NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5299 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4884bd1
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #55138 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55138)
diff --git a/old/55138-8.txt b/old/55138-8.txt
deleted file mode 100644
index 24e188f..0000000
--- a/old/55138-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5299 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Syystähden alla, by Knut Hamsun
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Syystähden alla
-       Kulkijan kertomus
-
-
-Author: Knut Hamsun
-
-
-
-Release Date: July 17, 2017  [eBook #55138]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SYYSTÄHDEN ALLA***
-
-
-E-text prepared by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
-
-
-
-SYYSTÄHDEN ALLA
-
-Kulkijan kertomus
-
-Kirj.
-
-KNUT HAMSUN
-
-Suomennos Helsingin Kaiulle
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Helsingin Kaiku,
-1910
-
-Helsingin Uusi Kirjapaino-Osakeyhtiö.
-
-
-
-
-1.
-
-
-Meri oli eilen peilikirkas ja peilikirkas se on tänäänkin. Saaren
-yllä lepää lämpöinen syyskesä -- kuinka onkin lauhaa ja lämpöistä!
--- mutta aurinkoa ei näy.
-
-Siitä on monta vuotta kun olin näin rauhassa, ehkä kaksi- tai
-kolmekymmentä vuotta, ehkä oli se jossain edellisessä elämässä. Mutta
-kerran ennen, mietin minä, lienen tätä rauhaa maistanut, koskapa käyn
-täällä hyräillen ja olen ihastuksissani ja huomaan joka kiven ja
-korren ja ne näyttävät huomaavan minut. Olemme tuttuja.
-
-Kävellessäni ruohottunutta polkua metsän läpi vapisuttaa sydäntäni
-ylimaailmallinen riemu. Muistan Kaspianmeren itärannalta paikan,
-missä kerran seisoin. Siellä oli samanlaista kuin täällä, ja meri
-oli tyyni, raskas ja raudanharmaa kuten nytkin. Kävelin metsän läpi,
-aloin liikuttua kyyneliin saakka ja olin hurmaantunut, puhelin koko
-ajan: Taivaan Jumala, minun piti siis palata tänne!
-
-Ikäänkuin olisin siellä ennen ollut.
-
-Mutta niinpä lienenkin sinne ennen tullut toisesta ajasta ja toisesta
-maasta, missä metsä ja polut olivat samat. Lienen ollut kukka
-metsässä tai akasiapuussa asuva kuoriainen.
-
-Ja nyt olen tullut tänne. Lintuna olen tainnut lentää pitkän tien.
-Tai olen saattanut olla siemen hedelmässä, jonka Persian kauppias on
-lähettänyt...
-
-Nytpä olen poissa kaupungin melusta ja ahdingosta ja sanomalehdistä
-ja ihmisistä, olen paennut niitä kaikkia, sillä minua kutsui taasen
-maaseutu ja yksinäisyys, josta olen kotoisin. Saatpa nähdä että
-kaikki käy hyvin! ajattelen minä ja toivon parasta. Voi, olenhan minä
-ennenkin näin paennut ja taas palannut kaupunkiin. Ja jälleen paennut.
-
-Mutta nyt olen lujasti päättänyt saavuttaa rauhan hinnasta mistä
-hyvänsä. Olen toistaiseksi majoittunut erääseen mökkiin täällä ja
-vanha Gunhild on emäntäni.
-
-Siellä täällä havumetsässä on pihlajia kypsine korallimarjoineen,
-raskaina terttuina pudottavat ne nyt marjansa maan kamaralle. Ne
-korjaavat itse satonsa ja kylvävät itsensä jälleen, uskomattoman
-paljon ne tuhlaavat joka ainoa vuosi; yhdessä puussa lasken
-yli kolmesataa terttua. Ja mäkilöillä ylt'ympäri näkyy vielä
-itsepintaisia kukkia, jotka eivät ensinkään aijo kuolla, vaikka
-niiden aika itse asiassa onkin lopussa.
-
-Mutta lopussahan on vanhan Gunhildinkin aika, ja kuoleekos hän
-sitten! Hän hommailee aivan kuin ei kuolema yhtään häntä liikuttaisi.
-Kun kalastajat makailevat ja oleilevat alhaalla rannassa, tervaavat
-rysiään tai maalaavat veneitään, menee vanha Gunhild heidän luoksensa
-silmät ummessa, mutta mielessä mitä viekkaimmat kaupan teko vehkeet.
-
-Mitä makrilli tänään maksaa? kysyy hän.
-
-Saman kuin eilenkin, kuuluu vastaus.
-
-Pitäkää sitten minun puolestani.
-
-Gunhild kääntyy kotiin.
-
-Mutta kalastajat tietävät liian hyvin, ettei Gunhild ole vain
-menevinään pois, hän on ennen mennyt tuvalleen asti taakseen
-katsomatta.
-
-Hoi siellä! huutavat he siksi hänelle, olkoon menneeksi seitsemän
-makrillia puoleen tusinaan, kun on kerran vanha ostaja.
-
-Silloin ostaa Gunhild kalaa...
-
-Vaatenuorilla riippuu punaisia liivejä ja sinisiä paitoja ja kauhean
-paksuja alusvaatteita; saaren elossa olevat vanhat vaimot ovat ne
-kehränneet ja kutoneet. Mutta riippuu siellä kuivamassa hienoja
-hihattomia paitojakin, joissa niin oivasti sopii väristä viluaan
-siniseksi saakka, ja pieniä villapuseroita, jotka voi venyttää
-nuoraksi. Mistä nuo vaivaiset ovat kotoisin? Tyttäretpä, meidän
-aikaiset nuoret tytöt ne ovat kaupungista itselleen ansainneet. Kun
-niitä varovasti ja harvoin pesee, niin ne kestävät tasan kuukauden.
-Ja ihanan alasti niissä ollaan kun reijät alkavat isontua.
-
-Vanhan Gunhildin kengät sitävastoin ovat kaikesta vilpistä vapaat.
-Sopivin väliajoin kääntyy hän jonkun samanikäisen ja samanmielisen
-kalastajan puoleen ja saa päällisiin ja pohjiin voimallista voidetta,
-jolle mikään vesi ei mahda mitään. Minä näen miten voide rannassa
-keitetään, siinä on talia, tervaa ja pihkaa.
-
-Kuljeskellessani eilen rannalla katsellen ajelehtivia puita,
-suomuksia ja kiviä löysin peililasinpalasen. En käsitä kuinka se on
-voinut tänne joutua; sehän näyttää aivan erehdykseltä ja valheelta.
-Ei liene kukaan kalastajakaan sitä tänne soutanut, asettanut
-tähän ja lähtenyt takaisin! Minä annoin sen maata paikassaan,
-se oli tavallista paksua ja huonoa lasia, voi olla jostakin
-raitiotievaununruudusta. Oli sellainenkin aika jolloin lasi oli
-harvinaista ja viheriää, -- Jumala siunatkoon entisiä aikoja, joina
-jokin oli harvinaista!
-
-Kalastajamajoista saaren eteläpäässä nousee savu. On ilta, puuro on
-pöydässä. Ja syötyä menee kunnon väki levolleen noustakseen taas
-päivänkoitteessa. Ymmärtämättömät nuoret vain vielä vaeltelevat
-tuvasta tupaan aikaansa kulutellen eivätkä älyä omaa parastansa.
-
-
-
-
-2.
-
-
-Tänne on saapunut aamulla mies, hän on tullut tupaa maalaamaan. Mutta
-kun vanha Gunhild on niin kovin ijällinen ja pahoin leinin lyömä, saa
-hän ensin hakata vähän keittopuita. Minä olen monasti tarjoutunut
-hakkaamaan puut; mutta hänen mielestään minulla on liian hienot
-vaatteet eikä hän ole millään keinoin tahtonut antaa minulle kirvestä.
-
-Vieras maalari on pieni tanakka mies, punatukkainen ja parraton;
-hänen puuhaillessaan puitten kanssa seison minä ikkunassa ja
-vaaniskelen häntä nähdäkseni kuinka hän käyttäytyy. Kun huomaan
-hänen juttelevansa itsekseen, hiivin ulos tuvasta ja kuuntelen hänen
-ääntänsä. Jos hänen iskunsa epäonnistuu, pysyy hän rauhallisena eikä
-huoli mitään; mutta kun hän kolhasee itseään, vihastuu hän ja sanoo:
-piru! pirusoita! katsahtaa sitten nopeasti ympärilleen ja alkaa
-hyräillä salatakseen mitä oli sanonut.
-
-Minäpä tunnen maalarin. Mutta se peijakas ei olekaan mikään maalari,
-se on Grindhusen, yksi tovereistani niiltä ajoilta, kun Skrejan tietä
-tehtiin.
-
-Minä menen hänen luokseen, sanon kuka olen ja juttuan hänen kanssaan.
-
-Siitä on monta vuotta kun me, Grindhusen ja minä, olimme yksissä
-tietöissä, se oli ihan nuoruutemme aikoina, me tanssimme teitämme
-mitä surullisimmissa saappaissa ja söimme mitä saimme, kun meillä
-sattui rahaa olemaan. Mutta jos rahoja oli liiemminkin, silloin tuli
-tytöille tanssit, koko lauvantai-yöksi, ja työtoverimme olivat hyviä
-veikkoja, ja talon vaimo se rikastui meille kahvia myömällä. Sitten
-tehtiin taas työtä iloiten ja riemuiten koko viikko ja ikävöitiin
-lauvantaita. Mutta Grindhusen, hänpä oli oikea punatukkainen susi
-piikoja ahdistelemaan.
-
-Muistiko hän niitä Skrejan päiviä?
-
-Hän katsoo minua, tarkastelee ja arastelee, kuluu hetki, ennenkuin
-saan hänet mukaan muistoihini.
-
-Kyllä hän Skrejan muistaa.
-
-Ja muistatko Viilan Anttia ja Spiraalia? Ja muistatko Petraa?
-
-Ketä niistä?
-
-Petraa. Hänhän oli sinun heilisi?
-
-Kyllä, kyllä minä hänet muistan. Minä tulin ottaneeksi hänet lopuksi.
-
-Grindhusen alkaa taas hakata.
-
-Vai otit sinä hänet?
-
-No joo. Eihän se toisinkaan käynyt. Mitä minun piti sanoa, niin
-sinustahan on miestä paisunut aika tavalla, näen mä?
-
-Kuinka niin? Vaatteet? Eikö sinulla itselläsi ole pyhäpukua?
-
-Mitä sinä olet noista antanut?
-
-Minä en muistanut, mutta ei se paljon ollut, en osannut sanoa niin
-tarkalleen.
-
-Grindhusen katsoo ihmeissään ja alkaa nauraa.
-
-Etkö muista mitä olet vaatteista antanut? Sitten hän tulee totiseksi,
-pudistaa päätään ja sanoo: niin, et taida tietää. Sellaista se on,
-kun on varoja.
-
-Vanha Gunhild tulee tuvasta ja kun hän huomaa, että me kulutamme
-ajan jutellen täällä hakkuupölkyn ääressä, määrää hän Grindhusenin
-alottamaan maalauksen.
-
-Vai niin, sinusta on nyt tullut maalari, sanon minä.
-
-Grindhusen ei vastaa ja minä älyän sanoneeni jotain hullua ihmisten
-kuullen.
-
-
-
-
-3.
-
-
-Hän paikkaa ja maalaa pari tuntia ja mökki pahanen seisoo tuota pikaa
-somana ja punaisena saaren pohjoisrannalla. Päivällislevon aikana
-minä menen Grindhusenin luo naukku mukanani, me asetumme istumaan ja
-juttelemme ja tupakoimme.
-
-Maalari? En minä pahoin maalari ole, sanoo hän. Mutta kun joku kysyy
-osaanko maalata tuvan seinän, niin minä osaan sen. Ja jos joku kysyy
-osaanko sitä tai tätä, niin osaan niitäkin. Sinullapa oli erittäin
-hyvää viinaa.
-
-Hänen vaimonsa ja kaksi lastansa asuivat peninkulman päässä, hän
-kävi kotona joka lauvantai; kaksi tytärtä oli täysi-ikäistä,
-toinen naimisissa, Grindhusen jo appiukko. Kun hän saisi Gunhildin
-tuvan pariin kertaan maalatuksi, pitäisi hänen pappilaan kaivoa
-kaivamaan; aina sitä jotain työtä löytyi seudussa siellä ja täällä.
-Ja roudan tultua ja talven aljettua ajatteli hän joko lähteä metsiin
-tukkitöihin tai makailla ja latailla itseänsä jonkun aikaa, kunnes
-yhtä tai toista tointa ilmestyisi. Ei hänen perheensä nyt ollut
-suurimmillaan ja neuvo kai löytyisi huomenna samoin kuin tänäänkin.
-
-Jos totisesti minussa nyt olisi siihen miestä, niin minä ostaisin
-joitakin muurauskojeita, sanoi Grindhusen.
-
-Oletko sinä muurarikin?
-
-En minä juuri muurarikaan ole. Mutta kun kaivo saadaan kaivetuksi,
-täytyy se muuratakin, se on selvää...
-
-Minä käydä kuhnailen saaren poikki kuten tavallista ja ajattelen
-yhtä ja toistakin. Rauhaa, rauhaa, taivaanhyvää rauhaa haastaa
-minulle vaijeten jokainen metsän puu. Kas nyt ei ole enää paljon
-pikkulintuja, vain joitakin variksia, jotka äänettöminä lentävät
-paikasta toiseen ja istuutuvat. Ja pihlajanmarjatertut putoavat
-painavina alas ja hautautuvat sammaleeseen.
-
-Hän on ehkä oikeassa, Grindhusen, neuvo löytynee kaikkeen huomenna
-kuten tänäänkin. Nyt en minä ole lukenut sanomalehtiä kahteen
-viikkoon ja elän kumminkin, minä viihdyn, sisäinen rauhani edistyy
-isoin askelin, minä laulan, nostelen olkapäitäni, seison paljain päin
-ja katselen iltasin tähtitaivasta.
-
-Viimeisinä kahdeksanatoista vuotena minä olen istunut kahvilassa ja
-antanut tarjoilijalle kahvelin takaisin, kun se ei ollut puhdas,
-täällä Gunhildin luona en minä ensinkään anna kahvelia takaisin?
-Näitkö Grindhusenia, puhelin minä itsekseni? Kun hän sytytti
-piippuansa, käyttihän tulitikkua äärimmilleen, eikä kumminkaan
-polttanut karaistuja sormiaan. Minä havaitsin että hänen kädellään
-käveli kärpänen, mutta hän antoi sen kävellä, ehkei hän tuntenut
-sitä. Sellaisen pitää miehen olla kärpäsiä vastaan...
-
-Illalla ottaa Grindhusen veneen ja soutaa pois. Minä harhailen
-ympäri rantaa, hyräilen hiukan, heitän kiviä selälle ja vedän maalle
-vesiajopuita. Tähdet paistavat ja kuu. Parin tunnin kuluttua palaa
-Grindhusen mukanaan veneessä hyvä joukko muurauskojeita. Ne hän on
-käynyt varastamassa, mietin minä. Me otamme kumpikin kantamuksen
-olallemme ja piilotamme ne metsään.
-
-Sitten on yö ja me menemme kumpikin sijallemme.
-
-Seuraavana iltapäivänä on tupa valmiiksi maalattu; mutta saadakseen
-täyden päivän suostuu Grindhusen hakkaamaan puita lopun aikaa kello
-kuuteen asti. Minä otan Gunhildin veneen ja soudan ongelle, jotten
-olisi saapuvilla Grindhusenin lähtiessä. Minä en saa yhtään kalaa,
-värisen vain ja katson usein kelloa. Nyt hän kai on poissa, mietin
-minä ja soudan kotiin seitsemän tienoissa. Grindhusen on ehtinyt
-mantereelle ja huutaa sieltä minulle hyvästi.
-
-Lämmin virta kulki läpitseni, tuntui kuin minua olisi kutsunut
-nuoruus, Skreja, ihmisijän takaa.
-
-Minä soudan hänen luokseen ja sanon:
-
-Saatko sinä yksin sen kaivon kaivetuksi?
-
-En, minä saan toisen miehen mukaani.
-
-Ota minut mukaasi! sanon minä. Odotahan siinä, minä vain käyn tuvalla
-maksamassa.
-
-Kun olin päässyt keskelle lahtea huutaa Grindhusen:
-
-Ei -- yö minut ennättää. Ja miten liekin, et taida olla tosissasikaan?
-
-Odota muutama minuutti. Minä vain pikimältäni käväisen tuolla.
-
-Grindhusen istuu rannalle. Hän muistaa, että minulla on pullossa
-hiukan erittäin hyvää viinaa.
-
-
-
-
-4.
-
-
-Me tulimme pappilaan lauvantai-päivänä. Grindhusen oli vihdoin
-ankarasti epäillen ottanut minut apumiehekseen, minä olin ostanut
-muonaa ja työvaatteita ja seisoin nyt paikalla puserossa ja
-varsisaappaissa. Minä olin vapaa, eikä minua tunnettu, opettelin
-kävelemään pitkin, sitkein askelin, ja proletaarin näköinen minä
-olin entuudesta sekä kasvoiltani että käsiltäni. Meidän piti asua
-pappilassa; ruokaa saimme keittää panimohuoneessa.
-
-Sitten me aloimme kaivaa.
-
-Minä tein mitä minulle kuului ja Grindhusen oli tyytyväinen. Kas
-vain, sinä olet sittenkin koko peto työtä tekemään, sanoi hän.
-
-Hetken kuluttua tuli pappi luoksemme ja me tervehdimme. Hän oli
-vanhahko lempeä mies ja puhui älykkäästi; silmien ympärillä hänellä
-oli ryppyjoukko aivan kuin tuhannen suopean hymyn jäljeltä. Hän pyysi
-anteeksi, mutta kanat olivat niin surkeita että puikkivat puutarhaan
-joka vuosi, ja emmekö voisi ensin tulla jotenkin korjaamaan puutarhan
-aitaa yhdestä paikasta?
-
-Grindhusen vastasi, että kyllä siihen keino keksittäisiin.
-
-Me lähdimme ja laitoimme luhistuneen puutarhan aidan kuntoon ja siinä
-puuhaillessamme tuli nuori nainen ja katseli meitä. Me vastasimme
-tervehdykseen ja hän näytti minusta kauniilta. Tuli puolikasvuinen
-poikakin ulos ja katseli meitä ja kyseli monia kysymyksiänsä.
-Nuo kaksi kai olivat sisaruksia. Työ kävi kovin keveästi nuorten
-seistessä katselemassa.
-
-Niin tuli ilta. Grindhusen meni menojaan kotiinsa, minä jäin. Makasin
-yöni ladossa.
-
-Aamulla oli sunnuntai. En uskaltanut pukeutua pyhävaatteisiini, sillä
-ne ehkä näyttivät liian hienoilta, mutta puhdistin tarkoin eilisen
-pukuni ja kuljeskelin pappilan pihamaata leppoisena sunnuntaiaamuna.
-Puhelin renkien kanssa ja laskin, kuten hekin, hiukan leikkiä parille
-piialle; kun kirkonkello alkoi soida, lähetin minä sisään pyytämään
-virsikirjaa, ja papin poika toi minulle sellaisen. Suurimmalta
-rengiltä sain lainaksi takin, se ei ollut aivan tarpeeksi iso, mutta
-kun riisuin yltäni puseron ja liivin, suojasi se minua aika hyvin.
-Sitten menin kirkkoon.
-
-Sisäinen rauhani, jonka olin saarella ollessani rakentanut, ei
-osoittautunut vielä kyllin lujaksi; kun urut alkoivat pauhata,
-tempauduin minä irti yhtenäisyydestäni ja olin vähällä nyyhkyttää.
-Pidä kitasi, se on pelkkää hermoheikkoutta! puhuin minä itselleni.
-Olin asettunut hyvästi syrjäpuoleen ja salasin liikutukseni niin
-tarkoin kuin suinkin. Mutta iloinen minä olin, kun jumalanpalvelus
-päättyi.
-
-Kun olin keittänyt lihaa ja saanut syöneeksi, kutsuttiin minua
-kyökkiin kahville. Siellä istuessani tuli sisään eilinen nuori neiti,
-minä nousin ja tervehdin ja hän vastasi. Hän oli kovin soma, sillä
-hän oli nuori, ja hänen kätensä olivat koreat. Kun minun piti mennä
-unohdin minä itseni ja sanoin:
-
-Tuhat kiitosta ystävällisyydestänne, kaunis neiti!
-
-Hän katsoi minua kummissaan, rypisti kulmiansa ja muuttui vähitellen
-tulipunaiseksi. Sitten hän nakkasi niskaansa ja lähti kyökistä. Hän
-oli kovin nuori.
-
-No, olinpa onnistunut!
-
-Allapäin minä hiivin metsään ja piilouduin. Senkin nenäkäs hupsu, kun
-en ollut vaiti! Senkin surkea juttumestari!
-
-Pappilan rakennukset olivat pienen mäen kupeella, mäen päällä
-oli tasaista metsä- ja kaskimaata. Minä sain päähäni että kaivo
-oikeastaan olisi kaivettava tänne ylhäälle ja johto vietävä alas
-rakennuksiin. Arvostelen korkeutta ja olen varma siitä, että
-putous on riittävä; paluumatkalla mittailen askelin suunnittaisen
-etäisyyden, puolikolmattasataa jalkaa.
-
-Mitä kaivo muuten minulle kuului? Eipäs tehdäkään uutta virhettä ja
-ruveta sivistyneeksi ja puhuta loukkaavasti ja esiinnytä yli säädyn
-rajojen!
-
-
-
-
-5.
-
-
-Maanantai-aamuna tuli Grindhusen takaisin ja me aloimme kaivaa. Vanha
-pappi tuli taas ulos luoksemme ja kysyi, emmekö voisi pystyttää
-kirkkotien varrelle paalua. Hän tarvitsi sitä, sellainen oli siellä
-ennenkin seisonut, mutta tuuli oli sen kaatanut, hän käytti sitä
-naulatakseen ilmoituksia ja kuulutuksia.
-
-Me pystytimme uuden paalun ja asetimme sen niin hyvin, että se seisoi
-suorana kuin kynttilä; katoksi laitoimme sinkkihatun.
-
-Valmistellessani suojustinta sain minä Grindhusenin ehdottamaan että
-paalu maalattaisiin punaiseksi; hänellä oli vielä vähäisen punamaalia
-Gunhildin tuvalta. Kun pappi mieluummin halusi paalun valkoiseksi ja
-Grindhusen vain puheli hänelle mielin kielin, huomautin minä että
-valkoiset laput näkyisivät paremmin punaiselta pohjalta. Silloin
-hymyili pappi, silmäkulmat lukemattomissa rypyissä ja sanoi: Niin,
-siinä sinä olet oikeassa.
-
-Enempää ei tarvittu, tuo hymy ja pienoinen suopeus riittivät tekemään
-minut sisimmässäni ylpeäksi ja iloiseksi.
-
-Nuori neiti tuli ulos, sanoi joitakin sanoja Grindhusenille, laskipa
-leikkiäkin hänelle ja sanoi että minkä punaisen kardinaalin hän tänne
-pystytti? Minulle ei hän sanonut mitään eikä katsonut, kun tervehdin.
-
-Päivällishetki oli ankara. Ei sentähden ettei ruoka olisi kelvannut,
-mutta Grindhusen söi niin kamalasti soppaa ja suun seutu kiilsi
-rasvaa. Kuinka hän puuroa syöneekään! mietin minä hysteerisenä.
-
-Kun Grindhusen oikaisi itsensä penkille aikoen ottaa päivällislevon
-samassa runsauden tilassa, huusin minä muitta mutkitta hänelle:
-
-Mutta pyyhihän toki suusi, mies!
-
-Hän katsoi minuun, kuivasi suunsa ja katsoi kättänsä. Suuni? sanoi
-hän.
-
-Minun täytyi lyödä leikiksi ja sanoa että hahaa, minäpäs petin sinua
-pahanpäiväisesti Grindhusen! Mutta minä olin tyytymätön itseeni ja
-lähdin heti ulos.
-
-Minäpä muuten panen nuoren neidin vastaamaan, kun tervehdin, mietin
-minä; hetken päästä hän saa havaita, että minä olen mies jolla on
-tietoja. Minulla oli mielessä tuo kaivo vesijohtoineen, mitäpä jos
-esittäisin täydellisen suunnitelman! Minulta puuttui tähtäyslaitos,
-millä olisin saanut määrätyksi putouksen mäen huipulta, ja minä
-aloin valmistaa sellaista. Tulin toimeen saatuani puuputken, johon
-kiinnitin kaksi tavallista lampunlasia, ja sitten täytin koko
-laitoksen vedellä.
-
-Pappilasta löytyi, yhä enemmän pikkuhommaa, piti oikaista porraskivi,
-tarkastaa joku muuri; kun jyvät piti ajaa sisään, oli aitan sillan
-kansi korjattava. Pappi piti mielellään kaikki kunnossa, ja meistä
-saattoi olla samantekevää, kun teimme työtä päiväpalkoin. Mutta
-päiväin kulussa kävi toverini seura minulle yhä epämiellyttävämmäksi.
-Sellainenkin asia kuin että hän asetti leivän rintaansa vasten ja
-leikkasi voihin tuhritulla taskuveitsellään, jota hän alinomaa
-nuoli, kiusasi minua kovasti; lisäksi se, ettei hän pyhien välillä
-koko pitkänä viikkona pessyt itseään. Aamulla ennenkuin aurinko oli
-näkyvissä ja vielä iltasin sen laskettua riippui hänen nenästään
-kiiltävä pisara. Ja hänen kyntensä sitten! Ja hänen korvansa olivat
-aivan muodottomat!
-
-Minähän olin nousukas, joka oli kahviloissa oppinut hienoksi. Kun en
-saattanut olla moittimatta toverini siivottomuutta, synnytin minä
-välillemme kasvavaa epäsointua ja pelkäsin että meidän täytyisi
-erota jonakin päivänä. Puhuimme toisillemme vain mikäli se oli
-välttämätöntä.
-
-Kaivo oli yhä kaivamatta. Sunnuntai tuli ja Grindhusen oli mennyt
-kotiinsa.
-
-Minulla oli nyt tähtäysputkeni valmiina ja iltapäivällä minä nousin
-päärakennuksen katolle ja sijoitin laitokseni. Näin heti että
-tähtäysviiva tapasi maan useita metrejä huippua alempana. Hyvä.
-Vaikka laskisin kokonaisen metrin kaivon vesipintaan olisi painetta
-yllinkyllin.
-
-Siellä maatessani ja tähdätessäni keksi minut papin poika. Hänen
-nimensä oli Harald Meltzer. Mitä minä siellä ylhäällä tein? Mittasin
-mäkeä, miksi? Mitä varten minä korkeudesta halusin selvää? Antakaas
-minunkin tähdätä!
-
-Myöhemmin minä sain kymmenen metriä pitkän nauhan jolla mittasin mäen
-alhaalta ylös asti, Harald auttoi minua. Palattuamme pihaan menin
-papin luo ja esitin suunnitelmani.
-
-
-
-
-6.
-
-
-Pappi kuunteli kärsivällisenä eikä tehnyt asiaa heti mahdottomaksi.
-
-Niinkö arvelet! sanoi hän ja hymyili. Niin ehkäpä. Mutta se tulee
-maksamaan niin paljon. Ja mitäpä varten me sen muuten tekisimme?
-
-Sille kaivolle, jota me olemme alkaneet kaivaa, on seitsemänkymmentä
-askelta. Seitsemänkymmentä askelta saavat piiat käydä kaikenlaisella
-kelillä kesät talvet.
-
-Niinhän se on. Mutta se maksaa koko maailman.
-
-Puhumatta kaivosta, jonka te joka tapauksessa tarvitsette, ei itse
-johto putkineen ja töineen tulisi maksamaan yli parin sadan kruunun,
-sanoin minä.
-
-Pappi sävähti.
-
-Eikö enempää?
-
-Ei.
-
-Minä viivytin hiukan jokaista vastausta ikäänkuin olisin ollut
-luonnostani niin älykäs ja sellaiseksi syntynyt, mutta minä olinkin
-ennakolta ajatellut kaikki valmiiksi.
-
-Se olisi suuri huojennus, sanoi pappi mietiskellen. Se vesiamme
-kyökissä, sekin on sellaista sotkua.
-
-Ja kaikki se vesi, joka täytyy kantaa ylös makuuhuoneisiin.
-
-No, makuuhuoneet siitä eivät kumminkaan hyötyisi. Ne ovat toisessa
-kerroksessa.
-
-Me laitamme johdon ylös toiseen kerrokseen.
-
-Oikeinko totta? Toiseen kerrokseen? Olisiko painetta kylliksi?
-
-Tässä minä viivytin vastaustani vieläkin enemmän ja tekeydyin
-suunnattoman luotettavaksi.
-
-Minä luulen kyllä voivani taata, että vesisuihku nousee yli katon,
-sanoin minä.
-
-Ei, luuletko niin! puhkee pappi puhumaan. Tulehan, mennään katsomaan
-minne sinä haluaisit kaivon sijoittaa.
-
-Me lähdimme kiipeemään mäkeä, pappi, Harald ja minä. Minä annoin
-papin tähystää laitoksellani ja sain hänet vakuutetuksi siitä, että
-painetta tulisi yli tarpeen.
-
-Minäpä juttelen siitä toverisi kanssa, sanoi hän.
-
-Silloin minä vastasin ja kaivoin kuoppaa Grindhusenille:
-
-Ei, ei hän ymmärrä sitä.
-
-Pappi katsoi minuun.
-
-Niinkö luulet? sanoi hän.
-
-Lähdimme takaisin. Pappi puheli aivan kuin itsekseen:
-
-Siinä sinä olet oikeassa, talvella on alituinen vedenkanto. Niin, ja
-sitäpaitsi kesälläkin. Minä keskustelen siitä perheeni kanssa.
-
-Pappi meni sisään.
-
-Kului kymmenen minuutin aika ja minut kutsuttiin pääportaille, jonne
-papin koko perhe oli kokoontunut.
-
-Sinäkö aijot meille laittaa vesijohdon? kysyi rouva ystävällisesti.
-
-Minä nostin lakkia kankeasti ja mielevästi, ja pappi vastasi minun
-puolestani, että niin, se se mies oli.
-
-Neiti soi minulle uteliaan katseen ja alkoi heti hiljakseen jutella
-Haraldin kanssa. Rouva jatkoi kyselyään. Tulisiko siitä todellakin
-sellainen johto kuin kaupungissa, väännettiin hanaa ja vettä tuli?
-Ja samoin toisessa kerroksessa? Pari sataa kruunua? Kuulepas, minun
-mielestäni sinun sopisi se tehdä! sanoi hän miehelleen.
-
-Niinkö arvelet! Tulkaas, mennään vielä kerran mäelle ja tähystetään
-kaikin.
-
-Menimme ylös mäelle, minä sijoitin putken ja annoin kaikkien tähdätä.
-
-Kuinka kummallista! sanoi rouva.
-
-Neiti ei puhunut mitään.
-
-Pappi kysyi:
-
-Mutta onko täällä vettä?
-
-Minä vastasin varsin älykkäästi, että oli vaikea mennä sitä
-vakuuttamaan; mutta hyvät olivat täällä maat.
-
-Mitkä maat? kysyi rouva.
-
-Maanlaatu täällä ylhäällä. Sitäpaitsi kasvaa täällä sekä pajua että
-leppää. Ja paju vaatii märkyyttä.
-
-Pappi nyökkäsi ja sanoi:
-
-Hän osaa kyllä asiansa tuo mies, Marie.
