diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55085-8.txt | 34782 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55085-8.zip | bin | 748103 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 34782 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..aca28b3 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55085 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55085) diff --git a/old/55085-8.txt b/old/55085-8.txt deleted file mode 100644 index d8dd77c..0000000 --- a/old/55085-8.txt +++ /dev/null @@ -1,34782 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Vanha kauppiaskoti, by Gustav Freytag - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Vanha kauppiaskoti - -Author: Gustav Freytag - -Translator: O. A. Joutsen - -Release Date: July 10, 2017 [EBook #55085] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHA KAUPPIASKOTI *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -VANHA KAUPPIASKOTI - -Kirj. - -Gustav Freytag - - -105. saksalaisesta painoksesta ("Soll und Haben") suomentanut - -O. A. Joutsen - - - - - -WSOY, Porvoo, 1922. - - - - - - - _Romaanin tulee etsiä Saksan kansaa sieltä, missä sen - toimellisena tapaa, nimittäin sen työssä._ - - Julian Schmidt. - - - - -ENSIMMÄINEN KIRJA. - - -1. - -Ostrau on pieni piirikaupunki lähellä Oderia, kuuluisa aina kauas -Puolan rajojen taa kimnaasistaan ja imelistä piparikakuistaan, -joihin siellä pannaan vielä runsaasti väärentämätöntä hunajaa. -Tässä vanhanaikaisessa pesässä eleli ajassa vuosia taaksepäin -kuninkaallinen laskuneuvos Wohlfart, joka ihaili kuningastaan, -rakasti sydämestään lähimmäisiään -- lukuunottamatta kahta -ostraulaista kanaljaa ja muuatta törkeäsuista sukankutojaa -- ja -löysi työteliäästä virantoimituksestaankin paljon aihetta salaiseen -iloon ja nöyrään ylpeyteen. Hän oli mennyt vasta ikämiehenä -naimisiin, asui vaimonsa kanssa omassa pienessä talossaan ja -piti pikku puutarhaansa omin käsin kunnossa. Valitettavasti tämä -onnellinen avio pysyi monet vuodet lapsettomana. Vihdoin kuitenkin -kävi niin, että rouva laskuneuvoksetar koristi valkopumpulisen -vuodeuutimensa leveällä reunaröyhelöllä ja kahdella isolla töyhdöllä -ja katosi niiden taa moniaiksi viikoiksi kaikkien ystävättäriensä -yksimieliseksi tyydytykseksi, juuri kun hän oli saanut viimeisen -poimun silitetyksi ja hankkinut itselleen varmuutta siitä, että uudin -oli viime pesussa niin hyvin valjennut ettei paremmasta apua. Tuon -valkoisen uutimen takana tämän kertomuksen sankari sitten syntyi. - -Anton oli hyvä lapsi, joka äitinsä mielestä osoitti jo elämänsä -ensimmäisestä päivästä lähtien kerrassaan hämmästyttäviä -luonteenominaisuuksia. Puhumattakaan siitä, että hän ei pitkään -aikaan saanut päähänsä, että ruokaa oli syötävä lusikan kourusta, -vaan tavoitteli itsepäisesti vartta suuhunsa, ja ollenkaan -puhumatta siitä, että hänellä oli selittämätön mieliteko isänsä -mustan patalakin tupsuun, ja että hän hoitajansa avulla joka -päivä salaa nosti patalakin isän päästä ja pani sen sitten nauraa -kihertäen takaisin asemilleen, osottihe hän tärkeämpiarvoisissakin -elämäntapauksissa olevansa laatuaan ainukainen lapsi. Häntä oli -iltaisin sangen vaikea saada nukkumaan, ja kun iltakello soi, pyyteli -hän monesti kädet ristissä, että hänen sallittaisiin vielä vähän -aikaa teuhata; hän saattoi kyyröttää tuntikausia kuvakirjansa ääressä -ja pitää viimeisellä sivulla olevan punaisen kukon kanssa pitkää -keskustelua, jossa hän tälle vakuuttamistaan vakuutteli rakkauttaan -ja varoitti sitä hellyttävästi jättämästä pikku perhettään orvoksi -sen kautta, että sallisi palvelustytön työntää sen paistinvartaaseen. -Hän juoksi toisinaan kesken leikkiä ulos piiristä ja kyyristyi -totisena arkihuoneen nurkkaan mietiskelemään jotakin tärkeää asiaa. -Ylipäänsä hänen mietiskelynsä tuloksena oli, että hän etsiä komusi -vanhemmilleen tai leikkitovereilleen jotakin, mistä luuli näiden -erityisesti pitävän. Mutta suurimpana ilona hänellä oli istua isäänsä -vastapäätä, lyödä pikku sääret ristikkäin, niinkuin isälläkin oli, -ja imeskellä seljapuun oksaa, niinkuin isäpapan oli tapana imeskellä -oikeata piippua. Sitten hän antoi isän kertoa kaikenlaista juttua, -tai kertoili hän itse omia tarinoitaan. Ja sen hän teki, kuten -Ostraun koko naismaailma yksimielisesti vakuutti, niin arvokkaasti -ja säädyllisesti, että hän sinisiä silmiään ja kukoistavia -lapsenkasvojaan lukuunottamatta -- näytti aivan joltakin valtion -palveluksessa olevalta pikku herralta. Tottelematon hän oli niin -aniharvoin, että se osa naispuolista Ostrauta, joka oli taipuvainen -katselemaan tätä matoista maailmaa yksinomaan sen synkeältä puolelta, -kauvan epäili, tokko sellaisesta lapsesta tulisi pitkäikäistä -eläjätä; kunnes Anton viimein kerran rökitti maaneuvoksen pojan -keskellä katua ja sillä uroteollaan siirsi kaikki läheiset -toiveet taivaan valtakuntaan pääsemisestä kauvas epämääräiseen -tulevaisuuteen. Sanalla sanoen hän oli niin tavaton poika, kuin -vain lämminsydämisten vanhempain ainoa lapsi saattaa olla. Myöskin -porvarikoulussa ja myöhemmin kimnaasissa hänestä tuli esikuva -toisille pojille ja vanhemmilleen ylpeyden aihe. Ja kun piirustuksen -opettaja väitti, että Antonista piti tulla maalari, ja kolmannen -luokan esimies neuvoi isää, että tämä antaisi poikansa ruveta -filoloogiksi, niin olisi Anton moninaisten lahjainsa takia voinut -helposti joutua siihen lahjakkaiden lapsien tavalliseen vaaraan, -että mikään toimiala ei olisi tyydyttänyt hänen etsivää henkeään, -jollei sattuma olisi puuttunut asiaan ja ratkaissut kysymyksen hänen -tulevasta ammattialastaan. - -Joka jouluksi toi posti laskuneuvoksen taloon laatikon, jossa oli -koko toppa kaikkein hienointa sokeria ja iso pussillinen kahvia. -Tavallisen sokerin perheenisä antoi vaimonsa paloitella, mutta -tämän keon hän itse löi pieneksi juhlallisin menoin ja paljon -voimaa käyttäen, ja hän katseli mielihyvin noita nelikulmaisia -kuutioita, joiksi hänen taitonsa oli sokerin murennellut. Kahvin -sitävastoin rouva laskuneuvoksetar paahtoi omakätisesti, ja ylevä -oli se mielihyvän tunne, joka täytti arvoisan perheenisän mielen, -kun hän tyhjensi ensimmäisen kuppinsa tätä kahvia. Sellaisina -hetkinä täytti koko talon runouden tuoksu, jollainen niin usein -värisyttää lasten sieluja. Isä kertoi sitten mielellänsä pojalleen -näiden lähetysten historian. Monia vuosia aikaisemmin oli -laskuneuvos tomuttuneesta asiakirjakääröstä, jonka tuomioistuimet -ja muu ihmiskunta olivat jo kauan sitten hylänneet romulaatikkoon, -löytänyt virallisen tunnusteen, jossa muuan suuri posenilainen -tilanomistaja selitti olevansa velkaa useita tuhansia taalereita -eräälle tunnetulle pääkaupungin kauppahuoneelle. Ilmeisesti oli -velkakirja jolloinkin sotaisena ja säännöttömänä aikana pistetty -väärään paperinippuun. Hän oli ilmoittanut löydöstään asianomaiseen -paikkaan, ja kauppahuoneen oli sen toimen kautta onnistunut voittaa -epätoivoinen riitajuttu velallisen perillisiä vastaan. Sitten oli -kauppaliikkeen nuori johtaja tiedustellut velkakirjan löytäjää -ja kirjoittanut tälle kohteliaan kirjeen, mutta laskuneuvos -oli tapansa mukaan sangen jyrkästi torjunut kaikki kiittelyt, -koskapa hän oli ainoastaan tehnyt virkavelvollisuutensa. Siitä -lähtien tuli joka jouluksi edellämainittu lähetys lyhyen mutta -sydämellisen kirjeen kera, ja joka kerta laskuneuvos vastasi siihen -laajasti taiteellisesti tekstatulla kiitoskirjelmällä, jossa hän -väsymättömästi tulkitsi yllätystään odottamattoman lahjan johdosta ja -toivotti kaikesta sielustaan toiminimelle onnellista uutta vuotta. -Muuten hän yksin vaimonsakin kuullen puheli joululähetyksestä -vain kuin jostakin satunnaisesta pikku asiasta, joka oli johtunut -jonkun toiminimi T. O. Schröterin apulaisen joutavanpäiväisestä -päähänpistosta; ja joka vuosi hän pani kiivaasti vastaan, jos -rouva laskuneuvoksetar otti odotellun laatikon sisällyksen lukuun -talouslaskelmissaan. Mutta kaikessa salaisuudessa hän koko -sielullaan riippui kiinni noista lähetyksistä. Eivät suinkaan -nuo sokeri- ja Kuba-kahvinaulat häntä niin onnelliseksi tehneet, -vaan tuon runollisen rattoinen ystävyyssuhde tuiki tuntemattomana -lähimmäiseen. Hän talletti yhtä huolellisesti kaikki toiminimeltä -saamansa kirjeet kuin vaimonsa kolme lemmenkirjettäkin, jopa -hän varusti ne kaikkein kunnianarvoisimmalla sidelangalla mitä -hän tiesi olevan, virallisella mustan- ja valkoisen kirjavalla -silkkisäikeellä; hänestä tuli siirtomaantavarain tarkka tuntija, -hienoaistinen arvostelija, jonka makua Ostraun kauppiaat pitivät -mitä suurimmassa arvossa; hän ei voinut pidättyä katselemasta halpaa -juurikassokeria ja Brasilian-kahvia ilmeisellä ylenkatseella kuten -ainakin luomakunnan toisarvoisia tuotteita; hän rupesi elämään -sielussaan mukana tuon suuren kauppahuoneen liikeasioissa ja tutki -sanomalehdistä säännöllisesti sokerin ja kahvin kurssihintoja, -jotka sijaitsivat valtiollisten uutisten takana varustettuina -kaikenlaisilla merkillisillä ja ummikolle tuiki käsittämättömillä -lisähuomautuksilla, jopa hän sydämensä syvyydessä kuvitteli olevansa -ystävänsä suurkauppiaan liiketoverikin, harmitteli kovasti, jos -kahvinhinnat sanomalehdissä menivät alaspäin, ja riemastui, jos -sokeri oli merkitty nousevaksi. - -Näkymätön ja hauras tuo side oli, joka yhdisti laskuneuvoksen -talouden suuren maailman liike-elämään, ja kuitenkin siitä Antonille -tuli johtoviitta, jonka kautta koko hänen elämänsä tuli saamaan -määrätyn suunnan. Sillä kun vanha herra iltaisin istui puutarhassaan, -samettinen patalakki harmailla hiuksilla ja rakas piippunsa -suussa, tarinoi hän kernaasti, hiljaisen kaipauksen täyttäessä -oman sielunsa, tuon kauppaliikkeen moninaisista eduista ja mitä -kaikkea maallista hyvyyttä sellaisessa oli yltäkyllin tarjona, -ja kysyi sitten kuin leikillä pojaltaan, eikö tämäkin tahtoisi -ruveta kauppiaaksi. Ja pikku miehen sieluun kohosi kohta mieluinen -kuva, niinkuin kaunokiikarissa kirjavat lasihelmet lyöttyvät -yhteen koreaksi kuvioksi -- yhteiskuva isoista sokerikeoista, -rusinoista ja manteleista ja kultakuorisista appelsiineista, -vanhempainsa herttaisesta hymyilystä ja kaikesta tuosta salaperäisen -värisyttävästä ihastuksesta, jota joululaatikko hänessä itsessäänkin -synnytti; kunnes hän viimein innostuneena huudahti; "Kyllä isä, minä -tahdon!" -- Älköön sanottako, että elämämme on köyhä runollisista -tunnelmista; yhä vallitsee runouden hengetär maanlasten kirjavia -kohtaloita. Mutta ottakoon itsekukin vaarin, minkälaisia unelmia hän -hautoo sielunsa sisimmässä, sillä suuriksi vartuttuaan ne tulevat -helposti hänen herroikseen, ja sangen ankariksi herroiksi tulevatkin. - -Siten vieri tämän perheen elämä hiljaista latuaan monien vuosien -mittaan. Anton kasvoi ja varttui ja läpäisi kirjalaukku kainalossa -kimnaasin kaikki luokat aina ylpeälle ylimmälle luokalle saakka. -Kun rouva laskuneuvoksetar pyysi miestänsä toki viimeinkin tekemään -lujan päätöksen Antonin tulevaisuudenurasta, vastasi perheenisä -riemullisesti hymyillen; "Päätös on tehty, hänhän tahtoo ruveta -kauppiaaksi. Ensin hänen täytyy selviytyä kimnaasista, sitten on -koko maailma, hänelle avoinna." ja sitten oli laskuneuvos olevinaan, -kuin olisi päästötodistus kimnaasista ollut avain kaiken maailman -kunniasijoille. Mutta sydämessään häntä hiukan arastutti saattaa -tuota perheunelmaa edes hiukkasenkaan lähemmäksi todellisuutta. - -Sitten tuli perheessä synkeä päivä, jolloin talon akkunaluukut -pysyivät kauan suljettuina, palvelustyttö juoksenteli silmät -punaisina portaita ylös ja alas, lääkäri tuli ja pudisteli päätään ja -vanha herra piteli vaimonsa vuoteen ääressä samettista patalakkiaan -ristiinpantujen käsiensä välissä, sillä aikaa kuin hänen poikansa -makasi nyyhkyttäen polvillaan saman vuoteen edessä ja laski sille -kiharapäänsä, jota kuolevan äidin käsi yritti vielä kerran silitellä. -Kolme päivää sen jälkeen rouva laskuneuvoksetar saatettiin hautaan, -ja vanha herra ja Anton istuivat illalla hautauksen jälkeen kalpeina -ja kahdenkesken toisiaan vastapäätä. Anton hiipi tavan takaa ulos -karviaispensaiden taa itkeäkseen siellä hiljaisuudessa katkeraa -suruaan, ja vanha herra nousi tuon tuostakin tuoliltaan ja kävi -makuusuojaan, missä valkea uudinverho vielä riippui molempine -töyhtöineen, ja hänkin itki sydämensä haikeutta. Nuorukainen sai -pitkän itkun jälkeen punaiset poskensa takaisin, mutta vanha herra -ei tullut enää voimiinsa. Hän ei valitellut lainkaan; hän poltteli -piippuaan kuten ennenkin, harmitteli yhä vieläkin, kun kahvinhinnat -painuivat alas; mutta, piippu ei maistunut enää entiseltä, eikä -harmittelukaan ollut entisen kaltaista. Usein hän katseli poikaansa -miettiväisesti ja surullisesti, eikä nuorukainen osannut arvata, mikä -isän teki niin huolestuneeksi. Mutta kun vanha herra taasen eräänä -sunnuntai-iltana oli kysynyt pojaltaan, tahtoiko hän yhä vieläkin -ruveta kauppiaaksi, ja Anton oli sadanteen kertaan vakuuttanut, että -juuri siksi hän tahtoikin tulla eikä miksikään muuksi, niin nousi -vanha herra päättäväisesti pystyyn, huusi palvelustyttöä ja käski -tämän tilaamaan seuraavaksi aamuksi myötyrikyydin pääkaupunkiin. -Hän ei tunnustanut pojalleen, mistä syystä hän oikein lähti näin -tavattomalle matkalle. Ja syytä hänellä oli vaietakin, poloisella -vanhalla herralla! Sillä vaikka hän olikin kahdenkymmenen vuoden -mittaan ylpeillyt mahtavasta kauppiasystävästään, niin oli häneltä -kuitenkin aina puuttunut rohkeutta käydä omassa persoonassaan -kauppiaan eteen ja pyytää tältä konttoripaikkaa pojalleen. Hänen -mielitekonsa tuntui hänestä itsestäänkin ylen julkealta, ja hänen -oikeutensa toivottuun paikkaan tuiki vähäiseltä. Usein hän oli ollut -aikeissa lähteä sinne ja aina lykännyt matkan toiseen kertaan, kunnes -huoli pojasta kasvoi suuremmaksi kuin hänen arkuutensa. - -Kun hän seuraavana päivänä hyvin myöhään palasi pääkaupungista, -oli hän vallan toisenlaisella päällä, onnellisempi kuin konsanaan -puolisonsa kuoleman jälkeen. Hän sai poikansa, joka odotteli häntä -aavistelevan jännityksen lumoissa, aivan haltioihin kuvailemalla -hänelle suuren kauppaliikkeen uskomattomia ihanuuksia ja mahtavan -kauppiaan hänelle osottamaa ystävällisyyttä. Hänet oli käsketty -päivälliselle, hän oli syönyt hyypänmunia, hän oli juonut -kreikkalaista viiniä ystävänsä kellarista, viiniä sellaista, -jonka rinnalla Ostraun majatalon parhainkin rypälemehu oli kuin -kitkerätä etikkaa; hän oli saanut lupauksen, että hänen poikansa -pääsisi vuoden päästä konttoriin, ja joitakin ohjeita siitä, -mitä esivalmistuksia pidettiin suotavina. Jo seuraavana päivänä -Anton istui ison laskukirjan ääressä ja määräili rajattomalla -vallalla satojentuhansien Englannin puntien käyttämistä, jotka -hän vaihtoi milloin Rheinin guldeneiksi, milloin Hampurin -pankkomarkoiksi, milloin taasen antoi niiden hulmuta ympäri -maailmaa Brasilian milreisinä, kunnes vihdoin sijoitti ne Meksikon -valtionarvopapereihin, joille hän yllättävällä varmuudella laski jos -jonkinlaista korkoa aina kymmeneen prosenttiin saakka. Koottuaan -tällä tapaa itselleen melkoisen omaisuuden hän lähti puutarhaan, -kädessään pieni ohkainen kirja, joka kansilehdellään lupasi -tehdä hänestä neljässä viikossa aito englantilaisen. Siellä hän -saksalaisten varpusten ja peippojen kauhuksi yritteli ääntää a:ta -ja muita rehellisiä kirjaimia kaikella mahdollisella tapaa, paitsi -sillä, joka kirjaimen luonteen ja laadun mukaan oli sille ominainen. - -Siten vieri jälleen vuosi, Anton oli juuri täyttänyt -kahdeksannentoista vuotensa ja suorittanut erotutkintonsa; silloinpa -eräänä aamuna akkunaluukut saivat vielä kerran pysyä suljettuina, -jälleen juoksenteli palvelustyttö itkettynein silmin huoneiden läpi, -ja jälleen pudisteli yölamppu tyytymättömänä ja murheellisena tulista -hattuaan. Tällä kertaa vanha herra itse makasi vuoteessa ja Anton -istui sen ääressä, pidellen molemmin käsin kiinni isänsä kädestä. -Mutta vanha herra ei antanut pidätellä itseään, vaan kuoli niin pian -kuin hänelle oli mahdollista, siunattuaan ensin poikansa moneen -kertaan. Moniaan päivän äänekkään tuskan jälkeen Anton seisoi yksin -äänettömässä asunnossa, orpona, uuden elämän kynnyksellä. - -Vanha herra ei ollut suotta ollut laskuneuvos: hänen taloutensa oli -mallikelpoisessa järjestyksessä, hänen sangen vähäiset jälkiperunsa -olivat merkityt kirjoituspöydän salalaatikossa säilytetylle paperille -pennistä penniin; kaikki mitä palvelustyttö kuluneena vuonna oli -särkenyt tai hukuttanut, oli myöskin merkitty asianomaiseen kohtaan -ja vähennetty hänen palkastaan; joka asian suhteen oli määräyksiä -annettu; löytyipä suurkauppiaalle osotettu kirjekin, jonka vainaja -oli vielä viimeisinä elonpäivinään kirjoittanut vapisevalla -käsialalla; uskollinen perheenystävä oli määrätty Antonin holhoojaksi -ja valtuutettu myymään talon ja puutarhan ja kaiken, mitä niissä -oli; ja Anton astui, neljä viikkoa isänsä kuoleman jälkeen, eräänä -varhaisena kevätaamuna isänkodin kynnyksen yli, jätti sen avaimen -holhoojan käteen, luovutti matkatavaransa kyytimiehen hoteisiin ja -ajoi pikkukaupungin portista ulos pääkaupunkia kohti, taskussaan isän -suurkauppiaalle osoittama kirje. - - -2. - -Vasta niitetty heinä näivettyi jo puolipäivän helteessä, kun Anton -erosi ostraulaisesta naapurista, joka oli saattanut hänet viimeiselle -kyytiasemalle pääkaupungin läheisyydessä, ja lähti sitten navakasti -astelemaan maantietä pitkin. Oli hymyilevä kesäpäivä, niityllä helisi -niittomiehen kovasin viikatteenterää vastaan, ja ylhäällä ilmassa -piti väsymätön leivonen iloaan. Vaeltajan eteen levisi tasainen, -suunnaton maisema, hänen takanaan piirteli etäisen vuoriston sininen -juova taivaanrantaa. Pieniä puroja, joita lepät ja pajupensaat -paarsivat, solisi iloisesti niittyjen poikki, jokainen puro muodosti -oman niittynotkelmansa, jota kultaiset viljapellot reunustivat -molemmilta puolilta. Joka haaralla kohosi maaperästä heleänvalkoisina -paistavia kirkontorneja, kullakin ympärillään ryhmä ruskeita ja -punaisia kattoja ja jokainen metsäseppelten kaartama. Monissa -kylissä voi uljaasta puukujanteesta ja tavallista isommasta katosta -päätellä ison herraskartanon sijaitsevan, joka kylän muihin taloihin -verrattuna oli kuin jykevä paimenkoira villavan lammaskatraan -vierellä. - -Anton riensi eteenpäin, kuin olisi hänellä ollut vieterit jaloissa. -Hänen edessään aukeni tulevaisuus, yhtä päivänpaisteinen kuin nuo -kultaiset elovainiot, elämä täynnä sädehtiviä unelmia ja silmukoivia -toiveita. Ahtaassa kotituvassa vietetyn suruajan jälkeen hänen -sydämensä taas ensi kertaa sykki voimakkain iskuin; nuoruudenvoiman -tarmossa hänen silmänsä säteilivät ja suu vetäytyi itsestään -nauruun. Kaikki hänen ympärillään loisteli, tuoksui ja aaltoili -kuni sähköisessä tulessa; pitkin siemauksin hänen keuhkonsa joivat -kukoistavasta maaperästä huumaavia tuoksuja. Missä hän kedoilla -yhdytti niittomiehen, huusi hän tälle kohta hyvän päivän, ja hyvän -päivän kajautti jokainen solakalle nuorukaiselle vastaan. Pelloilla -nuokkuilivat raskaat tähkät huojuvain korsiensa nenissä häntä kohti, -ne kumartelivat ja tervehtivät nekin häntä, ja niiden katveessa -sirisivät lukemattomat heinäsirkat riemullista kesälauluaan: -"Hauskaapa, hauskaa on elää päivänpaisteessa!" Raidan oksilla istui -varpusparvi, eivätkä nuo ketojen pienet vapaaherrat kavahtaneet -pakoon, vaikka hän jäi seisomaan puun eteen, ne päinvastoin vain -kurkottivat kaulojaan häntä kohti ja kirskuttivat: "Päivää päivää, -matkamies, minne matka, minne matka?" Ja Anton vastasi hiljaa: -"Suureen kaupunkiin, isoon elämään." "Onneksi olkoon", huusivat -varpuset, "lähde painamaan, lähde painamaan!" - -Anton oikaisi niityn halki kulkevaa jalkapolkua myöten, kulki puron -poikki vievän sillan yli ja näki edessään pienen metsikön, jossa -risteili siroja sorateitä. Yhä enemmän rupesi metsikkö näyttämään -hyvinhoidetulta puistolta, vaeltaja kiersi moniaiden isojen vanhojen -puiden ympäri ja joutui avaran ruohoaukean reunaan. Sen takana kohosi -herrastalo, jossa oli pieni torni molemmissa päissä ja keskellä -päätyä ulkoparveke. Voi arvata, että parvekkeelta näki ruohoaukean -yli ja metsikköön hakatun aukean läpi etäisen vuorijonon ihanat -piirteet. Tornien kupeita kapusi köynnösruusu ja villiviini korkeutta -kohti, ja parvekkeen alla avautui ovi kutsuvasti eteissaliin, joka -oli koristettu heleän värisillä kukkakimpuilla. Se ei ollut mikään -mahtaileva herraskartano, ympäristössä oli monta paljon isompaa ja -kauniimpaa; mutta kuitenkin vaikutti näkemänsä mahtavasti Antoniin, -joka oli kasvanut pikkukaupungissa ja vain ani harvoin saanut läheltä -nähdä tilanomistajan rattoisaa hyvinvointia. Kaikki tuntui täällä -hänestä niin mahdikkaalta ja suurenmoiselta! Sirosti muovaillut -kukkapenkereet keskellä ruohokentän samettipintaa, ansarikasvien -kirjavat ryhmät, kaikki se heleä luonnollinen koristelu, jolla -puutarhurin käsi oli ympäröinyt herraskartanon, vaikutti tyynen -kesäpäivän kirkkaassa puhtaudessa kylpien hänen mieleensä kuin -unelmoitu kuva jostakin kaukaisesta ihmemaasta. Onnellinen -nuorukainen hurmautui näkemästään niin, että hän istahti tien viereen -seljapuun katveeseen ja tuijoitti haltioissaan pitkät ajat edessä -leviävään ihanaan kuvaan. Kuinka onnelliset mahtoivatkaan ne ihmiset -olla, joiden oli sallittu asua täällä, kuinka ylväät ja jalot he -olivatkaan. Ruohoaukeaman tällä puolen oli kauniita kukkia ja isoja -puita, toisella puolen arvatenkin avara karjapiha navettoineen ja -tallineen ja niissä paljon hevosia, jykeviä nautoja ja epälukuisia -hienovillaisia lampaita. Sillä jo ennen puistoon käymistään oli -Anton eräässä aitauksessa nähnyt joukon varsoja ja ilokseen -katsellut niiden lystillisiä hyppyjä. Kunnioitus kaikkea kohtaan, -mikä maailmassa oli upeata ja esiytyi varmalla ja itsetuntoisella -ryhdillä, oli köyhän laskuneuvoksen pojalle synnynnäistä, ja kun -hän nyt tuon häntä ympäröivän loiston ja komeuden keskellä, josta -hän iloitsi puhtain sydämin, ajatteli itseään, tunsi hän olevansa -perin mitätön olento, samanarvoinen yhteiskunnallinen loisolio kuin -tuo peukaloinen tuolla, jota tuskin ruohikosta erotti. Tahtomattaan -hän vei käden taskuunsa ottaakseen esiin käsineensä. Ne olivat -keltaisesta liinalangasta, ja hänen hyvä äitinsä oli sanonut, että ne -näyttivät aivan kuin silkkisiltä, ja silkkikäsineet olivat Ostraussa -korkeimman ylellisyyden tunnusmerkki. Poika parka veti ne käsiinsä -varmana siitä, että hän nyt oli edes vähänkin nykyisen ympäristönsä -arvoinen. - -Kauan hän istui siinä syvän hiljaisuuden vallitessa; ja vihdoin -tuli liikettäkin tuohon äänettömään kuvaan. Talon parvekkeelle -astui avoimesta ovesta siro naishahmo, puettuna leveähihaiseen, -heleänväriseen kesäpukuun ja tukka laitettuna siihen miellyttävään -kuosiin, jonka Anton tunsi vanhoista rokokoo-ajan kuvista. Hän -voi selvästi erottaa tulijan hienopiirteiset kasvot ja silmäin -kirkkaan katseen, joka oli suunnattu parvekkeen alla leviävälle -ruohokentälle. Vallasnainen seisoi kaiteeseen nojautuen liikkumatonna -kuin kuvapatsas, ja Anton katseli häntä kunnioittavan hartauden -täyttämänä. Vihdoin lennähti avoimesta ovesta esiin kirjava -papukaija, joka istahti vallasnaisen kädelle ja antoi hänen hyväillä -itseään. Tuo loistavahöyheninen lintu herätti Antonin ihailua. Ja -kun papukaijaa seurasi melkein täysikasvuinen tyttö, joka kietoi -hyväillen käsivartensa vallasnaisen kaulaan, ja kun tämä lempeästi -painoi tytön poskea omaa poskeansa vasten ja kun papukaija lenteli -molempain naisten päitten päällä ja kovaa kirkuen asettui vuoroin -toisen, vuoroon toisen olkapäälle, kävi Antonin harras ihailu -ja kunnioitus niin ylivoimaiseksi, että hän punastui väkevästä -mielenliikutuksesta ja painautui syvemmälle pensaan pimentoon. - -Hän ajatteli molempia parvekkeella näkemiään kauniita naishahmoja ja -lähti astelemaan joustavin askelin kuin ainakin mies, jolle on jotain -hauskaa ja iloista tapahtunut, leveätä soratietä takaisin päästäkseen -jälleen ulos puistosta. Silloin hän kuuli takaansa hevosen -hirnahduksen. Nuorempi hänen äsken näkemistään naisista tuli siellä -mustalla ponyhevosella ratsastaen; varmasti istui tuo solakkavartinen -tyttö satulassa ja käytti päivän varjoaan ratsupiiskana. Ostraun -naispuolisella maailmalla ei ollut tapana ratsastella pienillä -hevosilla. Vain kerran oli Anton nähnyt sirkusratsastajattaren, joka -punaisiksi maalatuin poskin ja hyvin pitkään punaiseen hameeseen -puettuna oli ison mustapartaisen herran rinnalla ratsastanut -kaupungin kaduilla, veikeä ilvehtijä edellään, ja oli pysähtynyt -jokaiseen kadunkulmaan, jossa hänen hevosensa teki ilmahyppyjä ja -ilvehtijä lasketteli sanomattoman hullunkurista lorua ympärille -kokoutuneelle nuorisolle. Jo silloin hän oli sanomattomasti ihaillut -uljasta ratsastajatarta, ja nyt jos milloinkaan hän oli miestä -tuntemaan samaa ihailua vielä paljon korkeammassa määrässä. Hän jäi -seisomaan ja kumarsi syvään ja kunnioittavasti ratsastajattarelle. -Tämä vastasi tervehdykseen sirosti nyökäten, pysäytti sitten äkkiä -hevosensa ja pysyi häneltä ystävällisesti: "Etsittekö täältä jotakin? -Ehkä haluatte puhutella isääni?" - -"Pyydän anteeksi", sanoi Anton mitä syvimmän kunnioituksen sävyllä. -"Todennäköisesti olen joutunut tielle, jolla vieraiden ei ole lupa -kulkea. Tulin jalkapolkua myöten niittyjen yli, enkä nähnyt missään -porttia tai aitaa." - -"Portti on sillalla, ja se on päivisin auki", ilmoitti neitonen -katsahtaen laupiaasti Antoniin; sillä kun nelitoistavuotiaiden -neitosten on vain aniharvoin sallittu herättää toisissa ihmisissä -syvän kunnioituksen tunteita, niin teki Antonin ylenmääräinen -kunnioitus tälle neitoselle sanomattoman hyvää. - -"Kun kerta olette puistossa, niin ettekö tahdo katsella täällä -ympärillenne? Olemme iloiset, jos puistomme teitä miellyttää", hän -lisäsi arvokkaasti. - -"Olen jo ollut niin julkea", vastasi Anton jälleen kumartaen; "kävin -aina tuolla ylhäällä linnan edessä olevan ruohikon reunalla asti. -Siellä vasta oli kaunista!" huudahti innostunut poika rehellisesti. - -"Niin", sanoi nuori vallasneiti, yhä vielä pidätellen pikku ratsuaan; -"äiti itse on antanut puutarhurille kaikesta ohjeet." - -"Siis se armollinen rouva, joka tuonaan seisoi parvekkeella, oli -teidän äiti rouvanne?" kysyi Anton ujosti. - -"Ah! Oletteko kuunnellut meitä?" huudahti impynen ja silmäsi häneen -ylväästi. "Tiedättekös, että se ei ollut kauniisti tehty?" - -"Älkää siitä minulle suuttuko", pyysi Anton nöyrästi; "minä peräydyin -kohta takaisin, mutta se näytti niin ihmeen kauniilta. Te molemmat -vallasnaiset vastakkain, ja kukkivat ruusut ja rehevät viininlehvät -ympärillänne. Sitä näkyä en tule koskaan unhottamaan", hän lisäsi -vakavasti. - -"Hänhän on oikein herttainen!" ajatteli neitonen itsekseen. "Koska -te kerran olette nähnyt jo niin paljon puistostamme", sanoi hän -ääneen hyvänlaisen alentuvasti, "niin pitää teidän myöskin käydä -näköalapaikalle. Minä ratsastan sinne -- jos tahdotte seurata minua." - -Anton seurasi ylen onnellisena. Neitonen puhutteli hevostaan, -niin että se kulki käyden, ja näytteli selitellen Antonille isoja -puuryhmiä ja maiseman monia kauniita näköaloja; tällöin hän suureksi -osaksi luopui entisestä majesteetillisuudestaan ja kävi oikein -puheliaaksikin. Pian haastelivat molemmat niin vapaasti kuin olisivat -olleet vanhoja tuttuja. Vihdoin laskeutui neitonen satulasta, kun -tiellä olevat portaat antoivat hänelle siihen sopivan aiheen, ja -talutti hevosta ohjaksista; sitten rohkeni Anton sivellä mustan -juoksijan kaulaa, minkä pony salli mielellään tapahtua, alkaen -vuorostaan haistella vieraan taskuja. - -"Se luottaa teihin", sanoi neitonen, "se onkin oikein viisas eläin." -Hän heitti ohjakset ponyn kaulalle ja läimähytti sitä lautaselle, -jolloin ratsu lähti lyhyttä laukkaa nelistämään tiehensä. "Kohta -tulemme kukkatarhaan, ja sinne se ei saa tulla; se juoksee nyt -takaisin talliin, se on tottunut siihen." - -"Tuo ponyhan vasta on oikea ihme-eläin", huudahti Anton katsellen -hevosen perään. - -"Minä olen sen lemmikki", sanoi neitonen myöntyvästi, "se tottelee -minua yhdellä sanalla." Antonin mielestä ponyn kiintymys oli vallan -paikallaan; hän otaksui papukaijan olevan yhtä kiltin ja oli -taipuvainen väittämään, että kaikkien muidenkin luontokappalten -maan päällä täytyi olla yhtä tottelevaiset hänen nykyiselle -saattajattarelleen. - -"Luulenpa teidän olevan syntyänne jalosukuinen", sanoi nuori -vallasneitonen äkisti, nojasi päivän varjonsa puunrunkoon ja silmäili -Antonia pikkuviisain katsein. - -"En ole", vastasi laskuneuvoksen poika surullisesti; "isäni kuoli -neljä viikkoa sitten, ja hyvän äitini kuolemasta on jo kokonainen -vuosi, niin että nyt olen aivan yksin ja matkalla pääkaupunkiin." -Hänen huulensa värähtelivät, kun hän muisteli viimeistä suruaan. - -Säikähtäen näki neitonen vieraan kasvoilta kuvastuvan tuskan. "Te -herra parka!" hän huudahti liikutettuna ja hämillään. "Joutukaahan -nyt, niin näytän teille vielä jotakin. Nämä tässä ovat kevätlavoja; -tässä on mansikkapenkki, ehkä siellä on vielä joitakin marjoja. --- Frans, tuokaahan tänne lautasella mansikoita", hän huusi -puutarhurille. Frans tuli aika joutua. Terhakasti neitonen tarttui -lautaseen ja tarjosi leppeästi hymyillen sankarillemme marjat: "Kas -tässä, hyvä herra! Suvaitkaa ottaa nämä minulta. Isäni talosta ei -kukaan vieras saa lähteä, ennenkuin on maistanut parasta, mitä -vuodenajalla on tarjottavaa. Pyydän, ottakaa", hän pyyteli hartaasti. - -Anton otti lautasen käteensä ja katsoi kostein silmin ystävälliseen -vallasneitoseen. - -"Minä syön teidän kanssanne", sanoi tämä ja otti pari marjaa. Sitten -Anton tyhjensi kuuliaisesti lautasen. - -"Nyt minä vielä saatan teidät ulos puutarhasta", sanoi nuorineiti. -Puutarhuri avasi kunnioittavasti pienen sivuportin, ja neitonen -saattoi matkamiehen lammikoille, jolla vanhoja ja nuoria joutsenia -uiskenteli. - -"Nehän tulevat meitä kohti", huudahti Anton ihastuneena. - -"Ne tietävät, että minulla on taskussani niitä varten jotakin", -sanoi hänen saattajansa ja irroitti rannalla olevan ruuhen köydestä. -"Istukaa veneeseen, herrani, minä vien teidät ylitse. Tuolla toisella -rannallahan alkaa teidän tienne." - -"Enhän toki saa teitä niin paljon vaivata", sanoi Anton ja arasteli -käydä ruuheen. - -"Älkää tinkikö", komensi neitonen, "teen sen mielelläni." Hän istui -perätuhdolle ja meloi kevyellä airolla ruuhta taitavasti eteenpäin. -Siten kulkivat he verkalleen lammikon poikki, joutsenet jonona -perässään. Neitonen taukosi tuontuostakin soutamasta ja heitti niille -leivänpalasia. - -Anton istui autuaallisten tunteiden valtaamana tyttöä vastapäätä. -Hän oli kuin lumoissa. Edessä puiden tumma vihannuus, ympärillä -kirkas vedenpinta, joka hiljaa liplatteli ruuhen keulaa vastaan, -vastapäätä nuoren lautturin solakka varsi, sädehtivät sinisilmät -ja jalomuotoiset kasvot, joita lempeä hymy kirkasti, ja takana -joutsenten parvi, tämän lammen valtiattaren valkea seurue. Se oli -kuin unelma -- unelma niin suloinen, kuin vain nuori mieli voi -uneksia. - -Ruuhi iski vastakkaiseen rantaan, Anton nousi maihin ja huudahti: -"Hyvästi jääkää!" ja tahtomattaan hän kurotti kätensä neitoselle. -"Hyvästi jääkää", sanoi tämäkin ja kosketti hänen kättään -sormenpäillään. Sitten hän käänsi ruuhen ympäri ja meloi hitaasti -takaisin. Anton juoksi ruohikkokentän yli korkeammalla sijaitsevalle -maantielle ja kääntyi sieltä katselemaan jälelleen. Ruuhi laski -erään puuryhmän luo, neitonen käännähti vielä kerta häntä kohti ja -katosi sitten puiden taa. Iloisesti lepatteli lippu pikku tornissa, -heleänä loisti päivänpaiste ruskeata seinämuuria kiertelevillä -köynnöskasveilla. - -"Niin luja, niin ylväs", puheli Anton itsekseen. - -"Vaikka löisit tuolle paroonille pöytään satatuhatta taaleria, -ei hän sittekään antaisi sinulle tuota hovia, jonka on perinyt -isältään", sanoi terävä ääni Antonin selän takana. Tämä käännähti -vihaisena ympäri, taikakuva katosi, hän huomasi seisovansa pölyisellä -valtatiellä. Hänen vieressään seisoi raidanrunkoon nojaten nuori -veitikka, risaiset vaatteet yllään, pieni mytty kainalossa ja -silmissä huolettoman häpeämätön irve. - -"Sinäkö se olet, Veitel Itzig?" huudahti Anton, tuntematta -suurtakaan iloa tapaamisesta. Nuori Itzig ei ollut juuri mikään -kaunis nähtävyys; laiha ja kalpea, pää punertavan kähärätukan -peittämä, yllä vanha mekko ja risaiset housut -- sanalla sanoen -kulkijain sellainen, joka paremminkin viehätti santarmin silmää kuin -muiden matkamiesten. Hänkin oli kotoisin Ostrausta ja oli ollut -Antonin toveri porvarikoulun aikoina. Antonilla oli silloin ollut -tilaisuutta kerkeällä mielellään ja urheilla pikku nyrkeiltään -suojella juutalaispoikaa toisten toverien pahoinpitelyltä ja sen -kautta hankkia itselleen mieluisa itsetunto sorretun viattomuuden -pelastajana. Varsinkin kerran eräässä huimassa koulukahakassa, -jossa Itzigiä oli läskimakkaralla härnäilty epätoivon partaalle -saakka, oli Anton niin uljaasti ajanut tämän asiata, että sai -itsekin loven päähänsä, jonka jälkeen kiusanhenget olivat itkien -ja vihasta pärskyen vetäytyneet kirkon taa ja itse pistäneet -riidanalaisen makkaran poskeensa. Siitä päivästä lähtien Itzig oli -osottanut jonkinlaista kiintymystä Antoniin, jonka merkkinä oli, -että hän antoi suojelijansa auttaa häntä vaikeissa koulutehtävissä -ja välistä näpisti voileivän tämän eväskääröstä. Anton oli kuitenkin -sietänyt tuota epämiellyttävää nulikkaa rinnallaan, koska hänestä -oli mieltäylentävää pitää holhokkia, vaikkakin holhokin epäiltiin -varastelevan koulukyniä ja myyvän ne sitten jälleen niille, joilla -oli rahaa millä maksaa. Viime vuosina molemmat nuorukaiset olivat -sangen vähän nähneet toisiaan, parahiksi sen verran, että Itzigillä -oli ollut tilaisuutta verestää vanhoja koulumuistoja pienillä -pilapuheilla ja pistoksilla. - -"Ihmiset sanovat sinun menevän suureen kaupunkiin oppimaan -kaupantekoa", jatkoi Veitel loruaan. "Siellä saat oppia, kuinka -tötteröitä pyöräytetään ja siirappia mitataan vanhoille akoille. -Minäkin olen menossa kaupunkiin, mutta minä tahdon siellä saavuttaa -onneni." - -Anton vastasi haluttomasti toisen julkeaan loruiluun, rypistäen -varsinkin kulmiaan tuttavalliselle sinuttelulle, jota alkeiskoulun -aikainen toveri vielä yhä rohkeni käyttää häntä puhutellessaan; -"No, lähde siitä sitten etsimään onneasi, äläkä pysyttele minun -kintereilläni." - -"Eipä tässä kiirettä ole", vastasi Veitel huolettomasti; "odotanpahan -kunnes sinäkin joudut lähtemään, jollet vain huonoksu minun -vaatteitani." Tästä vetoamisesta Antonin ihmisrakkauteen oli -seurauksena, että hän salli vaieten epämieluisen toverin jäädä -pariinsa. Hän loi vielä viimeisen silmäyksen linnaan ja lähti sitten -äänettömästä päästä tarpomaan maantietä eteenpäin, Itzig koko ajan -puolen askeleen päässä kintereillään. Vihdoin Anton kääntyi tämän -puoleen ja tiedusti linnan isännän nimeä. - -Vaikkakaan Veitel Itzig ei kuulunut hovinherran läheiseen -seurustelupiiriin, oli hän kuitenkin osannut laittautua tämän -tallipojan uskotuksi tuttavaksi; sen kautta hän oli päässyt hyvin -perille vapaaherran taloudellisista ja perheellisistä oloista. Hän -kertoi Antonille, että paroonilla oli vain kaksi lasta, mutta sen -sijaan erinomainen lammaskarja ja suuri velaton tila. Poika oli -kotoa poissa koulussa. Nähdessään Antonin kuuntelevan suurella -mielenkiinnolla sanoi Itzig viimein; "Jos tahdot saada itsellesi tuon -paroonin hovin, niin minä ostan sen sinulle." - -"Kiitos vain", vastasi Anton kylmästi; "äskenhän juuri sanoit, ettei -hän sitä tahdo myydä." - -"Jollei joku tahdo myydä, niin hänet on pakotettava myymään", huusi -Itzig. - -"Ja sinäpä oletkin paras mies pakottajaksi", sanoi Anton. - -"Lienenpä minä tahi joku toinen, mutta jokaiselta ihmiseltä saa -ostetuksi, mitä hänellä on vain antaa. On olemassa resehti, jonka -avulla saa valtoihinsa kenen tahansa, jolta tahtoo jotakin saada, -vaikka tämä ei tahtoisi antaakaan." - -"Pitääkö hänelle sitten antaa noitajuoma", kysyi Anton -ylenkatseellisesti, "vaiko taikayrtti?" - -"Tuhannen kultataalerin yrtti on nimeltään se taikayrtti, jonka -avulla saa paljon aikaan maailmassa", vastasi Veitel, "mutta kuinka -vähäinenkin mies voi saada haltuunsa sellaisen tilan kuin tuon -paroonin hovi on, kas se on salaisuus, josta vain aniharvat ovat -perillä. Kellä se salaisuus on tiedossaan, hänestä tulee suuri mies, -sellainen kuin Rotschild, jos hän saa vain tarpeeksi kauvan elää." - -"Ja jollei hän sitä ennen joudu tyrmään", huomautti Anton. - -"Eikä joudukaan!" intti Veitel. "Kun minä saavun kaupunkiin oppimaan, -niin lähden ylt'ympärinsä etsimään tuota salattua tietoa, sillä se -on kirjoitettu paperille. Joka ne paperit saa käsiinsä, siitä tulee -mahtava mies, ja minä tahdon niitä etsiä siksi kunnes löydän." - -Anton silmäili syrjäkarin matkatoveriaan, kuin olisi epäillyt -tätä vähän löylynlyömäksi, ja sanoi viimein surkutellen; "Et sinä -sellaisia papereita mistään löydä, Veitel parka." - -Mutta Itzig jatkoi itsepäisesti loruaan, tunkeutuen aivan kiinni -Antoniin: "Mitä sinulle nyt sanon, sitä sinä et saa kertoa kellekään. -Nuo paperit ovat olleet meidän kaupungissamme, joku sai ne käsiinsä -vanhalta kuolevalta kerjäläiseltä, ja hänestä tuli mahtava mies. -Vanha reppuri antoi ne hänelle eräänä yönä, kun toinen rukoili hänen -vuoteensa ääressä karkoittaakseen kuolon enkelin lähettyviltä." - -"Ja tunnetko sinä sen miehen, jolla paperit nyt on hallussaan?" kysyi -Anton uteliaana. - -"Vaikkapa tuntisinkin, niin en kuitenkaan sanoisi" vastasi Veitel -viekkaasti; "mutta minä aion löytää resehdin. Ja jos sinä tahdot -itsellesi tuon paroonin hovin ja hänen hevosensa ja lehmänsä ja -kirjavan lintunsa ja tuon tuulihatun tyttärensä, niin minä autan -sinua perille vanhasta ystävyydestä ja senvuoksi, että annoit -koulussa minun kiusaajilleni selkään." - -Anton oli hyvin närkästynyt toverin julkeudesta. "Varo sinä vain, -ettei sinusta tule lurjusta, näytät jo olevan hyvällä alulla", hän -sanoi tuimasti ja poikkesi kulkemaan tien toista reunaa. - -Itzig ei välittänyt sen enempää saamastaan hyvästä neuvosta, vaan -vihelteli vain rauhallisesti kulkiessaan. Siten tarpoivat molemmat -matkamiehet vaitonaisina tietä eteenpäin, kunnes Itzig lähimpään -kylään poiketessa katkaisi äänettömyyden ja jatkoi selostustaan -paroonin nimestä ja varallisuussuhteista. Ja tätä opettavaista -selontekoa jatkui sitten jokaisessa kylässä matkan varrella, -kunnes Anton joutui aivan ihmeisiinsä matkatoverinsa laajoista -tilastollisista tiedoista. -- Vihdoin mykistyivät molemmat ja -katkaisivat viimeisen peninkulman vaihtamatta enää sanaakaan -keskenään, vaikka astuivatkin rinnakkain. - - -3. - -Vapaaherra von Rothsattel oli niitä harvoja ihmisiä, joita ei -ainoastaan koko maailma kehu onnellisiksi, vaan jotka itsekin -pitävät itseään onnellisina. Eräs Rothsattel oli jo ristiretkien -aikana ollut mukana itämailla. Ainakin säilytettiin perheessä -kirjavaa rokokoo-tyylistä lasipulloa mukamas itämaisena -hajupullosena, todisteeksi kantaisän olemassaolosta ja muistoksi -ristiretkien hurskaista ajoista. Eräs toinen Rothsattel oli johtanut -vuorimiesparven hussilaisia vastaan ja oli koko joukkonsa kera -kaatunut omaksi ja Herramme kunniaksi. Edelleen oli muuan Rothsattel -ollut vänrikkinä Moritz Saksilaisen armeijassa; häntä pidettiin -Rothsattel-Steigbügel nimisen sivuhaaran perustajana, ja hänen -sotaisa muotokuvansa riippui vielä linnan tornihuoneen seinällä. -Eräs toinen oli kolmikymmenvuotisessa sodassa taistellut monissa -eri armeijoissa sekä omin päinkin; sukutarina tiesi kertoa hänen -olleen hyvin paksun herran ja valtavan juomarin, jolla oli voimakas -puheenkäyttö ja jokseenkin vapaat tavat. Hän oli sukunsa ensimmäisenä -saapunut siihen seutuun, jossa kertomuksemme tulee liikkumaan, ja -oli jollakin tapaa saanut haltuunsa hyvän joukon maatiloja. Perheen -lapsenhoitajien kesken vallitsi hyvin vanhoista ajoista lähtien se -synkkä vakaumus, että tämän paksun herran voi välistä nähdä istuvan -kellarissa isolla kaalitynnörillä, ähkien ja voihkaillen kuin -rauhattomaksi tuomittu henki ainakin, rangaistukseksi hirvittävistä -rikoksistaan naispuolisten aikalaistensa ankaria hyveitä vastaan. -Edelleen oli muuan esi-isä ollut keisarillinen neuvos Wienissä; -nykyisen omistajan isoisän-isä oli jäykästi mulkoillut vastaan -Preussin suuren kuninkaan katseeseen ja oli sen jälkeen saanut -laupiaan sanan samaiselta kuninkaalta. Myöskin isoisä oli aikanaan -ollut yritteliäs ja suurta huomiota herättänyt kavaljeeri, joka -ei kuitenkaan ollut korjannut mitään laakereita armeijassa ja oli -senvuoksi ollut pakotettu etsimään niitä kevytjalkaisten naisten -kammioista ja pelipöydän äärestä. Valitettavasti olivat hänen -tiluksensa tällöin olleet hänelle liikarasituksena ja sulaneet -jokseenkin olemattomiin hänen käsistään. Hänen poikansa vihdoin, -nykyisen omistajan isä, oli ollut tavallinen yksinkertainen -maalais-aatelismies, ei liioin siunattu loistavilla hengenlahjoilla; -hän se kuitenkin pelasti pitkällisten riitajuttujen avulla -upean maatilan muun omaisuuden auttamattomasta haaksirikosta ja -ahersi koko loppuikänsä tehdäkseen siitä velattoman perintökalun -jälkeentulevilleen. Rothsattelit olivat vanhastaan olleet siinä -maineessa, että he jättivät vankan joukon vesoja jälkeensä, ja -perheen ikäpuolen naiset selittivät tämän seikan -- itsessään kyllä -kiitettävän -- olleen ainoana esteenä, ettei tämän mainehikkaan suvun -ollut sallittu nähdä yhdeksänsakaraista kreivinkruunua tahi vaikkapa -oikein nimellisruhtinaan umpinaista harjavannetta suvun päämiehen -vaakunakilvessä. Vastoin perheen vanhaa perinnäistapaa isä siinäkin -kohdin osotti vaatimatonta mielenlaatuaan, että jätti jälkeensä yhden -ainoan pojan. - -Nykyinen hovinherra oli nuorempana palvellut eräässä -kaartinrykmentissä, kuten niin sotaisen suvun vesalle sopikin. Hän -oli siellä hankkinut itselleen moitteettoman ritarismiehen maineen. -Virkatoimensa hän oli kunnolla hoitanut ja ollut erinomainen -toveri, harjautunut kaikkiin ritarillisiin avuihin ja ollut -luotettava mies kaikissa kunnia-asioissa. Hovitanssiaisissa hän oli -niittänyt mainetta ja käskettynä jonkin prinsessan tanssitoveriksi -pyörittänyt tätä taidokkaasti parkettilattialla. Kelpo luonnetta -hän oli osottanut omaavansa naimalla todellisesta kiintymyksestä -köyhän hovineidin, itsessään sangen rakastettavan neitosen, jonka -poistuminen hovin katriljeista oli murehduttanut kaikkia miessydämiä. -Järkevänä miehenä vapaaherra oli sitten puolisonsa kera vetäytynyt -maatilalleen, oli monet vuodet omistautunut miltei yksinomaan -perheelleen ja sen kautta tullut siihen edulliseen asemaan, että -oli voinut maksaa kaikki rykmentin-aikaiset velkansa ja että hänen -menonsa eivät olleet hänen tulojaan suuremmat. Hänen taloudenpitonsa -oli mainiosti järjestetty; vaimonsa vähäisillä myötäjäisillä hän oli -tämän suureksi iloksi laitattanut kauniin puiston talon ympärille. -Vapaaherralla oli viinikellarissaan hyviä pöytäviinejä, tallissa -kaksi upeaa vaunuhevosta ja kaksi siroa ratsuhevosta; joka aamu hän -katsasti taloustoimia ja ratsasti joka iltapäivä niityilleen ja -pelloilleen, pani suurta huolta oivan lammaskarjan ylläpitämiseen -ja ylpeili siitä saamastaan runsaasta ja hienosta villasta. Hän -oli peräti rehellinen mies ja vielä ikämiehenäkin silmiinpistävän -ryhdikäs, hän osasi arvokkaasti ja vieraanvaraisesti isännöidä -vierastensa keskuudessa, ja hän rakasti puolisoaan mitämaks vieläkin -enemmän kuin ennen kuherruskuukausien aikana. Sanalla sanoen -hän oli aatelisen tilanomistajan esikuva. Hän ei ollut suinkaan -äveriäs, olipahan vain "viiden tuhannen taalerin mies" kuten oli -tapana sanoa, ja hän olisi suotuisina aikoina voinut myydä tilansa -paljon suuremmastakin summasta kuin tarkkatietoinen Itzig oli -otaksunut. Mutta syystäkin hän olisi sellaista kauppaa pitänyt sulana -hulluutena. Kaksi tervettä ja lahjakasta lasta teki hänen kotionnensa -täydelliseksi; poika oli aikeissa noudattaa suvun perinnäistapaa -ja ruveta sotilaaksi, tyttären piti vielä muutaman vuoden oleilla -äitinsä siipien suojassa, ennenkuin lähti suureen maailmaan. - -Kuten kaikki ihmiset, joille kohtalo on maalannut vanhoja -sukumuistoja vaakunakilpeen ja juurruttanut ne mieleen hamasta -kehdosta saakka, oli vapaaherrammekin taipuvainen perusteellisesti -ajattelemaan perheensä menneisyyttä ja tulevaisuutta. Isoisän kautta -oli saatu se surullinen kokemus, että yksi ainut ala-arvoinen henki -pystyy hävittämään, mitä uutterat esi-isät ovat koonneet kultajyviä -ja kunniapaikkoja jälkeentulevaistensa hyväksi. Hän olisi senvuoksi -mielellään turvannut kartanonsa ikuisiksi ajoiksi sortumisen -vaarasta muuttamalla sen majoraatti-tilaksi ja sen kautta tehnyt -kevytmielisille jälkeläisille vaikeaksi, ei tosin tehdä velkoja, -mutta maksaa niitä. Mutta huolenpito tyttärestään pidätti häntä -ottamasta tätä askelta, hänen rehellinen sydämensä ei voinut taipua -siihen, että tämä rakastettu lapsi menettäisi perintönsä joidenkin -epämääräisten vastaisten Rothsattelien takia. Ja tuska täytti hänen -mielensä ajatellessaan, että hänen vanha sukunsa voi jo seuraavan -miespolven aikana joutua samaan asemaan kuin jonkin virkamiehen tai -rihkamasaksan lapset -- tuohon tukalaan asemaan, jossa ihmisen on -pakko omin voiminsa hankkia itselleen siedettävä toimeentulo. Hän -oli usein yrittänyt tehdä säästöjä vuosituloistaan, mutta nykyinen -ajankohta ei sitä todellakaan sallinut; kaikkialla pyrittiin elämään -jonkinlaisella loistokkaisuudella ja panemaan entistä enemmän arvoa -uljaaseen sisustukseen ja lukemattomiin pieniin jokapäiväisen elämän -koruihin. Ja mitä hän suotuisina vuosina oli hiukan säästellyt, se -kului aina järkiään pienillä kylpymatkoilla, joita lääkäri väitti -välttämättömiksi hänen vaimonsa aran terveydentilan vuoksi. Huoli -perheensä tulevaisuudesta askarrutti vapaaherran ajatuksia tänäänkin, -kun hän puoliveriratsullaan karautti isoa kastanjapuukujannetta -myöten linnaa kohti. Se oli vain pienoinen pilvi, joka hetkeksi -pimensi hänen sielunsa päivänpaisteisuutta, ja se katosi kerrassaan, -kun hän näki liehuvia hameita kiitävän vastaansa ja tunsi tulijat -vaimokseen ja tyttärekseen. Hän hypähti alas satulasta, suuteli -lemmikkilastaan otsalle ja sanoi hyväntuulisena vaimolleen; "Meillä -on mainio ilma heinänkorjuuta varten, sitä tehdään oikein voimalla -ja väellä, ja vouti väittää, ettemme ole vielä koskaan saaneet niin -paljon rehua kuin nyt." - -"Sinulla on onni puolellasi, Oskar", sanoi paroonitar ja katsahti -hellästi miehensä kasvoihin. - -"Kuten aina kaikkina näinä seitsemänätoista vuotena, sen jälkeen -kuin toin sinut tänne linnanrouvaksi", vastasi puoliso, ja hänen -kohteliaisuutensa lähti sydämestä. - -"Tänään siitä onkin tosiaan jo seitsemäntoista vuotta", huudahti -paroonitar, "ja ne vuodet ovat menneet kuin yksi ainoa kesäpäivä. Me -olemme olleet hyvin onnellisia, Oskar." Hän kietoi kätensä miehensä -käsivarrelle ja katsoi kiitollisesti häntä silmiin. - -"Olleet?" toisti vapaaherra kysyvästi; "luulenpa että sitä vieläkin -olemme. Enkä ymmärrä, mikä estäisi meitä vast'edeskin olemasta." - -"Älä manaa tulevaisuutta miekkasille", pyysi paroonitar. "Minusta -tuntuu monesti, kuin ei näin päivänpaisteinen elämä voisi jatkua -ikuisesti; minä tahtoisin nöyrästi paastota siitä, välttääkseni siten -kateellisen kohtalon iskuja." - -"No", sanoi vapaaherra hyväntuulisesti, "ei kohtalo meitä jätäkään -vallan tukistamatta. Ukkosilmoja ei puutu meiltäkään, mutta tämä -pikku kätönen manaa ne aina kulkemaan ohitse. Eikö sinulla ole -tarpeeksi harmia taloudestasi, lastesi hullutteluista ja välistä -kotityrannistasikin, jotta kaipaat lisää sellaista?" - -"Sinä rakas tyranni!" huudahti paroonitar. "Minä kiitän sinua tästä -onnesta. Ja kuinka sydänpohjia myöten minä sitä tunnenkaan! Yhä -vieläkin näiden seitsemäntoista vuoden perästä olen ylpeä siitä, -että minulla on niin komea aviomies, niin kaunis linna ja niin iso -maatila, missä jokainen jalanala maata kuuluu minullekin. Kun sinä -toit taloosi minut, köyhän neidin, jolla oli omaisuutta vain hameet -yllä ja korulipas, jonka ruhtinaallisen isäntäväkeni suopeus minulle -lahjoitti, niin silloin vasta opin tuntemaan, mikä autuas osa on -saada vallita emäntänä omassa talossa ja olla alistumatta kenenkään -toisen tahtoon kuin rakastetun aviomiehen." - -"Olethan kuitenkin luopunut paljosta minun tähteni", sanoi -vapaaherra. "Usein olen peljännyt, että tämä maalaiselämämme -kävisi liian pieneksi ja yksinäiseksi sinulle, prinsessa vainajan -suosikille." - -"Siellä minä olin palvelijatar, täällä olen valtiatar", sanoi -paroonitar. "Pukujani lukuunottamatta minulla ei ollut mitään, jota -olisin voinut sanoa omakseni. Alati vain kierrellä hovineitien -ikävissä suojissa, joka ilta olla tuomittu tekemään viimeiset -palvelukset ja koko ajan tuntea tuskallisesti, että sellaista menoa -tulisi jatkumaan, kunnes noissa iankaikkisissa hovihuvituksissa -harmaantuisi -- sellaista minun oli oloni, ilman omaa, omintakeista -elämää! Tiedäthän, että se usein peräti masensi minut. Täällä eivät -huonekalujemme päälliset ole raskaista silkkikankaista, eikä meidän -salissamme ole ainuttakaan malakiittipöytää, mutta kaikki, mitä -talossamme on, kuuluu minulle." Hän kietoi käsivartensa vapaaherran -kaulaan: "Sinä kuulut minulle, lapsemme, linnamme, hopeaiset -kynttiläjalkamme." - -"Uudet jalat ovat vain sekoitusmetallia", huomautti vapaaherra. - -"Sitä ei kukaan huomaa", vastasi hänen puolisonsa hilpeästi. "Ja kun -katselen posliinisia pöytäastioitamme ja näen niiden laidassa sinun -ja minun vaakunat, niin maistuvat meidän kaksi ruokalajiamme minulle -kymmentä kertaa paremmalta kuin hovin moninaiset herkut. Ja varsinkin -kun niitä tarjottiin suurina hovijuhlina meidän hovilaisten omassa -pöydässä, jossa jokainen tunsi toisensa ikäviin saakka ja jokainen -oli toisista aivan pakahtuakseen välinpitämätön." - -"Sinä olet todellakin loistava esimerkki vähääntyytymisestä", -sanoi vapaaherra. "Sinun ja lastemme takia tahtoisin, että tämä -tila olisi kymmentä kertaa suurempi ja tulomme sitä mukaa, ja että -kykenisin sinua varten, rouva markiisitar, pitämään kantapojan ynnä -taloudenhoitajattaren lisäksi pari hovineitiä." - -"Neideistä ei Herran nimessä puhettakaan", pyyteli paroonitar, "ja -mitä kantapoikaan tulee, niin sellaistahan ei tarvitse, kun on aina -tarjona niin huomaavainen ritari kuin sinä olet". - -Sitten lähti vapaaherra hyväntuulisena astelemaan molempain naisten -välissä linnaan päin. Lenore oli tällävälin vallannut hänen ratsunsa -ohjakset ja puhutteli hevosta ystävällisesti, jotta se koettaisi -välttää nostamasta pölyä ilmaan tieltä. - -"Tuollahan on oudot vaunut, onko vieraita tullut?" kysyi vapaaherra -heidän pihaa lähestyessään. - -"Se on vain Ehrenthal", vastasi paroonitar, "hän odottelee sinua ja -on jo tuhlannut koko varastonsa kauniita puheenparsia meille; Lenore -yritti vallattomuudessaan pitää häntä pilanaan, niin että parahiksi -sain tytön korjatuksi pois hänen seurastaan. Tuon lystillisen -miesparan tuli oikein paha olla tyttö hepsakan häntä liehitellessä." - -Vapaaherran suu meni hymyyn. "Minulle hän on sentään mieluisin -koko liikemiesluokasta", hän sanoi; "hän osaa ainakin käyttäytyä -siedettävästi, ja pitkäaikaisissa liikesuhteissamme olen huomannut -hänet aina luotettavaksi mieheksi. -- Hyvää päivää, herra Ehrenthal, -mikä asia teidät nyt on saattanut minun puheilleni?" - -Herra Ehrenthal oli lihavan tanakka mies parhaissa ikävuosissaan, -mutta hänen kasvonsa olivat kuitenkin liian pyöreät, keltaiset ja -viekkaat ollakseen kauniit; hänellä oli lyhyet säärystimet kenkien -päällä ja paidan rinnassa timanttinen rintaneula; syvään kumarrellen -ja hattuaan heilutellen hän astui lehtokujannetta myöten paroonia -vastaan. - -"Palvelijanne, armollinen herra", hän sanoi ja hymyili -kunnioittavasti. "Vaikka mitkään liikeasiat eivät minua olekaan tänne -tuoneet, niin pyydän teidän, herra parooni, kuitenkin sallimaan, -että saan toisinaan käydä katsastamassa teidän kartanonhoitoanne, -sillä se on minun sydämeni ihastus. Minä tunnen kerrassaan lepoa ja -virkistystä työstäni, kun tulen teidän hoviinne. Eläimet ovat täällä -kaikki niin kiiltävät ja hyvin ruokitut, ja kaikki on niin runsaasti -ja mallikelpoisesti varattua talleissa ja ladoissa. Varpusetkin -teidän katollanne näyttävät iloisemmilta kuin muiden ihmisten -varpuset. Kun liikemiehen on pakko nähdä niin paljon sellaista, josta -sydän ei iloitse, nähdä monien joutuvan omasta syystään takapajulle -ja rappiolle, niin silloin on virkistävää nähdä elettävän niinkuin -teillä eletään; ei mitään suruja, ei ainakaan mitään suuria suruja, -mutta paljon sellaista, joka ilahuttaa sydäntä." - -"Te olette niin kohtelias, herra Ehrenthal, että minun täytyy uskoa -teillä olevan jotain oikein tärkeää asiaa. Tahdotteko hieroa minun -kanssani kauppoja jostakin?" kysyi vapaaherra suopeasti. - -Pudistellen vakavasti päätään, kuten ainakin kunnonmies, joka tahtoo -torjua aiheettomat epäluulot päältään, herra Ehrenthal vastasi: -"Kaupoista ei puhetta, herra parooni! Ne kaupat, joita minä teidän -kanssanne teen, ovat aina sellaisia, ettei niissä tarvitse lausua -kohteliaisuuksia. Hyvä tavara ja hyvä maksu -- se on aina ollut -meidän tunnuslauseemme, ja Jumalan avulla tahdomme vastakin pitää -siitä kiinni. Poikkesin vain tänne ohi ajaessani" -- näin sanoen -hän teki kädellään huolettoman liikkeen oikein painostaakseen sitä -tosiasiaa, että hän oli poikennut taloon vain ohi ajaessaan -- -"tahdoin vain tiedustaa sen hevosen hintaa; joka herra paroonilla on -myytävänä. Tuolla naapurikylässä on eräs, jolle lupasin kuulustaa sen -hintaa. Voinhan yhtä hyvin puhua siitä voudinkin kanssa, jollei herra -paroonilla ole aikaa olla minun kanssani." - -"Tulkaa nyt vain mukanani, Ehrenthal", sanoi vapaaherra, "minä vien -itse ratsashevoseni talliin." - -Herra Ehrenthal kumarteli ja pokkuroi naisille monesti ja syvään, -johon ilkamoinen Lenore vastasi yhtä monella niiauksella, ja seurasi -vapaaherraa tallin ovelle. Sinne hän jäi kunnioittavasti seisomaan ja -vaati kaikin mokomin, että paroonin hevonen ja parooni itse kävisivät -hänen edellään sisään. Lyhyesti tarkasteltua myytävää hevosta -ja tavanmukaisten tinkimisten jälkeen vapaaherra vei vieraansa -navettaankin, missä herra Ehrenthal lausui palavan toivomuksensa -saada nähdä myöskin juottovasikat, ja viimein hän ilmaisi hartaan -halunsa tulla esitetyksi siitospukeillekin. Hän oli kokenut -liikemies, ja vaikkapa hänen tulkitsemansa ihastus kuulostikin vähä -liiaksi käsityöläismäiseltä ja liioitellulta, niin itse asiassa -kaikki, mitä hän kehui, oli todellakin kehumisen arvoista, ja -vapaaherra kuunteli kiittelyjä hyvin ymmärrettävällä mieltymyksellä. - -Lampaat katsastettua herrain täytyi vähän levähtää, sillä niiden -hieno ja tiheä turkki oli liian syvästi koetellut Ehrenthalin -herkkiä tunteita. "Ei, mutta se villakasa!" hän huokaili vajonneena -unelmoivaan hurmioon; "jo nyt voi sen nähdä silmiensä edessä, -mitä sitten tulevana keväänä!" Hän huojutteli päätänsä oikealle ja -vasemmalle ja räpytteli pieniä silmiään päivää kohti. "Tiedättekös, -herra parooni, että te vasta olette onnellinen mies! Onko tullut -hyviä tietoja herra pojaltanne?" - -"Kiitos vain, rakas Ehrenthal, eilen häneltä viimeksi tuli kirje ja -sen mukana hänen koulutodistuksensa", vapaaherra vastasi. - -"Hänestä tulee samanlainen kuin herra isästäänkin", huudahti -Ehrenthal, "ensiluokkainen kavaljeeri ja samalla rikas mies, sillä -herra parooni ymmärtää huolehtia lastensa parhaaksi." - -"Siinä suhteessa en säästä itseltäni mitään, rakas Ehrenthal", -vastasi parooni huolettomasti. - -"Mitä säästää!" intoutui kauppias, ja hänen eleensä ja äänensävynsä -ilmaisivat, kuinka syvästi hän halveksi mokomaa poroporvarillista -käsitettä; "mitä teidän pitäisi säästää? -- jos minun sallitaan niin -sanoa liikemiehenä, jolla on ollut kunnia tuntea teidät jo kauan. -Mitä teidän tarvitsisi säästää? Tehän tulette kuitenkin kerran, kun -vanhaa Ehrenthalia ei ole enää olemassa, säästämättäkin jättämään -nuorelle herralle tilanne, jonka arvo veljesten kesken on puolitoista -sataatuhatta taaleria, ja sen ohessa neiti tyttärelle myötäjäisiä -- -mitä minä nyt sanoisinkaan -- ainakin viisikymmentä tuhatta taaleria -käteistä." - -"Te erehdytte", sanoi vapaaherra totisesti, "niin rikas en ole." - -"Ettekö ole niin rikas?" huudahti herra Ehrenthal täynnä siveellistä -närkästystä ketä inehmoa kohtaan hyvänsä (paroonia lukuunottamatta), -joka sellaista rohkeni väittää. "Teistä itsestännehän aivan riippuu -tulla minä hetkenä hyvänsä niin rikkaaksi. Kenellä on sellainen -omaisuus kuin herra paroonilla, hän voi kymmenessä vuodessa tehdä -pääomansa kahta vertaa suuremmaksi ja ilman vähintäkään vaaraa. -- -Miksi ette panttaa tilaanne maakuntapankkiin?" - -"Maakuntapankki" oli siihen aikaan herrashovien omistajain keskeinen -suuri luottolaitos, joka myönsi pääomalainoja ensi kiinnitystä -vastaan tiloihin. Laina annettiin velkakirjojen muodossa, jotka -olivat asetetut omistajan nimelle ja joita koko maassa pidettiin -kaikkein varmimpina arvopapereina. Laitos itse maksoi korkoa -velkakirjani haltijoille ja kantoi velallisiltaan paitsi korkoja -myöskin vähäisen lisämaksun hoitokustannuksia ja velan vähittäistä -kuoletusta varten. - -"Minä en ryhdy rahakeinotteluihin", sanoi vapaaherra ylpeästi, mutta -hänen rinnassaan soinnahtelivat ne kielet edelleen, joita juutalainen -oli juuri tahtonutkin koskettaa. - -"Sellaisia asioita, joita niinä tarkoitan, nykypäivinä harjoittaa -mikä ruhtinas hyvänsä", jatkoi herra Ehrenthal tulisella innolla -esitystään. "Jos armollinen herra ottaa tilaansa maakuntapankin -kiinnityksen, niin voitte joka hetki saada velkapapereilla -viisikymmentä tuhatta kelpo taaleria. Te maksatte siitä hyvästä -pankille neljä sadalta, ja jos annatte velkakirjain maata -rahalaatikossanne, niin saatte niistä korkoa kolme ja puoli sadalta. -Sitte maksatte puoli prosenttia pankkiin, ja sillä puolella -prosentilla kuoleutuu vielä velkannekin." - -"Toisin sanoen -- tee velkaa, ettäs rikastuisit", virkkoi parooni ja -kohautti olkapäitään. - -"Anteeksi, herra parooni, jos teidänlaisella herralla on käteistä -viisikymmentä tuhatta taaleria, joista hän vuosittain maksaa puoli -prosenttia korkoa, niin hän voi niillä ostaa vaikka puolen maailmaa. -Ainahan on tilaisuutta hankkia maatiloja polkuhinnasta, jos sattuu -oikealla hetkellä omistamaan käteistä rahaa tahi velkakirjoja. -On olemassa herrashoveja, on metsäalueita, joita voi ostaa, tahi -vuorikaivosten osuuksia taikka vakavaraisten liikeyhtymäin osakkeita. -Tahikka voi herra parooni itse perustaa jonkin tehtaan tilalleen, -jos tahdotte valmistaa sokeria juurikkaista, niinkuin herra von -Bergen, tahi jauhaa amerikkalaista jauhoa, niinkuin Lobaun herttua, -tahi panna baijerilaista olutta, kuten naapurinne, kreivi Horn. Mitä -vaaraa siinä olisi? Te tulette perimään kymmenen, kaksikymmentä, jopa -viisikymmentä prosenttia sadalta pääomasta, jonka olette lainannut -maakuntapankista, neljän prosentin korkoa vastaan." - -Vapaaherra katseli miettiväisesti eteensä. Se, mitä kauppias -nyt puheli, ei ollut suinkaan mitään uutta eikä tavatonta, -olihan hän itsekin monesti ajatellut jotain sellaista. Juuri -näihin aikoihin nousi koko joukko uusia teollisuusyrityksiä -peltomaasta ylös kuin sieniä sateella; höyrykoneiden, korkeiden -savupiippujen, vasta keksittyjen kivihiili- ja malmikerrosten, uusien -maanviljelysmenetelmien avulla oli monella taholla ansaittu suuria -summia ja toivottiin ansaittavan vielä suurempiakin. Maakunnan -etevimmät tilanomistajat olivat laajakantoisten osakeyhtymien -etunenässä, jotka perustuivat uudenaikaisen teollisuuden ja vanhan -peltoviljelyksen yhteenliittymiseen. Kauppiaan sanoissa ei ollut -yhtään mitään uutta eikä huomiota herättävää, ja kuitenkin ne iskivät -sytyttävänä salamana vapaaherran sieluun. Ne tulivat aivan sopivana -hetkenä. Herra Ehrenthalin tarkka silmä keksi heti, minkä vaikutuksen -hän oli isäntäänsä tehnyt, ja hän päätti puheensa hyväntahtoisella -sävyllä, joka oli hänen lempiaseensa: "Mutta mitäpä oikeutta -sellaisella kuin minä on antaa neuvoja sellaiselle herralle kuin -te olette? Mutta jokaisen tilanomistajan täytyy sanoa samaa, että -tuollainen velkakirjain käyttö on meidän aikanamme kaikkein varmin ja -vakavin laji liiketoimintaa, jonka avulla mikä ylhäinen herra hyvänsä -kykenee huolehtimaan lastensa parhaasta. Kun ruoho kerran kasvaa -vanhan Ehrenthalin haudalle, silloin te muistelette minua ja sanotte: -Ehrenthal oli vain tavallinen yksinkertainen mies, mutta hän osasi -neuvoa minulle, mikä oli hyvin ja perheelleni siunaukseksi." - -Vapaaherra katseli yhä eteensä. Mitä hän jo kauan oli hautonut -mielessään, se nyt yht'äkkiä kypsyi lujaksi päätökseksi. Kauppiaalle -hän sanoi kevyeen sävyyn, joka ei vastannut hänen sydämensä -ajatuksia: "Tahdonpa tuota miettiä." Ehrenthal oli siihen tyytyväinen -ja pyysi lupaa saada sanoa jäähyväiset talon naisille, mitä hän -tuntehikkaana maailmanmiehenä harvoin laiminlöi. - -Oli vahinko, ettei vapaaherra saanut nähdä kauppiaan kasvoja, -kun tämä nousi vaunuihinsa ja puolittain koneellisesti pisti -napinläpeensä kauniin Bourbon-ruusun, jonka Lenore oli hyvästellessä -ilkamoisen kohteliaasti hänelle ojentanut. Myöskin herra Ehrenthal -väänsi naamansa ilkamoiseen irveeseen, vaikka ei tosin ruusun -vuoksi. Hän antoi kuskinsa ajaa verkalleen vainioiden poikki ja -katseli mielihyvin komeita peltosarkoja, jotka kypsyvää viljaa -kantaen ulottuivat tien kummallakin puolen. Pitkässä jonossa tuli -hovin heinähäkkejä häntä vastaan. Niin usein kuin vaunut pysähtyivät -päästääkseen jonkin jättiläiskuorman ohitseen, nykäisivät niiden -hevoset häkistä suullisen heiniä, ja kuski kääntyi isäntäänsä päin ja -huusi kieltään maiskutellen: "Kerrassaan kelpo rehua!" - -"Ja kelpo tilakin tämä on", sanoi herra Ehrenthal syviin mietteisiin -vaipuneena. - - * * * * * - -Tällävälin paroonitar istui lehtimajassa selaillen uusia -aikakauslehtiä, joita lähimmän piirikaupungin kirjakauppias oli -lähettänyt. Hän tarkasteli arvostellen muotikuvia ja luki pieniä -päivätietoja: kuinka jotkut ihmiset olivat jollain erinomaisella -tavalla tulleet suunnattoman rikkaiksi ja toiset saaneet kauhealla -tavalla surmansa tiikerinjahdeissa Itä-Intiassa, maan kätköistä -esiinkaivetuista mosaiikkilattioista, liikuttavia kuvauksia koiran -uskollisuudesta, toivorikkaita mietelmiä sielun kuolemattomuudesta -ja sen sellaista, mikä pikaisesti läpiluettuna voi kiinnittää -ylhäisen naisen mieltä. Kaunis vapaaherratar keinui lukiessaan -koruommellulla tyynyllä varustetulla kiikkulaudalla, hänen -ajatuksensa olivat vain puolittain kiintyneet luettavaan; hän katseli -usein tyttärensä kirmakentälle, missä tämä varusteli ponylleen -kukista ja sanomalehtipaperista hullunkurisen kirjokauluksen ja -yritti panna sen päähän sarviniekan paperimyssyn, ponyn koetellessa -turhaan potkia tutkainta vastaan siten, että söi suuhunsa niin -paljon kukkia ja paperia kuin sai hampaihinsa haamituksi. Kun nuori -neitonen työnsä tuloksiin ylen tyytyväisenä käännähti lehtimajaan -päin ja näki äitinsä katseen kiinnittyneen häneen, jätti hän -hevosen paikalle kiirehtiväin palvelijain hoteisiin ja lensi kuin -välkkyvä sudenkorento äitinsä jalkojen juureen. Hän istahti keinun -astinlaudalle, otti sanomalehdet paroonittaren polvelta ja rupesi -pitämään hullunkurista keskustelua muotikuvien hienojen herrain ja -naisten kanssa. Kun näiden ihanneolentojen kasvot kuten tunnettu ovat -muuten kaikkien muiden ihmiskasvojen näköiset, paitsi että niitä -erottaa näistä jokunen hienonhieno luonteenomainen piirre, kuten -merkillisen kapeat huulet ja välistä otsassa tai poskessa istuva -silmä, ei nuoren neitosen ollut vaikea keksiä niiden joukosta talon -vanhoja tuttavia ja ruveta kaksinpuheluun niiden kanssa, jolloin -hän itse hoiti vastauksetkin. Äiti hymyili tyttärensä lapselliselle -pilailulle ja sanoi viimein, lausuen ääneen äskeiset sisäiset -ajatuksensa: "Lenore, sinä olet kohta jo iso tyttö ja kuitenkin -olet noin lapsellinen. Olemme antaneet sinun tähän asti kasvaa -kotiopettajattaren ja kandidaatin hoivissa; mutta nyt on aika ruveta -ajattelemaan, että sinun tulee oppia jotain kunnollistakin, lapsi -parkani." - -"Minä kun luulin, että opiskelemisesta tulisi jo loppu", vastasi -Lenore vähän nyreissään. - -"Sinä lausut ranskaa vielä kehnosti, ja isäsi tahtoo, että -harjoittelet piirustusta, johon sinulla on taipumusta." - -"Minähän piirrän vain irvikuvia", huudahti Lenore, "ne ovat kaikkein -helpoimmat tehdä; tarvitsee laittaa vain pitkän nenän tai lyhkäiset -sääret, niin koko mies näyttää naurettavalta." - -"Sinä et saa piirustaa irvikuvia", sanoi äiti, "se pilaa vain -makuasi ja tekee sinusta pilkallisen olennon." Lenore laski päänsä -kallelleen. "Entä kuka se nuori mies oli, jonka kanssa sinä äsken -kävelit puiston halki?" jatkoi äiti rankaisevasti. "Sinä annoit -hänelle isän mansikoita!" - -"Älä nyt aina vain morkkaa, äiti rakas", huudahti tytär punastuen. -"Se vieras oli sievä ja kohtelias nuorukainen ja oli matkalla -pääkaupunkiin. Hänellä ei ole isää eikä äitiä, ja se kävi niin -säälikseni. Ja niin ujo kuin hän oli! Älä enää ole minulle vihainen", -imarteli hän ja lensi äitinsä kaulaan, nähdessään tämän silmistä -loistavan enemmän rakkautta kuin närkästystä. - -Äiti suuteli lastansa suulle ja sanoi leppeästi: "Sinä olet minun -kiltti, hurja tyttöseni, etsihän nyt isä käsiin, sillä hänen kahvinsa -jäähtyy jo." - -Kun vapaaherra astui lehtimajaan, ajatukset vielä kokonaan kiinni -äskeisessä Ehrenthalin kanssa pitämässään keskustelussa, tarttui -paroonitar hänen molempiin käsiinsä ja sanoi: "Oskar, minulla on -huolia Lenoren vuoksi." - -"Onko hän kipeä?" kysyi isä ällistyneenä. - -"Hän on terve ja hyväsydäminen, mutta rohkeampi ja vallattomampi kuin -hänen iälleen sopii." - -"Hänhän on kasvanut maalla ja varttunut kelpo maalaistytöksi", -vastasi parooni rauhoitellen. - -"Mutta häneltä puuttuu hienoa tahdikkaisuutta ja tottumusta -seurustelemaan vieraiden kanssa", jatkoi äiti paljastuksiaan. "Minä -pelkään, että hän on vaarassa kehittyä eriskummalliseksi luonteeksi." - -"No, sepä onnettomuus ei olisi kovin suuri", sanoi vapaaherra nauraen. - -"Sen _suurempaa_ onnettomuutta ei olekaan meikäläisissä -piireissä kasvaneelle nuorelle tytölle. -- Mikä seuraelämässä -on silmiinpistävää, se käy pian naurettavaksi; pienikin -eriskummallisuuden piirre hänen olemuksessaan voi turmella koko -hänen tulevaisuutensa. Hänet täytyy pakottaa ottamaan enemmän vaaria -itsestään, ja minä pelkään, ettei hän sitä täällä maalla voi oppia." - -"Pitäisikö meidän sitten luopua lapsestamme, kenties vuosikausiksi, -ja antaa hänen kasvaa naiseksi vierasten ihmisten parissa?" kysyi -vapaaherra vastahakoisesti. - -"Niin täytyy kuitenkin käydä", sanoi paroonitar totisesti, "ja -minuun koskee kovasti, kun minun täytyy sanoa se sinulle. Hän on -epäkohtelias ikäisilleen tytöille, häikäilemätön naisia kohtaan ja -aivan liian rohkea miesten parissa. -- Voitko ajatellakaan Lenoren -luontoista tyttöä hovielämässä?" - -Sitä puoliso ei voinut ajatella, ehkäpä ei senkään vuoksi, että -ruhtinashovi ei ole sellainen paikka, missä äkkiä varttuneet neitoset -kirmaavat ympäri koulukirjat kainalossa ja leikkivät kissaa ja hiirtä. - -"Kyllä hän siitä muuttuu", hän vihdoin virkkoi. - -"Hän ei muutu", vastasi paroonitar hellästi, laskien kätensä miehensä -olkapäälle, "niin kauan kuin se lemmikki kiitää isänsä kanssa ratsain -viemärihautojen yli, vieläpä seuraa häntä ajojahdillekin." - -"Minä en voi sietää sitä ajatusta, että kadottaisin molemmat lapsemme -yht'aikaa näkyvistäni", sanoi isä suopeasti. "Se olisi sangen kovaa -meille, kovinta ehkä sinulle itsellesi, kaikkein armahin kotityranni." - -"Ehkä olisikin!" sanoi paroonitar hiljaa, ja hänen silmänsä -kostuivat. "Mutta me emme saa ajatella itseämme, vaan ainoastaan -lastemme tulevaisuutta." - -Vapaaherra näki vaimonsa liikutuksen, veti hänet sydämelleen ja -sanoi päättävästi; "Kuulehan, Elsbeth, kun me ennen puhelimme tästä -ajasta, niin me ajattelimme Lenoren kasvatusta aivan toisenlaiseksi. -Meidänhän piti itsemmekin asua talvet kaupungissa; sinun silmäisi -edessä piti lapsen saaman viimeistä silitystä ja sitten astua -seuraelämään Sinun ei tarvitsekaan hänestä erota. Me muutamme jo -talveksi pääkaupunkiin." - -Hämmästyneenä paroonitar nousi pystyyn. "Oskar hyvä!" huudahti -hän liikutettuna. "Mutta -- anna anteeksi että tätä kysyn -- eikö -sellainen oleskelu vaadi muussa suhteessa sinulta liian suurta -uhrausta?" - -"Ei", vastasi puoliso hilpeästi, "minulla on suunnitelmia, jotka -tekevät minunkin läsnäoloni kaupungissa ensi talvena suotavaksi." - -Hän kertoi niistä; ja muutto pääkaupunkiin oli päätetty asia. - - -4. - -Aurinko oli jo painunut matalalle länteen, kun molemmat matkamiehet -joutuivat pääkaupungin laitimmaisten talojen kohdalle. Ensin -harvakseen seisovia yksinäisiä pikku rakennuksia, sitten isoja -kesähuviloita, joita kukoistavat puutarhat ympäröivät; sitten -pusertuivat talot lähemmäksi toisiaan ja kadut paarsivat ne -syleilyynsä, ja niiltä nouseva pöly sekä ajopelien kolina pyrkivät -tukkeamaan sankariltamme rinnan. Tuossa isojen ja pienten -katujen vilinässä Anton olisi ollut aivan neuvoton, jollei hänen -matkatoverinsa, joka kunnioituksesta Antonin parempaa takkia kohtaan -oli pysytellyt hänen takanaan, olisi äänekkäillä "oikeaan" ja -"vasempaan" huudoilla luotsannut häntä katujen kulmauksista. Mutta -Veitel Itzigillä oli merkillinen mieltymys mutkaisiin syrjäkatuihin -ja kapeihin jalkakäytäviin. Silloin tällöin hän matkatoverinsa selän -takana nyökkäsi julkean tuttavallisesti ovenpielissä seisoville -pyntätyille tytöille tahi kyömynenäisille ja pyöreäsilmäisille -nuorille veitikoille, jotka kädet housuntaskuissa maleksivat katuja -pitkin. Välistä hän sai tervehdykseensä vastaukseksi vetelän -päännyökkäyksen, joka merkitsi: "taidat olla hyvä ihminen, mutta -aivan pennitön"; mutta ylipäänsä hänen kohteliaisuutensa tapasi -vain kylmää halveksintaa, jota likaisen syrjäkadun kuokkuri osaa -ilmaista yhtä elävästi kuin komeitten kaupunginosain viiksiniekka -teikari. Vihdoin kulkijamme poikkesivat eräälle pääkadulle, jonka -varrella kohoavat pylväsportikoilla varustetut suuret talot ja upeat -kauppapuodit ynnä hyvinpuettujen ihmisten vilinä antoivat tietää, -että täällä ainakin oli hyvinvointi voiton puolella. He pysähtyivät -erään korkean rakennuksen eteen. Itzig viittasi jonkinmoisella aralla -hartaudella sen ovea ja sanoi kuivasti: "Tässä hän asuu, ja kohta -sinustakin tulee yhtä ylpeä kuin noiden goijimien [kristittyjen] -on tapana olla. Jos tahdot tietää, mistä minut tapaat, niin -voit tiedustella Ehrenthalin liikkeestä Nahkurikujan varrella. -Hyvää yötä!" Hän lähti vihellellen vetelehtimään katua alaspäin, -katsahtamatta kertaakaan taakseen. - -Sykkivin sydämin Anton astui eteiseen ja tunnusteli isänsä kirjettä -povitaskustaan. Hän oli hyvin masennuksissa, ja hänen päänsä -tuntui niin raskaalta, että hän olisi kernaimmiten istahtanut -vähän levähtämään. Mutta tästä talosta tuntui lepo ja rauha olevan -kaukana. Oven edessä olivat isot tavaravaunut, pihalla valtaisia -tynnörejä ja tavarakääryjä, ja leveähartiaiset jättiläiset, joilla -oli nahkaesiliina yllään ja lyhyt nostokoukku vyössä, kantoivat -tikaportaita, helisyttivät rautavitjoja, pyörittivät tynnörejä ja -köyttivät paksuja nuoria taidokkaisiin solmuihin. Keskellä tätä -hyörinää kulki konttoriapulaisia, kynä korvan takana ja papereita -kädessään, kiireisin askelin edestakaisin, ja sinipuseroiset -kuorma-ajurit ottivat paperit, tynnörit ja tavarakääryt hoiviinsa -sillä virallisen arvokkaisuuden sävyllä, joka on kaikkien -tehtävästään vastuunalaisten ihmisten toimille luonteenomainen. -Täällä ei todellakaan ollut aikaa eikä tilaa huoahtaa, Anton törmäsi -tavarakääryjä vastaan, oli kompastua viputankoon, ja sai varoittavan -huudon "katsokaa eteenne!" kahdelta nahkarintaiselta Enakin-pojalta, -jotta parahiksi ennätti välttyä litistymästä pannukakuksi ison -öljytynnyrin alle. Keskellä kaikkea tätä hyörinää ja vilinää seisoi -nuori konttoriherra -- aurinkona, jonka ympäri tynnörit ja työmiehet -ja ajurit kiertelivät tähtien tavoin -- hyvin päättäväisen näköinen -ja tuimasanainen nuori herra, jolla oli mahtinsa valtikkana iso -mustavärisivellin, jolla hän vuoroon maalasi jättiläishieroglyyfejä -tavarakääryihin, vuoroon viittilöi käskyjään lastaajille. Tältä -herralta Anton rohkeni soinnuttomalla äänellä kysyä liikkeen -päämiestä ja sai siveltimenvarrella kiireisen opastuksen eteisen -takapäässä sijaitsevaan konttoriin. Hidastellen hän kävi ovelle, sen -ripaan tarttuminen vaati häneltä suurta ponnistusta -- jälkeenpäin -hän vielä kauan muisti sen elävästi --, ja kun ovi aukeni aivan -äänettömästi ja hän kynnykseltä katseli ison työhuoneen hämäryyteen, -rupesi häntä niin pelottamaan, että hän töintuskin sai astutuksi -kynnyksen yli. Hänen ilmautumisensa ei herättänyt paljonkaan -huomiota. Puolisen tusinaa kirjureita kiidätti kyniään hirvittävän -joutuisasti sinisillä paperiarkeilla, ennättääkseen saada viimeiset -kirjeet valmiiksi ennen konttoriajan loppua ja postin sulkemista. -Ainoastaan eräs lähinnä ovea istuva herra kohotti päätänsä ja kysyi -kuivalla liikemiehen äänellä: "Mitä te haluatte?" - -Antonin arkaillen vastattua, että hän halusi päästä herra Schröterin -puheille, astui sisemmästä konttorista ulos kookas mies, jolla -oli ryppyiset kasvot, korkea paidankaulus ja koko olennossaan -englantilainen sävy. Anton katsahti tulijaa nopeasti kasvoihin, ja -tämä ensimmäinen hätäinen katse antoi hänelle jälleen rohkeutta. -Hän huomasi noilla kasvoilla kaikkea sitä, mitä hän viime viikkojen -aikana oli niin hartaasti toivonut näkevänsä, hyväsydämisyyttä -ja rehellistä mielenlaatua. Ja kuitenkin tuo herra näytti sangen -ankaralta, ja hänen ensimmäiset kysymyksensä olivat lyhyet ja jyrkät. -Anton otti sukkelasti kirjeensä esiin, mainitsi nimensä ja kertoi -hätäisesti ja tukahtuvalla äänellä, että hänen isänsä oli kuollut, -ja että hän oli kuolinvuoteeltaan lähettänyt tervehdyksensä herra -Schröterille. - -Ystävällinen välke tuli kauppiaan silmiin, hän avasi kirjeen vaieten, -luki sen hitaasti läpi, ojensi sitten Antonille kätensä ja sanoi: -"Olkaa tervetullut." Sitten hän kääntyi erään konttoriherran puoleen, -jolla oli yllään viheriä takki ja oikeassa käsivarressa harmaa -suojahiha: "Herra Anton Wohlfart liittyy tästä päivästä lähtien -meidän liikkeeseemme." Silmänräpäyksen ajaksi kaikki kuusi kynää -pysähtyivät rapisemasta, ja niiden käyttäjät katsahtivat yht'aikaa -Antoniin, mutta johtaja lausui Antonille suopeasti: "Te olette -tietenkin väsyksissä, herra Jordan näyttää teille huoneenne. Levätkää -kunnollisesti, huomenna puhelemme enemmän." - -Näin sanottuaan hän nyökkäsi Antonille keveästi ja palasi -sisäkonttoriin, jossa myöskin kuusi kynää rapisi sinisellä -kirjepaperilla ja nyt niin vimmattua vauhtia, että sulat tärisivät, -sillä vanhan seinäkellon viisari ennusti juuri ratkaisevaa lyöntiä. - -Ainoastaan viheriätakkinen herra veti harmaan suojahihan -käsivarreltaan, silitti sen suoraksi, lukitsi sen ynnä kasan -papereita pulpettiinsa ja kehoitti Antonia käymään kanssaan hänelle -varattuun huoneeseen. Jälleen kulki Anton samasta ovesta, josta hän -vasta kymmenisen minuuttia sitten oli astunut sisään, mutta nyt hän -oli kerrassaan toinen mies; hänen kohtalonsa oli ratkaistu, nyt -hänellä oli koti, nyt hän kuului jäsenenä suureen kauppaliikkeeseen. -Siksipä hän ohimennessään läimäytti lemmekkäästi isoa tavarakääryä, -niinkuin vanhaa tuttavaa läimäytetään olalle, ja viheriätakkinen -herra kääntyi hyväntuulisena ympäri ja sanoi hänelle alentuvasti; -"Puuvillaa." Kolme askelta myöhemmin Anton taputteli tuttavallisesti -suunnatonta tynnöriä, joka seisoi nurkassa mahtavana ja isomahaisena -kuin jokin rikas tilan vuokraaja, ja viheriä herra kääntyi jälleen -selittämään hänelle: "Korintteja." Nyt ei Anton enää kompastellut -vipuvarsiin, jopa hän rohkealla potkaisulla siirsi itsekin sellaisen -syrjään, ja vastaantulevaa nahkarintaista jättiläistä hän tervehti -varmasti ja tuttavallisesti kuin kotiväkeä ainakin, ja tunsi suloista -mielenliikutusta, kun jättiläinen tervehti kohteliaasti vastaan, ja -varsinkin kun viheriä herra jälleen lausui alentuvasti: "Lastaajain -päällysmies." - -Pihan poikki vei mutkitteleva polku takarakennukseen, jossa he -nousivat kolmet kuluneet portaat ylöspäin. Siellä avasi herra Jordan -erään huoneen oven ja huomautti Antonille, että se todennäköisesti -oli hänen vastainen asuntonsa; aikaisemmin siinä oli asunut muuan -herra Jordanin hyvä ystävä, joka äskettäin oli eronnut liikkeestä -ja alottanut oman kaupan. Huone oli hyvin pieni, huonekalut -yksinkertaiset ja kauan käytetyt, mutta akkunoissa oli valkeat verhot -ja valkeat kaihtimet, ja kirjoituspöydällä soma kipsinen kissa, joka -nahankeltaiseksi maalattuna näytti aivan elävältä. Kissan oli huoneen -entinen asukas jättänyt perinnöksi seuraajalleen. - -Herra Jordan kiiruhti takaisin konttoriin, jossa hänen täytyi olla -ensimmäisenä ja viimeisenä, koska osa avaimista oli hänen hoteissaan, -ja Anton jäi yksin. Ystävällisen palvelijan avulla, joka tuotapikaa -laittoi huoneen auttavaan kuntoon, hän siisti ja järjesti pukunsa, -kun portailta kuuluva monien jalkojen kopina tiesi kertoa, että hänen -uudet virkaveljensä saapuivat kukin huoneeseensa. - -Jälleen ilmaantui viheriä herra Antonin luo ja ilmoitti hänelle, että -herra Schröter oli mennyt johonkin kokoukseen, joten häntä ei voinut -tänään enää puhutella. Sen sijaan hän oli sitä mieltä, että uuden -tulokkaan asiana oli käydä tervehtimässä toisia konttoriherroja, -jotta pääsisi säädyllisellä tavalla heidän tuttavuuteensa. -Hännystakki ei ollut tarpeen. - -Anton laskeutui saattajansa kanssa alempaan kerrokseen, ja herra -Jordan oli juuri koputtamaisillaan eräälle ovelle, kun huoneen asukas -tuli itse ovelle vastaan; solakka, kaunis mies, jonka ylimyksellinen -olemus oli omiaan syvästi tehoamaan ujoon sankariimme. Hän oli -muuttanut pukua ja vetänyt jalkoihinsa ratsuhousut ja kannussaappaat, -päässä hänellä oli jokeylakki ja kädessä ratsupiiska, jota hän -heilutteli huolettomasti. - -"Joko te taluttelette varsaanne riimusta?" hän sanoi hymyillen -Antonin oppaalle. Herra Jordan suoristi juhlallisesti selkäänsä ja -esitti: "Herra Wohlfart, uusi konttorioppilas, vasta saapunut -- -herra von Fink, suuren hampurilaisen toiminimen Fink ja Beckerin -omistajan poika." - -"Maailman suurimman valaanihravaraston j.n.e. perillinen", keskeytti -herra von Fink hänet huolettomasti. "Kuulkaahan, Jordan, antakaappas -minulle kymmenen taaleria, minun on maksettava ratsurengilleni. -Kirjoittakaa summa muistiin muiden velkojen joukkoon." Jordan otti -hitaasti setelin lompakostaan ja antoi sen jokeylle, joka rypisti -sen palloksi ja työnsi liivintaskuunsa, sanoen sitten alentuvan -kohteliaalla sävyllä Antonille: "Jos aikomuksenne oli tulla minua -tervehtimään, kuten voin huomata Merkuriuksenne juhlallisesta -naamasta, niin valitan etten voi nyt pysyä kotona, sillä minun -on lähdettävä ostamaan itselleni uusi ratsuhevonen. Oletan siis -tervehdyskäyntinne jo tapahtuneeksi ja kiitän siitä kaikella -asiaankuuluvalla juhlallisuudella sekä annan teille täten siunaukseni -uuteen toimeenne" Hän nyykäytti välinpitämättömästi päätään ja asteli -kilisevin kannuksin portaita alas ja kivitetyn pihan poikki. - -Tuon herran kylmähkö käytös antoi Antonin mielihyvän tunteelle pahan -kolauksen, ja hän ajatteli arkaillen: jos kaikki toisetkin ovat samaa -maata, niin tulee sangen vaikeaksi seurustella heidän kanssaan. -Myöskin herra Jordan näki tarpeelliseksi hiukan selittää jokeyn -silmiinpistävää käyttäytymistä, ja hän sanoi tuttavallisesti: "Fink -kuuluu vain puolittain liikkeeseemme; hän on ollut täällä vasta vähän -aikaa. Isänsä toimitti hänet New Yorkista tänne saamaan vähän järkeä." - -"Eikö hän sitten olekaan oikein järjissään?" kysyi Anton uteliaasti. - -"Hän on vain liiaksi raju ja urheiluvimmainen, mutta muuten hyvä -seuramies", sanoi herra Jordan. "Muut herrat olen kutsunut omaan -huoneeseeni, jotta yhdellä kertaa tulette jokaisen tuttavaksi; juomme -siellä kupin teetä. Huomenna käytte sitten tervehtimässä kutakin -erikseen heidän huoneissaan." - -Herra Jordanin huone oli suurin takarakennuksen pienistä -huoneuksista, joissa konttoriherrat asuivat yksin tai kaksi yhdessä, -ja sen perusteella sekä isäntänsä vierasvaraisen luonteen takia -sitä välistä käytettiin yhteisenä salonkina; siksipä siinä olikin -oikein fortepiano ja muutamia nojatuoleja. Seinillä riippui paljon -posliinikuvia, jotka enimmäkseen esittivät jaloa naisellisuutta -keskiajan pyhimysten, madonnain ja Loreleyn hahmossa. Huoneessa -herrat istuallaan tai seisoallaan odottelivat uutta tulokasta. -Anton suoriutui kunnialla yhteisesittelystä, puristi jokaisen kättä -erikseen ja pyysi perästäpäin kaikilta yhteisesti osakseen herrojen -hyväntahtoisuutta ja ystävällistä apua, koska hän oli aivan kokematon -liike-elämässä ja muutenkin tottumaton olemaan vieraiden ihmisten -parissa. Tällainen avomielisyys teki läsnäolijoihin ilmeisesti hyvän -vaikutuksen. Sitten alkoi rauhallinen seuranpito, jota suolattiin -monin pikku kaskuin ja viittauksin, jotka uudelle tulokkaalle olivat -niin käsittämättömät kuin suinkin saattoi olla. Anton kuunteli -äänettömästä päästä ja koki parhaansa mukaan päästä perille kunkin -herran yksilöllisestä luonteenlaadusta. Ensiksi tuli kysymykseen -kirjanpitäjä, herra Liebold, vanhanpuoleinen pieni mies, jolla oli -huilumainen ääni ja kasvoilla arkaileva hymy, jolla hän näytti -tahtovan pyydellä koko maailmalta anteeksi, että häntä ylipäänsä oli -olemassakaan. Hän puheli sangen vähän, ja kun hän jolloinkin puhui, -oli hänellä tapana peruuttaa jälkilauseessa se, mitä hän etulauseessa -oli sanonut, esim. "Luulenpa melkein, että tämä tee on liian heikkoa, -mutta toisekseen on väkevä tee sangen epäterveellistä." Sitten -seurasi herra Pix, tuo mustan siveltimen itsevaltias heiluttaja -eteisestä, sangen päättäväinen ja jyrkkäsanainen mies, joka näytti -olevan taipuvainen pitämään kaikkia inhimillisiä olosuhteita joukkona -pieniä, vaikkakin huomioonotettavia vähittäiskauppatehtäviä. Kun -huoneessa oli liian vähän tuoleja sellaiselle joukolle, veti hän -häikäilemättä pienen pöydän teevehkeiden viereen ja istui koko illan -sillä hajareisin kuin satulassa. Edelleen herra Specht, joka puhui -paljon ja teki rohkeita väitteitä, joita kaikki muut kohta kävivät -kumoamaan. Hän esim. väitti, että Kiinassa oli perustuslaillinen -hallitusmuoto, joka vain aivan vähän erosi Englannissa vallitsevasta, -ja kannatti kiivaasti sitä mielipidettä, että etanasoppa oli ollut -Herrassa nukkuneen keisari Napoleonin lempiruoka. Sitten sillä -oli vielä heiveröinen ja hurskasmielinen herra Baumann, joka piti -tukkaansa lyhyeksi leikattuna ja kävi joka pyhä kirkossa, antoi -raha-apua kaikille lähetysseuroille ja, kuten hänen toverinsa -väittivät, hautoi vahvasti ajatusta ruveta itsekin myöhemmin -lähetyssaarnaajaksi. Toistaiseksi häntä oli sitä toteuttamasta -pidättänyt jonkinlainen lapsellinen kiintymys kotimaahan ja siihen -kauppaliikkeeseen, jonka hyödyksi hän tätänykyä aherteli. Anton -huomasi ilokseen, että herrojen kesken vallitsi kohtelias ja -hienotunteinen käytöstapa ja puheensävy. Tuntien itsensä hyvin -uupuneeksi hän sanoi pian toisille hyvästit, ja kun hän ei ollut -puhunut ketään vastaan, vaan päinvastoin käyttäytynyt huomaavaisesti -kaikkia kohtaan, oli hänen poistuttuaan herrain yksimielinen -mielipide, että siitä pojasta lupasi tulla hyvä toveri. - - * * * * * - -Tällävälin asteli Veitel Itzig tottuneen kuljeskelijan -huolettomuudella ja syntyperäisen suurkaupunkilaisen varmuudella -pitkin häliseviä katuja. Ilta-auringon punertava hohde oli -katukivitykseltä kiivennyt talojen seinille, siirtynyt akkunarivistä -ylempään aina katoille asti, ja iltahämärä peitti jo verhoonsa -ahtaat kujat vanhassa kaupunginosassa, joka sijaitsee pitkin virran -viertä. Erään sellaisen kujan varrella oli iso, leveäpäätyinen -talo. Sen alikerroksen akkunat olivat varustetut rautaristikoilla, -ylemmässä kerroksessa reunustivat valkeiksi maalatut kehykset -isoja peililasiruutuja, mutta katonrajassa olivat vintinakkunat -aivan sokeat, paksun lian tahrimat ja paikotellen ruutuja vailla. -Talo oli kaikkea muuta kuin arvokkaan näköinen, se oli kuin vanha -mustalaisakka, joka on kietaissut uuden kirjavan huivin resuisen -hameensa päälle. - -Tähän taloon kävi Veitel Itzig sisään, viskaten ovella seisovalle -pyntätylle palvelustytölle mäjähtävän lentomuiskun, jonka tämä torjui -kädellään kuin surisevan paarman. Likaiset portaat johtivat valkeaksi -maalatulle paraatiovelle, jolla paistoi isossa messinkikilvessä -nimi "Hirsch Ehrenthal". Veitel tarttui soittokellon paksuun -porsliinikahvaan ja helisti, kunnes vanhanpuoleinen nainen rypistynyt -myssy päässä avasi oven raolleen, työnsi siitä ulos nenänsä ja kysyi -hänen asiaansa; sitten hän avasi takanaan olevan huoneenoven ja -huusi: "Täällä on joku Ostrausta, sanoo nimekseen Itzig Veitel ja -tahtoo tavata herra Ehrenthalia". Huoneesta kuului vastaan isännän -ääni: "Odottakoon!" ja lautasten helinä tiesi kertoa, että arvoisa -liikemies ensin tahtoi nauttia perheonnen suloista illallispöydässä -ennenkuin otti vastaisen miljoonienomistajan puheilleen. -Ovenvartijatar katsahti epäluuloisesti tungeksijaan ja paiskasi -ulko-oven kiinni hänen nenänsä edessä. - -Veitel istahti portaille ja tuijotteli jäykästi messinkikilpeä ja -valkoista ovea, ihaili messinkilevyn pyöreitä nurkkia ja koetti -mielessään kuvitella, miltä Itzigin nimi näyttäisi samanlaisella -kilvellä ja samanlaisella valkealla ovella. Siitä hänen ajatuksensa -välittömästi siirtyivät siihen tosiasiaan, että paljon vielä puuttui, -ennenkuin hän rikkaudessa pääsi Hirsch Ehrenthalin rinnalle; hän -tunnusteli puolta tusinaa tukaatteja, jotka hänen äitinsä oli -neulonut nahkapalasen suojaan hänen liivinvuoriinsa, ja punnitsi -mielessään, kuinka paljon hänen onnistuisi päivittäin säästää kokoon --- edellyttäen, että tuo rikas mies antoi hänelle ansiotilaisuutta. -Hän oli vajonnut syviin mietteisiin kiiltonahkaisen saapasparin -hinnasta, jotka hän kuvitteli kuuluviksi jonkin nuoren teikarin -jalkoihin ja jotka hänen olettamuksensa mukaan olivat kolmesti sen -neljän groshenin kolikon arvoiset, jonka hän aikoi niistä teikarille -tarjota; silloin avautui ulko-ovi paukahtaen, ja herra Ehrenthal -ilmestyi omassa persoonassaan reppuriparan eteen. Hän ei enää ollut -sama mies kuin aikaisemmin iltapäivällä vapaaherran tilalla; hänen -nöyristelevä ystävällisyytensä oli haihtunut jäljettömiin kuin ruusun -tuoksu helteisen päivän illalla, hän oli pelkkää majesteetillisuutta, -itsetuntoa ja hirmuvaltaisuutta; tuskinpa mikään aasialainen -keisari voi sen ylpeämmin silmätä jalkainsa juuressa ryömiviin maan -matosiin kuin hän tuohon Ostraun kasvattiin. Itzig tajusi suuren -miehen mahtavuuden yhtä hyvin kuin oman mitättömyytensäkin -- noista -kuudesta liivinvuoriin neulotusta tukaatista huolimatta --, kavahti -pystyyn kuin vieterin kohottamana ja seisoi pää nöyrästi painuksissa -mestarinsa edessä. "Tässä on kirje Baruch Goldmannilta, jolle herra -Ehrenthal on luvannut ottaa minut liikkeeseensä", hän alotti ja -kurotti mahtavalle miehelle kirjeen. - -"Minä olen kirjoittanut Goldmannille, että hänen pitää lähettää joku -ihminen nähtäväksi, jotta saan päätellä kelpaako hän mihinkään; -mutta sen pitemmälle ei asiassa ole vielä sovittu", lausui Ehrenthal -ylhäisesti ja avasi kirjeen. - -"Olen kuitenkin tullut teidän nähtäväksenne", vastasi Veitel. - -"Ja miksi tulet niin myöhään, nuori Itzig? Ei nyt ole enää aika -puhella liikeasioista", murisi talonisäntä. - -"Tahdoin ilmoittautua herra Hirsch Ehrenthalin palvelukseen vielä -tänä iltana, jos hänellä olisi antaa minulle jotain tehtävää -huomisaamuksi." - -"Siitä kerkiää puhua huomenaamulla", sanoi Ehrenthal ärtyneesti, -sillä hänestä oli edullista antaa tarjokkaan jo ensi hetkestä lähtien -kokea, miten vähän arvoa ja merkitystä hänen persoonallaan oli. -Itzigistä tällainen menettely oli vallan paikallaan, ja huomatessaan -tilanteen hänelle toistaiseksi vielä epäsuotuisaksi hän kiiruhti -parantamaan sitä käymällä suoraapäätä asioihin käsiksi: "Ehkä minä -voin olla joksikin avuksi huomisaamuna, kun silloin on toripäivä, -sillä minä tunnen useimpain niiden herrain kuskit, jotka tuovat -lanttukuormia kaupunkiin." - -"Mitä lantuista? Mitä minä lantuilla teen? Mitä hän liikeasioista -lörpöttelee?" jyrisi Hirsch Ehrenthal entistä tuimemmin nöyrälle -orjalleen. - -Mutta järkähtämättä silitteli Veitel edelleen kelpoisuuttaan kuin -silkkistä kaulahuivia: "Minä olen muutenkin kaupungissa tunnettu, -minä tunnen kaikki välittäjät ja pikku kauppiaat, ja minä pystyn -auttamaan herraa missä liikeasiassa hyvänsä sekä kotona että -kaupungilla." Ja saattaakseen pestijutun lopulliseen päätökseen -hän lisäsi alistuvaisesti: "Minä en ole niin ylpeä, että tahtoisin -asua herra Hirsch Ehrenthalin luona; jollei herra Ehrenthalilla ole -talossaan minulle vuodetta, niin tahdon etsiä itselleni yösijan -jossakin läheisessä majatalossa." - -Tällainen vaatimattomuus liikutti herra Ehrenthalia siihen määrään, -että hän vielä kerran silmäsi paikananojaa kiireestä kantapäähän ja -kysyi sitten suopeammin: "Ovatko paperisi kunnossa, niin etten joudu -sinun takiasi mihinkään hankauksiin poliisin kanssa?" - -Veitel kykeni tämän tärkeän kohdan suhteen antamaan rauhoittavan -vastauksen; ikivanha iso lompakko lennähti äkkiä jollain -salaperäisellä tavalla näkyviin hänen risaisen takkinsa poimuista; -siitä hän kaivoi passinsa esiin. - -Herra Ehrenthal tarttui paperiin, kasvoillaan ovelasti osattu inhon -ilme sen kellastunutta väriä kohtaan, ja luki sen tarkoin lävitse, -allekirjoitukset, sinetit ja kaikkityyni, jopa piti sitä päivääkin -vastaan. Veitel odotteli jännityksellä, pitäisikö hän sen itsellään: -jos niin kävi, niin oli pestiasia selvä. - -Kun herra Ehrenthal huolettomasti kiikutteli paperia hyppystensä -nenässä, yritti Itzig jouduttaa häntä ratkaisuun hymyilemällä -nöyristelevästi. "Jos otan sinut palvelukseeni", lausui talonisäntä, -"niin tulee sinun tehdä talossani kaikki mitä annan toimeksesi, -tahikka mitä rouva Ehrenthal tahi poikani Bernhard Ehrenthal antaa; -sinun on aamuisin harjattava saappaat ja rouvani kengät, sinun -on noudettava keittiöön, mitä keittäjätär käskee, liikkeessäni -saat juosta kaikilla asioilla, minne sinut lähetän, ja mitä -poissaollessani tulee tilauksia, ne sinä kirjoitat muistiin." - -"Sen tahdon, herra Ehrenthal", lupasi Veitel nöyrästi, "minä tahdon -tehdä kaikki mitä vaaditaan, niin että varmasti tulette olemaan -minuun tyytyväinen." - -"Aamiaista ja päivällistä antaa sinulle keittäjätär, iltaisin kello -seitsemästä olet oma herrasi." -- Veitel alistui yhtä alttiisti -näihinkin ehtoihin, huomauttaen vain: "Enkö voi saada aamuisin pari -tuntia omalle varalleni?" - -"Et", sanoi Ehrenthal jyrkästi; "en voi sietää, että minun -palveluksessani oleva henkilö tekee kauppoja omaan laskuunsa." - -Koska Veitel oli lujasti päättänyt kaikesta huolimatta tehdä kauppoja -omaan laskuunsa, ja herra Ehrenthal tiesi sen yhtä hyvin kuin Veitel -itse, niin ei tähän arkaan kohtaan sen enempää kajottu. - -"Palkkaa saat joka kuukausi kaksi taaleria, ja jos teen kauppoja -sinun avullasi, niin saat sinäkin voitosta osuutesi." - -"Kuinka suuren osuuden tulen saamaan?" kiirehti Veitel kysymään. - -"Kuinkako suuren osuuden?" tärähdytti herra Ehrenthal tylysti; "mitä -sinulle tulen osuutta antamaan, se sinulle on tarpeeksi suuri." - -"Suuri kyllä herralle itselleen, mutta ei minulle", intti Veitel -rohkeasti vastaan, sillä hän ymmärsi, että tähän pääpykälään nähden -päättäväisyys oli paikallaan. - -"Se tullaan näkemään, kun olet palvellut koeaikasi. Neljä viikkoa on -sinun palveltava kokeeksi, sen jälkeen voimme ruveta puhumaan sinun -ansiostasi." - -Sen enempää Veitel ei kohtuuden mukaan voinut vaatiakaan, hän nosti -myttynsä portailta ja sanoi alamaisesti: "Minä olen tyytyväinen, jos -herra Ehrenthal vielä tahtoo antaa minulle vanhat housut ja takin, -etten häpäise häntä ihmisten edessä." - -"Housuista ja takista ei puhettakaan", vastasi herra jyrkästi. - -"Antakaa sitten housut ja takki neljän viikon kuluttua, kun koeaikani -on päättynyt." Tämä vaatimus tiesi lumppupörssin taksan mukaan kolmen -tai neljän taalerin lahjaa, mikä Ehrenthalin mielestä oli aivan liian -paljon; hän katsahti vielä kerran tutkivasti poikaa, tämän nöyrää -asentoa ja tavattoman julkeita silmiä, ja päätteli näkemästään, että -veitikkaa voi käyttää johonkin, jonka vuoksi hän oli taipuvainen -osoittamaan jalomielisyyttä. "Olkoon menneeksi", sanoi hän, "neljän -viikon päästä sitten. Yömajasi voit ottaa Löbel Pinkuksen luona -tuolla lähimmässä kadunkulmassa, jotta tiedän mistä sinut tavoitan." -Sen jälkeen herra Ehrenthal avasi ulko-oven ja huusi sisään: "Rouva, -Bernhard, Rosalie, tulkaa ulos." Kaksi kamarinovea ja keittiönovi -aukenivat ja talonväki ilmestyi näkösälle, takana keittäjätär -rypistynyt esiliina yllään. - -Rouva Ehrenthal oli täyteläinen nainen, vahvat kulmakarvat ja -riippukiharat korpinmustat ja puku mustaa silkkiä; hänellä oli -suuret taipumukset olla miellyttävä, ja hän miellyttikin useimpia -ihmisiä. Ainakin sitä väittivät enemmän tai vähemmän siivoin sanoin -nuoret aatelisherrat, jotka toisinaan varhaisina aamuhetkinä tulivat -herra Ehrenthalin puheille raha-asiain vuoksi; ja vaikka tällaiset -vakuuttelut olivat tavallisesti sitä lämpimämmät, mitä kylmempi -vastaanotto oli ollut talonisännän taholta, niin totta puhuaksemme -pitivät sellaisetkin ihmiset, joiden ei ollut tarvis pyytää maksuajan -pitennystä, rouva Ehrenthalia sangen muhkeana naisena. Mutta hänen -tyttärensä vasta oli oikea kaunotar, vartalo kookas ja jalomuotoinen, -silmät säkenöivät, iho mitä puhtain ja nenä vain aivan vähäsen kyömy. -Mutta mikä käenpoikanen perheen perillinen olikaan! Hän oli miltei -lapsellisen pieni varreltaan, kasvot olivat kalpeat ja ryppyiset, -ryhti kumara; nuorukaiseksi hänet tunsi vain herkkäpiirteisestä -suusta ja silmien kirkkaasta katseesta; hänen pukunsakin oli -huolimattomampi kuin herra Ehrenthalin pojalle olisi sopinut, ja -ruskeassa tukassa riippui vielä näin myöhäisenä iltahetkenäkin -pieluksesta irtautuneita höyheniä. Talonväki ja Veitel mittailivat -ääneti toisiaan katseillaan, mutta herra Ehrenthal huomautti -jonkinlaisen itsetyydytyksen sävyllä: "Tämä on Veitel Itzig, jonka -olen ottanut palvelukseemme." Reppuri parka oli yhdellä silmäyksellä -käsittänyt äidin mahtailevan ylpeyden, tyttären nenännyrpistyksen -ja pojan hajamielisen katseen; hän päätti kohta mielessään olla -äärimmäisen nöyrä ja alamainen äidille, rakastua tyttäreen ja -harjata huonosti Bernhardin saappaat, tarkastellen samalla sopivan -tilaisuuden tullen, eikö harjattavan takin taskuun ollut sen -hajamieliseltä omistajalta unohtunut joku taalerinraha. - -Tämän esittelyn jälkeen herra Ehrenthal sanoi, että Veitel sai lähteä -matkoihinsa ja palata huomisaamuna kello kuudelta. Ulko-ovi sulkeutui -kauppiaan perheen jälkeen, mutta portaille jäänyt nuori veitikka -tunsi, että nyt oli hänessäkin jo kauppamiehen vikaa, olihan hänet -otettu liikkeen toimimieheksi. Hän hymyili tyytyväisesti astuessaan -portaita alas; ilmeisesti hän oli tulokseen tyytyväinen. Olihan hän -jo mitellyt voimiaan mahtavan liikemiehen kanssa ja päässyt siinä -voiton puolelle. Sillä vaikka hän olisi ottanut pestin ilman lupausta -vanhoista vaatteistakin, niin piti hän neljän viikon kuluttua -perittäviä housuja ja takkia nerokkaana liikevoittona ja arvosteli -uutta isäntäänsä sen mukaan. Tosin ajatus: "mutta entäpä jos se onkin -vain kesätakki!" lennähti mustana pilvenä hänen sieluunsa; mutta sen -karkoitti lohdullisempi miete: "housut ovat varmaankin Bernhardin, -ja hän käyttää verkahousuja helteisenä kesäpäivänäkin!" Siispä hän -rauhoittuneena heitti mytyn selkäänsä ja lähti astua patistelemaan -Löbel Pinkuksen majataloon. - -Löbel Pinkus oli talonomistaja ja piti alikerroksessa pientä -paloviinakauppaa ja kapakkaa, jossa kävi paljon ihmisiä. Kuitenkin -oli arvattavissa, ettei kunnianarvoisen Pinkuksen lihava, rasvaiselta -paistava ruho eikä hänen vaimonsa paksu kultainen kaulaketju olleet -pelkän kapakkatoimen hedelmiä, ja naapuristossa synnytti paljon -päänvaivaa se arvoitus, kuinka ihmeessä rouva Pinkuksen kannatti aina -paistaa päivällispöytään kaikkein kalleimmat hanhet, jopa välistä -kalkkunoitakin. Mutta koska hänen miehellään oli taattu luonne ja -maine, mikä kuvastui hänen käyttämästään karkeasta ja päättäväisestä -puhetavasta, koska hän myyskenteli paloviinaa, mikä vanhastaan on -kansanomainen ammatti, ja koska hänellä sen lisäksi oli rahoja -lainattavaksi tavattoman korkeaa korkoa vastaan, niin kunnioittivat -ja pelkäsivät naapuriston pikku käsityöläiset häntä suuresti. -Hänen mainettaan ja kansalaiskuntoaan vastaan ei kenelläkään ollut -muistuttamista. Vartiopoliisi poikkesi kernaasti ohi astuessaan hänen -kapakkaansa ottamaan ryypyn, josta isäntä aina kieltäytyi ottamasta -maksua; hän suoritti täsmällisesti kaikki veronsa, ja ihmisten kesken -häntä pidettiin ryöstövoudin hyvänä tuttavana, jopa luotettuna -ystävänäkin. Mutta itse asiassa herra Pinkus oli niitä onnellisia -luonteita, jotka osaavat imeä hunajaa kaikenlaisista kukista, yksinpä -pahanhajuisistakin. Talonsa yläkerrassa hän piti hiljaista yömajaa -parrallisille ja parrattomille miehille, joita yhdisti yhteinen -kammo sian sukua ja kaikkia sen jalostettuja tuotteita kohtaan. Nämä -ikivanhan rodun jälkeläiset panivat toisinaan arvoa huokeaan ja -piilosalla olevaan yökortteeriin, jonka isäntä ei kirjoitellut kovin -isoja laskuja eikä liioin vaatinut vierailtaan passiakaan; he tulivat -säännöllisesti myöhään iltahämärissä ja hiipivät jälleen varahin -aamulla ulos kaupungin syrjäkujille tahi maantielle -- vaatimattomia -reppureja ja lumppusaksoja, jotka laskivat voittonsa grosheneissa ja -penneissä. Paitsi näitä yövieraita ilmaantui jolloinkin toisiakin, -epäsäännöllisesti kuin pyrstötähdet, vaihtelevaa ikää, sukupuolta ja -uskontunnustusta, joilla oli paljon salaisia neuvotteluja isännän -kanssa ja jotka eivät voineet sietää, että yöpimeässä raapaistiin -tulta rikkitikkuun heidän kasvojensa lähettyvillä. Pinkuksen -vanhoilla kantavierailla oli tosin omat ajatuksensa tuollaisesta -tahallisesta salaperäisyydestä, mutta he eivät pitäneet viisaana -tuhlata liiaksi sanoja sen johdosta. - -Tähän taloon tultuaan Itzig kompuroi pimeitä portaita myöten -yläkertaan, sitten likaista seinää pitkin eteenpäin, kunnes tuli -raskaalle tammiovelle, jossa oli valtainen lukko, ja kun hän sai sen -vaivoin avatuksi, joutui hän isoon autioon saliin, joka oli miltei -koko rakennuksen pituinen. Keskellä lattiaa seisoi vanha pöytä, -sillä kehno öljylamppu ja ympärillä muutamia jakkaroita; oviseinää -vastapäätä oli iso seinäkomero ja siinä paljon pikku ovia, joista -toiset olivat auki, niin että voi huomata komeron olevan jaetun -kapeihin, erillisiin osastoihin, joista toisissa oli vaatekoukkuja, -toisissa laatikoita. Kadulle päin antavien pienten akkunain kaihtimet -olivat alaslasketut, vastakkaisella pitkällä seinällä olevasta -avoimesta ovesta tuli ilta-auringon kajastusta huoneeseen; ovi vei -puiselle parvekkeelle, joka kulki talon ulkopuolella koko kapakan -pituuden mitan. - -Itzig heitti myttynsä seinäkomeroon ja kävi ulos parvekkeelle. -Kun hän ei sielläkään nähnyt ketään muuta vierasta, rupesi hän -ihailemaan parvekkeelta avautuvaa näköalaa yhtä tarkasti kuin jokin -hollantilainen arkkitehtuurimaalari olisi sitä ihaillut, vaikka -Itzigin mielessä ei sentään ollut esteettisiä ajatuksia. Rakennuksen -juurella vyörytti virta savisia vesiään aika joutua eteenpäin ja -muodosti kapean vesiväylän, jota kummallakin rannalla paarsivat -rappioituneet puutalot. Miltei joka talossa ja joka kerroksen -tasalla oli samanlaisia ulkonevia parvekkeita, joita kannattivat -ruskettuneet tukipölkyt. Monesti yhtyi kolme neljä parveketta -yhteen; silloin oli kerrosta ylempänä olevien permanto alempien -kattona. Vanhoina aikoina oli nahkurien kunnianarvoinen ammattikunta -asunut tämän kadun varrella; silloin oli puuaine ollut sileää ja -uutuuttaan kiiltävää, ja heleän värisiä lampaan- tai vuohennahkoja -oli riippunut kaidepuilla, kunnes olivat käyneet kyllin pehmeiksi -ja notkeiksi kelvatakseen kauppaylimysten käsineiksi ja heidän -vaimojensa irtotaskuiksi. Nyt olivat nahkurit siirtyneet etäisempiin -kaupunginosiin, ja nahkojen asemasta riippui kaidepuilla köyhän -kansan kurjia pesuvaatteita. Vielä paistoi päivä sen verran, että sen -kajastus synnytti heleitä valkoisia, punaisia ja sinisiä väriläikkiä -kuivamassa olevissa ryysyissä, ja kummasti taittui sen valo -parvekkeiden pylväisiin ja kannatinpölkkyjen päihin joenpuolisten -päätyjen karkeatekoisiin veistoskoristuksiin ja vedestä harvakseen -kohoaviin pylväisiin. Ketä hyvänsä olisi kammottanut asua täällä, -paitsi taiteilijoita, kissoja ja köyhää väkeä. - -Itzig oli jo jolloinkin ennen käynyt tässä talossa, mutta aina -suuremman seuran matkassa. Tänään hän huomasi, että hänen -parvekkeensa päästä vei pitkä katettu porras alas aivan veteen -asti; hän näki myöskin lähellä tätä porrasta toisen samanlaisen -naapuritalossa ja päätteli siitä, että portaalta toiselle voi hyvin -kulkea kastelematta enempää kuin kenkänsä! edelleen hän keksi, että -tämänkesäisen vedenvähyyden aikana oli mahdollista kulkea taloriviä -pitkin sangen kauas veteen, ja ihmetteli mielessään, olikohan -ketään, jota sellainen kävely olisi miellyttänyt tai hyödyttänyt. -Yövartioita ja poliiseja ei siellä ainakaan tarvinnut pelätä. -Tällaiset mietteet kiihottivat niin suuresti hänen mielikuvitustaan, -että hän palasi juoksujalkaa vierassaliin, ryömi auki oleviin -seinäkomeroihin ja tunnusteli koputellen ja raoitellen niiden -lautaseiniä. Ällistyksekseen hän keksi, että myöskin takaseinä oli -laudoista ja kumahteli ontolta. Kun hän tiesi tällä kohtaa sen -ulkoseinän kulkevan, joka erotti Pinkuksen talon naapuritalosta, -tuntui tuo ontto ääni hänestä merkilliseltä; ja hän oli juuri -aikeissa käydä erään suljetun lokeron kimppuun tarkastaakseen, eikö -sen takaseinässä ollut rakoa, josta pääsi pitemmältä näkemään, kun -äkkiä kuulemansa kumea murina pidätti hänen kättään. Hän käännähti -ympäri ja näki -- ei vallan pahasti rohkeuttaan häveten -- että -hän ei enää ollutkaan yksin salissa. Sen perimmäisessä nurkassa -makasi kauhtanaansa kietoutuneena ja musta patalakki päässä muuan -galizialainen kulkukauppias olkipatjalle käpristyneenä. Hän oli -pannut tavaramyttynsä samaan komeroon, jonka kimppuun Itzig oli juuri -ollut aikeissa käydä, ja piti nyt tarpeellisena ilmaista murinalla -vastalauseensa moisen tungettelun johdosta. Itzig koetti päästä -puheisiin yövieraan kanssa; mutta kun tällä näkyi olevan enemmän -halua nukkumaan kuin juttelemaan, asettui hänkin vastakkaiseen -nurkkaan toiselle olkipatjalle ja istua kyyrötti siellä tehden -innokkaasti laskelmia ja suunnitellen kauppoja mielessään, auttaen -toisinaan mielikuvitustaan vilkkailla käsien ja jalkojen liikkeillä, -kunnes parvekkeen puoleisesta ovesta kuumotti sisään musta yö ja -pieni öljylamppu rupesi öljyn puutteesta ratisemaan ja käryämään. -Vielä kävi isäntä Pinkus itse salissa kynttilä kädessä katsastamassa -vieraitaan; hän laski vesikannun pöydälle ja lukitsi poismennessään -oven ulkopuolelta. Pimeässä Itzig otti taskustaan kuivan -leipäkannikan ja nakerteli sen loppuun; sitten hän vihdoin nukahti -huonetoverinsa kuorsaukseen, ohut olkipatja allaan ja peittonaan -vanha takkirisansa. - - * * * * * - -Samaan aikaan hänen matkatoverinsa kauppiasylimyksen talossa -kääriytyi tikattuun vuodepeitteeseensä, katsahti vielä kerran -väsynein silmin ympäri huonetta ja oli unenpöpperössä huomaavinaan, -että kirjoituspöydällä oleva keltainen kissa liikutteli jalkojaan, -rupesi käpälillään sukimaan karvaansa, jopa viimein heitteli hänelle -lentomuiskujakin, Ennenkuin hän oli kerinnyt ruveta mietiskelemään -syytä kipsikuvan tavattomaan ystävällisyyteen, oli hän jo nukahtanut -sikeästi. Molempain nuorukaisten sisäisten silmien eteen laskeutui -se harmaja harsoverho, jolle unettaren on tapana kutoa kirjavia -kuviaan. Anton näki itsensä istuvana isolla tavarakääryllä ja -lentävänsä sen kera ilmojen halki, erään tietyn neitosen jäädessä -kurottelemaan käsivarsiaan hänen peräänsä; ja Veitel Itzig keksi -suureksi riemastuksekseen, että hänestä oli tullut parooni, jolta -Hirsch Ehrenthal kerjäsi almua. Hän oli näkevinään, kuinka hän -antoi vanhalle Ehrenthalille nuo kuusi tukaattiaan, ja kuinka tämä -siitä mauruten häntä kiitteli. Moisesta jalomielisyydestä hän -itsekin säikähti unipäissään niin, että potki ja viuhtoili ankarasti -jaloillaan ja käsillään. - -Seuraavana aamuna molemmat nuorukaiset kävivät uuteen toimeensa. -Anton istui konttoripaikalleen ja jäljensi kirjeitä, ja Veitel -seisoi, sittekun ensin oli harjannut kaikkien Ehrenthalin -perheen jäsenten saappaat ja kengät ja tunnustellut Bernhardin -taskuja, väijymässä kaupungin suurimman hotellin edustalla erästä -maalaisherraa, joka oli riitautunut Ehrenthalin kanssa liikeasioissa -ja jonka nyt pahoin peljättiin kutsuneen toisia liiketuttuja -puheilleen hotellihuoneesensa. Anton oppi kirjeitä jäljentämällä -oikeata liikemieskieltä ja -tyyliä, ja Veiteliä kohtasi hotellin -edustalla vaaniessaan sellainen onnenpotkaus, että hän pääsi -puheisiin erään ohimenevän ylioppilaan kanssa, joka taloudellisista -syistä tahtoi myydä hopeaisen taskukellonsa. - -Ensimmäisinä lomahetkinään Anton piirusti muististaan linnan, -sen seiniä kiertelevät köynnöskasvit, parvekkeen ja nurkkatornit -parhaalle paperille, mitä hänen onnistui koko kaupungista saada. Hän -panetti kuvan kultakehyksiin ja ripusti sen sohvansa yläpuolelle. - - -5. - -Antonilla oli ensi viikkoina aika työ perehtyessään oikein siihen -uuteen maailmaan, johon hän niin äkkiä oli tullut siirretyksi. -Rakennus itsessään, taloudenpito ja kauppaliike olivat niin -vanhanaikaisen vankkaa ja suurenmoista tyyliä, että niiden olisi -täytynyt vaikuttaa valtavasti kokeneempaankin maailmankansalaiseen. - -Schröterin liike oli kauppa- ja välitysliike, jommoiset nykyään -käyvät yhä harvinaisemmiksi, kun rautatiet ja sähkölennätin -yhdistävät meren ja sisämaan suoraan toisiinsa, kun jokainen -merikaupunkien kauppias voi asiamiesten välityksellä myydä tavaransa -kauas sisämaahan jo melkeinpä ennen niiden satamaan saapumistakaan; --- niin harvinaiseksi, että jälkeläisistämme tällainen kaupanteko -saattanee tuntua yhtä oudolta kuin meistä Timbuktun markkinat tai -tsulukafferikylän tanhualla tapahtuva vaihtokauppa. Ja kuitenkin -oli tämä vanha, laajalti tunnettu sisämaankauppaliike ylpeässä, -jopa ruhtinaallisessa maineessa, ja mikä vielä enemmän, se oli -alustapitäen perustettu ja sitten kaiken aikaa johdettu sellaisten -periaatteiden mukaan, että sen omistajilla ja asiakkailla oli varma -itsetunto ja luja luottamus siihen. Sillä siihen aikaan oli meri -vielä kaukana, hyvät liiketilaisuudet harvinaisemmat mutta sitä -edullisemmat, ja siksipä täytyi kauppiaankin silmän kantaa paljon -kauemmas ja hänen toimintansa olla itsenäisempää. Kauppaliikkeen -arvo ja merkitys perustui silloin tavarain paljouteen, jotka se oli -hankkinut omilla varoillaan ja piti omalla uhallaan varastoituina. -Virran vierisissä pitkissä makasiiniriveissä säilytettiin enempi -osa ulkomaisia tavaroita, pieni osa vanhan liiketalon omissa -kellariholveissa ja loput naapuristossa olevissa suojuksissa -ja aitoissa. Monilukuiset maaseudun kauppiaat hankkivat tämän -liikkeen varastoista kaikki kaupaksi pitämänsä siirtomaantavarat ja -ulkomaantuotteet, jotka ovat tulleet meille yhtä välttämättömiksi -kuin jokapäiväinen leipä. Mutta myöskin avaralta oman maan rajojen -ulkopuolella, itään ja etelään päin, aina Turkin rajoille saakka, oli -liikkeellä asiamiehensä, ja tätä liikehaaraa pidettiin tähän aikaan -kaikkein tuottoisimpna, vaikka se kenties olikin säännöttömämpää ja -epävarmempaa kuin kotimaankauppa. - -Siten tarjoutui uudelle oppilaalle joka päivä miltei rajaton määrä -tilaisuuksia saada mitä erilaisimpia vaikutelmia ja tutustua jos -jonkinlaisiin ihmisiin ja oloihin. Paitsi merikaupunkien asiamiehiä, -jotka melkein päivittäin toivat tavaranäytteitä, ja pörssivälittäjiä, -jotka hoitivat talon raha-asioita, ostivat ja möivät vekseleitä, -kävi etukonttorin läpi aamusta iltaan kirjava kulkue jos -jonkinlaista väkeä. Siinä oli maaseudun siirtomaatavarainkauppiaita, -vanhanaikaisia miehiä, joiden lakinkuosi vaihteli yhtä rajattomasti -kuin heidän sivistys- ja luotettavaisuustasonsa; he ostivat tarpeensa, -puristelivat käsiä ja vaativat osakseen vanhoille kauppatutuille -tulevaa kohtelua; edelleen maakunnan kaikensäätyisiä tilanomistajia, -jotka myyskentelivät peltojensa tuotteita, viljaa, heiniä, väri- ja -juurikasveja j.n.e.; sitten Puolan juutalaisia, joilla oli pitkät -mustat kähärät korvallisilla ja pitkät mustat silkkikauhtanat yllään, -ja jotka välistä ostivatkin jotakin, mutta tavallisesti tarjoskelivat -kotiseutunsa tuotteita, villoja, hamppua ja pellavaa, potaskaa -ja talia. Heidän kanssaan kävi kaupanteko vähimmin vakavasti, ja -heidän ilmestymisensä konttoriin synnytti joka kerta suurta iloa -nuoremman henkilökunnan keskuudessa. Välillä kävi kerjäläisiä ja -kaikenlaisia muita avunpyytäjiä, talon liiketuttuja, kuorma-ajureita, -jotka vaativat rahtiseteleitään, lastaajia ja makasiinirenkejä, -jotka saivat asiatoimituksia. Antonin oli hyvin vaikea tässä -loppumattomassa ovienavailussa ja sekavassa puheenhälinässä keskittää -ajatuksiaan siihen yksinkertaiseen työhön, jonka hän oli saanut -tehtäväkseen. - -Äsken oli juuri saapunut herra Braun, erään hampurilaisen -liittolaisliikkeen asiamies, ja oli taskustaan ottanut esille -joukon kahvinäytteitä. Johtajan näitä tarkastellessa tuo pieni ja -terhakka asiamies heilutteli kultanuppikeppiään kiihkeästi Antonin -läheisyydessä ja kertoi kotipaikallaan vallinneesta ankarasta -lumimyrskystä ja sen aiheuttamista vahingoista. Silloin narahti -ulko-ovi ja köyhästi puettu nainen astui sisään. Herra Specht -kavahti pystyyn ja tiukkasi tältä: "Mitä te haluatte?" Kuultiin -surkeita ääniä, jotka muistuttivat kipeän kanan piipitystä, kauppias -sieppasi nopeasti kukkaronsa esiin, ja piipitys muuttui imaraksi -kotkotukseksi. "Huoneenkorkuisia laineita, sanon minä!" huusi -hampurilainen. -- "Jumala sen teille tuhatkertaisesti kostakoon", -kotkotti pyytelijä. -- "Summa on 550 markkaa 10 killinkiä", ilmoitti -herra Braun johtajalle. - -Nyt tempaistaan ovi kiivaasti auki ja sisään käy tanakka mies, -rahapussi kainalossa, jonka hän viskaa voitonriemuisesti -marmoripöydälle ja huutaa kajahuttaa kuin ainakin mies, joka -suorittaa kelpo teon: "Kas tässä minä olen, ja tässä ovat rahat!" -Kohta nousee herra Jordan sijaltaan, käy tulijan luo ja sanoo hänelle -tuttavallisesti: "Hyvää päivää, herra Stephan, mitä Wolfsburgiin -kuuluu?" -- "Hirvittävä hiirenkolo", päivittelee herra Braun. "Missä -niin?" kysyy Fink. -- "Ei kaupunki itsessään niin kehno ole, mutta -vähän on liikettä siellä", puolustelee herra Stephan. -- "Tietystikin -laivan runkoon", jatkaa herra Braun äskeistä kertomustaan. -- -"Viisikahdeksatta säkkiä Kuba-kahvia", vastaa johtaja erään -konttoriapulaisen kysymykseen. - -Herra Stephanin kertoillessa kotikaupunkinsa kuulumisia, muun -muassa jonkin oppipojan surullisesta lopusta, joka oli isosta -avaimesta tekemällään pistoolilla ampunut itsensä, ja herra Jordanin -kuunnellessa kärsivällisesti tätä välttämätöntä johdantoa uusien -kauppojen solmiamiseen, avautuu ovi jälleen ja sisään astuu yht'aikaa -liveripukuinen palvelija ja muuan Brodyn juutalainen. Palvelija tuo -johtajalle kutsun joillekin päivällisille, ja juutalainen hiipii -siihen nurkkaan, missä Fink istuu. - -"Mitä te taas täältä haette, Schmeie Tinkeles?" ärähtää Fink -tuikeasti; "olenhan teille jo sanonut, ettemme ryhdy mihinkään -kauppoihin teidän kanssanne." - -"Mihinkä kauppoin?" parkasee poloinen Tinkeles, rääkyen niin kurjaa -saksankieltä, että Antonin on vaikea häntä ymmärtää. "Vot villa -semmotti, kuin minä tuon ei olemas koko maass'." - -"Mitä sentneri maksaa?" kysyy Fink, kirjoittaen edelleen ja -katsahtamattakaan juutalaiseen. - -"Sanomas se jo viimest' kerta", vastaa juutalainen. - -"Te olette narri", sanoo Fink, "suittikaa tiehenne!" - -"Eikä mikään luotsi voinut sitä auttaa", jatkoi herra Braun -järkähtämättä myrskyjuttuaan. - -"Kunnioittavat terveiseni herra kauppaneuvokselle", sanoo johtaja -palvelijalle. - -"Tulitikulla hän sen lataamansa avaimen sytytti", huudahtaa herra -Stephan ja silmää ylös kattoon. - -"Ai vai!" parkasee kauhtananiekka, "mitäs tämä: suittimas tiehes? -Tiellä ei mikä kauppa syntymäs." - -"Mitä siis tahdotte villastanne?" - -"41 2/3", sanoo Tinkeles. - -"Ulos!" komentaa Fink. - -"A miks' te alituisest' sanomas 'ulos'?" vaikeroi epätoivoinen -juutalainen. "Sanomas itte, mitä antamas?" - -"Jos te niin hävyttömästi vaaditte, niin emme anna mitään", vastaa -Fink ja alottaa kirjeessään uuden sivun. - -"A sanomas toki itte, mitä tahtomas maksaa?" pyytelee juutalainen. - -"Sitten vasta sanon, jos osaatte käyttäytyä siivosti", sanoo Fink ja -katsahtaa ensi kerran juutalaiseen. - -"Vot siivo mies minä olemas", vastaa juutalainen hiljaa, "mitä siis -antamas?" - -"39", sanoo Fink. - -Nyt joutuu Schmeie Pinkeles vallan suunniltaan, pudistelee mustia -korvalliskutriaan ja vannoo sielunsa autuuden nimessä ja vahvasti -parkuen, että hän ei voi myydä alle 41:n, johon Fink vastaa -huomauttamalla, että makasiinirenki viskaa hänet ulos kadulle, -jos hän jatkaa sellaista räyhäämistä. Sitten lähtee juutalainen -katkeruudesta puuskuttaen ulos, mutta pistää heti jälleen ovenraosta -päänsä sisään ja huutaa: "Mitä te antamas?" - -"39", sanoo Fink ja katselee juutalaisen kiihkoista viittoilua -ja irvistelyä samanlaisella kylmällä mielenkiinnolla, jolla -fysiikantutkija seuraa galvaaniseen elementtiin ripustetun sammakon -potkimista. Luku 39 synnyttää juutalaisen sielussa uuden räjähdyksen, -hän käy uudestaan sisään ja vannoo sielunsa hornan alimmaiseen -höyrykattilaan ja julistaa olevansa maailman inhottavin aatta, jos -uskaltaisi myydä alle 41:n. Kun hän ei voi malttua noudattamaan -Finkin monia kehotuksia olla ihmisiksi, huudetaan makasiinirenki -todella sisään. Tämän jättiläisen ilmautuminen vaikuttaa niin -tyynnyttävästi herra Tinkeleksen tunteisiin, että hän sanoo voivansa -lähteä omin avuin ja lähtevänsäkin omin avuin, mutta jää siitä -huolimatta aloilleen ja vaatii 40 1/2. Hampurilainen asiamies, -maaseutukauppias ja konttorin muu henkilökunta ovat tällävälin -vaienneet ja kuuntelevat jännitettyinä kaupanhierontaa; tällä kertaa -Fink tyytyy lausumaan Schmeie paralle sydämellisen toivomuksen, -että hän vihdoinkin suittisi matkoihinsa, koska hän oli täydellinen -hupsu, jonka kanssa kukaan järki-ihminen ei ruvennut kauppoihin. Sen -kuultuaan juutalainen kääntyy loukkautuneena ovea kohti ja katoaa -todellakin näkyvistä. Ja jälleen alottaa uupumaton Braun keskeytyneen -kertomuksensa: "Tämä myrsky oli tavallaan harvinainen onnettomuus, ja -seurauksena siitä on, että kahvin hintain täytyy kohota"; ja herra -Stephan todistelee, että itsemurhat ja muut tihutyöt ovat lisäytyneet -luvussa sen jälkeen kuin rikkitikut keksittiin; ja Fink sanoo -johtajalle, joka lukee äsken saamaansa kirjettä: "Hän suostuu kyllä -kauppaan, jos lisään vielä puoli taaleria. Tahdotteko maksaa 39 1/2 -taaleria?" - -"Kuinka paljon villoja on?" kysyy kauppias. - -"120 sentneriä", sanoo Fink. - -"Ostakaa ne", sanoo kauppias ja lukee edelleen. - -Jälleen tempaistaan ovi auki, sorina ja hälinä jatkuu entistä -menoaan, ja Anton koettelee turhaan ymmärtää, kuinka on mahdollista -tehdä villakauppoja, kun kerta myyjä on lähtenyt niin päättäväisesti -matkoihinsa. Mutta silloin, juuri kun kolme tai neljä ääntä puhelee -yht'aikaa ristiin rastiin huonetta, ovi avautuu jälleen aivan hiljan, -ja Tinkeles hiipii varpaisillaan Finkin tuolin taa, laskee kätensä -arastellen tämän olkapäälle ja kysyy alakuloisen tuttavallisesti: -"Vot, mitä te oikke antamas?" - -Fink käännähtää ympäri, hymyilee hänkin tuttavallisesti ja sanoo: -"No, koska myyjänä olette juuri te, Tinkeles, niin annamme 39 1/2, -mutta ainoastaan sillä nimenomaisella ehdolla, ettette hiisku siitä -kellekään, muuten tarjous peruutetaan." - -"Ei hiiskumas mittä", vastaa juutalainen, "siis antamas 40?" - -Fink tekee närkästyneen eleen ja viittaa ovelle päin. Juutalainen -meneekin, mutta pyörähtää kynnyksellä ympäri. - -"Nyt se tulee", sanoo Fink. Jonka jälkeen juutalainen palaa takaisin -hänen luokseen ja sanoo tavallista arvokkaammin: "Olkko menneks' 39 -l/2, jos ottamas koko parttia." - -Hetken epäröityään Fink vastaa kuin sattumoilta: "Olkoon menneeksi." -Ja silloin on Schmeie Tinkeles aivan toista miestä, vannoo olevansa -kauppaliikkeen uskollisin ystävä ja palvelija ja tiedustelee -kohteliaasti johtajan vointia. - -Ja jälleen narahteli ovi tämän välinäytöksen päätyttyä -narahtelemistaan, uusia ostajia ja myyjiä saapui, kaikki puhuivat -kilpaa, kynät ratisivat paperilla ja rahavirta vyöryi katkeamatta. - - * * * * * - -Myöskin se uusi kotipiiri, johon Anton nyt oli liitetty jäseneksi, -tuntui hänestä oudolta ja suurenmoiselta. - -Itse talo oli vanha, epäsäännöllinen rakennusryhmä, jossa oli -siipi- ja takaosia ja niiden välillä pikku pihoja, täynnä jykeviä -muureja ja pieniä portaita, salaperäisiä läpikäytäviä, joissa saattoi -vastaansa odottaa vaikka mitä, korridooreja, isoja ja pieniä -seinäkomeroita ja lasiaitauksia. - -Se oli kerrassaan monimutkainen rakennus, jota esivanhemmat -olivat vuosisatojen kuluessa lisäilleet ja muutelleet tehdäkseen -jälkeentulevaisilleen olon siinä niin vaikeaksi ja käsittämättömäksi -kuin mahdollista. Ja kuitenkin se kokonaisuutena oli sangen -rattoisa talo ja sulki ulkomuuriensa sisään kokonaisen maailman -monenlaisia ihmisluonteita ja ihmisharrastuksia. Koko rakennuksen -itsensä, jopa pihamaankin alla oleva tila oli holvattu kellareiksi -ja luotu katonrajaa myöten täyteen tavaroita; koko pohjakerros oli -varattu kauppaliikkeelle ja sisälsi pelkkiä konttorihuoneita ja -varastosuojia. Seuraavassa kerroksessa kadun puoleisessa osassa -olivat isännän itsensä asumat huoneet. Herra Schröter oli ollut -naimisissa vain perin lyhyen ajan ja kadottanut samana vuonna sekä -vaimonsa että lapsensa, niin että vanhempainsa kuoltua hänellä oli -perhettä vain ainoa sisar. - -Kauppias piti liikkeessään ankarasti kiinni vanhoista -perinnäistavoista. Kaikki konttorin naimattomat herrat asuivat hänen -talossaan, kuuluivat hänen talouteensa ja söivät säännöllisesti -päivällistä kello yhdeltä isännän pöydässä. Antonin tulon jälkeisenä -aamuna herra Schröter oli vaihtanut hänen kanssaan vain muutaman -sanan ja sijoittanut hänet herra Jordanin johtamaan maaseutuosastoon. -Nyt, moniaita minuutteja ennen päivällisen alkamista, Anton -oli käsketty saapumaan yläkertaan tullakseen esitellyksi talon -emännälle. Jännitettynä hän nousi leveitä matollisia portaita -myöten asuinkerrokseen, missä miespalvelija avasi hänelle oven ja -johdatti hänet monien huoneiden halki vastaanottosuojaan. Matkallaan -Anton katseli ihmetellen levollisen loistoisaa sisustusta, isoja -seinäpeilejä, raskaita ikkuna- ja oviverhoja, tauluja, kukkapöytiä ja -monilukuisia vaaseja ja hedelmämaljakkoja kivestä ja käsinmaalatusta -posliinista. Sitten palvelija veti eräät oviverhot syrjään, ja Anton -teki liukkaalla parkettilattialla syvän kumarruksen, kun johtaja -esitti hänet aivan nuorelle naiselle, lisäten: "Sisareni Sabine." - -Neiti Sabinella, joka oli puettu upeaan kesäpukuun, oli hienot -kalpeat kasvot, joita reunusti korpinmusta tukka. Hän ei ollut -Antonia vanhempi, mutta hänen ryhtinsä ja käytöksensä oli -arvoltaan emäntämäinen. Hän pakotti nuorukaisen istumaan ja kyseli -osanottavaisesti, miten tämä oli järjestänyt huoneensa ja kaipasiko -hän sinne vielä jotakin. - -"Sisareni hallitsee meitä kaikkia", sanoi kauppias, katsahtaen -ystävällisesti neitoseen; "tulkaa tekin tänne tunnustuksille, jos -teillä sattuu olemaan joitakin taloutta koskevia toivomuksia; hän on -se hyvä hengetär, joka pitää kotimme järjestyksessä." - -Anton loi katseensa hengettäreen ja vastasi ujosti: "Minusta -on tähän saakka kaikki ollut paljon loisteliaampaa, kuin mihin -lapsuudenkodissani olen tottunut." - -"Elämänne tulee kuitenkin ajanpitkään tuntumaan yksitoikkoiselta", -jatkoi kauppias. "Talossamme vallitsee ankara täsmällisyys, ja teitä -odottaa paljon työtä ja sangen vähän huvituksia; minun aikani menee -tarkoin liiketoimiini konttoriajan päätyttyäkin. Mutta jos haluatte -missä asiassa hyvänsä saada neuvoa tai apua, niin pyydän teitä -kääntymään suoraan minun puoleeni." - -Tämän lyhyen virallisen vastaanoton päätyttyä hän nousi tuoliltaan -ja vei Antonin ruokasaliin. Matkalla sinne hän selitteli -suojatilleen liikeoppilaan asemaa ja toimia. Perille tultua Anton -näki virkatoverinsa jo saapuneiksi ja seisovan valmiina tuohensa -takana vaatimattomassa arkiasussa; nyt astui Sabinekin sisään, -seurassaan vanhan puoleinen nainen, eräs perheen etäinen sukulainen, -joka auttoi nuorta neitiä taloudenpidossa ja joka näytti erittäin -hyväntahtoisen näköiseltä. Konttoriherrat kumarsivat naisille, ja -Anton sai paikkansa pitkän pöydän alipäässä, liikkeen nuorinten -apulaisten joukossa. Häntä suoraan vastapäätä pöydän yläpäässä istui -Sabine, toisella puolellaan veljensä, toisella tuo naissukulainen, -tämän vieressä herra von Fink ja sitten kaikki muut liikkeen -jäsenet tarkasti arvon ja palvelusajan mukaan. Päivällinen syötiin -jokseenkin äänettömästi, Antonin naapurit puhelivat sangen vähän -ja hillityllä äänellä, ja puhetta piti miltei yksinomaan isäntä -itse. Ainoastaan eilinen jokey käyttäytyi huolettoman vapaasti, -kertoili pieniä hullunkurisia kaskuja, osasi matkia erinomaisesti -toisten ihmisten ääntä ja käytöstä ja omisti pöytänaapurilleen, -tuolle hyväntahtoiselle vanhalle tädille, miltei liioiteltua -huomaavaisuutta. Anton, jonka oma sydän oli tulvillaan harrasta -kunnioitusta ja palvontaa, näki jonkinlaisen hurskaan kauhun -valtaamana Finkin kohtelevan koko pöytäkuntaa, kuin olisi päivällinen -ollut katettu yksistään häntä varten, ja että herra Schröter vain -senvuoksi piti kauppaliikettään, että Fink, hänen vapaaehtoinen -tarjokkaansa, saisi päästellä pilojaan ja puhutella kaikkia muita -läsnäolijoita julkean kevytmielisesti. Samalla hän oli huomaavinansa, -että kauppias itse kohteli tuota nuorta herraa jokseenkin kylmästi, -ja edelleen, että Fink näytti sangen vähän välittävän isännän -pidättyvästä käytöksestä häntä kohtaan. Mustaan hännystakkiin puettu -miespalvelija tarjoili ruokia mallikelpoisen täsmällisesti, ja kun -konttoriherrat olivat nousseet pöydästä ja kumartaen kiittäneet -isäntäväkeä, lähti Anton ruokasalista siinä varmassa vakaumuksessa, -ettei hän ollut vielä koskaan syönyt päivällistä niin hienosti ja -juhlallisesti. - -"Kaikkien kanssa minä tullenen hyvin toimeen, mutta ei vain -tuon herra Finkin", arveli Anton itsekseen perästäpäin; "hän on -liiaksi julkea ja ylpeä. Ja istumaankin hän jäi vielä pöytään, -kun kaikki toiset nousivat pystyyn ja lähtivät pois. Ei hän tänne -sovi ollenkaan", päätteli uusi tulokas mielessään, osottaen siten -omaavansa elämänviisautta, joka enemmän sisälsi vaistoa kuin -kokemusta. Siitä lähtien Anton vaarinotti herra Finkiä jonkinlaisella -arkailulla, mutta hänen täytyi kuitenkin alinomaa häntä vaarinottaa, -sillä tuon nuoren herran olemus oli omiaan tehoamaan kehen hyvänsä --- tuo jalomuotoinen pää, hienopiirteiset kapeat kasvot, varma ryhti -ja sukkela päättäväisyys sekä puheissa että käytöksessä. Anton -tuskin rohkeni antautua hänen kanssaan edes puheisiinkaan, eikä Fink -antanut hänelle siihen aihettakaan, sillä hän näytti tuskin enää -huomaavan uuden oppilaan olemassaoloa. Vain kerran, kun Anton sattui -takarakennuksen portaissa kulkemaan Finkin ohitse sanoi tämä hänelle: -"No, mestari Wohlfart, miltä olonne tuntuu tässä talossa?" - -Anton jäi seisomaan ja vastasi kuten siivon nuorukaisen sopikin: -"Erinomaiselta! Minä näen ja kuulen täällä niin paljon uutta, etten -tahdo jaksaa sulattaa kaikkea kunnolla." - -"Kyllä te siihen vielä totutte", sanoi Fink nauraen; "kuten yksi -ainoa päivä kuluu täällä kokonainen vuosi ilman vähintäkään -vaihtelua. Sunnuntaisin on ylimääräinen ruokalaji ja lasillinen -viiniä itsekunkin lautasen kohdalla, ja silloin kuuluu asiaan, -että te kiskotte pitkäntakin hartioillenne. Nyt on teidät rattaana -liitetty iäti pyörivään koneistoon ja teiltä odotetaan, että -raksutatte koko vuoden ympäri täsmällisesti." - -"Tiedän kyllä, että minun tulee työskennellä ahkerasti saavuttaakseni -herra Schröterin luottamuksen", vastasi nuori poroporvarimme, hiukan -ärtyneenä vapaaehtoisen tarjokkaan kapinallisesta puheesta. - -"Perin siveä ja säädyllinen huomautus", ivasi Fink; "mutta jo -muutaman viikon kuluttua te tulette huomaamaan, mikä hirvittävä ero -on olemassa liikkeen pääherran ja niiden miekkosten välillä, jotka -kirjoittelevat hänen kirjeitään ja palvelevat hänen kauppatuttujaan. -Ei ainutkaan ruhtinas elä niin ylväänä ja yksinäisenä alamaistensa -keskuudessa kuin tämä kahvikuningas omassa valtakunnassaan. Älkää -muuten minun puheistani paljonkaan välittäkö", lisäsi hän hiukan -hyväntahtoisemmin, "koko talo on valmis kertomaan teille, että minä -olen syyntakeeton ja puhun pelkkää palturia. Mutta kun te minusta -näytätte toivorikkaalta konttoristin alulta, niin tahdon antaa -teille rehellisen neuvon. Ostakaa itsellenne englannin kielioppi, -lukekaa sitä ja joutukaa ajoissa muuanne, ennenkuin ruostutte tänne. -Mitä hyvänsä te täällä opittekin, se ei vielä riitä tekemään teistä -pystyvää miestä jollei teissä itsessänne ole ainesta sellaiseksi. -Hyvästi!" Näin sanoen Fink käänsi selkänsä Antonille ja jätti tämän -taas äkäilemään "jokeyn" käyttämää mahtailevaa puheensävyä. - - * * * * * - -Tosin sankarimme tunsikin moniaitten viikkojen kuluttua -keskellä liike-elämän hyörinää päivien ja hetkien iankaikkista -yksitoikkoisuutta; tosin se häntä toisinaan väsyttikin, mutta ei -siltä tehnyt häntä onnettomaksi, sillä vanhempansa olivat totuttaneet -hänet pienestä pitäen järjestyksenrakkauteen ja täsmälliseen -uutteruuteen, ja nämä molemmat totutut hyveet auttoivat häntä -selviämään monesta ikävästä hetkestä. - -Herra Jordan suoritti kaikella ahkeruudella hänelle annetun toimen -vihkiessään nuoren harjoittelijan tavaraopin salaisuuksiin; ja se -hetki, jolloin Anton ensi kerran kävi liikkeen makasiiniin ja oppi -tuntemaan siellä säilytetyt sadat tavaralajit ja niistä käytetyt -merkilliset nimitykset, pysyi hänen herkästi vastaanottavaisessa -mielessään erikoislaatuisen runouden ikuisena alkuna ja lähteenä --- runouden, joka ainakin oli samanarvoinen monen muun runollisen -tuntemuksen kanssa, jota kaikki uusi ja salaperäinen kykenee -herättämään ihmissielussa. - -Se oli iso holvattu huone talon pohjakerroksessa, joka sai hämärää -valoa pienistä rautaristikkoisista akkunoista ja jossa säilytettiin -tavaranäytteet ja joka päivä tarvittavat pienet varastot. Tynnöreitä, -laatikkoja ja kääryjä oli siellä läjittäin, vierekkäin ja toistensa -päälle asetettuina, niin että kapeat kujanteet vain johtivat niiden -lomitse. Melkein kaikki maapallon maat, kaikki ihmisrodut olivat -valmistaneet ja tänne koonneet tuotteitaan, jotta sankarimme oppisi -ymmärtämään ja erottamaan toisistaan, mitä vain oli hyödyllistä -ja arvokasta. Itä-Intian kauppayhtiön uiva palatsi, siivitetty -amerikkalainen pikapurjehtija, hollantilainen vanhanaikainen kömpelö -arkki olivat sitä varten kierrelleet maapallon ympäri; vahvakaariset -valaanpyyntilaivat olivat hieroneet nokkaansa pohjois- ja etelänavan -jäihin, nokiset höyrylaivat, kirjavapurjeiset Kiinan dshonkit, -malaijien keveät ruuhet, joissa vain bambutanko oli mastona, kaikki -ne olivat levittäneet siipensä ja puskeneet myrskyjen ja aaltojen -halki täyttääkseen tämän holvin tuomisillaan. Niinimatot olivat -hindunaiset kutoneet, tuon laatikon kylkeen oli uuttera kiinalainen -maalannut mustia ja punaisia hieroglyyfejä, tämän ruohokudoksen -oli virginialaisen viljelijän palveluksessa oleva Kongo-neekeri -käärinyt puuvillapaalin ympärille; tuo väripuunrunko oli vieritetty -hiekalle, jonka Meksikonlahden aallot olivat rantaan kasanneet, tämä -neliskulmainen jakarandapölkky oli aikoinaan kasvanut Brasilian -hetteisissä aarniometsissä, ja apinat ja kirjavat papukaijat -olivat pitäneet iloaan sen oksilla. Säkeissä ja tynnöreissä oli -kahvipensaan vihertäviä marjoja melkein kaikista maanosista, -karkeatekoisissa niinikoreissa oli tupakkakasvin kokoonkäärittyjä -lehtiä, taatelipalmujen ruskeita hedelmiä ja sokeri-istutusten -kellertävää kristallia. Sadat eri kasvit olivat luovuttaneet puunsa, -ytimensä, kaarnansa, nuppunsa, hedelmänsä ja mehunsa tämän kellarin -täyttämiseksi. Kummituksen kaltaisiakin haamuja kuumottaa kaiken tuon -kaaoksen keskeltä: tuon avoimen, punakeltaisella tahtaalla täytetyn -tynnörin takana -- siinä on Afrikan itärannikolta tuotua palmuöljyä --- makaa vatsallaan muodottoman näköinen ihme-eläin -- se on -puolalaista talia, joka on neulottu kokonaisen lehmänvuodan sisään; -vierellä viruu jättimäisenä käärynä, köysillä ja rautavanteilla -yhteenpuristettuna, viisisataa kapakalaa, ja vastapäisessä nurkassa -kohoaa norsunluukasan ylitse jättiläisvalaan hetalekimppu. - -Anton seisoi vielä tuntikausia sen jälkeen, kuin hänen oppimestarinsa -oli selittänyt hänelle kaikki nämä ihmeet, uteliaana ja kummissaan -vanhassa kellariholvissa; ja holvikaaret ja seinäpilarit muuttuivat -hänen silmissään isolehtisiksi huojuviksi palmuiksi, kadun kolina -ja hälinä kuului hänen korviinsa kuin etäisen meren kohina, jonka -laineet säännöllisessä rytmissä löivät sen rannikon partaita vastaan, -jolla hän niin vakavasti seisoi. - -Tämä hurmaus outoon maailmaan, johon hän oli päässyt niin -vaarattomasti tunkeutumaan, täytti hänen mielensä vielä pitkät -ajat jälkeenpäin. Pyrkiessään oikein ymmärtämään kaikkien -noiden erilaisten tavarain omituiset laadut hän luki maan- ja -kansantieteellisiä kirjoja ja koetti sen kautta tutustua niihin -maihin ja maisemiin, joista ne olivat tulleet, ja niihin ihmisiin, -jotka ne olivat koonneet. - -Siten kuluivat hänen ensi kuukautensa pääkaupungissa sangen -sukkelaan, ja hänelle oli onneksi, että hän vapaahetkinään kirjojen -avulla seurusteli niin vilkkaasti koko maailman kanssa; sillä yhdessä -suhteessa oli Fink ollut aivan oikeassa: huolimatta jokapäiväisestä -päivällispöydästä parkettilattiaisessa ruokasalissa pysyivät talon -isäntä ja hänen perheensä kuitenkin tuiki vieraina Antonille, ja hän -tuli piankin huomaamaan, että isäntäväen ja konttoriväen välillä -oli olemassa raja-aita, syrjäisen silmälle kenties näkymätön, mutta -silti horjumaton. Hän oli siksi ymmärtäväinen, ettei nurissut -tästä edes itsekseenkään, mutta siitä huolimatta tuo huomio häntä -monesti masensi, sillä nuoruutensa intomielisyydessä hän oli kohta -valmis palvomaan isännässään oikean kauppiaan tosi-ihannetta. -Tuon miehen älykkäisyys, varmuus ja tarmokas päättäväisyys ynnä -hänen ylväs rehellisyytensä viehättivät nuorukaista; hän olisi -niin halusta kiintynyt isäntäänsä haaveksivalla hartaudella, mutta -lukuunottamatta konttoritunteja hän ei paljoakaan nähnyt kauppiasta. -Jollei tämä ollut iltaisin kokouksissa tahi klupissaan, niin vietti -hän iltahetkensä sisarensa parissa, johon häntä yhdisti liikuttavan -hellä side. Sisartansa varten hän piti hevosia ja vaunuja, joita hän -itse aniharvoin käytti, sisarensa mieliksi hän kävi iltaseuroissa ja -toimeenpani itsekin sellaisia, mutta Antonia ja hänen työtovereitaan -ei niihin kutsuttu. Silloin vyöryi kiiltäviä ajopelejä portaiden -eteen, liveripukuisia palvelijoita lenteli portaita ylös ja alas, -ja tummia hahmoja liikkui katurakennuksen valaistujen akkunain -takana. Silloin istui Anton alakuloisena yliskamarissaan ja katseli -kaihoten pihan yli isäntäväen loistavaa taloudenpitoa, johon hänkin -kuitenkin kuului -- kaihoten, sanomme, sillä olihan sankarimme -vielä tuskin yhdeksäntoistavuotias ja tunsi seuraelämän loistoa -vain lukemainsa kirjojen harhaannuttavista kuvauksista. Tosin hänen -järkensä tällöin aina huomautti hänelle, että hän ei kuulunut -katurakennuksen puolelle, ja mitä kaikkea siitä seuraisikaan, -jos hänet koko toveritusinan kera, joiden sivistystaso oli niin -erilainen, kutsuttaisiin sellaiseen seuraan vaihtamaan ajatuksia. -Mutta kunnianhimo, tuo kevytmielinen nuori neiti, ei aina kuuntele -vanhan järki-herran viisaita sanoja; ja Anton palasi monesti -haikeasti huoahtaen akkunasta lamppunsa ja kirjojensa pariin ja -koetteli väkisin hukuttaa pihan poikki hymisevät katriljin säveleet -mielikuvituksessa kuulemaansa leijonan karjuntaan ja troopillisten -maiden mölysammakon kurnutukseen. - - -6. - -Vapaaherra von Rothsattel oli itse huolehtinut kaupunkiasuntonsa -sisustamisesta. Se ei ollut suinkaan suuri, mutta huonekalujen tyyli, -yksinkertaisten seinämaalausten arabeskit, verhojen ja mattojen -kuviot olivat niin aistikkaasti yhteensovitetut, että hieno maailma -yksin suin kiitteli kokonaisvaikutusta kerrassaan mallikelpoiseksi. -Kaiken tuon hän oli hommannut perheensä siitä mitään tietämättä. -Vihdoin ajoivat vastahankitut kaupunkivaunut oven eteen, vapaaherra -nosti puolisonsa alas niistä ja kuljetti hänet huonejonon lävitse -paroonittaren omaan naiskammioon, joka oli kauttaaltaan verhottu -valkealla harsokankaalla, katossa valkopoimuinen aurinko ja kaikilla -seinillä samanlaisia tähtiä. Silloin paroonitar ihastuneena niin -hellästä huomaavaisuudesta lennähti miehensä kaulaan, ja kelpo -vapaaherra tunsi itsensä tyytyväiseksi ja ylpeäksi kuin kuningas. -Pian tunsi perhe kotiutuneensa uuteen asuntoon, omat kyntöhevoset -kuljettivat kotitilalta sinne kaikki välttämättömät arkut, laatikot -ja elintarvetavarat, ja sittekun muutama päivä oli mennyt olkien ja -pahnojen lakaisemiseen portaista, permannoilta ja matoilta, voitiin -ruveta ajattelemaan kaupungin katsastamista ja vieraskäyntien -tekemistä. - -Suuri osa maa-aatelia vietti kernaasti talvikauden pääkaupungissa, -ja Rothsattelin perhe tapasi paljon naapureita, tuttavia ja -sukulaisia. Kaikki olivat iloiset saadessaan toivottaa tuon -arvossapidetyn perheen tervetulleeksi kaupunkiin, eikä kestänyt -montakaan viikkoa, kun tämä jo oli saanut suuren seurapiirin -elämäniloista väkeä. Alempi aatelisto kaikkine arvonimineen, joita -saksalaiset ruhtinaat niin auliisti jakelivat, muodosti muhkean, -rajoistaan jokseenkin tarkasti kiinnipitävän seuramaailman, ja -vaikkapa tämän ansiopuolena ei ollutkaan erikoisen henkevä sivistys, -niin olivat seuralliset huvitukset ja keskinäinen kiintymys sitä -ylenpalttisemmat. Paroonittaresta teki hänen persoonallinen -rakastettavaisuutensa naismaailman keskushenkilön; ja myöskin hänen -puolisonsa, joka oli kyllä, ensimmäisinä viikkoina kovin kaivannut -totuttuja talouskävelyjään ja jokapäiväisiä ratsastusretkiään, -alkoi tuntea viihtyvänsä aika hyvin vanhojen nuoruudenystäväin -parissa. Hän liittyi erääseen aatelisklupiin, veresti vanhaa -biljardinpeluutaitoaan, otti osaa säädylliseen korttipeliin ja -harrasti joutohetkinään vähän politiikkaa ja taidettakin. Siten tuli -perhe viettäneeksi sangen mieluisan ja iloisen talven pääkaupungissa, -ja vapaaherra ja hänen puolisonsa ihmettelivät, etteivät he jo ennen -olleet suoneet itselleen tällaista vaatimatonta ja miellyttävää -vaihtelua. - -Ainoastaan Lenore ei ollut oikein tyytyväinen muuttoon. Hän -antoi edelleenkin virikettä äitinsä pelkoon, että hänestä voi -kehittyä eriskummallinen luonne. Hänen oli niin kovin vaikea -osottaa mieluista kunnioitusta perheen monilukuisille ikäpuolille -tädeille, ja vielä vaikeampaa oli hänen olla kadulla tavatessaan -ensiksi tervehtimättä ja puhuttelematta hauskoja naapuriherroja, -isän hyviä ystäviä, jotka hän tunsi niin hyvin maallaolon ajoilta. -Samoin harmitti häntä laukkunsa, jossa hänen piti hinata korkeampaa -sivistystä tyttöopistosta kotia. Se oli jonkinlainen käsilaukun -ja musiikkisalkun sekasikiö, täynnä ikäviä kouluvihkoja ja -pitkäpiimäisiä oppikirjoja. Kun äiti ei kernaasti nähnyt palvelijan -kantavan koulukirjoja hänen perässään, heilutteli hän halveksivasti -laukkua käsivarrellaan, jäi tavantakaa katselemaan ohikulkevia -ja tuijotti mahtavasti kuin Juno kadunkulmissa tappeleviin -poikanulikoihin, kinasteleviin ja tingiskeleviin markkinamiehiin -ja muihin ihmisrykelmiin, joita hän näki kasautuneen suurkaupungin -toreille ja kaduille. Kerran, kun hän orjuudenmerkki käsivarrellaan -ja pieni sateenvarjo toisessa kädessä seisoi tällä tapaa kadulla, -tuli häntä jalkakäytävällä vastaan sama nuori herra, jota hän -kesällä oli kuljetellut puistossa ja soutanut lammikon yli. Lenore -oli kohtauksesta iloissaan; muistuttihan se hänelle mieluisasti -kotitilaa, ponya ja joutsenparvea. Vielä oli nuorukainen matkan -päässä, kun tytön haukansilmät hänet keksivät. Hän tuli lähemmäksi, -mutta ei näyttänyt huomaavan odottelijaa. Kun Lenorea hänen äitinsä -oli kieltänyt puhuttelemasta ketään herraa kadulla, jäi hän -seisomaan tulijan tielle ja koputti sateenvarjollaan käskevästi -katukivitykseen. Anton, joka juoksi liikeasioilla, katsahti ylös ja -näki mitä suurimmaksi ilokseen, että kesällinen kaunis soutajaneiti -seisoi hänen edessään. Hän tempasi punastuen hatun päästään, ja -neitonen voi tyydytyksekseen huomata hänen loistavista kasvoistaan, -että ei edes koululaukkukaan voinut vähentää sitä valtavaa tehoa, -mikä hänen persoonallaan näytti olevan ujoon nuorukaiseen. - -"Kuinka jaksatte nykyisin, herraseni?" hän kysyi arvokkaasti ja -viskasi niskojaan. - -"Oikein hyvin", vastasi Anton; "kuinka olenkaan onnellinen nähdessäni -teidätkin kaupungissa." - -"Me asumme nyt täällä", sanoi neitonen vähemmin ylhäisesti; -"talviosotteemme on Karhukatu 20." - -"Saanko kysyä kuinka pony jaksaa?" kysyi Anton kunnioittavasti. - -"Ah, ajatelkaas, sen kun piti jäädä kotiin", valitti nuori neiti. -"Entä mitä te nyt puuhailette täällä?" - -"Minä palvelen T. O. Schröterin kauppaliikkeessä", vastasi Anton -kumartaen. - -"Siis kauppias; ja mitä te myyskentelette?" - -"Siirtomaantavaroita ja ulkomaantuotteita; se on suurin liike -alallaan tällä paikkakunnalla", sanoi Anton hiukan itsetietoisesti. - -"Entä oletteko joutunut hyvien ihmisten luo, jotka pitävät teistä -huolta?" - -"Esimieheni on hyvin suopea minua kohtaan", vastasi Anton. "Pikku -asioissa saan itse pitää itsestäni huolen." - -"Onko teillä täällä edes tuttavia, joiden kanssa saatte seurustella?" -jatkoi neitonen tutkimuksenpitoaan. - -"On joitakin harvoja. Mutta minulla on hyvin paljon tekemistä, ja -vapaa-aikoinani minun täytyy opiskella." - -"Te näytättekin hiukan kalpealta", sanoi neitonen, katsellen -häntä äidillisen hyväntahtoisesti. "Teidän täytyy olla enemmän -liikkeellä ja kävellä ahkerasti. -- Minulle on ollut hyvin -mieluista saada tavata teitä; tulen olemaan iloinen kuullessani, -että teidän tulee vastakin hyvin käymään", lisäsi hän, palaten -jälleen majesteetilliseen puheensävyyn. Hän loi vielä silmäyksen -nuorukaiseen, nyykäytti sitten päätään hyvästiksi ja katosi -ihmisvirtaan, Antonin jäädessä hattu kädessä katselemaan hänen -peräänsä. - -Kotia tultuaan Lenore ei pitänyt tarpeellisena mainita mitään tuosta -satunnaisesta kohtauksesta. Ainoastaan kun paroonitar joku päivä -myöhemmin kysyi puolisoltaan: "Mistähän liikkeestä me rupeamme -ostamaan taloustarpeemme?" katsahti Lenore ylös kirjastaan ja sanoi: -"Suurin kauppaliike tällä paikkakunnalla on T. O. Schröterin, -siirtomaatavaroita ja ulkomaantuotteita!" - -"Katsoppas vain, sinähän puhut kuin ammattikauppias", sanoi isä -nauraen, "mistä ihmeestä tuon tiedät?" - -"Tyttöopistossahan sitä kaikkea saa oppia", vastasi Lenore uhitellen. - - * * * * * - -Seuraelämän humussa vapaaherra ei unohtanut kaupunkioleskelun -päätarkoitusta. Hän hankki itselleen perusteellisia tietoja eri -teollisuuslaitoksista, joita toiset tilanomistajat olivat panneet -tiluksillaan pystyyn, kävi tarkastamassa pääkaupungin tehtaita -ja koetti päästä harjaantuneiden teknikoiden tuttavuuteen. Hän -saikin tietoja oikein summakaupalla ja perehtyi jonkin verran -koneisiin ja tehdaslaitoksiin. Mutta hänen keräämänsä tiedot olivat -niin ristiriitaiset ja hänen itsensä hankkimat käsitykset niin -puutteelliset, että hän lopulta piti viisaimpana jäädä odottamaan, -kunnes jokin erikoisen kannattava ja mahdollisimman varma liikeyritys -tarjoutuisi hänen varalleen. - -Ei saa myöskään vaieta, että tähän aikaan perheaartehistoon tuli -sievä lisäys: siro, kullatuilla messinkivanteilla kiskoitettu lipas. -Se oli tehty juovikkaasta puusta, johon himmeästä metallista tehtyjä -koristeita oli upotettu, ja varustettu erittäin taidokkaalla lukolla, -johonka varkaan tiirikka ei ottanut mennäkseen, vaan oli pitkäkynnen -pakko varastaa koko lipas sellaisenaan. Tähän säiliöön oli sijoitettu -viisiviidettä tuhatta taaleria maakuntapankin uusien puhtoisten -velkakirjain muodossa. Vapaaherra katseli näitä arvopapereitaan hyvin -lemmekkäästi. Ensimmäisinä päivinä hän voi istua tuntikausia avoimen -lippaan ääressä, eikä väsynyt sovittelemaan noita pergamenttiliuskoja -numerojärjestykseen, iloitsemaan niiden tahrattomasta valkoisesta -kiillosta ja suunnittelemaan keinoja pääoman kuolettamiseksi. -Senkin jälkeen kuin hän turvallisuuden vuoksi talletti lippaan -sisältöineen uudelleen maakuntapankkiin, oli sen muisteleminen -hänelle jatkuvan hiljaisen ilon aiheena. Kummittelipa tuon lippaan -aave hänen taloudenpidossaankin. Paroonitar joutui ihmeisiinsä kun -hänen puolisonsa toisinaan vastoin tapaansa kävi säästeliääksi, kun -hän jolloinkin vastusti teatteripilettien ostamista, koska se muka -ei käynyt oikein yhteen järkevän taloudenpidon kanssa, tahi kun hän -joskus kertoi iloiten ja ylpeänä voittaneensa edellisenä iltana -korttipelissä kokonaista kymmenen luisdoria [vanha saksalainen, -alkuaan ranskalainen kultaraha, vastaava 20 mk]. Ymmärtäväistä -rouvaa rupesi lopulta huolettamaan, että hänen miehensä ehkä oli -jonkin ikävän sattuman kautta joutunut rahapulaan, mutta paroonin -vakuutellessa aivan päinvastaista ja hänen tällöin tyytyväisesti -hymyillessään haihtui paroonitttaren pelko järkiään. Itse teossa nuo -pienet säästeliäisyyden puuskat eivät olleet lainkaan johdonmukaisia, -eivätkä ne olleet muuta kuin viattomia päähänpistoja, sillä kaikissa -suuremmissa asioissa vapaaherra edelleen jyrkästi kannatti totuttua -säädynmukaista esiytymistä, eikä hän silloin suinkaan säälinyt rahoja. - -Ja itse asiassa olikin mahdotonta ruveta juuri nykyään -säästelemään. Sillä elämä suurkaupungissa, asunnon sisustaminen ja -kunnossapitäminen sekä seuraelämän välttämättömät vaatimukset eivät -tietenkään vähentäneet menoja. - -Niinpä sitten kävikin, että vapaaherra, joka oli matkustanut -maatilalleen vastaanottamaan talvilaskuja, palasi sieltä hyvin -myrtyneessä mielentilassa. Laskuja tarkastaessaan hän oli ikävikseen -havainnut, että kuluneen vuoden menot olivat olleet tuloja suuremmat, -ja ettei tulevankaan vuoden tuloarvio luvannut vajauksen peittämistä, -vaan että päinvastoin tarvittiin lähes kaksituhatta taaleria, -jotka oli hankittava keinolla millä hyvänsä. Hänen sydäntään -kirveli kun hän ajatteli, että nuo rahat oli otettava valkeasta -pergamenttikääröstä; ja tuo mies, joka oli urhoollisesti kestänyt -vihollisen luotisateessakin, tunsi kuuman ja kylmän väreitä yhtä -haavaa todetessaan, että hän tässä tapauksessa tuli rasittaneeksi -tilaansa muutaman tuhannen taalerin todellisella velalla. Hän oli -kylliksi järkevä huomatakseen, että hänen rahakeinottelussaan oli -sattunut jokin erehdys. Ken tahtoo omaisuuttaan lisätä säännöllisillä -pikku säästöillä, sen täytyy vähentää menojaan; hän sen sijaan -oli niitä melkoisesti lisännyt. Epäilemättä tuo lisäys oli ollut -paikallaan ja aivan välttämätönkin, mutta onnetonta oli, että se oli -sattunut juuri näihin aikoihin. Aina luutnanttivuosistaan lähtien -ei kelpo parooni ollut kokenut näin tuskallista levottomuutta -raha-asioiden takia. Kaupungista hän ei voinut kesken kaiken -palata maalle, tuhannet syyt puhuivat sitä vastaan; hänhän oli -vuokrannut kaupunkiasunnon moniksi vuosiksi, ja mitä olisivat -tuttavat sanoneetkaan niin yhtäkkisestä muutosta, ja kuinka hän -olisi saattanut vaatia rakastetulta vaimolta ja tyttäreltä sellaista -uhria? Niinpä hän sulki harminsa omaan sydämeensä. Paroonittaren -huolestuneisiin kyselyihin hän vastasi kylmettyneensä matkalla ja -sentakia tuntevansa itsensä hiukan huonovointiseksi ja masentuneeksi, -mutta päiväkausia kalvoi häntä tuo ajatus, että hän oli kärsinyt -vahinkoa ja että hänen asiansa olivat joutuneet takapajulle; ja -mitä toivorikkaampi hän ennen oli ollut, sitä alakuloisemmaksi -hän nyt kävi, Sattuipa toisinaan, että hän kaupunkikävelyillään -poikkesi raha-arpojen myyjän konttoriin ja osti itselleen arvan, -jotta laupias kohtalo saisi korjata vahingon, jonka se oli hänelle -tuottanut. Mutta toiste, varsinkin iltaisin, palatessaan iloisesta -seurasta, hän hymyili huolilleen ja moitti itseään hupsuksi. Olihan -koko tuo onnettomuus niin vähäpätöinen, mikään elinkysymys se -ei toki hänelle ollut; muutamien vuosien kuluessa hän oli saava -jälleen asiansa oivallisesti järjestetyksi. Ainoastaan proosallisina -aamuhetkinä tuo tukala ajatus pyrki palautumaan mieleen, ilman että -hänen onnistui koskaan päästä siitä lopullisesti rauhaan. - -Eräänä sellaisena aamuna hänelle ilmoitettiin herra Ehrenthalin -pyrkivän hänen puheilleen; tällä oli tuotavana hänelle maksu -ostamastaan viljasta. Vapaaherran valtasi kiusallinen tunne hänen -kuullessaan Ehrenthalin nimen; tuo mieshän se oli neuvonut häntä -kiinnittämään tilansa velkakirjoja vastaan. Tosin hän jo kohta -seuraavassa silmänräpäyksessä muisti, ettei sama mies ollut neuvonut -häntä muuttamaan kaupunkiin; mutta hänellä oli sittenkin kaunaa -miestä vastaan, ja hänen tervehdyksensä mahtoi soinnahtaa kylmemmältä -kuin tavallisesti. Herra Ehrenthal oli kuitenkin siksi älykäs -liikemies, ettei antanut asiakkaittensa satunnaisen huonotuulisuuden -saattaa itseään ymmälle. Hän laski rahat pöydälle ja vakuutteli -vakuuttelemistaan harrasmielistä palvelusintoaan. Vapaaherra pysyi -edelleen jäykkänä, kunnes Ehrenthal poislähtiessään kysyi: "Entä -ovatko velkakirjat jo saapuneet, armollinen herra parooni?" - -"Ovat", vastasi armollinen herra nyreästi. "Mikä vahinko", säälitteli -Ehrenthal, "että viidenviidettä tuhannen taalerin pitää maata -kuolleina ja koskemattomina, aivan kuin ei niitä olisi olemassakaan! -Herra paroonille on samantekevää, voittaako hän niillä parisen -tuhatta taaleria vai ei, mutta meikäläisen miehen laita on toisin. -Voisin aivan tässä hetkessä tehdä varman ja edullisen kaupan, mutta -rahani ovat kaikki kiinni, ja niin täytyy minun antaa neljän tuhannen -taalerin puhtaan voiton mennä suun ohi." - -Vapaaherra kuunteli tarkkaavaisesti, ja Ehrenthal sen huomattuaan -jatkoi entistä rohkeammin: "Herra parooni, te olette jo monet vuodet -tuntenut minut rehelliseksi mieheksi, tiedätte myöskin, etten -ole vallan varaton; minäpä ehdotan teille nyt jotakin. Lainatkaa -te minulle kymmenen tuhannen arvosta velkakirjojanne kolmeksi -kuukaudeksi; minä annan teille lainasummasta omalle nimelleni -asetetun vekselin, joka on käteisrahan arvoinen. Puhumastani kaupasta -on neljän tuhannen taalerin voitto tiedossa; sen minä korkojen -asemasta ja'an tasan herra paroonin kanssa. Teidän osallenne ei tule -vähintäkään vahingonvaaraa, ja me teemme kaupan yhdessä. Jos tappiota -tulee, kärsin minä yksin sen ja maksan kolmen kuukauden päästä nuo -kymmenentuhatta taaleria takaisin armolliselle herralle." - -Ovelan liikemiehen sanat kajahtivat vapaaherran korviin kuin -vapahtava ryntäyshälytys kesken ikävää yövalvontaa, Hänet valtasi -ankara jännitys ja hurja ilo. Tuskinpa hän kykeni levollisesti -sanomaan: "Mutta ennen kaikkea minun täytyy tietää, minkälainen tuo -ehdottamanne kauppa on laadultaan, johon tarvitsette minun rahojani." - -Raha-asioitsija selitti sen perusteellisesti. Hänelle oli tarjottu -suuri määrä tukkipuita ostettavaksi. Puut olivat maakunnan -pohjoisreunalla uittoväylän varrella. Ehrenthal veti taskustaan -esiin laskelman puitten kuutiosisällyksestä, niiden uittamisesta -pääkaupunkiin saakka ja siitä todennäköisestä hinnasta, minkä niistä -täällä saisi, ja todisteli numeroilla, että kuuden tai kahdeksan -viikon kuluttua varma ja melkoinen voitto olisi tiedossa. - -Vapaaherra kuunteli tarkkaavaisesti numerojen riemullista sarjaa; jos -laskelma piti paikkansa, niin oli voitto ilmeinen; mutta kuitenkin -vaati tunnontarkkuutensa häntä tekemään vielä yhden kysymyksen: -"Kuinka on mahdollista, että puiden omistaja ei itse tee tuota -kauppaa, vaan päästää niin varman voiton käsistään?" - -Ehrenthal kohautti olkapäitään. "Ken tekee kauppoja, hän ei voi aina -kysyä, miksi toinen antaa tavaransa niin huokealla. Ken on joutunut -rahapulaan, hän ei voi odottaa paria kolmea kuukautta. Virta on vielä -jäässä, ja mies tarvitsee rahat kahden päivän kuluessa." - -"Oletteko varma siitä, että myyjällä on kieltämätön oikeus -tukkeihin?" kysyi vapaaherra. - -"Siitä miehestä olen aivan varma", vastasi liikemies; "jos voin -hankkia hänelle rahat huomisiltaan mennessä, niin tukit ovat minun." - -Aatelismiehestä tuntui kiusalliselta käyttää hyväkseen toisen -rahapulaa, vaikka hänen sydämensä himoitsikin tuota niin helposti -ansaittua voittoa. Hän virkkoi sentähden arvokkaasti: "Minusta on -sopimatonta keinotella toisen vahingolla." - -"Mitä vahinkoa hänelle siitä tulisi?" huudahti Ehrenthal intoisasti. -"Hän on keinottelija itsekin ja tarvitsee tällä hetkellä rahoja; ehkä -hän on aikeissa tehdä niillä suurempia kauppoja; siinä tapauksessa -hän saa antaa pienemmän voiton toisille. Hän on tarjoutunut myymään -koko tukkimäärän kymmenestätuhannesta taalerista. Eihän minun asiani -ole kysyä, voittaako hän minun rahoillani enemmän kuin minä hänen -tukkipuillaan." - -Mitä Ehrenthal nyt sanoi, oli aivan oikein; hän jätti vain -mainitsematta erään seikan. Tukkien myyskentelijä oli kovaonninen -keinottelija, joka velkojainsa ahdistamana pelkäsi kaiken -omaisuutensa takavarikoimista, ja nyt hän tahtoi pelastua siitä -myymällä tukkivarastansa salaa ja sukkelaan vieraalle ja sitten -kadota maasta saatuine rahoineen. Ehkäpä herra Ehrenthal tuon -tiesikin; ehkäpä myöskin vapaaherra aavisti, että noin helposti -saavutettuun voittoon liittyi joitakin hankalia sivuseikkoja; ainakin -ilmaisi hänen päänpudistuksensa, ettei hän vielä ollut oikein -selvillä asiasta. Ja kuitenkin oli hänen edesvastuunsa vähäinen ja -vahingonvaaransa aivan olematon; hänhän lainasi rahansa taatulle -miehelle, jonka hän oli jo monet vuodet tuntenut vakavaraiseksi -ja täsmälliseksi asioissa, ja sen kautta hän itse äkkiarvaamatta -vapautuisi rahahuolten painajaisesta. Hän oli liiaksi rauhaton -punnitakseen, eikö hän tällä tapaa tullut karkoittaneeksi perkelettä -Beelzebubin voimalla, joka on paholaisista ylimmäinen. Hän soitti -palvelijaa, tilasi vaunut portaiden eteen ja sanoi rahamiehelle -ylväästi: "Tunnin kuluttua saatte rahat." - -Ehrenthal kiitteli tulisella tavallaan tästä erinomaisesta -mielisuosiosta, kirjoitti kohta paikalla asianmukaisen vekselin -saamistaan velkakirjoista ja hyvästeli sitten nöyristelevästi, -vapaaherran vain nyökätessä hänelle kuivasti. - -Siitä päivästä alkaen vapaaherra eli tuskallisessa odotuksessa. -Yhäti oli hänen pakko muistella juurtajaksain Ehrenthalin kanssa -pitämäänsä keskustelua. Kun hän istui teepöydässä puolisonsa vierellä -ja puhe kävi teatterista ja konserteista, harhaili hänen sielunsa -rauhattomana tukkikasojen tyhjissä lomissa tahi murskautui tyyten -vyöryvien pitkäin mastopuiden alle; ja kun hän tarkasti tyttärensä -kouluvihkoja, irvisteli niiden kansilta ja reunoilta epälukuisia -Ehrenthalin naamoja hänelle ivallisesti vastaan. Aina kun hän lähti -ratsastamaan, ohjasi hän hevosensa pään virran reunalle, ja synkein -silmin katseli ratsastaja sen jäätynyttä pintaa ja näki irtonaisten -jäälauttojen ajelehtivan virtaa alaspäin ja kuohuttavan tulvivia -kevätvesiä korkealle rantakivien yli. - -Ehrenthal ei näyttänyt itseään pitkään aikaan. Kun hän sitten viimein -saapui kauniina päivänpaisteisena aamuhetkenä ja teki asianmukaiset -syvät kumarruksensa, oli hänellä iso paperikäärö mukanaan, jonka hän -riemuiten ojensi vapaaherralle ja huudahti: "Herra parooni, kaupat on -tehty! Tässä ovat velkakirjanne takaisin, ja tässä on kaksituhatta -taaleria voittoa teidän osallenne." - -Paroonin käsi tavoitti kiivaasti kääröä. Sen sisässä olivat samat -valkeat pergamentit, jotka hän niin raskain sydämin oli ottanut -korulippaasta, ja lisäksi pinkka seteleitä. Tällä kertaa vapaaherra -tuskin kuulikaan rahamiehen sanatulvaa, hänen sydämeltään oli raskas -taakka pudonnut, hänellä oli velkakirjansa jälleen hallussaan ja -hänen oma vaillinkinsa oli peitetty. Ehrenthal sai hyvin armollisen -päännyökkäyksen jäähyväisiksi, pergamentit lukittiin uudelleen -lippaaseen, ja vapaaherra tunsi voivansa jälleen olla mitä hauskin -seuramies. Vielä samana päivänä hän osti kauniin turkoosikoristeen -puolisolle, joka oli sellaista jo kauan halunnut itselleen. - -Siitä päivästä lähtien vallitsi vapaaherran kodissa kirkas -päivänpaiste, ja jos ajatus joskus palasi viime viikkojen raskaisiin -huoliin, niin se ilmeni vain pikku asioissa. Puoliveriratsun pää -vältti tästä lähtien virtaa yhtä hartaasti kuin se ennen oli -sinne kääntynyt, ja jos sen ratsastaja sai kadulla osakseen herra -Ehrenthalin nöyrän kumarruksen, niin nousi hänen sieluunsa jälleen -kiihkeä vastenmielisyys tuota ovelaa liikemiestä kohtaan, ja sangen -huolimaton oli se päännyökkäys, jolla hän satulastaan vastasi toisen -tervehdykseen. - -Mutta vielä muuan varjo äskeisestä menneisyydestä tuli pienentämään -vapaaherran sielunrauhaa. Hän istui vaimonsa kammiossa lueskellen -sanomalehteä, ja silloin sattui hänen katseensa osumaan -vangitsemismääräykseen, jolla muuatta maasta karannutta ja petollisen -vararikon tehnyttä puukauppiasta ajettiin takaa. Hän laski lehden -kädestään, ja kylmä hiki kihosi hänen otsalleen. Ja sitten hän, tuo -peloton soturi ja ritarismies, otti sanomalehden salaa mukaansa ja -piilotti sen syvälle kirjoituspöydällään olevien kirjakasojen alle. -Entäpä jos tuo petturi oli sama mies -- Ehrenthal ei tosin ollut -maininnut mitään nimiä -- mutta entäpä jos hän itse, nuhteeton -aatelismies, oli rahoillaan ja voitollaan vahingoittanut velkojain -laillisia oikeuksia; mitäpä jos hänestä oli tietämättään ja -tahtomattaan tullut apuri petosta toimeenpantaessa ja hän oli perinyt -maksun avustaan? -- -- -- nuo ajatukset olivat hirveät hänen ylpeälle -mielelleen. Hän käveli rauhattomasti edestakaisin työhuoneessaan ja -väänteli käsiään; hän kiiruhti kirjoituspöytänsä ääreen kääriäkseen -voittorahat myttyyn ja jouduttaakseen ne kiireimmiten pois koko -talosta -- minne sitten, sitä hän ei itsekään tiennyt, kunhan ne vain -joutuisivat pois talosta ja pois hänen sydämeltään. Hän hätkähti -huomatessaan, että voittorahoista oli enää vain vähäinen osa jälellä. -Kuin halvattuna hän lysähti kirjoitustuoliin ja nojasi päänsä käsiin. -Hänessä oli jotain särkynyt, rikkoutunut, sen hän tunsi, ja hän -pelkäsi, että rikkoutunutta ei käynyt enää koskaan korjaaminen. -Sitten hän hypähti kiivaasti pystyyn, helisytti soittokelloa ja -lähetti noutamaan Ehrenthalin puheilleen. - -Sattumalta oli liikemies matkoilla. Sen kuultuaan vapaaherra kuuli -sydämessään noita ystävällisiä ääniä, joilla ihmismieli aina koettaa -viisain ja valituin sanoin vaimentaa tunnonvaivoja ja asettaa kaikki -tukalat ja raskauttavat seikat parhaaseen valoon. Kuinka typerä -hänen pelkonsa itse asiassa oli ollutkaan! Olihan virran ylisen -juoksun varrella satoja ihmisiä, jotka ostivat ja möivät tukkipuita, -ja vallan epätodennäköistä oli, että juuri tuo petturi olisi ollut -Ehrenthalin kauppatuttu. Ja entäpä jos niinkin oli laita, niin kuinka -suuri olikaan hänen osuutensa tuossa petoksessa? Pieni, mitättömän -pieni -- liikemiesten kesken ei sellaiseen edes sanoja tuhlattaisi. -Entä sitten Ehrenthal itse -- mitä hän sille voi, jos myyjä oli -käyttänyt saamansa rahat velkojiaan pettääkseen? Olihan kauppa ollut -joka suhteessa järkiään rehellinen ja laillinen. -- Siihen tapaan -puhelivat nuo sovittelevat sisäiset äänet vapaaherran sydämessä, ja -ah -- kuinka tuskallisen tarkasti hän niitä kuuntelikaan! - -Kun Ehrenthal vihdoin palautui matkaltaan ja saapui kiireimmän -kautta vapaaherran luo, oli tällä kasvoillaan ilme, joka todella -säikähdytti tuota kunnonmiestä. "Mikä sen miehen nimi oli, jolta te -tukit ostitte?" kysyi vapaaherra kiivaasti hänen vasta kynnykselle -päästyään. - -Ehrenthal seisoi epäröiden ja hämillään; hänkin oli lukenut tuon -sanomalehtiuutisen ja käsitti hyvin, mitä aatelismiehen sielussa nyt -liikkui. Hän mainitsi umpimähkään jonkin nimen. - -"Entä mikä sen kylän nimi on, josta tukit olivat peräisin?" kuului -toinen kysymys, tällä kertaa hiukan tyynemmin. Ehrenthal mainitsi -taasen umpimähkään jonkin syrjäisen paikan nimen. - -"Onko se totta, mitä nyt sanotte minulle?" kysyi vapaaherra kolmannen -kerran ja veti syvään henkeään. - -Huomatessaan olevansa tekemisissä sielullisesti sairaan miehen -kanssa kävi herra Ehrenthal kohtelemaan häntä lääkärin alistuvalla -laupiudella ja lempeydellä. "Mitä turhia huolia herra parooni -itselleen laittaakaan!" hän sanoi päätään pudistellen. "Minä luulen -että se mies, jonka kanssa kaupat tein, itsekin hyötyi siitä kelpo -tavalla. Sanomalehdissä on kuulutettu suuria tammipuunhankintoja, -joista siellä ylämaan puolella asuva helposti voi ansaita satakin -prosenttia. Ja minä arvaan, että tuo mies ne prosentit ansaitsi -itselleen. Kauppa, jonka minä hänen kanssaan tein, oli hyvä ja varma, -jollaista mikään liikemies ei päästä suunsa ohi. Ja vaikkapa hän -olisi ollutkin tuollainen huono ihminen, niin mitä teidän, herra -parooni, tarvitsee siitä huolehtia? Minulla ei ollut yhtään mitään -syytä salata teiltä sen miehen ja paikkakunnan nimeä; jätin ne sillä -kertaa mainitsematta vain sen vuoksi, että te ette ollut kauppaa -tekemässä vaan minä. Minä olin vähän aikaa teidän velallisenne, ja -maksoin sitten rahanne takaisin välityspalkkion kera. Sangen sievän -välityspalkkion kera, se on totta. Olenhan vuosikausia ansainnut -itselleni kauniit summat teitä palvellessani, miksi en siis tällä -kertaa olisi suonut teille samaa voittoa, jonka olisin antanut kelle -hyvänsä toisellekin, joka olisi minulle rahat hankkinut? Miksikä siis -laitattekaan itsellenne suruja joutavista asioista, herra parooni, -joita ei kannata surra lainkaan!" - -"Sitä te ette ymmärrä, Ehrenthal", sanoi vapaaherra ystävällisemmin; -"mutta mieleeni on, että asia on tällä laidalla. Jos tuo petturi -olisi ollut sama mies, jonka kanssa te olitte kaupoissa, niin olisin -kohta katkaissut kaikki meidän liikesuhteemme, enkä olisi antanut -teille ikinä anteeksi, että olitte houkutellut minut vastoin tahtoani -osalliseksi petokseen." - -Ehrenthal sai armollisen jäähyväisnyökkäyksen, ja vapaaherra tunsi -vapautuneensa raskaasta huolesta. Hän päätti hankkia tarkempia -tietoja Ehrenthalin mainitsemasta miehestä ja kylästä. Sitä hän -ei kuitenkaan tullut tehneeksi; kestämänsä pelko ja hätääntyminen -oli tehnyt hänelle vastenmieliseksi noiden seikkain pelkän -muistelemisenkin, ja hän koetti parhaansa mukaan unohtaa ne niin -täydellisesti kuin suinkin. - -Hän oli hienotunteinen, hyvä mies, ja samaa mieltä oli Ehrenthalkin, -kun hän portaita laskeutuessaan mutisi itsekseen: "Hän on hyvä, tuo -parooni, hyvä hän on!" - - -7. - -Anton oli herrojen Jordanin ja Pixin yhteisen valvonnan alaisena, ja -hän tuli piankin keksimään, että hän kuului jäsenenä sangen suureen -ja arvokkaaseen valtiorunkoon. Mistä tietämätön ulkomaailma käytti -yhteisnimitystä "liikeapulaiset", se hänelle, asioihin perehtyneelle, -merkitsi joukkoa sangen erilaatuisia, osittain hyvinkin suuriarvoisia -virkoja ja arvoja. Liikkeen kirjanpitäjä, herra Liebold, vallitsi -salaisena ministerinä sisäkonttorin akkunapielessä, yksinäisenä ja -majesteetillisena, hoitaen salaperäisiä toimia. Herkeämättä hän -kirjoitti numeroita suunnattoman isoon kirjaan ja katsahti aniharvoin -ylös sen lehdiltä -- esimerkiksi silloin, kun varpunen istahti -ulkopuoliselle akkunaristikolle tahi kun päivänvalo loi kultaista -kajastustaan toiseen akkunapieleen. Herra Liebold tiesi hyvin, -että auringonpaisteella ei, maailmankaikkeuden ikivanhojen lakien -mukaan, ollut lupa milloinkaan, ei minään vuodenaikana, tunkeutua sen -pitemmälle huoneeseen kuin akkunalaudan reunaan saakka, mutta hän -ei voinut pidättyä epäilemästä sen taholta kavalia äkkiyllätyksiä -ison pääkirjan kimppuun, jonkavuoksi hän epäluuloisesti piti tarkoin -silmällä sen vehkeitä. - -Hänen nurkassaan vallitsevan levollisuuden vastakohtana oli -vastapäisessä nurkassa riehuva iankaikkinen levoton liike. Siellä -heilui erikoiseen koppiin suljettuna liikkeen toinen arvohenkilö, -kassanhoitaja Purzel, edessään iso marmorilevyinen pöytä ja -ympärillään rautaisia raha-arkkuja ja raskaita kassakaappeja. Tuolla -pöydällä helisivät hopeataalerit [taaleri, vanha rahayksikkö, -arvoltaan 3 Rmk], kilisivät tukaattien [tukaatti, vanha kultaraha, -arvoltaan n. 11 mk] kultalevyt, kahisivat paperisetelit aamusta -iltaan. Jos olisi tahtonut maalata vertauskuvallisen taulun -täsmällisyydestä, olisi herra Purzel ollut ehdottomasti otettava -malliksi ja korkeintaan verhottava hänen saapasvarsien yli -valuvat sukkansa ja valkoinen paidanrintansa antiikkisen viitan -kätköön. Herra Purzelin ajatuksissa koko maailmankaikkeudella -oli järkähtämätön, raudanluja arvojärjestyksensä: ensin Jumala -taivaassansa, sitten toiminimi T. O. Schröter, sitten iso -raha-arkku, sitten vahatanko ja sitten vihdoin leimasin. Joka aamu, -kun kassanhoitaja kävi erityiskoppiinsa, hän alotti päivätyönsä -siten, että tarttui liitupalaan ja veti sillä valkean viivan -pöytälevyyn, jotta liitupala itse tietäisi, missä kohden sen -tuli koko päivän mittaan olla. Eikä hän ollut yksin tärkeässä -virantoimituksessaan. Hänellä oli lähettinä iäkäs perheen palvelija, -joka sai koko päivän ravata rahapussien ja setelitukkujen kera -ympäri kaupunkia. Todettiin kyllä, että tuo uskopalvelija aina -iltapuoleen näytti naamaltaan sangen tulistuneelta ja että hänen -hengityksestään kävi voimakas väkevien löyhkä. Mutta tuokaan seikka -ei pystynyt horjuttamaan vanhuksen luotettavuutta ja järkevyyttä, -päinvastoin se vain terästi hänen kekseliäisyyttään, sillä jokaisen -uuden lasin tyhjennettyään hän työnsi hänelle uskotut rahat yhä -syvempään ja luoksepääsemättömämpään kätköpaikkaan, jollaisia hänen -vaatekappaleissaan oli vallan uskomaton määrä. - -Etukonttorin valtias oli herra Jordan, tavallaan keisarillisen -toiminimensä ylimmäinen valtionhoitaja. Hän oli kirjeenvaihtajien -päämies, liikkeen ensimmäinen apulainen, hän hoiti prokuraa ja -hänen mielipidettään johtajakin välistä tiedusti. Hän oli Antonille -ensipäivästä alkaen uskollinen neuvonantaja, uutteruuden ja -toimellisuuden esikuva, personoitu terve ihmisjärki. - -Konttorin kirjeenvaihtajista, jotka herra Jordanin johdolla -kirjoittivat kauppakirjeitä ja hoitivat kirjoja, oli Antonin mielestä -ikuisen sangviinikon herra Spechtin rinnalla tuleva pakanain apostoli -herra Baumann mielenkiintoisin henkilö. Tämä ei ollut ainoastaan -pyhimys, vaan samalla myöskin etevä laskumies. Hän oli erehtymätön -muuttamaan mittoja ja painoja vieraan maan mitoiksi ja painoiksi ja -päinvastoin; hän se laski hinnat kaikille tavaroille ja teki kaikki -tarvittavat arviolaskelmat. Hän tiesi silmää värähyttämättä sanoa, -mikä rahakanta Afrikan Kultarannikon maurilaisruhtinailla oli, -ja mikä kurssi Preussin taalerille laskettiin Sandwich-saarilla. -Herra Baumann asui Antonin lähimpänä naapurina ja hän mieltyi niin -sankarimme siivoon käytökseen ja hyvätapaisuuteen, että hän piankin -kohteli häntä ystävänään ja kävi iltahetkinä jolloinkin hänen luonaan -vieraisilla. Mutta kaikista muista hän pysytteli erillään ja sieti -tosi kristillisellä kärsivällisyydellä heidän pilapuheitaan hänen -tulevaisuudensuunnitelmistaan. - -Mutta konttorin ulkopuolellakin oli toiminimellä vielä moniaita -vallanpitäjiä. Sellainen oli ensiksikin herra Birnbaum, -tullitoimitsija, jota aniharvoin nähtiin konttorissa ja joka vain -sunnuntaisin ilmestyi johtajan päivällispöytään, perin tarkka ja -täsmällinen mies, jonka valta-alueena oli pakkahuone. Hänelle -oli uskottu liikkeen ulkomainen tulliprokura, tuo verraton -etuoikeus kirjoittaa nimi T.O. Schröter kauppaliikkeen tullaus- ja -lähetysseteleihin. Jos kuka liikkeen herroista ansaitsi virkamiehen -nimen, niin oli se tämä herra, joka aina piti takkiaan napitettuna -leukaan saakka, niinkuin hänen hyvät ystävänsä tulliherratkin. -Edelleen liikkeen makasiininhoitaja, joka valvoi toiminimen -kaikkia tavarasuojuksia kotona ja kaupungilla, huolehti tavarain -vakuutuksesta ja toimitti torilla kaikki suuret maalaistuotteiden -ostot. Herra Balbus ei ollut mikään hieno mies, hän oli lähtöisin -köyhästä kodista ja hänen koulusivistyksensäkin oli hyvin vajavainen, -mutta siitä huolimatta johtaja kohteli häntä erittäin huomaavasti. -Anton sai kuulla, että hän palkallaan elätti äitiään ja kivuliasta -sisartaan. - -Mutta kaikkein tulisinta toimeliaisuutta, todella sotaista, -hirmuvaltaista sotapäällikön toimeliaisuutta osotti herra Pix, -maaseutuosaston ensimmäinen mies. Hänen valtapiirinsä alkoi -etukonttorin ovelta ja ulottui läpi koko talon aina kadulle saakka. -Hän oli kaikkien maaseudun rihkamasaksojen jumala, joilla oli -liikkeessä juokseva tilinsä, he pitivät häntä liikkeen varsinaisena -johtajana, ja hän puolestaan osotti heille sitä kunniaa, että -välistä tiedusteli heidän vaimojensa ja lastensa vointia. Hänellä -oli liikkeen koko välitys- ja lähetystoimi huolenaan, hän komenteli -puolta tusinaa makasiinirenkejä ja yhtä monta lastaajaa, morkkasi -rahdinajajia, tiesi ja tunsi mitä hyvänsä, oli alati paikalla ja -osasi samassa hengenvedossa onnitella jotain rihkamasaksan rouvaa -tämän tyttären onnellisen lapsivuoteen johdosta, jylistä julmasti -jollekin tungettelevaiselle kerjäläiselle, antaa makasiinirengeille -ohjeita ja vaarinottaa ison vaa'an kielen heilahtelua. Kuten kaikki -mahtiherrat yleensä, ei hänkään sietänyt vähintäkään vastustelua, -ja hän puolusti mielipidettään yksinpä johtajaakin vastaan niin -kiivaasti ja itsepintaisesti, että kelpo Antonimme välistä säikähtyi -pahanpäiväisesti. Sitäpaitsi herra Pixillä oli kaksi liikemiehelle -verratonta, miltei tieteellisen arvokasta ominaisuutta: hän kykeni -mistä kahvikourallisesta hyvänsä päättämään heti ensi silmäyksellä, -missä maassa kahvi oli kasvanut: ja hän voi talossa ja sen -lähiympäristössä yhtä vähän sietää pienintäkään tyhjää tilaa kuin -filosoofit myöntävät sellaista löytyväksi maailmanavaruudessa. Missä -ikinä hän voi vainuta joutilaan nurkan, vaatesäiliön, porraskomeron -tai kellarinloukon, niin kohta marssi herra Pix sinne, tynnörit, -tikapuut, nuorakääröt ja muut kompeet mukanaan; ja missä hän ja -hänen ryövärijoukkonsa, lastaajajättiläiset, kerran olivat saaneet -jalansijaa, sieltä ei mikään mahti maailmassa kyennyt heitä -karkoittamaan, ei edes liikkeen johtaja itsekään. - -"Missä Wohlfart on?" huusi herra Schröter etukonttorin ovelta -eteiseen. - -"Ullakolla", vastasi herra Pix kylmäverisesti. - -"Mitä hän siellä tekee?" kysyi johtaja ihmeissään. -- Samassa -silmänräpäyksessä kuului ylhäältä katonrajasta kiivasta sanasotaa, -ja Anton törmäsi portaita alas aika vauhtia, kintereillään -makasiinirenki, molemmilla sylit täynnä sikarilaatikkoja, ja -viimeisenä seurasi täti hyvin punoittavana ja kovin äkämystyneenä. - -"Meidän ei anneta viedä sinne mitään", toimitti Anton kiihkeästi -herra Pixille. - -"Nyt ne jo valtaavat meiltä kuivausullakonkin", valitti täti yhtä -kiihkeästi johtajalle. - -"Sikarit eivät saa jäädä tänne alas", sanoi herra Pix päättävästi -johtajalle ja tädille. - -"Kuivausnuorieni alla en kärsi sikarilaatikkoja!" huudahti täti; -"mikään paikka koko talossa ei enää saa olla rauhassa herra Pixiltä. -Palvelustyttöjenkin suojiin hän on kannattanut sikareitaan; tytöt -valittavat, etteivät he voi hengittää tupakanlöyhkän vuoksi." - -"Siellä ylhäällä on sopivan kuivaa sikareille", sanoi herra Pix -johtajalle. - -"Ettekö voi sijoittaa sikareja jonnekin muuanne?" kysyi johtaja herra -Pixiltä vähän aristellen. - -"Se on mahdotonta", vastasi herra Pix hyvin jyrkästi. - -"Tarvitsetteko te koko ullakon pesuvaatteiden kuivaamiseen?" kysyi -johtaja tädiltä. - -"Puolikin riittäisi, luulisin", kiirehti herra Pix huomauttamaan. - -"Minä toivon, että te tyydytte johonkin nurkkaan", ratkaisi johtaja -hymyillen kiistan. "Antakaa talonmiehen heti laittaa ullakolle -välikkö sikareja varten." - -"Jos herra Pix kerran pääsee ullakolle, niin valtaa hän kaiken -tilan ja ajaa pesuvaatteemme pihalle", valitti monesta vahingosta -viisastunut täti. - -"Tämä on viimeinen myönnytys, minkä hänelle enää teemme", sanoi -johtaja tyynnytellen. - -Herra Pix nauroi äänetöntä naurua -- irvisteli peräti kapinallisesti, -kuten täti jälkeenpäin väitti -- ja antoi, molempien vallananastajain -käännettyä selkänsä, Antonin ja makasiinirengin kantaa sikarit kohta -takaisin ullakolle. - -Mutta mahtavin oli herra Pix, kun hänen uskotut alamaisensa, -toiminimen kauppamatkustajat, lyhyeksi hetkeksi palasivat -liikematkoiltaan ja keräytyivät konttoriin. Silloin koko -maaseutuosasto kokoutui takarakennukseen pohtimaan maan kuulumisia. -Silloin herra Pix esiytyi täydessä loistossaan, hän osotti -tuntevansa mitä tarkimmin kaikki maakunnan liikemiehet, heidän -varallisuussuhteensa ja mielenlaatunsa, ja määräsi lyhyesti mutta -pontevasti, kuinka paljon luottoa ja luottamusta itsekullekin -noista pikkukauppiaista sai myöntää. Sitten juotiin totia ja -pelattiin soolowhistiä, jota peliä herra Pix parhaiten arvosti sen -yksinvaltaisen luonteen vuoksi. - -Mutta mikä aikalaisten silmissä herra Pixille antoi hänen valtansa -varsinaisen sädekehän, oli se jättiläisten parvi, joka työskenteli -ison vaa'an ympärillä hänen käskyjensä ja ohjeittensa mukaan -- -jyhkeitä, leveäharteisia miehiä, joilla oli Herkuleen voimat. Kun he -pyörittelivät suunnattomia tynnöreitä ja nostelivat sentnerin painoja -kuten tavalliset ihmiset naulan punnuksia, tuntui uudesta oppilaasta -kuin hän näkisi edessään viimeiset rippeet muinaisesta satukansasta, -josta hän lapsena oli lukenut ja joka heitteli pallokoppista tornin -korkuisilla kivilohkareilla. Mutta pian Anton huomasi, etteivät -jättiläiset olleetkaan kaikki samaa rotua. Ensinnäkin heitä oli kuusi -makasiinirenkiä, kaikki luonnon muovailemat sitkeäsyisestä puusta ja -yli tavallisen ihmisen koon. He kuuluivat kiinteästi kauppataloon, -olivat mustan siveltimen välittömiä alamaisia, useimmat heistä -asuivatkin talon takaliepeillä ja pitivät vuoron perään yövartiota. -Kello yhdeksästä illalla aamuun saakka istui Pluto, talon neidin -iso newfoundlandilaiskoira, jättimäisen haamun kera tyhjän aarnin -pimennossa. Nämä makasiinirengit, vaikka he olivatkin rotevia -sekä kasvultaan että voimiltaan, olivat kuitenkin jossain määrin -muiden kuolevaisten miesten kaltaisia ja näköisiä. Mutta kaupungin -kauppiaskunnan lastaajat sitävastoin muodostivat erityisen -ammatti- ja ihmisluokan, joka piti päämajaansa pakkahuoneen pihalla ja -joka sieltä vei tavaralasteja suuriin kauppaliikkeisiin tai -päinvastoin. Nämä ne olivat jättiläisistä valtaisimmat, ja monet -heistä olivat sellaista kokoa, jota ei missään muussa ammattikunnassa -saa nähdä. He työskentelivät monien kaupungin liikkeiden töissä, mutta -vanha ja mainehikas toiminimi T. O. Schröter oli se maallinen akseli, -jonka ympärille he kernaimmiten kokoontuivat, kun alentuivat -seurustelemaan kääpiömäisen myöhäisajan edustajien kanssa. Kauemmin -kuin yhden ihmisiän oli tämän liikkeen päämies säännöllisesti ollut -heidän ammattikuntansa kunniaesimies. Siten oli heidän ja liikkeen -välille kehittynyt samanlainen riippuvaissuhde kuin vanhassa Roomassa -oli patriisin ja tämän klienttien välillä. Herra Schröteriä he -uudenvuodenpäivänä ensiksi kävivät onnittelemassa, ja hän oli kummina -kaikille jättilapsille, joita vuoden kuluessa saatettiin kasteelle ja -joiden valtavat pääkopat hätäännyttivät kastemenoja toimittavaa -pappismiestä siihen määrään, että hän korotti äänensä ukkosenjylinäksi -manatakseen heistä pahat henget kauas. - -Näiden nahkarintain joukosta oli Sturm, heidän päällysmiehensä, -suurin ja väkevin -- mies sellainen, joka mieluimmiten vältti kapeita -syrjäkujia, jotta ei hankaisi vaatteitaan molempiin seinävieriin. -Häntä aina huudettiin apuun, kun kuorma oli niin raskas, etteivät -edes hänen toverinsakaan sille mitään mahtaneet; silloin hän painoi -hartiansa kuormaa vastaan ja lykkäsi hirmuisimpiakin aamitynnörejä -tieltään kuin olisivat ne olleet vain pieniä pölkkyjä. Hänestä kävi -taru, että hän oli kerran tarttunut molemmin käsin puolalaisen oriin -neljään jalkaan ja nostanut sen kohona ilmaan, ja herra Specht -väitti, että hänelle ei ylipäänsä ollut maan päällä mitään raskasta -olemassa. Hänen valtavan ruhonsa jatkona paistoi mitä hyväluontoisin -punoittava naama, jolta ei kuitenkaan puuttunut sitä arvokkuuden -ilmettä, joka oli ominainen hänen korkeassa asemassaan olevalle -miehelle. - -Jättiläisellä oli vain yksi lapsi, johon hän oli mitä hellimmin -kiintynyt. Poika oli kadottanut äitinsä hyvin varhain, ja isä -oli hänet tuonut viisitoistavuotiaana T. O. Schröterin liikkeen -palvelukseen, ja siinä pojalla oli tavallaan sangen omituinen asema, -jonka isä oli itse määrännyt. Karl Sturmilla oli makasiinirenkien -joukossa jokseenkin samanlainen asema kuin Finkillä oli konttorissa, -hän oli vapaaehtoinen tarjokas, hän kantoi nahkaista esiliinaa -ja pientä nostokoukkua niinkuin isänsäkin, ja omat ansionsa -olivat hankkineet hänelle laajan toiminta-alan. Kaikki liikkeen -toimihenkilöt luottivat häneen, hän tunsi joka sopen talossa ja -makasiineissa, kokoili talteen käärelankaa ja -paperia, nauloja, -irtonaisia tynnörilautoja ja vanteita mistä tapasi, ruokki Plutoa -ja avusti palvelijaa kenkien harjaamisessa. Hän voi säntilleen -sanoa, missä mikin tynnöri, tyhjä tavaralaatikko, laudanpätkä -tai jokin vanha tavaravaraston jäännös sijaitsi. Jos tarvitsi -lyödä naulaa johonkin, kohta huudettiin Karlia; kohta kun taltta -oli joutunut kadoksiin, osasi Karl etsiä sen näkyviin; kun täti -kävi panemaan korjuuseen kinkkuja ja makkaroita talven varaksi, -ymmärsi Karl parhaiten ripustaa ja säilyttää aarteet talteen: ja -jos herra Schröterillä oli jokin tähdellinen tai kiireellinen asia -toimitettavana, oli Karl luotettavin lähetti. Alati valmiina mihin -toimeen tahansa, aina hyvätuulisena ja koskaan pulaan joutumatta -hänestä oli tullut kaikkien suosikki, lastaajat nimittivät häntä -"meidän Karl-pojaksi", ja isä kääntyi usein työstänsä luodakseen -varkain ylpeän ja hellivän katseen poikaansa. - -Ainoastaan eräässä suhteessa tämä ei vastannut hänen toiveitaan: Karl -ei näyttänyt lainkaan lupaavan tulla yhtä isoksi ja väkeväksi kuin -isänsä. Hän oli sievä, punaposkinen ja keltakiharainen veitikka, -mutta kaikki jättiläiset olivat siitä yhtä mieltä, ettei hänestä -voinut tulevaisuudessa odottaa sen enempää kuin keskimittaista -miestä. Siitäpä sitten johtui, että isä kohteli häntä tavallaan kuin -heiveröistä kääpiötä, rajattomalla, hiukan surumielisellä säälillä. -Hän kielsi jyrkästi poikaansa nostelemasta raskaita kuormia; ja kun -äkillinen isänhellyys hänet välistä valtasi, laski hän kätensä pojan -päälaelle hellävaroin kuin munankuorelle, jotta kääpiön pääparka ei -vain särkyisi hänen kosketuksestaan. - -"Sama se on, mitä hän oppii", sanoi hän herra Pixille, kun hän -pojan käytyä rippikoulun vei tämän liikkeen palvelukseen, "kunhan -hän vain oppii kaksi tärkeää asiaa: olemaan rehellinen ja olemaan -käytännöllinen." Sellainen puhe oli aivan herra Pixin mielen -mukainen. Ja isä alotti opetuksensa vielä samassa hetkessä viemällä -poikansa isoon varastokellariin, jossa herkkutavarat olivat levällään -avonaisissa astioissa, ja sanoi hänelle: "Kas tässä on manteleita -ja tuossa rusinoita; nämä tässä pienessä tynnörissä maistuvat -paraimmilta, maistahan niitä." - -"Ne maistuvatkin aika hyviltä, isä", huudahti Karl maiskutellen -suutaan. - -"Niinpä luulisin, Peukaloinen", nyökkäsi isä. "Kuulehan nyt, -kaikista näistä astioista sinä saat syödä niin paljon kuin tahdot, -kukaan ei sinua siitä kiellä; herra Schröter sen sallii ja herra -Pix sallii ja minä sallin. Mutta kuuleppas nyt, mitä sinulle sanon. -Nyt sinun pitää koetella itseäsi, kuinka kauan voit olla näiden -tynnörien lähettyvillä maistelematta niistä laisinkaan. Mitä kauemmin -jaksat pidättyä, sen parempi sinulle itsellesi; kun et enää jaksa -kauempaa, niin tule sanomaan minulle: nyt se riittää. Tämä ei ole -mikään käsky eikä kielto, sanon sen vain sinun itsesi takia ja oman -kunniasi vuoksi." Sitten isä jätti pojan yksin kellariin, otettuaan -ensin taskustaan ison kolmikuorisen kellonsa ja laskettuaan sen -läheisen laatikon kannelle. "Koetahan aluksi tuntikausi", hän sanoi -poislähtiessään, "jollei se käy, niin ei vahinkokaan ole suuri." Poika -työnsi päättäväisesti kädet housuntaskuihin ja rupesi kävelemään -edestakaisin tynnörien väliä. Oli kulunut jo kolmatta tuntia, kun hän -kello kädessä saapui isänsä luo ja huusi: "Jo riittää." - -"Kaksi ja puoli tuntia", sanoi vanha Sturm ja nyökkäsi tyytyväisenä -Pixille. "Se riittää tosiaankin, Peukaloinen, sinun ei tarvitse -tänään enää mennä kellariin. Tulehan tänne, nyt saat lyödä tämän -laatikon kiinni. Tässä on sinulle oma uusi vasara; se maksaa kymmenen -groshenia." [Vanha saksalainen raha, arvoltaan 10 pfennigiä.] - -"Se on vain kahdeksan arvoinen", sanoi Karl, tarkastellen vasaraa -asiantuntijan tarkkuudella; "sinä maksat aina liian paljon -ostoksistasi." - -Täten vihittiin Karl Sturm Schröterin liikkeen palvelukseen. Kohta -ensimmäisenä aamuna Antonin tulon jälkeen Karl kertoi eteisessä -isälleen: "Täällä on nyt uusi oppilas." - -"Minkälainen se on miehiään?" kysyi isä. - -"Hänellä on vihreä takki ja harmaat housut, kummatkaan ei ole erin -hääviä kangasta, eikä hän ole minua paljonkaan isompi. Hän on jo -puhutellut minua; näyttää olevan hyvä ihminen. Annahan minulle -taskuveitsesi, minun on vuoltava uusi puunaula hänen vaatesäiliöönsä." - -"Veitsenikö, sinä Peukaloinen?" huudahti Sturm ja katsahti poikaansa -moittivasti; "onhan sinulla itselläsikin veitsi." - -"Siitä on terä poikki", sanoi Karl nyreästi. - -"Kuka sellaisen veitsen on ostanut?" kysyi Sturm ankarasti. - -"Itsehän sen ostit, pappa Goliath; se olikin joutavanpäiväinen -kapine, omiaan vain kapalolapsen käsiin." - -"Mutta enhän voinut antaa isoakaan veistä sinun pikku kätösiäsi -varten", sanoi isä loukkautuneena. - -"Siinä sitä taas ollaan", sanoi Karl ja asettui hajasäärin isänsä -eteen; "kun kuulee sinun puhuvan minusta, niin luulisi että olen vain -tuollainen polvenkorkuinen katupoika, joka vielä napittaa housut -kiinni liiviin ja jolla valkoinen paidanhelma vilkkuu housujen -taka-aukosta." - -Toiset lastaajat nauroivat. "Älä ole niin kapinallinen isääsi -vastaan", sanoi Sturm ja laski valtavan kouransa pojan päälaelle. - -"Katsos tuonne, isä, tuolla se uusi oppilas on", huudahti Karl ja -katseli arvostelevin silmäyksin Antonia, joka hänen mielestään nyt -kuului talon kiinteään kalustoon. - -Herra Pix esitteli Antonin pääjättiläiselle, ja Anton sanoi tapansa -mukaan jälleen kunnioittavasti ja anteeksipyydellen: "En ole vielä -koskaan ennen ollut kauppaliikkeessä, niin että pyydän teitäkin -auttamaan minua, milloin satun pulaan joutumaan." - -"Oppimalla pääsee kaikesta selville", vastasi jättiläinen -arvokkaasti. "Katsokaahan tätä minun pikkustani tässä, vuoden ajalla -hänkin on jo oppinut kelpo tavalla. Siis ei teidän isänne olekaan -kauppias." - -"Isäni oli virkamies, mutta hän on jo kuollut", Anton vastasi. - -"Ah, säälikseni käy", virkkoi lastaaja murheellisesti. "Mutta äiti -rouvanne saa kuitenkin iloita menestyksestänne." - -"Hänkin on kuollut", sanoi Anton. - -"Oh, oh, oh!" huudahti jättiläinen surkutellen ja pohti hetkisen -mielessään Antonin säälittävää kohtaloa. Hän pudisteli päätään -pitkään ja sanoi sitten hiljaisella äänellä pojalleen: "Kuulitkos, -hänellä ei ole enää äitiä." - -"Eikä isääkään", vastasi Karl samaan sävyyn. - -"Kohtele häntä hyvin, Peukaloinen", sanoi vanhus, "olethan itsekin -tavallasi orpo." - -"No niin", huudahti Karl ja lyödä läimäytti lastaajaa esiliinaan, -"kenellä on noin iso isä huolehdittavana, hänellä on surua tarpeeksi." - -"Tiedätkö sinä, mikä sinä oikein olet? Sinä olet ilkeä pikku peikko", -sanoi isä ja hotasi velikultaa leikillisesti tynnörin vanteella. - -Siitä ajasta alkaen Karl omisti uudelle oppilaalle täyden -mielisuosionsa. Kun hän aamuisin oli liidulla kirjoittanut -tämän saappaanpohjiin numeron 14, asetti hän saappaat erikoisen -huolellisesti oven taakse; hän neuloi irtautuneet napit jälleen -kiinni Antonin vaatteisiin, ja aina kun tällä oli asiaa ison vaa'an -luo, hääräsi hän avuliaasti hänen rinnallaan ojentaen hänelle -punnittavia tavaroita ja nostellen pienempiä punnuksia vaakalaudalle. -Anton palkitsi nämä palvelukset osottamalla vuorostaan erikoista -ystävyyttä isälle ja pojalle, hän puheli mielellään tuon virkeän -veitikan kanssa, ja tämä puolestaan uskoi hänelle monia pieniä -ammattisalaisuuksia. Ja kun seuraava joulu läheni, toimeenpani Anton -konttorissa rahankeräyksen, osti siten saaduilla varoilla ison -työkalulaatikon ja teki sillä lahjalla Karlin ylen onnelliseksi. - -Mutta myöskin liikkeen johtohenkilöiden kanssa Anton oli hyvissä -väleissä. Hän vaarinotti kunnioittavan hartaasti herra Jordanin -järkeviä mielipiteitä, osotti herra Pixille vilpitöntä ja ehdotonta -palvelusintoa, kuunteli tarkkaavaisesti herra Spechtin valtiollisia -järkeilyjä, lueskeli herra Baumannin lainaamia lähetyskertomuksia, ei -pyydellyt koskaan herra Purzelilta ennakkomaksuja, vaan osasi tulla -toimeen sillä vähällä, minkä hänen holhoojansa hänelle lähetti, ja -innokkaalla hyväksymisellään hän kiihotti herra Lieboldia lausumaan -jonkun ehdottomasti todenperäisen mietelmän, jota tämän ei tarvinnut -kohta jälkilauseessa peruuttaa. Kaikkien muiden herrojen kanssa -hän oli todella ystävällisissä suhteissa, ainoastaan vapaaehtoisen -tarjokkaan kanssa hänen oli vaikea päästä hyviin väleihin. - - * * * * * - -Eräänä iltapäivänä konttori näytti hämärissä hyvin harmaalta ja -kolkolta, vanha seinäkello raksutteli perin alakuloisesti, ja -jokainen uusi sisäänkävijä toi ulkoa mukanaan kostean usvapilven, -joka ei ollut omiaan korottamaan huoneessa istuvien mielialaa. -Silloin antoi herra Jordan sankarillemme kiireisen asian -toimitettavaksi erääseen toiseen kauppaliikkeeseen. Kun Anton astui -prokuristin pulpetin luo saadakseen asiakirjeen, katsahti Fink -ylös työstään ja sanoi Jordanille: "Lähettäkää hänet yksin tein -pyssysepälle, se hulttio saa antaa hänen tuoda kiväärini kotiin." - -Veri karahti Antonin poskille, ja hän sanoi hätäisesti herra -Jordanille: "Älkää antako tuota asiaa minun toimitettavakseni, sillä -minä en kuitenkaan sitä suorittaisi." - -"Ohoo," virkkoi Fink ja silmäsi häneen kummastuneena, "ja miksi ette, -pieni kukkopoikaseni?" - -"En ole teidän palvelijanne", Anton vastasi harmissaan. "Jos -olisitte itse pyytänyt minua toimittamaan asianne, niin olisin ehkä -sen tehnyt, mutta noin loukkaavassa muodossa annettua tehtävää en -suorita." - -"Typerä nulikka", murahti Fink ja kirjoitti edelleen. - -Koko konttori oli kuullut nuo halveksivat sanat, kaikkien kynät -pysähtyivät ilmaan ja kaikki katsoivat Antoniin. Tämä oli kovin -kuohuksissaan, ja hän huudahti värisevällä äänellä mutta säkenöivin -silmin: "Te olette loukannut minua, ja minä en kärsi loukkauksia -keneltäkään, kaikkein vähimmin teiltä. Te saatte tänä iltana antaa -minulle selityksen käytöksestänne." - -"Minä en pieksä kernaasti ketään", sanoi Fink rauhallisesti; "enhän -ole mikään keppiä heiluttava koulumestari." - -"Jo riittää", huudahti Anton kalmankalpeana. "Te saatte vielä vastata -sanoistanne." Ja siepaten hattunsa hän kiirehti viemään herra -Jordanin kirjettä perille. - -Ulkona oli kylmä tihusade, mutta sitä Anton ei huomannutkaan. -Hän tunsi äärimmäistä epätoivoa; väkevämpi oli pitänyt häntä -törkeästi pilanaan, loukannut kuolettavasti hänen nuorta, viatonta -itsetuntoaan. Koko hänen elämänsä näytti olevan pilalla, hän tunsi -itsensä perin yksinäiseksi ja avuttomaksi keskellä vierasta ja -kolkkoa maailmaa. Hänen tunteensa Finkiä kohtaan sisälsivät osittain -leimuavaa vihaa, osittain väkinäistä ihailuakin; tuo törkeä mies -tuntui äskeisen loukkauksenkin jälkeen hänestä niin varmalta, -itsetuntoiselta ja häntä itseään korkeammalta olennolta. Hänen -sydämensä oli perin raskas, ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. -Tässä mielentilassa hän saapui sen talon portille, minne hänen -oli kirje jätettävä. Sen edustalla odottelivat herra Schröterin -vaunut, hän pujottautui maahanluoduin katsein niiden ohi ja kykeni -vaivoin toimittamaan asiansa vieraassa konttorissa, paljastamatta -syrjäisille sydämensä surkeutta. Palatessaan jälleen ulko-ovelle -hän kohtasi portailla isäntänsä sisaren, joka aikoi juuri nousta -vaunuihin. Hän tervehti neitiä ja yritti kiiruhtaa tämän ohitse. -Sabine jäi seisomaan ja katseli häntä ihmeissään. Palvelija ei ollut -saapuvilla, ja kuski puheli pukiltaan kovalla äänellä erään vaunujen -vastakkaisella puolella seisovan tuttavan kanssa. Anton, kävi avuksi, -huusi kuskille, avasi vaunujen oven ja nosti neidin istuimelle. -Sabine piteli ovea auki ja katsoi kysyvästi noihin mielenliikutuksen -murtamiin nuoriin kasvoihin. "Mikä teitä vaivaa, herra Wohlfart?" hän -kysyi hiljaa. - -"Se menee pian ohi", vastasi Anton värisevin huulin ja sulki vaunujen -oven. Sabine silmäsi häneen vielä kerran vaitonaisena, nyökkäsi -sitten hänelle ja nojautui takaseinää vastaan, ja vaunut menivät -menojaan. - -Niin vähäpätöinen kuin tuo tapaus olikin, se antoi kuitenkin Antonin -ajatuksille toisen suunnan. Sabinen osanottavainen kysymys ja hänen -ystävällinen tervehdyksensä vaimensivat hänen mielensä ankeutta. -Neidin käytöksessä voi huomata kunnioitusta, hänen sanoissaan -inhimillistä myötätuntoisuutta. Tuo kysymys ja tervehdys, se -pieni ritaripalvelus, jonka hän oli saanut tehdä talon nuorelle -valtiattarelle, ne muistuttivat hänelle, että hän ei enää ollutkaan -mikään lapsi, ei mikään avuton, heikko ja yksinäinen olento. -Vaatimattomassa asemassaan hän nautti toisten puolelta arvonantoa, -johon hän oli oikeutettu; ja hän tunsi olevansa velvoitettu -säilyttämään ja ylläpitämään tätä arvonantoa. Hän kohotti taas -reippaasti päänsä pystyyn ja päätti vahvasti mielessään, että -kernaammin hän uskaltaisi tehdä mitä hyvänsä kuin alistua kärsimään -pilkkaa ja halveksimista. Hän nosti kätensä ilmaan, aivan kuin olisi -vannonut pyhän valan. - -Konttoriin palattuaan hän päättäväisellä ryhdillä selosti herra -Jordanille asiansa toimituksen, astui sitten vaieten ja huolettoman -näköisenä paikalleen ja kävi käsiksi työhönsä. - -Konttoriajan päätyttyä hän kiiruhti Jordanin huoneeseen. Siellä -hän tapasi myöskin herrat Pixin ja Spechtin, jotka olivat juuri -puhelemassa taannoisesta kohtauksesta sillä osanottavalla -mielenkiinnolla, jota sellainen on omiaan syrjäisissä synnyttämään. -Kaikki kolme herraa silmäsivät häneen epäröiden, kuten ainakin -säälittävään miesparkaan, jota kohtalo on kovakouraisesti käsitellyt --- hiukan hämillään, hiukan surkutellen ja hiukan halveksivastikin. -Mutta Anton otti ryhdin, joka oli kiitettävä, kun otti huomioon, -kuinka vähän hänellä oli kokemusta kunnianasioissa, ja sanoi -kokoutuneille: "Herra Fink on minua loukannut, enkä minä aio sulattaa -tuota loukkausta vain ilman muuta. Te molemmat, herra Jordan ja -herra Pix, olette minun esimiehiäni, ja minä kunnioitan suuresti -teidän kokemustanne. Teidän suustanne ennen kaikkea haluan kuulla, -myönnättekö minun taannoisessa riidassa käyttäytyneen oikein." - -Herra Jordan vaikeni varovaisesti, mutta herra Pix sytytti -päättäväisellä ryhdillä sikarin, istahti uunin vieressä olevalle -halkolaatikolle ja sanoi: "Te olette kelpo mies, Wohltart, ja minun -mielestäni Fink oli väärässä." - -"Se on minunkin mielipiteeni", myönsi herra Specht. "Hyvä oli, -että käännyitte meidän puoleemme", virkkoi herra Jordan; "minä -toivon, että asia voidaan selvittää hyvällä. Fink on usein tyly ja -karkeasanainen, mutta ilkeämielinen hän ei kuitenkaan ole." - -"En ymmärrä, miten loukkauksen voisi sovittaa, jollen ryhdy -ratkaiseviin toimenpiteisiin", huudahti Anton apein mielin. - -"Ettehän toki aikone vedota johtajaan?" kysyi herra Jordan -pudistellen päätään; "se olisi varsin epämieluista meille kaikille." - -"Kaikista enimmän minulle itselleni", vastasi Anton. "Minä tiedän, -mitä minun tulee tehdä, ja minä haluan vain ensin kuulla teidän -suustanne, että Fink on kohdellut minua halpamaisesti." - -"Hänhän on vapaaehtoinen tarjokas", sanoi herra Jordan, "eikä -hänellä ole oikeutta antaa teidän toimittaa hänen asioitaan, -kaikkein vähimmän sellaisia, jotka koskevat jänisten ja peltopyiden -surmaamista." - -"Se riittää minulle", sanoi Anton, "ja nyt pyydän saada virkkaa -teille, herra Jordan, pari sanaa kahdenkesken." Hän lausui tämän niin -totisen näköisenä, että Jordan vaieten avasi makuuhuoneensa oven -ja lähti hänen kanssaan sisälle. Siellä Anton tarttui prokuristin -käteen, puristi sitä voimakkaasti ja sanoi: "Nyt pyydän teiltä suurta -palvelusta. Lähtekää herra von Finkin puheille ja vaatikaa häntä -minun puolestani huomenna konttorissa kaikkien herrojen läsnäollessa -pyytämään anteeksi minua kohtaan tekemänsä loukkaus." - -"Sitä hän tuskin tehnee", sanoi herra Jordan päätään pudistellen. - -"Jollei hän sitä tee", kivahti Anton kiihkeästi, "niin haastakaa -hänet sitten taistelemaan kanssani miekalla tai pistoolilla." - -Jos herra Jordanin nähden hänen mustetolpostaan olisi yht'äkkiä -kohonnut musta sauhu, tuo sauhu sitten tiivistynyt hirvittäväksi -kummitukseksi, kuten vanhoissa saduissa kerrotaan, ja kummitus -viimein karannut hänen kurkkuunsa, niin hän ei olisi voinut siitä -pahemmin hätkähtää kuin nyt kuullessaan sankarimme uhkaavat sanat. -"Lempoko teitä oikein riivaakaan, Wohlfart", hän viimein huudahti kun -kykeni puhumaan; "te tahdotte antautua kaksintaisteluun herra von -Finkin kanssa, joka on mestari käyttämään pistoolia, ja itse olette -vasta puolivuotinen oppilas liikkeessämme -- ei se käy päinsä, se on -aivan mahdotonta." - -"Olen käynyt kimnaasin loppuun ja suorittanut erotutkintoni, ja nyt -olisin ylioppilas, jollen olisi kääntynyt kauppa-alalle! -- Hitoille -koko kauppa-ala, jos minä siinä käyn niin halpa-arvoiseksi, etten -enää voi haastaa vihamiestäni kaksintaisteluun. Minä menen vielä tänä -iltana herra Schröterin puheille ja vaadin eroani", huudahti Anton -leimuavin silmin. - -Herra Jordan katseli tuiki ällistyneenä ennen niin hyväluontoista -oppilastaan, josta nyt äkkiä oli puhjennut hirvittävä jättiläinen. -"Älkäähän toki noin kiivastuko, rakas Wohlfart", hän pyysi -lepytellen, "minä lähden paikalla Finkin puheille, ehkäpä koko juttu -saadaankin hyvällä sovitetuksi." - -"Minä vaadin julkista anteeksipyyntöä konttorissa kaikkien kuullen", -huudahti Anton samaan kiivaaseen sävyyn. - -Tällävälin olisi syrjäisen ollut hauska katsella toiseen huoneeseen -jääneitä herroja. Pix oli älykkään sotapäällikön oveluudella -potkaissut puulaatikon lähelle makuuhuoneen ovea ja istui sillä -näköjään hyvin välinpitämättömänä ja askaroiden vain sikarinsa -kanssa, mutta herra Specht ei voinut pidättyä laskemasta korvaansa -avaimenreijälle. "Ne tulevat taistelemaan pistooleilla", kuiskasi -Specht, ihastuksissaan odotettavista suurista tapauksista ja noin -verrattoman ylevien tunteiden ilmenemisestä. "Saattepa nähdä, -Pix, juttu saa kamalan lopun; meidän kaikkien täytyy olla mukana -hautajaisissa, kukaan ei saa puuttua. Minäpä toimitan asiat niin, -että me naimattomat miehet saamme kantaa ruumista." - -"Kenenkä ruumista?" kysyi Pix herra kummissaan. "Wohlfart se kai saa -henkensä heittää", kuiskutti herra Specht kumealla kalmansävyllä. - -"Joutavia", sanoi herra Pix, "te olette kerrassaan aika narri!" - -"Narri en ole, ja minä pyydän päästä kaikista loukkauksista", -kuiskutti herra Specht julmistuneena, sillä Antonin esimerkki oli -hänellekin antanut terästä rintaan. - -"Älkää kähiskö tuolla tapaa minun korvaani", sanoi herra Pix -järkkymättömänä, "eihän voi kuulla, mitä tuolla sisässä puhutaan." -Mutta samassa tuokiossa avautuikin väliovi, herra Specht juoksi -akkunaan tuijottamaan välinpitämättömän näköisenä pimeään sadeyöhön, -mutta Pix kävi puristamaan Antonin kättä ja julisti, että hän oli -kerrassaan kelpo mies, ja että maaseutuosasto oli kokonaisuudessaan -hänen puolellaan. -- Herra Jordan lähti alikertaan Finkin puheille, -mutta palasi kohta takaisin ilmoittaen, että tämä ei ollut kotosalla. -Todennäköisesti jokey istui mitään pahaa aavistamatta jossain -viinituvassa. Tuon ikävän sanoman saatuaan Anton sanoi: "Minä en jätä -asiaa huomiseksi, minä kirjoitan hänelle kirjeen ja annan palvelijan -laskea sen hänen pöydälleen." - -"Älkää toki niin tehkö", pyysi herra Jordan, "nyt olette vielä -liiaksi kiivastunut." - -"Olen aivan rauhallinen", vastasi Anton palavin poskin; "enkä -minä kirjoita hänelle muuta kuin aivan välttämättömimmän. Teitä, -hyvät herrat, pyydän visusti vaikenemaan kaikesta, mitä nyt olette -kuulleet." - -Sen toiset lupasivatkin. Sitten Anton lähti omaan huoneeseensa -ja kirjoitti kirjeen, jossa hän huomautti herra von Finkille, -kuinka väärin tämä oli menetellyt, ja antoi hänen vapaasti valita, -tahtoiko hän sapelilla vai pistoolilla korjata Antonin loukatun -itsetunnon entiselleen. Kirje olisi tehnyt kunniaa mille nuorelle -aatelismiehelle hyvänsä, ja se toimitettiin Finkin pöydälle -vahatangon viereen, sittekun herra Specht ensin oli portailla -teroittanut palvelijan mieleen, että tämä samalla maalaisi liidulla -kolme suurta huutomerkkiä pöydänlevyyn, jotta kirje paremmin -kiinnittäisi sisääntulijan huomiota. Anton pysytteli lopun iltaa -huoneessaan, jossa hän käveli kiihtyneenä edestakaisin, vuoroon eläen -uudelleen muistissaan kärsimänsä loukkauksen, vuoroon kuvitellen -draamallisia kohtauksia odotettavasta kaksintaistelusta -- sanalla -sanoen kokien mielessään koko sen järisyttävän tunnelma-asteikon, -joka kummittelee jokaisen poika paran sielussa kaksintaistelun edellä -käyvinä hetkinä. - -Tällävälin oli liikkeen koko henkilökunta kokoutunut suureen -sotaneuvotteluun herra Jordanin huoneeseen. Koska herrat Pix ja -Specht olivat vannoneet Antonille vaitioloa, rajoittuivat he tekemään -niin salaperäisiä ja synkeitä viittailuja, että kaikki toiset -rupesivat pelkäämään kamalan murhateon tapahtuneen tahi ainakin kohta -tapahtuvan, kunnes herra Jordan vihdoin otti puheenvuoron. "Koska -tämä riitajuttu on meidän kaikkien tiedossa ja koskee tavallaan -meitä kaikkia, niin on parasta, että keskustelemme siitä yhteisesti -ja koetamme kaikki tehdä parhaamme, jotta ikävistä seurauksista -vältyttäisiin. Minä olen valveilla siksi kunnes Fink palaa kotiin, -ja käyn kohta puhelemaan asiasta hänen kanssaan. Kuitenkin minun -täytyy myöntää Wohlfartin käyttäytyneen niin mielevästi, kuin -sellaiselta kokemattomalta nuorukaiselta suinkin voi odottaa." -Kaikki toisetkin yhtyivät innokkaasti samaan mielipiteeseen. Sitten -joutuivat tullitoimitsija Birnbaum ja herra Specht vilkkaaseen -sananvaihtoon kaksintaistelun eri muodoista, ja herra Specht väitti -kivenkovaan, että ammuttaessa nenäliinan yli piti taistelijoilla olla -silkkihuivi silmillään ja heitä oli ensin pyöräytettävä paikoillaan, -kunnes erotuomari antoi kepinkopautuksella merkin, jolloin heidän -oli lupa ampua mihin suuntaan vain tahtoivat. Herra Baumann erosi -ensimmäisenä varkain seurasta ja hiipi Antonin luo, puristeli -hartaasti hänen kättään ja pyyteli sydämeenkäyvästi, ettei hän toki -parin karkean sanan takia suistaisi kahta ihmishenkeä kuolemaan ja -kadotukseen. Hänen viimein poistuttuaan Anton keksi pöydällään pienen -uuden testamentin avattuna ja lehden taivutetuksi hiirenkorvalle -kohdalta, johon oli alleviivattu sanat: "Siunatkaa niitä, jotka -teitä kiroilevat." Anton ei kuitenkaan ollut siinä mielentilassa, -että häntä olisi haluttanut seurata tuota ohjetta. Mutta hän istahti -kuitenkin kirjan ääreen ja luki siitä kappaleita, joita muinen hyvä -äitinsä oli opettanut hänen ulkoa lausumaan. Hänen mielensä pehmeni -ja tyyntyi, ja tässä mielentilassa hän kävi levolle. - -Illan kuluessa levisi huhu jostakin hirveästä tapauksesta vanhan -talon kaikkien avaimenreikien, rakojen ja huoneiden läpi. - -Sabine oli aarrekammiossaan. Se oli huone, joka olisi ollut käymätön -vieraskamariksi, mutta jokaisen perheenemännän sydäntä se olisi -lämmittänyt. Seinillä oli valtaisia kaappeja tammi- ja pähkinäpuusta -kauniin upotekoristein, keskellä lattiaa seisoi iso kiemurajalkainen -pöytä ja sen ympärillä moniaita vanhoja nojatuoleja. Avoimista -kaapeista helotti lampunvalossa näkyviin lukemattomia damastisia -pöytäliinoja, jykeviä torneja käsi- ja suuliinoja, alus- ja muita -liinavaatteita, kirjavia korukankaita, hopeamaljoja, aistikkaita -posliini- ja fajanssiastioita enemmän kuin kolmen sukupolven -ajoilta. Ilman täytti se voimakas tuoksu, joka lähtee ikivanhasta -laventelista, hajuvesistä ja pesusta juuri tulleista liinavaatteista. -Täällä oli Sabine yksinvaltias. Hän ei mielellään nähnyt ketään -syrjäistä tässä huoneessa; omin käsin hän otti kaapeista esiin, -mitä kulloinkin tarvittiin, ja itse hän talletti sinne, mitä -pesusta saapui; vain vanhan uskopalvelijan etuoikeutena oli auttaa -häntä raskaina työpäivinä, ja välistä sai tämän ajutantti Karl -Sturm kirjoitella komeasti tekstattuja numeroita ruusunpunaisille -pahvipalasille, joille pesuun pannessa kunkin eri lajin lukumäärä -merkittiin. - -Tänä iltana Sabine seisoi vielä sangen myöhäisenä hetkenä pöydän -ääressä, jolle oli pinottu kukkuroittain pesusta äsken saapuneita -valkeita vaatekappaleita; hän etsi hienojen damastiliinojen -numeroita, laski ja lajitteli pöytä- ja suuliinoja, sitoi niitä -ruusunpunaisilla nauhoilla isoiksi nipuiksi ja ripusti numerokortit -kunkin sivuun. Välistä hän piti jotakin kappaletta valoa vastaan ja -katseli ihaillen kauniita valkoisia korukuvioita, joita kankurin -taito oli loihtinut kankaaseen. Toisinaan taas lennähti synkkä varjo -hänen kasvoilleen, kun hän eräissä hienonhienoissa suuliinoissa keksi -pieniä reikiä, kolme tai neljä aina vierekkäin. Vihdoin hän huusi -palvelijan paikalle. "Ei tätä enää voi sietää, Frans, taas on n:ssa -24 kolme suuliinaa puhkottu haarukalla reiällisiksi. Joku herroista -pistelee huvikseen reikiä pöytävaatteisiin! Sellaista ei meillä toki -luulisi tapahtuvan. -- Kukahan herroista onkaan niin säälimätön? Joku -nuoremmista sen täytyy olla", lisäsi Sabine tuimasti. - -"Herra von Fink se on", valitti palvelija; "hän työntää syödessään -joka kerta haarukkansa kahdesti suuliinan läpi. Joka kerta kun tuon -huomaan, tunnen ihan pistoksen sydämessäni, neiti Sabine. Mutta enhän -minä voi siitä huomauttaa herra von Finkille itselleen." - -Sabinen pää kallistui puhkottujen suuliinojen yli. "Arvasinhan -minä, että hän se oli", hän huoahti. -- "Mutta niin ei saa jatkua. -Minä annan herra von Finkiä varten oman erityisen numerosarjan, -se meidän täytyy uhrata, kunnes sopivassa tilaisuudessa häntä voi -pyytää luopumaan vallattomista kujeistaan." Hän kävi kaapin luo ja -rupesi etsimään sopivata numeroa. Valinta oli vaikea. Karkeista -suuliinoista hän voi surutta kadottaa jonkin tusinan, mutta hienoista -oli jok'ainut kappale kallis hänen sydämelleen; muuan laji varsinkin. -"Tämä menköön piloille", sanoi hän viimein murheellisesti; "tästä -lajista puuttuukin muuten yksi tusinasta." Hän silmäsi vielä kerran -liinaan kudottua koristeaihetta, kukkakiehkurain lävitse astelevia -pienoiskokoisia riikinkukkoja, ja laski koko sarjan palvelijan -käsivarrelle. "Herra von Fink ei saa muita suuliinoja käytettäväkseen -kuin nämä", hän sanoi käskevästi. - -Frans viivytteli lähteä. "Hän on makuukamarissaan polttanut -akkunaverhonkin piloille", sanoi hän levottomasti. "Toista puolta ei -voi enää ollenkaan käyttää." - -"Ja ne verhot olivat aivan uudet", vaikeroi Sabine. "Ottakaa -huomisaamuna ne alas. -- Mitä teillä vielä on sydämellänne, Frans? -Onko vielä jotain tapahtunut?" - -"Ah, neiti", vastasi vanha palvelija salamyhkäisesti, "tuolla -piharakennuksessa ovat asiat ihan hullusti. Herra von Fink on pahoin -loukannut herra Wohlfartia, tämä on raivoissaan, ja seurauksena tulee -olemaan kaksintaistelu, sanoo herra Specht. Herrat pelkäävät suurta -onnettomuutta tapahtuvaksi." - -"Kaksintaisteluko?" huudahti Sabine, "ja Finkin ja Wohlfartin -kesken?" -- Hän pudisti epäillen päätään. "Te olette arvatenkin -käsittänyt herra Spechtin väärin", hän lisäsi hymyillen. - -"Ei, neiti Sabine, täyttä totta se tällä kertaa on. Varmasti tulee -käymään onnettomasti, herra Wohlfart meni äsken ohitseni aivan vihan -vimmoissa, eikä hän edes ole koskenut teehensä." - -"Eikö veljeni ole vielä tullut kotiin?" - -"Hän tulee tänään hyvin myöhään, hän on komitean istunnossa." - -"Hyvä on", päätti Sabine keskustelun. "Te ette saa tästä asiasta -puhua kellekään, kuuletteko, Frans?" - -Hän istahti jälleen pöydän ääreen, mutta damastiliinat olivat -unhottuneet hänen mielestään. Hän tuijotti jäykin katsein akkunasta -pihan yli Finkin akkunoihin. "Hän puhkoo suuliinat", valitti hän -hiljaa, "eikä hän varmastikaan saa tunnonvaivoja, vaikka kävisi -puhkomaan ihmisrintaakin! Tämä siis oli Wohlfart paran suruna tuonaan -päivällä! -- Hän tuli meidän luoksemme, tuo raju vieras, kuin -myrskytuuli, joka ravistelee kukkivaa pensasta; missä hän sitä vain -koskettaa, putoavat kukkaset kuolleina maahan. Hänen koko elämänsä -on pelkkää kiihkoa, pauhua ja sekasortoa. Ken häntä vain lähestyy, -sen hän tempaa mukaan hurjaan tanssiinsa. Minutkin, ah, minutkin! -Sinä ylpeä ja uskalias henki, minunkin sieluni sinä olet pannut -kuohuksiin. Minä kamppailen vastaan, taistelen joka päivä hänen -lumoaan vastaan, mutta yhä se vain minut kiehtoo. Niin kaunis, niin -loistava, niin eriskummallinen kuin hän on! Hän suututtaa minua joka -päivä, ja kuitenkin minun täytyy joka päivä häntä ajatella, huolehtia -hänestä, surra hänen takiaan. Oi äitini, tässä kohden minä viimeistä -kertaa istuin sinun jalkaisi juuressa, tässä sinä luovutit minulle -talon avaimet! Sinä laskit kätesi siunaten minun sydämelleni. 