käännähti kantapäillään ja jätti nuoren -Leducin seisomaan ihmeissään. - -Hiukan edempänä, Rue de la Pompen kulmassa, oli se viinitupa, josta -rouva Kesselbach oli puhunut. Hän meni sisälle ja puheli pitkään -omistajan kanssa. - -Sitten hän otti taksa-automobilin ja ajoi Grand Hoteliin, missä asui -André Maunyn nimisenä. - -Doudevillen veljekset odottivat häntä. Vaikka Lupin olikin tottunut -tuollaiseen riemuun, hiveli häntä kuitenkin ystävissään ilmenevän -ihailun ja palvomisen ylenpalttisuus. - -"No, älkäähän nyt noin suunniltanne olko, te kaksi!" sanoi Lupin. -"Ja kertokaa minulle asioita: minä en ole nähnyt sanomalehtiä. Mikä -vaikutus oli minun paollani yleisöön?" - -"Järisyttävä, isäntä!" - -"Mikä oli viranomaisten selityksenä siitä?" - -"Teidän pakonne tapahtui Garchesissa, kun yritettiin uudelleen -näytellä Altenheimin murhaa. Pahaksi onneksi ovat sanomalehtimiehet -todistaneet, että se oli mahdotonta." - -"Sen jälkeen?" - -"Sen jälkeen on yleinen kiihtymys vallinnut. Ihmiset ihmettelevät, -nauravat ja huvittelehtivat järjestysvallan vahingosta kuin hullut." - -"Weber?" - -"Weber on pahemmassa kuin pulassa." - -"Onko mitään uutisia etsivästä osastosta? Eikö ole murhasta -saatu mitään ilmi? Eikö ole mitään vihiä siitä, kuka Altenheim -todellisuudessa oli?" - -"Ei." - -"Istuutukaahan ja ottakaa kynä. Minä sanelen kirjeen, joka -teidän tulee toimittaa 'Grand Journaliin' tänä iltana. Maailma -on kyllin kauvan odotellut tietoja minusta. Se pian pakahtuu -kärsimättömyyteensä. Kirjottakaa." - -Hän saneli: - - 'Grand Journalin' toimittajalle. - - Hyvä herra: -- Minun täytyy lausua anteeksipyyntöni lukijoillenne - siitä, että jätin heidän oikeutetun kärsimättömyytensä - tyydyttämättä. - - Olen päässyt vankilasta enkä voi mitenkään ilmaista, millä tavoin - se onnistui. Niinikään olen pakoni jälkeen saanut ilmi tuon - kuuluisan salaisuuden, eikä minulle ole mahdollista paljastaa - sitä, yhtä vähän kuin kertoakaan, miten sen selville sain. - - Kaikki tämä kelpaa aikanaan aiheeksi jokseenkin omituiseen - kertomukseen, jonka vakinainen elämäkertani kirjottaja julkaisee - muistiinpanoistani. Silloin se koituu Ranskan historian sivuksi, - jonka meidän lapsenlapsemme lukevat mielenkiinnolla. - - Nykyään on minulla tärkeämpiä asioita hoidettavana. Kyllästyneenä - katselemaan, mihin käsiin minun käyttelemäni valta on joutunut - -- väsyneenä huomaamaan Kesselbach-Altenheimin jutun yhä pysyvän - seisahduksissa, minä erotan hra Weberin ja otan takaisin sen - kunniakkaan aseman, joka minulle tuotti mainetta ja yleisölle - tyytyväisyyttä hra Lenormandin nimeä käyttäessäni. - - Olen kaikella kunnioituksella nöyrin palvelijanne - - _Arsène Lupin_, - - Etsivän osaston päällikkö.' - -Kello kahdeksalta illalla Arsène Lupin ja Jean Doudeville astelivat -Caillardin hienoon ravintolaan. Lupin esiintyi iltapuvussa, mutta -taiteilijan tapaan käyttäen leveitä housuja ja väljää kaulahuivia. -Doudevillen yllä oli pitkä, musta takki; vakavalla sävyllään ja -ulkoasullaan hän muistutti oikeuslaitoksen virkamiestä. - -He istuutuivat sille puolelle ravintolaa, jonka erottaa isosta -salista kaksi pilaria. - -Lupin valitsi päivällisen kokeneen herkkusuun oivalla taidolla. - -Hän söi hyvällä ruokahalulla ja vaiteliaana, tyytyen tuolloin tällöin -virkahtelemaan lyhyitä lauseita, jotka kuvasivat hänen ajatustensa -kulkua: - -"Tietysti minä suoriudun... mutta siitä koituu kova urakka... Siinä -on vastustajaa!... Se minua tyrmistyttää, etten kuusi kuukautta -taisteltuani edes tiedä, mitä hän tahtoo!... Hänen pääkumppaninsa -on kuollut. Me olemme lähellä taistelun loppua; ja kuitenkaan en -vielä nytkään kykene älyämään hänen peliänsä... Mitä tavotteleekaan -se ruoja?... Oma suunnitelmani on ihan selvä: käydä käsiksi -suurherttuakuntaan, työntää omatekemäni suurherttua valtaistuimelle, -antaa Geneviève hänelle vaimoksi... ja hallita. Sitäpä minä sanon -selkeäksi, kunnialliseksi ja alttiiksi. Mutta hän, tuo vintiö, -pimeyden kummitus: mihin tähtäilee hän?" - -Hän kutsui: - -"Tarjoilija!" - -Päätarjoilija saapui: - -"Mitä monsieur haluaa?" - -"Sikaareja." - -Päätarjoilija asteli pois, palasi ja availi useita laatikoita. - -"Mitä niistä suosittelette?" - -"Nämä Upmannit ovat varsin hyviä, monsieur." - -Lupin antoi Doudevillelle yhden Upmannin, otti itselleen toisen -ja leikkasi sen. Päätarjoilija raapaisi tulta ja ojensi hänelle -tulitikkua. Lupin tarttui häntä äkillisellä liikkeellä ranteeseen: - -"Ei sanaakaan... Minä tunnen teidät... Oikea nimenne on Dominique -Lecas!" - -Mies, iso ja vanttera, koetti riistäytyä irti. Hän huudahti tuskan -huudahduksen: Lupin oli väännäyttänyt hänen ranteensa. - -"Nimenne on Dominique... asutte Rue de la Pompen varrella, -neljännessä huonekerrassa, minne vetäysitte nauttimaan pikku -omaisuudesta, jonka saitte palvellessanne -- kuuntele minua, narri, -totisesti, tai särjen luusi! -- saitte palvellessanne parooni -Altenheimia, hänen pöydänkattajanansa." - -Toinen seisoi liikkumattomana, kasvot pelosta valjuina. Heidän -ympärillään oli pikku osasto tyhjänä. Sen viereisessä suojamassa -istui kolme herrasmiestä tupakoiden ja kaksi paria jutteli -liköörilasiensa ääressä. - -"Näettehän, me olemme rauhassa... voimme puhella." - -"Kuka te olette? Kuka te olette?" - -"Ettekö minua muista? Mutta ajatelkaahan tuota kuuluisaa -puolipäivällistä Villa Dupontissa!... Te itse, vanha veitikka, -ojensitte minulle leivoslautasen... ja olivatpa ne laita leivoksia!" - -"Ruhtinas..." sopersi toinen. - -"Niin, niin, ruhtinas Arsène, ruhtinas Lupin itse... Ahaa, te -hengitätte jälleen!... Te vakuutatte itsellenne, ettei teillä ole -mitään peljättävänä Lupinin taholta, vai mitä? No, siinäpä olette -väärässä, veikkonen; teillä on peljättävänä kaikkea." Hän otti -taskustaan kortin ja näytti toiselle. "Tuossa, katsokaa, minä kuulun -nyt poliisikuntaan. Sitä ei voida auttaa: siihen me kaikki lopulta -joudumme, kaikki me rosvokuninkaat ja rikosruhtinaat." - -"No?" sanoi päätarjoilija, yhä suuresti säikähdyksissään. - -"No, menkäähän tuon vieraanne luokse, joka kutsuu teitä; hankkikaa -hänelle haluamansa ja palatkaa minun luokseni. Eikä mitään joutavia, -muistakaa se: älkää yrittäkö luikkia tiehenne. Minulla on kymmenen -miestä asetettuna ulkopuolelle ja heillä on määräys pitää teitä -silmällä. Menkää." - -Päätarjoilija totteli. Viiden minuutin kuluttua hän tuli takaisin ja -sanoi, seisoen pöydän edessä selkä isompaan suojamaan päin ikäänkuin -puhelemassa sikaarien ominaisuuksista vieraittensa kanssa: - -"No? Mitä on tekeillä?" - -Lupin lateli joukon sadan frangin seteleitä riviin pöydälle: - -"Yksi seteli jokaisesta kysymyksiini annetusta selvästä vastauksesta." - -"Sovittu!" - -"Minä alotan. Kuinka monta oli teitä parooni Altenheimin joukkueessa?" - -"Seitsemän, minä kahdeksantena." - -"Ei enempää?" - -"Ei. Kerran vain otimme Italiasta muutamia työmiehiä valmistamaan -maanalaista käytävää Villa des Glycinesistä Carschesissa." - -"Eikö käytäviä ollut kaksi?" - -"Oli; toinen johti Pavillon Hortenseen, toinen haarautui edellisestä -ja kulki rouva Kesselbachin talon alitse." - -"Mikä oli tarkotuksena?" - -"Riistää pois rouva Kesselbach." - -"Olivatko molemmat kamarineitsyet juonessa, Suzanne ja Gertrude?" - -"Olivat." - -"Missä he ovat?" - -"Ulkomailla." - -"Entä seitsemän toverianne, Altenheimin joukkueesta?" - -"Minä olen eronnut heistä. He yhä pitkittävät puuhiaan." - -"Mistä voin löytää heidät?" - -Dominique epäröitsi. Lupin asetti hänen eteensä kaksi tuhannen -frangin seteliä ja sanoi: - -"Epäröimisenne on teille kunniaksi, Dominique. Mutta ei auta muu kuin -niellä se kuin mies ja vastata." - -Dominique ilmaisi: - -"Heidät tapaatte n:o 5:stä Route de la Révolten varrella Neuillyssä. -Yhtä heistä nimitetään Välikauppiaaksi." - -"Mainiota. Ja nyt Altenheimin nimi, todellinen nimi. Tiedättekö sen?" - -"Kyllä, -- Ribeira." - -"Dominique, Dominique, älkää toimittako itsellenne ikävyyksiä. -Ribeira oli vain tekonimi. Minä kysyin todellista nimeä." - -"Parbury." - -"Tekonimi sekin." - -Päätarjoilija epäröitsi. Lupin siirsi hänen eteensä kolme sadan -frangin seteliä. - -"Pyh, mitä minä välitän!" sanoi mies. "Kuolluthan hän on jo, eikö -olekin varmasti?" - -"Hänen nimensä", vaati Lupin. - -"Hänen nimensä? Chevalier de Malreich." - -Lupin hypähti tuolillaan. - -"Mitä? Mitä sanottekaan? Chevalier -- sanokaa uudestaan -- -chevalier...?" - -"Raoul de Malreich." - -Pitkällinen äänettömyys. Eteensä tuijotellen ajatteli Lupin -Veldenzin hullua tyttöä, joka oli kuollut myrkytettynä: Isildalla -oli sama sukunimi, Malreich. Ja esi-isänä oli se ranskalainen pikku -aatelismies, joka oli kahdeksannellatoista vuosisadalla saapunut -Veldenzin hoviin. - -Hän ryhtyi jälleen kuulusteluunsa: - -"Mihin kansallisuuteen kuului tämä Malreich?" - -"Häh oli ranskalaista sukuperää, mutta Saksassa syntynyt... Näin -kerran eräitä hänen papereitansa... niistä sain hänen nimensä -tietooni." - -Lupin mietti, ja kysyi: - -"Hänkö joukkoanne johti?" - -"Niin." - -"Mutta hänellä oli kumppani?" - -Päätarjoilijan kasvot ilmaisivat mitä lamauttavinta säikähdystä. -Lupin näki niissä kuvastuvan samanlaisen kauhun ja kammon, jota hän -itsekin tunsi murhaajaa ajatellessaan. - -"Oi, siitä älkäämme puhuko... siitä toisesta ei sovi puhua." - -"Kuka hän on, minä kysyn?" - -"Hän on isäntä... päällikkö... Kukaan ei häntä tunne." - -"Mutta te olette hänet nähnyt. Vastatkaa minulle. Oletteko nähnyt -hänet?" - -"Joskus pimeässä... yöllä. En kertaakaan päivänvalossa. Hänen -käskynsä tulivat pikku paperilappusille kirjotettuina... tai -puhelimella." - -"Hänen nimensä?" - -"Minä en sitä tiedä. Meillä ei koskaan ollut tapana puhua hänestä. Se -olisi ollut onnetonta." - -"Hän käyttää mustaa pukua, eikö niin?" - -"Niin tekee. Hän on lyhyt ja hintelä... vaaleatukkainen..." - -"Ja hän tappaa, vai mitä?" - -"Niin, hän tappaa... hän tappaa siinä missä toinen saattaisi vain -leipäpalasen siepata." - -Puhujan ääni vapisi. Hän pyyteli: - -"Jättäkäämme se sikseen... hänestä ei sovi puhua... Vakuutan teille, -se on onnetonta." - -Lupin oli vaiti; häneen väkisinkin tehosi miehen tuska. Hän istui -kauvan mietteissään; sitte hän nousi ja virkkoi päätarjoilijalle: - -"Tässä, ottakaa rahanne; mutta jos haluatte elää rauhassa, niin -teidän on paras olla hiiskumatta kenellekään rahtuakaan meidän -keskustelustamme." - -Hän poistui ravintolasta Doudevillen seurassa ja käveli Porte -Saint-Denisiin sanaakaan puhumatta, kokonaan vaipuneena miettimään -kuulemaansa. Vihdoin hän tarttui kumppaniansa käsivarteen ja alkoi -haastella: - -"Kuunnelkaa minua, Doudeville, huolellisesti. Menkää Gare -du Nord-asemalle. Saavutte sinne ajoissa ennättääksenne -Luksenburgin pikajunaan. Menkää Veldenziin, Zweibrücken-Veldenzin -suurherttuakunnan pääkaupunkiin. Kaupungintalolta saatte helposti -chevalier de Malreichin kastetodistuksen ja kaikkia tietoja hänen -omaisistansa. Palaatte ylihuomena, lauvantaina." - -"Ilmotanko virastolle?" - -"Minä pidän siitä huolen. Ilmotan puhelimella, että olette -sairastunut. Hei, sana vielä: tavatkaa minut lauvantaina kello -kahdeltatoista pienessä Restaurant Buffalo-kahvilassa Route de la -Révolten varrella. Tulkaa työmieheksi pukeutuneena." - - * * * * * - -Seuraavana päivänä Lupin, lyhyt mekko yllään ja lakki päässä, läksi -Neuillyyn ja alotti tutkistelunsa n:o 5:ssä Route de la Révolten -varrella. Porttiholvi johti ulkopihalle, ja siellä hän tapasi -tavattoman ryhmän työväen-asuntoja, mutkikkaan jakson käytäviä -ja työpajoja, joissa kuhisi käsityöläisiä, akkoja ja kakaroita. -Moniaassa minuutissa voitti hän puolelleen portinvartijattaren, jonka -kanssa hän puheli kaikenlaisista asioista tunnin ajan. Tämän tunnin -kuluessa hän näki kolmen miehen kulkevan ohitsensa peräkkäin, ja ne -olivat sellaisia miehiä, joiden sävy herätti hänen huomiotansa. - -"Siinä otuksut", ajatteli hän, "ja oikeitapa otuksia ovatkin!... Ne -seuraavat toisiansa vaiston mukaan!..." - -Hän pitkitti tiedustelujansa ja varmistui siitä, että Altenheimin -kaikki seitsemän kätyriä asuivat talossa. Neljä heistä oli vanhojen -vaatteiden myyskentelijöinä. Kaksi kaupitsi sanomalehtiä; kolmas oli -ilmottautunut välikauppiaaksi, ja siksi häntä vain nimitettiinkin. - -He kulkivat sisään ja ulos, toinen toisensa jälkeen, näköjään -tuntematta toisiansa. Mutta illalla Lupin huomasi, että he tapasivat -toisensa jonkinlaisessa vaunukatoksessa perimmäisen pihaton -takalistolla, missä välikauppias piti tavaroitansa tallessa: -romurautaa, rikkinäisiä kelloja, ruosteisia rautauunien savutorvia... -ja kaiketikin myös pääosaa varastetusta saaliista. - -"Hei", puheli hän itsekseen, "juttu muodostuu sievästi. Pyysinpä -saksalaiselta serkultani aikaa kuukauden, mutta luulen kahdessa -viikossa olevan kylliksi. Ja se siinä hommassa on hauskaa, että -pääsen tekemisiin niiden konnien kanssa, jotka minua Seinessä -uittivat. Kelpo Gourel parka, vihdoinkin kostan kuolemasi. Jopa onkin -aika!" - -Lauvantaina hän kello kahdeltatoista meni Restaurant Buffaloon, -pieneen matalaan huoneeseen, jossa muurarit ja ajurit kävivät -puolipäivällisellään. Joku tuli ja istuutui hänen viereensä. - -"Tehty on, isäntä." - -"Ahaa, tekö, Doudeville? Hyvä, hyvä! Olen peräti utelias kuulemaan. -Onko teillä yksityiskohtaisia tietoja? Kastetodistusta? Pian, -kertokaa minulle!" - -"Näin on asia: Altenheimin isä ja äiti kuolivat ulkomailla." - -"Heistä ei väliä." - -"Heiltä jäi kolme lasta." - -"Kolme?" - -"Niin. Vanhin olisi nyt ollut kolmenkymmenen vuoden vanha. Hänen -nimensä oli Raoul de Malreich." - -"Se oli miehemme, Altenheim. Sitte?" - -"Nuorin lapsista oli tyttö, Isilda. Nimikirjaan on äskettäin -merkitty, vereksellä musteella: 'Kuollut'." - -"Isilda... Isilda", kertasi Lupin. "Sitähän ajattelinkin: Isilda -oli Altenheimin sisar... Minusta oli hänen kasvoissaan jotakin -tutunomaista... Se siis oli heitä yhdistävä side. Mutta entä -keskimäinen lapsi?" - -"Poika. Hän olisi nyt kuudenkolmatta vanha." - -"Hänen nimensä?" - -"Louis de Malreich." - -Lupin säpsähti hiukan. - -"Siinäpä se! Louis de Malreich... Nimikirjaimet L.M... Tuo kamala ja -pelottava nimimerkki!... Murhaajan nimi on Louis de Malreich... Hän -oli Altenheimin veli ja Isildan veli; ja hän surmasi heidät molemmat, -jotta he eivät olisi voineet mitään ilmaista." - -Lupin istui kauvan äänetönnä ja synkkänä; häntä painosti tuo -salaperäinen olento. Doudeville intti: - -"Mitä peljättävää hänellä Isilda sisarensa taholta oli? Tämänhän -sanotaan olleen mielipuoli." - -"Mielipuoli kylläkin, mutta hän kykeni muistamaan joitakuita seikkoja -lapsuudestaan. Hän lienee tuntenut äskeisen vieraan veljeksi, jonka -parissa oli kasvanut... ja se muisto maksoi hänelle hengen." Ja hän -lisäsi: "Mielipuoli! Mutta kaikkihan nuo olivat mielipuolia... Isä -juoppohullu... Altenheim raaka peto... Isilda tajuton vähäjärkinen... -tuo murhaaja taasen hirviöksi riivautunut hullu..." - -"Hullu? Niinkö arvelette, isäntä?" - -"Sehän on selvää! Hänellä on neron, pirullisen viekkauden ja vaiston -leimahduksia, mutta järjiltään hän on, mielipuoli, kuten koko tuo -Malreichin perhe. Ainoastaan hullut tappavat ja etenkin tuollaiset -hullut. Sillä lopultakin..." - -Hän keskeytti puheensa, ja hänen kasvonsa saivat niin muuttuneen -ilmeen, että Doudeville hämmästyi: - -"Mitä hätänä, isäntä?" - -"Katsokaa." - -Sisälle oli astunut mies ja ripustanut naulakkoon hattunsa, pehmeän, -mustan huopahattunsa. Hän istuutui pienen pöydän ääreen, tutki -tarjoilijan hänelle tuomaa ruokalistaa, teki tilauksensa ja odotti -hievahtamattomana, ruumis jäykkänä ja suorana, käsivarret pöydällä -ristikkäin. Ja Lupin näki hänet kasvoista kasvoihin. Hän näki laihat, -tylyt kasvot, ihan paljaat; silmäkuopat olivat syvät, ja niiden -pohjalta näkyi teräksenkarvainen silmäpari. Nahka näytti luusta -luuhun pingotetulta kuin pergamentti, niin kankealta ja paksulta, -ettei ainoakaan karva ollut kyennyt tunkeutumaan sen läpi. - -Ja nuo kasvot olivat synkeät ja eleettömät. Niitä ei vilkastuttanut -mikään ilme. Mikään ajatus ei näyttänyt asustavan tuon norsunluisen -otsan alla; ja ihan karvattomat silmälautaset eivät kertaakaan -rävähtäneet, joten silmät saivat yhtä kiinteän tuijotuksen kuin -kuvapatsaalla. Lupin viittasi erään tarjoilijan luoksensa: - -"Kuka on tuo herrasmies?" - -"Tuo, joka syö puolipäivällistänsä pikku pöydän ääressä?" - -"Niin." - -"Hän on tavallisia vieraitamme, käypi meillä pari kolme kertaa -viikossa." - -"Voitteko sanoa minulle hänen nimensä?" - -"Kylläpä totisesti... Léon Massier." - -"Haa!" äännähti Lupin hyvin kiihtyneenä. "L.M... samat kaksi -alkukirjainta...!" - -Saattoiko se olla Louis de Malreich? - -Hän tarkkasi vierasta innokkaasti. Miehen ulkomuoto tosiaankin -soveltui Lupinin arveluihin, siihen mitä hän miehestä ja hänen -kamalasta elämästänsä tiesi. Mutta häntä ihmetytti tuo kalman -katsanto: missä hän oli edellyttänyt eloisuutta ja tulisuutta, -missä hän olisi odottanut suuren kirotun kidutettua häiriötä, rajua -kasvojen vääntymistä, siinä hän tapasi pelkkää ilmeettömyyttä. - -"Tulkaa pois, Doudeville." - -"Mikä teitä vaivaa, isäntä? Olettehan ihan valju!" - -"Tarvitsen ilmaa. Mennään ulos." - -Kadulla hän hengähti syvään, pyyhki hikeä otsaltaan ja jupisi: - -"Nyt on parempi. Olin tukehtua." Ja itsensä hilliten lisäsi hän: -"Nyt meidän on jatkettava peliämme varovasti ja pysyttävä hänen -jäljillään." - -"Eikö meidän olisi parempi eritä toisemme seurasta, isäntä? -Miekkosemme näki meidät yhdessä. Hän ei niin helposti huomaa meitä -erillämme." - -"Näkikö hän meitä?" virkahti Lupin miettivästi. "Minusta hän ei tunnu -näkevän mitään, kuulevan mitään, eikä katselevan mitään. Olipa siinä -hämmästyttävä olento!" - -Ja kymmentä minuuttia myöhemmin Léon Massier todellakin ilmestyi -esille ja asteli pois huomaamatta edes sitä, että häntä seurattiin. -Hän oli sytyttänyt savukkeen ja poltteli, pitäen toista kättä -selkänsä takana ja kuljeskellen kuin raikkaasta ilmasta nauttiva -huvikävelijä, jonka mieleenkään ei juolahda, että hänen liikkeitänsä -voitaisiin seurata. - -Hän sivuutti tulliportin, meni linnotus-alueen laitaa myöten, kääntyi -takaisin Port de Champerretin kautta ja joutui Route de la Révoltelle -jälleen. - -Astuisiko hän taloon n:o 5? Lupin sitä kiihkeästi toivoi, se kun -olisi varmasti todistanut hänen olevan tekemisissä Altenheimin -joukkueen kanssa; mutta mies kääntyikin Rue Delaizementille ja kulki -sitä myöten, kunnes sivuutti Vélodrome Buffalon. - -Vasemmalla, vastapäätä polkupyörärataa, yleisten tenniskenttien -ja Rue Delaizementin kauppakojujen välissä oli pieni erillinen -huvila, jota ympäröitsi niukka puutarha. Léon Massier pysähtyi, otti -avainkimpun taskustaan, avasi ensin puutarhan veräjän ja sitten talon -etu-oven, ja katosi. Lupin hiipi varovasti esille. Hän huomasi heti, -että Route de la Révolten kortteli ulottui puutarhamuuriin asti. -Vielä lähemmäksi päästessään hän näki muurin olevan hyvin korkean; -puutarhan taustalla nojautui siihen vaunukatos. Rakennusten asemasta -hän sai varmuuden siitä, että tämä vaunukatos oli seljitysten sen -vaunukatoksen kanssa, jota Välikauppias käytti romuhuoneenaan n:o 5:n -takimaisen pihan perukassa. - -Léon Massier siis asui talossa, joka liittyi siihen alueeseen, missä -Altenheimin joukkueen seitsemän jäsentä pitivät kokouksiansa. Léon -Massier siis itse asiassa olikin joukon ylijohtaja, ja noiden kahden -vaunukatoksen välissä nähtävästi oli käytävä, jota kautta hän oli -tekemisissä kätyriensä kanssa. - - * * * * * - -Tästälähtein oli tiukasti pidettävä silmällä Massierin elämäntapoja -siten, ettei mikään hänen liikkeensä jäänyt tarkkaamatta. Hänen -elämänsä oli mitä omituisinta, jos sai uskoa naapuriston ihmisiä, -joilta Doudeville kyseli. "Huvilan erakko", kuten he häntä -nimittävät, oli asunut siellä vasta moniaita kuukausia. Hänen luonaan -ei käynyt ketään. Hänen ei tiedetty pitävän minkäänlaista palvelijaa. -Ikkunat olivat yölläkin auki, mutta aina pimeinä; huvilasta ei -milloinkaan lamppu tai kynttilä tuikahdellut. - -Enimmäkseen läksi Léon Massier illan tullen liikkeelle ja saapui -kotiin vasta myöhään: auringon noustessakin oli hänen nähty palaavan. - -"Ja tietääkö kukaan, mitä hän tekee?" kysyi Lupin kumppaniltaan, -heidän seuraavalla kerralla tavatessaan. - -"Ei, hän viettää ihan säännöttömästi aikansa. Joskus hän katoaa -useiksi päiviksi kerrallaan... tai pikemmin pysyy asunnossaan. -Oikeastaan ei kukaan tiedä mitään." - -"No, mepä saamme tietää, ja piankin." - -Hän oli väärässä. Viikon ajan yhtämittaa ponnisteltuaan ja -tutkisteltuaan hän ei ollut saanut selville mitään enempää tuosta -kummallisesta miehestä. Yhtämittaa tapahtui sellainenkin merkillinen -seikka, että Lupinin seuratessa miestä tämä lyhyin askelin pitkin -katua tepsutellen ja milloinkaan pysähtymättä tai kääntymättä katosi -kuin loihdittuna. Tosin hän toisinaan meni talojen läpi, joihin oli -kaksi sisäänkäytävää. Mutta toisin ajoin hän tuntui haamuna häipyvän -pois keskeltä ihmisvilinää. Ja Lupin jäi seisomaan kivettyneenä, -hämmästyneenä, raivoa ja hämmennystä kuohuen. - -Lupin riensi Rue Delaizementille ja vartioitsi huvilaa. Minuutit -seurasivat toisiansa, tunnit samaten. Kului osa yötäkin. Sitten -ilmestyi salaperäinen mies äkkiä näkyviin. Mitä oli hän saattanutkaan -olla tekemässä? - -"Pikasanoma teille, isäntä", sanoi Doudeville kello kahdeksalta -eräänä iltana yhtyessään häneen Rue Delaizementilla. - -Lupin avasi kotelon. Rouva Kesselbach rukoili häntä tulemaan -avukseen. Kaksi miestä oli yöllä asettunut hänen ikkunansa alle, ja -toinen heistä oli sanonut: - -"Onni kerrassaan! Tällä kertaa olemme kokonaan hämäyttäneet heidät! -Sovittu siis: ensi yönä iskemme." - -Rouva Kesselbach oli sitte mennyt alikertaan ja huomannut, että -ruokakonttorin ikkunaluukku ei mennyt kiinni tahi että se ainakin -voitiin ulkoapäin avata. - -"Vihdoinkin", huoahti Lupin. "Vihollinen itse tarjoutuu taisteluun. -Sepä hyvä! Olen väsynyt astuskelemaan edes takaisin Malreichin -ikkunain alla." - -"Onko hän tällähaavaa kotonaan?" - -"Ei, hän teki minulle tavanmukaisen kolttosensa Parisissa taaskin, -juuri kun minun piti hänelle tehdä samanlainen. Mutta ennen kaikkea, -kuulkaahan, Doudeville. Menkää ja hakekaa koolle kymmenen miestämme, -ja tuokaa heidät Rue des Vignesille. Ukko Charolais ja hänen poikansa -lienevät siellä parhaillaan vartioimassa. Sopikaa järjestelyistänne -heidän kanssaan ja tulkaa puoli yhdeltätoista tapaamaan minua Rue des -Vignesin ja Rue Raynouardin kulmassa. Sieltä käsin sitten pidämme -taloa silmällä." - -Doudeville poistui. Lupin odotteli vielä tunnin, kunnes hiljainen Rue -Delaizement oli ihan autiona; sitten nähdessään, ettei Léon Massier -palannut, hän teki päätöksensä ja meni huvilaan. - -Ei ollut ketään näkyvissä... Hän otti vauhtia ja ponnahti -kivireunustimelle, joka kannatteli puutarhan rautaristikkoa. Muutaman -minuutin kuluttua hän oli sisäpuolella. - -Hänen suunnitelmanaan oli murtautua taloon ja tutkia huoneet, -löytääkseen Malreichin Veldenzissä varastamat kuuluisat kirjeet. -Mutta hän pitikin sitte kiireellisemmän tärkeänä poiketa ensin -vaunukatokseen. - -Häntä suuresti kummastutti, kun näki sen olevan auki, ja vielä -enemmän, kun taskulyhtynsä valossa havaitsi, että se oli ihan tyhjä -ja että takaseinässä ei ollut mitään ovea. Hän etsiskeli kauvan -aikaa, mutta ilman menestystä. Mutta ulkona hän näki tikapuut, jotka -olivat nostetut vaunukatosta vasten ja joita myöten nähtävästi -päästiin jonkinlaiselle liuskakivikaton alle sovitetulle luhdille. - -Luhti oli täynnä vanhoja tavaralaatikoita, olkikupoja ja puutarhurien -salvoksia, tahi oikeastaan näytti olevan täynnä, sillä pianpa hän -huomasi kaidan kujan, jota myöten pääsi takaseinälle asti. Siellä -hän tölmäsi kurkkulava-katokseen, jota yritti siirtää. Kun tämä -ei onnistunut, niin hän tähysteli katosta tarkemmin ja havaitsi -ensinnäkin, että se oli kiinnitetty seinään, ja toisekseen, -että ruuduista yksi puuttui. Hän pisti kätensä siitä läpi; se -tapasi tyhjää. Hän kohdisti lyhdyn kirkkaan valovirran aukkoon ja -näki avaran suojaman, vaunuvajan isomman kuin huvilassa oli ja -kaikenlaisella rojulla täytetyn. - -"Siinäpä se", tuumi Lupin itsekseen. "Tämä ikkuna on sovitettu -johtamaan Välikauppiaan romuaittaan, ihan katonrajaan, ja täältä -Louis de Malreich kuuntelee ja vakoilee kätyreitänsä, heidän häntä -näkemättänsä tai kuulemattansa. Nyt ymmärrän, miksi he eivät tunne -johtajaansa." - -Saatuaan selville mitä halusikin, hän kiersi lyhtynsä umpeen ja oli -poistumaisillaan, kun vastapäätä häntä alhaalla ovi avautui. Joku -tuli sisälle ja sytytti lampun. Hän tunsi tulijan Välikauppiaaksi. -Hän päätti jäädä paikoilleen, koskapa suunniteltua hyökkäystä ei -voinut tapahtua niin kauvan kuin tuo mies oli tuolla. - -Välikauppias otti kaksi revolveria taskuistaan. Hän koetteli niiden -rakennetta ja vaihtoi panokset, sitä tehdessään hyräillen jotakin -katusäveltä. - -Vihdoin sanoi mies ääneensä: - -"Sisälle." - -Yksi noista konnista pujahti vajaan, kohta toinen, kolmas ja -neljäskin... - -"Olemme kaikki koolla", puheli Välikauppias. "Dieudonné ja Pötkö -tapaavat meidät tuolla alhaalla. No, meillä ei ole hetkeäkään -hukattavana... Oletteko aseissa?" - -"Hampaita myöten." - -"Hyvä on. Meille tulee tuima urakka." - -"Mistä sen tiedät, Välikauppias?" - -"Olen nähnyt päällikön... Mitäpä nähnyt, en... mutta hän puhutteli -minua..." - -"Niin", tokaisi eräs miehistä, "pimeässä, kadun kulmassa, kuten -tavallista. Hei, parempi oli tapa Altenheimilla. Ainakin tiesi mitä -oli tekemässä." - -"Ja etkö sinä tiedä?" vastasi Välikauppias. "Me murtaudumme -Kesselbachin leskelle." - -"Entäs nuo kaksi vartijaa? Ne Lupinin sinne sijoittamat pökkelöt?" - -"Oma huolensa. Meitä on seitsemän. Parempi on heidän pitää niin -pientä rymyä kuin suinkin." - -"Mutta leski?" - -"Kapula suuhun ensin, sitte köytettynä tänne... tuolle vanhalle -sohvalle... Ja sitten on meidän odotettava lähempiä määräyksiä." - -"Onko urakalla hyvä hinta?" - -"Kesselbachin jalokivet ensistäänkin." - -"Niin, jos luonnistuu... mutta minä tarkotan varmaa taksaa." - -"Kolme sadan frangin seteliä mieheen, etukäteen, ja kaksin verroin -jälkeenpäin." - -"Onko sinulla rahat?" - -"On." - -"Eipä siis hätää. Sanottakoon mitä tahansa, mutta suorituksissaan -on päällikkö miesten mies." Ja äänellä niin matalalla, että Lupin -tuskin kuulikaan: "Kuules, Välikauppias, jos käy pakolliseksi käyttää -tikaria, niin onko palkintoa?" - -"Entinen kaksituhatta." - -"Jos se koskee Lupinia?" - -"Kolmetuhatta." - -"Oi, saadappa hänet!" - -Yksitellen he läksivät vajasta. Lupin kuuli Välikauppiaan lähtösanat: - -"Tämä on hyökkäyssuunnitelma: Me jakaudumme kolmeksi ryhmäksi. -Vihellys, -- ja jokainen ryntää esille..." - -Lupin läksi kiireisesti ulos piilopaikastaan, laskeusi alas tikkaita, -juoksi rakennuksen ympäri, sisälle menemättä, ja kiipesi takaisin -rautaristikon yli. - -Hän riensi tulliportin läpi ja hyppäsi vuokra-automobiliin: - -"Rue Raynouard." - -Hän seisahdutti automobilin kahdensadan metrin päässä Rue des -Vignesiltä ja käveli noiden kahden kadun kulmaan. Hänen suureksi -ihmeekseen ei Doudeville ollutkaan siellä. - -Hän odotti kymmenen minuuttia, kaksikymmentä minuuttia. Puoli -yhdeksikään ei ollut ketään saapunut. Enempi viivytteleminen oli -vaarallista. Jos Doudeville miehinensä olikin estetty saapumasta, -niin riittihän Charolais poikansa kanssa Lupinin apuna torjumaan -hyökkäyksen, palvelijain avusta puhumattakaan. - -Hän läksi siis edelleen. Mutta hän sai vilahdukselta näkyviinsä kaksi -miestä, jotka koettivat piiloutua erään kulmamuurin suojaan. - -"Lempo!" sadatti hän. "Siinä on joukkueen etuvartio, Dieudonné ja -Pötkö. Narrin lailla olen jättäytynyt takakelkkaan." - -Tässä hän menetti aikaa vielä lisää. Astuisiko hän suoraan heidän -luokseen, tekisi heidät tehottomiksi ja sitten saapuisi taloon -ruokakonttorin ikkunan kautta, jonka tiesi lukitsemattomaksi? Se -olisi järkevin menettelytapa; lisäksi hän siten pääsisi heti viemään -pois rouva Kesselbachin johonkin turvapaikkaan. - -Niin, mutta se merkitsi myöskin hänen suunnitelmansa kumoutumista; -siten hän menettäisi tämän ainokaisen mahdollisuuden saada ansaan -koko joukkue, epäilemättä myöskin Louis de Malreich itse siinä mukana. - -Äkkiä kajahti jostakin talon toiselta puolelta vihellys. Sielläkö jo -joukkueen pääosa? Ja tapahtuisiko hyökkäysliike puutarhasta päin? - -Mutta tuon ennakolta sovitun merkin kuullessaan olivat molemmat -miehet kavunneet ikkunasta sisälle ja kadonneet näkyvistä. - -Lupin loikkasi kuistin kaiteen yli ja hyppäsi ruokakonttoriin. -Askeleiden äänestä hän päätteli, että hyökkääjät olivat menneet -puutarhaan; ja töminä oli niin selvä, että hänen mielensä keveni: -Charolais ja hänen poikansa eivät voisi olla kuulematta melua. - -Hän nousi senvuoksi toiseen huonekertaan. Rouva Kesselbachin -makuuhuone oli ensimäisen porrassiltaman tasalla. Hän astui sisälle -koputtamatta. - -Huoneessa paloi yölamppu, ja hän näki Doloresin viruvan sohvalla -pyörtymäisillään. Hän juoksi valtiattarensa eteen, kohotti hänet -istualleen ja tivasi käskevällä äänellä, johon oli pakostakin -vastaaminen: - -"Kuulkaa... Charolais? Hänen poikansa? Missä he ovat?" - -Toinen sopersi: - -"Mutta, mitä tarkotattekaan?... Hehän läksivät, tietysti!..." - -"Mitä, läksivät?" - -"Te lähetitte sanan... tunti takaperin... pikaviestin..." - -Lupin sieppasi lattialta hänen vierestään sinisen paperilapun ja luki: -** -'Lähettäkää heti pois molemmat vartijat... ja kaikki mieheni. -Sanokaa heille, että tapaavat minut Grand Hotelissa. Älkää olko -huolissanne.' - -"Hitto! Ja te uskoitte sitä?... Mutta entäs teidän omat palvelijanne?" - -"Menneet." - -Lupin astui ikkunan ääreen. Ulkopuolella oli kolme miestä tulossa -puutarhan toisesta päästä. - -Viereisen huoneen ikkunasta, joka oli kadun puolella, hän näki -katukäytävällä kaksi muuta. - -Ja hän ajatteli Dieudonnéta, Pötköä, ja ennen kaikkea Louis -de Malreichia, jonka täytyi olla hiippailemassa lähettyvillä, -näkymättömänä ja pelottavana. - -"Turkanen!" jupisi hän. "Puolittainpa uskon, että ovat minusta tällä -kertaa saaneet saaliin!" - -Hetki vaati toimintaa. Hänen täytyy puolustaa Doloresia, jonka -ryöstäminen epäilemättä oli hyökkäyksen pääaiheena. - -Hän raotti kadunpuoleisen ikkunan puoliskoa ja ojensi revolverinsa. -Laukaus herättäisi ja hälyyttäisi naapuriston ja roistot pötkisivät -tiehensä. - -"Ei sentään", mutisi hän, "ei! Älköön sanottako minun arkailleen -taistelua. Tilaisuus on liian hyvä... Ja olisiko varmaakaan, että he -pakenisivat!... Heitä on liian monta, välittääksensä naapureista." - -Hän palasi Doloresin huoneeseen. Alikerrasta kuului melua. Hän -kuunteli, huomasi sen tulevan portaikosta ja lukitsi oven. - -Dolores itki ja heittelehti sohvalla. Lupin otti hänet syliinsä ja -kantoi viereiseen huoneeseen. Kumartuen hänen ylitseen, sanoi hän: - -"Älkää liikahtako, ja pysykää tyynenä. Minä vannon, ettei yksikään -noista miehistä koske teihin niin kauvan kuin minä olen hengissä." - -Ensimäisen huoneen säppiä koeteltiin. Dolores riippui hänessä kiinni -kaikin voimin ja huudahteli: - -"Voi, siellä ne ovat!... Siellä ne ovat!... Ne tappavat teidät... te -olette yksinänne..." - -Innokkaasti vastasi toinen: - -"Ei, minä en ole yksinäni... Te olette täällä... Te olette täällä -paitsi minua..." - -Hän yritti irtautua. Dolores otti hänen päänsä käsiensä väliin, -katsoi häntä syvälle silmiin ja kuiskasi: - -"Minne menette? Mitä aijotte tehdä? Ei... te ette saa kuolla... Minä -en sitä siedä... teidän täytyy elää..." - -Hän soperteli sanoja, joita toinen ei käsittänyt, ja jotka hän näytti -tukahuttavan huulillaan, jotta toinen ei olisi niitä kuullut; ja -käytettyään kaiken tarmonsa hän uupuneena vaipui lepotuoliin, tajunsa -menettäen. - -Lupin nojausi hänen ylitseen ja tuijotteli häntä kotvan. Hiljaisesti, -leppeästi hän painoi suudelman Doloresin hiuksille. - -Sitte hän palasi ensimäiseen huoneeseen, sulki huolellisesti -väli-oven ja käänsi sähkön palamaan: - -"Malttakaa silmänräpäys, veikkoset!" huusi hän. "Näkyypä teillä -olevan kova kiire murskaantua kappaleiksi!... Ettekö tiedä, että -Lupin on täällä? Minä panen teidät tanssimaan!" - -Puhuessaan hän avasi väliverhon kätkemään sohvaa, jolla rouva -Kesselbach oli maannut, ja nyt hän levitti sohvalle pukuja ja -peitteitä. Ovi oli myötäämäisillään ahdistajain iskuista. - -"Täällä minä olen! Tulossa! Oletteko valmiita? Nyt hyvät herrat, yksi -kerrallaan!..." - -Hän kiersi ripeästi avainta ja veti sivulle salvan. Huutoja, -uhkauksia, raivostuneiden petojen möryä tunkeusi sisälle oviaukosta. - -Ja kuitenkaan ei yksikään heistä rohjennut astua esiin. Ennen -ryntäystä Lupinin kimppuun he epäröitsivät, säikyn valtaamina, pelon -herpaamina... Tätä hän oli odottanutkin. - -Seisten keskellä huonetta, kirkkaassa valossa, käsi ojennettuna, -hän piteli sormiensa välissä setelitukkua, jonka jakoi, yksitellen -lukien, seitsemäksi yhtä suureksi pinkaksi. Ja hän sanoi levollisesti: - -"Kolmentuhannen frangin palkkio kullekin teistä, jos Lupin -toimitetaan pois elävitten ilmoilta? Niinhän teille on luvattu? Tässä -on sama summa kaksin verroin!" - -Hän laski pinkat pöydälle, konnien ulottuville. - -Välikauppias karjui: - -"Pötyä! Hän yrittää voittaa aikaa. Ampukaa hänet!" - -Hän kohotti kätensä. Hänen kumppaninsa pidättivät hänet. - -Ja Lupin jatkoi: - -"Tietysti tämän ei tarvitse vaikuttaa taistelusuunnitelmaanne. Te -tulitte tänne ensinnäkin sieppaamaan rouva Kesselbachin ja toiseksi -ottamaan haltuunne hänen jalokivensä. Kaukana olkoon minusta teidän -kiitettäviin aikomuksiinne sekaantuminen!" - -"Kuulkaahan, mihin tähtäättekään?" murisi Välikauppias, väkisinkin -kuunnellen. - -"Ahaa, Välikauppias, minä alan herättää mielenkiintoanne, vai -mitä?... Tulkaa sisälle, veikkonen... Tulkaa sisälle kaikki... Siellä -porrassiltamalla on vetoa... eikä tuollaisten riuskojen poikien sovi -antautua vilustumisen vaaraan... Mitä, pelkäilläänkö? Minähän olen -ypö yksinäni!... Hei, reipastautukaa, miekkoset!" - -He astuivat sisälle ihmeissään ja epäluuloisina. - -"Sulkekaa ovi, Välikauppias... meillä on sitte mukavampaa. Kiitos, -ukkoseni. Hei, näenpä setelit kadonneiksi. Olemme siis päässeet -sopimukseen. Kuinka helppoa onkaan kelpo miesten tulla toimeen -keskenään!" - -"No... entä sitten?" - -"Entä sitten? Ollen kumppanuksia..." - -"Kumppanuksia?" - -"Niinpä tietenkin, koska rahani teille kelpasivat! Me työskentelemme -nyt yhdessä, veikkonen; yhdessä me viemme naisen ja hänen -jalokivensä." - -Välikauppias irvisti: - -"Siihen emme teitä tarvitse." - -"Tarvitsettepa hyvinkin, veikkonen." - -"Miksi?" - -"Syystä ettei tiedossanne ole jalokivien kätköpaikkaa, mutta minä sen -tiedän." - -"Me etsimme sen." - -"Huomenna. Ette tänä yönä." - -"No, antakaas kuulua. Mitä haluatte?" - -"Osuuttani jalokivistä." - -"Miksette ottanut kaikkia, kun kerran tiedätte säilytyspaikan?" - -"En pääse omin voimin niihin käsiksi. Keino siihenkin on, mutta minä -en sitä tunne. Te olette saapuvilla, niin käytänpä apuanne." - -Välikauppias epäröitsi: - -"Osuutta jalokivistä... osuutta jalokivistä... Jos hyvinkin ovat -lasin ja messingin palasia..." - -"Hupelo!... Niitä on runsaan miljoonan arvosta." - -Miehiä summa vavahdutti. - -"Hyvä on", sanoi Välikauppias. "Mutta entä jos Kesselbachin leski -pujahtaa tiehensä? Hän on viereisessä huoneessa, eikö olekin?" - -"Ei, hän on täällä." - -Lupin veti hetkiseksi syrjään kaihtimen syrjimmäisen sälepinnan, -paljastaen näkyviin äsken sohvalle kasaamansa läjän pukuja ja -peitteitä: - -"Hän on tuossa, pyörtyneenä. Mutta minä en luovuta häntä ennen kuin -olemme jakaneet." - -"Kuitenkin..." - -"Voitte hyväksyä tai hyljätä. Minulle on yhdentekevää, olenko -yksinänikin. Te tiedätte, mihin minä kelpaan. Tehkää siis miten -mielitte..." - -Miehet neuvottelivat keskenään, ja Välikauppias sanoi: - -"Missä on mainitsemanne kätköpaikka?" - -"Tulisijan alla. Mutta kun emme tunne salaisuutta, niin täytyy -ensin nostaa paikoiltaan koko marmorinen liesi päätykuvastiminensa -päivinensä, yhtenä möhkäleenä kaiketikin. Se ei ole keveä tehtävä." - -"Pyh, me olemme riuskeita miehiä kaikki! Malttakaahan, niin näette. -Viidessä minuutissa..." - -Hän antoi käskyn, ja hänen kumppaninsa kävivät heti työhön käsiksi -ihailtavan rivakasti ja yksituumaisesti. Kaksi heistä, tuoleilla -seisten, yritti nostaa kuvastinta. Neljä muuta kävi kohottamaan itse -tulisijaa. Välikauppias oli polvillaan ja piti liettä silmällä, -jaellen käskyjään: - -"Roimasti, pojat!... Kaikki yhdessä, muistakaa!... Varovasti!... -Yksi, kaksi... hei, jo liikkuu..." - -Heidän takanansa kädet taskuissaan seisten Lupin seurasi heidän -hommaansa hartaasti ja samalla taituruutensa kaikella ylpeydellä -riemuitsi tästä merkillisestä vaikutusvaltansa näytteestä, joka -todisti, mikä uskomaton teho hänellä oli toisiin ihmisiin. Kuinka -saattoivat nuo konnat hetkeksikään uskoa noin mahdotonta juttua ja -niin kerrassaan joutua päästänsä pyörälle, että jättivät kaikki -taistelun edut hänelle? - -Hän otti taskuistaan kaksi jyhkeätä ja pelottavaa revolveria, valitsi -tyynesti kaksi ensimäistä miestä, jotka saattoi kaataa, ja kaksi -seuraavaa, joiden vuoro sitten olisi, ja tähtäsi kylmästi kuin -ampumaradan maalitauluja tavotellen. - -Kaksi laukausta yht'aikaa, ja taaskin kaksi... - -Huikeita tuskan ulvaisuja... Neljä miestä kuukertui peräkkäin maahan -kuin keilat. - -"Neljä pois seitsemästä, jäännös kolme", sanoi Lupin. "Jatkanko?" - -Hänen kätensä pysyivät ojennettuina, Välikauppiaaseen ja tämän -kahteen kumppaniin suunnattuina. - -"Sika!" murisi Välikauppias, hapuillen asetta. - -"Kädet ylös!" huikkasi Lupin, "tai ammun!... Kas noin... Nyt ottakaa -te kaksi pois häneltä lelut... muutoin...!" - -Pelosta vapisten tarttuivat nuo kaksi roistoa johtajaansa ja -pakottivat hänet alistumaan. - -"Sitokaa hänet!... Ranteet ensin... vöillänne... Ja nilkat... -Joutuin!..." - -Nujerrettuna ja taistelukyvyttömäksi tehtynä ei Välikauppias enää -vastustellut. Kumppanien häntä sitoessa Lupin kumartui heidän -ylitseen ja antoi heille kaksi kamalaa iskua päähän revolverinsa -tyvellä. He lysähtivät lattialle. - -"Siinäpä oli kelpo työ", hengähti hän. "Vahinko ettei heitä ole -viisikymmentä lisää. Olin juuri sillä päällä... Ja kaikki kävi niin -helposti... hymyllä... Mitä arvelet siitä, Välikauppias?" - -Roisto makasi sadatellen. Lupin puheli: - -"Reipastu, veikkonen! Lohduta mieltäsi ajatuksella, että olit apuna -hyvässä teossa, rouva Kesselbachin pelastamisessa. Hän saapuu itse -kiittämään sinua ritarillisuudestasi." - -Hän meni toisen huoneen ovelle ja avasi sen: - -"Mitä tämä on?" äännähti hän, pysähtyen kynnykselle ällistyneenä, -tyrmistyneenä. - -Huone oli tyhjä. - -Hän astui ikkunan luo, näki tikapuut nostetuksi ulokkeen kaidetta -vasten, ja jupisi: - -"Riistetty... riistetty... Louis de Malreich... Voi sitä konnaa!..." - -Hän mietti hetkisen, koettaen hillitä tuskaansa, ja sanoi itsekseen, -ettei lopultakaan ollut mitään syytä säikähtyä, koska rouva -Kesselbach ei näyttänyt olevan heti uhkaavassa vaarassa. - -Mutta hänet valtasi äkillinen raivon puuska ja hän karkasi -käsiksi noihin seitsemään pahantekijään, antoi potkun tai pari -niille haavottuneille, jotka liikahtelivat, etsi esille kaikki -setelitukkunsa ja pani ne takaisin taskuunsa, pisti sitte -miesten suuhun kapulan, sitoi heidän kätensä millä sattui -- -kaihdinnyöreillä, kaistaleiksi revityillä hursteilla -- ja asetti -lopuksi riviin lattiamatolle sohvan eteen seitsemän ihmismyttyä -tiukkaan nuoritettuina ja kuin tavarakääryiksi sullottuina. - -"Pariloittuja muumioita!" hykähteli hän. "Herkullinen annos niille, -jotka moisista pitävät!" - -Huolimatta edes lukita ovia hän poistui talosta, astui alas katua -ja käveli vuokra-automobilillensa asti. Hän lähetti ajurin hakemaan -toista ja ohjasi molemmat voimavaunut rouva Kesselbachin talolle. - -Kunnollinen ennakolta maksettu juomaraha säästi kaikki tarpeettomat -selittelyt. Noiden kahden ajurin avulla hän kantoi alas seitsemän -vankiansa ja paiskautti heidät yhdeksi kasaksi vaunuihin. -Haavottuneet kiljuivat ja voihkivat. Hän sulki ovet, ja nousi -etumaisen automobilin ajurin viereen. - -"Minne ajetaan?" kysyi mies. - -"Quai des Orfèvresin 36:n: etsivään osastoon." - -Moottorit tykähtelivät, ajurit väänsivät koneet käyntiin ja tämä -omituinen kulkue läksi kiitämään Trocadéron rinteitä alas. - -Kaduilla he sivuuttivat muutamia kasvisvankkureita. Pitkiä salkoja -kantavat miehet olivat sammuttamassa katulyhtyjä. - -Pian saapuivat he Oikeuspalatsin alueelle ja etsivän osaston -edustalle. - -"Odottakaa täällä", sanoi Lupin kahdelle ajurilleen, "ja muistakaakin -pitää seitsemää kyydittäväänne silmällä." - -Hän astui ulkopihan poikki ja pitkin oikeanpuoleista käytävää, -joka johti keskus-aseman huoneisiin. Hän tapasi yövuorolla olevat -poliisikomisariukset. - -"Saalis, hyvät herrat", hän sanoi sisälle tullessaan, "ja hyvä -saalis onkin. Onko hra Weber täällä? Minä olen Auteulin uusi -poliisitarkastaja." - -"Hra Weber on asunnossaan. Tahdotteko lähettää hänelle kutsun?" - -"Silmänräpäys vain. Minulla on kiire. Minä jätän hänelle pari riviä." - -Hän istuutui sivupöydän ääreen ja kirjotti: - - '_Hyvä Weber_: -- Tuon teille ne seitsemän konnaa, jotka olivat - Altenheimin rikosjoukkueena, samat miehet, jotka tappoivat - Gourelin (ja monia muita) sekä minutkin hra Lenormandin nimisenä. - - Jäljellä on enää heidän johtajansa. Minä lähden juuri nyt - vangitsemaan häntä. Tulkaa ja liittykää mukaan. Hän asuu Rue - Delaizementin varrella Neuillyssa, nimeltänsä Léon Massier. - - Ystävälliset terveiseni! - - Toveruudella - - _Arsène Lupin_. - etsivän osaston päällikkö.' - -Hän sinetitsi kirjeen: - -"Antakaa tämä hra Weberille. Se on kiireellinen. Nyt tarvitsen -seitsemän miestä ottamaan tavarat vastaan. Minä jätin ne -katukäytävälle." - -Hänen palatessaan automobilien luo tuli poliisitarkastajain päällikkö -häntä vastaan. - -"Ahaa, tekö siinä, hra Leboeuf!" tervehti hän. "Minä olen tehnyt -kelpo kaappauksen... Altenheimin koko joukkueen kytkenyt... Ne ovat -tuolla vuokra-automobileissa." - -"Mistä heidät löysitte?" - -"Parhaillaan yrittämästä ryöstää haltuunsa rouva Kesselbachin ja -rosvota hänen talonsa. Mutta kerron kyllä koko seikkailun aikanaan." - -"Suokaahan anteeksi, monsieur, mutta minut lähetettiin tapaamaan -Auteulin poliisitarkastajaa. Enkä minä nähdäkseni... Ketä onkaan -minulla kunnia puhutella?" - -"Henkilöä, joka teille lahjoittaa seitsemän verratonta konnaa." - -"Mutta haluaisin kuitenkin tietää..." - -"Nimeni?" - -"Niin." - -"Arsène Lupin." - -Hän kampitti poliisitarkastajain päällikön vikkelästi nurin, juoksi -Rue de Rivolille, hyppäsi ohi ajavaan vuokra-automobiliin ja kiiti -Porte des Ternesiin. - -Route de la Révolte oli lähellä. Hän meni n:oon 5. - - * * * * * - -Kaikesta kylmäverisyydestään ja hillitsemiskyvystään huolimatta oli -Arsène Lupinin mahdoton pidätellä kiihtymystään. Löytäisikö hän -Dolores Kesselbachin? Oliko Louis de Malreich vienyt hänet joko omaan -asuntoonsa tahi Välikauppiaan katokseen? - -Lupin oli Välikauppiaalta ottanut katoksen avaimen, joten hänen oli -helppo porttikelloa soitettuaan ja eri pihattojen yli astuttuaan -avata ovi ja mennä romuvajaan. - -Hän käänsi sähkölyhtynsä palamaan ja tähysteli ympärilleen. Hieman -oikealla oli se avoin tila, missä hän oli nähnyt pahantekijät -viimeiseen puheluunsa kokoontuneina. Välikauppiaan mainitsemalla -sohvalla hän näki mustan olennon. Dolores makasi vaippoihin -kiedottuna ja kapuloittuna. - -Lupin auttoi hänet jalkeille. - -"Oi, tekö!" sopersi hän. "Ne eivät ole teihin kajonneet!" - -Hän kohottausi ja viittasi vajan taustalle päin: - -"Tuonne... 'hän' meni tuolle suunnalle... minä kuulin askeleet... -olen varma... Teidän täytyy mennä sinne... olkaa niin hyvä!" - -"Minun täytyy ensin saada teidät pois", intti toinen. - -"Ei, minusta älkää välittäkö... menkää hänen peräänsä... Minä -rukoilen teitä... Iskekää häneen!" - -Tällä kertaa ei pelko näyttänyt Doloresia masentavan, vaan antavan -hänelle tavatonta tarmoa. - -Lupin avasi hänen siteensä, laski hänet hellävaroen sohvalle ja sanoi: - -"Te olette oikeassa... Sitäpaitsi ei teillä ole mitään peljättävänä -täällä... Odottakaa minua, minä tulen takaisin..." - -Hänen tehdessään lähtöä tarttui Dolores hänen käteensä: - -"Entä te itse?" - -"Niin mitä?" - -"Jos tuo mies..." - -Tuntui siltä kuin olisi hän kammonnut sitä suurta, viimeistä ottelua, -johon oli alistamaisillaan Lupinin, ja kuin olisi hän viime hetkessä -halunnut tämän siitä pidättää. - -Toinen vastasi: - -"Kiitos, älkää ollenkaan olko peloissanne. Mitä olisi minun -peljättävä? Onhan hän yksikseen." - -Ja poistuen Doloresin luota meni hän vajan taustalle. Odotuksensa -mukaisesti näki hän tikapuut nostetuiksi seinää vasten. Niiden -avulla hän pääsi sen pikku ikkunan tasalle, josta hän oli tarkannut -konnien kokousta. Sitä tietä oli Malreich palannut asuntoonsa Rue -Delaizementin varrelle. - -Hänkin sen vuoksi käytti samaa tietä, kuten muutamia tunteja -takaperin, kapusi toisen vaunuvajan luhdille ja alas puutarhaan. -Siten joutui hän Malreichin vuokraaman huvilan taustalle. - -Hän ei, kumma kyllä, hetkeäkään epäillyt löytävänsä Malreichia -sieltä. Hän tapaisi vihamiehensä ehdottomasti, ja se kauhistuttava -taistelu, jota he kävivät toinen toistansa vastaan, oli lähenemässä -loppuansa. Muutaman minuutin kuluttua olisi kaikki lopussa päin tai -toisin. - -Hän joutui ihmeisiinsä, kun huomasi erään oven ripaa vääntäessään -säpin avautuvan, joten hän sai vetää oven auki. Huvila ei ollut edes -lukittu. - -Hän eteni keittiön ja eteisen läpi, nousi ylös portaita; ja hän -asteli jyrkin mielin, edes yrittämättä heikentää askeleittensa -töminää. - -Porrassiltamalla hän pysähtyi. Hiki valui virtanaan hänen otsaltaan, -ja ohimoilla tykytti tohiseva veri. Kuitenkin pysyi hän tyynenä, oman -itsensä herrana ja pienimmästäkin ajatuksistaan selvillä. Hän laski -kaksi revolveria portaille. - -"Ei mitään aseita", virkahti hän itsekseen. "Vain kahden käteni -ponnistus... Se riittää kerrassaan..." - -Vastapäätä häntä oli kolme ovea. Hän valitsi keskimäisen, väänsi -kahvaa eikä kohdannut mitään estettä. Hän astui sisälle. Huoneessa -ei ollut valoa, mutta yön säteet tunkeutuivat avoimesta ikkunasta ja -pimeyden siimeksessä hän näki vuoteen hurstit ja vaaleat kaihtimet. - -Ja vuoteen vieressä seisoi joku. - -Vimmaisesti käänsi hän lyhtynsä hohteen päin tuota olentoa. - -Malreich! - -Malreichin valjut kasvot, hänen himmeät silmänsä, luiset poskensa, -laiha kaulansa... - -Ja kaikki tämä seisoi liikkumattomana vastapäätä häntä, viiden -askeleen päässä; eikä hän olisi voinut sanoa, ilmaisivatko nuo -eleettömät kasvot, tuo kalman naamari, vähintäkään pelkoa tai -huolestumisen häivääkään. - -Lupin astui askeleen eteenpäin... ja toisen... kolmannenkin... - -Mies ei hievahtanut. - -Näkikö hän? Ymmärsikö hän? Oli kuin olisivat miehen silmät -tuijotelleet tyhjyyteen, samalla kun Lupin ajatteli olevansa pikemmin -näköerheen lumoissa kuin todellista oliota katselemassa. - -Vielä askel... - -"Hän kyllä puolustautuu", ajatteli Lupin, "hänen on pakko -puolustautua." - -Ja Lupin ojensi käsivartensa eteenpäin. - -Mies ei edes värähtänyt. Hän ei peräytynyt; hänen silmäluomensa eivät -rävähtäneet. - -Kosketus tapahtui. - -Ja Lupin se säikähtäneenä ja hämmennyksissään menetti malttinsa. Hän -sinkautti miehen seljälleen pitkin pituuttaan vuoteelle, kietoi hänet -hursteihin, sitoi hänet peitteisiin ja piteli häntä polvensa alla -kuin saalista... vaikkei mies ollut yrittänyt vähintäkään vastarintaa. - -"Haa!" huusi Lupin riemastuksesta ja tyydytetystä vihasta -päihtyneenä. "Olenpa sinut katalan pedon vihdoinkin rusentanut! -Viimeinkin olen minä herrana!" - -Hän kuuli ulkoa Rue Delaizementilta melua; portille kolkutettiin. Hän -juoksi ikkunaan ja huusi: - -"Tekö siellä, Weber? Näin pian! Hyvin tehty! Te olette mallikelpoinen -apuri! Murtakaa portti, veikkonen, ja tulkaa tänne ylös; hauskaapa on -teidät nähdä!" - -Muutamassa minuutissa hän kopeloitsi vangin taskut, sai käsiinsä -hänen lompakkonsa, tempasi kirjotuspöydän laatikoista paperit esille, -paiskasi ne pöydälle ja tutki ne. Hän huudahti riemusta: läjässä oli -kirjetukku, se kuuluisa kirjetukku, jonka hän oli luvannut toimittaa -keisarille. - -Hän pani paperit takaisin paikoilleen ja meni ikkunan ääreen: - -"Kaikki on valmista, Weber! Voitte tulla sisälle! Kesselbachin -murhaajan löydätte vuoteeltaan, valmiiksi köytettynä... Hyvästi, -Weber!" - -Ja kiitäen alas portaita livahti Lupin vaunuvajaan ja palasi Dolores -Kesselbachin luo, Weberin murtautuessa huvilaan. - -Yksinään oli hän vanginnut Altenheimin seitsemän kumppania. - -Ja hän oli luovuttanut oikeuden käsiin joukkueen salaperäisen -johtajan, katalan hirviön, Louis de Malreichin. - - * * * * * - -Tilavalla puisella ulokkeella istui pöydän ääressä kirjotellen nuori -mies. - -Jonkun ajan kuluttua hän otti paperiarkkinsa käteensä ja luki -ääneensä: - - Päivämme painuu nopeaan -- - aalloilla lastu irrallaan -- - lähemmä häämyn usmarantaa, - perille vasta kalma kantaa. - -"Eipä hullumpaa", virkkoi ääni hänen takanaan. "Mme. Aimable Tastu -olisi saattanut kirjottaa tuon, tahi mrs. Felicia Hemans. Mutta -emmehän voikaan kaikki olla Byroneja tai Lamartineja!" - -"Te!... Te!..." sopersi nuori mies nolostuneena. - -"Niin, runoilija, minä itse, Arsène Lupin, se olen tullut tapaamaan -rakasta ystävääni Pierre Leducia." - -Pierre Leduc alkoi vapista kuin horkan pudistelemana. Hän kysyi -matalalla äänellä: - -"Onko hetki tullut?" - -"On, rakas Pierre Leduc, hetki on tullut teidän jättää tahi oikeammin -keskeyttää se veltto runoilijan elämä, jota olette kuukausimäärin -viettänyt Geneviève Ernemontin ja rouva Kesselbachin jalkojen -juuressa. Nyt on teidän ryhtyminen suorittamaan osaa, jonka minä olen -teille varannut eräässä näytelmässä... oi, oivallisessa näytelmässä, -sen vakuutan, kauttaaltaan hyvin sommitellussa taiteen kaikkien -sääntöjen mukaan, syrjäseikkailuineen, koomillisine lisineen ja -hammastenkiristyksineen! Olemme päässeet viidenteen näytökseen; -suuri loppukohtaus on edessä; ja te, Pierre Leduc, olette näytelmän -sankari. Siinä on teille kyllälti mainetta!" - -Nuori mies nousi istuimeltaan: - -"Ja entä jos kieltäydyn?" - -"Tyhmyri!" - -"Niin, entä jos kieltäydyn? Mikä minua lopultakaan pakottaa -alistumaan teidän tahtoonne? Mikä pakottaa minua ottamaan -suorittaakseni osan, jota en tunne, mutta jota jo ennakolta inhoan ja -häpeän?" - -"Tyhmyri!" toisti Lupin. - -Ja työntäen Pierre Leducin takaisin tuolille hän istuutui runoilijan -viereen ja puheli mitä hellimmällä äänellä: - -"Te kokonaan unohdatte, nuori mies, että te ette ole Pierre Leduc, -vaan Gérard Baupré. Pierre Leducin kauniin nimen te saitte siten, -että te, Gérard Baupré, surmasitte Pierre Leducin ja anastitte hänen -yksilöllisyytensä." - -Nuori mies hypähti suuttumuksesta: - -"Olette hullu! Tiedättehän yhtä hyvin kuin minäkin, että te keksitte -koko juonen..." - -"Niin, senhän luonnollisesti tiedän; mutta laki ei sitä tiedä; ja -mitä sanoo laki, kun minä esiinnyn todistuksilla siitä, että Pierre -Leduc kuoli väkivaltaisesti ja että te olette ottanut hänen sijansa?" - -Kauhistuksen vallassa änkytti nuori mies: - -"Kukaan ei uskoisi teitä... Mistä syystä olisin sen tehnyt? Missä -tarkotuksessa?" - -"Tyhmyri! Tarkotus on niin päivän selvä, että itse Weberkin olisi -voinut sen älytä. Te ette puhu totta sanoessanne, että te ette suostu -osaan, jota ette tunne. Te tunnette osanne aivan hyvin. Se on sama -osa, jota Pierre Leduc olisi näytellyt, jos hän eläisi." - -"Mutta Pierre Leduc on minulle, kaikille, pelkkä nimi. Kuka oli hän? -Kuka olen minä?" - -"Ja jos sen saatte tietää, niin käyttekö suoraan päin?" - -"Kyllä, jos mainitsemanne tarkotus on sen arvoinen." - -Arsène Lupin otti hatun päästään, kumarsi ja sanoi: - -"Hermann IV, Zweibrücken-Veldenzin suurherttua, Berncastelin -ruhtinas, Trevesin rajakreivi ja useiden seutujen herra." - -Kolmea päivää myöhemmin Arsène Lupin vei rouva Kesselbachin -automobililla rajalle päin. Matka tehtiin vaiteliaasti. Lupin -muisteli liikutettuna Doloresin säikkyilevää käyttäytymistä ja hänen -Rue des Vignesin varrella Altenheimin kätyrien hyökkäyksen edellä -lausumiansa sanoja. Ja toinenkin tuntui ne muistavan, koskapa pysyi -hämillään ja ilmeisesti järkkyneenä Lupinin läsnäollessa. - -Illalla he saapuivat pieneen linnaan, jota köynnöskasvit ja -kukkaset verhosivat; sen katolla kohosi jyhkeä liuskakivitorni, ja -ylt'ympärillä oli ikivanha puisto. - -Rouva Kesselbach huomasi Genevièven jo asettuneen sinne; tämä oli -ensin käynyt läheisessä kaupungissa hankkimassa maaseutuväestöstä -palvelijakunnan. - -"Tämä koituu teidän asunnoksenne, madame", sanoi Lupin. "Me olemme -Bruggenin linnassa. Olette täydessä turvassa täällä, odottaessanne -tapausten kehitystä. Olen kirjoittanut Pierre Leducille ja hän tulee -vieraaksenne huomispäivästä alkaen." - -Hän läksi taas heti liikkeelle, ajoi Veldenziin ja luovutti kreivi -Waldemarille kuuluisat kirjeet, jotka oli uudestaan vallannut. - -"Te tiedätte ehtoni, hyvä Waldemar", sanoi Lupin. "Ensimäinen -ja tärkein tehtävä on palauttaa arvoonsa Zweibrücken-Veldenzin -hallitsijahuone ja antaa Hermann IV:lle hänen suuriruhtinaskuntansa." - -"Minä alotan tänään neuvottelut hallitusneuvoston kanssa. Sikäli -kuin olen saanut kuulla, ei asia ole vaikea järjestää. Mutta tämä -suuriruhtinas Hermann..." - -"Hänen Korkeutensa asustaa nykyään Bruggenin linnassa, Pierre -Leducin nimellä. Minä toimitan kaikki hänen syntyperäänsä koskevat -todistukset." - -Samana iltana Lupin palasi Pariisiin, aikoen toimekkaasti edistää -Malreichin ja hänen seitsemän rikoskumppaninsa tutkintoa. - - * * * * * - -Olisi väsyttävää toistaa tämän oikeudenkäynnin vaiheita: -jokainenhan muistaa sen pienimmätkin yksityispiirteet. Se oli noita -hämmästyttäviä tapauksia, joista vieläkin puhellaan ja väitellään -etäisimpien kylienkin työläisten keskuudessa. - -Minun tekee vain mieleni painostaa