-
-Kotimatkalla oli rouva ehtinyt siihen kestämättömään mielipiteeseen,
-että hän voi tulla toimeen yhtä piikaa vähemmällä, kun saisi
-vesijohdon. Jotten pettäisi häntä, huomautin:
-
-Etenkin ehkä kesällä. Puutarhan kastelu toimitetaan letkulla, joka
-viedään ulos kellarinikkunasta.
-
-Ei, oletko moista kuullut! huudahti rouva.
-
-Sittenkään en uskaltanut puhua johdosta navettaan. Olin koko ajan
-tiennyt, että jos laittaisi kaksi kertaa isomman kaivon ja sivuputken
-navettaan, tulisi sama huojennus karjapiian kuin keittäjättärenkin
-osaksi. Mutta se myöskin lisäisi menoja likipitäin toisella puolella.
-Ei ollut hyvä esittää niin suurta suunnitelmaa.
-
-Asiain näin ollen täytyi minun lähteä sisään odottamaan Grindhusenin
-tuloa. Pappi sanoi tahtovansa nukkua asian päälle.
-
-
-
-
-7.
-
-
-Minun piti nyt valmistaa toveriani ottamaan vastaan tieto että kaivo
-kaivettaisiin ylös mäelle; jotten herättäisi hänessä epäluuloja,
-vieritin koko syyn papin selkään; hän sen muka ensin oli keksinyt,
-minä olin vain häntä puoltanut. Grindhusen oli tyytyväinen, hän älysi
-heti että me saisimme nyt enemmän työtä, kun pitäisi kaivaa ojannekin
-johtoa varten.
-
-Sattui niin onnellisesti että pappi maanantaiaamuna alkoi puoleksi
-leikillä puhua Grindhusenille:
-
-Toverisi ja minä olemme päättäneet kaivaa kaivon tuonne ylös mäelle
-ja laittaa sieltä johdon; mitä sanot sellaisesta hullutuksesta sinä?
-
-Kyllä se Grindhusenin mielestä oli erittäin oiva ajatus.
-
-Mutta kun pitemmältä puhuttiin ja kaikin kolmin katseltiin paikkaa
-mihin kaivo tulisi, alkoi Grindhusen epäillä että minulla oli
-suunnitelmassa suurempi osa kuin tahdoin sanoa, hän arveli että
-johto-ojanteen täytyi olla hyvin syvä roudan vuoksi --
-
-Metri ja kolmekymmentä, keskeytin minä.
-
--- Ja että siitä tulisi kallis juttu.
-
-Toverisi arvioi pari sataa kruunua kaikkiaan, vastasi pappi.
-
-Grindhusen ei ymmärtänyt yhtään laskentoa ja voi sentähden vain sanoa:
-
-Niin niin, kaksi sataa kruunua on rahaa sekin.
-
-Minä sanoin:
-
-Sittenpä rovastin tarvitsee maksaa pienemmät korvaukset, kun lähtee
-täältä.
-
-Pappi hätkähti.
-
-Korvaukset? En minä täältä lähde, hän sanoi.
-
-Sitten tulee rovastilla toivottavasti olemaan iloa vesijohdosta läpi
-pitkän elämän, sanoin minä.
-
-Pappi katsoi minuun ja kysyi:
-
-Mikä on nimesi?
-
-Knut Pedersen.
-
-Mistä olet kotoisin?
-
-Norrlannista.
-
-Mutta minä älysin miksi kysymykset tehtiin ja päätin olla toiste
-käyttämättä moista romaanikieltä.
-
-Miten olikaan -- kaivo ja johto päätettiin laittaa ja me aloitimme
-työt...
-
-Nyt seurasi hyvin hauskoja päiviä. Aluksi olin jännityksessä
-löytyisikö paikasta vettä ja nukuin muutaman yön huonosti; mutta
-kun tuo jännitys oli ohi, ei jäljellä ollut muuta kuin selvää ja
-suoraa työtä. Vettä siellä oli kyllä; parin päivän kuluttua täytyi
-meidän joka aamu ammentaa sitä pois sangoilla. Pohja oli savea ja me
-tuhraannuimme pahasti pehmeässä kaivossa.
-
-Kun olimme kaivaneet viikon, aloimme seuraavalla särkeä kiviä
-muurausta varten; jälkimäiseen työhön olimme tottuneet Skrejan
-aikoina. Sitten kaivettiin taas viikko ja päästiin riittävän syvälle.
-Pohja tuli nyt niin pehmeäksi, että meidän täytyi heti aloittaa
-muuraus, jotteivät saviseinät luisuisi alas ja hautaisi meitä.
-
-Niin me kaivoimme ja särjimme kiviä ja muurasimme, ja viikko toisensa
-jälkeen kului. Siitä tuli suuri kaivo ja työ luonnistui; pappi oli
-tyytyväinen. Grindhusen ja minä pääsimme taas parempiin väleihin, ja
-kun hän kuuli etten minä tahtoisi muuta kuin hyvän apulaisenpalkan,
-vaikka olinkin tässä työssä monasti johtajana, tahtoi hän puolestaan
-tehdä jotain minun mielikseni ja rupesi käyttäytymään siedettävämmin
-ateriain aikana. Paremmaksi en voisi saada elämääni eikä kukaan saisi
-minua enää houkutelluksi takaisin kaupunkiin.
-
-Iltaisin minä kuljeksin metsässä tai kirkkomaalla, luin
-hautakirjoituksia ja ajattelin yhtä ja toista. Samalla minä haeskelin
-kuolleen kynttä. Minä tarvitsin sellaista kynttä, se oli keksintö,
-pieni pyöreä päähänpisto. Olin löytänyt sievän palasen koivunjuurta,
-josta aijoin veistää pienen piipunpesän nyrkinmuotoon; peukalosormen
-piti muodostaa kansi ja siihen minä ajattelin upottaa kynnen,
-saadakseni sen luonnolliseksi. Nimettömään aijoin kiertää pienen
-kultasormuksen.
-
-Pääni pysyi terveenä ja rauhallisena tällaista puuhaillessani.
-Minulla ei ollut elämässäni enää mitään kiireitä töitä enkä minä
-lyönyt laimin mitään haaveksiessani, illat olivat minun omani. Jos
-mahdollista aijoin sitäpaitsi yrittää luoda itselleni jonkunmoisen
-kunnioituksen kirkon pyhyyttä kohtaan ja hiukan vainajain pelkoa;
-minä muistin kaukaa, kaukaa tuon sisältörikkaan mystiikan ja halusin
-päästä siitä jälleen osalliseksi. Kun minä kynnen löytäisin, kuuluisi
-ehkä haudasta huuto: Se on minun! Minä pudottaisin sen ja pötkisin
-pakoon.
-
-Tuo torniviiri se kiljuu pahasti, saattoi Grindhusen joskus sanoa.
-
-Pelkäätkö sinä?
-
-En minä juuri pelkää; mutta yöllä minua väännättää, kun ajattelen
-että makaan niin likellä ruumiita.
-
-Onnellinen Grindhusen!
-
-Eräänä päivänä opetti Harald minua istuttamaan puunsiemeniä ja
-pensaantaimia. Minä en entuudesta tiennyt mitään tästä taidosta;
-kun kävin pientenkoulua ei asia vielä ollut esillä. Mutta kun olin
-oppinut menettelytavan, tuli minusta ahkera istuttaja sunnuntaisin.
-Vastalahjaksi opetin Haraldille yhtä ja toista hänen ikäiselleen
-sopivaa ja meistä tuli hyvät ystävät.
-
-
-
-
-8.
-
-
-Kaikki olisi käynyt hyvin, ellei nuorta neitiä olisi ollut, minä
-havaitsin päivä päivältä pitäväni hänestä enemmän. Hänen nimensä oli
-Elischeba, Elisabeth. Ei hän mikään erinomainen kaunotar ollut, mutta
-hänellä oli punainen suu ja sininen tytön katse, joka häntä somisti.
-Elischeba, Elisabeth, sinä käyt päiväsi ensisarasteessa ja silmäsi
-ovat keksineet maailman. Puhuessasi eräänä iltana naapuritalon nuoren
-Erikin kanssa kuohui silmissäsi kypsyys ja sulo...
-
-Grindhusenilla ei ollut hätää. Nuoruutensa aikana oli hän susi
-tyttöjen perään ja vieläkin hän kävi keikaroiden entiseen tapaansa ja
-piti hattuansa kallellaan. Mutta pahoin hän oli kesyttynyt ja tullut
-hiljaiseksi -- niinkuin odottaa sopi, se oli luonnon järjestys. Mutta
-kaikki eivät seuranneetkaan luonnon järjestystä eivätkä kesyttyneet,
-mihinkäs he joutuisivat? Ja entäs pikku Elisabeth, joka muuten ei
-ollutkaan pieni, hän oli äitinsä mittainen. Ja äitinsä korkean poven
-hän oli perinyt...
-
-Ensimäisen sunnuntain jälkeen ei minua oltu kutsuttu kyökkiin
-kahville, ja minä halusin pitää asian sellaisena ja tein voitavani
-sen hyväksi. Mutta vihdoin tuli eräs piioista keskellä viikkoa
-tuomaan sellaista tietoa ettei minun pitänyt puikkia metsään joka
-sunnuntai-iltapäivä, vaan tulla sisään kahville. Se oli rouvan tahto.
-
-Hyvä.
-
-Hyvä.
-
-Pukeutuisinko pyhävaatteisiini? Ei ehkä haittaisi, vaikka tuo
-nuori tyttö saisi pienen ajatuksen minusta, että minä omin ehdoin
-olin luopunut kaupunkielämästä ja ottanut orjan muodon päälleni,
-vaikka todellisuudessa olinkin teknillinen kyky, joka osasi laittaa
-vesijohtoja. Mutta pukeuduttuani tuntui minusta kuin työvaatteet
-sopisivat paremmin, joten jälleen riisuin pyhäpuvun ja piilotin sen
-säkkiini.
-
-Kyökissä minut totta tosiaan otti vastaan rouva eikä neiti. Hän
-jutteli kauan kanssani ja oli asettanut pienen valkoisen liinan
-kahvikuppini alle.
-
-Tuo munatemppu tulee meille kyllä kalliiksi, sanoi hän ja hymyili
-hyväntahtoisesti. Nyt on poika jo käyttänyt puoli tusinaa munia.
-
-Temppu oli se, että olin opettanut Haraldin saamaan kovaksikeitetyn
-kuoritun munan putoamaan pullonkaulan läpi ohentamalla ilmaa
-pullossa. Siinäpä olikin melkein koko fysiikantaitoni.
-
-Mutta koe kepillä, joka katkaistiin paperikannattimissa, oli erittäin
-opettava, jatkoi rouva jutteluaan. En minä yhtään ymmärrä sellaista,
-mutta... Koska kaivo valmistuu?
-
-Kaivo on valmis. Huomenna alamme kaivaa ojaa.
-
-Pitkäkö aika siihen kuluu?
-
-Viikon päivät. Sitten sopii putkenasettajan tulla.
-
-Oikeinko totta!
-
-Minä kiitin puolestani ja lähdin ulos. Rouvalla oli tapa, joka
-varmaan oli säilynyt varhaisemmilta ajoilta: vähän väliä katsoi hän
-ihmistä syrjäsilmällä, vaikkei se mitä hän sanoi ollut ollenkaan
-viekasta...
-
-Jo kellastui metsässä yksi ja toinen lehti ja ilma ja maa tuoksuivat
-syksyä. Sieni vain kukoisti, se työntyi esiin kaikkialla paisuen
-isoksi ja lihavaksi pönäkällä kannallansa, siinä oli kivisieniä,
-herkkusieniä ja rouskuja. Siellä täällä näkyi kärpässienikin
-täpläisine hattuineen punaisena rehentelevän. Ihmeellinen sieni!
-Se syntyy samassa maaperässä kuin ruokasienetkin, sama multa sitä
-ruokkii ja taivaan aurinkoa ja kastetta se saa yhtä hyvin, se on
-lihava ja tukeva ja hyvä syödä mutta täynnä ilkeätä muskarinia.
-Ajattelin kerran keksiä vanhan ihanan sadun kärpässienestä ja sanoa,
-että olin sen lukenut jostain kirjasta.
-
-Olen aina halusta tarkastellut kaikellaisten kukkien ja hyönteisten
-taistelua häviämistänsä vastaan. Lämpimässä päivänpaisteessa
-virkosivat ne jälleen eloon ja riemuitsivat jonkun tunnin kuten
-ennenkin, suuret lihavat kärpäset olivat ihan yhtä eläviä kuin
-keskellä kesää. Täällä oli erityinen laji maakirppuja, joita en
-ollut ennen nähnyt. Ne olivat pieniä keltaisia, eivät olleet
-petiittipilkkua isompia, mutta hyppäsivät monta tuhatta kertaa oman
-pituutensa. Kuinka suunnattomat voimat tuollaisella luomuksella
-kokoonsa nähden olikaan! Täällä vaeltaa pieni hämähäkki jonka takaosa
-on kuin vaaleankeltainen helmi. Tuo helmi on niin raskas, että elukan
-täytyy kiivetä korsiin selkä alaspäin. Kun tulee eteen esteitä,
-joiden yli se ei saa helmeä viedyksi, pudottaa se itsensä suoraan
-alas ja alkaa kiivetä uutta kortta. Tuollainen helmihämähäkki ei ole
-mikään hämähäkki ja sillä hyvä. Jos minä asetan sen eteen lehden
-auttaakseni sitä jaloilleen tälle alustalle, hapuilee se hetkisen
-lehteä ja huomaa että ei, ei nyt ole oikein laita, jonka jälkeen se
-väistyy takaperin pois moisesta alusta-ansasta...
-
-Kuulen nimeäni huudettavan alhaalla metsässä. Se on Harald, hän pitää
-minulle pyhäkoulua. Hän on antanut minulle läksyksi Pontoppidania
-ja kuulustelee nyt minua. On liikuttavaa taasen kuulla uskontoa
-julistettavan, niinkuin minä itse olisin sitä lapsuudessani
-julistanut.
-
-
-
-
-9.
-
-
-Kaivo oli valmis, oja kaivettu ja putkenasettaja saapunut. Hän
-valitsi Grindhusenin apumiehekseen putkensijoittamisen ajaksi ja
-minun toimekseni annettiin tehdä putkelle tie kellarista ylös toiseen
-kerrokseen.
-
-Kaivaessani ojannetta kellarissa tuli rouva eräänä päivänä sinne.
-Minä huusin hänelle että hän olisi varovainen, mutta hän otti sen
-hyvin hauskalta kannalta. Eihän tuossa ole ojaa? kysyi hän ja
-osoitti. Eikä tuossakaan taida olla ojaa? Lopuksi hän astui harhaan
-ja putosi luokseni ojanteeseen. Siellä me seisoimme. Ei ollut
-valoisaa ja hänestä, joka tuli ulkoa päivänvalosta, lie ollut aivan
-pimeätä. Hän hapuili ojanteessa ja kysyi:
-
-Pääsenkö minä nyt jälleen ylös?
-
-Minä nostin hänet ylös. Se ei ollut vaikeata, hänen vartalonsa oli
-kovin hoikka, vaikka hän oli ison tytön äiti.
-
-Kas vaan! sanoi hän ja pudisteli multaa hameestaan. Se oli reipasta
-kyytiä... Sinun pitää auttaa minua vähäsen ylhäällä toisessa
-kerroksessa jonakin päivänä, teetkö sen? Mutta meidän pitää se
-hommata joskus, kun mieheni on kappeliseurakunnassa, hän ei pidä
-muutoksista. Milloin te saatte kaikki valmiiksi tässä talossa?
-
-Minä sanoin jonkun aikamäärän, viikon verran.
-
-Minnekäs te täältä lähdette?
-
-Naapuritaloon. Grindhusen on luvannut meidät perunainottoon...
-
-Sitten minä tulin kyökkiin ja sahasin pistosahalla reikää lattiaan.
-Neiti Elisabeth sai auttamattomasti asiaa kyökkiin sinä aikana kuin
-minä siellä puuhailin, ja vaikka minä hänestä olinkin vastenmielinen,
-voitti hän itsensä siinä määrin että lausui joitakin sanoja ja
-seisahtui hiukan työtä katsomaan.
-
-Ajatteles, sinun tarvitsee vain vääntää hanaa, Oline, sanoi hän
-piialle. Mutta Oline, joka oli ijällinen, ei näyttänyt ollenkaan
-ihastuneelta. Syntiähän tuo oli, ajaa vesi kyökkiin saakka, sanoi
-hän. Hän oli kaksikymmentä vuotta kantanut sisään sen veden mikä
-tarvittiin, mitä hän nyt tekisi?
-
-Lepäilet, sanoin minä.
-
-Lepäilen? Ihminenhän on luotu tekemään työtä.
-
-Ja neulot kapioitasi, sanoi neiti hymyillen.
-
-Se oli pikkutytön puhetta, mutta minä olin hänelle kiitollinen siitä
-että hän otti osaa yhteiseen jutteluun ja jäi hetkeksi kyökkiin. Ja
-Jumalani, kuinka minusta tuli nopsa, miten sattuvasti sanelin ja
-tekeydyin poikaseksi! Muistan sen vieläkin. Äkkiä näytti siltä kuin
-neiti Elisabeth tuumisi, ettei hänen sopinut olla kauempaa luonamme,
-ja hän jätti meidät.
-
-Illalla menin kuten monasti ennenkin kirkkomaalle; mutta kun
-näin neidin jo olevan siellä laittauduin pois ja oikaisin
-metsään. Jälkeenpäin ajattelin: Nyt häntä varmaan liikuttaa minun
-vaatimattomuuteni ja hän sanoo: Raukka, tuo nyt oli sangen hieno
-piirre hänessä! Puuttui vain että hän tulisi jälessäni metsään.
-Silloin minä nousisin hämmästyneenä kiveltäni ja tervehtisin.
-Sitten hän olisi hiukan hämillään ja sanoisi: Minä tulin vain tämän
-kautta -- on kovin kaunis ilta -- mitä sinä täällä teet? Minä vain
-istun täällä, vastaan minä ja viattomat silmäni ikäänkuin palajavat
-jostakin kaukaa. Ja kun hän kuulee että minä vain istun täällä
-myöhäisenä iltana, niin hän havaitsee että minä olen syvä sielu ja
-uneksija, ja mieltyy minuun...
-
-Hän oli seuraavanakin iltana kirkkomaalla ja päässäni vilahti
-itserakas ajatus: minua hän hakee! Mutta kun tarkemmin tirkistin,
-niin selvisi että hän puuhaili jonkun haudan luona, joten hän ei
-hakenut minua. Minä hiivin taasen metsään isolle muurahaiskeolle ja
-tarkastelin eläimiä niin kauan kun näin; myöhemmin istuin kuunnellen
-kuinka kuusenkävyt ja pihlajantertut putoilivat maahan. Hyräilin,
-kuiskailin ja ajattelin, silloin tällöin minun täytyi nousta
-ja hiukan kävellä kylmän takia. Tunnit kuluivat, tuli yö, minä
-olin ankarasti rakastunut, kuljin paljain päin ja annoin tähtien
-tuijotella alas minuun minkä jaksoivat.
-
-Mitä kuluu yö? saattoi Grindhusen kysyä, kun tulin ullakolle.
-
-Kello on yksitoista, vastasin silloin. Vaikka kello oli kaksi, jopa
-kolmekin aamulla.
-
-Nytkö sinusta sitten tuntuu olevan aika mennä levolle? Äh, pirusoita!
-Herätät, kun on juuri kunnolla päässyt uneen.
-
-Grindhusen heittäytyy toiselle kyljelleen ja nukkuu jälleen
-silmänräpäyksessä. Grindhusenilla ei ollut mitään hätää.
-
-Aika narriksi sitä vanhahko mies tekeytyykin, kun on rakastunut. Ja
-eikö juuri minun pitänyt olla elävä esimerkki siitä että rauhan ja
-levon voi löytää?
-
-
-
-
-10.
-
-
-Saapui eräs mies, joka tahtoi takaisin muurauskojeitansa. Mitä --
-Grindhusen siis ei ollutkaan niitä varastanut! Kuinka ikävystyttävän
-keskinkertainen oli koko Grindhusen, ei missään hän ollut
-suuripiirteinen, ei missään suhteessa harvinainen.
-
-Minä sanoin:
-
-Sinä olet pelkkää ruokaa ja unta ja työtä, sinä Grindhusen. Nyt on
-täällä mies hakemassa kapineita. Sinähän oletkin vain lainannut ne,
-raukka.
-
-Sinä olet pöllö, sanoi Grindhusen loukkaantuneena.
-
-Minä lepytin hänet taas kuten monasti ennenkin antamalla puheeni
-mennä menojaan ja sille nauramalla.
-
-Mitäs nyt tehdään! sanoi hän.
-
-Anna kättä päälle että sen tiedät, sanoin minä.
-
-Tiedänkö minä?
-
-Kyllä. Jos sinut oikein tunnen.
-
-Grindhusen leppyi taas.
-
-Mutta päivällislevolla leikatessani hänen tukkaansa minä taas häntä
-loukkasin suosittelemalla hänelle päänpesua.
-
-Että noinkin ikämies kuin sinä saattaa olla niin narrimainen, sanoi
-hän.
-
-Ja Jumala ties eikö Grindhusen ollutkin oikeassa. Hänellä oli koko
-punainen tukkansa tallella vaikka hän oli appiukko...
-
-Aikoiko ullakolla kummitella? Kuka siellä oli yht'äkkiä eräänä
-päivänä käynyt ja järjestänyt ja somistanut? Grindhusenilla ja
-minulla oli kummallakin oma makuupaikkamme, minä olin ostanut
-itselleni kaksi peittoa, hän taas makasi joka yö täysissä tamineissa,
-mitään riisumatta, ja kaivautui heiniin minne hyvänsä. Nyt oli
-suoristeltu minun paria peittoani, niin että ne pettävämmin näyttivät
-sängyltä. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, joku piioista kaiketi
-tahtoi opettaa minulle hiukan ihmistapoja. Samapa tuo.
-
-Nyt minun piti sahata reikä toisen kerroksen lattiaan, mutta rouva
-pyysi minua odottamaan huomiseen, pappi matkusti silloin kappeliin,
-joten työni ei häntä häiritsisi. Mutta aamun tullen asia taas
-siirrettiin tuonnemmaksi, neiti Elisabeth oli lähdössä kauppiaaseen
-isoille ostoksille ja minun piti mukaan kantajaksi.
-
-Hyvä, minä sanoin, minä tulen jälessä.
-
-Oliko tuo kultainen tyttö päättänyt kärsiä seuraani? Hän sanoi:
-
-Mutta osaatko sinä yksin?
-
-Kyllä. Olen ollut siellä ennen, ostamme sieltä ruokamme.
-
-Kun en mielelläni voinut kulkea koko seudun läpi savisessa
-työpuvussani, otin ylleni kaupunkihousut, mutta annoin puseron
-jäädä. Siten minä lähdin neidin jälkeen. Oli yli puoli peninkulmaa
-käveltävänä; viimeisellä neljänneksellä näin neiti Elisabethin
-silloin tällöin edelläni, mutta varoin tulemasta liian likelle
-häntä. Kerran hän kääntyi; minä painauduin pieneksi ja väistyin
-metsänrantaan.
-
-Neiti jäi kauppapaikkaan jonkun ystävättärensä luo, ja minä palasin
-kotiin puolen päivän tienoissa tavarat mukanani. Minut kutsuttiin
-keittiöön syömään. Talo oli kuin kuollut, Harald oli poissa, piiat
-silittivät vaatteita, Oline yksin puuhaili keittiössä.
-
-Päivällisen jälkeen menin toisen kerroksen eteiseen ja aloin sahata.
-
-Tule nyt tänne sisään hiukan auttamaan minua, sanoi rouva ja meni
-edelläni.
-
-Me kuljimme papin kanslian ohi ja tulimme makuukamariin.
-
-Haluan siirtää sänkyni toiseen paikkaan, sanoi rouva. Se on liian
-lähellä uunia talvella, on niin kuuma.
-
-Me siirsimme sängyn ikkunan luo.
-
-Etkö luule, että tässä on parempi? Vilpoisempi? kysyi hän.
-
-Tulin sattumalta katsahtaneeksi häneen; hän katseli minua
-syrjäkarein. Ai! Ja liha ja veri tekivät minut tyhmäksi, kuulin hänen
-sanovan:
-
-Oletko hullu! Ei mutta hyvä -- ovi --
-
-Sitten kuulin nimeäni kuiskattavan muutamia kertoja...
-
-Sahasin reikää ulkona eteisessä ja panin kaikki järjestykseen, rouva
-oli koko ajan luona. Hän halusi kovin mielellään puhua, selittää, ja
-hän nauroi ja itki yhtä haavaa.
-
-Minä sanoin:
-
-Sitä kuvaa, joka riippuu sänkynne yläpuolella, emmekö siirrä sitäkin.
-
-Sinäpä sen sanoit, vastasi rouva.
-
-Ja taas mentiin sisään.
-
-
-
-
-11.
-
-
-Niinpä oli koko johto valmis ja hanat kiinni; vesi ryöppysi
-astiaan kovaa vauhtia. Grindhusen oli lainannut toisesta paikasta
-välttämättömimmät kojeet, niin että voimme muurata tukkoon joitakin
-reikiä siellä ja täällä, ja kun ne pari päivää myöhemmin olimme
-täyttäneet johto-ojanteenkin, oli työmme pappilassa loppunut. Pappi
-oli meihin tyytyväinen, hän tarjoutui naulaamaan punaiseen paaluun
-ilmoituksen siitä, että me olimme mestareita vesijohtoja asettamaan,
-mutta kun jo oli niin syksyistä että saattoi routia milloin hyvänsä,
-ei siitä ollut meille mitään hyötyä. Me pyysimme häntä sen sijaan
-muistamaan meitä keväällä.
-
-Me muutimme nyt naapuritaloon perunoita kaivamaan. Meidän oli pitänyt
-ennakolta luvata käväistä pappilassa, jos niin tarvittiin.
-
-Uudessa paikassa oli paljo väkeä, me jakaannuimme joukkoihin ja hyvä
-oli olla ja iloa riitti. Mutta työ kesti tuskin yli viikon, silloin
-me olisimme taas joutilaina.
-
-Eräänä iltana tuli pappi meidän luoksemme ja tarjosi minulle rengin
-paikkaa. Tarjous oli kunnollinen ja minä mietin hetken, mutta
-hylkäsin sen viimein. Tahdoin mieluummin harhailla ja olla vapaa,
-tehdä työtä kun sitä sattumalta sain, maata ulkosalla ja olla
-itselleni pienenä ihmetyksenä. Olin tavannut täällä perunannostajain
-joukossa miehen joka lähtisi mukaani kun Grindhusenista eroaisin.
-Uusi mies oli minun mieleiseni ja mikäli minä häntä kuulin ja
-katselin, havaitsin hänet myöskin tukevaksi työmieheksi. Hänen
-nimensä oli Lars Falkberg, jonka vuoksi hän kutsui itseään
-Falkenbergiksi.
-
-Nuor' Erik oli esimiehemme ja johtajamme tässä perunainnostossa ja
-ajoi sadon sisään. Hän oli korea kaksikymmenvuotias, kypsä ja tanakka
-ikäisekseen ja ryömeä kuten talon poika ainakin. Hänen ja pappilan
-Elisabeth neidin välillä lienee jotakin ollut, koska neiti tuli
-eräänä päivänä luoksemme pellolle ja jutteli hänen kanssaan hyvän
-aikaa. Lähtiessään hän sanoi pari sanaa minullekin, että Oline nyt
-oli alkanut tottua vesijohtoon siellä kotona.
-
-Entäs Te itse? kysyin.
-
-Kohteliaana vastasi hän hiukan tähänkin, mutta minä näin ettei hän
-ollenkaan halunnut ryhtyä keskusteluihin kanssani.
-
-Hän oli kovin korea, hänellä oli uusi vaalea nuttu, joka sopi hänen
-sinisiin silmiinsä...
-
-Seuraavana päivänä Erik loukkaantui, hevonen pillastui ja laahasi
-häntä yli peltojen ja niittyjen ja löi hänet vihdoin aitaa vasten.
-Hänen oli käynyt hullusti, hän sylki verta, muutama tunti senkin
-jälkeen, kun hän tuli tajuihinsa, sylki hän verta. Falkenbergista
-tehtiin nyt ajuri.
-
-Minä teeskentelin osanottoa onnettomuuden johdosta, olin äänetön
-ja synkkä kuten toisetkin, mutta mitään surua en tuntenut. Neiti
-Elisabethilta ei minun sopinut mitään toivoa, eipä kyllä, mutta hän,
-jota minua parempana pidettiin, tuli työnnetyksi pois tieltä.
-
-Illalla minä menin kirkkotarhaan ja istuuduin. Jospa neiti Elisabeth
-nyt vain tulisi! mietin minä. Kului neljännestunti, hän tuli. Minä
-nousin äkkiä, se oli valmiiksi harkittu, olin pakenevinani, mutta
-huomasin avuttomuuteni ja antauduin. Mutta tässä harkintani minut
-petti, minä tulin epävarmaksi hänen ollessaan niin lähellä ja aloin
-puhella jotakin:
-
-Erik -- ajatelkaas, hänen kävi eilen niin hullusti.
-
-Minä tiedän sen, vastasi hän.
-
-Hän loukkasi itsensä.
-
-No niin, hän loukkasi itsensä. Miksi sinä hänestä minulle puhut?
-
-Minä luulin... Ei, en minä tiedä. Mutta mitä siihen tulee, hän
-tietysti paranee taas. Sitten kai taas on kaikki hyvin.
-
-Niinpä niin.
-
-Hiljaisuus.
-
-Kuului siltä kuin hän olisi minua matkinut. Äkkiä hän sanoi hymyillen:
-
-Olet sinä ihmeellinen. Miksi sinä kuljet tuon pitkän tien ja tulet
-iltasin tänne istumaan?
-
-Se on tullut pikku tavaksi. Kuluttelen aikaani ennen maatamenoa.
-
-Et siis pelkää?
-
-Hänen leikkinsä miehisti minua, sain taas maata jalkaini alle ja
-vastasin:
-
-Minä juuri tahtoisin oppia jälleen kammoamaan.
-
-Kammoamaan? Vai olet sinä lukenut sen seikkailun. Missä sinä olet sen
-lukenut?
-
-En tiedä, olen kai saanut joskus jonkun kirjan käsiini.
-
-Hiljaisuus.
-
-Miksi et tahdo ruveta meille rengiksi?
-
-Minä en kelpaisi siksi. Minä otan nyt toisen miehen toverikseni, me
-lähdemme pois.
-
-Minne te menette?
-
-En tiedä. Itään tai länteen. Me olemme kulkijoita.
-
-Hiljaisuus.
-
-Se oli vahinko, sanoi hän. Minä tarkoitan, sinun ei pitäisi tehdä
-sitä... Ei, miten sanoitkaan olevan Erikin laidan? Sitä varten minä
-tulin.
-
-Hän on kipeä, huonosti hänen laitansa lienee, mutta --
-
-Luuleeko tohtori hänen toipuvan?
-
-Luulee varmasti. En ole muuta kuullut.
-
-Hyvää yötä sitten.
-
-Kunpa nyt olisi nuori ja rikas ja kaunis ja kuuluisa ja tieteissä
-oppinut... Tuolla hän menee...