'Taivas -varjelkoon sinua kovista kohtaloniskuista', sinä sanoit itkien ja -suudellen minua. Suojele nyt tytärtäsi, rakkahin äiti, sinä minun -esikuvani kaikessa, mielevässä järkevyydessä, talosi kunnollisessa -hoidossa, totisessa velvollisuudentunnossa; suojele minua omaa kovin -sykkivää sydäntäni vastaan. Tee minut lujaksi häntä vastaan, hänen -houkuttelevaa nauruaan ja hänen vallatonta pilantekoaan vastaan." - -Näin Sabine rukoili. Kauan hän istui juhlallisesti neuvotellen talon -hyvien henkien kanssa, sitten hän viimein pyyhki vedet silmistään ja -rupesi päättäväisesti jälleen laskemaan damastiliinoja ja pinomaan -niitä hyllyille. - - * * * * * - -Anton oli jo riisuutunut ja aikoi sammuttaa kynttilän, kun ovelta -kuului voimakas koputus ja sisään astui se mies, jota hän kaikista -kuolevaisista tänä hetkenä olisi vähimmin osannut odottaa. Se oli -herra von Fink, jolla oli tavallinen huoleton ryhtinsä ja ratsupiiska -kädessä. - -"Ah, joko olette vuoteessa", virkkoi jokey ja kävi hajareisin -istumaan lähellä olevalle tuolille; "älkää antako tuloni olla -häiriöksi! Te olette kirjoittanut minulle hyvin tunteellisen kirjeen, -ja Jordan on kertonut minulle lopun. Tulen nyt suullisesti vastaamaan -teille." - -Anton oli vaiti ja silmäili pielukseltaan synkein katsein -vastustajaansa. "Te olette täällä kaikki niin perin hyväavuista ja -arkaluontoista väkeä", jatkoi Fink ja läimäytti ratsupiiskallaan -tuolinjalkaan. "Mieleni on paha, että panitte sanani niin kovin -sydämellenne, mutta minua ilahuttaa nähdä teidät niin päättäväisenä. -Te olette yksin siivosta Jordanistakin tehnyt oikean ihmissuden", hän -lisäsi hymyillen. - -"Ennenkuin sen enempää kuuntelen puhettanne", sanoi Anton nyreästi, -"täytyy minun tietää, aiotteko selittää loukkaavan käytöksenne minua -kohtaan toisten herrain läsnäollessa. Minä en tiedä, tyytyisikö joku -toinen kunnianasioihin enemmän perehtynyt tuollaiseen selitykseen -niin raskaan loukkauksen kärsittyään. Mutta minä tunnen itsessäni, -että minun täytyisi siihen tyytyä." - -"Silloin te tunnette aivan oikein", sanoi Fink ja nyykäytti päätään; -"voitte olla siihen aivan tyytyväinen." - -"Tahdotteko siis huomenna antaa minulle tuon selityksen?" kysyi Anton. - -"Miksikäs en", sanoi Fink välinpitämättömästi; "eihän minulla ole -erityistä halua ampua teitä. Annan kernaasti toiminimen kaikkien -kirjeenvaihtajien ja prokuristin kuullen sellaisen selityksen, että -te olette sangen järkevä ja toivorikas nuorukainen, ja että minä -olen tehnyt väärin loukatessani miestä, joka on minua nuorempi ja --- suokaa anteeksi käyttämäni sana -- joka on minua hyvin paljon -kokemattomampi." - -Sankarimme kuuli nuo sanat hyvin sekavin tuntein. Hänen sydämensä -keveni melkoisesti; mutta Finkin pöyhkeä käytös oli omiaan uudelleen -suututtamaan häntä, ja nousten vuoteessa istualleen hän sanoi hyvin -päättäväisellä sävyllä: "Tuollainen selitys ei minua vielä täysin -tyydytä, herra von Fink." - -"Katsoppas vain", sanoi Fink; "mitä sitten vielä vaaditte?" - -"Te ette ole mieleeni tänäkään hetkenä", sanoi Anton. "Olette jälleen -minua kohtaan epäkohteliaampi kuin vieraalle on soveliasta. Tiedän -kyllä, että olen vielä hyvin nuori ja että varsin vähän tunnen -maailmaa, ja uskon teidän olevan monessa asiassa minua etevämmän; -mutta juuri senvuoksi olisi teidän puoleltanne kauniimmin tehty, jos -käyttäytyisitte ystävällisemmin ja suopeammin minua kohtaan." Anton -lausui nämä sanat liikutettuna, minkä hänen vastustajansa hyvin -huomasi. Fink ojensi suopeasti kätensä vuoteen yli ja sanoi: "Älkää -nyt enää pahoitelko, vaan antakaa minun puristaa kättänne." - -"Antaisin kernaasti", huudahti Anton yhä syvemmin liikutettuna, -"mutta en vielä voi! Sanokaa minulle ensiksi, että te ette sen vuoksi -pidä tätä riitaa pelkkänä pilana, että ajattelette minun olevan kovin -nuoren ja mitättömän teidän rinnallanne, tahi siksi että te olette -aatelismies ja minä en." - -"Kuulkaapas nyt, mestari Wohlfart", sanoi Fink, "tehän panette -aivan puukon kurkulleni. Mutta koska te puhtoisessa valkeassa -paidassanne näytätte niin tuiki viattomalta, niin tahdon taipua ja -alistua pakkosovintoon teidän kanssanne. Mitä minun saksalaiseen -aatelisarvooni tulee, niin noin paljon annan sille arvoa" -- hän -näpsäytti sormiaan -- "se on minulle jokseenkin samanarvoinen kuin -pari kiiltonahkasaappaita tai kelpo hansikkaat. Mutta mitä minun -hienotuntoisuuteeni teidän nuorekkaisuuteenne ja liikeoppilaan -toivorikasta asemaa kohtaan tulee, niin pitänee minun ainakin -tunnustaa, että kaiken sen perusteella, mitä tänä iltana olen teistä -tullut tuntemaan, tahdon vast'edes jokaisen uuden riidan syttyessä -antaa teille tyydytystä millä murha-aseilla vain haluatte. Siihen -te voitte tyytyä." -- Tämän lohdullisen selityksen annettuaan Fink -tarjosi sankarillemme toistamiseen kätensä ja lisäsi: "Kas nyt on -asia järjestetty, lyökää tuohon käteen." - -Anton ojensi kätensä tarjottuun käteen, ja jokey puristi sitä -voimakkaasti ja sanoi: "Olemme tänään olleet niin avomieliset -toisiamme kohtaan, että meidän on parasta tehdä loppu sen enemmistä -puheista, muuten uupuvat meiltä puheenaiheet kesken. Nukkukaa hyvin -nyt, huomenna sitten enemmän." Näin sanoen hän otti lakkinsa, -nyykäytti päätään ja lähti kilisevin kannuksin ulos ovesta. - -Totta puhuen Anton oli niin mielissään tästä ikävän jupakan -odottamattoman rauhallisesta selviämisestä, ettei hän tahtonut -pitkään aikaan saada unen päästä kiinni. Herra Baumann, jonka -makuuhuone oli seinän takana, ei voinut Finkin poistuttua -pidättyä koputtamasta seinään ja siten onnitella sankariamme -hänen menestyksensä johdosta, ja Anton kiitti osanottavaisuudesta -samanlaisella koputuksella. - -Seuraavana aamuna oli henkilökunta kokoutunut konttoriin -neljännestuntia ennen johtajan tuloa. Fink saapui viimeisenä ja -lausui kovalla äänellä: "Vienti- ja maaseutuosaston arvoisat lordit -ja gentlemanit, minä kohtelin eilen herra Wohlfartia tavalla, joka -nyt, kun olen oppinut hänet tarkemmin tuntemaan, surettaa minua -syvästi. Minä annoin jo eilen hänelle asianmukaisen selityksen, ja -pyydän vielä tänään teidän läsnäollessanne häneltä toistamiseen -anteeksi. Samalla kertaa pyydän huomauttaa, että kelpo Wohlfartimme -on tässä kiistassa käyttäytynyt kerrassaan kunnioitettavasti, ja että -minä olen iloinen tullessani hänen kanssaan lähempiin tekemisiin." -Koko konttori hymyili, Anton kävi Finkin luokse ja puristi uudestaan -hänen kättänsä, herra Jordan puristi kummankin käsiä, ja siten oli -asia sovittu ja haudattu. - -Mutta ilman jälkiseurauksia se ei kuitenkaan mennyt. Kadunvartiseen -rakennukseen levisi huhun siivillä myöskin tieto Finkin rehellisestä -syynsovituksesta ja riidan rauhallisesta ratkeamisesta. Ja kun -Anton Finkin rinnalla ilmestyi päivällispöytään, kohdistuivat -molempain naisten katseet häneen täynnä osanottoa ja ystävällistä -uteliaisuutta, eikä johtajakaan lainkaan salannut suopeata hymyään. -Mutta myöskin Finkiin kohdistui Sabinen kosteana loistava katse, -ja aina kun neitonen häneen katsahti, näytti hän tahtovan pyydellä -anteeksi jotain suurta vääryyttä. - - * * * * * - -Konttoriherroihin nähden Wohlfartin asema kerrassaan muuttui, -kaikki osottivat hänelle kunnioitusta, jollaista muuten oppilaalle -ei yleensä osoteta; herra Specht julisti kaikille tuttaville -liikeapulaisille -- ja hänen tuttavapiirinsä ei ollutkaan pieni -- -että Anton oli uudenaikainen Bayard [kuuluisa ranskalainen ritari, -"peloton ja nuhteeton", keski- ja uudenajan vaiheilla], Europan -viimeinen ritari, peljättävä sotauros kontokurantin maailmassa; -herra Liebold kävi kerrassaan rohkeaksi väitöksissään, huomatessaan -että Anton oli hänen puolellaan; ja yksinpä herra Pixkin pani -tästä päivästä lähtien ilmeistä arvoa kasvattiinsa, luotti hänen -vaarinottoihinsa ison vaa'an kielen heilahteluista yhtä lujasti kuin -omiinsa, jopa toisinaan uskoi hänen hoiviinsa mustan siveltimenkin, -tuon valtansa valtikan ja herruutensa hirvittävän tunnusmerkin. - -Mutta suurin muutos kumminkin tapahtui Antonin suhteessa Finkiin -itseensä. Muutamia päiviä riidan ja sen rauhallisen ratkaisun -jälkeen, kun Anton kiipesi jokeyn kintereillä takarakennuksen -portaita ylös, pysähtyi Fink käytävässä ja kysyi: "Ettekö tahdo käydä -minun luokseni? Teidän pitää tänään olla minun vieraani ja maistella -sikareitani." - -Ensi kertaa astui Anton vapaaehtoisen tarjokkaan kynnyksen yli ja jäi -ihmeissään seisomaan ovipieleen, sillä huone näytti hänestä hyvin -oudolta. Muhkeat huonekalut seisoivat sikinsokin lattialla, lattiata -peitti paksu matto, pehmeä kuin sammalmätäs, ja huolestuneena huomasi -siisteydestä tarkka sankarimme, että paksulta sikarintuhkaa oli -pudoteltu maton komeille kukkaiskuvioille. Yhdellä seinällä oli -iso asekaappi, ja sen yläpuolella riippui vierasmallinen satula -ja naulanpainoiset hopeakannukset; toista seinää peitti yhtä iso, -kallisarvoisesta puulajista tehty kirjakaappi, täynnä ruskeihin -nahkakansiin sidottuja kirjoja, ja sen päälle oli levitetty -suunnattoman ison linnun musta siipipari, joka ulottui yhdestä -huoneennurkasta toiseen. - -"Mikä joukko kirjoja teillä onkaan!" huudahti Anton ihastuneena. - -"Ne ovat muistoja maailmasta, jossa minun ei ole enää sallittu elää", -sanoi Fink. - -"Entä nuo siivet, ovatko nekin teidän muistojanne?" - -"Ovat, herraseni, ne ovat kondorin siivet, kuten näette, minä -ylpeilen sellaisesta metsästyssaaliista", vastasi Fink ja ojensi -sikarilaatikon Antonille. "Painakaa puuta, Wohlfart, tarinoikaamme -vähäsen, jotta saan nähdä, oletteko te sellainen mainio seuranpitäjä, -joksi herra Specht teitä kehuu." Hän lykkäsi jalallaan ison -nojatuolin lähemmäksi Antonia. Tämä istahti sen mukaville pieluksille -ja puhalsi sikarista sinisiä savuja kattoon, Finkin käydessä -hääräilemään hopeisen teekeittiön luona. Sitten isäntä heittäytyi -pitkäkseen sohvalle ja sanoi: "Te olitte tuonaan hyvin minun -mieleeni, Wohlfart, ymmärrättekö te mitään hevosista?" - -"En yhtään", Anton vastasi. - -"Olettekos metsästäjä?" - -"En sitäkään." - -"Entä harrastatteko musiikkia?" - -"Sangen vähän." - -"No mutta hitoilla, mitä inhimillisiä ominaisuuksia teillä sitten -onkaan?" - -"Teidän mielestänne tuskin mitäkään", vastasi Anton hiukan ärtyneenä. -"Minä voin rakastaa ihmisiä, jotka minua miellyttävät, ja luulen -että voin olla uskollinen ystävä; mutta jos joku kohtelee minua -ylimielisesti, niin suutun." - -"Jo riittää", sanoi Fink, "siltä taholta teidät jo tunnenkin. -Alottelijaksi ei ensi esiytymisenne ollut niinkään kehno. -Huomaanpa teissä olevan rotuverta. Antakaahan kuulla, mitä muuta -te olette. Mistä kuolevaisten ihmisten heimosta olette lähtöisin, -ja mikä kohtalon oikku teidät on paiskannut tähän murheelliseen -poljinmyllyyn, jossa jokainen lopuksi jauhetaan kasaksi pölyä ja -alistuvaisuutta, sellaiseksi kuin Liebold tai parhaassa tapauksessa -käin tuo täsmällinen Jordan?" - -"Hyväntahtoinen kohtalo se kuitenkin oli", vastasi Anton ja rupesi -kertomaan kodistaan ja vanhemmistaan. Lämpimin värein hän kuvasi -pientä piiriä, jossa hän oli kasvanut, kouluaikansa seikkailuja -ja eräitä hullunkurisia Ostraun tyyppejä, joiden kanssa hän oli -seurustellut. "Ja minä pidän sitä suurena onnena, jota te sanoitte -onnettomuudeksi", hän päätti puheensa, "koska se johti minut tänne." - -Fink nyökkäsi hyväksyvästi ja sanoi: "Lopultakin on suurin erotus -teidän ja minun välillä se, että te olette tuntenut äitinne, mutta -minä en. Muuten on jokseenkin samantekevää, minkälaisessa pesässä -ihminen kulloinkin kasvaa -- melkein missä oloissa hyvänsä voi -kehittyä kelpo mieheksi. -- Olen tuntenut paljon ihmisiä, jotka ovat -paljon vähemmällä lemmellä kiintyneet isänkotiinsa kuin te." - -"Te olettekin nähnyt maailmaa niin laajalta", sanoi Anton -hienotunteisesti. "Kertokaappas, pyydän, kuinka te oikein jouduitte -kulkemaan maailmaa niin avaralta." - -"Se kävi sangen yksinkertaisesti", alotti Fink. "Minulla on New -Yorkissa setä, joka on sikäläisen pörssin ylimyksiä. Tämä ukkeli -kirjoitti minun ollessa nelitoistavuotias isälleni, että minut -piti panna kääreeseen ja lähettää meren yli hänen luokseen, koska -hänellä oli aikomus tehdä minut perillisekseen. Isäni oli siksi -etevä kauppias, että hän paikalla noudatti kehoitusta. New Yorkissa -minusta tuli sitten aika villitty pikku veijari ja vetelehtijä, minä -hulluttelin kaikella mahdollisella tavalla, pidin kokonaisen tallin -rotuhevosia siinä iässä, jolloin täällä kiltit mammanpojat vielä -syövät voileipää avoimella kadulla ja leikkivät paperileijoilla. -Minä ylläpidin laulajattaria ja tanssijattaria ja pahoinpitelin -valkoisia ja mustia palvelijoitani potkuilla ja tukistamisilla -siihen määrään, että sedälläni piti olla aina kukkaro avoinna -maksaakseen vahingonkorvausta noille vapaan maan kansalaisille. -Omaiseni olivat tempaisseet minut kodistani kysymättä lainkaan -minun mieltäni ja tunteitani; sen vuoksi minäkin välitin sangen -vähän heidän tunteistaan. Ja muuten kävi niin, että mitä julkeammin -minä hulluttelin, sitä enemmän sain rahoja tuhlatakseni. Olin -piankin pahamaineisin kaikista nuorista hulttioista, jotka siellä -valtameren toisella puolella matkivat täkäläisen ylhäisön pahoja -tapoja. Eräänä syntymäpäivänäni tulin kotia kello kuudelta aamulla -pieniltä illallisilta, joilla olin jostakin oikusta leikitellyt -kylmän ja kainon nuorukaisen osaa eräitä sangen mukautuvaisia -naikkosia kohtaan, ja kotimatkalla selkenivät ajatukseni sen verran -että tajusin, että joko tästä elämästä täytyi tulla loppu tahi -tuli minusta itsestäni loppu. Sen sijaan että olisin mennyt kotia, -meninkin satamaan, ostin matkalla merimiesvaatteet ja puin ne ylleni; -ja ennenkuin puolipäivän hetki löi, olin jo laivapoikana matkalla -isovatsaisessa englantilaisessa laivassa ulos merelle. Purjehdimme -muutamia tuhansia peninkulmia Kap Hornin ympäri ja mantereen toista -puolta jälleen ylöspäin. Valparaisoon tultuamme selitin kapteenille -olevani kiitollinen laivamatkasta, kestitsin koko miehistön -juhlallisesti ja hyppäsin satamassa maihin, taskussani parikymmentä -dublonia [espanjalainen kultaraha, arvoltaan noin 25 mk], joilla -päätin alkaa omintakeisen elämän. Tapasinkin kohta ymmärtäväisen -miehen, joka vei minut maatilalleen, missä lehmipaimenena ja -ratsastustaiteilijana niitin jonkin verran laakereita. Oleskelin -siellä puolisentoista vuotta ja viihdyin aika hyvin, minua kohdeltiin -jonkinlaisena palvelevaisena vierasystävänä, minä rakastuin, minun -metsästysonneni ja hurjat ratsastusseikkailuni herättivät ihailua --- mitäpä muuta voin pyytääkään? -- Mutta kaikki liha on ruohoa, -ja kaikki maallinen ilo katoavaista. Meillä oli juuri suuret -syysteurastukset, minä olin ahkerassa puuhassa saattaessani ratsain -nautoja ruohoaavikolta teurashuoneen portille, kun kesken kaikkea -juhlaamme karautti kaksi hallituksen virkamiestä. Nämä kohtelivat -minua samalla höyliydellä kuin minä itse jotain nuorta hiehoa, -ottivat minut ratsuineni keskeensä ja kuljettivat minut jalustensa -välissä täyttä nelistä pääkaupunkiin. Siellä minut luovutettiin -Yhdysvaltain konsulin käsiin, ja kun setäni oli pannut taivaan ja -hornan vallat liikkeelle saadakseen vainua jäljistäni, ja kun isäni -lähettämästä pitkästä kirjeestä totesin, että tämä vanha herra -todella hätäili katoamiseni takia, niin päätin tehdä hänen mielikseen -ja palata kotia. Neuvottelin konsulin kanssa ja lähdin seuraavalla -laivalla Europpaan. Palattuani tälle vanhalle lantatunkiolle selitin -isälleni, etten tahtonut ruveta kauppiaaksi vaan maanviljelijäksi. -Siitä joutui toiminimi Fink ja Becker aivan suunniltaan, mutta minä -pysyin lujana päätöksessäni. Vihdoin teimme jonkinlaisen rauhallisen -pakkosopimuksen. Minä lähdin ensiksi eräälle Pohjois-Saksan -maatilalle oppimaan ammattia, sen jälkeen minun piti jokunen vuosi -työskennellä jossakin konttorissa, jonka kautta minun oikkujeni -toivottiin talttuvan. Siten jouduin tähän luostariin. Mutta turhaa -vaivaa tuo kaikki on. Minä teen isäni mieliksi ja istun täällä, koska -huomaan ukkelin minusta suotta murehtivan, mutta minä pysyn täällä -vain siksi kauan, että hän huomaa minun olevan oikeassa. Sitten -rupean todenteolla maanmieheksi." - -"Ostatteko itsellenne täällä tilan?" kysyi Anton uteliaana. - -"En toki, herraseni", vastasi Fink, "sitä en tahdo. Minusta on -mieluisampaa saada ratsastaa aamunkoitosta puolipäivään saakka -törmäämättä välillä tilukseni rajapyykkiä vastaan." - -"Aiotte siis palata takaisin Amerikkaan?" - -"Sinne tai jonnekin muuanne, minä en ole perso valitessani maanosain -välillä. Siihen saakka elän tässä luostarissa kuin mikäkin munkki, -kuten itse voitte nähdä", sanoi Fink nauraen ja kaasi isosta pullosta -rommia lasiin, lisäsi vähemmän määrän toisia aineksia, sekoitti -juomaa lusikalla ja kulautti Antonin salaiseksi kauhuksi koko tulisen -sekoituksen makoiseen suuhun. "Hei, ottakaappas oppia, naapuri", hän -huusi ja työnsi pullon Antonille, "laittakaa itsellenne mieleisenne -sekoitus ja käykäämme sitten tarinoimaan hauskasti, niinkuin hyvien -toverien ja sovinnon tehneiden vihamiesten tulee." - -Siitä illasta lähtien Fink kohteli nuorta sankariamme ystävyydellä, -joka erosi suuresti hänen liikkeen toisia herroja kohtaan -osottamastaan huolettomasta käytöksestä. Sanalla sanoen Antonista -tuli luostarissa kituvan munkkiparan suosikki, usein huusi Fink -hänet huoneeseensa, eikä hän itsekään kammoksunut nousta kolmanteen -kerrokseen keltaisen kissan pyhäkköön, milloin hänelle pisti päähän -viettää iltansa kotona. Niin ei tosin usein sattunut; Anton pani -piankin merkille, että hänen uusi ystävänsä oli kaupungilla hyvin -tunnettu henkilö, josta paljon puhuttiin, että hän elämäniloisen -nuorison keskuudessa hallitsi täydellisenä hirmuvaltiaana, ja että -hän oli mieluinen ja tunnustettu johtaja ja makuneuvos ratsastus- ja -metsästysretkillä ja muilla enemmän tai vähemmän hyödyllisillä -toimialoilla. Hän oli nuori, reipas aatelismies, häntä pidettiin -suunnattoman rikkaana ja hän oli mestari kaikessa, mikä vain oli -jossain yhteydessä hevoskavioitten, kiväärinpiipun tahi kullatun -teelusikan kanssa; ja ennen kaikkea hänen valtansa perustui siihen -ominaisuuteen, että hän kohteli jokaista, joka hänen läheisyytensä -joutui, jonkinlaisella puolittain ivallisella elämäänkyllästymisen -sävyllä, mikä epäitsenäisten ihmisluonteiden suuressa karjassa on -varmin yli-ihmisen tunnus. Fink oli kaiken tämän johdosta paljon -ulkona seuraelämässä ja palasi usein vasta aamun koittaessa kotia. -Anton kuuli hänen toisinaan tulevan, kun hän itse istui kirjansa -ääressä: hän ihaili ystävänsä, heltymätöntä elämänvoimaa, sillä pari -kolme tuntia levättyään tämä saapui konttoripaikalleen ja työskenteli -koko aamupäivän osottamatta väsymyksen merkkiäkään. Talon ankaraa -järjestystä vastaan Fink rikkoi siinäkin, että hän sanomattomassa -julkeudessaan välistä suvaitsi saapua konttoriin tuntia myöhemmin -kuin toiset ja lähti matkoihinsa ennen työajan päättymistä. Anton ei -voinut arvata, kuuluiko tällainen harmittava itsenäisyys johtajan -mielestä suuriin vai vähäisiin rikkomuksiin. Joka tapauksessa hän -salasi visusti ajatuksensa siitä. - -Siten kului talvi, ja Anton pani pettämättömistä seikoista merkille, -että kevät ja sen jälkeen kesä aikoivat valloittaa maan. Rahtiajurit -eivät enää tuoneet konttoriin lumipalleroita saappaissaan, -vaan sadepisaroita ja ruskeita kengänjälkiä, ja joskus rohkeni -kukkaismyyjätär orvokkikimppuineen ilmestyä väsymättömän seinäkellon -lähettyville. Silloin helotti päivä kirkkaasti ja haastoi riitaa -herra Lieboldin kanssa hänen akkunakomerossaan, silloin saapuivat -tavarainvälittäjät ja kertoivat ihmeellisiä satuja vainioiden -kellertävästä heleydestä, ja vihdoin ilmestyi herra Braunkin -näkösälle, kesän ensimmäinen ruusu napinlävessään. Kokonainen vuosi -oli kulunut siitä, kun Anton oli joutsenparven seuraamana matkannut -lammikon yli. Koko vuoden järkiään hän oli tuota matkaa muistellut. - - -8. - -Yhä vielä oli Veitel Itzigillä yösijansa samassa hiljaisessa -karavaaniseraljissa, johon hän oli kaupunkiin tulonsa päivänä -majoittunut. Jos pitää paikkansa poliisin väite, että jokaisen -ihmisen täytyy olla jossakin kotona, ja se kaikkien säädyllisten -naisten mielipide, että kodin täytyy olla siellä, missä ihmisellä -on vuoteensa, niin oli Veitel Itzig merkillisen vähän kotona. -Kohta kun hän pääsi pujahtamaan pois herra Ehrenthalin liikkeestä, -maleksi hän pitkin katuja, vaaniskeli jokaista nuorta herraa, -jonka voi epäillä tahtovan myydä tai ostaa jotain, ja hänellä -oli taito keksiä tarkalleen itsekunkin ohikulkevan ryhdistä ja -käytöksestä, oliko tämä taipuvainen pieniin kauppoihin vai ei. -Aina oli hänellä jokunen kerskumataaleri taskussa, joita hän osasi -näennäisen huolettomasti helistellä niin houkuttelevasti, että -vain perin tunteeton ihminen voi jäädä välinpitämättömäksi hänen -korvinkuultavasta maksukyvystään. Yhdellä ainoalla silmäyksellä hän -keksi käytetyn takin tai liivin salatuimmatkin viat; hänellä oli -tyhjentymätön määrä lumoavia puheenparsia asiakkaittensa varalle; -periaatteesta hän ei puhutellut edes keskenkasvuista kimnasistiakaan -muuten kuin: "Jos armollinen herra sen kaikkein armollisimmasti -suvaitsee;" hän osasi -- tällaisen kaupanteon ylimpiä hienouksia -halliten -- antaa nöyristeleväisyydelleen hullunkurisen vivahduksen -ja oli voittamaton mestari mitä mauttomimmassa pokkuroimisessa. -Hän sai katinkullalla hieromalla vanhan messingin uljaasti -kiiltelemään ja antoi vanhalle hopealle mitä heleimmän hohteen; -hän oli alati valmis ostamaan vanhoja mustia hännystakkeja -- mikä -tämän alan erikoistuntijain mielestä oli kerrassaan mielettömän -uskaliaisuuden merkki -- hän osasi saada muutamalla harjanvedolla -niiden nukkavierun pinnan kiiltämään kuin uutena, mikä kiilto -kesti parahiksi niin kauan, että nenästä vedetty ostaja ennätti -saada vaatekappaleen viedyksi kotiinsa; tällaiset ostajansa hän -etsi köyhien koulumestarien, rotevakasvuisten rippikoululaisten ja -kisällitointaan alottelevien oppipoikain keskuudesta. Jokaiseen -asiamatkaan, minkä hän teki Ehrenthalin liikkeen puolesta, hän -koetti yhdistää oman persoonallisenkin hyödyn, ja siten hänen -onnistui hankkia itselleen niin laaja asiakaspiiri, että vanhat -harmaapartaiset lumppukauppiaat valtasi keltainen kateus. Eikä hän -rajoittanut kauppatoimiaan pelkästään käytettyjen esineiden ostoon -ja myyntiin, vaikka hän sillä alalla saavuttikin ensimmäiset ja -lukuisimmat riemuvoittonsa. Hän rupesi hevossaksain asiamieheksi, -liittyi yhteistoimintaan häveliäiden koronkiskurien kanssa ja -toimitti sellaisille kunnonmiehille asiakkaita laumottain; -lainailipa hän omiakin rahojaan vaatimatta hienotuntoisuudessaan -sen suurempaa korkoa kuin viisikymmentä sadalta; mutta hän myönsi -vain lyhytaikaisia lainoja ja vastaanotti käteisrahan puutteessa ylen -kernaasti minkälaisia myytäviksi kelpaavia esineitä hyvänsä, käyttäen -silloin omintakeista arviolaskelmaa, jossa hän oli asiantuntija -ja mestari. Sen lisäksi hänellä oli väsymättömyyden hyvä avu; hän -oli jalkeilla aamusta iltaan, juoksi muutamasta groshenista vaikka -kymmenesti saman matkan, iloitsi kuin voittoisa kuningas jokaisesta -valloittamastaan taalerista, ja karkeat sanat -- joita hän usein sai -kuulla -- eivät häneen tehonneet sen enempää kuin vesiryöppy hanhen -selkään. Hän ei suvainnut itselleen vähäisintäkään nautintoa, hänen -ainoa virkistyksensä oli laskea sormillaan kulloinkin käynnissä -olevia voittoja. Ja merkillistä oli, kuinka niukalla ravinnolla -hän tuli toimeen; illallisekseen hän söi leipäpalan, jonka oli -päivällisen aikaan kähveltänyt Ehrenthalin keittiöstä; lasillisen -kaljaa hän ensimmäisenä vuotena kustansi itselleen yhden ainoan -kerran, eräänä kuumana kesäpäivänä, jolloin hän oli avustanut muuatta -tilanomistajaa ostamaan käytetyt vaunut ja jolloin hän oli kahtena -tuntina ansainnut yhtä monta taaleria. Pitovaatteensa hän sai omista -kaupoistaan. Kesät talvet hän kulki mustaan hännystakkiin ja mustiin -verkahousuihin puettuna; huomasipa hän liikehommilleen edulliseksi -ripustaa kullatut kellonperät mustan samettiliivinsä yli, jonka -kautta hän esiytyi kuin ruhtinas muiden lumppusaksojen joukossa; -hänen periaatteenaan -- jota hän kovaäänisesti julisti milloin vain -tilaisuutta sattui -- olikin, että liikemiehen tulee ulkonaiselta -asultaan olla sellainen, että ketään ei hävetä ruveta kauppoihin -hänen kanssaan. Kaikki nämä älykkäät toimenpiteet ja edulliset -asianhaarat auttoivat häntä sellaiseen loistavaan tulokseen, että -ensimmäisen vuoden lopussa hänen kuusi tukaattiaan olivat kasvaneet -hedelmää kolmikymmenkertaisesti. - -Herra Ehrenthalin liikkeessä hänestä piankin oli tullut kerrassaan -korvaamaton jäsen, hänen terävältä silmältään ei välttynyt ainoakaan -henkilö, hevonen tai viljavaunu; jokaisen kerrankin näkemänsä naaman -hän tunsi heti perästäpäin, joka päivä hän osasi kurssilistan ulkoa, -kuten olisi itse ollut valantehnyt pörssivälittäjä. Yhä vielä oli -hänellä juoksupojan enemmän hyödyllinen kuin kunniakas asema, yhä -vielä hän sai harjata Bernhardin saappaita ja syödä päivällisensä -keittiönoven takana; mutta ilmeistä oli, ettei kauankaan kestäisi, -ennenkuin kirjoituspulpetti ja nahkapäällyksinen tuoli herra -Ehrenthalin pienessä konttorihuoneessa tulisivat hänen varsinaiseksi -toimipaikakseen. Tuo tuoli olikin hänen kunnianhimoisten unelmainsa -esine, se merkitsi hänelle samaa kuin toisille ylhäinen sija -paratiisin iloissa. Sillä vieläkään hän ei ollut täysin perehtynyt -herra Ehrenthalin liikkeen syvimpiin salaisuuksiin, yhä vielä -hän sai laputtaa matkoihinsa, kun isännällä oli erityisen tärkeä -liikekeskustelu jonkin asiakkaansa kanssa. Pianpa hän älysi -itsekin, että häneltä vielä puuttui jotakin, ennenkuin hän oli -kypsynyt vastaanottamaan tuon viimeisen kunniasijan; hän käytti -kyllä saksankieltä puheessa erinomaisen kerkeästi, mutta siinä oli -vielä itäinen soinnahdus, enemmän kurkkuääniä kuin kieliopillista -täsmällisyyttä; hän kirjoitti myöskin liikekirjeitä ja laskuja, mutta -kieli oli niissä kompastelevaa, välimerkit puuttuivat tykkänään -ja lausejaksot olivat samanlaisessa yhteydessä keskenään kuin -ylelliset paikat kehnossa kenkärajassa; ja mitä kirjanpidon syviin -salaisuuksiin tuli, oli hän niistä yhtä tietämätön kuin vastasyntynyt -lapsi. Hän kärsi itse suuresti tästä vajavaisuudestaan. - -Majapaikassaan hänestä oli tullut arvohenkilö, itse Löbel Pinkuskin -kohteli häntä harvinaisen tuttavallisesti. Tämä kaunis suhde oli -sekin Veitelin terävän silmän ansiota. Vierastuvassa keksimänsä -ontto seinä oli hänelle aiheuttanut mitä palavinta levottomuutta, -viikkokausia hän oli odotellut sopivaa tilaisuutta päästäkseen -jatkamaan tutkimuksiaan. Viimein hän eräänä sapatti-iltana valitti -voivansa pahoin ja jäi kotiin, kun talonisäntä perheineen ja muine -vieraineen lähti synagogaan. Silloin hänen viimeinkin onnistui -kovertaa seinäkomeron takaseinässä älyämänsä rako isommaksi ja -keksiä sen takana jotakin, mikä oli omiaan saattamaan hänet aivan -kummiinsa. Hän näki ison, likaisen säiliön, joka oli täpö täynnä -arkkuja ja laatikkoja ja mitä houkuttelevimpia irtaimia esineitä. -Miesten ja naisten vaatteita, vuoteita sisuksineen, alus- ja -pöytävaatteita, kangaspakkoja, kirjavia ovi- ja akkunaverhoja -oli sillä kasottain; metalliastioita, ristiinnaulitunkuvia, -ehtoolliskalkkeja, kattokruunuja kimalteli hänen tutkivaan silmäänsä -huoneen puolihämärästä, ja vielä paljon muitakin houkuttelevia -esineitä siellä oli, joiden piirteitä hän ei kyennyt oikein selvästi -näkemään. Tuskinpa Aladdinkaan ihmeluolaan astuessaan joutui niin -kiihkoihinsa kuin Itzig katsellessaan kaapinraosta takahuoneeseen. -Hän juoksenteli ympäri vierastuvan lattiaa ja palasi yhä uudelleen -tähystysraolleen, kunnes kotiväki saapui synagogasta. Hän piti -keksintönsä omana salaisuutenaan, mutta siitä hetkestä lähtien hän -vaaniskeli seinäkomeron lähettyvillä niinkuin kärppä rotanreiän -suulla. Joitakin kertoja hän öiseen aikaan kuuli kolinaa tuosta -naapuritalon salaisesta aarrekammiosta; kerran hänen onnistui kuulla -kuiskailuakin, josta hän pettämättömästi erotti kunnianarvoisen -Pinkuksen möräjävän bassoäänen; ja kerran hän, myöhään kotia -palatessaan, näki naapuritalon kohdalla lastattavan tynnörejä, -arkkuja ja myttyjä pienille vankkureille ja peitettävän valkealla -palttinasuojuksella -- toimenpide, jota jo Sulamith Salomon Korkeassa -veisussa suositti hyödylliseksi, jotta öisin liikkuja ei lankeisi -kuninkaan viinamäenvartijan käsiin. Samana yönä katosi majatalosta -kaksi vaiteliasta vierasta, jotka olivat ilmeisesti Puolasta -kotoisin, palaamatta sinne enää koskaan. Kaikesta havaitsemastaan -Veitel teki sen johtopäätöksen, että hänen isäntänsä piti -jonkinlaista välitysliikettä kaikenlaisilla merkillisillä tavaroilla, -jotka hän pätevistä syistä tahtoi toimittaa matkaan mieluummin -yönhämärissä kuin päivännäöllä. -- Kirkas sisäinen valo puhkesi -paistamaan Veitel Itzigin ihmettelevissä aivoissa. Tavarat menivät -järkiään itäänpäin, ne kuljetettiin salaa rajan yli ja hajautuivat -sitten syvälle laajaan Venäjänmaahan, jopa aina Aasian rajoille asti, -missä vihdoin ahkera kirgiisi herrastelee paidoissa ja nyöritakeissa, -jotka saksalaiset räätälit ovat valmistaneet. Johtavana periaatteena -tässä kaupassa oli, että mikä Saksassa käy pitämättömäksi, se kelpaa -venäläisille. Veitel pani keksintöönsä sellaisen arvon, kuin niin -etevältä liikekyvyltä voi odottaakin, eikä hän siitä viittaillut -isännällekään sen enempää, kuin että tämä huomasi tarpeelliseksi -kohdella häntä erityisen hienotunteisesti. - -Eräänä iltana hedelmällisen päivätyön suoritettua Veitel palasi -majapaikkaan syviin mietteisiin vaipuneena ja astui vierastupaan. -Hän istahti hiljaiseen nurkkaan ja etsi ajatuksissaan sopivaa -kirjanoppinutta, joka pystyisi opettamaan hänelle sujuvan -kirjoitustaidon ja kirjanpidon salaisuudet mahdollisimman vähäistä -korvausta, ehkäpä muuatta vanhaa hännystakkia vastaan, josta hän -ei tahtonut millään ilveellä päästä eroon -- se oli aikoinaan -ollut jättimäisen hautaustoimitsijan hartioilla -- koska sitä -tavallisen kuolevaisen selkään koetellessa liepeet ulottuivat -maahan asti niinkuin itkupajun oksat. Kun hän näihin tuloksettomiin -mietiskelyihin vaipuneena sattui katsahtamaan ylös, näki hän -pöydän ääressä istumassa vieraan, jolla oli kädessä kynä, jota hän -tavantakaa kasteli mustetolppoon; kynämies haasteli hiljaisella -äänellä erään reppurin kanssa ja kumartui tuontuostakin papereittensa -yli -- arvatenkin ikuistaakseen salaisen keskustelun johtopäätöksiä. -Ilmeistä oli, että tuon miehen esivanhemmat eivät olleet Mooseksen -mukana kulkeneet Punaisen meren poikki. Hän oli pienikasvuinen mutta -tanakkatekoinen, vanhanpuoleisissa pyöreissä kasvoissa törrötti -punaisen kiuhtava pystynokka, tukka oli harmahtava ja pörröinen, -ja silmillä oli vanhat terässankaiset rillit, joiden sankoja -hänen oli tuontuostakin tuettava korvain taa, koska ne pitkästä -palvelusajastaan huolimatta jyrkästi kieltäytyivät pysymästä oikealla -paikallaan. Veitel pani merkille, että rillinokkaisella miehellä -oli yllään tavattoman risainen takki, ja että hän tavantakaa -nuuskasi vanhasta tinarasiasta ja loi silloin aina reppuriystäväänsä -omituisen terävän syrjäsilmäyksen, koettaen samalla antaa kasvoilleen -hyväntahtoisen ilmeen, vaikka onnistumatta. Ilmeisesti vieras -oli kirjanoppinut, ja Veitel päätti vartoa, kunnes hänellä olisi -tilaisuutta puhutella niin mainiota miestä. Vihdoin oli virallinen -toimitus lopussa, reppuri sai paperinsa ja laski korvaukseksi -pöydälle kolikon, -- Veitelin haukansilmä keksi sen kahdeksan -groshenin rahaksi -- jonka rillinokka herra välinpitämättömästi -työnsi housuntaskuunsa. Reppuri meni menojaan, vieras jäi -hyväntuulisena, kuten näytti, istumaan paikalleen ja kaasi pienestä -viinapullosta viime tähteet ryyppylasiin. Nyt kävi Veitel hänen -luokseen, pieni herra katsahti häneen epäluuloisesti, mutta kun hän -huomasi Veitelin nöyrän asennon, lennähti luottavainen hymy hänen -punoittaville kasvoilleen ja hän sanoi kireällä äänellä; "Käykää vain -lähemmäksi, nuori ystäväni, te kaiketi tahdotte minulta lainopillista -neuvoa, minä olen valmis palvelemaan teitä." - -Veitel alotti epäröiden: "Jos herra on talon tuttuja, niin tahtoisin -pyytää häneltä jotakin." - -"Antakaa kuulua, poikaseni", sanoi toinen rohkaisevasti, ryypäten -lasinsa pohjaan ja katsellen Veiteliin leppeästi. - -"Tahtoisin kysyä teiltä, sattuisitteko tuntemaan ketäkään, joka -vähäisestä korvauksesta opettaisi erästä tuttavaani kirjoittamaan -sellaista tyyliä kuin liikeasioissa käytetään." - -"Vai niin?" virkkoi nukkavieru vanha herra; "vai sellaista tyyliä -kuin liikeasioissa käytetään? Ja tuo tuttava olette varmaankin te -itse, poikaseni?" - -"Miksipä sitä salaisin", vastasi Veitel avomielisesti. "Niin, minä -itse se olen; mutta minä olen vasta alottelija enkä kykene maksamaan -muuta kuin hyvin vähän." - -"Joka vähän antaa, se vähän saakin, rakas -- mikä teidän nimenne -olikaan?" sanoi vanhus välinpitämättömästi ja pyöritteli nuuskarasiaa -hyppysissään. "Veitel Itzig on minun nimeni." - -"Siis, rakas Itzigini", jatkoi vanha herra, "hyvä opetus maksaa hyvät -rahat. Millaista liikettä te harjoitatte?" hän tiedusti edelleen -isälliseen tapaansa. - -"Olen herra Hirsch Ehrenthalin konttorissa", ilmoitti Veitel -itsetuntoisesti. - -Vieras kävi tarkkaavaiseksi. "Herra Ehrenthal on äveriäs mies ja -älykäs mies, minulla on aikoinani ollut paljon yhteisiä asioita -hänen kanssaan, hän tuntee lakia mainiosti. Jos tahdotte oppia -kirjoittamaan liiketyyliä ja palvelette herra Ehrenthalia", hän -jatkoi harkitsevasti, "niin ehkäpä tässä keksitään neuvo. Minkälaisen -palkkion te maksaisitte, jos sellainen opettaja löytyisi?" - -Veitelin omatunto ei sallinut ostajan käydä tarjoomaan; senvuoksi -hän vastasi pidättyvästi: "Enhän vielä edes tiedä, mitä hän tulisi -vaatimaankaan." - -"No, puhunpa teille sitten suuni puhtaaksi", sanoi rillinokka herra. -"Ehkäpä minä itsekin voisin opettaa teitä, ehkäpä en; sellaista oppia -ei anneta vain kenelle hyvänsä; minun täytyy ensin saada teistä -lähempiä tietoja. Mutta jos suostun tekemään mieliksenne, niin opetan -teitä lähtien siitä näkökohdasta, että te olette alottelija, että -olette köyhä, ja että minulla juuri nykyään sattuu olemaan vapaata -aikaa, jota kernaammin käytän teoreettisiin kuin käytännöllisiin -toimiin, sillä ehdolla että maksatte minulle viisikymmentä taaleria; -viisikolmatta taaleria ennen ensimmäisen oppitunnin alkamista, ja -viisikolmatta taaleria velkakirjalla, jonka itse panen kokoon, -maksettavaksi neljän viikon kuluessa." - -"Viisikymmentä taaleria!" parahti Veitel kauhistuneena ja lysähti -kokoon kuin halvauksen iskemänä. "Viisikymmentä taaleria!" toistivat -hänen huulensa koneellisesti, aivan kuin olisi hänen aivojensa -ratasvärkki joutunut pysähdyksiin. - -"Jos se on teistä liian paljon", virkkoi rillinokka herra tuikeasti, -"niin kuulkaappa mitä teille sanon, nuori Itzig; ensiksikin että -tapanani ei ole käydä kauppoihin keltanokkien kanssa, toiseksi että -en ole vielä milloinkaan antanut toisille apuani niin halvasta, ja -kolmanneksi että lähettäisin teidät hitoille, jollei minua haluttaisi -jäädä tähän taloon moniaitten viikkojen ajaksi." - -"Viisikymmentä taalerinkolikkoa!" parkui Itzig yhä vielä vallan -suunniltaan. "En toki luullut sen maksavan enempää kuin pari kolme -taaleria, jos antaisin ehkä vielä kaupanpäällisiksi liivin ja parin -hyviä saappaita" -- vanha herra tavoitti kiivaasti rillejään -- -"ja vielä hatunkin, joka on melkein kuin uusi", kiirehti Veitel -lisäämään, sillä hän näki myrskyn puhkeavan ja oli huomannut, että -vieraan pöydällä oleva hattu oli hyvin nukkavieru. - -"Laputa sitten hitoille, mokoma pölkkypää", ärähti vanha herra, -äänessään ja katseessaan sellainen mahtavuuden sävy, jollaista Veitel -oli tähän asti tottunut sietämään vain isoja tanskalaisia verikoiria -taluttavain nuorten herrain taholta. "Etsi itsellesi oppimestari -jostakin köyhäinkoulusta." - -"Eikös herra olekaan kirjuri?" kysyi Itzig masentuneesti mutta -itsepintaisesti. - -"En, senkin hölmö", murahti vanhus. "Kuinka saatoinkaan ajatella, -että Ehrenthalilla olisi liikkeessään tuommoinen taulapää", -hän jatkoi äkeätä yksinpuheluaan. "Tuo tolvana pitää minua -kirjoituksenopettajana." - -"Mikäs te sitten olette?" tiedusteli Itzig jo vähin loukkautuneena. - -"Mikä minä olen, se ei kuulu sinuun", vastasi vieras karsaasti, -luoden läpitunkevan katseen Itzig parkaan, nousi tuoliltaan ja -lähti parvekkeelle. Siellä hän painautui istumaan perimmäiseen -nurkkaan kumarassa kuin vaatemytty, veti takkinsa taskusta esiin -asiakirjakääryn ja syventyi innokkaasti sitä lukemaan. - -Veitel seisoi kotvan aivan hölmistyneenä yksinäisessä vierastuvassa -ja päätti vihdoin lähteä Pinkuksen luo, saadakseen tältä lähempiä -tietoja tuosta merkillisestä miehestä. Hän meni jonkin tekosyyn -varjolla viina-anniskeluun ja tiedusti mahdollisimman huolettomasti -vieraan nimeä ja tointa. - -"Ettekö häntä tunne?" kysyi Pinkus ivallisesti hymyillen -- Veitelin -tietämättä, tarkoittiko tuo hymy häntä vaiko vierasta. "Varokaa vain, -ettette opi häntä tuntemaan omaksi vahingoksenne. Mitä hänen nimeensä -tulee, niin kysykää sitä häneltä itseltään, hän sen tietää paremmin -kuin minä." - -"Vaikka te ette osotakaan minulle luottamustanne, niin minä luotan -kuitenkin teihin", vastasi Veitel ja selosti isännälle äskeisen -keskustelunsa vieraan kanssa. - -"Vai hänkö tahtoi antaa teille opetusta?" sanoi Pinkus kummastuneena -ja pudisteli paksua päätänsä. "No, viisikymmentä taaleria on kyllä -iso summa, mutta monikin rikas mies antaisi mielellään sata kertaa -enemmän, jos tulisi tietämään mitä tuo mies tietää, sen minä sanon -teille. Muuten en välitä vähääkään, mitä te opitte ja kenen luona -opitte", päätti Pinkus karkeasti ja siirtyi likööripullojensa luo. - -Veitel palasi yläkertaan, ajatukset vielä paljon sekavampina kuin -äsken alas tullessaan, ja istahti jälleen nurkkaansa miettimään, -kuinka ihmeellä joku voi vaatia niin paljon rahaa niin jokapäiväisen -asian kuin liikemiestyylin opettamisesta. Sitten saapui isäntäkin -ylös, pani palavan kynttilän pöydälle ja kattoi vaatimattoman -illallisen vieraalle. Vastoin tapaansa tämä oli mielistelevän -puhelias häntä kohtaan, antoi hänen taluttaa itsensä parvekkeelta ja -piti hänen kanssaan siellä pientä neuvottelua, jonka puheenaiheena -Veitel huomasi olevansa. - -Kun Pinkus vieraan seurassa jälleen saapui saliin, sanoi hän -Veitelille: "Tämä herra jää asumaan tänne muutamiksi viikoiksi eikä -tahdo, että siitä pidetään puhetta. Te ette saa mainita kellekään, -että hän oleskelee täällä, vaikka kuka sitä teiltä kysyisi." - -"Enhän edes vielä tiedä, kuka tämä herra onkaan", vastasi Veitel; -"kuinka siis voisin kellekään kertoa, että hän asuu täällä." - -"Te voitte luottaa tuohon nuoreen mieheen", huomautti Pinkus -vieraalle, joka nyökkäsi välinpitämättömästi. Isäntä jätti tällä -kertaa kynttilän palamaan pöydälle ja toivottaen hyvää yötä lähti -alikertaan. Vieras kävi ruokapöytään, söi mieluisesti maiskutellen -illallista ja silmäili vähäväliä syrjäkarin Veiteliin, niinkuin -vanha korppi katselee keltaista kananpoikaa, joka nuorekkaassa -kevytmielisyydessään on uskaltanut tulla sen lähettyville. - -Sillä aikaa kuin vanha herra silmiään räpytellen tarkasteli -saalistaan, lennähti Itzigin mieleen äkisti uusi ajatus: entäpä -jos tuo salaperäinen mies, joka vaatii niin suunnattomia, onkin -noita ihmiskunnan valittuja; entäpä jos hänen hallussaan on -tuollainen resehti, jonka avulla köyhä liikemies parka pystyy -kasaamaan itselleen kaikki maailman aarteet, kullan ja kunnian? -Tuo ajatus pani hänen suonensa tulena palamaan. Tosin vieras -näytti kaikkea muuta kuin rikkaalta ja onnelliselta, mutta ehkäpä -hän tahallaan liikkui risaisessa takissaan tuntemattomana, tahi -oli hän ylenpalttisen saita, tahi ei hän jostakin salaisesta -syystä rohjennut käyttää resehtiään omaksi hyväkseen? Kenties -nuo viisikymmentä taaleria olivat juuri tuon tärkeän salaisuuden -hinta? Veitel oli jo siksi paljon kokenut maailmaa, ettei hän enää -kuvitellut minkään taikavoiteen tai ihmekiven avulla saavutettavan -niin suurenmoisia tuloksia, vaan että siihen tarvittiin ennen kaikkea -tietoja. Hän tajusi, että tuohon päämäärään pyrkivän piti olla -muita ihmisiä paljon älykkäämpi, ja että tällainen äly voi miehelle -olla turmioksikin; jopa häntä toisinaan värisytti ajatus, että -sellaisen älyn käyttäminen voi syöstä ihmisen saatanan saaliiksi. -Mutta kaikki epäilykset voitti tällä kertaa vastustamaton halu -saada kuulla asiasta jotain tarkempaa. Hänen kätensä vapisivat kuin -kuumeen puistatuksesta, ja hänen muuten kalpeat kasvonsa hehkuivat -tulenpunaisina, kun hän nurkastaan kävi jälleen vieraan luokse -ja sanoi hyvin hätäisesti: "Pyytäisin vielä tehdä herralle yhden -kysymyksen. Olen kuullut kerrottavan, että voi oppia sellaisenkin -taidon, jonka avulla onnistuu kaikissa liikeasioissa ja voi tehdä -parhaat kaupat parhaisiin hintoihin. Jos sellaista taitoa on -olemassa, niinkuin eräs tuttavistani väittää, niin tahtoisin vain -kysyä herralta, että tällaistako oppia herra minulle voisi antaa jos -tahtoisi." - -Vanhus työnsi lautasensa syrjään ja katseli nuorukaiseen vilkutellen -silmiään vallan ihmeellisesti. "Sinä olet totta tosiaan merkillisin -ihminen, minkä tähän asti olen tavannut _in praxi_. Joko sinä olet -sanomattoman typerä tahi sitten ovelin teeskentelijä mitä maailmassa -on." - -"Ei, ei, minä olen vain hyvin typerä, mutta tahtoisin mielelläni -tulla viisaaksi", sanoi Veitel Itzig. - -"Merkillinen mies tosiaankin", huomautti vanha herra huolettomasti ja -nykäsi rillinsä jälleen ylös katsahtaakseen Veiteliä oikein visusti, -niin että silmälasien kylmä kiilto rupesi melkein pelottamaan -nuorukaista. Hyvän aikaa häntä tarkasteltuaan vanhus viimein sanoi -alentuvalla sävyllä: "Mitä sinä taidoksi sanot, poikaseni, se ei -ole muuta kuin laintuntemusta ynnä älyä osata käyttää lakia omaksi -hyödykseen. Ken sen ymmärtää, hänestä tulee maanpiirin suurmiehiä; -mikään ei estä häntä tulemasta sellaiseksi, sillä häntä ei voida -hirttääkään." Näin sanottuaan vanhus naurahti ilkeätä naurua, joka -karmi yksin kelpo Veitelimmekin pintaa, vaikka sitä ei juuri voinut -huomata hänen liikkumattomista kasvolihaksistaan. - -"Ei ole niinkään helppoa, poikaseni", jatkoi pieni vanhus -selitystään, "oppia kiertämään lakeja; se taito saavutetaan vasta -pitkällisen harjautumisen kautta, ja siihen tarvitaan älykästä päätä -ynnä päättäväisyyttä iskeä juuri ratkaisevana silmänräpäyksenä, ja -ennen kaikkea tarvitaan sitä ominaisuutta, jota oppineet sanovat -lujaksi luonteeksi." Jälleen kävi oppimestarin suu nauruun. - -Veitel tajusi, että hän nyt oli tullut tärkeään käännekohtaan -elämässään; hän vei käden taskuunsa ja puristi sen kiihkeästi -vanhan rahalompakon ympärille. Sarja hurjia ja tuskallisia tunteita -ja kuvitelmia kulki salaman nopeudella hänen sielunsa läpi. Hän -ajatteli vanhaa äitiään Ostraussa, rehellistä kelpo muoria, joka -oli myynyt kultakäätynsä hankkiakseen pojalleen nuo kuusi tukaattia -tulevaisuuden siemeneksi; hän oli tänä hetkenä näkevinään äiti -vanhuksen edessään siunaavana häntä viljavin kyynelin ja varoittaen: -"Veitel, maailma on niin paha; ansaitse leipäsi rehellisesti, -Veitel!" -- Hän näki harmajan isänsä makaavan kuolinpaareillaan, -valkea parta ulottuen pitkältä laihalle rinnalle -- ja hänen täytyi -haukata henkeä. Noita viittäkymmentä taaleriakin hän ajatteli; -kuinka paljon vaivaa ne olivat hänelle maksaneet, kuinka monesti hän -oli niiden takia saanut juosta asioilla, kuinka häntä oli ivattu -ja solvattu, jopa uhattu lyönneilläkin kuin mitäkin kiusallista -vaapsahaista. Mutta kun viimeinenkin noista kuvista oli kulkenut -hänen sielunsa läpi, tempasi hän lompakon kiivaasti taskustaan -ja huusi säkenöivin silmin: "Tässä on rahat!" Ja nuo sanat -sanoessaan hän tunsi aivan selvästi, että nyt hän sitoi itsensä -irroittamattomasti johonkin pahaan, että jokin näkymätön mutta -hirvittävä paino laskeutui hänen rinnalleen. Mutta tuokaan ei häntä -enää kammottanut, hän oli tehnyt päätöksensä ja tahtoi pysyä siinä. -Tuskinpa olivat ne nuoret herrat, jotka huvikseen olivat potkineet -tuota tungettelevaa juutalaisnulikkaa alas portaistaan, tulleet -ajatelleeksi, että heidän pilkalliset sanansa olivat hurjistuneessa -sielu parassa herättäneet eloon demoonin, joka vastaisuudessa tuli -syöksemään heidät itsensä kurjuuteen ja turmioon. - -Kului tuntikausia, kynttilä oli palanut hyvin matalalle, ja sen -punertavassa valossa Veitel istui tuossa autiossa tuvassa yhä -edelleen, kuunnellen suu auki, loistavin silmin ja punoittavin poskin -vanhan mestarin opetusta. Ja kuitenkin vanhus puheli asioista, -joista useimmat kuolevaiset hyvin pian ikävystyvät -- tavallisista -velkasitoumuksista. - -Kynttilä oli palanut loppuun, pieni vanha herra oli tyhjentänyt -Veitelin jälleen täyttämän paloviinapullon ja oli sitten pitkästä -puhelusta väsyneenä nukahtanut olkipatjalleen; mutta yhä istui -Veitel vielä jakkaralla pöydän ääressä. Tänään hän ei ajatellut -tavallisia asiakkaitaan, ei edes murehtinut vanhukselle maksamiaan -suuria rahoja; hän oli vain kirjoittelevinaan mustille seinille -velkakirjoja, joissa asettaja sitoutui niin monin sanoin kuin suinkin -mahdollisimman vähäiseen vastuuseen; ja hän kirjoitteli tunnusteita -lainaamistaan rahoista, joissa hän huomaamattomien lisäyksien -kautta teki velkasumman suorituksen kokonaan riippuvaiseksi hänen -mielivallastaan. Näissä mietteissä hän istui kauan lyijynraskaassa -pimeydessä, kunnes isoja hikipisaroita alkoi tippua hänen -ohimoiltaan. Silloin hän avasi puiselle parvekkeelle vievän oven, -astui sinne ja kaiteeseen nojautuen katseli hämärän läpi sysimustaan -veteen. Ja jälleen hän kirjoitteli velkasitoumuksia vastapäätä -olevain talojen synkkiin varjoihin, ja hän kirjoitteli laskuja -tummaan vedenkalvoon, kunnes hänen väsynyt ruumiinsa viimein lysähti -kokoon ja hän nukahti parvekkeen nurkkaan, nojaten kuuman päänsä -seinälaudoitusta vastaan. Kylmin henkäyksin kulki yötuuli virran yli, -ja alhaalla poreili hiljainen aallokko valittavasti äännähdellen -pohjaanlyötyjä paaluja ja vanhain talojen ulkonemia vastaan. Mitä hän -oli varjoihin kirjoittanut, se hämmentyi järkiään, ja mitä hän oli -vedenkalvoon piirrellyt, se huuhtoutui näkymättömiin; ja sittekin oli -hänen sielunsa tänä yönä sitoutunut velkasopimukseen, joka kerran -tultaisiin häneltä perimään takaisin korkoineen ja koronkorkoineen. -Tuuli ulisi ja myrsky mylvi -- nuo ikuisen velan hurjat muistuttajat -ja korkeimman tuomioistuimen rankaisevat sanansaattajat. - - * * * * * - -Tuosta ikimuistettavasta yöntienoosta lähtien Veitel jouduttautui -joka ilta kiireesti majapaikkaansa, jossa liiketyylin opiskelua -uurastettiin täsmällisin oppitunnein. Rillinokka vanha herra oli -perusteellinen oppimestari, vekselioikeuden ja hypoteekkiasetusten -syvimmätkin salaisuudet hänellä oli tiedossaan, hän tunsi jok'ainoan -hiirenkolon, johon juonikas mies voi vetäytyä lailta turvaan, hän -oli harjautunut kulkija kaikilla piilopoluilla, joilla pystyvä -äly voi välttyä noudattamasta laillisia sitoumuksiaan. Hänen -opetusjärjestelmänsä myöskin oli mestarillinen. Asiakirjoja laatiessa -ja liike-elämän sitoumuksia suunnitellessa hän otti lähtökohdaksi -tavalliset jokapäiväiset muodot, tutustutti opetuslapsensa -kaikkiin kulloinkin kyseeseentuleviin lakipykäliin ja teki -valaisevin esimerkein opetuksensa miellyttäväksi. Sitten vasta -hän opasti oppilastaan jokaisen lakipykälän kohdalla, jokaisessa -yksityistapauksessa käyttämään pieniä älykkäitä apukeinoja, joiden -avulla pääsi selviytymään vapaaksi annetusta sitoumuksesta. Joka ilta -Veitel kirjoitteli muistikirjaansa joitakin kallisarvoisia resehtejä, -asiakirjojen kaavakkeita, jotka eivät velvoittaneet allekirjoittajaa -mihinkään, ja toisia samanlaisia, jotka velvoittivat tunnustajan -paljon enempäänkin kuin mitä kirjoitetut sanat sisälsivät. Välistä -vanha herra kirjoitti itsekin sellaisen taidesepityksen ja antoi -oppilaan jäljentää sen, ja jäljennöksen valmistuttua hän poltti oman -luonnoksensa tarkoin tuhaksi. Kun vierasmajassa, sattui olemaan -outoja vieraita, vetäytyivät opettaja ja oppilas johonkin nurkkaan ja -keskustelivat kuiskaamalla, ja tämä salamyhkäisyys herätti toisissa -läsnäolijoissa mitä suurinta kunnioitusta, sillä Veitelin oli tapana -jälkeenpäin selittää heille ottavansa vanhalta herralta opetusta -kirjanpidossa ja muissa samanlaisissa hyödyllisissä taidoissa. - -Mitä Veitel sai vähitellen tietoonsa oppimestarinsa nimestä, -henkilöstä ja kohtalosta, kerrottakoon tässä lyhyesti. Herra -Hippus oli aikoinaan nähnyt parempiakin päiviä. Hän oli nuorempana -ollut paljon käytetty asianajaja pääkaupungissa. Suuren kaupungin -liikemaailmassa saa jokainen asianajaja pian oman määrätyn maineensa --- maineen, joka voi olla yhtä epävarma kuin laulajattaren tai -tanssijattaren nauttima suosio, mutta joka siltä on mieluisena -puheenaiheena laajoille ihmisryhmille. Herra Hippusta pidettiin -erittäin taitavana ja avuliaana molempiakin riitapuolia kohtaan, -milloin niin vaadittiin, ja kieltämättä mitä päättäväisimpänä ja -rohkeimpana miehenä alallaan, kun arveluttava juttu oli väännettävä -"hyväksi" jutuksi. Alussa hänellä oli yhtä vähän halua ja taipumusta -kuin kaikkein tunnollisimmalla virallisella viskaalilla vääntää -väärää asiaa oikeaksi ja sen kautta luoda itselleen loistavaa -uraa. Tunsipa hän kiusallista epävarmuutta silloin, kun hän ajoi -vääräksi tietämäänsä asiaa; mutta tunnollisemmista tovereistaan -hänet tässä suhteessa erotti sellainen pikkuseikka, että hän arkaili -hiukan vähemmän kuin nämä ja sen sijaan sitä enemmän rakasti -hyvää punaviiniä. Jälkimmäisestä itsessään muuten kiitettävästä -ominaisuudesta tuli pian hänen heikko puolensa. Hän osasi murkinoida -erikoisen hyvällä maulla, ruokapöydässä hän oli erinomainen seuramies -ja sukkela leikinlaskija. Punaviini kehitti hänessä kykyä tuhlaamaan -niin paljon rahoja, että hänen täytyi ruveta miettimään keinoja, -joilla saisi hankituksi lisää. Älykäs saivartelutaito, jossa -hän oli mestari, houkutteli häntä jonkin kerran käyttämään koko -tarmonsa ja loistavat hengenlahjansa kehnojen asiain palvelukseen -ja viedä ne epäilyttävästä alusta riemulliseen voittoon. Sen kautta -häntä kohtasi sama kirous kuin monia muita asianajajia, joilla on -ollut onnea epätoivoisissa riitajutuissa: hänen luokseen alkoivat -juosta kaikki, joilla oli huonoja juttuja ajettavana. Kauan häntä -äkäännytti tuo kaikkea muuta kuin tervetullut asiakasvirta, ja -häneltä puuttui vain pikkuruisen voimanponnistusta päästäkseen -kerrassaan irti moisesta "konnankoukkuilusta", joksi hän tuota -avartunutta työalaansa nimitti; mutta vähitellen, hyvin hiljakseen -hän noita kehnoja asioita ajaessaan, joihin hän kulutti suuret -taitonsa ja lahjansa, kävi itsekin luonteeltaan kehnoksi. Yhä -suuremmaksi kasvoi hänen rahantarpeensa, yhä viekoittelevammaksi -kävi kiusaus, yhä pienemmäksi käpristyi hänen omatuntonsa. -Siten hänen sielunsa syöpyi ontoksi ja täyttyi myrkkypölyllä -kuin mikäkin ukontatti; ulkonaisesti hän edelleenkin oli vielä -kauan komea ja kukoistava mies, ja hänestä ennustettiin usein, -että hän pääkaupungin eniten käytettynä asianajajana päättäisi -uransa yhtenä sen rikkaimmista miehistä. Mutta silloinpa hänelle, -älyniekoista kaikkein älykkäimmälle, loistavalle laintuntijalle, -sattui sellainen onnettomuus, että hänen lainopillinen toimintansa -joutui virallisesti tutkittavaksi, koska hän eräässä epätoivoisen -kierossa asiassa, jota kävi vain kieroin keinoin puolustaminen, -oli jokseenkin julkeasti menetellyt lain määräyksiä vastaan. Hänet -tuomittiin, hänen nimensä ja maineensa poljettiin häpeään, ja hän -katosi kuin putoava tähti ammattiveljiensä piiristä. Mitä hänellä -oli vielä ollut omantunnon ja rehellisyyden rippeitä, ne hävisivät -aikaa myöten raivoisaa vauhtia. Todellisuudessa hän oli kerännyt -vain vähäisen omaisuuden, senkin suuremmalta osalta epävarmoja -saatavia ja toivottomia velkakirjoja, joiden hankkiminen tosin oli -maksanutkin hänelle vain perin vähän vaivaa. Niiden perillevieminen -ja lainhakuun saattaminen tuli nyt hänen elämänsä päätehtäväksi, -sillä hänellä oli edelleenkin taipumus kuluttaa paljon varoja. Täten -tuli hänestä vuosien kuluessa kaikissa oikeusistuimissa "hyvin" -tunnettu ikuinen kantaja ja käräjöitsijä. Mitä hän käräjöimisellään -ansaitsi, sen hän tuhlasi raa'an aistillisiin iloihin kehnossa -seurassa; hänestä tuli juopporatti ja iljettävä mässääjä. Mutta -nuokin epävarmat tulot saivat viimein lopun, hänen nimensä katosi -vähitellen käräjäluetteloista, eikä häntä itseäänkään enää nähty edes -halpa-arvoisemmissakaan ravintoloissa. Mutta hänen toimeliaisuutensa -ei siltä tauonnut. Hän vajosi ryyppyanniskelujen vieraaksi ja -nurkkasihteeriksi, joka kiihotti ihmisiä joutavaan käräjöimiseen -ja jakeli hyviä neuvoja keinottelijoille ja veijareille. Tätä -hiljaista toimeliaisuutta jatkui moniaita vuosia, joiden kuluessa hän -lietsoi aikaan niin paljon pahaa kuin suinkin kykeni tyydyttääkseen -kostonhimoaan sellaisia maallisia suuruuksia vastaan, jotka eivät -olleet hänen tavallaan langenneet, ja yhtärinnan yhä pahemmaksi -käyvää juomahimoaan. Sen pahempi ei hänen nytkään onnistunut välttää -lain kaikkinäkevää silmää. Juuri tähän aikaan häntä virkatoimin -etsiskeltiin kiinnipantavaksi luvattoman lainopillisen toimen -harjoittamisesta, ja hän näki paraimmaksi vetäytyä joksikin aikaa -aivan näkymättömiin, syytellen tuttavilleen pitemmänpuolista -asiamatkaa. Hän oli majoittunut herra Pinkuksen luo, jonka ryyppy -vieras ja lainopillinen avustaja hän oli toisinaan ollut, ja täten -oli hänellä hyvää aikaa opettaa nuorelle Itzigille resehtitaitoaan. - -Muuten oli herra Hippus opetustoimessaan sangen varovainen. Aina -kun hän oli perehdyttänyt oppilaansa johonkin uuteen koiranjuoneen, -huomautti hän pirullisesti irvistäen: "Tämän minä neuvon sinulle vain -senvuoksi, että kavahtaisit semmoiseen temppuun ryhtymästä." Tämä -lause tuli seisovaksi sananparreksi ja jatkuvan hilpeyden aiheeksi -oppimestarin ja opetuslapsen kesken, vielä sittekin kun Veitel oli -tavattoman terävällä älyllään osottautunut opettajansa ja saamiensa -opetusten arvoiseksi. - -Ja opetus kävi vanhukselle kohta oikein sydämen asiaksi. Niin -todellakin -- sydämen. Sillä vaikka hänestä tosin oli tullut hyvin -huono ihminen, jonka sielusta olisi ollut vaikea kynttilänkään -valolla löytää mitään hyvää, niin ei se musta kuonakimpale, jota -hän kantoi rinnassaan tavallisen lämminverisen ihmissydämen -asemasta, ollut vielä tyyten tauonnut hehkumasta; hänellä oli tosin -sammumaton tarve vihata, mutta samalla myöskin yhtä polttava tarve -saada toisten ihmisten kiitosta ja tunnustusta. Monista pitkistä -vuosista hänelle tarjoutui jälleen tilaisuus näyttää laajoja -tietojaan ja henkevyyttään ja herättää niiden kautta toisessa -lähimmäisessä jonkinlaista ihailevaa palvontaa. Kerran hän oli ollut -sivistynyt ja terävä-älyinen lakimies; hänen tietojensa temppeli -oli hänen lankeemuksensa jälkeen ja kurjan elämänsä aikana pahoin -rappeutunut, mutta siitä oli edelleenkin tarpeeksi pirstaleita -jälellä tehotakseen väkevästi tuohon nuoreen villi-ihmiseen; ja -tuntien jonkinlaista surumielistä iloa -- jalointa tunnetta, mitä tuo -kurja mies oli pitkiin aikoihin kokenut -- hän avasi nuorukaiselle -henkensä raunioituneen temppelin ovet selki selälleen. Veitelin -kunnioittava tarkkaavaisuus imarteli hänen turhamaisuuttaan, hän -rupesi ajattelemaan tuota veitikkaa sukulaisolentona, ja vähitellen -hän rupesi oikein pitämäänkin juutalaisnulikasta, vaikka hän itse -kylmäverisesti ivailikin tuota kiintymystään. - -Pian kävi vanhukselle oppilaansa mielenkiintoisemmaksi kuin kukaan -muu kuolevainen. Kärsimättömästi hän odotteli iltahetkiä, jolloin -alotteleva liikemies saapui oppitunnilleen; kävipä joskus niinkin -uskomattomasti että hän säästi tähteitä illallisruuastaan ja -viinapullostaan Veiteliä varten, ja nähdessään juutalaisnulikan -ahmivan nälkäisesti kylmää lihaa yksinäisen talikynttilän -väpättävässä valossa tunsi vanhus sydämensä lämpiävän. Ja kun Veitel -oli kerran pahalla säällä kylmettynyt ja makasi kuumeen kourissa -ohuella olkipatjallaan ja vanha päällystakki peitteenään, sattui -niin tuiki ihmeellinen tapaus, että vanha herra toi höyhenpatjan --- jonka hän erikoisen huomattavana henkilönä oli saanut isännältä -käytettäväkseen -- omasta vuoteestaan ja levitti sen nuoren miehen -ylle; ja kun Veitel kiitollisesti hymyili hänelle, kävi vanhuksen -sydän jälleen iloiseksi. - -Veitel ansaitsikin nämä ystävyyden kipinät, jotka vanhan herran -rinnassa olevasta kuonakimpaleesta suitsivat, sillä hänkin -puolestaan omisti hänelle harrasta kunnioitusta, jollaisesta harva -kehuttu opettajakaan voi ylpeillä. Hän tarjoutui parantamaan -vanhuksen vaatevaraston sisäänostohintaan ja kamppaili kuin -henkensä edestä tinkiessään sopivan päällystakin hintaa, jotta -herra Hippus saisi sen niin huokeasta kuin suinkin; muuten perin -harvinaisessa anteliaisuudenpuuskassaan hän meni niinkin pitkälle, -että täytteli ahkerasti vanhuksen alati tyhjentyvää viinapulloa, -koska tiesi sen olevan opettajansa heikon puolen; hän otti hänet -uskotukseen pienissä liikemiestoimissaan, toipa välistä illoin -kotia tullessaan hänelle vähäisiä lahjojakin, ja kerran erään -onnellisen liikepäivän päätyttyä hän juoksi läheiseen lihakauppaan -hankkiakseen vanhukselle itsensä pahoin inhoamaa läskimakkaraa. Tosin -ei tämäkään sydämellinen ystävyyssuhde ollut vallan okaita vailla. -Vanha herra ei aina malttanut olla purkamatta sapekasta luontoaan -oppilaan kustannuksella, ja Itzig vuorostaan antoi opettajalle rumia -nimiä, kun tämä oli kesken opetusta vaipunut liiaksi seurustelemaan -viinapullon kanssa. Mutta ylipäänsä sopeutuivat molemmat kunnonmiehet -mainiosti yhteen ja kävivät vähitellen toisilleen kerrassaan -korvaamattomiksi ystäviksi. - -Veitel oppi niinä kuukausina, jolloin Hippuksen oli asianhaarain -pakosta pysyttävä lymyssä, muutakin kuin vain kehnoja -veijaritemppuja. Hän oppi puhumaan ja kirjoittamaan saksaa paremmin -kuin ennen, lueskelipa hän toisinaan kirjojakin, joita hän oli -hankkinut Hippukselle eräästä pienestä lainakirjastosta; varsinkin -hän luki erikoisella mielenkiinnolla seikkailuja maalla ja -merellä, Amerikan valloitushistoriaa ja muuta jännittäviä juttuja, -joihin hänen vilkas mielikuvituksensa voi yhdistää kaikenlaisia -liikekeinotteluja. Opettajaltaan hän sai paljon perusteellisia -selvityksiä ihmisten ja kansojen elämästä, myöskin sen valtion -oloista, jossa hän itse eli ja josta hän siihen asti oli varsin vähän -tiennyt. Täten hän muutamassa harvassa kuukaudessa kehittyi siinä -määrässä, ettei se jäänyt herra Ehrenthaliltakaan huomaamatta. - -Tämä arvonmies pani vähitellen merkille, että Veitelin ulkonainen -esiytyminen muuttui vähemmän eriskummalliseksi, että hän puhui -ja kirjoitti saksaa entistä paremmin ja varsinkin että hän -liikeasioissa osotti varmuutta ja lainopillista asiantuntemusta, -jotka hänen veroiselleen oppipojalle olivat kerrassaan tavattomat. -Herra Ehrenthal puheli näistä muutoksista perheväelleen jokseenkin -samaan sävyyn kuin maanviljelijä kehuu siitossonninsa lupaavia -rotuominaisuuksia, ja neljännesvuoden koeajan päättyessä hän omasta -ehdostaan lupasi, että saappaiden harjaaminen ja oven takana syöminen -saivat tauota ja että hän oli suostuvainen antamaan oppilaalle paikan -liikekonttorissaan ja maksamaan hänelle ruokarahain lisäksi hiukan -palkkaakin. - -Veitel vastaanotti nuo kauan ikävöimänsä edut sangen pidättyvästi; -hän kiitti nöyrästi hyväntahtoista isäntäänsä ja lupasi kaikkea -mahdollista nykyisyydessä ja vastaisuudessa, mutta lisäsi: "Vielä -yhtä asiaa pyytäisin herralta; se on kyllä suuri pyyntö, mutta pyydän -teidän suosiollisesti sitä kuulemaan. Tahtoisin saada kunnian syödä -kerran viikossa herra Ehrenthalin pöydässä. Koska te osotatte minulle -muuten niin paljon hyvyyttä, niin toivon että sallisitte minun oppia, -kuinka hyvässä seurapiirissä on käyttäydyttävä ja miten ylhäisten -ihmisten kanssa tulee syödä. Voitte sen vähentää ruokarahoistani, -jotka hyvyydessänne olette minulle luvannut." - -Ehrenthal pudisteli päätänsä kuullessaan noin rohkean vaatimuksen -ja sanoi: "Ensin on minun puhuttava asiasta rouvani kanssa, onko -hänen mielestään oikein, että saat sivistyä meidän pöydässämme. -Odotahan täällä, kunnes olen puhellut hänen kanssaan." Hän lähti -vaimonsa puheille ja esitti tälle Veitelin toivomuksen maailmanmiehen -kylmällä sävyllä, siten osottaen, kuinka tavaton ja eriskummallinen -tuo toivomus hänestä oli. Mutta sydämessään hän kyllä oli sille -suosiollinen, sillä hänestä oli eduksi kiinnittää tuo uuttera mies -läheisesti liikkeeseen. Vaimolleen hän ei kuitenkaan rohjennut tätä -haluaan ilmaista, koska rouva Ehrenthal omisti enemmän sivistystä -ja maailmantuntemusta kuin hän itse, ja oli varsinkin kaikissa -ylhäistä esiytymistä koskevissa seikoissa pätevä asiantuntija. Hän -oli näet erään suuren pääkaupunkilaisen kangaskauppiaan tytär ja -hänellä oli varsin kehittynyt maku, mitä kaikkiin muotiuutuuksiin, -teeiltoihin, pöytäkelloihin, huonekalukankaisiin ja sen sellaisiin -asioihin tuli, joiden kautta sivistynyt ihminen eroaa tökeröstä -moukasta. Mutta vastoin herra Ehrenthalin odotusta ei Veitelin pyyntö -näyttänyt suurestikaan ihmetyttävän hänen aviopuolisoaan. Se olisi -ollutkin luonnotonta, sillä Veitel oli osannut pujottautua talon -rouvan suosioon kerrassaan tavattomalla palvelusintoisuudellaan, -vaitiolollaan eräiden tärkeiden pikku asioiden johdosta ja -osottamalla mitä hartahinta kunnioitusta tätä ylhäistä vallasnaista -kohtaan. Siksipä rouva Ehrenthal vastasi miehelleen: "Jos tuo -nuori mies tahtoo sivistyä meidän perheessämme, niin ei hän sen -parempaa paikkaa mistään löydäkään. Ja koska hän on sinulle -avuksi liikkeessäsi, niinkuin sanot hänen olevan, niin on sinulle -itsellesikin vain eduksi, että hän oppii syömään ja puhumaan ihmisten -kanssa." - -Tämän ratkaisun tuloksena oli, että Veitel sai kutsun saapua -seuraavana sunnuntaina isäntäväen pöytään syömään hanhipaistia. -Ja kun hän astui ruokasaliin yllään paras niistä kuudesta -pitkästä takista, jotka hänellä sillä erää oli yksityisessä -kauppavarastossaan, uusi valkea hattu kädessä ja pystykauluksinen -pumpulipaita syvään kaarretun liivinrinnustan alla, esitteli herra -Ehrenthal hänet perheelleen seuraavin arvokkain sanoin: "Nuori Itzig -on otettu liikkeeseeni kirjanpitäjäksi. Senvuoksi hänen ei sovi enää -auttaa taloustoimissa, ja säädyllisyys vaatii, että kohtelemme häntä -tästälähin kuin sivistynyttä ihmistä ainakin. Voitte istua tuonne -pöydän alipäähän, rakas Itzig." - - -9. - -Eräänä lämpimänä kesäiltana sanoi Fink konttoriajan päätyttyä -Antonille: "Tahdotteko tänään lähteä minun kanssani ulos? Minä -aion virralla koetella uutta venettä, jonka olen rakennuttanut -itselleni." Anton oli kohta valmis. Nuorukaiset hypähtivät ajurin -vaunuihin ja ajoivat virran rantaa pitkin kaupungin ylälaitaan, -missä asui pieni siirtokunta lauttureita ja kalastajia matalissa -mökeissään. Fink osotti kädellään pyöreälaitaista purtta, joka -uiskenteli virrankalvolla kuin mikäkin iso kurpitsinkuori, ja sanoi -alakuloisesti: "Tuossa se pesuvati on, mokomakin kummitus. Veistin -itse mallin veneenrakentajalle, koska kölillä varustettu vene on -jotain tavatonta täällä päin; annoin sille taulapäälle kaikki -mahdolliset ohjeet ja mittasuhteet, ja tuollaisen haahkanmunan hän -sitten muni maailmaan." - -"Kovin pieni se on", sanoi Anton pahojen aavistusten valtaamana. - -"Kuulkaahan nyt, hyvä mies", huusi Fink ankarasti veneenrakentajalle, -joka saapui heidän luokseen, lakki kunnioittavasti kourassa, -"meidän henkemme tulevat teidän omalletunnollenne, sillä tuo teidän -kaukalonne hukuttaa meidät ehdottomasti, ja teidän pölkkypäisyytenne -on siihen syynä." - -"Herra hyvä", vastasi taitoniekka päätään pudistellen, "minähän -rakensin purren aivan teidän ohjeidenne mukaan." - -"Hittoja kanss'", torui Fink, "ja rangaistukseksi pitää teidän -itsenne lähteä meidän kanssamme vesille. Tulette huomaamaan, kuinka -oikein ja kohtuullista on, että hukutte yhdessä meidän kanssamme." - -"En vainenkaan, herra hyvä, sitä en tee", vastasi mies -päättäväisesti, "tällä tuulella en vain minä rohkene lähteä vesille." - -"No jääkää sitten maihin ja keittäkää lapsillenne puuroa -höylänlastuista. Antakaa masto ja purje tänne." Fink pystytti pienen -maston veneeseen, katsoi että purjeiden kuutit juoksivat liukkaasti -reikien läpi ja että taljat olivat tiukalla. Kaikki purjehduskompeet -huomattiin olevan tyydyttävässä kunnossa. Sitten hän irroitti maston -ja purjeen uudelleen, laski ne veneen pohjalle, heitti muutamia -rautaharkkoja painolastiksi, kiinnitti peräsimen, tarttui pitkään -airopariin ja osotti Antonille tämän paikan. Sitten hän pani airot -toimimaan ja souti merimiehen tarmokkuudella rannasta keskelle virtaa. -Hän pani kurpitsinkuoren tanssimaan aalloilla rakentajain ja muiden -rannalla olijain suureksi hauskutukseksi ja lausui tyytyväisyytensä -Antonin pelkäämättömään ryhtiin. "Köliveneellä pääsee kulkemaan -vasten virtaakin", hän sanoi, "ja sitäpä tahdoin noille yömyssyille -juuri todistaakin." Sitten hän asetti maston jälleen paikoilleen, -levitti purjeet, antoi oppilaalleen halkaisijan kuutin käteen ja -opasti häntä, miten hänen piti tiukentaa ja hellittää. Tuuli puhalsi -epätasaisin puuskin, milloin täyttyivät pienet purjeet ja kallistivat -veneenlaidan vedenpintaan asti, milloin taas löivät avuttomasti -mastoa vastaan. "Kurja sielunmurhaaja tämä kaukalo vain on", huusi -Fink ärtyneenä, "me painumme valtoinamme tuulen myötä ja kellistymme -siunaaman perästä veteen." - -"Jos niin käy, niin ehdotan että käännymme ympäri", sanoi Anton -väkinäisen huolettomasti. - -"Ei pelkoa", virkkoi Fink kylmäverisesti, "minä saatan meidät kyllä -maihin tavalla tai toisella. Osaattehan te toki uida?" - -"Niinkuin lyijykimpale", vastasi Anton. "Jos kaadumme, niin painun -varmasti pohjaan. Teillä tulee olemaan aika puuha saadaksenne minut -ylös kiskotuksi." - -"Älkää vain missään tapauksessa tarrautuko kiinni minuun, jos veteen -joudumme", opetti Fink; "se olisi paras keino meidän kummankin päästä -tästä maailmasta eroon. Odottakaa vain rauhallisesti, kunnes nostan -teidät pintaan. Muuten ei haittaa, vaikka riisutte takin ja saappaat -yltänne; vedessä on mukavampi olla ilta-asussaan." Anton noudatti -tottelevaisesti saamaansa ohjetta. - -"Kas se on oikein", nyökkäsi Fink. "Kurjaa huvia muuten itse asiassa -on purjehtia tällaisessa allikossa. Eihän täällä käy edes oikeita -laineita eikä oikeata tuulta, eikä täällä ole kunnolla vettäkään, -- -Kas, nyt kävimme jälleen matalikolle. Lykätkää airolla irti. -- Hei, -venetoveri, mitä sanoisittekaan, jos tuo katala ranta äkkiä katoaisi -ja me keinuisimme säädyllisellä merellä, ympärillämme pelkkää vettä -taivaanrantaan saakka, huoneenkorkuisia aaltoja ja vilpas tuuli, joka -puhaltaa korvat kuuroiksi ja vääntää nenän vinoon toiselle poskelle?" - -"Enpä luule, että se minua erittäin miellyttäisi", vastasi Anton -huolissaan. - -"Kullakin on makunsa", virkkoi Fink, "ja vähän on tilanteita, -jotka eivät voisi, olla vielä huonompiakin. Muistakaahan, että -nykyisessäkin asemassamme on meille onneksi, että meillä on nämä -viheliäiset pohjalaudat itsemme ja veden välissä. Mutta mitä -ajattelisitte, jos ne katoisivat ja me uiskentelisimme vedessä, -vailla purtta ja vailla näkyväistä rantaa, mastonkorkuisten aaltojen -heiteltävänä?" - -"Minä ainakin olisin auttamattomasti hukassa", huudahti Anton -vilpittömästi säikähtyneenä. - -"Mutta minäpä sanon teille, että minulla on eräs ystävä, ystävistä -parhaimpia, johon luotan missä vaarassa hyvänsä, ja hänelle -on sattunut tuolla tapaa käymään. Se miekkonen kävelee kerran -merenrannalla, päättää lähteä uimaan, heittää vaatteensa rannalle ja -käy veteen. Riemumielin hän molskii yhä kauemmas. Aallot nostavat -häntä vuoroon harjalleen vuoroon paiskaavat hänet laaksoon, vesi -on suloisen lämmintä, ilta-aurinko kimaltelee tyrskyjen läpi -kymmentuhansina värikimppuina, ja hänen yllään heloittaa vanha taivas -kullankarvaisena. Mies oikein ulvahtelee elämänilosta." - -"Ja te olitte kai itse tuo mies?" kysyi Anton. - -"Olkoon menneeksi, niin olinkin. -- Sitä menoa uin tiiman aikaa, -kunnes taivaan hämärtyessä huomasin parhaaksi palata vesikeinusta -kuivalle kamaralle. Käännyin ympäri ja rupesin potkimaan maata kohti; -ja mitäpä luulette, mestari Wohltart, minun silloin nähneen?" - -"Laivan ehkä", sanoi Anton, "tai ison kalan?" - -"Ei kumpaakaan", Fink virkkoi; "minä en nähnyt kerrassaan mitään; -maakin oli aivan kadonnut näkyvistä. Tähystelin iltahämärässä joka -taholle ympärilleni, nousin laineista niin korkealle kuin taisin; -mutta mitään muuta en nähnyt kuin pelkkää vettä ja taivasta. -Merivirta, joka kulki maalta selälle päin, oli kavalasti kuljettanut -minua mukanaan, niin että päädyin aukealle ulapalle. Potkin keskellä -Atlantin merta, Amerikan ja Englannin välimailla. Sen verran tiesin -asemastani, mutta tuo maantieteen tuntemus ei siinä asemassa ollut -minulle vähimmäksikään avuksi. Taivas tummeni tummenemistaan, -aaltojen laaksot peittyivät mustiin ilkeännäköisiin varjoihin, -vesivuoret nousivat jylhän korkeiksi ja kylmä tuulenviima alkoi -puhaltaa pääni yli. Ja muuta en nähnyt millään suunnalla kuin -punertavanharmaan taivaan ja vimmaisena vyöryvän ulapan." - -"Se oli hirmuista!" huudahti Anton. - -"Se oli tosiaan hetki, jolloin mikään pappi ei voi kieltää kurjaa -syntistä anomasta paholaiselta apua. Taivaan merkeistä minä -luonnollisesti tiesin, missä päin mantere sijaitsi. Mutta nyt -nousi vastaani kysymys, kumpi kahdesta voimasta oli väkevämpi, -merivirtako vai minun käsivarteni. Alkoi tuima kamppailu vesihiiden -kanssa. Täkäläisissä uimakouluissa opittujen vetojen avulla en olisi -päässyt pitkällekään; pyörinhän ympäri kuin delfiini, enkä päässyt -vastavirtaan enempää kuin kämmenen leveyden joka vedolla. Sitä -menoa pitäen arvelin kestäväni vielä parisen tuntia. Ja nyt alkoi -työ oikein täydellä todella. Se oli tosiaankin ujakka kamppailu, -mahtavin mitä eläissäni olen kokenut. Sillävälin tuli aivan pimeä, -smaragdinvihreät laineet kävivät mustan tervan värisiksi, vain niiden -harjoilla kohisi valkoinen ärjyaalto; ne irvistelivät ympärilläni -kuin tuhannet ruumiinkallot ja sylkivät minua vasten naamaa. -Taivaslaki riippui lyijynharmaana pääni päällä, vain jolloinkin -tuikahteli yksinäinen tähti pilviusvien lävitse, ja se oli minun -ainoa lohdutukseni. Sillä tapaa kelluin mustan ja harmajan vihollisen -välillä, yhä vieläkään näkemättä vilaustakaan maasta. Aloin uupua, -ja tuo pirullinen synkeys ympärilläni maanitteli minua välistä -heittämään turhan työskentelyn sikseen. Pilviröykkiöt taivaalla -tihenivät, tähdet katosivat järkiään, aloin käydä suunnastani -epätietoiseksi ja tilanteestani yhä epävarmemmaksi. Jo tajusin lopun -lähestyvän; rintani puskutti kuin revetäkseen, silmissäni säkenöi -lukemattomia tulikipunoita kuin mitäkin paholaisen kiiltomatoja -hornantien varrella. Silloin, poikaseni, sattui yht'äkkiä käymään -niin, että kun puoleksi tajuttomana luistin aallon harjalta -laaksonpohjaan, satuin jalallani tuntemaan jotakin, mikä ei enää -ollut pehmoista vettä." - -"Se oli matalikko", huudahti Anton. "Niin oli", nyökkäsi Fink, "kova -hiekkapohja. Kahlasin maihin noin peninkulman päähän siitä kohdasta, -minne olin jättänyt vaatteeni, ja kaaduin siellä hervottomana -pitkäkseni kuin kuoliaaksi isketty hylje." Hän keskeytti tarinansa ja -silmäsi tutkivasti Antoniin. "Ja nyt pitäkää varanne, toveri", hän -huudahti, "nostakaa jalkanne pois tuhdon alta, minä teen luovin ja -käännän veneen rantaa kohti. Pysykää vain rauhallisena!" - -Samassa silmänräpäyksessä tulla kohisi vedenpintaa pitkin tuima -tuulenpuuska, masto narahteli, vene kallistui kyljelleen eikä -tauonnut kallistelemasta, ennenkuin köli kääntyi korkealle ilmaan -kuin kalan selkäruoto. Anton painui lupauksensa mukaan pohjaan -hervottomasti kuin kivi. Salamannopeudella Fink sukelsi virtaan, -kiskoi -- lupauksensa mukaan hänkin -- vajonneen toverin jälleen -vedenpintaan ja lykki valtaisin ponnistuksin häntä edellään -matalikolle, josta oli mahdollista kahlata rantaan. "Lempo soi, -tarttukaahan toki käsivarteeni!" huusi Fink läähättäen. Mutta Anton, -joka oli nieleksinyt sisäänsä runsaan määrän joenvettä, ei ollut enää -oikein tajuissaan, vaan teki kädellään torjuvan liikkeen. - -"Luulenpa että tuo vetelys haluaa vielä kerran painua pohjaan", -huudahti Fink ärtyneesti, kääräsi käsivartensa nopeasti voimattoman -toverin vyötäisille ja laahasi hänet rantaan. - -Sinne oli kokoontunut hyvä joukko ihmisiä, jotka nyt syöksyivät -vedenpartaalle, missä Fink piteli nuorta laivapoikaansa sylissään -ja kehotteli häntä innokkain sanoin tulemaan jälleen tajuihinsa, -Viimein Anton avasi silmänsä ja osotti muillakin eleillä, ettei hän -vielä aikonut luopua asemastaan porvarillisessa yhteiskunnassa. -"Miltäs tuntuu, Wohlfart?" kysyi Fink ja katsoi häntä huolestuneena -silmiin. "Tehän otitte tuon pienen seikkailun aivan liian vakavalta -kannalta. Hei hyvät ystävät ja kylänmiehet", huudahti hän ympärillä -seisoville, "joutuin tänne kuiva päällystakki ja lasillinen rommia -tälle herralle. Niistä on hänelle paras apu." - -Muuan posetiivinsoittaja antoi mieluusti vanhan sotilasviitan -hartioiltaan, sankarimme kapaloitiin siihen ja talutettiin sitten -kuin mikäkin haavoitettu soturi veneenrakentajan taloon. Siellä hänet -asetettiin nojatuoliin. - -"Tuolla nyt menee se kurpitsinkuoremme purjeineen airoineen -päivineen", sanoi Fink nuhtelevasti veneenrakentajalle, "ja -takkimmekin jäivät mukaan. Enkö teille jo alusta pitäen sanonut, -ettei moisesta kaukalosta tule kalua?" Tuntikauden Fink hoiteli -ja hoivaili uhriaan mitä hellimmin, sekoitteli omin käsin sokeria -hänen rommilasissaan ja puristi tuon tuostakin hänen kylmää kättään. -Oli jo käynyt hämäräksi, kun Anton oli sen verran kostunut että -kykeni lähtemään kotiin. He täydensivät pukuaan veneenrakentajan -pukuvarastosta lainatuilla vaatekappaleilla ja kengillä ja nauroivat -kotimatkalla täyttä kurkkua eriskummaiselle ulkoasulleen. Fink -oli jälleen ottanut tavallisen kylmän ryhtinsä, ja sankarimme -kompuroi kalpeana mutta hilpeänä hänen vierellään jykevissä -valaanihralla rasvatuissa merisaappaissaan. "Kuulkaapas, Fink", -sanoi hän ilkamoisesti, "kun te ensi kerran pyydätte minua mukaanne -purjehtimaan, niin tahtoisin huomauttaa, että kernaammin joisin -jotain muuta ainetta kuin tuota savista pohjasakkaa. Sitä on vatsani -vieläkin pullollaan." - -"Kuinka olisin voinut ajatellakaan", vastasi Fink, "että te -sellaisella kiivaudella kävitte ammentamaan sisäänne puolet virran -vedestä, te pyhä viattomuus! En vielä ikinä ole nähnyt kenenkään -ihmisen menevän niin mieluisesti pohjaan. Te olette tosiaankin oikea -ihmeolento!" - - * * * * * - -Seuraava päivä oli sunnuntai ja johtajan syntymäpäivä. Sellaisena -tärkeänä päivänä jäivät herrat päivällisen jälkeen joksikin aikaa -ensi kerrokseen, jossa palvelija tarjoili kahvia ja sikareita. -Pöytään käytäessä täti sanoi Finkille: "Koko kaupunki puhuu siitä, -että te ja herra Wohlfart olitte eilen hirveässä vaarassa." - -"Ei siitä kannata puhua, armollinen rouva", vastasi Fink kevyeen -sävyyn, "minä tahdoin vain koetella, millä tapaa mestari Wolhfart -käyttäytyisi hukkumisen hetkenä. Minä heitin hänet veteen, ja hän -oli viime tingassa jäädä pohjaan, koska oli liiaksi arkatuntoinen -vaivatakseen minua pelastuspuuhalla. Niin kohteliaaseen -pidättyväisyyteen pystyy ainoastaan kelpo saksalainen." - -"Mutta, herra von Fink", huudahti täti kauhistuneena, "tuohan on -sallimuksen julkeaa kiusaamista! Ihan hirvittää sitä ajatellakin." - -"Hirvittävä oli vain sen savihaudan siivottomuus, jota täälläpäin -sanotaan virraksi. Sen pohjassa asustaa totta tosiaan sangen likaisia -vedenneitosia. Mutta Wohlfart ei antanut edes savivellinkään pidättää -itseään, vaan lankesi intomielin niiden syliin, aivan kuten hänen -ylhäisyytensä kuuluisassa laulussa sanotaan; 'Ne puoleks' häntä -vetivät, hän puoleks' itse vajosi'. Hän viskasi molemmat jalkansa -veneenlaidan yli, ennenkuin se oli tarpeenkaan." - -"Olittehan itse neuvonut minua niin tekemään, hyvä herra!" huudahti -Anton puolustautuakseen. - -"Niin", jatkoi Fink yhä tädille puhuen, "minä käyttäydyin kuin kelpo -ystävä ainakin häntä kohtaan. Minun syytäni ei suinkaan ole, että -hän ahmasi vettä sisäänsä niin valtavasti, että veden korkeus on -tänään uskomattoman matala ja että liikkeemme sinkkilotjat yläjuoksun -varrella lekottavat kuivalla hiekalla. Minä annoin hänelle jo -ennakolta kaikkia mahdollisia hyviä neuvoja. Kerroin hänelle pitkän -tarinan, kuinka merihätään jouduttua on meneteltävä, ja huomautin -hänelle, kuinka on pukeuduttava, jotta voi säädyllisesti tehdä -hyppynsä Ahtolaan. Ei olisi veli voinut olla sen huolehtivampi -veljestään. Mutta kaikki neuvot menivät kuuroihin korviin. Hän -kimposi kuin pistoolin suusta pohjaan ja kaivautui sinne ovelasti -kuin karppikala. Minä vakuutan teille kunniasanallani, että häntäkös -oli vasta työlästä löytää liejun sisästä. Minä luulen hänen todella -jo rakennelleen helliä suhteita joidenkin vedenneitosten kanssa, ja -kun hänet perältäkin keksin, viittoili hän minulle vain nurjasti -kädellään aivan kuin sanoakseen: Älä tule häiritsemään, minulla on -täällä omat hiljaiset huvitukseni." - -"Poloinen herra Wolhfart!" huokasi täti ihmetyksissään. "Mutta entä -teidän molempain takit! Varahin tänä aamuna kohtasin eteisessä -poliisimiehen, jolla oli märkä mytty kainalossaan, ja silloin vasta -sain kuulla koko onnettomuuden." - -"Takit ongittiinkin vasta tänä aamuna kaupungin alapuolelta", sanoi -Fink, "ja Karl epäilee saako niitä enää koskaan kuiviksi. Mutta -Wohlfartin saappaat ne lähtivät huvimatkalle valtameren ulapoille." - -Anton punastui mieliharmista kuullessaan ystävänsä pilkallisen -puheensävyn ja katsahti syrjäkarin pöydän yläpäähän. Kauppias -mittaili synkin katsein huoletonta Finkiä, ja Sabine istui, -kalpeana ja katseli syliinsä; ainoastaan täti oli ylen puhelias -säälitellessään pilalle kastuneiden takkien kohtaloa. - -Päivällinen oli tavallista juhlallisempi. Paistin jälkeen herra -Liebold nousi seisomaan ja suoritti hänen korkeaan virka-asemaansa -kuuluvan raskaan urakan esittämällä maljan isännän terveydeksi. -Hän näki tuskaa ja vaivaa, jottei vain jälkilauseessa peruuttaisi -etulauseessa lausumiaan vilpittömiä onnitteluja. Mutta ei edes hänen -maljapuheensakaan onnistunut hajoittaa pöydän yläpäässä vallitsevaa -painostunutta mielialaa. - -Pöydästä noustua herrat joivat kahvinsa seisten hajanaisina -ryhminä isännän ympärillä, ja uskaliaammat luonteet, kuten herra -Pix, rohkaistuivat sytyttämään sikarinkin. Sillävälin Anton lähti -rohkeasti kiertelemään avointa huonejonoa pitkin, ihaili seinillä -riippuvia tauluja, selaili valokuva-albumeja ja koetteli sellaisilla -puuhilla pidätellä uhkaavaa ikäväntunnetta saamasta valtaa -hänen ylitseen. Hän tarkasteli juuri erään lattiamaton kuvioita -ja toivotteli sydämessään, että olisi voinut irroittaa jonkin -viisikulmion kuviomallin pakkopaidasta ja sijoittaa sen jonnekin -vapaampaan kohtaan, ja oli näissä mietteissä saapunut viimeisen -huoneen kynnykselle, kun hän äkkiä jäi hölmistyneenä seisomaan. -Muutaman askeleen päässä hänestä seisoi Sabine pidellen molemmin -käsin kiinni kukkapöydästä, ja isot kyynelkarpalot tipahtelivat -hänen poskiaan, myöten kukan lehdille. Se oli aivan äänetöntä -nyyhkytystä; kuin kuumeen kouristuksissa tärähteli tuo solakka -vartalo; neitonen kamppaili syvästi tunnetun ja kauan hillityn tuskan -puhkeamista vastaan kuin sankaritar, ja tämä huomio oli omiaan -tekemään hänen surullisen hahmonsa kahta vertaa liikuttavammaksi -mitään aavistamattoman katselijan mielestä. Anton oli peräti -hämmästyksissään sattumasta, joka oli tuonut hänet tuollaisen -kohtauksen todistajaksi, mutta samalla hänet täytti niin lämmin -myötätunto, että hän ei malttanut poistuakaan kynnykseltä. Kun hän -vihdoin käännähti poislähteäkseen, kuuli Sabine, hänen kenkäinsä -narinan ja katsahti ovelle. Hilliten voimakkaasti mielenliikutuksensa -ja pyyhkien nenäliinalla silmiään kävi hän kohta Antonin luo. "Olkaa -varuillanne, herra Wohlfart", sanoi hän sydämellisellä sävyllä, -"ettei ystävänne hurja rohkeus saata teitä uusiin vaaroihin; veljeni -olisi kovin pahoillaan, jos seurustelustanne herra von Finkin kanssa -tulisi teille pelkkiä ikävyyksiä." - -"Neiti Sabine", vastasi Anton ja katseli neitoseen kostein silmin ja -hartaan kunnioituksen ilmeellä, "Fink on luonteeltaan yhtä jalo kuin -häikäilemätönkin. Hän pelasti minut hukkumasta oman henkensä uhalla." - -"Niin kyllä" huudahti neitonen, ja hänen kasvoillaan ja äänessään oli -ilme, jota Anton ei kyennyt oikein ymmärtämään; "herra von Finkistä -on mieluista pitää pilanaan kaikkea, mikä muille ihmisille on pyhää -ja kallista!" - -Samassa tuli herra Jordan kiireisesti huoneeseen ja pyysi neitiä -soittamaan jotain flyygelillä, ja sitten kuuli Anton hänen hameensa -suhahtavan ohitseen. - -Anton oli kiihkeästi liikutettu. Sabine Schröteriä pitivät konttorin -herrat niin suuressa arvossa, että hänestä takapihan puolella -harvoin edes puhuttiinkaan, saatikka tavallisessa jokapäiväisessä -pakinanpidossa. Useimmat nuoremmista jäsenistä olivat, kuten -vanhempain toverien pienistä pistoksista ja jolloinkin heidän omista -tunnustuksistaankin kävi ilmi, olleet ensikuukausina liikkeeseen -liityttyään kiihkeästi rakastuneet talon nuoreen neitiin. Ja kun -tuo liekki oli virikkeen puutteessa vähitellen palanut loppuun, -oli itsekukin koonnut roviosta kasan hehkuvia hiiliä sydämensä -perimmäiseen sopukkaan, missä ne vielä pitkät ajat kytivät kaikessa -salaisuudessa. Kaikki herrat olivat valmiit uhmaamaan vaaroja ja -kuolemaa talon tyttären puolesta, jos niin tarvittiin. Kaikille -hän oli kylmä pyhimys, jonka sydän oli iäti turvattu tavallisia -inhimillisiä heikkoudenpuuskia vastaan. Mutta tuo hänen levollinen -olemuksensa oli kaikille mieluinen, ja vaikkapa rohkeapuheinen herra -Pix häntä välistä sanoikin ylpeäksi, ei hän ollut koskaan lisäämättä: -"Mutta hyvä sydän hänellä on, ja kelpo emäntä hän myöskin on." - -Oliko Sabine todelliselta olemukseltaan täydelleen sellainen kylmä -olento, jona häntä konttorin puolella yksimielisesti pidettiin, sitä -ei Anton voinut käydä päättelemään. Hän kyllä tunsi talon nuoren -valtiattaren, mutta vain niin kaukaa kuin kuun, joka aina näyttää -ihmisille ainoastaan toisen puoliskonsa. Joka päivä hän istui -ruokapöydässä Sabinea vastapäätä ja katseli pitkän pöydän yli hänen -kasvojensa hienoa kaarevuutta, hänen tummaa tukkaansa ja kauniiden -silmien syvää loistetta, joka päivä hän erotti hänen äänensä -tasaisesta puheensorinasta, mutta sen enempää hän ei neitosesta -tiennytkään. Nyt hän sai yht'äkkiä havaita, että pyhimys ei ollutkaan -niin kylmä ja tunteeton kuin takapihan puolella otaksuttiin; -arvaamattoman sattuman kautta hänestä oli tullut Sabinen hiljaisen -tuskan todistaja. Tuo niin äänettömästi ja niin kauniisti kärsitty -tuska kiihotti Antonin osanottavaisuutta aivan intohimoiseksi -myötätunnoksi. Hänellähän ei ollut itsellään koskaan ollut sisarta, -jollaista hän kuitenkin oli usein kaivannut; tänään hän tunsi todella -veljellistä hellyyttä surevaa tyttöä kohtaan; hän olisi antanut -vaikka henkensä vapahtaakseen hänet tuosta surusta; hän olisi pitänyt -korkeimpana onnenaan, jos olisi saanut tarttua hänen käteensä, painaa -hänen päänsä povelleen ja suudella noita itkeviä silmiä. Hänelle -selvisi yht'äkkiä, että Sabinen suru oli jossain yhteydessä Finkin -persoonan kanssa; hän oli jo kauvan epäillyt, että nuo molemmat -ylväät olennot olivat jossain salaperäisessä suhteessa toisiinsa, -ja hän oli monesti katsellut tutkivasti Sabinen kasvoja, kun Fink -kertoili ruokapöydässä jotain mielenkiintoista juttua. Mutta muuta -hän ei ollut milloinkaan keksinyt, kuin että Sabine vältti katsomasta -sinnepäin missä Fink istui, ja että hän ehkä vielä harvemmin -puhutteli jokeyta kuin toisia herroja. Mutta nyt aavisteli Anton -kaikenlaisia suuria suruja tulevaksi ensi kerroksen valtiattarelle; -hengessään hän näki intohimojen myrskyn uhkaavan toiminimi T. O. -Schröterin loistoisaa rauhallisuutta. Tosin hän edelleenkin tunsi -Finkiä kohtaan sitä harrasta kiintymystä, jolla turmeltumaton -nuorukainen aina liittyy rohkeaan ja kokeneeseen toveriin; mutta -tässä pulmallisessa ristiriidassa hän sielussaan asettui jyrkästi -ystävää vastaan, ja hän päätti pitää Finkiä tarkoin silmällä ja tulla -neidille jonkinlaiseksi avuksi, veljelliseksi turvaksi, alttiiksi -uskotuksi -- miksi hyvänsä, kunhan vain kykenisi vapahtamaan hänet -tuntemasta tuskaa, jonka näkeminen täytti hänen oman sydämensä -syvällä liikutuksella ja palavalla myötätunnolla. - - * * * * * - -Monias tunti myöhemmin Sabine istui itsekseen akkunakomerossa. -Kädet ristissä polvellaan hän tuijotti vaitonaisena eteensä. -Punertava iltarusko loi hänen kasvoilleen iloisen hohteen, vaikka -hänen sydämensä oli kaikkea muuta kuin iloinen. Veli oli laskenut -sanomalehden kädestään ja katseli nojatuolistaan huolestuneena -hievahtamatonta istujaa; vihdoin hän kävi hiljaa hänen luokseen ja -laski kätensä hänen päälaelleen. Sabine kavahti pystyyn ja kietoi -molemmat käsivartensa veljen kaulaan. Siten seisoivat sisarukset -toisiinsa nojautuen -- kaksi ystävystä, jotka olivat eläytyneet niin -hartaasti toistensa tunnemaailmaan, että kumpikin tajusi sanoja -vaihtamatta, mitä kulloinkin toisen sydämessä liikkui. Kauppias -silitteli hellästi sisarensa tummia kutreja ja sanoi huolestuneena: -"Tiedäthän, kuinka tärkeissä liikesopimuksissa me olemme Finkin isän -kanssa." - -"Tiedän myöskin", vastasi Sabine ja katsahti veljensä silmiin, "että -sinä et ole tyytyväinen hänen poikaansa." - -"En voinut välttää ottamasta tuota outoa lintua piiriimme, mutta -minua se täytymys kaduttaa alati." - -"Älä ole niin kova häntä kohtaan", pyysi sisar ja suuteli veljensä -kättä. "Muista myöskin, kuinka paljon jaloja piirteitä hänen -luonteessaan on." - -"En tee hänelle mitään vääryyttä. Mutta ratkaisematonta vielä on, -onko hänen elämänlaatunsa toisille onneksi vai turmioksi. Hänen -itsetuntonsa, suuret lahjansa, yksinpä hänen itsekkäisyytensäkin -uhmaava tarmo, kaikki ne ovat ominaisuuksia, joista voisi muodostaa -suuriarvoisen luonteen. Mutta mihin hän käyttääkään kaiken tuon -ylitsevuotavaisen voimansa? Jonninjoutaviin oikkuihin, hurjiin, -hullutuksiin hän on tähän saakka tuhlannut aikansa; meidän -talomme kiinteä pakko on hänelle sietämättömän vastenmielinen. -Vielä tähän mennessä on mahdollista, jopa todennäköistäkin, että -hänestä tulee kehno ylimys, joka kuluttaa elinvoimansa hienosti -harkittuihin nautintoihin, tahi sitten itsekäs rahamies, sellainen -kuin tuo sukulaisensa Amerikassa, joka valitsee rahan viimeiseksi -kiihottavaksi leikkikalukseen ja julkeasti käyttää toisten ihmisten -heikkouksia hyväkseen rakentaakseen heidän murskautuneen onnensa -sirpaleista itselleen palatseja." - -"Eihän hän kuitenkaan ole sydämetön", supisi Sabine hiljaa, "senhän -osottaa hänen käytöksensä Wohlfartia kohtaan." - -"Niin, tämän kanssa hän vain leikittelee, viskaa hänet veteen ja -onkii hänet jälleen kuiville." - -"Eipä", huudahti Sabine, "hän panee arvoa Wohlfartin järkevään -mielenlaatuun ja tuntee, että tällä on rikkaampi tunne-elämä kuin -hänellä itsellään, vaikkakin vähemmän elämänkokemusta." - -"Älä petä itseäsi ja minua", vastasi kauppias synkästi; "minä -tiedän mistä tuo on johtunut, kuinka hänen varma olemuksensa, hänen -kaunopuheisuutensa ja leikinlaskulahjansa, jotka kohottavat hänet -lähimmän ympäristönsä yläpuolelle, ovat sokaisseet ja kietoneet -sinut lumoihinsa. Veljellisen mustasukkaisuuden terävällä silmällä -vaarinotin sitä hurmausta, jolla tuo vieras muukalainen kykeni sinuun -tehoamaan. Pysyin vaiti, sillä voinhan luottaa sinuun. Olinhan -itsekin viehättynyt monista hänen tavattomista ominaisuuksistaan. -Silloinkin, kun hänen tylyytensä toisia kohtaan vaikutti minuun -epämiellyttävästi, vaikenin yhä, sillä huomasin että sinäkin -häntä samasta syystä vieroksuit. Mutta nyt kun näen, että hänen -eriskummalliset tapansa kiihdyttävät sinua, jopa tekevät sinut -onnettomaksikin, nyt täytyy minun pitää suotavana, että hän poistuu -keskuudestamme. Hänen pitää hetikohta lähteä talostamme, nimenomaan -sinun läheisyydestäsi." - -"Oi hyvä Jumala!" parahti Sabine, väännellen käsiään. -- "Ei, -Traugott, niin ei saa, niin ei saa tapahtua. Minun takiani tuo -suhde ei saa särkyä, joka hänen hyväksensä solmittiin. Jos mistään -voi olla hänelle apua, jos mikään seikka voi häntä varjella hänen -menneisyydestään johtuvista vaaroista, niin on se juuri sinun -läheisyytesi, sinun ylevä vaikutuksesi ja esikuvasi. Sinun heltymätön -toimeliaisuutesi, sinun kunniassa pidetty kauppatoimesi -- niiden -jokapäiväinen vaarinottaminen ja niihin tottuminen -- ne ovat -parantavaa lääkettä hänen sielulleen. Niin, Traugott", hän jatkoi -ja tarttui veljensä käteen, "minä en tahdo pitää sinulta mitään -salassa! Sinä olet tajunnut minun sydämeni typerän heikkouden, ehkä -jo aikaisemmin kuin minä itse. Mutta minä lupaan sinulle, että tuo -typerä tunne on minulle oleva vain kuin muisto jostakin kirjasta, -joka on jolloinkin kiinnittänyt mieltäni. En sanallakaan, en kasvojen -ilmeelläkään tahdo ilmaista, että olen kerran ollut heikko. Oi, älä -häneen senvuoksi vihastu, älä erota häntä piiristäsi vihapäin, äläkä -suinkaan minun takiani!" - -"Ja voinko sallia, että hänen läsnäolonsa aiheuttaa sinulle -ainaista raastavaa kamppausta?" kysyi veli. "Onhan suhteemme -häneen ilman sitäkin jo kylliksi vaikea. Häntä pidetään loistavana -avioliittoehdokkaana tuon sanan jokaisessa merkityksessä. Arvatenkin -hänen isällään on varmat aikeet hänen tulevaisuutensa suhteen; ja -itse hän on luonut siitä paljon suurenmoisempia suunnitelmia. Minulle -hänen isänsä antoi toimeksi johtaa tuota vaikeasti johdettavaa -nuorukaista oikealle tolalle, luottaen siihen, että minä toimin -hänen mielensä mukaisesti. Häntä kohtaan olisi petosta, jos pelkällä -vaitiolollanikin suvaitsisin minkäänlaista lähestymistä teidän -molempien kesken. Helposti syrjäiset voivat selittää meidän viattoman -kohteliaisuutemme siltä kannalta, että me tahdomme kiinnittää rikkaan -perillisen perheeseemme. Entä hän itse, tuo ylimielisen vallaton -ja moniin helppoihin voittoihin tottunut nuorukainen -- hän vasta -olisikin taipuvainen luulottelemaan jotain tuollaista ja sitten -riemuitsemaan siitä, mikä sinun puoleltasi näyttäisi heikkoudelta -ja minun puoleltani itsekkäältä laskelmainteolta. Kuulen jo hänen -nauravan ja ivailevan tuon keksintönsä johdosta, ja sitä, Sabine, -minun ylpeyteni ei kärsi." - -"Traugott", huudahti Sabine posket hehkuvina, "älä unohda, että -minä olen sinun sisaresi. Minä olen porvarislapsi, ja hän ei ikinä -kuulu eikä joudu meidän piiriimme. Minä olen yhtä ylpeä kuin sinä. -Tunnenhan minä joka hetki, että hänen ja minun välillä on kuilu niin -leveä ja syvä, ettei väkevinkään rakkaus kykenisi täyttämään sitä. -Luota minuun", hän pyysi itkien, "minä en tämän jälkeen murehduta -sinua enää sanoilla enkä ilmeillä. Ja vaikka et häntä rakastakaan, -niin ole hänelle kuitenkin ystävällisempi. Suvaitse hänen olennossaan -sitä, mikä ei ole sinun mieleesi. Muistahan, millainen hänen -kohtalonsa on ollut! Hänet on paiskattu maailmaan, tilanteisiin, -joissa hänen huonoja puoliaan on imarreltu ja houkuteltu esiin, alati -pelkkien vierasten ihmisten keskeen; ilman kotia ja ilman omaisten -rakkautta hän on saanut kasvaa; turmeltunut hän on kyllä monessa -suhteessa, mutta sisimmässä sielussaan hän on ylevämielinen ja vihaa -kaikkea alhaista." Jälleen hän kietoi käsivartensa veljen kaulaan ja -katseli häneen anovasti. "Luota minuun ja ole hänelle ystävällisempi!" - -"Jääköön hän siis tänne", sanoi kauppias ja katseli liikutettuna -sisarensa kyyneleisiin silmiin. "Mutta paitsi lemmikkiäni, on -talossamme toinenkin, jota on varjeltava hänen turmelevalta -vaikutukseltaan." - -"Wohlfartko?" huudahti Sabine hilpeästi. "Hänen vakavuudestaan minä -menen takuuseen." - -"Sinä menet liian suureen edesvastuuseen, sinä herraimme hyvä -holhoojatar. Siis on hänkin sinun suosikkisi?" - -"Hän on niin hienotunteinen ja rehellinen, ja hän riippuu koko -sielullaan kiinni sinusta. Kuinka vilpittömältä hän tänään -näyttikään, kun tuo toinen lasketteli törkeää pilaansa. Ja rohkeakin -hän on! Luota sinä vain häneen, kyllä hän pitää Finkille puolensa. -Sattumalta näin hänet silloin, kun Fink oli loukannut häntä niin -syvästi. Hän teki minuun oikein liikuttavan vaikutuksen. Siitä -lähtien olen sulkenut hänet sydämeeni." - -"Ihmeen paljonpa siinä sydämessä onkin tilaa!" huudahti kauppias -leikkisästi. "Ensiksikin ja ennen kaikkea sinne mahtuu suuri -varastohuone, isoäidin pähkinäpuukaapit ja kaikki mahtavat pinot -liinatavaraa. Sitten johonkin vaatimattomaan syrjäkammioon ankara -veli, ja sitten..." - -"Sitten etuhuoneeseen kaikki muu", keskeytti Sabine. - -"Niin, ja nyt huomaan oppilaammekin sinne majoitetuksi", jatkoi veli -naljailuaan. - -Sabine nyökkäsi. "Hänhän on minunkin oppilaani, hän on isänsä kautta -kuulunut liikkeeseemme jo lapsesta lähtien. Nyt hän haluaa itselleen -tusinan hienoja päiväpaitoja, Karl on sen minulle uskonut. Täti ja -minä huolehdimme ne valmiiksi, ja sinun pitää lähettää ne hänelle -ensi tilassa postin myötä. Hän on jo kotonaankin tottunut sellaisiin -yllätyksiin. Täti saa kirjoittaa mukaan salamyhkäisen kirjeen." Hän -purskahti sydämelliseen nauruun ajatellessaan tädin vaivaa kirjeestä, -nykäsi samalla teeliinat suoraan ja asetti teekupit suoraan riviin. - -"Kas noin", huudahti kauppias, "nyt olet jälleen entisesi. Rivi on -moitteettoman suora ja teeliinain nurkat sopusuhtaisesti taivutetut." - -"Jostakinhan täytyy löytää ilonsa", sanoi Sabine. "Teistä miehistä ei -meille olekaan muuta kuin alituista huolta ja tuskaa." - - * * * * * - -Samaan aikaan astui Fink Antonin huoneeseen, hyräillen laulunpätkää -ja aavistamatta ollenkaan, mikä myrsky hänen takiaan oli puhjennut -katurakennuksen puolella, ja totta puhuen jokseenkin välittämättä -siitäkään, mitä tunteita hän oli huomannut siellä herättäneensä. -"Minä olen teidän takianne, poikaseni, joutunut epäsuosioon", hän -huudahti hilpeästi, "talon itsevaltias sulttaani on kohdellut minua -selkääkarmivan kylmäkiskoisesti, ja mustakutri ei ole koko päivänä -suvainnut edes katsahtaakaan minuun. Kunnianarvoisia ihmisiä, sen -myönnän, mutta niin harmittavan jokapäiväisiä! Tuolla Sabinella -on sielunsa pohjalla tulta ja tarmoa ja ylpeyttä, kaikki hyviä -ominaisuuksia, mutta hänkin surkastuu ja kuihtuu tämän iankaikkisen -poroporvarillisuuden lumoissa. Jos kärpänen raapii korvallistaan, -niin se jo synnyttää yleistä ällistystä, ja siitä ruvetaan miettimään -ja punnitsemaan, onko sen säädyllistä ja soveliasta raapia oikealla -vai vasemmalla etukäpälällään. -- Onneksi olkoon, Wohlfart, teistä on -paraikaa tulemassa tämän konttorin Mignon [nuori viaton tyttö Goethen -romaanissa 'Wilhelm mestarin oppivuodet'], ja minua pidetään teidän -pahana henkenänne. Mutta eipä väliä! Huomenna me lähdemme yhdessä -uimakouluun." - -Ja niin kävikin. Tästä ajasta lähtien Fink oli huvitettu siitä, -että sai opettaa nuoremmalle ystävälleen omat taitonsa. Hän opetti -itse hänet uimaan, hän piti päänsä, että Antonin täytyi jolloinkin -nousta hevosen selkään, ja pakotti veljellisillä maanituksillaan -hänet vuokraamaan lainahevosen ratsastusharjoituksia varten. Menipä -hän ystävyydessään niinkin pitkälle, että kävi itse lainahevosen -selkään -- mikä muuten oli vasten hänen tapojaan -- ja antoi toverin -ratsastaa hänen omalla tulisella kimollaan. Hän laahasi Antonin -mukaansa ampumaan pilkkaan, uhkasipa hankkia hänelle kutsut jonnekin -metsästämään, jota mahdollisuutta vastaan Anton taisteli kynsin ja -hampain. - -Anton palkitsi ystävänsä huolenpidon mitä hartaimmalla -kiintymyksellä, hän oli onnellinen omistaessaan toverin, jota hän -voi niin suuresti ihailla ja kunnioittaa, ja hänen itsetunnolleen -oli mitä imartelevinta, että toveri oli hänet valinnut uskotukseen -niin monien muiden edellä. Fink ei ehkä itsekään joutunut tappiolle -tuossa harvinaisessa ystävyyssuhteessa; mikä hänelle ensin oli -ollut vain oikku, se hänelle piankin kävi tarpeeksi. Onnellisia -olivat nuo illat molemmille nuorukaisille, kun he istuivat yksissä -joko kondoorin levitettyjen siipien varjossa tahi keltaisen kissan -paljon vaatimattomammassa pyhäkössä tarinoiden sydämen pohjasta -päiväntapauksista, maailmanmenosta tahi aivan tyhjästä; silloin -piti Fink puhetta tai laski hullutuksia, vallattomana kuin pieni -poikanulikka, ja Anton kuunteli ihastuneena paljon kokeneen toverin -voimakkaita ajatuksia ja mielikuvituksen rohkeaa lentoa; ja heidän -naurunsa kajahteli avonaisesta akkunasta syvälle pihan pimentoon, -niin että takkuinen vanha Pluto, joka piti itseään talonvoutina -ja jota kaikki muut pitivät toiminimen arvokkaana jäsenenä, -havahtui kevyestä unestaan ja ilmaisi rohkaisevalla haukunnalla -tyytyväisyytensä nuorukaisten iloon. Se oli todella onnellinen ja -iloinen aika molemmille; heidän tuttavallisuudestaan virisi -- -ensikertaa kummallekin -- sydämellinen nuoruudenkiintymys ja ystävyys. - -Ja sittekään ei Anton malttanut olla vaarinottamatta sekä Finkiä -että talon neitiä hiljaisen levottomuuden mielenkiinnolla; -tosin hän ei koskaan puhellut ystävänsä kanssa siitä, minkä hän -sydämessään oletti mahdolliseksi; mutta alati hän odotti, että -kadunvartisessa rakennuksessa jotakin tapahtuisi, joko kihlaus -tahi välien rikkoutuminen Finkin ja johtajan kesken tai muuta -erinomaista. Mutta mitään sellaista ei sattunut, yhäti samalla tapaa -kuluivat juhlalliset päivällishetket pitkän pöydän ääressä, yhäti -samanlaisina pysyivät Sabinen kasvot ja käyttäytyminen ystävää ja -häntä itseään kohtaan. Näytti siltä, kuin talon yksitotinen ja -kiihkeä toimeliaisuus pitäisi jokaisen tavattoman perhetapauksen, -jokaisen kiihkeän intohimon, jokaisen äkillisen muutoksen loitolla -sen asukkaiden elämästä. Alakuloisuus ja riita, nautinnonhalu ja -haaveilut, kaikki ne saivat mykistyä taukoamattoman, tasaisen työn -edessä. - - -10. - -Jälleen oli vuosi vierinyt, toinen vuosi siitä kun nuori oppilas -oli astunut toimeensa, ja jälleen helottivat ruusut täydessä -kukassaan. Anton oli ostanut ison kimpun punaisia ruusuja ja koputti -herra Jordanin ovelle, koristaakseen niillä tämän kukkaisystävän -salongin. Hämmästyksekseen hän näki kaikkien työtoverien kokoutuneen -huoneeseen, aivan kuin hänen oppiaikansa ensimmäisenä päivänä, ja hän -huomasi ensi silmäyksellä toisten juhlallisista ja vierastelevista -katseista, että hänen läsnäolonsa ei ollut oikein paikallaan. Jordan -riensi häntä vastaan hiukan hämillään ja pyysi häntä hetkeksi -poistumaan seurasta, koska tärkeitä asioita oli puheltavana, joita -hänen oppilaana ei sopinut kuulla. Koska kaikki nuo hyväsydämiset -miehet vain aniharvoin olivat antaneet Antonin tuta, että hän ei -arvossa ollut heidän vertaisensa, koski tämänkertainen karkoitus -häneen kipeästi. Hän kantoi ruusukimpun takaisin omaan huoneeseensa -ja asetti sen surumielin pöydälle, tarttui kirjaan ja silmäsi silloin -tällöin ruusuihin, jotka levittivät hohdettaan ja tuoksuaan huoneen -etäisimpiinkin soppiin. - -Sillävälin jatkui Jordanin salongissa juhlallinen istunto. Huoneen -isäntä koputti viivottimella pöytään ja alotti keskustelun: -"Kuten kaikki tiedätte, on eräs tovereistamme eronnut liikkeen -palveluksesta. Herra Schröter on senvuoksi tänään minulle -ilmoittanut, että hän olisi taipuvainen ottamaan eronneen tilalle -nuoren Wohlfartimme maaseutuosaston kirjeenvaihtajaksi. Mutta -kun Wohlfartin tavanmukainen oppiaika oikeastaan päättyisi -vasta vuoden, tahi meidän liikkeemme perinnäistavan mukaan -vasta kahden vuoden perästä, ei johtaja käy tekemään sellaista -tavatonta poikkeusta työjärjestyksestä ilman konttorihenkilökunnan -nimenomaista suostumusta. Tämän johdosta nyt kysyn teiltä, -tahdotteko luopua niistä oikeuksista, joita teillä on Wohlfartiin -hänen oppilaan-asemassaan, jo näin aikaisin ja vastaanottaa hänet -yhdenvertaisena toverina konttoriin? Minä pyydän teitä kutakin -itsekohdastaan lausumaan mielipiteensä. Katson vielä olevani -velvollinen huomauttamaan, että herra Schröter itse pitää Wohlfartia -täysin pystyvänä puheenaolevaan toimeen; ja minusta on myöskin -erittäin ylevästi tehty johtajan puolelta, että hän uskoo lopullisen -ratkaisun meidän käsiimme." - -Herra Jordanin puheen päätyttyä syntyi sellainen paljonsanova -hiljaisuus, joka tavallisesti käy kiihkeän väittelyn edellä. -Ainoastaan herra Pix nousi sohvankaiteelta, jolla hän siihen saakka -oli ratsastanut, ja lausui siekailematta: "Ennenkuin mihinkään muuhun -ryhdytään, katson asiakseni esittää että laitamme itsellemme lasin -totia; noutakoon joku toinen kattilan teensärpijöitä varten, mutta -minä valmistan totin." Tämän selityksen annettuaan puhuja painui -jälleen ratsastavaan asentoonsa ja sytytti tuikean Manilla-sikarin, -jota lajia hän suosi toisten herrain suureksi kiusaksi. - -Muut läsnäolijat pysyivät edelleen itsepäisen vaitonaisina ja -seurasivat juhlallisin katsein teen valmistusta. Itsekukin -tunsi tärkeästi porvarillisen asemansa ja arvonsa ihmisenä ja -konttorimiehenä. - -Kun väkiviinaliekki jo nuoleskeli kattilan pohjaa, eikä kukaan -vieläkään ottanut puheeksi, näki puheenjohtaja välttämättömäksi -jouduttaa jollain tapaa asiain menoa ja kysyi senvuoksi: "Millä -tapaa tahdotte äänestettäväksi: ylhäältäkö alaspäin vaiko alhaalta -ylöspäin?" - -"Englannin sotalaivastossa minun tietääkseni äänestettäessä alotetaan -nuorimmasta", huomautti herra Baumann. - -"Tehtäköön kuten Englannin sotalaivastossa!" sanoi herra Pix jyrkästi. - -Specht oli läsnäolevista nuorin. "Minun täytyy ennen kaikkea -huomauttaa, että herra von Fink ei ole lainkaan saapuvilla", hän -lausui kiihottuneena. - -Kuului yleistä mutinaa: "Hän ei kuulukaan talonväkeen! Hänhän on vain -vapaaehtoinen harjoittelija." - -"Hän ei ole meidän miehiä", sanoi herra Pix jyrkkään tapaansa. - -"Hän kieltäytyisi itsekin äänestämästä", sanoi herra Jordan, "koska -hänellä ei ole vakinaista tointa liikkeessä." - -"Siinä tapauksessa olen sitä mieltä", jatkoi herra Specht, vähän -masentuneena yleisestä vastustuksesta, jonka hänen ensimmäinen -huomautuksensa oli kohdannut, "että Wohlfart on velvollinen olemaan -oppilaana neljä vuotta, kuten itse olen saanut tehdä, tahi ainakin -kolme vuotta, kuten toverimme Baumann harjoitellessaan C. W. -Strumpf ja Kniesohlin liikkeessä. Mutta kun hän on kelpo poika ja -kaikkien mielestä pystyvä liikkeen palvelukseen, niin olen myöskin -sitä mieltä, että voimme hänen suhteensa tehdä poikkeuksen ja -tunnustaa hänet jo nyt itsemme arvoiseksi työtoveriksi. Kuitenkin -pyydän kaikkia läsnäolijoita olemaan tässä suhteessa varovaiset ja -antamaan hänen ymmärtää, että hänen asemansa oikeastaan vielä olisi -oppilaan. Siksipä ehdotan että hänet velvoitetaan vielä vuoden ajan -valmistamaan meidän iltateemme, jota hän on tähänkin asti oppilaana -ollessaan saanut tehdä. Sitäpaitsi pidän sopivana, että hän muistoksi -entisestä asemastaan teroittaa yhden kynän jokaiselle toverilleen -aina neljännesvuosittain." - -"Joutavata hullutusta", murahti herra Pix; "teillä on aina tuollaisia -tyhjänpäiväisiä päähänpistoja." - -"Kuinka voitte sanoa minun päähänpistojani tyhjänpäiväisiksi!" -kivahti herra Specht tulistuneena. "Te tiedätte etten minä kärsi -teiltä sellaista puhetta." - -"Pyydän herroja pysymään levollisina", maanitteli puheenjohtaja. - -Seuraavat puhujat lausuivat kukin vuoronsa perään kannattavansa -esitystä, herra Baumann erityisen lämpimästi. Vihdoin tarttui -herra Pix teevesikattilan sankaan ja lausui: "Hyvät herrat, mitäpä -pitkistä puheista; hänen tavaraopintuntemuksensa ei ole niinkään -kehno, kun ottaa huomioon että hän vielä on perin nuori nulikka, -hänen käytöstapansa on reipas, makasiinirengit pitävät häntä arvossa, -asiakkaitani kohtaan hän on tosin vielä liiaksi arkatuntoinen -ja monisanainen, mutta eihän kaikille ole suotu taitoa osata -oikein kohdella lähimmäisiään. Soolowhistiä hän pelaa kurjasti, -ja hänen kykyään totipöydässä ei kannata mainitakaan. Mutta kun -viimeksimainitut ominaisuudet eivät tässä asiassa ole määräävinä, -niin en ymmärrä, miksi hän ei tästä päivästä lähtien voisi olla -toverimme." - -Kassanhoitaja lausui: "Ei tosin ole asianmukaista, että hän läpäisee -oppiaikansa kahdessa vuodessa; mutta kun se on isännän toivomus, niin -en pane vastaankaan, sillä hänen tahtoonsa meidän on kuitenkin viime -kädessä mukauduttava." - -Kaikki katsoivat sitten herra Lieboldiin, jota tämä yleinen -tarkkaavaisuus kovin hermostutti, sillä se muistutti häntä -äänivaltansa suuresta edesvastuusta. Tietysti hänkin tahtoi kannattaa -ehdotusta, mutta mitäpä, jos hän _ei_ tullutkaan niin tehneeksi? -Entäpä jos hänen omituinen puhetapansa taaskin johtaisi siihen, -että hän jälkilauseessa peruutti suostumuksensa -- mikä pahennus -siitä syntyisikään? Mitä Wohlfart silloin hänestä ajattelisi, ja -mitä toverit ja itse isäntäkin? Niinpä miesparka tuskissaan nyki -paidankaulustaan korviin saakka, hymyili hämillisen kohteliaasti joka -taholle ja kakisteli kurkkuaan kuin suurta puhetta alettaessa, mutta -mahdollisia peljättäviä seurauksia ajatellen hän lyyhistyikin jälleen -sohvannurkkaan ja supisi tuskin ymmärrettävästi yhtyvänsä kaikkeen, -mitä hänen toverinsa päättäisivätkin. - -"Asia on siis päätetty!" sanoi herra Jordan. "Minäkin äänestän -ehdotuksen puolesta ja perustan tätä vielä sillä seikalla, -että Wohlfart oppilaaksi tullessaan oli iältään vanhempi kuin -kukaan meistä oppiin ryhtyessämme, ja että: hänen kokemuksensa -ja sivistyksensä tyydyttävät kaikkia vaatimuksia. Tämän vuoksi -täydellinen yksimielisyytemme ilahduttaa minua. Herra Schröter -on sallinut minun tässä tapauksessa ilmoittaa asiasta oitis -Wohlfartille. Ehdotan, siis, että teemme sen heti paikalla. -Huutakaamme hänet tänne alas." - -"Aivan niin, niin on tehtävä!" kuului yksimielinen suostumus, ja -herra Baumann varustautui lähtemään yläkertaan. - -Mutta silloin sai herra Specht intoa ja hypähti sulkemaan tien -toveriltaan Baumannilta. "Emmehän toki ole mitään porsaita", hän -huudahti ja ojensi kätensä torjuvasti ovea kohti; "emmehän ole mitään -villejä eläimiä, jotta ilman vähintäkään järjestystä huudamme uuden -toverin joukkoomme kuten uuden hiehon karjalaumaan. Minä; pyydän mitä -hartaimmin teitä kaikkia muistamaan, että liikkeemme arvo ja kunnia -on nyt kysymyksessä, että kaksi meistä menee sinne lähetystönä, että -tervetuliaistoti valmistetaan ja että herra Jordan tervehtii häntä -puheella." Tämä ehdotus saavutti kannatusta, ja herrat Liebold ja -Pix valittiin tuomaan uusi tulokas toisten keskuuteen. Mutta herra -Specht hääräsi loistavin silmin ympäri huonetta, nykäsi tuolla -pöydän suoraan, järjesti täällä tuolit puoliympyrään, hankki laseja -ja pulloja paikalle, asettipa paperivanukkeesta tehdyn viheriäisen -ritarikuvan, jolla oli kullattu sapeli, pystyyn sikarilaatikolle -keskelle pöytää. Sitten hän nouti maton ja laski sen oven ja -kokoutuneen seurueen välille, jotta Wohlfart joutui seisomaan -sillä kuin morsiusmatolla alttarin edessä. Edelleen hän käytti -kaiken kaunopuheliaisuutensa saadakseen kootuiksi kaikki lamput ja -kynttilät toisten herrain huoneista ja toimeenpannakseen niiden -avulla jonkinlaisen juhlavalaistuksen. Vihdoin hän laski kaihtimet -alas, sulki kirjavat akkunaverhot niiden eteen, niin että syntyi -keinotekoinen hämärä ja sen jälkeen kirkas keinotekoinen valo ja -sietämätön lampunkäry. Täten hän hääräsi ja puuhaili; aluksi yksin -toisten katsellessa, kunnes näihinkin tarttui hänen intonsa ja he -kävivät auttamaan häntä, niin että salonki sai kerrassaan oudon ja -salamyhkäisen asun. Nyt vasta hän päästi lähetystön menemään, ja -kun hänen mieleensä samalla johtui hämärä muistelma Rooman senaatin -mahtavasta käyttäytymisestä, silloin kun se julman vihollisen -kaupunkiin hyökätessä istui hievahtamatta marmori-istuimillaan, -vannotti hän kiihkeästi kaikkia jälellejääneitä istumaan tuoleille ja -odottamaan äänettöminä ja juhlallisina lähetystön ja kunniavieraan -paluuta. Mutta kun ovi sitten aukeni ja mitään aavistamaton Wohlfart -astui perin ällistyneenä näkyviin molempain saattajain keskellä, -joista herra Pix käytännöllisessä huolenpidossaan kantoi Antonin -sokerirasiaa ja herra Liebold ennenmainittua isoa ruusukimppua, -niin haihtui Rooman senaatti tuotapikaa herra Pixin ajatuksista ja -sijaan astui väkevä vaikutelma kolmesta itämaan tietäjästä, jotka -tulivat joululahjoilleen vastasyntyneen Vapahtajan luo. Hän hypähti -hurmioissaan pystyyn ja huusi ukkosenäänellä: "Joka mies seisomaan!" - -Tämän ohjelman muutoksen kautta hän valitettavasti itse pahasti -häiritsi vastaanoton vaikuttavaisuutta, sillä vain muutamat -noudattivat hänen esimerkkiään, enimpien jäädessä istumaan; kunnes -herra Jordan vihdoin astui Antonin eteen ja lausui vilpittömän -sydämellisesti: "Rakas Wohlfart, te olette nyt kaksi vuotta -työskennellyt meidän parissamme, te olette parhaanne mukaan pyrkinyt -perehtymään liikkeemme asioihin ja olette käynyt meille kaikille -rakkaaksi. Isäntämme tahto ja meidän kaikkien toivomus on, että -tavanmukainen oppiaika teidän suhteenne lyhennetään. Herra Schröterin -aikomus on siirtää teidät huomispäivästä alkaen konttoristiksi, -ja meidän on iloksemme sallittu ilmoittaa teille siitä jo tänään. -Toivotamme siis teille sydämestämme onnea ja pyydämme teidän -osottamaan työtoverinammekin meille samaa rehellistä ystävyyttä kuin -tähän asti olette osottanut." Näin puheli kelpo herra Jordan ja -ojensi kätensä oppilaalleen. - -Anton seisoi hetkisen aikaa aivan jäykkänä ja mykkänä, sitten hän -tarttui molemmin käsin tarjottuun käteen ja lankesi ylen onnellisena -ja liikutettuna herra Jordanin kaulaan. Toverit tungeksivat -hänen ympärillään, ja siitä alkoi sellainen käsienpuristelu ja -syleileminen, etteivät salongin neljä seinää olleet vielä mokomaa -nähneet. Yhä uudelleen kulki Anton toverin luota toisen luo ja -tarttui kostein silmin tätä käsivarteen. Specht ei enää säälitellyt -juhlameno-ohjelmansa kuperkeikkaa, Baumann istui kädet polven yli -ristissä sohvannurkassa ylen tyytyväisen näköisenä, ja Pix tarjosi -sankarillemme viiden minuutin kuluessa kahdesti sikarejaan, pitelipä -hänelle kynttilääkin niiden sytyttämiseksi. Kaikki olivat parhaalla -tuulella; toverit iloitsivat siitä, että heillä oli ollut niin -tärkeäarvoista tarjottavana, Anton oli autuas saadessaan vastaanottaa -niin paljon ystävyyttä toisten taholta. Kirkastunein kasvoin -hän istui pehmeässä nojatuolissa, johon Specht ystävä oli hänet -työntänyt; hänen edessään seisoi vihreä ritari ruusukimpun vierellä -ja tervehti häntä kullatulla miekallaan, ja hänen ympärillään -toverien iloinen piiri, joista kukin koetti sanoa hänelle jotain -iloista ja hauskuttavaa. Sankarillisella ryhdillä nousi herra Pix -seisomaan ja esitti maljan Antonin terveydeksi. Kaunopuheisemmin -kuin hänen tiedettiin koskaan ennen ja jälkeenpäinkään esiytyneen, -hän kuvasi miten Anton oli tavallaan imeväisenä kapalolapsena -uskottu hänen hoiviinsa, yhtä tietämättömänä kynäkotelon ja kaneelin -erotuksesta kuin viheriävarpusen ja kahvipapujen välisestäkään, ja -kuinka tuosta piltistä sitten oli kehitetty pystyvä varastomies -ison vaa'an avulla ja lastaajain toimesta, jotka tavallaan olivat -hänen imettäjiään, ja lisäksi vielä eräiden toisten henkilöiden -myötävaikutuksella, joiden nimiä puhuja oli liian kaino mainitsemaan. -Sitten nousi Anton vuorostaan vastaamaan ja esitti maljan -työtovereitten terveydeksi. - -Hän kertoi kuinka häntä oli pelottanut, kun hän ensi kerran oli -avannut konttorinoven. Hän sanoi muistavansa elävästi sielussaan -herra Pixin mustan siveltimen, jolla hänelle oli tietä näytetty, -herra Spechtin ikuisen kysymyksen: "Mitä te haluatte?" ja herra -Jordanin harmaan irtohihan, jonka tämä oli riisunut käsivarreltaan -ja huolellisesti silitettyään pannut sen pulpettiin, kun oli käynyt -johtamaan tulokasta tämän huoneeseen. Viittaus noiden kolmen nimeltä -mainitun herran kuuluisiin tunnuksiin herätti yleistä iloa. Ja -sitten seurasi maljapuhe toisensa perästä, ja tavatonta ällistystä -synnytti kaikissa kun vaitelias herra Birnbaum, tullitoimitsija, -ilmaisi omistavansa sen harvinaisen lahjan, että pystyi kolmannen -totilasin jälkeen muistista lausumaan muutamia säkeitä runoakin. Yhä -hilpeämmäksi kohosi mieliala, yhä juhlallisemmin loistivat kynttilät -ja lamput, yhä punaisempina helottivat läsnäolijain posket ja -pöydällä seisovat ruusut. - -Vasta myöhään seura hajaantui. Anton ei tahtonut käydä levolle, -ennenkuin oli kertonut Fink ystävälle onnestaan. Kuullessaan tämän -palaavan myöhäiseltä ratsastusretkeltään hän riensi tulijaa vastaan -portaille ja kuvasi akkunasta sisäänpaistavassa kuutamossa koko -suuren tapauksen ja sen juhlimisen. Fink iski ratsupiiskallaan -ilmaan kauniin kahdeksikon ja sanoi: "Olipa harvinaista että -kadunvartisessa talossa on saatu niin mainio päähänpisto, sitä en -olisi hirmuvaltiaastamme uskonut. No, nyt sinä pääset jo vuotta -aikaisemmin minun kanssani meren yli suureen maailmaan." - -Seuraavana aamuna johtaja kutsui vastaleivotun konttoristin -sisäkonttorin perällä olevaan pikkuhuoneeseen, joka oli liikkeen -kaikkeinpyhin, ja kuunteli hymysuin Antonin sopertelevia kiittelyjä. -"Katsoin voivani toimia näin", hän vastasi, "sekä teidän itsenne -osottamanne kunnollisuuden takia sekä sen kirjeen vuoksi, -jonka tullessanne toitte minulle ja joka avasi teille luoton -liikkeessämme. Teille tulee tuottamaan iloa, kun tästälähin kykenette -omalla työllänne hankkimaan toimeentulonne. Te siirrytte tästä -päivästä alkaen eronneen jäsenemme asemaan ja siis myöskin hänen -palkkaetuihinsa." - -Päivällispöydässä vihdoin talon naisetkin onnittelivat uutta -liikemiestä; Sabine tuli oikein pöydän alipäähän, missä Anton seisoi -tuolinsa takana, ja lausui hänelle sydämellisiä sanoja; palvelija -asetti viinipullon jokaisen herran lautasen viereen; kauppias kohotti -lasinsa ja nyökäten ylen autuaalle Antonille sanoi hyväntahtoisen -totisesti: "Rakas Wohlfart, tämä malja on omistettu teidän kelpo -isänne muistoksi!" - - - - -TOINEN KIRJA. - - -1. - -Eräänä sunnuntai-aamuna Anton lueskeli innokkaasti Cooperin -"Viimeistä mohikaania", kun ulkona akkunan takaa ensimmäiset -lumihiutaleet alottivat virkeän sotatanssinsa ja koettivat -turhaan tunkeutua keltaisen kissan pyhäkköön. Silloin astui Fink -kiireisesti sisään ja huusi jo kynnykseltä; "Anton, näytäppä minulle -vaatevarastosi!" Hän avasi vaatekaapin, tarkasteli hyvin totisesti -pitkää takkia ja muita vaatekappaleita, pudisti päätään ja päätti -tutkimuksensa seuraavin sanoin: "Minä lähetän räätälini ottamaan -sinusta mittaa uuteen pukuun." - -"Eihän minulla ole rahaa", vastasi Anton nauraen. - -"Joutavia", vastasi Fink, "räätäli antaa sinulle luottoa niin paljon -kuin tahdot". - -"Mutta minäpä en tahdo ottaa mitään velaksi", sanoi Anton ja asettui -jälleen mukavasti sohvaan puolustaakseen järkevän taloudenpidon etuja -mahtavan neuvonantajansa houkutteluja vastaan. - -"Tällä kertaa saat tehdä poikkeuksen", virkkoi Fink päättäväisesti; -"on jo aika että joudut ihmisten seuraan. Sinun täytyy ottaa osaa -seuraelämään, ja minä johdatan sinut siihen." - -Anton nousi jälleen ylös punastuen ja sanoi hätäisesti: "Se ei käy -päinsä, Fink, minähän olen täällä aivan outo, eikä minulla ole -vielä sellaista asemaakaan, jonka kautta tuntisin itseni varmaksi -esiytyessäni suuressa seurapiirissä." - -"Juuri senvuoksi ettei sinulla vielä ole seuraelämän tottumusta -ja rohkeutta, sinun täytyy tulla ihmisten joukkoon", sanoi Fink -jyrkästi. "Tuosta surkeasta ujoudestasi sinun pitää päästä irti -niin pian kuin mahdollista; se on typerin vika, mikä sivistyneellä -ihmisellä voi olla. -- Osaatko edes tanssia valssia? Onko sinulla -aavistustakaan, mitä katriljin kierros tietää?" - -"Otin jokunen vuosi sitten tanssitunteja Ostraussa", vastasi Anton -vähän hämillään. - -"Se on samantekevää, saat vielä kerran ottaa tanssitunteja. Rouva -von Baldereck uskoi minulle eilen kaikessa salaisuudessa, että eräät -perheet aikovat järjestää tanssikurssin lentokykyisiä kananpoikasiaan -varten, jotta nämä oppisivat varmemmin lentämään saaliinhimoisten -raatelulintujen syliin. Tanssitunnit pidetään armollisen rouvan -omassa talossa, sillä hänelläkin, on kananen kaupattavana. Kas siinä -on jotakin sinua varten, minä johdatan sinut sinne." - -Anton, säikähtyi kovin sellaisesta maanittelusta; aivan kauhuissaan -hän vaipui jälleen sohvaansa ja vastasi niin värisemättömällä äänellä -kuin taisi: "Fink, tuo on taas niitä sinun hulluja päähänpistojasi; -mahdoton minun on siihen suostua. Rouva von Baldereck kuuluu -täkäläiseen ylimystöön, ja epäilemättä hänen luokseen kokoutuva -seurakin on samojen piirien jäseniä." - -"Epäilemättä niin onkin", nyökkäsi Fink; "pelkkää sinistä verta, -kaikkien läsnäolevien rouvien kantaäideillä on poikkeuksetta ollut se -kunnia, että ovat saaneet Saksan muinaisissa aarniometsissä kantaa -ruhtinatar Thusneldan yömyssyä hänen perässään." - -"Siinähän näet itsekin", sanoi sankarimme. "Kuinka voi päähäsi -pistääkään viedä minut sellaiseen seuraan? Sinähän vain saattaisit -minut siihen katkeraan asemaan, että minut torjuttaisiin sieltä -matkoihini, tahi mikä vielä pahempi, minä joutuisin yleisen -halveksimisen alaiseksi." - -"Eikö tässä ihminen jo kadota kärsivällisyyttään?" huudahti Fink -närkästyneenä. "Juuri sinulla ja sinunkaltaisillasi on syytä kantaa -päätään korkeammalla kuin suurimmalla osalla sitä seuraa, joka sinne -kokoutuu. Mutta juuri teikäläiset ne omalla typerällä käytöksellään, -milloin turhalla kainoudellaan, milloin häpeällisellä nöyristelyllään -kasvattavat noiden aatelisjunkkariperheiden vaatimuksia. Kuinka sinä -voitkaan pitää itseäsi huonompana kuin ketä hyvänsä noista toisista? -En olisi toki uskonut, että sinun sielusi elää niin matalalla." - -"Nyt erehdyt", Anton vastasi suuttuneena, "minä en suinkaan pidä -itseäni huonompana kuin ansaitsen, mutta typerää ja vaateliasta -minulta olisi tunkeutua sellaiseen seuraan, jossa syystä tai toisesta -minua kernaasti ei suvaittaisi. Juuri oma itsetuntoni kieltää minua -seurustelemasta sellaisten ihmisten kanssa, jotka halveksivat miestä -senvuoksi, että tämä työskentelee kauppakonttorissa." - -"Mutta minäpä sanon sinulle, että sinun läsnäolosi ei tule ollenkaan -olemaan epämieluinen noille kelpo ihmisille, sen takaan", lausui -Fink rohkaisevasti. "Sinä et tunne noita seurapiirejä ja siksi -kuvittelet kaikkea liian vaikeaksi. Siellä tulee olemaan puute -herroista, talon rouva panee minun persoonaani jonkin verran arvoa --- sivumennen sanoen, en siitä ollenkaan ylpeile; ja hän on pyytänyt -minua hankkimaan lisäksi joitakin tuntemiani nuoria miehiä; minä -johdatan sinut taloon, ja sillä on kaikki selvitetty. Ajattelehan -asiaa vähän tarkemmin. Mitä tuollainen tanssikurssi oikeastaan on? -Se, on jonkinlainen osakeyhtiö kaikkien osanottajien pohjelihasten -parantamiseksi; sinä maksat osuutesi opetuksesta kuten kaikki -toisetkin, ja pyöritätpä sinä nuorta kreivitärtä tai porvaristyttöä -masurkassa, se on aivan yhdentekevää, vyötäiset kuin vyötäiset, ja -kaikki ne hepsakat tanssivat yhtä mielellään." - -"Mutta eihän se käy laatuun", vastusteli Anton edelleen ja pudisteli -päätään; "minulla on sellainen sisällinen tunne että se olisi -sopimatonta, ja sitä tunnetta tahdon totella." - -"Minäpä ehdotan sinulle jotakin", sanoi Fink kärsimättömästi; -"sinä lähdet näinä päivinä minun kanssani tervehtimään rouva von -Baldereckiä. Minä esitän sinut herra Anton Wolhfartina toiminimen -T. O. Schröterin konttorista; sinun ei tarvitse mainita halkaistua -sanaakaan tanssitunneista; sinä vain odotat, kuinka armollinen rouva -ottaa sinut vastaan. Jos huomaat että tuo kelpo tanssimamma osottaa -sinua kohtaan jotain muuta kuin sulaa suopeutta, jos hän tuumankaan -vertaa heittää niskojaan eikä itse ala puhua tanssiopetuksesta, niin -on sinulla vapaa valta pysyä jarrutuksessasi. Tätähän vastaan sinulla -ei pitäisi olla mitään pätevää sanottavana." - -Anton epäröi yhä ja mietiskeli. Asia ei hänestä ollut suinkaan -niin yksinkertainen kuin Fink sen kuvasi, mutta eipä hän itsekään -pystynyt enää pohtimaan sitä täysin kylmäverisesti. Jo monet vuodet -oli hänen sielunsa sisimmässä piillyt salainen toivo ja kaipaus -päästä näkemään ja kukaties osaaottamaan ylhäisten vapaaseen, -juhlaisaan ja värikiuhtavaan elämään. Niin usein kuin hän kuuli -kadunvartisesta talosta tanssimusiikkia, niin usein kuin hän lueskeli -ylimyspiirien tavoista ja menoista, kohosi elävästi hänen eteensä -tuo kukkaispuiston keskellä oleva korkea linna tornineen ja se -aatelisimpi, joka oli soutanut hänet joutsenlammikon yli. Nyt tuo -kuva rupesi jälleen paistamaan hänelle siinä kultaisessa hohteessa, -jonka hänen mielikuvituksensa oli vuosien kuluessa runoillut sen -ympärille Hän kavahti pystyyn ja suostui sen enempää epäröimättä -kokeneemman ystävän ehdotukseen. - -Tuntia myöhemmin saapui räätäli Finkin saattamana, ja Fink itse -määräili uuden puvun kaikki yksityiskohdat, osottaen siinä -asiantuntemusta, joka tehosi yhtä mahtavasti räätäliin kuin ujoon -Antoniin. - - * * * * * - -Iltapäivällä sulatti marraskuunaurinko lumen katukivitykseltä. -Silloin työnsi Fink moniaita merkillisen näköisiä papereita -povitaskuunsa ja lähti joutilaan maleksijan huolettomuudella -mittailemaan katuja, tarkastellen kuitenkin eteensä ja jälelleen -terävästi kuin poliisimies, joka vaanii saalista. Vihdoin hän -tyytyväisen näköisenä suuntasi askeleensa jalkakäytävälle ja iski -kiinni kahteen uljaasti puettuun herraan, jotka yksinään kuten hänkin -miilustelivat tavallisten poroporvarillisten iltakävelijäin joukossa. -Ne olivat luutnantti von Zernitz ja herra von Tönnchen, molemmat -elämänhaluisia nuoria ylimyksiä ja käytökseltään moitteettomia. - -"Katsos pirua -- Fink!" - -"Hyvää päivää, herrat!" - -"Mitä te niin uneksivan näköisenä etsitte täältä kaduilta?" kysyi -herra von Tönnchen. - -"Etsin ihmisiä", vastasi Fink alakuloisesti; "paria hyvää -veikkosta, jotka ovat kylliksi turmeltuneet käydäkseen tänä ikävänä -sunnuntaipäivänä vielä päivännäöllä tyhjentämään kanssani pullon -portviiniä ja sitä ennen avustamaan minua todistajana eräässä pikku -asiassa." - -"Todistajana?" kysyi herra von Zernitz. "Onko teillä ehkä -kaksintaistelu tuolla kirkon takana?" - -"Ei, kaunis kavaljeerini", Fink vastasi, "tiedättehän että olen -vannonut luopuvani tuosta pahasta tavasta, sittekun pikku Lanzau -ampui pistoolistani liipasimen. Juuri tätänykyä olen perin -rauhallinen, kiusattu liikemies, toiminimen Fink ja Beckerin arvoisa -vesa. Minä etsin todistajia panemaan nimensä asiakirjaan, jolla on -tulinen kiiru. Löydänhän kyllä jostakin notaarin, mutta tavalliset -valalliset todistajat ovat tänään sunnuntaina juosseet kaikki -keilaradalle. Tekisitte ihmisystävällisen teon, jos auttaisitte minua -tänä onnettomana iltapäivänä viettämään neljännestunnin ajan notaarin -luona ja lopun iltaa italialaisessa viinituvassa." - -Herrat olivat halusta valmiit auttamaan. Fink vei heidät tutun -notaarin luo ja pyysi tätä molempain todistajain läsnäollessa -kirjoittamaan luovutuskirjan, koska se oli jätettävä seuraavaan -oikeuden istuntoon ja asia oli muutenkin perin tärkeä. Hän jätti -virkamiehelle kunnianarvoisan näköisen englanninkielisen asiakirjan, -jossa jonkin New Yorkin valtiossa olevan piirikunnan prokuraattori -teki tiettäväksi, että herra Fritz von Fink oli Fowlingfloor -nimisen maa-alueen, sekä maan ja mannun että sillä olevain -rakennusten, puiden, vesistöjen ja kaikkien käyttömahdollisuuksien -laillinen omistaja. Sitten hän selitti notaarille luovuttavansa -kaikki asiakirjain mukaan hänelle kuuluvat omistusoikeudet herra -Anton Wohlfartille, joka nykyisin oli T. O. Schröterin liikkeen -palveluksessa. Kauppahinta oli täydelleen suoritettu. Vihdoin hän -pyysi notaaria mitä hartaimmin valmistamaan luovutuskirjan heti -paikalla ja muuten vaikenemaan visusti asiasta. Sen virkamies -lupasikin, ja asiakirjan valmistuttua molemmat todistajat -kirjoittivat nimensä alle. Poislähtiessä hän pyysi näitäkin, -vakavammalla sävyllä kuin tavallisesti käyttämänsä, pitämään -asiata salassa kaikilta ja ennen muuta herra Anton Wohlfartilta -itseltään. Herrat lupasivat tietysti, mutta olivat sangen uteliaat -kuulemaan asiasta lähempää, eikä herra von Zernitz malttanut olla -huomauttamatta: "Toivon, hyvä Fink, ettette toki vielä tehnyt -testamenttianne; siinä tapauksessa olisin ollut kiitollinen, jos -olisin perinyt teidän pyssynne." - -"Jos tahdotte ottaa pyssyn vastaan elävältä Finkiltä", vastasi tämä, -"niin teette sen kautta hänet hyvin onnelliseksi." - -"Hittoja kanss'!" huudahti hyväluontoinen luutnantti melkein -säikähtyneenä, "tuotahan en toki tarkoittanut. Enkä tiedä edes, -voinko hyvällä omallatunnolla ottaa tarjouksenne vastaan." - -"Ottakaa vain keveällä mielellä", sanoi Fink ystävällisesti; "minä -olen kyllästynyt koko putkeen, mutta olen mielissäni kun tiedän sen -joutuvan hyviin käsiin." - -"Se on kallisarvoinen lahja", mutisi luutnantti tuntien tunnonvaivoja. - -"Se on vanha kapine", sanoi Fink, "ja huomenna te otatte sen -minulta vastustelematta; tänään näet ette enää pääse minusta -irti, sillä me menemme Feronille. Mutta mitä tuohon salaperäiseen -tiluksenluovutukseen tulee, niin en siinä toimi vallan -vapaaehtoisesti. Siihen liittyy näet eräänlainen valtiollinen -salaisuus, jota en saa teille ilmaista jo senkään vuoksi, etten -itsekään ole vielä oikein selvillä koko asiasta." - -"Onko tuo luovuttamanne maatila suurikin?" tiedusteli herra von -Tönnchen. - -"Maatila?" toisti Fink ja katseli taivaalle; "se ei ole lainkaan -mikään maatila. Se on kappale tasankoa, vuoria ja laaksoja, vesiä -ja metsiä, pikkuruinen palanen Amerikan mannerta. Ja onko tuo herra -Wohlfartin tilus suuri? Mitä te oikeastaan sanotte suureksi? Mikä -onkaan suurta tässä matoisessa maailmassa? Amerikassa maa-alan -suuruutta mitataan toisenlaisella mittakaavalla kuin tässä poloisessa -Saksan sopukassa. Omasta puolestani tuskin tullenen enää koskaan -tilaisuuteen sanoa sellaista tilusta omakseni." - -"Mutta kuka sitten tuo herra Wohlfart oikeastaan on?" kysyi -luutnantti hänen toiselta sivultaan. - -"Saatte kohta tutustua häneen lähemmin", Fink vastasi. "Hän on -sangen siivo poikanen jostakin maaseudulta, ja hänen kohtalonsa on -tavallansa peittynyt salaperäisyyden verhoon, josta hän tätänykyä ei -itsekään tiedä vielä mitään eikä toistaiseksi saakaan tietää. Mutta -riittää jo liikeasioista. Minulla on täksi talveksi ohjelmaa varattu -teitäkin varten. Te olette tosin vanhoja syntisiä kumpikin, mutta -silti teidän täytyy vielä kerran ottaa osaa tanssikurssiin." - -Näin sanoen hän vei ystävänsä italialaiseen viinitupaan, missä -Feroni otti syvin kumarruksin heidät vastaan, ja kohta olivat kaikki -kolme syventyneet hartaihin tutkimuksiin Portugalin väkevien viinien -oivallisuudesta. - - * * * * * - -Rouva von Baldereck oli kaikkein parhaimpien seurapiirien -tukipylväitä; noiden piirien, jotka maa-aatelin pääkaupungissa -elävät perheet ynnä moniaat korkea-arvoiset virkamiehet ja upseerit -muodostivat. Oli vaikea sanoa, mitkä kyvyt ja avut olivat tämän -arvonrouvan kohottaneet niin mahdikkaaseen asemaan; hän ei ollut -erittäin ylhäissukuinen, ei liioin rikas, hienotapainen, henkevä -eikä syvämietteinen, mutta kaikista näistä ominaisuuksista hänellä -kuitenkin oli hiukkasen joka lajia. Yksityiselämässään hän oli -mahdollisimman mukaan noudattanut terveitä periaatteita, ja hänellä -oli tarpeeksi itsetuntoa, jotta ei koskaan käynyt tyrkyttäytymään -paljonvaativaisten pariin. - -Tämän pidättyväisyyden takia yleinen mielipide oli nostanut -hänet johtavaan asemaan seuraelämässä. Hänellä oli sangen laaja -tuttavapiiri, hän oli selvillä kaikista maalaisaateliston -kihlauksista, naimakaupoista ja sukulaisuussuhteista, hän oli -ensimmäisten joukossa pääkaupungin hienoston vieraskutsulistoilla -ja vietti leskeksi jouduttuaan itse jokseenkin vaatimatonta -elämää, jota sentään sulosti sulkahattuinen palvelija ja kaksi -lihavaa vaunuhevosta. Rouva von Baldereck oli siis kaikin puolin -mallikelpoinen vallasnainen, ja hän osasi arvostella henkilöitä ja -tapahtumia tarkoin ylhäisön ennakkoluulojen mukaisesti; siksipä -hänen arvosteluaan aina kuuttiinkin hartaalla mielenkiinnolla. Että -hän sen lisäksi oli jokseenkin hyväluontoinen henkilö, sitä ei sama -ylhäisö arvatenkaan arvioinut yhtä mainehikkaaksi ominaisuudeksi -kuin se vanha tuomion enkeli, joka taivaassa pitää kirjaa ihmisten -hyvistä ja pahoista teoista ja joka sivumennen sanoen taivaallista -liiketointansa harjoittaessaan ei kirjoita pääkirjansa yläreunaan -maallisia nimityksiä "vastattavaa" ja "vastaavaa", vaan "lampaat" -ja "vuohet" ja vie lampaat tulopuolelle ja vuohet työntää menojen -sivulle. -- Rouva von Baldereckillä oli nuori tytär, joka lupasi -kehittyä hyvin hänen itsensä näköiseksi, ja hänellä oli asuttavana -erään talon ensi kerroksessa sarja isoja huoneita, joissa vuosien -mittaan esitettiin draamallisia kuvaelmia ja eläviä kuvia. ["Tableaux -vivants", mykkiä kuvaelmia, joissa esiintyjät puvuillaan muodostavat -jonkin tunnetun lauseen yksityiset sanat tahi sanan eri kirjaimet. -Siis ei tässä tarkoiteta mitään kinematograafiesityksiä, jollaisia -1830-luvulla ei tunnettukaan.] - -Tämä vaikutusvaltainen rouva istui juuri ja piti tärkeätä -neuvottelua ompelijattarensa kanssa, pohtien kuinka syvä kaulantien -uurroksen piti olla, jotta hänen tyttärensä moitteeton povi -esiytyisi parhaassa valossa, silti herättämättä yleistä pahennusta -alkavilla tanssitunneilla, kun palvelija ilmoitti hänen lemmikkinsä -Finkin tulleen tervehdyskäynnille. Kiireesti jalo rouva työnsi -tyttärensä, ompelijattaren ja puolivalmiit puvut syrjään ja ilmestyi -vastaanottohuoneeseen hyväluontoisena kuin ainakin perheenemäntä, -joka tietää, ettei nuorten kavaljeerien harras palvonta enää -paljonkaan kohdistu hänen persoonallisiin suloihinsa. - -Puheltuaan johdannoksi viimeisestä iltaseurasta ja kreivitär Pontakin -pitkistä irtokiharoista sanoi Fink, potkien samalla jakkaraa, jota -päällysti talon neidin koruompelema nukkainen villakoiran kuva: -"Olen suorittanut teidän minulle uskoman tehtävän, arvoisa lady, ja -hankkinut teille ainakin kolme herraa." - -"Keitä ne ovat?" kysyi talon rouva jännitettynä, unohtaen -koruommellun villakoiran kärsimykset ja vetäen tuolinsa lähemmäksi -uskottua perheenystävää. - -"Ensiksikin luutnantti von Zernitz", sanoi Fink. - -"Hän on hyvä saalis", huudahti armollinen rouva ilahtuneena, sillä -luutnantti oli henkevän upseerin maineessa, hän kun näet sepitti -sieviä runonpätkiä neitosten muistikirjoihin, oli verraton keksimään -elävien kuvien aiheita, ja epäiltiinpä hänen kerran kirjoittaneen -jonkinlaisen novellinkin johonkin muistikirjaan. "Herra von Zernitz -on perin miellyttävä seuramies." - -"Niin kyllä", sanoi Fink, "mutta portviiniä hän ei pysty kestämään. -Toinen on herra von Tönnchen." - -"Tönnchenit ovat vanhaa sukua", huomautti rouva; mutta lisäsi sitten -hiukan hätäisesti: "eikö hän ole jokseenkin hurjatapainen?" - -"Herra varjelkoon!" sanoi Fink; "hänen perheessään on aina eletty -varmojen periaatteiden mukaan; hän ei ole lainkaan hurja, vaikka -hänellä on se ominaisuus, että välistä saa toiset hurjiksi." - -"Entä kolmas?" tiedusti rouva. - -"Kolmas", sanoi Fink, "on eräs herra Wohlfart." - -"Wohlfart?" toisti armollinen rouva oudoksuen ja katsahti -levottomasti vieraaseensa; "sen nimistä perhettä en tunne." - -"Se on hyvinkin mahdollista", vastasi Fink kylmäverisesti; "on siksi -paljon ihmisiä, joilla on joko liiankin hyvin tunnettu tai liian -vähän tunnettu nimi, ettei kaikista voikaan olla selvillä. Herra -Wohlfart tuli tänne jokunen vuosi sitten maaseudulta oppiakseen omien -havaintojensa perusteella kauppatoimen salaisuuksia. Hän työskentelee -kauppias Schröterin konttorissa, aivan niinkuin minä itsekin." - -"Mutta, rakas Fink!" huudahti vallasrouva nuhtelevasti. - -Fink ei siitä häiriytynyt, vaan heittäytyi takakenoon nojatuolissaan -ja rupesi tutkistelemaan katon koristemaalauksia. "Herra Wohlfart -on sangen merkillinen ja mielenkiintoinen veitikka. Hänen -elämänkohtalonsa vaatii aivan erityisen selityksensä. Itsessään -hän on vaatimattomin ja kunnollisin nuorukainen mitä koskaan olen -tuntenut, ja kotoisin eräästä tämän maakunnan syrjäisimmästä -sopukasta, missä hänen isä vainajansa oli jossain virassa. Mutta -hänen syntymäänsä ja elämänkohtaloaan verhoo salaperäisyys, josta hän -ei edes itsekään tiedä vielä mitään." - -"No mutta älkäähän, herra von Fink!" huudahti talonrouva perin -uteliaana. - -Fink kurkisteli edelleen innokkaasti kattomaalauksen kiemuroita ja -jatkoi häiriytymättä: "Hänestä on juuri äskettäin tullut suuren -maa-alueen omistaja Amerikassa, kauppakirjat ovat käyneet minun -käsieni lävitse, ja meidän kesken sanoen hänellä ei ole itsellään -aavistustakaan omistusoikeudestaan, jonka täytyy toistaiseksi -edelleenkin pysyä häneltä salassa. -- Tunsitteko te aikoinanne -suurherttua vainajata, täällä lähellä päin?" Fink viittasi -merkitsevästi kädellään johonkin umpimähkäiseen ilmansuuntaan. - -"En -- mitä hänestä?" sanoi armollinen rouva ylen uteliaana. - -"Olen kuullut joidenkin väittävän", jatkoi Fink salamyhkäisesti -tarinaansa, "että Anton Wohlfart on aivan hänen näköisensä. Mitä -teille nyt sanon, on muuten meidänkeskinen salaisuus; ystäväni -on vallan tietämätön kaikista noista suhteista, jotka kuitenkin -mahdollisesti voivat ratkaista koko hänen tulevaisuutensa. Tunnettua -on vain se tosiasia, että keisari vainaja viimeisellä matkallaan -maakunnassa viivähti Ostraussa ja piti paikkakunnan pastorin kanssa -hyvän aikaa hiljaista ja tärkeätä keskustelua." - -Viime väite oli pääasiassa todenperäinen, sillä Anton oli kertonut -jotain sellaista äskettäin jokeylle lapsuudenmuistona. Hän oli -vielä lisännyt, että hänen kotikaupunkinsa pastori oli viimeisessä -suuressa sodassa toiminut sotapappina, ja että keisari oli häneltä -kysynyt: "Oletteko palvellut sotaväessä?" ja hetken perästä: "Missä -armeijaosastossa?" - -Fink ei pitänyt tarpeellisena selostaa tuota pikkutapausta niin -seikkaperäisesti. Mutta rouva von Baldereckin olivat nämä petolliset -viittailut saattaneet siksi uteliaaseen sieluntilaan, että hän sanoi -kernaasti vastaanottavansa herra Wohlfartin talonsa vieraaksi. - -"Ja vielä muuan pyyntö", sanoi Fink ja nousi tuolistaan; "mitä nyt -olen teille kertonut ystävästäni, kaikkein laupiain hengetär" -- -laupias hengetär painoi yli seitsemän leiviskää -- "sen antakaa pysyä -meidänkeskisenä salaisuutena. Teidän arkatuntoisuudellenne rohkenin -uskoa, mitä vieraasta suusta kuullessani pitäisin loukkauksena -sekä itseäni että herra Wohlfartia kohtaan." Hän lausui tuon nimen -niin ivallisesti että kunnon rouva rupesi epäilemään, että tuon -salaperäisen, kauppakonttorissa piileskelevän herran täytyi olla -jokin Aleuttien tai Kurili-saarten prinssi tai jokin muu erinomainen -arvohenkilö. - -"Mutta kuinka minun pitää", hän kysyi hyvästellessä, "esittää tuo -herra tuttavillemme?" - -"Ainoastaan minun parhaana ystävänäni. Minä menen hänestä joka -suhteessa takuuseen ja olen vakuutettu siitä, että seurapiirimme itse -niittää suurimman voiton, kun se ottaa tuon herran avosylin vastaan." - -Kadulle tultuaan Fink mutisi itsekseen sangen ilkeämielisesti: "Tuo -eukkopaha naukkasi kuin lihava lahna minun syöttini ja sukelsi -takapuoltaan myöten valheisiini. Pelkkänä rehellisten ihmisten -lapsena tuo poika parka olisi saanut heidän puoleltaan vain -halveksimista osakseen. Nyt he kuvittelevat tietävänsä että jokin -vieras ruhtinas, jollaisen edessä he kunniakseen matelisivat, seuraa -pojan kohtaloa mielenkiinnolla. Nyt he tulevat hänelle osottamaan -kohteliaisuutta, joka varmastikin hurmaa pienokaisen. Enpä olisi -uskonut, että tuosta Long Islandin rannalla olevasta hiekkakuopasta -ja sillä olevasta linnustushökkelistä olisi ikinä tullut minulle -sellaista hupia." - -Finkin sirottelema siemen oli langennut otolliseen maaperään. -Älykkäänä naisena oli rouva von Baldereckilla tanssituntien ohella -omia pieniä yksityisetujakin valvottavana. Olihan hän ennen kaikkea -äiti, ja tässä ominaisuudessa hän oli tähdännyt haukankatseensa -ei sen vähempään sulhaskokelaaseen kuin Finkiin itseensä. Hänen -tyttärensä oli viisitoistavuotias, ja Finkillä oli kaikki ne -hyvät avut, jotka äidin mielestä tarvittiin takaamaan hänen -tyttärensä vastaisen onnen. Pitkästä kokemuksestaan hän tiesi, -että tuollaiset tanssitunnit tarjosivat erinomaista tilaisuutta -aivan nuorille neitosille näyttämään sulonsa ja hyvät avunsa -parhaassa valossa kokeneille ja hiukan jo veltostuneille herroille; -päävaikeutena vain oli saada sellaisia herroja mukaan moisiin -viattomiin huvitilaisuuksiin. Hellän äidin sydäntä oli kiusannut -se aivan luonnollinen pelko, ettei Finkilläkään olisi halua ottaa -osaa tanssitunteihin; mutta hänen suureksi hämmästyksekseen tämä -nuori herra oli jokseenkin kaunopuheisesti vakuuttanut, että hän -halusta tanssi vaikka koko talven hänen talossaan, olipa hän -asettanut nimenomaiseksi ehdoksi, että neiti Eugenie ottaisi hänet -enimmän suosituksi tanssitoverikseen. Ja juuri tästä syystä oli -voitonriemuisella äidillä ollutkin niin suurta huolta tyttärensä -tanssipuvuista, kun Fink saapui suosittamaan hänelle Antonia. Ehkäpä -rouva von Baldereck olisi ilman noita salamyhkäisiä viittailujakin -antanut perään ja hyväksynyt tuon konttoriorjan tanssitunneilleen, -mutta joka tapauksessa ne olivat hänelle tervetulleet. Tosin Finkin -olemus ja puhetapa olivat aina sellaiset, ettei häneen koskaan voinut -oikein turvallisesti luottaa; mutta kelpo rouvan äidinrakkaus oli -kyllin voimakas voittamaan hänessä syntyneet hienoset epäilyt. Hän -kiiruhti tuttaviin perheisiin kertomaan, mitä lupaavia herroja oli -tiedossa tanssituntien kavaljeereiksi, eikä hän tällöin tietenkään -unohtanut koristella salamyhkäisin viittauksin herra Wohlfartin -merkillistä elämänkohtaloa. Kun sekin vähä, mitä hän siitä tiesi -tai suvaitsi kertoa, sai tukea kahden hyvintunnetun ja luotettavan -herran yhtä salamyhkäisistä viittailuista, juurtui kertojattareen -itseensä ja hänen kuulijoihinsa varmaksi vakaumukseksi usko tarinan -todenperäisyyteen. Niinpä kävikin ylhäisessä seuramaailmassa jo -muutaman päivän kuluttua hälinä ja kuiskailu, että rouva von -Baldereckin tanssikurssiin tuli ottamaan osaa eräs porvarillinen -herra, jota suunnattomat rikkaudet odottivat ja jolle Venäjän keisari -oli Amerikassa ostanut äärettömiä maa-alueita. - - * * * * * - -Moniaita päiviä myöhemmin Fink johdatti Antonin armollisen rouvan -perheeseen, ja oli sankarimme tällöin puettu uuden uutukaiseen -hännystakkiin ja moitteettomiin kiiltohansikkaihin -- poloinen -uhrilammas, jonka sielunrauhaa salaperäiset voimat uhkasivat käydä -tuhoamaan. Ne vaanivat häntä vastassa armollisen rouvan eteisessä -ja portaissa, ja jo ulkokynnyksellä ne kävivät sellaisella vimmalla -Anton paran kimppuun, että hän tunsi henkensä läkähtyvän. Niitä -väijyi neliskulmaisessa kattolampussa, joka heilui eteisenkatosta, -ja työnsivät porraskaiteiden koloista kielensä esiin ilkeästi -irvistellen. Fink huomasi mielipahakseen, kuinka hänen uhrinsa -poskille lennähti ahdistuksen tuskallinen ruusunväri, ja hän supatti -hänelle äkäisesti korvaan: "Uskallappa vain käydä punaiseksi noiden -ihmisten edessä!" -- heitti sitten huolettomasti päällystakkinsa -vastaanrientävän palvelijan käsivarrelle ja saattoi ystävänsä -armollisen rouvan kasvojen eteen. Vallasrouva todella olikin, -kuten Fink oli ennustanut, sulaa suopeutta sankariamme kohtaan. -Uteliaasti ja tuntien jonkinlaista inhimillistä osanottoa hän katseli -sievännäköistä ujoa nuorukaista, joka niin vilpittömin kasvoin -seisoi hänen edessään ja näytti ylen taipuvaiselta alistumaan hänen -lumoihinsa. - -Anton sanoi syvään kumartaen: "Ainoastaan ystäväni mitä varmimmin -vakuutettua, että te, armollinen rouva, ette tule närkästymään, -olen rohjennut tulla persoonallisesti osottamaan teille syvää -kunnioitustani." Ja armollinen rouva hymyili laupiaasti -- tahi tuon -kelvottoman Finkin sanoja käyttääksemme: irvisteli niin vietävästi --- ja vastasi: "Herra von Fink on antanut meille aihetta toivoa, -että teistä tulee tämän talven kuluessa säännöllinen vieras pieniin -tanssiharjoituksiimme." - -Tällöin Anton ei voinut pidättyä punastumasta, näyttämästä ylen -onnelliselta ja vakuuttamasta: "Mielihalulla ottaisin niihin osaa, -jos vain voisin olla varma siitä, että muut vieraanne eivät tule -paheksumaan läsnäoloani." - -Kun tämä synkeä epäilys oli innolla torjuttu, saapui neiti Eugenie -huoneeseen, Anton esiteltiin hänellekin ja sai osakseen sellaisen -nenäkkään niiauksen, jolla viisitoistavuotiaiden neitosten on tapana -tervehtiä vieraita herroja, ja poistui sitten neljännestunnin -kuluttua, aivan ihastuneena vallasperheen suopeuteen, saattajansa -kanssa talosta. Tuo viaton poika parka tarttui ylen tyytyväisenä -ystävänsä kainaloon ja vakuutti hänelle kadulle tultua: "Enpä olisi -uskonutkaan, että ylimysten kanssa on niin helppo seurustella." - -Fink mutisi jotakin, jonka voi yhtä hyvin käsittää tuon väitteen -myöntämiseksi kuin kieltämiseksikin, ja sanoi sitten: "Ylipäätään -olen sinuun tyytyväinen, Anton. Uudesta hännystakistasi huolimatta -sinä istuit siellä kuin mikäkin alaston pikku enkeli läpikuultavassa -batistikoltissaan. Mutta tuo läpikuultavaisuus ei sinua puekaan -vallan kehnosti. Ainoastaan tuosta kirotusta punastumisesta sinun -täytyy tänä talvena vieraantua; kun leuan alla on musta kravatti, -niin se käy juuri päinsä, mutta valkean kaulaliinan kera se on -aivan sietämätöntä. Näytät silloin aivan joltakin kaatumatautiselta -lemmenjumalalta." - -Rouva von Baldereckista sen sijaan salaperäisen nuorukaisen ujo -vaatimattomuus tuntui todella liikuttavalta, ja kun hänen tyttärensä -sanoi hänelle varman vakaumuksen rintaäänellä: "Fink on kerrassaan -toisenlainen mies ja miellyttää minua paljon paremmin", pudisti äiti -päätään ja virkkoi hymyillen: "Sitä sinä et vielä ymmärrä, lapseni; -tuon vieraan herran käytöksessä ja eleissä on aatelia ja luonnollista -suloa, joka on kerrassaan hurmaava." - - * * * * * - -Se suuri päivä, jolloin tanssikoulu piti juhlallisesti avattaman, oli -vihdoinkin koittanut. Nopeasti Anton konttoriajan päätyttyä pukeusi -juhlatamineihinsa ja kävi sitten Finkin huoneeseen tätä noutamaan. -Suojelija tarkasteli arvostelevin katsein suojattinsa asua. -"Näytähän minulle nenäliinasi", hän sanoi lyhyesti. "Mitä, kirjava -silkkiliinako? Ettet häpeä! Tässä saat yhden omistani. Vala siihen -vähän hajuvettä. Entä missä ovat hansikkaasi?" - -Tällaisin opettavin puhein hän saattoi ystävänsä paroonittaren -juhlallisesti valaistuun taloon. - -Antonin astuessa takarakennuksen portaita alas avautui herra Jordanin -ovi, ja herra Specht kurotti pitkän kaulansa siitä tähystelläkseen -menijöitä mitä kalva vimman uteliaisuuden vaivaamana. - -"Menee se kun meneekin!" huusi hän sitten olkansa yli huoneeseen. -"Tämähän on aivan kuulumatonta. Mitään sellaista ei ole tapahtunut -maailman luomisesta lähtien. Siellähän on koolla pelkkiä aatelisia. -Syntyypä tästä kaunis keitos." - -"No, entä mikä on mennessä, koskapa hänet kerran on kutsuttu?" -virkkoi hyväluontoinen herra Jordan vastaukseksi toverin -hirmustuneisiin huudahduksiin. Eikä kukaan muukaan voinut panna -vastaan; ainoastaan herra Pix ärähti sohvasta tuikeasti: "Mutta minun -mieleeni ei lainkaan ole, että hän vastaanottaa sellaisen kutsun. -Hän kuulun konttoriimme eikä minnekään muualle. Mitään hyvää hän ei -ainakaan opi noiden isoisten herrastelijoiden parissa. Korkeintaan -työntämään lasipalasen silmännurkkaansa ja makostelemaan neitosia, ja -sekään ei vielä ole pahinta." - -"Tuollaisissa tanssiseuroissa kuulutaan pidettävän kummaa elämää", -tiesi Specht kertoa. "Kaikenlaista rivoilua, rakkausjuttuja ja -kaksintaisteluja jok'ainut jumalanpäivä. Saattepa nähdä hänen jonakin -aamuna lähtevän ulos pistoolipari kainalossa, ja miten hänet sitten -kotiin tuodaan, sitä en mene sanomaankaan. Ei vain omilla jaloillaan, -se on varma!" - -"Taaskin hullutuksia", vastasi Pix ärtyneesti. "Ei siellä riidellä -sen pahemmin kuin muuallakaan, tiedän mä." - -"Ja ranskaakin hänen täytyy siellä solkata", jatkoi Specht -häiriytymättä. - -"Ja miksi ei ryssääkin?" tokasi Pix. - -Tästä aiheutui herrain Pixin ja Spechtin kesken kiivas kina sen -tärkeän seikan johdosta, millä kielellä rouva von Baldereckin -salongissa ajatuksia mahdettiin tulkita. Mutta siitä olivat -kaikki toverit yksimielisiä, että osanotto tamssitunteihin -tiesi Wohlfartille sanomatonta turmiota ja koko inhimilliselle -yhteiskuntajärjestykselle pahaa häiriötä. - - * * * * * - -"Hän on mennyt sinne!" huudahti täti, palatessaan palvelijan -saattamana eräästä kokouksesta. - -"Se on taaskin hänen ystävänsä Finkin vehkeitä", huomautti -talonisäntä. - -Sabine loi silmänsä sylissään olevaan käsityöhön. - -"Minulle on mieleen", hän sanoi vihdoin, "että Fink käyttää -vaikutusvaltaansa tuottaakseen ystävälleen hupia. Hän ei itse tanssi -mielellään, ja osanotto tuohon tanssiseuraan on hänelle pikemminkin -persoonallinen uhraus kuin mikään ilon aihe." Veli katsahti -tutkivasti sisareensa ja nyökkäsi hänelle sanattomasti. "Ja kuinka -mielelläni suonkaan Wohlfartille sen edun, että hän joutuu ihmisten -seuraan! Hän on enemmän kotona kuin ketkään toiset herrat. Melkein -joka ilta maatapannessani näen lampun paistavan hänen huoneestaan. -Toisilla on täällä sukulaisia tai hyviä ystäviä, ainoastaan hän on -aivan yksin, hänellä ei ole muita tuttavia kuin mitä tässä talossa -asuu. Sellainen elämä käy tukalaksi koko vuoden mittaan." - -"Hän on tähän asti kestänyt sen kunnollisesti", sanoi johtaja; -"saammehan nähdä, kuinka kauan sitä jatkuu." - -"Mutta kuinka on mahdollista, että hän juuri tuohon seuraan..." -huudahti täti. "Ajatelkaahan toki, että tuo rouva von Baldereck..." - -Sabine naputti sormustimellaan pöydänlevyyn. "Fink on häntä -suosittanut heille", hän sanoi, "ja minusta se oli kiltisti tehty -hänen puoleltaan. Siitä kiitokseksi hänen pitää huomenna saada -päivälliseksi mieliruokaansa, rypistelköön herra veljeni otsaansa -kuinka paljon tahtoo." - -"Siis kinkkua viinikastikkeen kera", huudahti täti. "Mutta -ajatelkaahan, kuinka Wohlfart voisi viihtyä siellä kaikkien noiden -vormuherrojen parissa? Ja kuinka hän selviytyy kaikista noista -hienoista elostelijoista? Eihän hän voi elää heidän tavallaan. Siihen -tarvitaan vähintäin paksu kukkaro." - -"Antakaamme hänen itsensä huolehtia siitä", sanoi Sabine hilpeästi. -"Meidän ei sentakia tarvitse hankkia itsellemme harmaita karvoja." - - * * * * * - -"Hän on mennyt", virkkoi Karl illalla isälleen. "Pienet -kiiltonahkakengät hänellä oli jalassa, minä kävin itse ne noutamassa. -Herra Fink kielsi hänen vetämästä muunlaisia kenkiä jalkaansa. Ja -uusi hattu, ja kaikki uuden uutukaista kiireestä kantapäihin asti. -Sellaiselta siis pitää näyttää, kun menee tanssimaan ylhäisten -kanssa." - -"Sinäkin kai tahtoisit mielelläsi mennä tanssimaan?" kysyi isä. - -"Enkä", sanoi Karl; "mutta kernaasti tahtoisin kerran nähdä, miten -tuollaisissa tansseissa eletään." - -"Katsele 'Sinisen kuun' ravintolan tanssisaliin tässä lähellä, siellä -näet samanlaista jytkytystä joka sunnuntai. Ei se käy toisella tapaa -ylhäistenkään saleissa, paitsi että siellä on herroilla hansikkaat -käsissä ja että he pitelevät tanssitettaviaan vähän varovaisemmin -vyötäröiltä." - -"No, huomenna mahtaa hänen vaatteissaan olla viljalta tomua minun -harjattavakseni", sanoi Karl. - -"Tomuista huvittelua se tosiaan onkin", nyökkäsi jättiläinen. "Siinä -pyörähdellään ympäri, siinä hypitään, käännytään ensin toiselle -puolelle, sitten toiselle ja laukataan taas eteenpäin. Jokainen -koettaa kohottaa itsensä ylös lattiasta, mikä on mahdotonta. Sitten -hiostutaan, ryypätään lasi punssia tai parikin, ja lopuksi tanssitaan -suukkospoloneesi. Jos tahtoo päästä naimisiin, niin on tuo urakka -tarpeen. Mutta niin pitkälle sinä et ole vielä ehtinyt, saat vielä -odottaa monet vuodet." - -"Mutta eihän herra Wohlfartkaan ole niin pitkällä", vastasi Karl. -"Olisipa tosiaan kaunis juttu, jos hän huomenna naisi jonkun ylhäisen -neidin, jolla on pari harmaita vaunuhevosia ja niillä hopeasilaiset -valjaat!" - -"Niin, sitä seikkaa ei käy auttaminen", sanoi isä päätään -pudistellen; "tanssilla se alkaa, häihin se loppuu. Niin ohraisesti -kävi minullekin." - -"Sitäpä olisin tahtonut olla näkemässä", tokasi Karl. "Ohoo"; -huudahti jättiläinen, "olen sitä minäkin aikanani pyörinyt kuin -mikäkin hyrrä, valssia, hyppyvalssia, ryssänvalssia ja mitä hyvänsä, -ja vaarinpolskassa minulla ei ollut vertaistani." - -Karl silmäili isäänsä epäluuloisesti. "Niin, usko pois", jatkoi isä -muistojensa lämmittämänä, "kun alla on tukeva permanto ja mukana -hyviä tovereita, niin on se koko mieluista työtä. -- Kerran oli -porvarisyhdistyksellä isot tanssiaiset, minutkin sinne kutsuttiin ja -tämä meidän Wilhelm, joka silloin vielä oli heiveröinen pojankelttu. -Muistan sen päivän kuin olisi se ollut vasta tänään, minulla oli -ylläni kiiltonappinen sininen takki, ja minä seisoin keskellä salia -ja katselin muuta joukkoa, joka pyöri ympärilläni. Silloin iski -silmäni äitiisi -- ah, mikä sievä pikku olento hän olikaan, istui -seinävierellä kuin mikäkin nukke; hänen rinnallaan istui hänen -isäpappansa, lukkoseppä. 'Hyvää iltaa, Hans', luikkasi lukkoseppä -minulle, 'oletkos sinäkin täällä?'" - -"'Siltäpä näyttää, kuoma', minä vastasin ja kävin lähemmäksi, ja -mitä pitempään tuota nukkea silmäilin, sitä enemmän hän oli mieleeni. -'Tämä on tyttäreni', sanoi lukkoseppä, 'etkös enää tyttöriepua -muistakaan? Hän on ollut kaksi vuotta maalla tätinsä luona'. -- -'Kuinka sieväksi hän on tullutkaan!' minä sanoin, 'niinhän hän on -pyöreä ja hoikkanen kuin olisi sorvattu.' Pikkuruinen kävi aivan -punaiseksi ja minäkin aloin syttyä tuleen 'No, mitäpäs siinä -haikailet', sanoi lukkoseppä, 'jos tahdot tanssia hänen kanssaan, -niin käy kiinni! Älä vain pusertele häntä liian kovasti'. -- -'Hienosestaan vain', minä sanoin ja vein tyttösen tanssiin. Kyllä me -mahdoimme näyttää toistemme vastakohdilta, tuo ruusunnuppu ja minä, -ja arvelenpa ihmisten nauraneen meille." - -"Sitä sinun ei olisi pitänyt sietää", huudahti Karl, joka oli -istahtanut isäänsä vastapäätä ja pannut käsivarret ristiin rinnalleen. - -"Eivät ne sillä mitään pahaa tarkoittaneet", sanoi isä leppyisästi, -"ja äitisi myönsikin minulle ensimmäisten tanssien jälkeen, ettei -hän yhtään välittänyt vaikka toiset nauroivatkin. Niin, ja hän -sitten sanoi, että minun kanssani kävi hyvästi tanssiminen. Tietysti -minä tanssin hänen kanssaan koko illan, yksinomaan hänen kanssaan. -Ja viimeisen tanssin jälkeen yritti vielä tulla riitaakin minun -ja Wilhelmin kesken; sillä nähdessään minun aina tanssivan saman -tytön kanssa tahtoi hänkin saada vuoronsa, ja nähdessään että minä -tyttöstä mielistelin ja pyörin hänen ympärillään, raavin jalkaa ja -pörrötin tukkaani ja ostinpa pihalla kukkaismyyjättäreltä kimpun -hänelle ja toisen itselleni, lähti Wilhelmkin ottamaan kaksi kimppua -ja alkoi sitten kotkottaa tytön korviin kuin ukkoteiri, kunnes -viimein nykäisin hänet syrjään ja sanoin hänelle: 'Kuuleppas, -Wilhelm, jokaiseen vankkuriin ja jokaiseen tynnöriin ja laatikkoon, -jolle olen käteni laskenut, saat sinäkin laskea kätesi, mutta tähän -lukkosepän tyttäreen älä ryhdy!' -- 'Ka, miksikä en?' hän kysyi. -'Siksi', minä sanoin, 'että me olemme ystävykset, Wilhelm, enkä -tahtoisi käydä sinua pelmuuttamaan tässä kaikkien ihmisten nähden.' --- 'Tiedätkös mitä', hän sanoi, 'taidatpa olla mustankipeä.' Silloin -älysin itsekin, mitenkä minun laitani oli. Siitä päivästä lahtien -olin pihkaantunut. Saat sinäkin kerran kokea, minkälaiseksi se -ihmisen tekee. Siitä käy rauhattomaksi, ja kaikki asiat alkaa mennä -rempalleen, ja veri tulistuu, ja tekee mieli laulaa, kirjeitäkin -silloin mies riittailee ja ostaa itselleen uuden takin. Niin käy -jokaiselle, ja sain sitä minäkin kokea. Kuusi viikkoa kesti sellaista -menoa, ja sitten tuli häät. Ja ukkovaarisi piti päälle, että kaikki -lastaajat kutsuttiin niihin vieraiksi. Ja aattoiltana me lastaajat -tanssimme keskenämme keilakatriljin, ja minä olin keilakuningas. -Kylläpä silloin koko talo tärähteli, mutta muuta vahinkoa ei toki -tapahtunut kuin että kattokruunu putosi alas ja särkyi." - -"Vie sun tulimmainen!" huudahti Karl, "sitäpä iloa minunkin olisi -pitänyt olla näkemässä. Vahinko etten ollut mukana." - -"Sinä törkeäsuinen peukaloinen", torui isä, "kuinka sinä olisit -voinut olla mukana, eihän sinua silloin vielä edes ajateltu olevaksi. -Ei tietenkään, kaikkihan oli vasta valmistelua sinun maailmaan -tullaksesi." - -"Kunhan Wohlfart ei vain tulisi liian myöhään kotia", sanoi Karl, -"sitä herra Schröter ei voi suvaita." - - * * * * * - -Tällävälin avasi palvelija pariovet rouva von Baldereckin salonkiin, -ja Fink ja Anton näkivät vastassaan jonon kirkkaasti valaistuja -huoneita, joissa liikkui suuri joukko komeapukuisia vallasnaisia -ja hienoja herroja teetä juoden, soristen ja siipiään lyöden. -Nuorten neitosten äidit ja omaiset oli kutsuttu mukaan avajaisiin. -Fink supatti vielä kerran ystävänsä korvaan: "Koeta olla vain -niin häpeemätön kuin osaat, muuta sinun ei tarvitse", -- ja vei -vastaanhangottelemattoman uhrinsa talon emännän eteen. - -Anton sai suosiollisen vastaanoton, teki syvän kumarruksen eikä -hädissään huomannut, kuinka koko seurueen silmät olivat todella -hävyttömän uteliaina kiinnittyneet häneen. "Minä esittelen teidät -kreivitär Pontakille", sanoi ystävällinen emäntä ja vei turvattinsa --- joka haukkoi henkeään -- erään iältään epämääräisen, pitkän -ja luisevan rouvan jalkojen juureen, jolla oli arvosijansa -jonkinlaisella korokkeella ja ympärillään hoviseurue. "Betty rakas, -tässä on herra Wohlfart." Anton ennätti tuona tuskanhetkenä panna -merkille, että rakkaalla Bettyllä oli pitkä pergamenttinenä, sangen -vähän huulia ja kerrassaan luotaantorjuvat kasvonpiirteet; hän -tunsi kahden terävän, katseen pistelevän hänen kasvojaan kuin parin -linnunnokkia, ja hän kumarsi päänsä syvään puolittain tervehdykseksi, -puolittain kiinnijoutuneen sotavangin alistumismerkiksi. Kreivitär -istui jäykkänä kuin kynttilä tervehtimismenojen ajan ja kysyi -ylhäisen välinpitämättömästi: "Oletteko herra von Finkin ystävä?" - -"Kuten suvaitsette, armollinen kreivitär", sopersi sankarimme. - -"Te olette vast'ikään tullut pääkaupunkiin, eikö niin?" jatkoi arvon -rouva kuulusteluaan. Kaikki keskustelu lähettyvillä taukosi, ja -enemmän kuin kaksikymmentä silmää kävi pistelemään Anton parkaa. - -"Olen täällä ollut jo moniaita vuosia", tämä vastasi. "Olette -kukaties ulkomaalainen?" jatkoi rakas Betty miellyttävää keskustelua. - -"Olen syntynyt ja kasvanut tässä maakunnassa." - -"Vai niin?" kuului jäätävä huomautus vallasnaisen ohuilta huulilta. -"Ja missä sitten?" - -"Ostraussa," vastasi Anton, kohottaen päänsä nopeasti pystyyn. -Kuulustelu rupesi häntä vaivaamaan, vaikkei hän itsekään tiennyt -minkävuoksi, ja hänen ujoutensa vaihtui yltyvään äkeyteen. - -"Ystäväni, ylevä herratar, on puolittain slaavilainen", sanoi Fink, -joka oikeaan aikaan ennätti väliin, "vaikkapa hän itse paneekin -kiihkeästi vastaan, jos hänen saksalaista syntyperäänsä kuka epäilee. -Siksipä hänellä onkin toivo kehittyä kerran kunnon englantilaiseksi. -Tänä silmänräpäyksenä hänen mielihalunsa on sama kuin minunkin: että -löytäisimme armon teidän kasvojenne edessä. Minä suositan hänet -teidän lempeämielisyytenne esineeksi; olette juuri antanut loistavan -todisteen kyvystänne tutkia vieraitten ihmisten luonnonlaatua; -suvaitkaa nyt näyttää ystävälleni sitä luonteenne puolta, jota -me kaikki teissä niin ihailemme: lempeää sääliänne toisten -vajavaisuuksille." -- Muut naiset hymyilivät, jotkut herroista -kääntyivät poispäin salatakseen naurunsa, ja rakas Betty istui -höyhenet pörhössä kuin petolinnulla, jolta vielä isompi petolintu on -karkoittanut saaliin. - -Anton kiirehti pelastautumaan tästä pelottavasta piiristä, pääsi -pujahtamaan syrjäiseen nurkkaan ja ajatteli saavuttaa mielenrauhansa -katselemalla levollisesti lattialla liikkuvaa seuraa. Silloin iski -batistihuivi häntä keveästi käsivarteen ja terhakka tytönääni kysyi: -"Herra Wohlfart, ettekö enää tunne vanhoja ystäviänne? Jo toisen -kerran saan ensiksi tervehtiä teitä." - -Anton käännähti sukkelaan sivulle päin. Hänen edessään seisoi -korkeakasvuinen solakka tyttö, jolla oli vaalea tukka ja suuret -syvänsiniset silmät ja joka katseli häntä hymyillen kasvoihin. -Niin ilmeinen oli Antonin ihastus, että Lenore ei voinut pidättyä -nyökkäämästä hänelle ystävällisesti ja sanomasta: "Olen iloinen kun -tekin olette täällä. Herrat ovat kaikki minulle umpi outoja. Mutta -kuinka te olette tänne joutunut?" - -Anton selitti tulonsa aiheen, mutta hänen oli vaikea saada sanoja -suustaan, niin hurmautunut hän oli nähdessään äkkiarvaamatta edessään -neitosen, joka vuosikausia oli -- itse siitä mitään tietämättä -- -hallinnut yksinvaltiaana herrattarena hänen yliskamarissaan. Kuinka -tuo nuppu olikaan viime aikana kehkeytynyt isoksi, kauniiksi, -täyteläiseksi ruusuksi! Entä tuo lumivalkea puku ja tukassa -leijaileva seppele kukista, joiden vertaa ei oltu koskaan vielä -nähty! Kirkkaasti säteilivät silmät noista ihastuttavista kasvoista, -ja ryhti hänellä oli kuin ruhtinattarella. - -Nopeasti olivat molemmat syventyneet innokkaaseen haasteluun; -kolmannen kerran he tosin vasta sattuivat yhteen, mutta heillä oli -toisilleen niin paljon kertomista, kuin olisivat he vuosikausia -eläneet yksissä. - -"Me tanssimme tänään aivan niinkuin meitä haluttaa, emmekä välitä -yhtään tanssimestarista", sanoi neitonen viimein. "Se vasta onkin -minun mieleeni. -- Te ette saa tätä kauempaa puhella yksistään -minun kanssani, vaan käykää pitämään seuraa toisillekin naisille. -Minä menen nyt äitini pariin. Kun soitto alkaa, niin tulkaa minun -luokseni, minä esitän teidät äidilleni." - -Hän nyökkäsi armollisesti nuorelle miehelle ja asteli -majesteetillisesti salin poikki liittyäkseen erääseen naisryhmään. - -Nyt oli Anton karaistu kaikkia seuraelämän tarjoamia kammottavia -äkkiyllätyksiä vastaan, hänen hämminkinsä oli haihtunut, ja -miellyttävä viihdykkäisyyden tunne täytti hänen sielunsa. Mitä -mahtoivatkaan hänelle enää nuo vaaleapukuiset, kirjavanauhaiset -naishahmot, jotka hyppivät tai seisoivat hänen ympärillään? Hän -välitti niistä yhtä vähän kuin varpusparvesta tai kedonruohosta. -Hän etsi sukkelaan Finkin käsiinsä ja antoi tämän esitellä hänet -kymmenkunnalle herralle, saamatta muistiinsa ainoankaan nimeä. Sitten -hän pyysi Finkiä viipymättä esittelemään hänet joillekin nuorille -neitosillekin. - -"Oletko jo puhutellut talon tytärtä?" kysyi ystävä. "Enkä ole", -vastasi Anton huolettomasti. "Sitten joutuin hänen puheilleen, sinä -kadotuksen lapsi", kiirehti Fink; "varustaudukin saamaan huonoa -kohtelua osaksesi." - -"Se on minusta samantekevää", virkkoi Anton ystävänsä korvaan ja -puristaen tämän käsivartta, samalla kun hänet esitettiin neiti -Eugenielle. - -Neiti olikin niin jäätävän kylmä Antonia kohtaan, kuin niin pitkän -laiminlyönnin perästä voi odottaa. Poika paralla oli täysi työ saada -tuimistuneelta neitoselta edes muutamakaan sanan vastaukseksi, ja -pian hän sai nähdä edessään tämän niskapalmikon, kun luutnantti von -Zernitz yhtyi seuraan. - -Mutta tuokaan tappio ei häntä surettanut. Hänen lähellään istui rouva -von Baldereck valtansa kunniassa, vaarinottaen toisella silmällään -kokoutunutta seuraa, toisella tytärtään ja tuolla nimeä kaipaavalla -kuudennella aistilla, josta yölepakkojen sanotaan olevan kuuluisat, -herra von Finkiä. Nopeasti kävi Anton hänen eteensä ja pyysi tulla -esitellyksi eräälle ruusun väriselle olennolle, jolla oli ruskeassa -tukassaan hopeaisia ohrantähkiä. - -"Tarkoitatte varmaankin kreivitär Laraa?" kysyi talon rouva - -Tietysti kumarsi Anton myöntävästi -- Lara, tara tai bruttopaino, -se oli hänestä tässä hetkessä yhdentekevää. Kreivitär katsahti -häneen oudoksuen, mutta Anton alkoi haastella rattoisasti alkavan -tansssikauden iloista, salongin ihmeen sievästä koristelusta -ja Pariisin uuden talvipuutarhan ihanuudesta, johon hän oli -edellisenä päivänä tutustunut sanomalehdestä. Hän kuvaili sen -suihkulähteitä ja lasikupooleja ja kullattuja porraskaiteita ja -keinotekoisia kallioryhmiä troopillisine kasvineen ja kirjavine -salamantereineen niin tulisin värin, että pieni ruusunvärinen -kreivitär alkoi vähitellen sulaa ja rupesi itsekin vihdoin -kertomaan kahdesta salamanterista, jotka hän kerran oli nähnyt -kykkivän kivellä, ja kuinka hirveästi hän silloin oli säikähtänyt. -Vaikka hän olisi Antonille kertonut, että nuo sisiliskot olivat -istuneet kalliolla sääret ristissä allaan ja hörppineet olutta -kannellisista laseista, niin olisi se tämän mielestä ollut vallan -paikallaan ja varsin jokapäiväinen luonnonilmiö. Mutta juuri kun -hän yritti salamantereista siirtyä kaupungissa äskettäin pidettyyn -kurpitsinäyttelyyn, pamahti rumpu ja pärähtivät torvet, ja -ruusunvärinen hame ja hopeatähkät katosivat hänen silmiensä edestä -pohjattomaan kuiluun; hän kumarsi lyhyesti kesken puhettaan ja jätti -ällistyneen neitosen katselemaan suurin silmin hänen peräänsä. - -Tuollapa seisoikin hänen kuningattarensa puhellen äitinsä kanssa, -jonka tytärtään paljon lyhytkasvuisempana täytyi kääntää päänsä -ylös hänen silmiinsä katsellakseen. Antonin sotainen uhma suli kuin -jääpala päivänpaisteessa, kun hän viivytellen astui paroonittaren -luo. Hän näki edessään samat hienot piirteet, saman sanomattoman -ylhäisen olemuksen, jotka hänen ensi näkemältään olivat täyttäneet -hänen mielensä kunnioittavalla hartaudella. Kuluneet vuodet eivät -olleet vähentäneet paroonittaren kauneutta, ja läheisyys yhä korotti -hänen persoonallista viehättäväisyyttään. Vallasrouvan kokenut -silmä keksi kohta Antonin aloittelijaksi seuraelämässä, sillä hän -osotti aivan liioittelevaa kunnioitusta, ja hattu, jota hän piteli -kainalossaan, oli ankarasta puserruksesta saanut silkkinukkansa aivan -pörröiseksi. - -"Tämä on herra Wohlfart", sanoi Lenore, tehden suosittelevan eleen, -"sama herra, jonka takia sinä kerran toruit minua. Niin, herraseni, -teidät ensi kerran tavattuani sain äidiltä nuhteita, koska olin -pidätellyt teitä niin kauan puistossamme." - -"Se tekee minut kovin onnettomaksi", vastasi Anton sanomattoman -kärsimyksen ilmeellä. "Ah, rouva paroonitar, ettepä voi aavistaakaan, -kuinka onnelliseksi armollisen neidin osanottavaisuus minut silloin -teki; minä olin matkalla vieraaseen maailmaan ja tuntematonta -tulevaisuutta kohti. Hänen ystävälliset sanansa antoivat minulle -rohkeutta. Ja usein ovat ne sen jälkeen yksinäisinä hetkinä -palanneet, muistiini hyvänä tulevaisuuden ennustuksena." - -"Kuinka liikuttavasti te osaatte kertoa", huudahti Lenore ja katseli -hievahtamatta häneen. - -Paroonitar kuunteli ihmeissään Antonin mielenpurkausta ja silmäili -tuntehikasta tanssijaa mielenkiinnolla, joka ei ollut aivan vapaa -lievästä mielipahastakaan. Mutta Lenore katkaisi Antonin alottaman -puhelun hänen äitinsä kanssa sanoen levottomasti: "Nyt jo alkavat, -meidänkin täytyy lähteä tanssimaan." Anton tarttui sormenpäillään -hänen kätöseensä ja vei hänet tanssivain piiriin. - -"Hän tanssii siedettävästi, vaikka hiukan poroporvarillisesti", -murahti Fink puoliääneen, "mutta ryhtiä sillä pojalla on." - -"Komea pari kerrassaan", huudahti rouva von Baldereck paroonitar von -Rothsattelin lähettyvillä, kun Anton ja Lenore pyörivät ohi. - -"Lenore puhelee liiaksi tuon nuoren miehen kanssa", sanoi rouva von -Rothsattel miehelleen, joka samassa tuli hänen vierelleen. - -"Nuoren miehen?" toisti vapaaherra. "Mikä nuori mies se on? En muista -koskaan nähneeni hänen kasvojaan." - -"Hän on herra von Finkin seuralaisia, porvarillista sukua, ja hänellä -kuuluu olevan rikkaita sukulaisia Amerikassa tai Venäjällä. Minusta -hän ei ole sopiva seuratorveri Lenorelle tämän esiytyessä ensi kerran -seuraelämässä." - -"No niin", vastasi parooni, "hänellä on terveen ja virkeän -nuorukaisen kasvot. Tällaisissa lapsellisissa leikeissä on sellainen -toveri aina parempi kuin tuollaiset ennenaikojaan vanhettuneet -vetelöitsijät, joita näen tuolla lattialla. Nuoremmat miehet -huvittavat itseään ja naisiaan, sen sijaan kuin Benno Tönnchen vain -silloin tuntee hupia, kun saa tytöt punastumaan tahi kun saa heidät -vieroitetuksi punastumasta. Lenore näyttää tänään mainiolta. Minä -lähden whistipöytääni, lähetä sana minulle, kun käsket vaunumme -portin eteen." - -Anton ei onneksi toki kuullut, mitä hänestä ja hänen -tanssitoveristaan puhuttiin, ja vaikka ympärillä olisi käynyt -sellainen melu kuin kaupungin korkeimmasta kellotapulista -soitettaessa, ei hän sittekään olisi kuullut mitään. Hänestä oli -maapallo kutistunut pieneen kokoon, yhtä pieneksi kuin se piiri, -jossa hän naisensa kera pyöri; mitä sen ulkopuolella mahdollisesti -oli, oli pelkkää tyhjyyttä, pimeyttä ja kaaosta; vain se, jota hän -sai puristaa rintaansa vastaan, vallitsi kaikki hänen aistimensa. -Hän näki ja tajusi ainoastaan kauniin vaalean tukan, joka oli -niin lähellä hänen omaa päätänsä, että hän voi melkein koskettaa -huulillaan sen kutreja, neitosen lämpimän huounnan, joka siveli -hänen poskeaan, valkeata kätöstä verhoavan hansikkaan sanomattoman -lumovoiman, valkeasta puvusta nousevan hajuveden tuoksun, povella -keinuvan punaisen ruusun -- mistään muusta hänellä ei ollut -tietoakaan. Kun Lenore tanssinpyörteessä luottavaisesti salli -hänen käsivartensa kietoa oman solakan vartensa, kun hän iloisesti -katsahti hänen silmiinsä tahi hitaasti irroitti kätensä korjatakseen -rannerengastaan tai viedäkseen hetkeksi ihmeen soman nenäliinan -huulilleen, niin voiko ollakaan mitään suloisempaa katsella kuin -hänen sirot liikkeensä? Ja kuinka hurmaava oli hänen silmiensä -ystävällinen tervehdys tai hänen vieno hymynsä, kun Anton sanoi -jotakin, joka oli hänen mieleensä. - -Ja sankarillamme oli onni todella miellyttää naistaan; tämä sanoi -hänelle, että hän osasi puhella hyvin ja että hän mielellään -kuunteli. Ah, samantekeväähän oli, mitä Anton puheli; hän olisi -voinut yhtä hyvin haastella hottentoteista tai Japanin keisarista, -menestys hänellä kuitenkin olisi ollut sama. Sillä ei hänen -tarinansa, vaan tapa, millä hän tarinoi, hänen silmiensä äänetön -palvonta, hänen äänensä värisevä sävy se tunkeutui kiehtovana -neitosen sieluun. - -Rumpu taukosi tärähtelemästä, torvet vaikenivat pärrytyksestään, -maapallo hajosi valottomaksi kaaokseksi. "Vahinko!" huudahti Lenore, -kun soiton viimeinen sävel oli värissyt kuulumattomiin. - -"Minä kiitä teitä tästä onnesta", sanoi Anton viedessään neidin hänen -paikalleen. - -Kun hän sitten maleksi outojen ihmisten keskessä kuin ruoteliton -laiva aaltoilevalla merellä, kävi Fink hänen luokseen ja sanoi -hänelle: "Kuuleppas, sinä liukastelija, joko sinä olet täynnä makeata -viiniä tahi olet suuri juonikko. Mistä sinä tuon Rothsattelin perheen -tunnet? Ethän ole minulle sanallakaan maininnut siitä tuttavuudesta. -Tytönnypykällä on tosiaan siro vartalo ja klassilliset kasvot. Onko -hänellä ymmärrystäkin tarpeeksi?" - -Antonin olisi tänä hetkenä tehnyt mieli sanoa ystävälleen, kuin -syvästi hän tätä halveksi. Noin raakasanaisen kysymyksen voi tehdä -vain perin turmeltunut ihminen. - -"Ymmärrystäkö?" hän toisti ja loi Finkiin kuolettavaa vihaa uhkuvan -katseen; "ken sitä voi epäillä, häneltä puuttuu järkikultaa -itseltään." - -"No, no" sanoi Fink kummissaan, "niin toivottomassa tilassa en -minä sentään ole. Minusta tuo tyttönen, tahi arvokkaammin sanoen, -tuo nuori neitonen näyttää sangen miellyttävältä, jopa sivistyneen -ihmisen kielellä ja totta puhuen tavattoman miellyttävältä; ja jollen -olisi kiinnitetty toisaalle, niin enpä tiedä vaikka minun olisi pakko -valita hänet sydämeni valtiattareksi. Mutta näin ollen minun täytyy -tyytyä ihailemaan häntä vain matkan päästä." - -Fink ei ollut sentään niin kehno kuin miksi hän tekeytyi. Sanojaan -hän ei aina huolinut valita, mutta sydämensä pohjalla oli hänellä -oikea tunne ja uskollinen toveruushenki. Siksipä Anton tarttuikin -häntä käsivarteen, puristi sitä lujasti ja sanoi: "Oikeassa olet." - -"Todellakin?" jatkoi Fink tavalliseen ivalliseen sävyynsä. "Kas -niin, sinä aloitat hyvästi; kernaammin istun ruutitynnörille palava -taulanpala kädessä kuin uskallan liittyä sinun ja sinun kainostelevan -olemuksesi pariin. Äläkä muuten unohda pyytää neiti Eugenietä -seuraavaan tanssiin; rukkaset sinä tosin saat, sillä hänet on jo -pyydetty toisaanne. Hyvin sinä muuten olet suoriutunut tähän asti, -jatka vain samaan tapaan, poikaseni." - -Ja Anton jatkoikin ja teki opettajalleen kunniaa. Humaltunut hän -kyllä olikin, mutta paljon väkevämmästä juomasta kuin makeasta -viinistä. Musiikki, tanssin kiihotus ja iloinen puheensorina -ympärillä kohottivat hänen elämänintoaan; koko illan hän -tunsi itsensä perin varmaksi, jopa vallattomaksikin, ja pikku -hairahduksia lukuunottamatta hän käyttäytyi kuin mies, jolla on -joka päivä ympärillään palavia vahakynttilöitä ja notkeaselkäisiä -palvelijoita. Hän tuli huomatuksi, kaikille outona hänestä tuli -yleisön mielenkiinnon keskus. Hämäriä tarinoita hänen salaperäisistä -suhteistaan maan mahtaviin lensi salinnurkasta toiseen, missä vain -tanssivain neitosten äitejä istui seuraa tuomitsemassa. Aivan -epäilemätöntä oli, että tuollainen hilpeä ja huoleton elämänilo oli -seurausta vallan erikoisesta itsetunnosta ja varmuudesta. Anton sai -osakseen vanhempain naisten myötätunnon, jopa eräitten herrojenkin. - -Ja vihdoin tuli kotiljongin vuoro. Oi sinä pisin ja merkillisin -kaikista tansseista! Puoleksi sinä olet leikkiä ja puoleksi tanssia --- viehättävä silloin, kun pyörität yksityisiä pareja piirissä, vielä -viehättävämpi silloin, kun sallit niiden häiritsemättä ja vähän kuin -salakättä rupatella ja kuiskailla keskenään. Olemme kuulleet, että -nykyinen sukupolvi pitää sinua vanhettuneena ja poroporvarillisena. -Surkean häilyväinen vuosisata! Tiede ja valtiotaito eivät kykene -keksimään mitään uutta, joka tyydyttäisi niin monninaisia -ihmissuvun tarpeita kuin sinä. Lapsellisen mielen sinä voit asettaa -pyramiidiksi, voit kiertää sitä käärmeen koukeroihin, voit juoksuttaa -sitä sikinsokin ja ristiinrastiin ympäri salia, lähettää sen -tempaamaan vanhat herrat pelipöytiensä äärestä mukaan ylimääräisiin -kierroksiin, jättää ylenkatseellisesti kolme neljä neitosta istumaan -tuoleilleen, sitten yht'äkkiä kiehtoa uhrisi tanssiraivoon ja -sieppaamaan jonkin yksinäisen neitosen piiriin ja pyörittämään häntä -hurjasti, ympäri, kenenkään ihmisen voimatta vastustaa tenhovoimaasi. -Yhtä hyvin sinä tehoat ylväämpiinkin mieliin, jotka ovat täynnä joko -tunnetta tahi kunnianhimoa tai ilkeämielistä pahuutta ja ihmisvihaa. -Sinä annat jokaiselle miespuolelle vallan valita useamman kuin yhden -kerran mieleisensä naisen, sinä sallit jokaisen naisen antaa hienolla -tavalla ymmärtää, ketkä kaksi tai kolme läsnäolevista herroista -nauttivat hänen suurinta suosiotaan; sinä jakelet toimeliaille -kavaljeereille koreita nauhoja ja ritarimerkkejä ja kiinnität -satumaisia kukkaisköynnöksiä suosituimman naisen rintaan. Mutta -samalla sinä myöskin panet halveksitut herrat ravaamaan ympäri salia -hammasta purren ja tyytymään pelkkiin "seinäkoristeihin"; sinä annat -ilmi seuran lemmikit, mutta tuntemattomain ja epämieluisten sinä -annat tuntea yksinäisyytensä ja hyljätyn tilansa sitä surkeammin. -Kun sinä alat, käyvät äitien katseet huolestuneiksi ja tätien nenät -veitsenteräviksi. Sinä lapsellisen huoleton, hilpeä ja loputon -tanssi! Kuinka monet olet tehnytkään autuaiksi, kuinka monia -kyyneleitä olet aiheuttanut, kuinka monta kihlattua paria olet vienyt -yhteen, ja millaisia hornantuskia olet sytyttänyt mustasukkaisiin -sydämiin! Olet tottakin pölyttänyt ilmaan loppumattomia tomupilviä, -pilannut lukemattomat naishepenet aivan tuntemattomiksi ja haastanut -äreän vihan entisten ystävysten välille. Sellainen sinä olet ollut -kukoistusaikanasi, nuorison ilo ja ihastus, äitien jännityksellä -odotettu "suuri tilaisuus", lopen väsyneiden isäin pelko ja vavistus -ja ainoastaan pelimannien kauhistus. - -Kun tämä monipuolinen tanssi läheni, pyrki Anton jälleen Lenoren -viereen ja pyysi tätä tanssiin. - -"Tiesinhän että tulisitte minua pyytämään", sanoi neitonen -vilpittömästi. Anton nouti hänelle tuolin, asettui itse hänen -rinnalleen ja oli onnen autuas. Ja kun hänen vuoronsa tuli kutsua -joku vieras nainen kierrokseen, tarjota tälle jotakin keskelle -piiriä asetetusta vasusta, ja sitten käyden pyörimään ympäri hänen -kanssaan julisti hän koko maailman kuullen, että hänen sydämessään -ei ollut tilaa toiselle naiselle; hän nouti lahjan vasusta, vartoi -kunnes hänen "oma" naisensa oli palannut paikalleen ja ojensi sitten -hänelle punaisen nauharuusun. Se oli koko illan suurin tapaus heille -kummallekin. - -Mitä sen jälkeen seurasi, oli vain sekavaa unennäköä. Hän näki -kuljeskelevansa Finkin käsikoukussa ympäri salia, kuuli haastelevansa -tämän ja toisten herrain kanssa kaikenlaista, laskevansa leikkiä ja -nauravansakin; hän muisti pokkuroineensa talon emännän edessä ja -mutisseensa kiitossanoja; kuvittelipa hän hämärästi, että palvelija -oli ojentanut hänelle päällystakin ja että hän itse oli kopeloinut -jotain taskustaan ja työntänyt sen miehen kouraan. Varjomaisia ja -epäselviä kaikki nuo vaikutelmat olivat. Yhden asian hän vain muisti -elävästi: valkean naisvaipan, jossa oli silkkinen huppukaulus ja -sen kärjessä tupsu -- ja laupias taivas, millainen tupsu, sekös -vasta oli ihastuttava! Vielä kerran hän sai täyteläisen ja loistavan -katseen noista suurista sinisilmistä ja kuuli kaunokaisen huulilta -hiljaa kuiskatun "hyvää yötä!" Kaikki muu oli joutavaa hourailua, -sekin että hän ystävänsä keralla astui portaita alas ja kuunteli -puolella korvalla tämän pilkallisia puheita; sekin että hän pieneen -huoneeseensa kiivettyään sytytti lampun ja katseli kummissaan, -että täälläkö hän tosiaankin asui; ja että hän vitkallisesti -riisuuduttuaan ihmetteli vielä vuoteessaankin, että hän todella oli -elänyt ja kokenut kaikki nuo ihmeelliset asiat, ja että hän sitten -viimein väsyneenä nukahti. Ja unennäköä tottakin oli, että hänen -kotihaltiansa, tuo keltainen kissa, köyristi jalustallaan selkänsä -kaareksi ja pudisteli paheksuvasti päätään kaikille noille oudoille -mielikuville ja tunteille, jotka nyt olivat tunkeutuneet ennen niin -rauhalliseen yliskamariin. - - -2. - -Tuosta suuresta illasta alkaen tanssitunnit jatkuivat säännöllisesti. -Kestettyään esittelyn kiirastulen Anton tunsi piankin kotiutuneensa -harsohameiden, ylhäisten nimien ja koruommelluilla vaakunakuvilla -varustettujen sohvanpielusten seuraan. Hänestä itsestään tuli -hyödyllinen jäsen tuossa pienessä piirissä, siihen häntä auttoivat -kaikkein poroporvarillisimmat hyveensä, järjestyksenrakkaus ja -velvollisuudentunto. Tuo piiri ei näet ollut mikään tavallinen -tanssikoulu, kaikkien osanottajain edellytettiin jo tuntevan -tämän taidon ensimmäiset aakkoset; pikemminkin oli tarkoituksena -harjoitella eräitä uusia tansseja ja sen ohella aikaansaada -mukavimmalla tavalla ystävällistä yhdessäoloa tuttavain perheiden -kesken. Pianpa osottihe, että tuo mukavin tapa kyllä oli aivan -Finkin mielen mukainen, mutta että hän ja monet hänen tovereistaan -harrastivat uusien tanssien oppimista kerrassaan sietämättömän -vetelästi. Hän saapui usein vasta tanssitunnin lopulla, hän piti -tanssisalonkia vain paikkana, jossa kävi laatuun kiusoitella aivan -nuoria neitosia ja hetken sukoilla kypsyneempiä kaunottaria; hän -kannatti tanssimestarin kauhistukseksi sellaista periaatetta, että -jollei tanssissa tullut, toimeen tavallisilla kävelyaskelilla, -niin yksinkertainen galoppaadihyppely oli omiaan missä tapauksessa -hyvänsä, ja että ainoana huvina nykyisissä tansseissamme on sotkeutua -tahdista ja taas uudelleen pyrkiä siihen takaisin, "Mutta, herra von -Fink", vaikeroi tanssimestari, "eihän tuo ole enää tanssimista, eikä -se ole edes mitään taidetta." - -"Eikä tarvitse ollakaan", sanoi Fink; "mitä on taiteella tekemistä -meidän tanssitilaisuuksissamme? Ettehän te nuorisolle muuta opetakaan -kuin seurallista kiertelyä kuvitellun keskipisteen ympäri. Minusta -sellainen on pitkäpiimäistä, senvuoksi minä seuraan mieluummin -pyrstötähden rataa." Ja tätä periaatetta hän sitten noudattikin -uskollisesti, pakotti onnettomat uhrinsa, joiden kanssa hän alentui -tanssimaan, syöksymään hänen kanssaan muiden tanssijoiden kehän -lävitse salin yhdestä nurkasta toiseen, milloin seuraten, milloin -laiminlyöden tahtia, kuten häntä kulloinkin miellytti. - -Vastoin tällaista eriskummallista käsitystä, joka valitettavasti -tuossa pienessä piirissä saavutti paljonkin kannattajia, Wohlfart -edusti periaatteellista täsmällisyyttä, hän teki ilolla tehtävänsä, -saapui aina oikeaan aikaan, oppi kaikki uudet askeleet, otti osaa -jokaiseen tanssiin, oli aina hyvällä tuulella ja kävi ilomielin -kutsumaan toisten kavaljeerien hyljeksimiä neitosia. Kun Finkin -ja tämän henkiheimolaisten huolimattomuuden takia usein oli puute -miehisistä tanssijoista, tuli Antonista pian salongin vaatimaton -tukipylväs, tanssimestarin suosikki ja nuorten neitosten uskottu -ystävä, jonka myötä salin kirkkaasti valaistuilta laidoilta kulki -salaisia sanomia sen pimeämpään keskukseen. Hän itse tunsi tällaisina -hetkinä olevansa ylen autuas, ja hänen kasvoiltaan kajastava sielukas -ilonhohde herätti sekä nuorten että vanhempien naisten erikoista -huomiota. Edelliset tulivat entistä enemmän vakuutetuiksi siitä, että -hän oli kelpo poika, ja jälkimmäiset siitä, -- mikä ei suinkaan ollut -ristiriidassa ensinmainitun käsityksen kanssa -- että hän todella -olikin jokin tuntematon prinssi. Itse hän parhaiten tiesi, mikä -hänet teki niin onnelliseksi. Kaikki hänen ajatuksensa ja liikkeensä -kohdistuivat kaikessa salaisuudessa yhteen ainoaan läsnäolevaan, -hänen sydämensä kiistämättömään valtiattareen. Kaikki muut tanssit ja -seuranpidot jonkun kolmannen kanssa olivat hänestä vain tuollainen -joutavanpäiväinen kaunokiekura, jonka hänen sydämensä piirsi tuon -valitun olennon nimen ympäri. Eikä hänen altis palvomisensa jäänyt -palkitsematta. Neitonen kohteli häntä kuten ainakin ummikkovieraiden -keskeltä keksimäänsä vanhaa ystävää. Hän pyysi hiljaa Antonia -tanssimaan tuon tahi tämän tanssin hänen kanssaan, jopa hän kerran -pyysi hänen luopumaan tanssittamisoikeudestaan erään vastasaapuneen -serkun hyväksi. Ja tyttö oli iloinen nähdessään Antonin joutuvan -tästä rajattomasti murheisiinsa, niin että hän ei haastanut ketään -toistakaan neitosta tanssiin, vaan jäi jäykästi katselemaan pyörivää -piiriä. Koskaan Anton ei poistunut, ennenkuin hänen kuningattarensa -teki lähtöä, ja aina hän silloin seisoi lähellä ovea saadakseen vielä -viimeiset asiatoimitukset, viime tervehdyksen, viime katseen noista -säteilevistä silmistä. Ja neitosenkin katse kävi kohta hänen saliin -saavuttuaan etsien tarkastamaan herrain mustapukuista rintamaa, -kunnes tapasi Antonin ruskeatukkaisen pään; silloin hänkin vasta -tunsi olonsa kotoiseksi loistavaksi valaistussa huoneessa. - -Myöskin monien herrain kanssa Anton tuli ystävyyssuhteisiin. Ensi -asiakseen Fink tutustutti hänet Feronin kantajoukkoon. Tosin -monikaan uusista tuttavista ei Antonia oikein miellyttänyt, heidän -arvostelunsa olivat karkeammat kuin hän kernaasti voi sietää, ja -useatakin heistä hän epäili sydämen sivistymättömyydestä. Mutta -heidän puhe- ja esiytymistapansa olivat kuitenkin omiaan tehoamaan -häneen, etenkin tuo heitä ympäröivä jonkinlainen ritarillinen -ilmapiiri, johon sekoittui hiukkasen salonkituoksua, hiukkasen -tallintuoksua ja sangen paljon viinituvantuoksua. Kun Anton yleensä -osotti sopuisata luonnetta, oli mahtavan Finkin paras ystävä ja -jolloinkin osotti itsenäisyyttäkin vastustaessaan keskiyön jälkeen -vielä uuden "viimeisen" pullon avaamista tahi puolustaessaan täydellä -todella jotakin poissaolevaa neitosta liian ylimielistä arvostelua -vastaan, niin sai hän tanssiseuran herrojenkin keskuudessa kelpo -miehen maineen. - -Jo tanssituntien ensimmäisinä viikkoina Antonilla oli tilaisuutta -nähdä jumaloitu kuningattarensa tilanteessa, joka oli omiaan -puhaltamaan väkevät inhimilliset intohimot ilmiliekkiin. Nuoremmat -tanssiseuran naisista olivat luonnollisesti ylipäänsä yksimieliset -kaikista asioista, mutta se seikka ei tietenkään estänyt, että -yksi ja toinen ei sydämensä sisimmässä voinut oikein sietää jotain -toista. Siitä syntyi puolueita ja nurkkakuntia. Pianpa muodostuikin -kaksi suurta liittokuntaa, joiden välillä jotkut päättämättöminä -haihattelivat, mutta jotka pääasiassa pitivät kiinteästi yhtä ja -salaa murjottivat paheksuvasti vastapuoleen. Menipä tämä eripuraisuus -niinkin pitkälle, että eräänä iltana kaikilla toisen puolueen -neitosilla oli valkea kamelia kukkakimppunsa keskessä, ja kimpusta -itsestään lepatti hyvin silmiinpistävä ruskea silkkinauha; siitä -oli tietysti välttämättömänä seurauksena, että seuraavana iltana -vastapuolueella oli punaiset kameliat ja vihreät nauhat. "Ruskean" -puolueen etunenässä oli Lenore, "vihreitten" johtajana oli Eugenie, -talon emännän tytär. Sanottakoon suoraan, että vihreät käyttäytyivät -kerrassaan sietämättömästi. He esittivät aiheettomia vaatimuksia, -puheissaan he olivat pisteliäitä ja olivat joka asiassa olevinaan -ruskeita muka paremmat ja etevämmät. Koska Hulda Werner ja Mechthild -Fiorelli olivat viettäneet edellisen talven pääkaupungissa ja -päässeet mukaan hovitanssiaisiin, ja koskapa Fanni Mareschalk -oli kerran elävissä kuvissa esittänyt Genovevaa pikku veljensä -ja silkkinauhoilla kammitsoidun metsäkauriinvuonan kanssa, niin -he luulivat olevansa oikeutetutkin moiseen mahtailuun. Ruskeihin -kuuluivat ystävykset Theone Lara ja viehättävä Hildegard Salt, jotka -aina kulkivat käsityksin, olivat puetut samanlaisiin tanssipukuihin -ja olivat talvikauden alkaessa vannoneet, etteivät koskaan eroaisi -toisistaan, -- minkä valan toteuttaminen tosin kävi varsin työlääksi -sen johdosta, että kummankin tytön vanhemmat kesillä asuivat -maakunnan vastakkaisissa sopukoissa. Molemmat olivat haaveksivia -luonteita, molemmat lauloivat ja soittivat flyygeliä, molemmilla oli -sama lempirunoilija ja samanlainen inho poskiparralla koristautuvia -herroja kohtaan; molemmat olivat todellakin kuin pari sirkkusia, -jotka istuivat samalla oksalla ja kuiskuttelivat tunteitaan toistensa -korvaan, milloin jonkin herran käytös herätti heissä hilpeyttä tahi -tunnelmallinen alkusoitto surumielisyyttä. Molemmat kiintyivät -alunpitäen täydestä sydämestään Lenore Rothsatteliin, nämä kolme, -Valeska Panin ja Hortense Leloup muodostivat ruskean puolueen -kantajoukon, jonka keskeltä Lenoren komea, kookas vartalo kohosi -ylväästi kuin soturiensa ympäröimän mahtavan heimopäällikön hahmo. -Aina tanssin loputtua oli itsestään selvää, että ruskeat yhtyivät -sotaneuvotteluun; tanssiessaan katriljissa vastakkain he kohottivat -huomaamatta kukkakimppunsa silmien tasalle ja tervehtivät toisiaan. - -Luonnollisesti Antonkin oli ruskea, ruskea kiireestä kantapäähän -asti, ja kun hän tämän tunnusti julkisestikin esiytymällä eräänä -iltana ruskean- ja valkoisenjuovikkaissa liiveissä, kävivät kaikki -puolueen naiset yhteisestä sopimuksesta vuoron perään noutamassa -hänet kotiljongin ensimmäiseen kierrokseen; sellainen harvinainen -suosionosotus pani salin perällä istuvat vanhemmat vallattaretkin -levittämään silmänsä suuriksi. Rehellisen historioitsijan käy -tuskalliseksi mainita, että Fink luettiin vihreisiin; ei tosin -ehdottomasti, sillä hän kohteli -- kuten ruskeat väittivät -- -vihreitä tanssitettaviaan hyvin leväperäisesti; mutta koska Eugenie -Baldereck silminnähtävästi koetti kiinnittää häntä itseensä, niin -kävi hänen -- kuten Anton ystäväänsä puolustellen virkkoi -- miltei -mahdottomaksi riistäytyä tämän värin lumoista. Sattuipa sitten -seuraavaa. - -Theone Laralla oli päiväkirja, johon hän mustalla korpinsulalla -ja pienen-pikkuruisilla kirjaimilla piirteli mielialojaan ja -vaikutteitaan. Paitsi jo ennemmin kerrottua tarinaa kahdesta -salamanterista sisälsi tämä salainen uskottu kapeilla lehdillään -kaikkea, mikä milloinkin oli kuohuttanut nuoren kirjoittajattaren -sydäntä, hänen mielipiteensä luonnosta, ihmiselämästä ja -tanssiseurasta. Se oli hänen suurin aarteensa. Eräänä taivaallisen -luottamuksen hetkenä hän oli vihkinyt Hildegard Saltin tämän -kirjan salaisuuksiin, sitten olivat molemmat kiihkeästi suudelleet -toisiaan, itkeä tirahuttaneet pikkusen ja vannoneet kädet päiväkirjan -kannella toisilleen ikuista ystävyyttä. Siitä lähtien molemmat -täyttivät yhdessä päiväkirjan sivuja. Heidän salaisimmat tunteensa, -uskalletuimmat huomautuksensa olivat siihen piirretyt. Erään -tanssi-illan päätyttyä, jolloin Lenore oli ollut hyvin kiltti heitä -kohtaan, he avasivat sydämensä hänellekin ja näyttivät hänelle -ainakin muutamia täyteenkirjoitettuja lehtiä. Ja siitä lähtien -oli Lenorenkin joskus sallittu kirjoittaa päiväkirjaan. Mutta kun -tunteiden kuvaaminen ei ollut hänen vahva puolensa, vaan enemmänkin -naurettavain naamojen ja vartaloiden piirtäminen, olihan höystänyt -kirjan tuntehikasta sisällystä moniailla jokseenkin hyvin osatuilla -irvikuvilla, joihin runollista taipumusta omaava Hildegard oli -liittänyt säkeitä. Tuohon kalliiseen kirjaan ei syrjäisen silmä -saanut ikinä kurkistaa, se oli heidän kolmen yhteinen, tahraton -pyhättö. Theone ei siitä luopunut koskaan. Päivin ja öin se oli -hänellä luonaan. Yöllä se oli hänen päänalusensa alla, ja kun -kamarineito aamuisin kampasi ja puki häntä, työnsi hän sen salaa -kureliivinsä alle ja kantoi sitä viatonta sydäntään vastaan. Se oli -aivan pieni ja ohut vihkonen, sidottu punasilkkisiin kansiin. Kun -Hildegard katsahti häneen lemmekkäästi tahi kun Lenore sipasi häntä -kukkakimpulla käsivarteen, näytti hän varkain sormella poveaan. -Puheenaolevaksi illaksi hän oli taasen työntänyt päiväkirjan -totuttuun kätköön, ja ensimmäisten tanssien aikana hän oli aivan -varmasti tuntenut sen povellaan. Mutta kun hän erään katriljin -kierroksen jälkeen sitä tunnusteli, oli se kadonnut. - -Se oli kadonnut, mennyt menojaan; tanssin aikana sen oli täytynyt -liukua ulos piilostaan ja pudota lattialle. Kuinka tuo oikeastaan -oli käynyt päinsä, se jäi hänelle ja kaikille asianosaisille iäti -selittämättömäksi arvoitukseksi. -- Theone oli vähällä pyörtyä; -tuskin hän kykeni vetämään Hildegardin syrjään ja ilmoittamaan -hänelle hirmujutun. Hildegard vuorostaan kutsui Lenoren, ja kaikki -kolme seisoivat nyt peräti masentuneina katsellen avuttomasti -toisiaan. Liiton pyhättö oli kadotettu, joutunut vieraisiin käsiin, -ehkäpä -- hirveätä ajatellakin -- vihreitten käsiin. Kaikilla -kirjan viimeisillä sivuilla oli leikillisiä huomautuksia, kaikki -tanssiseuran herrat niillä esiytyivät, tosin keksityillä nimillä -- -Fink oli Vihreävarpunen, Tönnchen Pähkinäpihti [Fink = peipponen; -Tönnchen = pikku tynnöri, ankkuri. Suom. huom.] -- mutta kenpä -voi taata, etteivät asianomaiset ymmärtäisi tuota salamerkintää? -Ja mitä sitten seuraisikaan! Häviö ja perikato, tanssitunneista -äkkiloppu, perheriitaisuuksia, kaikkien inhimillisten siteiden -purkautumista. Theone istui aivan lamaannuksissa, hetkisen hän jo -ajatteli myrkkypulloa, sitten joutuisata pakoa, kauas pois kaikista -sellaisista maanääristä joissa tanssittiin. Lenore se ensiksi -saavutti malttinsa. "Lähtekäämme edes etsimään", hän huudahti ja -tarttui Hildegardin käsivarteen; "ehkäpä se vielä on jossain salin -lattialla. Minä katsastan keskustaa, herrain jalkoihin, tarkasta sinä -naisten tuolien alle." - -Yhdessä he lähtivät kiertelemään salia, näköjään vain huolettomalla -huvikävelyllä, mutta sydämessä hornan tuskat, näköjään hilpeästi, -rupatellen keskenään, mutta sisällisesti itkien ja käsiä väännellen. -Joskus kävi jokin pitkäpiimäinen herra heitä puhuttelemaan ja pakotti -heidät pysähtymään ja vastailemaan, vaikka heidän päätään pyörrytti -koko ajan ajatus: Nyt sen ehkä joku toinen löytää! Nyt he tulivat -vihreitten parven keskeen, siellä heidän täytyi jälleen pysähtyä ja -hymyillä joka taholle ja leperrellä mielettömiä kohteliaisuuksia; nyt -he saapuivat Eugenie Baldereckin kohdalle, joka kysyi heiltä, eikö -pitäisi lisätä vielä joku tanssinumero illan ohjelmaan, ja heidän -oli pakko ajatella punakantista kirjaa, jossa oli muuan sattuvasti -osattu muotokuva ja sen alla kirjoitus: "Nenäkäs, tunteeton ja -häikäilemätön on E... B...." He joutuivat -- auta armias taivas! -- -Finkin vaaralliseen läheisyyteen, tuon herran, josta kirjassa oli -hirveä kuva, kuinka hän herra von Tönnchenin kanssa istui samalla -viiniköynnöksen oksalla, ja kuvan alla säkeet: - - Vihreävarpu ja pähkinäpihti - istuit yhdessä ryyppäämässä; - Kärkevyyttänsä varpunen kiitti - sekä vihreitä höyheniänsä; - pähkinäpihti se syvään huokas: - ontto mä oon, että julmaa vallan, - mitähän tuokin tietää oikein? - -Kahdesti he siten kiersivät salin; kolmatta kertaa he eivät enää -uskaltaneet lähteä, koska eivät edellisilläkään kerroilla olleet -mitään löytäneet. Aivan lohduttomina he palasivat Theonen luo. - -"Nyt ei ole muuta kuin yksi keino", sanoi Lenore. "Missä herra -Wohlfart on?" - -Hildegard pidätti häntä käsivarresta. "Ethän vain tahdo kellekään -herralle..." - -"Minä menen hänestä takuuseen", sanoi Lenore ylpeästi. "Hän on -uskollinen ja luotettava; missä hän nyt onkaan?" - -"Tuolla hän puhelee rouva von Baldereckin kanssa." Molemmat etsijät -lähtivät verkalleen salin poikki Antonin luo. Hän seisoi tosin selkä -heihin päin, mutta tyttöjen lähetessä hän tunsi vastustamatonta halua -silmätä soittajiin. Hän kääntyi ympäri, Lenore seisoi hänen edessään -ja iski hänelle merkitsevästi silmää; hän lopetti puhelunsa rouva von -Baldereckin kanssa ja omistautui kokonaan neitosille. "Herra Wohlfart, -Theone Lara on täällä salissa kadottanut pienen punasilkkisiin -kansiin sidotun kirjan, noin ison vain... Meidän on kovin tärkeätä -saada se heti takaisin; pyydän, olkaa niin kiltti ja etsikää se ja -tuokaa heti meille." - -"Onko se painettu kirja?" - -"Ei, vaan kirjoitettu, ettekä te saa edes vilkaistakaan sisään, -sillä siinä on meidän salaisuuksiamme. Vannokaa minulle, ettette -löydettyänne avaa sitä lainkaan." - -"Sen vannon", vastasi Anton juhlallisesti. - -"Kiitän teitä, olkaa vain hyvin varovainen." - -Anton kiiruhti tungoksen läpi ja kulutti seuraavan neljännestunnin -läpikotaisella etsiskelemisellä. Lattialta ei löytynyt mitään, -tuoleilta ei löytynyt mitään, palvelijoista ei kukaan ollut löytänyt -mitään; kirja oli kadonnut jäljettömiin. Sydän täynnä sääliä ja -myötätuntoa hän toi neitosille tuon surullisen sanoman. Tanssi alkoi -jälleen. Theone ei jaksanut päänkivulta nousta tuoliltaan; hänen -sydämensä sisimmän sopukan ovi oli tempaistu selki selälleen, sen -sisällys paiskattu kadulle, kaikki hänen tunteensa värjöttelivät -alastomina jokaisen katseltavina, kaikki hänen salaisuutensa olivat -alttiina raa'an ulkomaailman ivalle. Lenore tunsi kovanonnen iskun -pikemminkin puolueonnettomuutena. Ruskeat olivat vaarassa kärsiä -tappion, josta eivät kykenisi enää milloinkaan nousemaan. Ja nytkö -käydä tanssiin! Tanssimaan tulivuoren päällä, permantona kiehuva -laavavirta, ja purkausta voi joka hetki odottaa. Mitä kauemmin -liittolaiset pohtivat tilannetta, sitä hirvittävämmältä se heistä -näytti; sillä yhäti muistui heille mieleen uusia pikku ilkeyksiä, -joita kirjan lehdille oli siroteltu. - -Kun tanssi oli päättynyt, sattui Fink käymään Hildegardin ohi, hän -pysähtyi tämän eteen, kolkutti kenkänsä kärjellä permantoa ja sanoi -tyttöön päin kääntyen: "Tämä lattia kajahtaa niin ontolta; mitähän -tuokin tietää oikein; ehkä jalkaimme alla on jokin kadotettu aarre." - -Hildegard syöksähti Lenoren ja sairaan sisarsirkkusen luo ja huusi -miltei hengettömänä: "Herra von Fink tietää koko asian!" Ruskeat -nauhat rupesivat väpättämään kuin myrskyssä, kolme tytönpäätä painui -yhteen ja piti neuvottelua. Vihdoin tultiin siihen tulokseen, että -Finkin huomautus oli kyllä sangen hätäännyttävä, mutta täydestä -onnettomuudesta ei silti voitu vielä olla aivan varmat. - -Mutta tämäkin heikko oljenkorsi tuli poistemmatuksi, kun Finkin -käytös kävi yhä merkillisemmäksi. Hän laiminlöi tänään kokonaan oman -puolueensa, hän puhutteli kaikkia ruskeita, hän istahti Theonen -viereen, joka oli ennättänyt jo kolmesti kokea Julian myrkkymaljan -katkeruuden ja Capulettin huoneen kukistumisen, eikä enää kyennyt -pidättämään kyyneleitään. Fink rupesi juttelemaan hänen kanssaan ja -pakotti hänet vastailemaan, surkutteli hänen kalpeuttaan ja moitti -salin ahdasta ilmaa. Hän kiusasi tyttöparkaa, niin että tämä viimein -oli mennä pyörryksiin, ja päätti vihdoin pirullisen kostonsa siten, -että osotti Theonelle Hulda Werneria ja kysyi: "Mitä pidätte tuosta -vihreästä hameesta? Eikö hän siinä näytä kuin viheriävarpuselta?" - -Hänen seuraava uhrinsa oli Lenore. Tämä istui uskollistensa -keskellä yhäti ylväänä kuin ruhtinatar, vaikkakin valtikkansa -kadottanut ruhtinatar. Koko ruskean parven kuullen kävi Fink häntä -puhuttelemaan. Neitonen oli hänelle huomaavaisempi kuin koskaan ennen -eläessään; hän rutisti nenäliinansa kokoon, niin että pitsireunus -repesi, kyetäkseen levollisesti vastaamaan toisen hymyilyyn. Kaikki -kävikin hyvin aina siihen saakka, kunnes Fink huusi ohimenevälle -herra von Tönnchenille kesken puhettaan: "Hei, Bruno, onko pähkinäin -särkeminen lempityötäsi?" - -Benno Tönnchen, joka myöskin kuului vihreihin, katsahti ihmeissään -seurueeseen ja vastasi: "Eipä juuri; jos neiti Lenore on antanut -meille pähkinän särjettäväksi, niin pelkäänpä sen olevan liian kovan -minun hampailleni." - -Sillä oli asia ratkaistu; nyt ei voinut enää epäilläkään; kirja oli -Finkillä. Ruskeat nauhat lehahtelivat hätäytyneinä hajalleen, koko -puolue näytti kananpoikaparvelta, jonka keskeen haukka on iskenyt. -Lenore yksin kokosi väkisin kaiken mielenmalttinsa ja kävi rohkeasti -Finkin kimppuun. "Te olette löytänyt tuon kirjan, herra Fink. Eräs -ystäväni on sen pudottanut ja on hyvin onneton tappiostaan. Sen -sisällys ei ole tarkoitettu syrjäisten silmille, ja se voisi tässä -seurassa aiheuttaa suurta pahennusta. Pyydän, että annatte kirjan -minulle takaisin." - -"Kirjan?" toisti Fink uteliaasti, "minkä ihmeen kirjan?" - -"Älkää teeskennelkö", sanoi Lenore, "onhan päivänselvää, että se on -teillä. En voi uskoa että te kaiken sen jälkeen, mitä olen sanonut -teille tukalista seurauksista, voitte silmänräpäyksenkään ajan pitää -sitä hallussanne." - -"Minä _voisin_ pitää", nyökkäsi Fink. "Te olette aivan liian -armollinen, kun oletatte minut niin hienotunteiseksi." - -"Sehän olisi perin julkeata", huudahti Lenore. - -"Mitä suurimmalla mielihalulla olisin niin julkea, jos kirja vain -olisi minulla. Kirjaa, joka kuuluu teille tai jollekin ystävällenne -ja joka mahdollisesti sisältää jotain teidän kädestänne lähtenyttä -tahi teille omistettua, en millään muotoa jättäisi takaisin, jos -sen sattuisin löytämään; ja jos saan tietää missä se on, niin en -haikaile varastaakaan sitä. Ja kun se kerran on käsissäni, opettelen -siitä joka rivin ulkoa. Tulenpa tosiaankin koettamaan saavuttaa -mielisuosionne esittämällä siitä teille palasia, aina kuin minulla on -ilo tavata teitä." - -Lenore astui askeleen lähemmäksi herjaajaa, ja hänen silmänsä -säkenöitsivät. "Jos sen teette, herra von Fink", hän huudahti, "niin -kohtelen teitä kuten kunniatonta ihmistä ainakin." - -Fink nyökkäsi hänelle säveästi. "Tuo tulistuminen pukee teitä -ihmeen hyvin, armollinen neiti; mutta kuinka voittekaan vaatia -kunnollisuutta sellaiselta hilpeältä linnulta kuin minä olen? Luonto -on jakanut lahjojaan eri tavalla, monelle se on antanut kyvyn -sepittää runoja, toiset osaavat piirtää pisteliäitä pikku kuvia; minä -olen siltä saanut kärkevän nokan, jota minun on kaikella ahkeruudella -käyttäminen. Oletteko koskaan nähnyt kunnollista viheriä varpusta?" -Hän kääntyi nauraen poispäin, työnsi kätensä Benno Tönnchenin -kainaloon ja lähti tämän kanssa ovea kohti. - -Lenore riensi Antonin luo. "Kirja on herra von Finkillä! Minä -rukoilen teitä hankkimaan sen meille takaisin; itse hän kieltäytyi -sitä luovuttamasta. Hän ei saa sitä enää lukea, se olisi Theonen -kuolemaksi." - -Anton sieppasi sukkelasti päällystakkinsa ja juoksi ystävänsä perään, -joka jo odotteli kadulla. "Feroniin, Anton!" huudahti Fink hänelle -Benno Tönnchenn rinnalta. - -"Minun täytyy saada puhella kanssasi kahdenkesken", sanoi Anton, -käyden hänen toiselle kupeelleen. - -"Etpäs nyt vain, sinä ruskea lähettiläs", huudahti Fink nauraen, "nyt -en tahdo olla missään tekemisissä sinun kanssasi." - -"Kuule, Fritz, minä pyydän sinua", ahdisti Anton häntä, painautuen -häneen kiinni, "anna tuo kirja takaisin. Tytöt hätäilevät sen takia -aivan menehtyäkseen." - -"Anna heidän hätäillä!" sanoi Fink. - -"Kukaan heistä ei ummista tänä yönä silmiään." - -"Sen parempi, emme mekään tahdo ummistaa. Hehän voivat tulla -joukolla Feroniin, jos heillä kotona käy liian tukalaksi. Me istumme -siellä aamuun saakka. Ja sinä, Anton, et nyt pääsekään pujahtamaan -kotia ilman minua vaan saat kestää sen kuin minäkin ja koko ajan -hiljaisessa kuolemantuskassa." - -"Mikä juttu tuo pakina kirjasta on?" kysyi Tönnchen Finkin toiselta -kupeelta. - -"Älä sano", pyysi Anton hiljaa. - -"Onpahan vain koko hullu juttu", vastasi Fink, "saatte kohta kuulla -kaikkityyni." - -"Herran tähden, vaikene!" hätäili Anton. "Minun käytökseni tulee -riippumaan sinun käytöksestäsi", sanoi Fink. "Jos juokset kesken -tiehesi, niin luen toisille kirjan kannesta kanteen." - -He saapuivat Feronin viinitupaan. Anton punnitsi mielessään, -pitikö hänen ehkä hyökätä Finkin kimppuun ja ottaa häneltä kirja -väkivalloin. Mutta hän oli epävarma menestyksestä. Vakavuudella -ja pyytelyillä ei tänä iltana myöskään saanut mitään aikaan. -Vain kavaluuteen voi turvautua. Hänen näitä miettiessään herrat -keräytyivät pieneen takahuoneeseen, joka oli heidän tavallinen -juomatupansa. Paitsi Antonia ja Finkiä olivat saapuvilla Zernitz ja -Tönnchen, pikku Lanzau, eräs Wernereitä, eräs Baldereckien serkku -(tämä mulkosilmäinen nuori herra oli kirjassa mainittu lehtisammakon -nimellä), kaksi Tronkaa, ei Tronka-Hamsin haaraa vaan toista, -majoraattihaaraa. - -"Mitä nyt juodaan?" kysyi Fink. - -"Joka miehelle oma pullonsa", ehdotti Zernitz. - -"Ka, miksikäs ei!" huudahti Fink. - -"Mutta ei vain sitä teidän hirveätä valkoista Burgundiviiniänne", -huomautti Guido Tronka. "Vielä tänäänkin ovat suoneni viime -istunnostamme lähtien kireinä kuin viulunjänteet." - --- "Siis sektiä [saksalainen kuohuviini, sampanjaa muistuttava] ja -portteria, rehellisesti puoleksi kumpiakin", ehdotti Fink. - -"Se kelpaa!" huudahti pikku Lanzau... - -"Samanlaista hornanjuomaa sekin", valitti Zernitz. - -"Kellarimestari, viinuri, edeskäypä hoi!" huusivat herrat ja tekivät -tilauksensa. - -Tällävälin Anton keksi epätoivoisen keinon. Hän pistäytyi huoneesta -ulkona, antoi tarjoilijalle taalerin ja pyysi häntä lämmittämään -pikku takahuoneen hehkuvan kuumaksi, vähääkään välittämättä toisten -herrojen vastalauseesta. Itse hän istuutui niin kauas uunista kuin -mahdollista ja näki suureksi ilokseen Finkin painautuvan aivan -kiinni sen rautalieriöön. Piankin täytyi helteen käydä hänelle -rasittavaksi; silloin heittäisi hän takin päältään, kuten hänen -tapansa oli sellaisissa tilanteissa, ja sitten kävisi Antonille ehkä -mahdolliseksi ottaa punakantinen kirja takintaskusta Finkin itsensä -nähden. - -"Minullapa on teille suuri uutinen kerrottavana", alotti Tönnchen. -"Oletteko nähnyt Tronkan Alicea, Fink?" - -"Enkä", sanoi Fink, kaataen lasiinsa; "onko se hevonen vai joku -naikkonen?" - -"Hevonen tietystikin!" huusi Tönnchen. "Pah, jättäkää tallitakki -tänään kotiin", virkkoi Fink. "Mutta tämä on vietävän totta!" -huudahti Tönnchen. "Guido on ilmoittautunut sillä herrain -kilparatsastukseen." - -"Maksakaa sitten vain purkajaisrahat", sanoi Fink Guido Tronkalle, -"ja jääkää kauniisti kotiin. Ajaxia ei lyö laudalta mikään juoksija -tässä maailmannurkassa." - -"Tulkaahan huomenna katsomaan minun Aliceani", pyysi Tronka -hartaasti. "Tahtoisin kuulla teidän arvostelunne siitä." - -"Oletteko nähnyt teatterin uutta ensimmäistä rakastajatarta?" kysyi -Zernitz Antonilta. "Hänellä on kauniit silmät." - -"Sillä on mainio päänasento", huusi toinen Tronka pöydän yli Finkille. - -"Hänellähän on ristihuuli", pisti lehtisammakko ylenkatseellisesti -väliin. - -"Mitä siellä nyt taas jauhetaan?" kysyi Fink. "Puhumme Seppistä, -tuosta viheriäsilmäisestä syöjättärestä", älähti jälleen -sammakko-Baldereck. "Ettekö te enää ollenkaan käy teatterissa?" - -"En", vastasi Fink, "mutta minä lähetän sinne tallirenkini. Jos -herrat tarvitsevat tukevakouraista tapattajaa, niin kääntykää vain -hänen puoleensa." - -Alkoi tulla aika lämmin. Anton katsoi parhaaksi kääntää toisten -huomion uunista toisaalle. Hän pyysi herra von Zernitziä esittämään -erään leikillisen murrejutun, jonka luutnantti oli äskettäin -kertonut hänelle itselleen; hän yhtyi äänekkäästi lehtisammakon -naurunremahdukseen ja viekoitteli vanhemman Tronkan juttelemaan erään -metsästysseikkailun, jonka traagillisena päätöksenä oli jäniksen ja -lehtokurpan väkivaltainen kuolema. Hän helisti kelloa ja toimitti -lasit jälleen täysiksi. - -Helle eneni. Herrat tempoivat tyytymättöminä tuolejaan ja huusivat -tarjoilijaa. - -"Se haihtuu aivan heti", lohdutteli tämä. "Ei täällä minusta ole -lainkaan liian lämmintä", sanoi Fink levollisesti. "Minun puolestani -saatte vaikka lisätä uuniin." - -Mutta helle kävi aivan sietämättömäksi, herrat vimmastuivat ja -huusivat Feronia itseään paikalle. Anton vastusti kiivaasti akkunan -avaamista, koska kaikki olivat vielä hiostuneet tanssista; Fink -selitti lämmön olevan aivan parahultaisen ja piti takin päällään. - -Anton joutui epätoivoon. Vihdoin hän turvautui viimeiseen keinoon, -riisui itse takin hartioiltaan saadakseen ystävän seuraamaan -esimerkkiä. Heti Fink tekikin samoin, laski takkinsa huolellisesti -tuolinselälle ja katsahti hymyillen Antoniin, joka hyvin jännitettynä -oli vaarinottanut hänen liikkeitään. - -"Ei se kirja takin taskussa ole", sanoi Fink nyökäten hänelle. "Hukka -vaiva, keksi jotain parempaa." - -Anton avasi ikkunan. "En enää yritäkään", hän vastasi alakuloisesti; -"sinua en kuitenkaan kavaluudessa voita." - -"Kestä sinä vain loppuun asti", sanoi Fink. Zernitz kertoili somia -kaskuja; Tönnchen tiesi valheellisia juttuja tanssijattarista; -pikku Lanzau joi itsensä humalaan. Vihdoin Fink koputti pöytään. -"Kuulkaapa nyt tarkoin. Tahdoin pitää tämän asian salassa, mutta se -on mahdotonta, vääryys huutaa taivaaseen asti." - -Anton riuhtaisihe pystyyn. "Fritz, pidä suusi kiinni!" - -"Ole hiljaa, mokoma uuninlämmittäjä!" huusi Fink. "Kuulkaahan, hyvät -herrat, minä olen tänään löytänyt ruskeiden neitosten salaisen -päiväkirjan ja olen sitä selaillut perusteellisesti." - -"Hurraa, antakaa kuulua!" huusivat kaikki herrat. - -"Siinä on varmastikin värssyjä", huusi Zernitz. - -"Pelkkää hullutusta siinä taitaa olla!" huusi Tönnchen. "Alaikäisten -letukkain haaveiluja ja ilkeyksiä." - -Anton oli raivoissaan. - -"Hullutuksia siinä tosiaankin on, ja värssyt minusta ovat kehnoja. -Kuulkaahan, Zernitz, mitä tekemistä teillä on ollut pikku Laran -kanssa?" - -"Ei mitään", vastasi luutnantti oudostellen; "olenhan tanssinut pari -kertaa hänen kanssaan, siinä kaikki." - -"Sekin riittänee", jatkoi Fink mietiskelevästi. "Pikku Theone parka! -Olen lukenut erään runon, jonka tuo pieni kreivitär on teille -sepittänyt. No niin, ettehän tekään ole miehistä pahimpia, mutta enpä -olisi otaksunut mahdolliseksi, että teistä voidaan niin ihaillen -puhua." - -"Näyttäkääpä minulle", pyysi Zernitz kiihkeästi. - -"Täälläkö?" kysyi Fink paheksuen, "tämän hurjan ryövärijoukon -läsnäollessa? Vaikka te ette erikoisesti suosikaan pikku Laraa, joka -tänään hädässään näytti minusta ihmeen suloiselta, niin eihän teillä -kuitenkaan ole syytä saattaa tyttöparan puhdasta haaveilua täällä -joka miehen hammasteltavaksi." - -"Oikeassa olette", sanoi Zernitz. "Mutta kahdenkesken ollessanne te -näytätte sen minulle." - -"Varmasti", vastasi Fink. "Tiedättehän etten minä sääli noita -otuksia, joilla hameet tuskin ulottuvat polven alapuolelle, ja jos -mikä maailmassa jättää minut kylmäksi, niin ovat ne tuollaiset -puolikasvuiset haihattelevat tyttöletukat. Mutta annettakoonpa -totuudellekin arvonsa; nuo tytöt, jotka ovat yhdessä pitäneet tätä -päiväkirjaa, ovat kerrassaan kelpo tyttöjä, eikä kirjassa ole -lainkaan ilkeyksiä." - -Hän kääntyi serkku-Baldereckin puoleen: "Teidän serkustanne puhutaan -joka sivulla niin lemmekkäästi ja sydämellisesti, että se tuntuu yhtä -liikuttavalta kuin ansaitultakin. -- Ankarin arvostelu langetetaan -minusta itsestäni; minua näet nimitetään viheriävarpuseksi." - -"Tuohon tapaan jatkuen vihkonen taitaa käydä jokseenkin -pitkäpiimäiseksi", huomautti Benno Tönnchen. "Niinpä kyllä", sanoi -Fink, "jollei teitä huvita kuulla, mitä Hildegard Sait on teistä -kirjoittanut." - -"Paljon hyvää se ei taida sisältää", virkkoi Benno uteliaana. - -"Eipä niinkään; hän puhuu teistä sävyssä, joka on omiaan todella -surettamaan teidän tuttavianne. Teitä sanotaan suureksi ja -hiljaiseksi sieluksi, kasvonne ovat muka miehekkään voiman mallikuva. -Runoilijatar on keksinyt teidän olevan täynnä tietoja, henkevyyttä ja -älykkäisyyttä; ja hän kysyy, eikö sellainen mies ole liian korkealla -tasolla alentuakseen huomaamaan hennon tyttösen taipumusta. Nytpä -kysyn teiltä kaikilta, että miten ihmeellä voi niin viisas tyttö kuin -Hildegard Sait siinä määrin erehtyä, että käy kaikessa hiljaisuudessa -palvomaan teidän veroistanne miestä? Olettehan te tosin viimeistä -pulloa tyhjennettäessä aika vekkuli, Benno, mutta jos minä olisin -tyttö ja etsisin itselleni ihannetta, niin mieluummin valitsisin -pähkinäpihdin epäjumalakseni kuin teidät." - -Tönnchen veti suunsa hymyyn. - -"Onko siinä meistäkin jotain?" kysyi herra von Werner, hänkin -vihreitä, neljän ihanan sisaruksen veli, Rothsattelin lähinaapuri, -tosin vastaleivottua aatelia, mutta hyvin rikas ja kasvanut keskellä -molempien perheiden kateutta ja riitaisuuksia. - -"Teistä on sangen vähän", Fink vastasi, "vain kaksi riviä." Hän -otti kirjan esiin ja selaili sitä etsivästi. -- Anton puristeli -käsiään nyrkkiin pöydän alla. -- "Kas tässä! Surkea taivaan sallima, -Lenore rakastaa ja koettaa turhaan verhota sydäntään. Ja lemmitty -kuuluu vihollisleiriin. Oo, Georg W. Sitten seuraa piste ja kolme -huutomerkkiä." Fink piilotti kirjan jälleen. Anton rauhoittui. -Mitään tuollaista ei kirja voinut sisältää; myöskin hän näki Finkin -sierainten värähtelevän, mikä oli pettämätön merkki siitä, että hän -hautoi koiranjuonia. - -Zernitz työnsi lasinsa syrjään ja huudahti: "Minusta on epähienoa, -että me tällaisessa paikassa pidämme pilanamme, mitä tytöt ovat -sydämensä sisimmässä tunteneet." - -"Minä olen samaa mieltä", huusi Benno Tönnchen kiihkeästi. - -"Minä myös", toisti Werner. - -"Teidän täytyy sinetöidä kirja ja lähettää se takaisin -omistajalleen", lausui lehtisammakko. - -"Oi te tuntehikkaat poropeukalot", huudahti Fink naljaillen, "teidän -sydämenne sulaa kohta voiksi, kun vain hienot sormet raapivat teidän -harjaspäitänne. Tahtoisinpa nähdä minkälaista naamaa olisitte -näyttäneet, jos olisin lukenut kirjasta jotain päinvastaista. -- -Niinpä niin, kukapa teistä Shakespearea tuntee!" - -"Kreivitär Lara ja Hildegard ovat liiaksi hienotunteisia -kirjoittaakseen mitään sellaista, joita te ilkeydessänne olisitte -kirjassa kernaasti nähnyt", huusi Zernitz. - -"Rothsattelin neiti on tosin ylpeä", jatkoi Werner, "mutta mitäpä -syytä hänellä olisikaan sanoa minusta mitään muuta kuin täyttä totta. -Olen aina pitänyt häntä kelpo tyttönä, joka hyvin ansaitsee tulla -herran rehellisen nuoren miehen vaimoksi." - -Fink nyykäytti hänelle hyväksyvästi päätään, otti kirjan jälleen -esiin ja katsahti ylös kattoon. "Minkävuoksi minua ei siirretä -tältä syntiseltä maankamaralta parempien olentojen joukkoon? -Minähän olen seraafi, mutta kukaan ei sitä älyä eikä tule koskaan -uskomaankaan, kaikkein vähimmin hameväki. Kas tässä, Anton, ota -huostaasi tämä kirja! Ei sitä ole valloitettu uuninlöylyn avulla, -eikä viekoittelemalla eikä väkivalloin; vaan tanssikurssin herrain -vapaaehtoisesta päätöksestä se palautetaan lukematta omistajilleen." - -Anton sieppasi joutuin kirjan, riensi Feronin konttorihuoneeseen, -kirjoitti paperilapulle: "Fink on lukenut joitakin sivuja, mutta hän -pitää suunsa kiinni; kukaan muu ei ole vilkaissutkaan sen sisään"; -sitten hän kääri kirjan ja kirjelapun paperiin, sinetöi sen ja -lähetti käärön erään Feronin miehen myötä iltamyöhällä kreivitär -Laran asuntoon, taottuaan moneen kertaan lähetin päähän, että tämän -oli kaikin mokomin tunkeuduttava yövartijan ja portinvartijan käsien -läpi kallisarvoisine kääröineen aina makuuhuoneen kynnykselle asti, -sillä hän otaksui hyvällä syyllä Theone paran valvovan tuskaisena ja -kastelevan kyynelillään mustat kiharansa märäksi tappurakuontaloksi. - -Juominki jatkui sitten entistä menoaan. Mutta höyryävän kuuma -huone, väkevä juoma ja eräänlainen mietiskelevä mieliala useimmilla -herroista teki istunnosta lopun varhemmin kuin Fink oli odottanut. -Vihdoin hänkin nousi pöydästä, herätti nukahtaneen viinurin ja -sanoi Antonille: "Maksa lasku." Lähtiessään sitten Antonin kanssa -patikoimaan kotia hän sanoi: "Ole levollinen, Tony, kaikkihan -tietysti oli silkkaa valhetta, mitä kirjasta oli lukevinani. Itse -asiassa oli siihen kasattuna niin paljon ilkeyttä kuin parvi -turturikyyhkysiä vain kykenee keksimään." - -"Kyllähän sen huomasinkin", vastasi Anton mielissään, "ja saatpa -nähdä, että ensi tanssitunnilla nuo tuttavasi tulevat vimmatusti -liehittelemään kaunokaisiaan." - -"Jokunen heistä tulee lopulta vielä naimaankin sen lemmityn, jonka -tänä iltana hänelle annoin. Taitaakin olla parasta, että oikein -todenteolla antaudun parittajan ammattiin." - -Anton vaikeni mieli myrtyneenä. "Älä sure suotta", jatkoi Fink -hyvätuulisesti; "tuletpa itsekin antamaan siunauksesi noille -naimiskaupoille. Mitä sinä muuten pidit äskeisistä herroista?" - -"Katsoppas", sanoi Anton, "mitä he yleensä puhelevat, se tuntuu -minusta usein aivan arkipäiväiseltä, mutta heillä on itseluottamusta -ja varmaa ryhtiä, jota he eivät menetä yltiöpäisiksi tullessaankaan." - -"No niin", sanoi Fink, "onhan tuossakin perää; mutta muuten he -ovat joutilaassa juoksussaan kaiken maailman naisserkkujen kanssa -ja ratsastusvimmassaan surkastuneet peräti. Kokonaisuutena se -ihmisluokka, johon he kuuluvat, on otettava varoittavaksi esimerkiksi -siitä millainen ihminen ei saa olla pyrkiessään huvitteleimaan ja -huvittamaan toisia. Heidän hulluttelunsa ei ole lystikästä, ja heidän -lystikkäisyytensä on kurjaa; parissa vuodessa he ennättävät käydä -aivan noloiksi ja sietämättömiksi kuin hapan ja huonosti käynyt -viinimehu. Tuo Tönnchen alkaa jo maistua aika tunkkeutuneelta. -Minua haluttaa suuresti näyttää heidät ensi kerralla sinulle tuiki -humaltuneina." - -"Älä puhu noin rivosti", pyysi Anton. "Ah, sinä poika parka", sanoi -Fink. "Suljehan ulko-ovi perästämme ja anna minulle kukkaroni -takaisin." - -"Sinä olet tänään yksinäsi maksanut ison laskun", sanoi Anton. -"Pyydän ettet olisi niin avokourainen, sillä sinä vain nöyryytät -toisia." - -"Ole levollinen, Anton", vastasi Fink; "he huvittavat minua, siksipä -on oikein ja kohtuullista, että minä maksan heidän puolestaan." - -"Toivon ettet koskaan tule maksamaan minun puolestani", virkkoi Anton. - -"En tulekaan", sanoi Fink. "Sinulla pitää oleman etuoikeus olla oma -rahainhoitajasi; minä tyydyn siihen, että kannat meidän yhteistä -portinavaintamme ja että käyt polttamaan sikarisi loppuun minua -luonani, sillä aikaa kuin minä riisuudun. -- Mitähän kello on?" - -"Lyö kohta kaksi", vastasi Anton paheksuvasti. - -"Sitten olemme varmastikin viimeiset yökulkijat. Kun tulin -tähän vanhaan talorähjään, ei se tuntunut jaksavan sulattaa -moisia hurjasteluja. Kun ensi kertaa aamuyöstä työnsin tämän -jättiläisavaimen lukkoon, pelkäsin noiden vanhain muurien sortuvan -minun syntiseen niskaani. Nyt ne ovat jo siihen tottuneet, samoin -koira, piharengit ja talon isäntä. Usein jään vain senvuoksi myöhään -kaupungille, jotta voisin pyörähdyttää mokomata poroporvarillista -järjestystä edes vähäsen sijoiltaan." - - * * * * * - -Kun Hildegard Sait kyynelkostean yövalvonnan jälkeen vasta -aamupuoleen rupesi suunnittelemaan maatamenoa, havahdutti hänet -jälleen Theone Laralta tuotu kirje, jonka alkuosassa Theone mustan -korpisulan välityksellä lausui mielipiteenään, että tässä matoisessa -maailmassa ei ollut enää tilaa hänelle, ja jälkiosassahan perusteli -tämän mielipiteensä kutsumalla Hildegardin ja Lenoren seuraavana -iltapäivänä suklaatikekkereihin juhlimaan yhdessä päiväkirjan -onnellista pelastumista. - -Tässä ruskeitten sotaneuvottelussa pohdittiin innokkaasti, oliko -kirja ja missä määrin tullut häväistyksi sen kautta, että julkeat -miessilmät olivat kurkistaneet sen sivuille. Hirveätä oli, että Fink -oli lukenut siitä kappaleita. Mutta myöskin Wohlfartilla oli se ollut -käsissä, ja sangen luultavaa oli, että hän oli lukenut sen kannesta -kanteen. Lenore oli puolestaan vallan varma siitä, että Wohlfart ei -ollut edes kurkistanut kansien sisäpuolelle. Mutta Hildegard väitti, -että hänkin oli vain mies, ja ettei parahinkaan mies olisi kyennyt -vastustamaan moista kiusausta. Pitkän pohtimisen perästä päätettiin -hänet panna koetteelle. "Jos hän on katsahtanut kirjan sisään", sanoi -Lenore, "niin ensiksi hän tietysti on nähnyt nimilehden." - -"Nimilehteä hän olisi vaaratta saanut katsella", huomautti eräs -ruskeista lintusista. - -"Minä olin kieltänyt häntä edes avaamasta kirjaa", lausui Lenore, "ja -minä tiedän, että hän on totellut minua. Te saatte kaikki kuulla, -mitä hän tulee vastaamaan kysymyksiini." - -Kun Anton saapui seuraavalle tanssitunnille, kävi Lenore puolueensa -etunenässä häntä vastaan; hänen ilmeensä oli hyvin huolestunut, -ja kaikki ruskeat riiputtivat paitansa ja koettivat näyttää -murheellisilta. "Ah, herra Wohlfart, mitä te olettekaan tehnyt! -Kirja, jonka lähetitte Theonelle, ei ollutkaan hänen päiväkirjansa, -vaan jonkin herran muistikirja." - -"Onko se mahdollista?" huudahti Anton peljästyneenä. "Jo aivan -ensi sivulla oli viime kuun 29 päivänä päivätty lasku uudesta -hännystakista, ja seuraavan päivän kohdalla merkintä pullosta -punaviiniä ja uudesta kannusparista. Siitä kirjasta ei meille ollut -hiukkaakaan apua", päivittelivät ruskeat neitoset päätään pudistellen -ja katsellen alakuloisesti lattiaan. - -Anton yritti puolustautua. "Fink otti tuon punakantisen kirjan -liivintaskustaan ja antoi sen käteeni, ja minä lähetin sen heti -sinetöitynä matkaan." - -"Sitten on herra von Fink vaihtanut kirjat", jatkoi Lenore -ripitystään. "Mutta miksi ette katsahtanut sen sisään", hän lisäsi -moittivasti, "edes nimilehteen?" - -"Eihän minulla ollut lupa", Anton huudahti. "Olinhan luvannut teille, -etten avaisi ollenkaan kirjaa. Minä huudan Finkin tänne." - -"Seis, odottakaahan hetkinen", sanoi Lenore. "Onko hän siis katsonut -kirjaan vai eikö?" hän kysyi riemuitsevasti parveltaan. - -Ihmettelevä ja ihaileva "Ei!" kajahti, kaikkien huulilta. "Jääkää -vain tänne, herra Wohlfart, oikean kirjan te meille palautitte. -Jotkut meistä epäilivät, voisiko yksikään mies -- edes tekään -- -jättää käsistään tyttöjen kirjoittamaa päiväkirjaa siihen edes -vilkaisematta; minä sanoin teidän pystyvän siihen, ja nyt olen sen -todistanut ystävilleni." - -"Kiitän teitä hyvästä luottamuksestanne", huudahti Anton ilahtuneena. - -"Teistä uskon kaikkea, mikä on hyvää ja rehellistä", vastasi Lenore -ja katsoi sydämellisen luottavaisesti nuorakaista silmiin. - -Sinä iltana vallitsi tanssiseurassa oikein juhlatunnelma. Aina -kotiljongin alkuun saakka Antonia ympäröi kukkea piiri nuoria -neitosia, jotka kohtelivat häntä liikuttavan tuttavallisesti, ja kun -tuli aika, jolloin naiset jakoivat värillisiä nauharuusuja herroille, -koristettiin Antonin hännystakin rinnukset aina liepeeseen saakka, -jotta hän näytti ainakin yhtä korealta kuin mannermaan kaikkein -kirjavatakkisin hovimarsalkka. - -Mutta vielä suurempiakin ihmeitä tapahtui. Vihreä puolue uhkasi -kannattajien puutteessa luhistua tykkänään kokoon. Zernitz, Werner -ja pikku Lanzau tanssivat tänä iltana yksinomaan ruskeitten -kanssa. Hildegard Saltin täytyi elää hirvittävä puolituntinen -Pähkinäpihdin parissa, joka kohteli häntä tosi ritarillisesti, -voipa sanoa, lämpimän tuntehikkaasti, kasaten tyttö poloisen pään -päälle sen kautta tulisia hiiliä; Lenore puolestaan sai kärsiä -kohteliaita rynnäkköjä lehtisammakon, Georg Wernerin ja pikku -Lanzaun taholta, jotka kaikki kolme olivat yht'äkkiä tulleet siihen -vakaumukseen, ettei Lenore ei ollut aivan arvoton vastaanottamaan -heidän ritarillista kunnioitustaan. Yksinpä Eugeniekin osotti -tänään ruskeille vilpitöntä sydämellisyyttä, hän riippui pitkän -aikaa Lenoren kainalossa ja suuteli Theonea tämän poislähtiessä -ylen liikutettuna molemmille poskille. Ja rouva von Werner istahti -paroonitar Rothsattelin viereen, lupasi käydä huomenissa vieraisilla -kaikkien tyttäriensä kanssa, pyysi lupaa ottaa Georginsakin mukaan -ja puheli lakkaamatta siitä, kuinka onnelliset hänen lapsensa -tulisivat olemaan ensi kesänä, kun tanssikurssi oli saattanut -heidät niin läheiseen ystävyyteen Lenoren kanssa. Sanalla sanoen, -tanssi-illan yleisleima oli kerrassaan muuttunut. Lukuunottamatta -vihreitä neitosia, jotka pahoittelivat kavaljeeriensä uskottomuutta, -vallitsi salissa herttainen, ihmisrakkautta uhkuva mieliala, jonka -keskipisteinä olivat ruskean puolueen jäsenet. Asemansa muuttuminen -saattoi heidät aivan hämilleen; Baldereckin herttaisuus, entisten -vihollisherrain huomaavaisuus tuntui kyllä mieluiselta; mutta, ah! -onneaan he eivät kuitenkaan kyenneet täysin siemauksin nauttimaan, -povessaan he tunsivat tunnonvaivojen tuhannet neulanpistokset, -nähdessään kaikkitietävän Finkin hirvittävän hahmon leijailevan -heidän ympärillään laajassa kehässä. Yhdellä sanalla hän voi repiä -rikki heitä kietovan lumouksen. -- Koko illan Fink pysytteli kaukana -kaikista päiväkirjan kirjoittajista; vasta aivan lopulla hän astui -Lenoren luo ja sanoi tälle kiusoitellen: "Eikö neiti Eugenie ole -tänään oikein herttainen? Myönnän kyllä, että hän on tunteeton, mutta -ehkäpä tuo pieni vika vuosien mittaan muuttuu aivan päinvastaiseksi -hyveeksi." - -Lenore katsahti häneen hämillään. "Tulkaa kanssani Theone Laran luo", -sanoi hän vihdoin. Sinne tultuahan huudahti liittolaistensa kuullen: -"Meidän kaikkien tulee kiittää herra von Finkiä, ja me pyydämme -häntä vast'edeskin vaikenemaan päiväkirjan suhteen, niinkuin hän on -tähänkin asti tehnyt." - -"Lupaan sen mielelläni", vastasi Fink, "mutta yhdellä ehdolla. -Joku uhri täytyy minun nielaista. Minun täytyy saada tietää, kuka -naisista on kyhännyt säkeet erään viiniköynnöstä esittävän kuvan -alle. Jokuhan minulla täytyy olla, jota saan vihata kaikesta -voimastani, josta saan joka tilaisuudessa puhua kaikkea mahdollista -pahaa, joka saa nahallaan maksaa teidän kevytmielisyytenne, kun -kaikesta älykkäisyydestänne huolimatta annoitte tuon kallisarvoisen -todistuskappaleen joutua minun käsiini. Mainitkaa minulle joku nimi, -ja minä puolestani lupaan teille vapaaehtoisesti, etten koskaan enää -lausu riviäkään kirjan sisällyksestä kellekään vieraalle." - -Ruskeitten ryhmässä syntyi hätäytynyt liike; jokainen pelkäsi -joutuvansa tuon kostonhimoisen intiaanin raadeltavaksi. Lenore -katsahti Hildegardiin, joka oli pelosta palttinanvalkeana, ja sanoi -sitten innokkaasti: "Minä piirustin kuvan ja sanelin säkeet, jotka -ystäväni kirjoitti sen alle. Koskapa olette nähnyt koko kauhistuksen, -niin pyydän teiltä anteeksi. Enemmän en voi tehdä; ja jos nyt aiotte -kostaa siitä minulle, niin on minun koetettava parhaani mukaan kestää -vihaanne." - -"Hyvä", sanoi Fink hymyillen, "minä käynkin kostamaan. Tästä illasta -alkaen olen vihaava teitä sydämeni pohjasta. Muuten on minun -mieluista todeta, että kaikkein haihtuvaisinkin inhimillisistä -tunteista, tyttöjen välinen ystävyys, voi innoitta sen uhriksi -sortuneet onnettomat todella sankarillisiin tekoihin. -- Ah, -neiti Hildegard, eikö Benno Tönnchen teistäkin ole oikein kiltti -pienokainen? Eikä hänen vartalonsakaan ole hullumpi. Ehkä liian -täyteläinen sanonette, mutta juuri tuo täyteläisyys tekee hänet hänen -rotunsa niin puoleensavetäväksi." - -Viimeisenä seurauksena tästä odottamattoman onnellisesta illasta -eli, että ruskea puolue päätti palkita Wohlfartin uskollista -ritaripalvelusta jollain erinomaisella tavalla. Pitkän pohtimisen -perästä tultiin yksimielisiksi siitä, että Theone yhdessä -ystävättäriensä kanssa virkkaisi hänelle komean rahakukkaron. Jo -seuraavana aamuna ostettiin sitä varten silkkilankaa ja helmiä. -Päästäkseen mukaan työhön päätti Lenorekin vartavasten opetella -virkkaamisen taidon. Ja jopa loistelikin kukkaron toinen puolisko -valmiina ruskean- ja kullanhohtoisena, kun sattui tapauksia, jotka -odottamatta ehkäisivät työn päättämisen. - - -3. - -Surullinen kokemus on, että taivahan vallat eivät kauan salli -ihmislapsen huolettomasti nauttia korkean tunnelman tuottamata onnea. -Ne ovat järjestäneet asiat niin ovelasti, että melkein aina jokin -jänne laukeaa sielussamme, kohta kun ne ovat virittäneet vieressä -olevan jänteen mahtavasti soinnahtelemaan. Luonnollisena seurauksena -tästä on värähtelevä epäsointu. Sellaisen tylyn kohtelun esineeksi -joutui Antoninkin sielu... - -Ensimmäisenä epäsoinnun oireena oli, että koko konttori edelleenkin -seurasi hyvin vaanivin katsein Antonin elämässä tapahtunutta -muutosta. Takapihan puolella oltiin siitä yksimieliset, että siitä -lähtien kuin sankarimme oli ruvennut käymään tanssitunneilla, oli -hänen olemuksensa huomattavasti muuttunut eikä lainkaan edukseen. -Tosin hän vapaahetkinään seurusteli virkaveljiensä kanssa vähemmän -kuin ennen, vietti monet illat poissa kotoa, ja kun hän kerran oli -mukana yhteisessä illanvietossa, saattoi hän olla jonkun verran -hajamielinen ja kenties hiukan pisteliäskin toisten herrain hänelle -tuttujen pikku heikkouksien johdosta. Hänen terve järkensä kyllä -varjeli häntä rupeamasta mahtailemaan hienossa seurapiirissä -äkkiä saavuttamistaan voitoista ja ikävystyttämästä toisia niiden -kertomisella; mutta hän ei kuitenkaan voinut välttyä tekemästä -vertailuja kotipiirissä vallitsevan sävyn -- jonka hän hyvin -tunsi -- ja ylhäisen rouvan salongissa vallitsevan sävyn välillä, -joka hänelle itselleen oli ihkasen uutta. Työtoverit pitivät -hänen entistä suurempaa vaiteliaisuuttaan ylpeytenä, hänen tiheää -poissaoloaan kevytmielisenä hurjastelemisena; ja siten joutui Anton, -joka ennen oli ollut koko talon suosikki, juuri tämän seikan -vuoksi sitä ankaramman arvostelun esineeksi. Itse puolestaan hän -tunsi maltillisempani toverien pidättyväisyyden ja jyrkempien -kouraantuntuvan kylmyyden hyvin kipeästi ja valitti itsekseen -joutuneensa lemmettömän kohtelun alaiseksi. Siitäpä johtui, että -hän nekin illat, jolloin hänellä ei ollut aihetta poistua kotoa, -vietti miltei yksinomaan Finkin parissa, ja että nämä molemmat -piankin muodostivat pienen ylimyksellisen nurkkakunnan, joka oli -vihamielisessä suhteessa toisiin herroihin. - -Antonia tällainen suhde masensi enemmän kuin hän tahtoi itselleenkään -myöntää; hän kärsi siitä työpöytänsä ääressä, omassa huoneessaan, -jopa päivällispöydässäkin kadunvartisessa talossa. Harvemmin kuin -ennen hänen työtoverinsa häntä puhuttelivat; tarvitessaan jotain -tietoa Jordan ei enää kääntynyt hänen puoleensa vaan Baumannin; -kun rahastonhoitaja aamiaishetken lyötyä astui etukonttoriin, ei -hän enää pysähtynyt Antonin pöydän ääreen; ja kun Specht kesken -kauppakirjeittensä kirjoittamista tapansa mukaan käännähti äkkiä -rajusti ympäri tuolillaan ja teki jonkin merkillisiä kysymyksiään, -niin hän kohdisti sen tosin entistä ahkerammin Antonille, mutta -tämän asemaa ei suinkaan parantanut, kun Specht muka kuiskaten -karjui hänen korvaansa: "Onko totta, että herra von Blogilla on -papurikkovaljaikko?" tahi: "Täytyykö rouva von Baldereckin luo -mennessä vetää jalkaansa kiiltonahkasaappaat vai kelpaako kengät?" -Kaikista tylyimmin Antonia kohteli hänen vanha suosijansa Pix. Liika -suuri suvaitsevaisuus ei ollut koskaan ollut tämän tarmokkaan herran -vahvoja puolia, ja jostakin hämärästä syystä hän piti nykyistä -Antonia konttorin, ison vaa'an ja soolowhistin petturina. Hänen -tapanaan oli viettää syntymäpäiväänsä mahdollisimman juhlallisessa -muodossa. Silloin hän kutsui kaikki uskotut ystävänsä, joista Anton -oli ensimmäisiä, illaksi huoneeseensa, jossa hän päivän kunniaksi -tarjosi viiniä ja sokerikakkua; jälkimmäinen oli vartavasten tilattu -sokerileipurilta ja esiytyi vuosi vuodelta yhä suuremmassa koossa. -Näinä viikkoina sattui jälleen hänen syntymäpäivänsä, ja vaikka Pix -olikin viime aikoina ollut merkillisen vaitelias Antonia kohtaan, oli -tämä kuitenkin varustautunut viettämään illan hänen luonaan ja oli -sen vuoksi vastannut kieltävästi herra von Zernitzin kutsuun. Varhain -ennen konttorituntien alkua hän meni Pixin huoneeseen onnittelemaan -tätä. Herra Pix kuunteli onnitteluja hyvin kylmäkiskoisesti eikä -kutsunut Antonia illaksi luokseen. Pöydästä noustua Anton kohtasi -tuon suunnattoman sokerikakun, joka leipurin oppipojan hartioilla -työläästi kapusi takapihan portaita ylöspäin; ja konttorissa hän -tajusi herra Spechtin puheista, että tällä kertaa kaikki toverit -olivat kutsutut pyhittämään sen päivän muistoa, jolloin herra Pix -maailmaantulollaan oli täyttänyt tuntuvan aukon luomakunnassa. Niin --- kaikki muut olivat kutsutut, paitsi hän ja Fink. - -Syystäkin Anton käsitti tämän syrjäyttämisen tahalliseksi -loukkaukseksi. Mutta hän antoi sen vaikuttaa itseensä kipeämmin kuin -olisi ollut tarpeellistakaan. Ja päällepäätteeksi piti vielä Spechtin -suihkata hänelle kuin minäkin hauskana salaisuutena, että Pix oli -sanonut, että sellainen nuori herra, joka seurusteli luutnanttien -kanssa ja illoin irstaili Feronissa, ei ollut sopiva seuralainen -vakavien kauppamiesten piiriin. Kun hän tänä iltana istui yksin -huoneessaan ja kuuli toverien iloista hälinää Pixin puolelta, valtasi -hänet ahdistava ja tuskallinen tunne, jota ei kyennyt hajoittamaan -mikään niistä loistavista kuvista, jotka viime aikana olivat -joutohetkinä täyttäneet hänen mielensä, ei edes ihanin ja rakkainkaan -niistä. - -Itsekään hän ei ollut lainkaan tyytyväinen itseensä, vaan koetti -oikein kasata kiduttavia syytöksiä itseänsä vastaan. Hän oli -tosiaankin muuttunut. Eihän hän tosin työssä ollessaan päästänyt -itseään vallan laukeamaankaan, mutta työstään hänellä oli varsin -vähän iloa, pikemminkin se tuntui taakalta. Olipa sattunut, että hän -liikekirjeissä oli unohtanut jonkin tärkeän asian mainitsematta, -olipa hän pari kertaa kirjoittanut vääriä hintamääriäkin, jolloin -Jordan oli kuivasti huomauttaen jättänyt kirjeet hänelle takaisin. -Hänelle johtui myöskin mieleen, ettei kauppias ollut viime aikana -ollenkaan välittänyt hänestä ja hänen toimistaan, ja että Sabine -oli joku päivä sitten portailta tavatessaan tervehtinyt häntä -kylmäkiskoisemmin kuin tavallisesti. Ja aivan äskettäin, kun täti oli -valittanut yörauhansa häiriytyneen sen kautta, että joku oli niin -myöhään ja kolistellen tullut portista sisään, olivat kaikki toverit -katsoneet häneen moittivasti. Yksinpä uskollinen Karlkin oli tuonaan -kysynyt -- Antonin mielestä sangen ivallisesti -- oliko hänellä -portinavain mukana tanssitunneille lähtiessään. Tällaisten tukalien -muistelmien vaivaamana Anton kävi kirjoituspöytänsä ääreen ja rupesi -silmäilemään pientä yksityistä kassakirjaansa. Viime viikkoina -hän ei ollut lainkaan merkinnyt siihen menojaan; senvuoksi hän -tarttui kynään ja alkoi hätäytyneenä laskea niitä yhteen sormistaan -laskuista ja muististaan. Hirmustuen hän huomasi velkainsa nousevan -summaan, jota hän ei mitenkään kyennyt suorittamaan, jollei käynyt -käsiksi vanhempainsa jättämään pikku perintöön. Hän tunsi itsensä -perin, onnettomaksi. Tähän asti oli kohtalo soitellut hänelle -vain hienoimpia säveleitään, nyt rupesivat toiset kielet pahoin -särähtelemään. Ja epäsoinnun piti käydä vieläkin pahemmaksi. - - * * * * * - -Samana iltana palasi kauppias huonolla tuulella klubistaan kotia, -vastasi kuivasti Sabinen tervehdykseen ja rupesi pitkin askelin -mittelemään huoneen lattiaa. - -"Mikä sinua vaivaa, Traugott?" kysyi sisar. - -Veli astui hänen tuolinsa viereen. "Tahdotko tietää, millä tapaa Fink -on saattanut suojattinsa rouva von Baldereckin taloon? Sinähän olet -niin iloinen noiden molempien ystävyydestä. Nyt hän on kutonut kokoon -oikean valheiden verkon ja tehnyt kokemattomasta Wohlfartista julkean -seikkailijan." Hän kertoisitte erään vanhemman upseerin tiedustelleen -häneltä lähemmin Antonin olosuhteita ja mitä silloin oli käynyt ilmi. - -"Onkohan sitten varmaa, että tuo typerä taru on Finkin keksintöä ja -että Wohlfart on siitä tiennyt?" kysyi Sabine arastellen. - -"Finkin osallisuutta en yhtään epäile. Tuollainen juoni on juuri -hänen tapaistaan Hänen rikollinen kevytmielisyytensä ei säästä -mitään, ei edes ystävän mainetta." - -Sabine nojautui tuolin selustaa vastaan ja nyykäytti koneellisesti -päätänsä. Niin, sellainen mies Fink olikin. Taasen kuohahti hänen -sydämensä tätä vastaan. "Voi, kuinka surullista!" hän sanoi -puolittain itsekseen. "Mutta Wohlfart on viaton, Traugott, sen tiedän -varmasti. Sellainen valheellisuus ei ole hänen luonteensa mukaista." - -"Huomenna saan tietää", sanoi kauppias. "Hänen itsensä vuoksi toivon, -että olisit oikeassa." - -Käydessään seuraavana aamuna etukonttoorin läpi hän kutsui Antonin -pieneen takahuoneeseen. Kun tällaista sattui vain aniharvoin, -noudatti Anton käskyä aavistaen mustia ukkospilviä nousevaksi. -Kauppias sulki oven hänen perästään, istuutui hyvin totisena -nahkapäällyksiseen nojatuoliinsa ja alkoi ankaralla äänensävyllä: -"Rakas Wohlfart, pidän velvollisuutenani ottaa teidän kanssanne -puheeksi eräitä huhuja, joiden tiedän kiertelevän kaupungilla. -Teitä näet pidetään salaperäistä syntyperää olevana upporikkaana -nuorukaisena, kerrotaan teidän omistavan suuria tiluksia Amerikassa -ja että ylhäiset henkilöt kaikessa salaisuudessa seuraavat vilkkaalla -mielenkiinnolla teidän kehitystänne. Otaksun noiden huhujen tulleen -teidän omiinkin korviinne ja haluan nyt tietää, mitä olette tehnyt -niiden vaimentamiseksi." - -Anton vastasi ällistyneenä, mutta hyvin päättäväisesti: "En tiedä -yhtään mitään sellaisista huhuista. Olen, tosin joskus kuullut -vieraiden ihmisten tekevän merkillisiä viittailuja minun muka suureen -omaisuuteeni, mutta olen aina torjunut sellaisen käsityksen." - -"Oletteko torjunut sitä tarpeeksi jyrkässä muodossa?" kysyi kauppias -ankarasti. - -"Sen luulen tehneeni", vastasi Anton rehellisesti. - -"Itsessään ei tuollaiseen joutavaan lörpöttelyyn kannattaisi -kiinnittää huomiota", jatkoi kauppias, "jollei se vaarantaisi teidän -omaa mainettanne. Sillä maailma on taipuvainen otaksumaan, että te -itse olette jostakin syystä ollut mukana levittämässä moista huhua; -mutta kauppamiehen mainetta ei mikään seikka pysty polkemaan pahemmin -kuin epäluulo, että hän pyrkii alhaisin keinoin saavuttamaan luottoa, -johon hänellä ei ole vähintäkään oikeutusta." - -Anton aivan jäykistyi nuo sanat kuullessaan. - -Herra Schröter jatkoi edelleen: "Sitäpaitsi tuollainen lörpöttely on -omiaan vahingoittamaan vanhempainnekin hyvää mainetta, sillä ihmiset -ovat tietävinään, että te muka olette jonkin hyvin ylhäisen miehen -lehtolapsi." - -"Voi, äitini!" parahti Anton väännellen käsiään, ja isot -kyynelkarpalot tippuivat hänen silmistään. Hän oli niin järkytetty, -että kauppiaan täytyi antaa hänelle aikaa rauhoittuakseen; ja sitten -hän viimein sanoi leppeämmin: "Koettakaa malttua, rakas Wohlfart. -Teidän asianne on nyt toteennäyttää noiden juttujen perättömyys. Sitä -varten te tarvitsette levollista mieltä ja miehuullista ryhtiä." - -"Hirvittävin on minulle ajatus", huudahti Anton vielä aivan -kuohuissaan, "että te itse ehkä luulette minun panneen alkuun nuo -valheet tahi että olisin mielisuosiolla suvainnut niitä, tehdäkseni -itseni muka mielenkiintoiseksi ihmisten silmissä. Minä pyydän teitä -uskomaan, etten tähän hetkeen saakka ole tiennyt niistä yhtään -mitään." - -"Minä uskon teitä mielelläni", sanoi kauppias suopeammin, "mutta -te olette kuitenkin monella tapaa edistänyt sellaisten juttujen -mahdollisuutta. Te käytte edelleen seurapiirissä, jossa teidän -asemassanne olevia nuoria miehiä muutoin katsellaan kierosti. Te -olette kuluttanut varojanne enemmän kuin kukkaronne sietää ja -tarkoituksiin, jotka kaikissa tapauksissa eivät sovellu säätyynne." - -Antonilla oli hämärä vaistomus, että hänen olisi ollut vähemmän -tukala olla maan keskipisteessä kuin sen pinnalla. "Niin", hän -virkkoi viimein särkyneellä äänellä, "te olette oikeassa, olen -tehnyt väärin astuessani yläpuolelle varsinaisen elämänpiirini, sen -olen itsekin koko ajan tajunnut. Monias päivä sitten, kun rupesin -laskemaan kassaani ja huomasin tehneeni velkoja", -- tällöin kauppias -hymyili melkein huomaamattomasti -- "on minulle itsellenikin -selvinnyt, että olen väärällä tiellä; en vain ole tiennyt, miten -oikein kääntyä siltä takaisin. Mutta nyt en enää epäröi", hän jatkoi -hyvin alakuloisesti, "ja minä pyydän teitä päättämään, tulenko -tästälähin menettelemään oikein." - -"Eikö totta, Finkhän se teidät johdatti rouva von Baldereckin -seurapiiriin? Sitä arvelinkin", sanoi kauppias hymyillen; "ehkäpä -hän myöskin tietää vähän enemmän niistä huhuista, jotka nyt niin -huolestuttavat teitä." - -"Sallikaa minun teidän läsnäollessanne vaatia häntä todistamaan, -etten ole tähän asti tiennyt mitään noista mainettani halventavista -puheista, ja että vaikka olenkin saattanut olla kevytmielinen, en -siltä ole mikään kurjimus, Fink on ystäväni ja tuntee hyvin minun -käyttäytymiseni." - -"Olkoon menneeksi, jos se voi rauhoittaa teitä", sanoi kauppias ja -kutsutti Finkin paikalle. - -Fink katsahti sisäänkäytyään ihmeissään vielä mielenkuohun vallassa -olevaan Antoniin ja kysyi häneltä, isännän läsnäolosta paljonkaan -piittaamatta: "Mitä hittoa, oletko itkenyt?" - -"Solvausten johdosta", lausui kauppias totisesti, "jotka ovat -vahingoittaneet hänen vakavuuttaan liikemiehenä ja hänen perheensä -kunnioitettua nimeä." Sitten hän kertoi lyhyesti, mistä oli kysymys. - -Fink purskahti nauramaan ja huudahti: "Hänhän on vielä lapsi; mitä -hänen tarvitsee välittää ihmisten joutavista puheista?" - -"Hänellä ei ole oikeutta ummistaa niiltä korviaan, sillä hän on -antanut niille virikettä seurustelemalla noissa piireissä, joihin te -olette hänet johdattanut." - -"Ennen kaikkea pyydän sinua todistamaan tässä herra Schröterin -läsnäollessa, että minulla ei ole ollut aavistustakaan kaikesta -tuosta. Tunnethan sinä minut niin hyvin että tiedät, etten olisi -astunut jalallanikaan rouva von Baldereckin taloon, jos olisin -pitänyt mahdollisena että minusta sellaista puhuttaisiin." - -"Hän on aivan viaton", lausui Fink vakuuttavan hyväluontoisesti -kauppiaalle, "viaton ja puhdas kuin orvokki, joka tuoksuu piilossaan. -Jos kenellä on syytä noiden naurettavien juttujen syntymiseen, niin -on minulla ja sitäpaitsi niillä höperöillä ihmisillä, jotka ovat -niitä levittäneet. Malta mielesi, Anton; jos tämä asia tuskastuttaa -sinua, niin saamme sen heti korjatuksi." - -"Minä lähden vielä kerran rouva von Baldereckin luo ilmoittamaan, -etten enää voi käydä hänen tanssitunneillaan." - -"Minustakin se on paras keino", sanoi kauppias. "Epäilenpä, onko -siitä paljonkaan apua", huomautti Fink maailmanmiehen viisaudella. - -"Olenhan sitten ainakin tehnyt kaiken, mitä minun vallassani on", -huudahti Anton. - -"No, tee kuten tahdot", sanoi Fink. "Tanssimaan olet kuitenkin -oppinut ja pitelemään hattuasi huoneessa niinkuin tuleekin." - -Päivällisen edellä kauppias sanoi sisarelleen: "Oikeassa olet. -Wohlfart oli pääasiassa viaton, Fink se vallattomuudessaan on pannut -koko juonen alkuun." - -"Tiesinhän minä sen!" huudahti Sabine ja pisteli kiivaasti neulaa -ompelukseensa. -- "Jos vain suinkin käy laatuun, Traugott, -niin estä heitä tekemästä itseänsä syypäiksi mihinkään uuteen -ajattelemattomuuteen." - -"Heidän täytyy itsensä selvittää sotkuinen vyyhtinsä", vastasi -kauppias. "Olen vain utelias näkemään, millä keinolla he siitä -suoriutuvat." - - * * * * * - -Anton työskenteli koko päivän aivan kuin huumatakseen ajatuksensa, -puheli perin vähän ja lähti illan tullen kolmanteen kerrokseen -pukeutumaan viimeistä vierailuansa varten, uhkamielisenä kuin ainakin -mies, joka on tehnyt peruuttamattoman päätöksen. - -Fink katseli häntä päivän mittaan oudostellen ja kyseli itseltään: -"Mikähän pojalla oikein on mielessä? Hänhän käyttäytyy kuin -varustautuisi ensimmäiseen kaksintaisteluunsa." Ja jos hän olisi -voinut katsahtaa Antonin sydämeen, olisi hänkin kenties tullut -järkytetyksi nähdessään nuorukaisen katkeran tuskan. Eikä tuon tuskan -aiheuttajana ollut yksistään loukattu ylpeys ja häpeäntunne sen -johdosta, että maailma ehkä piti häntä halpamielisenä seikkailijana -ja petturina; näitä tunteita paljon pahemmin kalvoi hänen sieluaan -ajatus lähestyvästä erosta rakastetusta tanssitoverista. - -Fink juoksi nuo kolmet portaat ylös Antonin huoneeseen, tapasi -ystävänsä jo valmiiksi pukeutuneena, katsahti häntä kasvoihin, -jotka kalpeudessaan ja murtuneisuudessaan näyttivät äkkiä käyneet -paria vuotta vanhemmiksi ja kysyi, tarttuen hänen käteensä: "Oletko -suutuksissasi minuun?" - -"En sinuun enkä kehenkään toiseenkaan", vastasi Anton kiihtyneesti. -"Kuule mitä sanon -- miten tuo huhu on oikein saanut alkunsa, siitä -en tahdo mitään tietää. Mahdollisesti sinä olet sillä tahtonut tehdä -pilaa minusta ja muista ihmisistä." - -"En sinusta, rakas lapsi", sanoi Fink. - -"Joka tapauksessa olet tiennyt noista juoruista, etkä kuitenkaan ole -puhunut minulle mitään. Se ei ollut sinulta oikein, sen sanon sinulle -nyt, sen pitemmältä sinulle kaunaa kantamatta, ja vast'edes me emme -keskenämme hiisku koko asiasta enää sanallakaan." - -"Kuulehan, Anton", sanoi Fink, "minun mielestäni sinä otat tuon -lörpötyksen aivan liian traagilliselta kannalta." - -"Anna minun vain tänään menetellä oman pääni jälkeen." - -"Mitä sitten aiot tehdä?" - -"Älä kysele, minä tunnen sydämessäni sangen selvästi, mitä minun on -tehtävä. Lähtekäämme nyt." - -"No niin, tee, mitä et voi jättää tekemättä" sanoi Fink sävyisästi; -"mutta älä vain unhota, että jos aiot esittää _noiden_ ihmisten -edessä jonkin tunnelmallisen kohtauksen, niin se tulee vain -huvittamaan heitä, ja sitä enemmän, mitä kiihtyneemmin sinä esiinnyt." - -"Luota minuun", sanoi Anton, "minä tulen olemaan aivan rauhallinen." - -Rouva von Baldereckin valaistuissa saleissa oli koolla suuri -seurue, kauniita tanssipukuja, paljon kirkkaita kynttilöitä, kaikki -perheenäidit ja useita perheenisiäkin; tarkoituksena oli näyttää, -mitä tanssitunneilla oli opittu. Ystävysten sisäänkäydessä Fink -laski huolestuneena kätensä Antonin käsivarrelle huomatessaan hänen -näyttävän hyvin murtuneelta, mutta Anton astui tarmokkain askelin -eteenpäin. Hän irroittihe Finkin otteesta ja kävi suoraapäätä Lenoren -luo, jonka hän jo aikaisemmin oli pyytänyt ensimmäiseen tanssiin. -Neitonen näytti tänään vallan hurmaavalta; hänellä oli ensi kertaa -yllään oikea tanssiaispuku, ja hänen suuret silmänsä säteilivät -odottavaisesta ilosta. Hän astui muutaman askeleen tanssittajaansa -vastaan ja sanoi leppeästi nuhdellen: "Te tulette niin myöhään, -tanssi alkaa aivan kohta, ja minä olin toivonut saavani puhella -teidän kanssanne hyvän aikaa sitä ennen. Isäkin on täällä, minä -esitän teidät hänelle. -- Mutta mikä teillä on mielessä? -- Tehän -näytätte niin juhlalliselta!" - -"Armollinen neiti", vastasi Anton kumartaen, "mieleni on tänään hyvin -murheellinen. En saakaan kunniaa tanssia ensimmäistä tanssia teidän -kanssanne enkä muitakaan." - -"Ja miksi ette?" kysyi neitonen säikähtyneenä. - -"Suvaitkaa kuulla mitä sanon: en tule viipymään kauan tässä seurassa, -saavuin vain pyytämään talon emännältä ja teiltä anteeksi, että aion -kohta jälleen poistua." - -"Mutta, herra Wohlfart!" huudahti Lenore ja löi kätensä yhteen. - -"Enemmän kuin kenenkään muun mielipiteelle panen arvoa teidän hyvälle -käsityksellenne minusta", sanoi Anton punastuen, "ja teidän edessänne -tahdon kaikkein ensiksi puhdistautua." - -"Mutta teidän ei tarvitse puhdistautua mistään. Selittäkää -tarkoituksenne, minä en käsitä tätä ollenkaan", huudahti neitonen. - -Anton kertoi hänelle joutuisasti kaiken tänään isännältään kuulemansa -ja vakuutti innokkaasti, että hän ei ollut ennen tiennyt noista -huhuista mitään. "Sen uskon mielelläni", sanoi Lenore luottavaisesti, -"isä myöskin on sanonut, että koko juttu oli arvattavasti vain -joutavaa hölynpölyä." -- Hän vaikeni hetkiseksi muistaessaan isän -lisänneen, että tuo herra Wohlfart saattoi olla hyväkin mies, mutta -että hän ei soveltunut hienoon seurapiiriin. -- "Ja nyt, kun olette -kuullut mitä teistä puhutaan, tahdotte tykkänään lakata käymästä -tanssitunneilla, niinkö?" - -"Niin, sen tahdon", vakuutti Anton, "sillä jos käyn täällä -edelleenkin, niin minua kenties pidettäisiin tungettelijana, ehkäpä -petturinakin." - -Lenore viskasi niskaansa ja sanoi loukkautuneena ja kiivaasti: "No, -lähtekää sitten, herrani!" - -Se oli paras keino pidättää Antonia lähtemästä; hän jäi seisomaan ja -katsoi rukoilevasti tanssitoveriinsa. - -"Miksi ette lähde?" tiuskasi neitonen vielä kiivaammin. - -Anton kalpeni kovin; hän katsoi sanomattoman surullisesti tulistuneen -naisensa silmiin ja virkkoi värähtelevällä äänellä: "Sanokaa minulle -ainakin, että te ette ajattele pahaa minusta." - -"Minä en ajattele teistä mitään", huudahti Lenore purevan kylmästi ja -kääntyi poispäin. - -Poloinen Anton seisoi siunaaman ajan kuin puulla päähän lyötynä; -vihlova tuska repi hänen kokematonta sieluaan. Jos hän olisi ollut -kymmentä vuotta vanhempi, niin hän ehkä olisi käsittänyt neitosen -pikaistuksen itselleen edullisemmin. Mutta ajatus, että hänellä -oli vielä välinsä selvittämättä muun seuran kanssa, antoi hänelle -jälleen voimia; hän läheni pää pystyssä ja uljain askelin piiriä, -joka ympäröi talon emäntää. Siinä istuivat muun muassa tuo pitkä ja -laiha kreivitär teetä särpien ja Lenoren äiti, jonka vierellä seisoi -kookas, komea herra; Anton arvasi sanomattakin, että sen täytyi olla -Lenoren isä. Samassa silmänräpäyksessä kun hän astui talon emännän -eteen tekemään kumarruksensa, lensi hänen katseensa yli koko seuran. -Vielä monia vuosia jälkeenpäin hän muisti elävästi tuon hetken, -muisti kaikkien naispukujen kirjavat värit, muisti minkälaisia -kukkia oli ollut vapaaherratar Rothsattelin vihossa, muistipa yksin -senkin, minkälainen kuva oli maalattu teekuppiin, jota kreivitär -piti kädessään. Rouva von Baldereck vastasi alentuvasti hymyillen -sankarimme syvään kumarrukseen ja aikoi juuri virkkaa hänelle pari -ystävällistä sanaa, kun Anton ehätti hänen edelleen lausumalla -liikutuksesta väräjävällä äänellä, joka kuitenkin kajahteli läpi -koko salin, niin että kohta hänen puheensa alettua syntyi yleinen -hiljaisuus. - -"Armollinen rouva, olen tänään saanut kuulla kaupungilla kerrottavan, -että olen muka rikas, että muka omistan tiluksia Amerikassa ja että -ylhäiset henkilöt omistavat minulle salaista mielenkiintoaan. Minä -julistan tuon kaiken valheeksi; minä olen edesmenneen laskuneuvos -Wohlfartin poika Ostrausta, enkä vanhemmiltani ole perinyt paljon -enempää kuin kunniallisen ja nuhteettoman nimen. Hyvien vanhempaini -muisto ja oma itsetuntoni velvoittavat minua selittämään tämän -julkisesti. Te, armollinen rouva, olette erinomaisessa hyvyydessänne -ystävällisesti vastaanottanut tuntemattoman ja vähäpätöisen ihmisen -talonne vieraaksi ja kehoittanut minua ottamaan osaa tämäntalvisiin -tanssiharjoituksiin. Kaiken sen jälkeen, mitä tänään olen kuullut, -minun täytyy lakata täällä käymästä, koskapa muuten antaisin yhä -virikettä minusta levitetyille valheille ja koska minua kenties -ruvettaisiin pitämään petturina, joka väärinkäyttää talonne -vieraanvaraisuutta. Sen vuoksi lausun sydämellisen kiitokseni -hyvyydestänne ja pyydän teitä säilyttämään minut suopeassa muistissa." - -Puhe oli tosin hiukan liiaksi juhlallinen tehotakseen syvästi siihen -kuulijakuntaan, jolle se oli pidetty, mutta se tehosi kuitenkin. -Moniaiksi silmänräpäyksiksi syntyi hengähtämätön hiljaisuus; -kreivittären teekuppi pysähtyi hänen jäykistyneessä kädessään -puolitiehen helman ja suun välille, ja talon emäntä katseli hämillään -syliinsä. - -Anton kumarsi uudelleen syvään ja riensi ovea kohti. - -Silloin liihotteli jäykistyneestä joukosta kevyt valkopukuinen hahmo -lähtevän perään, tavoitti hänet ovella ja tarttui hänen molempiin -käsiinsä; Anton katsoi Lenoren kyyneleisiin silmiin ja kuuli hänen -sanovan vienolla, itkunsekaisella äänellä: "Jääkää hyvästi!" Sitten -sulkeutui ovi hänen takanaan, ja kaikki oli ohi. - -Anton käveli verkalleen kotia. Hänen sielussaan oli niin tyventä -ja hiljaista, kuin ei hän olisi koskaan käynytkään tuossa taakse -jäävässä talossa; hän katseli ilomielin päälleen tipahtelevia -isoja lumihaituvia ja jalankulkijain pehmeään lumeen jättämiä -jälkiä. Vaikkapa hän tunsi tuskaakin, ei siihen ollut sekoittunut -katkeruutta. Hän piti päätänsä ylpeästi pystyssä ja ajatteli kaikkea -mahdollista, mitä huoleton katujenmittelijä saattaa ajatella, -kuolleita vanhempiaan, konttorissa kirjoittamiaan asiakirjeitä, -liikkeen johtajaa ja yksinpä hullunkurista Tinkelestäkin, jonka Fink -oli taas tänään taluttanut konttorista ulos. Mutta koko ajan soi -hänen korvissaan sävel, joka voitti muiden ajatusten myllerryksen, ja -se sävel sointui Lenoren jäähyväissanoihin: "Jääkää hyvästi!" - - * * * * * - -Armollisen rouvan salongissa elämä heräsi jälleen täyteen vireeseen -Antonin poistuttua. Ensimmäinen äännähdys, mikä kuultiin, oli -suuttuneen äidin tuikahdus tyttärelleen, joka oli äskeisessä -jäähyväisnäytelmässä niin odottamatta käynyt esittämään pientä osaa. -"Lenore, sinähän unhotit vallan, kuka olet!" - -"Anna hänen olla", sanoi vapaaherra kiitettävällä mielenmaltilla -äänekkäästi, niin että muutkin kuulivat, "tytär teki sen, mitä isän -olisi pitänyt tehdä. Tuo nuori mies käyttäytyi miehekkäästi ja hän -ansaitsee meidän kunnioituksemme." - -Mutta muissa ryhmissä syntyi vilkas kuhina, jollainen tapaa käydä -kiihkeän keskustelun edellä. "Sehän oli oikea teatterikohtaus", sanoi -talon emäntä, hymyillen hiukan väkinäisesti; "mutta kuka se meille -sanoikaan..." - -"Niin, kuka sen alunpitäen sanoikaan..." säesti herra von Tönnchen. - -Kaikkein katseet kohdistuivat Finkiin. - -"Tehän siitä mainitsittekin, herra von Fink..." aloitti rouva von -Baldereck rankaisevasti ja suoristautui majesteetillisesti tuolillaan. - -"Niin kylläkin", ehätti herra von Zernitz väliin, "ja kuitenkin on -huhussa jonkin verran perää, siitä annan kunniansanani. Olenhan -itse ollut todistajana erästä notaarin luona laadittua asiakirjaa -allekirjoitettaessa", hän lisäsi varomattomasti. "Selittäkääpäs tuo -juttu, Fink." - -"Minunkin täytyy pyytää herra von Finkiltä selitystä", sanoi talon -emäntä ärtyneesti. - -"Minultako, armollinen rouva?" virkkoi Fink viattomasti syytetyn -miehen levollisuudella. "Mitäpä minä tietäisin tuosta huhusta? -Olenhan itse koettanut sitä kumota, minkä olen voinut." - -"Niin, olette kyllä", kuului ääniä sivulta, "mutta tehän annoitte -kuitenkin huomata..." - -"Tehän sanoitte kuitenkin..." yritti emäntä saada ääntänsä kuuluviin. - -"Mitä sitten, armollinen rouva?" kysyi järkähtämätön. Fink -kylmäverisesti. - -"... että tuo herra Wohlfart olisi muka jollain salaperäisellä -tavalla tekemisissä... tekemisissä... keisarin kanssa!" - -"Se on mahdotonta!" vakuutti Fink mitä vakavimmin. "Todella hirveä -väärinkäsitys! Minä kuvasin teille tuon herran henkilökohtaiset -ominaisuudet, jotka silloin olivat teille vielä aivan tuntemattomat; -mahdollista on, että tulin maininneeksi jotakin satunnaisesta -yhdennäköisyydestä." - -"Mutta mitä noihin tiluksiin tulee", ehätti herra von Tönnchen -jälleen väliin, "niin itsehän te siirsitte ne hänelle, ja siirtäminen -tapahtui sangen meikillisissä olosuhteissa. Te vaaditte meitä -todistajia pitämään asian visusti salassa." - -"Ja kun te olette pitäneet sen niin visusti salassa, että olette -kertoneet siitä kaikkialla ja nytkin taas tälle seuralle", vastasi -Fink nauraen, "niin on ilmeisesti teidän ja Zernitzin syytä, että -tuo hullu huhu on lainkaan päässyt leviämään. Huomatkaa se, rakkaat -herrani! Ystäväni Wohlfart lausui kerran hilpeällä päällä ollessaan -toivovansa, että hän olisi tilanomistaja Amerikassa. Minä jatkoin -pilantekoa ja annoin hänelle uudenvuoden lahjaksi maa-alueen, -jonka omistin Long-Islandin saarella New Yorkin luona. Tuo alue, -hyvät herrat, on iso hiekkakuoppa, jossa kasvaa pensaita ja johon -on pystytetty lautakoju rannikkolintujen ampumista varten. Kun -pyysin teitä olemaan puhumatta asiasta, niin tein aivan oikein; -mutta kun olette tästä pikkuseikasta punoneet paksun köyden, -joka on nyt vedetty raja-aidaksi meidän seuramme ja tuon todella -rakastettavan nuorukaisen väliin, niin on mieleni hyvin paha." -Kylmän ivallinen piirre laskeutui hänen kasvoilleen, kun hän jatkoi: -"Minua ilahduttaa nähdä, että te kaikki otatte osaa pahoitteluuni ja -että jyrkästi halveksitte mokomaa orjanmieltä, joka vain senvuoksi -pitää miestä ansiollisena pääsemään hienoon seuraan, että jokin -vieras kruunupää hänestä välittää. Mutta kun olemme aloittaneet -tämän tanssi-illan kaikenlaisilla selittelyillä, niin sallittakoon -minunkin selittää, että herra Anton Wohlfart todella on Ostraussa -asuneen laskuneuvos Wohlfart vainajan laillinen poika, ja että pidän -kaikkea jälkijupakkaa näistä väärinkäsityksistä parhaan ystäväni -loukkauksena. -- Ja nyt armollinen rouva, lahjoittakaa minulle -jälleen mielisuosionne; olen kutsunut neiti Eugenien ensimmäiseen -katriljiin enkä voi enää tämän kauemmin odotella." - -Rouva von Baldereckin sydämessä kamppailivat hetkisen loukattu -itsetunto ja äidillinen huolenpito keskenään, mutta kuten niin -hyväluontoiselta ihmiseltä kävi odottaminenkin, pääsi jälkimäinen -tunne voitolle; hän katseli Finkiä nuhtelevasti ja sanoi hiljaa: -"Pelkäänpä, että olette pitänyt meitä kaikkia pilananne!" -- Mutta -Fink pudisti päätään ja vastasi mitä vilpittömimmin: "Pila on kaukana -sieltä, missä tosi tunnetta on olemassa." Näin sanottuaan hän vei -neiti Eugenien tanssimaan. - -Parien asettuessa paikoilleen sanoi luutnantti von Zernitz Finkille: -"Te olette todellakin pitänyt meitä pilananne, Fink. Valitan että -minun täytyy vielä vaatia teiltä selitystä käytöksenne johdosta." - -"Olkaa järkevä älkääkä vaatiko mitään", vastasi Fink. "Olemmehan niin -monesti ampuneet yhdessä kilpaa, että hullua olisi jos ottaisimme -toisemme maalitauluksi." - -Koska Fink kieltämättä oli paras ampuja koko seurassa, huomasi -herra von Zernitz lopulta hänen olevan oikeassa. Ja lukuunottamatta -vähäistä välienjännitystä, joka jokunen viikko myöhemmin Feronilla -huuhdeltiin olemattomiin toisen Burgundi-pullon ääressä, ei jupakasta -ollut sen pitempiä jälkiseurauksia. -- Kuitenkin kylmeni Finkin -osanotto tanssitunteihin Antonin poistuttua huomattavasti, eikä -Theone Laran eikä Lenoren tarvinnut enää peljätä hänen pistelyjään, -sillä milloin hän suvaitsi ilmestyä tanssisaliin, omisti hän -huomionsa tykkänään talon tyttärelle ja joillekin kokeneemmille -naisille, välittämättä vähääkään kehitysiässä olevasta nuorisosta. - -Anton oli eronnut tanssiseurasta kuin sammunut tähti. Koskaan ei -häntä enää siellä nähty. Rouva von Baldereck tajusi hiukan liian -myöhään, että säädyllisyys olisi kuitenkin vaatinut kutsumaan -tuota nuorta miestä, joka oli otettu vastaan talon tuttavapiiriin, -käymään siellä edelleenkin, jotta hän itse ja muutkin huomaisivat, -ettei hänen läsnäoloaan haluttu ainoastaan tuon... hm, ikävän -seikan vuoksi, vaan hänen itsensäkin tähden. -- Samoin ajattelivat -myöskin eräät maa-aatelisperheet: mutta kun, kuten mainittu, tuo -tajunta tuli liian myöhään, ja Anton itse vastasi kieltävästi -kaikkiin satunnaisiin kutsuihin, niin kävi hänen kuten monen paljon -mahtavammankin salonkileijonan -- poissa olevana hän pian joutui -unhotuksiin. Aikaisemmat todistajat tuota suurta luovutuskirjaa -laillistettaessa, herrat von Zernitz ja von Tönnchen, tervehtivät -häntä vielä vuoden mittaan kadulla kohdatessaan, sitten hekään eivät -enää tunteneet häntä. - -Anton siitä vähät välitti. Hän antautui jälleen koko olemuksellaan -työhönsä. Jo seuraavana aamuna rouva v. Baldereckin talosta -lähdettyään hän koputti pienen takahuoneen ovelle ja astui kauppiaan -kaikkein pyhimpään. Hän kertoi, mitä edellisenä iltana oli -tapahtunut, ja lisäsi: "En tule enää koskaan menemään tuohon seuraan, -ja pyydän teidän suomaan minulle anteeksi, jos viime aikana olen -hiukan laiminlyönyt työtäni; tästä päivästä lähtien tulen olemaan -huolellisempi." - -"Minulla ei ole syytä valittaa työnne johdosta", vastasi kauppias -ystävällisesti. "Ilmoittakaa minulle, minkä summan tarvitsette -saadaksenne raha-asianne järjestykseen." Anton otti taskustaan -paperiliuskan, jolle hän oli tunnollisesti merkinnyt kaikki menonsa, -herra Schröter huusi rahastonhoitajan paikalle, antoi tämän suorittaa -summan Antonille merkiten sen hänen tiliinsä, ja siten oli asia -selvitetty. Fink sanoi seuraavana päivänä Antonille: "Sinä erosit -seurasta oikein jymyvaikutuksella ja sait perästäpäin vanhemmilta -herroilta todistuksen, että käyttäydyit niinkuin miehen tulikin." - -"Kuka niin sanoi?" kysyi Anton. - -Fink kertoi hänelle, mitä vapaaherra von Rothsattel oli lausunut, -eikä ollut huomaavinaan, kuinka Anton kavahti punaiseksi kuullessaan -tuon nimen. "Viisaampaa kuitenkin olisi ollut", jatkoi Fink, "ettet -olisi kärjistänyt asiaa äkkieroon. Miksi käyt välttämään koko seuraa, -kun siinä kuitenkin on jäseniä, jotka pitävät sinusta paljon?" - -"Minä tein niin", Anton vastasi, "kuin silloin tunsin oikeaksi. Joku -toinen minua vanhempi ja maailmaa kokeneempi olisi ehkä osannut -menetellä viisaammin. Ethän voi minuun suuttuakaan, etten tässä -asiassa noudattanut neuvoasi." - -"Merkillistä", ajatteli Fink laskeutuessaan portaita alas, "kuinka -eri tavalla eri ihmiset oppivat käyttämään tahtoansa. Tuosta pojasta -tuli yhtenä yönseutuna itsenäinen mies, ja mitä kohtalo vielä luokin -suurempia kommelluksia hänen elämänsä tielle, selviytyy hän niistä -varmaan yhtä näppärästi ja siivosti kuin nytkin." - -Antonille ja hänen ystävälleen oli kunniaksi, että äskeinen tapaus -ei vähintäkään hämmentänyt heidän hyviä välejään. Päinvastoin ne -paranivat ja saivat syvempää sisällistä arvoa. Fink kohteli nuorempaa -ystäväänsä suuremmalla arvonannolla kuin ennen, ja Anton tunsi -itsensä vapaammaksi ja itsenäisemmäksi ja tottui Finkiäkin kohtaan -noudattamaan omaa tahtoansa. Ja nuoremman toverin terve arvostelukyky -vaikutti vähitellen vanhempaan siinä määrässä, että hän luopui -monista hullutteluistaan ja oppi suistamaan hillittömyyttään. Anton -suoritti konttoritehtävät mitä täsmällisemmin, hänen työhalunsa oli -rajaton ja huomaavaisuutensa konttoritovereita kohtaan suurempi -kuin koskaan ennen. Myöskin Finkiin vaikutti Antonin esimerkki, -hänen itsensä sitä huomaamatta, niin että hänkin rupesi työssään -noudattamaan suurempaa säntillisyyttä ja saapumaan säännöllisempinä -aikoina konttoriin. Yhdestä ainoasta asiasta vain ei ystävysten -kesken tullut koskaan puhetta, vaikka Fink tiesi Antonin sitä -alituisesti ajattelevan -- siitä nuoresta neitosesta, joka -viimeisellä tanssitunnilla oli osottautunut niin herttaiseksi ja -urhokkaaksi. - - -4. - -Koskaan eivät kukat olleet kehittyneet sellaiseen väriloistoon -eivätkä linnut virittäneet niin riemullisia lauluja kuin tänä kesänä -vapaaherran tilalla. Talvikautena kaupungissa oli perhe solminut -läheisen tuttavuuden monien maa-aatelisperheiden kanssa; ja tämä -teepöydässä ja tanssisalissa solmittu tuttavuus jatkui sitten kesällä -sinisen taivaan alla. Melkein katkeamatta oli linnassa vieraita. -Kaupungista saapui rouva von Baldereck Eugenien kanssa, toisinaan -myöskin lehtisammakko, Zernitz ja Benno Tönnchen, naapuritilalta -rouva von Werner neljän tyttären ja yhden pojan kera. Theone ja -Hildegard olivat Lenoren vieraina viikkomääriä; heidän ei ollut -onnistunut millään mahdilla ylläpitää valansa velvoitusta, joten -yhtyminen yhteisen ystävän luona oli tervetullut. Talo tuntui monesti -liiankin pieneltä vierasjoukon runsaudelle. Kaikissa huoneissa ja -linnan edessä olevalla pyöreällä nurmikentällä leijaili nuorten -tyttöjen heleäpukuisia hahmoja. He lukivat teatterikappaleita, jakaen -osat keskenään, he elivät yhdessä runouden kaikkein hennoimmat ja -ylevimmät elämykset, he tanssivat, löivät leikkiä ja pitivät iloa. -Ja jos nuoret herrat sattuivat käymään vähän pitkäpiimäisiksi -eivätkä tajunneet tyttöjen korkeata tunteenlentoa, niin nousivat -nämä venoseen, tarttuivat airoihin ja soutelivat kiinteältä -kamaralta keskelle lammikon selkää, missä heillä oli valloittamaton -turva-asema. Kuinka suloista siellä olikaan haaveilla, kun vesi -hiljaa liplatteli purren, laitoja vastaan ja hopeainen kuu kohosi -puisten puiden yli. Ympärillä kurottivat valkeat ulpukat vedestä -kaulojaan, iloissaan että niiden ikiviholliset, joutsenet, olivat -käyneet levolle; kuun kuvainen kimmelteli pinnan kareissa, satakieli -helkytti rannan pensaikossa, ja lämmin tuulenhengähdys toi tuhansien -kukkien makeata tuoksua lammelle. Silloin lauloivat Theone ja -Hildegard kaksiäänisiä lauluja, tahi Hulda Werner kertoi jonkin -suloisen muistelman pääkaupungista, tahi Lenore pilkkaili poloisia -nuoria herroja, jotka avuttomasti juoksentelivat pitkin rantaa ja -yrittivät turhaan kavaluutta ja väkivaltaa käyttäen saada veneen -käsiinsä. - -Mutta hauskimmat hetket oli sunnuntai-illoin; silloin jatkettiin -talvikauden kaupunki-iloja; vuoronperään Rothsattelien, Wernerien -ja Baldereckien luona. Jollei tanssittu, harjoitettiin kaikenlaista -hullutusta. Varustauduttiin valepukuihin; yks kaks oli koko nuori -seurue kietonut ylleen päällysvaippoja, hartia- ja päähuiveja mitä -hullunkurisimmalla tavalla, ja sitten järjesti Zernitz, joka tällä -alalla oli mestari, sukkelaan kuvaelmia, joita isien ja äitien -täytyi tulla katsomaan. Tahi esitettiin arvoituksia tuttujen -näytelmien johdolla, joko aivan valmistautumatta tahi siten, että -kullakin esiytyjällä oli osansa kirjoitettu paperiliuskalle, josta -hän sen luki. Koko viikon tytöt vaivasivat päätänsä keksiäkseen -somia ja vaikeasti arvattavia sanoja, joita seuraavana pyhäiltana -esitettäisiin elävinä kuvina. -- - -Kuinka onnelliseksi Lenore tunsikaan itsensä tähän aikaan! Tosin oli -hänessä yhä vielä jälellä hiukan entistä "eriskummallisuutta", ja -äiti pudisti toisinaan moittivasti päätänsä tyttären jonkin liika -reiman päähänpiston johdosta, tahi kun tämän huulilta kirposi ylen -rohkea sana. Tietysti Lenore aina tanssi kavaljeerina, silloin kun -herroista oli puute; hän johti toisia tyttöjä rajuihin uhkatekoihin; -kerran hän raahasi seurueen kokonaisen peninkulman päähän jollekin -merkilliselle näköalapaikalle, pakotti sen poikkeamaan naapurikylän -kapakkaan makostelemaan lämmintä maitoa ja mustaa leipää ja toi ylen -uupuneen joukon vasta iltamyöhällä kotia heinähäkillä, jota hän itse -seisaalta ajoi. Hän kohteli nuorempia herroja edelleenkin ylimielisen -suojelevasti kuin pikku poikasia, jotka vielä kulkevat voileipä -kourassa, antoi heidän kertoa hänelle hevosjuttuja ja esiytyipä -itsekin kerran äitinsä rajattomaksi kauhuksi jossain seuranäytelmässä -herrana, ratsupiiska kädessä ja nenän alla tappuraviikset, joita -hän väänteli mitä herttaisimmin. Mutta hän näytti tällöin niin -sanomattoman suloiselta, ettei äitikään hennonut häntä tosissaan -torua. - -Oli kuitenkin eräs, jota perheen uusi elämäntapa ei oikein -tyydyttänyt, ja se oli paroonitar itse. Hänen miehensä oli saanut -jatkuvan huolekkaisuuden ja homman puuskan, joka oli tykkänään -karkoittanut hänen olennostaan entisen tasapainon ja levollisen -hilpeyden -- kesälläkin hän ajoi usein pääkaupunkiin, vietti -monet illat klubissa tahi naimattomien entisten rykmenttitoverien -"savupirteissä". Ehrenthalin kanssa hänellä oli alituiseen asioita; -ja hän mieltyi meluisaan seuranpitoon, jota hän ei ennen ollut -sietänyt. Vähäpätöisiä nuo muutokset kenties olivat itsessään, mutta -puolison lemmekkäältä silmältä ne eivät välttyneet. Kuitenkin tunsi -paronitar sydämessään, että hän tekisi väärin jos rupeisi niiden -takia suremaan. - -Hänellekin tapahtui tähän aikaan suuri ilo. Eugen oli suorittanut -upseerintutkintonsa ja ilmoittanut tulevansa kotiin näyttääkseen -uusia olkaimiaan. Äiti sisusti hänen huoneensa aivan uuteen -asuun, ja isä kannatti sinne asekaapin ja uuden-uutukaiset -metsästysvarustukset, jotka pojan oli määrä saada lahjaksi. Kun -Eugenin tulohetki läheni, ei isä malttanut odotella häntä kotona, -vaan nousi satulaan ja ratsasti vastaan naapurikylään saakka. Ja kun -maantieltä nouseva pieni tomupilvi kertoi tulijan lähenevän ja isä -näki edessään solakan nuoren husaariluutnantin, joka oli kasvoiltaan -äitinsä ilmetty kuva, niin hypähti vapaaherra ratsultaan ketterästi -kuin nuorukainen, poika teki heti perässä samoin, ja syrjäisenkin -sydäntä lämmitti nähdä noiden ritarillisten hahmojen syleilevän -toisiaan keskellä pölyistä maantietä. Ja komeata oli nähdä heidän -ajaa karauttavan rinnakkain linnaan päin. - -"Minä tuon sinulle hyviä uutisia rykmentistä", aloitti Eugen, kun -ensimmäisistä iloisista kysymyksistä ja vastauksista oli päästy. -"Ensiksikin eversti lähettää sinulle terveisiä." - -"Hän oli aikoinaan hurja veitikka", sanoi isä. - -"Nyt hän on paha äkäpussi", huomautti poika. -- "Arvoasteissa -kohoaminen tulee meillä käymään mainiosti. Waldor'in täytyy ottaa -eronsa, koska hänen rintansa käy yhä huonommaksi; Balduin Tronkan -on pakko siirtyä toiseen rykmenttiin, hänellä kun oli tuonaan -ratsumestarin kanssa ihana riita, josta kerron sinulle kohta, ja -Stallinger perii kohta kuolemata tekevän setänsä majoraattitilan. -Hänestä tulee siivottoman rikas mies, puhutaan kahdenkymmenen -tuhannen taalerin vuosituloista." - -"Tuo on liioittelua", sanoi isä; "majoraatti ei ole paljon isompi -meidän tilaamme." - -"Joka tapauksessa hän lahjoittaa valakkansa vahtimestarillemme", -sanoi poika. "Ja upseerikasinomme ruokapöytään hän on luvannut komean -hopeaesineen. -- Mitäs pidät ruskostani, isä?" - -He pysähtyivät portin eteen, ja poika näytteli ratsuaan. Vapaaherra -tarkasteli sitä asiantuntijan silmällä ja lausui olevansa ylipäänsä -siihen tyytyväinen. Tallin edustalla he vielä kerran pysähtyivät. -"Me tahdomme yllättää naiset", sanoi vapaaherra. Kun tallirenki -otti hevoset huostaansa, eivät isä ja poika voineet pidättyä -pistäytymästä talliinkin. Ensin he tarkastivat vapaaherran ratsua ja -kulkivat sitten pitkin kyntöhevosten riviä. Alentuvasti luutnantti -läimäytti niiden joukosta jotakin vanhaa tuttua kaulalle ja lausui -isän suureksi iloksi sotilaallisella säntillisyydellä arvostelunsa -niiden kelpoisuudesta. Tallirengit seisoivat kunnioittavana -piirinä ympärillä, isä ja poika innostuivat kertomaan toisilleen -loppumattomia hevosjuttuja, vapaaherra vanhan hevosenkengittäjän -tyynellä maltilla, luutnantti nuorekkaan tulisesti, iloiten kun -sai isän koetellun viisauden rinnalla näyttää omia vastahankittuja -tietojaan. Lenoren ponyn kohdalle tultuaan herrat muistivat naisten -heitä odottelevan ja riensivät tulisella kiireellä tallista linnaan. - -Ruusumajassa paroonitar sulki poikansa syliinsä, Lenoren taputellessa -tätä hyväilevästi olalle. -- Nyt vasta linnassa