sitä suunnattoman tärkeätä osaa, -mikä Lupinilla oli tutkimusten johtamisessa ja valmistelevien -tiedustelujen valaisemisessa. Hän se suorastaan hoiti koko jutun. -Ihan alusta asti hän asettui viranomaisten sijalle, määräillen -poliisitarkastuksia, säädellen toimenpiteitä, neuvoen vangeille -tehtäviä kysymyksiä, ottaen kaikki vastuulleen... - -Me kaikki muistamme yleisen ihmettelyn, kun joka aamu luimme lehdistä -noita mestarillisessa johdonmukaisuudessaan vastustamattomia -kirjeitä, joissa vuoron perään oli allekirjoituksina: - -"_Arsène Lupin_, tutkintotuomari." - -"_Arsène Lupin_, yleinen syyttäjä." - -"_Arsène Lupin_, oikeusministeri." - -"_Arsène Lupin_, lain koura." - -Hän heittäytyi juttuun sellaisella innolla, kiihkeydellä, milteipä -rajuudella, että moinen oli kummastuttavaa nähdä miehessä, joka -tavallisesti uhkui leikkisyyttä ja jota oikeastaan olisi odottanut -luontaisestikin taipuisaksi osuttamaan jonkun verran ammatillista -hyvänsuopaisuutta. Ei, tällä kertaa häntä kannusti viha. Eikö -Malreich sitä paitsi ollut juljennut ahdistaa Doloresia? - -"Hän on pelannut ja tappanut", sanoi Lupin. "Hän saa sen päällänsä -maksaa." - -Sitä hän tälle kamalalle vihollisellensa tahtoi: mestauslavaa, valjua -aamunsarastusta, jolloin guillotinin terä välähtää alas ja tappaa... - -Oli se eto vanki, jota tutkintotuomari kuukausimäärin kuulusteli -huoneensa neljän seinän sisällä, -- outo olento, tuo luinen mies, -jolla oli luurangon kasvot ja elottomat silmät! - -Hän näytti ihan tajuttomalta. Ajatukset harhailivat muualla. Ja -vastata hän ei vähääkään välittänyt! - -"Nimeni on Léon Massier." - -Siihen ainoaan lauseeseen rajottui hänen puheensa. - -Ja Lupin väitti vastaan: - -"Sinä valehtelet. Léon Massier, Périgueuxissa syntynyt, kymmenen -vanhana orvoksi jäänyt, kuoli seitsemän vuotta takaperin. Sinä otit -hänen paperinsa. Mutta unohdit hänen kuolintodistuksensa. Tässä se -on." - -Ja Lupin lähetti jäljennöksen kuolintodistuksesta yleiselle -syyttäjälle. - -"Olen Léon Massier", vakuutti vanki taaskin. - -"Valehtelet", vastasi Lupin. "Sinä olet Louis de Malreich, -kahdeksannellatoista vuosisadalla Saksaan asettuneen ranskalaisen -pikku-aatelismiehen viimeinen jälkeläinen. Sinulla oli veli, joka -vuorotellen käytti nimiä Parbury, Ribeira ja Altenheim: sinä tapoit -veljesi. Sinulla oli sisar, Isilda de Malreich: sinä tapoit sisaresi." - -"Olen Léon Massier." - -"Valehtelet. Olet Malreich. Tässä on kastetodistuksesi. Tässä on -veljesi ja sisaresi kastetodistukset." - -Ja Lupin lähetti kaikki kolme todistusta. - -Paitsi että kielsi olevansa se henkilö, jona hänet oli vangittu, ei -Malreich puolustautunut; hänet nähtävästi lannisti häntä vastaan -kertyneiden todistusten pätevyys. Mitä olisikaan hän kyennyt -sanomaan? Viranomaisilla oli neljäkymmentä hänen käsialallaan -kirjotettua kirjelmää -- käsialojen vertaaminen osotti sen -- hänen -rikoskumppaneilleen kirjotettuja, neljäkymmentä kirjelmää, joita -hän ei ollut tullut hävittäneeksi, otettuaan ne vastaanottajilta -takaisin. Ja kaikki ne olivat määräyksiä, jotka koskivat Kesselbachin -juttua, Lenormandin ja Gourelin vangitsemista, ukko Steinwegin -vainoamista, Garchesin maanalaisten käytävien kaivamista j.n.e. Mitä -mahdollisuutta oli kieltää? - -Muuan hiukan omituinen seikka ällistytti viranomaisia. Nuo seitsemän -konnaa, johtajansa eteen asetettuina, väittivät kaikki, etteivät -häntä tunteneet, koska eivät olleet häntä milloinkaan nähneet. He -saivat hänen määräyksensä joko puhelimella tahi pimeässä tuollaisina -pikku kirjelappuina, joita Malreich sanaa virkkaamatta pisti heille -käteen. - -Mutta eikö muuten ollut riittävänä osallisuuden todistuksena se -yhteys, joka oli Rue Delaizementin varrella sijaitsevan huvilan ja -Välikauppiaan vajan välillä? Sieltä Malreich näki ja kuuli. Sieltä -johtaja piti miehiänsä silmällä. - -Aukkoja? Näköjään yhteensoveltumattomia seikkoja? Lupin selvitti -ne kaikki. Hän otti jutun haltuunsa alusta asti, paljasti sen -juurtajaksain, kokoili kerälle vyyhdin, osotti Malreichin kaikkien -tietämättä asumassa Parburyn nimeä käyttävän veljensä huoneessa, -livahtelemassa näkymättömänä pitkin Palace-hotellin käytäviä ja -murhaamassa Kesselbachin, murhaamassa siivooja Beudotin, murhaamassa -sihteeri Chapmanin. - -Oikeudenkäynti ei vähällä unohdu. Todistajista herätti enimmin -huomiota rouva Kesselbach. Yleiseksi kummastukseksi ja -Lupininkin ihmeeksi Dolores, joka ei ollut vastannut ainoaankaan -tutkintatuomarin kutsuun, vaan vetäytynyt tuntemattomaan paikkaan, -ilmestyi nyt surun sortamana leskenä todistamaan painavasti miehensä -murhaajaa vastaan. - -Hän tuijotti mieheen monta sekuntia ja virkkoi sitten -yksinkertaisesti: - -"Tuo on se mies, joka tunkeutui huoneeseeni Rue des Vignesin -varrella, vei minut pois ja lukitsi minut Välikauppiaan vajaan. Minä -tunnen hänet samaksi." - -"Valallanne?" - -"Sen vannon." - -Kahta päivää myöhemmin Louis de Malreich tuomittiin kuolemaan. Ja -hänen vallitsevaa olemustaan pidettiin niin voimakkaana, että hänen -rikostoveriensa hyväksi otettiin lieventäviä asianhaaroja lukuun. - -"Louis de Malreich, onko teillä mitään sanottavaa?" kysyi oikeuden -puheenjohtaja. - -Toinen ei vastannut mitään. - -Yksi ainoa kysymys jäi Lupinin mielessä ratkaisemattomaksi: -minkätähden oli Malreich tehnyt nämä kaikki rikokset? Mitä tahtoi -hän? Mikä oli hänen tarkotuksensa? - -Lupin sai sen piankin käsittää: kaukana ei ollut päivä, jona hän -kauhusta huohottaen, epätoivon herpaisemana, sai tietää kamalan -totuuden. - -Tällähaavaa hän heitti Malreichin jutun jo omasta puolestaan -sikseen. Hän oli päättänyt tehdä itsestään uuden ihmisen; rouva -Kesselbach ja Geneviève olivat nyt turvassa; Jean Doudeville, jonka -hän oli lähettänyt Veldenziin, antoi hänelle tietoja kaikista -neuvotteluista, mitä pidettiin Saksan hovin ja Zweibrücken-Veldenzin -hallitusneuvoston kesken; ja Lupin sill'aikaa käytti kaiken aikansa -suodakseen pois entisyyttä ja valmistellakseen tulevaisuutta. - -Moniaassa viikossa hän sai hävitetyksi kaikki todistukset, jotka -olisivat ennemmin tai myöhemmin voineet vaarantaa häntä, kaikki -jäljet, jotka olisivat voineet johtaa hänen tuhoonsa. Hän antoi -jokaiselle entiselle kumppanilleen rahasumman, joka riitti heidät -loppu-ijäkseen puutteesta pelastamaan, ja hyvästeli heidät, ilmottaen -siirtyvänsä Etelä-Amerikaan. - -Eräänä aamuna, yön huolellisesti ajateltuansa ja asemaa syvällisesti -aprikoittuansa, hän huudahti: - -"Valmista on. Nyt ei ole mitään peljättävänä. Vanha Lupin on kuollut. -Tehkää tilaa nuorelle." - -Hänen kamaripalvelijansa toi sähkösanoman Saksasta. Se sisälsi hänen -odottamansa viestin. Hallitusneuvosta, johon oli Berlinistä päin -pontevasti vaikutettu, oli jättänyt kysymyksen valitsijamiesten -ratkaistavaksi; ja valitsijamiehet, joihin hallintoneuvosto oli -pontevasti vaikuttanut, olivat julistaneet olevansa horjumattomasti -kiintyneitä Veldenzin vanhaan hallitsijasukuun. Kreivi Waldemar oli -valtuutettu kolmen valiomiehen kanssa, jotka edustivat aatelia, -armeijaa ja oikeudenkäyntilaitosta, lähtemään Bruggenin linnaan, -huolellisesti tutkimaan suurherttua Hermann IV:n syntyperän todisteet -ja toimittamaan Hänen Korkeutensa kanssa kaikki järjestelyt hänen -riemulliseksi saapumisekseen isiensä istuimelle. Sen juhlapäivän -arveltiin tulevan seuraavassa kuussa. - -"Nyt olen selviytynyt", puheli Lupin itsekseen. "Kesselbachin suuri -suunnitelma on toteutumassa. Minulla ei ole enää muuta tekemistä -kuin saada Waldemar nielemään Pierre Leduc; ja se on lasten leikkiä. -Genevièven ja Pierren kihlaus julkaistaan huomenna. Ja suurherttuan -kihlattu morsian se Waldemarille esitellään." - -Riemastuneena läksi hän automobiililla ajamaan Bruggenin linnaan. - -Hän pysähdytti muutaman sadan metrin päähän linnasta ja sanoi -Octavelle: - -"Odota tässä kaksikymmentä minuuttia, kello neljään asti, ja aja -sitte kartanolle. Vie matkalaukkuni puiston päässä olevaan pikku -huvilinnaan. Minä otan sieltä asuntoni." - -Ensimäisessä tienkäänteessä ilmestyi linna näkyviin siimeisen -lehmuskujan toisesta päästä kohoten. Etäältä hän näki Genevièven -vilahtavan portailta. - -Hänen sydämensä heltyi: - -"Geneviève", jupisi hän, "kuolevalle äidille tekemäni lupaus -täyttyy... Geneviève suurherttuattarena... Ja minä syrjästä päin -vartioimassa hänen onneansa... ja toteuttelemassa Arsène Lupinin -suuria suunnitelmia!" - -Hän purskahti nauramaan, hypähti puistokujan vasemmalla puolelle -kasvavan puuryhmän taakse ja pujottelihe tiheän pensaikon läpi. -Tällä tavoin hän saapui linnaan kenenkään kykenemättä näkemään häntä -asuinhuoneiden ikkunoista. - -Hänen teki mieli nähdä Dolores ennen kuin tämä näkisi hänet, ja hän -lausui useaan kertaan tämän nimeä itsekseen, kuten oli Genevièveäkin -hokenut, mutta liikutuksella, joka hämmästytti häntä itseänsäkin: - -"Dolores... Dolores..." - -Hän hiipi pitkin käytäviä ja pääsi ruokahuoneeseen. Tästä huoneesta -hän lasi-ikkunasta näki puolet vierashuonetta. - -Hän astui lähemmä. - -Dolores makasi leposohvalla, ja Pierre Leduc, polvillaan hänen -edessään, tuijotti häneen hurmaantunein katsein... - - - - -X. - -Arsène Lupinin kolme murhaa. - - -Pierre Leduc rakasti Doloresia! - -Lupin tunsi vihlovaa tuskaa sielunsa sisintä myöten, tuskaa niin -tuimaa, että hän ensi kertaa selvästi käsitti, minkä arvoiseksi -hänelle oli Dolores vähitellen hänen tietämättänsä tullut. - -Pierre Leduc rakasti Doloresia! Ja hän katseli Doloresia kuin ainakin -mies lemmittyänsä. - -Lupin tunsi murhanhalun kuohahtavan sielussaan valloilleen. Tuo katse -sai hänet suunniltaan. - -Ja hän näki myöskin rouva Kesselbachin. Doloresin silmät olivat -alusluotujen luomien peittämät, noiden silkkimäisten luomien, -joita pitkät mustat ripset rajottivat. Mutta miten hän näyttikään -tuntevan tuon lemmellisen katseen tenhon! Kuinka hän värähteli tuon -koskemattoman hyväilyn alaisena! - -"Hän rakastaa Leducia... hän rakastaa Leducia", ajatteli Lupin -luulevaisuuden tulistuttamana. - -Ja Pierren liikahtaessa hän ajatteli: - -"Voi sitä konnaa! Jos hän uskaltaa kajota Doloresiin, niin minä tapan -hänet!" - -Pierre ei ollut siirtynyt edemmä. Mutta hänen huulensa liikkuivat -ja Dolores näytti olevan heräämäisillään. Hiljalleen hän kohotti -silmäluomiaan, käänsi hiukan päätänsä, ja hänen silmänsä kohtasivat -nuoren miehen katseen sellaisella ilmeellä, joka tarjoaa itsensä ja -antautuu, ja joka sisältää enemmän kuin kuumin suutelo. - -Seuraus oli äkillinen ja odottamaton kuin ukkosen jyrähdys. Kolmella -loikkauksella Lupin ryntäsi vierashuoneeseen, hyökkäsi nuoren miehen -niskaan, paiskasi hänet lattialle ja huudahteli rouva Kesselbachiin -kääntyen, toinen käsi kilpailijansa rinnalla, suuttumuksesta vapisten: - -"Mutta ettekö te tiedä? Eikö tämä petturi ole kertonut teille... -Ja te rakastatte häntä, te rakastatte _tuota_? Näyttääkö hän -suurherttualta? Hoo, oiva pila!..." - -Hän virnisteli ja hohotteli kuin mielipuoli, Doloresin tyrmistyneenä -tuijottaessa häneen: - -"Hänkö suurherttua! Hermann IV, Zweibrücken-Veldenzin suurherttua! -Trevesin rajakreivi! Hän! Hänenhän nimensä on Baupré, Gérard Baupré, -retkaleista alhaisin... kerjäläinen, jonka korjasin katu-ojasta!... -Suurherttua! Minä se hänestä suurherttuan tein!... Haa, sinä rohkenet -nostaa silmäsi vallasnaisiin... ja kapinoida herraasi vastaan!... -Maltahan, Zweibrücken-Veldenzin suurherttua!" - -Hän sieppasi Bauprén syliinsä kuin mytyn, heilautti häntä pariin -kertaan ja sinkosi hänet ulos avoimesta ikkunasta: - -"Varokaa ruusupensaita, suurherttua! Niissä on okaita!" - -Hänen käännähtäessään takaisin oli Dolores hänen likellään katsellen -häntä silmillä, joita hän ei ollut koskaan ennen tässä naisessa -nähnyt, vihan raivoon leimahtaneilla silmillä. Saattoiko tämä olla -Dolores, heikko, kivuloinen Dolores? - -Hän sopersi: - -"Mitä te teette? -- -- -- Kuinka rohkenette? -- -- Ja hän? -- -- Se -on siis totta? -- -- Hän valehteli minulle?" - -"Valehteli teille?" huudahti Lupin, älyten minkä nöyryytyksen hän -oli naisena kärsinyt. "Valehteliko? Hänkö suurherttua! Nukke, siinä -kaikki -- nukke, jonka lankoja minä nyin... virittämäni soittokone, -jota soinnuttelen mieleni mukaan! Sitä narria! Sitä narria!" - -Uudistuneen raivon valtaamana hän polki jalkaansa ja heristi -nyrkkiään avointa ikkunaa kohti. Ja hän alkoi harppailla huoneessa -edestakaisin, sinkautellen lyhyitä lauseita, joissa hänen salaisten -ajatustensa kaikki jännittynyt rajuus laukeili: - -"Sitä narria! Hän ei muka aavistanut sen osan suuruutta, jota -hän joutuisi näyttelemään? Haa, minun täytyy takoa se hänen -kalloonsa, sen huomaan! Sinä pääset suurherttuaksi Lupinin -suosiosta! Ja hallitsijaksi! Saat oman siviililistasi! Ja alamaisia -nyljettäväksesi! Ja uhkean palatsin! Ja isännän, minut, Lupinin! -Ymmärrätkö, pölkkypää? Muista, että muuan Zweibrücken hirtettiin -karjanrosvouksesta ennenkuin Hohenzollerneista mitään tiedettiin! Ja -sinä olet Zweibrücken, kautta taivaan, et vähempää! Ja sinusta täytyy -tulla suurherttua, sen sanon! Pahviherttua? Nukke? Hyvä niinkin. -Mutta nukke, joka puhuu _minun_ sanojani, tekee _minun_ liikkeeni, -täyttää _minun_ toivomukseni ja toteuttaa _minun_ unelmani... niin, -unelmani..." - -Hän seisoi liikkumattomana, kuin haaveensa loiston huikaisemana. -Sitte hän astui Doloresin luo ja lausui äänensä alentaen -jonkinlaiseksi salaperäiseksi ylvästelyksi: - -"Vasemmallani Elsass-Lotrinki... Oikeallani Baden, Würtenberg, -Baijeri... Etelä-Saksa... kaikki nuo erilliset, tyytymättömät -valtiot, preussilaisen pomohallitsijan kantapään alle litistetyt, -mutta levottomat ja valmiit milloin tahansa heittämään ikeensä -niskoiltaan... Ymmärrättekö, mitä kaikkea minunlaiseni mies voi tehdä -keskellä tuota kaikkea, mitä pyrkimyksiä hän voi herättää, mitä vihaa -hän voi tuottaa, mitä kiihkeätä kapinoimista hän voi kannustaa ilmi?" - -Dolores katseli häntä ahnaasti, tuon miehen voimakkuuden -hallitsemana, horjuttelemana. Ja hänen silmänsä ilmaisivat ihailua, -jota hän ei yrittänyt salata. - -Lupin laski kätensä Doloresin hartioille ja sanoi: - -"Se on unelmani. Niin suuri kuin se onkin, vannon teille, että -toteutuneena se on vielä suuremmoisempi. Keisari on jo nähnyt, mihin -minä kelpaan. Jonakuna päivänä hän näkee minut kasvoista kasvoihin -seisomassa itseänsä vastassa. Minulla on kaikki valtit. Valenglay saa -toimia minun käskyjeni mukaan... Samoin täytyy Englannin tehdä... -Peli on pelattu ja voitettu... Se on unelmani... On toinenkin..." - -Hän pysähtyi äkkiä. Dolores ei siirtänyt katsettansa hänen -silmistänsä ja suunnaton mielenliikutus vääristi hänen kasvojensa -piirteitä. - -Lupinin sydämeen tulvi määrätön ilo, hänen taaskin tuntiessaan ja -selvästi tuntiessaan tuon naisen hämmentymisen hänen läsnäollessaan. -Hänestä ei enää tuntunut siltä, kuin pitäisi Dolores häntä sinä, mikä -hän oli... varkaana ja rosvona; hän oli mies, mies joka rakasti ja -jonka rakkaus herätti sanoin ilmaisemattomia tunteita ystävällisen -sielun syvyyksissä. - -Silloin ei Lupin puhunut enempää, mutta ilman sanoja hän kertoi -Doloresille hellyyttänsä ja ihailuansa ja ajatteli elämää, jota he -saattaisivat viettää jossakin Veldenzin lähistöllä tuntemattomina ja -kaikkivoipaisina... - -Pitkällinen vaitiolo yhdisti heidät. Sitte Dolores nousi ja sanoi -leppeästi: - -"Menkää, minä rukoilen... Pierre nai Genevièven, sen lupaan teille, -mutta teidän on parempi mennä... parempi on, että te ette ole -täällä... Menkää. Pierren pitää naida Geneviève..." - -Lupin odotti tovin. Kenties olisi hänen tehnyt mieli kuulla -määrätympiä sanoja, mutta hän ei uskaltanut pyytää mitään. Ja hän -poistui, huumaantuneena, päihtyneenä ja siitä onnellisena, että sai -totella, alistaa kohtalonsa Doloresin kohtalolle! - -Ovelle astuessaan hän siirsi tieltään pienen tuolin. Mutta hänen -jalkansa kolahti johonkin. Hän katsahti alas. Se oli pieni -mustapuusta muovattu taskukuvastin, jonka seljässä oli kultaiset -nimikirjaimet. - -Äkkiä hän hätkähti ja sieppasi ylös kuvastimen. Nimikirjaimina olivat -yhteen pujotetut "L" ja "M". "L" ja "M"! - -"Louis de Malreich", hän virkahti itsekseen, värähtäen. Hän kääntyi -Doloresiin: - -"Mistä tämä kuvastin tulee? Kenen se on? On kovin tärkeätä..." - -Dolores otti sen häneltä ja katseli sitä: "Minä en tiedä... en ole -sitä koskaan nähnyt... joku palvelija, ehkä..." - -"Palvelija kaiketikin", mukasi Lupin, "mutta on kummallista... -tuollainen yhteensattuma..." - -Samassa saapui toisesta ovesta Geneviève ja kaihtimen kätkemää -Lupinia huomaamatta huudahti heti: - -"Kas, siinähän kuvastimesi onkin, Dolores... Löysit sen siis, -pantuasi minut sitä haeskelemaan kaiken tämän aikaa!... Missä se -oli?" Ja tyttö poistui puhellen: "Olenpa iloissani siitä, että -se löytyi!... Kuinka hädissäsi olitkaan...! Minä paikalla menen -sanomaan, etteivät enää etsi..." - -Lupin ei ollut liikahtanut. Hän oli hämmennyksissään ja yritti -turhaan käsittää. Miks'ei Dolores ollut puhunut totta? Miks'ei hän -ollut heti sanonut, kenen oli kuvastin? - -Hänen mieleensä välähti aatos ja hän kysäisi jokseenkin umpimähkään: - -"Tunnetteko Louis de Malreichin?" - -"Tunnen", vastasi Dolores tähystellen häntä, kuin yritellen arvailla -hänen ajatuksiansa. - -Hän ryntäsi tavattoman kiihtyneenä Doloresia kohti: - -"Te tunnette hänet? Kuka hän oli? Kuka hän on? Kuka hän on? Ja -miksi ette sanonut minulle? Missä olette hänet tuntenut? Puhukaa... -vastatkaa... minä rukoilen teitä..." - -Hän vuorostaan laski kätensä Lupinin hartioille ja selitti lujalla -äänellä: - -"Kuulkaa, te ette saa sitä milloinkaan kysyä minulta, sillä minä en -milloinkaan kerro... Se on salaisuus, jonka vien mukanani hautaan... -Tuli mitä tuli, mutta kukaan ei saa sitä konsanaan tietää, ei kukaan -koko maailmassa, sen vannon!..." - -Lupin seisoi tuokion hänen edessään tuskaisena, aivot sekasorrossa. - -Hän muisti Steinwegin vaikenemisen ja vanhuksen kauhistumisen, kun -Lupin vaati häntä paljastamaan tuon kamalan salaisuuden. Dolores sen -myöskin tiesi; ja