-
-Ennenkuin kirkkotarhasta lähdin, löysin käyttökuntoisen
-peukalonkynnen jonka pistin taskuuni. Odotin hiukan, tirkistin
-puolelle ja toiselle ja kuulostin -- kaikki oli hiljaa. Ei kukaan
-huutanut: se on minun!
-
-
-
-
-12.
-
-
-Falkenberg ja minä lähdemme vaeltamaan. On ilta, kolea sää ja
-korkealla taivaalla syttyvät tähdet. Minä saan toverini kiertämään
-kirkkopihan kautta, naurettavaisuudessani tahdoin nähdä oliko eräässä
-pappilan pikku ikkunassa valoa. Kunpa nyt olisi nuori ja rikas ja...
-
-Me kävelimme muutamia tunteja, meillä ei ollut paljoa kantamista
-ja sitä paitsi olimme me molemmat kulkijat vielä hiukan vieraita
-toisillemme ja voimme jutella. Olimme kulkeneet ensimäisen
-kauppapaikan ohi ja tulleet toiseen, me näimme kappelikirkon tornin
-kuulaassa illassa.
-
-Vanhan tavan mukaan halusin täälläkin mennä kirkkomaalle, sanoin:
-
-Mitä jos nukkuisimme yömme täällä jossakin?
-
-Sekös meidän tehdä pitäisi! vastasi Falkenberg. Täällä on nyt heiniä
-joka ladossa, ja jos meidät ladoista ajetaan, ei metsässä ole sen
-lämpöisempi.
-
-Ja Falkenberg johti jälleen vaellusta.
-
-Hän oli muutamia vuosia yli kolmenkymmenen ikäinen mies, pitkä ja
-sopusuhtainen, mutta hiukan köyryselkäinen; hänen pitkät viiksensä
-vääntyivät alaspäin. Hän puhui pikemmin lyhyeen kuin pitkästi ja oli
-kekseliäs ja näppärä, sitä paitsi lauloi hän lauluja mitä koreimmin
-äänin ja oli yleensä aivan toinen mies kuin Grindhusen. Puheeseensa
-hän sekoitti varsin hullusti murteellisia ja ruotsalaisia sanoja,
-niin ettei voinut kuulla mistä hän oli kotoisin.
-
-Me tulimme taloon missä koirat haukkuivat ja väki vielä oli
-valveilla, Falkenberg pyysi saada puhutella isäntää. Nuori poika tuli
-ulos.
-
-Oliko hänellä meille työtä? Ei.
-
-Mutta aita tien vieressä oli kovin kehno, emmekö voisi sille jotain
-tehdä?
-
-Ei. Miehellä itsellään ei ollut muuta hommaa nyt syksyn aikaan.
-
-Saimmeko yösijaa?
-
-Paha kyllä --
-
-Ladossa?
-
-Ei, siellä makasivat vielä tytöt.
-
-Senkin rakkari! mutisi Falkenberg poistuessamme.
-
-Me kuljimme vinosti läpi pienen metsän ja kurkistelimme aina vähin
-nukkumasijaa.
-
-Mitähän jos palattaisiin takaisin taloon -- tyttöjen luo? Ehkeivät he
-heitä meitä ulos?
-
-Falkenberg mietti asiaa.
-
-Koirat haukkuvat, vastasi hän.
-
-Me tulimme aituuseen jossa oli kaksi hevosta yötänsä. Toisella oli
-tiuku.
-
-Kylläpä se on hieno herra joka vielä nyt antaa hevosten olla ulkona
-ja tyttöjen maata ladossa, sanoi Falkenberg. Nyt olemme ihan
-eläinystäviä, kun ratsastamme niillä hiukan.
-
-Hän sai kiinni tiukuhevosen, tukki tiukuun mätästä ja ruohoa ja nousi
-selkään. Minun hevoseni oli vauhkompi ja minulla, oli vaivaa saada se
-kiinni.
-
-Me ratsastimme yli ketojen, löysimme veräjän ja pääsimme tielle.
-Kummallakin oli toinen peitteistäni minkä päällä istua, mutta suitsia
-ei ollut ollenkaan.
-
-Kaikki kävi hyvin, tavattoman hyvin, me ratsastimme pitkän
-peninkulman ja tulimme toisille seuduille. Äkkiä kuulemme edessäpäin
-tulevan väkeä.
-
-Nyt pitää päästää ravia, sanoi Falkenberg taakseen minulle.
-
-Mutta pitkä Falkenberg ei ollutkaan erinomaisempi ratsastaja, hän
-piteli kiinni tiukuhihnasta, sitten heittäysi hän eteenpäin ja
-tarttui hevosen kaulaan. Kerran minä näin hänen toisen säärensä
-taivasta vasten, se oli silloin, kun hän putosi.
-
-Onneksi ei meitä mikään vaara kohdannut. Ne olivat pari nuoria, jotka
-kävelivät ulkona haaveilemassa.
-
-Puoli tuntia me vielä ratsastimme, astuimme alas raadeltuina ja
-rampoina ja ajoimme hevoset kotiin. Niin oltiin taas käymäjalassa.
-
-Gakgak, gakgak! kuuluu kaukaa. Minä tunsin äänen, se oli harmaahanhi.
-Lapsina me opimme ristimään kätemme ja seisomaan hiljaa, jottemme
-pelottaisi harmaata hanhea sen ohi kulkiessa -- minulla ei ole
-mitään syytä lyödä sitä nyt laimin ja minä teen nyt samoin. Pehmeä,
-mystillinen mieliala valtaa minut, minä pidätän henkeäni ja tuijotan.
-Tuolla se tulee, taivas jää sen taakse kuin vanavesi. Gakgak! sanoo
-se päittemme päällä. Ja tuo ihana aura liukuu eteenpäin tähtien
-alla...
-
-Sitten me vihdoin löysimme ladon hiljaisessa talossa ja nukuimme
-siellä useita tuntia; talonväki yllätti meidät sieltä aamulla, niin
-sikeästi me nukuimme.
-
-Falkenberg kääntyi heti isännän puoleen tarjoten maksua. Olimme
-tulleet niin myöhään eilen illalla ettemme tahtoneet ketään herättää,
-selitti hän, mutta emme me mitään karkureita olleet. Isäntä ei
-tahtonut ottaa mitään maksua, antoipa meille vielä kahvia kyökissä.
-Mutta mitään työtä ei hänellä meille ollut, elonkorjuu oli nyt ohi
-eikä hänellä itsellään ja rengillään ollut muuta hommaa kuin tehdä ja
-korjata aitoja.
-
-
-
-
-13.
-
-
-Me vaelsimme kolme päivää saamatta työtä, meidän täytyi maksaa
-ruuasta ja juomastakin ja me köyhdyimme yhä.
-
-Mitä on sinulla jäljellä ja mitä minulla? Emme me tällä tavalla voi
-avenseerata, sanoi Falkenberg ja ehdotti että alkaisimme hiukan
-varastella.
-
-Harkitsimme asiaa hetken ja päätimme ottaa vaaria ajasta. Ruuasta ei
-pelkoa ollut, ainahan me voimme näpistää kanan tai pari; mutta raha
-yksin meitä oikein auttaa taisi, ja rahaa meidän piti saada. Ellei
-se käynyt yhdellä kävi se toisella tapaa, emmekä me mitään enkeleitä
-olleet.
-
-En minä mikään taivaan enkeli ole, sanoi Falkenberg. Tässä minä nyt
-istun parhaissa vaatteissani, joita joku toinen voisi käyttää arkena.
-Minä pesen ne purossa ja odotan kunnes ne kuivuvat, jos ne hajoavat
-niin minä paikkaan ne, ja jos minä joskus ansaitsen hiukan yli
-tarpeen niin minä ostan uudet. Ei sen asian laita toisin ole.
-
-Mutta nuori Erik sanoi sinun olevan aika pahan juomaan?
-
-Se varpuspoika! Tietysti minä juon. Syöminen yksin käy liian
-kuivaksi... Katsellaanpa nyt talo jossa on piano, sanoi Falkenberg.
-
-Minä ajattelin: piano talossa todistaa jonkunmoista yleistä
-varallisuutta, siellä me siis alamme varastaa.
-
-Iltapuolella me tulimme sellaiseen taloon. Falkenberg oli
-etukäteen pukeutunut minun kaupunkivaatteisiini ja antanut minun
-kannettavakseni omankin säkkinsä, joten hän itse käveli aivan
-vapaana. Hän meni empimättä talon päärappusille ja katosi hetkeksi,
-takaisin tullessaan hän sanoi että joo, hän virittää pianoa.
-
-Mitä tekee?
-
-Ole vaiti, sanoi Falkenberg. Olen minä sitä ennenkin tehnyt, vaikka
-en käy ja siitä kersku.
-
-Ja kun hän kaivoi säkistään ääniraudan, ymmärsin minä että se oli
-täyttä totta.
-
-Minä sain käskyn oleilla talon läheisyydessä sen ajan kun hän viritti.
-
-Niinpä minä kuljeskelin aikaani kulutellen, silloin tällöin
-tullessani talon eteläpuolelle kuulin minä miten Falkenberg askarsi
-pianon kimpussa ja teki sille väkivaltaa. Hän ei osannut lyödä kunnon
-ääntä, mutta tarkka korva hänellä oli; kieltä ruuvatessaan hän katsoi
-tarkoin että se tuli jälleen jännitetyksi aivan yhtä paljon kuin
-ennenkin. Soittokone ei siis tullut entistään huonommaksi.
-
-Minä jouduin pihalla keskusteluun rengin, nuoren pojan kanssa.
-Hänellä oli palkkaa kaksi sataa kruunua vuodessa -- niin ja sitten
-vielä ruoka, hän sanoi. Ylös kello puoli seitsemän aamulla hevosia
-ruokkimaan, pahimpina aikoina puoli kuusi, työssä koko päivän, iltaan
-kello kahdeksaan. Mutta terve ja tyytyväinen hauskaan elämään tässä
-pikku maailmassa. Minä muistan hänen kauniin hammasrivinsä ja että
-hän hymyili somasti, kun puhui tytöstään. Hänelle oli hän antanut
-hopeasormuksen johon oli kiinnitetty kultasydän.
-
-Mitä hän sanoi kun sai sen?
-
-Ihmeisiinsä hän tuli, saat uskoa.
-
-Mitäs sinä sitten sanoit?
-
-Mitäkö minä sanoin? En minä tiedä. Minä sanoin: pidä hyvänäsi. Hänen
-olisi pitänyt saada hamekangaskin -- mutta.
-
-Onko hän nuori?
-
-On kyllä. Hän juttuaa aivan kuin pieni suupeli, niin nuori hän on.
-
-Missä päin hän asuu?
-
-Sitä en sano. Sillä sitten se joutuisi kylälle.
-
-Minä seisoin siinä hänen edessään kuten Aleksanteri, tiesin kovin
-paljon maailmasta ja halveksin hiukan hänen köyhää elämäänsä. Kun me
-erosimme, sai hän toisen villapeitteeni sillä se oli liian raskas
-kantaa; hän selitti heti että sen saa hänen tyttönsä, jotta hänellä
-on lämmin peitto.
-
-Ja Aleksanteri sanoi: Ellen olisi Aleksanteri tahtoisin olla sinuna...
-
-Kun Falkenberg oli saanut työnsä suoritetuksi ja tuli jälleen ulos,
-teki hän niin hienoja liikkeitä ja tanskansi niin puhettaan etten
-ollut häntä ymmärtää. Talon tytär tuli hänen jälessään. Meidän piti
-nyt muuttaa oleskelumme naapuritaloon, sanoi Falkenberg, siellä kai
-oli myöskin piano, joka saattoi kaivata korjausta. Hyvästi vain,
-hyvästi neiti!
-
-Kuusi kruunua, poika! kuiskasi hän minulle. Naapuritalosta kuusi,
-tekee kaksitoista.
-
-Niinpä lähdimme, ja minä kannoin säkkejä.
-
-
-
-
-14.
-
-
-Falkenberg oli laskenut oikein, naapuritalossa ei tahdottu olla
-huonompia, piano oli viritettävä. Talon tytär oli jossain käymässä,
-mutta työ oli suoritettava hänen poissa ollessaan pieneksi
-yllätykseksi hänelle. Hän oli kovin usein valittanut pianon olevan
-epävireessä niin että sillä oli mahdoton soittaa.
-
-Nyt sain minä taas jäädä yksikseni, Falkenberg oli sisällä. Kun tuli
-pimeä, sai hän valoa ja viritteli edelleen. Illallisensa hän söi
-sisällä, sen jälkeen tuli hän ulos ja tahtoi piippuansa.
-
-Mikä piippu?
-
-Pöllö. Nyrkki!
-
-Minä luovutin hiukan vastahakoisesti taiteellisen piippuni, se oli
-juuri tullut valmiiksi, siinä oli kynsi ja kultarengas ja pitkä
-putkivarsi.
-
-Älä anna kynnen liiaksi lämmitä, kuiskasin minä, se voi ehkä vääntyä.
-
-Falkenberg sytytti piipun, komeili sillä ja meni sisään. Mutta hyvää
-huolta hän piti minustakin ja tahtoi minulle kyökkiin ruokaa ja
-kahvia.
-
-Minä löysin makuupaikan ladosta.
-
-Yöllä minä heräsin siihen että Falkenberg seisoi keskellä ladon
-lattiaa ja kutsui minua nimeltä. Oli täysi kuu ja kirkas sää, minä
-näin toverini kasvot.
-
-Mikä nyt on?
-
-Tuossa on piippusi.
-
-Piippuni?
-
-Niin, minä en tottatotisesti pidä sitä kauempaa. Katsopas, kynsi
-kiskoo irti itsensä.
-
-Minä sain piipun ja näin että kynsi oli vääntynyt ylöspäin.
-
-Falkenberg sanoi:
-
-Se makasi kuuvalossa ja aivan kuin minulle ilvakoi. Ja sitten minä
-muistin mistä se on saatu.
-
-Onnellinen Falkenberg...
-
-Kun me aamulla teimme lähtöä, oli talon tytär tullut kotiin, me
-kuulimme hänen hakkaavan valssia pianolla, vähän ajan kuluttua tuli
-hän ulos ja sanoi:
-
-Niin, nyt se on aivan toista. Paljon kiitoksia Teille.
-
-Onko neiti tyytyväinen? kysyi mestari.
-
-Kyllä. Siinä on nyt aivan toinen ääni.
-
-Ja minne päin neiti nyt neuvoo minut?
-
-Övreböhön, Falkenbergin luo.
-
-Kenen luo?
-
-Falkenbergin. Menkää suoraa tietä, ja kun olette puolitoista
-neljännestä kävelleet, on oikealla paalu. Kääntykää siitä.
-
-Silloin istui Falkenberg heti rapuille ja kyseli neidiltä ristiin
-rastiin Övrebön Falkenbergeista. Kas vain että hänen piti täällä
-tavata sukulaisia ja niin sanoakseen palata kotiinsa jälleen!
-Kiitoksia neiti, erittäin. Hän oli tehnyt Falkenbergille suuren
-palveluksen.
-
-Niin mentiin taas ja minä kannoin säkkejä.
-
-Metsään tultuamme me istuimme harkitsemaan. Oliko suotavaa että joku
-Falkenberg pianonvirittäjäin arvoluokasta tuli Övrebön kapteenin
-luo ja oli hänen sukulaisensa? Minä olin pelokkaampi ja sain
-Falkenberginkin epävarmaksi. Mutta voi se olla huvittavaakin.
-
-Eikö hänellä ollut papereita joissa oli hänen nimensä? Todistuksia?
-
-Kyllä, mutta perhana, niissähän oli vain että olen kelpo työmies.
-
-Mietimme voisimmeko hiukan väärentää todistuksia; mutta parempi kai
-oli kirjoittaa aivan uusi. Se voi silloin koskea pianonvirittäjää
-Jumalan armosta ja kuulua nimelle Leopold Larsin asemesta. Meillä oli
-vapaat kädet.
-
-Voitko ottaa kirjoittaaksesi todistuksen? kysyi hän.
-
-Kyllä minä sen voin.
-
-Mutta nyt alkoi minun voimallinen mielikuvitus-parkani teiskaroida
-ja pilasi koko asian. Pianonvirittäjä ei ollut mikään, minä tahdoin
-tehdä hänestä mekaanikon, neron joka oli ratkaissut vaikeita
-tehtäviä, hänellä oli tehdas --
-
-Tehtailija ei tarvitse todistuksia, keskeytti Falkenberg eikä
-halunnut enää kuulla minua. Ei, ei siitä tainnut tullakaan yhtään
-mitään.
-
-Tyytymättömin mielin ja alakuloisina kuljimme eteenpäin ja tulimme
-paalun luo.
-
-Etkö sinä menekään sisään? kysyin minä.
-
-Mene sinä, vastasi Falkenberg kiukkuisesti. Tässä on vaateriepusi.
-
-Mutta kun olimme ehtineet tolpan ohi, hiljensi Falkenberg kumminkin
-kulkuansa ja mutisi:
-
-Vihaksi pistävää sekin on, ellei siitä tule mitään. Niin hyvä
-lypsypaikka.
-
-Minun mielestäni sinun sitten sopisi käydä niitä tervehtimässä. Eikä
-se liioin ole ollenkaan mahdotonta, että olet heidän sukuaan.
-
-Vahinko etten saanut tietää, onko hänellä Amerikassa veljenpoika.
-
-Olisitko sitten tilaisuuden tullen päästänyt engelskaa?
-
-Ole vaiti, sanoi Falkenberg, pidä kitasi. En minä tiedä, mitä sinä
-käyt ja kopeilet.
-
-Hän oli hermostunut ja vihoissaan ja alkoi kävellä eteenpäin. Äkkiä
-hän pysähtyi ja sanoi:
-
-Minä teen sen. Lainaa taas minulle piippusi. En minä sitä sytytä.
-
-Me kiipesimme mäkeä ylöspäin. Falkenberg oli kovasti olevinaan,
-viittaili silloin tällöin piipulla ja arvosteli talon tiluksia. Minua
-hiukan suututti, että hän käveli niin ylpeänä ja että minä sain
-kantaa säkkejä. Minä sanoin:
-
-Oletko sinä sitten mikään pianonvirittäjä?
-
-Minä luulen todistaneeni että osaan virittää pianon, hän vastasi
-lyhyeen. Niin että minä sen siis osaan.
-
-Mutta otaksutaanpa, että rouva hiukan ymmärtää asiaa? Ja että hän
-koettelee pianoa jälkeenpäin?
-
-Falkenberg vaikeni, minä näin että hän harkitsi. Vähitellen hänen
-selkänsä suli ja koukistui eteenpäin.
-
-Ehkei se ole viisasta. Tuossa, ota piippusi takaisin. Me menemme ja
-kysymme kiertelemättä työtä.
-
-
-
-
-15.
-
-
-Sattui niin että me heti pihaan tultuamme voimme olla hiukan
-hyödyksi: oli pystytettävä uusi lipputanko, siellä oli väkeä, me
-tartuimme kiinni ja pystytimme tangon loistavasti. Ikkunat olivat
-naiskasvoja täynnä.
-
-Oliko kapteeni kotona?
-
-Ei.
-
-Entäs rouva?
-
-Rouva tuli ulos. Hän oli vaaleatukkainen ja pitkä, ystävällinen kuin
-nuori varsa, hän vastasi hyvin kauniisti tervehdykseemme.
-
-Eikö hänellä olisi jotakin työtä meille?
-
-En tiedä. Ei, en minä luule. Kun ei mieheni ole kotona.
-
-Minusta tuntui että hänen oli vaikea kieltää ja minä tartuin jo
-lakkiini, jotten vaivaisi häntä. Mutta Falkenberg, joka oli aivan
-kunnollisissa pukimissa ja käytti kantajaa, näytti kai hänestä
-oudolta. Hän katseli meitä uteliaana ja kysyi:
-
-Minkälaista työtä?
-
-Kaikellaista ulkotyötä, vastasi Falkenberg, me uskallamme ryhtyä
-aidanpanoon, ojankaivuun, muuraamiseen --
-
-Taitaa jo olla liian syksy sellaisiin töihin, sanoi eräs mies
-lipputangon luota.
-
-Niin, niinpä taitaa olla, sanoi rouvakin. En tiedä -- nyt on
-päivällisaika, ettekö tahdo astua sisään hiukan haukkaamaan? Mitä
-meillä sattuu olematta.
-
-Kiitos vain! vastasi Falkenberg.
-
-Mutta minua harmitti hänen vastauksensa; se oli kovin nolo ja pilasi
-asiamme. Tässä piti minun päästä esiin.
-
-_Mille graces, madame, vous êtes trop aimable!_ sanoin minä jalolla
-kielellä ja paljastin pääni.
-
-Rouva kääntyi ja katsoi minua hetken. Hänen hämmästyksensä oli
-naurettavan hauska.
-
-Meidät sijoitettiin kyökkiin, jossa saimme erinomaisen aterian.
-Rouva meni sisään. Kun olimme syöneet ja teimme lähtöä, tuli rouva
-taas ulos; Falkenberg oli jälleen tullut rohkeaksi ja tahtoi käyttää
-hyväkseen rouvan ystävällisyyttä, hän pyysi saada virittää rouvan
-pianon.
-
-Osaatteko sellaistakin? kysyi hän suurin silmin.
-
-Kyllä, osaan kyllä. Olen virittänyt naapuritaloissa.
-
-Minulla on flyygeli. Kyllähän minä mielelläni --
-
-Rouva voi olla huoleton.
-
-Onko teillä mitään...?
-
-Todistuksia minulla ei ole. En ole huolinut niitä pyytää. Mutta
-rouvahan voi kuulla.
-
-No, niin niin, olkaa hyvä.
-
-Rouva meni edellä, hän perässä. Heidän ovessa mennessään minä näin
-tupaan, jossa oli paljon tauluja.
-
-Piiat hyppäsivät edestakasin kyökissä ja pitivät silmällä minua,
-vierasta miestä; toinen piioista oli oikein soma. Minä istuin iloiten
-siitä, että olin tänään ajellut partani.
-
-Kului kymmenen minuuttia, Falkenberg oli alkanut virittää. Rouva tuli
-kyökkiin ja sanoi:
-
-Entäs te, joka ranskaa puhutte. Se on enemmän kuin mitä minä taidan.
-
-Jumalankiitos, ei tullut sen enempää siitä asiasta. Minun puoleltani
-olisikin enimmäkseen kosketeltu omelettia ja melua, sitä seikkaa
-missä nainen on sekä että valtio olen minä.
-
-Toverinne on näyttänyt minulle suosituksensa, sanoi rouva, tuntuu
-siltä että olette näppärää väkeä. En tiedä -- minä voin sähköttää
-miehelleni ja kuulustaa olisiko meillä jotakin työtä teille.
-
-Minä aijoin kiittää häntä, mutta en saanut sanaakaan suustani, aloin
-nieleksiä.
-
-Hermoheikkoutta.
-
-Sitten minä kuljeksin pihalla ja pelloilla, kaikki paikat olivat
-kunnossa ja sato sisällä; perunanvarsiläjätkin, jotka monin paikoin
-ovat ulkona lumentuloon asti, oli täällä korjattu sisään. En nähnyt
-mitään tehtävää meille. Täällä asui varmaan rikasta väkeä.
-
-Kun ilta alkoi lähestyä ja Falkenberg yhä viritti pianoa, otin
-minä hiukan evästä mukaani ja lähdin pois pihasta, jottei minua
-kutsuttaisi illalliselle. Kuu ja tähdet paistoivat, mutta minä
-halusin kompuroida tiheimpään metsään ja istua sinne pimeään. Kuinka
-hiljaista oli maassa ja ilmassa! On tullut kylmä, maa routii,
-silloin tällöin naksahtaa kuivasti joku korsi, pieni hiiri vinkasee,
-varis liipottelee puunlatvain päällä sitten on taas kaikki hiljaa.
-Oletko sinä ikäpäivinäsi nähnyt moista vaaleata tukkaa? Et. Ihanaksi
-syntynyt kokonansa, suu varsin suloinen ja kypsä ja tukassansa
-kultasiipikorennot sirisevät. Kunpa nyt olisi ottaa säkistä diademi
-ja lahjoittaa hänelle! Minä etsin vaaleanpunaisen simpukankuoren ja
-teen siitä kynnen, niin voin antaa piipun hänelle, lahjaksi hänen
-miehelleen, sen minä teen...
-
-Falkenberg tapaa minut ulkona pihalla ja kuiskaa yhteen menoon:
-
-Hän on saanut vastauksen mieheltään, me saamme kaataa tukkeja
-metsässä. Oletko siihen tottunut?
-
-Olen.
-
-Mene sitten kyökkiin. Hän kysyy sinua.
-
-Minä menin ja rouva sanoi:
-
-Mihin te jouduitte? Olkaa hyvä ja tulkaa syömään. Oletteko syönyt?
-Missä?
-
-Meillä on säkissä ruokaa.
-
-Ei se olisi ollut tarpeen. Ettekö teestäkään huoli? Eikö
-ensinkään?... Olen saanut vastauksen mieheltäni. Osaatteko hakata
-tukkeja? Sepä oli hyvä. Katsokaas: tarvitaan pari tukinkaatajaa,
-Pekka näyttää mistä hakataan...
-
-Jumalani, hän seisoi ihan vieressäni ja näytti sähkösanomaa. Hänen
-hengityksensä tuoksui nuorelta tytöltä.
-
-
-
-
-16.
-
-
-Metsässä. Pekka, toinen rengeistä, on ohjannut meidät tänne.
-
-Kun keskustelimme, ei Falkenberg ollut ollenkaan erittäin kiitollinen
-siitä, että rouva oli meille työtä hankkinut. Ei siitä kannata
-kädestä pitäen kiitellä, sanoi hän, täällä on paha puute työväestä.
-Muuten oli Falkenberg hirrenhakkaaja aivan tavallista laatua, minulla
-oli kokemuksia eräältä toiselta maankulmalta ja voin hätätilassa olla
-täällä johtajana. Falkenberg myöntyikin siihen, että minä johtaisin.
-
-Nyt aloin puuhailla erästä keksintöä.
-
-Metsäsahain nykyään ollessa sellaisia kuin ovat täytyy miesten
-maata kyljellään maassa ja painaa _sivulle_. Tästä syystä ei tule
-suuriakaan päivätöitä tehdyksi ja jää metsään paljon rumia kantoja.
-Koneellisen välityslaitoksen avulla, jonka sopisi kiinnittää puun
-juureen, voisi mahdollisesti vetää sahaa tavalliseen sahuutapaan,
-mutta sillä seurauksella että terä leikkaisi vaakasuoraan.
-
-Aloin piirtää sellaisen koneen osia. Eniten päänvaivaa antoi minulle
-se pieni paine, jonka sahanterä tarvitsi. Se voitaisiin saada aikaan
-painevieterillä, jonka voisi vetää kuten kellon, ehkä myöskin painon
-avulla. Paino olisi paras käytellä, mutta se olisi aina sama, ja saha
-painuessaan syvemmälle kulkee laiskemmin eikä tarvitse samaa painoa.
-Teräsvieteri sitävastoin herpoontuisi samassa määrin kuin rako
-syvenisi ja painaisi aina kohtuullisesti. Minä päätin ottaa vieterin.
-Annahan olla, sinä saat laitoksen valmiiksi! mietin minä. Ja siitä
-piti tulla elämäni suurin kunnia.
-
-Yksi päivä kului toisen tapaisena, me kaasimme 9-tuumaisia, oksimme
-ja katkoimme. Elanto oli runsas ja hyvä, me kannoimme mukanamme
-metsään kuivaa ruokaa ja kahvia ja saimme lämmintä tullessamme kotiin
-iltasin. Sitten me peseydyimme ja siistimme itsemme esiintyäksemme
-hienommin kuin rengit ja istuimme kyökissä, missä oli iso palava
-lamppu ja kolme piikaa. Falkenbergista tuli Emman riiari.
-
-Ja silloin tällöin kuulemme salin pianosta tulvahtavan sointuaallon,
-silloin tällöin tuli meidän luoksemme rouvakin tyttömäisine
-kasvoineen ja siunatun ystävällisenä. Kuinka metsässä on tänään
-mennyt? saattoi hän sanoa; näittekö karhua? Mutta eräänä iltana
-kiitti hän Falkenbergiä hyvästä flyygelinvirittämisestä. Mitä
--- todellako? Falkenbergin ilmanpuremat kasvot kaunistuivat
-ilosta, ja minä tunsin kerrassaan ylpeyttä hänen puolestaan hänen
-vaatimattomasti vastatessaan: Niin tuntui minusta itsestänikin että
-se hiukan parani.
-
-Joko oli harjoitus tehnyt hänet kätevämmäksi virittämään tai oli
-rouva kiitollinen siitä, ettei hän ollut flyygeliä tärvellyt.
-
-Falkenberg pukeutui joka ilta minun kaupunkivaatteisiini. Ei
-mitenkään olisi käynyt päinsä minun nyt ottaa ne takaisin ja itse
-ruveta niitä käyttämään; jokainoa olisi luullut, että minä vain ne
-lainasin toveriltani.
-
-Saat pitää vaatteet, jos minä saan Emman, sanoin minä leikillä.
-
-No, ota Emma, vastasi Falkenberg.
-
-Minulle kirkastui että Falkenbergin ja hänen tyttönsä välit olivat
-käyneet kylmemmiksi. Jaa, Falkenberg oli rakastunut niinkuin minäkin.
-Mitä poikanaskaleita me olimmekaan!
-
-Luuletko hänen tulevan luoksemme tänäkin iltana? voi Falkenberg kysyä
-metsässä.
-
-Ja minä saatoin vastata:
-
-Minä olen vain iloinen niin kauan kuin kapteeni pysyy poissa.
-
-Niin, vastaa Falkenberg. Kuules, jos minä saan vihiä siitä, ettei
-kapteeni ole hyvä häntä kohtaan, niin silloin paukahtaa.
-
-Niinpä tapahtui, että Falkenberg eräänä iltana lauloi lauluni. Ja yhä
-edelleen oli ylpeä hänestä. Rouva tuli, hänen piti toistaa laulunsa
-ja laulaa yksi lisää, hänen kaunis äänensä täytti kyökin ja rouva
-sanoi ilmeissään: Ei mutta -- olenko koskaan moista kuullut!
-
-Silloin aloin kadehtia.
-
-Oletteko opetellut laulamaan? kysyi rouva. Osaatteko nuotit?
-
-Kyllä, vastasi Falkenberg, olen ollut lauluseurassa.
-
-Mutta tässä hänen olisi pitänyt vastata että ei, pahakyllä hän ei
-ollut opetellut yhtään, mietin minä.
-
-Oletteko laulanut jollekin joskus? Onko joku kuullut Teitä?
-
-Minä olen laulanut välistä tanssihuveissa. Sitten vielä eräissä
-häissä.
-
-Mutta onko joku kuullut, joka ymmärtää?
-
-Ei, sitä en tiedä. Kyllä minä luulen sentään.
-
-Voi, laulakaa vielä!
-
-Falkenberg lauloi.
-
-Se vie siihen että hän pääsee saliinkin jonakin iltana ja rouva
-säestää häntä, mietin minä. Minä sanoin:
-
-Anteeksi, eikö kapteeni kohta tule?
-
-Tulee? vastasi rouva kysyen. Miten niin?
-
-Työn vuoksi vaan.
-
-Oletteko hakannut kaikki, mitä on merkitty?
-
-Ei, emme ole, mutta. Ei, kaukana siitä, mutta.
-
-No --! sanoi rouva ja sai ajatuksen. En tiedä -- jos rahaa
-tarvitsette niin...
-
-Minä pelastin itseni ja vastasin:
-
-Niin, paljon kiitoksia.