oikea ilo alkoi. --- Vanhempain silmät loistivat aina, kun ne tapasivat nuoren -ratsu-upseerin korkean hahmon. Vaikkapa hänen jotkut eleensä ja -lauseensa vielä tuoksahtivatkin ratsastusradalta, sieti paroonitar -niitä leppeästi hymyillen. Sillä ikimuistoisista ajoista alkaen -on talli jonkinmoinen esikartano, jonka kautta kavaljeeri nousee -salongin hienostuneempaan ilmapiiriin. Tyttöjen parissa Eugen -kohta valtasi johtaja-aseman; ainakin kaikkina hilpeinä hetkinä -hän eli heidän eniten suosittu seuralaisensa. Hän kävi vieraisilla -naapuritiloilla, kutsuja vaihdettiin, iloinen juhla seurasi toistaan. - - * * * * * - -Vapaaherran mielihyvää hänen tätä hilpeätä elämää nähdessään kammitsi -pahoin muuan tukala seikka: hänen oli vaikea hankkia sen ylläpitoon -tarvittavia rahoja. Mikä kahden vuosikymmenen mittaan oli ollut -mahdollista, se kävi nyt kerrassaan mahdottomaksi. Talviasunto -kaupungissa, entistä laajempi seuraelämä, Eugenin upseerikulut, -Lenoren harsohameet ja pitsikoristeet, jopa velkakirjain korot -ja kuoletuskin -- kaikki ne yhdessä kävivät hänelle sangen -hankaliksi kestää. Tilalta kertyviä tuloja odotettiin toisinaan -sangen kärsimättömästi ja ne löysivät nopeasti reikänsä, mikä ei -ollut suinkaan omiaan suurentamaan ja vakaannuttamaan niitä; ja -moni ennen suunniteltu hyvä aie jäi toteuttamatta. Vapaaherra -oli päättänyt kylvää männynsiemeniä eräälle tilustensa rajalla -olevalle hedelmättömälle hiekkanummelle, mutta tämäkin vähäinen -kulunki kävi yli hänen varojensa, ja keltainen hiekka kimalteli -edelleenkin auran koskemattomana auringossa. Jälleen hänellä oli -ollut useammin kuin yhden kerran aihetta ottaa esiin tuo siro lipas, -jossa hän säilytti rakkaita velkakirjojaan, avata se ja selailla -noita kauniisti tekstattuja pergamenttilehtiä; silloin hänen -otsansa säännöllisesti synkistyi ja outo levottomuus värähdytti -hänen muuten niin arvokasta ja levollista olemustaan. Mutta se ei -kuitenkaan ollut enää aikaisemmin tunnettua kiduttavaa huolta; hän -oli jo saanut vähäsen kokemusta liikeasioissa ja osasi punnita niitä -hiukan kylmäverisemmin. Jokin keino täytyi löytyä tästä pälkähästä -pääsemiseksi; pahimmassa tapauksessa hän viettäisi enää vain yhden, -korkeintaan kaksi talvea kaupungissa, kunnes Lenoren kasvatus -olisi päättynyt, ja sitten hän iskisi täydellä tarmolla kiinni -tilansa hoitoon. Hän tunsi itsessään, että se päätös ei vaatisi -häneltä suurtakaan uhrausta. Ja sitten hän myöskin ajaisi perille -kaikki teollisuussuunnitelmansa, ajatellen kuin hyvä isäntä ainakin -ainoastaan lastensa tulevaisuutta. Sillävälin hän päätti parhaaksi -pyytää tarvittaessa neuvoa Ehrenthalilta. Olihan tuo mies sentään -rehellinen lajiaan, niin rehellinen kuin kaupanvälittäjä yleensä -voi olla aatelismiestä kohtaan; ja mikä oli pääasia, hän tunsi -vapaaherran olosuhteet jokseenkin tarkoin, eikä tämä tuntenut häntä -kohtaan samaa arkuutta asemataan kuvatessaan kuin ventovierasta. - -Tapansa mukaan ilmestyi arvoisa välittäjä tälläkin kertaa juuri -parhaaseen aikaan. Timanttineula hänen kaulahuivissaan loisteli, -hänen alamaiset pokkuroimisensa paroonittaren edessä olivat -hullunkurisemmat kuin koskaan ennen, ja tilaa tarkastaessa hänen -ihastuksensa kohosi yli reunojensa. Hyvillä mielin vapaaherra -saatteli häntä ympärinsä, ja kun kaikki oli katsottu, sanoi hän -vieraalleen: "Antakaappa minulle hyvä neuvo, Ehrenthal." - -Ehrenthal räpytteli silmiään ja katseli vapaaherraan ovelasti. - -Vain muutamia vuosia sitten hän oli ensi kerran tehnyt samanlaisen -kierroksen kartanolla ja tiluksilla, mutta kuinka ajat olivatkaan -siitä asti muuttuneet! Silloin täytyi liikemiehen tarjota hyvä -neuvonsa ylpeälle paroonille perin varovasti ja makeisiin -imarteluihin kätkettynä, aivan kuin hapanta lääkettä taritaan -juonikolle lapselle; ja nyt tuli isäntä itse apua pyytäen häntä -vastaan. - -Vapaaherra jatkoi mahdollisimman huolettomaan sävyyn: "Minulla -on tänä vuonna ollut enemmän menoja kuin ennen, velkakirjatkin -vaativat kuoletusta, niin että minun täytyy miettiä keinoa tulojeni -suurentamiseksi. Mihin keinoon teidän mielestänne olisi paras ryhtyä?" - -Kauppiaan silmissä välähti, mutta hän vastasi asiaankuuluvalla -nöyryydellä: "Mihin keinoon on ryhdyttävä, sen herra parooni itse -tietää paremmin kuin minä." - -"Älkää vain ehdottako omia liikekeinottelujanne, Ehrenthal", -huomautti vapaaherra varovaisesti. "Minä en enää aio käydä liittoon -teidän kanssanne." - -Päätään pudistellen Ehrenthal vastasi: "Eipä aina olekaan tarjona -sellaista liiketointa, jota voisin hyvällä omallatunnolla suosittaa -herra paroonille. Armollisella herralla on viisiviidettätuhatta -taaleria kiinni velkakirjoissa. Miksi pitää hallussaan moisia -velkakirjoja, jotka antavat niin vähän korkoa? Jos niillä ostatte -varman viisiprosenttisen hypoteekkikiinnityksen, niin maksatte -siitä neljä prosenttia maakuntapankkiin, ja yksi prosentti jää -omaksi hyväksenne, mikä tekee neljäsataa viisikymmentä taaleria -vuodessa. Ja voittepa saada vielä suurempaakin voittoa. Monikin -varma viisiprosenttinen hypoteekki tarjotaan hyvin edullisilla -ehdoilla ostajalle, joka voi maksaa käteisellä. Te saatte ehkä -maksaa neljäkymmentä tuhatta taaleria, ehkäpä vielä vähemmänkin, ja -saatte hyvän hypoteekin, joka tuottaa teille viisi prosenttia korkoa -viideltäviidettä tuhatta taalerilta." - -Vapaaherra vastasi: "Sellainen oli minunkin ajatukseni, mutta -tuollaisten hypoteekkien varmuus, jotka rahamarkkinoilla kulkevat -teidän välikauppiaiden käsissä, on kehnonpuoleinen, ja siksi en rupea -sellaisiin kauppoihin." - -Ehrenthal torjui sulavalla kädenliikkeellä omalta kohdaltaan -tuon moitteen ja sanoi, täynnä hurskasta harmia epärehellisten -välikauppiasten keinottelusta: "Minä en kernaasti tee kauppoja -hypoteekeilla; mikä rahamarkkinoilla kiertää välikauppiaiden käsissä, -se ei sovi herra paroonille; teidän täytyy kääntyä luotettavan miehen -puoleen. Onhan teillä asianajaja, joka tuntee hyvin liikeasioita; -ehkäpä hän voi hankkia teille varman hypoteekkilainan." - -"Te ette siis tiedä, mistä sellaisen saisi?" kysyi vapaaherra -punnitsevasti, mutta kuitenkin sydämessään toivoen, että Ehrenthal -pystyisi huojentamaan hänen vaivojaan. -- - -"En tunne ainuttakaan mahdollisuutta", sanoi kauppias mitä -päättäväisimmin. "Mutta jos haluatte, niin voinhan tiedustella kautta -rantain; ainahan semmoisia on saatavana. Teidän asianajajannekin -sanoo teille, mikä hypoteekki hänen mielestään on varma. Mutta -sellaiset herrat eivät rupea ennen kaupantekoa tunnustelemaan ja -sovittelemaan asioita, ja asianajajaanne käyttäen te saatte maksaa -täyden summan samasta hypoteekista, jonka välittäjältä voisitte saada -muutamaa tuhatta huokeammalla." - -Kun vapaaherra jo oli joutunut sille asteelle, että moinen etu -hänestä tuntui ylen tähdelliseltä, päätti hän ajatuksissaan seurata -taatun liikeystävän neuvoa. Hän tahtoi olla hyvin varovainen, mutta, -mikäli mahdollista, mieluummin ostaa tarjona olevan hypoteekin kuin -antaa asianajajansa sijoittaa rahat. Ja Ehrenthalille hän lausui: -"Asialla ei ole mitään kiirettä; jos satutte keksimään jotain -sopivata, niin ilmoittakaa minulle." - -"Tahdon koettaa parastani", vastasi tuo kunnon mies pidättyvästi; -"mutta parasta on, että herra parooni itsekin tiedustelee; sillä minä -en muuten tee mielelläni hypoteekkikauppoja." - -Vaikkakaan tuo sanonta ei ollut todenperäinen, täytti se kumminkin -tarkoituksensa, sillä kauppiaan kylmä pidättyväisyys lisäsi -melkoisesti vapaaherran luottamusta häneen. Mutta Ehrenthal pyrki -kiiruimman kautta pääsemään paluumatkalle; tällä kertaa hänellä -ei ollut edes aikaa ihailla hienovillaisia siitospukkeja, katolla -teiskuvain varpusten lihavat ruumiinmuodot välttyivät hänen -katseeltaan, ja hän äkäili kuskilleen tämän hitaasta ajosta. "Jos -kiinnitän ohjakset etanan sarviin, niin pääsen joutuisemmin kuin -tätä menoa pitäen", hän marisi ja heittelehti kärsimättömästi -takaistuimella. - -Kuski suomi ärtyneesti hevosia ja ärähti olkansa yli vihaisesti: "Jos -annatte hevosillenne enemmän kauroja, niin ne joutuvat paremmin kuin -etanat. Vaivaista kaksi kappaa kauroja päivässä, ja sitten vaatii -muka täyttä nelistä kivisellä tiellä!" - -Vapaaherra lähti seuraavana päivänä kaupunkiin ja pyysi -asianajajaansa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin -hypoteekkilainan hankkimiseksi. Hän ei salannut lainopilliselta -ystävältään, että hän kernaasti soisi saavansa sellaisen erityisen -edullisilla ehdoilla. - -Ymmärtäväinen lakimies varoitti hartaasti häntä olemaan -tavoittelematta tuollaisia etuja, koskapa varmaa hypoteekkia ei -mistään saisi alle nimellisarvon. Mutta juuri tämä hyväätarkoittava -neuvo teki vapaaherran sitä taipuvaisemmaksi luottamaan omaan -arvostelukykyynsä lainaa hankittaessa. - -Joitakuita päiviä myöhemmin saapui paroonin puheille iso, -punakkanaamainen mies, muuan herra Pinkus, joka ilmoitti tulleensa -hallituskaupungista. Arvoisa majatalonpitäjä saatettiin paroonin -työhuoneeseen, ja ensi työkseen hän kiirehti anelemaan anteeksi -saapumistaan. Hän sanoi kuulleensa, että armollinen herra halusi -sijoittaa rahoja, ja hän puolestaan tiesi, että erinomaisen varma -ja mitä suositeltavin hypoteekkikiinnitys oli saatavissa erääseen -lähimaakunnan suureen herrastilaan, jonka omistaja, muuan rikas -kreivi Zamisky, eleli ulkomailla. Tiloilla, joita tuo hypoteekkilaina -rasitti, oli kaikki mahdolliset etuudet; niitä oli luvultaan kolme, -neljä kappaletta, ja niihin liittyi yli kaksituhatta auranalaa -metsämaata, joka kertojan valallisen vakuutuksen mukaan oli oikeata -aarniometsää. Neljä kyläkuntaa oli velvollinen suorittamaan -kartanoon hevos- ja jalkapäivätöitä, sata vuokratilaa noissa -neljässä kylässä maksoi kateistakin veroa; sanalla sanoen, tila -oli sellainen, että suurimman ruhtinaankaan ei olisi tarvinnut -sitä hävetä. Ja kyseenä oleva neljänkymmenen tuhannen taalerin -hypoteekkikiinnitys seurasi panttausoikeudeltaan kohta ensimmäisen -sadantuhannen taalerin kiinnityksen jälkeen. Perässä seurasi vielä -viisi tai kuusi pienempää, mutta raha-arvoltaan kuitenkin merkitsevää -kiinnitystä. Kyseenäoleva hypoteekki oli tällä erää kreivi -Zaminskyn itsensä hallussa. Hän oli siirtänyt sen asiamiehelleen -toisille luovutettavaksi. Ja tämä erinomainen velkakirja oli, -kuten herra Pinkus salaperäisesti viittaili, mahdollisesti -saatavissa yhdeksälläkymmenellä prosentilla nimellisarvosta, siis -kuudestaneljättä tuhatta taalerista. Epämukavaa tosin oli, että tila -sijaitsi naapurimaakunnassa, jossa maanviljelystä vielä harjoitettiin -vanhettuneiden tapojen mukaisesti. Mutta raja ei ollut kahta -peninkulmaa kauempana, lähintä piirikaupunkia yhdisti viertotie -muuhun maailmaan; sanalla sanoen, ei mitään epäsuotuisia seikkoja -ollut olemassa, jotka olisivat puolueettomasti tarkastellessa -polkeneet hypoteekin arvoa, eikä Pinkus olisi mitenkään käynyt -kauppaamaan moista aarretta tuntemattomalle ostajalle, jollei tällä -olisi ollut sellaisia erinomaisia mieskohtaisia ominaisuuksia kuin -vapaaherralla tiettävästi oli. - -Parooni kuunteli näitä kehumisia pidättyvästi kuin kokenut liikemies -ainakin. Ennen poislähtöään Pinkus otti nahkasalkustaan esiin paksun -asiakirjakimpun, joka sisälsi kaikki kyseeseen tulevat paperit, ja -laski sen luottavaisesti pöydälle vapaaherran eteen, jotta tämä voi -itse perusteellisesti tutkia, missä määrin välittäjän ilmoittamat -tiedot olivat oikeat. - -Seuraavana aamuna vapaaherra ajoi asianajajansa puheille ja pyysi -tämän tarkastamaan papereita ja hankkimaan tarvittavia lisätietoja. -Sitten hän kiipesi mustia portaita ylös herra Ehrenthalin valkeaksi -lakeeratulle valtaovelle. - -Ehrenthal oli ylen ihastunut häntä kohdanneesta kunniasta, vaihtoi -joutuun aamutakin lievetakkiin ja vaati kivenkovaan, että herra -parooni välttämättä kunnioittaisi häntä jäämällä, aamiaiselle. -Vapaaherra oli siksi alentuva, ettei vastannut kieltävästikään; -hänet, saatettiin talon arvokkaaseen juhlasaliin, jossa hän suuresti -huvitettuna silmäili kirjavain akkuna- ja oviverhojen koreita värejä, -sohvan punaista plyshipäällistä, siivotonta lattiaa ja seinillä -riippuvia kehnoja öljypainostauluja, jotka silminnähtävästi olivat -ostetut joltakin romukauppiaalta ja esittivät mustanpuhuvia puulajeja -jostakin erityisen siivottomasta maanosasta. Ihana Rosalie saapui -kotvan kuluttua saliin, koristettuna korpinmustilla riippukiharoilla -ja kahisevalla silkkihameella, kumarsi syvään vapaaherralle ja kävi -aamiaispöytään. Paroonia huvitti nähdä, kuinka tyttären sievistelevä -käyttäytyminen erosi isän nöyristelevästä pokkuroimisesta, ja hän -nautti jo etukäteen mielessään siitä, kuinka hän illalla teepöydässä -kuvailisi paroonittarelle ja Lenorelle täällä näkemäänsä ihmeellistä -ylellisyyden ja avuttomuuden sekasotkua. Näissä mietteissä hän -istahti sohvaan ja katsoi ystävällisesti hymyillen kauppiaaseen. -Herra Ehrenthal istuutui häntä vastapäätä ja oli hyvin iloissaan; -hänen suunsa oli yhtämittaisessa kohteliaassa irveessä. Vihdoin -vapaaherra, lausuttuaan muutaman kohteliaan sanan talon kauniille -tyttärelle, kysyi isännältä: "Tunnetteko te erään herra Pinkuksen, -rakas Ehrenthal?" - -Puheen käydessä liikeasioihin tytär katosi kohta ja isä nykäsi -tuolinsa lähemmäksi pöytää. "Kyllä minä hänet tunnen", hän sanoi -välinpitämättömästi; "hän on tuollainen pikkunen toimitsija, ja -pidänpä häntä rehellisenä miehenä. Asioimispiireissä häntä ei juuri -huomata; hänen liikeasiansa kohdistuvat luullakseni Puolaan." - -"Oletteko te maininnut tälle herralle, että minä haluaisin ostaa -hypoteekkikiinnityksen?" kysyi vapaaherra edelleen. - -"Kuinka olisin siitä hänelle puhunut?" vastasi Ehrenthal. "Jos hän on -käynyt luonanne hypoteekin takia", hän jatkoi päätään pudistellen, -"niin on hän kuullut asiasta joltakin toiselta liikemieheltä, jonka -kanssa olen siitä keskustellut. Pinkus on vähävarainen mies; kuinka -hän saattaa tarjota teille hypoteekkia?" Kädenliikkeellä Ehrenthal -näytti, kuinka pieni ja vähävarainen Pinkus itse asiassa oli, ja -kohotti samalla silmänsä kattoon näyttääkseen, kuinka suurena ja -tärkeänä hän paroonia piti. - -Parooni kertoi hänelle, mitä hypoteekkia Pinkus oli käynyt hänelle -tarjoskelemassa, ja kyseli lähemmin tuon puolalaisen kreivin tiluksia -ja varallisuussuhteita. - -Herra Ehrenthal ei tuntenut niitä tarkemmin, mutta muisti, että -eräs samalta seudulta oleva rehellinen liikemies paraikaa oleskeli -kaupungissa, ja tarjoutui etsimään hänet käsiinsä ja lähettämään -hänet herra paroonin puheille. - -Vapaaherra hyväksyi tarjouksen ja nousi pöydästä, Ehrenthal saattoi -häntä alaeteiseen saakka ja sanoi hyvästi ottaessaan: "Menetelkää -varovaisesti tuon hypoteekin suhteen, herra parooni, se vastaa suurta -rahasummaa. On olemassa paljon kehnoja hypoteekkikiinnityksiä, -mutta on hyviäkin, ja monet välittäjät puhuvat kurkkunsa kuiviksi -kehuessaan omia tarjoumuksiaan. Mitä Löbel Pinkukseen tulee, niin on -hän vain vähävarainen mies, eikä hän kaupasta paljonkaan kostu, mutta -mikäli hänet tunnen, on hän rehellinen mies. Mitä äsken puhelitte -minulle hypoteekin ostosta, näytti hyvältä, mutta nöyrimmästi pyydän -teitä, herra parooni, olemaan hyvin varovainen." - -Kun vapaaherra ei ollut paljonkaan viisastunut liikeystävänsä -sanarikkaasta puheesta, lähti hän kaupunkiasuntoonsa ja odotteli -kärsimättömästi vieraan välittäjän palaamista. Sitä ei tarvinnutkaan -kauan vartoa. Tällä kertaa se ilmestyi erään herra Löwenbergin -hahmossa, joka ulkonaisesti muistutti yhtähaavaa sekä Ehrenthalia -että Pinkusta. Vartaloltaan hän vain oli hiukan laihempi, ja kelpo -maaseutulaisena hänellä oli kädessä lakki ja espanjanruokokeppi. -Hän ilmoitti olevansa viinikauppias ja tuntevansa erinomaisen hyvin -puolalaisen kreivin tilat ja raha-aseman. Hän kertoi nykyisen -omistajan olevan aivan nuori mies ja asustavan ulkomailla; hänen -isävainajansa taloudenpito oli ollut sangen haihattelevaa, mutta -nyt oli tiloille saatu parempi järjestys; perillisestä kerrottiin -paljon hyvää, ja jos tiloille saatiin pääomaa, niin oli perheellä -siksi paljon varoja, ettei sen omistusoikeus käynyt ollenkaan -vaarannetuksi. Tiluksia ei tosin ollut saatettu korkealle -viljelysasteelle, mutta yritteliään henkilön käsissä voi toivoa -niiden tuottavan sangen paljon, ja välittäjä arveli nuoren kreivin -pystyvän hyvin siihen. Kaikki, mitä välittäjä puheli, kuulosti sangen -järkevältä. Tulos hänen käynnistään olikin sangen lupaava, ja hänestä -erotessaan parooni tuntui päättäneen tehdä tarjona olevan kaupan. -Jotta ei kuitenkaan laiminlöisi mitään, meni hän erään tuttavansa -luo tiedustelemaan lähempiä seikkoja. Tosin hän ei saanut tietää -paljoakaan, mutta kuulemansa perusteella hän ei kuitenkaan torjunut -kaupantekoa. Pääasia oli, että kreivillinen perhe oli vanhaa ja -maakunnassa arvossapidettyä sukua ja että kreivi Zaminsky vainaja -oli hoitanut tilaansa ylen kehnosti. Ennenkuin parooni palasi kotia, -sai hän vieraaksi herra Ehrenthalin, joka ilmoitti hänelle, ettei -tilalta saatu lampaanvilla tosin ollut hienoa lajia, ja parooni -puolestaan lausui, että hän tahtoi ensin kuulustella, asianajajansa -mielipidettä, ennenkuin teki mitään päätöstä. - - * * * * * - -Ehrenthalin pieni konttori sijaitsi hänen asumansa talon ensi -kerroksessa ja sinne käytiin suoraan eteisestä. Illalla myöhään -saapui herra Ehrenthal konttoriin, jossa Itzig istui ikävystyneenä -valkoisen paperipinkan ääressä ja odotteli mestariaan. Ehrenthal oli -hyvin kiihdyksissään, laski keppinsä pöydälle, unohti ottaa hatun -päästään ja rupesi levottomasti astelemaan huoneessa edestakaisin. -Itzig ajatteli: "Mikähän miestä nyt vaivaa? Mitähän huolia hänellä -onkaan?" Silloin pysähtyi Ehrenthal hänen eteensä ja sanoi -kiihkeästi: "Itzig, tänään te saatte näyttää, ansaitsetteko leipänne -ja päivällisen, jonka annan teille sivistystänne varten." - -"Mitä minun on tehtävä?" kysyi Itzig ja nousi tuoliltaan. - -"Ensiksikin käytte kutsumassa tänne Löbel Pinkuksen, sitten tilaatte -pullon viiniä ja kaksi lasia ja lähdette tiehenne, sillä minä en -teitä enää tarvitse tänään. Teidän on käytävä tiedustelemaan, kenelle -oikeusneuvos Horn, joka asuu torin varrella, on tänään kirjoittanut -Rosminiin naapurimaakunnassa, ja jollei hän ole tänään kirjoittanut, -niin kenelle hän huomenna kirjoittaa. Minä annan teille viisi -taalerinrahaa, jotta voitte hankkia tuon tiedon. Mutta jos voitte -tuoda vastauksen vielä tänään, saatte lisäksi tukaatin." - -Veitelin mieli kävi kuumaksi, vaikka hän ulkonaisesti näyttikin -kylmää naamaa vastatessaan: "Minä en tunne ketään oikeusneuvoksen -kirjureista ja tarvitsen aikaa tutustuakseni heihin. Huomisillalla -saatte vastauksen, ja tukaatin voitte säilyttää siksi." - -"Kun olette tiedon saanut, tuokaa se heti minulle, vaikkapa -keskiyönkin aikaan." - -Itzig juoksi yläkertaan tilaamaan keittiöstä viinipullon ja lähti -sitten vainukoiran joutuisuudella kiertämään katuja. - -Yksin jäätyään herra Ehrenthal, yhä vielä hattupäisenä, astuskeli -konttorissaan kädet selän takana ja nyökäytteli päätään kuin -kiinalainen epäjumalankuva. Huoneen puolihämärässä hän näytti -paksulta mustalta kummitukselta, joka ei kykene pitämään irtihakattua -päätään paikoillaan. - -Veitel puolestaan piti kulkiessaan ahkeraa itsepuhelua. "Mitähän nyt -onkaan tekeillä?" hän ihmetteli; "jokin suuri asia se on, ja minulta -se salataan. Minun on käytävä hakemassa Pinkusta." Pinkus kävi joku -päivä sitten Ehrenthalin luona, ja seuraavana päivänä hän lähti -maalle parooni Rothsattelin puheille. "Asia siis koskee paroonia. Ja -Ehrenthal tulee tarjoamaan viiniä. Pinkus ei saa mitään viiniä, siis -tulija on joku toinen, mutta parooni se ei ole, sillä aatelismiestä -isäntä ei ota vastaan konttorissa, vaan vie saliinsa punaiselle -plyshisohvalle. -- Jos Pinkuksella on asioita paroonin kanssa, niin -häntä käytetään vain välittäjänä, ja se, joka nyt illalla tulee, -on varmastikin hänen käyttäjänsä. Kun Ehrenthal lähti tänään ulos -paroonin kanssa, kuulin hänen sanovan: 'Olkaa varovainen!' Ukko on -siis itse säikyttäjänä. Kun Ehrenthal käy säikyttämään, niin täytyy -asian olla suuri ja hieno." - -Näissä mietteissä Veitel oli joutunut majataloon ja vei kutsunsa -isännälle, joka kiiruusti riensi tarjoiluhuoneesta asuinkamariinsa -vaihtamaan paremman takin ylleen. Veitel kävi jatkamaan -itsepuheluaan. "Jos kirjuri vie oikeusneuvoksen kirjeen postiin kello -seitsemältä ja minä onnistun näkemään sen osotteen, niin säästän -nuo viisi taaleria", hän aprikoi. "Ei se käy päinsä", jatkoi hän -huolestuneena, "hän työntää kirjeet tukussa postiluukusta sisään, ja -postilainen on liiaksi ketterä, jotta en pääse katsomaan osotteita. --- Ehkäpä se sittenkin käy päinsä; kirjeitä vie postiin tavallisesti -jokin nuorukainen; ehkäpä pääsen hänen kanssaan puheisiin. Ja jollei -se onnistu yhdellä tapaa, niin onnistuuhan toisella, ja tunnenpahan -lakimiehen kirjurin, joka on jo ansainnut minulta monta groschenia. -Nuo kirjurit tuntevat kaikki toisensa. Jos annan hänelle kaksi -taaleria, hankkii hän toveriltaan tietoon kirjeiden osotteet, ja -siten säästän kolme taaleria itselleni." - -Tämän päätöksen tehtyään Veitel meni asianajajan porraskäytävään ja -oli odottelevinaan jotakin, jotta voi silmälläpitää ulostulijoita; -vastaanottoaika oli päättymäisillään, ja monia paljon käytetyn -notaarin luona käyneitä neuvonhakijoita tuli portaita alas. Vihdoin -kuului kiireisiä askeleita, ja muuan nuori mies syöksyi ulos -kirjeläjä kädessä. Veitel kiirehti hänen perässään ja saavutti -kirjurin lähimmässä kadunkulmassa. Hattuaan nostaen hän kysyi: -"Oletteko oikeusneuvos Hornin konttorista?" -- "Olen", vastasi -kirjuri kiireisesti ja yritti jatkaa matkaansa. - -"Minä olen kotoisin maalta ja olen jo kolme päivää odotellut -tärkeätä asiakirjettä herra oikeusneuvokselta, ehkäpä teidän on -juuri vietävä minulle osotettu kirje postiin." Kirjuri silmäsi -häneen epäluuloisesti, ja kysyi: "Mikä teidän nimenne on?" Veitel -otti taskustaan kahdeksan groshenin kolikon ja sanoi: "Minä en -tahdo teiltä mitään väärää asiaa, nuori mies, tahdon vain, että -suvaitsisitte katsoa, onko kirjeittenne joukossa minulle osotettu." - -"En huoli rahastanne", vastasi kirjuri äreästi ja yritti jatkaa -matkaansa. "Mikä teidän nimenne sitten on?" - -"Bernhard Magdeburg, kotoisin Ostrausta", sanoi Veitel kiireisesti, -"mutta kirje voi olla osotettu sedällenikin." - -"Ei näissä ole teille mitään kirjettä", vastasi kirjuri, selaillen -hätäisesti kirjeläjää. - -Veitelin silmät tähystivät tuikeasti kirjeitä, kuten olisivat -tahtoneet nähdä niiden läpi, mutta kirjurin kädenliikkeet olivat -siksi nopeat, ettei hänen onnistunut lukea osotteita. Senvuoksi hän -sieppasi sukkelasti kirjeläjän käteensä, ja tuimistuneen kirjurin -käydessä häntä käsivarteen ja ärähtäessä: "Mikä teidän päähänne -pistääkään, herrani, kuinka rohkenette noin tehdä?" luki Veitel -joutuin kirjeiden osotteet, antoi huolestuneena kirjeet takaisin -ja sanoi hattuaan nostaen; "Kiitoksia paljon, eipä niissä ollut -ainoatakaan minulle." Vihastunut kirjuri yritti pidättää häntä: -"Kuulkaas, herra, kuinka te rohkenette olla noin häpeämätön!" - -"Älkää viivytelkö postista", sanoi Veitel hyväntuulisesti, "minä -lähden nyt itse oikeusneuvoksen luo." Näin sanoen hän käänsi selkänsä -kirjurille, joka jäi hetkeksi seisomaan aivan kuin kivettyneenä -toisen julkeudesta ja lähti sitten aika joutua postikonttoriin. - -Veitel oli saanut urkituksi vain muutamia osotteita, niin sukkela -kuin oli ollutkin. "Ehkäpä nyt on tukaatti ansaittu", hän arveli -itsekseen; "jollei, niin ei ole suuri vahinkokaan." Kiertoteitä hän -hiipi Ehrenthalin konttoriin ja jäi oven takana kuuntelemaan. Arvoisa -Pinkus piti puhetta, mutta puhe kävi niin hiljaisella äänellä, ettei -Veitel siitä käsittänyt paljoakaan. Vihdoin äänet kävivät kovemmiksi; -herrat tuntuivat joutuneen kinaan keskenään. - -"Kuinka voitte vaatia niin suurta summaa yhdeltä ainoalta matkalta?" -huusi Ehrenthal kiivastuneena. "Olen pettynyt pitäessäni teitä -luotettavana miehenä."' - -"Luotettava tahdon ollakin", kuului Pinkus sanovan, "mutta neljäsataa -taaleria tahdon maksuksi, muuten saa kauppa jäädä sikseen." - -"Kuinka voitte sanoa, että kauppa saa jäädä sikseen? Mitä te muuten -kaupasta tiedättekään? Kuka te olette, että siitä tietäisitte?" - -"Tiedänpähän siksi paljon, että voin saada paroonilta nuo neljäsataa -taaleria, jos menen hänen luokseen kertomaan tietoni", huusi Pinkus -kimakalla äänellä. - -"Te olette kehno ihminen", ärähti Ehrenthal äkäisesti. "Te olette -halveksittava kuin hiiri, joka piipittää kolossaan. Tiedättekö te, -ketä te tuolla tapaa kohtelette? Minua te siten kohtelette", hän -jatkoi yltyvällä kiukulla. "Minä voin riistää teiltä luottonne ja -tehdä teidät kaikille liikemiehille tunnetuksi huonona kauppatuttuna." - -"Ja minä voin tehdä paroonille tunnetuksi, minkälainen kehno ihminen -te oikein olette", karjasi Pinkus, hänkin tulistuen. - -Näiden sanojen jälkeen ovi aukeni, ja Veitel kiiruhti portaiden -pimentoon. - -"Annan teille miettimisaikaa huomisaamuun asti", huusi Pinkus -ovesta peräänsä ja lähti juoksemaan tiehensä. Veitel astui mitä -huolettomimman näköisenä konttoriin, jossa hänen isäntänsä -juoksenteli edestakaisin niin kiihtyneenä, ettei huomannut hänen -tuloaan. "Laupias Jumala, että tuon Löbelin pitääkin olla tuollainen -petturi! Hän lörpöttelee kaikki tietonsa vieraille ja saattaa minut -perikatoon", surkeili herra Ehrenthal ja löi käsiään yhteen. - -"Miksi hänen pitäisi saattaa teidät perikatoon?" kysyi Veitel ja -viskasi hattunsa pöydälle. - -"Mitä te täältä haette? Mitä olette kuullutkaan?" äyskähti Ehrenthal -kiukkuisesti. - -"Kuulin kaikkityyni", sanoi Veitel kylmäverisesti. "Huusittehan -molemmat niin kovaa, että se kuului eteiseen. Minkä vuoksi pidätte -tuota kauppa-asiaa minulta salassa? Jos olisitte minulle sanonut, -mitä tekeillä on, niin olisin saanut Löbelin taipumaan vähempään -summaan." - -Herra Ehrenthal tuijotti jäykästi tuohon uskalikkoon eikä kyennyt -sanomaan muuta kuin: "Mitä nyt?". - -"Minä tunnen hyvin Pinkuksen", jatkoi Veitel, päättäen lujasti päästä -osalliseksi kaupasta. "Jos annatte hänelle sata taaleria, niin hän -myö puolestanne hyvän hypoteekin paroonille." - -"Mitä te hypoteekista tiedätte?" kysyi Ehrenthal hätkähtäen. - -"Tiedänpähän tarpeeksi, jotta pystyn teitä auttamaan, jos vain -tahdon", vastasi Veitel. "Ja minä tahdon auttaa teitä, jos annatte -minulle luottamuksenne." - -Herra Ehrenthal tuijotti yhäti ihmeissään kirjanpitäjäänsä, jolla -tuntui olevan enemmän kylmäverisyyttä ja päättäväisyyttä kuin hänellä -itsellään. Vihdoin hän huudahti ilon ja surun sekaisella äänellä: "Te -olette kelpo ihminen, Veitel, hakekaa Pinkus tänne takaisin, hän saa -sata taaleria." - -"Minä olen myöskin lukenut niiden kirjeiden osotteet, jotka -oikeusneuvos tänään lähetti postiin. Niiden joukossa oli yksi -oikeuskomissaari Waltherille Rosminissa." - -"Sitähän minä arvelinkin", huudahti Ehrenthal ilahtuneena; "hyvä on, -Itzig, oikein hyvä. Lähtekää nyt hakemaan Pinkusta." - -"Oikeusneuvoksen kirjurille pitää minun antaa viisi taaleria ja itse -saan tukaatin vaivoistani, siis yhteensä kahdeksan taaleria ja viisi -ja puoli groshenia", jatkoi Veitel paikaltaan väistymättä. - -"Hyvä on", sanoi Ehrenthal ja huiskautti välinpitämättömästi kättään. -"Rahat te kyllä saatte, mutta ennen kaikkea on teidän mentävä -kutsumaan Pinkusta." - -Veitel läksi joutuun majataloon noutamaan sen isäntää. Tämä oli -vetäytynyt asuinkamariinsa, jossa hän kiivaili ja puskutteli kaikkia -Ehrenthalin hänelle syöttämiä solvauksia. - -Veitel avasi oven ja sanoi päättäväisesti: "Pinkus, minä tulen -Ehrenthalin luota, ja minä tahdon, että te tyydytte sataan taaleriin -ja autatte isäntääni. En suvaitse, että menettelette kunnottomasti -häntä kohtaan. Jos te tiedätte hänestä jotakin, mikä voi vahingoittaa -häntä paroonin asioissa, niin tiedänpä minä teistäkin jotain, joka -saattaa teidät huonoihin kirjoihin poliisikamarissa." - -Pinkus seisoi tyrmistyneenä ja tukahdutti kirouksen, joka pyrki hänen -huuliltaan. "Minä olen rehellinen mies", hän äyskäsi uhittelevasti, -"eikä minulla ole mitään peljättävää poliisin puolelta." - -"Mutta entäpä jos poliisi kysyy, mitä kauppavarastoa teillä on -naapuritalossa ja minkälaisilta ihmisiltä ostatte tavaranne? En -tahdo kuitenkaan tehdä teille vahinkoa; Ehrenthal antaa teille sata -taaleria, ja teidän on annettava minulle huone ja vuode talossanne -halvasta vuokrasta, ettekä te saa enää kohdella minua minään -kamasaksana vaan liikemiehenä, joka on yhtä hyvä kuin te itsekin." - -Pinkus oli yllätetty ja saatettu häviölle; hetken hän vielä viittilöi -ja rimpuili käsillään ja jaloillaan tyhjää ilmaa vastaan, joka ei -tehnyt hänelle yhtään vastarintaa; hän vannoi edelleen olevansa -rehellinen mies ja noituili Ehrenthalia, kunnes hänen vihansa -vähitellen asettui ja hän kävi oikein rauhaa rakastavaksi. - -Veitel oli uuniin nojautuen odotellut tuota mielenmuutosta ja -lähti nyt riemullisesti viemään leppynyttä miestä Ehrenthalin luo. -Sinne tultua nuo molemmat kunnon miehet ensin mittailivat toisiaan -äkäisin katsein, mutta sitten puristivat toistensa käsiä vakuuttaen -molemminpuolista kunnioitustaan, Veitelin seistessä vieressä rauhan -enkelinä ja katellessa molempia toisia ilmeellä, josta kunnioitus -oli kaukana. Pinkus otti vastaan sadan taalerin setelin ja lähti -tiehensä, kun hänen apuaan ei enää tarvittu, ja Veitel avasi kohta -oven herra Löwenbergille, maalaisliikemiehelle lähimaakunnasta, ja -hymyili herttaisesti, kun Ehrenthal sanoi miltei rukoilevasti: "Rakas -Itzig, nyt voitte lähteä." Hän lähti, tällä kertaa jäämättä oven -taa kuuntelemaan, tyytyväisin mielin kotiaan ja muutti vielä samana -iltana pieneen kamariin Pinkuksen talon alakerrassa ja härppäsi -likööriä ja söi paistia, jotka rouva Pinkus asetti hänen eteensä. - -Kahden kesken Löwenbergin kanssa jäätyään ja herrain nauttiessa -viinipullon sisällyksestä sanoi Ehrenthal liikeystävälleen: -"Olen saanut kuulla oikeusneuvos Hornin pyytäneen tietoa tuosta -hypoteekista oikeuskomissaari Waltherilta, joka asuu teidän -paikkakunnallanne. Voiko siihen mieheen millään tapaa vaikuttaa?" - -"Ei rahalla ainakaan", vastasi Löwenberg, "mutta ehkä jollakin -toisella tapaa. Hän ei tiedä, että minä itse olen saanut kreivin -asiamieheltä toimekseni myydä tuon hypoteekin. Minä menen hänen -puheilleen muissa asioissa ja ylistän sivumennen maatilaa ja kreivin -asioita; ehkäpä sanon yksin tein että itse haluan ostaa tuon -hypoteekin." Ehrenthal pudisteli päätään ja vastasi: "Jos hän tuntee -kreivin ja tämän maatilan, niin ei teidän ylistelynne vielä saa häntä -antamaan siitä suotuisaa lausuntoa." - -"Auttaapa kylläkin. Noiden oikeuskomissaarien täytyy hankkia meiltä -tietoja asioista; eiväthän he itse tunne niin hyvin kuin me villojen -ja viljan osto- ja myyntisuhteita. Meidän täytyy tehdä, mitä vain -voimme, ja luulenpa siitä tulevan kaupalle hyötyä." - -Ehrenthal laski murheellisesti päänsä kädelleen ja sanoi huoahtaen: -"Saattepa uskoa, Löwenberg, että minulla on tästä asiasta yllinkyllin -huolta." - -"Mutta tuleepa siitä hyvä voittokin", lohdutti toinen. -"Yhdeksänkymmentä prosenttia maksaa teille ostaja, ja siitä te -lähetätte kreiville Pariisiin seitsemänkymmentä prosenttia; -kahdenkymmenen prosentin erotuksesta te maksatte viisi prosenttia -kreivin, asiamiehelle ja viisi prosenttia minulle avustani, jotenka -itsellenne jää kymmenen prosenttia. Neljätuhatta taaleria on kaunis -voitto kauppa-asiasta, johon ei tarvitse panna ollenkaan rahoja." - -"Mutta surua se minulle tuottaa", sanoi Ehrenthal pää kumarassa; -"uskokaa minua, Löwenberg, että olen niin kiihdyksissä tästä -asiasta, etten saa unta öillä. Ja kun vaimoni kysyy: 'Nukutko sinä, -Ehrenthal?' täytyy minun aina vastata: 'En saa unta, Sidonie, minun -täytyy ajatella liikeasioita'." - -Puolta tuntia myöhemmin lähti kaupungin portista pikalähetti. -Seuraavana aamuna sai oikeuskomissaari Walther puheilleen herra -Löwenbergin, jonka vakuuttavasta sävystä hän tuli siihen käsitykseen, -ettei kreivi Zaminskyn asiat sentään olleet niin pahoin rempallaan -kuin lähistössä otaksuttiin. - -Viikon perästä sai vapaaherra von Rothsattel asianajajaltaan kirjeen -ja sen myötä jäljennöksen oikeuskomissaari Waltherin kirjeestä. -Molempien lakimiesten mielestä kauppaa kannatti ajatella. Ja -kun Ehrenthal seuraavana päivänä saapui vapaaherran puheille, -oli tämä jo päättänyt ostaa tuon hypoteekin. Häntä edelleen -houkutteli vastustamattomalla voimalla kaupasta koituva muutamain -tuhansien taalerien nopea voitto. Se oli voitto hänen aikaisemmasta -liikeyhteydestään herra Ehrenthalin kanssa. Hän tahtoi väkisinkin -pitää hypoteekkia hyvänä, ja hän olisi kenties ostanut sen, vaikka -hänen asianajajansakin olisi pannut jyrkästi vastaan. - -Omanvoitonpyytämätön Ehrenthal tarjoutui alttiisti, kun hänellä -muutenkin oli asioita toimitettavana niillä seuduin, ottamaan -vapaaherralta valtakirjan ja päättämään hänen puolestaan kaupat -kreivin asiamiehen kanssa. Vapaaherra oli siihen hyvin tyytyväinen, -sillä hänestä olisi ollut vastenmielistä suorittaa mieskohtaisesti -maksua, joka oli pienempi kuin hypoteekkikirjan nimellisarvo. - -Viikon kuluttua hänellä oli hallussaan neljänkymmenen tuhannen -taalerin hypoteekkikirja, josta hän oli maksanut ainoastaan -kuusineljättä tuhatta taaleria, ja lisäksi olivat Ehrenthal ja hänen -liikeystävänsä tehneet hyvät kaupat, ja kaikkein paraimmat oli -tehnyt Itzig, sillä hän oli saavuttanut vaikutusvaltaa mestariinsa, -joka alkoi käyttää häntä uskottuna neuvonantajana kaikissa -salaisimmissakin liikeyrityksissään. Kaikki asianosalliset olivat -siis tyytyväisiä. Vapaaherra otti esiin siron asiakirjalippaansa -ja pani siihen kauniiden valkoisten pergamenttilehtien sijalle -paksun, kellertävän, monissa käsissä nuhjautuneen asiakirjakäärön, -joka tästä lähtien edusti hänen varallisuuttaan. -- Hän ei enää -silmäillyt lippaan sisältöä samalla lemmekkäällä huomiolla kuin -aikaisemmin velkakirjojaan, hän paiskasi kannen joutuin kiinni ja -sulki lippaan kaappiin kuin ainakin vanha väsynyt liikemies, joka -oli suorittanut rasittavan urakan. Sitten hän lähti naisten luo ja -kuvaili rattoisasti Ehrenthalin pokkuroimista ja onnitteluja. - -"Minä en häntä voi sietää", sanoi Lenore; "minusta hän näyttää -pieneltä sähisevältä elohiireltä." - -"Tällä kertaa hän ainakin on osottautunut omanvoitonpyytämättömäksi", -vastasi isä. "Totta kyllä on, että kaikissa noissa liikemiehissä on -jotakin irvikuvan tapaista, ja kaikesta hyvänsuopeudesta huolimatta -ei meikäläinen tahdo malttaa olla nauramatta nähdessään heidän -pokkuroimistaan." - -Samana iltana herra Ehrenthal meni vaimonsa puolelle, pitkä yötakki -yllään ja hyvin tyytyväisenä, yrittipä pistää pieneksi lauluksikin, -taputti Rosalieta tämän valkealle niskalle ja katseli vaimoonsa niin -viekkaasti ja lemmekkäästi, että tämä viimein kysyi häneltä: "Oletko -nyt päättänyt kauppasi paroonin kanssa?" - -"Olen kuin olenkin", huudahti Ehrenthal hilpeästi. - -"Hän on kaunis mies, tuo parooni", huomautti tytär. - -"Hän on hyvä mies", sanoi Ehrenthal, "mutta hänelläkin on heikot -puolensa. Hän on niitä miehiä, jotka vaativat syviä kumarteluja -ja nöyrää puheensävyä ja jotka maksavat toisille rahaa, jotta -nämä ajattelevat heidän puolestaan. Mieluummin hän kadottaa yhden -prosentin kauppavoitostaan, kun hänelle vain puhellaan selkä -kumarassa ja hattu kädessä. Mutta tarvitaanhan sellaisiakin ihmisiä -maailmassa, mitä meidän kauppatoimistamme tulisikaan ilman sellaisia?" - -Ja samana iltana istui Veitelkin kamarissaan asianajajaystävänsä -kanssa, jolle hän kertoi vasta päätetystä liiketoimesta, lisäten: -"Siten on parooni saatu satimeen, ja Ehrenthal on siitä hyötynyt -neljätuhatta taaleria." - -Hippus laski silmälasit pöydälle ja näytti ilman niitä viisaalta -vanhalta apinalta, joka halveksii maailman menoa ja puree hoitajataan -sääreen. Hän kuunteli arvostelevalla vakavuudella oppilaansa -kertomusta, pudistellen tavantakaa päätään tahi hymähtäen, kun juttu -kävi hänen mieleensä. - -Kun Veitel päätti puheensa huomauttamalla: "Ehrenthalilla ei ole tosi -rohkeutta, hän menettää malttinsa ruvetessaan suuriin asioihin", -huudahti herra Hippus ylenkatseellisesti: "Ehrenthal on suuri -pässinpää. Hän ei pysty mihinkään suurempaan, hän on kaikessa liian -pikkumainen. Sellainen hän on aina ollut; jos hän johonkin asiaan -ryhtyy, epäröi hän ja jää keskitiehen. Jos hän tahtoo houkutella -aatelismiestä juomarahoilla, viskaa vapaaherra hänet viimein ulos -ovestaan." - -"Mutta mitäpä muutakaan hän voisi hänelle tehdä?" kysyi Veitel. - -"Huolia hänen täytyy hänelle tehdä", sanoi Hippus, nousten -kiihtyneenä pystyyn, "huolia paljosta työstä. Paljon työtä, alati -kestävää levottomuutta, jokapäiväistä lakkaamatonta surua, se on -ainoa asia, jota vapaaherra ei jaksa kestää. Sellaiset ihmiset ovat -tottuneet tekemään vähän työtä ja huvittelemaan sitä enemmän, kaikki -on heille tehty helpoksi pienestä pitäen. Mutta harvat pystyvät -säilyttämään malttinsa, kun jokin suuri huoli kokonaisen vuoden -mittaan porautuu heidän päähänsä. Se vasta tekee heistä lopun. Jos -sellainen mies käy kahdesti päivässä katsomassa taloudenpitoaan, -luulee hän tehneensä kylliksi työtä, vaikkapa vouti saakin -monesti parannella isäntänsä typeryyksiä. -- Jos Ehrenthal tahtoo -saada paroonin valtaansa, niin on hänen kiedottava tämä suuriin -liikeasioihin, ja hänen on itsensäkin uskallettava panna jotakin -alttiiksi, mutta siihen ei Ehrenthalilla ole kylläksi tarmoa ja -ymmärrystä, hän on vain paksupäinen hölmö, joka viheltelee totuttua -nuottiaan." - -Siihen tapaan asianajaja puheli ja opetti, ja Veitel käsitti -hyvin tuon viisaan puheen tarkoituksen ja katseli kunnioituksen -ja kammon sekaisin tuntein tuota pientä rumaa paholaista, joka -puhuessaan kiihkeästi heilutti käsiään. Vihdoin tarttui herra -Hippus viinapulloon, koputti sitä pöytään ja huusi: "Tänään vielä -ylimääräinen annos! Mitä nyt olen sinulle puhunut, sinä nuori -hirtehinen, on enemmän arvoista kuin kaksikin tuollaista pulloa." - - -5. - -"Tänään minä täytän kahdeksantoista vuotta", sanoi Karl isälleen, -joka sunnuntaina istui kamarissaan ja katseli väsymättä pulskaa -nuorukaista. - -"Aivan oikein", vastasi isä, "kahdeksantoista kynttiläähän palaa -syntymäpäiväkakulla." - -"Siis on aika", jatkoi Karl, "että minusta tulee jotakin." - -"Sinustako?" kysyi isä ihmeissään, "mitäpä sinusta voi tulla muuta -kuin mikä nyt olet? Peukaloinen sinä olet ja sellaisena tulet ikäsi -pysymäänkin." - -"Jätä sinä vihdoinkin tuo peukaloiminen", vastasi poika. "Minä tahdon -ruveta lastaajaksi." - -"Kuulkaapa kummia!" huudahti isä. "Vai sinä lastaajaksi! Mikset -sitten mieluummin pormestariksi tai vaikkapa kuninkaaksikin?" - -"Voimia minulla kyllä on tarpeeksi", sanoi Karl päättäväisesti. -"Tahdon ansaita jotakin. Tahdon tulla kunnolliseksi mieheksi. Herra -Wohlfart on jo vuoden ajan ollut itsenäisessä toimessa, mutta minua -vielä pidetään pienenä nulikkana." - -"Tahdot ansaita jotakin", kertasi isä, tuijottaen ihmeissään -poikaansa. "Enkö minä ansaitse tarpeeksi ja enemmänkin kuin mitä me -tarvitsemme? Mitä varten sinusta pitäisi tulla ahnastelija?" - -"Enhän tule kuitenkaan iät kaiket riippumaan sinun hännyksissäsi", -sanoi Karl, "ja vaikkapa ansaitsisit tuhannenkin taaleria vuodessa, -ei minusta siltä tule kunnollista miestä. Ja kun sinut kerran -kadotan, niin mitä minusta silloin tulee?" - -"Minut sinä kyllä kadotatkin, poikaseni", sanoi jättiläinen -nyykäyttäen päätään, "se tahtoo sanoa, joidenkin vuosien kuluttua; -sitten saat ruveta miksi mielesi tekee, mutta ei vain lastaajaksi." - -"Mutta miksi ei minusta saisi tulla samanlainen kuin itsekin olet? -Älähän ole noin itsepäinen." - -"Sitä sinä et ymmärrä. Älä isottele minun edessäni, isottelevia -ihmisiä en voi kärsiä." - -"Ja jos en saa ruveta lastaajaksi", huudahti Karl, "niin joksikin -muuksi minun on opittava, tottahan sen käsität, isä!" - -"Etkö ole sitten mitään oppinut?" huudahti isä huolestuneena. "Ah, -lapsi parka, mitä kaikkea sinun pieneen päähäsi on päntättykään! -Ensin oli pikkukoulu, sitä kävit kaksi luokkaa, sitten kaupunkikoulu, -siinä neljä luokkaa, ja sitten ammattikoulu, siinä jälleen kaksi -luokkaa. Kahdeksan vuotta olet opiskellut ja lisäksi oppinut -tuntemaan tavaroita yhtä hyvin kuin mikä konttoristi hyvänsä, eikö se -riitä? Sinähän olet ihan kylläytymätön veitikka!" - -"Mutta täytyyhän minun oppia jotakin ammattia", sanoi Karl, -"suutarin, räätälin, kauppiaan tai konesepän työtä." - -"Siitä älä pidä surua", sanoi isä ponnekkaasti, "olenhan huolehtinut -sinun kasvatuksestasi, ja sinä olet käytännöllinen -- ja rehellinen", -hän lisäsi. - -"Arvelenpa olevani", sanoi Karl, "mutta kykenenkö tekemään -saapasparin tahi leikkaamaan kangasta takiksi?" - -"Kyllä sinä kykenet", vastasi vanhus levollisesti. "Kun vain yrität, -niin opitkin ne taidot." - -"No, odotappa sitten, äkäpussi, huomenna ostan nahkaa ja teen sinulle -saappaat, jotka varmasti puristavat jalkojasi." - -"Tiedätkös mitä", vastasi isä, "minäpä en vedäkään niitä saappaita -jalkaani, enkä kenties toistakaan paria, vaan odotan kunnes olet -saanut kolmannet valmiiksi; ne eivät enää purista jalkaa." - -"Sinun kanssasi ei tule toimeen", tuikahti Karl äkämystyen; "mutta -tiedänpä mistä saan apua. Näin ei elämäni saa jatkua; minä lähetän -sinun kimppuusi jonkun, joka sanoo sinulle saman asian." - -"Älä ole niin kunnianhimoinen, Karl", sanoi isä päätään pudistellen, -"äläkä turmele päivääni piloille. Annappa nyt minulle olutkannu ja -ole kiltti poika." - -Karl asetti ison kannun isänsä eteen, otti sitten hattunsa ja lähti -ulos huoneesta. Isä jäi istumaan oluensa ääreen, mutta sen hänelle -tavallisesti tuottama nautinto oli haihtunut. Hän katseli vuoroon -oveen, josta Karl oli poistunut, vuoroon ympärilleen huoneessa, jossa -tuntui hyvin yksinäiseltä, sittekuin Karlin iloisia kasvoja ei enää -näkynyt. Vihdoin hän kävi sivuhuoneeseen, istui vuoteen reunalle ja -veti sen alta esiin ison rauta-arkun. Sen hän avasi liivintaskustaan -ottamalla avaimella, otti siitä rahakääryn toisensa perästä esiin ja -laski päässään summan suuruuden; sitten hän lykkäsi arkun jälleen -vuoteen alle ja kävi keventynein mielin olutkipponsa ääreen. - -Sillävälin Karl pyhäasussaan kulki joutuisata vauhtia kaupungille -ja astui Antonin huoneeseen. "Hyvää huomenta, Karl", huudahti Anton -hänelle vastaan, "mikäs tuuli sinua nyt ajaa?" - -Karl alotti juhlallisesti: "Tulen luoksenne saamaan teiltä neuvoa, -mitä minusta tuleman pitää. Isän kanssa ei käy siitä puheleminen. -Minä tahdon ruveta lastaajaksi; mutta ukko ei kärsi siitä -puhuttavankaan; tahdon ruveta joksikin muuksi, mutta hän lohduttaa -minua sillä, että ennätänpähän asiata miettiä hänen kuolemansakin -jälkeen. Kaunis lohdutus tosiaankin! Hän on itsepäinen kuin mikäkin -Goljath. Tänään täytän kahdeksantoista vuotta, ja elämäni täytyy -kääntyä toiselle kulmalle. Hyörinhän täällä talossa vähin mukana joka -toimessa, mutta mitään kunnollista en opi." - -"Oikeassa olet", sanoi Anton ymmärtävästi. "Mutta ennen kaikkea -onnittelen sinua syntymäpäiväsi johdosta; ja odotappas, tässä sinulle -kirja, minä kirjoitan siihen nimesi." - -"Uskolliselle Karlilleen Anton Wohlfart", luki ihastunut Karl -kirjan omistuksen. "Kiitän teitä oikein paljon, minulla on jo -kuusikymmentäviisi kirjaa. Nyt tulee toinenkin hylly täyteen." - -"Ja istuhan nyt viereeni ja pitäkäämme neuvoa keskenämme. Ennen -kaikkea sanoppas, millä tapaa voin sinua auttaa? Eikö ole parasta, -että puhut herra Schröterin itsensä kanssa? Hänhän on sinun kummisi." - -"Se olisi liika uskallettua", vastasi Karl totisesti, "isä voisi -saada päähänsä, että minä syytän häntä jostakin. Teidän kanssanne -minun käy paremmin keskusteleminen." - -"No, hyvä sitten", myönsi Anton. - -"Ja sitten tahtoisin pyytää teitä jolloinkin puhumaan isäni kanssa -minun tulevaisuudestani. Hän luottaa suuresti teihin ja tietää teidän -harrastavan minun parastani." - -"Sen teen mielelläni", sanoi Anton. "Mille alalle olet aikonut -antautua?" - -"Mille hyvänsä", vastasi Karl, "kunhan vain opin toimeni -kunnollisesti." - - * * * * * - -Seuraavana sunnuntaina Anton lähti isä Sturmin puheille. - -Lastaajain päällysmies asui pienessä virran vartisessa talossa -lähellä pakkahuonetta; se oli hänen oma talonsa ja erosi -helakanpunaisella värillään jo kaukaa naapuritaloista. Anton avasi -matalan oven ihmetellen itsekseen, kuinka sellainen jättiläinen -mahtui asumaan niin pienessä rakennuksessa. Ja kun isä Sturm nousi -häntä tervehtimään, käsitti hän selvästi, miten herkeämättömällä -kärsivällisyydellä tuo valtava mies oli oppinut tulemaan toimeen -niin pienessä asumuksessa. Sillä jos hän oikasi rajusti varttansa, -täytyi hänen särkeä katto päänsä päältä ja saada päänsä ja molemmat -nyrkkinsä ulkoilmaan. Juureva äijä oli ilmeisesti mielissään -vieraansa tulosta, otti hänet vastaan ilman takkia ja liiviä ja -ojensi hänelle tervehdykseksi kätensä, johon isonlainen kurpitsa -olisi mahtunut. - -"Olen hyvin iloissani tulostanne talooni, herra Wohlfart", hän sanoi -ja tarttui Antonin käteen niin hellävaroen kuin taisi. - -"Se on vähän liika pieni teidän asumukseksenne", vastasi Anton -nauraen. "Koskaan te ette ole minusta näyttänyt niin mahtavalta kuin -tässä huoneessa." - -"Isäni oli vielä suurempi", vastasi Sturm hyvillään ja ojentautui -niin suoraksi, että leukansa lepäsi uunin yläreunalla; "noin suuri -oli isäni", hän sanoi ja osotti kädellään kirjavaa kattoreunustaa, -johon oli lyijykynällä piirretty useita merkkejä. "Noin pitkä hän -oli ja vielä leveämpi. Hän oli vanhin lastaajista ja tämän kaupungin -väkevin mies, mutta siltä sai hän surmansa tynnöristä, joka ei ollut -edes puoltakaan teidän pituuttanne. Painakaa puuta, herra Wohlfart." -Hän lykkäsi vieraalleen tammituolin, joka oli niin raskas, että Anton -tuskin kykeni sitä nostamaan, ja kävi itse istumaan lavitsalle, -joka tärähti hänen allaan. "Karl poikani on sanonut käyneensä teidän -pakeillanne ja teidän olleen hänelle hyvin ystävällinen. Hän on hyvä -poika ja tuottaa minulle iloa, mutta kuitenkin hän on pilautunut -suvustaan. Hänen äitinsä oli hyvin pikkunen nainen", jatkoi herra -Sturm surulliseen sävyyn ja tarttui olutlasiin, joka veti päälle -litran, eikä laskenut sitä huuliltaan, ennenkuin oli tyhjentänyt sen -viimeistä tippaa myöten. - -"Se on tynnöriolutta", sanoi hän anteeksi pyydellen, "enkö saa -tarjota teillekin lasillisen? Meidän ammatissamme on tapana juoda -vain sellaista; mutta sitäpä sitten maistellaankin koko päivän -mittaan, sillä työmme saa meidät janoisiksi." - -"Olen kuullut, että pojallannekin on halu liittyä ammattikuntaanne", -virkkoi Anton, käyden kohta käsiksi asiaan. - -"Lastaajaksiko?" kysyi jättiläinen. "Ei, sitä hän ei saa ikinä -tehdä." Hän laski luottavaisesti kätensä Antonin polvelle. "Sitä hän -ei saa tehdä, sitä pyysi vaimovainajani kuolinvuoteellaan. Miksikä? -No, siksi vain! Ammattimme on kunnianarvoinen, sen tiedätte itse -parhaiten, herra Wohlfart. Me nautimme luottamusta enemmän kuin -monet toiset. On suuri kunnia päästä lastaajaksi, sadat ovat minulta -pyrkineet siihen toimeen, mutta me emme ota ketään vastaan. Vain -harvoilla on siihen tarvittavia voimia ja vielä harvemmilla jotain -muuta." - -"Rehellisyyttäkö tarkoitatte?" kysyi Anton. - -"Aivan oikein", Sturm nyökkäsi, "sitä usein puuttuu väkeviltäkin. Ei -ole jokaisen tapana käsitellä joka päivä mitä erilaisimpia tavaroita -työntämättä kouraansa tynnöreihin ja laatikkoihin. Siitäpä näette, -että me pidämme ammattiamme arvossa. Eivätkä tulommekaan ole kehnot, -paremminkin ne ovat hyvät. Vaimovainajani piti vielä rahojaan -säästölaatikoissa ja sukissa ja sen sellaisissa säilytyspaikoissa. -Hänen kuoltuaan keksin kaikki hänen säästönsä arkun pohjalta -työnnettyinä yhteensidottuihin sukkiin, jotka näyttivät kuin -miltäkin lihavilta lintupaisteilta. Kaikki säästettynä Karlin -varalle, eikä vain pelkkiä hopearahoja, oli kultaakin joukossa. Hän -oli säästäväinen nainen ja visu kaikissa toimissaan. Se ei ole minun -tapojani. Miksikä ei? -- Kenellä on käytännöllinen luonne, hänen -ei tarvitse huolehtia rahoista, ja Karlistani tulee käytännöllinen -ihminen. Mutta ei vain lastaajaa", hän lisäsi päätään pudistaen, -"vaimovainajani ei sietänyt sitä ajatella, ja hän oli oikeassa." - -"Teidän työnne onkin sangen rasittava", myönsi Anton. - -"Rasittava?" vastasi Sturm nauraen; "saattaapa ollakin rasittava -sellaiselle, jolla ei ole tarpeeksi voimia, niin rasittava, että hän -voi taittaa selkänsäkin; mutta se ei ole syynä, vaan eräs toinen -seikka. Tämä se on!" Näin sanoen hän nouti nurkasta ison ruukun ja -täytti siitä lasinsa. "Tynnöriolut se on." - -Anton hymyili. "Tiedänhän teidän ja toverienne juovan melkoisesti -tuota laihaa juomaa." - -"Paljonkin", sanoi Sturm itsetietoisesti, "se on meillä lastaajilla -ammattitapa ja tulee edelleenkin olemaan. Meillä täytyy olla voimia -ja luotettavaisuutta, ja meidän täytyy särpiä tynnöriolutta. Se -on meidän ammatissamme suoranainen tarve; joka sitä ei tee, ei -kestä kauankaan; vedenjuonti meitä heikontaa, viini ja paloviina -vaikuttavat samoin, vain tynnöriolut auttaa miestä, se ja ruokaöljy." -Näin sanoen jättiläinen ojensi kätensä ja otti hyllyltä pienen -lasin, täytti sen puoleksi ruokaöljyllä ja puoleksi oluella, lisäsi -sekoitukseen koko joukon sokeria ja härppäsi Antonin kauhistukseksi -tuon vastenmielisen juoman suuhunsa. "Se tekee miehen vahvaksi", hän -jatkoi, "se on ammattimme salaisuus, se ylläpitää voimia ja tekee -tuollaiset käsivarret." Hän laski käsivartensa pöydälle ja yritti -turhaan virittää kätensä sen ympärille. "Mutta yksi paha puoli -ammatissamme on", hän jatkoi alakuloisesti. "Kukaan meikäläinen -ei elä viittäkymmentä vuotta kauemmin. Oletteko milloinkaan -nähnyt vanhaa lastaajaa? Ette ole, sillä sellaista ei löydykään. -Viisikymmentä vuotta on meidän ikärajamme, enempää ei oluen teho -siedä. Isäni oli kuollessaan viisikymmenvuotias; hän, jonka tuonaan -hautasimme, -- herra Schröter oli mukana hautajaisissa -- eli -yhdeksänviidettä vuoden ikäiseksi. Minulla on vielä pari vuotta -jälellä", hän lausui lohdullisesti. - -Anton silmäsi huolestuneena lastaajan rehellisiin kasvoihin. "Mutta, -hyvä Sturm, jos sen kerran tiedätte varmasti, niin miksi ette ole -kohtuullisempi?" - -"Kohtuullisempi?" kertasi Sturm kummissaan. "Missä sitten kohtuuden -raja on? Eihän olut kihoa meikäläisen päähän. Neljäkymmentä puolikkoa -päivässä ei ole paljon, sitä ei huomaakaan." - -Anton katsahti lastaajaan epäilevästi. "Se on minun määräni", sanoi -Sturm. "Hän, jonka tuonaan hautasimme, sieti vielä enemmänkin; -siksipä hän olikin monena viikkona minua väkevämpi. Katsokaas, herra -Wohlfart, juuri tämän vuoksi Karlini saakin ruveta jollekin muulle -alalle vaimovainajani toivomusta noudattaen. Meidän miesten kesken -puhuen koko tuo juttu meikäläisten lyhytikäisyydestä on joutavaa -lörpöttelyä. Sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole lastaajia, vain -harvoin elävät viisikymmenvuotiaiksi. He kuolevat aina kapaloista -lähtien kaikkiin mahdollisiin tauteihin, joita meidän ammatissamme -ei tunnetakaan. Mutta se oli vaimovainajani tahto, ja siten tulee -käymäänkin." - -"Oletteko sitten ajatellut hänelle jotain muuta ammattia?" kysyi -Anton. "Karl on liikkeessämme suureksi hyödyksi, ja jos hän poistuu, -tulemme kaikki kaipaamaan häntä." - -"Siinäpä iskitte naulan kantaan", nyökkäsi lastaaja. "Te tulette -kaipaamaan häntä ja minä myöskin. Minä tunnen oloni yksinäiseksi -vaimoni kuoltua; mutta kun näen Peukaloiseni punaiset posket näitten -seinien sisällä, olen tyytyväinen, ja kun kuulen hänen pienen -vasaransa paukkuvan teidän talossanne, niin käy sydämeni oikein -kevyeksi. Jos hän lähtee luotani ja minä saan istua yksin, niin en -tiedä, kuinka oikein jaksan kestää sitä." - -Ison miehen kasvot värähtelivät sisällisestä liikutuksesta. "Mutta -täytyykö hänen kokonaan erota teistä?" kysyi Anton viimein. -"Saattaahan hän vielä vuosikausia asua luonanne." - -Sturm pudisti torjuvasti päätään. "Minä tunnen hänet hyvin, sitä -hän ei voi tehdä; jos hän saa jotakin päähänsä, on hän sitten kuin -ilmetty paholainen -- ajattelee aina sitä yhtä ja samaa asiaa. -Mutta olenpa minäkin mietiskellyt sitä näinä päivinä", hän jatkoi -tuttavallisesti, "ja olen tullut siihen päätökseen, että teen väärin -jos ajattelen itseäni. Poika ei minua varten työntänyt päätänsä -maailmaan, vaan itseänsä varten. Hän tahtoo tulla joksikin. Ja -nyt kysyn itseltäni, mitä ammattia vaimovainajani olisi pojalle -halunnut, jos hän vielä eläisi. Hänellä oli veli, joka on minun -lankoni, ja tuo lanko elää maalla. Oikea vapaatila tuolla ylhäällä -pohjoisessa, missä korkeat tulvat kastelevat maan; hän on hyvissä -varoissa, eikä vaihtaisi tilaansa moneen aateliskartanoonkaan. Hän -käy joka vuosi luonani, sittekuin ovat lampaista saaneet villat -kerityksi. Hän tuntee minut ja tuntee Karlin, ja hänen huostaansa -antaisin Peukaloiseni, jollen saa pitää häntä luonani. Kaukanahan se -paikka tosin on", hän lopetti murheellisesti, "mutta pääseehän poika -sukulaisten hoivaan." - -"Se on hyvä ajatus, herra Sturm," sanoi Anton, iloissaan kun -kohtasi niin vähän vastustusta; "mutta minä olen aina kuullut, että -maanviljelijä voi vain silloin toivoa pääsevänsä itsenäiseen asemaan, -jollei hän ole vallan vailla omia varoja." - -"Se sopiikin", lausui jättiläinen, kohottaen salamyhkäisesti -etusormeaan, "hän ei joudukaan vallan tyhjille. Äidiltä jäi säästöjä, -ja on niitä vähin kertynyt isältäkin. Mutta itse hän ei tiedä siitä -mitään, sillä tahdoin että hänestä tulisi käytännöllinen ihminen. Ja -toivon, ettette tekään sano hänelle mitään." - -"Kun te kerran niin isällisesti huolehditte pojastanne", huudahti -Anton, "niin älkää enää pitäkö häntä epävarmuuden tilassa; minusta -on hänen puoleltaan kunnollisesti ajateltu, kun hän tuntee -tyytymättömyyttä nykyiseen oloonsa." - -"Hän saa kohtakin kuulla tästä", sanoi vanhus nousten pystyyn; "hän -värjöttelee tuolla puutarhassa. Teidän pitää olla läsnä, kun siitä -hänelle kerron." Sturm astui pihalle ja hoilasi mahtavalla äänellä -puutarhaan. Karl riensi heti sisään, tervehti Antonia ja silmäsi -odottavaisesti vuoroon tähän, vuoroon isäänsä. Vanhus oli jälleen -käynyt levollisesti istumaan ja kysyi häneltä tavalliseen sävyynsä: -"No, sinä pikku kääpiö, oletko ajatellut maanviljelijän uraa?" - -"Maanviljelijän?" huudahti Karl, "sitä en ole vielä lainkaan -ajatellut. Mutta silloinhan minun täytyisi lähteä sinun luotasi, isä." - -"Hänkin sitä ajattelee", sanoi isä, nyökäten Antonille. - -"Onko siis tahtosi, että minun täytyy jättää sinut?" kysyi Karl -säikähtäen. - -"On tosiaankin, Peukaloiseni", vahvisti isä. "Vastarinta ei hyödytä -yhtään, sillä asia on jo päätetty, edellyttäen tietysti ettei -enollasi ole mitään vastaan. Sinusta pitää tulla maanviljelijä, sinun -tulee oppia jotakin kunnollista ja sinun on erottava isästäsi." - -"Isä", lausui Karl huolestuneesti, "minusta ei ole oikein, että minun -täytyy jättää sinut yksiksesi." - -"Mutta siihen saat tyytyä, pikku kääpiö", huudahti vanhus. - -"Sitten tulet sinäkin mukaan maalle", sanoi poika. - -"Minäkö muka maalle? Hohhoo!" Sturm nauroi niin että koko huone -tärähteli. "Kääpiöni tahtoo pistää minut taskuunsa ja kantaa mukanaan -maalle." Hän nauroi niin kauan, että hänen täytyi pyyhkiä kyyneleet -silmistään. "Tulehan tänne, Karl poikaseni", sanoi hän viimein, -veti pojan lähelleen ja piteli hänen päätään kauan karhunkäpäliensä -välissä. "Sinä olet hyvä poika, ja erottavahan meidän kuitenkin on -toisistamme tässä elämässä, jollei nyt, niin parin vuoden päästä." - - * * * * * - -Sitten erosi Karl Schröterin liikkeestä. Turhaan hän yritteli -viimeisinä päivinä salata mielenliikutustaan hiljaa viheltämällä. Hän -silitti hellästi Pluto ystävää ja kissaa, jonka hän itse oli tuonut -taloon, hän suoritti pikku askareensa heltymättömällä innolla ja -pysytteli mikäli mahdollista isänsä läheisyydessä; tämäkin seurasi -päivän mittaan alituisesti katseellaan poikaansa ja jätti monesti -tynnörinsä saapastellakseen verkalleen hänen luokseen ja laskeakseen -vaieten kätensä hänen päälaelleen. - -"Eihän työ maanviljelysalalla vain ole raskasta?" kysyi isä Sturm -suuren vaa'an ääreen pysähtyen Antonilta, silmäten kysyvästi häntä -silmiin. - -"Ei se helppoakaan ole", Anton vastasi; "sillä alalla saa opiskella -ehkä vielä enemmän kuin meidän ammatissamme." - -"Opiskella!" huudahti vanhus; "mitä enemmän hänen täytyy opiskella, -sitä paremmin se on hänen mieleensä, se ei merkitse mitään. Sitä vain -tahdon tietää, onko se raskasta?" - -"Ei", sanoi herra Pix, joka paremmin tunsi jättiläisen ilmaisutavat. -"Raskasta ei siinä ole mikään; vaikeimmat nostella ovat vehnäsäkit, -jotka painavat sata kahdeksankymmentä naulaa, ja pavut, jotka ovat -kahdensadan naulan painoisia. Mutta niitähän hänen ei tarvitse -nostella, sen työn tekevät rengit." - -"Jos maanviljelyksessä ei ole sen hullummin laita", huudahti Sturm -ylenkatseellisesti ja suoristautui ylpeästi, "niin en välitä, mitä -hän siellä nostelee. Kaksisataa naulaa kantaa kääpiönikin selässään." - - -6. - -Anton oli nyt konttorinsa huolellisin kirjeenvaihtaja. Ystävänsä -ritarillisista harrastuksista hän ei paljoakaan välittänyt. Vain -harvoin sai Fink hänet taivutetuksi mukaan ratsastusretkelle tahi -ampumaradalle. Sitävastoin Anton käytti Pinkin kirjastoa uutterammin -kuin tämä itse. Hän oli työläästi perehtynyt englanninkielen -lausumisen salaisuuksiin ja käytti nyt halusta tilaisuutta -kehittääkseen uutta kielitaitoaan puhelemalla Finkin kanssa. -Mutta kun tämä valitettavasti osottautui hyvin säännöttömäksi -ja huolimattomaksi opettajaksi, otti hän erään sivistyneen -englantilaisen kielimestarikseen. - -Kerran hänen katsahtaessaan ylös konttoripöydästään ovi aukeni, ja -hän tunsi suurimmaksi kummakseen tulijan Veitel Itzigiksi, entiseksi -porvarikoulutoveriksi Ostraun ajoilta. Hän oli siihen asti vain -harvoin tavannut hänet. Tuon veitikan julkea käytös ynnä pelko, -että tämä toisten kuulen kävisi sinuttelemaan häntä, oli johtanut -hänen katseensa syrjään hänen nähdessään Veitelin terävän nenänpään -pilkistävän esiin tungoksesta. Vielä enemmän hän hämmästyi, kun -Veitel herra Spechtin kysymykseen: "Mitä teillä on asiaa?" vastasi -kohteliaasti haluavansa puhutella herra Wohlfartia. - -Anton nousi istuimeltaan ja lähti huoneen tyhjään tilaan, ja Itzig -puhutteli häntä seuraavin sanoin: "Kaiketi vielä tunnette minut, -vaikka olette usein kulkenut ohitseni minua tervehtimättä." - -"Mitä teille kuuluu, Itzig?" kysyi Anton kylmäkiskoisesti. - -"Huonoa vain", vastasi toinen kohauttaen hartioitaan; "meidän -liikkeessä ei pääse ansaitsemaan. -- Minun on jätettävä teille tämä -kirje Ehrenthalin pojalta ja tiedusteltava teiltä, mihin aikaan -voitte käydä Bernhardin puheilla." - -"Minulleko?" kysyi Anton ihmeissään ja vastaanotti Veiteliltä -nimikortin ja kirjeen. Jälkimmäinen oli Antonin kielimestarilta, joka -tiedusti Antonilta, tahtoiko tämä ottaa osaa erääseen oppikurssiin, -jossa herra Ehrenthal aikoi läpikäydä vanhempain englantilaisten -kirjailijain teoksia kirjallishistoriallisessa aikajärjestyksessä. - -"Missä herra Bernhard Ehrenthal asuu?" hän kysyi Itzigiltä. - -"Isänsä talossa", vastasi Veitel ja veti naamansa irveen. "Hän istuu -kaiket päivät huoneessaan." - -"Minä käyn itse hänen puheillaan", sanoi Anton. -- "Hyvästi, herra -Anton!" -- "Hyvästi, Itzig!" - -Anton ei tuntenut suurtakaan halua noudattaa opettajansa kehoitusta. -Ehrenthalin nimellä ei konttorissa ollut hyvä kaiku, eikä Itzigin -odottamaton ilmestyminen sinne tehnyt hänen asiaansa suotuisemmaksi. -Mutta se ivallinen sävy, jolla Veitel oli puhunut isäntänsä pojasta, -ynnä jotkut Antonin Bernhardista kuulemat tiedot saivat hänen -kuitenkin miettimään asiaa. Niinpä hän eräitä päiviä myöhemmin -konttorista päästyään ohjasi askeleensa Ehrenthalin asumukselle, -päättäen määrätä käyttäytymisensä pojan häneen tekemän vaikutuksen -perusteella. - -Hän astui valkeaksi lakeeratulle valtaovelle ja nykäsi paksusta -posliinikahvasta, jonka jälkeen pörhöinen keittäjätär johti hänet -ilman edelläkäypää ilmoittamista suoraan nuoren Ehrenthalin kamariin. -Se oli pitkä ja kapea huone, jossa oli vanhat huonekalut ja -koruttomia kirjahyllyjä, niillä suuri joukko isoja ja pieniä kirjoja -sikinsokin. Bernhard istui kirjoituspöytänsä ääressä syventyneenä -työhönsä ja katsahti ylös vasta sitten, kun Anton oli jo astunut -sisään. Sukkelaan hän silloin napitti kotitakkinsa rinnuksen ja -kävi vierasta vastaan sillä epäröivällä ilmeellä, joka on ominaista -likinäköisille henkilöille. Uteliaana Anton silmäsi juutalaisen -liikemiehen poikaan. Tällä oli hienopiirteiset kasvot ja hento -vartalo, kastanjanruskea kähärätukka ja ystävälliset harmaat silmät. -Bernhard pakotti vieraansa istumaan pienelle sohvalle. Anton mainitsi -käyntinsä aiheen, ja Bernhard vastasi arastelevasti sovittavansa -kaiken hänen toivomuksensa mukaan. Ja kun Anton tiedusti häneltä -osanottomaksua, hämmästytti Ehrenthalin poika häntä sanomalla sangen -hämillään: "En tiedä sitä tänä hetkenä itsekään, mutta jos vaaditte -saada maksaa opettajalle, niin hankin asiasta tarvittavia tietoja." -Silloin Anton ei malttanut pidättyä kysymästä: "Ettekö ole isänne -liikkeessä?" - -"Ah, en", vastasi Bernhard pahoittelevasti, "minä olen opiskellut, -ja kun meidän-uskoisten nuorten miesten on vaikea saada valtion -toimia ja minä voin asua omaisteni luona, niin askartelen noiden -kirjojen parissa." Tällöin hän katsahti lemmekkäästi kirjahyllyihin, -nousi pystyyn ja kävi niiden luo, aivan kuin tahtoen esitellä ne -vieraalleen. Anton silmäsi muutamien selistä kultakirjaimilla -painettuja nimiä ja sanoi kumartaen: "Ne ovat minulle liiaksi -oppinutta tavaraa." Ne olivat itämaisia teoksia. - -Bernhard vastasi hymyillen: "Hepreankielen kautta olen johtunut -muihinkin aasialaisiin kieliin. Noiden kielien elämässä ja niiden -vanhoissa runoelmissa on paljon outoa kauneutta. Minulla on myöskin -käsikirjoituksia, jos teitä huvittaa silmätä niitä." - -Hän veti erään laatikon auki ja otti siitä tukun merkillisen näköisiä -käsikirjoituksia. Loistavin silmin hän avasi päällimmäisen, joka oli -sidottu kultakirjaiseen vihreään silkkikankaaseen; hän antoi Antonin -tarkastella sitä ja oli mielissään, kun tämä selitti, ettei hän edes -tiennyt mitä kieltä siihen oli kirjoitettu. - -"Se on arapiankieltä, mutta totta kylläkin on juuri tätä -käsikirjoitusta vaikea lukea. -- Ja tässä on mielirunoilijani, -persialainen Firdusi, vaikka häneltä minulla on vain pieni katkelma -käsikirjoituksena." - -Anton sanoi: "Tottakin tarvitaan suurta oppineisuutta ymmärtääkseen -tuon kaiken." - -"Ainoastaan vähäsen kärsivällisyyttä", vastasi toinen kainostellen; -"kun sydän rakastaa kauneutta, niin keksii sitä pian kaikkialta, -yksinpä senkin oudon puvun alta, jota itämaan laulajat käyttävät. -Minä valmistelen paraikaa käännöstä persialaisista runoista; jos -teillä myöhemmin on joutilasta aikaa eikä sellaisten kuunteleminen -teitä ikävystytä, niin pyydän lupaa lukeakseni teille niistä -lyhyen näytteen." Anton oli kyllin kohtelias pyytääkseen heti -kuulla, ja nuori Ehrenthal otti pöydältä paperiarkin ja luki -nopeasti ja hiukan taidottomasti pienen lemmenrunoelman. Se oli -yksi noita runoelmia, joissa viisas viininjuoja vertaa lemmittyään -kaikenlaisiin somiin asioihin, eläimiin, kasveihin, aurinkoon ja -muihin taivaankappaleisiin, ja antaa samalla jollekin kiivastelevalle -papille nenäpaukun. Antoniin tehosi runon taidokas muoto ja terävät -sutkaukset suuresti, mutta hänestä tuntui kuitenkin hullunkuriselta, -kun lukija huudahti: "Eikö totta, tämä on kaunista? Tarkoitan runon -ajatusta; sillä kielen kauneutta en kykene kunnollisesti pukemaan -saksalaiseen asuun." Ja hän näytti niin innostuneelta kuin ainakin -mies, jonka tapana on tyhjentää joka päivä viisi kuusi pulloa -Shiras-viiniä ja joka ilta suudella Zuleikaansa. - -"Mutta täytyykö todella juoda kyetäkseen oikein rakastamaan?" kysyi -Anton. "Meillähän se käy päinsä ilman viiniäkin." - -"Meillä elämä onkin hyvin arkimaista", vastasi Bernhard totisesti ja -laski paperiarkin pöydälle. - -"Minä en ole samaa mieltä", vastasi Anton innokkaasti. "Tosin tunnen -vasta vähäsen elämää, mutta näenhän kuitenkin, että meilläkin -on päivänpaistetta ja ruusuja, elämäniloa, suuria intohimoja ja -merkillisiä ihmiskohtaloja, joista runoilijat laulavat." - -"Meidän aikamme", vastasi Bernhard viisaasti, "on liian kylmä ja -yksitoikkoinen." - -"Olenhan samaa kyllä joskus lukenut kirjoistakin, mutta en voi -ymmärtää, mistä syystä sellaista valitetaan, enkä muuten uskokaan -siihen. Tarkoitan, että ken ei ole tyytyväinen meidän elämäämme, -voi olla vielä tyytymättömämpi Teheranin tai Kalkuttan elämään, jos -joutuu niissä paikoissa asumaan pitemmälti. Tottahan siellä täytyy -olla paljon yksitoikkoisempaa ja ikävämpää kuin meillä kotona. Olen -sen lukenut matkakertomuksistakin. Matkustajaa viehättää kaikki uusi -näkemänsä, mutta kun uusi on käynyt jokapäiväiseksi, näyttää se -varmasti toisenlaiselta." - -"Kuinka köyhä meidän sivistynyt hyörinämme on suurista -vaikutelmista", Bernhard vastasi, "se on teidän itsennekin täytynyt -tulla tuntemaan omassa liikkeessänne; kaikkihan on niin proosallista, -mitä siellä saatte tehdä." - -"Sitä en myönnä", vastasi Anton innostuen; "en tiedä mitäkään, joka -olisi niin mielenkiintoista kuin liiketoiminta. Mehän elämme keskellä -lukemattomien lankojen kirjavaa kudosta, jotka kutoutuvat ihmisestä -toiseen, yli maiden ja merien, maanosasta toiseen. Ne kiinnittyvät -jokaiseen ihmiseen ja yhdistävät hänet koko maailmaan. Kaikki, mitä -me kannamme yllämme ja näemme ympärillämme, tuo silmäimme eteen -outojen maiden merkillisimmät tuotteet ja kaikenlaisia inhimillisen -työteliäisyyden muotoja; sen kautta käy kaikki viehättäväksi. Ja kun -tunnen, että itsekin saan olla siinä mukana ja vähäisellä kyvylläni -auttaa jokaista ihmistä pysymään jatkuvassa yhteydessä toisten -ihmisten kanssa, niin tottahan voin olla huvitettu työstäni. Kun -punnitsen vaa'alla kahvisäkkiä, niin tiedän sitovani näkymättömän -langan Brasiliassa asuvan siirtolaisen tyttären, joka on pavut -poiminut, ja nuoren maalaispojan välille kotimaassa, joka nauttii -kahvia aamujuomakseen, ja kun otan käteeni kaneelinkuoren, näen -toisella puolen kantapäillään kykkivän malaijin, joka niitä korjaa ja -pakkaa, ja toisella puolen etukaupunkimme vanhan muorin, joka survoo -sitä riisiryynipuuroonsa." - -"Teillä on vilkas mielikuvitus ja olette onnellinen, kun tunnette -työnne olevan hyödyllistä. Mutta mikä on runouden korkein aiheala -- -elämä, joka on rikas mahtavista tunteista ja teoista -- sitä meillä -kuitenkin harvoin tavataan. Silloin täytyy meidän englantilaisen -runoilijan tavoin lähteä sivistysmaista merirosvojen pariin." -[Tarkoitetaan arvatenkin _Robert Louis Stevensonia_, joka loppuikänsä -vietti Samoa-saarilla ja kirjoitteli siellä väriloistoisia romaaneja -ja kertomuksia.] - -"Eipäs", jatkoi Anton itsepäisesti, "kauppias kokee meillä yhtä -paljon suuria tunteita ja tekoja kuin mikä kurja intialainen tai -arapialainen ratsumies hyvänsä. -- Mitä laajemmaksi hänen liikkeensä -on kasvanut, sitä enemmän karttuu ihmisiä, joiden onnellisuutta tai -onnettomuutta hänenkin täytyy tuntea, ja sitä useammin hän itse -joutuu tilaisuuteen iloita tai tuntea tuskaa. -- Äskettäinhän on -täälläkin muuan suuri liike joutunut vararikkoon." - -"Olen siitä kuullut", sanoi Bernhard, "se oli hyvin surullinen -tapaus." - -"Jos olisitte tuntenut, mikä ukkos-ankeus tuossa liikkeessä vallitsi -ennen sen kukistumista, isännän hirvittävää epätoivoa, hänen -perheensä surua ja vaimonsa ylevää uhrautuvaisuutta, hän kun pani -yksityisomaisuutensa likoon viimeistä taaleria myöten pelastaakseen -miehensä kunnian, niin ette sanoisi meidän liike-elämämme olevan -köyhää intohimoista ja kuohuttavista tunteista." - -"Te olette koko sielustanne liikemies", sanoi Bernhard -ystävällisesti, "minä saattaisin teitä kadehtia siitä puhtaasta -ilosta, jota työnne teille tuottaa." - -"Siinä on perää", myönsi Anton. "Joutuu liikemieskin tekemään koko -joukon surullisia kokemuksia. Pieniä harmeja ei häneltä koskaan -puutu, ja paljon kehnoakin hän sattuu usein näkemään, mutta -koko liiketoimi perustuu niin suuressa määrässä uskoon toisten -rehellisyyteen ja ihmisten hyviin ominaisuuksiin, että toimeeni -ryhtyessäni siitä aivan hämmästyin. Ken harjoittaa liikettään -rehellisesti, hän ei voi ajatella pahaa meidän elämästämme; aina on -hänellä tilaisuutta keksiä siitä kauniita ja suurenmoisia puolia." -Bernhard oli kuunnellut alasluoduin katsein, nyt hän kävi katselemaan -ulos akkunasta, ja Anton voi huomata hänen näyttävän hämilliseltä -ja huolestuneelta. Vihdoin Bernhard kääntyi vieraaseensa päin ja -katkaisten keskustelun hän sanoi anovasti: "Jos teille sopii, herra -Wohlfart, niin tahtoisin heti lähteä kanssanne kielenopettajan luo. -Sinne on matkaa aika runsaasti, ja ulkona voimme paremmin puhella -keskenämme." - -Kuten vanhat tuttavat ainakin lähtivät molemmat nuorukaiset -synkästä talosta lämpimään iltailmaan. Ja kun he myöhemmin erosivat -toisistaan, sanoi Bernhard hartaasti: "Jollei seurustelu minun -kanssani ole teille ikävystyttävä, herra Wohlfart, niin käykää -monesti vastakin tervehtimässä minua joutohetkinänne." Sen Anton -lupasikin. Molemmat olivat mieltyneet toisiinsa. Anton ihmetteli -yhäti mielessään, kuinka Ehrenthalin pojassa oli niin vähän -liikemiehen vikaa, ja Bernhard oli onnellinen tavatessaan ihmisen, -jolle hän voi puhella niin paljosta, jota hän muuten sai vaieten -säilyttää omissa ajatuksissaan. - - * * * * * - -Bernhard saapui illalla hyvillä mielin perheen luo saliin ja asettui -seisomaan sisarensa taakse, joka harjoitteli kallishintaisella -flyygelillä jotain uutta muotikappaletta, osottaen omaavansa suuren -sorminäppäryyden. Veli suuteli häntä hiljaa korvalle, mutta tyttö -käännähti joutuin ympäri jakkarallaan ja huudahti: "Anna minun olla -rauhassa, Bernhard, minun täytyy harjoitella uutta kappaletta, sillä -sunnuntaina on suuri illanvietto, jossa minua vaaditaan soittamaan." - -"Tiedän kyllä, että sinua tullaan vaatimaan", sanoi äiti, -kun Bernhard vaieten istahti sohvaan ja otti pöydältä kirjan -selaillakseen. "Ei mene yhtään seuratilaisuutta, jossa Rosalieta ei -haluttaisi esiytymään. Tulisitpa sinäkin kerran mukaan, Bernhard, -olethan sinä niin älykäs mies ja paljon oppineempi kuin koko -seurapiirimme. Äskettäin puheli yliopiston professori Starke sinusta -suurella arvonannolla ja sanoi, että sinusta tulisi oikein tieteen -ylpeyden esine. Äidin sydäntä ilahduttaa, kun hän saa olla ylpeä -lapsistaan. Miksi sinä et tule koskaan seuraamme, siinähän on niin -valittua väkeä kuin kaupungistamme voi saada kokoon." - -"Tiedäthän, äiti, etten mielelläni tule vierasten ihmisten seuraan", -sanoi poika. - -"Ja minä tahdon, että poikani Bernhard aina saa pitää oman päänsä", -huusi isä sivuhuoneesta, jonne hän oli kuullut Bernhardin viime -sanat, kun Rosalie silloin sattui levähtämään vaikeasta kohdasta -päästyään. Herra Ehrenthal saapui virttynyt yötakki yllään perheensä -pariin. "Meidän Bernhatdimme ei ole samanlainen kuin muut ihmiset, -hänen kulkemansa tie on aina oikea tie. Sinähän näytät niin -kalpealta", sanoi hän pojalleen ja silitti hyväillen tämän ruskeita -kähäriä. "Sinä opiskelet liian paljon, rakas poikani. Ajattelehan -terveyttäsikin; tohtori on sanonut, että tarvitset paljon liikuntoa, -ja hän on neuvonut sinua ottamaan hevosen ja lähtemään ratsastamaan. -Miksi et huoli hevosesta? Minä voin kustantaa pojalleni kalleimman -hevosen, mikä kaupungissa on saatavana; tee, mitä lääkäri sanoo, -Bernhard, minä ostan sinulle hevosen." - -"Kiitän sinua, rakas isä", Bernhard vastasi, "siitä ei minulle -olisi paljon iloa, ja pelkään, ettei paljonkaan apua." Hän puristi -kiitollisesti isänsä kättä, isän katsellessa huolestuneesti hänen -kuihtuneita kasvojaan. - -"Annatteko te Bernhardin aina syödä sellaista, mikä on -hänen mieleensä? Anna noutaa hänelle kirsikoita, Sidonie, -hedelmäkauppiaalle on tullut tuoreita kirsikoita, ja ne maksavat -kaksi groshenia kappale; tahi jos haluat jotain muuta, niin sano -vain. Sinun pitää saada sellaista, mikä sinua miellyttää; sinä olet -minun hyvä poikani Bernhard, ja minulle on sinusta paljon iloa." - -"Eihän hän koskaan huoli mistään", virkkoi äiti, "kirjat ovat hänen -ainoa ilonsa; eikä hän monestikaan koko päivän mittaan kysele -Rosalieta ja minua." - -"Äiti rakas", sanoi Bernhard rukoilevasti. - -"Hän lukee liian paljon kirjojaan eikä sentakia välitä yhtään -ihmisistä", jatkoi ymmärtäväinen äiti; "siksipä hän käykin kalpeaksi -ja surkastuneeksi kuin kuusikymmenvuotias ukkovanhus. Miksikä hän ei -tahdo lähteä sunnuntaiseen iltamaankaan?" - -"Voinhan lähteä, jos sinä sitä haluat", sanoi Bernhard surullisesti, -ja jatkoi hetkisen kuluttua: "Tunteeko joku teistä erästä nuorta -miestä, herra Wohlfartia, joka palvelee Schröterin liikkeessä?" - -"En vain minä", sanoi isä pudistellen päättävästi päätään. - -"Ehkäpä sinä, Rosalie? Hän on herttainen ja hyvännäköinen mies. Hän -tuntuu minusta olevan hyvä tanssijakin ja seuranpitäjä. Etkö ole -tavannut häntä missään? Luulen että hänen olisi pitänyt pistää sinun -silmääsi." - -"Onko hän vaaleaverinen?" kysyi sisar, korjaten pienen käsipeilin -avulla tukkalaitettaan. - -"Hänellä on tumma tukka ja siniset silmät." - -"Jos hän on konttori-ihminen, niin tuskinpa olen tullut hänet -tuntemaan", vastasi Rosalie, viskaten niskaansa. - -"Meidän Rosaliemme tanssii enimmäkseen upseerien ja taiteilijain -kanssa", kiiruhti äiti selittämään. - -"Hän on rakastettava ja kelpo mies", jatkoi Bernhard uuden ystävänsä -ylistämistä; "minä rupean hänen kanssaan harjoittamaan kieliopintoja -ja olen hyvin iloinen, kun olen häneen tutustunut." - -"Hänet kutsuttakoon meille", määräsi herra Ehrenthal juhlallisesti, -nousten sohvasta pystyyn; "jos hän miellyttää meidän Bernhardiamme, -niin on hän tervetullut talooni. Anna laittaa hyvä paisti -sunnuntaiksi, Sidonie, ja lähetä herra Wohlfartille kutsu -päivälliselle, ei kello yhdeksi vaan kahdeksi! Hänet kutsuttakoon -tästälähin kaikkiin seuranviettoihimme; jos hän on Bernhardin ystävä, -niin tulkoon hänestä talommekin ystävä." - -"Hänhän ei ole vielä käynyt tervehtimässä talonväkeä", huomautti -äiti; "täytyyhän meidän odottaa, kunnes hän on käynyt esittäytymässä." - -"Mitä esittelemistä siinä tarvitaan?" ärähti perheenisä. "Kun hän -kerran on Bernhardimme tuttava, niin mitä hänen tarvitsee erityisesti -meille esittäytyä." - -"Lähden vielä viikon varrella käymään hänen luonaan, ja jos sallit, -äiti, niin kutsun hänet sunnuntaiksi meille päivällisille." - -Äiti antoi suostumuksensa, ja Rosalie istahti veljensä viereen ja -kävi entistä suuremmalla mielenkiinnolla kyselemään uuden tuttavan -persoonallisia ominaisuuksia. - -Bernhard kuvasi lämpimästi Antonin häneen tekemää miellyttävää -vaikutusta, niin että äiti jo ajatteli ottaa sunnuntaiksi esiin -suuren hopeamaljakon. Rosalie punnitsi mielessään, missä puvussa ja -mitä sivistyksensä puolta esittäen hän sunnuntaina paraiten tehoaisi -vieraaseen, ja isä Ehrenthal vakuutti vakuuttamistaan haluavansa -nähdä herra Wohlfartin luonaan mihin aikaan päivästä hyvänsä ja aina -hyvän paistin sattuessa. - -Mutta mistä sitten johtui, ettei Bernhard ilmoittanut omaisilleen sen -keskustelun sisällöstä, joka oli saanut hänet niin mieltymään uuteen -tuttavaan? Mistä johtui, että hän kohta kävi aivan vaitonaiseksi -ja palasi työhuoneeseensa? Että hän siellä nojasi päänsä vanhaa -käsikirjoitusta vastaan ja tuijotti niin kauan sen riimuihin, kunnes -suuria kyyneleitä rupesi valumaan hänen silmistään turmellen hänen -huomaamattaan nuo tushilla piirretyt kirjaimet, jotka olivat hänelle -niin rakkaat? Mistä johtui, että tuo nuori mies, josta äitinsä -niin ylpeili ja jota isänsä niin suuresti kunnioitti, istui yksin -huoneessaan ja vuodatti kaikkein katkerimpia kyyneleitä, mitä hyvä -ihminen voi vuodattaa? Ja mistä johtui, että hän viimein iltasilla -punoittavin silmin kokosi malttinsa ja hautasi päänsä innokkaasti -kirjoihinsa, kauniin sisaren vastakkaisessa päässä yhä vielä -juoksuttaessa pyöreitä sormiaan näppäimillä ja harjoitellessa vaikeaa -kappaletta, joka hänen oli määrä esittää seuraavassa iltamassa? - - * * * * * - -Tuosta päivästä alkaen Antonin ja Bernhardin välille kehittyi suhde, -johon kumpikin pani paljon arvoa. Keskustellessaan vieraiden kansain -luomasta kauniista runoudesta he samalla nauttivat myöskin siitä -luonteenhyvyydestä, jonka kumpikin keksi toisissaan. Bernhardin -kielitaito oli suurempi ja hänen tajuntansa oudon runouden suloudesta -ylen herkästi kehittynyt, Antonin sielussa taasen kaikki oli -varmasti järjestettyä. Bernhardin taistellessa Byronin hyväksi Anton -puolusti Walter Scottin rauhallista selvyyttä, ja molemmat olivat -onnelliset tuntiessaan samanlaista innostusta maailman suurimpaa -näytelmäkirjailijaa kohtaan. Anton kertoi Bernhardin tavattomasta -lahjakkaisuudesta välinpitämättömälle Finkille. Häntä ilahdutti -tutustuttaa molemmat ystävänsä toisiinsa, ja kerran kun hän oli -kutsunut Bernhardin luokseen, pyysi hän Finkiäkin saapumaan hänen -huoneeseensa. - -"Jos siitä on sinulle rattoa, Tony", sanoi Fink olkapäitään -kohauttaen, "niin saatanpa tulla. Mutta sen sanon sinulle jo -ennakolta, että kaikista elukoista ovat kirjayököt minulle -sietämättömimmät. Ei kukaan käy sen itserakkaammin arvostelemaan -kaikkea mahdollista taivaan alla, eikä kukaan ole sen tökerömpi -käydessään itse toimeen. Ja päälle päätteeksi sitten vielä kelpo -Ehrenthalin poika! Älä pane pahaksesi, jos karkaan kesken." - -Bernhard istui Antonin sohvalla ja odotteli arkamielin sen kuuluisan -miehen tuloa, josta moni sankaritaru oli tunkeutunut hänen hiljaiseen -työkammioonsakin. Kun Fink sitten saapui, nyykäyttäen hiukan päätään -vastaukseksi Bernhardin syvään kumarrukseen, veti itselleen tuolin -sohvapöydän ääreen ja kävi kaikenlaisilla lisillä vahventamaan -Antonin heikon teen voimaa, -- jollaista Bernhard oli pyytänyt -itselleen -- tunsi Anton kohtakin surukseen, että hänen molemmat -vieraansa hyvin huonosti sopeutuivat yhteen. Suurempia vastakohtia -ei olisi saattanut ajatellakaan. Bernhardin laiha, läpikuultava käsi -ja Finkin lihasten voimakas lihanväri, toisen kumarainen ryhti ja -toisen joustava voima, toisen kuihtuneet kasvot ja uneksivat silmät -ja toisen ylpeät piirteet ja kotkankatse ne eivät ikimaailmassa -käyneet yhteen. Bernhard kuunteli kunnioittavasti jokeyn tarinoita, -ja kun Anton pyrki innokkaasti johtamaan keskustelua alalle, jolla -Bernhardkin voisi ottaa siihen osaa, pääsikin se hyvään alkuun. - -"Fink on nähnyt intiaanejakin", sanoi Anton Bernhardille. - -"Oletteko kuullut heidän laulujaan?" kysyi nuori tiedemies. - -"Olenpa moniaan kerran. Minua viisaammat ihmiset ehkä olisivat -keksineet tuossa laulussa jotakin mieltäylentävää, mutta minusta se -oli surkeaa karjumista. Rämpyttäkäähän koetteeksi vanhaa romupeltiä -ja honottakaa sitten nenän kautta kaikenlaisia lirutuksia: 'Tum, -tum, te -- tikke, tikke te, -- oh, oh, tum, tum, te', niin saatte -käsityksen yhdestä heidän laulustaan, joka tulkittuna merkitsee -jotain sentapaista kuin: 'Hyvä henki, anna puhveleita, puhveleita, -puhveleita. Paksuja puhveleita anna meille, hyvä henki'." -- Hänen -kuulijansa nauroivat. -- "Ja miksi tarvitsisi noiden otuksien -tehdäkään itselleen taitehikkaita lauluja? Aikansa ne kuluttavat joko -metsästyksellä tahi päänahkain etsimisellä, tahi syövät ja nukkuvat -tai pitävät pitkiä parlamenttipakinoita, joihin heillä tosin onkin -taipumusta." - -"Mutta entä naiset?" kysyi Bernhard hymyillen. - -"Mitä runollisuutta niissä saattoi olla, sitä en käsitä, minusta ne -aina löyhkäsivät liiaksi eltautuneelta rasvalta. No, jollei parempaa -ole saatavissa, niin tottuuhan sellaiseenkin. Miesten kanssa on -sentään parempi seurustella. Tuollainen alaston veitikka puolivillin -ratsunsa selässä ei ole hullumman näköinen." - -"Mutta tottahan heidät ensi kerran nähdessään saa mahtavan -vaikutelman -- onhan heillä uljas vaatetus ja ylpeä ryhti", huomautti -Bernhard. - -"Enpä voi sitäkään sanoa", Fink vastasi. "Vuosia sitten lähdin setäni -kanssa matkalle erään turkisliikkeen asioimistoon, jossa hän oli -osakkaana. Kun astuimme höyrylaivasta rantaan, kohtasimme laiturilla -joukon noita punaisia herroja, jotka olivat pahasti päissään. Jokin -pitkä lurjus hoipperehti, setäni eteen ja piti hänelle puheen, jonka -tulkki kertoi sisältävän vakuutuksen, että he olivat joka sorkka -suuria sotureita, ja joka lauseen perästä kiljahteli koko joukko -'hau, hau', mikä heidän kielessään merkitsee 'niin, niin'. Ne olivat -Mustajalkoja." - -"Siouxeja ne olivat", huomautti Bernhard kainosti. - -Fink laski teelusikan kädestään ja tuijotti silmät suurina -oikaisijaan. "Minäpä arvelen, hyvä herra, että ne olivat -Mustajalkoja." - -"Siouxeja ne arvatenkin olivat", toisti Bernhard. "Mustajalkain -murteessa 'niin' kuuluu toisin." - -"Hitoilla", huudahti Fink, "jos kerta olette niin hyvä tuttava noiden -punaisten paholaisten kanssa, niin miksi annatte minun purkaa teille -jahtijuttujani?" - -"Olen vain vähän perehtynyt heidän kieleensä", Bernhard vastasi; -"aivan sattumoilta tulin äskettäin selailleeksi eri murteiden -sanaluetteloja." - -"Entä miksi olette nähnyt tuollaista turhaa vaivaa? Nehän katoavat -siellä nopeata joutua maan päältä; ennenkuin olette oppinut jonkin -murteen, on sitä puhunut heimo jo kuollut sukupuuttoon." - -Mutta nyt kävi Bernhard kaunopuheiseksi. Hän sanoi, että kielitaito -oli tieteelle paras apu ymmärtämään korkeinta, mitä ihminen yleensä -pystyi käsittämään, kansojen sielua. - -Nuoret liikemiehet kuuntelivat tarkkaavasti. Bernhardin poistuttua -Fink huudahti yhä vielä ihmeissään: "Hänhän kohtelee vanhaa -Jumalaamme kuin parhainta veljeään, eikä hän alussa kuitenkaan -osannut erottaa oikeata vasemmasta." - - * * * * * - -Mainitun illan seurauksia oli, että Bernhard muutamaa päivää -myöhemmin istui Finkin pehmeäpatjaisessa nojatuolissa ja rohkeni -ulottaa päivälliskutsunsa Finkiinkin. "Ei siellä tule mitään seuraa", -hän lisäsi, "tahtoisin vain kerta nähdä teidät molemmat huoneessani." - -Fink suostui tulemaan. - -Sen johdosta Ehrenthalin perheessä alkoi kiireinen hyörinä. Bernhard -pölytti itse kirjansa ja korjasi nurinnarin seisovat oikeaan -asentoon; tapahtuipa sekin kuulumaton kumma, että hän kerran huolehti -taloustoimistakin. "Täytyy tarjota teetä, illallinen, viiniä ja -sikareja." - -"Sinun ei tarvitse huolehtia niistäkään", rauhoitti häntä äiti. "Kun -herra von Fink saapuu vieraakseni, saa hän nähdä, että meidän talossa -osataan elää niinkuin pitääkin." - -"Sikarin minä käyn ostamassa", huusi isä, "sellaisia hienoja, joita -nuoret herrat polttavat, ja minä hankin viininkin, Anna noutaa -fasaaneja, Sidonie." - -"Otamme kai tilapäisen tarjoilijan", arveli äiti. - -"Ei millään muotoa", vastusti Bernhard hätäillen. "Herrathan -tulevat minun luokseni hyvinä ystävinä, ja sellaisina heidät on -vastaanotettavakin, minun omassa huoneessani ja ilman vieraita -palvelijoita." - -Ja mitä lähemmäksi kutsuaika joutui, sitä suuremmaksi kasvoi -Bernhardin touhu; jopa hän kerta pikastuikin, kun kaikki ei käynyt -hänen mielensä mukaan. "Missä teekannu on? Vielä ei mitään teekannua -ole huoneessani", hän huusi äidilleen. - -"Minä laitan teen valmiiksi ja lähetän huoneeseesi, niinkuin -herrainkutsuissa on tapana", sanoi äiti, joka uudessa -silkkihameessaan kahisi ympäri taloa. - -"Eipäs", vastasi Bernhard itsepäisesti, "minä tahdon itse valmistaa -teen, niin tekee Wohlfart ja myöskin herra von Fink." - -"Bernhard tahtoo itse valmistaa teen!" huudahti äiti Rosalielle. -"Onko kummempaa kuultu, hän tahtoo itse valmistaa teen!" huusi -Ehrenthal makuuhuoneestaan, missä hän juuri takoi saappaita -jalkaansa. "Hän tahtoo valmistaa teen!" päivitteli keittäjätär omalla -puolellaan ja löi kätensä yhteen. - -Ja jälleen ryntäsi Bernhard saliin hiottu pullo kädessään. "Mitä -tässä on?" hän huusi kiivaasti. - -"Arrakkia", sanoi äiti. - -"Rommia täytyy hankkia, Fink ei juo arrakkia teensä keralla." - -"Minä käyn itse hakemaan rommia", huudahti Ehrenthal, sieppasi -hattunsa ja juoksi pullo kädessä naapuri Goldsteinin viinikauppaan. - -Matkalla pitopaikkaan Anton sanoi Finkille: "Kiltisti teit, Fritz, -kun lähdit mukaan, Bernhard tulee siitä hyvin iloiseksi." - -"Ihmisen täytyy uhrautua", Fink vastasi. "Olen varulta jo haukannut -illallispalaa, sillä inhoan hanhenrasvaa. Mutta kaupungin kauniimman -tytön takia kannattaa kieltäytyäkin jostain. Näin hänet taasen -äskettäin eräässä konsertissa. Komea vartalo! Ja sellaiset silmät! -Hänen isällään, tuolla vanhalla koronkiskurilla, ei ole koskaan ollut -hallussaan jalokiveä, joka säkenöisi niinkuin ne." - -"Mehän olemme kutsutut Bernhardin luo", virkkoi Anton hienostaan -nuhdellen. - -"Joka tapauksessa saamme nähdä sisarenkin. Jollei, niin pakotamme -veljen tuomaan hänet näkyviin." - -"Toivon, että hän pysyy näkymättömänä", huokasi Anton. - -Ulko-ovi avautui, eteinen oli valaistu kahdella upealla lampulla, -Bernhardin huone oli juhla-asussa. Pöydällä seisoi suuri -kukkamaljakko, vieressä posliinia ja kullattuja teelusikoita -silkkiliinalla, edelleen iso nippu jättisikareja, oikeita -pölkkyjä, jotka eivät kannattelematta pysyneet suussa. Lattialle -oli levitetty uusi matto ja kaikki oli niinkuin piti ollakin. Ja -kuinka rakastettava isäntä Bernhard olikaan! Hän pyysi liikuttavan -avuttomasti Finkiltä neuvoa, kuinka paljon teetä hän laskisi tämän -lasiin, ja käänteli hanaa niin merkillisesti, että siitä ei hyvään -aikaan valunut tippaakaan ja sitten ei jälleen vuolaudesta tahtonut -tulla loppuakaan. Punastuen hän laski leikkiä taitamattomuudestaan, -ja hänen silmänsä loistivat ilosta, kun Fink selitti teen olevan -mainiota. Innokkaasti hän tarjoskeli sikareja ja kuunteli hartaasti -Finkin opettavaa puhetta, mihin muotoon ja kokoon näiden inhimillisen -älykkäisyyden tuotteiden tuli olla valmistetut. Vallan autuaaksi -hän kävi, kun Anton pyysi häntä näyttämään kirja-aarteitaan hänen -ystävälleenkin ja kuullessaan Finkin laskevan kompia outojen -kirjainten merkillisestä ulkomuodosta. Hyvinä tovereina istuivat -kaikki kolme yhdessä ja tarinoivat rattoisasti parhaassa sovussa. -Fink oli ihmisrakkaimmalla tuulellaan, ja Anton lähetti taivaalle -hiljaisia rukouksia, että kaunis sisar pysyisi tänä iltana kaukana -heidän oveltaan. - -Mutta täsmälleen kello yhdeksältä avautui sivuhuoneen ovi, ja rouva -Sidonie purjehti majesteetillisesti kynnyksen yli; "Bathseba astuu -kuningas Davidin eteen" kuiskasi Fink Antonille, joka suuttuneena -polki häntä jalalle. Bernhard esitti hämillään talonemännän, joka -pyysi vieraita käymään saliin; siellä esiteltiin myöskin herra -Ehrenthal ja Rosalie. Fink astui kauniin tytön luo, puhutteli häntä -"armolliseksi neidiksi" ja kertoi uudistavansa vanhan tuttavuuden, -koskapa oli nähnyt hänet jo konsertissa. Hän istui pöytään äidin ja -tyttären väliin ja lasketteli heille mitä välinpitämättömimmällä -sävyllä niin paljon kohteliaisuuksia, että molemmat aivan -hurmaantuivat. Hän kehui äidille etäistä pääkaupunkia johon -verraten tämä kaupunki oli mitätön tiilikasa; Rosalien kanssa hän -jutteli vilkkaasti musiikista, josta hän ei paljoakaan ymmärtänyt, -lupasi hankkia hänelle seuraavien kilpa-ajojen ajaksi hyvän paikan -katsojaparvekkeella ja kertoili pikku kaskuja kaikkein parhaista -seurapiireistä, joiden heikkouksia hän leikillisesti ruoski. Sen -kautta hän ilahdutti naisia, jotka kateellisesti katselivat noita -piirejä, jotka sulkivat niin tarkoin keskuudestaan sivistyneet -henkilöt; ilahduttipa hän Bernhardiakin, jolle nuo kaskut tulivat -kuin kaikuna jostain vieraasta maailmasta. Tuli puheeksi muuan -ruhtinatar, jota pidettiin kuuluisana kaunottarena; Fink oli -jolloinkin tullut hänelle esitellyksi ja muisteli nyt talon neidin -olevan muuten aivan hänen näköisensä, paitsi että ruhtinatar oli -kasvultaan pienempi eikä niin jalovartaloinen; ja hän ihaili -julkeasti rouva Sidonien rinnalla välkkyvää mosaiikkisolkea, -jota hän vertasi jossakin museossa säilytettyyn kallisarvoiseen -koristeeseen. Isä Ehrenthalia hän vain ei ollut näkevinäänkään. Ensi -tervehtelyn jälkeen yritti liikemies turhaan solmita keskustelua -hänen kanssaan. Mutta Fink vastaili hänen päänsä yli, aivan kuin -istuisi talon isännän tuolilla tyhjää ilmaa. Ja kuitenkaan hän ei -ollut epäkohtelias; jokaiselle oli selvää, että niin piti käydäkin. -Ehrenthal alistui nöyrästi hänelle tuomittuun vaatimattomaan osaan ja -korvasi tappionsa siten, että ahmi yksinään kokonaisen fasaanin. - -Huomatessaan, että naisia oli vähän vaikea vetää mukaan keskusteluun, -rupesi Fink auttamaan asiaa mielikuvituksellaan. - -Äiti valitti hänelle Bernhardin sisällä-kykkimisestä. - -"Hänhän on ylimysluonne", sanoi Fink hyväntahtoisesti, "Ei joka -kymmeneskään henkilö voi tehdä sellaiselle mieliksi. Herroilla -tiedemiehillä on kaikilla tuollainen omituisuus. Jos minulla on syytä -olla luojalleni kiitollinen jostakin asiasta, niin kiitän häntä -siitä, että hän teki minut aivan yksinkertaiseksi arki-ihmiseksi, -jonka pää ei jaksa sulattaa liian suurta viisautta. Ja tavallisten -ihmisten onkin helpointa suoriutua tästä maailmasta; meidän on -yksinkertaisesti pakko lähteä täältä toiseen maailmaan. Mutta ken on -oikeutettu asettamaan itseensä nähden maailmalle suuria vaatimuksia -joko tietojensa tahi kauneutensa perusteella", -- tällöin tuo veijari -kumarsi uskottavan rehellisesti talon tyttärelle -- "hän ei helposti -huomaa maailmaa vaatimustensa mukaiseksi, kun sen sijaan minä ja muut -meikäläiset ovat vakuutetut, että se on kerrassaan mukava paikka." - -"Mutta onhan maailmassa niin paljon pahaakin", huomautti rouva -Ehrenthal. - -"Enpä sitä uskoisi", vastasi Fink nauraen. "Myönnän kyllä, että -joillakin hyönteisillä on ilkeitä ominaisuuksia ja että kehnoa on -juopua paloviinasta. Mutta muuten kaikki riippuu yleensä siitä, miltä -kannalta asiaa katselee. Katsokaappa esimerkiksi näitä ostereita. -Panen vaikka vetoa, että monet kalalajit ja maankamarallakin eläjät -pitävät tätä suloista olentoa inhoittavana kummituksena, mutta -minusta se on luomakunnan ylhäisimpiä keksintöjä. Mitä vaatimuksia -me ylhäiselle luonteelle asetammekaan? Osterilla on ne kaikki: se on -levollinen, se on hiljainen ja se on tarrautunut lujasti kiinni omaan -kamaraansa. Se sulkeutuu ulkomaailmalta tarkemmin kuin mikään toinen -olento. Kun se paukauttaa kuorensa kiinni, niin sehän on mitä selvin -viittaus: en ota ketään vastaan; ja kun se avaa helmiäistalonsa, -osottaa se suosimalleen tasa-arvoiselle olennolle mitä hellintä -hempeä. Jos ihminen on oikeutettu kadehtimaan jotakin muuta -luomakunnan jäsentä, niin osteri se silloin tulee kysymykseen. Te -ehkä sanotte, että merivesi ei ole mikään mieluinen asuinpaikka. Joka -voi luopua siitä kehnosta tavasta, että haukkaa joka silmänräpäys -ilmaa keuhkoihinsa, niinkuin meidän ihmisten on valitettavasti -pakko tehdä, sille täytyy olon merenpohjalla olla mieluista." -Hän kääntyi sitten Rosalien puoleen: "Vain osterin musikaalinen -sivistys on, pelkään minä, jäänyt keskeneräiseksi. Lukuunottamatta -myrskyn ulvontaa ja höyrylaivan pauhinaa ei sen asuinpaikkaan pääse -tunkeutumaan moniakaan ääniä." - -"Harrastatteko te musiikkia?" kysyi Rosalie. - -"Tuskinpa rohkenen vastata myöntävästi", sanoi Fink kohteliaasti. -"Rämpyttelenhän vähän flyygeliä, ja jos yritän pistää lauluksi, -vältän asuttuja paikkoja. Mutta minä olen musiikkiin onnettoman -rakastajan suhteessa. Yhtä soitinta palvon mitä hartaimmin, ja -antaisin vaikka mitä, jos harjautuisin sen käyttämisessä mestariksi." - -"Viuluako tarkoitatte?" Rosalie kysyi. - -"Anteeksi, patarumpua. Minä kysyn, mitä on sen rinnalla muiden -soittimien helinä? Pelkkää iankaikkista levotonta kiipeämistä -alhaalta ylös ja taas takaisin, sietämätöntä korvainrasitusta -kaikissa mahdollisissa tempoissa, trioleissa, lirutuksissa, -tremoloissa ja mitä nuo kiusankappaleet ovatkaan nimeltä. Vain -harvoin kuuluu pitkä, leveä ja levollinen ääni, vakava sävelmä, -joka kajahtaa loppuun saakka saamatta potkua seuraavalta nuotilta. -Verratkaa tähän patarummun ääntä. Mikä voima siinä onkaan, mikä -juhlallisuus ja tehoavaisuus! Entä sitä onnellista miekkosta, -joka saa sellaisen soittimen hoidettavakseen! Muita taiteilijoita -syytetään äreydestä ja hermostuneisuudesta, mutta patarummun -paukuttajasta tulee sankari, suuripiirteinen luonne, hän edustaa -kokonaista maailmankatsomusta, johon vain kaikkein korkeimmalle -tasolle pystyväin miekkosten onnistuu kiivetä. Hän vaikenee -kolmenkymmenen, viidenkymmenen tahdin ajaksi, sillä aikaa kuin -muiden sävelten sarja juoksee ja vinkuu hurjasti sikinsokin -niinkuin hiirilauma, kun kissa ei ole kotona. Hän yksin vaikenee -majesteetillisen äänettömästi, näköjään vallan toimettomana, jollei -ehkä pistä nuuskaa nenäänsä tai katseellaan etsi kuulijakunnasta -kauniimmat naiset, joille hymyilee. Mutta sielussaan hän askartelee -ahkerissa ajatuksissa: 27, hoo, vartokaappas vain, te kaikki -särähtelevät ja pärähtelevät äänet, 28, minä annan kohta kalloonne, -29, tuo viulu käy varsin nenäkkääksi, 30, pum! Hän iskee rumpuaan, -ja toiset soittimet hätkähtävät hermostuneesti, sillä ne tuntevat -herransa ja mestarinsa äänen, ja kaikki kuulijat hengähtävät syvään, -sillä ratkaiseva sana on sanottu." -- Rosalie nauroi. - -"Annanpa kohta rakentaa itselleni parin patarumpuja ja pyydän kunnian -saada kirjoittaa duetin patarummulle ja fortepianolle ja omistaa sen -teille, armahin neiti -- mieluimmin jonkin tunteellisen notturnon. -- -Kautta Apollon, tämähän on verratonta viiniä! Minkä maan kansalaista? -En ole vielä saanut kunniaa tutustua siihen mieskohtaisesti." - -"Se on unkarilaista viiniä, vanhaa Menesin-kasvua", huusi isä -Ehrenthal pöydän yli. "Ja se on maannut kellarissa koskematta -viisikymmentä vuotta." - -"Tunnetteko te tämän lajin, herra Bernhard?" kysyi Fink, välittämättä -isän vastauksesta. - -"Minä en juuri ole viinientuntija", sanoi Bernhard. - -"Sepä vahinko", valitti Fink. "Sellaisella runotarten suosijalla kuin -te pitäisi olla kelpo viinikellari. Mutta musiikista puhuessamme, -sanokaapas meille ainakin, miten nuo persialaiset ystävänne, herrat -Sadi ja Jussuf, lauloivat runojaan mustasilmäisille kaunottarilleen? -Pyydän, että esitätte jonkin niistä persialaiseen tapaan." - -Bernhard kävi vakavasti selittämään, kuinka itämainen musiikki voi -meidän korvissamme usein kuulua omituiselta, ja hänen kävi aika -työlääksi torjua Finkin kiihkeitä pyytelyjä, että hän esittäisi -lauluja alkukielellä ja alkuperäisellä sävelmällä. - -Siten Fink huvitti pöytäseuraa keskiyöhön saakka, ja sitten täytyi -Rosalien istua flyygelin ääreen, ja hän itsekin kävi haparoimaan -säestystä laulaessaan hurjan espanjalaisen romanssin. Kun vieraat -viimein poistuivat, oli koko perhe ihastuksissaan. Rosalie riensi -jälleen flyygelin ääreen ja koetti saada tuon vieraan renkutuksen -sävelmää esiin; äiti oli väsymätön ylistellessään ylhäistä vierasta; -ja yksinpä ihmiskunnan istumapaikoilta olemattomiin pyyhkäisty isäkin -oli innostunut rikkaan perijän käynnistä ja vakuutteli suloisessa -viinihumalassaan uutterasti, että Fink oli päälle miljoonan arvoinen. -Olipa Bernhardinkin viaton sielu mahtavasti viehättynyt taitavan -vieraan esiytymistavasta. Tosin hän oli toisinaan kuunnellut Finkin -puheita lievää vastenmielisyyttä tuntien, sillä hän epäili tämän -tekevän pilojaan hänestä ja hänen omaisistaan, mutta hän oli liiaksi -kokematon täysin käsittääkseen niiden kärkeä, ja hän rauhoitti -itseään ajatuksella, että sellainen välinpitämättömyys ehkä kuuluikin -suuren maailman ihmisten olemukseen. - -Ainoastaan Anton oli tyytymätön ystävänsä käytökseen ja nuhteli häntä -sen johdosta kotimatkalla. - -"Itsehän istuit kuin mikäkin pölkky", vastasi Fink; "minä huvitin -pöytäseuraa, ja mitäs muuta enää vaaditkaan? Muutu nyt paikalla -hiireksi ja ryömi tuon kemutalon koloihin, niin saat kuulla kuinka -he kaikki laulavat kiitostani. Eihän kukaan ihminen voi vaatia -sen enempää, kuin että häntä kohdellaan niinkuin häntä itseään -miellyttää." - -"Minä puolestani ajattelen", Anton vastasi, "että ihminen on -kohdeltava toisia oman sivistysmääränsä arvoisesti. Sinähän -käyttäydyit kuin mikäkin kevytmielinen aatelismies, joka aikoo -huomenna mennä pusertamaan vanhalta Ehrenthalilta lainaa." - -"Tahdonpa ollakin kevytmielinen", huudahti Fink hilpeästi, "ja ehkäpä -käyn pokkuroimassa lainaakin Ehrenthalin talosta. Mutta vaikene jo -parannussaarnoinesi, kellohan on jo yli yhden." - -Muutamia päiviä myöhemmin Anton konttoriajan päätyttyä muisti -luvanneensa lähettää erään kirjan nuorelle tiedemiehelle. Kun Fink -oli vähän aikaisemmin lähtenyt kaupungille pukeutuneena Antonin -päällystakkiin, kuten hänen tapansa usein oli, niin kääriytyi Anton -vuorostaan ystävän valkeaan arapialaiseen viittaan ja lähti painamaan -Ehrenthalin talolle. Valkoiselle ovelle saavuttuaan hän joutui koko -lailla ihmeisiinsä, kun se hiljaa aukeni ja hunnutettu olento pujahti -ulos. Pehmoinen käsivarsi kietoutui nuoren miehen kaulaan ja hellä -ääni kuiskasi: "Joutukaa pian, olen teitä jo kauan odottanut." Anton -tunsi kuiskaajan Rosalieksi. Hän seisoi jäykkänä kuin kuvapatsas -ja vastasi vihdoin ällistyneenä, jollaiseksi sellaiseen asemaan -odottamatta joutunut siivo nuorukainen käy: "Te erehdytte henkilöstä, -hyvä neiti." Tukahtuneesti huudahtaen juoksi nuori neiti joutuun -portaita alas, ja melkein yhtä peljästyneenä riensi Anton Bernhardin -kamariin. Hän ei ollut hämmennyksissään riisunut viittaa yltään, -jonka vuoksi likinäköinen Bernhard tervehtiessään puhutteli häntä -herra von Finkiksi. Hirveä epäluulo nousi tällöin Antonin mieleen, -ja syyttäen Bernhardille hätäisesti suurta kiirettä hän lähti aika -joutua kiidättämään tuota kovanonnen viittaa takaisin kotia, sydän -täynnä surua ja suuttumusta. Finkiäkö Ehrenthalin kaunis tytär oli -odottanut niin hellään kohtaukseen? Mitä kauemmin Anton odotteli -viipyvää ystäväänsä, sitä harmistuneemmaksi hän kävi. Vihdoin hän -kuuli Finkin askeleet pihakivitykseltä ja riensi viitta käsivarrella -tätä vastaan. Hän kertoi lyhyesti, mitä hänelle oli tapahtunut, ja -päätti seuraavasti: "Katsohan, minulla oli sinun viittasi ylläni, ja -kun portaissa oli pimeä, niin epäilen hänen pitäneen minua sinuna, -ja että sinä olet anteeksiantamattomalla tavalla käyttänyt väärin -Bernhardin luottamusta." - -"Katsoppas vain", sanoi Fink päätään pudistellen, "kuinka kerkeä -hyvesankari on viskaamaan kiveä lähimmäisensä päälle. Sinähän olet -kerrassaan lapsellinen. Onhan kaupungissa muitakin valkeita viittoja; -kuinka voit todistaa, että juuri minun viittaani odoteltiin? Ja -sitten salli minun huomauttaa, että itse olet tässä seikkailussa -käyttäytynyt tavalla, joka ei ollut kohtelias eikä päättäväinenkään, -vaan kerrassaan kömpelö. Miksi et saattanut neitiä portaita alas? Ja -kun erehdystä ei kadulle tultua olisi enää käynyt peittäminen, niin -olisithan voinut sanoa: Tosin en ole se, jona te minua pidätte, mutta -minäkin olen valmis kuolemaan palveluksessanne, ja niin poispäin." - -"Et sinä minua tuolla naljailulla petä", Anton vastasi. "En usko, -että olet puhunut minulle totta. Kun tarkkaan mietin kaikkia -asianhaaroja, niin en kieltämisestäsi huolimatta voi vapautua -epäluulosta, että sinua siellä kuitenkin odotettiin." - -"Oletpa sinä aika älyniekka", virkkoi Fink suopeasti. "Mutta -täytyyhän sinun myöntää, etten voi muuta kuin kieltää, kun kerran -nainen on kysymyksessä. Sillä katsoppas, poikaseni, jos rupean -tekemään sinulle tunnustuksia, niin saatan tuon kunnianarvoisen talon -ihanan tyttären hyvän maineen vaaraan." - -"Valitettavasti pelkään", huudahti Anton, "että hän jo ilman sitäkin -tuntee maineensa olevan vaarassa." - -"Välipä sillä", sanoi Fink levollisesti, "hän jaksaa sen hyvin -kestää." - -"Mutta Fritz", huusi Anton, väännellen käsiään, "etkö vähintäkään -tajua, minkä vääryyden sinä moisella teolla teet Bernhardille? -Sinä viekoittelet sivistyneen ja hienotunteisen miehen sisaren -hullutteluihin, jotka tälle käyvät väkistekin kohtalokkaiksi. Juuri -senvuoksi, että noin puhdas sydän sykkii ympäristössä, jota hän -sietää vain siksi, että hän on niin luottavainen ja kokematon, juuri -senvuoksi vääryytesi koskee minuun niin katkerasti." - -"Siksipä teetkin viisaimmin kun säästät ystäväsi suurta -hienotunteisuutta ja lakkaat puhumasta hänen sisarestaan." - -"Eipäs", vastasi Anton suuttuneesti, "velvollisuuteni Bernhardia -kohtaan pakottaa minun menettelemään toisella tapaa. Minun täytyy -vaatia sinulta, että hetipaikalla lopetat suhteesi Rosaliehin, -mitä laatua se onkin, ja pyrit välttämään näkemästä hänessä muuta -kuin ystäväni sisaren, jollaisena hänen olisi pitänyt sinulle aina -pysyäkin." - -"Vai niin", virkkoi Fink pilkallisesti, "eihän minulla ole mitään -vastaan, että asetat sellaisen vaatimuksen. Mutta entäpä jollen -suostu siihen, mitäs sitten? Yhäti edellyttäen, että ylipäänsä -kiellän olleeni tuo onnellinen odotettu." - -"Jollet siihen suostu", huudahti Anton hyvin järkytettynä, "niin en -anna sinulle tätä tekoa koskaan anteeksi. Se ei ainoastaan todista -hienotunteisuuden puutetta, se on paljon pahempaakin." - -"Mitä sitten, jos suvaitset sanoa?" kysyi Fink kylmästi. "Se on -kehnoa", Anton huudahti. "Oli jo pahasti tehty, että käytit tytön -keimailua hyväksesi, mutta kaksin kerroin kehnompaa on, ettet edes -nytkään ajattele, miten pääsit hänen tuttavakseen, et ajattele hänen -veljeään ja minua, joka välitin tuon kovaonnisen tuttavuuden." - -"Ja sallippa sinä puolestasi minun sanoa", vastasi Fink, sytyttäen -teekattilan alla olevan väkiviinalampun, "etten minä lainkaan myönnä -sinulle oikeutta pitää minulle tällaisia esitelmiä. En halua riidellä -sinun kanssasi, mutta toivon, etten mokomasta asiasta kuule enää -sanaakaan sinun taholtasi." - -"Sitten minun täytyy lähteä luotasi", Anton sanoi, "sillä minun on -mahdotonta puhella kanssasi muista asioista, niin kauan kuin tunnen -että olet käyttäytynyt ilkeästi." Hän lähti ovea kohti. "Jätän sinun -valittavaksesi, tahdotko rikkoa välisi Rosalien kanssa, tahi -- niin -hirveätä minun on tätä sanokin -- minun kanssani. Jollen huomisiltaan -mennessä saa sinulta vakuutusta, että aiot lopettaa vehkeesi, niin -menen puhumaan asiasta Rosalien äidille." - -"Hyvää yötä, typerä Tony", virkkoi Fink. Anton lähti kevytmielisen -ystävänsä luota. Ensi kertaa hän ja Fink olivat vakavasti riidelleet. -Hän oli hyvin onneton Finkin huikentelevaisuuden takia ja asteli -myöhään yöhön saakka lohduttomana edestakaisin huoneensa lattialla. -Arveluttavalta tuntui hiiskahtaa asiasta mitään puhdasluontoiselle -Bernhardille; sillähän olisi vain mitä syvimmin haavoittanut -tämän sydäntä, ja hän pelkäsi, ettei veljellä ollut suurtakaan -vaikutusvaltaa sisareensa. Finkiäkin asia harmitti. Hän joi totinsa -tällä kertaa yksin ja mietiskeli kenties enemmän Antonin kaunaa häntä -kohtaan kuin kauniin Rosalien säikähdystä. - - * * * * * - -Seuraava päivä oli harmaa kummallekin. Muulloin Fink konttoriin -saapuessaan nyökkäsi ystävällisesti ystävälleen, joka jo jonkun -aikaa oli istunut häntä vastapäätä olevalla paikalla, ja Anton tuli -joutuin hänen tuolinsa taakse ja kysyi kuinkahan oli viettänyt -edellisen illan. Tänään Anton istui mykkänä paikallaan ja kumartui -syvään kirjeittensä yli Finkin saapuessa. Jokaisen syrjäisen -täytyi huomata, jos tuli ystävyksiin katsahtaneeksi, että kumpikin -yritti tänään käyttäytyä, kuin olisi vastapäätä ollut vain tyhjää -ilmaa. Finkille oli tämä helposti käynyt päinsä isä Ehrenthalin -suhteen, mutta Antoniin nähden se kävi hänelle vaikeaksi; ja -Anton puolestaan, joka ei ollut perehtynyt tuollaisiin suuren -maailman tapoihin, tunsi itsensä ylen onnettomaksi, kun hänen oli -täytymys silmätä oikeaan ja vasempaan ja ystävänsä pään yli, alati -teeskennellen välinpitämättömyyttä, kuten kinastelevain kesken -sotaa käydään. Aamupäivällä tuotiin aamiainen konttoriin, silloin -työ keskeytettiin lyhyeksi aikaa, herrat nousivat paikoiltaan ja -yhtyivät pikku ryhmiksi. Mutta tänään Anton jäi istumaan, pulpetti -oli ainoa turvapaikka, joka varjeli häntä joutumasta kosketukseen -Finkin kanssa. Ja kaikki pikkuseikat tuntuivat tänään käyvän liittoon -tehdäkseen ystävysten urakan oikein vaikeaksi. Schmeie Tinkeles -saapui konttoriin, ja Finkillä oli jälleen hullunkurinen neuvottelu -hänen kanssaan. Kaikki herrat katsoivat Finkiin ja puhelivat -hänen kanssaan; muulloin oli Anton nyökännyt hänelle hilpeästi -onnistuneiden sukkeluuksien johdosta, mutta tänään hän tuijotti -jäykästi eteensä, aivan kuin Tinkelestä ei olisi ollut mailla eikä -halmeilla. Herra Schröter antoi hänelle tehtävän, jonka johdosta -hänen täytyi tiedustaa Finkiltä jotain asiaa. Antonin oli pakko -sitä ennen karauttaa kurkkuaan vahvasti, jotta äänensä soinnahtaisi -luonnolliselta; ja kun Fink vastasi hänelle lyhyesti, loukkasi sekin -häntä, ja hänen kiukkunsa tuota paatunutta vastaan leimahti jälleen -ilmiliekkiin. Päivälliselle olivat molemmat aina menneet yhdessä, -ja Fink oli tavallisesti jäänyt odottamaan, kunnes Anton nouti -hänet. Tänään ei Anton tullut. Fink lähti herra Jordanin kanssa -kadunvartiseen rakennukseen, ja Jordan kysyi ihmeissään: "Missä -Wohlfart nyt viipyy?" johon Finkin täytyi vastata; "Viipyköön missä -tahtoo." - -Iltapäivällä Anton ei voinut pidättyä vilkaisemasta jolloinkin -kirjeistään toisen ylpeihin kasvoihin. Silloin hänen täytyi aina -ajatella, miten hirveäksi hänelle tulisi käydä tästälähin vieraaksi -miehelle, johon hän oli kaikesta sydämestään kiintynyt. Mutta hän -pysyi lujana. Nytkin, kun ensimmäinen suuttumus oli haihtunut, -hän tunsi ettei voinut menetellä toisin. Vakaumus tästä pehmitti -hänen sydäntään. Ja sellaisen mielialan vallassa ollen hän ei enää -väitellyt katsahtamasta kadotetun ystävän puolelle. Ylös katsoessaan -Fink näki Antonin silmät vastassaan, ja ne olivat täynnä surua. Tuo -tuskallinen katse teki paatuneen miehen mielen paljon levottomammaksi -kuin entinen äkeys. Siitä hän huomasi Antonin tahtovan pysyä lujana, -ja vaakakuppi, jossa kaunis Rosalie istui, lennähti korkealle ylös. -Jos Anton poroporvarillisuudessaan sittekin lähti Rosalien äidin -puheille, niin hänen juonensa pilautui joka tapauksessa. Äidin -vihasta hän tosin vähän välitti, ja Rosalie sai selviytyä miten -parhaiten taisi, mutta ajatus viattoman Bernhardin surusta oli -hänelle epämieluinen. Ja mikä oli pahinta, hänen omat välinsä Antonin -kanssa olisivat iäksi rikki, kohta kun tämä puhuisi asiasta kolmannen -henkilön kanssa. Tämä pohdinta piirsi ryppyjä hänen otsaansa. -Vähää ennen kello seitsentä lankesi varjo Antonin edessä oleville -papereille. Hän katsahti ylös ja näki Finkin kurottavan pulpetin -yli pientä kirjelappua, joka oli osotettu Rosalielle. Anton kavahti -pystyyn. - -"Olen kirjoittanut hänelle", lausui toinen jäätävän kylmästi, -"että kun sinun ystävyytesi ei jätä minulle muuta vaalia kuin joko -pilata tytön maine tahi keskeyttää tutkimukseni mielenkiintoisesta -kansainsielusta, niin minun täytyy valita jälkimmäinen vaihtoehto. -Tässä se kirje on. Voithan sen lukeakin. Se on matkapassi." - -Anton otti kirjeen syntisen kädestä, sinetöi sen joutuin pienellä -konttorisinetillä ja lähetti piharengin kiidättämään sen -kaupunkipostiin. - -Siten oli vaarasta päästy, mutta ystävysten välinen jännitys jatkui -edelleen. Fink kantoi kaunaa, eikä Anton voinut unohtaa hänen -yrittäneen tehdä petoksen hänen ystäväänsä Bernhardia kohtaan. Ja -moniaan viikon aikana Fink ei enää juonut iltateetään Antonin parissa. - - -7. - -T. O. Schröterin liikkeellä oli muuan vuodenpäivä, joka -säännöllisesti omistettiin huvittelulle. Sitä vietettiin sen -merkkitapauksen muistoksi, jolloin nykyinen isäntä oli liittynyt -osakkaana isänsä liikkeeseen. Jos tuo merkkipäivä sattui -allakantekijäin, oikullisuudesta arkipäiväksi (ja voi lyödä vetoa -kuusi yhtä vastaan, että he sellaisen kepposen tavallisesti -liikkeelle tekivätkin), niin juhla vietettiin seuraavana sunnuntaina. -Se ei ollut mikään mieliä erikoisesti kiihottava juhla, vaan kävi -levolliseen, säädylliseen sävyyn, ja yleensä oli sillä pieni -vivahdus liike-elämän tuntua. Ensin konttorihenkilökunta nautti -juhlapäivällisen isännän luona, sitten seura ajoi vaunuilla -erääseen lähikylään, missä isännällä oli maatalo ja minne joukko -julkisia puistoja ja ulkoilmakonsertteja houkutteli kaupunkilaisia. -Siellä juotiin kahvit, nautittiin luonnosta, ja illalla palattiin -säädylliseen aikaan kaupunkiin. - -Tänä vuonna kauppias vietti liikkeeseen-liittymisensä -viisikolmattavuotista riemujuhlaa. Jo aamulla kävivät lastaajain ja -makasiinirenkien lähetystöt onnittelemassa, ja päivällispöydässä -konttoriherrat esiytyivät muhkeimmassa juhla-asussaan; herra Liebold -erityisesti uuden-uutukaisessa hännystakissa, jonka hän -- kuten -muitakin ruumiinsa verhoja -- jo monet vuodet veti tänä juhlapäivänä -ensi kerran selkäänsä. - -Päivällispöydästä noustua ajoi portin eteen muutamia vaunuja -viedäkseen juhlaseuran maalle. Herra Schröter nousi Sabinen kanssa -ensimmäisiin vaunuihin, ja kun tädin piti tänään olla tilapäisenä -sairaanhoitajana erään sukulaisen luona, katseli isäntä hänelle -sijaista herrain parvesta, jotka joukolla piirittivät vaunuja ja -olivat touhukkaasti antaneet Sabinelle tämän vaunuihin noustessa -ainakin siveellistä kannatustaan. Fink istui jo ratsunsa selässä, -ja siksipä isäntä kutsui herra Lieboldin ja herra Jordanin -valtavaunuihin. Molemmat herrat kumarsivat, ja herra Liebold istahti -jäykästi hymyillen talon neitiä vastapäätä. Mutta, ah, hänen -ilossaan oli salaisen pelon pohjasakka. Kaikki työtoverit tiesivät -ja hän itse kaikkein parhaiten, ettei hän millään ilveellä voinut -ajettaessa sietää istua takaperin. Korkeihin kunniapaikkoihin hän ei -ollut koskaan pyrkinyt, koko elämänsä ajan hän oli istunut takaperin -onnettaren kiitävissä vaunuissa, mutta tavallisissa ajopeleissä hänen -vatsansa nousi kohta tuimaan kapinaan, jollei hän istunut vihaisesti -kasvot eteenpäin. Tänäänkin hän tunsi onnettomuuden tulevaksi, -päällepäätteeksi istuessaan talon jumaloitua valtiatarta vastapäätä. -Kuinka kernaasti hän olisikaan uhrannut paikkansa jollekin toiselle, -mutta se ei käynyt päinsä, kunnia oli liiaksi suuri, ja hänen -kieltäytymisensä olisi kenties käsitetty väärin. Niinpä hän sitten -istui kunniansa marttiirana, pahinta varoen, talon neitiä vastapäätä; -turhaan yritti hän näyttää huoletonta naamaa ja silmätä tienvierille, -missä talot ja puut, ihmiset ja koirat tanssivat hänen ohitseen. Sen -hirvittävän tanssin hän kyllä tunsi, se oli pahennuksen alku. Siksipä -hänen oli pakko tuijottaa suoraan eteensä, ja kun hän ei toki voinut -tuijottaa neidin kasvoihin, niin tuijotti hän tämän pään yli. Vielä -hänellä suu hymyili, mutta katse oli jäykistynyt ja poski kalvennut. -Jordan silmäsi häneen varkain sivulta eikä voinut pidättää nauruaan. -Se sai Sabinen kysymään huolestuneena: "Voitteko pahoin, herra -Liebold?" Kun Liebold ei rohjennut kääntää katsettaan taivaalta, -näversi hän sen tuimasti ohikiitävään valkoiseen pilveen ja mutisi -jaksavansa hyvin. Mutta samalla levisi hänen kasvoilleen niin hirveä -epätoivon ilme, että Sabine kääntyi huolestuneena herra Jordanin -puoleen kysyäkseen asianlaitaa. - -"Hän ei voi vaunuissa istua takaperin", vastasi tämä. - -"Sitten me vaihdamme paikkaa", huudahti Sabine. Herra Liebold pudisti -peljästyen päätään ja teki vaieten kaikenlaisia eleitä osottaakseen -inhoaan yksin sellaisen otaksuman mahdollisuuteenkin. "Herra Jordan, -pyytäkää ajuria pysähdyttämään hevoset", anoi Sabine. Vaunut -pysähtyivät, neiti nousi pystyyn. "Sukkelaan, herra Liebold", hän -huudahti. Tämä yritti vieläkin vastustaa, mutta Jordan tempasi hänet -voimakkaasti pystyyn, ja ennenkuin 'miesparka tiesikään, oli hänet -jo painettu takaistuimelle, ja neiti istui häntä vastapäätä. Hänen -kasvojensa jäykkyys laukesi ja poskille kohosi jo hienoinen punakin. -Mutta minkälaiseen asemaan hän nyt oli joutunutkaan! Mitä ohikulkevat -ajattelivatkaan hänestä ja hänen suhteestaan isännän perheeseen! -Ventovieraat tosin voisivat häntä pitää neidin enona tai setänä, -mutta kaikki, jotka tunsivat nuoren neidin, -- ja kukapa ei tuntenut -kaunista Sabine Schröteriä -- saattoivat tulla vallan kauheisiin -otaksumiin. Eikä sekään riittänyt, että häntä pidettäisiin neidin -sulhasena, sillä mikä sulhanen itse istuu takaistuimella ja panee -morsiamensa ajamaan takaperin, vaan häntä kerrassaan otaksuttaisiin -aviomieheksi. Tuo ajatus nosti hien hänen joka huokosestaan; hän -katsoi neitiin nöyrästi ja pyysi hiljaisella äänellä anteeksi -aiheuttamaansa kuulumatonta skandaalia. Vastauksen asemasta Sabine -ojensi kätensä ja puristi voimakkaasti hänen kättään. Silloin kävi -miesparka jälleen iloiseksi ja kumartui hiukan alaspäin suudellakseen -tuota hansikoitua kättä. Ja samassa silmänräpäyksessä piti heidän -ajaa Strumpf ja Kniesohlin liikkeen kirjanpitäjäin ohi; herra Liebold -ampautui kyllä paikalla pystyyn, mutta onnettomuus oli ennättänyt -tapahtua, Sabine ja hän olivat hirvittävän erehdyksen uhreja. Turhaa -oli enää kamppailla kohtaloaan vastaan. Koko loppumatkan hän istui -mykkänä ja autuaallisen kirkastettuna, kunnes vaunut pysähtyivät -kylän suuren ravintolan edustalle. Kaikki nousivat niistä, -herrat kokoutuivat neitinsä silkkihameiden ympärille, pärähtävä -musiikki kajahti vastaan, ja seurue lähti kävelemään puiston -pyökkikujanteille, joilla tänään kihisi juhlapukuisia kaupunkilaisia. - -Sinne Sabinekin leijaili herrain mustassa pilvessä. Mahdollisesti -olisi tämä vaeltava hovipiiri enemmän ilahduttanut monta -kanssasisarta kuin häntä. Joka tapauksessa näytti komealta, kun hän -astui veljensä kainalossa lehtokujia pitkin, kummallakin puolellaan -ja takanaan herrain palvelusintoinen lauma, josta jokainen koetti -päästä johonkin kosketukseen hänen, seuran keskipisteen kanssa -- -varsinkin tänään, kun konttori oikein miesvoimalla astui kaupungin -ylimysten joukkoon ja joka miehen tuli esiytyä kuulun kauppaliikkeen -edustajana. Lieboldilla oli yhä entinen autuas hymynsä, jota hän -tosin koetti karkottaa kasvoiltaan, jotteivät ohikulkijat luulisi -hänen heille nauravan. Mutta sitä vahvemmin se kuohui hänen sisällään -ja välähti välistä kesken jonninjoutavaa juttelua kasvoillekin kuin -mikäkin kalevantuli, pullisti hänen suunsa ja sieraimensa levälleen -ja siristi silmät pieniksi ja loistaviksi. Hänellä oli tänään -erinomaisena kunniatoimena kantaa neidin hartiahuivia käsivarrellaan, -hän asteli sopivan välimatkan päässä hänen takanaan ja edusti siten -toista niistä sarekkeista, joilla toiminimi tänään esiytyi luonnon -vihreässä pääkirjassa. Rohkealla anastuksella oli herra Specht saanut -haltuunsa päivänvarjon ja suojeli sillä Sabinen päätä kaikilta -tahoilta sekä marssi muuten suorana kuin vänrikki edellä puiden -vierellä. Ahnein katsein hän tähysteli pensaikoita, eikö niissä -jokin kukka tai kirjava perhonen antaisi aihetta ajatustenvaihtoon -valtiattaren kanssa. Mutta helppoa se ei ollut, sillä Fink astui -neidin vierellä. Tämä öykkäri oli näet tänään kaikkein ilkeimmällä -tuulellaan, ja vasten tahtoaankin Sabine nauroi niille armottomille -kompasanoille, joilla hän arvosteli vastaantulevista erityisen -merkillisiä tyyppejä. Toiminimen joukkoesiytymistäkin hän ivaili, -mutta eipä hänkään välttynyt tuntemasta jonkinlaista nurkkakuntaista -ylpeyttä kauppaliikkeeseen kuulumisestaan. - -Heidän ympärillään laahustivat, sipsuttivat ja kahisivat -huvimatkailijain taajat parvet. Tirkistelemisestä, tervehtimisestä ja -väistymisestä ei tullut loppuakaan, kauppiaan piti alinomaa nostaa -hattuaan, ja joka kerta kun hän tervehti, lensivät hänen neljäntoista -alamaisensa hatut ilmaan ja aiheuttivat siinä lakkaamattomia pieniä -pyörretuulia. Olipa se tosiaankin suurenmoista! - -Kun Schröterin liikkeen väki oli aikansa uinut kävelijäin virrassa, -ilmaisi Sabine haluavansa levähtää. Kohta lensivät herraparven -etuvartiot penkkien luo ja anastivat pöydän. Käytiin istumaan, -tarjoilijat laahasivat pöydälle jättimäisen kahvikannun ja -tarvittavan määrän kuppeja. Nytpä vasta oli ilo nähdä toiminimeä -toimessa, kuinka jokainen herroista pyrki vapauttamaan Sabinen -kaatelemisesta, koska kannu oli hänelle liian raskas; kuinka hän -valitsi Antonin ajutantikseen, koskapa tämä konttoriherrojen -salongissakin harjoitti samaa tointa; kuinka herroja ilahdutti -kuulla, että kadunvartisessa rakennuksessa tiedettiin heidän -kotoisista oloistaan; edelleen, kuinka kohteliaasti Sabine tarjoskeli -jokaiselle erikseen kakkua, pitäen samalla varalla, etteivät -sokeri- ja kerma-astiat päässeet hetkeksikään pysähtymään pöytää -kiertäessään; ja vihdoin, kuinka kaikki herrat nauttivat ravintolan -isännän ruskeaa juomaa kasvoillaan ylevämmyyden hiljainen hymy, -koska itse paremmin tiesivät, mitä hyvä kahvi oli. Rauhaa ei ollut -kahvipöydässäkään, sillä Sabine sai edelleenkin alinomaa tervehtiä -ohimeneviä tuttavia ja vastailla veljen ystävien puheisiin. Mutta -hän oli mitä herttaisin tässä taukoamattomassa liikunnossaan. -Emännän sävyllä hän puhutteli konttoriherroja, ja vaatimattoman -sydämellisesti hän nousi tervehtimään puheilletulijoita. Hän -tervehti, laski leikkiä ja hoiteli kahvintarjoilua, katseli -kävelijöitä ja ennätti vielä vilkaista tutkivasti Antonin hänelle -ojentamain kahvikuppien sisäänkin. Anton ja Fink tunsivat molemmat, -kuinka hyvin hänelle tämä varma esiytyminen sopi, ja Fink sen -sanoikin hänelle itselleen: "Jos tämä on teille virkistyspäivä, -neiti Sabine, niin enpä kadehdi teiltä työpäiviänne. Ei ainoalla -prinsessallakaan ole vastaanottosalissaan niin paljon huolia, niin -paljon päännyökkäilyjä ja hymyjä ja kohteliaisuuksia jaeltavana. -Teiltä se käy kyllä mainiosti, te olette hyvin harjoitelleet -toimeenne. Kas, tuollapa tulee itse pormestari, ja aivan kohta hän on -teitä puhutteleva. Nytpä käy minun sääliksi teitä: korvillanne teidän -on kuultava minua, kädessä on teillä Lieboldin kuppi ja silmillänne -teidän täytyy kunnioittavasti tähystää suurmogulia. Olen utelias -tietämään, vieläkö lainkaan käsitätte loruani." - -"Ottakaahan vain kovakuoriainen kupistanne, niin kaadan siihen -lisää", sanoi Sabine nauraen ja nousi sitten tervehtimään talon -arvoisaa tuttavaa. - -Tällävälin Anton huvittelihe kuuntelemalla ohikulkijain huomautuksia -hänen pöytäseurastaan. "Tuo tuolla on herra von Fink", visersi joku -neitonen toverilleen. -- "Sievät kasvot, komea vyötäinen", pärähytti -jokin luutnantti. -- "Mitäpä yksi kala on noin monelle nälkäiselle?" -murahti joku julkimus. -- "Hiljaa, ne ovat Schröterin väkeä", -varoitti häntä jokin konttoristi. -- Kun Anton sitten katsahti ylös, -näki hän kaksi korkeaa, komeaa naishahmoa lähestyvän verkalleen. Ne -olivat rouva Ehrenthal ja Rosalie; jälkimmäinen kulki läheltä pöytää. -Tumma puna nousi vähitellen hänen poskilleen, kun hän tungoksen -läpi tultuaan joutui äkkiä Antonin ja Finkin eteen. Levottomasti -Anton katsahti Finkiin, joka oli jälleen antautunut vilkkaaseen -puheluun Sabinen kanssa, mutta siltä voi hyvin huomata lähestyvät -naiset. Anton nousi tervehtimään, mutta järkkymätön Fink haparoi -huolettomasti hattuaan ja katseli molempia naisia istualtaan niin -kylmästi, kuin ei olisi koskaan ihaillut kauniin Rosalien valkealla -käsivarrella kimaltelevia rannerenkaita. Antonin kohtelias tervehdys, -Rosalien häikäisevä kauneus ja ehkäpä hänen silmiinpistävä pukunsakin -saivat aikaan, että Sabinekin tarkkaavasti katseli molempia -naisia. Ehrenthalin tytär ei piitannut Antonin tervehdyksestä; -hänen tummat silmänsä kiinnittyivät tuikeasti Sabineen. Salamoiva -vihan liekki leimahti niistä tyttöön, jota hän luuli onnekkaaksi -kilpailijattarekseen, niin että Sabine peljästyneenä peräytyi, aivan -kuin välttyäkseen jonkin petoeläimen hyökkäykseltä. - -Huulet tiiviisti yhteenpuserrettuina, sanomaton viha kaikissa -piirteissään, kahisi Rosalie pöytäseuran ohi. Finkin huulet -kurtistuivat hymyyn ja hän kohautti hiukan hartioitaan. Naisten -ohimentyä Sabine katsahti kummastuneena Antoniin ja Finkiin ja kysyi: -"Kuka tuo oli?" - -"Olipahan vain Antonin tuttavia", sanoi Fink ivallisesti. "Rouva -Ehrenthal tyttärineen", vastasi Anton hämillään;, "neiti on sen -nuoren tiedemiehen sisar, josta äskettäin olen kertonut teille." -Mutta puhuessaan hän tuli ehdottomasti katselleeksi Finkiin, ja -molemmat vaihtoivat keskenään tuiman silmäyksen. - -Sabine vaikeni ja vetäytyi etemmäksi penkillään; hänen iloinen -mielialansa oli mennyttä. Keskustelu ei enää ottanut käydäkseen, -ja kun veli palasi eräästä vieraasta pöydästä, nousi neiti pystyyn -ja pyysi herroja lähtemään heidän omaan puutarhaansa. Uudestaan -hän liihotteli mustan herrapilvensä keskessä, mutta Fink ei enää -kävellyt neidin rinnalla. Tuo leimuavan vihainen katse oli polttanut -poroksi ne viheriät köynnökset, jotka jälleen olivat kasvaneet heidän -välilleen. Sabine valitsi Antonin puhetoverikseen ja koetti olla -hilpeä, mutta Anton huomasi sen olevan väkinäistä. - -Kauppiaan iso puutarha sen keskeen rakennettuine puutarhamajoineen -ja kasvilavoineen oli Sabinen mielipaikka. Kesät ja talvet hän ajoi -sinne, kun sää vain myönsi, ja puheli puutarhurin kanssa majan -sisustuksesta ja kukkaishoitoa koskevista yksityisseikoista. Herrat -virittivät hänelle virtanaan kysymyksiä kukkain laadusta ja nimistä, -ja kauppiaan käydessä Finkin kanssa katsomaan naapuritilaa, jota -hänelle oli tarjottu kaupaksi, näytteli Sabine muulle seurueelle -viime aikana toimittamansa uudet istutukset. Hän johti herrat -kukkapenkkien, ruohokenttien ja ansarin halki. Veli oli hänelle -lahjoittanut korkean palmun, ja nyt oli ansarissa palmu, isolehtisiä -pisangeja, troopillisia sananjalkoja ja kukkivia kaktuksia yhdistetty -siroksi ryhmäksi, sen eteen asetettu sievä penkki ja pöytä ja siten -aikaansaatu mitä miellyttävin talvinen oleskelupaikka. Sabinen -kertoessa, kuinka hän täällä aurinkoisina talvipäivinä joi kahvia -suurten lehtien alla, toi puutarhuri hänelle lautasella leivänmuruja -ja muuta linnunruokaa. "Vaikkapa minulla silloin ei olekaan näin -suurta seuraa, en kuitenkaan ole yksin", sanoi hän hymyillen. - -"Me pyydämme, että esitätte meidät linnuillenne", huudahti Anton. - -"Teidän täytyy sitten vetäytyä puutarhamajaan ja olla aivan hiljaa", -pyysi Sabine. "Tuo pikkuväki tuntee kyllä minut, mutta näin monen -herran näkeminen säikyttäisi sitä." Herrat noudattivat pyyntöä, Pix -talutti kiihtynyttä Spechtiä takin takanapista ja veti puutarhamajan -lasioven raolleen, ja Sabine sirotteli linnunruoan muutaman askeleen -päähän ovesta ja taputti käsiään. Siihen vastasi moniääninen sirkutus -lähimmistä puista ja ansarin katolta. Joukko pikkulintuja lennähti -nuolena alas ja hyppeli hauskasti kirkuen murusia nokkimaan; ne -olivat niin kesyjä, että tulivat aivan Sabinen jalkoihin. Mitään -ylhäistä seuraa ei siinä ollut, muutamia peippoja, hamppuvarpusia -ja koko liuta piha varpusia. Sabine astui hiljaa puutarhamajan -ovelle ja kysyi sen raosta: "Voitteko erottaa niistä yksityisiä? -Niin samanlaisilta kuin nuo pikku herrasväet näyttävätkin, ovat ne -kuitenkin erilaisia ei vain väriin vaan luonnonlaatuunkin nähden. -Minä tunnen monia niistä mieskohtaisesti." Hän osoitti isoa varpusta, -aika komeaa herraa, jolla oli musta pää ja helakan ruskea selkä: -"Katsokaahan tuota paksua herraa tuolla." - -"Se on suurin koko joukosta", Anton huomautti. - -"Se on minun vanhin tuttavani, se ensiksi tottui minuun, ja -minun muruistani se on niin pulskaksi tullut. Kuinka varmasti se -hyppeleekään, ja kuinka ylhäisesti se nokkii murusia! Aivan kuin -jokin rikas pankkiiri pöyhistelee se muiden joukossa. Kuuletteko -sen kirkuvan? Sen äänikin soinnahtaa niin ylhäisen torjuvalta. Sen -mielestä tämä leivänjakelu on velvollisuus, joka maailmalla on sitä -kohtaan. Taas se kirkuu. Tiedättekö, mitä se sanoo: 'Murutyttöni -on jälleen täällä. Tätä iankaikkista leipäruokaa taaskin! Mitä en -jaksa ahtaa itseeni, sen jätän muille'. Luulenpa että sillä riippuu -kellutinkin pikku vatsallaan." - -"Höyhen se on", kuiskutti herra Specht. - -"Niin onkin", sanoi Sabine. "Pelkään että sen rouva on sitä -hakannut. Niin ylpeältä ja itsetuntoiselta kuin se näyttääkin, on -se tohvelivallan alla. Tuo harmaa naaras tuolla takana, kaikista -vaaleavärisin, on sen rouva. Katsokaapas, taaskin se karkoittaa -ukkonsa pois." - -Varpusväen kesken syntyi kiihkeä kina. Pankkiiri, joka juuri ylhäisen -arvokkaana nokki erikoisen isoa leivänmurua, sai rouvaltaan moniaita -nokaniskuja; edellinen rupesi toraamaan, naapureita riensi luo -ja alkoi ankara rähinä, jolloin yleinen tyytymättömyys kohdistui -pankkiiriin. Se karkoitettiin parvesta ja sai tyytyä höyhenpuku -pörröisenä ja päätään pudistellen hyppelemään piirin ulkopuolella, -samalla kuin sen puoliso seisoi hajasäärin valtaamansa leivänmurun -päällä ja piti aika riemunrähäkkätä. - -Herroja nauratti. - -"Nyt tulee pikkuruiseni, minun lemmikkini, katsokaahan sitä!" -huudahti Sabine iloisesti. Avuttomasti ja siivet levällään -hoipperehti pieni varpusenpoika esiin, aivan kuin vähäinen lapsi, -jonka on vielä työläs kävellessään ylläpitää tasapainoa. Se pääsi -pankkiirinrouvan viereen, levitti nokkansa selko seljälleen, huusi -käheästi ja löi siivillään maahan. Äiti murensi ison leipäpalan -pieneksi ja syötti murut poikasen avattuun kitaan. Keskellä -tuota rähisevää, tanssivaa ja tappelevaa seuraa emo siten ruokki -poikastaan. Pala palalta katosi isoon kitaan, isän hypellessä -mahdikkaasti muutaman askeleen päässä ja mulkoillessa välistä -vihaisesti tarmokkaaseen puolisoonsa. - -"Kuinka viehättävää!" Anton huudahti. - -"Eikö totta?" sanoi Sabine. "Tuon pikkuväenkin keskuudessa on -luonteita ja perhe-elämää." - -Mutta nyt rikkoutui tuo rauhallinen kuva väkivaltaisella tavalla. -Keveitä askeleita kuului käytävältä, linnut lensivät säikähtyneinä -ylös, vain emo poikasineen olivat niin ahkerassa hommassa, etteivät -aluksi huomanneet rauhanhäiritsijää. Vihdoin lensi emokin puuhun -ja huuteli hätäisesti poikastaan tulemaan perässä. Mutta pikkunen -oli ahminut niin runsaan aterian, että oli puolipökertyneenä eikä -jaksanut heikoilla siivillään kohota ajoissa lentoon. Finkin -ratsuruoska viuhahti ilmassa ja sattui poikaseen, jonka hengetön -ruumis lensi kukkien joukkoon. Puutarhamajan ovelta kuului -moniääninen suuttunut huudahdus, ja kaikki konttoriherrat katselivat -suuttuneina murhaajaan. Fink, joka ei ollut heitä aluksi huomannut, -oli kummastunut häntä vastaan nousseesta vihanmyrskystä. Sabine -kumartui kukkapenkkiin, nosti pikkuruumiin huulilleen ja suuteli -sitä, valittaen soinnuttomalla äänellä: "Se on kuollut!" Hän istahti -oven viereiselle penkille ja peitti nenäliinallaan pienen vainajan. - -Seurasi tukala hiljaisuus. "Te surmasitte neiti Sabinen -lemmikkilinnun", sanoi herra Jordan viimein moittivasti. - -"Siitä on mieleni paha", virkkoi Fink ja istahti pöydän takana -olevalle penkille. "Enhän voinut tietää, neiti, että teidän hyvä -sydämenne jakautui tämänkinlaisille pikkuvarkaille. Minulla oli -paras tarkoitus ja luulin ansaitsevani talon puolelta kiitoksen -toimittaessani yhden noita jyvävarkaita pois maailmasta." - -"Se pikku raukka", huokasi Sabine murheellisesti. "Äiti huutelee sitä -puusta, kuuletteko?" - -"Se lohduttautuu kyllä tappiostaan", Fink vastasi. "Minusta on -tarpeetonta osoittaa varpuselle enemmän tunteellisuutta kuin mitä sen -oma rotu sille omistaa. Mutta tiedänhän teidän kohtelevan kaikkea, -mikä teitä ympäröi, liikutuksen ja osanoton tunteilla." - -"Jollei teillä itsellänne ole tuota ominaisuutta, niin miksi -pilkkaatte sitä toisilla?" kysyi Sabine värähtelevin huulin. - -"Miksikö?" kysyi Fink. "Siksi, että tuo tapa kohtaa minua kaikkialla. -Tuo iänikuinen tunteellisuus, jota täällä omistetaan kaikelle mikä -sitä ei ansaitse, tekee ihmiset lopulta heikoiksi ja pikkumaisiksi. -Sillä, joka tuhlaa tunteitaan kaikenlaisiin jonnin joutaviin -pikkuasioihin, ei loppujen lopuksi ole enää tunnetta omistettavaksi -suureen intohimoon, kun sellainen hänelle tarjoutuu." - -"Mutta entä kun ihminen aina vain katselee ympäristöään kylmän -järkevästi, onko hänellä silloin yhtään tunnetta jälellä, kun suuri -intohimo käy hänelle velvollisuudeksi?" kysyi Sabine, luoden Finkiin -tuskallisen katseen. - -"Epäkohteliasta olisi, jollen sitä myöntäisi", vastasi Fink olkiaan -kohauttaen. "Joka tapauksessa miehelle on sopivampaa esiytyä kovana -kuin pehmeänä." - -"Mutta katselkaapa täkäläisiä ihmisiä", hän jatkoi kiusallisen -äänettömyyden jälkeen. "Ne rakastavat kudinlaukkuaan, vaskikattilaa, -jossa äiti makkaroitaan keittää, särkynyttä piippuaan, nukkavierua -takkiaan, kaikkia vanhoja epäkohtia ja kymmentuhansia homehtuneita -elämäntapojaan; kaikkialla näkee merkillisiä päähänpistoja, -kiintymystä ja ukkomaista suopeamielisyyttä, jotka painavat -lyijynraskaina ihmistä maaperään, silloin kun hänen olisi -potkaistava reippaasti eteenpäin. Ottakaamme esimerkiksi saksalaiset -siirtolaiset. Mitä tunkioita kaikenlaista hyödytöntä rihkamaa ne -laahaavatkaan mukanaan meren yli, risaisia lintuhäkkejä, rikkonaisia -tuoleja, madonsyömiä kätkyitä ja muuta törkyä. Tulinpa tuntemaan -miehen, joka polttavassa helteessä teki kahdeksan päivän merimatkan -tänne päästäkseen taas kerrankin popsimaan hapankaalia. Ja kun -sellainen raukka sitten on asettunut asumaan jonnekin ja vuoden -perästä huomaa joutuneensa kuumeseutuun, niin on häntä jo ennättänyt -tuhannet tunneherkät seikat kietoa kiinni ympäristöönsä kuin mitkäkin -hämähäkinlangat, eikä häntä useinkaan saa lähtemään myrkkynevaltaan, -vaikkapa hän tietäisi vaimonsa ja lastensa siellä menehtyvänkin. - -"Sen sijaan ylistän sitä amerikkalaisen ominaisuutta, jota te sanotte -hänen tunteettomuudekseen. Hän tekee työtä saman verran kuin kaksi -saksalaista, mutta hän ei siltä rakastu mökkiinsä, piippuunsa tai -ajojuhtaansa. Hän antaa omistamilleen tavaroille juuri sen arvon, -mikä niillä on dollareissa. Sangen alhainen käsitystapa, sanonette -inhoten. Minä ylistän tuota käsitystapaa, joka alati pitää mielessä, -kuinka paljon- tai vähänarvoinen asia tai esine itsessään on. Sillä -tuo käsitystapa on luonut mahtavan vapaan valtion. Jos Amerikassa -olisi asunut pelkkiä saksalaisia, joisivat he vielä tänäkin päivänä -sikuri vettä kahvin asemasta sen raskaan tulliveron takia, jonka -suopeamielinen europpalainen hallitus pani heidän niskoilleen." - -"Vaaditteko te naiseltakin samanlaista mieltä?" Sabine kysyi. - -"Kyllä, ylipäänsä. Sillä onkopa ainuttakaan saksalaista -perheenemäntää, joka ei olisi hullautunut suuliinoihinsa? Mitä -enemmän hänellä on kasattuna sellaisia tilkkuja, sitä onnellisempi -hän on. Luulenpa että he kaikessa hiljaisuudessa arvioivat toistensa -vakavaraisuutta samalla tapaa kuin pörssissä tehdään: tuon -varallisuus on viisisataa suuliinaa, tämän kahdeksansataa. Amerikatar -ei ole saksatarta kehnompi perheen emäntänä, mutta tuollaiselle -kokoilukiihkolle hän nauraa. Hänellä on kulloinkin niin paljon kuin -jokapäiväisessä käytössä tarvitaan, ja kun ne kuluvat piloille, ostaa -hän uusia. Miksikä kannattaa kiinnittää sydäntään mokomaan rihkamaan, -jota on saatavana tusinakaupalla neljästä tai kuudesta taalerista -joka kadun varrelta?" - -"Oi, kuinka surullista on hajoittaa koko elämä sarjaksi tuollaisia -luvunlaskuesimerkkejä!" huoahti Sabine. "Kaikesta, minkä ihminen -hankkii ja omistaa, katoo sen kautta sen paras koristus. Kun -surmaatte mielikuvituksen ja hyvätuulisuutemme, joka antaa -elottomillekin esineille viehkeää väritystä, niin mitä jää -elämästä enää jälelle? Ei mitään muuta kuin huumaava nautinto tahi -itsekkäisyyden periaate, joille ihminen uhraa kaiken rakkaimpansa. -Uskollisuus, kiintymys, hankkimisen ilo, kaikki ne ovat mennyttä. -Ken ajattelee noin värittömästi, hän saattaa kenties luoda suurta, -mutta hänen elämästään ei tule kaunista, ei riemullista eikä toisille -siunauksellista." Tahdottomasti hän tuli ristineeksi kätensä ja loi -suruntäyteisen katseen Finkiin, jonka kasvoilla säilyi uhitteleva ja -tyly ilme. - -Toverit olivat kuunnelleet keskustelua synkästi vaieten ja tyytyen -vain kasvojenilmeillään osoittamaan inhoansa Finkin väitteitä -kohtaan. Surmatun varpusen ruumis makasi yhä vielä paariliinansa -alla penkillä Finkin vieressä, ja sen aiheuttaman kolkon tunnelman -vallassa ollen he tuijottivat konttorin Macbethiin kuin mihinkä -kohtalon tuomitsemaan mieheen. Vihdoin kävi Anton sovittelevasti -puhumaan: - -"Ennen kaikkea minun täytyy huomauttaa, että Fink itse on loistava -esimerkki omaa teoriaansa vastaan." - -"Mitenkä niin, hyvä herra?" kysyi Fink, katsahtaen syrjäkarin -Antoniin. - -"Sepähän kohta nähdään, tahdon nyt ensin vain kiitellä meitä kaikkia -yhteisesti. Kaikkihan me, jotka tässä nyt istumme tai seisomme, -työskentelemme liikkeessä, joka ei kuulu meille itsellemme. Ja -jokainen meistä tekee työtä juuri tuohon saksalaiseen tapaan, jota -sinä vast'ikään tuomitsit. Kenenkään päähän ei pistä ajatella, -että niin ja niin monta taaleria saan liikkeeltä työstäni, siis -on liike minulle niin ja niin monen taalerin arvoinen. Mitä liike -voittaa meidän työmme avulla, se ilahduttaa meitä ja täyttää -mielemme ylpeydellä. Jos liike kärsii tappiota, harmittaa se meistä -itsekutakin, ehkäpä enemmän kuin isäntää itseäänkin. Kun Liebold -piirtää numeroita isoon kirjaansa, katselee hän niitä iloiten ja -nauttii kauniisti kirjoittamistaan sarakkeista, ja kun hän vie -voittopuolella numerosarjan, joka on liikkeelle erittäin edullinen, -niin hän nauraa hykertelee mielihyvästä. Katsokaas vain, aivan samaan -tapaan kuin nytkin." - -Liebold kävi hämilleen ja nyki kaulustaan. - --- Sitten tulee toveri Baumann, joka sydämensä salaisuudessa -hautoo toisenlaista elämänuraa. Hän toi minulle äskettäin kirjasen -pakanuuden kauheudesta Afrikan rannikkoseuduilla ja sanoi -sydänjuuriaan myöten järkytettynä: 'Jo on aika, Wohlfart, että minun -on lähdettävä sinne.' -- 'Entä kuka hoitaa arviolaskut', kysyin, 'ja -miten käy värimatarakaupan, josta te ja Balbus piditte niin kovasti -kiinni, ettette suoneet sitä millekään muulle toiminimelle?' -- -'Totta tosiaan', huudahti Baumann, 'mataroita en tullut ajatelleeksi. -Kyllä minun täytyy vielä lykätä lähtöni'. - -Toiset katsoivat hymyillen Baumanniin, joka hiljaa mutisi itsekseen: -"Väärin se olisi ollutkin." - -"-- Ja tyranni Pixistä en tahdo puhuakaan, sillä hänellä -itselläänkään ei ole kaikin ajoin selvillä, kuuluuko liike hänelle -vai herra Schröterille." - -Kaikki nauroivat. Pix työnsi käden poveensa ja jäykistyi aivan -Napoleonin näköiseksi. -- "Sinä olet kiero asianajaja", sanoi Fink, -"sinähän kiihotat jokaisen itsekkäitä tunteita." - -"Niinpä teit äsken itsekin", vastasi Anton. "Ja nyt tahdon puhua -sinusta. Puolisen vuotta takaperin meni tämä amerikkalainen herra -Schröterin puheille ja sanoi: 'En halua enää olla vapaaehtoisena -harjoittelijana, tahdon saada vakinaisen paikan liikkeessä.' -- -'Minkävuoksi?' kysyi herra Schröter. Tietystikin Finkin tarkoituksena -oli vain saada niin ja niin monta taaleria vakinaista palkkaa -liikkeeltä." - -Jälleen kaikki hymyilivät ja katsoivat Finkiin; mutta katseet -eivät olleet enää vihamielisiä, vaan niissä oli jonkin verran -kunnioitustakin ja iloista hyväksymistä, sillä kaikki tiesivät Finkin -vastanneen isännän kysymykseen: "Haluan saada säännöllisen osuuteni -työstä ja osani siitä vastuunalaisuudesta, mikä vakinaiseen toimeen -liittyy; työskentely nykyisellä alallani tuottaa minulle iloa." - -"Ja edelleen", Anton jatkoi, "kenellä on ollut huvi nähdä, millä -mielihalulla Fink pehmittelee Schmeie Tinkelestä, tietää että tuota -hänen ruoskimaansa pehmoista saksalaista hyväntuulisuutta esiytyy -silloin hänessä itsessäänkin. Hänellä on niin paljon hullunkurisia -päähänpistoja, että koko konttori on aivan ihastuksissaan, ja mikä -merkillisintä, Tinkeles on itsekin häneen kerrassaan rakastunut." - -"Siksi kai, että tuntee, saaneensa turkkiinsa, herraseni", virkkoi -Fink. - -"Eipä siksi, vaan koska hän älyää sinun pistoksiesi takana samaa -suopeata hyväntahtoisuutta, jolla joku toinen hyväilee kotilintujaan. --- Ja jos isännän liikkeellä on loistavaa menestystä, niin -kukapa siitä iloitsee hartaammin kuin Fink itse. Äskettäin, kun -sinkkitavarain alalla tuli yleinen hinnanalennus, ja herra Schröter -vastoin koko konttorin ja Finkinkin mielipidettä möi varaston ajoissa -Hampuriin ja siten säästi liikkeen moniaitten tuhansien taalerien -tappiosta, silloin piti Fink isompaa iloa kuin kukaan meistä ja -pakotti Jordanin ja minut lähtemään samana iltana viinitupaan -tyhjentämään pullon tapauksen johdosta." - -"Koskapa en tahtonut yksinkään juoda, sinä narri!" ärähti Fink. - -"Tietysti vain siksi", huudahti Anton; "ja samasta syystä sinä -tyhjensit ensimmäisen lasin toiminimen menestykseksi, jota sanoit -kunniakkaaksi kauppaliikkeeksi." - -Fink katseli alas eteensä, Sabine loi Antoniin loistavan katseen, ja -kaikki toisetkin hymyilivät ystävällisesti ja vetäytyivät lähemmäksi. -Äskeinen tukala jännitys oli lauennut. - -"Ja muissakin suhteissa", jatkoi Anton voitonriemuisesti, "hän -osoittaa aivan samaa viheliäistä tunteellisuutta, joka hänestä -äsken oli niin halpa-arvoinen. Hänhän rakastaa, kuten kaikki -tiedämme, ratsuhevostaan mieskohtaisella rakkaudella, se merkitsee -hänelle muutakin kuin sitä viidensadan dollarin summaa, jonka hän -siitä on maksanut, tahi niin ja niin monta sentneriä hevosenlihaa, -jolla on nylkemätön nahka ympärillään. Hän huolehtii elukasta kuin -ystävästään." - -"Koskapa se minua huvittaa." - -"Se on selvää; suuliinoista on meikäläisille perheenemännillekin -huvia. Entä hänen kondoorinsiipensä, pistoolinsa, ratsupiiskansa ja -punainen rommi karahvinsa, kaikki ne ovat hänelle yhtä huvittavia -muistoja kuin ikinä saksalaiselle siirtolaiselle lintuhäkki. Hänellä -on paljon merkillisempiäkin päähänpistoja ja kiintymyksiä kuin -meillä. Lyhyesti sanoen, hän on itse asiassa samanlainen surkean -hyvänahkainen saksalainen kuin kuka muu hyvänsä." - -Sabine pudisti hiljaa päätään, mutta silmäsi nyt paljon -ystävällisemmin kopeaan amerikkalaiseen. Finkinkin kasvoilla oli -sävy muuttunut. Hän tuijotti vakavana eteensä, ja hänen ylpeissä -piirteissään oli ilme, jota toisen miehen kasvoilla olisi sanonut -liikutukseksi. "No niin", sanoi hän vihdoin, "neiti ja minä, me -olimme äsken kumpikin liian tiukkoja omalla kannallamme." Hän -viittasi kuolleeseen varpuseen. "Tämä vakava tosiasia silmäini edessä -lasken aseeni ja tunnustan toivovani, että tuo pieni herra vielä -eläisi ja kirsikkain ja leivänmurujen voimalla saavuttaisi ukkoiän. -Ja sitten pyydän, ettette enää kantaisi kaunaa minua vastaan, neiti." - -Sabine nyökkäsi hänelle ja sanoi sydämellisesti: "En." - -"Mutta sinä, Anton, ojenna minulle kätesi. Olit loistava asianajaja -ja kähvelsit yhden syntisen saksalaisen valamiehistön syhyävistä -sormista. Ota kynä ja vedä allakkaamme viiva kahden viime viikon -yli. Ymmärrät mitä tarkoitan." Anton puristi hänen kättään ja laski -kätensä hänen olalleen. - -Jälleen oli seurue mitä paraimmalla tuulella. Herra Schröter yhtyi -siihen jälleen, sikarit sytytettiin ja itsekukin pyrki yhä ylentämään -mielialaa. Herra Liebold nousi pystyyn ja pyysi neidiltä ja isännältä -lupaa, jollei se heitä häiritsisi ja jollei heillä itsellään -ollut tänä kauniina iltana mitään parempaa esitettävänä, -- jossa -tapauksessa hän nöyrimmin pyysi peruuttaa ehdotuksensa -- että hän -eräitten toverien kanssa saisi laulaa joitakin neliäänisiä lauluja. -Koskapa häneltä jo monien vuosien mittaan oli totuttu kuulemaan -samanlainen esitys ja kaikki olivat nytkin varustautuneet siihen, -vastasi Sabine: "Tottahan toki, herra Liebold, jos kvartettilaulu -puuttuisi, niin olisi ilomme vain puolinainen." Laulajat ottivat -nuottivihkonsa esiin ja kokoutuivat yhteen, herra Specht lauloi -ensi tenoria, herra Liebold toista, herra Birnbaum ensi bassoa ja -herra Balbus toista. Nämä neljä edustivat soitannollista ainesta -konttorissa, ja huolimatta pikku riitaisuuksista, joita heidän -taiteellinen luonnonlaatunsa tietenkin toisinaan aiheutti, he -pysyivät lujasti yhdessä toisia vastaan. Herra Specht kirkui tosin -liika lujaa ja herra Liebold lauloi liika hiljaa, mutta kuulijat -olivat kiitolliset ja ilta kului ihmeen hauskasti. Iltaruskon -hehkussa kiiltelivät ansarin edustalla kasvavan ison pähkinäpuun -lehdet, sirkat sirittivät ja metsän pienet lauluniekat päästivät -huiluääniä muun musiikin joukkoon, luonto itsekin kuiskaili ja -säesti, kunnes ihmisäänet kohosivat täyteen voimaansa ja vaimensivat -puutarhan laulajat. Kaikki kuuntelivat iloisin mielin. "Kiitämme, me -kiitämme!" huuteli Sabine heidän lopetettuaan ja paukutti käsiään. - -"Hullua tosiaan on", sanoi Fink, "että jakso laulettuja ääniä kykenee -järkyttämään sydäntä ja hellittämään kyyneleet esiin sellaisiltakin -ihmisiltä, jotka muuten eivät ole ylen tunteelliset. Jokaisella -kansalla on sellaisia yksinkertaisia lauluja, joita kuullessaan -maanmiehet vieraallakin maalla ollessaan tuntevat toisensa. Vaikkapa -nuo siirtolaiset, joista tuonaan puhuin, kadottavat kaiken muun, -rakkauden etäiseen kotimaahansa, jopa sujuvan äidinkielentaidonkin, -niin kotimaan sävelet elävät heidän sieluissaan kauemmin kuin mikään -muu; ja monikin narri, joka vierailla mailla ponnistaa kaiken -tarmonsa esiytyäkseen niiden kansalaisena, tuntee yht'äkkiä olevansa -jälleen saksalainen, kun kuulee laulettavan pari tahtia laulusta, -jonka oli oppinut nuoruudessaan". - -Kauppias vastasi: "Te olette oikeassa. Ken eroaa kodistaan, hän -harvoin tajuaa, mistä kaikesta hän luopuu; Vasta sitten hän ehkä sen -huomaa, kun sen muisteleminen tulee hänen myöhemmän elämänsä iloksi. -Tämä muistelu onkin ehkä raaistuneelle miehelle pyhäkkö, jota hän -itse usein raiskaa ja pilkkaa, mutta jonne hän parhaimpina hetkinään -kuitenkin alati pyrkii." - -"Hiukan häveten minun täytyy tunnustaa, että itse puolestani -tajuan sangen vähän tuota iloa", sanoi Fink. "En oikeastaan -tiedä, missä minun kotoni on. Kun lasken yhteen elämäni vuodet, -niin olen tosin niistä suurimman osan elänyt Saksassa, mutta -mahtavimmat vaikutelmani olen saanut vieraalla maankamaralla. -Alati on kohtalo tempaissut minut irti, ennenkuin olen ennättänyt -juurtua minnekään. Ja nyt täällä Saksassa ollessani tunnen itseni -välistä muukalaiseksi. Maakuntamurteita esimerkiksi ymmärrän -tuskin ollenkaan. Jouluksi olen aina saanut enemmän lahjoja -kuin minulle on ollut hyväksi, mutta saksalaisen joulukuusen -tenhoa en ole koskaan kokenut; kansanlauluista, joita te niin -kehutte, aniharvat ovat jääneet korvissani kajahtelemaan; vielä -tänäänkin olen epävarma siitä, milloin karppikalaa on syötävä ja -peuransarvi- ja unikonsiemenleivoksia ja myönnän, että en lainkaan -tajua tinanvalamisen ja tohvelinheiton viehättävyyksiä. -- Ja -lukuunottamatta näitä pikkuasioita on paljon muiltakin, johon -nähden minä saksalaisen vaikutuksen alla tunnen itseni vieraaksi -ja köyhäksi", hän jatkoi totisemmin. "Minä tiedän, että välistä -enemmänkin kuin on kohtuullista panen ystäväini kärsimyksen -koetukselle. Teidän huonettanne saan kiittää", päätti hän puheensa -kumartaen kauppiaalle, "jos olen tullut tuntemaan saksalaista -luonnonlaatua joiltakin kunnianarvoisilta puolilta." - -Se oli miehuullinen tunnustus, ja viime sanoissa värähteli tunne, -joka hänellä aniharvoin pääsi puhkaisemaan karmean pinnan. Sabine oli -ylen onnellinen, varpunen oli unhotettu, ja hän huudahti kyyneltyvin -silmin: "Se oli jalosti puhuttu, herra von Fink." - -Palvelija tuli kutsumaan illalliselle. Pöytä oli katettu -puutarhamajaan. Kauppias istui keskeen ja Sabine hymyili hyvillä -mielin nähdessään Finkin istuvan hänen viereensä. "Herra Liebold, -minua vastapäätä", huusi isäntä. "Tänään täytyy minun nähdä teidän -uskolliset kasvonne edessäni. Tänään on viisikolmatta vuotta kulunut -siitä, kun me molemmat jouduimme tekemisiin toistemme kanssa. -- -Herra Liebold tuli näet liikkeeseemme muutamia viikkoja aikaisemmin -kuin isäni otti minut sen osakkaaksi", selitti hän nuoremmille. -- -"Ja ollessani velvollinen antamaan tunnustukseni kaikille konttorin -jäsenille, kohdistuu tämä velvollisuus suurimmassa määrässä teihin. -Viisikolmatta vuotta liikkeessä, kymmenen vuotta pääkirjan ääressä, -aina uskollinen, luotettava apulainen!" Hän ojensi lasinsa pöydän -yli toista kohti: "Kilistäkää vastaan, vanha ystäväni; niin kauan -kuin tuolimme ovat vierekkäin, ohut seinä vain välillä, pitää meidän -välimme aina jäädä entiselleen: luja luottamus ilman liikoja sanoja." - -Herra Liebold oli seisaaltaan kuunnellut isännän puhetta ja jäi -yhä seisomaan. Hän yritti esittää maljan isännän terveydeksi, sen -kaikki huomasivat, mutta hän ei saanut ainuttakaan tajuttavaa sanaa -suustaan; hän piti lasiaan ylhäällä ja katsoi kauppiaaseen, ja hänen -huulensa liikkuivat hiljaa. Vihdoin hän istuutui vaieten. Hänen -sijastaan nousi kaikkien ihmeeksi Fink pystyyn ja lausui syvän -totisesti: "Juokaa minun kanssani malja menestykseksi saksalaisen -liikkeen, jossa työ on iloa, jossa kunnialla on kotinsa; eläköön -konttorimme ja isäntämme!" - -Toverit kohottivat jyrisevän eläköönhuudon, Sabine kilisti kaikkien -kanssa, kauppias tuli lasineen puolitiessä kaunopuheista Finkiä -vastaan. -- Loppuillan vallitsi häiriytymätön ilo. Kvartetti lauloi -vielä moniaita hupaisia juomalauluja, ja kello oli jo paljon yli -kymmenen, kun seurue palasi kaupunkiin. - -Takarakennuksen portaissa Fink sanoi Antonille: "Tänään sinä, -poikaseni, et saa pujahtaa oveni ohi. Minulle on aika käynyt pitkäksi -saadessani niin kauan kaivata sinua." Ja myöhään yöhön saakka -istuivat sovinnon tehneet ystävykset yhdessä, kumpikin pyrkien -paraimpansa mukaan näyttämään toiselle, kuinka iloiset he olivat -sovinnosta. -- - -Sabine astui huoneeseensa. Silloin antoi sisäkkö hänelle -tuntemattomasta kädestä tulleen kirjelipun. Siitä lähti väkevä -myskinlemu, ja käsiala osotti kirjoittajan olevan naisen. - -"Kuka tämän kirjeen toi?" Sabine kysyi. - -"Jokin vieras mies", vastasi tyttö; "hän ei tahtonut mainita nimeään -ja sanoi, ettei vastausta tarvittu." - -Sabine luki: "Neitini, älkää riemuitko liian aikaiseen. Te olette -keimailullanne houkutelleet luoksenne herran, joka on tottunut -viekoittelemaan, unohtamaan ja häpeämättömästi kohtelemaan niitä, -jotka ovat kuulleet hänen sanojaan. Vasta vähän aikaa sitten hän teki -tunnustuksiaan eräälle toiselle, nyt on hän pannut teidän päänne -pyörälle. Teillekin hän tulee teeskentelemään samalla tapaa ja sitten -pettämään teidät." - -Kirjeessä ei ollut allekirjoitusta; se oli Rosalielta. - -Sabine tiesi kirjoittajattaren. Hän piti paperia kynttilän liekissä -ja viskasi sen palavana uuniin. Vaitonaisena hän katseli, kuinka -liekki pieneni ja sammui, kunnes ei mitään ollut jälellä. Kauan hän -seisoi siinä, pää uuninkamaraan nojautuen, ja tuijotti harmaaseen -tuhkaan. Kyynelittä, äänettömänä hän piti kättään värähtelevällä -sydämellään. - - -8. - -Veitel Itzig oli ylen kiihdyksissä. Hän, tuo peräti raitis ja -pidättyväinen mies, näytti vapaahetkinään aivan kuin viinan -villitsemältä. Hänen huulensa höpisivät alinomaa ahkerassa -itsepuhelussa, ja hänen terävillä poskipäillään paloi kuumeinen -puna. Kadulla hänet tunsi jo kaukaa merkillisestä kätten ja jalkain -viskelemisestä; rauhallista yölepoa hänellä oli tuskin enää -nimeksikään. Ja kaikki tuo huoli ja homma johtui siitä, että muuan -leskineuvoksetar oli kadottanut lempikoiransa. Puheenaoleva mopsi -pahanen oli eräänä kauniina kevätaamuna joko kirkkaan päivänpaisteen -tahi ohimenevän lahtaripojan kaukalosta nousevan suloisen tuoksun -houkuttelemana laskeutunut työläästi kahdet portaat alas kadulle -saakka. Ja sinne tultuaan se oli kadonnut jälettömiin, hukkunut -virtaan tai joutunut varkaan käsiin tai keittopataan -- kadonnut se -vain oli; eivät kaunopuheisimmatkaan sanomalehti-ilmoitukset kyenneet -palauttamaan pakolaisen pyöreätä hahmoa takaisin niihin ystävällisiin -suojiin, joissa se oli niin kauan hallinnut itsevaltaisena -tyrannina. Harmista oli neuvoksetar sairastunut vaarallisesti, -ja Veitel otti hänen sairautensa niin vakavalta, jopa kerrassaan -mieskohtaiselta kannalta, että hän oli panna omankin terveytensä -vaaranalaiseksi. Valitettavasti Veitelin huoli ei kuitenkaan -kohdistunut neuvoksettaren hengen ja elämän säilyttämiseen. Hän oli -uskaltanut ryhtyä jättimäiseen liikeyritykseen -- oli sen todella -uskaltanut, neuvoteltuaan moneen kertaan arvoisan neuvonantajansa -Hippuksen kanssa ja selailtuaan yökaudet lompakkoaan, josta hän -uupumatta laski omaisuutensa kokonaissumman. Kauppatuuma oli ollut -kaunein ja lupaavin, mitä Veitelin kaltainen mies ikinä voi yrittää; -ehkäpä se oli ollut hiukan liiaksikin uskallettu; mutta, ainakin -Veitelin periaatteiden mukaan, se oli ollut niin puhdas ja viaton -kuin kylpyammeessaan pulikoiva kapalolapsi. - -Muuan nälkäkurki ritaritilanomistaja oli hoidellut niin huonosti -asioitaan ja ollut niin kauan kaiken maailman huijarien -nenästä-vedettävänä, että hän oli menettänyt tilansa tavallista -surullista pakkohuutokauppatietä. Tilan myynnin takia oli muuan -kahdentoista tuhannen taalerin suuruinen hypoteekki langennut -maksettavaksi. Velkoja, joka ei ollut myyntisummasta saanut -killinginkään katetta vaatimukselleen, oli turhaan yrittänyt turvata -sitä köyhtyneen tilanomistajan mieskohtaisella omaisuudella. Mutta -tämä miesparka oli joutunut niin puille paljaille, ettei edes, -tuomioistuinkaan keksinyt häneltä mitään, minkä olisi voinut tuomita -takavarikoitavaksi. Hän oli joutunut ulkopuolelle ulosottomiesten -kynsien, ja kurjuutensa tarjosi hänelle ainakin sen mielihyvän, -että hänen ei tarvinnut enää peljätä mitään ikävää äkkiyllätystä -velkojain puolelta; monien epätoivoisten taisteluvuosien jälkeen -tämä surullinen onnentila hänestä tuntui tavallaan jonkinlaiselta -kalpealta grönlantilaiselta kesältä. Hypoteekin omistaja sai tyytyä -katselemaan risaista kiinnityskirjaansa, jolla näissä olosuhteissa -oli vain lumppupaperin arvo. Tämä tapaus ei ollut välttynyt -Itzigin vainukoiransilmältä. Hän oli ollut tilaltaan joutuneen -tilanomistajan kanssa jo vuosikauden läheisessä liikeyhteydessä, oli -ostellut häneltä tuolloin tällöin vanhoja vaatteita, jopa välisti -myöntänyt sellaisia vastaan pieniä taskulainojakin, ja sen kautta -hän oli päässyt lähemmin tutustumaan tuon karille käyneen miesparan -perhesuhteisiin. Olipa hän saanut vainutuksi, että hänen asiakkaansa -paraikaa viritti haaksihylkynsä kaikki risaiset purjeet levälleen -päästäkseen purjehtimaan siihen toivon valkamaan, jonka erään vanhan -tädin suosio ja testamentti mahdollisesti voivat hänelle turvata. -Itzig tuli vähitellen siihen vakaumukseen, että tämä purjehdus -todella veisikin toivottuun päämäärään. Kaksi silkkistä kaulaliinaa -ja pari kullattuja korvarenkaita hänen täytyi uhrata neuvoksettaren -palvelustytölle saadakseen tätä tietä tarkkoja tietoja. Veljenpoika -luki tädille sanomalehdistä murhajuttuja, hänet kutsuttiin -aina pöytään, kun täti keitätti mieliruokiaan, täti lupaili -naittavansakin hänet, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä; ja vihdoin, -kun neliviikkoinen sade oli tädiltä vienyt kaiken elämänhalun, -oli hän kutsuttanut notaarin luokseen, ajoi itkua varustelevan -veljenpojan ulos huoneestaan ja pakotti näillä tavattomilla -toimenpiteillä palvelustytön toteamaan avaimenreiästä, että hän -todellakin teki testamenttinsa, jossa veljenpoikaa muistettiin -ilahduttavassa muodossa. Kohta kun Veitel oli tästä saanut vihiä, -astui hän toisen suuren askeleensa ja osti neljälläsadalla taalerilla -itselleen hypoteekin ja kaikki ne oikeudet velallisen mieskohtaiseen -omaisuuteen, jotka laki takasi mainitulle asiakirjalle. - -Nyt oli mopsi kadonnut, siitä pahoin kärsivä täti oli sairastunut -ja viikon perästä jo kuollutkin, ja vararikkoinen veljenpoika peri -suurimman osan hänen omaisuuttaan. Veitel ryhtyi yli-inhimillisiin -ponnistuksiin, jotta hänen velallisensa ei pääsisi salaamaan -perintöään jollakin sukkelalla pikkutempulla, jollaiset eivät -Veitelille olleet suinkaan vieraita. Kamalana painajaisena hän -vainosi onnetonta perijää tämän joka askeleella; tuskin oli -miesparka vielä ennättänyt eläytyä ensi unelmiinsa rauhallisesta -tulevaisuudesta, kun jo Veitel kohosi hänen vierelleen synkeän -menneisyyden heltymättömänä muistuttajana. Perijän oli mahdotonta -livistää minnekään, rautapihdin tavoin tuo tyly velkoja piteli kiinni -onnettomasta uhristaan, ja laki auttoi häntä niin tarmokkaasti, että -perillisen täytyi lopulta antautua, huomattuaan kaikki metkunsa -turhiksi. Kahdeksallatuhannella taalerilla, perintönsä pääosalla, hän -osti sielulleen rauhan painajaisestaan. - -Tänään oli se onnekas päivä, jolloin nuori liikemies toi vastasaadun -suuren pääomansa kotia. Hän lensi kadut, lensi portaat ja päätyi -ilosta vallan mielettömänä pieneen takakammioonsa. Väkinäinen -pakko, joka oli kahlehtinut häntä pitkän, tuskallisen odotuksen -aikana ja pakottanut hänet alati näyttämään kylmää naamaa, oli nyt -tyyten haihtunut; hän oli vallaton kuin pieni lapsi, vaikkakaan -ei niin viaton ja kokematon kuin sellainen; hän juoksenteli -ympäri huonettaan, päästi tavantakaa naurunrähäkän ja kysyi herra -Hippukselta, joka oli jo moniaan tunnin odotellut häntä: "Mitä viiniä -haluatte pöytään, Hippus?" - -"Viini yksin ei riitä", arveli varovainen Hippus. "Mutta annahan -olla, muistelen etten ole pitkään aikaan maistellut Unkarin viiniä. -Noudappa siis pullo vanhaa yläunkarilaista, tahi maltas, ulkona on jo -kyllin pimeä, minä käyn itse ostamassa." - -"Mitä se maksaa?" huusi Veitel. - -"Kaksi taaleria." - -"Kaksi taaleria on paljon rahaa", sanoi Veitel, "mutta samantekevä, -tuoss' on." - -Uljaalla eleellä hän heitti kahdentaalerin kolikon pöydälle. - -"Hyvä", nyökkäsi Hippus ja sieppasi rahan sukkelasti. "Mutta tämä -ei vielä riitä, poikaseni. Minä vaadin itselleni viisi prosenttia -sinun voitostasi. Siihen nähden, että olemme vanhoja tuttavia ja että -ystäviä ei saa polkea, tyydyn vaivaiseen viiteen prosenttiin siitä -pääomasta, minkä tänään olet korjannut taskuusi." - -Veitel seisoi kuin kivettyneenä, hänen säteilevät kasvonsa kävivät -äkkiä hyvin totisiksi, ja avosuin hän tuijotti sohvassa istuvaan -pieneen paholaiseen. - -"Älä rupeakaan lörpöttelemään", jatkoi Hippus kylmäverisesti ja loi -kakkulainsa yli Veiteliin ilkeän katseen; "älä rohkenekaan virittää -minulle valitusvirsiäsi, me tunnemme siksi hyvin toisemme -- minä -se olen aikaansaanut, että sinä voitit nuo rahat, minä yksin. Sinä -tarvitset minua, ja nyt näet, että minäkin voin tarvita sinua. Anna -tänne paikalla neljäsataa noista kahdeksastatuhannesta." - -Veitel yritti sittekin puhua. - -"Ei sanaakaan", varoitti Hippus ja iski saamallaan kolikolla pöytään, -"rahat tänne ja paikalla!" - -Veitel katsahti häneen pitkään, otti sitten vaieten povitaskustaan -lompakon ja laski kaksi seteliä pöydälle. - -"Vielä kaksi", komensi Hippus entisellä sävyllään. Veitel pani sata -taaleria lisäksi. "Ja vielä viimeinen satanen, poikaseni", nyökkäsi -vanhus laupiaasti ja helisti kolikkoaan pöytään. - -Veitel epäröi hetkisen ja katsahti hätäisesti äijään, joka näytti -olevan ilkeän ilon lumoissa. Noissa kasvoissa ei ollut rahtuakaan -lohdullista ilmettä, siksipä Veitel huoahtaen kourasi vielä -kerran lompakkoansa, laski neljännen setelin pöydälle ja virkkoi -soinnuttomalla äänellä: "Olen pettynyt, pahoin pettynyt teidän -suhteenne, Hippus." Sitten hän otti nenäliinansa, kääntyi poispäin, -niisti nokkansa ja pyyhkieli kosteita silmiään. - -Hippus välitti vähät opetuslapsensa alakuloisuudesta. Hän katseli -ja tunnusteli seteleitä joka puolelta, kuten kädessä käännellään -kallisarvoista esinettä, jonka jo kauan sitten on kadottanut ja -jonka aivan odottamatta perii takaisin. Vihdoin hän työnsi saaliin -taskuunsa ja sanoi: "Kun rauhallisesti mietit asiata, niin huomaat -itsekin, että olen kohdellut sinua hyvän ystävän tavoin. Olisinhan -voinut vaatia paljon enemmänkin." - -Mutta Veitel seisoi yhä akkunan ääressä ja katseli pimenevään yöhön. -Hän oli saanut hirvittävän kolauksen, joka oli aivan lamaannuttanut -hänet. Kohta notaarin luota lähdettyään hän oli muistellut vanhaa -neuvonantajaansa ja päättänyt valmistaa tällekin odottamattoman ilon: -hän oli näet aikonut ostaa hänelle uuden hopeaisen nuuskarasian ja -panna sen sisään kymmenen tukaattia. Ja nyt esiytyi Hippus tuon -karvaisena! - -Kun hän opettajansa käytöksestä tuskautuneena ei vieläkään saanut -sanaa suustaan, nousi Hippus kaikessa rauhassa pystyyn, ja sanoi -suopeasti: "Älä tuosta käy joutavia suremaan, sen tyhmyri. Jos -minä satun kuolemaan ennen sinua, niin teen sinut perillisekseni. -Silloin saat rahasi takaisin, jos niitä on vielä jälellä. Nyt lähden -maistelemaan unkarilaista. Sinun terveydeksesi sen juon, ylen -tunteellinen Itzig!" Näin sanoen vanhus hiipi ovesta ulos. - -Vielä kerran Veitel tarttui nenäliinaansa ja pyyhki poskeltaan -katkeran kyynelkarpalon. Koko hänen ilonsa suuresta liikevoitosta -oli mennyt piloille. Suurimpana tekijänä hänen mielihaikeudessaan -ehkä oli epäpuhdas suru kadotetusta rahasummasta; mutta tajusipa -hän sen ohella kadottaneensa muutakin kuin vain käteistä rahaa. -Se ainoa ihminen maan päällä, johon hän oli kiintynyt ja jolta -hän oli odottanut vastaystävyyttä, oli menetellyt häntä kohtaan -tunteettomasti, itsekkäästi ja vihamielisesti. Kaikkien muiden -kuolevaisten kanssa hän eli sotakannalla eikä heiltä odottanutkaan -muuta kuin sotaa; ainoastaan tuolle kakkulasilmäiselle pienelle -äijälle oli hänen sydämensä ollut avoin ja lämmin. Ja nyt oli vanhus -raa'alla vaatimuksellaan tylysti surmannut tuon lämpimän tunteen. -Loppunut oli entinen ystävyyssuhde hänen ja Hippuksen välillä; tosin -hän ei vast'edeskään tullut toimeen ilman äijää, mutta tästä hetkestä -alkaen hän tunsi jäytävää äkeyttä häntä kohtaan; vanhus oli tehnyt -hänen elämänsä entistäkin yksinäisemmäksi ja hänen luonteensa entistä -kehnommaksi. Täten sai Veitel kokea jumalattomien iäistä kirousta, -että eivät ainoastaan heidän pahat tekonsa, vaan paremmatkin -taipumuksensa ovat heille pelkäksi pahennukseksi. - -Mutta kauan ei nuoren liikemiehen alakuloisuus kestänyt. Pian hän -tarttui jälleen päättäväisesti lompakkoonsa, otti esiin jälellä -olevan aarteensa, tutki jok'ainoan setelin etu- ja takapuolelta -ja merkitsi niiden numerot ensin muistikirjaansa ja sitten -paperiliuskalle. Jälkimmäisen hän kätki lattianrakoon. Tämä -huolenpito toi hänelle jonkun verran lohdutusta. Ja sitten kääntyivät -hänen ajatuksensa tulevaisuuteen. Jälleen hän ravasi ympäri huonetta -ja sepitti suunnitelmiaan. Hänen asemansa maailmassa oli yhdellä -iskulla muuttunut toiseksi. Kahdeksantuhannen -- ah, niitähän oli -enää vain seitsemäntuhatta kuusisataa! -- taalerin omistajana hän -oli kerrassaan pieni Kroisos vertaistensa liikemiesten joukossa. -Monet muut päättivät satojentuhansien taalerien kauppoja omistamatta -niinkään paljon käteistä kuin hän; maailma oli hänelle alttiina kuin -helmisimpukka lautasella; kysymys oli vain siitä, millä vivulla -hän sen avaisi. Miten hänen piti sijoittaa pääomansa, jotta se -kasvaisi kaksinkertaiseksi, kymmenkertaiseksi? Nyt hänen täytyi -tehdä valintansa ja tehdä se yksin. Olihan vaikka kymmenenkin keinoa -tarjolla: hän voi edelleenkin lainailla rahaa ylenmääräistä korkoa -vastaan, hän voi keinotella osakkeilla, hän voi harjoittaa villa- tai -viljakauppaa, ja sisällinen ylpeys täytti tuon veitikan hänen -myöntäessään itselleen, että hän menestyisi jokaisella näistä urista -yhtä hyvin kuin kaikkein ovelinkin ammattiveljistään. 'Mutta kaikilla -niillä saattoi hänen omaisuutensa joutua vaaraan; hänestä voi tulla -upporikas tahi keppikerjäläinen; ja tämä ajatus oli hänelle niin -hirvittävä, että hän paikalla heitti kaikki sellaiset suunnitelmat -mielestään. Mutta olipa muuan liikehaara, jossa älykkäällä -miehellä oli tilaisuutta ansaita paljonkin ja samalla välttää -suuria vahinkoja. Kotiseudullansa hän oli kierrellyt reppurina -naapuritiloilla; villamarkkinain aikana hän oli kaupungin kaduilla -tarjoskellut palvelustaan viiksillä ja ritarinauhoilla koristetuille -ylhäisille herroille; nykyisen isäntänsä konttorissa hänellä oli -alituisesti tekemistä maa-aatelin varallisuus- ja raha-asiain kanssa. -Kuinka hyvin hän tunsikaan vanhan Ehrenthalin hiljaisen himon päästä -erään tietyn ritaritilan omistajaksi; kuinka usein olikaan tuo -kakkulasilmäinen vanhus ivallisella leikillä neuvonut häntä tekemään -itsestään ritaritilan omistajan. Ja kuinka ihmeellä sattuikaan, että -hänen juuri murehtiessaan vanhuksen muuttuneesta käytöksestä hänen -mieleensä äkkiä muistui entinen koulutoverinsa Anton ja se päivä, -jolloin hän viimeksi oli seurustellut tämän kanssa? Silloinkin, -kun hän kaupunkiin matkatessaan oli yhdyttänyt Antonin, oli hän -kierrellyt vapaaherran tiluksilla, seisoskellut ometan oven edessä ja -laskenut sarvipäiden pitkää kaksoisriviä, kunnes karjakko oli hänet -äreästi karkoittanut tiehensä. Ja kuin kirkas leimaus lennähti hänen -päähänsä ajatus: hänestä itsestäänkin voi tulla ritaritilan omistaja -yhtä hyvin kuin Ehrenthalista; hänhän itsekin voi pesetyttää toisilla -valkeita villojaan kauppaan laskettavaksi ja ajella kaupunkiin -kahdella, mikseipäs neljälläkin hevosella. Hän tarrasi molemmin -käsin kiinni pöydänlevyyn ja huusi ääneen: "Niin, sen minä teen!" -istahti sitten tanakasti tuolille ja löi laihat käsivartensa ristiin -rinnalle. Ja siitä hetkestä lähtien hänellä oli päämääränsä selvillä -ja hän rupesi toimimaan sen hyväksi. - -Ja hän mietiskeli sangen ovelasti. Omasta mielestään hänellä oli -oikeus paroonin tilaan aikaisemman äkkipäätöksensä nojalla, ja hän -tahtoi saada tuon oikeuden tosiasiallisestikin rahojensa avulla, -hankkimalla itselleen siihen hypoteekin. Tätä varten hän tahtoi -vuosien mittaan kasvattaa ja varmentaa pääomaansa, toimia ja ahertaa -levollisesti, kunnes se suuri päivä viimein koittaisi, jolloin -hän pääomallaan valtaisi koko tilan käsiinsä. Ja pahimmassakin -tapauksessa, jollei hänen suunnitelmansa lyönytkään lukkoon, -ei hän siltä kadottaisi rahojaan. Sillävälin hän tahtoi ruveta -asiamieheksi ja toimitsijaksi, välittää ostoja ja myyntejä kuten -monet muut nälkäkurjet, jotka kadehtivat toisiltaan puolen prosentin -välitysvoittoa, ja kuten myöskin monet ylhäiset herrat helisevin -arvonimin, jotka harjoittelivat tilakeinottelua oikein suuressa -mittakaavassa ja onnistuivat oveluudella, lahjuksilla ja muilla -varkaankeinoilla hankkimaan itselleen satojentuhansien voitot. Veitel -tiesi olevansa mestari moisten keinojen käyttämisessä. Aluksi hänen -oli jäätävä edelleenkin Ehrenthalin apulaiseksi, niin kauan kuin -hänellä oli tästä jotain hyötyä. Rosalie oli kaunis ja hän oli rikas, -sillä Bernhardia tuskin kannatti ajatella isänsä perillisenä. Ehkäpä -hänestä tuli Ehrenthalin vävypoika, ehkäpä ei; sillä liiketempulla -ei ollut mitään kiirettä. Ja olipa vielä muuan, joka hänen täytyi -ottaa laskuissaan lukuun: tuo pieni musta äijä, joka paraikaa kapakan -puolella särpi Veitelin kallishintaista viiniä. Hänelle Veitel päätti -tästälähin maksaa jokaisesta saamastaan palveluksesta, antamatta -hänelle enää luottamustaan enempää kuin kulloinkin tarvittiin. - -Tällaisiin päätöksiin Veitel tuli tänä kohtalokkaana iltana, ja -suunniteltuaan tulevaisuudenaikeensa valmiiksi, niinkuin kirjaa -sepittämään rupeava tiedemies, hän sijoitti setelitukun päänalusensa -alle, lukitsi oven, asettaen raskaan tuolin sen eteen tueksi, ja -heittäytyi päivän ponnistuksista ja mielenliikutuksista perin -uupuneena kovalle vuoteelleen -- hän, uuden-uutukainen Rothsattelien -kauniin tilan tavoittelija ja tuleva omistaja! Ehkäpä kaikki nuo -suunnitelmat olivat vain mielipuolen hulluja kuvitteluja; ehkäpä -niissä oli siemen kokonaiseen sarjaan rohkeita ja johdonmukaisia -toimenpiteitä, jotka uhkasivat synkkää tulevaisuutta vapaaherralle ja -tämän perheelle. Vapaaherran oli itsensä ratkaistava, mille puolelle -vaaka tuli kallistumaan. - - * * * * * - -Samana iltana paroonitar ja hänen tyttärensä istuivat puiston -ruusumajassa; molemmat olivat vähitellen käyneet aivan vaitonaisiksi. -Äiti katseli syviin mietteisiin vaipuneena tanssivaa yöperhosta, joka -tahtoi väkisten työntää pienen paksun päänsä kynttilänliekkiin, mutta -puski joka kerta otsansa lasikehykseen, joka suojeli valoa yötuulelta. - -Lenore istui kumartuneena kirjansa yli ja katsahti tuontuostakin -salaa tutkivasti äitinsä kasvoihin. Silloin narskui käytävän -piikivisora, ja tilan vanha vouti saapui lakki kourassa kysymään -armollista herraa. - -"Mitä teillä on asiata?" Lenore kysyi harmaapäältä. - -"Onko jotain tapahtunut?" - -"Vanha Musta tekee loppuaan", vastasi vouti huolestuneena. "Se on -raivoissaan potkinut ympärilleen ja pureskellut soimeaan, mutta nyt -se makaa ja ähkyy kuin hengenheitossa." - -"Sepä olisi hittoa!" huudahti Leonre kavahtaen pystyyn. - -"Mutta Lenore!" torui äiti. - -"Minä tulen itse katsomaan", huusi Leonre innokkaasti ja kiiruhti -vanhuksen keralla talliin. - -Sairas hevonen makasi pahnoillaan, pörhöinen karva valuen -tuskanhiestä, ja sen kupeet nousivat ja laskivat kiivaasti -huohottavasta hengityksestä. Tallilyhdyn valossa seisoivat rengit -piirissä ympärillä ja katselivat tylsästi kituvaa eläintä. Kun Lenore -ilmestyi näkyviin, käänsi hevosparka apua anoen silmänsä häneen. - -"Se tuntee minut vielä", huudahti neiti ja viittasi juurevaa -isäntärenkiä käymään syrjemmäksi. - -"Se on uuvuttanut itsensä, niin ettei enää jaksa muuta kuin maata -hiljaa alallaan", sanoi mies. - -"Nouskaa heti hevosen selkään ja ratsastakaa noutamaan -eläinlääkäriä", komensi Lenore. - -Miehestä ei ollut mieluista lähteä yönselkään moniaitten penikulmain -taa, ja hän vastasi epäröiden: "Tohtori ei ole koskaan kotosalla; -ennenkuin hän joutuu tänne, on hevosesta jo henki lähtenyt." - -"Totteletteko?" sanoi Lenore kylmästi ja osotti ovea. Mies lähti -väkinäisesti. - -"Mitä juonia tuolla isäntärengillä nyt on?" kysyi Lenore, kun hän -voudin kanssa poistui tallista. - -"Hän on ruvennut laiskottelemaan ja saisi kernaasti lähteä paikalla -täältä tiehensä; olen siitä jo monesti huomauttanut armolliselle -herralle. Mutta herra paroonille se juonikko osaa kiemurrella -liukkaasti kuin pihtihäntä; kaikille muille hänellä on karvat -pystyssä kuin piikkisialla, ja minulla on hänestä jokapäiväinen risti -ja mieliharmi." - -"Tahdon puhua hänestä isälle", vastasi Lenore otsaansa rypistäen. - -Vanha uskopalvelija jäi seisomaan ja jatkoi tuttavallisesti: -"Ah, armollinen neiti, jospa tahtoisitte hiukan harrastaa -talousasioita, niin olisi siitä tilalle tosi onnea. Navetankaan -oloihin en ole tyytyväinen. Uusi emäntäpiika ei osaa oikein kohdella -palvelustyttöjä, hän on liiaksi huikentelevainen, nauhat ne hänellä -vain liehuu edessä ja takana. Ennen kävi kaikki paremmin, silloin -tuli herra parooni itse monesti katsastamaan voitiinua. Nyt hänellä -on arvatenkin muita asioita mielessä, ja kun väki huomaa herran -olevan välinpitämättömän, niin se ei välitä vähääkään voudista, kun -tämä käy vaativaksi. -- Te osaatte olla ankara väelle; mikä vahinko, -ettette ole syntynyt herraksi." - -"Niin, vahinko tosiaankin", nyökkäsi Lenore myöntävästi vanhalle -ystävälleen. "Mutta se vahinko meidän täytyy kärsivällisesti kestää. -Meijeriä minä tulen pitämään silmällä; aion tästälähin olla joka -päivä mukana kirnuttaessa. Mitä ohrasta nyt kuuluu? Tehän olitte -tuonaan isän mukana kaupungissa." - -"Niin", sanoi vanhus alakuloisena, "armollinen herra oli sen -käskenyt, mutta mitä toimia hänellä siellä oli, sitä en tiedä. Hän -möi koko sadon etukäteen jo viime talvena juutalaiselle, korjattuna -luovutettavaksi. Nähkääs", jatkoi hän huolestuneena ja pudisteli -valkeaa päätään, "ennen minä möin kaiken ja kirjoitin kaikki kirjaan -ja perin rahat ja laskin ne herra paroonin käteen, mutta nyt en -voi enää viedä kirjaani mitään tuloja; kun sivu tulee loppuun, -vedän viivan alle, mutta mitään numeroita minulla ei ole sen alle -kirjoitettavana." - -Lenore kuunteli kädet selän takana osanottavaisesti vanhuksen -valitusta. "Hm! Se on kai niitä isän uudistuksia. Kuulkaahan, älkää -tuosta niin kovin pahaksenne panko, ukkoseni. Aina kun isä ei ole -kotona, lähden minä teidän kanssanne pelloille tahi etsin teidät -sieltä käsiini. Te saatte polttaa silloin piippuanne koko ajan. Miltä -maistuu savut uudesta pesästä, jonka toin teille kaupungista?" - -"Se on jo tarpeeksi savuttanut", sanoi vouti myhäillen mielissään ja -otti sanojensa, vahvistukseksi piippunysän esiin taskustaan. "Mutta -palataksemme jälleen Musta parkaan, niin tulee herra parooni kovasti -suuttumaan saadessaan kuulla onnettomuudesta, jolle emme ole mitään -mahtaneet." - -"Kaikkea vielä", sanoi Lenore rauhoittavasti, "jollemme mahda sille -mitään, niin odotelkaamme levollisesti, miten lopulta tulee käymään. -Hyvää yötä, vouti. Menkää jälleen, minä pyydän, hevosen luo." - -"Käskynne mukaan, armollinen neiti, ja hyvää yötä teillekin", virkkoi -vouti. - -Yhä vielä istui paroonitar yksin ikivihreän ruusuköynnöksen paisuvain -nuppujen alla. Hänkin ajatteli talonherraa, joka ennen oli harvoin -puuttunut hänen viereltään, kun hän vietti lienteät kevätillat -ulkosalla. Nyt oli hänen puolisonsa suuresti muuttunut. Hän oli tosin -yhä vieläkin sydämellinen ja lemmekäs vaimolleen, mutta hän oli -usein hajamielinen ja uupunut, väliin hermostunut ja helposti ärtyvä -joutavista pikkuasioistakin; hänen hilpeytensä oli meluavampaa ja -hän kaipasi herraseuraa paljon enemmän kuin ennen. Hänen talonsa, -yksinpä paroonitarkin tuntui nyt kiinnittävän entistä vähemmin hänen -mieltään, ja paroonitar kysyi itseltään yhä uudelleen, saattoiko -tuo muutos olla surullisena seurauksena siitä, että hänen omalta -otsaltaan oli kadonnut nuoruuden ruusuinen sileys. Tuo ajatus kiusasi -häntä sanomattomasti, ja hän etsimällä etsi mielessään toisia syitä -rakastetun miehen alituiseen poissaoloon. - -"Eikö isä ole vieläkään palannut?" kysyi Lenore äitinsä tykö -tultuaan. "Kuulin äsken maantieltä vaunujen kolinaa." - -"Ei, lapseni", vastasi äiti; "hänellä on kai paljon tekemistä -kaupungissa, ja mahdollista on, että hän palaa kotia vasta huomenna." - -"Minä en ole ollenkaan tyytyväinen siihen, että isä on nykyään niin -usein kaupungissa tai kiertelee naapurien luona", sanoi Lenore. "Hän -ei enää pitkään aikaan ole lueksinut meille iltaisin." - -"Hän tahtoo, että sinusta tulee minun esilukijani", virkkoi äiti -hymyillen. "Saatpa alkaa toimesi jo tänä iltana; ota siis kirja ja -istu kauniisti viereeni, pikku rasavilli." - -Lenore veti nyreissään suunsa irveen, ja käymättä kirjaan käsiksi -hän istahti paroonittaren viereen, kietoi molemmat käsivartensa -hänen ympärilleen, painoi äidin pään povelleen ja sanoi, silitellen -hänen tukkaansa: "Rakkahimpani, sinäkin olet surullinen; murehditko -sinä isän takia? Hän ei ole samanlainen kuin ennen. Minä en ole enää -mikään lapsi; sano minulle, mitä hänellä oikein on mielessä?" - -"Sinä olet hupsu", vastasi paroonitar levollisella äänellä. "Minulla -ei ole mitään sinulta salattavana. Jos isälläsi todellakin on joitain -hommia, jotka pidättävät häntä meidän paristamme, niin ei meidän -naisten sovi udella niitä, vaan meidän on jäätävä odottamaan sitä -hetkeä, jolloin talonherra avaa meille sydämensä." - -"Ja sillä aikaa meidän pitää hätäillä, ehkäpä aivan turhan takia!" -huudahti Lenore. - -"Meidän täytyy pysyä levollisina, ja kun luottamus liittyy -rakkauteen, niin se ei käy vaikeaksi", vastasi paroonitar, -irrottautuen Lenoren syleilystä. - -"Ja kuitenkin ovat sinun silmäsi kyyneleiset ja sinä salaat minulta -surusi", sanoi tytär. "Mutta vaikkapa sinä vaikenetkin, niin minä en -tahdo vaieta, vaan kysyn isältä." - -"Sitä et saa tehdä", sanoi äiti päättäväisellä äänellä. "Isä tulee!" -Lenore huusi, "minä kuulen hänen askeleensa." -- Vapaaherran komea -hahmo näkyikin lähestyvän ripein askelin ruusumajaa. "Hyvää iltaa, -kotisirkat!" hän huusi jo kaukaa hilpeästi. Hän sulki vaimon ja -tyttären yht'aikaa syliinsä ja katseli heitä niin iloisesti silmiin, -että paroonitar unohti surunsa ja Lenore kysymyksensä. "Olipa hauska, -että pääsit palaamaan näin varahin", sanoi paroonitar iloisesti -hymyillen. "Lenore tahtoikin välttämättömästi nähdä sinut tänä iltana -parissamme. Ilta on niin ihana." Vapaaherra istahti molempien naisten -väliin ja kysyi hyvillä mielin: "Lapset, ettekö huomaa minussa mitään -muutosta?" - -"Sinä olet hyvällä päällä", sanoi paroonitar, katsoen miestänsä -silmiin, "mutta muuten olet kuin tavallisesti." - -"Sinulla on ollut univormu päälläsi, ja sinä olet ollut -tervehdyskäynneillä", sanoi Lenore; "sen näen valkeasta -kaulaliinastasi." - -"Molemmat olette oikeassa", parooni vastasi, "mutta onpa minulla -vielä muutakin: kuningas on hyvyydessään suvainnut antaa minulle -saman ritarimerkin, jota jo isäni ja isoisäni kantoivat. Minua -ilahduttaa, että tämä risti käy suvussamme melkein perinnölliseksi. -Ja ritarimerkin myötä seurasi armollinen kirje prinssiltä, joka -toivottaa minulle onnea ja muistelee hyvin ystävällisesti menneitä -vuosia, jolloin elin hänen läheisyydessään, ja sinuakin hän -muistelee, joka olit hovin ahkerimmin kosiskeltu kaunotar. Minä -tahtoisin että hän näkisi sinut jälleen; hänestä varmastikin tuntuisi -mahdottomalta uskoa, että monet vuodet ovat jo vierineet siitä kuin -hän viimeksi oli tanssittajasi." - -"Mikä ilo!" huudahti paroonitar ja kietoi käsivartensa miehensä -kaulaan; "minä olenkin jo kauan toivotellut tähteä juhlapukusi -kaunistukseksi." Lenore avasi sillävälin isän tuoman pienen rasian ja -käänteli ritarimerkkiä kynttiläin valossa. "Nyt me sidomme sen hänen -kaulaansa." Paroonitar kiinnitti ristin miehensä rinnalle ja suuteli -ensin häntä ja sitten ristiä. - -"No niin", sanoi parooni, "tiedämmehän me, mikä arvo nykyaikana -tuollaiselle koristukselle annetaan. Mutta kuitenkin tunnustan, että -juuri tämä aatelinen arvonmerkki on minulle kaikkein mieluisin. -Perheemme on kaikkein vanhimpia, ja meidän haarassamme ei ole vielä -koskaan sattunut epäsäätyisiä avioliittoja, mikä tosin on vain -sattuman kauppaa. Tämä risti on tätänykyä jokseenkin viimeinen -muistutus vanhoista ajoista, jolloin sellaiselle pantiin erittäin -suurta arvoa. Nyt nousee toinen mahti vanhain säätyoikeuksiemme -sijaan, rahan mahti. Ja mekin olemme siinä asemassa, että meidän on -turvauduttava tähän mahtiin säilyttääksemme perheemme arvoa. Prinssin -kirjeessä puhutaan sukumme vanhuudesta ja lausutaan toivomus, että -se kukoistaisi vielä monet sukupolvet eteenpäin samassa aatelisessa -nuhteettomuudessa kuin tähänkin asti. Sinun, Lenore, ja veljesi -asiana on huolehtia siitä." - -"Minä elänkin aatelisessa nuhteettomuudessa", vastasi Lenore, ristien -käsivarret rinnoillensa. "Mutta perheen kunnian hyväksi minä en voi -tehdä mitään. Jos jolloinkin menen naimisiin, mihin minulla muuten -ei ole ollenkaan mielitekoa, niin minun täytyy vaihtaa nimeä; ja -vanhalle rautapaitaiselle kantaherrallemme, joka riippuu ylhäällä -tornikamarin seinällä, lienee jokseenkin yhdentekevää, kenen otan -herrakseni ja käskijäkseni. Enhän silloin voi kuitenkaan pysyä -Rothsattelina." - -Isä nauroi ja veti tyttären povelleen. "Kunpa vain tietäisin, mistä -lapseni on saanut kaikki nuo kerettiläiset päähänpistonsa." - -"Hänestä on vähitellen tullut sellainen", sanoi äiti. - -"No, sitten ne haihtuvatkin vähitellen", virkkoi isä ja suuteli -sydämellisesti tyttärensä otsaa. "Luehan tämä prinssin kirje, minä -käyn hoitamassa hevosen talliin, sitten syömme yhdessä illallista -täällä ulkona." - - * * * * * - -Vastasaatu ritarimerkki, siro muistoesine mahtavan hengellisen -ritarikunnan päiviltä, joka oli valloittanut laveita maita ja -perustanut oman valtakunnan, loi vapaaherran sieluun kirkasta -valoa, niin välinpitämätön kuin hän olikin siitä olevinaan. -Laajan tuttavapiirin onnittelut tekivät hänelle hyvää, ja hänen -itsekunnioituksensa sai siitä salaista tukea, jollaista hän nykyään -monesti tarvitsikin. Tässä mielentilassa hänet tapasi viikon päästä -Ehrenthal, joka ajaessaan erääseen lähikylään poikkesi onnittelemaan -vapaaherraa. Kauppias oli jo tehnyt jäähyväiskumarruksensa, kun -hän vielä kerta pysähtyi huomauttamaan: "Armollisella herralla -oli aikaisemmin ajatus perustaa sokeritehdas juurikassatonsa -jalostamiseksi. Nyt olen kuullut, että ollaan toimessa muodostaa -osakeyhtiö, joka aikoo perustaa samanlaisen tehtaan aivan teidän -naapuristoonne. Minuakin on kehotettu liittymään mukaan, ja tahdoin -senvuoksi ensin kysyä, mitä mieltä herra parooni nykyisin on tässä -asiassa." - -Vapaaherralle tuo tieto oli hyvin vastenmielinen. Jo monet vuodet -hän oli miettinyt perustaa moisen tehtaan tilalleen, hän oli käynyt -katsastamassa tällaisia teollisuuslaitoksia, tilannut suunnitelmia, -neuvotellut teknikoiden kanssa, olipa jo määrännyt paikankin, jossa -sijaiten tehdas olisi vähimmässä määrässä rumentanut ympäristöään. -Hän oli jonkun aikaa hautonut tuota suunnitelmaa hyvin innokkaasti, -mutta vähitellen se oli käynyt hänelle vähemmän houkuttelevaksi. -Luonnostaan varovaisen miehen kammo uutta ja vielä epävarmaa -teollisuudenhaaraa kohtaan, eräiden tuttavien valitukset sellaisen -aiheuttamista kustannuksista ja ennen kaikkea siitä levottomuudesta -ja monenkaltaisista huolista ja rasituksista, joita moinen laitos -tuottaisi tilanomistajan elämään häiriöksi tilan muulle hallinnolle --- kaikki tuo oli taivuttanut hänet ainakin toistaiseksi luopumaan -koko ajatuksesta ja tyytymään siihen, että lähivuosiksi sijoittaisi -pääomansa levollisemmalla tavalla kiinnityksiin, joista korkea -tosin kertyi niukemmalta. Ja nyt piti tuollaisen laitoksen, -jonka aatteenhan kuitenkin oli pidättänyt itselleen vastaisuuden -varalle, nousta pystyyn syrjäisten toimesta; selvää oli, että -hänen omat aikeensa sen kautta menisivät kokonaan myttyyn. Sillä -kaksi samanlaista tehdasta vieri-vieressä sijaiten häiritsisivät -ehdottomasti toisiansa. Harmistuneena hän huudahti: "Juuri nyt, kun -olen sitonut pääomani kiinni muuanne muutamiksi vuosiksi." - -"Herra parooni", sanoi, kauppias sydämelliseen sävyyn, "tehän olette -rikas mies ja arvossapidetty paikkakunnalla. Jos selitätte, että -aiotte itse rakentaa tuollaisen tehtaan, niin hajautuu osakeyhtiö -muutaman päivän kuluessa." - -"Tiedättehän, etten nykyisin voi", vastasi vapaaherra nyreästi. - -"Jos vain tahdotte, armollinen herra, niin te voittekin", virkkoi -Ehrenthal kunnioittavasti hymyillen. "Minä en ole se mies, joka käy -teitä suostuttelemaan tuommoisen tehtaan perustamiseen. Mikä tarvis -teillä on ansaita rahoja? Mutta jos sanotte minulle: Ehrenthal, minä -tahdon perustaa tehtaan, niin on teillä pääomaa tarjona niin paljon -kuin vain haluatte. Minulla itselläni on käteistä seitsemän- tai -kahdeksantuhatta taaleria, ne voitte saada minä päivänä hyvänsä. -- -Ja minäpä tahdon tehdä teille erään ehdotuksen. Minä hankin teille -tarvitsemanne rahat huokealla korolla. Siitä määrästä, minkä omastani -annan teille, te myönnätte minulle osuuden tehtaaseen siihen päivään -saakka, jolloin maksatte rahat takaisin. Muusta summasta, minkä -sen yli tarvitsette, hankitte tilaanne hypoteekin, siksi kunnes -muutamien vuosien perästä maksatte takaisin koko lainan." Ehdotus -tuntui epäitsekkäältä, jopa ystävällisessä mielessä tehdyltä, mutta -vapaaherra tunsi jo ennakolta liian elävästi, minkä suuren muutoksen -moinen homma tulisi aiheuttamaan koko hänen elämässään; tulevaisuus -tuntui hänestä muodostuvan oikeaksi myllerrykseksi kaikenlaisia -huolia, joista sekä hänelle että Ehrenthalille koituisi surua. -Senvuoksi hän suhtautui hyvin kylmästi liikemiehen tarjoukseen. -"Kiitän luottamuksestanne", hän sanoi, "mutta en tahdo ruveta -rakentamaan vierailla rahoilla mitään sellaista, joka vain omain -tulojen ylijäämällä rakennettuna voi tuottaa siunausta." - -Ehrenthal sai tyytyä tähän vastaukseen ja lausumaan vielä kerran -kynnykseltä: "Voihan armollinen herra punnita asiaa; luulen voivani -pidättää osakeyhtiön perustamista neljän viikon ajan." - -Ainoastaan se, joka on kerran elämässään ollut juhlittu laulajatar, -voi käsittää, minkä tavattoman joukon tuntemattomasta kädestä -lähteneitä kirjelippuja, kääreitä ja muita postilähetyksiä -vapaaherralle virtasi seuraavain neljän viikon aikana. Ensiksikin -herra Ehrenthal kirjoitti: "Olen saanut osakkeenmerkinnän lykätyksi -neljäksi viikoksi"; sitten kirjoitti herra Karfunkelstein, muuan -uuden yhtiön osakas: "Olen kuullut, että aiotte perustaa tehtaan; -siinä tapauksessa olen valmis palvelemaan teitä." Sitten tuli jälleen -kirje herra Ehrenthalilta: "Tässä seuraa myötä erään samanlaisen -tehtaan vuosiarvio; siitä näette, mitä sellaisesta voi voittaa." -Sitten eräs Wolfsdorf kirjoitti: "Kuulemani mukaan herrani on -tehdashommissa; minulla on pääomaa lainattavana kohtuullista korkoa -vastaan ja olisin iloinen, jos saisin kiinnityksen tahi mieluummin -osuuden tehtaaseen." Ja lopuksi kirjoitti jokin hämäräperäinen herra -Itzigveit: "Herra paroonin ei pidä ryhtyä kauppoihin Ehrenthalin -kanssa, niinkuin kaupungissa kerrotaan; Ehrenthal on rikas, mutta -omaa etuansa katsova mies; ainakaan ei häntä pidä ottaa osakkaaksi. -Minä, tämän kirjeen lähettäjä, tahdon hankkia paroonille paljon -parempia pääomia ja aivan toisenlaisia osakkaita", jonka johdosta -herra Ehrenthalin oli pakko taasen kirjoittaa: "Kaupungissa -olevat vihamieheni juonittelevat minua vastaan selkäni takana -saadakseen armollisen herran hankkimaan rahoja muualta kauniiseen -liikeyritykseensä; te voitte tehdä niinkuin tahdotte, minä olen -rehellinen mies enkä tyrkyttele itseäni." - -Vapaaherra joutui kummiinsa nähdessään, kuinka helposti ja -suurenmoisesti hänen nimelleen vyöryi pääomaa, ja kuinka tuiki -tuntemattomat ihmiset olivat valmiit pitämään hänen maalleen aiottua -tehdaslaitosta pettämättömänä, loistavana, jopa kadehdittavanakin -liikeyrityksenä. Hänellä oli tähän asti ollut jokseenkin vaatimaton -menestys kaikissa kauppatuumissaan; hän oli voittanut jokseenkin -täydellisesti alkuperäisen vastenmielisyytensä raha-asiain -solmiamiseen, olipa hän jo tottunut jossain määrin turvaamaan -toistenkin rahoihin. Nyt hänessä vähitellen kypsyi kypsymistään -ajatus ottaa vieraita rahoja vastaan tehtaansa perustamiseksi. Yhtä -asiaa vain hänen ylpeytensä ei voinut sulattaa: hän ei tahtonut -suvaita alati altista Ehrenthalia liiketoverikseen tai osakkaaksi, -sen verran oli tuon tuntemattoman lähettäjän kirje saanut aikaan. -Ja hän päätti, siinä tapauksessa että yrityksestä tulisi tosi, -myöntää Ehrenthalille hänen lainastaan kiinteän koron. Neljä viikkoa -vapaaherra kamppaili sisäisen päättämättömyytensä kanssa; usein oli -hänen otsansa pilvessä, usein näki paroonitar hiljaisesti surren -puolisonsa jälleen kiihottuneena ja ärtyneenä; usein ajoi tämä -kaupunkiin tahi tuttaviensa maatiloille katsastamaan samanlaisia -tehdaslaitoksia ja hankkimaan itselleen hyötyä mahdollisimman -monista kulunkiarvioista. Suunnitellusta osakeyhtiöstä hän ei -saanut kuulla mitään varmaa. Vähemmän suotuisat tiedot, joita hän -sai erinäisten sokeritehtailijain asemasta, hän tahallansa käsitti -vain kilpailunpelon aiheuttamiksi tahi johtuviksi asianomaisten -tehdaslaitosten kehnosta alkusuunnittelusta. - -Nuo neljä viikkoa kuluivat loppuun, ja jälleen tuli Ehrenthalilta -uusi kirje, jossa tämä pyysi paroonia kiireimmiten ilmoittamaan -päätöksestänsä, koska erinäisiä osakkaita ei enää käynyt kauemmin -pidättäminen. - - * * * * * - -Erään helteisen päivän iltana vapaaherra astui levottomin mielin -karjatarhasta avoimille vainioille. Syvällä taivaanrannalla -helotti vielä häikäisevän keltaista valoa mustan pilven reunan -alta, ja toisia tummia pilviröykkiöitä kasautui hänen päänsä -päälle kuin mitäkin jättiläislouhikkoa valkoisine jääreunoineen. -Ylt'ympäri vallitsi tuskallisesti epäröivä ja pahoja aavisteleva -helle ja ahdistus. Sirkat sirittivät viljan seasta äänekkäämmin -kuin muulloin, ja niiden vihlovat äänet kajahtivat vapaaherran -korviin kuin herkeämättömät varoitukset. Maantien vartisissa puissa -lentää lepattelivat pikku lintuset rauhattomina oksalta oksalle ja -huutelivat toisilleen, että jotakin hirvittävää oli tulossa niiden -laulukentille; me pienet jaksamme pitää puolemme, ne huusivat, -mutta varokoot isot itseänsä. Pääskyset suhahtivat aivan läheltä -maan pintaa ja niin liki vapaaherraa, kuin ei tätä olisi ollut -olemassakaan, vaan hänen tilallaan olisi ollut vain tyhjää ilmaa. -Tienvierillä kasvavat isolehtiset kasvit riiputtivat veltosti -pölystä harmaita lehtiään, jotka näyttivät olevan peräisin jostakin -jo kadonneesta maailmasta, jolloin luonto oli vielä ollut vihreä -ja kasvit sisälsivät väkeviä elonmehuja ja kantoivat koreanvärisiä -kukkia. Pitkä tiheä pölypilvi vyöryi maantieltä isäntää vastaan, -kotiapalaavat työrattaat kulkivat hänen ohitseen. Raskaasti -laahustivat hevoset eteenpäin, nuupottaen päätänsä syvälle aisojen -väliin. Ilkeä harmaa pölypilvi seurasi niitä koko ajan ja verhosi -niiden ruumiinpiirteet, niin että vain päät ja kaulat erottuivat; ne -näyttivät vapaaherrasta kuin kammottavilta, varjomaisilta aaveilta, -jotka nousivat pilven myötä ylös ilmaan. Niiden jälessä tuli -lammaskatras kolmena erillisenä parvena, kukin jälleen kietoutuneena -tukahduttavaan pölypilveen. Kellokkaiden tiu'ut soinnahtivat kumeasti -paksussa ilmassa, ja aivan kuin jostakin matkojen päästä kajahti -sieltä täältä maanrajasta aavemaisen paimenkoiran tuikea haukahdus. -Ja kun lampuri itse perimmäisenä astui tervehtien isäntänsä ohi, -näytti hän kuin joltakin haudasta nousseelta kummitukselta, joka -joskus eläessään oli ajanut todellisia lampaita vihannalta nurmelta -kotinakaan. - -Kartanonherra seisoi liikkumattomana hevosten ja lammasten ohi -samotessa, hän seisoi ojan partaalla lakastuneiden tulikukkain -vierellä, hän kuunteli maantien vartisissa puissa teiskuvain -lintusten ääniä, ja ne kaikki antoivat hänelle kolkkoja, ahdistavia -ajatuksia. Hän käveli lammikon padolle, mistä Anton aikoinaan oli -luonut viime silmäyksen herraskartanoon. Linnan tornit ja muurit -näyttivät vapaaherrasta olevan ilmiliekeissä, kirkkaita kipunoita -säihkyi tornien peltikärjistä, kaikki akkunaruudut lieskasivat -kuin tulipalon vallassa, ja raskaina veripisaroina riippuivat -köynnösruusujen uhkeat kukat pitkin niiden kellan- ja mustanpuhuvia -varsia. Mutta ilmassa linnan päällä vasta oikea myllerrys kävi, yhä -lähemmäksi vyöryivät mustat pilviröykkiöt nielaisemaan pimentoonsa -koko välkkyvän rakennuksen. Ei lehtikään liikkunut puissa, ei -karetta käynyt lammen tummalla kalvolla, joka lepäsi kuolleena ja -elottomana kuin jokin manalainen järvi. Vapaaherra kumartui pinnan -yli keksiäkseen edes jonkin elonmerkin, vaikkapa vain yhdenkin -sudenkorennon tai pitkäsäärisen vesikiitäjän -- mutta silloin -tirkisteli syvyydestä häntä vastaan kalmankalpea ihmispää, niin että -hän hirmustuneena hätkähti taapäin ja oli pakotettu kurkistamaan -vielä kerran vakuuttautuakseen siitä, että oli nähnyt vain oman -kuvaisensa. Täälläkin ympäröi kartanonherraa tukahduttava raskaus, -alakuloisuus ja ahdistava aavistus. - -Hän nojautui onttoon raidanrunkoon ja katseli hellittämättä taloansa -ja niitä akkunoita, joiden takana hänen rakkaansa asuivat. Hän etsi -katseillaan heidän ohiliiteleviä ääripiirteitään, koetti kuunnella -ääntä paroonittaren flyygelistä, toivoi että edes Lenoren hameesta -irtautunut heleä nauharuusu lepattelisi alas ulkoparvekkeelta; mutta -talosta ei näkynyt eikä kuulunut yhtään elonmerkkiä, koko linna -tuntui olevan kuollut ja autio kuin jokin ikivanha raunio, jota -vain aarniliekit valaisivat aavemaisesti; -- vielä silmänräpäys, -ja se katoaisi järkiään maan sisään. Sitten vyöryisivät unhotuksen -syvät vedet sen yli, ja jälkeentulevaiset saisivat aihetta kertoa, -että tässäkin oli muinen ollut uljas linna ja siinä isäntänä ylpeä -parooni, mutta että siitä oli jo kauan, hyvin kauan sitten. -- - -Raunioitunut talo, sortunut suku! -- Kun se aika tuli, jolloin vieras -mies seisoi tässä samalla paikalla ja katseli uutta taloaan, jonka -oli tänne rakennuttanut, silloin lepäsi sama vedenkalvo vieraankin -edessä kuin nyt hänen edessään, ja sama maankamara, jota hänen -auransa kyntivät, kasvatti jälkeläisellekin altista satoa. Silloinkin -antoivat oljista karisevat jyvät valkoista jauhoa, lammaskatraan -karitsaiset hyppelisivät saman kivisen vesiruuhen ympärillä kuin -nytkin, vainiot urkenisivat uudestaan silmänkantamattomiin, vesiojat -kenties kiertelivät peltoja samoilla kohdilla kuin nytkin, lammikon -rannalla imivät kahilanjuuret ravinnokseen samaa vettä -- ainoastaan -hän ja hänen sukunsa, jotka nyt vallitsivat tätä kaikkea, olivat -silloin kadonneet jälettömiin, niin että heistä säilyi vain kalpea, -tarumainen muisto! - -Tällaisissa mietteissä seisoi hovinherra, vallassa ilkeän lumouksen, -joka lepäsi lyijynraskaana hänen maansa ja hänen sielunsa yllä; hän -hengähti syvään ja kuivasi hikeä otsaltaan, ja hän tunsi itsensä -neuvottomaksi ja aivan kuin murtuneeksi. Silloin helähti puiden -latvoissa terävä ääni -- se oli ilmojen jahtisävel. Vielä kerran -painui kaikki hiljaiseksi ja uupuneeksi; sitten kohahti korkeudesta -äkisti alas myrskynvihuri, se humisi puiden latvojen läpi ja kulki -sihisten vedenkalvon yli; syvään nyökyttävät raidat harmaita oksiaan, -ja maantien pölypilvet aloittivat raivoisan pyörretanssin korkeutta -kohti; linnanmuureilta katosi keltainen kajastus, ja koko maisema -kääriytyi lyijynharmaaseen hämärään. Mutkitteleva salama leikkasi -vihaisesti pimeyttä, ja pitkään ja juhlallisesti seurasi sitä -ukkosjylinän mahtava vyöry. Ilmojen hurja metsästäjä piti kisojaan -ihmis-aukeitten yllä. - -Vapaaherra oikaisihe suoraksi ja avasi rintansa myrskytuulen -puhallella. Lehtiä ja irtautuneita oksia lenteli hänen ympärillään ja -isoja sadepisaroita pieksi häntä kasvoihin, mutta hän tuijotteli yhä -ukkospilven repeämiin ja niistä räiskyviin salamoihin, kuin olisi hän -odotellut ylhäältä jotakin ratkaisua ankeisiin ajatuksiinsa. Silloin -kumahteli maantieltä nelistävän hevosen kavionkopse, ja iloinen -miesääni huusi ratsun selästä: "Isäni!" Nuori husaariupseeri pysähtyi -hänen eteensä. - -"Poikani, rakas poikani!" huudahti isä väräjävällä äänellä, "tulitpa -parhaaseen aikaan." Hän puristi nuorukaisen lujasti rintaansa -vastaan, ja vielä sittekin kuin hän oli hellittänyt syleilystä, -hän piteli vielä kauan poikansa käsiä omainsa välissä eikä väsynyt -katselemaan häntä. Ratsastajakin oli ylt'yleensä harmaan pölyn -peittämä, mutta hänen nuorekkaat kasvonsa ja vilkkaat silmänsä -lausuivat isälle tänä hetkenä hänen odottamansa ratkaisun. Äskeinen -epävarmuus, kaikki sumeat aavistukset olivat haihtuneet järkiään, -hän tunsi itsensä jälleen lujaksi, niinkuin perheen päämiehelle -sopikin. Nuoruuden kukoistuksessa seisoi hänen edessään hänen sukunsa -tulevaisuus. Hänestä tuntui kohtalon sormen viittaukselta, että tämä -muistutus tuli hänelle juuri nyt, tänä hetkenä, jolloin hänen täytyi -tehdä ratkaiseva päätös. "Ja nyt me lähdemme kotiin", hän sanoi, "ei -ole mitään syytä, että jatkamme tervehtelyämme rankkasateessa." - -Sillä aikaa kuin paroonitar veti poikansa vierelleen sohvaan eikä -väsynyt katselemaan hänen miehekkäitä piirteitään, ja Lenoren heti -joutuessa veljen kanssa kevyeen sanasotaan, asteli vapaaherra -edestakaisin perheen arkihuoneessa ja silmäsi toisinaan sadekuuroja. -Yhä sukkelampaan sinkoilivat salamat, ja yhä lyhyemmiksi kävivät -väliajat tulikielekkeiden ja niitä seuraavien jyrähdysten välillä. - -"Sulje akkuna", pyysi paroonitar, "rajuilma tulee pian kohdallemme." - -"Ei se meidän talollemme tee mitään", vastasi hänen miehensä -rauhoittavasti. "Meillä on ukkosenjohto katolla, äsken se loisteli -kirkkaasti kuin tulikipuna mustia pilviä vastaan. Katsohan tuonne -päin, missä pilvet kasautuvat kaikkein mustimmiksi, tuon hallavan -saarnin kohdalle." - -"Näen sen, mitä siitä paikasta?" kysyi paroonitar. - -"Varustaudu vastaanottamaan sitä kohtaloa", sanoi vapaaherra -hymyillen, "että sillä kohtaa tulee sininen taivaasi pian olemaan -aina harmaiden pilvien peittämä, sillä sinne kohoaa kohta tehtaan -savupiippu puidenlatvojen yläpuolelle." - -"Aiotko todellakin ruveta rakentamaan?" kysyi hänen vaimonsa -huolestuneena. - -"Ajatteletko perustaa tehtaan?" kysyi luutnantti moittivasti. - -"Niin, totta on", vastasi vapaaherra puolisolleen, "että yrityksestä -tulee paljon hankaluuksia sekä sinulle että minulle, ja minun aikaani -ja voimiani se tulee joka suhteessa vaatimaan melkoisesti. Mutta -kun nyt kuitenkin aion uskaltaa käydä toimeen, niin en tietenkään -tee sitä meidän itsemme, vaan lastemme ja perheemme takia. Minä -tahdon entistä lujemmin kiinnittää tämän tilan sukuumme, tahdon -enentää sen tuloja siinä määrässä, että tämän linnan isäntä kykenee -huolehtimaan niidenkin rakkaittensa tulevaisuudesta, joille hän -vanhan erikoisoikeuden ja miespuolisen perimyssäännön nojalla ei voi -tilaa luovuttaa. Se on kysynyt minulta pitkällistä kamppausta, mutta -tänään olen tehnyt päätökseni." - - -9. - -Vapaaherra pani innokkaasti alulle tehtaan perustamistyöt. Hän -yritti valmistaa itse ainakin osan tarvittavasta tiilimäärästä, ja -hän leimautti metsästään rungot, jotka talvella piti kaadettaman -rakennuspuiksi. Ehrenthalin suosittelema rakennusmestari ja -vapaaherran itsensä valitsema teknikko hankittiin. Hän tiedusteli -huolellisesti sen miehen menneisyyttä, jolle hän aikoi uskoa -tehtaansa kuntoonpanon ja käyttämisen, ja onnitteli itseään, kun -hän pitkän hakemisen jälkeen löysikin rehellisen miehen, jolla -oli tavattomat teoreettiset tiedot. Ehkäpä olisi viimemainitun -ominaisuuden täytynyt paroonin kannalta katsoen olla hiukan -arveluttava, sillä vanhat kokeneet käytännön miehet sanoivat -valitettavan, että hän ei koskaan malttanut pitää tehdasta tasaisessa -käynnissä, vaan häiritsi alituisesti työtä toimeenpanemalla uusien -keksintöjen mukaisia uudistuksia. Senvuoksi häntä pidettiin -epävakaisena työnjohtajana ja ylen kallishintaisena isännälleen. -Vapaaherrasta miehen älykkäisyys ja rehellisyys oli luonnollisesti -pääasia, nimenomaan senvuoksi että hän sydämessään salaa toivoi, että -nämä teknikon ominaisuudet tasoittaisivat hänen omassa johdossaan -ilmenevät puutteet. - -Niin valoisilta kuin nämä toiveet näyttivätkin, liittyi niihin -eräs ikäväkin seikka. Tilalla ei enää ollut entistä järjestystä -eikä totuttua miellyttävää oloa; ne olivat keskikesällä lentäneet -tiehensä samaten kuin haikarat, jotka jo monet vuodet olivat olleet -vakituisia asukkaita ison heinävajan katolla. Uusi laitos oli -tiellä ja rasitukseksi jokaiselle. Paroonitar menetti puistosta -mieluisen osan, ja varsinkin särki hänen sydäntään, kun tusinan -verta mahtavia ikivanhoja puita sai kaatua kirveeniskuista. -Tilalle samosi joukko vieraita työmiehiä lapioineen, lastineen -ja käsirattaineen kuin mikäkin tuhoisa heinäsirkkaparvi. He -tallasivat puiston nurmikentät kuralätäköiksi, ateria-aikoinaan he -leiriytyivät melkein linnan akkunain alle ja häiritsivät usein naisia -häikäilemättömyydellään. Puutarhuri väänteli käsiään alituisten -hedelmä- ja vihannesvarkauksien johdosta. Vouti joutui epätoivoon, -kun koko taloudenpito alkoi mennä hunningolle. Hänen ottamistaan -uusista työvoimista ei ollut yhtään apua vierasten työmiesten -silmälläpitämisessä, vaan päinvastoin pelkkää häviötä. Kiireessä -ostetut uudet vetojuhdat eivät riittäneet mihinkään. Kyntöhevoset -valjastettiin rakennusainekuormien eteen, silloin kuin olisi niitä -tärkeimmin tarvittu peltotöissä, ja hyviä vetohärkiään hän tuskin sai -enää nähdäkään. Talousmenot enenivät enenemistään, tulot sen sijaan -uhkasivat vähentyä. Myöskin sokerijuurikkaan viljelykseen määrätty -maa-ala tuotti vanhalle voudille paljon työtä ja huolta. - -Viljelysjärjestelmässä piti paljon muuteltaman ja päiväpalkkalaiset -totutettaman uuteen viljelystapaan. Lenore sai häntä usein -lohdutella ja tuoda hänelle monet tupakkanaulat kaupungista, jotta -hänen murheensa haihtuisi sinisten savujen mukana ilmaan. Raskain -työtaakka oli luonnollisesti vapaaherran itsensä kannettavana. Hänen -työhuoneestaan, jossa ennen kävi vain yksityisiä avunanojia ynnä -vouti, tuli nyt yleinen kokouspaikka kuin mistäkin rihkamasaksan -puodista. Kymmenille tahoille piti hänen hankkia neuvoja, antaa -ohjeita, voittaa vaikeuksia. Miltei joka päivä hän sai ajaa -kaupunkiin, pitäen kiirettä kuin olisi tuli ollut kintereillä, ja kun -hän ennen niin rauhallisiksi iltahetkiksi joutui kotiin, saapui hän -perheensä pariin huolestuneena, äreänä ja väsyneenä. Hänen mielensä -tosin täytti suuri toivo, mutta sitä oli sangen vaikea toteuttaa. - -Jonkin verran lohtua sai vapaaherra Ehrenthalin ahkerasta -hännystelemisestä. Tästä kunnon miehestä oli apua vähin joka -paikassa, hänellä oli aina hyviä neuvoja tarjona, eikä minkäänmoinen -vaikeus voinut panna häntä pulaan. Hänen käyntinsä hovitilalla -tihenivät tähän aikaan; paroonille hän oli aina tervetullut vieras, -naisille vähemmässä määrässä. Nämä näet epäilivät hänen panneen -alkuun tuon asiatointen ehtymättömän virran, jonka kululle kaikki -linnan ovet ja akkunatkaan enää eivät tahtoneet riittää. Onneksi -hän aina viipyi varsin vähän aikaa, ja vaikka hänestä näkyikin, -että hän tunsi tilalla hyvin viihtyvänsä, oli hänen pokkuroiva -notkeaselkäisyytensä yhtä moitteettoman kunnioittava kuin ennenkin. - -Eräänä aurinkoisena päivänä Ehrenthal, timanttineula- ja. -kaulusröyhelö-koruihinsa sonnustautuneena, astui poikansa huoneeseen. -"Tahdotko lähteä tänään ajelemaan kanssani Rothsattelien tilalle, -poikani Bernhard? Olen luvannut paroonille tuoda sinut mukanani, -esitelläkseni sinut perheelle." - -Bernhard kavahti pystyyn tuoliltaan. "Mutta isä, minähän olen sille -herrasväelle aivan vieras." - -"Kun olet katsellut tilaa, ei se ole sinulle enää vieras, ja kun -olet puhellut paroonin, paroonittaren ja neidin kanssa, niin tunnet -heidätkin. Ne ovat hyviä ihmisiä", lisäsi hän suopeasti. - -Poika teki vielä arkoja estelyjä, mutta isä kumosi ne selittämällä -jyrkästi, että vapaaherra odotti häntä tulevaksi. - -Bernhard istui vaunuissa, korkealla ilmassa hänen päänsä päällä -löivät leivoset leikkiä, maantien vartiset poppelit suhisivat -liedossa tuulessa, aurinko nauroi täydellä terällään hänelle vasten -kasvoja ja tuntui kysyvän: mikäs sinä olet miehiäsi ja mistä -tulossa, enhän ole sinua ennen nähnyt? -- Bernhard ojentautui -suoraksi istuimellaan levottoman jännityksen vallassa. Siitä -alkaen kuin hän oli tullut Antonin tuntemaan, jopa aikaisemminkin -lueksiessaan itämaisia runoilijoitaan, hän oli pienestä yksinäisestä -lukukammiostaan katsellut kaihomielin niiden ihmisten virkeätä -hyörinää, jotka vihaavat joutavaa saivartamista ja juovat elämää -täysin kiihkoin. Tänään hänestä tuntui kuin kävisi hänkin nyt -maistamaan hiukan elämätä; ajoihan hän parast'aikaa vinhaa -vauhtia tuntemattomaan aatelishoviin katsomaan kuulua kaunotarta, -jossa hänenkin ajatuksensa olivat pelkän kuulopuheen nojalla -askarrelleet. Hän nykäsi kauluksensa suoraan, painoi hattunsa -päättäväisesti otsalleen ja löi käsivarret ristiin rinnalleen. -Ohikulkevia matkustavia hän tarkasti tuikeasti, ja tullipuomin -luona hän tähysteli maantietullia kantavan vartijan vaimoa niin -rohkeasti, että tämä korjasi olkahuiviaan ja iski hänelle hymyillen -silmää. Sillävälin vanhan Ehrenthalin sydän lainehti innostuneita -ylistyspuheita vapaaherran ja hänen perheensä kunniaksi. "Hienoa -väkeä kerrassaan!" hän huudahti. "Kun saat nähdä tuon paroonittaren -kotioloissaan, pitsihilkka päässään... kaikki niin hienoa, niin -säädyllistä! Liiankin hienoa ja säädyllistä tälle maailmalle, -semmoinen kuin tämä maailma kerta on! Sokeripalat ovat aina liian -isoja ja viini, jota pöydässä tarjoskellaan, liian kallishintaista, -mutta se on heidän tapaistaan, ja heille se sopii hyvin." - -"Lenore neiti kuuluu olevan suuri kaunotar", kysyi Bernhard. "Onko -hän niin ylpeä kuin hänen säätyisensä nuoret naiset yleensä ovat?" -- -Bernhard parka ei tuntenut montakaan nuorta naista, ei ylemmistä eikä -alemmista säätyluokista. - -"Ylpeä kyllä", myönsi isä, "mutta totta on, että hän on hyvin kaunis. -Meidän kesken sanoen hän miellyttää minua enemmän kuin meidän -Rosalie." - -"Onko hän vaaleaverinen?" - -Herra Ehrenthal mietiskeli. -- "Mitäpä hän muuta voisi ollakaan kuin -vaalea- tai ruskeaverinen, ainakin on hänellä vaaleat silmät. Voit -myöskin katsella kartanon karjaa, äläkä unohda kierrellä puistossa. -Katsele ympärillesi, etkö löytäisi jostain paikkaa, jossa kernaasti -istuisit kirjoinesi." - -Mitään aavistamaton Bernhard vaikeni ja katseli loistavin silmin -taivaanrannalta kohoavan puiston tummaa ääriviivaa. - -Vaunut pysähtyivät linnan edustalle. Palvelija tuli avaamaan niiden -ovea. Vieraat saivat kuulla, että vapaaherra oli työhuoneessaan, että -armollista rouvaa ei käynyt nykyhetkellä tapaaminen, mutta että neiti -käveli puutarhassa. Ehrenthal lähti kiertelemään kartanoa, utelias -Bernhard kintereillään. Nurmikentän poikia läheni Lenoren korkea -hahmo verkalleen vieraita vastaan. Ehrenthal jäykistyi juhlalliseen -asentoon, kiversi vasemman kätensä koukkuun, johon työnsi hattunsa, -ja esitteli: "Poikani Bernhard -- tämä on armollinen neiti." Bernhard -kumarsi syvään, Lenoren nyykäyttäessä hänelle kylmästi päätään. "Jos -etsitte isääni, niin hän on ylhäällä huoneessaan." - -"Minä menenkin sinne", sanoi Ehrenthal kuuliaisesti. "Bernhard, sinä -voit sillä aikaa jäädä pitämään seuraa armolliselle neidille." - -Vapaaherran luo tultuaan kauppias laski muutamia tuhansia taalereita -pöydälle ja sanoi: "Tässä ovat ensimmäiset rahat. Entä missä muodossa -parooni tahtoo asentaa niistä vakuuden?" - -"Sopimuksemme mukaan minun täytyy antaa teille hypoteekkikiinnitys -tilaani", vastasi vapaaherra. - -"Tiedättekö mitä, herra parooni, jokaisesta tuhannesta, jonka -maksan teille taalereita, te ette voi alituisesti myöntää -minulle kiinnitystä; siitä tulee paljon kuluja ja se saattaa -tilan huonoon maineeseenkin. Antakaa tuomioistuimen toimittaa -teille hypoteekkikirja, joka on asetettu jollekin suuremmalle -summalle, sanokaammepa vaikka kahdellekymmenelle tuhannelle -taalerille. Antakaa kirjoituttaa se esimerkiksi armollisen -paroonittaren nimelle; silloin on siinä teillä vakuus, jonka -voitte myydä minä päivänä hyvänsä, ilman että uudet pääomavelat -siltä tulevat rasittamaan tilaanne. Ja minulle te annatte joka -kerta, kun tuon teille rahoja, yksikertaisen velkakirjan, jossa -vakuutatte vapaaherrallisella kunniasanallanne, että minulla on -maksamani rahamäärän suuruinen osuus tuohon kahdenkymmenentuhannen -taalerin kiinnitykseen, joka hypoteekkiluettelossa seuraa kohta -maakuntapankin kiinnelainojen perästä. Se käy yksinkertaisesti -ja kaikki pysyy meidän kahdenkeskisenä tietona. Ja kun ette enää -tarvitse mitään ennakkosummia, niin saatamme asian lukkoon notaarin -luona. Te luovutatte silloin itse hypoteekin minulle, ja minä annan -teille takaisin velkakirjanne ja maksan käteisellä, jos ja mitä -vielä puuttuu noista kahdestakymmenestä tuhannesta taalerista. -Minä en vaadi teiltä mitään muuta kuin kunniasananne pienellä -paperipalasella. Ja kun tuomioistuin on laittanut valmiiksi tuon -kahdenkymmenen tuhannen taalerin hypoteekkikirjan, niin soisin -mieluimmin, että kävisitte sen perimässä minun luotani." - -Kun vapaaherra viime ehdon kuullessaan katsahti ylös rypistetyin -kulmin, laski Ehrenthal suostutellen kätensä hänen käsivarrelleen ja -sanoi tuttavallisesti: "Olkaa levollinen, herra parooni; sitä vastaan -ei teillä voi olla mitään muistutettavaa, että minä tahdon itse -noutaa hypoteekkikirjan oikeudesta. Enhän voisi sitä käyttää millään -tapaa väärin, mutta se on oleva minulle rauhoittavana vakuutena. -Jokainen lakimies sanoo teille, että minä tässä asiassa menettelen -teitä kohtaan tavalla, joka liikeasioissa on perin harvinainen. Usein -rikotaan toiselle annettu sana, mutta jos maan päällä mikään on hyvä -ja järkkymätön, niin minulle se on teidän kunniasananne. Jollei tämä -ole liikemiehen puhetta, herra parooni, niin arvelen sen ainakin -olevan ystävän puhetta." - -Ehrenthal sanoi tämän kaiken sydämellisellä sävyllä, joka ei ollut -tyyten valheellinen. Hänen tarjouksessaan ilmenikin todella suurta -luottamusta. Monesti neuvoteltuaan Itzigin kanssa hän oli päättänyt -uskaltaa esittää sen. Hän tiesi, että vapaaherra tuli vielä -tarvitsemaan noiden kahdenkymmenen tuhannen taalerin lisäksi paljon -muutakin pääomaa tehdastaan varten. Kauppiaankin etujen mukaista -oli, että näiden summien saanti kävi helpoksi vapaaherralle. Ja hän -luotti aatelismieheen; hänellä, liukkaalla ja ovelalla juonikolla, -oli luja luottamus toisen aateliseen mielenlaatuun. Vaikkakaan -Itzig ei olisi alituisesti huomauttanut hänelle tilanomistajan -kunnioitettavasta luonteesta, ei hän itsekään olisi uskonut tästä -mitään pahaa. Mitä hänen sielussaan vielä oli tilaa kunnioittavalle -kiintymykselle toiseen lähimmäiseen, se oli kokonaan omistettu -vapaaherralle. Tämä se oli jo kauan aikaa ollut hänen huolenpitonsa, -hänen kateellisen valppautensa esine. Vapaaherrasta oli tuolle -veijarille tullut samanlainen hellittävä kuin maamiehelle on -peltonsa ja maalaisemännälle hänen lempielikkonsa. Myöskin emäntä on -kiintynyt nelijalkaiseen suosikkiinsa, ylistelee sen hyviä puolia, -katselee sitä hyvillä mielin, pitää sitä lajinsa parhaimpana, ja kun -teurastuspäivä tulee, itkeä tirahduttaa hän ehkä kyynelpisarankin. -Mutta kautta pyhän Antoniuksen, niin kipeätä kuin se häneen tekeekin, -täytyy eläinparan kuitenkin kuolla! - - * * * * * - -Tällävälin sanoi Lenore alhaalla pihalla Bernhardille: "Haluttaako -teitä lähteä puistoa katselemaan?" Bernhard seurasi vaitonaisena ja -katsoi arkaillen ylimysneitiin, joka uhkamielisesti viskasi niskaansa -ja näytti olevan sangen vähän huvitettu hänen seurastaan. Pyöreän -nurmikentän reunalla, johon Anton oli kerran ollut niin ihastunut, -Lenore pysähtyi ja näytti sorapolkua. "Tuolla se haarautuu, toinen -haara vie lammelle ja toinen syvemmälle puutarhaan." Hän kohotti -kättään kuin hyvästelläkseen vieraansa. Mutta Bernhard katseli -kummissaan nurmikenttää, linnaa sen perällä ja torneja ja parveketta, -jonne köynnösruusut kiertelivät, ja huudahti: "Tuon kaiken olen jo -nähnyt jossakin, mutta täällä en ole vielä koskaan käynyt." - -Lenore jäi seisomaan ja huomautti puolittain pilkallisesti: "Mikäli -tiedän, ei talomme ole vielä koskaan käynyt kaupungissa; ehkä on -toisia rakennuksia, jotka saattavat näyttää samanlaisilta." - -"Ei", vastasi Bernhard koettaen muistella, "olen nähnyt juuri tämän -linnan piirustettuna kuvassa, joka riippuu erään ystäväni seinällä. -Hänenhän sitten täytyy tunteakin teidät", hän huudahti iloisesti, -"vaikka hän ei ole siitä minulle mitään virkkanut." - -"Mikä sen ystävänne nimi on?" - -"Se on eräs herra Wohlfart." - -Lenore käännähti vilkkaasti puhetoveriinsa. "Wohlfart? Onko -hän konttoristina T. O. Schröterin siirtomaata varain ja -maalaistuotteiden kaupassa? Sitäkö herraa te tarkoitatte? -- Ja hänkö -on teidän ystävänne? Kuinka olette tullut hänen tuttavakseen?" kysyi -hän ankarasti ja asettui Bernhardin eteen, kädet selän takana, aivan -kuin opettaja, joka panee pienen oppilaansa tilille omenavarkaudesta. - -Bernhard kertoi, miten hän oli tullut tuntemaan Antonin ja kuinka -rakkaaksi tämä kelpo ystävä oli hänelle käynyt. Tällöin hän kadotti -jonkin verran äskeistä hämillisyyttään ja neiti koko paljon kylmää -ankaruuttaan. - -"Vai niin, vai sellainen mies te olettekin", sanoi Lenore yhäti -ihmeissään. "No, kuinka herra Wohlfart nykyään jaksaa? Kertokaa -joutuin, miltä hän näyttää, pitääkö hän hauskaa? Hänellä on kai -paljon tekemistä?" - -Bernhard kertoi kaiken tietämänsä, ja kertoessaan hän kävi yhä -kaunopuheisemmaksi. Lenore istahti ruusumajaan ja viittasi -alentuvasti häntä istumaan vastapäätä. Bernhardin päätettyä hän sanoi -ystävällisesti: "Jos herra Wohlfart on ystävänne, niin onnittelen -teitä, sillä hän on hyvä ihminen; toivon, että tekin olette -sellainen." - -Bernhard vastasi hymyillen: "Kirjojeni parissa eläen minulla on perin -vähän tilaisuutta osoittaa hyvää haluani tulla sellaiseksi. Minä elän -aivan hiljaa itsekseni ja sirisen kuin sirkka näkymättömänä; maailman -tuoksinassa minä tunnen itseni usein aivan hyödyttömäksi olennoksi." - -"Paljosta lueskelemisesta minä en vain pitäisi", virkkoi Lenore. -"Mutta teistä näkeekin, että oleskelette liian vähän ulkoilmassa. -Tulkaahan nyt, herrani, niin kuljetan teitä ympäriinsä. Pankaa toki -hattu päähänne." - -Palvelija toi teetarjottimen ruusumajaan. Lenore ei huolinut teestä, -mutta katseli hyväntahtoisesti, kuinka Bernhard särpi kuuman juoman -niin kiireisesti kuin ritari "piiskaryyppynsä" naispalvelukseen -joutuakseen. "Älkäähän sentään polttako suutanne", hän varoitti. - -Hän kuljetti vieraansa puiston halki, niinkuin hän kerran oli -kuljettanut Antonia. Bernhard oli suurkaupungin lapsi. Ei -korkealatvaisissa puissa, ei ruohopenkereissä kukkareunuksineen eikä -linnan somissa pikku torneissa ollut hänelle mitään ihasteltavaa; -hänen katseensa riippui kiinni vain rinnalla astelevassa neitosessa. -Oli kirkas syyskuun ilta. Laskevan päivän säteet lankesivat vinosti -lehvien lomitse, piisorainen polku oli keltaisista valoläikistä -ja tummista puunvarjoista kirjava kuin pantterintalja. Aina kun -auringonsäde valahti puiden välistä Lenoren tukkaan, kimalteli se -kuin kulta. Voimakkaan tytön ylpeä katse, hienopiirteinen suu ja -hoikat jäsenet tenhosivat kerrassaan hiljaisen lukumiehen. Lenore -nauroi ja näytti pieniä valkoisia hampaitaan, ja Bernhard oli -hurmioissaan; Lenore taittoi oksan ja löi sillä polun varrella -kasvavia pensaita, ja Bernhardista tuntui kuin notkistuisivat oksat -ja lehdet valtiattarensa edessä maahan saakka. - -He tulivat sillalle, joka puiston perällä vei pelloille. Muutamia -pikku tyttöjä juoksi Lenoren luo, niiasi ja suuteli hänen kättään, -ja hän vastaanotti kuin kuningatar tuon alamaistensa tervehdyksen. -Kaksi pientä rasavilliä oli tehnyt pitkän ketjun voikukkien ontoista -varsista lykkäämällä niitä toistensa sisään, ja nyt he asettuivat -ketjuineen Bernhardin eteen ja vaativat häneltä tullia. - -"Matkoihinne, veitikat!" huusi Lenore heille. "Kuinka voitte -sulkea meiltä tien, tämä herrahan tulee linnasta. -- He oppivat -kaikenlaista koirankuria vierailta työmiehiltä." Ja Bernhard tunsi -ylpeästi kuuluvansa tänä hetkenä Lenoren läheisiin seuralaisiin. Hän -otti lantin taskustaan ja lunasti itsensä vapaaksi. "Siitä on jo -kauan, kun viimeksi näin tuollaisen ketjun", hän sanoi. "Hämärästi -muistan pienenä poikasena istuneeni jossakin vihannassa paikassa ja -asetelleeni varsia yhteen." Hän poimi muutamia voikukkia tien ohesta -ja yritteli matkia lasten leikkihommaa. - -"Ovatko oppineet herrat huvitetut tuollaisistakin lastenleikeistä?" -kysyi Lenore hymyillen. - -"Ovatpa tietenkin", vastasi Bernhard. "Minä olen myöskin asetellut -akileian ja ritarikannuksen suippukantaisia kukkia sisäkkäin -pyöreiksi seppeleiksi ja kuivannut ne kirjojeni välissä; sitten -kuivasin lehtiä ja kokonaisia kasveja ja hankin itselleni herbaarion. -Se, mikä meitä täyskasvuisina huvittaa, liittyy usein johonkin -lapsuuden muisteloon. Lapsesta, joka kerran sai sattumalta käteensä -kirjavia kristalleja, tulee kenties aikuisena mineraloogi, ja useampi -kuin yksi kuuluisa matkustaja on Robinson Crusoen kautta johtunut -tekemään suuret keksintönsä. Aina on huvittavaa huomata, millä tapaa -jokin suuri mies on tullut selville elämäntehtävästään." - -"Me naiset tarkastelemme koko elämämme ajan luontoa lasten tavalla", -virkkoi Lenore; "me leikittelemme kiiltävillä kivillä ja kirjavilla -kukilla vielä vanhoina päivinämmekin, aivan niinkuin nuo tyttöset -tuossa. Ja taitoniekat käyttävät kaiken kykynsä jäljentääkseen meille -kukkia ja kiviä, jotta meiltä ei koskaan puuttuisi leluja. -- Koska -olette niin hyvin perillä lastenleikeistä, niin tuolla on teille -jotakin", hän osotti tienvieressä kasvavaa isoa takkiaispensasta. -"Oletteko koskaan laittanut itsellenne lakkia takkiaisista?" - -"En", vastasi Bernhard pahojen aavistusten täyttämänä. "Sittepä -saatte heti sellaisen", sanoi Lenore päättäväisesti. He kävivät -takkiaispensaan luo, Bernhard poimi sen pyöreitä pumpuloita moniaan -kourallisen ja ojensi ne Lenorelle. Tämä laittoi niistä pyöreän -patalakin, jossa oli kaksi pientä sarvea edessä. "No pankaapas -päähänne", sanoi hän armollisesti. - -Bernhard piteli varovasti pientä hirviötä kädessään. "Yksinäni en -uskalla tällaisessa esiytyä", hän esteli, "muuten linnut puunoksilla -kirkuisivat minulle pahasti. Mutta jospa tekin laittaisitte -itsellenne hilkan..." - -"Ettehän voi vaatia, että minä panisin takkiaisia tukkaani", Lenore -vastasi, "mutta muuten tapahtukoon tahtonne. Tulkaahan takaisin, -niin näytän teille miten me tyttöinä laitoimme itsellemme lakkeja." -Hän vei seuralaisensa erääseen kohtaan, missä pensaikon laidalla -seisoi ryhmä auringonkukkia, mustine naamoineen ja keltaisine -sateineen. Niistä hän leikkasi pienellä taskuveitsellä muutamia -kukkia irti, lävisti niiden varret ja sitoi ne kypärin muotoiseksi -päähineeksi, jonka asetti nauraen tukalleen. Tuo outo koriste antoi -hänen kauniille kasvoilleen hurjanmoisen näön. "No, nyt on teidänkin -pantava lakki päähänne", hän komensi. Bernhard totteli, ja hänen -rehelliset ryppyiset kasvonsa, musta hännystakkinsa ja valkoinen -kaulaliinansa näyttivät takkiaislakin alla niin eriskummallisilta, -että Lenore ei voinut pidättää nauruaan, vaan koetti turhaan salata -sitä nenäliinansa taa. "Te näytätte hirvittävältä." Bernhard otti -päähineensä heti pois. "Tulkaa lammelle, niin saatte nähdä kuvaisenne -vedenkalvosta." - -Hän saattoi vieraansa siihen kohtaan, missä tehdasrakennukselle -kaivettiin perustusta. Se oli kolkon näköinen paikka. Multaläjiä, -tiilikasoja, puunrunkoja ja palkkeja makasi sikinsokin. Työmiehet -viettivät vapaailtaa ja olivat jättäneet rakennuspaikan autioksi; -vain moniaita kylän lapsia ryömi puiden välissä kooten lastuja -äideillensä iltavalkeaa varten. Hiukan etempänä pistäytyi esiin -lammikon lahdelma, jonka ranta oli tiheän viidakon paartama ja pinta -vesiherneen peittämä. "Kuinka kolkolta täällä nyt näyttääkään", -valitti Lenore. "Pensaita on katkottu ja puitakin vahingoitettu. -Kaikki se johtuu tuosta rakennuksesta. Vierasten työmiesten takia me -täällä enää harvoin käymmekään. Kyläläisten lapsetkin ovat käyneet -paljon rohkeammiksi ja valinneet täältä itselleen leikkitanhuat, -emmekä voi estää heitä siitä." - -Samassa silmänräpäyksessä sujahti vene näkyviin viidakon mutkan -takaa. Sen kokassa seisoi pieni pulloposkinen talonpoikaistyttö, -horjahdellen hätääntyneenä veneen rivakassa liikkeessä, kun -hänen hiukan vanhempi veljensä lykkeli sitä tangolla eteenpäin. -"Katsokaahan vain", huudahti Lenore suuttuneena, "nuo junkkarit -ovat ottaneet meidän veneemmekin. Joudutteko sieltä oitis rantaan!" -Lapset säikähtivät huutoa, pojalta putosi tanko veteen, ja pikku -tyttönen horjahti hädissään veneen laidan yli Ja putosi hervottomasti -lampeen. Poika ajelehti veneessä avuttomasti pitkin lahdelmaa. -Tyttösen putoamista seurasi kova huuto rannalta. "Pelastakaa lapsi!" -huusi Lenore tuskissaan. Bernhard juoksi arvelematta veteen, -yhtään ajattelematta ettei hän osannut ollenkaan uida, ja seisoi -pian kainaloita myöten liejuisessa vedessä. Hän kurotteli käsiään -sinnepäin, minne lapsi oli pudonnut, mutta matkaa oli vielä moniaan -syltä. Tällävälin oli Lenore pujahtanut pensaan taa nopeasti kuin -salama. Kohta joutui hän sieltä takaisin ja juoksi eräälle veteen -urkenevalle rannan ulokkeelle. Syvältä vesiherneiden joukosta -Bernhard katseli kauhun ja ihastuksen sekaisella hurmiolla neitosen -ylvästä hahmoa. Eriskummallinen kukkaiskruunu koristi vielä hänen -päätänsä, kevyt hame hulmahti tiukasti hänen ruumistaan vasten, -kasvoilla oli päättäväinen ilme ja silmät tähystivät jäykästi siihen -kohtaan, missä lapsen hamonen kohosi jälleen näkyviin. Hän heitti -käsivarret korkealle päänsä yli ja syöksähti voimakkaalla hypyllä -veteen. Seppele putosi hänen päästään, kun hän pitkin vedoin ui lasta -kohti. Hän sai siepatuksi kiinni pikku hamoseen, teki sitten vapaalla -kädellään vielä pari uintiliikettä ja saavutti veneenlaidan. Hän -piteli siitä kiinni ja ponnisti kaikki voimansa saadakseen lapsen -nostetuksi veneeseen, ja kun se oli onnistunut, tarttui hän veneen -kiinnitysvitjoihin ja veti sitä perässään maihin. Kalpeana kuin -kuolema oli Bernhard katsellut neidin toimia; nyt hänkin kahlasi -rantaan, ojensi Lenorelle kätensä avuksi ja piteli toisella venettä -paikoillaan. Lenore nosti tajuttoman lapsen syliinsä, Bernhard kantoi -pojan rantaan, ja molemmat lähtivät juoksemaan kiireesti lähellä -olevaan puutarhurin asuntoon, kaikista voimistaan parkuva poika -kintereillään. Märkä puku tahmautui tiukasti Lenoren ruumiiseen, niin -että sen ihanat muodot olivat hänen joutuisasti liikkuessaan miltei -kuin verhotta nähtävinä hänen seuralaisensa juopuneelle katseelle, -mutta siitä hän ei joutunut välittämään. - -Bernhard yritti tunkeutua hänen kerallaan sisään puutarhurin -pirttiin, mutta Lenore työnsi hänet sukkelaan ulos. Säikähtyneen -tarhurivaimon avulla Lenore sitten riisui vaatteet lapsen yltä ja -koetti hieromalla palauttaa tajutonta raukkaa jälleen henkiin. -Sillävälin Bernhard ulkopuolella nojautui ovea vastaan vilusta -kalisevin hampain ja silmät palaen hurjasta mielenliikutuksesta kuin -tuliset hiilet. "Elääkö lapsi vielä?" hän huusi suljetun oven läpi. - -"Elää", huusi Lenore pirtistä vastaan. - -"Jumalan kiitos!" huudahti Bernhard ja löi kätensä yhteen; mutta -se jumaluus, jota hän sinä hetkenä ajatteli, oli sisällä oleva -ihana nainen, jonka suloista hänen oli äsken sallittu nähdä enemmän -kuin koskaan kenenkään toisen miehen. Kauan hän seisoi oven takana -väristen kylmästä ja unelmoiden onnesta, kunnes karkeaan villaiseen -hameeseen ja liiviin puettu korkea hahmo astui ulos pirtistä. Se -oli Lenore, tarhurin vaimolta lainaamassaan vaatekerrassa, vielä -väsyneenä ponnistuksistaan, mutta iloinen hymy huulillaan. Aivan -lumottuna Bernhard tarttui kiihkeästi hänen käteensä ja suuteli -sitä suutelemistaan, ja vähällä piti, ettei hän polvistunutkin -jumalattarensa edessä. - -"Tepä näytätte kauniilta, hyvä herra", sanoi Lenore hilpeästi. "Nyt -te varmaankin kylmetytte." - -Bernhard näyttikin eriskummalliselta, seistessään hänen edessään -likomärkänä ja vaatteet liejun ja vesiherneiden peittäminä. "En minä -kylmästä mitään tiedä", hän huusi, vaikka vilu puistattikin häntä. - -"Joutuin sisään pirttiin", komensi Lenore. Hän avasi oven ja huusi -emännälle: "Antakaa tälle herralle miehenne vaatteita, jotta hän saa -muuttaa päältään. -- Tuolla kamarissa saatte pukeutua." - -Bernhard juoksi kamariin, jonne tarhurinvaimo kantoi hänelle -vaatteita mitä kiireessä löysi. Kotvan kuluttua astui hänkin, -maalaispojaksi muuttuneena, ulos pihamaalle, niissä Lenore asteli -kiireisesti edestakaisin ilta-auringossa. "Joutukaa nyt kanssani -linnaan", sanoi neiti, puhuen jälleen entiseen alentuvaan suojelijan -sävyyn. - -"Tahtoisin vielä kerran nähdä lapsen", pyysi Bernhard. He palasivat -pirttiin ja astuivat vuoteen ääreen, jossa lapsi makasi. Väsynein -silmin tämä katsahti noihin ryppyisiin nuoriin kasvoihin, jotka -kumartuivat suutelemaan häntä. "Se on erään päiväpalkkalaisen lapsi -kylästä", sanoi tarhurinvaimo. Bernhard laski salaa Lenoren selän -takana kukkaronsa vuoteeseen. - -Nopein askelin riensivät Lenore ja Bernhard linnalle päin, missä -Ehrenthal jo odotti vaunujensa vieressä kärsimättömästi poikansa -paluuta ja sanomattomaksi ällistyksekseen tunsi tarhurinrengissä oman -Bernhardinsa. - -"Tuokaa tälle herralle viitta", sanoi Lenore palvelijalle, "häntä -palelee. -- Kääriytykää siihen hyvin, muuten saatte kauan muistella -oloanne vesiherneiden parissa." - -Ja kauan Bernhard sitä muistelikin. Hän kääriytyi viittaan ja -painautui vaunujen nurkkaan; kylmää kylpyä seurasi polttava -kuumuus, rajusti myrskysi veri hänen suonissaan. Hän oli nähnyt -maailman ihanimman naisen, hän oli elänyt jotain sellaista, jonka -rinnalla kaikki hänen pergamenttinsa runolliset kuvat kalpenivat -omaa mitättömyyttään. Häveten hän muisti, kuinka neuvoton ja -avuton hän itse oli ollut, ja kuinka hän kaulaa myöten vedessä oli -katsellut sankarittarensa päättäväisyyttä ja ripeyttä. Vain lyhyitä -vastauksia hän kykeni antamaan isänsä kysymyksiin. Siten istuivat -isä ja poika melkein vaitonaisina vierekkäin, kylmä juonikkuus ja -tulinen intohimo. Molemmat olivat tällä matkalla saavuttaneet sen -päämäärän, jota heidän sydämensä olivat niin kauan himoinneet -- isä -kiinnitysoikeuden tuohon kauniiseen maatilaan, poika seikkailun, joka -antoi hänen elämällensä uuden sisällyksen. - -Vapaaherran tilalla uusi tehdasrakennus yleni hyvin hitaasti -korkeuteen, Ehrenthalin rahakaapissa täyttyi vapaaherran korulipas -nopeasti hänen velkakirjoistaan ja uudesta hypoteekkikirjasta, ja -sillä aikaa kuin Bernhardin raihnas ruumis kauan kitui kylmän kylvyn -jalkavammoja, ui hänen sielunsa mielikuvituksen makeilla aalloilla. - - -10. - -Eräänä iltapäivänä kirjeenkantaja toi konttoriin Finkin nimelle -osotetun ja mustalla sinetillä varustetun kirjeen. Fink avasi sen ja -lähti ääneti huoneeseensa. Kun häntä ei kuulunut palaavaksi, kiiruhti -Anton huolestuneena hänen luokseen. Hän tapasi ystävänsä istumassa -sohvassa, pää käsiin painuneena. - -"Oletko saanut surullisia tietoja?" kysyi Anton. - -"Setäni on kuollut", Fink vastasi. "Hän, ehkäpä New Yorkin -Wallstreetin [tärkein liike-elämän katu New Yorkissa, jonka varrella -ovat useimmat pankit, rahamiesten konttorit ja pörssilaitokset] -rikkain mies, lensi eräällä liikematkalla ilmaan muutaman -Missisippi-laivan höyrykoneen mukana kattilan räjähtäessä. Hän -oli taipumattoman jäykkä mies, mutta minulle hän osoitti omalla -tavallaan paljon hyvyyttä, ja typerän nulikan tavoin maksoin sen -kiittämättömyydellä. Tämä ajatus tekee minulle hänen kuolemansa -katkeraksi. Sitäpaitsi tuo tosiasia vaikuttaa määräävästi -tulevaisuuteenikin." - -"Pitääkö sinun lähteä pois meiltä?" kysyi Anton peljästyneenä. - -"Huomenna lähden matkoihini. Isäni on nimitetty vainajan -pääperilliseksi; minulle tämä on määrännyt länsivaltioissa -sijaitsevat maa-alueensa. Setäni oli suuri maakeinottelija, ja -siellä odottaa minua vaikeat ja sekavat asiat, joita minun on -koetettava järjestää. Senvuoksi isäni tahtoo, että lähtisin niin -joutuin kuin mahdollista New Yorkiin, ja itsekin huomaan, että -perillisen persoonallinen läsnäolo on siellä tarpeen. Isäni on -yht'äkkiä ruvennut suuresti luottamaan minun huolellisuuteeni ja -liikemiestaitooni. Luehan itse hänen kirjeensä." - -Anton epäröi ottaa kirjettä vastaan. "Lue sinä vain, Anton", sanoi -Fink alakuloisesti hymyillen, "meidän perheessämme eivät isä ja poika -kirjoittele toisilleen mitään helliä salaisuuksia." Anton katsahti -kirjeeseen ja sattui lukemaan seuraavan kohdan: "Ne oivalliset -todistukset, jotka herra Schröter on antanut sinun käytännöllisestä -kyvystäsi ja sinun tarkkanäköisyydestäsi liikeasioissa, antavat -minulle aihetta pyytää, että itse lähtisit sinne. Siinä tapauksessa -antaisin mukaan avuksesi herra Westlockin meidän liikkeestämme." - -Anton laski vaieten kirjeen pöydälle, ja Fink kysyi: "Mitäs sanot -kiitoksesta, jota isäntämme jakelee minulle niin anteliaasti? Kuten -tiedät, on minulla jonkin verran syytä uskoa, etten ole erityisesti -hänen suosiossaan." - -"Ja sittekin pidän kiitosta ansaittuna ja hänen arvosteluaan -oikeana", vastasi Anton. - -"Yhdentekevää, mistä syystä se on annettu", sanoi Fink; "joka -tapauksessa se ratkaisee minun kohtaloni. Minusta tulee nyt -maanomistaja meren tuolla puolen, jollaiseksi olen kauan halunnutkin -päästä. -- Ja meidänkin täytyy nyt erota, rakas Anton", hän jatkoi -ja ojensi ystävälle kätensä. "En luullut, että se näin pian tulisi -kysymykseen. Mutta vielä me näemmekin jälleen toisemme." - -"Ehkäpä", virkkoi Anton surullisesti ja puristi lujasti nuoren -perillisen kättä. "Mutta lähdehän nyt herra Schröterin puheille, -hänellä on ensimmäisenä oikeus saada tietää, että sinä eroat -paristamme." - -"Hän tietää sen jo, sillä hänkin sai kirjeen isältäni." - -"Sitä enemmän hän odottaa, että käyt puhumaan hänen kanssaan." - -"Oikeassa olet, lähtekäämme siis!" - -Anton kiirehti työpaikalleen, ja Fink kävi peräkonttorin takana -olevaan johtajan pieneen huoneeseen. Kauppias astui vakavana häntä -vastaan, ja ilmaistuaan arvokkaalla tavalla osanottonsa hän sanoi: -"Itsestään on selvää, että tästä hetkestä alkaen teidän sopimuksenne -liikkeeni kanssa on purkautunut; niinä päivinä, joina vielä -viivytte täällä, pyydän teitä pitämään itseänne taloni vieraana, -jolle olen hyvin kiitollinen hänen edellisestä toiminnastaan minun -palveluksessani, Painakaa puuta, herra von Fink, ja puhelkaamme -levollisesti, voinko ehkä vielä olla teille joksikin avuksi." - -Fink vastasi sohvankulmasta yhtä kohteliaaseen sävyyn: "Isäni -minun tulevaisuudestani antamat määräykset käyvät, niin hyvin -yhteen minun omien tulevaisuudentoiveideni kanssa, että minun on -lausuttava kiitokseni teidän myötävaikutuksestanne asiassa. Teidän -minusta antamanne arvostelu on ollut edullisempi kuin mitä monenkin -seikan perusteella olen voinut odottaa. Jos te todella olitte niin -tyytyväinen minuun, niin minua ilahduttaisi kuulla se teidän omasta -suustanne." - -"En ollut vallan, herra von Fink", vastasi kauppias tyynesti. -"Te ette ole ollut täällä oikealla paikallanne. Se ei kuitenkaan -saanut estää minua arvostelemasta, että teillä on erinomainen -kyky toisenlaiseen, paljon suurisuuntaisempaan toimintaan. Te -osaatte mainiosti määräillä ja taivuttaa toisia ihmisiä tahtoanne -tottelemaan, ja teillä on tavaton tahdonvoima ja toimintatarmo. -Sellaiselle luonteelle ei konttoripulpetti ole oikea paikka." - -Fink kumarsi. "Siitä huolimatta minun velvollisuuteni olisi ollut -hoitaa kunnolla sekin paikka; tunnustan itse, etten sitä ole aina -tehnyt." - -"Te tulitte tänne tottumattomana säännölliseen työhön, mutta viime -kuukausien aikana teitä ei olisi paljonkaan erottanut tavallisesta -konttoristista. Senvuoksi, ja koska olen vakuutettu, että te -luonteenne mukaisesti ette niin hyvin sovellu kauppiaaksi kuin -tehtailijaksi, olen isällenne antanut teistä sellaisen lausunnon kuin -annoin." - -"Arveletteko todellakin minun ominaisuuksieni perusteella, että -sopisin paraiten tehtailijaksi?" kysyi Fink ja kiitti kumartaen -kauppiaan hyvästä ajatuksesta. - -"Sen sanan laajimmassa merkityksessä", vastasi herra Schröter. -"Kaikenlainen toiminta, joka luo uusia arvoja, on viimekädessä -tehtailijan toimintaa; sitä pidetään kaikkialla maailmassa tavallaan -ylimyksellisenä. Meidän kauppiaitten asiana on saattaa nuo arvot -kansanomaisiksi." - -"Siinä mielessä yhdyn kernaasti teidän käsitykseenne", vastasi Fink -ja nousi paikaltaan. - -"Teidän lähtönne tulee olemaan suuri tappio eräälle ystävällemme", -sanoi kauppias, saattaessaan perillistä ovelle. - -Fink pysähtyi ja sanoi sukkelasti: "Antakaa hänen lähteä minun -kanssani Amerikkaan. Hänessä on miestä luomaan siellä onnensa." - -"Oletteko jo puhellut hänen itsensä kanssa tästä asiasta?" kysyi -kauppias. - -"En." - -"Sittenpä en tahdo salata teiltä epäröintiäni. Wohlfart on nuori, -ja vaatimaton ja säännöllinen toiminta sisämaankaupan alalla tuntuu -minusta olevan tarpeen vielä monien vuosien mittaan hänen luonteensa -kehitykselle. Muutenhan te tiedätte, ettei minulla ole vähäisintäkään -oikeutta vaikuttaa millään tapaa hänen vapaaseen päätökseensä. En -häntä mielelläni menettäisi; mutta jos hän on itse vakuutettu siitä, -että hän teidän läheisyydessänne ollen luo nopeammin onnensa, niin en -tahdo asettua sitä vastustamaan." - -"Sallitteko minun hetikohta kysyä häneltä itseltään?" pyysi Fink. - -Hän huusi Antonin johtajan konttoriin ja sanoi hänelle: "Anton, -minä olen pyytänyt herra Schröteriä laskemaan sinut minun mukaani. -Minulle olisi erittäin tärkeätä saada sinut kanssani; tiedäthän, -että olen kiintynyt sinuun, yhdessä me pääsisimme noissa uusissa -oloissa kelpo lailla eteenpäin, ja itse saat määrätä ehtosi, joiden -perusteella lähdet kanssani. Herra Schröter myöntää sinulle vapaan -päättämisoikeuden." - -Anton seisoi ymmällään ja mietiskellen; nuo yht'äkkiä hänen eteensä -purkautuvat tulevaisuudenkuvat näyttivät hyvin hymyileviltä; mutta -hän tyyntyi nopeasti, katsahti johtajaan ja kysyi tältä: "Oletteko -tekin sitä mieltä, että teen hyvin jos lähden?" - -"En aivan, rakas Wohlfart", vastasi kauppias vakavasti. "Sitten jään -tänne", päätti Anton miehekkäästi. "Älä suutu minuun, etten seuraa -sinua; minä olen orpo, eikä minulla ole muuta kotia kuin tämä talo ja -tämä kauppaliike. Minä tahdon, jos herra Schröter tahtoo pitää minut, -pysyäkin hänen luonaan." - -Näistä sanoista miltei liikutettuna kauppias lausui: "Mutta -ajatelkaahan myöskin, että te näin päättäessänne luovutte paljosta. -Minun konttorissani teistä ei voi tulla rikasta miestä ettekä -opi tuntemaan elämää sen suurissa piirteissä ja mitoissa; meidän -liikkeemme toiminta on rajoitettu, ja saattaa tulla aika, jolloin -tuo rajoitus teistä tuntuu kiusalliselta. Kaiken, mikä luo teille -itsenäisen tulevaisuuden, varallisuutta ja vaikutusvaltaisia -tuttavuuksia, te kykenette meren takana saavuttamaan helpommin kuin -minun luokseni jääden." - -"Hyvä isäni sanoi minulle usein: pysy omassa maassasi ja elätä -itseäsi rehellisesti. Minä tahdon elää hänen sanojensa mukaisesti", -Anton vastasi, ja hänen äänensä värisi mielenliikutuksesta. - -"Hän on ja pysyy poroporvarina", huudahti Fink jonkinlaisella -epätoivon väreellä. - -"Minusta tuollainen porvarimieli on sangen kunnioitettava perustus -miehen onnelle", sanoi kauppias, ja sillä oli asia ratkaistu. - -Fink ei puhellut esityksestään sen pitemmältä, ja Anton koetti -kaikenlaisilla pienillä huomaavaisuuksilla osottaa eroavalle -ystävälleen, kuinka rakas tämä hänelle oli ja kuinka haikeaksi ero -hänelle itselleen kävi. - -Illalla Fink sanoi Antonille: "Kuulehan, poikaseni, minulla olisi -halu ottaa vaimo täältä mukaani meren taakse." - -Kauhistuneena Anton katseli ystävätään, ja koettaen sitten salata -mielenjärkytystään itseltään ja tältä hän kysyi väkinäisen -leikillisesti: "Mitä, aiotko kosia neiti von Baldereckia..." - -"Ei sinne päinkään", huudahti Fink hilpeästi; "mitä minä tekisin -vaimolla, jolla ei olisi muita ajatuksia kuin huvitella miehensä -rahoilla?" - -"Ketä sinä sitten ajattelet? Ethän vain aio kosia tämän talon tätiä?" - -"En, kallis aarteeni, vaan tämän talon neitiä." - -"Älä Herran nimessä", huudahti Anton ja kavahti säikähtyneenä -pystyyn, "siitäpä tulisi kaunis juttu." - -"Eikä tulekaan", vastasi Fink kylmäverisesti; "joko hän ottaa minut, -ja silloin tulee minusta järkevä mies, tahi hän on ottamatta, ja -silloin lähden täältä ilman vaimoa." - -"Ilman vaimoa sinä saatkin lähteä", huudahti Anton. "Oletko koskaan -ennen ajatellut neiti Sabinea puolisoksesi?" - -"Joskus kyllä", sanoi Fink, "tänä vuonna varsin useinkin. Hän on mitä -oivallisin talonemäntä ja hänellä on jaloin ja epäitsekkäin sydän -koko maailmassa." - -Anton katseli hämmästyneenä ystäväänsä. Ei koskaan ollut Fink edes -viittaillutkaan, että Sabine merkitsi hänelle enempää kuin muut -hänen tuntemansa naiset. "Mutta ethän ole siitä minulle hiiskahtanut -sanallakaan?" - -"Oletko sinä kertonut minulle tunteistasi erästä toista neitosta -kohtaan?" kysyi Fink nauraen. Anton punastui ja vaikeni. - -"Uskon kyllä, että hän voi sietää minua", jatkoi Fink, "mutta -lähteekö hän kanssani, sitä en tiedä. Mutta senkin saamme heti -tietää, minä lähden nyt alas kysymään häneltä." - -Anton juoksi ystävänsä ja oven väliin. "Vielä kerran rukoilen sinua, -että miettisit tarkoin mitä aiot tehdä." - -"Mitä siinä on miettimistä, sinä hölmö", nauroi Fink, mutta hänen -liikkeensä ja eleensä olivat tavattoman hätiköiviä. - -"Rakastatko sitten todellakin neiti Sabinea?" Anton kysyi. - -"Taaskin poroporvarillinen kysymys", vastasi Fink. - -"Mutta olkoon menneeksi, minä rakastan häntä!" - -"Ja sinä tahdot ottaa hänet mukaasi sinne uutisasumuksiin ja -villeihin aarniometsiin?" - -"Juuri senvuoksi tahdonkin hänet naida. Hänestä tulee uljas ja väkevä -vaimo, joka antaa koko elämälleni vakavuutta ja aateluutta. Hän ei -ole erikoisen rakastettava, ainakaan ei ole niin helppo haastella -hänen kanssaan kuin monien toisten naisten; mutta kun otan itselleni -vaimon, niin tarvitsen sellaisen, joka on minua etevämpi, ja usko -minua, mustatukka on siksi juuri omiaan! Mutta päästä nyt minusta -irti, minun täytyy saada tietää mikä minua odottaa." - -"Puhu kuitenkin ensin johtajan kanssa", huusi Anton kiirehtijän -jälkeen. - -"Ensin neidin itsensä kanssa", sanoi Fink ja juoksi portaita alas. - -Anton jäi kävelemään kädet ristissä edestakaisin. Finkin ylistykset -neiti Sabinen ominaisuuksista olivat joka suhteessa paikkansapitävät, -sen Anton tunsi elävästi; hän tiesi myöskin, että talon neiti -oli sydämellisesti kiintynyt Finkiin, mutta hän aavisti samalla, -että tälle nousi tuntemattomia vaikeuksia vastaan. Ja tuo Finkin -kiire, tuo hänen silmitön, ajattelematon hoppunsa oli Antonista -epämieluinen, miltei kamala, se oli ristiriidassa hänen oman -luontonsa kanssa. Ja vielä eräs toinenkin seikka pahoitti hänen -mieltään. Fink oli puhunut ainoastaan itsestään;, oliko hän sitten -myöskin ajatellut Sabinen onnea, oliko hän tullut miettineeksi, mitä -taisteluja tälle maksaisi luopua rakastetun veljen viereltä, erota -synnyinmaastaan ja uskaltaa lähteä vieraan