hänkin kieltäysi sitä ilmaisemasta. - -Hän astui sanattomana ulos. - - * * * * * - -Ulkoilma, väljyyden tunne virkistytti häntä. Hän asteli puistomuurin -veräjästä ulos ja käveli kauvas maaseudulle. Ja hän puheli itsekseen: - -"Mitä tämä merkitsee? Mitä on tekeillä? Kuukausimäärin, tiukasti -taistellen ja näytellen, olen marssittanut tahtoni mukaan kaikkia -näytelmäni henkilöitä, jotka tarvitaan suunnitelmieni toteuttamiseen; -ja täll'aikaa olen kerrassaan unohtanut nyökkyillä heidän ylitseen -ja tähyillä, mitä heidän sydämissään ja aivoissaan liikkuu. Minä en -tunne Pierre Leducia, en Genevièveä, en Doloresia... Ja kohdellut -olen heitä kuin pahvitanssijoita, vaikka he ovatkin eläviä ihmisiä. -Ja tänään tölmään vastuksiin..." - -Hän polki jalkaansa ja kivahti: - -"Vastuksiin, joita ei ole olemassa! Mitä minä välitän Genevièven tai -Pierren sieluntilasta?... Sitä tutkiskelen myöhemmällä, Veldenzissä, -jahka saan heidän onnensa turvatuksi. Mutta Dolores... hän tunsi -Malreichin eikä sanonut mitään!... Miksi? Mitkä suhteet yhdistivät -heidät? Pelkäsikö häntä Dolores? Pelkääkö hän konnan karkaavan -vankilasta ja tulevan kostamaan, jos hän lavertelee tietojaan?" - -Illalla hän palasi huvilinnaan, jonka oli valinnut omaksi -käytettäväkseen puistokujan päästä ja söi päivällisensä hyvin -huonotuulisena, toruen Octavea, joka palveli häntä pöydässä, mutta -aina joko liian hitaasti tai liian hätäisesti: - -"Olen kyllästyksissäni, jätä minut rauhaan... Ja tänään teet kaiken -väärin... Kahvikin on ihan kelvotonta juotavaksi." - -Hän työnsi kuppinsa puolilleen tyhjennettynä syrjään ja käveli parin -tunnin ajan puistossa, hautoen samoja ajatuksia uudestaan ja yhä -uudestaan. Viimein sai eräs ajatus hänessä määrätyn muodon: - -"Malreich on päässyt pakenemaan vankilasta. Hän säikyttelee rouva -Kesselbachia. Hän on jo tältä kuullut, miten kuvastimelle kävi..." - -Lupin kohautti olkapäitänsä: - -"Ja tänä yönä hän kaiketikin tekee ryntäyksen minua vastaan! Puhun -pötyä. Minun on parasta käydä levolle." - -Hän meni huoneeseensa, riisuutui ja heittäysi vuoteelleen. Hän vaipui -heti uneen, raskaaseen, painajaisen ahdistamaan uneen. - -Häntä kiusasivat näyt, tuskalliset ja kauhistavat näyt. Selvästi -kuuli hän ikkunansa avautuvan. Selvästi hän synkeässä pimeydessä, -ummistuneiden silmäluomiensa läpi, _näki_ jonkun haamun lähenevän -vuodetta. - -Ja haamu kumartui hänen ylitseen. - -Hän teki epätoivoisen ponnistuksen, jotta sai silmäluomensa -kohotetuiksi ja näki... tahi ainakin kuvitteli näkevänsä. Uneksiko -hän? Oliko hän valveillaan? Tuskissaan hän teki itselleen tämän -kysymyksen. - -Lupin tunsi hien virtaavan iholtaan, kiireestä kantapäähän asti, -samalla kun kauhu salpasi hänen sydämensä sykinnän. Mies seisoi -tuossa. - -Oliko se mahdollista? Ei, ei... ja kuitenkin hän _näki_ -- voi -kamalata näkyä! -- mustapukuisen miehen, naamio kasvoilla ja -huopahattu painettuna vaalean tukan yli. - -"Hoo, minä uneksin... minä uneksin!" sanoi Lupin nauraen. "Se on -painajainen!..." - -Ponnistaen kaiken voimansa ja tahtonsa tarmon hän yritti liikahtaa, -hiukankaan liikahtaa, häätääksensä näyn. - -Hän ei kyennyt. - -Ja äkkiä hän muisti kahvin! Sen maku... sen maku oli sama kuin -Veldenzissä juomansa, nukutus-aineella sekotettu! - -Hän ähkäisi, teki viimeisen ponnistuksen ja putosi uupuneena -takaisin. Mutta horrostilassaan hän tunsi miehen avaavan hänen -palttinamekkonsa ylimäistä nappia ja paljastavan hänen kaulansa; hän -tunsi miehen kohottavan käsivartensa, näki käden pitelevän tikarin -kahvaa, sellaisen pienen teräksisen tikarin, joka oli iskenyt -Kesselbachia, Chapmania, Altenheimia ja monia muita... - -Muutamia tunteja myöhemmin Lupin heräsi nääntyneenä, kitalaki kuivana. - -Hän lojui useita minuutteja ajatuksiansa keräten ja äkkiä muistaen -teki vaistomaisesti torjuvan liikkeen, kuin olisi hänen kimppuunsa -hyökätty: - -"Minua narria!" huudahti hän, hypähtäen vuoteestaan. "Se oli -painajainen, aistimus-erhe. Senhän osottaa vähäinenkin ajatteleminen. -Jos se olisi ollut 'hän', jos se olisi todella ollut elävä olento, -joka viime yönä kohotti kätensä minua vastaan, niin olisi hän -leikannut minulta kurkun kuin kaniinilta. 'Hän' ei epäröitse. -Olkaamme järkeviä. Miksi säästäisi hän minua? Sievän ulkonäkönikö -vuoksi? Ei, minä olen nähnyt unta, siinä kaikki..." - -Hän kutsui Octaven: - -"Missä valmistit kahvin, jota minulle eilen illalla annoit?" - -"Linnassa, isäntä, kuten muunkin. Täällä ei ole mitään hellaa." - -"Joitko sitä itse?" - -"En." - -"Heititkö pois, mitä kahvikannuun jäi?" - -"Enhän muutakaan osannut, isäntä. Sanoitte sen olevan kelvotonta. -Maistoitte vain muutaman siemauksen." - -"Hyvä on. Laita automobili kuntoon. Me lähdemme." - -Lupin ei ollut mies jäämään epätietoisuuteen. Hän tahtoi saada -ratkaisevan selvittelyn Doloresin kanssa. Mutta tätä varten täytyi -hänen saada selville muutamia seikkoja, jotka hänestä näyttivät -hämäriltä, ja tavata Jean Doudeville, joka oli lähettänyt hänelle -Veldenzistä joitakuita hiukan omituisia tietoja. - -Pysähtymättä ajoi hän suurherttuakuntaan, saapuen sinne kello kaksi. -Hänellä oli puhelu kreivi von Waldemarin kanssa, jonka hän jollakin -tekosyyllä pyysi lykkäämään hallituksen edustajain matkan Bruggeniin -tuonnemmaksi. Sitte hän meni erääseen Veldenzin majataloon hakemaan -Doudevillea. - -Doudeville vei hänet toiseen pikku ravintolaan, jossa esitteli -hänet ränsistyneesti pukeutuneelle pikku herrasmiesrahjulle, hra -Stocklille, siviilirekisteriviraston kirjurille. Heillä oli pitkä -keskustelu. He läksivät yhdessä ulos ja kaikki kolme hiippailivat -kaupungintalon virkahuoneisiin. Kello seitsemältä Lupin söi -päivällistä ja läksi jälleen liikkeelle. Hän saapui Bruggenin linnaan -kello kymmenen ja pyysi tavata Genevièveä, jotta tämä veisi hänet -rouva Kesselbachin huoneeseen. - -Hänelle ilmotettiin, että neiti Ernemont oli lähtenyt Parisiin -isoäitinsä sähköteitse kutsumana. - -"Vai niin! Mutta voinko tavata rouva Kesselbachia?" - -"Rouva Kesselbach läksi heti päivällisen jälkeen makuulle. Hän -varmastikin nukkuu." - -"Ei, minä näin valoa hänen vierashuoneestaan. Hän kyllä ottaa minut -vastaan." - -Hän ei odottanut rouva Kesselbachin vastausta, vaan astui -vierashuoneeseen melkein palvelijan kintereillä, lähetti hänet pois -ja sanoi Doloresille: - -"Minun täytyy puhutella teitä, madame, tärkeästä asiasta... Suokaa -minulle anteeksi... Tunnustan, että käytökseni täytyy näyttää -tunkeilevalta... Mutta te kyllä ymmärrätte, siitä olen varma..." - -Hän oli kovin kiihdyksissään ja näytti tahtovan käydä suoraa päätä -selityksille, etenkin kun oli ennen huoneeseen astumistansa ollut -kuulevinansa jotakin melua. - -Mutta Dolores oli kuitenkin yksinänsä ja makaili. Ja hän sanoi -väsyneellä äänellänsä: - -"Kenties voisimme... huomenna..." - -Lupin ei vastannut, sillä hänet yllätti tuoksu, joka häntä -tuossa vierashuoneessa hämmästytti -- tupakan lemu. Ja heti oli -hänellä se vaistomainen varmuus, että siellä oli ollut joku mies -hänen tullessaan ja että mies oli siellä ehkä vieläkin, jonnekin -kätkettynä... - -Pierre Leduc? Ei, Pierre Leduc ei tupakoinut. Kuka sitten? - -Dolores jupisi: - -"Olkaahan nopea." - -"Kyllä, kyllä, mutta ensin... olisiko teidän mahdollista sanoa -minulle..." - -Hän keskeytti puheensa. Mitä hyödytti kysyä häneltä? Jos siellä -todellakin oli mies piilotettuna, niin tokko hän sitä ilmaisisi? - -Sitte hän teki päätöksensä, ja koettaen voittaa jonkunlaista -arkailevaa väkinäisyyttä, joka häntä ahdisti tuntiessaan jonkun -käsittämättömän vieraan olevaksi saapuvilla, hän sanoi hyvin -matalalla äänellä, jotta ainoastaan Dolores olisi kuullut: - -"Kuulkaahan, olen saanut tietää jotakin... mitä en ymmärrä... ja mikä -saattaa minut ymmälle. Vastaattehan minulle, Dolores?" - -Hän lausui puhuteltavansa nimen hyvin hellästi ja ikäänkuin yrittäen -vallita häntä äänensä rakastavalla ja hellivällä soinnulla. - -"Mitä olette saanut tietää?" kysyi toinen. - -"Veldenzin siviilirekisterissä on kolme nimeä, jotka esittävät -Saksaan asettuneen Malreich-suvun viimeiset jälkeläiset..." - -"Niin, sen olette minulle jo kertonut..." - -"Muistatte, että ensimäinen nimi on Raoul de Malreich, joka paremmin -tunnettiin Altenheimina, keikarikonnana, joka nyt on kuollut... -murhattuna." - -"Niin." - -"Seuraava on Louis de Malreich, hirviö, kauhea murhanhenki, joka nyt -muutaman päivän kuluttua mestataan." - -"Niin." - -"Sitte lopuksi Isilda, mielenvikainen tytär..." - -"Niin." - -"Se kaikki on siis ihan selvää, eikö niin?" - -"On." - -"No", jatkoi Lupin, kumartuen hänen ylitseen entistä syvemmä, "olen -vast'ikään toimittanut tutkimuksen, joka osotti minulle, että -keskimäistä noista kolmesta ristimänimestä eli oikeammin osaa sille -kuuluvasta rivistä on raaputeltu. Rivi on kirjotettu uudestaan, -toisella käsialalla, paljoa vereksemmällä musteella; mutta alla ollut -kirjoitus ei ole tyyten häipynyt, niin että..." - -"Niin että...?" kertasi rouva Kesselbach matalalla äänellä. - -"Niin että minä hyvän linssin ja erittäinkin muutamien erityisten -menetelmieni avulla sain selville joitakuita häivytettyjä tavuja ja -ihan varmasti, ilman mitään erehtymisen mahdollisuutta, päätellyksi -vanhan kirjotuksen sisällön. Havaittiin, ettei nimi alkujaan -ollutkaan Louis de Malreich, vaan..." - -"Voi, älkää, älkää!..." - -Pitkällisen pidätysponnistelunsa jännityksen äkillisesti järkyttämänä -vääntyi Dolores lysyyn ja itki pää käsien kätkössä, hartiat -kiihkeistä nyyhkytyksistä tutisten. - -Lupin silmäili pitkän tovin tätä heikkoa ja hervotonta, surkean -avutonta olentoa. Ja hänen teki mielensä pysähtyä, lopettaa -kiduttavat kyselynsä. Mutta eikö hän menetellyt siten ainoastaan -pelastaaksensa turvattoman? Ja eikö hänen pelastamisekseen ollut -välttämätöntä, että hän saisi tietää totuuden, olipa se kuinkakin -tuskallinen? - -Hän alotti jälleen: - -"Miksi tuo väärennys?" - -"Mieheni", sopersi toinen, "mieheni sen teki. Rikkaudellansa hän sai -aikaan mitä hyvänsä, ja hän lahjoi erään kirjurinapulaisen muuttamaan -siviilirekisteriin keskimäisen lapsen nimen." - -"Nimen ja sukupuolen", sanoi Lupin. - -"Niin", myönsi toinen. - -"En siis ole erehtynyt", jatkoi Lupin; "alkuperäinen, oikea -ristimänimi oli Dolores?" - -"Niin." - -"Mutta minkätähden miehenne..." - -"Ettekö sitä käsitä?" - -"En." - -"Mutta ajatelkaahan", selitti Dolores vavahdellen, "minä olin -Isildan, mielipuolen sisar, Altenheimin, konnan sisar. Mieheni -- -eli silloin oikeastaan sulhaseni -- ei tahtonut jättää minua siihen -asemaan. Hän rakasti minua. Minäkin rakastin häntä, ja suostuin. Hän -häivytti Dolores de Malreichin siviilirekisteristä, hän osti minulle -toiset syntymäpaperit, toisen yksilöllisyyden; ja minut vihittiin -Dolores Amontin nimellä." - -Lupin mietti tuokion ja puheli ajattelevasti: - -"Niin... niin... minä käsitän... Mutta sitten ei Louis de Malreichia -ole olemassa, eikä miehenne, veljenne ja sisarenne murhaaja kannakaan -sitä nimeä... Hänen nimensä..." - -Dolores hätkähti koholle ja hoki kiihkeästi: - -"Hänen nimensä! On, se on hänen nimensä... kyllä, hänen nimensä on -sentään se... Louis de Malreich... L.M... Muistakaa... Voi, älkää -yrittäkö ottaa selvää... se on se kamala salaisuus... Sitä paitsi, -mitä sillä on väliä?... Heillä on pahantekijä käsissään... Hän on -syyllinen... sen vakuutan. Puolustautuiko hän, kun minä syytin häntä -kasvoista kasvoihin? Kykenikö hän puolustautumaan, sen tahi minkään -muun nimisenä? Hän se on... Hän teki murhat... Hän löi iskut... -Tikari... Terästikari... Voi, jospa voisin ilmaista kaikki mitä -tiedän!... Louis de Malreich... jospa voisin..." - -Hän valahti takaisin sohvalle hysteerisen nyyhkytyksen voittamana; -hänen kätensä puristi Lupinin kättä ja tämä kuuli hänen sopertavan, -tajuamattomien sanojen lomassa: - -"Suojelkaa minua... suojelkaa minua... Te yksinänne kenties... -Oi, älkää hyljätkö minua... Minä olen kovin onneton!... Voi mitä -kidutusta..." - -Vapaalla kädellään Lupin sanomattoman hellästi silitteli hänen -hiuksiansa ja otsaansa, ja hänen hyväilynsä vaikutuksesta toisen -pingottuneet hermot vähitellen höllenivät ja hän kävi levollisemmaksi. - -Sitte Lupin katseli häntä taas ja kyseli kauvan, kauvan itseltänsä, -mitä saattoi piillä tuon kauniin, valkean otsan takana, mikä -salaisuus raateli tuota salaperäistä sielua. Doloreskin pelkäsi. -Mutta ketä? Ketä vastaan hän rukoili Lupinin suojelusta? - -Vielä kerran valtasi hänet salaperäinen aistimus mustapukuisesta -miehestä, Louis de Malreichista, kolkosta ja käsittämättömästä -vihollisesta, jonka hyökkäyksiä hänen oli torjuminen tietämättä miltä -taholta niitä odottaisi tahi yritettäisiinkö niitä ollenkaan. - -Hän oli vankilassa, yötä päivää vartioittuna... pyh! Eikö Lupin -omasta kokemuksestaan tiennyt, että on olentoja, joille vankilat -eivät merkitse mitään ja jotka määräämällänsä hetkellä kirvoittavat -kahleensa? Ja Louis de Malreich oli niitä. - -Niin, joku oli Santé-vankilassa, tuomitun miehen kopissa. Mutta se -saattoi olla rikostoveri tahi joku Malreichin uhri... Malreichin -itsensä hiiviskellessä Bruggenin linnan ympäristöllä, pimeyden -turvin pujahdellen linnaan kuin näkymätön haamu, tunkeutuen puiston -huvilinnaan ja yösydämenä kohottaen tikarinsa nukkuvaa ja avutonta -Lupinia vastaan. - -Ja Louis de Malreich se piteli Doloresia kauhun kahleissa, kiusasi -häntä hulluksi uhkauksillansa, hallitsi häntä jonkin kamalan -salaisuuden voimalla ja pakotti hänet vaieten alistumaan. - -Ja Lupin kuvitteli mielessään vihollisen suunnitelmaa: syöstä Dolores -säikkyvänä ja vapisevana Pierre Leducin syliin, tuhota hänet, -Lupin, ja hallita hänen sijassaan suurherttuan vallan ja Doloresin -miljoonien avulla. - -Se oli todennäköinen oletus, varma otaksuma, joka soveltui -tosiseikkoihin ja antoi ratkaisun kaikille ongelmille. - -"Kaikilleko?" ajatteli Lupin. "Kyllä... Mutta miks'ei hän sitte -surmannut minua viime yönä huvilinnassa? Hänen tarvitsi vain tahtoa -_eikä hän tahtonut_. Vain liikahdus, ja minä olisin ollut kuollut! -Hän ei tehnyt sitä liikahdusta. Miksi?" - -Dolores avasi silmänsä, näki hänet ja hymyili valjusti. - -"Jättäkää minut", hän sanoi. - -Lupin nousi hiukan epäröiden. - -Toinen toisti leppeästi: - -"Menkää... Haluan nukkua..." - -Lupin poistui. - -Mutta ulkopuolella hän pysähtyi muutamien puiden taakse, jotka -olivat tiheänä ryhmänä linnan edustalla. Hän näki valoa Doloresin -vierashuoneesta. Se siirtyi myöhemmällä makuuhuoneeseen. Muutamien -minuuttien kuluttua oli kaikki pimeätä. - -Hän odotti. Jos vihollinen oli siellä, niin hän kenties tulisi ulos -linnasta... - -Kului tunti... Kaksi tuntia... Ei hivaustakaan... - -"Ei ole mitään tehtävissä", ajatteli Lupin. "Joko piileksii hän -jossakin linnan sopessa... tahi on hän poistunut jostakin ovesta, -jota en täältä näe. Ellei koko juttu olekin pelkkää naurettavaa -luulottelua minun taholtani..." - -Hän sytytti savukkeen ja asteli takaisin huvilinnaan. - -Sitä lähestyessään hän näki jonkun matkan päässä varjon, joka tuntui -lipuvan pois. - -Hän ei liikahtanut, peljäten säikyttävänsä. - -Varjo siirtyi erään polun poikki. Kuutamossa hän oli tuntevinansa -Malreichin mustan haamun. - -Hän syöksähti eteenpäin. - -Varjo pakeni ja häipyi näkyvistä. - -"Hei", puheli Lupin, "hanke jääpi huomiseen. Ja tällä kertaa..." - -Hän meni automobilinsa kuljettajan Octaven huoneeseen, herätti hänet -ja sanoi: - -"Lähde automobililla Parisiin. Saavut sinne kello kuusi aamulla. Mene -Jacques Doudevillen luo ja sano hänelle kaksi asiaa: ensiksikin, että -hänen on annettava minulle tietoja kuolemaan tuomitusta miehestä; -toiseksi, että hänen on heti lähetettävä minulle tämä sähkösanoma, -jonka nyt kirjotan..." - -Hän kyhäsi sähkösanoman sanat paperilapulle ja lisäsi: - -"Heti sen tehtyäsi riennä takaisin, mutta tätä tietä, pitkin -puistomuuria. Mene nyt. Kukaan ei saa aavistaa poissaoloasi." - -Lupin meni omaan huoneeseensa, kiersi salalyhtynsä palamaan ja -toimitti huolellisen tarkastuksen. - -"Kuten ajattelinkin", jupisi hän. "Joku tuli tänne tänä yönä, minun -vaaniessani ikkunan alla. Ja jos hän tuli, niin tiedänpä missä -tarkotuksessa... Olin todella oikeassa: asema kärjistyy... Ensi -kerralla minut säästettiin. Nyt saan olla varma tikarin pistosta." - -Varovaisuuden vuoksi hän otti vaipan, valitsi yksinäisen paikan -puistosta ja vietti yönsä taivas-alla. - -Octave palasi kello kymmenen aamulla: - -"Kaikki on valmista, isäntä. Sähkösanoma tulee." - -"Hyvä. Ja onko Louis de Malreich vielä vankilassa?" - -"On. Doudeville astui hänen koppinsa ohi Santéssa eilen illalla, -vartijan tullessa ulos. He puhelivat keskenään. Malreich kuuluu -olevan ihan entisellään: vaiti kuin hauta. Hän odottaa." - -"Mitä odottaa?" - -"Viimeistä hetkeänsä tietysti. Sanotaan mestauksen tapahtuvan -ylihuomenna." - -"Vai niin, vai niin", vastasi Lupin. "On kerrassaan selvä seikka -siis, ettei hän ole päässyt pakoon." - -Hän ei enää ollenkaan käsittänyt kohtaamaansa arvotusta ja herkesi -yrittämästäkin sitä käsittää, niin selvästi tunsi hän, että koko -totuus pian paljastuisi hänelle. Hänen tarvitsi vain valmistaa -suunnitelmansa, jotta vihollinen joutuisi ansaan. - -"Tahi joudun siihen itse", ajatteli hän nauraen. - -Hän oli hyvin hilpeällä tuulella, aivan irtautuneena huolista; eikä -mikään taistelu ollut hänestä näyttänyt niin lupaavalta. - -Linnasta toi kamaripalvelija sähkösanoman, jonka Doudeville oli hänen -käskystään hänelle lähettänyt; sen oli postinkantaja vast'ikään -tuonut linnaan. Hän avasi sen ja pisti taskuunsa. - -Hiukan ennen kello kahtatoista hän tapasi eräässä lehtokujassa Pierre -Leducin ja sanoi huolettomasti: - -"Haeskelin teitä... on vakavia asioita... Teidän tulee vastata -minulle vilpittömästi. Oletteko linnassa oleskellessanne koskaan -nähnyt siellä ketään miestä, paitsi minun lähettämiäni kahta -saksalaista?" - -"En." - -"Ajatelkaa tarkoin. En tarkota ketään satunnaista kävijää. Tarkotan -jotakuta piilottelijaa, josta olette kenties saanut vihiä tahi jonka -olemassaoloa