-
-Falkenberg ei puhunut mitään.
-
-Niin, olkaa hyvä ja sanokaa pois vain. Tehkää hyvin! sanoi hän ja
-ojensi minulle pyytämäni setelin. Entäs te?
-
-Ei mitään. Kiitos vain, vastasi Falkenberg.
-
-Jumalani, miten minä taas hävisin, kuinka kuuperruin maahan! Ja
-Falkenberg, tuo hävettävä henkilö, joka istui ja oli niin rikas eikä
-tarvinnut mitään etukäteen! Minäpä revin vaatteet hänen yltänsä tänä
-iltana ja paljastan hänet!
-
-Mikä luonnollisesti ei kumminkaan tapahtunut.
-
-
-
-
-17.
-
-
-Ja päivät ne kuluivat.
-
-Jos hän tulee kyökkiin tänäkin iltana, niin minä laulan valmusta,
-saattoi Falkenberg metsässä sanoa. Sen minä olen unohtanut.
-
-Etkö ole Emmaakin unohtanut? kysyn minä.
-
-Emmaa? Minä sanon sinulle yhden asian, että sinä olet aivan sama kuin
-ennenkin.
-
-Olenko?
-
-Olet kyllä sisällisesti. Sinä voisit kaikessa riemussa ottaa Emman
-ihan rouvan silmäin edessä, mutta sitä en voisi minä.
-
-Sen sinä valehtelet, vastasin minä harmissani. Et ikinä sinä tule
-näkemään minua missään piikavehkeissä, niin kauan kuin tässä paikassa
-ollaan.
-
-Ei, en minäkään saa luontoa kehenkään enää tämän jälkeen. Luuletko
-että hän tulee näkyviin tänä iltana? Minä olen unohtanut valmun, nyt
-vasta muistin. Kuulehan.
-
-Falkenberg lauloi valmusta.
-
-Sinulla on nyt laulu onnenasi, sanoin minä; mutta ei meistä kumpikaan
-häntä saa.
-
-Mitä, saa häntä? Oletko kuullut moista houkkiota!
-
-Jospa vain olisin nuori ja rikas ja kaunis, niin saisin kyllä hänet,
-sanoin minä.
-
-Niin, silloin kyllä. Silloin saisin hänet minäkin. Mutta kapteenipa
-se oli.
-
-Niin ja sitten olit sinä. Ja sitten olin minä. Ja sitten oli hän itse
-ja koko maailma. Ja sitten oli se, että meidän kumpaisenkin sopisi
-sulkea hävytön suumme, sanoin minä ja olin raivostunut itseeni oman
-lapsellisen jaaritteluni vuoksi. Onko se nyt laitaa, että kaksi
-vanhaa hirrenhakkaajaa lörpöttää tuollaisia.
-
-Me muutuimme molemmat kalpeiksi ja laihoiksi ja Falkenbergin
-kärsiviin kasvoihin ilmaantui monta ryppyä; ei kumpikaan meistä
-syönyt kuten ennen. Salataksemme tilaamme toisiltamme kuljin minä
-rymeästi ryöhähdellen ja Falkenberg puolestaan kerskui joka aterian
-aikana, että hän söi liian paljon ja kangistui ja möhkääntyi sen
-tähden.
-
-Ettehän te syö mitään, saattoi rouva sanoa, kun me toimme takaisin
-liian paljon eväitämme. Millaisia hirrenhakkaajia te olette.
-
-Falkenberg se sellainen on, sanoin minä.
-
-Ei, ei, hän se on, sanoi Falkenberg, hän on kerrassaan lopettanut
-syömisen.
-
-Silloin tällöin, kun rouva meiltä pyysi jotain palvelusta, pientä
-avuliaisuutta, riensimme me molemmin sitä täyttämään; lopuksi me
-käskemättä kannoimme veden kyökkiin ja täytimme halkolaatikon.
-Mutta kerran Falkenberg minua jutkautti, toi metsästä mattojen
-tomuttamiseen aijotun pähkinäpuukepin, jonka rouva nimenomaan pyysi
-minua eikä ketään muuta itselleen katkaisemaan.
-
-Ja iltaisin jatkoi Falkenberg lauluaan.
-
-Silloin syntyi minussa ajatus tehdä rouva mustasukkaiseksi. No, no
-hyvä mies, oletko houkko vai tyhmä -- rouva ei omista yhtä ajatusta
-koko yritykselle!
-
-Mutta sittenkin, minä halusin tehdä hänet mustankipeäksi.
-
-Kolmesta piiasta voi kokeiluissa ainoastaan Emma tulla kysymykseen,
-ja minä aloin liehailla Emmaa.
-
-Emma, minä tiedän yhden, joka huokailee tähtesi.
-
-Mistä sinä sen tiedät?
-
-Tähdistä.
-
-Minusta olisi parempi, jos sen tietäisit jostain asiasta maan päällä.
-
-Niinpä tiedänkin. Aivan likeltä.
-
-Hän puhelee itsestänsä, sanoi Falkenberg peljäten tulevansa asiaan
-sotketuksi.
-
-Niinpä puhunkin. _Paratum cor meum_.
-
-Mutta Emma oli epäystävällinen eikä huolinut jutella kanssani, vaikka
-olinkin nokkelampi kuin Falkenberg. Mitä -- enkö saisi Emmaakaan
-taipumaan? Silloin minä muutuin ylpeäksi ja äärimmäisen hiljaiseksi,
-käyskelin omia teitäni, piirustelin konettani ja tein pieniä malleja.
-Ja kun Falkenberg iltaisin lauloi ja rouva kuunteli, menin minä
-toiselle puolen väentupaan renkien luo ja pysyttelin siellä. Se oli
-paljon arvokkaampaa. Siinä oli vain se haitta, että Pekka oli tullut
-vuoteen omaksi eikä kärsinyt kirveen eikä vasaran ääntä; minun täytyi
-sen vuoksi mennä ulos vajaan aina kun piti kauemmin takoa.
-
-Mutta aina joskus juolahti ajatuksiini, että rouva ehkä sittenkin
-oli pahoillaan siitä, että olin kyökistä kadonnut. Siltä se minun
-silmiini näytti. Hän sanoi eräänä iltana meidän syödessä:
-
-Olen kuullut rengeiltä, että te valmistelette jotain konetta?
-
-Se on uudenaikainen saha jota hän hourailee, sanoi Falkenberg; mutta
-siitä tulee liian raskas.
-
-Siihen en minä vastannut mitään, olin viekas ja pidin parempana
-kärsiä. Eikö kaikkien keksijäin osa ollut kärsiä tunnustuksen
-puutetta? Odotahan, minun aikani ei ole vielä tullut. Joskus olin
-haljeta halusta ilmaista itseni piioille, että oikeastaan olinkin
-parempain vanhempain lapsia, mutta että rakkaus oli eksyttänyt minut
-harhapoluille; nyt etsin lohdutusta pullosta. Niinpä niin, ihminen
-päättää ja Jumala säätää... Tämä saattaisi sitten myöhemmin tulla
-rouvan korviin.
-
-Minä luulen, että alan tulla väentupaan iltaisin minäkin, sanoi
-Falkenberg.
-
-Ja minä käsitin hyvin, miksi Falkenberg nyt halusi väentupaan: häntä
-ei enää pyydetty laulamaan yhtä usein kuin ennen, mikä sitten lie
-syynä ollut.
-
-
-
-
-18.
-
-
-Kapteeni oli tullut.
-
-Eräänä päivänä tuli luoksemme metsään pitkä mies, jolla oli
-kokoparta. Hän sanoi:
-
-Minä olen kapteeni Falkenberg. Mitenkäs työ sujuu, pojat?
-
-Me tervehdimme kunnioittaen ja vastasimme, että kiitos, kyllä se
-hyvin luistaa.
-
-Puhelimme hetkisen siitä, mitä olimme kaataneet ja mitä oli jäljellä;
-kapteeni kiitti meitä siitä, että kannot olivat lyhyitä ja siistiä.
-Sitten hän laski mitä olimme tehneet päivän osalle ja sanoi, että se
-oli tavallinen määrä.
-
-Kapteeni unohtaa vetää pois sunnuntait, sanoin minä.
-
-Siinä olet oikeassa, vastasi hän. Sitten siitä tulee tavallista
-enemmän. Onko mitään särkynyt? Kestääkö saha?
-
-Kestää.
-
-Ei kumpikaan ole loukkaantunut?
-
-Ei.
-
-Hiljaisuus.
-
-Teidän kai ei oikeastaan tulisi saada ruokaa minulta, mutta kun
-olette sen pitäneet parempana, niin saadaan se ottaa huomioon tilissä.
-
-Me kyllä tyydymme kapteenin päätöksiin.
-
-Sen me teemme, sanoi Falkenbergkin.
-
-Kapteeni kulki pikimältään metsän läpi ja tuli takaisin.
-
-Te ette voisi saada suotuisampaa säätä, sanoi hän. Ei ole yhtään
-lunta poisluotavana.
-
-Ei, ei ole lunta. Mutta pakkasta me voimme toivoa hiukan enemmän.
-
-Miksi niin? Tuleeko liian lämmin?
-
-Kylläpä sitäkin. Mutta erittäin siksi, että saha luistaa paremmin
-pakkasen puremassa puussa.
-
-Oletteko vanhastaan tähän työhön tottuneet?
-
-Olemme.
-
-Tekö laulatte?
-
-En, paha kyllä. Se on hän.
-
-Vai te olette laulaja? Mehän olemme kaimatkin?
-
-Kyllähän tavallaan, vastasi Falkenberg hiukan hämillään. Minun nimeni
-on Lars Falkenberg, kuten, todistuksistani näkyy.
-
-Mistä te olette?
-
-Tröndelagenista.
-
-Kapteeni lähti kotiin. Hän oli ystävällinen, puhui lyhyeen ja
-varmasti, ei hymyillyt eikä laskenut leikkiä. Hänellä oli hyvät,
-hiukan tavalliset kasvot.
-
-Tästä lähtien lauloi Falkenberg vain väentuvassa tai ulkona,
-kyökissä laulaminen loppui kokonaan kapteenin takia. Falkenberg oli
-murheissaan ja puhui synkkiä sanoja, esimerkiksi että hyi perhana
-kuinka koko elämä on vaivaloista ja että yhtä hyvin voisi jonakin
-päivänä hirttää itsensä. Mutta hänen epätoivonsa ei kestänyt kauan.
-Eräänä sunnuntaina hän lähti takaisin niihin kahteen taloon, joissa
-hän oli virittänyt pianoja, ja pyysi todistuksia.
-
-Palattuaan hän näytti minulle paperinsa ja sanoi:
-
-Jossakin pulassa niitä voi käyttää elämänsä ylläpitämiseksi.
-
-Sinä et siis hirtäkään itseäsi?
-
-Suurempi syy sinulla olisi se tehdä kuin minulla, vastasi Falkenberg.
-
-Mutta minäkään en enää ollut niin alakuloinen. Saatuaan koneestani
-vihiä kapteeni halusi heti kuulla siitä enemmän. Katsoessaan
-piirustuksiani hän ensi silmäyksellä älysi, että ne olivat liian
-epätäydelliset, kun olin piirtänyt ne liian pienille lapuille ja olin
-vielä harpinkin puutteessa; hän lainasi minulle ison piirustuskotelon
-ja opetti hiukan konstruktsionilaskentoa. Kapteenikin pelkäsi että
-sahastani tulisi liian hankala. Mutta jatka vaan, sanoi hän, vedä se
-paperille varman mittakaavan mukaan, niin saadaan nähdä.
-
-Minä älysin pian, että jotakuinkin kunnollisesti tehty malli
-antaisi täydellisemmän käsityksen laitoksesta, ja kun olin saanut
-piirustuksen valmiiksi, aloin leikata mallia puusta. Kun ei ollut
-sorvia käytettävänäni täytyi minun kovertaa molemmat valssit ja
-useita pyöriä ja ruuveja käsin. Olin niin toimessa, etten sunnuntaina
-kuullut päivälliskelloa. Kapteeni tuli huutamaan: Päivällinen on
-pöydässä! Nähdessään mitä minä hommailin hän tarjoutui huomisin
-ajamaan sepän luo sorvauttamaan kaikki mitä tarvitsin. Antakaa
-vain mitat minulle, sanoi hän. Tarvitsetteko jotain työkalujakin?
-Pistosahan, hyvä. Muutamia kairoja. Ruuveja. Hienon taltan. Eikö
-muuta?
-
-Hän kirjoitti kaikki muistiin. Hän oli verraton työherra.
-
-Mutta illalla, kun syötyäni kuljin pihan yli väentupaan, huusi rouva
-minua. Hän seisoi pihalla kyökinikkunain varjossa, mutta astui nyt
-aivan luo.
-
-Mieheni on huomannut että -- niin että te käytte liian ohuissa
-vaatteissa, hän sanoi. En tiedä onko -- ottakaa tuo!
-
-Hän pudotti käsiini kokonaisen puvun.
-
-Minä kiitin, sopersin ja änkytin. Minä voisin itse pian ostaa puvun
-itselleni, ei sen kiire ole, en minä tarvitse --
-
-Kyllähän minä tiedän että te itse voitte ostaa, mutta... Toverillanne
-on niin hyvät vaatteet, ja te... Ottakaa ne vain.
-
-Hän riensi heti sisään, aivan kuin nuori tyttö, joka pelkää että
-hänet tavataan liian hyväätekevänä. Minun täytyi huutaa viimeinen
-kiitokseni hänen jälkeensä.
-
-Kun kapteeni seuraavana iltana saapui valsseineni ja pyörineni,
-käytin minä tilaisuutta kiittääkseni häntä vaatteista.
-
-Jaha, no niin, vastasi hän. Se oli vaimoni, joka luuli... Sopivatko
-ne teille?
-
-Kyllä ne sopivat.
-
-Sepä hyvä. Niin se oli vaimoni joka... No, tässä nyt ovat pyörät. Ja
-tässä työkalut. Hyvää yötä.
-
-He olivat varmaan molemmat yhtä halukkaat hyvään työhön. Ja tehtyään
-syyttivät toisiaan. Taisipa siis tämä olla se avioliitto, josta
-uneksijat ovat unelmoineet täällä maan päällä...
-
-
-
-
-19.
-
-
-Metsä on käynyt paljaaksi ja linnunlaulu mykistynyt, varikset vain
-viiden tienoissa rääkyvät ilmoille huutonsa ja leviävät pitkin
-peltoja. Me näemme niitä, Falkenberg ja minä, mennessämme metsään,
-poikanen joka ei vielä ole oppinut pelkäämään maailmaa hypähtelee
-jalkaimme edessä polulla.
-
-Sitten kohtaamme me sirkun, metsävarpusen. Se on jo käväissyt
-metsässä ja palaa nyt takaisin ihmisten luo, joitten joukossa se
-mielellään on ja jotka se tahtoo oppia tuntemaan joka puolelta. Pieni
-soma sirkku! Oikeastaan se kai on muuttolintu, mutta sen vanhemmat
-ovat sille opettaneet että käy päinsä viettää talvi Pohjolassakin;
-nyt se tahtoi opettaa lapsilleen, että talvea sopii olla vain
-Pohjolassa. Mutta muuttajaverta siinä vielä on, se pysyy vaeltajana.
-Jonakin päivänä se kokoo kaikki omaisensa ja kulkee monen seurakunnan
-läpi aivan toisten ihmisten luo, joihin se myöskin haluaa tutustua --
-silloin on haapalehto sirkuista tyhjä. Ja saattaa kulua kokonainen
-viikko, ennenkuin uusi parvi tätä lentävää elämää taas pysähtyy
-haapalehtoon... Jumalani, kuinka monasti olenkaan käynyt ja katsellut
-sirkkua ja ollut siitä huvitettu!
-
-Falkenberg sanoo eräänä päivänä, että hän on kohentunut entiselleen.
-Hän aikoo koota tänä talvena jonkun sata kruunua hirrenhakkuulla
-ja pianonvirityksellä ja lepyttää Emman. Minunkin pitäisi herjetä
-huokailemasta ensimäisen luokan naishenkilöitä ja palata vertaisteni
-pariin, sanoi hän.
-
-Hän oli oikeassa.
-
-Lauvantai-iltana lopetimme hiukan tavallista aikaisemmin päästäksemme
-kauppiaassa käymään. Me tarvitsimme paitoja, tupakkaa ja viiniä.
-
-Seisoessani puodissa havaitsin pienen kuorilla koristellun
-ompelulippaan, sellaisen joita merimiehet entisaikaan ostivat
-satamakaupungeista ja toivat kotiin morsiamilleen; nyt valmistavat
-saksalaiset niitä tuhansittain. Minä ostin lippaan valmistaakseni
-yhdestä kuoresta kynnen piippuuni. Mitä sinä lippaalla teet? kysyi
-Falkenberg. Emmako sen saa? Hänen mustasukkaisuutensa heräsi ja hän
-osti, jottei joutuisi häviölle, silkkiesiliinan Emmalle.
-
-Kotimatkalla me aloimme juoda viiniä ja jaaritella. Falkenberg
-oli yhä mustasukkainen. Silloin minä valitsin sen kuoren, jonka
-tarvitsin, mursin sen irti ja annoin lippaan hänelle. Me olimme
-jälleen ystäviä.
-
-Alkoi pimetä eikä ollut kuutamoa. Yht'äkkiä kuulemme soittoa jostakin
-tuvasta mäeltä, me älysimme että tuvassa oli tanssit, valo välkkyi ja
-sammui kuin majakassa. Nyt mennään sinne, sanoi Falkenberg.
-
-Me olimme hyvällä hatulla.
-
-Kun tulimme tuvalle, tapasimme muutamia nuoria poikia ja tyttöjä,
-jotka seisoivat pihalla vilvoittelemassa; Emmakin oli siellä.
-
-Kas vain, onko täällä Emmakin! huusi Falkenberg hyväntuulisena; hän
-ei ollut ensinkään nurja siitä että Emma oli tänne lähtenyt ilman
-häntä. Emma, tule tänne, minulla on sinulle jotakin.
-
-Hän luuli hyvän sanan riittävän; mutta Emma pyörähti ja meni sisään.
-Kun Falkenberg aikoi hänen perässään, suljettiin häneltä tie ja
-annettiin hänen ymmärtää, ettei hänellä ollut siellä mitään tekemistä.
-
-Mutta Emmahan on siellä. Pyytäkää häntä ulos.
-
-Ei hän tule ulos. Emma on Markus-suutarin kanssa.
-
-Falkenberg seisoi lyötynä. Niin kauan oli hän nyt ollut kylmä Emmaa
-kohtaan, että Emma oli hänet hyljännyt. Kun hän yhä näytti pilvistä
-pudonneelta, alkoivat jotkut tytöt pilkata häntä: eikö hän ole saanut
-voista maksua ja noinko köyhäksi se hänen raukan teki!
-
-Falkenberg asetti kaikkein nähden pullon suullensa ja joi, sitten
-hän kuivasi sen kädellään ja antoi vierusmiehelleen. Syntyi parempi
-mieliala meitä kohtaan, me olimme kelpo miehiä, meillä oli pulloja
-taskuissa ja me annoimme niitten kiertää; lisäksi olimme me vieraita
-ja toimme mukanamme hiukan vaihtelua. Ja Falkenberg sanoi monta
-mukavaa asiaa suutari Markuksesta, jota hän itsepintaisesti kutsui
-Luukkaaksi.
-
-Sisällä jatkui tanssi, mutta yksikään tyttö ei lähtenyt joukostamme.
-Minä varron, että Emmankin tekee mieli takaisin meidän luo, sanoi
-Falkenberg kerskaten. Heleena ja Rönnaug ja Saara siinä seisoivat;
-kun he olivat juoneet pullosta, kiittivät he kauniisti kädestä
-pitäen, niinkuin tapa oli; mutta oli siellä taas toisia, jotka olivat
-hienostuneet ja sanoivat vain: kiitos ryypystä! Heleenasta tuli
-Falkenbergin tyttö, Falkenberg otti häntä vyötäisiltä ja selitti,
-että hänellä oli niinkuin halu häneen. Kun he vetäytyivät yhä
-kauemmaksi meistä muista, ei kukaan heitä siltä huutanut; me muutimme
-pareiksi kaikki tyyni ja kuljimme kukin tietämme metsään. Minä olin
-saanut Saaran.
-
-Kun me palasimme metsästä, seisoi Rönnaug vielä ulkona
-vilvoittelemassa. Onpas siinä tyttöä, oliko hän seisonut täällä
-koko ajan! Minä tartuin hänen käteensä ja juttelin hänelle hiukan,
-hän vain hymyili kaikkeen mitä minä sanoin, eikä vastannut. Kun
-me aloimme mennä metsään päin kuulimme Saaran huutavan jälkeemme
-pimeään: Rönnaug, tule, mennään jo kotiin! Mutta Rönnaug ei
-vastannut, hän oli niin vähäpuheinen. Maitoihoinen hän oli ja iso ja
-hiljainen.
-
-
-
-
-20.
-
-
-Ensi lumi on pudonnut, se sulaa heti, mutta ei taida talvi olla
-kaukana. Meidän metsätyömmekin kapteenin luona on loppumassa, lienee
-vain parin viikon aika jäljellä. Mitä sitten aljetaan? Tunturilla
-oli rautatietyötä ja oli ehkä hirrenhakkuutakin yhdessä ja toisessa
-talossa, johon satuttaisiin. Falkenberg puolsi rautatietyötä.
-
-Mutta minun koneeni ei valmistuisi niin lyhyessä ajassa. Kummallakin
-meillä oli hommamme, paitsi konetta oli minulla tuon kynnen pano
-piippuun ja illan hetket tahtoivat käydä minulle liian lyhyiksi.
-Falkenbergillä taas oli Emma lepytettävänä. Kuinka se oli epävarmaa
-ja edistyi hitaasti! Emma oli seurustellut suutari Markuksen kanssa,
-no niin; mutta Falkenberg puolestaan oli eräänä tunnelmarikkaana
-hetkenä lahjoittanut piika Heleenalle silkkiesiliinan ja kuorilla
-koristellun lippaan.
-
-Falkenberg oli pulassa ja sanoi:
-
-Ei täällä ole muuta kuin vihaa ja haukkumisia ja joutavuutta joka
-taholla.
-
-Niinkö luulet?
-
-Niin, sitä laatua olen minäkin, jos tietää tahdot. Minä en saa häntä
-mukaan tunturille.
-
-Sitten on kai Markus-suutari häntä pidättämässä?
-
-Falkenberg vaikenee synkkänä.
-
-En minä saanut laulamistakaan jatkaa, sanoo hän hetken kuluttua.
-
-Me jouduimme puhumaan kapteenista ja rouvasta. Falkenbergillä oli
-pahoja aavistuksia, heidän välinsä ei ole oikea.
-
-Senkin juorukello! Minä sanon:
-
-Anteeksi, tuommoisesta sinä et ymmärrä yhtään mitään.
-
-Vai niin? vastasi hän kiivaasti. Ja hän kiivastui yhä enemmän ja
-sanoi: oletko sinä ehkä nähnyt heidän juoksevan toistensa jälessä
-joka askeleella ja olevan itse lempeitä keskenänsä? Minä en ole
-kertaakaan kuullut heidän sanovan sanaakaan toisillensa.
-
-Mikä pässinpää, renttu!
-
-Minä en käsitä kuinka sinä sahaat tänäpäivänä, ivailen minä. Katsos,
-millaisen jäljen sinä jätät.
-
-_Minä_ jätän? Kaksi kai meitä tässä on?
-
-No niin, sitten on metsä liian kostea. Käydäänpä taas kiinni
-kirveisiin.
-
-Me hakkasimme pitkän ajan yksiksemme ynseinä ja kiivaina
-kumpainenkin. Mitä hän olikaan uskaltanut heistä valehdella --
-etteivät he koskaan sanoneet sanaakaan toisilleen. Mutta Jumala
-paratkoon, hänhän oli oikeassa! Falkenbergillä oli vainu, hän ymmärsi
-ihmisiä.
-
-Ainakin he puhuvat kauniisti toisistaan meille, sanoin minä.
-
-Falkenberg vain hakkasi.
-
-Minä mietin asiaa enemmän.
-
-Sinä voit olla oikeassa, ettei se ole se avioliitto, josta uneksijat
-ovat unta nähneet, mutta.
-
-Tämä ei sopinut Falkenbergille, hän ei ymmärtänyt siitä sanaakaan.
-
-Päivällislevolla minä aloitin taas keskustelun.
-
-Sinähän sanoit, että jollei kapteeni olisi hyvä hänelle, niin silloin
-paukahtaisi?
-
-Niin sanoinkin.
-
-Mutta ei ole paukahtanut?
-
-Olenko minä sanonut, ettei hän ole hyvä rouvalle? kysyi Falkenberg
-katkeroituneena. Mutta he ovat väsyneet toisiinsa, sitä he ovat.
-Kun toinen tulee, niin toinen lähtee. Kun kapteeni juttelee jotakin
-kyökissä, muuttuu rouva aivan kuin kuolleeksi, silmät väsyvät eikä
-hän kuuntele puhetta.
-
-Me hakkaamme taas pitkän ajan ja mietimme kumpikin omiamme.
-
-Minun täytynee löylyttää hänet, sanoo Falkenberg.
-
-Kenet?
-
-Luukkaan...
-
-Minä valmistin piipun ja lähetin sen Emman mukana kapteenille.
-Kynnestä tuli oikein luonnollinen ja niillä hyvillä kojeilla, jotka
-olin saanut, voin minä upottaa sen sormeen ja kiinnittää ilman että
-nuo pari pientä kuparinaulaa jäivät näkyviin. Minä olin tyytyväinen
-työhöni.
-
-Illalla meidän syödessämme kapteeni tuli kyökkiin piippuineen ja
-kiitti minua siitä; hän nimitti minua taiteilijaksi ja mestariksi.
-Koko kyökki seisoi ja kuunteli tätä ja se tepsi, kun kapteeni sanoi
-että olen mestari. Luulenpa, että sillä hetkellä olisin saanut Emman.
-
-Yöllä tapahtui, että opin kammoamaan.
-
-Luokseni ullakkoon tuli naisenruumis, ojensi vasenta kättään ja
-näytti sitä minulle; peukalon kynsi oli poissa. Minä pudistin
-päätäni, että kyllä minulla oli joskus ollut kynsi, mutta että olin
-heittänyt sen pois ja käyttänyt simpunkuorta sen sijaan. Haamu
-kumminkin yhä seisoi ja minä makasin pelosta täristen. Sitten minä
-sain sanotuksi, ettei minulla paha kyllä ollut siihen enää mitään
-neuvoa, hän sai mennä tiehensä Jumalan nimeen. Ja isä meidän, joka
-olet taivaissa... Haamu tuli suoraan minua kohti, minä ojensin
-molemmat nyrkkini ja kiljahdin jääkylmän kiljahduksen samalla painaen
-Falkenbergin seinää vasten.
-
-Mikä on? huusi Falkenberg. Jeesuksen nimeen --!
-
-Minä heräsin hiestä märkänä ja avasin silmäni, minä makasin avoimin
-silmin ja näin haamun hyvin hitaasti katoovan huoneen pimeyteen.
-
-Se on ruumis, ähkyin minä. Hän tahtoo kynttänsä takaisin.
-
-Falkenberg nousi ihan istualleen sängyssä, aivan valveilla hänkin.
-
-Minä näin hänet! sanoi hän.
-
-Sinäkinkö? Näitkö sormen? Uh!
-
-Minä en mistään hinnasta haluaisi olla sinun housuissasi.
-
-Anna minun maata seinällä! minä pyysin.
-
-Missäs minä sitten makaan?
-
-Ei sinun ole vaaraa, sinä voit huoletta maata tässä äärellä.
-
-Jotta se voi tulla ja temmata minut ensin? Ei kiitos.
-
-Tämän sanottuaan laskeutui Falkenberg takaisin makuulle ja veti
-peiton silmilleen.
-
-Minä ajattelin hiukan mennä makaamaan alas Pekan luo; hän oli
-paranemassa eikä kaiketi tartuttaisi tautiansa minuun. Mutta minä en
-uskaltanut mennä rappusia alas.
-
-Minulla oli huono yö.
-
-Aamulla minä etsin kynttä kaikkialta ja löysinkin sen lattialta
-sahajauhon ja höylänlastujen seasta. Minä hautasin sen metsään
-mennessämme.
-
-Riippuu siitä, eikö sinun pidä viedä kynsi sinne mistä olet sen
-ottanut, sanoi Falkenberg.
-
-Sinne on niin monta peninkulmaa, se on aika matka...
-
-On kysymys, eikö sinua vaadita se tekemään. Ehkei hän halua pitää
-sormea siellä, kynttä täällä.
-
-Mutta minä olin tullut taas rohkeaksi, päivänvalo teki minusta
-uskalikon, minä nauroin Falkenbergin taikauskoa ja sanoin, että tiede
-oli hyljännyt hänen kantansa.
-
-
-
-
-21.
-
-
-Eräänä iltana tuli taloon vieraita, ja kun Pekka yhä oli kipeä ja
-toinen renki vain poikanen, menin minä ottamaan vastaan hevosia.
-Vaunuista astui naisihminen. Kapteenin väki on kai kotona? kysyi hän.
-Vaunujen kolistessa ilmestyi ikkunoihin kasvoja, lamppuja sytytettiin
-eteisessä ja huoneissa, rouva tuli ulos ja huusi: _Oletko_ se sinä,
-Elisabeth? Kuinka minä olen sinua odottanut. Tervetuloa.
-
-Se oli neiti Elisabeth pappilasta.
-
-Onko _hän_ täällä? kysyi hän hämmästyneenä.
-
-Kuka?
-
-Hän tarkoitti minua. Hän oli tuntenut minut...
-
-Molemmat nuoret naiset tulivat seuraavana päivänä luoksemme metsään.
-Minä pelkäsin aluksi, että huhu eräästä ratsastuksesta vieraanpojan
-hevosilla olisi kulkenut pappilaan, mutta rauhoituin, kun en siitä
-mitään kuullut.
-
-Vesijohto on hyvässä kunnossa, sanoi neiti Elisabeth.
-
-Se oli hauskaa.
-
-Vesijohto? kysyy rouva.
-
-Hän on asettanut meille vesijohdon. Kyökkiin ja toiseen kerrokseen.
-Me väännämme vain hanaa. Sellainen sinunkin pitäisi saada.
-
-Vai niin. Voisiko sen laittaa meillekin?
-
-Minä vastasin että kyllä, se voitaisiin kyllä tehdä.
-
-Miksi ette ole puhunut siitä miehelleni?
-
-Minä olen siitä maininnut. Hän tahtoi neuvotella rouvan kanssa.
-
-Kiusallinen vaitiolo. Ei edes tuollaisesta asiasta, joka niin
-läheisesti koski rouvaa, ollut kapteeni hänelle puhunut.
-
-Sanoin jotakin sanoakseni yhteen mittaan:
-
-Joka tapauksessa on liian myöhäistä enää tänä vuonna. Talvi meidät
-ennättäisi, ennenkuin olisimme valmiit. Mutta keväällä kyllä.
-
-Rouva ikäänkuin palasi jostakin kaukaa.
-
-Nyt minä muuten muistan hänen siitä kerran puhuneen, sanoi hän. Että
-me neuvottelimme. Mutta että oli liian myöhäistä... Elisabeth, eikö
-ole aika hauskaa katsella tuollaista hirrenhakkuuta?
-
-Me käytimme joskus köyttä ohjataksemme kaatuvaa puuta, Falkenberg oli
-nyt kiinnittänyt tämän köyden korkealle puuhun, joka seisoi ja huojui.