kanssa ehkäpä perin villin -elämän keskeen? Anton oli kyllä vakuutettu siitä, että Finkissä -oli miestä sirottamaan kaikki uuden maailman kukkaset lemmittynsä -jalkoihin, mutta hän oli myöskin rauhaton luonne, alati touhukas -- -oliko hänessä miestä myöskin aina säälimään saksalaisen vaimonsa -tunteita? Tahtomattaan Anton ajatuksissaan asettui ystäväänsä -vastaan; hänestä tuntui, että Sabine ei saisi lähteä pois tästä -talosta, tästä liikkeestä; hänestä tuntui kammottavalta se tyhjyys, -mikä kaikkialla ilmenisi neidin poistuttua päivällispöydästä, -taloudenpidosta ja ennen kaikkea veljensä elämästä. Levottomana ja -murheellisena Anton astuskeli edelleen kamarinsa lattialla; hämärä -tuli, vastapäätä olevista akkunoista lankesi valjuja valojuovia hänen -huoneeseensa, eikä Finkiä vain kuulunut palaavaksi. - - * * * * * - -Sabinelle oli ilmoitettu Finkin tulosta. Neiti astui hänelle -kerkeästi vastaan, ja hänen poskensa punoittivat kun hän sanoi: -"Veljeni on sanonut, että teidän täytyy lähteä meidän luotamme." - -Syvästi liikutettuna Fink vastasi: "Niin, minun täytyy, mutta -en voi enkä saa erota, teistä puhumatta suutani puhtaaksi. Minä -tulin tänne ilman vähintäkään halua hiljaiseen elämään, jollaiseen -hajanainen henkeni ei ollut tottunut; mutta täällä olen oppinut -tuntemaan saksalaisen kodin harrasta onnea. Teitä, neitini, olen -aina kunnioittanut tämän talon hyvänä hengettärenä. Te olette tosin -kohta tänne saapumiseni jälkeen koettanut pitää minua matkan päässä -itsestänne, ja se on minua monesti surettanut. Tulen nyt sanomaan -teille, kuinka usein minun katseeni ja sieluni on riippunut teissä -kiinni; minä tunnen, että elämäni voisi tulla onnelliseksi, jos -alati saisin kuulla teidän ääntänne ja jos teidän henkenne seuraisi -minua tulevaisilla teilläni." Sabine kävi hyvin kalpeaksi, ja hän -vetäytyi takaperin. "Älkää jatkako enää, herra von Fink", pyysi hän -rukoilevasti ja teki itsetiedottomasti torjuvan eleen. - -"Sallikaa minun purkaa sydämeni", jatkoi Fink nopeasti; "minä -pitäisin korkeimpana onnenani, jos voisin lähteä vakuutettuna siitä, -että minäkin olen löytänyt armon teidän silmäinne edessä. En ole -siksi röyhkeä, että pyytäisin teitä nyt seuraamaan minua epävarmoihin -oloihin, mutta antakaa minulle ainakin toivo, että saan vuoden -perästä palata pyytämään teitä vaimokseni." - -"Älkää palatko", sanoi Sabine liikahtamattomana kuin kuvapatsas ja -tuskin kuuluvalla äänellä. "Minä rukoilen teitä, että lopetatte tämän -keskustelun." - -Hänen kätensä tarrautui kuin suonenvedon kouristuksessa lähimmän -tuolin selkänojaan; sen avulla hän pysyi pystyssä, ilman -veripisaraakaan poskillaan, ja katseli pyytelijää kyyneltensä läpi -niin hellästi ja samalla tuskallisesti, että tuo hurja mies suli -kokonaan ja aivan unhottaen kosintansa pyrki vain rauhoittamaan häntä. - -"Olen kovin pahoillani, että olen niin kovin säikähdyttänyt teitä", -hän sanoi; "antakaa minulle anteeksi, Sabine." - -"Menkää", pyysi Sabine rukoilevasti, yhäti yhtä liikkumattomana. - -"Älkää ainakaan antako minun lähteä ilman lohdullista sanaa, antakaa -toki edes jonkinlainen vastaus; tuskallisinkin tieto on parempi kuin -tämä vaikeneminen." - -"Kuulkaa siis", sanoi Sabine luonnottoman levollisesti, vaikka hänen -povensa kohoili ankarasti ja tuolista pitelevä kätensä vapisi. -"Minä olen teistä pitänyt jo tulopäivästänne alkaen; lapsellisena -tyttönä kuuntelin ihastuksella teidän äänenne sointia ja kaikkea -mitä teidän suunne osasi niin viehättävästi kertoilla. Mutta minä -olen taistellut tuota tunnetta vastaan ja voittanut sen. Minä olen -voittanut sen", hän toisti. "Minä en saa kuulua teille, sillä se -olisi onnettomuudekseni." - -"Minkä vuoksi?" kysyi Fink vilpittömän epätoivon sävyllä. - -"Älkää sitä kysykö", sanoi Sabine tuskin kuuluvasti. "Minun täytyy -kuulla tuomioni teidän omasta suustanne" Fink huudahti. - -"Te olette leikitellyt omalla ja toisten hengellä ja elämällä; te -tulette aina toimimaan säälimättömästi tarkoitusperienne hyväksi. -Te tulette suorittamaan suuria ja jaloja tekoja, sen uskon; mutta -ihmiset eivät niiden rinnalla merkitse teille mitään. Minä en voi -sietää sellaista luonnetta. Te olisitte hyvä minulle, sen uskon -mielelläni, säälisitte minua minkä vain voisitte; mutta teidän -olisi aina pakko sääliä minua, ja se tulisi teille taakaksi; ja -minä, minä olisin yksinäni vieraassa maassa ja vierasten ihmisten -joukossa. -- Minä olen ventomielinen, olen hemmoiteltu, sadoin -säikein olen sidottu tämän talon perinnäistapoihin, talouden pieniin -velvollisuuksiin ja veljeni elämään." - -Fink katseli synkästi eteensä. "Te rankaisette minua tänä hetkenä -ankarasti kaikesta siitä, mikä minussa on vuosien mittaan pahoittanut -mieltänne." - -"Ei", huudahti Sabine ja kurotti kätensä häntä kohti, "ei niin, -ystäväni! Jos oli hetkiä, jolloin te tuotitte minulle tuskaa, niin -oli yhtä paljon toisiakin aikoja, jolloin ihaillen silmäsin teihin. -Ja katsokaas, tämä se juuri pitää meidät erillään toisistamme. Minä -en voi koskaan pysyä levollisena teidän läheisyydessänne, aina tunnen -viskautuvani tunteesta toiseen, pelokkaasta arkuudesta voimakkaaseen -riemuun. Minä tunnen itseni epävarmaksi teidän edessänne, ja tuo -epävarmuus jatkuisi ikuisesti. Minun täytyisi salata tämä taistelu -sydämeeni, mutta sitä tuntisin repivästi silloinkin, kun kaikella -tunteitteni hehkulla tahtoisin kiintyä teihin. Ja sen te huomaisitte -ja vihastuisitte minulle sentakia." Hän ojensi uudelleen pienen -kätensä, Fink tarttui siihen syvään kumartaen ja suuteli sitä. - -"Siunausta toivotan teidän tulevaisuudellenne", sanoi Sabine, -vapisten koko ruumiissaan. "Jos on ollut hetkiä, jolloin tunsitte -olonne mieluiseksi meidän keskuudessamme, niin muistelkaa meitä -vieraalla maalla ollessanne. Jos olette löytänyt tässä saksalaisessa -porvaristalossa ja veljeni toiminnassa jotakin, jota voitte -kunnioittaa, niin muistelkaa sitä muukalaisten joukossa ollessanne. -Siinä suurenmoisessa elämässä, joka teitä odottaa, kaikissa -mahtavissa kiusauksissa ja hurjissa taisteluissanne älkää koskaan -halveksiko meidän elämän- ja ajattelutapaamme!" Hän piti oikeaa, -kättään nuoren miehen pään päällä kuin äiti, joka siunaa eroavaa -lemmikkiään. - -Fink piteli yhä hänen kättään. Molemmat katselivat äänettöminä -toisiansa silmiin, molempain posket olivat kalvenneet. Vihdoin Fink -huudahti, sointuvassa äänessään syvän tunteen värähdys: "Jääkää -hyvästi!" - -"Jääkää hyvästi!" sanoi tyttökin hiljaa, niin hiljaa, että Fink sitä -tuskin erotti. Sitten mies astui vitkalleen kynnyksen yli, tytön -katsoessa värähtämättä hänen jälkeensä, niinkuin poistuvaa henkinäkyä -katsellaan. -- - -Kun kauppias liikeajan päätyttyä saapui sisarensa luo lennähti -Sabine häntä vastaan, puristautui lujasti kiinni häneen ja painoi -päänsä hänen rinnalleen. "Mikä sinulla on, tyttöseni?" kysyi veli -huolestuneena ja silitteli hiuksia hänen kostealta otsaltaan. - -"Fink oli puheillani", huudahti Sabine kohottaen päätänsä. - -"Mistä te puhelitte? Kosiko hän sinua? Eihän hän vain ollut -epäkohtelias?" kysyi kauppias leikillisesti. - -"Hän kosi minua", sanoi Sabine. - -Kauppias peräytyi peljästyneenä askeleen. "Entä sinä, siskoni?" - -"Minä tein, mitä sinä minulta voit odottaakin; en tule häntä näkemään -enää koskaan." Ja silloin valahtivat vuolaat kyyneleet hänen -silmistään, hän tarttui veljensä käteen ja suuteli sitä. "Älä suutu -kun minä itken; olen vielä järkytetty, mutta se menee kohta ohi." - -"Armas sisareni, rakas, rakas Sabine!" huudahti kauppias ja syleili -itkevän tytön kumaraista vartta, "en tahdo uskoakaan, että sinä -ajattelit minua hyljätessäsi tuon rikkaan perillisen." - -"Minä ajattelin sinua ja sinun uhrautuvaa, velvollisuudentuntoista -elämääsi, ja silloin hänen loistava olemuksensa kadotti kaikki ne -kauniit värit, jotka muuten olisin siinä nähnyt." - -"Sabine, sinä uhrauduit siis minun hyväkseni!" huudahti veli -peljästyen. - -"Ei, Traugott; jos siinä oli jotain uhria, niin kannoin sen tämän -talon muistolle, jonka katon alla olen sinun turvassasi kasvanut -lapsesta naiseksi, ja hyväin vanhempaimme muistolle, joiden siunaus -säilyy vaatimattoman elämämme yllä." - - * * * * * - -Oli jo myöhä, kun Fink palasi Antonin huoneeseen. Hän näytti hyvin -kiihoittuneelta, viskasi hattunsa pöydälle, kävi istumaan sohvaan ja -sanoi ystävälleen: "Annappa sikari suun avaukseksi." - -Päätään pudistellen Anton kantoi laatikon pöytään ja kysyi: - -"No, mitä kuuluu?" - -"Häitä ei ainakaan", vastasi Fink kylmästi. "Tyttö todisteli, että -minä olen suuri heittiö ja kaikkea muuta kuin sopiva mies siivolle -tytölle. Sitten hän kävi jälleen ylen tunteelliseksi, vakuutti -minulle harrasta kunnioitustaan, leikkasi varjokuvan koko minun -olemuksestani ja antoi minun laputtaa. Mutta piru minut periköön", -- -hän kavahti pystyyn ja heitti sikarinsa nurkkaan -- "jollei hän ole -paras sielu, mikä ikinä on alushameissa saarnannut hyvettä syntiselle -miesparalle! Hänellä on vain se ainoa vika, ettei hän tahdo ruveta -vaimokseni; ja loppujen lopuksi hän on siinäkin aivan oikeassa." - -Ystävän kiivaus teki Antonin huolestuneeksi. "Mutta missä olet -viipynyt näin kauan, ja mistä sinä nyt tulet?" - -"En vain viinituvasta, niinkuin viisaudessasi tunnut päättelevän. -Kun mies saa rukkaset, niin on hänellä kai oikeus olla pari -tuntia kallella kypärin; minä tein samaa kuin jokainen olisi niin -surullisessa tapauksessa tehnyt, juoksentelin ympärinsä ja pidin -filosoofisia itsepuheluja. Purin vihaani maailmaa vastaan, s.o. -itseäni ja mustatukkaa vastaan, kunnes vihdoin jäin seisomaan -kirjavan lyhdyn eteen ja ostin kaupus-akalta nämä sitruunat." Näin -sanoen hän otti muutamia hedelmiä taskustaan ja pani ne pöydälle. -- -"Mutta nyt, poikaseni, menneisyyden kanssa olen tehnyt lopputilin, -pakinoikaamme nyt vähän tulevaisuudestakin; tämähän on viimeinen -ilta, jonka vietämme kahdenkesken, ja silloin älköön mikään pilvi -sumentako sielujamme. Laitappa minulle lasi totia ja puserra näistä -paksuista ukkosista mehua sekaan. Sitruunatotin valmistaminen on -niitä sinun vahvoja puoliasi, joista saat kiittää minua. Minä olen -sen sinulle opettanut, ja nyt sinä veijari osaat sen taidon paremmin -kuin minä itse. Tule istumaan viereeni." - -Seuraavana päivänä tuli isä Sturm omassa persoonassaan nuoren -perillisen huoneeseen, kantaakseen hänen matka-arkkunsa ulkona -odotteleviin ajurivaunuihin. Anton oli koko aamun auttanut Finkiä -tavarain kokoonsäälimisessä ja sen kautta onnistunut hiukan -hälventämään alakuloisuutta, joka rasitti suuremmassa määrässä -jälellejäävää kuin matkaanlähtevää ystävystä. - -Fink tarttui sitten Antonin käteen ja sanoi: "Ennenkuin suoritan -kädenpuristusmenot muiden kanssa, niin toistan sinulle samat -sanat, jotka jo ensi päivinä lausuin sinulle: harrasta edelleenkin -englanninkielenopintojasi, jotta pääset lähtemään perääni. Ja missä -minä silloin satunkin olemaan, laivankajuutassa tahi uutisasukkaan -hirsipirtissä, niin aina on sinulle tilaa luonani. Kohta kun tämä -vanha maailma alkaa sinusta maistua happamalta, niin tule minun -luokseni! Ole muuten rauhassa, minä aion varmasti lakata kaikista -hullutuksista. Ja nyt ei mitään turhaa mielenliikutusta, poikaseni, -välimatkat ovat sangen lyhyet, tämän matoisen maan päällä." Hän -riistihe irti, kiiruhti konttoriin ja astui vielä kerran johtajan -eteen, ja Antonista oli iloista nähdä nuo erilaiset miehet -vastatusten; porvarin kookas, leveäharteinen hahmo aatelismiehen -hoikkaa, siroa vartta vastassa. Vielä viime jäähyväiset talon -naisille kävi Fink heittämässä ja syleili vielä kerran ystäväänsä, -ennenkuin hypähti vaunuihin aloittaakseen pitkän, pitkän taipaleen -uuteen maailmaan. - -Mutta Anton palasi haikeilla mielin konttoriin ja kirjoitti kirjeen -herra Stephanille Wolfsburgiin, liittäen myötä tälle kunnianmiehelle -uuden tavaraluettelon ja sokerinäytteitä. - - * * * * * - -Kauan aikaa suri Anton ystävänsä menetystä. Ensimmäisinä päivinä -hän jäi seisomaan Finkin oven eteen luullen vielä kuulevansa sen -takaa tämän iloista naurua, ja usein hän katsahti ylös työstänsä -kohdatakseen Finkin ivallisen ilmeen ja vaihtaakseen ymmärtävän -katseen tämän kanssa. - -Hänen asemassaan talon puolella aikaansai Finkin lähtö suuren -muutoksen. Se kävi seuraavasti. Herra Lieboldin olisi nyt pitänyt -istua tädin vieressä, jos kristillistä arvojärjestystä olisi -noudatettu. Siinä hän oli aikaisemmin istunutkin, mutta Fink -oli työnnetty hänen ja tädin väliin. Totuutta noudattavalle -kronikankirjoittajalle käy sangen kiusalliseksi mainita, että herra -Liebold oli tuosta syrjäyttämisestä hyvin mielissään. Hän myönsi -tosin olevan sangen imartelevaa saada istua naisten vieressä, eikä -kukaan osannut sitä kunniaa arvostella korkeammaksi kuin hän; -mutta toisinaan saattoi liika suuri läheisyys käydä tukalaksi, -etenkin syödessä ja kun asianomainen nainen oli jo pahemmalla -puolen ikäänsä. Viimemainitun valituksen aiheen hän tunnusti vain -kaikkein luotetuimmille ystävilleen, ja hänen vastustajansa, joihin -myöskin kassanhoitaja kuului, väittivät hänen viihtyvän nuoren -neidin läheisyydessä vielä tukalammin kuin kypsyneeseen kukkeuteen -ennättäneen tädin rinnalla. Seurauksena oli, että Finkin lähdettyä -konttorissa alkoi salainen mieltenkuohu ja juonittelu tyhjäksi -joutuneen paikan johdosta, ja miehisen sukupuolemme häpeäksi -tunnustettakoon suoraan, että herroista ei kukaan tahtonut kernaasti -istua tädin vieressä ja niin lähellä isäntää. Illalla, Antonin -ollessa toimittamassa ystävänsä asioita kaupungilla, pidettiin -asian johdosta takapihan puolella suuri neuvottelu, jossa herra -Jordan johti puhetta. Alati rivakka herra Specht sanoi olevansa -valmis istumaan missä hyvänsä ja vaikka minkä tädin vieressä, mutta -puheenjohtaja huomautti hyvin kohteliaasti, että hänen veroistaan -miestä välttämättä tarvittiin pöydän alipäässä pitämässä puhetta -vireillä; sillä toverien suurimpana hauskutuksena oli vastailla hänen -ylen rohkeisiin väitteihinsä. Ja kun toisista jok'ainoa kieltäytyi -käymästä tädin viereen, lausui herra Jordan mielipiteenään, että -oikeuden ja kohtuuden mukaan Wohlfartin tuli periä ystävänsä Finkin -paikka, johon häntä sen ohessa puolusti hänen yleisesti tunnettu -säveä käytöksensä vanhempia naisia kohtaan. Siten Anton joutui -toverien yksimielisen päätöksen nojalla istumaan tyhjälle tuolille, -ja talon naisetkin antoivat siihen äänettömän suostumuksensa. - -Vielä toinenkin muutos tuli Antonin osaksi. Muutamia päiviä Finkin -lähdön jälkeen herra Schröter sai Hampurista kirjeen, jonka sisässä -oli Antonille osotettu avoin lippu. Fink kirjoitti: "Huonekalut siinä -kamarissa, jossa asuin, olivat omani; täten teen sinut sekä niihin -että muuhun jäämistööni nähden _perilliseksi_." -- Viimeinen sana -oli alleviivattu. -- "Olen pyytänyt herra Schröteriltä, että saat asua -minun entisessä huoneessani." Siten sai Anton siirtyä kahdet portaat -alaspäin Finkin upeaan huoneeseen. Finkin toiseen suojaan muutti -herra Baumann, josta täten tuli Antonin lähin naapuri. Anton ei -unohtanut viedä mukanaan keltaisen kissansa, mutta se paatui uudessa -asunnossa aivan liikkumattomaksi eikä enää kertaakaan lähtenyt -jalustaltaan yöllisille retkeilyille. Ehkäpä se johtui siitä, ettei -Antonilla ollut työteliäässä elämässään enää aikaa unelmoida. - -Tästälähtien häntä konttorissa nimitettiin yleensä Finkin -perilliseksi, ja tämä perintö kävi hänelle tärkeämmäksi kuin toverit -luulivatkaan. Hän istui nyt pöydän ylipäässä ja otti vaatimattomasti -osaa perheen jokapäiväiseen pöytäkeskusteluun. Täti, jonka -lemmikki Fink oli ollut, taipui piankin muutokseen ja vastaanotti -armollisesti Antonin pikku kohteliaisuudet, ja kauppias lausui -usein sanasen sankarillemme ja kuunteli mielellään tämän järkeviä -ja miehekkäitä mielipiteitä; myöskin Sabine tottui puhelemaan hänen -kanssaan päivän pikku tapahtumista, ja hänen katseensa, joka ennen -oli niin innokkaasti vältellyt tätä paikkaa, lepäsi nyt kernaasti -nuorukaisen avoimilla, vilpittömillä kasvoilla. Näiden molempien -välillä syntyi hiljainen yhdysymmärrys, tuollainen viehättävä, kevyt -suhde, joka niin ystävällisesti kaunistaa elämätä. Sabine näki -Antonissa poismenneen kosijan ystävän, ehkäpä uskotunkin, ja Anton -tunsi talon neitiä kohtaan niin rajatonta, harrasta kunnioitusta, -että Sabine tuli siitä joskus aivan liikutetuksi. Pöydässä ei Anton -hienotunteisuudessaan koskaan puhunut Finkistä, vaikka hän tätä -alituisesti ajattelikin, ja kun täti suopealla tavallaan kertoili -satoja pikku muisteloita Finkistä, osasi Anton taitavasti välttää -kaikki viittaukset ja ohjata puheen vaarattomille aloille. Myöskin -liikkeessä Antonin asema muuttui. Hän oli siihen asti ollut herra -Jordanin apulainen maaseutuosastolla, mutta nyt hän sai paikan -ulkomaanosastolla itse johtajan valvonnan alaisena. Hän sai saman -toimen, joka aikaisemmin oli ollut Finkillä, ja aikaa myöten -hän oppi Finkin näppäryydellä käsittelemään herra Tinkelestä ja -arvostelemaan Unkarin villanäytteitä. - - - - -KOLMAS KIRJA. - - -1. - -Paha vuosi tuli maahan, odottamaton sodanmelu hälytti hereille -Saksan itärajalla asuvaiset, niiden joukossa senkin maakunnan -asukkaat, josta tässä kirjassa on puhuttu. Ankaran säikähdyksen -hirvittävät seuraukset tulivat maassa kohtakin näkyviin. Kaikki -liikenne pysähtyi, maatilojen ja kauppatavarain arvot laskeutuivat, -jokainen koetti pelastaa ja korjata omansa, paljon pääomia -sanottiin irti, kaupallisiin yrityksiin sijoitetut melkoiset summat -joutuivat vaaraan. Ei kellään ollut halua uuteen toimintaan, -satoja liikesuhteita katkesi, joita ihmiset jo ammoisista ajoista -olivat solmineet keskinäiseksi hyödykseen. Itsekunkin yksilöllinen -olemassaolo kävi epävarmemmaksi, eristetymmäksi, köyhemmäksi. -Kaikkialla näki totisia kasvoja, rypistyneitä otsia. Koko maa oli -kuin halvaantunut ruumis; hitaasti vieri raha, tämä liike-elämän -elähdyttävä veri, suuren ruumiin yhdestä osasta toiseen; rikas varoi -kadottavansa paljon, köyhältä katosi mahdollisuus ansaita edes -vähänkään. Tulevaisuus näytti yhtäkkiä kohtalokkaalta, mustalta, -tuhoa uhkaavalta, niinkuin taivas näyttää kovan ukkosenilman edellä. - -Kauhunsana "Puolan vallankumous" se Saksassakin aiheutti näin suurta -hämminkiä. Rajan takana asuva maalaisrahvas oli vanhain sotaisten -muistojen ynnä tilanomistajain kiihoittamana noussut aseihin ja kulki -nyt yltiöpäisten pappien ja munkkien johtamana edestakaisin pitkin -rajaa, pidätti matkustavaisia ja tavaralähetyksiä, kävi ryöstäen -ja polttaen aatelishovien ja pikkukaupunkien kimppuun ja yrittipä -johtajainsa vaikutuksesta järjestäytyä sotilaallisestikin, antaen -takoa viitakkeensa suoriksi ja etsien vanhoja piilukkopyssyjä esiin -vanhoista kätköistä. Kapinalliset valtasivat erään suuren puolalaisen -kaupungin lähellä Saksan rajaa, asettuivat sinne herroiksi ja -julistivat Puolan valtakunnan jälleen perustetuksi. - -Meidän valtiossamme kerättiin joukkoja joutuin kokoon ja lähetettiin -miehittämään rajaseutuja. Herkeämättä kuljettivat vastarakennetun -rautatien höyryvaunut sotilaita edestakaisin, kaikkialla pärisivät -rummut, ja hallituskaupunki rupesi näyttämään sotilasleiriltä. -Armeijan valtasi kiihko, joka aina syntyy sotaa odotettaessa. -Upseerit häärivät toimekkaina ympärinsä, ostelivat karttoja ja -joivat maljoja jos jonkinlaisella viinillä; sotamiehet kirjoittivat -kotiinsa, pyysivät toimittamaan rahaa mikäli mahdollista ja -lähettivät enemmän tai vähemmän tuntehikkaita terveisiä tytöillensä. -Kaikkialla maaseudulla tunsi sotamiesmorsiamet heidän kalpeista -poskistaan ja siitä innosta, jolla he säikyttivät omaisiaan -kertomalla verisistä unennäöistä; äidit ostivat villoja, kehräsivät -sen langaksi, kutoivat kostein silmin sotasukkia poikaparoilleen -ja nyppivät varovaisesti vanhoja palttinarääsyjä haavakääreiksi; -isät puhelivat epävakaisella äänellä kelpo pojan velvollisuudesta -käydä taistelemaan kuninkaan ja isänmaan puolesta ja muistelivat -varmemmaksi vakuudeksi, mitä vahinkoa he itse aikoinaan olivat -tehneet julmalle Napoleonille. - -Kirkkaana syysaamuna saapui ensimmäinen tieto Puolan kapinasta -maakunnan hallituskaupunkiin. Jo edellisenä iltana olivat hämärät -huhut tehneet asukkaat uteliaiksi, ja liuta levottomia liikemiehiä -ja joutilaita maleksijoita seisoi odotellen asemasillalla. Kohta -kun T. O. Schröterin konttori oli avattu, syöksähti sisään herra -Braun, maaseutuasiamies, joka melkein hengetönnä mutta ilmeisesti -suurella sisäisellä nautinnolla kertoi, että koko Puola ja Galizia -ja paljon naapurimaitakin leimusi täydessä kapinassa; lukemattomia -vieraita kauppamatkustajia ja rauhallisia virkamiehiä oli siepattu -kiinni ja surmattu, monet rajakaupungit paloivat ilmi liekissä; -ja olipa muuan kelvoton punalakkinen patriootti tanssinut viitake -koholla erään herra Braunin serkun ympärillä ilmeisesti aikoen puhkoa -hänet aseellaan, kunnes eukkonsa heinähangolla antama ystävällinen -huomautus oli palauttanut hänet järkiinsä ja hän tyytyi lävistämään -vain serkun lakin, jonka kauhusta pystyyn nousseet hiukset olivat -pudottaneet tämän päästä. Sitten oli serkku avopäin juossut satasen -askelta lähimmälle rajasillalle, jossa saksalainen rajavahti oli -taskumattinsa sisällöllä palauttanut hänet järkiinsä; sillävälin oli -raju puolalainen samonnut tiehensä heiluttaen surkeasti murhattua -lakkia voitonmerkkinä viitakkeen nenässä. - -Anton säikähtyi pahoin näistä sotaisista sanomista, ja olipa -hänellä syytäkin säikähtyä. Vähän aikaa sitten oli muuan yritteliäs -galizialainen kauppias lähettänyt Schröterin liikkeelle tavattoman -suuren määrän tavaroita, joiden arvo nousi kahteenkymmeneen tuhanteen -taaleriin, ja, kuten tällaisissa välityskaupoissa yleensä on tapana, -perinyt suurimman osan tavarain arvosta etukäteen vekseleinä. -Vaunukaravaanin, jolla näitä tavaroita kuljetettiin, täytyi parahiksi -olla joutunut keskelle kapina-aluetta. Sitäpaitsi oli toinen -karavaani siirtomaantavaroita vast'ikään lähetetty Galiziaan, ja -arvion mukaan senkin kohtalo oli tällä erää yhtä vaaranalainen. -Ja mikä pahinta, suuri osa liikkeen päättämistä kaupoista ja sen -myöntämästä luotosta oli tehty ja myönnetty juuri kapinallisiin -maakuntiin; paljon, ehkäpä toiminimen koko olemassaolo, arveli -Anton, joutui tämän sodan kautta vaarannetuksi. Senvuoksi hän juoksi -isäntää vastaan, kohta kun kuuli tämän tulevan portaita alas, ja -kertoi hänelle kiireisesti tärkeimmät kuulemistaan uutisista. -Sillävälin etsi herra Braun konttorissa itselleen uusia kuulijoita, -joille jutteli punalakkisen patriootin hirmutyön parannettuna -painoksena, jotenka hänen poloinen serkkunsa lakkinsa lisäksi menetti -viitakkeen nenään vielä takkinsa ja saappaansakin, niin että hän -vain paljaalla paidallaan pääsi pelastumaan suojelevan rajavahdin ja -tämän taskumatin turviin. Sivumennen mainittakoon, että seuraavassa -toisinnossa tuon onnettoman miehen täytyi luopua paidastaankin, -että häneltä ajettiin tukka päästä ja että naishirviöt raatelivat -kauheasti hänen ruumistaan. Sen pitemmälle herra Braun ei voinut enää -mennä, koskapa hänen serkkunsa vaelteli edelleen kahdella jalalla -muiden elävien joukossa ja uudella lakilla kaunistettuna. - -Tällävälin johtaja kuunteli tarkkaan Antonin hätäistä kertomusta. -Hetkiseksi jäi hän äänettömänä seisomaan portaille, ja Anton, joka -tuskallisesti tähysti hänen kasvoihinsa, luuli näkevänsä hänet -tavallista kalpeampana; mutta hän lienee erehtynyt, sillä kauppias -katseli hänen päänsä yli lastaajia, jotka seisoivat levottomina -eteisessä, ja huusi tavallisella kylmällä liikemiesäänellään, joka -aina tehosi Antoniin: "Sturm, vyöryttäkää tuo tynnöri syrjään, se -on jokaisen tiellä. -- Pitää joutua, miehet, ajomies lähtee kohta -matkaan!" Huolestuneena käänsi ukko Sturm leveän naamansa kauppiasta -kohti ja viitaten hirmuisella nyrkillään ulos hän sanoi hyvin -alakuloisesti: "Kuuletteko, kuinka rumpu käy, se on hälytysmarssi, -meidän miehemme lähtevät sotaan. Karl pikkuseni on joukossa, -husaarina, keltaiset nyörit pienessä takissaan. Mikä onnettomuus! -Kuinka meidän tavaraimme käykään, herra Schröter?" - -"Juuri senvuoksi kiiruhtakaa, hyvät miehet", vastasi johtaja -hymyillen. "Vaunu lähtee rajalle, siinä on lastina sokeria ja rommia; -tarvitsevathan sotamiehemme kylmällä säällä lämpöisen tuikun." Tämä -ihmisystävällinen toimenpide isänmaanpuolustajain kurkkujen varalta -palautti vanhan rattoisan luottamuksen jättiläisten mieliin; he -hymähtivät tuimasti, ja isä Sturm kiinnitti koukkunsa lähimpään -tavarapaaliin ja heilautti sen ylenkatseellisesti korkealle ilmaan, -aivan kuin olisi tahtonut siten ilmaista: "Tuon verran me välitämme -koko puolalaisroskasta", toisten käydessä vierittämään tynnöriä -syrjään ja lasketellessa pikku leikkiä sotilaiden janoisuudesta. - -Antonille isäntä lausui: "Uutiset eivät ole hyvät, mutta emme tahdo -uskoa kaikkea todeksi." Sitten hän meni konttoriin, tervehti herra -Braunia melkein yhtä hilpeästi kuin ennenkin ja antoi hänen vielä -kerran esittää surullisen tarinansa serkustaan ja tätä kohdanneesta -onnettomuudesta. - -Braunin lähdettyä hän sanoi rauhoittavasti konttorinsa -henkilökunnalle: "Toivon että tavaramme ovat jääneet makaamaan -rajalle; ajomiehet ovat hevostensa takia varovaisia eivätkä kernaasti -antaudu kapinallisten valtoihin. Mutta jos vaunut ovat jo ennättäneet -vihollisalueelle, niin meidän täytyy koettaa saada ne pelastetuksi." -Antonille hän lisäsi hiljaa: "Kirjoittakaa oitis rajatullitoimistolle -ja meidän rajatoimitsijallemme. Varmasti menee ylimääräisiä junia -sinne asti; vastausta voimme odottaa yöjunan myötä, ja huomenna -tiedämme jo lähemmin asioista." - -Sillä oli tuo pulmallinen kysymys ratkaistu, ja konttorissa -kävi työ entistä rauhallista latuaan. Herra Liebold vei isoja -numerosarekkeita pääkirjaan, herra Purzel lajitteli taalereita ja -sitoi paperikääreitä suurten setelitukkujen ympärille, ja herra -Pix tarttui mustaan siveltimeensä, maalaili ison vaa'an ääressä -hieroglyyfejä käärekankaalle ja hallitsi makasiinirenkejä totutulla -meluisella jäykkyydellään. Johtaja itse otti herra Jordanilta vastaan -aamulla tulleet asiakirjeet, jotka osaksi vahvistivat sotaiset -huhut tosiksi, puheli lyhyesti liikeasioista ja jakoi kirjeet -apulaistensa vastattavaksi. Sitten saapuivat meklarit, asiamiehet ja -pörssivälittäjät, ja kuten tavallisesti kirposi johtajan pulpetin -takaa lyhyitä huomautuksia tahi kuivia kompia, jos liiketutut -antoivat kansalaissodan kauhujen liiaksi pelottaa itseään. Hiljainen -syrjäkeskustelu konttorimiesten välillä oli tänään hiukan vilkkaampaa -kuin tavallisesti, mutta liiketoiminta kävi aivan entiseen tapaan. -Päivällispöydässä puhe kävi niin rauhalliseen sävyyn, kuin ei olisi -ainutkaan puolalainen talonpoika heiluttanut julmaa viitakettaan, ja -pöydästä noustua lähti isäntä sisarensa ja eräiden tämän naistuttujen -kanssa ajelemaan; ja vastaantulevat liikemiehet sanoivat ihmeissään -ja ihaillen: "Hän ajelee tänään niinkuin ennenkin, hän osasi varmasti -aavistaa kaiken ennakolta; mikä viisas pää ja vakavarainen liike!" - -Antonia vallitsi koko päivän mittaan työpöydän ääressä tavaton -kiihotus. Hän oli hermostunut ja tunsi ahdistavaa odotusta, joka -kuitenkin tavallaan tuntui mieluiselta kuten suurten tapausten -aattotunnelma ainakin. Hän tunsi selvästi kauppahuonetta ja isäntää -uhkaavan vaaran, mutta siltä hän ei heittäytynyt alakuloiseksi ja -masentuneeksi. Hänestä tuntui, kuin olisivat hänen käsivartensa -ja säärensä saaneet vieterit; vaikka vaaran muistelu toitotti -yhä hälytyssoittoaan hänen sielussaan, ei hänen käsityskykynsä -ollut vielä koskaan ollut sen sukkelampi, hänen kirjoitustyylinsä -sen selkeämpi, eikä hän ollut koskaan laskenut asiamiesten -välityspalkkioita ja matkakuluja niin rivakasti. Hänen työtehonsa ja -työilonsa oli tänään ihmeellisellä tavalla kohonnut, hän huomasi sen -itsekin ja ihmetteli sitä. Johtajassa hän huomasi saman tunnelman; -tämäkin asteli loistavin silmin ja kevein askelin konttorin väliä. - -Koskaan ei Anton ollut niin suuresti ihaillut ja kunnioittanut -isäntäänsä kuin tänään; johtaja näytti hänestä aivan kuin -kirkastetulta. Omituinen huima ilo täytti Antonin sydämen, ja hän -sanoi itselleen: "Kas tämä se on oikeaa runoutta, liike-elämän -runoutta; moista ponnahtelevaa toimintavoimaa näkee vain -ponnistellessa vastavirtaa ylöspäin. Kun ihmiset lörpöttelevät, -että meidän aikamme on köyhä sisäisestä innostuksesta ja meidän -ammattimme erityisesti, niin he eivät tajua, mikä elämässä todella -on suurta ja kaunista. Tuo mies tietää, että tänä hetkenä tuho -uhkaa kaikkea, mihin hänen sielunsa on kiintynyt, hänen liikettään, -pitkän työteliään elämän menestystä, hänen iloaan, ylpeyttään ja -kunniaansa; ja kuitenkin hän seisoo kylmäverisenä pulpettinsa -ääressä, kirjoittelee kirjeitä murennetusta väripuusta ja arvostelee -apilaansiemeniä, ja luulenpa totta tosiaan, että hän vain nauraa -sisällisesti." Näin Anton ajatteli, kun hän illalla järjesti pöytänsä -puhtaaksi päivän töistä ja lähti sitten muiden herrojen kanssa -takapihan puolelle. Hänen tovereihinsakin tuntui sisäinen kuume -tarttuneen, he kokoontuivat istumaan Jordanin salonkiin ja puhelivat -mustan teen ääressä, mieluisen värinän karmiessa pintaansa, päivän -suurista uutisista ja niiden vaikutuksesta liikkeen kulkuun. Kaikki -olivat taipuvaiset otaksumaan, että toiminimi tosin tulisi kärsimään -jonkin verran vahinkoa, mutta he tunsivat myöskin olevansa miehiä -pelastamaan enemmän kuin millekään muulle liikkeelle oli mahdollista. -Aina toivehikas herra Specht arveli, että jokaisen kapinan aikana -kulutettiin suunnattomia määriä siirtomaantavaroita, ja että -toiminimi tulisi tekemään loistavia viini- ja väkijuomakauppoja -rajaseuduilla. Kestipä kapinaa vaikka vain neljännesvuodenkin, -niin saataisiin kaikki mahdolliset tappiot korvatuiksi, sillä sekä -ystävällä että vihollisella oli janoinen kurkku. Lopuksi lausui -herra Jordan mielipiteenään ettei ollut varmaa, mihin suuntaan koko -kysymys tulisi ratkeamaan. Samaa mieltä olivat useimmat toisetkin, ja -sitten lähtivät kaikki omiin huoneisiinsa. Ohuen väliseinän lävitse -Anton voi kuulla, kuinka hänen naapurinsa, herra Baumann, levolle -käydessään rukoili toiminimen ja sen johtajan puolesta. Se liikutti -niin Antonin sydäntä, että hän rupesi pitkin askelin mittailemaan -huoneensa lattiaa, kunnes kynttilä alkoi lepatella ja kipsikissa -tehdä säikähtyneen näköisiä eleitä. - -Oli jo sangen myöhä, kun isäntäväen palvelija saapui varpaisillaan -Antonin huoneeseen ja ilmoitti hänelle kuiskuttaen, että herra -Schröter halusi vielä tänään puhella hänen kanssaan. Sukkelaan Anton -seurasi palvelijaa kadunvartisen rakennuksen ensi kerrokseen ja astui -jännitetyin mielin johtajan ruskeaseinäiseen työhuoneeseen. Kauppias -seisoi täyteen säälityn matka-arkun ääressä, pöydällä oli hänen -kirjelaukkunsa ja sen vieressä pettämätön merkki pitemmälle matkalle -lähtemisestä, suuri puhvelinnahkainen sikarikotelo. Siihen mahtui -kokonaista sata kappaletta; se oli vanhastaan herra Spechtin ihailun -esine, ja koko konttorissa sitä pidettiin jonkinmoisena sotalippuna, -joka otettiin esille ja vietiin vaunuihin aina kun liikkeen päävoima -lähti jollekin erikoisen tärkeälle sotaretkelle. Sabine askarteli -kirjoituspöydän laatikoiden kimpussa ottaen vaitonaisena esiin -kaikkea, mitä arveli matkalla tarvittavan. Hän katsahti nopeasti -Antoniin ja painoi alakuloisena pään rinnalleen luettuaan nuorukaisen -kasvoista samaa, mikä täytti hänen oman sydämensä pelokkaalla -ahdistuksella. Johtaja astui ystävällisesti Antonia vastaan. "Olen -vaivannut teidät tänne näin myöhään, mutta arvelin ettette vielä -ollut käynyt levolle." - -Kun Anton vastasi: "Mielenliikutus esti minua nukkumasta", lankesi -sisaren katse jälleen häneen niin suruisena ja samalla kiitollisena -hänen osanotostaan, että hän tunsi valtavaa liikutusta eikä -uskaltanut puhua sen pitemmältä, peljäten äänensä pettävän. - -Mutta johtaja sanoi hymyillen: "Te olette vielä nuori; levollisuus -tulee vuosien myötä. -- Olen kuullut puolalaisten olevan erityisen -huomaavaisia meidän kansalaisiamme kohtaan; mahdollisesti he -kuvittelevat meidän hallituksemme salaa kannattavan heitä. Tuo -itsepetos ei tosin kestä kauan, mutta emme tee väärin, jos käytämme -sitä hyväksemme saadaksemme tavaramme kunnollisesti korjuuseen. Te -olette hoitanut liikekirjeenvaihtoa sen maanäären kanssa ja tiedätte -itse parhaiten, mitä minun on siellä tehtävä. Aion matkustaa rajalle -ja siellä punnita olosuhteiden mukaan seuraavat toimenpiteeni." - -Tuskaisen jännitettynä kuunteli sisar hänen sanojaan ja koetti lukea -hänen kasvoiltaan senkin, mitä veli ei hänen tähtensä ilmaissut -sanoilla. Mutta Anton käsitti mitä puhe tarkoitti: hänen isäntänsä -aikoi lähteä rajan yli kapinoitsijain keskeen. - -Lähemmäs astuen hän lausui väräjävällä äänellä: "Enkö minä saa -matkustaa teidän sijastanne? Tunnen kyllä hyvin, etten ole vielä -antanut teille minkäänlaista aihetta uskoa minulle näin tärkeää -asiaa. Mutta tulisin tekemään kaikkeni sen perille ajamiseksi, -aina äärimmäisen mahdollisuuden rajaan saakka." Antonin posket -hehkuivat hänen näin puhuessaan, ja hän tunsi tänä hetkenä hillitöntä -halua käydä tappelemaan tavarakuormista vaikka kaiken maailman -kapinallisten kanssa. - -"Se on kelpo miehen puhetta, ja minä kiitän teitä", vastasi johtaja, -"mutta en voi ottaa tarjoustanne vastaan. Matkalla saattaa sattua -monenlaisia vaikeuksia, ja kun etu on minun, niin on kohtuullista, -että vaivakin on minun." Anton notkisti pettyneenä päänsä. "Minä -aion päinvastoin jättää teidät tänne varustettuna nimenomaisilla -määräyksillä siltä varalta, etten palaisi takaisin ylihuomeniltaan -mennessä." - -Sabine oli kuunnellut tuskallisesti, nyt! hän tarttui veljensä käteen -ja sanoi hiljaa: "Ota hänet mukaasi." - -Tästä kannatuksesta rohkaistuneena Anton kävi yrittämään uudestaan. -"Jollette tahdo lähettää minua yksinäni, niin sallikaa minun ainakin -saattaa teitä. Ehkäpä voin olla teille joksikin avuksi, ainakin -tekisin kaiken voitavani." - -"Ota hänet mukaasi", toisti Sabine rukoilevasti. - -Kauppias käänsi verkalleen katseensa sisaresta Antonin rehellisiin -kasvoihin, jotka säteilivät harrasta palvelusintoa, ja ilahtuneena -nuorukaisen alttiudesta hän vastasi: "Tapahtukoon tahtonne. Te -saatatte minua varatun huomenaamulla rajalle saakka. Jos joudun -olemaan matkalla pitemmän aikaa, niin voipa olla hyväksikin, että -olette paikalla saamassa lähempiä ohjeita. Sillä aikaa hoitakoon -Jordan juoksevat asiat. Ei ole tarpeellista, että matkastamme -kaupungilla paljon puhellaan. Ja nyt käykää nukkumaan, herra -Wohlfart. Eräs makasiinirengeistämme vartoo asemalla yöjunia; -minulle on luvattu, että junankuljettajat tuovat meille vastauksen -raja-asemalta. Jos vastaus tulee sellainen kuin otaksun, niin -matkustamme ensi junalla. Nukkukaa hyvin!" - -Anton kumarsi kiittäen ja ennätti poistuessaan vielä nähdä, kuinka -Sabine kiihkeän liikutuksen vallassa kietoi käsivartensa veljen -kaulaan. Hän nousi nopeasti huoneeseensa, sääli hiljaa kokoon -matkalaukkunsa, otti esiin Finkin hänelle jättämät kirjaillut -pistoolit ja heittäytyi puolipukeissaan vuoteeseen, jossa uni vasta -myöhään hänet tapasi. Aamupuoleen hän heräsi hiljaiseen koputukseen, -ja talon palvelija ilmoitti: "Kirjeet ovat tulleet asemalta." Anton -kiiruhti konttoriin ja tapasi siellä herra Jordanin ja johtajan -vilkkaasti keskustelemassa; hänen sisään käydessään herra Schröter -huusi hänelle kesken puhettaan lyhyesti: "Me matkustamme!" - -"Hyvä", arveli Anton itsekseen. "Me matkustamme vihollismaahan -tappelemaan viitakemiesten kanssa ja pakotamme ne hellittämään -kyntensä meidän tavaroistamme; että ne voisivat mahdollisesti -halaista kallomme, sitä ei isäntä tunnu tahtovan ottaa laskuissaan -lukuun." - -Koskaan ei Anton ollut niin innokkaasti koputellut oville, niin -joutuun juossut portaita ylös ja alas ja niin hartaasti puristellut -työtoverien käsiä kuin tänä varhaisena aamuhetkenä. Kiiruhtaessaan -näissä hommissa puolipimeän eteisen läpi hän kuuli viereltään -hiljaisen kahinan. Sabine astui nopeasti hänen eteensä ja tarttui -häntä käteen. "Wohlfart, suojelkaa veljeäni kaikilta vaaroilta!" -Anton lupasi sen rajattomalla alttiudella, tunnusteli ladattuja -pistooleja povitaskussaan ja kiipesi vaunuihin, ollen itsekin -ladattuna kaikkein jaloimmilla ja hurmautuneimmilla tunteilla, mitä -seikkailuihin lähtevä nuori sankari lie koskaan kantanut povessaan. -Hänhän lähti etsimään vaaroja, ylpeänä isäntänsä luottamuksesta ja -lumottuna siitä hennosta ystävyyssuhteesta, jonka hän juuri oli -solminut kauppaliikkeen pyhimyksen kanssa. Hän oli todella onnellinen. - -Höyryhepo korskahti ja kiiti halki avaran laaksomaiseman kuin -paholaisen tallista karkuun päässyt juoksija. Junan kaikissa -vaunuissa oli sotamiehiä, niitä roikkui yksin tavaravaunujenkin -pienistä akkunaluukuista; kaikkialla kiilteli pistimiä ja kypärejä, -joka paikassa kohtasi käsi ja jalka selkälaukkuja, kenttäkattiloita -ja rumpuja. Kaikilla asemilla seisoskeli laumoittain uteliaita, -kaikkialla vaihdettiin pikaisia kysymyksiä ja vastauksia, kaikkialla -tiedettiin kertoa, kiihoittavia uutisia ja hurjia huhuja. Anton oli -iloinen, kun he pääteasemalla pääsivät erkautumaan sotilasjoukosta -ja jatkoivat matkaa rajalle kuriirihevosten vetämillä keveillä -vaunuilla. Maantiellä oli aivan hiljaista ja tavallista tyhjempää, -vain pieniä parvia rajan läheisistä varusväkiosastoista sivuutettiin -silloin tällöin. Miehet lauloivat hilpeitä lauluja aivan kuin -leikkisotaan mennessä; siellä täällä lasketteli komppanian kujeilija -kompia ketteräjalkaisista siviilimiehistä, joskus ratsasti vaunujen -viereen jokin upseeri, joka tunsi herra Schröterin tahi tahtoi -tämän myötä lähettää ennakkosanan tulevasta yömajastaan. Kauppias -ei puhellut Antonin kanssa lainkaan liikeasioista, vaan kertoili -vilkkaasti, jopa huvittavastikin kaikesta muusta, entisistä -matkakokemuksistaan, rajaseudun elämästä, salakuljettajista ja -tullimiehistä, ja hän kohteli seuralaistaan luottavaisesti ja -sydämellisesti kuten ainakin vanhempi toveri nuorempaa. Vain -Antonin pistoolit nähdessään hän näytti kylmää naamaa, mikä jonkin -verran masensi nuorukaisen sotaista urheutta. Kun Anton toiselle -postiasemalle tultua vaihtoi murha-aseet vaunulaatikosta toiseen, -silmäsi johtaja vihamielisesti niiden kiiltäviin piippuihin; ja -viimeisten talojen ohi mentyä hän viittasi kädellään laatikosta -siirottaviin ruskeihin periin ja sanoi Antonille: "En usko, että -te noilla paukuttimilla pystytte valloittamaan tavaramme takaisin. -Ovatko ne ladatut?" - -Anton myönsi ja lisäsi, sotaisen itsetuntonsa viime rippeiden -käpristyessä surkeasti kokoon: "Piiput ovat rihlatut." - -"Vai niin?" virkkoi johtaja totisesti, otti äkkiä pistoolit esiin -vaunulaatikosta, huusi ajajalle pysähdyttämään hevoset ja laukasi -kylmäverisesti molemmat pistoolit tyhjiksi. "Parempi että tyydymme -käyttämään niitä aseita, joihin olemme tottuneet", huomautti hän -sitten suopeasti antaessaan aseet takaisin Antonille; "me olemme -rauhallisia ihmisiä ja tahdomme vain tavaramme takaisin. Jollemme -peri niitä sillä, että saamme niiden valtaajat vakuutetuiksi -oikeudestamme, niin perimättä ne sitten jäävätkin. Tuolla rajan -takana arvatenkin tuhlataan paljon ruutia turhaan ja tehdään kuluja, -joista ei ole hyötyä, vaan ainoastaan turmiota maalle ja ihmisille. -Ei ole toista rotua, joka luonnollisilla edellytyksillään pystyy niin -vähän edistymään ja hankkimaan itselleen ihmisarvoa ja kulttuuria -kuin slaavilaiset. Mitä ne tuolla rajan takana itse joutilaina ollen -ovat kerustaneet kokoon raakaa rahvasta sortamalla, sen ne tuhlaavat -mielettömään leikittelyyn. Meillä siten menettelevät vain yksityiset -etuoikeutetut luokat, ja kansakunta kykenee sen juuri kestämään. -Mutta siellä etuoikeutetut luokat ovat itse edustavinaan koko kansaa. -Aivan kuin aatelisto yhdessä maaorjien kanssa voisi muodostaa -valtiota! Niillä ei ole siihen enemmän oikeutusta kuin noilla -puunoksilla istuvilla varpusilla. Paha vain, että meidän täytyy -maksaa rahallamme heidän onnettomat kokeilunsa." - -"Heillä ei ole lainkaan porvarisäätyä", säesti Anton innokkaasti. - -"Toisin sanoen, heillä ei ole lainkaan kulttuuria", jatkoi kauppias. -"On merkillistä, kuinka kykenemättömiä he ovat luomaan keskuudestaan -sen säädyn, joka edustaa sivistystä ja edistystä ja joka kohottaa -joukon hajallaan asuvia turpeenpuskijoita valtioksi." - -"Onhan kuitenkin Konrad Günter lähimmässä kapinallisten kaupungissa, -ja lisäksi noiden kolmen Hildebrandin kauppaliikkeet Galiziassa", -Anton huomautti. - -"Kelpo miehiä ne ovat kaikkityyni", nyökkäsi kauppias, "mutta he -ovat saksalaisia siirtolaisia; rehellisellä porvarismielellä ei -siellä ole mitään kiinnityskohtaa, ja harvoin se periytyy seuraavaan -sukupolveen. Mitä siellä kaupungeiksi sanotaan, ne ovat vain kuin -varjoja meidän kaupunkiemme rinnalla, ja niiden porvareilla on -tuiki vähän niitä ominaisuuksia, jotka meillä tekevät uutterasta -porvaristosta valtion ensimmäisen säädyn." - -"Ensimmäisenkö?" kysyi Anton. - -"Niin, rakas Wohlfart; muinaisina aikoina olivat kaikki kolme säätyä -vapaat ja pääasiassa samanarvoiset, sitten tuli puoliraakalaiskausi -etuoikeutettuine vapaineen ja maaorjuudessa kituvine työläisineen; -vasta kun kaupunkimme kasvoivat suuriksi ja mahtaviksi, on -sivistyneitä valtioita olemassa maan päällä, vasta siitä ajasta -lähtien on se salaisuus käynyt kaikille ilmeiseksi, että vapaa työ -yksin tekee kansojen elämän suureksi, turvatuksi ja pysyväiseksi." - -Iltahämyssä matkamiehet saapuivat rajapaikkakunnalle. Se oli -pikkuruinen kylä, jossa lukuunottamatta tullirakennuksia ja -rajavirkamiesten asuntoja näkyi vain moniaita viheliäisiä mökkejä -ynnä kapakka. Talojen keskeisellä aukealla sekä kylän laiteilla -majaili paljaan taivaan alla kaksi eskadroonaa ratsumiehiä, jotka -olivat asettaneet etuvartioita pitkin kapean rajajoen rantaa ja -vartioivat yhdessä jääkäriosaston kanssa rajaa. Kapakassa kävi hurja -hälinä, husaareja ja jääkärejä kulki sisään ja ulos, husaareja ja -jääkäreitä istui pienessä vierastuvassa yhteen ahtautuneina kuin -sillit tynnörissä, kirjavatakkisia husaareja ja vihreätakkisia -jääkäreitä piiritti taloa istuen tuoleilla, pöydillä, rehusäkeillä, -huojuvilla tynnöreillä ja mille vain pääsivät kapuamaan. Anton -oli näkevinään edessään lukemattomia Pix-herroja, niin jyrkän -päättäväisesti nämä sotilaat käyttäytyivät kapakassa, etenkin sen -pullotiskin ääressä. Kovaäänisesti huutaen juutalainen kapakanpitäjä -tervehti kauppiasta, jonka hän tunsi vanhastaan; avuliaasti hän -tyhjensi matkustajille talon perähuoneen, joka tosin oli vain pieni -komero, mutta jossa he sentään saivat nukkua yönsä yksin. - -Tuskin oli kauppias ennättänyt nousta vaunuista, kun hänet -piiritti ilosta luikahdellen puolisen tusinaa ajomiestä, niiden -tavarakuormien kuljettajat, jotka Schröterin liikkeestä äskettäin -oli lähetetty matkaan. Aivan ilman vaurioitta ei näiden matka -ollut käynyt. Kuten heistä vanhin kertoi, olivat he rajan toiselle -puolen tultuaan pyörtäneet kiiruusti takaisin nähdessään aseellisen -talonpoikaisjoukon säntäävän vastaansa. Käännyttäessä oli -perimmäisistä vaunuista särkynyt toinen etupyörä, ja ajomies oli -hädissään irroittanut hevoset valjaista ja jättänyt kuormansa rajan -taakse. Viimemainitun avopäin huitoessa ilmaa hurjasti hatullaan ja -pyydellessä anteeksi pakoaan saapui päällikkyyttä pitävä ratsumestari -kauppiaan luo ja vahvisti todeksi miesten puheen. - -"Vaunut voi täältä nähdä tuhatkunnan askeleen päässä rajasillalta", -hän sanoi; ja kun kauppias pyysi lupaa saada käydä sillalle, sanoi -hän kohteliaasti: "Minä annan teille erään upseerini mukaan." - -Muuan nuori husaariupseeri, joka oli juuri palannut -partioratsastukselta, hyppelytti tulista ratsuaan kapakan edustalla. - -"Luutnantti von Rothsattel", huusi ratsumestari, "saattakaa nämä -herrat sillalle." - -Anton ihastui kuullessaan nimen, johon hänellä liittyi niin paljon -suloisia muistoja. Hän arvasi oitis, että tuon hurjaa hevosta -pyörittelevän upseerin täytyi olla hänen järvineitonsa veli. -Luutnantti, hoikkavartinen nuori herra, jolla oli pienet viiksenalut -ylähuulellaan, olikin niin ilmeisesti sisarensa näköinen kuin -mikään husaariluutnantti voi olla maailman ihanimman neitosen -näköinen. Anton tunsi alunpitäen ystävyyttä ja kunnioitusta häntä -kohtaan, minkä nuori herra lienee lukenutkin hänen avoimilta -kasvoiltaan, koskapa hän kiitti nyykäyttäen alentuvasti pientä -päätänsä. Tanssiaskelin liikkui hänen ratsunsa kauppiaiden vierellä -sillalle asti. Siellä istuivat ratsuvahdit, ladatut pistoolit -kädessä, ratsuillaan liikahtamatta kuin kuvapatsaat; vain heidän -hevosensa ilmaisivat jolloinkin jalkaa tömisyttämällä tai häntää -huiskuttamalla, että kentaureissa oli eloa. Matkustajamme riensivät -sillan keskiharjulle ja tähystelivät tarkkaan eteensä maantielle. -Kaukana heidän edessään näkyikin jättimäinen kuormavankkuri, joka -valkeassa palttinapeitteessään näytti kuin miltäkin valkoiselta -norsulta, joka haavoittuneena on notkistunut toiselle etupolvelleen. - -"Vähän aikaa sitten ei siitä ollut vielä mitään ryöstetty", sanoi -luutnantti, "palttinapeite istui kuorman päällä tiukasti kuin -makkarannahka. Ahaa, nytpä siellä onkin jo käyty varkaissa; kas -tuolla kulmalla peite lepattelee irtoimenaan." - -"Ei näy kuitenkaan vielä pahasti viedyn", vastasi kauppias. - -"Jos saatte jostakin irtaimen pyörän ja pari hevosta, voisitte -noutaa romuläjänne tänne", virkkoi luutnantti huolettomasti, "Meidän -miehillämme oli koko päivän suuri halu tehdä niin. Olisivat kernaasti -kurkistaneet peitteen alle, onko siellä mitään juotavaa. Mutta meillä -on käsky, ettemme saa käydä rajan yli. Muuten on pikku asia saada -vaunut tälle puolelle, jos saatte komentavalta upseerilta luvan edetä -etuvartioiden ohi ja jos selviydytte noista veitikoista." Näin sanoen -hän viittasi ratsupiiskallaan puolalaisiin talonpoikiin, jotka sillan -toisella puolella olivat leiriytyneet pistoolinkantamaa kauemmaksi -raitaviidakon rinteeseen ja olivat asettaneet yhden joukostaan -astelemaan maantiellä pyssy olalla vartiona. - -"Me noudammekin vaunut, jos komentava upseeri sen sallii", sanoi -kauppias; "toivon että noiden miesten kanssa voi sopia asiasta -rauhallisin keinoin." - -Anton ei voinut pidättyä mutisemasta puoliääneen: "Koko päivän -ovat nämä herrat antaneet parin tuhannen taalerin arvoisen kuorman -virua maantiellä; olisivatpa he sillä aikaa ennättäneet korjata sen -tällekin puolelle." - -"Sotaväelle emme saa asettaa kohtuuttomia vaatimuksia", virkkoi -kauppias hymyillen; "saamme olla tyytyväiset, jos se antaa meille -luvan korjata itse tavaramme talteen puolalaisten käsistä." -Matkustajat riensivät takaisin ratsumestarin puheille ja kauppias -esitti tälle toivomuksensa. "Jos vain saatte hevosia ja miehiä, niin -ei minulla ole mitään vastaan", vastasi upseeri. - -Kohta huudettiin ajomiehet kokoon ja kauppias kysyi, ketkä -heistä tahtoivat seurata häntä hevosineen; hän vastaisi hevosten -mahdollisesti kärsimistä vahingoista. Hetken aikaa korvallistaan -raapittuaan ja hatuilla huiskittuaan heistä useat ilmoittautuivatkin -halukkaiksi lähtemään. Sukkelaan nostettiin valjaat neljän hevosen -selkään, kapakan isäntä lainasi kelkan, jolle pantiin irtain pyörä -ja muutamia viputankoja, ja sitten tuo pieni karavaani lähti -kulkemaan sillalle päin, sotamiesten lasketellessa leikkipuheita ja -eräiden upseerien seuratessa; jälkimmäiset ilmaisivat siviilimiesten -sotaretkeen niin suurta mielenkiintoa kuin heidän sotainen -arvokkuutensa salli. - -Sillalle tultua sanoi ratsumestari: "Toivon teille hyvää menestystä; -valitettavasti en voi antaa miehiäni mukaan teille avuksi." - -"Parempi onkin näin", vastasi kauppias kumartaen; "me tahdomme rauhan -miehinä noutaa tavaramme pelkäämättä noita toisella puolella olevia -herroja, mutta silti heitä ärsyttämättä. Suvaitkaa jättää pistoolinne -tänne, herra Wohlfart, meidän täytyy näyttää aseelliselle väelle, -ettemme turvaudu sota-aseihin." - -Anton oli työntänyt pistoolinsa takintaskuun, josta niiden perät -paistoivat uhkaavasti esiin; nyt hän jätti ne eräälle sotamiehelle, -jonka luutnantti von Rothsattel viittasi paikalle. Sitten lähti -kulkue sillan yli. Sen toisella korvalla luutnantti pyöräytti -vastenmielisesti ratsunsa ympäri ja murahti puoliääneen: "Nuo -pippurisäkit pääsevät etenemään vihollismaahan ennenkuin me." -Ratsumestari huusi lähtijäin perään: "Jos joudutte mieskohtaiseen -vaaraan, niin en luule rikkovani saamiani käskyjä jos lähetän -luutnantti von Rothsattelin miestensä kera teidän avuksenne." -Luutnantti vetäytyi takaperin ja huusi hiukan etempänä maleksivalle -osastolleen taistelunhaluisesti: "Hiljaa kukin paikallaan!" -jonka jälkeen hän jälleen karahutti taimmaiseen sillankorvaan ja -katseli suurella mielenkiinnolla ja sotaisella kärsimättömyydellä -siviilimiesten perään. Hänen ja sotajoukon kunniaksi olkoon mainittu, -että he toivoivat kaikesta sydämestään edellisten joutuvan tukaliin -selkkauksiin, jotta he itse pääsisivät sekaantumaan leikkiin ja -ajankulukseen hakkaamaan joitakin puolalaisia maahan. - -Kauppiaiden marssi vihollismaahan ei ollut erityisen tehoavan -näköistä; levollisesti sikariaan sytytellen asteli kauppias edellä, -Anton aivan hänen vierellään, ja perässä seurasi kolme juurevaa -ajomiestä hevosineen ja kelkkaa vetäen. Tällä tapaa kulkue pääsi -kolmisenkymmenen askeleen päähän etummaisista valkopuseroisista -talonpoikaissotilaista, kun nämä äkkiä ojensivat aseensa heitä kohti -ja huusivat puolankielellä "Seis!" Johtaja vastasi heille kovalla -äänellä ja samalla kielellä: "Kutsukaa päällikkönne paikalle." -Tottelevaisesti karjasikin eräs hurjannäköisistä miehistä muuatta -etempänä olevaa mökkiä kohti. Toiset pitelivät edelleen pyssyjään -tanassa, jopa jotkut ilkikurisesti silmää vilkutellen tähtäsivät -niillä tulijoita, kuten Anton suureksi ikäväkseen huomasi. Sillävälin -saapasteli parven päällikkö pitkin askelin paikalle. Hänellä oli -yllään nyöritetty sininen takki, päässä neliskulmainen, punakupuinen -ja harmaalla turkiksella reunustettu lakki ja kädessä pitkä -lintupyssy. Kasvot hänellä oli kovin ruskettuneet ja peloittavan -näköiset, mustat viikset roikkuivat suupielistä pitkälle alas. -Miehen tultua lähelle kauppias puhutteli häntä murteellisella -puolan kielellä seuraavasti: "Me tulemme ystävinä! Minä omistan -nuo kumoutuneet vaunut tuolla maantiellä ja tahdon noutaa ne nyt -takaisin; sanokaa miehillenne, että he auttaisivat meitä, minä annan -siitä edestä heille juomarahaa." Viimeinen sana sai aikaan, että -kohotetut aseet laskeusivat kunnioittavasti alas. Mutta päällikkö -asettui mahtipontisesti keskelle tietä ja aloitti käsiään hurjasti -huitoen pitkän puheen, josta Anton ei ymmärtänyt paljoakaan eikä -isäntäkään kaikkea, mutta jonka sisällön muuan ajomiehistä tulkitsi -siihen tapaan, että päällikkö valitti kun ei voinut auttaa herraa; -hän näet oli saanut taempana olevalta joukko-osastolta käskyn -vartioida vaunuja kunnes hevosia saapuisi, joilla ne vietäisiin -lähimpään kaupunkiin. - -Kauppias pudisteli sävyisästi päätään ja sanoi levollisesti, mutta -käskevään sävyyn; "Se ei käy päinsä, kuorma on minun, enkä minä voi -vartoa, kunnes ylipäällikkönne antaa minulle luvan." Samalla hän -kourasi taskuaan ja näytti sinitakkiselle kapinoitsijalle toisten -huomaamatta puolen tusinaa taalerinkolikoita vihjaten: "Näin paljon -teille ja saman verran miehillenne." Päällikkö katseli taalereita, -raapi ankarasti korvallistaan ja käänteli lakkiaan, kunnes vihdoin -tuli seuraavaan tulokseen: jos asianlaita oli siten, niin korjatkoon -armollinen herra vaununsa pois. - -Riemusaatossa jatkoi pikku karavaani matkaa vaunujen luo, ajomiehet -tarttuivat vipuihin ja kohottivat yhdistetyin ponnistuksin maahan -vaipuneen puolen ilmaan, niin että uusi pyörä voitiin sovittaa -akseliin, ja valjastivat sitten mukana tuomansa hevoset vaunujen -eteen, saaden koko ajan apua moniailta puolalaisilta talonpojilta, -joista etenkin päällikkö kunnostautui tarmokkaasti. Sitten lyötiin -hevosia selkään, ja vaunut vyöryivät siltaa kohti päällikön -kovaäänisesti hoilatessa "hoi! hoi!" jolla huudolla hän ehkä tahtoi -vaimentaa velvollisuudentunnon varoittavaa ääntä povessaan. - -"Käykää te edeltä vaunujen mukana", sanoi johtaja Antonille, ja -kun tämä epäröi jättää isäntäänsä yksin kapinallisten talonpoikain -joukkoon, lisäsi hän käskevästi: "Minä tahdon sen." Vaunut lähtivät -verkalleen vierimään rajalle, ja kaukaa voi Anton kuulla sotamiesten -naurun ja tervehdykset. - -Sillävälin jäi kauppias innokkaaseen keskusteluun päällikön kanssa, -ajomies tulkkina, ja vihdoin hän näköjään parhaassa sovussa erosi -kapinallisesta, joka aito slaavilaisen talonisännän kohteliaisuudella -saattoi lakki kädessä vierastaan ampumamatkan päähän saksalaisista -sotilaista. Sillalla kauppias ehätti vaunut, vastasi ratsuvahtien -huutoihin: "Seis! Ken siellä!" ja vastaanotti kotoisella kamaralla -ratsumestarin naurusuin lausumat onnittelut, luutnantin virkkaessa -pilkallisesti Antonille: "Teidän ei nähtävästi tarvinnut kaivata -pistoolejanne." - -"Parempi olikin ilman niitä", Anton vastasi, "kaikki sujui -siloisemmin. Nuo mieskurjat eivät ole varastaneet muuta kuin -ankkurillisen rommia." - -Hetkistä myöhemmin matkamiehemme istuivat husaari- ja -jääkäriupseerien kanssa kapakan pienessä takahuoneessa, edessään -moniaita pulloja vanhaa Unkarin viiniä, jotka isäntä oli penkonut -esiin kellarinsa syvimmistä kätköistä. Tyytyväisin päivän -seikkailuihin oli kenties Anton. Ensi kertaa eläessään hän oli -joutunut oikeaan sodan vaaraan, josta hän oli kunnolla selviytynyt; -ja nyt hän istui nuoren soturin vieressä, jota hän oli äärimmäisen -altis kunnioittamaan hänen sisarensa takia, saipa hän ilon tarjota -tälle sikareitaankin ja haastella päivän kokemuksista. - -"Nuo moukathan tähtäsivät aluksi perunapyssynsä teitä kohti", virkkoi -nuori upseeri, väännellen huolettomasti pienoisia viiksiään; "eikö se -teistä tuntunut hiukan ilkeältä?" - -"Eipä juuri", vastasi Anton niin kylmäverisesti kuin taisi. "Ensi -hetkenä tosin vähän hätkähdin nähdessäni kiväärinpiiput suunnatuiksi -meitä kohti ja niiden takana viitakemiesten tekevän eleitä aivan -kuin listiäkseen meiltä päät. Se minua varsinkin oudostutti, että -kaikki nuo pyssynsuut olivat ojennetut juuri minun päätäni kohti. -Sitten sain tarpeeksi tekemistä vaunujen kimpussa enkä joutanut -ajattelemaan muuta. Ja kun paluumatkalla muuan ajomiehistä väitti, -että pyssyt olivat tähdätyt häntä eikä ketään muuta kohti, niin -rupesin arvelemaan, että tuollainen monipuolisuus on kiväärin suiden -erikoinen ominaisuus ja perustuu jonkinlaiseen näköhäiriöön, jolle ei -kannata antaa suurtakaan merkitystä." - -"Me olisimme kyllä temmanneet teidät irti, jos kapinalliset olisivat -teihin kyntensä iskeneet", sanoi luutnantti suopeasti. "Sikarinne -ovat muuten aika hyviä." - -Anton tuli siitä mieliinsä ja kaatoi naapurinsa lasin jälleen -täyteen. Tällaisessa pakinanpidossa kului aika, ja tavantakaa hän -vilkaisi isäntäänsä, joka näytti tänään olevan erittäin taipuvainen -haastelemaan koreatakkisten, herrain kanssa sodasta ja rauhasta. -Anton huomasi kauppiaan kohtelevan upseereja jonkinlaisella -sievistelevällä kohteliaisuudella, joka tehokkaasti hillitsi -pöytäseurassa vähitellen ilmennyttä vallatonta juomatuulta. Pian -kävi keskustelu yleiseksi, ja kaikki kuuntelivat tarkkaavaisesti -kauppiasta, joka entisiltä liikematkoiltaan tunsi hyvin kapinallisen -alueen, jopa eräitä nykyisen kapinaliikkeen johtajiakin. - -Ainoastaan nuori herra von Rothsattel ei Antonin suureksi suruksi -näyttänyt olevan tyytyväinen toveriensa siviilimiehelle myöntämään -arvonantoon eikä siihen, että tämä oli päässyt seurassa puhetta -johtamaan; hän nojautui huolettomasti taapäin tuolillaan, katseli -hajamielisesti kattoon, leikki sapelintupsullaan ja viskoi -hampaittensa välistä lyhyitä huomautuksia, joiden piti ilmaista hänen -ikävystymistään. Kun ratsumestari mainitsi odottelevansa huomenissa -rajajoukon komentajaa saapuvaksi, ja kauppias siihen vastasi: -"Everstinne ei joudu tänne ennen huomisiltaa, ainakin sanoi hän itse -minulle niin, kun tapasimme toisemme junassa", niin lensi kopeuden -paholainen nuoreen upseeriin ja sai hänen virkkamaan epäkohteliaaseen -sävyyn: "Tunnette siis persoonallisesti everstimme? Hän ostaa kai -sokerinsa ja kahvinsa teidän puodistanne?" - -"Ainakin niin tapahtui ennen", vastasi kauppias kohteliaasti; -"nuorena miehenä punnitsin itse niitä hänelle monestikin." - -Upseerit joutuivat jonkin verran hämilleen, ja eräs vanhemmista -yritti korjata nuoremman tahallista karkeutta puhumalla todella -kunnianarvoisesta kauppaliikkeestä, jossa jokainen sotilas ja -ei-sotilas voi tehdä kauppansa suurimmaksi tyytyväisyydekseen. - -"Kiitän teitä liikkeelleni osoittamastanne hyvästä luottamuksesta, -herra kapteeni", sanoi kauppias hymyillen; "minä olen todellakin -ylpeä siitä, että liikkeeni on tullut arvossapidetyksi omaini ja -apulaisteni ponnistusten kautta." - -"Luutnantti Rothsattel, te johdatte ensi partiojoukkuetta; on aika, -että lähdette matkaan", muistutti ratsumestari. Luutnantti nousi -pöydästä kannuksiaan kilisyttäen. - -"Tässäpä herra Warschauer tuo uuden pullon, jonka sisällön hän -väittää kellarinsa paraimmaksi. Eikö herra von Rothsattel saa maistaa -sitä, ennenkuin hän käy suojelemaan yölepoamme?" kysyi kauppias -levollisen kohteliaasti ratsumestarilta. Mutta luutnantti kieltäytyi -ylpeästi kiittäen ja lähti sapeliaan kalisuttaen ulos. Antonin olisi -tehnyt mieli pehmittää äskeisen suosikkinsa selkä, niin suuttunut -hän oli tämän pöyhkeästä käytöksestä. Ratsumestari saattoi tämänkin -pienen välinäytöksen unhoon aloittamalla kauppiaan kanssa vilkkaan -keskustelun. - -Oli jo käynyt sangen myöhäiseksi, ja Anton näki ihmeekseen johtajan -edelleenkin esiytyvän ylen kohteliaana isäntänä upseeriseuralle ja -kiintyvän Unkarin viinin maistelemiseen hartaudella, joka ei tuntunut -olevan oikein sopusoinnussa hänen matkansa tarkoituksen kanssa. -Vihdoin, kun uusi pallo oli jälleen avattu ja ratsumestari lausunut -mielihyvänsä uudesta sikarista, virkkoi kauppias kuin sivumennen: -"Minä aion huomenna lähteä kapinallisten pääkaupunkiin ja pyydän -teiltä siihen lupaa, jos sellaista tarvitaan." - -"Tekö tahdotte..." huusivat kaikki upseerit ympäri pöytää. - -"Minun täytyy", sanoi kauppias vakavasti ja selitti heille lyhyesti, -minkävuoksi hänen täytyi. - -Ratsumestari pudisti päätään. "Tosin on saamani käskyn sanamuoto -siksi epäselvä, etten oikein tiedä onko minun suljettava raja -jokaiselta, ken hän lieneekin, mutta lähin tarkoituksemme on -kuitenkin saartaa kapinallinen alue." - -"Siinä tapauksessa minun täytyisi esittää toivomukseni -ylikomentajallenne; se viivyttäisi minua kauemmin kuin kokonaisen -päivän, ja tämä viivytys voisi tehdä koko matkani turhaksi. Kuten -hyvyydessänne minulle ilmoititte, vallitsee tätänykyä kapinallisten -keskuudessa vielä siedettävä järjestys, mutta mahdotonta on, että -sitä enää kauan voi jatkua. Mutta ainoastaan nykytilanteessa on -minun mahdollista pelastaa tavarani, sillä kuormavaunut voin vain -vallankumousneuvoston luvalla viedä ulos kaupungista." - -"Ja tuon luvanko te aiotte saada?" kysyi ratsumestari. - -"Ainakin minun täytyy koettaa", kauppias vastasi. "Joka tapauksessa -tulen siellä kaikin voimini estämään tavaraini ryöstämistä ja -tuhoamista." - -Ratsumestari mietti asiaa. "Se, mitä nyt aiotte tehdä, saattaa minut -hiukan ikävään välikäteen. Jos teitä siellä kohtaa jokin onnettomuus, -jota pahoin pelkään, niin minua voidaan syyttää siitä, että sallin -teidän mennä rajan yli. Ettekö mitenkään voi luopua matkastanne?" - -"En", vastasi kauppias; "ainoastaan lain edessä peräydyn." - -"Ovatko nuo tavarakuormat sitten teille niin tärkeät, että tahdotte -niiden takia panna henkenne vaaraan?" kysyi ratsumestari ilmeisesti -tyytymättömänä. - -"Ovat, herra ratsumestari, aivan samoin kuin teillekin on -velvollisuutenne täyttäminen tärkeä; minulle noiden tavarakuormien -pelastaminen merkitsee enempääkin kuin aineellista etua. Minun -täytyy päästä rajan yli, jollei hallituksen ehdoton ja peruuttamaton -kielto sitä estä. Sen alle tosin alistun, mutta aion tehdä kaikkeni -saadakseni poikkeuksen aikaan itseeni nähden." - -"No hyvä", lausui ratsumestari, nousten pöydästä, "en tahdo panna -mitään esteitä matkallenne. Te annatte minulle kunniasananne, ettette -tuolla toisella puolella hiisku sanaakaan rajavartiomme miesluvusta, -joukkojemme asemista ja kaikesta muusta, mitä olette saattanut kuulla -meidän suunnittelemistamme toimenpiteistä." - -"Siitä annan kunniasanani", sanoi kauppias. - -"Teidän persoonallisuutenne tosin takaa minulle, että olette oikein -ilmoittanut matkanne tarkoituksen, mutta virallista ilmoitusta -varten, joka minun on tehtävä ylemmilleni, haluan nähdä kaikki asiata -koskevat paperit, jos teillä on sellaisia matkassanne." - -"Tässä ne ovat", vastasi kauppias samaan viralliseen sävyyn. -"Tässä on ulkomaanpassini, joka on annettu yhdeksi vuodeksi, -tässä puolalaisen myyjän lastaustodistus, tässä jäljennökset -rajatullitoimistolle ja täkäläiselle välittäjälleni lähettämistäni -kirjeistä sekä niiden vastaukset. Rajatullitoimiston virkamiehet sekä -välittäjä voivat sitäpaitsi suullisestikin todistaa nämä ilmoitukset -oikeiksi." - -Ratsumestari silmäili nopeasti papereita ja jätti ne sitten takaisin. -"Te olette rohkea mies, ja minä toivotan teille kaikkea onnea", hän -sanoi virallisen arvokkaasti. "Entä millä tapaa aiotte matkustaa?" - -"Postihevosilla. Jos niitä kieltäydytään antamasta, niin ostan -hevoset ja ajan itse; vaunut saanen lainaksi nykyiseltä isännältämme, -ja matkaan lähden huomenna päivän valjetessa, koska yöllinen matka -pahemminkin herättäisi epäluuloa." - -"No hyvä, päivän valjetessa taas tapaamme toisemme. Otaksun, että me -itsekin viimeistään kolmen päivän perästä marssimme vihollismaahan; -jollen siihen mennessä ole saanut teistä mitään tietoa, niin etsitän -teitä valloittamastamme kaupungista. Nyt nousemme pöydästä, hyvät -herrat, istuntomme on kestänyt liiankin kauan." - -Sotilaat poistuivat kannuksiaan kilistellen, ja Anton ja hänen -isäntänsä jäivät yksin tyhjien viinipullojen pariin takahuoneeseen. -Kauppias avasi akkunan ja kääntyi sitten Antoniin, joka hyvin -kiihtyneenä oli kuunnellut viime keskustelua. "Täällä me nyt eroomme -toisistamme, rakas Wohlfart", alotti hän. - -Mutta ennenkuin hän ennätti jatkaa lausettaan, tarttui Anton hänen -käteensä ja huudahti kyyneleet silmissä: "Sallikaa minun lähteä -kanssanne, älkää lähettäkö minua yksin takaisin konttoriin. Koko -elämäni ajan omatuntoni soimaisi minua, jos eroaisin teistä tällä -matkalla." - -"Aivan hyödytöntä, kenties epäviisastakin on teidän seurata minua. -Vallan hyvin voin yksinkin tehdä, mitä tuolla rajan takana on -tehtävänä; jos joitakin vaaroja tulisi kysymykseen, mitä en usko, -niin ei teidän läsnäolonne suojaisi minua niistä, vaan olisi minulla -vain se kiusallinen tunne, että itseni takia olen saattanut toisenkin -pulaan." - -"Sittenkin olisin teille hyvin kiitollinen, jos tahtoisitte ottaa -minut mukaan", pyysi Anton rukoilevasti, yhä pidellen isäntää -kädestä. "Neiti Sabinekin toivoi sitä", hän lisäsi, tuoden esiin -vahvimman todistuskappaleensa. - -"Sabine on pelokas tyttö", sanoi kauppias hymyillen. "Mutta olkoon -menneeksi, koska te ystävyydestä pidätte niin lujasti siitä kiinni. -Me matkustamme siis yhdessä; huutakaa isäntä sisään ja käykäämme -neuvottelemaan matkasuunnitelmastamme." - - -2. - -Oli vielä yöhämärä, kun Anton astui ulos kapakan ovesta. Sakea sumu -peitti tasangon ja liikehti levottomasti aamuhämärän lähestyessä; -taivaanrannalla kumotti punainen tulenloimo siltä suunnalta, jonne -matkamiestemme oli määrä lähteä. Harmajassa hämyssä näkyi lähellä -maaperässä jokin tumma röykkiö. Anton kävi lähemmäksi ja erotti -röykkiöstä joukon miehiä, naisia ja lapsia, jotka nälistynein, -kuihtunein kasvoin kuukkivat kyyrysissään maassa. "Ne ovat noista -rajantakaisista kylistä", selitti hänelle vanha vahtimestari, joka -viittaansa kääriytyneenä seisoi pakolaisten vieressä. "Heidän kylänsä -palavat paraikaa, ja he karkasivat metsiin pakoon, mutta tänä yönä he -kahlasivat joen yli tälle puolelle, kurottelivat käsiään meitä kohti -ja huusivat leipää. Koska he enimmäkseen ovat vain vaimoja ja lapsia, -niin ratsumestari salli heidän tulla leiriimme ja jakaa heille vähän -leipää. Nälissään ne raukat ovatkin kuin sudet! Näiden jälkeen tuli -isompia parvia, ja kaikki huusivat: leipää! leipää! ja vääntelivät -käsiään. Me ammuimme muutaman pistoolinlaukauksen heidän päittensä -yli ja karkotimme heidät kauemmaksi." - -"Sepäs ei ole mikään lohdullinen merkki meidän matkallemme", sanoi -Anton. "Mikä nämä ihmisraukat täällä perii?" - -"Ne ovat vain rajapiruja", virkkoi vahtimestari ylenkatseellisesti. -"Puolen vuotta ne häärivät salakuljettajina ja juopottelevat, toisen -puolen vuotta sitten kituvat ja näkevät nälkää. Nyt ne saavat -vaihteeksi vähän palellakin." - -"Eikö niille voisi kenttäkattilalla keittää jotakin lämmintä ruokaa?" -kysyi Anton säälivästi ja kourasi taskuaan. - -"Mitäpä ne keitolla?" sanoi vahtimestari kylmäverisesti; "viinaryyppy -olisi koko joukolle paljon mieluisempi. Tuolla rajan takana joka -sorkka ryyppää paloviinaa, pienistä imeväisistä alkaen. Jos tahdotte -sitä varten uhrata jonkin kolikon, niin jaan heille rehellisesti enkä -jätä kunnon sotilastakaan ilman." - -"Minä puhun kapakanisännän kanssa, että palvelijatar keittää heille -jotakin lämmintä ruokaa, ja teitä, herra vahtimestari, pyydän -valvomaan, että kaikki saavat osansa." Samalla hän jälleen kourasi -taskuaan, ja vahtimestari lupasi auliisti sulkea ihmispoloiset -sotilaalliseen sääliinsä. - -Jonkun hetken kuluttua ajoivat matkamiehet avonaisissa vaunuissa -etuvartioiden ohi, kauppias istui itse ohjaksissa, Anton hänen -takanaan, katsellen vaanivasti maisemaa, josta jo joitakin esineitä -alkoi erottua pimeän ja usvan seasta. He olivat ennättäneet ehkä -parinsadan askeleen päähän rajasillalta, kun tienviereltä tuuhean -raidan takaa kajahti puolankielinen huuto. Kauppias pysähdytti -hevoset, ja jokin haamu läheni varovaisesti vaunuja. "Nouskaa -ylös, hyvä ystävä", huusi kauppias tulijalle, "käykää istumaan -viereeni." Kohteliaasti vieras heilautti lakkiaan ja kiipesi -vaunujen etuistuimelle. Se oli tuo eilispäiväinen pitkäviiksinen -kapinapäällikkö. "Pitäkää häntä silmällä", sanoi kauppias englanniksi -Antonille; "hän on ruvennut meidän suojelijaksemme ja saa siitä -palkkansa; mutta jos hän käy minuun käsiksi, niin karatkaa hänen -kimppuunsa takaapäin." - -Anton otti jälleen ylenkatsotut pistoolinsa vaunujen kupeelle -kiinnitetystä vanhasta nahkalaukusta ja työnsi ne puolalaisen nähden -päällystakkinsa taskuun siten, että hän milloin tahansa voi tavoittaa -ne. Mutta sinitakkinen päällikkö nauroi vain rattoisesti ja osottihe -piankin olevansa aika hauska velikulta; hän nyökkäili kohteliaasti -molemmille matkustajille, otti kulauksen Antonin taskumatista -ja yritti solmia olkapäänsä yli hänen kanssaan keskusteluakin, -puhutellen häntä murteellisella saksankielellä "armolliseksi -herraksi" ja kertoen olevansa kova tupakkamies, vaikka nyt sattui -olemaan ilman tupakkia. Vihdoin hän pyysi kunnian saada itse käydä -ohjaksiin. - -Näissä puheissa he olivat joutuneet erään viheliäisen rakennusryhmän -kohdalle, joka kohosi lakealla maalla suon reunalta kuin mikäkin -parvi myrkkysieniä; siellä heidät yht'äkkiä ympäröi suuri -kapinallisjoukko. Miehet olivat samanlaista puutteellisesti -asestettua nostoväkeä, jollaista matkustajat jo eilenkin olivat -nähneet; millä oli aseena riihivarsta, millä suoraksi oiottu viitake, -millä vanha musketti; mutta yhteistä oli kaikille piikkopusero, -ankara paloviinanlöyhkä ja julmasti pyörivät silmät. Joukko -kävi kohta hevosten suitsiin kiinni ja varustautui riisumaan ne -valjaista. Silloin kavahti sinitakkinen päällikkö vaununpenkiltä -pystyyn urhokkaana kuin jalopeura ja alotti sangen kaunopuheisen -puolankielisen puheen, säestäen kiljumistaan kiivaalla käsien -ja jalkain huiskinalla. Hän kertoi matkustajani olevan ylhäisiä -saksalaisia herroja, joilla oli tärkeätä asiaa pääkaupunkiin -hallituksen puheille; ken vain jouhenkaan kiskoi heidän hevostensa -hännästä, se menettäisi ehdottomasti päänuppinsa. Tätä puhetta -seurasi piirittäjäin puolelta yhtä kiihkeäsisältöisiä vastapuheita, -joiden aikana osa joukosta pui vimmatusti nyrkkiään matkustajille, -toisten paljastaessa heille päänsä. Sitten piti sinitakki vielä -tuimemman puheen ja asetti kaikille isänmaanystäville kohtaloksi -silpomisen neljäksi kappaleeksi, jos he rohkenivat edes katsahtaa -kierosti hevosten päihinkään. Silloin laskeutui moni kohotettu -nyrkki alas ja moni uhkamielisesti pystyssä oleva pää paljastui. -Vihdoin kauppias teki lopun kiusallisesta kohtauksesta iskemällä -hevosia roimasti selkään, niin että ne kavahtivat täyteen laukkaan ja -pakottivat sen kautta itsepäisimmät patriootit hypähtämään syrjään. -Hevosten lentäessä eteenpäin kuului takaapäin tuimia kirouksia, -lennähtipä umpimähkään ammuttu pyssynluotikin korkealta matkustajain -päiden yli, mutta nähtävästi se oli pikemminkin isänmaallinen -mielenilmaus kuin täydellä todella tarkoitettu. - -Siten jatkui matka moniaita tunteja. Silloin tällöin tuli -vastaan aseellisia talonpoikaisjoukkioita, jotka joko kiljuivat -ja heristelivät viitakkeitaan tahi astuivat papin johtamana -juhlakulkueena, kirkkolippu etunenässä ja laulaen hengellisiä -lauluja. Joskus matkamiehet pysäytettiin ja heitä uhkailtiin, välistä -heitä myöskin tervehdittiin paljastetuin päin, jolloin suurimmat -kunnianosotukset tulivat Antonin osaksi, jota takaistuimellaan -pidettiin suurimpana arvohenkilönä. - -Vihdoin he lähenivät isoa kylää, aseellisjoukkoja näkyi entistä -tiheämmin, huudot kajahtelivat kovempina, ja talonpoikaispuserojen -joukosta näkyi siellä täällä univormu, sulkatöyhtö ja välkkyvä -pistin kiväärin varressa. Nyt kävi sinitakkikin jo levottomaksi; hän -selitti kauppiaalle, että hän ei uskaltanut viedä heitä etemmäksi, -vaan oli heidän täällä ilmoittauduttava komentavalle päällikölle. -Kauppias tyytyi siihen, maksoi miehelle palkan ja pysähdytti vaunut -ensimmäisen vastaantulevan aseellisjoukon kohdalle. Tästä riensi -esiin siniseen turkkitakkiin puettu ja punavalkoiseen vyöhyeeseen -vyötetty nuori mies, joka pakotti matkustajat laskeutumaan vaunuista -ja saattoi heidät hätiköiden päävahtiin. Kauppias piteli hevosten -ohjaksia kädessään ja kuiskasi Antonille, ettei hän saanut millään -muotoa laskea vaunuja näkyvistään. Anton teeskenteli suurta -huolettomuutta ja työnsi uskolliselle sinitakille, joka jollain -tekosyyllä kävi vaunujen perässä, käteen kolikon, jotta hän hankkisi -hevosille heinätukon. - -Päävahti sijaitsi olkikattoisessa rakennuksessa, joka oli saatu -näyttämään vähän muhkeammalta valkaisemalla seinät uudestaan -liituvärillä. Ulkopuolella oli moniaita metsästyspyssyjä ja vanhoja -musketteja asetettu pystyyn paaluja vastaan, ja niiden vartijana oli -sinitakkinen ja punalakkinen nuorukainen. Vieressä istui komentava -upseeri, jonka litteät kasvot puolittain peittyivät mahtavan -valkoisen sulkatöyhdön varjoon; uumilla hänelläkin oli suunnattoman -leveä silkkivyö ja siinä koreakahvainen sapeli. Tämä herra joutui -vieraat nähdessään hyvin kuohuksiin, painoi sulkaniekkahattunsa -vielä syvempään silmilleen, pyyhki tuimasti siivotonta partaansa ja -aloitti kuulustelun. Kuten olivat aikaisemmin sopineet keskenänsä, -ilmoittivat molemmat matkustajat asiakseen, että heidän oli -viipymättä päästävä ylipäällystön puheille tärkeiden asioiden -vuoksi. Matkansa tarkoituksesta he kieltäytyivät antamasta mitäkään -selitystä. Mutta se kävi komentajan arvolle. Hän teki tylyjä -viittailuja epäilyttävistä ihmisistä ja vakoojista ja huusi vahdin -aseihin. Heti syöksähti talosta ulos viisi nuorta miestä, siniset -turkkitakit yllään, asettuivat riviin ja saivat monisanaisen käskyn -pitää kiväärinsä valmiina ampumaan. Kuohuissaan Anton ryntäsi -isäntänsä ja sinitakkien väliin. Kuitenkin luopui töyhtöniekka herra -murha-aikeistaan, kun kauppias jäi levollisesti paikalleen paalun -viereen, jonka ympäri hän oli sitonut hevostensa ohjakset. Päällikkö -tyytyi vakuuttamaan hänelle moneen kertaan pitävänsä häntä peräti -vaarallisena henkilönä, joka ansaitsi kavaltajan kuoleman. - -Kauppias kohautti hartioitaan ja vastasi rauhallisen kohteliaasti: -"Te olette tykkänään erehtynyt meidän matkamme tarkoituksesta. -Ettehän voi mitenkään pitää meitä vakoojina, koska olemme antaneet -erään maanmiehenne nimenomaan tuoda meidät teidän luoksenne, jotta -hyväntahtoisesti antaisitte meille matkaluvan ja saattojoukon -pääkaupunkiin päästäksemme. Pyydän vielä kerta, ettette pidättäisi -meitä turhan takia, sillä asiamme ylipäällystöön on tuiki -kiireellistä laatua, ja minun täytyisi tehdä teidät vastuunalaiseksi -pienimmästäkin viivytyksestä." - -Tästä puheesta komentaja jälleen intoutui, syyti hurjia -haukkumasanoja kauppiaalle ja Antonille, joi sitten ison lasillisen -paloviinaa ja teki vihdoin päätöksensä. Hän huusi kolme miestänsä -paikalle, käski näiden asettua matkustajain kanssa vaunuihin ja -saattaa heidät pääkaupunkiin. Uusi olkikupo viskattiin vaunuihin, -kaksi kivääreillä asestettua kapinallista istui sille matkustajain -selän taa, kuskipukille kiipesi valkopuseroinen talonpoika, ja sitten -alkoivat vaunut epäilyksenalaisille matkustajineen, patriootteineen -ja kaikkineen vieriä täyttä nelistä pääkaupunkia kohti. "Asemamme on -pahentunut", virkkoi Anton; "viisi miestä näissä pienissä vaunuissa, -ja hevosparat ovat jo ylen uupuneet." - -"Sanoinhan jo teille, ettei matkamme kävisi ilman pieniä -hankaluuksia", vastasi kauppias. "Ne ihmiset ovatkin kaikkein -kiusallisimpia, jotka tahtovat näytellä sotilasta olematta sellaisia. -Muuten ei tämä saattojoukkomme ole pahimmoiksi; hankkiihan se meille -ainakin vapaan pääsyn kaupunkiin." - -Oli jo ilta, kun he lähenivät pääkaupunkia. Punainen kajastus -taivaalla näytti heille jo kaukaa matkan määrän, samoin lukuisat -aseellisjoukot, jotka marssivat joko kaupunkiin tai sieltä ulos. -Sitten seurasi pitkä viivytys kaupunginportilla, kysymyksiä -ja vastauksia ryöppysi, matkustajia tähystettiin lyhtyjen ja -päresoihtujen valossa, heitä mulkoiltiin äreästi ja viskaten vihaisia -uhkailuja, kunnes portti vihdoinkin aukeni ja he pääsivät ajamaan -vanhan pääkaupungin loputtoman pitkiä katuja myöten. Milloin heitä -ympäröi tympeä haudanhiljaisuus, milloin hurjasti kiljahteleva -ihmisjoukko, jonka huudot tuntuivat sitä kamalammilta, kun sanoista -ei voinut saada yhtään selvää. - -Viimein ajaja ohjasi vaunut eräälle torille ja pysähdytti ne upean -talon portille. Matkustajat saatettiin kirjavain univormujen, -nyöritettyjen turkkitakkien ja vaikeitten puseroiden tungoksen läpi -leveille portaille. Sieltä heidät työnnettiin salintapaiseen isoon -huoneeseen ja asetettiin erään valkeihin kiiltonahkahansikkaihin -sonnustautuneen herran eteen, joko pikimmittäin silmäsi kädessään -olevaa kirjallista ilmoitusta ja sanoi heille lyhyesti, että he -raja-aseman komentajan tiedoituksen mukaan olivat epäiltäviä -henkilöitä ja tulisivat kuulusteltaviksi sota-oikeuden edessä. -Kauppias vastasi tuohon puheeseen voimakkaasti paheksuen: "Siinä -tapauksessa valitan, että alaisenne upseeri on tehnyt itsensä -syypääksi törkeään valheeseen, sillä me olemme matkustaneet selkeällä -päivällä rajalta tänne asti siinä nimenomaisessa tarkoituksessa, -että pääsisimme ylipäällikkönne puheille; hevoset ja vaunut, -joilla saavuin tämän talon eteen, ovat minun omani, ja raja-aseman -komentajan puolelta oli aivan turhaa kohteliaisuutta, että hän -pani mukaani moiset saattajat. Minä haluan saada niin pian kuin -mahdollista puhutella sitä herraa, jolla täällä on ylin päällikkyys; -ainoastaan hänelle ilmaisen matkani tarkoituksen. Pyydän teitä -olemaan hyvä ja viemään passini hänen tarkastettavakseen." - -Tutkija silmäsi passiin ja kysyi paljon kohteliaammin Antonia -katsellen: "Mutta entä tämä herra? Hänhän näyttää joltakin armeijanne -siviilipukuiselta upseerilta." - -"Olen herra Schröterin konttoristi", vastasi Anton kumartaen, -"läpeensä siviilihenkilö." - -"Odottakaa sitten", sanoi kiiltonahkahansikkainen nuori mies -mahtavasti ja lähti passi kädessä erääseen sivuhuoneeseen. - -Kun häntä ei kuulunut hyvään aikaan palaavaksi eikä kukaan pannut -vastaankaan, kävivät matkustajamme istumaan seinäpenkille ja -näyttivät vieraille niin turvallista naamaa kuin taisivat. Anton -loi huolestuneen silmäyksen isäntäänsä, joka katseli synkästi -eteensä, ja tähysteli sitten kummissaan ympäristöään. Korkean huoneen -katto oli koristettu kipsikuvilla ja öljymaalauksilla, seinät -olivat savuttaneet ja likaiset, pöydät, tuolit ja penkit seisoivat -lattialla sikinsokin ja näyttivät olevan laahatut tänne jostakin -kehnosta kapakasta; pöytien ääressä nuokkui kirjureita paperiensa -yli, ja seinävierillä istui tai makasi aseellisia miehiä, jotka -joko torkkuivat tahi haastelivat äänekkäästi keskenään, osaksi -ranskankielellä. Kehnosti valaistu, tavallaan nukkavieru huone teki -Antoniin masentavan vaikutuksen, ja hän sanoi hiljaa kauppiaalle: -"Jos vallankumous näyttää tällaiselta, niin enpä kiittele sen -ylevyyttä." - -"Se tuhoo aina paljon ja luo harvoin uutta sijaan. Minä pelkään, että -koko kaupunki on tämän huoneen näköinen. Koreat vaakunamaalaukset -katossa ja se likainen kapakanpenkki, jolla me istumme, ovat -sellaisia vastakohtia, että rehellisellä miehellä on syytä tehdä -ristinmerkki. Aateli ja roskaväki ovat erikseenkin otettuina -aika tukalat, kun ne rupeavat politiikkaa tekemään; mutta kun ne -yhtyvät yhteen, niin ne hävittävät varmastikin sen talon, jossa ne -kokoutuvat." - -"Ylimykset ovat meille tällä kertaa tukalammat", virkkoi Anton. -"Kiittelenpä ensimmäistä sinitakkiamme, hän oli aika kohtelias -kapinallinen, ja kahdeksan groshenin kolikko pystyi avaamaan hänen -sydämensä selko selälleen; nämä herrat sitävastoin eivät tunnu -osaavan ajaa asioitaan liikemiehen tapaan." - -"Odottakaamme, niin saamme nähdä", sanoi johtaja. - -Oli kulunut jo neljännestuntinen, kun sivuhuoneesta astui -etuhuoneeseen solakkavartaloinen ja komean näköinen nuori mies, -kintereillään ennenmainittu hansikaskätinen herra; edellinen astui -kohteliaasti kauppiaan luo ja sanoi niin kovalla äänellä, että -penkillä nukkuvainkin täytyi se kuulla: "Olen iloinen nähdessäni -teidät täällä; olen teitä jo vähin odotellutkin. Suvaitkaa -seuralaisenne kanssa astua perässäni." - -"Katsoppas vain, osakkeemme näyttävät nousevan arvossa", arveli Anton -itsekseen. He seurasivat majesteetillista puhuttelijaansa pieneen -nurkkahuoneeseen, joka näytti kuin miltäkin naiskammiolta pehmeine -sohvineen, täytettyine tuulineen ja harvinaisesta puulajista tehtyine -siroine kirjoituspöytineen. Mutta sama sekamelska kuin etuhuoneessa -vallitsi täälläkin; univormuja ja muita vaatekappaleita oli viskattu -huolimattomasti huonekaluille, pöydällä oli paperilajien seassa -kallisarvoinen kaksipiippuinen taskupistooli ja kultaan upotetusta -jalokivestä kaiverrettu sinetti. - -Antonin täten pannessa merkille, että huone oli ylen komea mutta -sen asukkaat sangen siivottomia, kävi nuori ylipäällikkö entistä -ryhdikkäämmin ja pidättyväisemmin puhumaan kauppiaalle. "Erhetyksestä -te olette saaneet osaksenne kovakouraista kohtelua, jollaiselta ei -aina voi välttyä levottomina aikoina; saattajanne ovat vahvistaneet -ilmoituksenne oikeiksi. Pyydän teitä nyt selittämään, mikä asia -teidät on tuonut meidän luoksemme." Kauppias kertoi lyhyesti mutta -tarkasti matkansa tarkoituksen, mainitsi kaupungissa asuvain -liiketuttujensa nimet ja pyysi, että näiltä hankittaisiin vahvistus -hänen sanojensa todenperäisyydestä. - -"Minä tunnenkin jonkun noista herroista", virkkoi ylipäällikkö -huolimattomasti. Sitten hän katsoi terävästi kauppiasta silmiin ja -kysyi hetken vaitioltuaan: "Eikö teillä ole mitään muuta minulle -ilmoitettavana?" - -Huolimatta kauppiaan kiellosta jatkoi toinen yltyvällä vauhdilla: -"Minä ymmärrän kyllä, että meidän tavaton tilanteemme ei salli teidän -hallituksenne astua välittömästi kosketukseen meidän kanssamme, -ja että teidän, jos teillä on jokin sellainen asia toimitettavana -meille, täytyy menetellä mitä varovaisimmin." - -Kauppias kävi vilkkaasti keskeyttämään hänet. "Ennen kuin -puhutte pitemmältä, sallikaa minun vakuuttaa teille vielä kerran -kunnianmiehenä, että saavun tänne yksinomaan omien asiaini takia, ja -että nämä asiat ovat juuri sellaiset kuin olen kertonut. Mutta kun -teidän sanoistanne ynnä matkalla kuulemistani puheista voin päätellä -teidän pitävän minua jonkinlaisena kenen hyvänsä valtuutettuna, niin -tunnen olevani pakotettu lausumaan, etten olisi voinut lähteä tänne -moisessa toimessa, koska sellainen asia, jota te näytte odottavan, on -mahdoton." - -Ylimyksellinen päällikkö tuijotti tovin aikaa äänettömänä ja synkästi -eteensä ja lausui sitten: "Samantekevä, teidän ei pidä senvuoksi -joutua kärsimään. -- Äsken lausumanne toivomus on laatuaan niin -tavaton, että säännöllinen esivalta ei sitä koskaan voisi hyväksyä; -kun meidän ei ole sallittu pitää teitä ystävänämme, niin pakottaa -itsesuojeluksen velvollisuus meitä kohtelemaan teitä ja omaisuuttanne -vihollisina. Mutta minun kansani miehillä on aina, miten usein he -ovatkin miekkaan tarttuneet, ollut se turmiollinen hyve, että he -olettavat toisillakin löytyväksi mielenylevyyttä, ja senvuoksi he -oman itsensä vuoksi menettelevät jalomielisesti silloinkin, kun -tietävät etteivät saa siitä mitään kiitosta. Olkaa vakuutettu, että -minä tulen tekemään kaiken mitä minusta riippuu vapauttaakseni teille -tavaranne." - -Siten puhui tuo yleväryhtinen nuori ylimys itsetuntoisella ponnella, -ja Anton tunsi elävästi hänen sanojensa jalouden; mutta hän oli jo -liiaksi käytännöllinen liikemies antautuakseen iltistään niiden -tenhon alaiseksi, jopa lankesi ilkeän epäluulon hyytävää härmääkin -hänen viriävään ihastukseensa. "Hän lupaa auttaa meitä, eikä ole -edes hankkinut varmuutta siitä, että me todellakin aiomme viedä -kaupungista omia tavaroitamme." - -"Valitettavasti en ole siihen määrään yksinvaltias", jatkoi -ylipäällikkö, "että ilman muuta voin täyttää pyyntönne. Toivon -kuitenkin voivani huomiseksi hankkia teille vapaapassin vaunujanne -varten. Mutta ennen kaikkea käykää itse toimeen saadaksenne selville, -missä tavaranne nykyisin ovat; sitä varten annan suojelijaksenne -erään upseerini. Huomenaamulla sitten enemmän." - -Armollisella päännyökkäyksellä hän päästi matkustajat menemään, -ja katsahtaessaan ovelta taaksensa näki Anton hänen väsyneesti -istahtavan pehmeään samettituoliin ja pää kumarassa leikittelevän -siron pistoolinsa liipasimella. - -Leveään vyöhyeeseen sonnustettu pieni herra, kasvoiltaan miltei lapsi -mutta itsetietoisen ryhdikäs, lähti matkustajia saattamaan. Talosta -poistuttaessa monet läsnäolijat tervehtivät heitä kohteliaasti, -josta Anton päätteli, että etuhuoneessa heitä yhä vielä pidettiin -valtiollisina lähettiläinä. Upseeri kysyi, minne hän heidät -saattaisi, sillä hän oli saanut tehtäväkseen pitää heille jatkuvasti -seuraa. - -"Suojellaksenneko vai silmälläpitääksenne meitä?" kysyi Anton -hilpeästi, sillä hänen masennuksensa oli hälvennyt. - -"Te ette arvatenkaan tule antamaan minulle aihetta pitää teitä -silmällä", vastasi pieni sotilas luottavaisesti sujuvalla -ranskankielellä. - -"Emme tulekaan", sanoi kauppias, katsellen osanottavaisesti -nuorukaista; "me tulemme kyllä väsyttämään teidät, sillä meillä -on tänään vielä sangen jokapäiväisiä ja suuritouhuisia asioita -suoritettavana." - -"Minä teen vain velvollisuuteni", vastasi saattaja ryhdikkäästi, "kun -saattelen teitä, minne hyvänsä haluattekin mennä." - -"Ja me teemme velvollisuutemme, kun pidämme kiirettä", sanoi kauppias. - - * * * * * - -Matkamiehemme lähtivät mittelemään kaupungin katuja. Yö oli jo -käsissä, mutta sen suojassa hurja elämä tuntui sitä kiusallisemmalta. -Suuria joukkoja pahinta roskaväkeä, sotajoukon vartiojoukkueita -ja maaseudulta virranneita pakolaisparvia tungeksi kaduilla -kiljuen, kiroten ja laulaen toistensa lomitse; monet akkunat olivat -valaistut, ja niiden loimo loi kaduille varjotonta, aavemaista -kajastusta. Kattojen yli vyöryi kamalan punaisia pilviröykkiöitä: -eräs esikaupunki oli tulessa, ja tuuli lennätti kultaisia kipunoita -ja kyteviä lastuja matkalaisten päitten yli. Kaameuden korotteeksi -vonkuivat epälukuiset kirkonkellot katkeamatta, ja kirkoista -itsestään kuului valitusvirsien yksitoikkoista hyminää. Matkustajamme -kiirehtivät vaitonaisina tungoksen läpi, heidän saattajansa -jyrkät sanat ja uhkaava ryhti avasi heille tien pahimpainkin -mellastajain ohi. Vihdoin he joutuivat sen talon kohdalle, jossa -kauppiaan asiamies asui. Portti oli suljettu, ja kauan he saivat -sille kolkutella, ennenkuin akkuna avautui ja hätäinen ääni huusi -katumelskeeseen, kysyen keitä he olivat. - -Vihdoin laskettuaan vieraansa sisään asiamies juoksi käsiään -väännellen heitä vastaan ja lankesi itkien kauppiaan kaulaan. Nuoren -kapinallisupseerin läsnäolo esti häntä purkamasta sisimpiä tunteitaan -sanoiksi; hän avasi vieraille oman huoneensa ja pyyteli vaikeroiden -anteeksi siellä vallitsevaa epäjärjestystä. Arkkuja ja laatikoita -säälittiin täyteen, naiset ja palvelijat häärivät hätäytyneinä -ympäri taloa, työnsivät vuoroon piiloon hopeiset kynttilänjalat, -vuoroon purkivat jälleen esiin hopealusikat. Kaiken aikaa isäntä -itse juoksenteli käsiään väännellen edestakaisin huoneessa, -valitteli itseään ja liikettä kohdannutta onnettomuutta, siunasi -ja säälitteli kauppiaan tuloa samassa hengenvedossa ja vakuutti -aina väliin nuorelle soturille olevansa totinen isänmaanystävä, -ja että vain palvelustytön käsittämätön päähänpisto oli riistänyt -hänen yömyssystään kansallisen kokardin. Ilmeisesti oli isäntä -ja koko hänen talonväkensä aivan pyörällä päästä. Vain suurella -vaivalla ja pontevilla sanoilla sai kauppias hänet vedetyksi syrjään -akkunakomeroon, jossa hän puhkuen ja ähkien selosti liikeasemaa. -Tavarakuormat olivat saapuneet kaupunkiin samana päivänä, jolloin -kapina puhkesi. Erään ajomiehen huolenpidosta oli ne jätetty erään -syrjäisen majatalon avaraan pihaan; miten niiden sitten oli siellä -käynyt, siitä ei asiamies tiennyt mitään. - -Lyhyen keskustelun kauppias päätti sanoen: "Teidän -vierasvaraisuuteenne täksi yöksi emme aio turvautua; me etsimme -itsellemme yösijan sieltä, missä vaunummekin ovat." Tuo rehellinen -vaikka heikkoluontoinen mies näytti olevan vakavasti huolissaan -niistä uusista vaaroista, joihin hänen liike ystävänsä antautui. - -"Huomenaamulla käyn noutamassa teidät", sanoi kauppias erotessa; -"aion huomenna lähteä vaunuilleni kotimatkalle, mutta sitä ennen käyn -tapaamassa asiakkaitani, ja silloin toivon saavani teistä seuraa." -Asiamies lupasi tehdä kaiken voitavansa valoisan päivän aikana. - -Sitten astuivat matkalaisemme jälleen pimeään yöhön, seurassaan -edelleen nuori puolalainen, joka oli ylenkatseellisesti kuunnellut -"kamasaksain" puoliääneen pidettyä neuvottelua. Kadulle tultua heitti -kauppias harmistuneena sikarinsa menemään ja sanoi Antonille: - -"Tuosta ystävästämme meillä on varsin vähän hyötyä, hän on itse aivan -avuton kuin pieni lapsi. Hän on laiminlyönyt tehdä velvollisuutensa -näiden hurjien päivien alussa, jolloin hänen olisi pitänyt periä -rahat ja koettaa saada saatavamme katetuksi." - -"Ja nyt ei kellään ole enää halua maksaa tilauksiaan eikä antaa -velastaan katetta", sanoi Anton huolestuneena. - -"Ja sittenkin meidän täytyy huomenna saada se toimeen, ja -teidän pitää silloin olla minulle apuna. Jumal'avita, tällaiset -sotaiset taudinpuhdit ovat muutenkin tukalat ihmisten väliselle -liikeyhteydelle ja lamauttavat heiltä kaiken hyödyllisen toiminnan, -joka kuitenkin yksin estää heitä sortumasta eläinten tasolle. -Mutta kun liikemies antaa niiden häiritä itseään enemmän kuin on -tarpeellista, tekee hän sen kautta rikoksen sellaisen, jota ei enää -käy korjaaminenkaan." - -Näissä puheissa he joutuivat erääseen kaupunginosaan, jonka autiot -kadut ja kalmanhiljaisuus tuntuivat vielä kaameammilta etäältä -kohisevaa melua ja taivaan liekkipunerrusta vastaan. Vihdoin -he pysähtyivät matalan rakennuksen eteen, jonka keskessä oli -iso porttiaukko. He katsahtivat sisään matalaan kapakkasuojaan, -jonka katto oli nokinen ja lattia inhoittavan likainen ja jossa -karkeatekoisten pöytien ääressä tungeksi kiljahtelevia ja paloviinaa -ryyppääviä isänmaanystäviä. Nuori upseeri pysähtyi kynnykselle -ja huusi isäntää. Paksu ruho ja hehkuvan punainen naama tuli -näkyviin tarjoilutiskiä sumentavasta höyrypilvestä. "Hallituksen -nimessä vaadin huoneen itselleni ja seuralaisilleni", komensi -upseeri. Vastahakoisesti isäntä tarttui ruosteiseen avainkimppuun -ja talikynttilään, vei vieraansa yläkertaan, avasi siellä -tympeäilmaiseen kamariin johtavan oven ja mutisi äreästi, että -vierashuonetta hänellä ei ollut. - -"Tuokaa tänne illallista ja pullo parasta viiniänne", sanoi kauppias; -"me maksamme teille hyvin ja hetipaikalla." - -Tämä vakuutus sai äreän isännän kohta paremmalle tuulelle, jopa -hän yritti, vaikka onnistumatta, näyttää ystävällistä naamaakin. -Sitten kävi kauppias suoraan asiaan ja tiedusti ajomiehiään ja -tavaravaunujaan. Nämä kysymykset eivät olleet isännän mieleen. Ensin -hän väitti, että hän ei tiennyt niistä mitään; hänen pihalleen ajoi -paljon rahtikuormia, eikä hän suinkaan tuntenut niiden kaikkien -ajajia. - -Turhaan koetti kauppias selittää hänelle asiaansa, isäntä asettui -yhä paatuneemmin poikkiteloin ja rupesi vastaamaan hävyttömyyksillä, -kunnes nuori puolalainen kävi väliin ja huomautti kauppiaalle, että -sellaisten miesten kanssa piti puhua toisella tapaa. Hän asettui koko -lyhyessä mahdikkaisuudessaan juron isännän eteen, nimitteli häntä -kaikenlaisilla koirannimillä ja lupasi vangituttaa hänet paikalla, -jollei hän oitis antanut tarkkoja tietoja. - -Isäntä mulkoili arasti upseeriin ja tarjoutui viimein lähtemään -pihalle ja toimittamaan sieltä yhden ajomiehistä kauppiaan puheille. - -Kohta kolistelikin portaita ylös pitkä luiseva miehenköntys, joka -kauppiaan nähdessään hätkähti ja selitti väkinäisen säyseästi, että -"tässähän minä nyt olen". - -"Missä ovat kuormavaunut ja missä rahtikirjat?" Kuormat olivat -majatalon pihalla, ja rahtikirjat sukeltautuivat viivytellen esiin -ajomiehen likaisesta nahkalaukusta. - -"Te takaatte siis, että kuormanne on koskematon?" kysyi kauppias. - -Haluttomasti mies vastasi, ettei hän sitä mennyt takaamaan. -Kuormahevoset olivat riisutut valjaista ja piilotetut syrjäiseen -talliin, jotta hallituksen väki ei pääsisi takavarikoimaan niitä; -miten vaunujen oli pihalla käynyt, sitä hän ei tiennyt eikä ollut -niistä vastuunalainenkaan, koska moisten metelien aikana jokaisella -oli kyllin työtä varjella vain omaansa. - -"Olemme joutuneet varkaitten luolaan", sanoi kauppias, hiljaa -saattajalleen. "Pyydän teidän apuanne, jotta nuo miehet saadaan -tottelemaan." - -Se tehtävä oli kerrassaan nuoren puolalaisen mieleen; hän otti -hymyillen pistoolin käteensä ja sanoi kohteliaasti Antonille: "Tehkää -samoin kuin minä ja suvaitkaa seurata minua." Sitten hän tarttui -pitkää ajomiestä kaulukseen, pudisteli häntä kuin ammuttua jänistä -ja raahasi hänet portaita alas eteiseen. "Missä isäntä?" huusi hän -niin peljättävällä äänellä kuin taisi. "Se koiramainen isäntä heti -tänne ynnä sytytetty lyhty!" Kun lyhty viimein tuotiin, vei hän koko -merkillisen karavaaninsa: molemmat matkustajat, kauluksesta talutetun -ajomiehen, paksun isännän ja keitä muita melu oli tuonut paikalle, -ulos pihamaalle. Siellä hän asetti vankinsa keskelle piiriä, antoi -isännälle vielä moniaita koirannimiä, iski ajomiestä pistoolinperällä -kalloon ja virkkoi kauppiaalle kohteliaasti ranskaksi: "Tämän -veijarin kallo kumahtaa merkillisen ontolta; mitä te ensiksi haluatte -kuulla näiltä elukoilta?" - -"Tahdotteko olla hyvä ja kutsua kaikki ajomiehet kokoon?" - -"Hyvä", sanoi puolalainen, "entä sitten?" - -"Sitten tahtoisin tutkia tavarakuormien sisällön, mikäli se näin -pimeässä on mahdollista." - -"Kaikki on mahdollista", virkkoi puolalainen, "jos te enää yöllä -viitsitte käydä tonkimaan vanhain rohdinpeitteiden alle. Minä -neuvoisin teitä ensin virkistäytymään pullollisella punaviiniä ja -muutaman tunnin levolla." - -"Minä kuitenkin mieluummin ensin tarkastaisin kuormat", vastasi -kauppias hymyillen, "jollei teillä ole mitään vastaan." - -"Minä olen virantoimituksessa", sanoi puolalainen, "siis reippaasti -työhön käsiksi. Täällä on väkeä kylliksi pitelemään teille valkeaa. --- Ja te vietävän veijarit", jatkoi hän puolankielellä, puukaten -jälleen ajomiestä ja uhaten pistoolilla paksua isäntää, "teidät minä -saatan kenttäoikeuden eteen, jollette hetipaikalla nouda tämän herran -toiset ajomiehet minun silmieni eteen. Montako niitä onkaan?" hän -kysyi kauppiaalta jälleen ranskaksi. - -"Vaunuja on neljätoista", vastasi tämä. - -"Neljätoista kappaletta niitä kaikkiaan pitää paikalle tulla", jyrisi -puolalainen vapiseville syntisille, "ja piru perii teidän kaikkien -isoäiditkin, jolleivät ne joka sorkka tuossa paikassa asetu riviin -tämän herran eteen." Erään vanhan piharengin avulla saatiin paikalle -haalituksi kaksitoista ajomiestä. Kahta ei löydetty mistään, ja -isäntä tunnusti viimein, että ne olivat liittyneet isänmaanystävien -riveihin. - -Puolalainen ei tuntunut panevan suurtakaan arvoa sellaiselle -isänmaallisuudelle. Kohteliaasti kumartaen hän sanoi kauppiaalle: -"Tässä ovat miehenne, tarkastakaa nyt kuormanne; jos niistä puuttuu -yhtäkään esinettä, niin toimitan koko joukon kenttäoikeuden -eteen." Sitten hän istahti huolettomasti aisalle ja katseli -lyhdynvalossa likautuneiden kiiltonahkasaappaittensa kärkiä. - -Paikalle hankittiin joukko lyhtyjä ja moniaita tulisoihtujakin, -ja kauppiaan lausuttua muutamia kehoittavia sanoja kapusivat -ajomiehet pihalle kasautuneeseen vaunulinnaan, vetivät muutamia -tyhjiä vankkureita syrjään ja avasivat tien omille kuormilleen. -Useimmat miehistä olivat jo ennen olleet kauppiaan palveluksessa -ja tunsivat hänet ja Antonin mieskohtaisesti; monet heistä kävivät -toimekkaasti ja tottelevaisesti työhön, ja kauppiaan puhutellessa -heistä järkevimpiä erikseen tutki Anton, niin tarkoin kuin kiireessä -oli mahdollista, kuormia, joissa enimmäkseen oli villoja ja talia. -Jotkut vaunut olivat koskemattomat, yksi oli purettu aivan tyhjäksi, -ja useista oli peite riistetty ja osa tavaroista ryöstetty. -Kauppias kävi nuoren puolalaisen puheille. "Asianlaita on niin kuin -arvelimmekin", hän sanoi; "isäntä on uskotellut eräille ajomiehille, -että he ovat muka vapaat kaikista velvollisuuksistaan vallankumouksen -puhjettua, ja he ovat ennättäneet purkaa osan kuormista erääseen -sivurakennukseen. Jos olisimme päivänkään myöhästyneet, niin -olisivat kaikki tavarat menneet menojaan. Isäntä ja jotkut hänen -kätyrinsä olivat juonenkeittäjät, ja he saivat muutamia ajomiehistä -pelottelemalla mukaansa." - -Tätä selostusta seurasi uusi ukkosenjyrinä pienen viranomaisen -suusta; isäntä, jonka kasvoilta kaikki entinen punakkuus oli -kadonnut, ryömi polvillaan upseerin edessä ja sai tältä armottoman -tukkapöllyn. Sillävälin johti Anton uskollisina pysyneet ajomiehet -hyökkäykseen varkaitten kätköpaikkaa vastaan, sen ovi murrettiin -auki ja sisältä keksittiin lyhdynvalossa varastetut villasäkit ja -talitynnörit. - -"Antakaa miesten käydä kohta lastaamaan, he saavat rangaistukseksi -ahertaa koko yön", sanoi kauppias. Hetkisen niskoiteltuaan ajomiehet -taipuivatkin uhkausten ja lupausten voittamina. Puolalainen ajoi -humalaiset vieraat kapakan puolelta kadulle ja toimitti kaikki talon -valaistuskeinot ulos pihalle. Sitten hän raahasi isännän tukasta -yläkertaan ja köytätti hänet kiinni sängynjalkaan ilmoittaen, ettei -hänelle ollut loppuyöksi varattu sen parempata makuupaikkaa. "Jos -tavarat löydetään liiteristä viimeistä hiventä myöten ja saadaan -kunnolla korjuuseen tästä rosvoluolastasi, niin saat rikoksesi -anteeksi; muussa tapauksessa istun kenttäoikeutta kanssasi ja ammutan -sinut omalla pihallasi." - -Tällävälin kävi tavaton hyörinä kartanolla, rautaketjut kilisivät -ja ihmisäänet huutelivat pimeässä toisilleen. Anton valvoi -tavarain lastausta ja, kuormien tarkkaa köyttelyä. Kiireessään hän -tuskin jouti katsahtamaan ympärilleenkään ja panemaan merkille -kohtauksen romanttisuutta. Piha oli avara ja neliskulmainen, sitä -ympäröi joka taholta matalia, kokoonluhistuvia puurakennuksia, -hevostalleja ja tavarasuojuksia, ja sille toi kaksi porttikäytävää, -toinen päärakennuksen halki ja toinen sen vastakkaiselta sivulta; -piha oli laajuudeltaan auranalaa [25 1/2 aaria] suurempi, kuten -itä-Europan majataloissa on tavallista, ne kun sijaitsevat suurten -liikenneteiden varsilla ja ovat itämaiden karavaaniseraljien tapaan -tarkoitetut antamaan suojaa suurille tavaramäärille ja milloin -tahansa tipahtaville ihmisjoukoille, jos jonkinlaisia ajoneuvoja -oli kasautunut keskelle pihaa suureksi neliöksi; siinä oli oikea -sekamelska tikapuita, aisoja, pyöriä, isoja pajukoreja ja harmaita -rohdinpeitteitä, heinä- ja olkikupoja, vanhoja rasva- ja pikirasioita -ja kannettavia hevossoimia. Tallilyhtyjen ja pihkasoihtujen lisäksi -valaisi näyttämöä punertava taivas, sillä yhä vielä raivosi -etäällä mahtava tulipalo, joka vyörytteli tulenvärisiä pilviä, -hitaasti pyöriviä savuröykkiöitä ja hehkuvia kipunoita matkustajain -yli. Ajomiehet ahersivat innokkaasti ja kiihoittivat toisiaan -huudoillaan; milloin katosi parvi hämäriä haamuja kuormavaunujen ja -tavararöykkiöiden varjoon, milloin niitä kapusi kuorman harjalle -punertavaan valonloimotukseen, ja hurjasti liikehtivinä ne näyttivät -tarumaisilta peikoilta, jotka yösydännä askaroivat kaameissa -toimissaan. - -Kauppias astuskeli kiihkeästi pihan ja vierashuoneen väliä, ja -turhaan pyyteli Anton häntä suomaan itselleen edes vähäsen lepoa. -"Tänä yönä ei nukkumisesta ole puhetta", sanoi hän synkästi, ja hänen -katseestaan Anton luki päättäväisyyttä, joka ei hellitä ennenkuin on -saanut tahtonsa perille. - -Oli jo aamupuoli, kun viimeinen jättimäinen villasäkki saatiin -ketjuilla ja nuorilla köytetyksi korkealle vaunun harjalle. Anton, -joka oli itse hoitanut kiinnitystyötä, liukui maahan ja ilmoitti -isännälleen: "Nyt olemme valmiit." - -"Vihdoinkin", vastasi kauppias syvään hengähtäen ja lähti ylös -vieraskamariin ilmoittamaan tästä ystävälliselle suojelijalleen. -Tämä oli viettänyt yönsä omalla tavallaan; ensin hän oli hoputtanut -säikähtyneen palvelustytön tuomaan hänelle illallista ja viiniä, -joiden hän oli antanut hyvin maistua, olipa hän ennättänyt -tarttua kavaljeerin tapaan tyttöä vyötäisiinkin ja rauhoittaa -häntä suopein sanoin. Sitten hän katseli otsa rypyssä epäsiistejä -vuoteita ja heittäytyi viimein ranskaksi kiroten täysissä pukimissa -yhteen niistä, katsahti välinpitämättömästi lattialla kykkivän -isännän yrmeisiin kasvoihin, silmäili ylös likaiseen kattoon ja -lausui puoliunissaan kauppiaalle, joka jonkun kerran pistäytyi -vierashuoneessa, kohteliaisuuksia hänen valvomiskyvystään. Vihdoin -hän nukahti sikeästi. Ainakin kauppias tapasi hänet aamupuolella -pitkänään karkealla piikkolakanalla, hienot kasvot puoliksi -pitkän mustan tukan peittäminä, pienet kädet ristissä ja huulilla -ystävällinen hymy. Tässä ympäristössä hän oli todella sopiva kuva -rotunsa ylimystöstä, varustettu lapsen intohimoilla ja kenties -aikuisen miehen syntitaakalla, ja häntä vastapäätä murjotti -kahlehdittuna puolalaisen plebeijin karkea hahmo, joka myöskin oli -nukkuvinaan, mutta tavantakaa vilkui ilkeästi vuoteella makaavaan -sortajaansa. - -Kauppiaan jälleen saapuessa hänen vuoteensa viereen upseeri kavahti -pystyyn, meni avaamaan akkunan ja huudahti: "Hyvää huomenta! Olenpa -todella nukkunut mainiosti." Sitten hän huusi akkunasta ohimenevän -sotilasvartion sisälle, antoi sen päällikölle illallisensa jäännökset -ynnä isännän ja käski hänen vartioimaan taloa, kunnes hän itse -palaisi. Sitten hän komensi ajomiehet valjastamaan hevoset kuormien -eteen ja vei matkustajat ulos kaamean päivän aamuhämärään. - -Asiamiehen luo mentäessä kauppias sanoi Antonille: "Me -jaamme nyt keskenämme kaikki välttämättömät asiakäynnit; -sanokaa liiketutuillemme, ettemme suinkaan aio rasittaa heitä -äkkivaatimuksilla, ja että he olojen jälleen jotenkuten järjestyessä -voivat luottaa siihen, että saavat meidän puoleltamme kaikkea -mahdollista sääliä ja mukautuvaisuutta, jopa me voimme asianhaarain -myöntäessä lisätä heidän luottoansakin, mutta että me nyt ennen -kaikkea vaadimme vakuutta saamisistamme. Emme tosin voi saada -paljoakaan aikaan tässä sekamelskassa, mutta jo sekin vastaa -saatavaimme puolta arvoa, että muistutamme noille herroille -toiminimemme olemassaolosta." Hiljemmin hän vielä lisäsi: "Tämä -kaupunki on tuomittu perikatoon, emmekä me lähitulevaisuudessa voi -solmita täällä paljonkaan kauppoja. Muistakaa se ja pysykää lujana." -Puolalaisen puoleen kääntyen hän sanoi: "Matkatoverilleni pyydän -lupaa, että hän saisi asiamieheni kanssa käydä täällä muutamilla -asiakäynneillä." - -"Jos asiamiehenne takaa omalla persoonallaan, että tämä herra palaa -näkyviini, niin olkoon menneeksi", vastasi puolalainen epäröiden. - -Päivänvalolla on se kaunis ominaisuus, että se antaa kukille jälleen -väriä ja pelokkaille rohkeutta; se näkyi asiamiehestäkin. Hän -lupasi kernaasti lähteä kaupungille Antonin seurassa. Asiamiehen -suunnattoman hattukokardin turvissa Anton sitten riensi talosta -taloon, vielä kalpeana yövalvonnasta, mutta sydän täynnä rivakkaa -päättäväisyyttä. Kaikkialla hänen tulonsa herätti ällistystä, paikoin -hätäisyyttäkin: kuka tällaisena aikana jouti miettimään asiain -selvittämistä, kun ulkona pauhasivat hätäkellot ja rämisivät aseet ja -mieliä painoi tuska ja hätä epävarmasta tulevaisuudesta? - -Anton vastasi kylmäverisesti: "Meidän liikkeemme ei anna sodanmelun -säikyttää itseään, ennenkuin se saa todellista syytä siihen. Asioita -voi selvittää minä hetkenä hyvänsä; ja kun meillä on kerta ollut -aikaa saapua tänne, niin on teilläkin aikaa ruveta puheluun minun -kanssani." Näin päättäväisesti esiytyen hänen onnistuikin sieltä -täältä saada varma lupaus, hyväksyttävä tarjous, jopa jonkun verran -käteistä katettakin. - -Muutaman tunnin kuumeisen touhun jälkeen Anton yhtyi jälleen -isäntäänsä asiamiehen asunnossa. Hänen selostettua toimensa ojensi -kauppias hänelle kätensä ja sanoi: "Jos nyt vielä saamme vaunumme -kunnialla ulos kaupungista, niin olemme saaneet niin paljon -aikaan, että pystynemme kärsimään välttämättömät vahinkomme tällä -paikkakunnalla. Nyt päällikkövirastoon!" Hän antoi asiamiehelle -vielä joitakin toimituksia ja sanoi hyvästellessään hänelle hiljaa: -"Muutaman päivän kuluttua marssivat meidän joukkomme kaupunkiin; -otaksun, ettette siihen asti liiku ulos talostanne. Sitten tapaamme -jälleen toisemme." - -Asiamies kohotti kätensä korkealle ja huusi taivaallisten valtain -suojelusta matkamiehille, sitten hän lukitsi ja telkesi kaikki ovet -heidän perästään ja nakkasi vallankumouksellisen kokardinsa uuniin. - -Matkamiehemme riensivät puolalaisen saattajansa seurassa nopein -askelin tungoksen läpi. Jälleen olivat kadut kertyneet väkeä täyteen, -jälleen marssi aseellisia joukkueita heidän ohitseen, roskaväki -oli entistä hurjempi ja kiihoittuneempi ja huuto ja melu vielä -kovempi kuin edellisenä iltana. Ovia kolisteltiin ja vaadittiin -sisäänpääsyä, paloviinanassakoita vyörytettiin katukäytäville, -jossa niiden ympärille kohta kokoontui humalaisia miehiä ja naisia; -kaikki osoitti, että toimeenpaneva valta ei kyennyt ylläpitämään -katukuria. Myöskin päällikkövirastossa kävi levoton elämä, aseellisia -miehiä riensi sisään ja ulos, ja heidän tuomansa uutiset eivät -nähtävästikään olleet suotuisia, koskapa suuressa etuhuoneessa -kuiskailtiin kiihkeästi ja rauhaton jännitys kuvastui kaikkien -puoliääneen kasvoilta. - -Nuoren puolalaisen piirittivät heti hänen ystävänsä ja veivät hänet -erääseen soppeen kuiskailemaan. Kyseltyään kiivaasti jotain hän -tarttui kiireesti seinällä seisovaan kivääriin, huusi moniaita miehiä -nimeltä ja lähti ulos, välittämättä enää mitään matkamiehistä. - -Kauppias ja Anton ohjattiin samaan pieneen sivuhuoneeseen kuin -eilenkin. Siellä otti nuori ylipäällikkö heidät vastaan. Hän oli -kalpea ja masentuneen näköinen, mutta ryhti hänellä oli edelleenkin -ylimyksen, kun hän puhutteli kauppiasta. "Olen puoltanut teidän -anomustanne; tässä on passi teille ja vaunuillenne. Pyydän teitä -tästä seikasta toteamaan, että me haluamme kohdella teidän -valtionne kansalaisia niin huomaavaisesti kuin suinkin, ehkäpä -huomaavaisemminkin kuin itsesuojeluksen velvollisuus oikeastaan -sallisi." - -Loistavin silmin kauppias otti vastaan kallisarvoisen paperin. "Te -olette todellakin osottanut minulle harvinaista huomaavaisuutta", -hän sanoi; "tunnen olevani teille suuressa kiitollisuudenvelassa -ja toivon, että minun olisi kerran sallittu osottaa teille -kiitollisuuttani tositeossa." - -"Kukapa sen tietää", vastasi nuori päällikkö alakuloisesti hymyillen; -"ken panee kaikkensa panokseksi peliin, se voi menettääkin kaikkensa." - -"Paljon kyllä", sanoi kauppias kohteliaasti kumartaen, "mutta ei -sentään kaikkea, jos rehellisesti ponnistaa voimansa." - -Samassa silmänräpäyksessä kuului huoneessa olijain korviin ulkoa -jyminä, joka muistutti äkkimyrskyn ulvontaa tahi patonsa murtaneen -virran väkevää kohinaa. Ylipäällikkö seisoi hievahtamatta alallaan -ja kuunteli. Äkkiä kajahti kadulta aivan läheltä särähtelevä -kiljunta monista kurkuista ja sen perästä joitakin laukauksia. -Anton, jonka yövalvonta ja pitkällinen jännitys oli tehnyt herkäksi -moisille äkkivaikutuksille, hätkähti kauhistuksesta; hän näki -myöskin isäntänsä käden, joka yhä piteli passia, vapisevan kovasti. -Silloin tempaistiin ovi ulkoapäin seljälleen, siitä työntyi sisään -muutamia pulskia nuoria miehiä, vaatteet revittyinä, aseet kädessä -ja kasvoilla vielä merkit äskeisestä katutaistelusta; heidän -etunenässään oli matkustajaimme tähänastinen suojelija. - -"Kapinata!" huusi nuorukainen ylipäällikölle, "ne etsivät sinua -käsiinsä! -- Pelastu jonnekin! -- Minä pidätän roskaväkeä niin kauan -kuin voin." - -Ajatuksen nopeudella Anton syöksähti isäntänsä luo ja tempasi hänet -mukaansa ulos ovesta, jonka jälkeen molemmat juoksivat etuhuoneen -läpi portaille ja niitä alas eteiseen. Siellä he tapasivat -aseellisparven, joka yritti puolustaa ulko-ovea sisääntyöntyvältä -väkijoukolta. Mutta niin joutuisia kuin matkamiehemme olivatkin, oli -heidän viimeinen saattajansa heitä vielä joutuisampi; kuin nuoli hän -lennähti ystäviensä etupäähän ja johdatti kovasti huutaen heidät -murhanhimoista roskaväkeä vastaan. Hurjasti liehuivat mustat pitkät -suortuvat hänen paljastetun päänsä ympärillä, ja hänen kauneilta, -nyt kalmankalpeilta kasvoiltaan sädehti päättäväisen miehen luja -tarmokkuus. "Takaisin!" hän huusi heleällä äänellä raivoisalle -rahvaalle, syöksyen notkeasti kuin pantteri sen keskeen ja takoen -miekkansa lappeella etummaisia päihin. Väkijoukko peräytyikin, ja -urhon taistelutoverit järjestäytyivät rintamaksi hänen taaksensa. -Jälleen tarttui Anton isäntänsä käsivarteen ja veti hänet uhatusta -talosta ulos niin joutuin kuin vain ylivoimaisen kiihkon valtaan -hervottomasti antautunut ihminen kykenee. Jo olivat he ennättäneet -jalkakäytävälle, kun vierestä pamahti laukaus; ja kauhukseen he -näkivät nuoren puolalaisen saattajansa kaatuvan verissään maahan -huutaen: "Nuo roistot!" - - * * * * * - -"Vaunuille!" huusi kauppias ja kääntyi eräälle syrjäkadulle. -Kaukaa kuului vielä joitakin laukauksia ja riitelevien rähinää; -matkamiehemme puhkaisivat uteliaiden ja säikähtyneiden -kaupunkilaisten ryhmiä, jotka yhteen tungeksien asettuivat heidän -tielleen, ja pääsivät miltei hengettöminä ja pahinta peljäten -majatalon edustalle. - -Sinnekin oli kapinan aalto vyörähtänyt. Jälellejäänyt vartio oli -päästänyt isännän köysistä ja rientänyt kiiruusti ulos, kohta kuin -sanoma uusista meteleistä oli tullut sen korviin. Nyt täytti riita -ja rähinä avaran pihamaan. Joutilaan katuyleisön kannattamana yritti -roistomainen isäntä jälleen suostutella kiihkeästi ajomiehiä hänen -tuumiinsa. Moniaat vaunuista olivat jo valmiit lähtemään, toisista -oli peitteet repäisty alas; osa ajomiehistä, nähtävästi vähemmistö, -seisoi kuormiensa edessä suojelemassa niitä kapakan isännältä ja -tämän liittolaisilta. Tilanne oli todellakin epätoivoinen. Kauppias -riistäytyi irti Antonin pidättelevästä otteesta, syöksyi keskelle -riitelevien joukkoa, heilutti passiaan ilmassa ja huusi puolaksi: -"Seis! Tässä on ylipäällikön kirjallinen käsky, että meidän vaunumme -pääsevät rauhassa lähtemään kaupungista. Joka asettuu estämään, -joutuu rangaistavaksi. Me olemme hallituksen suojeluksessa." - -"Minkä hallituksen, sinä saksalainen veijari?" huusi isäntä, -kasvot kirsikanpunaisina. "Vanhaa hallitusta ei ole enää olemassa, -kavaltajat ovat saaneet palkkansa, ja heidän vakoojainsa pitää -myöskin killua hirressä!" Ja hän ryntäsi aseetonta kauppiasta kohti -ja suuntasi vanhalla sapelirämällä iskun hänen päähänsä. - -Antonia puistatti; mutta kuten ihminen usein hirvittävimpinä -hetkinä saa päähänsä merkillisiä aateyhtymiä, niin johti hänellekin -isännän leveä selkä yht'äkkiä mieleen erään muinaisen ostraulaisen -koulutoverin, paksun ja hyväluontoisen leipurinpojan, jonka hän oli -monesti taitavalla otteella takaapäin kellistänyt pitkäkseen maahan. -Hän lensi kuin nuoli isännän taa, tarttui tätä jättiläisvoimin kiinni -niskasta ja antoi hänelle polvipotkun ristiluihin huutaen kaikista -voimistaan: "Mokomakin paksu narri!" -- Alaspäin suhahtava sapeli -muutti suuntaa ja putosi kauppiaan käsivarteen, tunkeutuen hihan -läpi lihakseen, josta kohta hurmehti verta. Kun paksu veijari alkoi -rimpuilla selällään avuttoman kovakuoriaisen tavoin, astui Anton -hajareisin hänen ylitseen, tähtäsi häneen uskollisella pistoolillaan -ja huusi epätoivon uhmalla toisille: "Takaisin, te roistot, taikka ma -lasketan häneltä kallon puhki!" - -Tämä ripeä toimi tehosi paremmin kuin sellaisessa tilanteessa olisi -voinut toivoakaan. Isännän kapakasta ja kadulta kokoilema roskaväki, -jolle koko juttu muutenkin oli syrjäinen, väistyi takaperin, ja -puolisen tusinaa ajomiestä kokoutui aisoilla ja muilla tehokkailla -hyökkäysaseilla varustettuina piiriin kauppiaan ympärille, karjuen -yhtä voimakkaasti kuin äskeiset hyökkääjät, ettei vieraalle herralle -ja hänen vaunuilleen saanut tapahtua mitään pahaa. Kauppias huusi: -"Ajakaa kaikki syrjäiset tiehensä!" tarttui itsekin sapeliin, joka -oli luiskahtanut isännän hervottomasta kädestä, karkasi uskollistensa -etunenässä isännän apurien kimppuun ja karkoitti nämä kivellä -lasketun eteisen läpi kadulle. Itsepintaisimmat yrittivät vielä -turhaan peräytyä kapakkasalin turviin, mutta yksitellen heidät sieltä -karistettiin ja nakattiin niskasta kadulle, josta he kiljuen ja -kiroillen puittivat tiehensä. Sitten teljettiin katuovi sisäpuolelta -ja kauppias riensi takaisin pihalle, jossa Anton yhä rimpuili -polvillaan ylöspyrkivän isännän kanssa. Kapinalliset ajomiehet -olivat arkoina peräytyneet takapihalle, mutta nyt huusi kauppias -kaikki kokoon ja käski valjastaa hevoset kaikkien kuormien eteen. -- -Antonille hän sanoi: "Tästä talosta meidän on paikalla poistuttava. -Parempi on taistella kadulla kuin tässä rosvoluolassa." - -"Mutta tehän olette haavoitettu", huudahti Anton tuijotellen -säikähtyneenä kauppiaan veriseen käsivarteen. "Se lienee vähäpätöinen -naarmu, koskapa voin liikuttaa käsivarttani", vastasi toinen nopeaan. -"Avatkaa takaportti ja sitten vaunut ulos! Joutukaa, miehet! -- Joku -ajomiehistä saa auttaa teitä pitelemään isäntää." - -"Mutta minne me sitten menemme?" kysyi Anton englanniksi. "Onko -meidän lähdettävä vaunuinemme keskelle katujen verilöylyä?" - -"Meillähän on passi ja sen avulla lähdemme tiehemme kaupungista", -vastasi kauppias itsepintaisesti. - -"Sille passille ei enää annettane suurtakaan arvoa", sanoi Anton -yhtä itsepäisesti ja ojensi pistoolinsa jälleen kärsimättömästi -teutaroivan kapakanisännän päätä kohti. "Pahimmassa tapauksessa on -tässä kaupungissa muitakin majataloja, joista jokaisessa olemme -paremmassa turvassa kuin täällä." - -"Mutta ajomiehiä ei ole tarpeeksi, ja niistäkin osa niskuroi." - -"Niskuroimisen minä kyllä nujerran", vastasi kauppias tuimasti. -"Valjaikot ovat täysilukuiset, puuttuu vain muutamista vaunuista -palkkarengit. Ken itse ajoi omia hevosiaan, pysyi uskollisena niiden -luona. -- Nyt on portti auki, vaunut ulos!" - -Takaportti vei avoimelle torille, jolla törrötti sora- ja tiililäjiä -ja jota ympäröi harvakseen jokunen viheliäinen mökki. Kauppias riensi -portille jouduttamaan matkaanlähtöä. Muuan harteva maalaispoika -jätti hevosensa ja tuli Antonin avuksi. Ne olivat jännittäviä -silmänräpäyksiä. Pihalla kamppailivat Anton ja hänen apulaisensa -vimmaisen isännän kanssa, ja ovella seisoi ruma emäntä molempine -piikoineen parkuen surkeasti. Kun ensimmäiset vaunut vyöryivät -ulos pihasta, yltyi akkojen meteli kahta kovemmaksi, vaikka nuori -ajomies heille innokkaasti vakuutteli, ettei isännälle tapahtuisi -mitään pahaa, jos hän vain pysyi aloillaan; kapakkalaskunsakin he -maksaisivat kunnollisesti. - -Silloin jyrähteli iskuja kiväärinperillä katuovelle, naiset riensivät -avaamaan; ja niin suuri oli viime hetkien toivoton jännitys ollut, -että Anton tyytyväisyyden tuntein näki vahvan osaston aseellisia -miehiä marssivan kartanolle. Hän nousi maasta pystyyn ja päästi -isännän irti. Mutta kauppias astui hitaasti, horjahtelevin askelin -vihollista vastaan, joka ratkaisevana hetkenä kävi nostamaan hänen -tiensä pystyyn. - -Joukon johtajana oli muuan niitä vartioita, jotka nuori upseeri -oli aamulla jättänyt majataloon; hän sanoi kauppiaalle: "Te olette -hallituksen vanki; ette te eikä tavaranne saa poistua kaupungista." - -"Minullahan on matkapassi", vastasi kauppias käheällä äänellä ja -tavoitteli povitaskuaan. - -"Uusi ylipäällikkö kieltää teitä lähtemästä", sanoi sotilas lyhyesti. - -"Sitten minun täytyy alistua", sanoi kauppias ja istahti väsyneenä -aisalle, tarttuen molemmin käsin kiinni vaunukoppaan. - -Anton riensi pitelemään pyörtyvää miestä pystyssä ja huusi mitä -syvimmän närkästyksen valtaamana: "Meidät on tässä majatalossa -kahdesti ryöstetty, meitä on yritetty tappaa ja seuralaiseni on -haavoitettu; jos teidän hallituksenne tahtoo pidättää meidät -ja tavaramme, niin suojelkaa toki ainakin meidän henkeämme ja -omaisuuttamme. Tähän paikkaan eivät vaunut saa jäädä, ja jos erotatte -meidät niistä, niin joutuvat ne vielä häikäilemättömämmän ryöstelyn -ja hävityksen alaisiksi." - -Aseelliset kokoutuivat yhteen neuvottelemaan; sitten heidän -johtajansa huusi viimein Antonin puheilleen. Päätökseksi tuli -pitkällä pohdittua, että vaunut vietäisiin erääseen läheiseen -majataloon, joka ei tosin ollut tätä häävimpi, mutta maineeltaan -hiukan parempi. Anton sai luvan asettua isäntänsä kera samaan -majataloon valvonnan alaisena, kunnes heidän suhteensa toisin -päätettiin. Kauppias istui puhelun ajan vaunun kylkeen nojaten, -piittaamatta paljonkaan keskustelusta. Anton ilmoitti hänelle sen -tuloksen. "Mikäpä meidän muukaan auttaa kuin kärsiä", sanoi kauppias -ja koetti vaivoin nousta jaloilleen. "Vaatikaa isännältä meidän -laskumme." - -"Isäntä saa maksunsa meiltä", sanoi joukon johtaja ja lykkäsi -kapakoitsijan tylysti syrjään. "Ajatelkaa nyt vain itseänne", lisäsi -hän osanottavaisesti ja tarttui haavoitetun miehen käsivarteen -tukeakseen häntä. - -"Suorittakaa te vain, mitä omalta kohdaltamme ja hevosista olemme -maksamassa", toisti kauppias Antonille. "Tähän pesään emme saa jäädä -mitään velkaan." - -Anton otti lompakkonsa esiin, huusi ajomiehet ympärilleen ja antoi -näiden nähden isännälle setelin sanoen: "Siksi kunnes saamisenne -meiltä on saatu selväksi, maksan teille tämän summan käsirahaksi. -Nämä miehet todistavat sen." Ajajat nyökkäsivät kunnioittavasti ja -riensivät jälleen hevostensa luo. - -Kulkue lähti liikkeelle. Etunenässä marssi osa aseellisia miehiä, -sitten seurasivat kuormavaunut hitaasti ja kolisteli kehnolla -kivityksellä, jotkut ilman ajajaa, mutta tottuneet hevoset pysyivät -silti jonossa. Kauppias seisoi portilla Antoniin nojautuen ja laski -hiljaa kuin unessa ollen jokaisen portista lähtevän kuorman; kun -viimeinenkin oli kulkenut ohi, sanoi hän: "Valmis olen", ja antoi -Antonin ja puolalaisen taluttaa häntä vaunujen perästä. - -Lähimmälle poikkikadulle tultua vaunujono kääntyi uuden majatalon -avaraan pihaan. Sittekun hevoset oli riisuttu vaunujen edestä ja -sotilasvahti oli teljennyt portin sisäpuolelta, pyörtyi kauppias -täydellä todella, niin että hänet oli kannettava sisään. - -Haavoitetulle saatiin tila pienessä kamarissa, jossa hänet laskettiin -vuoteeseen; puolalaiset asettivat vartion oven ulkopuolelle ja -toisen ulos pihalle, ja Anton jäi yksin tajuttoman isäntänsä -kanssa. Hätäytyneenä hän laskihe polvilleen vuoteen ääreen, avasi -haavoittuneen vaatteet ja kostutti hänen kasvojaan kylmällä vedellä. -Kotvan perästä kauppias tuli tajuihinsa, avasi silmänsä, katsahti -kiittäen Antoniin ja viittasi akkunaan. - -Älyten sairaan tarkoituksen Anton kävi akkunaan ja huudahti -iloisesti: "Tästä näkee pihalle, ja minä voin pitää vaunuja hyvin -silmällä. Täällä luulen meidän olevan jokseenkin turvassa, vaikka -olemmekin vankeja. Mutta ennen kaikkea sallikaa minun tarkastaa -haavaanne; vaatteennehan ovat aivan veriset." - -"Heikkouteni johtuu enemmän ponnisteluista kuin verenvuodatuksesta", -vastasi kauppias kohottautuen pystympään. - -Anton avasi oven ja pyysi vahdin hankkimaan paikalle haavurin. Mies -lupasikin ja päästi pitkän, tuskallisen odotuksen jälkeen sisään -resuisen olion, joka näppärästi otti taskustaan esiin partaveitsen -ja likaisen nenäliinan, hieroi partaveistä hihaansa ja asetti -nenäliinan arveluttavan lähelle Antonin leukaa. Vain työläästi hän -pystyi ymmärtämään, mitä varten hänet oikeastaan oli kutsuttu. Anton -leikkasi taskuveitsellään kauppiaan takin- ja paidanhihan halki ja -kävi itse tarkastamaan haavaa. Isku oli sattunut hauislihakseen, ei -tosin syvältä, mutta käsivarsi oli kuitenkin jäykistynyt ja potilas -tunsi kovia kipuja. Parturi koetti sitoa haavan ja poistui, luvaten -lähipäivinä pistäytyä katsomassa sairasta. Kauppias heittäytyi -kivusta ja väsymyksestä uupuneena jälleen pitkäkseen, ja Anton istui -lopun päivää hänen vuoteensa vieressä, muutteli haavalle kylmiä -kääreitä ja vaarinotti potilaan kuumeunta. - -Eipä aikaakaan, kun hän itsekin vaipui jonkinlaiseen tympeään -horrokseen, pitkällisen jännityksen laukeamiseen; tuli ilta ja -tuli yö, ja hiukan virkistyneenä Anton hiipi toisinaan akkunaan -katsastamaan vaunuja tahi ovelle vaihtamaan puoliääneen jonkun sanan -vartijan kanssa, joka osotti suopeata myötätuntoa vangituille. -Kaupungissa riehui edelleenkin tulipalo, ja kaupunginporttien -edustalla jyrähtelivät hyökkääväin joukkojen tykit. Anton katseli -uupuneena ja jokseenkin välinpitämättömänä taivaan tulimerta, jota -tuuli jälleen ajeli onnettoman kaupungin yli, ja kuuli hiukan -ihmetellen, kuinka tykkien jyrinä vyöryi yhä lähemmäksi, kunnes se -muuttui huumaavaksi räiskinäksi; ja kun kaduilta erotti voivotuksia -tahi vihaista karjuntaa, ei se liikuttanut häntä enempää kuin -kotona kuulemansa huomenkellojen soitto, joka ei ollut häirinnyt -kenenkään muun aamurauhaa kuin korkeintaan jonkun hurskaan vanhan -eukon. Väsyneenä hän koko yön kasteli käsiään kylmässä vedessä, -hoiteli haavakääreitä ja havahtui täydellisesti, aina kun sairas -liikehti levottomasti ja ähkyen. Mutta kun tämä aamupuoleen vajosi -rauhallisempaan horrokseen, painui hoitajankin pää käsien varaan -pöydälle; hän ei enää nähnyt eikä kuullut mitään; hätähuutojen -ja tykkien jyrinän kaikuessa, jotka ilmaisivat kaupungin tulleen -valloitetuksi sitkeän vastarinnan jälkeen, hän nukkui sikeästi kuin -läksyjensä ääreen kesken uupunut koulupoika. - -Kun hän moniaitten tuntien perästä heräsi, oli jo täysi päivä, -ja kauppias nauroi hänelle vuoteeltaan ja ojensi hänelle terveen -kätensä. Anton puristi sitä iloissaan ja riensi kohta akkunaan. -"Kaikki on niinkuin pitääkin", hän huudahti. Sitten hän avasi oven -- -vahti oli kadonnut. Ja kadulta kuului rumpujen pärinää ja kaupunkiin -marssivain rykmenttien tahdikasta poljentaa. - - -3. - -"Me luulimme teidän jo saaneen surmanne", huudahti sisäänastuva -ratsumestari kauppiaalle. "Täällä on ollut aika sekasorto, ja minä -sain turhaan tiedustella teitä; olipa onni, että kirjeenne tapasi -minut kesken kaikkea hämminkiä." - -"Me olemme päässeet tarkoituksemme perille", sanoi kauppias, "vaikka -ei vallan ilman vastarintaa, kuten näette", ja hän näytti hymyillen -siteissä olevaa käsivarttaan. - -"Antakaappa kuulua, mitä kaikkea olette saaneet kokea", sanoi -ratsumestari, istahtaen sairaan vuoteen viereen; "teillä on -ainakin enemmän taistelun merkkejä näytettävänä kuin minulla." -Kauppias kuvasi heidän seikkailunsa. Hän ylisti lämpimästi Antonin -urhokkuutta, jonka hän sanoi pelastaneen hänen henkensä, ja -päätti selostuksensa sanoen: "Haavani ei kuitenkaan estä minua -matkustamasta, ja minua tarvitaankin mitä kiiruimmin kotona. -Tavarakuormat otan mukaani rajalle saakka." - -"Huomenna palaa kuormastojunamme rajalle, siihen voitte sovittaa -vaununne. Muuten on valtamaantiekin nykyään turvallinen. -Huomisaamusta alkaa jälleen säännöllinen postinkulku." - -"Sillävälin pyydän teidän apuanne, jotta saan vielä tänään -toimitetuksi pikalähetin myötä kirjeen kotia." - -"Minä pidän myöskin huolta", lupasi ratsumestari, "että huomenna -pääsette viipymättä lähtemään paluumatkalle." - -Upseerin lähdettyä kauppias sanoi Antonille: "Teille, rakas -Wohlfart, minun täytyy nyt valmistaa yllätys, jonka pelkään olevan -teille vastenmielinen. Haluan nimittäin jättää teidät tänne jälelle -minun edustajakseni." Kun Anton tosiaankin ymmällään astui vuoteen -viereen, jatkoi hänen isäntänsä: "Täkäläiseen asiamieheemme me emme -nykyoloissa voi luottaa vähintäkään; sen sijaan olen näinä päivinä -ilolla huomannut, kuinka lujasti teihin käy luottaminen. Mitä sen -lisäksi teitte minun otsanahkani pelastamiseksi, sitä en ikinä -unhota. -- Ja istukaahan nyt muistikirja kädessä viereeni, jotta -vielä kerran punnitsemme, mitä meidän on tehtävä." - -Seuraavana aamuna ajoivat postivaunut majatalon edustalle, kauppias -kiipesi niihin Antonin avulla ja odotteli, kunnes viimeinenkin -tavarakuorma oli vyörynyt portista kadulle. Sitten hän vielä -kerran puristi Antonin kättä ja sanoi: "Teidän täälläolonne tulee -kestämään viikkoja, ehkäpä kuukausiakin. Työnne on aika tukalaa, -ja pettymyksiäkin tulette välistä kokemaan. Ja minä toistan -teille uudestaan, älkää olko liian hätäinen, minä luotan teidän -arvostelukykyynne yhtä paljon kuin omaani. Älkää peljätkö tuottavanne -meille tappiota, kun vaaditte epävarmoja velkamiehiä suorittamaan -maksunsa. Tämä paikkakunta on meiltä mennyt piloille pitkäksi aikaa. -Jääkää hyvästi, ja tervetuloa sitten jälleen kotiin." - -Siten jäi Anton yksinään vieraaseen kaupunkiin -- asemaan, jossa -hänelle osotettu suuri luottamus velvoitti myöskin suureen -vastuunalaisuuteen. Hän huusi isännän puheilleen ja sopi hänen -kanssaan pitemmästä oleskelusta majatalossa. Kaupunki oli täpösen -täynnä sotaväkeä, niin että hän piti parhaana jäädä pieneen -asuntoonsa ja sietää sen monet vajavaisuudetkin. - -Todella vallitsikin kaupungissa hävityksen kauhistus, sen sai Anton -todeta, kun hän lähti katuja kiertelemään. Vielä jokunen päivä -sitten olivat intohimojen laineet kansoittaneet kadut, hurjilla -kasvoilla oli näkynyt vimmainen halu ryhtyä mihin epätoivoiseen -tekoon hyvänsä. Missä nyt olikaan kaikkien noiden tuhansien -ihmisten uhma, taistelunhalu ja innostus? -- Maalaisparvet, katujen -joutoväki, kansallisen armeijan nuoret soturit, kaikki ne olivat -hajonneet näkymättömiin kuin aaveet, kun vieraiden sotajoukkojen -rummut, pärähtelivät kaupungilla. Kaduilla näki nyt yksinomaan -valloittajia, mutta näidenkään kirjavat univormut eivät parantaneet -kaupungin yleiskuvaa. Tosin oli jo sammutettu tuhoisa tulipalo, -jonka tukahduttava savu viime päivinä oli sumentanut taivaan. Mutta -kalpeassa syyspäivän kajastuksessa tulenkoskemattomatkin talot -näyttivät autioilta ja kuolleilta. Ovet pysyivät teljettyinä, -akkunoista oli ruutuja lyöty rikki, katukivityksellä virui -kaikenlaista törkyä, mädäntyneitä olkia, huonekalujen sirpaleita, -rikkinäisiä rattaita, satuloita, aseita, hevosenraatoja. Muutamassa -kadunkulmassa törrötti vielä pystyssä kaapeista ja tynnöreistä tehty -murros, jonka kaupunkilaiset olivat vielä viime tingassa luoneet -muuriksi sisään tunkeutuvia joukkoja vastaan, ja sen takana virui -olkikuvoilla huolimattomasti peitettyinä puolustajain ruumiit. -Antonia puistatti, kun hän äkkäsi olkien alta nuo verettömät kasvot. -Toreilla majaili nuotioittensa ympärillä vastatulleita vereksiä -sotajoukkoja, hevoset: kiinnitettyinä yhteen ryhmään ja vierellä -ladatut tykit; kaikilla kaduilla kumisi vahvojen vartio-osastojen -askeleita; aniharvoin kiirehti jokin siviilihenkilö joutuisin askelin -kadun poikki, hattu syvään silmille painettuna ja vilkuillen arasti -vieraisiin sotamiehiin; toisinaan saattoivat aseelliset välissään -kalpeata miestä, jota lykittiin kiväärinperillä eteenpäin, jos hän -hidasteli kulkiessaan. Kaupunki oli näyttänyt kaamealta edellisen -levottomuuden aikana, mutta vielä kaameamman vaikutuksen se teki -nykyisessä kalmanrauhassaan. - -Kun Anton tällaisin vaikutelmin palasi kierrokseltaan, tapasi hän -huoneensa ovella husaarin, joka asteli edestakaisin kuin vahtisotilas. - -"Herra Wohlfart!" huusi husaari ja riensi tulijaa vastaan. - -"Katsoppas vain, rakas Karlini", huudahti Anton. "Tämäpä on -ensimmäinen ilo, mikä minulle on sattunut tässä surullisessa -kaupungissa. Kuinka, te tänne olette joutunut?" - -"Tehän tiedätte, että minä nykyään suoritan asevelvollisuuttani. Me -yhdyimme rajalla oleviin tovereihimme muutama tunti teidän sieltä -lähdettyänne. Sikäläiseltä kapakanisännältä, joka tunsi minut vielä -asiamatkoiltani, sain tietooni teidän osoitteenne. Voitte ehkä -arvata, minkälaisessa hädässä minä olin. Vasta tänään sain ensi -kerran lomaa, ja onni oli, että satuin kyselemään teitä eräältä -portilla maleksivalta ajomieheltä, muuten en vieläkään olisi löytänyt -teitä. Ja nyt, ennenkuin muusta puhelemme, sanokaas, mitä isäntämme -hommailee ja mitä hyvää tavaroista kuuluu?" - -"Käykäähän ylös huoneeseeni", vastasi Anton, "siellä saatte kuulla -kaiken mitä haluatte tietää." - -"Seis", huudahti Karl, "ensin on tässä jotain korjattavaa. Te -teitittelette minua, ja sitä en kärsi kuulla. Tehkää minun mielikseni -ja puhutelkaa minua aivan kuin olisin vielä pikku Karl liikkeen -makasiinissa." - -"Mutta ettehän enää ole se", väitti Anton nauraen. - -"Tämä on vain maskeraatipuku", sanoi Karl, viitaten univormuunsa, -"sydämessäni olen yhä edelleenkin T. O. Schröterin liikkeen -vapaaehtoinen lastaaja. Jotta hyvin viihtyisin teidän seurassanne, -niin sinutelkaa minua kuten ennenkin." - -"No, kuten tahdot, Karl", Anton vastasi; "käyhän nyt sisään ja kuule -mitä minulla on kerrottavaa." - -Karl leimahti vihan vimmaan kuullessaan edellisen majatalon -isännän kehnoudesta. "Se kelmi ja varas! Meidän toiminimeämme hän -on rohjennut loukata, meidän ylimpään johtajaamme käydä käsiksi! -Mutta huomenna minä vien kokonaisen osaston meidän poikia sen -kurjan majataloon. Omassa pihassaan me hänen kanssaan leikimme, -panemme hänet hyppypukiksi ja loikahdamme joka mies vuoron perään -hänen ylitseen, antaen joka kerralla aika täräyksen hänen kehnoon -kalloonsa." - -"Herra Schröter jätti hänet rankaisematta", huomautti Anton, "älä -sinäkään ole häntä julmempi. -- Mutta kuulehan, sinusta on tullut -sorja poika." - -"Mukiin menee", vastasi Karl hyvillään. "Maanviljelykseen minä -todenperään mielistyin. Enoni on kelpo mies. Ajatelkaapa isä -ukkoani puolta pienemmäksi, yhtä laihaksi kuin hän on lihava, pieni -pystynokka ison kömönenän asemasta, kasvot pitkät eikä pyöreät, yllä -aasinvärinen takki ilman nahkaista esiliinaa, jaloissa pitkävartiset -saappaat, niin saatte hyvän kuvan enostani. Oikein potra pikku äijä! -Hän tarkoittaa minulle pelkkää hyvää. Aluksi minusta siellä maalla -oli liian hiljaista ja nuupunutta, naapureina pelkkiä vesipuolalaisia -[Schlesian puolalaisten nimitys.]; mutta alkoihan se menetellä ajan -pitkään. Maanviljelyshommissa on suurimpana ilona, että näkee aina -omin silmin, mitä on saanut valmista käsistään. Harmaatakkista enoani -harmitti, kun minun täytyi ruveta sotilaaksi; minulle sen sijaan -oli mieleen, että pääsin kerran täydellä todella hevosen selkään ja -näkemään tällaista käsirysyä vähän lähempääkin. Kurjalla kannalla -on maanviljelys tässä maassa, herra Wohlfart. Entä tämä pesä, se -vasta on oikea erämaa!" Siihen tapaan Karl tarinoi hyväntuulisesti -edelleen. Vihdoin hän tarttui lakkiinsa. "Jos viivytte täällä -pitemmältikin, niin sallikaa minun pistäytyä tänne jolloinkin -neljännestuntiseksi." - -"Sinun on oltava täällä kuin kotonasi", sanoi Anton. "Jos satun -tullessasi olemaan kaupungilla, niin isännällä on avain, ja tässä -ovat sikarit." - -Siten oli Anton löytänyt vanhan ystävän. Mutta Karl ei jäänyt hänen -ainoaksi nyöritakkiseksi tuttavakseen. Ratsumestari oli hyvin -mielistynyt reippaaseen maanmieheensä, joka oli niin urhokkaasti -käyttäytynyt kapinoitsijoita vastaan. Hän esitteli hänet everstille, -joka komensi kaupunkiin tunkeutunutta joukko-osastoa. Antonin -täytyi tällekin kertoa seikkailunsa ja sai suuressa upseeripiirissä -paljon kiitosta osakseen, ja sitten esitti ratsumestari lähipäivinä -hänet eskadroonansa upseereille. Antonin tyyni vaatimattomuus -teki hyvän vaikutuksen koreatakkisiin herroihin. Varsinaisessa -majoituspaikassaan näitä olisi oman suuruutensa tunto epäilemättä -estänyt seurustelemasta niin tuttavallisesti nuoren kauppamiehen -kanssa, mutta sotaretkellä he itsekin olivat oivallisempia -miehiä kuin yksitoikkoisissa rauhan oloissa, heillä oli vähemmän -ennakkoluuloja ja he tunnustivat vilpittömämmin siviilimiehen -rohkeuden, niissä sellaista näkivät. Täten he jo alusta pitäen -pitivät reipasta konttoristia vietävän kelpo poikana, he tottuivat -leikillä puhuttelemaan häntä ristimänimeltä, ja kun he kahvilassa -tyhjensivät kuppinsa ja pelasivat dominoa, huusivat he säännöllisesti -Antonin joukkoonsa. Jälleen nousi vuosien pimennosta esiin hämärä -taru tuon siviilimiehen suunnattomasta omaisuudesta ja salaperäisestä -sukulaisuudesta kruunupäiden kanssa, mutta eskadroonan kunniaksi on -mainittava, ettei tuo seikka ollut pääsyynä heidän toverilliseen -käyttäytymiseensä nuorta maanmiestänsä kohtaan. - -Anton puolestaan tunsi suurempaa mielihyvää ritarillisten -nuorukaisten suopeudesta kuin olisi tahtonut myöntää itselleen tai -herra Pixille. Hän nautti vapaasta seurustelustaan noiden sangen -vaateliaiden ihmisten kanssa ja oli mielestään tasa-arvoinen monenkin -kanssa, jota hän ennen oli konttorituoliltaan katsellut hartaan -kunnioittavasti. Vanhat muistot virisivät hänessä eloon, hän tunsi -jälleen hurmausta kuuluessaan seurapiiriin, joka hänestä oli vapaa, -loistava ja ylhäinen. Myöskin luutnantti von Rothsattelista tuli -pian Antonin hyvä tuttava. Anton kohteli häntä mitä huomaavaisimmin, -ja luutnantti, joka pohjaltaan oli hemmoiteltu, kevytmielinen ja -hyväluontoinen ihminen, otti kernaasti vastaan Antonin sydämellisen -kiintymyksen ja palkitsi sen hilpeällä tuttavallisuudellaan. - - * * * * * - -Anton sai kiittää tärkeitä asiatoimituksiaan siitä, ettei hän -uusien ystäväinsä joukossa kadottanut itsenäisyyttään. Tosin -oli liike-elämä tyyten tauonnut tuosta hävitetystä kaupungista: -kaikki rauhallinen toiminta oli kokonaan lamassa. Jokapäiväiset -elintarpeet kallistuivat kovin, eikä kannattavaan työteliäisyyteen -ollut paljonkaan tilaisuutta. Moni, joka ennen oli kävellyt saappaat -jalassa, kävi nyt avojaloin, ja ken toisina aikoina olisi ostanut -itselleen uuden takin, panetti nyt vanhaan takkiinsa paikan toisen -viereen; suutari ja räätäli nauttivat aamiaisekseen vesivelliä kahvin -ja sokerin asemasta, rihkamasaksa ei maksanut velkaansa kauppiaalle, -eikä kauppias kyennyt suorittamaan laskujaan tukkuliikkeelle. -Jonka moisena aikana täytyi vaatia maksua sellaisilta, jotka -allapäin ruikuttivat suuria tappioitaan, sillä oli todellakin kova -urakka edessään. Antonkin sai sitä kokea. Kaikkialla hän kuuli -valitusvirsiä, joissa sen pahempi oli paljon todellista perää, monin -paikoin yritettiin hänen vaatimuksiaan torjua kaikenlaisilla ovelilla -liiketempuilla. Joka päivä hänellä oli kiusallisia kohtauksia, usein -täytyi jonkin asianajajan luona pitää loppumattomia neuvotteluja, -joita käytiin puolankielellä ja joissa hän senvuoksi tunsi olevansa -kuin pimeässä säkissä, vaikkakin liikkeen asiamies toimi tulkkina. -Sikäläinen kauppiasluokka oli mitä kirjavin kokoelma kaikilta -Europan ääriltä ajelehtineita liikemiehiä. Itse liiketoimintakin -oli saksalaisen silmissä hurjaa ja säännötöntä. Ja sittekin totuttu -tapa suorittaa sitoumuksensa vaikutti taikavoimallaan tympeisiinkin -mieliin, niin että Antonin sitkeys pääsi useammin kuin kerran -voitolle. - -Hänen kauppaliikkeellään oli suurin vaatimus eräältä herra -Wendeliltä, pieneltä vähäpuheiselta mieheltä, joka teki hiljaista -kauppaa kaikille tahoille. Hänen väitettiin rikastuneen -salakuljetuksella, mutta nyt hän oli vaarassa menettää kaiken -omaisuutensa. Hän oli vastaanottanut hyvin uhkamielisesti herra -Schröterin itsensä, ja Antonia kohtaan hän pitkän aikaa käyttäytyi -kuin vararikon partaalla oleva raukka. Anton oli taasen kerran -pidellyt äreätä vanhusta hyvän aikaa pihdissä, mutta kuinka sitten -kävikään ja kuinka äijä väänteli ja kiemurtelikaan, joutui hän -kuitenkin puheistaan kiinni. Silloin Wendel tuskastuneena viimein -parahti: "Jo riittää, minä olen häviöön joutunut mies, mutta te -ansaitsette saada rahanne. Teidän liikkeenne on aina menetellyt -jalomielisesti minua kohtaan. Te saatte katteen saatavallenne. -Lähettäkää vielä tänä iltana asiamiehenne puheilleni ja tulkaa itse -huomenaamuna luokseni." - -Kun Anton seuraavana aamuna saapui asiamiehen seurassa velallisen -asuntoon, tervehti tämä heitä jurosti, tarttui isoon ruosteiseen -avainkimppuun, veti hartioilleen nukkavierun viitan, jossa oli -kauluksia päällekkäin kuin olkikupoja vajan katolla, ja saattoi -vieraansa syrjäiseen kaupunginosaan erään rappiolla olevan -luostarin portille. Kauppiaan avattua oven he joutuivat pitkään -ristikäytävään. Anton ihaili holvin taiteellista rakennetta; -siihen oli ajan hammas uurrellut syviä halkeamia ja paikoittain -pudottanut alas holvikupujakin, joiden rauniot viruivat korjaamatta -kivipermannolla. Seiniin oli muurattu luostarin entisten asukkaiden -hautakiviä, joiden rapistuneet kirjoitukset kertoivat levottomasti -häärivälle nykypolvelle, että muinoin hurskaat slaavilaismunkit -olivat näissä hiljaisissa suojissa etsineet iäistä rauhaa. Tässä -ristikäytävässä he olivat päivittäin astelleet rukouskirja kädessä, -täällä he olivat rukoilleet ja unelmoineet, kunnes aika tuli uskoa -sieluparka suojeluspyhimyksen turviin. Sisemmälle tultua Wendel -avasi salaisen oven ja johti seuralaisensa kiertoportaita alas -isoon maanalaiseen holviin. Täällä oli aikoinaan silloisen rikkaan -luostarin viinivarastoa säilytetty, näitä kiertoportaita myöten -oli hurskas veli kellarimestari laskeutunut, ties kuinka usein; -hän oli astellut mahtavien tynnöririvien välissä ja maistellut eri -lajeja, ja kun ylhäältä oli kuulunut pienen rukouskellon ääni, oli -hän sukkelaan notkistanut päänsä ja höpissyt lyhyen rukouksen, -käyden sitten uudelleen maistelemaan varastojaan tahi astelemaan -hyvillä, mielin edestakaisin niiden välillä. Luostarin kellot oli jo -kauan sitten sulatettu, munkkien tyhjiin kammioihin oli ratkennut -ammottavia repeämiä, ja muinaista ruokailuhuonetta käytettiin -nykyään viljasäiliönä. Kaikki muu oli tärveltynyt ja rappeutunut, -kellari yksin oli maan uumenissa säilynyt entisellään, ja kuten -ajassa neljäsataa vuotta sitten, makasi nytkin mahtavia tynnöreitä -täynnä tulista Unkarin viiniä kapeilla alustoillaan. Yhä vieläkin -yhtyivät kauniit holvikaaret isoiksi tähdiksi, yhä vieläkin olivat -seinät valkaistut ja lattialle sirotettu puhdasta hienoa hiekkaa; -yhä vieläkin oli tapa, että kellarimestari sai vain vahakynttiläin -valossa lähestyä jaloja viinejä. Tynnörit eivät enää olleet samat, -joista muinaiset munkit olivat särpineet, mutta sisällys oli samaa -Hegyallan, Menesin, Oedenburgin ja Rustin milloin mietoa, milloin -ylpeän tulista kasvua. - -"Sata viisikymmentä tynnöriä, tynnöri kahdeksaantoista, -neljäänkolmatta, kolmeenkymmeneen tukaattiin", sanoi asiamies, ja -sitten alettiin tehdä tavaraluetteloa. Pää kumarassa kulki Wendel -tynnöriltä toiselle vahakynttilä kädessä. Jokaisen eteen hän jäi -seisomaan ja pyyhki puhtaalla palttinarievulla huolellisesti -vähimmänkin homeen merkin, jonka astian pinnalla huomasi. "Tämä oli -minun mieluisin kävelymatkani tähän saakka", sanoi hän Antonille. -"Kahdenkymmenen vuoden aikana matkustin Unkariin jok'ainoaan -viininkorjuuseen ja tein mieskohtaisesti ostokseni itse paikalla. Ne -olivat iloisia päiviä, herra Wohlfart, mutta nyt ne ovat iäksi ohi. -Usein olen astellut täällä edestakaisin ja katsellut auringonsädettä, -joka luukusta lankesi alas tynnöreille, ja ajattelin muinaisia -munkkeja, jotka täällä astelivat ennen minua. Tänään käyn viimeistä -kertaa elämässäni tässä kellarissa. Mikä kohtalo tulee nyt tämän -viinin osaksi? Te kuljetatte sen pois, vieraassa maassa särpivät -sen suihinsa ihmiset, jotka eivät ymmärrä sen jaloutta; ja tässä -kellarissa rupeaa jokin viinatehtailija polttamaan löyhkäävää sikunaa -tahi joku uusi oluenpanija panemaan baijerilaista olutta. Vanha aika -on kulunut loppuun, niin viinille ja kellarille kuin minullekin. --- Tässä on Unkarin jalointa kasvua", hän sanoi, pysähtyen erään -tynnörin kohdalle. "Sopimusta tehdessämme olisin voinut pidättää -tämän itselleni. Mutta miksikä hyödyksi? Tyhjentääksenikö itse sen? -Minä en enää juo mitään viiniä. Menköön se vain toisten tynnörien -mukana. Mutta jäähyväiset tahdon kumminkin siltä ottaa." Hän täytti -lasinsa. "Oletteko koskaan maistanut moista viiniä?" hän kysyi ja -tarjosi alakuloisena Antonille lasin. Anton vakuutti mieluusti, ettei -hän ikänä ollut. - -Hitaasti he nousivat jälleen kiertoportaita ylös. Kynnykselle -tultua kauppias vielä kerran pysähtyi ja katseli pitkän aikaa alas -kellariin. Sitten hän käännähti päättäväisesti poispäin, lyödä -rämäytti kellarinoven kiinni ja lukitsi sen, irroitti avaimen -ketjusta ja laski sen juhlallisesti Antonin käteen. "Tässä on avain -teidän tavaroidenne luo, välimme ovat nyt selvät. Jääkää hyvästi, -herrani." Vitkalleen ja pää kumarassa hän asteli ristikäytävää -poispäin; käytävän puolihämyssä hän näytti joltakin luostarin -muinaiselta kellarimestarilta, joka vielä aaveenakin liihotteli -entisillä rapistuneilla tyyssijoillaan. Asiamies huusi hänen -jälkeensä: "Mutta entä aamiaisemme, herra Wendel?" Vanhus pudisti -päätään ja heilautti torjuvasti kättään. - -Niin, aamiainen! Tällä paikkakunnalla huuhdeltiin jokainen -kauppasopimus epälukuisilla viinipulloilla. Nuo pitkät istunnot -viinituvissa, joille ei edes tämä surullinen aika pannut estettä, -olivat Antonille aika kiusalliset. Hän pani merkille, kuinka tässä -maassa lörpöteltiin ja ryypättiin paljon enemmän ja tehtiin työtä -paljon vähemmän kuin hänen kotimaassaan. Joka kerta, kun hänen -onnistui selvittää jokin liikeasia, täytyi hänen myöskin armotta -alistua tavanmukaiseen aamiaiseen. Silloin keräytyivät ostaja -ja myyjä kaikkine apulaisineen ja ketä tuttuja vain sattuivat -kohtaamaan johonkin viinikauppaan pyöreän pöydän ympärille; mässäys -alotettiin portterilla, kaviaaria ahmittiin naulakaupalla ja -sitten käytiin Bordeaux'n punaviinien kimppuun. Vieraanvaraisesti -täytettiin syrjäistenkin lasit; kun tuttu naama nähtiin, vedettiin -senkin omistaja mukaan juomapöytään, ja kemuja kesti usein iltaan -saakka. Sillä aikaa saivat osanottajain perheenemännät, jotka olivat -tottuneet moisiin tapauksiin, kantaa päivällisruoan kolmastikin -takaisin keittiöön, ja miesten myöhään viipyessä he hyvänluontoisesti -säästivät sen seuraavaksi päiväksi. Anton muisteli näinä päivinä -usein Finkiä, joka oli opettanut häntä, vaikka vastoin hänen -tahtoaankin, kestämään kunnialla moiset vaikeat voimankoetukset. - - * * * * * - -Eräänä iltapäivänä Anton istui upseeriseurassa pelaamassa dominoa. -Silloin huudahti muuan vanhempi luutnantti sanomalehtensä takaa -pelaajille: "Eilen illalla murskautui eräältä meidän husaariltamme -kaksi sormea oikeasta kädestä. Se aasi, jonka kanssa hän asui samassa -huoneessa, leikitteli karbiinillaan, ennenkuin oli ottanut siitä -panoksen pois. Tohtori arvelee leikkauksen välttämättömäksi. -- -Vahinko kunnollista miestä, hän oli eskadroonan ripeimpiä poikia. -Paraimmille tuollaiset onnettomuudet aina sattuvatkin." - -"Mikä sen haavoitetun nimi on?" kysyi herra von Bolling, siirtäen -dominonappulataan. "Jefreitteri Sturm." - -Anton kavahti pystyyn, niin että nappulat tanssivat pöydällä. "Missä -häntä hoidetaan?" hän huudahti. - -Luutnantti neuvoi hänelle tien sairaalaan. - -Pimeässä huoneessa, joka oli täynnä vuoteita ja sairaita sotilaita, -makasi Karl kalpeana ja ojensi Antonille vasemman kätensä. "Nyt on -pahin ohitse", hän sanoi, ja "saakelin kipeätä se tekikin, mutta -pääsen sentään taas kerran käyttämään kättäni. Kynää voi siinä jo -pidellä, ja yritänpä sitten ylös päästyäni muutakin askaretta; mikä -ei rupea käymään oikealla kädellä, niin käyhän sitten vasemmalla. -Kultasormuksella en vain enää voi komeilla." - -"Karl poloinen", huudahti Anton, "nythän sinä et kelpaa enää -sotamieheksi." - -"Tiedättekö mitä", sanoi Karl, "sen onnettomuuden minä jaksan hyvin -kestää, eihän tästä kuitenkaan tule kunnollista sotaa; ensi kevääksi -kylvöajaksi olen jälleen täydessä kunnossa. Voisinpa jo nytkin nousta -tästä loikoilemasta, jollei tohtori olisi niin ankara. Eihän täällä -hauskalta näytä", lisäsi hän anteeksipyydellen; "miehistämme ovat -monet sairastuneet ja vieraassa kaupungissa täytyy tulla jotenkuten -toimeen." - -"Mutta sinä et saa jäädä tähän huoneeseen, jos minä vain voin korjata -asian", sanoi Anton. "Täällähän on sellainen taudin löyhkä, että -siitä tervekin sairastuu; minä pyydän ratsumestariltasi luvan, että -saan muuttaa sinut omaan asuntooni." - -"Rakas herra Anton", huudahti Karl iloissaan. -- "Ole hiljaa", sanoi -tämä, "enhän vielä tiedä, saanko edes luvan." - -"Olisi minulla vielä muuan pyyntö teille", sanoi potilas vieraansa -lähtiessä. "Ilmoittakaa tästä asiasta Goljathilleni sillä tapaa, -ettei hän pahasti hätääntyisi. Jos hän sattumalta saa kuulla siitä -syrjäisiltä, niin hän käy vallan raivoon." - -Sen Anton lupasi ja riensi sitten rykmentinlääkärin ja ystävällisen -ratsumestarin puheille. - -"Minä koetan hankkia hänelle loman tästä päivästä alkaen", lupasi -viimemainittu. "Koska hänen vammansa epäilemättä vapauttaa hänet -kokonaan sotapalveluksesta, niin voihan hän teidän luonanne odotella -erokirjaansa." Kolme päivää myöhemmin astui Karl käsi siteessä -Antonin huoneeseen. "Tässä minä nyt olen", hän sanoi. "Hyvästi nyt, -nyöritakki, hyvästi Selim, kelpo raudikkoni! Viikon päivät te saatte -kärsiä minua vielä potilaana, herra Anton, sitte nostan jälleen -pöytänne ja tuolinne ilmaan suoralla käsivarrella." - -"Tässä on vastaus isältäsi", sanoi Anton. "Hän on osoittanut sen -minulle." - -"Teille?" ihmetteli Karl, "minkävuoksi teille? Miksei ukko ole -kirjoittanut minulle itselleni?" - -"Kuulehan itse." Anton otti kuoresta ison paperiarkin, johon oli -piirretty puolen tuuman korkuisia kirjaimia, ja luki: "Arvoisa herra -Wohlfart, olipa se koko onnettomuus minun poikaparalleni! Kaksi -sormea pois kymmenestä, niin jää jälelle vain kahdeksan. Vaikkapa -ne sormet ovatkin pikkusia, niin tekee se siltä yhtä kipeää. Suuri -onnettomuus on meille kummallekin, kun emme kykene enää kirjoittamaan -toisillemme. Senvuoksi pyydän teitä ystävällisesti kertomaan hänelle -kaiken, mitä tässä seuraa. Hän ei saa kovin murehtia. Näveriä hän -ehkä pystyy vielä käyttämään ja vasaratakin jonkun verran. Ja jos -taivaassa on päätetty, ettei sekään käy, niin älköön hän sitä pahoin -surko. Hänellä on turvansa rauta-arkussani. Minun kuoltuani hän -löytää avaimen liivintaskustani. Niinpä lähetän hänelle, sydämelliset -terveiseni. Heti kuin hän pääsee matkustamaan, niin tulkoon suoraa -päätä minun tyköni, koskapa en kirjeellisesti voi hänelle muutakaan -sanoa, kuin että olen häntä iäti rakastava isänsä Johann Sturm." -- -Anton ojensi kirjeen toipilaalle. - -"Totta tosiaan", virkkoi Karl alakuloisesti hymyillen, "ukko paha on -ensi hädässään saanut päähänsä, että hänkään ei voi enää kirjoittaa -minulle, kun luuli minun käteni tulleen käymättömäksi. Mutta kyllä -häneltä silmät leviää, kun saa minun ensi kirjeeni." - -Täten joutui Karl asumaan Antonin viereisessä huoneessa useiksi -viikoiksi. Kohta kun hän voi jälleen liikuttaa kättänsä, kävi -hän ystävänsä vaatevaraston kimppuun ja rupesi tekemään tälle -samoja pikku palveluksia kuin ennen Schröterin talossa ollessaan. -Antonilla oli täysi työ estää häntä rupeamasta hänen vakituiseksi -palvelijakseen. "Joko sinulla taasen on minun takkini harjattavana?" -sanoi hän, astuessaan Karlin kamariin; "tiedäthän, etten sitä -suvaitse." -- "Otin sen vain seuraksi omalle takilleni", puolusteli -Karl, "kaksi viihtyy vierekkäin paremmin kuin erikseen. Kahvinne on -valmis, mutta tämä väkiviinalamppu ei kelpaa mihinkään, se antaa -makunsa kahville." Kun hän ei enää saanut autella Antonia, kuten -hän valitti, rupesi hän askartelemaan omaksi ratokseen. Vanhastaan -kätevänä nuorukaisena hän oli pian hankkinut itselleen täydellisen -valikoiman puusepän työkaluja, ja aina kun Anton oli, poistunut -kotoa kaupungille, alkoi Karl käytellä sahaa, näveriä, höylää ja -raspia niin innokkaasti, että naapurina asuva kuuro tykistökapteeni -luuli nikkarin muuttaneen taloon ja lähetti rikkinäisen sänkynsä -korjattavaksi. Kun Karlin yhä edelleen täytyi säästellä oikeaa -kättänsä, harjoitti hän vasentaan käyttelemään eri työkaluja vuoron -perään ja oli iloinen kuin lapsi nähdessään sen tottuvan askarteluun. -Ja kun lääkäri kielsi häneltä nämäkin hommat lähiviikoiksi, rupesi -hän kirjoittelemaan vasemmalla kädellään ja näytti Antonille joka -päivä käsialaansa. "Tuhertelen vain harjoittelun vuoksi", hän sanoi, -"täytyyhän ihmisen tietää, mihin hän pystyy. Ja muutenhan on vain -totuttu tapa kirjoittaa käsin; kenellä ei käsiä ole, se opettelee -kirjoittamaan jaloillaan; ja luulenpa, ettei niitäkään tarvittaisi, -täytyisihän sen käydä päinsä päänkin avulla." - -"Nyt sinä päästät palturia", nauroi Anton. - -"Kuulkaapa nyt vain", vakuutti Karl tosissaan; "kun ottaa -hampaittensa väliin pitkän kynän, joka on kahdella rautalangalla -kiinnitetty korvallisille heilahtelemisen estämiseksi, niin totta -maar pitäisi kirjoittamisen käydä laatuun. Kas tuossapa on luinen -avainkylttinne lohjennut rikki, se meidän on kohta liimattava kiinni". - -"Ihmettelenpä, ettei se itsestäänkin liimaudu kiinni," naljaili -Anton, "sinun huoneestasihan tulee niin hirveä liiman katku, että -luulisi koko ilman muuttuneen liimaksi." - -"Herra varjelkoon, sehän on aivan katkutonta liimaa, jotain uutta -keksintöä mitä lienee." - -Kun tuo uskollinen toveri sai erokirjansa ja lähti kotipuoleensa, -tunsi Anton olonsa niin yksinäiseksi, kuin olisi hänet vasta nyt -tempaistu ison vaa'an lumopiiristä vieraille maille. - - * * * * * - -Kerran sattui Anton kulkemaan sen kovanonnen majatalon ohi, jossa -hänen isäntänsä oli haavoitettu. Hän pysähtyi hetkiseksi sen -kohdalle ja katseli uteliaasti vanhaa talorähjää ynnä portista -pihamaalle, jossa nyt puuhaili valkopuseroisia sotamiehiä värjäten ja -kiilloitellen satuloitaan ja muita nahkatavaroitaan. Silloin sattui -hänen silmänsä mustakauhtanaiseen olentoon, joka varjon tavoin liukui -kapakan puolelta portille. Mustista korvalliskiharoista pienestä -patalakista, jopa koko miehen luihusta ryhdistä hän tunsi vanhan -ystävänsä Schmeie Tinkeleksen. Mutta ah, kasvotpa eivät olleetkaan -enää entiset. Muinainen Tinkeles oli tavallaan ollut sievännäköinen -veitikka. Hänen molemmat riippukiharansa olivat olleet niin kiiltävät -ja keimailevat kuin toimekkaalle liikemiehelle kävi laatuun, hänellä -oli ollut pulskat punaiset huulet ja kevyt rusotus keltaisilla -poskipäillään. Mutta nykyinen Schmeie oli vain varjo entisestä. Hän -näytti aavemaisen kalpealta, hänen nenänsä oli käynyt suipoksi ja -teräväksi, ja hänen päänsä nuokkui rinnalle kuin lakastunut lilja -Kidronin puron partaalla. - -"Tinkeles, tekö se tosiaankin olette?" huudahti Anton hämmästyneenä -ja astui miestä vastaan. Tinkeles lysähti kokoon kuin salaman -iskemänä ja tuijotti silmät seljällään Antoniin. "Vanhurskas Jumala!" -muuta ääntä ei päässyt hänen verettömiltä huuliltaan. - -"Mikä teitä vaivaa, Tinkeles? Tehän näytätte kerrassaan vaivaiselta -syntiseltä! Mitä te täälläpäin hommailette, ja kuinka hitoilla te -olette joutunut juuri tähän taloon?" - -"En mie mitä sille voi, että mie täällä olen", vastasi juutalainen -vielä puolittain typerryksissään, "minkä mie sille mahdoin, ett' -teidän herra joutui semmottiseen onnettomuuteen tuon ihmisen kanssa. -Hänen verens' vuoti just' niihin tavaroihin, jotka Mausche Fischel -oli hänelle lähettänyt ja joista Mausche nosti rahat etukäteen. Mie -olen ihka viaton, hyvä herra Wohlfart, kautta sieluni autuuden, mie -en tiennyt ett' tuo juupelin isäntä oli semmottinen kehno ihminen. -Ajatellapas, että hän kohottaa kätens' herraa vastaan, joka seisoo -hänen edess' lakitta päin. -- Lakitta päin", toisti Tinkeles -vaikeroiden yhä äänekkäämmin, "ihka paljain päin! Ajatelkaas kuinka -se minuun koski, kävi ihan kuin miekka miun sydämen läpi, kun näin, -kuinka isäntä oli niin julma herraa vastaan, joka seisoi hänen edess' -pää pystyss' kuin ainakin kunnianmies, mikä hän on ollutkin koko -elämäns' ajan." - -"Kuulkaapas, Schmeie", sanoi Anton, katsellen ällistyneenä -galizialaiseen kauppuriin, joka yhä kamppaili väkevää mielenkuohuaan -vastaan, "kuulkaapas, junkkari, te olitte saapuvilla, kun tässä -majatalossa ryöstettiin meidän tavaroitamme, ja te katselitte -jostakin piilopaikasta meidän riitaamme isännän kanssa. Te näytte -hyvin tuntevan tuon riiviön ja asutte edelleenkin hänen luonaan. -Nytpä sanon teille suoraan sen, minkä itsekin tulitte jo puolittain -tunnustaneeksi. Te tiesitte tuosta ryöstöstä, ja teille itsellennekin -piti tuleman jotain hyötyä siitä, että ajomiehet jäivät tähän -varkaanpesään; te vehkeilitte yksissä neuvoin majatalon isännän -kanssa, se on varmaa. Nytpä en päästäkään teitä käsistäni, ennenkuin -olen saanut kuulla koko jutun. Joko te tulette minun asuntooni ja -kerrotte vapaaehtoisesti kaiken minkä tiedätte, tahi vien teidät -suoraapäätä sotilaspäällystöön kuulusteltavaksi." - -Tinkeles lysähti aivan lamaan. "Herra meidän isäimme Jumala, tämä on -hirmuista, ihka hirmuista!" hän höpisi hiljaa tuskissaan, ja hänen -hampaansa kalisivat kuuluvasti. - -Anton tunsi jonkin verran sääliä hätäytynyttä miestä kohtaan. -"Lähtekää nyt mukaani, Tinkeles; minä lupaan ettei teille tapahdu -mitään pahaa, jos tunnustatte rehellisesti kaiken." - -"A, mitä mie tunnustan", ähkyi Tinkeles. "Ei miull' mitä -tunnustamist'." - -"Jollette tule hyvällä, niin huudan sotamiehiä", tiuskasi Anton -ankarasti. - -"Herran nimess', ei mitä sotamiehii", rukoili Tinkeles vapisten. -"Mie lähden kernaast' ja kerron teille ihka kaikki, mitä vain miull' -on tiedoss', jos te lupaatte miulle, ettette anna mua ilmi teidän -herralle eikä Mausche Fischelille eikä myöskään tälle kehnolle -isännälle eikä sotamiehille." - -"Tulkaa nyt vain rauhassa", sanoi Anton ja viittasi, minnepäin oli -lähdettävä. Sitten hän kuljetti herpaantunutta miestä kuin vankia, -irroittamatta hänestä hetkeksikään katsettaan, jottei Schmeie pääsisi -noudattamaan pahan omantuntonsa neuvoja ja pujahtamaan pakoon -jollekin syrjäkadulle. - -Mutta niin paljon rohkeutta ei reppuriparalla ollut; hän taapersi pää -kumarassa Antonin rinnalla, luimisteli väliin varkain häneen syvästi -huoahtaen ja mutisi käsittämättömiä sanoja hampaittensa välistä. -Antonin huoneeseen tultua hän sitten aloitti omasta ehdostaan: "Tää -on ollut raskas taakka miun sydämell', en ole voinut nukkua, en -syödä enkä juoda, ja kun mie olen juossut kauppoi tekemäss', niin on -se maannut raskaast' miun sielun' pääll' kuin iso kivi juomaklasin -pääll'; kun klasist' yrittää juoda, niin kivi putoo hampait' vasten -ja vesi läikkyy rinnalle. Ai vai, kuinka se on läikkynyt miun -rinnalle!" - -"Puhukaapas nyt suunne puhtaaksi, Schmeie", kehoitti Anton, jota -juutalaisen vilpitön valitus hellytti. - -"Mie totta tulinkin tänne niiden teidän vaunujen vuoksi", jatkoi -Tinkeles kiireisesti ja vilkuen arasti Antoniin. "Mausche on tehnyt -kauppoi teidän kanss' jo kymmenen vuotta ja aina rehellisest', -ja te olette ansainnut hänelt' paljon rahoi; sikspä hän aatteli, -että nyt oli hänenkin aika hyötyä ja tulla kuitiks' teidän kanssa. -Hän tuli miun tykö ja sanoi: Schmeie, hän sanoi, sie et oo mikään -pelkuri, hän sanoi. Anna niiden paukuttaa pyssyjään ja mene heidän -joukkoons' ja katso, ett' saat vaunut pidätettyä mua varten. Ehkäpä -sie myyt tavarat matkan varrell', ehkäpä tuot ne takaisin miun -tykö; paremp' on, että ne jää meille kuin ett' joutuvat vieraitten -ihmisten käsiin. Sikspä mie sitt' tulin tänne ja oottelin sikskun -vaunut saapuivat; sitt' mie juttusin isännän kanssa näin: Koskapa nää -tavarat ei kuitenkaan joudu teidän hyväks', niin paremp' on, että ne -tulevat takaisin meidän käsiin. Mutt' ett' se isäntä on semmottinen -verikoira, sit' mie en osann' arvata enkä sit' ikinä tahtonutkaan; ja -kun mie näin, kuinka hän löi teidän herralt' sen hienon takin halki, -niin en enää yhtään saanut rauhaa, aina vain miun silmäin edess' oli -tuo verinen paita ja se hieno vihreä verkatakki, johon sapeli teki -ison reiän." - -Anton kuunteli juutalaisen tunnustusta inhon sekaisella -mielenkiinnolla, ja hän tyytyi sanomaan katuvalle syntiselle: "Siis -teidän roistomaisuuttanne herra Schröter saa kiittää haavastaan, ja -jos emme olisi joutuneet estämään vehjettänne, olisitte varastanut -meiltä kaksikymmentätuhatta taaleria." - -"Mitä kakskymment' tuhatt' taalerii", huusi Schmeie kiemurrellen; -"villa on nykyisin perin alhaisess' arvoss', ja talill' ei tee -ollenkaan kauppoi. Vähemp', paljon vähemp' se summa oli kuin -kakskymment' tuhatt' taalerii." - -"Vai niin", virkkoi Anton ylenkatseellisesti, "ja mitä minun nyt -pitäisi tehdä teidän suhteenne?" - -"Ei teke yhtikä mitä", pyysi Schmeie tuskallisesti ja laski -rukoilevasti kätensä Antonin käsivarrelle. "Antaa unohtua koko jutun. -Tavarat on jälleen teillä, te voitte olla tyytyväiset. Mausche -Fischelille siit' lupasi tulla kaunis kauppa, mut te teki kaikki -tyhjäks'." - -"Vieläkö te sitä harmittelette?" virkkoi Anton, närkästyneenä. - -"Minust' on aivan oikein, ett' tavarat on jälleen teill'", sanoi -juutalainen lepytellen, "koska teilt' vuoti verta niiden takia. Ja -sikspä te annatte miun olla rauhass'; mie koetan katsoa, ett' voin -toisiss' asjoiss' olla teille avuks'. Jos teill' on täällä mitä pikku -asjoit' miull' antaa, niin mie mieluust' teitä palvelen." - -Anton vastasi kylmästi: "Vaikka olenkin luvannut olla ilmoittamatta -vehkeistänne viranomaisille, niin ei siitä seuraa, että enää -rupeisimme minkäänlaisiin asioihin teidänlaisenne miehen kanssa. Te -olette kehno ihminen, Tinkeles, ja olette käyttäytynyt kunniattomasti -meidän liikettämme kohtaan. Tästälähtien ovat meidän välimme lopussa." - -"Miks' te sanotte, ett' mie oon kehno ihminen", vaikeroi Tinkeles -tuskissaan. "Te tunnette miun jo monta vuott', kuinka te voitte -sanoa, ett' mie oon kehno ihminen, kun kerran yritin tehdä hyvän -kaupan, josta perin vain pelkkää onnettomuutt'. Onko se kehnoa, ettei -mies onnistu kaupoissaan?" - -"Jo riittää", sanoi Anton käskevästi, "voitte mennä matkoihinne." -Mutta Tinkeles jäi seisomaan paikalleen, vilkutti silmiään ja kysyi: -"Ehkä teill' on tarvis uusii keisarin tukaattii? Mie voin hankkia -teill' sellaisii vain viidest' ja puolest' taalerist kappaleen." -- -"En tahdo teiltä mitään", sanoi Anton, "lähtekää tiehenne." - -Juutalainen meni vastahakoisesti ovea kohti, mutta kääntyi -kynnyksellä ympäri. "Tääll' sopis' tehdä kauniit' kauppoi kauroill'; -jos te rupeette hankkimaan niit' sotaväelle, niin mie ostan teille -kaikki valmiiks'. Siit' voi hyötyä hyvät rahat." - -"Minä en rupea mihinkään kauppoihin teidän kanssanne, Tinkeles. -Lähtekää nyt Herran nimessä!" - -Juutalainen hiipi ovesta ulos; vielä kerran hän kuului rapistelevan -lukkoa, mutta omatunto lienee niin raskauttanut tuota veijaria, -ettei hän enää rohjennut palata sisään. Hetken perästä Anton näki -akkunasta, kuin hän alakuloisena talsi kadun poikki. - -Siitä päivästä lähtien katuvainen Tinkeles pani Antonin oikeaan -piiritystilaan. Ei mennyt päivääkään, jolloin reppuri ei olisi -tunkeutunut hänen asuntoonsa ja koettanut omalla tavallaan rakentaa -sovintoa hänen kanssaan. Milloin hän karkasi uhrinsa kimppuun -kadulla, milloin kuului hänen arasteleva koputuksensa ovelta Antonin -istuessa kirjoituspöytänsä ääressä tärkeässä työssä; ja aina oli -hänellä jokin uusi kauppajuoni kehuttavana tai jokin tärkeä tieto -tuotavana, jolla hän koetti saavuttaa armon julmistuneen liikeystävän -silmissä. Hänen kekseliäisyytensä oli kerrassaan liikuttava; hän -tarjoutui ostelemaan tai myymään Antonille mitä hyvänsä, juoksemaan -hänen asioillaan, nuuskimaan ja vakoilemaan hänen hyväkseen. Ja kun -hän keksi, että Anton seurusteli paljon upseerien kanssa, ja että -etenkin muuan nuori punaposkinen ja pieniviiksinen luutnantti välistä -kävi Antonin asunnossa tai lähti yhdessä hänen kanssaan ravintolaan, -rupesi Tinkeles tekemään sellaisiakin tarjouksia, jotka hänen -käsityksensä mukaan olivat omiaan miellyttämään upseereita. Anton -tosin edelleenkin kieltäytyi jyrkästi rupeamasta mihinkään kauppoihin -veitikan kanssa, mutta toiselta puolen hän ei hennonut kohdella tätä -karkeastikaan; ja Tinkeles voi monesti huomata Antonin pidätetystä -hymystä tai lyhyistä kysymyksistä, ettei tämä enää kantanut vihaa -häntä kohtaan, vaan kukaties puhuisi sanasen hänen puolestaan -isännälleenkin. Ja sitä päämäärää takaa-ajaessaan Tinkeles osotti -samaa hellittämätöntä sitkeyttä kuin aikoinaan hänen kantaisänsä -Israel. - -Eräänä aamuna astui nuori Rothsattel kannuksiaan kilistellen -Antonin asuntoon. "Minut on ilmoitettu sairaaksi; kova yskä -pakottaa minut pysymään ikävässä majapaikassani", sanoi hän, -heittäytyen huolettomasti sohvaan. "Te saatte tänä iltana auttaa -minua kuluttamaan aikaani. Me pelaamme vähän whistiä. Olen kutsunut -tohtorimmekin ja muutamia tovereita luokseni, Tottahan tekin -tulette?" -- Mielissään ja hiukan imarreltuna Anton lupasi. -- -"Hyvä", jatkoi nuori herra, "sittepä saatte auttaa minua, jotta -kykenen häviämään rahojani teille; minulta näet eilisiltainen peli -pani taskut aivan tyhjiksi. Lainatkaahan minulle viikon päiviksi -kaksikymmentä tukaattia." -- "Mielihyvällä", vastasi Anton ja otti -joutuin kukkaronsa esille. - -Kun luutnantti työnsi rahat huolettomasti lakkariinsa, kajahteli -kadulta hevoskavioiden kopsetta; kiireesti hän kävi akkunan luo. -"Katsoppas hitoilla, siinähän on kaunis eläin, aito puolalaista -verta. Tuo veijari on varastanut sen kapinallisilta ja tahtoo nyt -narrata sillä rahat joltain rehelliseltä sotilaalta." - -"Mistä te tiedätte, että hevonen on kaupan?" kysyi Anton, joka -kirjoituspöytänsä ääressä sinetöi asiakirjeitään. "Ettekö näe, että -jokin hirtehinen taluttaa sitä edestakaisin paraatimarssissa?" - -Samassa kuului oven takaa hiljainen koputus, ja Schmeie Tinkeles -työnsi raosta sisään ensin kähäräisen päänsä ja sitten mustan -kauhtanansa ja kakisteli alamaisesti: "Mie vain tahdoin kysyä -armollisilt' herroilt', ettekö tahdo katsella kaunist' hevoist', -joka on yhtä monen tukaatin arvoinen kuin se maksaa taalerii? -- Jos -menisitte akkunaan, herra Wohlfart, niin näkisitte tekin; katsominen -ei viel' ole ostamist'." - -"Onko tämä merkillinen haamu teidän kauppatuttujanne, Wohlfart?" -kysyi luutnantti nauraen. - -"Ei enää, herra von Rothsattel", vastasi Anton samaan sävyyn, "hän -on langennut epäsuosioon ja saanut potkut. Tällä kertaa hänen -vierailunsa epäilemättä kohdistuu teihin. Pitäkää varanne, ettei hän -vain houkuttele teitä ostamaan tuon hevosen." - -Kauppuri kuunteli tarkkaavaisesti herrojen keskustelua ja katsahti -uteliaasti luutnanttiin, "Jos armollinen herra parooni ostaa miult' -tuon hevon", hän sanoi, työntyen kursailematta luutnantin eteen -ja tirkistellen häntä hellittämättä silmiin, "niin saa hän komian -ratsun, jolla kelpaa ajella maatilallannekin." - -"Mitä hittoja tuo kelmi lörpöttelee minun maatilastani?" ihmetteli -luutnantti; "eihän minulla ole mitään tilaa." - -"Ka, miks'en mie teitä tuntisi, jolla on iso hovi teidän maass' ja -joka nyt rakentaa isoa tehdast', kuss' tehdään sokerii karjanrehust'." - -"Hän tarkoittaa isäänne", selitti Anton luutnantille. "Tinkeleksellä -on kauppasuhteita meidän maakunnassammekin, jossa hän usein viipyy -kuukausimääriä." - -"Mitä mie kuulenkaan!" huudahti galizialainen kuin hyvinkin -ihmeissään; "onko se siis tään upseeriherran isä? Mie pyydän -nöyrimmäst' anteeks', herra Wohlfart, te siis olette tuttu sen -parooni herran kanss', joka on tään upseeri herran isä?" -- Luutnantin -viikset värähtelivät pidätetystä naurusta. - -"Olen ainakin nähnyt tämän herran isän", vastasi Anton harmissaan -kauppurin tungettelevasta kysymyksestä ja siitäkin, että tunsi punan -nousevan poskilleen. - -"Anteeks' siis jos kysyn, että tunnetteks te tään upseeriherran niin -tarkoin kuin hyvä ystävä tunnetaan..." - -"Mitä se teitä liikuttaa", tuiskahti Anton ärtyneesti ja punastui -vielä enemmän, kun ei oikein ymmärtänyt, mitä juutalainen -kärhentelyllään oikeastaan tarkoitti. - -"Aivan niin, juutalainen, hän on minun hyvä ystäväni", -sanoi luutnantti lyöden Antonia olkapäälle. "Hän on minun -rahainhoitajanikin; äsken hän lainasi minulle kaksikymmentä -tukaattia, mutta hevosesi ostoon hän ei anna minulle killinkiäkään. -Niin että paina nyt hitoille vain!" - -Juutalainen kuunteli kaula kurollaan upseerin sanoja ja katseli -molempia nuoria miehiä uteliaisuudella, jossa Anton oli huomaavinaan -jonkinlaista osanottoakin, mikä muuten oli aivan outoa hänen -tavalliselle väjyvälle katseelleen. "Kakskymment' tukaattii hän siis -lainasi teille", virkkoi Tinkeles miettiväisesti; "no, hän kyll' -lainaa teille enempikin, jos hänelt' pyydätte. Mie tiedän sen", -mutisi hän puoliääneen, "mie tiedän sen." - -"Mitä te sitten olette tietävinänne?" kysyi Anton. - -"Ka, tiedänhän mie, kuink' nuoret herrat ovat keskenään, kun -he kerran ovat hyvii ystävii", pakisi juutalainen nyökyttäen -merkitsevästi päätänsä. "Te ette siis tarvitse miun hevosta, herra -Wohlfart? Hyvästi sitt', herra Wohlfart." Näin sanoen hän pyörähti -ovelle ja katosi. Kohta sen jälkeen kuultiin hevosen loittonevan -hyvää vauhtia. - -"Onko tuo mies päästä pyörällä?" huudahti luutnantti, katsellen -akkunasta hevosen perään. - -"Ei hän muuten ole niin kerkeä poistumaan luotani", Anton vastasi, -hänkin aika lailla ihmeissään juutalaisen salamyhkäisen käytöksen -johdosta. "Epäilemättä teidän univormunne antoi hänelle kiirettä." - -"Toivon, että tulin siten tehneeksi teille palveluksen. Näkemiin siis -iltaan saakka", sanoi luutnantti tervehtien ja lähtien huoneesta. - -Iltapäivällä kuului Antonin ovelta jälleen hiljainen koputus, ja -Tinkeles ilmestyi sisään. Hän katseli varovaisesti ympärilleen -huoneessa ja, välittämättä Antonin otsarypistyksestä, astui sitten -aivan hänen eteensä. "Saanko mie luvan kysyä", virkkoi hän, -pudistellen tuttavallisen nuhtelevasti päätään, "onko siinä tottakin -perää, että te lainasitte hänelle kakskymment' tukaattii, ja että te -antaisitt' enempikin, jos hän pyytäisi?" - -Anton tuijotti hämmästyneenä kaupustelijaan ja vastasi sitten -tuikeasti: "Minä annoin hänelle tuon summan ja annan enemmänkin, jos -tarvis tulee. Mutta sanokaapa te nyt minulle suoraan, mitä teidän -päässänne oikeastaan pyörii. Minusta näet näyttää siltä, kuin olisi -teillä jotain erityistä minulle ilmoitettavana." - -Tinkeles väänsi naamansa viekkaaseen irveen, ja räpytteli silmiään. -"Vaikka hän onkin teidän hyvä ystävänne, niin varokaat lainaamasta -hänelle rahoi. Kuulkaa, älkää antako hälle enää yhtä kolikkoakaan", -toisti hän painokkaasti. - -"Ja miksi en antaisi?" kysyi Anton. "Teidän hyvä neuvonne ei ole -minkään arvoinen, niin kauan kuin en tiedä, mistä syystä te minua -varotatte." - -"Ja jos mie sanon minkä tiedän, niin lupaattekos puhua miun -puolestani herra Schröterille, ettei hän enää ajattele -kuormavaunujaan, kun näkee miut konttorissaan?" kysyi juutalainen -kiireisesti. - -"Voinhan sanoa hänelle, että te olette sen jälkeen rehellisesti -palvellut minua. Mitä hän sitten päättää teidän suhteenne, se on -hänen asiansa", Anton vastasi. - -"Te siis puhutte miun puolesta", sanoi kauppuri, "se riittää miulle. -Ja kuulkaahan nyt, niistä syystä teidän on pidettävä kauniit rahanne -omassa taskussanne. -- Hyvin hullust' ovat Rothsattelin, tämän nuoren -miehen isän, asiat, hyvin hullust'. Hän on häviöön tuomittu ihminen, -eikä mikään voi pelastaa häntä." - -"Mistä teillä on sellaisia tietoja?" huudahti Anton säikähtyneenä. -"Se on mahdotonta", jatkoi hän tyynemmin, "se on valhetta, joutavata -ämmäin lorua." - -"Uskokaa miun sanani", lausui juutalainen tehoavan totisesti, niin -että hänen sävynsä ja hahmonsa tuntuivat vähemmän naurettavilta kuin -muuten. "Hänen isäns' on joutunut semmottisen miehen käsiin, joka -kulkee salateitä kuin turmion enkeli. Hän käy ympäri ja pujottaa -nuoran sellaisten ihmisten kaulaan, jotka hän on itsellens' valinnut, -eikä kukaan huomaa hänen vehkeitäns'. Hän kiristää nuorast', ja hänen -uhrins' kaatuvat, niinkuin puukeilat. Miksi te tahdotte menettää -kaunist' rahaa semmottill' ihmisille, joilla on jo nuora kaulass'?" - -"Ketä paholaista te oikeastaan tarkoitatte, kenellä on parooni -käsissään?" huudahti Anton kuohuksissaan ja unohtaen kaiken -varovaisuuden. - -"Mitä me nimist'?" vastasi juutalainen kylmästi. "Vaikka mie -tietäisinkin nimen, en sit' kuitenkaan sanoisi, ja jos sanoisinkin, -ei se hyödyttäis' teitä eikä Rothsatteliakaan, sillä te ette tunne -sitä miestä eikä paroonikaan ehkä tunne häntä." - -"Onko se mies Ehrenthal?" kysyi Anton. - -"En mie saa sanoa sen nimeä", toisti Tinkeles kohauttaen hartioitaan; -"mutta Hirsch Ehrenthal se ei ole." - -"Jos minun pitää uskoa teidän sananne ja jos te todellakin tahdotte -auttaa minua", jatkoi Anton tyyntyneemmin, "niin teidän täytyy -kertoa tarkemmin. Minun täytyy saada tietää tuon miehen nimi, ja -minun täytyy saada tietää kaikki, mitä olette kuullut hänestä ja -paroonista." - -"En mie mitä oo kuullut", kinasteli kauppuri itsepäisesti, "jos te -kysytte miulta kuin tuomarit tekevät. Puhe, jonka ihminen kuulee, -haihtuu ilmaan kuin sauhu; ken siit' käsittää osan, ken toisen. En -mie voi sanoa teille, mitä mie oon kuullut, en paljostakaan rahast'. -En tahdo laskea kättäni rukoushihnoille ja vannoa oikeuden edessä. -Mitä mie nyt puhun, on hyvä teidän korvalle eikä kenenkään muun. -Mutta teille mie sanon, että kaks' on istunut yksiss', ei vain -yhden illan, vaan monta iltaa, eikä vain yhten' vuonna, vaan mont' -vuotta, ja he ovat kuiskutelleet keskenäns' meidän majataloss', -miss' alhaall' virta juoksee. Ja vesi on mutissut hiljaa itsekses' -alhaall' ja nuo kaks' ovat mutisseet hiljaa keskenäns' veden päällä. -Mie makasin patjallain samass' huoneess', ja ne luuli miun nukkuvan. -Ja usein mie kuulin molempien miesten suusta Rothsattelin nimen ja -hänen tilans' nimen. Ja mie tiedän, ett' musta pilvi seisoo hänen -päälläns', mutta mitään muut' mie en tiedä. Ja nyt se on sanottu, -ja nyt mie lähden. Se hyvä neuvo, jonka mie tänään teille annoin, -olkoon teidän palkintonne siit' päiväst', jolloin te soditte jalost' -pistoolilla villan ja talin puolest'. Ja muistakaakin, mitä lupasitte -tehdä miun hyväks'." - -Anton katsahti huolestuneena eteensä lattiaan. Bernhardilta hän oli -kuullut, että vapaaherra oli läheisissä liikesuhteissa Ehrenthalin -kanssa, ja tämä tilanomistajan läheinen seurustelu tuon pahamaineisen -keinottelijan kanssa oli jo alusta pitäen huolettanut Antonia. Mutta -mitä Tinkeles nyt kertoi, kuului aivan uskomattomalta; itse hän ei -ollut koskaan kuullut mitään epäsuotuista vapaaherran taloudellisesta -asemasta. "Siihen, niitä nyt olette kertonut minulle", lausui hän -hetken vaiti oltuaan, "en voi tyytyä. Ajatelkaapa tarkoin, kenties -muistatte noiden miesten nimetkin ja mitä he ovat lähemmin puhuneet -keskenänsä." - -"Mitämaks muistankin", vastasi galizialainen kasvoillaan omituinen -ilme, joka kuitenkin jäi alakuloiselta Antonilta huomaamatta. -"Mut nyt on meidän välit kuitit; mie tein teille huolii ja -vaaroi, mut nyt mie tein teille suuren avun. -- Suuren avun", -toisti hän itsetyytyväisesti ja katsellen silmää vilkutellen -Antonin ällistyneisiin kasvoihin. "Onks' teill' ehkä tarvis -vaihettaa seteleit' louisdoreihin", lisäsi hän äkkiä tavalliseen -liikemiessävyynsä; "mie voin teille hankkia louisdorei, jos annatte -miulle vastaan tukaatteij tai seteleit'." - -"Tiedättehän te, etten sekaudu rahakeinotteluihin", vastasi -Anton hajamielisesti. -- "No, ehkä teill' on antaa hyville -Wienin kauppahuoneille asetettui vekseleit'?" -- "Ei minulla ole -vekseleitäkään", ärähti Anton suuttuneesti. - -"No, hyvä, siivo kysymys ei pure ketäkään", sanoi juutalainen -ja kääntyi lähteäkseen. Ovella hän vielä kerran kääntyi ympäri. -"Seligmannille, joka näytteli hevost' herroille ja sai vartoa herroi -puolen päivää, miun piti maksaa kaks' guldenii. Se oli käteismeno, -jonka mie sain maksaa teidän takia, kai te maksatte miulle takaisin -miun kaks guldenii?" - -"Jumalan kiitos!" huudahti Anton ja hymyili vasten tahtoaankin, -"nytpä te jälleen olette se vanha Tinkeles. Ei, Schmeie, kahta -guldenianne te ette peri minun taskustani."! - -"Eikä teill' oo tarvis louisdorei eikä Wienin vekseleit'?" jankutti -Tinkeles. - -"Ei niitäkään", nauroi Anton. - -"Hyväst' sitten", sanoi Tinkeles. "Kun me jälleen tavataan, niin me -ollaan hyvii ystävii." Hän tarttui ovenripaan. "Ja jos te tahtoo -tietää sen miehen nimen, ken voi murskata Rothsattelin, niin että -hänest' tulee pikkunen kuin ruoho maantien vieress', jota kaikki -tallaa, niin kysykää Hirsch Ehrenthalin kirjanpitäjää, Itzig nimistä. -Veitel Itzig on hänen nimens'." Näin sanoen Tinkeles joutui ovesta -ulos kuin ampumalla. Anton juoksi hänen jälkeensä, mutta kauppuri -ei enää kuunnellut hänen huutojaan, vaan luikahti ulos portista, -ennenkuin hän oli kerinnyt alas. Hyvällä syyllä voi kuitenkin -toivoa hänen pian jälleen palaavan, joten Anton kiipesi jälleen -kamariinsa, mieli yhä kuohuksissa tuon kummallisen katumuksentekijän -tunnustuksista. - -Mitä hän juuri oli saanut kuulla, se hänen täytyi heti kertoa -vapaaherran pojalle. Hän kyllä arvasi, että tämä kävi sangen -vaikeaksi hänen upseeriystävänsä herkän itsetunnon ja sukuylpeyden -vuoksi. "Mutta kertoa minun täytyy sittekin, vielä tänä iltana vedän -hänet syrjään, tai menen muita aikaisemmin hänen luokseen tahi jään -muita myöhemmäksi." - - * * * * * - -Mutta tätä hyvää aiettaan Antonin kävi vaikeaksi panna täytäntöön. -Niin aikaisin kuin hän riensikin nuoren Rothsattelin asuntoon, tapasi -hän siellä jo joukon ennen joutuneita husaariluutnantteja koolla. -Eugen lojui yötakki yllään sohvalla, ja toverit istuivat piirissä -hänen ympärillään. Kohta Antonin jälkeen saapui tohtorikin. "Mitä nyt -kuuluu?" hän kysyi käyden potilaansa luo. - -"Hyvää vain", vastasi Eugen; "en tarvitse enää teidän -myrkkypulvereitanne." - -"Hiukan on vielä kuumetta", päätteli tohtori, "nuhaa ja niin -poispäin. Täällähän on aivan liian kuuma, esitän että akkuna avataan." - -"Eikö hitoilla, tohtori", huusi eräs nuorista herroista, joka -oli kahdesta tuolista muodostanut itselleen jonkinlaisen penkin. -"Tiedättehän että minä en siedä vetoa muuten kuin palvelustoimessa -ollessani." - -"Niin kylläkin", Eugen huudahti, "me olemme homeopaatteja, -karkoitamme kuumetta lämpimällä. Mitä me nyt juommekaan?" - -"Toti on kuumesairaalle terveellisintä", sanoi lääkäri. - -"Noutakaappa siis ananas, hyvä Anton, se on muiden tarveaineiden -kanssa tuolla sivuhuoneessa", pyysi Eugen. - -"Katsoppa mokomaa", huudahti tohtori, kun Anton toi hedelmän ja -upseeripalvelija korillisen viinipulloja; "siinähän on vasta makea -jättiläinen, oikein lajinsa mestarituote. Luvallanne minä valmistan -totia, sekoitus on näet toimitettava potilaan tilan mukaisesti." Hän -otti taskustaan mustan kotelon ja siitä veitsen, jolla kävi hedelmää -leikkaamaan. - -"Juoskaa suohon! Riivaako teitä paholainen? Hitoille kaikki -lääkärinkojeenne!" huusivat kaikki husaariupseerit pystyyn kavahtaen. -Kiukkuisia kirouksia sateli tohtori poloisen pään yli. - -"Hyvät herrat", huudahti lääkäri paljonkaan nolostumatta toisten -noitumisesta, "onko sitten kellään teistä veistä? Teidän ei tarvitse -kokeakaan taskujanne, minä tiedän muutenkin ettei kellään ole. Peilin -ja harjan lisäksi ei niistä löydy mitään muuta. Ja kuka teistä osaa -valmistaa boolin, joka tyydyttäisi älykästä ja reipasta miestä? -Tyhjentää te sellaisen kyllä osaatte, mutta valmistamaan ette kykene." - -"Minä tahdon yrittää", sanoi Bolling nurkastaan. "Ah, herra von -Bolling, oletteko tekin täällä?" sanoi tohtori kumartaen. - -Bolling sieppasi hedelmän hänen kädestään ja varjeli sitä -huolellisesti lääkemiehen ulottuvilta. "Tulkaapa, Anton, avuksi", -hän huudahti, "ja pitäkää silmällä, ettei tuo tohtori hirviö pääse -ruumiinleikkelyveitsineen liian lähelle juoma-aineita." - -Antonin käydessä vanhemman luutnantin kanssa innokkaaseen hommaan -otti tohtori taskustaan kaksi korttipakkaa ja laski ne juhlallisesti -pöydälle. - -"Korjatkaa korttinne samaa tietä takaisin", huudahti Eugen, "tänään -me ainakin tahdomme viettää iltaa syntiä tekemättä." - -"Sitä ette kykene tekemään", pilkkasi tohtori, "te olette itse -varmasti ensimmäinen niitä kaipaamaan. En tarkoitakaan esittää muuta -kuin rauhallista whistiä, jossa tasaisesti jaellaan lehdet oikeaan -ja vasempaan, siis oikeata hurskaitten erakkojen peliä. Mutta mitä -te tulette näillä korteilla toimittamaan, se nähdään illan kuluessa. -Tässä ne ovat kynttiläin vieressä." - -"Älkää kuunnelko kiusaajaa", huusi eräs luutnanteista nauraen. - -"Joka ensiksi tarttuu kortteihin, hän saa kustantaa huomenna -aamiaisen koko seuralle", ehdotti eräs toinen. - -"Tässä on juoma", sanoi Bolling ja kantoi tuoksuavan maljan pöytään -sekä jakeli siitä jokaiselle. "Maistakaahan, verinen mies", sanoi hän -lääkärille. - -"Raakaa se vielä on", arvosteli tämä, "huomeniltaan vasta kerkiää -nautittavaksi." - -Toisten herrojen riidellessä juoman laadusta kävi Eugen käsiksi -toiseen korttipakkaan ja jakoi sen kahdeksi pinkaksi, jotka laski -päällekkäin. Tohtori huusi: "Ähä, jopa joutui kiinni! Hän saa itse -maksaa sakot." - -Kaikki nauroivat ja kokoutuivat pöydän ympärille. "Pitäkää te -pankkia, tohtori", huusivat upseerit ja sysäsivät korttipakan -hänelle; joutuin ilmestyi toisiakin peliä esille herrain taskuista, -tohtori laski kourallisen seteleitä ja hopearahaa pöydälle ja -peli alkoi. Suuria panoksia ei tehty, ja leikkipuheet seurasivat -voittoja ja häviöitä. Antonkin otti kortin ja kävi mukaan, vaikka -aivan tarkkaamattomasti. Hänen oli vaikea ottaa osaa upseerien -keskusteluun, ja hän katseli säälien nuorta Rothsattelia, joka -kumartui kiihkeästi korttiensa yli. Anton voittikin muutamia -taalereita, mutta huomasi pahoilla mielin Eugenin häviävän -herkeämättä. Tukaatti toisensa perään keräytyi pankinpitäjän -eteen. Kun Anton itsekin oli voittanut hiukkasen isännältään, ei -hänen käynyt huomauttaminen tämän tappioista; mutta tohtori sanoi -potilaalleen, voitettuaan tältä taas moniaita tukaatteja: "Te -olette liiaksi kiihdyksissä, kuumeenne on kohonnut, ja parasta -olisi että lakkaisitte pelaamasta; en ole vielä koskaan käsitellyt -kuumesairasta, joka ei olisi hävinnyt faaraossa." [Eräs uhkapelin -laji, jossa "kuninkaalla" on Egyptin muinaisten hallitsijain -arvonimi.] - -"Ei se teitä liikuta, tohtori", vastasi Eugen kiivaasti ja heitti -jälleen korttinsa. - -"Sinulla on tänään kovan onnen päivä, Eugen", huudahti hyväluontoinen -Bolling, "otat jälleen pahasti nokkaasi." Kun peli oli pelattu -loppuun, kokosi tohtori kortit ja työnsi ne taskuunsa. "Pankki voitti -vahvasti", hän sanoi suopeasti, "mutta sittekin lakkaan pelaamasta, -jotta en hyötyisi liikoja." - -Upseerien kesken syntyi tyytymättömyyden myrsky. "Minä käyn pitämään -pankkia", huusi Eugen, "antakaa minulle rahaa, Wohlfart." - -Tohtori pani aluksi vastaan, mutta taipui sitten arvellen: "Ehkäpä -hänellä on pankinpitäjänä onnea. Lähimmäiseltään ei saa koskaan -kieltää ansiotilaisuutta." - -Anton otti muutamia seteleitä lompakostaan ja laski ne vaieten -Eugenin eteen, mutta itse hän ei enää käynyt pelaamaan. Murhemielin -hän katseli ystäväänsä, joka viinistä ja kuumeesta punoittavana -tuijotti eteensä lyötyjä kortteja. Jälleen hävisi Eugen pelin -loppuessa kaikki rahansa. Setelit lennähtivät kuin säikähtyneet -linnut hänen edestään, tuskin ainutkaan hyvä kortti nousi pakasta -hänelle. Hämillään upseerit katselivat toisiaan. "Minäkin ehdotan -että lakkaamme pelaamasta", huudahti Bolling; "voimmehan antaa -korvausta jonain toisena iltana." - -"Mutta minäpä tahdon saada korvausta tänään", huusi Eugen, hypähti -pystyyn ja lukitsi oven. "Kukaan ei pääse täältä ulos. Uskaltakaa -panna kunnolliset panokset; tässä ovat minun rahani." Hän tyhjensi -tulitikkulaatikon pöydälle. "Jokainen tikku vastaa kaksoistaaleria; -sen verran annan myöten, että tikun saa yhden kerran taittaa, mutta -panos ei saa mennä alle taalerin." Jälleen lentelivät kortit pöydällä -ja peli kävi kiivasta kulkuaan. Anton anasti totimaljan kauhan ja -päätti, ettei sallisi kenenkään enää ammentaa lasiinsa. Eugen hävisi -edelleenkin; kuin taikavoimasta siirtyivät tulitikut hänen edestään -kaikille suunnille. Eugen nouti uuden laatikon ja huusi: "Erottaessa -teemme loppulaskelman." Silloin nousi Bolling pystyyn ja tömisytti -tuolillaan lattiaan. - -"Lurjukseksi sanon sitä miestä, joka karkaa kesken", huusi Eugen -kiihtyneenä. - -"Sinä olet narri", virkkoi toinen harmissaan; "väärin on kyniä -parhaalta toveriltaan rahoja, niinkuin me tänä iltana olemme -sinulta kynineet. En ole vielä eläissäni nähnyt mokomaa peliä. Jos -paholaisella on tänään sormensa mukana, niin en minä ainakaan tahdo -käydä häntä avustamaan." Hän siirtyi syrjään pöydästä ja katseli -yhdessä Antonin kanssa, kuinka huolettomasti muut heittelivät -toisilleen rahoja tai niiden vastineita. - -"Minäkin olen jo saanut tarpeeksi", sanoi tohtori, jolla oli koura -täynnä tulitikkuja. "Merkillinen ilta tänään tosiaankin; siitä -lähtien kuin olen kortteja käsitellyt, en ole mokomata kokenut." - -Uudestaan hypähti Eugen sivupöydän luo, jolla tulitikkuja oli, -mutta Bolling ehätti ennen häntä, avasi akkunan ja nakkasi kaikki -laatikot kadulle. "Tuonne lentäkööt lemmon tikut ja polttakoot siellä -kernaammin ohikulkijani saappaat kuin täällä sinun kukkarosi." Sitten -hän heitti kortitkin lattiaan. "Pelistä tulkoon viimeinkin loppu; -sinä äsken valttasit meille kuin itse vanha Dessaulainen, nyt minä -teen samoin." [Anhalt-Dessaun ruhtinas Leopold I (1676-1747) aikansa -nurjimpia ja onnekkaimpia sotapäälliköitä, prinssi Eugen Savoijalaisen -ja Fredrik Suuren ystävä.] - -"Minä kieltäydyn tottelemasta sellaisia käskyjä", huudahti Eugen -ärtyneesti. - -Bolling ripusti miekan kupeelleen ja tarttui sen kahvaan. "Sinä -taivut siihen tänään", sanoi hän vakavasti; "huomenna vastaan sinulle -toverien kuullen sanoistani. Tehkää laskelmanne, hyvät herrat, sitten -lähdemme." - -Pelimerkit viskattiin pöydälle, ja tohtori toimitti laskutyön. - -Eugen sieppasi synkän näköisenä taskukirjansa ja merkitsi muistiin -toisille kärsimänsä velat, Harmissaan ja kuivasti hyvästellen seurue -poistui. "Karttuipa sitä kokonaista kahdeksansataa taaleria", sanoi -tohtori kotimatkalla. Bolling kohautti hartioitaan. "Toivon hänen -kykenevän hankkimaan rahat, mutta olisin kuitenkin suonut teidän -pitäneen kortit lakkarissanne. Jos juttu tulee yleisesti tietoon, -niin ei Rothsattel siitä vain kunniaa niitä. Me kaikki teemme -parhaiten kun vaikenemme siitä visusti, teiltäkin pyydän samaa, herra -Wohlfart." - -Anton meni hyvin liikutettuna asuntoonsa. Koko illan hän oli istunut -kuin tulisilla hiilillä ja purkanut mielessään katkeria soimauksia -mielettömälle tuhlaajalle. Hän moitti itseänsäkin siitä että oli -tälle lainannut rahoja, vaikkapa tunsikin että sopimatonta olisi -ollut kieltäytyä. - -Kun hän seuraavana aamuna aikoi lähteä tapaamaan Eugenia, -ilmestyi tämä itse hänen luokseen perin synkkänä ja masentuneena. -"Hemmetinmoiseen kiipeliin minä eilen jouduinkin", hän virkkoi; -"tänään on minun hankittava kokoon kahdeksansataa taaleria, enkä -tunne tässä mieronpaikassa ketään muuta kuin teidät, jonka puoleen -voisin kääntyä. Olkaapa toimekas, Anton, ja auttakaa minua pulassa." - -"Ei se minullekaan käy helpoksi, herra von Rothsattel", vastasi -Anton vakavasti; "summa on melkoinen, ja ne rahat, jotka täällä ovat -käytettävissäni, eivät ole omiani." - -"Kyllä kai te tämän asian kuitenkin saatte toimeen" suostutteli -Eugen edelleen; "jollen saa teiltä apua, niin olen aivan neuvoton. -Everstimme ei ymmärrä tällaista leikkiä, ja minulle käy sangen -nolosti, jos en saa asiaa kuntoon." Hämin vallassa hän tarttui -Antonin käteen ja pusersi sitä hellyttävästi. - -Anton katsahti Lenoren veljen vääristyneisiin kasvoihin ja vastasi -tukahduttaen sisäisen vastenmielisyytensä: "Minulla on pieni summa -talletettuna liikkeeseemme, ja minun on täältä lähetettävä sille -perimiäni rahamääriä. Ehkäpä voin ottaa viimeksi mainitsemistani -varoista tarvitsemanne summan ja pyytää rahastonhoitajaamme -siirtämään se minun vastattavakseni." - -"Silloin te pelastatte minut", huudahti Eugen iloissaan; "viimeistään -neljän viikon kuluttua hankin teille rahat takaisin", hän lisäsi, kun -hänen asemansa täten näytti toivehikkaalta. - -Anton kävi kirjoituspöytänsä ääreen ja luki rahat luutnantille. Ne -vastasivat melkoista osaa hänen perinnöstään. - -Kun Eugen oli innokkaasti kiitellen työntänyt rahat taskuunsa, -jatkoi Anton: "Ja nyt, herra Rothsattel, haluan vielä lausua teille -jotakin, joka koko eilisillan raskautti mieltäni. Pyydän ettette -pidä minua tunkeilevaisena, kun sanon teille jotakin, josta teidän -täytyy tietää, vaikka se vieraan suusta sanottuna saattaakin tuntua -julkealta." - -"Jos aiotte antaa minulle hyviä opetuksia, niin on nykyhetki -jokseenkin sopimaton", virkkoi luutnantti synkästi. "Tiedänhän muuten -itsekin käyttäytyneeni typerästi ja olen varma, että saan isältäni -hyvän ripityksen. Mutta mitä minun on pakko kuulla hänen suustaan, -sitä en halua kuulla syrjäiseltä." - -"Te otaksutte minut sangen vähän hienotunteiseksi", huudahti Anton, -hyvin murheissaan nuoren upseerin ärtyisyydestä. "Sain eilen kuulla, -tosin kyllä jokseenkin sameasta lähteestä, että teidän isänne on -eräiden epärehellisten keinottelijain toimesta joutunut tahi piankin -joutuu sangen ikäviin selkkauksiin, jotka vakavasti uhkaavat hänen -omaisuuttaan. Myöskin olen kuullut sen vaarallisen miehen nimen, -jonka puolelta nuo juonet häntä uhkaavat." - -Luutnantti katsoi kummastuneena Antonin totisiin kasvoihin ja vastasi -viimein: "No hitoilla, tepä saatte selkäpiini kylmäksi. Mutta eihän -tuo sittekään ole mahdollista; isäni ei ole koskaan maininnut -minulle, että hänen asiansa olisivat huonosti." - -"Ehkäpä hän ei itsekään tunne niiden ihmisten aivoituksia ja juonia, -joiden tarkoituksena on hyötyä hänen kustannuksellaan." - -"Vapaaherra von Rothsattel ei ole niitä miehiä, jotka sallisivat -kenenkään hyötyä hänen kustannuksellaan", vastasi luutnantti ylpeästi. - -"Sen minäkin otaksun", myönsi Anton kernaasti. "Mutta kuitenkin -pyydän teitä muistamaan, että paroonin viimeiset suuret liikehommat -ovat saattaneet hänet monesti kosketuksiin kavalien ja sangen -arveluttavien liikemiesten kanssa. Se, jolta minä tietoni sain, antoi -ne ilmeisesti hyvässä mielessä. Hän lausui mielipiteen, jonka pelkään -olevan yhteisen monillekin pienemmille liikemiehille, sen nimittäin -että isänne on vaarassa joutua maksamaan suuriakin uhkasummia. Ja nyt -pyydän teitä lähtemään kanssani tiedonantajani luo; ehkäpä meidän -onnistuu pusertaa häneltä enemmänkin. Se on sama kauppias, jonka -eilen näitte luonani." - -Luutnantti näytti todella masentuneelta; sanaakaan sanomatta hän -tarttui virkatakkiinsa, ja molemmat lähtivät siihen majataloon, -jossa Tinkeles oli ilmoittanut asuvansa. "On kai parasta, että itse -kyselette häneltä", sanoi Anton heidän kulkiessaan. Luutnantti -meni majataloon, kyseli miestä talonrengiltä, isännältä, kaikilta -asukkailta, saamatta muuta tiedoksi kuin että Tinkeles oli eilen -lähtenyt tiehensä. Majatalosta he riensivät kaupunginpäällikön luo -ja saivat tältä tietää, että Tinkeles oli ottanut passin Turkin -rajalle. Täten oli tuo tunkeilevainen mies äkkiä kadonnut hänen -käsistään, ja tämä seikka teki molempien mielestä asian vielä -arveluttavammaksi. Mitä kauemmin he puhelivat hänen varoituksistaan, -sitä kiihottuneemmaksi luutnantti kävi ja sitä vähemmin hän tiesi, -mitä hänen oikeastaan oli tehtävä. Vihdoin hän ylen kiihtyneenä -purskahti lausumaan: "Ehkäpä isäni on nyt rahapulassa! Kuinka voin -tunnustaa hänelle velkani? Tämä on vietävän ikävä juttu! Wohlfart, te -olette kerrassaan kelpo mies, lainasitte minulle rahojakin, vaikka -tuon näkymättömän juutalaisen jutut kummittelivat päässänne. Teidän -täytyy lainata tuo summa minulle pitemmäksi ajaksi." - -"Niin kauaksi kuin vain haluatte", vastasi siviilimies. - -"Sepä on hienosti tehty", huudahti luutnantti; "ja minä toivon vielä, -että kirjoitatte asiasta isälleni. Tehän tiedätte parhaiten, mitä tuo -höperö mies oikein jutteli, ja minun on ikävä ahdistaa isääni hänen -omista asioistaan." - -"Mutta isänne ehkä pitää vieraan sekaantumista hänen asioihinsa -vastenmielisenä", arveli Anton, joutuen hämilleen ajatuksesta, että -täten tulisi tekemisiin Lenoren isän kanssa. - -"Isänihän tuntee teidät", sanoi Eugen yhä suostutellen; "muistan -sisarenikin puhelleen teistä. Mainitkaa vain, että minä olen pyytänyt -teitä kirjoittamaan asiasta. On todellakin parempi, että te itse -ajatte sen perille saakka." -- Anton lopulta suostuikin siihen ja -istui kirjoituspöytänsä ääreen kertoakseen Tinkelekseltä saamansa -varoitukset paroonille. Täten hän joutui vapaaherran perheen kanssa -yhteyteen, joka vastaisuudessa kävi hänelle itselleen sangen -kohtalokkaaksi. - - -4. - -Onnellinen se mies, jonka jalka polkee oman maakamaran avaroita -lakeuksia; onnellinen hän, jonka pää pystyy alistamaan vihannan -luonnon luovaa voimaa oman järkevän tahtonsa alaiseksi! Kaikki, mikä -elämässä tekee ihmisen väkeväksi, terveeksi ja hyväksi, on tullut -maanviljelijän osaksi. Hänen elämänsä on hellittämätöntä taistelua, -loppumatonta voittoa. Jumalan puhdas ilma terästää hänen ruumiinsa -lihakset, luonnon ikivanha järjestys pakottaa hänen ajatuksensakin -järjestettyyn juoksuun. Hän on pappi, jonka tehtävänä on varjella -kansakunnan ensimmäisiä hyveitä, olojen jatkuvaa järjestystä, -tapojen säännöllistä siveyttä. Kun muut hyödylliset toimintamuodot -saattavat vanhettua ja vaihtua, on hänen työnsä ikuinen kuin itsensä -maapallon elämä; kun muu ihmistoiminta sulkee meidät ahtaiden seinien -sisään, syvälle maan uumeniin tahi aluksen huojuvien honkakylkien -väliin, on hänen katseellaan vain kaksi rajatonta äärtä, ylhäällä -taivaan sinilaki ja alhaalla kiinteä maankamara. Hänelle on suotu -korkein luomisilo, sillä mitä ikinä hänen tahtonsa vaatii luonnolta, -kasveilta ja eläimiltä, se kasvaa ja kehittyy hänen kättensä alla -omaan iloiseen elämäänsä. Myöskin kaupunkilaiselle on vainioiden -vihreä oras ja tähkien kultainen hedelmä, laitumilla käyvä karja ja -nelistävät varsat, metsien vihannuus ja niittyjen tuoksu silmäin -ihastus ja sydämen virkistys; mutta voimakkaampi, ylpeämpi ja jalompi -on sen miehen mielihyvä näistä siunatuista asioista, joka astelee -kedoillaan tietoisena siitä, että kaikki tuo on hänen omaansa, -että hänen työnsä sen kasvatti ja että hän siitä siunauksen perii. -Sillä vaivattoman nautinnon tunteella hän ei katsele niitä kuvia, -joita luonto levittää hänen eteensä. Jokaiseen kuvaan liittyy jokin -toivomus, jokaiseen vaikutelmaan määrätietoinen tarkoitusperä; -sillä kaiken, viljavan vainion, eläinten ja ihmisten täytyy luoda -jotakin uutta hänen tahtonsa, isännän ja käskijän tahdon mukaisesti. -Jokapäiväinen työ on hänen nautintonsa, ja tuosta nautinnosta kasvaa -hänen voimansa. Näin elää mies, joka itse raataa omistamaansa maata. - -Ja kolminkertaisesti onnellinen sellaisen maatilan isäntä, jolla -on jo monen miespolven iän käyty työteliästä taistelua raa'an -luonnon oikkuja vastaan. Aura puree syvään jo ennen raivattuun -maaperään; paljon vaativaiset viljelyskasvit levittävät ylväässä -loistossa lehtiään, niiden varsilla ruskettuvat isot hedelmäsarjat -ja jyvärikkaat tähkät, ja maanpinnan alla pyöristyvät mahtavasti -mehuiset juurimukulat. Sitten tulee aika, jolloin taidokas -teollisuus lähettää tuotteitaan pelto- ja niittysaroille. Silloin -siirtyy haaveellisia konemuotoja karjapihaan, suunnattomia -kuparikattiloita saapuu kukkaisseppelin koristettuina, satahampaiset -isot rattaat pyörivät kiltisti ympäri, pitkiä putkia mutkittelee -vastarakennetuissa meijeri- ja tehdassuojissa, ja koneitten -nerokkaasti suunnitellut niveleet ahertavat ahkerasti yötä päivää. -Todellakin jalotyylinen teollisuus! Se puhkeaa päivänvaloon maan -omasta voimasta ja kasvattaa vuorostaan samaa voimaa. Missä tilan -oma kasvuvoima tuottaa runsaat hedelmänsä tehtaan jalostettavaksi, -siellä työskentelevät ulkona vapaassa luonnossa ikivanha aura ja -vastamuuratussa tehdassalissa uusi höyrykattila veljellisesti -käsikädessä, tehdäkseen herransa rikkaammaksi, mahtavammaksi ja -viisaammaksi. Niin kauan kuin hän viljeli vain vanhoja olkihedelmiä, -vihantaa karjanrehua ja pyöreitä juurimukuloita, olivat lähimmät -markkinahinnat kenties ainoat hänen mielenkiintonsa esineet -vieraasta maailmasta, ja niskoitteleva kotitorppari oli ehkä hänen -suurin mieliharminsa. Ja luotaantorjuvan ylpeyden täyttämänä hän -katseli omasta rajoitetusta piiristään kaikkea, mitä suurten -kaupunkien touhuisa hyörinä, uuden teollisuuskauden monenkiuhtavat -olosuhteet tuottivat ja kasvattivat uutta. Mutta nyt hän itsekin -seisoo nykyaikaisen luomiskauden rattaiden keskellä, vaarinottaa -tarkoin ihmishengen moninaisia virtauksia kotipiirinsä rajojen -ulkopuolellakin. Monia elämänlakeja hän oppii tuntemaan ja monia -uusia ihmisajatuksia; hän oppii uuden ja suuremman mittakaavan mukaan -arvioimaan miehen arvoa, kun hän nyt tarvitsee markkinain vilinää -ja tiedemiehen työkammion luovia ajatuksia itseäänkin varten. Häntä -kiinnittävät näkymättömät langat toistenkin ammattien harjoittajiin, -ja vieraat tarjoavat hänelle iloiten kätensä ja yhdistävät omat -etunsa hänen etuihinsa. Yhä suuremmaksi käy hänen harrastuspiirinsä, -yhä mahtavammaksi hänen vaikutuksensa toisiin ihmisiin. - -Maalaisraatajan viereen samalle viljelysmaalle rakentaa uusi -työteliäs, kaikkia sivistys- ja tietoasteita käsittävä ihmisrotu -asumuksiaan; kaikille voi tilanhaltija hankkia oikeutta ja -vaurastumista. Vahvasti kasvaa hänen tilansa voima, maaperän arvo -nousee vuosi vuodelta, houkutteleva tilaisuus suurempaan ansioon -saa sitkeän talonpojankin siirtymään vanhain tapojen totutulta -ladulta. Kehnosta niittypolusta tulee viertotie, nevaisesta -viemäriojasta kanava. Viljelysvainioiden välillä kulkevat -rahtivaunujen pitkät jonot, autioille hiekkakentille kohoo uusia -punakattoisia ihmisasumuksia; kirjeenkantaja, joka ennen vain -kahdesti viikossa kanteli nahkalaukkuaan ahojen poikki, saapuu nyt -joka päivä, reppu raskaana kirjeistä ja sanomalehdistä; ja kun hän -pysähtyy jonkun portille noista uusista työläisasunnoista tuodakseen -nuorelle emännälle tervehdyksen tämän kaukaiselta kotiseudulta, -ottaa hän kiittäen vastaan ovelta tarjotun maitolasin ja kertoo -kiireisesti, kuinka pitkäksi hänelle nyt tie on käynyt kylästä -toiseen helteisenä kesäpäivänä. Sitten heräävät myöskin kaikenlaiset -pienet ylellisyydenhalut, nuo kaiken edistyksen kummit. Räätälin -sakset ja neula saa entistä ahkerammin huiskia uusissa kankaissa, -talonpoikaistalojen joukkoon pystyttää kyläkauppias rihkamapuotinsa, -panee akkunaan näytteeksi sitruunia, kirjavakääreisiä tupakkapuntteja -ja koreakaulaisia pulloja. Ja kyläkoulun opettaja rupeaa valittamaan -oppilaiden paljoutta, toinen koulutalo rakennetaan lisäksi, -jatkoluokkia järjestetään; asuinhuoneeseensa opettaja hankkii uuden -kaapin ja siihen seudun ensimmäisen lainakirjaston, ja kaupungin -kirjakauppias antaa hänelle vastailmestyneitä kirjoja myytäväksi. --- Siten tuottaa toimintatarmoisen tilanomistajan elämä siunausta -ympäristölleen ja koko maallekin. - -Mutta voi sitä tilanhaltijaa, jolta maaperä, koti ja kontu sortuu -vieraiden, tuhoisain voimain käsiin! Hän on hukassa, jos hänen -työnsä ei enää riitä tyydyttämään niitä vaatimuksia, joita toiset -ihmiset hänelle asettavat. Luonnon henget suovat siunauksensa vain -sille, joka astuu niitä kohti kirkkain otsin, vapaana ja itsestään -varmana; mutta ne nousevat kapinaan, kun arvelevat näkevänsä -vastassaan heikkoutta, hätäilyä ja vain puolinaista uskallusta. -Ei mikään työ ota enää menestyäkseen. Öljysadon keltainen ja -pellavan sininen kukka kuihtuvat siementä tekemättä, ruoste ja -noki ryntäävät viljan kimppuun, tuhoisa rutto raiskaa uljaan ja -kiitollisen perunan pienen ruumiin; kaikki ne, jotka ennen olivat -niin kiltisti tottuneet tottelevaisuuteen, tietävät nyt kostaa -katkerasti viljelijälle tämän velttouden ja huolimattomuuden. Silloin -muuttuu isännälle jokapäiväinen peltojen kiertely ristintieksi -ja kirouksen poluksi; kun leivonen lehahtaa laulaen ruispellosta -yläilmoihin, täytyy hänen ajatella että jyvät ovat myydyt jo oljessa -kypsyessään; kun härkävaljaikko kuljettaa apilakuormaa vajoihin, -muistaa hän että myöskin maidosta ja lihasta saadut tulot siirtyvät -vierasten velkojien taskuihin; ja hänen on pakko epäillä, tokko edes -syömähaluisten elikoiden lantakaan, joka tulevana vuonna tuottaa -uutta viljavuutta pelloille, joutuu enää tuottamaan hänelle itselleen -hyötyä. Synkkänä, äreänä, epätoivoisena hän palaa kierrokseltaan -kotia. Helposti hän sitten vierautuu karjataloutensa ja peltojensa -hoidosta; hän koettaa etsiä kiusallisille ajatuksilleen unhotusta -tilansa ulkopuolelta, ja tuo pakko jouduttaa hänen perikatoaan. -Sekin ainoa keino, mikä kenties vielä voisi hänet siitä pelastaa, -täydellinen antautuminen työhön, käy hänelle sietämättömäksi. - -Ja kolmin kerroin voi sitä tilanomistajaa, joka hätiköiden ja -itsekään asiaa käsittämättä tuo höyryn salaperäisen "mustan taian" -maaperälleen pusertaakseen sen avulla tästä esiin voimia ja hedelmiä, -joita siinä ei elä eikä kasva. Häntä kohtaa kovin kirous, mikä -kuolevaisten osaksi voi koskaan tulla. Ei ainoastaan hän itse -käy sen kautta heikommaksi, vaan hän kehnontaa sen ohella monia -toisiakin, jotka hän on kiinnittänyt palvelukseensa ja elämäänsä. -Niiden rattaiden hampaiden välissä, jotka hän uhkamielisessä -ymmärtämättömyydessään pystytti tilalleen, murskautuu kaikki sekin, -mikä hänen taloudessaan vielä oli eheätä ja vahingoittumatonta; -hänen maaperänsä voima ja mehu nääntyy ja näivettyy kaikenlaisissa -hyödyttömissä kokeiluissa, hänen valjaikkonsa lamautuvat -raskaissa tehdasrahdeissa, hänen rehellisistä maatyöläisistään -tulee likaista ja nälistynyttä tehdasköyhälistöä. Missä muinen -rauhallinen kuuliaisuus hankki ainakin välttämättömät elämäntarpeet, -siellä nostaa nyt uhitellen päätänsä kavala kiukku, petollisuus -ja kapinamieli. Hän itse on luiskahtanut tukalain raha-asiain -kurimoon, pauhaa vain laineiden tavoin vyöryvät yhä kiihkeämmät -saamisvaatimukset hänen päänsä ylitse; tuossa epätoivoisessa -kamppailussa hukkuvana hän hakee silmittömästi apua kaikesta, mikä -vain ylettyy hänen kättensä ulottuville, ja toivottoman ponnistuksen -uuvuttamana hän vihdoin vajoaa syvyyteen. - - * * * * * - -Vapaaherran tilalla oli usein kasvanut parempi sato kuin hänen -naapuriensa mailla, hänen nautakarjansa ja lammaskatraansa olivat -koko maakunnassa tunnetut terverotuisiksi; katovuosia, jotka toisia -kohtasivat, oli harvoin tullut hänen osakseen; mutta nyt oli kaikki -tuo siunaus kadonnut jäljettömiin kuin jonkin pahan voiman taiasta. -Karjassa puhkesi rutontapainen tauti; viljat olivat tosin kasvaneet -korkeata olkea, mutta kun lyhteitä käytiin puimaan, karttui jyviä -varsin luetut mitat. Kaikkialla olivat hänen kulunkinsa olleet -suuremmat kuin hänen tulonsa. Johonkin toiseen aikaan hän olisi -levollisin mielin tuon kestänyt; nyt teki suru hänet ihan sairaaksi. -Maanviljelys kävi hänelle aivan sietämättömäksi, ja hän jätti kaiken -huolenpidon siitä voudilleen. Kaikki hänen toiveensa kiinnittyivät -ikävöiden tehtaaseen, ja kun hän lähti tavalliselle kiertomatkalleen -pelloille, tapahtui sen vain sokerijuurikkaiden vuoksi, joiden -viljelykseen hän oli kuluvana vuonna uhrannut tilansa parhaat voimat. - -Puiston takalistolla kohosi uusi tehdasrakennus. Touhuisina hääri -ja kiljui sen sisällä joukko ihmisiä, ensimmäinen juurikassato oli -korjattu ja tuotu sisään ynnä läjitelty lattialle jalostamista -varten. Lähipäivinä piti säännöllisen työn alkaman tehtaassa. Vielä -kuului sisältä vaskisepän niittaustaontaa, suuren pusertimen ääressä -hääri koneseppiä, ja joukko uutteria naisia kantoi koreilla lastuja -ja kalkkimuruja muurarien jäliltä ja puhdisteli luutturääsyin niitä -paikkoja, joissa heidän itsensä kohta piti ruveta työskentelemään. -Vapaaherra seisoi rakennuksen edessä ja kuunteli kärsimättömänä -vasarain pauketta, jotka olivat niin kauan viimeistelleet ja -viivytelleet uuden laitoksen valmistumista. Huomispäivästä hänelle -alkaisi uusi aika. Hän seisoi nyt aarreaittansa portailla. Vanhat -surut hän voi heittää yltään kuin vanhat turkit; lähivuosina hän -kykenisi maksamaan kaikki velkansa, sitten hän rupeisi kokoamaan -rahaa. Näin ajatellessaan hän näki vaivaisiksi kopukoiksi ajetut -hevosensa ja vanhan voudin huolestuneet kasvot, ja epämääräinen -pelko hiipi kuin mikäkin ruma myrkkyhyönteinen hänen ajatustensa -levottomasti lepattaville lehdille. Hänhän oli pannut kaiken -omaisuutensa panokseksi tähän viimeiseen uhkapeliin, hän oli -kiinnittänyt kartanonsa hypoteekeilla kattoräystästä myöten, niin -että hän voi tässä silmänräpäyksessä todella kysyä itseltään, mitä -siitä enää oikeastaan hänelle kuului -- kaiken tämän hän oli tehnyt, -jotta hän voisi tuon kovan mukulakasvin mehulla jälleen kirkastaa -himmenneen vaakunakilpensä. Ole varoillasi, vapaaherra! Vaikka saisit -valkeat sokerikiteesi piikiven kovuisiksi, eivät ne sittekään suojele -sinua myrskyssä ja rajusäissä; ne sulavat sateessa ja rapistuvat -ilmassa, ja mitä niiden perustukselle olet rakentanut, se raukeaa -kokoon ja murskautuu. - -Vapaaherra itse oli viime vuosina muuttunut paljon entisestään. -Ryppyinen otsa, kaksi äreätä poimua suupielissä, ohimoilta -harmautunut tukka olivat ensimmäisiä seurauksia ainaisista -rahahuolista, surusta perheen ja tilan tulevaisuudesta. Hänen -äänensäkin, joka ennen oli kumahtanut niin voimakkaasti rinnasta, -oli käynyt teräväksi ja käheäksi ja hänen liikkeensä ärtyisen -hätäisiksi. Raskaita suruja hänellä oli viime aikana ollutkin. Hän -oli perinpohjin oppinut tuntemaan sen kurjuuden, minkä suurten -rakennustöitten aikainen rahapula tietää. Ehrenthalista oli nyt -tullut säännöllinen vieras linnassa. Hänen vaunuhevosensa popsivat -joka viikko vapaaherran hyvää heinää, joka viikko hän oli ylhäällä -paroonin työhuoneessa vetänyt esiin ison lompakkonsa ja siitä -purkanut pöydälle laskuja tai setelitukkuja. Hänen kätensä, joka -oli ennen ollut niin kerkeä käymään povitaskuun, oli nyt paljon -verkkaisempi, ja perin vastahakoisesti irtautuivat lepattelevat -setelit hänen sormistaan: hänen ennen aina kumarainen kaulansa oli -jäykistynyt, hänen alamainen hymynsä muuttunut kuivaksi irveeksi; -käydessään tavanmukaisella kierroksellaan karjapihan puolella hänen -huulensa syyti monesti kirpeää moitetta entisen tulisen ylistelyn -sijasta. Hännystelevästä asiamiehestä oli tullut koppava saarnamies, -jonka vaativainen olemus herätti vapaaherrassa yhä yltyvää -vastenmielisyyttä, vaikka hän tiesi ettei voinut tulla toimeen häntä -ilmankaan. Mutta ei Ehrenthal yksin, vaan muitakin outoja henkilöitä -kävi koputtamassa vapaaherran työhuoneen ovelle ja neuvottelemassa -kahdenkesken hänen kanssaan. Raakamaisen Pinkuksen jykevä hahmo -asteli joka neljännesvuosi kylän majatalosta linnaan, ja joka kerran -kuin hänen raskas jalkansa oli jymähdellyt portaissa, kävi talon läpi -tympeän mielialan tuulahdus. - -Joka viikko oli Ehrenthal totuttu näkemään linnassa, mutta nyt, kun -vaikein aika oli käsissä, häntä ei näkynyt eikä kuulunut. Kaupungissa -kerrottiin hänen lähteneen matkoille, ja joka kerta kuin maantieltä -kuului vaunujen jyrinää, riensi vapaaherra levottomana akkunaan -katsastamaan, eikö tuota vikuroivaa, vihattua mutta välttämättömäksi -käynyttä miestä kuulunut tulevaksi. - -Lenore saapui isänsä luo. Hänestä oli kehkeytynyt korkeakasvuinen, -täyteläinen kaunotar; että elämän vakavuus ei ollut jättänyt -häntäkään koskettamatta, sen osoitti hänen pilvinen otsansa ja -isäänsä luoma huolestunut katse. "Kirjeenkantaja toi postin", hän -sanoi, ojentaen vapaaherralle käärön sanomalehtiä ja kirjeitä. "Ei -varmasti taaskaan ole Eugenilta mitään." - -"Hänellä on nyt muutakin tekemistä kuin lähetellä kirjeitä", isä -vastasi, mutta itse hän kuitenkin kävi innokkaasti etsimään joukosta -poikansa käsialaa. Silloin hän näki vieraalla käsialalla kirjoitetun -osotteen, joka oli leimattu sen kaupungin postileimalla, jonne Eugen -oli majoitettu. Se oli Antonin kirje. Vapaaherra avasi sen kiireesti. -Kohta kun hän oli sen kunnioittavasta sävystä nähnyt lähettäjän hyvän -tarkoituksen ja keksinyt Itzigin nimen, työnsi hän kirjeen joutuun -povitaskuunsa, jälleen hänet valtasi tuo näinä aikoina niin monesti -tuntemansa salainen tuska ja samalla harmi sen johdosta, että hänen -kireät asiansa olivat joutuneet syrjäisten tietoon ja pohdittavaksi. -Epämääräisiä varoituksia hän kaikkein vähimmin nykyään tarvitsi, ne -vain nöyryyttivät häntä. Kauan hän seisoi synkkänä ja vaitonaisena -tyttärensä vieressä. Mutta kun kirjeessä kuitenkin oli tietoja -Eugenistakin, pakottautui hän viimein puhumaan siitä. - -"Sain juuri kirjeen eräältä herra Wohlfartilta, joka nykyisin -kiertelee kauppatoimissa rajan takana ja on tehnyt Eugenin -tuttavuutta." - -"Häneltäkö?" Lenore huudahti. - -"Hänestä tuntuu tulleen vakavatuumainen mies", jatkoi vapaaherra -väkinäisesti. "Eugenista hän puhuu hyvin lämpimästi." - -"Niin todella!" huudahti Lenore ilahtuneena. "Kun hänen kanssaan -seurustelee, niin tietää tuntevansa kerrassaan tunnollisen ja -luotettavan miehen. Mikä sattuma! Sisar ja veli hänen tuttujaan! Mitä -hän on sinulle kirjoittanut, isä?" - -"Liikeasioista vain, tavallaan hyvässä tarkoituksessa, mutta ilman -erityistä merkitystä minuun nähden. Nuo hupsut pojat ovat saaneet -joltakin kolmannelta henkilöltä kuulla joutavaa lörpötystä minun -asioistani ja ruvenneet sen johdosta hautomaan turhia huolia." Tämän -sanottuaan hän lähti kävelemään raskain askelin tehtaalleen. - -Levottomana Lenore seurasi häntä. Kulkiessaan vapaaherra rupesi -välinpitämättömästi silmäilemään mukaansa ottamiaan sanomalehtiä; -silloin hänen silmänsä sattui erääseen oikeudelliseen kuulutukseen. -Tumma puna nousi hitaasti hänen poskilleen, lehti putosi hänen -kädestään ja hän tarrautui itsetiedottomasti kiinni tien vieressä -oleviin työrattaisiin pysyäkseen pystyssä, ja otsansa laskeutui -korin reunalle. Säikähtyneenä Lenore sieppasi sanomalehden maasta -ja näki siinä sen puolalaisen herraskartanon nimen, johon hän tiesi -isänsä kiinnittäneen paljon rahoja. Tila oli kuulutettu myytäväksi -pakkohuutokaupalla lyhyen määräajan kuluttua omistajan vararikon -vuoksi. - -Tuo ilmoitus oli iskenyt vapaaherraan kuin musertava salama. Hänen -kiinnittäessään tilansa veloista aina kattoräystästä myöten oli tuo -vieraaseen tilaan kiinnitetty pääoma aina päilynyt hänen mielessään -viimeisenä pelastuksen ja hyvinvoinnin ankkurina. Usein hän oli -kyllä ajatellut, että eikö oikeastaan ollut järjetöntä antaa rahansa -vieraalle ja käyttää omaa tilaansa varten kalliskorkoista lainarahaa; -mutta aina oli häntä kammottanut siirtää tämäkin melkoinen summa -laajain liikeyritystensä kurimoon; sitä hän ajatuksissaan piti -vaimonsa leskiosana ja tyttärensä perintönä. Mutta nyt olivat -nämäkin rahat vaarassa, viimeinenkin vakuus oli menemässä menojaan; -kaikki horjahteli hänen allaan ja ympärillään kuin maanjäristyksen -myllertäessä. Ehrenthal oli pettänyt hänet; tämähän oli hoitanut -kirjeenvaihtoa puolalaisen kreivin asiamiehen kanssa ja oli tuonut -hänelle kaikki puolivuotiset korot hypoteekkisummasta; ei ollut -epäilystäkään, etteikö Ehrenthal ollut tiennyt puolalaisen maatilan -kehnosta tilasta, jonka hän oli tahallaan salannut vapaaherralta. - -"Isä", huudahti Lenore, auttaen vapaaherraa jälleen pystyyn, -"rauhoitu toki, puhu tästä Ehrenthalin kanssa, aja lakimiehesi -puheille. Ehkäpä apu keksitään tätäkin onnettomuutta vastaan." - -"Olet oikeassa, lapseni", sanoi vapaaherra soinnuttomalla äänellä; -"voi olla mahdollista, että minä kuvittelen vaaraa suuremmaksi kuin -tarvitseekaan. Käske valjastamaan vaunut, minä lähden kaupunkiin. -Äidiltäsi pidä kuitenkin vielä salassa, mitä nyt olemme lukeneet, ja -sinä, rakas Lenore, seuraa minua." - -Kun vaunut saapuivat tietä pitkin, seisoi vapaaherra vielä samassa -paikassa, missä isku oli sattunut hänen sydämeensä. Vaieten hän istui -koko matkan kyyristyneenä vaunujen nurkkaan. - -Kaupunkiin tultua hän vei tyttärensä siihen asuntoon, jonka hän oli -edelleen säilyttänyt, jotta ei herättäisi vaimossaan ja tuttavissaan -epäilystä hänen raha-asiainsa huonosta tilasta; itse hän ajoi -Ehrenthalin luo. Vihaisin askelin hän nousi konttoriin ja tylysti -tervehdittyään näytti liikemiehelle sanomalehteä. Ehrenthal nousi -hitaasti pystyyn ja sanoi nyökäten: "Kyllä tiedän, Löwenberg on siitä -minulle kirjoittanut." - -"Te olette pettänyt minut, herra Ehrenthal!" huusi vapaaherra, -vaivoin pidättäen arvokasta ryhtiään. - -"Mitä varten?" vastasi liikemies ja kohautti olkapäitään. "Miksi -salaisin teiltä sellaista, mikä kuitenkin joutuu sanomalehtiin? -Tällaistahan sattuu joka tilan, jokaisen hypoteekin suhteen. Mikäpä -erinomainen onnettomuus tämä olisi?" - -"Mutta olivathan omistajan raha-asiat perin kehnot, sen te olette jo -kauan tietänyt", huudahti vapaaherra. "Te olette tahallanne pettänyt -minut." - -"Mitä te petoksesta puhutte?" intoutui Ehrenthalkin vihastuneena. -"Varokaa itseänne, ettei joku syrjäinen kuule sanojanne. Minähän -olen lainannut teille rahojani, mitä etua minulla olisi heikontaa -teitä ja suurentaa pulaanne? Itse istun kiinni teidän asioissanne -tätä myöten", hän näytti kädellään sitä kohtaa, missä muilla -ihmisillä sydän sijaitsee. "Jos olisin arvannut, että tuo tehtaanne -syö rahojani, tuhannet taalerit tuhansien perästä, niinkuin syö -jokin elukka, joka on takapuolelta auki, niin olisin ajatellut -asiaa paremmin enkä antanut teille taaleriakaan. Ennemmin syötän -rahoillani kokonaista elefanttilaumaa, mutta ikinä en enää syötä -mitään tehdasta. Kuinka te siis voitte sanoa, että minä olen teidät -pettänyt?" hän jankkaili yhä kasvavalla kiihkeydellä. - -"Te olette tiennyt vararikosta", huudahti vapaaherra, "ja olette -minulta salannut, miten kreivin asiat ovat." - -"Minäkös teille ostin hypoteekin?" kivahti äkäytynyt liikemies. "Minä -olen tuonut teille joka puolivuosi korot, siinä minun vääryyteni, -lisäksi olen antanut teille paljon omia rahojanikin, siinä minun -petokseni." -- Sovitellen hän sitten jatkoi: "Ajatelkaahan asiaa toki -rauhallisemmin, herra parooni; jokin toinen velkoja on vaatinut tilaa -myytäväksi, ja tuomioistuimet eivät ole meille asiasta ilmoittaneet -tahi ovat sitten lähettäneet ilmoituksen väärällä osotteella. Mitäpä -siitä? Pakkohuutokaupan jälkeen te peritte rahanne takaisin; silloin -voitte maksaa velkojille, joilla on omaan tilaanne kiinnityksiä. -Mikäli tiedän, kuuluu tuohon kartanoon kauniita, isoja tiluksia, niin -että teidän ei tarvitse olla yhtään huolissanne hypoteekistanne." - -Siihen epäilyttävään lohdutukseen vapaaherra sai tyytyä. Alakuloisena -hän nousi vaunuihinsa ja huusi kuskille: "Oikeusneuvos Hornin luo!" -mutta puolimatkassa hän antoi vastakäskyn ja ajoi kaupunkiasuntoonsa. -Hänen ja vanhan lainopillisen ystävän välit olivat kylmentyneet. Hän -oli arastellut kertoa viimemainitulle yhä kasvavista vaikeuksistaan, -loukkaannuttuaan tämän hyvää tarkoittavista varoituksista; senvuoksi -hän oli viime aikoina usein turvautunut toisten lakimiesten apuun. - - * * * * * - -Hienotunteisesti oli Itzig syöksähtänyt ulos konttorista nähdessään -akkunasta paroonin hevosten pysähtyvän kadulle, mutta nyt hän työnsi -päänsä jälleen ovesta sisään. "Millä tuulella hän oli?" kysyi hän -Ehrenthalilta. - -"Millä tuulella hänen sitten olisi pitänyt olla?" vastasi tämä -jurosti; "olipahan kuin kala, joka on nielaissut yht'aikaa monta -koukkua kitaansa. Hän heitteli päätään ilmaan, ja minä sain kuulla -kunniani. Rahani olen työntänyt hänen tilaansa, ja suruja minulla on -siitä tilasta yhtä paljon kuin hiuksia päässäni, sittekuin rupesin -kuuntelemaan teidän neuvojanne." - -"Jos luulette, että ritaritila ui vastaanne niinkuin kala vedessä, -ja että teidän ei tarvitse muuta kuin ojentaa kätenne ja siepata se -kiinni, niin suuresti säälittelen teitä", sanoi Veitel ivallisesti. - -"Mitä minä sillä tehtaalla teen?" ärähti Ehrenthal; "tila on minulle -kaksi vertaa arvokkaampi ilman savupiippua." - -"Myykää sitten tiilit, kun ensin olette saanut savupiipun haltuunne", -sanoi Veitel ilkeästi. "Tahdoin vain mainita teille, että huomenna -saan vieraaksi erään tuttavan kotiseudultani. En siis voi huomenna -tulla konttoriinne." - -"Te olette tänä vuonna kuljeskellutkin niin usein omilla -kierroksillanne", äyskähti Ehrenthal tuikeasti, "että minulle on -aivan sama, vaikka jäätte tykkänään saapumatta minun konttoriini." - -"Tiedättekö mitä nyt minulle sanoitte", kivahti Veitel. "Te sanoitte -minulle: Itzig, nyt en enää tarvitse sinua, saat mennä matkoihisi. -Mutta minä menen silloin kuin minulle sopii, enkä silloin kuin teille -sopii." - -"Te olette hävytön ihminen", huusi Ehrenthal. "Minä kiellän teitä -puhumasta minulle tuolla tapaa. Mikä te luulette olevannekaan, nuori -Itzig?" - -"Minä olen se mies, joka tunnen kaikki teidän asianne, minä olen se -mies, joka voin saattaa teidät perikatoon jos tahdon, mutta joka -tarkoitan teille parempaa kuin itse älyättekään. Ja senvuoksi, -kun ylihuomenna jälleen tulen konttoriinne, pitää teidän sanoman -minulle: hyvää huomenta Itzig! Oletteko ymmärtänyt, herra Ehrenthal?" -Hän sieppasi lakkinsa ja juoksi alas kadulle. Siellä hänen kauan -pidätetty kiukkunsa Ehrenthalia kohtaan puhkesi ilmiliekkiin, -hän heilutti kiivaasti käsivarsiaan ja mutisi uhkaavia sanoja -hampaittensa välistä. Samaa teki Ehrenthal konttorissaan. - - * * * * * - -Vapaaherra palasi tyttärensä luo, istahti masentuneena sohvaan, ja -tyttären lemmekkäät lohduttelut menivät kuulemattomiin korviin. -Häntä ei enää kaupungissa pidättänyt! mikään muu kuin pelko tuoda -vapaaherrattarelle surullisia sanomia. Hän vuoroon pohti mielessään -keinoja miten pelastua uhkaavasta häviöstä, ja vuoroon kuvitteli mitä -synkimmin värein tämän tapauksen seurauksia. Sillä aikaa Lenore istui -akkunassa katsellen alas katuvilinään, ohikiitäviin rahtivaunuihin -ja jalkakäytävällä kulkevaan ihmisvirtaan, jota levoton ansion- tai -nautinnonhimo hellittämättä ajoi eri suuntiin. Ja Lenoren kysellessä -itseltään, että olikohan kukaan noista ohikulkevista tuntenut samaa -salaista surua ja hätää ja masennusta, jota hänen nuori sydämensä -oli viime vuosien kuluessa saanut kokea, katsahti väliin jokin ohi -astuva upean talon peililasiakkunoihin, ja nähdessään eräässä niistä -kauniin tytönpään kadehti kenties mielessään ylhäisten onnea, jotka -katselivat niin levollisesti alas kadulle leipänsä takia puuhaavien -ihmisten kiirettä. - -Sitten alkoi kadulla hämärtyä, katulyhtyjen valo loi heikkoa -kajastusta huoneeseen; Lenore katseli huoneessa liikkuvia valo- ja -varjojuovia ja pimeyden enetessä kasvoi hänen sydämessäänkin -ahdistus. Mutta talon edustalla seisoi kaksi miestä puhellen -kiihkeästi keskenään; toinen heistä astui ulko-ovelle ja soitti -ovikelloa, sitten kumahteli eteisestä raskaita askelia. Palvelija -saapui sisään ja ilmoitti tulijaksi herra Pinkuksen. Sen nimen -kuullessaan vapaaherra hätkähti, pyysi lampun sytytettäväksi ja -riensi sivuhuoneeseen. - -Majatalon arvoisa isä astui vapaaherran puheille ja notkisti muutaman -kerran isoa päätään, mutta ei kiirehtinyt puhumaan asiastaan. -Vapaaherra nojautui pöytää vasten ja oli valmis vastaanottamaan mitä -hyvänsä. "Mikä teidät tuo näin myöhään luokseni?" - -"Herra paroonihan tietää, että huomenna lankeaa se kymmenentuhannen -taalerin vekseli?" - -"Ettekö voi odottaa, että vekseliä uudistettaessa lasken hyväksenne -kymmenen prosenttia?" kysyi vapaaherra ylenkatseellisesti. "Luulen -että vasta huomenna voin suorittaa tuon laskun." - -"Koska teidän ei nyt sovi laskua tehdä", Pinkus vastasi, "niin en -sitä vaadikaan. Tulin vain ilmoittamaan teille, että olen äkkiä -joutunut rahantarpeeseen; pyydän senvuoksi saada huomenna nuo -kymmenentuhatta käteisellä." - -Vapaaherra kammahti askeleen taapäin. Tuo oli jo toinen isku tänään, -ja se kävi hänen henkensä ja elämänsä juuriin. Hän oli aavistanut, -että jokin vielä tulisi musertamaan hänet kerrassaan maahan; nyt hän -tiesi tarkalleen, että turhaa oli kaikki, mitä hän enää yrittäisikään -sanoa. Hänen kasvonsa olivat kalmankeltaiset, kun hän alotti käheällä -äänellä: "Kuinka voitte tällaista vaatia kaiken sen jälkeen, mistä -olemme sopineet keskenämme? Kuinka usein olettekaan vakuuttanut -minulle, että tällainen vekselinmuoto oli pelkästään muodollinen -asia?" - -"Se on tähän päivään asti ollutkin muodollinen asia", sanoi -Pinkus, "mutta nyt se käy pakoksi. Minun on huomenna maksettava, -kymmenentuhatta taaleria toiselle, jolle olen itse velkaa." - -"Puhukaa sitten järkeä sille miehelle", sanoi vapaaherra; "minä -olen valmis tekemään teille lisää myönnytyksiä, mutta nyt on minun -mahdoton maksaa." - -"Silloin, herra parooni, minun täytyy surukseni sanoa, että summa -tulee teiltä perittäväksi uloshaun kautta." - -Vapaaherra vaikeni ja kääntyi poispäin. - -"Mihin aikaan huomenna saan tulla noutamaan rahani?" ahdisti Pinkus. - -"Tähän samaan aikaan", vapaaherra vastasi, ja hänen äänensä särähti -ontolta kuin ikäkulun ukon. Uudestaan päätään notkistaen Pinkus lähti -tiehensä, ja vapaaherra hoippui huoneeseensa. Hänen päänsä vaipui -sohvan selkänojaa vastaan; aivan turtuneena hän mietiskeli, mitä nyt -tuleman piti. Lenore polvistui hänen viereensä, laski hänen päänsä -olalleen, puhutteli häntä mitä hellimmillä nimillä ja rukoili häntä -sanomaan edes jotakin. Isä ei kuitenkaan kuullut eikä nähnyt mitään, -hänen aivoissaan kumahteli kuin vasaraniskuja yhä kovempaan ja -taajempaan. Hänen puhaltamansa koreaväriset lasipallot murskautuivat -pirstaleiksi; nyt hän tajusi asemansa koko hirvittävyyden: hän oli -perikatoon tuomittu mies. - -Siten hän istui iltamyöhään saakka, kunnes tytär sai hänet vihdoin -juomaan kulauksen viiniä ja ajattelemaan kotimatkaa. "Niin, pois -täältä", huusi isä, "ulos vapaaseen luontoon!" He lähtivät ajamaan -kotia. Kun maantien vartiset puut lennähtivät ohi ja raitis -ilma humahteli vapaaherran kasvoja vastaan, kävi hänen sielunsa -jälleen vireeseen. Tämä yö ja koko huomispäivä kuuluivat vielä -hänelle, niiden kuluessa täytyi apua löytyä jostakin. Eikähän tämä -ollut hänen ensimmäinen pulansa, ja hän melkein toivoi, ettei se -olisi viimeinenkään. Hän oli ruvennut tähän vekselivelkaan, joka -alunpitäen oli ollut vain seitsemäntuhannen ja muutaman sadan -taalerin suuruinen, siksi että lainaaja, joka tänään kävi saatavaansa -hätyyttämässä, oli monias vuosi sitten tullut tarjoamaan hänelle -noita rahoja, milteipä aivan tyrkyttämään, ja aluksi perin alhaista -korkoa vastaan. Luottaen liikeyritystensä onnistumiseen hän oli -hyvissä turvin ottanut rahat vastaan. Ne olivat maanneet hänen -rahalippaassaan käyttämättöminä muutamia viikkoja, sitten hän -oli keksinyt niille reikiä, ja askel askeleelta oli lainanantaja -korottanut vaatimuksiaan, kunnes hänen oli viimein ollut pakko -tunnustaa tuo kohtalokas vekseli oikeata nylkyrikorkoa vastaan. Nyt -ei se roisto ruvennut enää puheisiinkaan asian johdosta. Olikohan -hän rotan tavoin haistanut hylyksi tuomitun laivan kohdakkoisen -haaksirikon, pyrkien kaikin mokomin pelastumaan siitä? Vapaaherra -naurahti ääneen, niin että Lenore säpsähti -- mutta hänpä ei -ollutkaan se mies, joka vastustelematta jätti itsensä veijarien -armoihin, hän tiesi että ensi yön ja huomispäivän täytyi tuoda -hänelle apua. Ehrenthal ei voinut jättää häntä pulaan. - -Hän huomasi välttämättömäksi hillitä itseään, onnistuipa hänen -pakottautua puhelemaan tyttärensä kanssa välinpitämättömään -sävyynkin. "Niskoilleni kasautuu ikäviä asioita kasautumistaan", hän -sanoi, "ja aikani on viime viikkoina ollut niin tarkisti kiinni, -että olen tuntenut voimainikin siitä kärsivän. Mutta kaikki tuo on -ohimenevää, lapseni. Jokaisella liikemiehellä on sellaisia aikoja; -kun nyt saamme tehtaan oikein käyntiin, niin on pahimmasta päästy." - -Oli jo yö kun kotiin saavuttiin, vapaaherra riensi suoraan omaan -huoneeseensa. Hän kävi vuoteeseen, mutta tiesi hyvin, että hän siten -yritti vain lumota palvelijansa silmät; hän tiesi hyvin, ettei uni -tänäkään yönä häntä armahtaisi. Kyläkirkon tornissa kello löi tunnit -toisensa jälkeen, vapaaherra valvoi ja laski lyönnit, ja joka tunnin -jälkeen kohisi veri yhä myrskyisemmin hänen suonissaan, ja yhä -kuumemmaksi kävi hänen tuskansa. Missä olikaan pelastus? Muuta apua -hänellä ei ollut kuin Ehrenthal. Vaikka häntä kammoksuttikin ajatus -lähteä huomenna vaivaisena avunanojana tuon vihatun miehen luo, niin -suli senkin mahdottomuus hänen otsaltaan valuvaan tuskanhikeen. Siten -hän makasi koko yön ja väänteli käsiään; ja kun uni, yön hiljainen -lapsi, jolloinkin läheni vuodetta, nosti tuskan harmaa kummitus -jälleen luurankopäätänsä ja karkoitti uhkaavalla liikkeellä armeliaan -jumaluuden pois makaajan lähettyviltä. Vasta aamupuolella hänen -kurjuutensa tajunta raukesi raskaaseen horrokseen. - -Korvia vihlovat hälyt linnanpihalta herättivät hänet siitä; tehtaan -työläiset marssivat kylän soittokunta etunenässä hänen akkunansa -alitse pitäen hänelle serenaadin. Jonain toisena ajankohtana tuo -hyväätarkoittava kunnianosotus olisi häntä ilahduttanut, mutta tänään -hän kuuli vain epäpuhtaan räminän, joka kiusasi häntä. Nopeasti -hän pukeutui ja riensi pihalle. Hänen talonpa oli ulkopuolelta -seppelöity, työläiset olivat asettuneet valtaoven eteen ja -tervehtivät häntä raikuvilla eläköönhuudoilla; hänen täytyi avata -suunsa ja sanoa heille, että hän oli iloinen päivän merkityksen -johdosta ja odotti paljon hyvää heidän uutteruudestaan; mutta koko -ajan hän oli tietoinen siitä, kuinka valheellisia nuo sanat olivat ja -kuinka kaukana häneltä oli kaikki ilo. Hän antoi valjastaa vaunut, -joutumatta edes tervehtimään vaimoaan ja tytärtään, ja kiiti jälleen -kaupunkiin. Hän pysähdytti Ehrenthalin talon eteen ja ravisti -konttorin ovea; mutta ovi pysyi suljettuna, ja hänen täytyi lähettää -palvelijansa noutamaan kauppias alas aamiaispöydästä. - -Ehrenthal saapui ilmeisesti hyvin levottomana näin varhaisen käynnin -johdosta, eikä ollut huolinut edes riisua vanhaa yötakkia yltään. -Vapaaherra esitti hänelle asiansa niin kylmäverisesti kuin unettoman -yön jälkeen oli mahdollista. Ehrenthal joutui aivan kuohuksiin. -"Tuo Pinkus", hän huuteli kerta toisensa perästä, "on rohjennut -lainata teille rahaa vekseliä vastaan! Kuinka hän voi lainata teille -sellaisen summan? Eihän koko miehellä ole kymmentätuhatta taaleria, -hän on köyhä vaivainen itsekin." Vapaaherran täytyi tunnustaa, että -alkuperäinen velka oli ollut paljon pienempi, mutta tämä tunnustus -vain kiihoitti Ehrenthalin äkeyttä. - -"Seitsemästätuhannesta kymmenen!" hän parkui ja juoksenteli niin -kiihtyneenä edestakaisin, että yötakin liepeet viipottivat hänen -ympärillään kuin huuhkajan siivet. "Lähes kolmetuhatta taaleria hän -on voittanut! Minä en ole koskaan luottanut tuohon mieheen, ja nyt -tiedän mitä maata hän on! Hän on urkkija, kätyri, epäluotettava -ihminen, joka samalla kertaa palvelee maksun edestä monia! Eikä hän -myöskään ole antanut omistaan teille noita seitsentätuhatta, koko -hänen roskansa eivät ole sen arvoiset." - -Ehrenthalin väkevä närkästys vaikutti vapaaherraan aivan kuin iloinen -toivonsäde. Kuinka väärää luuloa hän oli tästä miehestä monesti -pitänytkään! "Minullakin on syytä arvella Pinkusta vaaralliseksi -mieheksi", hän sanoi. - -Mutta tämä myönnytys oli vapaaherralle vain onnettomuudeksi, -sillä nyt kohdistui Ehrenthalin kiukku häneen. "Mitä minä tässä -Pinkuksesta puhuinkaan", huusi kauppias; "hän on menetellyt -niinkuin hänen tapaisensa ihmisen täytyy menetellä. Mutta te, joka -olette aatelismies, kuinka te olette voinut menetellä sillä tapaa -minua kohtaan? Te olette minun selkäni takana antautunut asioihin -syrjäisen kanssa ja antanut hänen ansaita lyhyessä ajassa vekselillä -kolmetuhatta taaleria. Vekselillä", hän huusi yhä yltyvällä kiukulla, -"tiedättekö te mitä vekseli oikein merkitsee?" - -"Minäkin toivoisin, että koko velka olisi saanut jäädä ottamatta", -sanoi vapaaherra lepyttelevästi; "mutta kun tänään on lankeamispäivä -eikä mies suostu uudistamaan sitä, niin täytyy meidän koettaa saada -se maksetuksi." - -"Miksi te sanotte: meidän?" ärähti Ehrenthal tulistuneena. "Teidän on -yksinänne hankittava maksu, ja katsokaakin, mistä voitte saada rahaa -mokomalle miehelle, jonka taskuun olette kirjoittanut kolmentuhannen -taalerin voiton. Te ette kysynyt minun mieltäni silloin kuin -tunnustitte vekselin, eikä teidän tarvitse nyt tulla sitä kysymään, -kun teidän on saatava se maksetuksi." - -Vapaaherran sydämessä taisteli tuska ja kiukku keskenään. -"Hillitkäähän puhetapaanne, herra Ehrenthal", hän huudahti. - -"Miksi minun pitäisi hillitä itseäni", huusi kauppias; "ette tekään -ole hillinnyt itseänne eikä Pinkus ole hillinnyt itseään, siis en -niinäkään tahdo hillitä itseäni!" - -"Minä palaan tänne uudelleen", sanoi vapaaherra, "kun olette -rauhallisemmassa mielentilassa, jollaista minun joka tapauksessa -täytyy vaatia teiltä yhdessä ollessamme." - -"Jos aiotte rahaa minulta pyytää, niin älkää palatko lainkaan, herra -parooni", ärähti Ehrenthal. "Minulla ei ole yhtään rahaa teitä -varten; ennen minä viskaan kaikki taalerini kadulle kuin maksan -teille enää yhtä ainuttakaan tilaanne vastaan." - -Vapaaherra lähti ääneti huoneesta. Hänen kurjuutensa oli niin suuri, -että hänen täytyi vaieten kärsiä tuon törkeän miehen kiukkua. Nyt hän -lähti kiertelemään kaupungilla tuttaviensa luona ja kärsi avunanojan -katkeran nöyryytyksen saadessaan kaikkialla kieltävän vastauksen -pyyntöönsä. Puolipäivän aikaan hänen voimansa olivat lopussa. Hän -palasi asuntoonsa ja kävi punnitsemaan mielessään, pitikö hänen vielä -kerta lähteä Ehrenthalin puheille vai kieltäytyisikö hän maksamasta -vekseliä nylkyrikorkojen vuoksi. Silloin hiipi taloon se mies, joka -oli tähän saakka kierrellyt ja väijynyt hänen elämäänsä laajassa -kaaressa -- maatilan tuleva isäntä, Rothsattel-suvun perillinen. -Vapaaherra joutui ihmeisiin nähdessään huoneeseen astuvan tuiki -oudon hahmon, jonka hän muisteli kerran pari nähneensä Ehrenthalin -konttorin seutuvilla; miehellä oli punertavan tukan paartamat kelmeät -kasvot, kaksi luihua silmää ja suun ympärillä melkein samanlaiset -eriskummalliset juovat, joita karnevaaliajan nauravissa naamioissa -näkee. - -Herra Veitel Itzig kumarsi syvään ja aloitti: "Armollinen herra -parooni, suvaitkaa antaa anteeksi, että tunkeudun luoksenne erään -liikeasian johdosta. Herra Pinkus on antanut toimekseni tulla -perimään teiltä rahat hänelle tunnustamastanne vekselistä. Pyytäisin -nöyrimmästi kysyä, tahtoisitteko olla niin armollinen ja maksaa -minulle nuo rahat." - -Vapaaherra unohti synkeät ajatuksensa katsellessaan tuon miehen -hontelon pitkää ruumista, joka kiemurteli ja oli perin hullunkurinen -apinamaisissa kohteliaisuusyrityksissään. "Kuka te olette?" hän kysyi -mahtimiehen arvokkuudella. - -"Veitel Itzig on halpa nimeni, armollinen herra, jos rohkenen mainita -sen teille." - -Vapaaherra lysähti kokoon kuullessaan Itzigin nimen. Tuosta -miehestähän häntä juuri oli varoitettu, tuo oli se näkymätön, -säälimätön vainooja. Jälleen pusersi tuska ja ahdistus hänen -sydäntään: - -"Olin tähän saakka Ehrenthalilla kirjanpitäjänä", jatkoi Itzig -vaatimattomasti. "Mutta Ehrenthal on käynyt liian mahtavaksi minua -kohtaan; olen perinyt pienen omaisuuden ja jättänyt sen Pinkuksen -käytettäväksi. Nyt olen aikeissa ruveta itsenäisesti harjoittamaan -liikettä." - -"Te ette voi nyt saada rahoja", vastasi vapaaherra levollisemmin. Tuo -avuton kömpelys ei näyttänyt varsin vaaralliselta vastustajalta. - -"Se sopii erinomaisesti", sanoi Veitel, "minulle on suureksi -kunniaksi saada kuulla armollisen herran suussa, että maksatte -vasta iltapäivällä. Minulla on kyllä aikaa." -- Hän otti hopeaisen -nauriin taskustaan. -- "Minä voin odottaa iltaan saakka. Ja jotten -tuota herra paroonille tukaluutta palaamalla sellaiseen aikaan, -jolloin teille ei sovi tahi jolloin ette ole kotona, niin pyydän -saada olla niin rohkea, että odottelen portaissa. Minä voin seista", -hän kiirehti lisäämään, aivan kuin olisi tahtonut ennakolta torjua -vapaaherran kehoitusta, että? voihan portailla istuakin. "Minä jaksan -kyllä seista aina kello viiteen saakka iltapäivällä. Armollisen -herran ei tarvitse lainkaan antaa minun häiritä itseään." Noista -nöyristelevistä sanoista helähti julkea iva, ja vapaaherran sydän -tajusi uudella tuskan tunteella hetken koko hirvittävyyden. Veitel -peräytyi kumarrellen ja pokkuroiden kynnykselle ja lähti takaperin -kuin krapu ulos huoneesta. Silloin vapaaherra huusi hänet takaisin. -Lurjus jäi seisomaan kuin loihdittu kumaraiseen asentoonsa, peräti -kurjan ja avuttoman ihmisen perikuvana. Ehkäpä varoittavan kirjeen -lähettäjä oli pannut tuon kirjanpitäjä poloisen syyksi kaiken -sen, mitä Ehrenthal itse oli kavalassa mielessään kutonut kokoon. -Joka tapauksessa oli tuon miekkosen kanssa mukavampi keskustella -liikeasioista kuin hänen äreän isäntänsä kanssa. - -"Voitteko sanoa minulle", kysyi vapaaherra voittaen sisällisen -vastenmielisyydentunteen, "millä tapaa voin antaa saamisellenne -katetta, ilman että maksan käteisellä tänään tai lähipäivinä?" - -Voitelin silmät välähtivät kuin raatolinnun silmät, mutta hän -ravisteli päätään, kohautti hartioitaan ja näytti vakavasti pohtivan -asiaa. "Armollinen herra parooni", hän sanoi viimein, "ehkäpä siihen -löytyy keino, mutta se on viimeinen keino. Teillä on tilaanne -kahdenkymmenen tuhannen taalerin hypoteekki, joka kuuluu teille -itsellenne, mutta joka on nykyään Ehrenthalin konttorissa. Minä -tahdon sovittaa asiat niin, että Pinkus luopuu tästä kymmenentuhannen -taalerin saamisestaan, ja itse koetan hankkia teille vielä toiset -kymmenentuhatta, jos luovutatte tuon hypoteekin ystävälleni." - -Vapaaherra heristi korviaan. "Todennäköisesti ette tiedä", hän -sanoi ankarasti, "että olen jo luovuttanut mainitsemanne asiakirjan -Ehrenthalille." - -"Pyydän nöyrimmästi anteeksi, armollinen herra, sitä te ette ole -tehnyt. Mitään oikeudellista luovutusta ei ole tapahtunut." - -"Mutta annoinhan kirjallisen lupaukseni", sanoi vapaaherra. - -Veitel kohautti hartioitaan. "Jos olette luvannut luovuttaa -Ehrenthalille hypoteekin hänen rahojensa vakuudeksi, niin miksi -sen pitää olla juuri tämä? Ja minkävuoksi teidän tarvitsee antaa -minkäänlaista hypoteekkia Ehrenthalille? Tänä vuonnahan te peritte -takaisin sen pääomanne, jonka olette kiinnittänyt Rosminin kartanoon, -silloin voitte maksaa hänelle summan käteisrahalla. Siihen saakka -voitte rauhallisesti jättää hypoteekin hänen käsiinsä, eikä yhdenkään -ihmisen tarvitse tietää, että olette luovuttanut sen meille. Jos -teidän armonne suvaitsee lähteä minun kanssani notaarin luo ja siellä -virallisessa muodossa luovuttaa tämän hypoteekin ystävälleni, niin -hankin teille vielä tänään kaksituhatta taaleria, ja sinä päivänä, -jolloin asiakirja joutuu meidän käsiimme, maksan loput." - -Vapaaherra oli pakottautunut, kuuntelemaan tätä esitystä väkinäisesti -hymyten. Vihdoin hän sanoi kuivasti: "Mitä te nyt ehdotatte, siihen -en voi suostua, ajatelkaa jotain toista keinoa." - -"Mitään toista ei ole", vastasi Veitel; "mutta nythän on vasta -puolipäivä, minä voin odottaa maksua kello viiteen saakka.". Hän -teki jälleen nöyrät kumarruksensa, mutta käännähti kynnyksellä vielä -kerran ympäri. "Sallikaa minun sanoa, armollinen herra", virkkoi -hän vakavasti, "että teille ei riitä ainoastaan nuo kymmenentuhatta -taaleria; lähikuukausina te tarvitsette yhtä paljon tehdastanne -varten sekä pelastaaksenne saamisenne tuosta puolalaisesta -kartanosta. Jos luovutatte hypoteekin minulle, niin on teillä -koko summa käytettävänänne. Ja vielä yhtä asiaa rohkenen pyytää -armolliselta herralta: suvaitkaa olla puhumatta mitään Ehrenthalille -tästä meidän keskustelustamme; hän on kova mies ja voisi vahingoittaa -minua koko elämäni ajan." - -"Olkaa huoletta", sanoi vapaaherra ja teki hyvästelevän eleen. Veitel -poistui. - -Vapaaherra mitteli pitkin askelin huoneensa lattiata. Mitä tuo ylen -nöyristelevä mies äsken oli esittänyt, se oli omiaan kuohuttamaan -hänen sieluaan. Niin, pelastuksen se kyllä tarjoisi tästä ja -seuraavistakin pulista, mutta sittekään hän ei voinut siihen -suostua, se oli itsestään selvää! Esityksen tekijä oli naurettavan -yksinkertainen mies, mutta häneen ei voinut suuttuakaan, hän ei -ymmärtänyt mitään parempaa. Mutta koska vapaaherra oli antanut -kunniasanansa Ehrenthalille, niin ei koko asiaa kannattanut edes -ajatellakaan. - -Ja sittekin -- kuinka mitättömältä vaara hänestä näyttikään! -Asiakirja jäisi rauhallisesti Ehrenthalin käsiin siihen saakka, -kunnes vapaaherra olisi saanut puolalaiseen tilaan kiinnittämänsä -rahat takaisin; silloin hän maksaisi Ehrenthalille velkansa -käteisellä ja lunastaisi hypoteekin takaisin. Kukaan ihminen ei -saisi asiasta mitään tietää, ja pahimmassa tapauksessa hän voisi -valmistuttaa Ehrenthalille uuden hypoteekin tilaansa, myöntäisi tälle -vahingonkorvaustakin, ja siihen rahamies olisi tyytyväinen. Yhäti hän -torjui tuon houkuttelevan ajatuksen luotaan, mutta yhä uudelleen se -palasi. Kello löi yksi, se löi kaksi; hän soitti palvelijaa ja käski -valjastuttamaan vaunut, kysyen sivumennen, vieläkö äskeinen vieras -oli talossa. Kuski ajoi vaunut valtaoven eteen, ja vieras värjötteli -yhä portaissa. Vapaaherra laskeutui alas vilkaisematta häneen ja -nousi vaunuihinsa. Kun palvelija seisoi lakki kädessä vieressä ja -tiedusti, minne kuskin piti ajaa, vasta silloin hänelle muistui -mieleen, että hän ei itsekään sitä tiennyt. "Ehrenthalin taloon!" -sanoi hän viimein. - -Ehrenthalilla oli ollut hyvin rauhaton aamupäivä. Se seikka että -syrjäinen oli rohjennut röyhkeästi sekautua hänen oikeuksiinsa, pani -hänet epäilemään että jokin vieras, tuntematon rahamahti juonitteli -kilvan hänen kanssaan paroonia vastaan. Hän lähetti noutamaan -Pinkuksen puheilleen, syyti tälle solvauksia ja koetti kaikin -tavoin saada selvää, kenen taskusta Pinkus oli saanut rahat. Mutta -Pinkus oli varustautunut mitä parhaimmin tämän varalta; hän pysyi -järkähtämättömänä ja kävi lopuksi itsekin törkeäsuiseksi. Sitten -Ehrenthal lähetti hakemaan Itzigiä. Tätä ei löytynyt mistään. - -Siksipä hän olikin kaikkein nurjimmalla tuulellaan, kun vapaaherra -jälleen saapui hänen luokseen. Hän tiesi parhaiten, ettei tuota -uutta velkaa olisi lainkaan tarvittu karkoittamaan aatelismiestä -vuosien rauhallisesti vieriessä hänen tilaltaan, ja hän solvasi -senvuoksi tätä typeräksi houkkioksi, kun hän oli niin tarpeettomasti -syössyt itsensä pulaan. Ja hän sanoi hänelle kuivin sanoin, että -nyt vihdoinkin oli tullut aika lakkauttaa kaikki rahamaksut -moiselle höperölle. Jälleen syntyi kiivas kohtaus, vapaaherra lähti -katkeroituneena rahamiehen konttorista ja päätti vielä viimeisen -kerran yrittää lainata eräältä vanhalta rykmenttitoveriltaan, jonka -tiesi äveriääksi mieheksi. - -Kello oli jo yli neljä, kun hän murtunein mielin palasi asuntoonsa. -Porraspieleen nojautui laihan-huiskea miehenhahmo, joka kumarsi -syvään ohirientävälle aatelismiehelle ja jäi rauhallisesti -paikoilleen. Vapaaherran