saattaisitte tavalla tahi toiselle aavistella?" - -"En... Oletteko te jotain sellaista havainnut?..." - -"Olen. Joku kätkeikse täällä... joku hiippailee lähittyvillämme... -Missä? Ja kuka se on? Ja mikä on hänellä tarkotuksena? Minä en -tiedä... mutta minä otan siitä selon. Minulla on epäluuloni. Pitäkää -te puolestanne silmänne auki ja vartioitkaa. Ja ennen kaikkea, ei -sanaakaan rouva Kesselbachille... On turha säikyttää häntä..." - -Hän poistui. - -Pierre Leduc, hämmästyneenä ja kuohuksissaan, palasi linnaan. -Matkallaan hän näki nurmikon reunassa sinisen paperilapun. Hän otti -sen ylös. Se oli sähkösanoma, ei rutistettu kuten pois heitettäväksi -aijottu paperipalanen, vaan huolellisesti laskoksille taitettu -- -ilmeisesti hukattu. Se oli osotettu "Maunylle", jolla nimellä Lupin -tunnettiin Bruggenissa. Ja se kuului seuraavasti: - -"Tiedämme koko totuuden. Paljastukset mahdottomat kirjeellisesti. -Astun junaan tänä iltana. Kohdatkaa minut kello kahdeksan -huomis-aamuna Bruggenin asemalla." - -"Mainiota!" virkkoi Lupin vaaniessaan Pierre Leducin liikkeitä -läheisestä tiheiköstä. "Mainiota! Kahden minuutin kuluttua tuo -pölkkypää näyttää Doloresille sähkösanomani ja kuvailee hänelle -epäluuloni. He puhelevat siitä sitte kaiken päivää. Ja 'tuo toinen' -saa sen kuulla, 'tuo toinen' saa sen tietää, sillä hän tietää kaikki, -asustaessaan Doloresin omassa varjossa ja Doloresin ollessa kuin -lumottu saalis hänen käsissään... Ja tänä yönä..." - -Hän käveli pois, jupisten: - -"Tänä yönä... tänä yönä... me tanssimme... kelpo valssin, toden -totta! Verisen valssin, nikkelöidyn tikarin säestyksellä!... Saammepa -viimeinkin hauskaa!..." - -Hän saapui huvilinnaan, kutsui Octaven, meni huoneeseensa ja sanoi -automobilin kuljettajalle: - -"Istuudu tuolle tuolille, Octave, ja pysy valveillasi. Isäntäsi aikoo -uinahtaa. Vartioitse häntä, uskollinen palvelija." - -Hän nukkui sikeästi. - -"Kuin Napoleon Austerlitzin aamuna", virkahti hän herätessään. - -Oli päivällis-aika. Hän söi vankan aterian ja sitte savuketta -poltellen tarkasti aseensa ja uudisti kahden revolverinsa panokset. - -"Pidä ruutisi kuivana ja miekkasi terotettuna, kuten keisari-kuomani -sanoo. Octave! Mene syömään päivällisesi linnassa palvelijain kanssa. -Kerro heille lähteväsi automobililla Parisiin tänä iltana." - -"Teidän kanssanne, isäntä?" - -"Ei, yksinäsi. Ja heti päivällisen jälkeen lähde liikkeelle kaikkien -nähden." - -"Mutta Parisiinhan kait en lähde..." - -"Et. Pysy puiston ulkopuolella, kilometrin päässä, kunnes minä tulen. -Sinulle tulee pitkällinen odotus." - -Hän poltti vielä toisen savukkeen, läksi kävelylle, asteli linnan -editse, näki valoa Doloresin huoneista ja palasi sitte huvilinnaan. - -Hän otti kirjan lukeakseen. Puoli kahdeltatoista hän meni -makuuhuoneeseensa. Hän jätti ikkunan puoli avoimeksi ja pani -revolverit pieluksensa alle. Sitte hän rauhallisesti, vähintäkään -kiihtymystä osottamatta, asettui täysissä pukimissa vuoteelle ja -puhalsi kynttilän sammuksiin. - -_Ja hänen pelkonsa alkoi_. - -Se tapahtui heti. Tuskin tunsi hän pimeyden ympärillään, kun jo pelko -alkoi hänet vallata! - -"Horna vieköön!" sadatti hän. - -Hän hyppäsi vuoteeltaan, otti aseensa ja heitti ne käytävään: - -"Käteni, käteni yksinään! Mikään ei ole käsieni kouraisun veroinen!" - -Hän meni taas vuoteelleen. Jälleen vallitsi pimeys ja hiljaisuus. Ja -jälleenkin pelko... - -Kylän tornikello löi kaksitoista... - -Lupin ajatteli sitä kammottavaa hirviötä, joka jossakin ulkopuolella -koetteli tikarinsa terävää kärkeä. - -"Tulkoonhan vain, tulkoonhan vain!" kuiski Lupin värähdellen. "Sitte -aaveet katoavat..." - -Kello yksi kajahti kylässä... - -Ja minuutteja kului, loppumattomia minuutteja, kuumeellisia ja -tuskaisia minuutteja... - -Kello kaksi... - -Ja nyt kuului jossakin ihan lähellä melkein aistimaton kalahdus, kuin -siirrettäisiin lehviä sivulle... - -Kuten Lupin oli arvannutkin, täytti hänet heti täydellinen -levollisuus. Koko hänen seikkailuhaluinen olemuksensa riemuitsi. -Taistelu oli vihdoinkin käsille! - -Toinen rasahdus risahti ikkunan alla, tällä kertaa selvemmin, mutta -vieläkin niin heikosti, että sen erottamiseen tarvittiin Lupinin -tottunutta korvaa. - -Minuutteja, kamalia minuutteja... Pimeys oli läpitunkematon. Sitä ei -keventänyt mikään tähtien eikä kuun kajastus. - -Ja äkkiä, mitään kuulematta, _tiesi_ hän, että mies oli huoneessa. - -Ja mies käveli vuodetta kohti. Hän käveli kuin aave, halkoen ilmaa -vastuksettomasti, tutisuttamatta esineitä, joita osui tielle. - -Mutta kaikella vaistollaan, kaikella herkkähermoisilla voimallaan -Lupin näki vihollisen liikkeet ja arvasi hänen ajatustensa juoksun. - -Hän itse ei väistynyt, vaan pysyi seinää vasten painuneena, melkein -polvillaan, valmiina hyökkäykseen. - -Hän tunsi olennon hapuilevan, koskettavan makuuvaatteita, -löytääksensä iskettävän kohdan. Lupin kuuli sen hengityksen. Hän -luuli erottavansa sen sydämenkin sykinnän. Ja hän pani ylpeydellä -merkille, ettei hänen oma sydämensä sykkinyt rajummin kuin -ennenkään... kun taasen "tuon toisen" sydän... haa, niin, nyt hän sen -kuuli, tuon seonneen, hullun sydämen, joka takoi rintaonteloa kuin -kellon kieli. - -"Toisen" käsi nousi... - -Sekunti, kaksi sekuntia... - -Epäröitsikö hän? Aikoiko hän vielä kerran säästää vastustajansa? - -Ja keskellä syvää hiljaisuutta sanoi Lupin: - -"Mutta iskehän! Miks'et iske?" - -Raivon kiljahdus... Käsi iski kuin joustimen laukaisemana. - -Sitte kuului voihkahdus. - -Lupin oli siepannut käden kiinni ilmassa, ranteen kohdalta... Ja -ponnahtaen vuoteeltaan, peloittavana, vastustamattomana, hän tarttui -miestä kurkkuun ja paiskasi hänet lattiaan. - -Siinä kaikki. Ei ollut mitään painiskelua. Ei ollut mitään -vastustelun mahdollisuutta. Mies makasi lattialla kuin ruuvipihtiin -puristettuna. Ja tuosta kouraisusta ei yksikään olisi kyennyt -itseänsä vapauttamaan. - -Eikä sanaakaan hiiskuttu. Lupin ei virkkanut ainoatakaan tuollaista -pilkallista lauselmaansa, jollaisina hänen ivallinen leikkisyytensä -tavallisesti purkausi. Hänellä olikin vain yksi halu, saada tietää, -kuka siinä oli: Louis de Malreich, kuolemaan tuomittu mies, vai joku -muu? Kumpainen mahdollisuus oli tosi? - -Miehen kuristamisen uhalla hän puristi kurkkua hiukan tiukemmin... ja -hiukan tiukemmin... ja vieläkin hiukan tiukemmin... - -Ja hän tunsi vihollisesta kaiken voiman herpautuvan. Käsivarren -lihakset höllenivät ja turtuivat. Käsi avautui ja pudotti tikarin. - -Sitte, vapaana liikkumaan mielensä mukaan, vastustajansa hengen -ollessa hänen sormiensa armottoman kouraisun varassa, hän otti -toisella kädellään taskulyhtynsä, laski sormensa pontimelle, -painamatta sitä, ja siirsi lyhdyn lähelle miehen kasvoja. - -Hänen tarvitsi vain painaltaa ponninta, haluta tietää, ja hän -tietäisi. - -Sekunnin ajan nautti hän vallastaan. Hänet valtasi ylvästelyn tunne. -Taaskin oli hän verrattomasti mestarina. - -Hän välähytti valon lyhtyyn. Hirviön kasvot tulivat näkyviin. - -Lupin kirkaisi kauhusta. - -Dolores Kesselbach! - - * * * * * - -Lupin ei liikkunut, tarraten vihollisen kurkkuun kuin eivät hänen -kangistuneet sormensa olisi enää kyenneet hellittämään otettansa. -Sitäpaitsi, vaikka hän nyt _tiesi_, ei hänellä sentään oikeastaan -ollut todellista aistimusta siitä, että hirviö oli Dolores. Se oli -yhäkin mustapukuinen mies, Louis de Malreich, katala pimeyden peto; -ja sitä petoa hän piteli, aikomatta päästää sitä irralleen. - -Mutta totuus valtasi hänet sitte rynnäköllä, ja tuskan nujertamana -mutisi hän: - -"Voi, Dolores... Dolores!..." - -Hän älysi heti vaikuttimen: Dolores oli mielipuoli. Altenheimin ja -Isildan sisar, viimeisten Malreichien, sekamielisen äidin ja juopon -isän tytär oli itsekin mielipuoli. Omituinen hullu, kaikin puolin -näköjään tervejärkinen, mutta hullu kuitenkin, aivosairas, luonnoton -epäsikiö. - -Hän käsitti kaiken: se oli murhanhulluutta. - -Tämä mielipuoli tappoi saadakseen jotakin, tappoi itseänsä -puolustaakseen, tappoi koska oli ennenkin tappanut. Mutta hän tappoi -myöskin, ja eritoten, pelkän tappamisen vuoksi. - -Kummallinen mielisairas, syyntakeeton murhistaan ja kuitenkin niin -älykäs, viekas ja järjestelmällinen järjettömyydessään! Mitä taitoa, -väsymättömyyttä, ovelaa juonimista olikaan hän osottanut kamalissa -teoissaan! - -Ja suunnattoman terävällä ajatuskyvyllään Lupin nopeasti näki -edessään verenjanoisten seikkailujen sarjan ja arvasi salaperäiset -polut, joita Dolores oli kulkenut. - -Hän näki Doloresin miehensä suunnitelman viehättämänä ja valtaamana, -suunnitelman, jota hän nähtävästi vain osittain käsitti. Hän näki -hänenkin haeskelevaa sitä Pierre Leducia, jota hänen miehensä etsi, -haeskelevan häntä mennäkseen hänen kanssaan naimisiin ja palatakseen -hallitsijattarena siihen pieneen Veldenzin valtakuntaan, josta hänen -vanhempansa oli häpeällä karkotettu. - -Ja hän näki hänet Palace-hotellissa, veljen huoneessa, Altenheimin -kätkössä, samaan aikaan kun hänen ajateltiin oleksivan Monte -Carlossa. Hän näki hänen päiväkausia vakoilevan miestänsä, -hiiviskellen pitkin seiniä, pimeyden suojassa, mustassa valepuvussaan -näkymättömänä. - -Ja eräänä yönä hän tapasi hra Kesselbachin sidottuna... ja hän pisti -hänet kuoliaaksi. - -Ja aamulla, siivoojan ollessa antamaisillaan hänet ilmi... hän pisti -tämänkin kuoliaaksi. - -Ja tuntia myöhemmin, kun Chapman oli antamaisillaan hänet ilmi, hän -laahasi kirjurin veljensä huoneeseen... ja pisti hänet kuoliaaksi. - -Kaikki tapahtui säälimättömästi, villisti, hornamaisella -näppäryydellä. - -Ja samalla näppäryydellä hän asettui puhelimella yhteyteen molempien -kamarineitojensa, Gertruden ja Suzannen kanssa, jotka molemmat olivat -saapuneet Monte Carlosta, missä toinen oli näytellyt emäntänsä osaa. -Ja Dolores, pukeutuen jälleen naiseksi, laskeusi pohjakerrokseen, -yhtyi Gertrudeen juuri silloin kun tämä saapui hotelliin ja oli -olevinaan juuri saapunut, tietämättömänä koko murhenäytelmästä. - -Verrattomana näyttelijättärenä hän esitti vaimon osaa, jonka elämä -on ainiaaksi järkytetty. Jokainen sääli häntä. Jokainen tahtoi häntä -auttaa. Kuka olisi osannut häntä epäillä? - -Sitte tuli sota hänen, Lupinin kanssa, tuo merkillinen kilpataistelu, -jota murhaaja kävi vuorotellen Lenormandia ja ruhtinas Sernineä -vastaan, viettäen päivänsä sohvallaan lojuen, sairaana ja pyörtyvänä, -mutta yönsä liikkeellä ollen, uupumattomana ja kauhistuttavana. - -Ja apukeinot olivat erinomaiset: Gertrude ja Suzanne, kuuliaisuuteen -peljätettyinä rikostovereina, palvelivat molemmat hänen -lähettiläinään, pukeusivat edustamaan häntä, milloin tarvis vaati. - -Kamala oli murhien jatko: Gourel hukutettiin, Altenheim, hänen oma -veljensä, menehtyi veriinsä, kurkku katkaistuna. Tuo leppymätön -rynnistely Villa des Glycinesin maanalaisissa käytävissä, pimeyden -hirviön siellä suorittama näkymätön työ -- kuinka selkeänä se nyt -esiintyi! - -Ja hän se riisui ruhtinas Sernineltä naamarin, hän se kavalsi -hänet poliiseille, lähetti hänet vankilaan, torjui kaikki hänen -suunnitelmansa, haaskaten miljooniansa, voittaakseen taistelun. Ja -sitte tapaukset seurasivat nopeammin toisiaan: Suzanne ja Gertrude -katosivat, epäilemättä menettäen henkensä; Steinwegin tuhosi -salamurhaaja; Isilda, sisar, sai myrkkyä! - -"Voi sitä kataluutta ja kamaluutta!" sopersi Lupin, inhosta ja -vihasta hätkähtäen. - -"Dolores... Dolores..." mutisi hän epätoivoissaan. - -Hän ponnahti taaksepäin, silmät kauhusta kankeina. Mitä nyt? Mitä -tuo? Mitä oli se hirveä kylmän tuntu, joka jääti hänen käsiänsä? - -"Octave! Octave!" huusi hän, unohtaen palvelijansa olevan poissa. - -Apua, hän tarvitsi apua, jotakuta keventämään kammoansa. Hän värisi -hirmustuksesta. Hui tuota kylmyyttä, kalman kylmyyttä, jota hän -oli tuntenut! Oliko se mahdollista?... Noina muutamina kolkkoina -minuutteina oli hän kouristuneilla sormillaan siis... - -Väkisinkin hän pakotti itsensä katsomaan. Dolores ei liikahtanut. - -Hän heittäysi polvilleen ja veti hänet luokseen. - -Dolores oli kuollut. - -Hän pysyi tovin jonkunlaisen puutumuksen saaliina, horrostilan, -joka tuntui herpaavan hänen murheensakin. Hän ei enää kärsinyt. -Hän ei enää tuntenut raivoa eikä vihaa eikä minkäänlaista mielen -kuohuntaa... ei mitään muuta kuin älytöntä huumausta kuten nuijalla -isketty mies, joka ei tiedä vieläkö hän on elossa, ajatteleeko hän -vai onko hän painajaisen saaliina. - -Kuitenkin tuntui hänestä, että tässä oli tapahtunut oikeutta myöten, -eikä hänen mieleensä hetkeksikään juolahtanut, että hän se oli -sammuttanut ihmishengen. Ei, hän se ei ollut. Se tapahtui hänen -tahtopiirinsä ulkopuolella. Sallima, horjuttamaton sallima oli -vahingollisen pedon surmaamisella täyttänyt oikeuden vaatimukset. - -Ulkona alkoivat linnut viserrellä. Elämä heräili vanhojen puiden -suojassa, joihin kevät jo nostatteli silmuja. Ja horroksista -toipuen tunsi Lupin sielussaan vähitellen nousevan epämääräistä ja -naurettavaa sääliä tuota viheliäistä naista kohtaan, joka tosin oli -kammottava ja monikertaisesti rikollinen, mutta niin nuori vielä ja -nyt... ruumiina. - -Ja hän ajatteli mitä raatelevaa kidutusta tämä nainen epäilemättä oli -tuntenut selkeinä hetkinään, jolloin järki voitti mielisairauden ja -esitti kauheana näkynä hänen hirmutekonsa. - -"Suojelkaa minua... minä olen niin onneton!" oli hänellä tapana -rukoilla. - -Omaa itseänsä vastaan hän suojelusta pyysi, petomaisia vaistojansa -vastaan, hänessä asustavaa hirviötä vastaan, joka pakotti hänet -tappamaan, aina tappamaan. - -"Aina?" kertasi Lupin itsekseen. - -Ja hän muisti tois-öisen seikkailunsa, jolloin onneton oli seissyt -hänen ylitseen kumartuneena, tikari kohotettuna vihollista vastaan, -joka oli tuottanut hänelle kiusaa kuukausimäärin, aina tiukasti -vainuten hänen kintereillänsä. Murhaaja ei ollut silloin tappanut. Ja -sehän olisi sentään ollut helppoa: vihollinen makasi turtuneena ja -voimattomana. Yksi isku olisi lopettanut heltymättömän rynnistelyn. -Ei, hän ei ollut tappanut, hänkin oli alistunut voimakkaammille -tunteille kuin oma julmuutensa, salaperäisille säälin, myötätunnon, -ihailun tunteille sitä miestä kohtaan, joka niin useasti oli hänet -voittanut. - -Päivänvalo tapasi Lupinin istumassa vainajan vierellä muistoihinsa -vaipuneena... - -Hän ummisti ruumiin silmät ja peitti poloiset vääntyneet kasvot. - -Mutta hänen täytyi toimia. Hän alkoi kumartumalla kuolleen ylitse -ja kopeloimalla mustaa pukua. Povitaskussa oli kaksi lompakkoa. Hän -otti toisen niistä ja avasi sen. Ensimäisenä pisti hänen silmäänsä -Steinwegin, saksalaisukon, allekirjoittama kirje. Siinä oli seuraavat -rivit: - - 'Siltä varalta että kuolisin ennen kuin kykenen ilmaisemaan - kamalan salaisuuden, tiedettäköön että Kesselbach-ystäväni - murhaaja on hänen vaimonsa, jonka todellinen nimi on Dolores de - Malreich; hän on Altenheimin ja Isildan sisar. - - Nimikirjaimet L. ja M. ovat hänen. Kesselbach ei erityisessä - elämässä koskaan nimittänyt vaimoansa Doloresiksi, joka on - surun nimi, vaan Letitiaksi, joka merkitsee iloa. L M. -- - Letitia de Malreich -- oli kaiverrettuna nimikirjaimiksi - kaikkiin Kesselbachin hänelle antamiin lahjoihin, esim. siihen - savukekoteloon, joka löydettiin Palace-hotellista. Se oli rouva - Kesselbachin; hän oli matkoillaan oppinut tupakoimaan. - - Kenties olisi minun heti pitänyt puhua. Minulla ei ollut siihen - miehuutta, muistellessani vanhaa ystävääni Kesselbachia, jonka - nimeä hän kantoi. - - Ja minä pelkäsin... Päivänä, jona tapasin hänet Oikeuspalatsissa, - luin tuomioni hänen silmistään. - - Pelastaneeko minua heikkouteni?' - -"Hänetkin tuo hirmunhenki surmasi", ajatteli Lupin. "Ja tiesikinhän -ukko liian paljon... nimikirjaimet... Letitia-nimen... salaisen -tupakoimistavan." - -Ja hän muisti tois-iltana hänen huoneessaan tuntemansa tupakan -hajahduksen. - -Hän tarkasteli ensimäistä lompakkoa edelleen. Siinä oli -salakirjoituksella kyhättyjä kirjelappusia, epäilemättä Doloresin -saamia kätyreiltänsä, heidän yöllisissä kohtauksissaan. Oli -paperipalasille kirjoitettuja osotteita, ompelijattarien ja -muotikauppiasten osotteita, mutta myöskin alhaisten pesien, kurjien -kapakkain osotteita... Ja nimiä, pari-, kolmekymmentä nimeä, -kummallisia nimiä: Hektor Teurastaja, Grenellen Armand, Sairas Mies... - -Mutta Lupinin katse osui erääseen valokuvaan. Hän vilkaisi sitä. Ja -heti hän lompakon pudottaen poukkosi ulos huoneesta kuin ammuttu, -ulos huvilinnasta, ja ryntäsi puistoon. - -Hän oli tuntenut Louis de Malreichin, Santén vangin valokuvan! - -Vasta tällä hetkellä hän muisti, että mestaus tapahtuisi seuraavana -päivänä! - -Ja kun mustapukuinen mies, kun murhaaja ei ollut kukaan muu kuin -Dolores Kesselbach, niin Louis de Malreich oli totisesti nimeltään -Léon Massier ja hän oli viaton. - -Viaton? Entä hänen huoneustostaan löydetyt todisteet, keisarin -kirjeet ja kaikki, kaikki muu, mikä oli päivän selvästi ja -kumoamattomasti osottanut hänen syyllisyyteensä? - -Lupin seisahtui silmänräpäykseksi, aivot kuumeessa. - -"Oih", huudahti hän, "minäkin jo menetän järkeni! Ei, minun täytyy -toimia... tuomio pannaan täytäntöön huomenna... huomenna aamun -sarastaessa." - -Hän katsoi kelloansa: - -"Kello on kymmenen... Minä ennätän Pariisiin ehtoopäivällä... ja minä -estän... Mutta miten? Kuinka voin todistaa hänen viattomuutensa... -ehkäistä mestauksen? Haa, eipä huolta! Kyllä jonkun keinon keksin. -Nimeni ei suotta ole Lupin!... Eteenpäin!..." - -Hän porhalsi taas juoksuun, riensi linnaan ja huuteli: - -"Pierre! Pierre!... Onko kukaan nähnyt hra Pierre Leducia... Ahaa, -siinäpä olettekin!... Kuulkaahan..." - -Hän vei Pierre Leducin syrjään ja nytkäytteli käskevinä lauseina: - -"Kuulkaa, Dolores ei ole täällä... Niin, hänet kutsuttiin -kiireelliselle asialle... hän läksi viime yönä minun -automobilillani... Minäkin lähden... Älkää keskeyttäkö, ei -sanaakaan!... Menetetty silmänräpäyskin tuottaa korvaamatonta -vahinkoa... Lähettäkää te pois kaikki palvelijat, ilman mitään -selityksiä. Tässä on rahaa. Puolen