-
-Miksi te noin teette?
-
-Ohjataksemme puun oikeaan suuntaan... aloin minä selittää.
-
-Mutta rouva ei enää halunnut kuulla minun puhuvan, hän toisti
-kysymyksensä suoraan Falkenbergille ja sanoi:
-
-Eivätkö muuten kaikki suunnat ole oikeita?
-
-Silloin täytyi Falkenbergin vastata:
-
-Ei, kyllä meidän pitää sitä ohjata.
-
-Ettei se murra liian paljon nuorta metsää siitä mihin se kaatuu.
-
-Kuulitko, sanoi rouva ystävättärelleen, kuulitko sinä millainen ääni
-hänellä on. Hän se juuri laulaa.
-
-Kuinka minä murehdin, että olin lörpöttänyt niin paljon huomaamatta
-hänen toivomustansa! Minä tahdoin näyttää hänelle, että ymmärsin
-huomautuksen. Muuten se olikin neiti Elisabeth eikä kukaan muu, johon
-olin rakastunut, hän ei ollut oikukas ja oli yhtä kaunis kuin tuo
-toinenkin, jopa tuhatta vertaa kauniimpi. Minä aioin ruveta rengiksi
-hänen isälleen... Minä aloin nyt säännöllisesti joka kerta, kun
-rouva minua puhutteli katsoa ensin Falkenbergiin ja sitten häneen ja
-viivyttää vastaustani, aivan kuin olisin pelännyt ettei ole minun
-vuoroni. Minä luulen, että häneen alkoi hiukan koskea, kun noin
-käyttäydyin, ja vihdoin hän sanoi arasti hymyillen: Niin, teiltä minä
-kysyin.
-
-Tuo hymy ja nuo sanat... Sydämeni läpi virtasi ilo, minä aloin hakata
-voimaini takaa ja tein tuimia leikkauksia. Työ luisti kuin leikki.
-Kuulin vain aika ajoin mistä oli puhe.
-
-Minä laulan heille tänä iltana, sanoi Falkenberg, kun olimme jääneet
-yksin.
-
-Ilta tuli.
-
-Minä seisoin pihalla ja puhelin hetkisen kapteenin kanssa. Meillä oli
-kolmen neljän päivän työ jäljellä metsässä.
-
-Minne te sitten lähdette?
-
-Rautatietöihin.
-
-Minä ehkä voin käyttää teitä täällä, sanoi kapteeni. Minä aion
-laittaa uuden tien alas viertotielle, vanha on liian jyrkkä.
-Tulkaahan, minä näytän teille.
-
-Hän vei minut päärakennuksen eteläpuolelle ja alkoi viitata, vaikka
-oli jo jokseenkin pimeä.
-
-Ja kun tie on valmis ja yhtä ja toista, niin lienee kevät, sanoi
-hän. Sitten on vesijohto. Pekkahan on muuten kipeä; ei se suju tällä
-tavalla, minulla täytyy olla talonmiehen apua.
-
-Äkkiä kuulemme me Falkenbergin laulavan. Salissa oli sytytetty
-lamppu, Falkenberg oli sisällä ja häntä säestettiin pianolla.
-Sointuaallot tuosta tavattomasta äänestä vierivät korvaamme, ne
-saivat minut vasten tahtoani värisemään.
-
-Kapteeni säpsähti ja katsahti ikkunoihin.
-
-Mutta -- sanoi hän yhtäkkiä, lienee parasta antaa tien teonkin jäädä
-kevääseen. Kuinka kauan sanoittekaan vielä viipyvänne metsässä?
-
-Kolme neljä päivää.
-
-Hyvä, sanotaan sitten ne kolme neljä päivää ja lopetetaan tälle
-vuodelle.
-
-Se oli ihmeen pikainen päätös! mietin minä.
-
-Minä sanoin:
-
-Ei ole mitään syytä rakentaa tietä talvella, joistakin syistä on
-parempi toisin. Pitää särkeä kiviä, ajaa mulkkeroita --
-
-Niin sen minä kyllä tiedän, mutta... Ei minun pitää sisään kuulemaan
-laulua.
-
-Kapteeni meni sisään.
-
-Minä ajattelin: Sen hän nyt varmasti teki kohteliaisuudesta,
-hän tahtoi olla mukana Falkenbergin saliin tuomisessa. Mutta
-todellisuudessa hän olisi mieluummin jutellut minun kanssani.
-
-Kuinka olinkaan itserakas ja kuinka pahasti minä erehdyin!
-
-
-
-
-22.
-
-
-Sahani isommat osat olivat valmiit, minä voin panna sen kokoon ja
-koetella sitä. Aitan portaitten luona oli tuulenkaataman haavan
-kanto, minä kiinnitin koneeni siihen ja tulin heti vakuutetuksi
-siitä, että saha leikkasi. No jaa, hiljaa te pikkuiset, tehtävä on
-ratkaistu! Teräksi olin minä ostanut ison pistosahan, jonka koko
-hamaran varustin hampailla; nämä hampaat tarttuivat sahattaissa
-pieneen hammasrattaaseen, joka oli laitettu kitkan vuoksi ja jota
-kuljetti painevieteri. Itse vieterin minä olin alkuaan tehnyt
-leveästä Emmalta saamastani liivinluusta, mutta koeteltaessa se
-osoittautui liian hervakaksi ja silloin minä valmistin uuden jousen
-vain kuusi millimetriä leveästä sahanterästä, josta olin laskenut
-pois hampaat. Mutta tämä uusi vieteri taas näytti jännittävän liikaa.
-Minun täytyi silloin selviytyä miten parhain taisin vetämällä
-vieterin vain puolitiehen ja kun se oli lauennut peräti vetämällä se
-uudelleen.
-
-Minä en paha kyllä osannut yhtään teoriaa, minun täytyi melkein koko
-ajan edistyä koettelemalla ja se viivytti työtäni. Niinpä minun oli
-täytynyt hyljätä koko kartiomainen välityslaitos, joka osoittautui
-liian raskaasti vaikuttavaksi, ja suunnitella koko laitos uudelleen,
-yksinkertaisemman järjestelmän mukaan.
-
-Oli sunnuntai, kun asetin koneeni haavan kantoon; uusi valkoinen
-puulaite ja kiiltävä sahanterä välkkyivät auringonpaisteessa.
-Ikkunoihin ilmestyi pian kasvoja, kapteeni tuli ulos. Kun minä
-tervehdin, ei hän vastannut, tuli vain päin ja tuijotti jäykästi
-koneeseen.
-
-Kuinka se käy?
-
-Minä annoin sahan liikkua.
-
-Kas kas, minä luulen tosiaan --!
-
-Rouva ja neiti Elisabeth tulivat ulos, kaikki piiat tulivat ulos,
-Falkenberg samoin. Ja minä annoin sahan liikkua. No niin, olkaahan
-nyt vain vaiti, kaikki te pienet!
-
-Kapteeni sanoi:
-
-Eikö kulu liiaksi aikaa, kun tämä laitos on asetettava joka puuhun?
-
-Aikaa voittaa takaisin jonkunverran sen kautta että sahaaminen käy
-paljon helpommin. Ei tässä koskaan tarvitse pusertaa.
-
-Miksi?
-
-Siksi että _sivupaineen_ toimittaa jousi. Se on tuo painaminen joka
-miehiä pahiten väsyttää.
-
-Entäs loppu aikaa?
-
-Minä aijon hyljätä koko ruuvin ja sen sijaan asettaa kouran, joka
-voidaan painaa kiinni yhdellä iskulla. Kourassa on rivi hakoja ja sen
-voi kiinnittää kaikensuuruisiin puihin.
-
-Minä näytin hänelle piirustusta tästä kourasta, jota en ollut ehtinyt
-valmistaa.
-
-Kapteeni pani itse sahan käyntiin ja koetteli paljonko voimaa se
-tarvitsi. Hän sanoi:
-
-On kysymys eikö käy liian raskaaksi vetää sahaa joka on kaksi kertaa
-leveämpi kuin tavallinen metsäsaha.
-
-Se on selvä, sanoi Falkenberg, te sen kyllä ymmärrätte.
-
-Kaikki katsoivat Falkenbergiin ja sitten minuun. Nyt piti minun esiin:
-
-Yksi mies voi liikuttaa täyteen lastattua tavaravaunua, sanoin minä.
-Tässä on kaksi miestä vetämässä edestakaisin sahaa joka liukuu
-kahdella pyörivällä rullalla, jotka taas kulkevat kahta öljyttävää
-teräskiskoa pitkin. Tämä saha tulee olemaan melkoista keveämpi vetää
-kuin vanha, sitä voi hätätilassa liikuttaa yksi ainoa mies.
-
-Minä pidän sitä melkein mahdottomana.
-
-Saadaan nähdä.
-
-Neiti Elisabeth kysyi puoleksi leikillä:
-
-Mutta sanokaa nyt minulle, joka en tästä mitään ymmärrä, miksei ole
-paras sahata puu suoraan poikki kuten ennenmuinoin?
-
-Hän tahtoo poistaa sahaajalta sivultapainamisen, selitti kapteeni.
-Tällä sahalla voi tosiaankin tehdä vaakasuoran leikkauksen käyttäen
-samaa painamistapaa jota vaatii alaspäin kohtisuoraan liikkuva saha.
-Ajatelkaahan: te painatte alaspäin ja se vaikuttaa sivulle. Sanokaa,
-kääntyi hän minulta kysymään, ettekö luule että tulee painetuksi
-sahanterää päistä alas, joten leikkauksesta tulee konveksi?
-
-Sen estävät ensinnäkin nämä kaksi rullaa, joitten päällä saha lepää.
-
-Se auttaa tosin hiukan. Ja toiseksi?
-
-Toiseksi on tällä laitoksella mahdoton tehdä konveksia leikkausta,
-vaikka tahtoisikin. Sahanterässä on nimittäin T:n muotoinen hamara,
-joka tekee sen käytännöllisesti puhuen taipumattomaksi.
-
-Minä luulen kapteenin tehneen muutamat muistutuksensa vasten parempaa
-tietoa. Hän olisi itse tiedoillansa voinut niihin vastata paremmin
-kuin minä. Sitävastoin oli siinä muita seikkoja, joita kapteeni ei
-huomannut, mutta jotka minua suuresti huolestuttivat. Kone, jota
-kuljetellaan ympäri metsän, ei saisi olla mikään hieno laitos, ja
-siksi pelkäsinkin että nuo molemmat teräskiskot voisivat loukkaantua
-ja joko katketa tai taipua, niin etteivät rullat luistaisi. Kysymys
-oli voisiko tulla toimeen ilman kiskoja ja asettaa rullat sahan
-hamaraan alle. Koneeni ei suinkaan ollut valmis...
-
-Kapteeni meni Falkenbergin luo ja sanoi:
-
-Ei suinkaan teillä ole mitään sitä vastaan että kyyditsette
-naisväkeämme huomenna pitemmän matkan? Pekka on kuitenkin liian kipeä.
-
-Eihän toki, ei minulla ole mitään sitä vastaan.
-
-Neiti lähtee takaisin pappilaan, sanoi kapteeni mennessään. Teidän
-täytyy olla ulkona kello kuusi.
-
-Falkenberg oli pelkkää iloa ja riemua hänelle osoitetun luottamuksen
-johdosta ja syytti leikillä minua hänen kadehtimisestaan.
-Todellisuudessa minä en suinkaan ollut kateellinen. Hetkisen minua
-ehkä hiukan pisteli se, että toveriani pidettiin minua parempana,
-mutta minä halusin ehdottomasti paljon mieluummin olla yksin ulkona
-metsän hiljaisuudessa kuin istua kuskipukilla palelemassa.
-
-Falkenberg oli helmeilevän hilpeä ja sanoi:
-
-Sinä muutut kateudesta ihan keltaiseksi, sinun pitäisi ottaa sisään
-jotakin, hiukan amerikkalaista öljyä.
-
-Hän puuhaili koko aamupäivän lähtövalmistuksissa, pesi vaunut,
-voiteli pyörät, tarkasti valjaat. Ja minä autoin häntä.
-
-Sinä et luultavasti edes osaa ohjata kaksivaljakkoa, sanoin minä
-häntä kiusoitellakseni. Mutta minä opetan sinulle tärkeimmät seikat
-huomenna ennen lähtöä.
-
-Minun mielestäni on oikein synti, että voit noin pahoin vain
-sentähden, että säästyy kymmenen äyrin edestä amerikkalaista öljyä,
-vastasi hän.
-
-Meidän kesken ei tullut kysymykseen muu kuin leikki ja ilonpito.
-
-Illalla tuli kapteeni sanomaan minulle:
-
-Minä olisin säästänyt teitä ja lähettänyt toverinne naisten mukana,
-mutta neiti Elisabeth vaatii teidät.
-
-Minut?
-
-Sentähden että olette vanhat tutut.
-
-No, ei minun toverinikaan mikään vaarallinen mies ole.
-
-Onko teillä mitään matkaa vastaan?
-
-Ei.
-
-Hyvä. Siis te lähdette.
-
-Päässäni syntyi heti ajatus: Oho, minä se olen sittenkin jota naiset
-pitävät parempana, sillä minä olen keksijä ja sahanomistaja ja kun
-puhdistan itseni hienoksi, olen hyvän näköinen, loistavan näköinen.
-
-Mutta Falkenbergille oli kapteeni antanut selvityksen, joka yhdellä
-iskulla musersi turhamaisuuteni: Neiti Elisabeth veisi minut vielä
-kerran pappilaan, jotta hänen isänsä saisi vielä kerran koettaa saada
-minut rengikseen. Hän oli isänsä kanssa siitä sopinut.
-
-Minä mietin ja mietin tuota selitystä.
-
-Mutta jos sinä rupeat pappilaan, niin rautatietyöstämme ei tule
-mitään, sanoi Falkenberg.
-
-Minä vastasin:
-
-Minä en rupea.
-
-
-
-
-23.
-
-
-Varhain aamulla lähdin ajamaan naisia, jotka istuivat suljetuissa
-vaunuissa. Aluksi oli kelpo lailla kylmä, villapeitteeni oli nyt
-suureksi hyödyksi ja minä käytin sitä vuoroin polvillani vuoroin
-hartioillani.
-
-Minä ajoin samaa tietä, jota olimme Falkenbergin kanssa vaeltaneet,
-ja tunsin paikan toisensa jälkeen: tuolla ja tuolla viritti
-Falkenberg pianoja, tuolla kuulimme harmaanhanhen... Aurinko nousi,
-tuli lämmin, tunnit kuluivat; eräässä tienhaarassa koputtivat naiset
-vaununikkunaan ja sanoivat, että oli päivällisaika.
-
-Minä näin auringosta että oli aivan liian aikaista rouvasväen syödä
-päivällistä, jota vastoin minun sopi se kyllä tehdä; mehän söimme,
-Falkenberg ja minä, kello kaksitoista. Minä ajoin siis eteenpäin.
-
-Ettekö voi pysäyttää! huusivat naiset.
-
-Teidänhän on tapana syödä kello kolme... Minä luulin...
-
-Mutta meidän on nälkä.
-
-Minä ajoin vaunut sivuun, riisuin hevoset valjaista ja hain
-niille vettä. Olivatko nuo merkilliset ihmiset sovittaneet minun
-syöntiaikani mukaan omansa?
-
-Olkaa hyvä! huudetaan.
-
-Kun en mielelläni voinut syödä heidän kanssansa, jäin hevosten luo
-seisomaan.
-
-No? sanoi rouva.
-
-Olkaa hyvä ja antakaa minulle jotakin, sanoin minä.
-
-He antoivat minulle molemmin eivätkä luulleet minun saavan
-kyllikseni; minä avasin olutpulloja ja sain niistäkin runsaan osani,
-siitä syntyi maantiejuhla, pieni seikkailu elämässäni. Rouvaa
-uskalsin minä kaikkein vähimmin katsella, jottei hänen tarvitsisi
-tuntea itseänsä loukatuksi.
-
-He juttelivat ja laskivat leikkiä keskenään ja ottivat ystävyydestä
-minutkin mukaan. Neiti Elisabeth sanoi:
-
-Ajatelkaa, minusta tuntuu niin hauskalta syödä ulkona. Eikö teistäkin?
-
-Nyt ei hän sinutellut kuten ennen.
-
-Se ei ole niinkään uutta hänelle, sanoi rouva. Hänhän syö joka päivä
-metsässä.
-
-Voi tuota ääntä, silmiä, naisellisen hellää ilmettä kädessä, joka
-ojensi lasia minulle... Minäkin olisin voinut jotakin sanoa, kertoa
-yhtä tai toista avarasta maailmasta ja huvittaa heitä, minä olisin
-voinut neuvoa heitä, kun he lörpöttelivät eivätkä tietäneet miten
-kameelilla ratsastetaan tai viiniä korjataan...
-
-Minä kiiruhdin syöntiä päästäkseni pois. Otin pytyn ja menin
-noutamaan hevosille lisää vettä, vaikka se oli tarpeetonta; minä
-istuin puronrantaan.
-
-Hetken kuluttua huusi rouva minulle:
-
-Tulkaa hevosten luo. Me lähdemme metsään katsomaan löytäisimmekö
-humalanlehtiä tai jotain sentapaista.
-
-Mutta kun minä tulin vaunujen luo, olivat he yksimielisiä siitä että
-humala oli karistanut lehtensä ja ettei täällä ollut pihlajanmarjoja
-eikä kirjavia lehtiä.
-
-Metsästä ei löydä mitään, sanoi neiti. Ja hän kysyi taas minulta
-suoraan:
-
-Sanokaapa, eihän teillä ole täällä laisinkaan kirkkomaata missä
-kävellä?
-
-Ei?
-
-Voitteko tulla ilman toimeen? Sitten hän selitti rouvalle että minä
-olin ihmeellinen mies, joka kävelin öisin kalmistoissa kuolleita
-tapaamassa. Siellä minä muka koneenikin keksin.
-
-Sanoakseni jotain kysyn häneltä, miten nuor' Erik voi. Hänen
-hevosensahan pillastui, hän sylki verta...?
-
-Kyllä hän toipuu, vastasi neiti lyhyeen. Emmekö lähde kohta, Lovise?
-
-Niin, emmekö voi lähteä?
-
-Jos niin haluatte, vastasin minä.
-
-Sitten taas ajettiin.
-
-Tunnit kuluvat, aurinko laskee, sää muuttuu jälleen koleaksi,
-raa'aksi; myöhemmin alkaa tuulla ja sataa, puoleksi vettä, puoleksi
-lunta. Me kuljimme ohi kappelikirkon, parin maakaupan, sivuutimme
-talon toisensa jälkeen.
-
-Sitten koputettiin vaunun ikkunaan.
-
-Täällähän te eräänä yönä ratsastitte vierailla hevosilla? kysyi neiti
-nauraen. Me olemme tietysti siitä kuulleet.
-
-Se tuotti huvia molemmille naisille.
-
-Minä keksin vastata:
-
-Ja sittenkin tahtoo isänne minut rengiksi, eikö niin?
-
-Kyllä.
-
-Kun tästä kerran puhe tuli, neiti, niin mistä isänne tiesi minun
-olevan työssä kapteeni Falkenbergillä? Tehän itse hämmästyitte
-nähdessänne minut siellä?
-
-Nopeasti mietittyään vastasi hän rouvaan katsoen:
-
-Minä kirjoitin siitä kotiin.
-
-Rouva loi silmänsä alas.
-
-Minä sain sen käsityksen, että tuo nuori tyttö pani omiaan.
-Mutta erinomaisia vastauksia hän antoi ja tukki minun suuni. Ei
-ollut ollenkaan mahdotonta, että hän tuommoisessa tavallisessa
-arkikirjeessä oli kirjoittanut vanhemmilleen tähän tapaan: Ja
-arvatkaas kenen minä täällä tapasin? Hän, joka sinne meille laittoi
-vesijohdon, hakkaa nyt hirsiä täällä kapteenin luona...
-
-Mutta päästyämme perille pappilaan oli otettu uusi renki ja oli hän
-jo tullutkin, hän oli ollut palveluksessa kolme viikkoa. Hän otti
-vastaan hevoset.
-
-Minäpä mietin yhä uudelleen: minkä vuoksi minut valittiin kuskiksi?
-Siksi kai että minua hiukan hyvitettäisiin, kun Falkenberg oli saanut
-laulaa salissa. Mutta eivätkö nuo ihmiset sitten ymmärtäneet että
-minä olin se mies, joka ennen pitkää saattoi valmistaa keksintönsä
-eikä kaipaisi enää minkäännäköisiä hyviä töitä!
-
-Minä kävelin sinne tänne synkkänä ja happamana ja itselleni kiukussa,
-söin kyökissä, sain vesijohdosta Olinen siunauksen, ruokin hevoseni.
-Pimeän tullen menin latoon peitteineni...
-
-Heräsin siihen, että joku hapuili minua.
-
-Et sinä saa täällä maata, ymmärräthän sen, sinä palellut kuoliaaksi,
-sanoi papin rouva. Tulehan minä näytän sinulle.
-
-Me juttelimme asiasta hetkisen, minä en halunnut muuttaa ja sain
-hänetkin istumaan. Hän oli kuin liekki, ei, luonnon lapsi hän oli.
-Hänen sisässään soi vielä hurmaava valssinsävel.
-
-
-
-
-24.
-
-
-Aamulla oli mielialani parempi, olin jäähtynyt ja järkiintynyt,
-tyydyin kohtalooni. Minun olisi vain pitänyt tietää oma parhaani eikä
-koskaan jättää tätä paikkaa, minä olisin päässyt tänne rengiksi ja
-ollut ensimäinen vertaisteni joukossa. Niin, ja juurittunut lujasti
-hiljaiseen maalaiselämään.
-
-Rouva Falkenberg seisoi pihalla. Tuo vaalea ihminen oli kuin pylväs,
-hän seisoi keskellä isoa pihamaata eikä hänellä ollut hattua päässä.
-
-Minä toivotin hyvää huomenta.
-
-Hyvää huomenta! vastasi hän ja asteli minua kohti. Hän kysyi hyvin
-hiljaa: Minä olisin katsonut mihin teidät sijoitettiin eilen illalla,
-mutta en päässyt. Tietysti minä olisin päässyt, mutta... Ettehän toki
-ladossa maannut?
-
-Minä kuulin viimeiset sanat kuin unessa enkä tullut vastanneeksi.
-
-Miksi ette vastaa?
-
-Niin, että minä kyllä makasin ladossa. Kyllä.
-
-Makasitteko? Kävikö se päinsä?
-
-Kyllä.
-
-Vai niin. Niinniin. Me lähdemme kotiin päivemmällä.
-
-Hän kääntyi ja meni pois kasvot yhtenä ainoana punastuksena...
-
-Harald tuli ja pyysi minua tekemään leijan.
-
-Minä teen sinulle leijan, vastasin minä typerryksissäni, mahtavan
-leijan joka lentää pilviin. Sen minä teen todellakin.
-
-Me teimme työtä pari tuntia, Harald ja minä, hän oli kovin
-rakastettava viattomassa innossaan, minä taas ajattelin kaikkea muuta
-kuin leijaa. Me sidoimme useita metrejä pitkän pyrstön, liimasimme
-ja neuloimme langalla; kaksi kertaa tuli neiti Elisabeth katsomaan.
-Hän oli ehkä yhtä suloinen ja vilkas kuin ennenkin, mutta minä en
-välittänyt siitä mitä hän oli enkä ajatellut häntä.
-
-Sitten tuli käsky valjastaa hevoset. Minun olisi pitänyt totella
-tätä määräystä heti, sillä matka oli pitkä; mutta sensijaan minä
-lähetin Haraldin sisään pyytämään puolen tunnin lykkäystä. Ja niin me
-askarsimme, kunnes leija oli valmis. Huomisin kun liisteri oli kuiva
-voisi Harald laskea leijan ilmoille, seurata sitä katseellaan ja
-tuntea mielessään outoa liikutusta kuten minä nyt.
-
-Hevoset ovat valjaissa.
-
-Rouva tulee ulos; papin koko perhe saattaa häntä.
-
-Pappi ja hänen rouvansa tuntevat kumpikin minut, vastaavat
-tervehdykseeni ja sanovat jonkun sanan; mutta minä en kuullut mitään
-heille rengiksi tulosta. Ja sinisilmäinen papinrouva seisoi ja
-katseli minua vinon viekkaasti, hän kun tunsi minut.
-
-Neiti Elisabeth tuo evästä ja peittelee ystävättärensä vaunuihin.
-
-Etkö todellakaan tahdo enempää ympärillesi? kysyy hän viimeisen
-kerran.
-
-En kiitos, kyllä tämä riittää. Hyvästi, hyvästi.
-
-Olkaa nyt yhtä näppärä kuski kuin eilenkin, sanoo neiti ja nyökkää
-minullekin.
-
-Me lähdemme ajamaan.
-
-Päivä on kolea ja raaka ja minä huomasin heti, ettei peitto suojannut
-rouvaa kunnollisesti.
-
-Me ajamme tunnin toisensa jälkeen, hevoset jotka tietävät olevansa
-kotimatkalla juoksevat kehoittamatta, ja kun minulla ei ole rasoja,
-kangistuvat käteni ohjaksia pidellessä. Erään vähässä matkassa
-tiestä olevan tuvan kohdalla koputtaa rouva vaununikkunaan, että on
-päivällisaika. Hän astuu ulos ja on kylmästä kalpea.
-
-Me menemme tuohon tupaan syömään, sanoi hän. Tulkaa te jälessä, kun
-ehditte, ja ottakaa kori mukaan.
-
-Sitten hän lähti astelemaan mäkeä ylös.
-
-Kylmän tähden hän kaiketi tahtoo syödä tuossa vieraassa tuvassa,
-mietin minä; sillä ei suinkaan hän minua pelkää... Minä sidon hevoset
-ja annan niille ruokaa; kun ilma näyttää vielä kylmenevän, heitän
-öljykankaat niitten selkään taputan niitä ja menen koreineni ylös
-tupaan.
-
-Tuvassa on kotona vanha vaimo, hän sanoo että olkaa hyvä, tulkaa vain
-sisään! ja kiehuttaa edelleen kahvipannuansa. Rouva ottaa tavarat
-korista ulos ja sanoo minuun katsomatta: Minun kai pitää antaa teille
-tänäänkin? Tuhat kiitosta vain.
-
-Me syömme äänettöminä. Minä istun pienellä penkillä oven suussa,
-lautaseni penkillä vieressäni; rouva istuu pöydän ääressä ja katselee
-melkein koko ajan ulos ikkunasta eikä saa ollenkaan ruokaa alas.
-Silloin tällöin hän sanoo jonkun sanan vaimolle, silloin tällöin luo
-hän lautaselleni silmäyksen eikö se vielä ole tyhjä? Pikku tupanen on
-kovin ahdas, minusta ikkunaan ei ole enempää kuin kaksi askelta, niin
-että me kumminkin istumme yksissä.
-
-Kun kahvi tulee, en minä saakaan kuppia sopimaan penkin päähän, istun
-vain ja pidän sitä kädessäni. Silloin kääntää rouva koko kasvonsa
-minuun päin ja sanoo silmät alasluotuina: Tässähän on tilaa.
-
-Minä kuulen sydämeni ankaran jyskytyksen, mutisen jotakin:
-
-Kiitos, se käy erinomaisesti... Minä mieluimmin...
-
-Epäilemättä on hän levoton, hän pelkää minua, pelkää minun sanovan
-jotakin, tekevän jotakin; hän istuu taas kasvot poispäin kääntyneinä,
-mutta minä näen hänen rintansa aaltoavan raskaasti. Olkaahan
-rauhassa, mietin minä, ei sanaakaan ole pääsevä kurjasta suustani!
-
-Minun pitäisi viedä tyhjä lautanen ja kuppi takaisin pöydälle, mutta
-pelkään säikyttäväni häntä, jos astun sinnepäin. Minä kalistan hiukan
-kuppiani, jotta hän huomaisi, vien tavarat ja kiitän.
-
-Hän yrittää äidilliseen tapaansa:
-
-Ettekö tahdo enempää? Minä en käsitä...
-
-En, tuhat kiitosta... Panenko tavarat koriin takaisin? Mutta minä en
-ehkä osaa.
-
-Tulin katsoneeksi käsiäni, lämpöisessä tuvassa ne olivat hirveästi
-paisuneet, käyneet muodottomiksi ja kömpelöiksi, minä tuskin voinkaan
-siirtää mitään koriin. Hän lienee huomannut mitä ajattelin, katsoi
-ensin käsiäni, sitten lattiaan ja sanoi suun vetäytyessä nauruun:
-
-Eikö teillä ole vanttuita?
-
-Ei, en minä tarvitse niitä.
-
-Minä menin takaisin paikalleni ja odotin, että hän asettaisi tavarat
-takaisin koriin niin, että voisin ottaa sen mukaani. Äkkiä hän taas
-kääntyy minuun päin ja kysyy, katse yhä kiinni lattiassa:
-
-Mistä te olette?
-
-Norrlannista.
-
-Hiljaisuus.
-
-Minä uskalsin vuorostani kysyä häneltä:
-
-Onko rouva ollut siellä?
-
-Olen lapsuuteni aikana.
-
-Samassa hän katsoi kelloansa aivan kuin katkaistakseen enemmät
-kysymykseni ja samalla muistuttaakseen minua ajasta.
-
-Minä nousin heti ja menin hevosten luo.
-
-Oli jo hiukan pimennyt, taivas tummeni ja alkoi pudota märkää
-lumiräntää. Minä otin kaikessa hiljaisuudessa ajo-istuimelta
-peitteeni ja pistin sen vaunujen etuistuimen alle, sen tehtyäni
-juotin hevoset ja valjastin ne. Vähän ajan kuluttua tuli rouva mäkeä
-alas, minä menin häntä vastaan koria noutamaan.
-
-Minne te menette?
-
-Koria hakemaan.
-
-Kiitos, ei tarvitse. Ei siellä ole mitään mukaan otettavaa.
-
-Me menimme vaunujen luo, hän astui sisään ja minä aijoin hiukan
-auttaa häntä käärimällä peitteitä. Sitten löysin etuistuimen alta
-uuden peitteen ja piilotin tarkoin reunat, ettei hän sitä tuntisi.
-
-Mikä onni! sanoi rouva. Missä se oli? Täällä.
-
-Minä olisin kyllä saanut useampiakin peitteitä pappilasta, mutta nuo
-ihmisparathan eivät olisi koskaan saaneet niitä takaisin... Kiitos,
-minä saan hyvin itse... Ei kiitos, minä saan itse... Laittakaa
-itsenne valmiiksi.
-
-Minä suljin vaununoven ja nousin ylös.
-
-Jos hän nyt taas koputtaa vaununikkunaan, niin se on peitteestä ja
-silloin minä en pysäytä, ajattelin.
-
-Tunti toisensa jälkeen kuluu, tulee nokipimeä, sataa ja pyryää aina
-yhä ankarammin, tie käy yhä pehmeämmäksi. Silloin tällöin minä
-hyppään istuimelta alas ja juoksen vaunujen vierellä saadakseni
-lämmintä, vaatteeni valuvat vettä.
-
-Me lähestymme kotia.
-
-Kunpa nyt vain ei olisi liiaksi valoa, niin että hän tuntee peitteen,
-mietin minä.
-
-Paha kyllä oli aivan valoisa, rouvaa oli odotettu.
-
-Hädissäni minä pysäytin hevoset kappaleen matkaa rappusista ja avasin
-vaunun oven.
-
-Miksi --? Ei, mitä se merkitsee?