voimat olivat nyt tyyten lopussa. Hän -viskautui sohvankulmaan kuten edellisenäkin päivänä ja tuijotti -tylsästi eteensä. Muuta pelastusta ei enää ollut, sen hän tiesi -hyvin, kuin turvautua tuohon porraspielessä väijyvään veijariin. -Tympeän jännityksen vallassa hän jäi odottelemaan mitä tuleman piti. -Ristissä käsin, kohottamatta edes päätänsä sohvanselustalta, hän -kuuli kellon lyövän neljännestunnit neljästä viiteen saakka. Jälleen -iski hänen päässään kuin vasaralla, ja joka isku vei hänet lähemmäksi -sitä silmänräpäystä, jolloin hänen kohtalonsa astuisi ovesta sisään. -Kello viiden viimeinen lyönti oli kajahtanut, eteisen ovikello kuului -helähtävän, vapaaherra nousi sohvasta pystyyn. Itzig avasi oven ja -piteli kahta paperia kädessään. - -"Minä en voi maksaa", huusi vapaaherra hänelle käheällä äänellä. - -Itzig kumarsi uudelleen ja tarjosi hänelle toista paperia. "Tässä -olisi luonnos sopimustamme varten." - -Vapaaherra tarttui hattuunsa ja sanoi vieraaseen katsahtamatta: -"Tulkaa notaarin luokse!" - - * * * * * - -Oli ilta, kun vapaaherra palasi isäinsä linnaan. Valjut kuun säteet -kimaltelivat pikkutornien huipuissa ja rakennuksen parvekkeissa, -mustina kumottivat rakennuksen perustaa pystyssä pitelevät -tukipylväät, ja mustana kuin piki lepäsi lammen tyyni kalvo. Ja yhtä -vailla kaikkea väriä kuin talo ja puisto olivat niiden isännänkin -kasvot, kun hän nojautui raskaasti vaununnurkkaan ja puristi huulensa -jäykästi yhteen kuin ainakin mies, joka on pitkän kamppailun jälkeen -tullut ratkaisevaan päätökseen. Hän katseli välinpitämättömästi -vedenkalvoa, talonsa muureja ja katon kylmää kimmellystä; mutta -sittekin oli hänelle mieleen, ettei aurinko paistanut ja ettei hänen -tarvinnut nähdä isäinsä asuinsijaa kultaisessa päivänvalossa. Hän -koetteli ajatella tulevaisuutta, joka nyt näyttihe hänelle entistä -turvallisemmalta, hän punnitsi kaikkia etuja, joita hänen täytyi -saada tehtaastaan; hänen ajatuksensa kulkivat kauas vastaisuuteen, -jolloin hänen poikansa asuisi näillä samoilla sijoilla vakavaraisena, -jopa rikkaanakin miehenä, tyyten vailla niitä huolia, jotka olivat -vieneet isän tekemisiin kurjien koronkiskurien kanssa ja valkaisseet -ennen aikojaan hänen hiuksensa. Hän ajatteli kaikkea mahdollista -mieluista, mutta rakkaimmatkin hänen ajatuksistaan jättivät hänet -kylmäksi ja välinpitämättömäksi, ja hänen oli pakko koettaa väkisin -pitää niistä kiinni. - -Hän laskeutui vaunuista ja tarttui paksuun rahalaukkuunsa, ennenkuin -ojensi kätensä puolisolleen ja tervehti Lenorea päännyökkäyksellä, -jonka piti tyynnyttää tyttären hätäinen katse. Hän puheli naisille -sydämellisesti, onnistuipa hänen laskea leikkiäkin levottoman päivän -monien juoksujen johdosta; mutta koko ajan hän tunsi, että hänen -ja hänen rakkaittensa väliin oli tullut jotakin selittämätöntä; -nämäkin olivat käyneet hänelle vieraiksi. Kun he nojautuivat häneen -ja pitelivät hänen kättänsä, niin värähteli tuo käsi torjuvasti -aivan kuin tempautuakseen irti. Ja kun hänen vaimonsa katseli häntä -lemmekkäästi, niin oli tuossa katseessa, josta hän ennen aina oli -hakenut apua ja lohdutusta suurimmassakin hädässä ollessaan, nyt -jotakin hänen mielestään outoa, jota hän ei voinut kestää, vaan -loi omat silmänsä alas. Hän lähti tehtaaseen, missä väki vielä -odotteli isännän tuloa, ja näki pääoven päällä kirjavista lyhdyistä -sommitellut nimikirjaimensa, joiden yläpuolella helotti hänen sukunsa -seitsensakarainen kruunu; ja hänen täytyi luoda katseensa muuanne, -sillä lyhtyjen loistekin viilsi hänen sydäntään. - -Hänen ympärillään kävi ilon humu, työläiset kohottivat hänen -kunniakseen eläköönhuutoja kerta toisensa jälkeen, kyläkapelli -soitteli jälleen hilpeitä tanssisäveliä. Se soitti myöskin saman -marssin, jonka raikuessa hän muinen oli rykmenttinsä kera usein -marssinut vanhan kenraalin ohi, joka oli isällisesti rakastanut -silloista nuorta upseeria. Hän muisteli vanhan soturin arpisia -kasvoja ja entisiä asetovereitaan, muisteli myöskin muuatta -kunniaoikeutta, jossa hänen rykmenttinsä upseerit olivat kerran -tuominneet erään miespoloisen, joka oli rikkonut kevytmielisesti -antamansa kunniasanan. - -Hän lähti makuuhuoneeseensa, ja hänelle teki hyvää, kun ympärillä -kaikki kävi pimeäksi ja hänen ei tarvinnut enää nähdä mitään, ei -linnaansa eikä tehdastaan, ei vaimonsa tutkivaa eikä tyttärensä -tuskallista katsetta. Ja jälleen hän vuoteessa lojuessaan kuuli -kellon lyövän tunnin toisensa jälkeen, ja joka lyönnillä hänen -oli pakko ajatella: "Onpa rykmentissämme nyt toinenkin mies, -joka harmaapäisenä on tehnyt saman rikkomuksen, mikä silloin sai -heikkoluontoisen nuorukaisen ampumaan luodin päähänsä. Tässä se mies -makaa eikä voi nukkua, koska on rikkonut kunniasanansa." - - -5. - -Kevätmyrskyt puhaltelivat lakeuksien yli, kun Anton kutsuttiin rajan -takaa jälleen kotia. Talvi oli ollut hänelle ankaran työn, raskaiden -rasitusten aika. Muukalaisesta kaupungista hän oli useammin kuin -kerran saanut lähteä pyryyn ja pakkasiin, sodan hävittämien seutujen -halki, kauas itään ja etelään aina Siebenbürgenin vuoristoihin ja -madjaarien alaville karjalaitumille saakka. Hän oli nähnyt paljon -surullista: poroksi poltettuja aatelishoveja, tuhaksi hävitettyä -hyvinvointia, hengestään ja toimeentulostaan epävarmoja ihmisiä, -nälkää, raakuutta ja leimuavaa puoluevihaa. - -"Mihinkä aikaan hän tulee?" kysyi Sabine veljeltään. "Muutaman -tunnin päästä, ensi junassa." Sabine hypähti pystyyn ja sieppasi -avainkimppunsa. "Ja tytöt eivät ole vieläkään saaneet kaikkea -valmiiksi; minun on itse käytävä toimeen. Tänä iltana hänen täytyy -syödä meidän kanssamme, Traugott; me naisetkin tahdomme saada hänestä -osan itsellemme." - -Veli nauroi: "Älkää vain hemmoitelko häntä piloille." - -"Siitä ei ole pelkoa", sanoi täti. "Kun hän taas joutuu kuukkimaan -konttorissa, niin istuu hän siellä kuin suljetussa rasiassa, eikä -häntä saa nähdäkseenkään muulloin kuin päivällispöydässä." - -Sabine kävi kaivamaan liinavaatekammionsa aarteita, läjäsi palvelijan -käsivarrelle kokonaisen kantamuksen ja katseli kärsimättömästi -akkunasta alas pihalle, eivätkö herrat jo viimeinkin lähtisi -takapihan puolelta konttoriin. Vihdoin hänellä oli tilaisuus hiipiä -Antonin huoneeseen. Hän loi vielä viimeisen arvostelevan silmäyksen -sohvatyynyyn, jonka hän oli ommellut poissaolevalle, ja sovitteli -alabasterimaljakkoon kaikki puutarhurin lähettämät kukat. Kun hän -sitten maljakosta loi silmänsä muualle, lensi hänen katseensa pitkin -seiniä, joista yhdellä vielä riippui Antonin kohta liikkeeseen -tultuaan tekemä piirustus, ja lattialle, jota yhä peitti Finkin -sille levittämä kallisarvoinen matto. Ensi kertaa pitkästä ajasta -hän oli jälleen tässä huoneessa, jota hänen jalkansa oli väitellyt, -niin kauan kuin tuo toinen oli ollut talon asukkaita. Missä hän nyt -elelikään? Sabinesta tuntui kuin olisi heidän eronsa sattunut jo -ammoin sitten, ja pelkkä tuon ajan muisteleminenkin tuntui hänestä -tuskalliselta unennäöltä. Mutta sille rehelliselle miehelle, joka nyt -oli huoneen asukkaana, hän voisi avoimesti sanoa kuinka kalliiksi -tämä oli käynyt hänelle, ja iloisin mielin hän odotteli hetkeä, -jolloin voisi kiittää häntä kaikesta, mitä Anton oli tehnyt hänen -veljensä hyväksi. - -"Mutta Sabine!" huudahti täti säikähtyneenä ovelta. Tätikin oli -hiipinyt hiljaa pöytänaapurinsa huoneeseen. - -"Mikä sinun on?" kysyi Sabine ylös silmäten. - -"Mutta sinähän olet ripustanut akkunoihin koruompeleiset verhot. -Eiväthän ne toki kuulu tänne takapihan puolelle, herrain -tupakkasuojiin!" - -"Anna niiden riippua rauhassa", sanoi Sabine hymyillen. - -"Ja sitten nuo tyynynpäälliset, ja nuo pyyheliinat -- tämähän on -ennenkuulumatonta! Nehän ovat parasta mitä sinulla on. Hyvä isä -sentään! Nuo pitsireunaiset ja ruusunpunaisella vuorilla sisustetut -tyynynpäälliset!" - -"Rauhoituhan toki, täti", huudahti Sabine punastuen. "Hän, jota me -tänään odotamme kotiin, on hyvinkin ansainnut, että hän saa parasta -mitä vanhoista kaapeista löytyy." - -Mutta täti ei malttanut olla yhä pudistelematta päätään. "Jollen -tätä olisi omin silmin nähnyt, niin en sitä olisi uskonut kenenkään -sanomasta. Antaakin tuollaisia tavaroita jokapäiväiseen käytäntöön! -En sinua enää ollenkaan ymmärrä, Sabine. -- No, voihan hänelle -sitten vaihtaa joka kerralla aina halvempia numeroita, se on ainoa -lohdutukseni. Ei, mutta tosiaankin, että minun piti tällaista saaman -nähdä!" Hän löi kätensä yhteen ja lähti kiihdyksissään huoneesta. - -Sabine tarttui jälleen avainkimppuunsa ja riensi tädin jälkeen. "Hän -lörpöttelee Traugottille joutavia", puheli hän mennessään hiljaa -itsekseen; "minun täytyy todistaa hänelle, ettei muulla lailla olisi -sopinutkaan tehdä." - - * * * * * - -Myöskin matkamiehen mieliala oli kuin pojan, joka pitkän aikaa -poissa oltuaan jälleen palajaa isänkotiin. Viime asemilla ennen -hallituskaupunkiin tuloa hänen sydämensä paukutteli iloisin lyönnein; -vanha talo ja työtoverit, kauppaliike ja hänen kirjoituspulpettinsa, -johtaja ja Sabine, kaikki ne kulkivat hymyilevinä kuvina hänen -silmäinsä ohi. Vihdoin pysähtyivät vuokra-ajurin vaunut avatulle -portille. Siellä oli vastassa tutut rahtivaunut, laatikot, tynnörit -ja tikapuut. Siellä huusi isä Sturm kadun yli kajahtelevalla äänellä -hänen nimensä, sieppasi vaununoven auki ja nosti hänet kevyesti kuin -pienen poikasen maahan. Tuolta tuli herra Pix juoksujalkaa ulos -kadulle, puristeli hänen kättään puristamasta päästyään eikä ilossaan -huomannut, kuinka hänen musta siveltimensä käytti kädenliikkeitä -hyväkseen maalatakseen Antonin turkinpäälliselle kaikenlaisia -koukeroita. Sitten tuli Anton ison vaa'an kohdalle ja ravisti -mielihyvin sen järeitä vitjoja. Sitten hän saapui etukonttoriin, -jossa lamput jo paloivat, ja kajautti kynnykseltä iloisen: "Hyvää -iltaa!" Kovasti huutaen karkasivat toverit yhtenä miehenä pystyyn ja -tungeksivat tulijan ympärille. Herra Schröter riensi takahuoneesta -paikalle, ja kun hän huusi sydämellisen "Tervetullut!" ja ojensi -tulijalle kätensä, loisti kirkas ilo hänen muuten syvän totisilta -kasvoiltaan. Ne olivat onnekkaita silmänräpäyksiä, ja Anton tuli -hentomielisemmäksi kuin kypsyneelle miehelle olisi sopinutkaan. Ja -kun hän ensi kysymysten ja vastausten jälkeen lähti konttorista -omaan huoneeseensa, hyppäsi pihalla riihattoman ilon valtaama Pluto -pystyyn hänen rinnalleen ja liekutti mahtavasti takkuista häntäänsä, -niin että Antonin oli työläs kirvottua sen hyväilyistä. Yläportaissa -tuli palvelija tyytyväisesti irvistellen häntä vastaan ja avasi -kunnioittavasti hänen huoneensa oven. - -Hämmästyneenä Anton katseli ympärilleen: huone oli juhlallisesti -koristettu, uunissa paloi iloinen valkea, oven päällä riippui -vihreä köynnös, sohvalla oli uusi koruommeltu pielus, pöydällä -sirot teevehkeet ja niiden vieressä alabasterimaljakko täynnä -kukkia. "Neiti on täällä kaikki itse laittanut", uskoi Franz -hänelle. Anton kumartui maljakon yli ja katseli jokaista eri kukkaa -mitä tarkimmin. Ne olivat yleensä tavallisten kukkain näköiset, -mutta Anton tirkisteli niitä kuin ei olisi vielä iki maailmassa -moisia nähnyt. Sitten hän otti sohvatyynyn käteensä, tunnusteli ja -hyväili sen kuvioita ja laski sen täynnä harrasta ihailua jälleen -paikalleen. Vihdoin hän otti kipsikissankin käteensä, koputteli sitä -selkään ja laski sen varovasti kuin elävän luontokappaleen takaisin -kirjoituspöydälle; eikä kissakaan ollut tunteeton niin suuresta -ystävällisyydestä, sillä uunin valkean punertavassa loimossa se -hohteli aivan elävänä, ja huoneessa kuului kuin hiljaista kehräämistä. - -Jälleen riensi Anton konttoriin kertomaan johtajalle viimeisen -toimintansa tuloksista. Kauppias vei hänet pieneen takahuoneeseensa -ja puheli hänen kanssaan viimeksi kuluneen ajan tapauksista niin -sydämelliseen sävyyn kuin uskotun ystävän kanssa jutellaan tärkeistä -asioista. Kuitenkin olivat keskustelun aiheet varsin vakavata -laatua. Paljon oli menetetty, eikä suinkaan vähemmän ollut edelleen -vaaranalaisena. Vasta vieraalla maalla ollessaan Anton oli tullut -täysin käsittämään koko sen tuhon laajuuden, joka kauppaliikettä -oli uhannut. Ja hän tajusi, että monien vuosien tarmokasta työtä -tarvittiin korvaamaan vahingot ja solmiamaan uudelleen katkenneet -langat. Lyhyin sanoin kauppias ilmaisi hänelle saman. "Teidän -huolellisuuttanne ja tarmoanne saan kiittää paljosta", päätti hän -puheensa; "minä toivon, että te autatte minua voittamaan kadottamamme -kauppa-alan toisaalta; mitä emme saa enää takaisin, sen me kestämme -kärsiä." Ja Antonin poistuessa hän huusi hymyillen hänen peräänsä: -"On vielä eräs, joka tahtoo kiittää teitä; pyydän teitä tänä iltana -vieraakseni." - -Sitten Anton kävi pulpettinsa ääreen, avasi pitkästä aikaa jälleen -sen laatikot ja otti paperia ja kyniä esiin. Mutta työnteosta ei -tänään tullut mitään. Jordan kieltäytyi antamasta hänelle yhtäkään -kirjettä, ja molemmissa konttoreissa ei levoton hyörinä ottanut -loppuakseen. Yksi toisensa jälkeen jätti paikkansa ja tuli Antonin -pulpetin ääreen. Herra Baumann kävi taputtamassa naapuriaan useampaan -kertaan olkapäälle ja palasi sitten vaitonaisena mutta hyvillä -mielin paikalleen, ja herra Specht ratsasti suuren kiihtymyksen -vallassa Antonin vieressä kulkevalla välikaiteella ja syyti virtanaan -kysymyksiä ja ihmetteleviä huudahduksia Antonin pään yli. Herra -Liebold laski imupaperin pääkirjan lehtien väliin jo monta minuuttia -ennen työajan loppumista ja vetäytyi etukonttoriin. Yksinpä herra -Purzelkin astui ulos aitauksestaan, pyhä liitupala yhä kädessään; ja -lopuksi tuli myöskin herra Pix ison vaa'an luota konttoriin uskomaan -Antonille kaikessa salaisuudessa, että hän ei ollut enää moneen -kuukauteen pelannut soolowhistiä, ja että Spechtin mielentila oli -ennättänyt kääntyä sellaiseksi, että se lähenteli löyhäpäisyyttä. - -Illalla Anton meni kadunvartisen talon yläkerrokseen. Oviverhot -humahtivat syrjään, Sabine seisoi hänen edessään. Neitosen suu -nauroi, mutta silmät loistivat kosteina, kun hän kumartui suutelemaan -kättä, joka oli väistänyt surmaniskun veljen pään varalta. - -"Mutta neiti!" huudahti Anton säikähtyen ja tempasi kätensä irti. - -"Minä kiitän teitä, oi, minä kiitän niin teitä, Wohlfart!" huudahti -Sabine ja tarttui molemmin käsin häntä hartioihin. Sitten hän -katseli nuorukaista kauan vaieten, mielenliikutuksen lumoissa, jota -hän ei yrittänytkään salata. Kun Anton vuorostaan katseli impeä, -joka seisoi hänen edessään punoittavin poskin, kohoilevin povin -ja kiitollisuutta sädehtivin silmin, niin hän tajusi, että hänen -torjumansa slaavilaisen sapelinisku oli muuttanut hänen suhteensa -perheeseen ja talon nuoreen valtiattareen vallan toiseksi. Kaatunut -oli se raja-aita, joka tähän saakka oli erottanut konttorin palkatun -työntekijän talon neidistä. Ja sydän tulvillaan ylpeätä iloa hän -myöskin tunsi, että hän itsekin oli tänä koettelemuksen aikana -kypsynyt mieheksi, jonka voimaan ja levollisuuteen naisen kannatti -turvautua. - -Hän kertoi tytölle vielä kerran, mitä tämä monilla kysymyksillään -koetti saada kuulla hänen omasta suustaan, taistelusta rahtivaunujen -luona, koko hurjan kapina-ajan kauhuista. Hartaalla jännityksellä -Sabine kuunteli hänen sanojaan. Antonkin oli hänestä muuttunut -toiseksi, hänen piirteensä olivat miehekkäämmät, ryhtinsä varmempi, -sanansa iskevät. Immen silmä tapaili nuoren miehen katseen tyyntä -loistetta, ja kun tuo katse täynnä iloa kohdistui hänen silmiinsä, -loi hän ne tahtomattaan alas. Koskaan ennen ei Sabine muistanut -huomanneensa, kuinka sorja ja komea nuorukainen Anton todella oli. -Tänään hän senkin vasta näki. Avoimet, miehekkäät kasvot, niiden -ympärillä ruskea kiharatukka, kaksi loistavaa tummansinistä silmää, -voimakaspiirteinen suu ja poskilla hieno puna, joka alinomaa väreili -mielenliikutuksen yltyessä tai laskiessa niinkuin päivänpaiste -hymyilevällä kedolla. Nuori mies oli neitosesta kuin uusi mies ja -samalla kuitenkin rakas uskottu ystävä. - -Tätikin saapui näkyviin; aamupäivän kohtaus koruommeltujen -akkunaverhojen johdosta värisytti yhä vieläkin mainingeillaan hänen -mieltään, josta kahiseva silkkihame ja uuden-uutukainen päähine -oli näkyvänä todistuksena. Hänen tervehdyksensä oli äänekäs ja -monisanainen ja hänen huomautukseensa, että uusi poskiparta hyvin -sopi herra Wohlfartille, yhtyi nuorempikin naisista äänettömällä -päännyökkäksellä. - -"Kas, siinähän teillä on konttorin sankari käsissänne", huudahti -kauppias. "Näyttäkääppä nyt, että osaatte palkita hänen -ritaripalveluksiaan paremminkin kuin pelkillä kauniilla sanoilla. -Kantakaa esiin parasta mitä keittiö ja kellari voivat tarjota. -Tulkaahan nyt, uskollinen matkatoverini. Reinin viini odottaa, että -te monen väkevän puolalaisjuoman jälkeen teette sillekin kunniaa." - -Lampun rauhallisessa valossa säteili ruokasali rattoisasti, kun nuo -neljä kävivät pieneen pöytään. Kauppias kurotti lasinsa pöydän yli -Antonia kohti ja sanoi: "Tervetullut kotia!" -- "Tervetullut kotia!" -huudahti Sabinekin. Silloin vastasi Anton hiljaisella äänellä: -"Minulla on koti, jossa tunnen hyvin viihtyväni. Teidän hyvyytenne -on sen minulle suonut. Monina iltoina, kun tuolla vieraalla maalla -istuin kehnossa majatalossa muukalaisten joukossa, joiden kieltä vain -vajavaisesti ymmärsin, ajattelin tätä pöytää ja sitä kohottavaa iloa, -kun saisin jälleen nähdä teidän kasvonne ja nämä kotoiset huoneet. -Sillä kaikkein katkerinta maan päällä on se, kun lepohetkinään tuntee -itsensä aivan yksinäiseksi, ilman ainuttakaan hyvää ystävää, ilman -kotosijaa, johon sydän viettyy." - -Ja kun hän myöhään illalla nousi lähteäkseen, sanoi kauppias hänelle -viime tervehdykseksi: "Wohlfart, minä haluan kiinnittää teidät -vielä lujemmin talooni ja liikkeeseeni. Jordan eroaa meiltä tämän -neljännesvuoden loppuessa liittyäkseen osakkaana enonsa liikkeeseen. -Olen määrännyt hänen paikkansa teille. Minä tiedän, etten parempata -miestä saisi sijaisekseni konttorissa." - -Kun Anton palasi huoneeseensa, tunsi hän autuaallista tunnetta, jota -ihmisen aniharvoin elämässään on sallittu rankaisematta tuntea: hän -tunsi olevansa onnellinen, ilman katumusta mistään ja ilman halua -enemmästä onnesta. Hän istahti sohvaan, katseli sen uutta pielusta -ja pöydän kukkakoristusta, ja hänen ajatuksensa lensivät takaisin -vasta elettyihin tunteihin. Yhä uudelleen hän näki Sabinen edessään, -kun tämä kumartui suutelemaan hänen kättänsä ja kiittämään häntä. -Kauan hän istui noissa suloisissa unelmissa ja laski viimein väsyneen -päänsä silkkikuvioille, jotka Sabinen käsi oli ommellut päälliseen. -Silloin sattui hänen silmänsä pöydällä olevaan kirjeeseen; siinä oli -New Yorkin postileima, ja osote oli Finkin käsialaa. - -Fink oli ensi vuosina heidän eronsa jälkeen kirjoittanut jonkun -kerran, miltei aina vain muutamia harvoja rivejä, mutta ei koskaan -liikeasioistaan, vielä vähemmän niiden suunnitelmain toteuttamisesta, -joita hän oli takapihan puolella Antonin seurassa laatinut -tulevaisuutensa varalle. Sitten oli kulunut pitkä aika, jolloin -Anton ei ollut saanut vähintäkään vihiä ystävästään; hän tiesi vain, -että Fink oli usein laveilla matkoilla Yhdysvaltain länsiosissa sen -kauppaliikkeen, jonka johdossa hänen setä vainajansa oli ollut, sekä -erinäisten tämän sisarliikkeiden valtuutettuna. Mutta nyt sai Anton -hämmästyksekseen lukea seuraavaa: - - "Täytyyhän minun toki kerrankin purkaa sydämeni, vaikka olisin - tästä mielelläni tyyten vaiennut sinulle poika paralle. - Minä olen joutunut ryövärien ja murhamiesten joukkoon. Jos - jolloinkin tarvitset paatunutta kurkunkatkaisijaa, niin käänny - vain minun puoleeni. Kiitänpä sellaisen veijarin päiviä, joka - omasta vapaasta valinnastaan rupee roistoksi; hänellä on toki - ainakin se tyydytys, että saa itse solmita paholaisen kanssa - järkevän kauppakirjan ja voi valita kaikista kehnouden lajeista - juuri sen, joka häntä paraiten miellyttää. Minun osani sattui - ohraisempi. Toisten keksimäin koiranjuonten pakotuksesta minä - tempaudun yhä eteenpäin tiellä, joka arveluttavasti muistuttaa - lumivyöryn syvyyteen käyvää uraa. Tuollaisen lumivyöryn sisään - hautautuneen kallionkappaleen tavalla minä olen keskellä - pirullisinten juonten kokoonpusertavaa jäähyhmää, mitä kaikkein - nerokkaimmat nylkyriaivot ovat kyenneet punomaan. Setä vainajani - suvaitsi hyvyydessään tehdä juuri minusta mielisuunnitelmansa, - maakeinottelun, perillisen. Kauan välttelin sekautumasta - henkilökohtaisesti tämän liikehaaran yksityiskohtiin. - Annoin kokonaisen vuoden mittaan Westlockin selvitellä tätä - perintömme osaa. Jos se oli pelkurimaisesti tehty, niin olihan - puolustuksenani sen työn paljous, minkä kuolleen herran - laajain pörssiasiain selvittely minulle antoi. Vihdoin kävi - välttämättömäksi, että itsenikin täytyi puuttua tuohon ikävään - työhön; ja vaikka minulla olikin jo ennestään epäilyksiä - sen ilmapallon venyväisyydestä, jota vainaja oli omantunnon - asemasta kantanut povessaan, niin on nyt käynyt epäämättömäksi - tosiasiaksi, että hänen tarkoituksenaan oli rangaista minua - kaikista edellisistä lapsellisista ilkeyksistäni siten, että teki - minusta apurin vanhoille sammalepäisille emäroistoille, joiden - kavaluus on niin ylivoimainen, että pirukin saa työntää häntänsä - taskuun ja laputtaa matkoihinsa naama kateudesta keltaisena. - - Tämän kirjeen lähetän sinulle eräästä Tennesseen - uuden-uutukaisesta kaupungista, perin miellyttävästä paikasta, - jonka etuja ei tosin lisää se seikka, että se on rakennettu - keinottelemaan minun perintörahoillani. Kaupungin muodostavat - jotkut kurjat lautahökkelit, niistä puolet kapakoita, ja - kaikki katonrajaa myöten täynnä likaisia ja viheliäisiä - siirtolaisia, joista toinen puoli potee mätähaavoja ja - keltakuumetta. -- Nekin, jotka vielä pääsevät hoipertelemaan - jaloillaan, ovat kuoppaposkista, surkastunutta väkeä, kaikki - varmoja kuolemankokelaita. Joka päivä, kun nuo ihmispoloiset - katsahtavat nousevaan aurinkoon, joka päivä, kun he tuntevat - vallan kohtuutonta tarvetta saada jotain suuhunsa ja - naukuvaan vatsaansa, joka päivä aamusta iltaan saakka on - heidän mielityönään kirota niitä maakamaran haikaloja, jotka - ovat ryöstäneet heidän rahansa kuljetuskustannusten, maan - ja asumusten korvaukseksi ja tuoneet heidät tähän kirouksen - paikkaan, joka kaksi kuukautta vuodessa on tulvaveden alla ja - lopun vuotta muistuttaa pikemminkin huonosti sotkettua taikinaa - kuin kiinteää maaperää. Mutta ne miehet, jotka johtavat noita - uhrejaan tätä liejuista tietä taivaan valtakuntaan, ovat juuri - minun liittolaisiani ja asiamiehiäni; ja minä, Fritz Fink, olen - se onnellinen miekkonen, jota täällä joka päivä ja joka hetki - kaikkein hartaimmin sadatellaan saksan- ja irlanninkielillä. Ne - asukkaista, joilla on terveet sääret, minä lähetän joutuin pois - täältä; ketkä hoipertelevat sairaalassani kuin mitkäkin manalan - varjot, niihin mätän maissia ja kiniiniä. Tätä kirjoittaessani - ryömii huoneeni lattialla kolme ilkoisen alastonta - irlantilaiskakaraa, joiden äidit ovat olleet kyllin tunnottomia - erotakseen yksin tästä murheen alhosta ja jättäneet minun - asiakseni pidellä noita sammakon näköisiä kuvatuksia yöastialla. - Ihana toimi todellakin minun isäni pojalle! Kuinka kauaksi olen - tuomittu juuttumaan tähän suohon, sitä en osaa sanoa; ehkäpä - siksi kunnes viimeinenkin alamaisistani on heittänyt henkensä. - - Sillävälin olen riitautunut New Yorkissa olevain yhtiötovereini - kanssa, olen suureksi mielihyväkseni saanut kokea yleisen - tyytymättömyyden myrskyn; suuren läntis-siirtolayhtiön - osakkaat ovat pitäneet kokouksen, jossa minulle on omistettu - jymypuheita ja minua muistettu päätöksissäkin. Siitä minä vähät - välittäisin, kun vain keksisin keinon, miten päästä eroon koko - rosvosakista. Mutta kallis vainaja on osannut järjestää asiat - niin älykkäästi, että minä olen köytetty yhtä lujasti kuin ikinä - neekeri orjalaivan penkkiin. Suunnattomia rahasummia on uhrattu - tähän kamalaan keinotteluun. Jos sanon osuuteni irti, niin olen - varma että ne peijakkaat keksivät keinoja pakottaakseen minun - maksamaan koko osakemäärän, jonka vainaja on merkinnyt; ja kuinka - siitä läpäisen syöksemättä en ainoastaan itseäni, vaan myöskin - toiminimen Fink ja Beckerin perikatoon, se on vielä minulle - tietymätöntä. - - En kuitenkaan halua kuulla sinun ajatustasi siitä, mitä minun - pitäisi tehdä, mihin ryhtyä. Se ei minua yhtään hyödyttäisi, - sillä tiedänhän sen sanomattasikin. En ylipäänsä halua sinulta - ollenkaan kirjettä, sinä yksinkertainen, muinaisfrankkilainen - Tony parka, joka uskot että yhtä helppo on toimia rehellisesti - kuin levittää voita leivälleen. Sittekuin olen tehnyt kaiken - minkä suinkin voin, haudannut toiset, lihoittanut toiset ja - suututtanut yhtiötovereitani niin paljon kuin mahdollista, - vetäydyn muutamiksi kuukausiksi vielä kauemmaksi länteen, - jollekin rehelliselle ruohotasangolle, jossa kuulee vähemmän - alligaattorien ja huuhkajain kirkunaa, mutta tapaa enemmän tosi - ylimyksellisyyttä kuin täällä. Jos preerialla on saatavana kynää - ja mustetta, niin kirjoitan sinulle jälleen. Jos tämä kirje on - viimeinen, jonka minulta koskaan saat, niin omista muistolleni - kyynelpisara ja huokaa hurskaaseen tapaasi: Sääli miestä, olihan - hänellä hyvätkin puolensa!" - -Sitten seurasi tarkka selostus Finkin liikeasioista ja siirtolayhtiön -säännöistä. - -Anton luki tuon lohduttoman kirjeen useampaan kertaan, istahti sitten -pöydän ääreen ja ystävän kiellosta välittämättä kirjoitti tälle läpi -koko yön. - - * * * * * - -Vielä lähipäivien levollisemmassa valossakin Anton säilytti -juhlatunnelmansa. Kun hän työskenteli konttorissa ja laski leikkiä -tovereitten kanssa, tunsi hän koko ajan, kuinka lujaan hänen elämänsä -nyt oli juurtunut tämän ison talon muurien sisäpuolelle. Toisetkin -sen huomasivat. Päivällispöydässä kävi keskustelu vilkkaammin kuin -koskaan ennen. Ei vain johtaja yksin, vaan myöskin Anton ja Sabine -pitivät puhetta. Sellaisena aikana, jolloin liike-elämä tarjosi perin -vähän ilonaiheita, virisivät nämä kolme uuteen elämään. Kauppias -kohdisti puheensa melkein yksinomaan Antonille, ja kun Anton kävi -juttelemaan, niin koko pöytäseura kuunteli tarkkaavasti, välistä -purskahtivat kaikki toverit iloiseen nauruun tuon muinen niin -juhlallisen ruokapöydän alapäässä. Myöskin iltaisin oli Antonilla -erinäisiä etuoikeuksia. Usein kutsuttiin hänet kadunvartiseen -rakennukseen; silloin hän istui johtajan ja molempain naisten kanssa -pieneen pöytään, ja isännästä oli helppo huomata kuinka rakkaaksi -hänelle kävi persoonallinen ystävyyssuhde mieheen, joka oli niin -hartaasti ja koko sydämestään kasvanut kiinni hänen liikkeensä -elinetuihin ja jonka raittiissa ja täsmällisessä mielenlaadussa hän -näki oman nuoruutensa kuvan. - -Sabine varsinkin nautti näistä iltahetkistä. Hänelle oli iloinen -keksintö, kun hän puheltaessa päivän uutisista, jostakin -vastaluetusta kirjasta, yhteisistä elämyksistä ja kokemuksista voi -panna merkille, että tuo mies, joka niin monet vuodet oli elänyt -heidän likimmässä läheisyydessään, niin monissa asioissa ajatteli ja -tunsi hänen tavallaan. Antonin sivistysmäärä, hänen arvostelukykynsä -hämmästyttivät neitoa, hän näki ennestään rehelliseksi tuntemansa -mielenlaadun yht'äkkiä säteilevän loistavissa väreissä, niinkuin -matkamies katselee iloisella hämmästyksellä avaraa hohtavaa maisemaa, -jonka aaltoileva sumu oli häneltä kauan kätkenyt. - -Tyynin mielin tottuivat toveritkin tunnustamaan nuoren miehen -tavattoman aseman heidän keskuudessaan. Että hän oli pelastanut -johtajan hengen, sen he tiesivät isännän omasta suusta, ja tämä -seikka oli riittävä syy yksi herra Pixillekin, jotta hän ilman -kärkeviä huomautuksia sieti Antonin tiheitä vierailuja isäntäväen -puolella. Anton teki parhaansa säilyttääkseen entiset hyvät välit -työtoverien kanssa. Vapaina iltoinaan hän kutsui heistä joitakuita -luoksensa, ja usein istui koko seura koossa hänen huoneessaan. Jordan -valitti hymyillen, että hänet oli unohdettu hänen vielä eläessään, -ja konttoriväki tottui Antonissa näkemään hänen seuraajansa, -nuorempain hiljaisen neuvonantajan. Mieluimmin Anton seurusteli -Baumannin kanssa, jolla oli taas viime puolenvuoden aikana ollut -väkeviä kiusauksia lähetysalalle ja jota pidätteli lähtemästä -ainoastaan vakaumus siitä, että liike tarvitsi ehdottomasti tänä -vaikeana pula-aikana tottunutta arviolaskelmain tekijää. Kaikkein -innokkaimmin pyrki Antonin suosioon alati raisuhenkinen Specht. Hänen -mielikuvituksensa oli kutonut matkamiehen pään ympärille oikean -pyhimyskehän. Siitä, mitä Anton oli kokenut, loi herra Spechtin -vilkas mielikuvitus mitä haaveellisimpia kuvia, ja mitä sankari itse -oli kertonut, sitä ihaili ja koristeli ja täydenteli mitä kirjavimmin -värein. Hän oli taipuvainen otaksumaan että Anton, paitsi mitä hän -toisille tunnusti, oli lisäksi kokenut toisia sanomattoman paljon -viehättävämpiä seikkailuja, joista jotkin salaperäiset seikat -pakottivat hänet visusti vaikenemaan. - - -6. - -Anton seisoi sairaan Bernhardin vuoteen vieressä ja katseli -sydämellisen osaaottavaisesti ystävänsä kuihtunutta muotoa. Nuoren -tutkijan kasvot olivat entistäkin ryppyisemmät, hänen kätensä oli -läpinäkyvä kuin vaha, kähärätukka riippui sekaisina suortuvina -kostealla otsalla, ja silmissä hehkui kuumeen poltto. "Te olitte niin -kauan poissa vieraalla maalla!" hän huudahti valittaen; "minä ikävöin -teitä luokseni joka päivä. Nyt kun olette palannut, käy minunkin -oloni paremmaksi." - -"Minä käyn täällä usein, jollei puhelumme ole teille vaivaksi", -lupasi Anton. - -"Ei ollenkaan", sanoi Bernhard, "minä kuuntelen teitä levollisesti; -kertokaa minulle nyt matkastanne." - -Anton aloitti. "Noina aikoina minulla oli tilaisuutta nähdä, -mitä me molemmat niin usein olimme ikävöineet nähdä, vieraita -oloja ja ihmisiä ja myrskyistä riehuntaa. Tapasin kelpo veikkoja -vieraallakin maalla, ja kuitenkin olen kaikesta näkemästäni ja -kokemuksestani tullut siihen vakaumukseen, että onnellisin on -ihminen saadessaan toimia voimainsa ja kykyjensä mukaan omassa -kotiseudussa, omien maanmiesten keskuudessa. Paljon olen saanut -nähdä, mikä teitäkin olisi ilahduttanut, koskapa se oli runollista -ja sielua värähdyttävää, mutta sittenkin oli etualalla kovin paljon -vastenmielistä ja inhoittavaa." - -"Niin siellä kuin muuallakin maailmassa", arveli Bernhard. "Missä -suuri tunne värisyttää sydäntä ja tahtoisi tempaista ihmisiä -eteenpäin, siellä maaperä viskaa kuonansa ylitse, niin että kauneus -lakastuu ja kaikki ylevä käy naurettavaksi. Ei liene muuallakaan -asiat paremmin kuin täällä." - -"Kas siinä taas meidän vanha riitakapulamme", sanoi Anton iloisesti; -"ettekö te uskoton ole vieläkään kääntynyt tieltänne?" - -Bernhard nyppi sormillaan peitettä rinnallaan ja vastasi syrjään -katsoen: "Ehkäpä olenkin, Wohlfart." - -"Kas vain", huudahti Anton naljaillen, "ja mikä onkaan aikaansaanut -teidän kääntymyksenne? Oliko se jotain itse kokemaanne? Totta varmaan -se jotain sellaista oli." - -"Olipa mitä oli", vastasi Bernhard, ja hänen kasvoilleen välähti -valoisa hymy; "minä uskon että meilläkin tapaa kauneutta ja -rakastettavaisuutta; minä uskon että elämä voi meilläkin synnyttää -suuria intohimoja, pyhiä iloja ja katkeria suruja. Ja minä uskon", -hän lisäsi surumielin, "että meilläkin saattaa ihminen sortua -hirvittävän kohtalon painon alle." - -Huolestuneena Anton kuunteli tällaista puhetta ja näki, kuinka -sairaan suurissa, ylöspäin kääntyneissä silmissä oli haaveellisen -innostuksen hehku. "Varmastikin on niin kuin sanotte", hän viimein -vastasi, "mutta kaikkein kauneinta tässä elämässä, se mikä elämälle -antaa korkeimman arvon, on kuitenkin se asiaintila, kun ihmisen oma -voima on suurempi kuin kaikki häneen ulkoapäin tunkeutuva vaikutus. -Sitä miestä minä kiitän, joka ei salli intohimojen eikä raskaan -kohtalonkaan kasvaa ylivoimaiseksi; joka silloinkin, kun hän on -tehnyt väärin, kykenee tempautumaan irti vääryyden lumoista." - -"Mutta entä jos se on liian myöhäistä, ja jos olosuhteiden voima käy -ihmistä väkevämmäksi?" - -"Minä en kernaasti usko olosuhteiden voimaan", sanoi Anton. "Minusta -tuntuu, että vaikka ihminen olisi kuinka, ahtaassa asemassa, ja -hän tahtoo käyttää kaikkia voimiaan, niin hän pystyy selviytymään -ahdingosta; hän saa siitä kyllä kantaa arpia, niinkuin taistelusta -suoriutunut soturi, mutta ne vain kaunistavat häntä. Ja vaikkapa hän -ei löytäisikään pelastustietä, niin voi hän ainakin taistella urhon -tavoin. Ja kun hän sortuu ja kaatuu, niin on kaikkien ihailu ja -osanotto hänen palkintonsa. Vain sen, joka vastustuksetta antautuu -kun myrsky puhkee soimaan, sen pyyhkäisee tuuli mukanaan pois maan -päältä." - -"Untuvaista ei mikään rukous pysty muuttamaan kiveksi, sanoo -runoilija", vastasi Bernhard ja näpsäytti sormellaan peitteeltään -höyhenen ilmaan. "Minä tahdon kysyä teiltä jotakin, Wohlfart", hän -jatkoi hetkisen kuluttua, "käykäähän vähän lähemmäksi. Otaksukaa -että minä olen kristitty ja te minun rippi-isäni, jolta en saa pitää -mitään salassa." Hän katsahti levottomasti sivuhuoneen oveen ja kysyi -hiljaa: "Mitä te ajattelette minun isäni liiketoiminnasta?" - -Hämmästyneenä Anton hätkähti hiukan taapäin, Bernhardin katsellessa -tuskallisen jännitettynä hänen kasvoihinsa ja jatkaessa kiireisesti: -"Minä ymmärrän niin vähän näistä asioista, ah, ehkäpä liiankin vähän. -En tahdo tietää, pidetäänkö häntä rikkaana miehenä vai köyhänä, vaan -kysyn teiltä vielä kerran kuten ystävältäni ainakin, mitä syrjäiset -ajattelevat siitä tavasta, jolla hän hankkii rahansa? On hirmuista -ja ehkä kovin väärinkin että minä, hänen poikansa, kysyn sellaista, -mutta minua pakottaa siihen voima, jota en kykene vastustamaan. -Olkaa rehellinen minua kohtaan, Wohlfart." Hän kohosi vuoteessaan -istualleen, laski kätensä Antonin kaulaan ja kuiskasi hänen -korvaansa: "Pitävätkö teidänluontoisenne miehet isääni kunniallisena -miehenä?" - -Harras sääli puristi Antonin sydäntä kokoon; hän ei rohjennut sanoa -mitä hän ajatteli, mutta ei rohjennut valehdellakaan. Sen vuoksi -hän pysyi vaiti kotvan aikaa; sairas vaipui jälleen vuoteeseen, ja -hiljainen ähkinä värisi huoneessa. - -"Rakkahin Bernhard", sanoi Anton viimein, "ennenkuin vastaan pojalle -sellaiseen kysymykseen hänen isästään, niin täytyy minun ensiksi -saada tietää, minkä vuoksi hän sitä kysyy vieraalta henkilöltä. Sillä -jos tuon teette ainoastaan täydentääksenne minun mielipiteeni avulla -omaa arvosteluanne isänne liiketoimista, niin täytyy minun kieltäytyä -vastaamasta, tulisipa vastaukseni minkälainen tahansa. Sillä minä -tunnen ainoastaan syrjäisten kylmiä, kenties vihamielisiäkin -lausuntoja, ja sellaista käsitystä ei liikemiehen poika saa koskaan -omaksua isästään." - -"Minä kysyn", lausui Bernhard juhlallisesti, "senvuoksi, että olen -suuressa huolessa toisten ihmisten menestyksestä; ehkäpä teidän -vastauksenne voi säästää moniltakin tuskaa ja hätää." - -"Silloin tahdon vastata teille. En tunne yhtään tekoa isänne -puolelta, jota kauppakäsityksen mukaan voisi sanoa kunniattomaksi. -Tiedän vain, että hänet luetaan kuuluvaksi siihen suureen -liikemiesluokkaan, jotka liiketoimissaan eivät paljonkaan välitä -siitä, ostavatko he voittonsa toisten ihmisten häviöllä. Herra -Ehrenthalia pidetään varovaisena ja taitavana miehenä, joka panee -enemmän arvoa vakavaraisten miesten hyvään ajatukseen hänestä kuin -satojen syrjäisten mielipiteeseen. Hän voi ehkä tehdä paljonkin -sellaista, jota itseään kunnioittava kauppias välttää, mutta -varmasti on hänelle monikin toimi vastenmielinen, joihin tunnottomat -keinottelijat hänen ympärillään ryhtyvät." - -Jälleen kuului sairaan huulilta värisevä huokaus, ja tuskallinen -äänettömyys seurasi. Vihdoin kohottautui Bernhard uudelleen -istualleen ja puhui Antonin korvaan niin läheltä, että hänen kuuma -hengityksensä poltti tämän poskea: "Minä tiedän että te tunnette -parooni Rothsattelin." Anton katsahti hämmästyneenä häntä kasvoihin. -"Neiti on itse minulle sanonut olevansa teidän tuttavanne." - -"Neiti Lenore sanoikin oikein", myönsi Anton, vaivoin salaten -mielenkuohunsa. - -"Tiedättekö te, että isäni ja vapaaherran välillä olisi jonkinlaista -liikeyhteyttä?" kyseli Bernhard edelleen. - -"Hyvin vähän siitä tiedän", Anton vastasi; "ainoastaan sen mitä -itse aikoinaan minulle kerroitte, että herra Ehrenthal on lainannut -vapaaherralle rahoja kiinnitystä vastaan tämän maatilaan. Nyt -vieraalla maalla ollessani olen saanut kuulla, että vapaaherraa uhkaa -jonkinlainen vaara, ja se antoi minulle aihetta varoittamaan häntä -eräästä juonittelijasta." Bernhard tuijotti hätäytyneenä Antonin -huuliin, mutta tämä pudisti päätään. "Tuo juonittelija ei kuitenkaan -ole mikään vieras tässä talossa", hän lisäsi, "se on teidän -kirjanpitäjänne Itzig." - -"Se mies onkin konna", huudahti Bernhard kiivaasti ja puristi laihan -kätensä nyrkkiin. "Hän on kehno, halpamainen luonne. Jo ensi päivästä -alkaen, kuin hän tuli meidän taloomme, olen vihannut häntä kuin -saastaista eläintä." - -"Minusta näyttää siltä", Anton selitti, "että Itzig, jonka tunnen -lapsuuteni ajoilta, vehkeilee isänne selän takana vapaaherraa -vastaan. Se varoitus, jonka minä sain vapaaherran asioista, oli -kuitenkin niin hämärä, etten siitä paljon viisastunut, vaan olin -pakotettu ilmaisemaan sen vapaaherralle samassa muodossa kuin sen -sainkin." - -"Tuo Itzig hallitsee isääni", kuiskutti Bernhard, "hän on perheemme -paha henki; jos isäni menettelee voitonhimoisesti vapaaherraa -kohtaan, niin syy on Itzigin." - -Sääliväisesti Anton myönsi sen. "Minun täytyy saada tietää, -minkälaisissa suhteissa vapaaherra ja isäni ovat toisiinsa", jatkoi -Bernhard; "minun täytyy tietää, mitä on tehtävä, jotta paroonin perhe -voidaan auttaa pulastaan. Minä voinkin auttaa", huudahti sairas, -ja jälleen valaisi valju ilon säde hänen kuihtuneita kasvojaan. -"Isäni rakastaa minua. Hän rakastaa minua suuresti; nyt heikkona -ollessani olen oikein saanut tuntea, kuinka hänen sydämensä on -minuun kiintynyt. Illoin, kun hän tulee vuoteeni viereen ja sivelee -kädellään otsaani, kun hän istuu minua vastapäätä, niinkuin te nyt -istutte, ja katselee minua murheellisesti tuntikausia. -- Wohlfart, -onhan hän kuitenkin minun isäni!" Hän löi kätensä yhteen ja peitti -kasvonsa pielukseen. "Teidän täytyy auttaa minua, rakas ystävä", -aloitti hän jälleen, "teidän täytyy sanoa minulle, millä tavalla -vapaaherra voidaan pelastaa. Minä vaadin sitä teiltä. Minä kysyn -itsekin isältäni. Minä pelkään sitä hetkeä, jolloin rupean puhumaan -hänelle tästä, mutta siitä päättäen mitä olette sanonut, ei hänkään -tiedä kaikkea, tahi", lisäsi hän hiljaa supisten, "hän ei tahdo -sanoa minulle kaikkea. Mutta teidän pitää mennä vapaaherran itsensä -puheille." - -"Älkää toki unohtako, Bernhard", vastasi Anton, "että paraimmalla -tahdollakaan ei kenenkään ole sallittu sekautua sillä tapaa toisten -asioihin. Kuinka hyvä tarkoituksemme saattaa ollakin, niin olen -kuitenkin ummikko vieras vapaaherralle. Minun välitykseni voi -hänestä, kuten teidän isästännekin, helposti tuntua julkealta -tunkeilevaisuudelta, ja minä pelkään ettemme sillä keinoin saa -paljonkaan hyvää aikaan. En sano että pidän tätä keinoa hyödyttömänä, -mutta minä pidän sitä epävarmana. Ennemminkin on mahdollista, että te -itse voitte vaikuttaa isänne toimenpiteisiin." - -"Lähtekää kuitenkin vapaaherran puheille", pyyteli Bernhard -hartaasti, "ja jos hän itse asettuu nurjaksi neuvoillenne, niin -kääntykää neidin puoleen. Minä olen nähnyt hänet", jatkoi hän -puolittain uneksivasti, "olen sen teiltä salannut, niinkuin ihminen -salaa kalleimman salaisuutensa, mutta tänään pitää teidän saada -tietää siitäkin. Minä tiedän kuinka kaunis hän on, kuinka ylväs hänen -ryhtinsä, kuinka jalot hänen liikkeensä. Kun hän asteli nurmikon yli, -oli hän kuin itsensä luonnon kuningatar; kirkas sädekehä loisti hänen -päänsä ympärillä, ja minne hän vain katsahti, siellä kaikki kumartui -hänen edessään... Hänen hampaansa olivat niinkuin helmet ja hänen -rintansa kuin ruusuiset kummut", sanoi hän hiljaa ja vaipui jälleen -patjoilleen, kädet ristissä ja sädehtivin silmin. - -"Hänkin, poloinen poika!" huudahti Bernhard hiljaa sydämessään. -"Bernhard parka, nyt te haaveilette." - -Bernhard pudisti hymyillen päätään. "Siitä päivästä lähtien -tiedän, että elämämme ei ole pelkästään harmaa", hän sanoi; "se -ei ole harmaa, mutta se on kolea. Tahdotteko siis lähteä puhumaan -vapaaherran ja hänen tyttärensä kanssa?" - -"Minä tahdon", vastasi Anton ja nousi pystyyn. "Mutta minä toistan -teille vielä kerran, että teen silloin jotain tavatonta, joka -helposti voi johtaa uusiin selkkauksiin, kenties meidät molemmatkin." - -"Ken on siinä tilassa kuin minä, hän ei pelkää selkkauksia", sanoi -Bernhard; "ja te", hän jatkoi ja katseli Antonia tutkivasti, "te -tulette koko elämänne ajan olemaan sama kuin mistä tänään minulle -puhuitte: mies, joka taistellen raivaa tiensä vapaaksi, vaikkapa -se maksaisi hänelle haavojakin, ja jonka tehtävänä on kamppailla -kohtaloa vastaan. Minut, Anton Wohlfart, myrskytuuli lakastuttaa ja -pyyhkäisee mukanaan pois." - -"Te heikkouskoinen", huudahti Anton heltyneenä, "nyt puhuu sairaus -teidän suustanne. Rohkeutenne palaa jälleen terveytenne mukana." - -"Niinkö toivotte?" kysyi potilas epäillen. "Usein toivon sitä -itsekin; vain jolloinkin voittaa lamaannus mieleni. Niin, minäkin -tahdon elää, ja elää toisin kuin tähän asti, tahdon ponnistaa -kaikella tarmolla tullakseni väkevämmäksi, en tahdo enää unelmoida -niin paljon kuin tähän asti, enkä enää kiihoittaa ja kiusata itseäni -lukukammiossani. Minäkin tahdon maistaa minkälaista elämä on, kun -miehessä on pontta ja hän osaa antaa iskun iskusta takaisin", -huudahti hän punoittavin poskin ja ojensi kätensä ystävälle. - -Anton kumartui hänen puoleensa ja suuteli häntä, sitten hän poistui -huoneesta. - - * * * * * - -Illalla saapui Ehrenthal poikansa vuoteen ääreen, niinkuin hänen -tapansa aina oli lukittuaan konttorinsa ja kätkettyään avaimen -makuuhuoneeseensa. "Mitä lääkäri on tänään sanonut, oma Bernhardini?" - -Bernhard oli kääntänyt päänsä seinään päin; nyt hän käännähti äkkiä -ympäri ja sanoi kiihkeästi: "Isä, minun täytyy puhua vähän sinun -kanssasi. Sulje ovi, jotta kukaan ei pääse meitä häiritsemään." - -Säikähtyneenä Ehrenthal juoksi molemmille oville, lukitsi ja telkesi -ne tottelevaisesti ja kiiruhti sitten takaisin poikansa viereen. -"Mikä sinulla on, mikä asia sinua huolestuttaa, oma Bernhardini?" hän -kysyi ja tunnusteli kädellään sairaan otsaa. Bernhard nykäsi päänsä -syrjään, ja isän käsi putosi peitteelle. - -"Istu tähän", sanoi poika synkästi, "ja vastaa minulle yhtä -vilpittömästi kuin jos puhelisit oman itsesi kanssa." - -Vanhus istahti ja sanoi: "Kysy, poikani, minä tahdon vastata sinulle -kaikkeen." - -"Sinä olet sanonut minulle, että olet lainannut parooni -Rothsattelille paljon rahaa, että et tahdo enää lainata hänelle -taaleriakaan, ja että tuo aatelismies ei enää kauan kykene pitämään -maatilaansa hallussaan." - -"Niin on laita kuin olen sanonut", vastasi isä, varovaisesti kuin -oikeuden kuulustelussa. - -"Ja mitä sitten tulee paroonista ja hänen perheestään?" - -Ehrenthal kohautti hartioitaan. "Hän joutuu pois tilaltaan, -ja kun se päivä tulee, jolloin tuomioistuin myy hänen tilansa -pakkohuutokaupalla, niin täytyy minun rahojeni takia tehdä siitä -tarjoukseni, ja toivonpa että saan sen ostetuksi. Minulla on siihen -suuri hypoteekki, joka on varma, ja toinen pieni kiinnitys aivan -viimeisenä, joka on huono. Tuon huonon hypoteekin takia minä tahdon -ostaa tilan." - -"Isä", huusi Bernhard vihlovalla äänellä, niin että Ehrenthal -hätkähti koholle, "sinä tahdot etsiä itsellesi etua tuon miehen -onnettomuudesta, sinä tahdot asettua hänen sijalleen! Niin, sinä -olet ajellut vapaaherran luo ja ottanut minutkin mukaasi ehkä siinä -tarkoituksessa, että käyttäisit hyväksesi aatelismiehen pulaa. Se on -hirmuista, hirmuista!" hän heittelehti rauhattomasti vuoteessaan ja -väänteli käsiään. - -Ehrenthal liikehti levottomasti tuolillaan. "Älä puhu tuolla tapaa -asioista, joita et ymmärrä. Liikeasiat ovat päivää varten; kun -iltaisin tulen luoksesi, niin sinä et saa hätäillä minun asioistani. -Minä en tahdo, että sinä vääntelet käsiäsi ja sanot: hirmuista." - -"Isä", huudahti Bernhard, "jollet tahdo, että minun pitää menehtyä -häpeään ja suruun, niin luovu noista aikeistasi." - -"Luopuako!" parahti Ehrenthal hirmustuneena. "Kuinka minä voin luopua -rahoistani? Kuinka voin luopua tuosta maatilasta, jota saadakseni -olen ahertanut päivät ja yöt? Kuinka voin luopua kaikkein suurimmasta -liikeasiasta, mitä minulla on ollut koko elämässäni? Sinä olet -tottelematon lapsi ja teet meille surua tyhjän takia. Mitä vääryyttä -minä siinä olen tehnyt, että olen antanut rahani? Hän on itse niitä -tahtonut. Mitä vääryyttä siinä teen, että ostan hänen tilansa? Siten -pelastan vain rahani." - -"Kirottu olkoon jokainen taaleri, jonka siihen tarkoitukseen olet -käyttänyt! Kirottu olkoon se päivä, jolloin teit tuon onnettoman -päätöksesi!" huusi Bernhard ja heristi kättänsä uhkaavasti isäänsä -kohti. - -"Mitä tämä on?" parahti Ehrenthal kavahtaen pystyyn. "Mikä paha henki -on mennyt poikani sydämeen, että hän tuolla tapaa puhuu isälleen? -Mitä minä olen tehnyt, kenen hyväksi sen olen tehnyt? En itseni enkä -vanhojen päivieni hyväksi. Sinua minä olen ajatellut joka päivä -tässäkin asiassa, sinua, poikani, joka olet toisenlainen mies kuin -isäsi. Minulle jää murheet, ja sinun pitää käyskennellä linnasta -puutarhaan ja puutarhasta jälleen linnaan, ja kun sinä käyskentelet -ulkona, niin pitää voudin paljastaa päänsä ja renkien karjapihalla -ottaa lakit päästänsä, ja heidän pitää sanoman hiljaa keskenänsä: -tuo tuolla on nuori herra Ehrenthal, joka on meidän herramme ja -isäntämme." - -"Niin", sanoi Bernhard katkerasti, "sellainen on sinun rakkautesi. -Minut sinä tahdot tehdä kanssarikolliseksesi väärään tekoon. Sinä -erehdyt, isä; en ikinä minä lähde tuosta linnasta puutarhaan -kirjoineni; ennen tahdon köyhänä mierolaisena anella armopalaa -kunnasta, kuin astun jalallanikaan maatilalle, joka on anastettu -syntisin keinoin." - -"Bernhard!" huudahti vanhus käsiään väännellen, "sinä heität kiviä -minun isänsydämelleni, niin että näännyn taakan alla maahan asti." - -"Ja sinä tahdot turmella poikasi!" huudahti Bernhard intohimoisella -kiivaudella. "Katsele itsellesi joku toinen, jonka hyväksi elät -nylkyrinä ja valehtelijana; mutta niin totta kuin meillä on taivas -yllämme, sinä et ole kellekään sanova, että se on tapahtunut -onnettoman poikasi hyväksi." - -"Poikani, poikani", vaikeroi isä, "älä ruoski minun sydäntäni -kirouksellasi! Siitä lähtien kuin olit pieni vekara, joka kannoit -rukouskirjaasi kouluun ja synagoogaan, on minun ylpeytenäni ollut -katsella sinua. Minä olen antanut sinulle vapaan vallan tehdä kaikki, -mikä vain on ollut mieleesi; olen ostanut sinulle kirjoja ja antanut -sinulle enemmän rahoja kuin olet huolinut ottaakaan; mitä halua vain -luin sinun silmistäsi, sen kiiruhdin sinulle hankkimaan. Kun olen -saanut koko päivän harmitella alhaalla konttorissani, täytyi minun -aina ajatella: poikani pitää nauraman ja minun hätäilemän." Hän -otti yötakkinsa helman ja pyyhki sillä silmiään, koettaen turhaan -saada takaisin mielenmalttinsa. Niin hän istui, onneton isä, lyötynä -miehenä poikaansa vastapäätä. - -Bernhard katseli vaieten isänsä kumaraista vartaloa; viimein hän -kurotti kätensä ja huudahti heltyneenä: "Isäni!" Ehrenthal tarttui -molemmin käsin tarjottuun käteen ja piteli sitä lujasti, aivan -kuin ei olisi tahtonut siitä ikinä hellittää; hän lykkäsi tuolinsa -lähemmäksi, hyväili ja suuteli poikansa kättä. "Siis sinä olet -jälleen minun hyvä poikani", sanoi isä liikutettuna. "Nyt et enää -puhele tuollaisia pahoja asioita, etkä riitele enää minun kanssani -tuon paroonin takia." - -Bernhard nykäsi kätensä nopeasti takaisin. - -"Minä en tahdo ahdistaa häntä, en kiusaa häntä korkojen takia", -pyyteli isä hätäillen ja tavoitteli uudelleen poikansa kättä. - -"Oi, hänen kanssaan on turhaa puhua", huudahti Bernhard mitä syvimmän -tuskan vallassa, "hän ei ymmärrä minun puhettani!" - -"Minä tahdon ymmärtää kaiken", vaikeroi Ehrenthal, "kunhan vain annat -minulle jälleen kätesi." - -"Tahdotko luopua aikeistasi maatilan suhteen?" kysyi Bernhard -ankarasti. - -"Älä puhu maatilasta", rukoili vanhus. "Turhaa kaikki", huoahti -Bernhard, kääntyen seinään päin ja kätkien kasvot käsiinsä. - -Ehrenthal istui aivan kukistuneena sairasta vastapäätä; hänkin -huoahti syvään. "Kuule minua, poikani", pyysi hän vihdoin hiljaisella -äänellä, "minä tahdon pitää tointa, että saan hankituksi hänelle -toisen tilan, jota hän jaksaa hoitaa varoillaan. Oletko kuunnellut -minua, oma poikani Bernhard?" - -"Mene", huudahti Bernhard, ei tylysti vaan syvän tuskan antamalla -ponnekkuudella; "mene ja jätä minut nyt yksikseni." - -Ehrenthal nousi ja lähti huoneesta pää kumarassa. Viereisessä -huoneessa hän käveli kiivaasti edestakaisin, väänteli käsiään ja -puheli itsekseen katkonaisia sanoja. Ja sitten hän avasi uudelleen -oven hyvin hiljaa, kävi Bernhardin vuoteen viereen ja kysyi -vaikeroiden: "Etkö tahdo antaa minulle kättäsi, oma poikani?" - -Bernhard makasi kasvot seinään päin eikä liikahtanut. - - * * * * * - -Sykkivin sydämin mainitsi Anton vapaaherran palvelijalle nimensä. -"Wohlfart?" huudahti vapaaherra venytellen, ja muisto Antonin -varoituskirjeestä vihiäsi hänen sydäntään. "Saata hänet sisään." -Kylmällä päännyökkäyksellä hän vastasi Antonin syvään kumarrukseen. -"Olen kai teille kiitollisuudenvelassa kirjeestänne", hän lausui; -"etten ole tullut siihen vastanneeksi, niinkuin hyvä tarkoituksenne -epäilemättä ansaitsi, johtuu paljoista töistäni ja suonette sen -minulle anteeksi." - -"Jos nyt uudestaan tulen saman asian vuoksi", aloitti Anton, "niin -pyydän ettette pidä sitä tunkeilevaisuutena. Tulen tänne erään -tuttavani pyynnöstä, joka on mitä hartaimmin kiintynyt teihin ja -perheeseenne. Se on kauppias Ehrenthalin poika. Sairaus estää häntä -itseään käymästä täällä, senvuoksi hän minun kauttani pyytää, että -käyttäisitte hyväksenne vaikutusvaltaa, mikä hänellä on isäänsä. Jos -arvelette hänen vaikutuksensa jollain tavalla olevan teille hyödyksi, -niin piti minun pyytää teitä ilmaisemaan hänelle toivomuksenne." - -Vapaaherra heristi korviaan. Nyt, kun onnetar hänet hylkäsi, kun hän -itsekin tunsi antautuneensa tuuliajolle, tunkeutui hänen elämäänsä -pyytämättä, kutsumatta, vennon vieraita ihmisiä, tuo Itzig, Wohlfart, -Ehrenthalin poika. Wohlfartin tarjous kuulosti eriskummalliselta, -mutta voisihan siitäkin ehkä olla apua sitä matoa vastaan, joka -hellittämättä kalvoi hänen sydäntään, apua Ehrenthalin vaatimuksia -vastaan ja sitä hirvittävää vaaraa vastaan, joka uhkasi hänen hyvää -nimeään. "Minä tunnen tuota nuorta miestä perin vähän", sanoi -hän arvokkaasti; "pyydän teitä ennen kaikkea selittämään minulle -mistä johtuu, että tämä herra kunnioittaa minua niin tavattomalla -osanotollaan." - -Anton vastasi lämpimästi: "Bernhard Ehrenthalilla on jalo sydän ja -hänen elämänsä on puhdas. Kirjojensa parissa kasvaneena hänellä on -sangen vähän käsitystä isänsä asioista, mutta hän on tullut siihen -arveluun, että tämä antaa kehnojen neuvonantajien taivuttaa itseään -vihamielisiin toimiin teitä vastaan. Hänellä on vaikutusvaltaa -isäänsä, hänen hieno kunniantuntonsa on käynyt hyvin levottomaksi, ja -hän haluaa hartaasti pidättää isäänsä ryhtymästä sellaisiin toimiin, -joita hän ei voi pitää kunniallisina." - -Tässä oli pelastus! Tässä oli puhdas ilmavirta, joka puhalsi -sairashuoneen tukahduttavaan ilmakehään, mutta sairaalle oli -tuo puhdas ilma epämieluinen. Nuo rehelliset ihmiset, jotka -olivat niin kerkeät tuomitsemaan kaikkea, joka soti heidän -kunniallisuuskäsitteitään vastaan, tuntuivat vapaaherrasta -kiusallisilta. Ja jo nyt, vaikka hän tajusi mikä arvo tälläkin -epävarmalla pelastuksentoiveella voi olla hänen pulassaan, hän tunsi -sydämessään vastahakoisuutta ottamaan pelastusta vastaan näiden -kahden hätäilijän käsistä. Tuolle ylen innokkaalle Wohlfartille -ainakaan, jota kehuttiin niin mallikelpoisen tunnolliseksi ja -luotettavaksi, hän ei tahtonut ilmoittaa mitään lähempää asioistaan. -Siksipä hän vastasi pakotetun ystävälliseen sävyyn: "Liikesuhteeni -ystävänne isään ovat kylläkin sitä laatua, että kolmannen henkilön -hyväätarkoittava välitys saattaisi olla meille kummallekin eduksi. -Onko nuori Ehrenthal sopiva henkilö välittäjäksi, sitä en nyt -tässä voi päätellä. Joka tapauksessa sanokaa hänelle, että olen -kiitollinen hänen osanotostaan asioihini ja että aion aikanaan itse -lähemmin keskustella niiden johdosta hänen kanssaan." Sen viestin -saatuaan Anton nousi pystyyn, vapaaherra saattoi hänet ovelle ja -- -merkillistä kyllä -- teki hänelle siellä syvän kumarruksen. - -Pelkkä sattumus ei ollut että samana hetkenä, jolloin Anton joutui -etuhuoneeseen, Lenorekin astui sinne. "Herra Wohlfart", huudahti -neiti iloisesti ja riensi tulijaa vastaan. "Rakas neiti Lenore", -huudahti tämäkin, ja molemmat tervehtivät toisiaan niinkuin vanhat -ystävät ainakin. - -Siinä tuokiossa unohtui kummaltakin välillä olevat vuodet, he olivat -jälleen kuten kerran ennen tanssituntien kavaljeeri ja nuori daami. -Molemmat kertoivat toisilleen, kuinka paljon vuodet olivat muuttaneet -heitä, ja täten tarinoidessa yhteiset muistelot huomaamatta -nuorensivat heitä jälleen muinaiseen viattomaan hilpeyteen ja -tuttavallisuuteen. - -"Kas vain, jälleen te pidätte kaulustanne pystyssä!" huudahti Lenore -hiukan moittivasti. Anton sipasi kauluksen kohta alas. - -"Vieläkö teillä on sama päähine kuin silloin? Siinä oli punasilkkinen -vuori, armollinen neiti", virkkoi Anton puolestaan, "ja se sopi -teille ihmeen hyvin." - -"Tällä kertaa minulla on sinivuorinen", sanoi Lenore nauraen. "Ja -ajatelkaas, tuo pikku kreivitär Lara vihitään ensi viikolla; me -äskettäin puhelimme teistä ja päiväkirjasta. Eugenkin on meille -kirjoittanut teistä. Kuinka hauskaa, että olette tullut tuntemaan -veljenikin! Käykää sisään, herra Wohlfart, minun täytyy saada kuulla, -minkälaista teidän olonne on ollut siitä ajasta lähtien." - -Hän vei Antonin vierashuoneeseen ja pani hänet istumaan nojatuoliin. -Itse hän istui vierastaan vastapäätä ja katseli häntä nauravin -silmin, joiden tuikkiva tervehdys oli aikoinaan tehnyt nuoren miehen -ylen onnelliseksi. Paljon oli Antonissa muuttunut toiseksi; ehkäpä -pudisteli nykyään toinen tytönpää joskus kiharoitaan keltaisen kissan -huoneessa; mutta kun hän nyt näki jälleen edessään nuorukaisvuosiensa -valtiattaren, tuon huiman, tuiki rehellisen tytön, ylhäisenä nuorena -naisena, niin virisivät Antonissa kaikki muinaiset tunteet ja -aistimukset jälleen eloon, ja hän hengitti ihastuneena sen komean -kodin tuoksuvaa ilmaa, jossa neitonen eleli. - -"Kun näen teidät", sanoi Lenore, "niin minusta tuntuu kuin olisivat -nuo tanssiharjoituksemme olleet vasta eilispäivänä. Se oli iloinen -aika minullekin! Sen jälkeen olen saanut kokea paljon elämän -vakavuutta", hän lisäsi huoahtaen ja taivutti päätänsä. Anton puki -valittelunsa niin innokkaaseen muotoon, että neidin oli pakko näyttää -jälleen iloiselta ja katsella häntä ystävällisesti silmiin. - -"Mikä asia teidät on tuonut isäni luo?" hän kysyi viimein -muuttuneella sävyllä. - -Anton kertoi Bernhardista, ystävän pitkällisestä sairaudesta ja hänen -harrasmielisestä kiintymyksestään vapaaherran perheeseen; eikä hän -salannut sitäkään, että Lenorella itsellään oli ollut voimakas osa -tuon kiintymyksen herättämisessä, mikä lausunto pakotti immen luomaan -katseensa alas ja askartelemaan nenäliinansa nipukkain kanssa. "Jos -voitte taivuttaa isänne käyttämään hyväkseen Bernhardin välitystä, -niin tehkää se. Minä en pääse vapaaksi siitä salaisesta huolesta, -että Ehrenthalin konttorissa haudotaan jonkinlaista juonta isäänne -vastaan. Ehkä keksitte keinon antaa Bernhardin tai minun tietää, -voimmeko ja millä tapaa olla joksikin hyödyksi herra paroonille." - -Lenore katseli hätäytyneenä Antonia silmiin ja nykäsi tuolinsa -lähemmäksi. "Te olette minulle kuin vanha kelpo ystävä, teille -minä voin uskoa huoleni. Isä salaa äidiltä ja minulta, mikä häntä -oikein vaivaa -- ah, ja hän itsekin on vuosi vuodelta muuttunut -paljon entisestään! Hän on tarvinnut paljon rahoja tehtaaseensa, ja -häneltä puuttuu niitä usein vieläkin, sen tiedän. Joka päivä äiti -ja minä rukoilemme Jumalaa antamaan meille jälleen rauhan takaisin, -samanlaisen ajan kuin silloin, kun tulin teidät tuntemaan. -- Heti -kun saan jotain kuulla, pitää teidän saada se tietää. Minä kirjoitan -teille", hän huudahti päättäväisesti; "sittekuin Eugen tulee tänne -lomalleen, saa hän tulla puheillenne." - -Sitten lähti Anton vapaaherran asunnosta mieli kuohuksissa kauniin -ystävättären tapaamisesta, täynnä palavaa halua vaikuttaa perheen -parhaaksi. Ulko-ovella häntä vastaan tuli herra Ehrenthal. -Äänettömästi tervehtien hän riensi tuon vaarallisen miehen ohi, joka -huusi hänen peräänsä, että hän kävisi katsomassa hänen poikaansa -Bernhardia. - - * * * * * - -Ehrenthalilla oli ollut moniaita murheellisia päiviä; koko elämässään -hän ei ollut huokaillut ja pudistellut päätään niin paljon kuin -nyt. Turhaan kyseli rouva Sidonie tyttäreltään: "Mikä tuohon -mieheen on oikein mennyt, kun hän niin huokailee?" Turhaan koetti -Itzig elähyttää isäntänsä murtunutta mieltä loihtimalla hänen -silmäinsä eteen houkuttelevia tulevaisuudenkuvia. Kaikki kauna ja -tyytymättömyys, mikä oli keräytynyt kauppiaan sieluun, purkautui nyt -hänen kirjanpitäjänsä pään yli. "Te olette se ihminen, joka neuvoitte -minua noihin juoniin paroonia vastaan", ärjäsi hän tälle Bernardin -vihastumista seuranneen päivän aamulla. "Tiedättekö te, mikä te -oikein olette? Epärehellinen mies te olette." - -Itzig katsahti ällistyneenä isäntänsä kasvoihin ja kohautti -olkapäitään. "Mitä te oikeastaan epärehellisellä miehellä -tarkoitatte? Älkää puhuko niin pehmeitä, Ehrenthal." Silloin päästi -Ehrenthal jälleen yhden syviä huokauksiaan, loi äkäisen katseen -Veiteliin ja hautasi päänsä sanomalehden taa. - -Kahta päivää kauemmin hän ei jaksanut kestää poikansa tuskaa; -Bernhard kävi ilmeisesti huonommaksi ja torjui ärtyneesti kaikki -vanhempain suostuttelut. "Minun täytyy uhrata jotakin", sanoi -Ehrenthal itsekseen; "minun täytyy hankkia hänelle jälleen lepoa -öiksi, niin että hän lakkaa huokailemasta ja ähkimästä. Minä tahdon -ajatella poikaani ja hankkia paroonille tuon toisen tilan Rosminin -luota, johon hänen rahansa ovat kiinnitetyt, ja jollei se käy päinsä, -niin pelastan hänelle rahansa ilman vähäisintäkään voittoa itselleni. -Minä menetän silloin kaupoissa, jotka voisin tehdä Löwenbergin -kanssa, enemmän kuin tuhannen taaleria. Arvaanpa että se liikuttaa -Bernhardin mieltä." Sitten hän pani päättäväisesti hatun päähänsä, -veti sen syvään otsalle, siten kukistaakseen aivoissaan kuohuvat -kapinalliset ajatukset, ja lähti velkamiehensä asuntoon. - -Vapaaherrassa tuo odottamaton vierailu herätti suurta hätää, niinkuin -tätänykyä jokainen rahamiesten käynti hänen luonaan oli salvata -häneltä hengen. Tuskin on varoittaja ennättänyt lähteä, kun itse -vihollinen saapuu. Nyt hän varmaankin vaatii minulta hypoteekin -virallista luovutusta ja sitten seuraa armotta loppu kaikesta! Mutta -iloisesti hän tuli yllätetyksi, kun Ehrenthal vapaaehtoisesti ja -kohteliain sanoin tarjoutui matkustamaan hänen puolestaan Rosminiin -ja tarvittaessa sieltä etemmäksikin edustaakseen häntä puolalaisen -herraskartanon myynnissä. "Minä tahdon ottaa avukseni luotettavan -miehen, oikeuskomissaario Waltherin Rosminista, jotta tiedätte kaiken -käyvän niinkuin pitääkin. Te annatte minulle valtakirjan, jolla voin -tehdä tarjouksia, tilasta ja kiihottaa ostajien kauppaintoa siihen -saakka, että hypoteekkinne tulee katetuksi kauppasummalla, jonka -toinen maksaa." - -"Tiedän kyllä että tämä käy välttämättömäksi", sanoi vapaaherra; -"mutta Jumalan tähden, Ehrenthal, mitenkäs sitte, jos kartano jää -meidän käsiimme?" - -Ehrenthal kohautti hartioitaan. "Tiedättehän etten minä suositellut -teille hypoteekin ostamista, voinpa sanoa että kieltelinkin teitä -siitä, jos oikein muistan. Jos olisitte silloin seurannut neuvoani, -niin ehkä ette olisi ostanutkaan koko hypoteekkia." - -"Se on nyt kerran tapahtunut, minkäpä sille enää tekee", vastasi -parooni ärtyneesti. - -"Ensin pyydän kuitenkin, herra parooni, että todistatte minun olevan -tässä asiassa syyttömän." - -"Sehän on samantekevää." - -"Teille se on samantekevää", sanoi Ehrenthal, "mutta ei minulle eikä -minun liikemieskunnialleni." - -"Mitä te tuolla puheella tarkoitatte?" kivahti vapaaherra niin -tulisesti, että Ehrenthal poukkosi pystyyn. "Te uskallatte väittää -että minulle on samantekevää, mikä teille itsellenne ei ole -kunniaksi." - -"Kuinka te kiivastuttekaan, herra parooni", huudahti kauppias; "enhän -minä puhu mitään pahaa teidän kunniastanne, Jumala siitä minua -varjelkoon!" - -"Puhuittehan te siitä kumminkin", ähkyi onneton mies. - -"Kuinka voitte sillä tapaa käsittää väärin vanhan tuttavan", vaikeroi -Ehrenthal. "Minä en tahdo muuta kuin kuulla teidän omasta suustanne, -että minulla ei ole syytä hypoteekin ostamisessa." - -"Olkoon menneeksi, ei syy teidän olekaan", ärähti vapaaherra ja polki -jalkaansa. - -"No nyt on kaikki hyvin", sanoi kauppias rauhoittuneena. "Ja jos käy -niin onnettomasti että saatte pitää puolalaisen tilan itsellänne, -niin koetamme katsoa mitä silloin on tehtävä. Nykyään on kovin kireä -raha-aika, mutta minä tahdon kuitenkin myöntää teille ostotakuuseen -ja oikeudenkäyntikuluihin menevät rahat hypoteekkia vastaan tuohon -tilaan." - -Sitten hän rupesi puhelemaan valtakirjan sanamuodosta ja matkastaan -myyntipaikalle. Hänen lähtiessään vapaaherran luota jäi tämä -ristiriitaisten mielialojen leikkikaluksi. - -Oliko hän hukassa? Vai oliko hän pelastettu? Hänet valtasi ahdistava -huoli, että tuo hypoteekki tuli ratkaisemaan hänen kohtalonsa. Hän -päätti itse matkustaa huutokauppatilaisuuteen eikä uskoa Ehrenthalin -toimeksi mitään. Mutta sitten hän jälleen ajatteli hätäytyneenä, -että juuri nyt hänen oli pakko osoittaa tuolle miehelle suurta -luottamusta, jotta tämä ei vain rupeisi häntäkin epäilemään. Siten -hän ajelehti avuttomasti vaaroja täynnä olevalla ulapalla. Laineet -löivät korkealle joka haaralla ja uhkasivat hukuttaa hänet. - - * * * * * - -Saman päivän illalla Ehrenthal kävi taasen Bernhardin sairaskamariin -ja laski hänen nimeensä kirjoitetun valtakirjan poikansa peitteelle. - -"Voitko nyt ojentaa minulle kätesi?" kysyi hän sairaalta, joka -tuijotti synkästi eteensä. "Minä matkustan paroonin puolesta ostamaan -hänelle uuden maatilan. Me olemme puuhanneet kaiken valmiiksi -keskenämme. Tämä on valtakirja, jonka hän on laatinut minun nimeeni; -minä annan hänelle ennakkolainaakin; ja jos hänellä on yhtään -ymmärrystä, niin voi hänestä jälleen tulla varakas mies." - -Bernhard katseli isäänsä surullisesti ja pudisti päätään. "Se ei ole -vielä kylliksi, isä parka", hän sanoi. - -"Mutta olenhan minä tullut sovintoon paroonin kanssa, ja hän on -itse minulle tunnustanut, että minussa ei ole ollut syytä hänen -onnettomuuteensa. Eikö siinä ole kylliksi, poikani?" - -"Ei", sanoi sairas. "Niin kauan kuin sinä siedät konttorissasi tuota -kehnoa ihmistä, tuota Itzigiä, ei minulla ole rauhaa elämässäni." - -"Hän saa laputtaa", huudahti Ehrenthal innokkaasti; "jos poikani -Bernhard sitä vaatii, niin hän saa lähteä tämän neljännesvuoden -lopussa." - -"Ja sinä tahdot luopua aikeestasi paroonin maatilan suhteen?" ahdisti -Bernhard edelleen, kääntyen isäänsä päin. - -"Jos se tulee myytäväksi, niin tahdonpa ajatella mitä olet puhunut", -vastasi isä välttelevästi. "Mutta älä puhele enää koko tilasta; kun -olet jälleen minun terve poikani, niin voimme ottaa sen uudelleen -puheeksi." Ja sitten hän tarttui ahnaasti käteen, jota Bernhard -viivytteli hänelle antamasta, piteli sitä lujasti omiensa välissä ja -istui vaitonaisena poikaansa katsellen. - -Jos hän voi sanoa olleensa milloinkaan elämässään tyytyväinen, niin -oli hän sitä nyt, tingittyään ja ostettuaan sovinnon. - - -7. - -Aallot löivät korkealle hukkuvan pään yli. - -Tehdas oli talvella työskennellyt vain muutamia kuukausia. Tilan -juurikassato oli mennyt piloille, naapuriseudun juurikasviljelys, -johon vapaaherra oli paljon perustanut, oli aivan riittämätön. Monet -pikku talollisista eivät olleet täyttäneet sitoumuksiaan, toiset -olivat tuoneet kehnoa tavaraa. Raaka-ainetta siis puuttui, puuttui -käyttöpääomaakin; tehdas joutui seisomaan, työläiset hajautuivat mikä -minnekin. - -Ehrenthal oli matkustanut puolalaiselle tilalle. Vapaaherraa -värisytti odottelun kuume. Hän tilasi jo postihevoset lähteäkseen -asiamiehensä perään, mutta hän peruutti ne, sillä häntä kammotti -huutokauppapäivä, tarjoilu ja tinkiminen ja koko sen tuskallinen -jännitys aina pöytäkirjan allekirjoittamiseen saakka. Ja jollei hän -luottanut asiamieheensä, niin Rosminin lakimieheen hän ainakin voi -luottaa. Sitten tuli se synkeä päivä, jolloin Ehrenthal matkalta -palattuaan astui vapaaherran eteen ja jätti hänelle oikeuskomissaario -Waltherin kirjeen. Vapaaherran pääoma oli voitu pelastaa ainoastaan -siten, että Ehrenthal osti tilan vapaaherralle itselleen. Ensimmäisen -sadantuhannen taalerin suuruisen hypoteekin omistajat olivat -kohottaneet hintaa sataan neljääntuhanteen, sitten he olivat ajaneet -matkoihinsa, eikä ketään toista huutajaa ollut ilmestynyt. - -"Hovi kuuluu nyt teille, herra parooni", päätti kauppias -kertomuksensa. "Jotta kykenette pitämään tilukset hallussanne, -olen sopinut ensimmäisen kiinnityksen haltijain kanssa, että he -pitävät nuo satatuhatta taaleria edelleen tilaan kiinnitettyinä. -Itse olen puolestanne suorittanut neljätuhatta taaleria ynnä -oikeuskulut." Vapaaherra ei vastannut sanaakaan, hänen päänsä vaipui -raskaasti kirjoituspöydän levyä vastaan. Poislähtiessään Ehrenthal -murahteli itsekseen: "Ei hänessä ole miestä enää mihinkään. Ensi -neljännesvuoden alkuun mennessä hän menettää vanhan tilansa, eikä -hänellä ole voimia pitämään hallussaan uuttakaan. Siunatuksi lopuksi -minun täytyy ostaa sekin itselleni." - -Nyt lähestyi se määräaika, jolloin vapaaherran piti suorittaa -kaikkien velkojensa korot. Hän lähti jälleen kiertelemään ympärinsä -ja etsimään rahoja. Viimeksi hän tuli Georg Wernerin luo, joka -oli lunastanut äitinsä tilan. Hämillään otti hänet vastaan tuo -nuori herra, joka oli moniaan Vuoden liehakoinut Lenorea ja -sitten hyvin varovaisesti peräytynyt. Vapaaherran tiukka tila ei -ollut enää kellekään salaisuus. Naapuri osotti vieraalleen sitä -myötätuntoa, joka sellaisissa tapauksissa tulee kysymykseen. Hän -valitti hartaasti, että vapaaherra oli menettänyt niin suuren -pääomakiinnityksen uuden tilan ostaessaan. "Kenen te lähetitte -puoltamaan etuanne huutokappatilaisuudessa?" - -"Hirsch Ehrenthalin", vapaaherra vastasi masentuneena. - -Nyt kävi naapuri puheliaaksi. "Minä pelkään, että tuo mies hyvin -huonosti ajoi asiaanne. Minä tunnen sen nylkyrin. Meiltä hän monia -vuosia takaperin keinotteli konnankujeillaan suuren rahasumman. -Isäni oli tuolla ylämaassa hakkauttanut maahan kokonaisen metsän ja -luovuttanut tukit eräälle puusaksalle myytäväksi. Ehrenthal ryhtyi -veijarikauppoihin tämän kanssa, osti häneltä puut pilahinnasta, ja -toinen livisti sitten Amerikkaan. Molemmat roistot jakoivat keskenään -isäni rahat." - -Vapaaherran posket lennähtivät tuhkanharmaiksi, hän nousi seisomaan, -puhumatta asiastaan enää sanaakaan, ja puikki tiehensä naapurin -kynnykseltä niinkuin ilmijoutunut varas. - -Siitä päivästä lähtien hän istui vain kirjoituspöytänsä ääressä -synkkiä aatoksiaan hautoen; jos hän lähti ulos, niin hän teki sen -vain huumatakseen itsensä. Puolisoaan kohtaan hän oli tyly, tytärtään -hän ei laskenut puheilleenkaan. Naiset kärsivät siitä sanomattomasti. - -Vielä muuan valju toivonkipinä häämötti hänelle: turvaaminen -Bernhardin välitykseen. Ja tällä kertaa hän oli oikeassa; sitä tietä -käyttäen voi pelastuksen löytää. Mutta hän ei tarttunut siihen -käteen, joka epäitsekkäästi oli tarjoutunut johtamaan hänet tälle -tielle; hän ei kutsunut Antonia puheilleen, vaan erään toisen, jonka -muisto oli hänelle kaamea, kun se ei ollut hänen silmiensä edessä, -mutta jonka nöyristelevä olemus oli hänelle mieleen, kohta kuin -se ilmestyi näkyviin. Vielä ratkaisun hetkenä soi laupias kohtalo -hänelle vapaan valintavallan omaan tulevaisuuteensa nähden. Mutta -itse hän, ah, ei ollutkaan enää vapaa. Kehnon teon kirous hämmensi -hänen punnitsemiskykynsä. - -Jälleen seisoi Itzig hänen edessään. Vapaaherra katsahti syrjäkarin -tuohon kumaraiseen hahmoon ja sanoi: "Nuori Ehrenthal on tarjoutunut -selvittämään välini hänen isänsä kanssa." - -Veitel poukkosi koholle kuin pyssynluodin satuttamana. "Bernhardko?" -hän huudahti käheästi. - -"Se hänen nimensä lienee; hän kuuluu olevan sairaana." - -"Hän kuolee", sanoi Veitel tylysti. - -"Milloin?" kysyi vapaaherra, ajatellen yksinomaan omia asioitaan, -mutta korjasi sitten kohta häveten: "Mikä häntä vaivaa?" - -"Vika on tässä", sanoi Veitel osottaen rintaansa; "se pihisee ja -puhisee kuin sepänpalje; kun siihen tulee repeämä, lakkaa ilma -kulkemasta." - -Vapaaherra veti kasvonsa sääliväisiin kurttuihin, mutta hän ajatteli -ainoastaan omaa kiireellistä hätäänsä. "Sairaalla kuuluu olevan suuri -vaikutusvalta isäänsä, niin että hänen kauttaan saa Ehrenthalin -taivutetuksi sovintoon." - -"Mitä Bernhard liikeasioista ymmärtää, hänhän on aivan höperö", -huudahti Itzig kykenemättä hillitsemään harmiaan. "Jos hänen eteensä -panee vanhan nahkarisan, johon on piirretty kirjaimia, niin antaa -hän sen edestä vaikka kaiken maailman hypoteekit. Hänellä ei ole -käsitystä mistään." - -"Huomaan, että tämä keino ei liene teidän mieleenne?" virkkoi -vapaaherra neuvottomana. - -Itzig mietiskeli pitkään ennenkuin vastasi, ja hänen katseensa -pälyili vapaaherrasta huoneen pimeimpiin nurkkiin. Vihdoin hän -vastasi äkkinäisen ystävällisesti: "Armollinen herra on oikeassa. -Parasta on että käytte Ehrenthalin kanssa Bernhardin sairasvuoteen -ääreen ja siellä sovitte valinne." Hän vaikeni tuokioksi, ja hänen -kasvonsa punoittivat myrskyisistä ajatuksista. "Tahtooko teidän -armonne antaa minun tehtäväkseni ilmoittaa teille päivän ja hetken, -jolloin voitte paraiten mennä Bernhard Ehrenthalin puheille? -Kun olette saapunut konttoriin, juoksen minä sukkelaan sanomaan -Bernhardille teidän tulostanne. Sillä aikaa teidän armonne odottaa -konttorissa, ja vaikkapa kestäisi puolen tuntiakin ennenkuin palaan, -niin odotatte kuitenkin; ja vaikka Ehrenthal kuinka teille huutaisi -ja pauhaisi, niin te odotatte vain rauhallisesti. Kun sitten noudan -teidät ylös, niin kaikki järjestyy kohdalleen, sillä mitä ikinä -Bernhard tahtoo isältään, sen tämä tekee." - -"Minä jään odottamaan ilmoitustanne", päätti vapaaherra väsyneenä -keskustelun. Koittavan vaikean ratkaisupäivän ajatteleminen täytti -hänen mielensä tuskalla. - - * * * * * - -Vapaaherran luota Itzig riensi hurjan mielenliikutuksen vallassa -majapaikkaansa Pinkuksen taloon. Kiihtyneenä hän juoksenteli -edestakaisin pienen huoneensa lattialla ja pui nyrkkiä näkymätöntä -Bernhardia vastaan. Sitten hän avasi vanhassa kirjoituspöydässä -salalaatikon ja otti sieltä kaksi avainta, jotka hän laski -pöydälle; yhä uudelleen hän juoksussaan pysähtyi pöydän eteen niitä -tuijottelemaan. Vihdoin hän työnsi ne taskuunsa ja lähti joutuin -vierastuvan puolelle. Siellä istua kyyhötti puuparvekkeen nurkassa -herra Hippus, Veitelin viisas ystävä ja lainopillinen neuvonantaja. -Olosuhteiden painostus oli viime vuosina estänyt Hippusta -kehittymästä nuoremmaksi, pulskemmaksi ja rehellisemmäksi entistään; -pikemminkin oli kehitys käynyt päinvastaiseen suuntaan, niin että -hän näytti entistäkin kuluneemmalta ja pahemmin nukkavierulta sekä -ulkonaisesti että sisällisesti. Nyt hän oli painautunut parvekkeen -perimmäiseen nurkkaan, jonne pilkisti valju päivänsäde, ja lueskeli -likaista romaania. Kuullessaan Veitelin lähenevän nopein askelin -työnsi vanhus nokkansa vielä syvempään kirjaan ja näytti enemmän -välittävän jok'ainoasta kirjaimesta kuin nuoren liikemiehen -läsnäolosta. - -"Pankaa kirjanne kiinni ja kuunnelkaa minua", sanoi Veitel -kärsimättömästi. "Rothsattel saa Ehrenthalilta takaisin -velkakirjansa, hän antaa minulle hypoteekin ja minun on hankittava -hänelle puuttuvat kahdeksantuhatta taaleria." - -"Katsoppas, katsoppas vain", vastasi vanhus huojutellen rumaa -kalloansa, "kaikkea sitä pitää kuulemankin! Jos Ehrenthal lahjoittaa -rahansa hulttiolle, joka on rikkonut hänelle antamansa kunniasanan, -niin onpa aika että mekin muutumme hurskaiksi ja käymme ripille. -Mutta ennenkuin jatkamme puhetta, voit käydä noutamaan alhaalta -jotakin, jonka tiedät minulle hyvin maistuvan. Minä tunnen kurkkuni -kuivaksi enkä puhu enää halaistua sanaakaan." - -Veitel riensi kapakan puolelle noutamaan haluttuja tavaroita; vanhus -silmäsi hänen jälkeensä ja mutisi itsekseen: "Nyt se pamahtaa" ja -tuijotteli päätään pudistellen kirjanlehtien yli virralle. - -Asetettuaan aterian vanhuksen eteen kysyi Veitel lyhyesti: "Kuinka -paljon?" - -"Kolmesataa", sanoi Hippus, "ja sitte pitää minun vielä saada punnita -asiaa. Se ei kuulu oikeastaan minun ammattiini, ihanainen Itzig. -Omalla alallani autan vähemmästäkin maksusta, kuten lienet jo tullut -kokemuksestasi tietämään; mutta rosvon ja murtovarkaan kunniakkaaseen -ammattiin ruvetessani vaadin suurempaa hintaa. Minähän olen vain -vapaaehtoinen tarjokas sillä alalla. Enkä voi sanoa, että minua -erikoisesti miellyttää sille antautuakaan." - -"Entäs minua sitten?" huudahti Itzig. "Jos mitä muuta keinoa on -olemassa, niin sanokaa. Jos tiedätte, miten paroonia ja Ehrenthalia -voi pitää toisistaan erillään ja tuhota kummankin toistensa kautta, -niin sanokaa. Ehrenthalin oma poika käy rakentamaan rauhaa heidän -keskensä, hän seisoo heidän välillään niinkuin kuvakirjassa pieni -alaston ja siivekäs pojannalikka kahden rakastavaisen välillä, ja me -saamme pitkän nenän." - -"Mekö?" kysyi vanhus irvistellen. "Sinun nokkasi se vain kasvaa -entistä pitemmäksi, sen naakka. Mitä sinun vehkeesi minuun kuuluvat?" - -"Kaksisataa!" huudahti Veitel, käyden häntä lähemmäksi. - -"Kolme", vastasi vanhus ja joi lasinsa pohjaan; "mutta yksin en sitä -tee, sinun pitää olla läsnä." - -"Jos minun pitää olla läsnä", sanoi Veitel, "niin voin tehdä sen -yksinkin enkä tarvitse teidän apuanne. Kuulkaahan nyt mitä sanon. -Minä toimitan talon tyhjäksi, laitan että Ehrenthal ja parooni -lähtevät yht'aikaa konttorista yläkertaan, ja minä annan teille -merkin, ovatko paperit esillä pöydällä vai rahakaapissa. Silloin -on jo hyvin pimeä. Teillä tulee olemaan aikaa puoli tuntia. Minä -suljen katuoven, mutta syrjäkäytävän takakujalle, joka tavallisesti -on teljettynä, jätän auki. Kaikki on niin varmaa, että kymmenvuotias -lapsikin voisi tehdä tuon tekosen." - -"Varmaa kyllä sinulle itsellesi", murahti vanhus äreästi, "mutta ei -minulle." - -"Olemmehan kuitenkin koettaneet tehdä kaiken voitavamme lain avulla, -mutta turhaan", huusi Veitel; "nyt sen täytyy käydä vastoin lakia." -Hän iski nyrkkinsä parvekkeen kaiteeseen ja kiristeli hampaitaan niin -että ne kirskuivat. "Ja jollette te tahdo käydä työhön niin pitää -sen kumminkin tapahtuman, vaikka kaikki epäluulo lankeisikin minuun, -jollen sillä aikaa ole mukana Bernhardin kamarissa." - -"No, se on oikein, sinä iloinen Itzig", sanoi vanhus ja nykäsi -silmälasinsa suoraan voidakseen tarkemmin katsella toisen -äkämystynyttä naamaa. "Kun sinä kerta olet niin rohkeata poikaa, niin -enpä minäkään tahdo jättää sinua pulaan; mutta kuten sanottu, vain -kolmestasadasta." - -Kaupanteko ja tinkiminen alkoi. Sitten painautuivat molemmat -parvekkeen perälle ja kuiskuttelivat hiljaa keskenään pimeäntuloon -asti. - - * * * * * - -Muutamia päiviä senjälkeen Anton istui hämärissä Bernhardin -sairasvuoteen vieressä. "Jouduin vain pikipäin pistäytymään tänne -nähdäkseni kuinka voitte." - -"Huonosti", sanoi Bernhard, "yhä vain huonosti; hengitys, käy vain -vaikeammaksi. Kunpa pääsisin ulos vapaaseen ilmaan, edes kerrankin -ulos tästä pimeästä huoneesta!" - -"Eikö lääkäri salli teidän lähteä ajelemaan? Jos huomenna on lämmin -auringonpaiste, niin tulen vaunuilla noutamaan teidät ajelulle." - -"Niin tosiaan", huudahti Bernhard ilahtuneena, "teidän pitää tulla. -Sitten on minulla teille jotain kerrottavanakin." Hän katseli -varovaisesti ympärilleen. "Sain tänään kaupunkipostissa nimettömän -kirjelapun." Hän otti päänaluksensa alta esiin pienen kirjeen ja -ojensi sen salamyhkäisen näköisenä ystävälleen: "Ottakaa se, ehkä -tunnette käsialankin." - -Anton kävi akkunaan ja luki: "Parooni Rothsattel tulee puheillenne -tänään iltapuolella. Toimittakaa niin, että olette yksin isänne -kanssa silloin kotona." - -Kun Anton antoi kirjeen takaisin, katseli Bernhard paperilappua -hartaan kunnioittavasti ja piilotti sen uudelleen. "Tunnetteko -käsialan?" kysyi hän. - -"En", Anton vastasi; "se näyttää vääristellyltä, mutta neiti -Rothsattelin käsialaa se ei ainakaan ole." - -"Olipa kirjoittaja kuka hyvänsä", jatkoi Bernhard masentuneena, "niin -odotan hyviä tuloksia tästä illasta. Wohlfart, tämä kiista painaa -raudanraskaana minun rintaani, se salpaa minulta hengen, tunnen sen -painon kuin olisin pusertimen välissä. Tänään käy kaikki jälleen -hyväksi, tänään pääsen vapaaksi." - -Puhuminen kävi häneltä vaikeasti. Vain lyhyinä lauseina laukeili puhe -hänen huuliltaan. "Siis näkemiin huomiseen asti", huudahti Anton. -Hänen noustessaan pystyyn lähteäkseen pois kuului ovelta pehmeitten -naiskenkäin sipsutusta; äiti ja Rosalie saapuivat sairaan luo ja -tervehtivät vierasta. "Kuinka nyt jaksat, Bernhard?" kysyi äiti. -"Tänään jäät yksin isän kanssa, tänä iltana on suuri soitannollinen -illanvietto, Rosalie saa taas istua flyygelin ääreen. Me olemme -siirtäneet oman flyygelimme perähuoneeseen, herra Wohlfart, jotta -Rosalie ei harjoitellessaan häiritse Bernhardia." - -"Istuhan silmänräpäykseksi luokseni, äiti", sanoi Bernhard; "en ole -pitkään aikaan nähnyt sinua noin kauniissa puvussa. Sinä näytät -tänään oikein sievältä; samanlainen puku sinulla oli ylläsi, kun -poikana sain tulirokon. Aina kun sinusta uneksin, näen sinut tuo -keltainen puku ylläsi. Anna minulle kätesi, äiti, ja kun tänä iltana -kuuntelet musiikkia, niin muistele myöskin Bernhardiasi. Minä -soittelen täällä hiljaa ajatuksissani." - -Äiti istahti hänen viereensä. "Hänellä on taas kuumetta", sanoi hän -Antonille. Anton nyökkäsi vaieten. - -"Huomenna minä ajan aurinkoon", huudahti Bernhard kiihkeästi, "se on -minun huvimatkani." - -"Vaunut odottavat, äiti", muistutti Rosalie; "meidän täytyy hienoissa -puvuissamme käydä takatietä, missä on niin hirmuisen likaista. Itzig -on uskotellut isälle, että vaunut eivät saa tulla katuoven eteen, -koska se häiritsisi Bernhardia." - -"Nuku hyvin, Bernhard", sanoi äiti ja ojensi hänelle vielä kerran -pyöreän kätensä. Naiset riensivät pois huoneesta ja Anton seurasi -heitä. - -"Mitä sanotte Bernhardin voinnista?" kysyi äiti portaissa. "Minusta -hän on hyvin kipeä", vastasi Anton. "Minä olen miehelleni jo sanonut, -että kun kesällä lähden Rosalien kanssa kylpylään, niin otamme -Bernhardin mukaamme." - -Anton erosi heistä raskain sydämin. - -Talossa kävi aivan hiljaiseksi; Ehrenthalin asunnossa ei kuulunut -muuta kuin sairaan ähkyvää hengitystä. Vain lattiasta hänen aitansa -kuului jolloinkin rapinaa. Hiiri siellä nakerteli puuta. Bernhard -kuunteli levottomasti. "Kuinkahan kauan se vielä nakertaakaan, -ennenkuin saa lattiaan kolon; sitten se pääsee tänne minun -huoneeseeni." Häntä värisytti, hän heittelehti kärsimättömästi -vuoteessaan; hämärä tuntui hänestä tänään aivan tukahduttavalta, ilma -perin paksulta. Hän veti soittokellon nuoraa siksi kunnes hoitajatar -saapui ja asetti sytytetyn lampun pöydälle. Nyt katseli Bernhard -väsyneenä ympärilleen. Kamari näytti hänestä tänään vanhalta ja -nukkavierulta, melkein kuin joltakin syrjäiseltä vierashuoneelta, ja -itsensä hän tunsi vieraaksi, joka oli tullut vain lyhyelle käynnille. -Kylmästi hän katseli kirjahyllyään ja kaappia, jonka laatikossa -kallisarvoiset käsikirjoitukset olivat. Permannon musta paloläikkä, -ovipeilissä oleva rako, josta jokailta paistoi sisään viereisen -huoneen lampunvalo -- kaiken tuon hän tahtoi huomenna jättää selkänsä -taakse lähtiessään Antonin kanssa ulos ahtaasta kamaristaan. Hän -ajatteli, että he kenties ajelisivat sitä tietä pitkin, jota myöten -linnan neiti ajoi kotoa kaupunkiin ja sieltä takaisin. Ehkäpä he -tapaisivatkin hänet tiellä. Bernhardin silmät loistivat, hän oli -varma toivossaan, että neiti tulisi heitä vastaan. Hän istuisi -suorana ja ylväänä vaunuissaan, harso lennähtäisi syrjään hänen -kasvoiltaan, ja valkea käsivarsi nousisi huiskuttamaan tervehdykseksi -vastaantulijoille. Niin, neiti tuntisi Bernhardin, hän tietäisi että -tämä oli tehnyt palveluksen hänen isälleen; ehkäpä hän pysähdyttäisi -vaununsa ja kysyisi kuinka Bernhard jaksoi. Ja sitten saisi Bernhard -puhella hänen kanssaan ja kuulla hänen jalosointuisen äänensä. -Vielä kerran neiti hänelle nyökkäisi, sitten eroaisivat vaunut -toisistaan ja kulkisivat eri suuntiin. -- Ja minne hän, Bernhard, -ajaisi? "Suoraan aurinkoon", hän kuiskasi. -- Ja jälleen hän kuunteli -tuskastuneena hiiren nakerrusta. - -Nopeita askeleita kuului etuhuoneesta, Bernhard suoristautui -istumaan, veri kohosi hänen poskilleen. Lenoren isä sieltä tuli hänen -puheilleen. -- Hiljaa aukeni ovi, ruma kuvatus pujahti sisään ja -katseli arkaillen ympärilleen. Bernhard huudahti peljästyneenä: "Mitä -te täältä haette?" - -Sukkelaan astui Itzig hänen vuoteensa viereen ja puhui tiheään -hengittäen ja äänellä, joka tuntui tulevan yhtä vaikeasti kuin -sairaan rinnasta: "Parooni on juuri mennyt konttoriin. Hän sanoi -minulle tulevansa tänne suostuttelemaan teitä, jotta kannattaisitte -hänen vaatimustaan, jonka hän aikoo tehdä isällenne." - -"Teillekö hän tuon on sanonut?" huudahti Bernhard. "Kuinka vapaaherra -voi uskoa mitään asiata semmoiselle miehelle kuin te olette?" - -"Pitäkää suunne kiinni", vastasi Veitel raa'asti, "ei nyt ole aikaa -teidän lörpötellä. Kuulkaa mitä sanon. Parooni on antanut isällenne -kunniasanallaan vakuuden kahdenkymmenentuhannen taalerin lainasta, -mutta hän ei voi antaa hänelle tuota vakuutta, koska hän on myynyt -samat paperit eräälle toiselle. Hän on rikkonut kunniasanansa ja -vaatii nyt isältänne, että tämä luopuu hyvästä vakuudestaan. Jos te -voitte suostuttaa isäänne menettämään kaksikymmentä tuhatta taaleria, -niin tehkää se." - -Bernhard vapisi niin, että hänen kätensä huiskivat. "Te olette -valehtelija!" hän huusi. "Jokainen sana, joka lähtee teidän -suustanne, on petosta ja teeskentelyä ja kavaluutta." - -"Suunne kiinni", toisti Veitel kuumeisessa hädässään. "Te ette -saa taivuttaa isäänne kärsimään vahinkoa. Paroonia ei enää käy -auttaminen, hän on kuin kärpänen, joka on polttanut siipensä -lampunliekissä, hän voi enää vain ryömiä. Ja jos Ehrenthal on niin -hupsu että seuraa teidän neuvoanne, joka ette asioista mitään -ymmärrä, niin ei hän kuitenkaan voi pysyttää paroonia hänen -tilallaan. Jollei hän viskaa tätä menemään, niin tekee sen toinen -mies. Minulla ei ole mitään etua, kun tätä teille sanon", hän jatkoi -levottomasti ja kuunteli talon edustalta kuuluvaa hälyä; "puhun vain -uskollisuudesta teidän perhettänne kohtaan." - -Bernhard haukkoi henkeä. "Ulos täältä!" sai hän vihdoin huudetuksi; -"kaikki on pelkkää petosta ja valhetta tässä maailmassa." - -"Minä lähden noutamaan paroonin ja Ehrenthalin tänne" sanoi Veitel ja -juoksi ulos huoneesta. - -Kumahdellen kuului eteiseen Ehrenthalin äkäinen ääni: "Minä menen -tuomarin luo ja annan ilmi teidät ja kaikki teidän vehkeenne!" Veitel -tempasi konttorin oven auki. Nahkatuolilla istui vapaaherra ja kätki -kasvot käsiinsä, hänen edessään seisoi Ehrenthal huojuen ja vapisten -vihasta; pöydällä oli avattuna vapaaherran lipas turmiollisine -velka- ja kiinnityskirjoineen. Veitel huusi ovelta sisään: "Kuulkaa, -Ehrenthal, teidän Bernhardinne on hyvin kipeä, hän makaa tuolla -ylhäällä aivan yksin ja huutelee teitä ja huutelee herra paroonia; -hän tahtoo teidät molemmat luokseen." - -"Mitä tämä on?" ärjäsi Ehrenthal. "Juonitteletteko te selkäni takana -yhdessä poikanikin kanssa?" - -"Oletteko näyttänyt hänelle sen uuden hypoteekin, jonka olette -kirjoittanut häntä varten?" kysyi Veitel kiireisesti vapaaherralta. - -"Hän ei ole tahtonut sitä katsoakaan", vastasi vapaaherra -alakuloisena. - -"Antakaa se tänne", sanoi Veitel nopeasti ja laski uuden asiakirjan -pöydälle Ehrenthalin eteen. - -"Te tahdotte antaa minulle rahoistani paperipalasen, joka ei ole edes -sen arvoinen että sen viitsisi polttaa." - -"Älkää enää turhia viivytelkö", huusi Itzig yhä yltyvällä -hätäisyydellä. "Bernhardin luona ei ole ketään, hän huutelee -huutamistaan teitä ja paroonia, pian hän tekee vahinkoakin itselleen. -Joutukaa siis jo lähtemään, hän on ähkinyt pahasti ja käskenyt minun -toimittamaan teidät tässä siunaamassa hänen luokseen." - -"Vanhurskas Jumala!" parkasi Ehrenthal hädissään ja sieppasi -hattunsa. "Mitä tämä tämmöinen taas on? Enhän minä voi nyt lähteä -poikani luo, minulla on täällä huolta rahoistani." - -"Hän huutaa itsensä hengettömäksi", yllytteli Veitel; "rahoistanne te -ennätätte puhua sitte perästäkin päin. Joutukaa nyt hetipaikalla." - -Vapaaherra ja Ehrenthal lähtivät konttorista. Itzig seurasi heidän -kintereillään. Ehrenthal lukitsi oven, laski rautasalvan sen poikki -ja lukitsi salvan etulukolla. Sitten he kiiruhtivat portaita -ylöspäin, Itzig jälkimmäisenä. Jollain porrasastuimella helähti -hopearaha, Ehrenthal kääntyi katsomaan jälkeensä. "Se putosi minun -taskustani", sanoi Veitel. - -Vapaaherra ja Ehrenthal astuivat sairaan huoneeseen, heidän perästään -työntäytyi Itzig ja hiipi seinäviertä pitkin akkunan luo, Bernhardin -päänsijan taakse, josta tämä ei häntä nähnyt. Vapaaherra kävi -istumaan vuoteen pääpuoleen, Ehrenthal jalkapuoleen; lamppu loi -kelmeätä valoa molempiin riitapuoliin, jotka saapuivat kuolevaisen -luo kiistelemään keskenään rahoista ja vakuuksista. - -Aatelismies alotti kohteliaalla puheella, muisteli Bernhardin -käyntiä hänen tilallaan ja toivoi taas kohtakin näkevänsä hänet -luonaan; mutta hänen silmänsä väittelivät pelokkaasti sairaan lopen -kuihtuneita kasvoja, ja hänen sydämessään kuului ääni: viime tingassa -tänne tulinkin! Bernhard istui suorana vuoteessaan, pää rinnalle -painuneena; hän kohotti kättänsä ja keskeytti vapaaherran puheen: -"Anteeksi, herra parooni, sanokaa minulle mitä te isältäni haluatte, -ja ottakaa huomioon että minä en ole mikään liikemies." - -Vapaaherra selitti hänelle asiansa; Ehrenthal yritti hänet monesti -keskeyttää, mutta Bernhard viittasi hänelle torjuvasti kädellään, -jolloin isä sulki suunsa ja tyytyi ravistelemaan kiivaasti päätänsä -ja murahtelemaan itsekseen. - -Vapaaherran päätettyä puheensa viittasi Bernhard taas isälleen: "Käy -lähemmäksi ja kuuntele levollisesti mitä sanon." Isä laski korvansa -melkein poikansa suulle. "Mitä nyt sanon", lausui Bernhard hiljaa, -"se on minun vakaa tahtoni, enkä ole vasta tänään tullut siihen -päätökseen. Kun sinä hankit rahoja, niin ajatuksesi oli että minä -eläisin sinua kauemmin ja tulisin kuolemasi jälkeen perilliseksesi. -Eikö niin ollut?" Ehrenthal nyökytteli pontevasti päätään. "Jos -siis pidät minua perillisenäsi", jatkoi Bernhard, "niin kuuntele -nyt tarkoin minun sanojani. Jos rakastat minua, niin toimi minun -toivomukseni mukaan. Minä luovun perintöosastani, niin kauan kuin me -molemmat elämme. Mitä sinä olet koonnut minun hyväkseni, sen olet -koonnut turhaan. Minä en vaadi sinulta yhtään mitään tulevaisuuttani -varten. Jos minun on sallittu tulla jälleen terveeksi, niin tahdon -tulla toimeen omalla työlläni, tahdon oppia luottamaan itseeni; -paitsi sinun rakkauttasi ja siunaustasi en pyydä sinulta mitään -itseäni varten. Muista se." - -Ehrenthal kohotti kätensä korkeuteen ja parahti: "Mitä perättömiä -sinä nyt puheletkaan, oma Bernhardini, poloinen poikani? Sinähän olet -vielä kipeä, olet hyvin kipeä." - -"Kuule minua vielä", pyysi Bernhard. "Mitä oikeuksia sinulla -lieneekin tämän herran maatilan, se selvitetään tässä paikalla. Sinä -olet monet vuodet ollut hänen kanssaan liikesuhteissa, ja sinä et saa -olla syynä hänen perheensä onnettomuuteen. Minä en vaadi, että sinun -pitäisi luovuttaa itseltäsi niin suuri rahasumma, se koskisi sinuun -kipeästi ja olisi tälle herralle nöyryytykseksi; mutta sitä minä -vaadin sinulta, että otat vastaan hänen tarjoamansa vakuuden. Jos hän -on aikaisemmin luvannut sinulle jotain muuta, niin unohda se; jos -sinulla on hallussasi asiapapereita, jotka häntä huolestuttavat, niin -luovuta ne hänelle takaisin." - -"Hänhän on kipeä", ähki onneton isä, "hän on kovin kipeä." - -"Minä tiedän että tämä tuottaa sinulle tuskaa, isäni. Siitä lähtien -kuin läksit maailmalle isoisän kodista köyhänä juutalaispoikana, -paljasjaloin ja yksi ainoa taaleri taskussasi, siitä lähtien et ole -muuta ajatellut kuin rahojen kokoamista. Kukaan ei ole sinulle muuta -opettanutkaan, uskosi on sulkenut sinut pois sellaisten seurasta, -jotka paremmin ymmärtävät, mikä elämälle antaa tosi arvoa. Minä -tiedän että sinun sydäntäsi särkee, kun sinun on pakko panna paljon -rahaa vaaranalaiseksi. Mutta sen sinä kuitenkin teet, sinä teet sen, -koska rakastat minua." - -Ehrenthal väänteli käsiään, ja isot kyyneleet vuotivat hänen -silmistään kun hän sanoi: "Sinä et tiedä, poikani, mitä minulta -oikein vaadit! Sinä vaadit, että isäsi taskusta saataisiin varastaa -suuri summa rahaa." - -Poika tarttui isänsä käteen. "Sinähän olet aina rakastanut minua. -Sinä olet tahtonut että minusta tulisi toisenlainen mies kuin itse -olet. Sinä olet aina kuullut minun sanojani, ja toivomukseni olet -täyttänyt ennenkuin olen ennättänyt niitä lausuakaan. Mitä sinulta -nyt pyydän, se on ensimmäinen suuri pyyntö, mitä koskaan olen sinulle -tehnyt. Ja tämän pyynnön tulen toistamaan korvaasi niin kauan kuin -elän, se on minun ensimmäinen pyyntöni, rakas isä, ja se tulee -myöskin olemaan minun viimeiseni." - -"Sinä olet hupsu lapsi", parahti isä aivan suunniltaan; "sinä vaadit -minulta henkeäni, sinä vaadit koko liikettäni." - -"Nouda paperit tänne", vastasi Bernhard. "Minä tahdon omin silmin -nähdä, kuinka sinä annat ne tälle herralle takaisin ja kuinka -sinä vastaanotat hänen kädestään, mitä hänellä on vielä sinulle -annettavaa." - -Ehrenthal otti nenäliinan taskustaan ja itki ääneen. "Hän on -kipeä. Minun pitää nyt kadottaa hänet ja kadottaa rahanikin -päälliseksi." Vapaaherra istui koko keskustelun ajan vaitonaisena -ja katseli eteensä lattialle. Akkunan luona Itzig puristeli -suonenvedontapaisesti nyrkkejään ja repi huomaamattaan akkunaverhon -alas kiinnitystangosta. - -Poika katseli hievahtamatta isänsä tuskailua ja huusi vihdoin -ponnistaen viimeisiä voimiaan: "Minä tahdon sen, isä, käy heti -noutamaan paperit!" Sitten hän vaipui uupuneena takaisin patjoilleen. -Isä tahtoi syöksyä auttamaan häntä, mutta inhon eleellä Bernhard -torjui hänet luotaan ja purskahti läähättäen: "Jo riittää, sinä -vaivaat minua." - -Silloin ponnahti Ehrenthal pystyyn, tarttui kynttilään ja hoiperteli -ulos. Huoneessa kävi aivan hiljaiseksi, ainoastaan sairaan läähättävä -hengitys kuului. Yhä vielä istui vapaaherra kumarassa tuolillaan, -mutta äärimmäisessä jännityksessään hän tunsi ilon värähdyksiä -sielussaan. Hän näki sysimustalla taivaallaan repeämän, josta -aurinko paistoi pimeitten pilvien välistä. Hän oli pelastettu! Hän -sai kunniasanansa takaisin, ja tuolta akkunan luona murjottelevalta -mieheltä hän oli toivossa saada uutta käteistä kahdeksantuhatta -taaleria. Nyt hän voi jälleen luoda silmänsä ylös, nyt hän voi -jälleen monista ajoista kantaa päätänsä pystyssä. Hän tarttui sairaan -käteen, puristi sitä ja sanoi hiljaa: "Minä kiitän teitä, herrani, oi -kuinka kiitän teitä; te olette minun pelastajani, te varjelette minun -perhettäni epätoivosta ja minua itseäni häpeästä." - -Bernhard piteli lujasti vapaaherran kättä omassaan, ja autuas hymy -kirkasti hänen kasvonsa. Mutta se mies, joka seisoi akkunan luona, -kiristeli hampaitaan hirmuisessa jännityksessä ja puristautui -kiinni seinään, siten hillitäkseen ruumistaan värisyttävää -kuumeenpuistatusta. - -Hiljaisuutta kesti kauan sairashuoneessa; kukaan ei enää puhunut -mitään. Ehrenthalia ei kuulunut palaavaksi. Mutta vihdoin tempaistiin -eteisen ovi auki, ja huoneeseen syöksyi vihan valloissa oleva mies, -jonka kasvot olivat vimmasta vääristyneet ja tukka pörröllään. Se oli -Ehrenthal. Hänellä oli lepatteleva kynttilä kädessä, mutta ei mitään -muuta. - -"Kadonneet!" parkasi hän ja löi kätensä yhteen, niin että kynttilä -putosi lattialle. "Kaikki poissa, menneet menojaan, varastetut!" Hän -syöksähti polvilleen poikansa vuoteen ääreen ja kurotti käsivartensa -häntä kohti, aivan kuin häneltä apua anoakseen. Vapaaherra kavahti -pystyyn, yhtä peljästyneenä kuin Ehrenthalkin. "Mitä on varastettu?" -huusi hän tälle. - -"Kaikki on poissa", ähkyi Ehrenthal, katsellen vain poikansa -kasvoihin; "velkakirjat ovat poissa, hypoteekkikirjat poissa. -Minulta on varastettu ja ryöstetty", parkasi hän pystyyn lennähtäen; -"varkaita, murtovarkaita! Lähettäkää hakemaan poliisia!" Ja hän -ryntäsi jälleen ulos huoneesta, vapaaherra kintereillään. - -Puolipyörryksissä katseli Bernhard lähtijäin perään. Silloin astui -se, joka oli seisonut akkunan luona, hänen vuoteensa viereen. -Sairas viskasi päänsä sivulle päin ja tuijotti tulijaan, niinkuin -henkitoreissaan oleva lintu tuijottaa käärmeeseen. Hän näki edessään -ilmetyn paholaisen kasvot; punainen tukka harroitti tällä pystyssä, -hornan hätä ja ilkeys kuvastui noista vääristyneistä piirteistä, -Bernhard ummisti silmänsä ja nosti kättään torjuvasti eteensä. Mutta -paholaisnaama kumartui siitä huolimatta hänen ylitseen, ja käheä, -sähisevä ääni kuiskutteli hänen korvaansa. - -Sillä aikaa seisoi alhaalla konttorissa kaksi miestä vastakkain ja -katseli toisiaan tylsästi. Lipas sisältöineen oli kadonnut; sekin -paperi, jonka vapaaherra oli laskenut pöydälle, oli kadonnut. -Ehrenthal oli avannut oven kuten tavallista; lukoissa ei ollut mitään -murtuman vikaa, konttorissa oli kaikki muu koskematta aloillaan. Jos -rahakaapista puuttui rahaa, ei se voinut olla paljon. Huolellisesti -suljetuissa akkunaluukuissa ei näkynyt murtovarkaan jälkiä; aivan -käsittämättömäksi jäi, millä kumman keinolla asiakirjat lippaineen -olivat saattaneet kadota. - -Molemmat miehet juoksivat eteiseen, katselivat ympärilleen -kynttilänvalossa, tutkivat takaportaita, kurkistivat ison -tavaralaatikon taakse, kellarinovesta sisään, ulos pimeälle -pihalle -- missään ei näkynyt mitään silmiinpistävää. Katuovikin -oli lukittu sisäpuolelta; he muistivat varovaisen kirjanpitäjän -tehneen sen ennen heidän yläkertaan menoaan. Ja jälleen he juoksivat -takaisin konttoriin ja tutkivat joka sopen yhä joutuisemmin, yhä -hätäytyneemmin. Sitten he istahtivat vastapäätä toisiaan, verettömin -poskin, ja murjottivat toisiinsa epäluuloisesti, tuskallisen hädän -piinaamina, tähystellen eikö toisen piirteissä pieninkään värähdys -osoittaisi pahan omantunnon merkkiä. Ja sitten he jälleen, hypähtivät -pystyyn ja sättivät toisiaan katalilla syytöksillä, joita vain -äärimmäinen epätoivo tuo kielelle; ja raivotessaan kuin villit -toisiaan vastaan kädet koholla tajusi kumpikin yht'aikaisesti, että -kummallekin oli menetys yhtä tuhoisa, ja että heidän oli syytä -hillitä ääntään, jotta ei kukaan syrjäinen päässyt heidän ruman -riitansa todistajaksi. - -Ehrenthalin konttorista olivat nuo tärkeät paperit kadonneet -juuri sinä hetkenä, jolloin hän vastahakoisesti taipui poikansa -vaatimuksesta sopimaan vapaaherran kanssa. Sopimusta oli tuskin -vielä ennättänyt tapahtuakaan, ja hän oli yksin lähtenyt alas -konttoriin noutamaan papereita. Uskottaisikohan hänen vakuutustaan, -että ne olivat kadonneet ennen hänen tuloaan? Uskoisikohan hänen oma -poikansa, että vieras käsi oli ne varastanut? - -Ja vapaaherralle oli menetys ollut vielä suurempi; paperien mukana -hän oli kadottanut kaikkensa. Juuri äsken hän oli avannut sydämensä -kultaiselle toivon säteelle, ollut lähellä pelastusta; nyt hän oli -yht'äkkiä vajonnut kadotuksen kuiluun, jonka syvyyttä putoavan silmä -ei voinut mitata. Hänen velkakirjansa, tunnusteensa, kirjalliset -lupauksensa, kaikki ne olivat joutuneet vieraisiin käsiin. Jos -varas osasi käyttää niitä hyväkseen -- niin, vaikkapa varkaudesta -vain ilmoitettiin oikeusviranomaisille -- niin hän oli hukassa. -Ja jollei papereita löydetty, niin oli hän aivan yhtä varmasti -hukassa. Vuosia voi kestää, ennenkuin oikeusistuin korvaisi hänelle -kadonneet hypoteekkikirjat uusilla; mutta hänen kohtalonsa täytyi -tulla ratkaistuksi muutaman viikon ajalla. Nyt hän ei kyennyt, -Ehrenthalin jälleen ollessa vihamielisellä kannalla, selvittämään -asioitaan tämän kanssa, eikä hän kyennyt hankkimaan katetta -muillekaan velkojilleen. Nyt hän oli auttamattomasti hukassa. Jälleen -muistui tuo nuoruudenaikainen kunniaoikeus hänen mieleensä, toverit -tuomareina, ja tuo poloinen nuori mies, joka itse oli tuominnut -itsensä ja pannut tuomion täytäntöön. Hänen oli silloin ollut pakko -olla mukana kuollutta katselemassa, hän tiesi, miltä sellaisen -lopun saanut ihminen näytti. Nyt hän myöskin tiesi, mikä miehen saa -vapaaehtoisesti käymään sellaiseen kuolemaan. Ennen häntä oli aina -puistattanut, kun hänen mieleensä palasi tuo vainajan kuva; nyt häntä -ei enää puistattanut. Hänen huulensa liikkuivat hiljaa, ja aivan kuin -unessa hän lausui itselleen nuo lohdulliset sanat: "Se on viimeinen -apu." - -Siten istuivat molemmat miehet toisiansa vastapäätä ja hautoivat -myrtyneinä mustia mietteitään, ja minuuttien hiljaa vieriessä -vääristyivät heidän kasvonsa ja arvostelukykynsä yhä pahemmin. - -Kynttilänliekki rupesi lepattamaan kun ovi tempaistiin auki, ja -molemmat istujat käänsivät hitaasti kasvonsa tulijaa kohti. Ruma -pää ilmestyi ovelle, ja kuultiin hurja huuto: "Joutukaa ylös, -Hirsch Ehrenthal, poikanne kuolee!" Ilmiö katosi jälleen; kovasti -parkaisten syöksähti Ehrenthal ovelle; vapaaherra hoippui henkisesti -ja ruumiillisesti väsyneenä ulos talosta. - -Kun isä lyyhistyi poikansa vuoteen juurelle, kohosi siitä vielä -kerran valkoinen käsi uhkaavasti pystyyn, sitten putosi kuollut -ruumis raskaasti patjoille. Bernhard oli lähtenyt aurinkoon. - - * * * * * - -Ulkona oli lämmin ilta. Kevyt auer peitti taivaalta tähdet, mutta -salaperäinen valohämy kirkasti kuitenkin maan, Yleisten puistojen -kukkapensaista toi tuulenleyhkä suloisia tuoksuja kaupungin -kaduille. Viivytellen maleksivat kotiapalaavat iltakävelijät -seinävieriä pitkin; heidän oli vaikea erota etelämaisesta ilmasta -ja telkeytyä neljän ahtaan seinän sisään. Mukavasti venyttelihe -kerjäläinenkin viruessaan kivipalatsin katuportailla; jokainen sälli, -jolla oli mielitietty, riensi tänään hänen luokseen noutaakseen -hänet iltakävelylle; väsynyt unhotti uupumuksensa päivän työstä, -murheellinen tunsi vain puolittain mielihaikeutta; ken koko vuoden -istua jurotti yksin, hän etsi tänään naapurinsa juttusille kanssaan. -Ovipielissä seisoi ihmisiä rupatellen ja naureskellen, lapset -pitivät iloa kadulla, juoksivat hippasilla hämärissä ja tanssivat -jalkakäytävän kiviharkoilla. Tänään helähytteli satakieli häkissään -parhaimman laulunsa, se julisti että käsissä oli kaunis kevät, se -onnellinen aika, jolloin elämä tuntuu kevyeltä ja toiveet puhkeevat -ummusta kukkaan. - -Katukävelijäin vilinän halki kulki raskain askelin korkeamittainen -mies, pää syvään rinnalle painuneena. Hänen vaunuhevosensa -tömistelivät kärsimättömästi jalkakäytävän vierellä ja odottelivat -herraansa palaavaksi, viedäkseen hänet työläisvilinästä ylhäiseen -kaupunginosaan. Ne saivat odottaa turhaan myöhään yöhön saakka; -isäntä oli ilmeisesti unohtanut ne. Hän ei kuullut helkähdystäkään -satakielen laulusta, ja hän tunkihe tanssivain tyttöjen piirin läpi -erottamatta ollenkaan kirkkaita lapsenääniä ympärillään. Hänen päänsä -oli raskas, ja hidas hänen ajatustensa kulku. Sitten hän joutui -ulos kaupungista istutusmaille, nousi verkalleen kukkaisen kunnaan -huipulle ja istahti siellä uupuneena penkille. Hänen jalkainsa -juurella kulki tumma virta merta kohti; häntä vastapäätä nosti vanha -tuomiokirkko mahtavia mustia hahmoröykkiöitään. Virrankalvo oli -täynnä tukkilauttoja, jotka tulivat kaukaa ylämaasta ja kulkivat -nekin meren lähettyville sahattaviksi. Lautoilla seisoi tukkilaisten -lautamajoja, ja niiden vierellä tuikki pieniä nuotioita, joilla he -keittivät illallistaan. Hiljaisen ilman halki kajahti hänen korviinsa -välistä remakka nauru tai karkea kirous tukkilaisten lautoilta. -Vyöryvän vedenkalvon, kirkontornien rohkeat rajaviivat, hopeaisen -autereen ylhäällä taivaalla -- kaiken tuon hän näki kuin sumun -läpi; vain jolloinkin leimahti salaman tavoin jokin selkeä ajatus -hänen myrtyneessä mielessään kuten tuolta alhaalta virralta äkkiä -tuikahtava valkean loimo. Hänkin oli tehnyt kauppoja uitetuilla -tukeilla, ja hänen siitä saamansa voitto oli ollut varastettu toisten -taskuista. Ne olivat olleet vieraita rahoja, niinkuin sekin summa, -jonka takia tuo nuoruudentoveri oli tarttunut pistooliin viime -turvanaan. Hän nousi joutuin pystyyn ja kiirehti rinnettä alaspäin. - -Korkeita plataaneja kasvavalla lehtokujanteella hän juoksenteli -kiihkeästi edestakaisin, kunnes viimein jäi väsyneenä seisomaan ja -nojasi selkänsä puunrunkoa vastaan. Hänen silmiensä edessä kohosivat -kaupungin tehdaskorttelin savupiiput, ryhmä jättiläisobeliskeja -urkeni korkealle ihmisasumusten kattojen yli. Hänkin tiesi, mitä -merkitsi tuollaisen patsaan pystyttäminen pilviä kohti. Hän oli -sellaista rakennuttaessaan uhrannut perustukseksi kaikkensa, mikä -siihen asti oli suojannut ja tukenut häntä, voimansa, varansa, -rauhansa ja kunniansa. Unettomilla öillä, harmailla hiuksilla hän oli -maksanut sellaisen muistopatsaan hinnan; hänen sukunsa hautapatsashan -se olikin, jonka hän oli pystyttänyt tilalleen puiston reunaan. -Ja se, mitä hän nyt näki edessään, tuntui hänestä yön hämärässä -kajasteessa suunnattomalta hautausmaalta täynnä patsaita, joiden -alle oli haudattu muinen onnellisten ihmisten sielunrauha. Ja hän -nyykäytti alakuloisesti päätänsä ja lausui ääneen, niin että itsekin -erotti sanansa: "Minun hautani luotiin viimeiseksi." Hän ojentautui -suoraksi ja lähti astumaan kaupunkiasuntoaan kohti. - -Tiellä sinne hän ajatteli itsekseen, kuinka suloista oli kohta -saada tuntea itsensä vapaaksi näistä hirveistä kuvitelmista. Sitten -hän nousi ylös asuntoonsa. Hän väänsi kasvonsa ystävällisemmän -näköisiksi, kun porraslamppu sattui hänen silmiinsä. Eteiseen -tultuaan hän kuuli puhetta puolisonsa huoneesta. Lenore luki siellä -äidilleen ääneen. Hän ei saanut säikähdyttää naisia. Mutta huoneuston -perällä oli syrjäinen kamari, jonka viereinenkin suoja oli asumaton; -sinne hänen täytyi päästä. Hänen vielä epäröidessään avautui sisäovi -ja paroonitar silmäsi eteiseen. Tahtomattaan hän peräytyi askeleen -taapäin nähdessään miehensä ovella. Vapaaherra hymyili hänelle ja -astui reippain askelin sisään. Vaimolleen hän antoi kätensä, siveli -Lenoren tukkaa ja kumartui katsomaan mitä hän luki. Paroonitar -valitti, että he olivat juoneet teensä ilman häntä, ja hän laski -leikkiä puolisonsa kärsimättömyydestä, kun tämä ei jaksanut odotella -mielijuomaansa myöhempään. Samalla hän ajatteli, ettei hänelle -itselleen suuria merkinnyt tunti sinne tai tänne ratkaisevaa askelta -otettaessa. Hän astui häkin luo, jossa kaksi pientä etelämaan -lintua istui nukkuen tangollaan, painautuneina toisiinsa kiinni; -hän työnsi sormensa metallitankojen lomista silitelläkseen niitä -ja sanoi hajamielisesti: "Ne ovat jo käyneet levolle." Sitte hän -otti kynttilän palvelijan kädestä ja astui oman huoneensa ovelle. -Kädensijaan tarttuessaan hän huomasi puolisonsa tuskallisesti -tähystelevän häntä; hän kääntyi vielä kerran kynnykseltä tähän päin -ja nyökkäsi hänelle ystävällisesti. Sitten hän sulki oven perästään, -otti kirjoituspöytänsä laatikosta esiin kiilloitetun puulippaan ja -kantoi sen ynnä kynttilän kulmahuoneeseen. Siellä hän oli varma, -siellä hän ei häiritsisi ketään. - -Verkalleen hän latasi aseen. Ladatessaan hän tuli katselleeksi -sen korusilaista perää. Se oli jonkun köyhän pyssysepän uuraan -aherruksen tuote, hänen tuttavansa olivat sitä monesti ihailleet; -pistooliparin hän oli saanut lahjaksi kenraaliltaan, joka hänen -häissään oli esittänyt hänen orvon morsiamensa isää. Sukkelaan hän -työnsi latasimen piippuun ja katsahti sitten taakseen; kaatuessaan -hän ei tahtonut joutua makaamaan paljaalle lattialle. Hän muisti, -minkä hirveän kuvan tuo muinainen toveri oli tarjonnut viruessaan, -lattialla verisenä ja siltä näöltä hän tahtoi säästää huoneeseen -tulijat. - -Hän laski kylmän raudan ohimoilleen. Silloin kuului oven takaa -kimakka kiljahdus, hänen vaimonsa ryntäsi huoneeseen ja tarttui -epätoivon voimalla hänen käsivarteensa; hän hätkähti kokoon ja -sormensa painoi liipasinta. Tulenliekki ja pamaus seurasi, ja hän -vaipui takaperin sohvalle ja vei voihkien molemmat kädet silmilleen. - - * * * * * - -Juutalaisen rahamiehen talossa laskeutui isä kynttilä kädessä -kuolleen poikansa luota alas konttoriinsa. Tuskallisesti hän -kynttilän valossa tarkasteli pulpettia, rahakaappia, huoneen -joka soppea, istahti sitten tuoliin, pudisteli päätään ja koetti -selvittää ajatuksiaan. Sitten hän lähti konttorista, lukitsi sen -oven, nousi vitkalleen portaita ylös ja heittäytyi parkuen ja ähkien -vuoteen juureen lattialle. Siten kului häneltä koko yö, etsien ja -vaikeroiden; ja hän itse oli luita ja ytimiä myöten järkytetty, perin -uupunut, maahan lyöty vanha mies. - - -8. - -Schröterin talossa kulki elämä jälleen tasaista latuaan. Antonin -palauksen aiheuttamat pienet pyörteet olivat vähitellen painuneet -pinnan alle, joka oli sileä kuin ennenkin. Pähkinäpuukaapin -tavattomat loistonumerot olivat saaneet väistyä toisten vähemmän -silmäänpistävien tieltä, jotka nekin tosin olivat erinomaiset, mutta -eivät saattaneet tätiä niin kovasti kuohuksiin. Siinäkin oli täti -ennustanut oikein, että Anton ei ollut ollenkaan huomannut voittoa, -jonka vanhemman naisen rauhallinen järkevyys oli salaa saavuttanut -nuoremman ylitulvivasta kiitollisuudentunteesta. Ainoastaan yksi -muutos oli pysynyt edelleenkin voimassa, yksi ainoa, mutta suurin -ja kunniakkain kaikista: takapihan puolisen rakennuksen asukas -oli säilyttänyt etuoikeutetun paikkansa talon nuoren valtiattaren -sydämessä, ja hänen reipas, komea hahmonsa esiytyi monesti niiden -mielikuvien joukossa, joita Sabine kokosi ympärilleen työvasunsa -ääressä istuessaan tahi aarrekammiossaan häärätessään. - -Tänään asteli Sabine päivällisen edellä levottomana edestakaisin -huoneessaan. Täti, jolla aina oli kaikki tiedossaan, oli juuri käynyt -hänelle kertomassa, että Ehrenthalin talosta oli palvelustyttö -äskettäin juossut konttorissa ilmoittamassa Bernhardin kuolemasta -hänen ystävälleen. "Kuinka hän jaksaa kestää tuon sanoman?" ajatteli -Sabine itsekseen. Ja Ehrenthalin nimi palautti hänen mieleensä -erään toisen, joka nyt eli kaukana, kaukana täältä; ja hänen täytyi -muistella hetkeä, jolloin nyt kuolleen nuorukaisen talosta salaa -tullut kirje oli tehnyt äkkilopun hänen sielunsa horjumisesta. Ja -Antonkin tiesi tuosta hänen salatusta, ammoin sitte jo tukahdetusta -tunteestaan; ah, kuinka usein olikaan Sabine pannut sen merkille -hänen huolestuneesta katseestaan, hänen sääliväisestä puheestaan! -Kuinka hienotunteinen hänen käytöksensä aina oli ollut Sabinea -kohtaan, kuinka ritarillisesti hän oli kiirehtinyt avuksi, kun -kuulustelu uhkasi saada neitoselle epämieluisen käänteen. Olikohan -Antonilla edes aavistustakaan siitä urheasta voitosta, jonka tämä -oli vähitellen saanut ensimmäisestä nuoruudenhulluudestaan? Sabine -pudisti päätänsä. "Ei, hän ei tiedä siitä mitään; yhä vieläkin -hän näkee minussa muinoisen lapsellisen tyttösen, joka antoi ensi -tunteensa tyyten huumata itsensä." Hän jäi seisomaan kukkapöytänsä -ääreen. "Tällä kohtaa sattuma hänelle silloin paljasti minun sydämeni -tilan. Vielä tänäpäivänäkin on tuo menneisyyden varjo kuin musta -seinä hänen ja minun välillä. Kaikkialla tunnen tuon poissaolevan -kuvaisen vierelläni, kun iltasin istun Wohlfartin kanssa pöydässä, -kun hän tervehtii minua ja puhelee kanssani. Aina sanoo hänen -äänensävynsä: tyttö parka ei ole yksin, tuo toinen elää hänen -mielessään." Sabine sykähti kokoon ja silitteli kädellään hiljaa -kukkiensa lehtiä, ikäänkuin siten pyyhkäistäkseen pois kiusalliset -ajatukset mielestään. Eihän hän voinut sanoa Antonille olevansa nyt -täysin vapaa kauan salatusta sydänsurustaan. Mutta tänään, kun Anton -oli kadottanut rakkaan ystävän, täytyi Sabinen jollain tapaa näyttää -hänelle, että oli vielä toisiakin sydämiä, jotka olivat hellästi -kiintyneet häneen. Ja jälleen hän rupesi astelemaan huoneensa -lattialla miettien keinoa, miten päästä kahdenkeskiseen puheluun -Antonin kanssa. - -Palvelija kutsui ruokapöytään. Anton saapui toisten herrojen kanssa -ja istui kohta paikalleen. Pöydässä ei tarjoutunut kertaakaan -tilaisuutta puheluun hänen kanssaan. Mutta hän katsahti Sabineen niin -surullisesti, jotta tämä ei voinut pidättyä nyökkäämästä hänelle -sydämellisesti. "Hän ei syö tänään mitään", kuiskasi täti; "ei -maista edes paistiakaan", toisti hän moittivasti. Sabine kävi hyvin -levottomaksi ja huolestuneeksi. Nyt oli herrojen kohta noustava -pöydästä, Anton lähtisi sitten heidän kanssaan ulos salista, eikä -Sabine näkisi häntä enää koko päivänä. Jo nousi herra Jordan ylös -ja lykkäsi tuolinsa paikoilleen; silloin Sabine huudahti Antonille -pöydän yli: "Herra Wohlfart, suuri kalla on juuri puhjennut kukkaan; -tehän ihailitte tuonaan sen nuppua, viipykää vielä hetkinen, niin -näytän teille kukkaa." Anton kumarsi ja jäi paikoilleen. Vielä -moniaita kiusallisen pitkiä minuutteja, sitten nousi velikin -pöydästä, Sabine kiiruhti Antonin luo ja vei hänet omaan huoneeseensa -kukkapöydän eteen. - -"Te olette tänään saanut surullisen viestin", aloitti hän hiljaa. - -"Viesti itsessään ei minua hämmästyttänyt", vastasi Anton; "lääkäri -ei antanut enää yhtään toivoa hänestä. Mutta minä kadotin paljon -hänessä." - -"Minä en koskaan nähnyt häntä", sanoi Sabine, "teiltä olen vain -kuullut, että hän oli hyvin yksinäinen eläessään, vailla iloa ja -rakkautta." - -Hän veti Antonille jakkaran istua ja pyysi häntä kertomaan -ystävästään. Lämpimällä osanotolla Sabine kuunteli jokaista sanaa, -kysellen ja lohduttaen häntä hellästi. Antonilla olikin tarve saada -puhella ystävästä, jonka hiljaista olemusta, oppineisuutta ja -puhdasta, innokasta mielenlaatua hän kuvasi kaunopuheisesti. Hänen -vaiettuaan syntyi lyhyt äänettömyys, sitten katsahti Sabine häntä -sydämellisesti silmiin ja kysyi: "Oletteko saanut herra von Finkiltä -mitään tietoa?" - -Ensi kerran hän nyt mainitsi tuon nimen Antonin kuullen. Tämä tuli -liikutetuksi hänelle osotetusta luottamuksesta, että neiti juuri -tänä hetkenä tiedusti häneltä sydämensä lemmittyä. Liikutuksessaan -hän tarttui immen käteen, joka lepäsi hänen edessään pöydällä. -Hitaasti veti Sabine kätensä takaisin ja loi katseensa alas. Mutta -vain silmänräpäyksen ajaksi, sitten hän jälleen silmäsi nuorta miestä -ystävällisesti kasvoihin. - -"Hän ei tunne olevansa onnellinen uudessa elämässään", sanoi Anton -totisesti. "Viime kirjeessään hän oli oikein hirtehisen tuulella, -ja siitä päättelen vielä enemmän kuin hänen sanoistaan, että -hänen kohtaamansa olosuhteet olivat aivan toisenlaiset kuin hän -oli odottanut. Ne liikeyritykset, joihin hän sai setänsä kuoleman -johdosta antautua, eivät miellytä häntä ollenkaan." - -"Ne ovatkin kai aivan hirveät", huudahti Sabine nopeasti. - -"Eivät ainakaan sellaisia, joita tässä talossa pidettäisiin -kunniallisina", vastasi Anton. "Fink ajattelee liian ylevästi ja hän -on siksi kauan elänyt veljenne läheisyydessä, ettei häntä ilahduta -joutua mukaan sellaisiin hurjiin keinotteluihin, jotka siellä -ovat tavallisia. Hänen liikeystävänsä ovat suurelta osalta vailla -omaatuntoa, ja hänen sydäntään pöyristää olla heidän yhtiötoverinsa." - -"Ja voiko herra von Fink sietää tuollaista yhtiötoveruutta edes -päivääkään?" kysyi Sabine. - -"On merkillinen kohtalo", Anton vastasi, "että juuri hän, joka on -niin tottunut hallitsemaan toisia omalla ylivoimaisella tahdollaan --- hän, joka kaikkein vähimmin on taipuvainen sietämään niskoillaan -vierasta pakkoa, on nykyisessä liiketoiminnassa sidottu käsistä -ja jaloista. Kaikki tuollainen keinottelutoiminta Amerikassa on -järjestetty niin kiinteisiin muotoihin, että yksityinen osakas ei -siinä voi aikaansaada juuri mitään muutoksia. Ja siksipä on Finkin -asema nykyisin, jolloin hän on päässyt suurten toiveittensa perille, -perinyt suuria pääomia ja saanut vapaan hallinto-oikeuden moniin -neliöpenikulmiin maata, paljon epävarmempi kuin koskaan ennen hänen -elämässään. Hän oli aina vaarassa ajatella toisista ihmisistä liian -vähän hyvää, mutta nyt hätäännyttää minua se katkera ylenkatse, -jolla hän puhuu omasta elämästään. Hänen viime kirjeensä kuvasi -hänen asemansa kerrassaan sietämättömäksi ja pani aavistamaan jotain -väkivaltaista ratkaisua." - -"Hänelle saattaa vain yksi ratkaisu tulla kysymykseen", huudahti -Sabine. "Saanko kysyä, mitä te olette hänelle vastannut?" - -"Olen vaatinut, että hän hetipaikalla ja millä ehdoilla hyvänsä -irtautuu moisista liikeyrityksistä. Hänen luja tahtonsa keksii kyllä -siihen jonkin keinon, vaikkapa minun ehdottamani osottautuisikin -mahdottomaksi. Ja minä pyysin häntä joko pysymään alkuperäisessä -suunnitelmassaan ja rupeamaan todelliseksi tilanhaltijaksi Amerikassa -tahi sitten palaamaan takaisin meidän luoksemme." - -"Minä arvasinkin että te niin kirjoittaisitte", sanoi Sabine syvään -hengähtäen. "Niin, hänen täytyy palata, Wohlfart", sanoi hän -hiljaisemmalla äänellä, "mutta meidän luoksemme hän ei saa tulla." -- -Anton vaikeni. - -"Ja luuletteko te herra von Finkin noudattavan teidän neuvoanne?" - -"En voi sanoa", vastasi Anton väkinäisesti; "ainakin oli neuvoni -sangen vähän amerikkalainen." - -"Eräs upseeri haluaa puhutella herra Wohlfartia", keskeytti heidät -sisäänastuva palvelija. -- Anton kavahti pystyyn. Sabine kävi -kukkiensa luo ja kumartui murhemielin niiden isojen vihreiden lehtien -yli. Vielä liihotteli tuon toisen varjo hänen ja Antonin välillä. - -Palvelijan kiireinen ilmoitus herätti Antonin mielessä hämärää -aavistusta jostain uudesta kohtalon iskusta, ja hän riensi joutuin -eteiseen. Siellä seisoi Eugen von Rothsattel. Anton yritti tervehtiä -häntä lämpimästi, mutta nähdessään toisen järkytetyn kasvojenilmeen -hän hätkähti askeleen taapäin. Eugen kuiskutti hänelle aivan kuin -pahan omantunnon vaivaamana: "Äitini haluaisi puhutella teitä. Meillä -on tapahtunut hirveitä asioita." - -Anton sieppasi hattunsa ja riensi konttoriin, jossa hän pyysi -Baumannin selittämään johtajalle hänen poismenonsa; sitten hän -lähti luutnantin kanssa vapaaherran asuntoon. Aivan kuin kuumeessa -astui Eugen Antonin vierellä; hän oli kadottanut kaiken malttinsa. -Sekautuen ja tuskin ymmärrettävästi hän koetti selittää Antonille -asianlaitaa: "Isäni käsitteli eilen illalla varomattomasti -ampuma-asetta ja haavoitti itseään; -- ratsastava pikalähetti nouti -minut majoituspaikastani tänne; -- kun pääsin perille, tapasin äitini -tainnoksissa. Hyvän aikaa hän lienee maannut pyörtyneenä. Sisareni ja -minä emme tiedä minkäänlaista neuvoa. Lenore on polvillaan rukoillut -äitiä lähettämään hakemaan teitä avuksi. Te olette ainoa ihminen, -johonka me hädässämme voimme luottaa. Minä en ymmärrä liikeasioista -hölynpölyä, mutta isän asiain täytyy olla hyvin huonosti. Äiti on -aivan suunniltaan. Koko talo on ylösalaisin." - -Kaikesta siitä, mitä hän sanoi ja mitä hän koetti salata, hänen -katkonaisista lauseistaan ja epävakaisista katseistaan Anton voi -aavistella edellisen illan hirmuja. Paroonittaren huoneessa hän -tapasi Lenoren itkettyneenä, ja uupuneena horjui tämä häntä vastaan. -"Rakas Wohlfart", hän huudahti, tarttuen hänen käteensä, ja sitten -rupesi hän uudestaan rajusti nyyhkyttämään, ja hänen päänsä vaipui -voimattomana nuoren miehen olkapäälle. Sillävälin Eugen asteli -käsiään väännellen edestakaisin, kunnes viimein istahti sohvankulmaan -ja rupesi hiljaa itkemään. - -"Tämä on hirmuista", valitti Lenore kohoutuen jälleen pystyyn. -"Kukaan ei saa mennä isän luo, ei edes Eugen enkä minä, äiti vain ja -vanha Johann hoitelevat häntä. Ja aikaisin tänä aamuna oli täällä -kauppias Ehrenthal, hän tahtoi väkisin päästä isän puheille, karjui -kovaa äidille ja haukkui isää petturiksi, niin että äiti pyörtyi -lattialle. Kun minä ryntäsin huoneeseen, lähti tuo hirveä ihminen -pois ja heristi meille vielä nyrkkiäkin." - -Anton vei Lenoren nojatuoliin ja odotti kunnes neiti oli -rauhoittunut. Minkäänlainen lohduttelu ei tässä ollut paikallaan; -Anton oli itsekin järkytetty sydänjuuriaan myöten. "Huuda äitiä, -Eugen", sanoi Lenore vihdoin. Veli riensi ulos. "Älkää hyljätkö meitä -hädässämme", pyysi Lenore käsiään väännellen. "Onnettomuus on koko -kauheudessaan kohdannut meitä, ei edes teidänkään apunne kyennyt -estämään sitä." - -"Hän, joka ehkä olisi siihen kyennyt, on nyt kuollut", vastasi Anton -surullisesti. "Voinko minä olla teille joksikin hyödyksi, se on -epätietoista; mutta hyvää tahtoani te ette voi epäillä." - -"Ei", huudahti Lenore, "Eugenkin ajatteli kohta teitä." - -Paroonitar saapui sisään. Hän astui raskaasti Antonin luo ja nojasi -toisella kädellään tuoliin pysyäkseen pystyssä, mutta vierastaan hän -tervehti ryhdikkäästi. "Me olemme joutuneet sellaiseen asemaan että -tarvitsemme ystävän apua, joka tietää liikeasioista enemmän kuin -me. Onneton tapaturma estää vapaaherraa, ehkä pitemmäksikin aikaa, -huolehtimasta asioistaan; ja niin vähän kuin minä niitä ymmärränkin, -niin käsitän kuitenkin että nopea toiminta käy välttämättömäksi -meidän puoleltamme. Lapseni ovat maininneet minulle teidän -nimenne; minä vaadin teiltä todellakin paljon, kun pyydän teitä -uhraamaan aikaanne meidän asiaimme selvittämiseen." Hän istuutui, -viittasi Antoniakin istumaan ja sanoi lapsilleen: "Jättäkää meidät -kahdenkesken, minä voin helpommin sanoa herra Wohlfartille sen vähän -minkä tiedän, kun ei teidän surunne ole silmäini edessä." - -Heidän yksin jäätyä hän viittasi Antonia käymään lähemmäksi ja -yritti puhua, mutta hänen huulensa vapisivat, ja hän kätki kasvonsa -nenäliinaansa. - -Anton katseli liikutettuna, kuinka kovaa taistelua aatelisnaiselta -kysyi asian puheeksiottaminen, ja senvuoksi hän sanoi: "Ennenkuin -voin sallia että te, armollinen rouva, osoitatte minulle niin -kunniakasta luottamusta, täytyy minun kysyä teiltä oman etunne -vuoksi: eikö teidän puolisollanne ole jotain sukulaista tahi läheistä -ystävää, jolle teidän kävisi helpommaksi uskoa huolenne? Minä -pyydän teitä muistamaan, että minun kokemukseni liikeasioissa on -vielä vähäinen, ja että minun asemani ei ole sellainen, että olisin -oikeutettu päteväksi neuvonantajaksi herra paroonille." - -"Minä en tiedä ketäkään", vastasi paroonitar lohduttomasti ja -tuijotti eteensä. "Minun on helpompi kertoa teille, mitä en saa -salata, kuin jollekin perheemme tuttavalle. Pitäkää itseänne -lääkärinä, joka on kutsuttu sairaan luokse." - --- Vapaaherra ilmoitti minulle tänä aamuna jonkin verran -omaisuussuhteistaan. - -Ja nyt hän kertoi kuulijalleen kaiken, minkä oli saanut selville -puolisonsa rahallisista selkkauksista, sukukartanoa uhkaavasta -vaarasta, uudesta pääomasta, joka tarvittaisiin puolalaisen -herraskartanon hallussapitämiseen. Hänen tietonsa ja mainintansa -olivat sangen vajavaiset, mutta nekin riittivät täyttämään Antonin -mielen synkeällä surulla perheen tulevaisuudesta. - -"Mieheni on jättänyt minulle kirjoituspöytänsä avaimet; hän toivoo -että Eugen neuvottelisi asioistamme jonkun asiantuntijan kanssa -levollisemmin kuin hän itse nykyhetkellä voisi tehdä. Teitä minä -pyydän käymään yhdessä poikani kanssa tähän toimeen. Niin usein kuin -papereita katsellessanne tarvitsette joitakin tietoja, koetan hankkia -niitä vapaaherralta. Kysymys on siitä, oletteko te suostuvainen -ottamaan kantaaksenne tämän vaivan meidän hyväksemme, jotka kuitenkin -olemme teille vieraat." - -"Kernaasti minä siihen suostun", vastasi Anton vakavasti, "ja toivon -että isäntäni hyvyydessään myöntää minulle siihen tarvittavan ajan, -jollette te itse pidä tarkoituksenmukaisempana uskoa tätä työtä -puolisonne kokeneelle asianajajalle." - -"Myöhemmin saanemme tilaisuutta kysyä tämän herran neuvoa", sanoi -paroonitar pidättyvästi. - -Anton nousi pystyyn. "Milloin käskette meidän aloittamaan?" - -"Hetikohta", vastasi paroonitar; "pelkään ettemme saa hukata -ainoatakaan päivää. Minä koetan minkä voin auttaa teitä papereita -läpikäydessä." Hän vei Antonin viereiseen huoneeseen, kutsui Eugenin -paikalle ja pisti avaimen vapaaherran asiakirjakaappiin. Kun sen -ovi aukeni, kadotti hän hetkiseksi itsehillitsemiskykynsä, ja hänen -huuliltaan luiskahtivat sanat: "Vainajan perut!" Hän hoiperteli -akkunaan, ja verhojen tärinä ilmaisi hänen mielenkuohunsa. - -Surullinen työ alkoi, jatkui tunti tunnilta; Eugen ei kestänyt -kauankaan paperien katselemista, mutta äiti ojensi Antonille kaikki -kirjeet ja asiakirjat, joiden tarkastamista hän piti hyödyllisenä, -ja vaikka hänenkin voimansa jolloinkin yrittivät pettää, kesti hän -kuitenkin urheasti kovan koettelemuksen. Anton järjesti kaikki -saamansa paperit ja koetti niitä pikimältään silmäilemällä muodostaa -itselleen pintapuolisen käsityksen asiaintilasta. - -Oli jo ilta, kun vanha palvelija avasi peljästyneen näköisenä oven -ja huusi huoneeseen: "Se mies on taasen täällä!" Paroonitar päästi -hiljaisen huudahduksen ja teki kädellään torjuvan eleen. - -"Minä olen hänelle sanonut, että ketään ei ole kotona, mutta siitä -hän ei piittaa vaan meluaa portaissa, enkä minä saa häntä lähtemään." - -"Olisi kuolemakseni, jos minun täytyisi jälleen kuunnella hänen -solvauksiaan", supisi paroonitar puolittain itsekseen. - -"Jos se mies on Ehrenthal", sanoi Anton nousten tuoliltaan, "niin -minä koetan saada hänet poistumaan. Välttämättömimmät paperit olemme -läpikäyneet; suvaitkaa säilyttää ne erillään ja sallikaa minun tulla -huomenna uudelleen." Paroonitar viittasi äänettömän myönnytyksen ja -vajosi nojatuoliin. Anton otti hattunsa ja riensi eteiseen, josta -kuuli jo kauas Ehrenthalin meluavan äänen. - -Anton säikähtyi kauppiaan muuttunutta ulkomuotoa Hattu oli -kaukana niskalla, tukka pörrössä, kalpeat kasvot kuin juopottelun -turvottamat, lasimaiset silmät verestävinä -- sellaisena seisoi -Ehrenthal hänen edessään ja huuteli katkonaisesti vapaaherraa, -kiroillen ja vaikeroiden vuoroonsa. "Hänen on tultava näkyviini", -äyski hän, "hänen on tultava hetipaikalla, sen kehnon miehen. -Aatelismies hän on olevinaan; konna hän on, jonka minä luovutan -poliisin käsiin. Missä ovat minun rahani, missä kiinnekirjani? Minä -tahdon takaisin vakuuteni tuolta mieheltä, jonka ne eivät sano olevan -kotona." - -Anton astui aivan lähelle häntä ja sanoi lujalla äänellä: "Tunnetteko -minut, herra Ehrenthal?" Ehrenthal kohotti lasimaiset silmänsä hänen -kasvoihinsa ja tunsi vähitellen poikavainajansa ystävän. - -"Teitä hän rakasti", huusi hän vaikeroiden, "teidän kanssanne hän -puheli enemmän kuin koskaan isänsä kanssa. Te olitte ainoa ystävä, -mitä hänellä oli koko maan päällä. -- Oletteko kuullut, mitä -Ehrenthalin talossa on tapahtunut?" hän jatkoi kuiskuttaen. -- "Kun -nuo paperit varastettiin, kuoli hän. Hän kuoli, ja piteli kättään -tällä tapaa." Hän puristi kouransa nyrkkiin ja löi sillä otsaansa. -"Oo minun poikani, minun poikani, ettäs et antanut anteeksi isällesi!" - -"Me lähdemme nyt poikanne luo", sanoi Anton ja tarttui vanhusta -kainaloon. Ehrenthal ei pannut vastaan ja antoi taluttaa itsensä -kotia. - -Sieltä Anton kiiruhti oikeusneuvos Hornin luo ja neuvotteli pitkään -tämän kanssa. - -Suuren mielenliikutuksen vallassa hän vasta myöhään illalla tuli -kotia. Huoli ihmisistä, joiden turvallinen onni oli ollut hänelle -niin kallis jo monet vuodet, oli syvästi järkyttänyt hänen sydäntään; -se luottamus, jolla he olivat uskoneet hänelle onnettomuutensa -kaikki surkeat yksityisseikat, täytti hänet ylpeydellä. Hän paloi -halusta päästä auttamaan heitä; hän toivoi, että hänen uskolliselle -palvelusintoisuudelleen onnistuisi keksiä jokin pelastuksen keino. -Mitään sellaista hän ei tosin vielä nähnyt. - -Kun hän kuutamossa näki edessään suuren liiketalon mahtavat -hahmopiirteet, alakerran akkunat varustettuina rautaristikoilla, -kellarien ja maanalaisten holvien rautaovet, selvisi hänelle -pulmansa yht'äkkiä: jos kuka mies kykeni auttamaan, niin se oli -hänen isäntänsä. Tämän terävä silmä pystyi tunkeutumaan kaikkiin -salaperäisiin ongelmiin, joiden uhriksi parooni oli sortunut; -hänen rautaisen voimansa tieltä täytyi niiden roistojen väistyä, -jotka pitelivät tilanomistajaa ja hänen maatilaansa kynsissään. -Niin, ja hänellä oli suuri sydän, hän osui kohta oikeaan, vaivatta -ja taistelutta. Anton katsahti ensi kerroksen akkunoihin. Koko -kadunvartinen pääty oli pimeänä, ainoastaan kulmahuoneesta häämötti -vielä valoa. Se oli kauppiaan työhuone. Tehden nopean päätöksen -etsi Anton palvelijan käsiinsä ja pyysi ilmoittamaan tulonsa herra -Schröterille. Kummastuneena tämä katsahti sisäänastuvaan Antoniin. -"Mikä asia teidät tuo näin myöhään? Onko jotain tapahtunut?" - -"Pyydän teiltä neuvoa, pyydän teiltä apua", huudahti Anton. - -"Itsellennekö vai toisille?" - -"Eräälle perheelle, jonka tuttavaksi olen sattuman kautta tullut. -Se sortuu peräti, jollei väkevä ystävänkäsi käy torjumaan tuhoa sen -päältä." Sitten Anton kertoi hätäisesti tämäniltaiset kokemuksensa, -ja tarttuen kiihkossaan kauppiasta käteen hän huudahti: "Mitä siellä -sain nähdä, oli minusta hirmuista. Armahtakaa te noita onnettomia -naisia ja käykää auttamaan heitä." - -"Auttamaan?" kysyi kauppias totisesti. "Kuinka sen voisin tehdä? -Onko teille annettu toimeksi pyytää minun apuani, vai oma lämmin -myötätuntonneko se asettaa tämän vaatimuksen minulle?" - -"En ole mitään sellaista tointa saanut", myönsi Anton; "ainoastaan -osanottoni vapaaherran naisten suruun saa minut vetoomaan teihin." - -"Ja millä oikeudella te ilmaisette minulle nämä asiat, jotka tuon -tilanomistajan rouva on varmaankin vain syvimmässä luottamuksessa -kertonut teille itsellenne?" kysyi kauppias pidättyvästi. - -"En luule sanovani liikoja kun mainitsen teille, että ne muutaman -päivän perästä eivät enää ole salaisuus syrjäisillekään." - -"Te olette tällä haavaa tavattomasti kiihoittunut, muuten ette -unhottaisi että missään tapauksessa ei kauppias, konttorini -ensimmäinen kirjeenvaihtaja, saa ilmoittaa vieraille moisia asioita -ilman asianomaisten erityistä suostumusta. Itsestään on selvää, -että minä en tule väärinkäyttämään hätiköityä luottamustanne; mutta -kaikissa tapauksissa, Wohlfart, menettelynne oli ristiriidassa -liiketapojen kanssa." Anton vaikeni hämillään. Hän tajusi isäntänsä -olevan oikeassa, mutta sittekin hänestä tuntui kovalta, että tämä -kävi sellaisena hetkenä moittimaan häntä liiasta luottavaisuudesta. -Kauppiaskin käveli kotvan aikaa vaitonaisena kamarinsa lattialla; -vihdoin hän pysähtyi Antonin eteen. "Minä en nyt kysy, mikä teidät on -saanut ottamaan niin lämpimästi osaa tuon perheen kohtaloon; pelkään -vain, että tuttavuudestanne saatte kiittää Finkiä." - -"Te saatte kuulla kaiken", virkkoi Anton nopeasti. - -"Ei vielä", vastasi kauppias torjuvasti. "Nyt tahdon vain vielä -kerran toistaa teille, että minun on aivan mahdoton sekautua -vieraisiin asioihin ilman asianomaisten suoranaista kehoitusta. -Lisään vielä, etten halua vastaanottaa sellaista kehoitusta. En salaa -teiltä, että todennäköisesti siinäkin tapauksessa kieltäytyisin -tekemästä mitään vapaaherra von Rothsattelin hyväksi." - -Anton joutui kuohuksiin. "Kysymyksessähän on pelastaa rehellinen -mies ja rakastettavat naiset veijarien käsistä, jotka ovat heidät -kietoneet pauloihinsa. Minusta tämä tuntuu jokaisen kunnon miehen -velvollisuudelta, ja nimenomaan minä kohdaltani pidän sitä kalliina -velvoituksena, josta en saa kieltäytyä. Mutta ilman teidän apuanne en -voi yhtään mitään." - -"Kuinka te sitten ajattelette voitavan auttaa tuota velkaantunutta -tilanomistajaa?" kysyi kauppias käyden istumaan. - -Hiukan levollisemmin Anton vastasi: "Lähinnäkin siten että -kokenut liikemies, semmoinen kuin te, koettaa päästä selville -selkkauksista ja salajuonista. Jokin kohta täytyy löytyä, josta -pääsee noiden konnien kimppuun. Teidän neuvokkaisuutenne, teidän -terävänäköisyytenne sellaisen kyllä löytäisi." - -"Molempia ominaisuuksia on millä asianajajalla hyvänsä enemmän kuin -minulla", vastasi kauppias; "ei käyne vapaaherralle vaikeaksi saada -älykkäitä ja rehellisiä lakimiehiä ajamaan hänen juttuansa. Jos hänen -vastapuolensa ovat jollain tapaa rikkoneet lakia vastaan, niin keksii -lakimiehen vainu sen aivan kohta." - -"Valitettavasti vapaaherran asianajaja antaa siinä suhteessa sangen -vähän toiveita." - -"Silloin, rakas Wohlfart, se kävisi vaikeaksi kaikille muillekin. -Näyttäkää minulle mies, joka on joutunut pulaan ja jolla on voimaa -selvitä siitä vieraan käden avulla, ja sanokaa: auttakaa häntä! -Silloin en kiellä kättäni pulaan joutuneelta, koska olen teidän -ystävänne ja olen teille suuressa kiitollisuudenvelassa. Arvelen -teidän olevan tästä vakuutettu." - -"Olen kyllä", myönsi Anton alakuloisesti. - -"Mutta sen mukaan mitä olen kuullut, ei vapaaherran tilanne ole -tällainen. Mikäli ymmärrän hänen olosuhteitaan teidän kertomanne -ja kaupungilla kuulemani perusteella, on hän ainoastaan sen kautta -voinut langeta nylkyrien käsiin, että häneltä puuttuivat ne -ominaisuudet, jotka antavat jokaisen ihmisen elämälle suurimman arvon --- terve arvostelukyky ja vakava työteliäisyys." - -Antonin täytyi huoahtaen myöntää tämäkin todeksi. - -"Sellaista miestä käy perin tukalaksi auttaa", jatkoi kauppias -säälimättä, "ja terve järkikin panee hyvällä syyllä sitä vastaan. -Ei tosin kenenkään ihmisen suhteen saa menettää toivoa, että hän -voi muuttua toiseksi, mutta juuri puuttuvaan voimaan nähden se on -kaikkein vaikeinta. Meidän kykymme työskennellä toisten hyväksi -on rajoitettu, ja ennenkuin käy uhraamaan aikaansa velton ihmisen -edestä, täytyy kysyä itseltään, eikö sen kautta menetä tilaisuutta -auttaa kelvollisempaakin miestä." - -Anton kysyi levottomasti: "Eikö hän sentään ansaitse jonkin verran -sääliä? Hän on kasvanut toisenlaisissa olosuhteissa, hän on tottunut -vaatimaan elämältä paljon valmista; hän ei ole meidän tavallamme -oppinut kohottamaan itseään omilla ponnistuksillaan." - -Kauppias laski kätensä nuoren miehen olkapäälle. "Juuri senvuoksi. -Uskokaa minua kun sanon, että suurtakaan osaa noista herroista, -joita vanhat perinnäiset tavat kahlehtivat, ei voida auttaa. Minä -olen viimeinen kieltämään, etteikö tämänkin ihmisluokan keskuudessa -olisi koko joukko kunnollisia miehiä. Ja milloin siitä kohoaa jokin -erikoinen kyky tahi jalo persoonallisuus esiin, niin sellaisen on -erikoisen suotuisa kehittyä juuri tässä suojatussa asemassaan; -mutta keskinkertaisten ihmisten suurelle enemmistölle tuo asema ei -ole lainkaan suotuisa. Joka lapsuudenkodista lähtien on tottunut -vaatimaan elämältä valmista ja vaatii esi-isäinsä ansion perusteella -itselleen erikoisasemaa, hän ei useastikaan kykene kehittämään -ja säilyttämään sitä voimaa, joka tuon aseman pitämiseen on -tarpeen. Sangen monet meidän vanhoista aatelisperheistämme ovat -tuomitut menemään perikatoon, eikä niiden perikato ole miksikään -onnettomuudeksi valtiolle. Perinnäismuistonsa tekevät ne ylpeiksi -ilman mitään oikeutusta, rajoittavat niiden näköpiiriä, hämmentävät -niiden arvostelukykyä." - -"Mutta vaikkapa kaikki tuo onkin totta", huudahti Anton, "niin eihän -toki mikään saa pidättää meitä auttamasta jotain yksityistä heistä -lähimmäisenämme, jos hänen asemansa herättää meissä osanottoa." - -"Ei suinkaan", johtaja vastasi, "missä osanottavaisuus vain tulee -herätetyksi. Mutta vanhemmalla iällä se ei enää viriä yhtä helposti -kuin nuoruudessa. Vapaaherra kuuluu työskennelleen siihen päämäärään -päästäkseen, että hänen omaisuutensa eristyisi kokonaan pääoman -ja ihmistyön mahtavasta, alati vaihtelevasta kymestä, ja siihen -päämäärään hän luuli pääsevänsä määräämällä omaisuutensa ikuisiksi -ajoiksi perheelleen koskemattomaksi sukuomaisuudeksi. Ikuisiksi -ajoiksi! Te itse kauppiaana tiedätte, mitä moisesta pyrkimyksestä -on ajateltava. Tosin kyllä järkevä mies toivoo, että keinottelu -aatelistiloilla lakkaisi maassamme; jokainen pitää edullisena, että -sama maakamara periytyy isältä pojalle, koskapa sen kautta pellon -kasvuvoima tulee lemmekkäästi ja suuntaperäisesti korotetuksi. -Pidämmehän me arvossa huonekaluakin, jota esi-isämme ovat käyttäneet, -ja Sabine avaa ylpeänä teille jokaisen huoneen tässä talossa, jonka -avaimia jo hänen isoisänäitinsä on kantanut vyössään. Siksipä onkin -luonnollista, että maanviljelijänkin rakkain halu on säilyttää -omaisilleen ja jälkeentulevilleen se palanen luontoa, joka häntä -ympäröi ja josta hän itse ammentaa voimaa ja hyvinvointia. Mutta -siihen päämäärään vie vain yksi keino, yksi ainoa, se nimittäin, -että omistaja uurastaa pontevasti koko elämänsä ajan säilyttääkseen -maansa hallussaan ja enentääkseen perintöomaisuutta. Missä voima ja -kyky tähän työhön uupuu perheeltä ja yksityiseltä, siellä täytyy -myöskin sukuomaisuuden tauota olemasta, rahojen täytyy vieriä -vapaasti yritteliäämpiin käsiin ja aurankurjen siirtyä toisen miehen -käteen, joka osaa paremmin kyntää maata. Ja perheen, joka veltostuu -ja menettää voimansa työttömyydessä ja nautinnossa, täytyy jälleen -madaltua kansanelämän lakealle pohjalle, antaakseen tilaa vereksille -voimille ja hankkiakseen itsekin uutta elinvoimaa. Jokaista, ken -vapaan yhteiskuntaliikkeen vahingoksi pyrkii luomaan itselleen ja -jälkeläisilleen ikuisia etuoikeuksia, minä pidän valtiomme terveen -kehityksen vastustajana. Ja jos sellainen mies tässä pyrkimyksessään -ajaa karille ja menee perikatoon, niin näen sen tosin ilman -vahingoniloa, mutta sanon samalla, että hänen on käynyt niinkuin hän -on ansainnut, koskapa hän on tehnyt syntiä erästä elämämme suurta -johtavaa periaatetta vastaan. Ja kaksin verroin vääränä pidän tämän -miehen avustamista, niin kauan kuin minun täytyy peljätä, että apuani -käytettäisiin tuollaisen epäterveen perhepolitiikan kannattamiseksi." - -Anton katseli murheellisesti alas; hän oli odottanut tapaavansa -osanottavaisuutta ja lämmintä yhtymistä omiin toiveisiinsa, ja nyt -hän kohtasikin tuon miehen puolelta, jota hän niin suuresti rakasti -ja kunnioitti, vain jäätävää kylmyyttä, joka oli syöstä hänet -epätoivoon. "En voi väittää sanojanne vastaan", lausui hän viimein, -"mutta tässä tapauksessa en voi ajatella teidän tavallanne. Minä -olen omin silmin nähnyt vapaaherran perheen suunnattoman tuskan, -ja sieluni on täynnä alakuloisuutta ja myötätuntoa ja harrasta -halua tehdä edes jotakin noiden ihmisten hyväksi, jotka ovat -luottavaisesti avanneet minulle sydämensä. Kaiken sen jälkeen, mitä -olette sanonut, en rohkene enää pyytää teitä itseänne huolehtimaan -heidän asioistaan. Mutta minä olen luvannut paroonittarelle auttaa -häntä niiden järjestämisessä, sikäli kuin vähät voimani myöntävät ja -teidän hyvyytenne suo minulle tilaisuutta. Pyydän senvuoksi teiltä -lupaa siihen. Minä koetan parhaani mukaan suorittaa säännölliset -konttorityöni, mutta jos lähiviikkoina sattuisin joskus laiminlyömään -jonkin tunnin, niin pyydän ettette siitä minulle pahastu." - -Jälleen asteli kauppias vaitonaisena edestakaisin kamarinsa -lattialla, ja kun hän viimein pysähtyi Antonin eteen, katseli -hän hyvin vakavasti tämän kiihoittuneihin kasvoihin, ja näyttipä -murheellinen ilme välähtävän hänen omillekin kasvoilleen, kun hän -väkinäisesti vastasi: "Ajatelkaahan myöskin sitä, Wohlfart, että -kaikki sellainen toiminta, jossa mieli helposti kiihoittuu, helposti -voi muuttua ihmistä johtavaksi voimaksi, joka yhtä hyvin saattaa -pilata hänen elämänsä kuin edistääkin sitä. Tästä syystä minun on -vaikea myöntyä teidän toivomukseenne." - -"Olen itsekin kuluneiden viikkojen varrella aavistellut jotain -sellaista", sanoi Anton hiljaa. "Nyt en kuitenkaan voi tehdä mitään -muuta." - -"No niin, tehkää siis niinkuin teidän on pakko tehdä", päätti -kauppias synkästi keskustelun; "minä en tule panemaan eteenne -minkäänlaisia esteitä. Ja minä toivon, että muutamien viikkojen -perästä kykenette itsekin punnitsemaan asioita tyynemmin." Anton -lähti huoneesta hiukkasen toivehikkaampana. Mutta kauppias tuijotti -otsa rypyssä kauan siihen kohtaan, jossa hänen nuori apulaisensa oli -äsken seisonut. - -Mutta sielussaan ei Anton ollut käynyt levollisemmaksi. Isäntänsä -kylmä, jopa epäsuosiollinen vastaus hänen pyyntöönsä loukkasi häntä -syvästi. "Niin tyly, niin säälimätön!" hän huudahti heittäytyessään -väsyneenä sohvaansa. Hänen mielessään virisi epäluulo, että johtaja -olikin itsekkäämpi ja vähemmän hyväsydäminen kuin hän oli olettanut. -Moni Finkin arvostelu johtui hänen mieleensä, samaten se ilta, -jolloin nuori Rothsattel oli poikamaisessa yltiöpäisyydessään -kohottanut harjaansa kauppiasta vastaan. "Onko mahdollista, että hän -ei ole voinut unohtaa taota nulikkamaisuutta?" kyseli hän itseltään -epäröiden. Ja aatelisnaisten valoisten hahmojen takana hälvenivät -kauppiaan syväryppyiset kasvot olemattomiin. "Enhän tee mitään -väärää", huudahti hän kiivastuneena; "sanokoon hän mitä tahtoo, minä -olin oikeassa häntäkin vastaan. Minun osakseni jää tästä illasta -lähtien koettaa yksin etsiä tietä, jota minun on kulkeminen." Näissä -mietteissä hän istui kauan pimeässä, ja yhtä synkkä kuin hänen -huoneensa, oli hänen mielialansakin. Vihdoin hän kävi akkunaan ja -katseli allansa olevaan pimeään pihaan. Silloin äkkäsi hänen silmänsä -iltapilvistä kajastavassa valjussa valossa jotain valkoista, joka -kumotti aavemaisesti hänen kyynärpäänsä vieressä. Hämmästyneenä hän -sytytti valkean ja näki edessään Sabinen kukkapöydältä kotoisin -olevan muhkean kallakukan. Sabine oli salaa tuonut sen hänen -huoneeseensa, mutta nyt se nuokkui surullisesti alaspäin katkenneessa -varressaan. Tuo pieni onnettomuus tuntui hänestä pahalta enteeltä. -Hän irroitti kukan tykkänään varresta ja asetti sen eteensä pöydälle, -ja kauan istui hän ääneti tuijotellen törrömäisesti kiertyneeseen -valkeaan kukkalehteen. -- - -Sabine astui kynttilä kädessä veljensä huoneeseen. "Hyvää yötä, -Traugott", hän sanoi tälle nyökäten. -- "Wohlfarthan oli tänä iltana -sinun puheillasi; kuinka myöhään hän lähtikään luotasi?" - -"Hän lähtee tykkänään meidän luotamme", vastasi kauppias synkästi. - -Sabine säikähti; kynttilänjalka kilahti hänen kädestään pöydälle. -"Jumalan tähden, mitä onkaan tapahtunut? Onko Wohlfart sanonut, että -hän tahtoo erota meiltä?" - -"Sitä hän ei vielä tiedä itsekään, mutta sinne päin näen asian -kehittyvän askel askeleelta. Enkä minä ja vielä vähemmin sinä voi -tehdä mitään pidättääksemme häntä siitä. Kun hän tuonaan seisoi tässä -edessäni ja rukoili palavin poskin ja vapisevin äänin apua itsensä -perikatoon saattaneelle miehelle, niin älysin kohta mikä hänellä on -kiihoittimena." - -"En ymmärrä mitä tarkoitat", sanoi Sabine ja katsoi silmät suurina -veljeensä. - -"Häntä haluttaa ruveta erään rappiolle joutuneen tilanomistajan -uskotuksi neuvonantajaksi. Pari sinisiä tytönsilmiä vetää häntä eroon -meistä; hänen kunnianhimolleen tuntuu arvokkaalta päämäärältä päästä -Rothsattelin perheen asiainhoitajaksi. Häntä sanotaankin konttorissa -Finkin perilliseksi. Tämäkin tuttavuus aatelisen tilanomistajan -kanssa on Finkin jälkeensä jättämiä peruja." - -"Ja oletko sinä kieltänyt häneltä apusi?" kysyi Sabine hiljaa. - -"Kuolleet haudatkoot kuolleitansa", sanoi kauppias tylysti ja -kääntyi kirjoituspöytäänsä päin. Ääneti lähti Sabine hänen luotaan. -Kynttilä vapisi hänen kädessään, kun hän kulki pitkän huonerivin -läpi. Hätäisesti kuunteli hän omia askeleitaan, ja äkisti tunsi hän -jäätävää puistatusta ruumiissaan -- hänestä tuntui kuin liukuisi -jokin vieras olento näkymättömänä hänen rinnalleen. Tämä oli -taasen Finkin kosto. Tuo menneisyyden varjo, joka oli laskeutunut -sumentamaan hänen viatonta elämäänsä, karkoitti nyt uskollisen -ystävän pois hänen kotipiiristään. Toiseen naiseen oli Antonin sydän -ennättänyt kiintyä; itse hän oli jäänyt tälle vieraaksi olennoksi, -joka oli ensin lempinyt ja sitten hyljeksinyt kaukomailla olevaa -ystävää, ja joka nyt sai leskiharson lävitse katsella nuoruutensa -kuluttavaista tunnehehkua. - - * * * * * - -Seuraavat viikot Antonilta kuluivat uuvuttavassa työssä. Hän -koetti tuskallisen tarkasti täyttää velvollisuutensa konttorissa. -Illat sensijaan ja kaikki vapaahetkensä hän vietti asiakirjoihin -syventyen tahi neuvotellen asianajajan ja paroonittaren kanssa. -Sillävälin kulki paroonin kohtalo onnetonta uraansa. Hän ei ollut -viime määräaikana maksanut tilaansa rasittavien kiinnelainojen -korkoja, kokonainen sarja hypoteekkeja sanottiin irti samana -päivänä ja sukutila joutui maakuntapankin hallinnon alaiseksi. -Mitä sekavimpia oikeusjuttuja syntyi. Ehrenthal valitti, vaati -kahdenkymmenen tuhannen taalerin ensi kiinnitystä nimiinsä ja uutta -kiinnekirjaa hänelle tehtäväksi; ja hän oli myöskin taipuvainen -esittämään vaatimuksensa viimeiseenkin kiinnitykseen nähden, jonka -vapaaherra oli tuona onnettomana hetkenä hänelle tarjonnut. Löbel -Pinkus samoin vaati itselleen ensimmäistä kiinnitystä ja väitti sen -hyväksi maksaneensa täyden summan kaksikymmentä tuhatta taaleria. -Ehrenthalilla ei ollut minkäänlaisia todisteita näytettävänä, ja hän -hoiti juttuaan hyvin epätäsmällisesti ollen monesti viikkomääriä -aivan kyvytön huolehtimaan asioistaan; Pinkus sensijaan ajoi -asiaansa kaikilla mahdollisilla juonilla, mitä paatunut vehkeilijä -vain kykenee keksimään, ja sen sopimuksen, jonka vapaaherra oli -kirjallisesti tehnyt hänen kanssaan, oli taitavana nurkkasihteerinä -tunnettu Hippus osannut sommitella niin mestarillisesti, että -vapaaherran asianajaja jo riitajutun alkaessa voi antaa sangen vähiä -toiveita sen kumoamisesta. Juttu päättyikin Pinkuksen voittoon, -hypoteekki tunnustettiin hänelle ja uusi kiinnityskirja valmistettiin. - -Anton oli vähitellen päässyt perehtymään vapaaherran liikeasioihin. -Ainoastaan sen seikan tämä salasi koko ajan huolellisesti -puolisoltaan, että hän oli myynyt ensimmäisen kiinnityksen kahteen -kertaan. Hän väitti Ehrenthalin vaatimusta perusteettomaksi ja -lausui epäilevänsä, että Ehrenthal oli itse toimeenpannut tuon -varkauden konttorissaan. Se oli todenteolla käynyt hänen vankaksi -vakaumuksekseen. Siten ei Itzigin nimeä mainittu ollenkaan Antonin -kuullen, ja asianajajankin epäillessä Ehrenthalia kävi Antonin -mahdottomaksi koettaa saada tältä itseltään minkäänlaista selvitystä -asiaan. - - * * * * * - -Antonin ja johtajan välit olivat käyneet niin kireiksi, että koko -konttori joutui siitä kummiinsa. Otsa rypyssä katseli kauppias -Antonin tyhjää paikkaa, kun tämä jolloinkin oli poissa työaikana; ja -tämän läsnäollessa, mielenliikutusten ja yövalvonnan kalventamana, -ei hän tuntunut panevan apulaiseensa ollenkaan huomiota. Hän näytti -tulleen yhtä välinpitämättömäksi Antonin konttoritoiminnasta kuin -aikoinaan Finkin epäsäännöllisestä työskentelystä. Yksin sisartaankin -kohtaan hän pysyi äreän vaitonaisena; Sabinen yrittäessä arkaillen -siirtää puhetta Wohlfartiin hän lopetti keskustelun lyhyeen. Antonin -sydän nousi kapinaan tällaista kylmyyttä vastaan. Kotia palattuaan -häntä oli kohdeltu kuin omaa lasta, ylistelty ja hemmoiteltu; -ja nyt häntä nureksittiin kuin päiväpalkkalaista, joka ei edes -ansainnut leipää mikä hänen eteensä viskattiin. Hän tunsi tulleensa -käsittämättömien oikkujen leikkikaluksi. Sellaista kohtelua hän -ainakaan ei ollut talonväen puolelta ansainnut. Siksipä hän murjotti -pahantuulisena perheen päivällispöydässä, äreänä ja vähäpuheisena -työpöytänsä ääressä; mutta iltaisin, huoneensa yksinäisyyteen -vetäydyttyään, hän tunsi usein niin vihlovaa tuskaa verratessaan -nykyisyyttä ja entisyyttä toisiinsa, että hän hypähti vimmoissaan -pystyyn ja tömisteli kiivaasti jalkaansa permantoon. - -Yksi lohdutus hänellä vain oli: Sabine ei ollut hänelle vihainen. -Hän tosin näki tätä enää ylen harvoin. Pöydässäkin neiti istui -vaitonaisena ja vältti puhuttelemasta Antonia, mutta tämä tiesi -kuitenkin, että hän myönsi hänen olevan oikeassa. Muutamia päiviä -tuon kohtalokkaan puhelunsa jälkeen kauppiaan kamarissa Anton -seisoi yksin ison vaa'an vierellä, katsellen kuinka makasiinirengit -hääräilivät portin edustalla rahtivaunujen kimpussa. Silloin tuli -Sabine portaita alas ja kulki niin läheltä yksinäistä mietiskelijää, -että hänen hameensa kosketti tätä. Anton kavahti taapäin ja teki -kylmän-kohteliaan kumarruksen. "Minulle te ette saa käydä vieraaksi, -Wohlfart", sanoi impi hiljaa ja katsahti rukoilevasti nuorta miestä -silmiin. Se oli vain haihtuvainen hetki, lyhyt sanaton tervehdys, -mutta molempain kasvot hohtivat iloisesta liikutuksesta. - -Sitten saapui se ajankohta, jolloin herra Jordanin oli määrä erota -liikkeestä. Johtaja kutsui Antonin pieneen konttoriinsa. Ilman -tähänastista tylyyttä, mutta myöskin ilman vähintäkään sydämellistä -sävyä hän puheli seuraavasti: "Olen teille aikaisemmin lausunut -aikomukseni olevan asettaa teidät Jordanin tilalle hoitamaan -toiminimen prokuraa. Viime viikkoina ovat voimanne kuitenkin olleet -hajoitetut vieraisiin asioihin suuremmassa määrässä kuin minun -sijaiseeni nähden on suotavaa; senvuoksi kysyn teiltä itseltänne, -luuletteko kykenevänne tästälähin hoitamaan Jordanin tointa?" - -"En", vastasi Anton. - -"Voitteko ilmoittaa minulle jonkin -- ei vallan etäisen -- -aikamäärän, jolloin olette vapaa nykyisistä sivutoimistanne?" kysyi -kauppias. "Siinä tapauksessa koettaisin lähiviikkoina pitää jotain -neuvoa töitten suorittamiseksi." - -Anton vastasi alakuloisesti: "En voi vielä määrätä, milloin -olen jälleen täysin aikani herra; tunnen että muutenkin -säännöttömyydelläni kiusaan liiaksi kärsivällisyyttänne. Senvuoksi -pyydän teitä, herra Schröter, että paikkaa täyttäessänne ette ota -minua lainkaan huomioon." - -Kauppiaan otsa kävi ryppyihin, ja ääneti nyökkäsi hän Antonille -jäähyväisiksi. Sulkiessaan oven perästään Anton tunsi, että tuona -hetkenä olivat hänen ja isäntänsä välit rikkoutuneet lopullisesti ja -korjaamattomasti. Hän istui työpaikalleen ja nojasi pään käsiinsä. -Heti sen jälkeen huudettiin Baumann johtajan puheille, ja hän sai -Jordanin paikan. Etukonttoriin palatessaan hän astui Antonin luo ja -sanoi hänelle hiljaa: "Minä kieltäydyin rupeamasta toimeen, mutta -herra Schröter vaati sitä kivenkovaan. Tunnen tekeväni väärin teitä -kohtaan." -- Ja samana iltana herra Baumann luki kamarissaan Samuelin -ensimmäisestä kirjasta luvun kiukkuisesta kuningas Saulista, johon -hän sydämessään johtajaa vertasi, ynnä Jonathanin ja vainotun Davidin -uskollisesta ystävyydestä ja virkisti siten sydäntään. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä Anton astui paroonittaren huoneeseen. Lenore -ja hänen äitinsä istuivat ison pöydän ääressä, jolle oli kasattu -rasioita ja lippaita jos jonkinkokoisia; vahvasti raudoitettu -matka-arkku oli lattialla aatelisrouvan jalkain juuressa. -Akkunaverhot olivat lasketut alas, niin että kirkas kevätaurinko loi -runsaasti koristeltuun huoneeseen hillittyä valoa; lattiamatossa -koreili iäti kuihtumattomia kukkaseppeleitä, ja alabasterikello -tikitti rattoisasti uuninkamanalla. Kukkivan myrttipensaan alla -oli kaksi kanarialintua hopeoidussa häkissään, ne kiljuivat -ja piipittivät herkeämättä toisilleen, ja kun toinen lennähti -alemmalle tangolle, kutsui ja maanitteli puoliso sitä niin kauan -ja hätäytyneenä, kunnes karkulainen jälleen palasi sen luo. Sitten -istuivat molemmat lemmekkäästi toisiinsa kiinni painautuneina. Siten -hohti ja helotti ja tuoksui rattoisa huone kodikkaassa kauneudessaan. --- "Kuinkahan kauan enää?" ajatteli Anton itsekseen. - -Paroonitar nousi pystyyn. "Jälleen me vaivasimme teitä tänne. Olemme -juuri työssä, joka käy meille naisille ylivoimaiseksi." - -Pöydälle oli laitettu läjä naiskoruista, kultakäädyistä, -jalokivilaitteista, sormuksista ja rannerenkaista. "Olemme -tarkastelleet, mitä ilman saatamme tulla toimeen", sanoi paroonitar, -"ja pyydämme teitä ottamaan huoleksenne näiden esineiden myymisen. -Minulle on sanottu, että osalla niistä on jonkinmoinen kulta-arvo, ja -kun nyt raha on mitä kipeimmin tarpeen, niin etsimme näistä koruista -apua, joka huojentaisi ystäviämme huolta meistä." - -Anton seisoi hämillään ja katseli kimaltelevaa läjää. "Sanokaa -suoraan, Wohlfart", pyysi Lenore hätäisesti, "onko tämä tarpeellista -ja onko siitä jotain hyötyä? Äiti on päättänyt myyttää kaikki -koristeemme ja kaikki hopeakalustomme, jota emme jokapäiväisessä -käytössä tarvitse. Mitä minulla itselläni on antaa, se ei ole -paljonkaan arvoista, mutta äidin korut ovat kallisarvoiset, niiden -joukossa on paljon lahjoja hänen nuoruutensa ajalta ja rakkaita -muistoja, joista hän ei saa erota, jollette te pidä myyntiä -välttämättömänä." - -"Pelkäänpä sen käyvän välttämättömäksi", vastasi Anton vakavasti. - -Lenore hypähti pystyyn. "Äiti parka!" hän huusi valittavasti ja -kietoi kätensä paroonittaren kaulaan. - -"Ottakaa nämä huostaanne", sanoi äiti hiljaa Antonille. "Minä tunnen -itseni rauhallisemmaksi kun tiedän, että olemme tehneet kaiken -voitavamme." - -"Mutta onko hyvä luopua kaikesta", kysyi Anton allapäin. "Joukossa -lienee paljonkin, joka ehkä on teille persoonallisesti rakasta, mutta -jolle kultaseppä antaa vähemmän arvoa." - -"Minä en enää koskaan kanna koruja", sanoi paroonitar kylmästi, -"ottakaa vain kaikki, kaikki." Hän piti kättään silmiensä edessä ja -kääntyi poispäin. - -"Mehän kidutamme äitiä", huudahti Lenore kiihkeästi; "sulkekaa -lippaisiin kaikki mitä pöydällä on, ja saattakaa ne pois talosta niin -pian kuin suinkin." - -"Minä en voi ottaa näitä kalleuksia huostaani", sanoi Anton, "ilman -että erinäisillä toimenpiteillä vähennän edesvastuutani. Ennen -kaikkea tahdon ainakin teidän läsnäollessanne laatia lyhyen luettelon -kaikesta, mitä te jätätte haltuuni." - -"Kuinka tarpeetonta ja julmaa!" Lenore huudahti. - -"Se ei vie paljon aikaa." Anton repäsi taskukirjastaan muutamia -lehtiä ja merkitsi esineet muistiin kappale kappaleelta. - -"Sinä et saa katsoa tänne, äiti, minä en kestä sitä", hoputti Lenore -paroonitarta ja talutti hänet ulos huoneesta; sitten hän astui -Antonin viereen ja katseli kuinka tämä kääri joka esineen paperiin, -merkitsi kääreeseen numeron ja sijoitti ne raudoitettuun arkkuun. - -"Nämä markkinavalmistelut ovat kamalia", valitti Lenore. "Koko äidin -elämä tulee siten paloitellen myytäväksi, sillä jokaiseen esineeseen -liittyy hänellä kalliita muistoja. Katsokaappas, Wohlfart, tämän -timanttikoristeen hän sai prinsessalta mennessään isäni kanssa -naimisiin." - -"Nepä ovatkin komeita jalokiviä!" huudahti Anton ihaillen. - -"Tämä sormus on peräisin isoisältäni, ja nämä ovat isä raukan antamia -lahjoja. -- Ah, kukaan mies ei voi käsittää, kuinka rakkaat nämä -korut meille ovat. Minullekin oli joka kerta oikein juhlapäiviä, -kun äiti kantoi jalokiviään yllään. -- Nyt me tulemme minun pikku -rihkamaani, joka ei ole paljonkaan arvoinen. Onkohan tämä rannerengas -hyvää kultaa?" - -"Sitä en tiedä." - -"Me panemme sen kuitenkin muiden joukkoon", sanoi Lenore, irroitti -kultarenkaan käsivarreltaan ja laski sen pöydälle. -- "Niin, te -olette hyvä ihminen, Wohlfart", jatkoi hän ja katsoi luottavaisesti -toisen kosteisiin silmiin; "älkää vain hyljätkö meitä hädässämme. -Veljeni on aivan kokematon ja vielä avuttomampi kuin me. Minullakin -on hirveä aika. Äidin nähden koetan hillitä itseäni minkä voin, mutta -mieluimmin tahtoisin parkua ja itkeä aamusta iltaan." Hän vajosi -tuolille ja piteli Antonin kädestä lujasti kiinni. "Rakas Wohlfart, -älkää hyljätkö meitä." - -Anton kumartui neidon yli ja katseli kiihkeän liikutuksen -lumoissa tuota hänen puoleensa taipuvaa kukkeata impeä, joka niin -luottavaisesti loi häneen ihanat, kyyneleiset silmänsä. "Minä -tahdon olla teille hyödyksi missä vain voin", hän vakuutti ankaran -mielenkuohun vallassa ollen, "tahdon olla lähellänne milloin vain -tarvitsette minua. Teillä on liian hyvä käsitys minun tiedoistani -ja voimistani; vähemmän minä kykenen auttamaan kuin luulette. Mutta -minkä minä voin, sen teen, joka tavalla ja kaikella toimella." - -Lämpimästi puristaen toisiaan irtautuivat heidän kätensä jälleen. -Sopimus oli tehty. - -Paroonitar palasi huoneeseen. "Asianajajamme oli aamulla puheillani. -Nyt pyydän teiltä neuvoa. Asianajajan mielestä ei ole vähintäkään -toivoa, että vapaaherra voisi pitää sukutilan hallussaan." - -"Tähän aikaan, jolloin raha on niin kallista ja vaikeata saada, se -käykin mahdottomaksi", vastasi Anton. - -"Oletteko tekin siis sitä mieltä, että meidän on käytettävä kaikki -varamme ja voimamme pelastaaksemme itsellemme tuon puolalaistilan?" - -"Olen", Anton lausui. - -"Siihenkin tarvitaan varoja. Ehkä voin sukulaisiltani saada -käytettäväksenne jonkin vaikka pienoisenkin summan; niiden täytyy -yhdessä noiden kanssa" -- hän viittasi koruarkkuun -- "riittää -ensimmäisen kaluston hankkimiseen. Minä en tahdo että korut myydään -täällä, ja toivomani lainasummankin vuoksi tulee välttämättömäksi -lähteä pääkaupunkiin. Vapaaherran asianajaja on puhunut suurella -arvonannolla teidän järkevyydestänne ja huolellisuudestanne. Hänen -lausumaansa toivomusta noudattaen teen teille nyt tarjouksen. -Tahdotteko te omistaa kaiken aikanne yksinomaan meille lähivuosiksi, -ainakin siihen saakka kunnes pahimmista vaikeuksista on selvitty? -Olen tästä neuvotellut lasteni kanssa, ja molemmat he minun -tavallani näkevät teidän toimissanne meidän ainoan pelastuksemme. -Myöskin vapaaherra on asiaan suostuvainen. Kysymys on nyt siitä, -sallivatko teidän olosuhteenne teidän myöntää jatkuvasti apuanne -meille poloisille. Ehtonne saatte itse määrätä, me olemme teille vain -kiitolliset. Jos huomaatte, että voimme jossakin muodossa ulkonaiseen -asemaannekin nähden ilmaista suurta kiitollissuudenvelkaamme niin -pyydän teitä mainitsemaan sen." - -Anton seisoi kuin kivettyneenä. Paroonitarhan ei vaatinut häneltä sen -enempää eikä vähempää kuin täydellistä eroamista kauppaliikkeestä -ja eroamista johtajasta ja Sabinesta. Olikohan sama ajatus jo -aikaisemmin välähtänyt hänelle itselleenkin, kun hän seisoi puhellen -Lenoren edessä tahi istui kumartuneena vapaaherran kirjeiden yli? -- -Nyt, kun sana tuli lausutuksi, järkytti se häntä olemuksensa juuria -myöten. Hän silmäsi Lenoreen, joka äitinsä takana risti rukoilevasti -kätensä. "Minä olen palvelussuhteessa", lausui hän viimein, "jota en -voi purkaa ilman toisen puolen suostumusta. En ole osannut tällaista -tarjousta odottaakaan ja pyydän senvuoksi että te, armollinen rouva, -myönnätte minulle miettimisaikaa. Tämä askel nimittäin muuttaa koko -tulevaisuuteni." - -"Minä en tyrkytä tätä teille", paroonitar vastasi, "pyydän sitä -teiltä vain. Minkä ratkaisun te asialle annattekin, meidän lämmin -kiitollisuutemme pysyy iäti; jollei teillä ole tilaisuutta tukemaan -meidän heikkoja voimiamme, niin pelkään ettemme löydä toistakaan -auttajaa. Ajatelkaa myöskin sitä", pyysi hän hartaasti. - -Hehkuvin poskin Anton riensi katua pitkin. Aatelisrouvan rukoileva -katse, Lenoren ristissä olevat kädet maanittelivat häntä pimeästä -konttorista ulos suurempaan vapauteen, kohti tavatonta tulevaisuutta, -jonka hämärästä kohdasta eräitä houkuttelevia kuvia välähteli hänelle -salamain tavoin. Ylevämielinen vaatimus oli hänelle asetettu ja -veti häntä väkevästi puoleensa. Väsymätön, uhrautuva auttaja oli -noille naisille välttämättömästi tarpeen, jotta he varjeltuisivat -äärimmäisestä kovanonnen iskusta. Ja jos hän noudatti haluaan, teki -hän hyvän työn, täytti velvollisuutensa viimeistä myöten. - -Näissä mietteissä hän saapui liiketaloon. Ah, kaikki, mihin hänen -silmänsä täällä vain sattui, kurottautui pitelemään hänestä kiinni. -Hän katsahti hämäriin tavaraholveihin, makasiinirenkien uskollisiin -kasvoihin, ison vaa'an ketjuihin ja rehellisen Pixin väripötsyyn, ja -kaikki näkemänsä muistutti hänelle, että täällä oli hänen kotinsa, -tänne hän kuului. Sabinen koira suuteli hänen kättään kostealla -turvallaan ja juoksi hänen perässään aina hänen huoneensa ovelle -saakka. Hänen ja Pinkin huone! Täällä oli orpopojan lapsellinen sydän -löytänyt ystävän, hyviä tovereita, kodin, kiinteän, kunniakkaan -päämäärän elämälleen. Ja hän silmäsi akkunasta alas pihamaalle, -valtavan talon komeroihin ja ulkonemiin, rautaristikko-akkunaan, -jonka takana herra Liebold hoiteli isoa pääkirjaansa, konttoriin, -jossa hänenkin pulpettinsa seisoi, ja pieneen peräkamariin, jossa -isäntä työskenteli -- hän, joka nyt oli hänelle niin äreä ja joka -kuitenkin vuosikausia oli ollut hänen isällinen ystävänsä. Sitten -sattui hänen silmänsä Sabinen varastohuoneen akkunaan; usein oli hän -siitä nähnyt eteenpäin kulkevan valojuovan, joka valaisi koko suuren -pihan ja lähetti ystävällisen pilkahduksen hänenkin huoneeseensa. Ja -nopeasti suoristautuen hän lausui itselleen: "_Hänen_ pitää ratkaista -tämä asia!" - -Sabine nousi hämmästyneenä seisomaan, kun Anton kerkein askelin -saapui hänen eteensä. "Vastustamaton pakko ajaa minut teidän -luoksenne", toimitti nuori mies kiihkeästi. "Minun pitää nyt -ratkaista koko tulevaisuuteni, mutta tunnen itseni epävarmaksi -enkä uskalla luottaa omaan arvostelukykyyni. Te olette aina ollut -minulle suopea, ylevämielinen ystävä, jo ensi päivästä alkaen kun -tähän taloon tulin. Minä olen tottunut katselemaan ylös teihin ja -ajattelemaan teitä kaikessa, mikä täällä mieltäni liikuttaa. Antakaa -minun nyt tänäänkin kuulla teidän suustanne, mitä te hyvänä ja -oikeana pidätte. Minulle on rouva von Rothsattel tehnyt tarjouksen, -että rupeisin vapaaherran valtuutettuna asianhoitajana vakinaisesti -hänen palvelukseensa. Pitääkö minun ottaa tämä tarjous vastaan vai -jäädäkö tänne? Itse en tiedä mitä tehdä; sanokaa te minulle, mikä on -oikein minulle ja toisille." - -"En minä", sanoi Sabine peräytyen taapäin, ja hänen poskensa -kalpenivat. "Minä en uskalla käydä sitä päättämään. -- Ja itse te -ette sitä enää tahdo tehdä, Wohlfart, sillä te olette jo tehnyt -päätöksenne." - -Anton katseli vaieten eteensä. - -"Te olette ajatellut erota tästä talosta, ja ajatuksesta on tullut -halu. Ja minun pitäisi nyt myöntää teidän olevan oikeassa ja -ylistää päätöstänne jaloksi. Sitä te minulta vaaditte", jatkoi -hän katkerasti. -- "Mutta minä en sitä voi, Wohlfart, sillä minua -murehduttaa teidän eronne meiltä." - -Hän kääntyi selin neuvonpyytäjään ja tuki itseään tuoliin. - -"Oi älkää suuttuko minuun, neiti Sabine", rukoili Anton, "sitä en -jaksaisi enää kestää. Minä olen viime viikkoina kärsinyt paljon. -Herra Schröter on yht'äkkiä riistänyt minulta mielisuosionsa, jota -kauan pidin elämäni suurimpana aarteena. Minä en ole ansainnut hänen -kylmyyttään. - -"Eihän se ole ollut mitään väärää, jota viime aikoina olen tehnyt, -ja hänen suostumuksellaan minä sen olen tehnyt. Hänen hyvyytensä -oli kaiketi hemmoitellut minua liiaksi, senvuoksi olen myöskin -sitä syvemmin tuntenut hänen nurjuutensa. Ja jos mikään oli omiaan -rauhoittamaan minua, niin oli se ajatus että te ette ainakaan minua -tuomitse. Älkää siis olko nyt kylmä minua kohtaan, se tekisi minun -kurjuuteni ikuiseksi. Minulla ei ole maan päällä ainuttakaan sielua, -jolta voisin pyytää rakkautta ja ymmärtämystä epäilyksissäni. Jos -minulla olisi sisar, niin hänen sydämelleen minä tänään kolkuttaisin. -Te ette tiedä, mitä teidän tervehdyksenne, teidän iloinen -kädenlyöntinne on merkinnyt minulle yksinäiselle tähän päivään asti. -Älkää kääntykö kylmästi pois minusta, neiti Sabine." - -Sabine oli kauan vaiti, ja yhä pois kääntyen hän viimein kysyi: "Mikä -teitä oikeastaan kiehtoo noihin vieraisiin ihmisiin? -- Onko se jokin -iloinen toivo -- vai pelkkä säälikö vain? Olkaa ankarampi itseänne -kohtaan kuin minä voin teille olla, kun siihen kysymykseen vastaatte -itsellenne." - -"Mikä minulle nyt tekee mahdolliseksi erota täältä, sitä en tiedä -itsekään. Jos tuolle tunteelle koetan etsiä nimeä, niin on se -kiitollisuutta erästä kohtaan heistä. -- Hän se ensimmäisenä -lausui ystävällisen sanan kulkijapojalle, kun tämä yksinään vaelsi -maailmalle. Olen ihaillut häntä hänen entisen elämänsä rauhallisessa -loistossa. Olen usein lapsellisesti hänestä unelmoinut. Oli aika, -jolloin hellä tunne häntä kohtaan täytti koko sydämeni; silloin -luulin olevani iäksi kahlittu hänen kuvaansa. Mutta vuodet -kasvattivat nurmea tuolle tunteelle, minä katselin ihmisiä ja elämää -toisin silmin. Sitten tapasin hänet jälleen, hädissään, onnettomana, -epätoivoissaan, ja sääli ja liikutus kävivät minussa ylivoimaisiksi. -Ollessani etäällä hänestä tiedän, että hän on minulle vieras olento, -mutta kun seison hänen edessään, en tunne muuta kuin hänen vihlovan -tuskansa. Silloin, kun minun täytyi erota hänen seurapiiristään -äkkiä kuin ilmijoutunut pahantekijä, silloin riensi hän jälkeeni, -ja ivallisesti hymyilevän seuran nähden hän ojensi minulle kätensä -ja tunnusti olevansa ystäväni. Ja nyt hän tulee ja vaatii minun -kättäni auttamaan ja tukemaan hänen isäänsä. Pitääkö minun kieltää se -häneltä? Minä en itse tiedä, eikä kukaan voi sitä minulle sanoa, ei -kukaan muu kuin ainoastaan te." - -Sabine oli notkistanut päänsä aina tuolin selkänojaan saakka. Nyt hän -oikaisi nopeasti itsensä suoraksi ja huudahti kyyneleet silmissä, -rakkaudesta ja tuskasta väräjävällä äänellä: "Seuratkaa te ääntä, -jonka tunnette kutsuvan itseänne! Lähtekää, Wohlfart, lähtekää!" - - - - -NELJÄS KIRJA. - - -1. - -Kylmänä lokakuunpäivänä ajoi kaksi miestä Rosminin kaupungin portista -alas tasangolle, joka levisi heidän edessään yksitoikkoisena ja -loppumattomana. Anton istui turkkiinsa kääriytyneenä, hattu syvään -otsalle painettuna, ja hänen vieressään nuori Sturm, yllään vanha -husaarinvaippa ja sotilaslakki veikeästi toisella korvallisella. -Etuistuimella kyyrötti olkikasalla maalaisrenki ja suomi ahkeraan -pieniä hevosiaan. Tuuli lakaisi jättiläisluudallaan hiekkaa -ja oljenkorsia sänkipeltojen yli; maantie oli vailla ojia ja -reunuspuita, ja hevoset kahlasivat milloin isoissa lätäköissä, -milloin syvässä hiekassa. Keltainen hiekka paistoi peltojenkin -niukasta vihannuudesta, missä peltohiiret tai uutterat myyrät olivat -kaivaneet pintaa koholle. Alavilla paikoilla oli kuraista vettä; -sellaisissa kohdissa vanhain piilipuiden ontot rungot kurottelivat -kiemuraisia haarojaan ilmaan, niiden oksat pieksivät tuulessa yhteen -ja lakastuneet lehdet lentelivät lätäköihin. Siellä täällä kasvoi -surkastuneita kääpiömäntyjä, mielipaikkoja variksille, jotka vaunujen -säikyttäminä nousivat kovasti kirkuen ilmaan. Taloa ei näkynyt -missään tien varrella, ei jalkamiestä eikä ajoneuvoja. - -Karl katsahti tuon tuostakin vaitonaiseen matkatoveriinsa ja sanoi -viimein hevosia osoittaen: "Minkälaisia takkukarvoja nuo hiirakot -ovatkaan! Tahtoisinpa tietää, montako kappaletta tuollaisia elukoita -menee vanhan vahtimestarini hepoon. -- Kun otin isältäni jäähyväiset, -sanoi ukko minulle: 'Ehkäpä tulen katsomaan sinua jouluna, kun -joulukuuset sytytetään.' -- 'Ei siitä tule mitään', sanoin minä. 'Ka, -miksi ei?' hän kysyi. -- 'No, sinä et uskalla istua postivaunuihin', -sanoin. -- Silloin huudahti äijä: 'Ohoo! Postivaunut ovat -vankkarakenteiset, kyllä minä niissä uskallan ajaa.' -- Nytpä tiedän, -herra Anton, ettei isä tule koskaan meitä katsomaan." - -"Miksi ei?" kysyi Anton. - -"Voi olla mahdollista, että hän tulee Rosminiin saakka. Tosin -ei vaunuissa, vaan niiden vierellä. Sillä kohta kun hän tietää, -että hänellä on vaunuissa tilattuna paikka tai pari, ravaa hän -uskollisesti niiden vierellä. Mutta kun hän näkee mokomat hevoset -ja tällaisen tien, kääntyy hän paikalla takaisin. 'Mitä minulla on -tekemistä sellaisella seudulla, jossa hiekka virtaa jaloissa kuin -vesi ja valjaisiin pannaan hiiriä?' hän sanoo; 'maakamara ei täällä -kannata minua.'" - -"Hevoset eivät kuitenkaan ole kaikkein huonompia tällä seudulla", -Anton vastasi hajamielisesti, "katsohan vain, juoksevathan nämäkin." - -"Niin tekevät", sanoi Karl, "mutta ei oikeaan hevostapaan. Ne -viskelevät kinttujaan sikinsokin niinkuin kissat, jotka tappelevat -ryytimaassa. Ja minkälaiset kengätkin niillä on, ihan kuin mitkäkin -hanhenjalat mokomiin kavioihin ei vielä ole oikeita rautakenkiä -keksitty." - -"Kunhan vain pääsemme eteenpäin", virkkoi Anton; "tuuli käy kylmästi -ja minua paleltaa turkissakin." - -"Herra valtuutettu onkin viime öinä nukkunut huonosti", sanoi Karl -kunniaa tehden; "ja täällä tuulee niinkuin riihenlattialla. Maa -ei täällä päin ole pyöreä niinkuin muualla, vaan latuskainen kuin -pannukakku. Juuri näillä kohdin on oikea erämaa; jo tuntikauden me -olemme ajaneet näkemättä kylää missään." - -"Niin onkin, oikea erämaa", huokasi Anton; "toivokaamme, että perillä -näyttää paremmalta." - -Sitte jatkui matka äänettömästi. Vihdoin ajuri pysähdytti hevoset -erään lätäkön viereen, riisui ne valjaista, välittämättä yhtään -matkustajista, ja vei ne lätäkön partaalle. - -"Mitä hittoa tämä tietää?" huudahti Karl hypähtäen alas vaunuista. - -"Ruokin niitä", murahti renki nyreästi ja murtaen oudosti. - -"Olenpa utelias näkemään miten se käy", sanoi Karl matkatoverilleen. -"Ei ainakaan vaunuissa ole kauranhiventäkään." - -Mutta hevosetpa näyttivät, että ne tulivat toimeen kauroittakin; ne -kurottivat takkuiset kaulansa maaperään ja hamusivat suuhunsa ruohoja -ja lehtiä lätäkön reunalta; laihan rehun huuhtimeksi ne särpivät -lätäköstä kuravettä. Mutta itseään varten renki otti istuimensa alta -esiin laukun ja leikkasi puukolla leipää ja juustoa, katsomattakaan -matkustajiin. - -"Kuulehan, Ignaz tai Jakob tai mikä sinä olet", huudahti Karl -tuupaten häntä kylkeen, "kuinka kauan tulee aamiaisesi kestämään?" - -"Tuntikauden", vastasi mies suu täynnä. - -"Entä kuinka pitkältä vielä on tilalle?" - -"Kahden tunnin matka, jollei enemmänkin." - -"Et sinä hänestä mitään selvää saa", sanoi Anton, "meidän täytyy -mukautua maan tapoihin." Hänkin nousi vaunusta ja kävi hevosten luo. - -Anton on matkalla puolalaiselle maatilalle. Hän on nyt vapaaherran -asiainhoitaja. Surullisia kuukausia on hän elänyt. -- Ero isännästä -ja liiketalosta oli ollut perin katkera. Anton oli viime aikana -tuntenut olonsa hyvin yksinäiseksi, jopa toveripiirissäkin; -ainoastaan hiljainen Baumann oli hänen puolellaan, koko muu -henkilökunta piti häntä menneenä miehenä. Jäätävän kylmästi oli -kauppias ottanut vastaan hänen erohakemuksensa, vielä jäähyväisiäkin -sanoessa oli hänen kätensä levännyt Antonin kädessä jäykkänä kuin -kova metallipala. -- Sen jälkeen Anton oli vapaaherran asioissa -tehnyt joitakuita matkoja, pääkaupunkiin, velkojien puheille. -Nyt hän matkusti Karlin kanssa, jonka hän oli suostuttanut -vapaaherran voudiksi, uudelle tilalle panemaan siellä asioita vähän -järjestykseen. Ehrenthal oli huutokauppatilaisuudessa valtakirjansa -nojalla lunastanut tilan paroonille, olipa hän myöskin taivuttanut -puolalaisen tilanhoitajan jäämään toimeensa. Lunastus ei ollut käynyt -rehellisesti päinsä, ja Rosminissa tiedettiin tilanhoitajan sen -jälkeen tehneen itsensä syypääksi moniin kavalluksiin. Antonia eivät -siis odottaneet levolliset päivät. - -"Nytpä on aika, että suoritan minulle uskotun tehtävän", huudahti -Karl ja kävi etsimään oljista vaununpohjalla. Hän kaivoi esiin ison -lakeeratun peltisäiliön ja tarjosi sen Antonille. "Tämän on neiti -Sabine antanut mukaan teitä varten." Tyytyväisesti hän avasi kannen -ja purki säiliöstä esiin runsaat aamiaisvarat ynnä viinipullon ja -hopeapikarin. Anton tarttui säiliöön. "Se on aika sukkela laite", -selitti Karl, "ja neiti on sen vasituisesti teettänyt teitä varten." -Anton katseli säiliötä joka puolelta ja asetti sen huolellisesti -pehmeälle ruohomättäälle, tarttui sitten pikariin ja näki sen kylkeen -kaiverretun oman nimensä ja sen alla sanan "Terveydeksesi!" Sitten -hän unohti aamiaisensa ja koko ympäristönsä ja tuijotti mietteissään -pientä astiaa. "Älkääpä unohtako aamiaistanne, herra valtuutettu", -muistutti Karl. - -"Istu viereeni, uskollinen ystäväni", sanoi Anton, "ja syö ja juo -minun kanssani. Kohteliaista leikinlaskuistasi saat luopua; vähänhän -meillä tulee olemaan mistä elää, mutta mitä saamme hankituksi, sen -tahdomme jakaa veljellisesti keskenämme. Ota pullo, jos sinulla ei -ole lasia." - -"Eipä ole nahkaa parempaa", sanoi Karl, ottaen taskustaan esiin -pienen ruskean nahkapikarin. "Ja mitä te juuri sanoitte, se oli -ystävällisesti tarkoitettu ja minä kiitän teitä. Mutta virka-arvosta -täytyy pitää kiinni jo toistenkin ihmisten takia, ja senvuoksi -sallikoon herra valtuutettu minun ensin puristaa kättään ja antakoon -sitten kaiken jäädä vanhoilleen. Katsokaappas noita hevosia, herra -Anton, totta vie, nehän ahmivat yksin ohdakkeitakin." - -Jälleen valjastettiin hevoset vaunujen eteen, jälleen heittelivät ne -lyhyitä jalkojaan eteenpäin hiekkaisella tiellä, ja jälleen tehtiin -matkaa aution seudun halki. Ensiksi sivuutettiin alaston nummi, -sitten vaivainen mäntymetsä, sitten rivi matalia hiekkakumpuja, -jotka kohosivat kuin mitkäkin santasärkät niukkakasvuisesta -maaperästä, vihdoin kuljettiin pienen puron poikki vievän kehnon -sillan yli. "Tuoll' on tila", sanoi ajuri ja viittasi ruoskallaan -olkikattoisia hökkeleitä, jotka juuri tulivat hämärästi näkyviin. -Anton nousi seisomaan ja etsi katseillaan jotain puistikon tapaista, -jonka keskellä päärakennus voisi sijaita. Mutta mitään sellaista -ei näkynyt. Ja kylästä puuttui paljon muutakin, jota hän oli -kotiseudullaan tottunut näkemään köyhimpienkin maalaistalojen -ympärillä, hedelmäpuita vajojen takana, aidattua ryytimaata, tuuheaa -lehmusta kylätanhualla; yksitoikkoisina ja alastomina seisoivat nuo -likaiset savihökkelit vieri vieressä. - -"Tuopa on surullisen näköistä", hän huoahti istuutuen jälleen, -"paljon pahempaa kuin mitä Rosminissa kerrottiin." - -"Kylä näyttää tosiaankin kirotulta", huudahti Karl; "pelloilla ei näy -kyntäjiä, eikä nautoja ja lampaita käy sänkeä syömässä. Arvatenkin -täällä karja ruokitaan navetassa." - -Ajuri sivalsi hevosiaan, ja näiden vauhkosti nelistäessä matkustajat -ajoivat kahden savihökkelirivin keskitse kylään ja pysähtyivät -kapakan kohdalle. Karl hypähti alas vaunuista, kävi ovelle ja huusi -isäntää. Uuninpenkiltä nousi verkalleen pystyyn muuan juutalainen ja -saapui ulos. "Onko Rosminin santarmi tullut?" Anton kysyi. Tämä oli -mennyt kylälle. "Mistä tilalle pääsee?" - -Isäntä, järkevän näköinen vanhanpuoleinen mies, kuvasi tien saksaksi -ja puolaksi ja jäi seisomaan ovelle peräti kummissaan kahden vieraan -kylään saapumisesta, kuten Karl väitti. Vaunut poikkesivat eräälle -syrjätielle, jonka kummallakin reunalla oli paksuja kantoja, -entisen, nyttemmin maahan hakatun lehtokujan surullisia jäännöksiä. -Epätasaista tietä pitkin, kuralätäköiden ja kivien yli kolisivat -vaunut savihökkelirivin ohi, joiden seinissä vielä näkyi irti -rapisseen kalkkikerroksen jälkiä. "Vajat ja navetat ovat tyhjinä", -huudahti Karl, "sillä katoissa on repeämiä, joista vaikka vaunumme -mahtuisivat sisään." - -Anton ei virkkanut enää sanaakaan, hän oli valmis vastaanottamaan -kaikkein pahintakin. Navettain muodostamasta solasta matkustajat -ajoivat karjapihalle, isolle epäsäännölliselle tanhualle, -jota kolmelta taholta ympäröivät rappeutuneet rakennukset, -neljännen ollessa avoin pelloille päin. Sielläkin oli tosin -kokoonluhistuneen vajan raunioita. Tanhua oli muuten aivan tyhjä; -ei maanviljelyskaluista eikä ihmistoiminnasta ollut jälkeäkään -nähtävänä. "Missä on pehtorin asumus?" kysyi Anton kummissaan. Ajuri -katseli etsien ympärilleen ja ajoi vihdoin pienen olkikattoisen ja -sumea-akkunaisen rakennuksen eteen. - -Vaunujen jyrinän kuultuaan astui kynnykselle muuan mies ja jäi -siihen veltosti seisomaan, kunnes matkustajat olivat nousseet -alas ja tulleet aivan hänen eteensä. Hän oli lyhyentanakka mies, -kasvot ahkerasta viinannauttimisesta turvonneet. Yllään hänellä -oli takkukarvainen takki; hänen takanaan kurkisti ovesta yhtä -takkukarvainen koira muristen vieraille. - -"Tekö olette näiden tilusten pehtori?" kysyi Anton. - -"Se olen", vastasi juureva mies murteellisella saksankielellä, -liikahtamatta paikaltaan. - -"Ja minä olen uuden omistajan valtuutettu." - -"Se ei minua liikuta", murahti mies karkeasti, käännähti sitten -ympäri, palasi tupaan ja telkesi oven perästään. - -Anton tuli kuohuksiin. "Lyö akkuna sisään, jotta saamme tuon -lurjuksen käsiimme", hän huusi toverilleen. Tämä tarttui -kylmäverisesti halkoon, iski ruutuihin, niin että laho -akkunanpuolisko putosi helisten lattialle, ja kapusi sisään. -Tupa oli tyhjä, samoin viereinen kamari, mutta siellä oli akkuna -selällään -- mies oli livahtanut tiehensä. "Akkunasta sisään ja -toisesta ulos", huusi Karl ja syöksyi pakolaisen perään, Antonin -rientäessä rakennuksen takapuolelle. Hän kuuli koiran haukkuvan ja -näki Karlin syöksähtävän uskottoman tilanhaltijan kimppuun, koiran -raivoisasti ärhennellessä. Anton joutui apuun ja piteli pakolaista -kiinni, ja Karl antoi koiralle sellaisen potkun, että se lennähti -isossa kaaressa ilmaan. Sitten taluttivat molemmat tuimasti vastaan -rimpuilevan miehen nurkan ympäri tupaan. - -"Aja kapakkaan ja nouda santarmi ja isäntä tänne", huusi Anton -kyytimiehelle, joka välittämättä lainkaan herrojen tappelusta oli -purkanut tulijain tavarat vaunuista pihalle. Renki lähti verkalleen -ajamaan, pakolainen kiskottiin sisään, Karl tarttui risaiseen -pöytäliinaan ja köytti sillä hänen kätensä selän taakse. - -"Anteeksi, pehtori", hän sanoi, "tämä on vain pariksi tunniksi, siksi -kunnes saapuu santarmi, jonka olemme tilanneet tänne Rosminista." -Sillävälin Anton katseli ympärilleen tuvassa; paitsi muutamia harvoja -talouskaluja ja miehen sänkyä se oli aivan tyhjillään, tilikirjoista -ja laskupinkoista ei näkynyt merkkiäkään. Ei ollut epäilemistäkään, -että asumus oli jo ennätetty raivata tyhjäksi. Vangin taskusta -pullotti paperikääry; Anton otti sen vastustelevalta mieheltä ja näki -sen sisältävän puolankielisiä asiakirjoja. - -Jopa palasi kyytimieskin tuoden kapakan isännän ja asestetun -santarmin. Edellinen jäi seisomaan hämillään ovensuuhun, Antonin -selittäessä lyhyesti asianlaidan santarmille. "Jättäkää syytöskirja -poliisivirastoon", tämä sanoi, "ja antakaa mies minun mukaani. Minä -vien hänet teidän vaunuillanne Rosminiin. Parasta on, että pääsette -hänestä rauhaan, sillä tämä on levoton seutu ja hän on varmemmassa -tallessa Rosminissa kuin täällä, missä hänellä on ystäviä ja -henkiheimolaisia." - -Kapakasta löydettiin pitkän hakemisen perästä paperiarkki. Anton -kirjoitti sille syytteensä ja liitti sen mukaan puolankieliset -asiakirjat, joita santarmi oli tarkastellut päätään pudistellen; -vanki nostettiin vaunuihin ja santarmi istui hänen viereensä, -sanoen poislähtiessä Antonille: "Olenpa jotain tällaista jo kauan -odotellutkin. Te saatte lähipäivinä enkä monestikin turvautua minun -apuuni." Sitten vaunut vierivät pois pihalta ja Antonin tilan -haltuunsa otto oli päättynyt. Hän oli avuton kuin autiolle saarelle -joutunut haaksirikkoinen. Hänen matkatavaransa viruivat ulkona -seinävieressä; puolalaiskylän kapakoitsija oli ainoa ihminen, joka -voi antaa hänelle neuvoja ja apua moisessa tukalassa tilanteessa. - -Nyt, kun pehtori oli poistunut paikalta, kävi viimemainittu -puheliaaksi ja tarjosi tulijoille nöyrästi palvelustaan. Alkoi pitkä -neuvottelu. Sen tulos oli sellainen kuin Anton oli oikeuskomissaari -Waltherin ja Rosminin viranomaisten varoitusten perusteella osannut -pelätäkin. Vangittu tilanhoitaja oli viime viikkojen kuluessa -voimainsa perästä hävittänyt kartanon irtaimistoa; siihen hänelle oli -antanut aihetta kaupungista kyliin kulkenut huhu, että uusi omistaja -ei ottaisikaan tilaa haltuunsa. Vihdoin Anton lopetti neuvottelun -sanoen: "Mitä tuo kehno mies on kavaltanut, siitä hän joutuu -vastaamaan; meidän ensi huolenamme on nyt ottaa selvää, mitä tilalle -vielä on jäänyt. Isäntä, te saatte tänään olla oppaanamme." - -He etsivät läpikotaisin karjapihan. Neljä hevosta oli kahden -rengin myötä metsässä; joitakuita rikkinäisiä aatroja, pari -karhia, kahdet vankkurit, ajorattaat, kellarillinen perunoita, -moniaita mittoja [wispel = 14 hl.] kauroja, hiukan olkia -- -niiden muistiinkirjoittamiseen ei mennyt paljoakaan aikaa. -Rakennukset olivat tyyten rappiolla, ei juuri ikänsä vaan ihmisten -huolimattomuuden vuoksi, jotka eivät olleet vuosikausiin viitsineet -korjata niitä. - -"Entä missä päärakennus on?" kysyi Anton. Kapakoitsija vei vieraat -karjapihalta isoon karjahakaan, joka aleni vähitellen puroon päin. -Naudat ja lampaat olivat polkeneet sen pinnan koloja täyteen, -siat tonkineet ja myyrät kaivaneet maan rikki. Isäntä viittasi -kädellään: "Tuolla on linna. Se on kuuluisa koko tienoolla", hän -lisäsi ihaillen; "sellaista kivitaloa ei koko piirikunnassa ole -yhdelläkään aatelismiehellä. Maalaisherrat asuvat täälläpäin -ristikkorakennuksissa. Rikkaimmallakin heistä, Tarowin herralla, on -vain matala talo." - -Kolmisensadan askeleen päässä viimeisen ladon takana kohosi valtava -tiilirakennus, jossa oli liuskakivikatto ja paksu pyöreä torni. -Tuo puuttoman karjahaan perällä sijaitseva synkkä rakennus, jonka -ympärillä ei ollut elon merkkiäkään, näytti harmajan pilvisen taivaan -alla kuin miltäkin kummituslinnoitukselta, jonka ilkeät aaveet olivat -kohottaneet maan uumenista päästäkseen siitä käsin hävittämään -vihannan vehmauden ympäristöstä. - -Miehet kävivät lähemmäksi. Linna oli rapistunut raunioksi jo -ennen kuin muurarit vielä olivat ennättäneet päättääkään työnsä. -Ikivanhoilta ajoilta oli peräisin tuo muodoton, isoista mukulakivistä -muurattu torni pienine akkuna-aukkoineen. Sen harjalta olivat vanhat -sortoherrat nähneet metsän latvojen yli, joka ennen varmaankin -oli kasvanut lakeudella; he olivat ankaralla kädellä hallinneet -maaorjiaan, jotka olivat heidän jalkainsa juuressa viljelleet -heidän vainioitaan ja sitten kuolleet heidän puolestaan. Moni -sarmaattilaisnuoli oli varmaankin lentänyt tornin pienistä akkunoista -hyökkäävää vihollista vastaan, ja moni tataarilaisrynnäkkö oli -kilpistynyt takaisin sen uhkaavista kiviseinistä. Tämän harmaan -tornin yhteyteen oli jokin maakunnan hirmuhallitsija rakennuttanut -luostarin syntiensä sovitussakoksi. Mutta luostari ei ollut -koskaan tullut valmiiksi, ja kauan olivat sen alastomat muurit -seisseet tyhjillään, kunnes viimeisen omistajan isä oli muodostanut -niistä sukukartanon. Hänen tarkoituksenaan oli ollut rakennuttaa -loistorakennus, jolla ei ollut ympäristössä vertaa. - -Linnan valtasivu oli rakennettu torniin kiinni, niin että tämä oli -joutunut seisomaan keskelle sitä, ja sen nurkilta jatkui kaksi -kylkirakennusta purolle päin. Aikomuksena oli ollut rakentaa korkea -ylöskäytävä tältä keskipihalta linnaan, ja senvuoksi oli torniin -avattu holvattu oviaukko; mutta ylöskäytävää ei oltu koskaan -rakennettu, ja oviaukko jäi ammottamaan paljon yli miehenkorkeuden -maasta. Sinne ei olisi päässyt kapuamaan ilman tikaportaita, eikä -aukossa ollut mitään sulkuovia. Alakerran tyhjistä akkuna-aukoista -voi sisältä nähdä karkeatekoisen seinämuurauksen, ja niille oli -harvakseen lyöty lautoja tukkeeksi. Yläkerran akkunoista olivat -jotkut varustetut taiteellisesti leikatuilla tammikehyksillä ja -niihin oli sovitettu isoja ruutuja, jotka nyt kuitenkin olivat rikki. -Toisissa akkunoissa oli hätävaraiset tölskätekoiset lautakehykset ja -niissä pieniä hämäriä ruutuja. Tornin harjalla istui naakkaparvi ja -katseli ihmeissään outoja tulijoita, tavantakaa niistä lensi joku -kovasti kirkuen ilmaan ja istahti muuanne katolle, ruveten jälleen -tuijottelemaan rauhanhäiritsijöitä. - -"Tuohan on asumus variksille ja yölepakoille, mutta ei ihmisille", -huudahti Anton; "enkä ole vielä edes nähnyt, mistä sisällekään -päästään." Kapakoitsija vei johdettavansa rakennuksen takapuolelle, -missä myöskin oli kaksi kylkirakennusta; niissä oli kellareita, -talleja, isoja holvattuja keittiöitä ja muinaisten maaorjain pieniä -makuukoppeja. Mutta karjahaan puolelta johtivat korkeat puuportaat -alakertaan. Naristen avautui ulko-ovi saranoillaan, ja kohta sen -takaa johti kapea käytävä kylkirakennuksiin. Alakerrassa oli kaikki -suunniteltu suureen mittakaavaan ja komeasti koristeltu. Pyöreä -eteishalli, jonka muodosti vanhan tornin holvattu pohjakerros, -oli varustettu mosaikkipermannolla kirjavasta marmorista, ja sen -perällä ammotti ennenmainitusta tyhjästä oviaukosta vapaa näköala -tasangolle. Yläkertaan johtivat leveät portaat, jotka olisivat -kelvanneet kuninkaanlinnaankin. Ylhäällä oli toinen pyöreä -halli pienine akkunareikineen, se oli tornin toinen kerros. Sen -kummallekin puolelle ulottui sarja autioita, korkeita huoneita, -joissa oli raskaat tammiovet ja likaiset, kalkitut seinät; katot -oli veistetty shakkilaudan muotoon paksuista honganrungoista; -joissakin huoneissa oli suunnattomia viheriäisiä kaakeliuuneja, -toisissa ei ollut uunia lainkaan; joissakin oli lattia taiteellista -mosaikkityötä, toisissa oksaisista mäntylaudoista; eräässä isossa -salissa, jossa oli kaksikin jättiläisuunia pitkällä seinällä, oli -vain rimalaudoista kyhätty hätävaraiskatto. Linna oli suunniteltu -hurjaa aasialaista ylellisyyttä varten, ja sinne oli ilmeisesti -ollut aikomus koota Ranskan silkki- ja nahkatapetteja, Englannin -kallisarvoisia puupaneeleja, Saksan upeita hopeasepänteoksia; nuo -korkeat suojat oli ylpeä isäntä aikonut täyttää monilukuisilla -vierailla ja kokonaisella pienellä armeijalla maaorjapalvelijoita. -Linnanherra oli rakennuttaessaan muistellut hurjain esi-isäinsä -ylellistä elämää, hän oli asumustaan varten kaadattanut sadoittain -paksuja hirsiä metsistään ja antanut orjainsa käsin ja jaloin -sotkea ja valmistaa monia tuhansia jykeviä tiiliä; mutta säälimätön -aika oli varoittavasti heristänyt sormeaan hänen aikeilleen, ja -kaikki hänen suunnitelmansa olivat jääneet kesken. Hän itse oli -köyhtynyt ja kuollut rakennustyön kestäessä, ja hänen poikansa oli -vierailla mailla eläen tuhlannut mielettömästi perintönsä. Nyt -olivat slaavilaislinnan ovet ja akkunat selällään kuin vieraita -vastaanottaakseen, mutta kenenkään jalka ei noussut portaita ylös; -ainoastaan taivaan linnut lentelivät sisään ja ulos, ja ahnas näätä -pyydysti saalista laipiolla. Kolkkoina ja hyödyttöminä seisoivat -jykevät muurit, uhaten rapistua ja rappeutua kuten se sukukin, joka -ne oli pystyttänyt. - -Anton kulki nopein askelin huoneesta huoneeseen, mutta turhaan hän -etsi viihtyisää asuinsijaa niille molemmille naisille, joiden piti -täällä saada viimeinen turvapaikka. Hän availi kaikkia ovia, juoksi -narisevia portaita ylös ja alas, säikytteli lintuja, jotka olivat -pesineet seinien sisäpuolelle; mutta missään hän ei tavannut muuta -kuin asunnoksi käymättömiä huoneita, likaisia, kalkituita seiniä -tahi paljaita tiilimuureja; kaikkialla vain rajua vetoa, rakoilevia -ovia, kiinninaulattuja akkunoita. Suuressa salissa oli aikoinaan -säilytetty kauroja; joissakin yläkerran huoneissa näkyi ennen vanhaan -asutunkin, mutta huonekaluja ei ollut muuta kuin moniaita tuoleja -ynnä karkeatekoinen pöytä. - -Viimein Anton kiipesi rappeutuneita kiertoportaita ylös tornin -tasakatolle. Sieltä hän katseli alas syvyyteen ja kauas tasangolle. -Hänen vasemmalla puolellaan ilta-aurinko katosi etäisen mäntymetsän -taa, oikealla kädellä avautui karjapihan iso epäkäs ja sen takana -maantie ja kylän röttelörakennukset; hänen selkänsä takana juoksi -puro jonka varsilla näkyi kapea nurmettunut juova. Karjahaan -ympärillä ulottuivat kuolleet pellot; miltei järjestään ne -kasvoivat rikkaruohoa, vain aniharvoilla osoittivat ruskeat vaot -uuden kulttuurin merkkejä. Siellä täällä peltojen laidoilla kohosi -villejä kirsikkapuita -- jotka ovat puolalaisen maanviljelijän -ilona ja ylpeytenä -- vahvarunkoisia ja tuuhealatvaisia puita; -jokaisen ympärillä oli pienoinen vihanta saareke, jolle pudonneet -ja lakastuneet lehdet loivat kirjavia väriläikkiä. Nuo villit -hedelmäpuut, epälukuisten lintujen asumasijat, yksinään antoivat -eloa ja vaihtelua yksitoikkoiselle lakeudelle, joka ulottui aina -näköpiirin rajalla olevaan metsänreunaan. Taivas harmaa, maaperä -rumanvärinen, puron varrella kasvavat puut ja ruohot vihannuutta -vailla, keltainen hiekkalakeus ja sen perällä mäntymetsä kuin mikäkin -saartava muuri, joka erotti tämän maapalasen kaikista ihmisistä, -kaikesta sivistyksestä, kaikesta elämänilosta ja ihanuudesta. - -Antonin sydän kävi perin raskaaksi. "Lenore parka, poloinen perhe!" -hän huokasi ääneen ja risti murheellisena kätensä. "Täällä näyttää -hirvittävältä, mutta voihan tässä sentään vähin korjaillakin. Kenellä -on rahoja ja hyvää aistia, hänelle on kaikki mahdollista. Tämän talon -voisi laittaa vallan uudesti ja koristella mielensä mukaan ilman -tavattomia kustannuksia, hankkia ovi- ja akkunaverhoja, mattoja, -joitakin satoja syliä kultalistaa; verhoilijat ja maalarit saisivat -kaiken aivan uuteen asuun. Helposti tasoittaisi karjahaankin, -kylväisi sinne hienoa nurmea, laittaisi paikoin loistavavärisiä -kukkapenkereitä ja pensasrivejä ja piilottaisi niiden taa kylän -rumat hökkelit. Ja kun taloon ja puistoon olisi saanut ihmisvoiman -ja -toimen tunnun, niin muuttuisi tämäkin ylen kolkko ja lohduton -maisema iloiseksi. Siihen ei tarvita muuta kuin riittävästi -pääomaa, ihmisvoimaa ja järjestysaistia. Mutta minkälaisena miehenä -vastaanottaa vapaaherra nämä tilukset? Tämän talon uudestaluodun -kukkeuden pitäisi olla toimeliaan ja menestyksestä runsaan elämän -siunattu päätös, mutta nyt on uuden isännän elämä särkynyt -pirstoiksi; uudestaluomiseen tarvitaan riittäviä tuloja maasta ja -karjasta, mutta vuosikausia tulee kestämään, ennenkuin tämä karu -maaperä kasvattaa edes niukkaakaan korkea siihen sijoitetulle -pääomalle." - -Sillävälin Karl tarkasteli tuntijansilmällä paria yläkerran huonetta. -"Nämä kaksi miellyttävät minua kaikkia muita enemmän", hän sanoi -kylän kapakoitsijalle. "Näissä on kalkitut seinät, niissä on tasaiset -permannot, on uunit, jopa ehjät akkunatkin. Tosin on ruudut rikki, -mutta auttaahan paksu paperikin, kunnes lasimestarin saa käsiin. -Näihin me asetummekin asumaan. Voisitteko te toimittaa tänne jonkun -vaimonpuolen, joka osaa heiluttaa luutaa ja luutturättiä? Hyvä, siis -voitte; ja kuulkaahan, hankkikaappas minulle myöskin joitakin arkkeja -paperia, liimapurkki on minulla itselläni matkassa. Lähdemme paikalla -etsimään polttopuita, sitten minä lämmitän nämä huoneet, keitän -liimaa ja korjaan paperilla rikkinäiset ruudut. Mutta ennen kaikkea -auttakaa minua saamaan matkatavaramme karjapihalta korjuuseen. -Sukkelasti nyt toimeen!" - -Hän sai kapakanisännänkin innostumaan, tavarat tuotiin sisään. -Karl purki työkalulaatikkonsa ja isäntä juoksi kotiinsa käskemään -palvelustyttönsä huoneita siistimään. - -Nytpä tuli maantietä ratsastaen muutamia komeita, herras-asuisia -miehiä; pysähdyttivät hevosensa pehtorin asumuksen eteen. Eräs heistä -laskeusi alas satulasta ja koputti kiivaasti lukitulle ovelle. Anton -huusi toveriaan, ja Karl riensi hakaan vieraita vastaan. Ratsastajat -nelistivät häntä kohti. "Hyvää päivää", huusi eräs heistä hyvällä -saksankielellä, "onko pehtori kotona?" - -"Missä tilanhoitaja on? Missä Bratzky on?" huusivat toiset -kärsimättöminä tanssivilta hevosiltaan. - -"Jos tarkoitatte tämän tilan entistä pehtoria", vastasi Karl -kuivasti, "niin hän ei pääse karkaamaan käsistänne, vaikka ette häntä -täällä enää tapaakaan." - -"Mitä tämä merkitsee?" kysyi ensimmäinen puhuja, ratsastaen -lähemmäksi Karlia. "Pyydän teitä selittämään tarkoituksenne."' - -"Jos tahdotte tavata herra Bratzkya, niin on teidän vaivauduttava -kaupunkiin saakka. Hän näet istuu putkassa." - -Hevoset tepastelivat vallattomasti, ratsastajat tunkeutuivat Karlin -ympärille, ja vilkkaita puolalaisia huudahduksia sateli kaikkien -huulilta. "Putkassa? Miksi? Mistä syystä?" - -"Kysykää herraltani", vastasi Karl ja viittasi tornin porttiaukkoon, -johon Anton oli ilmestynyt. - -"Onko minulla ilo nähdä tilan uusi omistaja edessäni?" kysyi -ensimmäinen puhuja, ratsastaen lähemmäksi tornia ja kohottaen -hattuaan. Anton katseli ällistyneenä vierasta; tämän ääni ja kasvot -muistuttivat häntä aivan eräästä valkohansikkaisesta herrasta, -joka kapinan aikana oli ollut epämieluisen joutuinen vetämään -Antonin kenttäoikeuden eteen. "Olen vapaaherra von Rothsattelin -asiainhoitaja", hän vastasi. - -Vieras peräännytti ratsunsa, pyörähti ympäri ja vaihtoi muutamia -sanoja seuralaistensa kanssa. Sitten huusi eräs vanhanpuoleinen -herra, jolla oli kettumaiset kasvot: "Meillä on yksityistä asiaa -tilan tähänastiselle pehtorille. Saimme juuri kuulla, että hänet on -vangittu, ja pyydämme teitä sanomaan mistä syystä." - -"Hän yritti pakoon pyrkimällä päästä luovuttamasta tiluksia minun -haltuuni. On syytä epäillä, että hän on hallinnossaan menetellyt -epärehellisesti." - -"Oletteko ottanut hänen tavaransa takavarikkoon?" kysyi ratsastaja -jälleen. "Miksi sitä kysytte?" - -"Anteeksi, miehellä oli sattumalta hallussaan minulle kuuluvia -asiapapereita, ja niiden joutuessa syrjäisten käsiin voisi sattua -ikävyyksiä." - -"Hänen tavaransa vietiin kaupunkiin samalla kertaa kuin hän itsekin", -vastasi Anton. Jälleen kokoutuivat ratsastajat yhteen ja puhelivat -hiljaa keskenään; sitten he nostivat hattujaan ja nelistivät takaisin -kylään, jossa pysähtyivät hetkiseksi kapakan eteen ja katosivat -viimein näkyvistä metsänreunan taa. - -"Mitä niillä oli asiaa, herra Wohlfart?" kysyi Karl. "Nehän tulla -tupsahtivat ja hävisivät kuin myrskytuuli!" - -"Niin kylläkin", Anton vastasi, "kävi se minunkin ihmeekseni. Jollen -erehdy, olen yhden noista herroista jo nähnyt aivan toisenlaisessa -ympäristössä. Todennäköisesti tuo herra Bratzky on osannut hankkia -itselleen ystäviä väärällä mammonalla." - -Ilta peitti linnan ja metsän harmajaan verhoonsa. Rengit palasivat -metsästä hevosineen, Karl toi heidät Antonin eteen, piti heille -lyhyen puolankielisen puheen ja pestasi heidät uuden isännän -palvelukseen. Sitten saapui kapakanisäntä vielä kerran auttamaan, -toi vettä ja kantamuksen halkoja ja sanoi Antonille: "Pyydän teidän -armoanne olemaan tänä yönä varuillaan; ympäristön talonpojat istuvat -paraikaa kapakassani ja neuvottelevat teidän saapumisenne johdosta. -Heidän joukossaan on kehnoja ihmisiä, joista voi peljätä että he -yöllä pistävät tulen olkivajaanne ja polttavat talousrakennukset -poroksi." - -"En usko, että sitä kukaan yrittää", sanoi Karl ja viskasi uuden -halon pesään. "Parast'aikaa käy navakka tuuli suoraan kylään päin, -enkä luule kenenkään olevan niin hullun, että panisi omatkin latonsa -vaaraan. Ja me kyllä pidämme huolta, että sama länsituuli puhaltaa -niin kauan kuin täällä olemme. Sanokaa se noille miehille. Toitteko -mukananne ne pari perunaa?" - -Anton pyysi kapakoitsijaa tulemaan huomenissakin, ja sitten jäivät -toverukset yksin autioon taloon. - -"Älkää antako murhapolton säikähdyttää itseänne, herra Anton", jatkoi -Karl äskeistä puhettaan; "humalaisten lurjusten tapa on aina uhkailla -sellaisella. -- Ja loppujen lopuksi, jos minun sallitaan niin sanoa, -ei vahinko niin kovin suuri tulisikaan. -- No niin, herra Anton, nyt -olemme kahdenkesken, nyt piittaamme niin vähän kuin suinkin koko -puolalaisesta komennosta ja rupeamme oikein taloksi tässä linnassa." - -"Oikeassa olet", sanoi Anton ja veti itselleen jakkaran uunin eteen. - -Valkea räiskyi viheriässä kaakeliuunissa ja liekkien loimotus koetti -kuvailla lattialle tulisen maton ja heittää valo- ja varjojuovia -hämärään huoneeseen. - -"Lämmin tekee hyvää", sanoi Anton, "mutta etkö sinäkin haista täällä -savua?" - -"Se on tiettyä", vastasi Karl, joka puukollaan kaiversi perunoihin -pyöreät reiät. "Paraat uunit ne juuri enimmän savuttavatkin talven -alussa, kunnes jälleen tottuvat urakkaansa. Ja nimenomaan tämä -vihreä vaari ei liene nähnyt tulta sisässään kokonaiseen ihmisikään; -on siis aivan paikallaan, ettei siinä kohta veto käy. Kuulkaahan, -leikatkaappas pieni leipäpala tämän kolon pohjaan; näistä tulee -meille kynttilänjalat." Hän otti esiin ison paketin kynttilöitä, -leikkasi perunain alapuolet tasaisiksi, sovitti reikiin kynttilät ja -sytytti ne. Sitten hän laski evässäiliön pöydälle. "Tämä tuntuu aivan -tyhjentymättömältä", hän sanoi, "siinä on meille vielä päivällinenkin -huomiseksi." - -"Niin onkin", myönsi Anton hyvillä mielin. "Ja minulla on kerrassaan -mainio ruokahalu. Ja nyt me käymme neuvottelemaan, kuinka järjestämme -taloutemme. Mitä ilman emme tule toimeen, sen noudamme kaupungista; -minä laitan heti luettelon. Toisen kynttilän me sammutamme, niitäkin -täytyy säästää." - -Ilta kului suunnitelmia tehden. Karl keksi, että hän voi ykskaks -valmistaa pakkalaatikoista ja laudoista osan tarvittavia -huonekaluja. Ja hupaisesti kajahteli toisinaan toverusten nauru -autiossa aavetalossa. Vihdoin Anton kehoitti käymään levolle. He -laittoivat itselleen lattialle makuusijat olista ja heinistä ja -purkivat matkarepuistaan niille patjoja ja peitteitä. Karl kiinnitti -irtolukon huoneen oveen, tarkasti ratsupyssynsä latausta, tarttui -kynttiläperunaansa ja sanoi kunniaa tehden: "Mihin aikaan herra -valtuutettu haluaa huomenna tulla herätetyksi?" - -"Sinä kelpo poika", huudahti Anton ja kurotti makuusijaltaan -toverille kätensä. - -Sitten Karl meni viereiseen huoneeseen, jonka hän oli varannut -itselleen. Pian sammuivat kummankin kynttilät, pitkästä aikaa -ensimmäiset elonmerkit tuossa autiossa talossa. Uunissa -räiskyttelivät kotihaltijat vielä kauan aikaa kyteviä hiiliä, -humisivat savutorvissa ja koputtelivat ovia ja akkunoita, ihmeissään -outojen miesten taloon asettumisesta. Vihdoin ne kokoutuivat vanhan -tornin soppeen kiistelemään keskenään siitä, tulisiko tänä iltana -sytytetty liesivalkea jatkuvastikin palamaan ja loistaisiko iloinen -loimo joka ilta akkunoista karjahakaan, pelloille ja etäiseen -metsään. Ja niiden epäillessä, jaksaisiko uusi elämä talossa -pitkittyä, karkoitti savu yölepakot niiden vanhoista tyyssijoista -uuninpiipussa, niin että ne unenpöpperössä lensivät tornin harjalle; -ja muurinraoissa pudistelivat pöllöt paksuja päitään ja päivittelivät -uuden ajan tuloa. - - -2. - -Ken on aina astellut elämän tasaisiksi laitelluilla poluilla, -ollut lakien suojaama ja sidottu järjestykseen, hyvään tapaan -ja säädylliseen muotoon, mitkä asiat kotoseudulla on peritty -tuhatvuotisena, vereen syöpyneenä tottumuksena; ja joka sitten -yht'äkkiä paiskataan olemaan ypö yksin vennon vierasten keskessä, -missä yksin lakikin puutteellisesti kykenee turvaamaan hänen -oikeuksiaan, ja missä hänen täytyy joka päivä ponnistaa yksistään -omalla voimallaan saavuttaakseen pelkkää elämisenkin oikeutusta -- se -mies vasta oikein pystyy tajuamaan niiden pyhäin piirien merkityksen -ja siunauksen, jotka jokaisen yksilön ympärille luovat tuhatpäisen -lähimmäisjoukon: perheen, toveripiirin, kansanrodun, valtion. Joko -hän voittaa tahi häviää kamppaillessaan olemassaolostaan oudossa -maassa, joka tapauksessa hän kehittyy toiseksi ihmiseksi. Jos hän -on heikko luonne, joutuu hän uhraamaan omintakeisuutensa niiden -vierasten valtain saaliiksi, joiden lumopiiriin hän on tullut. -Jos hänessä on ainesta oikeaksi mieheksi, niin kehittyy hänestä -sellainen. Kaksin verroin rakkaiksi käyvät hänelle kaikki ne edut -ja yhteiset hyvät, joiden keskessä hän on kasvanut, ehkäpä myöskin -kotona opitut ennakkoluulot; ja monikin asia, joka hänestä ennen oli -ollut itsestään selvä niinkuin ilma ja päivänpaiste, käy nyt hänelle -elämänsä rakkaimmaksi hyväksi. Vasta vieraalla maalla ollen oppii -nauttimaan kotoisen kielimurteen suloudesta, vasta vierasten keskellä -tulee tuntemaan, mitä isänmaa ihmiselle merkitsee. - -Antonkin tuli käytännössä kokemaan, mitä hänellä oli ja mitä vielä -puuttui. - -Seuraavana aamuna käytiin tarkastamaan kartanon maita. Siihen kuului -paitsi päätilaa kolme ulkokartanoa; vain puolet maaperästä oli -kynnetty pelloiksi, vähäinen osa oli niittyä, ja lähes toinen puoli -oli metsää ja sen reunoilla paljasta hiekkaa. Linna ja kylä olivat -jokseenkin viljellyn aukean keskellä; ulkokartanoista oli kaksi tilan -idän- ja lännenpuoleisissa päissä, molemmat piiloutuneina metsän -sisään. Kolmannen ulkokartanon, eteläisen, erotti metsä kokonaan -päätilasta, se oli toisen puolalaiskylän naapurina, sillä oli oma -karjatalous ja sitä oli vanhastaan viljelty eri tilana. Siihen -kuului enemmän kuin neljäsosa kartanon koko pinta-alasta, sillä oli -viinapolttimo ja oli se jo moniaita vuosia ollut vuokrattuna eräälle -viinatehtailijalle, jolle oli ajan mittaan karttunut melkoisesti -varallisuutta. Hänen vuokrasopimuksensa oli Ehrenthal pitentänyt -edelleen muutamiksi vuosiksi; vuokra oli alhainen ja laskettu enemmän -vuokramiehen kuin kartanonomistajan eduksi. Kuitenkin oli vuokrasuhde -nykyhetkenä tilalle onneksi, sillä siitä kertyi sille osa sen tuloja. -Huonosti hoidettu metsä oli metsänvartijan silmälläpidon alaisena. - -Ensimmäinen käynti päätilan mailla oli niin murheellinen kuin -suinkin; pelloille ei talviviljaa ollut kylvetty juuri nimeksikään, -ja missä näki vähän auranjälkiä saroilla, siellä olivat kylvön -tehneet kyläläiset omaksi hyödykseen, sillä ne pitivät isännätöntä -tilaa ryöstösaaliina ja katselivat vieraita siirtolaisia nurjasti -ja salatulla kiukulla. Monien vuosien mittaan he eivät olleet -lainkaan suorittaneet jalka- ja hevospäivätöitään, ja kylänvouti, -jonka Anton kutsutti puheilleen, selitti uhmaavasti, etteivät -alustalaiset aikoneet sietää vanhojen sortoaikojen palauttamista. Hän -oli olevinaan ymmärtämättä saksansanaakaan, niin ettei Karlinkaan -kaunopuheisuus ja kielitaito saanut hänestä paljon puristetuksi. -Maaperä pelloilla oli, vaikkakin tyyten ruokkoamaton ja rikkaruohojen -vallassa, sen sijaan monessa kohdin parempi kuin Anton oli osannut -odottaakaan, ja kapakanisäntä ylisti sen rikkaita satoja; ainoastaan -metsän reunamilla oli se karua, paikoittain aivan hedelmätöntä. - -"Tästä tulee tuima päivä", sanoi Anton, työntäen muistikirjan -taskuunsa. "Annappa valjastaa kääsit, niin lähdemme karjaa katsomaan." - -Ulkokartano, jonne tilan nautakarja oli sijoitettu, oli lännen -puolella, puolentunnin matkan päässä linnasta. Kurja navetta ja sen -vierellä renginasumus, siinä syrjätilan kaikki rakennukset. Lehmät ja -pari vetohärkiä oli annettu isäntärengin hoitoon, joka asui tilalla -vaimonsa ja vähämielisen paimenen kanssa. Kaikki he osasivat vain -kehnosti saksaa eivätkä herättäneet suurtakaan luottamusta. Vaimo oli -epäsiisti olento, joka liikkui avojaloin ja lienee harvoin ottanut -vaivakseen pestä maitoastioita. Isäntärenki ja toisinaan paimenkin -kyntivät vetohärillä missä ja milloin itse hyväksi näkivät; karja -kävi laitumella ympäröivillä hoidotta jääneillä vainioilla. - -"Täällä on työtä sinulle", sanoi Anton toverilleen. "Katsoppa -karjaa ja etsi, löydätkö mistään jotain talvirehua. Minä tarkastan -rakennukset ja irtaimiston." - -Karl ilmoitti tutkimuksensa tulokset: "Neljäkolmatta _lypsävää_ -lehmää, puolta vähemmän nuorta karjaa ynnä ikäkulu sonni. Korkeintaan -tusinan verta lehmistä kelpaa mihinkään, muut syövät suotta rehua. -Kaikki ovat kehnoa rotua; aikoinaan on tänne hankittu ulkomaisia -lehmiä, todennäköisesti sveitsiläisiä, sekä siitossonni, joka -oli liian iso lehmille, ja seurauksena oli viheliäinen sekarotu. -Parhaimmat elikot on ilmeisesti vaihdettu muuanne, sillä karjassa on -moniaita surkeita maatiaislehmiä, jotka pysyttelevät muista erillään, -kun eivät voi viihtyä toisten parissa. Rehua on hiukan heiniä -talveksi, kauranpahnoja muutamia parmaita, olkia ei nimeksikään." - -"Ja rakennukset ovat kurjassa kunnossa", huudahti Anton. "Ajappa, -kuski, nyt viinapolttimolle. -- Olen huolellisesti tarkastanut -vuokrasopimuksen, niin että siellä ehkä pääsen parhaiten asioista -selville." - -Kääsit vierivät puron poikki vievän kehnon sillan yli, sitten -peltojen ja alastoman hiekkanummen poikki, jolla kasvoi niukasti -rikkaruohoa. Sitten tultiin metsään, jossa enimmäkseen kasvoi vain -pensaita ja näreikköä, välillä avaria läikkiä keltaista hiekkaa, ja -kaikkialla näkyi kaadettujen puiden kantoja, jotka melkein peittyivät -kanervikkoon. Askel askeleelta kahlasivat hevoset pehmoisessa -hiekassa; kumpikaan toveruksista ei virkkanut sanaakaan, vaan -tähystivät kaihoisasti jokaista vähänkin korkeampaa ja tuuheampaa -puuta. - -Vihdoin näköala avartui, vielä sivuutettiin tusinan verta kituliaita -mäntyjä tien vierellä, ja sitten aukeni ajavain eteen samanlainen -lohduton, yksitoikkoinen, metsän paartama saareke kuin sekin lakeus, -jolta he juuri tulivat. Heidän edessään levisi kirkonkylä, ja puisen -ristiinnaulitunkuvan ohi ajettuaan he pysähdyttivät hevosen polttimon -eteen. Vuokraaja oli arvatenkin jo kuullut heidän tulostaan ja tunsi -todennäköisesti vapaaherran raha-asiat paremmin kuin Antonille oli -mieluista, sillä hän otti vieraat vastaan ylen jäykkäniskaisesti -ja kopeasti. Tuskin hän heitä kutsui sisäänkään. Ja hänen ensi -kysymyksensä oli: "Luuletteko Rothsattelin kykenevän pitämään tilaa -hallussaan? Täällä on ylen paljon tehtävätä, ja olen kuullut, että -miesrukalla istuu rahat tiukalla." - -Toisen koppavuus harmitti Antonia, mutta hän vastasi liike-elämässä -oppimaansa levolliseen sävyyn: "Jos kysytte, kykeneekö vapaaherra von -Rothsattel pitämään tilan, niin on se hänelle sitä mahdollisempaa, -mitä tunnollisemmin hänen vuokramiehensä ja veronmaksajansa -tekevät velvollisuutensa häntä kohtaan. Tällä kertaa olen täällä -katsastamassa, täytättekö te itse omat velvollisuutenne. Olen -valtuutettu tarkastamaan irtaimistonne vuokrasopimuksen perusteella. -Ja jos te välitätte nyt ja vast'edes vapaaherran mielisuosiosta, -niin annan teille sen hyvää tarkoittavan neuvon, että käyttäydytte -kohteliaammin hänen edustajaansa kohtaan." - -"Paroonin mielisuosiosta minä vähät välitän", vastasi mahtava -vuokraaja. "Mutta kun puhelette valtakirjastanne, niin näyttäkääpä -minulle tuo paperi." - -"Tässä se on", sanoi Anton ja otti tyynesti asiakirjan taskustaan. - -Vuokraaja katseli paperia tarkoin tahi oli ainakin katselevinaan; -sitten hän ojensi sen huolettomasti takaisin ja sanoi töykeästi: -"Enpä ollenkaan tiedä, onko teillä oikeutta käydä nuuskimaan minun -talonhoitoani. Mutta en pane vastaankaan. Käykää ympäri ja katselkaa, -niin paljon kuin mielenne tekee." Näin sanottuaan hän pani lakin -päähänsä ja aikoi lähteä tiehensä. - -Karl tarttui kiukustuneena tuoliin ja jymähytti sitä permantoon, -mutta Anton astui nopeasti vuokraajan tielle ja sanoi edelleenkin -levolliseen liikemiehen sävyyn: "Annan teidän itsenne valita, -lähdettekö nyt hetipaikalla itse kuljettamaan meitä tilalla, vai -pitääkö minun antaa oikeusviranomaisten toimittaa katselmus. -Jälkimmäisessä tapauksessa teille aiheutuu kuluja, joita pidän -tarpeettomina. Teidän läsnäolonne on välttämätön, jotta irtaimiston -kuntoa voidaan tarkastaa, ja senvuoksi te olette velvollinen itse -seuraamaan meitä. Sitäpaitsi tahdon vielä huomauttaa teille, että -jokaisen vuokraajan tarvitsee olla hyvissä väleissä vuokranantajan -kanssa saadakseen sopimuksensa pitennetyksi, ja teidän päättyy jo -kahden vuoden perästä. Ei minullekaan tuota erikoista iloa olla -lähitunteina teidän seurassanne; mutta jos kieltäydytte suorittamasta -vuokrasopimuksen määräyksiä ja osoittamasta minulle kohteliaisuutta, -niin käyttää kartanonomistaja hyväkseen jokaista täällä ehkä -ilmenevää sopimuksenvastaista laiminlyöntiä saadakseen oikeustietä -sopimuksen puretuksi. Nyt voitte valita." - -Vuokraaja tuijotti hetkisen aivan ällistyneenä Antonin päättäväisiin -kasvoihin ja sanoi sitten viimein: "No, jos sitä nimenomaan tahdotte --- enhän minä mitään pahaa tarkoittanutkaan." Vaistomaisesti -hän kohautti lakkiaan ja läksi itse edellä kartanolle. Anton -seurasi perässä ja otti muistikirjansa esiin. Tarkastus alkoi. -N:o 1, asuinrakennus, katto viallinen. N:o 2, navetta, osa -ristikkorakenteista saviseinää luhistunut maahan. J.n.e. Siihen -tapaan jatkui lohduton toimitus, yhtämittaa kiistellen. Antonin -liikemiessävy ja hänen seuralaisensa sotilaallinen ryhti tehosivat -viimein vuokraajaan, niin että hän kävi alavammaksi, jopa mutisi -anteeksipyytelyjäkin. - -Kun Anton viittasi ajopelejä portin eteen, sanoi hän miehelle: -"Annan teille neljä viikkoa aikaa korjataksenne havaitut vauriot. -Sitten käyn täällä uudestaan." -- Ja kääseistä huusi Karl tökerölle -isännälle: "Ehkä suvaitsette nyt kohottaa lakkianne niinkuin minäkin -teen, siihen on juuri nyt sopiva tilaisuus. -- Kas noin, kyllä te -sen tempun ajan pitkään vielä opittekin. Eteenpäin, ajaja! -- Kun -te jälleen palaatte tänne", sanoi hän Antonille, "niin tuo pahus on -notkea kuin mato, joka juuri ryömii esiin luumusta. Hän on lihonut -liiaksi täällä ulkokartanolla." - -"Ja päätila on kärsinyt paljon hänen toimestaan", sanoi Anton. "Nyt -uuteen ulkokartanoon". - - * * * * * - -Vaatimaton asuinrakennus, sen toisella sivulla pitkä lammasnavetta, -toisella hevostalli ja vajat. - -"Tämäpä merkillistä", sanoi Karl, katsellen kaukaa rakennusryhmää, -"tuo katto on aivan ehjä, tuolla nurkkauksessa sitä on korjattu -uudella olkineliöllä. Totta vie, taloahan on paranneltu." - -"Täällä onkin viimeinen toivomme", huokasi Anton. - -Ajopelien vieriessä talon eteen kurkisti akkunasta nuoren naisen pää -ja sen vierellä vaaleatukkaisen lapsen pää, jotka molemmat katosivat -jälleen nopeasti. - -"Tämä ulkokartano on tilan jalokivi", huudahti Karl hypätessään -maahan. "Täällähän on selviä jälkiä lantatunkiostakin. Tuolla -juoksentelee kukko kanaparvi perässään, ja, hyvänen aika, oikein -sirppipyrstöinen kukko. Ja akkunassa on myrttipensas. Eläköön! -Täällä on toimellinen talonemäntä, täällä on isänmaa, täällä asuu -saksalaisia!" Siististi puettu emäntä tuli ulos, kähäräpää poika -vierellään, joka vieraat nähtyään vei joutuin sormet suuhunsa -ja piilottautui äitinsä esiliinan taa. Anton kysyi voutia. "Hän -näkee kääsinne pellolta, niin että hän piankin joutuu kotiin", -vastasi punastuva nuori emäntä. Hän pyysi herroja käymään pirttiin -ja pyyhki heille esiliinallaan sukkelaan pari tuolia. Pirtti oli -pieni, valkaistu huone, huonekalut maalatut punaisella öljyvärillä, -kaikki pidetty perin puhtaana; liedellä porisi kahvipannu, nurkassa -tikitti käkikello, ja pienellä seinähyllyllä näkyi pari värillistä -posliinikuvaa, moniaita kuppeja ja lautasia ja tusinan verran -kirjoja; pienen seinäpeilin takaa pisti esiin kärpäslätkä ja -punaisella nauhalla kokoonsidottu koivunoksakimppu. Se oli todella -ensimmäinen viihtyisä suoja, jonka matkustajat olivat koko tilalla -tavanneet. - -"Virsikirja ja koivunoksakimppu", sanoi Anton ystävällisesti; "toivon -että olette kelpo emäntä. Tulehan tänne, valkopää." Hän nosti -ällistyneen poikasen polvelleen ja antoi sen ratsastaa käyden, ravia -ja nelistä, kunnes pikku mies viimeinkin näki hyväksi ottaa sormet -pois suustaan. "Se on sille tuttua huvia", sanoi emäntä mielissään, -"isänsä antaa sen ratsastaa samalla tapaa, kun se on kiltti." - -"Teillä on kai ollut täällä vaikeat ajat", virkkoi Anton. - -"Ah, hyvä herra", huudahti emäntä. "Kun kuulimme, että saksalainen -herrasväki on ostanut tilan ja että te ensinnä tulisitte tänne, ehkä -asumaankin, niin tulimme iloisiksi kuin pienet lapset. Mieheni oli -koko päivän aivan kuin humalassa, ja minä itkin ilosta. Uskoimme, -että nyt tänne viimeinkin tulee järjestystä, ja tahtoohan sitä -jokainen tietää, kenen hyväksi tekee työtä ja raataa. Mieheni puheli -vakavasti lampurin kanssa -- hänkin on kotoisin saksalaiselta -seudulta -- ja molemmat miehet sopivat keskenään, etteivät enää -sallisi pehtorin myyskennellä tilan omaisuutta vieraille. Ja sen -minun mieheni sanoikin suoraan pehtorille. Mutta moniin viikkoihin -ei sitten kuulunut ketään tulevaksi, me kyselimme joka päivä kylän -kapakasta, ja mieheni kävi oikein Rosminin oikeudessa kysymässä; -ja viimein sitten kerrottiin, ettei tänne ketään tulisikaan -ja että tila jälleen myötäisiin. Sitten -- siitä on nyt kaksi -viikkoa -- ajoi pehtori vieraan teurastajan kanssa meille ja -vaati miestäni luovuttamaan hänelle kaikki syöttöpässit karjasta. -Mieheni kieltäytyi siitä. Silloin ne rupesivat häntä uhkailemaan ja -pyrkimään väkivalloin navettaan. Mutta lampuri ja mieheni asettuivat -oven eteen ja viskasivat molemmat takaisin. Silloin ne lähtivät -tiehensä kiroillen ja vannoen, että kyllä he vielä kävisivät lampaat -noutamassa. Siitä lähtien on meidän miesväki joka yö vartioinut -navettaa; tuolla on ladatut kiväärit, jotka mieheni lainasi sitä -varten; ja aina kuin lampurin koira haukkui yöllä ja jotain liikkui -kartanolla, niin olin tulisessa hädässä mieheni ja pikkuseni takia. -Täällä elää hirmuista väkeä, herra tilanhoitaja, ja sen te tulette -itsekin näkemään." - -"Toivon, että kaikki käy paremmaksi", sanoi Anton. "Teillä on -varmaankin täällä hyvin yksinäistä." - -"Yksinäistä tämä elämä kyllä on", emäntä vastasi. "Omassa kylässä -emme käy juuri ollenkaan, ja joskus vain kirkossa saksalaisissa -kylissä. Mutta onhan sitä kotonakin aina toimittamista", hän jatkoi -hämillään, "ja puhunpa nyt suuni puhtaaksi, että jos mikä ei ole -mieleenne, niin se saa loppua. Minä olen kuokkinut pienen palstan -vajan takaa, sen olemme aidanneet ryytimaaksi ja siellä kasvattaneet, -mitä keittiössä tarvitsemme. Ja sitten", hän jatkoi sopertaen, -"sitten on meillä vielä kanoja -- ja tusinan verran ankkoja, ja -jollette pane pahaksi, hanhiakin sänkipellolla, ja" -- hän vei -esiliinan silmilleen -- "sitten vielä lehmä ja vasikka." - -"Meiän vatikka!" kirkasi pieni valkopää ja löi nyrkillään Antonia -polveen. - -"Jollei teistä ole oikein, että pidän noita eläimiä", jatkoi emäntä -itkien, "niin saanhan siitä kohta lakatakin. Palkkaa ei mieheni eikä -lampuri ole saaneet viime villankeritsemisestä lähtien, ja mitä -olemme tarvinneet elämiseen, sen olemme hankkineet myymällä tämän -tilan tuotteita; mutta mieheni on pitänyt kirjaa kaikesta, ja hän -näyttää tilit teille jotta näette, että me emme ole epärehellistä -väkeä." - -"Toivon niin käyvänkin", lohdutti Anton kiihtynyttä naista. -"Näyttäkääppä odotellessa minulle ryytimaanne; jos vain on -mahdollista, niin saatte sen pitää." - -"Eihän siinä ole enää mitään jälellä", sanoi emäntä -anteeksipyydellen, mutta vei kuitenkin vieraat aitaukseen, jonka -penkit oli jo käännetty kuokalla talven varaksi. Hän kumartui -katselemaan kukkapenkistä ja poimi muutamia astereita ja -mielikukkiaan, syysorvokkeja, kukkakimpuksi, jonka ojensi Antonille. -"Senvuoksi että olette saksalainen", hän sanoi iloisesti hymyillen. - -Kartanolta kuului askeleita. Vouti tuli työvaatteissaan ja -punoittavin poskin ja esitteli itsensä. Hän oli nuori, pulska -mies, jolla tuntui olevan hyvä ymmärrys ja luottamusta herättävät -kasvonpiirteet. Anton lausui hänelle muutamia kehuvia sanoja hänen -talonhoidostaan, ja täynnä virkaintoa riensi mies sisään ja toi -kirjansa ja tilinsä. - -"Katsellaanpa ensin kartanoa", sanoi Anton; "kirjat otan mukaani, -huomenna te tulette linnaan ja sitten puhumme niiden johdosta -enemmän." - -"Hevoset ovat peltotöissä", selitti vouti; "itse kynnän toisella -aatralla ja toista täytyy lampurin rengin käyttää. Täällä on nyt vain -neljä hevosta; ennen oli tallissa niitä kaksitoista. Tänä vuonna -emme ole viljelleet paljon muuta kuin mitä vain muonaksemme ja -karjanrehuksi tarvitsemme." - -Kiertely karjakartanossa oli kuitenkin katselijoille iloksi, -rakennukset olivat siedettävässä kunnossa, ja rehuvaroilla voi -toivoa karjan elävän talven yli. Viimeiseksi vouti avasi iloisen -näköisenä asumuksensa kellarin ja näytti sen hinkaloissa jommoistakin -hernemäärää. "Varret te jo näitte lammasnavetan ylisillä; täällä ovat -itse herneet. Olen piilotellut niitä pehtorilta, koska ajattelin -niiden kuuluvan teille. Oli se osaksi omanvoitonpyynnöstäkin", hän -myönsi rehellisesti, "sillä talosta emme ole tänne mitään saaneet, -ja minun täytyi ajatella, millä pitää tätä ulkokartanoa hengissä, -koskapa talveksikaan ei kuulunut tulevan mitään apua." - -Voudin vaimo saapui poikasensa kanssa miesten luo, kun nämä lähtivät -pihalta. Hänen kasvonsa säteilivät ilosta, hänen ajatellessaan heidän -asemansa kohdakkoista parantumista. - -"Hyvältä täällä näyttää", sanoi Anton hymyillen, "toivon että sovimme -hyvin yhteen. Ja nyt lampaita katsomaan! Me lähdemme, tulkaa mukaan, -vouti." Kääsit vierivät verkalleen edeltäpäin peltojen yli, ja vouti -selitteli innokkaasti tarkastajille eri peltolohkojen tilaa. Niistä -ei edes neljättäosaakaan ollut nykyään viljeltynä, pitkät sarat -olivat jo vuosikausia olleet karjanlaitumena. - -Kärsimättömänä Karl kiiruhti edeltäkäsin, kun he lähestyivät villavaa -karjaa, joka tätä nykyä oli tilan miltei ainoa aarre. Hitaasti -ja leveään astellen tuli lampuri vieraita vastaan, kintereillään -molemmat koiransa, joista vanhempi oli yhtä malttavainen ja -miettiväinen kuin isäntänsä, toinen sen sijaan nuori penikka, -joka vasta opiskeli lammaskoiran vaikeaa ammattia ja koetti -turhaan noudattaa sellaisen vakavaa ryhtiä; se juoksi nuorekkaassa -innossaan isännän edelle ja haukkui lähestyviä vieraita, kunnes -kokeneemman toverinsa paheksuva murina sai sen järkiinsä. Lampuri -otti juhlallisesti leveälierisen huopahattunsa päästään ja jäi -odottelemaan uuden isännöitsijän puhuttelua. Ajattelevana miehenä -ja luonnontuntijana hän kyllä tiesi, kenen hän näki edessään, mutta -huonostipa olisi sen sopinut, joka koko ikänsä oli ahkeroinut hillitä -elikkojansa kiihkeätä luonnonlaatua, esiytyä nyt yhtä malttamattomana -kuin joku omista kileistään. Vouti esitteli kättään kaaressa -huiskauttaen molemmat herrat lampurille, joka nyykäytti moneen -kertaan päätänsä ilmaistakseen, että hän oli täysin käsittänyt vasta -lausutut sanat. - -"Kaunis katras teillä on, lampuri", tervehti Anton. - -"Viisisataa ja viisikolmatta päätä", ilmoitti lampuri; "niistä -kuusiyhdeksättä karitsaa ja tuolla taempana neljäkymmentä -syöttöpässiä." Hän etsi katseellaan laumasta sopivata näyte-eläintä, -kumartui sitten ja koppasi löytämäänsä nopeasti takajaloista ja -näytteli sen villaa. Karl aloitti tarkastuksen. Koko katras oli -isoja, järeäkasvuisia eläimiä, jotka tuntuivat hyvin sopivan tilan -laajoihin mittasuhteisiin, ja kasvultaan ja villaltaan tasaisempaa -laatua kuin kaikesta päättäen voi odottaakaan. "Jos ne saavat kunnon -ruokaa, niin ne antavat villaakin", sanoi paimen ylpeästi. "Ja -äijävillaa se onkin." - -Yksi vuonista oli kyllin varomaton yskähtääkseen. Lampuri katsoi -paheksuvasti ajattelemattomaan elikkoon ja kiiruhti selittämään: -"Koko katras on tervettä rotua." - -"Kauanko olette ollut täällä palveluksessa?" Anton kysyi - -"Yhdeksän ajast'aikaa", mies vastasi. "Kun minä tänne tulin, oli -elikoilla paljaat takapuolet niinkuin kaupungissa villakoirilla. -Vaivaa siinä sitten oli rodun parantamisessa, kun ei kukaan muu siitä -välittänyt sen taivaallista; mutta eipä tuo ole siltä huonostikaan -onnistunut. Olisipa minulla vain aina ollut herneenvarsia niille -syöttää ja talveksi imisille rehuherneitä." - -"Koetetaan katsoa, mitä asialle voidaan tehdä", lohdutti Anton; -"rehuvaroja on niukasti täksi talveksi." - -"Totta kyllä", sanoi lampuri, "mutta onhan täällä komea kesantopelto." - -"Uskon kernaasti", virkkoi Anton hymyillen, "etteivät elikkonne -ole teihin tyytymättömiä. Tuskinpa lienee täällä sarkaa, jolta ei -koiranne haukku kuulu joka vuodenaikana. Ilolla olen kuullut, kuinka -urheasti te olette puolustanut katrastanne uuden isäntänne hyväksi. -Onko täkäläisestä väestä ollut teille useinkin harmia." - -"Enpä osaa sanoa, hyvä herra", lampuri vastasi; "ihmiset ovat -kaikkialla samanlaisia raukkoja ja hädikköjä. Ennen minä kasvatan -koiran karjanpaimeneksi kuin jonkin ihmisen." Hän nojautui pitkään -sauvaansa ja katseli mielihyvin koiraansa, joka tällävälin oli -haukkuen kiertänyt katrasta ja nyt palasi uskollisesti isäntänsä -luo ja pyyhki nokkaansa turvallisesti tämän housuihin. "Katsokaappa -vain tuota koiraa! Kun minulla on ollut koira kaksi vuotta opissa, -niin joko se on hyvä tahi se ei ole hyvä. Jollei siitä tule kalua, -niin ajan sen matkoihinsa ja sillä olemme kuitit; mutta kun siitä -hyvä kuontuu, niin voin luottaa siihen niinkuin itseeni, niin kauan -kuin se saa elää. Mutta tuota pentua tuolla pässiparven luona olen -opettanut jo kolme vuotta enkä kuitenkaan voi taata, etteikö se -milloin hyvänsä saa hullua päähänpistoa ja aja laumaa oikealle, kun -pitäisi ajaa vasemmalle. Siksipä sanonkin, ettei ihmisiinkään ole -luottamista." - -"Kehen te sitten oikein luotatte tässä maailmassa?" kysyi Anton. - -"Etupäässä itseeni, sillä minä tunnen itseni, ja sitten tuohon -Krambow koiraani, sillä senkin tunnen; ja sitten lopuksi siihenkin, -johon kaikkien tulee luottaa" -- hän nyökkäsi päällään korkeutta -kohti. Sitten hän vihelsi hiljaa koiralleen, ja Krambow lähti taas -kiertämään katrasta. "Entäs te", hän jatkoi, "jäättekö tänne paroonin -luo?" - -"Niin luulen", Anton vastasi. - -"Ja minkälaisessa toimessa te olette, jos minun sallitaan kysyä? -Pehtori tai vouti te ette ole, koska ette ole vielä katsahtaneetkaan -syöttöpässeihin. Ne täytyy kohta myydä, se aika on jo käsissä. Siis, -saanko kysyä, missä toimessa te olette uuden herran luona?" - -"Jos virkanimeä kaivataan, niin voittehan sanoa minua vaikka -kirjanpitäjäksi." - -"Kirjanpitäjäksi", toisti lampuri miettiväisesti; "sittehän saan kai -puhua teille sanasen muonani johdosta?" - -"Sen te saatte, lampuri, ensi kerralla kun tavataan." - -"Eipä kiirettä", sanoi lampuri, "hyvä vain tietää, mille kannalle -uusi isäntäväki asettuu. Pirtissäni on muuten lasiruutu mennyt -rikki, ja kun nyt kohta tulee lasimestari linnaan, niin pyydän herra -kirjanpitäjää muistamaan minuakin." - -Karl ja vouti astuivat puhelevain luo. "Nyt metsänvartijan tupaan!" -huusi Karl ajurille. - -"Aiotteko mennä metsänvartijan puheille?" kysyi vouti hämillisen -näköisenä. - -"Aikovat mennä metsänvartijan puheille", toisti lampurikin kummissaan. - -"Mitä ihmettelemistä siinä on?" kysyi Anton kääseistä. - -"Eipä muuta kuin" -- vouti ei tiennyt mitä oikein sanoa; -"metsänvartija on vain perin merkillinen mies. Jollei herra parooni -itse tule hänen luokseen, niin hän ei toisten puheisiin antaudu." - -"Asuuko hän sitten jossain linnoituksessa?" kysyi Anton nauraen. - -"Hän on todella linnoittanut asuntonsa eikä päästä ketään luokseen", -vouti vastasi. "Siellä hän elää omituista elämäänsä." - -"Hari on oikea metsähiisi", vahvisti lampuri päätään nyykäyttäen. - -"Puolalaiset sanovat häntä noidaksi", lisäsi vouti. - -"Hän saattaa hävitä ihan silmistä", huudahti lampuri. - -"Uskotteko tekin sitä?" kysäsi Karl nauraen. - -"Eihän noitia olekaan", sanoi lampuri, kumoten jyrkästi äsken -lausumansa ennakkoluulon, "vaikka kylällä pidetään useaakin -sellaisena. Metsänvartija on luonnollinen ihminen." - -"Hän on pohjaltaan hyväkin, vaikka perin itsepäinen", selitti vouti. - -"Toivonpa, että hän panee arvoa valtakirjaani", virkkoi Anton, -"muuten voi juttu käydä hänen vahingokseen." - -"Parasta kuitenkin on, että minä lähden mukaan puhuttelemaan häntä", -pyysi vouti. "Ehkä siis sallitte minun ajaa kanssanne sinne -- minuun -hän luottaa hyvästi." - -"Olkoon menneeksi", päätti Anton, "käykää te ohjaksiin; renki -voisilla aikaa kyntää, ja palatessamme jätämme teidät jälleen tänne. -Ja nyt matkaan tuon vaarallisen miehen luo!" - - * * * * * - -Vouti ajoi syrjätielle, joka vei nuoreen mäntymetsään. Maaperä oli -jälleen silkkaa hiekkaa, kasvullisuus kituliasta. Puunjuurien ja -kivien yli kolisi kulku yhä syvemmälle metsään, kunnes ajoneuvot -pysähtyivät viisitoistavuotisten puiden hakkaukseen, johon -tie loppui. Vouti sitoi ohjakset puunrunkoon ja pyysi herroja -laskeutumaan alas. Kapeata jalkapolkua asteltiin sitten tiheän -mäntyviidakon halki; pitkät havunneulat hipoivat kulkijain vaatteita, -ja umpinainen ilma oli voimakkaan pihkanhajun täyttämä. Vesaikon -takana maaperä aleni ja kävi kosteaksi, vihreä sammal levitti -sille samettipeitettään, ja ryhmä mahtavia petäjiä kurotteli -tuuheita latvojaan yläilmoihin. Täällä ruskean havulinnan sisässä -oli metsänvartijan asunto, vankan lauta-aidan ympäröimä matala -honkapirtti, jonka julkisivun eteen oli istutettu kolminkertainen -rivi nuoria kuusennäreitä. Pieni puro solisi aidan alta isojen -sananjalkaryhmien keskeen ja luikerteli sitten kivistä uomaansa -metsän sisään. Lattiana mehevän vihreä sammal, kattona satavuotisten -honkajättiläisten naavaiset haarat, oviverhona raitis näreseinä -- -eipä ihmettä, että moinen pihamaa ja asumus viehätti kulkijain silmää -hiekka- ja kanervikkokangasta astuttua. Kartanolla ei näkynyt missään -polkua, ei edes jalanjälkeä sammalmatolla; ainoastaan jostain pihan -perältä kajahtava koiranhaukunta ilmaisi, ettei täällä asustanut -Tapio ja Mielikki metsänväkineen, vaan tavallista ihmissukua. - -Miehet kiersivät aitausta pitkin, kunnes tulivat vankoista palkeista -kyhätylle kapealle portille, joka oli teljetty sisäpuolelta. - -"Hänen punatulkkunsa istuu akkunalaudalla", sanoi vouti, "siis hän on -kotona." - -"Huutakaa häntä avaamaan", käski Anton. - -"Hän on jo nähnyt meidät", vastasi vouti ja näytti aidassa pieniä -reikiä, joita oli porattu riviin yläreunaan; "nuo ovat hänen -tähystysreikiään. Hän tarkastelee meitä paraikaa, se on hänen -tapansa. Mutta minun pitää antaa hänelle merkkini, muuten emme -pääse tästä koskaan sisään." Vouti pani kaksi sormea suuhunsa ja -vihelsi kolme kertaa, mutta mitään seurausta ei kuulunut eikä -näkynyt. "Hänellä on aina oikkunsa", sanoi vouti huolissaan. Jälleen -kajahti hänen kimakka vihellyksensä, joka pani koiran haukunnan -kohoamaan ulvonnaksi ja sai akkunalaudalla istuvan punatulkun lyömään -siivillään. - -Viimeinkin kuului aidan takaa käreä ääni: "Ketä piruja te -kuljettelette kanssanne?" - -"Avatkaahan toki, metsänvartija", huusi vouti, "uudet isäntäväet ovat -täällä." - -"Menkää hornaan isäntäväkinenne", murahti äskeinen äkeä ääni; "siihen -sukuun olen jo kyllästynyt." - -Vouti katsahti huolestuneena Antoniin. "Avatkaa paikalla porttinne", -komensi tämä; "omaksi eduksenne on, että teette vapaaehtoisesti, -mihin voin teidät pakottaakin." - -"Pakottaa?" toisti ääni yrmeästi; "katsokaappa, kuinka pitkälle siinä -potkitte." Kaksipiippuisen pyssyn suu työntyi näkyviin portissa -olevasta tähystysreiästä. - -"Kivääristänne teille ei ole suurtakaan apua", Anton vastasi; "meillä -on mukanamme jotakin, mikä tästä päivästä lähtien on tällä tilalla -väkivaltaa voimakkaampi, ja se on laki ja meidän oikeutemme." - -"Hoo, ja keitä te sitten olettekaan?" - -"Olen uuden tilanhaltijan valtuutettu ja käsken teitä avaamaan -porttinne." - -"Mooses vai Levikö teidän nimenne on?" kysyi ääni. "Minä en huoli -olla tekemisissä minkään tämän maailman valtuutetun kanssa. Joka -sellaisena saapuu luokseni, häntä pidän pelkkänä veijarina ja -metsävorona." - -"Tuhat tulimmaista musketinluotia teidän kovaan kalloonne!" kivahti -Karl aivan vimmastuneena. "Kuinka hitoilla te uskallatte puhua -herrastani sellaiseen sävyyn, mokoma vanha saapasraja?" - -"Vai musketinluodit ja saapasrajat", kuului ääni portin takaa, "no, -se käy laatuun, ne olivat ensimmäiset järkevät sanat, mitä hyvään -aikaan olen kuullut." Telki vedettiin syrjään ja metsänvartija astui -portille, jonka hän jälleen sulki takanaan. Hän oli pieni, hartiakas -äijänkäpykkä, tukka ja pitkä parta harmajat; pyöreissä, verevissä -kasvoissa kiilui kaksi viekasta silmää kirkkaina kuin tulikipunat. -Yllään hänellä oli nukkavieru paksu takki, josta päivänpaiste ja sade -oli syönyt kaiken värin; kädessään hän yhä piteli kaksipiippuista -pyssyään ja silmäili uhittelevasti vieraihinsa. Hän muistutti aivan -naavaista kelokantoa omassa metsässään. Vihdoin hän kysyi: "Kuka se -teistä äsken haukkui minua?" - -"Minä", vastasi Karl, käyden lähemmäksi; "ja te saatte kohta kokea -pahempaakin kuin haukkumista, jos vielä jatkatte niskoitteluanne." - -"Mikä lakki teillä on päässänne?" kysyi vanhus, katsellen häntä -tarkkaavaisesti. - -"Oletteko te homehtunut sieneksi täällä metsässänne, kun ette -sitä tunne?" ärähti Karl ja työnsi sotilaslakkinsa toiselle -korvalliselleen. - -"Husaari?" kysyi vanhus. - -"Ruumiinvamman takia julistettu raajarikoksi", Karl vastasi. - -Vanhus näytti pientä nauhaa takkinsa rintapielessä. "Nostoväkisotilas -vuosilta 1813 ja 1814", hän sanoi. - -Karl vei kätensä lakinkantaan ja löi kantapäät yhteen. -"Kunnioitukseni teille, ukkoseni; mutta törkimys te sittekin olette." - -"No no, eipä teidänkään puheestanne kuule, että olette raajarikko", -sanoi metsänvartija. "Näytättepä aika velikullalta ja noituakin -osaatte. Te ette siis ole mitään välikauppiaita ettekä asiamiehiä?" -hän kysyi Antonin puoleen kääntyen. - -"Tulkaahan toki järkiinne!" huusi vouti hänelle. "Tällä herralla on -toimena ottaa tilukset kaikkineen haltuunsa ja hallita niitä tästä -alkaen, kunnes isäntäväki itse saapuu. Nyt alkaa meille paremmat -ajat, metsänvartija, tämä herra on toista maata kuin ne, joita täällä -viime aikoina on käynyt. Itsepäisyydellänne te vain syöksette itsenne -turmioon." - -"Vai niin?" murahti vanhus. "Minun turmiostani teidän ei tarvitse -huolehtia, minä kyllä hoidan itse oman kohtaloni. Te siis olette -uuden omistajan valtuutettu? Viime vuosina on tänne tipahtanut joka -hetki yhä uusia miehiä valtakirjoilla varustettuina. Ja sen minä -teille kohta sanon", hän huusi vihaisesti ja astui lähemmäksi, -"kirjoja ja tilejä te minulta ette löydä. Minun kohtani on -tällainen: viiden vuoden mittaan olen näiden metsäin vartijana -saanut kynsin hampain kamppailla kaikenlaisten valtakirjaherrain -kanssa; jokainen sellainen on hakannut taskuunsa sylimäärin tukkeja -ja lopuksi ovat talonpoikalurjukset kaikista kylistä käyneet täältä -hakemassa polttopuunsa ihan mielinmäärin; ja kun minä asetin -niille nenän alle tuliluikkuni, pistivät ne minun nokkani alle -kaikenlaisia valtakirjaherrojen kirjoittelemia veijaripapereita, -joiden mukaan heillä muka oli oikeus tehdä mitä hyvänsä tahtoivat. -Sitten ei minulla ollut enää mitään sananvaltaa, ja täällä olen -elää kituutellut itsekseni. Metsänriistaa löytyy niukalta, mitä -olen saanut ammutuksi, sen olen syönyt suuhuni ja myynyt nahat, -sillä jollainhan ihmisen pitää elää. Viiteen vuoteen en ole -saanut penniäkään, niin että minun on ollut pakko periä sitä -omin keinoin. Joka vuosi olen hakannut viisitoista runkoa näistä -puista. Hakkauksessa, jonka tuolla etempänä huomasitte, seisoi -yhdeksänkymmenvuotias metsikkö; viisi kertaa viisitoista runkoa, -siinä minun tähänastinen palkkani ja muonani. Kolmeksi vuodeksi -täällä vielä riittää noita puita, ja niin kauaksi ulottuu laskuni. -Kun viimeinenkin runko niistä on kaadettu, silloin ammun koirani ja -etsin itselleni hiljaisen paikan metsässä." Hän silmäsi synkästi -pyssyynsä. "Kolmekymmentä ajast'aikaa olen täällä elellyt, vaimoni -ja lapseni olen haudannut saksalaisten hautausmaahan; ja mikä nyt -kohtalokseni tulleekin, siitä vähät välitän. Niin pitkälle kuin -koiraini ääni kuuluu tämän tuvan ympärille ja pyssyni luoti kantaa, -on metsä täällä kunnossa, kaikki muu on ollut valtakirjaherrain -hoteissa. Siinä minun tilini, ja tehkää nyt minun kanssani niinkuin -teitä miellyttää." Hän tömisti kiihtyneenä kiväärinperää tantereeseen. - -"Siihen, mitä olette minulle puhunut", lausui Anton, "vastaan teille -metsänvartijan asunnossa, joka tästälähtien kuuluu isännällenne, -vapaaherra von Rothsattelille." Hän astui portille ja laski kätensä -puuteljelle. "Täten käyn hallitsemaan uuden isännän omaisuutta." Hän -avasi portin ja viittasi metsänvartijalle: "Pitäkää koiranne etempänä -ja viekää meidät ihmistavalla pirttiinne." - -Vanhus ei vastustellut, vaan astui hitaasti edeltä, huusi koirilleen -ja avasi asuntonsa oven. - -Anton kävi seuralaisineen sisään. "No nyt, metsänvartija", hän -lausui, "kun olette päästänyt meidät sisälle tähän taloon, tahdon -paikalla lausua teille päätökseni. Mitä tähän päivään saakka -olette metsälle tehnyt, sitä ei käy korjaaminen eikä siitä meidän -kesken puhuta enää mitään. Tästä päivästä alkaen te saatte jälleen -vakinaisen palkkanne ja muonanne, ja me teemme keskenämme uuden -välipuheen. Ja tästä päivästä alkaen asetan tilan metsät kaikkine -kaato- ja riistaoikeuksineen teidän silmälläpitonne alaiseksi. -Minä suojelen teitä kaikessa laillisessa toimessa; mihin en -itse pysty, siihen vaadin lain avuksemme. Kaikesta metsän- ja -riistanraiskauksesta me tulemme rankaisemaan ankarasti, jotta -epäjärjestyksestä viimeinkin tulee loppu. Parempi kuri on luotava -näille villiytyneille tiluksille, ja uusi isäntä odottaa teiltä, että -te kuuliaisena ja uskollisena miehenä autatte siinä häntä voimainne -mukaan. Myöskin teidän omasta metsäläiselämästänne pitää tulla -loppu; me olemme maanmiehiä, te saavutte määräajoin linnaan tekemään -selkoa metsästä, ja me pidämme huolta, ettette vanhoilla päivillänne -tule tuntemaan itseänne yksinäiseksi ja hyljätyksi. Jos lupaatte -rehellisesti tehdä kaiken mitä teiltä vaadin, niin lyökää tuohon -käteen." - -Metsästäjä oli ällistyneenä ja paljain päin kuunnellut Antonin -puhetta. Nyt hän tarttui ojennettuun käteen ja sanoi: "Sen lupaan." - -"Tällä kädenlyönnillä", jatkoi Anton, "pestaan tilanomistajan nimessä -teidät hänen palvelukseensa." - -Metsänvartija tarttui molemmin käsin Antonin käteen ja huudahti: -"Jospa minun silmäni vielä saavat nähdä, että olot ja järjestys tällä -tilalla käyvät paremmiksi, niin totisesti siitä iloitsen. Minä teen -osaltani minkä voin, mutta sen sanon teille jo etukäteen, että siitä -tulee kova leikki; kehnojen tilanhoitajain ja kurjan taloudenpidon -kautta on alustalaisista tullut ilmi rosvoja ja ryöväreitä, ja -pelkäänpä että vanha pyssyni saa vielä monestikin sanoa viimeisen -sanan." - -"Me emme tahdo kärsiä vääryyttä kenenkään puolelta emmekä tehdä -kellekään vääryyttä; lopputulosta saamme sitten odottaa", vastasi -Anton totisesti. "Ja nyt, metsänvartija, näyttäkääppä meille -asuntonne ja varustautukaa seuraamaan meitä metsää katsastamaan." - -Anton kävi seuralaisineen pikku talon läpi. Se oli rakennettu -järeistä hirsistä, akkunat olivat sisäpuolelta varustetut -lautaluukuilla. Pienistä ruuduista lankesi sisään niukka valo, -ruskea seinälaudoitus ja mustunut katto yhä lisäsivät hämäryyttä -ja antoivat pirtille salamyhkäisen sävyn. Vain hämärästi voi -silmä keksiä seinille ripustetut esineet: hirvensarvet, koirain -kaulanauhat, metsästystarpeet ja täytetyt linnut. Lieden vieressä -oli pieni keittiökaappi. "Minä keitän itse ruokani", sanoi vartija -selittävästi. Akkunapielissä riippui lintuhäkkejä kaksittain ja -kolmittain päällekkäin, ja pienten metsälintujen taukoamaton -piiskutus, viserrys, torailu ja kuhertelu kuului kuin salamyhkäiseltä -tarinoimiselta, jota metsä itse piti vanhan vartijansa kanssa. -Uuninpankolla istui pörröinen korppi, jonka päälaella ja siivissä -näkyvät valkeat höyhenet kertoivat sen korkeasta iästä. Pää hartiain -väliin painettuna se näytti vaipuneen omiin viisaihin mietteisiinsä, -mutta välkkyvät silmät seurasivat herkeämättä vierasten jokaista -liikettä. Pirtin vierellä oli pieni makuukamari; siellä olivat -vanhuksen kiväärit, ja sängyn vieressä oli puuarkku. Akkunassa -oleva rautaristikko kertoi tämän huoneen olevan talon varsinaisen -linnoituksen. - -"Minne tuo luukku vie?" kysyi Anton osoittaen lattiaan. "Siellä on -kellarintapainen", vastasi metsänvartija epäröiden. - -"Onko se holvattu?" Anton tiedusti. "Saatanhan viedä teidät sinne, -jos tulette yksinänne minun kanssani." - -"Odottakaa meitä pihalla", huusi Anton pirttiin jääneille -seuralaisilleen. - -Metsänvartija sytytti lampun, lukitsi tarkoin kamarinoven ja -laskeutui lamppu kädessä edeltä. "Enpä olisi uskonut", hän mutisi, -"että minun piti vielä eläissäni näyttää salaisuuteni syrjäisten -silmille." Muutamat portaat johtivat ahtaaseen holviin, joka sai -hiukan valoa seinämuurissa olevasta raosta. Mutta yhdellä seinällä -oli perusmuuri puhkaistu, ja matala kynnys johti maanalaiseen -käytävään, jota teräväkulmaisesti pystytetyt puunrungot kannattivat. - -"Tämä on minun mäyränkoloni", sanoi metsänvartija ja valaisi lampulla -kolmikulmaista mustaa aukkoa; "käytävä johtaa maan alitse nuoreen -metsään. Se on yli neljäkymmentä askelta pitkä, ja sen kaivaminen -kysyi minulta työtä. Sitä tietä minä ryömin ulos talosta ja jälleen -sisään, ilman että kukaan minua keksii; ja sitä seikkaa saan kiittää -siitä, että olen täällä tullut näinkin kauan toimeen, sillä se on -syynä, miksi nuo typerät talonpojat pelkäävät minun taikavoimaani. -Aina kun ne olivat vainunneet minun olevan kotona ja sitten luulivat -saavansa rauhassa ryöstää metsää ja riistaa, ilmestyin minä äkkiä -heidän taaksensa. Kymmenisen vuotta takaperin karkasi muuan -rosvojoukko majalleni aikoen riistää henkenikin, mutta minä pujahdin -kuin mäyrä tieheni tätä putkea pitkin. Älkää ilmaisko kellekään, mitä -nyt olen teille näyttänyt." - -Anton lupasi sen, ja sitten molemmat palasivat pihalle toisten -joukkoon. Siellä oli Karl ottanut urakakseen kiinnittää vangitun -nuoren ketun ruokakaukalon neljän kiilan