tunnin kuluttua tulee linnan olla -tyhjillään. Älkääkä antako kenenkään tulla tänne ennen kuin minä -palaan. Tekään ette saa tulla... Ottakaa avain mukananne... Odotelkaa -minua kauppalassa..." - -Ja taaskin ryntäsi hän tiehensä. - -Viittä minuuttia myöhemmin hän saavutti Octaven. Hän hyppäsi -voimavaunuihin: - -"Pariisiin!" - -Matka oli todellista kilpa-ajoa elämästä ja kuolemasta. Lupinin -mielestä ei Octave ajanut kyllin nopeasti; hän otti itse käsiinsä -ohjauspyörän ja ajoi hurjaa, uhkarohkeata vauhtia. Maantiellä, -läpi kylien, pitkin kaupunkien vilkasliikkeisiä katuja he kiitivät -sadan kilometrin vauhdilla tunnissa. Ihmiset hädissään karjuivat -ja kiljuivat vimmasta, mutta tuo meteoori oli jo silloin kaukana, -näkymättömissä. - -"I-isäntä", sopersi Octave valjuna, "me joudumme kiikkiin!" - -"Sinä kenties; automobili kenties; mutta minä saavun perille!" -vakuutti Lupin. - -Ja hän ajatteli miestä, joka kuolisi, ellei hän ehtisi ajoissa apuun, -salaperäistä Louis de Malreichia, joka oli niin kiusaannuttava -itsepintaisesti vaietessaan, kasvot ilmeettöminä. - -Ja keskellä kulun tohinaa, puiden lehvien pauhatessa ympärillä -myrskyn tavoin, ajatustensa vilinässä, Lupin silti yritti sommitella -todenmukaista oletusta. Ja tämä oletus muodostui vähitellen -selväpiirteisemmäksi, johdonmukaiseksi, luultavaksi, varmaksi -- niin -vakuutti hän itselleen, tuntiessaan nyt Doloresin kamalan olemuksen -ja nähdessään tuon järkkyneen sielun kaikki apukeinot ja katalat -suunnitelmat. - -"Niin, hän se hautoi hirveän salajuonen Malreichia vastaan. Mitä hän -tahtoi? Naida Pierre Leducin, jonka hän on tenhonnut rakastajakseen, -ja päästä hallitsemaan sitä pikku suurherttuakuntaa, josta hänet oli -karkotettu. Päämäärä oli saavutettavissa, käden tavattavissa. Oli -yksi ainoa este... minä, Lupin, joka itsepintaisesti suljin häneltä -tien, minä joka pysyisin aseissa kunnes olisin saanut keksityksi -rikollisen ja löytänyt keisarille kuuluvat kirjeet... No, syylliseksi -piti saada Louis de Malreich, oikeammin Léon Massier. - -"Kuka on tämä Léon Massier? Tunsiko Dolores hänet ennen naimistansa? -Olivatko he rakastaneet toisiansa? Tämä on luultavaa; mutta -kaiketikaan ei siitä voi koskaan saada varmaa tietoa. Se vain on -varmaa, että Dolores pani merkille, kuinka helposti hän Massierin -tavoin mustaan pukeutumalla voisi vartaloltaan ja ryhdiltään -muistuttaa tätä. Hän tietenkin huomasi, kuinka kummallista elämää tuo -yksinäinen mies vietti, hänen yölliset retkeilynsä, hänen tapansa -hiippailla pitkin katuja ja kadota milloin luuli jonkun pitävän häntä -silmällä. - -"Ja näiden havaintojen johdosta ja vastaisten mahdollisuuksien -varalta hän neuvoi hra Kesselbachia muutattamaan syntymärekisteriin -Doloresin nimen sijalle Lousin, jotka alkukirjaimet soveltuisivat -Léon Massieriin... Tuli hetki, jolloin hänen täytyi toimia; silloin -hän laati suunnitelmansa ja ryhtyi panemaan sitä täytäntöön. Léon -asui Rue Delaizementin varrella. Hän määräsi kätyrinsä ottamaan -asuntonsa sen takana olevalta kadulta. Ja hän itse ilmaisi minulle -päätarjoilija Dominiquen osotteen ja johti minut noiden seitsemän -konnan jäljille, varsin hyvin tietäen, että minä kerran tolalle -tultuani seuraisin sitä loppuun asti, että minä noiden konnien -kautta johtuisin heidän päällikköönsä, mustapukuiseen mieheen, Léon -Massieriin, Louis de Malreichiin... Ja minä sain kiinni Louis de -Malreichin. Minä löysin hänen huoneustoltaan keisarin kirjeet, _jotka -Dolores itse oli sinne asettanut_... ja minä luovutin miehen oikeuden -käsiin... ja minä paljastin salaisen kulkutien, _jonka Dolores itse -oli teettänyt_ noiden kahden vaunuvajan välille... ja minä esitin -todistusaineiston, _jonka Dolores itse oli valmistanut_... ja minä -todistin asiakirjoilla, _jotka Dolores itse oli väärentänyt_, että -Léon Massier oli varastanut Léon Massierin yhteiskunnallisen aseman -ja että hänen oikea nimensä oli Louis de Malreich... Ja Louis de -Malreich tuomittiin kuolemaan..." - -"Haa", huudahti Lupin suunnattomasti kiihdyksissään: "se mies ei saa -kuolla! Sen vannon niin totta kuin elän hän ei saa kuolla!" - -"Varokaa, isäntä", huomautti Octave säikähtäneenä, "me olemme nyt -lähellä kaupunkia... laidalla... esikaupunkialueella..." - -"Mitä minä välitän?" - -"Raitiovaunu, käänteessä..." - -"Me pääsemme läpi." - -"Emme ehdi." - -"Pääsemme." - -"Oi Jumalani!" - -Ryskähdys... huutoja... Automobili oli törmännyt raitiovaunuun, -kimmonnut aitaa vasten, kaatanut laudoitusta pitkän taipaleen ja -lopuksi rusentunut erääseen mäenkulmakkeeseen. - -"Ajuri, oletteko vapaa?" - -Lupin oli huutanut luokseen vuokra-automobilin, rinnenurmikolla vielä -maatessaan. - -Hän kömpi jaloilleen, vilkasi murskaantuneihin voimavaunuihinsa -ja Octaven avuksi tungettelevaan väkijoukkoon, ja hyppäsi -vuokra-automobiliin: - -"Sisäasiain ministeriöön Place Beauvaun varrelle... kaksikymmentä -frangia itsellenne..." - -Hän asettui istumaan ja jatkoi: - -"Ei, ei, hän ei saa kuolla! Ei, tuhat kertaa ei, sitä minä en -omalletunnolleni tahdo!" - -He lähestyivät tullihuonetta. Hän nojausi ulos: - -"Kaksikymmentä frangia lisää, ajuri, jos ette pysähdy." - -Ja hän huikkasi virkamiehelle: - -"Etsivän osaston asioilla!" - -He pääsivät kulkemaan esteettömästi. - -"Mutta älkää hiljentäkö vauhtia, älkää hiljentäkö, hitossa!" karjui -Lupin. "Nopeammin!... Vielä nopeammin! Arkailetteko ajaa noiden -vanhojen naikkosien yli? Älkää niistä välittäkö! Minä maksan -vahingot!" - -Muutamassa minuutissa he saapuivat sisäasiain ministeriön palatsille. -Lupin riensi pihaton yli ja juoksi ylös pääportaita. Odotushuone oli -väkeä täynnä. Hän sohaisi paperipalaselle sanat "Ruhtinas Sernine", -sieppasi erään sanansaattajan syrjemmälle ja kuiski tälle: - -"Tunnettehan minut, vai mitä? Minä olen Lupin. Tämä paikkanne on -minun hankkimani; sievä vanhuutenne turva, eikö olekin? Mutta teidän -täytyy heti toimittaa minulle pääsy sisälle. Kas tuossa, esittäkää -nimeni. Siinä kaikki mitä teiltä pyydän. Pääministeri kiittää teitä, -siitä saatte olla varma... ja samoin teen minä... Mutta kiirehtikää, -hupelo! Valenglay odottaa minua..." - -Kymmentä sekuntia myöhemmin Valenglay itse pisti päänsä ovesta ja -sanoi: - -"Osottakaa ruhtinas sisälle." - -Lupin ryntäsi huoneeseen, paiskasi oven kiinni jälkeensä ja läähätti, -keskeyttäen pääministerin: - -"Ei, ei mitään kaavamaisia puheenparsia, te ette voi vangituttaa -minua... se syöksisi teidät tuhoon ja olisi keisarille tukalaa... Ei, -siitä ei ole kysymys. Kuulkaa. Malreich on viaton... Olen saanut ilmi -oikean syyllisen... Se on Dolores Kesselbach. Hän on kuollut. Hänen -ruumiinsa äärestä tulen. Minulla on epäämättömiä todistuksia. Ei ole -epäilemisen mahdollisuuttakaan. Hän se..." - -Hän pysähtyi. Valenglay ei näyttänyt käsittävän. - -"Mutta kuulkaahan, hra presidentti, meidän täytyy pelastaa -Malreich... Ajatelkaahan... oikeudellinen virhe!... Syytön mies -mestattuna!... Antakaa määräyksenne... sanokaa saaneenne uusia -tietoja... mitä hyvänsä... mutta pian, aikaa ei ole menetettävänä..." - -Valenglay silmäili häntä tarkkaavasti, astui sitte pöydän ääreen, -otti sanomalehden ja ojensi sen hänelle, sormellaan osottaen erääseen -kohtaan. - -Lupin vilkasi otsikkoon ja luki: - - '_Hirviön mestaus_. - - Louis de Malreich kärsi kuolemanrangaistuksensa tänä aamuna...' - -Hän ei lukenut enempää. Tyrmistyneenä, musertuneena hän epätoivosta -voihkaisten vaipui pääministerin tuolille... - -Kuinka kauvan hän oli tuupertuneena, sitä hän ei tiennyt. -Tointuessaan hän tunsi syvää hiljaisuutta ja tajusi sitte Valenglayn -kumartuvan hänen ylitseen ja pirskottelevan vettä hänen otsalleen. -Hän muisti ennen kaikkea pääministerin hillityn kuiskailun: - -"Kuulkaa... ettehän hiisku tästä sanaakaan? Viaton ehkä kylläkin, -sitä en kiellä... Mutta mitä hyötyä olisi paljastuksista, -häväistysjutuista? Oikeudenkäyttöerehdyksellä voi olla vakavia -seurauksia. Kannattaako paljastus?... Kunnian palauttamiseksi? Mitä -varten? Häntä ei edes tuomittu omalla nimellään. Malreichin nimi se -on joutunut yleisön kirottavaksi... todellisen syyllisen nimi, kuten -nyt olette saanut selville... Siis..." Ja lykkien Lupinia hiljalleen -ovea kohti hän sanoi: "Siis menkää... Menkää sinne takaisin... -Toimittakaa ruumis pois näkyvistä... Älkääkä jättäkö ainoatakaan -merkkiä koko asiasta; häivytättehän kaiken?... Voin luottaa teihin, -niinhän?" - -Ja Lupin lähti takaisin. Hän lähti kuin kone, syystä että häntä oli -pyydetty ja hänen oma tahtonsa oli lamautunut. - -Hän odotti tuntikausia rautatieasemalla. Koneellisesti söi hän -päivällisensä, osti piletin ja asettui erääseen vaunun-osastoon. - -Hän nukkui huonosti. Hänen aivojansa kuumotti tuskaisten unennäköjen -ja puoleksi valveutuneiden väliaikojen ahdistuksessa, jolloin hän -yritteli selvitellä, minkätähden Malreich ei ollut puolustautunut: - -"Hän oli mielipuoli... varmasti... puolittain mielipuoli... Hän -oli tietysti aikaisemmin tuntenut Doloresin... ja tämä myrkytti -hänen elämänsä... tuskaannutti hänet järjiltään... Hänestä sen -vuoksi tuntui kuolema yhdentekevältä... Miksi puolustautua?" Ja hän -hoki sitkeästi: "Hän oli mielisairas... Massier oli epäilemättä -mielisairas. Sitä paitsi, kaikki nuo Massierit... vähäjärkinen -suku..." - -Hän houri, heikontuneissa aivoissaan sekottaen nimet. - -Mutta hänen astuessaan Bruggenin asemalla aamun viileään, kosteaan -ilmaan elpyi hänen tajuntansa. Asiat kuvastuivat äkkiä toiselta -kannalta. Ja hän huudahti: - -"No, lopultakin oli se hänen oma asiansa! Hänen tarvitsi vain -panna vastaan... Minä en omaksu vähintäkään vastuuta... Hän teki -itsemurhan..." - -Toiminnan välttämättömyys kannusti häntä taas. Kiusaantuneena, -onnettomana siitä rikoksesta, jonka toimeenpanijaksi hän kaikesta -huolimatta tunsi itsensä, hän kuitenkin ajatteli tulevaisuutta ja -puheli ääneensä itsekseen: - -"Tuollaiset ovat sodan tapaturmia. Pois ne mielestä. Mitään ei ole -menetetty. Päin vastoin! Dolores oli kompastuskivenä, koska kerran -Pierre Leduc rakasti häntä. Dolores on kuollut. Siispä on Pierre -Leduc minun omani. Ja hän naipi Genevièven, kuten olen järjestänyt! -Ja hän hallitsee! Ja minusta tulee kaiken herra! Ja Europa on silloin -minun!" - -Hän ponnistausi reippaaksi, jälleen varmistuneena, äkillistä -luottamusta uhkuen, ja teki kuumeellisia liikkeitä, astellessaan -pitkin maantietä, huidellen kuvitellulla miekalla, sellaisen johtajan -miekalla, jonka tahto on laki ja joka käskee ja säätää: - -"Lupin, sinusta tulee kuningas! Sinusta tulee kuningas, Arsène Lupin!" - -Hän teki tiedusteluja Bruggenin kauppalassa ja kuuli Pierre Leducin -edellisenä päivänä syöneen puolipäivällistä majatalossa. Sen koommin -ei häntä oltu nähty. - -"Vai niin?" kummasteli Lupin. "Eikö hän ollut täällä yötä?" - -"Ei." - -"Mutta minne lähti hän puolipäivällisensä jälkeen?" - -"Hän lähti linnaan päin." - -Lupin asteli pois jokseenkin hämmästyneenä. Olihan hän käskenyt -nuorta miestä lukitsemaan ovet eikä palaamaan palvelijain poistuttua. - -Hän sai heti todistuksen siitä, että Pierre ei ollut totellut häntä: -puiston pääportti oli avoinna. - -Hän meni sisälle, etsiskeli linnan läpikotaisin, huuteli. Ei -vastausta. - -Äkkiä juohtui hänen mieleensä huvilinna. Kukapa tiesi? -Rakastamastansa naisesta huolissaan ja vaistonsa pakottamana oli -Pierre Leduc saattanut mennä haeskelemaan häntä sieltä päin. Ja -Doloresin ruumis oli siellä! - -Säikähtyen alkoi Lupin juosta. - -Ensi näkemällä ei huvilinnassa näyttänyt olevan ketään. - -"Pierre! Pierre!" huusi hän. - -Ei kuulunut hivaustakaan. Hän astui eteiskäytävään ja siihen -huoneeseen, joka oli ollut hänen asuntonaan. - -Hän pysähtyi kynnykselle kuin naulittuna. - -Doloresin ruumiin kohdalla riippui Pierre Leduc, nuora kaulassa, -kuolleena. - - * * * * * - -Lupin suoristausi kylmäkiskoisesti. Hän kieltäysi antautumasta -ainoaankaan epätoivon eleeseen tai virkkaamasta ainoatakaan -maltitonta sanaa. Kohtalon hänelle jakelemien kovien kolhaisujen -perästä, Doloresin rikoksien ja kuoleman jälkeen, Massierin tultua -teloitetuksi, kaikkien näiden tihutöiden tapahduttua tunsi hän -ehdottoman välttämättömäksi säilyttää koko malttinsa. Ellei se -onnistuisi, niin hänen aivonsa varmastikin pettäisivät... - -"Epatto!" sanoi hän, heristäen nyrkkiänsä Pierre Leducille. "Senkin -vätys, etkö voinut odottaa? Kymmenessä vuodessa olisimme saaneet -Elsass-Lotringin takaisin!" - -Mieltänsä keventääkseen hän tapaili sanottavia sanoja, otettavia -asentoja; mutta ajatukset hupenivat ja pää oli halkeamaisillaan. - -"Voi, ei, ei!" huusi hän. "Ei sitä sentään, kiitän kauniisti! -Lupinko myöskin hulluksi! Ei, veikkonen! Laske luoti aivoihisi, jos -haluat; ja lopultakaan en muuta keinoa keksi. Mutta Lupin riutuvana, -sairastuolissa kärräiltävänä... ei! Aistikkaasti, veikkonen, lopeta -aistikkaasti!" - -Hän harppaili edes takaisin, polkien lattiaa ja nostellen polviansa -hyvin korkealle, kuten jotkut näyttelijät tekevät mielipuolisuutta -kuvatessaan. Ja hän sanoi: - -"Kersku, poikani, pöyhistele! Hei, naurahan! Lujemmin, no, lujemmin, -lujemmin! Sillä tavalla!... Turkanen, jopa on lystikästä tämä kaikki! -Dolores, savuke, tyttöseni!" - -Irvistäen kumartui hän alas, kosketti kuolleen naisen kasvoja, -hoippui silmänräpäyksen ajan ja kaatui taintuneena lattialle. - -Tunnin verran maattuansa hän tointui ja nousi jaloilleen. Hulluuden -puuska oli häipynyt, ja itsetietoisena, tyynin hermoin, totisena ja -äänettömänä, hän pohti asemaa. - -Hän tunsi ajan tulleen sellaisten peruuttamattomien päätösten -tekemiselle, jotka muuttavat koko olemassaolon. - -Koko aamupäivän käveli hän puistossa ja näki asemansa vähitellen -selvemmässä valossa, kaikkine sen vaatimine toimenpiteineen. - -Kirkontornista kajahteli puolipäivän soitto. Hän palasi huvilinnaan -hyvin levollisella mielellä. - -Hän meni huoneeseensa, nousi tuolille ja leikkasi poikki narun, jossa -Pierre Leduc riippui. - -"Onneton raukka!" pahotteli hän. "Sinun piti saada tuollainen loppu, -hamppunauha kaulassasi. Voi, sinä et ollut luotu suuruuteen: minun -olisi pitänyt se ennakolta nähdä ja olla kiinnittämättä kohtaloani -runosepän elämään." - -Hän kopeloitsi nuoren miehen vaatteita, löytämättä mitään. Mutta -muistaessaan Doloresin toisen lompakon hän otti sen taskusta, johon -oli sen jättänyt. - -Hän hätkähti hämmästyneenä. Lompakossa oli kirjetukku, joka näytti -hänestä tutulta, ja hän tunsi eri käsialat heti. - -"Keisarin kirjeet!" mutisi hän hitaasti. "Vanhan kanslerin kirjeet! -Koko kimppu, jonka minä itse löysin Léon Massierin huoneesta ja -annoin kreivi von Waldemarille!... Miten on tämä tapahtunut?... Onko -hän vuorostaan kehveltänyt ne tuolta pässinpäältä?" Ja äkkiä otsaansa -lyöden: "Hei, pässinpäähän olen minä itse. Nämä ovat oikeat kirjeet! -Dolores piti ne ajan tullen kiristääkseen keisaria. Ja ne toiset, -jotka minä luovutin, ovat hänen tai jonkun kätyrin väärentämiä -jäljennöksiä, jotka asetettiin sinne, mistä hän tiesi minun ne -löytävän... Ja minä kiltisti pelasin hänen peliänsä! Totta toisen -kerran, kun naiset alkavat sekaantua asioihin...!" - -Hän asetti molemmat ruumiit vierekkäin, peitti ne samalla hurstilla, -istuutui pöydän ääreen ja kirjoitti: - - 'Olen riemuinnut voitoistani ja tappanut. Olen saapunut - määränpäähän ja kukistunut. Kohtalo on minulle liian voimakas... - Ja rakastamani nainen on ruumiina. Minäkin kuolen. - - _Arsène Lupin_.' - -Hän sinetitsi kirjeen ja pani sen pulloon, jonka viskasi ulos -ikkunasta; se putosi pehmeälle kukkalavalle. - -Sitte hän keräsi lattialle ison kasan vanhoja sanomalehtiä, -olkia ja lastuja, jotka nouti keittiöstä. Kasaan hän tyhjensi -petroleumikannun. Sytytettyään kynttilän hän heitti sen röykkiöön. - -Heti nousi lieska ja nopeita tulikieluja leimahti rätisten. - -"Nyt tiehenne", puheli Lupin. "Huvilinna on puusta rakennettu; se -leimahtaa tuleen kuin tulitikku. Ja ennen kuin ihmiset ennättävät -tänne kylästä, särkevät portin ja juoksevat tähän päähän puistoa, -on jo myöhäistä. He löytävät tuhkaläjän, kahden hiiltyneen ruumiin -jäännökset ja lähistöllä jäähyväiskirjeeni... Hyvästi, Lupin! -Haudatkaa minut yksinkertaisesti, hyvät ihmiset, ilman tarpeetonta -prameutta... ei kukkasia eikä seppeleitä... vaatimaton risti vain ja -koruton hautakirjoitus: 'Tässä lepää Arsène Lupin, seikkailija'." - -Hän meni puistomuurin juurelle, kapusi sen yli ja taaksensa -katsoessaan näki liekkien hulmuavan taivasta kohti... - -Hän vaelsi Parisia kohti jalkaisin, sallimuksen lyyhistyttämänä, -epätoivo sydämessä. Ja maalaisväki kummasteli tätä matkamiestä, joka -maksoi halvat ateriansa pankinseteleillä. - -Kolme rosvoa kävi eräänä iltana metsässä hänen kimppuunsa. Hän -puolustausi sauvallaan ja jätti heidät virumaan henkihieverissään... - -Hän vietti viikon päivät muutamassa majatalossa. Hän ei tiennyt -minne mennä... Mitä ottaisi hän tehdäkseen? Mikä kiinnittäisi hänen -mieltänsä? Hän oli väsynyt elämään. Hän ei tahtonut elää... - - * * * * * - -"Sinäkö se olet?" - -Madame Ernemont seisoi pienessä arkihuoneessaan garchesilaisessa -huvilassa, vapisten, säikähtyneenä ja valjuna, edessään olevaa -ilmestystä tuijotellen. - -Lupin... tulija oli Lupin. - -"Sinä!" hoki toinen. "Sinä!... Mutta sanomalehdet kertoivat..." - -Lupin hymyili kaihomielisesti: - -"Niin, minä olen kuollut." - -"Siis... siis..." änkkäsi toinen. - -"Tarkotat, että jos olen kuollut, niin minulla ei ole mitään -tekemistä täällä. Usko minua, minulla on vakavat syyt, Victoire." - -"Kuinka oletkaan muuttunut!" surkutteli toinen. - -"Muutamia pikku pettymyksiä... Mutta ne ovat mennyttä. Kuule. Onko -Geneviève kotona?" - -Toinen äityi äkilliseen raivoon: - -"Sinä jätät hänen rauhaan, kuuletko? Tälläpä kertaa en päästäkään -häntä näkyvistäni! Hän tuli takaisin nääntyneenä, kalpeana, -hermostuneena, ja väri on tuskin vieläkään palannut hänen poskilleen. -Sinun pitää jättää hänet rauhaan, sen vannon." - -Lupin painoi kätensä tiukasti vanhuksen olalle: - -"Minä tahdon -- ymmärrätkö? -- minä _tahdon_ puhutella