-
-Minä ajattelin että olisitte niin hyvä ja astuisitte alas tästä. Maa
-on niin pehmeää... Pyörät...
-
-Hän kai luuli minun houkuttelevan häntä ulos jotain tehdäkseni,
-Jumala sen tiennee, hän sanoi:
-
-Herra varjelkoon, ajakaa!
-
-Hevoset nykäisivät ja pysähtyivät pahimpaan valoon.
-
-Emma tuli ulos ja otti rouvan vastaan. Rouva jätti hänelle peitteet,
-jotka hän vaunuissa istuessaan edeltäkäsin oli käärinyt kokoon.
-
-Kiitos kyydistä! sanoi hän minulle. Siunatkoon kuinka olette märkä!
-
-
-
-
-25.
-
-
-Perillä odotti minua omituinen uutinen: Falkenberg oli ruvennut
-kapteenin rengiksi.
-
-Tämä tapaus särki sopimuksemme ja jätti minut yksin. Minä en voinut
-ymmärtää koko juttua. Mutta voisinhan sitä huomenna miettiä.
-
-Kello siirtyy kahteen yöllä ja minä makaan yhä valveilla väristen ja
-miettien. Koko tänä aikana en mitenkään pääse lämpöiseksi, sitten
-vihdoin vilu kääntyy kuumuudeksi, makaan täydessä kuumeessa... Kuinka
-pelokas hän olikaan eilen, ei uskaltanut syödä kanssani maantiellä
-eikä avannut minulle silmiään koko matkalla... Kun minä selvänä
-hetkenä käsitän voivani herättää Falkenbergin levottomuudellani ja
-ehkä puhua houreissa, puren hampaani yhteen ja hyppään ylös. Vedän
-märät vaatteet jälleen ylleni, kompuroin rappuja alas ja lähden
-juoksemaan yli peltojen. Hetken kuluttua alkavat vaatteeni minua
-lämmittää, minä suuntaudun metsään päin työpaikallemme hien ja
-sateen valuessa pitkin kasvojani. Kunpa vain nyt löytäisin sahan
-ja saisin huitoa kuumeen pois ruumiistani; se on vanha koeteltu
-parannuskeinoni. Minä en löydä sahaa, mutta löydän kirveeni sieltä
-minne sen olin piilottanut lauvantai-iltana, ja alan hakata. On niin
-pimeä että näen tuskin mitään; mutta minä tunnustelen hakkausta käsin
-silloin tällöin ja kaadan useita puita. Hiki valuu ruumiistani.
-
-Kun olen kyllin uupunut, piilotan kirveen entiseen paikkaansa; päivä
-alkaa valjeta, minä juoksen kotiin.
-
-Missä sinä olet ollut? kysyy Falkenberg.
-
-Minä en tahdo hänen saavan tietää eilisestä vilustumisestani, hän
-ehkä siitä juttelisi kyökissä, mutisen sen vuoksi jotain etten oikein
-tiedä missä olen ollut.
-
-Sinä olet kaiketi ollut Rönnaugin luona, sanoo hän.
-
-Minä vastaan että niin, minä olen ollut Rönnaugin luona, koska hän
-sen arvasi.
-
-Ei suinkaan se mikään vaikea arvattava ollut, sanoo hän. Minä
-puolestani en enää koskaan käy tyttöjen luona.
-
-Sinä siis saat Emman?
-
-Niin, siltä se näyttää. Oli oikein kiusallista ettet sinäkin voinut
-jäädä tänne. Olisit ehkä saanut jonkun toisista.
-
-Hän kehittelee tätä edelleen, että minä ehkä olisin saanut toisista
-piioista kenen olisin mielinyt, mutta että kapteeni ei voinut enää
-minua käyttää. Minun ei tarvinnut enää huomennakaan metsään... Minä
-kuulen Falkenbergin sanat kaukaa, yli unen meren, joka lähestyy minua.
-
-Aamulla on kuume tiessään, olen hiukan väsynyt, mutta laittaudun
-kuitenkin lähtemään metsään.
-
-Ei sinun tarvitse enää ottaa metsä vaatteita yllesi, sanoo
-Falkenberg. Minähän puhuin siitä sinulle.
-
-Jaa, tosiaankin! Mutta minä otan sittenkin metsävaatteet ylleni,
-toiset ovat kovin märät. Falkenberg on hiukan hämillään sentähden
-että on minusta eronnut; mutta hän puolustaa itseään sillä, että hän
-luuli minun ruvenneen pappilaan.
-
-Sinä et siis lähde mukaan tunturille? kysyin minä.
-
-Hm. Ei, enpä kyllä taida lähteä. Ei, sinä itsekin ymmärrät että olen
-väsynyt maailmalla haljuilemaan. Enkä minä tämän parempaa löydä.
-
-Minä olen olevinani ikäänkuin en siitä sen enempää välittäisi,
-yht'äkkiä herättää mielenkiintoani Pekka; hänen, mies paran laita
-pahin on, joutuu pois ja kodittomaksi.
-
-Kodittomaksi, sanot! vastaa Falkenberg. Kun hän on maannut täällä
-tyystin ne viikot, jotka hän lain mukaan saa sairastaa, niin hän
-lähtee kotiinsa takaisin. Hän on talon poika.
-
-Sitten Falkenberg suorin sanoin selittää tuntevansa itsensä vain
-puoleksi ihmiseksi sitten kun meidän pitää erota. Ellei Emmaa olisi,
-olisi hän kapteenin pettänyt.
-
-Kas tässä, sanoi hän, saat nämä.
-
-Mitä se on?
-
-Todistukset. Minä en voi niitä nyt käyttää, mutta sinut ne voivat
-pelastaa pulasta. Jos sattuisit joskus pianoa virittämään.
-
-Hän ojentaa minulle sekä paperit että viritysavaimen.
-
-Mutta kun minulla ei ole Falkenbergin hyvää korvaa, eivät nämä
-tavarat minua hyödytä, ja minä sanon että voin helpommin virittää
-talon kuin pianoa.
-
-Silloin kajahuttaa Falkenberg naurun ja tuntee mielensä keventyneen,
-kun minä olen noin leikkisä loppuun asti...
-
-Falkenberg on mennyt. Minulla on nyt aikaa laiskoitella ja minä
-paneudunkin vaatteet yllä sänkyyn, lepäilen ja ajattelen. No,
-työmmehän oli lopussa, me olisimme joka tapauksessa lähteneet, en
-minä voinut toivoa saavani täällä olla aina ja ijäisesti. Ainoa mikä
-oli kaikkien laskujemme ulkopuolella oli se että Falkenberg jäi.
-Olisinpa minä saanut hänen paikkansa, niin olisin tehnyt työtä kahden
-edestä! Enkö voisi lahjoa Falkenbergiä väistymään? Kun kaikki julki
-puhutaan, enkö ollut mielestäni huomannut kapteenissa jonkunmoista
-harmiakin sen johdosta, että tuo työmies liikkui talossa hänen omalla
-nimellään? Minä olin kai sitten erehtynyt.
-
-Minä mietin yhä. Olinhan minä toki, mikäli itse ymmärsin, ollut hyvä
-työmies enkä ollut koskaan varastanut hetkeäkään kapteenin ajasta
-keksintöni valmisteluun...
-
-Minä nukahdan taas ja herään siihen, että portaissa astutaan.
-Ennenkuin pääsin kunnolla sängystä, oli kapteeni ovella.
-
-Ei, maatkaa vain, sanoi hän ystävällisesti ja aikoi kääntyä takaisin.
-No, kun nyt kerran olen teidät herättänyt, niin voisimme ehkä tehdä
-laskut.
-
-Kiitos vain. Kuten kapteeni tahtoo.
-
-Kuulkaapas, sekä toverinne että minä arvelimme että te rupeaisitte
-pappilaan, ja siinä tapauksessa... Nyt ovat hyvät ilmatkin lopussa,
-niin ettei metsässäkään sovi enää tehdä työtä; muuten ei siellä ole
-enää puitakaan. Mitä minun piti sanoa: minä olen sopinut toverinne
-kanssa, en tiedä...?
-
-Minä tyydyn tietysti samaan palkkaan.
-
-Toverinne ja minä sovimme siitä, että te saisitte hiukan enemmän
-päivältä.
-
-Siitä ei Falkenberg ollut minulle hiiskahtanut, sen kapteeni
-varmaankin itse keksisi.
-
-Minä olen sopinut hänen kanssaan, että ja'amme tasan.
-
-Mutta tehän olitte johtaja. Luonnollisesti pitää teidän saada
-viisikymmentä äyriä enemmän.
-
-Kun näin ettei kiellostani välitetty, annoin hänen laskea kuten itse
-tahtoi ja otin rahat vastaan. Minä huomautin saavani enemmän rahaa
-kuin olin odottanut.
-
-Kapteeni vastasi:
-
-Sepä hauskaa. Ja minä annan mielelläni teille tämän todistuksen hyvin
-suoritetusta työstä.
-
-Hän ojensi minulle paperin.
-
-Hän oli rehellinen ja suora mies. Kun hän ei puhunut vesijohdon
-teosta ensi kevääksi, niin oli hänellä kaiketi syynsä siihen ja minä
-varoin häntä vaivaamasta.
-
-Hän kysyi:
-
-Te matkustatte siis rautatietyöhön?
-
-Ei, en minä tiedä varmaan.
-
-No niin, kiitos yhdessäolosta.
-
-Hän meni ovelle päin.
-
-Minä kurjakontti en voinut enää pidättyä, vaan kysyin:
-
-Kapteenille ei taida tulla mitään työtä myöhemmin, kevääksi, minua
-varten?
-
-En tiedä, saamme nähdä. Minä... Se riippuu eri seikoista. Jos tälle
-kulmalle tulette niin... Mitä te aijotte tehdä koneellanne?
-
-Jos uskallan pyytää, että se saa jäädä tänne --
-
-Tietysti.
-
-Kapteenin mentyä minä istuin sängylle. No, nyt se oli lopussa; niinpä
-niin, Jumala olkoon meidän kaikkien kanssamme! -- Kello on yhdeksän,
-hän on valveilla, hän kävelee tuossa rakennuksessa, jonka täältä
-ikkunasta näen. Koetanpa päästä tieheni.
-
-Löydän säkkini ja täytän sen, kiskon märän takkini puseron päälle ja
-olen valmis. Mutta sitten minä jälleen istun.
-
-Emma tulee ja sanoo:
-
-Ole hyvä ja käy syömään!
-
-Kauhukseni näen peitteeni hänen käsivarrellaan.
-
-Ja sitten käski rouva kysyä eikö tämä ole teidän peitteenne?
-
-Minun? Ei. Minun omani on täällä säkissä.
-
-Emma lähtee pois peitteineen.
-
-Minä en tietysti voinut sitä omakseni tunnustaa. Piru periköön koko
-peiton!... Minun piti ehkä lähteä alas syömään. Sittenhän voin
-samalla sanoa hyvästi ja kiittää. Se ei olisi silmiinpistävää.
-
-Emma tulee takaisin peite mukanaan; hän asettaa sen somasti
-käärittynä tuolille.
-
-Jos et nyt heti tule, niin kahvi jäähtyy, sanoo hän.
-
-Miksi sinä peiton siihen panet?
-
-Rouva käski sen tuoda tänne.
-
-No niin, se on ehkä Falkenbergin, mutisen minä.
-
-Emma kysyy:
-
-Lähdetkö sinä nyt?
-
-Lähden. Kun et sinä ollenkaan huoli minusta, niin.
-
-Sinä sitten! sanoo Emma hymähtäen.
-
-Minä lähden Emman kanssa alas ja menen kyökkiin; pöydässä istuessani
-näen kapteenin menevän metsään. Minä iloitsen siitä, että hän on
-poissa; nyt ehkä rouva tulee kyökkiin.
-
-Minä syön ja nousen tuolilta. Menisinkö ilman muuta? Tietysti. Niinpä
-jätän minä hyvästi piiat ja sanon jotakin jokaiselle.
-
-Olisin minä sanonut hyvästi rouvallekin, mutta...
-
-Rouva on sisällä, minä --
-
-Emma menee sisään, viipyy hetken ja tulee takaisin.
-
-Rouvalla on päänsärky, hän makaa sohvalla. Mutta terveisiä käskettiin
-sanoa.
-
-Tervetuloa takaisin! sanovat kaikki piiat, kun minä lähden.
-
-Minulla on säkki kainalossani ja minä astelen pois talosta. Sitten
-minä yht'äkkiä muistan kirveen, että Falkenberg ehkä sitä etsii
-eikä löydä. Käännyn takaisin, koputan kyökinikkunaan ja teen selvää
-kirveestä.
-
-Kulkiessani tietä alaspäin käännyn pari kertaa katsomaan salin
-ikkunoihin. Sitten katoovat rakennukset näkyvistä.
-
-
-
-
-26.
-
-
-Minä kiertelin Övrebön tienoilla koko päivän, kävin muutamassa
-talossa työtä kysymässä, harhailin kuten rauhaton mitään suunnitelmaa
-seuraamatta. Oli kylmänkalsea sää, alituinen liikkeessäolo vain piti
-minut lämpimänä.
-
-Illan tullen minä tavoitin entiselle työpaikalleni kapteenin metsään.
-En kuullut kirveeniskuja, Falkenberg oli mennyt kotiin. Minä
-löysin yöllä kaatamani puut ja nauroin nähdessäni ne kammottavat
-kannot, jotka olin metsään jättänyt. Falkenberg oli varmasti nähnyt
-hävityksen ja tuuminut, kuka voisi olla tekijä. Kelpo Falkenberg oli
-ehkä luullut tätä kummituksen työksi, siksi oli hän paennut kotiin
-päivän aikaan. Hahaha.
-
-Iloisuuteni ei kai ollut hyvää laatua, sen syynä oli yöllinen
-kuumeeni ja sitä seurannut väsymys; minä muutuinkin taas sangen
-pian surulliseksi. Tässä, tällä paikalla oli hän eräänä päivänä
-ystävättärensä kanssa seisonut, he olivat tulleet luoksemme metsään
-ja jutelleet kanssamme...
-
-Kun oli kunnollisesti pimeä, aloin kävellä taloa kohti. Voisin ehkä
-maata ullakolla tämänkin yön, huomenna kun hänen päänkipunsa on
-poissa tulee hän ulos. Minä menen niin lähelle, että näen valoa,
-sitten käännyn takaisin. Lienee liian aikaista.
-
-Kuluu aika, jonka minä arvioin kahdeksi tunniksi, minä kuljen ja
-istun, istun ja kuljen ja lähestyn taas taloa. Minä voin erinomaisen
-hyvin mennä ullakolle ja levolle, uskaltakoon Falkenberg lurjus vain
-mutista! Nytpä tiedän mitä teen, minä piilotan säkkini, ennenkuin
-menen taloon, niin että tulen vain ikäänkuin noutamaan jotakin pikku
-tavaraa, jonka olen unohtanut.
-
-Minä palaan takaisin metsään.
-
-Saatuani säkin hyvin piiloon, ymmärrän minä ettei minulla ole mitään
-tekemistä Falkenbergin, ullakon eikä sängyn kanssa. Minä olen pöhkö
-ja hullu, minä en halua yösijaa, on vain yksi ihminen, jonka tahdon
-nähdä ja sitten jättää talon ja koko seudun. Herraseni, puhun minä
-itselleni, eikö juuri sinun pitänyt etsiä hiljaista elämää ja
-terveitä ihmisiä saadaksesi rauhasi takaisin?
-
-Minä kiskon säkkini esiin piilosta, heitän sen selkääni ja
-lähden kolmannen kerran taloon päin. Kierrän väentuvan ja tulen
-päärakennuksen eteläpuolelle. Salissa on valoa.
-
-Nyt tapahtuu että, vaikka onkin pimeä, lasken säkin seljästäni,
-jotten näyttäisi kerjäläiseltä, pistän sen kainalooni ja lähestyn
-varovasti rakennusta. Tultuani kyllin lähelle seisahdun. Seison
-suorana ja voimallisena salinikkunain alla, otan lakin päästäni ja
-seison yhä. Ei ketään näy sisällä, ei varjoakaan. Ruokasalissa on
-pimeä, illallinen on ohi. Lienee sitten jo myöhäkin, mietin minä.
-
-Äkkiä sammutetaan salin lamppu ja koko talo näyttää kuin kuolleelta.
-Minä odotan hetken, silloin pilkahtaa toisesta kerroksesta yksinäisen
-kynttilän valo. Se on hänen huoneensa! ajattelin minä. Valo loistaa
-puolen tunnin ajan, sammuu sitten. Nyt hän on mennyt levolle. Hyvää
-yötä.
-
-Hyvää yötä ainiaaksi.
-
-Enkä minä tietenkään tänne kevääksi palaa. Se vielä puuttuisi.
-
-Viertotielle tultuani heitän taas säkin olalleni ja lähden
-vaeltamaan...
-
-Aamulla kuljen eteenpäin. Olen maannut eräässä ladossa ja värissyt
-kovasti viluani, kun minulla ei ollut mitään sänkyvaatteita;
-sen lisäksi piti minun lähteä pois juuri kylmimmällä hetkellä,
-päivänsarasteessa, jottei minua keksittäisi.
-
-Minä kuljen kulkemistani. Metsissä kasvaa vuoroin havupuita, vuoroin
-koivuja; nähdessäni hienoja suorarunkoisia katajapensaita leikkaan
-sauvan itselleni ja istun metsän reunaan sitä oksimaan. Yksi ja
-toinen keltainen lehti on vielä jäljellä puissa; mutta koivu on
-täpö täynnä terttuja, joista riippuu sadepisaroita. Silloin tällöin
-istuu tusina pikkulintuja tuommoiseen koivuun, ne nokkivat terttuja,
-etsivät sitten kiven tai karkean puunpinnan ja hiovat liiman pois
-nokastaan.
-
-Toinen ei suo mitään toiselle, ne ajavat takaa, ahdistavat toisiaan,
-vaikka on miljoonia terttuja käytettävinä. Eikä ahdistettu tee muuta
-kuin pakenee. Jos pikku lintu suuntaa kulkuansa isompaa kohti, tahtoo
-se pakottaa jälkimäisen väistymään; suuri rastaskaan ei ajattele
-vastustaa varpusta, siirtyy vain syrjään. Tuo kova vauhti, millä
-hyökkääjä tulee, se hänet tehnee vaaralliseksi, mietin minä.
-
-Aamuinen kylmän ja ikävän tunteeni häviää vähitellen, minua huvittaa
-ottaa vaarin muutamia seikkoja, joita sattuu matkallani, ja miettiä
-hiukan kutakin. Linnut minua eniten huvittivat. Muuten minua elähytti
-sekin ajatus, että taskuni oli rahoja täynnä.
-
-Falkenberg oli eilen aamulla sattumalta sanonut minulle missä
-Pekan koto oli ja minä suuntasin kulkuni sinne. Mitään työtä minä
-luultavasti en saisi tuossa pikku talossa; mutta rikas kun olin,
-ei työ ollutkaan kaikkein ensimäinen ajatukseni. Pekka ehkä tulisi
-kotiin ensi tilassa ja hänellä voisi olla jotain kerrottavaa.
-
-Sovitin niin että tulin Pekan kotiin illalla. Toin terveisiä talon
-pojalta, sanoin että hän oli paljon parempi ja tulee pian. Ja
-voisinko saada yösijaa?
-
-
-
-
-27.
-
-
-Olen asunut täällä pari päivää. Pekka on tullut kotiin, mutta hän ei
-tiedä mitään kerrottavaa.
-
-Voidaanko Övrebössä siis hyvin?
-
-Kyllä en minä muutakaan kuullut.
-
-Näitkö kaikki, kun lähdit? Kapteenin, rouvan?
-
-Näin.
-
-Ei kukaan ollut kipeä?
-
-Ei. Kukapa sitä olisi ollut?
-
-Falkenberg, sanon minä. Hän valitti kätensä sierauneen; mutta se kai
-meni ohi...
-
-Tässä talossa ei ollut sanottavaa somuutta, vaikka se varmaankin
-oli hyvin varakas. Itse isäntä oli ensimäinen valtiopäivävaramies
-ja oli alkanut iltaisin istua lehtiä lukien. Voi tuota lukumiestä,
-koko talo siitä kärsi ja tyttäret kiusaantuivat kuolemaan asti. Kun
-Pekka tuli kotiin, alkoi koko perhe laskea, oliko hän saanut täyden
-maksun ja oliko hän maannut kapteenin luona kipeänä koko luvallisen
-ajan -- koko lainsalliman ajan, sanoi varamies. Eilen kun minä
-tulin vahingossa sysänneeksi rikki ikkunaruudun, joka ei maksanut
-mitään, kuiskailtiin siitä ja minua katseltiin epäystävällisesti
-joka taholta; tänä päivänä minä sitten menin kauppiaaseen ja sain
-uuden ruudun, jonka kiinnitin kunnollisesti kitillä. Silloin sanoi
-varamies: Ei sinun olisi pitänyt niin suurta vaivaa nähdä yhden
-ruudun tähden.
-
-En minä yksin ruudun takia kauppiaassa käynytkään, päinvastoin minä
-ostin jonkun pullon viiniä, jotten näyttäisi parin ruudun hintaa
-nurkuvan, samoin ostin ompelukoneen, jonka aijoin lähtiessäni antaa
-tytöille. Tänä iltana voisimme juoda viinin, huomenna oli sunnuntai
-ja kaikilla aikaa nukkua. Mutta maanantai-aamuna minä aijoin vaeltaa
-eteenpäin.
-
-Niin ei pitänyt käymän kuin olin ajatellut. Tytöt olivat käyneet
-ullakolla nuuskimassa säkkiäni; sekä neulomakone että pullot olivat
-panneet kärpäsiä heidän päähänsä, he ajattelivat noita tavaroita ja
-tekivät viittauksia. Olkaa rauhassa, mietin minä, odottakaa kunnes
-minun aikani tulee!
-
-Minä istuin illalla talon väen kanssa tuvassa ja juttelen. Olemme
-juuri syöneet ja isäntä itse on saanut lasit nenälleen alkaakseen
-lukea lehtiä. Pihalla on ihmisiä, sanon minä. Tytöt katsovat toisiaan
-ja menevät ulos. Hetken kuluttua he avaavat oven ja sanovat olkaa
-hyvä kahdelle nuorelle miehelle, jotka tulevat sisään. Hakekaa
-istumasija! sanoo emäntä.
-
-Minussa syntyi samassa silmänräpäyksessä ajatus, että noille
-kahdelle pojalle oli lähetetty tieto minun viinistäni ja että
-he olivat tyttöjen sulhasia. Kuinka toivorikkaita tytöntaimia,
-kahdeksan-yhdeksäntoista vuotiaita ja jo noin näppäriä! Mutta viiniä
-ei tule ensinkään, ei jälkeäkään...
-
-Puhutaan ilmasta, ettei parempaa voi odottaakaan näin myöhään
-syksyllä, mutta että syyskyntö paha kyllä nyt täytyy pysäyttää
-märkyyden takia. Keskustelu ei ollut lainkaan virkeätä ja toinen
-tytöistä sanoi minulle, että olin niin hiljaa ja miksi niin?
-
-Sen tähden kai että pitää lähteä, vastaan minä. Maanantai-aamuna olen
-minä kahden peninkulman päässä täältä.
-
-Sitten kai saamme lähtöryypyt tänä iltana?
-
-Joku virnisti tälle kysymykselle, että se oli oikein minulle, kun
-istuin ja olin niin saita ja annoin viinin viipyä. Mutta minä en
-tuntenut noita tyttöjä enkä välittänyt heistä, muuten olisin ollut
-toisin.
-
-Mitkä lähtöryypyt? kysyin minä. Minä olen ostanut kolme pulloa
-viiniä, jotka minun pitää viedä erääseen paikkaan.
-
-Kannatko sinä viiniä kaksi peninkulmaa mukanasi? kysyi tyttö, kovasti
-nauraen. Tien varrellahan on monta kauppapuotia?
-
-Neiti unohtaa että huomenna on sunnuntai ja että kaikki puodit ovat
-silloin suljettuina, vastasin minä.
-
-Nauru lakkasi, mutta mieliala ei muuttunut ystävällisemmäksi minua
-kohtaan, kun suuni niin puhtaaksi puhuin. Minä käännyin talon emännän
-puoleen ja kysyin loukkaantuneena mitä olin velkaa.
-
-Eihän sen kiirettä ole? Eikö huomenna ehtisi?
-
-Ei, oli kiire. Olin ollut kaksi vuorokautta, miettikää mitä maksaa.
-
-Hän tuumi kauan, vihdoin hän meni ulos ja sai miehenkin tulemaan
-jälessään, he neuvottelivat.
-
-Kun he viipyivät kovin kauan, menin minä ylisille, panin säkkini
-kuntoon ja kannoin sen alas eteiseen. Minä loukkaannun vieläkin
-enemmän ja lähden jo tänä iltana. Se oli hyvä tapa päästä pois.
-Tullessani tupaan sanoo Pekka:
-
-Ethän aijo lähteä ulos yön selkään?
-
-Kyllä. Niin minä aijon.
-
-Minun mielestäni ei sinun pitäisi olla niin tyhmä, että piittaat mitä
-letukat puhuvat.
-
-Herran tähden, anna vanhuksen mennä! sanoo sisar.
-
-Vihdoin palasi varamies vaimoineen tupaan. He vaikenivat sitkeästi ja
-varovasti.
-
-No, mitä olin velkaa?
-
-Hm. Sain sen itse arvioida.
-
-Koko pesä oli täynnä roskaväkeä, minä voin toden tiestä pahoin siellä
-ja heitin akalle ensimäisen setelin minkä löysin.
-
-Riittääkö se?
-
-Hm. Olihan siinä jo isosti, mutta. Ja saattoi siinä kylläkin olla,
-mutta.
-
-Mitä hän oli saanut?
-
-Viitosen.
-
-No, se oli ehkä liian laihaa, minä aloin kaivaa esiin enemmän rahaa.
-
-Ei, äiti, se oli kymppi, sanoo Pekka. Ja se on liikaa, saat antaa
-siitä takaisin.
-
-Vanhus avaa kätensä, katsoo seteliä ja joutuu yht'äkkiä kummiinsa:
-
-Ei mutta eikös tottakin ole kymppi. En minä sitä sen tarkemmin
-katsonut. No sitten sinä saat oikein kiitokset.
-
-Varamies alkoi pulassaan kertoa pojille mitä oli lehdestä lukenut:
-suuresta onnettomuudesta, käsi murskaantunut puimakoneessa. Tytöt
-eivät olleet minua näkevinään, mutta istuivat itse asiassa kuin kaksi
-kissaa kaulat lyhyinä ja silmät soukkina. Tässä ei ollut mitään
-odottamista --. Jääkää hyvästi.
-
-Akka tulee perässäni porstuaan ja juttelee ystävällisenä minulle:
-
-Tee hyvin ja lainaa meille yksi viinipullo. On niin ikävää, kun nuo
-pojat siellä istuvat.
-
-Hyvästi! sanon minä vain enkä päästä lähellenikään.
-
-Säkki oli selässäni ja ompelukone kädessäni, oli raskas kantaa ja
-tie pehmeää; mutta sittenkin minä kuljin kevein mielin. Olin ollut
-ikävässä jutussa ja voin myöntää menetelleeni hiukan kehnosti.
-Kehnosti? Eipä suinkaan! Minä pidin pientä komiteaa itsestäni ja
-toin esiin että nuo tyttö peijakkaat olivat aikoneet pitää juhlaa
-sulhasilleen minun viinilläni. No niin. Mutta eikö loukkaantumiseni
-pohjaltaan ollut vain miesveren ilmaus: jos olisivat kutsuneet pari
-vierasta tyttöä poikien sijaan, eikö silloin olisi viini virrannut?
-Ja vanhukseksi tuo tyttö nimitti. Mutta eikö hän ollut oikeassa?
-Minä kai olin vanhentunut, koska en kärsinyt kyntäjäpojan pääsevän
-edelleni...
-
-Mutta loukkaantumiseni laimeni vaikean kulun kestäessä, komitea
-hajotettiin ja minä kulkea raahustin tunnin toisensa jälkeen
-naurettavine taakkoineni: kolme pulloa viiniä ja ompelukone. Sää
-oli leuto ja sumuinen, minä en nähnyt tulia taloista, ennenkuin
-olin aivan lähellä; silloin tavallisesti koirat hyökkäsivät minua
-kohti ja estivät taloon hiipimästä. Yö kului yhä, minä olin väsynyt
-ja murheellinen ja olin huolissani tulevaisuudestakin. Enkö ollut
-tuhlannut paljon rahoja aivan hyödyttömiin! Nyt aijoin myydä
-ompelukoneen ja muuttaa sen jälleen rahaksi.
-
-Viho viimein tulin koirattomalle tuvalle. Ikkunasta näkyi valoakin ja
-minä menin muitta mutkitta sisään ja pyysin yösijaa.
-
-
-
-
-28.
-
-
-Siellä istui pöydän ääressä neulomassa pieni rippikouluijässä oleva
-tyttö, ketään muuta ei tuvassa ollut. Kun pyysin yösijaa, vastasi hän
-mitä suurimmalla luottamuksella että kyllä hän kysyy, jonka jälkeen
-hän pujahti pieneen sivuhuoneeseen. Minä huusin hänen mennessään että
-olisin iloinen, jos saisin istua tässä pesän ääressä, kunnes päivä
-koittaisi.
-
-Hetken kuluttua tuli tyttö takaisin äitinsä kanssa, joka vielä solmi
-ja napitsi vaatteitaan. Hyvää iltaa. Ei heillä ollut sellaisia
-paikkoja että voisivat minua kunnollisesti yötä pitää; mutta
-kamarissa minä mielelläni saisin maata.
-
-Missäs he itse makaisivat?
-
-No, päivähän nyt kohta oli. Tytön piti muuten istua neulomassa vielä
-vähän aikaa.
-
-Mitä hän neuloi? Hamettako?
-
-Ei, hameenmiehustaa vain. Hänen piti ottaa se huomenna ylleen
-kirkkoon, mutta hän ei ollut antanut äidin auttaa itseään.
-
-Minä otan ompelukoneeni esiin ja lasken leikkiä että yksi
-hameenmiehusta enemmän tai vähemmän ei merkinnyt mitään
-tämänmoiselle! Nyt minä näytän hänelle!
-
-Olinko ehkä räätäli?
-
-En. Mutta myin ompelukoneita.
-
-Minä otan käyttö-ohjeen ja luen mitä meidän pitää tehdä, tyttö
-kuuntelee opinhaluisena, hän on vain lapsi, hänen ohuet sormensa ovat
-tulleet sinisiksi kankaasta, joka päästää väriä. Nuo siniset sormet
-näyttävät kovin köyhiltä, siksi otan minä esiin viiniä ja tarjoon
-jokaiselle. Sitten me taas neulomme, minä istun käyttö-ohje kourassa
-ja tyttö pyörittää konetta. Hänen mielestään työ käy mainiosti ja
-hänen silmänsä loistavat.
-
-Vanhako hän oli?
-
-Kuudentoista. Viime vuonna päässyt ripille.
-
-Mikä oli hänen nimensä?
-
-Olga.
-
-Äiti seisoo ja katselee meitä ja pyörittäisi mielellään hänkin, mutta
-joka kerta, kun hän aikoo ottaa, kiinni sanoo Olga: Varo äiti, ettet
-sitä pahoin pitele! Kun meidän pitää puolata ja äiti hetkiseksi
-ottaa sukkulan käteensä, pelkää Olga taas että se voi joutua
-pahoinpidellyksi.