väliin, jotka hän löi -maahan. Kettu oli kuitenkin kiittämätön husaarin antamasta avusta, -sillä se ärhenteli vimmatusti häkissään ja kiskoi ketjujaan -päästäkseen iskemään hampaansa miehen käsiin ja pohkeisiin. "Tahdotko -sinä suudella kättäni, pikku punapää", huusi Karl vasaroidessaan -kiiloja; "kohteliaspa sinä osaat ollakin, poikaseni, ja kuinka -lempeät ja uskolliset silmät sinulla on! Kas niin, nyt on työ valmis; -juokse nyt ateriallesi. Hei vain, kohta se totteli sanaani! Oikein -siivo eläin, sillä on aivan teidän luonnonlaatunne, metsänvartija." - -Tämä nauroi. "Osaatteko te asetella ketunrautoja?" - -"Luulisinpä osaavani", sanoi Karl. "Täälläpäin on enemmänkin -tuollaisia veikkosia", jatkoi metsänvartija; "jos teille sopii, niin -lähdemme ensi sunnuntaina yhdessä asettamaan rautoja." - -Sitten lähtivät kaikki parhaassa sovussa tarkastamaan metsää. Anton -huusi metsänvartijan vierelleen ja antoi tämän selittää hänelle -tärkeimmät seikat. Vanhuksella ei kuitenkaan ollut paljon hyvää -kerrottavana; hakkuukelpoista metsää oli tuskin senkään vertaa -jälellä, mitä kartano tarvitsi omaan talouteensa. Vanha ryöstöhakkuu -oli raiskannut metsää mitä raaimmalla tavalla. Kun vartija -metsänreunaan tultua otti kunnioittavasti lakin päästään ja tiedusti, -mihin aikaan hän huomenna tulisi linnaan, silloin oli Antonilla se -iloinen tieto, että hänen oli hyvin onnistunut salata toiselta oma -sisäinen epävarmuutensa, joka häntä häiritsi niin pahasti näissä -uusissa olosuhteissa. - -"Katsoppas", sanoi hän uskotulle ystävälleen, kun molemmat illalla -jälleen istuivat yhdessä vihreän kaakeliuunin edessä, "tämä seikka se -juuri on minun suurin suruni täällä. Minä tunnen tietämättömyyteni -ja avuttomuuteni jokaista renkiä puhutellessani; ja kuitenkin vaatii -toimeni herättämään kaikissa kunnioitusta ja velvollisuudentuntoa. -Kuinka vähän pelkällä hyvällä tahdolla saa aikaan, sen olen näinä -kahtena päivänä saanut yllin kyllin tuta. Annappas minulle nyt hyvä -neuvo. Mitä meidän kaikkein ensiksi täytyy toimittaa talouden hyväksi? - -"Mitä karjasta on kelvotonta, se myykää oitis; ja kehnot hoitajat -erottakaa hetipaikalla. Nautakarja ja hevoset on koottava yhteen -suureen karjapihaan, jossa ne ovat silmälläpidon alaisina. -Mitä näillä vähillä voimilla vielä kyetään tekemään peltojen -talvimuokkaukseksi, siihen on kohta ryhdyttävä, mutta liioittelematta -ja hätäilemättä. Heiniä ja kauroja on ostettava talvirehuksi. -Täällä pääkartanossa te annatte minulle isäntävallan ensi kevääseen -saakka, jolloin oikea perehtynyt vouti tai pehtori on tarpeeseen; en -voi luvata paljoakaan hyvää omasta toimestani, mutta aina sentään -parempaa kuin jonkin toisen täkäläisen veitikan toimista." - - * * * * * - -Iltamyöhällä kuului portailta kiireisiä askelia. Valaisten -tietään isolla tallilyhdyllä ja kasvot pahoja uutisia ennustaen -astui kapakanisäntä Antonin huoneeseen. "Tahdoin kohta tulla -herralle ilmoittamaan, mitä juuri olen saanut kuulla. Muuan Kunaun -saksalainen, joka äsken ajoi kylän läpi, toi sen tiedon, ettei -Bratzky ole saapunutkaan Rosminiin." - -"Miksi ei ole saapunut?" huudahti Anton pystyyn kavahtaen. - -"Puolisen peninkulman päässä Rosminista, missä maantie käy metsän -läpi, hyökkäsi santarmin vaunujen kimppuun neljä ratsastajaa; silloin -oli aivan pimeä, ja Braztky istui köytettynä santarmin vieressä. -Ratsastajat nujersivat ja köyttivät santarmin itsensä ja korjasivat -Bratzkyn kaikkine tavaroineen vaunuista, nostivat hänet hevosen -selkään ja sitten karkuun viidakkoon. Kaksi ratsastajista jäi -vahtimaan vaunuja ja pakottivat ajomiehen ajamaan vaunut maantieltä -poskeen tiheikköön, jossa he pistoolit kädessä vartioivat kahden -tunnin ajan santarmia ja ajajaa. Sitten ratsastivat he tiehensä. -Ajomies sanoi, että ratsastajat olivat kaikki herrasmiehen näköisiä -ja puhelivat keskenään ylhäisten tapaan. Santarmi sai pahoin -selkäänsä, mutta ei sen mainittavampia vammoja; ainoastaan teidän -syytöskirjelmänne ne ryöstivät häneltä." - -Ystävykset katsahtivat hämmästyneinä toisiinsa, ja molemmat -ajattelivat oitis eilisiä ratsastajia. - -"Missä se mies on, joka tämän tiedon toi teille?" kysyi Anton ja -tarttui hattuunsa. - -"Hänellä oli kiire joutua kotiinsa ennen pimeäntuloa", sanoi -kapakoitsija. "Huomenna saamme tapahtumasta kuulla paljon enemmänkin. -Eipä ole sattunut moniin vuosiin, että ratsain hyökättäisiin vaunujen -kimppuun, joissa istuu itse santarmi. Mitä ne meikäläisiltä ovat -rosvonneet, se on aina tapahtunut jalan." - -"Tunsitteko te ketään niistä ratsastajista, jotka olivat eilen -iltapäivällä kylässä ja kyselivät pehtoria?" kysyi Anton. - -Isäntä loi häneen viekkaan katseen, mutta epäröi vastata. - -"No, avatkaahan toki suunne", hätyytti Anton; "olivathan nuo herrat -sentään tältä seudulta, ja jonkun heistä teidän täytyi tuntea." - -"Miksen minä häntä tuntisi?" vastasi kapakoitsija levottomasti. -"Olihan se Tarowin rikas herra itse vieraineen. Mahtava mies, herra -Wohlfart, jolla on ylin poliisivalta teidänkin tiluksillanne. Ja -mitäkö hänellä on tekemistä Bratzkyn kanssa? Olihan Bratzky täällä -pehtorina ollessaan hankkinut poliisiviranomaisillekin yhtä ja toista -hyvää, monesti hän välitti aatelismiehille hevoskauppoja ja muuta -sen sellaista. Jos poliisilla oli puhumista pehtorille, niin mitä -kummaa siinä oli? Tarowin herrat ovat älykästä väkeä, he tietävät, -kenen kanssa puhuvat ja kenen kanssa ei." Siihen tapaan kapakoitsija -jutteli hyvin liukkaasti, mutta hänen pälyilevät silmänsä ja -kasvojensa ilme puhuivat vallan toista. - -"Teillä on joitakin epäluuloja!" huudahti Anton ja katsoi terävästi -mieheen. - -"Aaprahamin Jumala varjelkoon minua pitämästä epäluuloa ketään -kohtaan!" huusi isäntä säikähtyneenä. "Ja nyt, herra Wohlfart, -sallikaa minun sanoa teille ajatukseni. Miksi pitäisi teilläkään olla -epäluuloa ketään kohtaan? Teillä tulee olemaan tarpeeksi tekemistä -tällä tilalla, ja useammin kuin yhden kerran saatte turvautua -aatelismiehiin. Miksi siis hankkisitte itsellenne vihamiehiä -hyödyttömästi? Tässä maassa on herrojen tapana ratsastaa joukolla ja -jälleen erota toisistaan, ja lyödä päänsä yhteen neuvoa pitämään ja -jälleen toimia omin päin. Joka siitä vähimmän välittää, hän tekee -kaikkein viisaimmin." - -Kun kapakanisäntä oli toivottanut hyvää yötä ja poistunut, sanoi -Anton synkästi uskolliselle matkatoverilleen: "Pelkäänpä ettei meillä -tule olemaan huolia tilasta yksin, vaan että ympäristössämme tapahtuu -paljonkin sellaista, jota vastaan meidän älykkäisyytemme ei yhtään -auta." - -Julkea päällekarkaus sai koko seudun kuohuksiin. Anton sai -lähiviikkoina monestikin käydä Rosminissa, mutta hänen lausunnoistaan -ei ollut mitään tulosta; viranomaisten ei onnistunut päästä -pahantekijän perille eikä saada poisvietyä pehtoria jälleen käsiinsä. - - -3. - -Seuraavilla viikoilla oli molemmilla saksalaisilla siirtolaisilla -kotitilallakin niin paljon työtä, että he joka ilta kävivät levolle -henkihieveriin väsyksissä. Vähitellen he perehtyivät asioihin ja -asettuivat kiinteästi niiden johtoon. Karl asetettiin seuraavana -päivänä voudin arvoon ja tehtäviin, ja hän tarttui lujalla kouralla -ohjaksiin, niin paljon kuin ohjaksista tässä maataloudessa voi enää -puhua. Kotitaloutta ja keittiötä hoitamaan Anton hankki eräästä -saksalaisesta naapurikylästä toimellisen vaimon, joka valmisti linnan -asukkaille ja rengeille yksinkertaista ruokaa. - -Vaikeimpana urakkana oli päästä siedettäviin väleihin kyläläisten -kanssa. Antonin levollisen luja käytös sai ainakin sen aikaan, -ettei näiden tyytymättömyys uusiin vallanpitäjiin päässyt teoksi -puhkeamaan; hänen ensimmäisiä toimenpiteitään oli esittää -viranomaisille, että tähänastiset keskinäiset välipuheet -purettaisiin. Karlin husaarinviitta houkutteli hänen puheilleen -eräitä ennen sotaväessä palvelleita miehiä, ja näiden kautta, jotka -kylässä edustivat maailmaa nähnyttä ylhäisöä, onnistui ystävystemme -saada jonkinlaista vaikutusvaltaa toisiinkin. Vihdoin tarjoutuikin -useita vapaaehtoisesti palvelemaan linnassa tahi tekemään tilalla -päivätöitä. - -Anton oli kirjoittanut paroonittarelle, salaamatta tilan nykyistä -tilaa ja ympäristön nurjamielisyyttä, ja arvellut parhaimmaksi, -ettei perhe vielä tänä talvena muuttaisi linnaansa. Hän oli kysynyt, -eikö paroonitar itsekin huomannut näissä olosuhteissa edullisemmaksi -jäädä kevääseen saakka pääkaupunkiin. Vastaukseksi tuli kirje -Lenorelta, jossa tämä vanhempainsa nimessä ilmoitti, että he aikoivat -pysyä aikaisemmassa päätöksessään ja lähteä pääkaupungista, jossa -viipyminen oli mitä tuskallisinta sekä isälle että naisille. Lenore -pyysi senvuoksi Antonia panemaan linnan niin asuttavaan kuntoon kuin -mahdollista. Anton huusi ystävälleen: "Ne tulevat sittekin!" - -"Katsos hittoa!" sanoi Karl. "Onpa onni, että olemme tiedustelleet -tänne käsityöläisiä, muurareita, puuseppiä, seppiä, savenvalajia -ja lasimestareita. Jos olette samaa mieltä, niin lähetän paikalla -sananviejän Rosminiin. Kunpa vain saisin tuon inhoittavan ruskean -öljyvärin irti ovista, joka peittää kauniin tammipinnan. -- Kuinka -monta uunia siis tarvitsemme?" - -Sitte alkoi innokas neuvottelu. "Koko alikerran me jätämme -semmoisekseen", päätti Anton. "Akkunat me siellä peitämme paksulla -laudoituksella, ainoastaan eteishallin tyhjään oviaukkoon laitamme -vankan oven, koska sen kautta täytyy kuitenkin alituiseen kulkea -toiselle puolelle. Mutta tällaisiksi ei seinät täällä ylhäällä saa -jäädä, vaan mitäs teemme, meillähän ei ole käytettävissämme muita -kuin Rosminin muurari." - -"Jos niin on asia", virkkoi Karl, "niin ehdotan että itse käymme -maalaamaan huoneet; minä olen aika mestari jäljittelemään marmorin -väriä." - -"Jokohan siihen pystyisit?" vastasi Anton ja katsahti hiukan -huolestuneena ystäväänsä. "Ei, me annamme sivellä kaikki huoneet -samalla värillä; mitäs ruskeasta arvelet?" - -"Hm, hm, käyhän sekin laatuun", myönsi toinen. "Minä tiedän neiti -Lenoren pitävän siitä väristä enemmän kuin mistään muusta. Mutta se -ei saa olla liian tummaa, vaan valoisata sekoitusta keltaisesta, -harmaasta, punaisesta ja viheriästä, ehkäpä hiukkasesta mustaakin." - -"Ahaa", sanoi Karl ällistyneenä, "siis jokin määrätty väri." - -"Luonnollisesti", vastasi Anton kiireisesti ja veti tuolinsa -lähemmäksi, "me sekoitamme itse värit valmiiksi sivelijälle." - -"Sitä minäkin", myönsi Karl, "mutta sen sanon teille jo edeltäpäin, -että noista kalkkiväreistä ei ole minnekään. Tänään sivelette pinnan -siniseksi, ja huomenna se kuultaa valkoiselta; teillä on kauneinta -oranssikeltaa siveltimessänne, mutta kun seinä on kuivunut, näyttää -se kellastuneelta pesuvaatteelta." - -"Meidän kesken sanoen", Anton vastasi, "emme missään tapauksessa -osaa tehdä noiden naisten mieliksi; siksipä arvelen parhaaksi, että -koetamme saada kaiken aikaan niin, että se käy halvaksi ja näyttää -kuitenkin edes siedettävältä." Seuraavana päivänä alkoi talossa -vasaran pauke ja siveltimen suihke. Alakertaan järjesti puuseppä -sälleineen itselleen verstaan, yläkerrassa heilui maalarin iso -sivellin herkeämättä seiniä pitkin, ja valkopukuiset muurarit isoine -esiliinoineen kantoivat kalkkisankoja portaita ylös ja alas. Karl -liehui koko tänä aikana kuin kymmenkätinen uros; heti kuin hän pääsi -ulkotöistään vapaaksi, käytti hän kaikenlaisia siveltimiä pitkin -puu- ja kiviseinäin pintaa, hääräsi mittanauha kädessä joka paikassa, -löi nauloja ja akkunan verhokoukkuja seiniin, ja oli seuraavassa -tuokiossa jälleen tallissa ja pelloilla, vihellellen sotilaslaulujaan -ja pannen tulista intoa työmiehiin. Sittekuin linnan sisustus alkoi -päästä vauhtiin, yltyi hän kaunistusvimmassaan yhä kiihkeämmäksi. Hän -oli ostanut moniaita sentnereitä [saksalainen painomitta = 100 naulaa -= 50 kg] öljyvärejä, jotka hän havaitsi mainioiksi, ja oli oitis -intoutunut koristemaalaukseen. Ensi töikseen hän uskalsi kokeilla -taitoaan eräihin esineihin antaakseen niille puunsyiden väriä, ja -hänen onnistuikin pehmeätä sivellintä ja höyhenharjaa käyttämällä -saada aikaan mainioita tuloksia. Hän kuljetti siveltimensä ja -kaunistuskiihkonsa yksin karjapihaankin ja ahdisti Antonia niin -kauan, että tämä suostui valkaisuttamaan talousrakennusten suojat -kalkkivärillä. "Tällaisella säällä kuivaa väri kuin kesällä", kehui -Karl; "ainoa suruni on, etten kykene sivelemään olkikattojakin." -Sitävastoin hän ei antanut minkään pidättää itseään maalaamasta -kahdet uudet perunavankkurit, vanhan vesitynnörin ja parhaat -aatrat kaikkein kauneimmalla sinisellä öljyvärillään. "Tottahan -karjapihallakin täytyy olla jotain, mikä ilahduttaa silmää", sanoi -hän puolustuksekseen. "Ja se kannattaa rahallisestikin, sillä nämä -puolalaisveitikat pitelevät paljon huolellisemmin kaikkea, mikä vain -on maalattu koreaksi." - - * * * * * - -Linna oli saatu hät'hätää sisustetuksi, kun eräänä kolakkana -joulukuunpäivänä odoteltiin isäntäväkeä saapuvaksi. Yksinpä -taivaskin oli suotuisalla korvalla kuullut Karlin toivomuksia, -se oli levittänyt puhtoisimman lumipeitteensä maan yli ja siten -salannut tulijain katseilta paljon sellaista, mikä niitä olisi muuten -pahoin loukannut. Lumi verhosi karjahaan ja hiekkanummet, petäjäin -latvoja koristivat lumikruunut, ja lehtipuiden alastomilla oksilla -kimaltelivat uhkeat jääkristallit. Kyläläistenkin talojen rumat -olkikatot oli lumi maalannut valkoisiksi, rikkinäisiä siltakaiteita -se peitti kuten jäätynyt vaahto; linnassa kantoi jokainen -esiinputkahtava nurkkaus, torninhuippu ja katonharja valkeata -juhlalakkia, ja ruskeanpunaiset muurit paistoivat voimakkaasti esiin -ympäristön häikäisevästä valkeudesta. - -Tänä päivänä oli linnassa häärinä ja odottava jännitys kohonnut -korkeimmilleen. Kuormavaunuista purettiin esiin huonekaluja ja -taloustavaraa, ja kaikki asetettiin kohdalleen niin hyvin kuin -kiireessä kävi päinsä. Taloudenhoitajatar ja voudin vaimo kietoivat -mahtavia havuköynnöksiä ja koristelivat niillä eteishallin seinät -ja huoneitten ovet. Jopa painui päivä metsänreunan taa, ja maiseman -hopeahohde vaihtui kullankiiltoon, sitten valjuksi punerrukseksi, -kunnes tämäkin väri sammui ja nouseva kuu loi aavemaisen sinervää -kumotustaan lakeuksille ja metsiin. Linnassa sytytettiin moniaita -seinälamppuja, huoneisiin aseteltiin niin paljon palavia kynttilöitä -kuin mahtui, ja kaikissa uuneissa räiskyvät mäntyvalkeat loivat -huoneisiin mieluista lämpöä ja raitista pihkantuoksua. Seinille oli -Anton monien kokeilujen perästä onnistunut saamaan tavoittamansa -ruskean värin. Kirjavat akkunaverhot oli laskettu alas, ja -peräkkäin avatut huoneet näyttivät juhlavalaistuksessa tänään -niin viihtyisiltä, että Anton kysyi itseltään ällistyneenä, että -kuinka ihmeellä muutaman harvan viikon työ oli voinut tuon kaiken -aikaansaada. Karl oli toimittanut palavia pikisoihtuja linnan -edustalle valtaoven kummallekin puolelle, joiden suitsevat liekit -valaisivat räikeästi lumitannerta ja valoivat lämmintä punerrusta -linnan tiiliseinille. - -Alempaan eteishalliin kokoutuivat tilan kaikki arvohenkilöt. -Metsänvartija, yllään uusi viheriä takki, jonka rinnassa -prameili vapaussodan muistomitali, ja metsästyspuukko vyöllään, -seisoi sotilaallisen ryhdikkäänä voudin ja lampurin vierellä. -Taloudenhoitajatar ja voudin vaimo olivat koristaneet nilkkansa -kauneimmilla nauhoillaan ja sipsuttelivat hermostuneina miesväen -ympärillä. Karlkin, joka oli vetänyt hännystakin ylleen, liittyi -näihin. - -Sillävälin Anton teki vielä viimeisen kierroksen kaikkien huoneiden -läpi ja kuunteli jännittyneenä ruoskanläimäystä, joka jo kaukaa -ilmoittaisi hänelle kartanonherran tulon. Hän sydämensä tykytti -kovasti, sillä aloittihan nykyinen päivä hänellekin uuden elämän. -Niin karua ilosta ja rikasta kaikenlaisista puutteista kuin -molempain siirtolaisten elämä oli tähän saakka ollutkin, olivat he -kuitenkin tunteneet itsensä linnan isänniksi, ja sen tunnossa ynnä -alituisessa seurustelussa keskenään he olivat helposti voittaneet -hetken murheet. Nyt oli Karl muuttanut karjapihan puolelle, hänen -itsensä piti paroonittaren toivomuksen mukaisesti jäädä asumaan -erääseen linnanhuoneeseen; sen kautta hän joutuisi jokapäiväiseen -seurusteluun perheen kanssa, ja hän kysyi itseltään, millaiseksihan -sekin muodostuisi. Vapaaherra itse oli miltei aivan outo hänelle, -vain muutamia silmänräpäyksiä he olivat puhelleet keskenään; -sairashuoneeseensa vetäytyneenä ja suuria tuskia kärsien oli -parooni kirjoittanut hänelle valtakirjan. Kuinka olisivatkaan -tälle mieleen hänen toimensa ja hänen persoonansa? Ja sokea. Niin, -aivan sokea! Lenore oli kirjoittanut, ettei lääkärin mielestä -ollut enää vähintäkään toivoa, että näkövoima palaisi sokaistuihin -silmiin. Sääliväisyydestä oli tämä hirvittävä tieto pidetty salassa -vapaaherralta; itse hän yhä vielä lohdutteli itseään toivolla, -että tulevaisuus ja taitavamman lääkärin käsi poistaisivat hänen -silmiltään nykyisen mustan pilven. Ystävältään ei Anton ollut -salannut tätä totuutta, ja alustalaisillekin hänen oli täytynyt -sanoa, että uudella isännällä oli nykyään silmätauti, joka pakotti -häntä pitämään sidettä silmillään. Ja kaikkien katseista hän oli -lukenut, kuinka hyvin he ymmärsivät sen onnettoman asianlaidan, ettei -isännän silmä seurannut talon toimia. - -Ja uudelleen löi hänen sydämensä levottomasti, kun hän ajatteli -Lenorea, jonka kanssa hänen nyt piti elää saman kotipiirin jäsenenä. -Kuinkahan hän ja äitinsä tulisivat suhtautumaan häneen? Anton päätti -mielessään tukahduttaa kaikki turhat vaatimukset omalta kohdaltaan -sekä toiselta puolen jo ensi hetkestä sovittaa asiat sille kannalle, -etteivät naisetkaan voisi loukata hänen itsetuntoaan. Ja kuitenkin -hän kyseli itseltään, tulisivatko nämä kohtelemaan häntä luotettuna -ystävänä ja tasa-arvoisena seuralaisena, vai antaisivatko he hänen -tuntea, että hän oli heidän palkkalaisensa. Turhaan hän toisteli -itselleen, että hänen oma hienotunteisuutensa vaati juuri tällaista -suhtautumista. Yhä uudelleen kumpusi hänen mieleensä ihania -haavekuvia, kuinka viehättäväksi yhdyselämä Lenoren kanssa voisikaan -muodostua. - -Kylätiellä paukkuivat renkien ruoskat, kun isäntäväki ajoi kaksilla -vaunuilla linnansa eteen. Pikisoihtujen luo olivat keräytyneet linnan -työväki, kapakanisäntä ja moniaita kyläläisiä. Kerkeästi kiiruhti -vouti avaamaan umpivaunujen oven. Ja kun Lenore ensimmäisenä nousi -niistä, tungeksi naisväki hänen ympärilleen, miehet kohottivat -kovaäänisen tervehdyshuudon, ja kaikki katselivat odottavaisesti -vaunujen sisään. Mutta väen altis tervehdys ei saanut yhtä -ystävällistä vastausta. Vaivaloisesti nostettiin vapaaherra maahan, -ja pää kumarassa hän nousi tyttärensä tukemana portaita ylös. Hänen -perässään astuva kalpeakasvoinen vapaaherratar katsahti äänettömästi -tilan toimihenkilöihin, ja Antonillekin hän lausui vain sanasen -tervehdykseksi, kun tämä kiiruhti edelle viedäkseen heitä heille -varattuihin huoneisiin. "Onhan tämä kaikki hyvin kaunista, herra -Wohlfart", sanoi hän Antonille väräjävin huulin; ja kun Anton jäi -odottamaan hänen ensimmäisiä käskyjään, viittasi hän keveästi -kädellään jäähyväisiksi ja sanoi: "Kiitän teitä." - -Kun ovi oli sulkeutunut perheen jälestä, seisoi vapaaherra -aivan kokoonluhistuneena oudossa huoneessa, ja hänen puolisonsa -purskahti äänekkääseen itkuun. Lenore nojautui akkunaan ja katseli -ulos valkeaan yöhön ja mustaan taivaanrantaan, ja isot kyyneleet -vierivät hänen poskelleen. Raskain sydämin Anton kävi väen joukkoon -ilmoittamaan heille, että isäntäväki oli väsynyt matkasta ja ottaisi -vasta huomenna kunkin yksityisesti puheilleen. Karl antoi purkaa -matkatavarat vaunuista ja vei vanhan keittäjättären, joka itki yhtä -säälittävästi kuin isäntäväkensäkin, alakertaan ja näytteli hänelle -keittiösuojat. Ketään perheen jäsenistä ei sinä iltana enää saatu -nähdä. Pian sammuivat valot huoneista, ainoastaan ulkona roihusivat -vielä pikisoihdut yötuulessa ja heittivät nokipilven ylös akkunaan, -jonka takana vapaaherra kätki kasvonsa käsiinsä. - -Sellainen oli Rothsattelin perheen tulo uuteen linnaansa. - -"Kuinka hauskasti Wohlfart onkaan täällä kaikki järjestänyt", sanoi -Lenore huomenissa äidilleen. - -"Näin korkeat huoneet ovat hirvittävät", vastasi paroonitar ja -kääriytyi väristen hartiahuiviinsa, "ja tämä koko huonesarjan läpi -käyvä yksitoikkoinen ruskea väri tekee sen vielä kolkommaksi." - -"Eikö jo ole aika pyytää häntä puheillemme?" kiirehti Lenore -hätäisesti. - -"Isällä ei ole vielä halua puhella hänen kanssaan." - -"Älä jätä isää yksin Wohlfartin kanssa", pyysi tytär. - -"Hirveätä olisi, jos isä kohtelisi häntä epäystävällisesti." - -Paroonitar huokasi. "Tukalata on totuttautua osottamaan syrjäiselle -talossamme kohteliaisuutta, joka varsinkin isälle käy hyvin -tuskalliseksi." - -"Miten olet ajatellut järjestää kotoiset olomme?" kysyi Lenore -jälleen. "Tottahan Wohlfart syö yhdessä meidän kanssamme?" - -"Se on mahdotonta", sanoi paroonitar lujasti. "Tiedäthän, kuinka -surullinen mieliala on aina päivällispöydässämme; isäsi ei ole -vielä siksi levollinen, että hän voisi sietää vieraan henkilön -jokapäiväistä läsnäoloa aterioitaessa." - -"Pitääkö hänen sitten syödä palvelijain pöydässä?" kysyi Lenore -katkerasti. - -"Hänelle katetaan arkisin omaan huoneeseensa, mutta sunnuntaiksi -pyydämme hänet aina seuraamme, ja jos isä tottuu sietämään häntä, -niin ehkä usein illoinkin. Sen tuttavallisempi seurustelu kävisi -kaikille rasitukseksi. Hyvä on jo heti alusta alkaen taata itselleen -tarpeellinen mukavuus. Isän terveydentila sen kyllä selittää." - -Hän soitti ja pyysi kutsumaan Antonin puheilleen. Lenore kävi -tulijalle vastaan, ojentaen hänelle vaieten ja kostein silmin -kätensä. Antonkin tunsi liikutusta nähdessään murheen syvät jäljet -äidin kasvoilla. Paroonitar pyysi häntä istumaan ja lausui valituin -sanoin hänelle kiitollisuutensa hänen uskollisesta huolenpidostaan. -Hän antoi Antonin kertoa hänelle, mitä kaikkea tämä oli linnassa ja -tilalla saanut aikaan, kiitteli kaikkea rakastettavasti ja puheli -lähemmin taloudenpidosta. Hän pyysi nuorelta mieheltä neuvoa kuten -ainakin ystävältä, ja antoi tämän itsensä ehdottaa, mitä hän häneltä -toivoi. Sitten hän jatkoi: "Mieheni haluaa puhella teidän kanssanne. -Pyydän teitä hartaasti muistamaan joka hetki, että vapaaherra on -sairas. Hän on kärsinyt hirvittävästi sekä ruumiin että sielun -puolesta. Vielä nytkään ei häneltä kulu ainutkaan päivä ilman -tuskia, ja ollen tottumaton nykyiseen avuttomaan tilaansa kärsii hän -siitä sanomattomasti. Itse me koetamme välttää kaikkea, mikä voisi -kiihdyttää hänen mieltään, ja sittekään emme kykene pidättämään -häntä vajoamasta synkeään alakuloisuuteen tuntikausiksi, jopa -moniksi päiviksikin. Teidänkin täytyy olla kärsivällinen, jos hänen -synkeä tuulensa sattuisi vaikuttamaan teihin epämieluisasti. Ajanhan -pitäisi voida kaikki parantaa, minä toivon että se antaisi hänelle -mielenrauhankin takaisin." - -Anton lupasi olla mitä varovaisin. - -"Mieheni tietystikin haluaa saada tietää kaikesta, mikä kuuluu -tilanomistajan ratkaisuvaltaan. Ymmärrettävää on, että hän juuri -nyt rauhallisina hetkinään erikoisella ponnella korostaa omaa -mielipidettään. Ja kuitenkin pelkään, että hän ulkoa päin voi saada -epämieluisia vaikutelmia. Sen vuoksi pyydän, että kun teillä on -jotain tärkeätä hänelle esitettävänä, te ensiksi selvittäisitte sen -minulle; ehkäpä minun sitten onnistuu säästää teiltä montakin tukalaa -hetkeä. Minä annan kantaa kirjoituspöytäni lähelle teidän huonettanne -ja tahdon työskennellä joka aamu jonkin tunnin sen ääressä. Lenoresta -on tullut isänsä käsikirjuri. Täten ehkä voimme tehdä teidän asemanne -talossamme edes jossakin määrin siedettäväksi. -- Suvaitkaa vartoa -täällä hetkinen, minä käyn ilmoittamassa vapaaherralle tulostanne." - -Paroonitar lähti huoneesta. Anton katseli vakavissa mietteissä -eteensä. Lenore riensi hänen luokseen ja huudahti niin hilpeästi kuin -kykeni: "Kaikki täällä on ruskeata, Wohlfart; me ruskeat tahdomme -täälläkin pysyä uskollisesti yhdessä. Mutta eikö olekaan mieleenne, -te epäkohtelias herra, että me olemme tulleet tänne?" - -"Vain teidän itsenne takia", vastasi Anton ja viittasi kädellään -akkunasta näkyvälle lumilakeudelle. "Kun kuljeskelen pelloilla, -ajattelen alituisesti, kuinka yksinäiseksi te tulette täällä olonne -tuntemaan. Kun illoin kävelin näiden suurten huoneiden halki, vaivasi -mieltäni huoli siitä, kuinka hitaasti päivänne tulevat niissä -kulumaan. Piirikaupunkiin on matkaa kaksi peninkulmaa, ja sieltäkään -ette paljon hupia löydä, sikäläinen pieni lainakirjastokin on teille -aivan mahdoton." - -"Minä tahdon piirustaa", sanoi Lenore, "minä rupean harrastamaan -naisten töitä. Ah, kankeaksi se oppi tulee minulle käymään, herra -Wohlfart, minä olen tottumaton ja taitamaton kaikessa sellaisessa. -Itse en välitä niin vähääkään kauluksista ja pitseistä, mutta äiti on -tottunut saamaan kaikkea niin runsaasti ja aistikkaasti. Ah, kuinka -minun käy äiti säälikseni!" - -Anton koetti lohdutella häntä. - -"Meidän täytyi erota pääkaupungista", Lenore huudahti, "enempi -viipyminen tuossa hirveässä ympäristössä olisi ollut meille kaikille -turmioksi. Tilamme on vieraan valvonnan alaisena, kaikkialla pelkkiä -hämillisiä ja kylmiä kasvoja, kaikkialla petollisia ystäviä, -teeskenneltyjä sanoja ja sydäntä kuohuttavaa säälittelyä. Minusta -on oikein hyvä, että olemme täällä aivan yksin. Ja vaikka minun -pitäisi täällä nähdä nälkää ja kärsiä vilua, niin on sekin minusta -mieluisempaa sietää kuin rouva von Wernerin ja hänen lastensa -olankohautuksia. Nyt olen oppinut oikein vihaamaankin ihmisiä", hän -jatkoi kiihtyneenä. -- "Kun olette käynyt isän luona, niin minä tulen -alas, ja teidän täytyy näytellä minulle koko talo ja kartano ja kylä. -Tahdon saada nähdä, missä pony parkani saa sijansa ja miltä ihmiset -täällä näyttävät." - -Paroonitar palasi ja saattoi Antonin miehensä huoneeseen. Hämillään -ja avuttomana vapaaherra nousi nojatuolistaan. Nähdessään nuo -kuihtuneet kasvot, kumaraisen ryhdin ja mustan silmäsiteen tunsi -Anton syvää sääliä onnetonta miestä kohtaan. Lämpimin sanoin hän -tulkitsi harrasta haluaan palvella vapaaherraa ja pyysi anteeksi, -ettei hän vielä ollut ennättänyt saada kaikkia asioita oikealle -laidalleen. Sitten hän kertoi vielä uudelleen, millaisessa tilassa -hän oli taloudenpidon tavannut ja mitä korjauksia hän siinä oli tähän -asti tehnyt. - -Vapaaherra kuunteli vaieten hänen lausuntoaan, lausuen vain lyhyitä -huomautuksia. Mutta kun Anton rupesi puhumaan vapaaherran muista -asioista, kun hän lausui mitä suurimmalla hienotunteisuudella, mutta -siltä liikemiehen päättäväisellä sävyllä niistä velvollisuuksista, -mitä aatelismiehellä tätänykyä oli velkojiaan kohtaan, ja kuinka -riittämättömät hänen varansa olivat niitä suorittamaan, silloin -vääntelihe poloinen mies tuolissaan kuin kidutuslavalla. Ja Anton -tajusi mitä kipeimmin, kuinka tuskallista hänen oli syrjäisenä -täten tunkeutua vapaaherran salaisimpiin perheasioihin, ja että -hänen täytyi mitä säälivimmin kohdella tuota kohtalon vaivaamaa -miestä. Paroonitar, joka seisoi miehensä tuolin takana, seurasi yhä -tuskallisemmin tämän yrityksiä hillitä katkeruuttaan, ja vihdoin -hän viittasi kiivaasti kädellään, niin että Antonin täytyi kesken -lopettaa esityksensä. - -Hänen poistuttua huoneesta heittäytyi vapaaherra ärtyneesti -tuolinsa selkänojaa vastaan ja huusi vaimolleen mitä katkerimman -mielenliikutuksen valtaamana: "No, nyt te olette panneet minut oikein -holhouksen alaiseksi!" Hän oli aivan suunniltaan, ja turhaan koetti -paroonitar häntä rauhoittaa. - -Sellainen oli Antonin liittyminen perhepiirin jäseneksi. - -Murheellisin mielin hänkin palasi huoneeseensa. Jo näinä ensi hetkinä -hän tajusi, että hänen ja vapaaherran välillä tuskin voi luottavaista -suhdetta syntyä. Hän oli tottunut kaikissa liikeasioissa kohtaamaan -nopeaa ymmärrystä ja rivakkata toimintaa asianosaisten puolelta; -ja nyt hänen nähtävästi täytyi pyrkiä naistietä pitkällisten -neuvottelujen kautta onnahtelevaan ratkaisuun. Myöskin hänen -suhteensa perheen naisjäseniin tuntui hänestä epävarmalta. Tosin -oli paroonitar kohdellut häntä huomaavaisesti, mutta kuten vento -vierasta ainakin. Hänkin, pelkäsi Anton, pysyisi edelleen häntä -kohtaan ylhäisenä naisena, joka osoitti asiainhoitajalle juuri sen -verran luottamusta kuin hänelle itselleen oli hyödyllistä ja pidättyi -kohteliaan kylmästi kaikesta lähemmästä suhtautumisesta. Ei edes -Lenoren ystävällinen ääni pystynyt hajoittamaan hänen apeuttaan. -Vaitonaisina kiertelivät molemmat kartanoa, mietteisiinsä vaipuneina -kuin kaksi liikemiestä, joiden tarkoituksena oli vain arvioida tilan -ja sen irtaimiston kauppahintaa. - - * * * * * - -Samalla tapaa kuin ensi päivinä jatkui Antonin elämä herrastilalla -monien kuukausien mittaan, vakavasti, yksitoikkoisesti ja -jonkinlaista painostavaa pakkoa tuntien. Hän teki kirjallisia -töitään ja söi ateriansa, yksin huoneessaan, jonne vanha palvelija -vaieten kantoi ruoat. Silloinkin kuin hän kutsuvieraana otti osaa -perhe-elämään, ei seurustelu ottanut sujuakseen. Vapaaherra istui -jäykkänä kuin jääkimpale ja häiritsi läsnäolollaan vilkkaamman -keskustelun syntymistä. Aikaisemmin Anton oli suuresti ihaillut -perheen ympäristöä, sen salongin aistikasta sisustusta, sen linnan -komeata koristelua. Nyt hän näki edessään samat huonekalut, samat -matot, koruompelukset, huoneissa vallitsi sama miellyttävä tuoksu, -ja pienet laululintunsakin oli paroonitar kuljettanut mukana -huolellisesti varjeltuina. Mutta nyt, kun hän joka päivä näki nuo -ulkomaan linnut, rupesivat ne häntä ikävystyttämään, ja huoneissakaan -ei hänelle kohta ollut mitään muuta mielenkiintoista, kuin että hän -itse oli huolehtinut niiden ensimmäisestä sisustamisesta. - -Anton kunnioitti suuresti älykästä, kevyttä ja hiottua seuraelämän -ja puhelun sävyä, joka ylhäisissä perheissä vallitsi. Mutta tältä -kohtalon nujertamalta ja alakuloiselta aatelisperheeltä hän ei voinut -odottaakaan samanlaista siroa ja hilpeätä henkevyyttä, joka oli niin -virkistänyt hänen mieltään rouva von Baldereckin tanssisalongissa. -Rothsattelit olivat tempaistut irti totutusta piiristään, siltä -puuttui seuraelämän tuhannet pienet kiihotteet, jotka pitävät -henkeä joustavana ja auttavat usein voittamaan mielenmasennuksen ja -sydämensurun. Vaatimattomasti täytyi Antonin itsekseen tunnustaa, -ettei hän kyennyt tuomaan sellaisia kiihotteita tähän myrtyneeseen -perhe-elämään. - -Mutta eräs toinenkin seikka oudostutti häntä. Kun hän tuollaisen -niukkasanaisen illanvieton jälkeen palasi huoneeseensa, valitti -hän mielessään, etteivät toiset olleet osottaneet vähintäkään -ymmärrystä niihin puheenaiheisiin nähden, joita hän hallitsi, että -perheen sivistystaso oli aivan erilainen kuin hänen. Ja pianpa hän -luuli uskaltavansa päätellä, ettei tuo sivistystaso ollut hänen -omaansa parempi. Melkein kaikki se, minkä hän lukemisen kautta oli -omistanut itselleen, oli perheelle outoa; sanomalehtien sisällöstä -puheltaessa, mikä oli illan tavallisin keskusteluaihe, häntä -ihmetytti heidän vähäinen tietämyksensä ulkomaiden valtiollisista -oloista. Historian syvyyksiin ei vapaaherra kernaasti vaipunut. Kun -hän tuomitsi Englannin valtioelämää, voi hän joltisellakin syyllä -sanoa olevansa puolueeton, sillä itse asiassa hän ei tuntenut -asiata vähääkään. Paroonitar puolestaan, joka suosi kevyempää -hengenviljelystä ja luetti mielellään itselleen ääneen, ihaili ennen -kaikkea Chateaubriandia ja lueskeli sen ohessa muodissa olevain -naiskirjailijain velttoja romaaneja. Antonista "Atala" oli etsityn -pingotettu ja romaanit mauttomia. - -Piankin hän tuli huomaamaan, että perheen jäsenet arvostelivat -kaikkia maailman ilmiöitä aivan toiselta kannalta kuin hän. -Kaikkea he, itse sitä tietämättään, mittasivat oman säätynsä -etujen ja harrastusten mittapuulla. Mikä oli näitä imartelevaa, -se sai armon heidän silmissään, vaikkapa se toisista ihmisistä -olisi tuntunut aivan sietämättömältä; mikä taas ei käynyt yhteen -niiden kanssa, siltä tuomittiin kaikki arvo tahi syrjäytettiin se -kaikessa hiljaisuudessa. Heidän arvostelunsa oli usein lempeä, -joskus vapaamielinenkin, mutta alati oli heillä päässään näkymätön -kruunuharjainen aateliskypärä, jonka ahtaan silmäristikon läpi he -katselivat toisten maanlasten hyörinää; ja jos mikä heitä ärsytti, -jota ei käynyt muuttaminen, niin löivät he vaieten silmäverhon kiinni -ja eristyivät tykkänään omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. - -Perhe kuului Neudorfin saksalaiseen seurakuntaan. Mutta siellä -ei ollut erityistä kuorituolia eikä alttarin vierellä edes -sivupenkkiäkään, ja alhaalla maalaisten joukossa istuminen olisi -ollut perheelle sopimatonta. Senvuoksi vapaaherra antoi järjestää -linnaan pienen kappelin ja noutaa papin sinne joinakin sunnuntaina -saarnaamaan. Mutta Anton saapui aniharvoin perhejumalanpalveluksiin -ja ratsasti mieluummin Neudorfin kirkkoon, jossa istui kylänvoudin -rinnalla seurakunnan joukossa. - -Eivät hänen taloudellisetkaan toimensa säästyneet häiriöiltä. Erään -viinikaupan matkustaja tunkeutui hiekkanummien ja mäntymetsien kautta -aina vapaaherran työhuoneeseen asti. Hän oli aika ovela ja suulas -veitikka, jolla oli pää täynnä kilpa-ajo- ja uhkaratsastusuutisia. -Näitä lasketteli hän isännälleen koko päivän mittaan ja lumosi niillä -tämän ostamaan kokonaisen härkätynnörin punaviiniä. Anton silmäsi -tyhjään talousrahastoon, manasi härkätynnörin maan alle ja juoksi -kiiruimman kautta paroonittaren vastaanottohuoneeseen. Naistenkin -kanssa hän sai kiistellä kauan aikaa, ennenkuin viinitilaus -rajoitettiin vaatimattomaan määrään. - -Vapaaherra oli tyytymätön vaunuhevosiinsa; ne olivat jo -vanhanpuoleiset ja sen lisäksi raudikkoja. Viimemainittu seikka olisi -voinut olla jokseenkin yhdentekevä parooniparalle, mutta sepä juuri -oli hänen mielestään pahin vika. Hänen suvussaan näet jo vanhuudesta -pitäen suosittiin muuatta erityistä hevosväriä. Vanhan perinnäistarun -mukaan oli suvun kanta-isä jossakin muinaisessa taistelussa -suorittanut suuria urotekoja hiirakon selässä istuen; kulkipa suvussa -siitä laulukin, jonka eräs säkeistö kuului: - - Kenellä mainett' taistelosta? - Se jalon onpi ritarin, - Vuos _puna_hurme hiirakosta, - Sit' tiukkui _satulastakin_ - [Rothsattel = punasatula]. - -Kaksi viimeistä säettä Rothsattelin suku tulkitsi tarkoittavan sitä -itseään ja piti senvuoksi punahiirakkoa rakkaampana kuin muita -hevosia. Mutta kun tällainen väri on hyvissä hevosissa jokseenkin -harvinainen, ei vapaaherraa ollut milloinkaan onnistunut tyydyttää -mielihaluaan. Nytpä satutti kohtalo erään lähiseudun hevoskauppiaan -tuomaan parin juuri sellaisia hevosia linnaan kaupaksi. Sokea -parooni ihastui niihin silmittömästi, niin että naisetkin tulivat -liikutetuiksi hänen nykyään niin harvinaisesta ilonpuuskastaan; hän -antoi taukoamatta kuljettaa hevosia ohitseen, ratsastaen ja vaunujen -eteen valjastettuina, kuunteli tuntijankorvalla niiden jalaniskentää, -tunnusteli sormin niiden jäseniä, kysyi Karlinkin mielipidettä -ja päätti ilahduttaa puolisoaan antamalla ne tälle lahjaksi. -Hätäytyneenä sellaisesta tarpeettomasta rahanmenosta Karl juoksi -Antonin puheille ja ilmaisi hänelle uhkaavan vaaran. Anton lähti -jälleen vastaanottohuoneeseen, mutta tällä kertaa hän ei tavannutkaan -kuulevaa korvaa. Paroonitar myönsi hänen tosin olevan oikeassa, mutta -pyysi mitä hartaimmin, että hänen puolisonsa saisi tämän ainoan -kerran noudattaa mielihaluaan. Vihdoin vietiin hiirakot kaikessa -hiljaisuudessa talliin, ja ostaja antoi kauppiaalle, paitsi molempia -raudikoita ja kaiken käteisrahansa, lupauksen, että tämä saisi ensi -sadosta ostaa kaksisataa vakkaa [1 vakka = 55 litraa] kauroja ylen -alhaisesta hinnasta. Anton ja Karl saivat tietää viimeisestä ehdosta -vasta useita kuukausia myöhemmin ja katkeroituivat tietysti kovasti -tilan omien etujen vuoksi. - -Metsänvartijalla oli alusta pitäen se paha onni, että hänen -persoonansa ei ollut isäntäväen mieleen. Kenties riitti vapaaherran -mieltä kääntämään hänelle epäsuosiolliseksi pelkästään jo se -seikka, että Anton oli elävästi kuvaillut ensi yhtymistään tuon -metsähiiden kanssa, joka kantoi kaunaa kaikkia entisiä tilanomistajia -kohtaan. Paroonitarta loukkasi vanhuksen karkea käytös, häneltä kun -pitkässä yksinäisyydessään oli kadonnut kaikki siloinen notkeus, -jollaista herrasperhe odotti alustalaisiltaan. Eräänä iltana teetä -juotaessa sai Anton kummakseen kuulla, että aikomuksena oli erottaa -metsänvartija toimestaan, ennenkuin hän palvelusvuosiensa perusteella -voisi vaatia vanhuudeneläkettä. Sijaan piti otettaman nuorempi -mies, joka tarpeen tullen voisi vapaaherran liveriin puettuna -tehdä palvelusta kuskipukilla ja pöytätarjoilussa. Antonin oli -vaikea salata närkästystään selittäessään, että rajun ja epävarman -naapuriston takia tilalla tarvittiin juuri tuollainen kokenut -mies, jota jokainen seudun metsärosvo pelkäsi ja jonka entisyys -takasi paljon suurempaa luotettavuutta kuin mitä vento vieraalta -voi odottaa. Tässä asiassa asettui Lenore hänen puolelleen, ja -vapaaherran vetäytyessä jäätävään jäykkyyteensä ja paroonittaren -rypistäessä otsaansa tuuma sai hiljaisen hautauksen. - -Eikä Lenorekaan ollut sellainen, joksi Anton oli häntä unelmoinut. -Alati hän oli Lenorea kunnioittanut ylhäisenä neitosena ja -vastaanottanut tämän sydämellisen luottavaisuuden jonain erityisenä -suosionosotuksena. Mutta nyt hälveni tuo ylimyksellinen harhakuva. -Anton tunsi jokapäiväisestä näkemistään tarkoin neitosen pitsihihain -mallin ja huomasi hyvin repeämänkin arkihameessa, josta huoleton -Lenore ei pitänyt väliä. Keskusteltaessa hän tuli pakostakin -panneeksi merkille hänen puuttuvan tietomääränsä. Neidin suuret -elämänvaatimukset eivät häneen tehonneet enää vähääkään, ja -tuskinpa hän enää olisi pieksänyt Fink ystäväänsä tämän ivallisen -kysymyksen johdosta, oliko neidillä henkevyyttä. Hän kyseli sitä nyt -itseltäänkin ja vastasi kysymykseen kylmän järkevästi. Lenore ei -ollut hankkinut itselleen niin paljon oppia kuin eräs toinen hänen -tuntemansa impi, eikä edes hänen tunne-elämänsäkään ollut erityisen -hienostunut; mutta hän oli hyvä ja terve luonne, tunteissaan raittiin -voimakas ja johtopäätöksissään rehellinen. Ja kaunis hän oli. Aina -oli Anton pitänyt häntä kauniina, mutta nuorukaisen hellä kunnioitus -oli kauan ympäröinyt immen persoonan jonkinlaisella pyhyyden -pilviverholla. Nyt, kun hän näki tämän joka päivä, yksinkertaisessa -aamupuvussa ja työpäivän arkitunnelmassa, katosi tuo sädekehä, -mutta sen sijaan Anton tunsi neitosen kukoistavan nuoruuden koko -lumousvoiman. - -Usein hänellä oli syytä olla tyytymätön Lenoreenkin. Kohta ensi -päivinä tämä oli hartaasti pyydellyt saada jotain hyödyllistä -askaretta talossa. Anton vastasi, että talouden silmälläpito -ja varsinkin tarkka keittiön kirjanpito oli varsin hyödyllistä -askaretta. Hän viivoitti neidille tilikirjan valmiiksi, ja kun tämä -oli tottumaton seuraamaan suoria sarekkeita, tunsi Anton salaista -iloa saadessaan opettaa häntä siihen. Lenore antautui erinomaisella -innolla uuteen tehtäväänsä ja juoksi sen kymmenet kerrat päivässä -keittiöön saamaan vanhalta Babettelta tarvittavia tietoja. Mutta -hänen laskelmansa näyttäytyivät sangen epävarmoiksi ja Babetten -salamyhkäiset merkinnät niitä paljon luotettavammiksi. Ja kun Lenore -oli viikon päivät hoitanut tunnollisesti tilikirjaa, tuli kauniita -päiviä, jolloin aurinko paistoi niin houkuttelevasti; silloin hän -ei voinut pidättyä lähtemästä metsänvartijan kanssa metsästämään -tahi hyppäämästä ponynsa selkään ja laskettamasta kauas kotitilan -rajojen taa; silloin unohtuivat tykkänään mielestä kaupunkitilaukset, -keittäjätär ja kirjanpito. - -Sitten hän tahtoi lueskella historiaa ja opiskella Antonin johdolla -hiukan englanninkieltä. Anton oli mielissään siitä päähänpistosta. -Mutta vuosiluvut olivat mahdottomat muistaa, vieraan kielen sanat -olivat hirvittäviä -- Lenore pakeni noiden hieroglyyfien äärestä -ja juoksi talliin hevosten luo tahi aina voudin asuntoon saakka, -missä hän suuresti huvitettuna katseli Karlin näppärää askartelua -höylä- ja sorvipenkin ääressä. Kun Anton kerran kävi hakemassa häntä -englannintunnille, löysi hän neitosen viimein Karlin kamarista, missä -hän höylä kädessä innokkaasti valmisteli kuskipukkia uuteen rekeen. -Hyväluontoisesti hymyillen Lenore sanoi ankaralle oppimestarilleen: -"Älkää te vaivatko itseänne niin paljon minun tähteni, Wohlfart. En -minä opi mitään, minulla on aina ollut kova pää." - - * * * * * - -Jälleen peitti lumi maan, ja auringonpaisteessa, kimmelsivät metsä ja -lakeus miljoonin jääkristallein. Karl laitteli kohta rekiä kuntoon, -vanhan kaksi-istuimisen sekä Lenoren kilpa-ajoreen, jonka hän itse -oli valmistanut ja neidin avulla maalannut korealla öljyvärillä. -Aamuvastaanotossa Anton oli sanonut paroonittarelle, että hänen -täytyi iltapäivällä lähteä Tarowiin erään poliisiasian vuoksi. -"Me tunnemme Tarowskin perheen vesikylpylän ajoilta", vastasi -paroonitar. "Siellä seurustelimme ahkeraan rouva von Tarowskan ja -hänen tyttärensä kanssa. Toivoisin hartaasti, ettei vapaaherra aivan -pysyisi erillään naapureistaan; ehkäpä voin hänet taivuttaa siihen, -että hän tänään lähtee meidän kanssamme sinne vierailulle. Joka -tapauksessa me naiset tahdomme käyttää tätä tilaisuutta hyväksemme, -ja rohjeta teidän turvissanne lähteä rekiretkelle sinne." - -Anton mainitsi varovaisesti kadoksiin joutuneesta Bratzkysta ja -omasta epäluulostaan tämän asian johdosta. "Sehän on vain epäluuloa", -vastasi paroonitar sovitellen, "ja meillä on epäämätön velvollisuus -käydä tervehdysvierailulla sen perheen luona. Enkä minä muuten voi -uskoakaan, että herra von Tarowski itse olisi ryöstöön ottanut osaa." - -Iltapäivällä ajoivat reet valtaoven eteen, paroonitar istui -puolisonsa kera isompaan, ja Lenore tahtoi välttämättä itse ajaa -uutta kilparekeään. "Wohlfart istuu taakseni takaistuimelle", hän -määräsi. Vapaaherra kysyi puolisoltaan hiljaa: "Wohlfartko?" - -"Minä en päästä Lenorea yksin ajamaan", vastasi paroonitar tyynesti. -"Ole huoletta. Sitäpaitsi onhan Wohlfart sinun palveluksessasi, joten -sitä ei voi pitää sopimattomana seuratapojenkaan kannalta. Ja mehän -ajamme yksissä." - -Tiu'ut helisivät lumilakeutta pitkin, Lenore istui onnenautuaana -pähkinänkuoressaan ja kiihoitti hevostaan reimoilla huudoilla. Hän -kääntyi usein taaksensa ja näytti Antonille nauravat kasvonsa, -jotka tänään säteilivät tumman päähineen sisältä niin kauniina, -että nuoren miehen sydän lennähti immelle vastaan. Lenoren vihreä -harso hulmusi tuulessa ja hiveli Antonin poskea ja peitti välistä -hänen kasvonsa kokonaan. Silloin hän näki tuon turkiksiin verhotun -norjan vartalon edessään ikäänkuin matkan päästä vihertävän autereen -läpi; ja pian kosketti hänen suunsa huounta nauharuusua neitosen -niskalla, ja hän huomasi, että vain tuo ohut silkkinen verho erotti -hänen kättään tämän kultakiharoista ja valkeasta kaulasta. Anton -antautui näihin viehättäviin mietelmiin ja voi tuskin pidättyä -sivelemästä rukkasellaan neitosen samettipäähinettä, kun yht'äkkiä -jänönen hypähti aivan hänen vieressään pystyyn lumikuopasta. Jänis -liputti uhkaavasti korvillaan ja teki varoittavan kuperkeikan Antonia -kohti. Tämä ymmärsi ystävällisen varoituksen ja tempasi rukkasensa -sukkelaan, takaisin; jänönen taas mielissään hyvästä työstään -laukkasi vinhaa vauhtia hankea pitkin tiehensä. - -Anton antoi ajatuksilleen toisen suunnan. "Valkealla tiellä ei näy -ihmisjälkeä, ei reenlatua, ei jalan painannaista; missään ei näy -muuta elonmerkkiä kuin luonnon äänetöntä unta. Me olemme matkustajia, -jotka tunkeudumme vieraaseen maahan, minne ei vielä milloinkaan -ennen meitä ole ihmisjalka astunut. Puu tien vieressä on samanlainen -kuin toinenkin, lumikenttä on rajoja vailla, ylt'ympärillämme -haudanhiljaisuus ja ylhäällä naurava päivänpaiste. Tahtoisinpa että -tätä menoa jatkuisi koko päivän." - -"Minä olen niin onnellinen, kun kerrankin saan kyyditä teitä", huusi -Lenore, kääntyen ympäri häntä kohti ja ojentaen hänelle kätensä. -Anton unohti oitis jänöjussin ja sen varoituksen ja kumartui -suutelemaan hansikoitua kätöstä. "Turha vaiva", nauroi Lenore, "siinä -on nahkaa välissä." - -"Mutta tässäpä on aukko", sanoi Anton ja valmistautui uudistamaan -yritystään. - -"Tänäänpä te olette oikein kohtelias", huudahti Lenore, vetäen -verkalleen kätensä takaisin; "tiedättekös, se sopiikin teille ihmeen -hyvin, Wohlfart." - -Nahkarukkanen kurottautui tavoittamaan poisväistyvää hansikasta. -Siitäpä joutui puunoksalla ajavain päitten päällä kaksi varista -toraamaan, ne kirkuivat kuin kilpaa, lehahtivat ilmaan ja lensivät -toruen Antonin pään ylitse. "Menkää hitoille, mokomat", ärähti -hehkumaan syttynyt Anton itsekseen, "enpä anna teidän enää -toistamiseen itseäni häiritä." - -Mutta Lenore katsoi häneen luottavaisesti. "En sentään tiedä, sopiiko -teille tuollainen liika kohteliaisuus minua kohtaan", hän jatkoi -vakavampaan sävyyn. "Te ette saa suudella minun kättäni, sillä minua -ei yhtään haluta tehdä samoin teille, ja mikä toiselle on oikein, -sen pitää toisellekin olla kohtuullista. Heleijaa, heposeni, anna -luistaa!" - -"Olenpa utelias näkemään, miten puolalaiset meidät vastaanottavat", -aloitti Anton jälleen tavalliseen sävyyn. - -"Eiväthän ne voi olla muuta kuin kohteliaita", vastasi Lenore. "Me -olemme asuneet rouva von Tarowskan kanssa viikkomääriä samassa -talossa ja yhdessä tehneet kaikki huvimatkat. Hän oli koko kylpylän -hienoin nainen, sekä hän että hänen tyttärensä olivat kuuluisat -rakastettavuudestaan ja ylhäisestä esiytymisestään." - -"Mutta hänen miehellään on silmät kuin metsänvartijan ketulla", -virkkoi Anton; "häneen en luota niin hiventäkään." - -"Minäpä laitoin tänään itseni oikein kauniiksi", nauroi Lenore ja -kääntyi jälleen taaksensa, "sillä tyttäret siellä ovat kuuluja -kaunottaria, eikä puolalaisten pidä saaman sanoa, että me heidän -rinnallaan jäisimme vallan varjoon. Mitä pidätte puvustani, -Wohlfart?" Hän taivutti turkkinsa helmaa syrjään. - -"Ette siinä tule vallan hullulta näyttämään", sanoi Anton hyvin -viisaan näköisenä, "sillä siinä on vivahdus ruskeatakin, ja -niinmuodoin se on ihmeen ihana." - -"Te uskollinen herra Wohlfart!" huudahti Lenore ja ojensi jälleen -kätensä reen laidan yli. Ah, nyt oli metsän pienten eläjäin voima -liian heikko poistamaan lumousta, joka veti nahkarukkasta hienoa -hansikasta kohti; jotain enempää täytyi tapahtua. Kun Anton kolmannen -kerran kurotti kätensä, huomasi hän sen vasten hänen omaa tahtoaan -kohoavan yhä korkeammalle ja piirtävän ilmaan ison kaaren, samalla -kuin hän itse painui yhä alemmaksi, kunnes vihdoin makasi kyljellään -lumessa. Ällistyneenä hän kohotti päätänsä ja näki Lenoren jonkun -askeleen päässä istuvan kumoon kaatuneella reellä, ja hevonen seisoi -rauhallisesti tiellä ja nauroi omalla tavallaan ajaville tekemänsä -kepposen johdosta. Lenore oli liian kauan katsellut rekitoveriaan ja -liian vähän eteensä tielle, ja silloin oli onnettomuus tapahtunut. -Iloisesti nousi kumpikin pystyyn ja pudisteli lumen vaatteistaan, -Anton käänsi reen pystyyn ja sitten mentiin jälleen nelistä -eteenpäin. Mutta rekisatu oli lopussa, Lenore piti tarkempaa vaaria -tiestä, ja Anton pudisteli lunta hihoistaan. - -Reet ajoivat avaraan pihaan. Sen perällä kohosi pitkä yksikerroksinen -ristikkorakennus, seinät olivat valkeiksi kalkitut ja katto paanuilla -katettu, ja sokeat päätyakkunat vilkuttivat tuttavallisesti -silmää vieressä oleville hirsitalleille. Anton hypähti reestä -ja kysyi esiinrientävältä liveripukuiselta mieheltä armollisen -herran asuntoa. "Tämä tässä on palatsi", vastasi puolalainen -palvelija syvään kumartaen ja auttoi herrasväkeä alas reestä. -Hämmästyneinä katsahtivat Lenore ja paroonitar toisiinsa. He -nousivat likaiseen eteiseen, yhä useampia, viiksiniekkoja ilmestyi -näkyviin, ne kiskoivat palvelusintoisesti talvitamineet vieraiden -yltä ja tempasivat matalan oven selälleen. Avarassa asuinhuoneessa -oli lukuisa seura koolla. Korkeavartaloinen, mustaan silkkiin -puettu naishahmo astui vieraita vastaan ja tervehti heitä aito -pariisilaisella siroudella. Tyttäretkin riensivät ympärille, hoikkia -neitosia, joilla oli äitinsä tummat silmät ja maailmannaisen käytös. -Useita herrojakin mainittiin nimeltä, herra von ja kreivi von, -kaikki jalokäytöksisiä ja hännystakkisia nuoria miehiä. Viimein -saapui isäntäkin tervehtimään. Hänen kettumaiset kasvonsa säteilivät -sydämellistä ihastusta, ja ketunsilmät loistivat viatonta iloa. -Vastaanotto oli moitteeton, kummallakin puolella tunnettiin varman -itsetunnon hyväätekevää keveyttä. Vapaaherraa ja hänen naisiaan -tervehdittiin arvossapidettyinä tuttavina, saipa Antonkin osansa -lämpimästä kohteliaisuudesta. Hän suoritti virallisen asiansa -muutamin sanoin, ja herra von Tarowski huomautti hymyillen, että he -olivat jo kerran ennen pikaisesti tavanneet toisensa. "Se teidän -pehtorilurjuksenne livisti käsistänne", sanoi hän valitellen, "mutta -olkaa huoletta, ei hän kohtaloaan vältä." - -"Toivon, etteivät hänen apurinsakaan", vastasi Anton. Tarowin herran -silmät koettivat säilyttää kyyhkymäisen ilmeensä, kun hän jatkoi: -"Veitikka on varmastikin jossain piilossa." -- "Todennäköisesti -hyvinkin lähellä", virkkoi Anton ja loi akkunasta epäilevän -silmäyksen kehnoihin piharakennuksiin. - -Turhaan etsi Anton katseillaan läsnäolevasta miesparvesta sitä -salaperäistä vierasta, jonka hän oli ennen jo kahdesti nähnyt ja -jonka hän hyvin uskoi haluavan pysytellä piilossa saksalaisten -silmiltä. Sen sijaan oli saapuvilla eräs toinen hyvin päättäväisen -näköinen herra, jota toiset kohtelivat erittäin kunnioittavasti. -"Ne tulevat ja katoovat", ajatteli Anton itsekseen, "ne ratsastavat -yhdessä ja hajautuvat sitten jälleen, kuten kapakanisäntä sanoi; -nämä täälläkään eivät ole yksilöitä, joiden kunkin kanssa joutuisi -erikseen tekemisiin, vaan koko suku on samanlaista." Samassa -tuokiossa astui tuo ylhäinen tuntematon hänen luokseen ja aloitti -kohteliaan keskustelun. Mutta vaikka hän yrittikin esiytyä niin -luonnollisesti kuin suinkin, huomasi Anton hänen ilmeisesti tahtovan -johtaa puhetta ja tutkistella hänen, saksalaisen, ajatussuuntaa -ja sympatioja. Senvuoksi Anton koetti olla niin pidättyväinen -kuin taisi, ja kun puolalainen sen huomasi, kadotti hän kaiken -mielenkiinnon tähän umpimieliseen vieraaseen ja kääntyi naisseuraan. - -Nyt oli Antonilla tilaisuutta katsella ympärilleen huoneessa. -Kylänikkarin kyhäämien tökeröiden huonekalujen joukossa oli -wieniläinen flyygeli, akkunaruudut olivat paperiliuskoilla -paikkaillut, mustunutta permantoa peitti sohvan läheisyydessä -risainen matto. Naiset istuivat samettipäällyksisillä tuoleilla -kuluneen pöydän ympärillä. Talon rouva ja hänen täyskasvuiset -tyttärensä kantoivat siroja pariisilaispukuja, mutta kun muuan -sivuovi tuontuostakin aukeni, näki Anton hämärässä syrjähuoneessa -joukon lapsia niin vajavaisesti puettuina, että hän sydämestään sääli -heitä tällaisessa talvipakkasessa. Lapset eivät tuntuneet tuosta -välittävän, sillä ne telmivät ja melusivat kuin pikkupaholaiset. - -Horjuvalle pöydälle levitettiin hieno damastiliina ja sille -asetettiin hopeinen teekeittiö. Puhelu sujui ihmeteltävän liukkaasti. -Kevyitä ranskankielisiä kompia ja vilkkaita huudahduksia sointuvalla -puolankielellä sateli ristiin, ja jolloinkin kuului yksitoikkoisia -saksalaisiakin lauseita. Naurun heläjävästä nopeudesta, puhujain -vilkkaista ilmeistä ja puhelun tulisuudesta Anton voi huomata -joutuneensa muukalaisten joukkoon. Sanat sinkosivat sukkelaan, -silmissä ja poskilla loisti hilpeän kiihoituksen haihtuva tuli. -Se oli liikkuvaista rotua, joustavampaa, lennokkaampaa, helpommin -kuohahtavaa kuin mihin hän oli tottunut. Ällistyksekseen Anton -näki, kuinka helposti ja nauttien Lenorekin keinuili tuon kevyen -seurustelun kareilussa. Hänenkin kasvoillaan säteili vilkkaampi -puna, hän nauroi ja teki eleitä niinkuin toisetkin, ja rohkeasti -hänen silmänsä katsoivat ympärillä olevien herrojen kohteliaisiin -kasvoihin. Samaa heläjävää naurua, samaa herttaista huolettomuutta, -joka rekimatkalla oli niin suuresti Antonia viehättänyt, tuhlasi -impi nyt vennon vieraille, jotka olivat yöllisinä maantierosvoina -tehneet hänen isälleen vahinkoa. Se harmitti Antonia tavattomasti. -Lisäksi oli huone niin merkillisesti koristettu, tapeetit likaisia -ja rikkinäisiä, sivuhuoneessa lapset paljain jaloin, ja talon -herra suuren konnan salainen suojelija ja epäilemättä jotain vielä -pahempaakin! Niinpä Anton tyytyi kylmästi pidättyen vaarinottamaan -seuraa syrjästä ja vastailemaan vain niukasti isännän ja tämän -vieraiden kohteliaisiin sanoihin. - -Viimein helähytti muuan nuori herra muutamia ääniä flyygelistä, -kaikki hypähtivät pystyyn ja tahtoivat tanssittavaksi. Armollinen -rouva soitti palvelijoita, jolloin neljä hurjannäköistä miestä -syöksyi huoneeseen, tarttui isoon flyygeliin ja raahasi sen rajusti -ulos. Seurue tungeksi eteisen läpi toisella puolella olevaan -saliin. Kun Anton sinne pääsi, täytyi hänen hieroa silmiään; -mitä hän näki, tuntui hänestä uskomattomalta. Sali oli aivan -autio ja alaston huone, seinät karkeasti kalkitut ja niitä pitkin -lautapenkkejä, nurkassa hirvittävä takkauuni. Keskellä salia riippui -pesuvaatteita nuorilla; Antonin oli vaikea ymmärtää, miten siellä -kävi tanssiminen. Mutta yks kaks sieppasivat palvelijat vaatteet -alas, eräs heistä juoksi liedelle ja puhalsi valkean palamaan, ja -kohtapa pyöri lattialla kuusi paria katriljin vuoroissa. Kun naisia -oli herroihin verraten liian vähän, sitoi muuan nuori kreivi, jolla -oli mustat sametinpehmeät viikset ja pari mitä kauneimpia sinisilmiä, -nenäliinan käsivarteensa ja selitti sirosti niiaten olevansa daami. -Heti kutsui eräs toinen herra ritarillisesti kumartaen hänet -tanssitoverikseen. Autuaallisesti keinui tanssivain piiri lattialla. -Kesken kaikkea huoletonta velttoutta, jota sivistyneen Europan muoti -vaati tanssijoilta, leimahti heidän rotunsa luontainen tulisuus -välistä näkyviin. Lenore pyöri mukana. Paroonitar oli vilkkaassa -keskustelussa talon isännän kanssa, ja rouva von Tarowska otti -urakakseen pitää seuraa sokealle vapaaherralle. Kaikki tämä oli -jälleen sitä ylhäistä, läikehtivää eloa, kevyttä hetken nautintoa, -jota Anton oli niin usein ihaillut; mutta tänään hän hymyili sille -kylmän halveksivasti. Hänestä ei tuntunut lainkaan miehuulliselta -eikä edes arvokkaaltakaan, että saksalainen perhe antautui niin -alttiin huolettomasti vastustajainsa tasolle, jotka ehkä juuri tässä -tuokiossa hautoivat vihamielisiä aikeita sitä ja sen kansallisuutta -vastaan. Kun Lenore ensi tanssin päätyttyä astui Antonin ohi ja kysyi -hiljaa: "Miksi ette pyydä minua tanssiin?" vastasi tämä: "Odotan joka -hetki näkeväni herra Bratzkyn kasvot jossain salin sopessa." - -"Kukapa sellaista nyt ajattelee?" huudahti Lenore ja kääntyi -loukkautuneena pois. - -Tanssi seurasi tanssia, nuorten päät olivat kuumina, huoneen hikevä -lämmin suoristi kiharat. Seisoaltaan, kesken tanssihyppyään, joivat -tanssijat tarjoiltua kylmää juomaa, ja samalla huudettiin joka -haaralta flyygelin ääressä istuvalle kotiopettajalle, että hän -soittaisi masurkkaa. Nyt liehuivat puvut, herrat ponnahtivat kuin -vieterien viskaamina ylös korkeuteen ja salin yhdestä nurkasta -toiseen. Ah, Lenore oli siinäkin mukana! Anton seisoi ylhäisen -puolalaisen kanssa koettaen ylläpitää kankeaa keskustelua ja kuunteli -vastenmielisesti, kuinka tämä kehui saksalaisen neitosen liikkeiden -sulavuutta. Mikä puolalaisille tytöille oli niin luonnollista, -nopeat liikkeet, väkevä tunnekuohu, se teki Antonin mielestä Lenoren -epämiellyttävän raivoksi, jopa epänaiselliseksikin. Ja Lenoresta hänen -katseensa kulki jälleen karkeisiin seiniin, pölyiseen uuniin, jonka -takassa paloi korkea pystyvalkea, ja kattoon, mistä lepatteli alas -pitkiä harmaita hämähäkinseittejä. - -Oli jo myöhä, kun paroonitar kiirehti kotiinlähtöä. Turkit tuotiin -saliin, vieraat kääriytyivät niihin, aisakello kilahti ja tiu'ut -helisivät jälleen hankea pitkin. Mutta Anton oli tyytyväinen, että -tytär ajoi nyt isänsä kanssa ja hän itse paroonittaren takana istuen -hoiti toisia ohjaksia. Vaieten kului matka, yhä uudelleen täytyi -Antonin ajatella, kuinka eräs toinen hänen tuntemansa neitonen ei -olisi milloinkaan vihollistalossa liehunut masurkan pyörteissä -pölyisten hämähäkinseittien alla. -- Ja tänään näki hän Lenorenkin -päälaella eristävän teräskypärän. - - -4. - -Herra Itzig oli varustanut itselleen oman liiketoimiston. Hänen -luokseen päästäkseen tultiin ensin paljon käytettyyn eteiseen -ja siitä noustiin jokseenkin likaisia portaita myöten erääseen -kylkirakennukseen. Portaiden päässä oli valkeaksi lakeerattu ovi, -jolla loisteli tylsänurkkainen iso messinkilaatta ja sillä nimi -"V. Itzig." Ovi oli aina lukittu, mutta sen vierellä oli paksu -posliininen soittokellon kahva, kaikki siis samaan tyyliin kuin -Ehrenthalin konttorissa, vaikka uudempaa ja siistimpää. Ovesta -asiakas joutui tyhjään eteishuoneeseen, jossa päivisin piti vartiota -viekasnaamainen veitikka, osaksi eteisvahti, osaksi juoksupoika, joka -sen lisäksi oli vielä isäntänsä vakooja tämän liikeasioissa. Hänellä -oli siis sama toimi kuin herra Veitelilla oli alkuperäisin ollut, -mutta toisin kuin tämän silloin osoitti hänen valkoinen hahmonsa -rehjuista hienoutta. Hän näet oli puettu Veitelin pukuliikkeen -kaikkiin kehnoimpiin jäännöskappaleihin, loistavaan silkkiliiviin ja -hännystakkiin, joka tosin oli liian iso hänen mittaiselleen miehelle. -Ulkonaisella esiytymisellään hän siten osoitti, että uusi toiminimi -oli puku- ja sivistyskysymyksissäkin jotain parempaa kuin Ehrenthalin -monessa suhteessa arkimainen liike. - -Vieraansa herra Itzig otti vastaan kahdessa pienessä kamarissa, -joista, etummaisessa tosin oli sangen niukalti huonekaluja, mutta -sen sijaan kaksi komeata lamppua, jotka liikemiehen oli täytynyt -ottaa jonkin asiakkaansa maksamattomien vekselikorkojen korvaukseksi. -Sen takana oli makuuhuone, jossa nähtiin yksinkertainen sänky, -pitkä sohva, iso pyöreä kultakehyksinen peili, joka oli peräisin -kelpo Pinkuksen salaisesta tavaravarastosta. Itzig oli itsekin -huomattavassa määrässä muuttunut; huoneeseen takapihalta tulevassa -valjussa valossa häntä olisi kaukaa katsellen milteipä luullut -muotikeikariksi. Hänen luihu naamansa oli käynyt pyöreämmäksi, isot -kesakot, jotka ennen olivat luoneet hänen iholleen tiikerinkarvaa, -olivat vaalistuneet, ja itsepäistä tukkaansa hän kuritti rasvan -ja hiusharjan avulla tottelevaisemmaksi. Edelleenkin käytti uusi -liikemies mielihalusta mustia vaatteita, mutta ne olivat uudet -eivätkä enää lepattaneet väljinä ja kurttuisina hänen yllään. Sillä -herra Itzig oli varttunut ruumiiltaankin, hän rakasti hyvää ruokaa, -jopa nähtiin hänen pöydällään joskus tyhjä viinipullokin, jonka -leimana eli "Mosel" ja vieressä sokerirasia ja hopealusikka. Mutta -niin upeat kuin nämä uudet huoneet olivatkin, käytti Itzig niitä vain -öisin ja liiketunteinaan. Yhä edelleen vei sydämensä hänet vanhaan -tyyssijaan Löbel Pinkuksen majalassa. Siten hän vietti jonkinlaista -kaksoiselämää; suuren maailman nähden hän oli hieno liikemies, -joka asui astraalilamppujen valaisemassa uudestapaperoidussa -liikehuoneustossa ja piti uljaspukuista konttoripalvelijaa, mutta -mieluummin hän vanhassa karavaniseraljissa vietti vaatimatonta elämää -punapumpulisten akkunaverhojen takana ja neliskulmainen laatikko -sohvanaan. Ehkäpä jälkimmäinen asunto häntä viehätti erityisesti -sentakia, että hän siellä sai rajattomasti vallita isäntäväkeä. Sillä -rehellinen Pinkus oli omaksi häpeäkseen alentunut pelkäksi Veitelin -toimitsijaksi ja kiltiksi käskyläiseksi. Ja rouva Pinkus kunnioitti -eteenpäinpyrkivää liikemiestä siihen määrään, että tämän hyväksi -riisti mieheltään monen rasvaisen hanhenrinnan. - -Tänään lojui Itzig liikehuoneessaan huolettomasti sohvassa ja poltti -sikaria merenvahaimukkeesta; hän oli läpeensä muodikas maailmanmies -ja odotteli ylhäistä asiakasta. Jopa kilahti ovikello, palvelushenki -riensi avaamaan ja eteisestä kuului rämisevä, miehenääni. Kohta -tuntuivat tulija ja eteisvahti joutuvan keskenään tuimaan toraan, -mikä sai Veitelin työntämään sukkelasti avoimen pöytälaatikon kiinni -ja pistämään avaimen taskuunsa. - -"Eikö kotona, hä? Mutta onpahan, sinä viheliäinen vihreätukkainen -pölkkypää!" karjui tulija vartionuorukaiselle. Hän tuntui työntävän -tämän väkivaltaisesti syrjään; Veitel syventyi tutkimaan vanhaa -hypoteekkikirjaa, ovi avautui ja herra Hippus ilmestyi näkyviin, -kasvot punoittavina ja koko mies entistäkin paljon nukkavierumpana ja -pörröisempänä. Koskaan hän ei ollut näyttänyt niin suuresti vanhan -korpin kaltaiselta. - -"Sinäkö se sanot ettet muka ole kotona? Sinäkö se käsket tuon -vaivaisen madon ajamaan vanhat ystävät tiehensä? Niin tietysti, -sinustahan on tullut hieno herra, sen narri! Onko mokomaa -hävyttömyyttä ikinä nähty? Kun nulikka on lurjustellut itsensä -asumaan uusiin huoneisiin, eivät vanhat ystävät muka enää kelpaa -hänelle tuttaviksi. Mutta väärään naulaan sinä minun kohdaltani -iskit, poikaseni, älä luule, että vielä pystyt minun verralleni." - -Veitel silmäili äkääntynyttä pikku miestä katsein, joista -hyvänsuopeus oli kaukana. "Mitä teidän tarvitsee sillä tapaa meluta -tuolle nuorukaiselle", hän sanoi kylmästi, "hänhän on vain tehnyt -velvollisuutensa. Mistä minä tiesin teidän tänne pyrkivän? Emmekö ole -sopineet, että tapaisitte minua vain iltaisin? Mitä asiaa teillä on -minulle liiketunteinani?" - -"Sinun liiketunteinasi! Mokoma kananpoikanen, joka vielä laahaa -munankuorensirpaleita hännässään!" kivahti Hippus yhäti suuttuneena -ja istahti hänkin sohvaan. "Sinun liiketunteinasi --", hän jatkoi -rajattoman ylenkatseellisesti, "sinun liikkeellesi ovat mitkä tunnit -tahansa, kyllin hyvät!" - -"Taas te olette juovuksissa", vastasi Veitel harmissaan, "kuinka -usein olen sanonutkaan, etten tahdo olla missään tekemisissä teidän -kanssanne, kun tulette suoraapäätä kapakasta." - -"Hoo", huusi herra Hippus, "sinä lumppuriämmän poika, minun käyntini -luonasi on sinulle aina ja joka hetki kunniaksi. Minäkö juovuksissa", -hän jatkoi nikottaen, "mistä minä juovuksiin tulisin, sen narri? -Kuinka voisi juopua", hän huusi tulistuneena, "kun ei ole penniä -millä maksaisi viinilasin?" - -"Sehän minun olisi pitänyt tietääkin, ettei teillä taaskaan ole -rahaa", sanoi Veitel harmistuneena. "Vasta äskettäinhän annoin teille -kymmenen taaleria, mutta te olette kuin pesusieni. Sääli on tuhlata -teidänmoiselle miehelle penniäkään." - -"Mutta tänään sinun säälisi saa äkisti loppua", vastasi äijä -pilkallisesti, "sillä sinä annat minulle jälleen kymmenen taaleria ja -ne heti paikalla." - -"Enpäs annakaan", huusi Veitel. "Minua jo kyllästyttää ahtaa teihin -viiniä. Tiedättehän hyvin sopimuksemme; rahaa te saatte minulta -vain silloin, kun teette jotakin hyväkseni sen edestä. Ja nyt ette -ole siinä tilassa, että pystyisitte edes lukemaan tai kirjoittamaan -mitään kunnollisesti." - -"Sinun laisellesi poropeukalolle minä aina pystyn tekemään mitä -hyvänsä, vaikka olisin viljellyt viinaksia kymmenestikin enemmän kuin -tänä aamuna", virkkoi vanhus tyyntyneemmin. "Anna tänne, mitä sinulla -on työtä. Sinusta on tullut saita visukinttu, mutta enpä huoli tuosta -suututella. Annan sinulle anteeksi, että tahdoit sulkea minulta -ovesi, annan senkin anteeksi, että sinusta on tullut koppava aasi, -joka mahtailee lampulla, joka kelpaisi sinua paremmille miehille; -enkä tahdo riistää sinulta neuvojani, kunhan vain maksat niistä -kunnollisesti. Ja sen päälle me teemme rauhan, poikani. No, anna -kuulua, mitä pirunvehkeitä sinulla taas on mielessä." - -Veitel ojensi hänelle paksun kiinnekirjakimpun ja sanoi: -"Lukekaahan nuo ensin läpi ja kirjoittakaa minulle niistä sitten -lyhyt yhteenveto, jota voin käyttää hyväkseni, ja sanokaa siitä -mielipiteenne. Mutta nyt minä odotan erästä asiatuttavaa. Teidän -täytyy mennä takahuoneeseen ja siellä pöydän ääressä tehdä työnne. -Kun olette saanut sen valmiiksi, on aika puhua rahoista." - -Herra Hippus työnsi paksun vihkon kainaloonsa ja hoipperehti toista -ovea kohti. "Tänään teen vielä mieliksesi, koska pidän sinusta", -sanoi hän suopeasti ja tahtoi taputtaa Veiteliä poskelle. - -Veitel sieti hyväilyn ja yritti sulkea takaoven, mutta humalainen -äijä työnsi jalkansa väliin ja sanoi häntä kavalasti katsellen: -"Sinä siis odottelet jotakin? Ketä sinä odotat, pikku Itzig? Onko se -miehen- vai vaimonpuoli?" - -"Raha-asioista vain on kysymys", vastasi Veitel olkiaan kohauttaen. - -"Vai raha-asioista", toisti vanha herra, katsellen ihailevasti -liittolaistaan. "Niin, nepä ovatkin vahva puolesi. Ei sinun -vertaistasi veijaria ole toista! Ken sinulta naukuu rahaa, se on -hukassa. Parempi olisi hänen hypätä veteen, vaikken minä mitään niin -inhookaan kuin silkkaa vettä. Sinä pikkunen pirun hännänkannattaja!" -Ihraisilla silmillään hän tuijotti lemmekkäästi Itzigiin. - -"Osaattepa te itsekin kiskoa minulta rahoja", vastasi Veitel -väkinäisesti hymyillen. - -"Hoo, siinä minä olen lujaa poikaa", sammalteli äijä, "minä en -olekaan lihaa ja verta, min' oon Hippus, min' oon kuolema." - -Eteisen kello helähti jälleen. "Pysykää nyt hiljaa!" huudahti Veitel, -sulki oven, istahti sohvaan, tarttui jälleen merenvahaimukkeeseen ja -odotti vierastaan. - -Etuhuoneessa kilahti sapeli, ja husaariupseeri astui sisään. Eugen -Rothsattel oli viime talvena vähän vanhentunut, hänen hienot kasvonsa -olivat laihtuneet ja silmäin alla eli mustat juovat. Hän saapui -teeskennellyn välinpitämättömänä, vaikka Itzig ei antanut sen näön -pettää itseään rahtuistakaan, sillä tuon naamion alla hänen kokenut -katseensa luki selvästi kuumeen, joka polttaa pulaan joutuneen -rahanlainaajan verta. - -"Herra Itzigkö?" kysyi upseeri mahtavasti. - -"Se on nimeni", vastasi Veitel ja nousi veltosti pystyyn. - -Levottomasti Eugen tarkasteli rahamiehen kasvoja. Tuo mies oli sama, -josta jo hänen isäänsäkin oli varoitettu, ja nyt veti ilkeä kohtalo -häntä samaan verkkoon. - -"Minulla on näinä päivinä suoritettava velka täkäläisille -rahanlainaajille", aloitti luutnantti hermostuneesti, "jotka lienevät -tuttavianne. Kun sen johdosta tahdoin käydä puheisiin heidän -kanssaan, sain kuulla, että he ovat myyneet velkakirjat teille." - -"En niitä juuri kernaasti ostanut, sillä mielelläni en ole -asioissa herrojen upseerien kanssa. Niitä on kaksi velkakirjaa, -yhdelletoistasadalle ja kahdeksallesadalle, siis on velka yhteensä -tuhat yhdeksänsataa taaleria." Hän otti pöydältä salkun ja -kaivoi paperit siitä esiin. "Tunnustatteko nämä allekirjoitukset -omiksenne", hän kysyi kylmästi, "ja tunnustatteko saaneenne lainaksi -puheenaolevat tuhat yhdeksänsataa taaleriaa?" - -"Lieneehän sellainen summa niihin kirjoitettuna", vastasi upseeri -vastahakoisesti. - -"Minä kysyn teiltä, tunnustatteko olevanne minulle tuon summan velkaa -näitä kahta velkakirjaa vastaan?" - -"No hitoilla, myönnänhän sen", huudahti luutnantti; "velan tunnustan, -vaikken ole saanut siitä edes puoliakaan." Veitel pisti vekselit -kirjoituspöytänsä laatikkoon ja sanoi, ivallisesti olkapäitään -kohauttaen: "Minä olen kuitenkin maksanut niistä täyden määrän. Tulen -siis huomenna tai ylihuomenna perimään teiltä rahani." - -Upseeri oli kotvan aikaa ääneti, ja tumma puna nousi hitaasti hänen -laihoille poskilleen. Vihdoin hän kovan sisällisen kamppailun jälkeen -lausui: "Pyydän teitä, herra Itzig, myöntämään minulle maksuajan -lykkäystä." - -Veitel väänteli välinpitämättömästi sikari-imukettaan ja vastasi: "En -myönnä teille rahtuakaan luottoa." - -"Olkaahan toki järkevä, Itzig", sanoi upseeri pakottautuen -tuttavalliseen sävyyn. "Minä ehkä piankin kykenen maksamaan teille." - -"Teillä on jonkun viikon perästä yhtä vähän rahaa kuin nytkin", -vastasi Veitel tylysti. - -"Olen valmis kirjoittamaan velan suuremmallekin summalle, jos -taivutte odottamaan." - -"Sellaisiin asioihin en koskaan puutu." - -"Minä hankin isäni tunnustajaksi velkasummalle." - -"Herra von Rothsattelille myönnän aivan yhtä vähän luottoa kuin -teille itsellenne." - -Luutnantti iski harmistuneena sapelinsa lattiaan. "Entäpä jollen -maksa lainkaan?" hän puuskahti. "Tiedättehän, etten upseerina ole -lain mukaan siihen velvoitettu." - -"Tiedän kyllä", Veitel vastasi tyynesti. "Maksatteko siis huomenna -tai ylihuomenna?" - -"En voi", huudahti Eugen epätoivoissaan. "Silloin pitäkää vaari -takistanne, jota kannatte yllänne", sanoi Veitel kääntäen selkänsä -vieraalleen. - -"Wohlfart oli oikeassa, kun varoitti minua teistä", huudahti Eugen -aivan suunniltaan. "Te olette kovasydäminen..." hän pidätti viime -sanan sanomatta. - -"Puhukaa vain suunne puhtaaksi", sanoi Itzig, "ei ketään syrjäistä -ole kuulemassa. Mitä nyt aioitte sanoa minusta kahdenkesken, sen -ihmiset kohta tulevat sanomaan teistä itsestänne julkisesti, jollette -maksa." - -Eugen käännähti kiroten poispäin, kynnyksellä hän jäi vielä -hetkiseksi seisomaan, sitten hän ryntäsi raivoissaan tiehensä. - -Veitel katseli voitonriemuisesti hänen jälkeensä. "Poika on isänsä -kaltainen, hän istuu kiikissä niinkuin hänen täytyykin istua", -hän puheli itsekseen. "Rahoja hän ei ainakaan kykene hankkimaan. -Rothsattelien tarina on kohta lopussa, eikä Wohlfartkaan pysty heitä -enää kannattelemaan. -- Ja kun olen naimisissa Rosalien kanssa, perin -myöskin Ehrenthalin kiinnekirjat. Silloin voivat appiukolta kadonneet -hypoteekit jälleen sattumoilta löytyä hänen papereittensa joukosta. -Silloin on parooni kokonaan käsissäni ja tila on minun." - -Tämän itsepuhelun jälkeen hän avasi peräoven, joka äsken oli -erottanut herra Hippuksen ylhäisestä vieraasta, ja löysi pienen -nurkkasihteerin nukkumasta, pää käsiin vaipuneena ja kyynärpäät -asiakirjoilla. Vilpittömästi halveksien katseli Itzig tuota -kokoonvajonnutta hahmoa ja sanoi itsekseen: "Hän käy jo vaivakseni. -Tuonaan hän sanoi olevansa kuolema, toivoisinpa hänen olevan ainakin -kuollut, jotta pääsisin hänestä eroon." Kovakätisesti hän pudisteli -kuorsaavaa äijää ja huusi hänen korvaansa: "Teistä ei ole muuhun -kuin nukkumaan, mitä teidän tarvitsi tulla tänne kuorsaamaan? Menkää -kotianne, saatte paperit, kun pystytte paremmin työtä tekemään." - -Kun asianajaja oli, luvattuaan palata uudestaan iltapäivällä, -hoippunut unenpöpperössä matkaansa, harjasi Itzig kadehdittavalla -taidolla korkean silkkihattunsa, veti ylleen paraimman takkinsa, -rasvasi huolella tukkansa kultakehyksisen peilin edessä ja lähti -vastustajansa Ehrenthalin taloon. - -Eteiseen tultuaan hän loi aran katseen konttorihuoneen oveen ja -juoksi portaita ylöspäin. Mutta keskitiessä hän pysähtyi. "Hän -istuu jälleen konttorissaan", sanoi hän kuulostellen, "voinpa -kuulla hänen murahtelevan, sillä tapaa hän aina murahtelee yksin -ollessaan. Tahdonpa uskaltaa mennä hänen luokseen, ehkä voi hänen -kanssaan puhella." Hän palasi epäröiden ovelle ja kuulosti jälleen, -sitten hän rohkaisihe ja avasi nopeasti oven. Hämärässä huoneessa -istui nahkatuolissa kokoonluhistunut ihmishahmo, muotonsa menettänyt -hattu päässä; tuo hahmo nyökytteli päätään ja mutisi käsittämättömiä -sanoja. Kuinka olikaan Hirsch Ehrenthal viime vuoden kuluessa -muuttunut! Kun hän viimeisen kerran oli käynyt vapaaherran tilalla, -oli hän ollut pyöreä, mahtavan näköinen herra, kaikin puolin hyvin -säilynyt mies, joka osasi työntää timanttisen rintaneulansa oikeaan -kohtaan ja esiytyä sirosti naisten edessä, mutta tuo pää, joka nyt -heikkouttaan nyökkäili, oli vanhan ukon pää, ja hänen ryppyisillä -kasvoillaan kasvoi parta, jota partaveitsi ei ollut viikkokausiin -kurittanut. Hän oli täydellinen kuva mitä surkeimman kurjuuden -tilasta, jolloin henki rappeutuu ennen ruumista, kohti ihmisen toista -ja iäistä kehtoa. - -Veitel seisoi kynnyksellä ja katseli kummissaan entistä isäntäänsä, -joka enimmäkseen raskaisiin unelmiinsa vaipuneena enää vain osaksi -hoiteli liikeasioitaan. Vihdoin hän lähemmäksi käyden alotti: -"Tahtoisin puhua sanasen kanssanne, herra Ehrenthal." - -Vanhus nyökkäili edelleen päätään ja sanoi vanhan miehen vapisevalla -äänellä. "Hirsch Ehrenthal on nimeni, mitä puhumista teillä on -minulle?" - -"Tahtoisin puhua kanssanne eräästä suuresta liikeasiasta", jatkoi -Itzig. - -"Kyllä kuulen", sanoi Ehrenthal ylös katsahtamatta. "Jos se on suuri -liikeasia, niin miksi ette kiiruhda puhumaan?" - -"Tunnettehan te toki minut vielä, Hirsch Ehrenthal?" huusi Itzig -kumartuen vanhuksen puoleen. - -Nahkatuolissa istuva mies loi ylös väsyneet silmänsä ja tuijotti -kauan puhujaan, kunnes viimein tunsi hänet. Hän kavahti kiivaasti -pystyyn ja seisoi leuka eteen kuuristuneena, yhä tuijottaen -vieraaseensa. Yhäti tärisi hänen päänsä ja silmissä leimusi pelkoa -ja vihaa. "Mitä teillä on tekemistä minun konttorissani?" hän huusi -värisevällä äänellä. "Kuinka uskallatte tulla silmäini eteen? Menkää -matkoihinne, mies!" - -Itzig jäi paikoilleen. "Mitä te kotkotatte siinä kuin kukko, enhän -minä tee teille mitään. Tahdon puhua teille suurista asioista, jos -vain voitte pysyä rauhallisena, niinkuin teidän ikäisenne miehen -tulisi pysyä." - -"Sehän on Itzig", mutisi vanhus itsekseen, "hän tahtoo puhua suurista -asioista, ja minun täytyy pysyä rauhallisena. -- Mutta kuinka voin -pysyä rauhallisena", hän huudahti jälleen kiivaasti, "kun näen teidät -silmäini edessä? Tehän olette minun viholliseni, te olette vienyt -minut perikatoon joka haaralla! Te olette ollut minulle paholaisena, -jolla on iskevä miekka kädessä ja jolta valuu sappea suusta. -Minä olen avannut suuni, ja te olette työntänyt minuun miekkanne -ja valuttanut sappea sydämeeni, ja minun täytyy vapista teidät -nähdessäni." - -"Olkaahan toki levollinen", sanoi Itzig, "ja kun olette tyyntynyt, -niin kuunnelkaa mitä minä sanon." - -"Onko hänen nimensä Itzig?" pölisi äijä edelleen itsekseen. "Siksi -hän itseään nimittää, mutta kun hän kulkee kaupungilla, ulvovat -hänelle koirat. -- En minä tahdo nähdä teitä", huusi hän jälleen -suoristautuen, "menkää matkoihinne, teidän näkönne on minulle -vastenmielinen, ennen minä katselen hämähäkkiä kuin teitä." - -Veitel sanoi nöyrästi: "Mitä on tapahtunut, Ehrenthal, se on -tapahtunut, eikä siitä kannata enää puhua. Te olette ollut -vihamielinen minua kohtaan, ja minä olen toiminut teitä vastaan, -samanlaisia olemme siis kumpikin olleet." - -"Ja hän on syönyt joka sunnuntai minun talossani", murisi vanhus. - -"Jos sitä muistelette", sanoi Itzig, "niin minäkin tahdon sitä -muistella. Niin kyllä, olen syönyt teidän pöydässänne, ja siksipä -minun on mieleni paha, kun olemme joutuneet vihamiehiksi. Minä olen -ollut aina suuresti kiintynyt teidän taloonne." - -"Ja sinä olet sitä suurta kiintymystäsi minulle osoittanutkin, nuori -Itzig", jyrisi vanhus. "Sinä olet tullut talooni ja lyönyt minut -maahan, ennenkuin edes makaan haudassanikaan; sinä se olet, joka -vuodatat minulle joka päivä karvauden katkeraa vettä." - -"Mitä järjettömyyksiä te lörpöttelettekään?" huudahti Veitel -ärtyneenä. "Miksi te aina puhelette, että muka olette kuollut ja minä -miekkakätinen pahahenki? Minä olen tullut tänne tuomaan teille uutta -ja hyvää elämää enkä suinkaan kuolemaa. Minä tahdon aikaansaada, että -te kohoatte jälleen arvoon ihmisten kesken, ja että ne paljastavat -teille kadulla päänsä, niinkuin tekivät, ennenkuin Hirsch Ehrenthal -kävi uudelleen lapseksi." - -Ehrenthal otti koneellisesti hatun päästään ja pani sen uudelleen -lumivalkealle tukalleen. - -"Tästälähin pitää ystävyyden vallita teidän ja minun välillä", jatkoi -Veitel lämpimästi, "ja teidän liikkeenne olla minulle yhtä kallis -kuin omani. Minä olen lähettänyt puheillenne useamman kuin yhden -sukulaismiehistänne ja antanut heidän sanoa, mitä teiltä tahdon, ja -teidän rouvanne on sanonut teille monesti saman. Minusta on tullut -mies, joka tekee liikeasioita kaikkein hienointen ihmisten kanssa, -ja minä voin näyttää teille omistavani varman pääoman, joka kasvaa -suuremmaksi kuin luulettekaan. Miksi emme löisi rahojamme yhteen? Jos -te isänä annatte minulle tyttärenne Rosalien, niin tulen kohtelemaan -teitä kuten vävypojan sopii." - -Vanha Ehrenthal silmäili kosijaa katsein, joiden tylsyydestä jälleen -välähti kipinä vanhaa viekkautta. "Jos tahdotte vaimoksenne tyttäreni -Rosalien", hän vastasi, "niin kuulkaa sitten ainoa kysymys, minkä -teille teen. Mitä voitte minulle antaa, jos annan teille Rosalien?" - -"Sen voin laskea eteenne minä hetkenä hyvänsä", huudahti Veitel. - -"Te voitte laskea eteeni monenlaista", sanoi Ehrenthal torjuvasti. -"Mutta yhtä vain teiltä vaadin. Jos voitte jälleen antaa minulle -poikani Bernhardin, niin saatte tyttäreni. Mutta jollette voi -noutaa Bernhardiani minulle haudasta, niin sanon teille, niin kauan -kuin kieli liikkuu suussani: Menkää matkoihinne, menkää ulos minun -konttoristani. Ulos!" ärjäisi hän äkillisessä vimmassa ja heristi -nyrkitettyjä käsiään kosijaa vastaan. Veitel peräytyi joutuin ovelle, -ja vanha mies vaipui uupuneena jälleen tuoliinsa ja mutisi ja uhkaili -itsekseen. - -Itzig katseli häntä kynnykseltä, kunnes vanhuksen mutina tyrehtyi -epäselväksi vikinäksi; silloin kohautti Veitel hartioitaan ja sulki -oven perästään. - -Noustessaan portaita ylös talon naisten luo hän liikutteli edelleen -olkapäitään ilmaistakseen ylenkatsettaan vanhan miehen naurettavasta -heikkoudesta. Sitten hän soitti ovikelloa, ja tuttavallisesti -hymyilevä keittäjätär, jolla aina oli rypistynyt myssy päässä, laski -hänet sisään. - - * * * * * - -Sillävälin kierteli Eugen neuvottomana kaupungilla upseeriasunnosta -toiseen. Hän poikkesi Feronin viinitupaan, mutta ostereita hän ei -kyennyt nauttimaan, ja viinikin maistui hänestä kirjoitusmusteelta. -Jälleen juoksenteli hän katuja ylös ja alas, tuskanhiki otsallaan. -Siten kului päivä poika paralta. Vihdoin hän istahti lopen uupuneena -erääseen konditoriaan ja rupesi pohtimaan mielessään viimeisiä -mahdollisuuksia. Kunpa Wohlfart vain olisi ollut kaupungissa! Mutta -liian myöhäistä oli antaa hänelle sanaa. Ne asioitsijat, joilta hän -oli rahat lainannut, olivat antaneet hänelle epämääräisiä lupailuja -maksuajan mahdollisesta lykkäytymisestä; vasta eilen illalla -olivat molemmat samanaikaisesti kirjoittaneet hänelle, että heidän -vaatimuksensa olivat siirretyt herra Itzigille. Liian myöhäistä tosin -oli kirjoittaa Wohlfartille, mutta eikö tällä luotettavalla ystävällä -ollut ketään tuttavia paikkakunnalla? Kun Anton oli suositellut -nuorta Sturmia, oli hän sanonut: "Voudin isä on vakavarainen mies." -Perheen palveluksessa olevan entisen husaarin isältä hän kukaties -voi lainata rahat, jos ukolla ylipäätään oli varoja. Siinäpä -kysymys olikin. Hän pyysi osotekirjaa nähdäkseen ja luki: Johann -Sturm, lastaaja, Saarikuja N:o 17. Hän otti ajurin ja ajoi sinne. -Kiireisesti hän kolkutti ulko-ovelle, jyrähtävä "Sisään!" oli -vastaus. Hätäytynyt upseeri astui lastaajan kynnyksen yli. - -Isä Sturm istui yksinään olutkipon ääressä, kädessään päivän -sanomalehti, niin pikkunen lehtiriepu, että jokainen voi nähdä, -ettei se ollut kirjoitettu eikä painettu eikä julkaistu ukko Sturmia -varten. "Husaari!" huudahti vanhus ja jäi ällistyksissään istumaan -lavitsalleen. Upseerikin oli ällistynyt isännän jättimäisestä -varresta. Molemmat tuijottivat toisiinsa hetken äänettöminä. - -"Aivan oikein", sanoi jättiläinen, "husaarihan se onkin, ja Karl -poikaseni rykmentistä, näen mä; takki sama, nyörit samat. Terveeksi -olkoon, toveri!" Hän nousi pystyyn. Nyt vasta hän huomasi nyörit -kultaisiksi. "Katsos hittoa, herra upseerihan se onkin!" - -"Nimeni on Eugen von Rothsattel", aloitti luutnantti, "olen tuttu -herra Wohlfartin kanssa." - -"Herra Wohlfartin ja poikani Karlin kanssa", sanoi Sturm innokkaasti, -"käykää istumaan, herra upseeri, tämäpä oli minulle erinomainen -ilo ja kunnia." Hän nouti tuolin ja laski sen innoissaan Eugenin -eteen niin kovaa, että ovi tärähti ja akkunat helähtivät. Eugen -yritti käydä istumaan. "Ei vielä", sanoi ukko Sturm, "ensin se on -pyyhittävä, jotta ei univormu nuhjaudu. Sittekuin Karl poikani täytyi -lähteä pois, on täällä kaikki hiukan tomuista." Hän nouti liinan ja -pyyhki sillä tuolin. "Kas niin, hyvä herra, sallikaa että istun teitä -vastapäätä. Tuotteko tietoja pienokaisestani?" - -"Ei muuta, kuin että hän jaksaa hyvin ja että isäni on hyvin -tyytyväinen hänen toimiinsa." - -"Vai niin!" huudahti Sturm, nauraen koko naamallaan ja koputellen -sormenpäillään pöytään, niin että huoneessa tapahtui pieni -maanjäristys. "Tiesinhän minä, että herra isänne tulisi häneen -olemaan tyytyväinen. Siitä olisin voinut antaa vaikka virallisen -takauksen. Hän oli aika käytännöllinen tenava jo noin pikkuisena", -ja hän piirusti pöytään mitan ihmiskoosta, joka ei voinut olla -mahdollinen edes kapalolapsellekaan. - -"Mutta voiko hän olla kaikessa mukana?" hän kysyi kiireisesti; -"tiedättehän, minkävuoksi." Hän näytti luutnantille hirmuista kättään -ja heristi sen sormet kaikkiin ilmansuuntiin. "Keskisormi ja nimetön -tipotiessään, ah, sepä vasta kova onni, herra upseeri!" - -Nyt muisti Eugen hämärästi Karlia kohdanneen onnettomuuden. "Se ei -häntä enää haittaa", sanoi hän koko lailla hämillään osasta, jota hän -pakosta oli joutunut esittämään helläluontoisen jättiläisen edessä -"Mutta oikeastaan toi eräs pyyntö minut teidän luoksenne." - -"Pyyntökö?" nauroi jättiläinen, niin että huoneessa jyrisi, "Vaatikaa -te vain, herra parooni! Ja tämä ei ole mikään puheenparsi. Jokainen -jäsen siitä perheestä, jonka luona Karlini on voutina, on oikeutettu -vaatimaan mitä hyvänsä vanhalta Sturmilta. Se on minun yksinkertainen -ajatukseni." Hän pyyhkäsi kädellään pöytää. - -"Lyhyesti sanoen, herra Sturm", alkoi Eugen, "minun on huomenna -suoritettava iso maksu ja siihen tarvitsen rahaa. Juttu tuli -aivan äkisti huolekseni; en ennätä enää edes isällenikään siitä -ilmoittamaan. Enkä tunne täällä kaupungissa ketään toista, jonka -puoleen voisin paremmalla luottamuksella kääntyä kuin oman voutimme -isän." - -Sturm kumartui eteenpäin ja läimähytti ilonsa innoissa kämmenellään -upseeria polveen. "Sepä oli rehellisesti sanottu. Te olette oikea -herra, joka pitää kiinni omasta perheestään eikä turvaudu vieraisiin, -kun hän voi saada apua omalta väeltään. Rahaa siis tarvitsette? -Karlini on herra isänne vouti, ja Karl poikasellani on vähin rahoja, -siis juttu on selvä. Paljonko on tarvis? Satako taaleria, kaksisataa -ehkä? Rahat ovat valmiina." - -"Minua miltei hävettää, herra Sturm, mainita teille summan suuruus", -sanoi Eugen hämillään. "Tarvitsisin tuhat yhdeksänsataa taaleria." - -"Tuhat ja yhdeksänsataa taaleria", toisti jättiläinen kummissaan, -"onpa se koko pääoma, se on talonhinta, sehän on oikein liikeasia, -kuten ihmiset sanovat." - -"Sellainen se onkin, herra Sturm", myönsi Eugen huolissaan. "Ja kun -olette niin ystävällinen minua kohtaan, niin täytyy minun myöskin -sanoa teille, että itseänikin sydämestä surettaa, että niin paljosta -on kysymys. Kirjoitan teille kernaasti velkakirjan rahoista ja maksan -millaista korkoa te vain haluatte." - -"Tiedättekö mitä", virkkoi Sturm miettiväisesti, "koroista emme huoli -puhua, sopikaa siitä asiasta Karlini kanssa. Mutta mitä velkakirjaan -tulee, niin se oli teiltä hyvä ajatus. Sellainen tunnuste on hyvä -olemassa niinhyvin eläessä kuin kuolemantapauksen sattuessa. Te ja -minä emme tarvitse sellaista keskenämme, mutta voinhan minä kuolla -piankin. No, siitä ei olisi vahinkoa, sillä olisittehan te jälellä, -joka tiedätte asiasta. Mutta voisittehan tekin kuolla, mitä en -lainkaan pelkää, päinvastoin", hän jatkoi ja taputteli hyvitellen -Eugenin polvea; "mutta saattaisihan sekin olla mahdollista, ja -silloin täytyisi Karl poikasellani olla teidän allekirjoituksenne, -jotta hän voisi sanoa: Tuon on nuori herra parooni kirjoittanut, siis -maksakaa pois." - -"Te tahdotte siis osoittaa minulle sen hyvyyden, että lainaatte -rahat?" - -"Ei se mitään hyvyyttä ole", sanoi Sturm, tehden torjuvan eleen, "se -on minun velvollisuuteni, koska juttu kerran on liikeasia ja kääpiöni -on teidän voutinne." - -Liikutettuna Eugen katsahti jättiläisen nauraviin kasvoihin. "Mutta, -herra Sturm, minä tarvitsen rahat jo huomiseksi", hän sanoi. - -"Tietysti", Sturm vastasi, "se on selvä kuin päivä ja minusta -vallan oikein. Tulkaahan, herra parooni." Hän otti kynttilän ja -vei vieraansa makuuhuoneeseen. "Antakaa anteeksi, että täällä on -niin siivotonta; minä olen yksinäinen mies ja olen koko päivän -työssä. Katsokaas, tässä on minun rahalippaani." Hän veti sängyn -alta rautaisen arkun. "Varkailta se on turvassa", hän sanoi -itsetuntoisesti hymyillen, "koko kaupungissa ei kukaan muu kuin -minä itse jaksa siirtää sitä paikaltaan, eikä kukaan kykene sitä -avaamaankaan, sillä lukkolaite on vaimovainajani isän taidetyötä. -Harvat minua lukuunottamatta jaksavat kohottaa kannen, ja vaikka -niitä tulisi useampiakin, niin tulisi niille kuuma urakka. Uskotteko, -että rahat saa täällä olla turvassa varkailta ja muilta veijareilta?" -hän sanoi riemuiten. Hän yritti juuri työntää avainta lukkoon. -"Seis", hän keskeytti äkkiä toimensa, "vielä muuan asia! Minä luotan -teihin, herra parooni, niinkuin omaan Karliini, se on selvä, mutta -vastatkaapa ensin tähän kysymykseen: oletteko te todella nuori -parooni?" - -Helpotuksesta täytyi Eugenin naurahtaa. Hän kaivoi povitaskuaan: -"Tässä on upseerikirjani." - -"Ahaa, mikä kunnia!" Sturm vastasi, tarttui varovasti paperiin -hyppystensä nenillä ja luki tarkkaan ylälaidassa olevan nimen, sitten -alempana olevat rivit, nyökkäsi hartaasti ja antoi kahden sormen -välissä todistuskappaleen takaisin sen omistajalle. "Ja tässä", -jatkoi Eugen, "sattuu taskussani olemaan Wohlfartilta saamani kirje." - -"Kas vain", huudahti Sturm, katsellen osoitekirjoitusta, "totta -tosiaan hänen omaa käsialaansa." - -"Ja tuossa on hänen allekirjoituksensa", sanoi Eugen. "Teidän hartain -Wohlfart", luki jättiläinen; "niin, kun hän kirjoittaa sillä tapaa, -niin saatatte myöskin uskoa, että hän tarkoittaa totta. -- Kas niin, -nyt on asian liikepuoli selvitetty, kuten sanotaan", hän jatkoi ja -jätti kirjeen takaisin, "ja täss' on rahat. Tuhatta ja yhdeksänsataa -taaleriahan tarvittiin." Hän nosti arkusta viisi isoa kukkaroa, -punnitsi niitä kuin höyhentä kämmenellään ja ojensi ne sitten -Eugenille. "Siin' on tuhannen." - -Eugen koetti turhaan kannattaa kaikkia yhdellä kertaa kädessään. - -"Ahaa", sanoi jättiläinen hänen pulansa huomattuaan, "minä kannan ne -vaunuihinne. Loppu minun täytyy antaa teille seteleinä. Kas niin, nyt -on juttu kunnialla selvitetty." Hän sulki arkunkannen ja lykkäsi sen -vuoteen alle. - -Eugen palasi kevyin sydämin ja loistavin otsin etuhuoneeseen. "Nyt -minä kannan rahat perästänne vaunuun", huomautti Sturm. - -"Ensin velkakirja", muistutti Eugen. - -"Oikein", nyökkäsi jättiläinen. "Järjestys pitää olla kaikessa. -Koettakaahan voitteko kirjoittaa kehnolla kynälläni. Jos olisin -tiennyt niin hienoa vierasta tulevaksi, niin olisin ottanut paremman -kynän herra Schröterin konttorista." - -Eugen rupesi kirjoittamaan velkakirjaa; sillä aikaa ukko Sturm -istui vastapäätä olutkipponsa ääressä ja katseli hänen puuhaansa -rattoisan uteliaasti. Sitten hän seurasi vierastaan ulos ja sanoi -tämän hyvästiä ottaessa: "Tervehtikääpä minulta oikein sydämellisesti -pikkuruistani ja herra Wohlfartia. Olin luvannut Karlille, että -tulisin hänen luokseen jouluksi sytyttämään joulukuusta. Mutta ei se -käy enää päinsä terveydentilani takia. Yhdeksänviidettä on jo ohi." - - * * * * * - -Jonkun ajan perästä Eugen kirjoitti Antonille, mainiten lyhyesti -lainanneensa isä Sturmilta tuhat yhdeksänsataa taaleria velkakirjaa -vastaan. "Koettakaahan järjestää asia kuitiksi", niin päättyi kirje, -"tietystikin ilmoittamatta siitä mitään isälleni. Hyväsydäminen -ukon hupsu, se vanha Sturm; ajatelkaappa jotain sievää lahjaa hänen -pojalleen, husaarille, jonka voin tuoda mukanani, kun sinne pääsen -tulemaan." - -Peräti närkästyneenä Anton nakkasi kirjeen pöydälle. "Ei tätä väkeä -käy enää auttaminen, siinä oli vanha isäntäni aivan oikeassa. -Kultaisiin rannerenkaisiin jollekin irstaalle tanssijattarelle, -peli-iltoihin kelvottomien toverien parissa hän on tietysti tuhlannut -rahat ja maksaa sitten koronkiskurille velkansa rehellisen työmiehen -sitkeässä istuvilla ansioilla." Hän huusi Karlin puheilleen. - -"Monesti on minua surettanut, että olen vetänyt sinutkin tähän -sotkuiseen pesään, mutta nyt tunnen syvästi, että siinä tein -sinulle suuren vääryyden. Minua oikein hävettää sanoa sinulle, -mistä on kysymys. Nuori Rothsattel on käyttänyt hyväkseen isäsi -hyväsydämisyyttä lainatakseen häneltä tuhat yhdeksänsataa taaleria." - -"Tuhat ja yhdeksänsataa taaleria minun ukoltani!" Karl huudahti -ällistyneenä. "Onko Goljathillani ollut niin paljon rahaa lainata? Ja -minulle hän on aina teeskennellyt, ettei muka osaa ollenkaan säästää." - -"Osa sinun perinnöstäsi on mennyt menojaan aivan arvotonta -velkakirjaa vastaan, ja jutun tekee vielä inhoittavammaksi se -välinpitämätön sävy, millä tuo kevytjalka lainamies siitä puhuu. Eikö -isäsi ole kirjoittanut siitä sinulle mitään?" - -"Hänkö?" huudahti Karl, "ei, ukkoni olisi viimeinen mies sitä -tekemään. -- Se minua vain harmittaa, että te annatte tuon jutun -käydä niin sydämellenne. Pyydän mitä hartaimmin, ettette nosta siitä -melua. Tehän tiedätte itse parhaiten, kuinka paljon mustia pilviä on -kasautunut tämän talon päälle, älkää siis lisätkö vanhempain suruja -minun vuokseni." - -"Joka tässä asiassa vaikenee", vastasi Anton, "hän tekee itsensä -osalliseksi kehnoon tekoon. Kirjoita sinä paikalla isällesi, ettei -hän koskaan vast'edes olisi enää niin myötämielinen, sillä tuossa -kavaljeerissa on miestä turvautumaan taas ensi pulassaan isäsi apuun." - -Sitten Anton itse kirjoitti Eugenille seuraavasti: "Teidän velkanne -maksamista on mahdoton järjestää, jollen saa siitä ilmoittaa herra -isällenne, ja näinkin ollen en tiedä, mistä ottaisin maksamiseen -tarvittavat rahat. En voi vaieta, että pidän varsin vääränä -lainaamistanne vouti Sturmin isältä. Te ja herra isänne saatte -muutenkin kiittää pojan itseuhrautuvaa toimeliaisuutta niin paljosta, -että hänen täällä nauttimansa pieni palkka on siitä vain mitätön -korvaus. Senvuoksi minun täytyy mitä hartaimmin pyytää, että te -ainakin hankitte lastaaja Sturmille niin paljon vakuutta nykyisestä -velastanne kuin suinkin. Ainoa tällainen kyseeseen tuleva vakuus -on se, että herra isänne rupee velkanne tunnustajaksi. Olette kai -yhtä mieltä minun kanssani, että te itse paraiten voitte tehdä -tarpeellisen ilmoituksen vapaaherralle. Minä pyydän, ettette lykkää -tätä asiaa vastaisen täällä käyntinne ajaksi, koska minusta jokainen -viikko, jolloin se pysyy suorittamattomana, tuntuu pidentävän -tahallista harhaanviemistä, mikä ei suinkaan ole arvonne mukaista." - -Ja Karlille Anton sanoi: "Jollei hän tunnusta asiaa isälleen, niin -ilmoitan sen vapaaherralle kohta hänen tänne tultuaan hänen itsensä -läsnäollessa. Älä vastusta minua, sinä olet aivan yhtäläinen kuin -isäsi." - -Tästä kirjeestä oli seurauksena, että Eugen ei enää kirjoittanut -Antonille ja että hän ensimmäisessä isälleen lähettämässään kirjeessä -teki hämäriä viittailuja. Wohlfart oli hänen mielestään mies, jolle -he tosin olivat jossain määrin kiitollisuudenvelassa, mutta pahinta -oli, että tuollaiset ihmiset sellaisesta ylpistyivät ja omaksuivat -sietämättömän koulumestarin sävyn. Parasta olisi, että hänestä mitä -pikimmin päästäisiin sopivalla tavalla eroon. Tällainen mielipide -kävi aivan yhteen vapaaherran oman ajatuksen kanssa, ja hän kiitteli -sitä oikein iloissaan. "Eugen osaa aina iskeä naulan päähän", -hän sanoi; "minäkin toivon hartaasti sen päivän pian koittavan, -jolloin kykenen itse valvomaan taloudenpitoa ja antaa eron herra -Wohlfartillemme." - -Paroonitar, joka oli lukenut, kirjeen puolisolleen, vastasi: "Sinä -varmastikin kaipaisit Wohlfartia suuresti, jos hän jolloinkin eroaisi -meiltä." Sitten pani hän kirjeen takaisin kuoreen ja kätki sen -hameensa taskuun. - -Mutta Lenoren oli mahdoton salata paheksumistaan, jonkavuoksi hän -lähti vaieten huoneesta ja etsi Antonin käsiinsä karjapihan puolelta. - -"Mitä kinaa teillä on Eugenin kanssa?" hän huusi tälle jo kaukaa. - -"Onko hän valittanut teille minun käytöksestäni?" kysyi Anton. - -"Ei minulle", Lenore vastasi, "mutta vanhemmille lähettämässään -kirjeessä hän ei puhu teistä samaan siivoon sävyyn kuin ennen." - -"Ehkäpä se oli vain sattumalta jonkin ohimenevän pahatuulisuuden -puuskaa." - -"Ei, jotain enempää täytyy olla pohjalla, ja minä tahdon tietää sen." - -"Jos jotain enempää aihetta on olemassa, niin voitte saada kuulla -siitä vain häneltä itseltään." - -"Silloin, Wohlfart", huudahti Lenore, "on Eugen tehnyt jotain väärää -ja te tiedätte siitä." - -"Mitäpä tuo liekin", vastasi Anton vakavasti, "niin se ei ole minun -salaisuuteni, muutenhan en sitä teiltä salaisi. Minä pyydän teitä -uskomaan, että olen menetellyt rehellisesti veljeänne kohtaan." - -"Mitä minä uskon, se ei voi teitä hyödyttää. Minä en saa tietää niin -mistään, en ymmärrä mitään enkä voi tänä tuskan ja hiipien aikana -tehdä mitään muuta kuin harmitella, kun teitä kohtaan käyttäydytään -väärin." - -"Usein", sanoi Anton, "tunnen raskaaksi ja vaaralliseksi taakaksi -sen vastuunalaisuuden, mikä isänne sairauden johdosta on laskettu -minun hartioilleni; hänen huonotuulisuutensa kohdistuu luonnollisesti -monesti minuunkin, jonka täytyy antaa hänelle pelkkiä epätyydyttäviä -tietoja. Sitä ei voi välttää. Mutta minulla on rohkeutta kestää -epämieluisiakin hetkiä, niin kauan kuin te ja paroonitar ette anna -horjuttaa vakaumustanne, että minä alati toimin teidän parhaaksenne -sen mukaan kuin itse ymmärrän." - -"Äitini tietää, mitä te meille olette", sanoi Lenore; "koskaan hän -ei puhele teistä minulle, mutta minä näen sen hänen katseestaan, -kun hän pöydän yli katselee teitä kasvoihin. Hän on aina osannut -salata ajatuksensa, tuskansa ja surunsa, ja nyt hän kääriytyy vielä -läpinäkymättömämpään verhoon kuin koskaan ennen. Yksin minuunkin -nähden. Mutta kuten valkoisen harson läpi minä näen hänen puhtaan -kuvansa; hänen ruumiinsa on käynyt niin heikoksi, että monesti -kyyneleet nousee silmiini kun häntä katselen. Hän puhuu aina pelkkää -hyvää ja järkevätä, mutta moneenkin asiaan nähden hän näyttää niin -penseältä ja tunteettomalta; ja kun hän minun lörpötellessäni -hymyilee, niin minusta tuntuu, kuin aiheuttaisi yksin hilpeyskin -hänelle sisällistä tuskaa." - -"Niin kyllä, sen vaikutuksen hän tekee", huudahti Anton surullisesti. - -"Hän elää vain yksinomaan isää hoitaakseen; kuinka hän itse -sisällisesti kärsii, sitä ei arvaa kukaan, ei edes hänen -oma tyttärensä. Hän oli kuin enkeli, Wohlfart, joka vasten -mieltään viipyy täällä maan päällä. Minä voin olla hänelle vain -vähäksi hyödyksi, sen tunnen; minä olen niin aikaansaamaton, -ja minulta puuttuu kaikki, mikä tekee äitini niin ihanaksi -- -itsehillitsemiskyky, rauhallinen ryhti, viehättävä käytös. -- Sairas -isäni, kevytmielinen veljeni, yksinpä minua hellästi rakastava -äitinikin sulkevat itsensä minulta -- Wohlfart, minä olen niin -yksin!" Hän nojautui kaivonarkkuun ja itki. - -"Ehkäpä näin täytyikin käydä teidän omaksi hyväksenne", lohdutti -Anton kaivon toiselta reunalta, sydän täynnä lämmintä sääliä. "Te -olette voimakas luonne, ja minä uskon, että te voitte tuntea hyvin -väkevästi." - -"Minä voin olla hyvin äkäinenkin", nyökkäsi Lenore kyyneltensä -keskeltä, "ja sitten kohta perästäpäin perin vallaton." - -"Te olitte kasvanut huolettomana ja onnellisissa oloissa, ja elämä -oli teille pelkkää leikkiä." - -"Oppiminen on ainakin minulle ollut työlästä", väitti Lenore. - -"Minusta te olitte vaarassa kehittyä hiukan liian hurjaksi ja -ylimieliseksi." - -"Pelkäänpä sitä itsekin", Lenore huudahti. - -"Nyt teidän on täytynyt kestää raskaita kärsimyksiä, ja tulevaisuus -täällä näyttää hyvin vakavalta. Ja jos sallitte minun sanoa -teille, rakas neiti, niin täällä te tulette saavuttamaan juuri ne -ominaisuudet, jotka paroonitar on voittanut itselleen suuressa -maailmassa eläessään, arvokasta ryhdikkäisyyttä ja tunteen -sydämellisyyttä. Minusta tuntuu monesti, kuin olisi teissä jo -tapahtunut muutos." - -"Minä kai olinkin ennen aika mahdoton villikissa, eikö niin?" kysyi -Lenore, nauraen kyyneltensä kesken ja katseli Antonin silmiin -rehellisesti, mutta samalla tyttömäisen veitikkamaisesti. Antonin -täytyi väkisin pidättyä sanomasta hänelle, kuinka rakastettava -hän tässä silmänräpäyksessä oli. Mutta kelpo nuorukainen hillitsi -urheasti mielihalunsa ja virkkoi niin kylmästi kuin taisi: "Ei tuo -niin vallan pahastikaan ollut." - -"Ja tiedättekös, mikä te itse olette?" kysyi Lenore leikillisesti. -"Te olette, niinkuin Eugen kirjoitti, oikea pieni koulumestari." - -"Sitäkö hän siis kirjoitti?" huudahti Anton mieli keventyneenä. - -Lenore kävi äkkiä totiseksi. "Älkäämme puhuko nyt hänestä. Kun kuulin -luettavan hänen kirjettään, juoksin tänne sanomaan teille, että minä -luotan teihin enemmän kuin kehenkään toiseen ihmiseen maan päällä, -hyvää äitiäni lukuunottamatta, ja että minä tulen luottamaan teihin -niin kauan kuin elän, että minun luottamustani teihin ei mikään asia -voi järkähdyttää, että olen vakuutettu siitä että te olette ainoa -ystävä, mikä meillä on nykyisessä hädässämme, ja että tahtoisin -polvillani pyytää teiltä anteeksi, jos joku loukkaa teitä sanoin tahi -vaikkapa pelkissä ajatuksissaankin." - -"Lenore! Rakas neiti", keskeytti Anton hänet ylen onnellisena -- -"älkää puhuko enää." - -"Ja vielä tahtoisin sanoa", jatkoi Lenore häiriytymättä, "kuinka -suuresti teitä ihailen nähdessäni teidän kulkevan niin varmasti -tietänne täällä meidän joukossamme ja tulevan hyvin toimeen kaikkien -ihmisten kanssa, antamatta omalta puoleltanne rahtuistakaan perään, -ja kuinka te yksinänne saatte täällä aikaan järjestystä ja parempaa -asiaintilaa. Tämä oli minun sydämelläni, ja nyt olen purkanut sen -teille, Wohlfart." - -"Minä kiitän teitä, neiti", Anton vastasi; "te olette sanoillanne -tehnyt minulle tänään iloisen päivän. Mutta en minä ole niin varma ja -väkevä kuin luulette. Ja kun minä katselen tätä tilaa ja ajattelen, -mitä kaikkea täällä pitäisi toimittaa, niin tunnen joka päivä yhä -selvemmin, että minussa ei ole miestä korjaamaan oloja ja asioita -perinpohjin. Jos tahtoisin jolloinkin toivoa teidän olevan mies -eikä vapaaherran tytär, niin se tapahtuisi astellessani tämän tilan -vainioilla." - -"Niin, nähkääs, se on vanhastaan minun omakin suruni", sanoi Lenore, -"ja entinen voutimme sanoi monesti samaa. Kun istun neulomukseni -ääressä ja näen teidän herra Sturmin kanssa kiertävän pelloilla, -niin sisuni käy kiehuvan kuumaksi ja minä viskaan joutavan naistyön -syrjään. Minä en voi tehdä muuta kuin syödä leipääni enkä ymmärrä -muuta kuin tuhlata rahoja pitsien osteluun, enkä edes sitäkään -kunnollisesti, niin väittää äitini. Mutta teidän täytyy sietää -taitamatonta Lenorea hyvänä ystävänänne, eikö niin?" Ja hän katsahti -nuorta miestä vilpittömästi silmiin. - -"Jo kauan olen tuntenut teidän minulle osottamanne ystävyyden -suureksi onnekseni", huudahti Anton syvästi liikutettuna. "Ja aina, -tähän hetkeen saakka, on sydämelleni ollut ilona saada kaikessa -hiljaisuudessa pitää itseäni teidän uskollisena ystävänänne." - -"Ja sellaisina pitää väliemme aina pysyäkin", sanoi Lenore. "Kas -niin, nyt olen jälleen rauhallinen. Älkääkä te enää harmitelko -Eugenin tyhmistä vehkeistä, en sitä minäkään tee." - -Sitten erosivat molemmat toisistaan kuin kaksi viatonta lasta, joille -on suloista huvia saada kertoilla toinen toiselleen, mitä intohimo -koettaa pitää salassa. - - -5. - -Herrojen Pixin ja Spechtin välillä olivat vihat jälleen leimahtaneet -ilmi liekkiin. Mutta tällä kertaa Specht ei ollutkaan yksin, -kvartetti oli hänen puolellaan, sillä Spechtiä loukattiin niissä -tunteissa, jotka kvartetti oli tunnustanut oikeiksi ja joille se -oli laulunsa pyhittänyt. Herra Specht oli näet rakastunut. Tämä -sieluntila ei tosin ollut mitään tavatonta tuohon vilkasluontoiseen -herraan nähden, voipa sanoa, että hänen elämänsä pääsisältönä olikin -ikuisesti ryöpsähtävä lemmenleimu, joka ei tosin koskaan suuntautunut -lämmittämään jokapäiväisen elämän käytännöllisiä kattiloita, -toisin sanoen ei vaihtunut ajatuksiksi naimisesta ja oman kodin -perustamisesta. Herra Spechtin lempi oli ikuinen, mutta sen esineet -vaihtelivat alituisesti. Kaikilla naisilla hänen tuttavapiirissään -oli ollut kunnia nauttia runollista jumalointia hänen taholtaan. -Yksinpä talon tätikin oli aikoinaan ollut hänen unelmiensa esineenä, -silloin näet, kun tutustuminen tämän ylevän vaikk'ei enää nuorekkaan -Saphon muinaiseen murheelliseen lemmentarinaan oli ankarasti -liikuttanut kiihkeämielisen runotartenpalvojan ylenherkkiä tunteita. - -Mutta tällä kertaa herra Spechtin lemmenliekillä oli vankka -perustus. Hän oli saanut vainuunsa erään nuoren lesken, jonka -etuina oli jommoinenkin varallisuus, oma kelpo talo ja siinä -turkistavaraliike sekä lisäksi vielä pyöreät punaposket ja pari -ystävällistä ruskeaa silmää. Specht seurasi lesken kintereillä -missä tämä ikinä kulki, teatterissa ja julkisissa puistoissa, -maleksi niin usein kuin jouti ja rohkeni hänen akkunainsa alla ja -teki ylipäänsä kaiken, minkä hänen vilkas mielikuvituksensa suinkin -voi, järkyttääkseen lesken sydäntä. Hän häiritsi tämän murheellista -leskeydentilaa lukemattomilla nimettömillä kirjelippusilla, joissa -tuntematon "S" uhkaili suorasanaisessa ja runomuodossa aikovansa -siirtyä tästä arkipäiväisestä elämästä suuren tuntemattoman taa, -jos hänen sydämensä ihanne halveksisi hänen tulista palvontaansa. -Paikkakunnan ilmoituslehdessä esiytyi tuhkatiheään tuoreen kaviaarin, -kapakalojen ja palvelukseen haluavain henkilöiden joukossa yleisön -ällistykseksi runollisia tunteenpurkauksia, joissa milloin säkeitten -alkukirjainten, milloin keskeltä rivejäkin poimittujen kirjainten -nähtiin lihavalla painettuna muodostavan nuoren lesken nimen, Adele. -Viimein ei herra Specht malttanut olla tekemättä koko kvartettia -uskotukseen. Ensin hän tunnusti sydämensä tilan herra Lieboldille; -ja sitten eräänä iltana, kun bassot olivat veljellisesti avustaneet -häntä tulisten lemmenlaulujen harjoittamisessa, hän rohkeni näillekin -ilmoittaa olevansa kuuluisien Adele-runojen tuntematon sepittäjä. -Bassot joutuivat ihmeisiinsä siitä, että heidän konttorinsa oli -muninut mokoman mainehikkaan lauluniekan. Tosin he olivat yhdessä -toisten herrain kanssa tehneet runoista hiljaista pilaa, onnettoman -tekijän salaa ähkyessä kuullessaan armotonta arvostelua; mutta kun he -saivat kuulla runoilijan olevan yhden heidän omasta keskuudestaan, -heräsi heissä yhteishenki ja he kuuntelivat suopealla ymmärtämyksellä -hänen tunnustuksiaan. Lemmentilanne ei heistä tällä kertaa tuntunut -niinkään epäkäytännölliseltä; leski oli nuori ja sievä, omisti oman -talon ja liikkeen sekä päällepäätteeksi kuuleman mukaan jommoisenkin -varallisuuden. Siksipä he lupasivat myötävaikutustaan serenaadinkin -pitoon. Lesken talon ulkopuolella käyskentelevä yövahti lahjottiin -muutamilla lanteilla, serenaadi pidettiin, lesken makuusuojassa -avautui akkunanpuolisko ja jotain valkoista paistoi hetkisen aikaa -näkyviin pimeästä. Specht oli onnen autuas, ja kun tällainen -mielentila ei yleensä ole omiaan tekemään ihmistä vaitonaiseksi, -oli hän kyllin varomaton antaakseen toisillekin työtovereille -salaperäisiä viittailuja. Siten pääsi myöskin Pix asian perille. Nyt -alkoi kaupungin ilmoituslehden palstoilla merkillinen kissan- ja -hiirenleikki. Siihen ilmestyi salamyhkäisiä ilmoituksia, joissa hra -S. pyydettiin saapumaan milloin mihinkin kaupungin etäiseen kolkkaan -kohtamaan henkilöä, joka oli hänelle hyvin rakas. Specht juoksi -hikihatussa sovittuun paikkaan tapaamatta siellä koskaan ketään, -jota hän olisi voinut epäillä ihanteekseen; sen sijaan hän noilla -etsiskelyillään sai kokea kaikenlaista mieliharmia, kärsi kylmää -ja myrskytuulta, sai äkäisiä vastauksia tuntemattomilta naisilta, -joita hän rohkeni puhutella; muuan suutarin juoksupoika, jota hän -aavisteli salapukuun pukeutuneeksi kaunokaisekseen, viskasi palavan -sikarinpätkän hänen silmilleen; jollakin syrjäkujalla häntä valppaan -tähystelynsä johdosta epäiltiin poliisinuuskijaksi, jonkavuoksi hän -sai törkeää haukkumista ja kirvelevän selkäsaunan. Luonnollisesti -hän omasta puolestaan julkaisi paikallisessa äänenkannattajassa -salamyhkäisiä mutta haikean voimakkaita valitusvirsiä kaunottaren -petollisuuden johdosta; näistä oli seurauksena, että kohta ilmestyi -anteeksipyytelyjä ynnä suloisia viittauksia uusien mahdollisuuksien -ilmaantumisesta. Mutta koskaan hän ei löytänyt sitä jota etsi. - -Tällaista menoa jatkui moniaan viikon mittaan, ja Spechtin mielentila -joutui kohtalon kunnottomien kepposten johdosta kuohumapisteeseen, -mikä oli omiaan pelottamaan yksin uskollisia bassojakin. - -Eräänä aamuna Pix seisoi tavallisuuden mukaan eteisessä iso sivellin -kädessä, kun ulko-ovesta astui sisään sievä pyöreähkö naishenkilö, -jolla oli ruskeat silmät ja yllä upea turkisvaippa ja joka vihaisella -äänellä kysyi herra Schröteriä. - -"Herra Schröter ei ole kotona", sanoi Pix. "Mitä teillä on asiaa?" -Hän laski mustan siveltimen kädestään, ja kun vieras nainen epäröi -vastata, vaati hän pontevalla kädenliikkeellä tätä pelastautumaan -tynnörien ja tavarapaalien ja makasiinirenkien uhkaavasta vilinästä. -Hänen miehekäs levollisuutensa tehosikin naiseen niin, että hän -siirtyi sisäeteiseen, jossa herra Pix kumarsi hänelle alentuvasti ja -toisti kysymyksensä: "Haluatteko tilata jotakin liikkeestämme?" - -"Haluan puhutella liikkeen johtajaa", vastasi nainen, - -"Minä edustan täällä häntä", vastasi Pix Napoleonin sävyyn. - -Vieras katsahti häneen pelokkaasti ja rupesi vihdoin esittämään -asiaansa. "Minä tulen valittamaan erään konttoriinne kuuluvan herran -käytöksen johdosta. Jo pitemmän aikaa olen ollut kaikenlaisen -pilanteon ja tunkeilevaisuuden esineenä ja vaarassa joutua -yleiseksi puheenaiheeksi kaupungilla. Minä saan harva se päivä -nimettömältä lähettäjältä kirjeitä ja runoja, ja päivälehdessä -tehdään kehnoa pilaa minun nimelläni. Olen kuullut, että kaiken tuon -häpeämättömyyden harjoittaja kuuluu teidän liikkeeseenne ja vaadin -häntä rangaistavaksi." - -Pix arvasi asianlaidan. Hän työnsi -- yhä edelleen Napoleonina -- -kätensä liivin sisään ja kysyi: "Voitteko mainita minulle sen herran -nimen?" - -"Hänen nimeään en tiedä", vastasi kaunis leski, "mutta hän on -isokokoinen ja kiharatukkainen." - -"Ja muuten laiha ja kömönenäinen?" täydensi Pix määrittelyä. "Hyvä, -se riittää, rouvaseni. Tästä päivästä lähtien te voitte olla rauhassa -ja saatte täydellisen tyydytyksen kaikesta harminnäöstänne, sen minä -takaan." - -"Mutta minä tahtoisin kuitenkin tavata herra Schröterin itsensä..." -alotti turkisvaippainen nainen jälleen epäröiden. - -"Parempi on, ettette tapaa. Tuo nuori mies on käyttäytynyt teitä -kohtaan tavalla, jonka kehnoudelle en keksi kyllin väkeviä -sanoja. Mutta teidän hyvä sydämenne kohtakin huomaa, ettei hänen -tarkoituksensa varmastikaan ollut loukata teitä. Hän oli kömpelö -poropeukalo, siinä hänen rikoksensa. Miesparkaa vaivaa tosiaankin -sairaaloinen kiintymys teihin. Ja sittekuin olen saanut kunnian nähdä -teidät, en sitä ensinkään ihmettelekään." Hän kumarsi uudelleen, -tällä kertaa kohteliaammin. "Kuten sanottu, minä tuomitsen hänen -menettelynsä, mutta käsitän sen hyvin." - -Kaunis leski seisoi hämillään eikä tiennyt mitä vastata tuolle -mahdikkaalle herralle. - -"Samalla kertaa", jatkoi Pix, "rohkenen liikkeemme nimessä -kunnioittavimmin pyytää teiltä anteeksi. Liikkeemme valittaa mitä -hartaimmin, että yksi sen jäsenistä on aiheuttanut teille niin -paljon mielipahaa. Me kaikki tuntisimme itsemme onnellisiksi, jos se -ystävällinen mielenlaatu, jonka näen ilmenevän teidän kasvoistanne, -suvaitsisi antaa anteeksi liikkeellemme ja ennen kaikkea poloiselle -syntisäkille." - -"En suinkaan aikonutkaan vaatia toisia tilille yhden ainoan miehen -sopimattoman käytöksen takia", sanoi leski. - -"Kiitän kaikesta sydämestäni rakastettavuudestanne", jatkoi herra -Pix voitollisesti, "ja pyydän teitä, rouvaseni, suomaan vielä -senkin anteeksi, että olen tuonut teidät tänne keskelle häärinää; -enhän tiennyt, ketä minun oli kunnia puhutella. Tämä on pieni -tavaravarastomme minun jokapäiväistä tarvettani varten." - -"Jokapäiväistä tarvettanne varten", toisti rouva, peräti ymmällään -tuon mahdikkaan herran todella suurenmoisesta tarpeesta. Pix kävi -kahvitynnyrin vierelle, otti kourallisen papuja ja päästi ne valumaan -kultasateena takaisin tynnöriin. "Ehkäpä täältä löydätte jotakin, -joka saattaa olla tarpeeseen taloudessanne", hän lisäsi ja esitti -tavaravarastonsa suurenmoisella kädenliikkeellä. - -Kaunis turkiskauppiatar lausui kohteliaasti ihastuksensa niin suurten -ja monenlaisten kahvivarastojen johdosta. Herra Pix vei hänet -kaikkein parhaimpien laatujen luo, huomautti hänelle harmittavista -kivijyväsistä Domingo-kahvissa ja Jaava-kahvin keinotekoisesta -vihreästä väristä. - -"Meidän liikkeemme tuntisi itsensä ylpeäksi ja iloiseksi, jos -suvaitsisitte vastaanottaa edes pienen osoitteen kunnioituksestamme -teitä kohtaan", sanoi Pix, kumartaen perin kohteliaasti. "Sallikaa -minun lähettää teille joitakin näytteitä niistä laaduista, jotka -teitä täällä paraiten miellyttävät." - -"Mahdotontahan minun on vastaanottaa, herra..." vastusti rouva -ryhdikkäästi. - -"Minun nimeni on Pix. Tästä lähetyksestä ei kannata mainita -sanaakaan; me olemme tosin jo aikoja sitten luopuneet -vähittäiskaupasta, mutta itsestäänhän on selvä, että kernaasti -palvelemme joitakin yksityisiä suosijoitamme. Jos te vast'edes -tahtoisitte tehdä jonkin pienen tilauksen, niin olisin ylen -onnellinen saadessani toimittaa sen teille omaan ostohintaamme. Ja -mitä tuohon äskenmainittuun herraan tulee, niin vakuutan teille vielä -kerran, että tulette saamaan täyden tyydytyksen, minä pidän itse -huolen siitä." - -"Olen teille hyvin kiitollinen, herrani", sanoi rouva ystävällisesti -hymyten ja lähti liikkeestä paljon sovinnollisemmassa mielentilassa -kuin oli tullut. - -Pix meni suoraapäätä konttoriin ja vei Spechtin syrjään muista. -"Tepä olette keittänyt kokoon kauniin sopan", hän sanoi ankarasti. -"Tiedättekö että teitä on uhannut rajuilma, joka olisi helposti -voinut tempaista teidät alas konttorituoliltanne ikipäiviksi? Se -nuori leski oli juuri täällä ja tahtoi kaikin mokomin valittaa teidän -käytöksestänne herra Schröterille; hän oli oikein silmittömästi -raivostunut teihin. Kuinka ihmeellä te rohkenittekaan tehdä siivon -ja arvokkaan naisen niin kömpelön ihailunne esineeksi ja vielä -julkisesti sanomalehdessä? Hävetkää toki, Specht", hän huudahti -peräti paheksuvasti. - -Specht parka oli kuin ukkosen iskemä. "Hänhän se itse aloitti -päivälehdessä", hän puhki viimein kun kykeni puhumaan, "hänhän kutsui -minua ensin teatteriin, sitten joutsenlammikolle, jopa viimein -torniinkin ihailemaan hänen kanssaan näköalaa." - -"Hyi sentään", sanoi Pix, täynnä siveellistä närkästystä, "ettekö te -poloinen käsitä, että joku koiranleuka on pitänyt teitä pilanaan? Se -rouva oli aivan onneton teidän käytöksenne takia -- meidän kesken -sanoen hän oikein itki teidän tähtenne." - -Specht väänteli käsiään. - -"Minä tein kaikkeni saadakseni hänet rauhoittumaan, lupasin teidän -nimessänne, että te tästä päivästä lähtien jätätte hänet tyyten -rauhaan kaikista sanomalehtirynnäköistä. Menetelkää siis sen -mukaisesti; jollette sitä tee, saa herra Schröter tietää koko jutun." - -"Mutta enhän minä voi tyytyä siihen", huudahti poloinen Specht. "Te -ette tiedä, mitä minä tunnen." - -"Tuntekaa mitä tahdotte", pamautti hirveä Pix musertavan tylysti, -"mutta rohjetkaappas vain vielä kerta painattaa riviäkään Adelelle, -niin joudutte minun kanssasi tekemisiin!" Sitten hän lähti -julmistuneena tiehensä ja jätti Spechtin mielentilaan, joka ei ollut -hirteen joutuneen rattoisuutta parempi. - -Spechtin sitten pohtiessa yhdessä kvartetin kanssa, mitä tässä -tilanteessa oikeastaan oli tehtävä, kävi Pix puolestaan ripeästi -toimimaan. Iltapuoleen kantoi eräs makasiinirenki lesken taloon -mahtavan kahvipussin ynnä herra Pixin kunnioittavat terveiset, ja Pix -antoi tunnollisesti laskuttaa lähetyksen omaan tiliinsä. Vielä samana -iltana hän lähti itsekin tervehtimään leskeä ja vakuutti tälle, että -syyllinen oli saanut ankaran ojennuksen, ja että hänen päiviensä ja -öittensä rauha oli ikipäiviksi turvattu. Seuraavana sunnuntaina hän -joi samaa kahvia lesken luona, joka oli kutsunut erään ystävättärensä -"esiliinaksi". Neljän viikon kuluttua olivat rouvan ruskeat silmät -ja Pixin mahdikas sävy jo ennättäneet niin tottua toisiinsa, että -viimemainittu sonnustautui parhaisiin tamineihinsa ja lähti leskeä -kosimaan. Hän sai mieluisen vastauksen. Herra Pix oli kihlattu -sulhanen ja päätti panna turkiskaupan uudelleen käyntiin, kaikista -koista ja karvoista huolimatta, ja tehdä itsensä sen keskipisteeksi. - -Hänen kunniakseen mainittakoon, että hän tunsi olevansa velkapää -ilmoittamaan asianlaidan kaikkein ensiksi herra Spechtille ja -lausua tälle samalla pari sanaa, jotka voi käsittää jonkinlaiseksi -anteeksipyynnöksi. "Se oli kohtalon sallimus", hän sanoi, "olkaa -järkevä mies, Specht, ja tyytykää osaanne. Täytyyhän teidän toki -muistaa, että hänet nai ainakin eräs omista työtovereistanne." - -"Mutta en minä!" parahti Specht aivan suunniltaan; "minulle ei ole -miksikään lohdutukseksi, että te olette sulhanen, sillä pelkäänpä -että te olette menetellyt salakavalasti minua kohtaan." - -"Tiedättekös mitä, Specht", sanoi katuvainen Pix, "pysykää sinä -kilttinä poikana, mikä te pohjaltanne olettekin, ja rakastukaa -sukkelaan johonkin toiseen naiseen. Teillehän siitä ei ole mitään -vaivaa." - -"Ja te luulette, että se käy vain niin helposti päinsä!" äyskähti -Specht julmistuneena. - -"Käypä kuin käykin", lohdutti Pix, "kun miehellä vain on vakava -tahto. Ja meidän ystävyytemme pysyy entisellään. Minun häistäni te -ette saa jäädä pois." - -"Se vielä puuttui!" parahti poloinen Specht. - -"Teidän pitää järjestää minulle nuorenmiehen kemut ['Polterabend', -jonka Saksassa sulhasen miesystävät toimeenpanevat hänelle häiden -aattoiltana], tehän olette niin taitava kaikessa sellaisessa, ja -teidän pitää taluttaa morsian alttarin eteen. Joutukaa nyt vain pian -keksimään joku toinen, jolle voitte rustata runojanne; olipa hänen -nimensä Adele tai Genoveva, sehän on teille ihan yhdentekevää." - -Mutta herra Spechtille se ei suinkaan ollut yhdentekevää, hän -morkkasi ankarin sanoin vanhan vastustajansa uskottomuutta ja koki -sen tuskallisen ilon, että tällä kertaa koko konttori asettui hänen -puolelleen ja että herra Pix tuomittiin kaikissa takapihan suojissa -itsekkääksi vintiöksi. Mutta vähitellen aika vuodatti lieventävää -palsamiaan Spechtin sydämen haavoihin. Kävi ilmi, että leskellä oli -sisarentytär, jolla oli siniset silmät ja tukka kullanpunertava; -ja niinpä sitten kävi, että Specht oli ensin huvitettu neidin -kesakoista, sitten hän keksi koko hänen olentonsa ylen suloiseksi, -ja loppujen lopuksi hän kamarinsa hiljaisuudessa hautoi ajatusta, -eikö hänen pitänyt naimisen kautta tulla tavallaan herra Pixille -vävypojaksi. - - * * * * * - -Kauppias istui nojatuolissaan ja katseli miettiväisesti eteensä. -Vihdoin hän kääntyi sisarensa puoleen. "Fink on jälleen kadonnut", -hän sanoi. - -Sabinelta putosi lankakerä lattialle. "Kadonnut? Amerikassako?" - -"Eräs hänen isänsä asiamies oli tänään konttorissa. Hänen kertomansa -mukaan ovat isä ja poika jälleen riitautuneet, ja tällä kertaa -on Fink, pelkään mä, paremmin oikeassa kuin hänen isänsä. Hän on -yht'äkkiä luopunut asiainhoidosta Amerikassa, väkivaltaisin keinoin -murskannut erään suuren liikeyhtiön, jonka hänen setänsä oli -perustanut, luovuttanut isälleen perintöosuutensa ja sitten kadonnut -jäljettömiin. New Yorkista tulleiden epävarmojen tietojen mukaan hän -on lähtenyt maanosan keskellä oleviin suuriin erämaihin." - -Sabine kuunteli jännittyneenä, mutta ei virkkanut sanaakaan. Hänen -veljensäkin vaikeni. "Siinä miehessä on kuitenkin mahtavaa ainesta", -hän viimein sanoi. "Tänä aikana tarvitaan sellaista ripeätä kykyä -kuin hänellä on. -- Nyt luopuu myöskin Pix meiltä. Hän on kosinut -jotakin varakasta leskeä ja aikoo ruveta itsenäiseksi liikemieheksi. -Minun on otettava Balbus hänen tilalleen, mutta tämä ei kuitenkaan -korvaa häntä." - -"Ei", sanoi Sabinekin huolestuneena. - -"Meillä alkaa käydä tyhjäksi", jatkoi veli, "ja minäkin tunnen, -etteivät omat voimani suinkaan lisäänny. Viime vuodet olivat meille -vaikeat. Sitä tottuu niin ihmisten kasvoihin, jopa heidän heikkoihin -puoliinsakin. Kukaan ei ajattele, kuinka katkeraksi johtajalle usein -käy, kun ne siteet katkeavat, jotka ovat kutoutuneet hänen ja hänen -apulaistensa välille. Pixiin minä olin tottunut jos kehenkään, ja -minulle käy vaikeaksi tulla toimeen ilman häntä. Ja itsekin vanhenen. --- Minä vanhenen, ja ympärilläni tyhjenee. Pimeinä hetkinäni näen -sinut yksinäsi kotona ja liikkeessä; kun minun täytyy lähteä luotasi, -jäät sinä aivan yksin. Vaimoni ja lapseni ovat poissa. Sinun -kukoistavaan nuoruuteesi olen perustanut kaiken toivoni, sinulle -olen ajatellut miestä ja lapsia, sisar parkani. Niissä mietteissä -olen käynyt vanhaksi, ja aina näen sinun kulkevan vierelläni, suu -hymyssä, mutta sydän surussa, alati toimeliaana ja osanottavaisena -mutta kuitenkin yksin, vailla suurta iloa ja vailla ihanan toivon -täyttymistä." - -Sabine kallisti päänsä veljen päätä vastaan ja itki hiljaa. "Eräs oli -sinulle rakas, jonka olet kadottanut", sanoi hän hiljaa. - -"Älä puhu hänestä, älä ajattelekaan häntä", sanoi veli synkästi. "Ja -vaikka hän sieltä palaisikin, olisi hän meiltä mennyt!" Hän hyväili -kädellään sisaren tukkaa, tarttui sitten hattuunsa ja läksi huoneesta. - -"Ja itse hän aina muistelee Wohlfartia", huudahti täti -akkunaloukosta; "vasta eilen hän kyseli vanhalta Sturmilta jos -jotakin Karlista ja siitä puolalaistiluksesta. En minä vain ymmärrä -tuota miestä." - -"Minä hänet ymmärrän", huokasi Sabine ja istahti uudelleen käsityönsä -ääreen. - -Täti nyrpisti nenäänsä: "Te olette molemmat samaa maata, teidän -kanssanne ei käy ollenkaan puhuminen eräistä tietyistä asioista", hän -sanoi ja lähti harmissaan huoneesta. - -Sabine istui yksinään. Uunissa ratisi valkea, ja seinäkellon heiluri -riippui yksitoikkoisesti edestakaisin. "Yhä vain näin, yhä vain -näin", humisi sen liike. Hiljakseen ratisi elämänliekki näiden -vankkojen seinämuurien sisällä, saaden syttyä joka aamu ja jääden -kytemään illoin. Välinpitämättömän vakavina katselivat vanhempain -kuvat seiniltä talon viimeistä vesaa, jonka elämä oli ollut liikettä -vailla jo monet vuodet. Siten kului Sabinen nuoruus, yksivakaisesti, -hiljaisesti, liikkumatta, kuten seinillä riippuvat muotokuvat. -Sabine kallisti päänsä ja kuunteli. Älähän -- hiljaisia, aavemaisia -askeleita kuului huoneen nurkista entäpäs lapsensuusta iloista -naurua; yhä lähemmäksi tuli häntä tuo haavekuva, ja kiharainen pää -vaipui hänen syliinsä ja kaksi hentoa käsivartta kurottui hänen -kaulaansa. Sabine kumartui suutelemaan tyhjää ilmaa suunsa edessä ja -kuunteli jälleen suloisia säveliä, jotka hurmasivat hänen sydämensä -ja kiehtoivat ilon kyyneleet hänen silmiinsä. Ah, hänen kätensä -tapasi tyhjää, eikä muuta ollut todellista kuin hänen syliinsä -tippuvat kyyneleet. - -Siten hän istui yksin kauan, kunnes iltahämärä tunkeutui hänen -huoneeseensa. Väsyneesti tikutti kellonheiluri, hitaasti sammui -uunista viimeinenkin hiillos: yhä epäselvemmäksi kävivät seinillä -olevat muotokuvat, pää toisensa jälkeen katosi niistä hämäryyden -syliin; yhä pimeämmäksi muuttui huone, yksinäiseksi ja värittömäksi, -yhä tummempana sulki sen piiriinsä musta yö, kuten paarinliina se -kattoi Sabinen päätä ja jäseniä. - -Silloinpa löi vanhan tornin vartija hilpeästi kelloaan, niin että -pihalla tynnörien laidat helähtivät. Yhä mahtavammin kumahtelivat nuo -iskut vanhan talon pihamaalla Sabine kohotti päätään. "Kahdesti olen -peljännyt ja kahdesti toivonut, ja joka kerralla olivat pelkoni ja -toivoni turhat. Niin olkoonkin", hän huudahti vallattomasti. "Hänelle -yksin, jolle minä olen kaikki, voin jäädäkin kaikeksi. Hänelle yksin -en voi toimittaa puolisoa enkä hentoja lapsenkäsiä kaulailemaan -häntä. Niin, sellaiseksi meidän elämämme käy, yhä hiljaisemmaksi, -yhä tyhjemmäksi. Mutta minut hän saa omistaa koko elämäni ajan. Veli -raukkani, sinä et saa enää tuntea tuskaa, joka on riistänyt virkeän -elämän sekä sinulta että minulta." - -Sabine tarttui avainkoriin ja riensi veljensä huoneeseen. - -Sillä välin täti oli päättänyt lähteä tervehtimään herra Baumannia. - -Tädin ja Baumannin välillä vallitsi hiljainen välirauha. Kohtalo oli -tehnyt heistä pöytänaapurit. Kun täti muisteli koko naapurisarjaansa -päivällispöydässä, joka oli päivän juhlallisin tilaisuus, niin -tuli hän siihen mielipiteeseen, että tuo sarja oli vähitellen yhtä -paljon menettänyt hyvätuulisuudessa kuin kasvanut kristillisessä -hurskaudessa. Fink oli ollut jumalaton, mutta hyvin huvittava; -Wohlfahrtilla oli hyveellisyys ja hyvätuulisuus ollut jokseenkin -miellyttävässä tasapainossa; Baumann oli hurskasmielisin mutta -vaiteliain. "Mitä kaikkea sitä joutuu kokemaankin", huudahti täti. -Puhelu Baumannin kanssa ei ollut koskaan huvittavaa, mutta se oli -mieltäylentävää, sillä tätikin pani arvoa ahkeralle kirkonkäynnille, -ja maanantaisin he vaihtoivat aina ajatuksiaan viime saarnan -johdosta. Mutta paitsi tätä uskonnollista keskustelua oli toinenkin -yhdysside olemassa tädin ja Baumannin välillä, ja se yhdysside -oli Anton. Täti ei vieläkään voinut tottua siihen, mitä hän -nimitti luonnottomaksi eroksi. Hän oli epätietoinen siitä, kumpiko -oikeastaan oli syypää tuohon kotoisessa elämässä tapahtuneeseen -häiriöön -- johtajako vai tämän kirjeenvaihtaja. Jyrkästi hän oli -sitä mieltä, että Antonin ero oli ollut tarpeeton, käsittämätön ja -turmiollinen kaikille asianosaisille, ja hän ponnisteli voimainsa -takaa kiertoteitä, jotta karkulainen saataisiin jälleen liitetyksi -liikkeeseen, mikäli hienot viittaukset ja naisellinen taivutusvoima -pystyivät pehmittämään miesten härkäpäisyyttä. Senvuoksi hän oli -kohta Antonin lähdettyä joka tilaisuudessa puhellut sekä kauppiaalle -että Sabinelle Antonista ja ylistellyt tätä. Mutta sillä hän ei ollut -mitään voittanut. Kauppias oli vastannut kuivasti, milteipä tylysti --- ei siihen mieheen pystynyt mikään! --, ja Sabine oli kääntänyt -puheen toisiin asioihin tahi mykistynyt kokonaan kohta kuin täti -aloitti kiitosvirtensä. Mutta sepä ei saanut tätiä petetyksi. Nuo -koruommellut akkunaverhot olivat luoneet hänen sieluunsa häikäisevää -hohdetta, jolla hän siitä lähtien itsetyytyväisesti valaisi -Sabinenkin mielentilaa. - -Hän tiesi Baumannin olevan ainoan konttorin herroista, jonka -kanssa Anton ylläpiti kirjeenvaihtoa, ja tänään hän päätti -lujasti lähteä korjaamaan kaikkien asianomaisten itsepäisyyden -surullisia seurauksia. Hän otti mukaansa pienen kirjasen, erään -hyväntekeväisyysseuran vuosikertomuksen, jonka Baumann oli lainannut -hänelle luettavaksi, ja meni teeskennellyn välinpitämättömästi -takapihan puolelle, missä hän kuin ohimennen koputti Baumannin ovelle -ja ojensi hänelle vihkosen takaisin. - -"Aika sievähän se oli", sanoi hän kynnykseltä; "taivas antakoon -siunauksensa hyvälle työlle", ja samalla hän ojensi Baumannille -pienen rahamäärän paperiin käärittynä. "Kirjoittakaa vastakin tämä -summa minun osaltani avustukseksi." Herra Baumann kiitti köyhien -nimessä. Sitten täti aloitti uudelleen poislähtiessään: "No, mitä -uutta kuuluukaan ystävästänne Wohlfartista? Hänhän on ihan kuin -kadonnut koko maan päältä, ei edes vanha Sturmkaan tiedä kertoa -hänestä mitään." - -"Hänellä on paljon tekemistä", sanoi vaitelias Baumann. - -"No, arvaanpa ettei sen enemmän kuin täälläkään. Jos hän himoitsi -itselleen työtä, niin olisi hän voinut siivosti pysyä täällä." - -"Hänellä on siellä raskas urakka täytettävänä ja hän suorittaa hyvää -työtä," jatkoi Baumann varovaisesti. - -"Juoskaa järveen hyvine töinenne", huudahti täti ja kävi jälleen -sisälle, sulkien oven perästään. "Hyvää työtä hänellä oli täälläkin -toimitettavana. Ei, älkää minulle pahastuko, mutta en mokomata ole -vielä ikänäni nähnyt. Hän laputtaa matkoihinsa, juuri kuin täällä -mitä kipeimmin tarvittiin viisasta miestä, joka oli perehtynyt -kaikkiin liikesalaisuuksiin. Jos hän olisi ruvennut harjoittamaan -itsenäisesti liikettä tahi mennyt naimisiin, niin se olisi toista, -sillä ihminen tarvitsee oman talouden ja hän tahtoo myöskin -toimia itsenäisesti. Niin on Jumalan tahto, enkä minä silloin -tässä tapauksessa virkkaisi halaistua sanaakaan. Mutta annappa -karata konttorista lehmien ja lampaiden pariin ja puolalaisten ja -aatelismiesten joukkoon, sitä niin ei voi sietää eikä anteeksi antaa. -Ja entäpä vielä sellaisesta liikkeestä, jossa kaikki ajattelivat -hänestä pelkkää hyvää ja jossa häntä joka huoneessa hemmoiteltiin -kuin omaa lasta! Tiedättekö mitä minä sellaisesta käytöksestä -ajattelen, herra Baumann?" hän jatkoi kiivastuneena, niin että -hänen myssynsä nauhat lepattelivat. "Minusta se on kiittämätöntä! --- Ja entä kuinkas täällä nyt käy? Täällähän käy aivan autioksi ja -tyhjäksi koko talossa! Fink on poissa, Jordan on poissa, Wohlfart -poissa, Pix poissa; te olette nyt ainoa, joka on vielä jäänyt jälelle -etukonttorin kelpo herroista, ja ettehän tekään toki voi yksinänne -kaikkea tehdä." - -"En", sanoi Baumann huolestuneesti, "ja minäkin olen sangen tukalassa -asemassa. Jo viime syksynä olin luvannut neljännesvuoden lopussa -erota liikkeestä, ja nyt on kevät jo lähellä, enkä minä ole seurannut -vieläkään ääntä, joka minua kutsuu." - -"Älkää puhuko mokomaa lorua!" huudahti täti säikähtäen; "ettehän te -toki tahdo erota täältä?" - -"Minun täytyy", vastasi herra Baumann luoden katseensa alas. "Olen -saanut kirjeitä veljiltä Englannissa, ja veljet moittivat kovin -käytöstäni. Pelkään että teen hyvin väärin, kun en ole jo lähtenyt; -mutta aina kun tulen konttoriin ja näen isot kirjekasat pöydällä ja -herra Schröterin murheelliset kasvot, ja kun ajattelen kuinka vaikeat -ajat nyt on ja kuinka paha onni liikkeellä on ollut menettäessään -parhaita voimiaan, niin tuo kaikki kahlehtii minua yhä tänne. Minäkin -tahtoisin, että Wohlfart palaisi jälleen takaisin, sillä liike -tarvitsee häntä kipeästi." - -"Hänen täytyy palata", puuskahti täti, "se on hänen kristillinen -velvollisuutensa. Kirjoittakaa se hänelle. -- Eihän tosin meillä -nykyään juuri hauskasti eletä", hän jatkoi tuttavalliseen sävyyn; -"ehkäpä hänellä on siellä paremmat päivät. Puolalaisten keskenhän -eletään joka päivä ilon ja riemun humussa." - -"Ah ei", vastasi Baumann samaan sävyyn, "ilon humussa hän ei siellä -elä. Pelkäänpä hänellä olevan siellä raskaat ja murheelliset päivät; -mitä hän kirjoittaa, se ei kuulosta lainkaan hauskalta." - -"Hyvä isä, mitä te sanottekaan!" huudahti täti istahtaen ja katsellen -odottavaisesti Baumannia kasvoihin. Baumann nykäsi tuolinsa -lähemmäksi tätiä, ja molempien hurskasten välillä alkoi pieni -ihmisystävällinen tarinanpito. - -"Hän kirjoittaa hyvin huolissaan, että aika näyttää hänestä -synkältä", aloitti Baumann, "hän pelkää uusia levottomuuksia ja -pahoja vuosia." - -"Herra hyvästi siunaa ja varjele", huudahti täti, "niitähän meillä -oli jo tarpeeksi asti." - -"Hän elää epävarmassa maanääressä", jatkoi herra Baumann, "ja -kehnojen ihmisten keskellä; poliisivoiman täytyy kaikesta päättäen -siellä olla hyvin puutteellinen." - -"Hirmuisissa ryövärien luolissa hän siellä elää", vahvisti täti -kiihtyneenä. - -"Ja minä pelkään, että hänen omien tulojensakin laita on huonosti; -alussa piti minun vielä monestikin lähettää hänelle pikku herkkuja, -joihin hän oli tottunut, meidän hyvää teetämme ja sikarejamme, -mutta viime kirjeessään hän kirjoitti, että hänen täytyi ruveta -säästeliääksi ja totuttautua niistä eroon. Hänellä täytyy olla -sangen vähän rahoja", jatkoi Baumann päätään pudistellen, "tuskinpa -kahtakaan sataa taaleria." - -"Hän kärsii hätää", huudahti täti, "se on varma; -- se poloinen -Wohlfart! Kun te ensi kerran kirjoitatte hänelle, niin me lähetämme -samalla hänelle laatikon Pekko-teetä ja kinkkuparin." - -"Kinkkujako maalle?" sanoi Baumann epäröiden. "Minä luulen, että -sieltä ne siat kaupunkiinkin tulevat." - -"Mutta eiväthän ne kuulu hänelle!" kivahti täti. "Kuulkaa nyt, -herra Baumann, teidän kristillinen velvollisuutenne on hetipaikalla -kirjoittaa hänelle, että hän oitis palajaa tänne. Liike tarvitsee -häntä, ja se vaatii häntä tulemaan. Minä tiedän parhaiten, kuinka -sukulaiseni itsekseen suree näitä vaikeita aikoja ja paraimpain -herrainsa menettämistä, ja kuinka hän iloitsisi saadessaan -Wohlfartinsa takaisin." Viimeinen lisäys oli hurskas valhe tädin -puolelta. - -"Ei se minusta siltä näytä", virkkoi Baumann arvelevaisesti. - -"Vasta tänään sanoi sukulaistyttöni veljelleen, kuinka rakas Wohlfart -on ollut meille kaikille ja kuinka paljon olemme hänessä menettäneet. -Jos hänellä on velvollisuuksia siellä, niin on hänellä niitä -täälläkin, ja täällä ne ovat vanhempaa juurta." - -"Minä kirjoitan hänelle", sanoi Baumann, "mutta minä pelkään, arvoisa -rouva, ettei se paljoakaan hyödytä, sillä juuri silloin kuin hänellä -on vaikein aika, ei hän irroita kättään aurankurjesta, jolle hän on -sen laskenut toisten hyväksi." - -"Mutta eihän aurat ja kurjet mitään häneen kuulu, vaan kynä ja -mustetolppo", kivahti täti äkämystyneenä, "ja tänne meille hän -kuuluu. Muu kaikki on joutavaa lörpötystä. Kun hän täällä juo kelpo -teetänsä ja saa hyvän toimeentulon, niin ei hän siltä laiminlyö -velvollisuuttaan. Ja saman minä sanon teillekin, herra Baumann, että -älkää enää koskaan lörpötelkö minulle afrikalaisia lorujanne." - -Baumann hymähti ylpeän itsetietoisesti. Mutta tädin poistuttua hän -istahti kuuliaisesti pöytänsä ääreen ja kirjoitti Antonille kirjeen, -jossa hän kertoi tädin kanssa pitämänsä keskustelun, ja kuvasi -vielä, kuinka hirveän vakavaksi elämä oli käynyt kauppaliikkeessä ja -kuinka synkiltä johtajan kasvot näyttivät joka aamu, kun hän kulki -etukonttorin läpi. - - * * * * * - -Puolalaisella tilalla on lumi sulanut vedeksi, joka kuohuu ja kohisee -tulvivassa purossa, mutta vielä on maisema värittömän harmaa, maan -elähdyttävä mehu alkaa vasta tehdä ensimmäistä kiertokulkuaan -puunrungoissa ja kehittää puron varrella kasvavissa pensaissa ja -ruohoissa ensi lehtisilmuja ja kukannuppuja. Tulvavesi on vienyt -mennessään kehnon siltapahasen, ja Anton seisoo linnan lähellä -rannalla ja valvoo työmiehiä, jotka asettelevat uusia kaaripalkkeja -ja naulaavat niihin poikkilautoja; Lenore istuu kannonnenällä häntä -vastapäätä ja katselee, kuinka hän mittaa lautoja ja merkitsee niitä -lyijykynällä ison sahan purtavaksi. - -"Pahimmasta on toki päästy", huudahtaa Lenore, "kevät tekee tuloaan! -Jo näen hengessäni puiden ja nurmen viheriöivän, yksinpä tuo kolkko -talokin tulee kevään kirkkaudessa näyttämään hauskemmalta kuin nyt. -Mutta teitä varten minä tahdon piirustaa linnan sellaisena kuin se -nyt on, muistoksi ensimmäisestä talvesta, jonka vietimme täällä -teidän turvissanne." - -Ja Anton katselee loistavin silmin edessään istuvaa kaunista tyttöä -ja piirustaa puhtaalle laudanpätkälle hänen kasvoistaan sivukuvan. -"Ette te osaa minua piirtää", Lenore sanoo, "te teette suuni aina -liian suureksi ja silmäni liian pieniksi. Antakaappa minulle kynänne, -minä osaan sitä paremmin käyttää, ja pysykää itse hiljaa. Katsokaas -vain, siitä tuli kerrassaan teidän kuvanne, teidän vilpittömät -kasvonne, mutta minäpä osaankin ne ulkomuistista. -- Hurraa, -kaupunkilähetti!" hän huutaa, heittää kynän menemään ja kiiruhtaa -linnaan päin. Anton seuraa häntä, sillä raskaasti kuormitettu -kaupunkilähetti on linnanväelle se laiva, joka halkaisee aaltoilevat -laineet tuodakseen tuohon syrjäiseen saareen suuren maailman hyviä -asioita. Kartanolla irroitetaan raskas laukku miehen selästä, Lenore -sukeltaa kätensä siihen ja sieppaa mielissään piirustuspaperikäärön, -jonka hän oli Rosminista tilannut. "Joutukaahan, Wohlfart, minun -kanssani valitsemaan se paikka, josta voin paraiten piirustaa linnan. -Sen kuvan te sitten ripustatte huoneeseenne sen vanhan kuvan sijaan, -joka aina tekee mieleni surulliseksi kun sitä katson. Kerran te -piirustitte talomme, nyt minä piirrän sen teille. Minä tahdon koettaa -parastani, saattepa nähdä että minäkin osaan jotain." - -Anton ei kuuntele hänen iloista laverteluaan. Kärsimättömänä hän on -avannut Baumannin kirjeen, ja sisällystä lukiessaan hänen kasvoilleen -kohoaa tumma puna. Verkalleen, syviin mietteisiin vaipuneena hän -lähtee huoneeseensa eikä enää ilmesty näkyviin. - -Lenore sieppaa maahan pudonneen kirjeenkuoren. "Se on taaskin hänen -kauppaliikkeessä olevan ystävänsä käsialaa", hän virkkaa surullisesti -itsekseen; "kohta kuin hän saa sieltä kirjeen, hän käy kylmäksi ja -synkkämieliseksi minua kohtaan." Hän heittää paperin menemään ja -rientää talliin satuloimaan lemmikkinsä, vanhan ponyn. - - -6. - -Rosminin pienessä piirikaupungissa oli viikottaiset toripäivät. -Jo ikivanhoista ajoista lähtien ne olivat ympäristön maalaisille -olleet suuri juhlatilaisuus. Viitenä päivänä viikossa oli talonpojan -pakko viljellä kaaliaan tai orjailla ankaran maanomistajan töissä, -sunnuntaisin hänen sydämensä jakautui Neitsyt Maarian, perheen ja -kylän kapakan kesken, mutta toripäivät siirsivät hänet laihoilta -nummiltaan kerrassaan suuren maailman humuun ja hälinään. Silloin hän -tunsi olevansa saapuville tulleiden vierasten rinnalla älykäs mies -mokoma, joka osaa hankkia ja hyväkseen käyttää; hän tapasi tuttavia, -joita hän ei muuten olisi koskaan tavannut, sai tietää uusia asioita -maailmalta, kuuli juttuja vieraista kaupungeista ja maista ja nautti -täysin siemauksin toisten kerran hänellekin hankkimasta hyvästä. -Ja tämän päivän illalla lentelivät sitten uutiset syrjäisimmänkin -metsäkylän sopukkaan, mökistä mökkiin, piirikunnan jokaisen ihmisen -tiettäväksi. - -Näin oli asianlaita ollut jo silloin, kun slaavit yksin olivat tämän -maan äären herroina, talonpoika maaorjana likaisen olkikaton alla, -aatelismies hovimaisessa loistossa hirsilinnassaan. Silloin oli -nykyisen Rosminin paikka ollut aukeana kenttänä; ehkäpä sillä seisoi -vain pieni kappeli ja siinä armelias pyhäinkuva tai pari mahtavaa -tammea vanhoilta pakana-ajoilta, tahi jonkin älykkään tilanomistajan -asumus, joka osasi nähdä kauemmas tulevaisuuteen kuin hänen -pitkäpartaiset naapurinsa. Silloin oli saksalainen kauppias saapunut -rajan takaa markkinoille tavaravankkureineen ja palvelijoineen, -avannut arkkunsa ristiinnaulitunkuvan tai puolalaissapelin turvin -ja tarjonnut kaupaksi kotimaansa ahkeruuden tuotteita, kankaita, -koreanvärisiä pukuja, kaistasukkia, helminauhoja lasista ja kalliista -korallista, pyhäinkuvia ja kirkollisia esineitä, mutta myöskin -paljon kurkkua kutkuttavaa, makeita leivoksia, vierasmaisia viinejä -ja hyväntuoksuisia sitruunia; ja näihin hän oli vaihtanut sitä, -mitä maakunta itse puolestaan voi hänelle tarjota: sudentaljoja ja -hamsterinnahkoja, hunajaa, viljaa, karjaa ja muuta. Eipä aikaakaan, -kun kauppiaan viereen ilmestyi käsityöläinenkin, tuli saksalainen -suutari ja napintekijä, levyseppä ja vyöntekijä; teltat ja tilapäiset -lautakojut antoivat vähitellen tilaa kiinteille taloille, jotka -piirsivät neliön ison markkinatorin ympärille, jolla satojen täyteen -lastattujen puolalaisvaunujen täytyi edelleenkin saada sijaa. Vieraat -siirtolaiset liittyivät lujasti yhteen, ostivat maaperän, ostivat -kaupunkioikeuden puolalaiselta tilanomistajalta ja laittoivat -itselleen järjestyssäännöt saksalaiskaupunkien mallin mukaan. Uudet -kaupunkiporvarit rakensivat raatihuoneensa keskelle isoa toria ja -sen vierelle tusinan verran taloja myymälöiksi ja kapakoiksi, ja -siten muuttui tuo neliömäinen ala suljetuksi renkaaksi. Talojen, -takapihojen ja katujen ympärille pystytettiin kaupungin muuri ja -molempien holvattujen kaupunginporttien päälle kai kotimaan tavan -mukaan vartiotornikin; siinä asui vartija, alakerrassa tullimies. -Ja ihmetellen kerrottiin ulkona metsissä ja hietanummilla, kuinka -nopeasti nuo vierasta kieltä pajattavat miehet olivat osanneet -kohota mahtiin ja valtaan, ja että jokaisen maamiehen, joka ajoi -portista sisään, täytyi maksaa heille kuparikolikko siltarahaa, -ja että yksin kaikkivaltaisen aatelismiehenkin täytyi pulittaa -se pussistaan. Monenkin lähiseudun slaavin paiskasi kohtalonsa -iäksi päiviksi kaupunkilaisten joukkoon, hän kotiutui pian heidän -keskuuteensa, muuttui käsityöläiseksi, kauppiaaksi, porvariksi kuten -he. Sillä tapaa oli Rosmin syntynyt, kuten niin monet toisetkin -vanhalle slaavilaismannulle kohonneet saksalaiskaupungit; ja ne ovat -pysyneet samanlaisina kuin ne alkuaankin olivat, suuren lakeuden -markkinapaikkoina, missä puolalaisen maanviljelyksen tuotteita -vaihdetaan saksalaisen ammattiahkeruuden luomuksiin; solmuina siinä -sitkeässä verkossa, jonka saksalainen on viskannut slaavin pään yli, -todella taidollisina solmuina, joissa lukemattomat langat juoksevat -yhteen, ja joiden kautta peltojen pienet raatajat sidotaan yhteen -muiden ihmisten kanssa, sivistyksen, vapauden ja sivistysvaltion -olojen ja tapojen kanssa. -- - -Tänään oli Rosminissa taasen markkinat, ja Anton ajoi rengin kera -kaupunkiin. Päivä oli kevään ensimmäisiä, aurinko lämmitti maaperää, -jota vielä sitoivat talven hyiset kahleet. Anton ajatteli mielessään, -että kohtapa täytyi ensimmäisten puutarhakukkainkin puhjeta, ja -että hän ja linnan naiset eivät tänä vuonna kävisi missään muualla -kuin ehkä ensimmäisellä vajojen takaa kumottavalla ulkokartanolla. -Eikä nyt ollutkaan aika iloita kukkien suloisuudesta, kaikkialla -olivat mielet kiihdyksissä, ja kaikki, mikä oli niin monien vuosien -mittaan ollut lujaa ja kiinteätä, tuntui järkkyvän. Kaikkialla -puhaltelivat valtiolliset myrskytuulet, sanomalehdet kertoivat joka -päivä odottamattomista ja peljättävistä asioista, suuri sota näytti -olevan alussaan, kaikki omistusoikeus ja sivistystyö vaarassa. Hän -ajatteli vapaaherran huolestuttavia raha-asioita, ja mikä onnettomuus -häntä kohtaisi, jos raha jälleen kallistuisi ja tilustenhinnat perin -halpenisivat. Hän muisteli myöskin vanhaa kauppaliikettä kaupungissa, -entistä konttori-istuintaan, jota hän mielessään edelleenkin ajatteli -omakseen, ja herra Baumannin hänelle lähettämää murheellista -kirjettä, ja kuinka synkeältä johtaja nykyään näytti, ja kuinka -riitaisia vanhat työtoverit olivat keskenään, istuessaan yhteisen -teepöydän ympärillä herra Baumannin huoneessa. - -Noista murheellisista mietelmistä hänet herätti maantieltä kuuluva -kolina. Joukko vallasvaunuja ajoi ohi; ensimmäisessä istui herra von -Tarowski, joka tervehti Antonia kohteliaasti. Anton näki ihmeekseen, -että hänellä oli jääkärinsäkin mukana, kuten aikoisi hän lähteä -metsästämään. Vielä kolmet vaunut vierivät ohi, kaikki täpötäynnä -puolalaisherroja, ja vaunuja seurasi koko liuta ratsastajia, joiden -joukossa Anton näki Tarowskin saksalaisen pehtorinkin. - -"Jasch", huusi Anton ajajalleen, "näitkö sinä, mitä ne koettivat -peitellä toisissa vaunuissa, kun ajoimme ohi?" - -"Pyssyjä", vastasi renki päätään pudistellen. - -Pitkien lumi- ja vesiryöppyjen jälkeen paistava kirkas päivä -oli houkutellut väkeä kaikista kartanoista kaupunkiin. Pieninä -parvina he astuivat joutuin eteenpäin, naisia vain vähän mukana, -ja maantiellä kajahteli kovia huutoja ja hilpeää hälinää, kuten -muulloin vain juhlailtoina kotia palatessa. Saavuttua esikaupungin -ensimmäisen majatalon kohdalle Anton käski pysähdyttämään. Ajaja -kysyi vähän ihmeissään: "Täältähän on vielä pitkältä torille, kuinkas -kaurankuormitus toimitetaan?" - -"Pysy vain hevosten luona", käski Anton, "äläkä lähde kaupungille. -Jos ostan jotain, niin annan tuoda sen tänne, ja me lastaamme sen -sitten omiin vaunuihimme." - -Joutuisin askelin hän lähti patikoimaan jalan katuja pitkin. Ne -olivat täpösen täynnään ihmisiä, jo kaupunginportille oli niitä ollut -kasautunut niin, että sisäänpyrkiväin viljavankkurien oli ollut -vaikea päästä läpi. Torille tultuaan Anton joutui kummiinsa miesten -muuttuneesta ulkomuodosta ja käyttäytymisestä. Kaikkialla näkyi -kiihkosta palavia kasvoja ja vääristyneitä ilmeitä, sangen monilla -maalaismiehilläkin oli jääkärinpuku ja useilla näkyi lakissa outo -kokardi. Viinikauppiaan talon edessä tungos oli kaikkein suurin, -ihmiset seisoivat vierivieressä taajoin ryhmin ja kurkistelivat ylös -akkunoihin, joista riippui kirjavia lippuja, ylinnä Puolan-värisiä ja -niiden alla muita vierasmaalaisia. Antonin vielä katsellessa synkein -silmin outoja nähtävyyksiä avautui talon ulko-ovi ja kiviportaille -astui Tarowin herra, seurassaan jokin vieras, jolla oli olkavyöhyt -yllään. Anton tunsi viimemainitun samaksi puolalaiseksi, joka viime -kapinan aikana oli uhannut ammuttaa hänet ja joka moniaita kuukausia -sitten oli kysellyt häneltä vanhaa pehtoria. Eräs nuori mies syöksyi -ihmisjoukosta esiin, hypähti alimmalle portaalle, huusi jotain -isoon ääneen puolaksi ja heilutti lakkiaan -- kovaääninen kiljaus -kuului vastaukseksi, ja sitten kävi aivan hiljaiseksi. Tarowski -lausui jotain, mitä Anton ei voinut ymmärtää, hänen takanaan kun -viljavankkurit kolisivat ja väkijoukko tungeksi ympärillä. Sitten -rupesi olkaimella vyötetty herra puhumaan ja piti mahtavan puheen. -Hän puhui kauan, usein suosionosotusten keskeyttämänä; kun hän oli -lopettanut, syntyi huumaava melu ja kovaäänisiä puolankielisiä -huutoja. Ravintolan ovet avattiin selki selälleen, ihmisjoukon -lainehtiessa kuin myrskyinen meri. Osa siitä syöksyi pois ja jakautui -eri paikkoihin toria, toiset riensivät sisään; viimemainitut -palasivat pian takaisin kokardi lakissaan ja viitakekeihäs olallaan. -Siinä paikassa oli joukko viitakemiehiä joidenkin pyssyjä kantavien -miesten johtamina asettunut rintamaan ravintolan edustalle. -Asestettujen luku kasvoi yhä, ja pieniä osastoja lähti joutuisasti -eri haaroille toria. Selkänsä takaa Anton kuuli komentohuutoja -ja käskyjä; kun hän kääntyi ympäri, näki hän moniaita aseellisia -ratsastajia, jotka tiukin sanoin hoputtivat kaikkia ajopelejä -poistumaan joutuin torilta. Huuto ja hälinä paisuivat myrskyksi, -hätäisin kiljauksin maalaiset ruoskivat hevosiaan, myyjät pakenivat -tavaroineen taloihin, puotien ovet teljettiin kiinni. Moniaan -silmänräpäyksen kuluessa kauppatori oli saanut kaamean oudon -näön. Vaunut ja vankkurit olivat kaikki tipotiessään, ja kaikilla -torinkulmilla seisoi viitakemiesosastoja, joiden pitkät keihäät -kimaltelivat aamuauringon valossa. Torilla itsellään lainehti yhäti -kaikesta epätietoinen ja epävarma ihmisjoukko. - -Huumautuneena, järkytettynä ja kuohuksissaan Anton tunkeutui pois -väkijoukosta ja pääsi torin toiselle laidalle. Siellä sijaitsi -veronkantovirasto, jonka jo kaukaa teki huomatuksi akkunanpieleen -asetettu, puukilvelle maalattu valtiovaakuna. Sinnepäin tungeksi -uusia ihmisparvia, joukko viitakemiehiä seisoi rintamassa talon -edustalla ja kaukaa voi Anton nähdä, kuinka yksi heistä pystytti -tikapuut seinää vasten ja alkoi vasaralla paukuttaa vaakunakilpeä, -kunnes se irtautui ja putosi maahan. Vaakunan iskeissä katukiviin -kuului väkijoukosta hiljainen humaus, aivan kuin huokaus. Joukko -juopunutta roskaväkeä syöksyi kilven kimppuun, köytti nuoran sen -ympärille ja alkoi vetää sitä perässään katuojissa. - -Anton oli aivan suunniltaan. "Sen roistot!" hän huusi ääneen ja -lähti tunkeutumaan väkijoukon halki kuvanraastajia kohti. Silloin -kietoutui väkevä käsivarsi hänen ympärilleen ja värisevä ääni puhui -hänen korvaansa: "Ei nyt eteenpäin, herra Wohlfart, tänään on heidän -päivänsä, huomenna on meidän!" - -Anton tempautui irti ja näki vierellään Neudorfin kylänvoudin -kookkaan hahmon, ja samassa tuokiossa heitä ympäröi joukko -sinitakkisia miehiä. Ne olivat ympäristön saksalaisia talonpoikia, -kaikilla kasvot surun ja vihan vääristäminä. - -"Päästäkää minut menemään!" Anton huusi mieli yhä kuohuksissa. Mutta -jälleen laskeutui kylänvoudin raskas käsi hänen olkapäälleen, ja -kostein silmin sanoi mies: "Säästäkää henkeänne, herra Wohlfart, -nyt se on turhaa: meillä ei ole muita aseita kuin nyrkkimme ja me -olemme vähemmistönä." Ja toiselta puolen puristi kovettunut koura -hänen kätensä kuin ruuvipenkkiin, ja vanha metsänvartija seisoi hänen -vieressään nyyhkien ja ähkien: "Että minun pitikin elää ja nähdä -tämä päivä, mikä häpeä, mikä häpeä!" Samalla hän puristeli kuin -kuumeenkouristuksessa Antonin kättä, takoi sitten nyrkillään otsaansa -ja itki ääneen kuin pieni lapsi. - -Vanhuksen tuska palautti Antonille takaisin hänen mielenmalttinsa; -hän heitti kätensä metsänvartijan kaulalle ja likisti häntä -rinnalleen. Ja jälleen kajahti heidän lähellään särähtelevä -karjunta, josta hän erotti: "Tarkastamaan kaikki saksalaiset! Aseet -pois jokaiselta, eikä ketäkään saa laskea lähtemään torilta!" -Anton katsahti ympärilleen ja huusi saksalaisille: "Tätä me emme -saa sietää, hyvät miehet, että meidät täällä keskellä saksalaista -kaupunkia piiritetään kuin mikäkin vankijoukko, ja että nuo ruojat -häpäisevät vaakunakilpeämme!" - -Kaukaa kuului rummunpärinää. "Se on tarkk'ampujain rumpu", sanoi -kylänvouti, "Rosminin porvarikaarti kokoutuu. Niillä on aseita." - -"Ehkäpä ei vielä kaikki olekaan hukassa", Anton huudahti. "Minä -tunnen täällä moniaita miehiä, jotka ovat luotettavia. Rauhoittukaa, -ukkoseni", hän lohdutti metsänvartijaa. "Maassa olevat saksalaiset -eivät saa pysyä hajallaan, muuten ei kukaan tiedä mihin kykenemme. Me -tahdomme ainakin yksissä lähteä torilta, kokoutukaamme tuonne kaivon -viereen. Jokainen lähteköön kutsumaan tuttavansa mukaan. Ja nyt ei -hetkeäkään hukkaan! Te tuonnepäin, kylänvouti, te taas tulette minun -kanssani, Kunaun seppä!" - -Saksalaisparvi hajautui kahteen suuntaan, Anton metsänvartijan ja -sepän seuraamana riensi vielä kerran kiertämään toria. Koskaan ei -hän ollut vielä niin innokkaasti etsiskellyt, eikä koskaan ollut -kukaan vielä ymmärtänyt toisensa niin vähistä sanoista. Missä hän -vain saksalaisen tapasi, niin silmänisku, pikainen kädenpuristus ja -kuiskaus: "Saksalaiset kokoontuvat kaivon luona, odottakaa siellä -meitä", pani päättämättömätkin joutuin rientämään maanmiesten pariin. - -Viinikauppiaan talon edustalla hän tovereineen pysähtyi -väentungokseen. Siellä seisoi viitisenkymmentä viitakemiestä -rintamassa, niistä tusinan verta pyssyillä asestettuja. Yhä olivat -ulko-oven puoliskot selällään, ja yksitellen nousi miehiä sisään -noutamaan itselleen aseita. Väkijoukko pysyi arastellen etäämmällä; -puolalaisia ja saksalaisia, kaupunkilaisia ja maalaisia lainehti -siinä sekaisin, ja Anton näki, että puolalaisetkin talonpojat -seisoivat ylen hämmentyneinä ja katsellen epäilevästi toisiaan. Sillä -aikaa kuin Kunaun seppä ja metsänvartija kävelivät ympäri antaen -sovitun tunnuksen saksalaisille, syöksähti Anton erään pienen miehen -kimppuun, joka työtakissaan ja nokinaamaisena tungeksi väkijoukossa, -tarttui häntä käsivarteen ja puuskahti: "Mestari Grobisch, täälläkö -te seisoskelette? Miksi ette riennä yhtymäpaikalle? Tehän olette -kaupungin porvari ja tarkk'ampuja, tahdotteko sietää tällaista -häpeätä?" - -"Ah, herra kirjanpitäjä", sanoi lukkoseppä vetäen Antonin syrjään, -"tällaista onnettomuutta! Ajatelkaas vain, minä vasaroin pajassani -enkä kuule mistään niin mitään. Meikäläisessä ammatissa ei -yleensäkään kuule paljoa. Silloin ryntää eukkoni pajaan..." - -"Tahdotteko sietää tätä häpeätä, minä kysyn?" intoutui Anton ja -pudisteli tuimasti pikkuista miestä. - -"Jumala varjelkoon, herra Wohlfart", vastasi lukkoseppä, "minähän -olen joukkueenjohtaja porvarikaartissa. Eukkoni etsiessä minulle -toista takkia säntäsin minä joutuin torille katsomaan, paljoko -heikäläisiä on. Te olette minua pitempi, voitteko laskea kuinka -monella miehellä on aseet." - -"Lasken viisikymmentä viitakemiestä", Anton vastasi nopeasti. - -"Vähät minä viitakkeista, niitä kantavat kaikenlaiset kokoonhaalitut -irtolaiset, mutta paljonko on kiväärejä?" - -"Tusinan verran oven edessä ja ehkä sama, määrä sisällä talossa." - -"Meitä on kolmisenkymmentä pyssymiestä", virkkoi pikku seppä -huolestuneena, "mutta tänään ei kaikkiin voi luottaa." - -"Voitteko hankkia meille kiväärejä?" kysyi Anton. - -"Vain muutaman kappaleen", vastasi lukkoseppä päätään pudistellen. - -"Meitä on täällä joukko saksalaisia maalta", jatkoi Anton yhä -yltyen, "ja me tahdomme raivata itsellemme tien täältä torilta aina -etukaupunkiin 'Punaisen hirven' kievariin saakka, siellä minä kokoon -kaikki miehet yhteen. Toimittakaa te Jumalan nimessä meille lähetin -myötä tieto oitis peräämme sekä kaikki kiväärit, mitä suinkin saatte -käsiinne. Jos saamme nuo aatelismiehet viskatuiksi ulos kaupungista, -niin juoksevat kaikki muut kohta itsestään hajalle." - -"Mutta entä näiden puolalaisten kosto sitten!" valitti lukkoseppä -ja kohotti etusormensa pystyyn. "Kaupunki saa kalliisti maksaa sen -lystin". - -"Ei sen mitään tarvitse maksaa, mestari, huomenna te saatte tänne -sotaväkeä, jos tänään viskaatte nuo mielettömät tiehensä. Nyt -paikalla pois, joka silmänräpäyksessä vaara vain yhä kasvaa." - -Hän ajoi lukkosepän matkaan ja riensi torikaivon luo. Siellä hän -tapasi saksalaiset pikku ryhminä, ja Neudorfin kylän vouti tuli häntä -vastaan. - -"Nyt ei ole hetkeäkään hukattavana", huusi tämä hänelle, "meitä -jo katsellaan epäilevästi, ja tuolla asettuu joukko viitakemiehiä -rintamaan meitä vastaan." - -"Seuratkaa minua", huusi Anton, "sulkeutukaa tiiviisti yhteen, ja nyt -eteenpäin, ulos kaupungista!" - -Metsänvartija juoksi ryhmästä toiseen hoputtamaan miehiä matkaan; -Anton ja kylänvouti astuivat etummaisina. Kun he joutuivat -torinkulmaan, oli siellä ahtaan kujan suussa vastassa pari -viitakemiestä, jotka panivat keihäänsä tanaan, ja heidän johtajansa -viritti kiväärinsä hanan ja huusi Antonille korskeasti: "Minnekä niin -kiire, herraseni? Tarttukaa aseihin, hyvät miehet, tänään on vapauden -päivä." - -Enempää hän ei päässyt puhumaan, sillä metsänvartija syöksähti hänen -kimppuunsa ja antoi hänelle niin valtavan korvapuustin, että puhuja -keikahti kellelleen, jolloin hänen kiväärinsä pääsi laukeemaan. -Torilla syntyi ankara melu, metsänvartija sieppasi maahan pudonneen -kiväärin, ja molemmat viitakemiehet, yllätettyinä ja johtajaa vailla, -työnnettiin katuvieriin; ja närkästyneet saksalaiset tempasivat -heiltä aseetkin ja iskivät niiden terät säpäleiksi katuun. Joutumatta -vainotuksi pääsi saksalaisparvi kaupunginportille saakka, ja -sielläkin väistyi vihollisvahti syrjään ja päästi tiukasti yhteen -sulloutuneen joukon menemään rauhassa. - -Kievarin luo tultua astui kylänvouti Antonin kehoituksesta miesten -eteen. "Tuolla kaupungissa haudotaan juonia hallitusta vastaan ja -meitä saksalaisia vastaan", hän sanoi. "Aseellisia vihollisia ei ole -paljonkaan, ja äsken me itse näimme, kuinka saksalainen talonpoika -niistä selviää. Joka teistä on kelpo mies, jääköön tänne ja auttakoon -porvareita nakkaamaan muukalaiset ulos kaupungista. Tarkkampujat -lähettävät tänne kohta jonkun sanomaan meille, miten paraiten voimme -heitä auttaa. Senvuoksi pysykäämme koossa, maanmiehet!" - -Tähän puheeseen huusivat monet: "me jäämme", toisille tuli jälleen -huoli ja hätä ja he varustautuivat ulos kedoille. Ne, jotka jäivät, -hankkivat asetta kouraansa mitä löysivät, raskaita lantatadikkoja, -kärrynaisoja, heinähankoja ja mitä vain läheltä tapasivat. - -"Minä tulin tänne ostamaan ruutia ja haulia", sanoi metsänvartija -Antonille, "nyt sain vielä pyssynkin, ja viime jyvänen ruudistani -menköön, kunhan vain saamme tänään kostetuksi kotkaamme kohdanneen -häväistyksen." - - * * * * * - -Sillävälin olivat linnassa tunnit kuluneet tavallista menoaan -puoleenpäivään saakka. Vapaaherra käveli puolisonsa taluttamana -päivänpaisteessa edestakaisin linnan ympärillä; hän murahteli -vähän, kun ei vieläkään oltu tasoitettu myyränkumpareita, joihin -hänen jalkansa toisinaan iski, ja tuli siihen päätökseen, ettei -työnjohtajiin eikä palvelijoihin ollut vähintääkään luottamista, -ja että Wohlfart oli kaikkia muita vielä pöllömpi. Se oli hänelle -mieliaihe, jossa hän aina nurisevalla nautinnolla viipyi. Paroonitar -vastusti häntä vain sen verran kuin saattoi kiihoittamatta yhä -enemmän puolisonsa sairaaloisen äreätä tuulta, ja vihdoin tämä -istahti ulos tuolille, jota palvelija oli kannellut hänen perässään, -ja kuunteli rattoisin mielin tyttärensä puhetta, joka Karlin -kanssa lähellä suunnitteli paikkaa pienelle puuistutukselle. -Kukaan ei aavistanut mitään pahaa, kukin ajatteli vain itseään ja -lähiympäristöään. - -Silloin lenteli pahoja sanomia, että jotain hirveää tapahtui -paraikaa, huuhkajan siivin yli seudun. Myöskin vapaaherran -metsäsaarekkeeseen ne tulivat, lepatellen yli männynlatvojen ja -villien kirsikkapuiden, yli vainioiden ja karjahaan aina linnaan -saakka. Ensin ne tulivat epämääräisinä, kuten pienet pilvenhattarat -päivänpaisteisella taivaalla, sitten ne kasvoivat ja suurenivat kuin -mikäkin suunnaton ja jättiläislintu, joka sumentaa taivaankannen, -kunnes tuo kovanonnen lintu iski mustilla siivillään joka ihmisen -sydämeen kylässä ja linnassa, hyydytti veren suonissa ja puristi -kuumat kyyneleet poskille. - -Kesken työtänsä Karl äkkiä katsahti ylös ja sanoi säikähtyneenä -neidille: "Tuohan oli laukaus!" - -Lenore katsoi häneen ymmällään, sitten hän nauroi omalle pelolleen ja -vastasi. "En minä kuullut mitään; kenties se oli metsänvartija." - -"Metsänvartija on kaupungissa", sanoi Karl vakavasti. "Sitten se oli -jokin kirottu salametsästäjä!" huudahti vapaaherra ärtyneesti. - -"Se oli tykinlaukaus", väitti itsepintainen Karl. "Joutavia", sanoi -vapaaherra, "eihän tykkejä ole monen peninkulman päässä näillä -seuduin", mutta itsekin hän rupesi kuuntelemaan jännitettynä. - -Samassa tuokiossa kuului karjapihan puolelta joku huutavan: -"Rosminissa palaa!" Karl katsahti neitiin, viskasi sitten lapion -kädestään ja juoksi karjapihaan. Lenore seurasi kintereillä. "Kuka -se sanoi, että Rosminissa palaa?" hän kysyi rengeiltä, jotka juuri -marssivat päivälliselleen pihan poikki. Kukaan ei ollut huutanut, -mutta kaikki juoksivat säikähtyneinä pihalta maantielle ja koettivat -kurkkia Rosminiin päin, vaikka jokainen tiesi kaupunkiin olevan yli -kaksi peninkulmaa ja että sinne oli mahdoton nähdä. - -"Vast'ikään juoksi naisia tässä tiellä Neudorfiin päin aivan kuin -hengenhädässä", sanoi muuan renki, ja toinen huusi: "Tottakin täytyy -hirveitä tapahtua Rosminissa, koskapa sieltäpäin näkee savua metsän -yli." Kaikki luulivat näkevänsä tumman varjon taivaalla sillä kohtaa, -missä kaupunki oli, myöskin Karl. Yhä kiihtyneemmiksi kävivät miehet -ilman mitään varmaa perustetta. Kyläläisetkin kokoutuivat maantielle -tiheiksi parviksi. Kaikki katselivat Rosminiin päin ja kertoivat -toisilleen onnettomuudesta, joka oli kaupunkia kohdannut. "Aateliset -ovat siellä tänään koolla", huusi joku, "ne ovat sytyttäneet -kaupungin tuleen", ja hänen naapurinsa oli kuullut eräältä pellolla -kyntävältä mieheltä, että tätä päivää tulisivat kaikki tilanomistajat -vielä kauan muistamaan. Kertoja silmäsi vihamielisesti Karliin ja -lisäsi: "Paljon muutakin tapahtuu iltaan mennessä." Kapakan isäntä -juoksi paikalle ja huusi Karlille jo kaukaa: "Kunpa tämä päivä vain -olisi jo ohi", ja Karl vastasi samassa mielentilassa ollen: "Senpä -soisin minäkin." Kukaan ei voinut sanoa, miksi. - -Sitten tuli yhä uusia kauhun sanomia metsäntakaisesta maailmasta. -"Sotamiehet ja puolalaiset siellä paraikaa tappelevat keskenään", -kerrottiin. "Kunaussakin jo palaa", huusivat jotkut peltotöistä -palaavat naiset. Vihdoin saapui uudelta ulkokartanolta voudin emäntä -henki kurkussa ja kertoi Lenorelle: "Mieheni lähetti minut tänne, kun -hän ei itse tällaisena hirmupäivänä rohkene jättää taloa yksin. Hän -käski kysymään, tiedättekö te mitään metsänvartijasta. Kaupungissa -tapellaan ja murhataan, ja ihmiset sanovat metsänvartijan olevan -mukana ampumassa." - -"Kuka sitä sanoo?" kivahti vapaaherra. - -"Eräs mies, joka juoksi peltojen poikki, kertoi siitä miehelleni", -huudahti ylen säikähtynyt emäntä, "ja perää siinä täytyy olla, -että siellä kaikki on mullinmallin, sillä kun metsänvartija lähti -kaupunkiin, ei hänellä ollut lainkaan pyssyä mukana." Kaikista tuntui -tämä seikka osoittavan huhujen todenperäisyyttä. "Ja viime yönä näkyi -pelloilla tulinen loimo", valitteli naisparka edelleen, "pirtissämme -kävi aivan valoisaksi, ja mieheni hypähti ylös ja juoksi pihalle. -Silloin näkyi sininen valo kuin tulikivenliekki kulkevan metsän yli -Rosminiin päin." - -Siten iski huhu mustilla siivillään herpaisevasti ihmisten sydämiin. -Työllä ja tuskalla Karl sai rengit jälleen lähtemään hevosineen -pelloille kyntämään. Lenore nousi Karlin kanssa torniin tähystämään, -näkyisikö mitään uutta. Leijailiko savupilvi kaupungin yllä, sitä -Karl ei tahtonut päätellä, mutta useammassa kuin yhdessä kohdassa -he näkivät metsänreunan takaa jotakin tulenloimon ja savupilven -tapaista. Tuskin he olivat joutuneet alas, kun muuan renki lasketti -pellolta hevosineen täyttä karkua ja ilmoitti, että eräs toisesta -piirikunnasta oleva talonpoika oli ajanut metsätietä täyttä nelistä -ja huutanut hänelle, että koko Rosmin oli täynnä viitakemiehiä ja -muuta väkeä, joilla oli punaiset liput käsissä, ja että kaikki maassa -olevat saksalaiset joutuisivat ammutuiksi. Paroonitar väänteli -käsiään ja rupesi itkemään, ja hänen miehensä menetti viimeisenkin -rahtusen levollisuutta, jota hän oli koettanut päivän kuluessa -vaivoin säilyttää. Hän morkkasi kiivaasti Wohlfartia, joka sellaisena -päivänä ei pysynyt kotosalla, ja antoi huutaa luoksensa Karlin, -joka yhtä säikähtyneenä hätäili nyt Antonin kohtalosta. Vapaaherra -käski hänen lukita kaikkien latojen ovet, ja sitten hän huudatti -hänet uudestaan puheilleen ja käski hänen kieltämään kapakoitsijaa -anniskelemasta tänään kyläläisille paloviinaa, ja tavantakaa hän -tiedusteli häneltä, mitä uutta oli kuultu. Lenore ei jaksanut enää -kestää linnan painostavaa levottomuutta, vaan käveli herkeämättä -edestakaisin linnan ja karjapihan väliä ja pysytteli Karlin -läheisyydessä, jonka vilpittömistä kasvoista hän nykyisin voi löytää -enintä lohtua; samalla hän alinomaa katseli maantielle päin, eikö -sieltä mitään näkyisi tulevaksi, vaunut tai ratsastava lähetti. - -"Hän on tyyniluontoinen", sanoi hän Karlille, "ei hän tietenkään -viskaudu niin hirvittävään vaaraan", ja tällöin hän toivoi -lohdullista vastausta. - -Mutta Karl pudisti päätään. "Hänen tyyneyteensä ei niinkään ole -luottamista, Jos kaupungissa tosiaankin mellastetaan niin kuin -ihmiset sanovat, niin ei herra Anton ole viimeinen mies puuttumaan -asiaan. Hän ei ajattele itseään." - -"Ei, sitä hän ei tee!" parahti Lenore ja väänteli käsiään. - -Siten jatkui iltaan saakka. Karl piti palvelusväen, joka seisoskeli -kartanolla, tiukasti koossa; itse hän sieppasi karbiininsa, -tietämättä itsekään miksi, antoi satuloida itselleen hevosen ja -päästi sen kohta takaisin soimensa ääreen. Silloin tuli kapakan -isäntä erään rengin kanssa polttimolta henki kurkussa. Tuo -hyväluontoinen mies huusi jo kaukaa neidille: "Tässä tulee tieto, -hirvittävä tieto herra Wohlfartista!" Lenore kävi oitis vieraan -rengin kimppuun. Mies teki puolankielellä sekavasti selkoa Rosminin -kauhunpäivästä. Hän oli nähnyt, kuinka kauppatorilla puolalaiset -ja saksalaiset olivat ammuskelleet toisiaan, ja kuinka herra -kirjanpitäjä oli marssinut saksalaisten talonpoikain etunenässä. - -"Tiesinhän sen!" huudahti Karl ylpeästi. - -Sitten kertoi renki itse paenneensa, juuri kuin kaikki puolalaiset -olivat tähdänneet sitä herraa vastaan; oliko tämä kuollut vai elossa, -sitä hän ei tiennyt sanoa, mutta luuli itse puolestaan sen herran -saaneen surmansa. - -Lenore nojautui muuria vastaan; Karl pörrötti epätoivoissaan -tukkaansa. "Satuloikaa heti ponyni!" sanoi Lenore soinnuttomalla -äänellä. - -"Ettehän vain aio lähteä yön selkään ja metsien halki tuota pitkää -tietä kaupunkiin?" Karl huudahti. - -Mitään vastaamatta lähti tuo urhea tyttö juoksemaan talliin päin, -mutta Karl ennätti sulkemaan häneltä tien. "Te ette saa!" hän kiljui, -"paroonitar hätäilee kuollakseen teidän tähtenne, ja mitä te saisitte -aikaan siellä raivoisan miesjoukon keskellä?" - -Lenore jäi seisomaan. "No, hankkikaa te itse siis hänet tänne", -huusi hän puolittain mieletönnä, "tuokaa hänet kotiin elävänä tai -kuolleena!" - -"Pitääkö minun jättää teidät yksin tällaisena päivänä?" huudahti -Karl, hänkin ihan jälleen suunniltaan. - -Lenore tempasi karbiinin hänen käsivarreltaan ja huudahti: "Joutuin -matkaan, jos häntä rakastatte! Minä pidän vartiota teidän sijastanne." - -Karl säntäsi karjapihaan, tempasi hevosen tallista ja lähti täyttä -karkua ratsastamaan Rosminiin päin. - -Hevoskavioiden kopse haihtui kuulumattomiin; kaikki kävi jälleen -aivan hiljaiseksi; Lenore asteli kiivain askelin edestakaisin linnan -edustalla. Hänen ystävänsä oli kuolemanvaarassa, ehkä hän oli jo -kuollut! Ja Lenoren oli syy, sillä hänhän oli houkutellut Antonin -tänne. Hän tunsi polttavaa ikävää saada jälleen nähdä tuo uskollinen -ystävä, kuulla hänen äänensä. Mitä Anton oli ollut hänelle ja hänen -vanhemmilleen, sitä hän nyt ajatteli epätoivoissaan herkeämättä. -Hänestä tuntui mahdottomalta jaksaa enää elää täällä yksinäisyydessä -ilman Antonia. Äiti lähetti hakemaan häntä, isä huuteli häntä -akkunasta, mutta hän kieltäytyi tylysti noudattamasta noita kutsuja; -koko hänen sisäinen tuntemuksensa oli sulanut tuohon puhtaan ja -sydämellisen myötätunnon tunteeseen, joka oli puhjennut kukkimaan -hänen ja kadoksiin joutuneen ystävän välille. - - * * * * * - -Kaupungissa seisoi Anton maalaisten kanssa odotellen ainakin puolen -tuntia "Punaisen hirven" kievarin edustalla. Lakkaamatta kulki -säikähtynyttä markkinaväkeä heidän ohitsensa kotikyliinsä, useimmat -kiireimmän vilkkaa, mutta monikin jäi seisomaan ja liittyi heihin. -Kuuluipa usein puolalainenkin tervehdys, ja monet puolalaiset -kävivät Antonin puheille ja kysyivät, voiko hän käyttää heitäkin. -Vihdoinkin saapui, ei maanteitse, vaan jotain kiertotietä pitkin -ja ravintolan puutarhan kautta pujahtaen, lukkoseppä olkaimilla -varustetussa vihreässä univormussaan, seurassaan moniaita muita -porvarikaartilaisia. - -Anton riensi kohta häntä vastaan ja huusi: "Mitä kuuluu?" - -"Kahdeksantoista miestä on tullut", sanoi lukkoseppä, "kaikki varmaa -väkeä. Torilta kansa hajaantuu edelleen, eikä viinituvassa istuvain -lukumäärä ole paljonkaan vahventunut. Nyt ne ovat paraikaa puuhassa -erottaa viranomaiset toimistaan. Meidän kapteenimme on urhakka kuin -itse paholainen. Jos tahdotte auttaa häntä, niin hän on valmis -uskaltamaan jotakin. Me voimme pujahtaa takapuolelta Löwenbergin -taloon, minä olen itse tehnyt lukon takaporttiin ja tiedän kuinka se -avataan, ja ehkäpä se ei olekaan lukittuna. Jos liikumme taitavasti, -niin voimme yllättää sisällä istuvat johtajat, saada heidät kiinni ja -riistää heiltä aseet." - -"Meidän täytyy yht'aikaisesti hyökätä etu- ja takapuolelta", vastasi -Anton, "silloin saamme heidät varmasti valtaamme." - -"Ni-in". sanoi lukkoseppä hiukan ällistyneenä, "jos te väkinenne -käytte etupuolelta." - -"Meillähän ei ole lainkaan aseita", Anton huudahti. "Minä käyn kyllä -teidän kanssanne etupuolelta, ja metsänvartija myöskin ja ehkä vielä -jokunen muu; mutta mahdotonta on aseettoman joukon käydä viitakkeita -ja toistakymmentä kivääriä vastaan." - -"Niin, katsokaappas", virkkoi rehellinen lukkoseppä, "on se vaikeata -meillekin. Joka ensimmäisessä säikähdyksessään juoksee ulos eukon ja -tenavain luota, niin senkään ei ole vallan helppo asettaa rintansa -kohta paikalla ampumatauluksi. Onhan meidän miehillä kyllä hyvää -tahtoa, mutta nuo toiset penteleet ovat raivoisia kuin paholaisen -sikiöt. Ja senvuoksi käykäämme kaikessa rauhassa takatietä; jos -yllätämme ne vietävät äkkiarvaamatta, niin tulee vähemmän verta -vuodatetuksi, ja sehän sittekin on pääasia. Kiväärejä minulla ei ole -mukanani, ainoastaan teille itsellenne sapeli." - -Ääneti lähti joukko liikkeelle lukkosepän johtamana. "Meidän -tarkk'ampujamme ovat kokoutuneet kapteenimme taloon", hän sanoi, -"sinne me pääsemme puutarhan kautta, ilman että meitä kaupungin -portilta huomataan." Viljelysmaiden kautta kävi kulku, toisinaan -täytyi heidän kavuta epälukuisten matalien aitojen yli, sitte he -harppasivat joutuin kaupunginmuuria kiertävän tien poikki, kulkivat -muutamia lautoja pitkin puron yli ja tunkeutuivat kaupunkiin eräästä -takaportista, josta joutuivat erään nahkurin pihamaalle. - -"Odottakaa täällä", huudahti lukkoseppä hiukan levottomana. "Nahkuri -on meidän tarkk'ampujiamme, hänen ulko-ovestaan pääsee samalle -takakujalle, jonka varrella takaportti on Löwenbergin pihamaalle. -Minä lähden ilmoittamaan kapteenille ja yhdessä noudamme teidät." - -Vain moniaita minuutteja tarvitsi maalaisten odottaa parkkiammeiden -vierellä, kun katuovella vahtina seisova metsänvartija ilmoitti -porvarikaartin tulevaksi. Takakujalla tapasivat molemmat joukot -toisensa, vaihtaen vain lyhyitä tervehdyksiä. Kapteeni, lihava -teurastaja, vaati Antonia astumaan hänen vierellään ja liittämään -joukkonsa tarkk'ampujiin. Ääneti etenivät miehet Löwenbergin talon -takaportille, se ei ollut lukittu eikä miehitetty; lukkoseppä -kurkisti sälöjen läpi tyhjään pihaan. Joukon pysähtyessä hetkiseksi -metsänvartija riensi päämiesten luo. "Meillä on enemmän väkeä kuin -talossa tarvitaan", hän puhui kiireisesti. "Täällä vieressä on leveä -poikkikuja, joka vie torille. Antakaa minun mukaani rumpali, joukkue -tarkkampujia ja puolet maalaisista, niin me juoksemme torille ja -miehitämme suurella melulla poikkikujan suun. Siitä torilla seisovat -viitakemiehet käyvät sekaannuksiin, ja kun ne tarkkailevat meitä, -tunkeudutte te muut sisään ja otatte koko rosvojoukon vangiksi. Kohta -kuin annan rummuttaa, karkaa herra kapteeni pääjoukon kera pihan -kautta kadunvartiseen taloon, jonka ovet te heti miehitätte." - -"Sitä mieltä olen minäkin", sanoi paksu kapteeni punoittavana ja -tuntien sitä ahdistusta, joka äkkirynnäkön edellä vaivaa urheankin -miehen mieltä. "Siis heti matkaan vain!" - -Metsänvartija haali kokoon kuusi tarkkampujaa, viittasi kylän -voudille ja parvelle maalaisia ja johti joukkonsa huomiota -herättämättä avoimelle syrjäkadulle. Antonkin tunsi veren hakkaavan -ohimoillaan lähimpiä silmänräpäyksiä odotellessa. Vihdoin kuului -rummunpärrytystä, heti sen jälkeen kovaääninen eläköönhuuto. Kuin -leijonat karkasivat porvarit pihamaalle, päällikkö edellä sapeliaan -heilutellen ja Anton vierellään. Sitten he tunkeutuivat laajaan -eteiseen, ennenkuin kukaan kerkisi heitä huomata. Kaikki talossa -olevat säntäsivät akkunoille ja oville. - -"Hurraa!" karjui kapteeni, "nyt ne ovat kiikissä", ja hän tarttui -erästä eteiseen juoksevaa herraa niskaan. "Ketään ei saa päästää -karkuun. Sulkekaa ovi!" hän huusi ja piteli uhriaan kauluksesta -kuten lehmää sarvista. Kymmenen miehen voimalla tempaistiin katuovi -kiinni ja teljettiin, jolloin he innoissaan työnsivät ovella -seisovat vihollisetkin ulos kadulle. Sitten ryntäsivät tarkkampujat -tarjoilusaliin, osa myöskin yläkertaan. Keitä herroja oli salissa, -ne syöksyivät kaikki ulos akkunoista. Siten ei porvariskaarti -saanut viinituvasta saaliikseen muuta kuin nimiluettelon, kimpun -yhteenniputettuja viitakkeita ja nurkasta puolisen tusinaa -kivääreitä, jotka kuuluivat puolalaisille herroille itselleen. -Lukkoseppä sieppasi oitis kiväärit kainaloonsa ja juoksi Antonin -ynnä eräiden nimeltä huutamainsa kera jälleen takapihalle ja siitä -oikokujalle yhtyäkseen metsänvartijan johtamaan joukkoon. - -Tämän joukon he tapasivat varsin arveluttavassa asemassa. Se -oli urheasti rynnännyt metsänvartijan kintereillä kujansuuhun -saakka. Rummunpärrytys ja äänekäs hurraaminen sekä melkein -samanaikuisesti tapahtunut vihollisryntäys takapihalta itse -taloon oli tosin saattanut vastustajan hämmennyksiin niinkuin oli -laskettukin. Viitakemiehet olivat karanneet rintamastaan talon -edustalta ja seisoivat sekavana, avuttomana ryhmänä keskellä -toria, jota vyöhytniekka herra, itse aivan aseettomana, koetti -saada järkiinsä. Sen sijaan kivääreillä asestettu osasto, jossa -oli pehtoreita, jääkäreitä ja moniaita nuoria aatelismiehiä, -urhokkaasti marssinut hyökkääjiä vastaan ja asettunut -rintamaan kiväärit ojossa. Asestettua vastarintaa kohdatessaan -porvariskaartilaiset hölmistyivät ja pyrkivät takaisin oikokujan -turviin, jättäen metsänvartijan seisomaan yksiksensä molempain -sotaakäyväin valtojen keskelle. Siinä hätäännyksissään rupesi -rumpali päristämään kaikista hengenvoimistaan, puolalaiset nostivat -kiväärit poskelle, metsänvartija samoin komensi: "Tähdätkää!" -- ja -molemmat vihollisjoukot jäivät seisomaan pyssyt poskella toisiaan -vastapäätä, kumpikin näköjään valmiit ampumaan, mutta pidättyen -siitä arastellessaan niitä hirvittäviä seurauksia, joita ensimmäinen -komentosana aiheuttaisi. Silloin ryntäsi lukkoseppä seuralaisineen -esiin, kiväärit jaettiin salamannopeudella niihin käsiin, jotka -ensinnä kurottautuivat niitä vastaanottamaan. Anton ja urhakka -lukkoseppä juoksivat hyökkääjäin eturiviin. Verinen taistelu näytti -peruuttamattomasti alkavan katukivityksellä. - -Tänä jännittävänä hetkenä kajahti viinituvan akkunasta kapteenin ääni -yli koko kauppatorin: "Kansalaiset, ne ovat meidän vallassamme. Tässä -on vankimme. Se on Tarowin herra itse!" - -Kaikki laskivat kiväärinsä alas kuullessaan tuon huudon. Kapteeni -piteli vankinsa päätä ulos akkunasta, ja alistuen kohtaloonsa ei -tämä yrittänytkään rimpuilla vapaaksi epämukavasta asennostaan. "Ja -kuulkaappa nyt mitä sanon", jatkoi urhakka kapteeni. "Jok'ikinen -ikkuna tässä talossa on miehitetty, kaikki kadut ovat miehitetyt, -niinkuin tuolta vierestä näette; kohta kuin kohotan sormeani, -ammutaan teistä joka sorkka maahan." - -"Hurraa, kapteeni", huusi ääni torin vastakkaisen laidan keskellä -olevasta talosta, ja siinä asuva kauppamies työnsi haulikkonsa piipun -ulos ensi kerroksen akkunasta, ja hänen vierellään tekivät saman -uhkaavan liikkeen apteekkari ja postimestari, jotka kaikki olivat -kaupungin metsästysmaiden vuokraajia. - -"Huomenta, hyvät herrat", huusi teurastaja ylen iloissaan sanojensa -tehosta, sillä hänet oli vallannut tavaton uljuus ja itsevarmuus. -"Siinä näette, veitikat", hän jatkoi, "että kaikki vastarinta on -turhaa, heittäkää siis alas viitakkeenne tahi olette kaikki kuoleman -omia." Joukko viitakkeita kilahti kadulle. - -"Ja te, herrat jääkärit", jatkoi kapteeni puhettaan, "pääsette -vapaasti lähtemään, jos luovutatte kiväärinne, mutta jos vain -yksikään teistä irvistää vastaan, niin lankee tämän miehen veri -teidän päänne päälle." Näin sanoen hän iski jälleen kiinni Tarowskin -kalloon, työnsi sen ulos akkunasta ja veti julman teurastuspuukon -esiin vyöstään. Hän heitti tupen kadulle ja heilutti asettaan niin -hirvittävästi vangin pään päällä, että kunnon teurastaja tässä -tuokiossa todella näytti muuttaneen hahmoa ja muuttuneen kamalaksi -ihmissyöjäksi. - -Silloin huusi metsänvartija haltioissaan: "Hurraa, pojat, nyt ne -ovat vallassamme, eteenpäin mars!" Rumpali alkoi jälleen päristää, -ja rynnäkkömarssissa tunkeutuivat saksalaiset eteenpäin. Myöskin -viinituvassa olevat tarkkampujat riensivät ulos portaille ja kadulle. -Puolalaiset kiväärimiehet joutuivat hämmennyksiin, jotkut urheat -miehet heistä ampuivat, ja hyökkääjienkin riveistä kuului laukauksia. -Loputkin viitakkeet pudotettiin katuun ja niiden kantajat hajosivat -hurjaan pakoon, ja kohta heidän jälestään pakenivat pyssymiehetkin. -Saksalaiset karkasivat heidän peräänsä, vielä muutamia laukauksia -pamahti, pakolaisia ajettiin takaa ympäri toria, jotkut heistä -piiloutuivat taloihin, toiset juoksivat kaupunginportista ulos -maantielle. Rumpali asteli pitkin toria ja löi hälytyksen. Joka -tahoilta juoksi paikalle asestettuja kaupunkilaisia, ilmestyivätpä -nahjustelleet tarkk'ampujatkin yksi toisensa perästä. Kapteeni -luovutti vankinsa eräiden lujakouraisten miesten huostaan ja huusi, -torjuen kädenviittauksella ystäväinsä onnitteluja: "Palvelus ennen -kaikkea, hyvät herrat! Tärkeintä nyt on, että suljemme portit ja -miehitämme ne. Missä on meidän liittolaistemme kapteeni?" - -Anton astui esiin. "Herra toveri", sanoi uljas teurastaja -sotilaallisesti tervehtien, "minä ajattelen että me kokoamme -joukkomme, pidämme katselmuksen ja jaamme vahtivuorot." - -Eri osastot asettuivat riviin torille, ensin tarkk'ampujat, -heidän vierelleen metsänvartijan johtamat maalaiset ja torin -toiselle puolelle vapaaehtoisten parvi, joka kasvamistaan -kasvoi. Siitä tuli pitkät rintamat, ja ylpeyden tunne paisutti -rosminilaisten povia heidän nähdessään, mikä voima heillä oli. -Kapteeni antoi joukkojen tehdä käännöksiä ja marssia hänen ohitseen -joukkueittain. Sitten järjestettiin vartiopalvelus, kaupunginportit -miehitettiin ja virastojen edustalle asetettiin kunniavartiot, -puoleksi kaupunkilaisia ja puoleksi maalaisia. Alasreväistyt -vaakunakilvet puhdistettiin, jotkut naiskädet poimivat kaupungin -puutarhoista ensimmäiset kevätkukkaset ja koristivat kilvet -seppeleillä ja köynnöksillä. Juhlallisessa saatossa ne kuljetettiin -veronkantolaitokseen ja postikonttoriin, koko sotilasmiehistö marssi -kumpaankin paikkaan, teki kivääreillä kunniaa ja kapteeni kohotti -koko joukon isänmaallisia eläköönhuutoja, joihin monet sadat kurkut -vastasivat. Anton seisoi syrjässä, ja kun hän näki kevätkukkaset -vaakunakilvillä, muistui hänen mieleensä, kuinka hän aamulla vielä -oli epäillyt, tokko hän tänä vuonna sellaisia näkisikään. Nyt -loistivat niiden värit niin heleinä hänen isänmaansa tunnuskuvilla. -Mutta mitä kaikkea hän olikaan saanut kokea aamusta lähtien! - -Näistä ajatuksista hänet havahdutti kapteeni, joka kutsui hänet -mukaan raatihuoneelle turvallisuusvaliokunnan istuntoon. Siten -hän näki yhtäkkiä istuvansa neuvostosalissa vihreäverkaisen -pöydän ääressä ja umpi outojen miesten parissa, yhtenä heistä. -Pian hän sai kynän käteensä ja kirjoitti ylemmille viranomaisille -lähetettävän selostuksen päivän tapahtumista. Valiokunta -osoittautui ylen toimeliaaksi: sananviejiä lähetettiin lähimmäisiin -sotilaspäällystöihin, epäluulonalaisissa taloissa etsiskeltiin -kätkeytyneitä kapinallisia; ja maalaisille, jotka olivat lupautuneet -jäämään kaupunkiin iltaan saakka, hankittiin yleisellä keräyksellä -ruokaa ja juomaa, kulkuvahteja lähetettiin joka suuntaan, yksityisiä -vankeja kuulusteltiin ja tietoja koottiin lähiympäristöstä. Joka -haaralta tulikin ilmoituksia. Useista kylistä oli puolalaisjoukkioita -matkalla kaupunkia kohti, naapuripiirikunnassakin oli yritetty -samanlaista kapinaa ja siellä oli onnistuttukin, sikäläinen -kaupunki oli puolalaisen nuorison vallassa; pakolaiset kertoivat -ryöstelyistä, merkkitulista, joita leimusi halki koko maan, yleisestä -puolalaiskapinasta, joka uhkasi hukuttaa saksalaiset verilöylyihin. -Rosmanilaisten naamat venyivät melkoista pitemmiksi, voitonriemu, -joka vast'ikään oli vallinnut raatihuoneen salissa, vaihtui -huoleksi tulevaisuuden vaaroista. Monet puhuivat siihen suuntaan, -että kaupungin pitäisi neuvotella vangitun Tarowin herran kanssa, -koskapa kaupunkilaiset eivät tunteneet itseään turvallisiksi omien -muuriensakaan sisällä, missä tiettiin paljon puolalaismielisiä -oleskelevan ja viholliskiväärejä piilotetun. Kuitenkin voitti -enemmistön sotainen rohkeus pelokkaiden vastarinnan. Päätökseksi -tuli, että koko yö pysytään aseissa ja puolustetaan kaupunkia -vihollisjoukkioita vastaan, kunnes sotaväkeä saapuisi. - -Sitten tuli ilta. Silloin lähti Anton, huolestuneena lukuisista -sanomista maaseudulla tehdyistä ryöstelyistä, raatihuoneen -neuvostosalista ja lähetti kylänvoudin kokoamaan oman paikkakunnan -saksalaisia yhteistä poislähtöä varten. Tarkk'ampujakapteenin ja -lukkosepän välissä hän asteli rumpujen päristessä ja porvarikaartin -hurratessa väkineen kaupunginportista esikaupungin viimeisten -talojen kohdalle asti. Siellä puron poikki vievällä puusillalla -kaupunkilaiset ja maalaiset ottivat toisiltaan veljelliset -jäähyväiset. - -"Teidän vaununne ovat viimeiset, jotka tänään pääsevät tästä ylitse", -sanoi lukkoseppä; "teidän selkänne takana murramme siltalankut -ja asetamme tähän vartion." Kapteeni kohotti hattuaan ja lausui: -"Kaupungin ja suuresti ylistettävän porvarien tarkk'ampujakomppanian -nimessä kiitän teitä kaikkia ystävällisestä avustanne. Jos raskaat -ajat tulevat, niinkuin me kaikki pelkäämme, pitää meidän saksalaisten -aina pysyä yksissä." - -"Se sana pidettäköön", huusi kylänvouti, ja muut maalaiset huusivat -saman hänen jälkeensä. - -Sitten lähtivät maalaiset tarpomaan hämärtyvää lakeutta. Anton -antoi vaunujensa seurata hiljalleen perästä ja astui jalkaisin muun -joukon mukana. Metsänvartija haali kokoon moniaita nuoria miehiä, -joilla oli vallatut kiväärit olalla, ja muodosti niistä jonkinlaisen -etujoukon. Kunaun seppä, joka tunsi jokaisen miehen piirikunnassa, -toimi tiedustelijana. Kaikki pensaikot ja epäilyttävät kohdat -tien varrella nuuskittiin tarkoin, joitakin vastaan sattuneita -henkilöitä siepattiin kiinni ja kuulusteltiin. Paljon kaameata -saatiin kuullakin, mutta mitään väijytyksiä ei kohdattu. Siten astui -miesjoukko maantietä vakaisin mielin. Kaikki tunsivat mielenylennystä -päivän toimista, mutta kukaan ei salannut itseltään, että tämä oli -vasta alkua ja että paljon raskasta vielä seuraisi elettäväksi. -"Kuinka kestämmekään me maalaiset tämän ajan?" sanoi kylänvouti. -"Kaupunkilaisilla on muurinsa, ja he asuvat tiheästi yhdessä, -mutta me olemme alistetut jokaisen konnan kostonhimolle, ja jos -puolisenkaan tusinaa maankiertäjää pyssyineen tulee kylään, niin -olemme heidän armoillaan." - -"Se on totta", virkkoi Anton, "suurilta joukoilta emme kykene -puolustautumaan, ja jokaisen yksityisen täytyy tällaisena aikana -kärsiä, mitä sota hänen kannettavakseen panee; mutta nuo suuret -joukot, joita johtavat vakinaiset, päällikkövallalla varustetut -komentajat, eivät meihin nähden sentään ole vielä pahimmat. -Tukalinta on odotettavana kehnojen irtolaisainesten hajajoukkioista, -jotka liittyvät yhteen harjoittaakseen murhapolttoja ja ryöstöjä, -ja sellaisia vastaan on meidän tästä päivästä alkaen koetettava -puolustautua. Pysykää huomenna kotosalla, te Neudorfin ja Kunaun -miehet, ja lähettäkää sananviejiä toisillekin lähistöllä asuville -saksalaisille, jotka ovat meidän mieltämme. Huomenna hyvissä ajoin -tulen teidän luoksenne; silloin neuvotelkaamme yhdessä, emmekö voisi -tehdä jotain turvallisuutemme varaamiseksi." - -Tultua tienhaaraan, josta erkanee linnaan menevä metsätie, Anton piti -kylänvoudin ja sepän kanssa vielä yksityisen neuvottelun, sitten -hyvästelivät kaikki kolme toisensa kuin vanhat ystävät, ja kukin -parvi riensi kotiaan. - -Anton nousi vaunuihinsa ja otti metsänvartijan mukaansa, jotta tämä -auttaisi vartioimaan linnaa yöllä. Keskivälissä linnantietä heidät -pysähdytti kovaääninen huuto: "Seis! Kuka siellä?" - -"Karl!" huudahti Anton ilahtuneena. "Hurraa, hurraa, hän elää!" -kiljui tämä aivan suunniltaan ilosta ja laski täyttä laukkaa vaunujen -kupeelle. "Oletteko haavoittumaton?" - -"Olen toki", Anton vastasi; "kuinka linnassa eletään?" Nyt alkoi -hätäinen kertominen. "Voi sentään, etten saanut olla mukana!" valitti -Karl kerta toisensa jälkeen. - -Linnan luo saavuttua lennähti valkopukuinen hahmo vaunujen hio. -"Neiti Lenore!" tervehti Anton, hypähtäen vaunuista alas. - -"Rakas Wohlfart!" huudahti Lenore ja tarttui hänen molempiin -käsiinsä. Hän laski päänsä hetkeksi ystävän olalle, ja kyyneleet -ryöpsähtivät hänen silmistään. Anton piteli hänen kättään lujassa -puserruksessa ja sanoi, katsoen hellän osanottavaisesti häntä -silmiin: "Nyt tulee hirveät ajat, olen koko päivän ajatellut teitä." - -"Kun olemme jälleen saaneet teidät luoksemme", vastasi Lenore, -"niin tahdon tyynin mielin kuunnella kaikesta. Tulkaa nyt joutuin -isän tykö, hän aivan menehtyy kärsimättömyydestä." Hän veti Antonin -mukaansa portaita ylös. - -Vapaaherra avasi ovensa ja huusi käytävältä Antonille vastaan: "Mitä -te tuotte tullessanne?" - -"Sodan, herra parooni", vastasi Anton vakavasti; "kamalimman kaikista -kamppailuista, mitä olen nähnyt: verisen sodan naapurusten välillä. -Maa on ilmi kapinassa." - - - - -VIIDES KIRJA. - - -1. - -Vapaaherran tilukset sijaitsivat eräässä Rosminin piirikunnan -kulmassa; pohjoiseen päin siitä metsän takana oli saksalainen -talonpoikaiskylä Neudorf ja kauempana idässä Kunau. Leveä vyö -hiekkanummia ja kanervikkokankaita erotti nämä paikkakunnat -puolalaisten omistamista maatiloista, joista herra von Tarowskin -tilukset elivät lähinnä. Lännessä ja etelässä rajoittuivat -vapaaherran maat piirikuntiin, joissa oli seka-asutus; saksalainen -aines oli siellä vahva, sekä rikkaita ritarikartanoita että isoja -talonpoikaiskyliä oli keskellä slaavilaisasutusta. Pohjoisemmaksi -Neudorfin ja Kunaun taakse pistihe jälleen puolalainen vyöhyke, -jossa oli paljon pieniä herraskartanolta, osittain velkautuneiden ja -rappeutuneiden aatelissukujen hallussa. - -"Sieltä päin meitä uhkaa suurin vaara", sanoi vapaaherra toripäivän -jälkeisenä aamuna Antonille. "Talonpoikaiskylät ovat meidän -luonnolliset etuvartiomme. Jos saatte kyläläiset järjestämään -säännöllisen vahdinpidon, niin on heidän asetettava kenttävahteja -piirikunnan pohjoiselle rajalle saakka; me koetamme sitten ylläpitää -niiden kanssa kiinteätä yhteyttä. Älkää unohtako merkkitulia ja -hälytyslaitoksia. Koska olette jo päässyt niin toverilliselle -kannalle talonpoikien kanssa, niin te parhaiten voitte pitää huolta -tuosta kaikesta. Minä tahdon matkustaa naapuripiiriin ja koettaa -päästä samanlaiseen yhteyteen sikäläisten tilanomistajain kanssa. -Nuoren Sturmin otan mukaani." - -Sitten lähti Anton ratsastamaan Neudorfiin. Sinne oli yön kuluessa -tullut uusia kovanonnenviestejä. Aseelliset joukkiot olivat -vallanneet eräitä saksalaiskyliä, nuuskineet aseita taloista ja -laahanneet nuoria miehiä mukaansa. Kukaan ei enää mennyt peltotöihin, -miehet istuivat kapakassa tai seisoskelivat kylänvoudin talon -edustalla neuvottomina ja odotellen joka hetki vihollisen hyökkäystä. -Antonin hevosen ympärille kokoontui kohta tiheä joukko joutilaita; -kun kylän vouti kutsui miehet kunnantupaan, oli siellä pian koko -kyläkunta koolla. Anton selosti heille seikkaperäisesti, millä tavoin -kylää voitaisiin varjella äkkiyllätyksen kauhuilta: suojelusvartio -oli järjestettävä, säännöllisiä vahteja asetettava kyläteiden -varsille aina rajalle saakka, aikaansaatava hälyytyslaitoksia, -lähetettävä kulkuvahteja kiertelemään ynnä muita sentapaisia -varjelustoimenpiteitä, joista vapaaherra oli hänelle viittaillut. -"Niiden avulla te", hän jatkoi, "kutsutte meidät, naapurinne, -mahdollisimman nopeasti apuun, kykenette yksissä voimin meidän -kanssamme puolustautumaan vähäväkisempää vihollista vastaan ja -mieslukuisempaa vastaan hälyttää nopeasti sotaväkeä avuksenne. Niiden -avulla te voitte pelastaa vaimonne ja lapsenne pahoinpitelystä, -parhaat taloustarpeenne ja ehkäpä karjannekin ryöstelystä. Ei tosin -ole mikään vähä rasitus ylläpitää vahtivuoroja yötä ja päivää, mutta -kylännehän on iso. Kukaties viranomaiset piankin tulevat määräämään -kaikki nämä varukeinot järjestettäväksi, mutta varmempaa meille -kaikille on, ettemme jää sitä odottamaan." - -Hänen hartaasta esityksestään, jota järkevä kylänvouti kaikinpuolin -kannatti, kunta päättikin yksimielisesti ryhtyä tarpeellisiin -toimiin. Kylänvoudin ja eräiden kunnallishallinnon jäsenten -seuraamana Anton sitten kiersi ratsain kylän rajat ja määräsi -vartio- ja hälytyspaikat. Sillävälin laati koulumestari suojeluskunnan -jäsenluettelon, merkiten siihen kenen piti suorittaa palvelusta -ratsain, kenen jalkaisin, sekä kuulusteli mitä aseita kylässä löytyi. -Monet sanoivat olevansa halukkaat ostamaan itselleen kiväärin. -Kylän nuoret miehet innostuivat asiaan täydellä todella; emännät -sulloivat huolekkaasti arkkuihin ja myttyihin, mitä taloudessa oli -arvokkainta. Neudorfista Anton sitten ratsasti kyläkunnan päämiesten -kera Kunauhun; sielläkin hän kohtasi yhtä hyvää tahtoa, samanlaisista -toimenpiteistä sovittiin ja lopuksi päätettiin, että molempain kyläin -nuoret miehet saapuisivat joka sunnuntain iltapuolella vapaaherran -tilalle yhteisiin harjoituksiin. - -Antonin palattua linnaan pohdittiin kartanon omista -puolustuskeinoista. Sotainen henki paloi tässä saksalaisessa -siirtolassa. Se tarttui jokaiseen, jopa kaikkein -tyyniluontoisimpiinkin, lampuriin ja hänen Krambow koiraansa, joista -viimemainittu yöllisillä etuvartioilla ja kulkupartioilla syttyi -samaan vimmaan vieraita pohkeita vastaan, josta se niin monesti oli -murissut nuoremmalle virkatoverilleen. Kaikkien ajatukset olivat -kohdistuneet vaarankapineihin; mitä tilalla löytyi ampuma-asetta, -se etsittiin kohta käsille. Ah, mieliala oli mainio, mutta miesluku -ylen vähäinen. Sen sijaan oli esikunta erinomainen. Siihen kuului -ensinnäkin vapaaherra itse, tosin invaliidi, mutta verraton teoriain -mies, sitten Karl ja metsänvartija, edellinen ratsu- ja jälkimmäinen -jalkaväen komentajana, eikä Antoninkaan kyky ollut ylenkatsottava -intendentuuri- ja linnoitustoimissa. - -Vapaaherra lähti nyt joka päivä puolisilta ulos huoneestaan -pitämään sotaneuvottelua, hän puheli talonpoikaissuojeluskunnan -harjoittamisesta, kuunteli ilmoituksia lähiympäristön -kansanliikkeistä ja lähetti sananviejiä saksalaisiin piireihin. -Ylvään sotaisa hohde kajasti hänen kasvoiltaan, hän moitti leppeästi -puolisonsa tuskailua, puheli rohkaisevia sanoja saksalaisille, jotka -sattuivat hänen lähelleen, ja uhkasi panettaa kaikki oman kylän -vihollismieliset ainekset armotta tyrmään vedelle ja leivälle. Koko -kartanon väki tunsi liikutusta nähdessään sokean vanhan herran -seisovan sotilaallisen suorana musketti kädessä opettaakseen -metsänvartijalle joitakin kivääritemppuja, ja sitten kurottavan -korvaansa oppilaaseen päin kuullakseen käsiliikkeen kajahduksesta, -oliko toinen käsittänyt hänet oikein. Antonkin kiinnitti kokardin -lakkiinsa, ja hänen puheensa sai sotilasmaisen ankaran soinnun; -Rosminin-päivästä lähtien hänen jalkansa olivat upotetut -suunnattomiin varsisaappaisiin, jotka panivat hänen askeleensa -jymähtelemään linnan porraskäytävissä. Itsekin hän olisi nauranut -itselleen, jos häneltä olisi kysytty, minkävuoksi hänen tarvitsi -ilmaista sotilaallista mielialaansa sääriparinsa verhoituksella. -Mutta kukapa sitä kysyi, jokainen tajusi, että se kuului asiaan. -Entäpä sitten Karl! Häntä ei enää koskaan nähty muissa tamineissa -kuin vanhan univormunsa jäännöksissä, jotka hän oli huolellisesti -tallettanut, husaarinlakki korvallisella, nyöritakki yllä ja vanha -ratsurinvaippa hartioilla. Hän kähersi viiksensä ja vihelteli aamusta -iltaan sotilaslaulujaan. Koska eniten oli peljättävä ilkitöitä -oman kylän kehnojen ainesten puolelta, haastoi hän kaikki ennen -sotaväessä palvelleet nuoret miehet kylän kapakkaan ja piti siellä -metsänvartijan avustamana -- jota taikurina pidettiin suuressa -arvossa -- mahtavan puheen, punalakki päässä, nyöritakki yllä ja -sapeli kupeella; hän kohteli kaikkia kokoutuneita vanhoina tovereina, -iski sapeliinsa että helähti ja huusi: "Me soturit tahdomme täällä -moukkien kesken yllä, pitää järjestystä!" Sitten hän tuotatti -moniaita paloviinapulloja pöytään ja lauloi heidän kanssaan tulisia -sotalauluja. Vihdoin hän jakoi kaikille uudet kokardit ja värväsi -heidät kartanon suojeluskunnan kantajoukoksi. Sillä tapaa hän sitoi -kylän veikeimmät pojat ainakin joksikin aikaa linnan suojelukseen ja -sai heidän kauttaan tietää, minkälaisia kapina-ajatuksia kapakassa -kulloinkin satuttiin hautomaan. - -Kun seuraavana päivänä oli kartanon sotavoimien katselmus, -silmäilivät miehet ällistyneinä toisiaan. Kaikki näyttivät viime -päivinä aivan muuttaneen hahmoa. Herra kirjanpitäjä oli kuin ilmetty -vesihiisi, joka oli saapastellut maihin jostakin kaukaisesta -suomaasta, missä hän muuten eleli pitkät päivät vyötäisiään myöten -vedessä. Ja uuden etukartanon väki näytti kuin hämärän muinaisajan -kummituksilta. Metsänvartija lyhyeksi leikattuine tukkineen ja -pitkine partoineen, yllään sateen ja säiden piehtoma takki, synkeät -kasvot tuhansien ryppyjen piirtäminä ja silmät syvällä tuuheiden -kulmakarvojen alla näytti joltakin vanhalta Wallensteinin uroholta, -joka oli nukkunut kaksisataa vuotta metsien uumenissa ja nyt palasi -jälleen elävien ilmoille, kun onnettomuus uhkasi maata ja kansaa. -Hänen rinnallaan marssi lampuri kuin mikäkin hurskas hussilainen. -Pyöreän hatun leveä lieri roikkui kauas hänen selälleen, uumilla -oli ruskea nahkavyö ja kädessä pitkä koukkusauva, jonka kärjessä -kimalteli pitkä terävä rauta. Hänen hidas ilmeensä ja miettiväinen -katseensa erotti hänet niin paljon kuin mahdollista teräväsilmäisestä -ja tuimaeleisestä metsähiidestä. - -Kaiken kaikkiaan ei kartanon asestettu voima noussut kahtakymmentä -suuremmaksi. Kun väkeä oli näin vähän käytettävänä, oli vaikea -järjestää säännöllistä vahdinpitoa linnaan ja kylään. Itsekultakin -täytyi odottaa ja vaatia mitä suurimpia ponnistuksia; mutta siitäpä -ei kukaan välittänyt, vaan kaikki olivat valmiit käymään mihin -toimeen vain sota-aika miestä vaati. - -Kun miehistö oli täten saatu kokoon, ruvettiin ajattelemaan itsensä -linnan turvaamista. Suojellakseen päärakennuksen takapuolta -yöllisiltä murtautumisyrityksiltä Anton rakennutti vankan paaluaidan -molempien kylkiäisten väliin. Sen kautta syntyi keskeen jokseenkin -avara pihamaa, ja kylkirakennusten kupeille rakennettiin katokset, -joiden alla pakolaiset tai sotilasmajoituksen sattuessa hevoset -voivat saada lyhytaikaista suojaa. Kun alikerroksen akkunat olivat -korkealla maasta ja vahvasti laudoitetut, ja kaikki sisäänpääsytiet -sijaitsivat uuden suojatun pihamaan puolella, niin oli syrjäisten -sangen vaikea päästä tunkeutumaan linnaan. Linnankaivo sijaitsi -aidoitetun pihamaan ulkopuolella, puolitiessä, linnan ja karjapihan -välillä; sen vuoksi tuotiin linnaan iso vesisammio, joka aina -aamuisin täytettiin reunojaan myöten. - -Rosministakin saatiin tietoja. Monien kutsujen jälkeen saapui -lukkoseppä vihdoin raudoittamaan ja varustamaan vankoilla teljillä -tornihallin ovet ja piha-aidan portin. Hän toi sotaisia terveisiä -tarkk'ampujakapteenilta sekä tiedon, että kaupunkiin oli tullut -jalkaväkiosasto. "Mutta sotamiehiä on perin vähän", hän sanoi, "niin -että meillä tarkkampujillakin on raskas vahdinpito." - -"Entä mitä olette tehneet vangillenne?" kysyi Anton. - -Lukkoseppä raapi korvallistaan ja nyki lakkiaan, kun hän nolostuneena -vastasi: "Ahaa, vai ette sitä vielä tiedä? Kohta ensimmäisenä yönä -tuli vihollisilta tervehdys: jollemme hetipaikalla luovuttaisi -aatelismiestä hallustamme, niin he hyökkäisivät täydellä voimalla -ja polttaisivat talomme poroksi. Minä panin vastaan, ja niin teki -kapteenimmekin, mutta kenellä oli lato kaupungin ulkopuolella, -hän rupesi voivottelemaan, ja tuloksena oli, että kaupunki rupesi -hieromaan sovintoa Tarowin herran kanssa. Hänen täytyi antaa -kunniansanansa, ettei väkineen tekisi mitään pahaa kaupungille; -sitten me saatoimme hänet sillalle asti ja päästimme menemään." - -"Siis tuo kavala mies on jälleen vapaana!" huudahti Anton -harmistuneena. - -"Totta kyllä, hän istuu jälleen kartanossaan, kokonainen liuta nuoria -herroja ympärillään. He ratsastelevat taasen ympärinsä kokardiniekka -lakkeineen aivan niinkuin ennenkin. Tarowski on taitava mies, hän -avaa linnunsulalla jokaisen lukon ja selviytyy hyvin kenestä hyvänsä. -Sille miehelle ei voi mitään." - -Tietysti kartanonhoito kärsi moisista varusteluista. Tosin Anton -kaikella ankaruudella vaati, että ainakin kaikkein välttämättömimmät -työt oli tehtävä, mutta hänkin tajusi ajankohdan olevan sellaisen, -jolloin huoli omasta yksityisestä hyvästä haihtuu hädän ja tuskan -rinnalla kaikkein korkeimmasta hyvästä, mitä ihmisellä maan päällä -on. Päivästä päivään yhä uhkaavammiksi käyvät huhut pitivät häntä -ja hänen ympäristöään herkeämättömässä kiihoituksessa ja saivat -sielunjännityksen viimein muuttumaan totutuksi tavaksi. Hurjan -huolettomasti ajateltiin tulevaisuutta, ja jokapäiväisiä tukaluuksia -siedettiin kuin itsestään selviä ja luonnollisia koettelemuksia. - - * * * * * - -Mutta suuremmassa määrässä kuin kaikkiin kartanon miehiin yhteensä -oli yleinen kuume tarttunut Lenoreen. Siitä päivästä alkaen, jolloin -hän oli tuskallisesti odotellut poissaolevaa Antonia palaavaksi, -alkoi hänelle uusi elämä. Hänen äitinsä suri ja tahtoi joutua -epätoivoon tällaisen ajan takia, mutta tyttären nuori sydän kimmahti -voimakkaasti myrskyä vastaan, ja jatkuvasta kiihoituksesta tuli -hänelle oikein hurja nautinto, jolle hän antautui intohimoisesti ja -koko olennollaan. Hän oleskeli päiväkaudet ulkona, pahimmallakin -säällä hän juoksi puolisaappaissaan edestakaisin linnan ja -karjakartanon väliä, milloin isänsä ajutanttina, milloin omilla -kivekäskuluillaan. Kapakankin ovella hänet nähtiin tähän aikaan yhtä -usein kuin kylän pahin juopporatti, sillä joka päivä oli hänellä -jotain uutta kuultavana isännältä ja tämän vaimolta. Siitälähtien -kuin Karl oli vetänyt husaarintakin ylleen, kohteli hän tätä -toverillisen luottavaisesti, ja kun Karl neuvotteli metsänvartijan -kanssa, kallistui Lenorenkin pää kolmanneksi salaiseen neuvonpitoon. -Monet tunnit nämä kolme istuivat sotaneuvottelussa keskenään, milloin -Karlin kamarissa, milloin ulkona karjapihalla; kunnioittavaisesti -kuuntelivat miehet neidin rohkeita ajatuksia eivätkä laiminlyöneet -tiedustaa hänen mielipidettään siitä, oliko viisasta uskoa kivääri -Ignazille, Gottliebille, Blasiukselle tai jollekin muulle kylän -teikarille. Turhaan paroonitar rukoili ja nuhteli sotakiihkoista -tytärtään, turhaan koetti Antonkin pidätellä häntä. Sillä vaikka -Anton itse olikin täynnä intoa, ei häntä miellyttänyt nähdä samaa -mielialaa talon neidissä. Jälleen tämä tuntui hänestä liian -kiivaalta ja miesmäiseltä, eikä hän malttanut olla siitä hänelle -huomauttamattakin; silloin Lenore oli vähän nyreissään ja koetti -salata sotaisia harrastuksiaan Antonilta, mutta tapojaan hän ei -silti muuttanut. Hän olisi niin mielellään lähtenyt Antonin kanssa -Neudorfiin ja Kunauhun leikkimään sotaa naapurienkin kanssa, mutta -vaikka Anton muuten oli onnellinen saadessaan hänet seuraansa, pani -hän tällä kertaa jyrkästi vastaan, ja neidin täytyi hänen pyynnöstään -palata kotiin oman kylän perältä. - -Sinä päivänä, jolloin kartanon suojeluskunnan piti ensi kerran -harjoitella, saapui Lenore linnasta nahkalakki päässä ja kevyt sapeli -kupeella, veti ponynsa ulos tallista ja sanoi Antonille: "Minä -ratsastan mukaan." - -"Älkää tehkö sitä, neiti." - -"Mutta minäpä tahdon", vastasi Lenore uhitellen; "teiltähän puuttuu -väkeä, ja minä voin suorittaa ratsupalvelusta yhtä hyvin kuin joku -mieskin." - -"Mutta rakas neiti", pyyteli Anton, "se on niin huomiota herättävää." - -"Pyh, minusta on samantekevää, kenen huomiota se herättää", sanoi -Lenore. "Minä olen vahva, kestän minäkin jotain enkä tahdo kesken -väsyä." - -"Mutta renkienkö nähden", väitti Anton vastaan; "älkää toki antako -itseänne alttiiksi niiden pilanteolle." - -"Se on oma huoleni", intti Lenore itsepäisesti. "Älkää nyt enää -vastustelko, minä lähden ja sillä hyvä." - -Anton kohautti hartioitaan ja taipui pakosta. Lenore ratsasti -Karlin rinnalla ja teki sotaliikkeitä toisten mukana niin paljon -kuin naissatula salli, mutta Anton katseli jalkaväen rivistä -vaaleapukuisen ratsastajattaren tepastelua hyvin tyytymättömänä. -Koskaan ei Lenore ollut niin vähän hänen mieleensä kuin nyt. Kun -tyttö karautti hurjaa ravia miesratsastajain mukana, pyöritteli -hevostaan ja halkoi sapelillaan ilmaa, tukka valloillaan tuulessa -hulmuten ja silmät sotaintoa leimuten, oli hän hurmaavan kaunis. -Mutta mikä Antonia olisi miellyttänyt kevyessä leikissä, se nyt, kun -harjoituksilla varustauduttiin vastaanottamaan hirvittävää totta, -tuntui hänestä perin epänaiselliselta; hänen täytyi ajatella jotakin -sirkusratsastajatarta, ja hänen sydämensä kylmettyi impeä kohtaan. -Ja kun harjoitus oli päättynyt ja Lenore pysyttäytyi posket palavina -hänen läheisyydessään saadakseen häneltä kiitosta, pysyi Anton yrmeän -vaitonaisena, niin että Lenore kysyi häneltä nauraen: "Te näytätte, -niin happamalta, herraseni; tiedättekös että se ei kaunista teitä -ollenkaan." - -"Minun mieleeni ei ole, että te olette niin hurja", vastasi Anton. -Lenore kääntyi vaieten syrjään, jätti hevosensa tallirengille ja -lähti äkäpäissään linnaan. - -Siitä lähtien hän lakkasi ottamasta osaa harjoituksiin, mutta aina -kuin kartanon suojeluskunta kokoutui niihin, hän katseli kaukaa -ikävöiden sotaisia temppuja. Ja jos Anton ei ollut saapuvilla, koetti -hän kuitenkin salaa Karlin kanssa ratsastaa naapurikyliin, tai hän -tarkasteli kävelymatkoillaan omasta innostuksestaan merkkitulien -lieskaamista; hän maleksi ratsain tai jalan yksinään niityillä ja -metsissä, asestettuna pienellä taskupistoolilla, ja tunsi itsensä -onnelliseksi, kun voi pysähdyttää ensimmäisen vastaantulijan ja -tiedustella hänen matkojaan. - -Siitäkin oli Antonilla muistuttamisen aihetta. "Seutu on epävarma", -hän sanoi; "kuinka helposti voi sattua, että joku maantierosvo tekee -teille pahaa. Ja jollei se ole muukalainen, niin voi se olla vaikka -oman kylän väkeä." - -"Minä en pelkää yhtään mitään", sanoi Lenore, "eivätkä oman kylän -miehet tee minulle mitään." Ja todellakin hän tuli niiden kanssa -paremmin toimeen kuin Anton tai kuka muu hyvänsä. Häntä yksin -tervehti raainkin ryysyläinen kunnioittavasti puolalaiseen tapaan; -kohta kuin hänen korkea hoikka hahmonsa ilmestyi kylän kujille, -notkistivat miehet päänsä polviin saakka ja naiset säntäsivät -akkunoihin ja katselivat ihaillen hänen peräänsä. - -Kohta hän sai kokea sen ilon, että ihmiset itse tunnustivat -myötätuntoisuutensa häntä kohtaan Antonin läsnäollessa. Eräänä -sunnuntai-iltana, talonpoikain ryypiskellessä kapakassa, olivat Karl, -metsänvartija ja lampuri vahtivuorollaan karjakartanossa. Karl oli -voudinrakennukseen laittanut erityisen vahtihuoneen sotilaallisia -tarkoituksia varten ja asettanut sinne pöydän, tuoleja ja penkkejä -ynnä lattialle olkikupoja nukkujain alle. Tänään vei Lenore -ominkätisesti pullon rommia ja sitruunia linnasta vahtitupaan ja -käski voudin laittamaan niistä vahtivuorossa oleville "sotatotia". -Lampuri ja metsähiisi vetivät ylen riemastuneina tällaisesta -huomaavaisuudesta suunsa leveään irveeseen, Karl kiiruhti tarjoamaan -neidille tuolin, metsänvartija rupesi kertomaan hirmuista juttua -jostakin naapuripiirin rosvojoukosta, ja siten kävi kuin itsestään, -että Lenore istahti hetkiseksi miesten joukkoon ja vaihtoi näiden -kanssa ajatuksia maailmanmenosta. Silloin astui Antonkin sisään, -juuri kuin toti oli valmis ja neiti itse kaateli sitä kahteen -lasiin ja posliinitölkkiin. Lenore ei ollut lainkaan hyvillään -Antonin tulosta, sillä hän arvasi, ettei tämä käynti taaskaan ollut -hänen mieleensä. Mutta Anton ei nyt ruvennut moittimaan, vaan -kääntyi takaisin ovelle ja viittasi erästä vierasta käymään sisään. -Solakka talonpoikaisnuorukainen, yllään keltanyörinen sininen -takki, sotilaslakki kädessä ja avarat palttinahousut työnnettyinä -saapasvarsiin, astui ylpeäryhtisenä tupaan. Mutta silloin sattui -hänen katseensa talon neitiin. Kuin salama hän syöksähti Lenoren -jalkoihin, suuteli hänen polveaan ja jäi sitten seisomaan hänen -eteensä pää kumarassa, katse maahan luotuna ja lakki kädessä. Karl -kävi häntä puhuttelemaan. "No, Blasius, mitä uutta kuuluu kapakasta?" - -"Ei mitään", vastasi nuorukainen sillä sointuvalla puheenvireellä, -jolla puolalainen puhuu murteellista saksankieltään. "Talonpoika -istuu ja ryyppää ja pitää iloa." - -"Onko täällä outoja kulkijoita, onko joku tullut Tarowista?" - -"Ei ketään", sanoi Blasius. "Ei muita ole tullut kuin -kapakanisännälle hänen serkkunsa Rebekka, se juutalaistyttö." -Puhuessaan hän tuijotti koko ajan Lenoreen kuten ainakin -valtiattareensa, jolle hänen oli ilmoituksensa annettava. Lenore -astui pöydän luo, täytti lasin ja ojensi sen nuorukaiselle. Onnesta -irvistellen tuo sievännäköinen veitikka otti vastaan kukkuraisen -lasin, kääntyi vähän syrjään, tyhjensi sen yhdellä hengenvedolla, -laski sitten tyhjän lasin pöydälle ja syöksähti jälleen Lenoren -jalkoihin, tehden tuon kaiken niin ritarillisella ryhdillä, että -prinssikin olisi saattanut sitä kadehtia. "Teidän ei tarvitse peljätä -mitään", hän huudahti hurmioissaan neidille, "kylässä ei kukaan tee -teille mitään pahaa. Jos kuka uskaltaa teihin sormellaankaan kajota, -niin sen me iskemme hengiltä." - -Lenore punastui ja sanoi, Antoniin katsellen: "Tiedäthän etten pelkää -mitään, kaikkein vähimmän teidän puoleltanne"; ja Karl lähetti -tiedustelijan uudelleen toimeen, käskien hänen palaamaan muutaman -tunnin perästä. - -Poislähtiessään Lenore sanoi Antonille: "Miten hyvä ryhti hänellä -olikaan!" - -"Hän palvelikin kaartissa", vastasi Anton, "eikä hän muutenkaan ole -kylän kehnoimpia, mutta minä pyydän kuitenkin, ettette luottaisi -liiaksi kelpo Blasiuksen ja hänen ystäväinsä ritarillisuuteen. -Minulla on taas tänään ollut koko iltapäivän ollut huolta teidän -poissaolonne takia ja lähetin illaksi kamarityttönne teitä vastaan -Rosminin tielle. Sillä muuan säikähtynyt sälliparka tuli henki -kurkussa juosten linnaan ja kertoi, että hänet oli maantiellä -pysähdyttänyt jokin asestettu nainen, joka oli vaatinut nähdäkseen -hänen passiaan. Hänen kuvauksensa mukaan naisella oli ollut mukanaan -hirvittävä koira, iso kuin lehmä, ja itsekin hän oli näyttänyt -kerrassaan kammottavalta. Mies parka oli aivan suunniltaan." - -"Se oli aika jänis miehekseen", sanoi Lenore ylenkatseellisesti. -"Nähdessään minut tiellä ponyni kera hän lähti käpälämäkeen kuin -pahan omantunnon ajamana. Silloin huusin hänen peräänsä ja uhkasin -häntä taskupistoolillani." - - * * * * * - -Tällaisiin varustuksiin turvautuen odotteli kartanon väki joka -päivä kapinan puhkeamista heidän metsäsaarekkeellaankin. Missä -vain puolalaisia asui tiheästi vieri vieressä, siellä leimusi -kapinanliekki kuin kulon roihu yli koko maakunnan, ja reunamilla -leimahteli kytö paikoin tuolla, paikoin täällä, niinkuin kasvavaan -nuoreen metsään päässyt tuli. Monin paikoin se sammutettiin, jonkun -aikaa oli kaikki tyyntä ja hiljaista, ja sitten voi valkea jälleen -yht'äkkiä viritä ilmi liekkiin. - -Erään sunnuntain iltapäivällä oli liittoutuneiden kyläin -suojeluskunnilla yhteinen suuri harjoitus. Lippuineen saapuivat -Neudorfin ja Kunaun riuskat miehet, jalkaväki etunenässä, ratsumiehet -perässä; linnanpihalta lähti heitä vastaan kartanon pieni -ratsasjoukko Karlin johdolla ja näiden lisäksi muutamia jalkamiehiä, -joiden etunenässä marssi metsänvartija, joka toimi kaikkien kolmen -sotajoukon ylipäällikkönä. Anton oli asettunut metsänvartijan -komennon alaiseksi. Kun Lenore näki hänen saapuvan ulos, käski hänkin -satuloimaan ponynsa. - -"Minä tahdon olla mukana katselemassa", sanoi hän Antonille. - -"Mutta ainoastaan katselemassa", pyysi tämä. - -"Älkää olko taas koulumestari", huusi Lenore hänen jälkeensä. - -Metsän reunalla oli harjoituskenttä. Metsänvartija oli vanhojen -sotamuistojensa ja vapaaherran kanssa pitämiensä neuvottelujen -perusteella laatinut harjoitusohjeet, jotka jokseenkin riittivät -iskemään miesten päihin sen mitä hän tahtoikin; ja Karl komensi -eskadroonaansa tulisella ryhdillä, joka sai korvata kaiken sen, mitä -muuten puuttui sekä johdosta että suorituksista. Kentän toiseen -laitaan oli luotu ampumavalli, ja Karl oli öljyväriensä viimeisillä, -rippeillä maalannut muhkean maalitaulun, jossa kolmipyrstöinen ja -kuusijalkainen louhikäärme sylki kidastaan punaista tulta, mutta -kaikesta kaameudestaan huolimatta tarjosi alttiisti ison sydämensä -luotien lävistettäväksi. Ensin harjoitettiin aikansa marssimista, -käännöksiä, hajautumista ja viimein lataamista. Rattoisasti -pamahtelivat tyhjät kudit metsän ilmaan. Lenore katseli harjoituksia -matkan päästä; vihdoin hän ei enää malttanut hillitä haluaan päästä -ratsuväen mukaan, hän ratsasti sen kupeelle ja sanoi hiljaa Karlille: -"Vain pari silmänräpäystä." - -"Mutta jos herra Wohlfart näkee?" kysyi Karl yhtä hiljaa. - -"Eikä näekään", vastasi Lenore nauraen. Ja hän asettui pikku -ratsuineen miesten riviin. Kylän pojat katselivat uteliaasti -ja ihaillen tuota hoikkaa impeä, joka karautti ratsuaan heidän -rinnallaan ja suoritti samoja etuvartioliikkeitä kuin hekin. -Mutta tuo oli omiaan häiritsemään heidän tarkkaavaisuuttaan, he -harjoittelivat huonosti, ja Karl sai paljon moittimisen aihetta. -"Neitipä se tekikin kaikki parhaiten!" huudahti väliaikana eräs -Neudorfin renkimies, ja ihailijat heiluttivat hattujaan ja hurrasivat -reippaalle amatsoonille. Lenore kumarsi kiittäen ja pakotti ponynsa -ottamaan tanssiaskelia. Mutta hänen ilonsa ei kestänyt kauan, sillä -Anton tuli kuin tuomion enkeli kentän poikki. "Ei tämä todellakaan -ole hyväksi", sanoi hän hiljaa, mutta täydellä todella närkästyneenä -immen sotaisista puuhista; "te asetatte suotta itsenne alttiiksi -rohkeille huomautuksille, jotka eivät tosin ole pahassa mielessä -tarkoitetut, mutta saattavat kuitenkin loukata teitä. Täällä ei -teidän sovi näyttää ratsastustaitoanne." - -"Te ette suo minulle vähintäkään iloa", puuskahti Lenore -harmistuneena ja karautti ponynsa syrjään. - -Sitten hän yksinään pyöritteli hevostaan, antoi sen erään ison -kirsikkapuun luona tehdä ilmahyppyjä ja äkkikäänteitä ja harmitteli -itsekseen Antonin käytöstä. "Kuinka epähienosti häneltä tehty, että -hän sanoi tuon minulle", ajatteli hän; "isä on oikeassa, hän on -perin arkipäiväinen. Silloin kuin me ensi kerran näimme toisemme, -istuin myöskin ponyn selässä, ja silloin se oli hänen mieleensä; -silloin me olimme molemmat lapsia, mutta hänen olemuksensa oli -paljon hienotunteisempi." Ja hän johtui ajattelemaan, kuinka paljon -hauskempi, keveämpi, loistavampi ja kauniimpi elämä oli ennen ollut -ja kuinka karvas ja katkera oli nykyisyys. Näihin mietteisiin -vaipuneena hän antoi ratsunsa tehdä kahdeksikkoja yhden toisensa -perään. - -"Ei hullumpaa -- mutta lujempi nyrkkiote, neiti Lenore", huusi -sointuva miesääni hänen viereltään. Säikähtyneenä Lenore katsahti -sivulleen. Puuhun nojautui oudon miehen solakka hahmo, käsivarret -ristissä rinnalla, jalopiirteisillä kasvoilla härnäävä hymy. Vieras -asteli verkalleen häntä kohti ja kohotti hattuaan. "Tuo käy sille -vanhalle herralle jo aika karvaaksi", sanoi hän hevosta osoittaen. -"Toivon että vielä tunnette minut." - -Lenore tuijotti häntä kasvoihin kuin jotakin aavemaista ilmestystä. -Hänen mieleensä nousi elävästi eräs kuva vanhoilta päiviltä; tuon -miehen kylmä hymy, siromuotoinen vartalo ja käytöksen huoleton -varmuus kuuluivat myöskin siihen menneisyyteen, jota hän juuri oli -muistellut. - -"Herra von Fink", hän huudahti hämillään, "kuinka iloiseksi Wohlfart -tuleekaan teidät nähdessään!" - -"Ja minä", vastasi Fink, "olen hänet jo nähnyt kaukaa, ja jollen -olisi eräistä pettämättömistä tunnusmerkeistä" -- tällöin hän jälleen -katsahti Lenoreen --"voinut päätellä, että se tosiaankin on hän, joka -tuolla haarniskoituna uroona kahlaa hiekassa, niin en olisi voinut -uskoa silmiäni." - -"Tulkaa joutuin hänen luokseen", Lenore huudahti, "teidän -saapumisenne on suurin ilo, mikä hänen osakseen voi tulla." - -Fink käveli hänen rinnallaan ampumakentälle, jossa miehet juuri -varustausivat laskettamaan luotinsa louhikäärmeeseen. Fink astui -Antonin taa ja laski kätensä hänen olalleen. "Päivää, Anton", hän -sanoi. - -Anton käännähti kummissaan ympäri ja kavahti ystävänsä kaulaan. -Kiihkeitä kyselyjä ja lyhyitä vastauksia lenteli ristiin rastiin. -"Mistä ihmeestä sinä oikein tuletkaan, rakas jälleenlöytynyt?" -huudahti Anton viimein. - -"Jokseenkin suoraa tietä tuolta ison rapakon takaa", vastasi Fink -etäisyyteen viitaten; "olen vasta muutamia viikkoja ollut täällä -maissa. Viimeinen kirje, jonka sinulta sain, oli viime syksyltä. -Siitä pääsin jokseenkin perille, mistäpäin sinua oli etsittävä. -Ja kaikessa tässä sekamelskassa, mikä teillä nykyään vallitsee, -oli todella ihmeellinen onni, että sinut ollenkaan löysin. Kas -tuossahan on myöskin mestari Karl", hän huudahti, kun Karl ilosta -luikaten karautti ratsunsa ystävyksiä kohti. "Nythän meitä on jo -puoli vanhaa toiminimeä koolla ja me voimme vaikka paikalla alkaa -leikkiä konttoria." Hän kääntyi Lenoren puoleen ja jatkoi: "Olen jo -käynyt esittelemässä itseni vapaaherralle ja sain kuulla armolliselta -rouvalta, että tapaisin sotaisen nuorison täällä ulkona. Nyt -tahtoisin vielä anoa teidän esirukoustanne. Minä tunnen hiukkasen -tätä miestä ja tahtoisin kernaasti viettää jonkun päivän hänen -läheisyydessään. Tunnen kyllä luita ja munaskuita myöten, kuinka -kohtuutonta on tällaisena aikana pyytää oudolle muukalaiselle suojaa -yksinpä teidänkin vierasvaraisessa talossanne. Tehkää kuitenkin hänen -tähtensä, joka sentään on kaiken kaikkiaan kiltti poika, tämä armo -ja suokaa minulle ilo saada oleilla täällä edes siksi, kunnes pääsen -oikein perille noiden hirvittäväin jahtisaappaiden laadusta, jotka -tuo nulikka on kiskonut sääriinsä." - -Yhtä kohteliaaseen sävyyn vastasi Lenore: "Isälleni tuottaa teidän -vierailunne aina suuren ilon, ja nykyisenä aikana on hyvä ystävä -kaksin verroin arvokas saalis. Minä lähden sanomaan väellemme, -että asettavat kaikki herra Wohlfartin saappaat esille teidän -huoneeseenne, jotta teidän on pakko oikein kauan mietiskellä niiden -laatua." Hän kumarsi ja lähti astumaan linnaan päin, taluttaen ponya -ohjaksista. - -Fink katseli hänen jälkeensä ja huudahti: "Zeus avita! Hänestähän on -tullut oikea kaunotar, ryhti on moitteeton, ja osaapa hän tottavie -kunnon tavalla kävelläkin. En minä enää yhtään pelkääkään, että -häneltä ymmärrystä puuttuisi." Hän tarttui ystävänsä käsivarteen ja -talutti hänet ampumakentältä villin kirsikkapuun lehvien alle. Siellä -hän puristi sydämellisesti Antonin kättä ja huudahti: "Vielä kerran -terveeksi, sinä uskollinen ystävä. Annahan minun sanoa sinulle, -etten vieläkään ole selvinnyt ällistyksestäni sinun suhteesi. Jos -kuka olisi sanonut minulle, että tapaisin sinut punaiseksi ja -mustaksi maalattuna intiaanina, sotakirves kädessä ja päänahkakimppu -housunkureessa, niin olisin sanonut sen miehen hulluksi. Sinut -- -meidän rauhallisen, tyynesti miettivän Antonimme, joka on syntynyt -kelluttimia kantamaan, näen täällä saapastelemassa autiolla nummella -murhamietteet mielessä ja, niin totta kuin elän, aivan ilman -kaulahuiviakin! Jos me molemmat olemme muuttuneet, niin et sinä -suinkaan vähimmän. No, eipä tuo muutos ole sinulle hullummaksi." - -"Tiedäthän, kuinka olen tänne joutunut", vastasi Anton. - -"Voin tuon arvata", sanoi Fink, "en ole unhottanut tanssitunteja." - -Antonin otsa synkistyi. "Suo anteeksi", huudahti Fink nauraen, "äläkä -välitä vanhan ystävän naljailusta." - -"Sinä erehdyt", vastasi Anton vakavasti, "jos luulet jonkin -intohimoisen tunteen ajaneen minut tänne. Kokonainen sarja tapahtumia -on saanut aikaan, että olen joutunut yhteyteen vapaaherran perheen -kanssa." -- Fink hymyili. -- "Minä tunnustan sinulle, että ne -olisivat jättäneet koskettamatta minua, jollei mieleni olisi ollut -hyvin herkkä siltä taholta kohtaaville vaikutelmille. Kuitenkin voin -hyvällä syyllä sanoa, että sattuman kautta olen joutunut nauttimaan -suurta luottamusta. Ajankohtana, jolloin vapaaherra oli hyvin -tukalissa olosuhteissa, arvostelivat hänen omaisensa minua mieheksi, -jolla oli ainakin hyvää tahtoa olla heille avuksi ja hyödyksi. He -lausuivat minulle toivomuksen, että kiinnittyisin joksikin aikaa -hoitamaan heidän asioitaan. Kun suostuin tuohon ehdotukseen, niin se -tapahtui vasta kovan sisällisen taistelun jälkeen, jota minulla ei -ole oikeutta paljastaa edes sinullekaan." - -"Kaikki tuo on sangen kaunista", vastasi Fink, "mutta kun kauppias -ostaa itselleen tuliluikun ja sapelin, niin täytyyhän hänen toki -tietää, miksi hyväksi hän alistuu moisiin menoihin. Ja siksipä suo -anteeksi, kun kysyn sinulta summamutikassa: mitä sinä oikeastaan aiot -täällä?" - -"Aion viipyä täällä niin kauan kuin tunnen minua täällä tarvittavan, -ja sitten etsiä itselleni jälleen konttoripaikan", vastasi Anton. - -"Vanhan isäntämmekö luona?" - -"Siellä tai muualla." - -"Hittoja kanss'!" huudahti Fink, "tuo ei ainakaan tunnu suoralta -tieltä eikä myöskään täysin vilpittömältä tunnustukselta; kuitenkaan -ei sinulta ensi hetkenä saa vaatia liian paljon. Minä tahdon olla -rehellisempi sinua kohtaan. Minä tein itseni vapaaksi mieheksi tuolla -meren takana. Ja minä kiitän sinua kirjeestäsi ja siitä neuvosta, -jonka viisautesi soi minulle. Minä käytin hyväkseni sanomalehdistöä, -niinkuin määräsit, räjähdyttääkseni siirtolaisyhtiöni ilmaan. -Tietysti lensin itsekin mukana. Muutamilla tuhansilla dollareilla -ostin avukseni puolisen tusinaa kynäniekkoja ja annoin täyttää -herkeämättä New Yorkin sanomalehdet ja monet muutkin selkäpiitä -karmivilla selostuksilla kalliin yhtiömme kelvottomuudesta. Joka -äänilajissa annoin niiden valittaa ja sadatella minua ja väkeämme -vastaan. Asia herätti huomiota. Veli Jonathan [Yhdysvaltain -pilanimitys, samoin kuin 'setä Sam' (Uncle Sam = United States.)] -heristi korviaan, kaikki kilpailijamme toitottivat minun torveeni. -Ja minulla oli ilo nähdä itseäni ja yhtiötovereita maalattavan joka -päivä kymmenkunnassa sanomalehdessä maailman verenhimoisimmiksi -nylkyreiksi ja syöpäläisiksi. Kaikki oman kukkaroni kululla. Se vasta -oli hassua ajojahtia. Neljän viikon kuluttua oli siirtolaisyhtiö -niin polkeennuksissa, ettei edes koirakaan olisi ottanut leivänpalaa -sen kädestä. Silloin tulivat johtajatoverini itsestään minun -puheilleni ja tarjosivat minulle tilaisuuden lunastaa itseni irti -heidän seurastaan. Arvaatkos, kuinka iloista poikaa minä silloin -olin! Muutenkin sain ostaa vapauteni kalliista hinnasta ja jätin, -kesken puhein mainiten, itsestäni sinne sen jälkimaineen, että olin -oikea paholainen. Pyh, siitä vähät, olenhan kumminkin vapaa mies! -- -Mutta nyt olen etsinyt sinut käsiini kahdestakin syystä: ensiksikin -saadakseni jälleen nähdä sinut ja tarinoida kanssasi, ja toiseksi -haastellakseni sinun kanssasi vakavasti tulevaisuudestani. Ja suoraan -sanoen, minä haluan värvätä sinut juuri omaa tulevaisuuttani varten. -Sinä olet puuttunut rinnaltani koko ajan. En tiedä mitä minä sinussa -oikein löydän, sillä itse asiassa sinä olet aika kuiva veikkonen -ja paljon härkäpäisempi kuin minulle monestikaan on mieleen. Mutta -kaikesta huolimatta minä tuolla vieraassa maailmassa sinua kaipasin -jossain määrin. Olen myöskin selvittänyt asiat isäni kanssa; ilman -kuumia kahakoita ja niitä seuraavaa jääkellari-ilmanalaa se ei -käynyt. Siksipä toistan sinulle jälleen vanhan esitykseni: lähde -minun mukaani. Merelle, Englantiin, suolameren toiselle puolelle, -minne vain. Me käymme yhdessä pohtimaan, kuinka oikein aloitamme. -Olemmehan nyt kumpikin vapaita miehiä, maailma on meille apposen -avoinna." - -Anton heitti käsivartensa ystävän kaulaan. "Rakas Fritzini", hän -huudahti, "otaksu jo sanotuksi kaikki se sydämellinen tunnustus, -jolla kiitän sinua jalomielisestä tarjouksestasi. Mutta näethän sinä, -että minulla on täällä vielä velvollisuuksia suoritettavana." - -"Siitä päättäen, mitä itse juuri virallisesti ilmoitit, eivät ne -sentään jatku iänkaiken." - -"Se on totta, mutta sittenkään ei meidän laitamme ole sama. -Katsoppas", sanoi Anton ja ojensi kättään, "niin suloa vailla -kuin tämä maisema onkin ja niin epämiellyttäviä kuin on suurin -osa niistä ihmisistä, joiden parissa täällä elämme, niin katselen -niitä kuitenkin toisin silmin kuin sinä. Sinä olet paljon -enemmän maailmankansalainen kuin minä, sinulla ei ole paljonkaan -mielenkiintoa ja harrastusta sen valtion elämää kohtaan, josta tämä -lakeus ja sinun ystäväsi ovat osia vaikka pieniäkin." - -"Ei", sanoi Fink, katsahtaen kummastuneena Antoniin, "paljonkaan -mielenkiintoa niitä kohtaan ei minulla ole, ja mitä nyt olen nähnyt -ja kuullut täällä teidän toimistanne ja puuhistanne, se ei tottakaan -koroita silmissäni sen valtion arvoa, josta kerskaat olevasi osanen." - -"Mutta minäpä ajattelen toisin", keskeytti Anton hänet. "Kenen ei ole -suorastaan pakko, hän ei juuri nykyhetkellä saa kääntää selkäänsä -tälle maalle." - -"Mitä minä kuulenkaan?" huudahti Fink. "Hurjana hetkenä olen tullut -tuntemaan", jatkoi Anton, "kuinka lujasti sydämeni on kiintynyt tähän -maahan, jonka kansalainen olen. Siitälähtien tiedän, miksi minut on -tänne sijoitettu. Meidän ympärillämme on tätänykyä kaikki laillinen -järjestys hajonnut, minä kannan asetta oman henkeni varjelukseksi, -ja minun tavallani sadat muut vieraan rodun keskellä asuvaiset. -Mikä seikka minut, yksityisen henkilön, on tänne viskannutkin, -niin olen nyt täällä yhtenä valloittajista, jotka ovat vallanneet -tämän maaperän heikommalta rodulta rakentaakseen sille vapaata -työtä ja inhimillistä kulttuuria. Me ja slaavit, siinä ikivanhat -taistelijat. Ja ylpeys täyttää mielemme tuntiessamme, että meidän -puolellamme on sivistys, työnhalu, luottopuoli. Mitä puolalaiset -tilanomistajat näillä seuduilla ovat kasanneet kokoon -- ja -heidän joukossaan on paljon rikkaita ja älykkäitä miehiä -- niin -joka taalerin, jonka he voivat hellittää kukkarostaan, on heille -tavalla tai toisella hankkinut saksalaisten työteliäisyys. Meidän -lampaamme ovat jalostaneet heidän villit katraansa, me rakennamme -koneet, joiden avulla he täyttävät paloviinasammionsa; saksalaiseen -luottoon ja saksalaiseen luottamukseen perustuu se raha-arvo, mikä -heidän tiloillaan ja heidän velkakirjoillaan on tähän saakka ollut. -Yksinpä ne kivääritkin, joilla he nyt koettavat surmata meidät, -ovat valmistetut meidän asetehtaissamme tahi ainakin saksalaisten -toiminimien heille hankkimat. Ei kettumaisella politiikalla, vaan -rauhallista tietä, omalla työllämme me olemme hankkineet itsellemme -tämän maan tosiasiallisen herruuden. Ja senvuoksipa mies, joka -jäsenenä valloittajakansasta seisoo tämän maan kamaralla, mutta -jättää vartiopaikkansa nykyisenä hetkenä, menettelee kehnosti ja -pelkurimaisesti." - -"Sinä puhut niin ylpeästi vieraasta maankamarasta", huomautti Fink, -"ja kotona teillä kuitenkin vapisee ja järähtelee oma manterekin. -[Tämän romaanin ensi painos ilmestyi 1855, jolloin Saksan valtakunnan -yhteys, ei ollut vielä luotu, vaan maa vapisi synnytystuskissaan.]" - -"Kuka on tämän maakunnan hankkinut Saksalle?" kysyi Anton, ojentaen -kättään maisemaa kohti. - -"Ruhtinaat teidän omasta heimostanne, sitä en kiellä", sanoi Fink. - -"Entä kuka on valloittanut sen suuren maakunnan, missä minä olen -syntynyt?" kyseli Anton edelleen. - -"Eräs, joka oli tosiaan miehinen mies." - -"Uhkapäinen maanviljelijä se oli", huudahti Anton, "hän ja toiset -hänen kaltaisensa. Miekalla tai viekkaudella, sopimuksilla tai -hyökkäyksillä, joka tavalla he ovat anastaneet itselleen maaperää -sellaisena aikana, jolloin muualla Saksassa miltei kaikki nukkui -kuoleman ja surkeuden unta. Uljaina miehinä ja kelpo talonpitäjinä -he ovat viljelleet ja hallinneet maatansa. He ovat ojittaneet nevat, -istuttaneet ihmissukua autiomaille ja kasvattaneet rodun, joka on -yhtä luja ja taipumaton, yhtä työteliäs ja ahne kuin he itsekin -olivat. He ovat muodostaneet valtion rappiolle tai pirstaleiksi -menneistä heimoista; ylväin mielin ja kaukonäköisin katsein he ovat -luoneet omasta kodistaan keskuksen miljoonille ihmisille ja ovat -epälukuisten mitättömien pikkuherruuksien taikinasta synnyttäneet -elävän voiman." - -"_Niin_ oli _ennen_", sanoi Fink, "tuon kaiken tekivät esi-isät." - -"He loivat omaksi hyväkseen, kun meidät loivat", myönsi Anton, "mutta -me olemme nyt perineet heiltä elonvoiman, ja uusi saksalainen kansa -on syntynyt. Nyt me vaadimme heiltä, että he tunnustavat meidän -nuoren elämämme. Se käy heille vaikeaksi, nimenomaan niille, jotka -ovat tottuneet pitämään kokoonhaalittua maata oman miekkansa saaliina -ja valtapiirinä. Kukapa voi sanoa, milloin päättyy tämä taistelu; -ehkäpä saamme vielä kauankin kirota sen aiheuttamia inhoja ilmiöitä. -Mutta tulipa päätös milloin ja millainen tahansa, siitä olen -kuitenkin yhtä varmasti vakuutettu kuin tämän päivän kirkkaudesta, -että heidän luomansa valtio ei enää säry niiksi sirpaleiksi, joista -se on kasvanut ja luotu kokoon. Jos sinä olisit elänyt, niinkuin minä -viime vuosina, monenlaisilla eri toimialoilla ja paljon vähäväkisen -kansan keskuudessa, niin uskoisit varmastikin sanani. Vielä me olemme -kansana köyhät, vielä on voimamme heikko, mutta me ponnistamme eteen -ja ylöspäin; joka vuosi kasvaa työstämme älykkäisyys, hyvinvointi -ja yhteenkuuluvaisuuden tunne. Ja nykyhetkenä me rajamaan miehet -tunnemme kuuluvamme yhteen, kuten veljet. Vaikkapa sisämaassa yhä -vielä jatkettaisiinkin kiukkuisia riitoja, olemme me yksimieliset, ja -meidän taistelumme on puhdas." - -"No niin", sanoi Fink nyökäten myöntyvästi, "tuo oli puhuttu aito -saksalaisen suusta. Mitä kuivempi aika, sitä vihannampi on toivo. -Kaiken kaikkiaan siis näen, mestari Wohlfart, ettei sinua nyt haluta -lähteä minun mukaani." - -"Minä en saa lähteä", vastasi Anton liikutettuna; "älä sentakia -minuun suutu." - -Fink katseli synkästi eteensä. "Kuuleppas nyt", hän aloitti vihdoin, -"sitten meidän viime eromme jälkeen meidän osamme ovat vallan -vaihtuneet. Kun minä vuosia takaperin lähdin sinun luotasi, olin -kuin juhta korvessa, joka vainuaa tuoreen veden lähdettä; minä -toivoin pääseväni ikävästä elämästä teidän parissanne virkistävään -vehmauteen, mutta tapasinkin matkan päässä vain haisevan nevan. Ja -nyt minä palajan väsyneenä miehenä sinun luoksesi ja näen sinun -reippaasti heittävän arpaa kuoleman ja paholaisen kanssa. Sinä olet -terveempi ja raittiimpi kuin ennen olit. Samaa en voi itsestäni -kehua. Ehkäpä se johtuu siitä, että sinulla on kotimaa, mutta -minulla ei. -- Mutta riittäköön jo kaikki viisastelu; tulehan ja -opeta minulle, millä tapaa sinä täällä sotaasi käyt. Esittele minut -noille farmareille ja näytä minulle, jos suinkin mahdollista, edes -neliöjalankaan verta maata tässä ihastuttavassa seudussa, jossa ei -uppoisi nilkkojaan myöten hiekkaan." - -Anton vei ystävänsä kyläläisten luo, sitten metsän halki -aina naapurikylien ulkovartioille saakka; hän näytti hänelle -hälytyslaitesarjat ja selitti, mihin toimenpiteisiin oli ryhdytty -varjellakseen linnaa äkkirynnäköltä. Fink perehtyi tulisella innolla -kaikkiin yksityiskohtiin ja sanoi vihdoin: "Pääasian te olette joka -tapauksessa ajaneet perille, te ylläpidätte järjestystä väkenne -kesken ja reipasta rohkeutta." - - * * * * * - -Sillävälin linnassa varustauduttiin ottamaan vierasta vastaan. -Vapaaherra lähetti palvelijan ottamaan selvää, oliko kellarissa -riittävästi valko- ja punaviinipulloja, ja torui renkiä, joka oli -jättänyt korjaamatta ratsastusvehkeisiin tulleen vian; paroonitar -otatti esiin puvun, jota hän linnassa ollessaan ei ollut kertaakaan -edes katsellutkaan; ja Lenorekin tunsi salaista ahdistusta -ajatellessaan tuota korskeaa miestä, joka jo tanssitunneilla oli -vaikuttanut häneen niin valtavasti ja jonka hän sittemmin oli usein -nähnyt aatoksissaan jonkinlaisena hämäränä unikuvana. - -Myöskin linnan alikerroksessa vallitsi ainakin yhtä kuumeinen -kiihko, sillä olihan tämä talon ensimmäinen vieras, lukuunottamatta -liikemiesten tilapäisiä käyntejä. Vanha keittäjätär päätti valmistaa -taidokkaan jauhoruoan, mutta sitä varten häneltä puuttui tässä -onnettomassa maassa kaikki tärkeimmät ainekset; hän ajatteli nujertaa -niskat moniailta karjapihalla käyskenteleviltä kanoilta, mutta sitä -vastusti tulisesti pieni puolatar Suska, Lenoren lemmikkipalvelija, -joka vuodatti katkeria kyyneliä keittäjättären julmuuden vuoksi ja -uhkasi vedota neitiin, kunnes keittäjätär tuskastuneena lähetti -paljasjalkaisen poikanulikan metsänvartijan luo vaatimaan tältä -jotakin tähän vuodenaikaan nähden tavatonta metsänriistaa. Tomua -ja seitinverkkoja vastaan alettiin säälimätön sota, ja vieraalle -varustettiin huone Antonin kamarin vieressä. Lenoren pieni leposohva -ynnä hänen äitinsä samettipäällyksinen nojatuoli ja jalkamatto -kannettiin sinne edustamaan perheen muinaista hyvinvointia. - -Aavistamatta vähääkään, kuinka paljon levottomuutta ja häiriötä -hänen tulonsa aiheutti, vaelteli Fink Antonin rinnalla pelloilla -ja niityillä, mieli keveämpänä kuin pitkiin aikoihin. Hän kertoili -kokemuksistaan uudessa maailmassa, sen julkean-älykkäistä -rahakeinotteluista ja jättiläiskehityksestä. Ja Anton kuuli ilokseen, -kuinka ystävän leikinlaskusta voi erottaa hänen syvän paheksumisensa -kaikesta kokemastaan kehnoudesta. "Siellä eletään valtavaa elämää", -hän sanoi, "mutta siinä hälinässä minä vasta oikein selvästi tajusin, -että on teilläkin täällä jotain arvoa." - -Sitten palasivat ystävykset linnaan ja muuttivat pukua; Anton -katsahti ihmeissään vierashuoneen upeaan sisustukseen; ja kohta nouti -palvelija heidät paroonittaren puheille. Nyt, kun huoli vierashuoneen -laitoksesta oli ohi, ja lamput levittivät leppoista loistettaan -paroonittaren vastaanottohuoneeseen, tunsi isäntäväkikin mieluista -kiihoitusta rikkaan maailmanmiehen läsnäolosta. Taas kerrankin -monista ajoista he tunsivat kodikkaisuuden tunnetta, puhe luisti -keveästi ja lennokkaasti, jokainen piti hellävaroen vaarin että voi -korottaa toisten rattoisuuden tunnetta -- kaikki tuo oli heille -vanhaa, kaivattua tuttua, sama siro muodollisuus ja välistä samat -keskustelunaiheetkin kuin ennen muinen. Ja Fink selviytyi siitä -painostavasta osasta, jota vieraan on näyteltävä ensi iltana oudossa -perhepiirissä, kaikella sillä luontaisella keveydellä, jota tuo -veitikka kykeni käyttämään milloin tahtoi. Hän kohteli vapaaherraa -nuoremman säätytoverin kunnioittavalla tuttavallisuudella, -paroonitarta hartaan palvelevaisesti ja Lenorea yksinkertaisen -avomielisesti. Kernaasti hän suuntasi sanansa neidille ja sai pian -voitetuksi tämän ujon kankeuden. Perhe tunsi, että hän kuului heidän -keskuuteensa, ja heidän välillään vallitsi jonkinlainen sanaton -vapaamuurarius. Antonin teki mieli hieroa silmiään ja kysyä itseltään -kuinka oli mahdollista, että Fink uutena vieraana voi kaikessa tehdä -talon vanhan ystävän vaikutuksen ja hän itse tuntua vento vieraalta. -Ja jälleen palasi hänen vereensä hiukan sitä muinaista palvontaa, -jota hän nuorukaisena oli tuntenut kaikkea ylhäistä, siroa ja -etuoikeutettua kohtaan. Mutta tuo tunne oli vain kevyt hattara, joka -hetkeksi lennähti sumentamaan hänen selkeää arvostelukykyään. - -Finkin noustessa lähteäkseen vakuutti vapaaherra hänelle -vilpittömän lämpimästi, että hän pitäisi häntä kauankin vieraanaan, -ja yksin paroonitarkin sanoi hänen poistuttuaan, että hänen -englantilaissävyinen käytöksensä sopi hänelle mainiosti ja että hän -todella teki ylimysmäisen vaikutuksen. Lenore ei ajatellut vieraan -olemusta, mutta hän oli käynyt puheliaammaksi kuin moniin aikoihin. -Hän saattoi äitinsä tämän makuuhuoneeseen, istahti jakkaralle -hänen vuoteensa viereen ja rupesi hilpeästi tarinoimaan, ei tosin -vieraasta, vaan muista häntä ennen huvittaneista aineista, kunnes -äiti viimein suuteli häntä otsalle ja sanoi: "Jo riittää, lapseni; -käy levolle, äläkä näe turhia unia." - -Fink viskautui pitkin pituuttaan leposohvalle. "Tuo Lenore -on kerrassaan mainio nainen", hän huudahti hyvillä mielin. -"Yksinkertainen, avomielinen, lyhyesti sanoen vailla teidän -tyttöjenne tavallista hempeämielistä haaveilevaisuutta. -- Istuhan -vielä hetkinen vierelleni kuten ennen vanhaan, Anton Wohlfart, -sinä vapaaherrallinen kirjanpitäjä keskellä slaavilaista Saharaa. -Kuuleppas, sinä olet tosiaankin niin tuiki merkillisessä asemassa, -että tukkani yhä on vieläkin pystyssä pelkästä ihmetyksestä. Sinä -seisoit ennen järkevänä suojelusenkelinä rinnallani monissa hurjissa -kepposissa; nyt olet itse keskellä kaikkein hurjinta hulluttelua, ja -kun minun on tätänykyä sallittu säilyttää terve kylmä järkeni, niin -kieltää omatuntoni minua jättämästä sinut ilman muuta sinulle outojen -viettien saaliiksi." - -"Fritz, rakas ystävä!" huudahti Anton iloissaan. - -"Hyvä on", sanoi Fink. "Haluan siis joksikin ajaksi jäädä sinun -läheisyyteesi. Mieti itse, miten se voi parhaiten käydä päinsä. -Naisten kanssa sinä kai voit helposti sopia, mutta entä vapaaherran?" - -"Kuulithan itsekin", vastasi Anton, "että hänkin pitää suotuisana -sallimuksen suomana, että juuri nyt sinun kaltaisesi ritari on -saapunut hänen yksinäiseen linnaansa; juttu on vain se" -- hän -katseli arvelevaisesti ympärilleen huoneessa -- "että saat tyytyä -siihen, mitä sinulle kyetään antamaan." - -"Hm, minä ymmärrän", nyökkäsi Fink; "teistä on tullut tarkkoja -ihmisiä." - -"Niin on laita", sanoi Anton; "kunpa vain voisin lyödä tätä keltaista -hiekkaa säkkeihin ja myydä sitä vehnänä; ja monta säkkiä saisinkin -myydä voidakseni hankkia kassaamme pienen mutta varman vararahaston." - -"Kun sinä kerran olet tunkeutunut tänne rahastonhoitajaksi, niin -voinpa arvata että kassakaapin pohja paistaa tyhjänä", virkkoi Fink -kuivasti. - -"Minun kassakaappini on vanha peilinlaatikko", sanoi Anton, "ja -vakuutanpa sinulle, että sinne mahtuisi paljon enemmän kuin mitä -siinä yleensä on. Monesti minä silmittömästi kadehdin herra Purzelia -ja hänen liituaan siellä vanhassa konttorissa. Olisipa minun kerran -sallittu nähdä joukko hänen harmaita palttinapussejaan rivissä; -setelipinkkoja ja osakesalkkua en rohkene ajatellakaan." - -Fink vihelsi marssia. "Sinä poika parka! Mutta onhan täällä suuret -tilukset ja hyvinjärjestetty kartanonhoito; niiden pitää tuottaa joko -voittoa tahi tappiota; mistä te siis oikein elätte?" - -"Se", sanoi Anton, "on naisten salaisuus, jota tuskin saisin -paljastaa. Meidän hevosemme pureksivat timantteja." - -Fink kohautti hartioitaan. "Mutta kuinka onkaan mahdollista, että -Rothsattelit ovat menneet niin takapajulle?" - -Sääliväisesti Anton kuvasi vapaaherraa kohdanneen kovanonneniskun. -Sitten hän puhui innostuneena naisten sankarillisuudesta, -paroonittaren arvokkaasta päättäväisyydestä ja Lenoren terveestä -voimasta. - -"Jopa näen, että asiat ovat täällä vielä hullummin kuin osasin -otaksuakaan", sanoi Fink. "Ja kuinka on mahdollista, että sinä itse -jaksat olla mukana mokomassa taloudenpidossa? Yksinpä linnutkin -puunoksalla ovat äveriäitä pohattoja teidän rinnallanne." - -"Sillä kannalla kuin asiat nykyään ovat, ei auta muu kuin koettaa -kestää siksi kunnes tulee tyynemmät ajat, ainakin sukutilan -pakkomyyntiin saakka. Velkojat eivät nykyään hätyyttele, ja -oikeusistuinten toiminta on täälläpäin miltei kokonaan tauonnut. -Vapaaherra ei voi pitää tätä tilaa hallussaan ilman suuria pääomia, -mutta hän ei voi sitä nyt luovuttaakaan käsistään, muuten menisi -polusta sekin vähä, mitä vastaisuudessa voi toivoa hyötyä tilan -myynnistä, eikä perheelle jäisi kattoa pään päälle. Kaikki yritykseni -taivuttaa se lähtemään edes näiksi levottomiksi viikoiksi pois täältä -olivat turhat; he ovat kuin epätoivon vimmassa päättäneet jyrkästi -varrota täällä, mitä kohtalo tuo heille osaksi. Vapaaherran ylpeys -ei salli hänen palata takaisin niihin piireihin, joissa hän on ennen -elänyt, eivätkä naiset tahdo jättää häntä yksin." - -"Lähetä heidät edes johonkin isompaan lähikaupunkiin, äläkä jätä -heitä alttiiksi humalaisten moukkajoukkojen rynnäköille." - -"Minä olen tehnyt mitä olen voinut; siinä kohden olen voimaton", -vastasi Anton synkästi. - -"Silloin, poikaseni, salli minun sanoa, että sinun sotaiset -varustelusi eivät ole vallan rohkaisevaa laatua. Noilla -kymmenkunnalla miehellä, jotka sinun ensin pitää hälyyttää paikalle -kylästä, sinä tuskin pystyt potkimaan kokonaista rosvojoukkoa -hajalle. Niillä et voi edes puolustaa linnanpihaa, et edes turvata -naisten pakoyritystä. Eikö teillä ole ollenkaan toiveita saada tänne -sotaväkeä?" - -"Ei vähintäkään", Anton vastasi. - -"Totta tosiaan sangen lohdullinen ja rattoisa tilanne!" huudahti -Fink. "Ja kaiken tuon ohella te olette saaneet pellot kynnetyksi, -ja pikku taloutenne luistaa siloista latuaan. Karlilta kuulin, -millaiselta tila näytti kun hän tänne saapui, ja mitä parannuksia te -olette saaneet täällä aikaan. Kohotan hattuani teille molemmille. -Tuota ei amerikkalainen olisi vienyt perille eikä mikään muukaan -maailmanmatti; näin epätoivoisessa tilanteessa ylistän saksalaisteni -sitkeyttä. Naiset sekä teidän nuori taloudenhoitonne täytyy kuitenkin -saada paremmin suojelluksi. Palkkaa sinä parikymmentä tukevakouraista -miestä vartioimaan tätä taloa." - -"Sinä unhotat, että meidän on yhtä mahdoton kuin tornipöllön elättää -pariakymmentä joutilasta leivänlappajaa." - -"Niiden pitää käydä työhön", huudahti Fink kärsimättömästi. -"Teillähän on täällä maata jos kuinka paljon, jossa sadat -käsivarret löytävät hyödyllistä askaretta. Eikö sinulla ole soita -kuivatettaviksi ja viemäreitä kaivettaviksi? Tuolla alhaallahan on -kokonainen sarja murheellisia vesilätäkköjä." - -"Se työ vaatii toisen vuodenajan", väitti Anton; "nyt on maaperä -liian märkä." - -"Anna sitten kylvää tai istuttaa uutismetsää muutamille sadoille -auranaloille. Riittääkö purossa vettä koko kesän ajan?" - -"Olen kuullut riittävän", vastasi Anton. - -"No, anna sen tuottaa jotakin hyötyä." - -"Älä unohda", sanoi Anton hymyillen, "kuinka vaikeaksi käy hankkia -luotettavia työmiehiä, joilla lisäksi vielä