häntä." - -"Ei." - -Lupin työnsi hänet luotaan. Hän suoristausi ja laski käsivartensa -rinnalleen ristiin: - -"Silloin saat astua hengettömän ruumiini yli, kuuletko? Lapsi -on onnellinen tässä talossa eikä missään muualla... Kaikkine -ajatuksinesi rikkauksista ja arvoasemista sinä vain tekisit hänet -onnettomaksi. Kuka on tuo sinun Pierre Leducisi? Ja tuo Veldenzisi? -Genevièvestä suurherttuatar! Olet hullu. Sellainen elämä ei hänelle -sovellu!... Minä en sitä salli! Hän kaipaa yksinkertaista, rehellistä -elämää, ja sitä et sinä voi hänelle antaa. Mitä varten siis olet -täällä?" - -Lupin näytti horjuvan, mutta kuitenkin mutisi hän hyvin matalalla -äänellä ja murheellisesti: - -"On mahdotonta, etten enää koskaan näkisi häntä; on mahdotonta, etten -puhuttelisi häntä..." - -"Hän pitää sinua kuolleena." - -"Sitäpä juuri en tahdo! Minä tahdon, että hän tietää totuuden. Minua -kiduttaa ajatus, että hän muistelee minua vainajana. Tuo hänet -luokseni, Victoire." - -Toinen oli suuresti liikutettu ja vastasi: - -"Kuulehan... Ensinnäkin tahdon tietää... Se riippuu siitä, mitä aijot -hänelle sanoa... Ole vilpitön, poikani... Mitä tahdot Genevièvestä?" - -Lupin selitti vakavasti: - -"Tahdon sanoa: 'Geneviève, minä lupasin äidillesi, että annan sinulle -rikkautta, valtaa, keijukaisten elämän. Ja sinä päivänä, jolloin -olisin saavuttanut päämääräni, olisin pyytänyt sinulta pikku sijaa, -ei kaukana sinusta. Rikkaana ja onnellisena sinä olisit unohtanut --- niin, siitä olen varma -- olisit unohtanut, kuka minä olen, eli -oikeammin, kuka olin. Kovaksi onneksi on kohtalo ollut minulle liian -voimakas. En tuo sinulle rikkautta enkä valtaa. Ja minä se päin -vastoin tarvitsen sinua. Geneviève, tahdotko auttaa minua?'" - -"Mitä tekemään?" kysyi vanhus huolestuneesti. "Elämään..." - -"Oi!" huokasi toinen. "Niin pitkällekö on tultu, poloinen poikani?" - -"Niin", vastasi Lupin yksinkertaisesti, mitään surua osottamatta, -"niin pitkälle on tultu. Kolme ihmis-olentoa on vast'ikään kuollut, -kaikki minun toimittaminani hengiltä. Sen muiston taakka on enemmän -kuin kantaa jaksan. Olen yksin. Ensi kertaa elämässäni tarvitsen -apua. Minulla on oikeus, minulla on oikeus pyytää sitä apua -Genevièveltä. Ja hänen velvollisuutensa on myöntää se minulle..." - -Vanhus oli vaiti, liikutuksesta väristen. Sitte hän kysyi: - -"Miten aijot hänen suhteensa menetellä?" - -"Me lähdemme ulkomaille. Otamme sinut mukaamme, jos haluat tulla..." - -"Toden teolla siis haluat, että hän liittyy sinun elämääsi, Lupinin -elämään?" - -"Sellaisen miehen elämän, joksi rupean, miehen joka työskentelee -siten, että Geneviève voi olla onnellinen, että hän voi mennä -naimisiin omaa sydäntänsä kuullen. Me asetumme johonkin maailman -kolkkaan. Me ponnistelemme yhdessä, vieretysten. Ja sinä tiedät, -mihin minä kykenen..." - -"Haluat, että hän hylkää kaikki lapset, joille hän on omistanut -elämäntyönsä, kaiken tämän rakkaan toimintansa, joka on hänen -onnellisuutensa pääehtona?" - -"Niin, haluan; se on hänen velvollisuutensa." - -Vanha vaimo avasi ikkunan ja sanoi: - -"Siinä tapauksessa kutsu hänet." - -Geneviève istui penkillä puutarhassa. Neljä pikku tyttöä hälisi hänen -ympärillään. Toisia leikki ja juoksenteli lähistöllä. - -Lupin näki hänen kasvonsa. Hän näki Genevièven miettivät, hymyilevät -silmät. Hän piteli kukkaa kädessään, poimi terälehtiä yksitellen -irti ja antoi selityksiä tarkkaavaisille ja innokkaille lapsille. -Sitte hän teki heille kysymyksiä. Ja jokainen vastaus sai palkakseen -suutelon. - -Hän katseli tyttöä kauvan, sanomattoman liikutuksen ja tuskan -vallassa. Hänessä kuohui ennen kokemattomia tunteita. Hän ikävöitsi -saada puristaa tuon kauniin tytön rintaansa vasten, suudella häntä ja -sanoa hänelle, kuinka suuresti hän kunnioitti ja rakasti häntä. Hän -muisteli äitiä, joka kuoli pienessä Aspremontin kaupungissa, kuoli -suruun... - -"Pyysin sinua kutsumaan hänet", sanoi Victoire. - -Lupin vaipui tuolille ja sopersi: - -"En voi... En voi sitä tehdä... Minulla ei ole oikeutta... Se on -mahdotonta... Uskokoon minut kuolleeksi... Se on parempi..." - -Hän itki; nyyhkytykset tutisuttivat hänen hartioitansa. Hänen koko -olemuksensa hukkui epätoivoon, hänessä nousseen hellyyden tulvaan, -joka puhkesi kuin päivässä lakastuva myöhästynyt kukka. - -Vanhus polvistui hänen viereensä ja kysyi vapisevalla äänellä: - -"Hän on sinun tyttäresi, eikö olekin?" - -"On, hän on minun tyttäreni." - -"Voi poika parkaani!" huudahti toinen kyynelsilmin. "Poika -parkaani!..." - - - - -Jälkimaine. - -Itsemurhaaja. - - -"Ratsuille!" sanoi keisari. - -Hän oikaisi, nähdessään hänelle tuodun muhkean muulin: - -"Tahi paremmin aasille! Waldemar, oletteko varma siitä, että tämä -juhta on rauhallinen ratsastaa ja ajaa?" - -"Vastaan hänestä kuin itsestäni, Sire!" vakuutti kreivi. - -"Siinä tapauksessa tunnen itseni turvalliseksi", nauroi keisari. -Ja seurueeseensa kuuluviin upseereihin kääntyen lisäsi hän: "Hyvät -herrat, ratsuille!" - -Caprin pikkukaupungin tori oli täynnä uteliaita, joita rivi -italialaisia karabiniereja pidätteli taampana, ja keskellä oli -kaikki paikkakunnan muulit, jotka oli hankittu jotta keisari pääsisi -vapaasti tarkastelemaan saaren ihmeellisyyksiä. - -"Waldemar", kysäisi keisari kulkueen etunenään asettuen, "millä -alotamme?" - -"Tiberiuksen huvilalla, Sire." - -He ratsastivat erään porttiholvin alitse ja seurasivat sitte -karkeasti kivitettyä polkua, joka vähitellen nousi saaren itäiselle -kohokkeelle. - -Keisari naureskeli ja nautti matkastaan, suopeasti kiusotellen -ruumiikasta kreivi von Waldemaria, jonka jalat koskivat maahan -molemmin puolin onnetonta muulia, tämän notkuessa taakkansa alla. - -Kolmessa neljännestunnissa he saapuivat Tiberiuksen Hyppyrille, -suunnattomalle tuhannen jalan korkuiselle kalliolle, jolta tuo -hirmuhallitsija heitätti uhrejansa mereen... - -Keisari laskeusi maahan, astui kaiteitten ääreen ja vilkaisi -syvyyteen. Sitte hän jatkoi jalkaisin matkaansa Tiberiuksen huvilan -raunioille, kuljeskellen siellä murenevien suojamien ja käytävien -keskellä. - -Hän pysähtyi hetkeksi. - -Loistavana näköalana kuvastui edessä Sorrenton niemi ja koko Caprin -saari. Meren hohtava sini oli lahdelman viehättävän kaareutuman -puitteena, ja raikkaat tuulahdukset huokuivat sitruunapuiden tuoksua. - -"Näköala on vielä viehättävämpi", selitti Waldemar, "erakon pikku -kappelin luona, huipulla." - -"Menkäämme sinne." - -Mutta erakko itse astui alas jyrkkää polkua. Hän oli vanha mies, -jonka käynti oli horjuvaa ja varsi kumara. Hän kantoi kirjaa, johon -matkailijoilla on tapana kirjoittaa vaikutelmansa. - -Hän laski kirjan eräälle kivi-istuimelle. - -"Mitä tulee minun kirjoittaa?" kysyi keisari. - -"Nimenne, Sire, käyntinne päivämäärä ja mitä muuta haluatte." - -Keisari otti erakon ojentaman kynän ja kumartui kirjottamaan. - -"Varokaa, Sire, varokaa!" - -Säikähtyneitä huutoja... voimakas ryske kappelista päin... Keisari -kääntyi katsomaan. Hän näki ison kiven tuulispäänä vierivän päällensä. - -Samassa erakko sieppasi häntä vyötäisiltä ja paiskasi hänet syrjään. - -Lohkare iski kivi-istuinta vasten, jonka edessä keisari oli -neljännessekuntia aikaisemmin seisonut, ja särki sen sirpaleiksi. -Erakon avutta olisi keisari saanut surmansa. - -Hän ojensi tälle kätensä ja sanoi: - -"Kiitos." - -Upseerit tunkeutuivat hänen ympärilleen. - -"Ei mitään hätää, hyvät herrat... Olemme päässeet peljästyksellä... -vaikka se olikin aimo peljästys, sen tunnustan... Ilman tätä arvoisaa -vanhusta..." - -Ja erakon luokse astuen hän kysyi: - -"Mikä on nimenne, ystävä?" - -Erakko oli pitänyt päätänsä verhottuna. Hän paljasti kasvojansa -hiukan ja sanoi niin matalalla äänellä, ettei häntä voinut kuulla -kukaan muu kuin keisari: - -"Minulla on sellaisen miehen nimi, Sire, joka on kovin mielissään -siitä, että olette pudistanut hänen kättään." - -Keisari säpsähti ja peräytyi. Sitte, heti hilliten itsensä: - -"Hyvät herrat", hän sanoi upseereille, "pyydän teitä menemään ylös -kappelin luo. Lisää lohkareita voi irtautua ja olisi kenties viisasta -varottaa saaren viranomaisia. Yhtykää minuun myöhemmällä. Minä haluan -kiittää tätä hyvää miestä." - -Hän käveli erakon seuraamana loitomma. Heidän jäätyään kahden kesken -hän sanoi: - -"Te! Miksi?" - -"Minun oli puhuteltava teitä, Sire. Jos olisin pyytänyt -puheillepääsyä... olisitteko myöntynyt pyyntööni? Pidin parempana -toimia suoranaisesti ja aijoin tehdä itseni tunnetuksi sill'aikaa kun -Teidän Keisarillinen Majesteettinne kirjoitti nimikirjaan, mutta tuo -tyhmä tapaturma..." - -"No?" kysyi keisari. - -"Kirjeet, jotka annoin Waldemarille Teille luovutettavaksi, Sire, -ovat väärennyksiä." - -Keisari teki kiivasta tuskastumista osottavan liikkeen: - -"Väärennyksiä? Oletteko varma?" - -"Ihan varma, Sire." - -"Kuitenkin tuo Malreich..." - -"Malreich ei ollut syyllinen." - -"Kuka sitte?" - -"Minun täytyy pyytää Teidän Keisarillista Majesteettianne pitämään -vastaustani salassa ja luottamuksella annettuna. Oikea syyllinen oli -rouva Kesselbach." - -"Kesselbachin oma vaimo?" - -"Niin, Sire. Hän on nyt kuollut. Hän se teki tahi teetti -jäljennökset, jotka ovat teidän hallussanne. Hän piti oikeat kirjeet." - -"Mutta missä ne ovat?" huudahti keisari. "Se siinä on tärkeätä! Ne -on hankittava hinnalla millä hyvänsä! Pidän noita kirjeitä mitä -suuriarvoisimpina..." - -"Tässä ne ovat, Sire." - -Keisari tyrmistyi. Hän katseli Lupinia, katseli kirjeitä, sitte taas -Lupinia ja pisti kimpun taskuunsa, sisältöä tutkimatta. - -Tämä mies saattoi hänet taaskin ymmälle. Mikä olikaan miehiänsä -tämä konna, joka noin pelottavan aseen saatuansa luovutti sen tällä -tavoin, jalomielisesti, ehtoja tekemättä? Hänen olisi ollut mukavinta -pitää kirjeet ja käyttää niitä mielensä mukaan! Ei, hän oli antanut -lupauksensa ja piti sanansa. - -Ja keisari ajatteli tämän miehen kaikkia hämmästyttäviä vaiheita: - -"Sanomalehdet julistivat teidät kuolleeksi." - -"Niin tekivät, Sire. Todellisuudessa olenkin kuollut. Ja maani -viranomaiset, iloissaan siitä että pääsivät minusta eroon, ovat -haudanneet ruumiini tuntemattomiksi hiiltyneet jäännökset." - -"Olette siis vapaa?" - -"Kuten olen aina ollut." - -"Teitä ei siis mikään kiinnitä mihinkään?" - -"Ei mikään, Sire." - -"Siinä tapauksessa..." - -Keisari epäröitsi, mutta esitti sitte suoraan: - -"Siinä tapauksessa tulkaa minun palvelukseeni. Tarjoan teille -yksityisen poliisikuntani päällikkyyden. Minä olen sen ehdoton -käskijä. Te saatte täyden vallan, muuhunkin poliisikuntaan nähden." - -"En, Sire." - -"Mikä estää?" - -"Olen ranskalainen." - -Syntyi vaitiolo. Keisaria vastaus nähtävästi miellytti. Hän sanoi: - -"Mutta sentään, kun sanotte, ettei teitä kiinnitä mikään side..." - -"Se side on sellainen, Sire, jota ei mikään voi katkaista." Ja hän -lisäsi nauraen: "Olen kuollut ihmisenä, mutta elän ranskalaisena. -Olen varma siitä, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne tajuaa -tunteeni." - -Keisari käveli muutamia askeleita edes takaisin. Sitte hän lausui: - -"Haluaisin kuitenkin maksaa velkani. Tiedän että neuvottelut Veldezin -suurherttua-arvosta keskeytettiin." - -"Niin, Sire. Pierre Leduc oli petturi. Hänkin on nyt kuollut." - -"Mitä voin tehdä hyväksenne? Olette antanut minulle takaisin nämä -kirjeet... Olette pelastanut henkeni... Mitä voin tehdä?" - -"Ette mitään, Sire." - -"Vaaditte minua jäämään velalliseksenne?"' - -"Niin, Sire." - -Keisari katsahti vielä viimeisen kerran tuohon kummalliseen mieheen, -joka hänen edessään asettui hänen vertaisekseen. Sitte hän kumarsi -keveästi ja käveli pois sanaakaan enää virkkaamatta. - -"Ahaa, keisari, sainpa sinut kiikkiin tällä kertaa!" pititteli Lupin, -seuraten häntä katseillaan. Ja filosofisesti lisäsi hän: "Laiha -kosto se epäilemättä on, ja mieluummin olisin voittanut takaisin -Elsass-Lotringin... Mutta kuitenkin..." - -Hän keskeytti puhelunsa ja polki jalkaansa maahan:: - -"Sinä Lupinin riivattu! Etkö konsanaan muutu, ainako pysyt -vihamielisenä ja ynseänä olemassaolosi viimeiseen hetkeen asti? Ole -vakava, hitto vieköön! Nyt, jos koskaan, on aika olla vakava!" - -Hän kapusi kappeliin johtavaa polkua ylös ja pysähtyi, paikalle, -josta kivi oli irtautunut. - -Hän purskahti nauramaan: - -"Se oli näppärä temppu, eivätkä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa -upseerit tienneet miten sen selittäisivät. Mutta mistä olisivatkaan -he arvanneet, että minä itse irrotin sen kiven, että viime hetkessä -annoin kuokalla sille ratkaisevan kolauksen ja että kivi heti -jälkeenpäin läksi vierimään minun sille valmistamaani uraa myöten... -jotta pelastaisin keisarin hengen?" - -Hän huokasi: - -"Voi, Lupin, kuinka mutkikas luonne sinulla on! Kaiken tuon vaivan -näit ainoastaan koska olit vannonut, että tämän erityisen majesteetin -täytyisi pudistaa sinua kädestä! Siitäkös vasta muka lähti paljon -virkistystä! 'Viissorminen on keisari kuin muutkin', kuten Victor -Hugo olisi saattanut sanoa." - -Hän astui kappeliin ja avasi erityisellä avaimella pikku sakariston -matalan oven. Olkikuvolla virui mies, kädet ja jalat köytettyinä, -kapula suussa. - -"No, erakko ystäväni", puheli Lupin, "eihän tämä kauvaakaan kestänyt, -vai mitä? Enintään neljäkolmatta tuntia... Mutta minä olenkin -terhakasti uurastanut teidän hyväksenne! Ajatelkaas, te olette -pelastanut keisarin hengen! Niin, veikkonen. Te olette se mies, -joka pelastitte keisarin hengen. Olen luonut onnenne, olenpa totta -totisesti. Teille rakennetaan vielä tuomiokirkko ja pystytetään -patsas kuoltuanne. Tässä, ottakaa kapistuksenne." - -Puolikuolleena nälästä ja tietämättä mitä sanoa kömpi erakko -jaloilleen. Lupin pukeutui nopeasti omiin vaatteisiinsa ja sanoi: - -"Hyvästi, arvoisa ja kunnioitettava mies. Antakaa minulle tämä pikku -mullistus anteeksi. Ja rukoilkaa puolestani. Minä tarvitsen sitä. -Ijankaikkisuus avaa minulle kohta porttinsa. Hyvästi." - -Hän seisoi tovin kappelin kynnyksellä. Se oli se juhlallinen hetki, -jolloin ihminen kaikesta huolimatta epäröitsee syöksyä elämänsä -lopettavaan tyhjyyteen. Mutta hänen päätöksensä oli peruuttamaton, ja -enempää siekailematta hän riensi ulos, juoksi alas rinnettä, astui -Tiberiuksen Hyppyrin reunalle ja asetti toisen jalkansa kaiteen -ulkopuolelle. - -"Lupin, myönnän sinulle kolme minuttia näyttelemiseen. 'Mitä siitä -hyötyä?' sanonet. 'Eihän täällä ole ketään'. Mutta entä sinä itse? -Etkö voi näytellä viimeistä ilveilyäsi itsellesi? Toden totta, se -on näkemisen arvoinen... 'Hyvä Lupin!'... Tunnustelkaa sydäntäni, -hyvät naiset ja herrat... seitsemänkymmentä lyöntiä minuutissa... -Ja hymy huulillani... 'Hyvä Lupin!'... No, oletko valmis? Se on -viimeinen seikkailu, veikkonen. Eikö yhtään kaduta? Kaduta? Miksi, -kautta taivaan? Elämäni oli loistava. Voi, Dolores, Dolores, jospa -et sinä olisi siihen ilmestynyt, sinä kauhistuttava hirviö!... -Ja sinä, Malreich, miksi et puhunut?... Ja sinä, Pierre Leduc... -Tässä olen!... Kolme kuollutta ystävääni, minä yhdyn teihin... -Oi, Geneviève, rakas Genevièveni!... Oletko lopettanut, vanha -näyttelijä?... Oikeassa olet! Minä tulen..." - -Hän nosti toisenkin jalkansa kaiteen yli, katseli alas syvyydessä -siintävään tyyneen merenpintaan ja lausui päänsä kohottaen: - -"Hyvästi, kuolematon ja kolminkertaisesti siunattu luonto! _Moriturus -te salutat!_ Hyvästi, kaikki mikä on kaunista maan päällä! Hyvästi, -elämä!" - -Hän viskeli lentosuukkosia avaruuteen, taivaalle, auringolle... -Sitte, kätensä yhteen liittäen, hän hyppäisi tyhjyyteen. - - * * * * * - -Algierissa. Muukalaislegionan kasarmissa. Muuan adjutantti istui -ahtaassa, matalakattoisessa huoneessa tupakoiden ja sanomalehteä -lukien. - -Hänen lähellään, pihalle avautuvan ikkunan vieressä, rääkkäsi kaksi -kookasta aliluutnanttia saksalaisilla sananparsilla höystettyä -ranskankieltä. - -Ovi avautui. Joku astui sisälle. Hän oli keskikokoinen, aistikkaasti -puettu hentorakenteinen mies. - -Adjutantti nousi, tuijotti tunkeutujaan vihaisesti ja murisi: - -"Mitä hittoa päivystäjä tekee?... Ja te, hyvä herra, mitä te -tahdotte?" - -"Palvelukseen." - -Tämä sanottiin suoraan, käskevästi. - -Molemmat aliluutnantit puhkesivat typerään nauruun. Mies katseli -heitä syrjäsilmäyksin. - -"Toisin sanoen, te haluatte yhtyä legioonaan?" - -"Niin, mutta sillä ehdolla, ettei minua jätetä tänne lahoamaan. -Marokkoon on lähtemässä komppania. Minä yhdyn siihen." - -Toinen aliluutnantti purskahti taas nauruun. - -"Kuulkaapas", huudahti mies, "minä en siedä, että minulle nauretaan." - -Hänen äänensä sointui jämeältä ja hallitsevalta. - -Aliluutnantti, raa'an näköinen jättiläinen, vastasi: - -"Parempi on teidän varoa, kuinka puhutte minulle..." - -Mies astui hänen luokseen, sieppasi häntä vyötäisiltä, kiepautti -hänet ikkunalaudan yli ja pudotti pihalle. - -Sitte hän sanoi toiselle: - -"Menkää pois." - -Toinen poistui. - -Mies palasi heti adjutantin luo ja sanoi: - -"Luutnantti, olkaa niin hyvä ja ilmoittakaa majurille, että don Luis -Perenna, espanjalainen grandi ja sydämeltään ranskalainen, haluaa -liittyä Muukalaislegioonan palvelukseen. Menkää, ystävä." - -Adjutantti nousi, katseli hämmästyttävää olentoa silmät suurina ja -poistui kesynä. - -Sitte Lupin sytytti savukkeen, istuutui adjutantin tuolille ja puheli -itsekseen: - -"Kun meri kieltäysi sanomasta mitään minulle, eli oikeammin, kun -minä viime hetkessä kieltäysin meren enimmästä tuttavuudesta, niin -lähdemmepä katsomaan, ovatko maurien luodit armeliaampia. Joka -tapauksessa koituu siitä sievempi loppu... Vihollista vastaan, Lupin, -ja kaikki Ranskan puolesta!..." - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of 813, by Maurice Leblanc - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 813 *** - -***** This file should be named 55203-8.txt or 55203-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/5/2/0/55203/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/55203-8.zip b/old/55203-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index e3e625c..0000000 --- a/old/55203-8.zip +++ /dev/null |