-
-Vaimo asettaa kahvipannun tulelle ja alkaa keittää, tupa muuttuu
-hauskaksi ja lämpöiseksi nuo yksinäiset ihmiset ovat levollisia
-ja luottavaisia, Olga nauraa, kun minä keksin sanoa jotain somaa
-koneesta. Minä huomaan, ettei kumpikaan heistä kysy mitä kone maksaa,
-vaikka se on myytävänä, se oli niin kokonaan heidän saantikykynsä
-ulkopuolella. Mutta huvittavaa oli nähdä sen työskentelevän!
-
-Hänen kyllä pitäisi saada tuollainen kone, Olgan; sillä hän osasi
-sitä hyvin käytellä.
-
-Äiti vastaa että hän saa odottaa, kunnes tulee ensin maailmalle ja
-joksikin aikaa palvelukseen.
-
-Pitikö hänen palvelukseen?
-
-Niin äiti ainakin toivoi että hän pääsisi. Hänellä oli kaksi muuta
-tytärtä, jotka palvelivat. He käyttivät itsensä hyvin, Jumalan
-kiitos. Olgan piti tavata heidät huomenna kirkolla.
-
-Toisella seinällä riippuu pieni peili, jonka lasi on rikki, toiselle
-on naulattu muutamia pennikuvia, sotamiehiä hevosten selässä ja
-ruhtinaspareja paljoine komeuksineen. Kun yksi kuvista on vanha ja
-resuinen ja on esittävinään keisarinna Eugénietä, älyän minä ettei
-sitä ole äskettäin ostettu, ja kysyn mistä se on?
-
-Ei muistanut. Niin, mies kai sen oli joskus saanut.
-
-Näiltä seuduiltako?
-
-Ihmettelen eikö lie saanut Hersätistä, jossa mies oli nuoruudessaan
-palvellut. Siitä oli ehkä kolmekymmentä vuotta.
-
-Minulla on päässäni pikku tuuma ja sanon siksi:
-
-Tuo kuva maksaa monta kruunua.
-
-Kun vaimo luulee minun häntä pilkkanani pitävän, tarkastan minä kuvan
-ja selitän ehdottomasti ettei tämä ole mikään halpa taulu.
-
-Vaimo ei ole ollenkaan tyhmä ja sanoo ainoastaan että vai niin,
-niinkö arvelin? Se oli riippunut siinä siitä asti, kun tupa oli
-rakennettu. Kuva oli muuten Olgan, hän oli sitä omakseen sanonut
-pienestä pitäen.
-
-Minä tekeydyn salaperäiseksi ja viisaaksi ja kysyn päästäkseni
-perinpohjin asiaan:
-
-Ja Hersät, missä se on?
-
-Hersät oli naapuriseurakunnassa. Sinne oli kaksi peninkulmaa. Siellä
-asui nimismies...
-
-Kahvi on valmis ja Olga ja minä levähdämme. Nyt puuttui vain hakoja.
-Minä pyydän nähdä sitä puseroa, jota hän aikoo hameen kanssa käyttää,
-ja silloin tulee ilmi ettei se olekaan mikään oikea pusero, vaan
-kudottu huivi. Mutta hän on saanut sisarensa hylkäämän takin ja tämä
-takki tulee päälle ja peittää kaikki tyyni.
-
-Olga kasvaa niin kovasti näihin aikoihin, että on mieletöntä laittaa
-hänelle mitään oikeata puseroa, ennenkuin vuoden päästä, kuulen minä.
-
-Olga istuu hakoja kiinni neulomassa ja se on pian tehty. Sitten
-hän on niin uninen, että hän on oikein nähtävä, jonka vuoksi minä
-teeskennellyn mahtipontisesti käsken hänen mennä nukkumaan. Vaimo
-katsoo olevansa pakotettu istumaan valveilla ja pitämään minulle
-seuraa, vaikka minä pyydän häntäkin menemään jälleen levolle.
-
-Nyt saat oikein kiittää vierasta kaikesta avusta, sanoo äiti.
-
-Olga tuleekin ja kiittää minua kädestä pitäen. Silloin minä otan
-ajasta vaarin ja kyyditsen hänet kamariin.
-
-Menkää nyt tekin, sanon minä äidille. En minä kumminkaan enää juttele
-kanssanne, olen väsynyt.
-
-Nähdessään minun sijoittuvan takalle ja sovittavan säkkiäni pään alle
-pudistaa hän hymyillen päätänsä ja menee menojaan.
-
-
-
-
-29.
-
-
-Täällä on hyvä olla ja hauskaa, on aamu, aurinko paistaa sisään
-akkunasta ja Olgan ja äidin tukka on niin sileä, että on ilo katsoa.
-
-Jälkeen aamiaisen, jossa minäkin olen osallisena, ja juotuamme
-hyvät kahvit päälle juhlistaa Olga itsensä pukeutumalla uuteen
-hameeseen, esiliinaan ja takkiin. Mikä ihmeellinen takki, siinä
-oli lastinkireunus ja lastinkinappeja kahdessa rivissä, vieläpä
-nauhakoristeita kauluksessa ja hihoissa; mutta pikku Olgasta ei ole
-sen täyttäjäksi. Ei millään muotoa. Hän näet on luiseva kuin nuori
-vasikka.
-
-Emmekö yhteen hyrinään hiukan pienennä röijyä? kysyn minä. Kyllä me
-ehdimme.
-
-Mutta äiti ja tytär katsahtavat toisiinsa, että tänään on sunnuntai,
-jolloin ei sovi käyttää neulaa eikä veistä. Minä hyvin ymmärrän mitä
-he miettivät, sillä minä ajattelin samoin lapsena, ja koetan auttaa
-itseäni olemalla hiukan vapaa-ajattelija: on eri asia, kun on kone
-joka neuloo, se on sama kuin jos viattomat vaunut vierisivät pitkin
-tietä pyhäisenä päivänä.
-
-Mutta ei, he eivät ymmärrä sitä. Muuten oli röijyssä vain kasvun
-varaa, parin vuoden kuluttua se sopii.
-
-Minä mietin mitä voisin pistää Olgan käteen hänen lähtiessään ja
-annan hänelle vain kruununrahan. Hän kiittää kädestä pitäen, näyttää
-killinkiä äidille ja kuiskaa aivan säteilevin silmin että hän antaa
-sen sisarille kirkolla. Ja äiti sanoo melkein yhtä liikutettuna että
-niin, sen hän ehkä voi tehdä.
-
-Olga lähtee kirkkoon avarassa röijyssään, hän mennä vaapottaa
-mäkeä alas varpaat sisäänpäin ja ulospäin miten milloinkin sattuu.
-Jumalani, kuinka hän oli soma ja hauska...
-
-Oliko Hersät isokin talo?
-
-Iso.
-
-Minä istun hetken unisia silmiäni räpytellen ja olen etymologi:
-Hersät, se voi merkitä samaa kuin herraskartano. Tai oli joku herttua
-siellä hallinnut. Ja herttuan tytär on kihlakunnan muhkein neito ja
-itse jaarli tulee pyytämään hänen kättänsä. Vuoden kuluttua hänelle
-syntyy poika, joka pääsee kuninkaaksi...
-
-Sanalla sanoen, minä aijon lähteä Hersätiin. Saattoi olla
-samantekevää minne menin, siksi aijoin sinne. Ehkä voin saada työtä
-nimismieheltä, ehkäpä sattui jotain osalleni, joka tapauksessa oli
-siellä vieraita ihmisiä. Ja kun minä täten päätin lähteä Hersätiin,
-niin oli minulla päämäärä.
-
-Kun olen unelias ja tyhmä liian vähän nukkumisen takia, saan vaimolta
-luvan mennä hänen sänkyynsä. Korea sininen ristihämähäkki vaeltaa
-hitaasti seinää ylös ja minä makaan seuraten sitä silmin, kunnes
-nukahdan.
-
-Nukun pari tuntia ja herään äkkiä, levähtäneenä ja reippaana. Vaimo
-keittää päivällisruokaa. Minä kokoon säkkini, maksan vaimolle
-oleskelustani ja sanon lopuksi, että mielelläni vaihtaisin Olgan
-kanssa kuvaa ja ompelukonetta.
-
-Vaimo ei taaskaan usko minua.
-
-Samahan se olisi, sanon minä, jos hän on tyytyväinen, niin olen
-minäkin. Kuvalla on arvonsa, minä tiedän mitä sillä teen.
-
-Minä otin kuvan seinältä, puhalsin siitä tomun ja käärin sen
-varovasti kokoon; sen sijalle hirsiseinään jäi vaalea nelikulmio.
-Sitten minä hyvästelin.
-
-Vaimo tuli jälessäni ulos kysymään enkö voisi odottaa, kunnes Olga
-tulisi kotiin ja saisi kiittää minua? Kunpa voisinkin!
-
-Mutta minulla ei ollut aikaa. Sanokaa hänelle terveisiä, että jos hän
-on jostakin asiasta epävarma, niin saa lukea käyttö-ohjeesta.
-
-Vaimo seisoi pitkän aikaa katsellen jälkeeni. Minä käydä kuhnailin
-tietä pitkin ja olin erittäin tyytyväinen siihen mitä olin tehnyt.
-Nyt oli minulla kannettavana vain säkki ja olin levännyt, aurinko
-paistoi ja tie oli hiukan kuivahtanut. Niinpä aloin laulella
-tyytyväisenä tekooni.
-
-Hermoheikkoutta...
-
-Minä päädyin Hersätiin seuraavana päivänä. Kun siellä näytti kovin
-isoiselta ja hienolta, aijoin ensin mennä ohi; mutta juteltuani
-hiukan renkien kanssa pihalla päätin astua nimismiehen eteen.
-Olin tehnyt ennenkin työtä rikkaille ihmisille, mainitkaamme nyt
-esimerkiksi Övrebön kapteeni...
-
-Nimismies oli pieni, leveähartiainen, hänellä oli valkoinen
-kokoparta, kulmakarvat olivat tummat. Hän puhui karskisti, mutta
-silmät olivat hyvänsuovat; myöhemmin ilmeni että hän oli hauska mies,
-laski joskus leikkiä ja nauroi oikein sydämen pohjasta. Toisinaan hän
-myös osui olemaan ylpeä asemastaan ja varakkuudestaan ja siedettävän
-kunnianhimoinenkin.
-
-Ei, ei minulla ole mitään työtä. Mistä te tulette?
-
-Minä mainitsin muutamia paikkoja matkani varrelta.
-
-Teillä kai ei ole nyt yhtään rahaa ja käytte pyydellen?
-
-En minä pyydellyt, minulla oli rahaa.
-
-No sitten saatte kulkea eteenpäin. Ei, ei minulla ole mitään työtä
-teille, syyskyntö on ohi. Osaatteko aidaksia hakata?
-
-Osaan.
-
-Vai niin. Niin mutta minä en käytä enää puuaitoja, minun aitani ovat
-rautalangasta. Osaatteko ehkä muurata?
-
-Osaan.
-
-Sepä vahinko. Minulla on juuri ollut muurareita koko syksyn niin,
-että olisitte voinut olla mukana.
-
-Hän seisoi kaivellen maata kepillään.
-
-Kuinka te osuitte minun luokseni?
-
-Kaikki ihmiset sanoivat että minun tarvitsi vain tulla nimismiehen
-luo, niin sain työtä.
-
-Niinkö? Niin onhan minulla aina kaiken maailman väki, nyt olivat
-muurarit syksyllä. Osaatteko kanoja aidata? Sitähän ei yksikään
-ihminen tässä elämässä osaa, hahaha. Sanoitteko olleenne kapteeni
-Falkenbergin luona Övrebössä?
-
-Sanoin.
-
-Mitä te siellä teitte?
-
-Kaadoin tukkeja.
-
-Minä en tunne miestä, hänhän asuu kaukana täältä, mutta olen minä
-kuullut hänestä. Onko teillä papereita häneltä?
-
-Minä annan todistuksen.
-
-Tulkaa kanssani, sanoi nimismies muitta mutkitta.
-
-Hän kuljetti minut rakennuksen ympäri kyökkiin.
-
-Antakaa tälle miehelle kunnon ateria, hän on kulkenut pitkän matkan,
-sanoi hän...
-
-Minä istun isossa valoisessa kyökissä ja syön parasta ateriaani
-pitkiin aikoihin. Olen juuri lopettanut, kun nimismies tulee takaisin
-kyökkiin.
-
-Kuulkaas, mies, sanoi hän --
-
-Minä nousin heti ja seisoin kuin kynttilä, eikä hän näyttänyt
-halveksivan tätä pikku kohteliaisuutta.
-
-Ei, jatkakaa syöntiänne loppuun asti. _Oletteko_ valmis? Minä olen
-miettinyt... Tulkaa mukaan.
-
-Nimismies vei minut vajaan.
-
-Saatte mennä halkometsään joksikin aikaa, mitä siitä tuumitte?
-Minulla on kaksi renkiä, mutta toisen minä nyt tarvitsen
-haastemieheksi, niin että saatte mennä metsään toisen kanssa.
-Näittehän että minulla on kyllä halkoja, mutta nehän voivat maata
-täällä, ei sitä lajia koskaan liikaa ole. Te sanoitte itsellänne
-olevan rahoja, näyttäkääpäs.
-
-Minä näytin hänelle setelin.
-
-Hyvä. Nähkääs, minä olen esivallan miehiä ja tahdon olla selvillä
-väestäni. Mutta teillä ei tietenkään ole mitään omallatunnollanne,
-koska nimismiehen luo tulitte, hahaha. Kuten sanottu, saatte levätä
-tämän päivän ja alkaa huomenna halkometsässä.
-
-Minä aloin laitella itseäni kuntoon huomiseksi, tarkastin vaatteeni,
-teroitin sahani, hioin kirveeni. Minulla ei ollut rasoja, mutta ei
-ollut vielä rasailmakaan, ja muutenpa ei minulta puuttunut mitään.
-
-Nimismies tuli useita kertoja luokseni ja jutteli yhtä ja toista,
-häntä kai huvitti jutella kanssani, kun olin vieras kulkija. Tulehan
-tänne Margreta! huusi hän vaimolleen joka kulki pihan poikki. Täällä
-on se uusi mies, minä lähetän hänet halkometsään.
-
-
-
-
-30.
-
-
-Me emme saaneet mitään määräystä, mutta aloimme oman ymmärryksemme
-mukaa kaataa vain kuivalatvaisia puita ja nimismies sanoi illalla
-että se oli oikein. Muuten hän itse lupasi tulla näyttämään meille
-kaikki huomenna.
-
-Minä älysin pian ettei halkometsässä riittäisi työtä jouluun asti.
-Kun sää oli tämmöinen, öisin kylmi eikä lunta satanut ollenkaan,
-kaadoimme me ison joukon puita joka päivä eikä mitään esteitä
-ollut meitä hidastuttamassa; nimismies arveli itsekin, että me
-olimme oikeita hurjapäitä puita kumoamaan, hahaha. Ukon luona oli
-helppo olla työssä, hän tuli usein luoksemme metsään ja oli hyvällä
-tuulella, ja kun minä en vastannut hänen leikinlaskuunsa, piti hän
-kaiketi minua kuivana, mutta karskina miehenä. Hän alkoi nyt käyttää
-minua postia viemässä ja hakemassa postikonttorista.
-
-Talossa ei ollut lapsia eikä nuoria ihmisiäkään ottamatta lukuun
-piikoja ja toista renkiä, joten kävi ikäväksi iltaisin. Aikani
-kuluksi sain käsiini tinaa ja happoja ja tinasin jonkun vanhan
-kattilan kyökissä. Mutta se oli pian tehty. Niinpä tulin eräänä
-iltana kirjoittaneeksi seuraavan kirjeen:
-
-Jos saisin olla siellä missä te olette, tekisin työtä kahden edestä!
-
-Seuraavana päivänä lähetti nimismies minut postitalolle, minä otin
-kirjeeni ja lähetin sen. Olin kovin levoton, kirje tuli hiukan köyhän
-näköinenkin, sillä olin saanut paperin nimismieheltä ja minun oli
-täytynyt liimata kuoreen hänen painetun nimensä päälle koko rivi
-postimerkkejä. Mitähän hän nyt sanoo tämän saadessaan! Kirjeessä ei
-ollut ollenkaan nimeä eikä lähetyspaikkaa.
-
-Niin me teemme työtä metsässä, poika ja minä, juttelemme pikku
-asioistamme, hakkaamme sydämen halusta ja sovimme hyvin. Päivät
-kuluivat, minä näin paha kyllä työn lähenevän loppuansa, mutta
-toivoin hiljakseen että nimismies keksii minulle jotakin muuta
-metsätyön loputtua. Joku keino kai keksitään. Minä en juuri halunnut
-lähteä jälleen vaeltamaan ennen joulua.
-
-Eräänä päivänä olen jälleen postitalossa ja saan kirjeen. Minä en
-käsitä että se on minulle ja käännän ja väännän sitä pää pyörällä;
-mutta postinhoitaja tuntee jo minut, hän lukee jälleen kirjeen
-kuoresta ja sanoo, että siinä on minun nimeni ja lisäksi osoite
-Nimismies. Äkkiä syntyy minussa ajatus ja minä tartun kirjeeseen.
-Niin, minun se onkin, minä unohdin... Sehän on totta...
-
-Korvissani alkaa soida tiukuja, minä riennän ulos tielle, avaan
-kirjeen ja luen:
-
-Älkää _kirjoittako_ minulle --
-
-Ilman nimeä, paikkaa, mutta kovin selvästi ja somasti. Toisen sanan
-alla oli viiva.
-
-En tiedä kuinka kotiin tulin. Muistan istuneeni hakkuupölkyllä
-lukemassa kirjettä, sitten menin toiselle pölkylle ja tein samoin.
-Älkää _kirjoittako_. Mutta saisinko sitten mennä ja ehkä puhutella
-häntä? Kuinka paperi onkaan hienoa ja kirjaimet nopeita ja koreita!
-Tämä kirje oli ollut hänen kädessään, se oli ollut hänen silmäinsä
-edessä, hän oli siihen hengitellyt. Ja lopussa oli ajatusviiva, se
-saattoi merkitä koko maailmaa.
-
-Tulin kotiin, jätin postin ja menin metsään. Uneksin koko ajan ja
-toverini lienee pitänyt minua käsittämättömänä miehenä nähdessään
-minun kerta kerran perästä lukevan jotain kirjettä ja taas pistävän
-sen piiloon rahojeni joukkoon.
-
-Kuinka hän oli näppärä, kun keksi missä olen! Hän kai oli pitänyt
-kuorta valoa vasten ja lukenut postimerkkien läpi nimismiehen nimen,
-sitten hän oli hetkiseksi kallistanut somaa päätänsä, räpyttänyt
-silmiänsä ja miettinyt: hän on nyt työssä Hersätin nimismiehellä...
-
-Kun taas olimme kotona illalla, tuli nimismies luoksemme ulos, puheli
-yhtä ja toista ja sanoi:
-
-Sanoitteko olleenne työssä kapteeni Falkenbergin luona Övrebössä?
-
-Sanoin.
-
-Hän näkyy keksineen koneen.
-
-Koneen?
-
-Metsäsahan. Se on lehdessä.
-
-Minä säpsähdän. Eihän vain liene _minun_ metsäsahaani keksinyt?
-
-Siinä lienee virhe, sanon minä, sillä ei kapteeni ole sahaa keksinyt.
-
-Eikö?
-
-Ei, sitä hän ei ole tehnyt. Mutta saha on hänen luonansa.
-
-Minä kerron nimismiehelle kaikki. Hän menee hakemaan lehden sisältö
-ja me luemme yhdessä: Uusi keksintö... Avustajamme lähetetty...
-Sahalaite, jolla voi olla suuri merkitys metsänomistajille... Koneen
-rakenne on seuraavanlainen...
-
-Ettehän sano sitä itse keksineenne?
-
-Kyllä, sen olen tehnyt.
-
-Ja kapteeni aikoo sen varastaa? Siitäpä syntyy hupainen juttu,
-aivan erittäin hupainen juttu. Luottakaa minuun. Näkikö joku teidän
-rakentavan keksintöänne?
-
-Kyllä, koko kapteenin väki.
-
-Se on Herra auta pörhöisintä mitä olen kuullut, varastaa teidän
-keksintönne! Entäs rahat sitten -- siitähän voi tulla miljoona!
-
-Minun täytyi sanoa etten ymmärtänyt kapteenia.
-
-Mutta minä ymmärrän hänet, minä en ole suotta nimismies. Ei, minä
-olen kauan hiljakseen epäillyt sitä miestä, hän ei helkkari soita
-olekaan niin rikas, kuin miltä tahtoo näyttää. Nyt minä _itse_
-lähetän hänelle pikku kirjeen, mitä siitä tuumitte? Hahaha. Luottakaa
-minuun.
-
-Mutta nyt minä aloin arkailla, nimismies oli liian kiivas, voihan
-sattua että kapteeni oli syytön ja että tuo sanomalehtimies oli
-erehtynyt. Minä pyysin nimismieheltä saada itse kirjoittaa. Ja
-suostua jakamaan tasan tuon lurjuksen kanssa? Ei koskaan. Antakaa
-koko juttu minun huostaani. Sitäpaitsi jos te itse kirjoitatte, niin
-ette saa siihen sellaista tyyliä kuin minä.
-
-Mutta niin kauan minä hänen kanssaan lepersin, että sain itse
-kirjoittaa ensimäisen kirjeen, sitten piti hänen ryhtyä asiaan. Minä
-sain taas nimismieheltä paperia.
-
-Kirjoittamisesta ei sinä iltana tullut mitään, päivä oli ollut niin
-rauhaton enkä ollut vieläkään sisäisesti tyyntynyt. Minä mietiskelin
-ja harkitsin; rouvan vuoksi en tahtonut kirjoittaa suoraan
-kapteenille ja saattaa ehkä hänellekin harmia, sitävastoin voisin
-lähettää jonkun sanan kumppanilleni Falkenbergille, jotta hän pitäisi
-konetta silmällä.
-
-Yöllä kävi minua taas tapaamassa haamu, tuo murheellinen
-paitaanpuettu nainen, joka ei koskaan jättänyt minua rauhaan
-peukalonsa tähden. Olin ollut edellisen päivän pitkällisen
-mielenliikutuksen vallassa, yöllä hän piti varansa ja tuli.
-Pelonjäätämänä katselen minä kuinka hän liukuu sisään, pysähtyy
-keskelle lattiaa ja ojentaa kättänsä. Toisella seinällä suoraan
-vastapäätä makasi työtoverini sängyssään ja minua kevensi kummasti,
-kun kuulin hänenkin ähkyvän ja olevan levoton, joten meitä oli kaksi
-vaarassa. Minä pudistin päätäni, että minä olin haudannut kynnen
-rauhaisaan paikkaan enkä voinut tehdä enempää. Mutta ruumis jäi
-paikalleen. Minä pyysin siltä anteeksi; mutta äkkiä minua suututtaa,
-minä vihastun ja sanon etten halua höpistä hänen kanssaan pitemmältä.
-Minä olin vain hiukan lainannut hänen kynttänsä, mutta siitä oli jo
-kuukausia, minä olin tehnyt tehtäväni ja haudannut sen jälleen...
-Silloin liukuu hän sivuttain pielukseni luo ja yrittää päästä
-taakseni. Minä ponnahdan suoraan istuvilleni ja kiljaisen.
-
-Mitä se on? kysyy poika toisesta sängystä.
-
-Minä hieron silmiäni ja vastaan että näin vain unta.
-
-Kuka täällä kävi? kysyy poika.
-
-En minä tiedä. Oliko joku täällä sisällä?
-
-Minä näin jonkun menevän...
-
-
-
-
-31.
-
-
-Kului pari päivää, minä istuuduin ylevänä ja rauhallisena
-kirjoittamaan Falkenbergille. Minulla oli pieni sahalaite Övrebössä
-talletettavana, kirjoitin minä, sillä voisi ehkä joskus olla
-jonkunmoinen merkitys metsänomistajalle ja minä aijoin ensi tilassa
-käydä sen hakemassa. Ole hyvä ja pidä silmällä, että se säilyy.
-
-Näin lempeästi minä kirjoitin. Se oli arvokkainta. Kun Falkenberg
-luonnollisesti mainitsi kirjeestä kyökissä, ehkäpä näyttikin sitä,
-niin piti sen olla läpeensä hieno kirje. Mutta ei siinä pelkkää
-lempeyttä ollut, tehdäkseni asian vakavaksi minä kirjoitin varman
-päivänmäärän: maanantaina joulukuun 11 päivänä minä tulen hakemaan
-koneen.
-
-Minä mietin: tuo aika on selvä ja varma: ellei konetta tuona
-maanantaipäivänä siellä ole, niin silloin tapahtuu jotakin.
-
-Minä panin kirjeen itse matkaan ja kiinnitin taaskin kuoreen rivin
-postimerkkejä...
-
-Ihanaa humallustani kesti vielä, minä olin saanut maailman
-suloisimman kirjeen, minulla oli se täällä povitaskussa, se oli
-minulle kirjoitettu. Älkää _kirjoittako_. Eipä ei, mutta tulla minä
-saan. Ja ajatusviiva siinä oli viimeisenä.
-
-Ei suinkaan tuon alleviivatun sanan laita mitenkään hullusti ollut:
-että se olisi sinne asetettu vain yleensä kieltoa koventamaan? Naiset
-ovat niin ankaroita alleviivaamaan kaikkia mahdollisia sanoja ja
-käyttämään ajatusviivoja siellä jos täälläkin. Mutta ei hän, hän ei
-sitä tehnyt!
-
-Jonkun päivän perästä loppuisi työ nimismiehen luona, se sopi hyvin,
-kaikki oli edeltäpäin laskettu, 11 päivänä minä olisin Övrebössä.
-Se ei ehkä olisi yhtään liian aikaista. Jos kapteenilla todellakin
-oli aikeita minun sahaani, niin oli toimittava ripeästi. Saisiko
-joku vieras varastaa minun vaikeasti voittamani miljoonan? Enkö
-minä ollut hikoillut sen vuoksi? Minä aloin puoleksi katua lempeätä
-kirjettäni Falkenbergille, se olisi voinut olla melkoista terävämpi,
-nyt hän ehkä luuli etten minä mikään ankara mies ollutkaan. Saatpa
-nähdä että hän vielä keksii todistaa minua vastaan, etten minä
-ollutkaan konetta keksinyt. Oho Falkenberg, kelpo ystäväni, sepä vain
-puuttuisi! Silloinpa sinä ensinnäkin menetät ijankaikkisen autuutesi;
-mutta ellei tämä sen enempää merkitse, niin minä annan sinut ilmi
-vääränvalanteosta ystävälleni ja suosijalleni nimismiehelle.
-Tiedätkös mitä siitä seuraa?
-
-Tietysti teidän pitää matkustaa, sanoi nimismies, kun hänelle puhuin.
-Ja tulkaa vain takaisin luokseni koneinenne. Teidän pitää korjata
-etunne, tässä voi olla kysymys suurista summista.
-
-Seuraavana päivänä toi posti tiedonannon, joka yhdellä iskulla muutti
-aseman: kapteeni Falkenberg kirjoitti omasta aloitteestaan lehteen
-että oli erehdys, kun sahan suunnittelu luettiin hänen ansiokseen.
-Päinvastoin eräs mies, joka oli ollut jonkun ajan työssä hänen
-talossaan oli tehnyt keksinnön. Itse koneesta ei hän tahtonut lausua
-minkäänlaista mielipidettä. Kapteeni Falkenberg.
-
-Nimismies ja minä katsoimme toisiimme.
-
-Mitä te nyt arvelette? kysyy hän.
-
-Että ainakin kapteeni on syytön.
-
-Niinkö. Tiedättekö mitä minä luulen?
-
-Hiljaisuus. Nimismies on nimismies kiireestä kantapäähän ja älyää
-juonittelut.
-
-Hän ei ole viaton, sanoo hän.
-
-Eikö hän todellakaan ole?
-
-Tuommoiseen minä olen tottunut. Nyt vetää hän kyntensä takaisin;
-teidän kirjeenne on häntä varoittanut. Hahaha.
-
-Minun täytyi tunnustaa nimismiehelle etten ensinkään ollut kääntynyt
-kapteenin puoleen, vaan että sen sijaan olin lähettänyt pikku kirjeen
-Övrebön rengille, ja ettei tuo kirje ollut edes vielä perilläkään,
-koska se vasta eilisiltana täältä lähetettiin.
-
-Silloin nimismies vaikeni eikä enää yrittänyt älytä juonitteluja.
-Sitävastoin näytti hän tästä hetkestä alkavan epäillä koko keksinnön
-arvoa.
-
-Voihan hyvinkin sattua että saha on kelvoton, sanoi hän. Mutta lisäsi
-hyväntahtoisesti: minä tarkoitan että sitä ehkä pitää korjata ja
-parantaa. Näettehän miten sotalaivoja ja lentokoneita täytyy yhä
-muuttaa... Aiotteko todellakin matkustaa?
-
-Aion.
-
-Sitten en enää kuullut mitään siitä että saisin ottaa koneen mukaani
-ja tulla takaisin; mutta hyvän todistuksen nimismies minulle antoi.
-Siinä oli että hän olisi mielellään pitänyt minua kauemminkin,
-mutta työ keskeytyi sen kautta, että minulla oli yksityisiä asioita
-valvottavana toisella paikkakunnalla...
-
-Aamulla, kun olen lähdössä, on pieni tyttö pihalla minua odottamassa.
-Se on Olga. Verraton lapsi, hän lienee ollut matkassa puolesta yöstä,
-kun on tänne näin aikaisin ehtinyt. Siellä hän seisoi sinisessä
-hameessaan ja takissaan.
-
-Sinäkö se olet, Olga? Mihin sinä olet matkalla?
-
-Minun luokseni hän oli tavoittanut.
-
-Mistä hän tiesi minun täällä olevan?
-
-Kysyen hän oli minut löytänyt. Oliko totta, että hän sai
-ompelukoneen? Mutta eihän se voinut olla --
-
-Kyllä kone oli hänen, minä olin vaihtanut sen kuvaan. Neuloiko se
-hyvin.
-
-Hyvin se neuloi.
-
-Ei meidän kesken isoa juttua syntynyt, minä tahdoin saada hänet
-matkaan, ennenkuin nimismies tulisi ulos ja alkaisi kysellä.
-
-Niin, menehän nyt kotiin, lapseni. Sinulla on pitkä matka.
-
-Olga antaa minulle kätensä, joka aivan hautaantuu kouraani ja pysyy
-siellä niin kauan kuin tahdon. Sitten hän kiittää minua ja tepsuttaa
-taas iloisena tiehensä. Ja varpaat heilahtavat sisään- ja ulospäin
-miten milloinkin sattuu.
-
-
-
-
-32.
-
-
-Olen melkein perillä.
-
-Sunnuntai-iltana yövyn erääseen mäkitupaan Övrebön lähistöllä
-tullakseni taloon jo aikaisin maanantai-aamuna. Kello yhdeksän ovat
-kaikki jo hereillä, niin että minä kai tapaan sen, jota tavata haluan.
-
-Olin äärimmilleni hermostunut ja kuvailin mielessäni monta pahaa
-asiaa: Olin kirjoittanut Falkenbergille soman kirjeen yhtään
-suurta suuta pitämättä, mutta kapteeni oli sittenkin saattanut
-loukkaantua tuosta kirotusta päivänmäärästä, siitä määrä-ajasta,
-jonka olin hänelle asettanut. Jospa Herran nimessä en olisi ollenkaan
-kirjoittanut!