pitää olla sotaisia -taipumuksia, juuri tähän aikaan meidän huonomaineiselta seudultamme." - -"Juokse järveen kaikkine arveluinesi!" huusi Fink. "Lähetä Karl -saksalaiseen seutuun värväämään miehiä, hän kyllä löytää niitä -sinulle riittämään asti." - -"Meillä ei ole siihen varaa, kuulithan sen. Vapaaherra ei kykene -toimeenpanemaan ainuttakaan suurempaa maanparannusta, joka vasta -tulevaisuudessa korvaisi kustannuksensa." - -"Anna sitten minun tehdä se", sanoi Fink. - -"Käsitäthän itsekin, Fritz, että se on mahdotonta. Vapaaherra ei voi -vastaanottaa vieraaltaan sellaista uhrausta." - -"Te maksatte minulle takaisin kun olette rahoissa", koetti Fink -taivutella. - -"Epävarmaa on, pystyisimmekö koskaan maksamaan velkaa takaisin." - -"No niin, eihän hänen tarvitse niin tarkalleen tietää, mitä nuo -miehet tulevat maksamaan." - -"Hän on sokea", vastasi Anton hienostaan nuhdellen, "ja minä -olen hänen palveluksessaan ja olen velvollinen tekemään hänelle -kaikesta tiliä. Hän ehkä kyllä ottaisi sinulta vastaan lainan, -ensin lausuttuaan joitakin kavaljeerimaisia arveluja, sillä hänen -mielipiteensä omasta asemastaan vaihtelevat aina sen mukaan millä -päällä hän sattuu olemaan. Mutta naiset eivät anna pettää itseään. -Sinä nöyryyttäisit heitä läsnäolollasi joka hetki, jos he tuntisivat -että saavat kiittää sinun omaisuuttasi elämänsä keventymisestä." - -"Ja paljon suuremman uhrauksen, jonka sinä olet heille tehnyt, he -ovat kuitenkin ottaneet vastaan", sanoi Fink totisemmin. - -"Ehkäpä he eivät pidä minun vaatimatonta toimintaani minään -uhrauksena", vastasi Anton punastuen. "He ovat tottuneet näkemään -minussa vain kirjanpitäjän, vapaaherran palkatun luottamusmiehen. -Sinä sen sijaan olet heidän vieraansa, heidän itsetuntonsa vaatii -heitä voimainsa mukaan salaamaan sinulta heidän arveluttavan -asemansa. -- Voidakseen saada huoneesi asuttavaan kuntoon he ovat -rosvonneet omia huoneitaan; leposohvakin, jolla nyt lojut, on neidin -makuusuojasta." - -Fink katseli sohvaa uteliaasti ja asettui jälleen mukavaan asentoon. -"Kun minua ei haluta puikkia kohta taas täältä matkoihini", hän -sanoi, "niin suvaitse sinä hyvyydessäsi neuvoa minulle keinot, miten -voin säädyllisesti viipyä täällä jonkun aikaa. Kerro minulle lyhyesti -tilan kiinnityksistä ja vastaisista toiveista. Oleta, että minä -olisin jokin tämän paratiisin kovaonninen ostelija." - -Anton antoi halutut tiedot. - -"No, ei tuo sentään kuulosta niin vallan hullulta", sanoi Fink. -"Kuulehan nyt minun ehdotustani. Tähänastiseen tapaan ei asiainmeno -täällä saa jatkua, tämä nirsu taloudenpito on epäterveellistä -kaikille asianomaisille, enimmän sinulle itsellesi. Tilukset -saattavat olla hirvittävän huonosti hoidetut, mutta minusta tuntuu -sittekin mahdolliselta, että niistä saa parannellen jotakin. Onko -teissä miestä pitämään tilaa hallussanne, sen jätän ratkaisematta; -jos sinulla on halua käyttää siihen joitakin elinvuosiasi ja -jatkuvasti uhrautua vierasten ihmisten hyväksi, niin ei se -mahdotontakaan ole, edellyttäen että te pystytte rauhallisempana -aikana hankkimaan tarvittavaa liikepääomaa. Sillävälin minä annan -jonkin summan, vaikkapa viisituhatta taaleria, ja vapaaherra myöntää -niistä minulle kiinnityksen tähän tilaan. Tämä laina ei saata teitä -paljon huonompaankaan asemaan, ja se tekee teille helpommaksi kestää -tämän hullun vuoden lävitse." - -Anton nousi pystyyn ja käveli levottomasti edestakaisin huoneessa. -"Ei se käy päinsä", hän viimein huudahti, "me emme saa vastaanottaa -sinun ylevämielistä tarjoustasi. Katsoppas, Fritz, viime vuonna, -ennenkuin tunsin nämä ihmiset niin tarkoin kuin nyt, halusin vaikka -turhaan mitä hartaimmin taivuttaa vanhaa isäntäämme kiinnittämään -huomionsa paroonin asioihin; silloin olisin ollut ylen onnellinen, -jos sinä olisit tehnyt minulle tämän saman tarjouksen. Mutta sikäli -kuin nyt tunnen vapaaherran ja hänen asemansa, pidän vääryytenä sekä -sinua että perheen naisia kohtaan, jos hyväksyisin sen." - -"Pitääkö Lenoren makuusuojasta tuodun leposohvan siis tulla -saastutetuksi teille majoitettujen miesten tupakantuhasta? Nyt teen -minä sen, myöhemmin puolalaiset viitakemiehet." - -"Meidän täytyy sekin kestää", vastasi Anton surullisesti. - -"Sinä härkäpää", huudahti Fink, "et sinä vain niin helposti pääse -minusta eroon. Nyt laittaudu täältä matkoihisi, mokoma paksunahkainen -Tony!" - -Tästä keskustelusta lähtien Fink ei enää sanallakaan maininnut -ystävälleen lainasuunnitelmastaan, mutta seuraavana päivänä hänellä -oli monia kahdenkeskisiä neuvotteluja entisen husaarin kanssa. Ja -illalla hän sanoi vapaaherralle: "Saanko pyytää huomiseksi teidän -ratsuhevostanne? Se on minun vanhoja tuttaviani. Minä tahtoisin vähän -ratsastella tiluksillanne. Älkää pahastuko, armollinen rouva, jollen -ilmesty huomenna päivälliselle." - -"Hän on rikas, hän on tullut tänne hieromaan kauppoja", ajatteli -vapaaherra itsekseen. "Tuo Wohlfart on ilmoittanut ystävälleen, että -täällä ehkä saa kaupat syntymään. Pitääpä olla varuillaan!" - - -2. - -Oli aurinkoinen huhtikuun aamu. Eräs noita ihania päiviä, jolloin -kostea lämpö kehittää puissa silmuja ja kiihoittaa ihmissydämenkin -sykkimään entistä lujemmin. Hatulla ja päivänvarjolla varustettuna -lähti Lenore linnasta karjakartanoon ja asteli navetassa sarvipäiden -riviä pitkin. Suurin silmin tuijottivat lehmät hänen peräänsä, kaikki -nostivat leveitä leukojaan, välistä mylvähti jokin iloinen hieho ja -pyyteli makupalaa hänen kädestään. - -"Onko herra Wohlfart täällä?" kysyi Lenore voudilta, joka kiiruhti -navetan oven ohi. - -"Hän on linnassa, armollinen neiti." - -"Hänellä on kai vieraansa luonaan?" - -"Herra von Fink ratsasti jo varahin aamulla Neudorfiin. Hänellä ei -ole rauhaa sisällä, parhaiten hän viihtyy hevosen selässä. Hänestä -olisi pitänyt tulla husaariupseeri." - -Saatuaan kuulla, minnepäin herra von Fink oli mennyt, lähti Lenore, -jotta ei sattuisi vierasta vastaan, kävelemään toiseen suuntaan puron -yli ja peltojen poikki metsään päin. Hän katseli siniselle taivaalle -ja taimivaan muohkeaan maahan. Kirkkaassa aamuvalossa helottivat -talviviljan oraat ja nurmen nuori nukka niin iloisesti, että -hänenkin sydämessään kumpusi nauru. Puron vartisissa pajupensaissa -lepäsi kevään tuoreus kuin läpinäkyvä huuru, kullankeltaiset varvut -pursusivat mehua ja täyteläisistä silmuista puhkesivat ensimmäiset -lehdet esiin. - -Hiekkakaan ei tänään ollut hänelle harmiksi, kevein askelin hän -kulki metsänreunaa paartavan leveän keltaisen vyön yli ja riensi -männikön läpi poimuttelevaa metsäpolkua metsänvartijan asunnolle. -Metsässä piti pieni kiljahteleva ja murahteleva eläinmaailma -iloaan. Missä lehtipuita kasvoi petäjän alla, sieltä helähti -hänelle joka kerran vastaan urospeipposen voimakas virsi tai -jonkin vastanaineen pikkulintuparin innokas sipatus puolisoiden -kiistellessä keskenään, mille oksalle pesä oli tänä vuonna -rakennettava. Mustassa haarniskassaan terhentelivät turilaat nuorten -koivunsilmujen ympärillä, välistä kuului talviunestaan aikaisin -heränneen herhiläisenkin unelias surina; marjanvarsien yllä lepatteli -ruskeasiipisiä perhosia, ja missä maaperä oli matalampi, loistivat -varjopaikoissa vuokkojen valkeat tähdet ja keltaiset kevätesikot. -Lenore otti olkihatun päästään ja antoi lämpimän ilman puhallella -ohimoilleen, ja syvin vedoin hän hengitti keuhkoihinsa nuorten -mäntyjen pihkaista tuoksua. Usein hän pysähtyi kuuntelemaan metsän -ääniä läheltään, katseli puiden hentoa vihannuutta ja sipaisi -kädellään koivujen valkeaa nahkahaarniskaa; hän seisoi lorisevan -puron partaalla metsänvartijan talon edustalla ja otti hyväillen -käteensä aitauksen vieressä kasvavain pienten näreiden pitkäripsuisia -oksia. Hänestä tuntui, kuin ei hän olisi vielä koskaan ennen nähnyt -metsää niin elävänä. Metsänvartijan koirat rupesivat pihalla -vimmatusti haukkumaan; hän kuuli ketun helistelevän ketjuaan ja näki -punatulkun akkunassa hyppelevän häkissään ja yrittävän matkia isojen -herrain ääntä, koirien haukkumista. - -"Hiljaa Hektor, hiljaa Bergmann!" huusi Lenore koputtaen portille. -Koirain raivoisa temmellys vaihtui ystävälliseksi tervehdykseksi. -Kun hän avasi portin, tuli häntä vastaan Bergmann, leveäsäärinen -mäyräkoira ja pieksi riihottomasti suipolla hännällään, ja Hektor -teki rohkeita ilmahyppyjä hänen ympärillään ja nuuski hänen -taskujaan, yksinpä kettukin ryömi takaisin koppiinsa, laski päänsä -viekkaasti viistoon kaukalonsa yli ja vilkutti hänelle silmää. -Mutta aitauksen toisella laidalla hän näki hevosenpään kohoavan -näreenlatvojen yli -- juuri se, jota hän oli tahtonut vältellä, oli -ennen häntä ennättänyt tähän erakkomajaan. Lenore seisoi hetkisen -epäröiden ja aikoi aivan hiljaa pyörähtää takaisin, kun metsänvartija -astui kynnykselle ja tervehti häntä. Nyt hän ei voinut enää kääntyä -paluutielle, vaan seurasi vanhusta tupaan. Keskellä huonetta seisoi -Fink; koko hänen ruumiinsa valaisi pikku ruuduista sisäänpaistava -keltainen auringonsäde. Hän astui kohteliaasti neitiä vastaan. "Minä -lähdin tervehtimään virkaveljeä", hän sanoi metsänvartijaa osottaen, -"ja ihailen parastaikaa teidän yrmeätä vasallianne ja hänen rattoisaa -asuntoaan." - -Metsänvartija veti tuolin esiin, Lenoren täytyi käydä istumaan, Fink -nojautui vastapäiseen seinään ja katseli häntä, ihailuaan ollenkaan -salaamatta. "Te olette todellakin mitä voimakkain vastakohta -tälle vanhalle veikolle ja tälle huoneelle", hän sanoi katsellen -ympärilleen. "Pyydän ettette viittaa päivän varjollanne, kaikki -nuo täytetyt linnut odottelevat vain teidän käskyänne ruvetakseen -jalkojenne juureen. Haikara tuolla jo nostaa päätänsä korkeuteen." - -"Se on vain auringonkajastusta", sanoi metsänvartija rauhoitellen. - -Lenore nauroi. "Tuon verukkeen me kyllä tunnemme", huudahti Fink. "Te -olette mukana juonessa, te olette tämän kuningattaren kotihaltia. -Jollei täällä nyt mitään taikuutta harjoiteta, niin tahdon nukkua -ikäni kaiken. Merkki vain tuolla sauvalla, niin avautuvat tämän -ison lintuhäkin kattolaudat ja te lennätte seurueinenne ulos -päivänpaisteeseen. Sitä ei ole epäilemistäkään, näreitten latvoissa -tuolla ulkona on teidän kuningaslinnanne, se ilmava halli, jossa -valtaistuimenne seisoo, te metsäpirtin mahtava valtiatar ja kevään -kultakiharainen kuningatar." - -"Minun lohdutuksenani on", sanoi Lenore hiukan hämillään, "etten minä -saa teitä keksimään moisia sepittelyjä, vaan itse sepittämisen ilo -sellaisenaan. Minä jouduin vain sattumoilta teidän päähänpistonne -arvottomaksi esineeksi, mutta itse te olette runoilija." - -"Huh, kuinka te voitte sellaista minusta sanoakaan", huudahti Fink, -"minäkö runoilija! Lukuunottamatta muutamia veikeitä merimieslauluja, -joiden sanat armelias kohtalo pitäköön kaukana korvienne kuuluvilta, -en osaa ainuttakaan runoa ulkoa. Runoudesta panen arvoa vain -joillekin vanhemman koulun katkelmille, esimerkiksi: 'Hurre, hurre, -hop, hop, hop' [Fink tarkoitti kai Bürgerin ballaadia 'Lenore'], joka -kuuluu johonkin runoon, joka kantaa teidän nimeänne, ellen erehdy. Ja -yksin näitäkin klassillisia säkeitä tekisi mieleni moittia, sillä ne -ilmaisevat paremminkin maalaiskaakin raskasta ravia kuin aaveratsun -sujakkata lentoa. Mutta kynänvarren herrojen suhteen ei saa koskaan -olla kovin tarkka. Paitsi tuota säettä muistan tällä kertaa vain -suuren Schillerin miellyttävän säkeen: 'No totta vie, se itse Gustel -von Blasewitz lie!' Niissä sanoissa on paljon totuutta." - -"Te pidätte minua pilanne esineenä", sanoi Lenore loukkautuneena. - -"En totta tosiaankaan", vakuutti Fink. "Jos teille tuottaa -iloa, niin tahdon kernaasti myöntää arvoa jollekin runolliselle -pikkurihkamalle, vaikkei minulla ole ollutkaan juuri tilaisuutta -lukea niitä. Mitäpä meidän aikanamme oikeastaan tarvitseekaan lukea -runoja, saatikka sepitellä niitä, kun itse saa joka päivä elää -todellisen runoelman. Siitä hetkestä alkaen kuin laskin jalkani -tämän vanhan maan kamaralle, menee tuskin tuntiakaan etten näkisi -tai kuulisi jotain, mikä sata vuotta sitten olisi saanut herrat -kynänritarit ilon hurmioihin. Jos kova onneni olisi pannut minut -syntyinään runoilijaksi, niin tänä siunattuna silmänräpäyksenä olisi -minun pakko haltioissani karata ulos ja kätkeytyä ketunkoppiin -sepittääkseni siellä turvallisen matkan päässä intohimoni lähteestä -tulisen sonetin, vähääkään välittämättä siitä että kettu puree minua -sääreen. Mutta kun en ole kynämies, niin pidän parempana pysyä -siivosti sisällä ja nauttia kauneudesta, jonka näen silmieni edessä, -rustaamatta sitä riimeihin ja rytmeihin." Ja jälleen hän katseli -ihaillen neitoon. - -"Lenore!" huusi käreä ääni karsinan puolelta. Lenore ja Fink -silmäsivät toisiinsa kummissaan. - -"Sen se on oppinut", sanoi metsänvartija osoittaen korppia, "muuta se -ei enää opi, ja tuolla se istua kyyröttää ja äkäilee kaikkia muita -luontokappaleita vastaan, mutta senpäs se kuitenkin on oppinut." - -Korppi köyristi kaulaansa uuninpankolta ja katseli terävillä -silmillään molempia vieraita, se liikutteli nokkaansa ja näytti -puhelevan itsekseen, milloin nyökäten milloin pudistaen päätänsä. - -"Jo alkavat täällä linnutkin puhua", huudahti Fink käyden korpin luo, -"tuossa paikassa nousee pirtinkatto ilmaan ja minä jään tänne yksin -Bergmannin ja Hektorin kera katselemaan surumielin teidän jälkeenne. -No, noitamestari, joko vesi kiehuu?" - -Metsänvartija katsahti liedelle. "Kiehuupa kovinkin", hän sanoi, -"mutta mitäs sitten tehdään?" - -"Me pyydämme neitiä avuksi", vastasi Fink. "Aikomukseni näet on", hän -sanoi Lenoren puoleen kääntyen, "ratsastaa perhekonkarillanne metsän -halki viinapolttimolle ja sieltä edelleen; tässä on minulla mukanani -evästä, joka tavallisesti saa ratsastusmatkoillani korvata minulle -aamiaisen ja päivällisen." - -Hän kaivoi taskustaan esiin muutamia suklaatitankoja. "Koettakaamme -näistä saada aikaan jotain juoman tapaista. Jollette halveksi pitää -meille seuraa, niin ehdotan että koetamme mikäli mahdollista saattaa -nämä sulaan tilaan. Tekisitte minulle ihanan ilon jos lausuisitte -mielipiteenne, mihin toimeen meidän ensin on ryhdyttävä." - -"Onko teillä riivinrautaa tai huhmarta?" kysyi Lenore metsän -vartijalta. - -"Semmoisia kapineita en pidä luonani", vastasi metsähiisi. - -"Mutta entä vasara", kysyi Fink, "ja arkki puhdasta paperia?" - -Vasara löytyikin heti, mutta paperia sai kauan etsiä. Fink otti -urakakseen iskeä suklaatin muruiksi, metsänvartija nouti raikasta -vettä lähteestä, Lenore huuhteli joutuin muutamia laseja puhtaiksi -ja Fink paukutteli ahkeraan pöydänkulmalla. "Tämä paperi on peräisin -ajoilta ennen vedenpaisumusta", hän sanoi, "ainakin sellaiselta -aikakaudelta, jolloin ei paperikoneita ollut; sen on täytynyt maata -joitakin vuosisatoja kellastumassa ja kovettumassa tässä lumotussa -linnassa." Lenore kaasi murskatun suklaatin kiehuvaan veteen -saviruukkuun ja sekoitteli sitä kauhalla. Sitten he istuivat kaikki -kolme metsänvartijan pöytään ja nauttivat suurella mielihyvällä -kättensä työtä. - -Kultaisina kimmelsivät valonsäteet matalaan pirttiin, ne etsivät -mielihalulla valaistakseen kauniin tytön vaaleakutrisen pään ja -häntä vastapäätä istuvan miehen voimakaspiirteiset kasvot; sitten ne -lankesivat seinälle, jolla kirjasivat korein värein haikaran pään -ja haukan siivet. Korppi päätti itsepuhelunsa, lentää lehahti alas -ylhäiseltä istuinpaikaltaan, terhenteli lattialla neidin jaloissa ja -rääkkyi sieltä uudelleen ainoan äänekkään viisautensa: Lenore, Lenore! - -Lenore ja Fink tarinoivat rauhallisesti keskenään, ja väliin virkkoi -metsänvartijakin älykkään sanan mukaan. He puhelivat maakunnasta ja -sen asukkaista. - -"Missä olen tavannut puolalaisia vierailla mailla", lausui Fink, -"niin aina olen tullut hyvin toimeen heidän kanssaan. Nyt pahoittaa -mieltäni, että välien kireys täällä estää minua käymästä heidän -kodeissaan, sillä totta on että ihmisiä oppii parhaiten tuntemaan, -kun heidät tapaa oman ortensa alla." - -"Täytyy tuntea suureksi onneksi, kun saa nähdä niin paljon uusia -oloja ja ihmisiä", sanoi Lenore. - -"Vain alussa kaikki tuo uusi ja erilainen vaikuttaa valtavasti -sieluun. Kun on tarkastellut kaikenkaltaisia kansoja, niin -loppuvaikutelmaksi jää, että ihmiset ovat kaikkialla toistensa -kaltaiset. Jonkin verran erotusta on ihonvärissä ja muissa -toisarvoisissa lisissä, mutta rakkautta ja vihaa, naurua ja itkua -tapaa vaeltaja joka paikassa, ja nämä ovat kaikkialla jokseenkin -samat. Vasta parikymmentä viikkoa sitten olin puoli maapallon -mittaa täältä erään amerikkalaisen hirsimökissä keskellä autiota -ruohoaavikkoa. Siellä oli aivan samanlaista kuin tässäkin pirtissä. -Me istuimme sielläkin tällaisen jykevän lautapöydän ääressä, -ja isäntäni oli niin paljon tämän vanhan herran näköinen kuin -kananmuna en toisen munan näköinen. Ja aivan kuin nyt lankesi siellä -talviauringon valo sisään pienestä akkunasta. -- Ja jos miehiin -nähden voi huomatakin jonkin verran erotusta, niin naiset ovat -kaikkialla aivan samanlaiset. Vain jokin pikku seikka voi erottaa -heidät toisistaan." - -"Mikä seikka se on?" kysyi metsänvartija. - -"Suurempi tai vähempi ruumiinpuhtaus, siinä koko erotus", sanoi Fink -huolettomasti. - -Lenore nousi pöydästä, närkästyen enemmän noiden sanojen sävystä -kuin sanoista itsestään. "On jo aika että lähden kotia", sanoi hän -kylmästi ja pani olkihatun päähänsä. - -"Kun te nousitte pystyyn, niin katoaa kaikki hohde pirtistä", -huudahti Fink. - -"Auringon tielle solahti vain pieni pilvi", sanoi metsänvartija -käyden akkunaan, "se luo varjonsa maahan." - -"Lorua", väitti Fink, "tuo olkihattu sen tekee, joka kätkee piiloonsa -neidin tukan; noista kultakiharaista se hohde lähti." - -He lähtivät ulos pirtistä; metsänvartija sulki portin vieraittensa -jälestä, jotka erkanivat kumpikin vastakkaisiin suuntiin. - -Lenore kiiruhti kotia, vihreävarpunen liverteli, mustarastas -vihelteli, mutta niitä hän ei joutunut kuuntelemaan. Hän torui -itseään että oli lainkaan astunut metsänvartijan kynnyksen yli, -ja kuitenkin hänen oli mahdoton lakata sitä ajattelemasta. Tuo -vieras mies teki hänet levottomaksi ja epävarmaksi. Oliko hän -julkea rienaaja, jolle ei mikään ollut pyhää? Vai oliko hän vain -niin vallattoman varma itsestään? Täytyikö hänen suuttua, vai oliko -tuo tuskan ja ahdistuksen tunto vain kokemattoman tytön joutavaa -hupsuutta? Tuota Lenore kyseli itseltään taukoamatta, keksimättä -siihen mitään vastausta. - - * * * * * - -Kun Anton illemmalla tahtoi lähettää sanan lampurille, ei Karlia -näkynyt missään eikä edes yhtään lähettiäkään; ja koska karja oli -laitumella linnan lähistöllä, lähti Anton itse tapaamaan lampuria -viinapolttimolle menevää tietä pitkin. Hän ei ollut vähän ihmeissään -kun näki viimeisillä tien varrella olevilla pelloilla Fink ystävänsä -ratsain ja Karlin ja voudin häärivän hänen ympärillään. Fink ratsasti -sirkustaiteilijan tavoin lyhyitä matkoja täyttä laukkaa, ja toiset -kantoivat mustan- ja valkeanjuovikkaiksi maalattuja seipäitä, joita -he iskivät maaperään ja jälleen tempasivat ylös. Ja samalla Karl -tirkisteli pienen kiikarin läpi, jonka hän oli kiinnittänyt seipäänsä -päähän. - -"Viisikolmatta laukkahyppyä", huusi Fink. - -"Kaksi jalkaa alavuutta", huusi Karl takaapäin. - -"Viisikolmatta, kaksi, kirjoitettu", sanoi vouti ja merkitsi luvut -muistikirjaansa. - -"Hiivitkö sinäkin tänne?" huusi Fink nauraen ystävälleen. "Varroppa -hetkisen, me olemme koht'ikään valmiit." Vielä jokunen määrä -laukkahyppyjä, tirkistelyjä kiikarin läpi ja merkintöjä taskukirjaan, -sitten kokosivat miehet seipäänsä, Fink otti voudin taskukirjan ja -laski innokkaasti. Vihdoin hän ojensi kirjan hymyillen takaisin ja -sanoi: "Käyhän kanssani tästä etemmäksi, Anton, niin näytän sinulle -jotakin. Asetu seisomaan kasvot pohjoiseen suoraan puroa ja linnaa -kohti. Silloin muodostaa puro, jos katselet sen pituussuuntaan, -jousenjänteen, joka kulkee lännestä itään, ja metsänreuna takanasi -jousenkaaren. Metsä ja puro rajoittavat keskeensä ympyränkaaren osan." - -"Se on selvää", sanoi Anton. - -"Ennen vanhaan purolla oli toinen juoksu", jatkoi Fink; "tuolla -pitkin metsänreunaa kiertävällä kaarella voi vielä erottaa vanhan -puronuoman jälkiä. Jos kulkee sitä pitkin, niin tulee tuolla -lännempänä kohtaan, missä vanha uoma yhtyy nykyiseen. Se on se kohta, -missä kehno siltapahanen vie puron yli ja vesi nykyisessä uomassaan -muodostaa enemmän kuin jalan korkuisen putouksen, joka riittäisi -pyörittämään parhaintakin myllyä. Jonkin vanhan ulkokartanon -rappeutuneet rakennukset seisovat vieressä." - -"Minä tiedän sen kohdan hyvin", sanoi Anton. - -"Kylän alapuolella vanha uoma mutkistuu irti metsänreunasta jälleen -nykyistä puroa kohti. Se sulkee sisäänsä mahtavan alan, yli -viisisataa auranalaa, jos voin luottaa tämän kaakin hyppyihin. Koko -tämä maapala laskeutuu vanhasta uomasta uuteen päin. Sinä on vain -muutamia auranaloja niittyä ja laihaa peltomaata, suurin osa on -hiekkaa ja laidunta ja, kuten kuulen, tilustenne kaikkein kehnoin -palsta." - -"Sen kaiken myönnän todeksi", sanoi Anton, jonka uteliaisuus oli -herännyt. - -"Huomaappas nyt. Jos puron johtaisi jälleen sen vanhaan uomaan ja -pakottaisi sen juoksemaan kaaressa eikä jänteen suuntaan, niin -voisi sillä vedellä, jonka te nyt omaksi häpeäksenne päästätte -aivan hyödyttä juoksemaan maailmaan, kastella koko tuon viidensadan -auranalan maan ja muuttaa kuivan hiekkanummen viheriöiväksi niityksi." - -"Oletpa sinä aika älypää", huudahti Anton ylen kiihdyksissään ystävän -keksinnöstä. - -"Mitä teillä auranala maata maksaa keskimäärin?" kysyi Fink. - -"Kolmekymmentä taaleria." - -"Ja korkeintaan samanverran voi tällaisella maaperällä laskea -niityksimuuttamiskustannuksiin. Tekee yhteensä kuusikymmentä -taaleria, siis kolme taaleria vuotuista korkoa; laske siihen lisäksi -ylläpitokustannukset, verot ja muut menot, auranalaa kohti kaksi -taaleria Vuodessa, niin saat viisi taaleria vuotuisia kuluja. Jos -sitävastoin lasket auranalalta kaksikymmentä sentneriä [sentneri -= 100 naulaa = 50,8 kg] heiniä, puoleen taaleriin sentneriltä, -niin saat joka auranalalta viisi taaleria puhdasta voittoa, siis -viideltäsadalta auranalalta puolenkolmatta tuhatta taaleria -puhdasta voittoa. Jotta se saataisiin, tarvitsee urakkaan sijoittaa -korkeintaan viidentoistatuhannen taalerin pääoma." - -Anton seisoi ällistyneenä. Ei voinut väittää, että Finkin esittämät -numerot olisivat olleet kokonaan tuulesta temmatut, mitä tuli -sekä kustannuksiin että tuloihin. Ja ajatus, että maatilalle -voitaisiin hankkia sellainen tulolähde, askarrutti hänen mieltään -siihen määrään, että hän pitkän aikaa asteli vaitonaisena ystävän -rinnalla. "Sinä loihdit eteeni hiekka-aavikosta helmeileviä vesiä -ja viheriöiviä niittyjä", huudahti hän viimein murheissaan, "se on -sinulta julmaa, sillä vapaaherra ei kykene koskaan tekemään moisia -parannuksia, vaan jokin vieras. Viisitoistatuhatta taaleria!" - -"Ehkäpä käy päinsä kymmenellätuhannellakin", härnäsi Fink. "Minä -olen loihtinut tuon unikuvan eteesi vain rangaistakseni sinua -eilisiltaisesta härkäpäisyydestäsi. Puhukaamme nyt muista asioista." - - * * * * * - -Illalla huusi vapaaherra hyvin tärkeän näköisenä vaimolleen ja -Lenorelle: "Tulkaa makuuhuoneeseeni, minulla on teille jotain -kerrottavana." Hän istahti siellä mukavasti nojatuoliinsa ja -rupesi puhelemaan suuremmalla mielihyvän sävyllä kuin mitä hänen -puheessaan oli moniin aikoihin huomattu: "Oli helppoa huomata, ettei -tämä Finkin vierailu ollut aivan satunnainen eikä aiheutunut hänen -ystävyydestään herra Wohlfartia kohtaan, vaikka nuo nuoret miehet -tahtovat sitä sellaiseksi uskotella. Te olitte molemmat olevinanne -minua viisaammat; mutta minä olin kuitenkin oikeassa, tuolla -vierailulla oli tarkoituksensa, joka koskee lähemmältä meitä kuin -kirjanpitäjäämme." Paroonitar loi säikähtyneen katseen tyttäreensä, -mutta Lenore katseli niin suurin silmin isäänsä, että äiti rauhoittui. - -"Ja minkä asian luulette tuoneen tuon herran tänne vierailta mailta?" -jatkoi vapaaherra. Molemmat naiset vaikenivat. Vihdoin Lenore sanoi: -"Isä, herra von Fink on vanhastaan Wohlfartin hyvä ystävä, eivätkä -he ole nähneet toisiaan vuosikausiin. Onhan siis luonnollista, että -Fink käyttää hyväkseen pintapuolista tuttavuuttaan sinun kanssasi -saadakseen viettää muutamia viikkoja parhaan ystävänsä parissa. Miksi -siis etsit toista aihetta hänen läsnäololleen täällä?" - -"Sinä puhelet niinkuin nuoriso käsittää moiset asiat. Ihmisiä -hallitsevat vähemmässä määrässä ihanteelliset vaikuttimet kuin -omanvoiton pyynti, vaikka sinun nuori viisautesi niin päättelee." - -"Omanvoitonpyynti?" kysyi paroonitar ihmeissään. - -"Mitä ihmettelemistä siinä on?" jatkoi vapaaherra ivallisesti; -"molemmathan he ovat kauppiaita, myöskin Fink on jo oppinut saamaan -liikeasioista niin paljon viehätystä, ettei hän kernaasti päästä -hyvää kauppaa käsistään, kun sellaiseen tarjoutuu tilaisuutta. -Tahdonpa sanoa teille, minkävuoksi hän on tullut tänne. Erinomainen -Wohlfartimme on kirjoittanut hänelle: täällä on maatila, ja tämän -tilan isäntä on nykyisin estetty itse hoitamasta talouttaan. Siinä -tarjoutuu sinulle hyvä liikeasia, sinulla on rahoja, tule siis tänne. -Minä olen sinun ystäväsi, ehkäpä minunkin taskuuni tipahtaa jotakin." - -Paroonitar tuijotti aivan jäykistyneenä puolisoonsa, mutta Lenore -kavahti pystyyn ja huudahti äänellä, jossa kajahti syvästi loukatun -sydämen koko kiihkeys: "Isä, minä en tahdo kuulla sinun puhuvan -tuolla tavalla miehestä, joka ei ole meille koskaan osoittanut muuta -kuin mitä puhtainta epäitsekkäisyyttä. Hänen ystävyytensä meitä -kohtaan menee niin pitkälle, että hän rajattoman kärsivällisesti -kestää tämän yksinäisyyden kaikki kieltäymykset ja tuskalliset -tukaluudet, jotka hänen asemassaan kävisivät monille toisille liian -rasittaviksi." - -"Hänen ystävyytensä?" sanoi vapaaherra; "niin suurta etua emme toki -ole koskaan itsellemme vaatineet." - -"Mutta olemmehan", huudahti Lenore yhä yltyvällä tulisuudella. -"Sellaisena aikana, jolloin äiti ei saanut ketään toista meitä -auttamaan, oli Wohlfart uskollisena tukenamme. Hän yksin on siitä -päivästä lähtien, jolloin veli toi hänet meidän luoksemme, aina tähän -hetkeen asti pitänyt meistä huolta ja edustanut sinua." - -"No", lausui vapaaherra peräytyen, "enhän minä sanokaan mitään -hänen toimintaansa vastaan, ja myönnän kyllä että hän pitää tilinsä -järjestyksessä ja pienestä palkasta osoittaa suurta ahkeruutta. -Jos sinä ymmärtäisit paremmin ihmisten sisäisiä vaikuttimia, niin -kuulisit tyynemmin sanojani. Ja muuten, eihän hän itse asiassa ole -mitään vääryyttä tehnytkään", lisäsi hän masentuneemmin. "Minulta -puuttuu tätänykyä pääomaa, ja minä olen, kuten tiedätte, muutenkin -estetty hoitamasta tilaani. Miksipä siis asettua vastaan, jos toiset -tekevät minulle ehdotuksia, joista heille itselleen on etua eikä -minullekaan vahinkoa?" - -"Jumalan tähden, isä, minkälaisia ehdotuksia? Ei ole totta, että -Wohlfart ajaisi takaa muiden etuja kuin yksistään sinun omaasi!" - -Äiti käski kädenliikkeellä Lenorea vaikenemaan. "Jos Fink tahtoo -ostaa sinulta tämän tilan", sanoi hän miehelleen, "niin minä siunaan -tätä päätöstä suurimpana onnena, mikä juuri nykyhetkellä voi tulla -sinun osaksesi, rakas Oskar." - -"Kaupoista ei toistaiseksi ole ollut puhetta", vastasi -vapaaherra, "enkä minä nykyoloissa pidäkään niin kiirettä tilan -poisluovuttamisella. Ei, Fink on tehnyt minulle toisenlaisen -tarjouksen. Hän tahtoo ruveta vuokramiehekseni." - -Lenore vaipui sanatonna tuolilleen. - -"Hän tahtoo vuokrata minulta viisisataa auranalaa maata muuttaakseen -sen keinotekoisesti niittymaaksi. En voi kieltää hänen puhelleen -kanssani aivan avomielisesti ja kunnianmiehen tavalla. Hän on -todistanut minulle numeroilla, kuinka paljon hän itse siitä hyötyisi, -hän on tarjoutunut suorittamaan ensimmäisen vuoden vuokramaksun -etukäteen, onpa hän lupautunut purkamaan vuokrasopimuksen viiden -vuoden kuluttua ja luovuttamaan uudet niityt minulle, jos korvaan -hänelle perustamiskustannukset." - -"Suuri Jumala!" huudahti Lenore, "tottahan olet kieltäytynyt tuosta -jalomielisestä tarjouksesta?" - -"Olen pyytänyt miettimisaikaa", vastasi vapaaherra itsetyytyväisesti. -"Tarjous ei ole, kuten jo sanoin, minullekaan juuri epäedullinen; -joka tapauksessa olisi kuitenkin varomatonta myöntää vieraalle viiden -vuoden ajaksi niin suuria etuja, kun on toivoa että itsellänikin on -jo vuoden päästä tarpeeksi varoja toimeenpannakseni nuo parannustyöt -omaan lukuuni." - -"Sinä et niitä tule milloinkaan toimeenpanemaan, rakas miesparka", -huudahti paroonitar itkien, kietoi käsivartensa puolisonsa kaulaan -ja laski kätensä hänen silmilleen. Vapaaherra lyhistyi masennettuna -kokoon ja painoi päänsä kuin pieni lapsi vaimonsa rinnalle. - -"Minä tahdon tietää, tunteeko Wohlfart näitä suunnitelmia ja mitä hän -niistä sanoo", huudahti Lenore päättäväisesti. "Jos sallit, isä, niin -lähetän hetikohta hakemaan hänet tänne." Kun vapaaherra ei vastannut -mitään, soitti hän palvelijaa ja lähti huoneesta, odotellakseen -tulijaa oven takana. - -Fink istui Antonin huoneessa moitiskellen ahkerasti ystäväänsä. -"Siitä lähtien kuin lakkasit polttamasta sikareja, on hyvä henkesi -luopunut viereltäsi, revittyään ensin kaiken tukan päästään sinun -järjettömyytesi takia. Nyt hän istuu ylhäällä taivaissa virsiä -veisaavien enkelien parissa, ja meidän Herramme täytyy tavantakaa -tiedustaa hovimarsalkaltaan: 'Kuka onkaan tuo nolon näköinen -peruukkipäinen henki?' Siihen vastaa enkeli Rafael: 'Se kavaljeeri -palveli ennen tuon kurjan kuvatuksen Anton Wohlfartin luona.' Silloin -kysyy Herramme: 'Minkävuoksi hän on luopunut siitä miehestä?' ja -Rafaelin on pakko vastata: 'Siksi että se onneton on vannonut ikuiset -vihat Trabucos-sikareille.' Ja vihdoin sanoo Herramme julmistuneena: -'Viekää pois se mestari Anton alimmaiseen helvettiin; hänen sielunsa -ommeltakoon nauriinlehteen ja pienet pirulaiset kärventäkööt sitä -joka päivä liekitseväliä tulella.'" - -"Onko sinusta Amerikassa tullut jonkin hurskaan lahkokunnan jäsen, -kun olet niin perillä taivaan asioista?" kysyi Anton katsahtaen ylös -tilipapereistaan. - -"Vaikene!" sanoi Fink. "Ennen sinulla oli toki joitakin hetkiä, -jolloin osasit laiskotellakin, mutta nyt kykit ikuisesti tuon -kirjanpitosi ääressä, ja kautta Tantaloon, aivan ja kerrassaan pelkän -tyhjän ja turhan takia." - -Palvelija astui sisään ja kutsui Antonin vapaaherran puheille. Kun -Anton oli ennättänyt ovelle, huusi Fink hänen peräänsä: "Kuulehan, -minä tarjouduin tuonaan vuokraamaan vapaaherralta ne viisisataa -auranalaa. Vuokraa puolenkolmatta taaleria auranalalta; niityt -luovutettava takaisin viiden vuoden kuluttua parannuskustannusten -korvaamista vastaan, maksu käteisellä tai kiinnityksellä. Nyt mene, -poikani." - -Antonin saapuessa vapaaherran huoneeseen istui paroonitar puolisonsa -vieressä ja piteli hänen kättään omiensa välissä; Lenore asteli -rauhattomana edestakaisin lattialla. "Oletteko kuullut tarjouksesta, -jonka herra von Fink on tehnyt isälleni?" hän kysyi. - -"Juuri äsken hän siitä minulle mainitsi", vastasi Anton. Vapaaherra -veti suunsa irveen. - -"Entä mitä te siitä ajattelette, onko isäni teidän mielestänne -suostuttava siihen?" - -Anton mietti. "Tilalle tarjous on edullinen", sanoi hän vihdoin -väkinäisesti. "Sellainen parannus olisi mitä parhaaksi avuksi koko -kartanolle." - -"Sitä minä en tahdo tietää", vastasi Lenore kärsimättömästi, "vaan -sitä, että tahdotteko te meidän ystävänämme neuvoa suostumaan tuohon -tarjoukseen?" - -"En", sanoi Anton. - -"Tiesinhän minä, että niin sanoisitte", huudahti Lenore ja kävi -isänsä tuolin taa. - -"Te siis kiellätte; onko lupa kysyä, minkävuoksi?". puuttui -vapaaherra puheeseen... - -"Nykyinen ajankohta, jolloin kaikki työnteko ja omistusoikeus on -vaaranalaista, on minusta sangen vähän sopiva niin laajakantoisten -uutisviljelysten toimeenpanemiseen. Sitäpaitsi luulen, että Finkiä -ovat hänen tarjouksessaan johtaneet vaikuttimet, jotka kenties ovat -hänelle itselleen kunniaksi, mutta jotka tekevät teille, herra -parooni, sitä vaikeammaksi suostua hänen suunnitelmiinsa." - -"Ehkä sallitte minun itseni ratkaista, mihin voin suostua, mihin -en", vastasi vapaaherra tylysti. "Yritys olisi liikeasiana edullinen -molemmille asianomaisille." - -"Se minun täytyy myöntää", Anton sanoi. - -"Ja miltä kannalta nykyistä poliittista asemaa katseleekin, -niin kaikki riippuu itsekunkin persoonallisesta käsityksestä. -Tottahan se, joka ei anna häiriöiden vaikuttaa toimiinsa ja -yrityksiinsä, ansaitsee sentään enemmän kiitosta kuin toinen, joka -laiminlyö toimittaa jotain hyödyllistä peljätessään tietymättömiä -kohtaloniskuja." - -"Sekin on totta." - -"Olisiko tästä yrityksestä sitten seurauksena, että herra von Fink -jäisi pysyväisesti asumaan paikkakunnallemme?" kysyi paroonitar. - -"Sitä en luule, armollinen rouva. Työt hän joka tapauksessa antaisi -ammattimiehen urakaksi; hänen vilkas henkensä ajaisi hänet taas -piankin maailmalle. Mikä hänet oikeastaan on saanut tekemään -vapaaherralle tarjouksensa, sitä voin vain arvailla. Minä luulen, -että suurelta osalta on siihen syynä hänen teidän perhettänne -kohtaan tuntema kunnioitus ynnä ehkä halu saada jollain oikeudella -olla lähellä minuakin näinä vaaran päivinä. Juuri se, mikä nykyään -tekee toisten olon täälläpäin tukalaksi, vaaran uhka, on omiaan -houkuttelemaan hänen uljasta sydäntään." - -"Ja eikö teille olisi mieleen saada pitää ystävänne täällä?" kyseli -paroonitar edelleen. - -"Tähän päivään saakka en vielä ole voinut sitä toivoa", vastasi -Anton. "Ennen aikaan oli minun tehtäväni toisinaan pidättää häntä -liiaksi hätiköivistä päätöksistä, jolloin hän jonkun oikun takia oli -valmis panemaan paljon alttiiksi." - -"Te pidätte siis hätiköimisenä", sanoi vapaaherra, "että ystävänne on -tehnyt minulle moisen tarjouksen?" - -"Hänen tarjouksensa on sangen uskallettu häneen itseensä nähden", -vastasi Anton painokkaasti; "ja siinä on jotakin, herra parooni, -mikä ei minua miellytä teidänkään vuoksenne, vaikka minulle kävisi -vaikeaksi sanoin lausua mitä se on." - -"Me kiitämme teitä", sanoi vapaaherra, "emmekä tahdo enää vaivata -teitä, asiallahan ei ole mitään kiirettä." Anton kumarsi ja lähti -huoneesta. - -Lenore seisoi vaitonaisena akkunan luona ja katseli pitkään -poismenevän perään. "Minulle kävisi vaikeaksi sanoin lausua mitä -se on", toisteli hän mielessään Antonin viimeisiä sanoja, ja -kokonainen vilinä tuskallisia kuvia ja aavistuksia lennähti hänen -sieluunsa. Häntä harmitti isänsä heikkous, ja hän oli suuttunut -Finkiin, joka rohkeni tarjota heille armeliaisuuttaan. Suostuiko -isä vai kieltäytyi, se oli samantekevää, heidän suhteensa talon -vieraaseen oli joka tapauksessa muuttunut toiseksi. He olivat hänelle -kiitollisuudenvelassa, hän ei enää ollut mikään muukalainen, hän itse -oli tunkeutunut luotettuna ystävänä osalliseksi heidän hiljaisiin -suruihinsa. Lenore ajatteli hänen huultensa härnäävää nytkimistä, -hänen yhteen vedettyjä kulmakarvojaan, hän oli kuulevinaan kuinka -Fink laski pilojaan isästä ja hänestä itsestään. Julkean reippaasti -tuo mies oli saapunut heidän taloonsa, ja kohta ensi päivinä hän -tarttui huolettomasti leikitellen ohjaksiin suunnatakseen heidän -kohtaloaan oman tahtonsa mukaan. Hänen vallatonta oikkuaan saivat -vanhemmat kiittää pelastuksestaan. Tänään hän itse, Lenore, oli vielä -voinut laskea leikkiä tuon loistavan maailmanmiehen kanssa, olihan -tämä vierasystävä, jonka kanssa oltiin samalla tasolla; mutta kuinka -oli häntä kohdeltava huomispäivästä alkaen? Huomenna hän oli suuri -herra Lenoren rinnalla, ja isä todellisuudessa hänen alamaisensa. -Lenoren ylpeys kuohahti korkealle tuon miehen olemusta vastaan, jonka -voiman ja tenhon hän tästä hetkestä lähtien tunsi niin elävästi; hän -päätti kohdella häntä kylmästi, hän mietiskeli millä sanoin häntä -puhuttelisi ja minkälaisia vastauksia antaisi; ja yhä uudelleen -lenteli hänen sielunsa tuon mahtavan vieraan kuvan ympärillä, -niinkuin säikähtynyt lintunen lentelee pesänsä ryöstäjän ympärillä. - -"Mitä aiot tehdä, Oskar?" kysyi paroonitar. - -"Isä ei saa suostua!" huudahti Lenore lujasti. - -"Entä mikä on sinun ajatuksesi?" kysyi vapaaherra puolisoltaan. - -"Valitse, mikä sinut pikimmin vapahtaa tästä tilasta, mikä korjaa -sinulta pois huolen, apeuden ja epävarmuuden, jotka sinua nyt joka -hetki hiljaa kalvavat. Lähtekäämme täältä kauas muuanne, missä -intohimot käyvät vähemmän raakoina ja inhoittavina, kauas pois tästä -maasta. Kaikkein ahtaimmissakin oloissa tulee meidän rauhallisempi -olla kuin täällä." - -"Sinä neuvot siis suostumaan hänen tarjoukseensa", sanoi hänen -miehensä. "Joka on vuokrannut osan, se ottaa arvatenkin koko tilankin -mielellään haltuunsa." - -"Ja maksaa meille eläkettä!" huudahti Lenore. - -"Sinä olet hupsu tyttö", sanoi isä; "te molemmat kiihoitatte itseänne -aivan turhan takia. Tarjous on liiaksi tärkeä, jotta sen voisi -kädenkäänteessä hyljätä tai hyväksyä. Minä tahdon sitä lähemmältä -miettiä. Sinun Wohlfartillasi on sitten tilaisuus punnita tarkemmin -vuokraehtoja", hän lisäsi kääntyen paremmalle tuulelle. - -"Kuule sitä, isä, mitä Wohlfart sinulle sanoo, ja pane arvoa myöskin -sille, mistä hän vaikenee." - -"No niin, häntä kuultakoon", päätti vapaaherra keskustelun; "ja nyt -hyvää yötä teille molemmille, minä vielä punnitsen asiata." - -"Isä tulee suostumaan", sanoi Lenore äidilleen heidän tultuaan tämän -makuuhuoneeseen; "hän tulee suostumaan, koska Wohlfart on neuvonut -häntä kieltäytymään, ja koska sillä toisella on antaa hänelle rahaa. -Äiti, miksi et sinä sanonut hänelle, että me naiset emme voi enää -katsella tuota vierasta kasvoihin, jos hän omassa talossamme tarjoo -meille almua?" - -"Minulla ei enää ole yhtään ylpeyttä, ei yhtään toivoa", valitti äiti -hiljaa. - -Kun Anton verkalleen palasi huoneeseensa, huusi Fink hänelle -hilpeästi vastaan: "Mitä kuuluu, herra prokuristi? Tuleeko minusta -vuokramies vai aikooko parooni itse käydä toimeen? Hänellä tuntui -ainakin olevan suurta halua siihen. Siinä tapauksessa vaadin -itselleni keksijäpalkkion: vapaan asunnon ja ylläpidon itselleni ja -hevoselleni, niin kauan kuin täällä sotaa leikitään." - -"Hän tulee suostumaan ehdotukseesi", vastasi Anton, "vaikka minä -neuvoinkin häntä kieltäytymään." - -"Sinäkö?" kysyi Fink ihmeissään. "Niin, se on juuri sinun tapaistasi. -Jos hukkuva rotta turvautuu kiinni hakopölkkyyn, niin sinä pidät -sille esitelmän siveellisten velvoitusten painostuksesta ja nakkaat -sen takaisin veteen." - -"Mutta sinäpä et olekaan yhtä viaton kuin hakopölkky", vastasi Anton, -nauraen vasten tahtoaan. - -"Kuuleppas nyt", jatkoi Fink, "minussa ei liene liiaksi -tunteellisuutta, mutta tässä tapauksessa en kuitenkaan pitäisi -ystävän tekona sinun puoleltasi, jos käyt ravistamaan minua -rangaistussaarnalla. Onko sinusta sitten niin vastenmielistä, jos -minä autan sinua kestämään kunnialla läpi nämä hullut ajat?" - -"Minä tunnen sinut jo tarpeeksi hyvin, mokoma veitikka, tietääkseni, -että ystävyydelläsi minua kohtaan oli suuri osansa tuossa -tarjouksessa." - -"Todellakin?" sanoi Fink pilkallisesti; "ja kuinka suuri tuo osa -oli? Tämä on katala ja matalamielinen aika; menetelköön ihminen -vaikka kuinka epäitsekkäästi ja hyveellisesti, niin hänen tekojansa -punnitaan ja hänen vaikuttimiaan leikellään, kunnes hyve muuttuu -leikkuuveitsen alla jäyhäksi itsekkyydeksi." - -Anton silitti hänen poskeaan. "En minä sinua leikkele", hän sanoi. -"Sinä olet tehnyt suurenmoisen tarjouksen, enkä minä sinuun ole -tyytymätön, vaan itseeni. Ensi ilonpuuskassani sinun tulostasi -kerroin sinulle vapaaherran asioista ja naisten hiljaisesta surusta -enemmän kuin velvollisuuteeni sopikaan; minä itse olen perehdyttänyt -sinut tämän talon salaisuuksiin, ja sinä olet näitä tietoja käyttänyt -näppärällä tavalla hyväkseni. Siten olen itse solminut sinut tähän -perheeseen ja sinun rahasi tähän levottomaan maahan. Että se on -tapahtunut niin äkkiä, se käy minun tunnettani vastaan, ja minua -suututtaa että olen omalla varomattomuudellani antanut siihen -aihetta." - -"Luonnollisesti", nauroi Fink; "sinulle on tietysti suloisin -nautinto, kun saat kasata itsellesi huolia lähimmän ympäristösi -vuoksi." - -"Kahdesti on minulle sattunut", jatkoi Anton, "että minä, jonka -varovaisuutta sinä niin usein ivailet, olen ilman valtuutusta -puhellut tämän perheen asemasta syrjäisten kanssa. Ensimmäisen kerran -kun pyysin apua Rothsatteleille, se kiellettiin minulta, ja tämä -seikka enemmän kuin mikään karkoitti minut konttorista tänne. Nyt tuo -uusi varomattomuuteni taloon apua, jota ei enää ole pyydetty -- mikä -seuraus siitä taas tulee olemaan?" - -"Että sinut paiskataan täältä takaisin konttoriin", nauroi Fink. -"Onko ikinä nähty noin sairastelevaa Hamletia rasvanahkasaappaissa? -Kunpa vain saisin selville, ikävöitkö vai pelkäätkö sinä tuollaista -tulosta." Hän otti hopearahan lakkaristaan: "Kruunu vai klaava, -Anton? -- Vaaleat vaiko tummat kiharat? Heitetäänpäs!" - -"Et sinä ole enää Tennesseessä, mokoma sielujenkauppias", vastasi -Anton, nauraen taaskin vasten tahtoaan. - -"Tahdoin että välillämme olisi rehellinen peli", sanoi Fink -huolettomasti, työntäen kolikon jälleen liivinlakkariin. - -"Tahdoin antaa sinun itsesi valita. -- Muista sitä vast'edes." - - -3. - -Vapaaherra suostui kauppaan. Itse asiassa olikin vaikeata kieltäytyä -Finkin tarjouksesta; yksinpä Antoninkin täytyi myöntää, että siihen -tuskin enää voi vastata kieltävästi, sittekun se oli kerran täydellä -todella tarkoitettu ja esitetty. Tosin vapaaherra ei antanut -suostumustaan käyttämättä hänelle mieluisia kiertoteitä. Yhäti -täytyi hänen ajatella, että melkoinen voitto hänen tilaltaan joutui -muutamina vuosina menemään vieraan taskuun; ja kun hänen oli pakko -huoahtaen tunnustaa itselleen, ettei tuota vahinkoa voinut välttää, -niin muistui hänelle mieleen, kuinka sopimatonta oikeastaan oli -vento vieraan tyrkyttää tuollaista tarjousta jo kolmantena päivänä -tulonsa jälkeen, ja että Lenoren jatkuvalla vastarinnalla oli sentään -pätevä syy. Silloin hän tunsi itsensä kurjaksi, epäitsenäiseksi ja -Antonin holhouksen alla olevaksi, ja se ajatus katkeroitti häntä -siihen määrään, että hän arveli luopua koko asiasta. Hän tiesi kyllä -aivan hyvin, mikä apu tilalle oli saada kuluvan vuoden vuokrasumma -etukäteen, ja hän aavisti, että uutistyöt tulisivat muutaman vuoden -perästä koroittamaan tilan arvon puolta suuremmaksi. Myönsipä hän -senkin, että Fink itse oli arvokas liittolainen tänä levottomana -aikana. Naisia kohtaan hän pysyi itsepäisesti vaiti tuumistaan, -Lenoren taivutusyritykset hän torjui hyväntuulisen huolettomasti; -yleensä oli koko hänen olemuksensa tähän aikaan tavallista -kimmoisempi ja pirteämpi. - -Muutamien päivien kuluttua hän huusi vanhan palvelijan luokseen ja -sanoi hänelle: "Pidäppä varasi, Johann, milloin herra Wohlfart -tänään sattuu pistäytymään ulkona ja herra von Fink on yksin -huoneessaan; ilmoita silloin minun saapuvan hänen puheilleen ja -nouda minut sinne." Kun hänet oli kaikessa hiljaisuudessa saatettu -Finkin luo, sanoi hän tälle sievistelevällä tavallaan suostuvansa -tarjoukseen ja antavansa Finkin huoleksi laatia yhdessä hänen -Rosminissa asuvan asianajajansa kanssa vuokrasopimuksen luonnoksen. - -"Sovittu siis!" huudahti Fink, puristaen vapaaherran kättä. -"Mutta oletteko myöskin tullut ajatelleeksi, herra parooni, että -teidän ystävällisen suostumuksenne kautta minä joudun vielä -viikkojen, kenties kuukausienkin kuluessa anomaan teidän talossanne -vieraanvaraa? Sillä minä pidän läsnäoloani täällä välttämättömänä -ainakin siksi, kunnes työt pääsevät täyteen vauhtiin." - -"Minä olen oikein iloinen", vastasi isäntä vilpittömästi, "jos -tyydytte siihen, mitä vielä keskenkuntoinen taloutemme pystyy -hankkimaan. Sallinette minun järjestää muutamia huoneita tässä -kylkirakennuksessa asuttavaan kuntoon ja asettaa ne kokonaan teidän -käytettäväksenne. Jos teillä on palvelija, johon olette tottunut, -niin pyydän että annatte hänenkin tulla tänne." - -"Palvelijaa minulla ei ole", sanoi Fink; "pyydän että sallitte -oman Johanninne pitää minun huoneistani huolta. Mutta jotakin -parempaa minulla on, josta en hevillä eroaisi, puoliveri ratsu, joka -toistaiseksi on majoitettu isäni talliin." - -"Eihän liene mahdotonta saada hevosta tänne kuljetetuksi?" - -"Jos sen sallitte, niin olen teille hyvin kiitollinen." - -Sitten puhelivat molemmat mitä sopuisimmin vastaisesta -vuokrasuhteestaan, ja kun vapaaherra lähti Finkin luota, oli hänellä -se mieluinen tunto, että hän sittenkin oli tehnyt järkevän kaupan. - -"Asia on ratkaistu", sanoi Fink Antonille, joka kohta saapui sisään. -"Älä nyt käy enää päivittelemään, vaan tyydy siihen että onnettomuus -on auttamattomasti tapahtunut, Minä majoitun kahteen huoneeseen tämän -kylkiäisen kulmassa, niiden sisustuksesta huolehdin itse. Huomenna -matkustan Rosminiin ja sieltä etemmäksi. Minä olen päässyt taitavan -miehen jäljille, joka saa johtaakseen teknilliset työt; sen miehen -ja moniaita työmiehiä tuon tänne tullessani. Voitko lainata minulle -Karlin viikon päiviksi?" - -"Vaikea on täällä tulla toimeen ilman häntä, mutta jos täytyy, -niin koetan edustaa häntä. Jätä minulle vain säkki täynnä viisaita -neuvoja." - -Seuraavana aamuna lähti Fink matkaan husaarin kera, ja linnaan -palasi vanha järjestys. Pieni suojelusvartio piti säännöllisesti -harjoituksiaan, tiedusteluretkillä käytiin kuten ennenkin; pahoja -huhuja kertoiltiin ja kuunneltiin innokkaasti; kerran tuli tieto, -että lähimmällä maantiellä marssi joukko viitakemiehiä, toisen kerran -saapui tilan vainioille parvi vihollisen ratsumiehiä, jotka kuitenkin -kylään poikkeamatta ratsastivat sen ohi metsätietä pitkin. Myöskin -sotaväkeä majoittui kartanoon joskus yökaudeksi kerrallaan, vain -pienoisia osastoja, jotka etenivät kauemmaksi rajalle päin. Upseerit -olivat linnassa tervetulleita vieraita, he kertoivat intohimojen -kamppailuista metsien takana ja rauhoittivat naisia lupaamalla, -että kapinalle valmistettiin äkkiloppu. Ainoastaan Anton tunsi -hartioillaan sen raskaan taakan, minkä pientenkin joukkojen läpikulku -aiheutti kartanolle. - - * * * * * - -Lähes kaksi viikkoa oli kulunut, Fink ja Karl olivat aivan kuin -kadoksissa. Eräänä aurinkoisena päivänä askarteli Lenore pienellä -istutusmaallaan, antaen erään työmiehen kaivaa koloja pienten -metsäpuuvesain juurirönsyille. Jo muodosti puolisensataa närettä ja -nuorta koivua vaatimattoman viidakon, joka tosin vielä antoi enemmän -siimestä peltokanalle kuin ihmiselle. Olkihattu päässä ja pieni lapio -kädessä Lenore näytti ohi kiiruhtavasta Antonista niin viehättävältä, -että hänen täytyi pysähtyä katselemaan. - -"Joko minä kerrankin sain teidät seisahtumaan, te uskoton ritari", -huusi Lenore hänelle istukkiensa yli. "Viikon päiviin ette ole -yhtään välittänyt minun puuparoistani, yksinäni olen saanut kaikkia -kastella. Tässä on teidän lapionne, joutukaa auttamaan minua kuoppia -kaivamaan." - -Anton tarttui kuuliaisesti lapioon ja rupesi urhakasti työntelemään -sitä nurmikkoon. "Minä olen nähnyt metsässä nuoria katajia, ehkäpä -voitte käyttää niitäkin täällä." - -"Reunoille ne sopisivat", vastasi Lenore leppyneenä. - -"Minulla on viime päivinä ollut työtä tavallista enemmän", jatkoi -Anton; "Karlia me kaipaamme joka paikassa." - -Lenore työnsi lapionsa syvään maahan ja kumartui tunnustelemaan -ylöskaivamaansa multaa. "Eikö ystävänne ole vieläkään kirjoittanut?" -hän kysyi näköjään välinpitämättömästi. - -"En tiedä mitä oikein ajatella", sanoi Anton; "postinkulku ei ole -katkennut, sillä muita kirjeitä on kyllä tullut. Melkeinpä pelkään, -että matkamiehiämme on jokin onnettomuus kohdannut." - -Lenore pudisti päätään. "Voitteko ajatella, että herra von Finkiä -saattaisi mikään onnettomuus kohdata?" kysyi hän kaivaen edelleen. - -"Vaikeatahan sellaista on ajatella", sanoi Anton nauraen; "hän ei -näytä siltä mieheltä, joka helposti antaa pahan sään purkautua päänsä -päällä." - -"Niin minäkin ajattelen", virkkoi Lenore kuivasti. - -Anton oli hetken vaiti. "On merkillistä, ettemme ole vielä kertaakaan -puhelleet keskenämme siitä olosuhteiden muutoksesta, jonka Finkin -tänne jääminen tulee linnassa aiheuttamaan", hän sanoi vihdoin hiukan -väkinäisesti, sillä hän tajusi hämärästi, että Lenoren ja hänen -itsensäkin välit olivat käyneet hiukan pakotetuiksi; se oli kuin -kevyt varjo kullanvihreällä nurmella, josta ei tiedä mistä se lankee. -"Ettehän te vain ole tyytymätön hänen tänne siirtymiseensä?" - -Lenore kääntyi poispäin ja antoi nuorten oksain juosta sormiensa -lomitse. "Oletteko te sitten tyytyväinen?" hän kysyi, vastaamatta -toisen kysymykseen. - -"Omasta kohdastani on ystäväni läsnäolo minulle hyvin mieleen", sanoi -Anton. - -"Silloin on se minunkin mieleeni", vastasi Lenore katsahtaen ylös. -"Mutta omituista kuitenkin on, ettei herra Sturmkaan ole kirjoittanut -kertaakaan. Ehkäpä he eivät enää palaakaan tänne", hän huudahti. - -"Karlista minä menen takuuseen", sanoi Anton. - -"Mutta entä siitä toisesta? Hän tuntuu olevan luonteeltaan -vaihtelevainen kuin pilvi." - -"Sitä hän ei ole", vastasi Anton; "jos hänen on kamppailtava -vaikeuksia vastaan, niin herää koko hänen elämäntarmonsa; vain se -häntä ikävystyttää, mikä ei hänelle maksa yhtään vaivaa." - -Lenore vaikeni ja jatkoi innokkaasti kaivamista. - -Silloin kuului karjapihalta iloista hälinää, miehet juoksivat -päivällispöydästään ulos maantielle. "Herra Sturm tulee!" luikkasi -muuan renki kaivajille. - -Komea saattue läheni kylän läpi linnalle päin. Edellä astui -puolisen tusinaa miestä yhtäläisessä asussa: kaikilla oli harmaat -takit, leveälieriset huopahatut, joiden lieri oli toiselta sivulta -kiinnitetty pystyyn ja koristettu vihreällä töyhdöllä, olalla -kevyt metsästyspyssy ja kupeella merimiespuukko. Heidän perässään -tuli rivi kuormavankkureita, ensimmäiset täynnä lapioita, kuokkia -ja käsirattaita, jotka olivat sovitettu siististi sisäkkäin, -toisissa vaunuissa oli jauhosäkkejä, arkkuja, vaatemyttyjä ja -palttinaverhoihin käärittyjä huonekaluja. Jonon loppupäässä oli taas -joukko harmaatakkisia asestettuja miehiä. Linnan lähelle tultua -Karl hypähti erään vieraan kera alas viimeisistä vaunuista. Hän -asettui jonon etunenään, antoi vaunujen asettua rintamaan linnaa -kohti, järjesti miehet kahteen riviin ja komensi jommoisellakin -menestyksellä: "Kivääreillä kunniaa!" Miesjoukon takaa karautti Fink -omalla ratsullaan esiin. - -"Tervetuloa!" huusi Anton ystävälleen vastaan. - -"Tehän tuotte mukananne kokonaisen armeijan kuormastoineen -päivineen", nauroi Lenore tervehtiessään tulijaa. "Lähdettekö te aina -sotaan noin raskain varustuksin?" - -"Minä tuon tänne sotajoukon, joka tästä päivästä alkaen on teidän -palveluksessanne", vastasi Fink hypähtäen alas satulasta. "Ne -näyttävät olevan kunnollista väkeä", sanoi hän Antonin puoleen -kääntyen; "ne tulevat muodostamaan työväkeni kantajoukon. Mutta -vaivaapa oli kerätä niitä kokoon. Joutilaat miehet ovat nykyisin -harvinaisia, ja kuitenkaan ei työtä tehdä missään. Me olemme -päristäneet rumpua ja houkutelleet sinun kotiseudullasi kuin mitkäkin -värväysupseerit. Työhön yksistään olisi niitä ollut vaikea saada -tulemaan. Harmaat takit ja jääkärihatut tekivät kuitenkin tehtävänsä. -Joukossa on moniaita entisiä sotamiehiä, ja sinun husaarisi saa ne -pysymään koossa kuin synnynnäinen kenraali." - -Vapaaherra ja hänen puolisonsa tulivat avoimeen eteishalliin. Miehet -kohottivat Karlin komennuksesta heille kolminkertaisen eläköönhuudon, -sitten he asettuivat leiriin linnan päivänpuoleiselle seinustalle. - -"Tässä ovat pioneerinne, herra päällikköni", sanoi Fink ensi -tervehdykset vaihdettua vapaaherralle. "Koska te olette -hyväntahtoisesti ottanut minut lähiajaksi talonne asukkaaksi, niin -luulen olevani oikeutettu tekemään jotakin linnanne suojelemiseksi. -Tässä maakunnassa asiat näyttävät vain kiristyvän arveluttavasti. Ei -edes Rosminissa tunne kukaan olevansa turvallinen yhtenäkään päivänä. -Teidän talonpoikasvartionne ei ole välttänyt vihollisen huomiota, -vaan päinvastoin kohdistanut sen kartanoonne." - -"Tunnen olevan itselleni kunniaksi", keskeytti hänet vapaaherra, -"etteivät toimeni ole noiden herrojen mieleen." - -"Varmastikin", myönsi Fink kohteliaasti. "Sitä enemmän on teidän -ihailijoillanne syytä valvoa teidän ja perheenne persoonallista -turvallisuutta. Vieläkään te tuskin olette kyllin vahvat puolustamaan -tätä linnaa paikkakuntalaistenne typeriä hyökkäyksiä vastaan. Ne -tusinan verta työmiehiä, jotka olen tuonut mukanani, voisivat -muodostaa oman talonne suojelusvartion; miehillä on aseet ja osa -heistä osaa niitä käyttääkin. Minä olen velvoittanut mieheni -noudattamaan ohjesääntöä, joka on laadittu niin sotilasmaiseksi -kuin suinkin, jotta sen kautta voidaan ylläpitää hyvää järjestystä -heidän keskuudessaan. He saavat joka päivä tehdä työtä muutamia -tunteja vähemmän kuin tavallisesti ja sinä aikana harjoitella -sotilastemppuja, käydä vartioilla ja tiedusteluretkillä sekä, -mikäli se teidän mielestänne on suotavaa, ylläpitää säännöllistä -yhteyttä ympäristön kanssa. Miesten ylläpidosta ja palkkauksesta -minä luonnollisesti huolehdin; ensi viikkojen tarpeista olenkin jo -pitänyt huolta. Haluaisin rakennuttaa heitä varten kevyen kenttämajan -jonnekin lähelle; mutta siihen asti kunnes sellainen valmistuu, on -tarpeen pitää miehiä koossa mikäli mahdollista linnan läheisyydessä. -Ja senvuoksi pyydän kortteeria myöskin tälle väelle." - -"Kaikki myönnetään mitä vain haluatte, rakas Fink", huudahti -vapaaherra, jonka nuoremman miehen toimekkuus oli saanut innostumaan; -"mitä meillä vain on tilaa, sen annan käytettäväksenne." - -"Silloin minä rohkenen ehdottaa", puuttui Anton puheeseen, "että -linnan alikerrassa varustetaan jokin huone vahtituvaksi. Siellä -säilytetään miesten aseet ja työkalut, ja joka yöksi tulee sinne -muutamia miehiä pitämään vartiota. Toiset täytyy majoittaa -karjakartanon puolelle. Sen kautta miehet tottuvat pitämään linnaa -yhteisenä kokouspaikkanaan." - -"Mainiota", sanoi Fink, "kunhan vain naiset eivät kovin pahastu siitä -levottomuudesta, mikä tämän kautta tulee linnaankin." - -"Vanhan sotilaan vaimo ja tytär kiittävät lämpimästi kaikista -toimenpiteistä, jotka tarkoittavat heidän turvallisuuttaan", vastasi -vapaaherra arvokkaasti. - -Joka taholta käytiin alttiisti avustamaan uusien siirtolaisten -kotiinnuttamista. Kuormavankkurit purettiin, maanviljelysteknikko -ja työmiehet saivat vaatimattoman asunnon karjakartanon -väenrakennuksissa. - -Työmiesten ensi toimena oli purkaa palttinakääreet ja köydet -huonekalujen ympäriltä ja kantaa ne uuden isäntänsä huoneeseen. -Linnan palvelusväki seisoi ympärillä ja katseli uteliaasti -yksinkertaista kalustoa. Mutta muuan kappale sai heidät puhkeamaan -ihmetyksen huutoihin, niin että Lenorekin astui lähemmäksi -katselemaan. Se oli varsin merkillisen näköinen pieni sohva. -Patjat olivat päällystetyt ison petoeläimen taljoilla, joissa -kellanruskealla pohjalla oli säännöllisiä mustia läikkiä. -Selkänojaksi ja sivupieluksiksi oli kolme suunnatonta kissanpäätä -muutettu, ja itse teline oli taidokkaasti sorvatusta ja veistellystä -norsunluusta. - -"Kuinka viehättävä kapine!" huudahti Lenore ihastuneena. - -"Jollei kapine ole teille vastenmielinen", sanoi Fink huolettomasti, -"niin ehdotan vaihtokauppaa. Minun huoneessani on pieni leposohva, -jolla tosiaankin lepään niin mainiosti etten mielelläni siitä -luopuisi. Sallikaa siis miesten kantaa tämä kummitus johonkin linnan -huoneeseen ja antakaa minun pitää leposohvani." - -Lenore ei heti löytänyt sanoja vastatakseen näin käskevään pyyntöön, -vaan kumarsi vaieten myöntymisen merkiksi. Ja kuitenkin kapinoi hänen -mielensä vaihtokauppaa vastaan. Kun hän tuli omaan huoneeseensa, -näki hän kissasohvan asetetuksi sinne. Se kävi yhä enemmän hänen -harmiinsa, hän huusi Suskaa ja Johannia ja käski näiden kantaa sohva -jonnekin muualle, mutta molemmat nostivat ankaran melun ja väittivät, -ettei tuo muhkea elukka ollut missään niin hyvin paikallaan kuin -armollisen neidin huoneessa, niin että Lenoren oli pakko liikanaista -huomiota välttääkseen ajaa heidät ulos ja kärsien tyytyä vaihtoon. -Siten joutuivat Lenoren kauniit jäsenet lepäämään jaguarintaljoilla, -jotka olivat Finkin voittosaalis uuden maailman aarniometsistä. - -Jo seuraavana päivänä alkoivat uudistyöt täydellä todella. -Niittymestari lähti vaakituskoneineen vainioille, työmiehet pantiin -kaivamaan. Karl etsi päiväpalkkalaisia saksalaisista ja puolalaisista -kylistä; omastakin kylästä löytyi joutilasta ja halukasta väkeä, ja -muutaman päivän päästä oli puolisensataa miestä työssä vuokramaalla. -Tosin ei kaikki ottanut sujuakseen ilman häiriötä, miehet olivat -levottomia ja omissa aatoksissaan, ja lähikylissä asuvat saapuivat -työhön epäsäännöllisemmin kuin oli suotavaa; mutta Finkin tuoma -kantajoukko pysyi kuitenkin kiinteästi yhdessä, sillä hän itse -osasi tehota miehiin ylpeällä tarmokkaisuudellaan sekä Karl -ainaisella hyvätuulisuudellaan. Miesten sotilaallisia harjoituksia -johtamaan saapui metsänvartija väsymättä metsämökistään, linnassa -pidettiin säännöllisesti yövartiota ja kulkuvahteja lähetettiin -täsmällisesti naapurikyliin. Sotainen henki levisi linnasta -koko saksalaiseen ympäristöön. Pian kehittyi töyhtöhattuisessa -parvessa hyvä joukkohenki, sotilaskurin ankara mieliintakominen -alkoi sujua siloisesti, ja kohta oli Fink aivan pääsemättömissä -vieraista irtolaisista, jotka tulivat pyytämään että heillekin -annettaisiin vormupuku ja kivääri, hyvä palkka ja runsas ruoka sekä -helppo työ hänen kaartissaan. "Vahtitupa on kunnossa", sanoi Fink -Antonille, "mutta annahan vielä puhkaista ampumareikiä alikerran -ikkunalaudoituksiin." - - * * * * * - -Linnassa kannettiin ankaran ajan tuomia rasituksia vereksellä -virkeydellä ja rohkeudella. Jokaisen sen asukkaan yksilölliseen -elämään toi talon vieras uutta sisältöä; myöskin kartanonhoidossa -tunnettiin hänen läsnäolonsa, ja metsänvartija oli ylpeä saadessaan -tutustuttaa sellaisen herran vaatimattomaan riistaansa. Fink oli -ahkeraan Antonin mukana pelloilla, ja sekä Anton että Karl tottuivat -kysymään häneltä neuvoa. Hän osti kaksi jykevätä vaunuhevosta, -omaksi mukavuudekseen ja niittytöitä varten, kuten hän sanoi, mutta -hän antoi niiden ahertaa joka päivä kartanon töissä ja nauroi -ystävänsä pataluhaksi, kun tämä avasi hänen hevosilleen oman konton -kirjanpidossaan ja laski niiden hyväksi suoritetut päivätyöt. - -Anton itse oli hyvin onnellinen saadessaan jälleen pitää ystävänsä -lähellään. Hiukkasen muinaista rattoisaa tunnelmaa oli palannut -heidän välilleen, noiden vanhojen takapihailtojen tunnelmaa, jolloin -molemmat nuorukaiset olivat tarinoineet keskenään niinkuin vain -nuorukaisten on tapana tarinoida, milloin haastellen lapsellista -hullutusta, millein viisastellen elämän korkeimmista asioista. -Monessa suhteessa Fink tosin oli muuttunut, hän oli käynyt -levollisemmaksi ja, kuten Anton sen ilmaisi konttorikielellään, -"vankemmaksi". Mutta yhä edelleen ja entistä enemmänkin hän oli -taipuvainen käyttämään muita ihmisiä vaihtelevien oikkujensa mukaan -hyväkseen ja puolittain ylenkatseellisesti kohtelemaan heitä -leikkikaluinaan. Hänen elinvoimansa oli entisellään. Vaikka hän -aamuisin hääräili työmiestensä kanssa uudisniityillä, päivällä -kierteli metsänvartijan kanssa metsiä ristiin rastiin, iltapäivällä -ratsasti Antonin varoituksista huolimatta peninkulmamääriä epävarmaan -ympäristöön hankkimaan tietoja ja solmiamaan uusia yhteyksiä, -paluumatkallaan tarkastellen kartanon ja lähikylien etuvartioita, -niin oli hän illalla paroonittaren teepöydässä yhä entinen iloinen -seuranpitäjä, väsymättömän kekseliäs ja rattoisa, kunnes Antonin -täytyi monesti merkeillä varoittaa, etteivät emännän voimat olleet -yhtä tyhjentymättömät kuin hänen omansa. - -Vapaaherran hän oli piankin saanut täydellisesti valtaansa. Isäntä -paran tottumukseksi tullutta äreämielisyyttä hän ei säälinyt -vähääkään, eikä hän sallinut hänen puhjeta katkeroihin valitusvirsiin -tai tuikeisiin hyökkäyksiin Antonia tai omaa tytärtään vastaan, -antamatta hänen hetipaikalla tuta tehneensä vääryyttä. Siten hän sai -vapaaherran pysymään kauniisti aisoissa ainakin hänen läsnäollessaan. -Sen sijaan hän teki hänelle monessa asiassa mieliksi, milloin se -vain sopi yhteen hänen oman mukavuutensa kanssa. Hän auttoi häntä -pelaamaan whistiä, neuvoen puhkomaan pieniä merkkejä korttilehtiin -jotta tuntisi ne; Lenorelle hän opetti pelin aakkoset ja kiskoi -Antonin säälittä neljänneksi mieheksi pelipöytään. Siten hän auttoi -vapaaherraa entistä hauskemmin kuluttamaan pitkät ikävät illat ja -totutti ystävänsä istumaan miltei joka ilta perheen seurassa. - -Ainostaan linnan naiset eivät näyttäneet tuntevan niitä etuja, -joita Finkin läsnäolo ja väsymätön vireys tuotti kaikille muille. -Paroonitar sairastui. Se ei ollut mikään ankara taudinpuuska, vaikka -se tulikin äkisti. Vielä iltapäivällä hän oli puhellut iloisesti -Antonin kanssa ja ottanut häneltä vastaan muutamia kirjeitä, jotka -kaupunkilähetti oli tuonut vapaaherralle. Illalla hän ei sitten -saapunutkaan teepöytään; vapaaherra itse piti hänen pahoinvointiaan -pian ohimenevänä. Hän ei valittanut muuta kuin heikkouttaan ja -lääkäri, joka puoliväkisin tuotiin Rosministä, ei osannut antaa -nimeä hänen taudilleen. Hymyillen hän torjui kaikki lääkkeet -luotaan ja sanoi itse olevansa varmasti vakuutettu, että hän kohta -kääntyisi jälleen paremmaksi. Jotta ei sitoisi puolisoaan ja Lenorea -yhtämittaa sairashuoneeseen, halusi hän välistä ottaa osaa perheen -seurusteluiltoihin; silloin hän ei jaksanut kauan istua pystyssä, -vaan laski päänsä lepäämään sohvan pielukselle. - -Siten hän piti ääneti seuraa toisille; hänen katseensa seurasi -levottomasti vapaaherra ja tutkivaisesti Lenorea, kunnes molemmat -istahtivat pelipöydän ääreen; silloin hän helpotuksesta huoahtaen -kallistui lepäämään kuin ainakin rasittavan päivätyön jälkeen. - -Anton katseli potilasta sydämellisen osanottavaisesti. Kun hänen -vuoronsa oli pelissä "passata", ei hän koskaan laiminlyönyt käydä -varpaisillaan sohvan luo ja kysellä sairaan vointia. Hän oli -iloinen saadessaan ojentaa tälle vesilasin tai toimittaa joitain -tehtäviä. Alati hän ihaili noita hienoja kasvoja, jotka kalpeina -ja laihtuneinakin olivat säilyttäneet jalot piirteensä. Paroonitar -oli hänestä ylimysnaisen ihannekuva, laatuaan niin täydellinen, -että jokaisen sydän ilahtui, kenellä vain oli onni olla hänen -läheisyydessään. -- Anton ei voinut päästä eroon epäluulosta, että -paroonittaren sairauteen oli syynä jokin ulkonainen aihe, kenties -jokin niistä kirjeistä, jotka hän itse oli tälle jättänyt hänen -sairastumispäivänään. Muuan niistä oli ollut ulkoasultaan törkeän -näköinen, sen osoite oli kirjoitettu vapisevalla mieskädellä, -ja Anton oli jo silloin aavistellut, että sen täytyi sisältää -jotain ikävää. Eräänä iltana, toisten istuessa pelipöydässä, -oli silkkipielus pudonnut alas sairaan pään alta. Kun Anton oli -kiirehtinyt korjaamaan pieluksen paikoilleen ja sairas laskenut -sille vaivaloisesti päänsä, katsahti hän kiitollisesti Antonia -silmiin ja sanoi hänelle hiljaa, kuinka heikko hän oikein oli. "Minä -haluan vielä kerran puhella kahdenkesken teidän kanssanne", hän -jatkoi hetken vaiti oltuaan; "ei nyt, mutta se aika ehkä on piankin -tuleva"; ja tällöin hänen ylöspäin suunnatussa katseessaan oli niin -tuskallinen ilme, että Antonin mieli tuli täyteen pahoja aavistuksia. - -Ei vapaaherra eikä Lenore osanneet paljoakaan surra paroonittaren -sairauden vuoksi. "Äiti on joskus jo ennenkin kärsinyt samanlaista -heikkoutta", sanoi Lenore, "aina oli kesäilma hänen paras lääkkeensä, -ja minä toivon nytkin ilmojen lämpenemisen parantavan hänet." Lenore -ei nykyään kyennyt terävin silmin tarkkaamaan ympäristöään, sillä -hän oli itsekin muuttunut. Monina iltoina hän istui aivan ääneti -teepöydässä ja havahti kuin unesta, kun joku puhutteli häntä; toisina -iltoina hän jälleen oli vallattoman iloinen. Hän vältteli Finkiä, -mutta hän vältteli myöskin Antonin läheisyyttä; molempia kohtaan hän -tunsi selittämätöntä arkuutta. Hänen kukoistava terveytensä näytti -horjuvan; äiti ajoi itse hänet sairashuoneesta ulkoilmaan; silloin -antoi Lenore satuloida hevosensa ja ratsasti yksinään metsään, missä -hän kierteli tuntikausia tuimaa ravia, eikä lopulta pannut merkille -edes sitäkään, kun närkästynyt pony hänen käskyään odottelematta -vihdoin toi hänet kotia. Anton tarkkasi tuota muutosta surumielin, -Hän tunsi syvästi sielussaan, että Lenoren ja hänen välit olivat -tulleet toisenlaisiksi, mutta hän vältti puhumasta siitä neidon -kanssa ja sulki surunsa omaan sydämeensä. - - * * * * * - -Oli helteinen toukokuun iltapäivä. Metsien yllä riippui mustia -ukkospilviä, ja aurinko paahtoi kuumasti kuivaa maata; silloin palasi -se mies, joka oli lähetetty kulkuvahtina talonpoikaiskyliin ja -ilmoitti, että Kunaun metsässä lymyili vierasta väkeä; kunaulaiset -olivat käskeneet kysymään, mitä niiden suhteen oli tehtävä. Fink -hälytti työmiehet kotia ja lähetti sanan metsänvartijalle ja uuteen -ulkokartanoon. Kun työmiehet vielä kokoilivat työkalujaan ja -kantoivat niitä linnaan, ja rengit riisuivat hevoset aatrojen edestä -ja varustautuivat ratsastamaan kotia, tulla karahutti ratsastava -lähetti Kunausta tuoden tiedon, että puolalainen joukko oli -tunkeutunut kylän metsään ja että kyläläiset pyysivät apua. - -Kaikki kartanon miehet oli vallannut se mieluisa kiihotus, jonka -sotainen hälytys ja seikkailujen toivo aina on omiaan synnyttämään. - -"Pidätä muutamia työmiehiä täällä luonasi", sanoi Fink Antonille, -"ja pidä vartiota linnassa ja kylässä; metsänvartijan sinä lähetät -kartanon suojeluskunnan kera Kunauhun, minä ratsastan voudin ja -renkien kanssa edeltä." - -Hän juoksi talliin ja satuloi itse hevosensa, Karlin varustaessa -itselleen paroonin ratsuhevosen. "Pankaappas nuo ukkospilvet -merkille, herra von Fink", varoitti Karl; "ottakaa päällystakki -yllenne, kohta puhkee oikea jumalanilma. Ensi yönä sataa kauraa -kartanon peltoon." Fink huusi tuomaan skottilaisen hartiapeitteensä, -ja pienoinen ratsasjoukko lähti nelistämään Kunauhun päin. - -Metsään tultuaan he vasta oikein panivat merkille, kuinka painostava -helle todellisuudessa oli; ei edes hevosten raisu liikuntokaan -jaksanut kohottaa tuota epämieluista tunnetta. "Katsokaappas, -kuinka levottomia eläimet ovat", sanoi Karl; "minun hevoseni -heristää korviaan, täällä metsässä mahtaa olla jotain." Ratsastajat -pysähtyivät kaikki. "Tuolla viidakossa laskee joku täyttä ravia, -tuolla paukkuvat puiden oksat." Karlin hevonen kurotteli päätään -viidakkoon päin ja hirnahti kovaa. - -"Se on joku tuttava, joku meidän omaa väkeämme", virkkoi Fink -katsellen hevosen elkeitä. - -Nuoren männikön lehvät aukenivat, ja aukosta ratsasti Lenore esiin -pienellä kimollaan, asettuen poikkipuolin ratsastajain eteen. "Seis, -kuka siellä?" hän huusi nauraen. - -"Katsos mokomaa, neitihän se on!" huusi Karl. - -"Tunnussana!" komensi Lenore sotaisesti. - -Fink ratsasti hänen luokseen, tervehti sotilaallisesti ja sanoi -hiljaa: "No totta vie, se itse Gustel von Blasewitz lie." - -Lenore punastui ja purskahti nauramaan. "Saatte jatkaa", hän sanoi, -"ja minä lähden mukaan." - -"Luonnollisesti", huudahti Fink, "nyt eteenpäin vain!" Pony viskeli -minkä kykeni jalkojaan pysyäkseen Finkin ison konkarin rinnalla. -Siten he saapuivat Kunauhun ja seisattuivat hälytyslaitteen kohdalle. -Sinne oli kylän suojeluskuntakin asettunut, ja sen johtajana toimiva -seppä tuli murhemielin vieraita vastaan. - -"Ne, jotka metsässämme piileskelevät, ovat kehnoa irtolaisväkeä", -hän huusi, "asestettuja puolalaisrosvoja. Tänään kirkkaalla -keskipäivällä tuli niitä kymmenhenkinen liuta pyssyineen Leonhardin -pihalle, joka on lähinnä metsänreunaa; siellä ne miehittivät portin -ja veräjät, sitten kävi päällikkö sisään tupaan, missä väki istui -juuri päivällispöydässä, ja vaati rahaa ynnä vasikan navetasta. Se -oli oikein ilkeän näköinen renttu miehekseen, pitkä pyssy kädessä, -riikinkukonhöyhen hatussa ja punaiset nyörit takissa. Leonhard -kieltäytyi antamasta rahoja, silloin ne ojensivat pyssyn hänen -ohimolleen, kunnes hänen vaimonsa hädissään juoksi arkulle ja nakkasi -siitä rahapussin roistoille. Sen jälkeen ne kiskoivat vasikan ulos -navetasta ja sieppasivat pihalta vielä neljä hanhea ja lähtivät -sitten saaliineen painamaan takaisin metsään. Neljä pyssymiestä -jätettiin pihalle vahtimaan, ettei kukaan päässyt tuvasta ulos, -ennenkuin rosvot olivat saaneet saaliin viedyksi piiloon. Loppujen -lopuksi nuo neljä ampua pamauttivat pyssyistään latingit tuvan -kattoon ja lähtivät hekin laputtamaan metsään. Katto rupesi kytemään, -mutta onneksi saimme sen sammutetuksi." - -"Siitä on jo kulunut monta tuntia", sanoi Fink; "rosvot ovat jo -tipposen tiessään." - -"En sitä luulisi", vastasi seppä. "Leonhardin minä lähetin meidän -ratsumiestemme kanssa heti kiertämään metsän ympäri rajalle saakka, -jotta he kohta huomaavat jos varasjoukko yrittää hiipiä ulos -metsänkätköstä, ja muuan Neudorfin vaimo, joka oli metsässä, näki -vielä pari tuntia sitten puolalaisia Neudorfin metsän rajalla, juuri -niillä kohden, missä rajapyykki seisoo vanhan tammen juurella. Niillä -oli ollut jokin elikko mukanaan, vasikkako vai koira, sitä ei vaimo -hädissään hoksannut; jos se vasikka oli, niin kyllä ne nälkäkurjet -sen ennen pistävät metsässä poskeensa kuin raahaavat kotiaan. Minä -tulen juuri Neudorfista, siellä on väki koossa niinkuin meilläkin. -Me lähtisimme kernaasti nuuskimaan metsää, jos teidän miehenne vain -tahtovat auttaa meitä ja johtaa meitä oikeaan suuntaan." - -"Hyvä", sanoi Fink, "ripeästi siis toimeen." Hän lähetti sanan -metsänvartijalle, jotta perästä tuleva kartanonväki voi alkaa -ajojahdin omalta taholtaan, ja puheli sepän kanssa lähemmin -kunaulaisten sijoittamisesta ja kulkusuunnasta. Karlin ynnä linnan -ratsurengit hän lähetti yhtymään Kunaun ratsastajiin metsän -vastakkaisella reunalla, jonnepäin ajojahdin piti suuntautua. "Älkää -liiaksi kursailko niitä vintiöitä", hän huusi Karlin perään ja -kopahutti kädellään pistoolejaan. "Nyt eteenpäin!" sanoi hän sepälle, -"minä itse ratsastan Neudorfiin. Kun te olette nuuskineet etumetsänne -läpikotasin, niin jääkää odottamaan meitä, siellä yhtyy Neudorfin -ketju teihin." - -Sitten lähtivät Kunaun miehet kostamaan rosvoille. Fink nelisti -Lenoren seurassa naapurikylään. Matkalla hän sanoi neidille: "Täällä -meidän tiemme erkanevat." -- Lenore oli vaiti. - -Fink katsahti häneen syrjäkarin. "En luule", hän jatkoi, "että nuo -veitikat tekevät meille sen ilon, että jäisivät metsään odottelemaan -meitä. Ja jos ne tahtovat puittia tiehensä, ilta kun on jo lähellä, -niin me tuskin voimme heitä siitä estääkään. Mutta ajojahti on hyvää -harjoitusta miehillemme, ja senvuoksi se on meille tervetullut." - -"Sitten minäkin lähden metsään", sanoi Lenore päättäväisesti. - -"Välttämätöntä se ei juuri ole", vastasi Fink; "minä en tosin pelkää -mitään vaaroja teille, mutta väsymystä kyllä ja kenties sadettakin." - -"Antakaa minun lähteä mukaan", pyysi Lenore, katsahtaen häntä silmiin. - -"Minä olen antanut niin järkevän neuvon kuin olen osannut; enemmän -ei ihmiseltä voi vaatia, ja meidän kesken sanoen, teidän rohkeutenne -ilahduttaa minua. Täyttä nelistä siis, toveri!" - -Neudorfissa Fink asetti hevoset kylänvoudin pihaan ja johti -kyläläisparven metsänreunaan. Miehet asettuivat ketjuun, ja metsän -tarkastaminen alkoi. Metsään edetessä piteni ketju pitenemistään -ja välimatkat kasvoivat suuremmiksi kuin oli suotavaa. Fink kulki -Lenoren kanssa äärimmäisellä oikealla sivustalla, missä piti -yhdyttämän Kunaun miesten ketjuun; Finkin vierusmiehen piti johtaa -suuntaa. Miehet kulkivat aivan ääneti ja tarkkasivat terävin silmin -joka puun taakse. Heidän metsään tullessaan alkoi puiden latvoissa -kohista, ja havulehvien raoista pilkoitti lyijynmusta taivas esiin. -Mutta metsässä vallitsi vielä kuuman päivän tukahduttava helle, -linnut istua kököttivät kyyryssä oksillaan, ja kovakuoriaiset olivat -ryömineet vadelmapensaiden juurille kätköön. - -"Itse taivaskin tulee niille vintiöille avuksi", sanoi Fink -seuralaiselleen osottaen pilviä; "kohta käy niin pimeäksi, ettemme -näe kymmentä askelta eteemme." - -Metsä kävi yhä tiheämmäksi, päivänvalo himmeni tyyten, niin että -sivustalla kulkevain oli vaikea erottaa miesriviä. Maaperä kävi niin -liejuiseksi, että Lenore vajosi siihen nilkkojaan myöten. "Kunhan -ette vain saa yskää", nauroi Fink. - -"Siitä ei ole pelkoa", vastasi Lenore urheasti, mutta metsäkävely ei -hänestä enää tuntunut niin huvittavalta kuin tuonaan. - -Finkin viereinen mies jäi seisomaan, hänen hiljainen kuiskauksensa -kulki miehestä mieheen ketjua pitkin, kunnes koko rivi seisattui -odottamaan kunaulaisia. Yhä mustemmaksi tummeni taivas puunlatvojen -yllä, yhä pimeämmäksi kävi metsä. Etäällä jyrähti ukkonenkin, sen -ääni kumahti kuin jymeä rummutus havunneulakaton alla. Miehet -seisoivat miltei hievahtamatta lähes neljännestunnin; sitten kuului -hämäryydestä hiljainen huuto että naapurikylän miehet olivat -tulossa. Varoitus: "Vierusmies katsokoon oikealle ja vasemmalle!" -kulki riviä pitkin, sitten lähti koko ketju jälleen liikkeelle, -molempain kyläin johtomiehet astuivat etummaisina, Fink ja Lenore -heidän kintereillään. Silloin räjähti voimakas ukkosenjyrähdys metsän -yli, ilmassa vihelsi ja ratisi ja tuima sadekuuro tulla kohisi -alas. Ensin sade tapasi vain lehvistöä, mutta pian ropisi raskaita -pisaroita maahankin. Yhä kovemmin pieksi ukkoskuuro puunlatvoja, -yhä tiuhempaan tippui pisaroita alas oksilta, kunnes sadetta tuli -virtanaan taivaalta suoraan maaperään; joka runko, jokainen alaspäin -taipunut oksa, jokainen havunneulaskimppu muuttui vettä syytäväksi -saderänniksi. Tiheänä harsona peitti sade kulkijoilta kaiken -näköalan. Miehet huutelivat toisilleen hillityin äänin, jotta eivät -kadottaisi suuntaansa. - -Silloin solahti Lenoren jalka, juuri kuin hän katsahti sivulleen -Finkiin, kiemuraiseen puunjuureen; hän tukahdutti tuskanhuutonsa, -mutta vaipui polvilleen. Fink juoksi häntä auttamaan. - -"Nyt en jaksa enää kauemmas", sanoi tyttö, koettaen väkisin vaimentaa -tuskaansa; "jättäkää minut tähän, sitä pyydän mitä hartaimmin, ja -noutakaa minut sitten palatessanne." - -"Ettäkö jättäisin teidät tähän tilanteeseen!" huudahti Fink. -"Silloinhan olisin raakalainen, jonka rinnalla yksin ihmissyöjäkin -olisi aika rattoisa toveri. Kyllä te saatte nyt vain koettaa sietää -minun läsnäoloani. Ennen kaikkea sallikaa minun saattaa teidät tästä -ryteiköstä sellaiseen kohtaan, jossa sade on vähemmän hävytön kuin -täällä. Etumiehemme olen jo muutenkin kadottanut näkyvistäni; en näe -enää niiden kelpo poikain leveäin hartiain keikahtelevan edessäni." - -Hän nosti Lenoren pystyyn, ja tämä yritti astua kipeällä jalallaan, -mutta tuska pakotti hänet jälleen voihkaisemaan, hän horjahti ja -harasi tukea Finkin olkapäästä. Silloin tämä kietoi olkapeitteensä -neidin ympärille, nosti hänet maasta ja kantoi hänet kapaloituna kuin -pienen lapsen sylissään eräiden vieri vieressä kasvavain mäntyjen -alle, joiden tiheät, yhteenkietoutuneet lehvät tarjosivat pienen -katoksen sadetta vastaan. Kun ihminen kumartui, pääsi hän jokseenkin -turvaan kastumasta. - -"Tähän teidän täytyy käydä istumaan, rakas neiti", neuvoi Fink -ja laski Lenoren varovaisesti maahan. "Minä vahdin vihreän -metsälinnanne veräjällä ja käännän selkäni, jotta saatte kietoa -märän nenäliinan juonikkaan nilkkanne ympärille." Lenore painautui -tiheän lehväkatoksen alle, Fink kääntyi häneen selin ja nojautui -puunrunkoon. "Eihän vain jalka ole todenteolla vioittunut?" hän -kysyi; "voitteko liikuttaa lainkaan nilkan niveliä?" - -"Vähän kipeää se tekee", sanoi Lenore, "mutta käy kyllä -liikuttaminen." - -"Se on mainiota", puheli Fink taaksensa; "nyt te sidotte nenäliinanne -nilkan ympärille, ja minä toivon että jo kymmenen minuutin päästä -kykenette sillä astumaan. Kietokaa se iso peite hyvin ympärillenne, -jotta pysytte lämpimänä; muuten perii urhea sotatoverini tästä -jahdista vielä kuumeen, ja silloin kävisi tuo vaivainen vasikka -meille liian kalliiksi. Joko olette saanut siteen asetetuksi?" hän -kysyi edelleen; "joko minä saan kääntyä?" - -"Kyllä saatte", vastasi Lenore. - -"Sallikaa sitten minun kääriä teidät itsennekin siteeseen." Turhaan -vastusteli Lenore niin altista ritaripalvelusta. Fink kääräisi ison -peitteen koko hänen ruumiinsa ympäri ja sitoi kulmat selän taakse -solmuun. "Nythän te istutte siinä metsän pimennossa kuin pikkunen -harmaa tonttu." - -"Jättäkää edes vähän kasvoja vapaiksi", pyysi Lenore. - -"Kas niin", sanoi Fink, "kohta te alatte tuntea olonne mieluisaksi." - -Pian Lenore tunsikin suloista lämpöä; hän istui ääneti lehväkattonsa -alla ja ajatteli huolestuneena outoa tilannetta, johon hän niin -arvaamattaan oli joutunut. Fink oli jälleen asettunut entiselle -paikalleen, selkä puunrunkoa vastaan. Kotvan kuluttua Lenore huusi -pensaikosta: "Vieläkö olette siellä, herra toveri?" - -"Pidättekö te minua petturina, joka kavaltaa telttatoverinsa?" kysyi -Fink vastaan. - -"Täällä alhaalla on aivan kuivaa", jatkoi Lenore, "nenälleni vain -joskus tipahtaa pisara. Mutta te, ritari parka, kastutte siellä -ulkona likomäräksi. Kuinka hirveä sade!" - -"Tämmöinenkö sade teitä hirvittää?" sanoi Fink hartioitaan -kohauttaen. "Sehän on vain pikkuruinen sateenkakara! Jos se saa -oksankaan irti puusta, niin se kuvittelee jo tehneensä ihmeitä. -Toistapa on sade sellaisissa maissa, missä aurinko hellittää -kuumemmin. Omenan kokoisina pisaroina -- eipäs, ei minään pisaroina -enää, vaan käsivarren paksuisina suihkuina syöksyy sade pilvistä kuin -vesiputous. Paikalleen ei kukaan voi jäädä seisomaan, sillä maaperä -lainehtii pois jalkojen alta; puidenkaan alle ei voi paeta, sillä -myrskytuuli taittaa kaikkein paksuimpiakin runkoja kuin oljenkorsia. -Ihmispoloinen yrittää juosta taloonsa, joka ei ehkä ole sen kauempana -kuin se puunjuuri tästä, johon te nilkkanne loukkasitte, mutta talo -onkin mennyt menojaan, ja sen paikalla on vain kuoppa, virta täi -rykelmä veden kuljettamia kalliojärkäleitä. Ehkäpä vielä lisäksi -maaperäkin rupeaa tärähtelemään ja aaltoilemaan kuten meri myrskyn -pieksämänä. Tämä se vasta sadetta on, jota kannattaa katsella. -Läpikotaisin kastuneet vaatteet eivät enää ikinä tule kuiviksi; mikä -muinen oli päällystakki, se on viikon päästä muodoton musta möhkäle, -joka ulkonäöltään ja kokoonpanoltaan aivan muistuttaa korvasientä. -Jos sellaisen takin pitää edelleen yllään, niin nousevat hihansuut -kyynärpäihin ja vyötäinen kaulantiehen asti, eikä siitä pääse muuten -eroon kuin leikkelemällä sen kynäveitsellä kapeiksi liuskoiksi -niinkuin omenaa kuoritaan." - -Lenoren täytyi kivustaan huolimatta nauraa. "Tahtoisinpa minäkin -kerran joutua sellaiseen sateeseen", hän sanoi. - -"Minä puolestani olen niin epäitsekäs, etten toivoisi samaa teille", -vastasi Fink. "Naisten käykin silloin kaikkein hulluimmin; mitä -heillä on hipenettä yllään, se sulaa ja katoo järkiään. Tiedätte kai, -millainen puku Milon Venus-rouvalla on yllään?" - -"En, en", vastasi Lenore hätäisesti. - -"Juuri tuon jumalattaren näköisiltä näyttävät kaikki naiset, jotka -ovat sattuneet joutumaan troopillisen sadekuuron uhreiksi, ja -miehet näyttävät kuin miltäkin linnunpeläteiltä. Onpa sattunut -että ihmiset ovat sellaisessa sateessa litistyneet latteiksi -kuin messinkitarjotin; keskellä vain näkyy pyöreä nuppi, jonka -lähemmä käydessä tuntee ihmispääksi ja joka murheellisesti huutaa -ohikulkeville: 'Oi rakkaat ristiveljet, näin sitä käy kun lähtee ulos -ilman sateenvarjoa!'" - -Jälleen täytyi Lenoren nauraa. "Minun jalkaani ei enää paljonkaan -kolota", hän sanoi, "luulenpa että voin jälleen astua." - -"Sitä ette saa tehdä", vastasi Fink, "sade ei hellitä vielä hyvään -aikaan, ja metsässä on niin pimeä, että tuskin näkee kättänsä silmien -edessä." - -"Tehkää sitten mielikseni ja etsikää miehet käsiinne. Minun on nyt -parempi olla, minä istun täällä kuin metsävuohi turvassa sateelta ja -ihmiskatseilta." - -"Ei se käy päinsä", sanoi Fink puun juurelta. - -"Mutta minä pyydän teitä mitä hartaimmin", huudahti Lenore tuskissaan -ja kurotti käsiänsä peitteestä, "jättäkää minut nyt vain yksin!" - -Fink käännähti ympäri, tarttui neidin käteen ja painoi sen -huulilleen; sitten hän kiiruhti ääneti siihen suuntaan, mihin -kyläläiset olivat menneet. - -Lenore jäi yksin istumaan männynlehvien alle. Yhä vielä rapisi -sade alas, löi paukkuen puunlatvoihin ja virtasi koskena oksia -myöten maahan. Lisäksi jyrähteli ylhäällä edelleen ukkonen; välistä -leimahti pimeästä räikeän keltainen salama, jonka valossa Lenore näki -puunrungot edessään kuin jonkin loppumattoman linnan kullanruskeat -pilaririvit, joiden päällä kaartui lehvistön sysimusta katto. Metsä -tuntui tällöin hänestä lumolinnalta, joka silmänräpäyksessä kohoo -näkyviin maan uumenista ja jälleen katoaa yhtä nopeasti. Sateen -rapinan halki kuului salaperäisiä ääniä ja hälyjä, joita muuten vain -yön hiljaisina hetkinä kuulee metsässä kulkiessaan. Ylhäällä hänen -päänsä päällä paukkui säännöllisin väliajoin, aivan kuin olisi jokin -tunkeilevainen metsänpeikko koputtanut hänen havulinnansa ovelle; -Lenore sykähti kokoon ja kysyi itseltään, oliko se kenties palokärki -vai puunoksa. Etäältä kuului variksen surkeata rääkymistä; sen -pesään oli sadevesi tunkeutunut ja herättänyt asukkaan ensimmäisestä -makeasta unesta. Aivan läheltä rämähti kammottava nauru "Huhuu, -huhuu!" joka puistatti Lenorea; liekköhän se ollut jokin ilkeä peikko -vaiko vain pieni viaton huuhkaja? Sadoin alakuloisin äänin haasteli -luonto hänen ympärillään. Lenore nautti iloiten yksinäisyytensä -hurjasta sulosta, mutta lysähti pian taas kyyryyn ahdistavan -tuskan värisyttämänä. Ja tavantakaa lenteli toisia ajatuksia hänen -sieluunsa; -- kuinka hupsu hän oli ollut, kun oli hiipinyt varkain -rauhallisesta kodistaan mokomalle retkelle ja moisiin seikkailuihin, -kuinka häntä kai paraikaa haeskeltiin ympäri linnaa, ja ennen -kaikkea, mitähän tuo mies mahtoikaan hänestä ajatella, joka hänen -pyynnöstään oli ottanut hänet mukaansa ja hänen pyynnöstään jälleen -jättänyt hänet tänne yksin. - -Lenore veti peitteen pois korviltaan ja kuunteli, mutta ihmisääniä -ei kuulunut mistään päin; ei muuta kuin sateen säännöllistä rapinaa -ja metsän alakuloista huokailua. Mutta vallan hänen viereltään -kuului kohinaa, ensin hiljaa, sitten yhä kuuluvammin: sadevesi -oli kokoutunut pieneksi puroksi, joka lorisi hiljalleen mättäiden -välitse, sitten ison vadelmapensaan juuritse ja viimein hypähtäen -maahan vajonneen ja sammaltuneen irtopuun yli. Ja hänen takanaan -rapisivat lehdet äkkiä, ja jotakin lähestyi huimin hypyin aivan -lähelle; Lenore painoi peljästyneenä päänsä kiinni puunrunkoon. -Jotakin elävää asettui hänen viereensä, jotakin raskasta kosketti -olkapeitettä, joka oli kääritty hänen ympärilleen. Hän tunnusteli -varovaisesti kädellään peitteen alta ja tunsi jänösen pehmeän -turkin; tuhotulva oli karkottanut eläinparan sen maakolosta etsimään -turvaa puiden alta, niinkuin hän itsekin oli tehnyt. Lenore pidätti -hengitystään, jotta ei säikyttäisi pientä toveriaan havumajasta; -ja kotvan aikaa kyyröttivät molemmat hiljaa vierekkäin, ja jänis -likistyi kiinni peitteeseen lämmintä saadakseen. - -Silloin kuului kaukaa sateen ja ukkosenjyrinän halki muutamia -pyssynlaukauksia; Lenore värähti kokoon, ja pitkin harppauksin katosi -jänöjussi metsän pimentoon. Tuolla kaukana kamppailivat ihmiset -keskenään, siellä vuosi lämmin ihmisveri mustaan maaperään. Kuului -kova karjahdus, joka matkojenkin päästä soinnahti kiukkuiselta ja -uhkaavalta; sitten oli jälleen aivan hiljaista. "Olikohan hän ollut -vaarassa?" kyseli tyttö itseltään, mutta hän ei tuntenut yhtään hätää -tuon miehen puolesta, vaan pudisti päätään peitteen alla. Missä _hän_ -olikin, siellä eivät vaarat häneen tehonneet. Häntä kohden tähdätyn -pyssyn löi maahan putoava puunoksa alas; hänen sydämeensä suunnattu -puukko taittui kuin höylänlastu, ennenkuin se hänet tapasikaan; hänen -kimppuunsa käyvän miehen täytyi kompastua puunjuureen, ennenkuin -ennätti lähellekään. Hän oli "luja" kaikkia vaaroja vastaan; ei -hätää -- ah, hän ei tuntenut mitään samalla tapaa kuin muut ihmiset! -Vapaasti ja ylpeästi hän nosti päätänsä, ja hilpeä oli hänen -katseensa', kun kaikki toiset katselivat masentuneina maahan. Mitkään -vaikeudet eivät häntä kammahduttaneet, mitkään esteet eivät tukkineet -häneltä tietä. Keveästi hän potkaisi syrjään harmit, jotka painoivat -toisia kumaraan. Sellainen mies hän oli! Ja se mies oli äsken nähnyt -hänet heikkona, hädikkönä ja avuttomana! Lenoren itsensä oli syy -ollut, että tuo mies nyt katsoi olevansa oikeutettu kohtelemaan häntä -huolettoman tuttavallisesti. Lenore vapisi ajatellessaan, että toinen -ehkä piankin käyttäisi tätä oikeuttaan hyväkseen -- ehkä julkealla -katseella tai vallattomalla hymyllä tai loukkaavalla sanalla. Tyttö -rukan sydän pamppaili kiivaasti, ja hänen ajatuksensa harhailivat -hätäisinä kuin pesästään säikytetyt lintuset. - -Rajuilma alkoi asettua. Kohisevien kuuropäiden sijasta valui nyt -pilvistä tasaista, kestävää sadetta, yhä hiljempaa lorisi sadepuro -hänen vierellään, ja yhä ahkerampaan huhuili huuhkaja; äskeisen -sysimustan pimeyden ja räikeiden tulenliekkien vaihtelun asemasta -seurasi tuhkaharmaa iltahämärä taivaalla ja metsässä. Jälleen -hätäännytti yksinäisyydentunto Lenorea. Mutta silloinpa kajahti -kaukaa ihmisääniä hänen korviinsa, kuului huutoja ja vastauksia; -vouti kuului huutavan: "Kivilouhoksen yli ne ovat äskettäin menneet; -sinnepäin, Neudorfin miehet!" Puhujain askeleet tuntuivat lähenevän; -tuolla mäntyjen välissä liikahteli mieshahmo. Se oli Karl; hän pani -kädet torveksi suulleen ja karjasi metsään: "Halloo, neiti Lenore!" - -"Täällä minä olen", kuului hienoinen ääni melkein hänen jalkainsa -juuresta. - -Kummissaan Karl peräytyi askeleen taapäin ja luikkasi iloisesti: -"Löydetty!" Kyläläiset ympäröivät Lenoren havumajan hilpeästi -iloillen. - -"Meidän neitimme on täällä!" kiljasi muuan Neudorfin poika ja joikui -iloissaan kuin häissä. Lenore nousi pystyyn; vielä särki hänen -jalkaansa, mutta Karlin käsivarteen nojautuen hän yritti urheasti -astua eteenpäin. - -"Vain tuonne louhokselle asti", sanoi Karl, "siellä kasvaa puita -harvemmassa." Mutta kyläkunnan nuoret miehet taittoivat ripeästi -muutamia nuoria männynsalkoja ja levittivät havuja niiden päälle -poikkipuolin. Vastustuksestaan huolimatta Lenore nostettiin näille -yksinkertaisille paareille, erään nuorukaisen lähtiessä juoksujalkaa -edeltäpäin kylänvoudin pihaan tuomaan hänelle hevosen vastaan. - -"Oletteko te saaneet rosvot kiinni?" kysyi Lenore voudilta, joka -astui hänen vierellään. - -"Kaksi vain", tämä vastasi. "Vasikka oli jo ennätetty teurastaa, -mutta me tuomme taljan ja osan lihoista takaisin; hanhet riippuivat -niskat nujerrettuina puunoksalla, mutta rahat ne roistot olivat jo -kerinneet jakaa keskenään. Noilta kahdelta ei paljoakaan löydetty." - -"Ne ovat Tarowin miehiä, jotka saimme kiinni", sanoi kylänvouti -synkästi, "sen kylän kaikkein pahimmat vintiöt. Ja sittekin tahtoisin -että ne olisivat jossain muualla kuin meidän käsissämme, sillä siellä -elää hyvin kostonhimoista väkeä." - -"Minä kuulin ammuttavan", kyseli Lenore edelleen: "onko kukaan -haavoittunut?" - -"Ei meistä yksikään", Karl vastasi. "Rosvot olivat julkeudessaan -rakentaneet itselleen nuotion lähelle metsänreunaa, mihin me -ratsumiehet olimme asettuneet ketjuun. Kekäleet kytivät vielä -sateen kostuttaminakin, ja sen kautta nuo räivät itse ilmaisivat -jälkensä. Me nousimme hevosen selästä, hiivimme perään ja karkasimme -äkkiarvaamatta niiden kimppuun. Ne laukasivat pyssynsä ja ottivat -lipetin viidakkoon. Siellä ne hävisivät näkyvistämme pimeän -selkään. Kesti kauan, ennenkuin jalkamiehet pääsivät metsän halki -meihin yhtymään; ilman pyssynpauketta ja melua ne eivät olisi -meitä löytäneetkään. Herra von Fink kuvasi meille hetikohta teidän -piilopaikkanne. Hän kuljettaa paraikaa vankeja maantielle; ne viedään -linnaan, ja huomenna me lähetämme ne saksalaisten joukkojen huostaan." - -"Mutta että herra von Fink jättikin teidät ypö yksin tänne metsän -sydämeen", virkkoi rehellinen kylänvouti päätään pudistellen; -"minusta se oli perin uskallettua." - -"Minä itse pyysin häntä lähtemään", vastasi Lenore kiireisesti; ja -vaikka olikin pimeä, loi hän katseensa maahan. - -Puolitiessä kylään mennessä tuli Lenoren pony kulkijoita vastaan. -Neudorfissa peri Karlkin takaisin vapaaherran ratsun renkien -hoteista ja saattoi Lenoren linnaan. Oli jo myöhä ilta, kun he sinne -saapuivat. Lenoren pitkä poissaolo oli saanut äidin tulimmaiseen -tuskaan ja vapaaherran kaikkein pahimmalle päälle. Nopeasti -riistäytyi Lenore kaikista kyselyistä ja kiirehti turvaan omaan -huoneeseensa. Kotvan perästä saapui myöskin Fink metsänvartijan -seurassa Kunausta ja toi mukanaan molemmat vangit, jotka kädet -selän taakse köytettyinä astuivat uhitellen vartijainsa välissä ja -nostelivat riikinkukonhöyheniään niin korkealle kuin mielisivät mennä -sunnuntaitansseihin kyläkapakkaan. - -"Tämän te vielä saatte maksaa", murahti toinen heistä puolaksi -saattajilleen ja puristi kahlitut kätensä nyrkkiin. - - -4. - -Yhä vielä sateli. Päivän koittaessa olivat taivaan portit hetkeksi -sulkeutuneet, mutta ainoastaan avautuakseen kohta uudestaan ja -syytääkseen vettä kaksinkertaisella voimalla. Niityntekijät olivat -varahin aamulla lähteneet työmaalleen, mutta olleet pian pakotetut -palaamaan takaisin. Nyt he istuivat vaitonaisina linnan vahtituvassa -ja kuivailivat uunin edessä likomärkiä vaatteitaan. - -Vapaaherra lojui nojatuolissa peräkamarissaan; hän antoi vanhan -Johannin lukea hänelle sanomalehtiä, jotka taas eilen olivat -hyvästä aikaa päässeet tunkeutumaan linnaan asti. Palvelijan -yksitoikkoinen ääni kertoi pelkistä ikävistä asioista; sadepisarat -ropisivat katonräystäällä ja myrskytuuli pieksi kohisten ja ulvoen -linnannurkkaa; kaikki luonnonäänet säestivät särähtävin epäsoinnuin -lukijan sanoja. - -Anton työskenteli kirjoituspöytänsä ääressä. Hänen edessään oli -oikeusneuvos Hornilta tullut kirje, jossa tämä ilmoitti, että -sukutilan pakkomyynti oli määrätty toimitettavaksi ensi talven -puolivälissä; kohta tästä virallisesti kuulutettua oli tullut -tieto, että monet tilan kiinnityksistä olivat siirtyneet entisiltä -haltijoilta uusiin käsiin, ja syytä oli peljätä, että vain _yksi_ -ostelija oli hankkinut ne itselleen, vaikka monia eri nimiä käyttäen. -Kirjeen vaikutuksen painostamana Anton jäi murhemielin mietiskelemään -vapaaherran vaaranalaista asemaa. - -Viereisessä huoneessa piti Fink seuraa naisille; paroonitar makasi -sohvalla, peitettynä Lenoren hartiahuivilla. Hän katseli ääneti -eteensä, ja vain silloin kun tytär astui hänen luokseen kysyen -hellästi hänen vointiaan, nyökkäsi hän tälle hymyillen ja lausui -rauhoittavia sanoja. Lenore istui akkunanpielessä tehden jotain -kevyttä käsityötä ja kuunteli ihastuneena leikkipuheita, joilla Fink -osasi ilostuttaa huoneen sadeharmaata raskautta. Hän olikin tänään -rajuilmasta huolimatta kaikkein veikeimmällä päällään. Välistä -helähti Lenoren kirkas nauru tammioven läpi naapurihuoneeseen; -silloin Anton unohti tilanmyynnit ja kiinnekirjat, tuijotti otsa -rypyssä oveen ja oli katkerasti tietoinen siitä, että hänelle kohta -koitti uusia kamppailuja perheen olemassaolon puolesta. - -Mutta ulkona vain satoi kuin saavista kaatamalla, kohisi tuuli, -ulvoi ilma. Valittavasti karjui myrsky metsänharjalta haikeuttaan -vainioiden ja linnan yli. Se lennätti taukoamatta irtikiskomiaan -havunneulakimppuja linnaa kohti; pelloilla kasvavista villeistä -kirsikkapuista se reuhtoi lehdet ja valkeat kukat ja tanssitti niitä -hurjassa piirihypyssä ilmojen halki, paiskasi ne sitten maahan, -naulitsi ne raskain sadepisarin kiinni saviliejuun ja ulvoi: "Pois -kaikki hymy ja hohde, mustaa murheenväriä pitää kaiken kantaa, -mikä vain linnaan kuuluu!" -- Puiden kimpusta tuo hurjapää riensi -kolhimaan nyrkeillään linnanmuureja, kiskoi ja tärisytti tornin -lipputankoa, syyti vettä pilvistä saavittain akkunaruutuja vastaan, -sukelsi pää edellä hurjasti voihkien savupiippuihin ja jyrisytti -ovia kuin henkensä edestä. Jokaisesta aukosta se huuteli sisään: -"Kaitkaatte taloanne, sillä turma lähestyy!" Sellaista meteliä se -piti tuntikaudet, mutta sisässä istujat eivät ymmärtäneet sen puhetta. - -Siksipä ei myöskään kukaan pannut merkille ratsastajaa, joka -kiivaasti hoputti väsynyttä hevostaan kylän läpi linnaan päin. -Vihdoin paukkui vasara paaluaitauksen porttiin, yhä kärsimättömämmin -kajahtivat sen iskut, ja äänekkäitä huutoja kuului pihalta ja -portailta. Anton avasi oven, ja asestettu mies, likomärkä ja valuen -maantien rapaa, astui sisään hänen huoneeseensa. - -"Sinäkö se olet!" huudahti Anton ällistyneenä. "Ne tulevat", ilmoitti -Karl, katsellen varovaisesti ympärilleen; "säilyttäkää malttinne, -sillä tällä kertaa on vierailu aiottu meille." - -"Vihollisetko?" kysyi Anton nopeaan. "Kuinka suuri parvi niitä on?" - -"Mitään parvea en ole nähnyt", vastasi Karl totisesti, "vaan -kokonaisen sotajoukon; viitakemiehiä on tuhatkunta, ratsumiehiä sadan -paikkeilla. Ne ovat matkalla yhtyäkseen pääjoukkoon. Olen kuullut, -että niiden on käsketty ottamaan mukaansa kaikki asekuntoiset -puolalaiset miehet ja riistämään aseet saksalaisilta yhdyskunnilta." - -Anton avasi sivuhuoneen oven ja pyysi Finkiä käymään hänen puheilleen. - -"Ahaa", huudahti Fink, kun hän sisäänastuessaan näki Karlin, "sillä, -joka tuolla tapaa tuo mukanaan huoneeseen puolet maantien loasta, -ei ole hyviä uutisia tuotavana. Miltä taholta vihollinen lähestyy, -kersantti?" - -"Neudorfin koivumetsästä ne samoavat tännepäin tiheänä joukkona. -Tämän kylän miehet istuvat joukolla kapakassa, ryyppivät paloviinaa -ja kinastelevat keskenään." - -"Ei ainuttakaan merkkitulta ole palanut, ei ainuttakaan ilmoitusta -ole vielä tullut lähikylistä", huudahti Anton akkunan äärestä. -"Ovatko Neudorfin ja Kunaun saksalaiset sitten nukkuneet keskellä -päivää?" - -"Ne tulivat itsekin yllätetyiksi", kertoi kovanonnenviestin tuoja. -"Heidän vahtinsa olivat jo eilen illalla havainneet vihollisen, -joka kulki puolisen penikulman päässä Neudorfista Rosminiin -vievällä valtatiellä. Kun se oli poikkeamatta jatkanut matkaansa -Neudorfin tienhaaran ohi, tulivat kyläläiset hyville mielin. -Heidän ratsumiehensä seurasivat etäältä viitakemiehiä, kunnes -näiden jälkijoukko oli häipynyt heidän näkyvistään. Mutta yöllä ne -peijakkaat pyörähtivätkin takaisin ja hyökkäsivät aamuhämärissä -kylään, missä elämöivät kuin paholaiset. Kylänvouti iskettiin täyteen -haavoja, hän on mennyttä miestä ja voihkii verissään pahnoillaan, -hälytystorni sytytettiin palamaan; sen sauhun näkisi tännekin -metsänreunan yli, jollei sataisi niin rankasti. Nyt on vihollinen -jakautunut eri osiin nuuskiakseen läpikotaisin kaikki saksalaiskylät; -muuan joukko menee Kunauhun, toinen uuteen ulkokartanoomme ja -pääjoukko tulee tännepäin." - -"Kuinka paljon meillä on vielä aikaa varustautuaksemme niitä herroja -vastaanottamaan?" kysyi Fink. - -"Tällaisella säällä tarvitsee jalkaväki tuntikauden tänne -keritäkseen." - -"Onko metsänvartijaa varoitettu", kysyi Anton, "ja tiedetäänkö -ulkokartanossa mitään vaarasta?" - -"Ei ollut enää aikaa lähettää niille sanaa; ulkokartanoon on -Neudorfista pitempi matka kuin tänne, ja minä olisin kenties -ennättänyt liian myöhään linnaan. Meidän merkkiroviomme minä sytytin, -mutta tällaisella sateella siitä ei näy tulta eikä savua; kaikki -merkit ovat nyt turhia." - -"Jolleivät ne itse ole osanneet pitää varaansa", sanoi Fink nyökäten -myöntävästi, "niin emme mekään voi enää tehdä mitään heidän -hyväkseen." - -"Metsänvartija on vanha kettu, jota ei kukaan saa hännästä kiinni", -virkkoi Karl; "mutta ulkokartanon vouti ja hänen nuori vaimonsa -- -taivas heitä armahtakoon!" - -"Pelastakaa toki meidän väkemme!" huudahti rukoileva ääni Finkin -viereltä. Lenore seisoi äkkiarvaamatta keskellä huonetta, kädet -ristissä rinnalla. - -Anton riensi sulkemaan oven, josta Lenore oli kenenkään huomaamatta -tullut sisään. "Entä armollinen rouva?" hän huudahti huolissaan. - -"Hän ei ole vielä kuullut mitään", vastasi Lenore kiireisesti. "Mutta -lähettäkää toki joku ulkokartanoon, auttakaa voudin perhettä sieltä -pakenemaan!" - -Fink etsi lakkiansa. "Taluttakaa hevoseni ulos tallista", hän sanoi -Karlille. - -"Sinä et nyt jouda sinne lähtemään", huudahti Anton sulkien häneltä -tien; "minä otan sinun hevosesi." - -"Anteeksi, herra Wohlfart", puuttui Karlkin väittelyyn, "ehkä minun -sallitaan ottaa herra von Finkin hevonen -- minä kykenen vielä -ratsastamaan huikean matkan." - -"Sama se minusta", päätti Fink. "Metsänvartijan ja mitä muita miehiä -vain tavoitatte te lähetätte tänne linnaan, naiset, hevoset ja -lampaat toimittakaa piiloon metsään. Voudin pitää kuljettaa elukat -syvälle metsän pimentoon ja vaarinottaa linnaa hiekkahaudan partaalla -kasvavista vanhoista petäjistä. Mutta itse te pysykää hevoseni -selässä, joka minun on surukseni uskottava teidän koipienne väliin -lähipäiviksi. Ratsastakaa sitten suoraapäätä Rosminiin ja etsikää -käsiinne lähin osasto meidän sotaväkeämme, sille viekää meiltä -sana, että me tarvitsemme kiiruimman kautta apua, ratsuväkeä mikäli -mahdollista mukaan." - -"Meidän punalakkimme [husaarit] kuuluvat olevan tunnin matkan päässä -Rosminista", sanoi Karl poislähtiessään; "Kunaun seppä huusi sen -perääni, kun ratsastin hänen ohitseen." - -"Mitä vain saatte sotaväkeä liikkeelle, se tuokaa tänne. Sillä aikaa -kuin te satuloitte hevosen, minä kirjoitan pari riviä ylipäällikölle." - -Karl vei kätensä ohimolleen, pyörähti kannoillaan ympäri ja, -juoksi portaita alas; Anton seurasi hänen kintereillään. Karlin -kiinnittäessä ratsulle mahavyönsolkia huusi Anton hänelle -kiireisesti: "Ohi ratsastaessasi huuda kartanonväki karjapihalla -kokoon; minäkin lähden hetipaikalla sinne. -- Sinä, poika parka, -ennätit tänään tuskin syödä aamiaistakaan, ja sinulla on sangen vähän -toiveita saada lähitunteinakaan mitään suuhusi." Hän juoksi takaisin -linnaan, nouti keittiön puolelta likööripullon, leipäkyrsän ja kinkun -jäännökset, työnsi nämä eväät säkkiin ja kurotti sen ynnä Finkin -kirjeen ratsastajalle, joka oli juuri lähtemässä linnanpihasta. - -"Kiitos vain", sanoi Karl puristaen Antonin kättä, "te pidätte -kaikesta huolta. Mutta nyt on minulla vielä pyyntö teille: ajatelkaa -toki itseännekin, herra Wohlfart; tämä puolalainen roskakartano ja -sen kehno komento eivät ole sen arvoiset, että te panette henkenne -niiden hyväksi alttiiksi. Kotona olisi eräiden vaikea kestää surua, -jos teille jotakin tapahtuisi." - -Anton puristeli lämpimästi uskollisen toverin kättä. "Voi itse -hyvin matkallasi, minä teen täällä velvollisuuteni; äläkä unohda -lähettää metsänvartijaa tänne, ja ennen kaikkea pelasta voudin vaimo. -Sotamiehet tuo tänne metsätietä myöten." - -"Älkää siitä huolehtiko", sanoi Karl hilpeästi; "tämä hieno raudikko -saa tänään tuta nahassaan, mihin vanhat husaarinreidet pystyvät." -Näin sanoen hän heilutti lakkiaan ja katosi täyttä nelistä karjapihan -rakennusten taa. Anton telkesi pihaportin, sitten hän kiiruhti -vahtitupaan ja veti hälytyskellon nuorasta. Työnjohtajan hän käski -järjestämään miehet, miehittämään takaoven eikä päästämään sisään -ketään tiedustamatta tulijan nimeä ja asiaa, ei edes pakolaisiakaan. -"Syökää runsaasti ja juokaa kohtuullisesti, meillä on tänään -vielä kova urakka edessämme", huusi hän miehille poistuessaan. -Ylhäällä omassa huoneessaan Fink tällä välin lataili kiväärejään. -Lenore seisoi hänen vieressään ja ojensi hänelle seinältä mitä hän -tarvitsi. Neiti oli kalmankalpea, mutta hänen silmissään paloi -innostuksen tuli, joka ei jäänyt sisäänastuvalta Antoniltakaan -huomaamatta. "Antakaa meidän miesten yksin huolehtia näistä vakavista -leikkikaluista", hän pyysi neidin luokse käyden. - -"Onhan tämä minun vanhempaini talo, jota te käytte puolustamaan", -huudahti Lenore. "Isäni ei kykene johtamaan teitä. Te ette saa panna -meidän takiamme henkeänne alttiiksi, jollen minä saa olla mukana." - -"Suokaa anteeksi", Anton vastasi, "teidän lähin tehtävänne on nyt kai -valmistaa äitiänne hyökkäyksen varalta ja olla lähitunteina hänen -vierellään." - -"Äitini, äiti parka!" parahti Lenore lyöden kätensä yhteen, laski -sitten ruutisarven pöydälle ja riensi viereiseen huoneeseen. - -"Minä panin juuri miehet syömään", sanoi Anton Finkille. "Tästä -hetkestä lähtien sinä otat päällikkyyden." - -"Hyvä", vastasi Fink; "tässä on sinun varustuksesi, tämä -kaksipiippuinen pyssy on kevyt käsitellä, toinen piippu on luotia, -toinen susihaulia varten. Luotipussi on vuoteesi alla." - -"Uskotko että jaksamme kestää piirityksen?" kysyi Anton. - -"Meidän on joko tykkänään luovuttava kaikesta vastarinnasta ja -antauduttava lähestyvien roistojen armoille, tahi on meidän -koetettava kestää siihen asti kunnes viimeinenkin luotimme on -ammuttu. Tämän äärimmäisen mahdollisuuden varallehan me olemme koko -ajan valmistautuneetkin; ehkäpä antautuminen olisi järkevämpi, -mutta minä tunnustan, ettei se ole oikein minun makuuni. Mutta kun -täällä on talon isäntäkin olemassa, niin päättäköön hän; joudu sinä -vapaaherran puheille." - -Anton kiiruhti käytävää pitkin toiseen kylkirakennukseen. Jo kaukaa -hän kuuli paroonin huoneessa tuoleja kiivaasti viskeltävän. Tuima -"Sisään!" kuului vastaukseksi hänen koputukseensa. Vapaaherra seisoi -suorana kuin seiväs keskellä huonetta ja jyrähytti hänelle vastaan: -"Kuulen, että täällä tapahtuu jotakin ja pidän anteeksiantamattomana -huomaamattomuutena, ettei minulle siitä mitään ilmoiteta." - -"Anteeksi, herra parooni", Anton vastasi, "vasta jokunen minuutti -sitten tuli tieto, että vihamielinen joukko viitake- ja ratsumiehiä -lähestyy linnaanne. Me olemme kiireimmän kautta lähettäneet -sananviejän lähimpään sotaväenosastoon; sitten telkesimme portin ja -odotamme teidän käskyjänne." - -"Huutakaa herra von Fink tänne", vastasi parooni tuimasti. - -"Hän on tällä hetkellä vahtituvassa." - -"Minä pyydän häntä vaivautumaan hetikohta minun puheilleni", -huusi tulistunut vanha herra; "teidän kanssanne en voi puhua -sotilaallisista toimenpiteistä. Fink on kavaljeeri ja puolittain -sotilas, hänelle tahdon antaa tarvittavat ohjeet. Mitä te siinä vielä -kuhnailette!" ärähti hän tiukasti. "Luuletteko te nuoret miehet -voivanne leikitellä minun kanssani, kun onnettomuudekseni olen sokea? -Joka syö minun leipääni ja nauttii minulta palkkaa, sen täytyy toki -ainakin panna arvoa käskyihini." - -"Isä!" huudahti Lenore käsiään väännellen kynnykseltä ja katsahti -rukoilevasti Antoniin. - -"Te olette oikeassa, herra parooni", vastasi Anton. "Pyydän anteeksi, -että tässä hämmingissä unohdin ensimmäisen velvollisuuteni. Minä -lähetän herra von Finkin tänne tässä tuokiossa." Hän kiiruhti ulos -huoneesta ja mainitsi eteishallissa Finkille paroonin ärtyneestä -mielialasta. - -"Hän on narri", hymähti Fink. - -"Jouduhan nyt vain heti paikalla hänen luokseen", hoputti Anton, -"muuten naiset saavat kärsiä hänen oikullisuudestaan." Sitten Anton -kääräisi työmiehentakin ympärilleen ja juoksi takaportista sateessa -karjakartanoon. - -Siellä vallitsi hirveä hämminki. Saksalaisia perheitä naapurikylistä -oli paennut tänne lapsineen ja niine vähine tavaroineen, joita -hädissään olivat kerinneet ottaa mukaansa. Heitä istua kyyrötti -tai makaili luhan lattialla parisenkymmentä henkeä, miehiä, naisia -ja lapsia; vaimot voivottelivat, lapset parkuivat ja miehet -tuijottelivat synkästi eteensä. Monet heistä kuuluivat maalaiskylien -suojeluskuntiin, ja muutamilla oli pyssynsä mukana. Pihalla seisoivat -heidän pienet rattaansa; niiden keskellä juoksenteli renkejä, hevosia -ja lehmiä sekaisin. Anton huusi niittymestarin avukseen saadakseen -edes jonkinlaista järjestystä aikaan. Luotettavimman rengin ja -saksalaisen karjakon hoteisiin hän jätti kyntöhevoset ja nautakarjan. -Rengin, joka oli päättäväinen mies, hän vei syrjään ja puheli hänen -kanssaan eräistä paikoista hiekkahaudan viereisessä tiheikössä, -joissa voi toivoa ihmisten ja elukkain voivan olla kätkössä ja -vähin suojassakin sadeilmalla. Sinne piti rengin ajaa karja ja -etsiä käsiinsä uuden ulkokartanon vouti, joka metsässä toimisi -ylijohtajana. Sitten hän käski karjakon jättämään yhden lypsylehmän -jälelle, avasi itse karjalle takaveräjän ja katseli kuinka miehet, -elintarpeita selässään kantaen, ajoivat elikoita metsään. - -"Mutta mitä me teemme paroonin ja näiden vieraiden hevosilla?" kysyi -teknikko kiireissään. - -"Ne on toimitettava muutamien vankkurien kera linnaan, kävi sitten -miten kävi. Kukapa tietää vaikka mekin pakenemme, jos oikein hätä -tulee." - -Sitten Anton antoi kaikella kiiruulla lastata Karlin äskettäin -maalaamiin vankkureihin moniaita säkkejä perunoita, jauhoja ja -kauroja sekä heiniä niin paljon kuin mahtui. Palotynnörinkin eteen -hän valjastutti hevoset ja täytätti sen raittiilla vedellä. Vieläkin -satoi kuin saavista kaataen, ja sateen ryöpsinässä heittelivät rengit -säkkejä, arkkuja ja myttyjä vaunuihin; kaikki ihmiset juoksivat -kiireissään sikinsokin ja huusivat, itkivät ja sadattelivat saksan- ja -puolankielin. Kun Anton joutui pakolaisten joukkoon, kävi naisten -parunta vielä kovemmaksi, miehet piirittivät hänet keskeensä -ja rupesivat kertomaan onnettomuuksistaan, lapset riippuivat -itkien hänen takinhelmoissaan -- tuo näytelmä oli perin surkea ja -järkyttävä. Anton koetti lohdutella heitä: "Ennen kaikkea koettakaa -pysyä, levollisina, me suojelemme teitä minkä voimme. Toivon että -saamme sotaväkeä avuksi, ja siihen saakka teidän pitää oleskella -linnan turvissa. Te olette uskollisesti ollut meidän rinnallamme tänä -pahana aikana; niin kauan kuin meillä itsellämme on leipää, ette -tekään jää ilman." - -Neljännestunnin ankaran työn jälkeen Anton lähti linnaan. Rengit -ajoivat vankkurit takaportille, pakolaisjoukko astui perässä. -Yhä virtaili linnaan lisää väkeä, jotka olivat pelastuneet -saksalaiskylistä; Kunaun seppäkin seisoi naapuriparven ympäröimänä -pihaportilla odotellen sisäänpääsöä. Koko ihmislauma järjestettiin -nyt jonoksi, joka säännöllisissä riveissä kulki portista pihaan, -hevoset riisuttiin valjaista ja tavarat purettiin vaunuista. Naiset -ja lapset Anton saattoi kahteen alikerran huoneeseen, jotka tosin -akkunalaudoituksen takia olivat pimeät, mutta sittekin rattoisammat -kuin kylmä riihenlattia tai sateen kastelema sänkipelto. Suurinta -vaivaa oli hevosten sijoittamisesta; tiiviisti vieri vieressä -niitä seisoi tusinan verta yhden ainoan avoimen katoksen alla, -hädintuskin suojassa sateelta ja kohta odottavilta vihollisluodeilta. -Vesisammio asetettiin keskelle pihaa ja perunavankkurit paaluaitaa -vastaan, jotta omat ampujat saisivat hätätilassa niistä turvaa. -Sitten kokosi Kunaun seppä kaikki asekuntoiset miehet ympärilleen; -paitsi niittymestaria ja kartanon neljää renkiä oli niitä kaikkiaan -viisitoista, useimmilla aseet mukana. Mahtavasti jymähtelivät heidän -askeleensa linnan pitkässä käytävässä; he kulkivat isoon eteishalliin -ja asettuivat Finkin niittytyöläisten rinnalle. Siten oli -linnoituksen koko sotavoima koolla; metsästystakkiinsa pukeutuneena -Fink asteli edestakaisin oman työmieskomppaniansa rintamaa. Anton -kävi hänen luokseen ja ilmoitti, mitä hän tähän saakka oli saanut -toimeen. - -"Sinä tuot meille lisää miehiä", vastasi Fink, "ja se on aivan -paikallaan, mutta samalla tuot myös kokonaisen liudan naisia ja -lapsia. Linna on nyt täpösen täynnä kuin mikäkin mehiläiskeko, yli -kuusikymmentä nälkäistä suuta ynnä tusinan verran hevosia; sinun -perunavankkureistasi huolimatta me saamme neljänkolmatta tunnin -kuluttua käydä pureksimaan kiviä." - -"Mutta olisinko voinut jättää heidät tuonne ulos?" kysyi Anton -pahoilla mielin. - -"Olisivathan he metsässä olleet yhtä hyvin turvassa kuin täälläkin", -sanoi Fink olkapäitään kohauttaen. - -"Mahdollisesti", Anton vastasi; "mutta pitikö minun karkoittaa nuo -ihmisparat räiskyvässä sateessa ulos metsään, ilman ruokaa ja tiettyä -päämäärää, hirmuisen pelon ja ahdistuksen vallassa -- ei, se olisi -ollut julmuutta, josta en ottaisi vastatakseni. Ja luuletko sinä, -että miehet olisivat tulleet tänne ilman vaimojaan ja lapsiaan?" - -"Miehistä meille on ainakin jotain hyötyä", päätti Fink keskustelun -ja kääntyi tarkastamaan vastatulleita; "pidä sinä nyt rodun -ruokinnasta huolta." Fink antoi aseettomille kiväärejä ja jakoi -miehistön neljään osastoon, joista hän yhden sijoitti pihamaalle, -kaksi linnan yli- ja alikertaan sekä yhden vahtitupaan varaväeksi. -Sitten hän hankki Kunaun sepältä ja eräiltä toisilta tarkat tiedot -vihollisesta. - -Tällävälin Anton oli rientänyt pohjakerrokseen, jossa hän jätti -muonavarastot niittymestarin silmälläpidon alaisiksi ja kannatti -vapaaherran palvelijalla puita ja vettä kokoon. Säkillinen -perunoita ja toinen jauhoja asetettiin keittiönlieden vierelle ja -tulelle pantiin iso kattila kiehumaan. Poislähtiessään hän uskoi -keittäjättärelle suurena salaisuutena, että yksi lypsylehmä oli -tuotu talliin herra von Finkin ratsun pilttuuseen, jotta ei ainakaan -perheen jäsenten tarvinnut kaivata maitoa näinä päivinä. Vanha -Babette väänteli kauhuissaan käsiään. "Ah, herra Wohlfart, mikä -hirmuinen onnettomuus", hän vaikeroi, "luodit lentelevät varmasti -tänne minun keittiööni!" - -"Eikö mitä", sanoi Anton, "keittiön akkunathan ovat siksi matalalla, -ettei niihin osu ainuttakaan luotia; keitelkää te vain kaikessa -rauhassa. Väki on kaikki nälissään; minä lähetän pakolaisnaisista -kaksi auttamaan teitä." - -"Kuka nyt malttaa syödä tällaisessa vaarassa!" huudahti keittäjätär. - -"Me syömme jok'ainoa", rauhoitti Anton häntä. - -"Käskettekö te sitten laittamaan velliä vai perunamuhennostako?" -kysyi Babette epätoivoisena ja heilutteli kuumeisesti kauhaansa. - -"Kumpiakin, äiti kulta." - -Keittäjätär pidätti häntä vielä takinhihasta. "Mutta, herra Wohlfart, -herrasväkeä varten ei koko talossa ole yhtään munia. Herra hyvästi -siunatkoon, että tämän onnettomuuden pitikin tulla juuri tänään! -Mitäs herra parooni sanookaan, kun ei saa illalliseksi munakokkelia?" - -"Hitoille munat ja kokkelit", kivahti Anton närkästyneenä; "ei tänään -tarvitse pitää niin tarkkaa lukua." - -Hänen palatessaan eteishalliin huusi Fink hänelle vastaan: "Vahdit on -kaikki asetettu paikoilleen, nyt voimme rauhassa odottaa vihollisen -tuloa. Minä nousen ylös torniin ja otan muutamia pyssymiehiä mukaani. -Jos jotain tapahtuu, niin siellä minut tavataan." - -Sitten tyhjeni eteishalli ja talossa kävi jälleen hiljaiseksi. -Vahdit seisoivat vaitonaisina vartiopaikoillaan ja tähystivät -herkeämättä metsänreunaan; vahtituvassa istui varamiehistö ja -puheli keskenään hiljaisella äänellä; ainoastaan lastenkamarissa -ei melu ottanut asettuakseen, ja vilkas liike kävi alikerran -pakolaishuoneiden ja keittiön välillä. Levottomasti odotellen Anton -kierteli joka paikassa, sisältä ulos pihamaalle ja sieltä jälleen -omaan huoneeseensa, missä hän sitoi vapaaherran asiapaperit langalla -yhteen, ja sitten taas käytävillä ja niissä huoneissa, joissa -pyssymiehet oleskelivat. Siten kului neljännestunti toisensa perästä; -vihdoin astui Lenorekin ulos äitinsä huoneesta ja huudahti: "Tämä -epätietoisuus on kerrassaan sietämätöntä!" - -"Ei myöskään ulkokartanosta tule minkäänlaisia tietoja", vastasi -Anton synkästi; "mutta sade alkaa tauota, ja mitä tänään tulee -tapahtumaan, tulee ainakin toimitetuksi kirkkaassa päivänvalossa. -Tuolla pilvet jo repeilevät ja sininen taivas kuultaa lävitse. -- -Kuinka rouva paroonitar nyt jaksaa?" - -"Hän odottelee tyynin mielin kaikkea", sanoi Lenore. - -Molemmat kävelivät kotvan aikaa ääneti edestakaisin eteishallissa. -Vihdoin Lenore pysähtyi Antonin eteen ja huudahti kiivaasti: -"Wohlfart, minusta on hirmuista, että te olette meidän takiamme -joutunut tähän tilanteeseen!" - -"Onko tämä tilanne sitten niin hirveä?" kysyi Anton alakuloisesti -hymyillen. - -"Ehkä ei teidän tunnollenne", sanoi Lenore, "mutta te uhraatte meidän -hyväksemme enemmän kuin ansaitsemme. Me olemme joka suhteessa niin -kiittämättömät teitä kohtaan; muissa olosuhteissa te olisitte paljon -onnellisempi." Hän asettui akkunaan ja puhkesi katkeraan itkuun. - -Säikähtyneenä Anton astui hänen luokseen ja koetti tyynnyttää häntä. -"Jos te tarkoitatte isänne taannoin lausumia sanoja, niin ei teidän -kannata niiden vuoksi minua säälitellä; tiedättehän itsekin, mitä jo -ennen olemme tämän kohdan suhteen puhelleet ja sopineet." - -"Ei se vain sitä ole", huudahti Lenore itkien. - -Anton tiesi yhtä hyvin kuin impi itsekin, ettei se sitä ollut, -ja että nuo sanat olivat peitetty tunnustus heidän väliensä -muuttumisesta. "No, olipa tuo nyt mitä hyvänsä", hän virkkoi -hilpeästi, "tottahan te toki suotte minulle sen ilon, että -minäkin saan kokea jonkin seikkailun! Tosin olen aika poropeukalo -sotamieheksi, mutta näyttääpä siltä, ettei vihollinen anna minulle -paljonkaan tilaisuutta tuottaa sille vahinkoa." - -"Kukaan ei kiitä teitä siitä, mitä saatte kestää meidän edestämme, ei -kukaan!" valitti Lenore edelleen. - -"Eikö kukaan?" kysyi Anton. "Eikö minulla ole täällä ystävätär, joka -on liiankin taipuvainen arvostelemaan ylen korkeaksi sitä vähää, mitä -ehkä voinen tehdä? Lenore, te olette sallinut minun asettua lähempään -suhteeseen teihin kuin minulle muuten olisi ollut mahdollista. Ettekö -te pidä minkään arvoisena, että minä olen saanut joitakin veljen -oikeuksia teihin?" - -Lenore tarttui kiivaasti hänen käteensä ja puristi sitä. "Minäkin -olen viime aikana ollut toisenlainen teitä kohtaan kuin minun olisi -pitänyt olla. Minä olen hyvin onneton", hän huudahti kiihkeästi. -"Yhdellekään ihmiselle en voi tunnustaa mitä sielussani tapahtuu, -en edes äidille enkä teillekään. Kaiken luottamukseni toisiin olen -kadottanut ja kaiken rauhani." Hän painoi nenäliinan silmilleen. - -"Lenore!" kuului hänen isänsä huutavan kärsimättömästi huoneestaan. - -"Nyt ei ole aikaa selittelyihin", sanoi hän tyyntyneemmin. "Jos -pääsemme onnellisesti tämän päivän ohi, niin tahdon koettaa olla -vahvempi kuin nyt. Auttakaa te minua siinä, Wohlfart." - -Lenore riensi vapaaherran luo, ja Anton jäi yksin alakuloisiin -ajatuksiinsa. Mutta jopa helotti kirkas päivänpaiste linnan -pihamaalle, miehet lähtivät vahtituvasta ja asettuivat kynnyksellä -riviin, naisetkin tungeksivat ulos pimeistä suojistaan, niin että -heidät oli väkisin pakotettava takaisin. Kun ensi säikähdyksestä -oli selvitty, sai väki jälleen rohkeutta ja rupesi arvailemaan -kaikenlaista. "Kukaties ne ovatkin unohtaneet koko linnan", -sanoivat jotkut, tahi: "Ne eivät uskalla käydä meidän kimppuumme", -virkkoivat toiset; ja muuan viisas räätäli todisteli kaikenlaisten -todennäköisten seikkain perusteella, että puolalaisten takinhelmat -hulmusivat jo kaukana Rosminin toisella puolella. Mutta niin -innokkaasti kuin kaikki vakuuttelivatkin vaaran jo olevan ohitse, -kuuntelivat he kuitenkin hätäisesti vahtimiesten askeleita -talon käytävissä ja katselivat yhä ylös torniin päin, eikö -sieltä minkäänlaista merkkiä tullut. Antonistakin kävi odotus -sietämättömäksi, ja hän kiipesi torniin. Sen lakealle katolle oli -linnan päällikkökunta sijoittunut; sokea vapaaherra istui tuolillaan, -sen selkälautaan nojautui Lenoren korkea vartalo, ja hän piteli -päivänvarjoaan isänsä kasvojen edessä; leveissä ampumarei'issä -istui neljä pyssymiestä, ja ylhäällä muurinreunalla heilutteli Fink -sääriään ammottavan tyhjyyden päällä ja puhalteli sikaristaan sinisiä -savuja tuuleen. - -"Eikö näy mitään?" kysyi Anton. - -"Ei muuta kuin humalainen liuta omia kyläläisiämme, jotka tuolla -maantiellä samoavat Tarowiin päin." Fink näytti kädellään tummaa -miesrykelmää, joka juuri katosi metsänreunan taa. "Hyvä vain, -että pääsemme mokomasta roskaväestä eroon. Niillä on terveellinen -pelko meidän harmaatakkejamme kohtaan, ja ne pitävät viisaimpana -suunnata ryöstöhalunsa muuanne. Vieläkin on jokainen hetki ratkaisun -viivyttämisessä meille eduksi; olemme juuri laskeneet, ettei apua -käy parhaassakaan tapauksessa odottaminen tänne ennen huomista -puoltapäivää. Ja kokonaisen vuorokauden kestävä vierailu tuskin -käynee hupaiseksi noille metsäntakaisille herroille. -- Mainio -paikka tämä tornin katto, herra von Rothsattel. Nähdä täältä ei -tosin voi paljoakaan, vähäsen männikön reunaa, teidän peltonne ja -niiden hiekkareunustat; mutta puolustustoimiin tämä ylävä paikka on -erinomainen. Tunteelliset sielut ovat kyllä pahoitelleet linnanne -autiota ympäristöä, jossa tuskin kasvaa puuta ja ruohonkortta. -Mutta minusta se juuri on mainiota; lukuunottamatta karjapihan -ensimmäistä latorakennusta, jonne tästä kohdasta on linnuntietä -matkaa kolmisensataa askeletta, ei vihollisen tarkkampujille tarjoudu -ainuttakaan lymypaikkaa, joka olisi myyränkoloa suurempi. Niin -pitkältä kuin pyssynluoti kantaa, me hallitsemme täältä tornista -koko lakeutta yksinvaltaisesti. Ainoastaan tuo pensasistutus tuolla -alhaalla on tiellä; se nauttii, luulen mä, neiti Lenoren erikoista -suosiota." - -"Myönnän itseni syylliseksi", sanoi Lenore. - -"No niin", virkkoi Fink huolettomasti, "sitten te saatte -maksaa sairaskulut, jos luoteja meihin osuu. Ainakin puolen -tusinaa vihollisen pyssymiehiä löytää hyvän turvapaikan teidän -pensastossanne." - -"Se on Lenoren mielipaikka", virkkoi vapaaherra anteeksipyydellen. -"Hänellä on siellä turvepenkki, ja se on ainoa paikka, jossa hän voi -oleskella ulkoilmassa." - -"Ahaa, se on toinen juttu", sanoi Fink; hän kääntyi Lenoreen päin, -mutta tämä oli kadonnut isänsä viereltä. Kohta kuultiin pihanporttia -avattavan ja Lenore nähtiin muutamia työmiehiä perässään rientävän -istutusmaalle. Fink huusi kummissaan alas: "Minnekä nyt matka, -neiti?" Lenore teki kädellään päättäväisen liikkeen, kävi sitten -kiinni nuoreen näreenvesaan ja kiskoi ja reuhtoi sitä kaikista -voimistaan, kunnes sai sen irtautumaan juurineen maasta. Työmiehet -seurasivat hänen esimerkkiään. Muutamassa silmänräpäyksessä oli koko -nuori taimisto kadonnut maan päältä. Sitten Lenore innoissaan tarttui -kuokkaan ja hakkasi sillä turvepenkkinsä raunioiksi. - -Anton oli yhdessä Lenoren kanssa istuttanut nuo vesat, molemmat -olivat yhdessä iloinneet niiden juurtumisesta ja kasvamisesta ja -niiden tekemästä hauskasta vaikutuksesta; joka päivä oli Lenore -käynyt katselemassa ja kastelemassa hoidokkejaan, ja jokainen niistä -oli ollut hänen persoonallinen ystävänsä. Anton katseli vaieten -hävitystä, mutta lopulta hän ei malttanut olla sanomatta hiukan -katkerasti: "Nuo hennot vesat tuskin olisivat tuottaneet vahinkoa; -suotta sinä aiheutit niiden hävityksen." - -"Ohoo", vastasi Fink, "neiti Lenore menettelee kuten varovainen -linnanpäällikkö ainakin. Sellaisten ensimmäinen taidonnäyte on -luoda puhtaaksi linnoituksensa ympäristö; ja tuollaisen vesaikon -voi jälleen istuttaa minä kevätpäivänä hyvänsä. -- Kantakaa vesat -kauemmaksi karjapihaan", hän huusi työmiehille, "hajoittakaa myöskin -kaivon lautakatos, lyökää reikä umpeen ja tuokaa laudat tänne -linnanpihaan." - -Kun Lenore palasi torniin ja asettui jälleen vapaaherran tuolin taa, -nyökkäsi Fink hänelle kuten vanhempi toveri nuoremmalle, tarttui -sitten kiikariinsa ja rupesi jälleen tarkastamaan metsänreunaa. - -Tornissa oleva seurue jäi sinne vielä tuntikaudeksi, mutta -kenelläkään ei ollut halua puhua; Finkinkin satunnaiset leikinlaskut -lankesivat hedelmättömään maahan. Anton laskeutui alas pitämään -väkeä järjestyksessä, mutta uudelleen vei halunsa hänet torniin, -mistä hän toisten tavoin katseli hievahtamatta metsätielle päin. -Vihdoin pitkän vaitiolon jälkeen Fink nakkasi sikarinsa menemään ja -sanoi naapureilleen: "Alkaa tulla jo ilta; luulen että me osotamme -vieraillemme liian suurta kunniaa, kun odottelemme heitä näin -äänettömällä hartaudella. Kun tieto heidän marssistaan tuli meille, -olimme me, Wohlfart ja minä, tarpeen täällä talossa; ja kun Karl -jossain tuolla kaukana katkoo sääret minun kimoltani, niin ei meillä -ollut ketään lähettää tiedusteluretkelle. Nyt tämä laiminlyönninsynti -kostaa itsensä, me istumme täällä kuin vankilassa ja miehet uupuvat -odotukseen, ennenkuin vihollinen suvaitsee edes näyttäytyä. On -välttämätöntä, että joku meistä ottaa pari miestä mukaansa, istuu -hevosen selkään ja lähtee hankkimaan lähempiä tietoja vihollisesta. -Tämä hiljaisuus on minusta luonnotonta, koko avaralla lakeudella -ei näy ainuttakaan ihmistä, ei edes sillä kulkevilla teilläkään. -Minusta tuntuu merkilliseltä, ettei kahteen tuntiin ole enää tullut -yhtään pakolaistakaan metsästä; myöskin Neudorfista tuonaan noussut -savupilvi on tyyten kadonnut." - -Anton varustautui ääneti lähtemään tornista. "Lähde sinä vain, -poikaseni", sanoi Fink, "ota luotettavimmat miehet mukaasi ja -katsasta miltä kylässä näyttää, mutta pidä varasi männikön -puolelta. Odotahan silmänräpäys, minä tähystän vielä kerran metsää -kaukoputkella." Hän katseli kauan eteensä, tutkien joka puuta metsän -reunalla, ja laski vihdoin kiikarin alas. "Ei siellä näy mitään", -hän sanoi miettiväisesti. "Jos niillä herroilla, joita odottelemme, -olisi muita aseita kuin talonpoikaisviitakkeita, niin voisi ajatella -jotain pirullista juonta heidän puoleltaan. Mutta kaikki tuo on mitä -suurimmassa määrässä epävarmaa. Pidä vain silmällä metsää." - -Anton lähti tornista, huusi mukaansa niittymestarin ja kaksi kartanon -renkiä, antoi irroittaa paroonin ratsun ja kolme kaikkein rivakinta -työhevosta sekä avautti sepällä pihanportin. Ratsastajat lähtivät -ensin karjapihalle. Siellä vallitsi syvä rauha. Kanat, jotka Karl -oli ostanut viikko sitten, kuopivat lantatunkiolla, kyyhkyset -kuhertelivat vajojen olkikatoilla; pieni koira, joka oli juossut -Kunaun sepän mukana, oli tehnyt itsensä hyljätyn karjakartanon -kaitsijaksi ja haukkua luskutti epäluuloisesti ratsastajia. Peräkanaa -he sitten päästivät täyttä ravia kylän läpi pysähtyen kapakan eteen; -tarjoiluhuone siellä oli tyhjänä. Anton huuteli isäntää. Kotvan -perästä tölmähtikin mies kalpeana ovelleen ja löi kätensä yhteen -Antonin nähdessään. - -"Vanhurskas Jumala, herra Wohlfart, että te olette vielä täällä! -Minä kun luulin teidän jo kauan sitten paenneen linnan herrasväen -kanssa Rosminiin tai sotamiestemme turviin. Aaprahamin Jumala -sentään, minkälainen onnettomuus! Bratzky on istunut täällä minun -turvassani ja yllyttänyt miehiä linnan herrasväkeä ja kaikkia -saksalaisia vastaan. Mutta hän ei saanut heitä taivutetuksi käymään -linnan kimppuun. Sitten lähti enin osa kyläläisiä Tarowiin yhtyäkseen -puolalaisiin; ne, jotka jäivät kotiin, ovat piiloutuneet; minäkin -olen kaivanut maahan, mitä kiireessä olen kerinnyt haalia kokoon." - -"Missä viholliset nyt ovat?" kysyi Anton. - -"En minä tiedä", huusi kapakoitsija; "sen vain tiedän, että -paljon niillä on väkeä, oikein suuri sotajoukko, ja vormupukuisia -ulaanejakin on mukana." - -"Tiedättekö, onko metsä Neudorfiin päin turvallinen?" - -"Kuinka se voisi olla turvallinen, eihän moneen tuntiin ole tullut -ketäkään Neudorfista. Jos tie olisi vapaa, niin täytyisi puolet sen -kylän asukkaista olla täällä, minun kapakassani tai teidän luonanne -linnassa." - -"Te olette oikeassa. Tahdotteko te jäädä tänne odottamaan -puolalaisjoukkoja?" kysyi Anton kääntäen hevosensa poispäin; -"linnassa teidän olisi varmempi olla." - -"Kukapa sen tietää", huoahti isäntä. "En minä pääse täältä irti; jos -lähden pois, niin voi koko kapakkani tulla hävitetyksi." - -"Mutta entä naisväkenne?" kysyi Anton, pidättäen ratsuaan. - -"Täytyyhän minulla olla väkeä apuna", vaikeroi epätoivoinen isäntä. -"Vaikka ne ovatkin nuoria, täytyy niiden kestää täällä. Tuonaan tuli -tänne Rebekka, sisareni tyttö; hän on kotonaan tottunut kaupantekoon. -Hän tulee hyvin toimeen talonpoikain kanssa ja saa rahat heiltä irti, -vaikka he olisivat ihan päissäänkin. -- Rebekka", hän huusi sisään, -"herra Wohlfart käskee kysymään, tahdotko sinä lähteä linnaan; siellä -olisit turvassa niiltä villeiltä miehiltä." - -Rebekan pyöreät kasvot, joita ympäröi punertava tukka, pistivät -näkyviin kellarinluukusta. "Mitä minä linnassa tekisin, eno?" hän -huusi päättäväisesti. "Meidän omat talonpoikamme ovat kaikkein -villeimpiä ihmisiä koko seudulla; ja kun minä kerran tulen toimeen -niiden kanssa, niin selviän kyllä toisistakin. Tädin pää on mennyt -ihan pyörälle, niin että täytyyhän täällä olla joku ihminen kotona, -joka tarjoilee vieraille. Kiitoksia vain tarjouksesta, armollinen -herra, mutta minä en pelkää mitään. Ne herrat, jotka ovat aseellisten -miesten mukana, eivät siedä että minulle mitään pahaa tehdään." - -"Eteenpäin, miehet!" huusi Anton tovereilleen. He ratsastivat nopeata -ravia koko kylän läpi; kaikkialla olivat ovet suljetut, joissakin -taloissa ilmestyi pieniin akkunoihin säikähtyneet naiskasvot -tuijottamaan ratsastajain perään. Sitä menoa he tulivat leveää -valtatietä pitkin lähelle metsänreunaa. - -"Siellä missä tie painuu metsän sisään", sanoi toinen rengeistä -Antonille, "on vasemmalla kädellä nuorta näreikköä. Siellä voi monta -sataa miestä olla väijyksissä, ilman että me näemme yhtään mitään; ne -voivat ampua meidät hengiltä tahi katkaista meiltä paluutien linnaan." - -"Oikeassa olet", sanoi Anton, "me ratsastamme peltojen poikki sen -näreikön taakse asti; siellä kasvaa puita harvakseen, niin että -voimme helposti tunkeutua metsään ja taas takaisin. Sieltä käsin -tutkimme jalkaisin koko näreikön." - -He poikkesivat maantieltä lakealle tasangolle ja tulivat ampumamatkan -päässä näreiköstä metsään. "Nyt alas hevosen selästä", sanoi Anton -rengeille. Hän ja rengit jättivät ohjakset teknikon haltuun, ottivat -kiväärit käteensä ja etenivät varovaisesti vähän matkaa tiheikköön. -"Nyt ampukaa tiheikköön", komensi Anton, "ja sitten takaisin hevosten -luo niin nopeaan kuin sääret kantavat." Laukaukset pamahtivat nuoreen -kuusimetsään, ja muutamien sekuntien perästä vastasi niihin säännötön -tuli monista kivääreistä, jota seurasi raikuva huuto. Luodit -vihelsivät Antonin pään ohi, mutta välimatka oli ollut jokseenkin -pitkä, ja nopeata juoksua pääsivät kaikki vahingoittumatta ratsujensa -luo. "Nyt täyttä nelistä linnaan, me tiedämme jo kylliksi. Ne eivät -olleet siksi viisaita, että olisivat, pysyneet levollisina." Kuin -lennossa karautti linnalaisten pieni parvi maantietä linnaan päin, ja -heidän perässään kajahti pettyneiden takaa-ajajain karjunta. Miltei -hengettöminä ratsastajat saapuivat linnaan; pihassa Anton tapasi -kaikki kuumeisessa touhussa. Fink odotteli häntä ulko-ovella. - -"Sinä olit oikeassa", huusi Anton hänelle vastaan, "ne makasivat -väijyksissä, varmastikin jo monen tunnin ajan; ehkäpä niiden -päätarkoituksena oli siepata kiinni sinut tai meidät molemmat -matkalla Neudorfiin. Silloin he olisivat saaneet linnan miekaniskutta -valtaansa." - -"Paljonkohan niitä on?" kysyi Fink. "Näithän ettei meillä ollut -aikaa laskea", Anton vastasi. "Varmastikin osa niistä on työnnetty -etujoukoksi, ja pääjoukko on jossakin edempänä metsässä." - -"Te herätitte heidät valveille, nyt me voimme odottaa heidän -vierailuaan. Meidän väellemme onkin parempi, että ne tulevat nyt -auringonlaskun aikaan eikä yöpimeässä." - -"Ne tulevat jo!" kuului Lenoren ääni torninhuipulta. - -Ystävykset riensivät sinne. Kun Anton kävi katselemaan muurinreunalta -maisemaa, teki aurinko paraikaa laskuaan. Taivas säteili häikäisevin -kullantunnuin ja värjäsi mäntymetsien vihannuuden ruskean pronssin -karvaiseksi. Metsätiellä ravasi linnaa kohti ratsastajaparvi, vain -puolen eskadroonan vahvuinen; sen jälessä seurasi enemmän kuin -satakunta miestä, ensi joukkue varustettuna kivääreillä, muut -suoriksi oiotuilla viitakekeihäillä. Kaunis iltarusko sulki punaansa -torninharjalla seisovat tähystäjät. Pieni kovakuoriainen tanssi -hilpeästi Antonin korvallisella, ja ylhäältä ilmasta helähteli -leivosen iltavirsi. - -Sillävälin tuli tuho yhä lähemmäksi. Se kiemurteli mutkittelevaa -tietä pitkin mustana, pitkäkkäisenä jonona, korvin kuulumattomasti, -vain silmälle näkyvänä. Antonin korvan juuressa hyrisi hyönteinen -edelleen, ja yhä kuului kauempaa leivosen ilolaulu. Vihdoin katosi -tulijain jono kylän ensimmäisten matalain savimajojen taa. Tornissa -vallitsi hengetön hiljaisuus; kaikkien katseet olivat kuin naulitut -siihen kohtaan, mistä vihollisen täytyi jälleen tulla näkyviin. -Lenore seisoi Antonin vieressä, vasemmassa kädessään hän puristeli -kivääriä, oikeassa metsästyslaukkua, jossa olevat luodit hänen -kätensä värinä, hänen siitä tietämättä, pani kilahtelemaan yhteen. -Kun ratsuparvi tuli näkyviin keskellä kylää, tempasi Fink lakin -päästänsä ja sanoi juhlallisesti: "Nyt kukin paikoilleen, hyvät -herrat. Sinä, Anton, ole hyvä ja saata vapaaherra alas." Kun Anton -lähti taluttamaan sokeaa vanhusta portaita alas, viittasi hän -äänettömästi Lenoreen, joka hievahtamatta tuijotteli lähestyvää -vihollista. "Myöskin teitä, armollinen neiti, pyydän ajattelemaan -turvallisuuttanne." - -"Täällä minä olen varmimmassa turvassa", vastasi Lenore -uhkamielisesti ja kolahutti kiväärinsä perän tornin kivilattiaan. -"Ettehän voi vaatia, että nyt hautaisin pääni sohvan pieluksiin, kun -te itse kohta panette henkenne vaaraan meidän edestämme?" - -Fink katseli ihaillen edessään olevia kauniita tytönkasvoja ja sanoi: -"Ei minulla ole mitään sitä vastaan. Jos käytte istumaan tälle -matalalle tuolille, niin olette täällä yhtä hyvässä turvassa kuin -missä muualla koko linnassa." - -"Tahdon koettaa olla varovainen", vastasi Lenore ja teki torjuvan -eleen. - -"Ja te, veikkoseni, piiloutukaa visusti muurinharjan taa", -sanoi Fink pyssymiehille. "Varokaa ettette näytä hartioitanne -tai lakinnipukkaanne reunan yli, älkääkä ampuko, ennenkuin minä -annan merkin tällä kiljukurkulla; sen äänen kuulette alhaaltakin -tänne ylös." Hän otti liivinlakkaristaan oudonnäköisen leveän -vihellyspillin. "Näkemiin asti", sanoi hän Lenorelle, katsellen -neitoa loistavin silmin. - -"Näkemiin", vastasi Lenore huiskuttaen kättänsä ja katseli -alaslaskeutuvan jälkeen, kunnes ovi pamahti kiinni tämän perästä. - -Eteishallissa Fink tapasi vapaaherran. Vanha herra oli tulimmaisessa -tuskassa pitkän päivän jännityksen ynnä oman saamattomuutensa -tunnon johdosta. Ennen vanhaan hän oli uljaalla ryhdillä syöksynyt -mieskohtaisiin vaaroihin. Nyt vasta näyttihe, kuinka tyyten hänen -voimansa olivat murtuneet, kun hänen ei onnistunut parhaimmalla -tahdollakaan säilyttää mielenmalttiaan. Hänen kätensä haparoivat -avuttomasti ympärilleen, ikäänkuin etsien jotain asetta, ja -tuskallinen ähkynä kohosi hänen rinnastaan. - -"Armollinen isäntäni", puhutteli Fink häntä, "koska teidän -sairautenne ei salli teidän käydä keskusteluihin vihollisten kanssa, -niin suvaitkaa minun edustaa teitä." - -"Teillä on täydet valtuudet, rakas Fink", vastasi vapaaherra käheällä -äänellä; "todellakin on näköni niin huono, ettei minusta ole -minkäänlaista hyötyä. Kurja vaivainen minä olen!" huudahti hän kovaa -ja kätki kasvot käsiinsä. Fink kohautti hartioitaan ja kääntyi ovelle -päin. Jykevässä tammiovessa oli luukku, jonka hän työnsi syrjään ja -katsahti ulos. - -"Sallikaa minun viedä teidät johonkin sellaiseen kohtaan, jossa ette -ole suotta luodeille alttiina", pyysi Anton. - -"Älkää minusta huolehtiko, nuori mies", sanoi vapaaherra; "tänään on -minusta paljon vähemmän väliä kuin köyhimmästä päiväpalkkalaisesta, -joka minun vuokseni tarttuu kivääriin." - -"Onko sinulla annettavana jotain tehtävää minulle?" kysyi Anton -Finkiltä ja otti aseensa. - -"Ei muuta", vastasi tämä hymyillen, "kuin ettet unohda olla -varovainen, jos satut joutumaan käsikahakkaan. Onneksi olkoon!" Hän -ojensi ystävälle kätensä, Anton puristi sitä ja riensi pihalle. - -"Nyt pitää vihollinen katselmusta teidän karjapihallanne", sanoi Fink -vapaaherralle; "tuossa paikassa ne herrat ovat täällä. Ahaa, tuollapa -ne jo tulevatkin, ratsastajat ja jalkaväki. Ne pysähtyvät ison ladon -vierelle, pieni ratsujoukko lähtee etenemään; se on varmastikin -esikunta, sieviä poikia joukossa, onpa pari uljasta hevostakin; ne -kiertävät linnaa ulkopuolella luodinkantamaa. Ne etsivät kaiketi -jotain sisäänpääsyä; kohta kuulemme niiden paukuttavan pihanporttia." - -Mutta hiljaisuuspa ei katkennutkaan. "Merkillistä", tuumiskeli Fink. -"Minusta tuntuu sodankäyntitapoihin kuuluvan, että linnoituksen -miehistöä vaaditaan antautumaan ennenkuin rynnäkköön käydään; mutta -tuollapa palaavat upseerit täyttä nelistä takaisin jalkaväkensä luo. -Onko Wohlfart herättänyt heissä sellaista kauhua, että he ottivat -lipetin mokomata vauhtia että hevosten vatsat maata viistivät?" - -Hevoskavioiden kopsetta ja jalkaväen askelten jymähtelyä kuului -tieltä. - -"Tuhat tulimmaista!" huudahti Fink, "koko armeija marssii kuin -paraatissa meidän puoleiselle linnansivulle. Jos niiden aikomus -on rynnätä tältä taholta teidän linnoituksenne kimppuun, niin -täytyypä niillä totta tosiaan olla sangen ihmeelliset käsitykset -linnoitettujen paikkojen valtaamisesta. Ne asettuvat rintamaan meitä -kohti, kahdensadan askeleen päähän. Jalkaväki seisoo kahdessa rivissä -keskellä, ratsumiehet kummallakin sivustalla. Aito roomalainen -taistelu järjestys, ihan kuin olisi itse Julius Caesar heitä -johtamassa. Äläs, onhan niillä rummunlyöjäkin, mies astuu joukon -eteen, ja räminä, jonka kuulette, on rummunpärrytystä. -- Ahaa, -päällikkö ratsastaa rintaman eteen. Hän tulee meitä kohti ja pysähtyy -suoraan tämän oven eteen. Kohteliaisuus vaatii, että tiedustamme sen -herran asiata." - -Fink tarttui raskaaseen ovisalpaan ja veti sen syrjään, ovenpuolisko -aukeni ja Fink astui kynnykselle, peittäen ruumiillaan aukon ja -pidellen kaksipiippuista pyssyä huolettomasti kädessään. Kun -ratsastaja näki metsästystakkiin puetun solakan hahmon edessään, -peräytti hän hevostaan ja nosti hattuaan. Fink vastasi tervehdykseen -notkistaen hiukan päätänsä. - -"Haluan puhua tämän kartanon omistajan kanssa", huusi ratsastaja ylös -korkealle ovelle. - -"Tyytykää toistaiseksi minun persoonaani", vastasi Fink, "minä -edustan häntä täällä." - -"Sanokaa sitten kartanon omistajalle, että meillä on hallituksemme -käskystä asioita toimitettavana hänen talossaan", huusi ratsastaja. - -"Ehkä teidän arvoisuutenne sallii minun tiedustaa, mikä hallitus -oli niin kevytmielinen, että antoi teille käskyjä vapaaherra von -Rothsattelille vietäväksi? Olen kuullut, että täälläpäin vallitsee -sangen sekavat käsitykset hallitusvallasta." - -"Puolalainen keskuskomitea on teidän niinkuin minunkin esivaltani." - -"Sangen kiltisti tehty teiltä, että annoitte kaulanne jonkin -keskuskomitean mielivaltaisesti käytettäväksi; mutta sallinette -meidän omasta kohdastamme olla tässä asiassa vastakkaista -mielipidettä." - -"Näettehän että meillä on keinoja pakottaa niskoittelevat -kuuliaisuuteen hallituksemme käskyille, ja minä annan teille sen -neuvon, ettette vastahakoisuudellanne pakota meitä turvautumaan -väkivaltaan." - -"Minä kiitän teitä neuvostanne ja olisin vielä kiitollisempi, -jos ette palvelusintoisuudessanne unohtaisi, ettei maaperä, -jota hevosenne kuopii, ole mikään yleinen ratsastuskenttä vaan -yksityisomaisuutta, ja että vieraat hevoskaviot saavat sillä tehdä -hyppyjään ainoastaan tilanomistajan nimenomaisella luvalla. Sikäli -kuin tiedän, ette ole vielä pyytänyt sellaista lupaa." - -"Jo riittää sananvaihtoa, herraseni", huusi ratsastaja -kärsimättömästi; "jos te todellakin olette oikeutettu edustamaan -tämän tilan isäntää, niin vaadin teitä viivyttelemättä avaamaan tämän -linnan portit ja luovuttamaan meille hallussanne olevat aseet." - -"Valitettavasti olen siinä tukalassa asemassa, etten voi noudattaa -pyyntöänne", vastasi Fink. "Omasta puolestani minun sen sijaan -täytyy pyytää, että niinhyvin te itse kuin nuo toiset herrat, jotka -tuolla takananne nostelevat risaisia saappaitaan, kiireimmän kautta -livistätte matkoihinne tältä seudulta. Nuoret mieheni ovat juuri -aikeissa tutkia, osuvatko he pyssyillään miestenne jalkain juuressa -kaiveleviin myyriin, ja mieltämme pahoittaisi, jos he sattuisivat -laskemaan luotinsa seuralaistenne paljaina paistaviin varpaisiin. --- Lähtekää jo, herraseni!" hän huusi, muuttaen äkkiä tähänastisen -huolettoman puheensävynsä niin voimakkaasti suuttumusta ja -ylenkatsetta ilmaisevaksi, että ratsumiehen hevonen karahti kahdelle -jalalle ja hän itsekin tavoitteli pistoolia sen huotrasta. - -Tämän keskustelun aikana olivat toisetkin ratsastajat ja yksityisiä -ryhmiä jalkaväestä edenneet lähemmäksi kuullakseen puheenpitäjäin -sananvaihtoa. Useamman kuin kerran kohosi kiväärejä miesten poskille, -mutta joka kerran iskivät ratsastajat ne alas. Finkin lausuessa -viimeiset herjaavat sanansa heitti muuan hurjan näköinen, vanhaan -sarkatakkiin puettu miehenrehvana äkkiä pyssyn poskelleen, laukaus -pamahti ja luoti pyyhkäsi Finkin posken vierestä tammioveen. Samassa -silmänräpäyksessä kuului ylhäältä tornista kimakka kiljahdus ja -sitä seuraava pyssynpamahdus, ja hädikkö ampuja suistui kasvoilleen -maahan. Sovinnonhieroja pyörähytti hevosensa ympäri, hyökkääjät -peräytyivät sukkelaan taaemmaksi, ja Fink paiskasi oven kiinni. Kun -hän jälleen kääntyi toisiin hallissa oleviin päin, seisoi Lenore -portaiden alimmassa käännekohdassa, vielä savuava kivääri kädessään -ja suuret silmät hurjasti Finkiin tuijottaen. - -"Oletteko haavoitettu?" hän huudahti, ollen aivan suunniltaan. - -"Ei sinne päinkään, uskollinen asetoverini", huudahti Fink vastaan. -Lenore viskasi pyssyn kädestään ja vaipui lattialle isänsä jalkoihin, -kätkien kasvonsa tämän polvelle. Isä kumartui hänen ylitseen, otti -hänen päänsä käsiensä väliin, ja viime tuntien hermojen järkytys sai -aikaan, että vanhus parka puhkesi suonenvedontapaiseen nyyhkytykseen. -Tytär löi kiihkeästi käsivartensa isän kumaraisen varren ympäri -ja piteli häntä äänettömästi sylissään. Siten syleilivät molemmat -toisiaan, jo lopen murtunut ja kohta sammuva elämä sekä toinen, joka -vasta puhkesi täyteen hehkuunsa. - -Fink katseli ulos akkunasta; viholliset olivat peräytyneet kauas, ja -johtajatkin ratsastelivat pyssynkantaman ulkopuolella edestakaisin, -nähtävästi pitäen neuvoa keskenään. Fink astui nopeasti Lenoren luo, -laski kätensä immen käsivarrelle ja lausui: "Minä kiitän teitä, -armollinen neiti, että kävitte niin päättäväisesti rankaisemaan tuota -kurjimusta. Nyt pyydän, että poistutte heti herra isänne kanssa -tästä paikasta. Meidän on helpompi puolustautua, kun ei huoli teistä -johda huomiotamme pois vihollisesta." Lenore lysähti kokoon hänen -kosketuksestaan, ja kuuma puna kohosi hänen poskilleen ja otsalleen. - -"Me lähdemme", hän vastasi soinnuttomasti ja maahan katsellen; "tule, -isä." Hän talutti vapaaherraa, joka vastustelematta seurasi häntä, -portaita ylös äitinsä huoneeseen. Siellä hän koetti sankarillisin -ponnistuksin saavuttaa jälleen mielenmalttinsa; hän istahti sairaan -vuoteen viereen eikä saapunut sinä iltana enää Finkin läheisyyteen. - -"No, nyt me olemme omissa oloissamme", huudahti Fink vahtimiehille; -"nyt, pojat, lyhyt välimatka ja tarkka tähtäys. Jos niiden mieli -tekee puskea päänsä tätä kiviläjää vastaan, niin totta vie ovat -veriset otsat heidän ainoa voittosaaliinsa." - -Hän seisoi asetoveriensa keskellä ja tarkasteli terävin katsein -vastustajain rivejä. Siellä vallitsi vilkas liike; yksityisiä -osastoja palasi kylään, ratsastajat karahuttivat innokkaasti -edestakaisin linnantiellä -- ilmeisesti oli siellä jokin erikoinen -puuha käynnissä. Vihdoin nähtiin erään ryhmän raahaavan kylästä -paksuja lautoja ja moniaita tyhjiä vankkureita. Niiden yläosat -irroitettiin ja nostettiin maahan ja alaosat pyörineen asetettiin -riviin, aisat kylään ja takapyörät linnaan päin; sitten pantiin -lautoja päällekkäin ja vierekkäin vaununpohjille ja niistä naulattiin -kokoon rynnäkkökatoksia, jotka kiinnitettiin tangoilla vinosti -pystyyn vaunujen varaan, siten että yläreunat pistivät muutaman jalan -vaununreunan ulkopuolelle ja katokset voivat kukin tarjota suojaa -viidelle tai kuudelle miehelle. - -"Käykää kutsumassa herra Wohlfart tänne!" huusi Fink eräälle -pyssymiehelle. - -"Täällä kuului ammuttavan", sanoi Anton halliin saapuessaan, -"haavoittuiko kukaan?" - -"Ainoastaan tuo paksu ovi ja muuan tuosta roskajoukosta", vastasi -Fink. "Tornista annettiin omin luvin vastaus vihollisen ensin -ampumaan laukaukseen." - -"Pihasta ei näe ainuttakaan vihollista. Ensin tuli muuan ratsasjoukko -portille, joku siitä uskalsi lähestyä aivan aitaukseen kiinni -ja yritti kurkistella sen yli. Mutta kun minä kiipesin meidän -puolelta pystyyn, otti mies lipetin aivan kuin olisi nähnyt itsensä -paholaisen." - -"Katsoppas tuonne", sanoi Fink, "ne huvittelevat kyhäämällä kokoon -pieniä muurinmurtajia. Niin kauan kuin tässä iltavalaistuksessa -näemme eteemme, ei vaara ole suuri. Mutta yön aikaan ne pääsevät -noiden pyörivien katosten turvin liika lähelle meitä." - -"Taivas pysyy selkeänä", sanoi Anton, "siitä tulee tähtikirkas yö." - -"Kunpa vain tietäisin, minkävuoksi ne ovat niin hulluja, että käyvät -ryntäämään juuri tältä linnoituksemme vahvimmalta puolelta. Muu -ei voi olla syynä, hyvä veli, kuin että sinun rauhallinen naamasi -vaikutti niihin jänishousuihin kuin Gorgon pää. [Kreikkalaisen -taruston käärmetukkainen naishirviö, jonka pää muutti katsojan -kiveksi, kunnes Perseus-sankari hirviön tappoi]. Sinusta tullaan -vielä laulamaan kaikissa vastaisissa slaavilaissodissa kuin -kammottavasta ihmispelätistä ainakin." - -Oli jo käynyt hämäräksi, kun naulaileminen vankkurien luona taukosi. -Kuului komentosana, päälliköt huusivat nimeltä miehiä käymään käsiksi -aisoihin, ja kuudet pyörillä kulkevat katokset lähenivät joutuisaa -vauhtia noin kolmenkymmenen askeleen päähän linnan valtasivusta. - -"Nyt se alkaa!" huusi Fink. "Pysy täällä ja puolusta alikertaa." -Itse hän juoksi portaita ylös ja avasi yläkerroksessa kaikkien -etuhuoneiden ovet, niin että voi katsella suoraan talon toisesta -päästä toiseen. "Varokaa paitanne!" hän huusi vahtimiehille. -Seuraavassa tuokiossa pamahti säännötön yhteislaukaus yläkerran -akkunoita vastaan, lyijyluodit rapisivat sisään ruutujen läpi ja -pudottivat siruja alas kipsikatosta. Fink sieppasi vihellyspillinsä, -kimakka vihellys kajahti pitkin värähdyksin halki koko talon, -ja ylhäältä tornista ja molemmista asuinkerroksista pamahtivat -piiritettyjen vastalaukaukset. Ja nyt alkoi kummaltakin taholta -säännötön ampuminen. Piiritetyt olivat edullisemmassa asemassa, -heillä kun oli parempi suoja kivimuurien takana ja huoneissa oli -pimeämpi kuin ulkona. Lyhyinä väliaikoina kuuluivat Finkin äänekkäät -huudot: "Tähdätkää tyynesti, miehet, älkääkä näyttäkö itseänne!" Hän -ennätti joka paikkaan, hänen keveät askeleensa, hänen heleä äänensä -ja jolloinkin viskaamansa hurjat leikkisanat rohkaisivat jokaisen -ampujan mieltä. Ne täyttivät ihastuksen ja kauhun värinällä myöskin -Lenoren sydämen, joka ei enää tuntenut aseman hirvittävyyttä eikä -vaipunut epätoivoon isän sairaloisesta ähkinästä ja äidin hiljaisesta -valittelusta, koska rakastetun miehen ääni kajahti neidon korviin -onnea lupaavana tervehdyksenä. - -Lähes tuntikauden kesti taistelua linnanmuurien edustalla. Synkkänä -kohosi tuo mahtava kivirakennus tähtien himmeässä valossa, ei -lampunvilahdusta, ei ainuttakaan ihmishahmoa näkynyt akkunoista -ulkona seisoville; ainoastaan jolloinkin jostain akkunannurkasta -lieskahtava tulenliekki ja pamahdus todistivat linnassa olevan eloa. -Kun asteli huoneriviä pitkin, voi siellä täällä erottaa tummia -hahmoja seisovan pilarin varjossa; ehkäpä näki myöskin silmäparin -loistavan jännityksestä ja pään kumartuvan tähystämään, paljastiko -vihollinen jonkin jäsenensä luodille alttiiksi. Tuskinpa yksikään -kaikista niistä miehistä, jotka nyt olivat sotapolulla, oli ennestään -perehtynyt sodan verileikkiin; aurankurjesta, työkalujen äärestä, -kaikenlaisista rauhallisista ammateista he olivat joutuneettanne -yhteen, ja kokonaisen päivän tuskallinen jännitys, kuumeinen odotus -kuvastui lujamielisempienkin miesten kasvoilla. - -Kolkkoa mielihyvää tuntien Anton huomasi, kuinka levollinen hän -itse oli ja kuinka pelottomia hänen miehensä. He olivat täydessä -toimessa, he tekivät työtä kuten konsanaan, yksinpä hävittävässä -surmantyössäkin ilmeni sitä työtehoa ja voimaa, jota uuttera -ihminen osoittaa kaikissa toimissaan. Ensimmäisten laukausten -ammuttua latasivat ja laukoivat akkunapielissä väijyvät miehet -aseitaan niin rauhallisesti kuin olisi se ollut heidän tavallista -päivätyötään. Rengin kasvoilla ei ollut sen huolestuneempaa ilmettä -kuin muulloin hänen vetohärkien perässä astellessaan, ja nopsa -räätäli käsitteli kiväärinsä perää ja piippua yhtä kätevästi kuin -konsanaan silitysrautansa kahvaa. Ainoastaan pihalla seisovat -vahdit tömistelivät levottomasti, mutta ei suinkaan pelosta vaan -tyytymättöminä pakolliseen toimettomuuteensa. Välistä yritti jokin -muita veikeämpi vekkuli pujahtaa Antonin selän taitse rakennuksen -etuhuoneisiin päästäkseen laskettamaan laukauksensa; ja Antonin -täytyi asettaa niittymestari pihaovelle vahtimaan, jottei tuota menoa -pääsisi jatkumaan. - -"Ainoastaan kerran vain, herra Wohlfart, päästäkää minut kerrankin -paukuttamaan noita vintiöitä", pyyteli muuan Neudorfin nuori mies -hartaasti. - -"Odottakaa, kyllä teidänkin vuoronne pian tulee; tunnin kuluttua te -astutte etupuolella olevain miesten tilalle", vastasi Anton. - -Sillävälin kiipesivät tähdet yhä korkeammalle, ja kummallakin taholla -pamahteli laukauksia harvasempaan, kuten olisi väsähtyminen jo -vallannut taistelevat puolet. - -"Meidän miehillämme on parempi taisteluvoima", sanoi Anton -ystävälleen; "pihalla olevia miehiä on jo mahdoton pidättää siellä -kauempaa." - -"Eihän tämä ole paljon muuta kuin umpimähkään laukomista", vastasi -Fink; "miehet koettavat kyllä tähdätä rehellisesti, mutta sattuman -kauppaa on, osuuko luoti mieheensä. Lukuunottamatta muutamia kevyitä -lihanaarmuja ei meidän puolellamme ole mitään vahinkoa tapahtunut, -enkä luule noiden tuolla alhaallakaan saaneen maksaa lystiänsä sen -kalliimmin." - -Ulkoa kuului pyörien kolinaa. "Kuulehan, nyt ne vievät sotavaununsa -takaisin." Ampuminen taukosi; koko ryntäyslinjalta hävisivät tummat -ryhmät yön pimentoon. "Anna miesten vaihtaa vuoroa", jatkoi Fink, -"ja jos sinulla on jotain juotavaa, niin anna heille ryypyt, sillä -he ovat tänään osoittautuneet urheiksi miehiksi. Sitten käymme -levollisesti odottelemaan työn jatkumista." - -Anton antoi joutuisasti jakaa ruokaa ja juomaa miehistölle ja kulki -sitten läpi koko talon, vaihtaen vahtivuorossa olevat ja tutkien -kaikki suojat vinniltä kellariin saakka. Alikerran naistenhuoneista -kuului hänen korviinsa jo kaukaa valittavaa ääntenhälinää. -Sisäänastuessaan hän näki pienen keittiönlampun niukasti valaisevan -paljaita kalkkiseiniä; lattialle levitetyillä oljilla maata -kyyröttivät naiset lapsineen ja vähine tavaroineen. Naisista monet -ilmaisivat tuskaansa ruumistaan huojutellen, kohotellen käsiään -korkeuteen ja rukoillen, apua taivaasta; toiset taas tuijottivat -jäykästi ja äänettöminä eteensä, ollen aivan typerryksissä yön -kauhuista; miellyttävimmän vaikutuksen tekivät sentään lapset, -jotka ulvoivat rehellisesti kaikesta sielustaan eivätkä välittäneet -vähääkään oudosta ympäristöstään. Kaiken tämän surkeuden keskellä -makasi kolme pikkulasta levollisesti kuin olisivat olleet kotona -kätkyissään, suut auki ja pienet kätöset nyrkitettyinä; ja eräässä -sopessa istui muuan nuorikko tuuditellen pikku vauvaansa uneen ja -näytti unohtaneen kaiken muun. Vihdoin hän nousi varovaisesti pystyyn -ja yhä lastansa liekutellen tuli Antonilta hiljaa kysymään, mitä -hänen miehelleen kuului. - -Ulkona viholliset tällävälin rakensivat itselleen ison nuotion, jonka -ääressä osa aseellisia miehiä näkyi istuvan, keitellen illallistaan -kattiloissa ja saviruukuissa. Kylästäkin kuului vilkasta elämää, -äänekkäitä huutoja ja komentosanoja, ja tornista katsellessa -näki valkeita vilkkuvan kaikkialla ja ahkerasti juoksenneltavan -edestakaisin kylänraitilla. "Tuopa ei näytä yölevolle asettumiselta", -sanoi Anton. Samassa tuokiossa kuului vasara paukkuvan takaportille -Molemmat ystävykset katsahtivat toisiinsa ja juoksivat sukkelaan -pihalle. "Rothsattel ja peltopyyt", mutisi ääni portin takaa, -koettaen tekaista jonkinlaisen tunnussanan. "Metsänvartija!" huudahti -Anton. Hän veti joutuin pönkät ja salvat syrjään ja päästi vanhuksen -sisään. - -"Sulkekaa heti perästäni", sanoi metsänvartija, "ne peijakkaat -ovat minun kintereilläni. Hyvää iltaa muuten joka miehelle; tulin -kysymään, olisiko minusta jotain apua?" - -"Käykää sukkelaan sisään", huusi Anton, "siellä sitten kerrotte -kaikki tietonne." - -"Metsässä on hiljaista kuin kirkossa", sanoi metsänvartija. "Karja -makailee Leppäpuron vartisella metsäniityllä, ja myöskin lampuri on -tuonut katraansa sinne. Vouti pitää siellä vahtia. Minä hiivin pimeän -turvin kylään vakoilemaan ja jouduin sitten varoittamaan teitä. Kun -ne konnat eivät saaneet ampumisellaan mitään aikaan, yrittävät ne -nyt tulen avulla saada tahtonsa perille. Ne ovat kerustaneet kokoon -kaiken tervan ja vaunurasvan mitä ovat kylästä saaneet käsiinsä, -vaimoväen pärekimput ne ovat anastaneet ja mistä vain löytäneet -öljylampun, niin sen ovat tyhjentäneet risukimppuihin." - -"Aikovatko ne sytyttää pihanportin palamaan?" kysyi Fink. - -Metsänvartija veti suunsa irveen. "Johan nyt pihanporttia, se on -niille yhtä kammottava kuin helvetinportti. Onhan teillä haupitsi ja -tykkivaunuja pihamaalla!" - -"Tykistöä -- meilläkö?" huudahtivat ystävykset kummissaan. - -"Niin juuri", nyökkäsi metsänvartija: "kurkistaessaan aitauksen -ampumarei'istä sisään ne näkivät sinisiä vaunuja ja hevosia ja -tykinlavetin." - -"Karlin uudet perunavankkurit ja niiden hevoset", huudahti Anton, "ja -palotynnörin!" - -"Se se kai kumotti niiden silmiin haupitsilta", arveli metsänvartija. -"Matkallani tänne kurkistin aidan yli kapakan pihaan, eikö siellä -näkyisi ketään tuttua. Silloin tulla tupsahti Rebekka vesisankojen -kera pihalle, minä vihelsin hiljaa ja kutsuin tytön tallin taa. -'Oletteko tekin täällä, vanha ihmissyöjä?' sanoi se hupsuttelija; -'pitäkää varanne, etteivät ne korvenna päätänne valkeassa. Minulla ei -ole aikaa lörpötellä teidän kanssanne, herrat tahtovat saada kahvia -ja minun on niitä palveltava.' -- 'Mikseikäs oikein samppanjaa?' -sanoin minä. 'Ne ovat kai hyvin herttaisia sinulle, sinä sievä -punapää', sanoin, sillä makostellen aina voittaa vaimonpuolet. -- -'Itse olette hirveä vanha tervaskanto', sanoi tyttö ja räjähti -nauramaan, 'joutukaa tiehenne täältä.' -- 'Eihän ne sinulle vain -tee mitään pahaa, pikku Rebekkaiseni?' sanoin jälleen ja nipistin -sitä velhoa poskesta. -- 'Se ei kuulu teihin, mokoma vanha -noitamestari', kivahti tyttö letukka; 'jos huudan, niin tulee koko -tuvallinen herroja avukseni. Teidän kanssanne en tahdo olla missään -tekemisissä.' -- 'Älähän nyt ole tuollainen äkäpussi, lapseni', -sanoin minä, 'vaan ole kiltti tyttö, he, ota tämä pullo, täytä se -ja tuo jälleen ulos minulle. Näin ilkeinä aikoina täytyy toki tehdä -jotain ystäväinsäkin hyväksi.' -- Tyttö sieppasi pullon kädestäni -ja sanoi: 'Vartokaa tässä, mutta olkaa ihan hiljaa', ja juoksi -sitten sankoineen pois. Kotvan kuluttua hän palasi jälleen ja toi -putelin takaisin ihkasen täynnä; oivaa sekoitusta, sanon mä, -kumina- ja ohraviinaa; aika hyvänluontoinen hepsukka se Rebekka on. Ja -ojentaessaan minulle pullon se vielä sihisi korvaani: 'Jos menette -linnaan niiden nuorten herrojen puheille, niin sanokaa niille, että -herrat tuolla sisässä pelkäävät hirveästi heidän tykistöään; meiltä ne -kysyivät että oliko totta, että linnassa on kanuuna. Minä sanoin -niille, että tottahan sellainen kapine täytyi olla niin isossa -linnassa.' -- Sitten minä hiivin jälleen matkoihini ja ryömin -maantienojaa myöten viitakemiesten ohi, jotka pitävät vahtia meidän -karjapihallamme. Päästyäni satasen askelta niiden etupuolelle otin -koivet selkääni ja läksin juoksemaan, ja ne peijuonit kohta -kintereilleni. Semmoinen juttu se oli." - -"Tuo polttojuttu on aika hankala historia", sanoi Fink. "Jos ne -osaavat hyvin sen ammatin, niin ne savustavat meidät tänne kuin -mäyrät pesäämme." - -"Mutta onhan tämä kynnys kivestä ja ovi korkealla maasta", huomautti -metsänvartija. - -"En minä liekkejä pelkää, vaan savua ja valoisuutta", sanoi Fink. -"Jos ne pääsevät valaisemaan akkunamme, niin miehemme osuvat vielä -huonommin pyssyillään. Meille on onneksi, että ne englantilaisilla -satuloilla ratsastavat herrasmiehet, jotka vihollisia johtavat, -tuskin lienevät tähän saakka valloittaneet muita linnoituksia -kuin sellaisia, joita alushameilla suojellaan. Me siirrämme -kaikki miehemme tänne talon etupuolelle ja pidämme pihalla vain -välttämättömimmät vahdit, luottaen Rebekan valheiden tehoon." - -Uusia patruuneja jaeltiin ja miehistö jaettiin uudestaan, ali- ja -ylikerroksen tornihalleihin ynnä torninharjalle lisättiin väkeä; -alhaalla komensi Kunaun seppä, yläkerroksessa Anton, ja metsänvartija -jäi pienen parven kera varaväeksi. Ja aikapa jo olikin itsekunkin -kiiruhtaa puolustusasemiinsa, sillä jälleen kuului etäältä -kovaäänistä hälinää, komentosanoja, lähestyväin parvien jalantöminää -ja vankkurien kolinaa. - -"Pankaa patruunat pyssynpiippuihin ja ampukaa ainoastaan niitä, jotka -koettavat tunkeutua ovelle", huusi Fink miehille. - -Suojakatoksilla varustetut vankkurit lähtivät jälleen vierimään -linnaa kohti, puolalainen aloitti ankaran ammunnan, joka tällä -kertaa kohdistui yksinomaan kohtalokkaaseen valtaoveen ja sen -vierellä oleviin akkunoihin. Mahtavin iskuin paukuttelivat luodit -tammiovea ja tiiliseinää; useammin kuin kerran ne löysivät tiensä -akkuna-aukoistakin sisään ja ropsahtivat puolustajain päiden yli -kattoon. - -Fink huusi metsänvartijan puheilleen. "Nyt teidän pitää uskaltaa -vähäsen, ukkoseni; asettukaa miehinenne takaportille ja avatkaa -se, hiipikää sitten talon ympäri pitkin seinäviertä ja karatkaa -sivulta päin noiden kolmen vasemmalla puolella olevan vaunun takana -piileskelevien lurjusten kimppuun, jotka ovat rohjenneet tulla vähän -liika lähelle taloa. Käykää aivan lähelle niitä; jos hyvin tähtäätte, -niin voitte polttaa niiltä parrat etulatingeillanne. Vaunuissa ei ole -mitään suojusta sivuille päin, ja ennenkuin muuta roskaväkeä ennättää -avuksi tuolta edempää, olette te jo täällä takaisin hyvässä turvassa. -Liikkukaa joutuin ja varovaisesti, minä annan teille pillillä merkin, -milloin teidän pitää karata esiin muurin pimennosta." - -Metsänvartija kokosi väkensä ja riensi pihalle; Fink juoksi -yläkertaan Antonin luo. Yhä ankarammaksi kiihtyi vihollisen ammunta. -"Tällä kertaa on täysi tosi kysymyksessä", sanoi Anton. "Meidänkin -miehemme ovat tulistuneet vihan vimmaan." - -"Tuollapa se päävaara tuleekin", huusi Fink ja osotti muurinaukosta -korkeata, epämuotoista rykelmää, joka verkalleen vieri lähemmäksi. -Sen muodostivat mahtavat viljavankkurit, jotka olivat kuormatut -huoneenkorkuisiksi risukimpuilla ja muilla palavilla aineilla -ja jotka näkymättömien käsien ohjaamina kulkivat suoraan linnan -keskustaa kohti. "Polttovaunut! Ylinnä loistaa keltaisia pahnakupoja. -Niiden tarkoitus on selvä kuin päivä, ne lykkäävät vankkureita -takaapäin aisoista suoraan ovea kohti. Nyt on otettava tarkka -tähtäys, jotta yksikään niistä konnista, jotka ovat lykkäämässä, ei -pääse hengissä takaisin." - -Hän juoksi portaita ylös torninlaelle ja huusi siellä vahtiville -miehille: "Kaikki riippuu nyt teistä; kohta kuin saatte näkyviinne -ne miehet, jotka lykkäävät noita polttovaunuja tuolla alhaalla, niin -ampukaa niitä. Missä vain näette pään tai säären pistävän esiin -vaunujen takaa, niin lähettäkää niihin luotinne. Kaikki nuo vaunujen -työntäjät on saatava hengiltä!" - -Hitaasti lähenivät turmaa tuovat vankkurit; Fink nosti -kaksipiippuisen kiväärinsä poskelleen. Kahdesti hän tähtäsi ja -kahdesti laski jälleen tyytymättömänä aseensa. Vaunut olivat -kuormitetut niin korkealta ja leveältä, että oli mahdoton nähdä -niiden takaa lykkääjiä. Molemmilla taistelevilla puolilla -vallitsi hetken tuskallista jännitystä, vihollisenkin tuli -taukosi, kaikkien katseet olivat kuin naulatut tuohon rauhallisen -elonkorjuun välikappaleeseen, jonka oli nyt määrä saattaa katkera -kamppailu äkkiloppuun. Vihdoin tulivat vaunut niin lähelle, että -ylhäältä torninharjalta voi nähdä perimmäisten aisankannattajain -selät. Kahdesti leimahti Finkin pyssy peräkanaa, kahdesti kuului -älähtävä huuto alhaalta; vaunut pysähtyivät paikalleen, lykkääjät -sulloutuivat hätäytyneinä niiden turviin, ja maassa voi erottaa -kaksi liikkumatonta tummaa hahmoa Fink latasi aseensa uudelleen, ja -hurja hymy väreili hänen huulillaan. Vihollinen vastasi raivoisalla -ammunnalla. Eräs tornissa olevista miehistä sai luodin keskelle -rintaansa, hänen kiväärinsä putosi reunan yli ja kolahti maaperään, -ja itse syöksähti mies suinpäin Finkin jalkain juureen. Fink loi -häneen pikaisen silmäyksen ja työnsi luodin toiseenkin piippuun. - -Silloin törmäsi pellon perältä moniaita tummia haamuja -tuulennopeudella vaunuja kohti, voimakas komennushuuto kuultiin, ja -jälleen rupesi sotakone liikehtimään. "Urheita poikia", mutisi Fink -puoliääneen, "ne tietävät, olevansa varman kuoleman omat." Nyt näkyi -lykkääjistä enemmänkin ruumiinosia vaunujen takaa. Jälleen Fink -nosti kiväärin poskelleen, ja peräkkäin lensivät siitä kuolettavat -luodit aisojen puolelle. Jälleen kuului tuskanparahdus, mutta vaunut -jatkoivat kulkuaan. Ne pääsivät jo kolmisenkymmenen askeleen päähän -ovesta -- vaara oli ilmeinen ja sangen täpärä. Silloin kajahti -torninhuipusta kimakka vihellys yöhön, yläkerroksen akkunoista -leimahti rivi tulenliekkejä, ja talon vasemmalta etunurkalta -kuului kova kiljahdus. Metsänvartija syöksyi miehineen lähimmäisen -ampumakatoksen kimppuun; hetken kestävä käsikahakka syntyi, joitakin -laukauksia pamahti; sitten tölmähtivät katosten säikähtyneet -puolustajat äkkipakoon lakealle pellolle. Kolmannen kerran pamahti -Finkin kivääristä kaksoislaukaus poltto vaunujen aisoja kohti, -ja silmittömän säikähdyksen valtaamina ottivat niiden lykkääjät -joutuisan lipetin pimeän turviin. Mutta ei yksinomaan onneksensa. -Tornista ja yläkerroksesta sateli luoteja suojattomain selkään. -Linnasta voitiin huomata, että useampi kuin yksi pakenijoista suistui -tantereeseen. Taempaa kajahti julmistunut karjunta, ja pikajuoksussa -riensi tumma miesrivi korjaamaan pakenevat keskeensä. Yleinen -joukkoammunta linnaa vastaan alkoi. Sitten vetäytyi vihollinen -takaisin yhtä joutuin kuin oli tullutkin, korjaten kaatuneensa -ja sotavaunut mukanaan ampumamatkan ulkopuolelle. Ainoastaan -polttovaunut jäivät paikoilleen, mustana, uhkaavana rykelmänä, vain -moniaan askeleen päähän valtaovesta. Ampuminen taukosi; tuimaa -taistelua seurasi kaamea hiljaisuus. - -Yläkerroksen tornihallissa Anton tapasi Finkin, ja kohta sen jälkeen -saapui metsänvartijakin sinne. Ääneti koettivat ystävykset hämärässä -tarkastella toisiaan, olivatko kumpikin säilyneet haavoittumatta. "Te -suorititte urakkanne kerrassaan mainiosti, metsänvartija", huudahti -Fink. "Pyytäkää päästä vapaaherran puheille ja kertokaa hänelle viime -taistelusta." - -"Ja pyytäkää samalla neiti Lenorelta sideaineita, meillä on -täällä haavoitettuja", sanoi Anton murhemielin ja viittasi hallin -seinävierelle, missä kaksi miestä istui seinään nojaten ja ähkien. - -"Tuolla tulee vielä kolmaskin", sanoi Fink osoittaen tummaa haamua, -jota kaksi miestä kantoi varovasti torninportaita alas. "Pelkäänpä -että mies on yhtä hengetön kuin tuo halko jalkaini juuressa." - -"Kuka se on?" kysyi Anton, jota puistatti. - -"Räätäli Borowski", vastasi puoliääneen toinen kantajista. - -"Mikä hirveä yö!" huudahti Anton ja kääntyi vasten tahtoaan poispäin. - -"Sitä emme nyt saa ruveta ajattelemaan", virkkoi Fink. "Ihmishengellä -on sodassa vain silloin jotain arvoa, jos voidaan säilyttää malttia -ja kostaa sen menetys sopivassa tilaisuudessa. Pääasia nyt on, -että me pääsemme eroon tuosta polttolaitoksesta; sillä eihän ole -mahdotonta, että noiden lurjusten onnistuu vieläkin sytyttää se, -vaikka se nykyisellä paikallaan tosin tekeekin meille sangen vähän -vahinkoa." - -Samassa tuokiossa leimahti ulkoapäin kirkas loiste tornin -ampuma-aukosta sisään. Anton juoksi akkunaan. Vaunujen takapuolisesta -päästä kohosi häikäisevä tulenleimu korkeuteen, ja äkkinäisellä -sysäyksellä tölmähti koko sotakone eteenpäin kunnes iski seinämuuriin -kiinni. Yksi ainoa mies juoksi pakoon vaunujen takaa; tusinan verran -kiväärejä lensi poskille tähtäämään hänen peräänsä. - -"Älkää ampuko!" huusi Fink läpitunkevalla äänellä. "Säästäkää -häntä, se on urhoollinen mies; ja muutenkin on jo liian myöhäistä, -onnettomuus on jo tapahtunut." - -"_Merci, monsieur; à revoir_ (Kiitos, herrani; näkemiin asti)!" -kuului ääni alhaalta, ja uskalikko juoksi ehjin nahoin tornin -juurelta pimeän selkään. - -Tuotapikaa leimusivat elovaunut ilmi liekissä; risukimpuista ja -pahnoista, joilla ne olivat kuormitetut kukkuroilleen, leimahti -vimmatusti keltaisia tulenkieliä ilmaan, ja palamisen aiheuttama -ilman veto lennätteli räiskyviä olkia joka suuntaan. Koko talo -tuli äkkiä helakasti valaistuksi, ja sakeata savua työntyi sisään -rikkiammutuista ruuduista. - -"Katsos hitoilla, vaunuissa oli ruutiakin!" huudahti Fink. "Pysykää -levollisina, miehet. Me torjumme kyllä viholliset, jos ne jälleen -yrittävät tunkeutua liian lähelle. Käy sinä, Anton, katsomaan, -saisitko jollain pelillä tuon valkean sammutetuksi." - -"Joutuin vettä tänne!" huusivat miehet; "tuolla on akkunanristikko -syttynyt palamaan." - -Ja ulkoa kajahteli jälleen uusia komentohuutoja, rumpu rupesi -pärisemään ja voitonriemusta ulvoen syöksyi vihollisen ampujaketju -taasen taloa vastaan. Uudestaan rupesivat piirittäjät paukuttelemaan -pyssyjään estääkseen sammutustyöhön rupeamista. Pihalla seisovasta -vesisammiosta kannettiin joutuin vettä ja viskattiin palavaan -akkunaan. Se oli tukalaa ja vaarallista työtä, sillä linnan koko -etusivu oli kirkkaasti valaistu, ja vihollisen oli helppo tavata -luodillaan jok'ainutta hahmoa, joka sisällä uskalsi lähelle -akkunoita. Tuskallisesti katselivat puolustajat liekkejä ja -vastasivat vain hyvin epävarmasti vastustajain tuleen. Myöskin -pihalla olevat vahtimiehet katselivat enemmän taakseen kuin eteensä, -hämminki ja epäjärjestys kävivät yleisiksi; suurimman vaaran hetki -oli käsissä -- kaikki näytti menetetyn. - -Tornin harjalta huusi muuan mies portaita alas: "Ne kantavat kylästä -lyhyitä tikapuita, ja minä näin kirveitä välähtelevän niiden käsissä." - -"Ne aikovat kiivetä piha-aitauksen yli -- ne lyövät alikerran -akkunalaudoitukset sisään!" huutelivat miehet säikähtyneinä toistensa -suuhun. Metsänvartija ryntäsi pihalle, Fink tempasi muutamia miehiä -käsipuolesta mukaansa ja juoksi siihen siipirakennukseen, jota kohti -tikaportaita kantavat viholliset marssivat. Kaikki huusivat sekaisin; -ei edes Finkinkään uhkaavat karjahdukset saaneet säikähtyneitä mieliä -asettumaan. - -Silloin riensi muutamia miehiä seipäät kädessä pihalta eteishalliin. -"Antakaa tietä!" huusi etummaisena kulkeva hartiakas hahmo; "tämä -on sepäntyötä." Hän tempasi ulko-oven salvat syrjään ja potkaisi -ovenpuoliskot auki; palavat polttovaunut täyttivät tykkänään tyhjän -oviaukon. Raskaalla seipäällään rupesi urhokas seppä savusta ja -liekeistä välittämättä kaikista voimistaan kolhimaan vaunujen palavia -reunuslautoja. "Joutukaa auttamaan, senkin jänishousut!" hän karjasi -suuttuneena toisille. - -"Seppä on oikeassa", huusi Anton, "tänne kaikki miehet!" Pitkiä -lautoja ja vaununaisoja kannettiin pihamaalta, ja tukahduttavan -savun läpi tunkeutuivat miehet vääjäämättä vaunujen kimppuun. -Monesti täytyi heidän peräytyä, kun liekit löivät vasten silmiä, -mutta yhäti syöksyi Kunaun seppä uudelleen tulimereen. Vihdoin hänen -onnistui ylhäältä kynnykseltä sohiessaan viskata muutamia palavia -lyhteitä kuorman päältä maahan. "Nyt tässä vasta ilot alkaa!" hän -huusi riemuiten ja lennätti yhä uusia lyhteitä ja risukimppuja -hajalleen, ja maaperässä ne paloivat kukin erikseen sammuksiin asti, -aiheuttamatta enää mitään vahinkoa rakennukselle. Toisten käydessä -apuun saatiin vaunut pian tyhjennetyksi, ja palavat pohja- ja -reunalaudat ynnä punaisina hehkuvat vieteriraudat lysähtävät maahan. -Anton sulki toisen ovenpuoliskon, kun vihollinen rupesi lennättämään -luotejaan läpi vaunun liekkien, ja miesten täytyi työskennellä -seipäillään sivusta päin. Vihdoin he riemullisesti karjahtaen -lykkäsivät palavat vaununrauniot muutaman askeleen päähän ovesta. -Ovi teljettiin jälleen sukkelaan, ja miehet, vaatteet kärventyneinä -ja naamoiltaan nokisina kuin ilmi paholaiset, onnittelivat toisiaan -menestyksen johdosta. - -"Tällainen yö vahvistaa ystävyyttä", huusi seppä hyvillä mielin -ja koppasi iloissaan kouraansa Antonin käden, joka oli yhtä musta -kuin hänen omansakin. -- Mutta vaara ei ollut vielä torjuttu, yhä -jyskähtelivät piirittäjäin kirveet alikerran akkunalaudoituksiin, -laudat raksahtelivat irti ja putosivat sisään; silloin jyrähti -Finkin ääni: "Antakaa niille penteleille pyssynperästä kalloon!" -Anton ja seppä syöksähtivät erääseen akkunaan, josta ahdistajat jo -yrittivät tunkeutua sisäänkin. Mutta sielläkin oli vaarallisin työ -jo tehty, kun he joutuivat apuun. Fink astui heitä vastaan eräältä -kapinalliselta tempaamansa verinen kirves kädessään; hän nakkasi -sylkäisten kirveen lattiaan ja huusi Antonin miehille: "Lyökää -uusia lautoja akkunoihin; toivon tuon teurastuksen jo loppuneen." - -Vielä pamahti muutamia laukauksia ulkoa pelloilta ja torninharjalta, -sitten tuli sekä linnassa että lakeudella jälleen hiljaista. Tosin -kajasti punainen loimo yhä vielä linnan muureille, mutta sen hehku -kävi joka hetki yhä heikommaksi ja harmaammaksi. Ulkona rupesi tuuli -puhaltelemaan ja hajoitti akkunoista tupruavan ja vaunujen raunioista -nousevan sauhun seiniä pitkin yön pimeyteen. Raitis yöilma täytti -jälleen linnan käytävät ja eteishallit, ja leppoisasti paistoi -tähtien tyyni valo puolustajain kasvoihin, syvälle vajonneihin -silmiin ja kalvenneille poskille. Taistelijat olivat ylen uuvuksissa, -niinhyvin ulkona kentällä kuin sisällä olijat. - -"Mikähän yönhetki nyt on?" kysyi Fink käyden Antonin luo, joka koetti -hallin ampuma-aukoista tarkata vihollisen liikkeitä. - -"Ohi keskiyön", vastasi ystävä. He nousivat yhdessä torniin -ja katselivat muurinreunalta ympäri maisemaa. Linnaa paartava -karjanlaidun oli aivan tyhjänä ihmisistä. - -"Ne hyväiset ovat käyneet nukkumaan", virkkoi Fink, "heidän -nuotionsakin tuolla aukealla jo riittyvät, vaikka kylästä kuuluukin -hajanaisia ääniä. Ainoastaan nuo siellä täällä liikkuvat varjot -tietävät, että me edelleenkin olemme piiritettyjä. Ne ovat asettaneet -harvan vartioketjun linnan ympäri; nuo ne ovat meidän yövahtejamme. -Muutaman tunnin ajan ainakin saamme nyt olla rauhassa. Ja koska -me huomenna päivänvalossa tuskin saanemme nukkua, niin on miesten -käytettävä hyväkseen näitä yönhetkiä. Aseta sinä vain kaikkein -tarpeellisimmat vahdit ja vaihda niitä aina kahden tunnin perästä. -Jollei sinulla ole mitään vastaan, niin minäkin oikaisen itseni -sänkyyn. Anna herättää minut, kohta kuin ulkona huomataan jotain -liikettä. Yövartioinnista sinä kyllä pidät hyvän huolen, sen tiedän." -Näin sanoen Fink käänsi selkänsä ja lähti huoneeseensa, jossa hän -viskautui vaatteissaan vuoteelle ja nukahti kohta sikeästi. - -Anton riensi vahtitupaan, jakoi metsänvartijan kanssa miehet -vartioiksi ja määräsi niiden vahtivuorot. "Minä en kuitenkaan -käy nukkumaan", sanoi vanhus; "ensiksikin ikävuosieni vuoksi, ja -toisekseen siksi, että metsästäjänä olen tottunut valvomaan. Jos -teillä ei ole vastaan, niin johdan yövartiointia ja katselen, että -joka paikassa kaikki on niinkuin pitääkin olla." - -Vielä kerran Anton kierteli katsastamassa pihamaan ja tallit; -sinnekin oli rauha palannut, ainoastaan hevoset vielä tömistelivät -levottomasti kovaan maahan. Hiljaa hän sitten aukasi naishuoneiden -oven; perimmäiseen niistä oli haavoittuneet sijoitettu. Hänen sisään -astuessaan istui Lenore matalalla rahilla olkivuoteen vieressä; -hänen jalkojensa juureen oli kaksi vierasta naista kyyristynyt. -Anton kumartui katselemaan haavoittuneita, joiden kelmeät kasvot ja -pörröiset tukat paistoivat räikeästi valkovaaruisilta pieluksilta, -jotka Lenore oli raastanut tänne omasta vuoteestaan. - -"Kuinka he nyt jaksavat?" kysyi Anton hiljaa. - -"Olemme koettaneet parhaamme mukaan sitoa heidän haavansa", vastasi -Lenore, "ja metsänvartija sanoi, että molemmista on vielä toivoa." - -"Sitten te voitte jättää heidät näiden naisten hoitoon ja käydä itse -lepäämään muutamiksi tunneiksi." - -"Älkää puhuko minulle levosta", sanoi Lenore nousten pystyyn, -"silloin kuin täällä on kuolema käynyt vieraana." Hän tarttui Antonia -käteen ja vei hänet vastapäiseen soppeen, veti syrjään karkean -peitteen ja osoitti se alla makaavaa liikkumatonta ihmishahmoa. - -"Hän on kuollut!" sanoi Lenore soinnuttomalla äänellä; "hän kuoli -minun käsiini, kun koetin asettaa häntä istumaan. Hänen verensä -tahraa minun vaatteitani, eikä se ole ainoa veri, mikä tänään on -vuodatettu. Minä se olen syypää tähän kaikkeen", hän huudahti, -kasvoillaan hurjan tuskallinen ilme ja puristaen kovasti Antonin -kättä; "minä se tein alun kaikkeen tähän verenvuodatukseen! En tiedä -kuinka jaksan kantaa tämän yön kirouksen. Jos vielä kuulun joillakin -siteillä tähän maailmaan, niin paikkani on tässä huoneessa. Jättäkää -minut tänne, Wohlfart, älkääkä huolehtiko minusta." - -Hän kääntyi syvästi järkytettynä poispäin ja istahti jälleen rahille -olkivuoteen viereen. Anton peitti kuolleen miehen ruumiin ja lähti -ääneti huoneesta. - -Hän meni suoraa tietä vahtitupaan ja otti nurkasta kiväärin. "Minä -lähden ylös torniin", sanoi hän metsänvartijalle. - -"Kullakin on omat tapansa", murahti vanhus. "Toiset ovat viisaammat -ja huilaavat väsymyksensä nukkumalla. Mutta siellä ylhäällä on -vähän liiaksi raitista, hän tarvitsee viitan hartioilleen." Hän -lähetti erään vahtimiehistä viemään talonpoikaiskauhtanan torniin -ja käski hänen valvomaan siellä herra Wohlfartin kera. Anton salli -miehen käydä nukkumaan kivipermannolle ja kietoi lämpimän viitan -ympärilleen. Sitten hän istui ääneti ja nojasi päänsä muurinreunaan, -jonka yli Lenore tuonaan oli kumartunut ampumaan tuhoa tuottavan -laukauksensa. Hän katseli ympäri lakeutta, vihollisen vahtipiiriä -ja mäntymetsäin tummaa rengasta, jotka saarsivat hänet keskeensä, -vangitsivat hänet olosuhteisiin, jotka nyt tuntuivat hänestä niin -hurjan oudoilta, kuin olisi hän vasta äsken lukenut sellaisista -jostain seikkailuromaanista. Omaa kohtaloansa hän tarkasteli -väsyneesti ja välinpitämättömästi kuin jotakin vento vierasta -ihmiskohtaloa, ja hän voi levollisesti silmätä sielunsa syvyyksiin, -jotka muuten päivän touhuisa elämä myllersi pinnalta ja salasi hänen -sisäiseltä katseeltaan. Hän näki koko kuluneen elämänsä kulkevan -ohitsensa kirjavina kuvina -- aatelisnaisen jalomuotoinen hahmo -linnan parvekkeella, kaunis soutajatyttö ruuhessa joutsentensa -keskellä, tanssisalongin kirkas kynttiläinhohde, se murheellinen -hetki, jolloin molemmat naiset olivat tyhjentäneet korulippaansa -hänen eteensä, ne siunatut silmänräpäykset, jolloin Lenoren silmä -oli niin lemmekkäästi etsinyt hänen katsettaan -- kaikki nuo -kuvat kulkivat ilmi elävinä hänen sielunsa ohi, ja väristen hän -yhä vieläkin tunsi sen hurman, jota ne kulloinkin olivat hänessä -herättäneet; mutta samalla kertaa hän tänä hetkenä myöskin tajusi -tietoisesti että kaikki, mikä oli kiihoittanut ja kiinnittänyt -hänen mielikuvitustaan, sumentanut hänen tervettä arvostelukykyään, -kutkuttanut imarrellen hänen itsetuntoaan, olikin ollut pelkkää -harhausta ja itsepetosta. - -Erehdystä se vain oli ollut hänen lapsellisen sielunsa puolelta, -jonka turhamaisuus oli kasvattanut suureksi. Ah -- jo kauan sitten -oli hälvennyt se loistava sädekehä, jonka köyhän laskuneuvoksen pojan -romantillinen henki oli kutonut aatelisperheen ympärille, kuvitellen -sen elämää niin jaloksi, väkeväksi ja kadehdittavaksi. Toinen tunne -oli tullut tuon hauraan harhaluulon sijalle, hellä ja puhdas ystävyys -yhtä ainutta tuon perheen jäsentä kohtaan; ja tuo suhde oli pysynyt -vahvana, kun kaikki muut siteet olivat särkyneet. Ja nyt raukesi -sekin suhde aivan itsestään, immen vetäytyessä hänestä syrjään. Hän -tunsi, että niin oli laita ja että niin täytyi käydäkin. Hän tajusi -sen tänä hetkenä tuskaa tuntematta, luonnollisena asiana, joka ei -voinut toisin ollakaan. Ja hän tunsi, että hän itsekin vapautui sen -kautta siteistä, jotka olivat häntä tänne kiinnittäneet. Hän kohotti -päätänsä ja katseli metsänreunan yli häämöttävää taivaanrantaa. Hän -moitti itseään siitä, kun ei tuntenut surua tuosta menetyksestä, ja -seuraavassa tuokiossa siitä, että tunsi menettäneensä jotakin. Oliko -sitten hänen sydämessään palanut jokin hiljainen himo? Oliko hän -halunnut sitoa tuon kauniin tytön omaan tulevaisuuteensa? Oliko hän -unelmoinut, että hänestä itsestään tulisi jolloinkin jäsen siihen -perheeseen, jonka hyväksi hän oli työskennellyt ja murehtinut? - -Jos hän jonakin hetkenä oli hautonut tuollaisia unelmia, niin nyt -hän tuomitsi ne ankarasti. Hän ei ollut aina ollut pelkästään hyvä, -hän oli Lenorea katsellessaan salaa ajatellut omaakin etuansa. Se -oli häneltä väärin, ja nyt kohtasi häntä oikea rangaistus, kun hän -tunsi itsensä yksinäiseksi muukalaisten keskessä, painostavissa -olosuhteissa, jotka lyöttivät hänen sielunsa verille, kun hän -ei päässyt, niistä oikeaan selvyyteen; tilanteessa, josta hänen -lujinkaan päätöksensä ei voinut häntä kirvoittaa, ei nyt ja tuskinpa -vielä lähitulevaisuudessakaan. - -Ja sittekin hän tunsi itsensä vapaaksi. "Minä teen velvollisuuteni -ja huolehdin ainoastaan Lenoren onnesta", hän ajatteli ääneen. -- -Mutta Lenoren onni? Hän ajatteli Finkiä ja tämän olemusta, joka -alati tehosi häneen mahtavasti ja ylimielisyydellään kuitenkin niin -usein suututti häntä. Tunsiko ystävä vastarakkautta impeä kohtaan, -ja antaisiko hän kahlehtia itsensä näihin surkeisiin olosuhteisiin? -"Lenore parka!" hän huudahti itsekseen. - -Sellaisissa mietteissä Anton istui läpi yön, kunnes pohjoisella -taivaanrannalla syttyi kirkas juova, joka levisi itäänpäin, -mistä keskitaivaalle kohosi kelmeän harmaa hämärä, uuden päivän -kammoa herättävä airut. Silloin Anton silmäsi vielä kerran ympäri -maisemaa; jo voi hän laskea puolalaiset vahdit, jotka kaksittain -yhdessä saarsivat linnan joka taholta; siellä täällä välkähteli -viitakekeihään kärki kirkastuvassa valossa. Anton kumartui -herättämään toverinsa, joka oli nukahtanut keskelle kuoliaaksi -ammutun miehen verilätäkköä. Sitten hän laskeusi alas vahtitupaan, -heittäysi oljille, jotka metsänvartija huolellisesti levitti hänen -alleen, ja nukahti juuri kuin leivonen lehahti ilmaan yökosteasta -maasta tervehtääkseen iloisella viserryksellä aamuaurinkoa. - - -5. - -Tuntia myöhemmin metsänvartija herätti nukkujan. Anton kavahti -istualleen ja tuijotti typertyneenä outoa ympäristöään. - -"Olipa melkein synti häiritä teitä", sanoi kelpo vanhus; "ulkona on -kaikki rauhallista, vihollisen ratsuväki vain on poistunut Rosminin -tietä pitkin." - -"Poistunutko?" huudahti Anton. "Sittehän me olemme vapaat!" - -"Muusta paitsi jalkaväestä", sanoi metsänvartija; "niitä on vieläkin -kaksi yhtä meikäläistä vastaan, eivätkä ne näytä hevillä erkanevan -meistä. -- Ja vielä muuan seikka minun on mainittava. Pihasammiossa -ei enää ole yhtään vettä. Puolet siitä on väkemme juonut suihinsa, -loput viskattiin tuohon polttovehkeeseen. Minä en puolestani -välitä mokomasta juomasta, mutta linna on täynnä ihmisiä, ja ilman -juomavettä ne tuskin tulevat toimeen kokonaisen päivän mittaan." - -Anton hypähti pystyyn. "Sepä oli ikävä aamutervehdys, ukkoseni." - -"Kaivolle emme nyt pääse", jatkoi vanhus, "mutta mitähän olisi, -jos lähettäisimme jonkun naisista purolle? Naisväelle eivät vahdit -tehne mitään; ehkäpä ne hyvinkin sallivat niiden tuoda tänne jonkun -sangollisen vettä." - -"Jonkun sangollisen", virkkoi Anton, "siitä ei olisi meille -paljonkaan apua." - -"Olisihan kuitenkin rohkaisuksi mielille", sanoi vanhus, "ja vesi -jaettaisiin hyvin tarkasti kaikkein kipeimpään tarpeeseen. Jospa se -lipeväkielinen Rebekka olisi täällä, niin ei hätää, hän kyllä meille -vettä hankkisi. Nyt täytyy meidän panna joku toinen matkaan. Nuo -penteleen peijuonit tuolla alhaalla eivät ole ilkeitä naisia kohtaan, -kun näillä vain on tarpeeksi rohkeutta. Jos teillä ei ole vastaan, -niin käyn valitsemaan jonkun hemppusistamme." - -Metsänvartija kävi pohjakerrokseen ja huusi keittiönovelta sisään: -"Suska!" Pieni puolatar hypähti ketterästi kuin varpunen esiin -kellarisuojasta. - -"Kuuleppas nyt, Suska", virkkoi metsänvartija harvakseen, "kun -herra parooni nyt aamulla herää, niin hän vaatii itselleen raitista -pesuvettä. Mutta nyt on vesi linnasta lopussa, kurkun kastikkeeksi on -meillä olutta ja viinaa kyllä tarpeeksi, mutta kuka kristitty ihminen -semmoisilla aineilla pesee kasvonsa ja kätensä? Otappa sukkelaan -ämpärit käteesi ja käy noutamassa vettä, juokse alas tuonne purolle; -sinä kyllä selviät helposti noista naapureistamme. Mutta älä jää -kauaksi lörpöttelemään niiden kanssa, muuten me kaikki saamme ankarat -torat armolliselta herralta. -- Ja kuulehan vielä, kysy naapureilta, -mitä ne seipäineen enää täällä tekevät, kun niiden ratsuväki on jo -puittinut tiehensä. Sano ettei meillä ole mitään vastaan, vaikka -jalkaväkikin laputtaa matkoihinsa." - -Kuuliaisesti tarttui puolalaistyttö vesisankoihin, metsänvartija -avasi hänelle takaportin ja Suska juoksi alas purolle. Levottomin -katsein Anton seurasi hänen menoaan. Tyttö pääsi esteettömästi -rannalle saakka, välittämättä yhtään puolalaisesta vahtimiehestä, -joka parinkymmenen askeleen päässä katseli uteliaasti hänen -hommaansa. Vihdoin meni viitakemies hänen luokseen, tyttö laski -sangot maahan, löi käsivarret ristiin rinnalleen, ja molemmat -alkoivat tarinoida rauhallisesti keskenään. Vihdoin tarttui -viitakemies sankoihin, kumartui itse puron yli täyttämään niitä ja -ojensi kukkuraiset vesiastiat tytölle. Varovaisesti tämä kantoi -kallisarvoisen taakkansa linnaan, metsänvartija avasi hänelle jälleen -portin ja sanoi myhäillen: "Mainiosti sinä teitkin urakkasi, kelpo -Susanna! Mitä se vahti sinulle pajattikaan?" - -"Pelkkiä tyhmyyksiä", vastasi tyttö punastuen. "Se käski minun -avaamaan portin hänelle ja hänen tovereilleen, kun he jälleen tulevat -linnan luo." - -"No, tuopa ei ollut varsin vaarallista, jos hän ei muuta sanonut", -virkkoi vanhus viekkaasti; "ne siis aikovat jälleen pyrkiä linnaan?" - -"Niin aikovatkin; ratsumiehet lähtivät Rosminiin saksalaista -sotaväkeä vastaan. Kun ne sieltä palaavat, niin tekevät ne kaikki -yhdessä uuden rynnäkön linnaa vastaan, sanoi vahtimies." - -"Tuskin me sentään niitä päästämme sisään", arveli metsänvartija. "Ei -tästä portista pääse muut puolalaiskoivet vilahtamaan kuin sen sinun -henttusi tuolta alhaalta puron varrelta. Lupasithan sinä toki sen -hänelle, kun hän tulee yksin yön aikaan?" - -"Kaikkea vielä", kivahti Susanna närkästyneenä, "mutta enhän minä -rohjennut suuttuakaan sille veitikalle." - -"Entäpä jos yritettäisiin vielä toisenkin kerran?" sanoi -metsänvartija ja vilkutti silmää Antonille. - -"En luule kannattavan", vastasi tämä. "Tuolla ratsastaa jo muuan -upseeri vahtimiehen luo, ja minä pelkään että se poika parka saa -ritarillisuutensa palkaksi hyvin karkean aamutervehdyksen. Mutta -käydäänpä nyt jakamaan tämä vesitilkkanen säästeliäästi. Toisesta -sangosta annetaan puolet herrasväelle, puolet meille miehille; toinen -jälleen käytetään naisten ja lasten aamuvelliin." - -Hän kaatoi itse veden eri astioihin ja pani sepän niiden vartijaksi. -Kaataessaan hän sanoi metsänvartijalle: "Tämä on tukalin työ, mitä -meillä on ollut koko piirityksen aikana. Enpä tiedä, kuinka jaksamme -kestää tämän päivän." - -Koitti kirkas kevätpäivä, aurinko nousi karjakartanon takaa -pilvettömälle taivaalle, ja pian lämmittivät sen lempeät säteet -yökostean ilman. Pakolaiset etsivät itselleen paikat pihamaan -aurinkoisella puolella; pienissä ryhmissä istuivat miehet vaimoineen -ja lapsineen kovalla kivityksellä, ja kaikkien mielet tuntui -täyttävän lohdullinen toivo. Anton kävi heidän joukkoonsa ja sanoi: -"Meidän täytyy säilyttää kärsivällisyytemme puoleenpäivään, kenties -iltapäiväänkin asti, silloin tulevat sotamiehet meille avuksi." - -"Jolleivät nuo laitumella seisoskelevat junkkarit käy parempaan -toimeen kuin nyt, niin hätäkös meidän on tässä istuskella", huomautti -Kunaun seppä. "Nehän seista kököttävät liikkumatta paikoillaan kuin -maahan isketyt aitapylväät." - -"Niiltä meni eilen illalla kaikki rohkeus alas housunlahkeisiin", -virkkoi eräs toinen virnistellen. - -"Se rohkeus paloi niiden pahnakupojen keralla, jotka seppä viskeli -hajalle vankkureista; nyt ei niillä ole enää jälellä pahnoja eikä -rohkeutta!" huusi kolmas. - -Seppä löi käsivarret ristiin rinnalleen ja myhäili ylpeästi, ja -hyvillä mielin katseli hänen vaimonsa häntä. - -Nyt alkoi elämä herätä jo yläkerrassakin; parooni soitti kelloa ja -vaati tietoa viime tapahtumista. Anton riensi kertomaan illan ja -yön menosta hänelle ja naisille; sitten hän meni Finkin puolelle ja -herätti ystävänsä, joka vielä oli sikeässä unessa. - -"Huomenta, Tony", haukotteli Fink ja venytteli raajojaan. "Jos sinä -kyökkituttavuuksiesi avulla onnistuisit hankkimaan minulle vähän -pesuvettä, niin olisinpa totta vie sinulle sangen kiitollinen." - -"Minä noudan sinulle pullollisen viiniä kellarista", vastasi Anton; -"tänään saat pestä naamasi jalolla viinillä." - -"Huih!" vihelsi Fink ällistyneenä, "onko niin hullusti laita? Kunhan -et vain tuo punaviiniä!" - -"Ei meillä monta pulloa enää olekaan jälellä", huomautti Anton. - -"Sinähän olet tänään oikea kovanonnen korppi", virkkoi Fink, etsien -saappaitaan sängyn alta. "Sitä enemmän täytyy olutta löytyä teidän -kellarissanne." - -"Juuri sen verran, että miehet saavat kunnollisen aamuryypyn. Pieni -ankkurillinen paloviinaa on nyt meidän suurin aarteemme." - -Fink vihelsi Dessaulaismarssia. "Näetkös nyt, poikaseni, että sinun -hempeämielisyytesi naisia ja lapsia kohtaan oli hiukan kuin poikki -teloin? Jo näen hengessäni, kuinka sinä paidanhihat ylöskäärittyinä -käyt vanhalla tunnollisuudellasi teurastamaan tuon laihan lehmä paran -ja työnnät lihat pureksittuina paloina nälkäisen joukon suihin. Sinä -keskellä, ja viisikymmentä ammottavaa kitaa ympärilläsi. Sidohan -varalta yksin tein tusinan verran koivunrieskoja, sillä kohta -kohoaa nälistyneiden kakarain kotkotus taivasta kohti, ja sinun on -pakko, kaikesta ihmisystävyydestäsi huolimatta, suomia selät koko -ulvojasakilta. -- Muuten en luule, että me eilen pidimme varsin -huonosti puoliamme; nyt olen huilannut väsymykseni ja arvelen, että -selviämme kunnolla tämänkin päivän urakasta. Ja katsastakaammepa nyt -vähän vihollistammekin." - -Ystävykset nousivat torniin, Anton kertoi Suskan seikkailusta -purolla, Fink tarkasteli huolellisesti puolalaisvahtien ketjua ja -katseli kiikarilla peltoteiden heleitä nauhoja pitkin, kunnes ne -hävisivät tumman metsän pimentoon. "Asemamme on tätänykyä liiaksikin -rauhallinen ollakseen meille oikein lohdullinen", hän sanoi viimein -ja työnsi kiikarin kokoon. - -"Ne aikovat nälkiinnyttää meidät", virkkoi Anton totisesti. - -"Uskon tosiaan niiden vekkulien olevankin siksi viisaita, eivätkä ne -siinä kehnosti päättelekään, sillä meidän kesken sanoen minä epäilen -vahvasti, tokko voimme odottaa tänne minkäänlaista apua." - -"Sturmiin me ainakin voimme luottaa", koetti Anton rauhoitella -ystäväänsä. - -"Niin myös minun raudikkooni", vastasi Fink; "mutta voihan olla -hyvinkin mahdollista, että hepo parkani juuri tällä hetkellä saa -ikävikseen kantaa jonkin kapinallisen ruhoa selässään. Etteikö -mestari Karl ole onnettomuudekseen törmännyt jonkin puolalaisjoukon -käsiin, joita varmastikin parveilee ympäri tätä seutua, vai onko -hänen onnistunut päästä säännöllisen sotaväen luo; onko tällä -edelleen halua marssia meidän avuksemme, onko se lopuksi kyllin -älykäs joutuakseen tänne oikeaan aikaan, ja loppujen lopuksi, onko -se kyllin vahva kyetäkseen hajoittamaan vastassaan terhentelevät -vihollisparvet -- nuo kaikki ovat kysymyksiä, joita tosin on helppo -tehdä, mutta minä puolestani lappaisin mieluummin poskeeni kaikki -maailman karhunmarjat kuin uskaltaisin suoraapäätä vastata niihin -lohdullisesti." - -"Voisimmehan yrittää uloskarkausta, vaikka se tosin käyneekin -veriseksi", ehdotti Anton. - -"Siitä vähät! Mutta pahempi on, että sellaisesta ei olisi meille -mitään hyötyä. Yhden lauman me ehkä saisimme hajalle, mutta -seuraavassa tuokiossa olisi jo toinen vastassamme. Ainoastaan -ylivoimainen apujoukko voi pelastaa meidät tästä pinteestä. Ja niin -kauan kuin pysymme isäntinä näiden muurien sisällä, me pysymme -vahvoina, mutta aukealla kentällä kykenee tusinan verta ratsumiehiä -polkemaan meidät nais- ja lapsiparvinemme jalkoihinsa." - -"Jääkäämme siis odottamaan", sanoi Anton synkästi. - -"Järkevästi puhuttu, poikaseni; elämän koko viisaus loppujen lopuksi -onkin siinä, ettei tee itselleen eikä toisille kysymyksiä, joihin -ei kukaan pysty vastaamaan. Mutta alkaapa tämä odotuskin jo maistua -puulta." - -Sitten ystävykset laskeutuivat jälleen alas; ja tunnit kuluivat -toisensa jälkeen tympäisevässä toimettomuudessa. Milloin katseli -Anton, milloin Fink kiikarilla metsänaukeamaa, mutta paljonpa -merkillistä sieltä ei näkynyt. Vihollispartioita tuli ja meni, -aseellisia maalaisparvia kulki kylään ja lähetettiin pian jälleen -matkaan eri tahoille, vahtiketjua tarkastettiin säännöllisesti ja -sen miehet vaihdettiin aina kahden tunnin päästä. Piirittäjillä -oli toimena tutkia koko seutu läpikotaisin ja korjata kaikki aseet -talteensa, käydäksensä sitten viimeksi kaikilla voimillaan jälleen -linnan kimppuun. Saksalaiset olivat saarretut kivitaloonsa kuin -kontio pesäänsä, ja metsästäjät vartoivat rauhallisesti hetkeä, -jolloin nälkä tai tuli ja heidän aseensa pakottaisivat saaliin ulos -tantereelle. - -Sillävälin Fink koetti pitää väkeä toimessa; miesten täytyi puhdistaa -ja kiillottaa kiväärit ja muut aseensa, joita hän itse huolellisesti -tarkasteli; sitten jaettiin ruutia ja lyijyä, luoteja valettiin ja -patruunia valmistettiin. Naisten työksi Anton antoi siivota talon ja -pihamaan, sikäli kuin se kävi päinsä ilman vettä. Näistä hommista oli -se hyvä seuraus, että piiritetyt eivät joutuneet muutamaan tuntiin -vaipumaan apeuteen. - -Aurinko nousi yhä korkeammalle, ja lähimmästä kylästä toi tuulenhenki -ruokakellon hiljaisen kilinän linnanväen korviin. "Meille tulee -sangen niukka aamiainen", sanoi Anton toverilleen, "perunat on ollut -pakko paistaa tuhassa, liha ja läski ovat lopussa, eikä keittäjätär -kykene leipomaankaan, kun vesi on taasen lopussa." - -"Niin kauan kuin meillä on se sinun lypsylehmäsi tallissa", -virkkoi Fink, "on meillä vielä aarre jälellä, jota voimme näytellä -nälkäiselle väelle. Sitten jää turvaksemme linnan rotat ja kaikkein -viimeiseksi saappaamme. Kenen on onnettomuudekseen ollut pakko syödä -tässä maassa valmistettua pihvipaistia, se kykenee hyvin sulattamaan -saapasvarsiakin." - -Metsänvartija keskeytti tämän rattoisan tarinanpidon ilmoittamalla: -"Karjapihalta päin lähestyy muuan yksinäinen ratsumies linnaa kohti, -ja hänen perässään seuraa jalan jokin vaimonpuoli. Panenpa vaikka -pääni pantiksi, että se on kapakan Rebekka." - -Ratsastaja lähestyi eteishallin ovea, valkoista nenäliinaa -heilutellen; viljavaunujen palaneiden jäännösten luo tultuaan hän -seisahdutti hevosensa ja jäi katselemaan yläkerran akkunoihin. Se oli -sama rauhanhieroja kuin eilispäivänäkin. - -"Älkäämme olko niin epäkohteliaita, että antaisimme vieraan vartoa", -sanoi Fink, työnsi salvat syrjään ja astui aseettomana oviaukkoon. -Puolalainen tervehti ääneti, Fink nosti lakkiaan. - -"Eilen illalla sanoin teille", aloitti ratsastaja, "että tänään -minulla olisi huvi jälleen nähdä teitä." - -"Ahaa", vastasi Fink, "tehän olettekin sama herra, joka laittoi -meille hiukan savua sisään. Sääli on noita viljavaunuja." - -"Te estitte eilen miehiänne ampumasta minua", jatkoi puolalainen, -murtaen saksaa kovalla korostuksella; "siitä olen teille -hyvin kiitollinen ja tahtoisin kernaasti tehdä teille pienen -vastapalveluksen. Olen kuullut että tässä talossa oleskelee -vallasnaisiakin, ja tämä tyttö tuo heille maitoa. Tiedämme näet -teiltä tykkänään puuttuvan vettä, enkä tahtoisi että vallasnaistenne -olisi pakko kärsiä janoa meidän riitaisuuksiemme takia." - -"Kuulehan sitä rakkaria", mutisi metsänvartija partaansa. - -"Jos sallitte minun maidostanne antaa teille muutaman pullon viiniä -kellaristamme, niin otan lahjanne vastaan", vastasi Fink. "Otaksun -näet, ettei teilläkään kyläkapakassa ole liiemmaksi sellaisia -virvokkeita." - -"Hyvä on", sanoi puolalainen hymyillen. Rebekka riensi -maitoruukkuineen takaportille, luovutti maidon ja sai murahtelevalta -metsänvartijalta viinipullot vastaan. Sillävälin puolalainen jatkoi -puhettaan: "Vaikka teillä onkin viiniä, ette voi kuitenkaan käyttää -sitä veden asemasta. Puolustusväkeä teillä on melkoinen määrä ja, -kuten olen kuullut, myöskin paljon naisia ja lapsia." - -"Me emme pidä erikoisena onnettomuutena", vastasi Fink, "että naiset -ja lapset juovat meidän miesten kera muutamia päiviä viiniä, siksi -kunnes teette meille sen mielihyvän, jota jo eilen teiltä pyysin, -että poistutte tältä tilalta ja jätätte kaivonkin jälleen meidän -haltuumme." - -"Älkää sitä toivoko", sanoi puolalainen vakavasti; "me tulemme -käyttämään kaikkia väkivaltaisia keinoja riisuaksemme teidät aseista. -Nyt tiedämme varmasti, ettei teillä olekaan tykistöä, joten meidän -on minä hetkenä hyvänsä mahdollista vallata itsellemme pääsy tähän -taloon. Mutta te olette taistelleet kuten urhoolliset miehet ainakin, -emmekä me halua mennä pitemmälle kuin meidän on pakko mennä." - -"Sangen varovaisesti ja järkevästi ajateltu", nyökkäsi Fink. - -"Siksipä teen teille ehdotuksen, joka ei loukkaa teidän -kunniantuntoanne. Te ette voi odottaa tänne mitään apuvoimia. Teidän -sotaväkenne ja tämän kylän välillä seisoo vahva armeijakunta meidän -joukkojamme, ja molempain vihollisarmeijain yhteentörmääminen -tapahtuu lähipäivinä muutaman peninkulman päässä täältä; sen -johdosta on saksalaisten komentajain mahdoton lähettää väestään -hajaparvia minnekään. Tätä en sano teille minään äkkiuutisena, sillä -tiedättehän itsekin sen yhtä hyvin kuin me. Ja siksi minä takaan -teille ja kaikille tässä talossa oleskeleville kunniasanallani vapaan -poislähdön, jos luovutatte aseenne ja linnan meidän haltuumme. Me -olemme valmiit saattamaan aseellisella joukolla teidät ja talon -vallasnaiset mihin suuntaan itse haluatte ja niin kauas kuin -valtapiirimme ulottuu." - -Fink vastasi vakavampaan sävyyn kuin hän tähän asti oli puhunut: -"Saanko kysyä, kenen suusta tuo minulle juuri tarjottu kunniansana -tulee?" - -"Olen eversti Zlotowsky", vastasi ratsastaja keveästi kumartaen. - -"Teidän ehdotuksestanne, herrani, on meidän velvollisuutemme kiittää. -Minä en vähintäkään epäile teidän tarjouksenne vilpittömyyttä, ja -otaksun myös että teillä on tarpeeksi vaikutusvaltaa seuralaisiinne, -jotta nämä pitävät antautumisehtoja kunniassa. Mutta kun itse en ole -tämän talon isäntä, niin minun täytyy ilmoittaa ehdotuksenne hänelle." - -"Minä odotan", vastasi puolalainen ja ratsasti kolmisenkymmenen -askeleen päähän ovesta, kääntäen sitten hevosensa jälleen linnaan -päin. - -Fink sulki oven ja sanoi Antonille: "Nyt joutuin vapaaherran luo! -Mikä sinun ajatuksesi on?" - -"Kestää edelleen", sanoi toveri. He tapasivat vapaaherran tämän -huoneessa istumassa pää käsien varassa, ja kasvot murheen -vääristäminä -- oikeana kärsimyksen ja hermostuneen levottomuuden -kuvana. Fink kertoi hänelle puolalaisen tarjouksesta ja pyysi häntä -ratkaisemaan asian. - -Vapaaherra vastasi: "Minä olen tähän asti kärsinyt kukaties enemmän -kuin yksikään niistä urheista miehistä, jotka tässä talossa ovat -panneet henkensä alttiiksi. On hirvittävää tuntea itsensä avuttomaksi -ja istua tyhjin toimin, kun kunnia kutsuu taistelemaan etummaisessa -rivissä. Mutta se, joka ei kykene asetta käyttämään, ei myöskään ole -oikeutettu päättämään, milloin aseista pitää luovuttaman. Minullahan -tuskin on edes oikeutta lausua teille mielipidettänikään, koska -pelkään että ylevämielisyydessänne ehkä annatte sanaini vaikuttaa -ratkaisevasti päätökseenne. Sitäpaitsi minä poloinen mies en edes -tunne puolustajianikaan, enkä voi arvostella heidän mielialaansa -ja voimaansa. Minä jätän tuon kaiken teidän asiaksenne ja uskon -luottavaisesti perheeni kohtalon teidän käsiinne. Taivas palkitkoon -teille, mitä teette minun hyväkseni. Ei kuitenkaan minun hyväkseni, -Jumalan tähden, ei minun hyväkseni, se uhraus olisi liian suuri!" -huudahti kiihoittunut vanhus, kohotti ristissä olevat kätensä ylös ja -tuijotti näkemättömillä silmillään korkeuteen. "Älkää ajatelko mitään -muuta kuin sitä asiaa, jonka edestä täällä taistellaan." - -"Jos tahdotte osottaa meille niin ylevää luottamusta", vastasi -Fink ritarillisella ryhdillä, "niin me olemme päättäneet pitää -linnaanne hallussamme niin kauan kuin meillä on vähintäkin toivoa -avunsaannista. Mutta sitä odottaessa saattaa sattua vakavia -tapahtumia -- joko miehemme kieltäytyvät taistelemasta pitemmältä, -tahi voi vihollinen väkirynnäköllä tunkeutua sisään." - -"Vaimoni ja tyttäreni pyytävät niinkuin minäkin, ettette tällä -hetkellä ota laisinkaan heitä lukuun. Lähtekää, hyvät herrat", -huudahti vapaaherra, kurottaen kätensä eteenpäin, "vanhan sotilaan -kunnia lepää käsissänne." Molemmat miehet kumarsivat syvään sokealle -vanhukselle ja lähtivät huoneesta. "Onpa noilla ihmisillä sentään -kunniantuntoa jälellä", sanoi Fink mennessä ja nyykäytti hyväksyvästi -päätään. Halliin tultua hän avasi ulko-oven; vihollisupseeri ratsasti -lähemmäksi. - -"Vapaaherra von Rothsattel kiittää tarjouksestanne, mutta hän on -lujasti päättänyt puolustaa taloaan ja niiden omaisuutta, jotka -ovat luottaneet hänen varjelukseensa, teidän hyökkäyksiänne vastaan -viimeiseen saakka. Me emme suostu ehtoihinne." - -"Kantakaa sitten itse seuraukset", huusi ratsastaja vastaan, "ja -edesvastuu kaikesta, minkä nyt täytyy tapahtua." - -"Minä otan tuon edesvastuun hartioilleni", sanoi Fink. "Mutta teille -mieskohtaisesti on minulla vielä muuan pyyntö. Paitsi maalaisten -vaimoja ja lapsia on tässä linnassa kaksi vallasnaista, vapaaherra -von Rothsattelin puoliso ja tytär; jos sattuma sittekin tekisi teille -mahdolliseksi päästä sisään tähän taloon, niin suljen sen turvattomat -asukkaat teidän ritarilliseen suojelukseenne." - -"Minä olen puolalainen!" vastasi ratsastaja ylpeästi ja suoristautui -satulassaan. Hän nosti lakkiaan ja laski lyhyttä laukkaa takaisin -karjakartanoon. - -"Tuo näytti rohkealta ja kelpo veitikalta", sanoi Fink ja kääntyi -miesten puoleen, jotka olivat vahtituvasta rientäneet kuulemaan -neuvottelua. "Mutta, hyvät miehet, jos meidän on valittava joko -luottaminen vihollisen lupaukseen tahi tähän pieneen rautaputkeen, -niin omasta puolestani olen sitä mieltä, että paraiten tekee -luottaessaan siihen mitä pitää kädessään." Hän pudisti kivääriään. -"Puolalainen lupaa meille vapaan poislähdön tietäessään, että -parin tunnin päästä meidän sotaväkemme hajoittaa heidän laumansa. -Olisimmepa me niille tosiaankin hyvä suupala -- kolmisenkymmentä -kivääriä! Ja kun omat husaarimme tulisivat eivätkä tapaisi -talossa enää meitä, jotka kutsuimme heitä avuksemme, vaan nuo -hirtehiset sammakkoatraimineen, niin lähettäisivätpä he tottakin -tuhattulimmaiset meidän peräämme ja me saisimme kaiken ikämme kantaa -sitä häpeätä." - -"Tarkoittihan se täyttä totta lupauksillaan?" kysyi muuan miehistä -epäröiden. - -Fink tarttui tuttavallisesti kysyjää takinkaulukseen. "Luulen hänen -kyllä totta tarkoittaneen, poikaseni; mutta minäpä kysyn teiltä -kaikilta, kuinka pitkälle noiden puolalaisten kuuliaisuus ja sotakuri -kestää? Emme olisi vielä kerinneet edes tuon metsänreunan taakaan, -kun jo toinen joukkio karkaisi niskaamme, ja te saisitte nähdä -vaimojanne rääkättävän ja omaisuuttanne ryöstettävän omien silmienne -edessä. Ja senvuoksi minä arvelen että teemme viisaimmin, kun -edelleen vain näytämme niille hampaitamme." - -Vilkkaita suosionhuutoja kajahti, ja linnan nuorille herroillekin -hurrattiin. - -"Kiitoksia vain", sanoi Fink; "ja nyt joka mies paikalleen, sillä -voi sattua että ne tulevat uudestaan puskemaan päänsä verille näihin -muureihin. -- Tuo jälleen rohkaisee meidän miehiämme tuntikaudeksi", -hän jatkoi Antonin puoleen kääntyen. "En usko puolalaisten käyvän -hyökkäämään päivän aikaan, mutta parempi on miestemme seista -vartiopaikoillaan kuin ruveta järkeilemään yhdessä. Ja kaiken -kaikkiaan olikin harmillista, että he ollenkaan saivat kuunnella -äskeistä neuvottelua." - -Eikä todella voinut ollakaan huomaamatta, että epäröinti ja epätoivo -alkoivat hiipiä puolustajain mieliin. Keskipäivällä nuo myrtymyksen -puuskat eivät tosin vielä olleet vaarallisia, sillä suurin osa -miehistöä odotteli kivääri kädessä joka hetki vihollisen hyökkäystä. -Mutta kun aurinko rupesi tekemään laskuaan ilman, että mitään -tapahtui, ja ilman että tornissa oleva tähystäjä ilmoitti minkään -apuvoiman lähestymistä, silloin alkoi jännitys laueta ja hetkelliset -kärsimykset tunnettiin syvemmin kuin ne ansaitsivatkaan. - -Päivällisruoka oli kurja, puoleksi hiiltyneitä perunoita ja -niille vähän suolaa särpimeksi. Luonnollisesti rupesi väkeä siitä -taas janottamaan; jälleen tulivat naiset parkuen ja voivotellen -valittamaan Antonille hätäänsä. Ja miestenkin keskuuteen alkoi hätä -nälästä ja janosta ampua myrkkynuoliaan. Anton oli jakanut kaikille -kaksinkertaiset paloviina-annokset, mutta siitäkään ei ollut paljon -apua. Miehet eivät käyneet kapinallisiksi, siksi paljon oli heissä -yhteishenkeä ja kurintuntoa, mutta heidät valtasi alakuloisuus ja -yleinen heikkous. Fink katseli halveksivasti hymyillen tuollaisia -oireita, jotka olivat käsittämättömät hänen omalle joustavalle -hengelleen ja teräshermoilleen. Mutta Anton, jolle kaikki purkivat -huolensa ja hätänsä, tunsi sitä tuskallisemmin näiden hetkien -masennuksen. Jotakin täytyi tapahtua, jotakin täytyi tehdä -karkoittaakseen tuota mielialaa, muuten oli kaikki menetetty. - -Hän lähti pihalle päättäen uhrata silmäteränään pitämänsä -lypsylehmän. Hän taputteli sitä kaulalle ja puheli: "Liisa, eläin -parka, nyt on sinun vuorosi!" Taluttaessaan sitä nuorasta tallista -pihaan hänen silmänsä sattui tyhjään vesisammioon, ja siitä hän -sai onnellisen ajatuksen. Pihamaa ei ollut paljonkaan korkeammalla -puronpintaa, ja koko seutu oli hyvin rikas lähteensilmistä; hyvin -luultavaa, jopa todennäköistäkin oli, että vettä tapaisi missä -hyvänsä muutaman jalan syvyydestä. Linnan miehistölle oli helppo -tehtävä käydä kaivamaan kuoppaa pihamaalle. Ja jos ylöskaivettu -hiekka ja multa luotiin aitausta vastaan ja poljettiin kovaksi, niin -saatiin sekin turvasuojus entistä paljon vankemmaksi. Ja pääasia oli, -että kaikki joutilaat kädet joutuivat työhön, joka voi kestää tunti-, -ehkäpä päiväkausia. Varhaisemmista kokeistaan Anton tiesi, että -linnan ympäristöltä saatava vesi oli liejuista ja tavalliseen aikaan -mahdotonta sellaisenaan käyttää, mutta tänään saisi sekin kelvata. -Hän katsahti aurinkoon; minuuttiakaan ei enää saanut päästää menemään -polusta. - -Hän huusi maanviljelysteknikon pihalle, ja kun tämä ilomielin -kannatti hänen suunnitelmaansa, pantiin kaikki linnan joutilaat -kädet työhön, myöskin naiset ja isommat lapset. Työkaluja kannettiin -paikalle, ja kohta heiluivat kuokat ja lapiot kymmenkunnan miehen -käsissä, jotka alkoivat kaivaa keskelle pihamaata suurta kuoppaa, -jonka seinät laskeutuivat loivasti alaspäin; naisten ja lasten täytyi -kaataa ylöskaivettu maa aitauksen juurelle ja polkea se lujaan -teknikon valvonnan alaisina. Muutamia miehiä ja mitä naisista vielä -oli joutilaina Anton huusi teurastamaan ja paloittelemaan lehmä -parkaa, jota vielä kerran näytettiin elävänä väelle, ennenkuin se -uhrattiin heidän vatsojensa viihdyttämiseksi. - -Kaikkialla vallitsi mitä innokkain hyörinä. Kuoppa, joka pinnalta -oli paljon avarampi kuin tavalliseksi kaivonaukoksi olisi tarvittu, -syveni ihan silmissä, ja lauta-aitaa vastaan kohosi maavalli -korkeuteen niin nopeaan, kuin olisivat maahiset taikavoimallaan -nostaneet sen maan uumenista ilmoille. Väki ahkeroi kiivaammin -kuin kenties koskaan ennen elämässään; kilvassa lensivät lapiot -miesten käsissä, paljaat jalkapohjat, puukengät ja niinivirsut -tanssivat kiireen vilkkaa vallia polkiessaan. Jokainen tahtoi olla -työssä mukana, pihalle oli kokoontunut enemmän työvoimia kuin -siellä mahtui kunnolla liikkumaankaan. Kaikki äskeinen apeus oli -kadonnut, iloisia leikkipuheita singahteli ristiinrastiin. Fink tuli -tuota ihmettä katselemaan ja sanoi Antonille: "Sinähän olet oikea -pakanain apostoli, ymmärrätpä tosiaankin huolehtia seurakuntasi -sieluparhaasta." - -"Seurakunta on tyytyväinen kun saa tehdä työtä", vastasi Anton -iloisemmalla mielellä kuin oli tuntenut viimeisten neljänkolmatta -tunnin aikana. - -Kaivonkuoppa kävi pian niin syväksi, että tarvittiin pienet -tikaportaat sinne laskeutuakseen, ja maaperä muuttui niin veteläksi, -että lopulta lieju ei enää pysynyt lapiossa vaan piti nostettaman -sangoilla ylös. Mutta väki tungeksi kilvan sitä kantamaan, sangot -lensivät ketjussa kädestä käteen. Ilakoiden kuin pikkulapset he -tervehtivät jokaista mutaläiskää, joka räiskähti liian kärsimättömäin -vaatteille. Maavalli kohosi jo jalkaa ylemmäksi lauta-aitaa, ja -turpeen puutteessa iskettiin sen sisäloivaan halkoja ja kiviä niin -voimakkaasti, että pinta kävi kivimuurin kovuiseksi. Tuskin sai Anton -pidetyksi kapean syrjäportin aukon vapaana. - -Puronvartisessa vahtiketjussa voitiin huomata levotonta -liikehtimistä, ratsastajia kiiti pitkin sen rintamaa tarkastellen -huolestuneina uuden pihalinnoituksen kohoamista; välistä rohkeni -joku uskalikko tulla lähemmäksikin kurkkailemaan, mutta sai -äkkilähdön kun metsänvartija nosti kiväärinsä vallinharjalle. Siten -kului tunti toisensa jälkeen, aurinko painui metsänreunan taa ja -iltaruskon puna levisi taivaalle. Pihalla askartavat ihmiset eivät -joutuneet siitä piittaamaan; alhaalla kaivonkuopassa ahertavat miehet -seisoivat vyötäisiään myöten vedessä. Se oli sakeata ja likaisen -kellanväristä, mutta siihen tuijotettiin kuin olisi kuopan pohjasta -kummunnut esiin sulamatilassa oleva kultasuoni. Vihdoin kun illan -varjot yhä tummenivat ja kuopassa kävi aivan pimeäksi, käski Anton -miesten nousta ylös kaivannosta. Iso lakana hankittiin linnasta -ja viritettiin vesisaavien yli, ja sille ammennettiin kuopasta -liejuvettä siivilöitäväksi kankaan läpi. - -"Ensimmäinen ryyppy minun hevosilleni!" huusi muuan renki ja sieppasi -ensimmäisen sangon janoisille juhdilleen. - -"Kun sakka on asettunut pohjaan, niin vesi on yhtä hyvää kuin -purovesi", sanoi seppä hyvillä mielin; toiset eivät väsyneet -maistelemaan oliko väitteessä perää, ja jokainen myönsi tuon -arvossapidetyn miehen sanat tosiksi. Vallinharjalle, joka tällävälin -oli kohonnut lähes linnan yläkerroksen permannon tasalle, Anton antoi -lyödä uusia paaluja ja pystyttää niiden pönkiksi perunavankkurien -vankat sivulaudat. Kun yöpimeä tuli, oli koko suuri työ -loppuunsuoritettu. Naiset olivat väsymättömiä siivilöidessään vettä -saaveihin, isoja lihakappaleita teurastetusta lehmästä kannettiin -keittiöön, jonka liedellä räiskyi mahtava tuli, ja iloinen toive -vankasta illallisesta vuodatti virkeyttä ja rohkeutta piiritettyjen -mieliin. - -Mutta silloinpa pärähti ulkona laitumella jälleen vihollisrumpu, -ja vihellyspillin kimakka ääni halkoi ilmaa linnan sisällä. -Hetkisen seisoivat pihamaalla vetelehtivät miehet kuin turtuneina -säikähdyksestä -- viime tunteina he eivät olleet paljonkaan -ajatelleet vihollista, sitten syöksyivät kaikki vahtitupaan ottamaan -kiväärinsä. Sukkelaan asetettiin alikertaan kaksinkertainen miehistö; -metsänvartija riensi vahvan osaston kera pihalle ja kiipesi uuden -vallin harjalle. - -"Ratkaisu lähestyy", sanoi Fink hiljaa Antonille; "viime tuntien -kuluessa on kylään samonnut vahvoja vihollisparvia ja ihan -iltahämärissä joukko ratsumiehiäkin. Me emme enää kykene kestämään -toista samanlaista yötä kuin viime yö oli. Nyt ne käyvät kimppuumme -joka taholta yht'aikaa, ja viidellä- tai kuudella kymmenellä -tikaportaalla varustettuina ne sen vietävät voivat tunkeutua -väkirynnäköllä sisään. Ja sen ne tietävät itsekin -- katsoppas vain, -jokainen ruotu, joka kylästä lähestyy, on varustettu kirveillä ja -tikkailla. Ottakaamme nyt vain iloisin mielin vastaan, mitä enää -ei käy välttäminen; sinun on ansio, jos sorrumme miehinä emmekä -tuikuttelevina ämminä. Minä kävin vast'ikään vapaaherran luona; sekä -hän että naiset ovat valmistautuneet kohtaloonsa, he pysyttelevät -yhdessä hänen huoneessaan. Jos sinulla on vielä ääntä kurkussasi, kun -joku noista rääsyniekka-kavaljeereista astuu ylitseni, niin muistuta -heille naisista. Jumalan haltuun, Anton; minä otan osalleni pihamaan, -sinä etusivun." - -"Minusta tuntuu mahdottomalta, että me nyt sortuisimme", huudahti -Anton. "Koskaan ei minulla vielä ole ollut niin iloista toivoa kuin -tällä hetkellä." - -"Avunko toivoa?" kysyi Fink hartioitaan kohauttaen ja osoitti -kädellään akkunasta vihollislaumaa; "ja vaikkapa apu jolloinkin -tulisikin, niin joutuu se liian myöhään. Sittekuin Rebekan kanuuna -haihtui kuplana ilmaan, olemme annetut noiden lurjusten käsiin, -niinpian kuin ne täydellä todella ajattelevat väkirynnäkköä. Ja sen -ne nyt uskaltavatkin tehdä. Ei ole hyvä antautua harhakuvittelujen -valtaan, jotka eivät kiilu sen pitemmälle kuin tuli sikarintuhassa. -Tuohon käteen, rakas poikaseni, jää hyvästi!" - -Hän puristi voimakkaasti Antonin kättä, ja entinen ylpeä hymyily -loisti jälleen hänen kasvoillaan. Molemmat ystävykset seisoivat -hetken vastatusten, katsellen toisiaan lemmekkäästi silmästä silmään, -epätietoisina tokko enää koskaan näkisivät toisiaan. "Jää hyvästi!" -huusi Fink vielä kerran ja nosti pyssyn olalleen, irroittaen kätensä -ystävän puristuksesta; mutta hän jäi seisomaan kuin naulattuna ja -kuunteli kulmiaan rypistäen, sillä vihollisen rummunpärinän ja -lähestyvien laumojen melun yli kajahti yöilman halki heleä ääni, -hilpeästi raikahteleva torventoitotus, ja siihen vastasi kylästä -sinne marssivan jalkaväkijoukon täsmällinen rummunpärrytys, sitten -voimakas yhteislaukaus kivääreillä ja etäinen hurraahuuto. - -"Nyt ne tulevat!" kiljuttiin linnan joka sopesta, "meidän sotaväkemme -saapuu!" Metsänvartija syöksähti eteishalliin. "Punalakit tulevat!" -hän huusi; "ne ratsastavat puron vartta ylöspäin sillalle, ja -taempana kylässä rientää jalkaväki pikamarssissa tänne." - -"Kaikki miehet ulos pihaan!" huusi Fink. "Nyt me puolestamme käymme -ryntäämään; miehet, mars eteenpäin!". - -Portin salvat kiskaistiin auki, ja koko miehistö oli seuraavassa -silmänräpäyksessä vallituksen ulkopuolella, niin että Anton -töintuskin sai häädetyksi niittymestarin ynnä muutamia renkejä -takaisin pihaan talon varusväeksi. Metsänvartija astui pitkin -toisten rintamaa ja järjesti miehet hyökkäystä varten. Fink -tarkasteli kiikarillaan taistelun menoa. Jalkaväkikolonni tunkeutui -voitollisesti kylään, taukoamaton kiväärinrätinä tiesi kertoa -kamppailun katkeruudesta, mutta ammunta läheni verkalleen yhä -lähemmäksi, vihollisten täytyi väistyä, ja jopa nähtiin niistä monien -pakolaisten tulevan näkyviin karjapihan tältä puolen. Sillävälin -ravasi osasto husaareja puron yli linnaa vastapäätä ja ajoi pientä -parvea piirittäjiä edellään. Fink vei aseellisparvensa talon ympäri -ja asetti sen kylää lähinnä olevalle nurkalle. - -"Säilyttäkää malttinne", hän huusi miehilleen, "ja kun johdan -teidät rynnäkköön, niin älkää unohtako sotahuutoanne, muuten teidät -yönpimeässä sotketaan hevosten jalkoihin niinkuin nuo vihollisemme -tuolla." Vain mitä suurimmalla vaivalla saatiin kärsimättömimmät -pidätetyiksi rivissä. - -Puron varrelta kiiti yksinäinen ratsastaja heitä kohti. "Hurraa, -Rothsattel!" hän huusi jo kaukaa. -- "Sturm!" kajahti vastaan -kymmenkunta ääntä; Anton syöksyi rivistä uskollista ystävää vastaan. -"Meillä on vihollinen kiikissä", huusi Karl; "sen jalkaväki oli -miehittänyt Rosminin tien, mutta minä kuljetin meidän miehet -kiertoteitä metsän halki." - -Kylän viimeisten talojen takaa tuli näkyviin tumma joukko, -ratsumiehiä karautti siitä esiin; vihollisparvet pysähtyivät ja -kokoutuivat karjapihaan. Siellä pako ja kamppailu hetkiseksi asettui, -ja päälliköt kävivät uudelleen johtamaan miehiään järjestettyyn -taisteluun. - -"No nyt on meidänkin vuoromme!" huusi Fink. Pikamarssissa -kiiruhti linnalaisten parvi laitumen poikki, asettui tiensivuun -ensimmäisen ladon vierelle ja lähetti viidestäkolmatta kivääristä -yhteislaukauksen vihollisen kylkeen. Se aiheutti hämminkiä -puolalaisten tiheään sullotussa laumassa, joka rupesi liikehtimään -äkkinäisesti kuin puhuripään kuohuttama aallokko ja lopulta hajautui -hurjaan pakoon lakeudelle. Jälleen raikahti linnan takaa hilpeä -torventoitahdus, täyttä laukkaa ryntäsivät husaarit esiin sapelit -ojossa ja kävivät hakkaamaan maahan pienoista kapinallisparvea, -joka vielä pysyttelihe alallaan. Karl käänsi hevosensa taistelevien -joukkoon ja katosi heidän vilinäänsä. Sitten ajettiin vihollista -hurjaa vauhtia aukeata pitkin. - -Mutta kylästä päin karahuttivat paenneiden sijaan puolalaiset -ratsumiehet, etunenässä äskeinen sovinnonhieroja, joka kovaa huutaen -vei väkensä husaareja vastaan. - -"Rothsattel!" huusi heleä ääni hevosen selästä aivan Antonin -viereltä, ja pienen husaariparven etunenässä ryntäsi hoikka upseeri -puolalaisia ratsureita vastaan. Fink ojensi pyssynsä puolalaista -everstiä kohti. - -"Minä kiitän teitä!" huusi tämä, horjahtaen satulassaan luodin -tapaamana, mutta laukaisi viimeisiä voimiaan ponnistaen pistoolinsa -husaariupseerin rintaan, juurikuin tämä heilutti sapeliaan hänen -päänsä päällä. Rinta lävistettynä putosi husaari maahan; puolalaisen -ruumista jalustimissa raastaen karkasi tämän ratsu tiehensä -surmapaikalta. - -Muutaman minuutin perästä oli koko linnan ympäristö puhdistettu -vihollisista; yö turvasi pakenevain selkää, suojaten levitti metsä -oksansa maan alkuperäisten poikien yli. Pikku ryhminä ajoivat -voittajat viimeistä vihollisparvea takaa. - -Linnan edustalla Anton polvistui maahan ja kannatti käsivarsillaan -kaatuneen husaarin päätä. Kyyneltyvin silmin hän katsahti kuolemaa -tekevästä nuorukaisesta ystäväänsä, joka upseeriryhmän kera seisoi -osanottavaisesti vierellä. Voitonhumu oli vaiennut; maalaiset -ympäröivät apeina ja äänettöminä kuolevaa. Tämä nostettiin maasta -miesten ristiinpannuille käsivarsille ja kannettiin verkalleen ylös -linnaan. - -Eteishallin portailla seisoi vapaaherra tyttäreensä nojautuen, -molemmat valmiina tervehtimään mieluisia vieraita. Kun Lenore näki -haavoitetun miehen, heitti hän irti isästään ja juoksi kantajain luo, -jotka vaitonaisina laskivat ruumiin vapaaherran jalkojen juureen; -silloin syöksähti impi parahtaen ja hervotonna permantoon. - -"Kuka se on?" ähki sokea vanhus ja haparoi käsillään ilmaa. Kukaan ei -vastannut, kaikki peräytyivät järkytettyinä askeleen taapäin. - -"Isä!" mutisi haavoitettu hiljaa, ja verivirta ruiskahti hänen -suustaan. "Poikani, minun poikani!" kiljasi sokea kuin raivoissaan, -ja hänen polvensa lyhistyivät hänen allaan. - -Pojan oli hänen levottomuutensa omaisistaan ajanut mukaan siihen -armeija-osastoon, joka vähitellen kokoutui yhteen lähelle hänen -vanhempainsa maatilaa. Hän oli hartaista pyynnöistään tullut -siirretyksi vieraaseen rykmenttiin ja saanut luvan seurata sitä -eskadroonaa, joka lähetettiin hänen isällensä avuksi. Hän tahtoi -valmistaa vanhemmilleen iloisen yllätyksen ja saattoikin heille viime -tingassa avun, mutta kotiinsa hän toi luodin lävistämän rinnan ja -sammuvan sydämen. - -Kaamea hiljaisuus vallitsi korkeassa slaavilaislinnassa. Myrsky -oli lakannut riehumasta, kirsikkapuista se oli pelmuuttanut irti -kaikki valkeat kukkalehdet, jotka nyt tähtien valossa peittivät -maan valkeana paariliinana. Minne te kaikkosittekaan, kaikki -iloiset unelmat sokean vanhuksen, joka on ahertanut, tehnyt syntiä, -katunut ja kärsinyt saattaakseen teidät eläviksi ja todellisiksi? -Kuuntele, isä parka, pidättäen henkeäsi; hiljaista aivan on -linnassasi ja puittesi latvoissa, mutta kuitenkaan et koskaan enää -kuule sitä ääntä, jota aina ajattelit ilmalinnoja rakentaessasi ja -pergamenttilehtiä rapisuttaessasi -- sydämenlyöntejä ainoan poikasi, -Rothsattelien vastaisen sukutilanomistajan! - - - - -KUUDES KIRJA. - - -1. - -Linnaan koitti surullinen aika, vaikea jokaisen kantaa, joka eli -sen muurien sisällä. Suru ja sairaus olivat iskeneet hampaansa -vapaaherran perheeseen kalvaen siitä elinvoimaa, niinkuin -viljankorteen tunkeutunut tuhotoukka. Sen synkeän hetken jälkeen, -jolloin kuoleva poika oli kannettu isän eteen, ei vapaaherra -enää lähtenyt huoneestaan. Mitä hänellä vielä oli vähän voimia -ollutkin, ne olivat nyt lopen murtuneet; murhe kulutti enemmän hänen -henkeään kuin ruumistaan, hän istui päivät pitkät hiljaa itsekseen -suruansa hautoen, eivätkä Lenoren rukoukset, ei halu puolisonsa -läheisyyteen saaneet häntä liikkeelle. Kun onnettomuudenviesti -vietiin paroonittarelle, pelkäsi Anton vapisten, että se hienoinen -lanka nyt lopultakin katkeisi, joka vielä kiinnitti elonkipinän -heiveröiseen ruumiiseen, ja viikkomääriin ei Lenore poistunut -äitinsä sairasvuoteen äärestä. Mutta kaikkien kummaksi kävikin -päinvastoin. Huoli puolisonsa tilasta antoi naisparalle niin paljon -ajattelemista ja askartelemista, että hän tuntui aivan unohtavan -oman tuskansa ja heikkoutensa. Hän näytti jopa vahvemmaltakin kuin -ennen; ollakseen puolisoaan lähellä ja tarkatakseen hänen hoitoaan -hän pakottihe istumaan joka päivä tuntikaudet tämän lepotuolin -vieressä. Lääkäri tosin pudisteli päätänsä ja sanoi Antonille, että -noin äkilliseen virkoamiseen ei ollut luottamista. -- Lenorea sai -tuskin kukaan nähdä ensimmäisinä viikkoina veljen kuoleman jälkeen. -Jos hän jolloinkin astui ulos vanhempainsa sairashuoneesta, niin -se tapahtui vain vastatakseen kyselyihin sairaitten tilasta tahi -pyytääkseen Antonia kutsuttamaan lääkäriä näiden luo. Sillävälin -kului hurja sotakevät loppuun ja yhtä myrskyinen kesä seurasi. Tosin -ei vapaaherran tilan tarvinnut enää peljätä kansalaissodan kauhuja. -Mutta kartanonhoitoa sen raskas taakka yhä edelleenkin rasitti. -Tuolla ennen niin hiljaisella metsäsaarekkeella raikui nyt päivittäin -rummun pärinä tai torvimiehen toitahdukset. Kylään ja linnaan oli -majoitettu vakituisesti sotaväkeä, jota usein vaihdettiin. Anton oli -upota työhön hankkiessaan suojaa ja muonaa miehistölle ja hevosille. -Pian olivat linnan vähäiset rahavarat tyyten lopussa; ilman Finkin -etukäteen maksamaa maanvuokraa ei olisi mitenkään päästy tämän ajan -yli. Myöskään talonhoidossa ei häiriöistä tahtonut tulla loppua. -Moni auranala peltoa oli piirityksen aikana sotkeutunut pilalle -hevoskavioiden ja raskaiden saappaiden alla, eikä niitä nyt päästy -uudestaan kyntämään, kun sotaväki tarvitsi tilan kaikki ajojuhdat -rahteihinsa, ja ihmiset itsekin tyyten villiytyivät tänä levottomana -aikana ja kadottivat kaiken halun säännölliseen työntekoon. Mutta -kaikesta huolimatta saatiin kuitenkin jonkinmoinen järjestys -ylläpidetyksi, ja peltotöitä tehtiin niinkuin kyettiin keväällisen -suunnitelman mukaan. - -Vielä paremmin menestyivät Finkin uudisraivaustyöt uudella -niittymaalla. Kaikki hänen tuomansa työmiehet eivät tosin viihtyneet -loppuun saakka, mutta niiden sijaan ilmoittautui runsaasti uutta -väkeä. Harmaatakkisten lukumäärä itse asiassa lisäytyikin, ja -"herra von Finkin kaarti" oli ympäristössä uhkamielisen urosjoukon -maineessa, jonka kimppuun ei ollut hyvä käydä. Fink itse oli -nykyään usein poissa kotoa, hän oli tehnyt tuttavuutta monien -upseerien kanssa ja uudisti vanhoja tuttavuuksia; hän kierteli -ympäri maakuntaa, seurasi innokkaasti sotatoimien kehitystä ja otti -vapaaehtoisena osaa erääseen kahakkaan moniaan peninkulman päässä -kartanosta, jossa kapinalliset saivat pahoin selkäänsä. Hänen -pontevuutensa linnan puolustamisessa oli tehnyt hänet lähiseuduilla -peljätyksi henkilöksi, jota vihollispuolue yhtä hartaasti vihasi kuin -ystävät ihailivat. - -Oli kulunut muutamia viikkoja linnan ihmeellisestä pelastuksesta, -kun Lenore ensi kerran astui pihanportille, jonka edustalla Anton -keskusteli metsänvartijan kanssa. Lenore katseli pihamaata, jossa -kaivonkuopan kohdalla nyt seisoi uudenaikainen pumppulaitos, ja -aitauksen yli, jonka edestä maavalli oli jo korjattu pois, ympäröivää -maisemaa joka loisteli alkukesän heleässä vihannuudessa. Vihdoin hän -sanoi huoahtaen: "Nyt on tullut kesä, Wohlfart, emmekä me huomaa -siitä mitään." - -Anton silmäsi huolestuneena neidin kalpeisiin kasvoihin. "Tuolla -metsässä on nyt oikein kaunista; minä kävin eilen metsänvartijan -luona. Viime sateen jälkeen puut ja pensaat oikein rehoittavat -vehmauttaan. Kunpa te vain kerrankin ottaisitte sinne mennäksenne." - -Lenore pudisteli torjuvasti päätään. "Mitäpä minä sellaisesta enää -välittäisin!" hän huudahti katkerasti. - -"Mutta kuulkaahan kuitenkin tärkeä uutinen, jonka metsänvartija juuri -toi minulle", jatkoi Anton taivutteluaan. "Se mies, johon teidän -luotinne osui, oli tuo kelvoton Bratzky. Mutta te ette ole häntä -surmannut. Jos se on painanut mieltänne, niin tämän surun voin nyt -ainakin kirvoittaa sydämeltänne." - -"Jumalan kiitos!" huudahti Lenore ja risti kätensä. - -"Jo silloin, kuin metsänvartija tuona piiritysyönä tuli luoksemme -linnaan, oli hän nähnyt sen roiston istuvan kapakassa käsi siteessä. -Eilen veivät sotamiehet hänet vangittuna Rosminiin." - -"Niin on laita", sanoi metsänvartija käyden lähemmäksi; "luoti ei -pysty lopettamaan sellaista, jonka on määrä kuolla korkeammalla." Hän -huitasi kädellään kaulansa ympäri osoittaakseen hirressä killumista. - -"Tuo ajatus kidutti minua yötä päivää", sanoi Lenore hiljaa -Antonille. "Minä tunnuin itsestäni kuin kadotukseen tuomitulta; -pimeässä minua peloittivat hirveät kummitusnäyt, niin että havahduin -huutaen unestani; aina olin näkevinäni tuon miehen edessäni, miten -hän heristi minulle nyrkkiään, veren virratessa hänen olkapäästään. -Voi sentään, Wohlfart, mitä kaikkea me olemme saaneetkaan kokea!" Hän -nojautui porttiin ja tuijotti kyynelettömin silmin eteensä maahan. -Turhaan koetti Anton tyynnytellä häntä, neito tuskin kuulikaan hänen -sanojaan. - -Hevoskavioiden kopinaa kuului pihankivitykseltä; Finkin raudikko -talutettiin ulos. - -"Minne hän nyt taas ratsastaa?" kysyi Lenore nopeaan. "En tiedä", -Anton vastasi; "hän on nykyään alituiseen ulkosalla, monesti en näe -häntä päiväkausiin." - -"Mitä hän meillä enää tekeekään?" huudahti Lenore. "Tämä kovanonnen -talo ei ole hänelle sopiva paikka." - -"Kunpa hän edes pitäisi vähän varaansa", virkkoi metsänvartija. -"Tarowin väki on täynnä sappea ja myrkkyä häntä vastaan; ne ovat -vannoneet lennättävänsä luodin hänen jälkeensä kun vain hänet -näkevät, ja aina hän ratsastaa aivan yksin ja yösydännä." - -"Ei hyödytä yhtään häntä varoitella", sanoi Anton. -- "Olehan nyt -kerrankin järkevä, Fritz!" hän huudahti ystävälleen, joka ilmestyi -portaille. "Älä ratsasta niin yksinäsi, älä ainakaan Tarowin aukean -yli." - -Fink kohautti hartioitaan. "Ah, meidän neitimmekin on täällä! Meille -ei ole pitkään aikaan suotu iloa nähdä teitä, niin että täällä on jo -alkanut käydä vähän ikäväksi." - -"Totelkaa ystävänne varotusta", vastasi Lenore tuskissaan, "ja -varokaa noita ilkeitä ihmisiä." - -"Mitä varten?" sanoi Fink. "Mistään vakavasta vaarasta ei enää -voi olla kysymystä, ja miltä hyvänsä typerältä lurjukselta, joka -lymyttelee puun takana, ei tällaiseen aikaan kukaan voi varjella -itseänsä; silloinhan tuntisi joka askelella pakkopaidan yllänsä." - -"Jollette sitä tee oman itsenne vuoksi, niin tehkää se edes -ystäväinne hädän takia", pyysi Lenore hartaasti. - -"Onko minulla sitten vielä ystäviäkin?" kysyi Fink nauraen. "Monesti -minusta tuntuu, kuin ne olisivat käyneet uskottomiksi. Minun hyvät -ystäväni kuuluvat siihen ihmisluokkaan, joka osaa visusti säilyttää -rauhallisuutensa. Tämä arvoisa Wohlfartimme tässä työntänee -ehkä puhtaan nenäliinan lakkariinsa ja ottaa naamalleen parhaan -sunnuntai-ilmeensä, jos minulle sattuisi hullusti käymään, ja eräs -toinen sotatoveri lohduttautuisi kenties vielä helpommin. -- Hei, -hevonen tänne!" hän huusi, hypähti satulaan ja nyökäyttäen toisille -päätään laski täyttä ravia tiehensä. - -"Hän painaa suoraan Tarowia kohti", sanoi metsänvartija, katsellen -hänen jälkeensä ja pudistellen päätään. Lenore palasi ääneti -vanhempainsa huoneeseen. - -Mutta iltamyöhään, kun kaikki valot oli jo hyvän aikaa sitten -sammutettu linnasta, liikkui vielä kauan muuan valkea akkunaverho, -ja sen takana seisova naishahmo kuunteli tuskallisesti, eikö tieltä -kuuluisi lähenevän ratsun kavionkopsetta. Tunti kului toisensa -jälkeen; vasta aamupuoleen yötä sulkeutui akkunanpuolisko, kun -ratsastaja seisahdutti hevosensa linnanportilla ja hyräillen iloista -säveltä itse talutti sen talliin. Koko yön valvottuaan Lenore hautasi -pahoin kivistävän päänsä vuoteen pieluksiin. - - * * * * * - -Siten kului moniaita kuukausia. Vihdoin ilmestyi vapaaherrakin, -tyttärensä käsivarteen ja vankkaan keppiin nojautuen, taas joskus -ulkosalle. Silloin hän istui joko vaieten linnanmuurin siimeksessä -tahi kuunteli ärtyneenä kaikenlaisia pikkuasioita, jotka sallivat -hänen purkaa sisuaan syrjäisille. Sellaisina hetkinä kartanonväki -kernaasti kiersi häntä laajassa kaaressa, jotta sen ei tarvinnut -tulla häntä lähelle; ja kun Anton ei alistunut häntä väittelemään, -joutui hän monestikin sairaan vanhuksen juonikkaisuuden uhriksi. -Molempien miesten välit kävivät pian niin kireiksi, että ainoastaan -miltei rajaton kärsivällisyys voi vielä toistaiseksi estää niiden -täydellistä rikkoutumista. Joka päivä täytyi vapaaherran kuulla, -miten työmiehet hänen kuulustellessaan heitä puolustautuivat -sanomalla: "herra Wohlfart on sen käskenyt" tai "herra kirjanpitäjä -on niin tahtonut". Oikein mielihalulla hän koetti päästä -sotkemaan Antonin miehille antamia tehtäviä; kaikki kauna, kaikki -matalamielinen äreys, mikä viime vuosina oli sakoutunut tuon -miespoloisen sielunpohjalle, purkautui nyt säälittävänä vihanpitona -hänen valtuutettuaan kohtaan. - -Fink välitti nykyään varsin vähän vapaaherrasta; nähdessään tämän -äkäilevän Antonille hän kohotti vaieten kulmakarvojaan tai sanoi -korkeintaan: "Arvasinhan että noin tulee käymään." - -Parhaiten sieti parooni Karlia. Tämä ei koskaan puhutellut häntä -muuten kuin "herra ratsumestariksi", ja ilmoitellessaan hänelle -asioita hän löi joka kerta soturimaisesti kantapäänsä yhteen; -sen kuuli vanha herra ja tuli hyvilleen. Ja ensimmäinen merkki -inhimillisestä osanotosta, jota vapaaherra omisti toisten ihmisten -voinnille, tuli kartanonvoudin osaksi. Muuan puutarhatuoli oli -rapistunut auringonpaisteessa ja uhkasi hajota käsiin; Karl sieppasi -sen ohimennessään ja iski nyrkillään mäsäksi. - -"Ettehän vain lyödessänne käytä oikeaa kättänne, hyvä Sturm?" kysyi -vapaaherra. - -"Miten sattuu, herra ratsumestari", Karl vastasi. - -"Niin ette saisi tehdä", varoitti sokea; "sellaista vammaa pitää -säästää, tai saa monesti potea siitä vuosikausia. Ette voi -olla lainkaan varma, ettettekö vast'edes vielä joudu kärsimään -menetyksestä." - -"Kun on reilusti elänyt, niin perii autuaan lopunkin", vastasi Karl -hilpeästi; "en minä yhtään haikaile tulevia päiviä." - -"Hän on kerrassaan kelpo mies", virkkoi vapaaherra tyttärelleen -voudin poistuttua. - -Viljojen heilimäaika oli ohi, avarat vainiot lainehtivat -kullankeltaisina, raskaat tähkät nuokkuivat kypsyyttään ja iloinen -leikkuuhälinä alkoi pelloilla. Kun ensimmäiset elovankkurit ajoivat -pihaan, seisoi Anton aitan nurkalla ja valvoi kuorman purkamista. -Silloin kävi Lenore hänen luokseen ja kysyi: "Millainen sato saadaan?" - -"Mikäli meidän on sallittu tänä vuonna korjata, niin eivät toiveet -tunnu huonoilta. Ainakin lyhteiden lukuun oli Karl tyytyväinen; se -näyttää tulevan suurempi kuin osasimme edeltäpäin arvioidakaan." - -"Siis on teillä edes jotakin iloa täällä, Wohlfart", sanoi Lenore. - -"Iloa siitä on joka sielulle kartanossa, sen näette tuolla -pellolla väen mieluisasta touhuisuudesta. Nahjuskin ahertaa tänään -kaksinkertaisella innolla. Mutta mikä minua erityisesti ilahduttaa, -oli tuo teidän osanottavainen kysymyksenne. Te olette niin -vierautunut talonpidosta ja kaikesta mikä kartanonhoitoon kuuluu." - -"Mutta en toki teistä, rakas ystävä", vastasi Lenore katsellen maahan. - -"Te käytte varmastikin sairaaksi tuollaisesta yhtämittaisesta -sisällä istumisesta", jatkoi Anton innoissaan. "Jos rohkenisin, niin -ihan haukkuisin teitä senvuoksi, että te koko tänä aikana olette -niin vähän ajatellut itseänne. Pikku ratsunne on aivan jäykistynyt -tallissa seisoessaan, ja Karlin on usein pakko ratsastuttaa sitä, -jottei se unohda juoksutaitoaan." - -"Käyköön senkin niinkuin kaiken muun", huudahti Lenore haikein -mielin, "en minä enää koskaan istu sen selkään. Säälikää te edes -minua, Wohlfart, minusta tuntuu monesti kuin ihan kadottaisin -järkeni; kaikki tässä maailmassa on käynyt minulle niin vieraaksi ja -välinpitämättömäksi." - -"Miksi niin kovia sanoja, neitiseni?" kuului ivallinen ääni hänen -takaansa. Lenore säpsähti ja kääntyi nopeasti ympäri. Fink, joka -oli taas ollut matkoilla enemmän kuin viikon päivät, astui heidän -luokseen. "Pidä huolta, että Blasius saa potkut täältä", sanoi hän -Antonille, välittämättä enää yhtään Lenoresta. "Se vintiö on jälleen -juovuksissa ja ruoskii hevosiaan, niin että eläinparkain kupeet ovat -_täynnä_ naarmuja. Minulla oli hyvä halu antaa hänen hevosilleen -tyydytystä ja suomia tuon lurjuksen selkää niiden nähden." - -"Koeta kärsiä häntä elonteon loppuun asti", vastasi Anton; "meidän on -nyt mahdoton hankkia toista miestä hänen tilalleen." - -"Eikö hän muuten ole varsin hyväluontoinen ihminen?" kysyi Lenore -arastellen. - -"Hyväluontoisuus on mukava peite kaikenlaiselle saamattomuudelle ja -epäkelpoisuudelle", vastasi Fink. "Miehissä niitä vikoja sanotaan -hyväluontoisuudeksi ja naisissa herkkätunteisuudeksi." Hän katsahti -Lenorea silmiin. "Mitä syntiä tuo pony parka nyt onkaan tehnyt, kun -ette enää tahdo sillä ratsastaa?" - -Lenore punastui vastatessaan: "Ratsastamisesta minä saan -päänkivistystä." - -"Ohoo", ivaili Fink, "ennenhän teillä oli se ansio muun sukupuolenne -edellä, että kärsitte vähemmän hermoistanne; enkä voi sanoa, että -tämä hempeämielinen olotila olisi teille sen siedettävämpi, ette te -ainakaan pääse päänkivistyksestänne niin kauan kuin sitä kestää." - -Lenore kääntyi alakuloisena Antonin puoleen ja kysyi. "Joko -sanomalehdet ovat tulleet? Tulin hakemaan niitä isälle." - -"Palvelija vei ne rouva paroonittaren huoneeseen." - -Lenore kumarsi miehille ja lähti takaisin linnaan. - -Fink katseli hänen jälkeensä ja sanoi Antonille: "Musta puku ei sovi -hänelle lainkaan, hän näyttää siinä aivan surkastuneelta. Hänellä -on sellaiset kasvot, jotka vain terveinä ja pyöreinä miellyttävät -silmää." - -Anton silmäsi synkästi ystäväänsä. "Sinun käytöksesi neitiä kohtaan -on viime viikkoina ollut niin merkillinen, että olen monesti ollut -suuttua sinuun. En tiedä teetkö sen tahallasi, mutta sinä kohtelet -häntä niin välinpitämättömästi, että se loukkaa toisiakin kuin vain -häntä itseään." - -"Muiden muassa sinuakin, mestari Wohlfart", tokaisi Fink ja katseli -otsaansa rypistäen suuttunutta ystävää. "Enpä tiennyt sinun olevan -tuon neidin lapsenpiikakin." - -"Naljaile mitä naljailet", vastasi Anton levollisemmin. "Minä -olen oikeassa kun huomautan sinulle, että kohtelet kehnommin kuin -pelkästään tylysti rehellistä sydäntä, jolla juuri nykyisin on oikeus -vaatia osakseen entistä suurempaa hienotunteisuutta ja sääliväisyyttä -jokaisen puolelta." - -"Suvaitse itse osoittaa hänelle tuota kehumaasi hienotunteisuutta -äläkä huolehdi vähääkään minun sävystäni", vastasi Fink karsaasti. - -"Fritz", huudahti Anton, "en ymmärtänyt lainkaan sinun olemustasi, -sinähän olet törkeä ja häikäilemätön..." - -"Oletko sinä saanut sitä kokea?" keskeytti Fink hänet. - -"En", vastasi Anton; "millainen sinä olet ollutkin toisia kohtaan, -niin minulle olet aina paljastanut sydämesi, joka on ylevämielinen ja -osanottavainen. Mutta juuri senvuoksi pahoittaa mieltäni enemmän kuin -osaan sanoakaan, että sinä olet niin tyyten muuttunut käytöksessäsi -Lenorea kohtaan." - -"Jätä se minun asiakseni", sanoi Fink; "jokaisella on oma tapansa -nujertaa linnulta niskat. Sivumennen salli minun vain sanoa -sinulle, että jollei neiti Lenorea ravisteta hereille tuosta hänen -sairaaloisesta elämäntavastaan, niin paras puoli hänessä menee hyvin -pian auttamattomasti hitoille. Pony ei siihen yksin pysty, sen kyllä -tiedän, mutta et sinäkään, poikaseni, alakuloisella säälilläsi saa -sitä aikaan. Ja siksipä me annamme asiain mennä menojaan. -- Minä -lähden tänään vielä Rosminiin, onko sinulla sinne mitään asiaa?" - -Tämä keskustelu ei tosin kylmentänyt ystävysten välejä, mutta -ainakaan Anton ei kyennyt sitä unhottamaan. Hän harmitteli mielessään -toisen korskeata sävyä ja vaarinotti levottomasti Finkin jokaista -satunnaista yhtymystä talon neidin kanssa. Fink ei etsinyt eikä -vältellyt Lenorea. Entisiä perheiltoja ei enää pidetty, ei edes -syksynkään tullessa. Kun Fink oli kotosalla, söi hän yhdessä Antonin -kanssa omalla puolellaan, ja vain ulkosalla hän toisinaan tapasi -neidin. Silloin voi tämän käytöksessä huomata väkinäistä pakkoa, ja -Fink kohteli häntä äskenkerrotun keskustelun jälkeen kuin jotakin -vierasta henkilöä. - - * * * * * - -Anton sai kohta ruveta miettimään omaakin asemataan talossa. Vaikka -hän parhaansa mukaan koetti välttää ilmoittamasta isännälleen mitään -tälle epämieluisia asioita, niin oli näiden joukossa sellaisiakin, -joita hän ei enää voinut salata vapaaherralta -- luutnantti-vainajan -tekemäin velkain järjestäminen. Sillä kohta nuoren Rothsattelin -kuoleman jälkeen oli linnaan tullut monilukuisia velkavaatimuksia. -Lenore oli jättänyt ne Antonille, ja Anton oli lähettänyt kaikki -- -joukossa oli ollut myöskin ukko Sturmin velkakirja -- oikeusneuvos -Hornille ja pyytänyt tätä rehellistä miestä tarkastamaan paperit ja -antamaan niistä lausuntonsa. Tuo lausunto oli nyt tullut. Lakimies -ei salannut häneltä, että luutnantin lastaajalle antama tunnuste -oli muodollisesti niin virheellinen, että se oikeudessa pikemminkin -käsitettäisiin vain kuittaukseksi vastaanotetusta rahasummasta. -Niinmuodoin ei vapaaherraa voitaisi laillisesti pakottaa maksamaan -poikansa velkaa. Muuten oli velkojen kokonaismäärä niin suuri, että -niiden hetikohtaista suoritusta ei käynyt ajatteleminenkaan. Ja Anton -oli itsekin lainannut tuolle nuorelle huvittelijalle enemmän kuin -kahdeksansataa taaleria. Sillä summalla hänen turhamaisuutensa oli -lunastanut hänelle pääsön tämän perheen keskuuteen. Ja mitä hyötyä -hänellä oli ollutkaan tuosta kaupasta? Silloin oli hänestä tuntunut -kunnianasialta auttaa ylhäistä ystäväänsä pulasta, mutta nyt hän -tajusi selvästi, kuinka hänen hädikkö anteliaisuutensa oli vain -totuttanut tuon kevytmielisen tuhlaajan hankkimaan helpolla tavalla -rahaa. Apein mielin hän lukitsi velkakirjansa jälleen pöytälaatikkoon. - -Raskain sydämin hän sitten pyysi pääsöä vapaaherran puheille. -Jo hänen ensi kerran mainitessaan Eugenia joutui vanhus ankaran -liikutuksen valtaan; ja kun Anton kiireissään nimitti vainajaa vain -ristimänimeltä, pursusi ärtyneen isän sappi kuohuksiin. Hän keskeytti -kiivaasti Antonin esityksen: "Minä kiellän teitä mainitsemasta niin -tutunomaisesti poika vainajaani. Elävänä tai kuolleena hän on teille -aina vapaaherra von Rothsattel." - -Anton koetti pidätellä harmiaan vastatessaan: "Herra Eugen, -vapaaherra von Rothsattel, on eläissään tehnyt velkoja jonkin verran -yli neljän tuhannen taalerin." - -"Se on mahdotonta!" keskeytti vapaaherra hänet jälleen. - -"Oikeiksi todistetut jäljennökset hänen velkatunnusteistaan ja -vekseleistään ynnä alkuperäisten paperien perusteellinen tarkastus, -jota oikeusneuvos Horn on vaatinut, tekevät tosiasian itsessään -päivänselväksi. Suurimpaan velkaerään, tuhanteen yhdeksäänsataan -taaleriin nähden voi täyden velkasumman saantia sitä vähemmin -epäillä, kun velanantaja, joka on kartanomme voudin Sturmin isä, on -tunnettu perin rehelliseksi mieheksi. Lisäksi vainaja itse minulle -lähettämässään kirjeessä tunnustaa nimenomaan tämän velan." - -"Te olette siis tiennyt noista veloista", äyskähti vapaaherra yhä -kiukkuisempana, "ja olette salannut ne minulta! Siinäkö se teidän -kehuttu rehellisyytenne onkin?" - -"Älkää jatkako sen pitemmältä, herra parooni", huudahti Anton -kuohahtavin mielin. "Ainoastaan sääli avuttomuuttanne kohtaan -estää minua vastaamasta teille tavalla, jonka tänä hetkenä hyvin -ansaitsisitte. Kuinka suuri tuo saalini on, sen huomannette siitä, -että koetan pyrkiä unohtamaan sananne, ja että nyt pyydän teiltä -seuraavaa selitystä: Tahdotteko te tunnustaa vainajan tekemät velat, -ja tahdotteko nimenomaan lastaaja Sturmille tai hänen pojalleen, -omalle voudillenne, tämän tunnustuksenne kautta