-
-Taloa lähetessäni painuu pääni yhä enemmän ja minä tekeydyn pieneksi,
-vaikka en ole mitään vääryyttä tehnyt.
-
-Käännyn tieltä ja teen kaarroksen päästäkseni aluksi ulkohuoneitten
-luo -- siellä minä tapaan Falkenbergin. Hän on vaunuja pesemässä. Me
-tervehdimme ja olemme toverit samoinkuin ennenkin.
-
-Lähteekö hän kyytiin?
-
-Ei, hän oli juuri eilen illalla tullut kotiin. Oli kyydinnyt asemalle.
-
-Kuka matkusti?
-
-Rouva.
-
-Rouva?
-
-Niin rouva.
-
-Hiljaisuus.
-
-Vai niin. Minne rouva matkusti.
-
-Kaupungissa käymään.
-
-Hiljaisuus.
-
-Tänne tuli eräs vieras ja kirjoitti, lehteen koneestasi, sanoi
-Falkenberg.
-
-Matkustiko kapteenikin?
-
-Ei, kapteeni on kotona. Hän otti nokkaansa, kun kirjeesi tuli.
-
-Minä sain Falkenbergin mukaani vanhalle vinnillemme, minulla oli
-vielä säkissäni pari pulloa viiniä, vedin esiin ne: ja tarjosin.
-Nytpä noista pulloista, joita olin peninkulmia edestakaisin kantanut,
-oli vihdoin hyötyä. Ilman niitä ei Falkenberg olisi paljoa puhunut.
-
-Miksi kapteeni kirjeestäni nokkaansa otti? Näkikö hän sen?
-
-Se alkaa niin, sanoo Falkenberg, että rouva oli keittiössä, kun minä
-toin postin. Mikä kirje tuo on, jossa on noin paljon postimerkkejä?
-kysyi hän. Minä avasin sen ja sanoin, että se oli sinulta ja että
-sinä tulet 11 päivänä.
-
-Mitä hän sitten sanoi?
-
-Ei hän muuta sanonut. Tuleeko hän 11 päivänä? kysyi hän vain vielä
-kerran. Kyllä, vastasin minä.
-
-Ja parin päivän kuluttua sinä sait käskyn kyyditä hänet asemalle.
-
-Niin, se sattui kai parin päivän perästä. Minäpä mietin näin: Kun
-rouva tietää kirjeestä, pitänee kapteeninkin saada siitä tietää.
-Arvaapas mitä hän sanoi, kun vein sen?
-
-Minä en vastannut tuohon, mietin ja mietin. Tässä oli ehkä jotakin
-pohjalla. Oliko hän paennut minua? Minä olin hullu, ei suinkaan
-Övrebön kapteenin rouva erästä palkkalaistansa paennut. Mutta kovin
-kummalliselta minusta tuntui kaikki tyyni. Olin toivonut saavani
-luvan puhua hänen kanssaan, kun minut oli kielletty kirjoittamasta.
-
-Falkenberg jatkaa hiukan hämillään:
-
-Minä siis näytin kapteenille kirjeesi, vaikka et siitä puhunut. Enkö
-olisi saanut sitä tehdä?
-
-Kyllä se oli samantekevää. Mitä hän sitten sanoi?
-
-Niin, pitäkääpä silmällä konetta, sanoi hän ja virnisti hiukan. Ettei
-kukaan tule ja vie sitä, sanoi hän.
-
-Kapteeni on nyt siis vihoissaan minulle?
-
-Eikö mitä. En minä sitä usko. En minä ole mitään kuullut sen koommin.
-
-Saattoi olla samantekevää, mitä kapteeni oli. Kun Falkenberg on
-saanut hiukan viiniä, kysyn minä, tietääkö hän rouvan osoitetta
-kaupungissa. Ei, mutta Emma sen ehkä tietää. Me saamme käsiimme
-Emman, annamme hänelle viiniä, juttelemme niitä näitä, lähestymme
-asiaa ja kysymme vihdoin hienolla tavalla. Ei, Emma ei tiennyt
-osoitetta? Mutta jouluostoksille rouva oli mennyt ja pappilan
-Elisabeth-neidin kanssa matkustanut, niin että pappilassa se kai
-tiedettiin. Mitä minä muuten sillä tiedolla?
-
-Minä olin saanut käsiini vanhan soljen, jota aioin tarjota hänen
-ostettavakseen.
-
-Näytä.
-
-Minä voin näyttää solkea Emmalle, se oli vanha ja soma, olin sen
-ostanut eräältä Hersätin piialta.
-
-Tuosta ei rouva huoli, sanoi Emma. En minäkään siitä huolisi.
-
-Huolisitpa kyllä, Emma, jos minut saisit kaupantekiäisiksi, sanon
-minä pakottaen itseni leikinlaskuun.
-
-Emma menee. Minä tutkistelen taas Falkenbergiä. Falkenbergillä oli
-hyvä vainu, hän ymmärsi ihmisiä toisinaan.
-
-Oliko hänen tapanaan vielä laulaa rouvalle?
-
-Eikö mitä. Falkenberg katui, että oli ruvennutkaan rengiksi; täällä
-näyttivät itku ja suru yhä lisääntyvän.
-
-Itku ja suru? Eivätkö kapteeni ja rouva olleet hyviä ystäviä?
-
-Tietysti, hyviä ystäviä he olivat. Aivan kuin ennenkin. Viime
-lauantaina oli rouva itkenyt koko päivän.
-
-Aatteles, että niin piti käymän, he ovat varmaankin kovin hienoja ja
-suoraluontoisia toisiaan kohtaan, sanon minä ja vaaniskelen hänen
-vastaustansa.
-
-Mutta ovat niin konuja, sanoo Falkenberg murteellaan. Rouva on
-pahasti mennyt alaspäinkin sen jälkeen, kun sinä lähdit, hän on
-käynyt aivan kalpeaksi ja laihaksi.
-
-Minä istuin pari tuntia ullakolla ja pidin ikkunastani silmällä
-päärakennusta, mutta kapteenia ei näkynyt. Miksi ei hän tullut ulos?
-Kävi toivottomaksi odottaa kauemmin, minä sain lähteä pyytämättä
-kapteenilta anteeksi. Minulla olisi kyllä ollut hyviä syitä
-esiintuotavina, olisin syyttänyt ensimmäistä sanomalehtikirjoitusta,
-että se oli tehnyt minusta hiukan suuruudenhullun, ja oli se osaksi
-tottakin. Nyt oli minun vain käärittävä kone kokoon, peitettävä se
-pussiini mikäli mahdollista ja lähdettävä vaeltamaan.
-
-Emma oli kyökissä ja varasti minulle hiukan ruokaa ennen lähtöäni.
-
-Minulla oli taas pitkä matka kuljettavana, ensin piti pappilaan, joka
-oli melkein tieni vieressä, ja sieltä asemalle. Satoi hiukan lunta,
-joka alkoi vaikeuttaa käyntiä, sitä paitsi en saanut kuljeksia kuinka
-tahdoin, vaan täytyi rientää kaikin voimin: naisethan olivat menneet
-kaupunkiin vain jouluostoksille ja olivat ja hyvän matkaa edellä.
-
-Seuraavan päivän iltapuolella pääsin pappilaan. Olin suunnitellut
-parhaaksi, jos pääsisi rouvan pakeille.
-
-Olen matkalla kaupunkiin, sanoin minä hänelle. Nyt on minulla eräs
-kone kannettavana, saanko jättää tänne painavimmat puuosat?
-
-Menetkö kaupunkiin? kysyy rouva. Mutta jäät kai sinä huomiseen asti?
-
-En, kiitos. Minun pitää olla huomenna kaupungissa.
-
-Rouva miettii ja sanoo:
-
-Elisabeth on kaupungissa. Sinä voisit ottaa hänelle paketin, jotakin,
-jonka hän unohti. Siitä saat osoitteen, mietin minä. Mutta siinä
-olisi ensin jotakin kuntoonpantavaa. Neiti Elisabeth saattaisi lähteä
-takaisin, ennenkuin ehtisin sinne.
-
-Eikö mitä, hän on rouva Falkenbergin kanssa, he viipyvät kokonaisen
-viikon.
-
-Se oli ilahduttava tieto, ihana uutinen. Nyt oli tiedossani sekä
-osoite että aika.
-
-Rouva seisoo katsellen minua sivusta ja sanoo: Sinä kai jäät sitten?
-Niin todellakin, minun pitää panna kuntoon jotakin...
-
-Minä sain huoneen päärakennuksesta, sillä aitta oli käynyt liian
-kylmäksi. Ja kun ihmiset illalla olivat menneet levolle ja kaikki
-talossa oli hiljaa, tuli rouva luokseni kääröineen ja sanoi:
-
-Anteeksi, että tulen nyt. Mutta sinä kai lähdet niin varhain aamulla,
-etten ole noussut.
-
-
-
-
-33.
-
-
-Niinpä olin jälleen keskellä kaupungin humua ja hyörinää,
-sanomalehtiä ja ihmisiä, ja kun on kulunut monia kuukausia siitä, kun
-täällä viimeksi olin, ei se itse asiassa ole minusta vastenmielistä.
-Minä teen suunnitelmia erään aamupäivän, saan käsiini hiukan parempia
-vaatteita ja lähden neiti Elisabethin luo. Hän asuu sukulaistensa
-luona.
-
-Olisiko minulla sellainen onni, että tapaisin tuon toisen? Olen
-levoton kuin poikanen. Olen kömpelön tottumaton käsineisiin ja
-kiskon ne pois. Kun nousen portaita, huomaan, etteivät käteni sovi
-vaatteisiin ja vedän hansikkaat taas käsiini. Sitten soitan.
-
-Neiti Elisabeth? Olkaa hyvä ja odottakaa hiukan.
-
-Neiti Elisabeth tulee ulos. -- Hyvää päivää? Minuako te...? Ei, tekö
-se olettekin!
-
-Minulla oli käärö hänen äidiltänsä. Olkaa hyvä. Hän repii reijän
-kääröön ja tirkistää. Ei mutta mamma on mainio! Teatterikiikari. Me
-olemme jo olleet teatterissa... Minä en tuntenut teitä heti.
-
-Niinkö. Eihän viime näkemästä sentään kovin kauan ole.
-
-Ei, mutta... Kuulkaahan, te kai mielellänne tahdotte tietää eräästä
-toisesta? Ha-ha-ha!
-
-Kyllä, sanoin minä.
-
-Hän ei ole täällä. Minä vain asun täällä sukulaisteni luona. Ei, hän
-asuu Victoriassa.
-
-Niin, olihan minulla teillekin asiaa, sanon minä ja yritän peittää
-pettymystäni.
-
-Odottakaahan. Minun pitää juuri kaupungille, mennään yhdessä.
-
-Neiti Elisabeth ottaa päällysvaatetta yllensä, huutaa: Hyvästi
-siksi aikaa! eräästä ovesta ja tulee kanssani. Me otamme ajurin ja
-ajamme erääseen hiljaiseen kahvilaan. Neiti Elisabeth arvelee, että
-ajatelkaas tosiaan, miten hauskaa on olla kahvilassa. Mutta tämä ei
-ole hauskaa.
-
-Tahtoiko hän mieluummin jonnekin muualle? Kyllä. Grandiin.
-
-Minä pelkäsin, etten olisi siellä turvassa, olin ollut kauan poissa
-ja minun ehkä täytyi tervehtää tuttuja. Mutta neiti tahtoo Grandiin.
-Hän oli vasta muutamia päiviä harjoitellut, mutta oli jo hyvin varma.
-Mutta ennen minä olin pitänyt hänestä enemmän.
-
-Me lähdemme taas ajamaan ja tulemme Grandiin. Illattaa. Neiti istuu
-kirkkaimpaan valoon ja säteilee itse kaiken riemun yli. Tuodaan
-viiniä.
-
-Kuinka teistä on tullut hieno, sanoo hän ja hymyilee.
-
-En minä voinut täällä käyttää puseroa.
-
-Tietysti ette. Mutta suoraan sanoen, se pusero... Saanko sanoa mitä
-ajattelen?
-
-Kyllä, olkaa hyvä.
-
-Pusero puki teitä paremmin.
-
-Kas niin, piru nämä kaupunkivaatteet periköön! Minä istuin hautoen
-muita ajatuksia päässäni enkä välittänyt tästä keskustelusta.
-
-Viivyttekö kauan kaupungissa? kysyn.
-
-Niin kauan kuin Lovisakin, me olemme ostokset tehneet. Ei, aika kuluu
-liiankin pian... Sitten hän taas ilostuu ja kysyy hymyillen: Oliko
-teistä hauskaa maalla meidän luonamme?
-
-Oli. Se oli hyvä aika.
-
-Tuletteko pian takaisin? Ha-ha-ha!
-
-Hän varmaankin istui vain ja piti minua pilkkanaan. Hän tahtoi ehkä
-osoittaa tietävänsä salaisuuteni, ettei ollut oikein sen osan laita,
-jota olin maalla näytellyt. Lapsi rukka -- minähän kykenen opettamaan
-työmiestä, olenpa ammattimieskin monessa asiassa. Varsinaisessa
-elämäntyössäni taas saavutan tarkalleen vain lähinnä parasta siitä,
-mitä uneksin.
-
-Pyydänkö isää kevääksi lyömään paaluun ilmoituksen, että te otatte
-suorittaaksenne kaikenlaatuisia vesijohtotöitä?
-
-Hän sulki silmänsä nauraessaan, niin sydämestään hän nauroi.
-
-Minua jäytää jännitys ja kiusaa tuo leikillisyys, niin
-hyvänluontoista kuin se onkin. Minä katsahdan ympäri kahvilaa
-rauhoittuakseni; siellä täällä nostetaan hattua ja minä vastaan,
-kauempaakin jo katsellaan minuun päin. Tuo soma naishenkilö, jonka
-seurassa istuin, veti huomion puoleemme.
-
-Te siis tunnette nuo ihmiset, koska tervehditte?
-
-Niin, pari kappaletta... Onko teillä ollut hauskaa täällä kaupungissa?
-
-Hirmuisesti. Minulla on kaksi serkkua, joilla taas on joitakin
-tovereita.
-
-Nuor' Erik parka siellä kotopuolessa! sanon minä leikillä.
-
-Teillä on nuor' Erikinne. Ei, mutta täällä on eräs Bewer-niminen.
-Mutta nykyään minä olen riidoissa hänen kanssaan.
-
--- Kyllä se ohi menee.
-
-Luuletteko? Se on muuten aika lailla vakavaa laatua. Kuulkaahan, minä
-puoleksi odotan hänen tulevan nyt tänne.
-
-Sitten saatte näyttää hänet minulle.
-
-Minä ajattelin tänne ajaessamme, että voisimme istua täällä ja tehdä
-hänet mustasukkaiseksi.
-
-Sen me kyllä teemme.
-
-Niin, mutta. Ei, mutta siinä tapauksessa teidän tulisi olla hiukan
-nuorempi. Minä tarkoitan --
-
-Minä pakotan itseni nauramaan. Kyllä me siitä selviydymme. Älkäähän
-halveksiko meitä vanhoja, meitä ikivanhoja, me voimme olla varsin
-verrattomia. Sallikaa minun vain istua viereenne sohvaan, ettei hän
-näe kuutani.
-
-Voi kuinka vaikeata on kauniisti ja hiljaisesti kestää tuo kohtalokas
-vanhaksitulo. Suonenvetoisuus ilmaantuu, hätiköinti, irvistykset,
-taistelu nuorempia vastaan, kateellisuus.
-
-Kuulkaahan, neiti, sanon minä pyytäen häntä kaikesta sydämestä,
-ettekö voi mennä puhelimeen ja kutsua rouva Falkenbergia tänne?
-
-Hän miettii sitä.
-
-Kyllä, sen me teemme, sanoo hän ja on armelias.
-
-Me menemme puhelimeen, soitamme Victoriaan ja saamme rouvan käsiimme.
-
-Sinäkö se olet, Lovisa? Tietäisitpä kenen kanssa olen, voitko lähteä
-ulos? Hyvä. Me olemme Grandissa. En minä tiedä. Tietysti se on mies,
-mutta hän on nyt herra, enempää en sano. Tuletko sinä? No, mietitkö
-nyt? Sukulaisiin? Niin, niin, saat tehdä miten tahdot, mutta... Kyllä
-hän on tässä aivan vieressä. Olipas se menoa. Niin, niin, hyvästi
-vain!
-
-Neiti Elisabeth soitti pois ja sanoi lyhyeen:
-
-Hänen piti sukulaisiin.
-
-Me menemme takaisin ja istuudumme jälleen. Tulee enemmän viiniä, minä
-koetan olla hauska ja ehdotan samppanjaa. Kiitos vain. Yhtäkkiä sanoo
-neiti:
-
-Tuolla on Bewer. Onpa oikein hyvä, että meillä on samppanjaa.
-
-Minulla on mielessä vain yksi asia ja kun minun nyt pitää näyttää
-taitoni ja viehättää neitiä toisten hyväksi, sanon minä yhtä ja
-tarkoitan aivan toista. En voi saada tuota puhelinkeskustelua
-päästäni: hän varmasti arvasi asian laidan, että minä häntä odotin.
-Mitä minä muuten olin rikkonut? Miksi totta totisesti minut oli niin
-jyrkästi lähetetty pois Övreböstä ja Falkenberg otettu sijaani?
-Kapteeni ja rouva eivät ehkä aina olleetkaan kultaystäviä, mutta mies
-oli vainunnut minussa piilevän vaaran ja tahtonut kumminkin pelastaa
-vaimonsa noin naurettavasta lankeemuksesta. Niinpä rouva nyt käveli
-täällä häpeissään siitä, että minä olin ollut hänen talossansa, että
-hän oli minua käyttänyt kuskina ja syönyt kaksi kertaa samoja eväitä
-kanssani. Ja vanhahkuuttani häpesi tämä toinen...
-
-Ei, ei tämä luonnistu, sanoo neiti Elisabeth.
-
-Minä ahkeroitsen uudelleen ja sanon monta hassua asiaa, niin että
-hän alkaa nauraa. Minä juon paljon ja tulen rohkeammaksi keksimään;
-vihdoin näyttää neiti uskovan, että minä todellakin teen työtä hänen
-kanssaan omaan laskuuni. Hän alkaa tarkastaa minua.
-
-Onko se totta, näytänkö minä teistä hiukan somalta?
-
-Kuulkaahan nyt taas, olkaa hyvä -- rouva Falkenbergistä minä puhun.
-
-Hss, sanoo neiti. Tietysti rouva Falkenbergistä, sen minä olen
-tiennyt koko ajan, mutta teidän ei tarvitse sitä sanoa. Nyt minä
-luulen, alkavani vaikuttaa häneen tuolla. Jatketaan vain ja ollaan
-yhtä huvitettuja.
-
-Hän ei siis uskonutkaan minun tekevän työtä omaan laskuuni. Minä olin
-liian vanha kaikkeen, saakeli soikoon.
-
-Mutta ettehän te rouva Falkenbergiä voi saada, sanoo hän ja alkaa
-alusta. Se on toivotonta.
-
-Ei, en minä voi saada häntä. Enkä teitä liioin.
-
-Puhutteko te nytkin rouva Falkenbergille?
-
-En, nyt puhun teille.
-
-Hiljaisuus.
-
-Tiedättekö, että olen ollut teihin rakastunut? Kyllä, siellä kotona.
-
-Nyt alkaa olla hauska, sanon minä ja siirryn sohvassa likemmäksi. Nyt
-me nutistamme Bewerin.
-
-Niin, ajatelkaas, minä kuljin kirkkomaalla tavatakseni teidät
-iltaisin. Mutta te, tyhmä ihminen, ette ymmärtänyt vähääkään.
-
-Nyt te varmaankin juttelette Bewerille, sanon minä.
-
-Ei, se on totista totta, mitä sanon. Ja kerran minä tulin yli
-peltojen luoksenne. En minä teidän nuor' Erikinne luo tullut.
-
-Ajatelkaas, minun luokseni! sanon minä teeskennellen ja olen muka
-murheellinen.
-
-Niin, teistä se ehkä tuntuu kummalta. Mutta muistakaa toki, pitää
-meillä maallakin olla joku, johon pikiintyä.
-
-Sanooko rouva Falkenberg samoin?
-
-Rouva Falkenberg -- ei, hän sanoo, ettei hän halua rakastua
-yhteenkään ihmiseen, hän tahtoo vain soittaa pianoa ja sen sellaista.
-Mutta minähän juttuan itselleni. Arvatkaas, mitä minä kerran tein?
-Mutta ei, toden totta, minä en sitä sano. Tahdotteko kuulla?
-
-Mielelläni.
-
-Minähän olen vain pikku tyttö teihin verraten, niin ettei se mitään
-haittaa; silloin kun te makasitte ladossa siellä kotona, hiivin minä
-kerran sinne ja asettelin peittojanne ja tein niistä sängyn.
-
-Tekö sen teitte? sanon minä vilpittömästi ja unohdan osani.
-
-Olisittepa vain nähnyt miten minä hiivin, haha-ha!
-
-Mutta tuo nuori tyttö ei ollutkaan kyllin koulittu, hän vaihtoi väriä
-tehtyään pikku tunnustuksensa ja nauroi liioitellen pelastuakseen.
-
-Minä tahdon häntä auttaa ja sanon:
-
-Te olette joka tapauksessa suurenmoinen ihminen. Mitään tuommoista ei
-rouva Falkenberg olisi tehnyt.
-
-Ei, mutta hän onkin vanhempi. Te ehkä luulitte meitä yhdenikäisiksi?
-
-Sanooko rouva Falkenberg, ettei hän tahdo rakastua kehenkään ihmiseen?
-
-Sanoo. Uh, ei sentään, en minä tiedä. Rouva Falkenberghän on
-naimisissa, kuten tiedätte, ei hän mitään sano. Jutelkaa nyt
-taas hiukan minulle... Niin ja sitten meidän piti kerran yhdessä
-kauppapuotiin, muistatteko? Minä kävelin yhä hitaammin, jotta te
-saavuttaisitte minut...
-
-Sepä oli somasti tehty. Nyt minä vuorostani ilahdutan teitä.
-
-Minä nousen, menen nuoren Bewerin luo ja kysyn, eikö hän tahdo ottaa
-lasia joukossamme, meidän pöydässä. Minä saan hänet mukaani; neiti
-Elisabeth punastuu tulipunaiseksi hänen tullessaan. Sitten minä
-juttelen nuo molemmat nuoret hyvin yhteen ja muistan sen jälkeen,
-että minulla oli jotakin toimitettavaa, joten minun pitää jättää
-heidät -- niin mielelläni kuin jäisinkin, hyvä herrasväki. Te, neiti
-Elisabeth, olette tosin aivan minut lumonnut, mutta minä älyän, etten
-kumminkaan teitä saa. Te olette muuten minulle arvoitus...
-
-
-
-
-34.
-
-
-Minä kulkea keljottelen alas Raastuvankadulle, seison hetken ajurien
-kohdalla ja silmäilen Victorian porttia. Mutta niinpä se olikin, hän
-oli sukulaisten luona tänä iltana. Sitten minä astelen hotelliin ja
-juttelen ovenvartian kanssa.
-
-Kyllä rouva kotona on. Huone numero 12, toinen kerros.
-
-Rouva ei siis ole ulkona vieraissa?
-
-Ei.
-
-Lähteekö hän piankin?
-
-Ei hän ole mitään sanonut.
-
-Minä menen jälleen ulos ja ajurit aukaisevat jalkapeiton sanoen:
-Olkaa hyvä. Minä valitsen ajurin ja nousen vaunuihin.
-
-Mihinkä pitää?
-
-Seisotaan tässä. Minä otan teidät tuntikaupalla. Ajurit kulkevat
-toistensa luo ja kuiskivat, yksi arvelee sitä, toinen tätä: Hän
-vahtii hotellia, vaimo on kai sisällä jonkun kauppamatkustajan luona.
-
-Niin, hotellia minä vahdin. Muutamissa huoneissa on valkea ja päähäni
-pistää äkkiä ajatus, että hän voi seistä ikkunassa minua katsellen.
-Odotahan, sanon minä ajurille ja palaan hotelliin.
-
-Missä numero 12 on?
-
-Toisessa kerroksessa.
-
-Ja ikkunat kadulle päin?
-
-Niin.
-
-Sitten se kai oli kumminkin sisareni, joka vilkutti, sanon minä
-valehdellen päästäkseni porttieerin ohi.
-
-Minä nousen portaita ja jotten saisi tilaisuutta kääntyä, koputan
-heti, kun olen numeron löytänyt. Ei vastausta. Minä koputan uudelleen.
-
-Onko se piika? kysytään sisältä.
-
-Minä en voinut vastata myöntäen, ääneni olisi minut ilmaissut. Minä
-otin ovenvääntimeen, se oli lukossa. Hän oli kai pelännyt että
-tulisin, ehkä hän oli nähnytkin minut ulkopuolella.
-
-Ei, ei se piika ole, sanon minä ja kuulen sanojeni oudosti värisevän.
-
-Minä odotan kauan aikaa sen jälkeen ja kuuntelen; kuulen sisällä
-puuhailtavan, mutta ovi ei aukene. Sitten soitetaan jostakin
-huoneesta kaksi lyhyttä kertaa alas ovenvartijalle. Se on hän, mietin
-minä, hän kutsuu piikaa, hän on levoton. Minä lähden pois hänen
-oveltaan, etten häntä häpäisisi, ja kun piika tulee, olen minä aivan
-kuin alasmenossa. Kuulen piian sanovan: On, on se piika. Ja ovi
-avataan. Eihän toki, sanoo piika taas, eräs herra tästä juuri meni
-alas.
-
-Minä ajattelin ottaa huoneen hotellista, mutta se oli minusta
-vastenmielistä, hän ei ollut sellainen rouva, että olisi
-kauppamatkustajia kohtaillut. Tullessani alas ovenvartijan luo minä
-vain ohimennen sanoin että rouva varmaankin oli mennyt levolle.
-
-Minä menen ulos ja istun jälleen vaunuihin. Aika kuluu, tunti menee,
-ajuri kysyy eikö minun ole kylmä? Onpa kyllä hiukan. Odotinko
-jotakin? Odotin... Hän antaa minulle jalkapeitteensä ja minä,
-palkitakseni hänen hyvyyttänsä, pistän hänelle pienen ryyppyrahan.
-
-Aika kuluu, menee tunti tunnin perään. Ajurit eivät enää arkaile,
-sanovat toisilleen että minä palellutan hevosen kuoliaaksi.
-
-Ei, ei tästä tainnut hyötyä lähteä. Minä maksan ajurille, menen
-kotiin ja kirjoitan seuraavan kirjeen:
-
-Minä en saa _kirjoittaa_ teille, kunpa vain saisinkin nähdä teidät
-jälleen? Minä kysyn hotellista huomenna kello viisi iltapäivällä.
-
-Asettaisinko aikaisempaan? Mutta aamupäivävalaistus on kovin
-kirkasta, kun minä tulen liikutetuksi ja suupieleni värähtelevät,
-mahdan minä näyttää kammottavalta.
-
-Minä vein itse kirjeen Victoriaan ja palasin kotiin.
-
-Pitkä yö, voi kuinka pitkiä tunnit olivat! Nyt kun minun piti nukkua
-ja voimistua ja olla terve, en minä voinutkaan. Päivä koitti ja minä
-nousin.
-
-Vaellettuani kauan pitkin katuja kahnustan takaisin kotiin, panen
-maata ja nukahdan.
-
-Tunnit kuluvat. Kun herään ja selkiän, riennän heti peloissani
-telefoniin ja kysyn onko rouva lähtenyt.
-
-Ei, hän ei ole lähtenyt.
-
-Hän ei siis Jumalan kiitos tahtonutkaan paeta minua, sillä kirjeeni
-hän lie aikoja sitten saanut. Ei, aika se vain oli sopimaton eilen
-illalla, siinä kaikki.
-
-Minä syön ja menen jälleen nukkumaan; kun herään on jo iltapuoli,
-minä kompuroin telefoniin ja soitan.
-
-Ei, rouva ei ole matkustanut. Mutta tavaransa hän on koonnut. Hän on
-nyt ulkona.
-
-Minä panen itseni kuntoon ja ajan heti Raastuvankadulle ja pidän
-vahtia. Puolen tunnin kuluessa menee ja tulee hotellin portista
-paljonkin väkeä, mutta ei häntä. Nyt on kello siirtynyt viiteen minä
-menen porttierin luo.
-
-Rouva on lähtenyt.
-
-Lähtenyt?
-
-Tekö soititte? Hän tuli samassa hetkessä ja vei tavaransa. Mutta
-kirje minulla on.
-
-Minä otan kirjeen ja kysyn sitä avaamatta milloin juna lähtee.
-
-Se lähti neljä ja neljäkymmentäviisi, sanoo ovenvartija katsoen
-kelloansa. Nyt on kello viisi.
-
-Minä olin tuhlannut puoli tuntia vahtimalla ulkopuolella.
-
-Minä istuudun rappuselle ja tuijotan alas. Ovenvartija juttelee yhä.
-Hän kai hyvinkin älyää ettei rouva ole sisareni.
-
-Minä sanoin rouvalle että eräs herra juuri oli soittanut. Mutta hän
-vain vastasi ettei hänellä ole aikaa ja käski minun antaa teille tuon
-kirjeen.
-
-Matkustiko hän erään toisen naishenkilön seurassa?
-
-Ei.
-
-Minä nousen ja lähden. Kadulla minä avaan kirjeen ja luen:
-
-Te ette _saa_ enää ahdistaa minua --
-
-Minä pistän sen sangen laiskasti taskuuni. Se ei ihmetyttänyt minua,
-ei tehnyt mitään uutta vaikutusta. Aito naisekkaita, nopeita sanoja,
-alleviivauksia ja ajatusviivoja...
-
-Sitten johtuu mieleeni mennä neiti Elisabethin asunnolle ja soittaa;
-tämä viimeinen toivo minulla vielä oli. Minä kuulen miten nappia
-painettuani kello sisäpuolella surisee ja minä seison kuin kohisevaa
-myrskyä kuullostaen.
-
-Neiti Elisabeth oli matkustanut tunti sitten.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sitten tulee lisää viiniä ja sitten viskyä. Ja sitten viskyä suuret
-määrät. Ja sitten kahdenkymmenen ja yhden päivän harhailu taaskin
-kerran maallisen tajuntani painuessa esiripun taakse. Tässä tilassa
-saan minä eräänä päivänä päähäni lähettää johonkin tupaan maalla
-iloisen kuvastimen, jossa on kullatut kehykset. Sen piti tulla
-pienelle tytölle, jonka nimi oli Olga ja joka oli aivan yhtä hauska
-ja herttainen kuin vasikka.
-
-Minä näet olen yhä heikkohermoinen.
-
-Huoneessani lepää kone. Minä en saa sitä enää kokoon, sillä
-puulaitteen isoimmat osat ovat jääneet erääseen pappilaan maalle.
-Samapa se, minun rakkauteni siihen onkin laimentunut. Hyvät herrat
-hermosairaat, me olemme kehnoja ihmisiä, emmekä me minkäänlaisiksi
-elukoiksikaan kelpaa.
-
-Jonakin päivänä kai tuntuu liian ikävältä yhä olla tajuton ja minä
-matkustan taas johonkin saareen.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SYYSTÄHDEN ALLA***
-
-
-******* This file should be named 55138-8.txt or 55138-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/1/3/55138
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/55138-8.zip b/old/55138-8.zip
deleted file mode 100644
index 13015c6..0000000
--- a/old/55138-8.zip
+++ /dev/null