antaa jonkinlaisen -vakuuden, vai ettekö sitä tahdo tehdä?" - -"Mitään en tahdo tehdä", karjasi vapaaherra ollen aivan suunniltaan, -"jota te vaaditte minulta mokomalla sävyllä!" - -"Silloin ei maksa vaivaa puhua kanssanne tämän pitemmältä. Minä -pyydän teitä, herra parooni, vielä kerran miettimään asiata, -ennenkuin lausutte lopullisen päätöksenne, josta kunnioittavimmin -pyydän saada tiedon ennen tämän päivän iltaa. Toivon että -oikeamielisyytenne siihen mennessä voittaa hermostuneisuutenne, jonka -esineeksi en enää toista kertaa halua joutua." - -Näin sanoen Anton lähti huoneesta ja kuuli kuinka vapaaherra -äkeissään paiskasi tuolin kumoon ja survi huonekaluja. Tuskin hän oli -vielä kunnolla ennättänyt huoneeseensa, kun talon vanha palvelija -saapui sinne ja vaati vapaaherran käskystä käsiinsä kaikki viralliset -asiapaperit ja tilikirjat, joita Anton oli tähän saakka säilyttänyt -luonaan. Vaieten ojensi Anton vaaditut tavarat säikähtyneelle -miehelle. - -Hän oli saanut potkut, eron toimestaan, mitä törkeimmässä muodossa; -hänen rehellisyyttään oli epäilty; välit olivat korjaamattomasti -rikki. Tosin voi vapaaherra tulla toiselle päälle, ja Anton arvasi, -että naisten nuhteet ja taivuttelut saattaisivat sairaan vanhuksen -ehkä piankin muuttamaan mieltänsä; mutta hänelle itselleen ei ollut -enää paluutietä, hänen täytyi poistua täältä. Mihin velvollisuuksiin -hän olikin sitoutunut paroonittareen ja Lenoreen nähden, niin oli -hänellä velvollisuuksia itseänsäkin kohtaan, ja ne puhuivat nyt -äänekkäämpää kieltä. Katkera oli tämä hetki Anton paralle. Jo nyt, -kun hän suutuksissaan harppaili edestakaisin huoneessaan, hän tunsi -että vast'ikään kärsimänsä loukkaus oli hänelle samalla myöskin -rangaistus. Hänen tahtonsa oli ollut puhdas, nuhteeton oli hänen -toimintansa täällä, mutta häntä tänne johtaneet intoisat tunteet -eivät olleet kyenneet laskemaan hänen ja vapaaherran suhteille -sellaista siveellistä perustusta, jonka aina täytyy olla olemassa -työnantajan ja työntekijän välillä. Ei molempain vapaa tahto eikä -järkevä päätös ollut sitonut heitä toisiinsa, vaan hämärien, -epävarmojen olosuhteiden kiireinen pakko ja hänen oma nuorekas -haavemielensä. Ne asettivat hänelle itselleen vaatimuksia, jotka -olivat suuremmat kuin hänen asemansa talossa; ja isännän ne panivat -painon alaiseksi, joka sai tämän tuntemaan olonsa ahtaaksi ja -heikoksi. - -Hänen tätä mietiskellessään koputettiin ovelle hätäisesti, ja -seuraavassa silmänräpäyksessä Lenore syöksähti sisään. "Äitini haluaa -puhua teidän kanssanne", hän huudahti. "Mitä nyt aiotte tehdä, -Wohlfart?" - -"Minun täytyy lähteä täältä", sanoi Anton totisesti. "En ikinä olisi -itsekään pitänyt mahdollisena, että minun täytyisi jättää teidät -tällaisessa tilanteessa, tulevaisuutenne ollessa näin epävarma. Eikä -mikään olisi voinut taivuttaa minua eroamaan täältä, ennenkuin voisin -jättää tilan hallinnon väkevämpiin käsiin kuin omani ovat, ei mikään -muu kuin yksi ainoa seikka. Ja tuo seikka on nyt käynyt pakottavaksi -syyksi." - -"Lähtekää te vain", huudahti Lenore aivan suunniltaan mielipahasta; -"kaikki sortuu päittemme päälle, meille ei ole mitään apua, ette -tekään edes kykene meitä enää pelastamaan! Lähtekää vain täältä ja -irroittakaa oma elämänne meistä hukkuvista!" - -Antonin astuessa paroonittaren huoneeseen makasi sairas sohvalla. -"Istukaa tähän viereeni, herra Wohlfart", sanoi hän hiljaa; "nyt -on tullut hetki, jolloin minun täytyy ilmaista teille se, josta -itseni tähden olen tähän saakka pysynyt vaiti. Tällaisena hetkenä, -viimeisenä yhdessäolon hetkenä, puhutaan asiat aina avomielisimmin -ystävien kesken. Vapaaherran on hänen sairautensa saattanut siihen -tilaan, että hän ei enää ymmärrä arvostaa teidän uskollista apuanne. -Niin, jopa pelkkä teidän läsnäolonne huonontaa päivä päivältä -hänen onnetonta tilaansa. Ärtymyksensä vallassa hän on loukannut -teidän hienotunteisuuttanne niin syvästi, etten minäkään pidä -sovintoa enää mahdollisena. Teidän läsnäolonne nöyryyttäisi häntä -tästälähtien todellisuudessakin, eikä vain hänen sairaalloisessa -mielikuvituksessaan. Me naisetkin käsittäisimme sen uhrauksen, jonka -teidän täytyisi tästä päivästä lähtien kantaa hyväksemme, niin -ylenmääräiseksi, ettemme voisi ottaa sitä vastaan, vaikka te itse -tahtoisittekin unohtaa kaiken." - -"Minä aionkin lähipäivinä lähteä täältä", vastasi Anton. - -"Mitä mieheni on rikkonut teitä vastaan, sitä en voi hyvittää, mutta -minä haluan antaa teille tilaisuuden kostaa vapaaherralle tavalla, -joka todella on teidän arvoisenne. Vapaaherra on loukannut teidän -kunniaanne; minä, hänen vaimonsa, tarjoan teille apuani kostoon, -jonka kautta voitte pelastaa hänen oman kunniansa." - -Hän oli tähän saakka puhunut rauhallisesti, sanat olivat soluneet -hänen huuliltaan sulavasti kuin isossa seurapiirissä haastellessa; -mutta nyt hän pysähtyi ja etsi epäröiden sanoja. "Vuosia takaperin -hän lupasi kunniasanallaan täyttää erään sitoumuksen, ja -epätoivoisena hetkenä hän rikkoi kunniasanansa. Todistukset siitä -ovat epäilemättä lähtöisin halpamielisten ihmisten kädestä, jotka -voivat, käyttää tietoaan hyväkseen syöstäkseen hänet perikatoon. -Että minä ilmoitan tämän teille juuri tänä hetkenä, olkoon teille -todistuksena siitä, missä arvossa pidän teidän suhdettanne meidän -perheeseemme." Hän otti pieluksen alta esiin rypistyneen kirjeen. -"Tämän kirjeen keralla lasken teidän käteenne hänen ja meidän -kaikkien tulevaisuuden; jos kuka ihminen voi suojella meitä sen -varalta, että hänen vainoojansa käyttäisivät tätä asetta häntä -vastaan, niin olette te se ihminen; jos vielä on mahdollista antaa -hänen hämmentyneelle hengelleen takaisin jonkun verran mielenrauhaa, -niin te yksin voitte sen tehdä." Hän ojensi kirjeen Antonille. - -Anton kävi akkunan luo ja tunsi ällistyksekseen Ehrenthalin käsialan. -Kahdesti hänen täytyi lukea kirje läpi, ennenkuin hän käsitti sen -tarkoituksen. Vapiseva käsi ja matala henki oli viskannut nuo -rivit paperille. Jonain valoisampana hetkenä oli tuolle lapseksi -muuttuneelle vanhukselle muistunut mieleen hänen aikaisempi -suhteensa aatelismieheen. Hätäytyneenä rahojensa menetyksestä hän -muistutti tätä varastetusta velkakirjasta ja vaati uhaten takaisin -rahojaan. Ja uhkausten välillä oli vaikerruksia omasta heikkoudesta -ja toisten ihmisten ilkeydestä. Mikä ei käynyt selväksi sekavasta -kirjeestä, sen ilmaisi tajuttavasti velkatunnusteen jäljennös, joka -todennäköisesti oli kirjoitettu Ehrenthalin ja vapaaherran yhdessä -laatiman luonnoksen mukaan, sillä Ehrenthal mainitsi kirjeessään, -että alkuperäinen oli vapaaherran kirjoittama ja että hän tulisi sitä -käyttämään tätä vastaan. - -Anton taivutti kirjeen jälleen kokoon ja sanoi: "Ainakaan niistä -uhkauksista, joita hän laskettelee myötälähettämänsä jäljennöksen -yhteydessä, ei teidän tarvitse antaa mielenne häiriytyä, -rouva paroonitar; luonnoksen alla ei ole lainkaan vapaaherran -nimikirjoitusta, eikä Ehrenthal ole sellainen mies, joka olisi -unohtanut liittää mukaan allekirjoituksen, jos sellainen olisi -olemassa, vaikka hänen kirjeensä muuten onkin ylen sekava. Myöskään -se rahasumma, jonka tämä yksi ainoa tunnuste voisi pakottaa -vapaaherran maksamaan, ei ole siksi suuri, että sen maksaminen veisi -hänet vararikkoon." - -"Ja luuletteko te, että kirje puhuu totta?" kysyi paroonitar. - -"Minä luulen niin", sanoi Anton. "Tämä kirje selvittää minulle -paljon, jota en tähän saakka ole kyennyt ymmärtämään." - -"Minä tiedän sen puhuvan totta", lausui paroonitar niin hiljaa, -että Anton tuskin erotti hänen sanansa. "Mutta kuinka siitä pääsin -vähitellen varmuuteen, se ei kuulu tähän." Vieno punoitus nousi hänen -kalpeille poskilleen. - -"Ja te, herra Wohlfart, tahdotteko te ottaa hankkiaksenne meille nuo -varastetut paperit takaisin?" hän kysyi ja kohosi istualleen. - -"Tahdon", vastasi Anton vakavasti. "Mutta minulla on perin vähän -toiveita. Varastettuihin tunnusteihin ei vapaaherralla tätänykyä -ole vähintäkään oikeutta, ne kuuluvat Ehrenthalille, joten ennen -kaikkea on päästävä sovintoon hänen kanssaan. Ja se tulee käymään -vaikeaksi. Sitäpaitsi en vielä voi saada tarkkaa yleiskäsitystä -kaikista näistä asioista ja pelkään, että minun täytyy, vielä vaivata -teitäkin ilmoittamaan minulle kaiken, mitä ehkä tiedätte varkaudesta -itsestään." - -"Minä koetan kirjoittaa teille tietoni", vastasi paroonitar. -"Kirjoittakaa te minulle lyhyet ja tarkat kysymykset kaikesta -mitä teidän täytyy tietää, niin saatte minulta vastaukset niin -täydelliset kuin pystyn antamaan. Ja mikä menestys vaivannäöllänne -tulee olemaankin, niin kiitän teitä jo ennakolta kaikesta sielustani. -Kuinka paljon te jo olettekin täällä tehnyt meidän hyväksemme, -niin suurimman hyväntyön te nyt vasta voitte meille tehdä. Velkaa, -johon perheemme on joutunut teille, emme kykene milloinkaan teille -maksamaan. Mutta jos kuolevan naisen siunaus voi luoda jotakin valoa -teidän tulevaisuutenne tielle, niin ottakaa se myötänne." - -Anton nousi pystyyn. - -"Me emme enää koskaan näe toisiamme", sanoi sairas, "tällä hetkellä -me lausumme toisillemme jäähyväiset iäksi. Jääkää hyvästi, Wohlfart, -viimeistä kertaa täällä maan päällä näen teidän kasvonne." - -Hän ojensi Antonille kätensä, tämä kumartui sitä suutelemaan ja lähti -syvästi liikutettuna sairaan luota. - -Niin, häntä kelpasi todellakin sanoa aatelisnaiseksi! Aatelinen -oli hänen mielenlaatunsa, koskaan hän ei arvostellut pikkumaisesti -toisia ihmisiä, ja ylhäinen oli se tapa, jolla hän palkitsi Antonin -innokkaita palveluksia. Todellakin ylhäinen! Anton olikin aina hänen -silmissään kantanut muinaisaikaisen kavaljeerin puuteroitua peruukkia -ja hopeaisia polvisolkia. - - * * * * * - -Illalla kilahtivat Finkin kannukset portaissa, ja seuraavassa -tuokiossa hän jo paiskasi ystävänsä oven auki. - -"Halloo, Anton! Mikä hittolainen täällä on nyt päässyt irralleen? -Johann hiipii niin arkana ympärinsä kuin olisi särkenyt talon -suurimman posliinimaljakon, ja vanha Babette väänteli itkusuin -käsiään kun näki minut!" - -"Minun täytyy erota tästä talosta, rakas ystävä", sanoi Anton -synkästi; "minulla on tänään ollut hyvin kiusallinen kohtaus -vapaaherran kanssa." Hän kertoi, mitä aamupäivällä oli tapahtunut, -sekä keskustelunsa paroonittaren kanssa, mikäli hän voi sen tehdä -liikoja ilmaisematta, ja päätti puheensa sanoen: "Milloinkaan vielä -ei tämän perheen tilanne ole ollut niin epätoivoinen kuin juuri -nyt! Se tarvitsee jälleen vapaata käyttöoikeutta enempään kuin -kahteenkymmeneen tuhanteen taaleriin voidakseen pelastua uudesta -onnettomuudesta!" - -Fink heittäytyi istumaan tuolille. "Ennen kaikkea toivon, että sinä -olet niin vähän kuin mahdollista käyttänyt tätä kaunista tilaisuutta -harmitellaksesi. Itse tuosta kohtauksesta ei meidän kannata vaihtaa -ainuttakaan sanaa, eihän vapaaherra enää ole syyntakeinen mies. Ja -meidän kesken sanoen, koko tapaus ei tule minulle minään yllätyksenä. -Voihan jo kauan sitte arvata jotain sellaista tulevaksi; koko kesän -olen odotellut, ettet sinä jaksaisi enää kauempaa viihtyä tuossa -hempeämielisessä suhteessasi talon väkeen. Toiselta puolen on -yhtä päivänselvää, että sinä olet välttämätön mies täällä naisten -rippi-isänä ja perheen luotettavana asiainhoitajana. Ja että sinun -äkkiarvaamaton poismenosi on minunkin aikeilleni ja suunnitelmilleni -monella tapaa häiriöksi, sitä minun ei tarvitse sinulle sanoakaan. -Ensiksi siis kysymys: mitä sinä itse aiot tehdä?" - -"Minä matkustan täältä niin pian kuin pääsen pääkaupunkiimme", Anton -vastasi. "Siellä tulee minulla olemaan vielä muutaman kuukauden ajan -puuhaa Rothsattelien asioissa. Palvelussitoumukseni täällä on tästä -päivästä lähtien purkautunut; hetikuin vapaaherran sukutila on myyty, -pidän myöskin siveellisen sitoumukseni, johon olen tämän perheen -hyväksi alistunut, täydellisesti purkautuneena." - -"Hyvä", sanoi Fink, "sitä myöten asia on siis laidallaan. Jos sinä -ylipäänsä enää koskaan tahdot käyttää kynääsi noiden ihmisten -hyväksi, niin voit tehdä sen ainoastaan vapaana miehenä ja pelkästä -myötätunnosta ja säälistä heitä kohtaan. Toinen juttu on, että -Rothsattel on oman hulluutensa kautta takertunut täällä uuteen -kiipeliin. Sillä ilman sinua ei tilanhoito voi jatkua edes neljää -viikkoakaan entiseen tapaan. Nyt nousee kysymys, mestari Anton, miten -täällä pitää elettämän ja hallittaman?" - -"Sitä minä itsekin olen miettinyt koko päivän", vastasi Anton, "mutta -asia ei ole minulle kirkastunut. On vain yksi mahdollisuus olemassa: -että sinä itse otat huolehtiaksesi osasta minun toimiani, joita Karl -ei voi hoitaa." - -"Kiitoksia paljon", sanoi Fink, "hyvästä luottamuksestasi ja -ylipäänsä koko ystävällisestä tarjouksestasi. Käydä hoitamaan -hupsun asioita, jota ei vielä ole pantu holhouksen alle, sehän on -samaa kuin itse ruveta hupsuksi. Älä tuota ota pahaksesi. Sinä -olet ollut tuommoinen hyväluontoinen hupsu, mutta minussa ei ole -ainesta sellaiseksi. Viikon perästä joutuisin jo siihen tukalaan -tilanteeseen, että minun täytyisi pieksää oma isäntäni vaivaiseksi. -Etkö tiedä mitään muuta neuvoa?" - -"En mitään", huudahti Anton apein mielin. "Jollet sinä käy kaikista -voimistasi hoitamaan tätä tilaa, niin menee piloille kaikki mitä tänä -vuonna olemme saaneet täällä toimeen, ja saksalainen siirtolamme -häviää järkiään. Tila joutuu todennäköisesti edellisen omistajan -etäisille sukulaisille, joilla on siihen suurimmat kiinnitykset, ja -vanha puolalainen taloudenpito alkaa jälleen." - -"Niin tulee käymään", nyökkäsi Fink. - -"Ja sinutkin, Fritz", jatkoi Anton, "on ystävyytesi minua kohtaan -houkutellut sijoittamaan tänne rahojasi, ja sinäkin joudut vaaraan -menettämään ne." - -"Oikein puhuttu", sanoi Fink, "aivan kuin kirjasta paukutettu. Sinä -laputat matkoihisi ja jätät minut kaartineni tänne puolalaisvekkulien -keskelle. -- Tiedätkös mitä, odotahan minua täällä hetkinen, minä -tahdon ensin puhua muutaman sanan Lenoren kanssa." - -"Mitä sinä nyt aiot tehdä?" huudahti Anton ja piteli poistuvaa kiinni. - -"En tällä kertaa mitään rakkaudentunnustusta", vastasi Fink nauraen -ja riuhtasi itsensä irti, "luota siihen, poikaseni." Hän soitti -palvelijaa ja käski tämän pyytämään neiti Lenorea yksityiseen -keskusteluun seurusteluhuoneeseen. - -Kun Lenore saapui sisään, itkettynein silmin ja vaivoin ponnistautuen -säilyttämään mielenmalttinsa, astui Fink kohteliaasti häntä vastaan -ja talutti hänet sohvaan istumaan. "Minä en käy sanallakaan -arvostelemaan tämänpäiväisiä tapahtumia", hän aloitti. "Otaksukaamme, -että ystäväni läsnäolo pääkaupungissa on vielä tärkeämpi teidän -perheenne asiain vuoksi kuin hänen jäämisensä tänne. Ja kaikesta -päättäen, mitä olen saanut kuulla, onkin niin laita. Wohlfart -matkustaa täältä ylihuomenna." - -Lenore kätki kasvot käsiinsä. Fink jatkoi kylmäverisesti: "Näin ollen -vaatii oma etuni, että minä koetan hankkia itselleni jonkinlaista -vakuutta täkäläisissä sekavissa olosuhteissa. Minä olen elänyt -täällä useita kuukausia ja hankkinut itselleni oikeudet osaan näistä -tiluksista. Senvuoksi pyydän teitä olemaan minun airueni ja viemään -herra isällenne erään ilmoituksen, jonka nykyhetkenä kaikkein -mieluisimmin lähetän juuri teidän kauttanne. Minä olen halukas -ostamaan vapaaherralta tämän tilan itselleni." - -Lenore hätkähti ja lensi pystyyn sohvasta. Käsiään väännellen hän -huudahti: "Jo toistamiseen!" - -"Suvaitkaa kuunnella minua rauhallisesti", jatkoi Fink. "Minun -tarkoitukseni ei suinkaan ole esiytyä minään pelastuksen enkelinä -vapaaherra von Rothsattelia kohtaan; minulla on vähemmän rottinkia -selkärangassani kuin ylen kärsivällisellä Antonillamme; enkä minä -tunne, lainkaan halua ja aihetta tehdä teidän herra isällenne -tarjousta, joka kevytmielisesti panisi omat etuni vaaraan. Pitäkää -minua tällä hetkellä vastustajananne ja tarjoustani pelkästään oman -etuni kannalta tehtynä, niinkuin se onkin. Tarjoukseni on seuraava. -Tämän tilan kauppahinta, jos vapaaherra laskisi sen siten ettei -itse joudu kärsimään vahinkoa, nousisi nykyisen arvon mukaan yli -sadaksi kuudeksikymmeneksi tuhanneksi taaleriksi. Minä tarjoan siitä -korkeimman hinnan, mikä tilasta nykyoloissa minun arvioinani mukaan -voidaan maksaa: kartanoon kiinnitettyjen velkojen siirron ostajalle -sekä kaksikymmentä tuhatta taaleria maksettavaksi vapaaherralle -neljänkolmatta tunnin kuluessa; tämän määräajan perästä tila joutuu -minun haltuuni. Ensi pääsiäiseen saakka toivon teidän asuvan linnassa -ja, jollei siitä kummallekaan puolelle koidu hankaluutta, kernaasti -pitäisin itseäni siihen saakka edelleenkin teidän vieraananne. -Enimmäkseen tulen olemaan poissa kotoa enkä ole suureksikaan -rasitukseksi teille." - -Lenore katsahti tuskallisesti noihin hänen ylitseen kumartuviin -kasvoihin, jotka tänä hetkenä näyttivät kovilta ja kalseilta kuin -aito Amerikan jenkin. Viime rahtunenkin hänen vaivoin säilyttämäänsä -itsehillintää murtui ja hän purskahti raivoiseen itkuun. - -Fink nojautui levollisesti tuolinsa selkää vastaan ja panematta -lainkaan merkille neidin kiihtynyttä mielentilaa jatkoi kylmästi: -"Kuten huomaatte, tarjoon teille itsellenne tappiota; se, minkä aion -anastaa teiltä, on todennäköisesti puolet teidän perintöosastanne, -ja minusta on paikallaan että sen menetätte. Vapaaherra on ollut -liiaksi hädikkö sijoittaessaan omaisuutensa tähän tilaan, eikä käy -välttäminen, että hänen perheensä saa maksaa hänen varomattomuutensa. -Sillä minun tarjoustani korkeampi ei tilankauppahinta sen nykyisessä -kunnossa varmastikaan ole. Menettelisin epärehellisesti jos -salaisin teiltä, että tila voi järkiperäisellä hoidolla moniaiden -vuosien päästä saada kahta vertaa suuremman arvon; mutta minun -luja vakaumukseni on, ettei se vapaaherran hoidossa koskaan sitä -saisi. Jos Anton olisi pysynyt täällä, niin ei hänkään, vaan kenties -olosuhteet itsessään olisivat tehneet mahdolliseksi hankkia teille -tuon arvonkorotuksen. Mutta nyt on sekin toivo teiltä mennyt. En -myöskään tahdo salata teiltä, että Wohlfart vast'ikään vaati minua -astumaan hänen tilalleen." - -Lenore teki nyyhkien kädellään torjuvan eleen. - -"Minua ilahduttaa nähdä", jatkoi Fink, "että edes siinä asiassa -olemme samaa mieltä. Minäkin torjuin sangen päättävästi ja ikiajoiksi -tuon ehdotuksen." - -Sitten hän vaikeni ja katseli tutkivasti edessään istuvaa tyttöä, -jonka sydämen hänen tylyt sanansa olivat raastaneet verille. -Tylysti todellakin puhui tuo mies neidolle, joka saadakseen häneltä -ystävällisen hymyn, suopean katseen, olisi tehnyt mitä hyvänsä. -Huonosti salatulla ylenkatseella hän puhui hänen isästään; hänen -sanansa olivat jäykän egoistin haastelua. Ja sittenkin -- kun -noiden jämeiden sanojen kaiku oli soinnahtanut kuulumattomiin, -tajusi impi sydämessään, että tuon miehen tarjous ehkä olisi -pelastus hänen omasta avuttomasta tilastaan. Ja lempivän sielun -kaukonäköisyydellä hän aavisti tarjouksen takana ajatuksen, jota -hän ei vielä jaksanut käsittää, mutta joka helotti etäisenä -toivonsäteenä kesken hänen syvää tuskaansa. Kuinka Fink sovittikin -sanojensa sävyn, ei niistä kuitenkaan kuvastunut mikään matala mieli. -Neidon suonenvedon tapainen nyyhkytys suli ankaraksi itkuksi; hän -yritti nousta sohvasta, mutta jalat eivät kannattaneet häntä ja hän -vaipui lattialle. Siten hän makasi Finkin tuolin vieressä ja nojasi -päätänsä sen käsinojaan, kärsivän alistuvaisuuden ja antaumuksen -ruumiillistuneena kuvana. Ja kyynelten yhä tulviessa silmistään hän -sanoi: "Älkää koettako harhaannuttaa minua, tehkää meidän suhteemme -mitä itse tahdotte." - -Silloin lennähti vanha ylpeä hymy miehen kasvoille, hän kumartui -immen puoleen, kietoi käsivartensa tämän pään ympärille, painoi -suudelman hänen kutreilleen ja lausui: "Kelpo asetoverini, minä -tahdon että te tulette vapaaksi." Lenoren pää solahti hänen -povelleen, neito itki sille surunsa, ja mies kannatti häntä -käsivarrellaan. Vihdoin hän tarttui Lenoren käteen ja puristi sitä -sydämellisesti. "Me molemmat tahdomme tästälähtien ymmärtää toisemme -oikein. Teistä pitää tulla vapaa, Lenore, vapaa minun suhteeni ja -vapaa kaikesta muusta, mikä teitä täällä raskauttaa ja tukehduttaa. -Te menetätte miehen, joka on osoittanut teille veljen uhrautuvaista -hellyyttä, ja minusta on vallan paikallaan, että hän erkanee teistä. -Tänään en kysy teiltä, tahdotteko te vaimonani yhdistää elämänne -minun elämääni. Sillä nyt ette ole vielä vapaa päättämään siitä -sydämenne taipumuksen mukaan. Teidän ylpeytenne ei saa vastata -kieltävästi, eikä myöntymisenne saa nöyryyttää itsetuntoanne. Kun on -purkautunut se kirous, joka vielä lepää huoneenne yllä, ja kun olette -täysin vapaa joko jäämään minun luokseni tahi lähtemään täältä, -vasta silloin noudan teidän vastauksenne. Siihen saakka vallitkoon -rehellinen ystävyys meidän välillämme, asetoveri." Lenore nousi -pystyyn. - -"Ja nyt me emme enää saa ajatella muuta kuin tätä tilaamme", sanoi -Fink muuttaen äänensä sävyä. "Kuivatkaa toki kyyneleet, joita minun -on sangen ikävä nähdä teidän suurissa silmissänne, ja saattakaa asian -virallinen puoli vapaaherran ja myöskin äitinne tiedoksi. Jollei -ennen, niin pyydän saada vastauksen huomenna tähän aikaan." - -Lenore astui ovelle; kynnyksellä hän jäi seisomaan, kääntyi vielä -kerta takaisin ja ojensi toiselle ääneti kätensä. - -Vitkalleen palasi Fink Antonin huoneeseen. Hän astui ystävänsä luo, -joka kädet ristissä rinnalla seisoi akkunan ääressä ja katseli -vainioille, joille kuutamo valoi kelmeätä loistettaan. - -"Muistatko vielä, Anton, mitä sinä minun tännetuloni päivänä -haastelit isänmaanrakkaudestasi?" - -"Onhan siitä ollut monesti jälkeenpäinkin puhetta", vastasi Anton -alakuloisesti. - -"Olen tuon itsekin pannut merkille", sanoi Fink. "Tämä tila ei saa -jälleen joutua jonkin herra Bratzkyn valtikan alle. Minä ostan sen -herruuden, jos vapaaherra suostuu." - -Anton käännähti ällistyneenä ympäri. "Entä Lenore?" hän kysyi nopeaan. - -"Hän jakaa vanhempainsa kohtalon; olemme juuri sopineet siitä -keskenämme." Hän kertoi ystävälle tekemästään tarjouksesta. - -"Nyt on toivoa, että kaikki tulee käymään hyvin", huudahti Anton. - -"Odottakaamme, niin saamme nähdä", vastasi Fink. "Tuolla yläkerrassa -korvennetaan paraikaa muuatta vaivaista syntistä kiirastulessa, ja -mieleeni on, ettei minun tarvitse kuulla hänen vaikerrustaan." - - * * * * * - -Varahin seuraavana aamuna vapaaherran palvelija toi ystävyksille -kummallekin kirjeensä; ne olivat Lenoren käsialaa, ja hänen isänsä -oli vapisevalla kädellä piirtänyt alle nimensä. Antonin saamassa -kirjeessä vapaaherra valituin sanoin pyysi anteeksi sairaaloisessa -kiihtymyksessä tekemäänsä loukkausta ja kiitti Antonia hänen -tähänastisesta uskollisesta palveluksestaan; Finkille lähettämässään -hän hyväksyi ostotarjouksen ja pyysi ostajaa vapauttamaan hänet -mahdollisimman pian kaikesta huolesta, jota tilan hallinta aiheutti -hänelle, sairaalle ja kykenemättömälle miehelle. Ääneti ystävykset -vaihtoivat saamansa kirjeet toistensa lukea. - -"No nyt se on ratkaistu!" huudahti Fink viimein. "Minä olen juosta -laputtanut halki puolen maailmaa ja joka paikassa löytänyt jotain -morkattavaa -- ja kaikki siihen kostoon, että nyt kaivaudun tähän -hiekkakuoppaan, jossa saan joka yö polttaa vartiotulta puolalaisten -susien pelättimeksi. Mutta sinä, Anton, kohota reippaasti pääsi -ja kulje taiten tietäsi eteenpäin, sillä jos minulle nyt on suotu -vakituinen koti, niin palaat sinäkin takaisin sinne, minne jätit -parhaan osan sydämestäsi tänne tullessasi. -- Ja siksipä, poikaseni, -pohtikaamme vielä kerta yhdessä lähintä urakkaasi. Sinun asianasi on -koettaa saada selvää joistakin varastetuista papereista. Ajattele -myöskin toista tehtävääsi. Pidä huolta siitä, että Rothsattelien -vanha maatila saa pakkomyynnissä sellaisen hinnan, joka kattaa -kaikkien kiinnityksenhaltijain vaatimukset. Sinun täytyy lähteä -täältä, en pyydäkään sinua enää viipymään, mutta tiedäthän, että -missä hyvänsä minä asunkin, siellä sinäkin olet aina kotonasi. --- Ja vielä eräs asia. Minä en kernaasti menettäisi nykyistä -kartanonvoutia; käytä sinä kaikkea kaunopuheisuuttasi, jotta -uskollinen Sanchosi [Sancho Pansa, Don Quijoten uskollinen asemies] -jää tänne ensi talven yli." - -"Vielä ei kukaan tiedä", sanoi Anton nousten pystyyn, "että minä -lähden pois täältä; hänen täytyy olla ensimmäinen, joka saa siitä -kuulla. Minä käyn paikalla hänen puheilleen." - -Sen törkyisen tuvan, jossa kavaltaja Bratzky aikoinaan oli -asustanut, olivat Karlin toimekkaat kädet muuttaneet viihtyisäksi -huoneeksi, jota vain haittasi tilanahtaus, se kun oli täpösen -täynnä kaikenlaisia hyödyllisiä esineitä. Karl oli itse sivellyt -seinät kauniilla ruusunvärillä; peräseinällä riippui ukko Blücherin -kuva kultakehyksissä ja sen vierellä runsas kokoelma sodan ja -rauhan tarvekaluja, pyssy ja ruutisarvi, kirves ja saha, viivoitin -ja kulmamitta. Akkunapieleen oli asetettu pieni höyläpenkki; -akkunalaudalla pyrisi punatulkkuja häkissään, ja koko huone lemusi -vahvasti liimalta. Usein oli Anton täällä levähtänyt ja saanut -virkistystä Karlin alati reippaasta elämänhalusta, kun elämä oli -hänelle itselleen viime kuukausien aikana käynyt ylen raskaaksi. -Kun hän tänään näki nuo tutut seinät, tunsi hän kurkussaan raskaan -palan ajatellessaan, että hänen nyt täytyi erota vaatimattomasta ja -uskollisesta työtoveristaan. - -Hän nojautui höyläpenkkiin ja sanoi: "Panehan tilikirjasi syrjään, -Karl, ja puhellaan vähäsen keskenämme." - -"No nyt se tulee!" huudahti Karl. "Kauan olen aavistellutkin, että -jotain on ollut tekeillä; ja nyt näen kasvoistanne, että pommi on -räjähtänyt." - -"Minä lähden täältä pois, rakas ystävä." - -Karl pudotti kynän kädestään ja tuijotti sanattomana toisen -totisiin kasvoihin. - -"Fink ottaa tilan haltuunsa, hän on tänään ostanut sen itselleen." - -"Eläköön!" huusi Karl. "Jos herra von Fink on se mies, joka... no -niin, kaikki on hyvin. Minä onnittelen sydämestäni", hän sanoi -puristaen Antonin kättä, "että asiat kävivät näin. Keväällä minulla -jo oli vähän toisia typeriä ajatuksia... Mutta nyt on kaikki jälleen -reilassa. Ja meidän talonpitomme on pelastettu." - -"Sitä minäkin toivon", sanoi Anton hymyillen. "Mutta entä te itse?" -jatkoi Karl, ja hänen iloinen naamansa vetäytyi huolestuneihin -ryppyihin. - -"Minä palaan takaisin vanhaan kaupunkiimme", Anton vastasi; "siellä -on minulla vielä eräitä asioita toimitettavana vapaaherran hyväksi, -ja sitten etsin itselleni tuolin jossakin konttorissa." - -"Ja me kun olemme täällä yhdessä ahertaneet kokonaisen vuoden", -virkkoi Karl hyvin pahoillaan. "Teillä on ollut tuska ja vaiva, ja -toinen saa korjata siitä sadon!" - -"Minä palaan sinne, minnekä kuulunkin. Mutta, Karl rakas, ei minun -vaan sinun omasta tulevaisuudestasi on nyt kysymys." - -"Minä lähden tietenkin teidän kanssanne!" huudahti Karl. - -"Minä tulin vartavasten pyytämään, ettet niin tee. Jos me molemmat -yhdessä voisimme aloittaa jonkin liikeyrityksen, niin koettaisin -tietysti kaikin voimin pysyttää sinut vierelläni. Mutta se on -mahdotonta. Minun täytyy hankkia itselleni palveluspaikka. Minulla ei -ole koskaan ollut tilaisuutta koota sen verran varoja, että pystyisin -itsenäisenä luomaan itselleni aseman. Osa vähistä säästöistäni on -mennyt kaiken maailman tietä, enkä minä täältä lähde sen rikkaampana -miehenä kuin olin tänne tullessani. Siksipä täytyisi meidän tiemme -erota, kohta kuin olisimme jälleen kotona." - -Karl istui pää kumarassa ja mietiskeli ankarasti. "Herra Anton", -hän sanoi vihdoin, "tuskinpa rohkenen teille puhua sellaisesta, -mistä en itsekään ole paljon perillä. Te olette minulle jonkun -kerran maininnut, että isä ukkoni on vanha kitupiikki, joka istuu -rahasäkkiensä päällä. Mitenkähän olisi...?" hän epäröi jatkaa ja -vuoleskeli ahkeraan taltalla tuolinselkää. "Jollei teille ole liian -vähän, mitä siinä rauta-arkussa säilytetään... niin ottakaa se -vastaan; ja jos ehkä rupeisitte tekemään kauppaa maalaistuotteilla... -liian rohkeatahan taitaa olla sellaista esittää... mutta ehkäpä -minusta silloin voisi yhtiötoverinanne olla teille vähän hyötyä. -Tämä on nyt vain äkkinäinen päähänpisto, ettekä te saa panna siitä -pahaksenne." - -Anton vastasi liikutettuna: "Katsoppas, Karl, sinun kaltaiseltasi -epäitsekkäältä mieheltä voi tuollaista tarjousta odottaakin; mutta -väärin olisi minulta tehty, jos siihen myöntyisin. Rahat kuuluvat -sinun isällesi, ja vaikka hänkin antaisi suostumuksensa -- ja uskon -että hän sen tekisikin -- niin oma tulevaisuutesi kävisi kuitenkin -epävarmemmaksi kuin se nyt on. Joka tapauksessa isäsi varat voivat -hankkia sinulle siinä ammatissa, johon nyt olet perehtynyt, paremman -aseman kuin jossain toisessa, johon sinä mieltymyksestä minuun -antautuisit, aloittaen siinä jälleen aivan alusta. Siksipä on sinulle -suuremmaksi hyödyksi, ystäväiseni, että me nyt eroamme toisistamme." - -Karl otti nenäliinansa ja ryki siihen ankarasti, ennenkuin jatkoi: -"Ja ettekö te edes yksinännekään tahtoisi käyttää rahojamme? Te -maksaisitte niistä meille vaikka hyvää korkoakin." - -"Se on aivan mahdotonta", vakuutti Anton. - -"Sitten minäkin palaan ukkini luo ja hautaan pääni johonkin -heinäsuovaan omalla seudullamme", huudahti Karl harmissaan. - -"Niin et saa tehdä", Anton sanoi. "Sinä olet oppinut tuntemaan -tämän tilan paremmin kuin kukaan toinen; väärin olisi, jos sinun -asiantuntemuksesi menisi hukkaan. Juuri Fink tarvitsee nyt sinun -kaltaistasi miestä, eikä talonhoito täällä voi mitenkään tulla -toimeen ilman sinua ensi kesään saakka. Kun me tulimme tänne, niin ei -tarkoituksemme ollut katsoa omaa etuamme, vaan toimia uudisraivaajina -tässä poloisessa maanääressä. Minun työni on nyt lopussa, mutta sinun -on vielä kesken. Teet vääryyttä itsellesi ja omalle työllesi, jos nyt -eroat täältä." Karl joutui jälleen kallelle kypärin. - -"Mikä minua välistä täällä huoletti, oli sinun nauttimasi niukka -palkka, mutta sekin asia korjautuu nyt." - -"Älkäämme siitä puhuko", sanoi Karl ylpeästi. - -"Siitä sopii hyvinkin puhua", Anton vastasi, "sillä ihminen tekee -väärin, jos hän kuluttaa parhaat voimansa työhön, joka ei palkitse -riittävästi hänen vaivojaan. Siitä käy elämä kituliaaksi ja ihminen -joutuu siihen vaaraan, että tuntee koko olemassaolonsa ja toimintansa -epävarmaksi. Usko minun sanojani. Siksipä pyydän nyt sinua jäämään -tänne ainakin tulevaan kesään asti, jolloin kartanonhoidon suuresti -laajentuessa kokenut pehtori voi astua sijaasi." - -"Ja silloinko minunkin pitää lähteä?" kysyi Karl. - -"Fink kyllä kernaasti kiinnittäisi sinut tänne ainiaaksi; mutta -jos haluat lähteä, Karl, niin ajattele sitä, mistä me tämän vuoden -kuluessa olemme niin usein puhelleet keskenämme. Sinä olet tottunut -elämään vierasrotuisten keskuudessa, sinulla on kaikki edellytykset -uudismaan raivaajaksi. Jollei mikään tärkeämpi velvollisuus aja -sinua muuanne, niin sinun elämäntehtäväsi on pysyä tässä maanääressä -yhtenä meistä, saksalaisena siirtolaisena. Jos eroat tältä tilalta, -niin osta itsellesi oma tila vierasrotuisten keskeltä. Mikään helppo -elämä ei sinua tosin silloin odota, ja monista mukavuuksista saat -kieltäytyä, mutta emmehän me nyt eläkään sellaisena aikana, jolloin -kelpo mies saa istua rauhassa kotinurkillaan ja leikata rauhallisesti -lyhteitään. Sinulla on uljas sydän, sinä et ole tottunut nauttimaan -valmiista, vaan hankkimaan ja luomaan uutta. Aurankurjessakin -sinä täällä pysyt saksalaisena soturina, joka siirtää kielemme ja -tapojemme rajapyykkiä hyvän harppauksen eteenpäin vihollismaahan." -- -Hän viittasi kädellään itää kohti. - -Karl ojensi ystävälle kätensä ja sanoi: "Minä jään!" - -Kun Anton lähti hänen luotansa, kohtasi hän Lenoren oven edessä. - -"Minä olen odotellut teitä täällä", huudahti neiti sukkelaan hänelle -vastaan. "Tulkaa mukaani, Wohlfart; niin kauan kuin vielä olette -täällä, te kuulutte kokonaan minulle!" - -"Jos sananne olisivat vähemmän sydämelliset", vastasi Anton, "niin -epäilisinpä teidän kaikessa salaisuudessa iloitsevan siitä, että -pääsette minusta eroon. Sillä, rakas neiti, minä en ole pitkään -aikaan nähnyt teitä noin reippaana. Pää pystyssä ja punoittavin -poskin te astutte vastaani, ja kadonnut on yksin se musta pukukin." - -"Tämä puku oli päälläni silloin kuin yhdessä teimme rekiretken, ja -silloin se oli teidän mieleenne. Minä olen turhamainen", hän huudahti -ja koetti surkeasti hymyillä; "minä tahdon että viimeinen vaikutelma, -mikä teille minusta jää, olisi iloinen. Anton, nuoruuteni ystävä, -mikä kirous pakottaakaan meidät eroamaan toisistamme ensimmäisenä -suruttomana päivänä, jonka pitkästä aikaa saan elää? Tilamme on -myyty, tänään hengitän taas keveästi. -- Mikä hirvittävä elämä -meillä olikaan viime vuosina; aina kiusan ja ahdistuksen alaisina, -ystäväin ja vihamiesten nöyryyttäminä, aina jotakin velassa, milloin -rahaa, milloin kiitollisuutta -- se oli kauheata! Ei kuitenkaan -teihin nähden, Wohlfart. Te olette minun nuoruudenystäväni, ja jos -te jolloinkin joutuisitte onnettomuuteen tai hätään, niin olisin -onnellinen jos te huutaisitte minuakin avuksenne ja sanoisitte: nyt -minä vuorostani tarvitsen sinua, käy tänne luokseni, sinä hurja -Lenore! -- En minä enää tahdo olla hurja. Minä tahdon ajatella -kaikkea, mitä te olette minulle puhunut." Hän puheli kiihtyneesti, -sanat sinkosivat hänen suustaan virtanaan, ja hänen silmänsä -loistivat. Hän riippui Antonin kainalossa, mitä hän ei ollut koskaan -ennen tehnyt, ja kuljetti häntä ympäri karjapihaa. "Tulkaa, Wohlfart, -tehkäämme viimeinen kierros täällä karjakartanossa, joka tähän asti -oli meidän", hän huudahti. "Tämän laukkipään lehmän me ostimme -yhdessä. Te kysyitte minun mieltäni kauppaa tehdessänne, ja sekös -teki minulle hyvää." - -Anton nyökkäsi. "Me emme kumpikaan olleet oikein perillä asiasta, ja -Karlin täytyi ratkaista se." - -"Niin kai! Tehän maksoitte rahat, ja minä annoin sille ensimmäisen -heinätukun, siis se kuuluu meille molemmille. -- Katsokaappas vielä -kerta tuota mustaa vasikkaa! Se on kerrassaan suloinen. Herra -Sturm uhkaa maalata sen korvat punaisiksi, jotta se näyttäisi ilmi -paholaiselta." Hän kyyristyi vasikan viereen, paineli sitä rintaansa -vastaan ja ruopi sitä korvan takaa; sitten hän yht'äkkiä kavahti -pystyyn ja huudahti: "En tiedä miksi minä sitä enää hyväilisin, -eihän se enää ole minun omani vaan kuuluu toiselle." Mutta hänen -suuttuneista sanoistaan tuikki veikeä veitikkamaisuus esiin. - -Hän veti Antonia kauemmaksi. "Nyt mennään Ponyn luo, eikö niin?" -hän pyyteli. "Se rakas pikku eläin parka! Vanhaksi se on jo käynyt -siitä päivästä lähtien, jolloin vanhassa puistossamme ratsastin sillä -teidän takananne." - -Anton hyväili pikku hepoa, ja pony käänteli päätään vuoroon häneen -vuoroon Lenoreen päin. - -"Tiedättekös kuinka silloin oikein kävi, kun yhdytin ponylla teidät?" -kysyi Lenore äkkiä hevosen selän yli Antonilta. "Ei se pelkkä sattuma -ollut. Minä olin jo nähnyt teidät, kun istuitte pensaan juurella -- -nyt sen rohkenen jo kertoa teille -- ja ajattelin silloin mielessäni: -kas veitikkaa, siinäpä on pulska poika, sitä meidän täytyy vielä -saada katsella. Ja niin sitten kävi kuin kävi." - -"Niin", sanoi Anton, "sitten tuli mansikkakestit ja sitten -soutelumatka lammella. Minä seisoin sangen nolona edessänne ja -ahmin poskeeni mansikoita, vaikka minulla oli itku kurkussa; -mutta yli kaiken täytti mieleni kuitenkin ilo teistä, nähdessäni -teidät edessäni niin ihanana ja majesteetillisena. Vieläkin näen -teidät siinä liehuvassa lyhythihaisessa hameessanne ja valkealla -käsivarrella kultainen rannerengas." - -"Missä se rannerengas nyt onkaan?" kysyi Lenore totisesti ja kallisti -päänsä hevosen kaulalle. "Tehän sen möitte, paha Wohlfart!" -- -Kyyneleet vierivät hänen silmistään; molemmin käsin hän kurottihe -ponyn selän yli tarttuakseen ystävän käteen. "Anton, me emme -voineet pysyä iäti lapsina." Sitten hän silitti kädellään Antonin -poskea ja huudahti; "Sydämeni ystävä, jääkää hyvästi; hyvästi, te -tyttöunelmat, hyvästi, sinä hilpeä kevätaika; minun täytyy oppia nyt -ilman tukea kulkemaan tietäni maailmassa. -- Minä en tule tekemään -teille häpeätä, rakas oppimestarini", hän jatkoi levollisemmin; -"koetan aina olla järkevä, koetanpa myöskin hoitaa hyvin taloutta. -Alan jo huomenna, nyt menen Babetten avuksi keittiöön; kyllä minä -tiedän, mikä on teille mieleen. Ja minä rupean säästämään. Minä -rupean jälleen pitämään talousmenoista kirjaa, jossa on kolme pitkää -sareketta joka sivulla, siihen merkitsen kaiken muistiin. Ja meidän -tarvitsee olla säästäväisiä pienissäkin asioissa, Wohlfart. Ah, äiti -parkani!" Hän väänteli käsiään ja näytti jälleen hyvin murheelliselta. - -"Lähtekää kanssani kävelemään", pyysi Anton. "Jos teille sopii, niin -lähdemme metsään." - -"Ei metsään, ei metsänvartijan luo", sanoi Lenore juhlallisesti; -"mutta uuteen ulkokartanoon minä lähden mielelläni teidän kanssanne." - -Molemmat oikaisivat peltojen poikki vievää polkua. - -"Teidän täytyy taluttaa minua tänään", sanoi Lenore, "minä en päästä -teistä irti." - -"Lenore, tahdotteko te tehdä minun eroni täältä oikein raskaaksi?" - -"Käykö se teille niin raskaaksi?" kysyi impi mielissään, mutta -pudisti kohta päätään. "Ei, Wohlfart, niin ei ole laita, te olette -monestikin itseksenne ikävöinyt päästä minusta eroon." - -Anton katseli häntä suurin silmin. - -"Tiedänhän minä sen", laverteli neitonen tuttavallisesti ja likisti -hiljaa hänen käsivarttaan, "tiedän sen oikein hyvin. Silloinkin kuin -te olitte kahdenkesken minun kanssani, ei sydämenne aina ollut minun -luonani. Oli kyllä monesti; silloin rekiretkellä se oli; mutta paljon -useammin se oli kaukana täältä. Aina kuin tuli eräitä kirjeitä, jotka -te ahmitte niin kiiruusti -- mikä sen herran nimi olikaan, joka niitä -lähetti?" - -"Baumann", vastasi Anton pahaa aavistamatta. - -"Kiikkiin nyt kävitte!" huudahti Lenore ja likisti jälleen hänen -käsivarttaan. "Tiedättekös, että ne kirjeet tekivät minut aikanaan -hyvin onnettomaksi? Minä olin silloin hupsu lapsi. -- Nyt me olemme -viisastuneet, Wohlfart, nyt olemme molemmat vapaita ihmisiä, ja -siksipä voimme kävellä toistemme käsivarressa -- oi, te rakas ystävä!" - -Heidän tultua uuteen ulkokartanoon sanoi Lenore voudin emännälle: -"Hän lähtee nyt pois meidän luotamme. Hän on kertonut minulle, että -te valmistitte hänelle ensimmäisen ilon tällä tilalla poimimalla -hänelle kukkakimpun. Tuokaa nyt hänelle viimeinenkin kimppu. Minulla -itselläni ei ole yhtään kukkia, ne eivät viihdy minun hoidossani. -Täällä teidän latonne takana kukkii viimeiset jätteet siitä, mitä -kartanossa ennen oli puutarhakukkia." - -Voudin emäntä sitoi jälleen kokoon pienen kimpun, ojensi sen niiaten -Antonille ja sanoi surumielin: "Kaikki tuntuu nyt aivan samanlaiselta -kuin vuosi takaperin." - -"Mutta hänhän lähtee nyt pois!" huudahti Lenore, kääntyi poispäin ja -painoi nenäliinan silmilleen. - -Vouti ja lampuri puristelivat hartaasti Antonin kättä. - -"Ajatelkaa minua rakkain muistoin, te kelpo miehet!" huudahti Anton -sydämensä kyllyydestä. - -"Te olettekin aina osoittanut meille pelkkää ystävyyttä", virkkoi -voudin emäntä. - -"Ja jakanut auliisti muonaa ihmisille ja elikoille", jatkoi lampuri -kiitospuhetta ja otti hatun päästään; "ja kaikissa toimissanne te -olette osottanut viisasta harkintaa ja järjestystä." - -"Teidän tulevaisuutenne on turvattu", sanoi Anton; "te saatte -isännän, joka on minua kykenevämpi." Viimeksi Anton vielä suuteli -voudin kähärätukkaista pikku poikaa, käski tämän noutamaan -säästölippaansa pirtin kaapista ja pani sinne muistokolikon. Lapsi -piteli kiinni hänen takinliepeestään eikä tahtonut päästää irti. - -Paluumatkalla Anton sanoi: "Jos mikä keventää eroani täältä, niin se -on ajatus, että kartanoa odottaa nyt parempi tulevaisuus. Ja hyvä -aavistus saa minut toivomaan, että teidänkin elämässänne sellaiset -asiat saavat onnellisen ratkaisun, jotka vielä ovat epävarmoja." - -Lenore kulki ääneti hänen vierellään; vihdoin hän virkkoi: "Saanko -puhella teidän kanssanne vähän siitä miehestä, joka nyt on tämän -talon isäntä? Tahtoisin tietää, miten teistä tuli hänen ystävänsä." - -"Siihen oli alkuaiheena sellainen seikka, että minä en hyvällä -taipunut kärsimään vääryyttä, jonka hän kerran minulle teki. Meidän -ystävyytemme on sitten juuri sen kautta käynyt niin lujaksi, että -minä annoin hänelle kernaasti perään kaikissa pikku asioissa, mutta -suuremmissa pysyin jäykästi omalla kannallani. Hän pitää korkeassa -arvossa kaikkea voimaa ja itsenäisyyttä, missä sellaista vain tapaa; -mutta käy helposti kovaksi, kun kohtaa tiellään arvostelukyvyn ja -tahdon heikkoutta." - -"Kuinka nainen voi pysyä lujana sellaista persoonallisuutta kohtaan?" -kysyi Lenore masentuneesti. - -"Hm", tuumi Anton mietiskellen, "naiselle, joka intohimoisesti -hänelle antautuu, se tulee käymään sangen vaikeaksi. Mikä hänestä -vain näyttää uhkamielisyydeltä ja itsepäisyydeltä, sen hän musertaa -tylysti, eikä hän sääli voitettua. Mutta missä hän kohtaa arvoisensa -ja itseään hillitsevän mielenlaadun, niin sellaista hän kunnioittaa. -Ja jos minulla jolloinkin olisi tilaisuutta antaa neuvoa hänen -tulevalle puolisolleen, niin kehoittaisin häntä juuri miehensä -suhteen pidättymään kaikesta, mikä naiselle tuntuu liika rohkealta ja -miesmäiseltä. Mikä häntä ehkä vieraassa naisessa miellyttää, koska se -sallii hänen joutuisasti päästä tämän läheiseksi tuttavaksi, juuri -sitä hän omassa puolisossaan kaikkein vähimmän kunnioittaisi." - -Lenore likistäytyi lujemmin häneen kiinni ja notkisti päänsä -rinnalle. Sitten palasivat molemmat aivan ääneti verkalleen linnaan. - -Iltapäivällä Anton lähti Karlin keralla vielä kerran kiertelemään -peltoja ja metsää. Aina oli hänestä elämänsä täällä tuntunut vain -vierailulta muukalaisessa maassa; mutta nyt, kun hänen piti erota -täältä, tuntui kaikki niin tutulta ja kotoiselta. Kaikkialla hän näki -jotakin, joka vuoden mittaan oli ollut hänen huolenpitonsa esineenä; -peltosarkoihin, talousrakennuksiin, eläimiin ja maanviljelyskaluihin -liittyi paljon hänenkin työtänsä. Hän oli ostanut vehnän, jota -kasvoi noilla palstoilla, hän oli hankkinut nuo uudet aatrat, -joilla hänen pestaamansa rengit paraikaa kyntivät. Tuolla hän oli -katattanut uudestaan rikkinäisen katon, täällä korjannut särkyneen -sillan. Ja kuten jokainen, joka uutena tulokkaana joutuu johonkin -toimeen, oli hänkin vastahankkimansa ammattituntemuksen perustalle -luonut kaikenlaisia mieluisia suunnitelmia; kaikkiin tilan osiin hän -oli ajatellut toivoa ja onnea lupaavia parannuksia ja uudistöitä. -Aina hän oli valitellut olevansa liian vähän valmistautunut niihin -toimiin, jotka hän oli niin arvelematta ja hätiköiden ottanut -urakakseen; mutta nyt, erotessaan niistä, hän tunsi vain, miten -rakkaiksi ne olivat käyneet hänelle. - -Metsänvartijan tuvassa hän istui vielä kotvan aikaa kelpo vanhuksen -parissa. Muualla heitteli syksy lehtiä puista maahan ja riisti -värin luonnon helakalta vihannuudelta. Mutta täällä vanhuksen tuvan -ympärillä viheriöi soikea männikkö ikuisessa vehmaudessaan, ja täynnä -kypsyneen miesiän uhmaavaa voimaa oli tuo harmaja metsähiisi itsekin. -Hyvästiä heitellessä veräjällä sanoi metsänvartija vieraalleen: "Kun -te ensi kerran laskitte kätenne tälle portinrivalle, en osannut -ajatella, että puut täällä vielä tulisivat niin vankkoina nuokkumaan -päämme päällä, ja että minäkin miespaha vielä kerran alkaisin elää -toisten ihmisten parissa. Te olette vanhalle miehelle tehnyt eron -tästä elämästä sangen vaikeaksi, herra Wohlfart." - -Tuli erojaishetki. Anton kävi sanomassa lyhyet ja muodolliset -jäähyväiset vapaaherralle tämän huoneessa; Lenore oli sulaa -liikutuksesta, ja Fink oli hänelle sydämellinen kuin veli. Kun Anton -seisoi hänen vierellään ja katseli heltyneenä Lenorea, sanoi Fink -hänelle: "Ole levollinen, ystäväni, tässä suhteessa ainakin koetan -olla sama, mitä sinä olit tähän asti." - -Fink ja Lenore seurasivat poislähtevää ystävää vaunujen luo; vielä -viimeisen kerran Anton katseli linnaa, joka tänä harmaana syyspäivänä -kohosi hänen edessään lakeudella yhtä synkkänä kuin hänen ensi kertaa -tänne tullessaan. Sitten hän hypähti vaunuihin; vielä viimeinen -kädenpuristus, viimeinen "Jumalan haltuun"; sitten Karl tarttui -ohjaksiin, he ajoivat ladon nurkitse kylätielle, ja kohta oli linna -kadonnut näkyvistä. Kurjain kylämökkien rivin, puron yli vievän -sillan, metsänreunan maantien varrella -- kaikki ne Anton näki -viimeistä kertaa pitkiksi ajoiksi. Metsän loppuessa, lähellä maatilan -rajaa, Karl pysähdytti hevoset. Pieni joukko miehiä seisoi rajapyykin -vierellä, Ne olivat kaikki vanhoja tuttuja -- tilan alustalaisia, -metsänvartija, vouti ja lampuri, sitten Kunaun seppä eräiden -naapuriensa kera ynnä Neudorfin kylän voudin poika. - -Iloissaan Anton hypähti vaunuista alas ja puristeli asetoverien käsiä. - -"Isä laittoi teille terveisiä", sanoi kylänvoudin poika. "Hänen -haavansa alkavat jo parata, mutta hän ei pääse vielä tuvasta ulos." - -Ja Kunaun seppä huusi hänelle viimeisiksi jäähyväisiksi: "Viekää -terveisiä maanmiehillemme siellä Saksan puolella ja sanokaa, etteivät -ne saa koskaan unohtaa meitä." - -Ääneti, kuten vuosi takaperin näille maille tullessaan, matkasi Anton -uskollisen seuralaisensa kera maantietä Rosminiin päin. Nyt hän oli -vapaa mies; vapaa lumouksesta, joka oli hänet tänne houkutellut, -vapaa monista entisistä ennakkoluuloista; mutta hänen vapautensa -oli kuin lintusen taivaan alla. Hän oli ahertanut ja raastanut -vuosikauden, ja nyt täytyi hänen erkautua kaikesta, mikä tähän asti -oli vaatinut hänen päiviensä työn ja öittensä levottomat huolet; -hän oli luopunut elämänsä suoralta polulta toimiakseen hänelle -vieraiden ihmisten hyväksi, ja nyt hän lähti etsimään itseänsä -varten uutta työtä, joka hänen oli alettava juuresta lähtien. Ja -epävarmaa oli vielä, oliko tuo toimen ja huolten vuosi lujentanut vai -heikontanut hänen omaa tulevaisuuttaan. Hän oli oppinut tuntemaan, -mikä arvo varmalla, terveellä ja itsenäisen toiminnan täyttämällä -elämällä on; ja hän tunsi, että tuo päämäärä nyt kumotti hänelle -paljon kauempana kuin vuosi takaperin. Hän tajusi, että hän oli -liika rohkeasti viskannut miesvoimansa hurjaan uhkapeliin, ja tunto -tästä henkäsi kylmää huurua hänen sielunsa kuvastimeen, josta hän -katseli äskeisen menneisyyden henkilöitä ja asioita. Mutta eipä hän -sittekään katunut tuota rohkeuttaan. Hän oli kärsinyt tappioita, -mutta oli myöskin voittanut; hän oli vienyt perille, tehnyt -todellisiksi hämärät unelmansa, sillä karussa maaperässä viheriöi -nyt hänen ponnistuksestaan uuden elämän oraat; hän oli tahollansa -auttanut luomaan uutta siirtolaa kansalleen; hän oli rakastamilleen -ihmisille uurtanut tien turvattuun tulevaisuuteen; hän tunsi itsensä -kypsyneemmäksi, kokeneemmaksi, miehistyneemmäksi ja levollisemmaksi. -Ja tämän tuntien hän silmäsi hevosten päitten yli kaukaisen -kotiseudun suuntaan ja sanoi itselleen: "Eteenpäin! Minä olen vapaa, -ja minun tieni on nyt selvä." - - -2. - -Antonin kotihaltia, nahanväriseksi maalattu kipsikissa, istua -kyyrötti surullisena alustallaan. Kokonainen vuosi täynnä harmia, -katkeruutta, pauhua ja vihaa oli vierinyt ohi, mutta siitä ei kissa -tiennyt mitään. Pää kumarassa se katseli eteensä tyhjään huoneeseen. -Akkunaverhot olivat alhaalla, niin ettei ainutkaan päivänsäde -lämmittänyt sen pieniä korvia. Eikä huoneessa ollut minkäänlaista -liikettä, lukuunottamatta ilmassa pyörivää tomua, kun ilmanveto -kuljetti sitä akkunoita kohti, joista se pyörähti takaisin kissan -korvallisille ja sitten vaipui turhasta puuhastaan uupuneena sen -kipsiselälle, kirjoituspöydälle ja lattiamatolle. Mennyt vuosi -oli ollut ylen kurja kissalle, ja se olisi orpoudessaan varmasti -menehtynyt, jollei se joskus iltaisin olisi saanut vieraita luokseen. -Hiljaisina iltoina näet kultasi kiertelevän lampun lempeä hohde -kissan viiksikarvoja. Pehmyt kätönen hyväili sen köyryistä selkää; -avattiinpa joskus akkunatkin neljännestunniksi raittiin ilmavirran -sisääntulla; kuutamo valoi hopeaista loistettaan huoneeseen, ja -ketteräin piikatyttöjen sienet ja harjat tekivät äkkilopun pölyn -hirmuvallasta permannolla ja huonekaluilla. Silloin kissa kehräsi -hiukan, mutta kohta se muisti uudelleen orpoutensa ja hyljätyn -tilansa ja kivettyi jälleen jähmettyneeseen suruunsa. - -Tänään on kirkas kuutamoyö, kaikki nukkuvat talossa eikä kukaan -ajattele että _hän_ on kotimatkalla, joka jo lapsuudestaan asti -on tämän ison talon kasvatti, jopa siitä lähtien kuin hänen vanha -isänsä musta samettinen patalakki korvallisellaan heijaili pikkusta -polvellaan. Kukaan ihminen koko talossa ei tuota ajattele, ja kukapa -tietää, tokko monet sitä toivovatkaan. Mutta iso talo itse tietää -sen; ja tänä yönä on kaikissa sen nurkissa kuhinaa, seinälaudoitus ja -portaat naksahtelevat, käytävissä käy kumma humina, seinäkomeroista -kuuluu kohinaa ja ritinää, kuutamo luo hopeitaan porrasakkunoista -sisään, ja syrjäisimmissäkin sopissa värähtelee valjua valoa. - -Joka tänä yönä saisi nähdä keltaisen kissan vehkeet, hän varmasti -joutuisi kummiinsa. Se pesee ja sukii ahkerasti karvaansa, ojentelee -jäykistyneitä jalkojaan ja heilahduttaa häntänsä hilpeästi pystyyn. -Vihdoin se hypähtää alas kirjoituspöydältä ja painaa yhtämittaa -ovesta ulos pihalle. Juhlamielin se tassuttelee pitkin talon kaikkia -käytäviä ja sopukoita. Ja minne vain se tulee, siellä alkaa elämä -viritä, ja kaikki pienet kotihaltiat, joita sellaisesta isosta ja -vanhasta talosta ei koskaan puutu, alkavat kihertää ja kuhista -kiihkeästi keskenään. Harmaita, varjomaisia ukkosia pujahtaa esiin -uuninaukoista ja kirjoituspöytien alta, ne käyvät sutimaan portaat -ja käytävät puhtaiksi ja terhentelevät ison Pluton ympärillä, joka -torkkuvan talonrengin vierellä vartioi pihaa, niin että koira -vanhus ei saa enää unesta kiinni, vaan karsaasti muristen ja hiljaa -haukuskellen katselee pienten miekkosten touhua. - -Ja kissa tassuttelee vartiokäynnillään Sabinenkin makuuhuoneen oven -ohitse ja naukaisee hiljaa, niin hiljaa ettei mikään ihmiskorva sitä -kuule; mutta se tonttu, joka pitää asuntoaan Sabinen lampunkuvussa, -ei tulekaan ulos, vaan pudistelee yrmeästi päätänsä ja mutisee -itsekseen: "Emme me vain semmoisesta iloitse!" Ja samaa hyväntahdon -puutetta on kauppiaan itsensäkin kamarissa, ei sielläkään iloita -kaukomaille kadonneen pojan kotiatulosta, ja siellä asuva haltiaväki -on koppavana ja toruu avaimenreiästä kutsumatonta herättelijää. Mutta -kissa ei anna sen itseään häiritä; eikä anna muu talokaan. Isolla -vaa'alla on koolla runsaslukuinen ja iloisa seura. Mitä talossa -vain on kotihaltioita -- ja eiköpäs niitä niin uutterassa talossa -ole paljonkin -- on keräytynyt yhteen pitämään suurta perhejuhlaa -kuun kirkkaassa valossa; ja keskellä piiriä istuu keltainen kissa -kehräten ja iskien karvoistaan säkeniä, ja ketterimmät vierasparvesta -kapuavat vaa'an käsivarsille ja irvistelevät ylhäiseltä asemaltaan -kiusoittelevasti isännän akkunoita kohti, jopa Sabinenkin, vaikka -tämä muuten onkin niiden lemmikki. - -Kukaan ihminen koko talossa ei tiedä, että hän palaa kotia, mutta -vanha kauppiaskoti itse aavistaa sen; ja se koristautuu kuin juhlaan -ja avaa ovensa selälleen ottaakseen vastaan kaivatun ystävän. - -Iltapuolella seuraavana päivänä Sabine seisoo aarrekammiossaan -avattujen kaappien edessä, järjestää hyllyille pesusta vasta tulleita -liinatavaroita ja kiinnittää jälleen ruusunpunaiset numeroliput -kunkin lajin ympärille. Luonnollisesti hänkään ei tiedä mitään eikä -aavista mitään. Hänen valkeat damastiliinansa välkkyvät tänään -kuin hopea ja atlassi, hiottu lasikupu, jonka hän nostaa vanhan -perhepokaalin päältä, helähtää iloisesti kuin joulukello, ja vielä -kauan värähtelee sen sointi ison kaapin vanhoissa seinälaudoissa. -Kaikki käsinmaalatut päät hänen posliinilautasissaan näyttävät tänään -niin käsittämättömän veitikkamaisilta, tohtori Martinus Luther ja -salaisoppien tietomies Faust virnistelevät ja vilkuttavat hänelle -silmää, yksinpä arvokas Goethekin hymyilee, ja vanha Fritz [Fredrik -Suuri] se vasta on pakahtua nauruun. Kaikissa kaapin lokeroissa -vilkkuu ja kuhisee, kaikki vanhat posliini- ja lasiastiat kilisevät -maanitellen ja ilakoiden; mutta Sabine yksistään ei huomaa mitään, -talon viisaalla valtiattarella, ei ole aavistustakaan siitä, minkä -kaikki pienet kotihaltiat jo tietävät. - -Vai aavisteleeko hän sittenkin jotain? Kuulkaappas -- hän laulaa! -Pitkään aikaan ei laulunääntä ole kuulunut hänen huuliltaan, mutta -tänään hänen sydämensä tuntuu niin ihmeen keveältä; ja kun hän -katselee uljasta lasi- ja hopeakatujen riviä astiakaapissa, niin -puikahtaa hiukan niiden iloisesta hohteesta hänenkin sieluunsa; -hänen huulensa liikahtelevat, ja hiljaa kuni metsälinnun liritys -helähtää huoneessa lapsuudessa opittu laulunsävel. Ja kaapilta käy -impi akkunapieleen, jonka vierellä riippuu äiti vainajan kuva; -sädehtivin silmin hän katselee rakkaita kasvoja ja laulaa äidille -saman lastenlaulun, jota tämä itse oli laulellut pikku Sabinea -heijaillessaan. - -Silloin käy portista sisään turkkiin kääriytynyt mieshahmo. Avoimessa -varastoholvissa seisoo Balbus, joka nykyään on ison vaa'an ja mustan -siveltimen herra ja valtias; hän katsahtaa pikaisesti ohimenevää -vierasta ja mutisee vähän ihmeissään: "Tuohan näytti hiukan kuin -Antonilta." Makasiinirengit naulailevat tavaralaatikkoa kiinni, -vanhin heistä käännähtää sattumalta ympäri ja näkee seinällä lampun -luoman miehenvarjon; hän pysäyttää vasaransa kesken iskua ja sanoo: -"Luulinpa melkein nähneeni herra Wohlfartin varjon." Ja pihan perältä -kuuluu kovaa haukkumista ja koiran hyppelemistä, ja Pluto tulla -törmähtää renkien luo ollen aivan suunniltaan, pieksää vimmatusti -hännällään, haukkuu ja nuolee heidän käsiään ja kertoo heille omalla -tavallaan koko jutun. Mutta makasiinirengitkään eivät tiedä mistään, -ja joku heistä virkkaa: "Aave se varmaankin oli, eihän nyt näy enää -mitään." - -Sitten aukenee Sabinen aarrekammion ovi. "Tekö se olette, Franz?" -kysyy impi ja keskeyttää työnsä. Kukaan ei vastaa. Hän käännähtää -ympäri ja silmää tarkkaan ja hätäisesti kynnyksellä seisovaa -mieshahmoa. Silloin vapisee neidon käsi ja tarttuu kiivaasti -tuolinselkään; mutta hän terästää tahtoaan ja pysyy pystyssä; ja mies -rientää hänen luokseen, ja intohimonsa ja liikutuksensa lumoissa hän, -tietämättä itsekään mitä tekee, lankee polvilleen tuolin viereen, -jolle immen on täytynyt istahtaa, ja painaa päänsä hänen syliinsä. - -Antonhan se on! Kumpikaan ei virka sanaakaan. Kuten suloista -unikuvaa katselee Sabine edessään polvistuvaa ystävää ja laskee -kätensä hänen olalleen. Ja huoneessakos nyt vasta alkaa vilkkua ja -helähdellä; lamppu valaa kaikkein leppoisinta loistettaan vanhan -talon ja kauppaliikkeen molempien lapsien ylle, ja seinällä riippuvan -emäntävainajan kuva katselee lempein silmin allansa istuvaa sievää -ryhmää. - -Impi ei kysellyt, minkä vuoksi mies palasi ja oliko hän jo vapaa -lumouksesta, joka oli hänet täältä temmannut pois. Eikä hänen -tarvinnutkaan kysellä -- kun hän katseli polvistuvan miehen -rehellisiin silmiin, jotka tuskallisesti ja hellästi etsivät hänen -katsettaan, silloin hän tajusi, että ystävä palasi takaisin kotiin, -veljen luo, hänen itsensä pariin. - -"Niin kauan te olitte poissa täältä", hän valitti, mutta autuas hymy -kirkasti hänen kasvonsa. - -"Aina kuitenkin olin hengessäni täällä", huudahti Anton tulisesti. -"Jo samana hetkenä, jolloin erosin tästä talosta, aavistin luopuvani -kaikesta, mikä elämälleni lupasi rauhaa ja onnea. Nyt ajaa -vastustamaton pakko minua lähelle teitä; minun täytyy sanoa teille, -mitä sielussani tunnen. Teitä minä olen palvonut kuin pyhimyskuvaa, -niin kauan kuin elin teidän läheisyydessänne. Teidän muistonne oli -vieraalla maallakin minun paras aarteeni. Se suojeli minua yksin -ollessani, rajun ja melskeisen elämän keskellä, se varjeli minua -suuren kiusauksen tullessa. Teidän armas kuvanne asettui pelastavaksi -enkeliksi minun ja toisen naisen väliin. Usein näin teidän silmänne -katselevan minua, kuten silloin kuin anoin teiltä apua omaa itseäni -vastaan; usein te kohotitte kättänne viitataksenne minulle ja -varoittaaksenne vaarasta, joka minua houkutteli. Etten ole kadottanut -itseäni, siitä saan kiittää teitä, Sabine." - -Kotitalon säännöllisessä ja yksitoikkoisessa elämässä on impi jo -monet vuodet tuntenut sydämellistä taipumusta Antoniin. Tämän -poislähdettyä hän tiesi rakastavansa häntä; ääneti hilliten -surunsa hän piilotti rakkautensa sydämeensä. Ei kukaan tässä -vireässä liiketalossa ole pannut merkille hänen lempeään eikä hänen -surumielistä kieltäymystään. Tuskinpa ainoallakaan katseella, ei -ainakaan sanalla tai kasvojen ilmeellä hän ole paljastanut sydämensä -tilaa; hän on ollut ja elänyt niinkuin tuleekin suuren kauppaliikkeen -lapsen; eihän tässä talossa saa ottaa laskuun sydämen herkkiä -tunteita, ihmiset ovat pelkkiä numeroita sen suuren tilikirjan -lehdillä. Mutta nyt, jälleennäkemisen ensi hurmauksessa, murtautuu -intohimon hehku pitkän pidättymisen kuoresta. Hän nousee pystyyn -loistavin silmin eikä ilossaan huomaa, että Antonin kalpeilla -kasvoilla värähtelee toisenkinlainen tunne. Lemmitty mies on löytänyt -lempensä esineen, mutta ainoastaan kadottaakseen hänet iäksi. - -Yhä vielä pitelee Sabine Antonia kädestä ja vetää häntä lasikäytävää -pitkin veljen työhuonetta kohti. - -Mitä sinä oikein ajatteletkaan, Sabine? Onhan tämä kelpo talo, -kerrassaan mainio talo, mutta ei täällä ole tilaa runollisille -tunteille ja sydämen äkkinäisille ailahduksille, jotka panevat sylin -nopeasti avautumaan ja sulkemaan sisälleen äkkiä tulla tölmähtäneen -ystävän, vaikka häntä olisi kuinka kaivattu. Tämähän on järkevän ja -arkipäiväisen toimen talo! Kuivin sanoin täällä esitetään vaatimukset -ja epuut. Ja ylpeä ja ankara talo se on! Muistappas sitä, Sabine! Ei -mikään sydämellinen vastaanotto odota ystävääsi, jota sinä onnesta -vapisten talutat talon isännän luo. - -Sen tajusi jo Sabinekin, ja hänen jalkansa epäröi jatkaakseen, -ennenkuin hän avasi oven. Mutta hän teki ripeän päätöksen, ja yhä -pitäen kiinni Antonin kädestä hän veti tämän mukanaan kynnyksen yli, -ja ilosta rusottavin kasvoin hän huudahti veljelle: "Tässä hän on, -hän on jälleen palannut meidän luoksemme!" - -Kauppias oikaisi selkäänsä kirjoituspöytänsä ääressä, mutta jäi -edelleen istumaan; ja ensi sanoikseen hän lausui levollisesti, -kylmästi ja käskevään sävyyn: "Päästäkää irti sisareni kädestä, herra -Wohlfart." - -Sabine peräytyi taaksepäin, ja Anton jäi yksin seisomaan keskelle -huonetta ja katseli järkytettynä entistä isäntäänsä. Tuon miehen -voimakas varsi oli viime vuoden kuluessa paljon vanhentunut, tukka -oli käynyt harmaaksi ja kasvojen rypyt vielä syvemmiksi. Ei voinut -olla vähäinen se kamppailu, joka oli voinut hänet niin muuttaa. - -"Kun saavun eteenne kenties kaikkea muuta kuin tervetulleena -vieraana", lausui Anton, "todistanee se kuitenkin teille, kuinka -hartaasti ikävöin nähdä jälleen teitä ja vanhaa toimipaikkaani. Jos -kerran nostatin teissä tyytymättömyyttä minua kohtaan, niin älkää -antako minun sitä tuntea tänä hetkenä." - -Kauppias kääntyi sisarensa puoleen. "Jätä meidät kahdenkesken, -Sabine. Mitä minulla on puhuttavaa herra Wohlfartille, se ei tarvitse -todistajia." - -Sabine riensi joutuisin askelin veljensä luo ja seisoi pää pystyssä -hänen edessään. Hän ei virkkanut sanaakaan, mutta hänen kirkkaasta -katseestaan voi lukea lujan päätöksen, jota ei veljen rypistetyt -kulmatkaan voineet järkähdyttää. Sitten hän lähti yhtä ääneti -huoneesta. - -Kauppias katseli synkästi hänen peräänsä; sitten hän kääntyi Antonia -kohti. "Mikä teidät jälleen tuo meidän luoksemme, Wohlfart?" hän -kysyi. "Ettekö te maalaisoloissa saavuttanutkaan sitä, mitä nuorekas -intonne tavoitteli, ja palaatteko nyt etsimään porvaristalosta sitä -onnea, joka kerran tuntui teistä liian vaatimattomalta? Olen kuullut -että ystävänne Fink on saavuttanut varman jalansijan vapaaherran -tilalla; onko hän teidät nyt lähettänyt kotia, koska olitte siellä -hänen tiellään?" - -Antonin otsa kävi pilveen. "En palaa seikkailijana enkä onnenonkijana -teidän kasvojenne eteen. Te olette väärässä kun lausutte sellaisen -epäluulon, eikä minun sovi sitä rauhallisesti kuulla. Oli aika, -jolloin te arvostelitte minua ystävällisemmin; tätä aikaa muistelin, -kun pyrin luoksenne, ja sitä nytkin ajattelen kyetäkseni antamaan -loukkaavat sananne anteeksi." - -"Te sanoitte minulle kerran", jatkoi kauppias, "että minun -liikkeessäni ja tässä talossa tunsitte olevanne kuin kotona. Ja -teillä olikin täällä kotinne, Wohlfart, meidän sydämissämme ja -liiketoimissamme. Tyhjän tunnekuohahduksen takia te luovuitte meistä, -ja me olemme tehneet saman teidän suhteenne, vaikka murhemielin -ja raskain sydämin. Miksi te tänne palasittekaan? Vento vieras -ette voi meille olla, sillä me olemme pitäneet teitä rakkaana, -ja persoonallisesti olen teille suuressa kiitollisuudenvelassa. -Mutta te ette voi enää olla meille vanha ystäväkään, sillä itse -olette väkivaltaisesti ratkonut sen siteen, joka kiinnitti teidät -tänne. Te olette hetkenä, jolloin minä kaikkein vähimmän sellaista -voin odottaa, muistuttanut minulle, että pelkkä muodollinen -palvelussopimus pidätti teitä konttorissani. Mitä te nyt täältä -etsitte? Tahdotteko jälleen paikan konttorissani, vai tavoitteletteko -jotain enempää, kuten olin huomaavinani?" - -"Minä en tahdo mitään", huudahti Anton ylikuohahtavin sydämin, -"en mitään muuta kuin päästä sovintoon teidän kanssanne. Minä en -tahdo täältä konttoripaikkaa enkä mitään muutakaan. Sinä hetkenä, -jolloin lähdin vapaaherran tilalta, oli luja päätökseni että tänne -saavuttuani ensi tieni täytyi viedä teidän taloonne ja seuraavan -jälleen ulos sieltä etsimään itselleni työpaikkaa muualta. Mitä -kaikkea kuluneena vuotena olen menettänytkin, niin itsekunnioitustani -en kuitenkaan ole kadottanut; ja jos olisitte ystävällisin tuntein -astunut vastaani, niinkuin minua sydämeni veti teidän luoksenne, niin -olisin jo ensi sanoikseni sanonut saman, minkä nyt tahdotte kuulla -minulta. Minä tiedän itsekin, etten voi jäädä tänne. Sen tunsin -jo muukalaismaassa ollessanikin, aina kuin ajattelin tätä taloa -Senjälkeen kuin olen astunut sen sisään ja nähnyt jälleen sisarenne, -tiedän etten voi enkä saa jäädä tänne menettelemättä kunniattomasti." - -Kauppias kävi akkunaan ja katseli pimeään yöhön. Kun hän jälleen -kääntyi vieraaseen päin, oli kova ilme kadonnut hänen kasvoiltaan, -ja tutkivin katsein hän silmäili Antonia. "Tuo oli rehellisesti -puhuttu, Wohlfart", hän sanoi viimein, "ja tahdon toivoa, että se -oli rehellisesti ajateltukin. Samalla tahdon myös lausua, että -minua vieläkin surettaa teidän äkkilähtönne meiltä. Minä tunsin -teidät niin hyvin kuin vain harvoin vanhempi mies tuntee nuoremman; -silmieni alla te kasvoitte ja miehistyitte minun liikkeessäni, -minä sain luottaa teidän tunteidenne puhtauteen, minä tiesin että -sielussanne ei asunut ainuttakaan kunniatonta ajatusta. Nyt, rakas -Wohlfart, te olette käynyt minulle vieraaksi. Suokaa anteeksi, että -sanon sen teille suoraan. Riihoton halu houkutteli teitä syöksymään -päätäpahkaa olosuhteisiin, joiden kaiken sen mukaan, mitä tiedän, -täytyi olla turmioksi jokaiselle, joka on joutunut niissä elämään. -Te olette hoitanut rappiolle mennyttä tilaa ja taloutta sellaisessa -maanääressä, jossa omantunnon täytyy pakostakin käydä paljon -väljemmäksi kuin täällä ja jossa ihmisten suhteet toisiinsa ovat -irrallisemmat kuin muualla; te olette olleet sellaisen vararikkoisen -velallisen uskottu mies, joka tosin saattaa olla säilyttänyt montakin -kelpo miehen ominaisuutta, mutta joka sekauduttuaan kehnoihin -liikeasioihin tunnottomien ihmisten kanssa on kadottanut sen hyveen, -jota meillä sanotaan liikemieskunniaksi. Kernaasti oletan, että -rehellisyytenne on estänyt teitä siellä sekautumasta sellaisiin -toimiin, jotka ovat olleet vastoin vakaumustanne; mutta, Wohlfart, -minä toistan nyt saman, mitä aikaisemminkin olen teille sanonut: -kaikki jatkuva toiminta heikkojen ja kehnojen ihmisten parissa vie -kunnian mielienkin vaaraan. Vähitellen ja itse sitä huomaamatta hän -tottuu sietämään sellaista, josta toinen varmemmassa asemassa oleva -pysyttäytyy kaukana, ja välttämättömyyden pakko saa hänet suostumaan -toimenpiteisiin, joista hän muualla olisi jyrkästi kieltäytynyt. -Olen vakuutettu siitä, että te olette pysyneet sinä, mitä maailma -sanoo kunniantuntoiseksi liikemieheksi; mutta oletteko te jaksanut -säilyttää liikemieskunnianne ylvästä puhtautta, jota tosin monet -meidänkin liikemaailmassamme valitettavasti pitävät joutavana -saivarteluna, sitä en tiedä. Ja että minun tänä jälleennäkemisen -hetkenä täytyy sitä epäillä ja lausua epäilykseni julki, se -surettaa minua itseäni syvästi ja tekee tämän yhtymisemme minulle -tuskalliseksi." - -Anton valahti valkeaksi kuin nenäliina, jota hän piteli kädessään, -ja hänen huulensa vapisivat kun hän vastasi: "Jo riittää, herra -Schröter! Että te ensi hetkenä sanotte minulle katkerinta mitä vain -vihamiehelleen voi sanoa, se osoittaa minulle että tein väärin -astuessani enää jalallani tähän taloon. Niin, oikeassa te olette, -koko tänä aikana ei minua ole jättänyt rauhaan tunto siitä, että -mainitsemanne vaara tosiaankin pälvi ympärilläni. Koko vuoden mittaan -tunsin suurimmaksi onnettomuudekseni, ettei toimialani sallinut minun -kunnioittaa sitä miestä, jonka hyväksi tein työtä. Mutta teille -minun täytyy vastata, yhtä ylpeänä kuin te itse, että sellaisen -miehen puhtaus, joka arkaillen karttaa kiusausta, ei ole minkään -arvoinen; ja jos minun oli onnistunut pelastaa edes jotakin tänä -alituisista loukkauksista ja mieliharmista katkerana vuotena, niin on -se juuri ylpeyteni siitä, että minua itseäni on koeteltu ja vaa'alla -punnittu, ja etten enää toimi pojan tavoin pelkästä vaistosta ja -totutusta tavasta, vaan kypsyneenä miehenä vakaitten periaatteiden -mukaan. Kuluneena vuonna olen saavuttanut itseluottamuksen, jommoista -minulla ei ennen ollut; ja koska olen oppinut kunnioittamaan itseäni, -niin sanon teille nyt, että varsin hyvin tosin käsitän teidän -epäilyksenne, mutta että sittekuin olette sen julkilausunut, minäkin -puolestani pidän sitä sidettä iäksi ratkenneena, joka vieraalla -maallakin ollessani kiinnitti minut teidän taloonne. Minä lähden nyt, -enkä koskaan enää palaa tänne. Jääkää hyvästi, herra Schröter." - -Anton kääntyi lähteäkseen, mutta kauppias riensi hänen jälkeensä ja -tarttui häntä olkapäähän. - -"Ei niin hätäisesti, Wohlfart", sanoi isäntä leppeästi. "Se mies, -joka torjui puolalaissapelin iskun pääni päältä, ei saa lähteä -talostani loukkausta ja suuttumusta tuntien." - -"Älkää muistuttako meille kummallekaan menneisyyttä", Anton vastasi, -"se ei mitään hyödytä. En minä, vaan te itse olette syypää siihen, -että jälleennäkemisemme hetkeen liittyy loukkauksia ja suuttumusta. -Ja teidän kätenne, eikä minun, on tuhonnut ne siteet, jotka meitä -vanhastaan yhdistivät toisiimme." - -"Ei niin, Wohlfart", lausui kauppias. "Jos olen sanoillani loukannut -teitä kipeämmin kuin tarkoitin, niin katsokaa harmautuneita hiuksiani -ja sydämeeni, joka on vuosikausien mittaan ollut kukkuroillaan huolta -ja surua, huolta teidänkin takianne. Me emme enää tapaa toisiamme -samanlaisina kuin olimme erotessamme, ja jos kahdella miehellä -on sydämissään kaunaa toisiaan kohtaan, niin heidän pitää purkaa -se rehellisesti jälleennäkemisen hetkellä, jotta heidän välinsä -jälleen selkenisivät. Jos te olisitte ollut minulle vähemmän rakas -kuin olitte, niin minä olisin hyvinkin voinut pidättyä lausumasta -arvelujani, ja tervehdykseni olisi ollut kohteliaampi. Mutta nyt -lausun teidät tervetulleeksi. Lyökää tuohon käteen." - -Anton laski kätensä kauppiaan käteen ja sanoi: "Jääkää hyvästi." - -Mutta kauppias ei laskenutkaan hänen kättään irti, vaan sanoi -hymyillen: "Ei hätäillä; minä en laske teitä vielä lähtemään. -- -Muistakaappas, että kaikkein vanhin tuttavanne pyytää teitä jäämään", -hän lisäsi totisempaan sävyyn, kun Anton vielä epäröi ovella. - -"Minä jään täksi illaksi, herra Schröter", sanoi Anton ryhdikkäästi - -Kauppias vei hänet sohvaan istumaan. "Paljon olen kyllä -kuullut teidän seikkailuistanne, mutta tahtoisin kuulla niistä -seikkaperäisesti omasta suustanne. Ja teidänkin mieltänne kiinnittää -kuulla, miten meillä on eletty; aletaanpa siitä ensiksi." Hän rupesi -kertomaan asiainkulusta kauppaliikkeessä sillä aikaa kuin Anton oli -poissa. Ei hän mitään iloista kuvaa luonut Antonille, mutta hänen -kertomuksensa sulatti tämän sydämestä ainakin osan siitä kylmyydestä, -jonka johtajan tyly vastaanotto oli kasannut siihen; sillä Anton -käsitti, kuinka suurta luottamusta kauppias sanoillaan hänelle -osoitti. Hän mainitsi paljon sellaista, jota liikemies enimmäkseen -salaa parhailta ystäviltäänkin, kaikki tärkeämmät liikeasiat, -vähäiset voitot ja suuret tappiot. - -Huomaamattaan Anton siirtyi ajatuksissaan takaisin vanhaan -liikkeeseen, nopeasti hän eli mielessään läpi kaikki kuluneen vuoden -tunnelmat ja kireät jännitykset; jälleen punoittivat hänen poskensa, -silmiin syttyi uusi tuli, ja tahtomattaan hän rupesi puhumaan -kauppaliikkeen asioista kuten olisi vielä kuulunut jäsenenä siihen. -Sen huomatessaan kauppias jälleen ojensi alakuloisesti hymyten -hänelle kätensä, johon Anton reippaasti löi omansa; täydellinen -sovinto oli tehty vanhain ystäväin kesken. - -"Ja nyt puhelkaamme teistä, rakas Wohlfart", jatkoi kauppias. "Kerran -te rupesitte antamaan minulle toimistanne vapaaherran hyväksi -tietoja, jotka silloin kärsimättömästi torjuin; nyt pyydän teitä -kertomaan minulle kaikesta, mistä teillä on lupa puhua." - -Mitä Anton nyt kertoi, ei ollut enää mikään salaisuus; jännittyneenä, -jopa hätäytyneenäkin kuunteli kauppias, mitä Antonilla oli -mainittavana vapaaherran asioista ja omista toimistaan. Anton puheli -pidättyvästi, sillä hänen ylpeytensä ei mielellään kärsinyt toisen -tarkkaa kyselemistä. Mutta siksi paljon hän kuitenkin ilmaisi -kokemuksistaan kauppiaalle, että tämä voi tulla lohdulliselle -mielelle. - -"Sallikaa minun puhua teidän omasta tulevaisuudestannekin", virkkoi -isäntä viimein ja nousi tuoliltaan kävelemään. "Niiden viittausten -jälkeen, jotka minulle tuonaan teitte, en vaadi teitä lähivuosiksi -palaamaan minun liikkeeseeni, niin arvokas kuin teidän apunne juuri -nykyhetkenä minulle olisikin. Mutta minä pyydän teitä jättämään -minun huolekseni hankkia teille paikka, joka paraiten sopii teille. -Me mietimme asiaa yhdessä, emmekä hätiköi siinä liikoja. Sillävälin -pyydän teitä jäämään lähiviikoiksi meille. Huoneenne on tyhjä, eikä -siellä ole mitään muuteltu. Mainitsitte juuri, että teillä sitäpaitsi -on vielä näiden kuukausien kuluessa muuan sitoumus suoritettavana. -Siitähän voitte paikkaa odotellessanne selviytyä. Ja jos teillä on -aikaa ja halua autella ohella vähin minuakin konttorissa, niin se -olisi minulle sangen tervetullut apu. -- Mitä suhteeseenne minun -perheeseeni tulee", hän jatkoi vakavampaan sävyyn, "niin luotan -teihin täydellisesti. Minä tunnen tarvetta todistaa teille tämän, ja -senkin vuoksi tein äskeisen ehdotukseni." - -Anton katseli vaieten lattiaan. - -"En minä pyydä teiltä mitään tuskaannuttavaa rasitusta", sanoi -kauppias; "tehän tiedätte kuinka meillä eletään, monesti täytyy ihan -etsimällä etsiä tilaisuutta päästäkseen toisen kanssa puheisiin. -Sabinelle ja teille minä haluan muutaman viikon kestävää yhdessäoloa -vanhaan tapaan ja sitten, kun se aika tulee, rauhallista eroa. Minä -toivon sitä sisarenikin vuoksi", painosti hän vilpittömästi. - -"Siinä tapauksessa minä jään", Anton vastasi. - -Tällävälin Sabine asteli huoneessaan levottomasti edestakaisin -ja kuunteli tuskallisen jännitetysti ääntä tai risahdusta veljen -työhuoneesta. Mutta vaikka raskaita ajatuksia työntyikin hänelle -mieleen, eivät ne tänään kuitenkaan jaksaneet juurtua siihen. Tuli -ratisi uunissa, ja tarkasti kuunteli impi kellon tikitystä, mutta -mäntyhalot räiskyivät ja paukkuivat tänään niin ihmeen iloisesti -ja pitivät vallan merkillistä melua. Lakkaamatta sinkoili uunista -pieniä iloraketteja tulisiimoina keskilattialle. Sabine ei voinut -tulla surulliselle päälle eikä hän kyennyt hätäilemäänkään, sillä -väsymättömästi säesti vanha kello hänen omia ajatuksiaan: hän on -tul-lut, hän on tääl-lä! - -Ovi aukeni ja täti tylleröi sisään. "Mitä minä kuulenkaan!" hän -huudahti. "Onko se mahdollista? Franz väittää että Wohlfart on -veljesi puheilla." - -"Hän on tääl-lä", toisti Sabine kellontikitystä, katsellen syrjään. - -"Mitä merkillistä salamyhkäisyyttä tämä taas on!" puuskahti täti -perin tyytymättömänä. "Miksi ei Traugott tuo häntä tänne? Ja hänen -huonettaan ei ole vielä laitettu kuntoon! Kuinka sinäkin saatat istua -kököttää siinä niin levollisesti, Sabine? En minä sinua nyt ollenkaan -käsitä." - -"Minä odotan", sanoi Sabine hiljaa, mutta hänen täytyi tarttua -toisella kädellä toisen ranteeseen ja puristaa lujasti, niin kovin ne -vapisivat. - -Silloin läheni miehen askeleita huoneen ovea, kauppias kävi sisään -Antonin kanssa ja huusi jo kynnykseltä: "Tässä on meidän vieraamme!" - -Ja kun täti ja Anton iloisesti tervehtivät toisiaan, jatkoi isäntä: -"Herra Wohlfart jää asumaan meille muutamiksi viikoiksi, kunnes -löydän hänelle mieleiseni paikan." - -Suu avoinna kuunteli täti sellaista päätöstä, ja Sabinen täytyi -helisyttää rajusti lautasia salatakseen levottomuuttaan. Mutta -kumpikaan naisista ei ruvennut tekemään vastaväitteitä, ja innokas -keskustelu illallispöydässä auttoi peittämään mielenliikutusta, -jonka mainingit vielä värisyttivät jokaisen sydäntä. Itsekullakin -oli paljon kyseltävää ja paljon kerrottavaa, sillä kaikille oli -kulunut vuosi sisältänyt paljon suuria ja tärkeitä tapahtumia. -Tosin voi Antonin ryhdissä ja puheensävyssä huomata väkinäisyyttä, -kun hän kertoili elämästään muukalaismaassa, Finkistä ja pienestä -saksalaissiirtolasta, joka oli tilalle vakinaisesti asettunut. Ja pää -kumarassa ja alas katsellen kuunteli Sabine hänen sanojaan. Mutta -kauppias tuli yhä hilpeämmälle tuulelle; ja kun Anton nousi pöydästä -lähteäkseen huoneeseensa, oli isännän kasvoilla miltei sama leppoisa -myhäily kuin ennen vanhaan, hän puristi voimakkaasti Antonin kättä ja -laski leikkiä: "Nukkukaa hyvin ja pankaa merkille, mitä ensimmäisenä -yönä täällä uneksitte; sanotaan että sellainen unennäkö käy aina -toteen." - -Ja kun Anton oli poistunut, veti kauppias sisarensa pimeään -sivuhuoneeseen, suuteli siellä häntä otsalle ja sanoi hiljaa -hänen korvaansa: "Hän on pysynyt kelpo miehenä, sitä toivon nyt -kaikesta sydämestäni!" Ja kun hän jälleen astui Sabinen kera -ruokasaliin, loisti jotain kosteata hänen silmissään, ja hän rupesi -kiusoittelemaan tätiä tämän salaisesta ihastuksesta Wohlfartiin, niin -että kunnon tädin täytyi lyödä kämmenensä yhteen ja huudahtaa: "Tuo -mieshän on tänään ihan pilalla!" - -Väsyneenä ja järkytettynä Anton viskausi vuoteeseensa. Ilottomana -kuvastui hänelle tulevaisuus, ja muisto illan katkerista kokemuksista -ja ajatus lähiviikkojen hiljaisista kamppauksista painoi raskaasti -hänen sydäntään. Ja sittenkin tuli uni hänelle pian ja rauhallisesti. - -Ja vanhassa kauppiastalossa kävi kaikki jälleen hiljaiseksi. -- Se -oli arkipäiväinen, kylmän järkevä talo, jossa oli paljon nurkkia ja -monia salaisia komeroita. Se ei ollut sellainen paikka, jossa intoisa -haaveilu ja leimuavat intohimot viihtyvät. Mutta se oli vankka ja -kelpo talo, joka soi varman turvan kaikille sen seinien sisällä -nukkuville. - -Ja jälleen oli pienillä kotihaltioilla tänä yönä paljon askaretta. -Ne hälisivät ja puuhasivat tuuppien vimmatusti toisiaan, ne -lörpöttelivät ja nauraa rähisivät keskenään, ja joka huoneessa -hymisi suuri sanoma, että liikkeen kasvatti oli palannut kotia; ja -alustaltaan katseli kipsikissa omistajan oikeutetulla ylpeydellä -nukkuvaa Antonia, nosti juhlallisesti häntänsä köyryyn ja kehräsi -ahkerasti läpi koko yön. - - -3. - -Seuraavana aamuna Anton kiiruhti Ehrenthalin luo. Mutta sairaan -puheille ei häntä lainkaan laskettu, ja talon naiset ottivat hänet -niin vihamielisesti vastaan, että hän piti parhaana olla heille -mainitsematta asiastaan. Senvuoksi hän antoi oikeusneuvos Hornin -kautta vielä samana päivänä ilmoittaa Ehrenthalin asiamiehelle, -että kaksikymmentä tuhatta taaleria pidettiin valmiina Ehrenthalin -samansuuruisen saamisen maksamiseksi; muihin vaatimuksiin nähden, -joista Ehrenthal oli -- olematta siihen oikeutettu -- ruvennut -käräjöimään vapaaherran kanssa, jäätiin odottamaan oikeuden päätöstä. -Velkojan asiamies kieltäytyi ottamasta rahoja vastaan. Heti antoi -Anton ryhtyä toimenpiteisiin, että Ehrenthal oikeudellista tietä -pakotettaisiin ottamaan rahat ja luopumaan vaatimuksistaan mainittuun -saamiseensa. - -Illan tullen Anton veti vanhan konttoritakin ylleen ja lähti -kiireisin askelin Löbel Pinkuksen taloon. Hän tapasi arvoisan -majatalon isän tiskinsä takana ja kysyi häneltä lyhyeen -kauppiassävyyn: "Herra T. O. Schröter käski tiedustamaan, onko -Schmeie Tinkeles Brodysta saapunut tänne tai odotetaanko häntä -saapuvaksi. Hänen pitää tultuaan heti joutua konttoriimme erään -liikeasian takia." - -Pinkus vastasi varovaisesti, ettei Tinkeles ollut kaupungissa ja -ettei hänellä ollut tietoa, milloin tämä tulisi. Tinkeles kävi -kyllä toisinaan hänen puheillaan, toisinaan ei, joten hän ei voinut -vakuuttaa mitään Tinkeleksen puolesta, mutta lupasi toimittaa asian -jos mies näyttäytyisi. - -Jo seuraavana päivänä avasi talon palvelija Antonin huoneen oven, ja -Schmeie Tinkeles pujahti sisään. "Tervetuloa, Tinkeles!" huusi Anton -tulijalle vastaan ja katseli alakuloisesti hymyillen kauhtanapukuista -miestä. - -Reppuri oli ilmeisesti perin ymmällään, kun huomasi joutuneensa -Antonin luo. Hänen luihuille kasvoilleen lennähti varjo, ja hänen -sisällinen levottomuutensa purkautui hurjaan viittilöimiseen ja -sekavaan sanatulvaan, joiden muka piti ilmaista hänen iloaan -odottamattomasta tapaamisesta. - -"Oikke Jumalan ihme, ett' mie näke teidät viel' elävänä! Monest mie -jo tiedustin teit' Schröterin konttorisi', mut en koskaan saanut -tietää minne te olitte mennyt. Aina mie teki mielellän kauppoj' -teidän kanssa, ja monta kaunist' kauppaa me ollaankin tehty yhdess'." - -"Ja joskus käyneet sotaakin keskenämme, Tinkeles", huomautti Anton -väliin. - -"Ei nyt puhuta siit', se oli huono kauppa", sanoi Tinkeles vältellen; -"ja huonost' on nyt kaiken kaupan kanssa, ruoho kasvaa pitkin -maanteitä. Paha aika on ollut koko maass'. Paraskin mies ei tiedä -maata panness', vieläkö jalat kestää huomenna ylösnousta." - -"Olettepa te sentään jaksanut pysyä jaloillanne, Tinkeles, enkä luule -että ajat ovat teille olleet kovinkaan huonot. Istukaahan, minulla on -vähän puhumista teille." - -"Miksi istumas'?" kysäsi juutalainen epäluuloisesti, kun näki Antonin -menevän ovelle ja panevan sen säppiin. "Ei liikeasioiss' oo aikaa -istua. Anteeks', miks' te telkemäs ovi? Ei tarvis mitä telki kun -kauppoj' tekemäs, ei meit' kukaan tääll' häiri." - -"Tahdon puhua kanssanne kahdenkesken ja luottamuksessa", vastasi -Anton ja astui juutalaisen eteen; "eikä se ole suinkaan teidän -vahingoksenne." - -"No, puhukaa sitt'", sanoi Tinkeles, "mut avamas ensin ovi." - -"Kuulkaa nyt tarkoin mitä sanon", Anton aloitti. "Muistanette vielä -viime keskustelumme, silloin kuin matkalla tapasimme toisemme." - -"En mie muista yhtä mittä", tokasi reppuri päätään pudistellen ja -katseli karsaasti ovelle päin. - -"Te annoitte minulle silloin hyvän neuvon, ja kun tahdoin kuulla -teiltä enemmän asiasta, olitte jo kadonnut koko kaupungista." - -"Ne on kaikki vanhoj' juttuj'", vastasi Tinkeles yhä karsaammin. -"En mie enää muista yhtä mittä, mull' on tääll' markkinoill' -muutenkin niin paljon tekemist'. Mie luulin teidän meinaavan jotain -kaupantekoa." - -"Kaupanteosta nyt onkin kysymys, ja siitä voi teille tulla hyväkin -kauppa", sanoi Anton merkitsevästi. Hän kävi kirjoituspöytänsä luo -ja otti sen laatikosta rahakäärön, jonka laski pöydälle Tinkeleksen -eteen. "Nämä sata taaleria kuuluvat sille miehelle, joka voi antaa -minulle tarvitsemani tiedon." - -Tinkeles vilkaisi syrjäkarin kääreeseen ja vastasi: "Sata -taalerinrahaa on kaunis summa, mut mie en voi antaa mittä tietoj', -mie en tiedä yhtä mittä, en mie jaksa muistaa, en ajatella mittä. --- Joka kerta kuin teidät tapaan, te rupia puhumaan pelkist' -kiusallisist' asjoist'", äyskähti hän ärtyneesti; "ei ole miull' -mikkä onni sattua yhteen teidän kanss', aina mie perin siit' pelkät -harmit ja murehet." - -Anton palasi vaieten pöydän luo ja otti toisen rahakäärön, jonka -laski edellisen viereen. "Kaksisataa taaleria", hän sanoi ja piirsi -liidulla pöydänlevyyn neliön molempain rahakääröjen ympärille. "Noin -paljon te saatte, jos voitte antaa minulle haluamani tiedon." - -Galizialaisen silmät paloivat haikeasti neliön puoleen. Anton -seisoi vieressä ja osotti vaieten sormellaan ruutua. Reppuri kävi -kovaa sisällistä kamppailua, katsahti varkain Antonia silmiin ja -veti naamansa viattomaan irveeseen; sitten hän koetti teeskennellä -välinpitämättömyyttä ja silmäili näköjään huolettomasti ympäri -huonetta; mutta alati palasi hänen katseensa Antonin ojennettuun -etusormeen ja valkoiseen ruutuun. Kumpikaan ei virkkanut sanaakaan, -ja sittekin kävi molempain miesten kesken sangen kaunopuheinen ja -kiihkeä ajatustenvaihto. Yhä kirkkaammin välkkyivät galizialaisen -silmät, yhä hermostuneemmaksi kävi hänen viittilöimisensä; hän nyki -olkapäitään, kohotteli kulmakarvojaan ja koetti kaikin voimin päästä -eroon rahojen lumouksesta, joka kahlehti hänet pöydän viereen. -Vihdoin hän yritti naamaista rahat pöydältä. - -"Ensin puhutaan", sanoi Anton ja peitti rahat kädellään. - -"Miks' te olette niin kova minua kohtaan!" valitti Tinkeles. - -"Kuulkaa nyt, Tinkeles", sanoi Anton. "Minä en vaadi teiltä mitään -väärää asiaa, en mitään sellaista, jota rehellinen mies voisi -kieltäytyä antamasta toiselle. Tosin ehkä voisin haastattaa teidät -oikeuteen kuulusteltavaksi ja saada varmat todisteet ilman mitään -kuluja; mutta vanhastaan tunnen teidän vastenmielisyytenne kaikkea -oikeudenkäyntiä kohtaan, ja senvuoksi tarjoan teille rahaa. Jos -te ymmärtäisitte toisenlaista, puhetta, niin ehkä itsestännekin -kertoisitte minulle mitä tiedätte, kun sanon teille että muuan -perhe on sortunut onnettomuuteen sentakia, että te ette aikaisemmin -kertonut minulle kaikkea. Mutta sellaista puhetta ei teille -hyödyttäisi pitää." - -"Ei, ei se hyödytä mittä", myönsi Tinkeles rehellisesti. "Anta mie -katton ensin rahoj', jotka te miull' lupaatte. Onkos siin' ihan -varmast' kakssata taalerii?" hän jatkoi tuijotellen rahakääröihin. -"Hyv' on, mie näke ett' siin' on oikke. Kysykää nyt, mitä te tahto -tietää?" - -"Te kerroitte minulle aikanaan", aloitti Anton, "että Itzigin, -Ehrenthalin entisen kirjanpitäjän, nimenomaisena aikomuksena oli -saattaa vapaaherra von Rothsattel perikatoon." - -"Eikös niin käynyt kuin mie sanoin?" kysyi Tinkeles. "Minulla on -syytä otaksua, että te ennustitte oikein. Te mainitsitte silloin -kahdestakin miehestä, jotka olivat tuon juonen takana; kuka se toinen -on?" - -Reppuri epäröi ja joutui tuskaan; Anton kävi jälleen käsiksi -rahakääröihin. - -"Antakaa olla, älkää koskeko", hätäili Tinkeles ja nosti syrjään -Antonin käden. "Sen toisen nimi on Hippus, kuten mie oon kuullut. Se -on vanha mies ja asunut kauan Löbel Pinkuksen luona." - -"Onko hänkin liikemies?" kysyi Anton. - -"Ei hän meidän kansaa oo, eikä mikä liikemies; hän on kristitty ja -ollut ennen asianajaja." - -"Oletteko te ollut missään liikeasioissa Itzigin kanssa?" kyseli -Anton edelleen. - -"Vanhurskas Jumala varjelkoon mua joutumast' tekemisiin sen miehen -kanss'!" huusi Tinkeles. "Jo ensi päivänä kuin hän tuli kaupunkiin, -hän yritti murtautua miun kaappiin, joss' oli kaikki miun tavarat. -Miull' oli tuska ja vaiva estää sitä miestä ottamast' miun vaatteit'. -Hän kiskoo vaatteet elävän ihmisen päältä. En mie tahto olla missä -tekemisiss' semmottisen miehen kanss'!" - -"Sen parempi itsellenne", sanoi Anton. "Ja nyt kuunnelkaa minua -tarkasti. Vapaaherralta on varastettu lipas, jossa säilytettiin -tärkeitä asiapapereita. Varkaus tapahtui Ehrenthalin konttorissa. -Oletteko te ehkä sattumoisin kuullut puhuttavan tuosta varkaudesta, -tai onko teillä ehkä epäluuloja, ken varas saattaisi olla?" - -Galizialainen vilkuili rauhattomasti ympäri huonetta ja sitten -Antoniin ja rahakääröihin; viimein hän sanoi päättäväisesti ja -ummistaen silmänsä: "En mie tiedä mittä." - -"Ja juuri tätä asiaa minä tahdon teiltä tietää; ja nämä rahat ovat -sitä miestä varten, joka voi antaa minulle tietoa siitä." - -"No, jos miun pittä puhua", sanoi reppuri, "niin puhumas pittä. -Mie kuulin kerta kun se ihminen, jonka nimi on Hippus, kovasti -juovuksiss' huusi ja mekasti, ja silloin se sanoi: 'nyt meill' on se -punahäntä kiikiss', hän on hukass', paperitten takia hän on hukass'". - -"Ja muuta ette tiedä?" kysyi Anton tuskallisen jännityksen valtaamana - -"Ei sitt' niin yhtä mittä muuta", vakuutti galizialainen innokkaasti. -"Siit' on jo pitkä aika sitt', ja mie voin silloin vain perin vähän -ymmärtää, mitä ne haasteli keskenäns'." - -"Te ette ole kyennyt ansaitsemaan rahoja, jotka ovat tässä pöydällä", -Anton virkkoi hetken vaiti oltuaan; "mitä te tiesitte minulle kertoa, -oli tuiki vähän. Mutta jotta näette, kuinka tärkeätä minun on saada -teidän kauttanne tietoja, annan nyt teille nämä sata taaleria; toiset -sata saatte kohta kuin voitte johdattaa minut varastetun lippaan -jäljille tahi hankkia takaisin siinä olleet paperit. Ehkä se ei ole -teille aivan mahdotonta." - -"Ei se ole mahdollist'", sanoi galizialainen jyrkästi, punniten -saamaansa rahakääröä kädessään ja vilkuillen toiseen pöydälle -jääneeseen. "Mihin Itzig ryhtyy, sen hän tekee niin, ettei kukaan -pääse hänen jäljillens'; ja miehän oon tääll' vain muukalainen enkä -tee koskaan asjoit' veijaritten kanss'." - -"Koettakaa kuitenkin päästä edes joillekin jäljille", pyysi Anton. -"Kohta kuin saatte jotain vainuunne, niin tulkaa kertomaan minulle; -minä säilytän nämä rahat teitä varten. Eikä minun tarvinne kehoittaa -teitä olemaan hyvin varovainen ja kaikin mokomin välttämään, ettei -Itzig eikä hänen apurinsa saa aihetta epäluuloihin. Älkää edes -kertoko kellekään että tunnette minut." - -"En mie ole mikä pikku laps'", vastasi Tinkeles päätään nyykäyttäen; -"mut mie pelkään vain, etten mie voi enää auttaa teitä täss' asjass'." - -Galizialainen lähti tiehensä, työnnettyään rahakäärön kauhtanansa -takataskuun. - -Anton oli kuitenkin saanut kuulla sen miehen nimen, joka kenties -oli syyllinen itse varkauteen. Hänelle kävi mahdolliseksi jatkaa -tutkisteluja tähän nimeen nojautuen. Mutta yhä vaikeammaksi kävi -samalla saada puuttuvat asiakirjat takaisin ilman viranomaisten apua. -Tässä pulassa hän teki päätöksen, joka ennemminkin pisti kauppiaan -päähän kuin virkamiehen. Se oli rohkea askel, mutta suotuisessa -tapauksessa sen kautta kukaties voi mahdollisimman pian ja huomiota -herättämättä palauttaa paperit paroonin käsiin. - -Hän tahtoi päästä tekemisiin Itzigin itsensä kanssa, ja käyttäen -hyväkseen sitä vähää tietoa, jonka hän juuri oli saanut -galizialaiselta reppurilta, koettaa pakottaa tuon kavalan ja -tunnottoman miehen antamaan perään. Tosin hän hyvin tiesi, kuinka -epävarma se askel oli, ja että häntä perillä odotti kova ottelu -Itzigin kanssa. Jos hän olisi arvannut, mitä kaikkea tuolla -yritteliäällä liikemiehellä juuri nykyisin oli mielessä, niin olisi -hän arvellut vielä kauemmin, ennenkuin lähti ottamaan sen askeleen. - - * * * * * - -Itzigin luihunaamainen konttorinulikka avasi oven. Anton seisoi -vastatusten muinaisen koulutoverinsa kanssa. Itzigillä oli jo -tiedossa että Anton oli palannut kaupunkiin Rosminin läheiseltä -tilalta, ja hän oli varustautunut tähän vieraskäyntiin. - -Kotvan aikaa molemmat miehet katselivat toisiaan, kumpikin koettaen -lukea vastustajansa kasvonilmeistä ja ryhdistä toisen ajatukset -ja varustautua alkavaan kamppailuun. Molemmille oli monivuotinen -varovainen seurustelu ihmisten kanssa ja liikeasiain varteenottaminen -antanut hiukan samanlaista ryhtiä. Molemmat olivat tottuneet -säilyttämään näennäisen kylmäverisen levollisuutensa kiusallisissakin -tilanteissa ja salaamaan päämäärän, johon pyrkivät; molemmat olivat -tottuneet punnitsemaan nopeasti, puhumaan varoen ja päättämään -ripeästi; molemmilla oli yksin puheessaan ja eleissäänkin sitä -sävyä, jonka kauppiasmainen seurustelu kauppiaitten kanssa lyö -jokaiseen liikemieheen; ja molemmat olivat tänään ankaran sisällisen -jännityksen vallassa, joka nosti veret Antonin poskille ja antoi -hiukan väriä Veitelinkin kelmeille poskipäille. - -Mutta Antonin kirkkaan katseen kohtasi vastustajan silmä levottomana -ja luimistellen, hänen karskia vakavuuttaan vastasi toisen ryhdissä -merkillinen sekoitus uhkamielisyyttä ja nöyristeleväisyyttä; -molemmat tajusivat jo ensi silmäyksellä, että edessä oli vaarallinen -vastustaja, jota oli vaikea voittaa, ja siksi kumpikin kokosi kaiken -voimansa. - -Taistelu alkoi. Itzig aloitti sen hänelle ominaisella tavalla. "Onpa -oikein hupaista nähdä teidät kerran luonani, herra Wohlfart", hän -sanoi väkinäisen ystävällisesti; "siitä onkin jo sangen kauan sitten -kuin minulla viimeksi oli ilo tavata teidät. Minä olen kumminkin aina -suurella mielenkiinnolla seurannut teidän vaiheitanne. Yhdessähän -me kävimme kouluakin, samana päivänä saavuimme tänne, ja molemmat -olemme päässeet eteenpäin maailmassa. Olin jo kuullut että te olitte -lähtenyt Amerikkaan. Ihmiset lörpöttelevät niin paljon perätöntä. -Toivon että nyt jäätte pysyväisesti tänne pääkaupunkiin. Ehkä te -jälleen liitytte herra Schröterin liikkeeseen; hänen sanotaan kovasti -pahoitelleen teidän poislähtöänne." -- Sanat juoksivat virtanaan -hänen huuliltaan, mutta hänen katseensa koetti joka taholta puhkaista -Antonin jäykkää ulkokuorta päästäkseen näkemään, missä asioissa hänen -vieraansa oli tullut. - -Hän oli kuitenkin paljastanut erään heikon kohdan omassa -panssarissaan, kun hän teeskenteli tietämättömyyttä siitä, missä -Anton oli viime aikoina oleskellut. Se seikka, että hän tyystin -vältti mainitsemasta Rothsattelin nimeä, vahvisti Antonin vakaumusta -siitä, että tuolla miehellä oli jotain aihetta sellaiseen tavattomaan -varovaisuuteen juuri tämän nimen mainintaan nähden. - -Käyttäen tätä Veitelin erehdystä hyväkseen Anton aloitti puhua niin -kylmästi, kuin olisi toinen äsken haastellut pelkille seinille: "Minä -tulin, herra Itzig, puhumaan kanssanne eräästä liikeasiasta. Teillä -on tiedossanne parooni von Rothsattelin sukutilaa koskevat asiat, -joka tila kohdakkoin pitäisi myytämän julkisella pakkohuutokaupalla." - -"Tunnen vain ylimalkaisesti noita asioita", vastasi Itzig ja -painautui päättäväisesti sohvan nurkkaan, "kuten yleensä tunnen -senlaisia asioita. Olen kuullut niistä tosiaan yhtä toista." - -"Te olette Ehrenthalin konttorissa vuosikausia johtanut hänen -liikeasioitaan paroonin kanssa, jotka kaikki koskivat tilan -velkarasituksia, joten teillä täytyy olettaa olevan niistä tarkat -tiedot. Kun Ehrenthalin sairaus tätänykyä tekee mahdottomaksi asettua -mihinkään liikeyhteyteen hänen kanssaan, niin pyydän teiltä joitakin -tarvitsemiani tietoja." - -"Mitä minä ehkä olen kirjanpitäjänä Ehrenthalin konttorissa saanut -tietooni", sanoi Itzig venytellen, "niin se on uskottu minulle -luottamuksessa, joten en voi siitä kertoa syrjäisille. Ihmeekseni -käy, että te sellaista minulta vaadittekaan", hän lisäsi, muljauttaen -ilkeästi vastustajaansa. Anton vastasi kylmäverisesti: "Minä en -vaadi teiltä mitään, mikä voisi loukata velvollisuudentuntoanne, -josta mainitsitte. Minun on vain tärkeää tietää, kenen käsissä ne -kiinnitykset nykyään ovat, jotka tilaa rasittavat." - -"Sen te olisitte voinut saada helposti tietoonne pyytämällä otteen -hypoteekkiluettelosta", sanoi Veitel, teeskennellen mainiosti -välinpitämätöntä sävyä. - -"Olette ehkä kuullut", jatkoi Anton järkkymättä, "että jotkut noista -kiinnityksistä ovat viime kuukausien kuluessa kierrelleet tässä -kaupungissa kädestä käteen; joka tapauksessa ei niiden nykyisiä -haltijoita ole merkitty hypoteekkiluetteloon. Voi olettaa, että -kiinnekirjat on ostettu siinä mielessä, että sen kautta joko -helpotetaan tai ehkä myöskin vaikeutetaan ostonhaluisia tekemästä -tarjouksiaan pakkomyyntitilaisuudessa." - -Tähän saakka oli keskustelu ollut jokapäiväistä varustautumista -vakavaan kamppailuun, jokseenkin samantapaista kuin ensimmäiset -shakkisiirrot tai kilpa-ajojen alkuvauhti. Itzigin kärsimättömyys -joudutti sitten asiainmenoa hyvän askeleen eteenpäin. - -"Oletteko te saanut asiaksenne ostaa tuon tilan?" hän kysyi äkkiä. - -"Otaksukaa että olisin saanut sen tehtävän", Anton vastasi, "ja -että haluaisin sitä varten teidän myötävaikutustanne. Voitteko te -mahdollisimman pian hankkia minulle tuon tarvitsemani tiedon? Ja -tahdotteko ryhtyä tarvittaviin neuvotteluihin lunastamista varten?" - -Itzig punnitsi tilannetta. Voihan olla mahdollista, että Anton tuli -vain senvuoksi, että saisi pakkohuutokaupassa varatuksi tilan joko -paroonille tai ystävälleen Finkille. Siinä tapauksessa uhkasi häntä -itseään se vaara, että hänen pitkän salaisen työnsä ja hirveän -uhkayrityksensä kallis hedelmä yht'äkkiä riistettäisiin hänen -käsistään. Jos Fink kattoi omaisuudellaan vapaaherran velat, niin -Itzig menetti tilan. Silloin hänen täytyi ryhtyä toisiin keinoihin -kiristääkseen paroonilta rahoja. Pohtiessaan tätä pulmaa kovan -sisällisen kiihotuksen vallassa hän huomasi Antonin katselevan häntä -hyvin tutkivasti. Siitä hänen pahan omantuntonsa terävänäköisyys teki -nopeasti sen johtopäätöksen, että Anton oli päässyt jonkin verran -hänen juoniensa perille ja että tämä vielä tahtoi jotain muutakin -häneltä. Todennäköisesti koko tarjous oli tehty vain silmäinlumoksi. -Hän kiiruhti senvuoksi mitä alttiimmin lupaamaan myötävaikutustaan ja -lausui toivovansa, että hänen ehkä hyvinkin onnistuisi saada oikeaan -aikaan selville kiinnitysten nykyiset haltijat. - -Anton ymmärsi, että tuo konna oli arvannut hänen aikeensa ja oli nyt -varuillaan. Hän vaihtoi hyökkäysmenetelmäänsä. - -"Tunnetteko te erään Hippuksen?" hän kysyi yht'äkkiä ja katsoi -terävästi vastustajaa silmiin. - -Haihtuvan hetkisen värähtivät Itzigin silmänluomet, ja valju puna -kohosi jälleen hänen poskipäilleen. Vitkastellen, kuin koettaisi -etsiä muististaan tuota nimeä, hän viimein vastasi: "Kyllä minä -tunnen hänet. Hän on rappiolle joutunut ja aivan mitätön mies." - -Anton huomasi satuttaneensa oikeaan kohtaan. "Ehkä muistanette, -että puolitoista vuotta sitten Ehrenthalin konttorista varastettiin -vapaaherralle kuuluva asiakirjalipas, jonka sisällys oli sangen -tärkeäarvoinen lippaan omistajalle?" - -Itzig istui levollisena; ainoastaan hänen silmänsä pälyilivät -hermostuneesti ympäri huonetta. Kukaan häntä tuntematon ei olisi -tuota katsetta arvannut pahan omantunnon merkiksi, mutta Anton näki -muuttuneessa ilmeessä ilmi elävästi vanhan ostraulaisen koulutoverin -kierot kasvot -- saman naaman, jota Veitel nulikka oli näyttänyt -joutuessaan pinteeseen kynän tai paperiarkin näpistyksestä. Itzig -siis tiesi kadonneista asiakirjoista; hän tiesi niiden varkaudestakin. - -Vihdoin liikemies vastasi välinpitämättömästi: "Kuulinhan minä -tuosta lippaasta, se tapahtui vähän ennen kuin erosin Ehrenthalin -liikkeestä." - -"No niin", jatkoi Anton, "varastetuilla papereilla ei voinut olla -varkaalle itselleen minkäänlaista arvoa. Mutta on syytä otaksua, -että ne ovat jollain tavalla joutuneet jonkin kolmannen tällä -paikkakunnalla asuvan henkilön käsiin." - -"Sekään ei ole mahdotonta", sanoi Itzig; "mutta en pidä -todennäköisenä, että kukaan säilyttää arvottomia papereita niin kauan -hallussaan." - -"Mutta minä tiedän", lausui Anton painokkaasti, "että paperit ovat -edelleen vielä olemassa, ja tiedänpä senkin, että niitä aiotaan -käyttää kiristääkseen paroonilta jollain tapaa rahallista etua." - -Itzig liikehti levottomasti sohvassaan; hän katseli jäykästi eteensä, -ja punainen pilkku hänen poskipäillään kävi yhä tummemmaksi; mutta -hän vaikeni itsepäisesti, eikä Antonkaan hiiskunut sanaakaan. -Viimein kävi vaikeneminen kumminkin Itzigille sietämättömäksi; hän -teki ripeän päätöksen, oikaisi selkänsä ja pakottautuen katselemaan -vastustajaansa kasvoihin hän kysyi käheällä äänellä: "Miksi tuota -asiaa minulle mainitsette?" - -"Teidän ei pidä jäädä epätietoisuuteen minun tarkoituksestani", -Anton vastasi. "Minä tiedän että paperit ovat täällä, ja minulla -on syytä otaksua, että teidän taitavuutenne onnistuu saada selvää -niiden säilyttäjästä; voittehan juuri tuon Hippuksen kautta hankkia -itsellenne kaikki tarvitsemanne tiedot, jotka teiltä vielä puuttuvat." - -"Miksi juuri hänen kauttaan?" kysyi Veitel nopeasti. - -"Hän on todistajain läsnäollessa lausunut sanoja, joiden perusteella -voi varmasti otaksua, että hän tarkoin tuntee noiden paperien -sisällyksen." - -Itzig puri hampaansa yhteen, ja niiden välistä kuului käheä murahdus, -joka sanoiksi vahvennettuna olisi kuulunut likipitäen: "Se juoppo -sika!" - -Anton jatkoi levollisesti: "Vapaaherra on jo lunastanut itselleen -takaisin ne oikeudet, jotka Ehrenthalilla on ollut varastettuihin -velkakirjoihin, tallettamalla vastaavan rahamäärän tuomioistuimen -huostaan. Lipas ja sen sisällys ovat siis vapaaherran omaisuutta. -Jos paperit voidaan hankkia takaisin teidän avullanne ja jättää -vapaaherran tai hänen valtuutettunsa käsiin, niin olisi vapaaherra, -jolle varkaan kiinnisaaminen on vähemmän tärkeää kuin paperien -takaisinperiminen, halukas maksamaan avustajalle sopivan palkkion." - -Tässä tarjouksessa oli Itzigille kylläkin paljon houkuttelevaa; -olihan hän itse koko ajan tuntenut ahdistavaa painostusta rikoksensa -takia, ja yhä yltyvällä vastenmielisyydellä hän oli sietänyt alati -humalaisen Hippuksen röyhkeää toveruutta. Jos vierasta rahaa tuli -paroonin avuksi, jos hänen itsensä täytyi luopua toivosta nähdä -maatila koskaan omanaan, niin nyt oli hetki käsissä, jolloin hän -voi hyvää korvausta vastaan luovuttaa nuo kohtalokkaat paperit -vapaaherran käsiin. Mutta olipa tarjouksella vaaransakin, jos Anton -saatuaan paperit haltuunsa vielä aikoi jatkaa varkaan takaa-ajoa. Sen -vuoksi Itzig kysyi: "Koska paroonille näyttää olevan niin tärkeää -saada lippaansa takaisin, niin minkävuoksi sen katoaminen aiheutti -niin vähän melua paroonin itsensä ja Ehrenthalin puolelta? En ole -kuullut siitä edes ilmoitetun poliisillekaan, eikä perästäpäinkään -ole mitään tutkisteluja toimitettu." - -Tuo röyhkeys suututti Antonia. Ärtyneenä hän vastasi: "Varkauteen -liittyi seikkoja, joiden penkominen teki tutkistelut Ehrenthalille -kiusallisiksi; lipashan katosi hänen lukitusta konttoristaan, ja -ehkäpä siitä syystä luovuttiin kaikesta virallisesta tutkimuksesta." - -Tähän Itzig huomautti: "Jollen väärin muista, väitti Ehrenthal siihen -aikaan tuttavilleen, että tutkisteluista luovuttiin paroonin takia." - -Anton tunsi syvästi tuon konnan viime iskun. Hän ajatteli Lenorea, -muisteli mitä monia hirveitä nöyryytyksiä onneton perhe oli viime -vuosina saanut kokea; ja töintuskin onnistuen säilyttämään näennäisen -levollisuutensa hän vastasi: "Ehkä paroonilla oli siihen aikaan -muitakin, syitä jättää asia lepäämään." - -Nyt tunsi Veitel olonsa turvalliseksi. Antonin vaivoin hillitystä -ärtyisyydestä hän heti huomasi, kuinka innokkaasti tämä pyrki -suojelemaan vapaaherraa; hänen äskeinen tarjouksensa oli tehty -täydellä todella: parooni pelkäsi varasta. Ja tästä silmänräpäyksestä -lähtien hän saavutti jälleen täyden levollisuutensa, hänen -ryhtinsä ja sävynsä muuttui niin kylmäksi ja varmaksi, että Anton -tajusi joutuneensa alakynteen ja että hänen liukas vastustajansa -luiskahtaisi tyyten hänen käsistään. - -Siitä vakuutti häntä jo Itzigin seuraava lausunto: "Mikäli minä -Hippusta tunnen, on hän epäluotettava ihminen, joka usein juo itsensä -päihdyksiin. Jos hän humalapäissään on sanonut jotain, niin pelkäänpä -ettei se meitä paljonkaan auta paperien takaisinhankkimisessa. -Onko hän edes antanut teille joitakin varmoja ilmoituksia, joiden -perusteella voisimme tehdä hänelle rahallisia tarjoomuksia?" - -Nyt oli Antonilla vuorostaan syytä olla varuillaan. "Hän on -todistajain kuullen lausunut viittailuja, joista varmasti voi -päätellä hänen hyvin tuntevan nuo paperit, että hän tietää niiden -nykyisen säilytyspaikan ja että hän aikoo käyttää niitä johonkin -määrättyyn tarkoitukseen." - -"Ehkä siinä on tarpeeksi aihetta lakimiehelle, mutta ei -liikemiehelle, jotta sen perusteella kannattaisi käydä neuvottelemaan -hänen kanssaan", virkkoi Veitel; "tiedättekö te varmasti, mitä hän on -oikein sanonut?" - -Anton väisti iskun ja antoi viholliselle vastaiskun sanoessaan: -"Hänen lausuntonsa ovat minun ja monien muiden henkilöiden -tarkkana tietona; ja ne ovatkin aiheena, että olen saapunut teidän -puheillenne." - -Itzigin täytyi jo välttää tätä vaarallista puheenaihetta. "Entä -minkä summan parooni tahtoo uhrata saadakseen paperinsa takaisin? -Tarkoitan kysyä", hän korjasi sanontansa, "että onko se sellainen -liikeasia, johon toisen kannattaa tuhlata aikaa ja vaivaa? Minulla on -tätänykyä paljon muutakin tekemistä. Ettehän voi vaatia, että minä -parin kultarahan vuoksi kulutan aikaani nuuskimalla sellaista, millä -itsessään on niin vähän arvoa, mutta jota on kuitenkin niin vaikea -tavoittaa -- tarkoitan jonkun tahallaan piilottamia papereita." - -Monta vuotta takaperin, kun molemmat miehet, jotka nyt seisoivat -vastatusten vihollisina, yhdessä matkasivat pääkaupunkiin, oli -juutalaispojan sydämenaivoituksena ollut saada käsiinsä joitakin -papereita, joiden hän lapsellisessa hupsuudessaan uskoi perustavan -hänen tulevaisen onnensa. Silloin hän oli ollut halukas ostamaan -Antonille vapaaherran tilan. Ja nyt oli toinen heistä vuorostaan -lähtenyt etsimään salaperäisiä papereita, toinen riiteli nyt -vapaaherran tilaa itselleen, ja hänestä itsestään oli jo tullut -salatietoinen mies. Hän oli löytänyt tuon loihtuvoimaisen resehdin, -hän piteli riidanalaista tilaa lujasti kädessään, ja hänen kohtalonsa -läheni täyttymystään. Molemmat miehet ajattelivat tänä tuokiona -muinaista yhteistä kaupunkimatkaansa. - -"Minä olen valtuutettu sopimaan kanssanne tuon rahasumman -suuruudesta", vastasi Anton; "mutta minun täytyy huomauttaa, että -asialla on kiire. Senvuoksi pyydän teitä ennen kaikkea ilmoittamaan, -oletteko halukas hankkimaan huostaamme parooni von Rothsattelin -asiakirjat ja avustamaan meitä kiinnityskirjojen lunastamisessa." - -"Minä hankin itselleni tarvittavia tietoja ja punnitsen niiden -perusteella, voinko teitä palvella", vastasi Veitel kylmästi. -"Paljonko aikaa tarvitsette ratkaisuanne varten?" kysyi Anton samaan -sävyyn. "Kolme päivää." - -"Minä voin myöntää teille ainoastaan neljäkolmatta tuntia", lausui -Anton päättävästi, "Jollen niiden kuluessa saa teiltä suostumusta, -niin tulen vapaaherran edun vuoksi käyttämään kaikkia keinoja, yksin -äärimmäisiäkin, saadakseni paperit käsiini tahi vakuuttautuakseni -siitä, että ne ovat täydellisesti hukassa. Ja kaikesta, mitä tiedän -niiden nykyisestä kätköpaikasta ja niiden aiotusta käyttämisestä, -otan mahdollisinta hyötyä saadakseni selville rikoksen tekijät." -Hän otti kellonsa esiin ja näytti sen numerotaulua: "Huomenna tähän -aikaan tulen saamaan vastauksenne." - -Siten päättyi kohtalokas keskustelu. Kun Anton oli painanut oven -kiinni jälestään, oli Itzigillä päätöksensä selvänä. Hän katsahti -vielä kerran karsaasti poistuvan perään, mielessä kiehuvaa vihaa ja -pelkoa. Hänen vanhasta koulutoveristaan oli tullut hänen vaarallisin -vihollisensa. Nyt hän tiesi, kuinka pitkälle Anton aikoi mennä -vapaaherran etuja puolustaessaan. Hänellä oli hämärä aavistus, että -Antonin suhde paroonin perheeseen oli alkanut tuona päivänä, jolloin -aatelismiehen kaunoinen tytär oli soutanut hänet lammikon yli ja hän -itse oli sitä maantieltä katsellut. Hän oli taipuvainen otaksumaan, -että Anton pyrki saman tilan omistajaksi käyttämällä vallan toisia -teitä kuin hän itse. - -Mutta kaikki hänen itsekkäässä sydämessään asuva uhkamielisyys -kohotti jälleen harjaansa ja teki hänen mielensä lujaksi. "Vielä -on viikon päivät kihlaukseeni Rosalien kanssa", hän mutisi. "Ja -seuraavana päivänä minä keksin kuin sattumoilta velkakirjat -jostakin Ehrenthalin konttorin sopesta. Silloin saavat Rothsattel -ja hänen ystävänsä tyytyä pakkosopimukseen, jonka ehdot minä heille -sanelen. Pelkästään uhkaamalla, että jätän riidan tuomioistuimen -ratkaistavaksi ja saatan paroonin menettelyn kaikkien liikemiesten -tietoon, pakotan tuon pahuksen Wohlfartin alistumaan tahtooni. Vain -viikon päivät enää! Niin kauan voin häntä kyllä pidätellä, ja sitten -on voitto minun!" - - * * * * * - -Kun Anton neljäkolmatta tuntia myöhemmin saapui Itzigin asuntoon, -tapasi hän oven lukittuna. Hän palasi sinne vielä kahdesti samana -iltana, mutta ketään ei ollut kotona. Seuraavana aamuna hänet otti -vastaan tuo luihunaamainen nulikka ja vastasi Antonin kysymykseen: -Herra Itzig oli lähtenyt matkoille; mahdollista oli, että hän palaisi -aivan pian, mutta yhtä mahdollisesti vasta moniaiden päiväin päästä. - -Tuosta tarinasta Anton ymmärsi pojalle annetun sanat suuhun. - -Itzigin ovelta Anton lähti erään virkamiehen luo, jota pidettiin -etsivän poliisin kaikkein toimekkaimpana jäsenenä. Hän kertoi tälle -varovaisin sanoin lippaan varkaudesta ja sen sisältämistä papereista -ja pyysi virkamieheltä neuvoa. Hän sanoi epäilevänsä, että varkauden -oli tehnyt entinen asianajaja Hippus raha-asioitsija Itzigin tieten, -eikä hän salannut myöskään arvoisalta Tinkelekseltä saamiaan -vajavaisia varoituksia. - -Virkamies kuunteli tarkasti Antonin kertomusta ja lausui viimein: -"Siitä riittämättömästä ainehistosta, jonka olette voinut minulle -antaa, on Hippuksen nimi minulle mielenkiintoisin. Hän on perin -vaarallinen olio, jota en kuitenkaan ole vielä tähän asti saanut -oikein kiikkiin. Huijauksistaan ja pikku petoksistaan häntä on jo -monesti rangaistu, ja edelleenkin hän on poliisivalvonnan alaisena. -Toiseen mainitsemaanne henkilöön nähden ei minulla tosin ole samoja -oikeuksia kuin tuohon vintiöön. Muuten ovat teidän antamanne -viitteet niin mitättömät, että niiden perusteella tuskin voidaan -ryhtyä viralliseen tutkimukseen. Eihän edes itse varkauttakaan ole -vielä ilmoitettu viranomaisille, vaikka siitä on jo kulunut yli -vuosikauden." - -"Neuvotteko te siis minua", kysyi Anton, "kaiken sen jälkeen mitä -tiedätte tuosta Hippuksesta, kääntymään hänen puoleensa ja koettamaan -ehkä sovinnollisesti saada takaisin kadonneet asiakirjat?" - -Virkamies kohautti hartioitaan vastatessaan: "Omalta kannaltani en -voi tuollaista neuvoa antaa, ja pelkään myöskin ettei sellaisesta -askeleesta ole mitään hyötyä. Sillä jos epäluulonalainen mies on -anastanut paperit jonkun toisen käytettäväksi, niin ne eivät enää ole -hänen hallussaan. Ja tuskinpa ainakaan toistaiseksi voi otaksua, että -hän kävisi kavaltamaan rikostoveriansakaan." - -"Onko teidän siis aivan mahdoton nykyisissä olosuhteissa antaa -minulle apuanne paperien takaisinhankkimisessa?" kysyi Anton allapäin. - -"Koska ensimmäisenä edellytyksenä minun toimeenryhtymiselleni -täytyy olla, että varkaudesta on tehty virallinen ilmoitus ja -siinä lueteltu mahdollisimman tarkoin varastettujen esineiden -laatu ja tunnusmerkit, niin en vielä tätänykyä voi antaa teille -etsiskelyissänne mitään suoranaista apua. Mutta kun te olette -valinnut vainoomisenne esineeksi juuri tuon Hippus herran, jota -kohtaan minulla on persoonallista mielenkiintoa, niin tahdon tehdä -kaiken minkä voin. Minä toimitan vielä tänään kotitarkastuksen hänen -luonaan. Sanon teille jo ennakolta, ettemme tule sieltä löytämään -yhtään mitään. Edelleen olen valmis uudistamaan saman tempun muutaman -päivän päästä, vaikkakin maineeni taitavana nuuskijana sen kautta -joutunee naurunalaiseksi kunnon Hippuksen silmissä. Sillä temppu -pelottaa varkaita pintapuolisilla kotitarkastuksilla tehoaa tosin -vast'alkajiin, mutta tuollaiseen vanhaan veijariin se ei enää vaikuta -muuta, kuin että hän mahdollisesti rupeaa halveksimaan minua ja -menetelmiäni. Ja aivan varmaa on, ettemme toisessakaan tarkastuksessa -keksi mitään." - -"Mitä hyötyä tuollaisesta toimenpiteestä sitten voisi olla minulle?" -kysyi Anton masentuneena. - -"Paljon enemmän kuin luulettekaan. Koska te olette jo käynyt -neuvottelemaan asioitsija Itzigin kanssa, niin juttu voi meidän -asiaanryhtymisemme johdosta käydä teille helpommaksi. Sillä -kotitarkastuksesta on yleensä se seuraus, että asianomainen hätäytyy. -Ja vaikkakaan en osaa varmasti arvailla, miltä kannalta Hippus itse -tulee sellaisen koetuksen ottamaan, niin uskonpa kuitenkin hänen -rupeavan tuntemaan asemansa jossain määrin tukalaksi. Siitä voi olla -hyötyä teidän ponnistuksillenne. Pidänpä hyvää huolta siitä, että -ensimmäinen kotitarkastus toimitetaan mahdollisimman taitamattomasti -ja suurella melulla. Onneksi on hänellä jälleen vakituinen asunto, -jossa hän on saanut jonkun aikaa olla meiltä rauhassa, joten hän -tuntee olonsa turvalliseksi. Myöskin olen kuullut hänen paljon -vanhentuneen ja käyneen kivuloiseksi, jotka seikat voivat olla teille -eduksi pyydystäessänne miestä paulaanne." - -Siihen tietoon ja lupaukseen sai Anton tyytyä. - - -4. - -Oli kolkko marraskuun ilta; sumu lainehti yli koko kaupungin, -täytti kaikki vanhat kadut ja torit ja tunkeutui avoimista ovista -sisään huoneisiin. Se takertui katulyhtyjen ympärille, joiden -liekit lepattelivat punertavan usvapallon keskellä eivätkä kyenneet -valaisemaan kolmea askelta ympärilleen. Se leijui virran yllä ja -tanssi tiheinä pilvirykelminä, jotka törmäilivät toisiaan vastaan. -Pitkä sarja harmaita usvahaamuja veteli pitkiä laahuksiaan mustan -veden pinnalla, yli vanhojen rantapaalujen, ali siltain kumaraisten -holvien -- oikea aavesaattue myrkyllisiä usmia! Ne vyöryivät -vesiportaita ylös, tarrautuivat parvekkeiden hirsikannattimiin ja -pitivät ahkeraa häärinää keskenään. Silloin tällöin voi nähdä läikän -mustaa vettä, joka vyöryi ihmisasumusten ohi kuin mikäkin maanalainen -tuhovirta. - -Kadut olivat tyhjinä; vain harvoin näki jonkin haamun sukeltuvan -näkyviin katulyhdyn valokehässä ja sitten jälleen uppoavan hämärään. -Tällainen haamu oli myös muuan pikkuinen, kokoonkyyristynyt -miespahanen, joka hoiperrellen pyrki eteenpäin ja aina tultuaan -lyhtyjen valopiiriin koetti harpata tavallista pitempiä askeleita, -sikäli kuin epävakaiset jalkansa antoivat myöten. Eräästä -porttikäytävästä hän solahti pihaan, jonka varrella Itzigin konttori -oli, ja katseli ylös tuttavansa akkunoihin. Niiden verhot olivat -lasketut alas, mutta raoista vilkkui valoa. Pikku mies koetti -pysytellä tanakasti pystyssä, tuijotti jäykästi akkunoihin ja -kirouksia mutisten heristi nyrkkiään niitä kohti. Sitten hän haparoi -portaita ylös ja käytävään päästyään helisti kiivaasti soittokelloa, -kerran, kahdesti, kolmasti. - -Vihdoin kuului sisältä hiipiviä askeleita, ovi avautui ja pikku mies -sujahti sisään ja juoksi yhtä vauhtia etuhuoneeseen, jonka oven Itzig -sulki hänen perästään. Hippus ei ollut koskaan ollut mikään miehisen -kauneuden ihanne, mutta tänään hän näytti kerrassaan kamalalta. -Hänen poskensa olivat painuneet syville kuopille, rumat piirteet -ilmaisivat merkillistä hätäytymisen ja uhkamielisyyden sekoitusta, ja -veristyneet tihrusilmät luimistelivat usvan himmentämien rillien yli -salakavalasti entiseen oppilaaseen. Varmasti hän oli juovuksissakin, -mutta kuumeinen pelko ja hätä oli piristänyt hänen kohmeloisia -ajatuksiaan ja tuokioksi työntänyt syrjään viinanmyrtymyksen. - -"Nyt ne ovat minun niskassani!" hän huusi ja hypisteli sormiaan -avuttomasti ilmassa. "Ne haeskelevat minua!" - -"Kuka teitä haeskelisi?" kysyi Itzig rauhallisesti, vaikka hyvin -tiesi keitä hakijat olivat. - -"Poliisit, senkin roisto!" äyskäsi pikku vanhus. "Sinun takiasi istun -nyt kiikissä. En uskalla enää mennä kotia, sinun pitää piilottaa -minut." - -"Niin pitkällä ei sentään vielä olla", vastasi Itzig niin -kylmäverisesti kuin taisi. "Mistä te tiedätte että poliisipalvelijat -ovat kintereillänne?" - -"Lapset kadulla juttelivat siitä keskenänsä", huusi Hippus; "kadulla -minä sen kuulin, kun yritin ryömiä luolaani. Ihan onnenkauppaa -oli etten ollut vielä kerinnyt kotiin. Niitä seisoo kadulla talon -edustalla, niitä seisoo portailla, ja ne odottavat että tulen kotia. -Sinun pitää piilottaa minut, kuuletkos; ja rahaa sinun pitää antaa -minulle ja auttaa minut rajan yli. Tänne minun ei auta enää jäädä, -koeta toimittaa minut näkymättömiin!" - -"Näkymättömiin?" toisti Veitel synkästi. "Ja minne sitten?" - -"Minne poliisi ei vain pääse perässäni; rajan yli, Amerikkaan!" - -"Entäpä jollen tahdo auttaa", murahti Itzig äreästi ja mietiskellen -uutterasti itsekseen. - -"Kyllä saat tahtoa, mörökölli! Oletko sinä vielä semmoinen tölliskö -ettet tiedä, mitä minä tulen tekemään, jollet auta minua tästä -kiikistä, sen tuhattäytinen? Kyllä ne rikosoikeudessa ottavat -tarkkaan korvaan kaiken, mitä minä sinusta tiedän." - -"Ettehän toki ole niin kehno, että menette kavaltamaan vanhan -ystävän", sanoi Itzig sävyyn, jota hän turhaan koetti saada -tunteelliseksi. "Katselkaahan nyt vähän tyynemmin asiaintilaa; mitäpä -vaaraa siinä nyt muuten onkaan, vaikka ne teidät pidättäisivätkin? -Kuka kykenee todistamaan mitään teitä vastaan? Niiden on pakko laskea -teidät jälleen vapaaksi. Tunnenhan minäkin lain yhtä hyvin kuin joku -noista lakituvan herroista." - -"Soo!" karjasi vanha mies myrkyllisesti; "vai sinä arvelet että -minun pitäisi ryömiä vankityrmään sinun takiasi, mokomankin narrin -ja ilvehtijän takia? Että minun pitäisi istua vedellä ja leivällä, -sill'aikaa kuin sinä täällä lapat maaruusi hanhipaistia ja nauraa -hohotat aasimaiselle Hippus ukolle? Ei siitä tule mitään, munsyöri; -minä tahdon pimitä täältä, ja siihen asti kunnes pääsen pimiämään, -saat piilotella minua." - -"Mutta ettehän voi tännekään jäädä", vastasi Veitel nyreästi. "Täällä -ei ole varmuutta teille eikä minullekaan; Jakob tuolla eteisessä -antaa teidät ilmi, ja talonväki piankin keksii että lymyilette täällä -minun luonani." - -"Sinun huolesi on, minne saat minut kätketyksi", ärähti vanhus; -"mutta sen vaadin sinulta, että autat minut selville vesille tästä -kiipelistä taikka..." - -"Tukitkaa suunne", huusi Itzig, "ja kuulkaa mitä sanon. Vaikka minä -antaisinkin teille rahaa ja pitäisin huolta, että pääsette junalla -Hampuriin ja sieltä merelle, niin se ei käy kädenkäänteessä enkä -minä voi siihen mieskohtaisesti sekautua. Teidät pitää saattaa yötä -myöten jollekin parin peninkulman päässä olevalle pikku asemalle: -myötyrihevosta en uskalla teille hankkia, koska sen kautta pakonne -tulisi kohta ihmisten tietoon, ja tuommoinen kurja raukka kuin te -olette ei jaksaisi sitä matkaa jalankaan tehdä. Minun on koetettava -saada teidät tielle jollain toisella keinolla, mutta sellainen on -minun ensin saatava tietooni. Siksi aikaa minun täytyy saada teidät -johonkin toiseen kätköön, jossa poliisi ei keksi minua kun teitä -sinne seuraan, sillä pelkään että ne haeskelevat teitä minun lähetty -viitani. Jollette nyt saavu kotianne, niin ne tulevat etsimään teitä -minun luotani, ehkä jo tänä yönä. Minä lähden katselemaan, mitä tietä -teidät saisin matkaan, ynnä paikan, jonne teidät siksi aikaa voi -piilottaa. Sillävälin pysytelkää täällä perähuoneessa, kunnes palaan -takaisin." - -Hän avasi perähuoneen oven, ja herra Hippus livahti siitä kuin -säikähtynyt yölepakko. Veitel tahtoi teljetä oven ulkopuolelta, mutta -tuo vanha rähjys likisti ruumiinsa väliin ja parkui täyttä kurkkua: -"En tahdo olla täällä pimeässä kuin nakkiin käynyt rotta, toimita -valoa tänne. Valoa minä tahdon, kuuletkos, sinä saatana!" hän karjui. - -"Mutta alhaalta pihalta näkee, että kamarissa on valoa; siten -joudumme ilmi." - -"Mutta minä en tahdo istua pimeässä!" vaikeroi vanhus. - -Kiroten sieppasi Veitel lampun etuhuoneen pöydältä ja vei sen -vieraalleen. Sitten hän sulki oven ja kiiruhti ulos kadulle. - -Varovaisesti hän lähestyi Löbel Pinkuksen taloa. Siellä oli kaikki -aivan rauhallista; porttikäytävässä hän katsahti kapakkahuoneen -pienestä luukkuakkunasta sisään, missä Pinkus ja pari vierasta -istui viinapullon ympärillä hyvän omantunnon turvallisuudessa. -Veitel hiipi hiljaa portaita ylös entiseen asuinhuoneeseensa, etsi -jostakin salakolosta käsiinsä kimpun ruostuneita avaimia, kurkisti -sitten vierastupaan ja näki ilokseen, että se oli pimeä ja tyhjä. -Hän kulki varpaisillaan ulkoparvekkeelle. Siellä hän jäi tuokioksi -seisomaan ja katselemaan vyöryviä usvapalleroita ja mustaa virtaa. -Hetki oli hänelle suotuisa, ja hänen piti käydä kiireesti käyttämään -sitä hyväkseen, sillä yötaivaalla näkyi jo levotonta liikehtimistä, -usvapilvet hajoilivat ja lentelivät kuin repaleiset vaaterääsyt -virran pintaa pitkin; kohta hajoittaisi tuuli ne kokonaan ja -paljastaisi näkyviin virrankin, talojen hahmopiirteet ja katulyhdyt, -jotka nyt vilkkuivat punaisina pilkkuina katujen kulmissa. - -Itzig riensi parvekkeen toiseen päähän ja työnsi yhden ruosteisista -avaimista sen oven lukkoon, joka salasi pääsytien vesiportaille. -Naristen ovi lennähti auki, hän laskeusi aivan vedenrajaan ja -tarkasteli nousuveden korkeutta. Kumeasti kurlutti virta portaiden -alla ja huuhteli sen alimmaisia portaita. Se oli peittänyt allensa -jalkapolun, joka muuten oli miltei läpi vuoden näkyvissä talorivin -juurella virran matalassa rantahiekassa. Vain muutamia askeleita -täytyi kahlata vedessä päästäkseen näiltä portailta naapuritalon -vastaaville portaille. Veitel tuijotti virtaan kuin kivettyneenä; -sitten hän työnsi jalkansa sen jääkylmään veteen koetellakseen, -kuinka syvälle piti työntää pohjaan ylettyäkseen. Niin tarkkaa huolta -hän piti vanhan miehen pelastamisesta, ettei hän edes tuntenut -säärtänsäkään kylmäävän, vaikka vesi ulottui polveen saakka. Vielä -viimeisen kerran hän silmäsi lähitaloihin. Kaikkialla oli pimeätä, -haudanhiljaista; ainoastaan virta ja tuuli uikuttivat valittavasti. - - * * * * * - -Sillävälin koetteli Hippus lukon taakse jäätyään kaikin keinoin -laittaa oloaan niin viihtyisäksi kuin voi. Siunattuaan poislähtevää -Veiteliä hänen matkalleen kamalilla kirouksilla ja nyrkkiään -heristellen hän kävi tutkistelemaan vapaaehtoista vankeuspaikkaansa. -Hän hoiperteli matalalle seinäkaapille, väänsi lukossa istuvaa -avainta ja etsi virkistävää pisaraa, joka palauttaisi hänelle -vaipuvaa rohkeutta ja viillyttäisi kuivaa kurkkua. Hän löysi -rommipullon, tyhjensi sen sisällyksen olutlasiin ja hörppäsi juoman -suuhunsa niin nopeaan kuin tuima myrkky salli. Kylmä hiki kihosi -oitis miespoloisen otsalle; hän haami taskustaan risaisen nenäliinan -ja pyyhkieli innokkaasti naamaansa. Sitten hän asteli hajasäärin -juopuneen askelin pitkin lattiaa, ja tuntien rohkeutensa jälleen -kohoavan hän alkoi lallatella kovaan ääneen. - -"Lurjus ja konna hän on, haiseva ja pelkuri jänis, kurja kitupiikki -koko mies; jos minä tahdon myydä hänelle tämän nenäliinarisan, niin -hänen on pakko ostaa se, se kuuluu hänen luontoonsa, ei hän siitä -mihinkään pääse; surkea kuvatus ja ihmisten hylkiö hän on! Ja minuako -se raukka uskaltaa uhitella, minut muka työntää tyrmään, ja itse -kellotella tällä sohvalla ja ryypätä rommia, se kelmi!" - -Hän sieppasi tyhjän rommipullon ja viskasi sen sohvaan, niin että -se helähti pirstaleiksi puista käsinojaa vastaan. "Mikä hän alkuaan -olikaan?" hän jatkoi yksinpuheluaan yhä kiukkuisemmin. "Reppua -kantava narri! Minun avullani hän on päässyt siksi mikä nyt on; -minä sen hölmön opetin pilliä puhaltamaan. Ja kun minä puhallan -pilliini, täytyy hänen tanssia; minä olen linnustaja, hän vain -minun syöttini. Minä olen sinun herrasi ja mestarisi, kumarra -minua, mokoma ränsistynyt linnunpelätin!" -- Äijä koetti viheltää -säveltä: "Iloitkaat elämästä", nosteli jalkojaan ja yritti hypähdellä -hiprakkaa. Mutta jälleen kihosi kylmä hiki hänen otsalleen, jälleen -hän veti risan taskustaan ja hankasi puolittain tiedottomasti -kasvojaan. - -"Ei se enää palaakaan tänne!" hän parkasi äkkiä; "antaa minun -vain istua täällä satimessa, ja kohta tulevat nuuskijat ja -löytävät minut." Hän hoipperoi ovelle ja rämisytti sitä ankarasti. -"Teljennyt se paholainen on minut tänne salpojen taa, senkin kapinen -juutalaiskoira!" hän älähti valittavasti. "Minun täytyy isota ja -janota tässä tyrmässä. Oh, oh, oh! Kehnosti hän on minua kohdellut, -huonosti palkinnut hyväntekijäänsä, se kiittämätön korpinpoika." -Ja hän pillahti itkemään. "Minä häntä hoitelin, kun se lurjus oli -kipeänä, minä hänelle temput opetin ja tein hänestä miehen, ja tällä -lailla hän kostaa vanhan miehen vaivat." Äijä itki ääneen ja väänteli -käsiään. Mutta äkkiä hän jäi seisomaan peilin eteen, jonka pinnalle -lampusta lankesi kirkas valo, ja säikähtyneenä hän tuijotti eteensä -kuvastuvaan kurjaan mieshahmoon. - -Yhä vihaisemmaksi kävi hänen katseensa, yhä syvemmäksi otsan rypyt, -kun hän peilinlasista silmäsi kullattuun kehykseen. Hän työnsi -kakkulat kohdalleen ja kuljetti päätänsä alaspäin tarkastellen -kehystä. Peili tuntui hänestä tutulta. Oliko sattuma vienyt tämän -hänen muinaisen loistavan elämänsä todistajan Pinkuksen salaiseen -romusäiliöön ja sieltä Itzigin asuntoon, vai pettikö humalaista vain -satunnainen samannäköisyys. Joka tapauksessa tuo hänen menneisyytensä -muisto sai hänet vihan vimmoihin. "Sehän on minun peilini", hän -ulvahti, "minun oma peilinihän se on, jonka tuo roisto on raahannut -tänne varkaanpesäänsä!" Aivan hullautuneena hän tanssi ympäri -huonetta, sai käsiinsä tuolin ja lennätti sen hirmuisella voimalla -peiliä vastaan. Kilahtaen särkyi lasilevy pirstoiksi, mutta siitä -välittämättä sieppasi humalainen vanhus jälleen tuolin ja paukutteli -sillä peilin takalautaa, huudellen kuin raivohullu: "Minun salissani -se ennen riippui, tuo kirottu konna on varastanut minun peilini, -kaiken onnen hän on vienyt minulta -- alimmaiseen helvettiin hänen -pitää joutua kärvennettäväksi!" - -Samassa törmäsi Veitelkin sisään. Jo etuhuoneeseen hän oli kuullut -hurjaa melua ja pelkäsi pahinta. Kun äijä näki isäntänsä, harppasi -hän tuoli koholla tätä vastaan ja karjui: "Sinä olet syössyt minut -kurjuuteen, nyt saat maksaa kestit!" Ja hän koetti iskeä tuolilla -Itzigiä päähän. Tämä sai tuolista kiinni, viskasi sen lattialle -ja kävi sitten paljon vahvemmilla voimilla vanhuksen kimppuun. -Hippus rimpuili ja reuhtoi hänen käsissään kuin villi metsäkissa ja -sinkautti kaikki osaamansa kiroukset vangitsijaansa vastaan. Veitel -painoi hänet väkisin sohvannurkkaan ja yhä pidellen hänestä kiinni -sähisi hänen korvaansa: "Jollette tule järkiinne, vanha aasi, niin -on loppunne käsissä!" Vanhus näki Itzigin kamalasti tuijottavista -silmistä, että hänellä oli syytä peljätä pahinta suuttuneen puolelta; -hänen raivokohtauksensa meni ohi, hän lysähti hervotonna kokoon ja -uikutti hiljaa, koko ruumiissaan vapisten: "Nyt se tappaa minut, nyt -se lopultakin tappaa minut!" - -"Sitä en tee, te juopunut narri, jos pysytte siivolla. Mikä piru -teidät sai tällä tapaa mellastamaan minun huoneessani?" - -"Se tappaa minut", ähki vanha herra, "kun löysin peilini hänen -huoneestaan." - -"Oletteko te ihan pyörällä?" huusi Veitel ja pudisteli äijän rähjää -kiivaasti; "tulkaa nyt viimeinkin tolkuillenne. Tänne te ette saa -jäädä, teidän täytyy paikalla lähteä pois; minä olen jo löytänyt -teille hyvän piilopaikan." - -"En minä lähde sinun mukaasi", penäsi vanhus, "sinä otat kuitenkin -minut hengiltä." - -Veitel päästi kauhean kirouksen, painoi Hippuksen hatturisan tämän -päähän, tarttui häntä niskaan ja huusi: "Nyt teidän täytyy lähteä tai -olette hukassa. Poliisi tulee hakemaan teitä täältä ja saa teidät -kynsiinsä, jos vielä vikuroitte vastaan. Paikalla matkaan, tahi -täytyy minun nujertaa niskanne!" - -Humalaisen äijän vastustusvoima oli murtunut, hän hoiperteli -seisaalleen, Veitel tarttui häntä kainaloon ja laahasi -vastaanpanematonta miestä mukanaan. Hän kuljetti tätä portaita alas -pihalle ja tähysteli hätäisesti ympärilleen, ettei vain kukaan heitä -huomaisi. Mutta ulkona oli aivan hiljaista. Kylmä ilma palautti vähän -tietoisuutta Hippuksen sumuisiin aivoihin ja hän rupesi reuhtomaan -käsivarttaan irti, mutta Veitel sähisi hänen korvaansa: "Pysykää -aivan hiljaa ja seuratkaa mukaani, minä vien teidät korjuuseen." - -"Hän vie minut korjuuseen", sammalteli äijä ja alkoi harppailla -kumppaninsa vierellä. Kun he tulivat lähemmäksi majataloa, hiljensi -Veitel askeleitaan, veti saatettavansa pimeään porttiholviin ja -kuiskutti hänelle: "Tarttukaa käteeni ja nouskaa hiljaa perässäni -portaita ylös." Sitten he pääsivät isoon vierastupaan, jonka -he tapasivat yhtä tyhjänä kuin Veitelin äsken siellä käydessä. -Helpotuksesta huoahtaen sanoi Veitel: "Viereisessä talossa on hyvä -piilopaikka, sinne teidän täytyy mennä." - -"Sinne minun täytyy mennä", toisti vanhus hänen sanojaan. - -"Seuratkaa minua!" huudahti Veitel ja veti vanhusta perässään -parvekkeelle ja siitä katettua porraskäytävää alaspäin. - -Hippus hoipperoi epävakaisesti portaita alas ja takertui lujasti -saattajansa päällystakkiin, niin että Veitelin oli puolittain -kannettava hänet alas. Siten he laskeusivat porras portaalta, -kunnes tulivat alimmalle, jota nousuvesi vielä huuhteli. Veitel -kävi siekailematta edeltä veteen, kunnes se ylettyi hänelle polviin -saakka, ja kiskoi vanhusta mukaansa. - -Tuntiessaan veden nousevan saapasvarsistaan sisään Hippus seisahtui -kuin naulattu ja parkasi: "Vettä!" - -"Olkaa hiljaa!" sähisi Itzig kiukkuisesti, "ei sanaakaan, muuten -olette hukassa!" - -"Vettä!" parkui vanhus edelleen. "Apuun, se tahtoo hukuttaa minut!" - -Veitel iski parkujaan kiinni ja pani kätensä hänen suulleen; mutta -kuolemankauhu oli vielä kerran herättänyt elonkipinän vanhassa -juopporatissa; hän sai jalkansa alimmalle porraslaudalle ja -takertui kaikista voimistaan kiinni kaidepuuhun ulvoen koko ajan -hengenhädässä: "Apuun, hyvät ihmiset, joutukaa apuun!" - -"Kirottu konna!" kirskui Veitel, jonka toisen sitkeä vastustus -oli saanut aivan suunniltaan; hän iski vanhusta päähän, niin että -hattunsa valahti syvälle silmien yli, tarttui häntä sitten kaulukseen -ja viskasi äijän kaikella voimallaan virtaan. Vesi räiskähti -korkealle, kuului putoavan kappaleen kohahdus ja kumeata kurinaa; -sitten oli jälleen aivan hiljaista. - -Lyijynharmaista usvaröykkiöistä, jotka pitkin laahuksin pyyhkivät -vedenpintaa, pisti vielä kerran näkyviin tumma, kiinteä hahmo, jota -virta kuljetti alaspäin. Kohta oli se jälleen kadonnut. Sumupeikot -peittivät sen liepeisiinsä, virta painoi sen upoksiin. Laineet -iskivät valittaen päänsä murskaksi rantapaaluihin, ja ylhäällä ulisi -yötuuli yksitoikkoista joiuntaansa. - -Murhamies seisoi hetkisen pimeässä kuin halvattuna, takertuen -kaidepuuhun. Sitten hän kiipesi verkalleen portaita ylös. Noustessaan -hän tunnusteli vaatteitaan, nähdäkseen kuinka korkealle hän oli -kastunut. Hän ajatteli tunnustellessaan, että hänen täytyi kuivata -vaatteitaan uunivalkean ääressä, vielä tänä yönä; hän näki valkean -rattoisasti räiskivän huoneessaan ja itsensä istuvan yötakissaan sen -edessä, kuten hänen tapansa oli liikeasioitaan miettiessään. Hän -tunsi selvästi, kuinka väsyksissä hän nyt oli, ja kuinka ihanata -oli päästä nukahtamaan lämpöisen uunin edessä lojuen. Näissä -hämäräunelmissaan hän jäi hetkiseksi seisomaan ja tunsi silloin -outoa, tympäisevää painetta jossain sisässään, jonkinlaista kipua, -joka ahdisti henkeä ja kiristi hänen rintaansa kuin rautavanteisiin. - -Silloin hän muisteli tuota surkeaa kääröä, jonka hän äsken oli -nakannut virtaan, näki sen sukeltuvan pinnan alle ja kuuli veden -räiskähtävän korkealle; ja silloin hän muisti, että viimeinen näky -hukkuvasta miehestä oli ollut hänen hatturisansa, jonka murhaaja -oli iskenyt kasvojen yli; vallan merkillinen, pyöreä kapine. Hän -näki hatun vielä selvästi silmiensä edessä, lieri riipotti siitä -puoleksi irrallaan, ja kuvussa oli ollut kaksi vanhaa rasvatahraa. -Kurja hattu kerrassaan! Tätä muistellessaan Veitel huomasi, että -hän voisi vielä nauraakin jos vain tahtoisi. Mutta häntä ei -naurattanut. Sillä aikaa kuin hänen sielunsa puolittain horroksessa -vielä viipyi murhapaikalla, josta se ei mitenkään olisi tahtonut -luopua, olivat hänen jalkansa kantaneet hänet yläkertaan. Kun hän -sulki porraskäytävän oven perästään, vilkasi hän vielä kerran -portaiden mustaan kuiluun, josta tuonaan kaksi miestä oli laskeutunut -alas veteen, mutta nyt vain yksi palannut ylös. Hän näki palasen -harmaata vedenpintaa kuilun alapäästä, ja jälleen hän tunsi tuota -tympeätä painoa rinnassaan. Hän kiiruhti joutuin vierastuvan läpi -ulkoportaille; porttikäytävässä hän oli törmätä johonkin majatalon -satunnaiseen asukkaaseen. Molemmat miehet riensivät kiiruusti -toistensa ohi, virkkamatta sanaakaan. - -Tuo kohtaus käänsi kotiaan palaavan murhamiehen ajatukset toiseen -suuntaan: Oliko hän turvassa? Vielä leijaili sumu paksuna kaduilla; -kukaan ei ollut nähnyt hänen käyvän vanhan nurkkasihteerin kanssa -majatalossa; kukaan ei ollut häntä tuntenut hänen siitä poistuessaan. -Mutta jos vanhuksen ruumis löydettäisiin virrasta, silloin alkaisivat -tutkistelut. Oliko hän silloinkin turvassa? - -Kaikkea tuota murhamies ajatteli niin välinpitämättömästi, kuin -olisi hän sen lukenut jostakin kirjasta. Välistä juolahti hänelle -mieleen, että olikohan hänellä sikarikotelonsa mukana ja miksi ei -hänellä ollut palavaa sikaria suussa. Tuota hänen täytyi pohtia -pitemmältä, ja niissä mietteissä hän viimein saapui asuntoonsa, Hän -avasi ulko-oven; kun hän viimeksi oli sen avannut, oli perähuoneesta -kuulunut kauhea melu. Hän jäi seisomaan kynnykselle ja kuunteli, -kuuluisiko vieläkin samaa melua. Hän tahtoi väkistenkin saada kuulla -sitä. Eihän hän ollut vielä kauankaan sitten täältä poistunut -- -miksi ei sitä vielä kuuluisi! Oh, mitä hän olisi antanutkaan, ettei -näitä viime hetkiä olisi lainkaan ollut olemassa! Jälleen tunsi hän -tuota tympeätä kipua, mutta tällä kertaa väkevämmin, yhä väkevämmin. - -Hän astui perähuoneeseen; siellä paloi lamppu yhä, rommipullon -pirstaleet makasivat sohvalla ja sen jaloissa, peilin elohopea -loisteli lattialla kuin kirkkaat hopeataalerit. Veitel kumartui -vaivaloisesti poimimaan lasipalaset lattialta ja kätki ne seinäkaapin -soppeen. Peilin kehyksen hän nosti seinältä ja asetti sen nurinpäin -huoneen nurkkaan. Sitten hän otti lampun ja lasin, jossa hänen oli -tapana pitää juomavettä yöksi; mutta kun hän koski lasiin, kävi hänen -ruumiinsa läpi kylmä puistatus, ja hän laski lasin takaisin. Hän, -jota ei enää ollut olemassa, oli siitä viimeksi juonut. Hän kantoi -lampun yöpöydälle vuoteensa viereen ja rupesi riisuutumaan. Märät -housut hän kätki kaappiin ja otti esiin toisen parin, joiden lahkeita -hän hieroi saappaisiin, kunnes ne likautuivat. Sitten hän sammutti -lampun, ja kun sen liekki vielä kerran tuikahti korkealle ennenkuin -sammui, johtui hänen mieleensä -- sattumoilta kuin jokin vähäpätöinen -asia -- että ihmiselämää joskus verrattiin lampunliekkiin. Hän oli -juuri sammuttanut tuollaisen liekin. Ja jälleen tunsi hän kipua -rinnassaan, mutta tällä kertaa hyvin epäselvästi; hänen voimansa -olivat tyyten rauenneet, hermojännitys laukesi lopultakin, ja hän -nukahti. Murhamies nukkui! - - -5. - -Paitsi Antonin kirjoituspöydällä kyyröttävää kipsikissaa, tunsivat -eräät elävätkin olennot vanhassa kauppiaskodissa hiljaista -voitonriemua. Ken tunsi niin hyvin tämän talon ja sen ihmiset kuin -esimerkiksi täti, hän ei antanut johtaa itseään harhaan, vaikka -jotkut toiset yrittivätkin pettää itseään ja muita. Merkilliseltä -tosin näytti, että Anton istui sanatonna ja kelmein poskin -konttorissa eikä koskaan muulloin ilmestynyt isäntäväen pariin kuin -päivällispöytään; että Sabinella nykyään oli aina taipumusta punastua -veljensä läsnäollessa, vaikka hänellä ei ollut koskaan ennen ollut -sellaista tapaa, ja että hän voi istua tuntikausia puhumatonna työnsä -ääressä ja sitten äkkiä hypähdellä läpi koko talon, vallattomana -kuin kissanpoikanen, joka leikkii lankakerällä; ja että isäntä itse -aina pöydässä vilkuili Antoniin, puhuipa tämä tai istui tuppisuuna, -ja että hänen mielialansa kävi päivästä päivään yhä hilpeämmäksi, -niin ettei hän tahtonut malttaa lakatakaan tätiä kiusoittelemasta; -niin -- todellakin hyvin merkilliseltä tuo kaikki tuntui. Mutta -ken jo pitkästä kokemuksesta tiesi, mitä ruokaa kaikki nuo ihmiset -mieluimmin söivät, ja mitä heidän eteensä sai korkeintaan kerran -kuukaudessa panna; ja ken itse oli paikannut heidän sukkansa ja -omakätisesti kiillottanut heidän kauluksensa, kuten täti oli tehnyt -ainakin kahdelle noista kolmesta ilvehtijästä -- niin totta tosiaan -sen ihmisen täytyi päästä perille heidän vehkeistään. Ja tietysti -täti pääsikin. - -Kadunvartisen rakennuksen yläkerros oli jo monet vuodet ollut -tyhjillään. Kauppias itse oli siellä asunut vanhempainsa eläessä -nuoren vaimonsa kera. Mutta sitten kun hän oli peräkkäin kadottanut -vanhempansa, vaimonsa ja pienen poikansa, oli hän muuttanut kerrosta -alemmaksi, ja aniharvoin hän oli sen jälkeen enää noussut yläkertaan. -Harmaat verhot riippuivat läpi vuoden sen akkunoissa, huonekalut, -seinätaulut ja kattokruunut oli kaikki verhottu harmaisiin -päällisiin. Koko huonekerros oli kuin prinsessa Ruususen lumottu -linna, ja tahtomattaan astuivat talon naiset varpaillaan, kun heidän -täytyi käydä tuon uinuvan asunnon lävitse. - -Nytpä sattui tädillä olemaan sinne asiaa. Loppumattomissa -taisteluissaan itsepintaisen Pixin kanssa hän oli saanut -pelastetuksi vain pienoisen nurkan pesuvaatteiden kuivaamista -varten. Portaita ylös kiivetessään hän ajatteli katkerin mielin, -kuinka yhteiskunnallinen asema voi muuttaa ihmisen luonnetta, sillä -Pixin seuraaja Balbus, jonka vaatimattomasta olemuksesta täti -oli toivonut itselleen suuria voittoja, olikin uudessa virassaan -osoittautunut yhtä taipuvaiseksi vallananastuksiin kuin konsanaan -hänen edeltäjänsä. Jälleen täti tapasi suuren kasan sikarilaatikoita -niiden kolmen säiliön ulkopuolella, jotka Pix oli omavaltaisesti -rakennuttanut hänen valtapiiriinsä. Juuri oli hän aikeissa palata -alas ja julistaa sodan herra Balbusta vastaan, kun hän kauhukseen -äkkäsi erään yläkerran kamarinoven olevan selki selällään. - -Täti ajatteli ensi hädässään varkaita ja yritti jo huutaa väkeä -alhaalta apuun, kun hän sai järkevän aatteen tutkia ensin tarkemmin -tuota merkillistä seikkaa. Hän hiipi varpaisillaan harmaalla -verhottuun huoneeseen. Mutta hän oli äkkiä kivettyä suolapatsaaksi -kuin Lotin vaimo huomatessaan kauppiaan ypö yksin seisovan entisessä -asunnossaan. Tuo mies, joka vaimonsa kuoltua oli vältellyt näitä -suojia, seisoi nyt vainajan kuolinhuoneessa yksin, käsivarret -ristissä rinnalla, syviin ajatuksiin vaipuneena ja katseli taulua, -joka kuvasi hänen vaimoaan morsiamena, valkeassa atlassipuvussa -ja myrttiseppele tukassa. Täti ei voinut pidättää myötätuntoista -huokausta. Hämmästyneenä kauppias käännähti ympäri. - -"Minä aion kannattaa tuon kuvan alas omaan huoneeseeni", hän sanoi -vienosti. - -"Mutta onhan sinulla siellä jo toinen kuva Mariasta, ja tämä on aina -saanut sinut niin surulliselle mielelle", väitti täti. - -"Vuodet lieventävät suruja", vastasi kauppias, "ja täällä alkaa aikaa -myöten uusi elämä." - -Tädin silmät paloivat kuin tulikipunat, kun hän toisti kysyvästi: -"Uusi elämä?" - -"Se oli nyt vain tuollainen päähänpisto", sanoi kauppias -välttelevästi ja lähti astelemaan huoneriviä pitkin, katsellen -tarkastelevin silmin ympärilleen. Ylpeänä ja hengessään niskojaan -heitellen käveli täti hänen perässään. Vehkeilkööt nuo ihmiset vain -ja teeskennelkööt kuinka tahtovat, ei se enää mitään auttanut! - -Ja varovaiselle Sabinelle kävi yhtä hullusti. - -Anton oli päivällispöydässä istunut nykyisen tapansa mukaan -tuppisuuna tädin rinnalla. Kun hän nykäsi tuolinsa taapäin ja nousi -lähteäkseen, näki täti kuinka Sabinen katse seurasi hiukeavan -huolekkaasti Antonin kalpeita kasvoja ja kuinka kyyneleet kihosivat -hänelle silmiin. Antonin poistuttua nousi Sabinekin pöydästä ja kävi -pihanpuoliseen akkunaan. Täti hiipi hänen taakseen ja kurkisteli -akkunaverhon läpi. Sabine katseli hyvin jännitettynä pihalle, ja -yht'äkkiä hän hymyili iloisesti ja näytti aivan kuin kirkastetulta. -Varovaisesti hiipi täti vielä lähemmäksi ja katseli hänkin alas -pihalle. Mutta muutapa siellä ei ollut nähtävänä kuin Anton, joka -käänsi selkänsä akkunaan ja hyväili Plutoa. Hän antoi koiralle -leivänpalasia, ja Pluto hyppi iloisesti hänen ympärillään ja haukkui -hurjasti. - -"Ohoo", arveli täti itsekseen, "Pluton vuoksi ei tyttö itke ja naura -yhtähaavaa." - -Ja aivan kohta jälkeenpäin, kun kauppias avasi naistenhuoneen oven, -näki täti eteisessä miehen, jolla oli iso tavarakäärö sylissä. -Hänen terävä silmänsä tunsi miehen oitis erään kangaskaupan -lähetiksi. Kauppias huusi sisarensa viereiseen huoneeseen; täti kävi -kuuntelemaan oven takaa. Ensin puhui veli, sitten sisar, mutta aivan -hiljaa; sitten täti oli kuulevinaan jonkinlaista mutinaa, joka aivan -muistutti hillittyä nyyhkytystä. "Mikä itkusuu siitä tytöstä on -tullutkaan!" ajatteli täti ihmeissään. Hän aikoi juuri käydä hänkin -viereiseen huoneeseen, kun ovi aukeni ja sisarukset astuivat yhdessä -ulos. - -Sabine riippui veljensä käsivarresta, hänen poskensa ja silmänsä -punoittivat ankarasti, ja kuitenkin hän näytti ylen onnelliselta -ja olevan vähän kuin häpeissään. Kun täti oli malttanut mielensä -niin kauan kuin säädyllisyys vaati, teki hänkin asiaa viereiseen -huoneeseen ja näki tuon ison tavarakäärön tuolilla. Hän hipasi sitä -kuin sattumoilta kädellään, ja kun sidelanka oli jo irroitettu, -niin mikä oli sen luonnollisempaa kuin että käärö meni hajalle ja -tädin silmäin eteen levisi uhkeita huonekalukankaita ja niiden alla -vielä jotain muutakin, mikä järkytti niin väkevästi tädin tunteita, -että hänen täytyi istahtaa ja vuodattaa pari kirkasta kyynelhelmeä. -Sillä alinna oli käärössä valkea naispuku kaikkein raskaimmasta -silkkikankaasta, puku sellainen, jota nainen kantaa vain kerran -elämässään, päivänä joka on täynnä itkua ja iloa ja värisyttävää -hartautta. - -Tästälähtien täti kohteli lähintä ympäristöään perheenemännän -varmalla ja itsetietoisella sävyllä, joka kernaasti suo toisille -anteeksi heidän tilapäisen hupsuutensa tietäessään, että -tuollaisen hupsun menon välttämättömänä loppuna tulee olemaan -tulinen touhu hänen omalla toimialallaan, keittiön puolella, pitkä -ruokalista, suuri verisauna kanakopissa ja ankarat hyökkäykset -hillopurkkienkimppuun. Nyt kävi tätikin vuorostaan salamyhkäiseksi. -Kaikki hillopurkit ja muhennusruukut joutuivat yht'äkkiä ylimääräisen -tarkastuksen alaisiksi, ja päivällispöytään ilmestyi toisinaan -uusien kokeilujen mainioita tuloksia. Sellaisina päivinä tuli -täti keittiöstä palavissaan ja oli hyvin ärtyinen, jollei uusi -ruokalaji ollut jokaisen mieleen, vaikka hän joka kerta mainitsi -kuin ohimennen: "Se on vain keittäjättären satunnaista kokeilua." -Mutta samalla hän mulkoili kauppiaaseen ja Sabineen niin veikeästi ja -sisäisen ylevämmyyden viekkaalla ilmeellä, kuin olisi tahtonut sanoa: -"Ähä kutti, arvasinpas teidän vehkeenne!" niin että kauppiaan täytyi -rypistää kulmiaan ja katsahtaa tätiin vallan ankarasti. - -Mutta kauppias ei itsekään muuten näyttänyt niin totiselta ja -ankaralta kuin ennen. Sabinen ja Antonin käydessä päivä päivältä yhä -hiljaisemmaksi ja sulkeutuessa yhä enemmän itseensä, muuttui hän -aivan silmissä hilpeämmäksi. Hän oli nyt puhelias kuin ennen vanhaan -nuoren kotionnensa päivinä, ja päivällispöydässä hän koetti väsymättä -vetää Antonia mukaan keskusteluun. Hän pakotti hänet kertomaan -kokemuksistaan muukalaismaassa ja kuunteli jännitettynä joka sanaa -hänen huuliltaan. Ensi viikkoina hän konttorissa usein tutkivasti -katseli Antonin askaretta pulpettinsa ääressä, mutta pian oli hän -liikeasioissakin Antonin kanssa entisissä luottavaisissa väleissä. -Vielä oli tosin kaupan alalla monia vaikeuksia voitettavana, mutta -se ei tuntunut häntä paljonkaan huolettavan. Kun herra Braun, -maaseutuasiamies, purki hänelle raskautetun sydämensä huolia ja -huonoja aavistuksia, nauroi johtaja hänelle vain ja päästi jonkin -kokkapuheen. - -Anton yksin ei huomannut noita muutoksia. Konttorissa -työskennellessään hän istui puhumatonna herra Baumannia vastapäätä ja -koetti keskittää ajatuksensa edessä oleviin liikekirjeisiin. Iltansa -hän enimmäkseen vietti yksin huoneessaan, nuokkuen jonkin Finkin -hänelle lahjoittaman kirjan yllä ja pyrkien kaikin voimin pakenemaan -synkkiä ajatuksiaan, jotka uhkasivat aivan sortaa hänet. - -Kauppaliikettä hän ei enää tavannut siinä kukoistavassa kunnossa, -jossa se oli ollut hänen poislähtiessään. Monet vuodet oli liikekanta -täällä ollut vakava ja aina edistykseen pyrkivä, mutta nyt horjui -kaikki huolestuttavalla tavalla. Monet kauppahuoneen vanhoista -kiinteistä liikeyhteyksistä olivat ratkenneet, paljon uusia, -toistaiseksi vielä tietymättömiä oli solmittu. Hän tapasi uusia -asiamiehiä, uusia kauppatuttuja, paljon uusia tavaralajeja ja uusia -työntekijöitä. - -Myöskin pihan perällä olevassa rakennuksessa oli elämä käynyt -hyvin hiljaiseksi. Lukuunottamatta takakonttorin vallanpitäjiä, -Lieboldia ja Purzelia, jotka eivät olleet koskaan olleet yhteiskuntaa -kuohuttavia aineksia, tapasi hän täällä vanhoista tuttavistaan -ainoastaan uskollisen Baumannin ja intoisan Spechtin; ja nämäkin -olivat aikeissa erota liikkeestä. - -Baumann oli kohta Antonin palattua mennyt johtajan puheille ja -tunnustanut, että hänen täytyi vihdoinkin tulevana kevännä noudattaa -sisällistä kutsumustaan; ja Antoninkin vakavat maanittelut eivät -tällä kertaa pystyneet järkähyttämään tulevan pakanainapostolin -jäykkää päätöstä. "Minä en mitenkään voi enää lykätä eroani", hän -sanoi; "omatuntoni on muutenkin jo hirveässä ahdistuksessa. Minä -lähden täältä vuoden päiviksi Lontooseen lähetyskouluun ja sieltä -sitten, minne minut lähetetään. Myönnän itse, että oma haluni veisi -minut Afrikkaan. Siellä on moniaita pakanakuninkaita" -- hän mainitsi -muutamia vaikeasti lausuttavia nimiä --"joita en pidä niinkään -kehnoina ihmisinä. Siellä voisi käännytystä ajatella voitavan -toimittaa melkoisella menestyksellä. Heillä on vielä niin ylen kurjat -olot. Pakanallisesta orjakaupasta toivon voivani heidät vieroittaa. -Hehän voivat käyttää tuota väkeä kotonakin viljelemään sokeriruokoa -ja riisiä. Parin vuoden päästä lähetän teille Lontoon kautta ensi -näytteet istutusmailtamme." - -Ja myöskin herra Specht tuli purkamaan sydämensä Antonille. "Te -olette aina osoittanut minulle hyvää ystävyyttä, Wohlfart. Tahtoisin -kysyä nyt teidän mieltänne. Aion mennä naimisiin; morsiameni on -erinomainen tyttö, hänen nimensä on Fanni ja hän on C. Pixin rouvan -sisarentytär." - -"Älkäähän", sanoi Anton, "ja rakastatteko te tosiaan tuota nuorta -neitiä?" - -"Rakkauteni liekki on ylen hehkuva", huudahti Specht tulisesti. -"Mutta seikka on nyt semmoinen, että minun pitäisi naituani myöskin -liittyä Pixin liikkeeseen, ja sen asian johdosta tahdon kuulla -mieltänne. Lemmitylläni on hiukan varoja, ja Pixin mielestä ne voisi -parhaiten sijoittaa hänen liikkeeseensä. Tehän tunnette miehen; Pix -on itse asiassa kelpo luonne, mutta jokin toinen yhtiötoveri olisi -minulle sittekin mieleisempi." - -"Minä en ole samaa mieltä, hyvä Specht", sanoi Anton. "Te olette -luonteeltanne hiukan liiaksi intomielinen, ja senvuoksi on teille -hyväksi kun saatte varman ja vakavan yhtiötoverin. Pix pakottaa -teidät alistumaan hänen tahtoonsa ja siitä ei teille ole vahinkoa, -vaan päinvastoin hyötyä." - -"Ehkäpä", arveli Specht, "mutta ajatelkaas, minkälaisen liikealan -hän on valinnut! Kukaan ihminen ei olisi voinut uskoa, että meidän -Piximme alentuisi semmoiseen?" - -"Mitä hänellä sitten on myytävänä?" kysyi Anton. - -"No jos jotakin", huudahti Specht, "johon hän ei ennen olisi -katsahtanutkaan; paitsi nahkoja ja vuotia jos minkälaisia -turkistavaroita, soopelista aina myyrään saakka, ja sen ohella -huopaa ja sen semmoista, karvoja ja harjaksia, mikä ennen oli aivan -vasten hänen luontoaan. -- Joukossa on meidän kesken sanoen aivan -kauheatakin tavaraa, Wohlfart." - -"Älkää olko noin lapsellinen", Anton sanoi; "naikaa te vain sievä -tyttönne, rakas poikaseni, ja alistukaa tulevan lankomiehenne -holhouksen alaiseksi, ei se teidän vahingoksenne ole." - -Seuraavana päivänä saapui Pix itsekin Antonin luo. "Olen saanut -teidän tervehdyskorttinne, Wohlfart", hän sanoi "ja tulen nyt -kutsumaan teidät sunnuntaiksi meille kahville. Kuppi Kubaa ja -Manilla-sikari. Teidän pitää tulla tuntemaan minun vaimoni." - -"Ja te aiotte ottaa Spechtin liiketoveriksenne?" kysyi Anton -hymyillen. "Ennenhän teillä oli aina suuri vastenmielisyys kaikkea -yhtiötoveruutta kohtaan." - -"En minä ketään toista ottaisikaan kuin hänet. Meidän kesken puhuen -minä tunnen itseni hiukan syylliseksi tuota miesparkaa kohtaan, ja -minä voin liikkeessäni hyvin käyttää ne kymmenentuhatta taaleria, -jotka hän saa vaimonsa myötäjäisinä. Oman vaimoni mukana sain -vastaanottaa turkkuriliikkeen, kelvottomia tavaroita kerrassaan, -joihin hautaannun kaulaa myöten. Mutta Spechtille siitä tulee huvia. -Hän saa joka päivä liehitellä naisväkeä, jota tulee puotiin turkiksia -katselemaan, ja joka talvi vetää niskaansa uudet turkit. Ja enemmän -hyötyä tulee hänestä siellä olemaan kuin täällä konttorissa." - -"Kuinka te juuri tuollaisen liikkeen valitsitte?" kysyi Anton. - -"Minun täytyi", vastasi Pix. "Edeltäjäni jäleltä oli vielä iso -tavaravarasto, ja sangen surullisessa tilassa, sen vakuutan. Ja -sitten tapasin seurapiireissä yht'äkkiä ihmisiä, joiden mielestä -jäniksennahoilla ja sianharjaksilla oli kauppa-arvoa." - -"Ei suinkaan tuo seikka yksistään saanut teitä taivutetuksi", virkkoi -Anton nauraen. - -"Ehkäpä siinä oli jotain muutakin", myönsi Pix. "Tähän kaupunkiin -minun täytyi jäädä, se oli vaimoni tahto; ja ymmärrättehän te, Anton, -että kun olen kaiken ikäni toiminut tässä talossa maaseutuosaston -johtajana, niin en mitenkään voinut täällä antautua samalle alalle. -Minä tunnen koko maaseutukaupan paljon paremmin kuin johtaja itse, ja -kaikki pienet maalaiskauppiaat tuntevat minut paremmin kuin johtajan. -Vaikka varani ovatkin vähäisemmät, olisin tehnyt aika hallaa -Schröterin liikkeelle; olisin helposti päässyt jo ensi hetkestä -hyviin kauppasuhteisiin, mutta tämä liike olisi siitä kärsinyt. Siksi -minun täytyi yrittää jotain muuta. Minä menin oikopäätä Schröterin -puheille, kohta kun olin päätökseni tehnyt, ja puhuin asiat selviksi -hänen kanssaan. Ainoastaan yhdellä alalla tulen kilpailemaan teidän -kanssanne, hevosenjouhista, ja sillä alalla minä lyön teidät -laudalta. Sanoin sen johtajalle itselleenkin." - -"Sen tappion tämä liike jaksaa kärsiä", virkkoi Anton ja puristi -harjaskauppiaan kättä. - - * * * * * - -Mutta ei ainoastaan konttorissa, vaan suuren vaa'an valtapiirissäkin -Anton huomasi muutoksia tapahtuneen. Ukko Sturm, kauppaliikkeen vanha -ystävä, uhkasi jättää iäksi liiketalon ja tämän kääpiöitten maailman. - -Ensi töikseen kotia palattuaan Anton oli kysellyt isä Sturmia. Mutta -tämä oli jo moniaita viikkoja ollut huonovointinen eikä lähtenyt -huoneestaan ulos. Hyvin huolestuneena Anton toisena iltana tulonsa -jälkeen kiiruhti tapaamaan jättiläistä tämän kotona. - -Jo kadulle hän kuuli sieltä merkillistä matalaa ääntenhumua, aivan -kuin olisi parvi jättiläismehiläisiä valinnut tuon ruusunväriseksi -sivellyn pikku talon asuinpaikakseen. Hänen eteiseen tultuaan -tuo humina yltyi kuin jonkin leijonaperheen etäiseksi murinaksi. -Kummissaan hän koputti ovelle, mutta kukaan ei vastannut koputukseen. -Kun hän itse avasi oven, täytyi hänen seisahtua kynnykselle, -sillä ensi katseella hän ei nähnyt huoneessa muuta kuin paksua, -harmaata, läpitunkematonta savua, jonka keskeltä lekotti pieni -keltainen valonliekki. Savuun totuttuaan hän erotti usvasta -vähitellen moniaita tummia, jykeviä palloja, jotka piirittivät -valonliekkiä kuten kiertotähdet aurinkoa, ja toisinaan liikahti -jotakin, mikä saattoi olla miehen käsivarsi, mutta pikemminkin -muistutti norsunsäärtä. Vihdoin sai avoimesta ovesta käyvä veto savun -liikehtimään, ja tulijan onnistui pilvien raoista katsella vähän -tarkemminkin ympärilleen. Koskaan ei liene ihmisasumus ollut niin -suuresti kyklooppien luolan kaltainen. Pöydän ympärillä istui koolla -kuusi kauhean kookasta miestä, kolme lavitsalla, kolme tammisilla -tuoleilla, kaikilla sauhuavat sikarit suussa ja edessään pöydällä -olutkipot. Tuo kumahteleva murina oli heidän puhettaan, jota he -koettivat hillitä parhaansa mukaan, koska tiesivät sen soveliaaksi -ollessaan sairaan luona. - -"Minä haistan ihmisiä", kajahti viimein mahtava ääni, "täällä täytyy -olla jokin vieras, ovesta tulee ulkoilmaa sisään. Kuka täällä on, -ilmoittakoon itsensä!" - -"Herra Sturm!" huusi Anton kynnykseltä. - -Usvapallot joutuivat äkkiä kiertävään liikkeeseen ja pimensivät -valolähteen. - -"Kuulittekos?" huudahti äskeinen ääni, "täällä on ihminen kuin onkin!" - -"On tosiaan", Anton vastasi, "ja lisäksi talon vanha ystävä." - -"Tuon äänen minä tunnen!" kuului pöydän takaa pikainen karjahdus. - -Anton kävi lähemmäksi valoa, lastaajat nousivat pystyyn ja huutelivat -kovaa hänen nimeään. Ukko Sturm siirtyi lavitsan äärimmäiseen laitaan -ja ojensi Antonille molemmat kätensä. - -"Kuulin jo tovereiltani, että te olette palannut tänne takaisin", hän -tervehti. "Ja arvaattekos kuinka oli mieleni hyvä, kun te palasitte -tervennä ja ehjin jäsenin tuosta viitakemiesten ja tyhjänkirkujain -maasta, jossa talon ylpeytenä pidetään tuvannurkassa seisovaa -hapankaalitynnöriä." - -Antonin käsi joutui ensin vanhan Sturmin ruhjottavaksi, vaikka tämä -tosin kohta silitteli sitä anteeksipyytelevästi, sitten viiden muun -jättiläisen, kunnes viimein palasi takaisin niin punoittavana, -turvonneena ja joka niveleessä arkana, että Anton työnsi sen joutuin -turvaan takkinsa taskuun. Sittekuin lastaajat olivat vuoron mukaan -lausuneet tervehdyssanansa, kysyi Sturm äkkiä: "Milloin Peukaloiseni -palaa?" - -"Oletteko te sitten kirjoittanut hänelle, että hänen pitäisi palata?" -kysyi Anton. - -"Kirjoittanut?" toisti Sturm päätään pudistellen, "ei, sitä en ole -tehnyt, eihän se kävisi laatuun hänen voudinasemansa takia. Sillä -jos minä kirjoitan hänelle: tule! niin hän kohta lennähtäisi tänne, -vaikka miljoona viitakemiestä marssisi väliin; mutta häntähän -voitaisiin tarvita siellä herraskartanossa. Ja senvuoksi hän ei saa -tulla, jollei hänellä itsellään ole halua." - -"Hän tulee keväällä", sanoi Anton ja katseli tarkkaan isää. - -Mutta vanhus pudisti päätään; "Keväällä hän ei tule, ei ainakaan -minun luokseni; mahdollista on, että pikku kääpiöni tulee tänne, -mutta ei enää isänsä luokse." Hän kohotti olutkipon huulilleen ja -otti pitkän siemauksen, löi kannen kiinni ja rykäsi voimakkaasti ja -painoi nyrkkinsä kuin sinetin pöytään. "Viisikymmentä ajast'aikaa", -hän lausui; "kahden viikon päästä ne täyttyvät." - -Anton laski kätensä vanhuksen olalle ja katseli kysyvästi silmiin -toisia miehiä, jotka sikaria poltellen seisoivat ryhmässä istujain -ympärillä kuten muinaiskreikkalainen kuoro murhenäytelmän aikana. - -"Katsokaappas nyt, herra Wohlfart", aloitti kuoronjohtaja, -joka ihmiseksi tosin oli iso, mutta jättiläiseksi kovin pieni -päällysmieheensä verrattuna, "minä selitän teille tuon asian. Tämän -miehen ajatusmeininki on semmottinen, että hän käy yhä heikommaksi -ja heikommaksi, ja että kohta on se päivä käsissä, jolloin me -lastaajat saamme ottaa sitruunan käteemme ja pistää mustan hännän -roikkumaan hatuistamme. Se ei ole meidän tahtomme." Kaikki toisetkin -pudistelivat päätään ja katselivat paheksuvasti päämieheensä. "On -näet vanha kiista hänen ja meidän kesken noista viidestäkymmenestä -vuodesta. Nyt hän inttää olevansa oikeassa, siinä koko juttu, mutta -meidän ajatusmeininkimme on se, että hän ei ole oikeassa. Hän on -käynyt heikommaksi, saattaahan siinä olla perää. Monasti on ihmisellä -enemmän voimia, monasti vähemmän. Mutta mitä miehen senvuoksi -tarvitsee hätäillä, että hänen olisi täältä erottava? Tahdonpa -sanoa teille, herra Wohlfart, mitä se tuommoinen on, se on pelkkää -huikentelua hänen puoleltaan." - -Kaikki jättiläiset vahvistivat ankaralla päänhuojutuksella puhujan -väitteen todeksi. - -"Sitä tuntee yhtäällä ja sitä tuntee toisaalla", puuttui kiistan -esine itsekin puheeseen; "sitä leijuu ilmassa, se iskee vähitellen -ihmisen kimppuun, syö ensin voimat häneltä, sitten hengenvedonkin. Ja -jaloista se alkaa ja siirtyy sitten ylemmäksi." Hän osotti kädellään -turvonneita jalkojaan. - -"Käykö ylhäällä oleminen teille vaikeaksi?" kysyi Anton. - -"Siinäpä se miksi juuri onkin", vastasi jättiläinen, "ylhäällä olo -käy minulle päivä päivältä yhä happamammaksi. Ja sen minä sanon -sinulle, Wilhelm", hän jatkoi äskeiseen puhujaan kääntyen, "kahden -viikon perästä lakkaa sekin; silloin ei muu ole hapanta kuin teidän -sitruunanne ja toivoakseni myöskin teidän naamanne parin tunnin ajan -tai iltaan saakka. Silloin pitää teidän jälleen tulla tänne ja istua -tämän pöydän ympärille. Minä pidän huolta, että olutkannu seisoo -taas samalla paikalla kuin nyt; ja silloin te voitte puhella ukko -Sturmista kuten ainakin toverista, joka on käynyt levolle eikä enää -koskaan nostele raskaita kuormia; sillä minun arveluni mukaan siinä -paikassa, mihin me täältä joudumme, ei mikään ole raskasta." - -"Siinä sen nyt kuulette", virkkoi Wilhelm huolestuneena, "kuinka -huikentelevainen hän taasen on." - -"Mitä lääkäri sanoo teidän sairaudestanne?" tiedusti Anton. - -"Niin, tohtoriko?" kysyi ukko Sturm. "Jos häneltä kävisi kyselemään, -niin olisi hänellä kai paljonkin sanomista; mutta häneltäpä ei -kyselläkään. Meidän kesken sanoen ei noihin lääkäreihinkään ole -yhtään luottamista. Saattavathan ne tietää, mitä monenkin ihmisen -sisässä on vikaa, en sitä kiellä;, mutta mistä ne tietäisivät, mitä -meikäläisen sisässä on? Eihän niistä yksikään kykene nostamaan -tynnöriä!" - -"Jollei teillä ole muuta lääkäriä, hyvä herra Sturm, niin minäpä -tahdon olla teidän lääkärinne ja aloitan nyt heti", huudahti Anton, -riensi akkunan luo ja avasi sen molemmat puoliskot selälleen. "Jos -hengitys käy teille vaikeaksi, niin tämä sakea ilma on teille -kerrassaan myrkkyä, ja jos jalkojanne särkee, niin te ette saa enää -juodakaan." Hän kantoi olutkannun toiselle pöydälle. - -"Katsoppas, katsoppas vain", sanoi Sturm seuraten Antonin touhua, -"tarkoituksenne on hyvä, mutta ei siitä ole apua. Vähäläntäinen -savu pitää huoneen lämpöisenä, ja olueen me lastaajat olemme kerta -kaikkiaan tottuneet. Kun istun koko päivän yksinäni tällä lavitsalla, -ilman työtä ja ilman ihmiskasvoja ympärilläni, niin on minulle -iloksi, että toverini iltaisin pitävät minulle seuraa. He tarinoivat -silloin kanssani, ja minä kuulen heidän äänensä niinkuin ennenkin ja -kuulen jotain liikkeestäkin ja muusta maailmanmenosta." - -"Mutta teidän itsenne pitäisi ainakin luopua oluesta ja välttää -tupakansavua", sanoi Anton. "Oma poikanne sanoisi teille saman, ja -kun hän ei ole täällä, niin sallikaa minun olla hänen sijassaan." Hän -kääntyi toisiin lastaajiin. "Minä todistan hänelle itselleen että hän -on väärässä, jättäkääppä vain puoleksi tunniksi minut kahdenkesken -hänen kanssaan." - -Jättiläiset poistuivat, Anton istahti sairasta vastapäätä ja rupesi -puhelemaan siitä aiheesta, mikä enimmän ilahuttaa jokaista isää, -hänen pojastaan. - -Sturm unohti synkät aavistuksensa ja tuli mitä onnellisimmalle -tuulelle. Vihdoin hän katsahti Antoniin silmiään suistellen ja sanoi, -kumartuen lähemmäksi häntä: "Yhdeksäntoistasataa taaleriahan niitä -oli, niin! Hän kävi sitten vielä kerran jälestäkinpäin täällä." - -"Ettehän te vain hänelle mitään antanut?" kysyi Anton huolissaan. - -"Kysymys oli vain sadasta taalerista", sanoi vanhus -anteeksipyydellen. "Nyt hän on kuollut, se nuori herra parka; hän -näytti niin veikeältä pienessä nyöritakissaan. Niin kauan kuin -ihminen vielä on poika, hän ei saisi kuolla, sillä siitä tulee isälle -suuri sydänsuru." - -"Saamisestanne olen puhunut herra von Finkin kanssa", Anton ilmoitti; -"hän pitää huolta, että rahat maksetaan teille." - -"Ei minulle vaan Karlille", oikaisi vanhus ja katseli ympärilleen -huoneessa. "Ja te, herra Wohlfart, ottanette kai huoleksenne jättää -Karlin käsiin, mitä minulla on tuossa rauta-arkussa, jos minun itseni -ei ole enää sallittu nähdä pienokaistani." - -"Jollette heitä tuollaisia ajatuksia, Sturm", huudahti Anton, "niin -minusta tulee teidän vihamiehenne ja minä tulen tästä lähtien -menettelemään aivan säälimättömästi teitä kohtaan. Huomenaamulla -tulen jälleen tänne ja tuon mukanani herra Schröterin lääkärin." - -"Saattaahan hän olla hyvä mies", vastasi Sturm; "ainakin saavat hänen -hevosensa runsaasti rehua, sillä ne ovat lihavat ja vahvat, mutta ei -hänestäkään ole minulle apua." - -Seuraavana aamuna lääkäri kävikin potilasta katsomassa. - -"En minä vielä pitäisi hänen tilaansa vaarallisena", hän sanoi -jälkeenpäin Antonille; "hänen jalkansa ovat tosin turvonneet, mutta -sekin saattaa parata; mutta, tuo toimeton istuva elämä on hänen -vahvalle ruumiilleen niin epäterveellinen ja hänen oluennauttimisensa -siksi liiallinen, että ne voivat sangen pian kehittää hänen -sairautensa vaaralliseen käänteeseen." - -Anton kirjoitti tästä heti Karlille ja lisäsi: "Näissä olosuhteissa -minua huolettaa suuresti isäsi luja usko siihen, ettei hän jää -viisikymmenvuotisen syntymäpäivän jälkeen elämään. Parasta olisi, jos -itse voisit tulla tänne niiden päivien ajaksi." - - * * * * * - -Sittekuin Anton oli Karlille kirjoittanut, oli kulunut useita päiviä, -joiden kuluessa hän oli ahkeraan käynyt sairasta katsomassa. Sturmin -terveydentilassa ei ollut tapahtunut mitään huomattavaa muutosta, -mutta hän pysyi sitkeästi päätöksessään, että viisikymmentä vuotta -täytettyään hän siirtyisi toiseen elämään. Eräänä aamuna tuli talon -palvelija Antonin huoneeseen ja ilmoitti, että lastaaja Sturm tahtoi -heti saada tavata häntä. - -"Onko hän käynyt huonommaksi?" kysyi Anton säikähtyen. "Minä lähden -oitis hänen kotiinsa." - -"Hän on itse täällä, istuu vaunuissaan portin edessä", sanoi -palvelija. - -Anton kiiruhti kadulle. Siellä korottivat portin edessä isot -rahtivankkurit; pajuista kudotun vaunukorin ylle oli viritetty -isoja tynnörinvanteita ja niille levitetty valkoinen palttinapeite. -Peitteen reuna heilahti edestä syrjään ja isä Sturmin hirmuiseen -karvalakkiin peitetty pää pistihe ulos. Vanhus silmäili korkeudestaan -Antoniin ja ympärille keräytyneihin makasiinirenkeihin kuten sadun -Ruprecht jättiläinen peljästyneisiin pikku lapsiin. Mutta hänen omat -kasvonsa näyttivät hyvin huolekkailta, kun hän kurotti Antonille -paperilehden. "Ottakaappa tuo, herra Wohlfart, ja lukekaa se. -Semmoisen kirjeen olen saanut Karl paralta. Minun täytyy heti lähteä -hänen luokseen. -- Rosminin takapuolelle", hän lisäsi selittävästi -rotevalle ajomiehelle, joka seisoi vaunujen vierellä, Anton silmäsi -kirjeeseen, joka oli metsänvartijan tökeröä käsialaa, ja luki -ällistyneenä seuraavaa: - -"Rakas isä, minä en voi tulla sinun luoksesi, koska viitakemies -hakkasi kädestäni irti loputkin sormet. Senvuoksi pyydän sinua -heti tämän kirjeen saatuasi matkustamaan poloisen poikasi luo. -Hanki itsellesi isot vaunut ja aja niillä Rosminiin saakka. Siellä -seisautat Punaisen hirven kievarin eteen. Hirven pihalla odottavat -sinua toiset vaunut ja eräs tämän tilan rengeistä. Hän ei osaa saksan -sanaakaan, mutta on muuten kelpo mies, ja hän tuntee sinut kohta. -Matkaa varten ostat isot turkit ja turkissaappaatkin; saappaiden -pitää mennä polvien yläpuolelle ja olla teristä nahalla päällystetyt. -Jollet isoihin koipiisi löydä sopivan suuruisia saappaita, niin saa -kummisetä turkkuri vielä yön tienoona kuroa kokoon nahkoja sinun -sääriesi ympärille. Tervehdi herra Wohlfartia. Uskollinen poikasi -Karl." - -Anton piteli kirjettä kädessään eikä aluksi tiennyt mitä uskoa. - -"Mitäs te sanotte tuosta uudesta onnettomuudesta?" kysyi jättiläinen -murheellisena. - -"Joka tapauksessa teidän täytyy oitis lähteä poikanne luo", vakuutti -Anton. - -"Tietenkin minun täytyy", nyökkäsi vanhus. "Mutta tuo onnettomuus -koskee minuun kovasti, varsinkin juuri nyt, kun ylihuomenna täyttyvät -ne viisikymmentä ajast'aikaa." - -Nyt älysi Anton jo asianlaidan. "Oletteko sitten myöskin -varustautunut, niinkuin Karl tahtoo?" - -"Olen maar", sanoi jättiläinen ja löi palttinapeitteen kokonaan -syrjään. "Kaikki on reilassa, turkit ja saappaatkin." - -Suureen sudennahkaturkkiin kiedottuna Sturm täytti vankkurien koko -takatilan. Sudennahkoja oli neulottu hänen jalkojensakin ympärille; -niin että jos hän koskaan oli näyttänyt hirviöltä, niin nyt ainakin. -Hänen korkea karvalakkinsa kohotti kattopeitettä kupuralle, ja -hänen sääripylväänsä täyttivät koko etu- ja takaistuinten välisen -tilan. Mitä tyhjää tilaa vaunuihin vielä jäi, siihen oli ahdettu -eväsmyttyjä, joita toverit olivat taidokkaasti köytelleet kokoon; -pieniä nassakoita ja arkkusia oli sullottu hänen ympärilleen, -ja kattovanteesta heilui hänen kasvojensa kohdalla savustettu -makkarapötky ja kookas matkapullo. Siten hän istui eväittensä -ympäröimänä kuin mikäkin alkuaikojen luolakarhu talvivarojensa -keskellä. Kupeelle oli vyötetty mahtava sapeli. "Niiden -viitakemiesten varalle", hän sanoi ja puristeli sitä tuimasti. -- -"Nyt minulla olisi vielä suuri pyyntö teille tehtävänä", hän jatkoi. -"Taloni avain on Wilhemin hallussa, ja tämän lippaan pyydän teidän -säilyttämään; siinä on kaikki, mitä oli vuoteeni alla olevassa -rauta-arkussa. Säilyttäkää se Karlia varten." - -"Minä jätän lippaan herra Schröterin huostaan", vastasi Anton; "hän -on lähtenyt asemalle, mistä hänen pitäisi aivan pian palata." - -"Sanokaa hänelle minulta terveisiä", pyysi jättiläinen, "hänelle -ja neiti Sabinelle; ja sanokaa molemmille, että minä kiitän heitä -sydämellisesti kaikesta ystävällisyydestä, jota he koko elämäni -ajan ovat osoittaneet minulle ja Karl pikkuiselle." -- Liikutetuin -mielin hän katseli hämärään porttiholviin. "Monta hauskaa vuotta -olen tuolla sisällä nostellut taakkoja; jos sentnerinpunnustenne -kädensijat ovat kuluneet kirkkaiksi, niin ovat minunkin käteni -siihen rehellisesti myötävaikuttaneet. Mitä kaikkea tämä liike on -saanut kokea kolmenkymmenen ajast'ajan kuluessa, sen minäkin olen -kokenut mukana, iloista ja surullista; mutta voinen sanoa hyvillä -mielin, herra Wohlfart, että aina heiluivat meidän kätemme. -- -Minä en enää tule vierittelemään teidän tynnöreitänne", huusi hän -makasiinirengeille, "ja toinen mies saa nostaa teille tikapuut -rahtikuormia vastaan. Muistelkaa joskus ukko Sturmia, kun köyttelette -sokeritynnöreitä vaunuihin. Ei mikään kestä ikuisesti tämän pahaisen -maan päällä, väkevällekin lähestyy hänen loppunsa; mutta tämän -kauppaliikkeen, herra Wohlfart, pitää pysyä pystyssä ja kukoistaa, -niin kauan kuin sillä on johtaja sellainen kuin nykyinen, ja miehiä -konttorissa sellaisia kuin te, ja rehellisiä käsivarsia häärimässä -ison vaa'an ympärillä. Se on minun sydämeni toivomus." -- Hän risti -nyrkkinsä sylissään, ja isot kyynel karpalot vierivät hänen turpeille -poskilleen. "Ja nyt ei muuta kuin Jumalan haltuun, herra Wohlfart, -antakaa minun puristaa kättänne." Hän veti hirmuisen varsikintaan -kourastaan ja kurotti kätensä ulos vaunuista. "Ja tekin, Peter, -Franz, Gottfrid ja keitä täällä on makasiinimiehiä, jääkää hyvästi -ja muistelkaa suopeasti minua." -- Sabinen koira tuli häntäänsä -viuhtoen vaunujen luo ja hyppeli lähtijää vastaan. "Siinähän on -vanha Plutokin!" huudahti Sturm ja silitti koiran päätä. "Hyvästi, -Pluto!" Koira nuoli hänen kättään. "Hyvästi kaikki, hyvästi! -- Nyt -Rosminia kohti, ajuri!" Sitten hän vetäytyi takaisin vaunutelttaansa. -Vankkurit vierivät kolisten katukivityksellä; hetken perästä avautui -palttinapeite vielä kerran takaapäin, Sturmin mahtava pää pisti esiin -ja hän heilutti kättään portilla seisoville. - -Anton oli monen päivän mittaan hyvin huolissaan vanhan Sturmin -kohtalosta. Viimein toi posti hänelle kirjeen Karlilta. - -"Rakas herra Wohlfart", kirjoitti tämä, "te olette ehkä jo -arvannutkin, minkävuoksi lähetin sellaisen kirjeen Goljatilleni. -Hänen täytyi lähteä ulos huonepöksästään, ja minun täytyi jollakin -tapaa voittaa hänen härkäpäisyytensä syntymäpäivänsä suhteen. -Senvuoksi sepitin hädissäni kokoon pienen hätävalheen. Se luonnistui -seuraavasti. - -"Hänen syntymäpäivänsä aattona odotteli meidän renkimme häntä -Punahirvessä Rosminissa. Itse olin ratsastanut kadun toisella -puolella olevaan kapakkaan nähdäkseni miten isä tuli ja miltä hän -näytti. Puolenpäivän tienoissa jyryyttelivätkin hänen vankkurinsa -verkalleen määräpaikkaan. Ajomies auttoi isän alas niistä, ja -sekös oli ukille vaikea urakka, niin että kävin ihan hätiini hänen -säärilaitoksistaan; mutta syy oli enemmän hänen raskaissa turkeissaan -ja vaunujen tärinässä, joka oli pannut isän jäsenet turroiksi. - -"Kadulle päästyään ukki kaivoi kirjeeni käteensä ja luki siitä jotain, -sitten hän asettui hajasäärin meidän Joschin eteen, joka myöskin oli -tölmähtänyt vaunujen luo ja oli olevinaan täysi ummikko, joka ei -ymmärtänyt sanaakaan saksaa. Isä viittilöi hänelle käsillään ja teki -monenlaisia merkkejä ja hirvittäviä liikkeitä. Hän piteli kättään -parin jalan korkeudella maasta, ja kun renki yhä pudisteli päätään, -kyyristyi ukki itse perin matalaksi. Sen piti mukamas merkitä, -että hän tahtoi 'kääpiönsä' luo, mutta tuotahan ei Josch saattanut -arvata; silloin koppasi isä hänen molemmat kätensä ranteista toiseen -kouraansa ja heilutti toisella kirjettä niin kiivaasti Joschin nenän -edessä, että renkiparka, joka muutenkin oli kovin säikähtynyt noin -isoa miestä, reuhtoi kaikista voimistaan päästäkseen pakoon. Vihdoin -saatiin ukki kuitenkin kaikkine tavaroineen siirretyksi meidän -kuomuvaunuihimme, sittekun hän ensiksi oli kiertänyt niitä muutamaan -kertaan ja nuuskinut niitä hyvin epäluuloisesti. Sitten lähdettiin -matkaan. Rengille olin sanonut, että hän ajaisi suoraa tietä -metsänvartijan asuntoon, ja metsänvartijan kanssa olin sopinut asiat -valmiiksi. - -"Minä ratsastin edeltä metsäpolkua pitkin, ja kun vaunut iltapuoleen -tulla kolisivat, hyppäsin metsänvartijan sänkyyn ja annoin sitoa -käteni kiinni peiton alle, jotta en ilon remakassa vetäisi sitä -esiin. Kun ukki astui vuoteeni viereen, oli hän niin liikutettu että -itki, ja minun teki sydämessäni julman pahaa, kun minun täytyi vetää -häntä nenästä. Kerroin hänelle että vointini oli jo parempi ja että -lääkäri oli luvannut, että jo huomenissa saisin nousta vuoteesta. -Sitten hän kävi levollisemmaksi ja sanoi hyvin tärkeän näköisenä, -että sekös oli hänelle mieleen, sillä huomenna oli hänellä suuri -päivä, ja silloin minä vuorostani saisin istua hänen vuoteensa -ääressä. Ja sitten alkoi se vanha järjetön pajatus uudelleen. Mutta -eipä aikaakaan kun hän jälleen tuli iloiselle päälle; metsänvartija -yhtyi seuraamme ja me söimme minun sänkyni laidalla, mitä armollinen -neiti oli lähettänyt linnasta. Meidän oluttamme ukkeli morkkasi -huonoksi; sitten valmisti metsänvartija totia ja me ryyppäsimme -aika rohkeasti, isä hukuttaakseen piinallisia ajatuksiaan, -minä vaimentaakseni muka poikkihakatun kädentynkäni tuskia ja -metsänvartija vain seuran vuoksi. - -"Pitkästä matkasta, lämpimästä pirtistä ja väkevästä todista ukkia -rupesi pian nukuttamaan. Minä olin toimittanut metsänvartijan -pirttiin ison sängyn. Isä suuteli minua päähän toivottaessaan hyvää -yötä, silitteli peitettäni ja sanoi: 'Huomenna se siis tapahtuu, -Peukaloiseni.' Ja kohta kun hän oli käynyt vuoteeseen, veteli hän -jo raskaita unia. Eikä siitä unesta tahtonut tulla loppuakaan! Minä -nousin metsänvartijan sängystä ja valvoin koko yön hänen vieressään -pirtissä; ja aika tuskallinen yö se olikin, minun täytyi vähän päästä -kuuristua kuuntelemaan hänen hengitystään. Vasta myöhään seuraavana -aamuna hän heräsi. - -"Kohta kuin vanhus rupesi narisuttamaan vuodettaan, tuli -metsänvartija pirttiin, ja jo kynnyksellä hän löi kämmenensä -yhteen ja huuteli huutelemistaan: 'No mutta herra Sturm, kuinka te -olette saattanutkaan!' -- 'Mitäs tässä sitten on saatettu aikaan?' -kysyi ukki vielä puoleksi unenpöpperössä ja katseli ällistyneenä -ympärilleen oudossa huoneessa. Metsänvartijan linnut pitivät aika -melua, ja kaikki muukin komento tuntui hänestä niin merkilliseltä, -ettei hän oikein tiennyt oliko hän vielä tässä maailmassa vai -jo tulevassa. 'Missäs minä oikein olenkaan?' hän älähti, 'eihän -tämmöisestä paikasta puhuta raamatussa mitään.' Mutta metsänvartija -jatkoi vain päivittelyään: 'Enpä tällaisesta ole vielä koskaan -kuullut!' -- kunnes ukki kävi oikein hätiinsä ja kysyi hirmustuneena: -'Mitä sitten on oikein tapahtunutkaan?' -- 'Mitäkö on tapahtunut!' -huusi metsänvartija; 'te olette nukkunut yhtäpäätä yhden yön ja -yhden päivän ja vielä yhden yön!' -- 'Maltappa, maltappa, kuoma', -sanoi isä, 'tänäänhän on kolmastoista päivä, ja se on keskiviikko.' --- 'Eipäs olekaan', väitti metsänvartija, 'tänään on neljästoista -päivä ja torstai.' Ja siitäkös heille riitti kiistelyä. Viimein -metsänvartija nouti allakkansa, johon hän oli vetänyt paksun viivan -ohi menneiden päivien ja myöskin nykyisen keskiviikon yli; ja hän -oli tiistain kohdalle kirjoittanut reunaan: 'Tänään kello 7 tuli -vouti Sturmin isä tänne, julman iso mies, ja sietää paljon totia', -ja keskiviikon kohdalle: 'Tänään tuo isä on nukkunut yhtämittaa -koko päivän.' Hän piti allakkaa ukkelin nenän edessä, tämä katseli -siihen ja joutui viimein aivan pyörälle päästä: 'Oikein! Tässähän se -on kirjallisesti. Tiistaina kello 7 minä tänne tulin; iso koko ja -toti, se käy yhteen; keskiviikko, se on kuitattu; ja tänään on meillä -torstai, neljästoista päivä.' Hän laski allakan kädestään ja istui -vallan ymmällään vuoteensa laidalle. 'Missä on poikani Karl?' huusi -hän vihdoin jyrähtävällä äänellä. - -"Nyt astuin minäkin makuuhuoneesta pirttiin, käteni olin köyttänyt -kiinni takin alle, ja sitten minä teeskentelin niinkuin -metsänvartijakin, kunnes ukkini lopulta huudahti: 'Tämähän on -kuin loihdittua, en tiedä mitä minun oikein pitää ajatella.' -- -'Etkö sinä huomaakaan', minä sanoin, 'että olen jo pystyssä? Eilen -keskiviikkona, sinun nukkuessasi, kävi lääkäri täällä ja lupasi että -saisin tänään nousta ylös. Nyt olen jo niin vahva, että jaksan nostaa -tämän tuolin suoralla kädellä.' -- 'Älä nostele mitään raskasta', -pyysi ukki hädissään. 'Ja sinunkin vuoksesi puhuin tohtorin kanssa', -minä puhelin edelleen; 'hän on hyvin viisas mies ja sanoi: Joko --- tahi; joko hän heittää henkensä tahi nukkuu hän vaarallisen -ajankohdan ohi. Jos hän saa nukutuksi koko päivän, niin hän on -pelastettu. En kiellä hänen tilansa vaarallisuutta, sellaista sattuu -joskus ihmisille.' -- 'Meille lastaajille eritoten', tokasi ukkeli. - -"Sitten me saimme hänet viimeinkin nousemaan vuoteesta ja pukeutumaan. -Ja sitte hän olikin aika pirteällä tuulella. Mutta koko päivän minä -pidin hänestä vaarin enkä väistynyt hänen viereltään. Ulos hän ei -saanut pistää lainkaan nokkaansa. Ja sittekin uhkasi koko juonemme -mennä myttyyn, kun ulkokartanon vouti tuli minua tapaamaan. Onneksi -oli metsänvartija kuitenkin lukinnut veräjän ja ehätti pihalle häntä -vastaan sekä neuvoi miten hänen piti puhua. Kun vouti tuli sisään, -huusi isä jo kaukaa hänelle vastaan: 'Mikä päivä tänään on, toveri?' --- 'Torstaihan tänään on', vouti vastasi, 'neljästoista päivä.' -Silloin nauroi isä koko naamallaan ja huusi: 'No nyt se ainakin on -varma, nyt sen uskon!' Vielä yhden yön hän nukkui metsänvartijan -luona, kunnes oli tykkänään päässyt syntymäpäivätuskistaan. - -"Seuraavana päivänä vein isän vaunuissa kartanoon ja saatoin hänet -minun huonettani vastapäätä olevaan kamariin, jossa niittymestari -oli asustanut. Sen olin aika joutua sisustanut asuttavaan kuntoon, -herra von Fink oli lähettänyt linnasta tukevia huonekaluja, minä olin -vienyt isälle vanhan Blücherin kuvan seinälle ja punatulkkuhäkin -akkunalaudalle, asettanut sinne höyläpenkin ja vähän muuta -tarvekalua. Ja sisään käytyämme sanoin hänelle: 'Tämä on nyt sinun -asuntosi, isä. Sinun täytyy jäädä tänne minun luokseni.' -- 'Ohoo', -sanoi ukki, 'ei se vain niin helposti käy päinsä, Peukaloiseni.' -- -'Käymän sen pitää', minä sanoin, 'minä tahdon sen, herra von Fink sen -tahtoo, herra Wohlfart sen tahtoo ja herra Schröter sen tahtoo. Nyt -saat vain kauniisti taipua. Me emme enää eroa toisistamme, niin kauan -kuin kumpikin olemme täällä maan päällä.' - -"Ja sitten minä otin sidotun käteni esiin takin alta ja pidin hänelle -ankaran nuhdesaarnan, kuinka epäterveellistä elämää hän tähän asti -oli viettänyt ja kuinka hän hupsujen päähänpistojen takia oli aikonut -erota minusta; ja tällaista paukutin hänen korviinsa, kunnes ukki -kävi vallan pehmeäksi ja lupasi minulle sen seitsemän hyvää ja -kahdeksan kaunista. Sitten tuli herra von Fink linnasta ja alkoi -haastella isän kanssa hupaiseen tapaansa, ja iltapäivällä tuli -neitikin ja talutti itseään herra paroonia. Sokea herra mielistyi -mainiosti isään, tämän jyrähtelevä ääni oli hänelle hyvin mieleen, -ja vähän päästä hänen täytyi hyppysillään tunnustella kuinka iso -minun ukkini oikein oli; ja poislähtiessään hän sanoi tätä ihan -mieleisekseen mieheksi. Ja perää siinä lieneekin, sillä herra tulee -joka iltapäivä isän luo tämän pikku kamariin ja kuuntelee kuinka hän -veistelee ja paukuttaa. - -"Vielä on isä hyvin ihmeissään kaikesta mitä hän täällä näkee; -siitäkään päivästä, jonka ohi hän muka nukkui, hän ei ole vielä -oikein selvillä, vaikka jotain petkutusta hän arvaileekin; sillä -monesti hän tarinoidessamme pyörittää minun päätäni ja haukkuu -veijariksi. Tätä sanaa hän nyt kai rupeaa käyttämään entisen -'kääpiön' asemasta, vaikka se on vielä paljon pahempi kartanon voudin -asemassa olevalle miehelle. Hän aikoo vasituiseksi työkseen ruveta -valmistamaan rattaanpyöriä; tänään hän jo nikarteli kaplaspuita. -Pelkään vain, että hänen pyöränsä tulevat liika jykeviä ja raskaita. --- Olen oikein iloinen kun sain hänet tänne, ja että kaikki luisti -sentään sikseenkin siloisesti; kun hän nyt vain pääsee tämän talven -yli, niin panen hänet juoksemaan heikkouden pois sääristään. Pikku -talonsa siellä kaupungissa hän tahtoo myydä, mutta ainoastaan -jollekin lastaajalle. Hän pyytää teitä tarjoamaan sitä Wilhelmille, -jolla on vuokra-asunto; hän saa sen huokeammalla kuin jokin vieras." - - -6. - -Muutamia päiviä Hippuksen salaperäisen katoamisen jälkeen Anton -istui huoneessaan ja kirjoitti Finkille. Hän kertoi tälle, että -nurkkasihteerin ruumis oli löydetty kaupungin alapuolella virrasta -tokeen luota, mutta että kuolemansyystä ei oltu selvillä. Muuan lapsi -siitä talosta, jossa vainaja oli asunut, oli kertonut että tämä oli -kotitarkastuspäivän illalla tullut häntä vastaan kadulla lähellä -taloa; sen jälkeen häntä ei oltu enää nähty. Näin ollen ei itsemurha -ole mahdoton. Poliisivirkamies oli kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, -että silmille lyöty hattu todisti vieraan käden olleen pelissä -mukana. Asuntoa läpikotasin tarkastettaessa ei mitään papereita -löydetty. Poliisin jatkuvista toimenpiteistä ei myöskään ole ollut -mitään tulosta. Hänen yksityinen mielipiteensä tuosta hirveästä -tapahtumasta on, että Itzigillä oli siinäkin jotain osaa. - -Silloin avautui hänen huoneensa ovi, galizialainen kauhtanamies -astui sisään ja laski sanaakaan sanomatta vanhat rillit, joissa oli -ruostuneet terässangat, Antonin eteen pöydälle. Anton katsahti miehen -vääristyneisiin kasvoihin ja hypähti pystyyn. - -"Hänen rillit!" kuiskutti Tinkeles käheästi, "mie löysin ne veden -vierest'. Aaprahamin Jumala sentään, ett' ihmisen pittä koke -semmottinen säikähdys!" - -"Kenen rillit ne ovat, ja mistä te ne löysitte?" kysyi Anton. Hän -aavisteli sitä, mitä reppurilla ei ollut voimaa eikä rohkeutta sanoa. -"Tulkaahan toki tolkuillenne, Tinkeles, ja puhukaa." Hän itsekin -katseli arastellen noita himmeitä laseja. - -"Se ei voi pysyä salass', se huutaa ihan taivasse ast'!" parkasi -galizialainen väkevän mielenliikutuksen valtaamana. "Te saa kuulla -nyt kaikki, miten juttu kävi. Kaks' päivää sen jälkeen kuin mie -puhuin teidän kanss' niist' sadast' taalerist', mie menin illalla -Löbel Pinkuksen luo nukkumaan. Juur' kuin mie astun sissä taloon, -tölmähtää pimeess' yks' mies mua vastaan. Mie aattelen, oleeko se -Itzig vai eikö ole? Mie sanon itsellen, se maar on Itzig; noin -se juoksee, kun sill' on kiiru. Kun mie sitt' tulen ylös isoon -vierastuppa, on siell' kaikki tyhjää, ja mie istun pöydän viereen ja -kattelen läpi miun lompakon. Ja kun mie siinä istun, niin käy ulkon' -kova tuuli ja jokin koputtaa parvekkeell', ja koputtaa ja koputtaa -yht'mittaa, aivan kuin olis siell' ulkon' joku, joka tahtoo päästä -sissä eik' saa ovea auk'. Mie julmast' säikähdin ja pistin kiiruust' -miun kirjeet lompakkoon ja huusin: jos siell' kuka on, niin huutamas, -ett' mie tiedän! Ei kuka ikin' vastaa, mut koputtaa vain yht'mittaa -oveen. Silloin mie rohkaisin miun sydämein ja otin lampun kätte ja -menin ulos parvekkeell' ja syynäsin joka nurkan. Vaan eihän siell' -kettä ollut. Ja jälleen se koputtaa ihan miun nenän edess', niin ett -miun polvet tutisemaan rupes'; sitt' lennähti auki yks' ovi, joka -ei koskaan oo auki, ja ovelt' vei traput alas vette. Kun mie sitt' -lampun kanss' kattelin trappujalas, niin mie näin ett' yks' märkä -jalk' on tallannut trappujja noussut ylös; samoj' jalanjälkki näkyi -myös parvekkeell' ja aina sissä tuppa asti, märkki jälkki pitkin -permantoa. Ja mie sit' kovast' ihmettelin ja sanoin miull ittellen: -Schmeie, olenko mie sanonut, kuka se yöll' on noussut vedest' tänne -tuppa asti ja jättänyt jälestään oven auk' kuin mikä kummituinen? Se -ei sinuun kuulu yhtä mittä, mie sanon miull' ittellen, se ei ole siun -asia. Ja mie pelkkäsin juur' julmast'. - -"Ja ennenkuin mie sulke oven, mie viel' kerran kattelin lampun -valoss'. Ja mie rohkaisin taas miun mielt' ja astuin alas yks' trappu -ain' kerrassaan; ai vai, herra Wohlfart, se oli yks' hirmuinen -urakka! Tuuli ulisi ja koetti puhaltaa miult' lampun sammuksiin, ja -se tie trappuj' alas oli just' niin pimee kuin ois hypännyt alas -kaivoon. Ja mitä mie sielt' alhaalt sitte löysin, oli just' nämät", --- hän viittasi silmälaseihin -- "samat klasit, kuin se vainaa piti -nokallans' niin kauan kuin eli." - -"Mistä te tiedätte, että juuri nämä ovat vainajan silmälasit?" kysyi -Anton jännitettynä. - -"Ka mie tunnen ne tuost' niveleest', kuin on sidott' kiinni mustall' -langall'. Mie näin sen vainaan monest' ennen Pinkuksen pirtiss', -just' nämä klasit nenäll'. Sitt' mie pistin klasit taskuun ja -ajattelin itteksen', etten mie puhu yhtä mittä niist' Pinkukselle, -vaan vien Hippukselle ittellens ja saan hänelt' vähän vaivoistan'. -Ja mie oon kantanut noit' klasei taskussan' aina tähän päivään ast' -ja ootellut Hippusta; ja kun hänt' ei kuulunut, niin mie kysyin -Pinkukselt', että missä se mies viipyy, ja Pinkus vastas' miulle: -'Ka mistä mie tietä, miss' se viipyy.' Mut tänään puoliselt', kun -mie jälleen menin majataloon, juoksee Pinkus miun vastaan ja sanoo: -'Schmeie', sanoo, 'jos sie tahto puhua Hippuksen kanss', niin mene -vette ja hae sielt'; hän hukkui sinne vette.' Ja miull' tuli niin -julmast' paha olla kuin olis joku ampunut miun sydämen läpi, kun -hän sanoi: Mene vette ja hae sielt'. Ja minun piti pidellä kiinni -seinäst'." - -Anton riensi pöytänsä ääreen ja kirjoitti muutaman rivin -poliisivirkamiehelle, joka vast'ikään oli ollut hänen vieraanaan, -soitti palvelijaa ja käski tämän mitä joutuisimmin toimittamaan -kirjeen perille. - -Sillävälin oli Tinkeles aivan murtuneena miehenä lysähtänyt tuolille, -tirkisteli pöydälle ja supisi käsittämättömiä sanoja. - -Miltei yhtä järkytettynä Anton alkoi astella edestakaisin huoneessa. -Kaamea hiljaisuus vallitsi. Vain kerran sen keskeytti galizialainen, -kun hän muutti mutinansa selviksi sanoiksi kysyen: "Luuleeks' herra -Wohlfart, ett' nuo klasit maksaa ne sata taalerii, kuin te säilyttää -miun hyväks' teidän pöytälaatikoss?" - -"En tiedä vielä", vastasi Anton kuivasti ja aloitti jälleen astelunsa. - -Schmeie vaipui äskeiseen tympeyteensä, huokaili ahkeraan, löi joskus -värisevät kämmenensä yhteen ja päästeli kaameita kurkkuääniä. -Vihdoin hän jälleen katsahti arastellen ylös ja sanoi: "Tai ainakin -viisikymment' taalerii?" - -"Lopettakaa jo tuo kurja tinkimisenne!" ärähti Anton tuimasti. - -"Kuinka miun pittä lopetta?" parkasi Tinkeles hirmustuneena; "miun -pittä kestää julmat tuskat ja peikot, eikä siit' makseta yhtä mitta?" -ja jälleen hän vaipui murheelliseen mutinaansa. - -Tämä surkea seuranpito päättyi, kun poliisimies saapui. Tuo älykäs -mies antoi reppurin toistaa vielä kerran juttunsa, jonka hän merkitsi -lyhyesti muistiin, pisti silmälasit taskuunsa, tilasi ajurinvaunut -itselleen ja vastaanhangoittelevalle Tinkelekselle sekä lausui -poislähtiessään Antonille: "Olkaa varma siitä, että juttu kehittyy -nopeasti ratkaisuunsa. Saanko minä tahtoni perille, se on vielä -epätietoista; mutta teillä on nyt ainakin hiukan toivoa saada -käsiinne etsimänne asiakirjat." - -"Ja mihin hintaan!" huudahti Anton järkytettynä. - - * * * * * - -Ehrenthalin talossa olivat kaikki huoneet kirkkaasti valaistut; -alaslaskettujen akkunaverhojen läpi kumotti himmeää tuiketta ulos -tiheään vihmasateeseen, jota purkautui usvapilvistä kaduille. -Huoneitten väliovet olivat auki, niin että näki asunnon päästä -päähän, raskaita hopeisia kynttilänjalkoja seisoi vähin kaikkialla, -koreita posliinimaljakoita ja muita näkyesineitä oli ladottu esiin; -permanto oli uudestaan vahattu, yksin keittäjätärkin oli vaihtanut -iäti ryppyisen päähineensä vastasiloitettuun myssyyn; koko talo -hohteli puhtoisuuttaan ja kirkkauttaan. - -Kaunis Rosalie seisoi keskellä kaikkea tätä komeutta puettuna -keltasilkkiseen hameeseen ja koristettuna purppuranpunaisilla -kukilla, ihanana kuin paratiisin huuri ja yhtä valmiina kuin nämäkin -käymään valittua miestä vastaan. Äiti silitteli hänen raskaan pukunsa -poimuja, katseli ilosta säteillen kättensä työtä ja sanoi äkillisen -äidinlemmen puuskassa: "Kuinka kaunis sinä oletkaan tänään, Rosalie, -minun ainokainen lapseni!" - -Mutta Rosalie oli siksi tottunut äitinsä kehumisiin, ettei hän niistä -piitannut nytkään, vaan askarteli äkeissään rannerenkaalla, joka ei -ottanut pysyäkseen lukossa hänen täyteläisellä käsivarrellaan. - -"Aivan sopimatonta oli, että Itzig osti minulle turkooseja; olisihan -hänen pitänyt tietää, etteivät ne ole nyt muodissa." - -"Niillä on kuitenkin hyvä kehys", sanoi äiti tyynnytellen, "se on -raskasta kultaa, ja kaiverrustyö on ihan uusimman maun mukaista." - -"Ja missä se Itzig nyt viipyykin? Tänään hänen toki pitäisi tulla -oikeaan aikaan; koko perhe on koolla, mutta sulhanen puuttuu", jatkoi -Rosalie äkäilemistään. - -"Hän joutuu kyllä parahiksi", vastasi Itzigin suojelijatar; -"tiedäthän kuinka hän puuhaa ja ahertaa, jotta sinä voisit viettää -loistavaa elämää. Sinä olet tosiaankin onnellinen", sanoi hän -huoahtaen. "Nyt astut omin jaloin elämään, ja sinusta tulee kaikkien -kunnioittama rouva. Te lähdette kohta vihkimisen jälkeen ensin -muutamiksi viikoiksi maan pääkaupunkiin, missä Itzig esittelee sinut -rouvanaan minun sukulaisilleni ja missä te saatte elää kahdenkesken -rauhassa kuherruskuukautenne. Sillävälin minä järjestän teille nämä -huoneet asunnoksi ja muutan itse yläkertaan. Loppuelämäni saan -hoidella Ehrenthalia ja istua hänen kanssaan tyhjässä tuvassa." - -"Pitäisikö isän tulla tänään toisten seuraan?" kysyi Rosalie -huolestuneena. - -"Täytyyhän hänen toki olla mukana perheen arvon vuoksi; hänen pitää -lausua teidän päittenne yli isällinen siunauksensa." - -"Hänestä on meille pelkkää häiriötä, kun hän rupee taas -laskettelemaan järjetöntä loruaan", kivahti lapsellinen tytär. - -"Minä olen painanut hänelle mieleen mitä hänen pitää sanoa", äiti -vastasi, "ja hän nyökkäsi minulle merkiksi että ymmärsi puheeni." - -Kuului soitettavan, ovi aukeni ja sukulaisia alkoi saapua. Kohta -täyttyivät kaikki huoneet. Naisia kahisevissa silkkihameissa, raskaat -kultakäädyt kaulassa ja säkenöivät timantit korvissa, istui isossa -sohvassa ja pöydän ympäri asetetuilla tuoleilla. Kaikki olivat -enimmäkseen hyvin täyteläisiä, joukossa jokunen oikea kaunotarkin, -uhkuvia punahuulia ja polttavan mustia silmiä. Piirissä istuessaan -he muistuttivat koreaa tulpaanilavaa. Pikku ryhminä pitkin -seinävieriä seisoivat miehet, älykkäät naamat viekkaassa irvessä ja -kädet housuntaskuissa, paljon vähemmän juhlatuulella kuin naiset. -Näin odotteli sukulaispiiri ikävystyen sulhasta, jota ei ottanut -kuuluakseen. - -Tulipa hän sentään vihdoin, tuo onnekas mies, jolle arpa oli -langennut kauneimmassa. Karsaasti kierteli hänen katseensa pitkin -seuraa, arastellen soinnahti hänen tervehdyksensä morsiamelle. Hän -ponnisti sielunsa voimia äärimmäiseen saakka keksiäkseen jonkin -arkipäiväisen kohteliaisuuden, jonka hän voi heittää tuolle kauniille -tytölle kuin koiralle luun; ja itsensä hänen olisi tehnyt mieli -nauraa omalle sisälliselle tyhjyydelleen. Hän ei nähnyt morsiamensa -loistavia silmiä, ihanaa kaulaa ja kukoistavaa ruumista; astuessaan -tämän luo hänen täytyi yht'äkkiä ajatella jotain muuta -- samaa, mitä -hän nykyisin alituisesti ajatteli. - -Hän pyörähti nopeaan Rosalien viereltä ja kävi herrain joukkoon, -jotka kävivät paljon puheliaammiksi hänen tultuaan. Ensin kuului -nuorempain suusta välinpitämättömiä huomautuksia: "neiti Rosalie -näyttää tänään vallan hurmaavalta", ja: "tulleekohan Ehrenthal -tänään mukaan?" ja: "tämä nykyinen usvasää on sietämätöntä, se on -epäterveellistä, täytyy pitää villapaitaa ihoa vastaan"; kunnes -jonkun suusta kajahti taikasana: "neljä ja puoli prosenttia." Silloin -lakkasivat kaikki turhanpäiväiset kyselyt ja huomautukset; yleisesti -mielenkiintoinen puheenaihe oli tavoitettu. Itzig oli kaikkein -äänekkäimpiä ja hän huitoi käsillään vallan vimmatusti. Puhuttiin -kursseista, villanhinnoista ja erään liikemiehen onnettomuudesta, -joka oli pistellyt nimiään liian ahkerasti pitkiin papereihin, kunnes -välttämätön kuperkeikka tuli. Naiset oli tykkänään unohdettu; mutta -tottuneina sellaiseen kohteluun he pitelivät teekuppeja juhlallisesti -kämmenillään, silittelivät hameittensa poimuja ja liikuttelivat -sirosti kaulojaan ja käsivarsiaan, jotta käädyt ja hohtokivet oikein -kimaltelisivat kynttiläin valossa. - -Silloin häiriytyi puhelu vähäksi aikaa, kun ovi aukeni ja yleinen -hiljaisuuden vallitessa raskas pyörätuoli työnnettiin saliin. - -Tuolissa istui vanha mies, jolla oli valkoinen tukka, paksut -turvonneet kasvot, kaksi jäykästi eteensä tuijottavaa mulkosilmää, -kumarainen ryhti ja hervottomat kädet riippuen käsinojien yli. Se oli -entinen Hirsch Ehrenthal, nyt tylsämielinen äijä parka. Kun tuoli -oli pyörinyt keskelle lattiata, katseli vanhus hitaasti ympärilleen, -nyökkäili seuralle ja sanoi hänelle opetetut sanat: "Hyvää iltaa, -hyvää iltaa." - -Hänen vaimonsa kumartui hänen olkansa yli ja huusi kovaa hänen -korvaansa: "Tunnetko sinä tätä herrasväkeä, joka on täällä koolla? Ne -ovat kaikki sukulaisia." - -"Tiedän mä, tiedän", nyökkäsi hervoton ihmiskuva, "nythän on -illanvietto. -- Te olette kaikki menneet suureen illanviettoon ja -jättäneet minut yksin kamariini. -- Ja minä istuin hänen vuoteensa -vieressä. Missä onkaan minun Bernhardini, kun hän ei tule vanhan -isänsä tykö?" - -Läsnäolijat, jotka olivat kokoutuneet nojatuolin ympärille, -peräytyivät hämillään takaisin, ja emäntä huusi jälleen vanhuksen -korvaan: "Bernhard on matkustanut pois, mutta tyttäresi Rosalie on -täällä." - -"Matkustanut pois?" kertasi vanhus murheellisesti; "minnekä hän on -voinut matkustaa? Minähän tahdoin ostaa hänelle hevosen, jotta hän -saa ratsastaa, tahdoin ostaa hänelle maatilankin, jotta hän voi elää -säädyllisenä ihmisenä, jollainen hän on aina ollutkin. -- Nyt minä -tiedän", hän parahti äkkiä isoon ääneen, "kun viimeksi näin hänet, -makasi hän vuoteessaan, ja hän kohotti nyrkkinsä ja heristi sitä -isäänsä vastaan." Hän lyyhistyi kokoon tuolissaan ja vaikeroi hiljaa. - -"Rosalie, tule tänne!" huusi äiti, hätäytyneenä heikkomielisen -kuvitteluista. "Kun isäsi näkee sinut, lapseni, tulee hän toisiin -ajatuksiin." - -Tytär polvistui isän tuolin viereen, levittäen ensin nenäliinan -alleen. "Tunnetko minut, isä?" hän huusi. - -"Tunnen minä sinut", puheli vanha mies, "nainenhan sinä olet. -Miksi tarvitsee naisen maata polvillaan maassa? Antakaa minulle -rukousvaippani ja lausukaa rukouksia. Minä tahdon polvistua sinun -sijastasi ja rukoilla, sillä meidän ylitsemme on tullut pitkä yö. -Mutta kun se on kulunut ohi, sytytämme nyt kynttilät palamaan ja -syömme juhla-aterian. Silloin on aika pukea päällemme kirjavat -vaatteet. -- Miksi sinä nyt kannat kirjavia vaatteita, kun Herra on -vihastunut seurakuntaansa?" -- Hän rupesi jupisemaan rukouksia ja -vaipui jälleen kokoon. - -Rosalie nousi närkästyneenä, ja hänen äitinsä sanoi hyvin hämillään -vieraille: "Tänään hänen tilansa on huonompi kuin koskaan ennen. -Minä tahdoin, että isän piti olla mukana tyttärensä kunniapäivänä, -mutta huomaan ettei hän kykenekään toimittamaan isännän tehtäviä. -Siksi minä käyn nyt äitinä ilmoittamaan arvoisalle seuralle iloisen -uutisen." Hän tarttui juhlallisesti tyttärensä käteen ja virkkoi -sulhaselle: "Käykää lähemmäksi, Itzig." - -Itzig oli tähän saakka seisonut syrjässä toisten joukossa ja -tuijottanut heikkomieliseen vanhukseen. Hän oli välisti kohautellut -hartioitaan ja pudistellut päätään pahoitellakseen sairaan järjetöntä -lörpöttelyä, koska arveli sen kuuluvan asiaan hänen suhteessaan -perheeseen. Mutta hänen silmiensä edessä väikkyi toinen ihmishahmo; -hän tiesi paremmin kuin muut läsnäolijat, kuka se täällä oikeastaan -voihkaili; hän tiesi myös, kuka oli kuollut hänelle anteeksi -antamatta. Näistä mietteistä hänet havahdutti tulevan anoppinsa ääni. -hän astui vitkalleen tämän viereen, yhäti tirkistellen sairaaseen. -Vieraat ympäröivät kehänä hänet ja Rosalien, äiti tarttui hänen -käteensä. - -Silloin rupesi vanhus nojatuolissaan jälleen pakisemaan. "Olkaa -hiljaa", hän sanoi käsitettävästi, "tuolla hän seisoo, se näkymätön -mies. Me palaamme kotia hautajaisista, ja hän tanssii naisten -joukossa. Ketä hän vain katselee, sen jäsenet hän lyö halvauksella. -Tuolla hän seisoo!" hän parkasi kovaa ja koetti nousta tuolistaan. -"Tuossa. -- Tuossa. -- Kumotkaa vesiastianne ja paetkaa sisään -huoneisiin. -- Sillä hän, joka tuossa seisoo, on kirottu Herran -edessä. Kirottu!" hän karjasi ja pui nyrkkiään ja hoipperoi kuin -raivohullu Itzigiä kohti. - -Itzigin kasvot valahtivat kelmeiksi, hän yritti nauraa, mutta hirveä -hätä ja kiukku vääristi hänen kasvonsa rumaan irveen. Silloin -tempaistiin ovi joutuin auki, ja hänen konttoripoikansa kurkisti -hätäisesti sisään. Itzigin tarvitsi vain kerran katsahtaa poikaan, -tietääkseen mitä tällä oli hänelle asiaa. Hänet oli keksitty; vaara -kulki hänen kintereillään. Hän törmäsi ovelle ja katosi näkyvistä. - - * * * * * - -Ulkona oli pimeä yö, sakean ilman läpi tihkui kylmää vihmasadetta, ja -kaduilla kävelijöiden ihoa karmi paksujen syysvaatteidenkin alla. - -Itzig juoksi portaita alas. Perästään hän kuuli vielä vapisevan -äänen toimittavan: "Poliiseja on sisällä konttorissa, niitä seisoo -pihalla, niitä väijyy rappusissa, ne murtavat perähuoneen oven auki!" -Sitten hän ei kuullut enää mitään, ja hirvittävä pelko tärisytteli -hänen sieluaan. Raivoisata vauhtia kiertelivät ajatukset hänen -aivoissaan. Pakoon, pyri päästä pakoon huuteli kaikki hänen sisässään -ja ympärillään. Hän tunnusteli povitaskuaan, jossa hän viime viikosta -lähtien säilytti osan omaisuudestaan. Hän ajatteli pakoa rautateitse, -mutta tähän aikaan ei lähtenyt mitään junaa merenrannalle. Ja -kaikilla asemilla väijyi varmastikin vainoojia, joita oli pantu hänen -kintereilleen. - -Siten hän juoksi kuin mieletön, ilman päätä ja määrää, yön ja sateen -halki kapeita katuja ja kujia pitkin syrjäisiin kaupunginosiin. Missä -palava katulyhty sattui häntä vastaan, siellä hän kavahti säikkyen -takaisin. Yhä horjuvammaksi kävi hänen kulkunsa, yhä sekavammiksi -hänen ajatuksensa. Viimein olivat hänen voimansa tyyten lopussa, -hän kyyristyi portin soppeen ja puristeli nyrkkejään päätänsä -vastaan pakottaakseen ajatuksensa pysymään koossa. Silloin hän kuuli -yövartijan puhaltavan kumeasti torveensa aivan hänen lähellään; mies -seisoi vain muutaman askeleen päässä hänestä, ja hänen pertuskansa -kolahteli vyöllä riippuvaa avainkimppua vastaan. Pakolainen kyyristyi -miltei maahan asti, tuska ja hätä rutisti hänen rintaansa kokoon, -niin että hänen täytyi ähkyä ääneen, vaikka tiesi henkensä olevan -kysymyksessä. Täälläkin väijyi häntä vaara. - -Jälleen syöksyi hän pimeän selkään, haparoi tietänsä seinävieriä -pitkin kohti sitä ainoaa paikkaa, joka vielä selvästi kuvasteli hänen -sielussaan, joka kammotti häntä kuin kuoleman kita, mutta johon -häntä kuitenkin viehti kuin ainoaan piilopaikkaan, mitä maan päällä -enää oli olemassa hänen kaltaiselleen miehelle. Tullessaan lähelle -vanhaa majataloa hän näki tumman varjon oven edessä. Siinä oli tuo -pieni vanhus monesti seisonut iltahämärässä odotellen Veiteliä kotiin -palaavaksi. Tänäänkin hän seisoi siinä ja vartoi Veiteliä. Onneton -mies kavahti taapäin ja läheni jälleen, sillä varjo oli kadonnut ja -tie oli vapaa. Hän haparoi kädellään salaista ponninta, ovi aukesi ja -hän puikahti sisään. Mutta hänen takanaan kohosi jälleen tuo uhkaava -varjo esiin mustasta kellarinaukosta, liukui hänen perästään ovelle -ja jäi siihen seisomaan liikkumatonna kuin kivikuva. - -Pakolainen riisui oven luo tultuaan saappaat jaloistaan ja hiipi -portaita ylös. Hän tunnusteli pimeässä ovenripaa, löysi sen, avasi -oven vapisevalla kädellä ja haparoi seinältä avainkimppua. Sen -kera hän riensi vierastuvan läpi ulkoparvekkeelle; kuin kaukaa -matkan päästä hän kuuli tuvanlattialla nukkuvain ihmisten raskasta -hengitystä. Hän seisoi vesiportaiden ovella. Ankara puistatus -värisytti hänen jäseniään, kun hän alkoi hoiperrellen laskeutua -portaita alas, porras portaalta, askel askeleelta. Pistäessään -jalkansa veteen hän kuuli vaikeroivaa ähkimistä. Hän piteli molemmin -käsin kiinni kaidepuusta, niinkuin se toinenkin oli pidellyt, ja -kurkisti alas virtaan. Jälleen kuului liikutusta ja ähkinää kuin -kuolemanhädässä olevalta; ja kauhukseen hän huomasi, että tuo ääni -lähti hänen omasta rinnastaan, kun hän veti henkeä keuhkoihinsa. -Jalallaan hän tunnusteli vanhaa jalkapolkua vedestä. Vesi oli viime -viikosta paljon noussut, se kohosi korkealle polven yli; mutta hän -oli tavannut pohjan ja seisoi vedessä. - -Kolkko ja pimeä oli yö; yhä vielä tihkui sadetta raskaan ilman läpi, -sumu peitti virranvartiset talot ja parvekkeet, jokunen tukipylväs -tai jyrkkä kattopääty vain erottui silmään keinuvasta mustanharmaasta -usvasta. Vesi patoutui vanhoja rantapaaluja, vesiportaita ja talojen -nurkkia vastaan ja piti yksitoikkoista lorinaa. Se oli ainoa ääni -tänä kaameana yönä, ja se kajahti ukkosenjylinänä onnettoman -miehen konnin. Kaikki kadotuksen vaivat hän tunsi raastavan -sieluaan, kun hän kahlaten ja käsillään hapuillen etsi itselleen -pelastustietä veden ja sateen ja pimeän läpi. Hän tarrautui kiinni -limaskaisiin rantapaaluihin jottei uppoisi. Jo pääsi hän naapuritalon -vesiportaiden luo, hän tunnusteli avainkimppua taskussaan; vielä -pyörähdys nurkan ympäri, ja hänen jalkansa koskettaisi alimmaista -porrasta. Mutta kun hän aikoi kääntyä nurkan ympäri, peräytyi hän -voimatonna takaisin, kohotettu jalka vaipui veteen -- edessään -virrasta kohoavan paaluston harjalla hän näki tumman, kumaraisen -hahmon. Hän voi erottaa rähjäisen hatturisan ulkopiirteet, hän tunsi -pimeänkin läpi nuo tutut, rumat kasvot. Liikkumatonna seisoi tuo -aavenäky hänen edessään. Hän sipaisi kädellä silmiään ja huitoi ilmaa -kuin pyyhkäistäkseen olemattomiin tuon harhakuvan. Mutta mikään -harhakuva se ei ollut; kummitus istui ilmielävänä vain muutaman -askeleen päässä hänestä. Jo kurotti se hirveätä kättänsä tarttuakseen -Itzigin rintaan. - -Parkaisten horjahti murhamies takaperin, hänen jalkansa luiskahti -polun kovalta pohjalta ja hän vajosi kaulaansa myöten veteen. Siten -hän seisoi virrassa, hänen yllään ulisi tuuli, hänen korviensa -tasalla kohisi vesi yhä uhkaavammin, yhä uhkaavammin. Hän piteli -käsiään korkealla, ja hänen silmänsä tuijottivat yhäti rannalla -kykkäilevään kummitukseen. Verkalleen irroittautui outo haamu -rantapaaluista, kuului veden roisketta saman polun kohdalta, jota -hän äsken oli itse kulkenut; jo läheni aave häntä ja kurotti taasen -kättänsä häneen yltääkseen. Hän hoiperteli kauhistuneena yhä kauemmas -keskivirtaan. - -Vielä kerran horjahdus, kova huuto, hukkuvan ihmisen lyhyt kamppaus; -ja kaikki oli ohi. Virta vyöryi eteenpäin ja kuljetti hengetöntä -ruumista mukanaan. - -Rannalla syntyi eloa ja liikettä, pikisoihtuja välkkyi -virranpartaalla, ja niiden valossa kimalteli aseita ja univormuja. -Kuului etsivien ihmisten huutoja; ja vesiportailta kahlasi muuan mies -pitkin paaluriviä ja luikkasi rannalla oleville: "Se pääsi menemään -virran mukana, ennenkuin sain hänestä kiinni; huomenna löydämme hänen -ruumiinsa tokeen luota." - - -7. - -Löbel Pinkuksen majatalo tutkittiin perusteellisesti ja -naapuritalossa oleva salainen tavarakätkö otettiin sisällyksineen -takavarikkoon; ja kun sieltä löytyi paljon saalista monilukuisista -varhemmin ja aivan nykyisin tehdyistä varkauksista, työnnettiin -arvoisa majatalon isä itsekin tyrmään. Varastettujen esineiden -joukossa oli myöskin vapaaherran tyhjä lipas; eräästä kätköpaikan -lukitusta seinäkomerosta löydettiin vapaaherran kunniasanalliset -sitoumukset ynnä velkakirjat ensimmäisistä ja viimeisistä -kahdenkymmenentuhannen taalerin kiinnitysveloista. Itzigin asunnosta -tavattiin edelleen Pinkuksen kirjallinen vakuutus siitä, että Veitel -Itzig oli ensimmäisen kiinnityksen haltija. Pinkuksen jäykkä mieli -murtui vankilan yksinäisyydessä; hän tunnusti, kun näki jatkuvan -kieltelemisen turhaksi, olleensa vain Itzigin kätyri lainauspuuhissa, -ja että vapaaherra itse asiassa oli saanut tältä ainoastaan -kymmenentuhannen taalerin paikkeille. Sen kautta parooni Rothsattel -voitti takaisin oikeutensa puoleen ensimmäistä kiinnitystä. - -Pinkus tuomittiin pitkälliseen vankeusrangaistukseen. Hiljainen -majataloliike nukahti vielä hiljaisempaan kuolemaan; ja Tinkeles, -joka oli vaatinut ja saanut toisen satasensa Antonilta heti Itzigin -kuoleman jälkeen, kantoi tästälähin reppunsa ja kauhtanansa toiseen -lymylään. Hänen Schröterin liikettä kohtaan tuntemansa mielisuosio -kävi viimeisten tapausten johdosta niin lämpimäksi, että konttorin -täytyi olla erityisen varuillaan hänen suhteensa ja jäykästi hyljätä -moniaita suurisuuntaisia liikeyrityksiä, joita Tinkeles tahtoi -väenväkisin solmita sen kanssa. Luonnollisena seurauksena tästä -jäisestä kylmyydestä oli, että reppuri rupesi tuntemaan vieläkin -hartaampaa kunnioitusta liikkeen herrain älykkäisyyttä kohtaan, -ja hän oli edelleen ahkera vieras konttorissa. -- Pinkuksen talo -myytiin, ja sinne muutti muuan rehellinen värjäri; ja vanhalta -ulkoparvekkeelta, jonka kaiteen yli muinen nuori Itzig oli unelmoiden -nuokkunut, riippui tästälähin sinisiksi ja mustiksi värjättyjä -lankavyyhtejä syvälle murheelliseen virtaan asti. - -Pitkien neuvottelujen jälkeen suruun sortuneen Ehrenthalin perheen -asiamiehen kanssa sai Anton sovintotietä takaisin vapaaherran -kunniasitoumukset ja viimeisen kiinnekirjan maksamalla alkuperäisen -velkamäärän kaksikymmentätuhatta taaleria. - -Tällävälin läheni sukutilan pakkomyyntipäivä. Sen edellisinä -päivinä kävi Antonin puheille eräs ostaja, jonka kanssa Anton -lakimiehensä avustuksella ja vapaaherran suostumuksella sai aikaan -sopimuksen, että ostaja myyntitilaisuudessa tarjoisi tilasta ainakin -sellaisen hinnan, jolla paroonille pelastettaisiin viimeinenkin -Ehrenthalin nimelle kirjoitettu kiinnitys. Suurempaa summaa ei -tilanhintain nykyisin ollessa perin alhaalla käynyt toivominen; ja -huutokauppatilaisuudessa, jonka loppu piti Antonia arvaamattomassa -jännityksessä, puheenaoleva ostaja todella saikin tilan haltuunsa -sovitusta hinnasta. - -Huutokaupan jälkeisenä päivänä Anton kirjoitti paroonittarelle, -liittäen kirjeen mukana vapaaherran velkakirjat ja oman -valtakirjansa. Kirjettä sinetöidessään hänellä oli se iloinen tunto, -että hän oli onnistunut lopullisesta haaksirikosta pelastaa Lenorelle -lähes kolmekymmentä tuhatta taaleria perintöosaksi. - - * * * * * - -Vanhan slaavilaisen kartanon kattoa peitti taasen valkoinen lumi, -johon parkuvat varikset painelivat puumerkkejään. Talven hohtava -juhlapuku peitti lakeuttakin ja metsiä, hiekkainen maaperä uinui -horroksessaan, paimenkoiran haukkua ei kuultu pelloilla, aatrat -törröttivät aisat pystyssä karjapihan katoksessa. - -Ja kuitenkin voi kartanossa havaita salaperäistä elämänvirkeyttä; -yli avaran karjapihan juoksenteli touhukkaita miehiä mittapuut ja -sahat käsissä. Uusille talousrakennuksille kaivettiin perustuksia; -renkituvissa, jopa ulkosallakin päivänpaisteessa askaroi ahkera parvi -kaupungista tuotettuja käsityöläisiä, salvumiehiä, puuseppiä ja -rattaantekijöitä. Vähin joka paikassa virisi tilalla uutta voimaa, -uutta elämää ja uutta toivoa, ja kun lähestyvä kevät sulattaa -hanget, käy työläisparvi nostattamaan puolalaisesta maaperästä esiin -voimaperäisen viljelyksen hedelmiä. - -Lämpöisessä kamarissaan istui isä Sturm höyläpenkkinsä ääressä -katosta riippuvien tynnörinvanteiden ja -kimpien alla, puskien -mahtavasti talttaansa sitkeään tammilautaan. Ja häntä vastapäätä -huoneen ainoassa nojatuolissa kyyrötti sokea vapaaherra, nojaten -käsiään koukkukeppiinsä ja kuunnellen vanhan Sturmin taltan helskettä. - -"Eikö teitä jo väsytä, Sturm?" kysyi vapaaherra. - -"Mitä vielä", vastasi jättiläinen, "käsistä ei vielä ole ollenkaan -hätää. Tästä pitäisi syntymän pieni sammio sadevettä varten, ja se on -vain lastentyötä." - -"Hänelläkin oli kerran pieni sammio, johon hän juuttui kiinni", -puheli vapaaherra puolittain itsekseen. "Hän oli silloin heikko -lapsi, hoitajansa oli pannut hänet istumaan sammioon, ja hän oli -köyristänyt selkänsä ja ponnistanut polvillaan vastaan etupuolelta, -niin että hän ei enää päässytkään irti. Minun täytyi lyöttää vanteet -poikki, jotta poika saatiin kirvoitetuksi vankilastaan." - -Jättiläinen rykäsi kämmeneensä. "Oliko ne rautavanteita?" hän kysyi -osanottavasti. - -"Hän oli minun poikani", sanoi vapaaherra ja hänen kasvolihaksensa -värähtelivät. - -"Niin, komea mies hän oli, kerrassaan kaunis mies", virkkoi Sturm -hiljaa, "oli oikein iloista kuulla kuinka hänen sapelinsa kolahteli -portaissa, ja nähdä kuinka hän väänteli pieniä viiksiään." -- Ah, -saman hän oli jo monesti sanonut sokealle isälle ja joka päivä hän -sai sen toistaa, kun vapaaherra istui häntä vastapäätä! - -"Se oli Jumalan tahto", huokasi vapaaherra ja risti kätensä. - -"Niin oli", toisti vanha Sturm, "Herramme tahtoi korjata hänet -luokseen, juuri kuin hän oli parhaimmassa työssään. Kunniakas oli -hänen kuolemansa, eikä kukaan ihminen voi sen kauniimmin erota tästä -maailmasta. Isänmaansa ja omien vanhempainsa puolustukseksi hän -lähti taisteluun sievässä nyöritakissaan, ja hän peri voiton ja ajoi -puolalaisia edellään kuin heinäsirkkoja, kunnes Herramme huusi häntä -nimeltä ja pani hänet omaan kaartiinsa." - -"Mutta minun täytyi jäädä tänne jälelle", valitti vanha isä. - -"Ja minun on mieleni iloinen, että vielä sain nähdä meidän nuoren -herramme näillä silmilläni", jatkoi Sturm lämpimän kaunopuheisesti, -"sillä tiedättehän, että hän silloin oli meidän nuori herramme. Te -uskoitte luottavaisesti Karl pojalleni koko tilanne hoidon, ja siksi -minäkin tunsin suureksi kunniaksi, kun sain osoittaa luottamustani -teidän pojallenne." - -"Mutta väärin oli, että hän tuli teiltä lainaamaan rahaa", sanoi -vapaaherra päätään pudistellen. Ja näin hän sanoi joka kerta, koska -oli jo monesti kuullut Sturmin lohdullisen vastauksen ja tahtoi sen -aina kuulla uudelleen. - -Jättiläinen laski taltan kädestään, sipasi tukkaansa ja koetti -tehdä oikein kevytmielisen vaikutuksen aloittaessaan ymmärtävän -maailmanmiehen sävyyn: "Tiedättekös mitä, sellaisia nuoria herroja -ei ole lyötävä sormille kaikista pikku asioista. Nuoret tahtovat -riehua aikansa. Kuinkas moni ei lainailekaan rahaa nuorina -päivinään, varsinkin kun yllä on niin korea takki hopeanyörineen -ja kultatupsuineen. Emmehän mekään olleet mitään visukinttuja, -herra parooni", hän jatkoi pyytelevästi ja taputteli sokeaa herraa -hiljaa polvelle talttaraudallaan. -- "Ja kun tuo herra upseeri tuli -luokseni, oli hän niin ihmeen kohtelias, ja luulenpa hänen vähän -ujostelleenkin. Ja kun annoin hänelle rahat, voin hyvin huomata -kuinka tukalata hänestä oli, että hän niitä lainkaan tarvitsi. -Sitä mieluummin minä ne hänelle annoin. Ja kun autoin hänet -ajurinvaunuihin ja hän kumarsi minulle istuimeltaan, niin oli hän -aivan liikutettu ja koppasi molemmilla pienillä käsillään minun ison -nyrkkini saadakseen vielä kerran sitä puristaa. Ja kun hän sitten -istui, lankesi katulyhdyn valo hänen kasvoilleen. Ne olivat sinä -hetkenä niin herttaisen ja ystävällisen näköiset, vähän niinkuin -teidän omat kasvonne ja vielä enemmän rouva paroonittaren kasvot, sen -verran kuin niitä olen saanut nähdä." - -Sokeakin kurotti käsiään eteenpäin ja etsi lastaajan isoa nyrkkiä. -Sturm työnsi höyläpenkin tieltä, tarttui oikealla kourallaan paroonin -molempiin käsiin ja silitteli niitä vasemmalla. Siten istuivat -molemmat vanhukset hetken ääneti vastatusten. - -Vihdoin aloitti vapaaherra murtuneella äänellä: "Te olitte viimeinen -ihminen, joka osoititte ystävyyttä Eugenilleni hänen eläessään -- -minä kiitän teitä siitä, kiitän kaikesta sydämestäni. Sen sanoo -teille onneton ja maahanmuserrettu mies. Mutta niin kauan kuin -minun pitää vielä elää täällä maan päällä, olen aina rukoileva -teille Korkeimman siunausta. Ei ollut sallittu, että minun poikani -olisi saanut jäädä vanhoilla päivilläni tukemaan minun horjuvia -askeleitani, mutta teille on taivas säilyttänyt hyvän pojan. Mitä -olisin toivonut rauhaa ja onnea Eugen raukalleni, sitä rukoilen -Jumalan antamaan teidän poikanne osaksi." - -Sturm pyyhkäsi silmiään ja otti jälleen vapaaherran kädet isoon -kouraansa. Sitten istuivat vanhat isät ääneti vastatusten, kunnes -vapaaherra huoahtaen rupesi tekemään lähtöä. Varovaisesti tarttui -Sturm häntä kainaloon ja talutti hänet karjapihan ja laitumen yli -linnan ylöskäytävälle. Sillä nyt on korkealle pääovelle luotu ajotie, -jota saartaa mahtavista kivijärkäleistä pystytetty etumuuri. Ja Sturm -vetää soittokellon nuorasta, vapaaherran palvelija rientää ulos ja -auttaa isäntäänsä valtaportaita ylös, sillä Sturm ukolle on niiden -nouseminen jo työläs urakka. -- - -Karjapihalle vieri tällävälin vaunut. Karl kiirehti huoneestaan -ottamaan kunnioittavasti vastaan uuden tilanomistajan. - -"Hyvää päivää, kersantti!" huusi Fink. "Mitä linnaan ja kartanoon -kuuluu? Mitä neiti hommaa ja rouva paroonitar?" - -"Kaikki hyvin", ilmoitti Karl; "ainoastaan rouva paroonitar käy yhä -heikommaksi. Me olemme odotelleet teitä kotiin jo parisen viikkoa. -Linnan herrasväki on joka päivä kysellyt, eikö teiltä ole tullut -mitään tietoa." - -"Minua pidätettiin ties kuinka monessa paikassa", sanoi Fink; -"ja tuskinpa olisin vielä nytkään päässyt tulemaan, jollei viime -lumisade olisi peittänyt monet kartanot ihan huppuun. -- Olen ostanut -Dobrowican." - -"Kuulkaahan kummia!" huudahti Karl iloissaan. - -"Mainio maaperä", jatkoi Fink, "viisisataa auranalaa lehtimetsää, -jossa on lihavata lehti- ja risulantaa melkein jalan korkuiselta. -Läheisessä puolalaispesässä, jota siellä sanotaan muka -piirikaupungiksi, rupesi tuo rääsyläiskansa kuhisemaan kuin -muurahaiset keossaan saatuaan kuulla, että tästälähtien meidän -kannuksemme tulevat joka päivä kilahtelemaan heidän torinsa yli. -Mutta te, vouti, tulette vasta mieliinne, kun saatte nähdä tuon uuden -tilan. -- Mitä teillä on kädessä? Kirjekö Antonilta? Antakaas tänne -se." - -Hän avasi kirjeen nopeasti. "Onko neiti nyt linnassa?" hän kysyi. - -"On, herra von Fink." - -"Hyvä. Tänä iltana lähtee täältä lähetti Neudorfin pastorin luo." Ja -nopein askelin hän lähti astumaan linnaan päin. - -Lenore istui huoneessaan neulomassa, ympärillään palasiksi -leikeltyjä liinakankaan kappaleita. Ahkeraan hän pisteli neulaa -jäykkään kankaaseen, laski välistä työnsä syliin, silitti neuletta -sormustimella ja katseli sitten epäluuloisesti yksityisiä pistoksia, -olivatko ne kyllin pienet ja säännölliset. - -Silloin kuului käytävästä tuttu, nopea astunta; hän kavahti pystyyn -ja haamasi suonenvedontapaisesti kangaspalaset käteensä. Mutta sitten -hän voitti ponnekkaasti ahdistuksensa ja kävi jälleen työhönsä -käsiksi. Ovelle koputettiin. Tumma puna läikähti immen kaulalle -ja poskille, ja hänen värisevä kutsunsa "sisään!" tuskin kuului -tulijan korvaan. Sisäänastuessaan Fink katseli uteliaasti ympärilleen -koruttomassa huoneessa, jonka sisustuksena oli vain kaikkein -välttämättömimmät huonekalut ja muutamia Lenoren hiilipiirustuksia -seinällä. Pieni pantterintaljasohvakin oli kadonnut. - -Finkin kumarrettua Lenorelle kysyi tämä näköjään välinpitämättömästi: -"Onko jokin ikävä asia pidättänyt teitä niin kauan? Me olimme kaikki -hyvin huolissamme viipymisestänne." - -"Muuan maatila, jonka äsken ostin, aiheutti viipymiseni. Mutta -nyt tulen kaikella kiiruulla ilmoittautumaan valtiattarelleni. -Samalla tuon teille postikäärön, jonka Anton on lähettänyt rouva -paroonittarelle. Jos armollisen rouvan vointi sallii hänen ottaa -minut puheilleen, niin kernaasti haluaisin käydä häntä tervehtimässä." - -Lenore otti kirjeen vastaan ja sanoi: "Minä lähden oitis äidin -luo, suokaa anteeksi että poistun." Notkistaen päätänsä hän yritti -pujahtaa vieraansa ohi. - -Fink pidätti hänet kädenliikkeellä ja pani leikiksi: "Näinpä teidän -askaroivan täällä oikein emäntämäisesti neuloin ja saksin. Kenen -onnellisen hyväksi te kurotte kokoon noita kiilamaisia kangaspalasia?" - -Lenore punastui. "Se on naisentyötä, eikä herrain ole sallittu -sellaista udella." - -"Enpä tiennyt, että sormustin ennen nautti teidän erityistä -mielisuosiotanne. Onko sitten niin perin välttämätöntä, että te -ehdoin tahdoin turmelette silmiänne, rakkahin neiti?" - -"On, herra von Fink", vastasi Lenore lujasti, "se on ja tulee olemaan -välttämätöntä." - -"Oh, oh!" huudahti Fink päätään pudistellen ja nojautui ryntäilleen -tuolinselkää vastaan. "Luuletteko te, etten minä jo kauan sitte ole -pannut merkille teidän salaisia kamppailujanne neulan ja saksien -kera? Ja lisäksi teidän kovin vakavan kasvonilmeenne ja sen todella -loistavan ryhdin, jolla te käytte nujertamaan minua röyhkeätä -poikanulikkaa! Missä se kissasohvaki nyt on? Missä on se veljellinen -avomielisyys, jota minä viime aselepomme jälkeen rohkenin toivoa -osakseni teidän puoleltanne? Te olette hyvin huonosti noudattanut -sopimustamme. Huomaan selvästi, että hyvä ystäväni ja toverini -mielii hyljätä minut ja vetäytyä säädyllisyyden kaikkien vaatimusten -mukaisesti takaisin kuoreensa. Mutta sallikaa minunkin puolestani -huomauttaa, että siitä teille tuskin on suurtakaan hyötyä. Ette te -pääse minusta eroon." - -"Olkaa ylevämielinen, herra von Fink", keskeytti Lenore hänet -ankarasti liikutettuna; "älkää tehkö sitä minulle vielä raskaammaksi, -mitä minun on pakko tehdä. Niin, totta se on, minä valmistaudun -eroamaan täältä, eroamaan myöskin teistä." - -"Te kieltäydytte siis koettamasta kestää oloa täällä minun -luonani?" sanoi Fink otsaansa rypistäen. -- "No hyvä, minä palaan -uudestaan ja yhä uudestaan pyytelemään teitä niin kauan, kunnes -otatte pyyntöni korviinne. Jos karkaatte käsistäni, niin juoksen -perästänne, ja jos leikkaatte poikki kauniit kutrinne ja pakenette -luostariin, niin karautan ratsuni sen porttien eteen ja ryöstän -teidät väkisin. Enkö ole urotöilläni kosinut teitä, niinkuin sadun -Tuhkimo kaunista kuninkaantytärtä? Teidät voittaakseni, ylpeä Lenore, -olen muuttanut hiekkanummet niityiksi ja oman itseni kunnialliseksi -maalaisisännäksi. Näistä ihmetöistä te olette vastuussa. Siksipä, -sydämeni valtiatar, olkaa tekin kiltimpi, älkääkä kiusatko meitä -molempia tyttömäisillä oikuillanne." - -"Oi, kunnioittakaa näitä oikkuja!" huudahti Lenore ja purskahti -itkemään. "Näinä yksinäisinä viikkoina olen joka hetki kamppaillut -tuskani kanssa. Minä olen köyhä tyttö parka, jonka velvollisuutena -nyt on elää yksinomaan kärsivien vanhempaini hyväksi. Minulla olisi -myötäjäisiksi teille vain sairautta, murhetta ja avuttomuutta." - -"Nyt erehdytte", keskeytti Fink hänet vakavasti. "Yhteinen ystävämme -on huolehtinut asemanne parantumisesta. Hän on ajanut kaksi heittiötä -veteen hukkumaan ja maksanut isänne velat; vapaaherralle jäi sievä -omaisuus, kaikesta hädästä ja puutteesta on tullut loppu; ja te -itsekään, pikku uhmailija, ette suinkaan ole mikään köyhä morsian, -jos siihen seikkaan panette arvoa. Kädessänne oleva kirje kumoaa koko -viisaan järkeilynne." - -Lenore tuijotti kirjekuoreen ja heitti sen sitten kädestään. -"Ei!" hän huudahti aivan suunniltaan ollen. "Kun vaikeroiden ja -sydän raadeltuna lepäsin povellanne, silloin te kehoititte minua -kokoamaan voimaa teitä itseännekin vastustaakseni. Mutta joka päivä -tunnen, ettei minulla ole vähintäkään voimaa käyttääkseni teitä -vastaan, ei mitään sydämen vakaumusta eikä lujaa tahtoa. Mitä te -sanotte, se tuntuu minusta todelta, ja minä unhotan kaiken mitä -ennen olen itsekseni ajatellut; minun on pakko tehdä kaikki, mitä -te vain minulta vaaditte, vastustelematta kuin orjatar. Mutta sen -naisen, joka käy teidän vierellänne elämän halki, pitää olla teidän -vertaisenne henkevyydessä ja luonteenvoimassa, ja hänen pitää -tuntea itsensä varmaksi omassa vaikutuspiirissään. Mitä minä olen --- oppimaton, avuton tyttö raiska vain! Typerän intohimon puuskassa -tulin ilmaisseeksi teille, että voin uskaltaa teidän puolestanne -vaikka miten rajuja uhkatekoja, joita nainen ei koskaan saisi -uskaltaa. Te ette löydä minussa niin mitään, jolle voisitte myöntää -kunnioituksenne. Te minua vain suutelisitte... ja sietäisitte!" -- -Lenoren kädet kävivät nyrkkiin ja hänen silmänsä leimusivat. Hän -seisoi uljaana rakastetun miehen edessä, ja koko hänen ruumiinsa -vavahteli ylpeyden ja lemmen kamppauksesta. - -"Kaduttaako teitä sitten niin kovasti, että te minun takiani -lennätitte luodin tuon murhamiehen olkaan?" kysyi Fink synkästi. -"Mitä teissä nyt huomaan, se pikemminkin tuntuu vihalta kuin -rakkaudelta." - -"Minäkö vihaisin teitä!" huudahti impi ja kätki kasvot käsiinsä. - -Miesi irroitti kädet hänen silmiltään, painoi hänet rinnalleen ja -suuteli hänen huuliaan. "Luota minuun, Lenore!" - -"Päästä minut, päästä minut!" huusi Lenore tempoen itseään irti, -mutta hänen huulensa painautuivat jälleen kuumina miehen huulia -vastaan, hän likistäytyi häneen kiinni, ja luotuaan hänen silmiinsä -katseen täynnä tulista intohimoa ja arkaa pelkoa hän liukui lattiaan -toisen jalkoihin. - -Järkytettynä kumartui Fink nostamaan hänet ylös. "Minun sinä olet, -ja minä pidän sinusta lujasti kiinni!" hän huudahti. "Kiväärillä ja -lyijyllä olen sinut voittanut saaliikseni, sinä myrskyinen sydän. --- Samassa hengenvedossa sinä annat minulle kirveleviä pistoksia ja -rakkauden hunajaa. -- Tuhat tulimmaista, olenko minä sitten sellainen -orjavouti, että urhean tytön täytyy peljätä astuessaan minun ikeeni -alle? Sellaisena kuin sinä aina olet, Lenore, päättäväisenä, uljaana, -oikein intohimoisena pikku paholaisena, juuri sellaisena tahdon sinut -omistaakin. Olemmehan olleet aseveljiä, ja sellaisina me pysymmekin -koko elämämme iän tässä maassa. Voi jälleen tulla päivä, jolloin -me molemmat saamme omassa talossamme nostaa pyssyn poskellemme, ja -ympärillämme asuva kansa vaatii meiltä sellaista uhkamieltä, joka -kernaammin antaa kuin sietää iskuja. Ja jollet sinä koskaan olisi -ollut sydämeni halu, ja jos olisit mies kuin minäkin, niin juuri -sinunlaisesi toverin ja ystävän tahtoisin itselleni elinkaudekseni. -Sillä sinä, Lenore, et tule olemaan ainoastaan rakastettu vaimo, -vaan myöskin uljas ystävä, ajatusteni ja tekojeni tuttava, kaikkein -uskollisin toverini." - -Lenore pudisteli päätänsä, mutta likistäytyi entistä lujemmin -lemmityn syliin. "Minusta tulee sinulle vain talosi emäntä", hän -valitti. - -Fink silitteli hyväillen hänen kutrejaan ja suuteli polttavaa otsaa. -"Tyydy osaasi, rakas sydän", hän sanoi hellästi. "Se on suurempi -kuin arvaatkaan. Me olemme yhdessä istuneet tulessa, joka oli -kyllin väkevä kypsyttämään meissä suuren tunteen ilmoille. Ja mehän -tunnemme toisemme hyvin. Meidän kesken puhuen saamme ehkä monestikin -nähdä vihuripään pyörivän talossamme. Minä en ole mikään mukavasti -pideltävä veikkonen, varsinkaan naiskäsille, ja sinä kyllä taas -piankin löydät oman vapaan tahtosi, jonka menettämistä nyt niin -surkuttelet. Ole rauhassa, rakkaani, sinusta tulee jälleen sama -pieni tuittupää mikä ennenkin olit, sentakia ei sinun ole tarvis -murehtia. Sonnusta siis itsesi vastaanottamaan joitakin kotimyrskyjä, -mutta niiden ohella myöskin lämmintä rakkautta ja iloista elämää. -Sinä tulet jälleen nauramaan, Lenore, sen takaan. Minun paitojani -sinun ei tarvitse ommella; jollet tahdo pitää talouskirjaa, niin -voit sen huoleti heittää. Ja jos joskus innoissasi lämmitätkin -poikaveitikoittesi poskia, niin se ei pilaa meidän vesojamme. Arvelen -siis, että antaudut hyvällä." - -Lenore oli vaiti, mutta puristautui lujasti miehen rinnoille, Fink -veti hänet mukaansa. "Nyt äidin luokse!" hän huusi. - -Fink ja Lenore kumartuivat sairaan vuoteen yli. Äidin kalpeille -kasvoille lennähti kirkas loiste, kun hän laski siunaten kätensä -miehen pään päälle. - -"Hän on vielä taipuisa ja lapsellinen", sanoi hän sulhaselle. "Teidän -vallassanne on, rakas poikani, tehdä hänestä hyvä vaimo." - -Hän karkoitti lapsensa huoneestaan. "Käykää isän luo", hän pyysi, -"tuokaa hänet sitten tänne ja jättäkää meidät kaksin." - -Kun vapaaherra istui vaimonsa viereen, nosti tämä hänen kätensä -huulilleen ja sanoi hiljaa: "Tänään tahdon kiittää sinua, Oskar, -monista onnen vuosista ja kaikesta rakkaudestasi." - -"Vaimo parkani!" jupisi sokea vanhus. - -"Mitä sinä olet saanut kokea ja kärsiä", jatkoi paroonitar, "sen olet -kokenut ja kärsinyt minun ja poikani hyväksi, ja molemmat me jätämme -sinut yksin tänne ilottomaan maailmaan. -- Sinulle ei ollut suotu -sitä onnea, että nimellesi olisi kasvanut jatkajia. Suvussasi olet -viimeinen, joka kannat Rothsattelin nimeä." - -Vapaaherra ähkyi tuskallisesti. - -"Mutta jälkimaineemme pitää olla tahraton, niinkuin koko elämäsi on -ollut -- lukuunottamatta kahta epätoivon sumentamaa tuntia." - -Hän antoi sokean tunnustella kädellään kirjekimppua ja repi sitten -jokaisen erikseen pieniksi palasiksi, soitti palvelijaa ja antoi -tämän viskata uuniin jok'ikisen palasen. Liekki leimahti korkealle -ja loi punaista kajastusta huoneeseen, ratisi ja kohisi, kunnes -kaikki oli palanut tuhaksi. -- Iltahämärä täytti huoneen, ja sairaan -vaimonsa vuoteen vieressä kyyrötti sokea vanhus, painaen päänsä -peitettä vastaan, ja sairas piti käsiään ristissä hänen päänsä -päällä, ja hänen huulensa liikkuivat hiljaa rukoillen. - -Harmajassa aamuhämärässä pitävät varikset ja naakat vilkasta elämää -linnan lumisella katolla. Nuo mustat linnut kiertelevät raskain -siiveniskuin torninhuippua, sitten ne rääkäisten lepattavat peltojen -yli metsään ja kertovat serkuksilleen, että linnassa on sekä morsian -että vainaja. Muukalaismaasta tänne tullut kalpea rouva on kuollut -yöllä, ja sokealla puolisolla, joka suruunsa sykertyneenä makaa -tyttärensä sylissä, on ainoastaan se lohdullinen tunto, että hänkin -pian pääsee seuraamaan elämäntoveria, joka jo on rauhan löytänyt. -Ja nuo pahanonnen linnut parkuvat jokaiseen ilmansuuntaan, että -kaikkikin nuo vieraat siirtolaiset tulevat kohta sortumaan sen vanhan -slaavilaisen manauksen kiroihin, joka muinen on lausuttu linnan ja -sen maakamaran yli. - -Mutta sitä miestä, joka nyt on linnassa käskijänä, huolettaa varsin -vähän, naakkako hänen päänsä päällä kirkuu vai leivonenko livertää; -ja jos vanha kirous rasittaa hänen maatansa, niin hän nauraen -puhaltaa sen ilmaan. Hänen elämänsä tulee olemaan herkeämätöntä -taistelua tämän maanäären synkeitä valtoja vastaan; mutta vanhasta -slaavilaislinnasta putkahtaa ajan myötä parvi voimakkaita vesoja, -reippaita poikia, ja uusi saksalainen sukupolvi, terve ja vankka -ruumiin ja sielun kyvyiltä, leviää maanäären yli, kokonainen -sukukunta uudisraivaajia ja valloittajia. - - * * * * * - -Muutamin sydämellisin sanoin Fink ilmoitti ystävälleen kihlauksestaan -ja paroonittaren kuolemasta. Kirjeen sisällä oli toinen sinetöity -kirje Sabinelle. - -Oli ilta, kun postinkantaja toi kirjeen Antonin huoneeseen. Kauan -istui Anton pää käden varassa kirjeen yli; vihdoin hän otti Sabinelle -osotetun kirjeen ja lähti kadunvartiseen rakennukseen. - -Hän tapasi kauppiaan tämän työhuoneessa, kertoi hänelle saamansa -uutiset ja jätti Sabinen kirjeen. Kauppias huusi kohta sisarensa -sisään. - -"Fink on kihloissa, tässä on sinulle siitä ilmoituskortti!" - -Sabine löi iloissaan kätensä yhteen ja riensi Antonin luo, mutta -puolitiessä hän pysähtyi punastuen, meni lampun viereen ja avasi -kirjeensä. Monta sanaa ei siinä liene ollut, sillä lukeminen päättyi -oitis; hän koetti pysyä totisena, mutta suu ei totellut, eikä hän -kyennyt tukahduttamaan kirkasta hymyä huuliltaan. Antonia olisi -jonakin toisena aikana tämä lemmityn hilpeä mieliala ihastuttanut, -mutta tänään hän sitä tuskin huomasikaan. - -"Jäättehän nyt toki illalliselle meidän kanssamme, rakas Wohlfart?" -kysyi kauppias. - -"Tahdoin juuri itsekin pyytää teitä suomaan minulle moniaita -minuutteja ajastanne", vastasi Anton. "Minulla olisi hiukan -puhuttavaa teille." Hän katsahti levottomasti Sabineen. - -"Antakaahan kuulua! -- Jää sinä vain, Sabine!" huudahti kauppias -sisarelleen, joka ymmärrettyään Antonin ajatuksen aikoi pujahtaa -pois. "Olettehan te molemmat hyviä ystäviä, niin että herra Wohlfart -ei suinkaan pahastu sinun läsnäolostasi. Puhukaa suunne puhtaaksi, -rakas ystävä; voinko ehkä olla teille joksikin avuksi?" - -Anton puri huulensa yhteen ja vilkaisi jälleen lemmittyyn, joka -ovipieleen nojautuen katseli eteensä lattiaan. "Saanko kysyä, herra -Schröter", hän viimein aloitti väkinäisesti, "oletteko jo löytänyt -minulle sen paikan, jonka hyväntahtoisesti lupasitte hankkia?" - -Sabine liikehti levottomasti, ja kauppias katsahti ihmeissään -Antoniin. "Luulenpa tosiaankin, että minulla olisi teille jotain -tarjona, mutta onko asialla nyt niin tulinen kiire, rakas Wohlfart?" - -"On", vastasi Anton juhlallisesti. "En saa menettää enää päivääkään. -Suhteeni Rothsattelin perheeseen on nyt täydellisesti lopussa; ja -viime viikkojen hirvittävät tapaukset, jotka aiheutuivat minun -toimintani johdosta, ovat järkyttäneet terveyttänikin. Minä kaipaan -lepoa. Säännöllinen työ jossain vieraassa kaupungissa, missä ei -mikään muistuta minua ikävästä menneisyydestä, on minulle nyt tosi -tarve." - -Jälleen Sabine liikehti, mutta veljen vakava katse pidätti hänet -paikallaan. - -"Ja ettekö te tuota lepoa, jota minäkin mielelläni soisin teille, voi -löytää täällä meidän luonamme?" kysyi kauppias edelleen. - -"En", vastasi Anton soinnuttomalla äänellä. "Pyydän teitä suomaan -anteeksi, jos vielä tänään otan teiltä jäähyväiset." - -"Jäähyväiset!" huudahti isäntä. "En voi ymmärtää, miksi te niin kovin -pidätte kiirettä. Meidän luonamme teidän pitää virkistyä, naistemme -on pidettävä teistä parempaa huolta kuin tähän asti. Kuuletkos, -Sabine, Wohlfart valittaa teidän takianne. Hän näyttää todellakin -kalpealta ja rasittuneelta. Sinä ja täti ette saa sellaista kärsiä." - -Sabine ei vastannut mitään. - -"Minun täytyy lähteä, herra Schröter", sanoi Anton lujasti; "huomenna -matkustan pois." - -"Ettekö edes tahdo sanoa ystävillenne, minkä vuoksi tämän pitää -tapahtua niin äkisti?" kysyi kauppias vakavasti. - -"Tehän tiedätte, minkävuoksi. -- Minä olen tehnyt lopputilin -entisyyteni kanssa. Tähän asti olen huonosti pitänyt huolta -tulevaisuudestani, sillä minun on pakko vieraassa paikassa alkaa -aivan alusta ja palkattuna palvelijana koettaa ensin hankkia -itselleni tulevain työnantajaini luottamusta ja mielisuosiota. -- -Ystävistäkin olen käynyt hyvin köyhäksi. Kaikista ihmisistä, joita -pidän rakkaina, täytyy minun nyt pysyttäytyä erossa vuosikausia, -arvaamattoman ajan. Minulla on jonkin verran aihetta tuntea oloni -yksinäiseksi, ja kun elämäni kuitenkin asettuu uudelle kannalle, -niin on parempi että alku tapahtuu niin pian kuin mahdollista; sillä -jokainen päivä, jonka täällä vietän, menee hyödyttömästi, vähentää -voimiani ja tekee välttämättömän eron sitä vaikeammaksi." - -Hän oli syvästi liikutettu; hänen äänensä värähteli, mutta levollista -ryhtiään hän ei siltä kadottanut. Hän kävi Sabinen luo ja tarttui -hänen käteensä. "Tänä viimeisenä hetkenä tunnustan teille veljenne -läsnäollen jotain, minkä kuunteleminen ei voi loukata teitä, koska -olette sen jo kauan tiennyt. -- Ero teistä surettaa minua enemmän -kuin kykenen sanomaankaan. Jääkää hyvästi!" Nyt valtasi liikutus -hänet kokonaan, hän kääntyi nopeasti poispäin ja kävi akkunaan. - -Hetken vaitiolon perästä kauppias aloitti: "Että te niin kiireesti -lähdette luotamme, rakas Wohlfart, on sisarestanikin hyvin tukalaa. -Sabine aikoi juuri pyytää teiltä ritaripalvelusta, jollaista -kauppiaan sisar voi vaatia kauppiaalta. Minäkin toivon hartaasti, -ettette vastaa kieltävästi hänen pyyntöönsä. Sabine näet haluaa, että -te hänen kanssaan tarkastaisitte muutamia lehtiä ja vaarinottaisitte -hänen etuaan minua vastaan." - -Anton voitti väkinäisesti haluttomuutensa ja kumarsi myöntymyksen -merkiksi. - -"Mutta ensin on teidän saatava tietoonne eräs seikka, jota ehkä -ette vielä tunne", kauppias jatkoi. "Sabine on näet isäni kuoleman -jälkeen ollut minun salainen yhtiötoverini; hänen neuvoaan ja hänen -tahtoaan on liikkeessämme seurattu useammin kuin arvaattekaan. Hän on -ollut teidänkin salainen esimiehenne, rakas Wohlfart." Hän nyökkäsi -sisarelleen ja lähti huoneesta. - -Hämmästyneenä katseli Anton vaaleahameista nuorta esimiestään. Monet -vuodet hän oli tietämättään totellut lemmityn käskyjä ja ahertanut -tämän eduksi. Ja kuten ennen muinoin panssaripukuinen vasalli -kumartui nuoren läänitysherrattarensa edessä, niin notkistui hänenkin -päänsä nyt tahtomattaan syvään tuon neitseellisen hahmon edessä, joka -punoittavin poskin astui hänen luokseen. - -"Niin on laita, Wohlfart", sanoi impi arastellen. "Minullakin on -pieni osuus ja oikeus teidän elämäänne. Minä se olin, joka lupasin -isällenne pitää teistä huolta täällä meidän luonamme. Olin itsekin -silloin kokematon lapsi, ja vieraan kestiystävän luottamus teki minut -hyvin onnelliseksi. Teidän isänne, se kunnianarvoisa vanha herra, ei -tahtonut millään muotoa panna päähänsä samettista patalakkiaan, joka -viipotti hänen taskustaan, kunnes minä vedin sen esiin ja painoin -hänen valkeille kiharoilleen; silloin ihmettelin mielessäni, että -olikohan uudella liikeoppilaallammekin yhtä kauniit kiharat. Ja kun -te tulitte meille ja olitte kaikkien mieleen, ja veljeni sanoi teitä -parhaaksi kaikista konttorin nuoremmista herroista, silloin olin niin -ylpeä teistä kuin vain oma isänne olisi voinut olla." - -Anton nojautui pulpettiin ja peitti kädellään silmänsä. - -"Ja koska aina tunsin, että te kuuluitte hiukan minullekin, pyysin -veljeäni että hän ottaisi teidät mukaansa sille vaaralliselle -matkalle; silloin tiesin teidän olevan hänen parissaan enkä -tuntenut olevani aivan erossa hänestä. Minunkin hyväkseni te -silloin työskentelitte siellä muukalaismaassa, ja minun tavarani te -pelastitte tuona kauhun yönä, kun pyssyjen paukkeessa ja miekkojen -kalskeessa puolustitte kuormiamme. Ja sen vuoksi, rakas ystäväni, -tulen nytkin kauppiaana pyytämään apuanne, että vielä kerran -tekisitte pienen palveluksen minulle. Teidän pitää tarkastaa eräs -tili minun hyväkseni." - -"Sen kyllä teen, neiti", sanoi Anton yhä pois kääntyen, "mutta en -juuri tällä hetkellä." - -Sabine kävi seinäkaapille ja toi sieltä pulpetille kaksi -kultareunaista ja vihreisiin nahkakansiin sidottua tilikirjaa. -"Tulkaahan sentään katsomaan minun debetiäni ja kreditiäni." -[Vastattavaa ja vastaavaa. Tästä kirjan saksalainen nimi "Soll und -haben".] Hän avasi ensimmäisen kirjan. Siroilla koukerokirjaimilla -oli sen ensi lehdelle piirretty: "Jumalan avulla. T. O. Schröterin -salakirja." - -Anton kavahti säikähtäen taapäin. "Sehän on liikkeen salakirja!" hän -huudahti: "Tässä on tapahtunut erehdys." - -"Ei ole mitään erehdystä", vakuutti Sabine. "Minä haluan, että -tarkastatte sen." - -"Se on mahdotonta, rakas neiti," huudahti Anton. "Eihän veljenne -ettekä te itsekään voi sitä täydellä todella tahtoa. Jumala -varjelkoon, että kukaan toinen rohkenisi katsahtaa tuohon kirjaan -kuin liikkeen isännät. Niin kauan kuin mikään liike pysyy pystyssä, -ei näihin lehtiin saa kurkistaa muut kuin isäntä itse ja hänen -kuoltuaan lähimmät perilliset. Joka tämän kirjan on nähnyt, se tietää -mitä syrjäinen ei koskaan saisi tietää. Ja tämän kirjan suhteen on -uskollisinkin ystävä syrjäinen vieras. Kauppiaana ja rehellisenä -miehenä en voi täyttää pyyntöänne." - -Sabine tarttui lujasti hänen käteensä. "Vilkaiskaahan nyt kuitenkin -siihen", hän pyyteli, "katsokaa edes nimilehteä." Hän löi kannen -jälleen auki. "Tässä kirjassa on toiminimenä: T. O. Schröter" -- hän -selaili lehtiä kädellään. - -"Siinä on enää vain harvoja tyhjiä sivuja; kirja päättyy vuoden -loppuessa." Sitten hän avasi toisen kirjan. "Tämä kirja on vielä -aivan tyhjä; mutta siinä on toinen toiminimi. Mitä siihen on -kirjoitettu?" - -Anton luki: "Jumalan avulla. T. O. Schröter ja Kumppanin salakirja." - -Sabine likisti hänen kättään ja lausui hiljaa ja pyytelevästi: "Ja se -uusi yhtiökumppani pitää teidän olla, oma ystäväni." - -Anton seisoi hievahtamatta alallaan, mutta hänen sydämensä löi -rajusti ja heleä puna kohosi hänen poskilleen. Yhä piteli Sabine -häntä kädestä, hän näki immen kasvojen lähestyvän hänen omiaan -ja tunsi kuin tuulen hengähdyksen hänen suudelmansa huulillaan. -Silloin löi hän käsivartensa voimakkaasti lemmityn vyötäisille, ja -äänettömässä hartaudessa syleilivät molemmat onnenautuaat toisiaan. - -Ovi avautui, kauppias seisoi kynnyksellä. "Pitele kiinni sitä -karkulaista!" hän huusi. "Niin, rakas Anton, vuosikausia olen -ikävöinyt tämän hetken täyttymistä. Siitä lähtien kuin sinä -muukalaismaassa polvistuit viereeni ja hoitelit haavaani, oli -sydämeni toivomus saada kiinnittää sinut iäksi meidän elämäämme. -Kun sitten lähdit meiltä pois, luulin vihastuen rakkaimman toiveeni -tulleen tuhotuksi. Mutta nyt me pitelemme sinua lujasti kiinni, sinä -haaveilija, salakirjamme lehdillä ja lämpimässä sylissämme." Hän veti -lempivän parin povelleen. - -"Köyhän yhtiötoverin sinä valitsit itsellesi!" huudahti Anton -lankonsa povelta. - -"Ei, veljeni, Sabine on menetellyt niin kuin viisas liikemies -ainakin. Rahalla ja rikkaudella ei ole mitään arvoa, ei yksilölle -eikä valtiolle, jollei mukana ole tervettä voimaa, joka herättää -kuolleen metallin luovan työn ja liikunnan elämään. Sinä tuot -liikkeeseen toimellisen nuoren voimasi ja koetellun ymmärryksen. Ole -tervetullut tähän taloon ja meidän sydämiimme!" - -Ja ilosta säteillen piteli Sabine sulhasensa käsiä omainsa välissä. -"Minä tuskin jaksoin enää nähdä sinua niin hiljaisena ja surullisena. -Joka kerta päivällispöydässä, kun sinä nousit lähteäksesi pois, -minusta tuntui kuin olisi minun täytynyt lentää jälkeesi ja sanoa -sinulle, että sinä kuulut meille ikiajoiksi. -- Etkä sinä sokko -edes nähnyt mitä minun mielessäni liikkui, ja Lenoren sulhanen on -kuitenkin arvannut kaiken." - -"Hänkö?" ihmetteli Anton. "Enhän minä ole koskaan puhunut hänelle -sinusta." - -"Katsoppas vain!" huudahti Sabine ja otti Finkin kirjelapun -taskustaan. Siihen oli kirjoitettu ainoastaan sanat: "Hyvää -lankoutta, käly-rouva!" - -Ja uudestaan sulki onnellinen Anton lemmityn syliinsä. - - * * * * * - -Koristaudu, sinä ylväs vanha kauppiaskoti, kauneimpaan juhla-asuusi; -iloitse sinäkin, huolekas täti; tanssikaa, te ahkerat kotihaltiat -hämäräisellä pihamaalla; heitä kuperkeikkaa kirjoituspöydälläsi, -veikeä kipsikissa! Ne runolliset unelmat, joita Anton-poikanen näki -isänkodissaan hyväin vanhempain hänelle siunausta toivottaessa, -olivat rehellisiä unelmia. Siksi niiden sallittiin täyttyä. Mikä -hänen mieltään houkutteli ja häiritsi ja viskeli häntä elämässä -harhaan, sen hän on tosimiehekkäästi voittanut. Hänen elämänsä vanha -tilikirja on päättynyt, ja teidän salakirjaanne, hyvät kotihaltiat, -merkitään täst'edes "Jumalan avulla" hänen debetinsä ja kreditinsä. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Vanha kauppiaskoti, by Gustav Freytag - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHA KAUPPIASKOTI *** - -***** This file should be named 55085-8.txt or 55085-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/5/0/8/55085/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/55085-8.zip b/old/55085-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index e2a2418..0000000 --- a/old/55085-8.zip +++ /dev/null |